Soundi 10/2013 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

MARRASKUU 10/2013 / 6,50 € (sis.alv) SoundI U L E T T A T S A A H N Y LEMM A SUOMESSA! AINOAN 3 1 RÄSSILIIVIJENGI TULEE! Esittelyssä metallin uusin sukupolvi JENNI VARTIAINEN Popkuningatar Soundi-haastattelussa THE SOUNDS Äänessä Ruotsin kansallisaarre ERKKI KURENNIEMI Elektronisen musiikin visionääri TRIVIUM Traumoja ja kulinarismia MOOTTÖRI KÖHII. Kuinka Arcade Fire kasvoi indiebändien jättiläiseksi
ROLAND MUSIIKKIMESSUILLA DEMOJA, TARJOUKSIA, UUTUUKSIA MESSUKESKUS 24.-27.10.
HUIPPUSALAISEN DIGIVALUUTTOJA KOSKEVAN PROJEKTIN AVULLA LEVYKAUPPA ÄX AIKOO IRROTTAUTUA EUROSTA. LEVYKAUPPA ÄX VALMISTELEE IRROTTAUTUMISTA EUROSTA. hevisaurus Vihreä Val- suNrise aveNue unholy lankumous -ilm. 18.10.. nyt Voit tilailla Ja Varailla sen painos tottahan toki. cd+t-paita, ilm. JOS ASIA ETENEE, NIIN SIIHEN LIITTYVISTÄ MAHDOLLISUUKSISTA JA RISKEISTA TIEDOTETAAN MM: ASEMATUNNELIN JA MUIDEN ÄX:IEN ASIAKKAILLE. 25.10. 18.10. Ja raJoitettu hin 25.10. DeviN ToWNseND retinal circus ennakkoon. VALMISTELEVA TYÖ ON JO TEHTY “LEIMOJEN” AVULLA. WolfhearT WinterBorn Kolmas NaiNeN juha TaPio lapislatme ollaan ne -ilm. 1.11. ground -ilm. kertoisin -ilm. cd+t-paita Paavoharju Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne Trivium Vengeance Falls jeNNi varTiaiNeN terra Pearl jam ligtning Bolt james BluNT moon landing -ilm. roBiN Boom kah -ltd. 25.10. cd+t-paita/girliesTig niks Ja naks -ltd. sulia -ltd. Dog Days revoluTioN oVerloaded maariT miten elämästä 69 eyes the Best oF helsinki Vampires -ltd. YHDESSÄ KÄYTETTYNÄ DIGITAALISET VALUUTAT SEKÄ LEIMAT MUODOSTAVAT YHDISTELMÄN JOKA SYÖKSEE JALUSTALTA NYKYISET VALUUTAT. 25.10. 25.10. cd+t-paita/girlie paita OSOITTEESSA: paita, Voit siis ostella leVykäisen kera -tämä cd + paita -paketti ilmestyypi kauppoiLEVYKAUPPAX.FI t-paidan tahi girlie-paidan. siN Cos TaN aFterliFe -ilm. NYT KUN HALLUSSASI OLEVALLA VALUUTALLA ON VIELÄ ARVOA SINUN KANNATTAA VAIHTEE NE NOPEASTI MONEN TYYLISIIN VEHKEISIIN MM
38 The Sounds "Olemme olleet yhdessä 15 vuoden ajan ja ainakin omasta mielestämme välillämme on yhä sitä samaa kemiaa kuin aloittaessamme." Painopaikka PunaMusta Oy, Joensuu ISSN 0785–0891 Aikakauslehtien liiton jäsen Soundi ilmestyy 11 numeroa vuodessa 39. vuosikerta www.soundi.fi 4 SOUNDI Päätoimittaja Mikko Meriläinen. > Soundi 10/2013 74 6 7 8 10 Bob Stanley "Halusin, että lukijat saavat selkeän kuvan siitä, miten ihmiset kokivat musiikin minäkin aikana." 12 14 16 18 24 29 30 70 Arcade Fire Studio 54:n ja haitilaisen voodoon risteyksessä. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. kuva: JF Lalonde 34 36 38 41 44 48 64 66 Jorma Kaukonen "Johtuneeko suomalaisjuuristani, että kaipaan elämääni jonkin laista järjestel mällisyyttä?" kuva: Scotty Hall 78 70 74 77 78 80 88 89 90 91 Juho Juntusen outo maailma Pääkirjoitus Uutiset Elämäni soundit: Mikko Pykäri Hai & Lou Jussi Niemen naamakirja: Nico E-liike Soundi-haastattelu: Jenni Vartiainen Rässiliivijengi tulee! Dregen Minun tähteni: Rage Against The Machine Trivium Korn The Sounds Stalker Erkki Kurenniemi Arviot Live Bazook Korpiklaani Convulse Purtenance Seremonia Turmion Kätilöt Stam1na Arcade Fire Bob Stanley Scar The Martyr Jorma Kaukonen Lemmy Tarkkailuluokka The Achtungs Domovoyd Laulun paikka: Yona Viimeinen sana Ornette Birks Makkonen Erikoistoimittaja Juho Juntunen Toimittaja Petri Silas Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Ilmoitusmyynti Veikko Virtanen 0400-730 453 Avustajat Asko Alanen, Tero Alanko, Antti Granlund, Timo Harjuniemi, Ville Hartikainen, Visa Högmander, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Esa Koivio, Timo Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kai Latvalehto, Kaisla Leveelä, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Antti Mattila, Jussi Niemi, Jake Nyman, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Vesa Sirén, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Teppo Vapaus, Jarmo Vähähaka, Laura Vähähyyppä, Heidi Välkkilä, Jukka Väänänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312 33101 Tampere Puhelin (09) 4369 2407 (Pop Median vaihde) Sähköposti: etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma–pe 9–16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista
M040 Genelecin uusi M-sarja tuo ammattitason äänentoiston nyt myös kotistudioosi. Intelligent Signal Sensing (ISS) omalta osaltaan tekee M-sarjan kaiuttimista paitsi ympäristöystävälliset myös käytössä edullisemmat: Genelec-kaiuttimet ovat tunnettuja pitkäikäisyydestään ja nyt ne myös katkaisevat valmiustilassa virran automaattisesti säästäen sähköä. Nyt voimme tarjota entistäkin ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon, joka on valmistettu puukuitukomposiitista. Genelec M-sarja Käsintehty Suomessa Puukomposiittikotelo ?M030 Unelmat on tehty toteutettaviksi . M-sarjan kaiutinkotelon koostumuksesta noin puolet on puupohjaista materiaalia. Unelmoiminen ja unelmien toteuttaminen on ollut alusta alkaen osa tarinaamme – nyt on sinun vuorosi. Tutustu uuteen Genelec M-sarjaan tarkemmin osoitteessa WWW.GENELEC.COM/MUSIC-CREATION. Laadukkaalla ja tarkalla äänentoistolla Genelecistä on vuosien varrella tullut myös musiikkialan ammattilaisten laajalti suosima tuote. Jo 35 vuoden ajan olemme olleet musiikkistudioiden kaiutinvalmistuksen edelläkävijä ja hioneet neutraalin ja tarkan äänentoiston huippuunsa
Lisää klassikko-Juntusia julkaistaan joka perjantai Soundin Facebook-sivulla osoitteessa facebook.com/soundilehti 6 SOUNDI sia ia Juntu p m i u t i s Suo ikojen kautta a. Tällä erää piirrokset jäävät sivuun, joten julkaisemme nyt koosteen suosituimmista Juntus-ruuduista vuosien varrelta. > Juho Juntusen outo maailma Juntusen nerokkaita piirroksia on julkaistu Soundissa satojen ruutujen edestä
A-lehtien julkaisujohtaja on saapunut Tampereelle kertomaan mielipiteensä Soundin lehtiuudistuksesta. Talouspäällikön ennustuksista huolimatta Musa kaatui parissa vuodessa, kun lukijat siirtyivät meidän mukanamme, ja Soundi on elänyt kaikki nämä vuosikymmenet Suomen suurimpana rocklehtenä. Hyvin hoidetussa perheyrityksessä tuli työskenneltyä kolmatta vuosikymmentä, ja erinomaisesti siellä viihtyi. Korkeintaan kolme kuukautta! Ja sitten olette konkurssissa!” Me talsimme loskaista tietä kohti epävarmaa tulevaisuutta. Soundista tuli Euroopan ensimmäinen tietokoneilla tehty aikakauslehti, ja ikuisesti muistan tuolloisen kirjapainomme faktorin tylyt sanat: ”Ei oikeita lehtiä tulla koskaan tekemään Macin rimpuloilla – jo yhdestä kuvasta kasvaa niin suuri tiedosto, ettei sen kanssa isoinkaan tietokone tule pärjäämään.” Tänä päivänä ei taida Suomessa yhtään lehteä, jota ei tehtäisi tietokoneilla. Minun tulee teitä kaikkia kovasti ikävä… Edessä on siis muutoksen aika, mutta Soundin hyvää tulevaisuutta enteilivät uuden toimitusjohtajan Tuomo Häkkisen sanat Helsingin Sanomissa: ”Soundin vahvuuksia on se, että se on koko kansan musiikkilehti. Pahin tapahtui keväällä 1992, kun maamme hallitus oli suuressa viisaudessaan antanut vaikeuksiin ajautuneille pankeille avoimen valtakirjan ajaa firmat konkurssiin ja rahastaa niiden velat veronmaksajien kukkarosta. Soundin kustantaja vedettiin konkurssiin tuhansien muiden yritysten kanssa. Yhden vuorokauden aikana monen merkittävän kustantajan edustaja soitti minulle, työttömäksi jääneelle päätoimittajalle, ja tiedusteli halukkuuttani jatkaa Soundin tekemistä. Kaikilla lehdillä säilyy myös oma toimittajakuntansa, joka toimii itsenäisesti.” Timo Kanerva Soundin päätoimittaja 1975–2013 Astuessani takavasemmalle soi lähtiäisiksi Grateful Deadin What A Long Strange Trip It’s Been. > Pääkirjoitus Pitkät jäähyväiset Marraskuu 1974 Syyskuu 2013 Pienen kustantamon talouspäällikkö huutaa peräämme naama punaisena: ”Kolme kuukautta. Niin käy minulle. Olemme perustaneet Soundin ja jätämme taaksemme Musan, Suomen ensimmäisen rocklehden. Yrityksiä myydään, ostetaan ja lopetetaan. Muiden osa on huonompi. Parhaassa tapauksessa ylimääräiset työntekijät pääsevät eläkkeelle. SOUNDI 7. Ja tietysti täysi tunnustus uuden kustantajan leivissä jatkaville Mikolle, Jaakolle, Japalle, Petrille ja Veikolle sekä lukemattomille kirjoittajillemme. On aika kiittää kaikkia lukijoitamme. Alan parhaiden ammattilaisten seurassa. Ehdottomasti parhaan tarjouksen teki A-lehtien toimitusjohtaja Seppo Laakso, sillä siinä, missä muut olisivat halunneet vain pari rocktoimittajaa helsinkiläisen toimitalonsa nurkkahuoneeseen, A-lehdet päätti säilyttää koko tiimin – me jatkoimme Tampereella tutulla jengillä. A-lehtien vaihe merkitsi puolestaan seestymisen kautta. Tällaista on meno nykymaailmassa. Tämä on siis viimeinen pääkirjoitukseni. Siksi on luontevaa, että lehteä tehdään keskellä Suomea. Kiitokset ansaitsevat A-lehtien Anne, Jukka, Jyrki, Maarit, Olli-Pekka, Pirjo ja monet muut! Ja aivan erityiset kiitokset kaikille Soundia tehneille upeille ystävilleni – etenkin kultaiselle Juholle sekä uupumattomalle Terolle, joka syyskuussa lopetti hienon työrupeamansa toimituspäällikkönä. Niin uusia kuin niitä uskollisimpiakin. Tuntia ennen sovittua palaveria hän kertoo minulle lounaalla, että Soundi on myyty Pop Medialle ja minut siirretään välittömästi lehden teosta. Tulihan siinä sitten eteen vastoinkäymisiäkin. Soundin ensimmäinen vaihe oli nopean kasvun, toimituksellisten kokeilujen ja teknisen kehityksen aikaa
– Debyytti on tähtäimessä keväälle. – Ja ainahan kitaran soiton lomassa voi laulaa, loopata tai polkea kenttä-äänityssampleja sekä Taurus-pedaalia. Erittäin räävittömänä punkbändinä tunnettu – ainakin tämän tempauksen jälkeen – amerikkalainen Get Shot valitsi oivan paikan k-18-pornovideonsa kuvaamiseen. Kuten arvata saattaa, ei kyseessä ollut perinteiset kirkkohäät, vaan vihkiminen suoritettiin Bamin Fuckface Unstoppable -bändin keikan yhteydessä. – Juurevan virtuoottinen Kuoppis ja sähäkän arvaamaton Olavi soittavat ihanan soljuvasti pienessä etunojassa ja värikylläisesti maadoittava Mamba koristelee sielukkaan kakun. Ja ettei totuus unohtuisi, on Mikalta riittänyt aikaa myös musiikille. TEKSTI: PETRI SILAS osoittautunut moniottelija valmistelee myös parhaillaan työryhmän kanssa Samurai Rauni Reposaarelainen –näytelmään pohjaavaa elokuvaa. 1. Absurdin kerronnan taitajaksi niin Tihkuluodon kuiskaajat –esikoisteoksensa kuin monien näytelmäkäsikirjoitustensakin myötä TEKSTI: PETRI SILAS. mihin pyrin ottamalla oppia edesmenneiden velhojen rohkeudesta sekä tinkimättömyydestä ja esittelemällä kaikille uteliaille tämän bändin valon soturien rytmi-nirvanaa ja vuoropuhelua. Minulla on pakkomielle puskea kitaraa tälle vuosituhannelle, Porilainen kaikilla mausteilla Taiteen armoitettu renessanssimies Mika Rättö ottaa syksyä vastaan monella rintamalla. Tammikuun alussa startattu äänitysreissun suunnittelu Lehtisalon isän mökille ei kuitenkaan ole vielä edennyt paikallisen kävelykadun kiinalaista ravintolaa pidemmälle. Nerokas This Charming Charlie -blogi yhdistelee Tenavat-sarjakuvia ja Morrisseyn lyriikoita. osa. 2. Tismalleen sama tilanne itse asiassa Rättö & Lehtisalon kohdalla. Toivotaan että levy toteutuu. Ja siellä jossain matkantekijään sitten joko jätetään tai ollaan jättämättä jälki. – Kuusumun Profeetan seuraavasta levystä noin puolet on viittä vaille valmista, mutta taloja ja ruokakuntia rakentelevat jäsenemme vaativat veronsa ja työtahti on vähän keski-ikäistynyt. – Olemme yhteenhitsautuva vaarallinen bändi, joka soittaa nimenomaan biisejä, joskin mahdollisimman innovatiivisesti ja energisesti, maalailee Saari Soundin uutisille. Oman tarinamaailman luomista pidän ensisijaisen tärkeänä, joskaan en vaadi sellaista muilta. – Vaikka Mamba tuikkaakin välillä joukkoon harmoniaelementtejä, pääsee tällä oudolla kokoonpanolla ennen kaikkea pelkistämään ideoita, kuvailee Jarmo. Mutta Morrissey itse riensi apuun ja kiirehti tiedottamaan, että hänellä itsellään ei ole mitään blogia vastaan. Andy McCoyn tie vei BB-talosta Islantiin, jossa mies sai kunnian toimia ystävänsä Bam ”Jackass” Margeran ja Nicole Boydin häissä seremoniamestarina. Siinä yhdistyy soolona jo vuosia toteuttamani lyyris-kokeellinen Solu-ideologia ja kundien hurja yhteissoitto. – Tietty näytelmällinen ja tragikomediallinen tyyli on itselleni kaiketi ominaisin, sillä näen taakse katsoessani ratkaisun seuranneen minua kaiken kirjoittamisen alusta. jae ”Kaikki filosofia on pohjimmiltaan tyhjyyden filosofiaa”. Aloimme Jussin kanssa uuden rustailun innokkaina ja Spiritismi-sinkusta piti jatkaa samaan hengenvetoon täyspitkään. Mikään haahuileva soitteluhanke tai säestetty rumpu-battle ei toisin sanoen ole kyseessä, eikä paketti muutenkaan jää niin yksioikoiseksi kuin äkkiä voisi luulla. Rätön toinen kirja Mysterius Viisikulma-avain koostuu viidestä novellista, jotka pureutuvat kaiken olevaisen iättömiin kysymyksiin eri suunnilta. kuva: Heini Lehväslaiho Tähden välit Jarmo Saaren erikoinen kokoonpano Tyylistä mies etenee sisällön esittelyyn. Tapahtumapaikkana sai toimia äärikonservatiivisen ja rockbändien helvettiin manaamisesta tutuksi tulleen Westboro Babtist Churchin pihamaa. – Jotkin kappaleista ovat tribuutteja mainituille esikuville, ja projekteistani ZetaBoon sekä Reunan entuudestaan tuntevat kuulevat tuttuja sävyjä radikaalisti toteutettuina. Sen lisäksi, että hän työstää Circlen riveissä Mika Taanilan ”tieteellis-esoteeristen filmilooppien” pariksi SSEENNSSEESS-tilausesitystä Erkki Kurenniemen kunniaksi Kiasmaan, on uutta putkessa niin kirjallisuuden kuin elokuvankin sektoreilla. – Kirjan sanoma kiteytyy samuraifilosofiaa käsittelevässä, voittoisan sodankäynnin perusteisiin opastavassa mielentyyneyden ja kovuuden tutkielmassa Mysteriuksen kirjeet: Tyhjyyden täyttö. Sekä Eleanoora Rosenholm että Omfalos Renaissance ovat uusien julkaisujen suhteen vähintäänkin semiaktiivisia, samoin miehen paremmin tunnetut bändit. Keikoille jalkautumisen ohella kvartetti on jo aloittanut esikoisäänitteen teon. Marraskuun lopussa ilmestyy Warnerin kautta 14 cd-levyn ja kirjan sisältävä laatikko, joka on oletettavasti tehty yhtä suurella ammattitaidolla kuin tv-sarjakin. Esimerkisi faktoihin perustuva sotaromaani on vain toisenlainen keino kuljettaa kokija toisaalle. Mies kuvailee teosta Soundin uutisille. Vaikka Jarmo Saari Republicissa siis kuullaan kolmea lyömäsoittajaa, oli johtotähtenä kuvitella, millaista jälkeä Jimi Hendrix ja Miles Davis saisivat aikaan Radioheadin sekä Headhuntersin kanssa Daniel Lanois’n ja Jeff Beckin antaessa välillä tulitukea. > Uutiset Sarjassamme mielenkiintoisia yhteystyökuvioita: Sepulturasta tutut Cavaleran veljekset Max ja Igor ovat kertoneet saaneensa työtarjouksen LCD Soundsystem -mies James Murphylta. Ahkera ja monitahokas kitaristisäveltäjä Jarmo Saari toteuttaa pitkään pyörittelemänsä idean jännittävästä kokoonpanosta, jonka hänen kanssaan muodostavat Abdissa Assefa, Sami Kuoppamäki ja Olavi Louhivuori. Murphy ehdottaa, että Cavaleran veljekset tekisivät levyn kahdestaan, kuin ”metallin White Stripes”. Kannattaa siis käydä tutustumassa vielä kun voi: thischarmingcharlie.tumblr.com 8 SOUNDI kuva: Sami Mannerheimo Ylen Iskelmä-Suomi -sarja saa sivutuotteenaan massiivisen levyboksin. Mozzerin kustantaja tietenkin veti herneen nenään ja vaati kuvien poistoa
e a s t w a y. 38,50 €. Mukana myös uuden iskelmän lippulaiva NELJÄNSUORA Jari Sillanpää on kutsunut Neljänsuora-yhtyeen esiintymään Liekeissä-kiertueen hallikonserttien pikkujouluiltoihin. f i VIP-paketit nyt myynnissä! Myynti ja tiedustelut: vip@menolippu.fi | 010 841 4185 (matkapuhelimesta 8,28snt/puh + 17,04snt/min, lankapuhelimesta 8,28snt/puh + 5,95snt/min) LIPUNMYYNTI: 0600 414 505 (1,75€/min+pvm). SEINÄJOKI Törnävä-sali 3. Klo 20-0 uskuluineen it im to t Lipu 8,50€€€ 4 n e a lk a Klo 19.00 (ovet 18.00). Liput toimituskuluineen alk. Pikkujouluajan parhaat paketit nyt myynnissä! vip@menolippu.fi / 010 841 4185 www.danny.fi www.menolippu.fi/danny Tiedustelut ja varaukset: Matkapuhelimesta 8,28snt/puh + 17,04snt/min. Photo Marc Theis Kun ostat lippusi R-kioskilta, saat Jari Sillanpään “Liekeissä” -singlen kaupan päälle. ROCK N’ ROLL FOREVER -konserttikiertue 2013 Vauhdikas ja värikäs uusi show! +EPPU NORMAALI La 2.11.2013 SEINÄJOKI Seinäjoki Areena, klo 20.00 (ovet klo 19.00) Liput toimituskuluineen alkaen 45,50€. “Neljänsuora sopii mielestäni mainiosti näihin bileiltoihin, sillä tämä yhtye nostattaa pikkujoulutunnelman varmasti kattoon”, Jari toteaa. SEINÄJOKIi, Seinäjoki Areena VIP -SATULINNA Tarjous on voimassa 6.9.-18.10.2013. Klo 20.00 ( ovet 19.00) Liput toimituskuluineen alkaen 62,50€. E A S T W AY L I V E Y L P E Ä N Ä E S I T T Ä Ä HIT The CE FLOOR! DAN r e t o s c od j s a s ht! e! +SPEC EST IA L G U mu S D’VOICES POPKORN-BAND 2. 4 1 a L I K O J Ä N I a SE ki Areen Seinäjo MUTE! billa Jatkoklu . 2 La 14.1 ia KI, Kom SEINÄJO K-18 -2013LA 26.10. www.jarisillanpaa.com www.neljansuora.fi Tiedustelut ja varaukset: vip@menolippu.fi / 010 841 4185 Matkapuhelimesta 8,28snt/puh + 17,04snt/min. Pikkujoulupaketit nyt myynnissä! LIPUNMYYNTI: www.eastway.fi w w w . Pe 15.11. 1
G. -soundalike-cd Synthesizer Spectacular, jonka äiti osti pyynnöstäni Salon Ruokavarastosta. –Kun jotkut hioo yhtä ja samaa juttua, minä kokeilen kaikkea. Kuulin tämän iPhonesta ja se avasi portin tuonpuoleiseen, jossa kaikki on sallittua ja millään ei ole mitään väliä. Monessa mielessä voimakasta musiikkia. – Elämäni kantavin hitti on Pet Shop Boysin Being Boring, jota kuuntelin jo KLF-aikoihin ja tauotta yli 20 vuotta. Ystäväpiirin laajimmin diggailema levy on Panteran Vulgar Display Of Power. Kun musiikki on tarpeeksi hyvää, ei ole väliä, mitä tyyliä se edustaa tai miten se on tehty. Levy on musiikillinen vastine C. Kun perusvire on pian kaluttu loppuun, tullaan erilaisia vireitä kuulemaan myös valtavirrassa. BIISINTEON KIPINÄN SYTYTTÄJÄ JUURI NYT MINKÄ KAPPALEEN TOIVOISIN ITSE TEHNEENI ALIARVOSTETUIN LEVY MIELIARTISTINI TUOTANNOSSA Christina Aguilera: Genie In A Bottle Mariah Carey: Ribbon George Michael: Patience Haluaisin tehdä R’n’B:tä jollekin suomalaiselle mariahille, mutta toistaiseksi ei ole oikein onnistunut. Kaksikon sivuallianssi Cup on myös Red Book -kokeilun jälkeen perso uusien ideoille. luontoretkeilyn hartautta. Mutta musiikki globalisoituu aidosti, ja Meksikosta Australiaan on ihmisiä, jotka tietävät meidät. GM:n uudemmat studioalbumit ovat joskus jääneet vanhojen hittien jalkoihin. Monipuolinen ja äärimmäinen levy, jolla voi tasapainottaa esim. En hirveästi välitä, mitä minun tahdotaan tekevän, vaikka on vaara jäädä ulkopuoliseksi. Ensilevyni oli Star Inc. Niin huono, että luikertelee aina ruudun vasemmasta reunasta esiin, ja huomaan kuuntelevani tätä yhä uudestaan. Jonkinasteinen persoonallisuushäiriö kuultaa neuroottisen täydellisyyden tavoittelun ja lievän musiikillisen takakireyden takaa. > Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen Mikko Pykäri kuva: Jukka Ovaskainen M ikko Pykäri on pian 10 vuotta vetänyt Regina-yhtyettä vaimonsa Iisan kanssa. Viides studiolevytys on alkamassa. (Regina, Shine 2009, Cup) – Olin 10-vuotias, kun kuulin MTV:ltä KLF-kappaleen Last Train To Transcentral. Mariahissa kiinnostaa musikaalisuuden ja seksuaalisuuden liitto, joka on voittajakombinaatio. 10 SOUNDI Teimme Cup-albumin parissa päivässä, vapaasti assosioiden, ilman älyllistä interventiota. Eri esittäjiä: Hard Bass 2011 ELÄMÄN KÄÄNNEKOHTA OMAN TUOTANNON KÄÄNNEKOHTA MUSIIKILLISTEN KYKYJENI HANKALIN KOETINKIVI MINKÄ LEVYN HALUAN SOITETTAVAKSI HAUTAJAISISSANI Cup: Red Book Elitsa Todorova: Samo Shampioni (Only Champions) Shakira: Waka Waka Aion jäljentää tämän tuotantoideat paperin läpi ja tehdä tästä oman tulkintani. Ideat tuotiin esiin niin kuin ne ilmenevät. Perustimme pian kokemuksen jälkeen Sami Suovan kanssa Cup-yhtyeen ja julkaisimme albumin Red Book. Siitä huolimatta todella hieno levy. Niiden arvottaminen ja tulkinta jäi prosessin ulkopuolelle. Luonteva päätös elämän mittaiselle voittoputkelle - waka waka!. Dj Isaac: Bad Dreams Tammikuussa 2012 olin kyllästynyt omiin ideoihini ja poljin salilla kuntopyörää. Hylkään aina kaiken, mitä olen ottanut vastaan. Christinan laulu on ihanan sensuellia ja biisi inspiroi tuotannollisesti. Erikoinen etno-mikrointervalliasteikko kuulostaa omaan korvaan epävireiseltä. Muutkin erikoisvireet innostavat. Pykäri tuottaa myös Iisan soololevyä. Jungin Red Book -kirjalle, jossa hän piirsi näkyjään, ennustuksiaan ja hallusinaatioitaan paperille. Vaaran tunne erotti sen aikalaisista, enkä edes tiennyt KLF-tempauksista. Reginan levyillä takki kääntyy joka kerta. Meillä oli teoria, että kaikki musiikki-ihmiset pitävät Panterasta. Monia jo klassikoiksi kohonneita raitoja Wildstyleziltä ja Blutonium Boyltä. Ensin Pykärin ja Sami Suovan Shine 2009 -duo julkaisee toisen levynsä Our Nation. SUOSIKKIKOKOELMALEVYNI Sami esitteli linkin kokoelmaan ja hardstyle-kärpänen puraisi välittömästi
& Nykytaiteen museo Mannerheiminaukio 2, Helsinki kiasma.fi KiasmaMuseum
Mäkkeihin hurahtaneet paikalliset opastajatkin olivat kiehtovampia hahmoja kuin leffassa näytelty tietoteknisen suunnittelun edelläkävijöiden nörttisakki. Sekin tausta valkenee Muisteista. Suuntaa siis osoitteeseen www.soundi.fi/palaute10 ja anna palaa. Sekä vähän muutakin kivaa. Risuja tai ruusuja. Mudin tekemä rikos tuo kaupunkiin verenhimoisia metsästäjiä, ja Juniperin omat suunnitelmat mutkistavat tilannetta. Testimusiikiksi valitsin kansikuvapoikamme Lemmy Kilmisterin uuden hengentuotteen, erinomaisen verevän Aftershockin ja painoin nappulaa. Päivänä muutamana toimitukseen saapui Sennheiser Momentum Black -kuulokkeet, joihin rakastuin ensisilmäyksellä. Oululla on toki erikoisluonteensa taiteilijoineen, muusikoineen, poliitikkoineen ja elokuvahulluineen. Siihen kytkeytyvien ihmisten omia kohtaloita seuraa avoimen kiinnostuneesti. Valkokankaalla virtaaviin 1950-luvun valokuviin, filmeihin, maalauksiin, arkkitehtuuriin, romaanilainauksiin ja yksityisiin mielikuviin latautuu paljon yhteistäkin muistia. Ellisin vanhempien eroaikeet entei- levät asuntoaluksen jättämistä ja muuttoa kaupunkiin. Panokset kovenevat sitä mukaa, kun Mudin mahdollisuudet paeta tyttönsä kanssa kapenevat. Vastarannan yrmeä ex-sotilas (Sam Shepard) vie myös oman osansa huomiosta. > Hai&Lou Asiaa populaarikulttuurin ytimestä ELOKUVAT TEKSTI: ASKO ALANEN KU N UDE A K U LEF FA VOITTAJAYHDISTELMÄ MUSTA + MOTÖRHEAD MUD Poikien ja miesten tulikasteita K aksi Arkansasin jokiköyhälistön 15-vuotiasta poikaa, Ellis (Tye Sheridan) ja Neckbone (Jacob Lofland), löytävät Mississippin saarelta tulvamyrskyn puuhun sinkoaman moottoriveneen. Käsikirjoitus pelkistää Huntin rämäpäisen ja Laudan laskelmoivan roolihahmon keskinäiset nokitukset ja yhteisymmärryksen hetket taitavasti. Hehku puuttuu. Korvien ympärille asettuvat keskikokoiset kuulokkeet istuvatkin moitteetta. Niiden luonnolliseen ja avaraan soundiin on päässyt kiintymään, ja kestävyyskin on osoittautunut moitteettomaksi. HH Kaikkien tästä Soundin numerosta palautetta antaneiden kesken arvotaan Sennheiserin Momentum Black -kuulokkeet, sekä upea Motörheadin Aftershock-fanipakkaus, josta löytyy levyn lisäksi huppari, juliste, postikortteja ja hihamerkki. Joten pistetään hyvä kiertoon ja Sennheiserit jakoon. Eikä sinun tarvitse tehdä muuta kuin kertoa mielipiteesi ja toivoa parasta. Jeff Nicholsin käsikirjoittama ja ohjaama leffa karistaa jokivarren selviytyjien tarinasta pian alun arvoituksellisuuden. Arvostamme rehellistä palautetta ja hyviä perusteluja.. Juhlatyökseen hän kokosi Oulun varhaisvuosistaan yhden parhaista ja henkilökohtaisimmista dokumenteistaan. Vain hektisissä ratakaasutuksissa ja odottamattomissa onnettomuuksissa roolit saavat vallan, ja kilpailuhenki jatkuu kiristyvän kiivaana viimeiseen ratkaisukierrokseen asti. HHHH OLEN KUUNNELLUT viimeiset 12 vuotta musiikkia pääsääntöisesti rakkaiden Grado SR-80 -kuulokkeideni läpi. Syrjäkulmien solidaarisuus kasvaa turvaverkoksi uhkaavia ulkokaupunkilaisia vastaan, ja ”valkoinen roskaväki” osoittaa jaloutensa vastoin lähes kaikkia kliseitä. Huomio ei keskity valtavia kehitysaskelia harppoviin projekteihin, vaan tietokonemaailman erityispiirteitä dramatisoidaan lähinnä markkinoinnin, myyntilukujen ja firman talousongelmien valossa. Kertomuksessa on tavallisia väkivaltaviihteen sävyjä, mutta nekin syvenevät, kun käänteet koetaan äkkiarvaamatta aikuistuvien poikien silmin. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN AILU KILP RUSH Kuusi vuotta ennen Keken F1-mestaruutta tittelistä kamppailivat James Hunt (Chris Hemsworth) ja Niki Lauda (Daniel Brühl), joiden tarina tiivistyy vuosiin 1975-1976. Samat innot ja riennot ovat tutut myös muiden taajamien ja tulevien vuosikymmenien kasvateille. Ajattoman tyylikkäät, mustat luurit, joita koristaa punainen, hienostunut tikkaus. Ratatuntuma, huumaava melu ja kuminkäry välittyy muutenkin poikkeuksellisen hyvin. Ehkä Sennheiserissa on aavistus liikaa bassokorostusta makuuni, tai ehkä olen vain kasvanut kiinni rakkaimpiini. Noihin pioneeriaikoihin verrattuna ynseän, epäsosiaalisen ja markkinatalouden kolhiman Steve Jobsin (Ashton Kutcherin) siviilielämä on aika mälsää väärinymmärretyn innovaattorin tuskailua. HHHH 12 SOUNDI MUISTEJA – PIENI ELOKUVA 1950LUVUN OULUSTA 70-vuotiaan Peter von Baghin elokuvatuotanto on vihdoin kunnolla esillä televisiossa ja filmifestareilla. Rush lienee tähän mennessä onnistunein vauhtikilpailun jännityksen kuvaus, etenkin jos ei muista, minkälaiset olivat kiihkeiden ajojen lopputulokset. Muisteja on tyylikäs minihistoriikki sodasta toipuvasta kaupungista maailman elpyvää kulttuuria uudestaan jäsentävän sukupolven silmin. Mieleeni nousi kirosanoja: jumalauta, kun kuulostaa hyvältä! Jykevä mutta tasapainoinen soundi ja hyvä äänieristys. HHHH JOBS Applen ja Macintoshien historiaan, neronleimauksiin ja jatkuvaan kehitykseen on ollut mielenkiintoisinta ja jännittävintä tutustua Soundin, Pahkasian ja Semicin toimitusten luovassa kenttätyössä. He ottaisivat sen haltuunsa, ellei poliisia pakoileva Mud (Matthew McConaughey) olisi asettunut siihen asumaan. Kumpikin kertoo tasapuolisesti tuntojaan monologeina ja kumpikin saa siviiliminälleen screen-aikaa. Kaksi sekuntia harkitsin siirtäväni Gradot eläkkeelle, mutta ei minusta kuitenkaan ole siihen. Merkillisen muukalaisen kanssa sovitaan yhteistyöstä, ja Mudin tyttöystävän Juniperin (Reese Witherspoon) saattamisesta yksiin sydänkäpynsä kanssa
Se on hyvä, mutta ei asian tiimoilta onnistuta mitään kauhean syvällistä sanomaan. Sovimme vierailupäivän, jolloin lupaan SOUNDI 13. Pientä hienosäätöä tehdään, mutta kaikkiaan sikäläisten tekijöiden ammattimaisuus on lyönyt ällikällä. Japanista tipahtaa Mokoman Loudpark-keikan backline-lista tarkistettavaksi. Hänen kommenttinsa Ride The Lightningia äänittämään saapuneen bändin tasosta, tahtotilasta ja Larsin kyvyistä rumpalina ovat kiinnostavia. Päätän työviikon ja siirryn viikonlopputöihin iloisissa merkeissä. Annoin Mokoman Yksi-ep/dvd -projektin odottaa lopullista käynnistymistään turhan pitkään. 4.10.2013 TUOMO SAIKKONEN Sakara Recordsin pääkonttori (kotona sijaitseva kuuden neliön työhuone) kuva: Sami Jämsén T ämä on niitä päiviä, kun yrittäjyyteen keskeisesti kuuluvan maanisen vaiheen aikana kirjoitetut shekit menevät lunastukseen. Idea muistetaan Radio Rockilla myös näin virka-aikaan, joten huuruinen lupaus menee lunastukseen. Tämä kirja ei pysty samaan. Kitaristi-aisaparini Kuisma oli taannoin baarissa lupaillut Radio Rockin porukoille, että esiinnymme mielihyvin akustisena kitaraduona risteilyvieraille. Muistissa on vastaava hienosäätö viime albumin tiimoilta, jonka lopputuloksena oli toivottu soundi, mutta myös orastava vatsahaava sekä tuhansia tuhottuja cd-levyjä. Tuotteissamme on tuoreustakuu! Viimeistelen dvd:n krediitit taittajalle ja pirautan Hyyrysen Antille studioon. Pelottaa hiukan, mutta tällaisista adrenaliinihyökkäyksistä me kai elämme. Stam1nan kuudennen albumin äänitykset ovat puolivälissä. Kirja käy läpi bändin voittokulun lähes vääjäämättömänä prosessina, PÄIVÄ MUSIIKKITEOLLISUUDESSA kuva: Soundin arkisto METALLICAN VÄÄJÄÄMÄTÖN VOITTOKULKU ja Hetfield sekä Ulrich tuntuvat välillä hiukan pahvisilta arkkityypeiltä: James on herkkyytensä karskin ulkokuoren alle piilottava runoilija, Lars väsymätön säätäjä. Vuoden 1984 paikkeilla tarina tai sen kerronta alkavat saada hiukan enemmän substanssia. Rasmussenin lisäksi tarkkanäköisimmät kommentit kuullaan Jason Newstediltä. Kylmä hiki nousee otsalle männävuosien toilailuja seuratessa, mutta tätä ”kansa” kaiketi haluaa nähdä. Mokoman tuottaja Miitri Aaltonen lähettää lisää miksauksia. 140 ja risat sivua ärsyttää. Se rumba veisi kuitenkin liikaa aikaa ja rahaa näin matalan katteen projektissa. Työn painopiste on siirtynyt tiedottaja Liina Rislakille, mutta hetkisen käytän videotiedoston ja linkkien koordinointiin. Kuuntelen studiokuulumiset ja rohkaisen Anttia tekstiasioissa. Ride The Lightningin myötä kuvaan astuu myös yksi kiinnostavimmista haastatelluista, eli bändin kaksi parasta levyä tuottanut tanskalainen Fleming Rasmussen. Se teki Metallicasta sydäntä särkevän inhimillisen. Komeasti potkii tämäkin, vaikka pohdimmekin bändin kesken hiuksenhienoja muutoksia sointiin. Ensimmäinen miksausversio saapui meiliin jo eilisiltana, mutta analyyttinen kuuntelu ei tahtonut enää onnistua teatteri-illan ja muutaman oluen jälkeen. Bändikirjat muistuttavat usein nuorille miehille kirjoitettuja harlekiineja. Mitään ideaa esityksen sisällöstä, laulajista tai mielekkyydestä ylipäätään ei tässä vaiheessa ole. K aksiosaisen Syntymä Metallica kuolema -eepoksen ensimmäinen nide jättää ristiriitaisen tunteen. Jos olet etsinyt kattavaa historiikkia ilman sen kummempia kommervenkkejä, tämä toimii. TEKSTI: ARTTU TOLONEN Paul Brannigan, Ian Winwood: Syntymä Metallica kuolema, osa 1 (Like) Sarjassa tekijät kertovat, miten elämänsä kokevat TUOMO SAIKKONEN ”Adrenaliinihyökkäyksistä me kai elämme” Sakara Records, Mokoma syöttää ja juottaa kultapoikamme pitkän kaavan mukaan. Puhumme Miitrin kanssa hieman ”audiota” ja toteamme miksauksen suunnan oikeaksi. Vaikka en ole Master of Puppetsin jälkeisestä Metallicasta kauheasti välittänyt, niin kunnioitan Some Kind Of Monster -dokumentin levitykseen laskemista rohkeana vetona. Aamukahvin äärellä miksaus on kuitenkin helppo todeta onnistuneeksi. Ei siksi, että olisin lukenut kauheata paskaa, sillä kirjan kerronta ja suomennos ovat molemmat ihan siedettäviä ja sujuvia, vaan siksi että käydessään läpi jäsenten nuoruutta ja bändin uran alkuvaiheita kirja tuntuu lähinnä laajennetulta versiolta niistä pikkuläpysköistä joita leikeltiin Suosikista. Lähetän kappaleen tiedottajallemme Katja Vauhkoselle lopulta varttia ennen radiopalaveria. Masterointimies Mika Jussila Finnvoxilta toimittaa valmiin singlen kuitattavaksi samaan syssyyn. Kaikki olennainen ehdittäneen lopulta tehdä, mutta päätösten on synnyttävä minuuttiaikataulussa. Kirja ei tarjoa kauheasti ajankuvaa, mitä nyt ne samat vanhat jutut siitä, miten tukkametalli hallitsi Sunset Stripiä ja MTV:tä. Nimikappale ja singlelohkaisu Yksi on tarkoitus esitellä aamuyhdeksältä Radio Rockin musiikkipäällikölle. Listaan leikkaajalle korjausehdotukset ja kyselen luvat kuvissa vilahtavilta ja vilauttelevilta ulkopuolisilta. Kummoiseen hieromiseen ei ole aikaa, sillä tämänkin deadline oli oikeastaan eilen. Vilkaisen dvd:n pakollisen hassutteluosion ensimmäisen version läpi. Cliff Burtonin pyhimyskulttia ei niellä kyseenalaistamatta. Tuntuu, että kirjoittajat eivät ole enää aivan niin kritiikittömiä tai tapahtumista on jäänyt syvempi ja selvempi jälki maailmaan. Kaikki muut ovat tunnetusti jossain määrin statisteja. Kaiken kiireen keskellä on unohtua, että tänään on Jarkko Martikaisen uuden singlen julkaisupäivä
Soolourallaan hän lakkasi blondaamasta hiuksiaan ja alkoi pukeutua vaatimattomasti. Delonin vanhemmat ottivat eri linjan ja paljolti kasvattivat pojan. Osansa muodonmuutoksessa oli varmasti myös jo 60-luvulla alkaneella heroiinin käytöllä, jota hän ei tiettävästi koskaan lopettanut. Näyttelijä Alain Delon sen sijaan on Nicon ainoan lapsen Ari Boulognen isä, vaikka on aina kieltänyt isyytensä. Desertshoren upeat kansikuvat ovat Philippe Garrelin La Cicatrice Interieurista. Se vaivasi naista, joka suorastaan vihasi alati rummutettua kauneuttaan. Warholin Factoryssa hän oli yksi Andyn ”super stareista”, mutta piti sitäkin skeneä perin pinnallisena. Calen mukaan Nicoa ei rohkaistu biisintekoon VU:ssa. On luonnehdinnassa jotain perää, mutta ei se koko totuus ole tuosta goottien esikuvaksi nousseesta, viittä kieltä puhuneesta naisesta, joka singahti rockyleisön tietoisuuteen Velvet Undergroundin uran alussa yhtyeen chanteusena, kiitos Andy Warholin vankan painostuksen. Hänestä oli masentavaa olla viileä ”Kuun Jumalatar” (Nicon lempinimi 60-luvulla), koska hänessä oli mielestään syvällisempiäkin puolia. VU-jäsenyys jäi tosin lyhyeksi. Toisin sanoen Nico kuului 60-luvun lopulla kovaa statusta nauttineeseen ”beautiful people” -eliittiin. Biisintekijänä Lou Reed koki bändin omaksi välineekseen, eikä Loun mittava ego jättänyt paljon tilaa muille suurille persoonille. Nico oli tähti jo ennen VU:ta ja tehnyt yhden singlenkin Andrew 14 SOUNDI Nico vihasi alati rummutettua kauneuttaan, koska hänessä oli mielestään syvällisempiäkin puolia. Super star Nicon poikaystävien lista on vaikuttava: Dylan, Brian Jones, Jackson Browne, Iggy Pop, Tim Buckley, Leonard Cohen sekä Jim Morrison, jonka kannustamana Nico alkoi tehdä omaa musiikkia. > Jussi Niemen naamakirja Teksti: Jussi Niemi Veteraanitoimittaja kertoo uransa tähtihetkistä Nico Kauneuttaan vihannut kuun jumalatar I kuvat: Soundin arkisto hmisten haastattelemisessa on mielenkiintoista se, miten he kasvokkain poikkeavat maineestaan. 1938 Kölnissä natsien nousuun syntynyt Nico, passissaan Christa Päffgen, sai jo teinityttönä Berliinissä mallin töitä ja päätyi myöhemmin Federico Fellinin klassikkoelokuvaan La Dolce Vita, ja muihinkin filmeihin. Siksi John Calekin poistui bändistä pian. Kuolema tuli Ibizalla 1988: Nico sai sydänkohtauksen 49-vuotiaana pyöräillessään. Surrealisti Mutta siirrytään Helsinkiin alkuvuodesta 1982 Hotelli Klaus Kurjen baariin, jonne saavuttuani sain en-. Loog Oldhamin Immediatelle Jimmy Pagen tuottamana. Cale ja Reedkin yleensä mainitaan listassa, mutta veikkaan heidän olleen enemmän yhden yön juttuja. Nicoa esimerkiksi kuvattiin 60-luvulta saakka vaikeaksi, kylmäksi, oikukkaaksi ja etäiseksi
Valtaosa materiaalista oli Marble Indexiltä ja Desertshorelta, hiukan Drama Of Exileltakin. Nico asui silloin Englannissa, Manchesterissä. Columbia, Atlantic ja Elektra kieltäytyivät sen julkaisusta ennen kuin Verve hyväksyi sen epäluuloisesti promoamatta sitä tuskin mitenkään. Rukousmaisen Mutterleinin Nicon ystävät soittivat hänen hautajaisissaan. 80-luvun happo oli hänestä huonoa, se vain nauratti. Ma- kaavatko nauhat unohdettuina jollain hyllyllä LA:ssa. Kysymykseen USA:ssa ja Euroopassa asumisen erosta hän vastasi: ”Amerikka on lännempänä.” Ihmisenä hänestä huokui aika lämmin tunne. Pelkän harmoonin saattama Janitor Of Lunacy mykistää selittämättömän intensiivisellä tuskallaan. Jos jatko ei vastaavaan korkeajännitteeseen ylläkään, niin keskinkertaiseen ei tyydytä Calen tuodessa palettiin hienovaraisia sävyjä. Laulu uhkuu voimaa harmoonin velloessa paksuna ja katkeamattomana kuin Tuonelan virta. Olen surrealisti ja vihaan logiikkaa. Sillä jäädyttää mitkä tahansa bailut, mutta vaikuttavaa ja omintakeista se on, kaunistakin. Ironista kyllä, ilmestyessään tätä rockin merkkipaalua ei useissa lehdissä edes arvosteltu riskaabelin sisällön (heroiini, sadomasokismi ja muut seksuaaliset perversiot, katuelämän tylympi puoli) takia. Nicon omaa sanontaa lainatakseni ”itämaisuuden ja hämmennyksen yhdistelmä” toimi pääsääntöisesti hienosti. Hän väitti jo tehneensä toisen albumin elossa olevien Doorsien kanssa, ”tai ehkä ei”. Vasta lopussa, kun meno alkoi rockata Waiting For The Manis sa (Nicolle silloinkin jokapäiväinen aihe), Hadin muualla hienosti maalaillut syntikkakitara soi väärällä soinnilla, vaikka mies oli soundchekissä hakenut katurosoa pitkään. Muut instrumentit (viuluja, piano, urut) hoitelee lähinnä Cale. Nico ei oikeastaan ollut VU:n varsinainen jäsen, vaan eräänlainen vakituinen vierailija bändin ykkösfanin ja klassikkokannen NICON KOLMAS SOOLOLEVY ilmestyi vuosi nyttemmin kovaan kurssiin nostetun Marble Indexin jälkeen. My Only Child on polveileva messu Nicon pojalle Arille, joka heti perään laulaakin lyhyen ja hellyttävän Le Petit Chevalierin. ”Miksen ymmärtäisi?” Markku ihmetteli tyynesti. Syvin viilto tulee heti kärkeen. Molemmat John Calen tuottamat/sovittamat levyt (tätä sääti myös Joe Boyd) edustavat tummaäänistä laulajatarta omimmillaan, kun taas Nicon dissaama soolodebyytti, folk-rockahtavasti kaupallinen Chelsea Girl keskittyi covereihin imelien jousien ja huilujen keskellä. There She Goes Again olisi myös kuulostanut Nicon tulkitsemana seksi. Tuttuja ammattilaisia molemmat, mutta silti: haastattelu ei parane osallistujien lisääntyessä. Vaihtoehtoisen version Deutsch land Uber Allesista ”alkuperäiseksi sosialistiksi” tunnustautunut Nico omisti Andreas Baaderille, jonka pahamaineisessa terroritiimissä hän olisi kuulemma voinut olla mukana, ”koska kapitalismi piti kerta kaikkiaan kitkeä maan päältä.” Lavalla Nico ei paljoa puhunut. Paikoin lähestytään laulun ja melodioiden puolesta saksalaisia liedejä, saksalainenhan Nico olikin. Nykyäänkin useimmat ihmiset ajattelevat hänestä puhuttaessa tätä levyä eivätkä hänen soolotöitään. Sen ”rikkinäinen ilmapiiri” puhutteli häntä, kuten Joy Divisionin sitä peilannut musiikkikin. VU-debyytti teki Nicosta kokeilevan rockin ikonin. Nicolla oli huumorintajua, vaikkei se normiratoja kulkenutkaan. Eurooppalaisella korostuksella puhunut Nico avasi audienssin ilmoittaen hymysuin olevansa raivoissaan. Moni radioasema kieltäytyi soittamasta sitä ja moni levykauppa myymästä. Nico piti myös Curesta ja teki levyä manchesterilaistuottaja Martin Hannettin kanssa. Leuhkalta hän ei vaikuttanut. Rakkauteen ja vihaan en usko, vaan kuriin, vaikka olenkin huono siinä. Nico tulkitsee kohtalokkaan ylvästä auktoriteettia huokuvalla äänellä nuorena kuolleesta seurapiirityttö Edie Sedgewickistä kertovan Femme Fatalen, hänen itsensä innoittaman häkellyttävän hellän I’ll Be Your Mirrorin ja psykedelistä ragaa muistuttavan huikean All Tomorrow’s Partiesin. SOUNDI 15. LÄPILYÖNTI SYVISSÄ JA TUMMISSA VESISSÄ The Velvet Underground & Nico (1967) Desertshore (1970) TUNTUU EHKÄ OUDOLTA ottaa tämä levy esimerkiksi Nicon kyvyistä, koska hän on siinä solisti vain kolmella kappaleella. Puolustaudun sillä, että kiekon merkitys myöhemmälle rockille on valtava. Ei haastattelusta, vaan jostain, mistä hän ei voinut meille puhua. Luullakseni hän käytti ”etäisyyttään” puolustuskeinona ihmisille, joita kiinnosti vain hänen kauneutensa ja tähteytensä. Keppi vain oli väärä. Haastattelun hupaisin hetki tuli, kun Nico yhtäkkiä kysyi Fagerlundilta, ymmärsikö tämä mistä puhuttiin. Sovitukset tehnyt John Cale nimeää päätuottajaksi Tom Wilsonin, jota hän arvostaa kovasti. Kysymysten jälkeen hän oli usein pitkään hiljaa ja kun vastaus tuli, sen yhteys kysymykseen jäi joskus hataraksi. En tiedä kuka ”hulluuden ovimies” on, mutta omia kokemuksiaan Nico tuntuu purkavan. Kamancheh-viulun ja baglavaluutun itämaisuus istui luontevasti Patti Smithin lahjoittamaa harmoonia polkeneen Niconkin settiin. Desertshoreen tutustuin heti tuoreeltaan ja se kolahti lujaa, vaikka harvakseltaan sitä tuli kuunneltua. Afraid tilittää lapsenomaisella vilpittömyydellä toisten armoilla olemista, kuin tuutulauluna Nicolle itselleen. Soundit ovatkin loistavat. Ihmetyttää, ettei kaikki biisit kirjoittanut Lou antanut Nicon laulettavaksi myös uneliaan nättiä Sunday Morning -singleä, koska se on kuin hänelle tehty. Totesi vain harvinaisen hiljaiselle yleisölle, että ”ei tässä sentään kirkossa olla”. 60-luku oli Nicosta merkittävä, koska ihmiset ottivat happoa. Ennakkotiedoista poiketen häntä ei säestänytkään Blue Orchids, vaan iranilainen Mahammad Hadi ja armenialainen Vasken Solakian, jotka lämpimäisiksi heittivät Samarkand-nimellä oman hypnoottisesti intensiivisen setin Lähi-idän instrumenteilla. Rock on Desertshoresta kaukana eikä folkistakaan voi puhua, vaikka yhteyksiä muinaiseen seremoniamusiikkiin ja katoliseen messuun löytyy. Kaikki aivan nappiin. Kannen maininnasta huolimatta Warhol ei tuottanut levyä. Nico selvensi hankaluuttaan naureskellen näin: . Onnellisuus nimittäin oli Nicolle sitä, että oli surullinen. Se ei koskaan ilmestynyt. Itämaisuutta ja hämmennystä Tavastialla meidät vihittiin uuteen vaiheeseen Nicon musiikissa. Turkkilainen isoisä oli soittanut si- tä osastoa pikku Christalle usein. Hyvin pelkistetty musiikki on synkkää ja yksinäistä. Hänen mystinen feminiinisyytensä tuo hienon vastakappaleen Lou Reedin proosallisesti laulamille rankemmille biiseille. Hän keskittyi kappaleisiin, kuten Morrisonille omistettuun vaikuttavaan Doors-messuun The End. Paljolti se johtui huonosta kuulosta, mutta osa hänen psyykestään tuntui jääneen hämmentyneeksi pikku tytöksi. Kun haastattelun ulkopuolella kysyin häneltä korsikalaisesta basisti/tuottaja Philippe Quillichinistä, jonka kanssa hän oli työskennellyt ja jonka tiesin diilanneen Nicolle heroiinia, hän ensin hämmästyi, että tiesin miehestä jotain ja kysyi sitten hyvin kiinnostuneena, mitä minä tästä hämärästä tyypistä ajattelin. Vaikeaa ja oikukasta ehkä, mutta myös läsnä olevaa, ei etäistä eikä kylmää. Veret seisauttavin numero oli Desert shore-ässä Janitor of Lunacy. Nico aikoi kirjoittaa kirjan ja mainitsi lempirunoilijoikseen Poen, Wordsworthin, Tennysonin ja Byronin. simmäiseksi kuulla myös Ilta-Sanomien Mikko Montosen ja Hesarin Markku Fagerlundin osallistuvan haastatteluun. Hänen pikku harmooninsa viittaa intialaiseen musiikiin, silti meininkiä ei voi kuvata itämai- tekijän Andy Warholin vaatimuksesta
Triosta kvintetiksi jalostuneen kokoonpanon huippukauden erikoisuus oli kolme kitaristia, joiden yhteistyöstä otettiin kaikki tehot irti albumilla Then Play On. Jäljellä on viiden minuutin tallennusaika sekä äänitä-, toista-, poista-, lopeta- ja hävitä -toiminnot, joita saa tosin harjoitella aika pitkään ennen kuin soitto sujuu kuin pedaalien tanssi. Then Play On julkaistaan nyt uudelleen masteroituna ja alkuperäisellä biisijärjestyksellä. Ensimainittu loikkasi uskonnolliseen lahkoon tammikuussa 1971 Los Angelesissa kesken kiertueen. Lopputuloksena voi olla myrskyisä kitarasinfonia tai sitten kaameaa kakofonista räpellystä. No, sillä voi tehdä luuppeja eli tallentaa vaikka kitaran soittoa tietyn pätkän tai fraasin ja laittaa sen soimaan toistuvasti – tai tallentaa uuden osion vanhan tallennuksen lisäksi. Dittossa ei ole lainkaan paristotoimintoa, vaan laite toimii vain 9 V muuntajalla, joka ei kuulu hintaan. Hyvä! Ainoa miinus tulee sivulla olevasta virtaliittimestä, pääty olisi parempi. Pedaali muuten säilyttää viimeisimmän luupin, vaikka laite on sammutettuna. Ledin punainen tai vihreä valo loistaa tai vilkkuu sen mukaan mikä moodi on päällä. Hän oli liittynyt yhtyeeseen neljä vuotta aiemmin, vain 18-vuotiaana. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen laitearvioija. Perustajansa kitaristi Peter Greenin liidaamana se teki upean taiteellisen kaaren käytännössä kolmen vuoden mittaiseksi jääneellä toimintakaudellaan. Basisti John McVie ja rumpali Mick Fleetwood jäivät luotsaamaan TC Ele ctr Ditto L onic oo Hinta per 129,www.s oundto ols.fi bändiä. > E-Liike Teksti: Esa Kuloniemi Matkalla musiikin juurille Taiteen alttarilla FLEETWOOD MAC Then Play On Reprise Kuva: Soundin arkisto A lkuperäinen Fleetwood Mac oli 1960-luvun brittibluesin syvimmin asiansa sisäistänyt kokoonpano. Säätimiä on vain yksi: tallennuksen toiston voimakkuus, jolla luupin voi siis säätää taustalle tai suoraan naamalle. TC Electronicin uudesta näpsäkän pienestä Ditto Looperista on karsittu kaikki turhat judanssit. Kirwan sai kenkää elokuussa 1972, syynä juominen ja maaninen käytös. Luupperi vaatii erityistä tarkkuutta jalkakytkimen käytön ajoituksessa, jotta äänityksen sauma ei jää kuuluviin. Mie tahon tämän spedun lautaani. Uutisointi päättyi Jeremy Spencer -sitaattiin: ”Me uskomme Jumalaan.” Spencerin osuus lp:llä jäi lopulta statistiseksi. Syksyllä 1969 ilmes- tyneestä Then Play Onista tuli Peter Greenin ja bändin kuopuskitaristin Danny Kirwanin biisintekokyvyn ja keskinäisen solistisuuden voimannäyttö ja samalla yksi kaikkien aikojen kitara-albumeista. Bonusraitoina ovat kokonaisuuteen oleellisesti nivoutuvat singlet Oh Well Pt. Jo Rolling Stonen 12.7.1969 ilmestyneessä numerossa uutisoitiin omituisia. Pian hänellä diagnosoitiin skitsofrenia. Huippukuosissa oleva bändi ja sen henkisesti huonosti voivat soittajat uhraavat itsetutkiskelunsa ja kriisinsä taiteen alttarille. Dittossa on myös usb-portti, jolla tallenteen saa siirrettyä tietokoneelle tai toiseen tallentimeen. Spencer ja Kirwan seurasivat pian perässä. Luupperi kytketään kitaran ja vahvistimen väliin. 1 & 2 ja Green Manalishi (With The Two Prong Crown). Himatestissä oli pakko sujauttaa oikeaan jalkaan vaaleanpunainen Crocs, koska paljaalla jalalla nappulan painamisesta ei tullut mitään. ”Kristusta levylle” -otsikoidussa jutussa kerrottiin bändin kitaristi-laulajien Peter Greenin ja Jeremy Spencerin suunnittelevan lp:n mittaista, Jeesuksen elämästä kertovaa kuoro- ja orkesteriteosta. Uudistetulla kokoonpanolla, melodisella rockilla ja Yhdysvaltain mantereelle siirtyneenä bändi ylsi myöhemmin samalla vuosikymmenellä yli 100 miljoonan levyn myyntiin. 16 SOUNDI een uskonnollisen vakaumuksen takia. Traumaattisen LSD-kokemuksen myötä yhä vetäytyneemmäksi muuttunut Peter Green ilmoitti toukokuussa 1970 jättävänsä yhty- No voi hiton Ditto L uupperi! Mikä luupperi
