U A K PPUJ iens p a S O IKÄL kansi_10_2014_e.indd 1 6.10.2014 15.37. Rock, ralli ja Ramones Apulanta avasi kotialbuminsa 10/2014 SOUNDI 10/2014 6,50 € (sis.alv) SoundI FOO FIGHTERS O FO T E R S H G I F 11 RANE RAITSIKKA ”BUM! JA TAAS MENTIIN” GHOST BRIGADE ”POHJALTA LÖYTYY AINA TOIVOA” MARIANNE FAITHFULL ”EN HALUA VALEHDELLA KENELLEKÄÄN” DJ KRIDLOKK ”OLLAAN TYYTYVÄISIÄ KAIKKIEN SAAVUTUKSISTA” , N I K N I O L L I S Ä L E I V A Ä A T I T E T I LBUMI N A O O K Y K I S T S E K L A SS I M P Y M "VOI OLEMME R YUP: mo o N H "
6.10.2014 14.55. Mukana uudelleen masteroidun alkuperäisen albumin lisäksi kokonaan uudelleen miksattu versio levystä jolla bonuksena alkuperäisen ”Ruoste”-sinkun b-puoli ”Saatana”. Sis. Numeroitu painos. LOKAKUUSSA SUOMALAISEN VINYYLIJULKAISUJA RAJOITETTUINA PAINOKSINA: Uudelleen masteroidun mestariteoksen 180-grammainen vinyylipainos 35 vuoden kunniaksi. Kaksi Donkkareiden klassikkoalbumia nyt uudelleen masteroituina 2cd - erikoispainoksina. Universal aukeama tulostus.indd musiikintuottajat_soundi.indd 8-9 4 CMX – Aura (2LP) 20-vuotis juhlapainos nyt ensi kertaa vinyylinä (180 g). alkuperäisen Juntusen Per Vers -sarjakuvan. 2CD juhlapainos. 40-vuotis juhlapainos 180-grammaisena versiona. Akun tehtaalla alkuperäisistä analoginauhoista uudelleen masteroitu 180 grammainen vinyyliversio hienosta Eppu - kokoelmasta. Hieno Badding-kokoelma nyt ensi kertaa vinyylinä (180 g)
Lisäinf facebo oa o Suom kista: alaisen Musiik in Viikko VIETETÄÄN MUSIIKIN JUHLAA VESA-MATTI LOIRI Kaikkien aikojen Loiri 2CD – ilmestyy 31.10.14 JONNE AARON Risteyksessä CD – ilmestyy 31.10.14 SAMULI EDELMANN Mahdollisuus CD – ilmestyy 24.10.14 JENNI VARTIAINEN Terra Platinapainos CD ARTTU WISKARI Sirpaleet CD JARI SILLANPÄÄ Rakkaudella merkitty mies CD KUNINGASIDEA Nimi on enne CD (saatavana myös vinyylinä) EVA & MANU Cinnamon Hearts CD (saatavana myös vinyylinä) Universal aukeama tulostus.indd 5 6.10.2014 6.10.2014 14.55 14.03
UUSI ODOTETTU ALBUMI KAUPOISSA 17.10. Slipknot tulostus.indd 3 slipknot1.com facebook.com/SLIPKNOT twitter.com/slipknot 2.10.2014 15.47
> Soundi 10/2014 Pääkirjoitus Suorat sanat & Toinen kuvakulma Uutiset Sanoin kuvin Elämäni soundit: Jere Ijäs E-liike: Kimmo Pohjola Jussi Niemen naamakirja: Linton Kwesi Johnson 20 Digi 21 Päivä musiikkiteollisuudessa: Puppa J 22 Soundi-haastattelu: Rane Raitsikka 30 Klassikkoalbumi: YUP – Homo sapiens 36 Ghost Brigade 38 Foo Fighters 44 Manna 46 Marianne Faithfull 48 Dj Kridlokk 49 Kotialbumi: Apulanta 54 Levyarviot 70 Oton vinyylit 72 Bazook At The Gates Lordi Amaranthe 78 Tarkkailuluokka: Saijaa Saijaa 80 Laulun paikka: Niko Ahvonen 81 Royal Blood 82 Viimeinen sana & Syntymäpäivä 44 Manna ”On opettavaista päästä kurkistelemaan muihin maailmoihin.” Kuva: Andrew Whitton 8 9 10 12 14 16 18 Foo Fighters ”Tämä on ehdottomasti paras tapa tehdä levyjä.” Kuva: Chris Vidal 38 81 Royal Blood ”Mistä haluaisit ihan oikeasti puhua?” 22 Rane Raitsikka ”Kun punk tuli niin kaikki muuttui.” 30 Klassikkoalbumi YUP: Homo sapiens ”Elämässä ei ollut soittohommia sotkevia asioita.” www.soundi.fi www.soundi.fi 6 SOUNDI sisa?lto?_2014_10_a.indd 6 6.10.2014 15.21
ninni poijärvi – Tie jere ijäS – jere ijäS Samuli eDelmaan – SlipKnoT - .5 The Gray Tommi liimaTTa / Sami mahDolliSuuS ilm. 24.10. 7.10.2014 9.53. 24.10. 24.10. johnny CaSh royal BlooD – S/T STanley/SimmonS/Sharp - Tuure Kilpeläinen ja KiSS - leGenDan SynTy Kaihon Karavaani – KäpäliKKö -lTD CD+T1972-1975 ilm. ANNA ÄX:N AMMATTITAITOISTEN MYYNTINEUVOTTELIJOIDEN “AUTTAA”. Levykauppa Äx:n myyntineuvottelijat haluavat auttaa sinua äänilevyjen hankinnassa. OLETKO HANKKIMASSA ÄÄNILEVYÄ. anTTi heiKKinen – SunriSe avenue – FairyTaleS - BeST oF 2006-2014 riSainen elämä - juiCe leSKinen 1950-2006 leD Zeppelin – iv jimmy roBerT hilBurn paGe remaSTerS ilm. paiTa/Girlie u2 – SonGS oF innoCenCe BranniGan/WinWooD - SynTymä meTalliCa Kuolema ii oSa ilm. ChapTer -lTD CD+T-paiTa yaFFa - SounD TraCKer ilm. 24.10. Heille äänilevyjen kanssa operointi on arkipäivää siksi heillä on hallussaan kaikki mahdollisuudet auttaa sinua levyn hankissa vastaanottamalla rahasi ja antamalla sinulle levyn. 24.10. Tinen ToTuuS ilm. 24.10. Oleellista on edelleen, että raha liikkuu! arTTu WiSKari – SirpaleeT -lTD CD+ T-paiTa/Girlie T-paiTa amaranThe – maSSive aDDiCTive -lTD CD+ T-paiTa/Girlie ilm. Sinun tarpeesi on heille etusijalle. 24.10. Nyt sinun kannattaa ostaa miljoonalla eurolla levyjä, silloin saat kaupan päälle tässä ilmoituksessa esitetyt levyt. Maksutapoja on monia. Aloita lähi Äxästäsi ja jatka osoitteessa levykauppax.fi josta levyt toimitetaan joko kotiisi tai sitten edellä mainittuun Äxään. remaSTerS ilm. irina – miKä mahTaa olla jonne – jonne -lTD CD+T- jenni varTiainen – Terra reBounD – in -lTD CD+T-paiTa/Girlie paiTa plaTinapainoS TiGer & ravenS T-paiTa K!nG – S/T -lTD CD+ T-paiTa/Girlie T-paiTa lenny KraviTZ – STruT KoTiTeolliSuuS – murheen BroWn/eGlinGTon leD Zeppelin - houSeS mailla ii 2007-2014 -lTD panTera - 101-proSenT- oF The holy jimmy paGe CD+T-paiTa/Girlie ilm. 24.10. (nopeimmille Kirja nimmarilla) ilm. 17.10. 24.10. Dream TheaTer – BreaKinG The FourTh Wall -live 2DvD/Blu-ray Devin ToWnSenD – Z² ilm. Levykauppa X.indd 7 Sani – aulanKo heviSauruS – jurahevin iKivihreäT ilm. 17.10. 17.10
vuosikerta Genesis: Selling England By The Pound 8 SOUNDI pääkirjoitus & kolumni -taitto_2014_10_a.indd 8 6.10.2014 11.52. Ensitöikseni suuntasin, kuinkas muutenkaan, musiikkiosastolle. Ja tässä minä nyt istun omalla sohvallani, luen Eisnerin upeaa Myrskyn silmään -kirjaa ja kahlaan läpi isoa levypinoa. Kirjaston käytöstä vieraantumisestani Goat: Commune kertoi eniten se, että poistuessani syli täynnä kirjoja ja levyjä mietin pienen ohimenevän hetken, että pitääkö näistä maksaa jotain. Se oli erinomaisen hyvin käytetty tunti. A-PUOLI > Pääkirjoitus Ilmaista musiikkia! K ävin kirjastossa. Se on surullista, etenkin kun nuoruudessani kirjasto oli minulle äärimmäisen tärkeä paikka, ja paikalliskirjaston musiikkiosaston johtaja ohjasi levyhankinnoillaan mieltymyksiäni enemmän kuin varmasti osasi arvatakaan. Genrestä kuin genrestä ja ympäri maailman. Totta puhuen olin luullut muun maailman jakavan omat kulutustottumukseni ja hylänneen kirjastojen musatarjonnan – onhan streamaus kuitenkin aika lailla vaivattomampaa. Ei sitä samaa loputtomalta tunArt Official Age tuvaa musiikin suota, mihin bittiavaruudessa törmää. Painopaikka Lönnberg Painot Oy ISSN 0785–0891 Aikakauslehtien liiton jäsen Soundi ilmestyy 11 numeroa vuodessa 40. Mutta nyt minä kävin pitkästä aikaa kirjastossa. SÄVELTEN TAHTIIN: Löytyi huippu-uutuuksia, vuosikymmenten takaisia aarteita, hittilevyjä ja obskuuria marginaalikamaa. Luksusta. Maksoin ne hymyillen.) Mikko Meriläinen Päätoimittaja Päätoimittaja Mikko Meriläinen Toimituspäällikkö Heta Hyttinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Ervasti, Antti Granlund, Harri Hakanen, Timo Harjuniemi, Ville Hartikainen, Visa Högmander, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Juho Kankaanpää, Karoliina Kantola, Timo Koskinen, Pasi Kostiainen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kaisla Leveelä, Ninni Luhtasaari, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikko Merilinna, Ole Nerdrum, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Otto Talvio, Eero Tarmo, Arttu Tolonen, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Laura Vähähyyppä, Heidi Välkkilä, Juho Äijö Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312 33101 Tampere Puhelin (09) 4369 2407 (Pop Median vaihde) Sähköposti: etunimi.sukunimi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Oskari Anttonen Erik Kangas Peter Lindroos Oona Lukkarinen Mikko Mali Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma–pe 9–16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Eräänä lauantaipäivänä, kun satuin lähistölle ja oli luppoaikaa. Mutta onneksi olin väärässä, sillä musakirjasto SOUNDI 10/2014 tulvi elämää. Olin taivaassa. Arkinen asia, joka on kuitenkin omalla kohdallani lähes lakannut olemasta viimeisen vuosikymmenen aikana. Ainakin Tampereen pääkirjastosta löytyy myös hifi-tasoinen monikanavalaitteistolla varustettu kuunteluhuone. Ei tietenkään tarvitse. (Tosin ennen kun sain lainata mitään, minun täytyi maksaa pois vuosikausiksi rästiin Khun Narin’s Electric jääneet kymmenien euroPhin Band: Khun Narin’s Electric Phin Band: jen myöhästymismaksut. Istahdin Playland sarjakuvaosaston nojatuoliin ja ahmin sivuja kunnes parkkimittari näytti punaista. Levyjen merestä oli nostettu esille kaikenlaista mielenkiintoista, kuten vaikkapa Daniel Johnstonin kuuden cd-levyn The Story Of An Artist -laatikko. Seuraavaan kirjastovisiittiini ei takuulla mene yhtä kauan. Hyllyt olivat täynnä levyjä, joita myös lainataan. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Ei TEHTIIN NÄIDEN huippuvuosien malliin, mutta kuitenkin. Sekä tietenkin hyllymetreittäin kirjoja ja nuotteja. Löytyi arvokkaita jättibokseja, ja jopa vinyyliosasto oli taas elvytetty. Sen jälkeen menin sarjakuvahyllylle, josta löytyi paitsi häkellyttävän laajasti uutta sarjakuvaa, myös vaikkapa omasta hyllystäni puuttuvat Will Eisnerin klassikot, joita olen viimeksi lukeJohnny Marr: nut kirjaston lukusalissa parikymmentä vuotta sitten. Ja mikä parasta – levyt ja kirjat oli aseteltu Prince: näkyvälle ajatuksella valikoiden
Mille muille alueille voi konvergenssia evolutiivisen paineen johdosta tavoitte leva pornosivusto laajentua. Voisiko Porn hubista tulla musiikin avulla myös rekry kanava. Musiikkia julkaisemalla ovat kilpeään kiillottaneet brändit vaatemerkeistä (Kit sunén kokoelmat) kahviloihin (Starbuck Arttu Tolonen sin cd-julkaisut). Edellisen kohdalla ei, koska muo din ja varsinkin elektronisen musiikin symbioosi on hiukan syvempi. Mutta ku ka Pornhubin tapauksessa antaa ja kuka ottaa. Ainakaan aikana, jolloin amerikka laisessa nettimediassa puhutaan siitä mi ten tämä on perseen syömisen vuosi, ei pornolla voi enää omaa kapinallisuuttaan korostaa. Muusikot > Toinen kuvakulma taas voisivat rajata minkälaiseen porno grafiseen sisältöön heidän musiikkiaan voisi rinnastaa. Ehkä jopa virkistäviä. > Suorat sanat Kimppakivaa musabisneksessä J oshua Abraham Norton julisti itsen sä Yhdysvaltain keisariksi vuonna 1859. Kiinnostaako sinua ura mekla rina. –sink ku, jonka takakannen puhelinnumeroon voi soittaa jos ura meklarina Kansallis osakepankissa kiinnostaa. Luulen, että tulokset voisivat ajoittain olla aika yllättäviä. Minulla on kotona Pave Maijasen Lähtisitkö. Ainakin jälkimmäisen kohdalla assosiaatiossa on uskottavuus riskejä. Olisi hienoa jos juuri videon palveluun ladannut voisi rastittaa sekä sen, mihin pornogenreihin video kuuluu (handjob, interracial, homo) että sen, millaiset musiikkityylit siihen kyseisen auteurin mielestä sopisivat. Vuon na 1991 Michael Jackson vaati, että MTV:n video jockeyt kutsuvat häntä popin ku ninkaaksi. Klikkaa videoon hyllyvän perseen kohdalle upotettua linkkiä! Kuvat: Jarkko Vehniäinen SOUNDI 9 pääkirjoitus & kolumni -taitto_2014_10_a.indd 9 6.10.2014 9.34. Ja Pornhub voisi arpoa näitä kuva- ja ääniraitoja yhteen. Kukaan muu ei tätä arvonimeä itselleen ole ainakaan julkisesti hamun nut. Pornhub lähteekin tavoittelemaan kilpailuetua laajentamalla toimintojaan musiikin suuntaan starttaamalla Pornhub Recordsin. Alun ivan jälkeen se on vakiintunut ja sitä on käytetty täysin vailla ironiaa jo yllättävän pitkään. Porn hubille oli jo tullut ilmeisesti yhteyden otto artistilta, joka soittaa eroottista folkia. Tämä asema on huomattavan kil pailtu. Virkaan ei ollut tunkua. Pornhub taas tituleeraa itseään maail man ykkössivustoksi ilmaisen pornon saralla. Perinteisen musiikin digijakelun lisäksi Pornhubilla olisi tässä mahdollisuus saattaa yhteen amatöörimuusikoita ja -ohjaajia
Elektroniikkajätti joutui erikseen rakentamaan käyttäjilleen U2-albumin poistotyökalun. Veto kannatti, sillä viikossa latauksia kertyi toista miljoonaa. - Kirjoitamme parhaillaan sähköisiä biisejä ja tulevan julkaisun demo olisi tarkoitus saada aikaiseksi kevättalvella. Radiohead-pomo Thom Yorke yllätti kaikki julkaisemalla ilman mitään ennakkovaroitusta soololevynsä Tomorrow’s Modern Boxes. Tuloksena on saatu muun muassa pieruja käsittelevä artikkeli nimeltään Nitric Oxide and Inflammation: The Answer Is Blowing in the Wind. Itse päädyin mukaan rumpali Anssi Nykäsen pyynnöstä ja suostuin toki kunniatehtävään, vaikka vähän pelottaakin, hymyilee Porra. Takavuosinahan Ryan saattoi hermostua pahastikin jos joku meni vitsailemaan aiheesta, mutta aika lienee parantanut haavat. Bassokitaralle ja sinfoniaorkesterille ei ole juurikaan sävelletty suurimuotoisia teoksia, mutta kollegani Timo Hietalan vinkin jälkeen päätin tarttua toimeen. Fanit innostui vat ja pian sivustolla oli pitkälti neljättä tuhatta kysymystä. Tuolloin mieleen syöpyi muutamia hyvinkin mielenkiintoisia anekdootteja, jotka värittävät tätä Radiopuhe- Suuri kosminen ympyrä sulkeutui kun Youtubeen ilmestyi video, jossa Ryan Adams versio lähes kokonimikaimansa Bryan Adamsin Run To You -hitin. Lauri Porra Flyover Ensemble esiintyy Minneapolisin pieni suuri nero Prince on tunnettu ambivalentista suhtautumisestaan internet-aikaan. marraskuuta ja ensi keväälle on suunnitteilla Suomen-kiertue, kertoo Porra. Minilevyn etuihin kuuluu myös se, että sellainen ehtii valmistua ennen kuusikymppisiämme. Hänen sävellystensä tulkitseminen on aina valtava elämys ja samalla mieli palaa aikoihin, kun kuuntelin Pekan albumeja todella intensiivisesti. Kieltämättä jännittää jo nyt, ehkä eniten! Saattaa hyvinkin olla, että nämä savotat riittäisivät osalle kollegoista, mutta Porra vain laittaa lisää pökköä pesään. Kiireet alkavat heti, sillä tämän lehden ilmestymispäivänä basisti-innovaattori soittaa maineikkaan Pekka Pohjolan osuudet Savoy-teatterissa järjestettävässä Laulava Pohjola -iltamassa. Olen myös miettinyt yhtä akustista balladia, mutta muu bändi ei ole tästä ideasta vielä kuullutkaan, kita risti Jarno Mällinen sanoo. limien sielunmaisemaa kuvaavaa kappaletta. – Levyn otsikko on Flyover. A-PUOLI > Uutiset Toimittanut: Timo Isoaho Tähden välit Kuva: Niina Kurkinen Lauri Porra ja jonkinlainen luova kausi Soundinkin sivuilta kiitettävän tuttu Lauri Porra elää hektisiä ammatillisia aikoja. No, sitä pitää vielä miettiä! Uuden U2-albumin pakkosyöttö ihmisten iTunesiin aiheutti niin paljon vastustusta, että Apple joutui taipumaan. Helsingin Juttutuvassa 12. Siitä saatiin taas uusi osoitus kun mies järjesti kyselytunnin virallisella Facebook-sivullaan. Niin ja Stratovariuksen kanssakin pitäisi tehdä uusi levy, basisti nauraa ja päättää: – Tässä on näköjään jonkinlainen luova kausi meneillään ja pitäisiköhän näitä kaikkia projekteja juhlistaa pitämällä kesäloma... Teoksen nimi on Entropia ja puolisen tuntia kestävän konserton kantaesitys on Lahdessa 12. Makkaratehdasbiisi Mestari on poissa on myös melko varmalla pohjalla. – Jean Sibelius 150 vuotta - Ainolasta kohti ääretöntä -projektin ohella kirjoitan musiikkia Lauri Nurksen Nuotin vierestä -elokuvaan. Sinfonia Lahtea johtaa tuolloin Jaakko Kuusisto ja itse taas toimin orkesterin solistina. Solisteina taas toimivat muun muassa Mariska, Tapio Liinoja ja Sami Saari. – Onneksi olen esittänyt Pekan musiikkia aikaisemminkin. Se on pitkä Kuva: Jaani Föhr Radiopuhelimet sähköistyy ja eeposmainen numero: moni kaveri oli nimittäin aikoinaan töissä 90-luvulla lopetetulla makkaratehtaalla ja rumpali Jyrki Raatikaisen isä taas oli lihanleikkaajana teurastamon puolella. Pohjola-konsertti saa pian seuraa Porran kolmannesta sooloalbumista. – Kaikkiaan tavoitteena on kasata kuuden tai seitsemän biisin minialbumi, sillä se tuntuu sopivalta mitalta tällaiselle rähinälle. helmikuuta. – Lisäksi sävellän parhaillaan konserttoa sähköbassolle ja orkesterille. Prince vastasi niistä tasan yhteen, ja siihenkin vain linkillä. – Pari varsin menevää sävellystä on jo saanut nimet: laulaja J.A. Mäki on kirjoittanut kappaleen Paha kuolkoon ja minä tein Kvanttidiskon. 10 SOUNDI uutiset_2014_10_b.indd 10 6.10.2014 15.10. Hän laittoi levyn myyntiin BitTorrent-tekniikalla kuuden dollarin maksua vastaan. Konsertti esittelee vuonna 2008 menehtyneen Pohjolan maailmankuulua musiikkia, mutta tällä kerralla instrumentaalimateriaali saa kylkeensä muun muassa Jarkko Martikaisen, Vexi Salmen ja Aki Tykin uudet tekstit. Suomen luotettavin rytmikone Radiopuhelimet palaa tuttuihin musiikillisiin maisemiin akustisen Ei kenenkään maa -levytyksen jälkeen. Joukko ruotsalaisia tiedemiehiä kisailee sillä, että kumpi pystyy kätkemään enemmän Bob Dylan -sitaatteja julkaisuihinsa. – Konsertin idea tuli Pekan kanssa aikoinaan soittaneelta Jussi Liskiltä
