This is masterclass melodic death metal.“ DECIBEL (USA) CD Digipak | Colored 2LP | PICTURE 2LP Limited Vinyl Boxset | Digital OUT: FEBRUARY 11th Exclusive editions and merchandise: www.atomic. rerecords CD Digipak I Colored Vinyl I Digital OUT: January 21st OUT: January 21st 12 beautiful acoustic versions of hymns like: ‚Don’t Say A Word‘, ‚Paid In Full‘, ‚A Little Less Understanding‘ ‚Alone In Heaven‘, ‚The Wolves Die Young‘ and more! 1/2 02 2 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 1 / 2 2 2 POTKAISEE VUODEN KÄYNTIIN SLASH SARA DAVE GAHAN JOEY TEMPEST LUKIJOIDEN SUOSIKIT 2021 LYRIIKOIDEN KIEHTOVA MAAILMA OPPAINA TOMI JOUTSEN JA PEKKA KAINULAINEN AMORPHIS YLI 50 LEVYARVIO TA! KORN, BAD SAUNA, LASTEN HAUTAUSMAA, TEINI PÄÄ, PUNOMO, CULT OF LUNA, JETHRO TULL… So un dI 11 So un dI 11 H U O R A. rerecords | www.instagram.com/atomic. A masterpiece for the years to come!“ METAL HAMMER (GR) „“Halo“ is a continuation and expansion of Amorphis‘ sonic universe. „Amorphis have created a future classic. re-records.com www.facebook.com/atomic
0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi JBL EON700 ja EON One MK2 ottavat kaiken hyödyn irti viimeisimmästä akustiikkatieteestä, elementtien suunnittelusta, kotelomateriaaleista, DPS-teknologiasta ja ohjausmahdollisuuksista eli lyhyesti sanottuna vievät äänentoistosi aivan uudelle tasolle. mikseri, Parametric EQ, polarity inversion, speaker delay) Kierronvaimennus (Automatic Feedback Suppression), ducking, 100ms speaker delay, parametric EQ Kierronvaimennus (Automatic Feedback Suppression), ducking, 100ms speaker delay, parametric EQ XLR Pass Thru XLR Pass Thru Bluetooth 5.0 striimaus 1 laitteeseen, ohjaus jopa 10 laitteeseen Bluetooth 5.0 striimaus 1 laitteeseen, ohjaus jopa 10 laitteeseen Taustavalaistu värinäyttö kaikkien parametrien säätämiseen Taustavalaistu värinäyttö kaikkien parametrien säätämiseen Universal JBL Pro Connect app Universal JBL Pro Connect app 100 tunnin kestotestaus tehtaalla 100 tunnin kestotestaus tehtaalla Kierronvaimennus (Automatic Feedback Suppression), ducking, Kierronvaimennus (Automatic Feedback Suppression), ducking,. 3-kanavainen digitaalimikseri 5-kanavainen digitaalimikseri 2 XLR combo, Bluetooth 3 XLR combo, 1 Hi-Z, 3,5mm/Bluetooth EON710 • 52 Hz–20 kHz (-10 dB); 65 Hz–20 kHz (-3 dB), Max SPL: 125 dB, 11,9 kg 37 Hz–20 kHz @ -10 dB; 45 Hz–20 kHz @ -3 dB, 19,3 kg 119dB akulla, 123dB verkkovirralla EON712 • 50 Hz–20 kHz (-10 dB); 60 Hz–20 kHz (-3 dB), Max SPL: 127 dB, 14,5kg EON 715 • 45 Hz–20 kHz (-10 dB); 55 Hz–20 kHz (-3 dB), 128 dB, 16,9kg EON 718S • 31–150 Hz (-10 dB); 40–120 Hz (-3 dB), Max SPL: 131 dB, 37kg (2-kan. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Olipa kyseessä bändikeikka, firmatapahtuma tai vaikka hääpuhe laiturin nokassa, JBL EON tarjoaa selkeän ja miellyttävän yläpään sekä erottelevan ja potkivan basson, joka jaksaa vääntää tunnista toiseen
ANTTI TUISKU BEHM . JVG . ERIKA VIKMAN . VOLA . F . GASELLIT HASSAN MAIKAL . BLIND CHANNEL CLEDOS . MOON SHOT . LÄHIÖBOTOX . SEXMANE . Liput myynnissä nyt! 15.-17.7.2022 • JOENSUU LIAM GALLAGHER . YEBOYAH. VIIVI . MOUHOUS OLAVI UUSIVIRTA . TONES AND I A36 . MAUSTETYTÖT X AGENTS TEHOSEKOITIN BATTLE BEAST . BEAST IN BLACK . ELLINOORA . HUORA . JESSE MARKIN LAURI TÄHKÄ . IBE . ALAN WALKER NIGHTWISH . INHALER
SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5K, 00150 Helsinki 0400 445 603 • smi@smi-music.com • smi-music.com D E A N G U I T A R S P I K K U G EXHIBITION ULTRA
Soundi 1/2022 > Pääkirjoitus Tapahtuu näinä päivinä Tarkkailuluokka: Mary Ann Hawkins Elämäni soundit: Felix Lybeck/Bad Sauna Arttu Seppänen Martti Luther ja muovipussi: Popeda Soundi-haastattelu: Joey Tempest Lukijoiden suosikit 2021 Huora Amorphis Dave Gahan Sara Slash Levyarviot Teini-Pää Bazook Detset Cult Of Luna Dawn Of Solace Tractatus Musica Jazz kiinnostaa Sanoin kuvin Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K u v a: P ek k a N u rm i 6 SOUNDI 32 Amorphis K u v a: Sa m Ja m se n K u v a: Fr an s N y b ac k a 60 Teini-Pää K u v a: C ar o li n B ü tt n er 18 Joey Tempest K u v a: Ti m o Is o ah o 46 Slash K u v a: A u st in N el so n 66 Detset
Jörn Donneria mukaillen: musiikin kuunteleminen kannattaa aina. Tekstissä vilahtaa solkenaan artisteja, albumeita ja kappaleita. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Välillä ohimenevinä mainintoina, toisinaan pääosassa. Pääkirjoitus A PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Viikilän tyyli on lumoava yhdistelmä klassista kirjallista osaamista – kauniisti soljuvaa kieltä, pysäyttäviä ajatuksia ja hienosti rakennettua tekstiä – sekä omaperäistä lähestymiskulmaa niin idean kuin toteutuksen tasolla. L uen parhaillaan Jukka Viikilän toista romaania Taivaallinen vastaanotto, joka on samalla hänen toinen Finlandia-palkittu romaaninsa. Minulle musiikki on läsnä aina ja kaikkialla. Vaikuttava track record, ja täysin ansaitusti. Eksyin aiheeseen ihastellessani, kuinka tärkeäksi Viikilä on korottanut musiikin Taivaallisen vastaanoton henkilöhahmojen elämissä. Nyt kun ajattelen, niin täsmälleen samaa yhdistelmää arvostan musiikissakin. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Esimerkiksi Airin How Does It Make You Feel. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 48. Viime kädessä sen merkitys kullekin ihmiselle rakentuu kuitenkin yksilöllisten kokemusten ja äärimmäisen henkilökohtaisten, selittämättömienkin tunnesidosten kautta. Jos en aktiivisesti kuuntele jotain, yleensä vähintään mietin, mitä kuuntelisin seuraavaksi. Musiikin kokeminen on luonteeltaan yhteisöllistä: musiikkia löydetään ystävien kautta, sitä kulutetaan yleisön joukossa ja siitä väitellään porukoissa. Mieleen putkahtelee yllättävissä tilanteissa satunnaisilta tuntuvia melodianpätkiä, jotka puolestaan ohjaavat mielialaani enemmän tai vähemmän tiedostetusti. Silloinkin kun se ei konkreettisesti soi tilassa, se täyttää ajatukset ja nostaa esiin muistoja. Sinällään täysin merkityksetön muisto, mutta sen ja kappaleen laukaisema tunne on lämmin ja arvokas. Tietyt albumit ovat kiinnittyneet elämäni tärkeimpiin hetkiin, kun taas joistain kappaleista tulee aina mieleen samoja, näennäisen yhdentekeviäkin tapahtumia. Totta tosiaan, tämähän on musiikkilehden pääkirjoitus. Viikilällä tuntuu lisäksi olevan erinomainen musiikkimaku! Kirja resonoi sen kanssa, miten itse koen musiikin. Tom Waits: Closing Time SOUNDI TEHTIIN NÄIDEN SÄVELTEN SOIDESSA: The Dale Cooper Quartet: Astrild Astrild Cassandra Jenkins: An Overview On Phenomenal Nature Flamin’ Groovies: Teenage Head Teini-Pää: Maailma kyllä odottaa Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi Ihmisen paras ystävä open.spotify.com/user/soundilehti. tuo mieleeni erään nuoruuteni liftausreissun ja nimenomaan yhden risteyksen Forssassa
Yleisön puute loi esityksiin maagisen vireen ja samalla se kertoi surullisella tavalla lockdown-tilanteesta. Siitä tehdään dokkarissa uusi versio Ursus Factoryn ja Raittisen toimesta. Sitten ajat muuttuivat tulee Jussi Raittisen & The Boysin kirjoittamasta vanhasta Tavastia-rock -biisistä. – Aloitimme Lime Green DeLoreanin seuraajan valmistelemisen jo vuosia ja vuosia sitten, ja tuolloin työskentelimme Yarin (Jari Knuutinen) kanssa. Lime Green DeLorean (2011) saa vihdoin seuraajan, sillä yhtyeen uusi albumi ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. helmikuuta. Eräs tällainen on Professor Longhair, jonka 1975 tapahtuneen keikan näki myös muuan J. – Ei. Viittaako dokumentin otsikko ennen kaikkea menneeseen pariin vuoteen. – Orkesterin perusta ei ole juuri muuttunut vuosien saatossa, ja biisit kuulostavat edelleen 22-Pistepirkolta. Siinä mieles enteellinen juttu, et se oli Professor Longhair, koska sen jälkeen Tavastiasta tuli mulle jonkunlainen bluesin yliopisto. Eihän me tommosest professorist oltu koskaan mitään kuultukaan, mut aateltiin et kylhän Tavastialle pitää mennä. Ja Professor Longhair oli ensimmäinen professori!” Dokumentin ensi-ilta on – mahdollisesti – luvassa Tavastialla 2. Miten kuvailisit uusia kappaleita. Mitä muuta dokumentti tarjoaa. Huomautettakoon samalla, että yhtyeen nelikymppiset jäivät vaille huomiota vuonna 2020, joten juhlitaan sitten 42 vuoden mittaista taivalta. Valitsimme niistä osuvimmat yhteistyökumppaneiden (Harri Kerko ja Jarkko Viinamäki) kanssa ja otimme mukaan myös Yari-sessioiden parhaita paloja. TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v at : A n tt i K u iv al ai n en. Tauon jälkeen jatkoimme töitä, ja kuvasimme esimerkiksi keikkoja tyhjällä Tavastialla. Sekin sopii meille hyvin! TEKSTI: TIMO ISOAHO Tavastiadokumentti on valmistunut Vuonna 1970 perustettu Helsingin Tavastia on eittämättä tunnetuin suomalainen rockklubi. – Tarkka aikataulu ei ole vielä tiedossa, mutta kyllähän levyn täytyy ilmestyä kuluvan vuoden aikana, sillä 2022 on varsin osuva ajankohta... Me olimme tuolloin yhtyeenä liian väsyneitä ja riitaisia, eikä työskentelystä tullut lopulta mitään, kertoo basisti, kosketinsoittaja ja laulaja Asko Keränen. Karjalainen. Sitten ajat muuttuivat on mukana myös tulevan DocPoint-dokumenttifestarin ohjelmistossa, ja YLEkin esittää dokkarin jossakin vaiheessa. Tämä levytysprojekti jäi lopulta kesken, mutta se ei ollut Yarin syy. – Näytös toteutuu, mikäli rajoitukset poistuvat tai koronapassi palautuu käyttöön. – Päätimme käyttää sulkuajan uuden materiaalin kirjoittamiseen. – Pääsin tutkimaan Ylen arkistoja ja kaivamaan esiin unohtuneita tallenteita. J. Otsikkona Kind Hearts Have A Run Run kuulostaa samaan aikaan surulliselta ja iloiselta, eli se sopisi meille mainiosti, sanoo Keränen. Vedettyään henkeä muutaman vuoden 22-Pistepirkko palasi keikoille syksyllä 2019. Vaihtelevuutta on kuitenkin mukana reilusti, ja biisit etenevät hyvinkin elektronisista maailmoista akustispohjaiseen tunnelmointeihin. Onko teoksella jo nimi ja julkaisuajankohta. Kun pandemia iski keväällä 2020, yhtye huomasi olevansa samassa pisteessä kuin lukemattomat muutkin: keikkoja ei olisi luvassa pitkään aikaan. Mentiin kattoon Proffaa ja se oli aivan hemmetin kova. Lopulta alustavia biisejä oli valtavasti, varmaankin yli sata. kertoo dokumentissa: ”Katottiin kaverin kans Hesarist, et mitäs Tavastial menee. – Dokumentti nytkähti liikkeelle 2016, ja ajatuksena oli juhlistaa legendaarisen paikan viisikymppisiä 2020. Kyseisen vuoden maaliskuussa kaikki muuttui, ja Tavastian ovet menivät kiinni. – Albumin työotsikko on Kind Hearts Have A Run Run, mutta lopullista nimipäätöstä ei ole vielä tehty... Se oli ihan niinku mullistava kokemus. Professor Longhair, USA. 10 SOUNDI Tapahtuu näinä päivinä A PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia 22-Pistepirkolta uusi albumi vuonna 22 22-Pistepirkon edellisestä täysimittaisesta levytyksestä on vierähtänyt jo yksitoista vuotta. Paikan värikkäisiin vuosikymmeniin sukeltava dokumentti Sitten ajat muuttuivat on valmistunut, ja sen ohjauksesta vastaa Tavastian läpikotaisin tunteva Antti Kuivalainen. Tuleva materiaali on nyt saatu nauhoitettua, ja seuraavaksi on vuorossa miksaus
Cyan Kicksin taustajoukkot ovat samat kuin Blind Channelilla, eli Ranka Kustannus, ja biisiä on ollut tekemässä myös Amaranthen Elize Ryd sekä Death Cab For Cutiesta tuttu Chris Walla. Niin, ja rumpufillien kaistapäisyys on uudella levelillä. SOUNDI 11 Seremonian haahuilevat hippijamit Tamperelaisen Seremonian uusi Neonlusifer-studioalbumi ilmestyy helmikuun alkupuolella. – Jos vertaan uutta tulokasta edellisiin levytyksiin, lopputulos on harkitumpi, kulkevampi, holtittomampi, runollisempi, lyhyempi ja masentuneempi. Sanoitukset myös muodostavat kaaren, jonka aluksi sukelletaan maan poveen mätänemään, ja sieltä sitten kaivaudutaan kohti kosmista valoa. – Uuden levyn pohjat äänitettiin jo loppukesästä 2019. ”Psykedeliasävytteistä jytärokkia” soittavan bändin edellinen levytys Pahuuden äänet julkaistiin syksyllä 2016. Mistä tuli levyn otsikko Neonlusifer. Yhdeksäs albumi on luvassa kuluvana vuonna, ja siltä on nyt julkaistu ensimmäinen single Won’t Stand Down. Pitkä kypsyttelyvaihe taas palautti lopputulosta kohti alkuperäistä tavoitetta, ja lopulta säästimme vain olennaisimmat rönsyilyt. Sen suhteen ei liene kenelläkään valittamista. – Originaalina ajatuksena oli tehdä kompakti ja tiukka rokkilevy, mutta homma muuttui jo pohjasessioissa haahuileviksi hippijameiksi. Sen jälkeen kokonaisuutta rakennettiin kiireettömästi, ja pandemiapaskan mäjähdettyä tuulettimeen töitä jatkettiin vielä kiireettömämmin, kertoo kitaristi Ville Pirinen. K u va :N ell i K e n tt ä ISAAC SENE BESS K u v a: N el li K en tt ä. – Tosin kyseisen sanoituksen kirjoittamisen ja julkaisemisen välisenä aikana QAnon-öyhötys ja muu vähäjärkinen perseily on ehtinyt räjähtää vielä paljon tuskallisempiin mittoihin! – Ylipäänsä tekstit kumpuavat ympäröivästä maailmasta ja oman mielen apokalypseistä. UMK:n ehdokkaat julki Toukokuussa jännitetään, toistuuko Blind Channelin viimevuotinen Euroviisu-menestys. Kilpailukappaletta on ollut kirjoittamassa amerikkalainen hittinikkari Desmond Child. Suomen edustaja selviää 26.2. Tänä vuonna paikasta Cyan Kicks, The Rasmus, Bess, Younghearted, Olivera, Tommi Läntinen ja Isaac Sene. – Neon-sanassa on 80-lukulaisittain kiiltävä klangi, mutta meidän kontekstissa sillä on jokin ajattomampi, uhkaavan himmeä hehku. The Rasmus paljasti samalla joukoistaan poistuneen Pauli Rantasalmen korvaajan: kitaran varressa nähdään jatkossa Tiktakista tuttu Emilia ”Emppu” Suhonen. TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a: Sa m i Sa n p äk k il ä Muse aktivoituu raskaampana Muse on osoittanut elonmerkkejä. Tommi Läntisen edustuskappale on puolestaan irronnut Haloo Helsingin jäsenten kynästä. järjestettävässä Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa. Nimibiisissä kerrotaan ihmiskunnan tuhoon johtavasta Neonlusiferistä, ja siitä on varmaan aika helppo vetää yhtäläisyyksiä internetiin ja someen. Toisin sanoen toivottomuudessa onkin toivoa, ja matkallakin löydetään surusta kauneutta. Ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että luvassa on pitkästä aikaa raskaamman laidan Musea
Yhtyeen jäsenet itse eivät ole lähteneet laineille, mutta lautailutaustaa löytyy itse kultakin rullien ja lumen päältä. – Olen soittanut pienestä pitäen pianoa, kitaraa ja fonia, mutta tämä on vasta ensimmäinen varsinainen bändi, johon olen lähtenyt messiin kolmekymppisenä, Wilkinson nauraa. Alusta lähtien oli selvää, keitä bändiin tulee, Talja sanoo. Euroopassa ja Italiassa tavallaan se surffiskene on edelleen osa nykypäivän alakulttuuria, Wilkinson vertailee. Vaikka rautalangan kaikuja on kuultavissa monien nuorempien tekijöiden tekemisissä, erottuu Mary Ann Hawkins nuoruudellaan surf-soundin ”tavallisista pulliaisista”. – Oltiin fiilistelty yhdessä leffamusiikkimeininkiä ja sitä kautta idea bändistä lähti, kun selvisi, että ”säkin oot fiilistellyt tällaista musaa”, kertoo kitaristi Lauri Talja. Lopullisen päätöksen surf-bändin perustamisesta sinetöi Taljan ja yhtyeen toisen kitaristin Janne Niemisen laivamatka Tallinnasta Helsinkiin. A PUOLI Mary Ann Hawkins Elokuvallista rautalankaa H elsinkiläinen Mary Ann Hawkins tarjoaa surf rockillaan aallollisen Tyynenmeren tyrskyjä suomalaiselle musiikkikentälle. – Ehkä se on se, että musatyylimme on aika universaali ja siitä saa kaikki kiinni. Mary Ann Hawkinsin debyyttilevyn julkaisee toukokuussa Svart Records. En ollut siinä vaiheessa koskenut torveen muutamaan vuoteen, toteaa saksofonisti Niko Wilkinson. TEKSTI: MIRKO SIIKALUOMA KUUNTELE TARKKAILULUOKKA SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti K u v a: A n tt i Se p p o n en. – Punk-tausta näkyy ja kuuluu meissä vahvasti meiningin ja arvojen puolesta, Talja sanoo. Tämä on hyvän mielen musaa ja se on varmasti iso vaikuttaja, Lauri Talja arvelee. 12 SOUNDI 12 SOUNDI 12 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. 1960-luvun taitteessa Suomeen rantautuneella surf-soundilla, joka ristittiin kotoisasti rautalangaksi, on merkittävä rooli täkäläisen rockja iskelmämusiikin kehitykselle. – Ehkä tämän ikäisten tyyppien ei olla nähty veivaavan tällaista musaa, joka ammentaa 50–60-luvun surffimeiningistä, mutta siinä kuuluu myös rouheampi tämän päivän kama, Wilkinson pohtii. Elokuvamusiikista innoituksensa saanut yhtye sai alkunsa vuonna 2016 ystäväporukan yhteisen fanituksen pohjalta. – Teillä tuli myös puheeksi, että 1960-luvun surffimeiningissä on mukana usein torvet ja sitten jätkät hoksasi, että oon soittanut fonia. – Se on ehkä sellainen hyvä läpileikkaus kaikesta siitä, mitä ollaan diggailtu, Wilkinson sanoo. Mary Ann Hawkins julkaisee debyyttikokopitkänsä vasta toukokuussa, mutta yhtye on ennättänyt kiertämään Euroopassa muun muassa Alankomaissa, Italiassa sekä Tšekissä. Soundtrackeistaan tunnetun Quentin Tarantinon maailman ohella yhteisiä suosikkeja löytyi niin Dick Dalesta kuin Ennio Morriconen spagettiwesterneistä. Taljan ja Wilkinsonin mukaan Mary Ann Hawkinsin musiikkiin ovat vaikuttaneet jopa enemmän elokuvat kuin yksittäiset artistit. Bändin jäsenten musiikilliset taustat tulevat myös pääosin muualta kuin perinteisistä surf-piireistä: Talja ja rumpali Eemeli Rimpiläinen vaikuttavat punk-bändi New Deadlinen riveissä, basisti Jussi Roine puolestaan Van Dammesissa, Wilkinsonin tausta sen sijaan on enemmän jazzin puolella. Nimi Mary Ann Hawkins napattiin 1930–1940-luvuilla vaikuttaneel”Musatyylimme on aika universaali ja siitä saa kaikki kiinni.” www.facebook.com/ maryannhawkinsband ta surffauksen pioneerinaiselta. Albumi jakautuu perinteisempää surf-paahtoa edustavalle A-puolelle ja elokuvallisemmalle B-puolelle, Lauri Talja vihjaa. – Tällaista musaa ei ehkä kuule Suomessa kuin rautalankaskenessä. Vastaanotto Suomen rajojen ulkopuolella pääsi yllättämään lämmöllä
+ SPECIAL GUESTS HELSINKI, Vanha Ylioppilastalo * JYVÄSKYLÄ, Lutakko * OULU, Club Teatria ** 22.5.2022 23.5.2022 24.5.2022 LIPUT NYT MYYNNISSÄ! * ** ALL THINGS LIVE FINLAND & NOISEGATE PRODUCTIONS PRESENTS:
Olin kuunnellut Dinosaur Jr.:ia ja eritoten You’re Living All Over Me -levyä. Bad Saunaa on liitetty punk-hommiin, mutta meillä se on vähän sellaista tee se itse -punkestetiikkaa, jossa ei haeta mitään genrekompromissejä tai kohdeyleisöjä. Mielestäni todella kiinnostava kokonaisuus ja todella inspiroiva! En ole vielä kerennyt kuunnella tältä bändiltä muuta, kun tää on ollut niin hyvä. Sitten tuli Skrillex ja pilasi kaiken kivan. Jukka Nousiaisen Huonoa seuraa tuli kans silloin ja näistä heräsi innostus rämistelyyn. – Vasta viime kesänä päästin muutamalle keikalle. TUOREIN INNOSTAVA ALBUMI VOIMASOITOSSANI Lowertown The Gaping Mouth – Hyvinkin uusi tuttavuus itselleni. Toinen tärkeä levy on Tracy Chapmanin Crossroads, koska isällä oli tapana herättää mut soittamalla sitä. Suomirock ei ollut kiinnostanut pitkään aikaan. Modest Mouse The Moon & Antarctica – Vartuin Porvoossa ja eniten niinä aikoina vaikuttanut bändi on ehdottomasti Modest Mouse. LEVY, JOSSA KITAROINNIN REILU RÄHINÄ TEKI VAIKUTUKSEN Happy Diving Big World – Tällä levyllä on aika lailla täydellinen särösoundi omasta mielestäni. Olisin voinut valita bändin alkuajan levyistä melkein minkä vaan mutta tätä on ehkä tullut kuunneltua eniten. Hienoja juttuja. K u v a: Je n n a So ik ke li LEVY, JOKA ON SOINUT NYT POTSLOJOA TEHDESSÄ Sonic Youth Sister – Potslojoa tehdessä ekan lockdownin aikaan leikin vaihtoehtoisilla kitaravirityksillä. – Isä soitti mulle tätä yks ilta ja todettiin yhdessä, jumanklavi miten kaunis ja täydellinen levy. Felix Lybeck ERIKOISIN SUOSIKKILEVYNI TYYLINI JA BÄNDINI TUNTIEN Burial Burial – Innostuin Burialista ja dubstephommista joskus 2008–2009. Nyt mennään päivä kerrallaan, ensi viikolla saan kolmannen piikin ja ehkäpä lepoa siihen päälle. Ostettiin toisillemme liput Sigur Rósiin Hartwall Areenalle 2013. Myös James Blake ja Airheadin ekat on tosi hyviä, Deep Medi -lafkaa fiilistelin myös. – Tein aika vauhdilla sellaisia biisinraakileita, joita alettiin kummempia miettimättä soittaa. Itse halusin kuunnella Bomfunkia tai Eminemiä, mutta veli piti huolen, että opin Smells Like Teen Spiritin alkufillin. Yleisön vastaanotto oli hurja, biisit osattiin ja albumi on jo loppuunmyyty. Bad Saunan toisen älpeen nimenä se on merkitykseltään käänteinen, sillä pandemiarajoitukset ja lockdownit eivät ole saaneet Felix Lybeckiä ja hänen soittokumppaneitaan vaipumaan sohvan pohjalle. Nyt välissä on ollut Kuuhullu-hommaa eli olen äänitellyt ja julkaissut mies ja kitara -pohjalta kasetteja. ALBUMI, JOKA OLI TÄRKEIN YHTEINEN SUOSIKKI ISÄNI JOCKEN KANSSA Sigur Rós Takk... Toki runnotaan kovaa ja huudetaan. Sen jälkeen tuli into päästää soittamaan sähkökitaraa ja myös muu bändi halusi päästä soittamaan särinää ja hurinaa. Toisia kovia olivati Bob Hund, Hail Seizures, Rancid ja Pixies. ALBUMI, JOKA HERÄTTI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN Nirvana Nevermind – Isoveli valisti, että jos haluan oppia soittamaan rumpuja, pitää kuunnella Nirvanaa. Schitzophrenian vire ei ihan onnistunut vaan siitä tuli ihan oma vire! (Bad Sauna, Kuuhullu). LEVY, JOKA TUO MIELEEN NUORUUSVUODET PORVOOSSA 14 SOUNDI Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > V enäjästä muokattu slangisana potslojo tarkoittaa pitkällään lojumista, kanttuvei-olotilaa. – Vaikka korona-ajassa on paljon ikävääkin, vapaassa ja itsenäisessä musiikiteossa on kyllä hyvä meininki. Oli muuten vaikea. Samoja tyyppejä soittaa myös Weed-nimisessä bändissä, jonka Deserve-levy on ihan best. Puolet levystä onkin eri vireestä kuin perusvire. Apulannan Kolme olis kans, koska niiden keikka oli eka, jonka näin, 5-vuotiaana. ALBUMI, JOKA OLI VOIMAKUUNTELUSSA BAD SAUNAN ALOITTAESSA Teksti-TV 666 1, 2, 3 – Tekstareiden ekasta ep:stä tajusin että hitto suomeksi voi tehdä tällaista. Sonic Youthin nettisivuilta löytyi biiseissä käytetyt vireet, joten niitä testailin. – Ensimmäinen levy ilmestyi loppuvuodesta 2020 korona-aikaan, mutta julkkarit jäivät pitämättä, Felix tilittää. Joku sanoi, että tää albumi repee vähän liitoksistaan ja kyllähän me soitetaankin niin täysiä – tosi täysiä sillain hyvällä tavalla. Tykkään nimenomaan minimaalisesta, melankolisesta ja meditatiivisesta konemusiikista. Jos korona suo, maaliskuun alussa pidetään julkkarikeikka, vaikkapa molemmille levyille. Tammikuun puolivälissä ilmestynyt Potslojo on jopa debyyttilevyä Olen rikas sillä minulla on teidät rankemmin tykittelevä kitaralevy, jonka tekeminen vertautui luonnonvoimien riepotukseen
50,50 EUR T H E W A R O N D R U G S . N E T THE WAR ON DRUGS TI 22.3.2022. THE WAR ON DRUGS TI 22.3.2022 HELSINKI, JÄÄHALLI LIPUT ALK
2020 ehti palauttaa hitusen uskoa albumikonseptiin, mutta 2021 oli seuraavassa kuvassa sanomassa ”hold my beer”. Yeboyahin Perhosefekti-levyä edelsi huima hype ja hyvä tahto, mutta jos albumi tosiaan sai myrskyn aikaan jossain toisella puolella maapalloa, ei sitä ainakaan täällä kuultu. Jos Emma-gaala olisi firman pikkujoulut, voisi vetäistä vain johdon seinästä ja sanoa, että eiköhän jätetä lahjat ja viina tänä vuonna väliin, ”kun on korona ja kaikki”. Nyt vuoden parasta mainstreamia oli Chisun Mysteeri, jossa suloisen kipeä tunne puskee väkisin suljetuista kuulokkeista ulos tanssimaan. Dark Side pokannee tämän vuoden Emmagaalassa odotetusti palkinnon Vuoden biisi -kategoriassa. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Kotimainen valtavirta lässähti V uosi sitten en olisi lyönyt vetoa siitä, että kaikista vuonna 2021 julkaistuista kappaleista juuri Blind Channelin Dark Sidesta tulisi vuoden isoin kotimainen hitti ja Spotifyn kuunnelluin biisi Suomessa. Niin kuin Cisse Häkkinen sanoi: ”Yks sana: me räjäytetään!” ”Tokmannin Black Friday -alesta saadun ämpärin pohjaa raavitaan muovilusikalla.”. Haloo Helsinki! päässee esittämään comeback-keikkansa Olympiastadionilla joskus vuonna 2031. Kun nyt vuoden 2022 alussa katson päättyneen vuoden kotimaista valtavirtamusiikkia, tunnen olevani kuin kuningas Théoden Kaksi tornia -elokuvassa. Vuosi 2021 oli kotimaisen valtavirtamusiikin osalta suorastaan fiasko. Vakavasti puhuen koronalla voi olla valtavirtakentän laimeuteen vaikutuksensa. Kennedyn murhan tienoilta. ja Williamin Penelope. Viimeinen romantikko -levyn julkaissut Ellinoora on ehdolla kutakuinkin jokaisessa hänelle sopivassa kategoriassa, vaikka levy on innoton ja kuulostaa sanakirjamääritelmältä tasapaksulle. Kaikki kunnia Blind Channelin nu metal -menestykselle, mutta tyrkyllä ei ollut kovin vahvoja kilpailijoita. Sitä toivon popmusiikilta vuonna 2022. Sen jälkeen tosin Sarumanin pommi räjäyttää Helmin syvänteen muurin palasiksi. Ei tullut Valittua kansaa, mutta tuli pari tylsää möhköä. Vauhti ei kiihdy, kun perässä hiihtää levy-yhtiön kokoushuoneen paniikilta kuulostava takuuvarma remix jo ennestään suositusta ruotsalaisesta räppikappaleesta Samma Gamla Vanliga. Kaksi vuotta sitten ehdotin, että Emma-gaalan voisi räjäyttää, mutta nyt gaala tarvitsisi jotain räjäyttävää ihan omia tarpeitaan varten. Katson Helmin syvänteen edustalla nuolisateeseen kaatuvia Sarumanin örkkejä ja horisen: tässäkö kaikki, mihin pystytte. Voittaja Måneskinista tuli sellainen menestys, jollaista tuskin kukaan viisuorganisaatiossa uskalsi toivoa. Loppuvuodesta julkaistu Vesalan Pulkka ei olisi ehtinyt sellaista saadakaan. Tai ainakaan niin ei olisi voinut tehdä ilman jälkipyykkiä. Sillä välin kuuntelijat voivat yrittää innostua heidän tuoreimmasta palkintoehdokkuuksia saaneesta Älä pelkää elämää -albumista, jonka sanoitusten ajankohtainen kommentaari tulee 60 vuoden takaa John F. Kuulostaa melkoisen hyvältä buffetilta tähän vuoteen nähden. Myös Blind Channelin menestys oli lotto voitto UMK:n uskottavuuden kannalta. Tulokassarjassa Hassan Maikal ja Sexmane julkaisivat isoilta lafkoilta sangen kelpuutettavat albumit. Syntyykö siitä ääni, kun Tokmannin Black Friday -alesta saadun ämpärin pohjaa raavitaan muovilusikalla. Viimeksi vuoden isoimman biisin tittelistä kisasivat esimerkiksi Behmin Hei rakas, Elastisen ja Jenni Vartiaisen Epäröimättä hetkeekään, Erika Vikmanin Syntisten pöytä, Arttu Wiskarin Tässäkö tää oli. Vai hilloaako joku hittiä parempia aikoja odotellessa. Monelle on varmasti vaikeaa olla luova, jos turvallisuuden tunne kärsii. Single jäi aivan liian vähälle huomiolle ja myös ilman Emma-ehdokkuutta. Portit murtuvat ja Théoden joutuu perääntymään. Euroviisut teki viihdeohjelmana parhaimman suorituksensa aikoihin. Sen näkee kaikkein selviten, kun katsoo Emma-gaalan ehdokaslistaa, jossa on luonnollisesti mukana vuoden suosituin kärki eli kaikki sellaiset isojen levy-yhtiöiden artistit, joihin on palkintokauden aikana laitettu edes vähän uskoa ja rahaa. Regressiota kuvaa kiusallisen tarkasti se, että Dark Siden ohella vuoden isoimpiin hitteihin kuului uudelleenlämmittely Matin ja Tepon 1980-luvun biisistä. Kuten Litku Klemetin Kukkia muovipussissa, Linda Fredrikssonin Juniper ja Sepikan En kestä kylmää lailla ahvenen. Dark Side oli sentään originaali sävellys. Musiikkikriitikon stereotypioita vahvistaakseni: indien puolella tuli todella monta onnistumista. Silti levy oli yksi vuoden isoimmista eikä sitä olisi voinut jättää ilman ehdokkuutta
Eivät kaukana kaupungista – Lempäälän, Pirkkalan, Ylöjärven seuduille heidät paikallistaisin. Mutta sillä ei ole väliä, kun Lucjan Czaplicki tykittää ilmoille suomirockin springsteeniläisimmän fonisoolon ja sen jälkeen biisi malttaa rauhoittua hetkeksi tunnelmoimaan parkkipaikalla pariskuntamme mukana (mielikuvissani se on Särkänniemen parkkipaikka Näsijärven rannalla, huvipuiston sulkeuduttua ja muututtua tummaksi kulissiksi suurjärven avaruutta vasten). Miestä ei tunneta nimenomaan lyriikastaan, mutta tässä tekstissä ei ole mitään teknistä vikaa ja se soi paljon aidompana kuin monet ulkopuolisten yritykset kuvitella Pate Mustajärven sisäistä elämää. Ehkä tulee konkurssi, ehkä avioero. Maaseudulla he asuvat, landeksi se nimetään ja tiekin pöllyää niin, ettei asfaltoidulla alueella alkutilanteessa olla. PB SOUNDI SOUNDI 17 Popeda: Repe ja Lissu (1992) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa LUOJA RAKKAUDEN ENSIKSI LOI jo Tampe reelle, mahdollisimman rapealla ärrällä! Tuota kahden järven syleilyssä lepäävää metropolia ei biisi oikeastaan kuvaa, mutta se toimii merkitsimenä valoisalle tulevaisuudelle, alkavalle kesälle ja alkavalle aikuiselämälle. Todisteita väitteelle voi etsiä nimenomaan Svoboda-aikakauden Popedasta. Viiden vuoden päästä Repellä ja Lissulla on kaksi lasta ja ehkä he omistavat huoltoaseman, joka yrittää sinnitellä muuttuvien aikojen myllerryksessä. ”Todentuntuisuus” on klisee, mutta joskus on otettava kliseet käyttöön. Meillä on siis Repe ja meillä on Lissu. Kauniin mutta sopivasti rosoisen skenaarion näkeminen ulkopuolelta tuo kuvaukseen tarvittavaa intensiteettiä. Sillä kaupunkihan on Tampere, mikä muu muka. Useimmat rakkauslaulut ovat epämääräisiä, Repe ja Lissu ei. Tekstissä ei ole kovin paljoa sanoja, mutta kylläkin kaikki tarvittava, jotta kuulija voi visualisoida skenaarion ja ymmärtää sen käsittelevän asioita, joita todella tapahtuu. Ehkä rockabilly-kampaus vaihtuu muuksi. Sitä paitsi Markku Petander on Suomen aliarvostetuimpia populistisen rockin säveltäjiä ikinä. Eihän mihinkään suhtaudu niin kiihkeästi kuin sellaiseen, minkä on itse jo menettänyt. ”Rantaan maininki lyö/Näitä koviksia suojaa yö/Ei sitä nähdä saa/Hän puristaa/esiin kyyneleet, kyyneleet, kyyneleet.” Ja koko maailma soi! ”Luoja rakkauden ensiksi loi”, vakuuttaa Mustajärvi ja väite on uskottava juuri siksi, että se tulee niin epätodennäköisen suuren romantikon suusta. He ovat selvästi pariskunta jo valmiiksi, mutta eivät ehkä vielä kovin pitkäaikainen sellainen. Repe ja Lissu on mielestäni Popedan paras biisi, vaikka kilpailu tästä tittelistä onkin kova. Repellä on lievä kankkunenkin, mutta toivottavasti hän on kuitenkin ajokunnossa lähtiessään tyttöystäväänsä tapaamaan. ”Väite on uskottava juuri siksi, että se tulee niin epätodennäköisen suuren romantikon suusta.” O n olemassa monia parhaiden biisien kategorioita ja yksi keskeinen sellainen on ”paras biisi nuoresta kesärakkaudesta”. Kyllähän siinä olotilassa saattaa tiettyä seksuaalista painettakin olla. Näen heidät mielessäni: he ovat kuin Karjalan kunnailla -sarjan rockabilly-pariskunta nuorena. Vaiko Teiskon puoleen. Kenties parhaita tällaisia lauluja tehdään silloin kun ei enää olla aivan nuoria. Suomalaisia tällaisia kyseltäessä vastaisin sen olevan heittämällä Popedan Repe ja Lissu. On alkukesä, sillä ”aurinko lämmittää, vielä varjoissa viileää”. Ehkä se saa lisäpisteitä nimenomaan siitä, että on Paten ittensä sanoittama. Repe ja Lissu heräävät eri osoitteista, kumpikin ehkä asuu vielä kotona, jossain tuollaisessa hiljalleen rapistuvassa pienessä lievealuetalossa. Repessä ja Lissussa on maailmanluokan kitarateema, täydelli nen rakenne ja juuri sopivasti etukenoa muistuttamaan siitä, että Pirkanmaan soratiet eivät kuitenkaan ole New Jerseyn valtateitä ja että sora pöllyää toisin kuin asfaltin pinta. Vaikka se metropoliksi tekstissä nimetäänkin. Repe tykkää autoista ja niiden rassaamisesta, Lissu ehkä auttaa kyläkaupassa. Sitä eivät säveltäjä Markku Petander ja sanoittaja Pate Mustajärvi 1990-luvun alussa olleet, ainakaan verrattuna biisin ilmeisen parikymppisiin hahmoihin. Sen Mustajärvi ohittaa elegantin pikaisesti: ”Hän ajaa Lissunsa luo ja latinkinsa hälle suo.” Ja sitten lähdetäänkin Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen
18 SOUNDI Teksti: Timo Isoaho Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu
Varhaisen teini-iän haparoivat bändiviritelmät alkoivat väistyä 80-luvun alkupuolella, kun Tempestin nimeämä Europe voitti rockin Ruotsin mestaruuden. Perheeseen kuuluivat isä, äiti ja isosisko. Pärjäsin ihan hyvin koulussa ja varsinkin pikkuskidinä tykkäsin kovasti pallopeleistä. SOUNDI 19. J oey Tempest – syntymänimeltään Rolf Magnus Joakim Larsson – syntyi Upplands Väsbyn kunnassa Tukholman pohjoispuolella 19. Lopullinen niitti oli se, kun eräs isäni ystävä opetti minulle kolme sointua. Ja lisää on luvassa. Minulle taas kävi päinvastoin, ja erityisesti kitaran soittaminen alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän. – Se taisi olla aika tavallinen. Vanhempani eivät olleet mitenkään musikaalisia, mutta meidän kotiin hankittiin silti piano ja kitara. Jalkapallo ja jääkiekko viehättivät energistä pikkupoikaa, mutta hänen silmänsä alkoivat kiilua toden teolla vasta musiikin ja erityisesti oman kitaran äärellä. Yhtä monta vuosirengasta on kerännyt Tempestin kirjoittama The Final Countdown, eräs kaikkien aikojen tunnetuimmista rockbiiseistä. Joey Tempestin rakkaus populaari musiikkiin syttyi hyvin nuorena. Isä ja äiti taisivat luulla siskoni innostuvan soittamisesta enemmän, mutta lopulta hänen innostuksensa hiipui aika nopeasti. Millainen oli lapsuutesi. Olin silloin ehkä 8-vuotias, ja aloin heti haaveilla omien biisien tekemisestä. Se oli väärä luulo, sillä bändi on julkaissut uuden vuosituhannen puolella useita juurevia ja rouheita rocklevyjä. Jo pitkään Lontoon liepeillä vaimonsa ja kahden poikansa kanssa asunut Joey Tempest lähti soolouralle vuonna 1992, ja monet luulivat ”Teinipoikien suuruudenhullut unelmat alkoivat kuin alkoivatkin toteutua” JOEY TEMPEST: Europen tarinan olevan ohi. Sen jälkeen ei vierähtänyt kuin neljä vuotta, ja käytännössä koko länsimaista musiikkia kuunteleva maailma tunsi Europen – tai ainakin The Final Countdownin fanfaarimaisen päämelodian. Tänä vuonna hänen elämäntyönsä, miljoonia ja taas miljoonia levyjä myynyt Europe viettää nelikymppisiä. elokuuta 1963
– Osallistuimme ensimmäistä kertaa järjestettyyn Svenska mästerskapen i rock -skabaan, ja vaihdoimme samalla bändin nimen Europeksi. Jonkun uuden säveltäminen tuntui maailman siisteimmältä jutulta, eikä tunne ole koskaan kadonnut. Joku saattaa ihmetellä, miksi 19-vuotias aloitteleva muusikko antaa pakit Yngwielle ja Los Angelesille, mutta päätös oli minulle aivan selvä. Musiikki ja laulu muodostivat kombinaation, joka kiehtoi minua tavattomasti. Halusin luoda oman uran nimenomaan John Norumin kanssa, ja me olimme pääsemässä hyvään vauhtiin Forcen kanssa. Ja tiedätkö mitä. – Wings Of Tomorrow ilmestyi alkuvuodesta 1984. Ne teinipoikien suuruudenhullut unelmat alkoivat kuin alkoivatkin toteutua! Lopulta vuodesta 1982 tuli käänteentekevä myös sinulle. Minusta olisi voinut tulla ihan varteenotettava kitaristi, mutta se olisi vaatinut hirvittävän kovaa treenaamista. Perustajajäsen John Norumin korvasi uusi kitaristi Kee Marcello (kuvassa vasemmalla).. Olin silloin ehkä 8-vuotias, ja aloin heti haaveilla omien biisien tekemisestä.” Vuonna 1987 Europe oli maailman suurimpia rockbändejä. Osasin ne kolme sointua ja opin koko ajan lisää, joten pystyin tekemään biisejä. Pääsimme esiintymään myös Suomeen, ja ensimmäinen keikka tapahtui jollakin festarilla Blackfootin kanssa. Muistan edelleen elävästi hetken, kun soitin Nykistä bändikavereilleni ja kerroin meidän saaneen maailmanlaajuisen levytyssopimuksen. Kun olit 15-vuotias, näit John Norumin soittavan kitaraa. Kieltäydyin kunniasta. No, reissu ei ollut turha, sillä monikansallinen Epic Records ilmoitti haluavansa Europen talliinsa. – Hot Recordsilla tajuttiin yhtyeen potentiaali, ja saimme tehdä kakkoslevyn selvästi isommalla budjetilla. Ensimmäinen albumi Europe ilmestyi keväällä 1983. Tukholman seudulla oli tuolloin eräs toinenkin lahjakas kitaristi. Nauhoitimme Wings Of Tomorrow -albumin Abban Björn Ulvaeusin ja Benny Anderssonin perustamalla Polar-studiolla Tukholman keskustassa, ja levyn tuotti herra nimeltään Leif Mases. – Amerikkalaiset levy-yhtiöt etsivät siihen aikaan uusia rockbändejä, ja Wings Of Tomorrow tuntui herättävän kiinnostusta rapakon takanakin. Vastaanotto oli varsin lämmin, ja lähdimme promotoimaan albumia tien päälle. – Siinä oli jotakin selittämätöntä imua. Edellisenä vuonna ilmestynyt The Final Countdown myi kultaa ja platinaa ympäri maailman. meriittilistalta löytyi muun muassa Led Zeppelinin In Through The Out Door. Palkintona oli levytyssopimus paikallisen Hot Recordsin kanssa, ja se oli meille aikamoinen lottovoitto. Vuonna 1982 kävi niin, että Yngwie lähti luomaan uraa Yhdysvaltoihin, ja hän pyysi minua mukaansa. Suomalaiset fanit olivat nimittäin paljon villimpiä verrattuna hillitympiin ruotsalaisiin. Muunkin maailman ovet alkoivat avautua Europelle jo samana vuonna, vaikka läpimurtolevy The Final Countdown ilmestyi vasta keväällä 1986. Se taisi olla eräs käännekohdista muusikon urallasi. – Soitin silloin kitaraa, mutta en todellakaan ollut kovin kaksinen soittaja, ja vähän myöhemmin aloinkin pelkästään laulaa. Hän oli Force-diggari. – Joo, Yngwie Malmsteen. Yhtyeen nimi oli Made In Hong Kong, ja esiinnyimme koulussa luokkakavereillemme. Pian soitimme samassa yhtyeessä, ja sen nimeksi tuli Force. Mikä oli ensimmäinen varsinainen bändisi. Tajusin heti, että minun täytyy päästä samaan bändiin tämän superlahjakkaan kaverin kanssa. Tai no, ”keikan”. Olin tuolloin vasta 21-vuotias, ja olin yhtäkkiä lähdössä New Yorkiin tapaamaan maailman suurimpien levylafkojen edustajia... John oli minua vuoden nuorempi, mutta hän oli jo 14-vuotiaana aivan uskomaton soittaja. Muistan kuulleeni radiosta Elviksen, Elton Johnin ja David Bowien biisejä ihan pikkuisena, ja olin täysin lumoutunut niiden äärellä. – Ehdottomasti. Olimme nimittäin ehtineet lähestyä eri lafkoja jo moneen otteeseen, mutta vastaus oli aina sama: ”Laulakaa ruotsiksi, katsotaan sitten uudelleen.” No, äidinkielen käyttäminen ei ollut osa pitkän tähtäimen suunnitelmaa, sillä meidän tähtäimessä oli koko planeetta. Kisassa oli mukana tuhansia yhtyeitä, mutta me pesimme kaikki muut. – Meillä saattoi olla jotakin ”mielikuvitusyhtyeitä” jo aikaisemmin, mutta muistan melko varmasti sen, että soitin ensimmäisen keikan yksitoistavuotiaana. Levy sisälsi kappaleen Seven Doors Hotel, joka nousi pieneksi hitiksi Ruotsissa ja Japanissa. 20 SOUNDI > Soundi-haastattelu Oletko pohtinut, miksi musiikki vei sinut mennessään. Maailman valloittaminen oli parikymppisten utopistista uhoa, mutta sellaisia me olimme – täynnä itseluottamusta. ”Skaalojen hinkkaaminen” taas ei tuntunut omalta jutulta, sillä halusin palavasti kirjoittaa omaa musiikkia. Ystävystyimme nopeasti ja huomasimme, että me molemmat rakastamme samoja bändejä: Deep Purplea, Thin Lizzyä, Led Zeppeliniä, UFOa ja niin edelleen. Hänen ”Lopullinen niitti oli se, kun eräs isäni ystävä opetti minulle kolme sointua. Erään kerran hän kutsui minut treenikämpälleen Tukholmaan, ja soitimme siellä joitakin Forcen biisejä. Suomen-konsertteja järjestyi sitten enemmänkin, ja me rakastimme sitä
Päätin sitten ottaa varman päälle, ja olen laulanut kotistudiossani koko livesetin täydellä äänenvoimakkuudella päivää tai paria ennen varsinaista esiintymistä. Molemmat studiosessiot päättyivät tuloksettomina. Palataanpa kuitenkin 80-luvulle. Sain nimittäin jonkinlaisen allergisen reaktion, ja sen jäljiltä ääneni ei ollut entisellään. Ranska, Saksa, Italia ja jopa Englanti seurasivat pian perässä... Kiinnostuin kosketinsoittimien mahdollisuuksista 80-luvun alussa, ja erään kerran lainasin yhden koulukaverini instrumenttia. Elson valitsi paikan aivan tarkoituksella, sillä Powerplayn ympäristössä ei ollut mitään turhia virikkeitä, kuten baareja ja yökerhoja. Bändi palasi alkuperäisessä kokoonpanossaan albumikantaan Start From The Dark -levyllään vuonna 2004 eikä ole sen koommin miehistöään vaihtanut. – Viime ajat ovat tietenkin olleet erityisen haastavia. – Työskentelin tukholmalaisessa studiossa Johnin siskon Tonen kanssa, kun joku tuli kertomaan, että The Final Countdown on kivunnut Hollannin listan paalupaikalle. Se oli todella kova pala, sillä olimme perustaneet bändin kahdestaan seitsemän vuotta aikaisemmin, ja samalla hetkellä kun nuoruuden haaveet toteutuivat, yhtyetoverini päätti lähteä soolouralle. Sitten tein siitä demon, ja esittelin kappaleen yhtyeen muille jäsenille. Kun meistä tuli jättimäisen menestyneitä, se tarkoitti loputonta määrää haastatteluja, valokuvaussessioita, bisnespalavereita ja niin edelleen. Kuten kerroin, opettelin aikoinaan soittamaan kitaraa, mutta tapailin toisinaan myös pianoa. Ku v a: A nd r ea s L aw e n K u v a: P at ri c U ll ae u s. Meillä on ollut pandemia-aikana vain neljä varsinaista keikkaa – näistä kolme on tapahtunut Suomessa – ja minua on hieman huolestuttanut, että suoriudunko konserteista kunnialla. Pidin siitä saman tien, mutta idea jäi vielä tuolloin pöytälaatikkoon. Kokeilin aikani erilaisia soundeja ja jossakin vaiheessa The Final Countdownin melodia alkoi hahmottua. Laulamisesta puheen ollen: näin Europen keikan Liedon SmugglerEurope ei pitänyt hoppua comebackinsa suhteen muun muassa Joey Tempestin soolokiireistä johtuen. LoAloititte The Final Countdown -albumin äänittämisen syksyllä 1985, mutta levy valmistui vasta seuraavana keväänä. Hollanti oli silloin tärkeä suunnannäyttäjä, ja pian biisi oli kärjessä myös muissa Benelux-maissa. Alkuvuodesta 1986 vuorossa oli San Franciscon lähistöllä sijainnut Fantasy-studio, ja yhtäkkiä ääneni oli taas kunnossa. Kun ihminen puhuu, hän ei varsinaisesti käytä laulamisessa tarvittavia lihaksia, joten niitä on harjoitettava erikseen. Mesta sijaitsi maaseudulla, ja me myös asuimme siellä. – Palasin melodian äärelle Wings Of Tomorrow -albumin jälkeen, ja kirjoitin melodian ympärille kokonaisen biisin. Ehkä olen vain onnekas, että ääneni on kunnossa vielä 58-vuotiaanakin. Yhtäkkiä huoma simme tekevämme musiikkivideoita, joiden budjetit olivat miljoonaluokkaa... Jos tällainen ”treeniveto” on mennyt hyvin, olen tiennyt myös varsinaisen keikan onnistuvan. Pitääkö tämä paikkansa. Pidimme parin kuukauden tauon, ja yritimme palata sorvin ääreen niin Tukholmassa kuin Atlantassakin. – John on ennen kaikkea muusikko, ja hän rakastaa soittamista. – Kyllä vain. Mitä tapahtui. Lopulta biisistä tehtiin myös albumin avausja nimiraita, mutta emme silti missään vaiheessa aavistaneet, että siitä tulisi valtava maailmanlaajuinen hitti. Toisin sanoen olen vuosien aikana ymmärtänyt sen, että laulajan täytyy laulaa. – Välimme toki korjautuivat myöhemmin, mutta monista eri asioista riiteleminen saavutti aikamoiset mittasuhteet ennen Johnin lähtöä. – Mutta vastatakseni kysymykseesi: kun The Final Countdown -huuma oli kuumimmillaan, olimme hetken aikaa yksi maailman suurimmista rockbändeistä, ja se tuntui tietenkin aivan pirun mahtavalta! Valtavaksi kasvaneen suosion hinta oli kova, sillä aisaparisi John Norum lähti yhtyeestä loppuvuodesta 1986. The Final Countdown nousi lopulta listaykköseksi melkein kolmessakymmenessä maassa. Jos muistan oikein, nauhoitin The Final Countdown -levyn lauluosuudet lopulta vain kuudessa päivässä. – Saimme kaikki instrumentit taltioitua Powerplaysessioissa, mutta lauluosuudet jäivät kokonaan tekemättä. Kun Epic Recordsin päämajassa huomattiin, että meillä menee todella lujaa Euroopassa, he alkoivat panostaa bändiin toden teolla. Tarinan mukaan kirjoitit The Final Countdownin kosketinmelodian jo vuosia ennen sen julkaisua. Aloin jo hieman huolestua, mutta vaihtoehtoja ei ollut, ja meidän piti jatkaa yrittämistä. – Kiitos. Ja sitten tuli USA:n vuoro. Sen voin sanoa, että pyrin laulamaan joka päivä edes vähän, sillä jatkuva treenaaminen pitää ”laululihakset” valmiustilassa. Miltä se tuntui. Tällä hetkellä yhtye suunnittelee uutta täyspitkäänsä. – Saimme tuottajaksi Journeyn kanssa ansioituneen Kevin Elsonin, ja hän vei meidät sveitsiläiseen Powerplay-studioon. John ei pitänyt näistä ulkomusiikillisista jutuista, ja hän ilmoitti jättävänsä yhtyeen. SOUNDI 21 Rok-tapahtumassa elokuussa 2021, ja sinun suorituksesi oli aivan loistava. Vastaanotto oli varovaisen innostunut, ja muutamien keskustelujen jälkeen päätimme ottaa sen mukaan tulevalle levylle
Erittäin hyvä. joulukuuta 2021 Original Sokos Hotel Royal, Vaasa ”Suomen-konsertteja järjestyi sitten enemmänkin, ja me rakastimme sitä. Suomalaiset fanit olivat nimittäin paljon villimpiä verrattuna hillitympiin ruotsalaisiin.” Europe on onnistunut monille bändeille liki mahdottomassa tehtävässä: uusiutua uskottavasti omilla ehdoillaan. ”Miten helvetissä tämä pesukone toimii” ja niin edelleen. Kaikki uudet biisit eivät kuulosta Europelta, joten sooloalbumin tekeminen olisi sinänsä mahdollista. Meillä on iso pino uusia biisejä, ja alamme kasata seuraavaa levyä kuluvan vuoden aikana. Sitten meitä kysyttiin millenniumkeikalle, ja se kuulosti hienolta mahdollisuudelta. Tuntuuko The Final Countdownin soittaminen ikinä työltä. Seuraavan kerran Europe nousi lavalle viime vuosituhannen viimeisten minuuttien aikana. Olen biisistä edelleen äärimmäisen ylpeä! 3. Yhtyeen ensimmäisen aktiivikauden päättänyt Prisoners In Paradise -albumi nimittäin ilmestyi 23.9.1991. Samaan aikaan sinun oli määrä kirjoittaa vino pino hittejä seuraavalle levylle – ilman oikeaa kättäsi John Norumia. – Tiedostin tilanteen turhankin hyvin, mutta yritin silti pitää pään kylmänä. Laitoitte pillit pussiin keväällä 1992. Mutta älkää pidättäkö hengitystä, sillä tällä hetkellä tähtäin on suunnattu kohti seuraavaa Europe-levyä. Kun aloimme tehdä tuoreita biisejä, meillä ei ollut mitään tarkkoja suunnitelmia, ja uusi materiaali syntyi täysin luontevasti. Lopputulos oli varmasti monen odotuksia tummempi ja rouheampi, mutta saimmepahan ainakin ravisteltua ihmiset hereille! Start From The Dark on saanut seuraa jo viidestä muusta studioalbumista. – Emme ole istuneet korona-aikana toimettomina. Epicin kiinnostus vaikkapa meidän uutta albumia kohtaan taas oli varsin maltillista... Olimme olleet tien päällä tai studiossa käytännössä vuodesta 1984, ja monet elämäntaidot olivat pahemman kerran retuperällä. Ja jos minä olin päävastuussa biiseistä 80-luvulla, nyt teemme lopulliset sävellyksetkin yhdessä. Onneksi sentään löysimme Johnin paikalle Kee Marcellon, joka oli loistava kitaristi ja mukava tyyppi. Minä myös julkaisin kolmannen soololevyni 2002, ja vasta sen jälkeen latu oli auki Europen uudelle tulemiselle. Nyt tämän muisteleminen naurattaa, mutta me olimme todellakin aika pihalla normaalista elämästä. Jos joku odotti esimerkiksi uutta The Final Countdownia, yllätys oli melkoinen. ”Europen uusi levy floppasi” ja niin edelleen... – Viimeiset parikymmentä vuotta ovat olleet aivan mahtavaa aikaa. Tämä voi kuulostaa liiankin yksinkertaiselta, mutta meillä on yksinkertaisesti pirun hauskaa keskenämme. Vanhakantaisempi hard rock on purenut kuulijoihin, vaikka entisaikojen myyntilukuja ei olla tavoiteltukaan. 22 SOUNDI Miltä Europen tulevaisuus näyttää tällä hetkellä. Aika moni aloitteleva muusikko haaveilee maailmanlaajuisen hitin kirjoittamisesta, mutta salama osuu lopulta melko harvoihin. K u v a: Ti m o Is o ah o. Jotakin yhteishengestä kertoo sekin, että kokoonpano on sama kuin The Final Countdown -albumilla. Ajan hengen muuttuminen ei ollut missään nimessä jäänyt minulta huomaamatta. Edelleen. Deep Purplen ja muiden klassisten rockyhtyeiden vaikutus kuuluu levyiltä selvästi. Sitten aloin kirjoittaa uutta musiikkia omalla tyylillä, ja melkein ensimmäiseksi syntyi Superstitiouskappale. Soititte Rock The Nightin ja The Final Countdownin Tukholman keskustassa ennen Ruotsin kuninkaan pitämää keskiyön puhetta. Edellisestä levystä on vierähtänyt pian kaksikymmentä vuotta. – Ei. John lähti yhtyeestä aikoinaan ovet paukkuen, mutta ystävyytemme ei silti päättynyt koskaan. Kun Prisoners In Paradise sitten ilmestyi, lähdimme tuttuun tapaan tien päälle, mutta 80-luvun taika tuntui kadonneen. Minä saan laulaa The Final Countdownia loppuun asti, ja se tuntuu mahtavalta. Entä aiotko julkaista uutta soolomateriaalia jonakin päivänä. > Soundi-haastattelu pulta emme enää keskustelleet kasvotusten vaan kommunikoimme vain managerin välityksellä. – Joo, aikamoinen yhteensattuma... Monet odottivat Europen ilmoittavan uudesta tulemisesta pian uuden vuoden keikan jälkeen, mutta lopulta tiedonanto tuli vasta syksyllä 2003. – Olimme keskustelleet yhtyeen mahdollisesta paluusta kulisseissa jo jonkin aikaa, mutta mitään konkreettista ei oltu lyöty lukkoon. – Ehdotin yhtyeen telakalle asettamista, sillä halusin tehdä soololevyn. Kun levy sitten ilmestyi, se sai hyvän vastaanoton ja sitä myytiin valtavia määriä, mutta sitä ei tietenkään myyty yhtä paljon kuin The Final Countdownia. Erityisen iloinen olin sen vuoksi, että John Norum oli taas mukana kokoonpanossa. Olin tuolloin Bob Dylanin, Van Morrisonin ja Neil Youngin kaltaisten artistien pauloissa, ja halusin itsekin kirjoittaa riisutumpaa mies ja kitara -materiaalia. – Nimibiisissä lauletaan ”we’ve got nothing left to lose / we start from the dark”, ja se kuvastaa aika hyvin sen ajan mielentilaa. – Uuteen tilanteeseen totuttelu ei ollut ihan helppoa. Ensin muistutin itseäni, että asiat voisivat olla paljon huonomminkin... Se oli tietenkin täysin naurettavaa, mutta silloin meitä ei naurattanut yhtään. Pitääpä sanonta ”grunge tappoi hard rockin” paikkansa tai ei, niin Europen kohdalla ajoitus ei olisi voinut olla paljon alleviivaavampi. Vielä yksi kysymys, jonka olet varmasti joskus kuullutkin... – Kuten sanoin, kappaleita on syntynyt roppakaupalla menneen parin vuoden aikana. Emme kuitenkaan pidä mitään kiirettä, sillä tarkoituksena on valmistella hyvä studioalbumi. Seuraavana päivänä kauppojen hyllyille iskeytyi Nirvanan Nevermind. Tiedostin biisin olevan erittäin hyvä aloitus, ja sen jälkeen Out Of This World -albumin (1988) tekeminen oli paljon helpompaa. Vierailin toisinaan Epicin toimistossa New Yorkissa, ja yhtäkkiä työntekijöiden pöydät olivat täynnä Pearl Jamin ja muiden uusien yhtyeiden levyjä. – Olemme tunteneet toisemme teini-ikäisistä asti eivätkä nämä nuorena punotut siteet katkea koskaan. – Emme pitäneet kiirettä paluun kanssa. Musiikkibisneksen raakuus tuli silloin tutuksi. Levy myi miljoonia ja taas miljoonia, ja Europea revittiin joka puolelle maapalloa. On helppo kuvitella, millaiseen painekattilaan jouduit The Final Countdownin jälkeen. Paluualbumi Start From The Dark ilmestyi syksyllä 2004. Olemme olleet itsemme herroja, emmekä ole lähteneet mukaan mihinkään, mikä ei ole tuntunut oikealta
1 1 . TICKETS NOW ON SALE VIKINGLINE.FI/NMC WWW.NORDICMETALCRUISE.FI (fi) STEREO TERROR SPECIAL HOUSE DJ'S (fi) ASSEMBLE THE CHARIOTS (fi) EMBER FALLS (no) LEPROUS (no) IHSAHN T U RKU STO CKHO LM T U RKU 5 . 2 2 2 MS VI KI NG G RACE
LITKU KLEMETTI: Kukkia muovipussissa 7. LINDA FREDRIKSSON: Juniper 22. MALLA: Malla 25. SAMI YAFFA: The Innermost Journey To Your Outermost Mind 14. KISSA: Vaarallinen bändi . GASELLIT: Zen 20. SUOMI TOP 25 ARPPA SWALLOW THE SUN HALOO HELSINKI! URSUS FACTORY LITKU KLEMETTI ELLI NOORA SOUNDIN LUKIJOIDEN SUOSIKIT 2021 24 SOUNDI. KLAMYDIA: Hiljainen pöytä läheltä orkesteria 12. 5. LYYTI: Toiveet ja helyt 23. 24 SOUNDI SOUNDI 25 6. BEAST IN BLACK: Dark Connection 10. RICHARD DAWSON & CIRCLE: Henki 15. HALOO HELSINKI!: Älä pelkää elämää ELLINOORA: Viimeinen romantikko ARPPA: Kinovalon alla SWALLOW THE SUN: Moonflowers URSUS FACTORY: Onnellinen sukupolvi 2. FLAMING SIDEBURNS: Silver Flames 19. YONA: Uni johon herään 9. LORDI: Lordiversity 24. PEKKA NISU: Papillon 17. STAM1NA: Novus Ordo Mundi 8. 4. MOON SHOT: Confessions 11. MERTA: Minä 18. JESSE MARKIN: Noir 13. 3. SAMULI PUTRO: Keskellä kesää 21. ERIKA VIKMAN: Erika Vikman 16
Rolling Stones: Tattoo You -LP-boksi: JARNO HYNNINEN, Espoo. 4. MASTODON: Hushed And Grim 7. FOO FIGHTERS: Medicine At Midnight 18. ULKOMAAT TOP 25 ADELE IRON MAIDEN GOJIRA BILLIE EILISH THE WAR ON DRUGS SOUNDIN LUKIJOIDEN SUOSIKIT 2021 SOUNDI 25 PALKINTO VOITTAJAT:. Haloo Helsinki! -LP-paketti: KAISA TAMMI, Pori. LITTLE SIMZ: Sometimes I Might Be Introvert 21. MÅNESKIN: Teatro d’ira: Vol. TYLER, THE CREATOR: Call Me If You Get Lost 24. Ilosaarirock-liput: ARTO HILTUNEN, Lieksa. Kesärauha-liput: EVELIINA LESONEN, Turku. NEIL YOUNG & CRAZY HORSE: Barn 15. Lipposen Levy ja Kasetti -iskelmä-LP-paketti: JUSSI ISOTALO, Helsinki. TURNSTILE: Glow On 22. ED SHEERAN: = 12. David Bowie: Brilliant Adventure (1992-2001) -cd-boksi: MIKKE PARVIAINEN, Helsinki. Sony Musicin LP-paketti: SAMPO SALOVESI, Helsinki. HELLOWEEN: Helloween 16. Onnittelu t kaikille voittajille ! 6. THE KILLERS: Pressure Machine 8. Svart Music Black Box: JARKKO KERONEN, Jyväskylä. VIAGRA BOYS: Welfare Jazz 23. I 14. AMYL AND THE SNIFFERS: Comfort To Me 20. Palkinnot on lähetetty postilla tai sähköpos tilla. HALSEY: If I Can’t Have Love, I Want Power 17. Sennheiser Momentum 3 Wireless -kuulokkeet: ANTTI SILTANEN, Lappeenranta. 5. ROBERT PLANT & ALISON KRAUSS: Raise The Roof 10. IRON MAIDEN: Senjutsu ADELE: 30 BILLIE EILISH: Happier Than Ever GOJIRA: Fortitude THE WAR ON DRUGS: I Don’t Live Here Anymore 2. John Smith Rock Festival -liput: MIA MARIANNE HALME, Hirvihaara. OLIVIA RODRIGO: Sour 19. LIL NAS X: Montero . 24 SOUNDI SOUNDI 25 SOUNDI 25 Backstage Rock Shop -paketti: HEIDI VALAVAARA, Hämeenlinna. LOW: Hey What 13. ARCHITECTS: For Those That Wish To Exist 25. VOLBEAT: Servant Of The Mind 9. 3. ABBA: Voyage 11
Silti bändi on enenevissä määrin hivuttanut levyilleen yhä vakavampia aiheita. Niin on tehnyt kolmannen pitkäsoittonsa julkaisevan Huoran Anni Lötjönen, ja samalla hän on löytänyt synkille ajatuksilleen väylän purkautua. – Mutta täytyy muistaa, että mullahan on saatanan synkkä sisus! Kommenttia seuraa syvältä kumpuava nauru, joka pikemminkin alleviivaa kuin vesittää juuri sanottua. 26 SOUNDI. Nytkin menee hetki sisäistäessä, että hakaniemeläisessä kahvilassa pöydän toisella puolella suurieleisesti naurava ja elämään nälkäisen uteliaasti suhtautuva Anni Lötjönen on sama tyyppi, joka on kirjoittanut Huoran maailman menosta ja kanssaihmisistä ahdistuneet, paikoin hyvin lohduttomat tekstit. Biiseissä kuuluu mun viha vääryyttä kohtaan, ja eiHuora-yhtye syntyi jäsenten keskinäisestä vitsistä. – Siis se osa, mikä siellä mun sisällä on synkkää, on oikeasti tosi kipeän synkkää. Sieltä ne tekstit tulee. – Niinpä! Kun mä olen sitten oikeasti tämmöinen, niin se hämää monia. Ne varmaan miettii, että se on huijausta, Lötjönen sanoo. Valikoima on jälleen kasvanut Älä luovuta -levyllä. Nyt hän uskaltaa jo kutsua itseään laulajaksi ja biisinkirjoittajaksi, jonain päivänä ehkä kirjailijaksikin. Voi esimerkiksi liittyä kolmekymppisenä hetken mielijohteesta rockbändiin, tai miksipä ei kirjoittaisi esikoiskirjaa kun siihen kerran tilaisuus tulee. ” KATHARSIS KATHARSIS KATHARSIS n ennemmin sääntö kuin poikkeus, että ahdistavaa taidetta tekevät ovat luonteeltaan lupsakammasta päästä, mutta silti se aina yllättää. Teksti: Mikko Meriläinen ”JOKAINEN KEIKKA ON Koskaan ei ole liian myöhäistä
Toisaalta, eipä esimerkkiäkään naispuolisista rocklaulajista ollut liiaksi asti. Mutta sehän on vähän sama kuin alkoholistilla, että vaikka sairaus ei ole nyt aktiivista niin se on kuitenkin olemassa. Välillä synkkyys on saanut Lötjösen elämässä liikaa sijaa, ja hän kertookin nyt nauttivansa siitä, että vaikea masennuskausi on hellittänyt ja elämässä riittää valoa ja rakkautta. – Sen takia mä olen niin raivokas lavalla. – Ihan varmasti se on vaikuttanut. O n pieni ihme, että Anni Lötjönen on nyt tässä kertomassa ajatuksiaan rockyhtye Huoran laulajana ja tekstittäjänä. – Ei mun pää olisi kestänyt tämmöistä suosiota, mitä meilläkin on, hän sanoo suosio-sanaa silmin nähden kainostellen. Ja nythän mä imen kaikista lavalla olevista mimmeistä itseeni ihan mielettömästi energiaa ja inspiraatiota, joten on mun oma katsekin muuttunut. – Olen aina rakastanut keikoilla käymistä mutta en koskaan nuorempana ajatellut, että voisin olla siellä lavalla, Lötjönen sanoo. Joku Courtney Love toki, mutta omassa lähiympäristössä ei juuri ketään. Lötjöstä ei kuitenkaan harmita, ettei ajautunut bändi touhuihin jo teininä. Mulle tulee nytkin oikein kylmät väreet, kun ajattelen sitä. Sinne mä kanavoin mun synkän puolen. Ratkaisevan tärkeää on ollut myös, että pahan olon on saanut purettua lauluihin ja niiden kautta huudettua keikoilla pihalle. Hänestä nimittäin tuli esiintyvä taiteilija yllättäen, vajaa yhdeksän vuotta sitten vappuna, ja vain koska tutut tyypit sattuivat pyytämään. Koska siellä on niin hauskaa ja mä olen niin onnellinen! Jokainen keikka on katharsis, jossa mä puhdistan itseäni ja maailmaa. ”KANNATTAA TEHDÄ NIIN KUIN MINÄ TEIN: ENSIN NIITÄ ’OIKEITA JUTTUJA’ KOLMEKYMPPISEKSI, NIIN SITTEN VOI RUVETA REVITTELEMÄÄN.” SOUNDI 27 K u v a: P ek k a N u rm i. – Ja sitten lavalla mä kuitenkin hymyilen. Mutta jos mä eläisin niin koko ajan, enkä osaisi erottaa sitä, niin mä voisin ihan saatanan huonosti. – Jos en olisi mennyt terapiaan, niin en olisi välttämättä saanut synkkyyttä taittumaan. Eilen oli bänditreenit, ja huutaminen tuntui niin vitun hyvältä. hän se laannu missään vaiheessa. Hän oli kolmekymppinen ja viettänyt elämänsä punkkeikoilla mutta aina yleisön puolella
En mä edes näe asioita samalla tavalla, kos ka näen ne nykyään usein vaaleanpunaisena. Teet vain semmoista, mikä on sinulle hyvä. Kirjailijaksi ryhtyminen oli vähintään yhtä epätoden näköinen avaus kuin bändiura, mutta sekin askel kannat ti ottaa. Identiteetti on muuttunut muutamassa vuodessa ratkaisevan paljon. Oikealla bändi Pyörällä baariin (taksilla himaan) -videon kuvauksissa Tampereen Nekalassa. Ja siihen on kestänyt tottua. – Minulle oli tosi tuskallista saada kynä auki tämän le vyn suhteen. – Veikkaan, että viiden vuoden päästä pidän itseäni jo vähän kirjailijana. Kaikki on muuttunut, ja nyt mä en enää yhtään tie dä mitä mulle tapahtuu. – Mutta pojat kannustivat minua, kuten aina. – Mä olin kuvitellut elämäni toisenlaiseksi. S iihen nähden, että Anni Lötjönen on työstänyt taas yhden levyllisen tekstejä ja siinä sivussa kirjoitta nut romaanin, tuntuu yllättävältä kuulla hänen kärsineen tyhjän paperin kammosta. Samalla on luonnollisesti kasvanut kunnianhimo mu siikin tekemistä kohtaan. Paineitahan sellainen aiheuttaa. – Kaikille tytöille vinkiksi, että kannattaa tehdä niin kuin minä tein: ensin niitä ”oikeita juttuja” kolmekymp piseksi, niin sitten voi ruveta revittelemään, Anni virnis tää. Olisi helppo sortua kuvittelemaan, että synkkien teks tien tekeminen oli helpompaa silloin kun Lötjösellä oli it selläänkin synkemmät ajat. – Totta kai se vaikuttaa, koska eihän mua nyt vituta sa malla tavalla. Kukaan ei vittuile enää, kun olet jo hoitanut velvolli suutesi perheelle ja yhteiskunnalle. Vieläpä sellaisia, joiden äärellä Lötjönen koki aivan uudenlaista ylpeyttä. Eikä asiaa helpottanut, että bändin pojat oli vat jo ehtineet säveltää nipun biisejä, jotka vain odottivat tekstejä. – Me puhuttiinkin juuri, että kuulostaako mun ääni täl lä levyllä enää samalta. Tuttua on myös kirjan päähenkilön kokema burn out, sillä Lötjösen ensimmäinen työura sosiaalialalla päättyi uupumiseen. Ja tekstejä alkoi tulla. Eräänlaisen nimibiisin virkaa albumilla toi mittaa merkitykseltään lähes käänteinen (Älä) luovuta. Lötjönen on löytänyt aikuisiällä toisenkin tavan pur kaa ja käsitellä ajatuksiaan maailmasta, sillä viime vuo den lopulla ilmestyi hänen esikoisromaaninsa Loppuunpalamaton. Toivoisin, että pääsisin siitä eroon. Kestää aikaa tajuta, että mä oi keasti osaan ja uskallan. 28 SOUNDI SOUNDI 29 28 SOUNDI – Ikä on tehnyt tehtävänsä, ja onneksi minuus on ra kentunut ennen kuin siihen tuli tällaista härpäkettä ym pärille. Vähitellen Lötjönen on tottunut ajattelemaan itseään artistina, mutta helppoa se ei ole ollut. Eka levy syntyi helposti kun ei ollut odo tuksia ja toinen meni siihen perään samoilla bensoilla. – Jossain kohtaa vannoin, etten ole niin kuin joku Pope da ja tee tätä vielä viisikymppisenä. Sanoivat, että Anni sinä pystyt siihen ja ei mitään hätää. – Just se, että mihin mä vielä pystynkään. V aaleanpunaiset asiat ovat kaukana Huoran kolman nesta pitkäsoitosta, joka on saanut nimekseen Älä luovuta. Kun tälle tielle on lähdetty, ei siltä ole paluutakaan. Huoran laulaja Anni Lötjönen on myös tuore esikoiskirjailija. Koska jos on ihminen, joka on ma sentunut, polttaa vitusti röökiä ja nukkuu huonosti versus ihminen, joka on rakastunut, onnellinen ja löytänyt vähän paikkaansa elämässä, niin kaikkihan se kuuluu äänestä. Ja luultavasti jatkoakin seuraa. Ajattelin, että tämä on oman aikansa pyrähdys mulle… Mutta, nyt en enää tiedä. Semmoinen evankelisluterilai nen häpeä on istutettu minuunkin, että ei tehdä itsestä numeroa ja pröystäillä. Ainoa miinus on, että keikkareissut on tässä iässä raskaampia. – Mä olen ihan saatanan tyytyväinen! Olen itse fanitta nut joitain lauseitani, että miten se keksikin tuommoisen. Loppuunpalamatonromaani ilmestyi viime syksynä. Kehitystä on kolmen levyn aikana tapahtunut myös laulamisessa, eikä se toki ihme olekaan koska Lötjönen aloitti homman käytännössä nollasta. – Siihen liittyy huijarisyndrooma, että mitä vittua mä itsestäni oikein luulen. Hän on ammentanut fiktiiviseen romaaniin aineksia kokemuksistaan sosiaalialan töistä. Jonnekin sinne varovaisen optimismin ja vihaisen lohduttomuuden väliin Lötjösen ja Huoran maailman kuva tuntuu asettuvan. Ja mehän ei lauleta vaaleanpunaisista asioista. Olen mennyt niin syvälle tähän. Hän myöntää, että kliseessä on perää. Nyt Lötjönen alkoi epäillä, onko hänellä mitään uutta sanottavaa. Pakostikin al kaa tavoitella sitä parasta tekstiä ja mieletöntä laulusuori tusta. Että teen sossuhommia aina ja sen sivussa matkustelen. Olin ra kentanut itsestäni tietynlaisen kuvan, joka yhtäkkiä muuttuikin. Nyt hän on löytänyt samalta alalta itselleen uuden ja pa remmin sopivan työn. He valoivat uskoa, ja sitten mä vain jotenkin päätin, että nyt mä kirjoitan. ”KESTÄÄ AIKAA TAJUTA, ETTÄ MÄ OIKEASTI OSAAN JA USKALLAN.” K u v a: Ju h a M et so. Sen verran mulla meni musiikinkin kanssa, että mä sisäistin asian