Toinen ongelma on aina se, että kuka huoltaa jos sellainen laukeaa tien päällä oltaessa. Muut koneet tulee stereona monitoreista. – Jos mahdollista niin aina vintage. – Muuten nämä keyboard-huollot hoitaa Olli Kaske Midi Factorylta. 4 Miksi juuri nämä. – Kosketinsoittajan elämä on yhtä kompromissia ja jatkuvaa paremman soundin hakemista. Soitan myös kitaraa sivuinstrumenttina, joten niitäkin on kertynyt. – Todennäköisesti jollain J. – Paul McCartneyn kanssa voisi olla kiva soitella. Vai kenties käsityönä tehty. 5 Minkä soittimesi tai soittovälineen pelastaisit palavasta talosta. Mutta kyllä se punainen lanka alkoi pikku hiljaa löytyä meikäläiseltäkin. 7 Huollatko kalustosi itse vai käytätkö jotain tiettyä soitinkorjaajaa. Parhaimmillaan mulla oli lavalla Hammond A-100 ja Leslie 251 sekä Rhodes. Se oli iso juttu, mutta alku ei ollut kovin lupaava. Lista on pitkä: Nurmio, Röyhkä, Karjalainen, Hector, Eero Raittinen, Hasse Walli, Kari Tapio, Wentus Blues Band... 6 Tallenne jolla laitteesi soivat ikimuistoisimmin. Siksi olen päätynyt käyttämään digivehkeitä. Ja silloin tuli itku. Oululaislähtöisen Gröhnin basismia ja työskentelyä kosketinsoittajana onkin kuultavissa yli sadalla albumilla. Tajusin, että tuolla kaverilla on homma hallussa enkä minä osaa mitään. – Varmaan ensin sen Fender Precisionin, sitten ehkä Jazzbasson ja akustisen. Sitten mulla on Höfnerin viulubasso, jonka ostin joskus Kaukolta neljälläsadalla markalla. Vahvistimena on Fenderin Deluxe Reverb -putkikombo, jolla saan digitaaliurun soimaan hieman suoremmin ja elävämmin itselleni. Se oli mielestäni jännittävintä mitä olin iki- – Ajattelin aikoinaan, että Jukka Karjalaisen bändissä olisi kiva soittaa. 9 Mitä ilman et koskaan lähde keikalle. nä kuullut. Onko roudareita ja tarpeeksi iso auto. SOUNDI 17. Karjalainen Electric Sauna -levyllä. Vaikka kyllä tämä uusin Et ole yksin on mielestäni tosi onnistunut. Alussa melkein tärisin kun pääsin hänen kanssaan soittamaan, muistelee Gröhn, jonka loppusyksy kuluu J. – Ajattelin aikoinaan, että Jukka Karjalaisen bändissä olisi kiva soittaa. Tästä johtuen Levon Helmin ja Paul McCartneyn keikkojen näkeminen ovat olleet meikäläiselle kaksi totaalisen romahduksen ja itkun sekä samalla puhdistautumisen ja ymmärryksen hetkeä. Seuraavaksi Olympic-merkkiset rummut, jotka vanhemmat osti mulle ollessani 11-vuotias. Ei liian hifi. Usein noissa vintage-kamoissa on se ongelma, että ne on ensinnäkin älyttömän raskaita ja isokokoisia. Ja on mulla Fenderin Mexico-Telecasterkin, musta perusmalli. Tai joku Mick Taylor, lapsuuden sankari. 2 Ensimmäinen oppimasi riffi, komppi tai biisi. – Olen aika poropeukalo näissä asioissa, mutta Rhodesin osaan virittää. – Ihan toimintavarmuuden ja helpomman roudattavuuden takia. Niin mulle on monesti käynyt näissä musahommissa, kommentoi multi-instrumentalisti Pekka Gröhn tähänastista uraansa muusikkona. Ja kaksi levytysreissua Woodstockiin Levon Helmin studioon ovat olleet huippujuttuja. – Meillä oli kotona Petroff-merkkinen piano, taisi olla tsekkiläinen. Siinä urkusoundissa ei sitten ollut mitään vikaa, ei tehnyt enää mieli mitään parempaa. – Eka oppimani juttu oli boogiewoogie, jota sukulaismies tapaili pianolla jossain juhlissa. Onhan mulla noita vintage-kiippareitakin kuten Wurlitzer- ja Rhodes -sähköpianot ja kämppä pullollaan rikkinäisiä urkuja kuten Lowrey, Farfisa, WLM ja Philicorda. Lisäksi löytyy Fenderin Jazzmaster samalta vuodelta, sekä 1959 Fender Musicmaster, sellainen pikkukitara. Etenkin kesällä Suomessa voi uimamahdollisuus putkahtaa eteen koska vain. Ja onko semmoiset rampit, joita pitkin voi työntää. Karjalaisen menestyslevyn myötä siunaantuneen, tasaisen tappavan keikkasuman, ja Röyhkän uuden livelevyn julkkarikiertueen merkeissä. – Fender- ja Gibson-diggailu on ollut niin suurta, että en ole vielä päässyt asteelle, jossa olisin tullut tilanneeksi käsityönä valmistetun basson tai kitaran. Valtavia elämyksiä. Settiä testaamaan saapui luokkatoverini Takkisen Sale, joka osasi kaikki Remun jutut ja alkoi ladata niitä kybällä. – Suurimmat esikuvani ovat The Beatles ja The Band. Suomessahan on monia aivan älyttömän hyviä soitinrakentajia ja täältä saa maailman parhaita kitaroita, vaikkapa Kari Niemisen tekemänä. Aloin hakea sitä pianosta monta päivää myöhemmin ja onnistuin! Sen jälkeen löysin Lady Madonnan pianoriffin bassokulun – sehän on periaattessa samaa boogieasiaa. – Bassoina on kaksi vanhaa Fenderiä, 1965 Precision ja 1966 Jazz Bass. – Tällä hetkellä keikkasettini koostuu Roland RD-64 -sähköpianosta, Nordelectro-kolmosesta sekä Studiologic Numa -urusta. Gibsonin vuoden 1969 Country-Western on ihana peli, jonka ostin Nordenstrengin Markukselta. – Kitarapajan Miikka Paatelainen hoitaa vahvistinhuollot. Ja niin lopulta kävi. Ja niin lopulta kävi. 10 Kenen kanssa haluaisit vielä soittaa. Alla on kaksi kaappia – toisessa kaksi 10-tuumaista ja toisessa yksi 15-tuumainen. – Uimahousut ja nesessääri on aina oltava mukana. 3 Millä laitteilla vedät nykyisin. Pekka Gröhn INVENTAARIO #27 -P itää olla varovainen mitä toivoo, koska se voi tosiaan toteutua. Olli on ollut aivan korvaamaton apu kun esimerkiksi Wurlitzer on kesken kiertueen mennyt epikseen tai pimennyt kokonaan. 1 Millaiset olivat ensimmäiset soittovehkeesi. – Mutta välillä nousee esiin kysymys, että onko tarpeeksi isoja keikkoja. – Bassokamoina on ollut Mesa Boogie 400+ -nuppi vuodesta 1990 lähtien. 8 Vintage vai uusi soitin. Pääsimme vielä Levonin Midnight Ramble –tilaisuuteen lämppäriksi sillä ensimmäisellä reissulla ja saimme nähdä lähietäisyydeltä hänet loistokunnossa
Hänen lopputyönsä käsitteli äänenkäyttöä kivun lievityksessä, tarkemmin sanottuna synnytyslaulua. Hurja vauhti ei tule hellittämään pitkään aikaan. Jenni Vartiaisen keikkakalenteri on täynnä ensi vuoden elokuuhun asti. P arin vuoden ajan Jenni Vartiainen tuntui miettivän kaikkialla, että Missä muruseni on. ”Se oli kuin jengi olisi tullut Kättärille tuomaan kukkia ja mä olisin ollut siellä paikat hellinä”, Jenni naurahtaa. Sillä 18 SOUNDI on suuria, maalailevia kappaleita ja pari kepeämpää tanssipalaa. Sitten hän katosi julkisuudesta. Albumin isolta hitiltä vaikuttaa sen koskettava päätösraita Minä sinua vaan, joka on kuin luotu radiossa soitettavaksi ja festivaalien päälavoilla esitettäväksi. Muutkin tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat tuttuja: säveltäjä ja sanoittaja Teemu Brunila sekä sanoittaja Mariska. Elämän kaavaksi muodostui, että viikonloppuna oltiin keikoilla ja arkena koulussa. Pari vuotta myöhemmin yhtye oli palanut loppuun ja koitti soolouran aika. – Olin vielä lukiossa ensimmäisten koelaulujen aikaan. Sen kehuttua Seili-edeltäjää on myyty yli 150 000 kappaletta. Olin kovin nuori ja viaton. Millainen ihminen olit silloin. Huolella valmisteltu Ihmisten edessä -albumi ilmestyi syksyllä 2007 ja sen nimikappaleesta tuli menestys. Myös Terra-levy kuulostaa tutulta, hyvin luonnolliselta seuraajalta kolme ja puoli vuotta sitten ilmestyneelle Seili-jättimenestykselle. Jenni Vartiainen valmistui keväällä 2012 Metropolia-ammattikorkeakoulusta. Jenni Vartiainen kuitenkin piti jalat tiukasti maassa. Levystä suuri osa syntyi Jennin avomiehen ja tuottajan Jukka Immosen studiolla. Terra-albumi valmistui syyskuisena sunnuntaina, lähti painoon maanan- taina ja sen ensimmäinen kuuntelutilaisuus oli tiistaina. Hyvin tietämätön monista asioista. Hiljaisuuden aikana Jenni Vartiainen valmistui laulunopettajaksi ja teki odotetun kolmannen sooloalbuminsa. Jenni Vartiainen aloitti suoraan huipulta. Jennin itsensä mukaan ”se oli vähän kuin kaksoiselämän viettämistä”. Nyt on kuitenkin kolmanteen soololevyyn keskittymisen aika. Se oli myös. ”Miksi tyytyä vähempään kuin viime kerralla?” kysyy itsevarma poptähti. Hän ryh- tyi poptähteyden rinnalla opiskelemaan. Osallistuit Popstars-ohjelmaan sen ensimmäisellä tuotantokaudella vuonna 2002. Vuonna 2002 kuopiolainen lukiolaistyttö valittiin Suomen ensimmäisen Popstars-yhtyeen Gimmelin jäseneksi. > Soundi-haastattelu Teksti: Tero Alanko Kuvitus: Ville Pirinen ”Ilman sisältöä ei ole pitkää uraa.” Jenni Vartiaisen vastikään ilmestynyt Terra-albumi lienee vuoden odotetuin poplevy Suomessa. Kauhean elinvoimainen ja kirkassilmäinen. Koko Seili-levyn pitkän kiertueen ajankin Jenni Vartiainen opiskeli
SOUNDI 19
Ja niiden kautta esille tulleilla on usein ollut ongelmia oman äänen löytymisen kanssa. Kukaan ei voinut olla varma. Mitä siitä seuraa ja mitä kaikkea voi tapahtua. Sellaisille se voi olla mieletön paikka lanseerata itsensä. En ruvennut miettimään, mitä muusikkoystävät sanovat. Ihmisillä on jonkinlainen käsitys siitä, mihin ne lähtee. – Yksi isoimmista syistä oli se, että Susanna sanoi heti alusta asti, et- 20 SOUNDI tä... – Laulamisessa on tärkeää, että on selkeä visio siitä, mitä on tekemässä. – Tämä tuntuu siltä kuin puhuttaisiin jostain edellisestä elämästä. Onhan se fakta, että melkein kaikki tapahtuu pääkaupunkiseudulla. – Oli helppo lopettaa, kun kolmas levy (Pisaroita ja kyyneleitä, 2004) ei myynyt ja keikat eivät enää myyneet. Mä muistan, kun ekaa levyä (Lentoon, 2002) tehdessä oltiin ratikkapysäkillä ja Susanna kysyi multa, että onko tämä mun mielestä paras mahdollinen juttu ja sanoi, että hänellä on jo nyt vaikeuksia handlata näitä asioita. Siinä kuitenkin oli kolme kokematonta tyttöä, jotka olivat hyvin erilaisia. Eivätkä ne kisat mitenkään mittaa kykyjä pelkästään levylaulajana. Rehellisyys omalle äänelle ja tyylille ei ole niissä se tärkein juttu. Pystytkö suosittelemaan tv:n laulukisoja kenellekään. Niissä kuitenkin etsitään tyyppejä, jotka ovat monipuolisia. En todellakaan halua heittäytyä uhriksi ja kertoa, että myin sieluni saatanalle ja että mua käytettiin hyväksi. Ne voivat olla hyviä ponnahduslautoja, mutta myös viedä ihan väärille raiteille. Sen jälkeen ei jaksettu enää tsempata. Me haluttiin niin eri asioita musiikillisesti ja muutenkin. Tuntui, että ei kannattanut jatkaa. – Mulle läheisintä on yhden osaalueen syvimmän olemuksen löytäminen. Se oli aikamoinen härdelli. Välttämättä se ei kuitenkaan sovi herkimmille tyypeille. Otettiin kolme aivan erilaista muikkia ja ruvettiin tekemään niille yhteistä levyä. Olen kymmenen vuotta hionut itseäni suomenkielisenä poplaulajana. Kaikki on fyysisesti ja henkisesti etäällä. Se on ihan höpöä. Että hän ei pysty tekemään tällaista pitkään. Jos olisin yrittänyt tehdä koko ajan kaikkea muuta, olisi voinut seurata identiteettikriisi. Ne tyypit, jotka ovat myöhemmin menestyneet parhaiten, ovat mun nähdäkseni olleet jo ennen kisoja sellaisia, että niillä on ollut selkeä tähtäin. Ei ollut kyynistynyt ja lähti rohkeasti mukaan sellaiseen skabaan. – Nykyään sellaisiin skaboihin osallistuminen on ihan eri asia. Ne voivat ennen kisaa harrastaa jonkinlaista itsetutkiskelua, että kannattaako osallistua ja että mitä se ehkä aiheuttaa. Olisi voinut tulla myös ongelmia itsetunnon kanssa, jos olisin huomannut, että en esimerkiksi pysty loistamaan englanninkielisen r’n’b:n laulajana. Ne ovat myös hyvin suorituskeskeisiä. Popstarsista koottu Gimmel-yhtye julkaisi nopeasti kolme albumia. Mihin Gimmel loppui. Ei meitä koskaan mihinkään pakotettu. – Mä luulen, että kaikki oppivat siinä paljon. – Muualla asuville kilpailu voi olla hyvä tapa tuoda itseään tykö. – Silloin kukaan ei tiennyt, että millainen juttu Popstarsista tulee. Toteutettiinko niillä jonkun muun näkemystä vai saitteko itse osallistua päätösten tekemiseen. On nähty ne menestystarinat ja ne flopit. Jos asuu Kuopiossa eikä tunne ketään, niin tilanne on ihan erilainen. Jos esimerkiksi levylle tuli kymmenen biisiä, niin meille soitettiin 20 biisiä ja saatiin itse valita niistä. Gimmeliä varjosti koko ajan se, että me tiedettiin, että se ei tule kestämään kauan. Muistan jopa tuotantoyhtiön edustajan sanoneen, että tästä voi tulla ihan hirveä menestys tai tästä voi tulla ihan järkyttävä floppi. Siellä ei ole samassa vaikutuspiirissä eikä siellä välttämättä ole ketään, suoraa kontaktia istumassa viereisessä pöydässä. – Jos asuu Helsingissä ja tuntee tyyppejä ja on paikkoja, mihin mennä esiintymään, niin silloin ei välttämättä kannata osallistua niihin. – Kaikki tehtiin niillä kyvyillä ja taidoilla, mitä meillä silloin oli. Kaikki halusivat eri asioita ja onkin aika ihmeellistä, miten saatiin edes jotain järkevää aikaan. Tällaiset kilpailut eivät välttämättä auta sellaisessa, vaan niissä pitää pyrkiä miellyttämään vähän kaikkia. Se näkyy esimerkiksi siinä, mitä studiossa valikoitui soolokappaleiksi. Sitä varten se kestikin vain kaksi vuotta. – Me kaikki jollain lailla ymmärrettiin lähestyä sitä juttua sellaisesta kompromissikulmasta. – Me saatiin vaikuttaa sopivan ahtaalla tavalla, tai ainakin meillä annettiin se tunne, että saatiin vaikuttaa. Kyllä siinä jollain tavalla yritettiin myös tuoda esiin niitä mieltymyksiä, mitä kullakin oli. – Ongelmat tuli vastaan siinä, mitä meistä kukin halusi pidemmällä tähtäimellä musiikilta ja uralta ja elämältä. Tärkeintä on kuitenkin se, ” Laulukilpailut voivat olla hyviä ponnahduslautoja, mutta myös viedä ihan väärille raiteille.”. On ihan urpo ajatus, että meitä koko ajan vedettiin kuin pässiä narusta. > Soundi-haastattelu siunaus, koska silloin ei uskaltanut pelätä
Tiesin, että se tulee herättämään huomiota, mutta en missään vaiheessa ajatellut, että siinä on jotain negatiivista. Ihmisten edessä on tosiaan jäänyt elämään myös aiheensa vuoksi. Semmoiset riitelykiukuttelut jätin ekaan levyyn. Ehkä juuri sen takia SOUNDI 21. – On sääli, että täällä varotaan tiettyjä aiheita. Samaan aikaan kun kiiteltiin yhdestä jutusta, niin piti koko ajan pitää fokus siinä, että kehityin toisessa. Se meni jopa henkilökohtaiseksi. – Se oli siihen aikaan sopiva levy. Luomishetkillä ei mietitä yhteistyötahoja ja muuta vastaavaa, mutta kun levy on valmis, kaikki haluavat, että mahdollisimman moni kuulee sen. Ensimmäinen iso soolohittisi oli Ihmisten edessä -kappale, jonka Seta palkitsi Asiallisen tiedon omenalla. Niin hassulta kuin se tuntuukin, niin Popstarsin koelauluissa tuli viimeinen varmuus siitä, että tämä on juuri sitä, mitä haluan elämälläni tehdä. Olin tehnyt siitä monta versiota ja olin sen suhteen ihan kuurona. Kyllähän mäkin sil- ”Ketä kiinnostaa joku täysin ontto juttu enempää kuin yhden levyn verran. Sinne ei kukaan ollut tervetullut. Ketä kiinnostaa joku täysin ontto juttu enempää kuin yhden levyn verran. Olin vaan onnellinen siitä. – Ihmisten edessä -biisistä pitää sanoa, että en koskaan lähtisi tekemään mitään sellaista, mikä tuntuu musta vieraalle. Itse olen huomannut pikemminkin niin, että niiden kollegojen jutut ovat lähteneet parhaiten eteenpäin, jotka ovat mahdollisimman paljon hands on joka ikisessä osa-alueessa. Mähän olen kuin pieni lapsi. Ehkä siinä oli myös joku uusi kulma popmusaan. Jos sisältö ei ole kunnossa, ei ole mitään, mille rakentaa. En lähde pelkäämään sitä, mitä voin laulaa ja mitä en. Vaikka mun pohja ei ollut kaikkein vankin, niin silti oli välillä vaikea kuunnella muita. Hittikappaleiden voima vai joku muu. Se tapahtui aika lailla koulun, kodin ja keikkapaikkojen välillä. – Antavat ainakin siinä mielessä, että usein kaikkea luullaan levyyhtiön suunnittelemaksi. Ei ketään. Ilman sisältöä ei ole pitkää uraa. Roolijako on selvä ja kaikilla on työrauha. – Tietenkin väitän edelleen, että tärkeintä on se sisältö, sisältö ja sisältö. Millainen on oma suhteesi levyyhtiöön. Oli Teemulta (kappaleen sanoittaja ja säveltäjä Teemu Brunila) nerokas huomio, minkä se teki mennessään siellä peltojen keskellä ja nähdessään ne kaksi tyttöä. Seilin suosion huippuaikoinakin opiskelit laulunopettajaksi ja otit vastaan lauluoppilaita. Soitin sitten Askolle ja pyysin, että hän päättäisi järjestyksen. Silloin täällä olikin eri tyypit duunissa. Silloin mun piti vähän riidelläkin, kun piti välillä sanoa, että en pysty tähän, että antakaa mun tehdä tämä näin. Keskustelua on paljon ja mielipiteiden vaihtoa. Vaikka pelkään jopa pimeää, niin en ikinä lähde pelkäämään tällaisia asioita. Olen siinä asiassa niin hyvä kuin pystyn olemaan. Koko ajan on suurempi halu tietää enemmän. – Silloin oli tosiaan muutamat itkupotkuraivarit. Että missään kohdassa ei ole oikaistu. – Tärkeää on myös se, että me kierrettiin tosi paljon. – Olihan se aika jännää elämää sillä lailla, että oli kaksi ihan eri maailmaa. – Katso, tuolla menee laiva! (Levy-yhtiön takkahuoneen ikkunasta näkyy Helsinkiin saapuva Tallink.) – Anteeksi. Laulaminen ja musan tekeminen ovat sellaisia asioita, jotka saavat mut heräämään eloon. Se oli mun isoin motivaatio. Sisältö, sisältö ja sisältö. Mun selitys on, että olin paljon nuorempi ja molemminpuolista luottosuhdetta ei ollut vielä syntynyt. On ihana tunne, kun on löytänyt sellaisen asian, mikä ei kyllästytä koskaan. – Mitä mä olin puhumassa. Mun mielestä on vaan hyvä, jos mun teksteistä herää keskustelua. Kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen rakkaudesta ei ole Suomessa liiemmälti lauluja tehty. – Tiesin. En tosiaan tiennyt, että miten sen piti mennä. Kaikki luottavat toistensa ammattitaitoon. Sen takia jää varmasti hyviä juttuja pöytälaatikoihin. Toisella albumillasi koitti ainutlaatuinen sadonkorjuun aika. Mun piti tehdä siellä duunit yhtä hyvin kuin kaikkien muidenkin. Seililevyä on myyty yli 150 000 kappaletta. Tiesitkö heti Gimmelin hajottua, että jatkat soolouralla. Ei ketään.” loin ajattelin helposti, että mitä tuokin tuossa selittää. – Niin. Sitä on usein vaikea miettiä ulkoa päin. Nyt tämä on tällaista määrätietoista ja rauhallista. miten saamansa tilan ja julkisuuden käyttää. – Ekan levyn aikaan oli ihan kunnon riitoja. – Ei me riidellä. Se on pakosti vaikuttanut omalta osaltaan. Ne kappaleet, hyvät laulut ja hyvät tekstit. En mä koulussa mitään vapaalippuja saanut. Antavatko Popstarsit, Idolsit, Voice Of Finlandit ja muut väärän kuvan musiikkitollisuudesta. Pystyitkö elämään muutenkin normaalia elämää vai pitikö sinun vältellä joitain tilanteita. – Jos on koko ajan koulussa jossain, niin kyllä se on mun mielestä tosi normaalia elämää. – Mutta mistä mä olisin riidellyt. Ne jeesaa mua, kun tarvitsen apua. Olen tehnyt läksyni ja jopa hankkinut ammatin laulamisen parista. Me tehtiin sen tiimoilta 179 keikkaa, ja me tehtiin ne hirveällä pieteetillä. Ihmiset löytävät sen uudestaan ja uudestaan aiheen takia. Voin olla sen suhteen rauhassa. – Mitä enemmän olen tehnyt keikkoja ja levyjä, sen varmemmaksi olen tullut. Sisältöhän siinä ratkaisee. Jos joku järkevä yhteistyökuvio... Niiden kautta tuli tietynlainen syvyys koko hommaan. – Tein tavallaan soolouran harjoitusvaiheen julkisuudessa. Mikä oli Seilin salaisuus. Mistä olette viimeksi riidelleet. Semmoista tohottamista se välillä oli, mutta ainakin mulla säilyi koko ajan kosketus todellisuuteen. – Me tehtiin tämä levy omassa sammiossa Jukan kanssa. Jopa niin, että sanoin levy-yhtiölle, että älkää soitelko. Siitä tulee näin jälkikäteen vähän huono omatunto: ”Anteeksi, että en ollut tehnyt kotiläksyjä.” Sen jälkeen olen ottanut asiasta vaarin. – Kun oltiin niin lähellä loppua, että piti saada biisijärjestys tehtyä, niin Asko (Kallonen, Warner Musicin kotimaisen tuotannon päällikkö) tuli avuksi. Jos ei ole sisältöä, niin ei ole mitään muutakaan. Me kaikki puhalletaan samaan hiileen. Niinpä Asko tuli ja auttoi sen kanssa. – Useimmat artistit haluavat, että heidän musansa ja uransa menee eteenpäin. Tätäkin biisiä tehdessä mietin, että miten paljon jengi voi saada siitä hyviä fiiliksiä
Ajattelin, että vitsi, mikä muikki ja ääni ja tuotanto. Kun diggaa musasta, niin diggaa musasta. Siksi sitä sanaa voi olla itsekin valtavan vaikea käyttää. Sitä työstettiin vielä 12 tuntia ennen painoon menoa. Yhdestä kaivosta voi ammentaa vain rajallisen määrän. – Olen tosi innoissani, kun bändikin on vihdoin kuullut levyn ja lokakuu on pyhitetty treenaamiselle. Mulla ei ole koskaan ollut mitään tarvetta puhua julkisuudessa muista asioista kuin mun musiikista. Olen puhunut asiasta ystävieni kanssa ja heissäkin on ollut niitä, joiden vanhemmat eivät ole koskaan sanoneet rakastavansa lapsiaan. Etenkin Video Games ja Blue Jeans oli mun mielestä törkeän hienoja juttuja. Mun tavoite on ollut tehdä vielä kovempi levy kuin Seili ja omasta mielestäni olen siinä onnistunut. Me aloitetaan marraskuussa konserttisalirundilla, mikä on tosi haastavaa. – Luulen, että se on pitkälti kasvatuksellinen juttu. Ekassa levyssä oli lärvi, toisessa oli torso ja nyt ajattelin, että kannessa olisi koko Jenni. Puhun siis koko ajan musasta. – Mun ei ole tarvinnut koskaan vältellä juuri mitään tilanteita. – En ainakaan halua myöntää, että ne olisivat vaikuttaneet. En myöskään ole koskaan hakeutunut julkisuuteen. – Nyt fokus on kuitenkin tässä syksyssä. Vaikka ovathan bändit pojat soittaneetkin jollain biiseillä. Se oli alkuperäinen idea. Ja kaikki siltä väliltä. Mietin asioita aika paljon kuvien kautta. – Tällä levyllä lähdettiin tekemään asioita, mitkä Seilillä jäi tekemättä. Meidän pitää vaan tutustua nyt uudestaan. Olenko väärässä arvatessani, että esimerkiksi Lana Del Rey ja Bat For Lashes ovat vaikuttaneet vahvasti Terran sointiin. On paljon ihmisiä, joiden sanavarastoon ei kuulu ”rakastan”-sana. En ole heittänyt kirvestä kaivoon millään lailla. – Lanan bongasin jo tosi varhaisessa vaiheessa. Se oli tietenkin vihoviimeinen asia, mitä halusin. Mulla ei ole koskaan ollut mitään tarvetta puhua julkisuudessa muista asioista kuin mun musiikista.” – Se on viimeinen levylle tullut biisi. ”Olen aina laittanut kiskan kiinni, kun on ollut sen aika. Moni kollega onkin sanonut, että ei haluaisi olla mun pöksyissäni, koska niihin odotuksiin on mahdoton vastata. Siellä oli myös semmoista henkistä keskaria kaiken sen viattomuuden takana. Jos sitä ei ole koskaan kotona kuullut, se voi olla itsellekin vaikeaa. Sellainen tietty mahtipontisuus on nyt viety pitemmälle. Niinhän se aina menee. Se tuntui vain toistavan yhtä juttua. – Ja mitä tulee julkisuuteen ja megasuosion saamiseen, niin kävin sen jo alkuvuosina läpi. Toisaalta ihmisten pitää vaan hyväksyä, että sieltä ei tullutkaan Jeesusta, vaan tuli Jenni. Diggasin ihan hulluna siitä levollisuudesta ja itsevarmuudesta. Edellisestä levystä on kuitenkin yli kolme vuotta. Jossain vaiheessa sen levyä huomaa ajattelevansa ihan muita juttuja. Pidin katseen pallossa ja koin kehittäväni itseäni koko ajan. syyskuuta 2013, Warner Musicin takkahuone, Helsinki. – Ymmärrän, että joku voi saada musta sellaisen kuvan, että kaikki mun elämässä liittyy musiikkiin. Hän poseeraa siinä iho savella pyyhittynä.) – Olen hyvin visuaalishenkinen ihminen. – Tiedän, että tätä levyä on odotettu ihan kauheasti. Sen jälkeen oli mahdollisuus yllättää. Uimahalleissa en tosin ole käynyt sen jälkeen, kun multa pyydettiin nimmaria, kun olin suihkussa sampoot päässä. Kerro siitä jotain. Sanoit, että edellisen levyn tiimoilta teitte 179 keikkaa. Sitten tulee oma yltiöherkkä rakkauslaulu, mikä tavallaan perustuu siihen, miten vaikeaa on sanoa rakastavansa toista ihmistä. – Ihmisten edessä -levy oli enemmän sellaista tunnustelua. Tykkäsin siitä asenteesta, mutta en kuitenkaan ajatellut, että haluan tehdä sellaista musiikkia. Puhutteko kotona jatkuvasti musiikista vai onko se työasioilta rauhoitettu alue. Asioita on isonnettu ja syvennetty. – Bat For Lashes on sellainen artisti, että olen kuullut ne levyt, mutta en ole mitenkään kylpenyt niissä. Ihastuin aluksi tosi paljon, mutta myös kyllästyin aika nopeasti. Tavallaan tykkään, mutta jotenkin se on jäänyt etäiseksi. Jos en sovi ihmisten odotuksiin, niin ne ajattelee, että en mä tällaista tilannut. Toisaalta olihan se erilaista lähteä tekemään levyä, kun ihmisillä on niin voimakas käsitys siitä, mitä ne odottaa. Siellä kaikki kuuluu niin selkeästi, että kaiken pitää olla kunnossa alusti asti. 19. – Mariskan kirjoittama teksti on ihan mieletön. > Soundi-haastattelu jaksoinkin kaiken niin hyvin. Mutta ei se mitään. Ne ääripopit ja ääriartsut tuli jo testattua. – Sanotaan vaikka näin, että olen sellainen tyyppi, joka puhuu koko ajan omasta duunistaan. Uuden levyn ”isolta” biisiltä, tulevalta ikivihreältä vaikuttaa sen päätöskappale Minä sinua vaan. 22 SOUNDI Olet puhunut Terrasta trilogian päätösosana. – Siis tietenkin mulla on supervahva olo kaikkeen levyyn liittyvän suhteen. – Trilogia-ajattelu tulee siitä, että haluan pysyä liikkeessä. – Löysin Lanan heti Seili-rundin päätyttyä. Minä ja Jukka ollaan musiikin suhteen sellaisia pihtailijoita, että me ei anneta sitä kenellekään kuultavaksi etukäteen. En tiedä, mitä seuraavaksi on tulossa, mutta uskon, että se on jollain tavalla selvästi erilaista kuin nämä levyt tähän saakka. Kuinka kauas kalenterisi on jo nyt täynnä. – Odota, niin mä näytän sulle! (Jenni hakee puhelimensa ja näyttää sieltä yhden valokuvan. Mitä se käytännössä tarkoittaa. Nyt tilanne on sellainen, että tein mä mitä tahansa, niin en varsinaisesti yllätä ihmisiä. – Miten sinä tuommoisia kysyt. Sitten joku totesi, että uuden levyn kanteen tarkoitettu kuva näyttää kaukaa katsottuna ja pienessä koossa, vaikka iTunesissa, ihan samalta kuin Seilin kansi. – Biisinä siitä haluttiin tehdä sellainen mahdollisimman iso. Jossain baarikeikoilla pystyy vähän räimimään ja kokeilemaan juttuja, mutta nyt virheet kuuluu heti. On ihan luonnollista, että mä olen jollain lailla muuttunut. Että onko sitä sanaa käytetty kotona ja onko itse tottunut sitä käyttämään. – Mä olen tullut tutuksi jostain asiasta. Edellistä levyä tehdessä se pakka oli tietyllä tavalla auki. Onhan se vähän surullista, mutta niin se vaan on. Vaikuttivatko valtavat odotukset millään lailla uuteen Terra-levyyn. Luultavasti ollaan tien päällä taas se puolitoista vuotta. Tavallaan tähän asti levyt on rakennettu samoista elementeistä, menty vaan syvemmälle ja tehty koko ajan isommin ja paremmin. Niinhän se menee isojen menestyslevyjen jälkeen. Ajattelen tämän trilogian kasvutarinana ja ajattelin, että olisi kiva, jos se näkyisi myös levyjen kansissa. Sen takia se ei Seilin kohdalla ollut niin rajoittava asia. – Se on täynnä ensi vuoden elokuulle asti, mutta kyllä se vielä siitä eteenkin päin täyttyy. Että missä on se muikki, millä on haaremihousut tai mitä tahansa. Onko vanhemmat sanonut niin lapsilleen tai toisilleen. Esimerkiksi jousia on käytetty enemmän. Miksi tyytyä vähempään kuin viime kerralla. Näin homma pysyy myös itselle mielenkiintoisena. Olen aina laittanut kiskan kiinni, kun on ollut sen aika
Lisäksi mielenkiintoisia osto-oppaita ja tietoartikkeleita, joiden avulla saat parhaan mahdollisen hyödyn hifi- ja kotiteatterihankinnoistasi. 50.000 lukijaa. Hifimaailma testaa puolestasi! Tutustumistarjous 2 numeroa 5,90 € Etusi 70 % (irtonumerohinnoin 19,60 €) Tilaukset: www.hifimaailma.fi/tutustu tai asiakaspalvelu (ark. 010 778 6400 Mikä Hifimaailma. HIFIMAAILMA kertoo kaiken laadukkaasta äänen- ja kuvantoistosta: Testaa, vertailee, tutkii ja opastaa. Niin perinteiset stereolaitteet kuin verkkosoittimet, monikanavajärjestelmät, kaiuttimet, subwooferit, videotykkejä ja televisioita unohtamatta. klo 9-16) p
Teksti: Antti Luukkanen LLIN OLVI kuva: Emma Gronqvist META U KU P U US I S 24 SOUNDI
Toisaalta matka Speedtrapia edeltäneistä Pyrotoxicista ja Nailgunnerista ei ole pitkä millään mittapuulla tarkasteltuna. Soittajien habitus kielii siitä, että kyseessä on enemmänkin kuin pelkkä harrastus. Yhdistäviä tekijöitä on paitsi nuori ikä myös kokonaisen musiikkikulttuu- ”On tosi paljon kyynisiä mulkkuja, jotka on nähnyt Slayerin kasiviis eikä sen jälkeen mitään parempaa voi enää tehdä. Näille tyypeille on aivan sama jos heitä osoitellaan kadulla sormella, koska nyt ei ole tarkoituskaan sulautua massaan, vaan kantaa omaa identiteettiä näkyvästi ja ylpeästi. Musiikkityyliä ei ole valittu muiden joukosta, vaan se on valinnut heidät. Kun kysyn mistä ja koska hevin kuuntelu on alkanut, käy ilmi, että ainakin Lost Societyn kitaristi-laulaja Samy Elbanna ja Rangerin kitaristi Jaakko Hietakangas ovat aloittaneet hevitrippinsä jo 7-8 vuoden ikäisinä pikkupoikina. Sen 1980-luvun loppuun päivittyvää speed-kohkausta ei voinut kuunnella ilman hymynvirnettä suupielessä. Osin samoja nimiä kertautuu myös Rangerin ja Speedtrapin puheenvuoroissa sillä erotuksella, että tässä porukassa ensiaskeleet syntisen musan parissa otettiin nimenomaan perinteisen hevin puolelta. Samylla kaikki alkoi Iron Maidenista, jota hän pitää vieläkin ykkösesikuvanaan. Ilmiöitä ja trendejä tuntuu olevan joskus enemmän kuin niille kuulijoita. Tälle väelle nahka, niitit, farkkuliivit, bandanat, varsilenkkarit ja pillifarkut kuuluvat sotisopaan. Tyyppejä, joiden mielestä lähtökohtaisesti kaikki uusi on perseestä.” Rangerin pojilla vanhan liiton hevi virtaa veressä. Ja se on poikkeuksellista. Judas Priest ja Accept ovat tulleet tutuiksi pikkupojasta saakka. Kaikille näille yhteinen nimittäjä on silti kovatahtinen ja kireä speedmetal. Vaikka maileja ei vieläkään ole mittariin kertynyt kauheasti, puhutaan jo nyt yli vuosikymmenen mittaisesta tiestä. Treeniksillä halki Suomen nuoriso veivaa vanhan liiton thrashia ja speediä innokkaammin kuin vuosikausiin. Kun tuli ensimmäisten omien bändin perustamisen paikka, valikoitui tyyliksi kaikilla thrashmetal, josta bändien tullessa ja mennessä siivilän pohjalle jäi juuret astetta vanhemman koulukunnan lähestymistavasta. Rangerin rumpali Miko Sipilä muistaa hehkuttaa läpi haastattelun Judas Priestia, mutta myös Accept ja Iron Maiden tulivat junnuiässä läheisimmiksi kuin vain hyvänpäiväntutuiksi. l ost Society julkaisi debyyttialbuminsa Fast Loud Death keväällä ja levy sai ylisanoja sisältäneen vastaanoton. Lost Societyn kohdalla kaikki jäsenet ovat käyneet saman kiertokulun, jonka eniten mainintoja keränneitä välietappeja ovat olleet Pantera, Metallica, Anthrax, vanha Megadeth ja Exodus. Kutsumus hevin soittamisesta tulee esille jo kättelyssä. SOUNDI 25. Muutama samoista lähtökohdista eteenpäin pyrkivä bändi niputetaan yhteen ja voilà: siinä meillä on jo ilmiö! Suomalaisen speedmetalin uusi tuleminen laadukkaiden tuoreiden bändien kautta ei pysäytä painokoneita, mutta tässä artikkelissa jututettujen Lost Societyn, Rangerin ja Speedtrapin lisäksi on olemassa kokonainen sukupolvi, joka soittaa metalia – tai oikeastaan heviä jos musiikkia halutaan kutsua aikaansa sidotuin termein – tyystin toisenlaisella asenteella kuin viimeiset parikymmentä vuotta on tehty. Jo pukeutuminen liittää nämä bändit osaksi sitä aikakautta, kun hevin kuuntelu oli joukosta erottautumisen väline. Vanhempiensa nuoruuden tyylin ovat ottaneet kokonaisvaltaisesti haltuun muun muassa nämä uuden metallisukupolven lupaukset: usiikista intoilevilla on paha tapa tehdä asioista suurempia kuin ne ovatkaan. Jos heidän edustamansa musiikki ei tule niputetuksi päivänpolttaviin hittinimiin, on se vain positiivista. Haastattelemistani soittajista hehkuu elämäntavan mukanaan tuoma itseluottamus ja palava, kompromissiton into. rin haltuunotto, eikä tyylivalinta rajoitu yksinomaan musiikkiin. Olennaisin ero löytyy silti siitä totaalisuudesta, jolla musiikki on ottanut soittajat valtaansa. Asian päälle ymmärtävät löytävät varmasti toisensa. Astetta roheamman, myös perinteistä heviä pokkaavan Rangerin julkaisukatalooki korkattiin tänä syksynä vain vinyylinä julkaistun Knights Of Darkness -mini-lp:n myötä ja brittiläisen uuden aallon hevin vivahteet si- säistäneen Speedtrapin esikoiskokopitkä Powerdosen ilmestyminen kohdentuu samaan ajankohtaan. Tänä päivänä metalli on koko kansan musiikkia
– En mä ymmärrä sitä mentaliteettia, että bändiä vihataan vaan sen takia, että se on päässyt johonkin. Jos ei tajua, niin ei tajua. Myös Speedtrapin kitaristi Ville Valavuo vakuuttaa, ettei heitäkään haittaa, jos tällainen väestö jää keikalle tulematta. Lafkat tyytyvät pienempiin markkinointibudjetteihin, mutta niiden näkemykseen on totuttu luottamaan. Joillekin nahka ja niitit kun näyttäy tyvät vitsinä. Jaakko: – Käveltiin Tampereen keskustassa Punk Is Danger -festareiden jälkeen, kun käytiin kirppareilta etsimässä levyjä. Ville: – Kun Speedtrapin levy valittiin YleX:n viikon levyksi, niin joku tyyppi oli sinne nettisivuille kommentoinut, että jos Hellhammerilta tai Celtic Frostilta ois kysytty ketkä on wimppejä, niin Speedtrap ei olis säästynyt sellaiselta kommentilta. kuva: Iiro Palva-aho Lost Society pääsi tekemään debyyttinsä metallijätti Nuclear Blastille. Samy myöntää, että keikoilla on keskisormea heiluteltu, kun Lost Society ei ole tarpeeksi undergroundia. Yhtä hauskaa oli silloinkin. Toi on just hyvä esimerkki niistä vanhemmista tyypeistä, joita näkee hevikeikoilla. Mutta niskaan ropisevilta kikkareilta ei säästy välttämättä niidenkään joukossa, jotka ymmärtävät mistä on kyse. – Heti kun bändi perustettiin, mulla on ollut tahto tehdä jotain tällä musiikilla. Keikoilla onkin kuulemma kes kisormi heilunut niillä, joiden mielestä bändi ei ole enää tarpeeksi undergroundia. Sisäpiireissä hyväksyttävämpää laitaa edustavalle bändikaksikolle nega- 26 SOUNDI Speedtrap on saa nut osansa huumori bändin leimasta. Jaakko: – Rangerilla ja Speedtrapilla on just sopivankokoiset levy-yhtiöt, jotka haluaa työntää sitä musaa eteenpäin ja oikeasti rakastaa sitä. Jos vähääkään muistaa 80-lukua ja katsoo kaduilla ympärilleen, voi nähdä kuinka klassinen nahkatakki ja hihamerkeillä. Se on iso pointti. Haastatteluhetkellä niin Samylla kuin Jaakolla on päässään trucker-lippis, Samylla vielä oikeaoppisesti lippa ylöspäin käännettynä. Ei me oltais lopetettu, jos ei oltais saatu sopparia. On tosi paljon kyynisiä mulkkuja, jotka on nähnyt Slayerin kasiviis eikä sen jälkeen mitään parempaa voi enää tehdä. Jälkimmäinen napattiin pian Global Battle Of The Bands -bändikisan jälkeen saksalaisen metallijätti Nuclear Blastin talliin. Baarin terassilta tulee lippatukkamies ja kysyy ollaanko mekin joku polttariporukka. Samy ei kuitenkaan halua korostaa resurssien merkittävyyttä liikaa. Jos jollekin 80-luvun hevin kuuntelijan pukeutuminen edustaa polttareihin sopivaa kreisihuumoria, niin bändeille itselleen se on aivan luonnollinen osa identiteettiä. – Kun paikallisessa lehdessä oli keikka-arvio, niin meidät oli kuitattu huumoribändinä. tiivinen vastaanotto puolestaan henkii suoraan 80-lukua. Se oli oikeastaan vaan hyvä sattumus, että Nuclear Blastin homma tuli eteen. Kun laittaa nahkaa ja niittiä päälle, niin se on sitten vitsi. Ja sama takaisinpäin tullessa. ”Kyllä mä edelleen kuuntelen mieluummin niitä Black Sabbathin ja Judas Priestin levyjä enkä jaksa etsiä niitä obskuureja demoja mp-kolmosina jostain blogeista.” onelle tinkimättömälle kuulijalle suurin ero Ranger/Speedtrap-parivaljakon ja Lost Societyn välillä on levy-yhtiöpolitiikka. Mutta huono tuntuu olevan heviä kuuntelevan kansanosan muisti, jos omilla keikoillaankin joutuu tulkituksi väärin niin kuin Speedtrapin muutaman vuoden takaisella Oulun-visiitillä. Koko terassi räjähtää nauramaan, kun me mennään ohi. Ei se meitä kiinnosta. Tuntuu että on olemassa tyyppejä, joiden mielestä lähtökohtaisesti kaikki uusi on perseestä. Ranger levyttää musiikkimesenaatti Jussi Lehtisalon Ektro Recordsille ja Speedtrap Svart Recordsille, jotka molemmat ovat pieniä suomalaisia puulaakeja
Jos kuuntelit punkkia, niin silloin piti myydä Maidenlevyt pois. Jaakko: – Bändit on intoilleet toistensa tekemisistä ja siksi siitä on tullut sitä klassikkokamaa. Tuntuu että suvaitsevaisuus toisiaan kohtaan olisi lisääntynyt punkkareiden ja metallipäiden keskuudessa, mutta läheisiä välejä ei ryhmä pidä millään muotoa uutena ilmiönä. Nyt ollaan samalla viivalla vanhojen partojen kanssa myös asenteellisesti. Kaikilla! Speedtrapin basisti Markus Hietamies painottaa, ettei pukeutuminen ole olennaisin osa tätä juttua eikä kukaan halua nostaa itseään sen avulla esille. Asiat tulevat luonnostaan. – Mä oon tällaisia sukkahousuja pitänyt jalassa jo yläasteelta asti, kitaristi Arttu Lesonen sanoo ja viittaa mustiin stretch-farkkuihinsa. Foreseen on saavuttanut crossover-suosiota niin ikään punk- ja metal-keikkoja soittamalla. Toiset vihaa punkkia yli kaiken ja toiset vihaa lähtökohtaisesti kaikkea heviä. Mutta en mä mene hevikeikalle muotinäytökseen. Myös soittajat voi olla ihan perusjampan näköisiä. Miko murahtaa, että häntä ainakin korpeaa joihinkin metalin kuuntelijoihin pesiytynyt tarkoituksellinen hassuttelu. Tosin nykyään ”rässiliivit” kelpaavat yksinäänkin. Ville: – Suurin osa kavereista tuntuu olevan punkkiporukoissa. Miko sanoo, että he haluavat yksinkertaisesti soittaa mahdollisimman paljon keikkoja. Miko: – Ruvetaan tekemään tietynlaista biisiä eikä hyvää biisiä. Se on tavallaan myös iso keskisormi myös niille. Hengenheimolaisuus on ollut aina olemassa. Mutta kyllä mä väitän että se yhteys on olemassa. Enkä vaadi, että kaikkien pitää näyttää siltä. – Se yhteyshän on ollut aina, Miko parahtaa. – En mä ite ole kuitenkaan kauheasti miettinyt, että pakko pukeutua tälla lailla kun soitetaan tällaista musaa. Unohtaa ei toki sovi tämän alan marginaalissa toimineita pioneereja, kuten Armouria tai Solitairea, joille oma kuulijakunta on ollut olemassa isojen otsikoiden tavoittamattomissa jo aikaa sitten. Mutta muitakin syitä löytyy. Tämä näkyy myös pakottomuudessa. Se kielii myös siitä, että metalli on joukkoon sulautuessaan mennyt liian pitkälle, kun vanhaan univormuun pukeutuessaan erottuu taas joukosta. Kyllä siellä kuuluvat speedin, thrashin ja crossoverin joukossa myös Panteran aktiivisen kuuntelun seuraukset. Fakta on kuitenkin se, että vanhan hevin, sen estetiikan ja asenteen nimeen vannovia bändejä Suomessa on paljon muitakin kun julkaisuilleen näkyvyyttä saavuttanut Soundin haastattelema troikka. koristeltu farkkuliivi -yhdistelmä tekee taas tuloaan. Joillekin se on harrastus, kun käy vain jotain soittelemassa. Rangerin ja Speedtrapin leireissä ollaan LISÄÄ LÖYLYÄ! Marginaaleissa kuplii uutta verta K un nykypäivänä musiikki on luokiteltu ennennäkemättömän pieniin lokeroihin, yhdistävien tekijöiden osoittaminen on aina kyseenalaista hommaa. Liika yrittäminen kostautuu. Ja sama toisinpäin. Markus: – Kyllä sen pitkässä juoksussa huomaa, ketkä tekee sitä vaan trendin mukaan. Ville: – Hevin kuuntelu ei enää samalla lailla näy ulospäin. Jaakko: – Punk Is Dangerissa tuli jotain vanhempia punksällejä sanomaan, että helvetin hyvä kun näin kova hevibändi voi olla täällä samalla keikalla. Ville: – Onhan niitäkin tyyppejä, jotka soittaa hevibändissä, mutta ei kuuntele heviä. Yhtye on yksi suosituimmista nykyhetken punkbändeistä mikä on vähintäänkin hämäävää, sillä bändin musiikki nojaa vahvasti Iron Maidenin ja muun 80-luvun heavyn suuntaan. – Slayer ja Suicidal Tendencies on olleet yhtäaikaa ihan perusasioita. Kovalaatuinen albumi on jo vyön alla Lost Societyn kaverusten hehkuttamalla Nuclear Omnicidella. Ville: – Mitä olen vanhempien tyyppien jutuista käsittänyt, niin jossain vaiheessa piti olla joko tai. Samy muistuttaa, ettei heidänkään musiikkinsa ole vain yhdestä laarista kauhottua, vaan painottaa Lost Societyn biisien monimuotoisuutta. Mulla, Artulla ja Ossilla (Paananen, rummut) oli kaikilla valkoiset tennarit, mustat sukkahousut ja Anthraxin paita. Lost Societyn kaverukset intoilevat Municipal Wasten kaltaisista uudemman polven bändeistä, jotka crossoverhengessä päivittävät vanhaa speedmetalia nykyaikaan. Jäsenten keski-ikä ei kummassakaan ole kalkilla pilattu. Miko: – Ei mun mielestä vielä pari vuotta sitten Helsingissä ainakaan ollut tollasia crossover-henkeä. Molemmat on nopeata, rajua ja väkivaltaista musaa. Tai voivatko Lost Societyn kaverit hymyillä lavalla jos siellä kerran on hauskaa. Siellä viihtyy paremmin eikä tarvi kuunnella mitään hölmöilyä. Musiikkia tehdään täysin sen hauskanpidon takia ja jos se katoaa uran aikana, niin eihän siinä ole sitten enää mitään jäljellä. Kyllä sen huo- maa jos soittajat on ite siitä innoissaan. Ensimmäiset seuraavasta aallosta esiin nousevat nimet ovat uutta materiaalia valmisteleva jyväskyläläinen, hyperenerginen speed/thrashporukka Forced Kill sekä Ektro Recordsille Rangerin kaveriksi kiinnitetty mikkeliläinen Lord Fist, jonka nahkaan verhottu nyrkki viuhuu ilmassa perinteisemmän heavyn nimeen. Perheenisiä, joista ei voi päällepäin sanoa, että kuuntelee heviä. Samy: – Yksikin päivä oltiin lähtemässä keikkareissulle ja keräännyttiin treenikselle. Perässä tulevat myös jo yhden seiskatuumaisen julkaissut Mausoleum Gate sekä kokoonpano-ongelmista kärsinyt Evil-Lÿn. – Joskus jengi on kysynyt, että miksi te varta vasten näytätte samalta, Samy tunnustaa. Esimerkiksi kun yhdellä hevikeikalla pyysin kasvisruokaa sanottiin heti homoksi. Kun on aidosti sitä mitä on, ei tarvitse jahkailla miltä mikäkin asia näyttäytyy ulospäin. SOUN- SOUNDI 27 DI 27. Ja sitten on Diskelmä. Kovatasoisten levyjen lisäksi onkin ilahduttavaa, että kaikki haastatellut yhtyeet tavoittavat paitsi muodon myös sisällön. Ville: – Toi on just se, mihin monet niin sanotut retrobändit kaatuu, kun ne ajaa itsensä liian tiukkaan karsinaan. Silloin joskus piti salaa kuunnella heviä. Tosi paljon dödistä, bläkkistä ja muuta perusalavireistä heviä. Ville: – Niin, kuka haluaa tehdä levyjä ja kuka haluaa ottaa promokuvia. Kaikkien kiivas runttaus on niin autenttista, että kenenkään ei tarvitse sijoittaa kirosanaa retro tyylilajin eteen. Häntä ei ainakaan nähdä kiltti päällä Wackenissa. Monista uusista bändeistä paistaa läpi sellainen teennäisyys. Niin kuin Arttu jossain haastattelussa sanoi, Suomessa heviskene on melkein täysin sitä mörrisysteemiä. Samy: – On niin paljon bändejä, joilla on se imitsi, että pitää olla vihaisia ja synkkiä. peedtrapin ja Rangerin tapauksessa irtiottoa nykypäivän metalliskenestä alleviivaa vielä sekin, että yhtyeet ovat soittaneet yhtä lailla paljon keikkoja punk-bändien kanssa. Kyllä se on lähentynyt taas. Ville: – Ääripäät on tietysti molemmissa porukoissa. Rangerin basisti-solisti Dimi Lambergin ei ole tarvinnut miettiä, voiko hän vetää korkeaa falsettikiljuntaa
Ville: – Se kapinallisuus on hävinnyt hevistä. Kyllä mä edelleen kuuntelen mieluummin niitä Black Sabbathin ja Judas Priestin levyjä enkä jaksa etsiä niitä obskuureja demoja mp-kolmosina jostain blogeista. ”Baarin terassilta tulee lippatukkamies ja kysyy ollaanko mekin joku polttariporukka.” lähdetty liikkeelle hevin alkulähteiltä, mutta molemmat myöntävät ”porttiteorian” hyödyllisyyden. Koska tämä ilmiö on tullut bändien sitä tahtomatta, luulisi sen herättävän ristiriitaisia tunnelmia. Samaa fiilistä on saatu herätettyä. Tyhmänrohkean stagedaivaamisen Lepakon lavalta ja salaa ostetun lämpimän keskikaljan maun. – Koko ajan piti etsiä uusia juttuja. Mutta eihän hevin pitäisi tulla äidinmaidosta, vaan olla juuri kapinaa vanhempia vastaan! Jaakko: – Jompikumpi porukoista on ainakin varmaan kaikilla meistä tykän- nyt hevistä. Ja se on nyt Ranger. Jaakko: – Deep Purple, Jimi Hendrix ja Black Sabbath ja muut tuli niin äidinmaidosta. Nelikymppiselle sukupolvelle speed metal ja siihen liittyvä huoleton koheltaminen tuo mieleen nuoruuden. Miko: – Mä ainakin jemmasin mutsilta mun AC/DC-levyt, kun niissä oli niin härskejä juttuja. Sitä myötä rupes rakentumaan levyhylly ja sillä tiellä ollaan. Mutta onhan siellä omassa huoneessa joskus kuunnellut sellaistakin musaa, että vanhemmilta olisi lähtenyt tukka päästä. Ville allekirjoittaa saman ilmiön. Ikinä en ole tavannut niin sanonutta henkilöä, joka vieläkin kuuntelis sitä!. Joskus neljä, viisi vuotta sitten huomasi, että jotenkin taantuu siihen vanhaan. Vaikka se ei niinkään kapinoi enää vanhempia vastaan, niin näkisin sen hevin soittamisen vastavoimana jollekin. Jos ei halua, niin voi jäädä siihen pintapuoleen. Aina on tosi outoa kuitenkin huomata, että kun keikan jälkeen tulee vanhempi jengi selittämään, että se musa toi paljon nostalgiaa siitä ajasta, kun kuuntelin rässiä. Ville: – Loppujen lopuksi se riippuu siitä, kuinka nälkäinen kuuntelija on ja kuinka syvälle se haluaa mennä siinä mistä tämmöinen musa on tehty ja mitä sitä aikaisemmin on tehty. Sitten se meni vaan koko ajan rajummaksi ja jossain vaiheessa se omin juttu tiivistyi. Mutta ehkä sit illemmalla... – Perheen isä joka oli innostunut Speedtrapista tosi paljon kertoi, että tekis mieli hevata, mutta kun pitää keskittyä perheeseen ja grillailla kanaa. Jotenkin oli ihan luonnollista, että halusin lisää sitä huutavaa sähkökitaraa. Mä halusin lisää sähkökitaramusan voimaa ja niitä fiiliksiä. Monet tulee puhumaan miten kuuntelin Stonea just silloin nuorena. Jaakko: – Ei pienenä kukaan mun kavereista ymmärtänyt mitä mä kuuntelen ja miksi mä sitä kuuntelen. Ketään haastatelluista yhtyeistä asia ei kuitenkaan tunnu haittaavan, mitä nyt Ville puistelee päätään muistellessaan netistä lukemaansa kommenttia. un puhutaan lähtökohtaisesti kapinallisesta musiikista, tuntuu epäilyttävältä nostaa esiin se seikka, että monelle varttuneemmalle kuulijalle Lost Societyn, Rangerin ja Speedtrapin musiikki näyttäytyy nos- talgisena. Mutta ei se niillekään mikään keskisormen osoitus ollut. Samy: – Kyllä siihen nostalgia on vanhemmalle sukupolvelle tullut. Mä vaan uin koko ajan syvemmälle siihen ja löysin uusia bändejä