Bowie julkaisee marraskuun puolivälissä myös Nothing Has Changed -triplakokoelman, jonka täkynä on kaksi julkaise matonta kappaletta. Let Me Sleep Beside You ja You Turn To Drive -biisit tehtiin vuoden 2001 Toy-albumille. Elo kuussa 2013 kuvatun doku mentin on ohjannut brittiläi nen Hamish Hamilton. Kuva: Henrik Mikander Joona Björkroth David Bowie -näyttely saapuu Suomen elokuvateattereihin Alun perin Lontoon Victoria and Albert -museoon pysty tetty David Bowie Is -näyttely saapuu myös suomalaisten ulottuville. Marraskuun 12. Supermassive: Circle vastaan Circle! Porilaisryhmä Circle soittaa erikoisen Circle vs. Kuusumun Profeetta valmistelee ”äärimmäisen kunnianhimoista teosta” Porilaisen luovan hulluuden ele gantti ilmentymä Kuusumun Pro feetta vetäytyy pian studion uume niin, mutta sitä ennen yhtye esiin tyy kolmesti kotikaupunkinsa poik kitaiteellisessa Millai muute -tapah tumassa 24.–25. – Jos taas puhutaan studiotyös kentelystä niin homman huolelli suudesta kertokoon jotakin se, että Mikko Kaakkurinniemen virvelirum mun kalvo vaihdettiiin purkituksien aikana kuusitoista kertaa! AC/DC:n kokoonpano muuttuu Rock Or Bust -studioalbumin marraskuun lopulla julkaisevan AC/DC:n täytyy tulla jatkossa toimeen ilman selkärankaansa. Lähes valmista musiikkia on tällä hetkellä olemassa yhdeksän kappaleen eli noin tunnin verran, Elo sanoo. Malcolmin tilalla stadioneilla esiintyy hänen veljenpoikansa Stevie Young. – Keikka-aikatauluni on ollut ki reä, joten albumin tekeminen su jui haastavissa merkeissä. Uusien biisien suunnittelu on ollut todella mielenkiintoista! Jukka Poika löysi elämäntyylin Jukka Pojan viides soololevy ilmes tyy näinä päivinä. – Rynnistämme studioon intoa puhkuen vielä loppuvuoden aikana. – Emme ehtineet metsästysreis sulle, mutta pääsimme nuuhkimaan ehtaa mustakarhun jätösläjää, laula jakitaristi Mikko Von Hertzen kertoo. – Jo nyt tuntuu siltä, että bändi on taas löytänyt hieman kadoksissa olleen alkuaikojen innostuneen fiiliksen. Mutta pa rempi niin, että töitä riittää! Näistä ajatuksista syntyi otsikko Elämäntyyli, muusikko sanoo. – Videobiisi Crzybailaaja ei kerro vaihtelevasta kokonaisuudesta pal joakaan, mutta kyseisen kappaleen esittelemää häröyttä löytyy toki muiltakin levyn raidoilta. Soitam mekin Supermassivessa vain uutta, tilaisuutta varta vasten väännettyä musaa, ja kokoon panomme käsittää kymmenen muusikkoa, kertoo basisti Jus si Lehtisalo ja lupaa että keik ka ilmestyy myöhemmin myös levymuodossa. – Halukkaita kitaristeja löytyi yllin kyllin. SOUNDI 11 uutiset_2014_10_b.indd 11 6.10.2014 15.11. Albumia ei koskaan virallisesti julkaistu mutta nettiin se pääsi vuota maan pari vuotta sitten. Orkes teri toteaa: ”Nämä eivät ole mitään tavanomaisia konsertteja, sillä yh tye on valjastettu post-apokalyp tisten markkinoiden orgaaniseksi osaksi.” – Tulevissa iltamissa toisiinsa tör määvät kaksi rinnakkaista projektia: parin edellisvuoden Millai muute -tapahtumissa rakennettu Porin historian dystooppinen rinnakkais todellisuus sekä Kuusumun Pro feetan kunnianhimoinen Salattu planeetta -projekti. Bändi työskenteli tuottaja Garth ”GGGarth” Richardso nin kanssa The Farm -studiolla Van couverissa. Salattu planeetta ja sen ”oheistuot teena” valmistuva uusi Kuusumun Profeetta -levy ilmestyvät ensi vuo den aikana. – Keikka jatkaa Circle/Falcon (ex-Circle) -touhuja ja tämä on askel kohti yritysmaailmasta kin tuttua fuusioitumista. Joona vakuutti soittotaidon lisäksi asenteellaan, luovuudellaan, ammattitaidollaan ja avarakatseisuudellaan, rumpali Tuomas Rauhala kuvailee. Su permassiven järjestäjät kysyi vät spesiaalikeikkaa ja ehdotti vat soitettavaksi Circlen 90-lu vun materiaalia. For The Imperium: Yksi poistui, kaksi tuli tilalle Ansiokasta modernia metallia tykittävän helsinkiläisen For The Imperiumin kokoonpano on uudistunut, sillä asemapaikalta poistuneen kitaristi Ville Suorsan tilalle on ilmestynyt muun muassa Brymirissäkin taiteileva Joona Björkroth. Kerrohan hieman enemmän Salatusta planeetasta! – Tosiaan, valmistelemme äärim mäisen kunnianhimoista ja uraa uurtavaa teosta, joka tulee olemaan Kuusumun Profeetan uuden musii kin ympärille rakennettu audiovisu aalinen, interaktiivinen, surrealisti sen seikkailupelin elementtejä sisäl tävä universumi. Herrahan on ilmiömäinen kiipparisti ja hän tuo soundiin aivan uutta väriä, rumpali kertoo. Ajattelimme kuitenkin odottaa vielä muu tamia kymmeniä vuosia ja tä räyttää vasta sitten livesetin toivebiisejä ja -levyjä. Australialaislegendaa aikoinaan perustamassa ollut komppikitaristi Malcolm Young on nimittäin sairastunut dementiaan eikä miestä enää jatkossa nähdä sydneyläisyhtyeen riveissä. lokakuuta, osana muu tenkin erittäin kiinnostavaa Supermassive-tapahtumaa. päivä esite tään yhdeksässä suomalaises sa elokuvateatterissa näytte lystä tehty dokumentti. Marraskuussa 1973 perustettu AC/DC aikoo seuraavaksi lähteä maailmankiertueelle, joka juhlistaa bändin nelikymppisiä sekä uutta Rock Or Bust -pitkäsoittoa. Kokonaisuu dessaan Millai muute muistuttaa abstrakteja, futuristisia markkinoita, basisti Mikko Elo kertoo. Ainakin tavallaan. – Panun kanssa työskentely on luonnollisesti entuudestaan tuttua. lokakuuta. VHB: Pitkäsoitto purkissa Von Hertzen Brothers on saanut kuusiviikkoisen nauhoitusurakkan sa päätökseen. Samalla FTI pestasi kosketinsoittajan ja ryhmää vahvistaa jatkossa myös Tuomaksen veli Panu. Circle -konsertin Helsingin Tavastia lla 23
Suomi-poika laskettelee suksilla rinteeseen kopsahtaneen kömpelön jättiläisen yli. Kehenkään ei voi luottaa, ja kyyniset viranomaiset käyttävät arveluttavia menetelmiä. Saksaan sijoittuvan elokuvan keskushahmo on Hoffmanin esittämä agentti, jolla on huonot elintavat. Nightcrawler on yhtä aikaa omaperäinen jännitys elokuva ja terävä uutismaailman satiiri. Edellisen kekse liäisyyttä ja jälkimmäisen älyllisyyttä se ei tosin tavoita. Kirjaan poimitut ruudut ja sarjat ovat paitsi kiinnostavaa ajankuvaa, myös tässäkin ajassa naurattavaa ja hämmästyttävää luettavaa. Rockbändien valokuvaajana ja Joy Divisionin Ian Curtisista kertovan Controlin ohjaajana tunnettu Anton Corbijn on tarttunut John le Carren dekkariin. Daavid ja Goljat. Tappavan selviytymiskisan sijaan nuorisojoukko on vangittu valtavan labyrintin uumeniin. Mika Lietzénin nuoruuskuvaus 1986 on todella taidokasta sarjakuvaa sekä kuvan että sanan puolesta. Tyylikkään elokuvan jännitys on rakennettu pienillä keinoilla. Kirjan tekstiosuudessa taustoitetaan asiayhteydet riittävällä tarkkuudella ja kerrotaan piirtäjistä kuvien takana. Raisa on yksi laitoksen asukkaista. Joni suorittaa siviilipalvelusta ongelmanuorten laitoksessa. Kesäiseen kuvastoon yhdistyy kauniita ja ahdistaviakin visioita, joissa unet ja harhat sekoittuvat todellisuuteen. Gyllenhaal tekee Nightcrawlerissa unohtumattoman roolisuorituksen. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN HHHH Kynä edellä vihollista päin VILLE HÄNNINEN JA JUSSI KARJALAINEN: SARJATULTA – SOTA-AJAN SUOMALAISET PILAPIIRROKSET JA SARJAKUVAT (JALAVA) HE OVAT PAENNEET LABYRINTTI A MOST WANTED MAN J-P Valkeapään esikoisohjaus Muukalainen (2008) oli voimakas ja runollinen elokuva, joka noteerattiin ulkomaillakin, vaikka Suomessa katsojia ei löytynyt. Kuuden vuoden tauon jälkeen ilmestynyt He ovat paenneet on tyyliltään aivan erilainen. Murhat ja kuolonkolarit eivät ole hänelle traagisia kuolemantapauksia vaan hyviä keikkoja. Sen visuaalinen maailma on rosoinen ja suorastaan arkinen, mutta samalla myös uskottava ja todellinen. Labyrintti on sujuvasti etenevä seikkailu, josta tulee Nälkäpelin lisäksi mieleen myös klassikkoromaani Kärpästen herra. Kukaan ei tunnu tietävän, miksi heidät on suljettu pelottavaan paikkaan, jonka sokkeloissa vaanii jättihämähäkkejä muistuttavia mekaanisia hirviöitä. Hampuri on monien maiden tiedustelupalveluita kiinnostava paikka, sillä siellä aikoinaan suunniteltiin New Yorkin terrori-iskut. On vilkas mielikuvitus ja legenda koulun kummituksesta, joka nivoutuu paikkakunnan lähihisto riaan kouriintuntuvasti. Joukossa on useita todella taitavia piirtäjiä ja sanailu on terävää. Lopun käänteet jäävät vaille selitystä, mutta se ei vähennä niiden tehoa. Keskiöön nousee nuori tšetšeenimies, jolla on hallussaan miljoonien arvoiset asiakirjat. Kiiluvasilmäinen Lou on maanisuudessaan yhtä pelottava kuin pahin psykopaatti. ELOKUVAT Kummitustarina TEKSTI: JUSSI HUHTALA MIKA LIETZÉN: 1986 (ASEMA) NIGHTCRAWLER Maanista uutiskuvastoa M istä tietää, että amerikkalaisen elokuvan päähenkilöllä menee huonosti. Paksussa opuksessa on valtava määrä kuvia. Voi kunpa tämä saisi jatkoa vaikka seuraavien vuosilukujen muodossa. Uusi tulokas Thomas (Dylan O’Brien) haluaa löytää tiensä ulos labyrintistä ja hänestä tulee yksi Juoksijoista, jotka pääsevät tutkimaan sen sokkeloita. Viski maistuu ja röökiä palaa, mutta se ei vakoilutöitä haittaa. Kirjasessa harmittaa ainoastaan sen ohuus: näistä hahmoista ja tästä miljööstä olisi helposti voinut imeä muutaman kymmenen sivua enemmän syvyyttä. Hännisen ja Karjalaisen sekä asiapitoinen että hyvin viihdyttävä tietokirja sukeltaa sota-ajan pilapiirrosten maailmaan pieteetillä. Siitä, että hän ajaa vanhalla pikku Toyotalla kuten Jake Gyllenhaalin esittämä Lou Bloom Nightcrawlerissa. On kotiväelle ja rintamalle suunnattua tsemppiä, viholliselle naureskelua, tiedonvälitystä, ohjeistusta ja monenmoista muuta propagandaa. Juteltuaan kolaritapausta kuvaavan miehen kanssa hän hankkii videokameran ja ryhtyy myymään onnettomuusfilmejä television uutiskanaville. Tavallaan pääosassa on myös öinen Los Angeles, jonka visuaalisen ilmeen kuvaaja Robert Elswit (Magnolia, There Will Be Blood) on taltioinut tyylikkäästi. Corbijn kuvaa vakoilupeliä taitavasti. Joni ja Raisa ovat yhteiskunnassa ulkopuolisia, mutta pako antaa heille toivoa paitsi vapaudesta myös rakkaudesta. Gilroy osoittaa olevansa erinomainen ohjaaja. A-PUOLI > Sanoin kuvin Asiaa populaarikulttuurin ytimestä. Kaupungin islamilaisyhteisö on sen takia jatkuvan valvonnan alla. He lähtevät yhdessä pakomatkalle vanhalla Volvolla halki kesäisen Suomen. Piirrosjälki on teknisesti upeaa, ilmeikästä sekä kuvakulmia ja -kokoja taitavasti käyttävää. Elokuvan keskushahmoina on kaksi nuorta. A Most Wanted Man jäi helmikuussa kuolleen Philip Seymour Hoffmanin viimeiseksi elokuvaksi. Looseri-Lou hankkii elantonsa pikkuvarkauksilla, kunnes hän eräänä yönä näkee auto-onnettomuuden. HHH HHHH TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN HHHH 12 SOUNDI sanoin kuvin_10_2014 -taitto_a.indd 12 6.10.2014 11.51. Paikoin huumori tuntuu näin jälkikäteen jopa makaaberin mustalta. Lou ei tunne myötätuntoa onnettomuuksien tai ryöstöjen uhreille: hän vain haluaa saada mahdollisimman dramaattista liikkuvaa kuvaa. Tarina vetää mukaansa heti. Taitavasti kerrottu tarina. On poikajoukko yläasteella, roolipelien lumoissa. James Dasherin romaaniin perustuva Labyrintti muistuttaa kovasti Nälkäpeliä. Tuolla vertauskuvalla levisi Suomi-kuva ympäri maailman lehdistön toisen maailmansodan aikaan. Kohdeyleisölleen Labyrintti kuitenkin tuntuu hyvin kelpaavan, sillä jatkoa on jo tekeillä. Gyllenhaal ansaitsisi Oscarin, mutta sellaista tuskin tulee, koska näin rankkaa hahmoa Yhdysvaltain KU N UDE UKA LEF FA elokuva-akatemia harvoin palkitsee. Nightcrawler on aiemmin käsikirjoittajana tunnetun Dan Gilroyn (Freejack, Medusan perintö) esikoisohjaus. Jälleen yksi nuorille suunnattu orwellilaiseen yhteiskuntaan sijoittuva tieteisjännäri, jonka keskushahmoina on kauniita nuoria ihmisiä
ta juuri koskaan roolia kokonaisuudessa. Hän ei tosiaan ole pyhimys. Miksi juuri Cooder. Elämäkerran julkaiseva kustannusyhtiö Sammakko julkaisee syksyllä myös Leonard Cohenin vuonna 1956 ilmestyneen esikoisrunokokoelman Vertaikaamme mytologioita. Hurmaava mies. Leonard Cohenin elämä perustuu Simmonsin Cohenin itsensä sekä hänen lähipiirinsä kanssa käymiin keskusteluihin. . Sylvie Simmons kertoo yllättyneensä kirjaprojektin aikana muutamista asioista. Vinyylialbumeita on noin 130 kappaletta ja cd-levyjä pitkälti yli 120 kappaletta, sekä singlejä. Ainakin 8000 vinyyli-lp:tä. Jos olisin haastatellut pelkäs tään Leonardia, en olisi saanut selville koko totuutta. – En ole enää aikoihin pitänyt lukua, joka tapauksessa melkein riittävästi. Juuri kenelläkään ei ollut hänestä pahaa sanottavaa. Hänen soolotuotantonsa ohella on mahtavaa keräillä hänen lauluja muiden artistien tulkitsemina. Leonard liikkuu jatkuvasti. Kuinka kauan olet kerännyt levyjä. – Uskomattoman monipuolinen, lahjakas ja näkemyksellinen Cooder on omalla tinkimättömällä taidollaan merkannut useat levytykset oman näköiseksi, unohtamat- Elämäkerta päätyi myös Simmonsin uniin. Suurilukuisesti ovat levyhyllyssä paikalla myös vaikkapa Little Feat, The Band, Southside Johnny, The Byrds, Gram Parsons, Harry Chapin, Jackson Browne, Neil Young, Steely Dan ja kaikki johdannaiset Fagenilta ja Beckeriltä, Barclay James Harvest, Renaissance, Elvis Costello, Nick Lowe, Graham Parker ja moni muu. Leonard on kuin risteytys vakavaa filosofia ja Benny Hilliä. . – Myöskään ei voida sivuuttaa Jimmy Webbiä. Leonard Cohenin elämä kirjoittajan, brittitoimittaja Sylvie Simmonsin. – Vuonna 1968 edesmenneen ruotsalaisen jazz-pianisti Jan Johanssonin laadukkaan tuotannon löysin muutamia vuosia sitten ja olenkin haalinut häneltä myös lähes kaikkea mahdollista. – Ihanana oudokkeena on legendaarisen Unto Monosen sävellyk sien ensilevytykset vinyyleinä ja savikiekkoina. Lähetä esittely kuvineen osoitteeseen soundi@soundi.fi. – Leonard luotti minuun täysin, eikä halunnut edes oikolukea kirjaa. Se yllätti, että Leonard osaa soittaa niin hyvin ukulelea. Välillä olin varma, että olen unohtanut jonkin oleellisen asian kirjasta, mutta sitten tajusin nähneeni asiasta unta. syyskuuta 80 vuotta. Keskustelimme ukulelen soittamisesta pitkät pätkät, mutta emme päätyneet kuitenkaan jammailemaan. Cohen sai kokeneen musiikkitoimittajan välillä punastumaan vitsailullaan. Maestron tasavuosijuhlan kunniaksi tapasimme ensi kertaa suomeksi julkaistavan Cohen-elämäkerran I’m Your Man . Hänen suurin toiveensa oli, etten kirjoittaisi kirjaa pyhästä Leonardista. Ja se pää on todella outo ja mielenkiintoinen. SOUNDI 13 sanoin kuvin_10_2014 -taitto_a.indd 13 6.10.2014 10.04. Myös se oli yllättävää, että hän puhui niin avoimesti lapsuudestaan. – Ry Cooderilta on toden totta kertynyt hyllyyn kaikki mahdollinen, mitä olen löytänyt. Mitä muuta levyhyllystäsi löytyy. Vaikea kuvitella täydellisempää Ry Cooder -kokoelmaa, uskon ettei ainakaan Suomessa ole vastaavaa. Esipuheen kirjaan on kirjoittanut kahta eri Cohen-nettisivustoa ylläpitävä Jarkko Arjatsalo. Tuntuu, että elämäkertaprojektin aikana elin hänen päänsä sisällä. Vuonna 2012 alun perin ilmestyneen kirjan on suomentanut Jouni Jussila. Hän oli lukenut Serge Gainsbourgia käsittelevän kirjani ja kehui sitä MINUN KOKOELMANI vuolaasti. . Mitä häneltä löytyy hyllystäsi. En voi olla mainitsematta Richard Harrisin Mac Arthur Park -versiointia, joka lienee yksi vihatuimmista sekä samalla myös rakas tetuimmista. . Kuva: Visa Högmander Leonard Cohen onnistui yllättämään kokeneen toimittaja-elämä kerturi Sylvie Simmonsin kirjaprojektin aikana monellakin tapaa. Tuhansia äänitteitä käsittävästä levykokoelmastaan huolimatta Harry Nikanderille musiikki on ollut alusta asti tärkeämpää kuin keräily itsessään. Haluatko sinä esitellä oman kokoelmasi Soundin lukijoille. TEKSTI: VISA HÖGMANDER Esittelyssä Soundin lukijoiden levykokoelmat RY COODER ja muut Amerikan legendat Harry Nikander, Helsinki K uinka monta äänitettä hyllyssäsi tätä nykyä on. Vuonna 2001 Leonard tuli Englantiin promotoimaan Ten New Songs -albumiaan. Hän muuttaa asuinpaikkaansakin, kyllä, mutta myös esimerkiksi hänen henkinen elämänsä ja rakkauselämänsä tuntuvat muuttavan. Olet kerännyt laajasti etenkin amerikkalaista musiikkia, ja erityisen paljon sinulla on Ry Cooderin tuotantoa. Haastattelin häntä kolmen päivän ajan Mojo-lehteen. Samaan hengenvetoon hän totesi toivovansa, että joku kirjoittaisi hänestä vastaavanlaisen kirjallisen teoksen, Simmons muisteli. – Slidekitaristelta Lowell Georgelta ja Duane Allmanilta löytyy myös kaikki mitä olen löytänyt. Uudemman ajan mestarilauluntekijöistä on mainittava Prefab Sprout -yhtyeen Paddy McAloon. Kirjassa käydään läpi Cohenin elämänvaiheet syntymästä tähän päivään ja taustoitetaan niin huumekatkuiset masennuskaudet kuin laulajan hengellinen valaistuminen ja rakkaussuhteetkin. Sarkaa riittää jatkossakin! Nordic jazz rules. – Pääsin projektin aikana tapaamaan 99 prosenttia niistä ihmisistä, keitä halusin haastatella elämäkertaan. Ei mikään pyhimys K anadalainen laulaja-lauluntekijälegenda Leonard Cohen täytti 21. En ole mieltänyt sitä oikeastaan keräilyksi kuitenkaan, sillä alusta alkaen on musa ollut pääosassa. I’m Your Man . – Vuodesta 1974 alkaen olen diggaillut musiikkia laajalla skaalalla ja levyjäkin on tullut samalla hankittua. Myös Glen Campbell on Jimmy Webbiä levyttäessään usein osunut maaliin! Mainitse joitain kokoelmasi erikoisuuksia tai helmiä. Löytyy koko levytetty tuotanto 1960-luvun ensilevytyksistä alkaen sisältäen soolot, elokuvasoundtrackit plus huikean monipuolinen sessiolevytysten määrä texmexistä boleroon