Eikä se ole pelkästään poliisien ongelma, vaan meidän kaikkien ongelma. Ehkä se on seuraavalla levyllä, en tiedä. – Siihen liittyy pettymys siitä, että miten on mahdollista että ihmisiä myrkytetään eikä muu maailma voi laittaa sellaisia sanktioita, että hänet saataisiin aisoihin. Mutta on siinä ero, että tämä on K u v a: To n i A h o n en. Toinen omaa elämänpiiriä kauempaa haettu aihe löytyy kappaleesta Palvele ja turvaa, joka tietenkin viittaa ”to protect and to serve” -mottoa hokevaan Yhdysvaltojen poliisilaitokseen. Hän sanoo, että vaikka poliisiväkivalta puhututtaa ennen kaikkea Yhdysvalloissa, ei asialta voi sulkea silmiään täälläkään. Koronadenialistiksi paljastunut tuttava oli lähettänyt Lötjöselle kiittelevän viestin kappaleesta. Jokaisella säkeistöllä on oma henkilönsä, Lötjönen avaa. Se ei ole millään tavalla ok, että värillisiä ihmisiä kohdellaan automaattisesti helpommin rikollisina. Huolestuttaa, että joku saattaa ottaa mun sanoman omakseen ihan väärällä tavalla. – Pelottaa ajatus siitä, että maailmassa on noin sekaisin oleva ihminen, jolla on niin paljon valtaa. Mutta toisaalta tiedän varmasti, ettei kenelläkään heistä ole mitään vegaaneja vastaan. Yksi aiheen suhteen mietityttävä seikka on, ettei bändistä kukaan muu ole vegaani. Sen sanoittaja sai kokea jo uran alkuvaiheessa kun Kaikki uuniin -biisin aikana yleisössä näkyi kättään yläviistoon ojennellut kaljupää. En voi jokaiselle ihmiselle avata, että mistä mikäkin kappale itse asiassa kertoo. Konkreettisesti ja peittelemättä Putin löytyy kappaleesta Njet, Vlad! – Minua pelottaa Putin niin saatanasti, Lötjönen sanoo. Ennakkokäsitykset elää meissä kaikissa vahvasti. Vaikka Lötjösen teksteissä asioista lauletaan suoraan, on aina myös väärintulkinnan mahdollisuus. – Se biisi ei todellakaan liity mitenkään koronaan tai että hallitus kusettaisi meitä siinä. Hän on vannoutunut vegaani ja jaksaa kyllä paasata aiheesta ystävilleen (tai vaikka MTV3:n Neljän tähden illallinen -ohjelmassa) mutta laulunteksteissä hän ei ole vegaaniutta toistaiseksi käsitellyt. – En tiedä haluavatko he edustaa sellaista. Levyn nimi taas tarkoittaa, että ei pidä luovuttaa, sillä vaikka maailma on täynnä kaiken maailman Putineita, porukalla me pystytään pärjäämään, Lötjönen avaa. – Se kertoo poliisiväkivallasta ja tummaihoisten surmaamisesta ilman syytä. – Meidän kaikkien pitäisi pitää tarpeellisena puuttua siihen ja puhua siitä. – Olen kyllä tehnyt yhden aihion aiheeseen liittyen, mutta ei se ole edennyt mihinkään. – Mä näytin sille lavalta, että nyt käsi alas ja vittuun täältä. Yllättävä yhteydenotto tuli myös uuden albumin Loppusinglen ilmestyessä. 28 SOUNDI SOUNDI 29 – Siinä biisissä kannustetaan luopumaan asioista, jotka eivät toimi. Yksi Lötjöselle erittäin tärkeä aihe loistaa poissaolollaan koko Huoran katalogista
Että ihan hyvää musaa, mutta en kyllä pysty sellaista vassaripaskaa kuuntelemaan, Pekkonen nauraa. 30 SOUNDI vain mulle tärkeä asia, mutta muuten mun sanoitukset ovat kuitenkin edustaneet meidän kaikkien yhteistä ajattelu maailmaa. – Kyllä niistä käydään keskustelua jos tarvetta on. L evy levyltä Huora tuntuu vakavoituneen, eikä uusimmalla juurikaan enää hassutella. Jos bändin pitää pystyä seisomaan Lötjösen tekstien takana, täytyy kaikkien pystyä tietenkin allekirjoittamaan myös yhtyeen musiikki. Huomio vakavoitumisesta tuntuu yllättävän myös Lötjösen. Siitäkään ei ole tullut missään vaiheessa isompaa vääntöä, vaikka Huoran pa lettiin mahtuu niin rockimpaa, punkimpaa kuin metallisempaa kaa hausta. Mutta kyllähän maailmassa on niin paljon kaikenlaista, mihin pitää puuttua. Huoran soundin yhtenäisyyttä on edesauttanut myös se, että kaikki levyt on äänittänyt ja miksannut Annin veli Matti Lötjönen. – Me olemme huumorista nauttivia ihmisiä ja nauramme paljon kimpassa. – Ehkä jostain yksittäisistä sanoista tai lauseista on keskusteltu rakentavaan sävyyn. Etenkin kun Lötjösen teksteissä otetaan vahvasti kantaa. Kaikki meidän treenisja pakukeskustelut on räävitöntä räkätystä, joten ehkä mä olen sen takia ajatellut että musiikkikin olisi samanlaista. Siihen pöytään tuli joku toiselta paikkakunnalta hevikeikalle saapunut tyyppi, joka sitten jossain vaiheessa kysyi, että tiedättekö sellaista bändiä kuin lauluja soitinyhtye Huora. Alettiin soittaa, tehtiin siitä biisi, ja mun korvaan sekin kuulostaa nyt ihan tältä bändiltä, Pekkonen sanoo. – Lähinnä jotain sellaista, että onko joku tietty asia tarpeen sanoa vaikkapa niin tylysti. – Joitain vuosia sitten istuin Tampereen Majava-baarissa kaljalla. Pekkonen ja Sahlstedt painottavatkin, että heidän mielestään Lötjösen tekstit eivät julista suoraan mitään tiettyä poliittista suuntaa, vaikka toki sen niinkin pystyy kuulemaan, vaan että teksteissä pyritään vain puuttumaan yleisiin epäkohtiin. K u v a : T on i A h o n en YHTENÄ RINTAMANA TEKSTIEN TAKANA K u v a: P ek k a N u rm i Anni Lötjösen tekstien taustalle metallista punkia tekevät Paavo Pekkonen (vas), Ere Manninen ja Saku Sahlstedt. – Ehkä mä haluan tässä asiassa kuitenkin antaa ihmisille vapauden löytää se sisäinen vegaani itsestään, kun taas muissa biiseissä enemmän kuin mielelläni sanon vaikkapa, että sinä et saa olla natsi. – Mielenkiintoinen huomio. Molemmat myös ajattelevat Lötjösen tavoin, että huumori on olennainen osa Huoraa, eikä se katoa vaikka teksteissä puhuttaisiinkin vakavia. – Edelleen se huumori on meissä tyypeissä, mutta nyt se ei tullut biiseihin samalla tavalla mukaan. Se voi yllättää etenkin siihen nähden, että koko bändi on saanut alkunsa kännivitsinä, ja ensimmäinen biisi – vauhdikkaan alkusysäyksen Huoralle antanut Kovia ja kiljua – kertoi ryyppäämisestä. Vihervassaritai suvakkileimalta ei siis voi välttyä. – Hyvin harvoin on kyllä joutunut mihinkään puuttumaan, lisää Saku Sahlstedt. – Kun biisit vedetään nauhalle samalla soundilla ja laulaja kuulostaa aina samalta, niin siinä pystyy aika hyvin pyörittämään omaan korvaan aika erilaisiakin biisejä, Pekkonen toteaa. Lötjönen tiedostaa myös sen, että ruokavalio on aiheena paitsi hyvin henkilökohtainen myös erittäin paljon mielipiteitä jakava. – Yllättävän vähän me ollaan jouduttu käymään keskusteluja, että onko joku juttu raamien sisällä, Sahlstedt pohtii. Ja kyllä niihin pystyttäisiin puuttumaan, jos koettaisiin että on tarvetta puuttua, toteaa Paavo Pekkonen. Joku voisi suhtautua huumorilla bändin nimeenkin – joka tarttui mukaan kitaristi Paavo Pekkosen isän, kosketinsoittajakonkari Eero ”Safka” Pekkosen heitosta – mutta Lötjöselle nimi ei ole missään nimessä vitsi tai V aikka vain yksi vastaakin kappaleiden tekstittämisestä, on muunkin bändin (kitaristi Paavo Pekkonen, rumpali Saku Sahlstedt ja basisti Ere Manninen) voitava seisoa niiden takana. Suurempia erimielisyyksiä ei ole päässyt syntymään sanoista tai sävelistä.. Mutta eihän se ole, Lötjönen sanoo. – Mainitusta Hautajaiset-kappaleesta Saku sanoi, että haluaa vetää siihen blast beatia tuplabasareilla. – Joku joskus kommentoikin, että on hämmentynyt meidän keikalla kun on kuunnellut itsemurhasta kertovaa Hautajaiset-kappaletta, jota sitten jengi pogoilee, ja tuollaisen biisin jälkeen voi tulla vaikka Paavolta joku vitsi, Sahlstedt sanoo. – Aloin hihitellä itsekseni ja toivoin, että älkää vain vahingossakaan paljastako kuka minä olen. Minusta meillä on ollut hyvällä tavalla täysin vakavaa asiaa, mutta kuitenkin on säilynyt pieni pilke silmäkulmassa, Pekkonen tuumaa. Huoran teksteissä seistään vankkumatta heikoimpien rinnalla ja puolustetaan esimerkiksi suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa. Tosin asiasta on tullut yllättävän vähän urputusta eri vinkkelistä maailmaa katsovilta. – Mutta on mulle eräs tyyppi sanonut myös, että hänellä ei edes auto käänny vasemmalle mutta silti hän diggailee meidän musasta. Että jos löytyisi joku loivempi kulma, koska voi olla suurempi vaikutus jos asian sanoo diplomaattisemmin, Pekkonen lisää. Ajattelin, että aika erikoinen veto mutta ei mitään, kokeillaan. Itse kun pitää tätä koko porukkaa naurettavana, niin ei tietenkään näe, jos muut ajattelee että ollaan vakavia
pelkkää provokaatiota. Oikein keskityin ja sanoin, että vitun huora. Hän suorastaan innostuu, kun pääsee pohtimaan huora-sanan merkityksiä. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. ”MITÄ ME OLLAAN VALMIITA ANTAMAAN JA MITÄ SE MEILLE MAKSAA?” K u v a: P ek k a N u rm i Tilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Siitä sanasta ajatellaan heti, että kyseessä on jotain rumaa ja hävettävää. Muistan, että sitä oli tosi vaikea sanoa, ja pyysinkin heti anteeksi. – Yritin kerran yläasteella kiroilla äidille. Siinä ei välttämättä ole välikäsiä tai rikollisuutta mukana. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. – Ei meidän nimi liity pelkästään seksin myymiseen, vaan yleensäkin siihen mitä me ollaan valmiita antamaan ja mitä se meille maksaa, Lötjönen sanoo ja muistuttaa, että eräässä Huoran t-paidassa on ihmisen pää ja rahasäkki. Huoraa tietenkin käytetään myös äärimmäisen loukkaavana haukkumasanana naisia kohtaan. Kun mä kuulen sen sanan, ajattelen heti jotain rikkinäisissä sukkahousuissa olevaa naista ja mietin, miten huonosti sillä menee. Miksi me automaattisesti ajatellaan, että seksin ostaminen on rumaa, pidetään ostajaa säälittävänä ja myyjää kuvottavana. – Mun mielestä se on loistava nimi, koska se pysäyttää ajattelemaan. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 104,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 119,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. – Jos nyt perustaisimme bändin, niin en tiedä tulisiko yhtä huolettomasti laitettua tuollaista nimeä. Mutta edelleen mä seison sen takana sataprosenttisesti, ilman muuta, Lötjönen vakuuttaa. Yhdysvaltalainen Whores-yhtye on perustellut nimeään sillä, että kyseessä on kommentti myöhäiskapitalistista yhteiskunnasta, jossa ihmiset joutuvat huoraamaan itseään tavalla tai toisella pärjätäkseen. – Nimessä yhdistyy myös meidän perimmäinen tarve haluta kosketusta ja läheisyyttä, siis toisen ihmisen kaipuu. Täydellisessä maailmassa kenenkään ei tarvitsisi maksaa siitä, mutta kun tämä ei ole täydellinen maailma. Sen sijaan ei mietitä sitä, että seksipalveluita tarjoavat myös ihmiset, jotka haluavat sitä myydä ihmisille jotka haluavat sitä ostaa. Niin, että kumpaa pannaan. Lötjösen kirosanavarastoon se ei kuulu, joskin poikkeus löytyy
32 SOUNDI SOUNDI 33 32 SOUNDI SOUNDI 33 Teksti: Aki Nuopponen Amorphis ja yhtyeen sanoittaja Pekka Kainulainen luovat Halo-albumilla jo seitsemättä kertaa kokonaisia maailmoja yhdessä. Tekstien ja musiikin kurottaessa kauas Pohjolan kansojen historian alkuhämäriin, on sopiva hetki ottaa selvää, millaisia askelmerkkejä pitkin 32-vuotiaan yhtyeen ja 65-vuotiaan taiteilijan yhteinen luovuuden polku oikeastaan kulkeekaan. LUKUISIEN LUOJIEN TARUSTOJA Tomi Joutsen ja niin ikään lohjalainen Pekka Kainulainen ovat luotsanneet Amorphista Kalevalan kautta yhä syvemmälle Suomen historiaan. K u v a: M ar k u s P aa ja la. Uusi Haloalbumi käsittelee jääkauden aikaisia kansainvaelluksia kohti Pohjolaa
Miten tämä jo 15 vuotta jatkunut Amorphisin ja Kainulaisen taiteen yhteen sulautuminen on sujunut. ”Ihan kuten minun taiteessani, myös Amorphisin musiikissa oli kyse siitä, miten se mehiläisen lento, yhden olennon kokemus tai vaikka tähden tuikahtelu näyttäytyy tässä suuressa kosmoksessa.” PEKKA KAINULAINEN. Tästä Soundille saapuivat kertomaan Pekka Kainulaisen lisäksi hänen sanojaan Amorphis-albumeilla tulkitseva Tomi Joutsen. Sen sijaan Circle (2013) oli se piste, josta alkaen Kainulainen ja Amorphis alkoivat laajentaa tarinoitaan kansantarumme ulkopuolelle. Nyttemmin Amorphisin, Joutsenen, Kainulaisen ja sanat englanniksi kääntävän Ike Vilin luovuuden liitto on synnyttänyt yhtyeen albumeille kokonaisia Amorphisin omia myyttejä, joiden kertomukset ovat yhtä aikaa totta ja tarua. 32 SOUNDI SOUNDI 33 32 SOUNDI SOUNDI 33 P ian sen jälkeen, kun Amorphis ja laulaja Tomi Joutsen olivat löytäneet toisensa Eclipse-albumin (2005) myötä, bändi alkoi kaipailla musiikkinsa rinnalle myös aiemmasta poikkeavilla tavalla versoilevia sanoituksia. PIENI KOKIJA, SUURI KOSMOS Joutsen ja Kainulainen istuvat Lohjan Galleria Lutsissa, jossa nähtiin vuoden 2021 lopulla kokonainen näyttely Kainulaisen piirustuksia, jotka hän ammensi samoista teemoista kuin Halo-albumin tekstitkin. Kaksikko huomaa hämmästelevänsä itsekin sitä, miten mutkattomasti yhteinen muotokieli Amorphis-sanoituksien kirjoittamiseksi aikoinaan syntyi bändin ja Kainulaisen välille, vaikkei metallimusiikki ollut sanoittajalle tuttua. Muutamasta kappaleesta alkanut yhteistyö on jatkunut nyt jo seitsemän albumin ajan, kuljettaen Amorphista aluksi yhä syvemmälle sen Kalevala-juurille kertoen Lemminkäisen, Ilmarisen ja Väinämöisen tarinoita. Uusi Halo-albumi kuvailee jääkauden aikaisien kansojen vaelluksia kohti kylmää Pohjolaamme. Lohjalaista taiteilijaa, joka oli tullut Joutsenelle tutuksi jo 90-luvun puolivälissä, hänen opiskellessaan nuoriso-ohjaajaksi samassa koulussa, jossa Kainulainen toimi kuvataiteen opettajana. Silent Waters -levyn (2007) ollessa tekeillä Joutsen tuli ajatelleeksi sanoittajaksi Pekka Kainulaista
Molempien velmuista ilmeistä huomaa, että toisinaan sanoitusten alkuja kylvetään mitä pienimmistä siemenistä. Tämä on aika suora viittaus siihen, miten ihmiset päätyivät tänne Pohjolaan tuhansia vuosia sitten, Joutsen arvuuttelee salaperäisesti. – Halo kuvaa kieltämättä kansojen vaelteluja ja mitä karumpien paikkojen asuttamisia, sekä todellisen historian että pienimpien myyttien kautta, mutta joskus se kaikki lähtee siitä, kun Tomi ihmettelee ääneen, että eikös Lohjastakin ole olemassa legenda, jossa koko kylä syntyi siitä, kun jättiläinen heitti valtavan kiven tänne kirkonkylän seuduille. Pian se visuaalisuus alkoi uida omiin tulkintoihin.” – TOMI JOUTSEN Pekka Kainulaisen viimeisimmän näyttelyn taide teokset ammenta vat inspiraationsa samoista aiheista kuin Amorphi sille kirjoitetut teks titkin. – Halo-albumilla voi kyllä aistia sen maailmantilan, missä ihmiskunta elää nyt, kun kukaan ei oikein koe kuuluvansa mihinkään, kansat vaeltelevat kuin muinoin ja jälleen syntyy yhä pienempiä kansakuntia. – Ne on sellaisia ajatuksia, jotka eivät aluksi itsessään merkitse mitään, mutta niistä tietää aina, että siellä kepeän ihmettelyn seassa on jokin ajatus. K u v a: M ar k u s P aa ja la. Tuntui todella luontevalta kirjoittaa pieniä ja merkittäviä tarinoita suureen maailmaan. – Sen ei tarvitse olla mikään suureellinen teema, mikä on vain korostunut siitä alkaen, kun otimme hieman pesäeroa Kalevalaan Circlestä alkaen. KAIKEN KESTÄVÄT MIELIKUVAT Amorphis-sanoitukset kulkevat läpi monia vaiheita, ennen kuin ne muotoutuvat siihen englanninkieliseen asuun, jollaisena kuulija ne kokee albumeilla ”Uppouduin alkuperäiseen Pekan ajatukseen siitä, miten merkittävä osa hevosella on ollut osana suomalaista historiaa ja tämän maan asuttamisessa. 34 SOUNDI – Vielä Silent Watersin ja Skyforgerin aikoihin kävimme jonkin verran keskusteluja sävyistä ja muodoista, joita Amorp his-lyriikat vaativat, mutta siitä syntyi pian molemminpuoleinen luottamus, Joutsen kuvailee. – Mutta toisinaan näinkin suuret pensselin liikkeet ovat peräisin niinkin kepeistä tokaisuista kuin vaikkapa ”Mitä mieltä sä muuten olet jättiläisistä?” tai ”Tykkääksä muuten suolasta?”, Kainulainen naurahtaa. Sieltä se lähtee alitajuntaan muhimaan, ja pian ympärille piirtyy sellaista kuvastoa, joka on yhtälailla yhdistelmä niitä muinaisia tarustoja kuin tätä todellista maailmaa, jossa juuri nyt elämme. – Kyllä siinä hetken sai ihmetellä, että mikä tämä tällainen Amorphis onkaan, mutta alusta alkaen se tietty Kalevalakytkös oli eräänlainen silta, joka yhdisti meidän maailmojamme, Kainulainen myhäilee persoonalliseen tapaansa. – Pekallahan ei ole kummemmin ollut kosketusta metallin maailmoihin ennen tätä yhteistyötä. – Sanoitukset lähtevät usein muotoutumaan lähes huomaamatta, kun juttelemme Pekan kanssa vaikkapa puhelimessa ja kummastelemme kumpikin tahoillamme, mikä elämässä tai maailmassa juuri tuolloin koskettaa, Joutsen jatkaa. Se tietty tunnelma on kyllä säilynyt sen jälkeenkin, mutta tarinat ovat liikkuneet yhä enemmän pienen olennon kokemuksien ympärillä, ja olleet siten entistäkin universaalimpia. – Huomasin pian, että ihan kuten minun taiteessani, myös Amorphisin musiikissa oli kyse siitä, miten se mehiläisen lento, yhden olennon kokemus tai vaikka tähden tuikahtelu näyttäytyy tässä suuressa kosmoksessa, jonka me kaikki keskenämme jaamme. Siksi muutamia asioita oli aluksi todettava ääneen, mutta onhan se mielenkiintoista, että Amorphisalbumien syntyprosessin ollessa usein aika haastavaa ja raskastakin, työ Pekan kanssa kanssa on oikeastaan se helpoin osa koko levyjen muotoutumista
– Itselläni ei ole sinänsä mitään sanottavaa englannin kielen muotoihin, mutta sen verran luotan vaistoihini, että toisinaan käymme Iken kanssa keskusteluja siitä, onko jonkin tietyn sanan sävy juuri se oikea, Kainulainen sanoo. – Kannet lähtevät muotoutumaan melkeinpä viimeisenä asiana albumeillamme ja vasta sitten, kun kaikille meille on muodostunut hyvin vahva mielikuva siitä, millaista tunnelmaa levy edustaa, Joutsen kertoo. Jälkimmäisen kirjoitettua lyriikat Sleep Of Monstersista tuttu Ike Vil kääntää ne alkuperäistä tunnelmaa mukaillen englanniksi. Tässä hetkessä on tärkeää se, että Pekka ja Ike ovat vielä sen tietynlaisen mielentilan aalloilla, jolloin voimme sovitella uusia ja vanhoja tekstejä yhteen ja löytää sen lopullisen muodon yksissä tuumin. Lopulta myönsimme itsellemme ja sitä myöten Jeanille, että kaipasimme jotain toisenlaista. – Kuulijoiden kommentteja lukiessa on ilahduttavaa huomata, kuinka moni tulkitsee niistä lopullisista sanoituksista juuri niitä samoja tunnelmia, joissa itsekin velloin tekstejä yön pimeydessä kirjoittaessani, Kainulainen iloitsee. Kaikki myyttiset ja pakanalliset kuvastot ovat hänelle tärkeitä, mikä toimii samanlaisena siltana taiteidemme välillä kuin Kalevala Pekan kohdalla. – Suurin haaste on toisinaan se, kun kappaleet kaipaavat vielä enemmän sanoituksia kuin mitä niihin on alunperin kirjoitettu. Pohdimme hetken, johtuuko se vain siitä, että se on jotain uutta ja erilaista. – Halo-kansien ensimmäinen versio ei tuntunut yhtään omalta. – Usein käy niin, että tutkittuamme Tomin kanssa yhdessä sisäisiä ääniämme, hakeudun tyystin omaan rauhaani, yleensä keskellä yötä, suljen silmäni ja alan katsella kuvia, joita keskustelumme synnyttivät, Kainulainen kuvailee kirjoitustyötään ja sanoo joidenkin sanojen syntyvän hetkessä ja toisten taas vaativan pitkän kypsyttelyn. – Pakko sanoa, että tähän vaikuttaa paljon sekin, ettei tässä porukassa oikeastaan kukaan ole liian mustasukkainen omista luomuksistaan, vaan olemme kukin valmiit muovaamaan teoksistamme yhteistä taidetta, Joutsen lisää ja naurahtaa heti perään, että oikeastaan vain Pekka Kainulaisen kirjoittamat ja Tomi Joutsenen laulamat Amorphis-tarut ovat saaneet viimeisen kolmen albumin ajan vielä yhden, visuaalisemman tulkinnan, kun taiteilijanimeä Valnoir Mortesonge käyttävä ranskalainen Jean Simoulin ikuistaa ne levyjen kansitaiteiksi. SOUNDI 35 K u v a: M ar k u s P aa ja la. Joutsenen äänen ja levyjen kuvastojen johdattamana. – Lyriikat ja sävellykset elävät tuohon asti omissa maailmoissaan, minkä myötä hämmentävintä onkin se, miten harmonisesti ne istuvat yksiin. Taruista kuviksi Sanoitusten suuntaviivat saavat alkunsa Joutsenen ja Kainulaisen keskusteluista. – Lopullisissa teksteissä saattaa olla vielä maalauksellisempia ja suurempia maisemia, mutta jotenkin kuulijat vain löytävät sieltä vaikkapa ne kaksi pientä hahmoa, jotka kohtaavat toisensa siellä Amorphisin kosmoksessa. – Sanoja vyöryy mieleen ja ne aiemmat juttelut ovat kuin joessa lipuvia tukkeja, jotka on vain ohjasteltava oikeaan suuntaan, jotta ne eivät leviä pitkin järvenselkää. Aika pian tuon tapahtuessa huomaan tuijottavani mielessäni sitä yleismaisemaa, joka albumille on syntymässä ja alan aavistaa, millaisia tunteita se tulee herättämään. – Se on aina jännittävä hetki, kun Ike toimittaa valmiita tekstejä ja luen niiden rinnalla Pekan suomenkielisiä versioita, mikä auttaa aina makustelemaan sitä, mitkä sanoitukset istuvat yhteen minkäkin kappaleen kanssa, Joutsen kuvailee. – Tuossa hetkessä on tärkeää jakaa tuo mielenmaisema eräänlaisiin ”kohtauksiin” ja keksiä niille nimet. Aina se ei suju ihan kivuttomasti, mutta jonkinlainen yhteys meidän kaikkien välillä on olemassa, sillä näiden maailmojen kohdatessa huomaa niiden syntyneen ihan samanlaisista alkulähteistä. – Jean on valtavan kiinnostunut juuri sellaisesta symboliikasta, joka meitäkin kiehtoo. – Se on tavallaan ihailtava piirre taiteilijassa. – Annamme aina Jeanille tekstit luettavaksi ja jos mielessämme on ihan tietynlainen värimaailma tai teema, hän haluaa kyllä kuulla sen, mutta omaehtoisena taiteilijana teoksen muoto on tuosta eteenpäin täysin hänen käsissään. Jos löydän kymmenen, viisitoista hyvää sanaa tai sanaparia, jotka oikeasti tuntuvat rinnuksissa, tiedän että seuraavien kuukau sien aikana voin kirjoittaa niiden otsakkeiden alle sekä pieniä että suuria tarinoita. – Voin silti myöntää, että muutamaan otteeseen olemme vääntäneet kovastikin kansista ja managerimme Markkasen Jouni on päässyt olemaan eräänlainen sovittelija, kun yritämme löytää yhteisen tien pienimpien sävyjen suhteen. – Kun nyt katsoo lopputulosta, joka huokuu todella hienosti kaikkea sitä symboliikkaa ja tunnelmaa, jonka löysimme Pekan kanssa yhteisin sävelin albumille, voin sanoa että niitä pitkiä keskusteluja kannatti ilman muuta käydä. Tuo osoittaa sen, että se tietty mielikuva on lopulta muuttumaton, vaikka se saavuttaa ikään kuin elokuvallisen muodon. Tekstien kääntäminen suomesta englanniksi, mikäli haluaa säilyttää tunnelmissa juuri ne halutut värit, ei ole mikään helppo tehtävä, mutta Kainulaisen ja Joutsenen mukaan punainen lanka ei katoa tämän prosessin varrella. Hän on niin vahvasti sisällä niissä teoksissaan ja elää niin voimakkaasti siinä luovassa tilassaan, ettei hän tee niinkään tilaustöitä asiakkailleen, vaan tulkitsee taiteellaan heidän taidettaan. Tämän luovan jakson aikana seuraava sanoitukset hoteisiinsa saava on Ike Vil, myös Sleep Of Monstersista ja Babylon Whoresista tunnettu laulaja, joka toimii Amorphisin-luottokääntäjänä
– Pekka kirjoittaa kuolevasta soturista, joka tietää että hänen loppunsa lähestyy, ja pohtii sanoituksessa, miten haluaisi tulla haudatuksi ja sittemmin muistetuksi. Niillä muutamilla riveillä soturi peilailee sitä, mitä hän on ja on ollut. 36 SOUNDI tuottaja Jens Bogren pitää tavaramerkkimäisesti aina kiinni visiostaan. Elämä nyt vain on sellainen hiidenhirvi, eikä mikään raiteita pitkin kulkeva pitkä kamera-ajo. K u v a: Sa m Ja m se n Vaakamainos testaus.indd 49 Vaakamainos testaus.indd 49 10.1.2022 9.04 10.1.2022 9.04. Vasta se saa ymmärtämään prosessinkin paremmin. Taiteen, ihan kuten elämänkin, kuuluukin liikkua valtoimenaan, ja sen tapahtuneen ymmärtää todellisuudessa vasta paljon myöhemmin. – Mielikuvamme saattavat olla yhtä suurpiirteisiä kuin Amorphis-sävellyksekin ovat aluksi, ja palasten loksahtelua seuraa pitkä epätietoisuuden jakso. – Siinä oli hieman etsimistä, että miten löydän itseni laulamassa hevosista sisäistäen hevosen kulman tuossa tarinassa. – Koivusaaren Tomin sävellys oli poikkeuksellisen kaunis, lopullinenkin, ja tiesin heti Pekan mahtipontisen melankolisia sanoja lukiessani, että nämä kaksi teosta juttelevat keskenään poikkeuksellisen suoraan, laulaja muistelee. Uppouduin alkuperäiseen Pekan ajatukseen siitä, miten merkittävä osa hevosella on ollut osana suomalaista historiaa ja tämän maan asuttamisessa. ENNALTA MÄÄRÄÄMÄTÖN MUOTO Halo-albumin päättää todella lopullisen oloinen, kaunista kuvastoa maalaileva My Name Is Night, jolla kuullaan myös ruotsalaisen Paatos-yhtyeen laulaja Petronella Nettermalmin ääntä. – Windmane-kappale kertoo hevosista, mikä ei ole ihan sitä ominta samaistuttavaa minulle, eikä oikeastaan ihan sellaista metallilyriikkaa, jollaista tässä genressä useimmiten kirjoitetaan, laulaja hymyilee. – Kun kuuntelen näiden seitsemän yhteisen albumin musiikkia ja sanoja, huomaan toisinaan etääntyneeni niin paljon alkuperäisistä sanoista, että ihmettelen miten hienoihin lauluihin olenkaan päässyt osallistumaan, kirjoittaja hymyilee. Amorphis-albumien kokonaiskuvan ymmärtääkin vasta sitten, kun on ottanut askeleen taaksepäin ja hahmottaa yhden pienen albumin osana tätä luovuutta. – The Moon -kappaleessa säkeistöt oli alun perin suunniteltu puhtaasti laulettaviksi, mutta Jens tahtoi ehdottomasti ne vedettävän örinällä. Tuo on sellainen asia, joka tuntuu vieläkin omituiselta, koska olen itse niin lähellä kappaleen syntyä, mutta Jens taas kokee asiat sopivan ulkopuolisella korvalla ja aistii usein asioita, joita emme enää itse kuule. – Tämä on mielestäni hieno esimerkki siitä, kun sanat ja laulumelodiat muodostavat kohdatessaan enemmän kuin osiensa summan. Koskaan levy jen välillä ei ole kulu nut niin pitkää aikaa kuin sen ja vuonna 2018 ilmestyneen Queen Of Timen välillä. Siitä muodostuu suureellinen ja kaunis kappale, joka olisi saattanut vain minun laulamanani olla jopa hieman pompöösi, mutta tällaisena kahden hahmon kuolemaa silmiin katsomisena se avautuu ihan eri tavalla. Pian se visuaalisuus alkoi uida omiin tulkintoihin. – Naislaulu toi kappaleeseen todella hienoa kulmaa, naissoturin yhtyessä tähän duettoon ja vieden sitä tunnelatausta jopa vielä pidemmälle sinne tuonpuoleisen porteille, mikä sopii hienosti albumin päätösraidan lopullisuuteen. Yhtäkkiä näin silmissäni säkeistön rytmissä juuri sitä kaivattua hevosen kopsuttelua, ja kertosäkeessä tämä upea olento lähtee kuin lentoon komea harja tuulessa hulmuten. Teksti ui ihan täydellisesti siihen säkeistön hankalaan rytmiin, josta en ottanut edes selvää, mitä tahtilajia se on. – Se kauneus voi olla jotain ihan muuta kuin millaiseksi sen itse mielessään suunnitteli. – Amorphis-nimihän juontuu sanasta ”amorphous”, joka tarkoittaa ikään kuin sitä, ettei asialla ole tiettyä ennalta määrättyä muotoa. Vieressä istuva Kainulainen katsahtaa Amorphis-laulajaa pilke silmäkulmassaan ja naurahtaa sitten leppoisasti todetessaan, että albumin teko on niin pitkä tie, että hän ehtii toisinaan itsekin jo unohtaa osan sanoituksistaan. – Olen performanssitaiteilija ja siinä hommassa on oppinut sen, ettei käsikirjoituksista kannata pitää liikaa kiinni, koska se lopullinen taika syntyy lavalla vuorovaikutuksesta ja läsnäolosta, Kainulainen sanoo viisautta silmissään. Kappale nousee puheeksi, kun Joutsen kertoo sanoitusten ja musiikin välisestä mystisestä yhteydestä. – Tässä auttoi itse kappale, joka oli ihan progea. Joutsenen kasvoille nousee leveä virne, kun hän sanoo Kainulaisen kirjoittavan toisinaan myös hieman korkealentoisempia tekstejä, jotka vaativat myös laulajalta enemmän heittäytymistä. Se luova matka on pitkä ja haastava, mutta luotamme aina siihen, että sen Halo on Amorphisin neljästoista studio albumi
En silti sano, ettei niin voisi ikinä tapahtua, mutta sille olisi löydyttävä oikea taiteellinenkin peruste ihan vain tekemällä tekemisen sijaan. Tomi Joutsen on bändinsä keulakuvana näyteikkunassa jo roolinsa puolesta, Pekka Kainulainen sanoittajana on pysytellyt aiemmin taustalla. – Kaikki Amorphisissa diggailevat Baddingia, Sorsakoskea ja vanhaa suomalaista melankoliaa, mille myös meidänkin viljelemät delay-kitarat ovat suoraa sukua, joten kuka tietää... Ei se, että ryhtyy korvailemaan sisältöä kielellä, johon kokija ei voi löytää sitä kaivattua yhteyttä. Amorphis on toki kansainvälinen bändi, mutta ehkäpä yli 30 vuoden toiminnan jälkeen jopa ulkomaalainen yleisö ottaisi suomenkielisen albumin vastaan suurella mielenkiinnolla. – Ihan piruillaksemme emme kuitenkaan aio alkaa saksalaisia faneja suomenkielisillä tarinoilla kiusaamaan! K u v a: M ar k u s P aa ja la Vaakamainos testaus.indd 49 Vaakamainos testaus.indd 49 10.1.2022 9.04 10.1.2022 9.04. – Jossain vaiheessa elokuvateollisuudessa oli sellainen pakonomainen juttu, että jokaisessa hyvässä ja uskottavassa elokuvassa piti olla ranskalainen tai saksalainen hahmo tuomassa kuin ”uutta syvyyttä” teokseen, Kainulainen sanoo. Jos meidän juuremme vain koskaan versoilevat niin syvälle kaiken alkulähteille ja hetki on oikea, tiedä vaikka tekisimme jopa akustisen laulun ja peräti suomeksi. ENSIMMÄINEN KOTIMAINEN Kun Kainulaisen ja Joutsenen kanssa keskustelee Amorphisin ja sanoittajan välisestä luomistyöstä, ei voi välttyä pohtimasta, onko bändi koskaan harkinnut tyystin suomenkielisen albumin tekemistä. – Oma äidinkieli on arvokas asia ja valtava rikkaus, ja kielten soinnit voivat olla keskenään hyvin erilaisia, mutta ratkaisevaa eksotiikan hakemisen sijaan on se, mitä sillä puhutulla kielellä haluaa sanoa ja kenelle. – Koskaan ei pidä sanoa ”ei koskaan”, sen olen oppinut vuosien varrella, Joutsen jatkaa hekotellen ja lisää, ettei hän ole koskaan pitänyt akustisista keikoistakaan, mutta niin vain hän on tullut sinuiksi niidenkin kanssa Amorphisissa. – Jos kuuntelette vaikkapa minun englannin lausuntaani, niin ei se kovin natiivia ole, ja kyllä se rallienglanti tuo varmasti aika paljon Suomi-kulmaa ja eksotiikkaa meidän ulosantiin, Joutsen virnistelee. – Tämän bändin juuret ovat niin syvällä 90-luvulla, jolloin oli ihan selkeää, että tekstien on oltava englanninkielisiä, ja ehkäpä sen takia emme ole koskaan ajatelleet suomeksi kirjoittamista ihan tosissamme. aikana tapahtuu mielenkiintoisia asioita, ja lopputulos kaikkien niiden vaiheiden arvoinen, Joutsen summaa