– Danko Jones päätyi kuitenkin mukaan, sillä hän on pitkäaikainen ystäväni ja suuri musiikkini ystävä. kuva: Niclas Brunzell regenin menneet kuukaudet ovat olleet yhtä hullunmyllyä. – Tosiaan, onhan tässä sellainen ”miten ihmeessä minä olen ehtinyt tekemään nämä miljoonat asiat” -tunnelma. Aion kuitenkin palata Michaelin rinnalle ensi vuoden puolella. Ja jos Danko pääsee studioon niin hän ei malta olla nauhoittamatta jotakin! One Man Armyn otsikko viittaa suoraan Dregeniin, mutta myös muut albumin kappaleet kertovat artistin omasta elämästä. Eiköhän tämä kattaus nosta hymyt yhden jos toisenkin huulille! SOUNDI 29. – Minun piti takavuosina lähteä The Hellacoptersista, sillä en ehtinyt kiertämään kahden yhtyeen kanssa. Muistan hyvin, miten heräsin Japanin-kiertueen viimeisen keikan jälkeisenä aamuna ja naurahdin, että ”no niin, tämä on soolourani ensimmäinen päivä”. – Istuskelin monena yönä sohvalla ja tuijotin laajaa levykokoelmaani. Samaan aikaan valmisteltu omaelämäkerta vaikutti asiaan. – Kerroin elämäkertani haamukirjoittajalle tarinoita satojen tuntien ajan. Hellacopters-kaveri Nicke Anderssonin ja Wannadiesistä tutun Pär Wikstenin avustuksella tehdyllä albumilla vierailee lisäksi muun muassa Danko Jones. Pink Hearse alleviivaa sitä, etteivät elämä ja kuolema nyt sentään... Sitten päätin, että oman albumini täytyy esitellä kaikki ne vaikutteet, joista olen menneiden vuosien aikana ammentanut julkaisulle jos toisellekin. Flat Tyre On A Muddy Roadin kaltaiset kappaleet tulevat taatusti yllätyksenä joillekin ja se on pelkästään hienoa, Dregen kuvailee. Päätin hänen hautajaisissaan, että minun ruumiini tuodaan sen viimeisen kuopan äärelle vaaleanpunaisella ruumisautolla. Haluan fanien ymmärtävän tämän levyn myötä, että minä rakastan raskaan rockin lisäksi vaikkapa hiphopia tai John Lee Hookeria. Mietinkin muun muassa Slashin idean kopioimista – siis sitä, että kutsuisin jokaiseen biisiin vierailevan solistin. En ole koskaan käynyt psykiatrilla, mutta kirjan tekeminen oli melkoisen hurja matka oman pään sisään. EteläRuotsin Nässjössä syntyneestä Andreas Tyrone Svenssonista tuli tänä vuonna myös isä, kun hän sai esikoisen laulajavaimonsa Pernilla Anderssonin kanssa. Nyt minulla on ollut vieläkin enemmän hommia, mutta olen ainakin toistaiseksi selvinnyt ilman henkisiä tai fyysisiä vaurioita. Onhan se jo aikakin. Poikani nimi on Sixten ja sooloalbumiltani löytyy biisi 6–10, Dregen hymyilee. Haastattelujen alkuvaiheessa minusta tuntui vähän väliä, etten voi paljastaa näin rankkoja asioita. Olisin toki saanut mukaan kaikenlaisia maailmankuuluja muusikoita, mutta se levyn kanteen liimattu ”featuring se ja se” -tarra olisi vienyt huomion pois itse asiasta, Dregen painottaa. Lopulta tajusin, että kirja täytyy toteuttaa ”täysillä tai ei ollenkaan” -filosofialla. Mitä silloin on luvassa. Dregen ei kuitenkaan halunnut soolostaan ”tähtien temmellyskenttää”. Kirjoitin myös aivan tuoreista tapahtumista – esimerkiksi Backyard Babiesin managerin valitettavasta menehtymisestä. Mikä oli pääasiallinen tavoitteesi albumin suhteen. Katsoin kelloa ja se oli 6.10, siis aamulla. – Se on hyvä kysymys, sillä olen miettinyt oman pitkäsoiton tekemistä ainakin viisitoista vuotta, Dregen nauraa. Se ei kuitenkaan tuntunut lopulta oikealta, sillä tämä on minun oma levyni ja minun täytyy laulaa itsestäni kertovissa biiseissä. – Mutta tosiaan, omien hurjien elämänvaiheiden läpikäyminen vaikutti vahvasti albumin teksteihin. D Tänä syksynä minua ei valitettavasti nähdä Michael Monroen keikoilla, sillä soolo kiertueeni haukkaa kaiken aikani. Olet toiminut levyttävänä artistina parikymmentä vuotta. – Backyard Babies vetäytyi tauolle vuonna 2010. Ensimmäisen sooloalbuminsa lisäksi muusikko on ollut työstämässä Michael Monroen Horns & Halos -levyä eikä ensi maaliskuussa suomeksi ilmestyvän elämäkerran tekeminenkään sujunut aivan käden käänteessä. – En ollut projektin alkuvaiheessa täysin varma omista laulukyvyistäni. – Omien biisieni lisäksi livesettiin tulee Backyard Babiesin ja The Hellacoptersin kappaleita sekä muutamia lainanumeroita. – Olin New Yorkissa kirjoittamassa Horns & Halosin kappaleita, kun Pernilla soitti ja kiljui puhelimeen olevansa raskaana. Tänä syksynä minua ei valitettavasti nähdä Michael Monroen keikoilla, sillä soolokiertueeni haukkaa kaiken aikani. teksti: Timo Isoaho Soololevy 140-vuotiaana Michael Monroen luottokitaristi ja aiemmin Backyard Babiesin sekä The Hellacoptersin riveissä nähty Dregen keskittyy hetkeksi omaan uraansa. Sen vuoksi Dregen on joutunut taas tekemään kipeitä ratkaisuja. Hän sattui pistäytymään Tukholmassa ja kutsuinkin hänet kuuntelemaan uusia kappaleitani. Kun soitin 90-luvun loppupuolella Backyard Babiesissa ja The Hellacoptersissa niin sain kaikkien kiireiden seu- rauksena muun muassa mahahaavan. Ensimmäiset kuukaudet menivät kuitenkin laiskotellessa, sillä ryhdyin säveltämään soololevyni biisejä tosissani vasta vuonna 2012. Miksi nimeäsi kantava soolodebyytti ilmestyy vasta nyt. Aivan kaikkeen aika ei kuitenkaan riitä. Olen nelikymppinen, mutta tunsin itseni 140-vuotiaaksi - juttuja oli niin paljon. no, kuolemanvakavia asioita ole! Dregenin soolokiertue saavuttaa Suomen marraskuussa
Nauhoitukset laitettiin kuitenkin hyllylle ja de la Rocha aloitti uuden levyn työstön Nine Inch Nailsin Trent Reznorin kanssa. Albumin valmistumisesta uutisoitiin aikoinaan avoimesti ja sille oli varmasti iso vastaanottajajoukko valmiina. Hyllyllä on jopa kaksi soololevyä, jotka eivät todennäköi- sesti ilmesty koskaan. Näkyvimmät miehen teot ovat vierailut Roni Sizen ja Blackaliciousin albumeilla.. Tom Morellon Nightwatchman jatkoi protestilinjalla mutta hiljaisemmin äänenpainoin. Ilmeisen viimeistellylle julkaisulle kävi samoin. Kadonneiden soololevyjen arvoitus AUDIOSLAVEN CLASSIC ROCKISTA tuli jopa suositumpaa kuin Rage Against The Machinen politiikan tuntemusta vaativasta musiikista. Ensimmäistä solisti työsti pitkään ja intensiivisesti DJ Shadow’n kanssa. Mitä arvostukseen tulee, pisimmälle on päässyt kuitenkin rumpali Brad 30 SOUNDI Wilk, jonka soittoa kuullaan Black Sabbathin 13 -levyllä. > Minun tähteni Teksti: Antti Luukkanen Artikkelisarjassa kirjoittajat kertovat omista suosikeistaan. Mutta mitä on tehnyt Zack de la Rocha – mies jonka pitäisi olla vielä sanavalmiimpi kuin muut RATM-jäsenet
Kun rockin parissa on niin kiva arvottaa ja listata mitä moninaisimpia asioita, niin voin sanoa jo nyt, että jos joskus listataan rockin tunnepitoisimpia esityksiä, niin Rage Against The Machinen Bullet In The Head löytyy oman listani ykköspaikalta. Rage Against The Machine soittaa ilmaiskeikan Denverissä samaan aikaan Demokraattien puoluekokouksen aikana protestoidakseen Irakin sotaa. Zack de la Rocha ilmoittaa jättävänsä yhtyeen. SOUNDI 31. Monella itseni ikäisellä musiikkiin jo muksuna hurahtaneena ensimmäinen kuunteluformaatti oli c-kasetti, joiden hankinta paikallisesta tavaratalosta tai sähköliikkeestä oli harvinainen ja juhlallinen tapahtuma. 80-luvun lopussa olin jo saanut stereosarjan, jolla kykeni kuuntelemaan lp- ja cd-levyjä, mutta koululaisen tulotaso saneli, ettei uusia hankintoja kovin usein tehty. Bändin samanniminen debyyttialbumi ilmestyy. Killing In The Name nousee joulukuussa Britannian singlelistan ykköseksi massiivisen sosiaalisessa mediassa levinneen kampanjan ansiosta. Muut jäsenet perustavat Soundgarden-solisti Chris Cornellin kanssa Audioslaven. Totta kai osa viehätyksestä piili täysin uudenlaisessa musiikkityylissä. Lollapaloozakiertueen Philadelphian keikalla bändi seisoi lavalla 15 minuuttia alasti paikallaan suut tukittuina ilmastointiteipillä. Toolin kikkailusta pidin, mutta Rage Against The Machinen vaikutus oli silti aivan toista maata. RAGE AGAINST THE MACHINE VALLANKUMOUKSEN SOUNDTRACK M usiikinkuuntelun saralla nykyiset kuuntelumuodot ovat vielä vauvaiässä. Vuonna 1993, jolloin olin täysi-ikäisyyden kynnyksellä, eräs kirjekaverini lähetti Maxellin UR60 -nauhan, jonka a-puolella oli parhaat palat juuri ilmestyneeltä Toolin Undertow’lta ja b-puolella kuusi biisiä Rage Against The Machinen edellisenä vuonna ilmestyneeltä debyyttilevyltä. Kaseteilla oli vielä iso merkitys myöhemminkin. Home taping is killing music. Tarpeettomat äänitteet unohdettiin, mutta jok’ikinen huomion arvoinen levy ostettiin myöhemmin alkuperäisenä äänitteenä. Jäsenten rintakehiin oli töhritty kirjaimet P, M, R, C. Siinä ei ollut mitään teatraalisuutta tai muuten- kaan ulkoa opittua, Zack de la Rocha karjui kuin henkensä edestä asioista, joista tunsi, että ne olivat hänelle läheisiä. Biisin lopussa de la Rochan karjuessa kappaleen nimeä uudelleen ja uudelleen, miehen ääni särkyy mutta huuto jatkuu. Kavereille äänitettiin kasetteja, joilla oli viimeisimmät levysuositukset. 1991 1992 1993 1996 2000 2007 2008 2009 Rage Against The Machine perustetaan, kun ystävykset Tom Morello ja Brad Wilk lyöttäytyvät yhteen Zack de la Rochan ja Tim Commerfordin kanssa. Tilaisuus päättyy hämmennyksensekaiseen mellakkaan. Mutta enemmän kuin vallankumouksellinen tyyli tai kitaristi Tom Morellon häkellyttävä soitto minuun teki vaikutuksen bändin hyökyaaltona pyyhkäisevä raivo. Höpö höpö. De la Rochan ulosannissa kaikki laulutekniikan ulkopuolinen aines teki siitä todellista. Se saa laulun kuulostamaan, niin juuri, suoritukselta. Bändi soittaa ensimmäisen reunion-keikkansa Coachellafestivaaleilla. Jos oli Bad Religionin löytäminen muuttanut suunnan sekä musiikkitottumuksien että elämänarvojen kohdalla, oli tämän kasetin sisältö kenties vieläkin merkittävämmässä osassa matkalla itsenäiseen ajatteluun. Toinen albumi Evil Empire julkaistaan. Olen aina inhonnut laulajia, joiden suorituksessa kuuluu tahallaan tai vahingossa hengitysäänet. Protestillaan RATM kapinoi tunnettua amerikkalaista järjestöä ja sen harjoittamaa sensuuria vastaan. Amerikan listaykköseksi singahtanutta albumia on myyty Yhdysvalloissa triplaplatinaan oikeuttavan kolmen miljoonan kappaleen verran. Tuntuu kuin jossain vaiheessa solisti olisi purskahtamaisillaan itkuun
Se kuulosti siltä kuin joku olisi järjestänyt aakkoset uudelleen. Soittotekniikka ei ole kiinnostanut minua koskaan, mutta Tom Morellon uniikki kitaransoiton palikoiden uudelleenjärjestely pisti hämmästyttämään. Korn, Limp Bizkit ja muut tuolloin esiin. Sen verran oli minunkin nöyrryttävä myöntämään, että Rage Against The Machinen rytmiryhmän (basisti Tim Commerford ja rumpali Brad Wilk) groove oli funkia sekin. R age Against The Machine soitti vuonna 1996 Ruisrockissa. Vasta myöhemmin tajusin, että Evil Empire oli mielipiteitä jakanut levy. Tuohon aikaan asioista perillä olevat tahot hehkuttivat Red Hot Chili Peppersiä, jota inhosin jo tuolloin koska valkoisen miehen funk on jo lähtökohtaisesti typerää. Rivi löytyy levyn päätösraita Freedomista. Siviilipalveluksessa Jyväskylässä ollessani ostin levyn kokonaisuudessaan cd:nä Airon Musiikista. Tuo nimenomainen albumi on todennäköisesti eniten kuuntelemani yksittäinen levy. Ja vasta Paul Stenningin sinänsä heppoista RATM-kirjaa Taistelu lavalla lukemalla minulle selvisi, että bändi oli jo tuolloin keskinäisten ristiriitojen repimä ja lähes hajoamisen partaalla. > Minun tähteni Teksti: Antti Luukkanen Rage Against The Machinen neljä mäntää: Tom Morello, Zack de la Rocha, Tim Commerford, Brad Wilk. Latautunut vimma oli yhä tallella, mutta tuo energia hävisi ympäri Törnävänsaaren hiekkakenttää eikä tuolloin enää yhteisöllisestä hengestä ollut tietoakaan. Muistan painattaneeni t-paidan, jossa luki konekirjoitusfontilla ”Anger is a gift”. Kun katson Ruisrockin tuon vuoden esiintyjälistaa, en muista nähneeni yhtäkään muista esiintyjistä. Levy tarjosi huikean määrän sloganeita, joita pystyi poimimaan käyttöönsä, vaikkei olisikaan kohdannut samoja ongelmia kuin niiden kirjoittajat. Kuten parhaimmista keikoissa yleensäkin, en muista yksityiskohdista muuta kuin sen, että valtaisen yleisömassan pomppiessa alla oleva maa antoi joka pompulla periksi. Levyn tekstit olivat täynnä omaperäistä kieltä ja täysin ennenkuulumatonta soittoa. RATM:n keikan valtaisaa energiaryöppyä en unohda koskaan. Jo singlenä julkaistu Bulls On Parade vakuutti, että taso ei ole ainakaan laskenut. Kakkoslevy Evil Empirea tiesin jo odottaa, mistä johtuen se muodostui yhtä läheiseksi kuin debyyttikin. Jotkut pitävät sitä lähes epäonnistuneena, kun taas jotkut arvottavat sen käänteentekevää debyyttiäkin korkeammalle. Se kertoi aiheista, jotka eivät koskettaneet pohjoisessa lintukodossa, mutta levystä aisti sen asenteen, jota pystyi käyttämään kuka tahansa ja missä tahansa. Neljä vuotta myöhemmin Provinssirockissa magia oli jo kadonnut. Kasetti kului kelaillessa, sillä Undertow ei kestänyt kuuntelua RATM:n tah- tiin. Muistan painattaneeni t-paidan, jossa luki konekirjoitusfontilla ”Anger is a gift”. Levyn kannessa on ikoninen kuva Vietnamin sotaa protestoivan buddhistimunkki Thich Quang Ducin polttoitsemurhasta, jonka makaaberissa tyy- Rage Against The Machine hajosi vuonna 2000, mutta on keikkaillut senkin jälkeen. R age Against The Machinen albumi oli koukuttava, jännittävä ja sen poikkeuksellisista lähtökohdista johtuen jotain aivan uutta. Se kehottaa jokaista ottamaan oman elämänsä ohjakset käsiinsä, kieltäytymään nöyrtymästä. 32 SOUNDI neydessä on jotain yhtä pysäyttävää kuin levyssä itsessäänkin
Silloin kansakuntaa suojelkoskaan ilmestynyt, mutta Tom tiin laatimalla lista kappaleisMorellon Nightwatchman -nita, joita kyseisessä maailmanmellä julkaistu One Man Revolutilanteessa pidetään arveluttavina tai tion -albumi palautti taas uskon, ettei aiepäsopivina ja joita ei siksi saa radiosnakaan RATM-kitaristi ollut menettänyt sa soittaa. Erityisen lavealle sektorille levinneistä musiikillisista erimielisyyksistä huolimatta albumi svengaa jopa esikoistakin paremmin. Mutta niin kuin usein muutenkin elämässä, aika asettaa oman perspektiivinsä. SEITSEMÄN VUOTTA esikoisalbumin jälkeen tilanne oli bändin kohdalla kimurantti. Se toi poliitikan takaisin rockiin ennenkuulumattomalla ryskeellä. Ilman de la Rochaa ja poliittistai Meksikon zapatistien kohtata agendaa Morello, Wilk ja Comlot tulivat miljoonien sellaisten merford laskeutuivat tavallisten ihmisten tietoisuuteen, jotka kuolevaisten joukkoon. Punkissa yhteiskunnallinen vaikuttaminen alkoi nostaa päätään 90-luvun puolivälissä, mutta uskallan väittää, että juuri Rage Against The Machinen suosion ansiosta ajatus aktiivisesta osallistumisesta päätöksentekoon ja kansalaisvaikuttamisen voimasta nousivat aivan toiselle tasolle. selle. Se oli kaikista vaikeuksista huolimatta noussut arvoasteikossa isojen poikien kastiin. Evil Empire soi lämpimämmin ja on ensilevyä selvästi musiikillisempi. Rage Against The Machinen debyyttilevyn oli tarkoitus tehdä isoja asioita ja niitä se teki. Vaikka tämän tasavallan henkinen ilmasto on taantumuksellisuudessaan juuri nyt mykistävää, on valtavirrasta poikkeavasti ajattelevilla sentään jonkinlainen mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. nousseet nu-metal -ihmeet olivat tehneet tehtävänsä ja tehneet myös Rage Against The Machinesta vain aggressiivisen vaihtoehtorockbändin muiden seassa. Osansa oli varmasti debyytille rutikuivan äänimaailman ruuvanneen Garth Richardsonin vaihtaminen Brendan O’Brieniin. Audioslavea epäuskoisena. The Battle Of Los Angeles on yhä viimeinen uutta omaa tuotantoa sisältävä RATM-levy. Tasaisesti esiintyvistä huhuista huolimatta uutta studiolevyä ei ole vieläkään tullut ja yhä epätodennäköisemmäksi se ajan kuluessa tietysti käykin. Tuolla listalla on koko Rage sydäntään pelkälle rockin rämpyttämiAgainst The Machinen tuotanto. Se ei ole hitustakaan leppeämpi, mutta sen groove on notkeampi oli kyse sitten Morellon funk-riffeistä tai de la Rochan sanakikkailusta. Levyn kansiliepeessä on esitelty Yhdysvaltojen hallituksen vaaralliseksi julistamaa kirjallisuutta. Morellon kitaransoitto tuotti niin poikkeuksellisia ääniä, että varmemmaksi vakuudeksi levyn kansissa painotetaan, ettei sampleja, syntetisoijia tai koskettimia ole käytetty. Enää yhtyeelle ei riittänyt pelkkä oman sanan voimalla julistaminen. Olisi liian kyynistä väittää ajan ajaneen ohi bändistä, mutta kun väärän vänkyrää kitaratekniikkaa ja raposuuksia olivat metallissaan ymmärtäneet käyttää sadat perässähiihtäjät, tuntui RATM sekin jotenkin syypäältä vallitsevaan paskan nykyhevin tilaan. Maailman le pestattiin Chris Cornell eikä menestys muuttaminen musiikin avulla on yhä tätäkään yhtyettä karttanut. Juuri näitä Rage Against The Machine tarjosi kuulijoilleen maailmankolkasta riippumatta. Muistan eivät olisi niistä muuten kosseisseeni samalla Törnävänsaaren kaan kuulleet. Samalla yhä pahenevat ristiriidat de la Rocha/Commerford ja Morello/Wilk -leirien välillä asettivat paineita. tiin syyskuun 11. Numetal teki ilmiönä tuloaan tiputtamalla sanoman musiikin kelkasta. Samana vuonna ilmestyi vielä cover-levy Renegades, joka eleenä oli viimeinen naula arkkuun. Tässä joukossa oli enää hyvin vähän ihmisiä, joita kiinnosti esimerkiksi se Meksikon zapatistien ahdinko, jonka de la Rocha oli nostanut kaikista poliittisista teemoistaan läheisimmäksi. Se yhdisti nämä ääripäiden musiikkityylit tavalla, johon kukaan sen jäljittelijöistä ei sittemminkään pystynyt. kaa, mutta jäljelle jäänyt kolmikage Against The Machine osoitko teki ainoan oikean ratkaisun ja aloitti ti sen, että informaatio leviää väpuhtaalta pöydältä. Aikaa oli ostettu julkaisemalla livelevy ja videokokoelma. Jälkiviisaana levyltä kuulee isotkin erot kitaravetoisten sävellysten ja psykedelistä katurunoutta painottavien hiphop-vetojen välillä. Cover-albumiksi Renegades on keskivertoa tärkeämpi, mutta bändin diskografiassa se oli pelkkä kuriositeetti. Audioslaven kiistanalainen asia, mutta sitä kukaan suurin ansio oli kuitenkin vielä jälkeenei voi kiistää, että yhtyeen ansiosta päin alleviivata RATM:n poikkeukselliMumia Abu-Jamalin, Leonard Peltierin suutta. päivän terZack de la Rochan DJ Shadow’n kanssa työstämää soololevyä ei www.soundi.fi/jutut/soittolistat rori-iskujen jälkimainingeissa. The Battle Of Los Angeles ei vie soihtua enää eteenpäin, mutta se sisältää yhtyeen hienoimpia yksittäisiä biisejä kuten Guerrilla Radio ja Sleep Now In The Fire. Noihin aikoihin antifasistinen toiminta, aseistakieltäytyminen tai vaikkapa kehitysyhteistyöasiat olivat pienen piirin piperrystä, jota pidettiin yleisesti epämääräisen aineksen haihatteluna. Uskallan väittää, että RATM:n kaltaisten bändien myötä myös usko yksilön vaikuttamismahdollisuuksiin kasvoi. Tätä albumia pidetään rapmetalin tärkeimpänä julkaisuna. Ja tämä siis enhiekkakentällä 2003 katsomassa KUUNTELE SOITTOLISTA nen nettiä. Intiimi, akustinen folklevy naulitNiin että kiitos Juhana siitä kasesee kuulijansa paikoilleen ja osoittaa sen, tista. Vastaanottajia näille suosituksille löytyi: levy nousi Amerikan albumilistan ykköseksi. Vielä parikymmentä vuotta sitten niin ei ollut. Miten Rage Against Surullinen mutta kuvaatavanomaista ja merkityksetönThe Machine ja va esimerkki Rage Against The tä musiikkia ihailemani muusikot agitaation ABC Machinen vaikutusvallasta saakykenivätkään soittamaan. E nnen vuoden 2000 Provinssia RATM oli julkaissut kolmannen albuminsa The Battle Of Los Angeles. että sanoman voi tuoda esille hiljaisem- R soundi.fi SOUNDI 33. Keinot taatusti erosivat vaikka Los Angelesin South Centralin, Meksikon Chiapasin tai Suomen Karkkilan välillä, mutta kaikki muutokset lähtevät aina ajattelutavan muutoksista ja rohkeudesta. Eikä puhettakaan, ettäkö RATM olisi ottanut taka-askelia, bändi oli biisinsä nimen mukaisesti Calm Like A Bomb. EVIL EMPIRESTA tuli Rage Against The Machinelle kliseen mukainen vaikea kakkoslevy. Audioslaven keulillineistä huolimatta. Tässä bändissä kaikki oli radikaalia eikä tarkoitusperiä pidetty salassa. Kun Morello, Wilk, Commerford ja de la Rocha esiintyivät Provinssirockissa kesäkuussa 2000 oli bändi jo käytännössä hajonnut. Tänä päivänä kuunneltuna The Battle Of Los Angeles on lähes yhtä relevantti kuin kaksi edeltäjäänsäkin. Kulmakarvat nousivat kun singlenä julkaistun Killing In The Namen kertosäkeessä toistetaan mantraa ”Fuck you, I won’t do what you tell me.” Vallan oli palauduttava takaisin kansalle. Rage Against The Machine (1992) Evil Empire (1996) The Battle Of Los Angeles (1999) ”ARM THE HOMELESS” lukee Tom Morellon kitarassa. D e la Rochan lähdön jälkeen oli epäminkin ilman että sanottavan voima selvää, oliko RATM aikeissa jatsiitä mihinkään latistuisi
Mattin mukaan Trivium on vihdoin löytänyt identiteettinsä. Studiossa yhtyettä oli piiskaamassa Disturbedista ja Devicestä tuttu David Draiman. P uhelimesta kajahtaa selvällä suomen kielellä ”Mitä kuuluu?” Suomessa useasti vieraillut Triviumin laulajakitaristi Matt Heafy vastaa Lontoosta. Matt Heafy (toinen vasemmalta) purki viime vuosien negatiiviset kokemukset lauluihinsa. teksti: Laura Vähähyyppä Kiukkua purkamassa Trivium julkaisee kuudennen albuminsa Vengeance Falls lokakuun puolivälissä. – Uusi levymme summaa mielestäni kaikki edellisten albumiemme. – Kun viimeksi aikaa kului hirvittäviä määriä, Vengeance Falls val- mistui melko nopeasti ja kivuttomasti. 34 SOUNDI Maailmassa tapahtuu koko ajan kauheuksia, jotka saavat minut suuttumaan – Olemme kolmatta päivää Lontoossa promoamassa uutta albumiamme. Vaikka kappaleet ovat raskaita, vihaisia ja synkkiä, meillä oli todella hauskaa studiossa, ja biisit valmistuivat helposti. Pääsimme nyt vasta kuulemaan ulkopuolisten ihmisten mielipiteitä Vengeance Fallista, ja ainakin tähän asti toimittajat ovat olleet tyytyväisiä levyyn, Matt huokaisee. Vengeance Falls jatkaa samalla linjalla In Wavesin kanssa. Edellinen albumi In Waves (2011) oli Triviumille melkoinen ponnistus. Hyväntuulinen mies toteaa heti, että hänen suomen kielen varastonsa rajoittuu muutamaan fraasiin, ja melko laajaan kirosanavarastoon
– Seuraavalla Euroopan-kiertueellamme tulemme takuulla Suomeen. – Vaikka kappaleissa ei näykään valoa tunnelin päässä, haluan alleviivata, että purin omat vihantunteeni ja kostonhaluni musiikkiin. Nyt olemme saaneet suosiomme taas kasvuun, laulaja nauraa. Lisäksi jokainen keikkamme on melkoinen urheilusuoritus. Pääsin vasta jokin aika sitten nauttimaan perinteisestä suomalaisesta ruuasta, ja se oli mahtavaa! Kävimme sekä Sea Horsessa että Lappi-ravintolassa. – Paljon ikäviä asioita tapahtui hyville ihmisille viime vuonna. – Esimerkiksi britit rakastivat meitä aluksi ja vihasivat seuraavaa levyämme. Matt ei ymmärrä yhtyeitä, jotka eivät nauti paikallisia ruokia kiertueellaan. SOUNDI 35. Oli terapeuttinen ja katarttinen prosessi purkaa nämä kaikki kappaleisiin. Japanilaisen äidin kotona tehtiin aina itse ruokaa. Joka kerta olemme soittaneet suuremmassa paikassa kuin edellisellä kerralla, ja salit ovat aina olleet täynnä. – Koulussa kaikki kertoivat syövänsä aamiaiseksi muroja tai jotain muuta sokeria täynnä olevaa roskaruokaa, kun itse olin syönyt vaikka riisiä ja lohta. Kannattaa myös vältellä ketjupaikkoja. – David oli loistava studiossa. Vaikka Trivium ja David Draiman työskentelivät pitkiä ja intensiivisiä päiviä studiossa, ei ilmapiiri ollut missään vaiheessa stressaantunut. – Parasta on tutustua paikallisiin ihmisiin jotka vievät paikallisten suosimiin paikkoihin. – In Waves oli levy, josta ensimmäistä kertaa pitivät kaikki Trivium-fanit. Hän paneutui intensiivisesti musiikkiimme ja oli paras laulutuottaja, jonka kanssa olen koskaan työskennellyt. Hän innostui ruuasta jo lapsena. S uomi on aina ollut tärkeä paikka Triviumille. T uottajana hääri Disturbedin ja Devicen nokkamies David Draiman, johon Triviumin jäsenet tutustuivat jo vuonna 2005. Suomessa on mahtava yleisö, Matt kiittelee. Ruuan lisäksi olen yrittänyt valokuvata paljon ja tutustua joka maan omaan historiaan ja kulttuuriin. Moni ikävistä asioista tapahtui minulle, tai vaikutti suoraan minuun. – Maailmassa tapahtuu koko ajan kauheuksia, jotka saavat minut suuttumaan. Matt on oppinut vuosien varrella jättämään asioita omaan arvoonsa. Ei ole parempaa tapaa tutustua maan kulttuuriin kuin sen keittiö Kuvat: kiichichaos.com parhaat puolet yhteen. Toivottavasti muutkin pystyvät tekemään niin, ja purkavat pahan olonsa taiteeseen, harrastuksiin tai mihin tahansa mieluummin kuin satuttavat itseään tai muita, Matt selittää. Rakastin heidän ruokiaan. – Meidän on mukavampi olla nahoissamme tänä päivänä. Asuimme Davidin ja hänen perheensä kanssa, joten sekin toi meitä lähemmäs toisiamme. Vengeance Falls on jo yhtyeen uran kuudes albumi, ja vuosien aikana kaikki jäsenet ovat ehtineet kerätä roppakaupalla kokemusta. Se ei ollut alun perin tarkoituksemme, vaan kappaleet vain syntyivät näin. Matt Heafy on ruokaharrastuksestaan huolimatta uskomattoman hyvässä kunnossa. Jos aiemmin sadasta ihmisestä yksi ei pitänyt hänestä, keskittyi laulaja totaalisesti tuohon yhteen prosenttiin. Tässä ammatissa noita ihmisiä on ehkä tavallistakin enemmän. Oli outoa kasvaa julkisuuden valokeilassa, jossa ihmisillä oli melko helppo pääsy kaikkiin henkilökohtaisiinkin asioihimme. – Vaikka tällä kertaa levyllä ei kuulla huutoa, monet pitävät kappaleita brutaaleimpina mitä olemme tehneet. – Joogaan, käyn kuntosalilla ja juoksen. Eräs tuttavamme vihjaisi meille Suomessa vodkasta jäädytetyillä karpaloilla. Nämä tunteet ovat olleet pohjana lyriikoilleni. Levy kuulostaa siis tutulta, vaikka kappaleet ovatkin uusia ja tuoreita. Jo kouluaikana Matt kävi mielellään ystäviensä luona syömässä ja pääsi tutustumaan erilaisista etnisistä taustoista tulevien perheiden kotiruokaan. – Hänen ohjeillaan onnistuin saamaan reilusti lisää itseluottamusta laulajana. Täällä fanit ovat ottaneet bändin vastaan avosylin joka kerta, kun muualla maailmassa suosio on ollut hyvinkin tuulista. Kun Trivium lähti kiertueelle, Matt pääsi tutustumaan eri maiden autenttiseen ruokakulttuuriin. Laulaja pitää omaa Kiichi Chaos -nimistä ruokablogiaan osoitteessa kiichichaos.com. Se oli mahtavaa, Matt vinkkaa. Ainahan me tulemme. He ovat idiootteja. Katujengi pahoinpiteli minut, basistimme ja managerimme. – Meillä kaikilla oli hyvin samanlainen huumorintaju. Ei ole parempaa tapaa tutustua maan kulttuuriin kuin sen keittiö. – Ensimmäisen kerran kun soitimme Suomessa, keikka oli loppuunmyyty. Kulinaristi kiertueella MATT HEAFY on soittamisen lisäksi innoissaan ruuasta. Tällä kertaa mies ammensi kiukkuista sanomaa omista virheistään ja paineistaan, mutta myös asioista jotka ovat maailmassa pielessä. – Haha, teen kiertueella muutakin kuin syön, Matt nauraa. – On outoa törmätä esimerkiksi amerikkalaisiin yhtyeisiin kiertueella, jotka valittavat eurooppalaisesta ruuasta, ja kaipaavat vain lähintä McDonald’sia. Jokainen suhtautuu niihin omalla tavallaan. – Olen ymmärtänyt, että aivan sama mitä tekee, aina löytyy joku joka ei usko tekemisiisi. Jouduimme miettimään ulkonäköämme lehtien kansissa, ja tottumaan outoihin asioihin elämässämme. Uskon, että he tulevat rakastamaan Vengeance Fallsiakin. Edellisen vuoden kiireet ja ikävät sattumukset varjostivat albumin suunnittelua, ja nämä tapahtumat kuuluvat kappaleiden sanoituksissa. Meitä uhkailtiin aseella ja manageriltamme murtui olkapää. Nyt olen ymmärtänyt, että saan soittaa kitaraa ja laulaa työkseni, saan matkustaa ympäri maailmaa kuin ilmaisella lomalla, joten asiathan ovat erinomaisella tolalla, Matt nauraa. Kun Trivium aloitti uransa, yhtyeen jäsenet olivat 18- ja 19-vuotiaita. Aiomme kuitenkin soittaa vanhoja biisejämme edelleen keikoilla, joten huutoakin on luvassa, Matt naurahtaa. M att Heafy kirjoittaa kaikki Triviumin lyriikat. – Aina välillä, kun nauhoitimme lauluja, David kysyi, että ”mikä hitto sinua oikein vaivaa, kun kirjoitat tällaisia sanoituksia?” Matt nauraa. Vaikka minulla on vielä paljon opittavaa, olen mielestä- ni parempi laulaja kuin koskaan aiemmin. Jo silloin kiinnostuin eri maiden ruokakulttuureista. Mikä siis on miehen salaisuus. Ihmiset tappavat toisiaan naurettavista syistä. – Haluan syödä jokaisessa maassa heidän perinteisiä ruokiaan
Viimein laulajan henkilökohtainen lääkäri lähetti Davisin vieroitusklinikalle. – Se paikka ei ollut mikään julkisuuden henkilöille tarkoitettu kiva rantahuvila. – Onnistuimme yhdistämään erilaisia musiikkityylejä innovatiivisesti säilyttäen silti Kornin musiikille tunnusomaisen raskauden. – Vihasin itseäni ja etenkin sitä, ettei minulla tavallaan ollut kontrollia omaan kehooni. 36 SOUNDI ensimmäisillä levyillä ja olen valtavan ylpeä siitä, että onnistuimme viemään musiikkimme enemmän tai vähemmän tuntemattomille seuduille myös vuonna 2011. Lopulta jäin täydellisesti koukkuun enkä pystynyt tekemään oikein mitään ilman jokapäiväistä pilleriannosta. – Olen kärsinyt pitkään ahdistuksesta ja henkinen tilani oli heikoissa kantimissa. Olimme luomassa kokonaan uudentyylistä musiikkia Kornin Viisi vuotta sitten bändiin liittynyttä rumpali Ray Luzieria (toinen vas.) lukuun ottamatta Kornin kokoonpano on tänään sama kuin ensilevyllä vuonna 1994. Se oli rankka, todella rankka kokemus, Davis sanoo vaimeasti. Siellä vierähti muutamia viikkoja. Olen todella onnellinen, että ne ajat ovat nyt jääneet taakse. Valtameren takaa kaikuva matala ääni kuuluu Jonathan Davisille, jonka johtama Korn on hylännyt dubstep-kokeilut ja palannut yhdennellätoista albumilla juurilleen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hoitojakson alkajaisiksi minuun pumpattiin rauhoittavia lääkkeitä, etten saisi esimerkiksi paniikkihäiriökohtauksia. teksti: Timo Isoaho Kun puhelin viimein soi, kello käy Los Angelesissa jo aamuneljää. Olin jatkuvasti niin täynnä tuskaa, että minun täytyi turvautua lääkkeisiin yhä enenevässä määrin. Olivatko ne kaikki tylyt heitot todella sen arvoisia ja tarvitseeko näitä bändiasioita lopulta ottaa niin vakavasti. Paluu Bakersfieldiin A lavireisen modernin metallin kestävimmät, iskevimmät ja pomputtavimmat biisit kirjoittaneen Kornin tulevaisuus oli usvan peitossa vielä pari vuotta sitten. – Rakastan edelleen The Path Of Tota litya. Davis saa olla melkoisen kiitollinen The Path Of Totalityn onnistumisesta, sillä muusikon elämä oli sekasorron vallassa. Davis kertoo nyt Soundille oman elämänsä helvetistä, kitaristi Headin vaiherikkaasta paluusta ja Bakersfieldin sekopäistä. Rakennus oli vanha sairaala ja sen seinien sisään oli tungettu kaikenlaisia kaheleita. Se on ehdottomasti eräs suosikeistani Kornin koko diskografiasta, elämänsä järjestykseen saanut Davis vakuuttaa. Loppuvuodesta 2011 ilmestynyt dubstep/metalli-hybridilevy The Path Of Totality oli kunnioitettavan uskalias ja raskaan musiikin raja-aitoja taas kerran venyttänyt kokeilu, mutta samaan aikaan levyn tuotannosta vastannut laulaja Jonathan Davis oli matkalla yhä syvempiin lääkeriippuvuuden syövereihin. Teimme yhteistyötä eri tuottajien (muun muassa Skrillex, 12th Planet ja Kill The Noise) kanssa ja yhdistimme Kornille ominaisia elementtejä heidän dubstep- ja drum ’n’ bass -maailmoihinsa. Oleellisinta on tietenkin se, että Kornia vuonna. Se oli demonista aikaa. M onenlaista muutakin vettä on virrannut Kornin uomassa sitten The Path Of Totalityn. Itsemurhakandidaatit olivat omalla osastollaan ja niin edelleen
Head taitaa tiedostaa tarpeeksi selvästi, että ne jutut ovat edelleen hieman tulenarkoja, Davis naurahtaa. The Paradigm Shift ei silti ole mikään ”Head-albumi”, sillä tuottaja Don Gilmorea myöten me kaikki olimme täsmälleen samaa mieltä pitkäsoiton musiikillisesta suunnasta. – Olen vasta hiljalleen palaamassa The Paradigm Shiftin maailmaan. En rehellisesti sanottuna edes tiedä, miten, miksi ja missä olen kirjoittanut jotkut albumin biiseistä. Headilla oli varmasti omat epäilyksensä, mutta hän huomasi pian, ettei Korn enää ole se vuosien takainen bilekone. Kunnioittaako The Paradigm Shift vanhan liiton tunnelmissaan tätä merkkipaalua. – Ehdottomasti. – Tänä päivänä nuo kahdeksan vuoden takaiset tunnekuohut tuntuvat lähinnä huvittavilta. Olimme silloin helvetillisen äkäisiä toistemme ratkaisuista ja annoimme palaa täydeltä laidalta myös haastatteluissa. Lukemattomat hampaattomat kaverit ovat täysin sekaisin kaikkien mahdollisten aineiden takia, kun taas jotkut toiset ovat käyneet hajottamassa päänsä sodassa. SOUNDI 37. – Eräs tämän studiosession hienoimmista jutuista oli se, että poikani Zeppelin ja Pirate olivat kanssani koko ajan. matta millään tavalla ummehtuneelta tai väkinäiseltä. Miltä tuntuu kuunnella tällaisissa tunnelmissa syntyneitä kappaleita. Työskenteleminen oli todella vaikeaa ja tuskallista. Menen usein juttelemaan näiden kaduilla asuvien kavereiden kanssa ja saatan lopulta viettää heidän kanssaan tuntikausiakin. – Palasin tuttuihin maisemiin jo jonkin aikaa sitten. Kirjoitimme ja treenasimme uusia biisejä ikivanhassa studiossamme ja huomasimme pala palalta, miten jonkinlainen vanhojen Korn-aikojen magia valtasi taas mielemme, Davis kuvailee. Kornin yhdestoista albumi The Paradigm Shift on varsin harvinaislaatuinen tapaus. Todella outo. He veivät pitkäaikaisen ystäväni pois elämästäni ja tämän vuoksi lauoin monia ilkeitä asioita niin Headista kuin järjestäytyneistä uskonnoistakin. – Meillä oli tietenkin vahvat epäilyksemme Headin suhteen. Perhe-elämään sekä soolouraan Kornin jälkeen keskittyneen Headin ja hänen vanhojen soittokumppaniensa uusi yhteistyö otti ensiaskeleensa Carolinassa järjestetyllä Rebellion-festivaalilla toukokuussa 2012. – Kuulen uusissa biiseissä sävyjä Kornin eri aikakausilta. – Koko juttu oli yhtä loputonta taistelua. The Paradigm Shift tuo mieleen esimerkiksi Kornin (1994), Follow The Leaderin (1998) ja Untouchablesin (2002), mutta tuore tulokas ei kuulosta lukuisista vanhan liiton Korn-tunnelmista huoli- En rehellisesti sanottuna edes tiedä, että miten, miksi ja missä olen kirjoittanut jotkut albumin biiseistä. 1993 perustamassa ollut Brian ”Head” Welch on palannut ryhmän vahvuuteen pyhiinvaelluksensa jälkeen. Huumeet eivät enää kuulu Kornin maailman, mutta Bakersfieldissä on tarjolla vahvaa inspiraatiota siltäkin suunnalta. Ja nyt puhun lähinnä bändin muiden jäsenten puolesta, sillä minulle The Paradigm Shift oli suunnattoman haastava levy. Samalla eräänlainen ympyrä sulkeutui, sillä minähän tapasin pikkupoikana seurata Frank Zappankin kanssa työskennelleen isäni työskentelyä tämän saman studion sisuksissa. Kitaristihan poistui Kornin riveistä vuonna 2005 ovet railakkaasti paukkuen, sillä kristityksi tuolloin kääntyneen miehen uudesta enkelien täyttämästä elämänkatsomuksesta ei löytynyt tilaa Kornin edustamalle ”hedonistiselle maailmalle”. Yksi jos toinenkin vanha bändi on yrittänyt kypsällä iällä palata klassisten aikojensa maagisiin tunnelmiin (mainitsiko joku Death Magneticin?), vain kuulostaakseen parhaimmillaankin vain vaisulta kopiolta omista kulta-ajoistaan. Elämässä on kuitenkin oikeastikin tärkeitä asioita, kuten omat lapset ja heidän hyvinvointinsa. Jo The Path Of Totality syntyi osittain Jonathan Davisin studiossa yhtyeen vanhassa kotikaupungissa Kalifornian Bakersfieldissä, mutta vasta The Paradigm Shift on alusta loppuun puhdasverinen Bakersfield-albumi. Kitaristi vieraili Kornin estradilla Blind-kappaleen aikana ja sai yleisöltä valtavat suosionosoitukset. Olen todella onnellinen, että he pääsivät näkemään tämän levyn syntyprosessin mahdollisimman läheltä. Se tuntui oikealta ja jälleennäkemisen riemu oli melkoinen, mutta emme kuitenkaan vielä tuona iltana keskustelleet mahdollisesta laajemmasta yhteistyöstä. Onhan se niin mielenkiintoista kuin pelottavaakin tutustua levyyn, jolta paljastuu koko ajan uusia puolia. Kun mies sitten paljastui tunnekuohuista selvinneeksi vanhaksi kunnon Headik- si, oli hänen paluunsa harvinaisen selvä asia meidän puolestamme. K orn on palannut luovuuden alkulähteilleen myös fyysisesti. Yrittääkö hän koskaan puhua henkisistä asioista kanssanne. – Usko huviksesi: Bakersfield on outo paikka. Vaikka en kirjoitusvaiheessa hahmottanutkaan kaikkia paperille päätyneitä juttuja niin ne taatusti puhdistivat mieltäni. Tuntui täysin luonnolliselta ajaa levylle runsaasti kitaroita, kun bändissä vaikuttaa taas kaksi taitavaa keihästäjää, laulaja huomauttaa. – Head ilmoitti haluavansa soittaa raskaita kitarajuttuja vanhojen aikojen malliin, eikä hän todellakaan halunnut mukaan mitään dubstep-sävyjä. Todellakin! Kun kirjoitin biisejä niin olin vasta selviämässä siitä vuosien lääkeriippuvuudesta. Kappaleista löytyy debyytiltä tuttua puhdasta adrenaliinia, mutta yhtä lailla myöhempien aikojemme melodisempia tunnelmia. Että onko hän edelleen sekaisin hengellisten teesiensä kanssa ja niin edelleen. – Emme olleet nähneet toisiamme tai vaihtaneet sanaakaan vuosikausiin ja yhtäkkiä huomasimme esittävämme yhdessä klassista Korn-biisiä. Osapuolet syyttivät toisiaan karkein sanoin muun muassa rahanahneudesta, Kristus-kompleksista ja huumeongelmista. Toki me halusimme olla sataprosenttisen varmoja, että homma toimii niin kuin vanhoina hyvinä aikoina, eikä kenenkään tarvitse enää menettää hermojaan. – En ole itse asiassa ajatellut asiaa tältä kannalta. Alitajuisesti tämäkin seikka on varmasti ollut muovaamassa The Paradigm Shiftin tunnelmia. Olen silti miettinyt muutamankin kerran, että olivatko ne kaikki tylyt heitot todella sen arvoisia ja tarvitseeko näitä bändiasioita lopulta ottaa niin vakavasti. Mikä oli kaikista vaikeinta. – Uskonveljet kuiskuttelivat Headin korviin, että Korn on paholaisen luomus eikä hänen kaltaisensa puhdistavan valon löytänyt muusikko voi enää elää tällaisen saastan keskellä. He ovat verrattomia inspiraation lähteitä. Elin jonkinlaisen sumuverhon keskellä eivätkä aivoni tuntuneet toimivan normaalisti. Ne tappelut ovat olleet jo pitkään taaksejäänyttä elämää eikä niitä saa mitenkään tekemättömiksi, eikä toki pidäkään. – En itse asiassa ollut niinkään vihainen Headille, sillä paljon enemmän tunsin katkeruutta hänen uusia ystäviään kohtaan, Davis kertoo. Albumin soundi on moderni ja päällekäyvä, mutta emme todellakaan halunneet lopputuloksen kuulostavan tukkoon masteroidulta möhkäleeltä. Kitaristimme James ”Munky” Schaffer, siis Headin musiikillinen sielunkumppani, otti sitten jollakin hetkellä puheeksi Headin mahdollisen palaamisen, Davis muistelee. Ulkopuolisen on helppo kuvitella, että The Paradigm Shiftin tekeminen oli sinulle erityisen terapeuttista. – Eipä juurikaan. Tavallaan uusi albumi alkoi kirjoittaa itse itseään, täysin luonnollisesti, ja kaikki asiat tuntuivat loksahtavan kohdalleen. Täältä löytyy suunnaton määrä eräänlaisia kylähulluja. Kornin perustamisesta on nyt kulunut kaksikymmentä vuotta
Teksti: Ville Hartikainen Ratkaiseva hetki Harva osaa kertoa, milloin päätti loppuelämänsä suunnasta. Ajatukset täyttyvät pitkälti haaveista vastaperustetun bändin suhteen. 38 SOUNDI Vastapäisessä pöydässä istuva vanhempi mies kuuntelee nuorten keskustelua. kuva: Per Kristiansen E letään 1990-luvun loppua. Kaksi skånelaisnuorta, Maja Ivarsson ja Felix Rodriguez viettävät päiväänsä vetelehtimällä paikallisessa kahvilassa. Kaksikon päät kääntyvät. Koulu ei juuri lukion toista luokkaa käyvää kaksikkoa jaksa kiinnostaa. The Soundsin kitaristi Felix Rodriguezin mielessä tuo hetki on yhä kristallinkirkkaana. – Kuule, me emme välitä, mitä mieltä sinä olet, Ivarsson sanoo. – Meistä tulee rocktähtiä.. Miksi ette ole koulussa parantamassa arvosanojanne, mies tiukkaa
Weekend on parasta, mihin pystyimme tällä hetkellä. En sanoisi, että tulet vanhempana yhtään viisaammaksi, mutta totut asioihin, perheen perustaminen astuu kuvioihin ja alat katsoa maailmaa uusin silmin. Noissa tarinoissa ei ollut hänellä enää mitään, mihin samaistua. Toissavuotisen Something To Die For elektronissävytteisistä tunnelmista on palattu takaisin maanpinnalle. Siihen asti kyse oli pelkästä haaveilusta. ROCKYHTYEIDEN KULUNEIMPIIN KLISEISIIN kuuluu sanonta ”uusin levymme on ehdottomasti parhaamme”. vain jaksaa uskoa, Rodriguez pohtii. Onko unelmien toteuttamisessa kyse yksinkertaisesti valinnoista. Final Countdown toimi kirjaimellisesti lähtölaskentana rocktähteyteen. Tuskin kukaan esimerkiksi ajattelee, että Rolling Stonesin arvo mitattaisiin heidän viimeisten levyjensä valossa. Teimme jokaisen kohdalla parhaamme. Meistä on yhä mukavaa hengailla yhdessä. Luulen, että ne ovat hyvin tärkeitä asioita rockmusiikissa, sillä rock on naiivia ja yksinkertaista. – Seison edelleen kaikkien levyjemme takana. Dostojevski kirjoitti Rikoksen ja rangaistuksen 45-vuotiaana. Kuvaavaa on, että yhtyeen läpimurtokappale syntyi sekin yhteisestä päätöksestä kirjoittaa hittibiisi. Rockkentällä tuntuvat vaikuttavan aivan eri säännöt kuin monen muun kulttuurialan kohdalla. Sibelius sai seitsemännen sinfoniansa valmiiksi lähes kuusikymppisenä. Haluamme välttää toistamasta itseämme, Rodriguez sanoo. Vaikka Jagger ja Richards varmasti yrittävät tehdä jokaisesta levystään uuden Exile On Main Streetin, on lopputulos kaukana yli 40 vuoden briljanssista. Rolling Stones onkin selkein esimerkki kuvaamaan rockkulttuurin raadollista todellisuutta. – Jokainen albumi toimii jollain tavalla reaktiona edelliseen levyymme. Olen tästäkin hieman eri mieltä. – Olin jokin aika sitten leikkauttamassa hiuksiani. sa seinälle pehmoheviyhtye Europen julisteen. On heinäkuu 2013. Jokin liikahtaa Rodriguezin päässä. Itse en pystyisi siihen, vaikka haluaisinkin. Rodriguez pyyhkii hikeä otsaltaan ja kertoo teoriansa. Levy-yhtiön tiedottaja avaa kontin oven. Parturi kysyi minulta, kuinka kauan luulen vielä voivani soittaa rockia työkseni. Muistan, että – Jos haluat menestyä millä tahansa alalensimmäisellä la, sinulla on oltava selviä tavoitteita. Vasemmalta: Jesper Anderberg, Jonah Bengtsson, Felix Rodriguez, Maja Ivarsson ja Fredrik Nilsson. Rodriguez istuu takahuonetilaa etäisesti muistuttavassa rakennustyömaakontissa Ruisrockin backstagella ja muistelee lähes parinkymmenen vuoden takaisia hetkiä. En missään nimessä kadu mitään ratkaisujamme tai mieti, mitä olisimme voineet tehdä toisin. The Soundsin viisikko on pysynyt muuttumattomana aina lukioajoista saakka. – Kyllä minä haluaisin olla innostunut myös seuraavat 15 vuotta. Sanoin, että olen tottunut tällaiseen elämään. – Parikymppisenä ajatusmaailmasi on aivan toisenlainen. T-paitoja saimme Hän itse jaksoi uskoa niihin pitkään. – Noel Gallagher on sanonut, että saatuaan perheen ja loputtomasti rahaa, hänen oli enää vaikea innostua yksinkertaisen, tytöistä ja pojista kertovan rockkappaleen kirjoittamisesta. Rodriguezin elämä on muuttunut pysyvästi. Kaikki on uutta ja koko maailma tuntuu avoimelta. Rodriguez ja Ivarsson toteuttivat skånelaisesta kahvilassa itselleen tekemänsä uhmakkaan lupauksen jo muutaman vuoden sisällä. Todellisuus taas on monimutkaista. – SE HETKI MUUTTI KAIKEN. Hän nousee ylös ja kättelee. Monologi jatkuu. Auringon säteet valaisevat huoneen ja raikas tuulenhenkäys sekoittuu ummehtuneeseen sisäilmaan. Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin Rodriguez ja The Sounds valmistautuvat viidennen albuminsa Weekendin julkaisuun. – Vaikea sanoa. Ajatellaanpa esimerkiksi kirjallisuutta tai klassista musiikkia, joiden tekijöiden merkkiteokset ilmestyvät usein vasta varttuneemmalla iällä. Mutta ehkä ikä on sittenkin vain numeroita. Ilma väreilee. Olen aina ajatellut, että siinä vaiheessa kun päästät lopullisesti irti nuoruudestasi, annat itsellesi luvan tulla samanlaiseksi kuin kaikki muutkin. UsSuomen-keikallamme komattomia asioita voi tapahtua, jos niihin oli sellaiset 10 kuulijaa. Tuntuu kuin raikas tuulenvire puhaltaisi korvien välissä. Ihmiset saattavat kyllästyä toisiinsa tai polte musiikin tekemiseen voi ylipäänsä laimeta, Rodriguez pohtii. NÄIN HÄN SANOO, mutta pelkkää ikää tuijottamalla 34-vuotiaan Rodriguezin oma nuoruus kuitenkin on ohitse tai vetelee ainakin viimeisiään. – Toisaalta sanotaan myös, että olet juuri niin hyvä kuin viimeisin levysi. Jo kaupaksi kaksi viisivuotiaana Rodriguez liimasi huoneenkappaletta. Hikikarpalot vilistävät Ray Ban Wayfarer -aurinkolasien alta. – Olemme olleet yhdessä 15 vuoden ajan ja ainakin omasta mielestämme välillämme on yhä sitä samaa kemiaa kuin aloittaessamme. Ivarssonin sanat saavat ennen niin epävarmalta tuntuneen tulevaisuuden näyttämään täysin selvältä. Rodriguez haroo hiuksiaan ja haukottelee. Koulu, vakituinen työpaikka, perheen perustaminen ja koko länsimaisen elämäntyylin standardimalli tuntuvat Rodriguezista äkisti oudon kaukaisilta asioilta. Miksi vuosikymmeniä soittaneiden rockyhtyeiden kultakausi näyttää yleensä sijoittuvan uran alkupuolelle. Lopetan siinä vaiheessa, kun alan kyllästyä hommaan. Kyse voi olla yhtyeen sisäisestä kemiasta. Hän näkee yhtyeensä albumit itselleen yhtä rakkaina kaikine vikoineen ja puutteineenkin. Silloin menettää tietyn naiiviuden ja intohimon uusiin asioihin. Vuonna 2002 ilmestynyt kappale Living In America teki teki The Soundsin jäsenistä hetkessä kansainvälisiä rocktähtiä. SOUNDI 39. Uudella levyllä pääosassa on puhdasta ja konevapaata rockia soittava yhtye. Vain musiikilla on merkitystä. Tähän Rodriguez ei halua sortua
Se on mielestäni aika makeaa. 9 kysymystä Maja Ivarssonille 1 Edellisen levynne Something To Die For (2011) julkaisun yhteydessä sanoitte pitävänne enemmän uudesta elektronisesta tyylistänne. Laulujen kirjoittaminen on kuitenkin niin henkilökohtaista, että sen on oltava hyvin omaehtoista. Miten muutokset ovat vaikuttaneet teihin. On kaunis asia, että meistä tykätään nykyisin Suomessa niin paljon. – No, jos olen täysin rehellinen, niin en ole hirveän innostunut tekemään tämän tyylisiä kiertueita. Rock’n’rollin ei pitäisi mielestäni olla liian älykästä. Toisaalta olemme aina tottuneet tekemään lujasti töitä. – Pahus, tuo onkin vaikea kysymys. Uskon, että miljoonien levyjenkin myyminen on yhä mahdollista, mutta se on huomattavasti vaikeampaa kuin aiemmin, eikä menneisyyteen ole enää paluuta. Tällä kertaa harjoitusten ja äänitysten aikana kaikista vaikutti itsestään selvältä, ettei soundeja pidä viilata liikaa. Uusin albumi tuntuu aina aluksi rakkaimmalta. Jokaiseen lauluun kehiteltiin yleensä vähintään viisi erilaista sovitusta, ennen kuin teimme lopullisen ratkaisun. Suurin osa kuulijoistamme ei useinkaan erittele sitä, mistä pitävät ja mistä eivät pidä. Luulen, että jokaisen uuden levyn kohdalla olet aina erityisen tohkeissasi. Olen kiitollinen siitä, että meille se oli mahdollista. Kaikki se on hyvin palkitsevaa. – Olimme luultavasti viimeisiä yhtyeitä, jotka saivat levysopimuksen perinteisellä tavalla, eli soittamalla keikkoja, lähettämällä demoja levy-yhtiöille, kasvattamalla mainetta ja niin edespäin. Muistan, että ensimmäisellä Suomen-keikallamme oli sellaiset 10 kuulijaa. Suomessa radiossa ja tv:ssä kuulee paljon enemmän marginaalisempaa rockmusiikkia kuin esimerkiksi Ruotsissa. Suomalaiset ovat ainakin rock-orientoituneempaa kansaa kuin muut Skandinavian maat. Toisaalta nyt näyttää siltä, että jos ensimmäinen ensimmäisellä levylläsi ei ole singlehittiä, sinut unohdetaan nopeasti ja joku muu ottaa paikkasi. – Olen itse asiassa miettinyt asiaa jonkin verran. 5 Tulevalla kahden kuukauden pituiselle kiertueellenne on merkitty keikka jokaiselle päivälle. 6 Tiesitkö, että olette soittaneet Suomessa 35 kertaa. Viimeisten keikkojen aikana olo on varmasti hieman väsynyt. Miten jaksatte. 7 Mistä luulet suosionne johtuvan. Soittamisen pitäisi lähteä sydämestä ja olla kouriintuntuvaa. Ja itse soittaminenhan ja fanien tapaaminen on pelkästään hienoa. On kaikkea muuta kuin tylsää tulla kerta toisensa jälkeen sinne. Ne päivät ovat valitettavasti ohitse. Muutaman kuukauden päästä alat jo miettiä, että seuraavaksi pitääkin tehdä jotain ihan muuta. Miksi. Se taitaa kertoa kaiken. Emme myöskään halua tehdä samaa levyä kahta kertaa. 8 Musiikkibisnes on muuttunut kuluneen 10 vuoden aikana hyvin paljon. Tällä kertaa sävelsimme ja äänitimme kappaleet melko nopealla tahdilla. – Ehkä mietimme silloin liian monimutkaisesti ja pyörittelimme turhan monia erilaisia ideoita. Ainakin sitä, että teemme vuosi vuodelta parempia levyjä ja kiertueita. 3 kuva: Per Kristiansen Päätättekö sovitukselliset ja tyyliin liittyvät kysymykset yhdessä vai painaako jonkun sana muita enemmän. Pienilläkin yhtyeillä on mahdollisuus saada fanipohjaa aikaiseksi ilman suurempia resursseja. Laulaja Maja Ivarsson on kiitollinen siitä, että The Sounds on saanut mahdollisuuden kehittyä rauhassa ja luonnollista tahtia. 9 Mitä menestys tarkoittaa sinulle. Lisäksi on kivaa tulla jälleen Suomeen. – Moniakin asioita. Olen tällä hetkellä kaikkiin saavutuksiimme ihan tyytyväinen, mutta totta kai haluaisin yhtyeemme tulevan tulevaisuudessa aina vain isommaksi ja paremmaksi.. U2:n tai Madonnan kaltaisia suuria ikoneja ei enää synny, varsinkaan kun levynmyynti on romahtanut, Asialla on sekä hyvät että huonot puolensa. – Se on totta. 2 Mitä olisit tehnyt jälkikäteen ajatellen toisin Something To Die Forin kohdalla. Esimerkiksi meidän tapauksessamme nykyään on helpompaa järjestää kiertueita eri puolelle, koska musiikki leviää netin kautta. Tällaista elämämme on ollut viimeisen 15 vuoden ajan – en edes tiedä mistään muusta. Luulen, että edellisen levyn kanssa kävi juuri näin. – Herra jumala, kuulostaa aika uskomattomalta. Jos he kuitenkin niin tekisivät, luulen että ainakin jossain määrin ottaisin heidän mielipiteensä huomioon. Weekendillä kuitenkin palaatte takaisin orgaanisempaan soundiin. – Emme oikeastaan keskustelle asiasta, yleensä asiat vain etenevät luonnostaan. T-paitoja saimme kaupaksi kaksi kappaletta, se oli ennätyksemme siihen mennessä. 40 SOUNDI 4 Miten faneilta saamanne palaute vaikuttaa ratkaisuihinne. Yhtyeille ei anneta mahdollisuutta varttua luonnollisesti. Nyt halusimme, että levyllä olisi sitä samaa tunnelmaa ja energiaa kuin livetilanteissa. Nykyään sosiaalisen median mukaan tulon myötä kaikesta on tullut jollain tavalla demokraattisempaa. Musiikkikenttä on myös pirstaloitunut