– Liittyy Ruotsin reissuun, kun kävimme bändiä porukalla tsekkaamassa. – Sidemanroolissa on erilaiset paineet kuin soolona. Näin kävi ainakin mulle. – Laulujen lähtökohdista tapaan kertoa, että yleensä alan toistella mielessäni vain jotain lausetta, joka sytyttää tavalla tai toisella kiehtovia mielikuvia. Mutta biisi voi syntyä myös niin kuin levyn vanhin kappale Apupyörät pois, joka lähti studiokokeilusta rumpukompeilla, sitten pianolla ja akustisilla kitaroilla. – Omien laulujen ohella soittaminen on minulle äärimmäisen tärkeätä, Jere korostaa. Kaunis melodia ja hauska veto. Omissa jutuissa kelaan joskus enemmänkin sellaista soittamisen yleislinjaa. Tein symbolisen tekstin sitten siihen päälle. – Rock’n’rollin ja kantrivetoisten slovareiden upea liitto. ALBUMI, JOKA ON PYSYNYT KUUNTELUSSA PITKÄÄN ALBUMI, JOKA TUO MIELEEN UNIVERSE-YHTYEEN ALKUAJAT ALBUMI, JOTA ON DIGGAILTU MARKUKSEN JA LATEBIRDSIN KANSSA LEVY, JOKA ON AVARTANUT KÄSITYKSIÄNI MUSIIKINTEOSTA A-ha Stay On These Roads Ryan Adams Gold Tom Petty & The Heartbreakers Damn the Torpedoes J. Tuli ajatus biisistä ultimaattisena sovituksena. Tuoreella nimikkoalbumilla Jere Ijäs hän on jalostanut vahvuutensa oivana lauluntekijänä ja sielukkaana laulajana entistäkin vakuuttavammin. Ihan kaikki loksahtaa aina tolkuttoman hyvin paikalleen. Ethan Johnsin rummut ja täydellisesti ajoitetut akustiset kitarat sekä upea ilmava kokonaissoundi. Verevä levy. Ryan kuulostaa tällä kertaa vähän Jaggerilta, ja laulutoiminta on erittäin koherentisti svengaavaa ja mielettömän taitavaa. Diggaan myös sitä sweetimpää ”saavuthan jälleen Roomaan” -osastoa mieheltä. 14 SOUNDI Elämäni sooundit 10_14 kopio.indd 14 3.10.2014 15.12. Meillä on Koivulan Antin kanssa A-ha-duo. – Ystäväni soitti kappaleen Rock-NRoll demotakseen hauskaa rumpufilliä, mutta mulle kolahti Vikstenin kitararaita. Pettyn systemaattisessa ilmaisussa on outoa vahvuutta. Hän on toiminut myös Jonna Tervomaan yhtyeen kosketinsoittajana ja kitaristina sekä Latebirds-veljeskunnan multimusikanttina ja laulajana. – Jättää sanattomaksi! Sam repii sweet soulin kappaleiksi ja tulee olohuoneeseen. – Levytysten välinen breikki oli venymässä pitkäksi, mutta onneksi Jussi Jaakonaho tuli tuottajana ja muusikkona mukaan ja saatiin Turenki-levyjen kanssa tiimi hyvin kasaan. Että sen voi tarjota joka kerta eri tavalla halutessaan. joka alkaa useamman kuuntelun jälkeen hehkua. Karjalainen & Electric Sauna Laura Häkkisen silmät MINKÄ KAPPALEEN TOIVOISIN ITSE TEHNEENI TAI LEVYTTÄNEENI MIELILEVY, JOKA ON JÄÄNYT ALIARVOSTETTUUN ASEMAAN ONNISTUNEIN TIETÄMÄNI LIVELEVYTYS PARAS ELOKUVAN SOUNDTRACK Amos Lee Violin Paus Paus Sam Cooke Live At The Harlem Square Club The Blues Brothers The Blues Brothers OST – Vaikkei välttämättä kaikkien mielestä se kovin bändin levy olekaan, niin mainitsen tämän, koska oli eka levy minkä ostin, kasettina, ja on pitänyt kutinsa nämä niitten alkupään jutut. Omat Petty-kelat vahvistui. Paras laulaja, paras lausuja – sointi ja artikulaatio. Osa on hauskaa leikkiä, mutta välillä on kunnon proggiksia vaikkapa sähkökitaran ja akkarien sovitusten kanssa. Mahtavaa toimintaa. Niin rullaavaa ja rasitteetonta. – Pinnalta lattean tylsän oloinen pop-slovari. – Peter Svenssonin ja Joakim Bergin kimppaproggis on osoittautunut todella uniikiksi ja kauniiksi poplevyksi, jossa Svenssonin rauhallinen mutta äkkiväärä työskentely antaa hyvää näkökulmaa koko Cardigansin uraan. Ja Soul Stirrers –gospeleita. Joskus se tuntuu vapaammalta. Levytykset kestivät puolisen vuotta ja kiva oli tehdä. Myös Lagerbergin überlaidback rumpujen hakkaaminen on tosi hauskaa. Yksinkertaisesti hieno bändi, jonka juuret on rock’n’rollissa. Myös se Chaplinin Nykyajan biisi (Titine), jossa kulkuri on unohtanut sanat. A-PUOLI > Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen Jere Ijäs K olme albumia The Universe-yhtyeen kanssa levyttänyt Jere Ijäs teki ensimmäisen soololevynsä jo viitisen vuotta sitten. Ahdas pop-sovittaminen tuntui sillä hetkellä tylsältä. – Elokuvalevy on kestänyt yllättäen kuuntelua, koska yhtyesoitto on niin mielettömän vahvaa, että siitä innostuu kerta kerran perään
Kaupoissa 17.10.2014 www.fb.com/Kotiteollisuus SOUNDI 63 Levyarviot 10_14.indd 63 4.10.2014 15.34. Kolmen levyn kokoelma, joka pitää sisällään yhden levyn hittejä, toisen harvinaisuuksia sekä uuden Sotakoira III cover-levyn
Olisiko Muddy Leessa ainesta bluesmaailman omaksi Muumi-ilmiöksi. Kallion ja Pirisen luoma hahmo on niin tosi ja Makkosen kokemukset niin universaaleja, että albumi pärjäisi mainiosti ulkomaillakin. Muddy Leella on laaja tuttavapiiri, joka ulottuu Jo’ Buddysta ja Jessie Mae Hemphillista B.B. (BN siirtyi neliväritaittoon vasta pari numeroa sitten.) Nyt Muddy Leen 2007–2014 ilmestyneet seikkailut on koottu sarjakuvakirjaksi. Tällä kiitoradalla on tilaa kauhoa. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen laitearvioija 16 SOUNDI E-liike 10_14.indd 16 6.10.2014 16.19. Itse saatan modata kaulapainoista soitinta siirtämällä hihnatappia ylemmäs paremman soittobalanssin saavuttamiseksi. Sarjiksen kertomuksissa kun vilahtelee Sharon Jonesin, ja Wilko Johnsonin ohella tamperelaismuusikoita ja välillä jammaillaan esimerkiksi Huurupiilossa. Eebenpuun näköinen Resinatormuovisekoiteotelauta jatkuu mielenkiintoisesti mikrofonien ohi tallaan saakka, ilmeisesti läpsyttelysyystä. Pauli Kallion kirjoittama ja Ville Pirisen piirtämä maanläheinen musikantti on seikkaillut Finnish Blues Societyn julkaisemassa, jo- ka toinen kuukausi ilmestyvässä Blues News -lehdessä, mutta lähes koko ajan mustavalkoisena. Heräilee milloin mistäkin Pauli Kallio ja Ville Pirinen MUDDY LEE MAKKONEN HERÄSI TÄNÄ AAMUNA Suuri Kurpitsa M uddy Lee Makkonen on kiertelevä bluesmuusikko. Nyt tämä basso on julkaistu uudelleen osana Hagströmin Northern Series -sarjaa, joka valmistetaan Kiinan sijasta Tsekeissä. Basso on hyvin tarkka uusinto, ainoastaan erilliset tallapalat erottavat sen alkuperäisestä. Rutkutan vain siitä, että bassoa ei saa sinisenä. Vaikka Muddy Lee on jonkin sortin kiertolainen, voi miehen kiinnekohdaksi päätellä Tampereen seudun. Rutger suunnitteli vuonna 1980 Hagströmin kanssa Super Swede -basson, jota valmistettiin aikanaan vain 364 kappaletta. No emme tietenkään, vaikka mies oli Abba-yhtyeen studio- ja keikkabasisti. Kingiin. Ensinnäkin, albumi on värillinen ja toiseksi, tällaista bluesperspektiivistä asioita tarkastelevaa sarjakuvaa tehdään yleismaailmallisesti varsin vähän. Samalla se saattaisi piilolanseerata laajempaan tietoisuuteen pari täkäläistä artistia. Kaula on hämmentävä leveä, joten se ei kenties sovi talousnakkisormille. Nasevasti kiteytettyjä musiikillis-filosofisia oivalluksia pursua- Rutkuttaja M uistammeko kuka on Rutger Gunnarsson. Etumikki toimii ihan yksinäänkin, joka ei ole vat Muddy Lee -sarjakuvat tarjoavat detskujen löytämisriemun ohella myös runsaasti bluessivistystä. Makkosen arkeen kuuluu kohtaamisia kaunottarien, helvetinkoirien, levykauppiaiden, kriitikoiden ja poliisin kanssa. Jazzbassotyyppiset, hurinattomat ja tymäkät yksikelaiset mikit ovat Lundgrenin Ruotsissa käsin valmistamat. Hakkubasson perseessä on peräti kaksi hihnatappia, jota en ihan ymmärtänyt – onko tässä mahdollisuus nostaa bassoa ylemmäs kesken keikan. Hän on Soundissakin seikkailleen sarjakuvahahmo Ornette Birks Makkosen maanläheisempi isovelipuoli, joka laulaa kitaransa ja ”näkymättömän trionsa” säestyksellä useimmiten kaduilla ja yöpyy milloin missäkin. Lonkalta tulee mieleen vain alan kantaisä Robert Crumb. Se on hienoa paristakin syystä. A-PUOLI > E-Liike Teksti: Esa Kuloniemi Tällä palstalla matkataan musiikin juurille. Unohduin soittelemaan tällä tuntikausiksi. Strippien hahmoja sekä lauluja avataan erillisessä seliteliitteessä, joten albumi on bluesnoviisillekin antava. Basso on tasapainoinen, kevyehkö ja harmoninen. Vaikka hinta on melko korkea (lähes 2000 euroa), niin mielestäni rahalle saa vastinetta. Vapaa bluessielu ammentaa laulunsa ainekset hetkestä. Mahonkikaula menee rungon läpi ja ”siivet” ovat myös mahonkia. Hän on tarkkanäköinen katutason kommentaattori ja filosofi, joka ei piittaa suurista seteleistä. Kyseessä on siis harvinainen ja haluttu keräilypeli. HAGSTRÖM SUPER SWEDE -basso tyypillistä
Se oli merkiltään La Melodiosa. Mä olen lähtenyt siitä, että teen jokaisen soundin itse. Vai kenties käsityönä tehty. Sen mä olen ensimmäisen kerran esittänyt jossain sukujuhlissa ja itkenyt kun se meni päin vittua. Miditetyt haitarit kuulostaa yleensä aivan perseeltä, koska jengit soittaa niillä viulua ja trumpettia tai muuta vastaavaa. 5 Minkä soittimesi tai soittovälineen pelastaisit palavasta talosta . 8 Vintage vai uusi soitin. Mulle oli rakentamassa mittatilaustyönä omaa haitaria näillä systeemeillä Sallassa asunut Matti Luukinen. – Kun mä selviän tuosta konsertista niin lähden soolorundille Meksikoon. Sitä mä aloin veivaamaan, pikkupoikana äijien keskellä. Mulla on tuossa samassa soittimessa akustinen ja elektroninen haitari, joita yhdistelen volyymipedaalilla. – Mun laitteiston ydin on Ableton Live -softa. Nytkin mies on lähdössä Tampere-talolle 50-vuotisjuhlakonserttinsa valmisteluihin, kuulemma testaamaan maamoottoreiden toimivuutta saliympäristössä. Mukana ovat myös muun muassa Heikki Laitinen, tanssijat Reijo Kela ja Minna Tervamäki, painijoitakin tulee lavalle ja Rämsöön moottorimiehet. – Maamoottorit olivat voimansiirtokoneita ennen traktoreita, moottoreita jalaksilla, joita käytettiin viime vuosisadan alkupuolella ajalla ennen sähköä. Rocktronin All Access Midi Controllerilla vaihdan efektit, hoidan looppauksen ja pankkien vaihtamisen. Se on todella mullistavaa koska tällä systeemillä elektronisen äänen saa paljon elävämmäksi kuin normaalissa kiipparissa. Ja niistä lähtee myös helvetin hyvä soundi, Kimmo selventää. Olen sämplännyt lähinnä haitaria. Ennen sämpläämista olen voinut ajaa sinne jonkun Kuva: Marja Seppälä H aitarilegenda Kimmo Pohjosen syksyn kolme viimeistä kuukautta kuluvat hänelle tyypilliseen tappotahtiin. Harmittavasti hän ehti kuolla kesken prosessin syöpään. Tämä laitekokonaisuus on oikeasti se mun haitari. – Kätevyyden, kilohomman takia. – Mielestäni käsityönä itselle tehty on paras. – Haitarin diskanttipuolella on mieletön määrä mikrofoneja, jotka menee omaan kanavaan. Sekä kuivaa että efektoitua soundia – akustista ja käsiteltyä haitaria. Sieltä palattuani on Ismon kanssa perustamani uuden duon enskari Etnosoi!ssa. INVENTAARIO #37 1 Millaiset olivat ensimmäiset soittovehkeesi. – Itse haitari on alun perin italialainen Pigini, jota on modattu todella rankasti ja johon on asennettu itävaltalainen Limex-midisysteemi. Onneksi asia on vuosien saatossa muuttunut hieman avoimempaan suuntaan. 6 "Olen lähtenyt siitä, että teen jokaisen soundin itse." efektin, jolla vielä manipuloin kyseistä soundia. 9 Mitä ilman et koskaan lähde keikalle. Mahdollisuudet ovat loputtomat. Sitä ei voi selittää vaan se pitää kokea. Sen jälkeen lähden Portugaliin soolorundille ja loppuvuodesta on vielä pari keikkaa Minna Tervamäen kanssa. – Olen täysin muiden armoilla tässä asiassa. Lisäksi mulla on looppeja varten volapedaali, wah-wahpedaali ja sämpleripedaali sekä erillinen kontrolleri, jossa teen muutamia mutetuksia ja soundipankin vaihtoja. Mulla lähtee systeemistä Tallenne jolla laitteesi soivat ikimuistoisimmin. – Haitarijengi ja -yleisö on ollut varsinkin Suomessa kovin konservatiivista. Niillä Suomi rakennettiin, niistä saatiin voima päreja puimakoneisiin. Näitä kaikkia voi myös käyttää kimpassa tai erikseen. Sitten olen halunnut myös palkeen sisälle oman mikrofonin, jonka ansiosta saan pelkästä ”keuhkosta” ma- 7 Huollatko kalustosi itse vai käytätkö jotain tiettyä soitinkorjaajaa. KIMMO POHJONEN keita soundeja vaikka koputtelemalla. – Toivo Jaatisen. Se toimii mikserinä sekä efektilaitteena, ja siihen voi myös ladata efektejä. – Olen kerännyt konserttiin yhteistyökumppaneita Pinnin pojista Samuli Kosmiseen ja Arto Järvelästä Ismo Alankoon. – Kaikki kulkee midi-informaationa ja operoiminen tapahtuu speduilla. Lisäksi palkeen sisällä on anturi joka mittaa palkeen ilmankäyttöä ja ohjaa elektronisen äänen volaa sen mukaan kuinka voimakkaasti käytän paljetta. – Kyllä se varmaan tuo läppäri olisi, koska nämä mun soundit on 15 vuoden kehittelyn ja sämpläämisen tulos. – Haitaria, kahta pedaalilautaa ja räkkiä sekä läppäriä. – Haitarin ja Abletonin ohella tärkein laitteeni on analoginen TC Electronics FireworX -multiefektiprosessori, joka on ainoa jäänne vanhasta isommasta räkkisetistä. Haitarin sisässä menee magneettianturit joka ainoaan nappulaan. Ja sen jälkeen sämplään sen. – Tuleva levyni. – Mulla on miditetty haitari, joka on rakennettu monesta kohtaa uusiksi. Bassopuolella on myös oma mikitys ja oma soundi. Mä updeittasin homman läppärille, koska suurin osa keikoista on ulkomailla. 4 Miksi juuri nämä. Mä vaihtelen sämpleripankkeja polkimella. Jouduin luopumaan muutamista efektilaitteista, mutta yllättävän hyvin niitä löytyy nykyisin softaversioina. – Pienehkö valkoinen haitari, jonka sain isältä. Hän on tunnettu kuvanveistäjä ja mitalitaiteilija, joka on rakentanut oman soittimen nimeltä torvirumpu. Lisäksi siinä on sämpleri ja loopperi livelooppaamista varten. Kun sämplään minkä tahansa äänen, niin voin ohjelmoida sen takaisin elektronisesti. 3 Millä laitteilla vedät nykyisin. Kaiken tämän välissä duunaan myös tulevaa levyäni. ulos kymmenen linjaa. Kysyntäni onkin aivan muissa piireissä. Kun jokin aika sitten olin Musiikkitalossa keikalla lähti yksi vanhempi nainen väliajalla ulos ja lausahti että tämä oli pahinta sitten talvisodan. Pikkuräkki, läppäri ja haitari on helppo setti roudata. Viimeisin juttuni on se, että olen soittanut haitarin kautta itsesämplättyjä omia vokaaleitani. Lentokonematkustamisen takia kilo-ongelma on jatkuva. 2 Ensimmäinen oppimasi riffi, komppi tai biisi. 10 Kenen kanssa haluaisit vielä soittaa. SOUNDI 17 E-liike 10_14.indd 17 6.10.2014 16.18. – Valssi Metsäkukkia