Huijarisyndrooma on luonnollinen asia Depeche Modesta tutulle Dave Gahanille on tarjottu mahdollisuutta cover-levyn tekemiseen aiemminkin. Soulsavers-yhteistyö ruokkii myös Gahanin Depeche Mode -intoa. Mutta vasta nyt Soulsaversin kanssa palaset loksahtivat kohdalleen. Teksti: Jukka Kittilä Imposter-levystä muotoutui yllättäen Dave Gahanin elämäntarina toisten kirjoittamana, onhan levy täynnä lainabiisejä. 38 SOUNDI K u v a: Sp en ce r O st ra n d er
– T ämä on outoa, oikeastaan jopa perverssiä. Kun versiomme alkoi hahmottua ja huomasin sen kuulostavan samalta kuin se oli kuulostanut päässäni, saatoin jatkaa projektia luottavaisin mielin, Machin sanoo. Soitimmepa samaa biisiä miten monta kertaa uudelleen tahansa, se tulee joka ikinen kerta kuulostamaan vähän erilaiselta, Machin lisää. – Se oli kieltämättä minustakin haastava, mutta jo muutaman kokeilun jälkeen kävi selväksi, että saisimme sen toimimaan. Nimestä on luettavissa niin painavia kuin kepeitä tasoja. Yhteyden syvyys selvisi solistille kunnolla vasta levynteon lomassa: Gahan kokee levykokonaisuuden heijastavan omaa elämäänsä, muiden kirjoittamin kappalein mutta hänen tulkitseminaan. Se jatkuu haastatteluissa levyn tiimoilta. Tarjoajat ovat luvanneet valita kappaleet ja muusikot, Gahania on kaivattu ”vain” laulamaan. Nimi on myös omaelämäkerrallinen. Toisin kuin aiemmat Gahanin ja Soulsaversin yhteistyöt The Light The Dead See (2012) ja Angels & Ghosts (2015), Imposter koostuu lainakappaleista. Howardin Shut Me Down, PJ Harveyn The Desperate Kingdom Of Love ja Mark Laneganin Strange Religion. Kun ikuistamme hetkiä, meiltä puuttuu ylellisyys jälkiviisaaseen korjailuun. Teimme huomattavan määrän töitä sen parissa jo ennen äänityksiä löytääksemme oikean sävellajin ja tempon. Rönsyävä keskustelu ideoista ja niiden avaamisesta liittyy Depeche Moden solistina tunnetun Gahanin kolmanteen yhteislevyyn Soulsaversin kanssa. Machinin ja Ian Gloverin muodostama, muun muassa Mark Laneganin ja Bonnie ”Prince” Billyn kanssa työskennellyt tuottajaduo henkilöityy uudelle levyllä entistä vahvemmin Machiniin. Olemme tallentaneet hetkiä, viisiminuuttisia joiden päätteeksi olemme katsoneet toisiamme ja toden neet, että se oli siinä, tämä on se otto, nyt ei muuteta enää mitään. Coverlevyn nimenä Imposter muistuttaa, etteivät tekijät ota itseään liian vakavasti, vaikka työnsä ottavatkin. – Se osoittautui haastavaksi toteuttaa. Tiesin alusta saakka, että tulisimme tasapainoilemaan toimivan ja kammottavan rajalla. Usein pelkkä idean välittäminen on todella kovan työn takana. Sitä hän hän on tehnyt Depeche Modessa vuosikymmenet, ottanut solistina Martin Goren tekemät kappaleet omikseen. Imposter syntyi huomattavasi henkilökohtaisemmista syistä. Tällaiset mahdollisuudet eivät ole solistia kiinnostaneet. Kaikki kävi järkeen jo valitessamme biisin, ja kun äänitimme sen, totesimme iloksemme että tämähän todellakin toimii, Machin kertoo. Ja sitten täytyy vielä jatkaa tätä jakamista journalisteille. Miksi meidän pitää edes puhua tästä. No, johan me olemme pandemian vuoksi pidelleet tätä levyä pitkään hyppysissämme, voimatta esitellä sitä kenellekään. Gahanille on tarjottu mahdollisuutta coverlevyn tekemiseen aiemminkin, mutta eri lähtökohdista. Viimeksi mainittu on Machinin mukaan yksi levykokonaisuuden avainkappaleista. Charlie Chaplinin Nykyaika-elokuvassa (1936) instrumentaalina soinut sävelmä sai nimen, sanoituksen ja Nat King Colen tulkinnan 1954. Yhä harvempia levyjä tehdään enää tuollaisin metodein, Gahan sanoo. Ei, haastattelutuokio Dave Gahanin ja Rich Machinin kanssa ei ole käynnistynyt kehnosti. Gahan korostaa, miten keskeinen kysymys jokaisen kappaleen kohdalla oli, tarvitsiko kyseinen biisi 11-henkisen kokoonpanon jokaisen muusikon panosta. Kaikki biisit on äänitetty studiossa livenä, meidän kaikkien soittaessa yhdessä. Vaikka Imposter on ensimmäinen kerta, kun Gahan tulkitsee levyllisen lainakappaleita, ei toisten tekemiin biiseihin tarttuminen ole hänelle outo asia. Gahan vain avaa ajatuksiaan siitä, miten omien ideoiden jakaminen ei pääty siihen, kun ne esittelee muusikkokumppaneilleen. Tämä seikka korostuu levyissä, jotka tehdään niin kuin me teimme Imposterin. Mutta hän myöntää kärsineensä moneen otteeseen huijarisyndroomasta, pelänneensä olevansa teennäinen työssään. Klassikkokaksikko ei kerro Imposterista läheskään koko totuutta. Miksi et voi vain ottaa työtämme vastaan sellaisena kuin se on. Levylle mahtuu myös enemmän tai vähemmän tunnettuja albumiraitoja kuten Neil Youngin A Man Needs A Maid, Rowland S. Elämäntarinalliset sävyt rakentuivat miltei kronologisesti, sillä kappaleet äänitettiin lähes samassa järjestyksessä kuin ne levylle päätyivät. Armoa ideoille Joidenkin kappaleiden kohdalla Gahan teki tietoisesti erityisen kovaa työtä kar”Tekee hyvää työskennellä itseään tavalla tai toisella lahjakkaampien kanssa, se pitää sinut varpaillasi.” SOUNDI 39. Vasta Playing The Angel -albumista (2005) alkaen Depeche Moden levyillä on kuultu myös Gahanin käden jälkeä, kolmisen biisiä per levy. Myös sovituksellisia ratkaisuja hioimme huolella ennen kuin koitti äänittämisen aika, Gahan kertoo. Vaikka tietenkin toisten tulkinnat valmiista levystä eroavat aina siitä, millaista levyä itse koimme tekevämme. – Mutta haluammehan me, että työmme tulos ymmärretään ja että siitä nautitaan. Neljän Depeche Mode -vuosikymmenensä myötä Dave Gahan on opittu tuntemaan esiintyjänä, jonka lavapresenssiä ei arkailu vaivaa. – Joissain biiseissä oikea ratkaisu oli hyödyntää vain muutamaa elementtiä. Tässä me nyt viimein olemme, Gahan huokaa. Ennen kuin levy on pyörähtänytkään, pomppaa Not Dark Yet – ensisingle Bob Dylanin myöhemmän vahvan kauden aloittaneelta Time Out Of Mind -albumilta (1997) – itsestäänselvänä valintana Gahanin ja Soulsaversin käsittelyyn. – Kun olemme saaneet onnistuneen hetken tallennettua, tuo hetki on jo ohi, kaikonnut. Kun olet valintasi tehnyt, on paras pitää niistä kiinni, kyseenalaistamiselle ei yksinkertaisesti ole enää tilaa. Sehän on aivan luonnollinen asia. Imposter onkin nimenä myös lohdullinen viesti jokaiselle samojen pelkojen kanssa kipuilleelle. Tasapainoilua Dylanilla Smile on kappale, joka onnistuu ajassa kuin ajassa kuulostamaan kuin olisi juuri tuota hetkeä varten kirjoitettu. Eikä ole koskaan hyvä, jos artisti on liian itsevarma. – Sovittuamme että lähdemme kokeilemaan Strange Religionia, tunsimme löytäneemme kokonaisuudelle tukipisteen. Tekee hyvää työskennellä itseään tavalla tai toisella lahjakkaampien kanssa, se pitää sinut varpaillasi, Rich Machin sanoo. – Koskaan ei tiedä millainen levystä lopulta muotoutuu, ei ennen kuin se on jo miltei valmis. – Ja kun esittelet ideoitasi muusikoille ympärilläsi, sinä tosiaankin olet varpaillasi. Korjaamattomia hetkiä Kun Gahan esitteli idean coverlevystä Machinille, tämän pohti ehdotusta tovin ennen kuin viimein totesi, että varsin antoisan projektin kynnyksellähän tässä ollaan. Gahanilla on syvä yhteys kaikkiin kahteentoista levylle valikoituneeseen kappaleeseen. Always On My Mind muistetaan ennen kaikkea Elvis Presleyn tulkitsemana vuodelta 1972, mutta tokikaan ei sovi ohittaa Depeche Moden synapop-aikalaisen Pet Shop Boysin versiota 15 vuotta myöhemmin. – Jokainen musiikintekijä kokee jossain vaiheessa uraansa epävarmuutta, miettii onko hän pelkkä huijari
Samalla yhtälö Dave Gahan & Soulsavers ilahduttanee niitä Depeche Mode -kuulijoita, joille erityisen rakkaita ovat blues-, soulja gospel-sävyjä hyödyntäneet DM-teokset kuten Songs Of Faith And Devotion -albumi (1993) ja John The Revelatorin (2005) kaltaiset myöhemmät kappaleet. Gahan ja Soulsavers ovat työskennelleet pitkään taustalaulajien Janet Ramusin, Wendi Rosen ja TJ Colen kanssa. Se tuottaa lähes aina loistavia tuloksia. Okei, joillain bändeillä on tietty soundi ja muotti. Et tiedä millaisilta ideoilta katkot siivet, ellet kokeile niitä ensin. Gahan toteaa, ettei mikään ole työtilanteessa pahempaa kuin se, että jonkun annetaan ymmärtää ettei hänen ”Et tiedä millaisilta ideoilta katkot siivet, ellet kokeile niitä ensin.” Dave Gahanin ja Soulsaversin Rich Machinin keskinäinen luottamus on vahva. On ajateltava pidemmälle, mentävä eteenpäin. Levynteon aikana hän törmäsi myös itselleen ennestään tuntemattomiin versiointeihin. Eikä kyse ollut siitä, etteivätkö nuo kokeilut olisi olleet ideoina hyviä. Jos he haluavat kokeilla jotain tiettyjä juttuja, luota heidän vaistoonsa, seuraa heitä ja katso mihin se johtaa. Hyvä olla ulalla Gahan kiittää Machinia siitä, miten noin vuosikymmen sitten alkanut Soulsavers-yhteistyö on ruokkinut hänen intoaan myös Depeche Moden uusiin tekemisiin. Siitä kertoo sekin, että Imposter on kolmas yhteistyönä tehty albumi. Vielä kammottavampaa se olisi, jos ainoa syy olisi se, että uskoisimme sen pitävän tyytyväisinä heidät, jotka kokevat tietävänsä täsmälleen mitä meiltä voi odottaa. Solistin tyytyväisyys lienee tervetullutta Martin Gorelle ja Andy Fletche rille, kyseenalaistihan Gahan Depeche Moden tulevaisuuden jo Exciterin (2001) jälkeen, vaatien isompaa roolia luomistyössä. – Usein kun he työstävät harmonioitaan, he kääntävät katseensa minuun odottaen ohjeistusta. Ne pitää toteuttaa, ja jos jokin menee vikaan, sitten on aika kokeilla jotain muuta. Jokaisen biisin pitää istua tuohon muottiin, jokainen levy kuulostaa samalta kuin edeltäjänsä. Sitä, miten Imposter-kokemus mahdollisesti vaikuttaa tuleviin Depeche Modesaati Soulsavers-julkaisuihin, Gahan ja Machin eivät lähde yksityiskohtaisemmin ennustamaan. Lilac Wine on ollut Gahanille niin merkittävä Nina Simonen tulkitsemana, että hän oli pitkään täysin tietämätön Jeff Buckleyn versiosta. Kun ilmapiiri on kohdillaan, noita ideoita ainakin kokeillaan. Silloin kaikki luovuus kaik koaa. – Arvaas mitä: meistä jokaisella on hyviä ideoita, toiset vain eivät ole muotoutuneet yhtä selkeiksi kuin toiset. K u v a: E ri c W ea v er. Tiesimme sovituk sen keskeiset palaset, mutta Tonyn osalta meillä ei ollut selkeää ideaa, toivoimme vain eteeristä kitarointia, Gahan kertoo. Käytettävissä oli myös 11-henkisen yhtyeen panos. Muuten minulla tuskin olisi mitään pointtia jatkaa näitä hommia, Gahan toteaa. Huijarisyndrooma saati muut epävarmuudet eivät kuitenkaan vaivanneet levynteossa siinä määrin, että muusikot olisivat joutuneet rohkaisemaan toinen toistaan tiettyihin kappaleisiin tarttuessaan. – Kun olet saanut haluamasi joukon muusikoita yhteen, luota heihin. 40 SOUNDI ideoitaan kaivata, etteivät ne ole tarpeeksi hyviä. Toteavat vain, että jokaisesta kokemuksesta kantaa jotain mukanaan. Imposterilta löytyy myös hetkiä, jolloin pidemmälle on päästy, kun ajatus on ollut hakusessa. Olet omaksunut jotain kollegasi tavasta toimia etkä enää koskaan toista täsmälleen aiemmin tekemiäsi valintoja. Muutamaa biisiä työstäessämme jouduimme päivän päätteeksi toteamaan, ettei viimeisimmillä kokeiluillamme yksinkertaisesti ole sijaa sovituksissa. – Kun työstät biisiä uuden kollegan kanssa, olet biisin valmistuessa jo hieman eri ihminen kuin työtä aloittaessasi. Muusikoille tulee antaa tilaa seurata vaistojaan ja tehdä ratkaisuja, jotka he kokevat oikeiksi. – Olisi kammottavaa tehdä uutta Depeche Modetai Soulsavers-albumia toistaen jotain moneen kertaan tehtyä. Cat Powerin Metal Heart -biisin versiossamme Janetin sooloilu on aivan huikeaa, Gahan ylistää. Ja usein vain sanon, että tehkää niin kuin hyvältä tuntuu, leikitelkää yhdessä. – Jokaisella on päivänsä, jolloin he eivät saa otetta oikein mistään – tai eivät ainakaan koe saavansa. Kun äänitimme A Man Needs A Maidia, kitaristimme Tony Foster tuskaili, mitä hänen pitäisi biisissä tehdä. Opin joka kerta jotain uutta, ja jos en opi, olisi kyseinen juttu saanut jäädä tekemättä, Machin sanoo. Machin painottaa, ettei rohkaisua erikseen tarvita, kun keskinäinen luottamus on vahva. – Tokaisin, että kunhan soitat vaan, kyllä sinä paikkasi löydät, Machin sanoo ja Gahan jatkaa: – Ja hän löysi! Ja koska soitimme kaikki yhdessä samassa huoneessa, katsekontakti riitti, hetki ei tarvinnut muuta toteutuakseen. Gahanin ja taiteilijanimellä Cookie tunnetun Ramusin tiet ovat kohdanneet myös Depeche Moden levyillä ja lavoilla. Ei heitä pidä yrittää ylipuhua hylkäämään ideansa. – Monesti jotain erityisen kiinnostavaa löytyy juuri silloin, kun joku kokee olevansa vähän ulalla, Machin kiteyttää. Mikäpä siinä, mutta ei kiinnosta minua. kottaakseen mielestään aiemmat tulkinnat, löytääkseen tilan omalleen
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T KEIKKAHAK U KEIKKAHAK U
Teksti: Kaisla Mustakartano Pitkän sadepäivän päätös Saran yhdeksäs albumi Pimeys esittelee yhtyeen tuttuna, mutta ei turvallisena, vaan synkkänä ja uhkaavana. Joa Korhonen kertoo toisinaan pysähtyneensä pohtimaan, onko uusi materiaali jo liian perinteistä Saraa. 42 SOUNDI K u v a: Ti in a R o u ta m aa. Neljän vuoden levytystauon jälkeen ilmestyvä Pimeys tuo kitarat takaisin Saran soundiin. Ne kuuluvat olennaisena osana bändiin ja lavalla on itsevarmempi olo kuin koneiden kanssa pelatessa
Me julkaistaan levy itse, joten tarvitsemme kiertueen tueksi, jotta saadaan kaikki levynteon kulut katetuiksi. Taidenäyttelyitä on takana viisi muun muassa baareissa ja taideosuuskunta Creatin galleriassa. Tällä haavaa on siis tarinoinnin ohella aikaa viimeistellä tauluja. Pidemmän tähtäimen tavoitteena on päästä oikeisiin taidegallerioihin näytille. – Tuo fillarisi sisälle. Aurinko ei enää puolenpäivän aikaan lämmitä, mutta luo rajuja tummanpuhuvia varjoja teollisuushallien kylkiin. Uuden julkaisun siirtyminen tammikuulle tuntuu pitkältä ajalta, mutta ei maailmoja kaatavalta. S yyskuu on jo hyvä tovi sitten ylittänyt puolivälin krouvinsa. On saanut nautiskella toimettomuudesta ja on ollut rauhaa musan tekemiselle. Täällä liikkuu monenmoista väkeä, Joa Korhonen huikkaa työhuoneensa ovelta ja kertoo tarinoita epämääräisistä kohtaamista työpisteensä liepeillä. Poikkeukselliset ajat eivät ole olleet raskaita henkilökohtaisellakaan tasolla yhtyeen luovalle tirehtöörille. Pandemia ei ole kurittanut, sillä taukoa olisi pidetty joka tapauksessa. – Mulla on korvat tinnittänyt jo niin kauan, että välillä pelottaa. Hän kuvailee itseään yksin olijaksi, jolle sosiaaliset tilanteet eivät ole mieluisia. SOUNDI 43 ”On tullut fiilis, etteikö vaan voida olla hiljaa.”. Muistan, kun mietin maalaamisen alkumetreillä, että ainakin mulla on tämä, jos kuulo lähtee eikä pysty soittamaan. SARAN EDELLISESTÄ Summaalbumista on vierähtänyt nelisen vuotta. Työhuoneelleensa, jossa kuvataiteilija Korhosen taiat tapahtuvat, Joa on kutsunut Soundin kertoakseen Saran uudesta levystä sekä yhtyeen päälle 20-vuotiseksi venähtäneestä urasta. Joa kertoo, että pitkät tauot yhtyeen toiminnassa eivät ole tuiki tuntemattomia. – Yleensä stressaan tilaisuuksia, joihin ”joutuu” menemään. Joa kertoo, että aloitti maalaamisen, kun bänditoiminnassa oli vuonna 2013 pidempi breikki. Jokin keino päästää luovuutta pihalle. Alun perin Pimeyden piti laskeutua maan kamaralle näinä syyskuisina hetkinä, mutta toisin kävi. Summan päättänyt Tahto-biisi antoi suuntaviivoja uudelle materiaalille. Kulunut ajanjakso on tuntunut pitkältä sadepäivältä. – Keikkamyyjältä tuli koodia, että voi olla vaikeaa saada tähän väliin kunnon rundia levyn julkaisun perään. Omien sanojensa mukaan hän on vielä kuvataiteilijana alkuvaiheessa. Liekö mielikuvituksen tuotetta, mutta hallien ympäristöt ovat aina vähän hähmäisiä ja tunkkaisia alueita
Pitkän matkan varrella osa porukasta on jäänyt pois. Silti soitto kulki timmisti ja yleisö oli erityisen keskittynyt ja mukana. Pääsimme ensimmäiseen säkeistöön, kun korvamonitoreissa alkoi rätistä ja paukkua. Edellisiltana olimme soittaneet Tavastialla ja yö oli venähtänyt. Henkilökohtaisella tasolla yhtye on tarjonnut laulajalle myös henkireiän kaikkien asioiden käsittelyyn. – Tekstin kirjoittaminen, ja kun sen saa valmiiseen biisiin asti, toimii terapeuttisena. Parin vuosikymmenen aikana muistoihin on tallentunut hekuman huikeita huippuja ja masentavasti lässähtäneitä pannukakkuja. Sarjan tunnelma 41-vuotias Joa Korhonen on kantanut noin puolet elämästään Saran päähenkilön viittaa harteillaan. Tuolloin meillä oli vielä oikein kunnon keikkavaatteet. Hän kiistää, että sitä olisi mietitty, kun Pimeyttä on luotu. Hurahdin Netflixistä löytyvään Dark-sarjan tunnelmaan, josta myös nimi pitkäsoitolle löytyi. – Alkoholi on ollut helvetin iso asia suuren osan elämästä, mutta ei siitä jaksa hirveästi puhua. Se ääni oli upea. Joa nyökyttelee hyväksyttävästi analyysilleni, kun pohdin Pimeyden olevan tuttua, mutta ei turvallista, vaan jollain tavalla synkkää ja uhkaavaa. Osaan käydä aika julkisestikin hankalia asioita lävitse. Ritzissä on istumakatsomo, joka vielä korosti tilanteen pysähtyneisyyttä. Mitä näitä elämässä tapahtuu, tulee perheenlisäystä ja asiat muuttuu. Se on lähes yhtä ikiaikainen kuin alkoholi ja sen mukanaan tuomat ongelmat. Kun vertailee levyinä Solusta (2016) ja Summaa, niin huomaa jengin käyneen enemmän keikoilla jälkimmäisen kohdalla. Kysymykseen, mitä merkitsee kuulua yhtyeeseen nimeltä Sara, vastaus löytyy helposti. TAVASTIA 15.9.2012 Yksi niistä keikoista, jolloin kaikki loksahtelee kohdalleen. Mutta se oli joku hyväntekeväisyysfutismatsi keskellä päivää, missä lava oli postimerkin kokoinen kyhäelmä stadionin nurkassa. SUMMA LEVYJULKAISU KEIKKA VAASAN RITZISSÄ Tämän keikan alussa tapahtui se, mitä aina pelkään. PROVINSSI 2002 Keikka alkoi Rytmiteltassa puolenyön aikoihin, sen jälkeen kun Rammstein oli lopettanut päälavalla. Biisin valmistuttua Joa pohti, onko kappale liian perusSaraa. – Ystävyyttä. Keikka piti jyrähtää käyntiin Summaalbumin avausraidalla. Huonovointisuus oli ilmeisesti ottamassa yliotteen. Kristianilla (basisti) oli isoja rautanauloja ponnarissa kiinni ja se näytti upealta. Saatiin levytyssopimus ja se tuntui isolta ja tärkeältä askeleelta. Oli hermoja raastavaa pelätä, että johonkin tulee vika. Kun astuimme lavalle, yleisö räjähti. Kaikki luultavasti odottivat nousun jatkuvan, mutta niin ei käynytkään. Joa epäilee Soluksen konemaailman hieman vieraannuttaneen yleisöä. Kylmät väreet menee vieläkin. Eräs yhtyeen jäsen kysyi, että onko pakko tulla lavalle. Jos bändiä ei olisi ollut, niin ystävyyssuhteet olisivat voineet katketa aikoja sitten. – Se on otettu tosi hyvin vastaan, joten pelot olivat turhia. Sen lisäksi, että viina ei puhututa, on teksteistä vaikenemiselle myös toinen lähtökohta. Ei parhaita vetoja, eikä siellä yleisöäkään juuri ollut. Muistaakseni koko bändi pääsi lavalle asti. Lyriikoista on hankala puhua, minkä vuoksi yritän kierrellä ja kaarrella. SE KEINUTTAA MEITÄ AJASSA ALBUMI En sano, että albumi olisi floppi, mutta odotukset levylle taisivat olla kaikilla liian suuret Veden äärelle -albumin menestyksen jälkeen. Bändi oli todella tiukassa kunnossa, vaikka tavallaan soitettiin vajaalla porukalla, koska kitaristi-Antti ei ollut mukana. Lavalla työskentely on yhtä kaikki varmempaa ja kotoisampaa kitara kourassa. Ihan kuin taustanauha hidastuisi koko ajan enemmän. Tuoda kitarat takaisin. Biisi poikki ja sen jälkeen tietokonetta käynnistettiin uudestaan. Jossain vaiheessa tuli seinä vastaan. Hän kertoo, että on biisin tekstistä puhuessa yrittänyt käyttää kiertoilmaisuja, vaikka kaikki ovat tienneet mistä on kyse. Tähän myös loppui sopimus Universal Musicin kanssa. Jännitys, että ovatko ihmiset löytäneet keikalle. – Kun kuulija liittää teksteihin omat kokemuksensa, niin pilaako kokemuksen, että mä alleviivaan omaa dokaamistani. Keikasta en enää hirveästi muista, mutta hetki ennen lavalle astumista on jäänyt mieleen. K u v a: Ti in a R o u ta m aa K u v a: N o n n is V al ta ri. – Olihan lavalle meno toisinaan epävarmaa Soluksen keikoilla. Mieleenpainuvin hetki oli viimeisen biisin aikana, kun yllytin yleisön heiluttamaan käsiä ilmassa. KATSE TAAKSEPÄIN FLOPIT TOPIT ÄÄNI JA VIMMA 1999 Kisan voiton jälkeinen Jyrkiesiintyminen on varmasti asia, joka on vaikuttanut positiivisesti uraamme. Ajatella, että se onnistui meidän keikalla! STADIONKEIKKA HELSINGISSÄ Keikka myytiin meille stadionkeikkana silloisen levy-yhtiömme Universalin kautta. 44 SOUNDI SOUNDI 45 44 SOUNDI SOUNDI 45 44 SOUNDI – Jäi fiilis, että tahdon tehdä sellaista raskaampaa musaa. Joa muisteli menneitä ja listasi tähänastisen uran topit ja flopit. – Viime vuosina keho on muuttunut sellaiseksi, että kahvin pitää olla kofeiinitonta ja kaljan alkoholitonta, Joa naurahtaa. Nyt on hauskaa, että saa mennä keikalle tekemään ominta juttuaan. Rupesi keho ja mieli olemaan sellaisessa kunnossa, että elämäntaparemontti tuli tehtyä pakon edessä. SE OSA JOKA RIKKOO oli ensimmäinen sinkku uudelta levyltä. – Biiseissä on uhkaavaa tunnelmaa, jota ei ole aiemmin ollut. Hetki tuntui ikuisuudelta. Lyriikat tuntuvat perin juurin omakohtaisilta. Itselläni oli hame ja kitaristimme Antti Tuomivirran tekemä nahkainen hihaton paita. Ei me olla pianisteja tai syntikoilla juuri soiteltu. Silloin tuntui, että asioita alkoi tapahtua. Muistan ajatelleeni, että tämä hetki pitää muistaa. Biisi käsittelee kamppailua, luopumista jostain kertojaa tuhoavasta
Punkstoo tuli hirveällä rytinällä ja vaimeni aika nopeaan, kuten someaikana on ilmiöillä tapana. Joa jatkaa pohdintaa sillä, että tarvitseeko oma mielipide saada saman tien kaikkien kuuluville ja pitääkö somekeskusteluille antaa mediassa niin hirveästi näkyvyyttä. Uskon, että tulevaisuudessa ihmiset osaavat käyttäytyä paremmin. Diablon Rainer Nygård kävi karjumassa Saattueella 2003 ja Pimeydeltä löytyy Juho “Jun-His” Vanhanen (Oranssi Pazuzu) kähisemässä. Ja kaikkien täytyy sanoa ne tässä, heti ja nyt. Uudella albumilla vierailee myös Oranssi Pazuzusta tuttu Juho ”Jun-His” Vanhanen. – Toivoisin, että ihmiset miettisivät kuinka toisia kohdellaan ja liikkeestä seuraisi hyvää. Halusin tuoda kappaleisiin vahvoja, vinksahtaneita ja pimeitä tunnelmia. Se on todella suoraviivainen biisi. Kontrasti Jun-Hiksen ja kertosäkeen välillä on tosi makea. Siinä välissä Ringa Manner (Ruusut, Pintandwefall, The Hearing) vieraili Soluksella. SOMESTA SAA näppärän aasinsillan punkstoo-ilmiöön, joka ravisteli kotimaan musiikkikenttää viime kesän mittaan. Ei ole mitään ymmärrystä, mitä ihmiset ovat kokeneet. Heidän lisäksi nykykokoonpanoon kuuluvat Marko Kivelä ja Andreas Bäcklund. Ne ovat olleet upeita ja hauskoja hetkiä. Joa pitää käytyä keskustelua todella herättävänä ja se laittoi pohtimaan myös bändin omaa käytöstä. Onhan ne tarinat olleet ihan kammottavia. – Ei mitään vakavia syytöksiä, mutta kyllä se herätti tosi paljon. – Otin asian puheeksi paitamyyjämme Annastiina Airaksisen kanssa. Haikailujen keskellä pitää muistaa, että se ei enää olisi samanlaista. Joa on joka tapauksessa luottavainen muutokseen ja parempaan tulevaan. Siitä se löysi paikkansa. – Se on yritys kritisoida vallitsevaa somekeskustelukulttuuria. Ärsyttävin puoli keskustelussa on se, kun ihmiset tulevat esiin kokemustensa kanssa, niin heitä ei uskota. Naulauduin olohuoneen sohvalle katsomaan keikkaa. Kysyin, että onko hänellä ollut turvallinen olo seurassamme. Se oli kaikkineen niin upeasti toteutettu: visuaalisuus, biisit, kaikki, Joa ihastelee. Aamut baarissa tuopin äärellä, krapulajutut ja sitä seuraava pieni nousu. Ei tarvitse kuin laittaa särö päälle ja mennä. 44 SOUNDI SOUNDI 45 44 SOUNDI SOUNDI 45 ja soundtrack jäi kummittelemaan. Nykypäivän tilannetta hän kuvailee niin, että keikan jälkeinen yö on jäänyt pois välistä. – Sitä on ollut hauska treeneissä soittaa. – Upeata, että saatiin hänet mukaan. On tullut fiilis, etteikö vaan voida olla hiljaa. Alunperin ajatuksena oli, että säkeistössä laulettaisiin päällekkäin. KOVIN USEASTI Sara (nykykokoonpanossa Joan lisäksi toinen perustajajäsen Kristian Udd, kosketinsoittaja Marko Kivelä ja rumpali Andreas Bäcklund) ei ole vierailijoita levylle kutsunut, eivätkä fiittaajat ole olleet sieltä arvattavimmasta päästä. Se ei toiminut ja vahingossa testasin siirtää lauluraitaa väliosaan. Oranssi Pazuzun vaikutus oli jossain levynteon vaiheessa siinä määrin väkevä, että Mestarin Kynsi on myös vaikuttanut siihen, mihin suuntaan Pimeys on mennyt. YMMÄRRETTÄVISTÄ SYISTÄ lyriikat eivät ole Joalle mieluisin puheenparsi, mutta en malta olla nostamatta esiin kolmat ta sinkkubiisiä Irtoavat leuat. Biiseissä haluan välillä sivuta tällaista aihetta, mutta enemmän biisit ovat oman ympäristön ja kokemusten havainnointia. – Mulla on välillä ollut alkoholin määrät suuria ja meno railakasta! Välillä keikka tuntui olevan sivuseikka kiertueella. – Hurahdin Oranssi Pazuzuun aika kovasti heidän viimeisen levyn ja striimikeikan myötä. Kolmen, neljän päivän ajan hengaaminen bändin kanssa. Ennen juhlat jatkuivat aamuun, mutta nykyään keikan jälkeen suuntana on hotellihuone, sänky ja uni. – Kyllä sitä edelleen toisinaan haikailee vanhoja. – Kelasin, että tulisiko Jun-His mukaan. Joa on selvästi innoissaan kappaleesta ja toivoo, että jossain vaiheessa järjestyisi keikkoja, joihin Jun-His pääsisi mukaan. Airaksisen mukaan keikoilla on ollut turvallista, mutta on ollut myös hetkiä, jolloin asiat olisivat voineet mennä parem min. Ja tosi hyvä näin. Joa myöntää, että ei meno Saran jatkoillakaan aina ole ollut asiallista. Alkoholilla on ollut osuutta asiaan. K u v a: Ti in a R o u ta m aa. Kaikilla on vastaus ja mielipide joka ikiseen asiaan. – Keskustelupalstoilla asiat eivät tule ikinä ratkeamaan ja vain pieni osa ihmisistä jaksaa vouhottaa. Ilman suurempia ennustajan lahjoja on helppo povata kappaleen löytyvän myös alkutalven kiertueen biisilistasta. Yli 20-vuotiseksi venyneen uran aikana Saran riveissä on pysynyt Joa Korhosen lisäksi Kristian Udd. Teksti on mahdollista lukea jopa yhteiskuntakritiikiksi, jollaista ei aiemmin ainakaan sinkkubiisin muodossa ole Saralta totuttu kuulemaan
Los Angelesissa on vielä melko varhaista, mutta Saul ”Slash” Hudson (s. 1965) ei ole yhtään väsynyt eikä aamuäreä. En niinkään leimallisia soolo kitaristeja, kuten vaikka Al DiMeola tai John McLaughlin. Pidätkö niitä soolo levyinäsi. Vakituinen yhtye sopii erityisen hyvin Slashille, joka ei kitarasankarin statuksestaan huolimatta ole mikään otelautojen yksinäinen taitoluistelija vaan bändijätkä. Rumpali Brent Fitz, basisti Todd Kearns, laulaja Myles Kennedy ja kitaristi Frank Sidoris ovat olleet Slashin kelkassa jo vuosikymmenen (viimeisenä joukkoon liittynyt Sidoris tuli kiertuekitaristiksi helmikuussa 2012). Lähetin muuten eilen soittamani kitararaidan Michael Monroen käyttöön. Diggasin aina eniten soittajia, jotka olivat kitaristeja biisin ja yhtyeensä kontekstissa. Se on juuri sellainen bändi, jollaisessa ikoninen kitaristi on aina halunnut soittaa. Kukaan meistä ei mielellään tuhlaa aikaansa mihinkään ylimääräiseen konstailuun ja säätämiseen. Lähetin muuten eilen soittamani kitararaidan Michael Monroen käyttöön. 46 SOUNDI SOUNDI 47 Teksti: Ari Väntänen Slash Featuring Myles Kennedy & The Conspirators on nimenä pitkä ja hankala mutta ryhmänä rento ja vahva. 1965) ei ole yhtään väsynyt eikä aamuäreä. Mainittu uusi levy on nimeltään 4. Slash Featuring Myles Kennedy & The Conspiratorsin uuden levyn tulo uutisoidaan kuitenkin usein Slashin albumin julkaisuna. Slash on tehnyt sen bändinsä Slash Featuring Myles Kennedy & The Conspiratorsin kanssa. KAMAT KASAAN JA BIISIT PURKKIIN 46 SOUNDI sessa maailmassa, jossa aamupöhnä on kunnia-asia ja itsestä tehdään koomisen iso numero hyvinkin vähillä ansioilla. Ja uusi levykin ilmestyy pian. Los Angelesissa on vielä melko varhaista, mutta Saul ”Slash” Hudson (s. Se ei ole mitenkään selvää varsinkaan vanhan liiton rockin tokkuraisessa maailmassa, jossa aamupöhnä on kunnia-asia ja itsestä tehdään koomisen iso numero hyvinkin vähillä ansioilla. 46 SOUNDI K u v a: A u st in N el so n. Nyt odotan, että pääsen taas tien päälle. Pysymme koossa, koska soitamme hyvin yhteen ja tavoittelemme yksinkertaisia päämääriä. – Nimenomaan bändissä oleminen oli se juttu, joka innosti minut tarttumaan kitaraan. Olin keikalla viimeksi maaliskuussa 2020 Guns N’ Rosesin kanssa. Oli kurjaa jumittaa sisällä ja seurata, miten jengi jäi ilman töitä ja kamppaili toimeentulonsa eteen. Ei muuta kuin plugi kiinni ja soittamaan. Nyt odotan, että pääsen taas tien päälle. Myös Guns N' Rosesin uusi materiaali pitää miehen kiireisenä. B asisti Duff McKagan kirjoittaa How To Be A Man (And Other Illusions) -kirjassaan (2015), että vaikka Guns N’ Roses oli niin hirviömäisen iso bändi, että kukaan ei päässyt siitä ulos vahingoittumattomana, sen jäsenet tiesivät aina olevansa ihan tavallisia jätkiä. Oli kurjaa jumittaa sisällä ja seurata, miten jengi jäi ilman töitä ja kamppaili toimeentulonsa eteen. Yli viisi toista vuotta selvin päin elellyt rocktähti kertoo nauttivansa olostaan varsinkin silloin, kun kiirettä riittää. Jos muutaman tällä vuosituhannella tehdyn haastattelun perusteella uskaltaa analysoida, kummallakin on jalat maassa, pää kunnossa ja itsetunto ehjänä. Olin keikalla viimeksi maaliskuussa 2020 Guns N’ Rosesin kanssa. Ja uusi levykin ilmestyy pian. Yli viisi toista vuotta selvin päin elellyt rocktähti kertoo nauttivansa olostaan varsinkin silloin, kun kiirettä riittää. Tällaiset jutut saavat minut hymyilemään, silinterisankari myhäilee. Tällaiset jutut saavat minut hymyilemään, silinteriSlashin lyöttäytyminen Myles Kennedyn ja The Conspirators -yhtyeen kanssa on ollut onnistunut veto ainakin sikäli, että se on kitaristin uran pitkäaikaisin kokoonpano. Ehkäpä se suuri ero piilee elämäntyylissä. – On hienoa, että viime vuoden tilanteesta on päästy eteenpäin. Slash Featuring Myles Kennedy & The Conspirators on tähden uran pitkäaikaisin kokoonpano. Ehkäpä se suuri ero piilee elämäntyylissä. ”Tavallinen” ei ole sana, jota itse käyttäisin McKaganista tai soolokitaristi Slashista, mutta ymmärrän kyllä pointin. – On hienoa, että viime vuoden tilanteesta on päästy eteenpäin. – Se on tosi kiva jengi, rento ja simppeli rock’n’roll-bändi, josta olisi paljonkin hyvää sanottavaa