Lopul- kuva: Teppo Vapaus apaan yhden Fullsteamin keikkatuottajista, pian kolmekymppisen Heikki Häkkisen Tavastian viereisen Ravintola Ilveksen edustalla. Yksi asuu Hollannissa, yksi New Yorkissa, pari Tukholmassa, ja joskus tulee tuuraaja Lontoosta. Ei niitä jätkiä kiinnosta, millainen PA ja millaiset valot keikkapaikalla on. Yhdenkin negatiivisen asian keksiminen vaatii pohtimista. Heikki ei halua osallistua mihinkään, mihin liittyy aseita. Kun saan tiedon rundista, ensin kysytään bändin toivomukset ja selvitetään yhdessä ketä keikoille lähtee, sitten laitetaan raiderit ja julisteet keikkapaikoille, varataan bändille tarvittavat autot, crew ja majoitus. Outoa tarinassa on vain se, että sen mukaan hän on ollut kolme kertaa kotona perjantai-iltana. Yleensä tuotannot noudattavat kaavaa, mutta esimerkiksi akustinen punkduo Jaakko & Jay tekee poikkeuksen. Monroe tuli vuoden alussa Fullsteamille, ja eka keikka mikä tehtiin meidän kautta, vaati 430 sähköpostia järjestyäkseen, Heikki kertoo. ”Pääsen bändien kanssa festareille, ja siitä maksetaan liksaa. Puhelinta hän ei suosi kuin kiireelli- SOUNDI 41. Kun taas toisessa ääripäässä, Michael Monroessa, bändin jäsenet tulee parhaimmillaan viidestä eri maasta. Heikki on huumoria arvossa pitävä pasifisti eli toisin sanoen inttikarkuri, jonka poliisit ovat hakeneet kolme kertaa perjantai-iltana kotoaan miettimään ratkaisuaan viikonlopun yli putkaan. Hän nautti Euroopan kaupun- ta Heikki diilasi c-paperit pyörähtämällä sivarikeskuksessa muutakin kuin kansalaisluottamusta nauttineena. T kien näkemisestä bändin matkassa, ja ajautui Fullsteamin toimistolle painamaan pinssejä. Keskimääräisesti hän toteaa yhden keikan hoituvan joillain kymmenillä meileillä. Presidentiltä herui ymmärrystä. Kun tiedustelen hänen normipäivänsä kulkua Suomen johtavassa indiemusiikkitalossa, hän pyrkii välttämään kliseen siitä, että samanlaisia päiviä ei ole, mutta toteaa sen olevan fakta. > Stalker Teksti: Teppo Vapaus Tällä palstalla Stalker kohtaa artisteja lähietäisyydeltä Prinsessoja & Merimaa-tatuointeja Tällä kertaa Stalkerin haaviin tarttuivat Fullsteamin keikkatuottaja Heikki Häkkisen, uuden metalliylpeytemme For the Imperiumin ja uunituoreen popidoli Sannin tuoreet kuulumiset ja tarinat. Ne vaan menee ja soittaa. – Kaksi jätkää kantaa virvelin, pellit ja kitaran, eikä tarvitse juuri mitään. Tekeminen laajeni verkkokaupan duunailuun ja keikkatuotantoihin, ja pian lafkan presidentti Juha Kyyrö työllisti Heikin. Moni olisi valmis maksamaan näistä kokemuksista.” 430 sähköpostia = Yksi Michael Monroen keikka Ensimmäisenä työpäivänään Heikki oli inttiputkassa ja soitti elokuvalliseen tyyliin yhden puhelunsa Juha Kyyrölle. Heikki Häkkinen on Fullsteamin keikkatuottajana unelmatyössään. Nyt hän keskittyy Fullsteamilla kotimaisten bändien keikkatuotantoihin. Se aika, mikä menee toisen bändin kanssa koko rundiin, voi mennä toisen kanssa yhteen keikkaan. Fullsteamille Heikki päätyi seitsemän vuotta sitten kokeiltuaan kuskin ja paitamyyjän hommia Disco Ensemblen retkueessa. – Keikkatuotannot menevät silti tietyn lainalaisuuden mukaan. Sitten saadaan vastaukset keikkapaikoilta ja hoidetaan bändille infot ja aikataulut tekniikasta, soundcheckeistä, soittoajoista, ruokailuista ja majoituksista, Heikki summaa. Näin yksi älykäs hampuusi lisää löysi henkisen kotinsa työmaailmasta
Parin keikan jälkeen hän kuitenkin ilmestyi bäkkärille pahoittelemaan poissaolevuuttaan. Joltain viime kesän festarikeikalta meidän piti jatkaa yötä vasten matkaa. massa alaselkäänsä tupakan kuvan ja epäonnistuja-tekstin, koska röökilakko piti vain muutaman päivän. – Huvittavia juttuja on sitten enemmänkin. – Ne ovat niin täynnä latausta, kun kerääntyvät samaan bussiin. Se oli hukannut kännykkänsä ja lähtenyt juosten hotelliin etsimään sitä. Briteissä For the Imperiumia edustaa Townsend-keikat hommannut, Andy Farrow’n johtama Northern Music Company, jonka sisaryhtiö Graphite Re-. Facebookissa hän elää Heikki Helastisena, jonka arveluttava käytös on ehtinyt jo johtaa hänen profiilinsa hyllyttämiseenkin. Kiertueen paikat olivat noin Nosturin kokoisia ja yleisöt noin 500-henkisiä. Mitä Helastinen sitten puuhaa yön pimeinä hetkinä toimiston nurkassa, kun muut nukkuvat. Negatiivisia asioita työstään Heikki ei meinaa keksiä millään, mutta toteaa, että hänen on mahdotonta olla lomalla Suomen kesän aikana. Mun vieressä bussissa oli Karlin laukku, jossa puhelin soi. Bändi on hiljattain heittänyt neljän keikan rundin Briteissä Devin Townsendin lämppärinä, ja samanmoisen satsin kotimaan vetoja Children Of Bodomin kirittäjänä. Seuraava System Of A Down. Mä siihen, että kello on kaksi yöllä, mä oon himassa nukkumassa, mitä sä luulet, että meidän kannattaisi tehdä. Seuraavaksi kohtaan kolmella omakustanne-ep:llä, kahdella albumilla ja järkeä pakenevilla esiintymisillä hurjan maineen luoneen For the Imperiumin rytmiryhmän, rumpali Tuomas Rauhalan ja basisti Jyri Helkon yhtyeen treenikämpällä Helsingin Herttoniemessä. Myös tämä haastattelu sovittiin asianmukaisesti managerin kautta. Kun kuulin tästä, ehdotin, että mitäs jos soitetaan siihen puhelimeen. Seuraavaksi hän on leimaa- 42 SOUNDI For The Imperiu min tie on vienyt tähän mennessä jo Devin Townsen dia ja Children Of Bodomia lämmit telemään. Jo aiemmin Englannissa kier- kuva: Amelie Lund ”Me ollaan Lutakossa, meiltä loppui kaljat!” ”Ollaan innoissamme, että ne pystyvät viemään tämän statuksen bändin tuollaiselle festarille.” tänyt bändi pääsi Townsend-rundilla esittäytymään myös Skotlannin ja Irlannin puolella. Ei varmaan tajunnut, että siinä oli lämppäribändin laulaja. Moni olisi varmaan valmis maksamaankin niistä kokemuksista. Löydän yhden jostain, toisen jostain ja kolmannen jostain. Devin Townsendiin FTI:n jätkät eivät aluksi saaneet kontaktia. Katson, että kaksi enää puuttuu. Siihen DJPP, että joo, junallahan pääsiskin nopeasti! Sehän tulee siihen ihan keskustaan. Hän oli kiertänyt bändeineen puoli vuotta FTI:n liittyessä remmiin, ja oli rättiväsynyt. Vaikka bändiä ei tunnettu, se tultiin katsomaan. Michael Monroen ryhmässä kaikki ovat Heikin mukaan sympaattisesti pihalla. – Mä sanon sulle negatiivisen asian! Heikki keksii yhtäkkiä. Vähän skeptisiä oltiin, mutta ei mennyt kauaakaan, kun se otti yhteyttä ja kysyi, että tuletteko vai ette, Rauhala muistelee. Sanoin, että jos nyt ajatellaan vaihtoehtoja, niin ensimmäisenä tulee mieleen juna. Olihan yleisö vähän jäyhää aluksi, mutta parin biisin jälkeen oltiin jo kädet pystyssä, rumpali kertoo. – Arkena vedeltiin puoli kahdeksan maissa ja yhdeltätoista mestat oli jo kiinni. Kerran DJPP missasi Helsingistä Provinssiin lähteneen auton. Mä olin jo Seinäjoella, kun se soitti mulle ja kysyi, että mitä hän nyt tekee. Ei tule mieleen, että voisi itse kysyä asiaa bäkkärivastaavalta. sissä asioissa, sillä puhelimessa sovittuja asioita ei voi tsekata jälkikäteen. – Ekan rundin hoitanut manageri kävi keikallamme Lontoossa, ja kertoi että tällainen mahdollisuus on. Ei me edes puhuttu musasta, vaan niitä näitä. Heikki Helastinen ja musabiznes Suomessa Heikki Häkkisellä on jo Juhani Merimaa -tatuointi. – Mua vituttaa, kun joku meidän bändeistä soittaa mulle yöllä kello kaksi, että me ollaan täällä Lutakossa, meiltä loppui kaljat. Keikkakulttuuri erosi merkittävästi kotimaisesta. – Kun Hakim nosti sille kättään joku ilta, se oli vain kävellyt ohi. Sanotaan näin, että se oli niin hyvä kysymys, etten ymmärtänyt sitä. – Saman tien kun ovet aukesi, kaikki lipun ostaneet tuli sisään. Toki se on työtä, mutta aina pääsee heittämään vapaallekin. Ne sanoo soittaneensa ekana mulle, koska hoidan niiden asioita. Se toimi helvetin hyvin, basisti Helko jatkaa. Suunta on vahvasti ylös päin. – Mihin. Kiitos tästä neuvosta, tuut tuut. Mutta hän osoittautui valtavan mukavaksi ja maanläheiseksi tyypiksi, jolle voi puhua kuin kylänmiehelle. Ja kun olen hakenut ne kaksi, kaksi muuta on taas hävinnyt. Stalker suosittelee! Miten pääsee lämppäämään Devin Townsendia. Stalker asettelee kysymyksensä mahdollisimman vittumaisesti: Kuinka paljon sulla menee aikaa Musabiznes Suomessa -blogin tekemiseen. Sitten tajuan, että mikä tarve mulla on pitää kesällä lomaa, kun pääsen bändien kanssa festareille, ja siitä maksetaan liksaa. Jotain hän on silti tehnyt oikein, sillä Michael Monroen ja Von Hertzen Brothersin manageri Virpi Immonen ilmoittaa omassa FB-profiilissaan edustavansa myös Helastista. Mun oli lähdettävä etsimään rumpalia, joka juoksenteli ilman puhelinta ympäri kyliä. Jätetään Heikki päivittelemään nettiä. Kun olin saanut jengin bussiin, rumpali Karl Rockfist olikin hävinnyt. Kun pysähdytään huoltoasemalla, ja sanon, että viisi minuuttia, ne paukkasee viiteen eri suuntaan. Anonyymisti ja tasapuolisen hauskasti kaikkia musa-alan toimijoita pilkkaavaa blogia voi seurata osoitteessa musabiznessuomessa.tumblr.com. – Joskus mietin, että vittu, kun ei voi lähteä kavereiden kanssa reissuun
Saattaa olla, että Sotke mut -levyn äärimoderni elektropoptuotanto, Sannin pikkuoravasoundiksikin pilkalli- Sanni on soittanut ja laulanut bändeissä pikkutytöstä saakka. Että tämä voi olla joko todella hyvä tai mennä ihan vituiksi. Tää on vähän sama kuin lottovoitto. YouTubessa kappaleen video on katseltu lähes 2,5 miljoonaa kertaa. Se keskittyy isompaan kaareen ja kokonaisuuteen. – Askon vinkit on enemmän universaaleja kuin genresidonnaisia. Nyt Sanni Kurkisuo puhuu ammattimaisesti co-write-kulttuurista ja kertoo tuntevansa käytännössä kaikki merkittävät suomalaiset biisintekijät, ja myös työskennelleensä suurimman osan heistä kanssa. Vaikka FTI:n toinen levy odottaa vielä julkaisuaan useissa Euroopan maissa, bändillä on 13 raakiletta valmiina seuraavaa plattaa varten. Sanni on tekstittänyt itse ja säveltänyt yhdessä tuottaja Hank Solon eli Henri Salosen kanssa debyyttilevynsä Sotke mut kappaleet. Ei voittaja käsitä niitä rahoja, mutta voi todeta, että näin on nyt käynyt, Sanni pohtii. – Ollaan innoissamme siitä, että ne pystyvät viemään tämän statuksen bändin tuollaiselle festarille, muusikot myhäilevät syystä. – Jos Asko Kallonen sanoo, että minuutti pois biisistä, se ei kosketa minun kokemusmaailmaani mitenkään, hän virnistää. – Mutta jos se sanoo jotain, niin todennäköisesti me ei kuitenkaan tehdä niin, Helko hymyilee. – Kun puhuimme Andy Farrow’n kanssa, se sanoi, että sillä on vähän sama fiilis, mikä oli joskus System of a Downin kanssa. Lapset ja teinitytöt haluavat olla kuin Sanni: kauniita ja itsevarmoja poptähtiä. Toisaalta Askoa on oppinut kunnioittamaan. Captor-yhtyeen keulilla tuli menestystä Ääni ja vimma -kisassa. Ja toteaa, minkä moni jo tietää: taivas on rajana. ”Tiedostan, että mulla on provosoiva soundi. – Oho, sieltä se tuli. Meillä on aina ollut kahnausta ja väittelyä. Tuomas Rauhala jakaa vielä asianmukaisen kommentin Englannin managerin taholta. Se on vaan osa mua, Sanni kohauttaa olkiaan pilkalle. Tässä mimmissä saattaa olla potentiaalia omat levynsä tuottavan Chisun jalanjäljille. sesti kutsuttu laulutapa ja kappaleiden väliosiin ajan hengen mukaisesti ripotellut kevyträppiosuudet vieraannuttavat aikuista yleisöä Sannin musiikista. – Tiedostan, että mulla on provosoiva soundi. Vuonna 2009 Sannin johtama Captor-yhtye kiilasi toiseksi Ääni ja vimma -bändiskabassa. Jo tuolloin useat levy-yhtiöt kiinnittivät huomiota Lohjalta ponnistaneeseen teini-ikäiseen tyttöön, joka kirjoitti valmiin kuuloisia popkappaleita. OTA YHTEYTTÄ STALKERIIN: teppo.vapaus@gmail.com SOUNDI 43. Rupeamme pikkuhiljaa ymmärtämään toisiamme. Se on enemmän kuin yhtäkään yksittäistä PMMP:n biisiä. Stalker miettii: kuinka pitkälle kunnianhimoinen musiikki, valtava intohimo ja poikkeuksellinen livepresenssi voivat For the Imperiumin viedä. Nytkin hän on lähdössä Biisilinnaan, Teoston järjestämälle kansainväliselle laulunkirjoitusleirille Järvenpäähän. Helko tähdentää, että muutoksen pitää olla itsestä lähtevää. Toistaiseksi Continental on hommannut bändille yhden keikan: ensi vuoden Wacken Open Airiin, maailman suurimmalle metallifestivaalille, joka on jo loppuunmyyty. Hänen Prinsessoja & astronautteja -singleään on kuunneltu Spotifyssa yli 1,5 miljoo- kuva: Teppo Vapaus cords myös julkaisi FTI:n kakkoslevyn Hail the Monsters Saarilla. Se hahmottaa joitain asioita, joita ei itse näe, Rauhala pohtii. Ainakin lähestymistapa biisien kirjoittamiseen on ollut kappale- ja laululähtöisempi. Saanko esitellä: Muusikko Sanni Kurkisuo Ja sitten aivan toiseen äärilaitaan! Treffaan uunituoreen nuorisoidolin, 20-vuotiaan Sannin, levy-yhtiö Warnerin pääkonttorilla. Stalker suosittelee Sannin tsekkaamista livenä myös stydeimmän laadun rockpuritaaneille. Stalker ennustaa itsevarmalle Sannille Haloo Helsingin stoorin tyyppistä kasvutarinaa niin musiikillisen ilmaisun laajenemisen kuin suosion tasaisen kasvun ja vakiintumisen saralla. Muualla Euroopassa bändiä myy Continental Concerts, jonka listoilla ovat myös Bodomit ja Stratovarius. Tulevaisuuden unelmissa kiiluvat myös tuottajan työn haasteet, joita Sanni lähestyy harjoittamalla itseään erilaisten musiikinteko-ohjelmien hallitsemiseen. Luvut ovat Suomen mittakaavassa massiivisia. – En oo funtsinut noita lukuja sen enempää. – Olen ehtinyt elämäni aikana olla muille mieliksi niin monta vuotta, että nyt ei kiinnosta vittuakaan miellyttää. Levy-yhtiö Warnerilla biisejä fiilistellään A&R Asko Kallosen kanssa. Meidän ja Kallosen suhde on vähän kuin Hetfieldin ja Ulrichin. Hakim on laulanut paljon jo demottelun alkuvaiheessa, ja kappaleita on kehitetty laulujen pohjalta. Hän on välinpitämätön sen suhteen, mitä hänestä ajatellaan. Esimerkiksi YouTubesta löytyvä akustinen studiolivetallenne Prinsessoja & astronautteja -singlestä antaa kuitenkin lupauksen siitä, että artisti ei ole ensilevyn tuotannollisen konseptin orja, vaan seuraavilla levyillä häneltä ja tuottaja Henri Saloselta voi odottaa mitä tahansa. Se on hänelle iso päivä. Se on vaan osa mua.” naa kertaa. Täydelle Tavastialle esiintymisestä haaveileva Sanni nousee ensi kertaa Helsingin legendaarisen rockpyhätön lavalle torstaina 19.12. Kolmoslevylle saattaa silti eksyä jotain suorempaa kuin aiemmin. Sibelius-lukion käynyt muusikko on pongahtanut pikavauhdilla modernin nuorisopopin uudeksi prinsessaksi, joskin hän on soittanut ja laulanut bändeissä vaahtosammuttimen kokoisesta asti. Sanni repeää nauruun jo ennen lauseensa loppua
Jo 1960-luvulla alkanut työ DIMI-A:n kaltaisten legendaaristen, itse rakennettujen instrumenttien parissa oli kuitenkin vain osa koko tarinaa. Merkkimiehen taiteen kiehtovaan maailmaan pääsee tutustumaan marraskuun alussa avautuvassa Kiasman näyttelyssä. Soundi mittaa nyt kokijan ja näkijän painoarvoa asiantuntijoiden avulla. Teksti: Petri Silas VIISI PORTTIA KURENNIEMEN ÄÄNEEN Erkki Kurenniemi: On-Off (1963) M.A. Mukaan talkoisiin lähti niin aikalaista kuin aiheeseen syvästi perehtynyttä historiantuntijaa ja pari samaa polkua myöhemmin kulkenutta tekijääkin.. Ja hän tähtää pitkälle: 35 vuoden kuluttua on määrä lanseerata virtuaalinen henkilö, jonka olemassaolo pohjaa Kurenniemen muistoihin ja havaintoihin. Numminen: Oigu-S (1964) Erkki Kurenniemi: Antropoidien tanssi (1968) Sähkökvartetti: Kaukana väijyy ystäviä (1968) Wigwam: The Dance Of The Anthropoids (albumilla Tombstone Valentine, 1970) Erkki Kurenniemi Erkki Kurenniemen merkitys suomalaisen elektronimusiikin kehitykselle on kiistaton ja kauaskantoinen. kuva: Jussi Eerola ELEKTRONINEN KEKSIJÄ & ENNAKKOLUULOTON KOKEILIJA 44 SOUNDI Vähän samoin kuin Andy Warholilla oli taidehankkeidensa sivussa tapana kuvata ja tallentaa ympäristöä monin välinein, on myös Kurenniemi toteuttanut vastaavaa projektia jo vuosia
kuva: Tommi Grönlund A rvostan Erkkiä ennen kaikkea luovana ja aina aktiivisena ihmisenä, jolla on hyvin merkittävä asema avantgarden historiassa. Ihmisenä Erkki on kekseliäs, luova ja kiinnostunut lähes kaikesta. Ladun avaajana Erkkiä voi ilman muuta pitää siitä syystä, että hän rakensi digitaalisia soittimia jo 40 vuotta sitten. Tutustuin Erkkiin, kun Pan Sonic teki hänen soittimillaan tilausteoksen Avanto-festivaalille kymmenisen vuotta sitten. Ensivaikutelma oli hyvin positiivinen, eikä se ole muuttunut miksikään. ten parissa ja musiikin suhteen Suomessa yksi edelläkävijä. Poikkesin hänen luonaan viime talvena, ja vaikka musiikin tekeminen ja jotkin muut asiat ovat nykyään vaikeita, elleivät mahdottomia, sisäisesti mies oli muuttunut hyvin vähän. Laitteeseen pitää ohjelmoida sekvenssit etukäteen, ja se toistaa niitä joskus vähän… omapäisesti. heinäkuuta Hämeenlinnassa, mistä muuttaa Helsinkiin ja valmistuu luonnontieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1968. Hän on edelleen hyväntuulinen, äärimmäisen utelias ja lukee paljon. Mutta hienoja kokemuksia. Miehestä itsestään taas kertoo hyvin Taanilan dokumentti The Future Is Not What It Used To Be. Lanseeraa virtuaalipersoonansa, joka perustuu vuosikymmenten varrella tallennettuun aineistoon ja henkilökohtaiseen arkistoon. Hänen musiikkiaan on toistaiseksi ilmestynyt melko vähän, mutta tuoreehko Rules on oikein pätevä kokoelma. Keikka itsessään meni oikein hyvin, vaikka minulle soittimeksi valikoitunut DIMIA onkin aika oikukas. Mika Taanilan Dawn of DIMI –dvd:llä on tallenne Helsingistä, ja konsertoimme lisäksi Berliinissä, Venetsiassa sekä Karlsruhessa. Koska improvisaation osuus oli suuri, tuli keikoista aika erilaisia. Kurenniemi tullaan muistamaan miehenä, joka on luovan energian generaattori. Suomen musiikin aikakirjoja ajatellen miehen asema ja painoarvo on alkanut selkiytyä vasta viime aikoina, kun hänen työnsä on tullut laajemman yleisön tietoon. 1941 Syntyy 10. 2005 2048 Vetäytyy julkisuudesta sairastettuaan joulukuussa aivoinfarktin. Kollega ja kisälli MIKA VAINIO TUORETTA NYT Mika Vainio: Kilo Erkki Kurenniemi, Ilpo Väisänen, Mika Vainio ja Carl Mikael von Hauswolff lavalla marraskuussa 2002. 1970 2002 Perustaa Digelius Music Finlandin, jonka puitteissa jatkaa edeltäneellä vuosikymmenellä alkanutta soitinsuunnittelua (Sähkökvartetti, DIMI-A ja muut DIMI-soittimet) sekä elektronisen musiikin tekoa. Esiintyy Avanto-festivaalilla marraskuussa soittaen historiallisia instrumenttejaan yhdessä Pan Sonicin kanssa. Hän on ollut tärkeä innovaattori sekä laitteiden tekniikan että sovellus- SOUNDI 45. Globaalisti on kuitenkin hyvä muistaa, että elektronisen musiikin historia alkaa jo vuodesta 1868 kun Elisha Grey rakensi ensimmäisen sähköisen kosketinsoittimen
Ja mihittelyn olisin suonut jatkuvan. Laitepuolella hän on ylivoimaisesti visionäärisin suomalainen tapaus. Hän toimi sähäkästi jo siinä vaiheessa kun moni muu olisi vielä pyöritellyt peukaloita kotona tai vasta tuijotellut tuopin pohjaa baaritiskillä. Kyseisestä pavaikutuksensa sittenkin jäi enemmän jasta käsin Suomi pääsi mukaan elektpaikalliseksi tai maksimissaan pohjoisronisen musiikin kehitykseen ja elimaiden tasolle. Siellä syntyi vuosien varrella vain vahvistunut vaikutelma uteliaasta, hauskasta ja maanläheisestä hepusta. hosi rakentelijoita, jotka eivät ehkä niin Miehen monipuolisista hankkeista hyvin tunne vanhempia kuviota. kuva: Mika Rintala oimin pitkään yksin ennen kuin törmäsin muihin rakentelijoihin, ja pidän totta kai hienona ja kannustavana, jos tekemisteni katsotaan jatkavan perinnettä, joka alkoi maassamme jo 1960-luvulla. Kuva: Kinotar Oy Kurenniemen rakentamista kojeista DIMI-S muuntaa ihmiskehon sähköjännitteen muutokset ääniksi. Mutta ehkä hänen kerrannaisvaikutukset. Jos ja kun tutustuminen Erkin musiikkiin alkaa ihmisiä kiinnostaa, hyvä lähtökohta mielestäni on viimevuotinen kokoelma Rules. Yleisradion kokeilustudion merkiUskon, että kestävin perintö oli sen tys aikanaan oli Suomessa kiistämätön, kuuluisan studion perustaminen ja pääsihän Kurenniemikin tekemään juukaikki siellä tapahtuneen toiminnan ri siellä äänityksiään. He itseäni viehättää etenkin se pitkäjänteiovat tottuneet muutenkin eri meininnen arjen dokumentointihanke, ja totta kiin, kun osia ja laitteita saa jo aika palkai myös sexifoni on ideana hyvin kiinjon valmiina. biisejään. Sanansaattaja ja soihdunkantaja MIKA TAANILA E kuva: Laurent Torno rkki on ollut aina sekä innostava eri alueiden ennakkoluuloton yhdistäjä että tieteen ja taiteen spontaani hämmentäjä. Lisäksi Erkillä on hyvä itsetunto eikä hän juuri välitä siitä, mitä muut hä- nestä ajattelevat. Lähes kaikki hänen projektinsa ovat periaatteessa jääneet keskeneräisiksi tai jotenkin luonnosmaisiksi, mutta DIMIinstrumenttien käyttöliittymät kuuluvat kyllä historiaan. Tässä mielessä esimerkiksi ne korkealentoiset, hulluutta hipovat ja vähän hämmentävät yleisöluennot algoritmeista ja musiikin harmonian alkuperästä ovatkin mitä tyypillisintä Erkkiä. Tutustuin Erkkiin vuonna 2001 ollessani tekemässä taustatutkimusta yhteen musiikkielokuvaan, joka ei koskaan toteutunut. mellisesti kiinni lajityypin historiaan jo Kenties ansio on pikemmin koko sen varhaisessa vaiheessa. Lisäksi Jan Barkin ja Kurenniemen yhdessä tekemä lyhytelokuva Spindrift (1967) on erittäin varhainen kyberneettinen teos, jolla varmasti tulee olemaan paikkansa tietokoneanimaation historiassa. Iso murros tuli täällä- TUORETTA NYT Verde: Petoviha kin 1980-luvun digitaalitekniiteensa eivät ehkä olleetkan mukana ja sen myötä kokaan ihan normikäyttöön. Joimme kahvia hänen kotonaan yhden iltapäivän. Mutta tässä mielessähän hänen laithyvänsä. nostava. Siinä ovat visionäärin keskeisimmät äänitykset asiantuntevasti taustoitettuina.. Olen ymmärtäporukan kuin yhden yksittäisen henkinyt, että täkäläinen osaaminen oli siilön. Musiikkifilmien ohella Taanilan dokumenttifilmeistä merkittävimpiä on vuoden 1998 Futuro – A New Stance For Tomorrow. Nummisen Sähkojeidensa rajapinnat olivat todella jänkökvartetti-levytykset kestävätkin kylnittäviä ja varmasti innostivat improvilä vertailun saman ajan muiden tekijöisaatioon, mitä arvostan erittäin kovasden juttujen kanssa, tulevat ne mistä ti. Kenties syvin merkitys piileekin lennokkaiden ideoiden toteutuksessa. Käyttöliittymissä Kurenniemi kyllä hen aikaan hyvin korkealla tasolla ihan oli suuri innovaattori, ja sen puolen kekoko maailman mittakaavassa. Hänen nun mielestäni M.A. Kuka muu on kehitellyt yhtä futuristia käyttöliittymiä kuin DIMI-A, DIMI-S tai DIMI-O ja vielä toteuttanut ne omin käsin soittokuntoon. Asenteeltaan mies on silkkaa punkkia, olihan hän todellinen tee-se-itse -mies jo 1960-luvulla: suunnitteli ja rakensi soittimensa itse plus vielä sävelsi ja äänitti niillä omia 46 SOUNDI TUORETTA NYT Olkiluoto 3-voimalan rakentamista käsittelevä videoinstallaatio Suomen sähköisin kunta. Mestarirakentaja ja manttelinperijä MIKA RINTALA T Taiteilijanimellä Verde musiikkia tekevä Rintala on koulutukseltaan sähköinsinööri
2-DVD: 5,90 ERI ESITTÄJIÄ: Pyhä Unplugged................. 5,90 FREE: Fire And Water................................. Jossain vaiheessa Erkki totesi meille, että tulevaisuudessa sähköä saadaan suoraan puusta. 1.11.2013 – 2.3.2014 www.epes.net EPE’S PALVELEE SINUA ARKISIN 10-18, LAUANTAISIN 10-16 KYTTÄLÄNKATU 6 TAMPERE SOUNDI 47 puh (03) 223 6684. 8,90 MELODY GARDOT: The Absence ............... 9,90 TUOMARI NURMIO Tuhannen Kapakan Laulut KIRJA 32,00 KOKO TARJOUSLEVYLISTA NÄHTÄVISSÄ WWW.EPES.NET KAIKKI NÄMÄ TARJOUKSET VOIMASSA 16.11. 5,90 LED ZEPPELIN: Celebration Day ...... 9,90 NIRVANA: In Utero .................................... CD 18,9 0 CD 18,90 CD 18,90 JENNI VARTIAINEN Terra MAARIT Miten elämästä kertoisin JONNA TERVOMAA Eläköön S DVD+CD CD 18,90 17,90 Valmisteilla Antje Kustmann Verlagin tilaama kirja, jossa Numminen käsittelee suhdettaan Saksan kieleen, kulttuuriin ja kansaan. Myös Jouko Linjama kuuluu maammevarhaisiin elektronimusiikin säveltäjiin. Etu on voimassa vuoden 2013 loppuun saakka ja sen saa käyttöönsä kailottamalla Kiasman kassalla kuuluvaan ääneen olevansa Soundin lukija ja ylpeä siitä. Maailman mittakaavassa en hänen merkitystään liikaa korostaisi. Erkki Kurenniemi on hämmästyttävä tekninen näkijä, etten sanoisi ennustaja. Itse kuuntelin lukioikäisenä eli 1950-luvun lopussa elektronista musiikkia radiosta ja kävin Helsingistä ostamassa Karl-Heinz Stockhausenin levyn Gesang der Jünglinge jo ennen kuin kuulin Kurenniemestä. Töpseli koivun runkoon, ja sieltä sitä tulee. 2-CD: 14,90 NEIL YOUNG: Amricana ............................. MOKOMA Yksi DVD+CDS CD 18,90 JUHA TAPIO Lapislatsulia KOLMAS NAINEN Me Ollaan Ne 2CD 19,90 kuva: Salonen Juhani Nummisen performanssi Sähkökvartetilla kommunistinuorten juhlilla Bulgariassa 1968 päättyi vastaavissa tunnelmissa kuin Igor Stravinskyn Kevätuhrin ensiesitys Pariisissa 1913. Aikalainen ja aateveli M.A. Ahon kanssa Bellevuessa paitsi tekniikasta, myös puuteollisuudesta. 7,90 FREE: Highway.......................................... 8,90 CRASHDIET: The Savage Playground ......... Tutustuin esimerkiksi suomenruotsalaisen Bengt Johanssonin elektrosävellyksiin jo lukiolaisaikanani. SOUNDIN LUKIJANA KAKSI YHDEN HINNALLA KIASMAAN! Soundi tarjoaa lukijoilleen mahdollisuuden tutustua Kiasman Erkki Kurenniemi -näyttelyyn muita halvemmalla – kaksi yhden hinnalla. Monet suomalaiset ja ruotsalaiset säveltäjät toteuttivat ideoitaan hänen studiossaan. 4,90 EPPU NORMAALI: Klubiotteella ..... Ei myöskään voida väittää, että Kurenniemi olisi maamme elektronisen musiikin esi-isä. 5,90 HARDCORE SUPERSTARS: C’mon take on.. Hän kertoi jo 1970-luvun lopulla, että vajaan kymmenen vuoden aikana tietokone on joka ihmisen kotona oleva kätevä laite, jolla pääsee yhteyteen muun maailman kanssa. 2-CD: 8,90 LED ZEPPELIN: Celebration D 2-CD+DVD: 12,90 LEEVI & LEAVINGS: Raparperitaivas ........... 8,90 CMX: Seitsentahokas ................................ 5,90 AMY WINEHOUSE: Back To Black.............. TUORETTA NYT TILAA ENNAKKOON POPEDA Museorekisterissä JULKAISU 15.11. 9,90 BLACK SABBATH: Dio Years ....................... 2-CD+DVD: 20,00 AGENTS & VESA HAAJA: Go Go ................ Juuri kukaan ei uskonut, sillä tietokoneet olivat valtavan kokoisia ja kalliita rakennelmia, joita käyttivät vain suuret firmat tai julkiset yhteisöt. Tutustuin Erkkiin vuoden 1963 lopussa Claes Anderssonin kotona Tammisaaressa pidetyissä kulttuuriradikaalien juhlissa. 2013 ASTI MIKÄLI TAVARAA RIITTÄÄ. 8,90 LOS BASTARDOS FINLANDESES: Day Of ... Kirja 13,00 JUICE LESKINEN & COITUS INT.: Coitus Int 8,90 MARK KNOPFLER: Privateering...... NUMMINEN K urtsilla oli merkittävä ellei suorastaan ratkaiseva osa varhaisimpien konkreettisen ja elektronisen musiikin hankkeideni toteuttamisessa. JO 40 VUOTTA ROCKIA SUOMALAISILLE! ERKKI KURENNIEMI – KOHTI VUOTTA 2048 KIRJA 32,00 CD 18,90 2LP 21,90 ARCADE FIRE Reflector TARJOUKSET AC/DC:Backtracks................ 7,90 DREAM THEATER: A Dramatic Turn Of Events ....................................CD+DVD: 9,90 EPPU NORMAALI: Syvään päähän ............. Puhuimme johtaja Y. 6CD 55,00 2CD 19,90 CD 0 18,9 OLLI LINDHOLM Minun Jouluni LOKAKUUN TARJONTAA! JULKAISU 15.11. 8,90 LYNYRD SKYNYRD: Last Of A Dyin Breed .. Juuri menneenä kesänä luin teknisen artikkelin, joka käsitteli sähkön saamista suoraan kasvikunnasta. 8,90 MOTÖRHEAD Aftershock PETER CRISS Kissanaamion takaa TONY IOMMI: Iron Man ................... Juuri hänen pikku studiossaan tein 1964 ensimmäiset elektronipohjaiset sävellykseni. Toinen juttu on noin kymmenen vuoden takaa: Stora Enso oli kiinnostunut miehestä, ja yksi johtajista pyysi minua järjestämään audienssin. Kurenniemen arvo Suomen avantgardemusiikille on ollut ennen kaikkea hänen teknisessä taitavuudessaan ja kokeilunhalussaan. 2-CD: 13,90 LAPINLAHDEN LINNUT: Sketsejä Radiossa . Meillä syttyi heti yhteisymmärrys, koska olin jo lapsena rakentanut radioita ja tunsin Kurtsin käyttämän teknisen terminologian. Erkin nerokkuus ilmenee ennen muuta instrumenttien kehittäjänä. 9,90 SIELUN VELJET: Karaoke ..................DVD: 3,90 EN YEARS AFTER: Recorded Live .
Paddy on tehnyt Crimson/Redin käytännössä täysin yksin, sillä mukana ei ole enää Wendy Smithiä eikä edes Martin-veljeä. Paddy McAloonilla on aina ollut aivan ilmiömäinen melodiantaju, joka yhdistettynä tunteikkaasti hönkäilevään lauluun, persoonalliseen soinnutteluun, häpeämättömän sokeriseen tuotantoon ja mieltä askarruttaviin kielikuviin on järisyttänyt popfanin sydänjuuria lukemattomia kertoja. Tässä välissä on saatu julkaisemattomista, parikymmentä vuotta vanhoista 48 SOUNDI Icebreaker lauluista koottu erinomainen Let’s Change The World With Music (2010) sekä kokeellinen soololevy I Trawl The Megahertz (2003). McAloon on tässä ajassa entistäkin ainutlaatuisempi ilmestys, ja siksikin hänen paluunsa on niin tärkeää. Ei menneinä vuosikymmeninä eikä varsinkaan nyt. kuva: Kevin Westenberg On pakko nostaa kädet pystyy ja todeta, että tällaista ei tee kukaan muu. Albumin helkkyvä, romanttinen ja hienostunut soundi on erehtymättömästi saman neron sormista kuin vaikkapa klassikoilla Steve McQueen tai From Langley Park To Memphis (1985 ja 1988). Useimmissa arvioissa Crimson/Redin on todettu olevan parasta Prefabia sitten Jordan: The Comebackin (1990), enkä näe syytä olla eri mieltä. Sen aikaiseen popilmastoon suhteellisen vaivatta istunut, muutaman helisevien kitaroiden ja kirkkaiden synasoundien koristaman hitinkin (When Love Breaks Down, Cars And Girls, King Of Rock’n’Roll) tehnyt siisti poppari näyttää vanhemmiten muuttuneen Saruman Valkoiseksi. Teksti houkuttaisi tekemään tulkintoja, mutta toisaalta sen haluaa ottaa kirjaimellisesti ylistyksenä maailman taitavimmalle jalokivivarkaalle: ”Interpol can’t catch you / The cameras always show a screen of snow / Ergo – you’re the best jewel thief in the world.” Pakko rakastaa jo ergo-sanan (latinaa, tarkoittaa ”siispä”) käytön takia. Toisaalta ollaan äärimmäisten perusasioiden eli melodisten, kompaktien ja hyvin tehtyjen popbiisien äärellä. Laulut ovat täynnä nokkelia vertauksia ja herkullisia kuvailuja, kuten kohtaaminen paholaisen kanssa laulussa Devil Came A Calling: ”The devil came a calling / No brimstone, fire or rain / In fact I found him charming, articulate, urbane.” Prefab Sproutin musiikin erinomaisuus perustuu kahteen vastakkaiseen seikkaan. Valloittavassa Billy-biisissä hän kuvailee ihastustaan vastustamattomasti: ”Her smile is like a fairground / I’m basking in the glow.” Songs Of Danny Galwayssa Paddy laulaa koskettavasti Jimmy Webbistä ja Mysteriousin innoittajana on toiminut toinen idoli Bob Dylan. Jo levyn aloittava, naurettavan vaivattomasti etenevä The Best Jewel Thief In The World kohoaa hänen parhaiden laulujen joukkoon. Itse asiassa Crimson/Red saattaa jopa olla pitkää ja rönsyilevää Jordania onnistuneempi kokonaisuutena. Onneksi on kuvatodisteet, sillä Crimson/Redin soidessa voisi luulla ajan pysähtyneen. Crimson/Red on kymmenen loistoraidan nippu, ja tarkoitan kirjaimellisesti kymmentä erinomaista sävellystä. > Levyarviot ...on kuitenkin loppujen lopuksi kyse ainoastaan yhdestä asiasta: intohimosta... Muuten sitä ei huomaa, mutta Wendyn stemmojen puuttuminen kieltämättä harmittaa. Toisaalta Paddy McAloonin kohdalla on pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, että tällaista ei tee kukaan muu. On hätkähdyttävää, kuinka harvinaista sellaiseen onkaan törmätä. Eniten Paddyn teksteissä ihastuttaa huumori. Prefab Sprout Crimson/Red J os edelliset muistikuvasi Prefab Sproutista juontavat juurensa 1980-luvulle, saattaa yllä oleva Paddy McAloonin kuva aiheuttaa hämmennystä. Paluusta puhuminen on perusteltua, sillä edellinen uudesta materiaalista koostunut albumi, laimeahko Gunman And Other Stories ilmestyi 12 vuotta sitten. MIKKO MERILÄINEN HHHHH. Erinomainen albumi siis, mutta eihän sen pitäisi ketään yllättää. Julkaisutahtia ovat hidastaneet konkreettisesti sekä Paddyn näköä että kuuloa rapauttaneet sairaudet. Vain Paddy McAloon voi vuonna 2013 soittaa melodiat synan harmonica- tai brass-soundeilla ilman pienintäkään ironiaa
Ystävyyden ja keskinäisen kunnioituksen voima tuli harvinaisen vahvasti esille taannoisessa Cameron Crowen Pearl Jam 20 -dokkarissa. Rosoinen punkrock kulkee vihaisemmalla vaihteella kuin koskaan, ja väliin sirotellut akustiset elementit keventävät melodisuudessaan tunnelmaa oivallisesti. Lightning Bolt esittelee Pearl Jamin monipuolisempana kuin koskaan aiemmin. VILLE SORVALI HHHH SOUNDI 49. Ehkä merkittävin seikka tässä yhtälössä on ollut Pearl Jamin jäsenten kestävä rakkaus musiikkia ja bändin muodostamaa yhteisöä kohtaan. Prey For Me ja Love & Meth ovat mukavia tuulahduksia nu-metalia ajalta ennen nu-metalia, ja silti jo jälkimmäiseen on saatu ympättyä levyn ensimmäinen sellainen kertosäe, joilla levyjä yleisen käsityksen mukaan myydään. Varsinainen yllätysveto taitaa sittenkin olla The Paradigm Shift. Pearl Jamin liki kahdenkymmenenviiden vuoden matka ei ole ollut helppo – siihen on kuulunut arkkityyppisiä rock-kohtaloita aina huumeriippuvuuksista, orastavista soolourista kuin todellisista inhimillisistä tragedioista (Roskilde vuonna 2000), mutta aina bändi on jotenkin onnistunut luovimaan itsensä toimintakykyiseksi. Tavallaan The Paradigm Shift kuulostaa siltä kuin jos 90-luvun Korn olisi silloisista lähtökohdistaan pyrkinyt tekemään poppia. kuva: Stefano Micchia Pearl Jam Lightning Bolt Virgin Lightning Bolt on kaikin puolin väkevä osoitus siitä että Pearl Jamin vuosikymmenien ahkera työ ja omaan juttuun luottaminen kantaa sittenkin niitä kaikkein maukkaimpia hedelmiä. Sitä, että alkuperäinen kitaristi Brian ”Head” Welch on pienen huilin jälkeen liittynyt uudestaan bändiin. Levyn tuottama kolahdus muistuu kirkkaana yhä mieleeni, ja vaikka Lightning Boltin aikaansaama jälki on varmasti itselleni pienempi, on resonanssissa paljon samaa. Kurt Cobainin asemaa grungen ikonikuvaston kiistattomana keulakuvana ei kukaan voi viedä pois, mutta jos puhutaan todellisesta sisällöstä, on Eddie Vedder joukkoineen ajanut ohi jo ajat sitten. Rockissa, kuten kaikessa luovassa toiminnassa, on kuitenkin loppujen lopuksi kyse ainoastaan yhdestä asiasta: intohimosta, jota Pearl Jam pystynyt vaikeuksista huolimatta aina vaalimaan. Olin 15-vuotias teinipoika ostaessani Pearl Jamin Ten-debyytin yli kaksikymmentä vuotta sitten. Mitä se voi ensilevytyksensä 19 vuotta nuorempina tehneiden muusikoiden tapauksessa edes tarkoittaa. Siis jauhamalla sitä samaa paskaa, jota Kornin ikäisten yhtyeiden kohdalla jauhetaan muutenkin jatkuvasti. JARI JOKIRINNE HHHH Korn The Paradigm Shift Caroline kuva: Universal Music The Path Of Totality (2011) ei ollut mikään yllätysveto. Kokonaisuutena uutukainen ei toki vertaudu sen paremmin edeltäjäänsä kuin Korn-debyyttiinkään (1994), joten se, missä määrin tässä nyt on palattu vanhaan ilmaisuun, on tulkintakysymys. Vahvalla rytmisellä pohjalla se on vastustamattoman tarttuva konsepti, oli siinä melodiaa tai ei. Se on nimittäin todella hyvä levy. Vasta Punishment Timen riitasointuisen teeman ja ilmavan kertosäkeen kontrastista todella tajuaa kuinka kaukana levyn taiteelliset ääripäät ovat toisistaan. Vaikka yhtye on saavuttanut keski-ikäisyyden jo ajat sitten, loistaa tämän ikäkauden bändeille valitettavan yleinen ”me ollaan täällä vain töissä” -asenne täydellisesti poissaolollaan. The Path Of Totality oli kokeilu, joka Kornin piti tehdä voidakseen jatkaa eteenpäin. Lopputuloksena sillä on tarjota nippu kolossaalisen alavireisiä, ihan vaan biiseinä toimivia biisejä ja Never Never, joka ei toimi oikein mitenkään. Yksityiselämän tyrskyissä yhtye itsessään on toiminut jäsentensä turvasatamana ja vertaisryhmän tuella se on myös pystynyt viime vuosien selkeään musiikilliseen tasonnostoon. Kornin ominta aluetta on edelleen ahdistavuuteen asti vyöryvä massiivinen äänivalli. Jos ei nyt dubstep-flirttailua sinänsä, jotain sen kaltaista irtiottoa moni varmasti Kornilta uumoilikin – tai toivoi. Ylipäätään koko kuvio näytti paperilla vaarallisemmalta kuin miltä se lopulta kuulosti. The Paradigm Shiftia ennakoitiin puhumalla ”paluusta vanhaan”. Jos epäilet asiaa, ota kuunteluun esimerkiksi toisena sinkkuna julkaistu Sirens, joka varsinkin Vedderin Into The Wild -ääniraitaan mieltyneille maistunee erityisen hyvältä. Skrillex-yhteistyön jälkijättöiseltä äpärälapselta vaikuttava Never Never ei ensisinglenä ollutkaan muuta kuin markkinoinnillisesti oiva, mutta kovin harhaanjohtava veto
Niille joil on paha olla on jonkinasteinen valonpilkahdus, mutta siinäkin keskiössä on kertojan oma Joseph Campbell -tyylinen selviytymistarina. Biisi on myös musiikillisesti levyn vahvin. Ritual, Heat, Destoyer ja Fair Rewards soljuvat läpi tyylipuhtaina synapopbiiseinä, mutta eivät saa tunteita heräämään edes lukuisten kuuntelukertojen jälkeen. Konserttiareenat täyttyvät, mutta levyttävänä artistina Elton John tuskin on aikoihin saanut ketään kiihtymään. Siitäkin huolimatta, että Sir Elton Hercules on ollut ihan kohtuullisessa iskussa. ko tämä valkoisen Suomen CNN. On- ...Uholla ja solipsismilla on pitkät perinteet räpissä... Tässä ei vaan mennä tarpeeksi pitkälle minun makuuni. Vaikea uskoa. Hieman tukkoinen levy lähtee kunnolla käyntiin vasta kolmannen Lost Woman Blues -kappaleen aikana, jota seuraavat käsittämättömän hienot End Of Time ja Do You Believe. Pehmopornoa. Ne ovat kuitenkin statuksensa ansainneet, pitävät enemmän meteliä ja jättävät miellyttävän kerosiininkatkun leijailemaan ilmaan ohi kiidettyään. Uholla ja solipsismilla on pitkät perinteet räpissä, mutta harvemmin kuulee levyjä joilla ei käsitellä mitään muuta. Miehen äänessä on sielua, voimaa ja tulkinnan syvyyttä. Se soinee tänäkin talvena monien 80-lukulaiseen, tummaan elektropoppiin mieltyneiden stereoissa. Afterlife ei ole kuitenkaan huono levy, kaukana siitä. Fischerspoonerista tutun Casey Spoonerin kanssa tehty Avant Garde sentään nousee lentoon onnistuneen kertosäkeensä ja hienosti ristiin soivien synakuvioidensa ansiosta, ja jylhä tunnelmointi Burning Man päättää albumin onnistuneesti. Ehkä odotukset vain olivat liian korkealla. Elton Johnin tyylillisesti monisyinen tausta on kaiken aikaa läsnä. Se vaikuttaa jo komposiitilta. > Levyarviot Cheek Kuka muu muka Warner/Liiga Ruoan kuvaaminen mainoksiin on oma taiteenja tieteenalansa. Lyyrisesti levy on kovempaa pornoa – elintaso-sellaista. Maestron ympärille kootussa taustabändissä on nimiä, jotka herauttavat veden kielelle: bassolinjat pelkistää Raphael Saadiq ja tamburiinigroovea tarjoilee Motown-ässä Jack Ashford. Jos nyt jostain pölähtäisi tällaisella laulutaidolla varustettu uusi singer-songwriter, musiikkimaailma haukkoisi henkeään. Biisin kertosäe jää päähän soimaan kertakuuntelulla, ja Juho Paalosmaa kruunaa kokonaisuuden erinomaisella laulusuorituksellaan. Keskiaukeaman kuva on paras. Muuten The Diving Board liikkuu uran parhaiden levyjen kanssa samalla laatuasteikolla. Cheekin levyn kansivihon kuvista tulee sama vieraantuneisuuden tunne kuin kosmeettisesti täydellisestä ruoasta. ANTTI GRANLUND HHH Elton John The Diving Board kuva: Universal Music Mercury 50 SOUNDI Jättihitit, legendan status ja supertähteys voivat olla vaarallisia asioita artistille. Se on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen Motörheadin uudesta Aftershock-levystä. Päähuomion vie kaiken aikaa kuitenkin pääjehu – kuten pitääkin. PEKKA LAINE HHHH. Otetaan tapaus Elton John. Ollakseen niinkin ristiriitainen hahmo, Jare Henrik Tiihonen tekee yllättävän hajutonta ja pehmeää musiikkia. The Diving Boardin voi perustellusti kuulla paluuna Eltonin varhaisten albumien maailmaan. Tiihosen on selvästi vaikea kiinnostua mistään oman kuvitteellisen napansa ulkopuolelta. Eltonin uutuusalbumilta ei löydy Goodbye Yellow Brick Road-, Levon- tai Country Comfort -laulujen tapaisia klassikoita. ARTTU TOLONEN HH Motörhead Aftershock UDR Vanha auto. Levy on nimittäin erinomainen. Levyn lopettava Paralyzed jättää nälän tunteen ja palauttaa hetkellisesti uskon rockmusiikin panssarivaunuun. Albumi muistuttaa, miksi Elton John on brittiläinen poprock-klassikko. Taustoista puuttuu esimerkiksi JVG:n tai Sini Sabotagen vastaavista huokuva törkeys. Jori Hulkkosen monipuoliset rytmit ja taitavasti kudotut taustat toimivat sinänsä, mutta jotain jää puuttumaan. Elton John on palautettu todellisia vahvuuksiaan hyödyntämään. Vanhan lauluntekijäkumppanin Bernie Taupinin kanssa kirjoitetut kappaleet ovat melodisesti jykeviä ja teksteiltään vähintäänkin kelvollista kerrontaa. Brändien nimiä pudotellaan kuin jenkkiräpissä vuosituhannen vaihteessa. Aftershock on takuuvarma, joskin yllätyksetön albumi, joka kuitenkin riittänee faneille. Part Of Men tanssittava poljento vielä vie mukananaan, mutta sen jälkeen albumi kurvaa turhan tavanomaisille poluille. Jos Afterlife vain jatkuisi yhtä tasokkaana. Burnettin tuotannollinen strategia on simppeli ja viisas. Rautaisella otteella soitetuissa lauluissa kuuluu soulin, gospelin, countryn, ikivihreän viihteen ja klassisen popin jykevä perusta. JUHO ÄIJÖ HHH Sin Cos Tan Afterlife Solina Sin Cos Tanin kakkosalbumi käynnistyy komeasti. Candle In The Wind -imellys ja shoppailu-uutiset ovat siirtäneet tehokkaasti Eltonin osaksi viihdejulkisuuden dadaistista maailmaa. T-Bone Burnettin tuottama The Diving Board toivottavasti antaa uutta potkua taiteilija Elton Johnin uralle. Eltonin laulu ja soitto kantavat jo itsessään pitkälle. Aivan kuten vanhat autot, Motörhead toimii nykyään vain hyvin huollettuna ja säännöllisesti ulkona ajettuna, mutta ei välttämättä pärjää hevosvoimissa moderneille vastineille. Singlenäkin julkaistu Limbo soi viileän kohtalokkaasti, ajankohtaisesti ja tyylikkäästi – ja kuulostaa kaupallisemmalta kuin yk- sikään viime vuonna ilmestyneen debyytin kappaleista. Ne edustivat 1960–70-luvun erittäin kovan kilpailunkin keskellä laulamisen ja laulun tekemisen mestaruussarjaa. Niistä on yhtä vaikea saada otetta kuin miehen musiikista, mutta se musiikki ei ole yhtä mielenkiintoista kuin edellä mainittu kuva. Ensin mainitussa todennäköisesti pian uusiutuvaksi luonnonvaraksi julistettava Lemmy Kilmister itsereflektoi jälleen omalla suorasukaisella tavallaan elämäänsä, mutta hetkellisiä viittauksia kokemuksen tuomasta taakasta ja väsymyksestäkin on havaittavissa. Silti albumia vaivaa Motörheadin myöhäistuotannon helmasynti eli liiallinen pituus ja yhdestä ja samasta riffistä veistetty täytemateriaali
Bändin tuhoisan tarkka työskentely, murhaavat riffit ja kammottavat melodiat Liput: 16 € Esillä lisäksi: 200000 euron hintainen Saksalaisen MBL:n huippulaitteisto! Samalla lipulla: SOUNDI 51. Seuraavaksi The Hell’s Ladder heittää peliin juurevan ja tonnin painoisen riffittelyn. Monissa liemissä marinoitunut musisoija on sekä seestynyt että väkevöitynyt laulujensa tekijänä ja esittäjänä. Biisimateriaalista ei varsinaisen heikkoa lenkkiä huomaa, soundit ovat kohdallaan, soitto kulkee ja Aaro Seppovaara tulkitsee vahvasti. Terry Lee Hale The Long Draw Glitterhouse Kolmiosaisesta nimestä huolimatta Terry Lee Halelta on turha odottaa syvän etelän americana-kaavoja, sillä kuusikymppinen laulaja-lauluntekijä on läpikäynyt kotimaansa rockhistorian San Franciscon hippikesästä Chicagon bluesin ja Seattlen grunge-kohahduksen kautta Ranskaan roots-evankelistaksi. Viimeiseen saakka jalostetulla albumilla ydinosaamisesta poiketaan loppupeleissä harvoin, vaikkei täysin yksipuolisesta mäiskeestä olekaan kysymys. Vahvempana äänenkäyttäjänä Hale ei tuppaudu JJ Calen salaovelan svengijunan kyytiin, mutta viihtyy nopean pehmokompinkin parissa. Tällä kerralla kohteena on saksalainen sotamarsalkka Erwin Rommel, joka oli jopa vihollisleirissä tunnustettu strategi. Askeettisten folk-standardien sijasta nautiskellaan upean intiimistä äänimaisemasta. klo 12-20 La 2.11. Studiossa ei viljellä liian ilmeisiä rock-vaikutteita, vaan jalostetaan aavikon soundien yhteiskaikuja taitavan kliseettömästi. ASKO ALANEN HHHHH Blake Taste Of Voodoo Hype Nimibiisi käynnistää Taste Of Voodoon lupaavasti mystisellä ja varsin vauhdikkaaksi yltyvällä avaruusgroovella. EERO KETTUNEN HHH Tamikrest Chatma Glitterbeat Seitsenmiehinen malilainen Tamikrest kohoaa viimeistään kolmosalbumillaan Saharan aavikkobluesin johtotähden Tinariwenin rinnalle rockin ja perinnemusiikkinsa sulavana yhdistäjänä. ESILLÄ paljon uutuuksia ja uskomattomia highend-tason kokoonpanoja, mutta myös ”tavallista” hifiä. Aukioloajat: Pe 1.11. Suurenmoinen urkukudos, pedal steelin liuku tai väräjävä huuliharppu maalaavat osansa kanvaasista. Blaken ystävälle Taste Of Voodoo on takuuvarma hankinta. klo 9-19 Su 3.11. Kuten mies Soundin syyskuun numerossa totesi, hän oli ennen sivutoimisesti laulava kitaristi, nykyään ensisijaisesti laulaja. klo 10-17 ASKO ALANEN HHHH Hail Of Bullets III The Rommel Chronicles Metal Blade Toinen maailmansota näyttää muodostuneen jonkinlaiseksi pakkomielteeksi superkokoonpano Hail Of Bulletsille. Lähes tunti toisaalla 1970-luvulle tähyävää, toisaalla metallista stonerrockia alkaa ennen pitkää hieman haukotuttaa, mutta onnistuneesti Blaken kuudes albumi joka tapauksessa ylläpitää edellisellä Haze Parade -levyllä (2010) löydetyn hyvän vireen. Tuaregien kulttuuria ja kansanviisautta vaaliville naisille, ”sisarille”, omistettu Chatma on tamashekäidinkielen sekä rytmiikan joustavuuden ansiosta hyvin vastaanottavainen aktiiviselle eteeriselle sähkökitaroinnille sekä syväsoundisen progeambienssin maalailulle. The Long Draw tulee lähelle kuulijaa upeilla lämpimillä melodioilla, joiden hienoa kokonaisuutta voi kuunnella loputtomiin yhtäkään raitaa hyljeksimättä. Siinäpä tärkeimmät. TULE kokemaan huippuluokan äänen- ja kuvantoisto livenä. Tulevaisuudessa bändi on toivottavasti entistäkin rohkeampi kokeilemaan, kaikki edellytykset sille ovat vähintään olemassa. Tuottajana on toistamiseen Walkabouts-voimahahmo Chris Eckman, joka lienee sävyjen keskeinen tasapainottaja. SUOMEN SUURIMMAT ÄÄNEN- JA KUVANTOISTON MESSUT 1.–3. Ensi soinnuista lähtien dobron ja akustisen kitaran hivelevä sävelkauneus ja kuulas kaiku nostavat selkeästi ja tarkasti luetut lyriikat poikkeuksellisen hyvin ja saumattomasti kitaroihin sulautuvina esiin. Tamikrest on oivasti hioutunut orkesteri herkistelyineen ja paisutuksineen, ja sen loihtimasta sointuvuosta erottaa viljalti omaperäisiä yksityiskohtia. HELSINGIN MESSUKESKUS ja KONGRESSIHOTELLI HOLIDAY INN. Laidback-rentouteen Hale ei tuudittaudu, vaan naulaa sanottavansa tyynen purevasti biisien julkisivuun. Orkesteri on jo tarkastellut, mitä itärintamalla todella tapahtui sekä maailmansodan loppuvaiheita. Hienosäikeisenä soljuva musiikki pysyy ilmavimmillaankin etäällä unettavimmasta transsityöstöstä. Hail Of Bulletsin death osuu musiikillisesti asian ytimeen, mikä ei nyt liene mikään varsinainen yllätys. SAMAAN aikaan ja samalla pääsylipulla on Messukeskuksessa on myös DigiExpo-messut. Laulusolistin asema kohtuumittaan kasvavien esitysten suvereenina johdattajana antaa instrumenteille juuri tarvittavan määrän tilaa vehreäksi puhkeavassa Saharan äänimaisemassa. Pitkähkö tauko studioalbumien julkaisujen välillä ei kuulu Taste Of Voodoolla ollenkaan negatiivisessa mielessä. MARRASKUUTA. DigiExpo on Suomen suurin erilaista kodin viihde-elektroniikkaa ja tietotekniikkaa esittelevä messunäyttely, missä on esillä myös useita HifiExpon tuoteryhmiä. Soitannossa vallitsee vetovoimainen etunoja, joka saa säkeet kulkemaan ja taustalaulajattarien stemmapainotukset kohdalleen