Aina kun joku kovisteluissa loukkaantui tai kuoli (sitäkin tapahtui), poliisi ja hallitus lakaisivat asian säännönmukaisesti maton alle. Linton Kwesi Johnson on tuotannossaan antanut äänen Britannian mustalle väestönosalle. Olen nimittäin jo pari kertaa harkinnut Naamakirja-juttua korkealle arvostamastani Linton Kwesi Johnsonista ja samalla ihmetellyt, onko dub-runouden pioneeri jotenkin feidannut aktiivitoimintansa, koska en ole törmännyt hänen levyihinsä vuosikausiin. Linton Kwesi Johnson O lisiko tässä jotain johdatusta. A-PUOLI > Jussi Niemen naamakirja Teksti: Jussi Niemi Veteraanitoimittaja kertoo uransa tähtihetkistä. Tämä tietenkin lähensi mustia ja rockjengiä toisiinsa. Siinä uitiin syvissä vesissä. Blackbeardin I Wah Dub -albumi (1980) edustaa alan- 18 SOUNDI naamakirja_linton_c.indd 18 6.10.2014 9.39. Vain muutama päivä ennen tämän kirjoittamista ystäväni Diz Watson, armoitettu New Orleans -orientoitunut bluespianisti-laulaja, vakuutti minulle, että pian Tampere Jazz Happeningiin saapuva Linton ”voi nykyään koska tahansa myydä Royal Albert Hallin loppuun. Sähköllä tai ilman Nyt Linton on siis tulossa Tampere Jazz Happeningiin Dennis ”Blackbeard” Bovellin Dub Bandin kera. Mikä vielä kiinnostavampaa, vuosien mittaan lukuisilla arvovaltaisilla palkinnoilla eri maissa palkitulla Lintonilla on nykyään, varsinkin Britanniassa, niin kova status, että hän voi valita vain ne keikat, jotka todella haluaa tehdä. Linton esiintyi silloin vain taustanauhojen kanssa, mutta sai niinkin aikaan niin äreät kinkerit, että sekä mustista että valkoisista koostunut jengi kirjaimellisesti ryntäsi tanssilattialle vääntämään skänkiä tositarkoituksella. No, netti kertoi nykyään 62-vuotiaan verbalistin tehneen niitä jo 17, useiden kirjojen ja lehtikirjoitusten ohessa – viimeisenä Live In Paris vuodelta 2004. Kuva: Seppo Pietikäinen/Soundin arkisto Dub-runouden pioneeri Kävin katsomassa häntä livenä asuessani Lontoossa samoihin aikoihin. Muistan erityisesti yhden keikan Camden Townin Electric Ballroomissa (jossa muuten Lemmy oli aina pelaamassa biljardia). Linton sai aikaan niin äreät kinkerit, että jengi kirjaimellisesti ryntäsi tanssi lattialle vääntämään skänkiä tosi tarkoituksella. Väitän, että Jamaikan toastereilta (U-Roy, I-Roy, Tapper Zukie jne.) innoituksensa saanut Johnson on vaikuttanut ainakin brittiläiseen, ellei amerikkalaiseenkin, räppiin merkittävästi. Moinen rasismi johti 80-luvun sarastuksessa rajuihin mellakoihin ja mielenosoituksiin, joista kukaan ei raportoinut yhtä väkevästi kuin mehevällä Jamaikan aksentilla riimittelevä Linton Kwesi Johnson. Äijä on dub-runouden vanhempi valtiomies.” Että se tuntui hienolta! Vastakulttuurin spontaani voima Itse innostuin Lintonista heti tutustut tuani hänen debyyttialbumiinsa Dread Beat An’ Bloodiin 70-luvun lopulla. Vasta kulttuurin spontaani voima velloi ilmassa yhtä paksuna kuin yrtin savu ja bassolinjat Lintonin loitsutessa monotonisen vakavalla äänellään: ”Maggi Tatcha on di go/wid a racist show/but she haffi go/kaw rite now/African/Asian/West Indian/an’ Black British/stan firm inna Inglan/inna disya time yah.” Siihen aikaan rautarouva Thatcherin hallinnoimassa Englannissa poliisi kohteli kaikkia mustia periaatteessa varmoina rikollisina ja nöyryytti näitä, kuten monesti punkeja ja hippejäkin, mielivaltaisilla ratsaamisilla ja ylipäätään kohtelemalla heitä kuin orjaisännät konsanaan. Hän oli tasan ensimmäinen tyyppi, joka raportoi Englannin karibialaisten ja afrikkalaisten oloista juuri sellaisina kuin ne oikeasti olivat
Kahdeksan raitaa ovat yhtä huipulta toiselle hyppimistä. It dread inna Inglan! Kuten syyttömänä ryöstöstä linnaan viskatulle George Lindolle omistettu All Wi Doin Is Defendin sanoo: all opreshon can do/is bring a person to di heights of erapshon/an songs of fire wi sing. Ämyrit vaikenivat ja salista meni valotkin pieniä lavaspotteja lukuun ottamatta. Keikka alkoi heti poikkeuksellisesti osoittaen käytännössä Lintonin kylmän rauhallisen vankkumattomuuden, joka on hänen riimiensäkin leimallisin piirre. Alkuperäinen vinyyli julkaistiin ensin yllä näkyvällä nimellä, myöhemmin kahdella bonus-dubilla varustettu cd tuli ulos Linton Kwesi Johnsonin nimellä, koska hän se Poet tietysti oli. Bongot nakuttavat, Bovellin kitara lyö sitä jäljittelemätöntä chunkachunkaa, hi-hat sihahtelee ja bassolinjat piirtävät Babylonille taivaan merkit. Myös LKJ itse jakelee riiminsä ilmeikkäämmin: nyt valkonaamakin saa tarinoista paremmin selvän. Jengi oli messissä ja alkoi lyödä käsin tahtia riimeihin. Jos olet taiteilija ja tosissasi, niin työskentely paineen alla ei ole järin antoisaa luovalle toiminnalle. Yllätten Linton ei pitänyt National Frontin ja muiden fasistien toimintaa vakavana uhkana Englannille. Näen runoni viihdyttävinäkin, mutta toivon niiden samalla kasvat tavan ja innoittavan ihmisiä, antavan heille henkistä nostetta. Ei todellakaan mitään lover’s rockia! Weathersin falsetissa laulama Song Of Blood tuo levyn keskipaikkeilla vastakappaleen LKJ:n synkille LKJ:N kakkoslevy ilmestyi vain vuosi debyytin jälkeen, mutta kokonaisuuden ilmettä oli jo huomattavasti kehitetty. saarnoille, vaikkei sisältö kevene. Hiljattain meillä oli ensimmäinen mustan radikaalin ja kolmannen maailman kirjallisuuden näyttely. Sehän todistaa, ettei valkoisten enemmistö usko heidän asiaansa. Jos joiltain muilta jää murteeni takia jotain tajuamatta, niin toivon musiikin paikkaavan sen aukon. Hieno, jo pari vuotta vanha LKJ In Dub oli silloin Lintonin tuorein julkaisu. Olen runoilija ja kun minulla on inspiraatiota, kirjoitan. . Sehän on universaalia. Nyt pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että voin tehdä levyn, ehkä piankin. Metropolin ylikuormitetut sulakkeet nimittäin simahtivat juuri kun Linton tarttui mikkiin Dub Bandin muutaman lämmitysnumeron jälkeen. Runon valmistuminen voi viedä kolme minuuttia tai kolme vuotta. 10-osainen reggae-historia From Mento To Lover’s Rock) BBC-radiolle. Sen jälkeen noustiin uusille huipuille koko tiimin voimin. . Juuri tämä herpaantumaton yhteiskunnallinen valppaus on tuonut LKJ:lle lukemattomia kunnianosoituksia eri maissa. Linton ei huuda Rastafaria, vaan puhuu samalla estetiikalla värillisen Englannin todellisuudesta niin vastaansanomattomalla tietoisuudella, ettei vastapuolen viisastelu tai tekstien osittainen ymmärtämättä jääminenkään pysäytä sen maaliin osumista. Tyynesti Linton pyysi hiljaisuutta voidakseen lausua runojaan säestyksettä. Kolmen säestyksettäkin intensiivisesti toimineen runon jälkeen Linton julisti vartin tauon sähkön palauttamiselle. . Haluan kertoa mustien kokemuksista Englannissa mahdollisimman todenmukaisesti heidän omalla kielellään. Ei pelkkä myyntitilaisuus, vaan iso kokonaisuus, johon kuului mustan kulttuurin eri aspekteja käsitteleviä seminaareja, tanssiryhmiä ja konsertit Dennis Bovellin ja Rico Rodriguezin (loistava vanhan liiton jamaikalaispasunisti) bändeiltä. Silloin kirjastossa työskennellyt mies väsäsi spliffiä vastaillessaan kysymyksiin selkeän asiallisesti. Aikani on mennyt muihin hommiin. Olen osallistunut monenmoisiin runonluentatilaisuuksiin, siis ilman musiikkia. Viimeiset kymmenen vuotta ne on maksaneet vaaleihin osallistumismaksun, jonka menettää jollei saa kokoon vähimmäisäänimäärää. (Making History ilmestyi seuraavana vuonna.) Tehtyään Islandille sopimukseen kirjatut levyt, Linton ei uusinut sopimustaan, vaikka se olisi yhtiölle sopinut. Ne on aina hävinneet. . Niin väkevää kamaa kuin Dread Beat An’ Blood onkin, Forces Of Victory on kuuntelukokemuksena dynaamisempi ja monipuolisempi runojen ollessa tasan yhtä armotonta viestintää Mustan Britannian arjesta. LKJ:n lausunta on jäyhässä monotonisuudessaan hypnoottista, mutta pelkkää asiaa ja vain sitä välittävät lyriikat varmistavat hereillä pysymisen. SOUNDI 19 naamakirja_linton_c.indd 19 6.10.2014 9.39. Mitä mies sitten oli puuhaillut. Olen tehnyt journalistin töitä ja ohjelmia (mm. Linton painotti, ettei hän koe itseään ”poplaulajaksi”, jonka täytyy rykäistä levy markkinoille säännöllisin välein. Julio Finnin bluesharpun sävyttämä Sonny’s Lettah on suoranainen elokuva siitä, mihin käsittämättömän fasistinen ja rasistinen suslaki (se antoi poliisille vapauden tutkia ja pidättää kuka tahansa ”epäilyttävä” henkilö) usein johti. Katsastin kombinaation Helsingin Cafe Metropolissa 1982 tiimin ensi vierailulla Suomeen ja kävin Lintonia lyhyesti jututtamassakin ennen keikkaa. Paksulla jamaikanmurteella lausuttu riimitys istuu Dennis Bovellin ja Vivian Weathersin tuottamaan avaraan dubiin kuin spliffi rastan käteen. Panen juttuja muistiin ja pohdin niitä. sa huippua (vaikka Bovell onkin Barbadokselta eikä Jamaikalta) ja Dub Band on harvoin livenä kuultavan lajin spesialisteja. Miten toivot runojesi vaikuttavan ihmisiin. Voisiko sanoa rennosti jäyhä. Nyt kun yhteistyötä LKJ:n kanssa on hiottu vuosikymmeniä, uskon sen toimivan entistäkin vaikuttavammin. Teen hommia omaan tahtiini, enemmän omaksi tyydytyksekseni kuin varsinaisena työnä. Asialla on paljolti sama porukka, uusina mukana ovat Ricon pasuunan johtamat torvet ja John Kpiayen upea kitarointi, jotka yhdessä Blackbeardin monikerroksisemman miksauksen kanssa tuovat pakettiin kiistatonta lisäarvoa. Henkistä nostetta Kapealieriseen hattuun, teryleenihousuihin ja kauluspaidan päälle vedettyyn neulepuseroon pukeutunut silmälasipäi- nen Linton oli kasvotusten takahuoneessa tavatessamme yhtä vakavanoloinen kuin lauteillakin, mutta ei lainkaan kireä. Tv:lle tein ohjelman karibialaisesta kulttuurista. HERÄTYS! PARANNETTU PAINOS Poet And The Roots: Dread Beat An’ Blood (1978) Linton Kwesi Johnson: Forces Of Victory (1979) TÄSTÄ ALKOI dubrunous. En tee työtäni siltä pohjalta, että nyt on uuden levyn aika, joten alanpa väsätä biisejä. . Independent Intavenshan peräänkuuluttaa yksilön ja yhteisön omaa vastuuta ja aktiivisuutta, huikea Fite Dem Back valaa voimaa Babylonin kaikkien haarakonttorien vastaiseen taisteluun ja lopuksi vakavan varoituksen antanut Time Come ennusti vähän myöhemmin puhjenneet Brixtonin mellakat jäätävällä tarkkuudella. Kyse on ilmaisusta, kommunikaatiosta, tunteista
Mutta ei kertarysäyksellä tai jonkun Ellon nitistämänä. Tuttua muun muassa Twitterin alkutaipaleelta, kun Twitterissä keskusteltiin lähinnä Twitteristä. kimainingeissa nopeasti niin paljon uusia käyttäjiä, että serverikapasiteettiä piti lisätä. Koostuuko oma somepiirini liiaksi media-alan aikaisista omaksujista jotka haluavat olla ensimmäisenä uudessa hittipalvelussa. Facebook on tukikohtamainen kaiken tiedon säiliö – tai kuin koulun vuosikirja josta voi käydä tarkastamassa mitä kavereille kuuluu. Eikun siis älkää kysykö mikä tappaa Facebookin, sillä ei sitä mikään tapa. Sittemmin Facebook pyysi drag queeneiltä anteeksi ja kyseiset profiilit palautettiin taas toimintaan. V irallinen selitys halulle nitistää Facebook on se, että palvelun uudet käyttäjäehdot edellyttävät oikean nimen käyttämistä. Oikea kysymys olisikin siis mitata aikaa, joita palveluiden parissa käytetään. Graafisesti vähäeleinen Google+:n ja Twitterin sekoitukselta näyttävä palvelu sai drag queen -kohun jäl- Amerikkalaisesta Ellosta on povattu seuraavaa suosittua sosiaalisen median foorumia. Vai onko kyseessä taas näkökulmaharha. Ello on toistaiseksi beta-vaiheessa, eikä sinne pääse kuin kutsulla. Tämä kuulostaa inhottavalta, mutta kohuksi asti sääntö paisui, kun sanfranciscolaiset drag queenit Sister Roma ja Lil Miss Hot Mess joutuivat Facebookin ylläpidon rankaisemiksi ja heidän tilinsä suljettiin. Sanfranciscolaisten hipstereiden some-alustasta odotetaan ”Facebookintappajaa”. Historia on opettanut, että seuraava iso juttu tuskin on samanlainen kuin mikään jo olemassaolevista. Facebook jatkaa neuvotteluja LGBT-piirien kanssa, jotta säännöistä saadaan kaikkia tyydyttävät. Mutta miksi Facebook pitäisi tappaa. A-PUOLI > Digi Teksti: Jussi Mäntysaari Palstalla pohditaan digimaailman ajankohtaisia ilmiöitä. Minäkin lähdin Elloon rakentamaan omaa nurkkaani. Tilastojen mukaan Facebookin käyttö on vähentynyt kaikista nuorimmissa kohderyhmissä, mutta muuten Zuckerbergin visio porskuttaa edelleen vahvasti eteenpäin, jatkuvasti käyttäjämääräänsä kasvattaen. Facebook oli ehdottanut, että tilit muutettaisiin ”fan pageiksi” henkilötilin sijasta, mutta drag queenit eivät olleet tähän tyytyväisiä, vaan ilmoittivat, että heidän drag-nimensä eivät ehkä ole heidän ajokortista löytyviä nimiään, mutta silti erottamaton osa heidän persoonaansa. Tulonmuodostus syntyy freemium-mallin mukaan, eli jossain kohtaa käyttäjien toivotaan maksavan lisäominaisuuksista. Viestintävälineeksi kelpaa WhatsApp tai Kik. Tämä on nettipalvelujen lansee rauksessa suosittu tapa saada pöhinää aikaan, kun väki kiertelee kyselemässä kutsujen perään. Sitä paitsi – Elloon palatakseni – jos mietitään sosiaalisen median historiaa, uusia suosittuja palveluita on syntynyt Facebookin jälkeen monia, mutta ihmiset ovat ryhtyneet käyttämään niitä lähinnä muiden palveluiden ohessa. Jos palvelun ylläpito huomaa, ettet käytä oikeaa nimeäsi, tilisi suljetaan. Historia on myös opettanut, että seuraava iso juttu tuskin on samanlainen kuin mikään jo olemassaolevista. Kutsuttuna beta-jäsenenä pääsee ihmettelemään todella pelkistettyä näkymää, jossa jaetaan kauniita kuvia (myös tisseistä, koska pornon levittäminen on Ellossa sallittua) ja käydään keskustelua Ellosta. Joko sitä käyttää tai ei. Facebook on internet-palvelu. Siellä saa olla Paskan Marja ihan rauhassa, eikä sanfranciscolaisen (taas) firman väki välitä hittojakaan. Ajatus johti seuraavaan: Miksi haluamme tappaa Facebookin. Jossain vaiheessa profiili unohtuu sinne pölyttymään ja palvelu vaipuu pikku hiljaa unohdukseen. Kyseessä on sanfranciscolainen maaliskuussa avattu palvelu, joka lupaa olla mainokseton ja pitää käyttäjien tiedot poissa mainostajien hyppysistä. Mutta mikä on Ello. Älkää siis kysykö kenelle kellot soiv... Sääntöä perustellaan turvallisuuden parantamisella ja avoimuuden lisäämisellä, mutta mukana haiskahtaa myös halua tarjota mainostajille tarkempia tietoja käyttäjistä näiden oikeilla nimillä. Facebookin uutisvirrassa on näkynyt viime aikoina lukuisia ystävieni päivityksiä, joissa on puhuttu Ellosta. Kaikelle on näet tarkoituksensa. Sosiaalinen media on ilmiönä saavuttanut niin suuret mittasuhteet, ja se on niin suuri osa elämäämme, että ihmiset suhtautuvat kummallisen tunteellisesti somepalveluihin. Mietin siinä kavereita lisäillessäni, että miksi eivät Facebookin nimipolitiikkaan pettyneet paenneet Twitteriin. Miksi haluamme nähdä Facebookin kaatuvan. Twitter taas on uutisten ja ajatusten loputon virta Instagramin ollessa pyhitetty kuville eläimistä, auringonlaskuista, ruuasta ja ihmisten naamoista. www.ello.co 20 SOUNDI digi_10_2014_taitto_a.indd 20 6.10.2014 10.21. Suomessa feikkinimiä käyttävät tuntuvat useimmiten ilmoittavan koulutuksekseen ”Elämän kovan koulun”, eivätkä pukeudu höyhenpuuhkiin, mutta suuttumuksen aallot iskivät silti tännekin, ja moni Facebook-kaverini uhosi lähtevänsä Elloon. Olemmeko niin koukussa siihen, että haluaisimme tanssia Facebookin haudalla koska se olisi ikään kuin tribuutti riippuvuutemme loppumiselle. On Facebookin inhimillistämistä toivoa sen tuhoa
Ensin Suo messa nuorena töyhtö päänä hän oli mukana ottamassa suomipunkin ensiaskelia ja pian tä män jälkeen kokeilemassa, kuinka pitkälle härmäläisellä katurockilla voi päästä. Sulavasti vanha rockratsu on siis löytänyt itsensä jälleen uudenlaisesta ympäristöstä. Mies oli tottunut elämään lujaa eikä Los Angelesissa totisesti tahtia höllennetty. On helppo uskoa, että Rane on pärjännyt Los Angelesin epätodelli 22 SOUNDI haast_rane raitsikka -taitto_b.indd 22 6.10.2014 9.50. Paras paikka taisi löytyä suomi hiphopin ja poptekstien tarinanker ronnan rajoja koetelleesta Notkeas ta Rotasta, joka nyt on tiivistynyt marraskuussa esikoisalbuminsa julkaisevaksi Atomirotaksi. Ranen elämänvaiheet ovat totta, mutta niin hurjia, että kuulostavat pikemminkin hyvällä mielikuvi tuksella tuotetulta tarinalta. Rane tuntuu tuntuvan kaikki mahdolliset rockvaikuttajat sekä Yhdysvaltojen länsirannikolta että Helsingistä. Juttuja, anekdootteja, paikkoja ja ihmisiä vilisee värikkäässä puheessa koko ajan. Päästyään kuivil le Rane on perustanut muun muassa menestyneen musiikkikoulun, jossa opetti kitaransoittoa enemmän tai vähemmän kuuluisille oppilailleen. Soundi-haastattelussa käydään läpi niin nuoruuden punkhuuma, Smackin hurjat vuodet, aika Los Angelesin syntisessä sykkeessä kuin jääkiekkoa rakastavan säätäjän nykykuulumisetkin kovassa nosteessa olevan Atomirotan riveissä. Tuona aikana kita risti eli aktiivista bändielämää, mut ta sukelsi myös yhä pahemmaksi äityneeseen huumeaddiktion kuri mukseen. > Soundi-haastattelu Teksti: Antti Luukkanen Kuvitus: Ville Pirinen ”Musa soi ja mä olen helvetin onnellinen.” Rane Raitsikka on varsinainen rock’n’roll-kiertolainen, joka on pitkän ja vaiherikkaan matkansa jäljiltä palannut kotiin. R ane Raitsikkana tutuksi tullut Harri Jäntti, 49, on elänyt kirjaimellisesti monta elämää. Tätä vaikutelmaa luo se, että Rane on armoitettu tarinankertoja. Sen Aurinkoon -biisi valittiin Radio Helsin gin äänestyksessä kuluvan vuoden kesähitiksi ja underground-suosio on muuttumassa valtakunnalliseksi tunnettavuudeksi. Reissu venähti yli kahdeksi vuo sikymmeneksi. Lopulta tie toi Ranen takaisin Suomeen, jossa hän on vaikutta nut tauotta jossain kokoonpanossa. Kun Smack kyykähti musabisneksen taitamattomaan hoitamiseen ja jäsentensä väsymyk seen, jäi Rane rapakon taakse virit telemään uusia kuvioita