Toisaalta olen koko homman keihäänkärki, eli kai niitä voi pitää soololevyinäkin.” K u v a: A u st in N el so n. 46 SOUNDI SOUNDI 47 SOUNDI 47 SOUNDI 47 KAMAT KASAAN JA BIISIT PURKKIIN SOUNDI 47 ”Minulle ne ovat bändilevyjä
Joskus tuntuu, että livenä stu diossa soittaminen on enemmän bändin statement kuin mitään kuu lijan kannalta konkreettista. Classic Rockin haastattelus sa Slash mainitsi, että Guns N’ Roses todennäköisesti tiputtelee uusia yksittäisiä biisejä aina siihen saakka, että työn alla oleva albumi on valmis julkaistavaksi. Myles on taitava lyyrikko, joten homma hoituu. Minulle sellainen on aivan olennainen osa rock’n’rollia. Slash ei ole samaa mieltä. Bändillä ei ilmeisesti ole aikomusta jäädä pelkäksi nostalgiapumpuksi, sillä se on julkaissut jo kaksi uutta biisiä. Emme tajunneet, miten se oli mahdollista. Aiheen ajankohtaisuudesta huoli matta minua on erikseen kielletty kysymästä Slashilta mitään Guns N’ Rosesista. – Se on Chet Atkinsin vanha stu dio. Menin kotiin, laitoin levyn soimaan, istuin alas ja kuuntelin keskittynee sti, luin kansitekste jä ja katselin kuvia koko albumin keston ajan.” c K u v a: A u st in N el so n. Slash ei yllätä ker toessaan valinneensa jälkimmäisen. Slash kohortteineen soittaa päte vää ja perinteistä hard rock’n’rollia, joka ei tarjoa mitään arvaamatonta mutta toimii tehokkaasti. Oli mahtavaa, kun vahvistimet ja monitorit olivat ihan niin kuin soittaisimme keikalla. Slash Featuring Myles Kennedy & The Conspiratorsin biisitkin syntyvät yleensä kiertueilla. Sound checkissä alamme soittaa sitä kim passa. Niin on myös levyn päättävä Fall Back To Earth, jossa on aivan omanlaisensa tunnelma. Ne ilmestyvät fyysisenä levynä alku vuodesta. Hän oli il meisesti saanut sen matkalla LA:hin, kun oli pysähtynyt käymään ves sassa. Nousimme kyytiin Los Angelesin keskustassa ja luulimme olevamme selvillä vesillä. Kokoon panon nimi on mikä on, koska muut bändissä ovat suuressa vastuussa siitä, miltä levyt kuulostavat. Vaikka Slashin tiedetään osallis tuneen monenlaisiin hyväntekeväi syysprojekteihin, hän ei halua ottaa musiikillaan kantaa. Jatkamme jammailua keikka paikalta toiselle, kunnes kasassa on jonkinlainen ajatus biisin rakentees ta, ja sitten Myles alkaa miettiä sa noja ja laulumelodiaa. Gunsilta julkaistaan musaa ennen pitkää, ja… – Ari, voisitko siirtyä seuraavaan aiheeseen, haastattelua kuunteleva ulkomaalainen promovastaava ke hottaa kesken Slashin lauseen. Rockbändin nauhoi tuksiin tarvitaan kimpassa soittami sen synergiaa, jossa soittajat saavat voimaa toisistaan ja seuraavat tois tensa menoa. Pitkän linjan perinteiset rockbändit turvautuvat studiossa yleensä toiseen kahdesta vaihtoeh dosta. Slash on samanlainen tie jyrä, joka on kotonaan maailmalla. – Keksimme, että lähdemme Nashvilleen äänittämään keikka bussilla, jotta bändin ulkopuoliset ihmiskontaktit jäisivät mahdollisim man väliin. Mitenkäs muuten… tuota… Olet teko saaneet edistettyä Guns N’ Rosesin albumia, joka teillä ilmeises ti on tekeillä. Spirit Love biisissä Slash yllättää soittamalla sitaria. Ei sitä voi sormella osoittaa, mutta sen kyllä aistii. Nashvil lessä Myles kuitenkin sai kuulla, että hänellä on korona. Pandemia kui tenkin vaikutti siihen, miten 4 vii meisteltiin. Näiden vuosien ai kana hän on pyytänyt apua vain pa ri kertaa. D uff McKaganin kirjassa kerro taan, että tuo peikkomaisen ri kas basisti on rundannut vie lä 2010luvullakin Walking Papers bändinsä kanssa rähjäisellä pikku bussilla ja yöpynyt halvoissa mo telleissa. Pian koko bändi Sidorisia lukuun ottamatta sai positiivisen testitulok sen. Joko ne käyttävät digitaalisen teknologian mahdollisuuksia surutta hyväkseen tai sitten äänittävät ana logisesti ja livenä. Sellai nen ei tietenkään olisi levyyhtiön ja tuskin artistinkaan mieleen. Se juttu, josta innostuin pikkupoi kana. – Teimme joitain juttuja pandemi an aikaan, kun emme voineet keik kailla. Ennen se ei ole ollut äänittäjien mie lestä teknisesti mahdollista, koska soitto vuotaa liikaa eri raidoille. – Myles ja Todd olivat kipeinä, ja Brent oli todella sairas. Ehkäpä Slash ei tiedä, että levyyhtiö ei halua hänen puhu van Gunsista. – Olemme yleensä bussissa tai takahuoneessa, kun esittelen muille uuden idean tai riffin. – Tekstit eivät kauheasti kiinnos ta minua eikä minun välttämättä tarvitse kertoa mitään kenellekään. Se on tavallaan ymmärret tävää – moni toimittaja varmasti on kiinnostuneempi uudelleen aktivoi tuneen megabändin suunnitelmista kuin 4albumista, joka siten saattaisi jäädä GN’Rjuttujen jalkoihin. – Kun Conspiratorsin viimeisin rundi loppui vuonna 2019, lähdin suoraan Guns N’ Rosesin keikoille. Sitten iski korona, emmekä päässeet treenikselle jammailemaan. Yritän siis jopa vältellä sa noittamista! Kiertueiden jälkeen Slash, Ken nedy ja Conspirators tapaavat jatkaa uusien biisien kehittelyä treenikäm pällään. Kun selitin tuottaja Dave Cobbille, miten haluaisin äänittää, hän sanoi ajatel leensa täsmälleen samaa ja kehitti siihen keinot. M Kaganin How To Be A Man kirja julkaistiin vähän en nen Guns N’ Rosesin ”pa luuta”. Sitten tehtiin pari viikkoa esituotantoa ja mentiin studioon. – Aiempiin levyihimme verrattuna 4:lla on hyvin omanlaisensa soundi. Toisaalta kyse on ajankohtaisesta asiasta, josta olisi aivan perusteltua puhua. Nyt kuitenkin sain sellaisen levyn tehtyä ensimmäistä kertaa urallani. Pallottelimme juttuja Mylesin kanssa, kunnes maailmantilanne alkoi vähän kohentua. Slash ja Duff ovat palanneet Guns N’ Rosesiin ja soittaneet suuria kon sertteja kautta maailman. Myles oli ainoa, jonka piti laulaa eril lisessä kopissa. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. – Minulla on ollut sitar jo vuosia, mutta en ole soittanut sitä levyil lä. Siinä hän, Slash ja muut Use Your Illusion aikakauden GNRmuu sikot kiertävät soittamassa suuria co verkeikkoja Kings Of Chaos otsikon alla, kun taas laulaja Axl Rose pyörit tää Guns N’ Rosesiksi kutsumaansa yhtyettä palkollistensa kanssa. 48 SOUNDI 48 SOUNDI – No jaa… Minulle ne ovat bändilevyjä. Ei sitten puhuta Guns N’ Rosesista. Koska aikaa oli, kirjoitin lisää bii sejä. – Kuulin epäröinnin äänessäsi, Slash nauraa. Silloinkin olen vastannut, että teksti on hyvä, ei siihen minua tarvita. Levynteko jatkui heti, kun tauti hellitti. – Arvasin heti, mistä on kyse! – Ari, voisitko siirtyä seuraavaan aiheeseen, ystävällinen mutta vaati va ääni kehottaa uudelleen. Spirit Loveen se sopii. Eipä tässä voi huutokilpailuun kaan alkaa. Siispä tein itsekseni demoja biiseistä, jotka oli pantu alulle kiertueen aikana. Slash kertoo bändin tehneen kaik kensa välttyäkseen covidin kiroilta kesken sessioiden, mutta turhaan. Se on makea biisi. Sen jälkeen, kun The Beatles käytti sitä, muut ovat joutuneet miettimään, kuulostaako sitar liian klisei seltä. Siitä on tavallisesti enää ly hyt matka studioon. Bändi ja Cobb työskentelivät Nashvillen historiallisessa ja intii missä RCA Studio B:ssä, jossa on tehty monien suurten artistien levy jä 1950luvulta lähtien. – Olen jo pitkään halunnut mennä sillä osastolla tavallista pidemmälle eli laittaa studiossa kamat pystyyn niin kuin bändi soittaisi klubissa. Itse selvisin ilman oireita ehkäpä siksi, että olin ottanut rokotuksen vasta vähän ai emmin. Me kasasimme kamat ja pauku timme kymmenen biisiä purkkiin viidessä päivässä. Toisaalta olen koko homman keihään kärki, eli kai niitä voi pitää soololevyinäkin. Slash, oletko huomannut, että uuden albumisi toisen singlen Fill My Worldin pääriffi tuo jännittävästi mieleen Guns N’ Rosesin Sweet Child ”Vartuin levyjen parissa
Voi olla, että Sweet Child Of Minea tehdessä fiilis oli samanlainen, mutta eri syistä. Soundi oli huono ja meininki persoonatonta. Hän paljastaa myös totuuden useista The Doors -myyteistä ja tarjoaa hienoa ajankuvaa 60-luvulta. Vinyyli kuulostaa todella hyvältä. Vääntelin nappeja ja yritin saada soittoni kuulostamaan hyvältä. Musiikkia kitaristi kertoo kuuntelevansa eniten autossa. V aikka Slashin elämä on monin tavoin erilaista kuin Guns N’ Rosesin hallintokaudella, se pyörii edelleen tiukasti musiikin ympärillä. Kun teimme Fill My Worldin, elettiin hyvin melankolista aikaa. Joku päivä saattaa mennä Cheap Trickin parissa, toinen Jeff Beckiä kuunnellessa. – Kun tein soololevyni (2010), halusin äänittää analogisesti. Soitin Ted Nugentin Cat Scratch Feverin riffiä ja mietin, että nyt kuulostaa hyvältä. Mielenkiintoinen kehityskulku, vai mitä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Slash on tuottanut kauhuleffoja omalle Slasher Films -yhtiölleen. Onneksi vinyyli on nyt kokenut pienimuotoisen renessanssin. Suuri osa hänen ajastaan kuluu ajomatkalla paikasta toiseen, joten stereoille löytyy käyttöä. World On Firen kohdalla analoginauhaa oli alettu taas valmistaa. Kitaristi mainitsee haalineensa nuorena kokoon melkoisen levykokoelman, mutta ”se jotenkin… katosi.” – Muutin usein paikasta toiseen enkä tiedä, mihin vanhat levyni joutuivat. – Vaikea kuvitella, että kukaan muu edes löytäisi sellaista kamaa. Se on alkanut elää omaa elämäänsä. Niin on tehnyt myös analoginen äänittäminen. – Se löytyi jo varhain. Myös Slashin ote sosiaaliseen mediaan on hyvin tunnistettava. Se oli musiikille omistettu kokonaisvaltainen kokemus. Cd:kin oli vielä ihan okei formaatti, koska siinä oli kannet ja vihkoset, vaikka sellainen levy tuntuikin matkamusalta. Set the Night on Fire Elämää, kuolemaa ja kitaransoittoa The Doorsissa ROBBY KRIEGER, JEFF ALULIS Kitaristi Robby Kriegeriä on luonnehdittu The Doorsin hiljaiseksi jäseneksi, mutta nyt hän avaa vihdoin ensimmäistä kertaa sanaisen arkkunsa. – En tosiaankaan halua olla tyyppi, joka jauhaa siitä, miten hienosti asiat ennen olivat. Ostaako Slash äänilevyjä. Vetävästi kirjoitetuissa muistelmissaan kitaristi kertoo ennen kuulumattomia tarinoita niin yhtyeestään kuin legendaarisesta laulajasta Jim Morrisonista. Oletko kehittänyt sen tarkoituksella vai syntyikö se omia aikojaan. Ilman muuta. Olen pitänyt soundistani kiinni siitä lähtien. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana olen saanut taas kokoon aika mukavan vinyylikokoelman. Hän sanoo pyörittelevänsä mielellään soundtrackejä, mutta niitä lukuun ottamatta soittimessa on lähinnä kitaramusaa. Se sopii Slashille, jonka mielestä paras rock’n’roll taltioidaan mahdollisimman livemäisesti leveälle magneettinauhalle. Siihen aikaan oli melkein mahdotonta löytää tarpeeksi nauhaa. co m is ta .. Viime aikoina olen intoillut Buddy Emmonsista. ”Kirja nousee lukuisten muiden The Doors -historiikkien yläpuolelle.” – People Set the Night on Fire Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi ttä in , ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai ne n. Tykkään tehtävistä, joissa pitää koota yhteen monenlaisia asioita, jotta tapahtuisi jotakin suurempaa. Minulla on edelleen tosi simppelit kitarakamat ja olen yhä tarkka siitä, millainen perussoun dini on. En tarkoita, että riffi olisi jäljitelmä, mutta se liikkuu ja soi hyvin samassa hengessä. O’Minen. Yritän ihan oikeasti välttää sellaista asennetta. Henkilö kohtainen suhde äänilevyyn oli mennyttä ja homma muuttui kasvottomaksi. Conspiratorsin Apocalyptic Loven (2012) aikaan oli vähän sama tilanne, mutta silloin sitä löytyi jo nopeammin. Menin kotiin, laitoin levyn soimaan, istuin alas ja kuuntelin keskittyneesti, luin kansitekstejä ja katselin kuvia koko albumin keston ajan. Humuvuosien jäätyä taakse aikaa ja energiaa riittää silti muuhunkin. Mutta siirtymä vinyylistä striimaukseen oli epämiellyttävä. Kun aloin aikoinani soittaa kitaraa, mulla oli Les Paul -kopio, MXR:n säröpedaali ja Fenderin pieni Princeton-vahvistin. Varsinkin siinä vaiheessa, kun biisit vielä levisivät kopioituina tiedostoina, musa kuulosti ihan hirveältä. En tehnyt sitä tarkoituksella, soittotyylini vain synnyttää sellaisia riffejä. – Työ on rahoituksen hankkimista, näyttelijöiden ja kuvausryhmän pestaamista ja tuotannon suunnittelua. – Jaa… Sävelten määrä ja kierto varmaan luovat sellaisen vaikutelman. Tuttuuden tuntuun vaikuttaa myös kitarasoundisi, joka on aina ollut hyvin tunnistettava. Hän oli hieno steel-kitaristi, joka soitti kaikenlaista country-standardeista jazziin. Tyypillinen kommentti hänen seksiä ja kauhua tihkuviin surrealistisiin Instagram-kuviinsa on ”Mami, Slash postaa taas kummia juttuja!” Kitaristi vakuuttaa hoitavansa tiliään ihan itse. Kaikki oli hyvin epäselvää eikä tulevaisuudesta ollut tietoa, ja biisin tunnelma nousi siitä. Esimerkiksi säröä ei saa olla liikaa, koska se hukuttaisi soittoni nyanssit. Muistan, kun löysin soundini. Siihen menee paljon aikaa ja siinä on kovasti työtä, mutta se sopii minulle todella hyvin. Nykyisin Instagram on minulle jonkinlainen semitaiteellinen paikka, johon laitan mielestäni cooleja juttuja. Kun menin someen joskus ensimmäisen soololevyni aikaan, pidin sitä lähinnä tiedotuskanavana. – Vartuin levyjen parissa. – Kuuntelen paljon bluesia, kuten Albert Kingiä ja Buddy Guyta. Analoginen musiikki on dynamiikaltaan paljon miellyttävämpää kuin digitaalinen
Korn todellakin tietää vahvuutensa ja osaa käyttää kaikkia pakkiin vuosien varrella kertyneitä työkaluja oikealla tavalla. VESA SILTANEN HHHH K u v a: Ti m Sa cc en ti. Headin paluulevy The Paradigm Shift (2013) oli piristysruiske, jota Korn juuri silloin kipeästi tarvitsi. 50 SOUNDI Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen K u v a: Jo h n E sp ar za K un nu metal -pioneeri Kornin perustajiin kuulunut kitaristi Brian ”Head” Welch lähti omille teilleen vuonna 2005, suuntasi muu yhtye osin pakon sanelemana musiikillisille löytöretkille etsimään itseään, venyttämään rajojaan ja kokeilemaan rohkeasti milloin yhteistyötä dubstep-artistien kanssa, milloin kanavoimaan alkuaikojensa primiitivistä raivoa yhdessä bändin ensimmäiset levyt tuottaneen Ross Robinsonin kanssa. Toiset kokeilut onnistuivat paremmin, toiset huonommin, mutta kaiken kaikkiaan suunta ja fokus olivat hieman hukassa. Bändi on voinut sorvata kappaleitaan ilman aikataulupaineita ja Requiem tuntuu näin ytimekkäämmältä sekä helpommin sisäistettävältä ja avautuvalta kuin The Nothing, mitä se on jo 10 minuuttia lyhyemmän mittansakin puolesta. Vaikka tuttuja kaikuja voikin kuulla yhtenä hetkenä Take A Look In The Mirrorin (2003) ajoilta, toisena taas vuoden 2007 nimettömän kahdeksannen albumin suunnalta ja levy myös päättyy ujoon nyökkäykseen Blind-kappaleen lopun bassottelulle, itsensä apinoimiselta vältytään. Nyt pimeyden keskelle kajastaa jo hieman valoakin. Seuraaja The Serenity Of Suffering (2016) jatkoi samaa rataa, mutta jäi hieman vaisummaksi muutamista lekan lailla päähän ”Korn todellakin tietää vahvuutensa ja osaa käyttää kaikkia pakkiin vuosien varrella kertyneitä työkaluja oikealla tavalla.” Korn Requiem Loma Vista iskeneistä biiseistä huolimatta. Sillä tiellä se on myös pysynyt joitain maltillisia irtiottoja lukuun ottamatta. Tuplaukset, triplaukset, harmoniat ja hetkessä death metal -örinästä lastenlaulumaisiin rallatteluihin muuttuvat laulut eivät ole Kornissa mitään uutta, mutta nyt Davis loistaa tavanomaista vapautuneemmin koko skaalallaan. Myös Davis on ollut tavallista enemmän läsnä jo sävellysvaiheessa ja se kuuluu myös entistäkin hiotumpina lauluosuuksina. Päätösraita Worst Is On Its Wayn scat-osuus taas saa varsinkin pitkän linjan fanin suun virneeseen. Headin tultua takaisin vuonna 2013 yhtye jätti kokeilut sikseen ja palasi perusasioiden eli funkkaavan grooven, Headin ja James ”Munky” Shafferin toisiaan täydentävien kitarariffien massiivisen äänivallin sekä eritoten tarttuvien biisien äärelle. Davisille itselleen tärkeä ja terapeuttinen levy ei ollut helppoa kuunneltavaa ylitsevuotavan lohduttomuuden musertaessa kuulijansa alleen. The Nothing (2019) oli taas Korninkin mittapuulla erityisen ahdistava ja raskas, kun aina synkistä ja raadollisista teemoista ammentanut laulaja Jonathan Davis vei kuulijan keskelle henkilökohtaista helvettiään purkaen kaiken pahan olon, tuskan ja surun, mitä tämän päihdeja mielenterveysongelmien riivaaman vaimon kuolema oli aiheuttanut. Jo ensikuulemalta parhaiten mieleen porautuneina biisitärppeinä mainittakoon Hopeless And Beaten, kokeellisempaa laitaa edustava Lost In The Grandeur sekä jo mainittu Worst Is On Its Way. Requiem syntyi kiireettömänä aikana keskellä koronaa, mikä Kornin tapauksessa on tehnyt hyvää
SOUNDI 51 ????. Nämä ovat oikeastaan tämän aikakauden poliittisia lauluja tai yhtä hyvin verrokkia voi etsiä vaikka -82-hardcoresta. Eikä tässä heikkojakaan lenkkejä ole. Divariin . Kun levyä lähestyy tästä näkökulmasta, tosielämän ja eskapismin kivuliaana yhteentörmäyksenä, sen työläs kokonaisvaltaisuus käy järkeen. Lötjönen huutaa mielenterveysongelmista ja mielenterveyspotilaiden kohtelusta, päihdeongelmista, masennuksesta, henkilökohtaisen elämän kaaoksesta, toksisesta vallankäytöstä, väkivaltamonopoleista ja Putinin Venäjästä yhtäläisen vittuuntuneena. Piiskaus on kautta linjan ankaraa, mutta melodisuus läpäisee silti ilmaisukielen. Jokainen biisi ei ole täyttä timanttia, mutta kompromissejakaan Huora ei tee. NIKO PELTONEN HHHH Mitski Laurel Hell Dead Oceans Reitti indiemaailmasta kohti valtavirtaista popsoundia tuntuu kulkevan nykyisin 1980-luvun kautta. Ennemminkin sen tanakat iskut ja muhkeat bassolinjat ovat oma, erilliseksi jäävä keinomaailmansa, jota vasten itsepintaiset laululinjat sekä pettymysten ja hiljaisuuksien korventamat sanat etsivät ilmaisuvoimaansa. Mitski pelaa myös etäisyyksillä. Tällöin intuitiivisen vuorovaikutuksen taso jää ohueksi. Huoran kenties epätrendikäs viitepiste sijaitsee jossain ärhäkän punkin, nu-metalin ja raskaan suomirockin kolmion keskipaikkeilla. Levy alkaa Lopulla ja avauskappale onkin suomenkielisen rockin järeimpiä karun todellisuuden paalutuksia sitten Trio Niskalaukauksen parhaiden teosten. Sydämeen ???. Toimiva musiikillinen muoto ei silti peitä sitä, että viimeistään nyt Huora on bändi, jolla on sanottavaa. Toivottavasti mahdollisimman moni yksinäisyyden, psyyken ongelmien tai yleisen syrjäytymisen uhkaama ihminen saisi tätä musiikkia kuullakseen. Kertomansa mukaan Mitski ehti sovittaa Laurel Hellin ylle useita kuoseja ennen kuin pandemia-ajan ahdistus sai hänet pakenemaan 40 vuoden taakse, estottomina hedonismikuplina kimaltelevan muotokielen äärelle. Soittimeen ??. Tunnusomaisine piirteineen se pikemminkin tukee kuin horjuttaa Mitskin ominta ilmaisua, mutta samalla soinnin sisin jää salamyhkäiseksi. Tätä taustaa vasten Huoran kolmosalbumiin tulee suhtauduttua lähtökohtaisesti vakavasti, ja syytäkin siihen todella on. Mutta viime vuosina laulaja Anni Lötjönen on ollut ansiokkaasti mediassa esillä esikoiskirjailijana ja ennen muuta kertomalla kokemuksistaan sosiaalityön ammattilaisena nuorisoja päihdetyössä. Mitski tuntuukin kontrolloivan viestin rinnalla myös vastaanottoa: rivien väleihin ei ole menemistä ellei taiteilija niin halua. Erityisen helppona tai iloisena levynä Laurel Helliä ei voi kuitenkaan pitää. Korskea tuotantojälki lienee kuitenkin vain valitun lähestymistavan sivutuote. Kun Mitski laulaa terhakkaan syntetisaattoripopin päälle The Only Heartbreakerin vihlovaa parisuhdekuvausta – ”I apologize / You forgive me / And make me the only heartbreaker” – on kyse ennen kaikkea vastakohdista ja niiden avaamista tulkintamahdollisuuksista. Älä luovuta tuntuu tärkeältä levyltä. Tällaisena Laurel Hell on vaikuttava mutta armoton teos, josta on hankala saada lopullista otetta. Menneisyyttä peilaavasta ulkokuorestaan huolimatta musiikki on kiinni tämän päivän kokemusja merkitysmaailmassa, ja sen spontaaneinkin tanssiinkutsu tuntuu siksi harkitulta eleeltä, välillä jopa haasteelta. Roskiin Huora Älä luovuta Backstage Rock Shop Ehkä Huora määritteli jo nimivalinnallaan sen, että spekulaatiota yhtyeen tosissaan olemisen suhteen esiintyisi. Yhtye ei kuitenkaan tee kompromisseja minkään mainitun musiikinlajin tyypillisten helmasyntien suuntaan. Levyhyllyyn ?. Levyn tiheäsyiset ja tarkasti puntaroidut melodiat vaativat älyllistä valppautta, jopa käsitteellistä työstöä, auetakseen. Tällä taipaleella on myös Mitski, jonka kuudetta albumia leimaavat värikylläinen äänimaailma ja monikerroksiset rytmit. HANNU LINKOLA HHHH K u v a: E b ru Y il d iz K u v a: To n i A h o n en. Vaikka hänen ilmaisunsa on monessa mielessä paljasta ja heittäytyvää, jättäytyy musiikki kohteliaan tarkasteluetäisyyden päähän. Kuinka paljon meillä edes on nykyään näin suorasanaista ja näin isoista asioista puhuvaa, vähänkin isomman yleisön tavoittavaa musiikkia. Nopeasti paahtava Kirsi, singlenä jo julkaistu Pyörällä baariin (taksilla himaan) ja upeasti nimetty arkiromahduksen kuvaus Sama olo, eri syksy yltävät samalle tasolle
Ants From Up Theren paikoin teatraalisuuteen äityvä ja lopulta kapea-alaiseksi osoittautuva kokeellisuus saa lopullisen täyttymyksensä yli 12-minuuttisessa päätösraidassa Basketball Shoes. Silti albumin kiinnostavimpien hetkien joukkoon nousee kuitenkin nimikkokappaleen ohikiitävä sinfoninen välisoitto – sillä se on puoli, jonka yhtye harvoin itsestään näyttää. Eikä sen tietenkään tarvitse; yhtyeellä on täysi oikeus pysyä lestissään. kokopitkän Halon kynnyksellä aion kriisiyttää tämän ajatuksen. For The First Timen (2021) klezmerinä kieppuneen avauksen jälkeen levyn haastavuus paisui lähes hengästyttäviin mittoihin. Ei missään nimessä. Aivan kuin pyrkimyksenä olisi testata kuinka niukkaa ison kokoonpanon sointi voi olla. Woodin aivoitukset tosin jäävät pääosin mysteereiksi, mutta jotain omasta ajastaan kertovat Billie Eilishin tyylin mainitseminen kahdessakin kappaleessa ja Basketball Shoesin selväsanaisena unelmoiva rakkaudentunnustus brittilaulaja Charli XCX:lle. PERTTI OJALA HHH Amorphis Halo Atomic Fire Voiko Amorphis tehdä virheitä. 52 SOUNDI Levyarviot > ...ei laahaa vaan puskee valtavalla energialla eteenpäin... LASSI LINNOLA HHH K u v a: Sa m Ja m se n. Tavallistakin pidemmän virittäytymisen päätteeksi Black Country, New Road vyöryy vasta viime minuuteilla täydellä voimallaan kohti biisin dramaattista kliimaksia. Huomaan pohtivani asiaa aina, kun raskassointista kulttuuriperimäämme maailmalle vievä yhtye julkaisee uuden albumin. Matemaattisen toistoisena avautuva puhallinvetoinen Intro johtaa levyn yleisilmettä ajatellen lähes zappamaisen railakkaaseen spagettitestiin. Uskallankin väittää: Amorphis ei ole ottanut yhtäkään todellista riskiä sitten Eclipsen (2006). Mutta sitten ovat me, jotka toivovat vanhan jättiläisen viimein puristavan kätensä nyrkkiin ja lyövän kunnolla. Toinen albumia yhdenmukaistava tekijä on Isaac Woodin Lambchopin Kurt Wagnerin syvyyttä lähestyvä lauluääni. Suutu jo! Kunpa tasapaino edes hetkeksi järkkyisi, ja yhtye julkaisisi raivokkaan death metal -rypistyksen tai täysiverisen progepläjäyksen. Amorphis on niin pitkään pitäytynyt juuri siinä, minkä parhaiten taitaa, että sen ympärille on ilmaantunut koskemattomuuden kehä. Surumielinen instrumentaali Mark’s Theme on Lewis Evansin kaunis saksofonibravuuri ja niinikään murheellisena alenevan melodiakulun omaava Snow Globes sallii rumpali Charlie Waynen villiintyä. K u v a: R o si e Fo st er Black Country, New Road Ants From Up There Ninja Tune Nuori lontoolaisbändi Black Country, New Road aiheutti debyytillään ihastusta ja myös hämmennystä. Peräti septettinä musisoiva Black Country, New Road on soitossaan yllättävän säästeliäs. Yhtyeen 14. Ants From Up There ei sisällä edeltäjänsä veroista yllätysmomenttia, mikä ei vähennä levyn äärellä koettavaa kummastusta. Kaikki menee suunnitelman mukaisesti – mikä on lopulta auttamattoman yksitoikkoista. Välillä ärjytään tuplabasarin takoessa, välillä askelletaan sujuvasti seitsenjakoisen tahtilajin tahdissa, useimmiten saman kappaleen sisällä. Amorphis on kuitenkin niin pitkään ja pieteetillä tasapainotellut peruselementtejään – valoa ja varjoa, vihaa ja viehkeyttä – että huomaan janoavani yhtyeeltä irtiottoa. Monille albumi on juuri sitä, mitä Amorphikselta toivotaan. Halo nimittäin on juuri sitä, mitä Amorphikselta odotetaan. Halo soi toki massiivisena, kuten Seven Roads Come Together osoittaa, ja Warin ja A New Landin kaltaiset kappaleet esittelevät bändin synkempiä sävyjä. Se on raskasta, progressiivista, vihaista ja kaunista. Onko mallikkaasti soitettu, ääniteknisesti taidokas ja yhtyeen katalogiin luontevasti istuva albumi virhe. Biisissä vilahtaa niin kabareemaisuutta kuin varhaisen Arcade Firen sävyä. Osalle muusikoistaan Ants From Up There antaa vaikuttavia soolospotteja. Biisien rakenne toistuu kaavamaisena, kun instrumentaatiota lisätään lähes mykkyyteen saakka hiljaisten alkujen jälkeen vähin erin. Näillä kriteereillä arvioituna Halo on paremminkin virheetön – ja siksi puutteellinen. Aivan kuin Chaos Space Marineen yritettäisiin ahtaa kaikki tarjolla olevat ideat ja vielä vähän lisää. Palataan alun kysymykseen – voiko Amorphis tehdä virheitä. Bändi soi vain harvoin koko potentiaalisessa komeudessaan
SOUNDI 53 Tomi Nordlund & Syvä Joki Äänet ja valot Soit Se Silti Maisemia-albumilla (2017) debytoinut Tomi Nordlund & Syvä Joki soi kolmannella levylläänkin esikuviaan jäljittelemättä hyödyntävänä kokoonpanona. MIKAEL MATTILA HH Bad Sauna Potslojo All That Plazz Toisen pitkäsoittonsa pöytään lyövä surinarock-yhtye Bad Sauna jatkaa vinoutunutta kenkiin tuijotteluaan. Syyskuussa hän julkaisi kokonaan espanjalaisen version vuoden 1978 lp:stä This Year’s Model. Levyn kymmenen raitaa ovat myös keskenään täysin erilaisia ja ilmaisuvoimaisia nykymenoa kommentoivasta synapalasta Maailman paino päätösraidan Mä oon se mies akustisuuteen ja omaelämäkertaisuusoletukseen. Elvis Costello & Imposters revittelee kuin vuosi olisi 1982. Vuoden 2012 Thick As A Brick 2 (!) ruoti pankkikriisin jälkeistä maailmaa ja vuoden 2014 Homo Erraticus käsitteli esi-brexitiläistä Britanniaa. Menneeseen palataan myös Pelastajalla. Pilvet allamme kruunautuu kohottavalla bassokuviolla, Kadonnut muistaa Dingon päiviä ja muita kappaleita akustisempi Hän on poissa täydentyy sellolla. Ei syytä huoleen, sillä Nikkisen melodiantaju on tallella, biisit täynnä erilaisia koukkuja, eivätkä sanatkaan kaiu tyhjyyttä. Efektilaitteiden säätämisen lisäksi bändi on keskittynyt luomaan tunnelmia. Tuolla kriteerillä Jiri Nikkinen on suomenmestaruustasoa. ”Haaveilla saa ja pitää, niin tän kestää”. Useat indiegurut mieleentuovat mutta samalla omannäköiset kitaroinnit tempovaihteluineen jaksavat puhutella. Tämä levy pohtii ”jakautunutta” maailmaa raamatullisten vertausten kautta. Vierailijat ja Earthin mieleen tuovat preeriakitarat höystävät linjakkaaksi paljastuvaa ja samalla yhtyeen monipuolisinta kokonaisuutta tyylikkäästi. Merkkejä suuruudesta on nimittän matkan varrella näkynyt, ja nyt mies on julkaissut oikean täyspainoisen mestariteoksen. Äänet ja valot on musiikkinsa folk rock -pitoisuutta laimentaneen yhtyeen maittava näkemys täysiverisestä rocklevystä. Uran alkuvuosien liian perinteiset ja persoonattomat sävellykset ovat viime levyillä alkaneet saada yhä enemmän omaa väriä. Vahvasti joskaan ei ehdottoman persoonallisesti laulavan Tomi Nordlundin teksteistä tapaa yllättäviä oivalluksia. Ajanlaskun alussa toimineita selootteja kutsuttiin Uudessa testamentissa ”kiivailijoiksi”, ja nythän elämme ”kiivailun” aikaa – tai jotain! Anderson on edelleen vetoava, vanhahtava tarinankertoja. Miehen haastatteluja lukeneet myös tietävät, että hänen tietämyksensä kitaroista on kitaranvalmistajan tasolla. Steve Nieven ujeltavat Farfisa-urut ovat kirsikka kakun päällä. Se toimii täydellisesti kokonaisuutena, eikä sisällä yhtään coveria. Uudesta albumistaan Costello kertoi The Rolling Stone -lehdelle seuraavasti: ”Albumin 13 kappaletta vievät meidät lapsuuteen, aina hämmennyksen ja viattomuuden viimeisiltä päiviltä siihen kuvottavaan hetkeen, jolloin sinua käsketään lakata käyttäytymästä kuin lapsi – mikä useimmille miehille (ja ehkä myös muutamille naisille) voi olla milloin tahansa seuraavan 50:n vuoden aikana.” Costellon yhdessä Sebastian Krysin kanssa tuottaman albumin äänitykset sisälsivät aluksi vain Costellon kitarasta ja Pete Thomasin Gretsch-rummuista muodostuvan kompin, joka ei laahaa vaan puskee valtavalla energialla eteenpäin. Kun saapuu kesän avainrivit tarjoavat näinä aikoina mahdollisuuden monimieliseen tulkintaan. On mukana toki myös kitarakin, jota Nikkinen varmoin ja tyylikkäin ottein soittaa, sen lisäksi miehen ääni on näille lauluille juuri sopiva tulkki. Aivan edeltäjänsä veroinen pommi tämä ei ole, mutta paljastuu laajan sävypalettinsa ansiosta eläväisemmäksi ja ”helpommaksi” kuuntelukokemukseksi. Näin ollen bändille näyttää käyneen kuin monelle muullekin edelleen veivaavalle progejuhdalle: se on itse itsensä tribuutti. Juuri niin, mutta se on vain osa totuutta ja tuntuu, että hänen soolouransa on jäänyt asian varjoon. Järkälemäisenä ärjyvä jylinä saa nyt paljon kontrastia tuovaa vastavoimaa välisoittomaisista lyhyemmistä kappaleista. Selkeimmin sitä on tarjolla yllättävän callistomaisella melodialla silatussa Into The Night -valssissa ja kaksiosaisen Beyondin muodossa. Weezertyyliset nostatukset ja lusmut taustahuudot alleviivaavat uniikkia romantiikkaa. Vapautuneen tuntuisella Time Clocksilla Bonamassa on ottanut vielä ison harppauksen eteenpäin säveltäjänä. Onko Costello sortunut nostalgiaan. SAMI NISSINEN HHH. ”Viilenneet on välit ja säät, mut lupaukseni aion pitää”. Joskus hän kirjoittaa ihan hyviä riffejä, kuten The Betrayal Of Joshua Kynde. NUUTTI HEISKALA HHHH Jiri Nikkinen Mä oon Texicalli Kaikkihan Jiri Nikkisen tietävät: mies, joka esittää yhtyeineen huikeita The Beatles -covereita. Hän soitti jo 12-vuotiaana keikkoja B.B. Muutoksia ilmaisuunsa aina etsivä yhtye osoittaa jälleen kykynsä hienosäätää sointiaan. Alkuaikojen liiallisesta suoraviivaisuudesta tinkiminen on kantanut selkeästi hedelmää, vaan tuopa se haasteitakin. ”Sä oot mun leppäkerttu, mä oon sun vessanpönttö. Mä oon sun roskapussi, sä oot mun kääretorttu” todetaan rakkauslaulussa Vessanpönttö. Vaikka bändin massiivinen sointi kuulostaa pintapuolisestikin hyvältä, vasta kiireettömän paneutumisen kautta jyrisevän ja pitkälinjaisen post metalin tunteikas sielunmaisema avautuu. Bonamassan voi alkaa lukea blues-suuruudeksi jo muutenkin kuin pelkän soittotaidon puolesta. Batman on toki pelastanut Gotham Cityn asukkaita monesta pinteestä, mutta globaaliksi pelastajaksi hänestäkään ei taida olla. Nordlundin menneisyydestä löytyvä R.E.M.ja Bruce Springsteen -harrastus heijastuu yhä eräänlaisena amerikkalaisena perushenkäyksenä. 74-vuotiaan ykkösschtick, huilunsoitto, sujuu edelleen upeasti. KIMMO K. Monivivahteinen Long Road North on astetta maalailevampi kuin raskas edellisalbumi A Dawn To Fear (2019). Hänen sooloalbumiensa parasta antia ovatkin usein olleet lukuisat coverversiot, ja hänen livelevynsä ovat monesti olleet studioalbumeja kiinnostavampia. Ja hyvä niin, sillä ”fiilis edellä” -ajatus kantaa paremmin kuin loputon hittibiisinikkarointi. Esimerkkinä Sad City Sisters, joka voisi olla kansanballadi. Ilmavampi ja kevyempikin ilmaisu on vakuuttavaa. John Lennon sanoi yhtyeen hajottua, että jos yhtyeellä oli jokin sanoma, se oli: opetelkaa uimaan. The Beatles on läsnä hengessä ja hienoisina viittauksina, ei mitenkään päällekäyvästi. Samalla se on yhtäältä lähestyttävämpi, toisaalta vähemmän totaalisesti karrelle polttava. Siinä missä Bonamassan soolouraan mahtuu jo 16 live-albumia, on Time Clocks niinikään hänen kuudestoista studioalbuminsa. ANTTI MARTTINEN HHHHH Jethro Tull The Zealot Gene InsideOut Vuonna 2014 Ian Anderson julisti Jethro Tullin lopettaneen, mutta tässä sitä ollaan. KOSKINEN HHHH Elvis Costello & Imposters The Boy Named If EMI Viime vuosina Elvis Costello on keskittynyt kääntämään omaa tuotantoaan eri kielille. Edellisen studioalbuminsa Hey Clockfacen (2020) kappaleita artisti äänitti ja julkaisi myös ranskaksi. Kingin lämppärinä, ja yli 30-vuotisen uran ajalta löytyy yhteistöitä niin Eric Claptonin kuin Gregg Allmaninkin kanssa. Levy on todella monipuolinen, seikkailullinen ja luova. Sixties-friikit saattavat kavahtaa levyn kantta katsoessaan, että mukana on runsaasti koskettimia ja ohjelmointia, siis ”nykyajan hömpötyksiä”. Kömpelö suomen kielikin asettuu kuvaan mukavasti, luoden kontrastia musagenreille, joita on tottunut kuulemaan englanniksi tulkittuina. Bonamassa on tähän mennessä aina tehnyt suuremman vaikutuksen virtuoosimaisena soittajana ja kitaraasiantuntijana kuin säveltäjänä. VIRPI PÄIVINEN HHH Cult Of Luna The Long Road North Metal Blade Kuten muutkin Cult Of Lunan albumit, myös bändin yhdeksäs pitkäsoitto The Long Road North on kuunneltava kunnolla ja useaan kertaan. Useammallakin raidalla voi kuulla edelliseen kallistuvia melodiakulkuja ja pääkitaristi Matti Jokelaisen mureasta soitosta aistii myös Neil Youngin ja Crazy Horsen määrätietoisuutta. Potslojo-levyllä soitto on vakaata ja soundit tuhteja. Perusteet: Andersonin nykyinen taustabändi on pysynyt samana pidempään kuin mikään muu Tull-kokoonpano, joten kuulemma olisi hölmöä julkaista ”pelkkä” soololevy. Äärettömältä tuntuvasta ysärityylien sekamelskasta eroon ponnistavat post-punkia ja dreampopia lempeästi yhdistelevä Usva sekä hidas, lähes doom-poljentoinen Lääkäri. Valitettavasti Andersonin vetreys ja mielikuvitus eivät The Zealot Genea pelasta. Okei! Viime vuosien sooloillaan Anderson on ihmetellyt maailman menoa. Koukuttavariffinen Huoneet nitoo monisyisen paketin karun kauniisti. Tosin artisti on tehnyt tämän jo monesti aiemminkin. PERTTI OJALA HHH Joe Bonamassa Time Clocks Provogue Kitaristina Joe Bonamassalla ei ole enää mitään todistettavaa. Sen sävellykset ovat hemmetin yhdentekeviä, nyky-Tull soittaa rautakangen svengillä, ja soundit kuulostavat halvoilta preseteiltä. Costellon uran myöhemmässä vaiheessa kollaboraatiot ovat olleet kiinnostavampia kuin bändilevyt