Hail Of Bulletsin kolmas pitkäsoitto kutittelee siihen tyyliin, että bändi voisi myös irtautua mukavuusalueensa ulkopuolelle, ottaa riskejä ja haastaa itsensä. Loppupeleissä käy ilmi, että ensimmäinen sinkku on koko levyn heikoimpia tekeleitä. Se oli ihan kiinnostavalla perkussiokoukulla varustettu kappale, jonka sanoitus ei oikein toiminut tai tuntui kesken jätetyltä, ja jolla laulaja ei sillä hetkellä tuntunut vastaavan taustan asettamaan haasteeseen. Se on vielä tallennettu kotikaraokelaitteen lo-fi-soundeilla akustisen kitaran kanssa. Näin kävi viimeksi elokuussa, kun Jenni Vartiaiselta julkaistiin Junat ja naiset. Harmaallakin on monta eri sävyä, joten miksi niitä ei hyödynnetä. ARTTU TOLONEN HHHH kuva: Warner Music Onko sinusta blues kaikkia äärimmäisyyksiä välttelevää keskitien konservatiiviveivausta. Mug Museumilla ei ole yhtään täysin ohi maalin menevää biisiä, mutta käytännössä samalla tempolla ja soundilla kulkevat kappaleet syövät toisiltaan tehoa. Popparin odotetulta levyltä julkaistaan ensimmäinen sinkku ja se tuntuu… No, heikolta. 30-vuotista juurimusiikin odysseiaansa juhlista- ...levyn kokonaisestetiikka on niin tinkimätön ja tiukkalinjainen.... Tyylien ja kokoonpanojen vaihdokset kappaleiden välillä eivät kuitenkaan tunnu järin suurilta, koska levyn kokonaisestetiikka on niin tinkimätön ja tiukkalinjainen. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Willis Earl Beal Nobody Knows HXC Recordings Katukarhean gospelinsa hallitseva Willis Earl Beal varttui Chicagossa, mutta päätyi armeijan jälkeen pätkätöihin ja asunnottomaksi Albuquerqueen. JUHO ÄIJÖ HHH Jenni Vartiainen Terra Warner Kuinka monta kertaa näin on käynyt. Uutuuslevyllään Raulamo liikkuu rootsmittarilla arvioituna laajahkolla skaalalla. Vaikka kappalerakenteet noudattavat puolivapaata kaavaa, eivät ne riitä pelastamaan albumia kokonaisuutena. Sitä seuraa osittain samoista elementeistä paljon modernimman keitoksen tekevä Sivullinen. Le Bonin vainoava lauluääni vetää kaikessa tunteettomassa lakonisuudessaan ja sovituksilla leikittelevin kappalein kohti kadun varjoista puolta, välittäen tunteen vapaavalintaisesta yksinäisyydestä. Rupinen ja partaterän lailla leikkaava soundi on periaatteessa kiehtova, mutta isommissa annoksissa aika raskasta kuultavaa. Taustalla häärii matkan varrelta luottosoittajia. PEKKA LAINE HHH Cate Le Bon Mug Museum Turnstile / Tems Walesin pienestä Penboyrin maaseutualueelta oleva Cate Le Bon on kuin ilmatiiviistä aikakapselista esiin vedetty 80-luvun alun pehmeämmän postpunkin edustaja, jonka tyyli on niin ikään hieno yhdistelmä Thee Raincoatsin ja Jonathan Richmanin yksinkertaista mutta syvää popneroutta. Uudella Nobody Knows -levyllä pelkistetyt hymnit ja askeettinen soitanta on jo pantu huolitellummin purkkiin. Hail Of Bullets on jo näyttänyt, miten temppu tehdään ja miten se tehdään peräti erinomaisesti. Rommel on poliittisesti suhteellisen korrekti valinta, ja sellaiselta levykin kuulostaa. Syrjällään olevaan elämään painokkaasti sitoutuneet tekstit purkautuvat näin verkkaisesti, mutta kohottavasti. Henkevän trubaduurin luoma mietteliäs laulutunnelma on rikkumattoman ehyt. III The Rommel Chronicles on hieman varman päälle pelaamista, kuten aiheensa. Levy on vahvimmillaan kastaessaan yhden varpaan kollektiivisessa alitajunnassamme virtaavaan melodioiden virtaan, kuten kappaleessa Suru on kunniavieras. Hän levitti musiikkiaan kotipolttoisina cd-levyinä ennen kuin pääsi tekemään viime vuonna ilmestynyttä debyyttialbumiaan. Voisikohan sen haamun päästää irti ja katsoa, mitä sitten syntyy. Teemu Brunilan sanoittama Kaukaa on kappale, jonka soisi muodostuvan suomalaiseksi standardiksi jo yksin ”hieno aula huonon hotellin / tämä meidän rakkaus” -fraasin takia. Sen soundi ja tunnelma on ikiaikainen. Nyt totaalisesta asialle omistautumisesta kertova lähestymistapa alkaa kevyesti nakertaa hermoa. > Levyarviot ovat periaatteessa selvää pässinlihaa. Yksi nopeampi tai edes rytmisempi ralli olisi piristänyt levyä suunnattomasti, sillä tällä hetkellä sisäänpäinkääntynyt Mug Museum jättää lähinnä ristiriitaisen fiiliksen ihan lupaavasta lauluntekijästä. Mutta kun tämän ryhmän kohdalla nälkä vain tuntuu kasvavan syödessä. Tämä kaksikko on levyn vahvinta antia. Dramaattisten rytmien käytössä on otettu riskejä ja selvitty hienosti. Itse tehtyjen gospel- ja soulsävelien sekä oman äänen stemmakerrosten sovitukset kulkevat lähellä a cappella -laulantaa, vaikka taustasoittoa ja rytmitystä välillä kohennetaankin. ASKO ALANEN HHHH Jo’ Buddy Inside Out Ram-Bam 52 SOUNDI va muusikko metsästää rakastamansa musiikkiperimän ydintä aika jyrkillä säädöillä. Irrallisena kappaleena rasittavan renkutuksena näyttäytynyt Junat ja naiset toimii huomattavasti paremmin levyn kontekstissa, jossa sitä edeltää Muistan kirkkauden, joka tuo sekä sovituksensa, tunnelmansa että ennen kaikkea tekstinsä puolesta mieleen Dire Straitsin The Man’s Too Strongin, mutta Vartiaisen kertoja ei ole jäänyt kiinni. Vaikka tuottajaksi on ilmoitettu ”Nobody” ja levytyspaikaksi ”Nowhere”, laulukohtaisissa tiedossa nimetään Chicagon ja Bronxin studiot ammattilaisineen, minimisetti muusikoita sekä Coming Through -duetolla vieraileva Cat Power. Maailmanluokan kitaristi on mennyt ilmaisussaan askel askeleelta primitiivisempään ja soinnillisesti karumpaan suuntaan. Jos Jo’ Buddyn varsinkin soiton osalta suvereenit esitykset kuulisi tämäntyylisen musiikin alkuperäisessä formaatissa kahden kappaleen kertasatseina, niiden teho oli kovempi. Levyllä on tosin monta biisiä, jolla konerummut, tomien paukutus ja Jennin laulu toimivat paremmin yhteen. Heiton tenhovoimaa vahvistaa sovitus, joka tavoittelee aika onnistuneesti jonkinlaista menneiden aikojen eurooppalaista dekadenssia. Edellisellä Mariska tekee ehkä uransa parhaiten minulle tippuvan tekstin ja jälkimmäisellä Vartiaisen oma on todella koskettava. Kuivasti helisevien kitaroiden ohella tehokeinona käytetään pääosin vain säröä ja koskettimia, lukuun ottamatta levyn lopettavan hienon nimikkokappaleen torvia. Celtic Frostin haamu 80-luvulta on tavannut kummitella Hail Of Bulletsin levyillä ahkerasti. Jukka Immosen tuotanto- ja sävellysosaaminen yhdistettynä itse taiteilijan selkeään visioon musiikista, jota haluaa tehdä tekee Terrasta maailmanluokan pop-levyn. Junat ja naiset ei ehkä antanut oikeata kuvaa Terran laadukkuudesta, mutta se tarjosi etiäisiä levyn perkussiivisesta äänimaailmasta. Kuuntele Jussi ”Jo’ Buddy” Raulamon Inside Out ja ehkä korjaat käsityksiäsi. Tasainen rumputahti ja helmeilevä pianonkilke muodostavat rauhallisen äänitapetin. Raa’asta lowdown-väännöstä hipsitään rock’n’rollin kautta jazzilla silatun rhythm’n’bluesin maastoon, mistä tehdään sivuaskelia Jo’ Buddyn spirituaalisen kotikentän Louisianan musiikilliseen kasvuturpeeseen. Mahtipontisuus muuttuu niin helposti ontoksi pullisteluksi
Jollekin muulle bändille tässä kohdin tulisi jo tarjonneeksi täysiä pisteitä, mutta MyGrainille ei uskalla. Mies on saanut tuoreelle levylleen vieraaksi vanhat mestarit Rick Wakemanin, Keith Emersonin, Steve Hackettin ja John Wettonin. Sitä paitsi tarina on jälleen uusi ja biisit puhkuvat vivahteita, joita on turha hakea miehen edellisiltä levyiltä – olkoonkin levy sitten rakenteellisesti tuttu. MyGrain on musiikillisesti ollut aina erittäin tasapainoinen orkesteri, mutta näköjään vuosien kertyessä mittariin yhtyeen hienoviritteisyys tihenee. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Janelle Monáe The Electric Lady Bad Boy Ihastuin muutama vuosi sitten Janelle Monáen villeihin konserttiotoksiin ja osuuteen Outkastin Idlewildilla. MyGrain Planetary Breathing Spinefarm MyGrain asetti alusta pitäen riman korkealle. ANTTI MATTILA HHHH Medeia Iconoclastic Fullsteam Moni uuden ajan metallibändi on eksyttänyt itsensä murhaavan raskaan kitaravallin ja kimuranttien biisirakenteiden labyrinttiin. Raaka, mutta monisyinen jyräys välttelee helppoja ratkaisuja. Niiden nostattamien odotusten jälkeen moitin Soundissa debyyttialbumi Archandroidia vaivaannuttavaksi ja mahtipontiseksi funkin, rockin, hiphopin, scifin ja musikaalin fuusioksi. Se paljastaa korttejaan vähän kerrallaan kuitenkaan kiusoittelematta. Tuttuun tapaan MyGrain tekee pesäeroa muihin levyihinsä pienillä yksityiskohdilla: milloin se on jokin melodinen oivallus tai sovituksellisesti kohottava detalji. Bändit eivät ole samanlaisia, mutta taituruudessaan, omintakeisuudessaan ja ehdottomuudessaan samanhenkisiä. Tosin uudella levyllä Lucassen on lähtenyt pikkuisen kokeellisemmille linjoille jopa siinä määrin, että muutamien kappaleiden olemus tuntuu jopa vieraalta. MyGrain on kuitenkin nokkeluudessaan kohtuullinen. Artisti ei onneksi ottanut purevaa kritiikkiä kuuleviin korviinsa, vaan jatkoi valitsemallaan tiellä. Välillä voidaan olla kallellaan Norjan sinfonisiin black-taustaisiin bändeihin (The Dominant Species), välillä melodisemmat riffit saattavat tuoda mieleen Diablon (Iconoclastic), ja siellä täällä naislaulu ja koskettimet loihtivat kauneutta karuuden sekaan. Oikeastaan vähän edelläkin. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Ayreon The Theory Of Everything InsideOut Arjen Anthony Lucassenin unelmat ovat käyneet toteen. Kuudentoista kappaleen sulattelu kestää aikansa, mutta heti ensikuuntelulla selviää, että tarjolla ei ole tyhjäkäyntiä vaan silkkaa sähköä. Kahden vuoden päästä saatan ihmetellä, mitä oikein näin tässä kapisten hylkiöiden maailmanloppu- ja palvontamessussa, mutta juuri nyt tämä tuntuu ensiluokkaiselta historiankirjoitukselta ja hälyttävältä vastavoimalta musiikkiteollisuudelle. mien kuvausten kautta jopa pelottava. Se ei ole musiikiltaan kovin raskas, mutta tunnelmaltaan suorastaan lamauttava ja toteavan laulun kerto- SOUNDI 53. Proge on aivan liian täsmällinen ilmaisu huojuvalle Seremonialle, joka psykedelialtaan ehtiessään laittaa punkiksikin. Eikä kyse ole tälläkään kertaa ihan pienestä teoksesta, kun biisejäkin löytyy 42 kappaletta, jotka yhdistyvät neljän eri teeman alle. Yhtä ymmärrettävää on, että Seremonia, joka kuulostaa pilvihämyjen ja elämäntapatyöttömien keinolta täyttää tyhjyyttä, osoittelee yhteiskunnan virheitä. Ghetto Woman tiivistää viiteen minuuttiinsa onnistuneesti sähäkkää funkia ja seksikästä discoa, lattarihurjastelua, rap-puheenvuoron ja roisin kitarasoolon. Levy on silti leimallisesti deathmetallinen ja konstikkailla biisirakenteilla kiinni tässä ajassa. MyGrainilta tulee varmasti vieläkin parempaa ja vieläkin suurempaa, ja sitä odotellessa Planetary Breathingin soittaa mielellään puhki. Tai, jos ovat levyn loppuun osanneet, kuulijat ovat kiepsahdelleet kyydistä kuka minnekin. Medeian modernissa metallissa deathmäinen brutaali lanaus yhdistyy oivaltavaan teknisyyteen ja sitä kautta arvaamattomiin sävellyksiin. Arvaamattomasti polveilevan genresekoituksen voisi kuvitella hajoavan taivaan tuuliin, mutta jäntevä rytmiikka sekä huolella rakennetut jousi- ja puhallinsovitukset liimaavat osasista kiehtovan kokonaisuuden. Jo ensimmäisellä demollaan bändi näytti, että sen deathista tulee jotakin suurta ja kaunista. ANTTI MATTILA HHHH Jonathan Wilson Fanfare Bella Union Kaksi vuotta sitten ilmestyneestä, kuulijansa Laurel Canyoniin lennättäneestä Gentle Spirit -levystä pitivät sekä aidot PAULI KALLIO HHHH Seremonia Ihminen Svart Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka tuomitsevat Seremonian kymmenen sekunnin perusteella sietämättömäksi jollotukseksi ja sen olemassaolon väistämättömäksi osoitukseksi yhteiskunnan rappiosta. Ei ihme, että Children Of Bodom kaappaa Medeian Euroopan-kiertueelleen. Toisaalta Lucassenilla tuskin on monia vaihtoehtoisia malleja hallita niin laajoja kokonaisuuksia, joita hän on levyilleen tavannut rakentaa. Suureen teemaan tarttuva levy noudattaa tuttuja rakenteita ja Lucassenin työtavan voi suorastaan kuulla uudeltakin levyltä. Seremonia palauttaa huomion heavyrockin alkuhämärään, missä kaikki oli niin pirun psykedeelistä, soittimista rupesi lähtemään outoja ääniä ja sanoittajat keksivät laulaa saatanasta. Oikeastaan MyGrainin levyihin voi aina tarttua suurella tyytyväisyydellä, sillä lähtökohtaisesti luvassa on vähintäänkin erinomaista metallia, ja oikeastaan ensimmäisten kuuntelukertojen tarkoitukseksi jää lähinnä selvittää, minkälaisia hienouksia bändi on kulloisellakin kerralla sattunut keksimään. Kyseisten retkikuntien kannattaisi tarkistaa Medeian Iconoclastic, sillä se näyttää, kuinka moniulotteisesta ja vaikutteita sieltä täältä sulattavasta musiikista tehdään ymmärrettävää ja seurattavaa, vaikka soittimet sylkevät koukeroa ja laulaja murisee kurkkunsa vereslihalle. Sanaa progressiivinenkin voisi rakenteiden puolesta käyttää, jos Ihminen ei olisi niin usvainen, epätarkan oloinen ja kaikkea terävyyttä karttava. Ihminen on okkultistinen ja nykyaikaan täysin epäsovinnainen albumi, joka toistaa 1960- ja 1970-lukujen happoilua. Lucassenin on sanottu jo jonkin aikaa toistaneen itseään, eikä väittämä taida täysin väärässäkään olla. Sen sijaan proggressiivisen rockin laaja-alainen soitinarsenaali ja tyylillisesti ehkä vähän turhankin nöyrät sävelmät tarjoavat paljon nautitta- vaa, vaikkei se joka hetki niin perin ainutlaatuista olisikaan. Electric Ladyn myötä arvostelija nielee nyreytensä ja myöntää, että Monáe kulkee kunniakkaasti Princen, Erykah Badun, Grace Jonesin ja Funkadelicin viitoittamia reittejä, mutta tohtii myös poiketa niiltä aivan omille teilleen. Esikuvat Prince (Givin Em What They Love) ja Badu (Q.U.E.E.N.) tuovat panoksensa levyn tarttuvimpiin kappaleisiin
Kuusiminuuttinen The Loon nousee albumin keskuskappaleeksi Swanin jättäessä hyvästejä rock’n’roll-unelmalle: ”I went knocking on the door that stayed shut / It was the allure of the big cities / I stood on the doorsteps looking in”. Luonnonvoimat ovat liikkeellä. Ihan uusi ulottuvuus Wilsonin musiikissa on 1980-luvun pehmeästä Pink Floydista muistuttava näennäinen progressiivisuus. Ja olisiko Jonathanin lauluäänessäkin David Gilmourille ominaisia sävyjä. Vengeance Fallsin paksu soundi viittaa vahvasti Disturbediin. Astrid Swan Astrid4 Soliti Astrid Swanin viides albumi on loistelias teos. Otto oli läsnä kun soitin. Hän on pirunmoinen kitaristi, mutta niin on moni muukin. Levyn intensiteetti laskee hieman loppua kohden, eivätkä albumin päättävät A.R.I.Z.O.N.A ja Your Last Song nouse aivan huippuhetkien tasolle. Aikaisemmin tänä vuonna demoversiona kuultu Yearning To Hold Still ei ole kadottanut uuden sovituksen myötä tippaakaan maagisuuttaan. – Otto Donnerin piti tehdä puhallinsovitukset, mutta hän kuoli viikkoa ennen puhallinäänityksiä. Astrid Swan, meinasiko missään vaiheessa loppua usko albumin valmistumiseen? – Kyllä. Silloin uskoin, että saattaa olla ettei kannata jatkaa. Soundillisesti nyökkäillään 60- ja 70-luvuille, kuitenkin ajattomasti ja retroilua välttäen. Kieltämättä kaipasin Fanfarelta paljon enemmän. Mitä se prosessi opetti sinulle. Kaiken musiikin tekemisessä tarvittavan hallitseva Jonathan Wilson on haalinut mukaan vaikuttavan vierailijarevohkan: Graham Nash, David Crosby, Jackson Browne ja alusta asti Tom Petty & The Heartbreakersissa soittaneet Mike Campbell ja Benmont Tench. Mutta se meni aika pian onneksi ohi ja Soliti oli sillä aikaa saanut tilanteensa semmoiseksi, että levy oli mahdollista tehdä loppuun. Tuon voi vielä laskea nuoren ja himokkaasti maailmalle pyrkineen bändin arviointikyvyn puutteeksi, mutta miksi ihmeessä Trivium, kokeneena bändinä kuudennella levyllään, haluaa kuulostaa Disturbedilta. ...siellä täällä naislaulu ja koskettimet loihtivat kauneutta... On mukaansatempaavaa metallibiisiä, loistokasta sooloa, hykerryttävää aloitusriffiä, tehokasta laulutyylin vaihtelua. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN. Lauluntekijänä tai laulajanakaan mies ei loista. Tosin niissäkin soi se sama surumielinen kauneus, jonka ansiosta Astrid4 on yksi vahvimmista kotimaisista levyistä tänä vuonna. Siihen, että mun punk-asenne riittää koko studioprosessin läpi. On taitoa, mutta näkemystä ei alkuunkaan. Lopulta opin myös, että on ihan mahtavaa kun joku toinen ihminen tuottaa ääniä ja mielipiteitä minun lisäkseni. Odotettu Fanfare astuu esiin sen suurieleisenä sisarteoksena, mutta valitettavasti ensivaikutelman voi tehdä vain yhden kerran. – Otolla oli tosi hyvä flyygeli ja koska hän oli kovin ystävällinen ja ihana, niin saimme mennä Tammisaareen äänittämään koko levyn pianot. Tuottaja David Draiman, Disturbedin laulaja, tuntuu ohjailleen Triviumia mielensä mukaan. Trivium on nyt pikku-Disturbed. Vengeance Falls olisi voinut olla hieno albumi. Se oli kivaa. The Loonissa taidat laulaa rocktähteyden unelmasta luopumisesta. Ei oikeastaan mikään. Loppuhehkutuksen sähkökitarakuvio viittaa hienovaraisesti Sweet Child O’ Mineen. Tuottajan ei saa antaa uunottaa näin pahasti, olipa kuinka iso ja menestynyt poika tahansa. Onneksi Nick (Triani, miksaaja ja puoliso) vakuutti ja pakottikin jatkamaan. Yksi äänityspaikka on kansitekstien mukaan ”Otto Donner’s.” Mitä siellä tallennettiin ja oliko Donner itse läsnä. Kolmen vuoden aikana viidellä eri studiolla taltioitu levy viettelee mukaansa monimutkaisten parisuhdekuvioiden, päättämättömyyden ja väliaikaisten hyvästijättöjen maailmaan. Kovin repaleiseksi tämä jää. The Crusadella (2006), lopullista läpimurtoa valmistelleella kolmoslevyllään, Trivium halusi yhtäkkiä muuttua Metallicaksi. Myös vähän laajemmin liian valmiiksi työstetyistä unelmista luopuminen on siinä teemana, ja toisaalta ajatus siitä, että jos luopuu ja antaa elämän viedä, se voi vielä hullua laulajaa intohimossaan johonkin uuteen suuntaan. Kun oli saanut kaiken kontrollin itselleen, on taas valmis kuulemaan muita. Astrid4:n rikkonaiseen syntyhistoriaan nähden on hämmästyttävää, kuinka yhtenäiseltä ja vaivattomalta se kuulostaa. Ensinnäkin opin uskomaan omaan visiooni ihan miksaukseen asti. Alusta lähtien oli hyvin epävarma olo levyn valmistumisesta, sillä olin raskaana jo äänitysten alussa, lisäksi meillä ei ollut yhtään rahaa tehdä levyä. Pitäisikö yrittää olla Trivium. Teit edellisen albumisi Hits (Pavement For Girls) hyvin erilaisella metodilla, täysin yksin. ANTTI MATTILA HH 54 SOUNDI kuva: Mikko Rasila että henkiset vanhat pierut. Kuka Trivium haluaa olla. Opin myös vähän vaativammaksi ja rohkeammaksi seuraamaan omaa visiotani myös silloin kun ollaan eri mieltä jonkun kivan ihmisen kanssa. – Joo, se on yksi taso The Loonin sanoituksessa. Sitten tuntui jopa epätodelliselta, että ikinä enää voisin lähteä kotoa äänittämään. Pöyristyttävää hölmöilyä. Tykyttävät rytmit osoittavat samaan suuntaan. Kaikista pahin on kuitenkin laulu: Matt Heafy on ominut David Draimanin laulutyyliä oikein urakalla ja jopa laulumelodiat, taustalauluja myöten, myötäilevät Draimanin tekemisiä. Entä mikä tässä musiikissa on juuri Jonathan Wilsonille ominaista ja välittömästi tunnistettavaa. ANTTI GRANLUND HHHH KOLME vuotta ja viisi eri studiota, kuulostaa työläältä albumilta. Opin kuuntelemaan eri tavalla studiossa. Hän sovittaa musiikkinsa tyylitajuisesti, mutta niin tekee moni muukin. Levyllä pääosassa ovat minimalistinen piano, Johannes Salomaan sovittamat torvet, Niko Votkinin sävellyksiä taidokkaasti tukevat rummut ja Swanin pinnassa oleva, persoonallinen ääni. – Huh, se levy oli melkoinen opetus. Koetko itse niin ja mitä tunteita se herättää. Kylmät väreet kulkevat. Heille kaikille on sopivasti tilaa 80-minuuttisella, psykedeelisen folkrockin karsinasta moniin suuntiin valuvalla eepoksella. > Levyarviot TERO ALANKO HHH Trivium Vengeance Falls Roadrunner Trivium näyttää olevan täysin vietävissä. Ei ilmeisesti omaa tahtoakaan. Albumin avaava Nature Calling naittaa luontevasti yhteen sovitukselliset taidepopkoukerot ja kertosäkeen tarttuvan melodian, ja singlenäkin julkaistu Four Months To Kill groovaa keväisen viileästi. Se on vähän semmoinen voimaantumislaulu
Härskit pornolaulut voisi tietysti Tuomas Saukkosen johLevyn nimi viittaa intervalleihin, kuitata halpahintaisena ja opportutaman Before The Dawjotka tuottavat saman äänen, mutta nistisena huomiohuoraamisena ellei MARKO SÄYNEKOSKI nin lopettajaiset uutivoidaan nimetä eri lailla. kuulostaakin ensimmäisellä kuuntelulla pelottavalta ja synkältä, mutta le, mutta alusta lähtien oli selvää, että Wolfheart jatkaa miehen perinteitä. Ei Saukkonen Wolfheartilla nyt niin kauas pääse itseään pakoon, etteikö tätäkin levyä varten olisi löytynyt valmis yhtye sieltä pöytälaatikosta. Vain ihmisyyttä rohean vaihtokin. Ja sen tilan tämä täyttää. puhkuu ja ähisee taas niska punaiseHän ilmoitti kuitenkin heti jatkavansa Mutta ei se mitään. Vai pitäiminimalistisesti jyrisevä yhdistelmä Dead Man’s Handjob raidan Buttplug sanonko minne. ei kuulunut tissien ja tussun lisäksi autot ja kalliit eliittiharrastukset vaan kaduille paskominen ja kusiaispesissä istuminen. toaan eri nimillä toimiville projekteilrejä aavemaisine detaljeineen. Se C laatu – palvelu – ammattitaito – hyvä meininki – vuodesta 1985 – laatu – palveluoli – ammattitaito– hyvä meininki – vuodesta C na on rivointa mitä 1985 olen konsanaan miten Saukkonen on jakanut tuotanryttää päällemme vahvoja atmosfääaikaa jolloin mieskuullut. Jos tämä kertoo meille jotain Solisti Mika Sonnisen show tämäkin na, ja samalla mies pisti syvempää tämän levyn luonteesta, se The Country Dark -äänite on. Ukko myös muiden bändiensä pillit pussiin. gelbau Gmbh:n vuonna 2007 rakentameidät isojen poikien vottomia mielikuvia. Shemalen lotiJo sinällään on mielenkiintoista, milla uruilla osin äänitetty teos vyölaulujen maailmaan. HHH soitiin isosti alkuvuoneri lailla. Levy tenlehtien aihepiireihin Enharmonic Intervals (for Paschen Organ) Myymälä: Musamaailma Retail, Kamppi Malminkatu 16, 00100 Helsinki 09-5627 1240 Verkkokauppa: www.musamaailma.fi Tukkumyynti ja maahantuonti: 09-720 60 60 Kitarat ja bassot Rummut ja symbaalit Vahvistimet ja pedaalit Soitintarvikkeet Asiakaspalvelu: 09 - 5627 1240 ANTTI LUUKKANEN HHHH EAT YOUR PERCENT! WE OFFER REAL PRICES! Vahvistin- ja elektroniikkahuolto Soitinhuolto ja -korjaamo laatu – palvelu – ammattitaito – hyvä meininki – vuodesta 1985 – laatu – palvelu – ammattitaito– hyvä meininki – vuodesta 1985 SOUNDI 55. Muuten loisketta ja lätikevyesti kärkeen. Ja nuotintaa sisältö sojottaisi 90 asteen tanassa. Jo pelkät efektit luovat leSaukkosen omissa käsissä. Ehkä nauttivatkin, toinen Saksassa ja toinen toispuoleisessa. Varsinkin näppäillyt kitarat tuntuvat huokuvan jonkinlaista optimismia. Jostain syystä tulee mieleen, että sekä Blixa Bargeld että Klaus Kinski voisivat nauttia tästä musiikista. Ja se on yhtyeen paras hetkeen. miperformanssia Falcon The Country Darkin groteskille (ex-Circle) - ja Circle-akcountrygaragelle on ollut ominaisselilla pyörittävä Circle ARTTU TOLONEN ta elämän pimeä puoli, mutta nyt oljulkaisee tämän toiminlaan siirrytty tyystin lihan ilojen paHHHH nan tuoksinnassa ihan oikean levynriin. Asisikö kuitenkin puhua projektista, sillä dronea, noisea, oopperan kummitusBig Money Recordings aankuuluvan kompaktin albumin Winterbornin taiteellinen ja soitannolta, ambientia, korinaa… Porilaisessa alkupuoli on erityisen rasvaista julinen panos on käytännössä kokonaan kirkossa saksalaisen Paschen Kiel OrThe Country Dark vie listusta. Levy on kova: The Country Dark na mikä sopii teemaan kuin avausWolfheart-yhtyeensä parissa. ei ole minulle vielä täysin avautunut. Saukkonen on ennenkin todettu alallaan jonkinasteiseksi mestariksi, joka saa rautahaarniskaan puetun alavireisen ja synkän metallijyrinän murisemaan mukavan kolkosti. laajentaa palettia uusiin suuntiin. Silti voi kysyä, miksi jokaista pientä vivahdeeroa varten täytyy perustaa uusi ”bändi”. Tosin ilmeisesti tarkoituskin oli saada julki perusvarma levy ilman sen kummempaa tarvetta uudistumiselle. Winterborn nää on enemmän kuin Riitta UosuMolempien bändien kohdalla levy Wolfheart kaisen vesisängyssä. Tarkemmin ajateltuna vahvasti The Crampsin perinnössä marinoitu Dead Man’s HandEktro job on täydellistä taustamusaa vaivihkaiselle Raton tai Nyrkkipostin Lehdistötiedote- ja niselailulle. Mamiffer & Circle jatkokuuntelussa siitä paljastuu valon pilkahduksia. ehtoiselta kantilta tarkasteleva Used Mamifferin muuten aika tylsässä tuoTo Be A Human ei kerro suoraan hästannossa Enharmonic Intervals menee Wolfheart simisestä. Wolfheartin debyytti on asiansa osaavan miehen laatumetallia, mutta Saukkosen ainutlaatuisuus kärsii ehkä pientä inflaatiota
Sinkkulohkaisu Our World, It Rumbles Tonight on kaukana K.I.N.G.:n kaltaisesta täsmäiskusta, ja levyn raskassoutuinen pohjavire yhdistettynä polveileviin kappalerakenteisiin kalskahtaa kyynikon korvaan jo tarkoitushakuisen salaperäisenä. Jos muun muassa Von Hö££e ja Bácchus Övermuch 6 ½ -nimiset taiteilijat esittävät esimerkiksi kappaleita kuten Intergalactic Debauchery At The Red Light District Of The Moon, niin on turha itkeä, että bändi kuitataan vitsiksi. Suoraan sitä ei kai kukaan kehtaa sanoa, että Dopes To Infinityn (1995) avaruuskenkien jättämiä jälkiä tässä haistellaan, mutta tarkoitus käy kyllä selväksi. Jos Valonielua ajattelisi jonkinlaisena scifi-teoksena – avaruusrockin vaikutus elää levyllä vahvasti – siinä on aika paljon alkuperäisten Tähtien sota -elokuvien likaa ja William Gibsonin käytettyä tulevaisuutta, jossa mikään ei toimi ilman adaptereita. Kokonaisuuk- 56 SOUNDI ARTTU TOLONEN HHHH sina parhaiten onnistuvat rauhallisesti maalailevat Tro Og Kraft ja Nocturnal Flare, huonoiten levyn ainoa vihaisempi rykäisy Walker Upon The Wind. Oikeastaan kaikki Satyriconilla alleviivaa sitä, että levyyn pitäisi syventyä. Vaikka johtoajatuksesta myöhemmin saakin kiinni, mielikuvageneraattori sijoittaa Telenovelasin pikemminkin 90-luvun suomalaiseen indie-kenttään. > Levyarviot ...kasarilegenda on löytänyt tusinaysärin... Maailman psykedeelisin ja krautein black metaliksi luokiteltavissa oleva bändi junttaa suoraviivaisen lujaa, mutta tavalla joka ansainnee sille faneja kaukana metallin ydinmailta. Ja Suomen ulkopuolelta. Donovanin, vanhan hipinretaleen, Three Kingfishersin sovittaminen alavireiseksi ja vainoharhaiseksi tripiksi edustaa sitä hullunrohkeaa luovuutta, jota Wyndorfissa olen aina ihaillut. ANTTI LUUKKANEN HHH Monster Magnet Last Patrol Napalm Records Happorockin viimeinen dinosaurus, Dave Wyndorf, on ajanut bändinsä viime vuosina sellaiseen nurkkaan, josta ei ole helppoa ulospääsyä. Monster Magnetin luvattiin palanneen suorempien rocklevyjen jälkeen taas tarkastelemaan psykedelisempien linnunratojen ulottuvuuksia. Liekö omaa ajatusvammaa, mutta jonkinlainen sievistely häiritsee innostumasta I Am The Destroyerista aivan täysillä. Oranssi Pazuzu Valonielu Svart Records kuva: Maija Lahtinen Maanisesti helppoja genremääritelmiä väistelevä Oranssi Pazuzu on uudella levyllään voimiensa tunnossa. Tiedä sitten tulisiko tuota viikon kirjoitusperiodia aivan silti uskoa, mies kun ymmärtää sumutuksen päälle sanan jokaisessa merkityksessä. Vanhan koulun Melvins- ja Shellac-faneille tyypillistä äkkiväärää tempoilua on vähemmän. The Age Of Nero (2008) lypsi samasta lehmästä minkä vielä irti sai, ja tätä seurasi pitkä hiljaisuus. Eikä niitä löydy silloin kun tarvitset. Kaksi viimeisintä albumia ovat olleet nätisti sanottuna keskinkertaisia ja nyt pisimpään kelkassa pysynyt perämies, kitaristi Ed Mundell, on hänkin luovuttanut. Yhtye on ärsyttävästi nimennyt jäsenensä ja biisinsä niin osoittelevan humoristisesti, että pitää pohtia kuinka tosissaan bändi haluaa itsensä otettavan. Satyricon Satyricon Roadrunner Satyricon onnistui albumillaan Now, Diabolical (2006) tavoitteessaan yhdistää hardrock saumattomasti blackmetaliin. Etenkin levyn päättävä Ympyrä on viiva tomussa on biisi paikallaan ja kiteyttää kolmeentoista viimeiseen minuuttiin sen mikä tässä levyssä on hienointa. Wyndorfille ominaiseen tapaan biisit on rykäisty taas spontaanisti talteen. Kaikissa näillä hyvin erilaisissa bändeissä on jotain Oranssi Pazuzun uuteen levyyn rinnastettavaa. On sääli, jos porukan pointti menee ohi, sillä juuri edellä mainitun nimihirviön, vahvasti Hawkwindille niiavan Spacetrainin ja uljaan Black Curtainsin kaltaisia sulavasti uloimmille kiertoradoille singahtavia sävelsatelliitteja levyltä kyllä löytyy. Sivert Høyemin laulama Phoenix jää lopulta ainoastaan keskustelua herättäväksi täytteeksi. Orkesteri tekee kaiken tämän kuulostamatta unettavalta ja omaan elokuvamaisuuteensa pakahtuvalta postrockilta. Ja kyllä tämä suurimman osan jonkinasteista indiesuosiota ja Pitchfork-mainintoja saavuttaneista amerikkalaisista, kliinisyyteen taipuvaisista black metal -bändeistä pesee aika selvästi. Vuonna 2011 julkaistun Kosmonumentin avaruus-stonerista on menty häijympään suuntaan ja riffit ovat muuttuneet autistisemmiksi. Valonielu on hieno trippi. Rokkiriffit loistavat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta poissaolollaan, ja tilalla on niin neroutta hipovaa säveltaidetta kuin nopalla heitetyn kuuloisia outouksiakin. Noisea, psykedeliaa ja syntetisaattoritekstuureja käytetään metallin taittamiseen väkeväksi ja eeppistä levottomuutta herättäväksi teokseksi, joka onnistuu rakentamaan jylhiä draaman kaaria toiston varaan. VILLE SORVALI HHH Telenovelas I Am The Destroyer Plastic Passion Tätä yhtyettä kaupattiin avaruusrockina, joka kummeksutti ensin kovastikin ennen kuin hoksasin, että stonerbändit ja muut raskaamman rockin veivaajat ovat omineet tyylilajin niin suvereenisti, että popimpia sisäavaruusmatkailijoita ei heti tajua yhdistää samaan porukkaan. ANTTI LUUKKANEN HHHH. Mutta millaista jälkilämpöä se tuottaa: komeasti hansikkaasta yhdeksässä minuutissa lähtevä nimibiisi on jo yksinään kestonsa arvoinen kultaa ja mirhamia. Eikä se ole vahingonlaukaus. Vaikka Telenovelas sisältää jäseniä Wojciechin kaltaisista maineikkaista indie-nimistä, tällainen mystiikka on tarpeetonta. Kuten niin monelle muunkin ysärisuuruuden kohdalla, myös Monster Magnetin kohdalla momentum on valitettavasti menetetty. Äänikuva on hyvällä tavalla suttuisempi. Kaikuja kuuluu häkellyttäviltäkin tahoilta Bathorysta ja Hawkwindistä Vangelikseen ja trancejanareihin sekä LoOpiin. Satyriconiksi nimetty uutuus peilautuu edeltäjiinsä vähän samaan tapaan kuin The Shadowthrone (1994), joka ei sulkeutuneisuudessaan ollutkaan yhtä helposti tulkittavissa kuin Dark Medieval Times (1994). Last Patrol on uudelleenlämmittelyä, sille ei voi mitään. Juuri nyt, Liarsin, Circlen ja Oneidan tapaisten bändien nauttiessa suosiota popparien parissa, Valonielu voisi toimia hyvänä porttihuumeena raskaampaan ilmaisuun niille, jotka saattavat vierastaa tätä saraa. Uudistumisen tarve ilmenee parhaiten kimurantista riffivalikoimasta
Muistan kun näitä tältä kuulostavia bändejä alkoi kasvaa kuin mustia torvisieniä levyyhtiöiden kellareissa Downward Spiralin jälkeen. Uuden levyn suurin neronleimaus on yhteistyö Dan Tyminskin kanssa. Goottirock ja industrial hallitsevat. Union Station -mies on rikollisen vähän esillä bluegrass-ghettonsa ulkopuolella vaikka viimeistään I Am A Man Of Constant Sorrow todisti, että crossover-potentiaalia on vaikka muille jakaa. Soundilonkerot ulottuivat pitkälle uuden vuosituhannen puolelle metallin ja elektronisen musiikin lähentyessä toisiaan. Siellä se tuntuu pyristelevän, kliseisen rankistelun puristuksessa. Levy onnistui alusta loppuun, hittisinglet olivat vain bonusta. Ikialakuloisen romantiikan mestarit ovat päättäneet, 21-vuotisen taipaleensa kunniaksi, kaivaa katalogistaan kymmenen kappaletta ja äänittää ne uudelleen Abbey Roadin studioilla. Salem Al Fakirin kanssa tehty Shame On Me tuo mieleen Yellon hienoimmillaan ja Antony & The Johnsonsilta lainattu, Linnea Andersonin laulama, I Hope There’s Someone on koskettava. TIMO HARJUNIEMI HHHH Gary Numan Splinter – Songs from A Broken Mind Mortal Gary Numania pidettiin uransa alkuaikoina halpana ja ehkä jopa hieman yksinkertaisena Bowie-kloonina, mutta sitten saapuivat klassikkobiisit kuten Down in the Park ja Are Friends Electric. Elokuvallisen patetian yllä mataa Stuart A. Eetokselleen uskollisena Shining menee eteenpäin siitä mihin fantastinen Blackjazz (2010) jäi ja nitoo soundiinsa uusia elementtejä. Levylle mahtuu oikeastaan vain kaksi hutia: Nile Rodgersin kanssa tehty Lay Me Down on geneeristä diskoa ja Heart Upon My Sleeve tavoitelee progesinfoniaa, mutta melodinen materiaali ei kanna. Kaikki oli häiritsevän sliipattua ja antiseptistä eskapismia – pakoa modernista aikuisuudesta larppaamalla kuviteltua versiota aiempien vuosikymmenten aikuisesta elämästä. Orkesteri on loistava, etenkin Eerik Siikasaaren ja Anssi Nykäsen rytmiryhmä. Toinen revelaatio levyllä on Audra Mae, jonka tulkitsema Addicted To You todistaa, että keuhkot riittäisivät vaikka uudeksi Adeleksi. Mutta vasta aika näyttää levyn tosiarvon, sillä Shiningin matka on vielä kesken. Tällä levyllä eivät laulajat jää kenenkään jalkoihin. Soitinhan on itsessään genrepoliiseille punainen vaate, vaikka Munkebyn tyyli toki on kehykseen sopivan väkivaltainen. Hey Brother on esityksenä vähintään yhtä kova ja parempi kuin sinkkuna julkaistu, Aloe Balccin kanssa tehty Wake Me Up. Sen tekijät mieltyivät oudoksi brooklynilaiseksi heimoksi, joka rakasti psykedeliaa mutta oli eksynyt diskoon. One One One sisältää 36 minuuttia eksaktia sekä ehdotonta myllytystä, ja isompi annos olisikin monelle liikaa – äänikuvassa kun soi se tenorikin. Viimeistään 1990-luvulla Nine Inch Nailsin myötä Numanin arvo alettiin ymmärtää laajemmaltikin. Asialla on biisintekijä ja saksofonistilaulaja Jørgen Munkebyn joukkio, ja sehän takaa korkean laadun ja kiinnostavuuden. Ei sitä Polynesiaa ole oikeasti koskaan ollut olemassa eikä Esquivelin tulevaisuus koskaan saapunut. edelleen paksussa melankoliasavussa – sellaisessa, jonka liikanautiskelu olisi kenties hyvä kieltää kaikkein herkimmiltä sieluilta. Muistelot tulevat siellä sijaitsevasta Andalusiasta sekä tangon täyttämästä Pariisista ja soundi on kotoisin satamabaarin arkkityypistä. Trenditietoisemmille kuluttajille levy-yhtiö varmasti mainitsee darkwave-vaikutteet, mitä ne sitten lienevätkään. Levyn kruunaa soundi, joka on sopivan avara ja lihaksikas tuodakseen kappaleisiin rahtusen jotain uutta, ehkä toivekkuuttakin. Eivätkä nekään ole varsinaisesti paskoja. Lopulta One One One saattaa osoittautua pelkäksi sillaksi Blackjazzin ja vielä korkeampien huippujen välillä. Tuli tikibaareja ja Yma Sumacin levyjen hinnat pomppasivat kattoon. Öljymaan näissä piireissä onkin taidettu kokea kollektiivinen herkkä hetki Joy Divisionin äärellä, sillä jo Leprousin komea keväinen Coal tarjoili vastaavia Manchesteriin viittaavia komppeja. Nyt kasarilegenda on löytänyt tusinaysärin. Tässä ajassa Aaltonen on aika rosoisen eksoottinen tapaus. Nykyään hänen vaikutuksensa näkyy kaikessa Richie Hawtinista Lady Gagaan. Tindersticksin viehätyksen koostumus on ennallaan: ryhmä vetelehtii SOUNDI 57. PETRI SILAS HHHH Tindersticks Across Six Leap Years City Slang Across Six Leap Years on Tindersticksin kymmenes studioalbumi, mutta uutta kappalemateriaalia sillä ei ole. Mukana on niin nottinghamilaisyhtyeen ehtoja klassikkoja (She´s Gone, Dying Slowly) kuin lopullista paikkaansa etsineitä kappaleita (What Are You Fighting For?). Se ei muutu eikä kuulosta miltään muulta, mutta nyt sille ei ole tarjolla kunnollisia melodioita. 1990-luvun Seattlessa iski jossain vaiheessa exotica-buumi. ARTTU TOLONEN H MGMT MGMT Columbia Oracular Spectacular -debyytti (2007) edusti jotain ihan uutta. Suurin osa maestron biiseistä on kovaa tavaraa, mutta Perhonen jää hiukan muotopuoleksi. Kaikessa oli jollain tavalla sijainti ulottuvuutena, mutta se oli keksitty. ARTTU TOLONEN HHHH Remu Andalusian muistelot AXR Music Remu sooloartistina sijaitsee keksityssä ulottuvuudessa. Yhtymäkohtia avaruusajan poikamiesluukkuihin löytyi. Arabialainen on hieno lisä kauas vuoteen 1956 kurottavaan suomalaisen ”islam-iskelmän” jatkumoon. Avicii True PRMD Island Ruotsalainen jonne tekee harvinaisen toimivaa fuusiota housesta, countrysta, diskosta ja popista. Numanin uusi levy on suoraan sanottuna pettymys. ARTTU TOLONEN HHH Shining One One One Indie Rec Norway Vaikka kannesta tulee ensin mieleen ruotsalaisen kauppaketjun urheiluvälinemainos, paljastuu kiljuvan oranssin kentän ja tyylitellyn mustan tekstin takaa norjalaista avantgardemetallia. Tällä levyllä ei ole oikein mitään jäljellä vanhasta Numanista paitsi se ääni. Tämä on parempi, karumpi ja härmäläisempi versio eikä minkään sortin pakomatka vaan koskettava sekä rohkean autenttinen dokumentti 65-vuotiaan taiteilijan tilasta. Niistä päällimmäiseksi nousee kolhon iskevä, 1980-luvun poppiin viittaava rytmiikka. Staplesin matala ääni, jolle on yhä mahdoton sanoa ei. Ja siinä missä Justin Vernon epäonnistuu surkeasti eri tyylien ja sukupolvien yhdistelemisessä, Avicii onnistuu siinä loistavasti. Tindersticks-soinnin tavaramerkit – kauniit urut, elegantit perkussiot, hitaat rumpukompit, jousiosuuksien tunteellinen pidäkkeettömyys – ovat ennallaan
Suurin osa on peräisin Anna Puun levyiltä, mutta lisäksi löytyy Jonna Tervomaan, Irinan ja Jenni Vartiaisen tutuksi tekemiä biisejä. ...bilemusiikkia kaikille niille koviksille, jotka eivät tanssi... Nyt siitä on jäljellä vain rippeet. Kun painostava 8,5-minuuttinen To Be Contiuned Act 1 -eepos lopulta panee juhlimiselle stopin, haluaa koko roskan kuunnella ihan ajatuksen kanssa uudelleen. Levyn kahdeksan ensimmäistä kappaletta ovat sopivan vinksahtanutta bilemusiikkia kaikille niille koviksille, jotka eivät tanssi. VILLE SORVALI HHHH 58 SOUNDI kuva: Harri Huuhtanen Tekijät itse eivät kuitenkaan olleet tilanteeseen tyytyväisiä. Puolet And I’ll Scratch Yours -levyn versioista on ollut kuultavissa jo kauan. Ettei vaan MGMT päätyisi tämän levyn myötä samanlaiseen pyörteeseen, missä Animal Collective tuntuu pyristelevän. nä. Markus Koskisen ylituottama Minä Rakastan Ikuisesti on valjujen balladien vuoksi raskas levy kuunneltavaksi, eivätkä muutamat synteettisellä äänimaailmalla radiosoittoa kosiskelevat poppikset (kuten esimerkiksi aivan kammottava Lepään rauhassa) juurikaan sovi Hovatan hienolle äänelle. Ja ne ovat enimmäkseen mestaritason sävellyksiä. Ja kun olen kaikki nämä vuodet itsekin kuunnellut yhtyettä lähinnä festareilla, on paha mennä sanomaan milloin kyseinen pikkuvika tarkalleen korjattiin. Bändin iässä ollaan vahvasti aikuisuuden puolella ja Egotripistä sen totisesti kuulee, hyvässä ja pahassa. Sekä Idolsiin tehty, puisevan lattea Elämä on kaunis. Laulujen alkuperällä ei sinänsä ole väliä, sillä kappaleet luonnollisesti istuvat Egotripille moitteetta, mutta toki levyn kiinnostavuus piilee myös puhkisoitettujen hittien uusintaversioissa. Sieltä on pirun vaikea nousta pois. Mutta eipä muista Turmion Kätilöitäkään.” Näin kirjoitti Nalle Österman Soundissa Hoitovirhe-levystä melkein kymmenen vuotta sitten. Se on se iänikuinen ammattimaisuuden mukanaan tuoma tylsyys ja ennalta arvattavuus. Tai sitten maailma on vain tottunut MGMT:n soundiin. Technodiktatorilla se tuo 90-lukulaisen tanssimusiikin tähän päivään ja tutustuttaa sen henkitoreissaan olevaan hevibuumiin. Soitto on sävykästä, bändissä kaksi hyvää vokalistia ja harmoniat upeita. Scratch My Back -levyllä kuultiin Peter Gabrielin näkemys kahdestatoista laulusta, joiden alkuperäisesitykset olivat paria poikkeusta lukuun ottamatta taidepoppia. Minä Rakastan Ikuisesti -al- bumilla Jarkko Meretniemen sävellyksiin lauletut tekstit ovat jälleen rakkauden ja ihmissuhteiden dilemmoihin painottuvia. Pidän edelleen paljon sen sivuraiteiden ihmettelemisestä. Kolmannella levyllä Benjamin Goldwasser ja Andrew VanWyngarden ovat typistäneet ilmaisunsa tavallisen yhtyeen tasolle. Vaikka Turmion Kätilöt nousikin kuin tyhjästä suoraan Suomen viihdyttävimpien livebändien joukkoon, ei se heti vakuuttanut musiikillisilla ansioillaan. Soittajille itselleen levy soi epäilemättä vaihtelevana, ja jokainen kauan hiottu kitarasärö ja symbaalin isku erottuu kirkkaana, mutta kuulijalle levy soljuu läpi harmillisen särmättömänä. Hämmentävä Congratulations-levy (2010) oli vastareaktio sekä suosiolle että esikoisen koostetyylille. > Levyarviot TERO ALANKO HH Turmion Kätilöt Technodiktator Osasto-A ”Turmion Kätilöt voivat hekumoida sillä, että kymmenen vuoden päästä kukaan ei muista tätä arvostelua. Ennustaminen on kieltämättä vaikea laji. MIKKO MERILÄINEN HHH TERO ALANKO HH Vuokko Hovatta Minä Rakastan Ikuisesti Kaiho Records Välivuotta Helsingin Kaupunginteatterista pitävä Vuokko Hovatta yrittää päästä uudelleen relevantiksi esiintyjäksi ja tulkitsijaksi myös musiikin puolella. Jos kolme vuotta sitten ilmestynyt Scratch My Back -kokonaisuus ja viimein julkaistu And I’ll Scratch Yours -levy olisivat tulleet suunnitellusti samaan aikaan, kyseessä olisi ollut painava ja musiikillisesti kiinnostava taideprojekti. Tämän on sääli, sillä Vuokko Hovatassa on potentiaalia, jota hän ei ole toistaiseksi soolomateriaalinsa parissa lunastanut. Arcade Fire ja Bon Iver lukevat laulunsa (Games Without Frontiers ja Come Talk To Me) läpi lähes vetelästi, Lou Reed (Solisbury Hill) on tehnyt siitä suorastaan taiteenlajin. Levy oli miellyttävä, mutta ei millään lailla mullistava. Lisäksi Radiohead, David Bowie ja Neil Young vetäytyivät hankkeesta. Turmion Kätilöt esittää asiansa käskevään, mutta ilkikuriseen sävyyn. Parhaiten niistä toimii Irinan repertuaarista kaivettu Hiljaisuus, jonka harras americana tunkeutuu orvaskeden alle. Levyn kohokohdaksi nouseekin upeasti pidättelevä Haitula, joka on pianoriffeineen ja elektronisine kokeiluineen kaivattu punainen vaate tumman joukossa. Anna Puun lauluissa versiointi ei niin hätkähdytä, johtuen siitä että versiot ovat selkeästi lähempänä alkuperäisiä, mutta etenkin Kaunis päivä tekee ison vaikutuksen – onhan se niin täydellinen sävellys, että vaikea sitä olisi ryssiäkään. On hienoa kuunnella yhtyettä, jonka tekemisessä ei ole minkäänlaista epävarmuutta omasta ydinosaamista eikä varsinkaan teknistä haparointia. Eikä edes kovin paljon kiinnostavaa kuunneltavaa. Levy alkaa hiljalleen vellovalla balladilla Ateena, mutta heti perään tunnelma lässähtää sekä teksteiltään että sävellykseltään pliisulla Yhdet hautajaiset -renkutuksella, jonka ilmansuuntakuvasto kalskahtaa korviin tylsänä ja kliseitä huonosti kierrättävä- Cyril Neville Magic Honey Ruf New Orleasin maineikkaimman veljessarjan nuorimmainen on vieraillut tänä vuonna Suomessa jo pari. Elbow’n maalaama Mercy Street, David Bowien sijaisena esiintyvän Brian Enon riepoma Mother Of Violence ja peruutuspaikalle pyydetyn Joseph Arthurin pahaenteinen Shock The Monkey onnistuvat paremmin. Pilvien alla, maan päällä on ennen kaikkea todiste Knipin ja Mikin säveltäjän taidoista, sillä albumilla yhtye versioi muille artisteille antamiaan biisejä. Projektin jännitteen piti nojata vastavuoroisuuteen. Joka tapauksessa MGMT vaikuttaa kiusallisesti albumilta, jolla ei ole kohokohtia eikä yllätyksiä. Moitteet varmasti arvaattekin. Eivätkä läsnäolijatkaan yllä parhaaseensa, tokkopa ovat edes yrittäneet. Yksitoikkoisen poljennon alta löytyy rönsyilevä viitekehys, joka saa varmasti juntit tuntemaan itsensä älyköiksi ja päinvastoin. Kansikuvallaan ties mitä lupaava MGMT ei ole käsittämätön, toismaailmallinen kuuntelukokemus, vaan erilaisia, pääosin tuttuja elementtejä tiukkaan puristava albumi, joka aiheuttaa enempi päänsärkyä kuin välitöntä mielihyvää. Congratulations venyi joka suuntaan ja jätti tulevan täysin auki. Pilvien alla, maan päällä Ihmisen iässä parikymppinen on nuori, koiran mittapuulla ikäloppu. On muuten erikoista, kuinka mieli täydentää kuulemaansa: Useimmissa näistä versioista olen vähän väliä kuulevinani alkuperäisesittäjän laulamassa stemmoja. Ikävä kyllä sama linja jatkuu läpi albumin. Helkkarin kaunis on Egotripin käsittelyssä myös Jenni Vartiaisen debyytille tehty Tunnoton. He ovat vaivautuneet ajattelemaan, mitä ovat tekemässä. JUHO ÄIJÖ HH Peter Gabriel And I’ll Scratch Yours Egotrippi Real World Suomen Musiikki Peter Gabrielin hieno idea pilaantui matkan varrella