Bändi levytti yhden vinyyliep:n, teki nipun keikkoja Suomessa sekä villin vastaanoton saaneen Brasilian-kiertueen. Siinä oli myös Ah vosen Niko, joka on ihan mahtava soul-jäbä. Rokkarit irvis teli lavan edessä. Olitko nuorena tapauksen kaltainen keppostelija. Jumalau Kuva: Pekka Hokkanen > Soundi-haastattelu 24 SOUNDI haast_rane raitsikka -taitto_b.indd 24 6.10.2014 9.50. – Perhetuttujen kautta sain Hurri ganesin kasetteja ilmaiseksi Love Recordsista. Siinäkin oli ehtinyt olla jo puoli vuotta breikkiä. Huomionarvoisinta Ranen elä mässä on kuitenkin ehkä se, että hän on nimenomaan elänyt sitä. Mutta sitten kun punk tuli, Ramonesin eka eten kin, niin kaikki muuttui. Omien sanojen sa mukaan hän on hustler, ikuinen säätäjä, joka rakasti olla jatkuvassa liikkeessä. – Ensimmäisen keikan mä olen soittanut Alppilan koululla, kun mä olin kolmetoista. Albert Järvinen oli mulle mullistava juttu junnuna. Sitten mä pää dyin Lamaan soittamaan bassoa. Ehkä mä olin aika vilkas pikkuskidi. – Mun faija oli opettaja ja yksi sen oppilaista soitti Muskan bändissä. Mä asuin sil loin Stokiksessa. Vähän ajan päästä siitä oli Neurovisio. Lepakko oli just vallattu ja me rakennettiin sinne treenikämppiä. Kuva: Pekka Hokkanen sessa maailmassa. Meillä oli sellainen pikku punkkibändi ja soitettiin Ramonesja Pistols-covereita. Samaan aikaan hän on äärimmäisen kohtelias, kaikki ihmi set huomioonottava herrasmies. Ei mennyt oikein nappiin. Kai mä olin rämpyttänyt mun faijan ki taraa sen verran, että faija kelasi, et tä parempi että toi oppii virittämään sen kitaran itse. Kuten sanoit, olit todella nuori, kun liityit Lamaan. – Mä olen syntynyt lokakuussa 1965 ja Laman vika keikka oli kasi kaks. Ammuttiin kakkosnelosia hilttipys syllä kattoon ja tehtiin seiniä. Se antoi mulle pari skittatuntia. Vaikka pahimmat sekoilut ovat taaksejäänyttä elämää, paljastaa musarintamalla hirmuinen tekemi sen tahti, ettei hänellä ole tarkoitus jatkossakaan vetää lonkkaa. Asuttiin aika pie nessä luukussa eli se on ollut var maan aika korviariipivää touhua. Oliko punk ensimmäinen musiikki-innostuksesi kohde. Mä olin helvetin paljon nuorempi kuin nä mä muut jätkät. Mä tulin himaan ja tehtiin Laman vika sinkku. Lai toin hilttipanoksia sporakiskoille ja siksi musta tuli raitsikanräjäyttelijä. Fai ja kuunteli Rollareita, iso musafani hänkin eli kyllä mä olisin ruvennut muutenkin soittamaan. Lempinimesi tarina pohjautuu tositapahtumiin. Sieltä löy tyi kaikennäköistä muuta viihdettä. Olin muuttanut sinne jonkun gimman perässä. Kuva: Riitta Sourander Ilme on vakavoitunut, mutta kolmekymmentä vuotta myöhemminkin Rane on uusiin haasteisiin innolla tarttuva soittaja. Jumalauta mitä kamaa!” Lama aktivoitui myös 2000-luvulla. – Laman Epe antoi mulle sen ni men. Siitä tuli Raitsikka ja Rane. ”Kun punk tuli, Ramonesin eka etenkin, niin kaikki muuttui
Mä olen monesti miettinyt niitä kylmiä, kovalevyseinäisiä takahuoneita, kun ei ollut kuin pari neliötä jossain, sohva eikä vessaa. Siinä oli aika iskujoukko siihen aikaan. Onko sinua jäänyt harmittamaan miten asiat lopulta menivät. Se jyräsi kanssa aika reilulla otteella. – Laman jälkeen mä uppouduin kamanvedon maailmaan. Aikaisemmin riitti jo se, että oli pari rintamerkkiä ja tukka pystyssä. Meni mihin tahansa veivaamaan, niin ei siellä sen jälkeen saanut soittaa. Melrosen jäbät on olleet mulle ihan alusta asti helvetin läheisiä. Mä jätin niille mun Les Paulit, kun mä lähdin Jenkkeihin. – Mä ajattelin, että tässä vasta on seppiä. Smackin tarina päättyi epäonnistuneiden Amerikan-kuvioiden myötä vähän kuin vahingossa. Siinä tiesi, että nyt tehdään jotain sellaista mitä ei ole aikaisemmin tehty. Jouduin olemaan Aurorassa jonkun kuukauden. Tokan levyn aikaiset Tokelan ilmalentokuvat on mun ottamia. Siinä koetat sitten kusta nopeasti ja päästä takaisin takahuoneeseen, jossa oli lämätty pöydälle halvinta paahtoleipää pari siivua halvinta lauantaimakkaraa päällä ja vichy-pullo. Sain keltiksen, maksa meni ihan paskaksi. Mä pidin sitä mahdottomana ajatuksena. Mä muistan sen ikuisesti, kun mä näin ne ekan kerran. Tavastialla oltiin pannassa. Rane ehti vaikuttaa lyhytaikaiseksi jääneessä kokoonpanossa, jonka edesmennyt solisti Tino (oik.) oli oman aikansa punkjulkkis. – Peer Günt oli meidän hengenheimolaisia. Niidenkin kanssa tehtiin paljon kimppakeikkoja. Siitä jäbästä ei saa huonoja kuvia. Se oli myös vaarallista. Miten liittymisesi Smackiin tapahtui. Myin Cherille Sarapaltion bassomatin ilman styrkkareita. Ihmiset ei katsoneet suopeasti sitä, että sä painoit tuolla joku niittirotsi päällä. Aina kun Smack tulee puheeksi, niin mulle tulee ihan vitun ikävä sitä jätkää. Polvi maassa, tennisstaga kohti kattoa vetänyt Ganes-biisien mukana. Ne oli hel- ve-tin makeita tyyppejä. Teistä, Melrosesta ja Peer Güntista ei tainnut vielä ihan sceneä syntyä. Rane vietti bändissä kaikkiaan seitsemän vuotta. Rane soitti vanhan bändikaverinsa kanssa Smack-ajoilta. Lähdin Siekkareiden rundille roudariksi ja meillä oli pari keikkaa Tavastialla. SOUNDI 25 haast_rane raitsikka -taitto_b.indd 25 6.10.2014 9.50. Oltiin pyöritty Lepakon treenikämpillä. Smack vaikutti Suomessa 80-luvun puolivälin molemmin puolin, jolloin suomirock eli suuruuden aikaansa. Tietenkin kun Iggy Popit, Jim Morrisonit ja Johnny Thundersit pyöri esikuvina, niin myös elettiin sellaista elämää. Niidenkin kanssa soitettiin, ne oli frendejä. Sai juosta haneen tai tapella. Sinne me mentiin tykittämään englanniksi nahkabyysat jalassa ja tukat pystyssä jotain Search And Destroyta. Tutuksi tulivat myös Popedat ja muut. Niiltä olen oppinut varmaan enemmän musasta kuin keneltäkään muilta yhteensä. Oliko tuo aika niin hienoa miltä se jälkeenpäin kuulostaa. Rajumpaa rockia soittavia bändejä ei valtakunnallisesti montaa tunnettu. ”Meni mihin tahansa veivaamaan, niin ei siellä sen jälkeen saanut soittaa.” Problemsissa. Tai oikeastaan vaihdoin sen kahteen Sorbus-pulloon. Asuttiin Clauden kanssa Cherin mutsin luona Skattalla. Soitettiin ne ja siinä välissä jätkät pummasi jammailemaan niiden kanssa. Hangmen selviytyi ensin rajujen elämäntapojen sivuvaikutuksista ja myöhemmin myös Ranen lähdöstä. Kusellekin täytyi lähteä yleiseen vessaan jurristen paikallisten joukkoon, jotka katsoi, että mikä pitkätukka tossa on, haluatko painia. Olin ihan varma, että tämä juttu tulee olemaan kova. Kun ei ollut kunnon paikkoja soittaa, niin soitettiin nuorisotaloilla. Meidän olisi silloin pitänyt jäädä sinne. Jimi Sero (oik.) myös opasti soittokumppaniaan nyky-Suomessa. – Ei kun me nimenomaan hengattiin kimpassa. Mä olen ollut niillä duunissa, roudarina ja ottanut fotoja. – Se oli todella siistiä. Se oli ihan tör keän nastaa. Se oli mahtava, ihan käsittämättömän lahjakas, sielukas ja sydämellinen heppu. Smack oli näyttävä bändi, joka harmaata aikaansa vasten näytti entistäkin värikkäämältä. Siellä vedettiin ympyrää parkkiksella ja sisällä. Miten teihin suhtauduttiin maakunnissa, jossa tekin paljon soititte. Mertasen Hande ja Aaltosen Arska, Remun broidi piti huolen, ettei homma lähtenyt ihan käsistä. – Olin hyvä frendi Smack-jätkien kanssa. Olen mä jotain juttuja niiden levyillekin kirjoittanut ja soitankin muutamalla. Kartsa Marjanen, jonka tilalle mä päädyin oli mun vanha frendi punkajoilta. Silloin punkkarit todellakin piti yhtä, koska meitä ei ollut paljon. Ihan vitun vakuuttava bändi! Tokela oli silloin ihan junnu. Sitten ne pyysikin mua bändiin. Uudella Atomirotta-levyllä tulee olemaan biisi, missä mainitaan Claude. – Ei muuta kuin se, että kun me mentiin Jenkkeihin 1987 meillä oli täällä sopimus CBS:n kanssa. Olet vaikuttanut suomipunkin tarunhohtoisimmassa vaiheessa eli juuri siihen aikaan, kun kansain välisestikin tunnustettu suomipunk ja -hardcore oli parhaimmillaan. Kun olin pari vuotta vanhempi ja Ramones tuli, niin tajusin, että mäkin pystyn skulaamaan tätä. Mä diggasin etenkin Cheristä ja Claudesta. Backslidersit oli meidän veljiä. Claude varsinkin: eihän sellaisia jätkiä ollut Suomessa. Kuva: Patty Whisenhunt Kuva: Stefan Bremer Unicefin Käkimassaa -ep:tä (1983) pidetään yhtenä legendaarisimmista suomipunk-julkaisuista. Siekkarit oli todella lähellä, ne oli sellaisia isoveljiä. Claudella oli vielä sata kertaa rajumpi juttu, kun sillä oli se sydänhomma. Sitten oli Zero Nine pohjoisessa. Lekurit sanoi, että nyt todellakin pitää ottaa iisisti, vuosi pitäisi olla selvinpäin eikä syödä mitään rasvaista. Me soitettiin Kalifornian rundi ja suksee oli ihan pimeä. ta mitä kamaa! Siihen asti mä olin soittanut suunnilleen vaan tennismailaa ruokailuhuoneen pöydällä. – Mulla ei ollut ehkä kämppää niihin aikoihin. Mä olin Siekkareita roudaamassa Härmärockissa Tampereella ja siellä huomasin TwistTwistin, että nyt on aika ytimekäs kaveri pöntöissä. Ei ollut kilpailua, vaan fanitettiin toistemme juttuja. – Ne mestat oli täynnä soitti siellä kuka soitti. Mutta se aika ja ne frendit... Sitten kun päädyttiin sinne pari vuotta myöhemmin oli potku poissa
”Mä ajattelin, että tässä vasta on seppiä. Jos olisi saanutkin jonkun diilin tai fyrkkaa, niin kuka tietää mitä olisi käynyt. Sitten ollaan taas jossain hoidossa. > Soundi-haastattelu – Siinä vaiheessa juttu oli snadisti ohi. Mulla ei ole mitään hajua mitä mä teen. Ismo on hyvin harvoin väärässä tällaisissa jutuissa. Tämä tulee menemään ihan nappiin, ei mun tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Sinulla oli jenkkivuosinasi koko ajan bändihommat pyörimässä, mutta senaikaisista bändeistäsi suomalaisille tutuimmaksi tuli varmaankin The Hangmen, joka kävi täällä kiertueellakin. Yhä spekuloidaan olisiko Smackista ollut kansainväliseen läpimurtoon. Jäit lopulta Smack-kiertueen jäljiltä Los Angelesiin, jossa asuit yli 20 vuotta. Meillä oli sillä vuoden 1987 pikkurundilla helvetin nastaa. Mä jään tähän. Alangon Ismo sanoi mulle kerran hyvin, ettei Smackia voi olla ilman Kindeä. Mulla oli siinä viiden vuoden kamppailu, että ne lähetteli mua kaikennäköisiin mestoihin. Mulla ei ole kämppä kuin pariksi päiväksi. Mutta Hangmen ei varsinaisesti ollut sinun luotsaamasi. Meillä oli Rantsilan Repa kannuissa. Oliko sinulla mitään suunnitelmaa olemassa jäädessä vai olitko vain elämässäsi uuden alun tarpeessa. Omistan yhden kitaran. Sitten kun mä olin ottanut sen yhden bissen, niin mä huomaan, että mulla on suu täynnä jotain epämääräisiä muoviballukoita, joissa on meksikolaista tervaa tai crackia. 26 SOUNDI haast_rane raitsikka -taitto_b.indd 26 6.10.2014 9.50. Kuva: Riitta Sourander Smackin iskujoukko Ranen tultua mukaan. Sitä olisi pitänyt kuunnella. – En mä kelannut mitään uusia alkuja. Bum! Ja taas mentiin. Päihderiippuvuuttasi on Suomeen muuttosi jälkeen käsitelty paljon täkäläisessä mediassa. Mä funtsasin siinä. Toiset Suomeen, toiset gimmafrendiensä luokse. Tämähän on ihan hallussa. Ne oli joutuneet kanittamaan ne paikalliseen pawn shoppiin, kun ne oli polttaneet kaikki ennakkofyrkat. Claude varsinkin: eihän sellaisia jätkiä ollut Suomessa.” – Totta vitussa! Mä olin siellä vähän yli 20 vuotta, joista 10 meni tosi lujaa ja vikat 10 selvinpäin ja siinä välissä oli vielä vaihe, jossa mä koitin todistaa itselleni, että mä pystyn juomaan yhden kaljan. En osannut pitää itsestäni yhtään huolta. Vuokra oli maksettu kuun loppuun ja kaikki oli kadonneet jonnekin. – Hangmen on Brian Smallin bändi. Mä muistan, kun mä istuin yhden gimman kanssa meidän kämpässä mun bunkan reunalla. Ei sellaista voi vaihtaa. Mä diggasin Hollywoodista. Se on helvetin hyvä soittaja ja jätkä, mutta ei se Kinde ole. Kulttimaine bändille sentään jäi Amerikan länsirannikon keikkojen jäljiltä. – Mutta mä en katso asiaa sillä tavalla, että mua joku kaduttaisi. Juhlittukin oli aika pitkään. Smack soitti Hangmenin kanssa silloin 80-luvun lopulla. Mä olin pyörinyt Suomessa helvetin pitkään, soittanut pai- kat läpi ja oli kauhea jano nähdä jotain uutta. Olisi voinut käydä tosi huonosti. Mulla ei ollut yhtään fyrkkaa, mä olen laittomasti täällä, mulla ei ole ajokorttia, mikä on L.A.’ssa ihan pimeätä, mulla ei ollut minkäänlaista työlupaa. Kinde oli sellainen höyrypää ja tajuton tykittäjä, sen bändin selkäranka. Olin aivan vastuuntunnoton silloin. Capitol lähetti Nashvilleen tekemään levyn. Jäbät oli niin kamakoukussa, että ilmestyi paikalle ilman skittoja. Olen helvetin tyytyväinen, että se meni noin. Bändi ei ollut läheskään sama. Klaarasin puoli vuotta ja kelasin, että kyllä mä vähän voin polttaa nurtsia. Mutta koko reissuun mahtuu varmasti myös onnellista aikaa. Miten tämä nyt tähän meni. Hommat meni miten meni, mutta ei mulla ollut aikomustakaan loikata himaan
Se duuni lähti multa, kun tuli vuoden 1995 lockout. Ihan pimeän hy- SOUNDI 27 haast_rane raitsikka -taitto_b.indd 27 6.10.2014 9.50. Se ei kuulosta tyypilliseltä 70- ja 80-luvun Suomessa kasvaneen rokkarin harrastukselta. Pelasin Jenkeissä kymmenen vuotta ja olen pelannut sen jälkeen Suomessa koko ajan. Soitin Lindholmin Daven ja Leinosen Marjon kanssa sellaisessa bändissä kuin ShoeShiners. Multa lähti siinä sponssi eli Lahden bisse. New Jerseyn keikoilla Bruce Springsteen oli tullut fiittaamaan lavalle. – Se on raudanluja ammattilainen ja nöyrä jäbä. Mä en ikinä mainostanut sitä. Pitääkö paikkansa, että liittymisesi Notkeaan Rottaan tapahtui yksinkertaisesti niin että soitit ja tarjosit itseäsi mukaan tuntematta ketään porukasta entuudestaan. Ei kestänyt kauan, kun Brian kysyi, että mitäs jos tästä tehtäisiinkin pysyvä juttu. Ne vaihtoi Social Distortionin taustabändiksi, vaikka se oli Nessin ”soolokiertue”. Sitten mä hukkasin sen innostuksen kreiseimpinä Sorbus-vuosina, mutta kun Teemu Selänne tuli ihan junnuna divari-Jokereihin, niin mä innostuin ja aloin käydä taas matseissa. Jokerit nousi liigaan ja mä lähdin menemään. Musa soi ja mä olen helvetin onnellinen. Mulla oli täällä yksi vanha frendi, josta mä olen digannut ihan helvetisti. Sinä päivänä päätin muuttaa Suomeen. Olin aika törkeässä kondiksessa silloin. Haastattelin muun muassa Gretzkya, Kurria, Marty McSorleya ja Paul Coffeyta. Mä olin opettamassa sitä, kun mä koitin tehdä päätöstä läh- ShoeShinersissa Rane sai kumppaneikseen vanhat kaverinsa Dave Lindholmin ja Marjo Leinosen. – Mä olin mukana kahdella levyllä (Loteria, 2004 ja In The City, 2007), joista jälkimmäisen Social Distortionin Mike Ness tuotti. Se on yksi rankimpia jäbiä, joita tiedän ja siltä olen oppinut paljon. koht. Mulle se oli helppo homma. Mullehan tollainen pieni maisemanvaihto on ihan tuttua. Pidit myös pitkään musiikkikoulua Los Angelesissa ja opetit kitaransoittoa. Kysyin, että onko sulla niiden kenenkään puhelinnumeroa, mä soitan niille. En ollut ikinä tavannutkaan noita. Kuva: Nauska – Jossain vaiheessa vaan Brian soitti mulle, että Social Distortion on pyytänyt niitä west coast rundille eikä kitaristi Jimmy James pääse mukaan, kun sillä oli vähän henk. Mutta hyvin se meni. Mä olin lopulta siinä seitsemän vuotta. – Joo. – Me duunattiin Leo Lahti 90-luvun alussa. Ostin osakkeita, kun mä lähdin Suomesta. Sillä oli sormet paskana, kun se oli ollut katutappelija. Ekalla ja tokalla erätauolla tuli sellainen parin–kolmen minuutin pätkä minkä mä tein puhelimella. Siellä ei moni nivel taivu ihan hirveästi. Tehtiin muutamia keikkoja, joita oli miksaamassa sellainen kundi kuin Kride. ”Mä olin muutaman keikan päässä, että olisin päässyt samalle lavalle Springsteenin kanssa.” denkö Suomeen, jossa olin käynyt Hangmen-rundilla vähän aikaisemmin. Se oli jotain viikon varoitusajalla. – Kävin Jokereiden matseissa pikkujäbänä. Siinä oli samaa henkeä kuin punkissa. – Funtsasin himassa kaksi kuukautta uskallanko kävellä ulos siitä elämästä. Se oli mulle iso takaisku. – Mä muistan kun Sami Yaffa soitti mulle joskus 1989 N.W.A.:n Straight Outta Comptonia. Aika sisäsiittoistahan toi Härmän lätkätouhu on. Jimmy mua siihen suosittelikin. Mike Ness on julkisuuskuvaltaan hyvin oman arvonsa tunteva tyyppi. Keksittiin tarina Leo Lahdesta, ettei mua tunnistettaisi. trouble. Pienenä vinkkinä, saatanan puupäät. Kun