Vaikka Verneri Pohjola ainoana puhaltajana on valokeilassa, nousee pianisti Tuomo Prättälän rooli levyllä merkittäväksi. Tasavahvalta levyltä jäi mieleen hauskoja hetkiä ja yhdistelmiä. Enterthebaboon kuulostaa old school -Ronskilta, mutta upeasti jonkun hcbändin treeninauhalla höystettynä. Mikään ei ole mustavalkoista. Eikä taso missään vaiheessa putoa, vaikka Night Songin selväpiirteinen surumielisyys tuntuu jopa sentimentaaliselta. Levyn hiljaiset ja kauniit folk-biisit kätkevät sisäänsä paljon synkkyyttä ja pettymyksiä, mutta myös anteeksiantoa ja ymmärrystä, kuten oivaltavasti kristinuskoa ja Hellraiseria sekoittavalla The Pillars Of Soulilla. Sufjan Stevens & Angelo De Augustine A Beginner’s Mind Asthmatic Kitty A Beginner’s Mindin sisäkannessa on maalaus Jodie Fosterista Uhrilampaiden Clarice Starlingina ja levy on omistettu elokuvan edesmenneelle ohjaajalle Jonathan Demmelle. Seremonian säröinen psykerokki ja hevispiidi on hitsautunut yhteen ja nivoutunut bändin yhtenäiseksi ääneksi kenties tiukemmin kuin koskaan aikaisemmin. ARTTU TOLONEN ???. Monesti palkitun mutta harvakseen levyttäneen Ilmiliekki Quartetin tapauksessa kyse lienee ensimmäisestä, vaikka yhtye palasikin levytystauoltaan jo kaksi vuotta sitten. Ja läpi levyn kantava löysä hiphop-groove. Puh nr on riemastuttavalla tavalla kaaoksen rajamailla keikkuva yhdistelmä hc-huutoa ja triplettiräppiä. Stevens ja De Augustine taivuttavat inspiraation aiheensa vapaasti omaan muottiinsa. Voi tietysti käydä toisinkin: nykyhetkeä ja tulevaisuutta realistisesti peilaavat psykedeelinen Raskasta vettä sekä albumin lopussa atomeiksi hajoava Maailmanlopun aamuna tarjoavat vaihtoehtoisen skenaarion. Prättälä on paremmin tunnettu soul-miehenä mutta Ilmilie3.5. 39€. Itse asiassa Pimeys laahustaa usein samanlaisilla doomin ja gootin välisillä autiotaipaleilla kuin Type O Negativen ja My Dying Briden kaltaiset ysärisuosikkini. SAMI NISSINEN ???. HELSINKI, TAVASTIA | 4.5. Alicia Keys Keys RCA Supertähti, tuottaja, näyttelijä, kirjailija sekä ihmisoikeusaktivisti Alicia Keysin kahdeksas sooloalbumi on 26 kappaleen jättiläinen, joka on jaettu kahteen eri osaan: originaalija unlockedLevyarviot > 54 SOUNDI ...elämän raskaus painaa musiikkia suohautaan... Ei ole helppo homma. Ja hyvä niin. Levyarviot > 54 SOUNDI kissä hän antaa palaa. Nimikappale ja Tuolle puolen auringon ovat myös selkeitä hittibiisejä. 54 SOUNDI Seremonia Neonlusifer Svart Minulla on ollut ikävä Seremoniaa. Vittu. OULU, CLUB TEATRIA Liput alk. Muutenkin lyyrisesti Ronskibiitti seisoo yhä 90 asteen kulmassa suhteessa vallitsevaan yhteiskunnalliseen todellisuuteen sekä monien ärsyttävimpien kanssaihmistemme päivittäiseen käytökseen. Ronskibiitti Bändileiri-82 Huge Bass Ronskibiitin Bändileiri-82 on suht laaja-alaisen musiikillisen sivistyksen ilmentymä onnistuen fuusioimaan hc-punkkia, räppiä ja konemusiikkia luontevalla tavalla. Lähes puun takaa lurkkinut Neonlusifer on siis yksi alkuvuoden iloisimmista yllätyksistä, vaikka ylösrakentavasta musiikista ei olekaan kyse. Pimeys tuntuu hyppäämiseltä sillalta hyiseen virtaan ja kuolemasta nauttimiselta. Rytmiosastolla rumpali Olavi Louhivuori ja basisti Antti Lötjönen tyylittelevät kokemuksen tuomalla rentoudella. Särö tuo mieleen 70ja 80-lukujen vaihteen kun punk ja dub löivät Englannnissa kättä, mutta läpät käsittelevät verbaalisen kommunikaation riittämättömyyttä joissakin modernin Suomen yöelämälle tyypillisissä tilanteissa. Edes synkän rakkauden purppuraa ei Pimeys tarjoa. Värit ovat silti musta ja harmaa. Albumin jännite ja mysteeri säilyvät ja se päättyy avoimeen loppuratkaisuun. Saran juhlallinen sinfonisuus tekee vaikutuksen. Sara Pimeys 6162 Viihde Konepopin parissakin seikkaillut Sara soi yhdeksännellä albumillaan taas raskaana, jopa raskaampana kuin koskaan. 10-luvulla melkoisen tuotteliaan orkesterin edellisestä albumista Pahuuden äänet (2016) oli kulunut jo niin pitkä aika, että arvelin bändin hiipuneen manan maille. Myös levyn toiseksi viimeisen biisin Cimmerian Shaden sanoituksissa referoidaan Uhrilampaita. Kaihoa ja pessimismiä hän ilmentää, mutta abstraktilla tavalla. JARI MÄKELÄ ???. Tavallaan Sara on saavuttanut tuotantonsa loogisen kliimaksin. Anna palaa 2:sta referoivan Fictional Californian sanoitukset ”I look alive but I feel so dead, inside I’m bleeding” jättävät leffaan verrattuna vähän erilaisen fiiliksen, ja ”we’re gonna bring it on again” kuulostaa lopulta tsemppihuudon sijaan lähinnä epätoivoiselta uhkaukselta. Ilmiliekin tapauksessa musiikin lyyrisyys ei tarkoita sitä, että asiat tehtäisiin kuulijalle liian helpoksi tai ilmeisiksi. K u v a: Sa m i Sä n p äk k il ä Ilmiliekki Quartet Ilmiliekki Quartet We Jazz Usein nimetön levy artistin tai bändin uralla kertoo uuden ajan alusta tai jonkinlaisesta tilinpäätöksestä. Valikoima on kuitenkin laidasta laitaan: kriitikoiden arvostamien Uhrilampaiden ja Wim Wendersin Berliinin taivaan allan vastapainoksi levyllä lauletaan myös jatko-osista Hellraiser III: Hell On Earth ja Anna palaa 2. TAMPERE, TULLIKAMARIN PAKKAHUONE | 7.5. Elämän raskaus painaa musiikkia suohautaan, mutta melodioissa ja Joa Korhosen laulussa ja sanavalinnoissa kuuluu tuhoon tuomittu, korventava romantiikkakin. Oikeudenmukaisessa maailmassa Federleyn ja kitaristi-tuottaja Teemu Markkulan duetoima melodinen balladitrippi Unohduksen kidassa on SE biisi, joka nostaa Seremonian suuren yleisön tietoisuuteen ja viitoittaa samalla bändille laveamman tien tulevaisuuteen. Vokalisti Noora Federleyn jäätävän lakoniseen ulosantiin on vuosien aikana ilmaantunut herkkiä nyansseja, jotka saavat minut pähkinöiksi heti avausraidalla Väärä valinta. Kitaroiden ja koskettimien äänimassa sulaa mereksi, jossa Korhosen laulukin kuuluu vain yhtenä elementtinä muiden joukossa. Kappaleista Kaleidoscopesque ja Follow The Damn Breadcrumbs ovat puhdasta euforiaa. NIKO PELTONEN ??. TURKU, LOGOMO 6.5. Liikaa on nähty ja liikaa menetetty sellaisiin elkeisiin. Varsinkin rockin ja räpin välinen liitto on vuosien varrella tuottanut suuren määrän ruumiita, joiden hautajaisissa arkun olisi hyvä olla suljettu. Viittaukset eivät lopu siihen, sillä levyn kaikkien kappaleiden sanoitukset ovat elokuvien innoittamia. Nimetön levy vaatii jonkin verran kuuntelua avautuakseen. HELSINKI, TAVASTIA | 5.5. Hukkumisen sanotaan toisaalta olevan kivuttomimpia tapoja kuolla. Tällä levyllä pienet yksityiskohdat ovat herkkua: säröiset bassosoundit, kitaroiden sämplätyt häiriöäänet, synien filsutetut sekvenssit sekä Mika Vainio -henkiset nakuttelut ja 808-basarit. NUUTTI HEISKALA ???. Musiikin tasosta se ei ainakaan ole kiinni. Nyt on Ilmiliekin aika lyödä läpi myös kansainvälisesti. Oranssin Pazuzun Jun-Hisin rääkyvierailu Taivas-biisissä on hätkähdyttävä ja melkein ainoa kuulijan todella herättävä nyanssi. Ja se on vain hyvä merkki, sillä varsin pian hahmottuvat levyn kerrassaan upeat sävellykset, joissa tilaa jätetään myös improvisaatiolle
TURKU, LOGOMO 6.5. 3.5. OULU, CLUB TEATRIA Liput alk. TAMPERE, TULLIKAMARIN PAKKAHUONE | 7.5. HELSINKI, TAVASTIA | 4.5. HELSINKI, TAVASTIA | 5.5. ...elämän raskaus painaa musiikkia suohautaan... 39€
Vuonna 2006 perustetusta Fear Of Dominationista on tullut yksi Suomen iskuvoimaisimmista industrial metal -akteista. Bändin eläkeikä on helppo hyväksyä. ROOMESCAPE.FI HELSINKI . ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. Lisää miesja naislaulajat, jotka sekä örisevät, huutavat ja karjuvat että laulavat puhtaasti ja melodisesti. Myös Time Skiffs vaikuttaa ensin hyödyttömältä tapaukselta. versioihin samoista kappaleista. Lähimmäksi osuvina tärppeinä mainittakoon Formless One, The Greatest Harmony sekä kertosäkeessä sentencedmäisiin tunnelmiin vievä Home. Jos kokonaisuus olisi lisäksi kuratoitu selektiivisemmin, se jäisi suurenmoiseksi mestariteokseksi historiaan. Nämä ovat osa levyn viehätystä. Time Skiffs ei ole uusi Merriweather Post Pavilion (2009). Revelationilla yhtye soi kuin steroideilla pumpattu Velcra tai Amaranthe, jonka keulille on heitetty Arch Enemystä tuttu Alissa White-Gluz. Steve Vai Inviolate Favored Nations Toisin kuin jotkut kitaravirtuoosit, Steve Vai ei ole tavannut puskea levyjä ulos kovinkaan tiuhaan tahtiin. Näiden tarinoiden kertoja haluaa sanoa jotain ihmisestä, itsestään ja elämästä, jotain sellaista jonka kuulija voi ottaa tai jättää. Keys on albumi, joka sekoittelee klassisempaa balladi-Aliciaa, r’n’b:tä, Saden perintöä, portisheadmäistä triphopia, modernia tanssimusiikkia, Bond-tunnareita, kasaridiskoa sekä kutusoulia. Inviolaten ja edeltäjänsä Modern Primitiven välissäkin on vierähtänyt lähes kuusi vuotta. TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. Lopputulos on osoitus taiteilijan poikkeuksellisesta lahjakkuudesta ja visiosta yhdistellä tyylejä sekä aikakausia. Joka tapauksessa Alicia Keys osoittaa jälleen, ettei hän suinkaan ole 15-kertainen Grammy-voittaja sattumalta. Tuotannollisesti levy on kuitenkin viimeisen päälle hiottu eikä sooninen vyöry puuroudu tai mössöydy tukkoon. On sanomattakin selvää, ettei Inviolate ole ihan kaikkien pala kakkua ja siitä saavat eniten irti asialle omistautuneet, maestron ja kaltaistensa kitarasankarien kovimmat diggarit. Toisaalta se sortuu soittotaituruudella brassailuun ja ylenpalttiseen kikkailuun eikä kappaleista ole rakennettu kovin mieleenpainuvia ja tarttuvia kokonaisuuksia. ANTTI LUUKKANEN ???. Pakottomuus paistaa kaikessa läpi. Arwi Of Lovers keräilee harakkaparven lailla soundeja, tunnelmia ja sävelkulkuja sieltä täältä. Arwi Of Lovers Spiritus Sanctus Helmi Levyt Joskus päämäärä, johtopäätös tai päätepiste on toisarvoinen asia ja päämäärätön vaeltelu, vahvistamaton teoria tai päättymätön reitti se asian pihvi. Inviolate on monella tapaa ristiriitaisia tuntemuksia herättävä levy. Radioystävällistä tarttuvuutta ei siis unohdeta hurjimmankaan tamppauksen ja mesoamisen keskellä. Nyt Vai kuitenkin iskee jälleen ja vieläpä itse ideoimansa kolmekaulaisen Hydra-kitaran voimin. Satunnaisempi kuulijakin kyllä haltioituu Vain suvereenin osaamisen äärellä, mutta sävellyksellisesti kappaleissa ei vain ole riittävästi imua jotta ne pitäisivät huomion naulittuna. ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA. VESA SILTANEN ??. Haluaisinko heidän pakenevan täyteen hahmottomuuteen, kokonaisen levyllisen Prester Johnin lopussa kuultavaa lyömäsoitinten ja elektronisten piippausten vuoropuhelua. III:n aitous on käsinkosketeltavaa. Levyarviot > 56 SOUNDI Fear Of Domination VI: Revelation Ranka Sekoita metallia, poppia ja teknoa. K u v a: E ls a W el la m o Selvitätkö tiesi ulos. Tekstit ovat avoimia, rehellisiä ja autenttisia, musiikillisesti Keys palaa juurilleen pianon sekä jazzja hiphop-vaikutteiden äärelle, jotka 20 vuotta sitten syöksivät hänet menestykseen. Intiimimmät originals-sovitukset ovat muusikon omaa käsialaa, sämplätyt unlocked-versiot on taiteiltu Mike Will Made It:n kanssa. Sovituksissa on syvyyttä. Usein levyn monenmonien pyöritysten aikana on tullut hymähdettyä hölmönviisaille kielikuville tai Epuille tyypilliselle minimalistiselle kitaranakutukselle. Parasta on albumin kokonaisvaltaisuus. JONI KLING ???. Hieno levy. PA Kiiskilä tekee tämän silmänkääntötempun kolmannella albumillaan hämmentävällä itsevarmuudella. Ilman kunnollisia sävellyksiä kaikki tämä on turhaa. Tunnelma on raukea, poissaoleva ja aavemainen. Esimerkiksi Grave Pleasuresin riveissä meritoitunut Kiiskilä tarinoi lonkalta kuin Dave Lindholm, höystää salakavalilla viitteillä kuin Bruce Springsteen, tunnelmoi sydänverellä kuin The Gaslight Anthem. Revelation tykittelee korville paljon infoa kerralla ja biiseissä sattuu, tapahtuu, jytisee, säksättää, surisee, pulputtaa ja piippailee jatkuvalla syötöllä. Levy kuulostaa siltä, että se on syntynyt perin vaivattomasti. Tavallaan, mutta tällä kertaa vähempikin riittää. On maltettu rakentaa biisit muunkin kuin akkarilla rämpytyksen varaan. VESA SILTANEN ?. Niitä Kiiskilällä on kuitenkin tarjota. Collectiven kohdalla tämä on kehu. Miten kanavoida oma ääni niin, että se kiinnittyy potentiaalisen yleisön makuun mutta kuitenkin oma persoona edellä. Sellaiseen vaaditaan paitsi pokkaa, myös tyylitajua ja perspektiiviä rockmusiikin historiasta. Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. Mutta kun velloo tovin levyn harmoniassa, oivaltaa ettei kerran suurilla bändeillä ole aina velvollisuutta tehdä suurteoksia. PA Kiiskilä III Last Day Of The North Ihan kaikilta tämä ei onnistu. Vanhat bänditoverit kokoontuvat kutomaan lempeitä äänitekstuureja, mutta entisen kunnianhimon huomioiden tulos ei ole kovin kiinnostava. Nauti. LINDA SÖDERHOLM ???. Jokin albumissa vetää yhä uudelleen puolelleen. Tässä esiintyy musiikkia täysipainoisesti hengittävä artisti. TAMPERE . Millainen edes olisi parempi Animal Collective -levy vuonna 2022. Enemmän tulee mieleen bändin esikuvan Brian Wilsonin uusioSmile vuodelta 2003: laimennettua, väsähtänyttä, lähes haudan takaa kaikuvaa hiekkalaatikolla soittelua. Biisit ovat keskenään erilaisia muodostaen kuitenkin ehjän kokonaisuuden. Spiritus Sanctus on Helmi Levyt -yhtiön pyörittäjänä ja esimerkiksi Joose Keskitalon musiikillisena oikeana kätenä tutuksi tulleen Arwi Lindin projekti, joka ainakin tällä levyllä on suurehko kollektiivi. Sitä seurannut paluuyritys Painting With (2016) vaiettiin kuoliaaksi. Vaikka Revelation onkin muodoltaan ja genressään sinänsä pätevä, se ei ole hirveän monipuolinen ja siltä puuttuvat vielä ne ihon alle menevät ja niskavillat pystyyn nostattavat kappaleet, joista yhtye tultaisiin muistamaan vielä vuosikymmenen päästäkin. Animal Collective Time Skiffs Domino Brooklynin poikien virheettömien poplevyjen putki katkesi kymmenen vuotta sitten, kun Centipede Hz (2012) sai viileän vastaanoton. Etehen alkaa kuin futisfanien mullikuoro laulamassa qawwali-tyyliin, Pyhä henki tuo mieleen Don Cherryn aikoinaan isännöimät sessiot, Aksum ammentaa vallankumousta edeltäneestä etiopialaisesta jazzista ja Rauhanaate kumartaa klassisen 60ja 70-lukujen spirituaa...kovimmat sävärit tulevat juuri silloin kun mopo karkaa... Mutta toisaalta juuri se brassailu on myös levyn suola ja kovimmat sävärit tulevat juuri silloin kun mopo karkaa ihan kunnolla, kuten Apollo In Colorin loppuminuuteilla tai alkujaan pelkkää otelautakättä käyttäen syntyneessä Knappsack-kappaleessa. Ravista hyvin
TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. ROOMESCAPE.FI HELSINKI . TAMPERE . ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA. Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. Selvitätkö tiesi ulos. ...kovimmat sävärit tulevat juuri silloin kun mopo karkaa..
Genren kotikentän harrastajien sietää silti tutustua. Kliseet kierretään, visio välittyy. Verrokit ovat melko ajankohtaisia ja paljolti ulkomaisia. Monista tärkeistä teemoistaan huolimatta levyn kuunneltavuuden kompastuskiveksi osoittautuu lopulta sen turhan kiiltäväksi ja trendikkääksi hiottu pinta. Yhtye tuntuu paranevan vuosi vuodelta, joten innolla odotan mitä seuraavaksi on luvassa. Tuikeasti rokkaavan Puiset nuket -kappaleen bilepussailijan tunnistaa siitä, että kädessä on beverage ja jalassa Martensit. Tällainen musiikki tarvitsisi äänikuvaansa enemmän tilaa ja melskettä; nyt pieni soundi syö intensiteettiä etenkin äänekkäimmissä kohdissa. on tuleva klassikko. Ladyhawke Time Flies BMG Uusiseelantilainen laulaja-lauluntekijä Phillipa ”Pip” Brown aloitti soolouransa Ladyhawkena nuoruusvuosien lukuisten bändikokeilujen jälkeen. Voi, kun Hurleyn pääsisi kokemaan livenä. Maukkaasti kokonaisuutta värittävät myös sähköpiano, urkuharmooni, pystybasso ja rennosti sytkyttelevät rummut. Resurssikysymys. Time Fliesin soundillinen inspiraatio tulee kitararockin sijasta pikemminkin 80-luvulta juontuvasta syntsaisesta tanssittavuuudesta. Kun Ladyhawke sai Wild Things -albumin (2016) jälkeen jo varhain todetun aspergerinsa rinnalle uusina vastoinkäymisinä ensimmäisen lapsen syntymää seuranneen masennuksen ja ihosyöpädiagnoosin raskaine hoitoineen, niin Time Flies on koettavissa toipumisalbumina, jolla kiitollisuuden tunne on vahvasti läsnä. Aloituskappale, vimmatun vetävä Lumiukko iskee bändin kykyjen parhaan paletin heti tiskiin. Erinomaisen biisisetin säestys ja soundit ovat täydellisen hallitut. Jumaliste, että ne ovat hienoja asioita. Nuoret, yrittäkää niitä kotona! Uuden polven folkkari Josephine Foster tuo aavemaisen korkealla, liki sanattomalla taustalaulullaan kiehtovaa mystiikkaa Jacob’s Ladderiin. Elementtejä hiphopista on käytetty huomattavasti enemmän ja se luo mielenkiintoisen kontrastin muutoin raskaalle menolle. Moni heistä on coveroinut Hurleytä. Pystyyn Kuolleet Hipit Luutarhan kukat Pystyyn Kuolleet Records Tamperelaisen hardcore-yhtyeen huippuenergiset live-esiintymiset sekä parin vuoden takainen debyyttialbumi Pako todellisuudesta jättivät odottamaan malttamattomasti lisää. Ilmaisu on kompaktia, muttei liian selkeää – heikkouksien uhallakin. ASKO ALANEN ???. On ironista, ettei 80 ikävuotenaan ympäri Amerikkaa asunut ja nykyään Oregonissa viihtyvä Michael Hurley ole usein mahtunut folk-puristien laatikoihin, vaikka hänen musiikkinsa on sitä puhtaimmillaan: itseopittua, omatekoista ja perinteistä kasvavaa. Kristiina Vaaran viiltävän kuulas lauluääni kaikuu kokoavana särmikkään säestyksen keskellä. Tunnelmaltaan levy on kuitenkin alakuloinen ja jopa pessimistinen, erityisesti Missä sä meet ja Trainspotting ovat sanoituksiltaan pysäyttävän karuja ja maalaavat synkkää maailmankuvaa. Myös laulaja Edu näyttää uusia puolia äänenkäytöstään. Porcupine Tree, Biffy Clyro, myöhempien kausien Rush. Viimeisessä varsinkin Sami Pekkola loistaa nimenomaan harhailun saralla ja haitari tuo kontekstiin hauskan slaavilaisen lisän. Ensimmäinen on reipas altsurock, jälkimmäinen aivan hieno kuusiminuuttinen kaari. 58 SOUNDI lisen freen suuntaan. Mutta Levyarviot > ...henkevä ylistys ihmisen musiikilliselle empatiakyvylle... Koska Heat Death edustaa marginaalin marginaalia – suomalaista englanninkielistä progea – sitä vaivaa pieni alituotanto. On kiitettävää, kun liika kikkailu jää treenikämpälle; kunnianhimon ei tarvitse tarkoittaa koko cd:n mitan täyttämistä. Hurley on vanha hippi ja vielä sarjakuvataiteilija, eihän se sovi. Bändin toinen täyspitkä levy alkaa melko lailla samoissa tunnelmissa kuin edeltäjänsä, mutta edetessään erot alkavat näyttäytyä enemmän. inferno.fi. ARTTU TOLONEN ???. Menorytmisille visioille on vastapainona verkkaisempia ja pelkistetympiä symbolisia mietelmiä, kuten runollisen hauras Koti ja arkinen gospel Laatikko. Onneksi uudemmista polvista löytyy runsaasti ihailijoita: Cat Power, Will Oldham, Devendra Banhart, Yo La Tengo... Rennosti askeltavassa Pilvipoutaa-kappaleessa haikaillaan hauskasti Salmiseksi nimetyn ihastuksen perään. Are You Here For The Festival. Esimerkiksi avausraita The Waters on raikas pienoisrapsodia, mutta sävellyksenä levällään. Lasten Hautausmaa Kevät Svart Lasten Hautausmaan viides albumi on vakaata, mutta astetta valoisampaa työtä, niin kuin keväiseen äänimaisemaan sopiikin. Juuri tässä ajassa kolahtaa ennen kaikkea Hurleyn lempeästä äänestä ja koko otteesta huokuva kiireetön elämänmyönteisyys, etten sanoisi tervejärkisyys. Samalle ajanjaksolle osuneet tarinat ovat melodisesti popahtavampia, mutta ihmissuhteiden risteymien ja romantiikan ailahdusten kuvauksissa on edelleen salaperäisen vinoa havainnointia ja nastoja ilmaisuja. Suositellaan musiikin ongelmakäyttäjille, jotka sietävät keskeneräisyyttä ja ambivalenssia. K u v a: M ik ko H o v i @InfernoMagazine inferno_magazine @InfernoMagazine Elämä on raskasta. Spiritus Sanctus on matka keksityn maailman ympäri todellisuuden kanssa synergistisesti yhteen pelaavan kuvitteellisen perinteen siivillä ja henkevä ylistys ihmisen musiikilliselle empatiakyvylle ja mielikuvitukselle. MIKAEL MATTILA ??. Michael Hurley The Time Of The Foxgloves Mississippi Tätä miestä voi sanoa aidoksi asiaksi. Tämä ja Hurleyn multiinstrumentalismi antavat itse taiteillussa kannessa tulevalle Time Of The Foxglovesille mukavaa eloa, kun homma ei tottele akateemisia käsityksiä. Time Fliesia hallitseva virtaviivaisen Spotify-ystävällinen sointi kattaa niin ihmissuhteiden vuoristorataa kepeästi tutkailevan Mixed Emotionsin kuin katolisuudesta sikiävää syyllisyyttä pohtivan Guilty Loven. ISLA MÄKINEN ???. Aktiivisissa sähkökitarasäestyksissä riffit, teemat ja linjakkaat soolot toimivat tehokkaasti, samoin nautinnollisen garagesoundiset urkukuviot. Myös CMX maalailevimmillaan – onhan levyn tuottanut bändin hovihäärijä Rauli Eskolin. Lähes kolmekymppisenä tehdyllä Ladyhawke-debyytillä (2008) punkja grungepitoinenkin menneisyys oli onnistuneesti häivytetty ja sama pätee myös neljänteen albumiinsa. Ilmiselvimpänä hittinä levyn avaavan My Loven rytmi hipoo jopa Daft Punkia. Slovareissa helmeilee levollinen, askeettinen sähköpiano ja jännite kasvaa vaivihkaa ja latautuu vastaanottamaan seuraavan kappaleen rehvakkaamman rokkauksen. Hänen omakin musiikkinsa menee sinne, minne kunkin hetken fiilis vie. Vaikka kappaleiden teemat liikkuvat pitkälti tutuissa aiheissa – päihteissä, lohduttomuudessa ja itseinhossa – on levyn soundi edeltäjäänsä kokeellisempi. Sen debyyttialbumi on tyylilajistaan ja eeppisestä nimestään huolimatta ekonominen: seitsemän biisiä ja 33 minuuttia. Vaikka levy ei juurikaan vastaa sitä, mitä Pystyyn Kuolleilta Hipeiltä odotin, on se kaikin tavoin vaikuttava. Levyn päättävä Kuolema luo näyttävän päätöksen jo muutenkin mukaansatempaavalle albumille. PERTTI OJALA ?. Pennies By The Pound Heat Death Of The Universe Osuuskunta Lilith Pennies By The Pound on AOM-yhtyeessä punkhösseliä paiskoneen Johannes Susitaipaleen progehaaveiden varaventtiili. Parhaiten progeilu ja melodisuus yhdistyvät biiseillä Indigo Screams ja San Francisco Skyline. JUSSI NIEMI ???. Äijässä on samanlaista egotonta karismaa kuin ikisuosikkeihini lukeutuvassa Mississippi John Hurtissa
inferno.fi. @InfernoMagazine inferno_magazine @InfernoMagazine Elämä on raskasta
Toivottavasti kuuntelijat löytävät siitä kosketuspintaa ja lohtua. Kitarat etsivät iskulinjoja, rytmit nojaavat eteenpäin, ja lauluraidoista huokuu kokemuksenjano. Uskotaan itseemme, toisiimme ja Teini-Päähän! Musiikkinne on kaikessa raikkaudessaan myös melankolista. Teini-Pää Maailma kyllä odottaa Soit Se Silti ”Anna mulle vielä hetki aikaa aikuistua.” Yksi lause kiteyttää kaiken. Onnittelut levystä! Tuliko siitä sellainen kuin halusitte. Tuliko tästä paineita. Näitä me koetetaan tasapainotella kaihoisuuden ja ilon kautta! TEKSTI: HANNU LINKOLA K u v a: Fr an s N y b ac k a. Soundien osalta olemme aina tienneet, miltä bändin pitäisi kuulostaa. Meille musiikki on lähtökohtaisesti yhteistä ja jaettavaa. – Olemme pohjimmiltamme melankoliaan taipuvaisia ja pohdiskelevia tyyppejä… Sellaisia, jotka ottavat maailman tuskat helposti harteilleen, hah. Mistä tummemmat sävyt kumpuavat. Yhtye ikään kuin solahtaa laulujensa ytimiin ja välittää niistä löytyvät sävyt sellaisinaan. Tuntui kuin biisit olisivat olleet valmiina jossakin, ja ne piti vain puskea ulos. Mieluummin viisikko syventää laulujaan iskelmällisellä melankolialla, altavastaajaromantiikalla ja teeskentelemättömillä tulkinnoillaan. Teini-Pään punk-popissa soivat elinvoimainen nuoruus ja hetken hurmio. Ja saa maailman odottamaan lisää. Se on avomielisen riemun ja helläotteisen apeuden virtaa, joka puree, naurattaa, koskettaa ja valaa uskoa elämään. Kun kappaleiden tunnelmat vielä risteytyvät toisiinsa saumatta, soi albumi lähes epätodellisen rikkaana. – Levy syntyi vähän kuin itsestään talven 2020–2021 aikana. Ja meidän fanit on tunnetusti parhaita tyyppejä! Mutta ei se ole kyllä asettanut paineita. Mutta vaikka debytantin ote on pirteä, reunustavat ilmaisua myös haikeus ja hyväksytyksi tulemisen tarve. Vietettiin todella paljon aikaa bändin kesken, kirjoitettiin itseksemme ja yhdessä, sovitettiin kodeissa ja treeniksellä. – Lopulta kuitenkin ajatellaan, että tärkeintä on löytää se luotto omaan tekemiseen nimenomaan itsestään. – Kiitos paljon! Levystä tuli ehdottomasti sellainen, mitä oltaisiin visioitu jos olisi ollut joku tarkka visio! Luotimme siihen, miltä biisit tuntuivat ja millaista musaa haluamme kuunnella. Teini-Päällä olisi edellytyksiä valloittaa silkalla suoraviivaisuudellaan, mutta se tyytyy perustasoon vain harvoin. Väännettiin ja käännettiin, syötiin Oreo-keksejä ja juotiin kahvia… Nyt levy on ulkona ja ollaan siitä tosi ylpeitä! Pienjulkaisujanne on kehuttu vuolaasti ja ympärillänne tuntuu muutenkin olevan kihinää. Meitä ei kauheasti kiinnosta perfektionismi ja kliinisyys musiikissa, ja se saa myös välittyä. Sitten keväällä tehtiin kaksi viikkoa töitä Lauri Elorannan studiolla Helsingissä. Sivumaut ovat olennaisia. Viimeisen silauksen antaa kaihomielisten melodioiden alla kytevä tekemisen palo, joka nuolee kerronnan perspektiivit kerta toisensa jälkeen puhtaiksi. Kaikki tämä vaikuttaa vaistomaiselta. – Jos on yhtään kiinnittänyt asiaan huomiota, niin tietää kyllä, ettemme elä kovin reilussa maailmassa. – Onhan se epävarmuuden hetkinä siistiä fiilistellä, että ollaan muidenkin mielestä onnistuttu tekemään omaehtoista ja hyvää musaa. ”Ote lipsuu luottokortista ja susta”, yhtye myöntää syyllisyydentuntoisesti. Musiikin tekeminen on tärkeä tapa käsitellä ja jakaa sitä kokemusta. HANNU LINKOLA HHHH Teini-Pää vastasi Soundin kysymyksiin kollektiivisesti sähköpostilla. Selvitäkseen on pakko opetella käsittelemään sen aiheuttamaa surua, mutta myös nauttimaan hyvistä asioista. Meille on tärkeää ilmaista esimerkiksi epävarmuutta ja sitä, että on tosi jees olla keskeneräinen ja epätäydellinen. 60 SOUNDI Levyarviot > ...jotain epämääräisesti japanilaista siinä on..