Vaihtokampanja on periaatteeltaan hyvin yksinkertainen - hyvitämme 100 Euroa (sis.alv 24%), merkistä riippumatta, ostaessasi uuden Sennheiser Evolution Wireless G3-järjestelmän. PAULI KALLIO HHHH BUY BACK Klamydia XXV Usvaputki 25-vuotisen uransa kunniaksi Klamydia muistelee hiukan menneitä esitellen 14 uuden punkrock-rallin lisäksi bonuslevyllisen sekalaista seurakuntaa, mukaan lukien kammottavan Petri Nygård -yhteistyön hedelmän Kerran kesässä. Siinä sivussa on syntynyt myös vahva soololevy. syyskuuta 2009 nk. 800-kaistan mobiililaajakaistan käyttöön ja siellä aiemmin olleiden, toissijaisten käyttäjien siirtymisen toisille taajuusalueille. Löydät meidä t osastolta 5b48 Viestintäministeriö määräsi 12. XXV:kin on tarpeeksi enemmän kuin vain yksi uusi Klamydia-levy muiden joukossa. Nicolen ilmaisussa viidennellä levyllään kimurantit Meshuggah-vaikutteet ja suoraviivaisempi paalutus asettuvat tasapainoiseen tilaan. Hävityksen huoneita on mainostettu bändin tähän mennessä synkimpänä julkaisuna. Toinen täsmäisku koetaan Keikkaa pukkaa -raidan ska-tuulahduksisessa menossa. EERO KETTUNEN HHHH Volcano Choir Repave Jagjaguwar Bon Iveristä tutun Justin Vernonin toinen yhtye Volcano Choir tekee kiehtovaa musiikkia. Nyt on vuorossa juurimusiikkiin erikoistunut saksalainen Ruf, jonka tallissa kitaraa vonguttaa eräs Erja Lyytinenkin. Yhtyeen asennemetallista kristallisoitunut linja on Hävityksen huoneilla armottomasti jyräävä, kiinnostavasti polveileva ja tyylitajuisesti vivahteikas. Pariin otteeseen Nicole saa ruoskittua itsensä aivan yltiöpäisen hurjaan iskuun. Vangitsevasti vellova Naamiot ja osaltaan Ghost Brigade -fiiliksinen Ajan ulkopuolella ovat kappaleina bändin ehdotonta aatelia, ja niiden soisi yltävän sijoituksissa korkealle, kun tämän vuoden kotimaisia metallibiisejä asetetaan paremmuusjärjestykseen. Antti Tuiskun vuosirenkaat kuulostaa sattumanvaraisuudessaan pohjimmiltaan (iki)vanhalta Klamydialta. SOUNDI 59. Albumin vetävyydestä kumpuavasta innosta johtuen negatiivisuus jää kuitenkin lähinnä temaattiselle asteelle ja itse asiassa käy edes mielessä melko harvoin, kun levyn äkäisyys on yhtä turpaansaannin juhlaa ja alavireisyys lohduttomuuden sijaan enimmäkseen surullisenkaunista. Neljä ystävää on mukavan huoleton reissubiisi oikealla paikallaan albumin avaajana. Vihaisimmillaan bändi vuodattaa kappaleet Rahat sotaveteraaneille! ja Klamydia on perseestä, mutta Werstaan pohjat -muistelo vakuuttaa asenteellaan voimakkaammin. Kokoonpanon kakkosalbumilla hitaasti avautuvat sovitukselliset ratkaisut, kryptiset sanoitukset ja Vernonin herkkä mutta itsevarma lauluääni yhdistyvät stadion- 100 Euroa vanhasta langattomasta järjestelmästäsi! Tapaa meidät Audi oVisual 2013-messu illa. Falsetissa visertävä Aaron on luonut veljeksistä näyttävimmän uran solistina, mutta Cyrilin rosoisempi, huonosti ilmastoiduilta baareilta ja rämeeltä haiskahtava ilmaisu on vähintään yhtä vaikuttavaa ja persoonallista. Aikaa ja voimia riittää myös nimekkään Wetland Allstarsin ja nuoren polven funkbändi Galacticin kanssa keikkailemiseen, kun Neville Brothers viettää hiljaiseloa. Koska useimmat käyttäjät eivät enää pysty toimimaan 800-kaistalla, Sennheiser Nordic lanseeraa vaihtokampanjan joka tekee uusille taajuuksille siirtymisestä mahdollisimman sujuvan. Kunnia mittavan taipaleen kulkeneelle bändille, jonka takataskusta löytyy Pilke silmäkulmassa -biisin kaltaisia Suomirockin klassikkoja. Mukaan mahtuu lisäksi annos tunnelmametallia, mikä on suuressa roolissa albumin draamankaarta ja kestävyyttä ajatellen. EERO KETTUNEN HHH Nicole Hävityksen huoneet Biotech Records Nicole veti hetken henkeä palatakseen pittiin kovempana kuin koskaan. Kuvaan sopii, että Aaronin levyjä julkaisevat isot firmat, kun taas Cyril liikkuu pikkumerkiltä toiselle. Moinen saattaisi käydä hermoille keskiverrossa blueskontekstissa, mutta kitaravoimailun taustalla rullaavat eloisat rytmit. Kuolema on käsittelyssä biiseissä Ripota mun tuhkani Kyrönjokeen ja Rakas hullu hieman toisenlaisen musiikillisen sävykkyyden ohella, josta jälkimmäinen on huomattavampi esimerkki Tuomas Holopaisen ja Alexi Laihon vierailun kera. Löydä BuyBack-myyjäsi täältä: www.sennheiser.fi/buyback Kampanja on voimassa 31.12.2013 saakka. Sen paremmin vakiokepittäjä Cranston Clements kuin vierailevat Mike Zito ja Walter Trout eivät säästele sooloissa. Crescent Cityn hunajainen taika toimii. XXV:llä on kuitenkin hetkensä koko pitkän matkan kattavine takautumineen sekä muine pienine erikoisuuksineen. Magic Honey muistuttaa kitarapainotteisuudessaan Royal Southern Brotherhoodin eteläisen rockin ja bluesin leimaamaa meininkiä. kertaa Royal Southern Brotherhoodin jäsenenä
Nyt Calvilla on todellinen näytön paikka. ”Shameless and humming / like a violent strumming / we were gonna hit every mark, in stark”, Vernon laulaa Alaskansissa, eikä voisi kuulostaa vähempää räppäriltä. Kurkisuon laboratoriosta lähtee näillä eväillä liikkeelle popotus, joka taitaa niin aivojen välittäjäaineita välittömästi stimuloivan hedonismin kuin sellaiset soundilliset jäynät, jotka vielä douppaavat kappaleiden kiinnostavuutta useamman pykälän verran. Tällä haavaa kappaleiden taso ei riitä reippaasti yli tunnin mittaan. Ai niin, se pakollinen Sanni-juttujen juju: Kurkisuo on myös näyttelijä ja tuttu Miss Farkku Suomi -elokuvasta. Sanni onnistuu heti ensi yrittämällä ravistelemaan suomalaiselle major label -popille tätä nykyä ikävän ominaista ideaköyhyyttä ja kuulijoita aliarvioivaa kunnianhimottomuutta: Sotke mut -levyn siekailemattoman hittipitoinen materiaali on sopivasti säröllä ja tuo mieleen jopa Kanye Westin katalogin tuotannolliset ristiretket ja Justin Timberlaken nestemäisen liukkaan modernin rytmimusiikin. Aivan mukavaa musiikkia Our Nation on, mutta kun maailma on auki ja Spotify-kuvake loistaa tehtäväpalkissa, väsy iskee nopeasti. Kirkkaimmat hetket ovat silti upeita. Kevyenä taustakuunteluna Repave on jäädä kokoelmaksi mitäänsanomattomia sävellyksiä. Our Nation niiailee näppärästi niin kepeän aikuisrockin, baleaarisen popin kuin 90-luvun tanssimusiikin kanssa. Esikoisteoksen nostattaman innostuksen aalto on laantunut ja homma alkaa tavallaan uudelleen alusta. Vernonin vahvasti kaiutettu ääni on miksattu osaksi muun yhtyeen sointia, toisinaan sooloinstrumentiksi, toisinaan taustalle. Kappalemateriaali on kauttaaltaan hämmästyttävän vahvaa. Yhdistelmä vaatii sulattelua. Ainoastaan vokalisti Henry Derek ei ole ennättänyt kannuksia hankkimaan aiemmin, mutta hoitaa tonttinsa kunnialla; niin puhtaat lauluosuudet kuin ärjynnät irtoavat mallikkaasti. Vähemmän olisi ollut enemmän. Kevyttä ja fiksua on meno alati, ja pannaanpa amen break -komppi tähän. Mikko Pykärin ja Sami Suovan Shine2009 lähestyy kansallisvaltiota kepeän dekonstruktion kautta: Our Nation -levyn kanteen on koottu esineistöä Suomi-nimisen yhteisen tarinamme my- Penniless on kautta aikain paras kotimainen powerpop-yhtye. Musiikillisesti juttu on aivan kivasti kasassa. Niin ikään singlenä julkaistu Jos mä oon oikee jää sekin levyn huippuhetkien asettamasta standardista. Suurimmaksi helmasynniksi nousee materiaalin runsaus. Valkoisella taustalla on lenkkimakkaraa, lapinleukua, kuksaa ja Lumiaakin – näyttää vähän siltä kuin Kalliossa asuvat graafiset suunnittelijat olisivat jälleen päättäneet perustaa uuden lehden. JARI JOKIRINNE HHH kuva: Warner Music luokan soundeihin ja valtameren kokoisiin tunteisiin. ...bailataan pienpanimo-olut kädessä... Shine 2009:n Suomessa ei synkistellä itsenäisyyspäivän sotilasparaateissa vaan bailataan pienpanimo-olut kädessä. Tämä ei ole mielipide, tämä on fakta. Välillä albumi on hukkua omaan äänenpaljouteensa, kappaleisiin kun ei ole varsinaisesti yritetty pumpata hittipotentiaalia. Rempseäksi todellisuuspaoksi avautuvassa Hakuna Matatassa on terävyyttä ja eloisuutta. Dementia jää raskaine edm-tamppauksineen ja latteine dubstep-väliosineen (vakavasti, näiden teon voi jo lopettaa...) mauttomaksi välipalaksi. Sotke mut on sellainen näyttö, että on vain toivottava, että näyttelyhommat eivät häiritse popmusiikin tekoa. TIMO HARJUNIEMI HHHH tologiasta. > Levyarviot ANTTI GRANLUND HHHH Scar The Martyr Scar The Martyr Roadrunner Slipknotin jahkaillessa tulevaisuuttaan on yhtyeen rumpali Joey Jordison pistänyt pystyyn uuden sivuprojektin nimeltä Scar The Martyr. Levyn avaava Tiderays johdattelee osuvasti albumin tunnelmaan, majesteetillisesti kasvava Byegone soi uljaammin kuin juuri mikään ja Almanac osoittaa, kuinka kekseliäisiin sovituksiin Volcano Choir kykenee. Laulajana Sanni on mainio. KAISLA LEVEELÄ HHH 60 SOUNDI Sanni Sotke mut Warner Tärkein juttu heti kärkeen: parikymppisen Sanni Kurkisuon debyyttilevy Sotke mut on hieno tapaus. Calvin ylväästä tulkinnasta nostettiin esiin vertailuja PJ Harveyn ja Patti Smithin kaltaisiin pioneereihin, mutta ennen muuta Calvi operoi omalla kentällään suvereenisti ja omaa tietä raivaten. Jo levyn avausraita, hitiksi karannut Prinsessoja ja astronautteja, paljastaa Sannin vahvuudet: hyvin karuksi jätetyn rumpukonebiitin ylle rakentuu ison kaliiperin sävellys. Nakkilasta maailmalle ponnistanut yhtye on vuosien varrella takonut ääriviivat kokonaiselle rockin sivuhaaralle, jonka toista laitaa on määrittänyt äärimmäinen melodisuus ja toista yltiöpäiset kitaravallit. Kertosäkeen yliampuva autotune ja pitchin kanssa leikkiminen ärsyttänevät monia, mutta se on fossiilien oma ongelma. Suunta on kaikin puolin kunnioitettava ja taatusti artistin itsensä sanelema, mutta jotain Calvin debyytin herkkyydestä tässä samalla särkyy. Penniless Rows Of Houses A West Side Fabrication Shine 2009 Our Nation Expo Isänmaa voi olla hankala aihe käsiteltäväksi. Netflixin ja halvan lentomatkustamisen aikana nationalistisia tee- moja käsittelevä on vaarassa saada ylleen halveksuvia tuhahduksia aikalaisiltaan, jotka ovat jo virittäytyneet jälkikansallisen pulssin tahtiin. Aivan valtavaa pesäeroa debyytti ei Slipknotiin tee. Ja kaiken tämän keskellä lauletaan seksistä niin kuin vain ujot runopojat hurjimmillaan voivat. Scar The Martyrissa riittää lahjakkuutta sekä potentiaalia nousemaan modernin metallin klassikoiden joukkoon, mutta debyytillään se ei sinne vielä kiilaa. Mukaan on valikoitunut tekijämiehiä Strapping Young Ladista, Darkest Hourista ja Nine Inch Nailsista tuttu konevelho Chris Vrenna, jonka kädenjälki levyllä on lähinnä kosmeettinen kauneuspiste. TIMO HARJUNIEMI HHH Anna Calvi One Breath Domino Anna Calvin parin vuoden takainen debyytti oli yksi kyseisen vuoden levytettyjä kohokohtia. Musiikillista painopistettä on siirretty paria piirua ”vaikeammin lähestyttävään” suuntaan, joka suomeksi sanottuna tarkoittaa melodisten elementtien karsimista minimalistisemman äänimaailman tieltä. Vertailut Coldplayhin ja 80-luvun voimaballadibändeihin eivät ole tuulesta temmattuja. Voi olla, että levy nostaa jatkossa osakkeitaan rajustikin, mutta aivan vielä sen punainen lanka ei allekirjoittaneelle avaudu. Sotke mut -levyllä kuuluu Kurkisuon viehtymys räppiin, moderniin r’n’b:hin ja uuteen elektroniseen tanssimusiikkiin. Toisen levyn kirous on vuosien varrella osoittautunut yllättävän vahvaksi taudiksi, eikä Anna Calvikaan savotasta ilman kolhuja selviä. Mikäli jatkoa yhtyeelle seuraa, saattaa seuraava levy räjäyttää pankin ja sisältää enemmän edellä mainittujen lisäksi Blood Hostin sekä Prayer For Preyn kaltaisia sävellyksiä. Nimikkokappale on niin ikään erinomainen genrehybridi, joka kasvaa liukkaasta elektropopista skumppahumalaiseksi euforiaksi. Videobiisi My Retribution ja Cruel Ocean saattaisivat hyvinkin löytyä rumpalin pääyhtyeen katalogista. Jossain vaiheessa levytysprosessia levyn tuottajan Rhys Fulberin olisi ollut suotavaa vaatia Jordisonin harjoittamaan ”kill your darlingia”. Tämän yh-. Lakoninen laulutapa tuo teksteihin vilpittömyyttä ja omakohtaisuutta. One Breathin monisyinen toteutustapa kuitenkin takaa sen, että levystä löytyy taatusti pureksittavaa pidemmän ajan kuluessa
Bitter Rivals saa aikaan fyysistä pahoinvointia ja eripuraa, mutta sille kuitenkin löytynee oma Vice-lehdin koristeltu paikkansa jätelavan pohjalla sieltä Ting Tingsin vierestä. Levyn nimikappale on vauhdikkaassa tarttuvuudessaan kuin luotu areenakeikkojen aloituskappaleeksi. JUHO ÄIJÖ H Placebo Loud Like Love Universal Myönnetään. Midlaken valttikortiksi niin aiemmilla levyillä kuin keikkatilanteissakin nousseet moniääniset lauluosuudet eivät tällä kertaa dominoi levyä. Antiphon vaikuttaa ensikuuntelulla harha-askeleelta. Ennakkomaistiaisena julkaistu Too Many Friends osoittautuu muutaman kuuntelun jälkeen väkevästi rullaavan kertosäkeen siivittämäksi mainioksi popkappaleeksi. Muilta osin Loud Like Loven kappalemateriaali on latteaa ja albumin heikommalla osiolla Molkon maneerit ärsyttävät entiseen tapaan. VISA HÖGMANDER HHH White Denim Corsicana Lemonade Downtown / Pias cooperative Pitkästä aikaa kruisailevalla groovella soitettua popmusiikkia. Rows Of Houses on jälleen kerran onnistunut luku Pennilessin historiaan. White Denimin paketti pysyy silti tiukasti kasassa, vaikka muutama mutteri levyn aikana pääseekin löystymään – ja hyvä niin, sillä rikotut kappalerakenteet ja paikon käsistä lähtevä irrottelu saa päihtymään silkasta musiikin fyysisyydestä. Itse sisällön kannalta tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, sillä Rows Of Houses kulkee vastustamattomasti omaa reittiään eteenpäin. Kuvittele Jim O’Rourke soittamassa fuzzkitaroilla ryyditettyä sekametelisoppaa Wilco taustabändinään tai hiljaisimmillaan Posies soittamassa countrya, niin pääset lähelle yhtyeen yleissoundia! Corsica Lemonade on vuoden makeimpia julkaisuja ja paranee jokaisella kuuntelukerralla ollen kenties ensimmäinen uusi albumi koko vuotena, joka ei nosta missään vaiheessa käyrää otsassa – liki täydellinen poplevy siis. Ja mikä on muuttunut. JUHO ÄIJÖ HHHH Midlake Antiphon Bella Union Yksi on joukosta poissa. Tasalaatuisesta kappalemateriaalista erottuvat parhaiten edellisten albumien suuntaan tyylillä nyökkäävä Aurora Gone, singlenä julkaistu Provider sekä uljaiden lauluharmonioiden ryydittämä, levyn kenties paras kappale This Weight. Kaikki on tahattomasti kuin kylmäpuristettua epäonnistumista. tälön vallitessa Penniless on suoltanut maailmaan pieniä mestariteoksia. No, ei paljon mikään. Edes yksikin näistä asioista tekisi heidän levyistään sysipaskojen sijaan vain välttäviä ja unohdettavia. Vaikka yhtye on sanonut tuoreissa haastatteluissaan uuden albumin painottuvan enemmän melodioihin ja syntetisaattoreihin, eivät ne ole millään positiivisella tavalla esillä yhtyeen uudellakaan levyllä, ja naurettavan kehnot garageriffit saavat hetkellisesti lähinnä vihaamaan kitaroita. VISA HÖGMANDER HHH The Barefoot Brothers The System Big Records Kouvolan tarkimmin vartioitu rock-salaisuus viettää 25-vuotisjuhlaa tänä vuonna. Vokalisti Make Tukia ja kitaristi Tatti Toijonen ovat taas rustanneet biisejä, jotka nykyään kuusimiehinen bändi toteuttaa niin kuin tapansa on: kiireettömän kypsästi, pusertamatta, vaivihkaa hienovaraisia sävyjä viljellen. Linjansa löytäneen ja siitä jo pitkään voimansa ammentaneen yhtyeen sointiin on hieno upota, varsinkin, kun Penniless on aina muistanut tarjoilla suoraviivaisen runttauksen lomaan hienoja koukkuja. Placebon parhaiden biisien joukkoon kuuluva Exit Wounds sekä levyn päättävä koskettava alkoholismikuvaus Bosco ovat albumin parhaita hetkiä ensisinglen ohella. Jäsenistön lisäksi muutoksia on tapahtunut myös yhtyeen musiikissa. Levyn kuuntelu on muutenkin hieman kuin kävelisi Tavastian lauantaidiscoon selvin päin ja salakuljettamatta omia juomia. JARI JOKIRINNE HHHH Sleigh Bells Bitter Rivals Lucky Numbers Sleigh Bellsin uran suurin ongelma on, että heillä ei ole kappaleita, karismaa tai tyylitajua. Corsicana Lemonade on White Denimin kuudes albumi ja omalla kohdallani ensikosketus yhtyeeseen, jonka soinnista kuuluu powerpopin ja progen ohella vaikutteita myös Herbie Hancockin suuntaan kumartavasta jazzista ja leveälahkeisesta rokista. Pinnan alta löytyy kuitenkin paljon tartuntapintaa. Kuulun siihen väestönosaan maailmassa, jolle Brian Molkon vaikertava, vahvasti pintaan miksattu lauluääni on aiheuttanut sen, että Placebo on jäänyt muutamia yksittäisiä valonpilkahduksia lukuun ottamatta etäiseksi tuttavuudeksi. Myös kaksi muuta kappaletta erottuu tasapaksusta laulukatraasta. Hengetön ja tylsä väkisintanssittaminen ja aivan vitun raju ulosanti häviävät ponnettomuudessaan yhtyeen sanoituksille, joiden jalostettu idiotismi aiheuttaa korvien välissä lähinnä laksatiivisia vaikutuksia. The Trials Of Van Occupantherin (2006) ja The Courage Of Othersin (2010) kaunosieluinen folkrock-tunnelmointi on vaihtunut psykedeelisempään ja progressiivisempaan ilmaisuun. Voimarockin pienenpienessä karsinassa vaikutteet ovat aina kiertäneet kehää, eikä Penniless ole tästä säännöstä poikkeus. Midlaken neljännellä pitkäsoitolla päälauluvastuun kantaa kitaristi Eric Pulido, mutta Smithin lähdön myö- tä bändin parhaimmillaan lumoavasta taiasta tuntuu kadonneen jotain oleellista. Roscoen, Head Homen, Bring Downin ja Acts Of Manin kaltaiset hienoudet Midlaken edellisillä levyillä tulkinnut laulaja ja lauluntekijä Tim Smith erosi yhtyeestä vuoden 2012 lopulla. Begin The End on puolestaan selkeä mielikuva siitä, miltä Coldplayn ja U2:n risteytys kuulostaisi Brian Molkon johtamana. Laulaja-kitaristi James Petrallin vahva texasilaiskorostus tuo lisäksi pikantin lisän lämpimänä ja hikisenä hohkaavalle levylle. Kokonaisuus on melkein liiankin tasavahva nivoessaan yhteen bluesin ja countryn elementtejä 70-lukuisesti rokkaavaksi paketiksi. Molkon johtaman trion seitsemäs levy Loud Like Love on kaksijakoinen kokonaisuus. Laulajan lähdettyä yhtye putsasi pöydän ja aloitti jo vauhdissa olleet studiosessiot alusta. The System on verkkaisen, mutta tällä vuosikymmenellä vähän ahkerammin työskennelleen yhtyeen seitsemäs pitkäsoitto. Yhtä helvettiä. Pahinta tässä kaikessa on, että levy – tai pikemminkin mielikuva siitä – jää kimpoilemaan kallon sisään. Eleganttia kita- www.axr.fi SOUNDI 61. Osa lauluista toimii jopa hämmentävän hyvin. Huippuhetket nostavat albumin kuitenkin positiiviseksi yllätykseksi. Time Are Roughilla yhtye pistelee väkevästi Hüsker Dü:n hengessä, muistuttaen jälleen kerran Bob Mouldin takana piilevästä nerokkuudesta. Juhlan kunniaksi julkaistaan tietysti uusi albumi. Levyltä voi toki halutessaan bongata vivahteita niin Posiesin, Pixiesin kuin Weezerinkin suuntaan, mutta tämä ei mielestäni ole oleellista
Bon Iverin Justin Vernon ottaa Blind Boys of Alabaman ja saattaa heidän avullaan maailmaan jonkinlaisen indie-version Santanan Supernatural-levystä. Kyllä, sama nainen joka ponnahti laajempaan tietoisuuteen vuosituhannen vaihteessa Come Along -hitillään. Jos voisi toivoa muutaman raidan jäävän tältä levyltä elämään, ne olisivat juuri se ja loppupuolella oloa helpottava Take Your Burden And Leave It There. Ensin mainitusta muistuttaa sydänverinen laulu ja preeriantuoksuiset biisit, jälkimmäisestä. Vahvimmat biisit ovatkin niitä, jotka Blind Boys hoitaa itse. Dregenin ei–niin–uskottavan laulutulkinnan ja kappaleen pelastaa kertosäkeessä äänijänteitään sielukkaasti venyttävä Titiyo. Mikään laulu ei suoranaisesti pomppaa esiin, mutta kyllä tässä substanssia riittää. > Levyarviot JUSSI NIEMI HHH Dregen Dregen Universal Dregenin ensimäisellä sooloalbumilla ollaan vahvasti ja vankasti perusasioiden äärellä. I Am Not Waiting Anymorella Sam Amidon kuulostaa muuten harvinaisen orvolta ja tahtoo jäädä sekä orkesterin että taustalaulajiensa jalkoihin. Esimerkiksi viime vuosikymmenen retkeilyt bluesimman ja soulahtavamman ilmaisun parissa olivat erittäin onnistuneita. Se on sääli, sillä ilman Vernonia biisi olisi hieno veto. On Sam Yaffa läiskimässä bassoa, Michael Monroe vingauttamassa huuliharppua ja vanhan kunnon Hellacoptersin aikainen rötöskumppani Nicke Andersson takomassa rytmiä kolmella kappaleella. Maestron sävelkynästä on irronnut soololle kymmenen tekijänsä näköistä sekä kuuloista kappaletta; rockia suurella sydämellä ilman ylimääräisiä koukeroita tai siloittelua. Light & Shade kuulostaa mehukkaasti spontaanilta jamilta, jossa on tippa Flaming Lipsiä. ...yllättävien elementtien häiriköintiä vähän laajemmassa mitassa... Levyhyllystä on poimittu omat henkilökohtaiset suosikit ja niille kumarretaan, mutta ei kuitenkaan samaan aikaan pyllistetä kuuntelijoille. Monille orkesteri lienee tuttu The Wiren ensimmäisen kaudelta, jonka teemana soi ryhmän vuonna 2001 Spirit Of The Century -levyllä julkaisema versio Tom Waitsin Way Down In The Holesta. Vilpitön levy, jolta toivoisi ainoastaan uupuvan kulahtaneen Danko Jonesin kanssa esitetyn 6:10-horrordiscopunk-kappaleen, joka saa Marilyn Mansoninkin viimeaikaiset tuotokset vaikuttamaan siedettäviltä. Yllättävämpi vierailija löytyy levyn blueskappaleelta Flat Tyre On A Muddy Road. The Futuren on kirjaillut Tukian kanssa kakkoskitaristi Vilunki Viljakainen. Vernonilla on selvästi käytössään todella hyvältä kuulostava huone ja osaavia soittajia. Ei olisi tarvinnut. Se nousee levyn kärkeen Long Trainin rinnalle syntikoiden ja thereminin terästämällä countryrockillaan. KAISLA LEVEELÄ HHH THIS IS THE SOUND Tyylilliset kokeilut ovat pöhköjä tUnE-yArDsin Merrill Garbusin kanssa lauletun I’ve Been Searchingin ersatz-reggaesta Sam Amidonin mumiseman I Am Not Waiting Anymoren Beirut/Sufjan-pömpötykseen ja White Hinterlandin Casey Dienelin tulkitsemaan There Will Never Be Any Peacen desinfioituihin koneperkussioihin. Koko hommassa taitaa siis olla takana jonkun oman elämänsä Hal Willnerin tarve tuoda yhteen eri musiikillisia maailmoja enemmän kuin BBA:n omat ajatukset. Coejux rointia annostellaan maltilla. Eikä hän ole ainoa. Varsinkin 2005 julkaistu Atom Bomb esitteli moneen venyvää lauluyhtyettä hienosti. NICHOL AUS ARSON THE HIVES — JUNE 19, 2013 LISEBERG S TOR A SCEN, S WEDEN 2013 Fender Amps Nicholaus Arson Ad SCA Soundi Magazine 108x148mm.indd 1 62 SOUNDI Apollo Live 25/09/2013 12:38 Siksi onkin ilo huomata, että yhtyeen debyyttialbumille on onnistuttu taltioimaan hienosti keikalla hurmannut välittömyys ja lämpö. Itse tuottaja sössöttää Dylanin Every Grain of Sandin rasittavaan märkään tyyliin. Välillä, kuten avausbiisissä God Put A Rainbow In The Cloudissa, he pääsevät hienosti esille. Blind Boys Of Alabama I’ll Find A Way Sony Vuonna 1939 ensimmäiset lauluharmoniansa ilmoille hivellyt Blind Boys of Alabama toimii nyt kahdeksannella vuosikymmenellään, joten monenlaista juttua on ehditty kokeilla. Kaikkinensa Dregenin sooloalbumista on kuultavissa hänen rakkautensa musiikkiin. Long Train erottuu jylhän tummalla melodiallaan ja ovelasti kaukana värähtelevällä kosketinpolitiikallaan siinä kuin Cold Day Blues juurevalla blues-riffillään. Musiikillisesti Odd Hugo on helpoin sijoittaa jonnekin Bright Eyesin ja Beirutin lähettyville. Tuollaista yllättävien elementtien häiriköintiä vähän laajemmassa mitassa The System jää kaipaamaan. Uudesta levystä lukiessa pistää heti silmään laulaja Jimmy Carter kertomassa Wall Street Journalille etteivät he tienneet Justin Vernonista mitään ennen kuin saapuivat miehen wisconsinilaisessa maalaisidyllissä sijaitsevalle studiolle. ARTTU TOLONEN Odd Hugo Odd Hugo Photo: Daniel Falk fender.com FOLLOW US AT: FACEBOOK.COM/FENDERSCANDINAVIA Näin tarttolaisen Odd Hugon viime kevään parikin kertaa tallinnalaisilla klubeilla ja vaikutuin lähes kyyneliin. kuva: L. Yhteisbiiseistä toimivin on Patty Griffinin kanssa kohkattu Jubilee. Vierailijalista koostuu pääosin Dregenin menneistä ja nykyisistä soittokumppaneista
Levyt ovat sekä sävellyksellisesti että sovituksellisesti lähes identtisiä. Edellisalbumin suurimmat tähdet olivat kitaristit Derya Nagle ja Joaquin Ardiles, mutta nyt valokeilaan nousee vääjäämättä solisti Sean McWeeney. VILLE HARTIKAINEN HHH THE SAFETY FIRE Jakelu: Töölön Musiikkitukku Oy • wwww.stmbb.net, www.toprecords.fi riisuttu, akustinen soundi ja runsaasti käytetyt, melankolisena valittavat puhaltimet. MARCUS BLUESBAND Beyond Dreams Pienet Pienet ilmot ilmot Ilmoit Ilmoitusmyynti: VEIKKO VIRTANEN, 09-5627 7110, veikko.virtanen@soundi.fi SK1 Uutuus! kitarat bassot/vahvistimet kaiuttimet/mikserit mikrofonit W ste Pa www.tammerpianojasoitin.fi SK2 Uutuus! Tä Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit M P it Laadukkaat japanilaiset FGN-kitarat ja -bassot Mouth Of Swords Inside Out Viime vuoden alussa esikoisellaan vakuuttanut The Safety Fire laventaa vahvemmalla ja värikkäämmällä kakkosellaan ilmaisuaan entisestään. Se on meriittinä kuitenkin popmusiikissa ollut aina toissijaista ja usein yhtä tyhjän kanssa. Mukaan on eksynyt myös muutama Somebody Whon kaltainen, varovasti svengaava tanssiraita. Kaikesta huolimatta Heather D’Angelon, Erika Forsterin ja Annie Hartin muodostama yhtye on valloittavan omaleimainen ja lumoava orkesteri. Jotain maagista näissä naisissa silti on. Rando ja Oliver ovat suurimman osan ajasta äänessä yhtä aikaa, sävykkäästi toisiaan täydentäen ja harmonioita tutkien. Yhtyeen selkein vahvuus on kahden laulajan käyttö. 03-222 1300 Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Av. Ekhi Lopetagin puhetta muistuttava laulu on harmillisesti miksattu pohjalle ja jää muiden instrumenttien peittoon, mikä häiritsee silkkaa hömppää olevien sanoitusten kuulemista. Yhtäällä albumi soljuu näppäiltyjen kitaroiden myötä puhtaissa popmaisemissa, toisaalla puskee metalcore-kynttilä vakan alta kuuluviin kuin itsestään. Ainakin Gojiran, Sikthin ja Protest The Heron ja mikseipä Animals As Leadersin sekä Meshuggahinkin fanit Käy myös ovat saaneet uuden ystävän. Hänen äänessään on yllin kyllin voimaa, mutta ennen kaikkea sellaista omaa ilmettä ja notkeaa karaktääriä, jolla monitahoinenkin äänes sidotaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Ehkä kyse oli uutuudenviehätyksestä. Yhtye jatkaa kol- mannella pitkäsoitollaan tismalleen siitä, mihin se jäi edellisen albuminsa Still Night, Still Lightin (2009) kanssa. Surumieliset kappaleet soljuvat verkkaisesti lämpimän synteettisten taustojen ympäröiminä. Apar toimii kuitenkin hyvin kokonaisuutena, ja kuuntelua parhaiten kestävistä biiseistä esimerkiksi Destitute Time, Still You ja Caroline Polachekin nieleskellen fraseeraama Unhold olisivat toimineet hyvin sellaisenaan John Hughesin parhaissa elokuvissa. Onko se hyvä vai huono asia, päättäkää itse. Uusi levy suomibluesin pioneereilta ST. Kaukana ei olla myöskään maanmiestensä Ewert And The Two Dragonsin tyylistä, mutta heihin verrattuna Odd Hugo soi kunnianhimoisempana, persoonallisempana ja myös kiinnostavampana. Dreampop genremäärittäjänä onkin mitä mainioin sanapari kuvaamaan yhtyeen raukean kauniita visioita. Edellisalbumien taikaa Move In Spectrums ei kuitenkaan tavoita. ma-pe 10-18 la 9-15 www.retromusiikki.com Hyvän fiiliksen musakauppa www.soundi.fi web-kaupassamme www.vertikaali.com PETRI SILAS HHHH www.soundi.fi SOUNDI 63. Vastaavia miehiä ei olla sitten Mike Pattonin pahemmin kuultu. Joku pitää äidistä, joku AC/ DC:stä. Brooklyniläinen elektropoptrio Au Revoir Simonen kohdalla sanonta konkretisoituu viimeisintä piirtoa myöden. JUHO ÄIJÖ HHH Au Revoir Simone Move In Spectrums Moshi Moshi Records Sanotaan, ettei voittavaa joukkuetta pidä vaihtaa. Yhtyeen kappalemateriaali rakentuu edelleen vähäeleisten ja sävellyksellisesti hienovaraisten liikkeiden varaan. Melodioita, sovituksellisia ideoita ja nyansseja todellakin riittää. MIKKO MERILÄINEN HHH Delorean Apar True Panther / Mushroom Pillow Espanjalaisen Deloreanin musiikissa ei ole mitään omaperäistä. Kappaleet venyvät usein viiden minuutin tuolle puolen ja polveilevat mukavan yllätyksellisesti. Mielenmaisema on lähellä Sofia Coppolan Lost In Translationia. Siinä missä lontoolaisyhtye teki Grind The Oceanilla tietyt tyyliratkaisut kuin tarkoituksella kytköstään matikkametalliin korostaakseen, on ote nyt vapautuneempi ja rehellisempi. Kääntöpuolena on hahmottomuus – toisinaan kappaleet kiusoittelevat ja keräävät jännitettä kärsivällisesti, mutta eivät kuitenkaan täysin palkitse. Tästä voisi toki olla tuloksena kamalaa kaaosta ja sekavaa sil-Pikkuilmot 11_10.indd 93 lisalaattia, mutta ehkä jopa vähän yli odotustenkin Mouth Of Swords pysyy tekijöidensä hanskassa sanalla sanoen kadehdittavan hyvin. Hyvän fiiliksen m www.tammerpianojasoitin.fi Käy myös web-kaupassamme w ALAN HARRASTAJILLE !!! ROCK BLUES JAZZ PROGE + 50 GENREÄ Puh. Simple Mindsin, Kate Bushin ja New Orderin tuotannosta sieltä täältä noukkiva yhtye koristelee kakun upeilla syntetisaattorisoundeilla, joista tulee useissa kohdin mieleen Destroyerin muutaman vuoden takainen mestariteos Kaputt. Tiukasti 4/4-tahtilajissa uneliaasti kulkevat kappaleet eivät varsinaisesti saa kehoa liikkeelle eikä kappalemateriaali nouse Deloreanin esikuvien tasolle, mutta puutteistaan huolimatta Apar on varsin nautittavaa elektropoppia
> Live Teksti: Mikko Meriläinen Urpoilua leffassa ja taitoa lavalla Knucklebone Oscarin keikkaan kuuluu se, että bändi karkailee lavalta yleisön sekaan tai pöydälle. Knucklebone Oscar soittaa upeasti – sopivan rujosti, dynaamisesti ja pirun groovaavasti. Sitä helposti luulee, että yleisö odottaa tiettyjä juttuja, ja sitä kautta luo itselleen paineita. FREDERIK & DYNAMITE PE 13.12. Elokuvan päähahmo on perheenisä Oskari Martimo, joka keikkareissuille lähdettyään muuntautuu soittopelejä ja -paikkoja hajottavaksi Knucklebone Oscariksi. Covervalinnat ovat maukkaita: Nick Lowea, Sonicsia sekä keikan lopussa kuultu Little Walterin Everything’s Gonna Be Alright. MIKKO MERILÄINEN. Sen ensiesitys nähtiin jo vuosi sitten Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla, mutta nyt leffateatterilevitykseen saatu versio on uudelleen editoitu ja osin kuvattukin, sekä puoli tuntia pidennetty versio. Jengiä on valunut paikalle, mutta valitettavan vähän. – Mutta joka tapauksessa vedetään, totta kai. Toki sitä show’takin saadaan: kirves heiluu ja muusikot ravaavat soittamassa ympäri baaria. MAMBA PE 15.11. Knucklebonehead yhdistelee varsin huolettomasti fiktiota ja dokumenttia, mutta se sallittakoon, sillä ilman perheellisen miehen ja sekoboltsin rokkarin välisen eron karrikointia leffa tuskin kestoaan kantaisi. Baari kumisee tyhjyyttään. Pari tuntia myöhemmin Jack The Roosterissa vastaani astelee perhanan tyylikkäisiin vetimiin pukeutunut Oskari. Knucklebone Oscar 2.10. LAURI TÄHKÄ PE 25.10. On pakko ihailla sitä ammattitaitoa, millä bändi vetäöä keikan. Mä olin ihan naama punaisena siellä. Oikeudet muutoksiin pidetään. S TO 05.12. Oskari on todella kova kitaristi ja kohtalainen laulajakin, Jarkko Viinamäki komppaa ja myös sooloilee maukkaasti ja muun muassa Ismo Alangon bändissä soittava Niko Votkin on maan sävykkäimpiä rumpaleita. PETRI NYGÅRD PE 01.11. VIRVE ROSTI PE 29.11. Hyvä niin, sillä sopiva annos teatraalisuutta ei tekisi hallaa monelle muullekaan rockbändille. Väliin leikataan psykiatrilla tuhoamisvimmaansa pohtivaa Oskaria, ja miehensä toilailuja kärsivällisesti kestävää vaimoa. – Nimenomaan, ja nyt me on pyrittykin uudistumaan. LAURA VOUTILAINEN PE 22.11. Original Sokos Hotel Vantaa, Tulisuudelma, Hertaksentie 2, Tikkurila Vantaa 64 SOUNDI Leffa on viihdyttävä, eikä sen teho onneksi perustu pelkästään sekoileville miehille naureskeluun. JEAN. MUSIIKKI ON PARASTA LIVENÄ TÄHTIEN LOISTETTA PE 18.10. Selkein virhe on leffan lopetukseksi liimattu teennäinen man cave -kohtaus. Kello on pykälässä. Mutta toisaalta, tuollaistahan se rockurpoilu on. Siellä suomalaiset känniurpot kuseksivat Pieni merenneito -patsaan altaaseen. Hienoa huomata, ettei Oscareiden tarvitse luoda kohua ollakseen kiinnostavia. Jack The Rooster, Tampere Knucklebonehead Ohjaus: Oskari Pastila kuva: Mikko Meriläinen V almistaudun illan Knucklebone Oscar -keikkaan katsomalla Knucklebonehead-leffan. Jo 20 vuotta kasassa ollut bändi lähtee Kiinan-kiertueelle, joka ”huipentuu” Shanghain maailmannäyttelyyn. Ei mulla ole mitään syytä sitä peitellä. Punaviinilasi kourassa, mutta dokumentin kännisekoilijasta ei ole tietoakaan. – Kyllähän se nolottaa, etenkin ensi-illassa kun oli faija katsomassa. Kyseessä ei nimittäin ole c-luokan Jack Black -komedia, vaan sielua riipaiseva kuvaus härmäläisen rocksankarin elämästä. Voisi kuvitella, että siitä tulee taakka – yleisö odottaa enemmän sekoilua kuin musiikkia. Mitä te teette, jos keikalle ei tule juuri ketään. KAIJA KOO tulisuudelma.fi facebook.com/tulisuudelma Tarkista esiintyjät. Sekoiluihin painottuvan leffan jälkeen bändin tyylikäs ja taitava soitto jopa yllättää. Eikö sinua itseäsi nolota katsoa niitä jälkeenpäin. Tarina kantaa ja Oskarin hahmosta löytyy myös syvyyttä. Täytyy toivoa, ettei leffan karsea juliste säikäytä jengiä. POPEDA PE 08.11. Knuckleboneheadin sekoilut ovat pahimmillaan myötähäpeää aiheuttavaa seurattavaa. Fiktiiviset elementit lyövät paikoin yli ja pahimmillaan vesittävät tarinan koskettavuutta. – On sellaisiakin keikkoja joskus ollut, mutta yleensä on hyvin jengiä, Oskari tuumaa selvästi hämmentyneenä tilanteesta. Ja vielä kun tuossa leffassa asiat kärjistyy niin paljon
MOTION PICTURE ARTWORK © 2013 PICTUREHOUSE. ALL RIGHTS RESERVED. Eeppisen Metallica-historiikin ensimmäinen osa kaupoissa viikolla 42! Soundtrack kaupoissa nyt! Liput: 6,50 - 13, 50€ (2D) / 8,00 - 15,50€ (3D) PICTUREHOUSE PRESENTS A BLACKENED PRODUCTION“METALLICA THROUGH THE NEVER” DANE DeHAAN JAMES HETFIELD LARS ULRICH KIRK HAMMETT ROBERT TRUJILLO MUSICBY METALLICA EDITEDBY JOE HUTSHING, A.C.E. ISTVAN KIRALY PRODUCTION CONCERT LIGHTING DIRECTOR OF CONCERT SHOW CONCERT SHOW EXECUTIVE MUSIC DESIGNER HELEN JARVIS PHOTOGRAPHY GYULA PADOS, HSC PRODUCER DAN BRAUN DESIGNER MARK FISHER DESIGNER JOHN BRODERICK PRODUCED BY GREG FIDELMAN PRODUCERS DOUG MERRIFIELD CLIFF BURNSTEIN PETER MENSCH DIRECTED EXECUTIVE COPRODUCED SCREENPLAY BY NIMROD ANTAL PRODUCERS TONY DiCIOCCIO MARC REITER PRODUCER ADAM ELLISON BY CHARLOTTE HUGGINS BY NIMROD ANTAL & JAMES HETFIELD & LARS ULRICH & KIRK HAMMETT & ROBERT TRUJILLO SOUNDTRACK AVAILABLE ON BLACKENED RECORDINGS THROUGHTHENEVERMOVIE.COM EXPERIENCE IT IN © 2013 HIT THE LIGHTS, INC. IMAX®IS A REGISTERED TRADEMARK OF IMAX CORPORATION. ALL RIGHTS RESERVED
Tammikuussa taas uppoudumme Petrax-studiolle äänittäjä-tuottaja Aksu Hantun kanssa ja Korpiklaanin yhdeksäs pitkäsoitto ilmestyy loppukeväästä tai syksyllä 2014, kertoo Järvelä. Kuluvan vuoden aikana muusikko on nimittäin kirjoittanut, nauhoittanut ja miksannut ensimmäisen sooloalbuminsa. > Bazook! Teksti: Timo Isoaho Raskaamman puoleista asiaa Miksi pelätä, antaa mennä vaan! Korpiklaani-Jonne soolotunnelmissa T otuus tuntuu taas kerran rocktarustoa ihmeellisemmältä. – Halusin levyn olevan maanläheinen, tietyllä tavalla kotikutoinen, ja tahdoinkin korvata teknisesti virheettömät suoritukset hyvällä fiiliksellä. Jostakin syystä ei nimittäin millään uskoisi, että eräs tämän uinuvan lahtelaislähiön omakotitaloista toimii Korpiklaanin päämajana. Oman levyni sanoitusten teema on Korpiklaaniakin ”luontohenkisempi” – ei siellä varsi- naisesti puita halailla, mutta luonto eri puolineen on hyvin vahvasti läsnä. Silloin tällöin ajattelin, että soundaako tämä jo liiankin vapautuneelta, mutta silloin palautin mieleen ”miksi pelätä, antaa mennä vaan” -ohjenuoran, Järvelä kuvailee. Mutta uskottava se on, kun erään kellarikerroksen salaisuudet paljastuvat: juuri täällä laulajakitaristi Jonne Järvelä on kirjoittanut suuren osan maailmankuulun folkmetal-yhtyeen viime vuosien materiaalista. Samalla yritin hakea omaan lauluuni variaatiota ja vältellä maneerejani parhaani mukaan. Eräs tärkeimmistä vieraista on myös Yovan Nagwetch, Suomessa asuva aito pohjoisamerikkalainen intiaani, joka soittaa levyllä huiluja ja shamaanirumpuja sekä laulaa joikhatyylisesti. Pitihän se sitten saada mukaan levylle! Myös konserttilavoille sooloprojektinsa kanssa aikovalla Järvelällä ei ole viime aikoina ollut vapaa-ajan ongelmia – eikä tulevaisuus näytä tekevän asiaan muutosta. Toisin sanoen: soolohousuihin turahtaa löysät, kun taas se jäykempi tavara rojahtaa sinne Korpiklaanin nahkapöksyihin! r istisint ja viisi shaman Goaskinviellja MARI BOINE: s KI: Kiutaköngä MÄ AN TIK ANSSI USE: BR E EN KK BU Sunnmøre Folketone fra sa A: Návdi / Fa HEDNINGARN luonto OMNIA: Auta r 66 SOUNDI Kuva: Timo Isoaho ELÄ JONNE JÄRV a kappaletta:. Joistakin biiseistä tulee myös mieleen Korpiklaanin esiaste Shaman, sillä Järvelän omat biisit ovat akustisia: rumpuja ei ole mukana lainkaan vaan rytmisektio koostuu muun muassa perkussioista ja noitarummuista. – Tein sitovan päätöksen soololevystä joskus viime vuoden lopulla ja albumikokonaisuus hahmottui mielessäni heti sen jälkeen. Manala-albumin (2012) jälkeen jotkut tuonpuoleisen herrat alkoivat kuitenkin ujuttaa alitajuntaani hyvin erilaisia kappaleita ja ajatus omasta julkaisusta nousi väkisinkin mieleen, Järvelä aloittaa. Päätin muun muassa hyödyntää Korpiklaanin kanssa viime aikoina työskennelleen Tuomas Keskimäen tekstittäjän taitoja. Kaikki raidat taisivatkin sitten päätyä albumille asti. – Sooloalbumin soundi tosin paisui alkuperäiseen suunnitelmaan nähden, sillä matkan varrella mukaan päätyi monenlaisia vierailijoita ja soittimia, esimerkiksi Hammondia, kanteletta ja mandoliinia. Juodaan viinaa -klassikon Kor- piklaanin kanssa versioinut Järvelä tarttuu sooloalbumilla toiseen Hector-liitännäiseen. – Korpiklaanin albumista saattaa tulla aikaisempia hevimpi, sillä kaikki rauhallisemmat aihiot päätyivät omalle levylleni. fane Omenin Samuli Mikkonen lupautui taiteilemaan perkussioita, Ensiferumin Sami Hinkka bassoja, entinen Korpiklaani-mies Hittavainen viuluja ja vieraileviksi laulajiksi taas päätyivät Shape Of Despairin Natalie Koskinen ja Oceanwaken Eero Haula. Myös Amorphisin Santeri Kallio on vahvasti mukana – hän lähetti minulle nivaskan ideoita ja ilmoitti evästykseksi, että käytä mitä haluat. – Päätin tosiaan nauhoittaa ja miksata pitkäsoiton omassa studiossa. – Minulla on aina ollut fiilis, että Korpiklaanin puitteissa voi julkaista mitä tahansa. Tuntui mahtavalta, kun ei tarvinnut vilkuilla kelloa tai miettiä yhtään mitään ulkomaailmaan liittyvää. – Korpiklaani rundaa loppuvuoden aikana muun muassa Australiassa, Kiinassa ja Euroopassa. Pro- Tuonpuoleisen herrat alkoivat ujuttaa alitajuntaani erilaisia kappaleita. – Sain jo pikkupoikana vahvan annoksen Simon & Garfunkelia. – Tosiaan, Hector suomensi aikoinaan Simon & Garfunkelin The Boxer -kappaleen nimellä Taistelija. Uusia kappaleita työstänyt Korpiklaani uppoutuu studioon taas alkuvuodesta, mutta Järvelän viime ajat ovat vierähtäneet myös kovin toisenlaisten aihioiden parissa. Myös Järvelän melodiataju on tunnistettavissa soolomateriaalista, vaikka kappaleita ei olekaan sovitettu metallimuottiin. Levy ilmestyy ensi talvena. Jostakin syystä The Boxer on myös ollut mielessä parin viime vuoden aikana ja olenkin hoilannut biisiä Canen (Korpiklaanin kitaristi Kalle Savijärvi) kanssa pitkin maailman lentokenttiä ja takahuoneita. Hectorin näkemyksen taistolaisuus ei kuitenkaan sopinut minun suuhuni ja suomensinkin biisin uudelleen, Järvelä sanoo. Vaikka äänimaailma paisuikin odottamattomiin sfääreihin niin Järvelä säilytti toiminnassa tietynlaisen kotikutoisuuden – työskentelemällä kotona
– Vanhoja instrumentteja emme tosin käyttäneet, sillä niistä ei taida olla tuhkaakaan jäljellä, Salo kertoo. Esimerkiksi Sentencedin kaverit saapuivat Muhokselta viidensadan markan korvauksella, jatkaa Jämsä. – Vuosi 2015 olisi mainio ajankohta Convulsen nelosalbumille. Myös miksaus toteutettiin vanhan liiton tiskillä, ilman automaatioita ja monitoreita. Purtenancen rumpali Harri Salo on samoilla linjoilla. – Nauhoitimme Reflections-kak- koslevymme Tukholman Sunlightstudiossa joulukuussa 1992. – Kyseessä on puhdas DIY-rundi, mutta eihän sitä viitsi valittaa jos Convulse saa soittaa levynjulkaisukeikan Milanossa. Silloin tulee kuluneeksi neljännesvuosisata yhtyeen debyyttidemosta! SOUNDI 67. – Samat sanat, toteaa Jämsä. – Tosiaan, soittopaikka oli yhteinen ja juopottelimmekin toisinaan yhdessä, mutta bändit olivat kuitenkin omia yksiköitään, Salo vahvistaa. – Kaupungissa oli vahva heviskene jo 80-luvulla. Soittotauko tosin vähän venähti – noin kahdenkymmenen vuoden mittaiseksi, hymähtää Salo. Ensin mainittu vieraili viime keväänä muun muassa Yhdysvalloissa ja marraskuussa on luvassa lyhyt Euroopan-kiertue. – Ei tullut puristettua väsynyttä comeback-kiekkoa, vaikka itse sanonkin. Purtenancen syksyn ohjelmaan kuuluu konsertointia esimerkiksi Espanjassa. Minkäpä sille teet jos vanhat jutut toimivat! Mutta palataanpa sinne Nokialle. Convulsen raivokkaan Evil Prevails -albumin tuo markkinoille kotimainen Svart Records ja Purtenancen raa’an Awaken From Slumberin julkaisee espanjalainen Xtreem Music. Esimerkiksi Outburst ja Havoc innostivat meitäkin soittamaan. Niin Convulsen kuin Purtenancenkin aktiivisuus kuitenkin loppui vuosina 1992-1994. – Purtenance ei koskaan lopettanut. Materiaalista löytyy tiettyjä yhtäläisyyksiä World Without Go- diin, mutta Evil Prevails on monipuolisempi paketti, Jämsä kuvailee ja jatkaa: – Nauhoitimme Evil Prevailsin analogisesti tamperelaisessa JJstudiossa. RAMI JÄMSÄ DEMIGOD: Unholy Domain (demo) ABHORRENCE: Vulgar Necrolatry (demo) XYSMA: Yeah STONE: Stone A.R.G: Entrance HARRI SALO Kuva: Peero Lakanen DISGRACE: Grey Misery DEMIGOD: Slumber Of Sullen Eyes BEHERIT: The Oath Of Black Blood IMPALED NAZARENE: Tol Cormpt Norz Norz Norz DEMILICH: Nespithe p S yksyllä 2013 on hyvä palauttaa mieleen, että Nokialla tehtiin neljännesvuosisata sitten muutakin kuin kumisaappaita ja autojen renkaita. Convulse ja Purtenance tekevät myös keikkoja. – Seisomme edelleen kaikkien julkaisujemme takana. 90 iisi unohtumattominta suomalaista metallijulkaisua 80-luvun lopulta ja 90-luvun alusta. Totta tosiaan: Convulse ja Purtenance ovat taas aktivoituneet ja molemmat orkesterit julkaisevat uudet pitkäsoittonsa syksyn kuluessa. 90 p Tätä hommaa tehdään rakkaudesta musiikkiin, ei rahaan! – Järjestimme myös pari deathmetal-iltamaa Nokian uimahallille. Kaupungista nimittäin löytyi tuotteliaita underground-metallimuusikoita ja Convulsen, Purtenancen sekä Lubricantin kaltaiset yhtyeet julkaisivatkin täysimittaisia pitkäsoittoja. Seuraava vuosi kului armeijassa, eivätkä bändijutut enää innostaneet samaan malliin sen jälkeen, Jämsä kertoo. Olin tosin myynyt laitteet vuonna 1997, joten niiden etsimiseen meni tovi jos toinenkin, Jämsä nauraa. Treenasimme Purtenancen ja Lubricantin kanssa samalla kämpällä Lauttalan vanhalla koululla, Jämsä muistelee. Myös Purtenance työskenteli studiossa oldskool-meiningillä. Ihan oikeasti: tätä hommaa tehdään rakkaudesta musiikkiin, ei rahaan! – Purtenance aikoo pysyä aktiivisena jatkossakin ja seuraava studioalbumi on jo alustavasti suunnitteilla, Salo lupaa. – World Without God kuulostaa edelleen yllättävän hyvältä ja levyn synkkä tunnelma on kestänyt aikaa, joten jotakin taikaa niissä biiseissä täytyy olla. Olen silti joskus haaveillut albumin uudesta miksauksesta, mutta alkuperäinen 24-raitainen kelanauha on valitettavasti kadonnut, Convulsen laulajakitaristi Rami Jämsä huomauttaa. Tänä päivänä Convulsen World Without God ja Purtenancen Member Of Immortal Damnation ovat harvinaisuuksia ja alkuperäisistä painoksista joutuu pulittamaan satakin euroa. – Evil Prevailsin kitarajutut taas on nauhoitettu samalla Laneyn vahvistimella ja kaapilla, joilla purkitin World Without Godin kitaratkin
Mehän teemme tulevaisuuden musiikkia! K uopiolainen industrialyhtye Turmion Kätilöt on joutunut viime vuosina perumaan keikkoja muun muassa sydän- ja aivoinfarktien vuoksi. Seremonia lähtee ilomielin barrikadeille myös kestämätöntä kehitystä, äärioikeistoa, köyhien kyykytystä ja teknisesti moitteetonta radiohevisoundia vastaan. – Valitettavasti ulkomaan klovneilla ei ole jytälle omaa sanaa. – Erilaiset visiot luonnon, mielenterveyden ja ihmisarvon tuhoutumisesta vaivaavat bassotaiteilijaamme ja päätekstittäjämme Ilkka Vekkaa. – Laulajamme ja rumpalimme ovat positiivisia erikoistapauksia ja nyt hyödynsimme näitä livetilanteissa esiin tulleita vahvuuksia myös studiossa. Taisteluvammoja jäi, muun muassa huimausta, päänsärkyä ja näköhäiriöitä. Muun muassa Roadburn-festivaalilla konsertoinut Seremonia luokitellaan ulkomailla retro/ doom-genreen. Mitä uuden albuminne nimi Technodiktator tarkoittaa. Retroa. Tästä on itse asiassa tulossa päättymätön kappale, joten sen tarina tulee jatkumaan kaikilla seuraavilla levyillä. Jatkoa siis seuraa. – Kyse ei ole siitä. Technodiktator on lyhennettynä TD – siis turbo diesel. Muita otsikkoehdotuksia olivat esimerkiksi The Noise Of Finland, Herskaa ja vehettä ja Dance sitä ja dance tätä. Mutta pystyssä ollaan, eteenpäin mennään ja vain pakki puuttuu. Toivottavasti kukaan ei vaan joudu sairaalaan ettei tarvitse pelkkien sosekeittojen kanssa juhlistaa!. Onko Turmion Kätilöt Suomen ”teknodiktaattori”. Mukana ei nyt ole englanninkielisiä kappaleita. Toki joku voi pitää esimerkiksi ympäristöaiheita naiiveina, mutta se ei ole meidän murheemme. Lisäksi suomiprogen ja -punkin vaikutus kuuluu vahvemmin, kitaristi Ville Pirinen kuvailee ja lisää: – Ihminen on psykedeelinen synteesi Haikaran debyytistä, Kummituksen Kahdet kasvot -levystä ja Pyhäkoulun miniälpeestä. Myös Turmion Kätilöt Kuva: Simo Sänpäkkilä MC RAAKA PEE ja viisi parasta kuopiolaista biisiä: a i n o m e r e S Tulevaisuuden musiikkia 68 SOUNDI 2 TIMES TERROR: Kuoleman kehdossa VERJNUARMU: Laalavat jouset BLACK LIGHT DISCIPLINE: Tides TAROT: Traitor MARCO HIETALA: Aikaan täysikuun (karaokeversio) En tiedä, mikä virtapiiri on pääkopasta losahtanut on pieniruokainen, tehokas ja vähäpäästöinen. Miksi he unohtavat jytän. Levyn viimeinen biisi on To Be Contiuned Act 1. pelkistetyimmillään Seremonia ei tunnu antavan kuulijalleen muuta kuin pörisevän classic rock -riffin, laulaja Noora Federleyn poissaolevan tulkinnan ja rumpujen läpsyttelyä John Bonhamin kädenjäljissä”. Ihminen-albumin sanoitusteemat liikkuvat noitien salapiireistä ydinsotiin, itsemurhiin ja muihin varjoisamman puolen tarinoihin. – Hain uutta vauhtia teho-osastolta. Edellinen tapaus on viime vuoden lopulta, kun solisti MC Raaka Pee kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. – Kyllä. Svengaava jytä ja psykedeelinen hardrock merkitsevät meille paljon enemmän kuin laahustavat doomvivahteet. Yhteissoitto rönsyilee itsevarmemmin ja improvisaatio tuo mukaan holtitonta sven- VILLE PIRINEN & viisi psykedeelistä merkkiteosta: SUICIDE: Ghost Rider JOHN CALE & TERRY RILEY: Church Of Anthrax MORGEN: Of Dreams DEATH TRIP: Chainsaw Goddess GURU GURU: Electric Junk Teksti: Timo Isoaho giä. – Ilman muuta – spesiaalitoimituksia on luvassa. Aiotteko pitää juhlat tasavuosien kunniaksi. En tiedä, mikä virtapiiri on pääkopasta losahtanut. Ei taipunut englanti ja annoimme homman olla. – Sellaisia oli tulossa, mutta tällä kerralla ne kuulostivat meikäläisen lausumina ihan paskoilta. > Bazook! V uosi sitten ilmestynyttä Seremonian debyyttiä luonnehdittiin Soundissa seuraavasti: ”... Debyyttinne Hoitovirhe julkaistiin vuonna 2004. Se on tosin vielä auki, että jatkuuko biisi puoli minuuttia vai useamman tunnin. Ihminen-kakkoslevyllä Seremonia vaeltaa edelleen tumman usvaisilla poluilla, mutta yhtyeen toinen tuleminen on selvästi monipuolisempi ja musikaalisempi