oltiin Hangmenin kanssa lämppäämässä Social Distortionia Mike sanoi, että haluaa ottaa multa tunteja. – Mä en olisi Suomessa ilman sitä jäbää. Miten jääkiekkoinnostuksesi on aikoinaan syntynyt. Siinä oli kuitenkin helvetin helppo olla. Avioliitto alkoi olla vähän menneen talven lumia. – Kaikki mun perheessä on jossain vaiheessa opettanut jotain. Sana vaan lähti kiertämään. Nyt mulla on kaksi pientä skidiä, ihan mieletön mimmi ja mieletön elämä. – Soitin Radio Cityyn ja sieltä ne lähetettiin kaikkiin liigakaupunkeihin. Sille sai opettaa aika erikoisjuttuja. Mun kredibiliteetti huurupääkitaristina ei ollut hirveän korkealla noissa lätkäjutuissa. Päädyin opettamaan sitä ja sen poikia viimeiset viisi vuotta mun reissusta. – Kun myöhemmin asiat rupesi olemaan elämässä järjestyksessä, oli himaa ja studiota, niin oli helppo aloittaa musakoulu bisneksenä. Miten tämä sai alkunsa. Ne oli silloin vararikossa. Mutta mä en ole ikinä sellainen jäbä, joka jää mukavuudenhaluisena köllöttelemään palmun alle. Ness sanoi sen mulle helvetin hienosti, että jos sä et nyt katso tota korttia, niin kymmenen vuoden päästä sä tulet sanomaan itsellesi, että miksi mä en uskaltanut tehdä sitä. Mä vaan sanoin, että haluan tulla teidän bändiin soittamaan skittaa. Se kolahti ihan saatanasti. Mä olin muutaman keikan päässä, että olisin päässyt samalle lavalle Springsteenin kanssa. Miten sellaista ihmistä opetetaan. Se tunsi näitä Notkea Rotta -jätkiä. Teit Amerikasta käsin myös lätkäraportteja suomalaiseen mediaan salanimellä Leo Lahti. Kun olin asunnoton Hollywoodissa, niin opetin skittaa jengille puistoissa ympäri East Hollywoodia. Otin fotot yhdestä mun kaverista ja lähetettiin niitä täkäläisiin iltapäivälehtiin. Sitä ei tehdä siellä niin saatanan vaikeaksi kuin Suomessa bisneksen aloittaminen. Kummatkin oltiin kelattu, että jos joskus ollaan vapailla markkinoilla samaan aikaan, niin voisi ihan iisisti alkaa duunamaan tätä juttua kimpassa. Siellä se small business license ei maksa mitään. Millainen oli suhteesi hiphopiin ennen liittymistäsi Notkeaan Rottaan. Mutta se toimi ihan hyvin. Se sattui olemaan Suomessa just silloin. Mulle toimii helvetin hyvin, että lähdetään johonkin muualle vähäksi aikaa pelaamaan. Mike oli hyvin pahoillaan tästä, sanoi ”I owe you one” ja korvasi sen mulle muutamallakin tavalla myöhemmin. Mä olin helvetin hyvä siinä. Sanoin, että mä diggaan siitä bändistä, niin se sanoi, että niillä ei ole kitaristia. Alkoi kiinnostaa tulla oman perheen lähelle. Päädyin myös soittamaan vähän aikaa sen soolobändissä ja me ehdittiin jo treenata rundia varten, mutta management päätti viime hetkellä, että rundille lähteekin Social Distortion, joka vetää countryversioita vanhoista SD-biiseistä. Oli iso talo, isot autot, etupihat, takapihat, palmut, studiot, lätkäjengit, bändit, musa koulut... – Mä omistan osan Jokereita. Olen sitä jälkeenpäin miettinyt, että mä olen rapsutellut nenänvartta ja nuokkunut, kun Wayne Gretzky kertoo mulle tarinaa
Mä olen soittanut kaikenlaista musaa 30 vuotta sen jälkeen. – Notkiksella ihmisten elämäntilanteista johtuen ei voinut soittaa niin paljon keikkoja, koska tyypeillä on familykuviota ja muuta. Se nappaa niistä kiinni aika nopeasti, taikoo juttuja. Se on vetänyt kuminenä päässä lähiöjuttua kymmenen vuotta mikä on helvetin hienoa, makea underground-juttu. – Mä tutustun vieläkin Suomeen. Se luotsaili mua, kun mä monttu auki katselin touhua. En käynyt edes Euroopassa. Mä olen kotiutunut tänne hyvin eikä mua haittaa, että mä en dokaa enkä vedä mitään. Tekstejä tulee paljon Rotan idiksistä. En ole käynyt täällä tsekkailemassa kerran vuodessa kesällä. Olette soittaneet Atomirotan kanssa myös lähiöiden pienissä kapakoissa. 3. elokuuta 2014. Kun soitin Tumpin kanssa Problemsissa?, niin Jimi (Sero) oli iso apu. Eikä Suomessa ole ihan hirveästi keikkamestoja, missä sentyyppinen bän- ”En ole ikinä sellainen jäbä, joka jää mukavuudenhaluisena köllöttelemään palmun alle.” di voisi saada sellaista liksaa, että siitä jäisi mitään hanskaan kun sen jakaa keikkamyyjien prossien, verottajan ja muiden kulujen jälkeen kahdeksaan osaan. Nämä on mielettömiä musafaneja, Rotta varsinkin. Tahmelan ranta, Tampere 28 SOUNDI haast_rane raitsikka -taitto_b.indd 28 6.10.2014 9.50. Nämä jäbät diggaa musasta laidasta laitaan, ei todellakaan kuuntele pelkkää räppiä. Mua kiinnostaa kaikki uusi. Monesti myös mulla on idis, ehkä kertsiin tai siitä mistä biisi voisi ehkä kertoa, ja se täydentää ne aukot. Levyllä on Sami ja Makkonen ja kaikennäköisiä jätkiä soittamassa mukana. Toivottavasti hyvä sellainen, mutta tämä Atomirotta-juttu voi mennä ihan mihin tahansa. Se oli todellakin tarkoitus, mutta tässä on niin paljon duunia ja aikataulut on niin tiukat, että päätettiin vetää tällainen Led Zeppelin -tyyppinen juttu eli Atomirotta I ilmestyy syksyllä ja II keväällä. Me tehtiin tällä tavalla, koska me haluttiin kuitenkin soittaa. – Atomirotasta mä diggaan ihan älyttömästi. Voitaisiin olla vähän avomielisempiä, vähän suvaitsevaisempia ja vähän enemmän voisi olla käytöstapoja. Mutta paljon on juttuja, jotka voisi muuttua ja toivottavasti hitaasti muuttuukin paremmaksi. Paljon sointukulkuja ja melodioita on kertynyt vuosien varrella. Sen hiffaa, että kaikkia kiinnostaa tämä projekti. Nyt se pystyy toteuttamaan itseään vähän laajemmalla staililla, kun kaikkien biisien ei tarvitse olla siitä, että pöllitään autoja ja hämmennetään. Tyypit sanoo mua punkkariksi täällä, vaikka mä olen tehnyt pari punkkilevyä täällä joskus 16/17-vuotiaana. – Atomirotan kanssa me ollaan painettu tosi tiuhasti, ollaan menossa koko ajan. Olet ilmeisesti ottanut aktiivisen roolin Atomirotassa. Mä käyn keikoilla, heitän läppää vähän aikaa, sitten loikkaan hotelliin ja menen goisaamaan tai jos mahdollista, niin menen himaan. – Ekat pari vuotta mä olin ihan pihalla. Mä olen kuitenkin koko aikuisikäni asunut täältä veke. Se on ihan selkeästi halunnut laajentaa omaa juttuaan. Rotta on ihan mieletön jätkä sanoittamaan. – Sami sanoi, että tehkää tuplalevy. Suomi on hieno paikka. Miten Notkeasta Rotasta muodostui Atomirotta. Hangmenin tai Smackin tehdessä levyn tiesi aina, että sieltä tulee jonkintyyppinen rock’n’rolllevy. Nyt kun olen tullut takaisin, niin mä olen pikkuhiljaa tutustunut tähän kaikkeen. vää kamaa. > Soundi-haastattelu Kuva: Juuso We sterlund Notkeasta Rotasta tiivistyi Atomirotta, jonka tulevalla levyllä Rotta, Rane ja Pajulaakso laventavat vaikutteitaan aiemmin kuullusta suomirapista moneen suuntaan. Ehkä joku kerta vielä opitaan moikkaamaankin toisiamme tai nyökkäämään, kun joku pitää ovea sulle auki. – Konemies Jykä (Pajulaakso) on ihan velho. Tästä ei tiedä mihin tämä vie. On ollut makeata katsoa, kun se pääsee oikein revittelemään. – Paljon tulee mun idiksiä musiikilliselle puolelle ja kimpassa niitä sitten väännetään. Sieltä tulee funkkia, reggaeta, aika paljon punkahtavaa tykitystä, helvetisti svengikamaa... – Musaa vaan alkoi tulemaan ihan saatanasti. Jengi kuitenkin heiluu tuolla aika tukevissa. Millaiselta Suomi näyttää sieltä käsin pitkään poissaolleelle paluumuuttajalle. Rotta on janonnut jotain laajempaa. Mä olen hyvin kaikkiruokainen musan suhteen
Live Nation tulostus.indd 29 6.10.2014 14.05
Kahden levyn välillä YUP:lle tapahtui isoja asioita: uusi kosketinsoittaja liittyi yhtyeeseen ja studioon saapui ensimmäistä kertaa ulkopuolinen tuottaja, Mats Huldén. YUP-miehistö palasi Soundin pyynnöstä 20 vuotta sitten julkaistun levyn aikaisiin tunnelmiin. Osa Homo sapiens -levyn kappaleista oli tehty jo ennen Toppatakkeja ja Toledon terästä -albumia, mutta tammikuussa, heti albumin ilmestymisen jälkeen, bändi alkoi tehdä ja harjoitella kappaleita seuraavalle levylle. > Suomalaisen rockin klassikot Artikkelisarjassa tekijät kertovat merkittävän albumin syntytarinan Toimittanut: Visa Högmander Piirrokset: Ville Pirinen YUP julkaisi kaksi albumia vuonna 1994. Toppatakkeja ja Toledon terästä ilmestyi tammikuussa ja Homo sapiens saman vuoden marraskuussa. PÄ Ä O S I S S A JARKKO MARTIKAINEN LAULU, KITARA, SANOITUKSET, SÄVELLYKSET VALTTERI TYNKKYNEN JUSSI HYYRYNEN KITARA PETRI TIAINEN KOSKETTIMET JANNE MANNONEN RUMMUT BASSO, SÄVELLYKSET 30 SOUNDI YUP-taitto_c.indd 30 6.10.2014 10.48
Hioimme biisit valmiiksi treenikämpällä. Käytännössä saman tien, kun saimme Toppatakkeja ja Toledon terästä -albumin valmiiksi, aloimme tehdä uusia lauluja. Homo sapiensille olisi ollut eduksi, jos sitä oltaisiin tehty vähän pidempään. Janne soitti ensi kertaa klikin kanssa, mitä olisi pitänyt harjoitella treenikämpällä ennen sessioita. lon myötä, pelkästään hyvään suuntaan. Sen suhteen asiat olivat paremmin Yövierailla. Jarkko esitteli levyn nimibiisin minulle Savonlinnassa jo ennen kuin liityin bändiin. Petri tuli mukaan ja hänen roolinsa oli tärkeä, mutta kitaravetoisuus oli silti edelleen meidän juttumme. Olin muistaakseni sen suhteen liian laiska, ja siitä syntyi pientä skismaa Valtterin kanssa. Singlevalinnassa ei silti armoa tunnettu: ensilohkaisu oli kiivailla temponvaihteluilla siunattu Jumala halkaisi ihmisen kahtia. Hän tiesi, miten toimia keskenkasvuisten nuorten kanssa. Bändin jäsenistä minä olin aina eniten paikalla studiosessioissa. Mannonen: – Paljon vaikutti toki se, että meillä oli ensimmäistä kertaa uusi, täysin bändin ulkopuolinen tuottaja. Mannonen: – Siihen aikaan asiat menivät juuri noin. Tuskin olisin soittanut rumpuraitoja ensimmäistä kertaa ikinä klikin kanssa, jos ei olisi ollut Mats Huldénia. ”KAIKKI, MITÄ TEIMME, OLI RAUTAA.” 6.10.2014 10.48. Studiotyöskentelymetodimme muuttui yhtäkkiä, mikä oli mielenkiintoista. Olimme kuitenkin soittaneet ennenkin yhdessä. – En ole kuunnellut levyä kokonaisuudessaan läpi yli viiteentoista vuoteen. YUP-taitto_c.indd 31 Kuva: Soundin arkisto M artikainen: – Löysin muistikirjan, johon kirjoitin kaksikymmentä vuotta sitten laulutekstit puhtaaksi ja merkitsin päivämäärät, jolloin ne valmistuivat. Ei siinä ollut minkäänlaisia taukoja. Bändin homeostaasi muuttui Petrin mukaantu- Homo sapiens oli YUP:n tuonastisen uran helpoiten lähestyttävä levy. Pääsimme tutustumaan ”oikeaan”, perinteisempään studiotyöskentelyyn. Tynkkynen: – Mats tuli mukaan melko myöhäisessä vaiheessa. Siinä muistan miettineeni, että onkohan tämä nyt meidän juttu. Homo Sapiens oli levynä selkeää pesäeron hakemista Toppatakkeja ja Toledon terästä -albumiin. Jammailuhenkistä meininkiä. Hyyrynen: – Jos puhun omasta puolestani, Toppatakkeja-levyllä kitaraosuudet olivat tosi tarkasti valmiiksi mietittyjä jo ennen studioon menoa. Levyn tekeminen oli uudenlaista ja erilaista, etenkin, koska meillä oli oikea tuottaja ensi kertaa mukana. Radiosoitto oli maltillista. Tynkkynen: – Olimme tehneet pari levyä ennen Homo sapiensia, ja meillä oli vankka käsitys omasta osaamisestamme, siitä, että osaamme paljon. Tiainen: – Muistikuvat ovat hajanaisia, mutta treenaaminen oli tuossa vaiheessa todella intensiivistä. Vuonna 1994 Jussilla ja Petrillä oli teknistä osaamista riittämiin, mutta minä, Jarkko ja Janne emme olleet teknisesti niin häävejä soittajia. Homo sapiens -kappale valmistui tammikuussa 1994, Alkemisti ja Oikeusjuttu elokuussa, Balthasar oli naisten mies heinä-elokuussa. Heti edellisen albumin valmistuttua, ja jo ennenkin sitä, syntyi uusia biisejä. Kun menimme sitten ensimmäisiin äänityssessioihin Kaktus-studioon Jyväskylässä, studion seinät olivat täynnä Matti Nykäsen kultalevyjä. Innostuin kappaleesta tavattomasti ja se on edelleen yksi suosikeistani. Homo sapiensilla taas kappaleiden rakenteet olivat tiedossa, mutta mukaan tuli aiempaa enemmän improvisaatiota. Olimme nuoria vielä, eikä levy-yhtiöltä tullut lainkaan painetta, että albumin pitäisi tulla ulos pian. Olin liittynyt bändiin keväällä 1994 ja Homo sapiensin biisien lisäksi oli pakko treenata muutakin settiä. Samoin kävi Homo sapiensin jälkeen, Amor amor -biisi, joka päätyi Yövieraat -levylle (1996), oli valmis syyskuussa 1994. Lauluja tehtiin jatkuvalla syötöllä. – Teimme biisejä tiiviiseen tahtiin tuolloin
Tiainen: – Noista ajoista on jäänyt positiivisia muistoja. Jos emme olleet keikoilla, treenasimme. En osaa nostaa levyltä yhtään kappaletta ylitse muiden, mutta tykkään albumista aina, kun sitä kuulen. Kun levy julkaistiin ja olimme Valtterin kanssa Helsingissä tekemässä niitä muutamia harvoja haastatteluja, joita siihen aikaan tehtiin, oli liikuttavaa, kun yksi toimittaja oli haastattelutilanteessa hyvin ärtynyt. – YUP:n kiinnittäminen PolyGramille ei siis ollut lainkaan huono asia. – Levyn ilmestyessä YUP oli ollut olemassa seitsemän vuotta. ”SIIHEN AIKAAN ELÄMÄSSÄ EI OLLUT NIIN SANOTUSTI SOITTOHOMMIA SOTKEVIA ASIOITA.” Tiainen: – Levystä on nykyään hiukan hajanainen fiilis. He olivat myös perfektionisteja. Millaiset muistikuvat sinulle on jäänyt YUP:n jäsenistä. Martikainen: – Toppatakkeja ja Toledon terästä -levyn kanssa teimme töitä todella paljon. Se oli hauskaa aikaa. väni kahden minuutin kohdalla, että ei tämä nyt varsinaisesti se kaikista opti maalisin singlebiisi ole, eikä varmasti ollut edes vuonna 1994. – Suomirock haki hieman paikkaansa ja oli silloin kieltämättä alamaissa. Martikainen: – Kuuntelin taannoin Homo sapiensilta ensimmäisenä singlenä julkaistun Jumala halkaisi ihmisen kahtia -kappaleen ja huomasin mietti BIISINSÄ” ikä sai sinut kiinnittämään YUP:n PolyGramille vuonna 1994. Itse en ollut enää mukana kuvioissa Homo sapiensin jälkeen, mutta iloitsin siitä, että bändistä ei tullut tähdenlentoa eikä vain yhden tai kahden levyn mittaista juttua, vaan yhtye teki pitkän ja kunniakkaan uran. Siinä vaiheessa tajuttiin, että suomalainen rock voi olla tällaistakin. Biisit olivat ikään kuin 1970-luvun rockbiisejä, pitkiä ja niissä oli progemeininkiä. Homo sapiens oli itselleni enemmän alkusoitto, joka johti Yövieraisiin. Olivatko vuonna 1994 tähdet kohdillaan YUP:n esiinmarssille. Me elimme selvästi jossain omassa umpiossamme. – YUP oli yksi Suomen rock-kentän tukipilareita, vaikka bändiä ei sellaisena usein muistetakaan mainita. Kuuntelen lähinnä klassista musiikkia. Elettiin aikaa jälkeen Dingon. Hyyrynen: – Jos miettii, millaisia juttuja teimme aluksi ja mitä teimme Homo sapiensin aikoihin, kyllähän siinä tosiaan tapahtui huimasti kehitystä. Lisäksi Jarkon tekstit kiehtoivat paljon. Kyllä sitä kehitystä tapahtui. Se stressasi jonkin verran. – En tiedä, oliko Homo sapiens sen parempi single. > Suomalaisen rockin klassikot Kuvat: Tomi Palsa YUP:n soittajat edustivat Homo sapiensin aikaan tasoltaan kahta kastia. – Kuulin bändin aiempaa tuotantoa, en muista oliko kyseessä levy vai demo, mutta joka tapauksessa, bändin monimuotoinen tapa käsitellä rockia kuulosti siihen aikaan freesiltä. Silloin kävi mielessä, että olen taitojeni äärirajoilla. Totta kai siellä on vaikeitakin juttuja mukana, mutta asiat tuntuivat rennommalta kuin ennen. Edistyksellistä porukkaa, josta tykkäsin kovasti. Minulle on jäänyt yhtyeestä pelkästään positiivisia muistoja. Hyyrynen: – Kappaleet olivat popimpia kuin aiemmin. Tulin bändiin, kun albumi oli niin sanotusti jo oraalla. Minä suoritin silloin siviilipalvelusta Oulussa, ja jos en vapaaajallani tehnyt lauluja, suunnittelin le- PEDRO HIETANEN: ”BÄNDI OLI KUIN Homo sapiensin vastaava tuottaja, YUP:n vuonna 1994 PolyGram Finlandin rosteriin kiinnittänyt Pedro Hietanen vaikuttui yhtyeen erikoisesta ja raikkaasta tavasta käsitellä rockmusiikkia. Ja se tapahtui nimenomaan työn kautta, sillä treenasimme tosi paljon. Jäin itse tuolloin pian freelanceriksi, emmekä törmänneet YUP:n kavereiden kanssa enää kuin silloin tällöin samoilla festarikeikoilla. M vyn kansia. Oli se varmasti enemmän singlemäinen, mutta kyllä me edelleen kummallinen bändi olimme. Olisi muuten hauska tietää, paljonko kappale soi radiossa! Tuskin kovin paljoa. Jos olisimme jääneet siihen vuoden 1987 räpellykseen, mistä lähdimme liikkeelle, ei sitä varmasti voisi itseään tänä päivänä laulunikkariksi kutsua. – Homo sapiensiin tulee palattua aina puolivahingossa, kun joku sattuu asiasta kysymään, kuten nyt. Hän löi levyn pöytään ja ihmetteli, että tässä kannessako on meidän käsityksemme suomalaisesta ydinperheestä. Heidän musiikkinsa saattoi jostain ihmeen syystä olla joidenkin mielestä liian vaikeaa. Siihen aikaan elämässä ei ollut niin sanotusti soittohommia sotkevia asioita. – Kaverit olivat sellaisia kuin biisinsä. Minulla ei ole Mats Huldénista mitään negatiivista sanottavaa. Eihän se sitä ollut. Ensitapaami- 32 SOUNDI YUP-taitto_c.indd 32 6.10.2014 10.48. Homo sapiensin biisit olivat meidän silloisessa kehityskaaressa Ukko Nooa -tyyppisiä lauluja. Se oli Ville Pirisen näkemys asiasta ja olihan se siellä Anttilan levyosaston hyllyssä vaikkapa Paula Koivuniemen ja Sielun Veljien albumien kansien vieressä melko rujo. Hienoa, että runo- ja sävelsuoni ei kuihtunut. Minulla oli uutena kaverina tuolloin tietysti näytön paikka. En tajunnut kannen rujoutta ennen kuin joku reagoi siihen niin inhoten