Yhtyeen edellinen albumi on toissavuoden ylistetty Shore, mutta vaikka siltäkin biisejä kuullaan, niitä kuullaan myös muilta levyiltä ja lisäksi mukana on vielä muutama coverointi. Nostalgic on kuin määritelmä albumille, jonka tekijöiltä puuttuu omakohtainen kosketuspinta aikakauteen, josta musiikkinsa kumpuaa. Liki kolmen vuoden odotus palkittiin, sillä Punomo ei ole yhtään vähempää kuin kenties koko suomisoulin historian kovatasoisin albumi. New Dollin viidakkorummut vievät Golden Lanea etäisille juurilleen ja genren ruotsalaista kärkeä edustavan Fatboyn Hannu Kiviaho piipahtaa Sticks & Stonesin kitaristina. Taltioinnilla soittaa akustista kitaraa ja laulaa yhtyeen nokkamies Robin Pecknold, mutta sen avausraidalla Wading In Waist Deep Water on mukana myös naiskuoro Resistance Revival Chorus ja tunnelma on kuin kirkkokonsertissa. Kyytiin! ja humoristisen tarzanmaisella ulvonnalla käynnistyvä Puissa roikkuvat eläimet. Kemiallisista Ystävistä tutun tamperelaisen kuvataiteilija Jan Anderzénin alias Tomutontun musaa on vaikea kategorioida. Useasta kuuntelusta huolimatta Hoshi on itselläni vielä prosessointivaiheessa. Janus-yhtye, J. SOUNDI 61 Punomo Punomo Solina Kolmisen vuotta sitten julkaistu turkulaisen Punomon omakustanteinen esikoisseiska, huikea Motown-pastissi Onni kääntyy ei ollut mikään onnenkantamoinen. JUSSI NIEMI ??. Se tekee tunnelmasta koskettavan pienimuotoisen ja intiimin. Hienoimpana on kappaleiden Organism, Raven Matrix ja Chromosphere muodostama triptyykki. Kolmannen, viime maaliskuussa vain 30 kappaleen painoksena julkaistun Siskot-anthemin perässä en lähtenyt juoksemaan, vaan jäin odottamaan pitkäsoittoa. ...jotain epämääräisesti japanilaista siinä on... AT’s Roots & Ramblin’ Golden Lane Stupido Roots-musiikille vihkiytyneen raumalaistrio AT’s Roots & Ramblinin kakkoslevyä ei voi kuunnella ajattelematta Stray Catsia ja etenkin Brian Setzerin vast’ikään vanhaa bändiään ja itseään kierrättänyttä Gotta Have The Rumblea (2021). K u v a: Ja n Tr y gg. Kokeellista se ainakin on: rytmiikka on vähäistä tai abstraktia, melodioita tai paremminkin niiden pätkiä sentään löytyy. Popnimien lisäksi ajattelen Guillaume de Machaut’n Notre Dame -messua tai Hildegard Bingeniläisen mystisiä sävellyksiä. Vuoden päästä Solina julkaisi singlenä vielä tiukemman Nowhere To Run -mukaelman Juokse vaan. Analogiset syntikat ovat tästä kaukana, ohjelmoinnilla mennään. MIKAEL MATTILA ???. Golden Lanen rockabillystä ponnistava 50ja 60-lukuinen ja Setzerin tapaan paikoin swingahtavakin rock ei yritä peitellä lähtökohtiaan, minkä vuoksi kitaristi-laulaja Arttur Teräsen avoimen pastissiset biisit ovat railakkaimmillaankin vain ohimennen nautittavia. Stemmalauluistaan tunnettu yhtye on esiintynyt livenä isollakin kokoonpanolla, nyt asialla on vain akkarilla varustautunut keulahahmo Pecknold. Nimiraita on banjoineen ripeää kantripikkausta ja Teräsen dobro alleviivaa Muddy Laken maalaisbluesia. Karjalainen ja Janita ovat aikanaan operoineet ja onnistuneet vastaavilla taajuuksilla, mutta kertaakaan aiemmin ei suomen kielellä laulettua retrosoulia ole julkaistu yhtä pieteetillä ja genreä yhtä lempeästi ymmärtävällä, rajusti rakastavalla näkemyksellä. Singlebiisien rinnalle nostan sydämeenkäyvät balladit Tartu kii, Pieni kuolema ja Selvitään sekä Lauri Laineen kitaralla tähtiin kurkottavan Kiiltokuvii-biisin. Loppupuolella intensiivisyys hieman herpaantuu, mutta enimmäkseen Sapiduz on huomattavan eeppistä tilamusiikkia. Se kulkee androidikuorojen ja avarien syna-arpeggioiden kautta sakraaliin scifileijailuun, joka tuntuu hienovaraiselta kuin lasimaalauksen läpi siivilöityvä päivänvalo. Mm. Fleet Foxes A Very Lonely Solstice AntiFleet Foxes julkaisi joulun alla striimauslevyn joka on omalla tavallaan jouluhenkinen, mutta se ei rajoita tätä albumia kausiluonteiseksi. Äänite kertoo omalla tavallaan eristäytymisestä, mutta se on myös hengenveto ennen seuraavaa Fleet Foxes -albumia. Tomutonttu Hoshi Vauva/Joteskii Groteskii Nykyään kun joku sanoo kuuntelevansa elektronista musiikkia, se voi tarkoittaa mitä tahansa Tonto’s Expanding Head Bandista ja Wendy Carlosista äärikaupalliseen poppiin tai tanssinjytkeeseen ja väliin mahtuu vaikka mitä. Levyn tunnelma säilyy taianomaisena valahtamatta teennäiseksi, koska Laitinen luottaa poikkeuksellisen hyvään melodianja draamantajuunsa. Kuka tietää, mihin vielä päädyn sen kanssa. PERTTI OJALA ?. Eniten puhuttelee juuri tuohon lysergisempään suuntaan katsova Järvi. Positiivinen erityismaininta menee levyllä vieraileville puhaltajille, jotka tuuttaavat avausja päätösraidoilla koko nelihenkissä komeudessaan. Laitisen tuorein projekti on laadukasta ja ajanmukaisesti muljahtelevaa ambientia, joka ei kuitenkaan kuulosta rahtikultilta tai ”maailman trendien” jäljitelmältä. Sapiduz nousee namedroppien vertaiseksi, koska tuotantoarvot ja tyylitaju ovat korkealla. Erilainen mutta omilla ehdoillaan hyvin toimiva livealbumi. Vieraileva Jimi Tenor puhaltaa hurjan huilusoolon ilmavaan Planeetat kohdallaan -kappaleeseen. Toki, jos Oneohtrix Point Never ja Arca kiinnostavat, niin sitten tämäkin. JARI MÄKELÄ ????. Vankka lapsenomaisuuskin määrittää levyä. Pelimaailma kun on jäänyt hoodoomiehelle vieraaksi ja lapsuuskin kovin kauas, niin Hoshi ei lumoa sillä tavalla totaalisesti kuin vaikka Viljasen Koneliikkeen tai Esa Kotilaisen vankka kosmisuus, mutta kiinnostuneena ja uteliaana sitä kuuntelen. Levy onkin äänitetty tyhjässä kirkossa toissavuoden pimeimpänä päivänä, mikä osaltaan lisää äänikuvan syvyyttä ja tietynlaista hartautta. Tämä on goottilaista, pseudokeskiaikaista hartailua, jolla kyberneettiseksi manipuloitu Milla Mäkisen lauluääni kohtaa Laitisen jäiset syntikat. Epäilemättä jotain kodikasta Hoshista löytävät ainakin pelimaailmoissa aikaansa viettäneet. Vokalisti Johanna Rauman ja rumpali Lauri Levannon kappaleet ovat kansainvälisestikin tarkasteltuna huippuluokan uusiotuotantoa. ANTTI MARTTINEN ???. Päätösraita Kyyti jatkuu erottuu ainoana säröistä kitarasoundia hauskasti simuloivana kuulokuvana. Golden Lanen biisimateriaalin tavanomaisuus ja suomalaisuuden paljastava laulu eivät tee täyttä oikeutta kolmikon sinänsä räväkälle soitolle. Hoshi on Tomutontun seitsemäs albumi ja kuten nimestäkin voi uumoilla, jotain epämääräisesti japanilaista siinä on. TAL Sapiduz Öm Sound Kuvataiteen ja kokeellisen äänen parissa häärivän Tuomas A. Koska levy on Shoren tapaan käytännössä Pecknoldin soolo, aika näyttää ketä aiemminkin kokoonpanoa vaihtaneen Fleet Foxesin seuraavalla levyllä on mukana. Isoja melodioita ei piiloteta liian tekstuurivaikeilun alle, sävelkulkujen annetaan elää
Eikä taso notkahda muidenkaan kappaleiden kohdalla. Vertaus on takuuvarmasti käytetty aiemminkin, mutta paljonpuhuvana se on käytettävä yhä uudelleen. Uuden solistin Eeti Helinin rääky lähtee syvältä ja yhtyeen juntta askeltaa entistäkin painavammin. SAMI NISSINEN HHH 20 000 Hz Kakskyttuhatta hertsiä Alakulttuuritalo Basisti Karl Bloodin luotsaama synabändi 20 000 Hz on toiminut vuodesta 2006. ANTTI LUUKKANEN Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere.. Populaarikulttuurisen saunasolmun bändi tekee coveroimalla kauniiksi lopuksi vielä Loiriplukaria. Offside Reidarsin trion jäsenet ovat ehtinyt ikään, jossa takavuosina vedettiin jo humppaa. Bonobon yhdestoista albumi Fragments on melko tutunoloinen ja siksi myös lattea sekoitus soulja jazzvetoista housea sekä ”elokuvallista” chillout-ambientia. Rytmit ja biitit toimivat melko hyvin, mutta harmoniat ja samplet ovat mielikuvituksettomia ja rakenteet arvattavia. Viikate-miekkosten Koljosen Tiekiista on kuin punkin Eläkeläiset: ne joita meno on alun perinkin huvittanut, repivät riemua siitä kerta toisensa jälkeen, muille vitsi vanhenee nopeasti. Pysäyttävä avauskappale Hylkäys ja muut kolme raitaa pistävät pohtimaan, että ennakkokäsityksiä ei koskaan saisi päästää kehittymään kovin pitkälle. Albumeitahan tavalliset kuluttajat ostavat singlejen sijaan. Kovasti lämmittää reitin varrella asuvana R-junan arkinen eskapismi. Levyarviot > 62 SOUNDI Bonobo Fragments Ninja Tune Bonobo alias DJ Simon Green on jo yli kaksikymmentä vuotta hionut näkemystään täydellisestä elektronisesta klubimusiikista. Takavuosien kansankulttuuriin ihastuneille lystiä tarjoavat Fakta Homma -vetoiset viittaukset itäautoihin ja kantahämäläisiin kuntiin. 20 000 Hz:n rankemmat, todennäköisesti vanhemmat post-punk-biisit eivät kestä kuuntelua yhtä hyvin kuin Bloodin ja Vanhapellon gootti-iskelmät Tuomion temppeli, Paha noita, Rakkaussanoja ja Lampi. Paikoin Fragments-levystä voi nauttia aidosti. Tällainen musiikki tuntui uudenlaiselta viimeksi silloin, kun Internet tuli suomalaisiin koteihin. Vai pitäisikö sanoa olohuonemusiikista, sillä elektronimuusikoksi hän on keskittynyt suuresti juuri albumimittaan. ...ilman olkatoppauksia, jos ymmärrätte mitä tarkoitan... Seiskatuumaisen kappaleet löytyvät albumiltakin. Vilpittömältä kuulostava amatöörimäisyyden vaikutelma viehättää. Tekstien pahuusteema on hieman väkinäisen oloinen ja niinpä biiseistä etenkin Salaliittoteoria lipsuu jonkinmoisen kantrihuumorin asteelle, mitä harvoin on myönteisenä asiana pidettävä. Mara Ballsin fiittaama Kaupungin kireimmät housut on Aki Sirkesalon biisi, jota Blood on soittanut miesten Naamiot-bändissä järisyttävät 38 vuotta sitten. Mutta voi veljet, miten hieno yhtyeen Manse By Night -kasettijulkaisu onkaan! Neljän biisin mittaisen ep:n nimikappale on sen kirkkain helmi. S isällä muljahtaa: uusi Lähdön Aika -ep käynnistyy todella vaikuttavalla Beherithenkisellä riffillä. Vapun soittolistalle löytämäni Paska vappu -biisin (2019) innoittamana hankin Stupidon syksyllä julkaiseman Kaupungin kireimmät housut -ep:n (2021). Tekstien tiivistäminen olennaisimpiin etenkin miellyttää. Joku voisi joutessaan julkaista Dorista ihan vinyylinäkin. Ja onhan rovaniemeläiskoplalla siitä eri kokoonpanoissa toki vuosikymmenten kokemuskin. Ylihärsilän tuotannon merkitys levyn soundille jää arvoitukseksi. Jos viidakkorumpu ei olisi paukuttanut tietoa, että tamperelainen Doris kannattaa tsekata, olisi se saattanut jäädä tyystin kuulematta, sillä hirveästi bändi ei ole itsestään melua pitänyt. Näin eskapistinen musiikki tarvitsisi ripauksen aitoa hulluutta ollakseen todellisempaa. Tällaista musiikkia laitetaan soimaan kun puolitutut vieraat tai asiakkaat tulevat kylään ja heille halutaan antaa vaikutelma nuorekkuudesta ja trendikkyydestä. BM6:n äkkiväärää kopinaa on loivennettu maalailevilla iskelmäja kantrisävyillä. Se on nimittäin tyylikkäin 80-luvun alkua henkivä uusi aalto -pastissi miesmuistiin. Toissavuotinen mini-lp saa nyt kaverikseen seitsemän raidan satsin sitä lisää, ehkä aiempaakin ärjymmin esitettynä, keskisormi varmuuden vuoksi pystyssä sojottaen. Läheisiä vertailukohtia ovat Kimmo Miettisen manageroima ensimmäinen Belaboris-kokoonpano ja Geisha; ulkomaisista tulee mieleen Sheffieldin 2000-luvun outoilijat Pink Grease ja Relaxed Muscle. Kysyntää pitäisi tällä suoritustasolla olla muuallakin kuin valveutuneimman punk-skenen ympärillä. Helpoin tie esitellä Sörnäisen debyyttijulkaisu on mainita sen sisältävän Black Magic Sixin molemmat jäsenet vahvistettuna kitaristilla ja basistilla. Sävellyksistä muut kolme pelastavat kuitenkin potin. Kyse on näennäisen monimuotoisesta mutta varsin kapea-alaiseen visioon pohjautuvasta musiikista, joka ei missään vaiheessa ole kovin kokeellista tai näkemyksellistä. Lopputulos neljän biisin 12-tuumaisella Keskity pahuuteen -ep:llä on tasoltaan vaihteleva, suurimmaksi osaksi saa kuitenkin myhäillä tyytyväisenä. Vuonna 1999 aloittanut Bonobo on menestynyt urallaan varsin hyvin, mutta sen paras momentum lienee jo mennyt. JARI MÄKELÄ HHH Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Ei saatanalle mikään riitä koukuttaa ja nimiraidan iskelmällisyys on karsittu välttämättömimpään. Tällä kertaa Kissille kumartavan Hotter Than Heka -seiskatuumaisen riemukkain hetki on avausraidan onomatopoeettinen teksti, jossa on imua enemmän kuin järkeä. Tutuille kehtaa soittaa hardcoreakin. Black metaliksi ei sludge/crust-joukko ole kuitenkaan ryhtynyt, vaan nyt vain soudetaan jos mahdollista entistäkin pimeämmissä vesissä. Sen kannessa poseeraa hopeisissa haalareissa 20 000 Hz:n nykykokoonpano, johon Bloodin ohella kuuluvat Guggenheim-projektzin Tiina Vanhapelto, Risto Ylihärsilä ja Heidi Helmiterä. Kotiseuturakkaus ja vilpittömän luonteva teksti luovat edellytykset toivottavasti edes alakulttuurihitiksi muodostuvalle rallille. Lähdön Ajan historia ei vuosissa ole Kalle Päätalon tuotantoon verrattavissa, mutta jotenkin siltä on odottanut sitä samaa kuin aina ennenkin. Kovin anonyymiksi jäävä nimikin auttaa katvealueelle jäämistä. Mainostettu yhtäläisyys Abbaan jää valitettavasti haalarien asteelle. Onneksi ajat ovat muuttuneet, ja iän mukana on tullut pikemminkin lisää auktoriteettia runtata kiperällä tempolla kulkevaa hardcorepunkia. Tietty yksiulotteisuus vaivaa, mutta kyllä tästä adrenaliinisävärit vaivatta näinkin irtoaa. Valonaara-ep on siis tarpeellinen esimerkki siitä, että bändi voi petrata matkan varrella reippaastikin. Fuck Off! summaa kasettijulkaisun nimenä sisällön tyhjentävästi
Tyyliin Joy Division/New Order, vaikka toisaalta In The Garden voisi olla Pistepirkkojenkin, etenkin Espe Haverisen, katalookista vähän eri soundeilla. Tuhkan ajatus on tehdä kansanperinteeseen olennaisena osana liittyvistä sävelmistä ”karrelle poltettuja kansanlauluja”. JONI KLING HHH Jon Hopkins Music For Psychedelic Therapy Domino Ambient-musiikki on löytänyt viimeisten parin vuoden aikana paikan sydämestäni. Yhtyeen olemus kiteytyy epävarmuutta luotaaviin teksteihin, joissa minuus on kohtalo ja elämä toisaalla. Kengänkärkiin suuntautuneen katseen, hontelon esillepanon ja viehättävän sävellystyön yhteisvaikutus tenhoaa. Tärkeä osa ambientin taikaa on se, kuinka eteeriseen äänimaisemaan uppoutuessaan voi parhaimmillaan unohtaa ajan ja paikan olemassaolon. Nick Caven vimmainen I Had A Dream Joe on tulkittu Caven varhaisemman Firstborn Is Dead -levyn jännitteellä, joka sopii Marshallin pidäteltyyn repertuaariin räminää luontevammin. ...ilman olkatoppauksia, jos ymmärrätte mitä tarkoitan... Kappaleet muodostavat tummanpuhuvuudessaan juuri oikealla tavalla kolkon ja kansantarinoiden sisäänrakennettuun synkkyyteen olennaisesti kuuluvan äänimaiseman. Sieviksi kitarapunelmiksi ja autuaiksi harmonioiksi jalostuva musiikki alleviivaa sanomaa, mutta silaa sen myös ripauksella tarunhohtoa. Vaikka levylle on koottu materiaalia parin vuoden ajalta, osoittaa musiikki vain satunnaista halua kehittyä. Hopkins taisi viedä minut mennessään. la ja elektronista kilkattelua taustalle lisäämällä. HANNU LINKOLA HHH Tuhka Tuhka Omakustanne Idea on samaan aikaan houkutteleva ja vaarallinen. Tietty mailaa pusertamaton eleganssi ja otteen keveys tässä puhuttelee sekä hyvät, enemmän tai vähemmän haikean melankoliset melodiat. Nimiraita yllättää upeana kamaripoppina, josta voi löytää lankoja jopa progeen. Coversilla kuultava pahaenteinen luenta tuo mieleen Radio Ethiopian aikaisen Patti Smithin. Kuulostaa monien mahdollisuuksien konseptilta, mutta myös tunkkaiselta ajatukselta päivittää materiaalia, josta kukaan ei ole kaivannut päivitystä. JUSSI NIEMI HHHH. Onneksi näistä vaihtoehdoista toteutuu ensinmainittu. Karkkiautomaatti ilman hempeää optimismia. Tunnelma on kuitenkin lähes rikkumaton. Se on harras kokemus olematta lainkaan uskonnollinen. Ilmaisun yhtenäisyydellä on tosin kääntöpuolensa. Tämä kuvaa hyvin Marshallin tapaa työstää toisten materiaalia: hän ei niinkään puhalla uutta henkeä kappaleisiin, vaan sulauttaa ne osaksi omaa lakonista persoonaansa. Hiljaiseloa viettäneen muusikon yllätyksetön, ehkäpä ajan pelaamiseksi lainakappaleista tempaistu välityö ei Oceanin versioimista lukuun ottamatta vaella Marshallille tyypillisten genrejen ulkopuolelle, eikä poikkea hänen kahden aiemman cover-levynsä tutuista ja turvallisista valinnoista. Alkuperäisversion harras melodraama muuttuu makuuhuoneäänitteeltä kuulostavaksi mutinaksi. Ambient voi antaa avaimet rauhoittumiseen ja eskapismiin. Se on kerrontaa ruumiillisesti tukeva väline, jonka kautta laulujen kokijapositiot tulevat tosiksi. Iggy Popin piiloklassikko Endless Sea ansaitsee aina noston mihin tahansa tyyliin esitettynä. Pianon nuotit tuntuvat kuin otsalle putoavilta sadepisaroilta, taustalla hiljalleen kehittyvä pad-soundi puhaltaa pehmeästi kuin kevättuuli. Kahdeksan raidan julkaisun tähtihetki on ainoa ei trad-mukaelma. Tuhkan visio ei enimmäkseen ulotu erityisen syvälle, mutta yhtye onnistuu ehdottomasti tarkoituksessaan puhaltaa vanhoihin lauluihin elämää ja uusia ulottuvuuksia. Esimerkiksi kaikuisa Hidden on hieno laulu, samoin Trapdoors, jonka salainen ase on helisevät kitarat ja varsinkin aavemainen taustalaulumelodia. Vaikka Marshall on tulkitsijana eleettömän hypnoottinen, hän osaa aina keskustella herkästi kappaleiden kanssa niiden ilmestymisaikakauden ja alkuperäisen esittäjän tuotannon tuntien. Niinpä koosteen tärkeimmältä kappaleelta tuntuu avausraita, postpunkista ammentava Uudenvuoden aatto. Ronskiksi sähkömöyryksi lietsoutuva teos on johdantona petollinen, mutta Tvärtomin identiteettiä sen kontrastisuus avartaa ratkaisevasti. Nelikon hento indie-pop on enemmän kuin esteettinen viitekehys. Elektronisen musiikin supertähden Jon Hopkinsin Music For Psychedelic Therapy tekee juuri niin. Sellainenkin tunne välittyy, että nämä laulut ovat aitojen kokemusten tuotteita. Suuntimat ohjaavat kuitenkin harhaan. MIRKO SIIKALUOMA HHHH Tvärtom Tvärtom 267 lattajjaa / Jumatsuga Belle And Sebastian ilman sofistikoitunutta nokkeluutta. Carolan tunnetuksi tekemä Herrojan kanssa pellon laidassa -versiointi kaataa kuulijan korvaan epätoivoa ja maalaa tummia taivaita vaikuttavasti ja tekee näin ollen palveluksen Vexi Salmen tekstille, jossa sen ilmeinen tragedia jäi alun perin pimentoon alkuperäisen rallattelun taakse. Baby Sweetcornin juuret tuntuvat selvästi olevan 80-luvun ja varsinkin sen alkupään brittiläisessä new wavessa ja syntikkapopissa, mutta ilman olkatoppauksia, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Huomaan havahtuvani kuin unesta lounasravintolassa – mitä olinkaan tekemässä. Tämän tyyppistä musaa ei yleensä yhdistetä luontoon, mutta Baby Sweetcornissa se on jollain hämärällä tavalla läsnä, muutenkin kuin parissa kohtaa kuulluissa oikeissa linnunlauluissa. Cat Power Covers Domino Chan Marshall avaa Coversin Frank Oceanin Bad Religionilla. Brian Enon pioneerityötä nimellään kunnioittavaa albumia ei voi käsitellä yksittäisinä kappaleina, sillä teos on vain näennäisesti jaettu yhdeksälle raidalle – kaikki liittyy kaikkeen. Tammela 33100 -yhtyeessä vaikuttavat muusikot ovat malttaneet paneutua aiheeseen materiaalin vaatimalla arvokkuudella, vaikka helppoihinkin ratkaisuihin sorrutaan. Oikeana kätenä toimii useita instrumentteja soittava, itse Eerie Deer -yhtyettä pyörittävä Roope Vienonheimo. Cats On Fire ilman lyyristä arvaamattomuutta… Tvärtomin debyytiltä välittyy niin voimakas kontekstin taju, että sointi pakottaa esittämään rinnastuksia. Tvärtomin vetovoima ei ole ilmeistä, ja juuri siksi yhtye pitää otteessaan. Tunnin mittaisella teoksella Hopkins johdattelee kuulijaansa luonnon ja elektronisten äänten rajamailla, jossa pieninkin muutos sävellyksessä kiinnittää huomion. Huomattavasti alkuperäistä aavemaisempi tunnelma tosiaan tulee jo pelkästään tempoa tiputtamalSOUNDI 63 ... Music For Psychedelic Therapy on kenties tarkoitettu psykedeeliterapian taustaksi, mutta teos on monilla tavoilla kuin terapiaa itsessään. Bändi kietoutuu Mikko Grönlundin ympärille, mutta kaverit auttelevat. ANTTI LUUKKANEN HHH Baby Sweetcorn Beyond The Rain Way Beyondo Porilainen Baby Sweetcorn on 2000-luvun mittaan ehtinyt jo kuudenteen pitkäsoittoonsa
Tosin tällä kerralla yhtye on nostanut ilotulituksensa keskeltä esille myös vakavampaa– ei siis synkempää – puoltaan. Hämmentävistä elementeistä koostuva riitasointuproge toimii saumattomassa synteesissä erinomaisten ja viistoinakin helposti lähestyttävien laulumelodioiden kanssa. Runollinen, ajoittain Pekka Strengin psykedeelisimmät hetket mieleen tuova ilmaisu on vapaa perinteisen riimittelyn normeista, jättäen samalla tilaa kuulijan tuumailuille. Rakentuivatpa kappaleet herkkäpiirteisten kitaroiden tai kumeasti kaikuvien rytmien varassa, määrittää sointia romahdusherkkä yleistunnelma, jossa rakkauden pelon ylittää vain yksin jäämisen kauhu. Musiikilliset kikkailut jäävät sitä vastoin minimiin. Esillepano saa janoamaan kliimakseja, mutta olennaisempaa on sittenkin se mikä jää toteutumatta – juuri täyttymättömät tunteet tekevät levystä voimallisen. Levyarviot > ...kitarasooloissa ei välitetä pätkääkään siitä, mitä taustalla tapahtuu... Tälläkin kertaa materiaali on silti aivan ensiluokkaista ja jopa aiemmasta tuotannosta poikkeavaa – siis aika uskomaton suoritus 40-vuotiaan yhtyeen 15. Kitka saa kuitenkin kipinät sinkoilemaan. MIRKO SIIKALUOMA HHH Of Mice & Men Echo Sharptone Kalifornialaisen metalcore-yhtyeen seitsemäs albumi sisältää kolme eri etäsessioissa äänitettyä ep:tä sekä Crosby, Stills And Nash -coveroinnin Helplessly Hoping, joka saanee sedät toivoVoivod Synchro Anarchy Century Media Kanadan sci-fi-thrash-proge-legenda nousi viimeistään edellislevynsä The Waken (2018) myötä uuteen todelliseen kukoistukseen. levyksi. Jos The Wake ammensi psykedeelisestä Outer Limitsistä (1993), Synchro Anarchy on vahvemmin inspiroitunut psykoottisemmasta Nothingfacesta (1989). Näin omalaatuisen ulosannin kohdalla on ällistyttävää, miten helposti omaksuttavaksi ja silti kiehtovan haastavaksi Voivod musiikkinsa luo. KOSKINEN HHHH K u v a: C at h er in e D es la u ri es. After Hours liikkui saumatta tulevaisuuden ja menneisyyden välillä, mutta Dawn FM on kasarille pysähtyneen kiirastulen vanki. Yhtye on opittu tuntemaan pirteänä ja uljaana lajityyppinsä lipunkantajana, jonka esitykset niin levyillä kuin lavoilla pirskahtelevat tymäkkää energiaa jopa niin, että pelkästään yleisön joukossa seisomalla alkaa hiki lentää. Musiikki myös koskettaa, jos sille suo tarpeeksi aikaa. Vaikka Makthaverskanin neljäs levy liidättää orkesterin postpunkia kohti dreampop-taivaita, ei se jätä unelmille pienintäkään sijaa. Ylitsepääsemätöntä ahdistusta tai tylsyyttä levyn parissa ei silti tarvitse tuntea. KIMMO K. Ja vaikka kappaleet saattavat tuntua jossakin kohtaa ilmiselvien sävelkuvioiden toistolta, bändi pystyy silti yllättämään iloisesti jollakin pienellä, mutta tilaanteeseen täydellisesti sopivalla kommervenkillä, joka kääntää taas kaiken bändin eduksi. Myös usvainen, suhdetta todellisuuteen hämärtävä jumitus Kun hipit laittaa itsensä likoon saa fiilikset jänniksi. Tuore levy nimittäin vaikuttaa niin viivasuoralta jatkumolta edeltävään No More Hollywood Endings -albumiin (2019) verrattuna, että levyn voisi helposti tuomita pelkäksi kopioksi. Vaikutelma on kaksijakoinen. Mies ja kitara -asetelma tukee muusta maailmasta eristäytymistä liiankin tehokkaasti. Aina yllättävä, mutta alati itseltään kuulostava Voivod ei toisinna The Waken eeppisehköä kaavaa. Tasapainoillessaan massiivisten nuottien ja tummakulmaisten tunnerekisterien välillä Makthaverskan synnyttää täysin omanlaisensa latauksen: sen tuskassa on vinoa voitonriemua. The Weeknd onnistuu Dawn FM:llä luomaan uransa eheimmän albumikokonaisuuden, joka soljuu kappaleesta toiseen saumattomasti. VIRPI PÄIVINEN HHH Battle Beast Circus Of Doom Nuclear Blast Battle Beastin uutuudesta ei kannata alkaa laukoa totuuksia kertakuulemalta. Dawn FM jää kuitenkin hopealle sisarlevyynsä After Hoursiin verrattuna, mitä tulee muistettaviin kappaleisiin. Siinä, missä edellinen albumi oli varsin jykevä, uudella levyllään yhtye on löytänyt lisää dynamiikkaa, joka jättää kappaleisiin ilmareikiä ja saavat levyn hengittämään syvemmin. Synchro Anarchy on The Wakea soitannollisesti kulmikkaampi ja sovituksiltaan sekä tiiviimpi että kiemuraisempi. Erinomaiseksi paljastuva Synchro Anarchy vastaa korkeisiin odotuksiin, vieläpä mukavalla kierteellä. Elin näyttäytyy myös kappaleiden nimissä: Aivopesun tilaan, Aivot mädäntyy, Aurinko laita aivoni uusiksi. Toki yhtye on operoinut samankaltaisen ilmaisun parissa aiemminkin, ja siitä luontevuus kumpuaakin. Niille Makthaverskan antaa kaikkensa, vaikka tietää sen olevan tuhoksi. För allting on upea yritys nousta katkeruudesta hurmokseen, mutta samalla sointi polkee piinallisesti paikallaan. Ensin musiikkia on haluttava ymmärtää, sitten uskallettava myötäelää. Asetelma kiteytyy Maja Milnerin suureelliseen tulkintaan, jossa herpaantumaton selviytymisenhalu etsii tuloksetta pakoreittejä. Noora Louhimon ensiluokkainen työskentely on kaiken keskiössä, mutta myös kitaristien panos ja etenkin soolot miellyttävät suuresti. Tesfayen ohella levyn toinen tähti on Jim Carrey, jota kuullaan Dawn FM:n seremoniamestarina. Aikamatkailusta huolimatta The Weeknd on Dawn FM:lla avausraita Gasolinesta lähtien yhtä nihilistinen kuin ennenkin, joskin viljelemättä pahimpia kirosanoja. Biiseistä voi löytää jopa muutamia suoriakin lainauksia menneistä hiteistä, mutta nämä lienevät ilmeisen tahattomia osumia. Yksitoikkoinen äänimaisema ja siihen sopiva ilmaisu tasapainoilevat päämäärättömästi, minkä vuoksi useat biisit ovat hieman keskeneräisen kuuloisia. Löytyy myös valmiita tarinoita, kuten kappaleessa Golffarien Rhapsody, jossa pohditaan golfpallon sielunelämää. Tässä suhteessa uutuus ei tee poikkeusta. Asenne puhuttelee. Sana pyrkii mieleen jatkuvasti. Mutta hienointa Battle Beastissa alkaa olla se, että bändi pystyy tekemään mitä tahansa se haluaa. Aluksi Carreyn skitit tuntuvat kok… aamuyön tuntien päähänpistolta, mutta ajan myötä koomikon panosta oppii arvostamaan. Kuvitteellisen radiokanavan ympärille rakennettu levy nojaa Dua Lipan Future Nostalgian (2020) tavoin diskon ja 1980-luvun popin päivittämiseen nykypäivään. HANNU LINKOLA HHH The Weeknd Dawn FM Universal Siinä missä The Weekndin edellistä, megalomaanisen suosittua albumia After Hoursia (2020) nostatettiin kuukausien ajan, Abel Tesfaye starttasi vuoden 2022 pamauksella yllätysalbumi Dawn FM:lla. Vaikka monet albumin lauluista sisäistyvät kertakuulemalla, vaatii yhtyeen intensiivinen ilmaisu myös aikaa. 1960-luvun antimaterialistinen hippi-ideologia kuuluu runsaissa sanoituksissa, joissa aivot ovat tärkeässä roolissa. Toki voisi marista siitä, että bändi ei ole oleellisesti uudistanut kappalemateriaaliaan. 64 SOUNDI Jussi P Niinku Pekka Ihmeparantaa Aivofolk Sukelluksen kokeellisen aivofolkin maailmaan tarjoaa Ihmeparantaa-debyytin julkaiseva Jussi P Niinku Pekka. The Weeknd ei jää modernismin värittämän menneisyytensä vangiksi, vaan retroilu pukee R&B:n suunnannäyttäjää kunnialla. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Makthaverskan För allting Run For Cover Veresliha
MIKKO MERILINNA HHH Slim Butler Bone Deep Eclipse Rovaniemen Roots’n’River-festariakin taannoin liki 20 vuotta pyörittänyt Jarmo ”Slim Butler” Puhakka ei hosu levytysuransa kanssa, vaikka muistaakseni ainakin kaksi edellistä albumia on valittu vuoden kotimaiseksi blueslevyksi. Levee on väkevästi alavireinen, sydänverinen ja pirullisen raskas. Slimin ja Harri Raudaskosken kitaratkin kutovat häijyä ristipistoa heti Hendrix-henkisessä avausraidassa Ain’t No Excuse, blueskehissä yllättävänkin harvinaisesti wah-wahin kera. Albumin huippuhetki, instrumentaali Katharine Ross ’67 voisi olla Airin tai Danger Mousen kynästä. Jokaisen ohjelmanumeron toivoo olevan viimeinen. Ilman alkukolmannestaan Echo olisi ilman muuta vahvoilla vuoden parhaimmista raskaan rockin julkaisuista äänestettäessä. Kun nykyään Arttu Wiskari ja Mökkitie Records ovat onnistuneet nostamaan banaalin ja kammottavan musiikin jonkinlaisen uskottavuuden ja rehellisyyden alttarille, asiaa ei enää edes hävetä sanoa. Aiemmin julkaisematon Ad Infinitum -ep, levyn viimeinen kolmannes, yhdistelee kevyempää melodisuutta ja entistäkin raskaampia breakdowneja. JONI KLING HHHH maan, että voisivat kääntyä haudoissaan. Nuutti HEISKALA HH Michael Bleu Auringonlaskun ratsastajat Playground Mikko Kananoja alias Michael Bleu on aiemmilla albumeillaan Uusi analogia (2019) ja American Graffiti (2020) todistanut hanskaavansa suvereenisti 70-lukulaisen retrosoulin tekemisen. Levyn nimi Night Parade Of One Hundred Demons viittaa japanilaiseen kansanperinteeseen, mutta kansikuvassa on japanilaisten demonien lisäksi myös kiinalaisia hahmoja. Herttua on keskitempoinen discofunk, mutta sanat viittaavat Bleun kymmenen vuoden takaiseen Musea ja taatusti myös Queenia jumaloineeseen The Duke -yhtyeeseen. Päätöskappale Haaverakkaus saattaa olla 20-luvun komein kotimainen pop-iskelmä. Täysin puskista tulee akustinen C’est La Vie, joka sytkyttelee aamuyöllisesti melkein bossanovana bandoneonin avustuksella. Aika on ajanut väkevästi ohi tästä ilmaisusta. Tuhatjalkainen ja Serpentiinit ovat selkeästi suunnattuja radiosoittoon, mutta eivät ilmeisesti sovi musiikkipäälliköiden genrelokeroihin. Kolmannella pitkäsoitollaan Bleu tekee mitä lystää. Echon ensimmäinen kolmannes on aiemmin julkaistu, kepeä Timelessep, joka vie mielleyhtymät 15 vuoden taakse Triviumin ja Still Remainsin ensialbumeihin. Roll And Tumble muistuttaa Little Featista maalaisfunkillaan conga-rumpuja myöten. Kai bändin musiikkia voisi heidän mielikseen kutsua myös instrumentaaliseksi psykedeeliseksi rockiksi. Päästettyään irti yhden genren kahleista hän kuulostaa hyvin vapautuneelta. JARI MÄKELÄ HHHH K u v a: K er tt u M al in en. Afromikon Oi oi -radiohitin (2016) jälkeen Bleun toistolukemat ovat olleet niin vaatimattomia, ettei fyysisiä julkaisuja varmaan ole suunnitteilla. Samalla lukeudun bändin ihailijoihin. Ehkä sketsihuumorin lailla suomalaisen arkipäiväisyyden irvikuvaa, mutta siksi myös sen ytimessä. How Deep Is The Water soulahtaa Daptone-malliin ja Blues Done Left Me on klassinen hidas blues. Nyt on tunnetta ja substanssia. Night Parade Of One Hundred Demonsin soundit ovat erinomaiset ja paikoitellen levyn taukoamaton jammailu kuulostaa hyvältä, mutta Earthless on ehdottomasti Hot Snakesista ja Sultansistakin tutun rumpali Mario Rubalcaban vähiten kiinnostava yhtye. Bone Deep on vasta neljäs pitkä ja asialla on nytkin isännän kanssa vanha tuttu Slim Cuts, vaikka jostain syystä bändin nimeä ei kannessa näy. Tosin soundin piukea bluesrock-viritys kääntyy hiukan itseään vastaan, rootsimpi sävy syventäisi useimpia biisejä. Tiisun III:n biisimateriaali on poikkeuksetta tarttuvaa, ja kun Illikainen keuhkoaa paatoksella kahvinkeitosta, työhakemuksista ja paristojen kierrätykseen viemisestä ylisoitetun ysärialternativen ja härskin skeittipunkin päälle, on tässä kaikessa jotain marttiservomaista viisautta. Puhakan kokonaisuudessaan kynäilemä ja tuottama kattaus on varsin monipuolinen, mutta ehkä sen parhaaksi piirteeksi nousee lopulta Slimin laulu, joka voisi olla inasen enemmänkin pinnassa miksauksessa. Nimikappale Bloom ihastuttaa tarttuvalla riffillään, surumielisyydellään ja tyylikkäällä hidastempoisuudellaan, ja Pulling Teeth flirttailee deathcoren kanssa vain irtautuakseen levyn tarttuvimpaan kertosäemelodiaan. Yleensä kuvaan kuuluu myös liiallinen pilvenpoltto, mutta San Diegon Earthless ei omien sanojensa mukaan käytä marijuanaa ollenkaan, eikä siten myöskään halua itseään kutsuttavan stoner rockiksi. Mies hipoo jo kuuttakymmentä ja se kuuluu vokalisoinnissa kokemuksen tuomana uskottavuutena. Black Sabbathin lisäksi Earthless ammentaa inspiraatiota Flower Travellin’ Bandin kaltaisilta maanisilta 60ja 70-lukujen japanilaisbändeiltä. Yhtyeen soittotyylissä on viisastelevaa venkoilua kuin ilmaisutaitolukion kieliposkisimmassa bändiprojektissa ja solisti Henrik Illikainen revittelee kuin Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa. SOUNDI 65 Tiisu III Kaiku Tiisun erityinen paikka kriitikoiden sydämissä lienee kolmanteen levyyn mennessä betonoitunut: sitä vihataan enemmän kuin mitään muuta suomirockbändiä. Tiisun kuunteleminen on kuin olisi joutunut firman pikkujouluissa katsomaan viinan ja alapääjuttujen ympärillä pyörivää keskiikäisten hassuttelumusikaalia. Ote voisi kyllä olla vielä rennompi. Samaa turhantarkkuuden puutetta on havaittavissa itse musiikissakin; välillä kitarasooloissa ei välitetä pätkääkään siitä mitä taustalla tapahtuu. Keskimmäinen Bloom-ep kuulostaa siltä, että soittimien taakse olisi astunut eri yhtye. Keskiyö Orionissa -avauksen peittelemätön Bohemian Rhapsody -laina nostaa hämmentyneen punan Queen-diggarin poskille. Ihan pätevää modernia metallia – ei erityisen muistettavaa mutta huomattavasti parempaa kuin levyn alkupuoli. Tämä on sääli, sillä vinyylillä Bleun ajaton musa olisi kuin kotonaan. Nelihenkinen Slim Cuts on kova joukkue, varsinkaan Mikko Löytyn ja Jartsa Karvosen rytmiryhmästä ei heikkoa kohtaa löydy. JUSSI NIEMI HHH Earthless Night Parade Of One Hundred Demons Nuclear Blast Jos tässä maailmassa vielä johonkin voi luottaa, niin siihen että aina tulee olemaan äijiä jotka soittavat Sabbath-riffejä ja loputtomia päämäärättömiä kitarasooloja. Punomon Johanna Rauma kuulostaa Oranssia-biisillä hämmentävästi Ellipsiltä