Silloin tapahtuu kummia. Tyhmä saa olla, mutta ei sentään valmistautumaton! Jos jotkut musiikilliset oivallukset ovat upouusia niin samaa voi sanoa myös SLK-työnimellä kulkevan pitkäsoiton sanoitusmaailmasta. Äänibalanssi löytyy pian ja soittovuorossa oleva Hyyrynen käy Panzerfaust-kappaleen kimppuun. Katso ohjelma: www.helsinginmusiikkimessut.fi SUOMEN SUURIMMAN bändikisan finaali messuilla perjantaina – äänestä suosikkisi mukaan www.rocksm.fi Messukeskuksessa to, la-su klo 10–18, pe klo 10–20. – Bassotaiteilija Kai-Pekka Kangasmäki sai aivoihinsa tuoretta käryä: miksi emme lähestyisi The Hauntedin viimeisimpien levyjen miksaajaa. Teimmekin biiseistä monta eri de- ANTTI HYYRYNEN ja viisi tärkeää asiaa studiossa: HOENTA: Kulle (lausutaan ”kuyllee” tai ”kullii”) HOENTA: Noinn (intonaation huippu sijaitsee o:n ja i:n välillä, lopussa pitkä ”nn” jää korkeammalle kuin alun ”n”) TERMI: Natsikuuntelu (äänityksen jälkeinen tarkistus) ATERIA: Pizza (mitta on jo täynnä) VIIHDE: South Park (vie kaiken vapaa-ajan) Kuva: Timo Isoaho STAM1NA studiossa moversiota, joista jotkut syntyivät treenikämpällä, toiset Lemillä metsämajassa ja kolmannet vaikkapa kotikeittiössä. a, Tyhmä saa oll än mutta ei sentä ton! a valmistautum H ämeenlinnalaisen Sound Supreme -studion tarkkaamossa käy suhina. Idea oli loistava, Hyyrynen päättää. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN. Haastatteluja, keikkoja, messutarjouksia. – Levy-yhtiön mielestä tuotantodemot olivat ”valmiimman kuuloisia kuin koskaan aikaisemmin”. Miksauksen ajaksi karavaani siirtyy Tanskaan Tue Madsenin studiolle. AITOJA ELÄMYKSIÄ. Tarina liittyy loiseläimiin, kuten täihin. Yläkerrassa asuva kaveri vaan kuittaili, että ”siellä taas huudettiin”, Hyyrynen kertoo. Stam1nan kitaristipari Antti ”Hyrde” Hyyrynen ja Pekka ”Pexi” Olkkonen testaavat erilaisia soundeja, tuottaja Janne Saksan valvovien korvien alla. – Kirjoitan yleensä junassa, matkalla kohti Hämeenlinnaa. SOUNDI 69. – Mikä hupaisinta niin ennakkotyö ei kuitenkaan riittänyt: erityisesti kosketinsoittaja Emil Lähteenmäki on ”arvostanut” hetkiä, kun olemme studiossa opetelleet uudelleen jotakin harmoniamaailmaa. Aikuiset 16 €. – Keksin levyn teeman viime keväänä, täyttäessäni pesukonetta. Lapset (7–15 v.), varusmiehet, opiskelijat, eläkeläiset 10 €. Se on alkuvuoden odotetuimman raskaan rockin julkaisun eräs avainraidoista – ja kuten kaikki Stam1nan uudet teokset, myös tämä kappale on käynyt läpi melkoisen hiontamyllyn. SAMALLA LIPULLA: OIKEITA KOHTAAMISIA. HELSINGIN MESSUT BACKSTAGE OF MUSIC 24.–27.10.2013 Soittimet, laitteet ja levyt. Tämä on taiteen tekemistä, laulajakitaristi huomauttaa. Toisaalta vielä laulukopissakin tekstistä voi poistua kokonaisia lauseita. Olin juuri toipunut WÖYH!-yhtyeen tekosista, kun informaatioportti avautui. Tästä enemmän myöhemmin
Teksti: Visa Högmander neljäs albumi Reflektor julkaistaan lokakuun lopulla. Oliko matka yhtä suurta riemukulkua kuin Arcade Firen tarina tähän asti. 70 SOUNDI. Soundi matkusti ainoana suomalaismediana levyn ennakkokuuntelutilaisuuteen Lontooseen
– Lapsuuteni ja nuoruuteni Teksasissa uskonto oli melko isossa roolissa. ello näyttää puoli viittä paikallista aikaa, kun saavun Chiswickin kaupunginosaan. Debyyttilevy Funeral (2004) oli suuri arvostelu- ja myyntimenestys. Ensilevy sai kiitosta myös Soundin Pekka Laineen arviossa. iirtymätaipaleella on aikaa hypätä sujuvasti takaisin vuoteen 2007. Aviopari Win Butlerin ja Régine Chassagnen ympärille muodostuneen Arcade Firen ura käynnistyi toimittajan Lontoon-matkaa sujuvammin. SOUNDI 71. iistai, 24. Ensilevyn menestys antoi Arcade Firelle debyyttiä vapaammat kädet työstää toista albumia. – Siinä missä Funeral ammensi aiheensa bändin jäsenten läheisten hautajaisista, suree Neon Bible koko maailman puolesta. Määränpäänä on lontoolainen studio, jonne matkustan kuuntelemaan maailman suurimman indiebändin, kanadalaisen Arcade Firen uuden Reflektor-albumin alusta loppuun, yhden ainoan kerran. Odotellessa on hyvä muistella kanadalaisyhtyeen uran vaiheita. Saman havaitsi arviossaan myös Soundin Mikko Meriläinen. syyskuuta. Kirkot ovat tiloja, jotka on luotu tunnelman rakentamiseen, toisin kuin esimerkiksi toimistorakennukset. Kiire. – Punkin jälkeistä neuroottisuutta todella pettämättömään popsensibiliteettiin ja monivivahteiseen sointiin koplaava ryhmä on useimmista aikalaisistaan poiketen niistänyt vaikutteita niin monelta suunnalta, että mahdollisia tyylilainoja ei jaksa edes ajatella, Laine kirjoitti. Istun autossa matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Yhtye päätyi esiintymään muun muassa U2:n ja David Bowien kanssa. Neon Bible taltioitiin pääosin pienessä Farnhamin kaupungissa Montrealin kaakkoispuolella. Lento pääsee lähtemään puoli tuntia myöhässä Lontoon yllä leijuvan sankan sumun vuoksi ja ilmatilaan ruuhkautuneet koneet pitkittävät perille pääsyä entisestään. Neon Biblen kantava teema on uskonnon lisäksi sen television kautta luoma vaikutus yhteiskuntaan, keulahahmo Win Butler totesi Pitchforkverkkosivuston haastattelussa toukokuussa 2007. Funeralin promootiokiertueella bändin keikkapaikat vaihtuivat yhtäkkiä pienistä klubeista isompiin areenoihin ja festivaalien pikkulavat päälavoihin. Reflektor-albumi käynnistyy singlenä julkaistulla nimibiisillä, kuva: JF Lalonde Levy-yhtiön brittiläinen edustaja ilmoittaa puhelimitse, että kuuntelusessio käynnistyy heti. Studiossa, jonka yhtye rakensi käytöstä poistettuun kirkkoon. Levy sai nimensä bändin jäsenten perhepiireissä nauhoitussessioiden aikana tapahtumien kuolemien myötä. Kiire. Levy-yhtiön brittiläinen edustaja ilmoittaa puhelimitse, että kuuntelusessio käynnistyy heti, kun pääsen paikalle. Kaupungin eteläpuolella sijaitseva hotelli löytyy vaivattomasti, hotellihuone ei. Kirkot ovat Arcade Firelle merkittäviä rakennuksia. Kuten levyn nimistöstä voi päätellä, Arcade Firen apokalyptiseen maailmankuvaan kuuluu olennaisesti uskonto, jolla on levyllä niin tekopyhän syypään kuin armahtavan pelastajan rooli. Metropolis-studio sijaitsee Power House -nimisessä, 1900-luvun alussa rakennetussa, 1920-luvulla käytöstä poistetussa ja vasta 1980-luvun lopulla studiokäyttöön remontoidussa voimalarakennuksessa Länsi-Lontoossa. On varhainen aamu. Neon Biblen promokiertueella yhtye konsertoi erilaisissa kirkoissa ja katedraaleissa. Norjalaisen lentoyhtiön vuorolento laskeutuu Lontoon Gatwickin lentokentälle reilun tunnin myöhässä
Ennen The Suburbsin julkaisua Arcade Fire konsertoi erikoisissa paikoissa. Tiistaipäivänä Metropolis-studiossa pidetään kaikkiaan neljä kuuntelukierrosta, joihin osallistuu musiikkitoimittajia Suomen lisäksi muun muassa Ruotsista, Saksasta, Uudesta-Seelannista sekä Japanista. aluumatkalla hotellille kuulokkeissa soi Arcade Firen kolmas levy, The Suburbs, joka julkaistiin kesällä 2010. Lontoon kuuntelusessioissa toimittajille ei ole tarjolla minkäänlaista tiedotetta tai infopakettia. Suomessa ainoa singleä myynyt levykauppa oli helsinkiläinen Stupido Shop. Nettistreamien ja -downloadien aikakautena löytyy vielä Arcade Firen kaltaisia isoja yhtyeitä, joiden julkaisut halutaan pitää viimeiseen asti niin salassa kuin mahdol- kuva: kuva: Kevin Westenberg Arcade Fire on muodostunut aviopari Win Butlerin ja Régine Chassagnen ympärille. – The Suburbs oli omaan makuuni liian U2-mainen levy, mutta Reflektor kuulostaa kaikkine huhuttuine reggaevaikutteineen todella odottamisen arvoiselta. Rough Traden kaksi myymälää Lontoossa kuuluivat Reflektor-singlen myyntiin saaneiden levykauppojen joukkoon. Levy kuulostaa menevältä ja tanssittavalta. – Vaikka vinyylisingle on melko kallis, se meni yllättävän hyvin kaupaksi. kuva: Korey Richey Win Butler on kuvaillut Reflektorin äänimaailmaa Studio 54:n ja haitilaisen voodoon yhdistelmäksi. Tupla-albumi on saanut inspiraatiota Butler–Chassagne-avioparin matkoilta Régine Chassagnen synnyinmaahan Haitiin sekä Jamaikalle. Vuoden albumin Grammy-palkinnon saanut albumi on Win Butlerin ja hänen veljensä Willin lapsuutta teksasilaisessa lähiössä käsittelevä teemalevy. Kokonaisuudessaan prosessista jää hämmentynyt olo. Vielä löytyy Arcade Firen kaltaisia isoja yhtyeitä, joiden julkaisut halutaan pitää viimeiseen asti niin salassa kuin mahdollista. En haluaisi olla mukana bändissä, jos emme voisi soittaa musiikkiamme juuri niin kuin haluamme, Win Butler totesi syyskuussa BBC:n Radio 1 -kanavan haastattelussa. – Reflektor tulee varmasti nousemaan vuoden myydyimpien levyjen joukkoon, mutta tänä vuonna jo muun muassa Daft Punkin, My Bloody Valentinen ja David Bowien albumit ovat myyneet todella hyvin.. Yhtään Arcade Firen jäsentä ei ole paikalla. Levyllä soittaa kaksi haitilaista perkussionistia, joiden tarkoituksena on luoda Reflektorille voodoomaista tunnelmaa. Tilanne on erikoinen. Vuosi 2013 on ollut hyvä Rough Tradelle. Seuraavana aamuna päässäni soi Reflektorin toinen raita, vastustamattomasti rullaava We Exist. – Kyseessä on vähintäänkin edeltäjiensä tasoinen eepos ja se kiteyttää vaikuttaviksi musiikiksi ja sanoiksi 1980ja 1990-lukujen indierockista, kirjalli- suudesta, ilmastonmuutoksesta ja lähiruoasta kiinnostuneen vihersukupolven maailmankuvan, totesi Soundin kriitikko Sami Nissinen levystä. 72 SOUNDI lista. Reflektor soi studion kovaäänisistä yhden kerran ja sillä hyvä. Suuntaan kohti lontoolaisia levykauppoja kyselemään Arcade Firen neljännen albumin herättämistä odotuksista. Odotukset albumia kohtaan ovat korkealla, toteaa Rough Traden omistajaportaaseen kuuluva Nigel House. Kesäkuussa 2010 yhtye esiintyi toistaiseksi ainoan kerran Suomessa, Helsingin Senaatintorilla. – Tuntui luontevalta venyttää levy tupla-albumin mittaan. joka tuli myyntiin valikoiduissa levykaupoissa ympäri maailmaa
HERE COMES THE NIGHT TIME Husky Rescuen Marko Nyberg kertoo pitävänsä Arcade Firestä jopa kateuteen saakka. Reflektor antaa osviittaa siitä, miltä albumikokonaisuus kuulostaa – tanssittavaa diskopoljentoa ryyditettynä indiekitaroilla ja runsailla perkussioilla. Laulu, jonka lopussa mukaan hiipii kappaleen nimen mukaisesti kamala ääni. Bändin yhdessä LCD Soundsystem -mies James Murphyn ja Markus Dravsin kanssa tuottama levy tulee laulajan mukaan yllättämään kuuntelijat. Pienen hengähdystauon jälkeen James Murphyn tuotantojälki kuuluu taas, pelkästään positiivisessa mielessä. NORMAL PERSON Vahvasti Rolling Stonesin ja Bruce Springsteenin rokkaavamman materiaalin jalanjäljillä kulkeva kappale, jonka kertosäe on suoraviivaisuudessaan jyräävimpiä, mitä yhtye on tehnyt. Rough Trade -levykaupassa Reflektorista ennustetaan tulevan vuoden myydyimpiä albumeita. PORNO Levyn heikompaa osastoa. Reflektorin parhaimmistoa. Ensireaktiot Reflektorista LCD Soundsystem -mies James Murphyn tuottama Reflektor on siinä mielessä loogista jatkoa Funeralille (2004), Neon Biblelle (2007) ja The Suburbsille (2010), että se on jälleen jotain aivan muuta kuin edeltäjänsä. Se on tavallaan täysin laskelmoitu keitos, jossa yhdistellään jo aikaa sitten pois muodista menneitä musiikillisia elementtejä, mutta se on silti niin hyvin toteutettu, että se toimii täydellisesti. AWFUL SOUND (OH EURYDICE) Ensikuuntelun perusteella levyn paras kappale. SUPERSYMMETRY Win Butlerin ja Régine Chassagnen hieno duetto huipentaa Reflektorin mallikkaasti. Monet 75 minuutin pituisen tuplalevyn kappaleista ovat seitsemänminuuttisia. Ja siitä, että se on ihan ok. Rough Trade -levykaupassa Itä-Lontoon Brick Lanella. Ainoa sitä hetkeä himmentänyt seikka oli valtavan lujaa kappaleiden mukana laulanut humalainen brittiyleisö, Nyberg naurahtaa. Laulut kuulostavat samalta kuin Metropolis-studiossa: erittäin tanssittavilta. Neljäs kappale hämmentää. Marko Nyberg kertoo pitävänsä Arcade Firesta todella paljon, jopa kateutta herättäviin tunteisiin asti. Awful Soundin jälkeen levyn paras kappale, joka jo päätyttyään jatkuu kovin turhilla hälyäänillä. The Suburbsia en kuunnellut yhtä paljon, mutta sekin oli hyvä levy ja Reflektorbiisi on täysin luonteva jatke Arcade Firen uralle. – Omalla kohdallani suurin musiikillinen ilo tänä päivänä syntyy siitä, että voin tykätä sekä Sex Pistolsista että ABBAsta. Rauhallinen alku tuplalevyn toiselle puoliskolle. We Existin tavoin Joan of Arc kääntyy dramaattisesti molliksi loppuhuipennuksessaan. Yli 20 minuutin pituisella videolla nähdään cameo-roolisuoritukset muun muassa Bonolta, Ben Stilleriltä ja Michael Ceralta. Neon Biblella bändi laittoi ”hihhulismin” hienolla tavalla pakettiin. Se on tunnin ja viidentoista minuutin pituinen tuplalevy, joka pitää sisällään tanssittavinta materiaalia, mitä Arcade Fire on tähän mennessä luonut. Päätöskappale Supersymmetry venyy loppusoiton hälyäänien myötä yksitoistaminuuttiseksi. Kappale on juuri sellainen, miltä Arcade Firen saattoi kuvitellakin kuulostavan James Murphyn tuottamana. Kuten läpi koko Reflektorin, Pornon äänimaailma on todella tyylikäs ja toimiva, mutta kappale ei oikein lähde – vaikka paraneekin loppuaan kohti. Win Butler kuvaili BBC:n Radio 1 -kanavan haastattelussa levyn äänimaailmaa Studio 54:n ja haitilaisen voodoon risteytykseksi. Husky Rescuen primus motor Marko Nyberg ja Pepe Deluxén Ville Riippa saapuivat edellispäivänä Lontooseen. Ikään kuin LCD Soundsystem kohtaisi Pink Floydin Another Brick in the Wall, Part 2:n. – Arcade Fire on tehnyt asioita juuri niin, kuin itse olisin halunnut tehdä. Olin seurueestamme ainoa, joka halusi ehdottomasti nähdä bändin keikan. Karnivaalitunnelma ei kanna kuitenkaan kappaleen loppuun asti, vaan laulu muuttuu alkuhämmennyksen jälkeen puuduttavaksi. aastateltuani levykaupan omistajaa huomaan myymälän edustalla tuttuja kasvoja. Sanoituksessa liikutaan ahdistavissa pikkukaupunkitunnelmissa ”I know there’s a way / we can leave today.” kuvat: Visa Högmander FLASHBULB EYES Kolmannen kappaleen kohdalla mieleen tulee kaksi vahvaa sanaa: The ja Clash. Ilman niitä Supersymmetry olisi luultavasti levyn paras laulu. Reflektor-levyn kappaleista We Exist, Here Comes the Night Time ja Normal Person saavat ensiesityksensä. JOAN OF ARC Reflektorin ensimmäisen levyn viimeinen kappale, joka alkaa muutaman muun laulun tavoin ”hämäysintrolla” ja muuttuu lopulta glamhenkiseksi jytäboogieksi. YOU ALREADY KNOW Reflektorin kuudes kappale on levyn svengaavin. Afterlifen kertosäe on lattea. ajaa viikko sen jälkeen, kun olen palannut Lontoosta, aviopari Chassagne–Butlerin sekä heidän laillaan melkein mitä tahansa instrumenttia soittavien Richard Reed Parryn, Will Butlerin, Jeremy Garan ja Tim Kingsburyn muodostama Arcade Fire esiintyy Yhdysvaltain suosituimpiin tv-viihdeohjelmiin lukeutuvassa Saturday Night Livessa. Joidenkin mielestä bändistä on tullut niin iso, ettei siitä voi enää tykätä, se on kasvanut indiestä ulos. HERE COMES THE NIGHT TIME II Tupla-albumin toisen levyn ensimmäinen kappale on hengähdystauko, jossa vedetään keuhkot täyteen happea ja maalaillaan tunnelmallisesti. Se oli mahtava keikka, jossa puhutteli kaikki. Jos video tuntuu pitkältä, niin pitkältä tuntuu Reflektor-albumikin. Kompaktin mittainen Flashbulb Eyes yhdistelee erikoisesti brittiläistä post-punkia karibialaisiin rytmeihin. Here Comes The Night Time on sovituksellista iloittelua, jossa kikkaillaan eri osissa karnevalistisen karibialaisrytmin ja tanssipopin välillä vaihdellen. SOUNDI 73. AFTERLIFE Samat sanat kuin edellisen biisin kohdalla. – Jo bändin ensimmäinen levy oli minulle tärkeä. REFLEKTOR Syyskuun lopulla singlenä julkaistu nimikappale. MUTTA MILTÄ SE OIKEIN KUULOSTAA. Lopussa We Exist kääntyy hymyilyttävästä duuripoljennosta dramaattisesti molliin. Maukkaasti kulkeva menopala. Riippa lähtee pian valmistautumaan Pepe Deluxén keikan soundcheckiin, mutta loppuvuoden aikana Husky Rescuen kanssa muun muassa Ukrainassa ja Englannissa keikkailevalla Nybergil- lä on aikaa istahtaa alas juttelemaan aiheesta nimeltä Arcade Fire. Kappale on vaisu. Jälleen The Clash -mielleyhtymiä synnyttävä laulu, joka kuuluu yhden kuuntelun perusteella albumin valiojoukkoon. WE EXIST Levyn toinen kappale jatkaa vahvasti 1980-lukulaisissa tunnelmissa, tuoden mieleen jopa Madonnan Like A Virginin sekä Michael Jacksonin Billie Jeanin kaltaiset klassikot. Tässä ensitunnelmia levyn kolmestatoista kappaleesta. Olimme Husky Rescuen kanssa keikalla Glastonburyn festivaaleilla kesällä 2007 ja muistan, kun Arcade Fire esiintyi päälavalla. Nyt he ovat sattumalta ostoksilla samassa IT’S NEVER OVER (OH ORPHEUS) Paluu indiediskoon. – Mutta vain positiivisessa mielessä
– Tauko ei missään tapauksessa tuntunut seitsemältä vuodelta. Ne eivät vaikuta heidän kulutukseensa juuri millään 74 SOUNDI tavalla. Olin silloin neljävuotias. Yhtyeen sofistikoitunut pop on aina ollut hyvin historiatietoista. – Sen lisäksi teimme pari elokuvaa. Silloin kaikki popista kiinnostuneet tiesivät automaattisesti, mikä kappale on listaykkösenä. Jos 30 vuotta sitten kysyi viideltä ihmiseltä kadulla, että mikä biisi on listaykkösenä juuri nyt, heistä kolme tai neljä tiesi vastauksen. Se oli ensimmäinen iso pettymykseni popmusiikin parissa, kertoo Bob Stanley. Niin suuri on listojen kulttuurisen merkityksen muutos. Saint Etiennen kahden uusimman levyn välissä vierähti monta vuotta. Bob Stanley myöntää, että pitkä julkaisutauko johtui isolta osalta hänen uudesta Yeah Yeah Yeah – The Story Of Modern Pop -kirjastaan. Hän on myös ollut mukana monen levy-yhtiön pyörittämisessä. Sitten oli vuorossa New Musical Expressin ja Melody Makerin avustaminen. Itkin, kun sitä ei soitettukaan radiossa. – Se oli hyvin jännittävää aikaa popmusiikissa. Artisteille ja teollisuudelle niillä on koko ajan pienenevä merkityksensä, mutta suurta yleisöä ne eivät kiinnosta. Suuresta pettymyksestä huolimatta Bob Stanley (s. 1964) jatkoi suhdettaan popmusiikin kanssa. 1980-luvulla siitä tuli hänen elämänsä. Erinomaisten artikkelien lisäksi Bob Stanley on kirjoittanut kansitekstejä lukuisiin uudelleenjulkaisuihin ja levybokseihin. Seuraavaksi tulivat The Face, Mojo, Uncut, The Times, The Guardian ja niin edelleen. Muistan, kun vanhempani soittivat sitä kotona. Se on ehkä vähiten joululaulua muistuttava kappale koskaan, mutta enhän minä sitä silloin tajunnut. – Seuraavana jouluna olin todella pettynyt, kun Fire-kappaletta ei kuullut missään. Myös se vaikutti, että Pete ja Sarah (Cracknell, Saint Etiennen laulaja) saivat lapsia. Teksti: Tero Alanko Mies joka kirjoitti popin historian Bob Stanley on hienon Saint Etienne -yhtyeen jäsen, arvostettu musiikkitoimittaja ja pakkomielteinen keräilijä. 1980-LUVUN alussa Kevin Rowlandin ja Adam Antin kaltaiset eksentrikot lumosivat Bob Stanleyn. Hän käytti viisi vuotta juuri ilmestyneen Yeah Yeah Yeah – The Story Of Modern Pop -teoksen kirjoittamiseen. – Nuoriso ei ole enää kiinnostunut myyntilistoista. Saint Etienne -yhtyeen Bob Stanley perusti toisen musiikkitoimittajan Pete Wiggsin kanssa vuonna 1990. Kirja vei paljon. 1980-luvun jälkipuolella Bob Stanley toimitti omaa pienlehteä. Seuraavaksi hän löysi The Smithsin ja hankkiutui myyjäksi Our Price -levykauppaan. Meillä oli ideoita, mutta levyn teko vain siirtyi ja siirtyi. Sen täytyi tapahtua joulupäivänä vuonna 1968. Tales From Turnpike House -teemalevy julkaistiin vuonna 2005 ja Words And Music By Saint Etienne vihdoin viime vuonna. –R akastin lapsena The Crazy World Of Arthur Brownin Fire-hittiä. Nykyään on hyvää tuuria, jos edes yksi tietää. Sen ensimmäinen single oli tanssiversio Neil Youngin Only Love Can Break Your Heart -kappaleesta
– (Nauraa) En koskaan! En ainakaan tunnusta! – Haaveilin joskus Top Of The Popsiin pääsemisestä, mutta en mistään sitä suuremmasta. The Monkees ABBA King Tubby ”Nuoriso ei ole enää kiinnostunut myyntilistoista. Valitettavasti he myös osaavat hinnoitella levynsä. Minne varastoit kaiken. Mitä he kokivat ja mitä kuulivat avatessaan radion vuonna 1975 tai milloin hyvänsä. Toki olisi ollut hienoa tehdä klassinen listaykkössingle, jota soitetaan vuodesta toiseen, mutta enää se ei taida olla mahdollista. – Juuri myyntilistat toimivat yhtenä kirjan keskeisistä lähtökohdista. Mistä asiat alkavat, miten ne tulevat esiin ja miten ne leviävät. – Uskon silti, että parhaat levykaupat säilyvät hengissä. Vähän myöhemmin mielen valtaa kummastus siitä kuinka vähän tiedän, vaikka tiedänkin paljon, uskoakseni todella paljon. – On tietysti. – Britanniassa tapahtui silloin paljon popin historian kannalta tärkeitä ja kauaskantoisia asioita. Bob Stanley kertoo, että tärkeä syy kirjan kirjoittamiselle oli se, että hän halusi selvittää omia ajatuksiaan popin historiasta, siitä miten kaikki on tapahtunut. Mistä teet nykyisin parhaat löytösi. Ne eivät vaikuta heidän kulutukseensa juuri millään tavalla.” aikaani. En tiedä, mistä aloittaisin karsimisen. Matkalla se käy läpi kaikki keskeiset musiikkityylit, teknologian kehityksen, poplehdistön nousun ja tuhon, popin kulttuurisen merkityksen muutoksen ja Bob Stanleyn pakkomielteet Onko sinulla ollut muita pakkomielteitä kuin popmusiikki. Jalkapallo. Painotus on rohkea ja henkilökohtainen, olennaisiksi vaikuttajiksi ja innovaattoreiksi Bob Stanley nostaa muun muassa The Monkeesin, ABBAn ja King Tubbyn. Kirjat. – Hyvä kysymys. Bob Stanley piirtää suuret kaaret selkeästi ja koristelee ne ällistyttävällä määrällä detaljeja ja perusteltuja mielipiteitä. Kämppäni on naurettavan täynnä kirjoja, levyjä, lehtiä, julisteita ja kaikkea muuta sellaista. – Ostan levyjä enimmäkseen yksityisiltä diilereiltä, eBaysta ja Discogsista. Se ei tietenkään ole yhtä mukavaa kuin kaupoista ostaminen. Asun tyttöystäväni kanssa yhden makuuhuoneen asunnossa Pohjois-Lontoossa. Nykyisin on todella vaikea tehdä 10 tai 50 pennyn löytöjä. On ollut jo pitkään. muut olennaisuudet. ENSIMMÄINEN ajatus Yeah Yeah Yeah – The Story Of Modern Pop -teoksen parissa on ihmetys siitä, miksi tällaista ei ole tehty aiemmin. Oletko koskaan haaveillut siitä, että Saint Etiennestä tulisi maailman suosituin popyhtye. Seuraava levymme tulee taatusti paljon nopeammin. En vain tiedä, mitä sille pitäisi tehdä. Lähes 800-sivuista Yeah Yeah Yeahia ei kuitenkaan ole tarkoitettu ensyklopediaksi, vaan sen keskeinen pyrkimys on popmusiikin tarinan kertominen. Sinne ei mahdu enää oikein mitään, joten minulla on myös varasto King’s Crossissa. Vuonna 1952 ilmestyi New Musical Expressin ensimmäisen numero, ja NME julkaisi ensimmäisen singlemyyntilistan. Ainakin Englannissa on nykyään vaikea eksyä käytettyjen levyjen kauppaan, jonka omistaja on aina pahalla tuulella. En pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. Se oli yksi keskeisistä ajatuksistani. – Olen luonteeltani keräilijä. Tytöt. Jotkut ideat saivat suurtyön myötä vahvistuksensa, toiset avautuivat paneutumisen jälkeen uudessa valossa. Sellaiset ovat jo lopettaneet. Kerään suosikkikirjailijoideni ensipainoksia. Se on nykyään todella, todella vaikeaa kaikille muillekin. Esimerkiksi maantiede on hyvin tärkeä asia. Samana vuonna julkaistiin myös ensimmäiset seitsentuumaiset vinyylisinglet ja kauppoihin tulivat ensimmäiset Dansettet, mukana kannettavat levysoittimet. – Minulla oli omat käsitykseni joidenkin asioiden ja teemojen toistuvuudesta, mutta niiden voimakkuus yllätti toisinaan. Jäljelle ovat jääneet sellaiset, jotka ovat ystävällisiä ja jotka nauttivat siitä touhusta. Se on oikeastaan aika hallitsematonta. Ja paljon muitakin asioita. Ja sitä tarinaa ei ole koskaan kerrottu näin hienosti. Halusin, että lukijat saavat selkeän kuvan siitä, miten ihmiset kokivat musiikin minäkin aikana. – Täytyy myöntää, että joskus minusta itsestänikin tuntuu siltä, että minulla on aivan liikaa kamaa. Myös Lontoossa monet käytettyjen levyjen kaupat ovat lopettaneet. Kirjan alkupiste oli Bob Stanleyn mukaan itsestään selvä valinta. Kirja alkaa vuodesta 1952 ja päättyy vuosituhannen vaihteen paikkeille, siihen kun fyysisestä tulee digitaalista. SOUNDI 75
Tiedotteet aiheuttivat paljon kummastusta. Käsittääkseni Johnny Marr suunnittelee elämäkertansa julkaisemista, joten kyseessä saattaa olla jonkinmoinen peli heidän välillään, pohtii Bob Stan ley. Törmäsin myös moniin muihin faktoihin, jotka tekivät tarinasta mielenkiintoisemman. – Ilmeisesti Simon haluaa liittää musiikkiin ajatuksen jatkuvasta edistyksestä. 010 525 8000 BOB STANLEY rakastaa muun muassa 1960-luvun tyttöbändejä ja Motownin soulpoppia, 1970-luvun alun pehmorockia, 1980-luvun indietä ja listahittejä, John Barryn ja Ennio Morriconen elokuvamusiikkia, Joe Meekin ja Brian Wilsonin tuotantoja, diskoa, teknoa ja housea. Se vaikutti kirjoittamiseen. – Niissä arvioissa sanoin, että on us komatonta lahjak kuuden tuhlausta, että Morrissey työskentelee aina The Smithsiä jäljittelevien bluokan muusikoi den kanssa. ottaa vallan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vielä voisi tehdä erinomaisia ja jopa ainutlaatuisia jazzlevyjä. Se on mielestäni hyvin kiinnostavaa. Nykyään elämää on vaikeampi perustaa popmusiikin ympärille. Se on surullinen, hänen ilmaisuaan rajoittava asia, koska hän voisi yhä saada kenet tahansa. Umpikestävä rakenne. 010 525 8000 www.noretron.fi • infoaudio@noretron.fi Puh. Luoko Saint Etienne mielestäsi jotain uutta. Kun joku tekee musiikkia, se on heti saatavilla kaikkialla maailmassa. Jos niin ei käy, olemme tyytymättömiä. – Kun Morrissey ilmoitti kirjan peruuntumisesta, kukaan koko kustannusmaailmassa ei tun tunut edes tietävän, että jotain on tapahtumassa. – Yhteistä on myös se, että melkein jokainen tyyli ja liike alkaa vahingossa. Lataus voi autossa,sisällä USB-liitännästä taitapahtua vastaanottimen USB-liitännästä tai vastaanottimen sisällä olevassa latausasemassa. Tiedot teen mukaan Autobiographyn piti ilmestyä jo seuraavalla viikolla. Simonin ajatus on kiinnostava, mutta siihen sisältyy joitakin vaaroja. Bob Stanley puhuu Retromaniasta varovaisesti. En vain usko, että sellainen kirja on jo olemassa. Melkein jokainen niistä on alkanut tee-se-itse -pohjalta. Esimerkiksi (Ace Recordsin perustaja) Roger Armstrong puhui siitä jo 15 vuotta sitten. Jos hän keskittyisi parin vuoden ajan kirjan kirjoittamiseen, siitä tulisi varmasti mahtava. Jos kirja olisi olemassa, jos se olisi oikeasti ollut ilmestymässä, ainakin joku olisi tiennyt asiasta jotain. Tietenkin on myös monia sellaisia tyylejä, joista Bob ei erityisesti piittaa tai joihin hän ei ollut aiemmin perehtynyt. Haluamme, että uudet artistit kuulostavat erilaisilta kuin vuotta aiemmat tulokkaat. Kun sukelsin niiden kimppuun, huomasin että en ehkä tuntenutkaan. – Morrissey on yhä halutes saan loistava sanoittaja. – Kaikkiaan suurin osa kirjoittamisesta oli hyvin nauttivaa. – Kyllä. – En kuitenkaan halua pudota siihen ansaan, että väittäisin popmusiikin tarinan olevan lopussa. sinulla on varaa. He pystyivät selittämään, mihin niiden viehätys perustuu ja muita vastaavia asioita. Tavallaan minäkin teen niin. – Tietyt kappaleet olivat sellaisia, että niiden valmistuminen vaati selvästi enemmän työtä kuin joidenkin muiden. Sen keskeinen ajatus on, että nykyään muusikot tukeutuvat menneisyyteen ja kierrättävät vanhoja ideoita sen sijaan, että pyrkisivät luomaan jotain uutta. Olemme suunnilleen saman ikäisiä ja koemme asiat suunnilleen samalla tavalla. Ennen se eteni vähä vähältä keskuksesta pois päin. En usko, että se tulee enää tämän paremmaksi. Se on jotain, mikä tapahtuu erityisesti oman pään sisällä. Maailmassa on edelleen jazzlaulajia, vaikka heidän kulta-aikansa on kaukana takana. Ja hintaan, johon olevassaonlatausasemassa. Itse asiassa juuri sitä on hoettu niin kauan kuin minä muistan. Ollako vai eikö olla. Kristallinkirkas audiolaatu. Mitä asialle tapahtuu ennen kuin musiikkiteollisuus saa siitä otteen. – Nykyään asiat eivät tapahdu samalla tavalla kuin vielä 20 vuotta sitten. Syyskuun puolivälissä Morrissey julkaisi tie dotteen, jonka mukaan hänen kustannus sopimuksensa Penguin Booksin kanssa oli purkaantunut. Se ei välttämättä ole totta. Digitaalinen langaton järjestelmä. Ja hintaan, johon sinulla varaa. www.shure.eu www.shure.eu © 2013 Shure Incorporated © 2013 Shure Incorporated NORETRON AUDIO OY www.noretron.fi • infoaudio@noretron.fi NORETRON AUDIO OY Puh. Maailmassa on yhä kirjoittamattomia lauluja. Viime vuosien puhutuin musiikkikirja lienee Simon Reynoldsin nokkela Retromania: Pop Culture’s Addiction To Its Own Past (2011). Se on siinä! Automaattinen taajuushallinta vaihtaa Automaattinen vaihtaa taajuutta, mikälitaajuushallinta häiriötaajuus yrittää taajuutta, mikäli häiriötaajuus yrittää ottaa vallan. Haastattelun jälkeen varmis tui, että Morrissey: Autobiography ilmestyy samoihin aikoihin, kun tämä Soundin numero on lehti pisteissä. Ladattavien Shure lithium-ion -akkujen avulla Ladattavien Shure järjestelmää lithium-ion -akkujen avulla pystyt käyttämään 16-tuntia yhtä pystyt 16-tuntia yhtä soittoa.käyttämään Lataus voi järjestelmää tapahtua autossa, soittoa. Ainakaan tällä hetkellä. Kristallinkirkas audiolaatu. Useimmat olivat vakuuttuneita siitä, että Autobiography ei tule ilmestymään aina kaan lähiaikoina. On vaarallista sanoa, että tämä on popmusiikin loppu tai jotain muuta sellaista. – Arvioin joskus pari hänen levyään, Southpaw Grammarin ja Maladjustedin, muistaakseni Uncu tiin. Onneksi minulla on ystäviä, jotka tietävät paljon minua enemmän metalista ja countrysta. Vielä meille se oli joskus lähes koko elämä.. Päivää myöhemmin oli vuorossa oikaisu, jonka mukaan kirja julkaistai siin muutaman viikon sisällä. Se on siinä! Umpikestävä rakenne. Minun mielestäni se tarkoittaisi sitä, että olisin tulossa vanhaksi. Itse asiassa juuri sitä on hoettu niin kauan kuin minä muistan.” – Se ilmestyi, kun tämän kirjan kirjoittaminen oli kiivaimmillaan. – Maailma on nykyisin monella tavalla erilainen kuin meidän nuoruudessamme. Siksi nykyään on vaikea ajatella vaikka sellaista ilmiötä kuin Detroitin tekno, tarkoituksellisen obskuuria ja paikallista musiikkia, joka alkoi vähitellen ja luonnollisesti levitä ympäri maailmaa pienen harrastajajoukon kautta. Ne ovat ihan hyviä, mutta epäta saisia levyjä. Jazzlaulu on jo saavuttanut kehityksensä kulminaatiopisteen. – Jos puhutaan edistyksestä, niin ajatellaanpa vaikka jazzia. Emme ehkä luo uusia musiikin muotoja, mutta jotain uutta varmasti luomme. – Sitten oli sellaisia aiheita kuin house ja tekno, joiden tarinat luulin tuntevani todella hyvin. Ne olivat sellaisia alueita, joista en tiennyt aloittaessani yhtä paljon kuin joistain muista. Annoin niille muistaakseni kolme tähteä. – Tiesin Detroitin The Belleville Threestä (Derrick May, Juan Atkins ja Kevin Saunderson), mutta en tiennyt, että Atkins ja May tutustuivat pelaamalla shakkia yhdessä. Popmusiikki on enemmän osa sinun elämääsi kuin koko elämäsi. Digitaalinen langaton järjestelmä. Tietenkin toivon niin, mutta en usko siihen. Että niistä tuli sellaisia kuin halusin. Esimerkiksi country- ja metal-osuudet olivat sellaisia. – En usko, että koko kirjaa on edes olemassa. ”On vaarallista sanoa, että tämä on popmusiikin loppu tai jotain muuta sellaista
Pian kävi selväksi, ettei rumpali halunnut jäädä istumaan tuoreen biisimateriaalin päälle. Slipknotin rumpalina kannuksensa ansainnut Joey Jordison alkoi kirjoittaa kappaleita yhtyeen ollessa vielä tauolla. – Henry toi muutaman kappaleen lähes valmiina studioon, mutta muuten yhtye vaikutti lähinnä sovituksiin. – Kukaan ei tiennyt yhtyeestä kuin aiemmat projektimme, ja yhden kappaleen. Näiden miesten kanssa viimeistelimme levyn. Jordison kertoo valinneensa muusikot myös muilla kuin soittotaitokriteereillä. – Olen sataprosenttisen tyytyväinen lopputulokseen, ja uskoisin fanienkin pitävän levystä. Jordison alkoi kirjoittaa kappaleita vapautuneemmin, kun selvisi, etteivät ne tulisi Slipknotin käyttöön. Tämä kertoo hieman tunnelmastamme. Laulajan etsiminen aiheutti Jordisonille eniten päänvaivaa, kunnes yhteisten ystävien avulla löytyi Henry Derek. Teksti: Laura Vähähyyppä Rumpalin taukojumppa S car The Martyr on juuri lopettanut kiertueen Danzigin lämmittelijänä. Nyt energiataso pysyi koko ajan korkealla, emmekä ehtineet kyllästyä, Jordison hehkuttaa. – Olimme sopineet Slipknotin suhteen, että teemme sovitut suuret keikat, mutta emme vielä koskisi uuteen materiaaliin, Jordison valottaa. Jos he eivät, niin sekin on ok, mies hymähtää. Seuraavaa Scar The Martyr -levyä joudutaan kuitenkin odottamaan tovi, sillä Slipknot marssii studioon ensi vuonna. – Olisin voinut valita mukaan vain studiomuusikkoja, mutta minulle selvisi hyvin pian, että haluan kiertueelle esittämään näitä kappaleita. Tärkeäksi ominaisuudeksi muissa muodostui siis tulemmeko toimeen pitkiäkin aikoja ahtaassa bussissa, rumpali kuvailee. – Meillä oli loistava kiertue, samalla pääsimme testaamaan miten ryhmämme toimii tien päällä. Yhtye oli julkaissut vasta yhden singlen lähtiessään matkaan, mutta se ei bändiä haitannut. Lähettelemme toisillemme biisiaihioita, jotta studioon mentäessä tunnemme kaikki toistemme kappaleet. – Kappaleita alkoi syntyä nopeammin, kun päätin julkaista nämä ennen seuraavaa Slipknot-levyä. Slipknot on ollut määrittelemättömän pituisella tauolla yhtyeen muiden jäsenten kiireiden ja basisti Paul Grayn kuoleman jälkeen. – Ketään ei tarvinnut suostutella mukaan, kaikki olivat alusta asti todella innoissaan, Jordison kiittelee. – Nyt tuntuu, että keikkamme vain paranevat koko ajan. Kun taakka oli otettu harteiltani, varasin heti studioaikaa ja pyysin mukaan Jed Simonin (ex-Strapping Young Lad), Chris Vrennan (ex-Nine Inch Nails) ja Kris Norrisin (ex-Darkest Hour). Olemme kaikki mielettömän innoissamme päästessämme kiertueelle, ja olemme jo kirjoittaneet biisejä kakkoslevyllemme. Tällä kertaa koko levy sai muotonsa vasta studiossa, eikä kappaleita ollut soitettu kertaakaan livenä ennen niiden nauhoittamista. Tällä kertaa vaakalaudalla painoivat myös henkilökohtaiset suhteet ja miesten elämänkokemus. Tällä kertaa sain vapaat kädet biisien ja yhtyeen kokoonpanon suhteen. – En ole koskaan työskennellyt näin. SOUNDI 77. Joey Jordison ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi, vaan lähti demottamaan kirjoittamiaan kappaleita tietämättä mihin niitä käyttäisi. Koko prosessi erosi merkittävästi Jordisonin aiemmista kokemuksista. Kaikki meni loistavasti, mies huokaa. Usein levytyssessiot saattavat olla hieman piinallisia, mutta nyt meillä oli hauskaa alusta loppuun. – Tiesin heti, että tässä on etsimäni laulaja. – Kävimme pitkiä keskusteluja kaikkien kanssa ennen projektin aloittamista. Vaikka kaikki alkoi Joey Jordisonin projektista, kasvoi Scar The Martyrista nopeasti kokonainen bändi. Nousimme kuitenkin joka ilta lavalle kuin olisimme esiintyneet omalle yleisöllemme, rumpali Joey Jordison kuvailee. J oey Jordison oli kirjoittanut suurimman osan materiaalista jo ennen yhtyeen kasaamista, mutta kaikki toivat omat mausteensa seokseen. Ensi vuosi tulee olemaan Slipknotille kiireinen. – Kaikki kirjoittavat kotistudioissaan. Biisejä syntyi sen verran ripeästi, että samalla syntyi rumpalin uusi yhtye Scar The Martyr. En tuntenut osaa yhtyeestä aiemmin lainkaan, mutta kaikki tiesivät täsmälleen mitä olemme tekemässä
Pidätkö nykyään enemmän akustisesta kuin sähköisestä soitosta. Mitä bluesiin tulee, niin se on tietysti aina meillä läsnä, mutta en silti pidä meitä bluesbändinä, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Psykedeliaa suonissa M yönnän auliisti, että olin aika innoissani, kun viimein pääsin puhumaan Jorma Kaukosen kanssa. . Kaukonen on skarppi, energinen ja puhuu kursailematta mistä tahansa mitä hänelle heitän. Mulla oli onni nähdä Jimi keikalla muutaman kerran ja pari kertaa soittaakin hänen kanssaan Koska Hot Tuna esiintyy Suomessa parin viikon päästä, kysyn ensimmäiseksi tänne saapuvasta kokoonpanosta ja onko bändillä muitakin toimivia inkarnaatioita. Soitatte ilmeisesti lähinnä bluesia, vai kuinka. Mun juurethan on akustisessa sormipikkailussa ja rakastan sitä intohimoisesti, mutta kyllä sähköisellä soitollakin on puolensa. Puhutaanpa bluesista tai psykedeliasta, niin Jefferson Airplanen ja parhaimmillaan jopa nelituntisia keikkoja heittäneen Hot Tunan ylt’ympäriinsä tatuoitu kitaristi, laulaja ja biisintekijä on paitsi huima kirvesmies niin myös yksi suosikkilaulajistani. Tyypit soittivat perinteistä bluesia ja rockia, sitten he – minusta on korkea aika puhua suoraan . Monesti pitkän keskustelumme aikana hän tajuaa pointtini parista sanasta ja vastaa pikemminkin etuajassa kuin viiveellä. teksti: Jussi Niemi Jefferson Airplanen perustajajäsenenä 1960-luvulla maineeseen noussut kitaristilegenda Jorma Kaukonen saapuu Hot Tuna -trion kanssa Suomeen kahdelle keikalle lokakuun lopussa. . Meillä synkkaa välittömästi. alkoivat polttaa pilveä ja ottaa happoa,. Tavoitan hyvin aktiivisen 72-vuotiaan Ohiossa sijaitsevan Fur Peace Ranchinsa läheisestä kaupungista, missä hän on hakemassa jotakin osaa yhteen intohimoisesti tuunaamistaan vanhoista autoista. Soittoosi on varmaan jäänyt jotain pysyvää psykedeelisistä kokemuksistasi. jä. Ne on aika erilaisia tyyle- 78 SOUNDI kuva: Barry Berenson Hieno liitto Kun Hot Tuna laittaa sähköt päälle, tarttuu Kaukonen Gibsonin SST:hen tai Les Pauliin. Mielenkiintoisia kysymyksiä. Soundin Jussi Niemi pirautti isovanhempiensa kautta suomalaiset juuret saaneelle miehelle Atlantin toiselle puolen. Nykyään akustisessa Hot Tunassa soittaa mun ja Jackin (Airplane-basisti Casady) kanssa mandoliinia Barry Mitterhoff. Ha-haa, joo! Olin tietysti tukevalla blues ja gospel -pohjalla jo ennen Airplanea, joka taas oli ikään kuin muuraamassa psykedelian perustuksia. . Luulen ymmärtäväni. Silloin tällöin me vedetään sähkösettejäkin, jolloin rummuissa on Scoota Warner, Jorma kertoo. En koe itseäni enää ensisijaisesti psykedee- liseksi soittajaksi, mutta etenkin kun lähden sooloilemaan, tietty psykedeelinen ajattelu tulee vahvasti esiin, joten: kyllä! Olen vankasti sitä mieltä, ettei vieläkään ole kunnolla tajuttu, kuinka ainutlaatuisen luova hetki 60-luvun psykedeelinen vallankumous oli musiikissa, ja muissakin taiteissa
. Luovuus kumuloitui. Pakistanissa ja Filippiineillä on mahtava musiikkikulttuuri. Hurtiin tutustuin aika myöhään. – Menin Airplanen koesoittoon ja kaikista maailman ihmisistä siellä oli (kirjailija ja Merry Pranksters -hippiryhmän puuhamies) Ken Kesey mukanaan nauhaviiveellä toimiva Echoplex. Miten ikä vaikuttaa soittamiseen. On se aika uskomatonta. En soittanut silloin vielä kitaraa, mutta psykedeelisessä vaiheessa soittooni ilmestyi tiettyjä itämaisuuksia. . Tykkään mustasta huumorista, mulla on paljon vahvoja mielipiteitä (naurua), välttelen lääkäreitä enkä ota pulttia kunnon talvesta. Ensimmäinen vaimoni oli ruotsalainen ja puhunkin hiukan ruotsia. Hot Tunan erikoislaatu tulee paljolti siitä, että me edelleen haetaan ratkaisuja siihen, miten sovittaa yhteen meidän keskenään hyvin erilaiset tyylit ja soittotavat. Jimi oli täydellinen nero, eihän sellaista oltu koskaan aikaisemmin kuultu. Jimi oli niin yläpilveä. Pitääkö paikkansa Wikipedian väite, että Airplaneen sinut ”houkuteltiin” sähkökitaran efektilaitteilla. Davis on suurin. SOUNDI 79. . Soolona soitan paljon bassojuttuja peukalolla, mutta Jackin kanssa voin keskittyä enemmän muihin osiin. Tuliko isän kanssa riitoja hippikauden tiimoilta. . Miten suomalaisuutesi ilmenee. Blind Boy Fuller ja Blind Arthur Blake myös. . . Johtuneeko suomalaisjuuristani, että kaipaan elämääni jonkinlaista järjestelmällisyyttä. En puhu suomea, mutta aina kun käyn siellä, tunnen oloni hyvin kodikkaaksi. Tiedät varmaan, että jos otat niin sanotun ”aidon bluesmiehen” manttelin, niin alan fanit ovat koko ajan asettamassa sulle kaikenlaisia rajoituksia, joita ei saisi ylittää: tämä on bluesia, mutta tuo ei ole... Kaikki soitteli yhdessä. Shit happens, eikä sille mitään voi. Vuodesta 1958. Puhun Gracen kanssa usein, mutta Paulin (Kantner) kanssa olen hyvin vähän tekemisissä. Mitä ajattelit, kun sitten kuulit Hendrixiä. – Multa kysyttiin äskettäin mitä lapseni ajattelee suurista taiteellisista saavutuksistani ja vastasin: ne ei merkitse niille mitään! Ja se on ihan ok niin. Silti täy- kuva: Soundin arkisto ja yhtäkkiä nuo samat tyypit veivät musiikkinsa aivan uusiin sfääreihin. . Mulla oli onni nähdä Jimi keikalla muutaman kerran ja pari kertaa soittaakin hänen kanssaan. Isä ei voinut sietää vaatteitani, tukkaani, tai mitään mistä me sauhusimme. Sain siitä tolkun. . Reverend Gary Davis, Mississippi John Hurt, keitä muita. . Echoplexin seuraamukset Ketkä muuten ovat suurimmat innoittajasi. Kaiken pohjana on se, että me on aina kunnioitettu toisiamme syvästi soittajina ja ihmisinä. On psykologisesti kiinnostavaa, että jotkut ihmiset tuntee niin vahvasti tarvetta noihin rajoituksiin. En ole kaikilta osin ihan niin nopea kuin nuorena, mutta näkemykseni on syvempi. En millään tajua sitä ajattelua, että jos soittaja lähtee bluesista psykedeliaan tai johonkin muuhun tyyliin, niin se koetaan ikään kuin bluesin dissaamiseksi. Isäsi oli armeijan leivissä, eikö niin. Olette soittaneet todella kauan yhdessä. Uskon niin. Samat sanat! Se on niin turhaa ja turhauttavaa! Lopulta on vain hyvää ja huonoa musiikkia. Lievästi sanoen. Kaikki tunsi toisensa ja tuki toisiaan. Jorma nauraa. Sitten kun Summer of Lovesta tuli kansainvälinen ilmiö, sinne alkoi lappaa naurettavia määriä ihmisiä ympäri Amerikkaa ja muistakin maista. . Kovat huumeet tuli mukaan. Jack on mua kolme vuotta nuorempi, mutta me käytiin koulua yhdessä. Shit happens Jos puhutaan San Franciscosta 60-luvulla, niin mitkä sinusta olivat koko homman hyvät ja huonot puolet. Onko mitään mahdollisuutta, että Jefferson Airplane soittaisi vielä yhdessä. Joo, sodassa, mutta palveli sen jälkeen ulkomailla. Tyyliin: siellä susta on vähiten harmia. Ehdottomasti! Se oli äärimmäisen vapauttava kokemus muusikolle. Kun ajattelen lapsiani – mulla on 16-vuotias poika ja 7-vuotias tyttö, vaikka mun pitäisi olla isoisä – niin en haluaisi niiden tekevän mitään niistä jutuista joita itse tein, paitsi käymään koulua ja soittamaan musiikkia, Jorma pohtii filosofisesti naurahtaen. Tarttuiko noista maista jotakin sinuun musiikillisesti. Johtuneeko suomalais juuristani, että kaipaan elämääni jonkinlaista järjestelmälli syyttä tyy tunnustaa: suurin sähköinen esikuvani silloin oli Eric Clapton ja Cream. Asuin kersana kolme vuotta Pakistanissa, kuusi vuotta Filippiineillä ja kävin usein Ruotsissa, kun isä palveli siellä. Tai sitten ei. Bluesin ja psykedelian liitto on hieno juttu. Barry tulee bluegrassista ja niissä kehissä on paljon suoranaisia natseja, siis tyylipoliittisesti. Mustaa huumoria ja vahvoja mielipiteitä Viittasit jo suomalaisjuuriisi. Silloin kun me aloitettiin, akustisen kitaran ja sähköbasson yhdistelmää ei käyttänyt kukaan. Eihän se mitenkään sitä tarkoita! . Älä muuta virka. Rakastan kaikkia näitä tyylejä, mutta vielä enemmän rakastan sitä, että musiikki menee eteenpäin. Jaa-a. Mutta kun kokeilin Echoplexiä niin tajusin yhtäkkiä sen tuovan mukanaan valtavan määrän uudenlaisia mahdollisuuksia ja innostuin sähköisestä soittamisesta. Jumaliste, Jorma! Hippikuoresi alla asuu pieni streittari! . Vihaan sitä paskaa, henkäisen väliin sydämeni pohjasta. Mä pikkailin soolona kun taas Jack soitti jo silloin bändeissä, missä se oppi paljon yhdessä soittamisen dynamiikasta, mikä on tosi tärkeää. Olen omaksunut suomalaisuuteni isän vanhemmilta. Soittajalle on todellinen helpotus päästä siitä ikeestä, että pitäisi kuulostaa samalta kuin joku toinen sen sijaan, että yrittäisi kuulostaa niin itseltään kuin suinkin pystyy. Mulla oli silloin vain vahvistimeen liitetty akustinen, ei siis sähkökitaraa. Koko homman loppu alkoi siitä. Jos bändissä ei ole maniskaa, banjoa, dobroa ja akustista bassoa, ne ei halua kuulla sitä. Soittajalle skene oli tosi rohkaiseva. Viime kädessä siksi, ettei taidemaalariksi ryhtynyt Grace (Slick) laula enää ollenkaan eikä Airplanea voi olla ilman Gracea. Se tekee Jackin bassottelusta ihan omanlaistaan, mikä taas vaikuttaa mun soittotapaani, Jorma purkaa kaverusten ainutlaatuista dynamiikkaa. Fanina rakastin Jimiä, mutta soittajana Eric puhutteli mua enemmän, koska sen soitto oli selkeämpää ja järjestelmällisempää. . Sitä paitsi Jack oli kitaristi ennen kuin tarttui bassoon. Se on hassua, miten ajan kuluminen muuttaa asioita. Se on kuitenkin varmaa, että me ei oltaisi sitä, mitä me nyt ollaan, jos ei oltaisi tehty sitä kaikkea mitä me tehtiin. Me kuunnellaan tosiamme tosi tarkkaan. Alkuaikoina varsinkin olin hulluna Brownie McGheen soolotyyliin. Minkäs teet. – Ei. Ehkä ne joskus myöhemmin funtsii, että ehkä iskä olikin vähän coolimpi kuin me tajuttiin. Marty (Balin) tulee piakkoin opettamaan Fur Peacen kitaraleirille, missä olen antanut viikonloppuisin kitarakursseja vuodesta 1996 saakka. Niinpä. Siitä seurasi paljon kaikenlaisia ongelmia. Mutta uransa loppuaikoina, kun Vietnamin sota vain jatkui karmein tuloksin ja isä oli nimenomaan Kauko-Itä -spesialisti, hänen ajattelunsa alkoi siirtyä vasemmalle, minkä seurauksena hänet lopuksi siirrettiin Kanadaan. Sinulla ja Jack Casadyllä on varmaan liki telepaattinen yhteys soittaessa. Frisco oli mahtavan musiikki- ja kulttuurimyönteinen paikka 1950- ja 1960-luvuilla eikä kovin iso. Jackin isoveli manageerasi mua ja me huomattiin Jackin kanssa, että meillä oli hirveästi yhteistä, vaikka musiikillisesti tultiin eri paikoista. Tavallaan, Jorma nauraa. Opettelen yhä uusia juttuja ja rakastan soittamista intohimoisesti. Kyllä se jostakin kertoo. Samasta syystä Gary Davis kosketti mua enemmän kuin Robert Johnson.