Esiintymispaikoissa ei oltu varauduttu niin isoon yleisöön, ja välillä jopa bändin jäsenet joutuivat myymään lippuja. – Vähän vaikea arvioida, mutta yhteistyö ainakin oli helppoa. Luin vuoden ajan päätoimisesti kirjat läpi, yhteensä kaksitoista kertaa. Tänään kotona, Tyly puhe, Oikeusjuttu... – Hauskaltahan tuo kuulostaa. Erikoisen oloinen levy sekin – pidin paitsi soitosta, myös hillittömästä kehystarinasta ja mielikuvituksellisista teksteistä. Keikkapaikat muuttuivat levy levyltä isommiksi. Meidän tekemisemme oli selkeää ja päämääräkeskittynyttä. Jos hänen kulmakarvansa taas pysyivät etäällä toisistaan, hän oli tyytyväinen. Hän oli studiossa rauhallinen, sivistynyt ja vähän etäinenkin. Jussilla taas oli hyvinkin tarkat kriteerit omaan soittoonsa nähden ja sai itse päättää, milloin veto oli täysin tyydyttävä. Halusimme tietoisesti viedä musiikkimme konventionaalisempaan suuntaan. Ehkä Homo sapiensin vaikeimmat jutut menivät sen takia hänelle läpi. Mitä ajattelet Homo sapiensista tänä päivänä. Hän oli jo hyvin vakuuttunut YUP:n potentiaalista ja lähetti Toppatakkeja ja Toledon terästä -albumin kuunneltavaksi. Mats puuttui sanoituksiin hirveän vähän. Mats on helvetin hyvä tuottaja, auktoriteetti, rauhallisella tavalla. Mutta silti hän kannusti jatkamaan. Meni vähän aikaa, että kokonaisuuden pystyi itselleen hahmottamaan – sitä on aina jotenkin likikuuloinen äänitysrupeaman jälkeen. Pikkuhiljaa kuitenkin hahmottui, ettei se homma oikein kiinnostakaan. Minkälainen Homo sapiensin äänitysprosessi oli. Hänen kulmakarvoistaan pystyi päättelemään, että menikö otto hyvin vai huonosti. Mistään ei löytynyt moniraitakonetta, johon puolen tuuman nauha olisi käynyt. 6.10.2014 10.48. Toppatakkeja-levyn jälkeen aloin sitten lukea lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Homo sapiensin julkaisusta on kulunut 20 vuotta. , MATS HULDÉN: ”JOKATAPINÄIVÄ” MITÄ EI KUULE JO Homo sapiensin tuotti Mats Huldén, joka tuotti myös YUP:n seuraavan albumin Yövieraat (1996). He olivat mukavia heppuja, mutta me olimme huonot kiertuekumppanivalinnat toisillemme. Mats toi bändin tekemiseen uutta ajattelua. Tynkkynen: – Keikoilla kävi paljon jengiä. – Kaktus-kakut piti miksata Helsingissä Millbrook-studiossa. Ei hävetä yhtään. Ja pääsin sisään. Yövierailla klikki ei ollut enää isäntä vaan renki. Hyyrynen: – Mats puhui hyvin vähän ja teki muistikirjaansa merkintöjä. Mats ohjasi hellävaraisesti meidän karjaamme oikeaan suuntaan. Mannonen: – Oikeusjutun loppusoiton rytmijaotus menee muuten Valtte rin silloisen puhelinnumeron mukaan. – Olin siitä aika mielissäni. Muissa kappaleissa Mats ei antanut armoa yhtään. Hämmästyttävä meininki. – Luulen, että vaikka Mats onkin vähäpuheinen ja mietteliäs, ei se tarkoita, että hän olisi tosikko. – Jarkon ilmeikäs laulutyyli melkein sivupersoonamaisine sävyineen kuulosti heti ainutlaatuiselta. Kunnioitus ja arvostus miestä kohtaan oli niin suuri. Kuunneltiin siinä jotain demojuttuja alkajaisiksi ja tehtiin samalla tuttavuutta, juteltiin niitä näitä. Martikainen: – Sitä puhuttiin jopa porukalla, että emme voi viedä musiikkiamme enää vaikeammaksi ilman, että sitä olisi tehty hampaat todella isosti irvessä. Nyt korkeintaan tekisi mieli lyhentää muutama turhan pitkä välisoitto, vähän tiivistää sieltä täältä. Se oli selviytymistaistelua minun osaltani. Sinällään materiaali on edelleen aivan kuranttia ja haasteellista, voisi sanoa. Mannonen: – Homo sapiens -julkkarikiertue tehtiin yhdessä Anssi Kelan silloin johtaman Pekka Ja Susi -yhtyeen kanssa. Wigwamin alkuperäinen basisti ja esimerkiksi monista Kauko Röyhkän yhtyeistä tuttu Huldén on tuottanut urallaan YUP:n lisäksi muun muassa Don Huonojen, Neljän Ruusun ja Liisa Akimofin levyjä. Mannonen: – Homo sapiens -sessioissa yritin vain selviytyä, sillä olin rumpuäänityksissä kipsissä klikin kanssa. Kireämpiäkin tapauksia on nähty. Mehän tavallaan ammuimme itseämme jalkaan esimerkiksi musiikkilehtien vuosiäänestyksien kannalta. Yhteydenpito ei kuitenkaan pelannut silloin niin helposti kuin tänä päivänä, ja kuljimme toistemme ohi. YUP:n jäsenet kuvailivat sinun olleen juuri oikeanlainen tuottaja heille. Jarkon laulattaminen oli kiitollista – joka ottoon tuli uusia sävyjä, ja jos ehdotti jotain, hän heti tajusi, mistä oli kyse ja miten hän toteuttaa sen. Se ei kuulostanut miltään muulta kuin YUP:lta. Menestyssuunta lähti nousuun Toppatakkeja ja Toledon terästä -levyn myötä. Jumala halkaisi ihmisen kahtia -biisi oli ainoa, jota en soittanut klikin kanssa. Martikainen: – Muistan, kun Mats istui studion hämärässä nurkassa, silhuetti vain näkyi. Tuohon aikaan elettiin suomirockin lama-aikaa, vähän samaan tapaan kuin tälläkin hetkellä. Olitko tyytyväinen lopputulokseen, kun albumi oli valmis. Yleistilanne oli otollinen meidän ja esimerkiksi CMX:n kaltaiselle, tuoreen oloiselle rockmusiikille. Mats oli hyvä psykologi. – En tuntenut yhtään YUP:n jäsentä, mutta olin saanut Valtterin osoitteen. Hän ei studiossa käskyttänyt, vaan ehdotti kokeilemaan erilaisia juttuja. Ajattelin, että tässä on nyt jotain, mitä ei kuule joka päivä. Tuntuiko sinusta siltä. Hän rakasti täsmällisyyttä ja selkeyttä. Hakeuduin sinne ja rohkenin soittaa ovikelloa. – Pedro Hietanen otti PolyGram Finlandin silloisena tuotantopäällikkönä yhteyttä asiasta. Valtteri toi vielä miksaukseen Alkemistiin säveltämänsä huilustemman ja Tero Kling, jonka kanssa oltiin silloin Samuli Laihon bändissä, tuli, näki ja soitti sen. Mies tuli avaamaan, silmät sirrissä ja kalsarit jalassa. Kun ihmiset äänestivät kahta levyä, totta kai ne söivät toisiaan. Pidin sitä hyvänä merkkinä, että se meni läpi. – Äänitykset tehtiin Risto Närhen Kaktus-studiossa. Soitin omat kitararaitani ja jossain vaiheessa hän totesi, että kyllähän Jussi on parempi kitaristi. Se oli unelmani monta vuotta lukion jälkeen. nen oli kyllä jännä paikka, sen muistan. Lopulta Risto Närhi lähetti oman Tascaminsa kaverin kyydissä Jyväskylästä minulle Porvooseen. Mutta eihän meillä ollut ymmärrystä näistä asioista. Bändissä oli paljon taitoa, näkemystä ja huumoria, mikä aina auttaa tuottajan hommaa. Pöytä oli niin sanotusti puhdas, aika ja paikka olivat kohdallaan. No, kaveri vei keissin poliisiasemalle, ja hain sen sieltä seuraavana päivänä, että päästiin aloittamaan. Grunge oli valloillaan, 1980-luvun suomirock-kaarti oli alamaissa. Sitä vitutti katsella ilta illan jäl- YUP-taitto_c.indd 33 keen, kun kaverit syötiin elävältä ja heidän päälleen suurin piirtein syljettiin. Martikainen: – Tänä päivänä, jos levy-yhtiö julkaisisi yhtyeen albumin alkuvuodesta, toista albumia ei varmasti laitettaisi pihalle saman vuoden puolella. Pääsykoekirjat kiersivät keikkabussissa, kun jätkät tenttasivat minulta asioita. Kerrankin pääsimme studioon ja studioaikaa oli reilusti ja yhtiö maksoi vielä Villen (Pirinen) tekemään kansia. Ainakin minä olin lähinnä hyvilläni asioista. ”OIKEUSJUTUN LOPPUSOITON RYTMIJAOTUS MENEE MUUTEN VALTTERIN SILLOISEN PUHELINNUMERON MUKAAN.” Hyyrynen: – Ennen Homo sapiensia opiskelin pop- ja jazzkonservatoriossa Helsingin Oulunkylässä. Kyllä me halusimme kikkailla paljon. – Valtteri kertoi olleensa dj:nä läheisessä baarissa, olisiko ollut Mörssäri, ja ilta oli päässyt venymään. Kun tapasin tulevan vaimoni Tampereella, minulla oli tuore miksauskasetti, jolta soitin hänelle Väärinkäsityksiä merellä -biisin. Vaikka onhan joku Jumala halkaisi ihmisen kahtia silti todella sekava soppa. M iten päädyit tuottamaan Homo sapiensin. Tynkkynen: – Jos Matsin kulmakarvat lähestyivät toisiaan, siitä tiesi, että nyt ei ollut hyvä otto. Tuntui, että oltiin sanomattakin yhtä mieltä olennaisista asioista. Vastasin Pedrolle, että ilman muuta tällainen bändi kiinnostaa. Homo sapiensilla se oli vielä isäntä
Kaikesta välittyi sellainen illuusio, että tiesimme tarkalleen, mitä olimme tekemässä. Jarkko Martikainen) 2. Jarkko Martikainen) 8. Alkemisti (3:00) (Säv. Valtteri mietti tuohon aikaan usein valmiiksi minulle kitaraosuuksia soitettavaksi. > Suomalaisen rockin klassikot Hyyrynen: – Tiesin aina suurin piirtein, mistä laulu kertoi. Kaikki, mitä teimme, oli rautaa. Valtteri Tynkkynen, san. Beelsebub ei nuku koskaan (5:52) (Säv. Nuorena pitää olla idealisti, vanhempana realisti. Mannonen: – Harjoittelimme tuohon aikaan Jyväskylässä, vaikka asuimme eri kaupungeissa. Valtteri Tynkkynen, Jussi Hyyrynen, san. ja san. Valtteri Tynkkynen, san. Minä tein suuren osan sävellyksistä, Jarkko sävelsi myös ja teki sanoitukset. Jarkko Martikainen) 5. Domus Perkele (3:43) (Säv. Jussi Hyyrynen, Janne Mannonen ja Jarkko Martikainen kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Kun kuuntelin levyn läpi, tajusin, että juuri nyt en tänä päivänä pystyisi soittamaan kaikkia levyn juttuja kunnolla treenaamatta. Se oli minun mielestäni rikkaus, että oli kaksi säveltäjää. Valtteri Tynkkynen, san. Jarkko Martikainen) 4. Tynkkynen: – Meillä oli vakiintunut tapa tehdä lauluja. Valtteri Tynkkynen, san. Panostimme treenaamiseen paljon. Tänään kotona (4:02) (Säv. Balthasar oli naisten mies (4:55) (Säv. Se oli meissä erikoinen piirre, että kaikki, mitä toimme treeneihin, päätyi myös levylle. YUP teki sen jälkeen vielä seitsemän albumia ja jäi vuonna 2009 määrittelemättömän pituiselle tauolle. Pidimme niin sanottuja bändileirejä, treenipäivät olivat kymmentuntisia ja sen jälkeen vietimme aikaa yhdessä. Siellä on mukana kaikki ne jutut, mitä silloin osasin. Into oli lapsenomaista ja vilpitöntä. Oikeusjuttu (3:33) (Säv. Taisteluväsymys tuli vasta myö- ”EN TÄNÄ PÄIVÄNÄ PYSTYISI SOITTAMAAN KAIKKIA LEVYN JUTTUJA KUNNOLLA TREENAAMATTA.” YUP: HOMO SAPIENS (Mercury 526 212-2) Julkaistu marraskuussa 1994 hemmässä vaiheessa yhtyeen uraa, 6–7 vuotta myöhemmin. 34 SOUNDI YUP-taitto_c.indd 34 6.10.2014 16.09. En muista 20 vuotta sitten homman olleen meillä missään vaiheessa minkäänlaista tuskittelua. ja san. Homo sapiens nousi Suomen virallisella albumilistalla korkeimmillaan sijalle 25. Homo sapiensilla puolet Valtterin biiseihin soittamistani osuuksista on itseni kehittämiä ja puolet Valtterin, Jarkon biiseihin taas sain improvisoida enemmän. Levy on tietyllä tavalla kaiken siihenastisen soitto-osaamiseni ansioluettelo. Asiat menivät vain niin, omalla painollaan. Kuten Pohjanmaalla sanotaan: yritimme tehdä tavallista, mutta priimaa tuli. Homo Sapiens (5:22) (Säv. 1. Se auttoi löytämään oikeanlaista fiilistä omaan soittoon. Jarkko Martikainen) 9. Petri Tiainen, Jarkko Martikainen, san. Jarkko Martikainen) Sovitukset: Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit Kustantaja: PolyGram Finland Oy YUP: Jarkko Martikainen: Laulu, kitara Valtteri Tynkkynen: Basso, laulu Jussi Hyyrynen: Kitara Janne Mannonen: Rummut, laulu Petri Tiainen: Kosketinsoittimet, laulu Vieraileva artisti: Tero Kling: Huilu Kuva: Visa Högmander Tuottaja: Mats Huldén Vastaava tuottaja: Pedro Hietanen Äänitys: Risto Närhi Miksaus: Juha Heininen, Mats Huldén Kannet: Ville Pirinen Homo sapiens äänitettiin elokuussa 1994 Kaktus-studiolla ja miksattiin syys- ja lokakuussa Millbrookstudiolla. Jumala halkaisi ihmisen kahtia (5:07) (Säv. 10. Jarkko Martikainen) 3. Valtteri Tynkkynen, san. Jarkko Martikainen, Antti Leikas) sto Kuva: Pop Median arki YUP:n nuoret muusikot olivat kahden albumin vuonna 1994 voimiensa tunnossa. Valtteri Tynkkynen, Jarkko Martikainen, san. Tyly puhe (5:27) (Säv. Jarkko Martikainen) 6. Jarkko Martikainen) 7. Martikainen: – Toppatakkeja ja Toledon terästä -levyn ja Homo sapiensin välinen lyhyt aika ei ahdistanut missään vaiheessa. Väärinkäsityksiä merellä (5:06) (Säv. Itseuskomme oli vahva
The Guitar Conference H E L S I N KI , Ku l t t u u r i t a l o To 13.11.2014 klo 20.00 (ovet auki klo 19.00) Liput toimituskuluineen alkaen 54 / 59 €. Ikäraja K-18. SEINÄJOKI, Areena Ke 26.11. Klo 20.00 (ovet auki klo 19.00). MIKKELI, Jäähalli // Pe 7.11. YHTEISTYÖSSÄ: Eastway tulostus.indd 33 3.10.2014 14.52. Liput toimituskuluineen alkaen 49,50 €, Kaikkiin konsertteihin on saatavilla VIP-illallispaketti. TURKU, Logomo Pe 14.11. PORI, Karhuhalli // La 22.11. RAUMA, Kivikylä Areena // Pe.28.11. TAMPERE, Tampere-talo // Ke 19.11. ROVANIEMI, Lappi Areena Ikäraja K-18. Ovet avataan klo 18.00. JYVÄSKYLÄ, Paviljonki // Pe 31.10. La 29.11. LAPPEENRANTA, Jäähalli La 1.11. ROVANIEMI, LappiAreena // La 15.11. Ke 29.10. Maailman kuuluisin The Beatles-esitys! "A perfect imitation" SUNDERLAND ECHO VIP-paketit alkaen 109 € + alv 24% (yht. MIKKELI, Mikaelsali La 8.11.2014 klo 20.00 (ovet auki klo 19.00) Liput toimituskuluineen alkaen 44 €. Vip-paketit: www.menolippu.fi maan rokkaavimmat pikkujoulut Ti 25.11.2014 HELSINKI The Circus klo 22.00 (ovet auki klo 20.00) Kaikkien aikojen kitarakonsertti! Pe 12.12. HÄMEENLINNA, Elenia Areena Pe 21.11. Ovet avataan klo 18.00. Liput toimituskuluineen alkaen 49 €. JYVÄSKYLÄ, Paviljonki Klo 20.00 (ovet auki klo 19.00). "The new knights of deja vu" DUNDEE COURIER H EL SIN K I, K ul ttuur i tal o Pe 7.11.2014 klo 20.00 (ovet auki klo 19.00) Liput toimituskuluineen alkaen 44 / 49 €. Liput toimituskuluineen alkaen 53,50 / 58,50 €. KOUVOLA, Jäähalli // Ke 12.11. La 13.12. KOUVOLA, Kuusankoskitalo To 6.11.2014 klo 20.00 (ovet auki klo 19.00) Liput toimituskuluineen alkaen 44 €. lokakuuta! Kaikki konsertit alkavat klo 19.30. KUOPIO, Kuopiohalli // Ke 5.11. OULU, Ouluhalli Ti 18.11. HELSINKI, Hartwall Arena Klo 19.30. 135,16€) Lisätiedot: www.menolippu.fi "Britain's first lady of song" JOAN ARMATRADING HE LS I N K I , M us iikkita lo Ti 3.2.2015 klo 19.00 (ovet auki klo 18.00) Liput toimituskuluineen alkaen 64 / 59 €. LAHTI, Lahti Halli Uusi albumi “HAURAS” kaupoissa 31. JOENSUU, Areena // La 8.11. Liput toimituskuluineen alkaen 49 €
Wille: – Meitä yritettiin puhua keikal le ainakin vuoden ajan. Olin soitta nut entisen basistin Janne Julinin kans sa eri bändeissä 90-luvun alkupuolel ta ja hänen lähtönsä pakotti miettimään homman mielekkyyttä. Kä det nousevat ylös antautumisen mer kiksi viimeistään siinä vaiheessa, kun kitaristit Wille Naukkarinen ja Tommi Kiviniemi käynnistävät Isolation Songs -kakkosalbumin Suffocated-avauksen. No, em me lopettaneet, vaan menimme tauon jälkeen treenaamaan Jonien kanssa – ja 36 SOUNDI ghost brigade -taitto.indd 36 6.10.2014 9.58. Solisti Manne Ikosen ja rumpali VeliMatti Suihkosen lisäksi estradilla tun nelmia tulkitsee tänä iltana myös kak si miestä, jotka eivät olleet kokoonpa nossa vielä silloin kun muun muassa Sunriden ja Paraxismin jäsenistä koottu Ghost Brigade esiintyi livenä ensimmäi sen kerran Lutakon Kickstart-tapahtu massa syksyllä 2006. Että olisikohan parempi kuopata koko bändi. O n elokuun loppu eikä Lutakko varsinaisesti liekehdi, minifesti vaalin nimestä huolimatta. Kuva: Samuli Raappana MYRSKYN SILMÄSSÄ MYRSKYN JÄLKEEN Tommi: – Aloitimme ensimmäisen biisin enkä tietenkään muistanut pol kaista säröä päälle – eli tärkein asia pää si unohtumaan! Wille: – Mutta tosiaan, bändissä on nyt uusi kosketinsoittaja Joni Vanha nen ja basisti Joni Saalamo. Henkihän siinä oli lopulta mennä. Teksti: Timo Isoaho Vuosi vuodelta mestarillisempiin tunnelmiin yltävän Ghost Brigaden neljäs albumi IV – One With The Storm haastoi yhtyeen melkoiseen venäläiseen rulettiin. Lopulta suos tuimme ja lavalle nousikin hermostu neita muusikoita – itse asiassa, minua ei ole tainnut koskaan jännittää yhtä pal jon kuin viisi minuuttia ennen sitä kon serttia. Jyväs kyläläisyhtye Ghost Brigade ei kuiten kaan säiky viileää ja tihkusateista ilman alaa vaan annostelee kotiyleisön purta vaksi hypnoottisen kolmevarttisen