Toisin sanoen moni kakku voi olla päältä kaunis, mutta kuoren alta saattaa löytyä jotain aivan muuta, sanoo laulaja ja jatkaa: – Sama pätee myös ihmisiin. – Vuonna 2018 puhuin basisti Jonne Soidinahon kanssa uudesta bändistä. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 66 SOUNDI MONI KAKKU PÄÄLTÄ KAUNIS MONI KAKKU PÄÄLTÄ KAUNIS DETSET DETSET DETSET DETSET K u v a: C ar o li n B ü tt n er SAMI SILVENNOINEN Ja viisi tärkeää levyä: NIRVANA: In Utero A PERFECT CIRCLE: Thirteenth Step RAISED FIST: Dedication HURT: Vol.1 LINKIN PARK: Minutes To Midnight. Detset kertoo ”kuolleesta jetset-elämästä”, jota ei harrasteta ainakaan meidän lähipiirissä. – Ulkomailla kiertäminen siintää ajatuksissa vahvasti! Raskaamman puoleista asiaa. – Vermeil tarkoittaa vermeil-kultaa. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa omaa kuvaa hinkataan mahdollisimman kiiltäväksi ja kultaiseksi, vaikka paketin sisältö voi olla aivan rikki. Kappaleiden demoversiot olivat hyvin pitkälle mietittyjä, ja vasta sen jälkeen menimme studioon varsinaisia nauhoituksia varten, kertoo Silvennoinen. Teksteissä käsitellään muun muassa parisuhdeväkivaltaa, alkoholismia, omalla polulla kulkemista ja uskontoja. Hieman myöhemmin mukaan tuli toinen kitaristi Eemeli Bodde. – Se on väännös sanasta jetset. Sen jälkeen alkoi ensilevyn valmistelutyö. Vaikka kyseessä on varsin tuore kokoonpano, muusikoiden taustoilta löytyy yhtye jos toinenkin: Nicole, Medeia, Carnalation ja niin edelleen. – Halusimme valmistella kokonaisuuden, joka nostaa Detsetin mahdollisimman monen musiikin ystävän tietoisuuteen ja kaikenlaisten esiintymispaikkojen lavoille. – Omalla kohdalla mieleen jäivät Let It Hurtja Hero-kappaleiden kertosäkeiden demotukset. Kuluvan vuoden varalle onkin paljon kiertueja keikkasuunnitelmia, mutta nähtäväksi jää, mitkä niistä lopulta toteutuvat. Ajatuksena oli perustaa ryhmä, jonka tyyli olisi aikaisempia yhtyeitämme suoraviivaisempi ja mukana olisi myös enemmän rock/pop -elementtejä – metallista tuuttausta unohtamatta. T arttuvilla melodioilla maustetun raskaan rockin kotimainen vuosi alkaa räjähtävästi. Millaisia pitkän tähtäimen suunnitelmia Detsetin povitaskusta löytyy. Kerropa hieman orkesterin taustoista. – Levyn sanoituksista puheen ollen: loin kuvitteellisen hahmon, joka elää elämäänsä esimerkiksi hedonististen harrastusten parissa. Nimi on lyhyt ja ytimekäs, ja se myös kuvastaa sarkastista puoltamme, sanoo laulaja Sami Silvennoinen. Entä millainen tarina liittyy albumin otsikkoon. – Käytännössä purkitimme levyn kahteen kertaan. Kokeilin molempiin biiseihin varmaan kymmentä eri melodiaa, ja vasta sen jälkeen palaset loksahtivat kohdalleen! Mikä oli suurin tavoitteenne levyn suhteen. Tarinat ovat täysin kuvitteellisia, mutta rivien välistä voi toki löytyä joitakin tosipohjaistakin. Usean singlelohkaisun voimin promotoitu Vermeil-debyytti on nyt julkaistu. Asialla on tamperelainen Detset, joka marssii esiin Vermeil-debyyttialbumin voimin. – Heti alkuvaiheessa porukkaan tulivat myös rumpali Janne Putkisaari ja kitaristi Aleksi Isoaho. Mutta mitä tarkoittaa nimi Detset. Se on kullan näköistä kultaa, johon on sekoitettu paljon sterlinghopeaa
Saatan soittaa kitaraa tuntikausien ajan, ja jollakin hetkellä havahdun ”mitäs pirua tuo oli” -ajatuksen äärellä. – Vetoan kliseeseen: jos kerron sanoituksista liikaa, kuulijoiden on hankala ottaa niitä omakseen, sanoo Persson. – Jos taas katson sitä kuuluisaa isompaa kuvaa, niin eihän tässä paljon naurata. Albumimitassa sitä on ollut tarjolla hieman yli kahdenkymmenen vuoden ajan, sillä uumajalaisyhtyeen debyyttilevy Cult Of Luna ilmestyi vuonna 2001. Jos aihio nostaa silloinkin ihokarvat pystyyn, siinä on ehdottomasti jotakin työstämisen arvoista. – Tarkoitatko thrash-, punk-, heavytai vaikkapa rock-levyjä. Mitkä albumit olivat sinulle kaikista tärkeimpiä joskus teinivuosina. – Sen verran voin avata lukkoa, että tekstit todellakin sisältävät melko tiukkaa itsetutkiskelua. Mukaan tulee ihan liikaa kaikenlaisia mausteita, nauraa Persson. – Pohjimmiltaan teemme edelleen samaa juttua, mutta mukaan on tullut roppakaupalla kaikenlaisia vivahteita ja nyansseja. Palataan vielä lopuksi kauas menneisyyteen. Perssonin palopuhe ei suinkaan jää tähän, mutta tilanpuutteen vuoksi meidän täytyy pureutua Cult Of Lunan musiikin äärelle. Mutta mikä se genre sitten on. Emme ole toki yksin tässä peruuntumisten veneessä, joten päätän tämän laidan valituksen saman tien, sanoo laulaja-kitaristi Johannes Persson. – Olen oppinut tunnistamaan sen fiiliksen. Pettymys oli suuri, mutta lohdutukseksi sain häneltä Sepulturan Arisen. Olin isäni kanssa levykaupassa joskus 90-luvun alussa, ja halusin ostaa Metallican Kill ’Em Allin. Haluaisitko avata tekstipalettia hieman enemmän. Hylkään varmaan 99 prosenttia kaikista omista ideoista! Mistä tiedät, että joku juttu on tarpeeksi hyvä Cult Of Lunalle. Nykyään, kun keikkojakaan ei ole, menemme treenikämpälle soittamaan tuon tuostakin... – Mitäkö ajattelen parista viime vuodesta. Meillä on ihan hirveästi tuoreita ideoita, ja voisimme nauhoittaa seuraavan studioalbumin vaikka saman tien, Persson nyökkää ja jatkaa: – Onneksi yhtyeen muiltakin jäseniltä tulee paljon aihioita, sillä minusta on tullut kamalan kriittinen viime vuosina. Uuden albumin sanoitukset ovat varsin henkilökohtaisia. – Kerron silti tarinan parista todella vaikuttavasta albumista. Mistä nämä salaliittoteoreetikot ja muut hörhöt oikein saavat polttoaineensa. Anteeksi vain, mutta mistä näitä uuvatteja oikein tulee. K u v a: Si lv ia G ra v V uonna 1998 perustettu ruotsalainen Cult Of Luna on noussut aikoja sitten oman genrensä ehdottomien kärkinimien joukkoon. Usko pois: käytössä olleet resurssit olivat varsin vaatimattomat! Mikä on mielestäsi suurin ero debyyttinne ja uuden The Long Road North -albumin välillä. Olemme joskus viime vuosinakin yrittäneet tehdä raakoja ja yksinkertaisia biisejä, mutta emme enää kykene siihen... – Joku mainitsikin minulle viime syksynä, että ensilevymme viettää parikymppisiä. No, bändin kannalta harmittaa vietävästi, sillä meiltä on peruuntunut liuta odotettuja esiintymisiä. Samalla täytyy kuitenkin huomauttaa, että kirjoitin suuren osan sanoituksista jo pari vuotta sitten, ja olen tällä hetkellä elämässäni aivan eri paikassa. Niin, en pysty tekemään listaa, sillä vaikuttavia teoksia on aivan liikaa, naurahtaa laulaja-kitaristi. – Palasin taannoin Uumajaan noin viidentoista Tukholman-vuoden jälkeen, ja tämä muutti työskentelytapojamme varsin radikaalisti. Cult Of Lunan kahdeksas studioalbumi kantaa otsikkoa The Long Road North. Aikaisemmin tulin vanhaan kotikaupunkiin esimerkiksi viikon ajaksi, ja kirjoitimme koko sen ajan uutta materiaalia hyvin intensiivisesti. Entä miten The Long Road Northin kappaleet syntyivät. Kun isäni näki levyn verisen kannen, hän kieltäytyi hankkimasta sitä minulle. Ja arvaapa mitä. Tilanne on siis todellakin sellainen, että tyyppi X ilmoittaa kylmän viileästi, että ”kyllä minä tiedän tämän jutun paremmin”, kiistäen samalla maailmanlaajuisen lääketieteen ja maailman parhaiden tiedemiesten kymmenien – jopa satojen – vuosien aikana tekemät löydöt ja päätelmät... Palataan helmikuussa ilmestyvän levyn äärelle tuota pikaa, mutta vilkaistaan ensin hieman muualle kuin pohjoiseen. Yksiselitteistä vastausta ei taida löytyä, sillä Cult Of Lunan vastustamaton vyörytys heittää kuulijan esimerkiksi proge-, doom-, sludgeja post metalin monumentaalisille poluille. Otetaan helppo esimerkki: rokotevastaisuus. Ja samalla kansi on äärettömän hieno! SOUNDI 67 VAIKUTTAVAA VYÖRYTYSTÄ CULT Of LUNA. Isäni taisi nähdä hieman huonosti, sillä Arisen kannen yksityiskohtainen biomekaaninen hirviö – tai mikä olio se ikinä onkaan – on varsin karmaisevan näköinen... Sitten kokeilen ideaa toisen kerran ja palaan sen äärelle uudelleen vaikkapa viikkoa myöhemmin. Tajusin samalla myös sen, että olimme albumin tekovaiheessa vain noin 18–20-vuotiaita, enkä tänä päivänä käsitä ollenkaan, miten saimme aikaiseksi niinkin vaikuttavaa vyörytystä
– Kulissien takana on puuhattu kaikenlaista, ja virallisia uutisia on luvassa myöhemmin keväällä. Dawn Of Solacen hengähdystauko venähti lopulta pitkäksi, mutta lopulliseksi olotilaksi se ei kuitenkaan jäänyt. – Tätä kautta myös Dawn Of Solacelle löytyi aikaa. Vuonna 2005 taas tapahtui sellaista, että Saukkonen laittoi pystyyn melodista deathja doom metalia sekä goottilaisempia tunnelmia sekoittaneen Dawn Of Solacen. White Noise oli ensimmäinen uusi biisi, ja se maalasi omassa mielessä aika selkeän kuvan uuden levyn soundista ja tunnelmasta. Onko esimerkiksi Wolfheartin suunnalta mitään uutta kerrottavaa. Onneksi siitä selvittiin. – Flames Of Perdition jatkaa siitä mihin Wavesilla jäätiin. – Oli myös todella vapauttavaa valmistella pitkästä aikaa levyä, jonka suhteen ei tarvinnut miettiä mitään ulkopuolisia juttuja. Ja sitten kun kuulin Mikon White Noiseen tekemät laulumelodiat ensimmäisen kerran... Levyn nimi on toki vähän turhankin raamatullinen ottaen huomioon oman ajatusmaailmani, mutta minkäpä teet, kun kirjoitusvaiheessa ilmassa oli vahvoja lopun ajan fiiliksiä! Entäpä muut yhtyeesi... Tiesin jo Wavesin ilmestymisen aikoihin, että jatkoa on luvassa varsin pian, sanoo Saukkonen. Mikko on aivan käsittämätön laulaja ja tulkitsija, nyökkää Saukkonen. – Kyllähän pari viime vuotta ottavat aika isoa roolia teksteissä. No, kehon läpi meni kylmimpiä väreitä vuosikausiin! Dawn Of Solace on sinulle muita kokoonpanojasi ”henkilökohtaisempi juttu”. – Dawn Of Solacen paluu olisi voinut tapahtua jo vuosia aikaisemminkin, mutta taustalla hiersi melkoisen tanakka levy-yhtiösolmu. Dawn Of Solace ei siis tavoittele kuuta taivaalta vaan yhtye on olemassa puhtaasti musiikillisista syistä. Millaista paluulevy Wavesin tekeminen oli. Waves saa hieman yllättäen seuraa jo nyt. Mutta paljastettakoon sen verran, että Flames Of Perdition ei suinkaan jää minun osalta ainoaksi tämän vuoden julkaisuksi, sanoo Saukkonen. Yhtye oli takavuosina selkeä projekti, joka toimi muiden bändien aikataulujen ehdoilla, eikä tilanne ole sen suhteen juuri muuttunut. Kappale siis toimi taas kerran tulvaporttina, jonka jälkeen muuta materiaalia alkoi syntyä. Talvella 2020 nimittäin ilmestyi yhtyeen paluualbumi Waves, jonka myötä kokoonpanoon liittyi myös puhtaista lauluosuuksista vastaava Mikko Heikkilä (Kaunis Kuolematon). 68 SOUNDI Bazook! Teksti: Timo Isoaho > M ulti-instrumentalisti Tuomas Saukkosen luomisvoima ei osoita laantumisen merkkejä. Miehen kipparoima Before The Dawn -yhtye julkaisi My Darkness -debyyttilevynsä vuonna 2003, ja sen jälkeen Saukkosen discografiaan on tullut kymmeniä merkintöjä esimerkiksi Wolfheartin, Routasielun ja Black Sun Aeonin ansiosta. DAWN OF SOLACE LOPUN AJAN FIILIKSIÄ TUOMAS SAUKKONEN ja viisi kulmakiveä goottija tunnelmametallin maailmasta: PARADISE LOST: Draconian Times ANTIMATTER: Planetary Confinement KATATONIA: City Burials HIM: Greatest Lovesongs Vol. – Kivoja juttuja on kiva tehdä. Koronan takia hyvin moni asia niin musan kuin henkilökohtaisen elämän puolella törmäsi seinään, ja johonkin näitä ikäviä juttuja piti purkaa. Pääbändini Wolfheart taas alkoi olla taustavoimienkin suhteen niin hyvissä kantimissa vuonna 2019, että pääsin itse keskittymään vain taiteen tekemiseen, taustoittaa Saukkonen. Millaisissa tunnelmissa Flames Of Perditionin sanoitukset liikkuvat. Saatiin tehdä vain musaa, eikä jouduttu vaihtelemaan kymmenien mailien viestiketjuja kaikenlaisten tahojen kanssa kiertueista ja muusta. Kolmas Dawn Of Solace -albumi Flames Of Perdition on nimittäin juuri ilmestynyt. – Todella hienoa! Pistin ensin omat osuuteni kasaan, ja istahdin sen jälkeen studion sohvalle nauttimaan Heikkilän Mikon suorituksista. – Myös Dawn Of Solace pysyy enemmän tai vähemmän aktiivisena. Projektiyhtye julkaisi The Darkness -ensialbumin 2006, mutta sen jälkeen bändi vetäytyi tyynen hiljaiselon maailmaan. Eiköhän päässä ala soida uusia juttuja viimeistään ensi syksynä... 666 THE GATHERING: Nighttime Birds
Trendejä on siis yhä vaikeaa ennustaa. En voi syyttää siitä, jos joku sanoo bändikavereilleen: ’Miksi maksaa rahaa studioon menemisestä, kun voin tehdä sen kotona ilmaiseksi?’” Vaikka Albini uskoo oman studionsa kestävän kaikki muutokset, hän epäilee suurten tilojen tulevaisuutta täysin digitaalisessa tulevaisuudessa. Silverstein sanoo, että se riippuu taiteilijoiden panoksesta, mutta väistämättä kokonaan tekoälyn kirjoittama kappale antaisi tunnustuksen ohjelmoijille. Enemmän merkitystä onkin sillä, että aivan kuten tietokoneet ja matkapuhelimet ovat demokratisoineet musiikin jakelun ja tallentamisen, tekoäly tarjoaa musiikin luomisprosessin kaikkien ulottuville. Innokkaimmat puhuvat “kaikkien aikojen suurimmasta luovasta vallankumouksesta”. Ohjelmistot, kuten Alysia ja Orb Composer, antavat käyttäjille mahdollisuuden luoda kappaleita tyylien tai ”tunteen” perusteella. Viime vuosina on jo noussut esiin muutamia tekoälypoptähtiä, kuten Yona ja Lil Miquela, mutta yksikään ei ole noussut todella isoksi ilmiöksi. Amper Musicin perustaja ja entinen toimitusjohtaja Drew Silverstein sanoi Cnetin haastattelussa, että täysin tekoälyn kirjoittama hittikappale voisi syntyä ”parin vuoden sisällä, ellei aikaisemmin”. Mitä kaikkea tuosta vielä seuraakin. Ja luulen, että aika moni tekeekin. Kuka sellaista haluaisi. Teknologia harvoin tuottaa vain sellaisia vaikutuksia kuin etukäteen luullaan. Vaikka sen osuus on vielä suhteellisen pieni, se tulee kasvamaan vauhdilla myös vuonna 2022. Lisäksi ihmiset edellyttävät kuuntelemaltaan musiikilta sopivia aiheita ja tunnepohjaa – samastumista, identiteettejä. Se on jatkanut useista kriiseistä, mukaan lukien pandemiasta, huolimatta, mutta tekoälystä selviytyminen voi olla sen suurin haaste. Ainakin aloittelijalle homma on tehty helpoksi. Abbey Road, jossa Beatles äänitti samannimisen albuminsa, on kiistatta maailman tunnetuin studio. Tekoälyn, kuten minkä tahansa uuden teknologian, kääntöpuoli on se, että sillä on taipumus kaataa status quo, hyvässä ja pahassa. Amper on kolmas työkalu, joka on aloittelevan muusikon käytettävissä. Legendaarinen tuottaja Steve Albini pitää studiotaan Chigacossa, mutta ansaitsi kannuksena Abbey Roadilla 1980-luvulla. Ne ovat seuraava askel kohti kokonaan tietokoneella tuotettua popmusiikin tulevaisuutta. No, jokaisella sukupolvella on omat vallankumouksensa. Tämä jälkeen voimme tehdä uusia kappaleita vaikkapa Elvis Presleylle. Tekoälyllä on potentiaalia mullistaa musiikin tekeminen, sillä se antaa erittäin halpoja työkaluja massojen käsiin. Tekoälyn kykyyn generoida hittejä tai luoda sävellyksiin popmusiikillisia koukkuja on suhtauduttu vielä epäilevästi. Pari kuukautta sitten tällä palstalla käsittelemäni Garageband Drummer on vain yksi esimerkki siitä, kuinka teköäly tai paremminkin koneoppiminen on jo tätä päivää musiikin tuotannossa ja harrastamisessa. Tekoälyn hyödyntäminen voi olla TEKOÄLY-ELVISTÄ ODOTELLESSA Tractatus Musica > Musiikkitieteellistä faktaa rockista Teksti: Sami Nissinen ”Tekoäly tarjoaa musiikin luomisprosessin kaikkien ulottuville.” Tekoälyn luoma poptähti Yona.. On tietenkin aiheellista kysyä, miksi meidän pitäisi kuunnella tietokoneohjelmiston generoimaa musiikkia. Mutta kuka omistaa tekijänoikeudet silloin, kun julkaisee tekoälyn säveltämän kappaleen. Vuonna 2021 Under The Bridge -organisaatio, joka käsittelee mielenterveyttä musiikkiteollisuudessa, loi uusia kappaleita niin sanotun ”27-klubin” tyyliin: Kurt Cobain, The Jim Morrison ja Jimi Hendrix… Tällä hetkellä näitä kappaleita laulavat imitaattorit, mutta jonain päivänä teko äly mahdollistaa artistien äänten syntetisoinnin. Hän on todennut alan näkymistä: ”En rehellisesti sanottuna tiedä, onko tulevaisuudessa mahdollista ylläpitää suurta ammattimaista institutionaalista studiota. Silversteinin mukaan koukut eivät ole ongelma – tekoäly osaa kyllä kirjoittaa ne – mutta edes kokeneet musiikkialan sisäpiiriläiset eivät voi ennustaa, mikä resonoi kuuntelijoiden keskuudessa. 70 SOUNDI SOUNDI PB normi seuraavan sukupolven hitintekijöille. U uden vuoden vaihtuessa on aika luoda katse menneeseen ja tulevaan. Tai miksi sen tulisi menestyä hittilistoilla. Toistaiseksi säveltämistä on pidetty arvossa, ja ikään kuin yksilön elinkeinona ja omaisuutena, vaikka sekin on koko ajan muuttunut kollektiivisemmaksi
Vaahtopäät tuppaavat laskemaan yhtä nopeasti kun ovat nousseetkin, mutta aistin Sinephron musiikissa jotain syvempää, linkin jonkinlaiseen kosmisen musiikin jatkumoon, mausteenaan nuoruuden mukanaan tuomaa ajattelun tuoreutta. Harppua hän kuulemma opetteli alun perin salaa pianotuntiensa ulkopuolella, koska jokin soittimessa kiehtoi. Kotimaassakin osataan, josta näytteiksi käyvät esimerkiksi Mikael Saastamoisen eli Perussastamalan mainiot julkaisut, näistä uusimpana LA, ja Sid Hillen albumit, joista tähän poimittakoon vuoden 2016 Ugetsu. Tämä tuntemus vahvistui koettuani Nala Sinephron yhtyeen keikan Mondriaan Jazz Festivalilla Hollannin Haagissa lokaAMBIENT JAZZ KIINNOSTAA Perussastamala: LA Suolavesi Records Lea Bertucci: A Visible Length Of Light Cibachrome Editions Johanna Sulkunen Sonority: Terra TILA KOLME JAZZPOIMINTAA AMBIENTIN YSTÄVÄLLE. Monia muitakin levyjä toki kehuttiin vuolaasti, mutta mielestäni näitä kahta teosta yhdistää joku tietty ajankohtainen kvaliteetti, jonkinlainen zeitgeist-soundi jazzissa. Sinephro osuu nousevien ambientja spiritual jazz -maininkien ristiaallokkoon niin herkullisesti, ettei Space 1.8 voi välttyä kriitikoiden nostattamilta ”kiinnostavinta juuri nyt” -hypelaineilta. Zoomaan oitis asiaan: ambientin ja jazzin häilyvät rajamaat eivät ole koskaan kukkineet yhtä kirjavina kuin nyt. Erilaisia kokeiluja jazzista ambientin suuntaan ja toisinpäin on tehty jo kauan. Kunpa joku tekisi saman kulttuuriteon myös Charles Austinin ja Joe Gallivanin vuoden 1975 outolevylle At Last. Pharoah Sanders ei joidenkin syväkurkkujen mukaan edes muista tehneensä Promises-levyä Floating Pointsin kanssa. Myös Kööpenhaminassa asuvan Johanna Elina Sulkusen uutuus Terra osuu tämän segmentin ytimeen, ja Josu Mämmin Mirari on sekin mainintansa ansainnut. PB SOUNDI SOUNDI 71 Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives ”Ambientin ja jazzin häilyvät rajamaat eivät ole koskaan kukkineet yhtä kirjavina kuin nyt.” JAZZ KIINNOSTAA RADIO OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12 14. Keikkaakin olisi kuulemma tarjolla, mutta huhujen mukaan vastaus isommillekin festareille on ollut lyhyt ja ytimekäs ”ei”. London Symphony Orchestralla kuorrutettu albumi on yhtä kaikki merkittävin uusi Sanders-levytys aikoihin. Tämä omistautuneisuus kuului ja näkyi lavalla, jonne artisti oli myös roudannut pianon ohella muutaman analogisynan. Tuntemukseni on subjektiivinen, mutta näihin levyihin oli tänä vuonna suorastaan mahdo tonta olla törmäämättä keskusteluissa festivaaleilla, levykaupoilla ja keikoilla. kuussa. Samaa voisi sanoa 22-vuotiaan belgialaisen, Lontoossa asuvan Nala Sinephron debyyttialbumista Space 1.8. Genremäärittely ei ole ollut koskaan yhtä vähämerkityksellinen asia kuin 2020-luvulla. Tänä vuonna uudelleenjulkaisunsa ilman fanfaareja sai eräskin mainio vanhempi lätty, Hans Joachim Roedeliuksen ja saksofonisti Alexander Czjzekin Weites Land vuodelta 1987. Odotan innolla, mihin toivottavasti arvaamattomaan suuntaan ambientista ja muusta kokeellisesta musiikista ammentava jazz virtaa vuoden 2022 aikana. Floating Points, Pharoah Sanders & The London Symphony Orchestra: Promises (Luaka Bop) ja Nala Sinephro: Space 1.8 (Warp). J os pitäisi mainita kaksi päättyneen vuoden kansainvälisesti puhutuinta jazzjulkaisua, saattaisin kallistua seuraavan parivaljakon suuntaan. Sitä odotellessa voi kuunnella vaikkapa Don Cherryn leijuvan meditatiivisia levyjä (esimerkiksi Modern Art, 2011), Carlos Ninon tuoreen More Energy Fields, Currentin, tai Alice Coltranen vähäeleisen Kirtan: Turiya Singsin. Sine phron albumi ansaitsee täydet pisteet paitsi musiikista, myös graafisesta suunnittelusta, ja oikeastaan levylle voisikin huoletta lahjoittaa vuoden kauneimman äänitteen arvonimen. Musiikki oli vapaata vielä eri tasolla kuin levyllä, ja Sinephro soitti pitkät pätkät harpulla, tunnistettavimmalla spiritual jazz -instrumentilla. Promises kelluu koko matkansa unen ja unohduksen rajamailla, aivan kuten ambient-keisari Brian Eno on ohjeistanut: ”Ambient music must be able to accommodate many levels of listening attention without enforcing one in particular; it must be as ignorable as it is interesting.” On yhdentekevää, onko kyseessä ambient-levy jazzmaustein vai toisin päin. Myös kriitikot tuntuivat tykkäävän, ainakin vuosilistaustensa perusteella. Ambient jazz ei toki ole uusi keksintö
Varmaotteinen ja rento esitys hyvillä soundeilla, muttei mitään ikimuistoista. Pohjois-Amerikan halkominen pakulla on samanlaista kuin kaikissa muissakin aiheen muisteloissa, kunnes davegrohlmaisten sattumusten lumipallo alkaa vyöryä ja Iggy Pop käy pyytämässä tuntemattoman klopin soittamaan keikalleen. Syntyi dekadenttinen uusi katuja klubikulttuuri, joka sai innoituksensa muun muassa Andy Warholin Factorysta, Berliinin kabareista, glamrockista, futurismista ja uusromantiikasta. Pete Europa oli tuon murroksen keskiössä, hän muun muassa järjesti kuuluisaa Bela Lugosi -klubia ja soitti levyjä Einstein A Go Go -klubilla. Grohl suhtautui hämmästyttävän naiivisti Kurt Cobainin huumeongelmaan ja puhuu edesmenneestä ystävästään silmätkostuttavan kauniisti. 11 cd:n tai 18 lp:n hulppeasta laatikosta löytyy lisäksi aiemmin julkaisematon Toy-albumi, jossa Bowie on jostain kumman syystä päättänyt tehdä puistattavan pökkelöitä versioita 1960-luvun hassuista kappaleistaan. No, okei, se Göteborgissa lavalta tippuminen ja murtuneella jalalla keikan loppuun soittaminen on todellinen 2010-luvun rocktähtihetki. Kaikki kokeilut eivät onnistu, mutta epätasaisuus on aina parempi vaihtoehto kuin tylsyys. Se alleviivaa, että ikävien asioiden käsittelemättä jättäminen on valinta. Ex-kumppanit ja ex-bändikaverit saavat nukkua yönsä rauhassa. Se kannatti, sillä 1990-luvulla Bowie julkaisi albumeita, joilla teki rohkeita irtiottoja historiastaan ja sukelsi päätä pahkaa ajan musiikillisiin trendeihin. Foo Fightersin vuodet pikakelataan stadionluokkaan, ja kirja alkaa muuttua loppua kohden kokoelmaksi irtonaisia mutta viihdyttäviä anekdootteja Elton Johnista Joan Jettiin, AC/DC:stä Panteraan. Nirvanan kaoottinen komeetanlento kerrotaan eläväisesti ja koskettavasti. Vapautumisen mallia ja inspiraatiota haettiin maailman metropoleista Amsterdamista, Berliinistä, Lontoosta, Pariisista ja New Yorkista. Kaupallista sukseeta tuli melko vaatimattomasti mutta ei näillä levyillä sellaiseen taidettu pyrkiäkään. Tositarinoita on epäkronologisessa järjestyksessä kerrotuista kohtauksista muodostuva mosaiikki, joka esittää kohteestaan posin kautta rokkaavan kuvan. LINDA SÖDERHOLM PETE EUROPA: HELSINKI 1984 YÖN OLENNOT & UUSI ÄÄNI SKS KIRJAT Dekadenssin aika D avid Bowien uran pieteetillä tehty uudelleenpaketointi on edennyt viidenteen jättiboksiin ja sen myötä 1990-luvulle. Kirja on pseudodokumentaarinen aikalaiskuvaus 1980-luvun alun Helsingistä, YYA-Suomen pääkaupungista, jossa punk sysäsi maan taiteen kulttuurivallankumoukseen ja alakulttuurit murtautuivat ulos klubeilta suuren yleisön tietoisuuteen. Mielenkiintoiseen aikaan ja aiheeseen olisi voinut sukeltaa syvemmällekin ilman lukukokemusta sabotoivaa kohtuutonta namedroppailua. Paketin liveosuus tulee lontoolaiselta pikkuklubilta vuodelta 2000. Rakkaudentäyteinen Black Tie White Noise, new age -henkinen soundtrack Buddha Of Suburbia, klaustrofobinen ja kokeellinen 1. 72 SOUNDI SOUNDI 73 72 SOUNDI 72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja P etri Hakkaraisen a.k.a. Pete Europan Helsinki 1984 pohjaa aineistonsa miehen video dokumentille Timanttikoirien vuosi 1984 (2010). 1980-luvun loppupuolella Bowie oli taiteellisesti ja kaupallisesti pohjalla vaisujen albumien ja kylmäksi jättäneen Tin Machine -yhtyeen jälkeen, joten uuden vuosikymmenen alussa hän joutui (tai pääsi) aloittamaan tyhjältä pöydältä. Esimerkiksi Cobainin kuoleman jälkeen alkanut taistelu Courtney Loven kanssa on ohitettu täysin. JUKKA HÄTINEN DAVE GROHL: TOSITARINOITA BAZAR Ikuisen rockfanin muistelmat K u v a: N in a Sc h u lt z K u v a: So u n d in ar k is to. Valkaistuille yhdysvaltalaishymyille ominainen superlatiivipaljous turruttaa: idoleita, lempilevyjä, rakkaimpia ihmisiä ja suosikkikaupunkeja on pökerryttävä määrä. MIKKO MERILÄINEN DAVID BOWIE: BRILLIANT ADVENTURE 1992 2001 WARNER Seikkailun vuosikymmen G rungevuosien huuruisesta nihilismistä kiinnostuneet jatkakoot Mark Laneganin kirjan suuntaan, rockin mukavin mies Dave Grohl säilyttää tittelinsä myös muistelmiensa jälkeen. Grohlin elämä nytkähtää lähiöstä liikenteeseen, kun useamman vuoden vanhemmat Scream-sällit ottavat alaikäisen fanipojan rumpalikseen. Teoksessa on tavoiteltu tietokirjamaista otetta mittavalla valokuvamateriaalilla, Wikipediaja muilla lainauksilla, soittolistoilla sekä lopun henkilöja paikkahakemistolla. Aiempien laatikoiden tapaan mukana on levyllinen ei-albumiraitoja sekä erinomaisesti toimitettu, taustoittavia haastatteluja sisältävä kirja. Etenkin vinyylikeräilijöille tarjolla on vaikeasti tai ei lainkaan saatavilla olleita julkaisuja. Tarinoidensa perusteella Dave Grohl on ennemmin ikuinen rockfani kuin rocktähti. Julkaisussa sekavat haastattelut sekä kaikkitietävä kertojanääni valaisevat aikaa, jonka henki oli, että jokainen yksilö teki elämästään uudenlaista taidetta omilla ehdoillaan. Outside sekä drum’n’bass-vaikutteinen Earthling muodostavat vahvan, leimallisesti 90-lukulaisen nipun, joka henkii luovuutta ja innostusta. Villeimmillään Grohl saa sydämentykytyksiä liiasta kahvinjuonnista tai ajaa skootterilla puhallusratsiaan parin kaljan jälkeen. Sitäkin on tarjolla, sillä vuosikymmenen päättänyt, tyylikokeilut taakseen jättänyt Hours on sävellyksiltään enimmäkseen ponneton ja tuotannoltaan vaisu
@episodilehti @episodi_lehti @Episodilehti Kaikki elokuvista episodi.fi
Käytännössä tämä on Burialia ilman biittejä ja bassoa. jälkeen aivan liian moni peli Minulle se varmin on jo vuosikymGlenn Gould Plays Bach: neltua aina kaksi tai kolme kertaa putkeen.. Se välttää toistoa, tuntuu olevan vailla rakennetta… Tulos on oudon addiktoiva ja se tulee kuunneltua aina kaksi tai kolme kertaa putkeen. Burial julkaisi 6. Vaikka en yleensä innostu artistien postuumisti julkaistuista albumeista, otin silti mielelläni vastaan Bowien vuonna 2000 äänitetyn ja sittemmin sivuun sysätyn Toyalbumin. Näin tammikuussa David Bowie on usein mielessäni. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Jäljelle jäänyt on TÄLLÄ HETKELLÄ kotona paljon aikaa viettäessä voisi kuvitella ajan käyvän pitkäksi. Mikäli Nintendoa on tunteminen, niin tämän jälkeen aivan liian moni peli on entistäkin vaikeammin saatavilla. Lahjoittaja Warner Music. tammikuuta kauniin Antidawn-ep:n. Kaikki Lontoon Globeteatterissa esitetyt näytelmät käydään läpi omissa luvuissaan, joten kirja on näppärä hakuteos, jota voi lukea palastellen ja hyppien. Minulle on käynyt kuitenkin päinvastoin. Kirjarintamalla olen työstänyt hitaasti ja huolellisesti Frank Kermoden kirjaa Shakespeare’s Language. Kirja tuntuu ainakin toistaiseksi virkistävältä oppaalta Shakespearen ajatteluun, ilmaisuun ja kieleen – ja myös kiinnostavimpaan hänestä kirjoitettuun kritiikkiin ja muuhun materiaaliin viimeisen ehkä parinsadan vuoden ajalta. telua niin, että sain huoneen lattialla maaten ja alla maaten ja kuvitella itsensä tähtiin. Maailmassa on paljon upeaa musiikkia, jonka kautta voi kokea monenlaisia tunteita, mutta Bach on aivan oma juttunsa eikä sen tuottamaa hetkittäistä rauhaa löydä mistään muualta. omaksi suosikikseni. VUOSIEN 2021 ja 2022 taite on taas ollut sellaista rytinää, että lohtua tulee helposti haettua vanhoista ja varmoista – tässä ehkä jopa ikuisista – lähteistä. Minulle se varmin on jo vuosikymmenien ajan ollut Johann Sebastian Bach. Glenn Gould Plays Bach: The Well-Tempered Clavier Books I & II, BWV 846-893 ja YouTube-video CBC Presents: ”Glenn Gould On Bach”, jonka introssa Gould artikuloi upeasti osan siitä, mikä on Bachissa hienointa. Tosin juuri katsomani The Straight Story -elokuva tuntui virkistävältä vaihtelulta, sillä se on kaikkea muuta kuin klassista Lynchiä. Ei tämä mikään Blackstar ole, mutta kyllä tätä kelpaa kuunnella olohuoneen lattialla maaten ja kuvitella itsensä tähtiin. Elokuvissa viehättää niiden unenomainen ja painostava ilmapiiri, joka saa niiden luonteen muistuttamaan paikoitellen kauhuelokuvaa, koska ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Se käsittelee tapaa, jolla Shakespeare käytti ja hyvin vahvasti muokkasi englannin kieltä. The spice must flow! Nintendo päätti viimein sulkea Wii U -konsolin eShopin, joten tein viime hetken ostokset ja nappasin talteen monia klassikkopelejä. Aika menee kuin siivillä hyvän kirjan tai elokuvien parissa. On kiinnostava kokeilla, kuinka eri tavoin sitä voi valmistaa ja millaisissa yhteyksissä sillä voi korvata lihan. Kielen löytäneiden kesken arvotaan Iron Maidenin Senjutsu-t-paitoja. Niinpä viimeaikaiset kiinnostuksen kohteeni ovat pyörineet lähinnä kaiken kotona tehtävän ympärillä. Toistaiseksi se tuntuu taipuvan paremmin eri yhteyksiin kuin monet muut palkokasvit. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Dyyni-universumille uskollisessa strategiapelissä diplomatia ja juonittelu näyttelevät suurta osaa, minkä johdosta peli-illat saavat aikaan pelaajissa mitä erilaisimpia tunnekuohuja. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Aikanaan Twin Peaks -sarjan myötä kiinnostuin David Lynchin elokuvista ja viimeisen vuoden aikana olenkin hurahtanut täysin Lynchin elokuvien maailmaan. Dyyni-kirjaan perustuva lautapeli Dune on noussut ehdottomasti kuin koneen kummitus. Kuinka kattava tuon eShopin tarjonta olikaan! Harmi, ettei sitä osannut aikoinaan arvostaa ja nyt on jo liian myöhäistä. Musiikkina Antidawn on ajoittain lähempänä taidekuin populaarimusiikkia. Viime kuukausien tärkein ruokaaine on ollut kikherne. Tämän lämminhenkisen elokuvan voisi katsoa heti uudestaan! Poikkeukselliset ajat ovat saaneet kaveripiirini kokoontumaan entistä enemmän lautapelien äärelle. Pitkästä aikaa maltoin jopa odottaa levyn kuuntelua niin, että sain sen soittimeen asti. Etsi Genen kieli! > ARTTU TOLONEN JAAKKO SALO Katujen Äänet Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Viiden biisin julkaisu on paljas ja riisuttu – kuin unohdettu kone olisi jäänyt päälle hylätyssä maailmassa. Bachia kuunnellessa on mahdollista saavuttaa hetkittäin tunne, että maailmankaikkeudessa on kaikki oikealla paikallaan
re-records.com www.facebook.com/atomic. This is masterclass melodic death metal.“ DECIBEL (USA) CD Digipak | Colored 2LP | PICTURE 2LP Limited Vinyl Boxset | Digital OUT: FEBRUARY 11th Exclusive editions and merchandise: www.atomic. rerecords | www.instagram.com/atomic. A masterpiece for the years to come!“ METAL HAMMER (GR) „“Halo“ is a continuation and expansion of Amorphis‘ sonic universe. „Amorphis have created a future classic. rerecords CD Digipak I Colored Vinyl I Digital OUT: January 21st OUT: January 21st 12 beautiful acoustic versions of hymns like: ‚Don’t Say A Word‘, ‚Paid In Full‘, ‚A Little Less Understanding‘ ‚Alone In Heaven‘, ‚The Wolves Die Young‘ and more! 1/2 02 2 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 1 / 2 2 2 POTKAISEE VUODEN KÄYNTIIN SLASH SARA DAVE GAHAN JOEY TEMPEST LUKIJOIDEN SUOSIKIT 2021 LYRIIKOIDEN KIEHTOVA MAAILMA OPPAINA TOMI JOUTSEN JA PEKKA KAINULAINEN AMORPHIS YLI 50 LEVYARVIO TA! KORN, BAD SAUNA, LASTEN HAUTAUSMAA, TEINI PÄÄ, PUNOMO, CULT OF LUNA, JETHRO TULL… So un dI 11 So un dI 11 H U O R A