kuva: Robert John Photography
”Olen toteuttanut monet haaveistani, enkä juuri keksi valittamisen aiheita. Hän on ollut iso osa tätä bändiä viime vuodet. joulukuuta 2011. Ja menee vaistojensa varassa, mikä on tärkeää. Onko kyseessä jo todella Motörheadin albumi numero 21. Biisi saattaa jopa tulla melkein valmiiksi ennen kuin sitä tajuaa, että ”tein muuten taas tämän saman kap- paleen!” Paljon on kyse siitäkin, että nopeiden biisien tekeminen on aika hankalaa, vaikka sitä ei moni uskokaan. Olen kuullut, miten 100 000 ihmistä huutaa nimeäni. – Jotain muuta, tietenkin! Mitä siinä muutakaan voi. – Ei tällä erää. Niin kaikki varmasti toimivat. Pitääkö tieto paikkansa. En ole enää sakkolihaa. Onneksi Lemmy Kilmister kuitenkin toipui hyvään iskuun, ja yhtye saadaan pian taas Suomeen. – No näin voidaan sanoa. teksti: Marcel Anders suomennos: Petri Silas Motörheadin führer aiheutti kesällä sydämentykytyksiä musafaneille ympäri maailman jouduttuaan keskeyttämään keikan terveysongelmien tähden. – En osaa sanoa… Hän vain jotenkin istuu porukkaan. Jos oikea lukema on 21, bändi on monen USA:n osavaltion lainsäädännön mukaan vihdoin täysi-ikäinen. Koko maailmaa tuntuu nyt kiukuttavan se tosiasia, että Saksan talous on niin vahvalla pohjalla. Olet nähnyt Berliinin muurin murtuvan ja kokenut kansan yhdistymisen paikan päältä käsin. – Totta kai. – Niinpä, mutta se on uutteran työn tulosta. Uutta matoa koukkuun ja eteenpäin keinolla millä hyvänsä. Mutta kyllä minäkin toki myös siitä olen kärsinyt. Joka kerta kun kansa vahvistuu riittävästi, se marssii johonkin suuntaan. Cameron Webb on hyörinyt studiossa kanssanne jo pitkään, aina Infernosta (2004) saakka. Tässä haastattelussa 67-vuotias rocklegenda puhuu tavoitteiden saavuttamisesta, naisihanteistaan ja koko vaiherikkaasta elämästään. Kuten kaikki muutkin. Classic Rock –lehden mukaan kärsit albumia tehdessä valkoisen paperin kammosta. Millaisen jäljen kaikki tämä on jättänyt. Meillä on niiden kanssa se ongelma, että olemme jo tehneet ne kaikki ainakin kertaalleen! Mitä teet, kun tunne iskee. Tai ei ainakaan sakkolihaa. (Naurua.) En mene valalle. Ja onhan se nyt ihan SOUNDI 81. Lemmy Kilmister yhtyeensä keulilla Tampereen Pakkahuoneella 10. (Naurua.) Saksahan on kuin jokin vaalittu aarre tai ihme. Tuleeko biisejä tehdessä hetkiä, jolloin jouduit hylkäämään jonkun idean, koska se kuulostaa liian tutulta. Suhteesi Saksaan on pitkä. – Minä itse asiassa luulin, että numero 22, mutta en ole ihan varma. Miksi juuri hän on vakiintunut Motörheadin tuottajaksi ja tavallaan orkesterin neljänneksi jäseneksi. ”Uutta matoa koukkuun ja eteenpäin keinolla millä hyvänsä” kuva: Timo Isoaho A ika rientää. Valtion talous vahvistuu vain jos kaikki raatavat. Mitä muuta elämältä voi vaatia?” – Kun ensi kerran kävin paikalla eli vuonna 1968, muuri oli ollut pystyssä vasta kahdeksan vuotta. Nykyinen porukka tuskin lähtee siihen leikkiin, mutta seuraava sukupolvi huolestuttaa minua jossain määrin
Kukaan ei tiedä etukäteen, mitä lavalla tulee tapahtumaan. Vieläkö asut Rainbow Bar & Grillin nurkilla. Jahdin soisi jatkuvan vielä tämän tynkävedon jälkeenkin - mahdollisimman pitkään. Onko Motörheadin diskografiassa julkaisuja, jotka jälkiviisaudella ja tämän päivän tietotaidolla toteuttaisit eri tavalla. Kello lyö kahtakymmentäyhtä ja Motörhead on juuri kivunnut estradille. ”Lyön vaikka mistä vetoa, että kun kysyy naiselta, mikä ominaisuus miehessä häneen vetoaa, kyky naurattaa on listan kärjessä.” 82 SOUNDI selvää, ettei Italian tai Kreikan pankkeja voitu loputtomiin tukea. Me soitamme tänään yhden biisin, viisi biisiä tai täyden 75-minuuttisen konsertin. Mitä ajattelet tuoreehkosta vakoilujutusta. Näin se menee, vallassa olevat valvovat väkeä ja yrittävät estää heitä äänestämästä seuraavissa vaaleissa itseään irti vallan kahvasta. Bändin kolme tai neljä ekaa levyähän olivat ihan livejuttuja, ja olimme soittaneet niiden matskua aina ennen äänityksiä keikoilla. – Joku keksii uuden tavan urkkia ja toinen tielle sulun, jonka kolmas murtaa. Parempi antaa olla. Silloin ovat hyvät neuvot kalliita. Emmehän. Mutta kun kaikilla lopulta on taskut tyhjät, tilanne käy ankeaksi. TEKSTI: TIMO ISOAHO mo Isoaho törheadin festivaalikesän alasajoon, mutta Wackenin-keikkaa tämä tehotrio ei kuitenkaan perunut. Säiden haltijan lievästä armeliaisuudesta huolimatta Motörheadin keikan seuraaminen ei ole ikinä hirvittänyt näin paljon. Ja kyllä minä niiden kaikkien kanssa pystyn elämään.. - Lemmy ei valitettavasti ole aivan täydessä taistelukunnossa. Yhyy. Se ei tuntunut yhtään kotoiselta, mutta nyttemmin olen alkanut pitää siitäkin. Ja sitten viimeistään Brianin (Robertson, Motörheadin kitaristi Fast Eddie Clarken jälkeen vuosina 1982–89) kanssa studiossa olemiseen alkoi vähän tottua. Soundi on saapunut Wacken Open Air -festivaalille. Sillä levyt ovat mitä ovat. Suurimmassa osassa mestoista on nykyään muovimukit ja jengi halutaan vain äkkiä sisään ja vielä nopeammin ulos, ”tässä sinulle päivän viiniä.” Tyylitöntä paskaa. – No ihan sitten varmasti tiesi, eikä vakoilu missään muodossa ole muutenkaan mikään uusi asia. Johan se porukka murtautuu eri valtioidenkin tietokantoihinkin, eli mikään ei ole turvassa. Ja ihan saman voisi vaikka USA:n presidentti aina säännöllisesti todeta linjapuheessaan. Lopulta kaikki ovat taas samalla viivalla. Ja tämä on vasta alkua, pitäkää kiinni hatuistanne! Sehän näissä tämän lajin laatikoissa niin vaarallista on- Clean, Metropolis, Over The Top ja The Chase Is Better Than The Catch. Bändi siis otti riskin - kovan riskin, kuten rumpali Mikkey Deen kommenteista saattoi päätellä muutamia tunteja ennen esiintymistä. – Niinpä, yksityisyyden illuusio on murentunut. Oliko se siinä. Kuten yhtyeen ystävät varsin hyvin tietävät, viime kesänä rintaansa rytmihäiriötahdistimen saanut Ian Fraser ”Lemmy” Kilmister, 67, jaksoi esiintyä Wackenissa vajaan puolen tunnin verran. Rainbow on paras, enkä tule tässä asiassa koskaan mieltäni muuttamaan! Kaikki vanhahan menee säännöllisesti pois muo- dista, mutta kipuaa aina myös yhtä varmasti takaisin. Ja kaikilla on omat tiedusteluorganisaationsa ja vahtikoiransa. Uutta on vain se, että nyt asiasta kirjoitetaan sanomalehdissä, mutta kuvio itsessäänhän alkoi jo pitkän aikaa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Siinähän se tuli, pähkinänkuoressa. Jumalalle kiitos - ja nyt kannattaa muistaa, että Lemmy on näille kymmenille tuhansille raskaan rockin ystäville yhtä kuin kaikkivaltias. – Niinpä. Ja koska ihan kaikki käyttävät nykyään eri wlan-verkkoja ainakin toisinaan, viestien poimiminen on lapsellisen helppoa. Mutta mitään radikaaleja muutoksia tuskin tekisin. Radioamatööritouhussa oli aikanaan vastaavaa tekniikkaa käytössä, ja sitä kautta moni sattui kuulemana viestejä, joita ei todellakaan ollut tarkoitettu kellekään vieraille osapuolille. – Jokuseen levyyn satsaisin ehkä enemmän aikaa, kaiken kaikkiaan. Minusta iso kuvio on tosin pysynyt samana jo vuosia. Lemmy, me emme todistaneet Wackenin helteessä Motörheadin viimeistä keikkaa. Mutta se touhuhan oli aika pienimuotoista verrattuna siihen, että nykyään kaikilla on taskussaan vehje, jota voi joko vakoilla tai joka voi muuten kiinnostaa hakkereita eri syistä. Saksan johto tiesi PRISM-ohjelmasta todennäköisesti alusta lähtien. Mitä asiaa kadut. Kaikkihan sitä ovat harrastaneet maailman sivu. Anteeksi: Motörheadin keikan seuraaminen ei ole ikinä hirvittänyt yhtään - päinvastoin. Vakituinen kotisi on Los Angelesissa. – Totta kai, se on niin mukavaa nurkkaa. Kuunteletko koskaan vanhoja Motörhead-levyjä. Emme tietenkään lähde leikkimään vakavilla asioilla. Ymmärrän studiotyöskentelyä paremmin kuin ennen, joten osaan ottaa siitä kaiken irti. Paikka on yksi viimeisiä tasokkaita klubeja, ja olen pitänyt sen tunnelmasta oikeastaan aina. Homma tuntuu siis olevan hallussa. – Oli pitkä aika, kun en kuunnellut levyjämme kotona, mutta koska olemme viime aikoina taas tehneet parempia kiekkoja, olen toisinaan pistänyt jonkun niistä soittimeen. Päivä on ollut todella kuuma, mutta onneksi lämpötila on laskenut edes hieman iltaa kohden. Ne kuvaavat aina oman aikansa tilannetta. Tiettyä kohtaa ajassa ja paikassa. Paskiaiset rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Yksityisyyden suojaaminen on mahdotonta. Ei mitään uutta auringon alla. Kiinnostavaa onkin ollut itse asiassa huomata, että teknologian lisääntyminen tekee meistä haavoittuvampia. Alkukesästä julki tulleet Lemmyn terveysongelmat johtivat Mo- kin: kerran kun lootan avaa, kiinni sitä ei enää saa. Jos Lemmy antaa meille merkin, ettei hän pysty jatkamaan showta, niin se on sitten siinä. Onko Motörhead soittanut viimeisen keikkansa. – En mitään, sillä takaisin ajassa ei voi mennä. Toistaiseksi viimeisellä Motörheadin keikalla soivat seuraavat kappaleet: I Know How To Die, Damage Case, Stay kuvat: Ti ”W e are Motörhead, motherfuckers, and we play rock ’n’ roll”, Lemmy Kilmister rähisee mikrofoniinsa, täsmälleen samalla intensiteetillä kuin tuhansia kertoja aikaisemminkin
kuva: Petri Mulari Bronze-kauden albumit saattaisivat tosin kuulostaa vähän toisilta, jos voisit asiaan vielä vaikuttaa. Ei pelkureista tehdä biisejä. Se jätkä osaa kirjoittaa. Ja senhän Lemmy noteerasi hänen seurueensa ohi liihottaessani sanoilla ’You’re one crazy mothefucker’, johon minä vastasin ’yes I am’. Ja se oli siinä.” TEKSTI: PETRI SILAS SOUNDI 83. Jos joskus tapaan Lemmyn, tarjoan hänelle viskiä ynnä muita viihteitä ja kiitän nimmarista sekä upeasta musasta.” TEKSTI: PETRI SILAS JANNE JOUTSENNIEMI ”Lemmyn rouhea karisma puri minuun tiukasti” Motörhead liittyy aika vahvasti musiikilliseen historiaani, sillä bändi toimi diggailussani siltana punkista metalliin. Ensimmäinen itse ostamani basso, jonka tienasin lehdenjakorahoilla, oli tietysti Rickenbacker ja muutenkin Lemmyn rouhea karisma puri minuun tiukasti: mustat stretch-farkut ja panosvyöt piti saada. Toistaiseksi ainoa kohtaamiseni Lemmyn kanssa oli lyhyt, mutta ytimekäs. Kävimme totta kai diggailemassa Motörheadin keikkaa, ja vaikka näimme bändin jäseniä backstagella, emme varsinaisesti tyrkyttäneet itseämme juttusille. Aika osuva nimi, koska minut soitettiin sinne vähän joulupukiksi pastoriporukalle. Housuilla tai ilman, Lemmy on sellainen kuin on – ja tytöille selkeästi maittaa. Bändi oli Rockin’ Vicars, ja keikan järkännyt Heinosen Leksa pyysi minut myöhemmin yhteen sellaiseen stadilaiseen lutikkalinnaan kuin Pilvilinna. Shiraz on yleensä ollut vähän katveessa monella valmistajalla viime vuodet, joten ehkä osuimme sopivaan markkinarakoon. Mutta sitten ne toisaalta eivät olisi rehellisiä ajankuvia. Ehkä tässä onkin syy siihen, että punaviinin myynti on laskussa! Minusta Lemmyn tenhossa on lähinnä kyse hänen iättömyydestään ja maineestaan sekä itsevarmasta ja lempeästä olemuksestaan. Oletteko koko bändin voimin mukana juomien valinnassa. Ei se vaatteiden mallista tai farkkujen merkistä ole kiinni. Katsoin, että mitkäs valkoiset buutsit tuolla vilkkuvat. Seuraavan kerran tapasimme Pihtiputaalla. Olimme soittamassa Stonen kanssa Ahveniston Giants Of Rockissa samoilla festareilla kesällä 1988. Kiva oli nähdä Ahvenistollakin. Kukkurukuu-levyä tehdessä minuun iski paha writer’s block, ja kun kävin lueskelemaan Lemmyn läppiä ilman musiikkia, havaitsin niiden todella toimivan. Kun räkätin sille kompuroinnille, ukko katsoi ensin vihaisesti. Viimeksi sieltä tuli vähän vakavampia uutisia, mutta eikös Motörhead ole taas rundilla. Perkele, Lemmy on kuin mustalaiset. Siinä lukee ”To Mariska from Lemiska”. Lopulta siinä hyvissä keikan jälkeisissä tunnelmissa kuitenkin ördäsin jotain bäkkärillä viittanani musta jätesäkki. Ja taas oli joku leija päässä, sellainen länkkärihattu. Joskus 1965 tavattiin Natsalla. Näin pirun pitkän liuhulettisen ukon nojailevan puuhun jorma kädessä niin sekaisin, että kaatui kustessaan! Sehän oli äijä itse, papin kaapu vain oli vaihtunut patruunavyöhön. Sitten lamppu syttyi. Aina se Lemmy alkaa kiroilla, kun minut näkee. Kehottaako se sanomallaan meitä tekemään omaa juttuamme ja painamaan vaikka läpi harmaan kiven. Aika pökerryttävä ajatus, muuten. Ja onhan se kelpo viiniä. Pakko kiertää maailmaa.” TEKSTI: PETRI SILAS kuva: Aki Roukala Lemmy viettää mielellään aikaa kirjojen parissa ja kuvaakin itseään ”lukumieheksi”. Vai mitä. Viskiä varten maistoin kolmea eri tarjokkia, vodkan kohdalla taisi pitää testata neljää. Onko Do You Believe pohjimmiltaan voimaannuttamis-kappale. Motörhead-vodka ainakin myy hyvin. Puhutaan vähän merchandisesta ja tarkemmin viineistä. Kunhan ihailimme etäältä, heh heh. Yhtye oli minulle pitkään nimenomaan punkbändi kunnes muistaakseni Suosikista sain lukea, että se onkin heavymetallia. – No joo, myönnän. Enkä usko, että se niin sanottu univormu asiaan juuri vaikuttaa. Ja totta kai mahtavasta musasta! Lisäksi ukko on tosi hyvännäköinen, ja tykkää ehkä naisista niin paljon, että naistenkin on yksinkertaisesti vain pakko tykätä hänestä. On jännä nähdä, miten uusi rosé otetaan vastaan. Haluaisin jutella Aftershockin tiimoilta erityisesti yhdestä raidasta. Kaikkiaan onkin turha miettiä sitä imagoa niin paljon. En juo punaviiniä lainkaan. (Albrt) Järvinen tulkkasi ja Lemmy iloitsi kaikillei: ”Remu on päässyt vankilasta!” Perkeleen tarhapöllö, olisi ollut hiljempaa. – Do You Believe on raita, joka elää tuhat vuotta. REMU MARISKA ”Aina se Lemmy alkaa kiroilla, kun minut näkee” ”Housuilla tai ilman, Lemmy on sellainen kuin on” Aina on tultu Lemmyn kanssa juttuun, vaikka eihän meillä ole muuta yhteistä kieltä kuin viittomakieli. Yllätyitkö siitä, miten myönteiset arviot nimissänne myyty australialainen shiraz maailmalta keräsi. Saletisti saisi yhtä paljon piparia, vaikka hiihtelisi ympäriinsä ihan virkamiehen näköisenä. Rosén kohdalla maistoimme neljää, mutta shirazin itse asiassa valitsivat muut. ”Fuck you, Remu!”, sieltä kantautui iloisesti. Nimenomaan siellähän Motörhead äänitti livelevynsä Nö Sleep At All, joka ilmestyi muutamaa kuukautta myöhemmin. – Kaikki tosiaan tuntuvat pitävän sen mausta. – Kyllä, kaikki kulkee meidän kauttamme. Vielä toistaiseksi emme ole samaan paikkaan osuneet, mutta sain kerran lahjaksi hauskan promofoton, johon oli pyydetty häneltä omistuskirjoitus minulle
Ja strokasta käytetään kuulemma pelkkää reunaa eikä koko leveyttä, mitä en tiennytkään. Näillä evästyksillä sainkin heti ensi yrittämällä vehkeestä irti ihan kelpo äänen enkä sitä tavallista kirskuntaa ja kitkutusta. Olen kuullut, että Pitkän Jussin majatalon kuiva brittihuumori iskee sinuun, samoin Alamon ja Hondon kaltaiset klassikko-lännenleffat. Kaikki laimentavat. ”Onhan se nyt ihan selvää, ettei Italian tai Kreikan pankkeja voitu loputtomiin tukea. Mikä tekee naisesta seksikkään. Olen lähettänyt Lemmylle kannustavia viestejä ja toivon sydämeni pohjasta hänen toipuvan täyteen iskuun. Sen avulla voi viihdyttää mimmejä, ja siitähän he tykkäävät. – Eksoottisuus, aina. Lyön vaikka mistä vetoa, että kun kysyy naiselta, mikä ominaisuus miehessä häneen vetoaa, kyky naurattaa on listan kärjessä. Erilaisuus on hyvästä. Jack Daniel’s oli ennen jenkkimittareilla 86-prosenttista, nyt sekin on laskettu tasan kahdeksaan kymppiin. Jutun aiheet loppuvat joskus, mutta musa ei lopu koskaan. Ja olihan siihen kuulemma jäänyt!” TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN Soundi 9/1979 kuva: Ville Akseli Juurikkala Pitääkö huhu Motörhead-bourbonista paikkansa. On hyvä, jos naisen saa nauramaan. kesäkuuta 1979. – Ehdottomasti kahteen ekaan kohtaan, ja itse asiassa myös kolmanteen. Kirjoiksi niitä sanottiin, ja ihmiset rauhoittuivat lukemaan niitä. Sellon soittaminen on itse asiassa kiinnostanut minua jonkun aikaa, mutta en ole saanut aikaiseksi kokeilla. Jo silloin tämä osoittautui jalat maassa pitäväksi herrasmieheksi. Sello on upea instrumentti. Tapasimme esittää Born To Raise Helliä ja dvd-tallenteenakin julkaistulla Manchesterin-keikalla meininki yltyi villiksi. Vähän ennen Motörheadin keikkaa joku tuli kysymään olisiko meillä lainata bändille piippua. Jos et ole studiossa tai rundilla, mitä teet kaikki päivät. Sittemin Lemmy poikkesi minun sessioissani: Sensory Overdrivea tehdessä nauhoitimme biisin Debauchery As A Fine Art, jonka alkuperäinen otsikko oli Motorheaded For A Fall. Nyt olisi ainakin tekniikan alkeet jo tiedossa. Se oli vain sellainen hauska idea. – Naisellisuus. Mutta kun kaikilla lopulta on taskut tyhjät, tilanne käy ankeaksi.” 84 SOUNDI kuva: Robert John Photography ja viihtymään. Punkarockiin oli kiinnitetty soittamaan myös Eppu Normaali, ja etenkin niin nuorina miehinä oli hienoa seurata, miten suuren maailman herrat hoitavat hommat. Ja ihan sama Jim Beamin kohdalla. Autossamme oli myös pari helsinkiläistä muusikkoa. Millainen mimmi vetoaa Lemmyyn. Lemmy oli aikanaan surullinen Hanoi Rocks -rumpali Razzlen poismenon vuoksi ja tuntui käsittämättömältä kunnianosoitukselta kun hän kysäisi, haluaisinko Motörheadin taustabändikseni! Soolobändini kiertäessä syksyllä 2010 Britanniaa Motörheadin juhlakiertueen matkassa Lemmy kutsui minut estradille monesti. Mutta minkä sille voi. Odottelen parhaillaan jatkumon uusinta kirjaa, koska olen lukenut aiemmat osat jo kahdesti. MICHAEL MONROE ”Olen lähettänyt Lemmylle kannustavia viestejä ja toivon sydämeni pohjasta hänen toipuvan täyteen iskuun” Stiv Bators esitteli minut Lemmylle Dingwalls-klubilla. Luen paljon. Olen tietenkin törmännyt Lemmyyn vuosien aikana usein ja mikä hienointa, hän ei ole muuttunut lainkaan. Keikan jälkeen he yrittivät vielä tuhota – vissiinkin polttamalla – jotain backstagen asuntovaunua ja joutuivat siitä tempauksesta putkaankin. Mikään tietty tyyppi ei vetoa minuun muita enemmän. – Kyllä vain. Joten on myös hyvä idea kertoa keikalla tai muuten soittaessa aina välillä vitsejä! (Naurua.) Onko sinulla naisihannetta. Onko se niin vahvaa, että määre ”käärmeenpurema” osuu oikeaan. Nyttemmin olen tietenkin seurannut Lemmyn terveydentilaan liittyviä uutisia huolestuneena. – Totta kai se on. Harmi, ettei homma etene nopeammin. Ja yleensä ottaen pidän naisista kaiken kaikkiaan. Ennen oli sellaisia juttuja, joissa oli paljon sanoja. Kitaroilla tehdään biisejä, ja onhan se nyt kovempi juttu kuin istuminen ja paskan jauhaminen. – Tuijotan leffoja ja muita dvd:itä. Siitä he pitävät. Teit vuosituhannen alussa Kitkatsuklaalle mainoksen, jossa muka soitit viulua. Entä tuore juttu, jonka mukaan pidät Game Of Thronesista. Ja siihen tarkoitukseen kitara on tietenkin aina ollut ihan ässä vekotin. – Tästä en pahemmin kuulekaan, koska mainosta näytettiin vain Englannissa. Jotkin tekijät, jotka erottavat uuden ihmisen niistä ihmisistä, joiden kanssa itse varttui. Mistä se lähti. Sieltä sekin on tulossa, mutta potkusta en nyt niin tiedä… Eihän mikään enää ole niin vahvaa. Motörheadin äijät olivat hurja ilmestys jo ulkonäöltään, oli panosvyöt ja kaikki. En pidä naisista, jotka ovat tavalla tai toisella miehekkäitä. Olen lukumiehiä. Mutta lopulta Motörhead on instituutio, eikä bändi tietenkään kuole koskaan.” TEKSTI: TIMO ISOAHO JUHA TORVINEN ”Vähän ennen Motörheadin keikkaa joku tuli kysymään olisiko meillä lainata bändille piippua” Tämä tarina on tosi ja tapahtui Punkaharjulla 23. En minä voi ampaista tekijän talolle ja alkaa hakata oveen huutaen: ”Pane nyt vähän vauhtia siihen hommaan!” Vieläkö kitara on pätevä mimmimagneetti. Heille oli tuotu aivan järjetön määrä Music Man -vahvistimia, ja bändihän pisti ne lavalla täysin paskaksi, samoin rumpusetin. Vieläkö muistat. Joku ukko tilattiin kuvauksiin näyttämään minulle, miten viulua pidetään kädessä ja niin edelleen. Aamulla kun heräilimme bussista, niin siihen se piippu oli palautettu pöydälle. Kun he kuulivat kyseisen kapistuksen olleen Motörheadin käytössä, he halusivat välittömästi kokeilla, onko piippuun jäänyt jotain. On selvää, ettei raju elämäntyyli voi olla näkymättä jossakin vaiheessa
Se on hirveä esitys! kuva: Timo Isoaho Mikä on iskurepliikkisi. Soundi on saapunut Kaarlen luok se kahden odotetun, mutta vielä jul kaisuaan odottavan pitkäsoiton kans sa – Entombedin Back To The Front levyyn palataan joskus myöhemmin, sillä nyt tarkastelun keskiöön pääsee Motörheadin 21. Sama hevosten kanssa, etenkin jos niitä ei ole vielä totutettu ratsastajaan. – Dust And Glass – hemmetti, tämähän on biisi kotiikävästä! On ko Lemmy tosiaan ol lut niin paljon reissus sa, että jopa jack and coke lasit ovat päässeet pölyisiksi. – Yhtyeen nykyisen luottotuotta jan eli Cameron Webbin aikakausi on edennyt ”joka toinen albumi osuu ja uppoaa” meiningillä. No, Motörhead tekee vuodesta toiseen ajatonta rock ’n’ rollia konseptilla ”sa mat soittajat, samat soittimet, samat studiot, sama tuotanto, sama tuottaja, samat biisit”. studioalbumi Aftershock. Rakastutko usein. – 2:37, 2:50, 2:51, 2:57 ja 2:58. Ja ajatus omasta itsestä täysin rakastuneena… Onhan se vähän… Kun siinä tilassahan on valmis vaikka leikkaamaan itseltään raajan, jos se aut taisi lemmen kohdetta jossain asiassa. – En enää yhtä usein kuin ennen, Luojan kiitos. End Of Timessa taas havaitsi kaiku ja Bastardsalbumin Burnerbiisistä ja sehän ei ole yhtään huono asia. Jos se normaali suo ra versio toimii aina, niin miksi bändi ei sitten soi ta aina suoraan. – Jos reggae ja kantri ovat puistat tavimmat populaarimusiikin tyy lit niin blues on sitten se tylsin. – Ei, sillä se on nuoren miehen hom maa. Olen toteuttanut monet haaveistani, enkä juuri keksi valittamisen aiheita. Pystyn siis juuri ja juu ri uskomaan! Kahvitauon jälkeen ämyreistä tä rähtävät vielä Dust And Glass, Going To Mexico, Silence When You Speak To Me, Crying Shame, Queen Of The Damned, Knife, Keep Your Powder Dry ja Paralyzed. 2000luvun Motörheadle vyiltä tuttu hammasproteesin suhi na toki loi hyvän yleisfiiliksen. Mieti kaikkia nii tä puheita, jotka täytyisi pitää 36 eri kielellä. Sama vaikka lukisit puhelin luetteloa, sillä jos häntä kiinnostaa, hän kyllä kuuntelee. Onneksi studiossa on käytet ty kunnolla delayta ja soundi onkin kiitettävän kuulas. Houkutteleeko vastaava kuvio ny kyään. Mitä muuta elämältä voi vaatia. Muutamat kertosäkeet ovat tosin vä kisin väännetyn tuntuisia ja tuleekin mieleen, että onkohan Motörheadin leirissä suunniteltu tai deapurahojen hakemis ta. Eikä Aftershockilla sitä paitsi ole yh tään niin huonoa biisiä kuin edellis levyn Rock N Roll Music. Aikoinaan olin koko ajan joko aivan liekeissä tai murheen murta ma. Enkä taida enää ehtiäkään. Vai puhutaanko tässä sittenkin lukulaseista. – Niinpä, varsinkin kun se on vuo desta toiseen sama puhe. Jeesus sitä ja Jeesus tätä. Soundillisestikin mainio Motörizer (2008) rytisi täysillä, mutta The Wörld Is Yours (2010) jäi taas vaisummak si. Kaikkiaan katson kyllä pärjänneeni aika mukavasti ja saanee ni elämältä paljon. – Heartbreaker avasi pelin samal la hengellä kuin Motörizerin Runaround Man, mutta Heartbreaker viit tasi enemmän Järvenpään Puistob Löytyykö maan päältä jotain, mitä et vielä ole ehtinyt tehdä. Paksun bändipaita nivaskan, kookkaan Lemmytaulun ja laajan Motörheadlevykokoelman kaltaisten itsestäänselvyyksien lisäk si Snaggletoothin torahampaat kali sevat siellä täällä. – Uusissa biiseissä tuntuu olevan runsaasti Philin (Campbell, kitara) sooloja. Kaarle Viikatteen ensinäkemys Aftershockalbumista lues osastolle. Nykyään sellaiseen ei oikein enää riittäisi aikaa. Pankki ei siis vielä rä jähtänyt. Parikymmentä minuuttia myöhem min ensisoittonsa ovat saaneet Heartbreaker, Coup De Grace, Lost Woman Blues, End Of Time, Do You Believe ja Death Machine. Tässä mielessä Lost Woman Blues oli yllättävän raikas biisi – woke up this morning lauseesta huoli matta – ja se toi levylle musiikil lista vaihtelua. – Ei ihan, mutta olin kyllä töissä yh dellä hevostallilla. To della pätevän mittaisia biisejä! Aftershock tuntuu silti neljällätoista kappa leellaan melko pitkältä ja pudottaisin kin kokonaisuudesta heti ensikuunte lun jälkeen numerot Silence When You Speak To Me, Death Machine, Heartbreaker ja Keep Your Powder Dry. Paavin virka saattaisi myös käy dä vähän työlääksi. Sovitusjuttuja on myös selvästi mietitty, sillä kappaleis ta löytyy monenlaisia erikois alkuja ja loppuja. TEKSTI: TIMO ISOAHO SOUNDI 85. Löytyy niin Motör headnoppia, Motörheadviinapulloja, Motörheadkahvikuppeja kuin Motör headvyönsolkiakin – vain muutaman esineen mainitakseni. – Niitä on monta, huonoja ehkä enemmän kuin hyviä. Mutta pääasia tässä on se, että jos nainen haluaa juu ri sinun huomiotasi, puheilla ei ole mer kitystä. Siinä oli jo liikaa Nassesetää. himosi oli kuulemma ratsastaminen. Se on raskasta työtä, joka vaatii hyvää kuntoa ja tuhtia fysiikkaa. Inferno (2004) oli loistava, kun taas Kiss Of Death (2006) osoittautui maltillisemmak si. – Paavina en ole koskaan toiminut. Nyt olisi siis korvatillikoita antavan katapultin vuoro, ennakoi Kaarle. Osaan yhä peruuttaa traktorin ja pe räkärryn hankalaankin paikkaan, niittää heinää, puida viljaa ja tehdä muitakin farmijuttuja. No, on neksi Lemmyllä riittää kompetenssia tällaisenkin numeron tulkitsemiseen – toisin oli muuten tilanne Bastardsin Don’t Let Daddy Kiss Me biisin kans sa. Olen kuullut, mi ten 100 000 ihmistä huutaa nimeäni. Ikä alkaa kyllä olla pian kohdillaan, mutta edus tan väärää uskontokuntaa. Ja oli minulla kaksi omaa ratsuakin – joskus 16vuotiaana. ”Jos se normaali suora versio toimii aina, niin miksi bändi ei sitten soita aina suoraan?” K un Motörheadfani astuu Kaar le Viikatteen kotipesään, huo maa hän saapuneensa turval liseen paikkaan. Naisten ohella suuri nuoruuden into Jos reggae ja kantri ovat puistattavimmat populaarimusiikin tyylit niin blues on sitten se tylsin, arvioi Kaarle Viikate. Perkele, tässä ei maattu sairaalan pedillä vaan pulssi oli koh dallaan! – Do You Believe biisissä Lemmy lauloi Rock N Roll, do you believe. On nistumisprosentti on kuitenkin suh teellisen kova, sillä ainakin seitsemän tuoretta vetoa löytävät kultasuonen. Minulla oli yhdessä vaiheessa kokonai nen maatila; hevosia, karjaa ja lampai ta. Onko niin, että kävit oikein ratsastus tunneillakin
Se oli turta. Tyyli-ikoni nimeltä Lemmy Kilmister Omapäisen musiikin tekemisen ohella Lemmy on pitänyt vuosien ajan myös vaatteiden valinnassa tiukan kurssin. Lemmysoniin ja buutseihin, voidaan syitä Entä siten mahdollisuus valintaan kaivaa 1940- ja 50 -luvun vaatettaa Lemmy. Kommentoijaksi kutsuttiin Motörheadin suuri fani, gTien vaate- ja asustesuunnittelija Jenni Ahtiainen. ”V kuva: Miikka Pirinen aikka voisi kuvitella, etteivät tyyliasilut useita. Sesuorasanainen. että oikea staili on ukolle yhtä tärkeä osa oleHenkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että massaoloa kuin viskipullo ja naiset. Lemmylle sopisi Itamar Zechovalin Dandy Of The Grotesquelle suunnittelema Hendrix-henkinen puvuntakki ja gTien Waits-rentturusetti, luonnostelee Jenni Ahtiainen. Stetsonin ja muut hatut pyydän hetkekhutaan myös ajankuvasta. sen puvun ja kietaisen kaulaan itse suunnitAidoimman rokkari-lookin ohella Kilmistelemani gTIEn nahkaisen Waits-rentturuseterin yllä on nähty punkahtavampaakin vertin. Kova, kylmä, etäinen ja ta purkamalla Lemmyn tyyli osiin. Sillä miehen tuvat saumattomasti yhteen. Miehen suuri olemuksen muutos Lemmyn kohdalla tyyli on paraatiesimerkki siitä, miten musiitarkoittaisi samalla soittamista jossain muuskissa nähty, kuultu ja ääneen sanottu kietousa bändissä kuin Motörheadissa. rikkalaista lehmipoikakulttuuria ilmentäväkNaisperspektiivistä katsottuna diggaan Kilsi ikoniksi lännensaappaineen, -hattuimisteristä, koska se on niin neen ja –paitoineen. Siksi sotilaalliset mausLemmyn ja pääsen hänet teet, kuten Lemmyn kohdalla panosvyö ja vaatettamaan, puen päälle kapean, saksalairatsuväen musta hattu, sopivat hienosti roksen Dandy Of The Grotesquen univormumaikikukon habitukseen. kun naista oikein kunnolla kopioimaan Mitä taas tulee heavy-miehen stetpalvotaan. Luulenpa, että distettiin tuohon aikaan paholaiseen, yksi jos toinenkin pirkko on kuolemaan sekä suruun, ja ajanjakson pelkästään näillä perusteilrockabilly-vaikutteet näkyvät yhä Lemla hyvinkin altis pääsemään ”Kuka tahansa myn paitavalinnoissa sekä tikkausten kokeilemaan, miltä tuntuumyös pystyy että mallien muodossa. naissukupuolta kohtaan tarJa rock’n’rollhan synnytti valtakultvitse esittää muita todisteituurissa tunnetusti kauhua. Soundi halusi asiantuntijaarvion miehen klassisesta habituksesta. Ja kuka tahanEnsimmäinen hyvä ja olennainen kysymys sa myös pystyy kopioimaan Lemmy-lookin, kuuluu: miksi brittimuusikko hurahtaa amemutta kuka tahansa ei pysty sitä kantamaan. Hänen kädenjälkeään näkevät pian taas sadat tuhannet ihmiset sekä presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton suorassa tv-lähetyksessä että median aihetta käsittelevissä jälkipuinneissa. Kun papan rya ja heavymetallia. Muttiikka on hyvin maskuliinista, uhoavaa ta jos ja kun joskus tapaan ja ylimielistä. Niinpä hänen vaatetyyli heijastaa saumatta Motörheadin pukeutumisensa onkin jättänyt jälkensä sekä musatyyliä: siinä ei ole mitään kikkailua. Tänään miehen tyylin punk-vuoat kiinnosta Lemmy Kilmisteriä pätdet ovat jo historiaa, ja kuvissa näkyy kehitkän vertaa, olen lähes vakuuttunut tyneempi cowboy-staili. Sekä rock että musta väri yhkään nainen. Ja siksi helhän on yhdistelmä rockabillyä, countvetin seksikäs. Vielä lookin, mutta rhythm’n’blues -kitaristeista, jotka toimuutama vuosi sitten olisin kuka tahansa vat mukaan räkäisemmän ja äänekpanostanut enemmän aikaa ei pysty sitä käämmän kitarasoundin. Perock- että metallikansan vaatekaappeihin. Siitä sikisi sen suunnitteluun, miten kantamaan.” ajan mittaan raskas rock, jonka estesaan riisuttua hänet. Sillä vilkkumaan farkkujen trumpettilahkeiden alkun puhutaan pitkän linjan muusikosta, puta. Käärmeennahkasaappaat jätän jalkaan, mettä nahkatakin ja t-paidan muodossa. Lemmy Kilmisvielä kerrotaan hankkineen ter on syntynyt vuonna 1945, eli hän oli kitaran vain saadakseen nuori kolli sopivassa iässä juuri samaan enemmän naisia, ei intohiaikaan kun nuorisokulttuuri-ilmiö nimoisesta suhtautumisesta meltä rock’n’roll alkoi kukoistaa. Eihän tuollaista kunnianmiollista ja aggressiivista, ja sen väri oli osoitusta voi sivuuttaa yksimusta. Ja vaikka se tusi unohtamaan, harjaan hiukset hitain vedoin tuin Lemmy-univormu toki onkin ansainnut löysäksi poninhännäksi niskaan ja sipaisen paikkansa erilaisissa rocktyyleistä kertovissa viiksiin sekä partaan vähän viiksivahaa.” TEKSTI: PETRI SILAS stailaus-oppaissa, on muodonmuutoksia ol- 86 SOUNDI. Aloitetaan alusäijä. ruselementeillä mennään
Olemme myös viimeinkin ymmärtäneet, ettemme voi rundata entiseen tahtiin. Ja niin me sitten teimmekin – soitimme muutaman kappaleen ja homma toimi mainiosti tiettyyn pisteeseen asti. Michael Monroeta lainatakseni, Motörhead on instituutio. Onko sinulla ollut lainkaan vapaa-aikaa viime viikkoina. – Vaikea kysymys. En kuitenkaan usko, että hänen terveysongelmansa olisivat muutosten taustalla. Emme ajattele näitä juttuja lainkaan. Miksi. – Michaelista puheen ollen: hän on hyvä ystävämme ja eräs maailman parhaista esiintyjistä. Kun hän nousee lavalle niin siitä seuraa pelkästään loistavia asioita. – Ehkä meillä on ollut huonoa tuuriakin, mutta se ei ole mikään yllätys. – Ei lainkaan. – Olet oikeassa. Eräs Motörheadin hienoimpia piirteitä on se, ettemme me tee suunnitelmia. Kirjoitamme spontaanisti – jos sävellämme tänään biisin niin se on huomenna purkissa. Suomen ja Ruotsin pitäisi muuten miettiä yhteisen kiekkoliigan perustamista – maiden välillä on niin hyväntahtoinen kilpailuasetelma, että seurajoukkueiden ottelut olisivat taatusti kiinnostavia tapahtumia. Me kutsumme näitä säkeistöjen väleissä ja muissa epätavallisissa paikoissa olevia lyhyitä sooloja termillä ”dirty guitars”. Yleensä Lemmy Kilmister on tehnyt leijonanosan Motörheadin haastatteluista, mutta Aftershock-albumin promootiotyö on kaatunut kaikella voimalla ruotsalaisrumpalin harteille. Kirjakaupoista ja Minervan verkkokaupasta www.minervakustannus.fi. Ja ehkäpä Motörhead toimii Michael Monroen avausbändinä jonakin päivänä. Jos nauhoittaisimme Aftershockin nyt niin levy soundaisi täysin erilaiselta. Hän ei tosin itse ollut täysin tyytyväinen alkuperäisiin teksteihin, joten hän kirjoitti joitakin juttuja uusiksi vielä loppukesällä. Lemmy oli kuitenkin kunnossa vain kymmenen minuuttia keikan päättymisen jälkeen. ILKKA MATTILA EGOTRIPPI AINA MATKALLA JONNEKIN Mikkey Dee: ”Lemmy on hyvässä kunnossa” Minerva M – Mehän ehdimme jo perua Wackenin, mutta sitten katsoimme toisiamme ja päätimme esiintyä yhden, viiden tai viidentoista biisin verran. Rakastan jääkiekkoa ja ehdin silloin tällöin katsomaan suosikkijoukkueeni Frölunda Indiansin matseja, mutta siinäpä ne vapaa-ajan aktiviteetit ovatkin. TEKSTI: TIMO ISOAHO Ilkka Mattila EGOTRIPPI Värikäs historiikki bändin 20-vuotisesta taipaleesta.. Me soitamme tällaista musiikkia, koska me rakastamme tällaista musiikkia. Lemmy aikoo pitää jatkossa parempaa huolta itsestään eikä hänellä ole mitään hätää. Mitä pidät Lemmyn uusista teksteistä. Emme haikaile muutoksien perään. Halusimme biiseihin vähän enemmän bluesia ja sen takia myös Phil soittaa enemmän. Tilaa uutiskirje Minervan nettisivuilta, saat kuukausittain tietoa kirjauutuuksista. Oliko se alkuperäinen tavoitteenne. – Totuus on se, että Lemmy jätti lavan selkäkipujen vuoksi, sillä hän oli kaatunut ja lyönyt häntäluunsa jonkin aikaa ennen Wackenia. Dav e Th o m p s o n S moke on the W ater Deep Purplen tarina Joel McIver 100 KOVINTA MINERVA M i n e r va Dave Thompson SMOKE ON THE WATER Deep purplen tarina Yhtyeen koko pitkä ja monipolvinen historia syntyhetkistä tähän päivään Joel McIver 100 KOVINTA METALLIKITARISTIA Neljän sukupolven rautaisimmat kitarasankarit. – Cover-albumi on ollut pitkään mielessämme. – Ei kai haittaa jos syön lounasta tässä samalla. – Lemmy on Lemmy: minä rakastan hänen sanoituksiaan. Aftershock on Motörhead-asteikolla hyvinkin vaihteleva albumi. Motörheadin vuosi on ollut vähintäänkin vaiherikas. En ehtinyt edes ajattelemaan aamupalaa tänään, hyväntuulinen Dee naurahtaa puhelimeen. Lemmy ei ole enää 27-vuotias ja minäkin täytän viisikymmentä lokakuun lopulla. Suomimetallia unohtamatta. Jimmy Page Yksinoikeude lla Minerva ikkey Dee on ollut viime aikoina kiireinen mies. Neil Daniels NEIL DANIELS ROBERT PLANT leD Zeppelin & soolovuoDet Robert Plant Lovuodet Led ZeppeLin & soo Ensimmäinen henkilökuva Robert Plantista, joka kattaa myös Zeppelin-vuosien jälkeisen merkittävän soolouran. Phil Campbellin kitara tuntuu saaneen entistä enemmän tilaa Aftershockilla. Michael saa itse päättää milloin hän tahtoo kiertää kanssamme, sillä Motörheadin ovet ovat aina avoinna hänelle. Millaisia suuunnitelmia Motörheadilta löytyy. Hän ei ole juuri koskaan perunut keikkoja, joten ymmärrän fanien ja median voimakkaat reaktiot, mutta Lemmyn terveydentilasta on silti puhuttu vähän liikaa. Hänen alaselkänsä oli todella kipeä eikä hän sitten pystynytkään viemään konserttia loppuun asti. En kuule levyllä juttuja, jotka liittyisivät viime aikojen tapahtumiin. – Usko pois, minä tiedän totuuden: Lemmy on hyvässä kunnossa. Sen tekeminen olisi erittäin hauskaa ja ehkäpä me käymmekin seuraavaksi lainabiisien kimppuun. Emme jää koskaan pohtimaan menneitä vaan katsomme aina eteenpäin. Mitä ajattelet Wacken Open Airin tynkäkeikasta. – Eipä juuri. Mine rva Brad Tolinski Brad Tolinski JIMMY PAGE Yksinoikeudella Nyt puhuu Led Zeppelinin perustaja itse
Ovi on käynyt tiheään The Achtungsissakin, mutta juuri kuuden biisin vinyyli-ep:n julkaisseen yhtyeen nykyinen kokoonpano on osoittautunut tähän mennessä pitkäikäisimmäksi. KAISLA LEVEELÄ. Laulu tulee musiikin koristeeksi; kirsikaksi kakun päälle. Kesti hetken aikaa ennen kuin saatiin mitään tehtyä ja venattiin ehkä joku vuosi. Se listaa Facebook-sivuillaan vaikutteiksi avaruuden, Saatanan sekä unen, ja agentikseen Dale Cooperin. Toisaalta bändimme juuret ulottuvat Kaustisille, joka on vielä paskempi paikka. Kyllähän tuosta ”kauniista” kaupungin keskustasta voi toki inspiraatiota ammentaa. Sitten kun tehtiin kannet, niin ne ei kelvanneet. Silloin on luvassa hallittua kaaosta, hypnoottista jumitusta ja karvaisia jätkiä, Niko lupaa. Ep:n parhaimpia biisejä fiilistellessä on ollut pakko tarkistaa, ovatko ne todella bändin omia, sillä niin autenttisilta Nuggets-hiteiltä ne kuulostavat. Domovoydin ensimmäinen ep Mythoanaut julkaistiin toukokuussa 2011 ja nyt päivänvalon on nähnyt debyyttipitkäsoitto Oh Sensibility. Siinä vaiheessa ei vielä oikein ollut biisimateriaalia, kun bändi oli ollut olemassa jonkun neljä kuukautta. Se on hyvä inspiraation lähde, vitutti paljon enemmän, Domovoydin Niko naurahtaa. Herkille korville The Achtungsin kiivaassa räimimisessä saattaa olla yhä liikaa sirinää, mutta toisen kitaristin korvaaminen basistilla on tuo- nut ainakin hieman kuuntelijaystävällisyyttä. Keikkojen soittamisesta Tampereen Vastavirran ja Helsingin Lepakkomiehen muodostaman akselin ulkopuolellakin haaveillaan. Ep:tä on edeltänyt useita bändin itse masinoimia kasettijulkaisuja, jotka ainakin toistaiseksi ovat loppuunmyytyjä. Treeneissä harjoitetaan tutkimusmatkailua ja paljon improvisaatiota. Olen mä ehkä vähän päässyt pois siitä. > Tarkkailuluokka The Achtungs Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja Piilotettujen koukkujen lumo Domovoyd kuva: Petri Luojukoski V alistuneet diktaattorit eivät ole vain isojen bändien oikeus. Millaisella space caken -reseptillä biisit syntyvät. Seinäjoki on puolestaan kaupunki, josta ensimmäisenä pulpahtaa mieleen loputon laakeus, jonka katkaisee Alvar Aallon suunnittelema taivaita tavoitteleva fallosmainen risti. Nyt koko levy aiotaan jättää julkaisematta. – Nimenvaihto tuli ajankohtaisek- – Dead Beat Records Jenkeistä oli jossain kuullut meitä ja kysyi, kiinnostaisiko meitä julkaista lp. – Mun mielestä tuollainen soundi sopii just tuohon. – Kannattaa luoda rauhallisen seesteinen tila, sytyttää kynttilät ja laittaa vinyyli pyörimään. Potbelly oli enemmän perinteistä stoneria. Ei tykätty, kun tuotiin biisi treeneihin ja se ei mun mielestä oikein sopinut bändille. Ra- piaan 54 minuuttiin on puristettu kuusi vihaista, äänekästä, surisevaa ja sumeaa psykedeelisen hypnoottista kappaletta. Laatu on peruja ripeästä kappaleiden työstämistahdista. si, koska Potbelly ei enää mielestämme kuvannut musiikkiamme ja samantyylisiä bändinnimiä oli vaikka kuinka paljon. No joo, totta kai. Oh Sensibility julkaistaan niin cd:nä, vinyylinä kuin netistä ladattavaksi. Marraskuuksi on sovittu parit keikat Oranssi Pazuzun kanssa. 88 SOUNDI TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN Kaikkea muuta kuin herkkää D omovoyd on paitsi slaavilaisessa mytologiassa esiintyvä kodinhenki myös Seinäjoelle kotiutunut, doomahtavaa psykedeelistä happorokkia soittava yhtye. Mikä on suosituskuositus kotikuunteluun, ja mitä syksy tuo Domovoydille tullessaan. Muita mielleyhtymiä ovat kepulaisuus, erinäiset uskonnolliset liikkeet ja esteettisesti epätoivoinen kaupunkikuva. Alkuvuodesta äänitettiin ne uudestaan ja nyt siellä digattiin niistä. – Nauhoitusten aikaan me inspiroiduttiin vahvasti Otto Muehlin samannimisestä taideperformansista, jonka lisäksi juuri kontrasti albumin nimen ja sisällön välillä kiehtoi. – Kaikissa aiemmissa bändeissä on ruvennut ärsyttämään muut ihmiset. Ei ainakaan mitä tulee hurmaavan rämisevää garagepunkia soittavan The Achtungsin nokkamies Joniin, kun hän kertaa aiempaa bändihistoriaansa. Vuonna 2010 Kaustisilla samaa lukiota käyneet Niko, Oskar, Dmitry ja Axel perustivat yhtyeen nimeltä Potbelly. Sen isompia myönnytyksiä on kuitenkaan turha odottaa. Nyt eletään ja nautitaan tästä hetkestä. Parhaimmillaan Domovoydin kappaleet yltävät eeppiseen 16 minuutin mittaan. Perustin bändejä ja hain niihin soittajia, mutta halusin tehdä kaiken ite. Kyllä sieltä koukkuja löytyy, mutta ne on vaan siellä särön peitossa, Reatardsin nimeen vannova Joni vakuuttaa. Meidän musiikki kun on kaikkea muuta kuin herkkää. – Aluksi pyrimme luomaan hypnoottisen painostavan tunnelman ja katsotaan sitten mihin kappale lähtee kehittymään. Ne oli huonosti äänitettyjä ja ne ei kelvanneet niille. – Sitähän se. En mä varmaan hankala ollut, mutta sellainen nihkeilijä, luonnehtii kitaristi-laulaja itseään. Lp:n julkaisijan metsästyksen ohella bändi pitää pyörät pyörimässä suunnittelemalla tulevaa ep:tä ja pohtimalla, kannattaako kasettijulkaisuista vielä ottaa uusintapainoksia. Nimestään huolimatta levyn sisältö on kaikkea muuta kuin herkkää. – Ehkä se levy ei ollut sitä mitä siellä ajateltiin ja silloin köysi katkesi. Lyriikat Oskari ammentaa klassisista kauhukirjoista ja mytologioista, joiden muotoon hän pukee paikon hyvinkin henkilökohtaiset tekstit. Jos asiat olisivat menneet kuin ruotsinkielisellä länsirannikolla sijaitsevassa kesähuvilassa, katalookissa olisi jo täyspitkäkin
Mitähän tuo ihminen kokee juuri nyt, entä tuo ja nuo tuossa. SOUNDI 89. – Kappaleeni syntyvät juuri sillä tavalla. Vai päättyykö. Kappale päättyy surumielisesti. Näin ei kuitenkaan käy. Ei sitä voi tietää. – Kolmessa vuodessa olen ehtinyt tehdä niin paljon, etten oikein itsekään käsitä. Se kello on jotain, mikä tiedetään niin maalla kuin kaupungissa. Yonan seuraava kokonaan omaa materiaalia sisältävä soololevy julkaistaan syksyllä 2014. Kaikki haluamani jutut ovat menneet läpi. – Mukana on muutama itse tekemäni kappale sekä versioita omista tangosuosikeistani. – Tällaisia huomaan kuvittelevani. Kun esimerkiksi istuu metrossa maanantaiaamuna, ei voi tietää, jos vieressä istuva ihminen käykin läpi elämänsä emotionaalisinta hetkeä. Olen vähän kuin Peppi Pitkätossu. Tämä ei ole hänen kohdallaan lainkaan harvinaista. – Ennen ensimmäistä levyäni elätin itseni taidemallina. 60° 10' 7.445", 24° 56' 33.11" ”Ootan kellon alla ystävää on iltapäivä puoli viis En vielä häntä missään nää mut tiedän, saapuu kuitenkin” Yonan sydän sykkii kaupungin rytmissä, vaikka hän rakastaakin myös metsää. Jousia tulee mukaan aiempaa vähemmän. Se kertoo odottamisesta ja odottamisen aikana tehtävistä havainnoista. Siitä idea lähti ja loppu on mielikuvitusta, kappaleen säveltäjä ja sanoittaja Yona eli Johanna Louhivuori kertoo laulun synnystä. Voin vain tehdä musiikkia. – Päähenkilö on odottamisesta huolimatta nauttinut illasta, tarkkaillessaan ihmisiä ja pohtinut heidän tarinoitaan. Hän voi kuunnella musiikkia, voi olla, että hänen äitinsä on kuollut samana aamuna. Sen melkeinpä kaikki tietävät – tulee sitten läheltä tai kauempaa. Kellon alla -kappaleen sovitus sai lopullisen muotonsa, kun Liikkuvat pilvet -yhtyeessäni silloin vielä mukana ollut laulun toinen säveltäjä Jorma Kalevi Louhivuori sovitti kappaleen ja improvisoi siihen trumpettisoolon, Yona muistelee. > Laulun paikka Teksti: Visa Högmander Stockan kellon alla Yona: Kellon alla Levyltä Pilvet liikkuu, minä en (2010) Sanat: Yona, sävellys: Yona, Jorma Kalevi Louhivuori, sovitus: Jorma Kalevi Louhivuori O letko koskaan sopinut tapaavasi ystävän tietyssä paikassa tiettyyn aikaan ja ystävä on tehnyt oharit. – Halusin viedä biisin nimenomaan Stockan kellon alle. Laulaja-lauluntekijä pitää kyseistä sijaintia klassisena kohtaamispaikkana Helsingin ydinkeskustassa. K ellon alla -laulu tapahtuu yhden illan aikana. Biisin draaman kaari nousee toiveikkaaseen huippuunsa tuon jammailuhenkisen c-osan ja trumpettisoolon aikana – jos tarinassa odotettava ystävä kuitenkin vielä saapuisi paikalle. K esällä Yona kruunattiin Tangomarkkinoilla tangoprinsessaksi. Tein levyllä yhteistyötä muun muassa Kerkko Koskisen kanssa, laulaja kertoo. – Huomaan usein jumittuvani tuijottamaan ympärillä olevia ihmisiä ja miettiväni, että mitähän he käyvät läpi elämässään. Pakotan itseni nyt tekemään vähän eri tavalla musiikkia. Rakastan luontoa ja metsässä olemista, mutta samalla sydämeni sykkii kaupungin rytmissä. – Olen saanut neuvoja, että pitäisi ottaa vähän rauhallisemmin. Häneltä ilmestyy marraskuussa levyllinen tangoa. En tiedä, miten maltan odottaa! Luvassa on totuttua rouheampaa soundia, jopa särökitaroita. Odottaminen on ollut sen arvoista. Yonan kappale Kellon alla kertoo juuri siitä. Siinä hommassa joutuu pysymään paikallaan ja odottelemaan. Kelloa tuli tuijoteltua paljon. – Ennemminkin teksti loppuu toiveikkaasti, Yona sanoo. Minua on aina kiehtonut maalaisromantiikan ja urbaanin ympäristön ristiriita. Kappaleessa kohdataan ”vanhat kansakoulun kuomat nuo”, kuullaan soittoa, josta muistuu mieleen puisto Monrepos’n ja jossain vaiheessa muukalaisen katse kohtaa toisen. Siitä tulee mielenkiintoinen levy. Kuva: Visa Högmander Laulu Sarjassa käydään paikoissa, joista laulut kertovat ”Ootan kellon alla ystävää / nyt jo taidan tietää sen En häntä enää koskaan nää / Miks silti oottaa tahtoisin” Y ona kertoo Kellon alla -kappaleen syntyneen yhdeltä istumalta. Jos olen halunnut johonkin biisiin käyrätorvea, olen saanut tahtoni läpi. Sävellän pianolla, jota soitan välttävästi. Tapahtumapaikkana on Helsingin keskustassa sijaitsevan Stockmannin tavaratalon Aleksanterinkadun puoleinen sisäänkäynti ja sen päällä sijaitseva ”Stockan” kello
Ajokortittomana kuljen työ matkat aina pyörällä, paitsi talvi sin, koska olen vilukissa. Ostin välittömästi tuon laatikon ja tallensin sen kän nykkääni. Kadeh dittavan taitava tyyppi – reilu parikymppinen Mikihän on myös mai nion The Scenes rockyhtyeen kita risti ja biisinteki jä. Olen innoissani asiasta en kä malta odottaa, et tä pääsen testaamaan mikkiä. Sitä tuli sitten katsottua kaikki tuo tantokaudet Netflixistä, noin kol me jaksoa illassa keskivauhtia. DJPP kuiten kin pakotti luomaan Instagramti lin. Haluaisin osata laulaa yhtä uljaasti kuin hän. Vielä viime vuonna epäilin Instagramia ja mietin, mitä järkeä on katsoa toisten oudosti sävytet tyjä kännykuvia. Parhaiten puto aa joku kelpo kokolihamor jes, mutta kaikki on hyvää. Nyt Netflixin suositukset ovat huvittavia, puolet veristä kauhua ja puolet lastenohjelmia. > Viimeinen sana MIKKO MERILÄINEN OLEN OLLUT jostain ylä asteen nurkilta saakka ihastunut samaan tyt töön. Kun kahdeksanvaihteisen Helkamani vaihteis to hajosi taas, kaivoin naftaliinista fantsun kesäpyöräni, nimittäin sikamaisen hienon läskiren kaisen Electra 8 ball cruiserin, jol la on makeaa kurvailla hieman hi taammin luu ulkona. Silti vain salaa, yöllä ja jääkaa pin oven raossa tai peiton alla nau tittuna. Skippasin Foxilla pyörineen sarjan kaikki tuotantokaudet, mut ta kun se alkoi pyöriä uudestaan alusta päätin katsoa yhden jakson. Keikkajärjestäjien ostamat sukat ovat vaan harmillisen usein aika tylsiä. . Olen jonkinlainen mikrofonifriikki. Miksi. Tykkään kovasti erilaisista rockelämäkerroista. Jos makkara on kylmä nä hyvää, on se sitä myös kuu mennettuna, grillattuna ja paistettuna. Syytän siitä houkutusten täyttämää maailmaa ja lyhyttä keskittymiskykyäni. Kylmänä ja ilman sinappia toki. Sinänsä niille ei hirveästi olisi tarvetta kun keikka raideriin kuuluu sukat. Vaikka olen paatunut rokkihem mo, niin Olavi Virta on aina ollut lauluidolini. Usein jalasta löytyy jotkut ki vat kirjavat ja pirtsakat sukat. Omia kuvia tulee lähetettyä silloin tällöin, liian har voin tosin. mustabarbaari, armanalizad ja mr pimgoodgame. kymppituumaisella. Kuten yllä ole vasta kuvailustani pystytte päätte HEMMO PÄIVÄRINNE LUKEMINEN on hyvää vastapainoa raskaalle työlleni. Kir jakaupassa käteeni osui Ken Hens leyn ja Mika Järvisen Uriah Heep muistelmateos, joka palautti mie leeni 1970luvun alun rutisevan in tiimit vinyylitunnelmat kouluajoil tani, kun haparoimme naapurin kaverien kanssa ensimmäisiä mu siikkikokemuksiamme ja harjoitte limme peilin edessä tennismailas kaaloja. Ei viikatetta tai luurankoa, ja pe lottelun sijaan humaania poh dintaa elämästä ja ih misten valinnoista. Peukkuvai voja on alkanut ilmaantua. Tvosastolla on ollut tyhjää, kos ka Breaking Bad STIG EN OLE pitkään aikaan seuran nut aktiivisesti mitään tvsar joja mutta The Walking Deadiin jäin kouk kuun. Koen sen vaikeaksi monella tapaa, muun muassa pituuteni, huonon makuni ja kehittymättömän värisil mäni takia. Muutoin käytössä on vinyyli tai cdformaatti. Sar ja herätti jo ohimenneen kauhu ja splatterinnostuksen henkiin ja nel jättä tuotantokautta odotellessa on tullut katsottua saman henkisiä lef foja. Walterin ja Jessen huumebis nesten seuraaminen on ollut paras ta tvviihdettä sitten Wiren. Ja julkisuudes sa suurisuinen, kuten nuoren tai teilijan kuuluu kin olla. Nii tä tarttuu mukaan reissuilta. Kuvattomia pitkiä tarinoita, joi ta myös romaaneiksi kutsutaan, lu en valitettavan harvoin. Neil Gaimanin Sandmansarjakuvassa alun perin esiin tynyt ja sieltä omiin tarinoihinsa päätynyt Kuolema on kiehtovimpia sarjakuvahahmoja. Seuraan mikrofo niaiheisia foorumeja, raken telen ja modailen mikrofone ja, välillä myös käytän niitä työssäni. Vähän aikaan sit ten vaasalainen mikrofonin rakentaja Martin Kantola il moitti Youtubekanavallaan uudesta mikrofonimallistaan NU47V. Martinilla meni kaksikymmentä vuotta sen kehittelyssä. lemään, kyseessä on hyvin monin tavoin totutusta poikkeava kuole mahahmon käsittelytapa. Ne ovat sarjakuvaa parhaimmillaan – kauniita, kiehtovia, viisaita ja haus koja. Lapsuuteni suosikkikark ki Hopeatoffee on julkaistu uu delleen. Se on kopio legendaarises ta Neumann U 47 mi kistä. Nyt hivelen puhelimen näyttöä peukulla alhaalta ylös aivan liian monta kertaa päivässä. Egmontin juuri jul kaisema kovakantinen Kuolemasarjakuvakir ja pitää sisällään kaksi 1990luvulla julkaistua tarinaa: Elämisen kallis hinta ja Elämä on parasta aikaa. Tai Gilmoren Tyttöjen, jota ei tietenkään voita mikään. Olen muuten kin ollut aina vähän jäljessä täm möisissä jutuissa, vastikään vasta Myspaceenkin liityin. Ilahduin suuresti, kun havaitsin, että Olan koko 601 biisin tuotanto oli julkaistu uudelleen 24 cdlevyn boksin myötä. Ja vaikuttavasti loppuikin, mikä oli suuri helpotus, sillä Lostin sysipaskan finaalin jälkeen olen kauhulla pelännyt sarjojen lopetuk sia. Omistan varmuuden vuoksi viisi polkupyö rää, koska joku niistä on aina risa na. Vinyylifetisismiäni olen tyydyt tänyt muun muassa kauniin valkoi sella David Sylvianin Do You Know Me Now / Where’s Your Gravity. Hänen nimensä on Kuolema. Sinäkin beibi. Taideprojek tiin tehty musiik ki sujahtaa sopi vasti juuri siihen herkulliseen pop ja taidemusiikin välimaastoon, missä David on seikkaillut usein ennenkin. Suosik kiprofiilejani ovat muun muassa loppui. Kukapa ei. Kuuntelen usein mp3 musaa, mutta vain työmatkoilla. Makkara ei liity musiikkiin, mutta se on ehkä suurin intohimo ni. En vielä osaa sanoa, että tulenko lukemaan sitäkään loppuun, mut ta jotain erittäin mie lenkiintoista romaanin kielessä, kuvailuissa ja tarinassa on. Suloiseen gootti tyttöön, joka on kau nis, sympaattinen, ka rismaattinen ja haus ka. Nyt toffeen koostumus on näemmä ai empaa pehmeämpi, kun paikat kaan eivät irtoa enää hampaista. Jäin jo kolmen namun jälkeen taas pysyvästi nami koukkuun ja pyysin, ettei perheeni ostaisi sitä minul le edes pyynnöstä, tosin Hopea 90 SOUNDI Tällä palstalla kaksi Soundin toimittajaa ja yksi vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. kuitenkin aloitin lukea bussimat koilla Miki Liukkosen esikoisromaa nia Lapset auringon alla. Saan niistä iloa arkeen. Olenkin keksinyt ta van tyydyttää shoppailun tarvet ta huomaamattomasti ja edullises ti. Olen huono shop pailemaan vaatteita. Sukkapare ja kertyy ihan mukava määrä vuo dessa
Nilsiä, Tahko Piazza, 13.12. Pori, Bar Kino, 29.11. Rauma, Kalliohovi, 30.11.Turku, Kooma, 05.12. Turku-Tukholma, Viking Line, Grace-risteily • www.facebook.com/egotrippi KINGS OF LEON UUSI ALBUMI BACK TO FOREVER NYT KAUPOISSA! UUSI ULJAS ALBUMI NYT KAUPOISSA! KINGSOFLEON.COM LISSIE LIVENÄ HELSINGIN THE CIRCUKSESSA 12. HELSINKI, SAVOY, 16.10. Oulu, Club Teatria, 22.11. Hyvinkää, Hopealyhty, 19.10. MARRASKUUTA. EGOTRIPPI PILVIEN ALLA, MAAN PÄÄLLÄ UUSI LEVY SEKÄ ILKKA MATTILAN TOIMITTAMA KIRJA ”AINA MATKALLA JONNEKIN” NYT KAUPOISSA! 20v. Lappeenranta Monrepos, 09.11. JUHLAKIERTUE: 11.10. TAMPERE, TAMPERE-TALO, 17.10. Joensuu, Kerubi, 14.10. Jyväskylä, Lutakko, 06.12. Kouvola, House of Rock, 25.10. TURKU, LOGOMO, 18.10. Kokkola, Kaarle, 16.11. Lahti, Ravintola Cheri, 15.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo, 28.11. Helsinki, Tavastia 14.12. Vantaa, Shamrock, 26.10. Kuopio, Henry’s Pub, 12.10. Vaasa, Hullu Pullo, 23.11. ESPOO, SELLOSALI, 08.11