Wille: – Guided By Fire oli vielä opettelua, että katsotaan mitä tästä tulee. No, toivottavasti jotkut jaksavat yrittää paneutua IV - One With The Stormiin – se nimittäin kannattaa. Vanhojen levyjen örinäosuudethan taltioitiin Willen asunnossa Väinönkadulla sillä tavalla, että minä mörisin patjoista kyhätyn ”laulukopin” sisällä. Kun IV - One With The Storm -albumin avaus Wretched Blues lähtee vyörymään niin kuulija tietää olevansa erikoislaatuisen taideteoksen äärellä. Stressitasot nousivat ja lopulta pakka alkoi olla kiitettävän sekaisin. Vitutus oli joka tapauksessa huippulukemissa. IV - One With The Stormin nauhoitukset olivat todennäköisesti vaikein asia tähänastisessa elämässäni! Wille: – Aikaisempien levyjen sessioissa monet hyvät ideat ovat jääneet käyttämättä, muun muassa kireiden aikataulujen vuoksi. homma toimi heti hienosti. Tunnelmoimme jotakin haurasta biisiä ja toisella lavalla rämisi täydellä volyymilla Kickstart My Heart. Olimme hieman päissämme. Wille: – Wackenin-setti meni erään kerran yliajalle. Sillä hetkellä tunsin itseni hölmöksi: miksi ihmeessä kuoppajaisia oli tullut edes mietittyä. Manne: – Minä taas olin kipeänä En slaved-rundilla. Sillä hetkellä ei tiennyt, että pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. Jos me teemme harrastuksena heviä niin kenelle me sitä teemme. Perkele, meille itsellemme! SOUNDI 37 ghost brigade -taitto.indd 37 6.10.2014 9.58. Tällä kerralla nauhoitin omat osuuteni vanhan Paraxism-bändikaverini Tuomas Kokon studiolla Vaajakoskella ja homma sujui kieltämättä helpommin kuin aikaisemmin – siis sitten, kun pääsimme vauhtiin. Muut bändin jäsenet kiristelivät hampaita, että ”nyt se hullu lähetti kuusi biisiä, eihän näitä pysty kukaan opettelemaan” (naurua). Mitä tapahtui. Että olenko minä todella soittanut näin. Ulkomaalaisetkin saavat luvan opetella tuon verran suomea! Wille: – Kirjoitin Elämä on tulta -lyriikan aikoja sitten ja tiesin jo silloin, että tämä idea päätyy joskus johonkin biisiin. Tein niistä alustavat versiot ja paiskasin koko paketin muiden kummasteltavaksi. Tommi: – Mötley Crüe soitti samaan aikaan Wackenissa. Kun sitten kuun telin kitararaitoja joskus myöhemmin niin valehtelematta kaikki ihokarvat olivat pystyssä. Tiedostan toki, että ihminen voi olla pohjimmiltaan hyvä olento, mutta miksi kukaan ei jaksa edes yrittää. Tommi: – Onneksi se alkujärkytys hälveni ja saimme lopulta treenattua uuden materiaalin edustuskuntoon. Manne: – Se on yhtyeen ensimmäinen suomenkielinen kappale ja tekstihän on älyttömän simppeli. Jostakin syystä en halua kirjoittaa juttuja, joissa tuntuu koko ajan ja ainoastaan helvetin pahalta. Muuten, teksteistä on sanottava sen verran, että perimmäiseltä pohjalta löytyy aina toivoa, vaikka siellä ryvettäisiin kuinka syvissä mudissa. Onneksi bändin kollektiivinen selkäranka ei kuitenkaan katkennut ja lopulta se masennus vaihtui punkhenkiseksi ”haistakaa paska, me muuten viimeistelemme tämän albumin vaikka henki menisi” -asenteeksi. V uoden järisyttävimpiin biiseihin lukeutuvalla Wretched Bluesilla käynnistyvä IV - One With The Storm päättyy noin tuntia myöhemmin kenties vieläkin kouraisevimmissa tunnelmissa etenevään Elämä on tulta -järkäleeseen. Kickstart-lähtölaukauksen jälkeen Ghost Brigaden matkan varrelle on osunut useita mielenkiintoisia iltamia. Siellä ei paljon rokkareita varoiteltu, sillä järjestäjät katkaisivat lavan sähköt saman tien. Tämä maailma on kohtalaisen sairas paikka. Käytössämme ollut auto oli sopivasti hajonnut eikä yhtyeen hajoaminenkaan tainnut olla kovin kaukana. Niitä mahtavia ideoita sitten tulikin, niin minulta kuin kaikilta muiltakin. Manne: – Toimin alkuaikoina kolmantena kitaristina, mutta jonkun piti alkaa sitten laulamaankin. Wille: – Edellisten levyjen ”akustisesti sisään” -intro ei tuntunut tarpeelliselta vaan nyt menemme suoraan asiaan. K ymmenvuotisjuhlia ensi vuonna viettävän Ghost Brigaden debyytti Guided By Fire ilmestyi vuonna 2007. Ei naurattanut. Manne: – Ja se takavuosien Berliininkeikka Wild At Heart -klubilla... Kantapään kautta sekin homma piti oppia. Se olikin sitten viimeinen kerta, kun tämä bändi joi viinaa ennen keikkaa. Ja kun miehelle ei ole annettu pitkäjännitteisyyttä ollenkaan niin kitara jäi suosiolla pölyttymään. Wille: – Jos joku ei jaksa niin sitten hän ei jaksa. Biisin otsikko oli aluksi Blues For The Wretched Ones, kumarruksena Entombedin Wolverine Bluesille ja Kyussin Blues For The Red Sunille, mutta emme sitten kehdanneetkaan lainata Kyussia niin suoraan. Wille: – Halusin säveltää erityylisiä biisejä, sillä neljännen levyn työstäminen tutuin metodein ei tuntunut kiinnostavalta. Synkimpinä aikoina mietin vakavissani, että tämä albumi jää kesken. Se ei ollut pelkästään hyvä asia, sillä studioaikataulu osoittautui taas liian kireäksi. Ja sitten lavalle... Sitten kokeilimme sanoitusta tähän samoja teemoja kierrättävään sävellykseen ja voi sentään, se kylmien väreiden määrä oli jotakin käsittämätöntä... Manne: – Laulujen äänitykset ovat perinteisesti olleet aikamoista taistelua. Tuona iltana taisimme ehtiä soittopaikalle kaksitoista minuuttia ennen keikan alkua. No, harjoittelun tuloksen eli kakkoslevy Isolation Songsin (2009) valmistumisen jälkeen fiilis olikin hieno. Manne: – Jos Willen kirjoituksista tosiaan löytyy valonpilkahduksia niin minun tekstini ovat sitten melkoisen toivottomia. Järkälemäisen pitkäsoiton tekeminen oli hajottaa koko yhtyeen. Livetoiminnan ohella myös yhtyeen studiovyörytys oli vielä tuolloin jossakin määrin hakemisen asteella. Tommi: – Olimme treenanneet helvetisti, mutta ennen studiosessioita oli silti outo fiilis, että mikä tämä juttu pohjimmiltaan edes on... Olen yleensä nauhoittanut yhden demon kerrallaan, mutta nyt kypsyttelin aivoissani kuutta erilaista kappaletta yhtä aikaa. No, studiossahan ne ongelmat vasta alkoivat. Wille: – Olimme Euroopan-kiertueella Paradise Lostin kanssa. Kolmannen samasta puusta veistetyn pitkäsoiton tekeminen ei sopinut Ghost Brigaden ajatusmaailmaan. No, demonauha oli tuonut rokkareille sopimuksen, joten pitihän levykin tehdä (naurua). Makasin backstagen jääkylmällä betonilattialla kovassa kuumeessa viisi minuuttia ennen keikkaa ja mietin, että miten tässä käy. Me nimittäin osaamme olla hyvinkin tylyjä toisillemme eikä ovien paukkuminen ole mitenkään harvinaista. Minun olisi pitänyt samaan aikaan soittaa haastavia metalliriffejä ja ördätä – enkä osannut kunnolla kumpaakaan. Wille: – Nauhoitin Elämä on tulta -biisin kitaroita uudelleen ja uudelleen, mutta jälki ei tuntunut parhaalta mahdolliselta ja päätimmekin palata asiaan hieman tuonnempana. Että perkele, odottakaahan kun kuulette tämän! Isolation Songsin ja Until Fear No Longer Defines Usin (2011) välillä taas ei ole niin isoa harppausta, sillä tavallaan me teimme Isolation Songsin uudelleen – ”Ulkomaalaisetkin saavat luvan opetella tuon verran suomea!” eikä siinä mitään: Until toimii edelleen hyvin, mutta yllätysmomentti jäi puuttumaan. Olin oikeasti valmis katoamaan paikalta ja sulkemaan puhelimeni, että se siitä levystä sitten. Nyt tein kunnianhimoisen päätöksen, ettei yksikään toimiva oivallus saa jäädä hyödyntämättä
Teksti: Ville Hartikainen julk i Kuva: Sony VARTTI 38 SOUNDI foo fighters -taitto_f.indd 38 6.10.2014 10.49
Väsymyksestä ja hapuilevasta tiedotuksesta huolimatta olo on kaikin puolin kutkuttava. Puvuntakkeihin sonnustautuneet bisnesmiehet porhaltavat edes takaisin lähtöalueen käytävää oikeaa lähtöporttia etsien. Tämänkin reissun lähtöpäätös lyötiin lopullisesti lukkoon vasta paria päivää aikaisemmin. syyskuuta. Silti ajoittainen ylimalkaisuus sapettaa. Kello on kuusi aamulla. Tilanne kuvastaa melko hyvin musiikkitoimittajan arkea ulkomaankomennusten suhteen. Toisaalta asiasta ei kannata liikoja kitistä, sillä levy-yhtiöhän tämänkin matkan kustantaa. Suomen kokoisessa maassa Soundin kokoista popkulttuurilehteä on yksinkertaisesti mahdotonta toimittaa ilman tiivistä yhteistyötä levy-yhtiöiden ja tapahtumajärjestäjien kanssa. Itseironiseksi mieheksi osoittautunut Shiflett lähinnä hymähteli Andy McCoyn medialle antamille lausunnoille hänen parantumattomasta seksiaddiktiostaan. Mikäpä sen hienompaa! Lähetetään toimittaja pariksi päiväksi Lontooseen ja katsotaan mitä syntyy. ”Hotellin aulabaarissa vilisee toimittajia Puolan ja Suomen kaltaisista jämämaista.” SOUNDI 39 foo fighters -taitto_f.indd 39 6.10.2014 10.49. Lontoon päässä odottava hotellin sänky tuntuu juuri nyt enemmän kuin houkuttelevalta vaihtoehdolta. k isuutta Maailman suurin rockbändi Foo Fighters antaa Soundille haastattelun. Lennon lähtöön on vielä muutama tunti aikaa ja olo on pöhnäinen huonosti nukutun yön jäljiltä. Megaluokan rockbändien tapaaminen tuntuu aina yhtä juhlavalta – varsinkin jos vastassa on yhtä lutuisia kavereita kuin nuo Foo Fightersin mukavat miehet. Koko prosessia varjostaa tietynlainen epämääräisyyden huntu. Tosin tulevasta majapaikasta ei ole vielä tässäkään vaiheessa tietoa, eikä levyyhtiön edustaja vastaa puhelimeen. Takki, liivi vai rukkaset. Haastattelupäivää edelsi glamöröösi illanvietto Abba-mies Benny Andersonin omistamassa Hotel Rivalissa. Mutta tällaista tämä on isojen orkesterien kanssa, lohdutan itseäni. elsinki-Vantaan lentoasema 11. He jos ketkä saavat toimittajan tuntemaan olonsa kotoisaksi. Tapasin yhtyeen edellisen kerran Tukholmassa keväällä 2011 bändin promo toidessa julkaisun kynnyksellä ollutta Wasting Light -albumiaan. Bileistä parhaiten jäi kuitenkin mieleen suomalaisdelegaation piirittämän kitaristi Shiflettin pitkä sepustus surullisen kuuluisasta ja monia absurdeja käänteitä sisältäneestä seikkailusta The Real McCoy Bandin riveissä muutamaa vuotta aiemmin. Rommikolanhuuruisen illan aluksi toimittajista ja muista kutsuvieraista koostuneelle joukolle esitettiin uunituore Foo Fighters -dokumentti Back And Forth. Wikipedian mukaan Helsinkiä kolme kertaa suuremmalla Suur-Lontoon alueella löytyy arviolta yli 100 000 hotellihuonetta – siitä vain veikkaamaan. Lähes poikkeuksetta sovituissa aikatauluissa ei pysytä, varmoina pidetyt asiat kellahtavat päälaelleen ja informaatiosta on aina pulaa. Dave Grohl, Taylor Hawkins, Chris Shiflett, Nate Mendel ja Pat Smear. Vilkaisen kelloa
Please, have some refreshments, toivottaa levy-yhtiön virkailija. Juuri silloin puhelin piippaa tekstiviestin merkiksi. Yhtyeen managementilta tulleen viestin mukaan hänen saamisensa mukaan juttutuokioon edes muutamaksi minuutiksi on noin 50 prosentin luokkaa. Dave Grohl on itse kuvaillut sarjaa ”rakkauskirjeeksi amerikkalaiselle musiikille”. Ryystän kahvin loppuun ja pohdin vaihtoehtojani majoituksen suhteen. Foo Fightersin Sonic Highways -albumi saa seurakseen myös samannimisen tvsarjan. Dokumentin jälkeen meille soitetaan vielä neljä näytettä marraskuun alussa ilmestyvältä samannimiseltä albumilta. Mieheltä, jonka ansioluettelosta löytyy Germsin, Nirvanan ja Foo Fightersin ohella jäsenyyksiä useissa muissa yhtyeissä ja säännöllisiä vierailuja Cindy Crawfordin juontamassa muotiohjelma House Of Stylessä. Jälkikäteen kävi ilmi, että ilman matkassa mukana olleen kotimaisen levy-yhtiöedustajan päättäväisyyttä koko haastattelu olisi jätetty tekemättä. – Thank you, sir. Suuntaamme matkamme aulassa odottavan toimittajajoukon kanssa Kensingtonin kaupunginosaan, josta jalkaudumme pienellä sivukadulla sijaitsevaan Sonyn Lontoon-päämajaan. Kello näyttää yhtä toista. Napsautan selaimen kiinni ja suljen silmäni. Toisin sanoen laulaja-kitaristin tapaamisesta on turha edes haaveilla. Valitettavasti pimeän auditorion ja unenpuutteen vuoksi pääni alkaa toisen osan aikana kellahdella sivulta toiselle ja viimeiset 15 minuuttia vietän täydessä sumussa. Varsinkin c-osassaan Dion Holy Diveriä lainaava Something From Nothing ja Big Star -vaikutteinen Congregation potkivat hienosti. ”The Grand Hotel at Trafalgar Square 8”, lukee näytöllä. Sarja osoittautuu ainakin kahden osan perusteella kiinnostavaksi ja hyvin rullaavaksi kokonaisuudeksi. Poistuessamme paikalta saamme kuulla, että huomenna olisi pieni mahdollisuus päästä Kuvat: Timo Isoaho Varsinainen haastattelu tehtiin seuraavana päivänä pikaisten aikataulumuutosten – kuinkas muuten – vuoksi hotellihuoneen sijaan tukholmalaisen tv-studion hieromapöydällä varustetussa takahuoneessa. Huomenna kello kolmelta kanssani piinapenkkiin istuutuisi kitaristikaksikko Shiflett ja Smear. Sitten tilaisuus onkin ohitse. En ainakaan fashion-vinkkejä tai Andy McCoy -anekdootteja. Muun suomalaisseurueen saapumiseen on vielä aikaa reilut kuusi tuntia. Kello kuudelta astun hotellihuoneestani suihkunraikkaana ja kuuppa täysin sekaisin valveen ja unen rajamailla viettämäni iltapäivän jäljiltä. 40 SOUNDI foo fighters -taitto_f.indd 40 6.10.2014 10.52. Pieneen audiotorioon siirryttyämme meille esitetään kaksi ensimmäistä jaksoa tulevasta Sonic Highways -dokumenttisarjasta, jossa seurataan Foo Fightersin tulevan albumin nauhoituksia yhdysvaltalaisilla studioilla. Pian käy kuitenkin sel- väksi, ettei hotellihuoneen ovi aukene ennen kuin levy-yhtiön edustaja saapuu paikalle luottokortteineen. Näin toimii showbisnes. Se on tietenkin pettymys, sillä Grohliahan kaikki oikeasti haluaisivat haastatella. Tai 12 vuotta nuoremmalta Shiflettiltä, yhtyeeseen vasta vuosituhannen vaihteessa liittyneeltä Kalifornian Santa Barbarassa syntyneeltä mieheltä, joka tunnetaan ainakin Suomessa parhaiten Hanoi Rocks -diggailustaan. Tuolloin äänessä olivat rumpali Hawkins ja basisti Mendel – kaksi ääripään persoonallisuutta. Mitä kysyä 55-vuotiaalta Smearilta, Foo Fightersin alkuperäisjäseneltä, joka hyppäsi ulos yhtyeestä vuosiksi 1997–2007. Biisinäytteet saavat olon kuitenkin virkoamaan. Napsautan vielä kertaalleen auki sähköpostin seuraavan kahden päivän aikataulusta. Raahustan tavaroineni toisen kerroksen lobby-tilaan, istun vaaleanruskeaan nojatuoliin ja heilautan jalkani eteen kiskomalleni tuolille. ”Tästä lähtien aion ihan oikeasti tavata ihmisiä.” Paikan päällä eteemme lyödään sopimuspaperi, jossa – ilmeisesti – lupaamme olla levittämättä mitään kuulemaamme tai näkemäämme talon ulkopuolelle. Huokaisen helpotuksesta, kasaan tavarani ja suuntaan lähtöportille 24. Olen kuitenkin niin väsynyt, etten jaksa lukea kahta sivua pitkää kaavaketta, vaan raapustan nimeni alle ja ojennan paperin eteenpäin. Mietin huomista haastattelua. K olmen tunnin lennon ja puolentoista tunnin juna- ja metromatkan jälkeen lasken kantamukseni The Grandin vastaanottotiskille
Siksi hotellin aulabaarissa vilisee toimittajia Puolan ja Suomen kaltaisista jämämaista. Brittimediat ovat hoitaneet oman osuutensa jo muutamaa päivää aiemmin. Täällä Foo Fighters pitää majaansa ja antaa eurooppalaisille toimittajille haastatteluja viikon ajan. Toisaalta pienet keikkapaikat myös stressaavat paljon enemmän. Tosin kyllä minä ehdotin sitäkin vaihtoehtoa, kun treenasimme näitä keikkoja varten. Nykyään ihmiset kuitenkin olettavat kuulevansa keikoilla aina ne tietyt hittikappaleet. Soitimme keikoilla vähän mitä sattuu. Toivotaan, toivotaan, mietin lysähtäessäni sängylle muutaman tunnin ja tuopin jälkeen. Näiden keikkojen aikana on taas muistanut, miten siistiä on soittaa juuri sitä, mitä haluaa. Soittaminen pienemmissä paikoissa on siis mielestäsi hauskempaa. Emme olleet soittaneet pitkään aikaan yhdessä ja saatoimme olla jopa vähän ruosteessa. Chris: – Luulen, että koko juttu teki todella hyvää koko yhtyeelle. Mutta en minä jossain Austinissa tuntenut ketään, joten ainut mahdollisuuteni oli lähteä lounaalle Patin kanssa. – Välillä voi tuntua vähän tylsältä soittaa jokaisella keikalla tunnin verran niitä pakollisia biisejä. Kaikki oli niin erilaista tuohon aikaan. Ei tässä vielä mitään, ajattelen. Projektin logiikka oli seuraava: kun jokainen kappale nauhoitetaan eri studiossa, tarttuu lauluihin aina mukaan jotain kyseisen kaupungin ja levystudion tunnelmasta. Aikaakin on luvattu ruhtinaalliset puoli tuntia. Paikallisten musiikkivaikuttajien lisäksi haastateltavina vilahtaa Barack Obaman kaltaisia maailmanmiehiä. Mutta sitten asioille käy, kuten niillä on tapana käydä. Vähän päästä ovi aukeaa ja siinä he nyt ovat: reilusti yli 10 miljoonaa levyä myyneen rockyhtyeen kitaristit. Normaalistihan kaikki elävät omaa elämäänsä perheidensä parissa. Illan keikka sen sijaan näyttää näillä näkymin jäävän vain haaveeksi levy-yhtiön edustajan kovasta yrityksestä huolimatta. – Olen miettinyt noita 15 vuoden takaisia aikoja tällä viikolla paljon. On kuumottavaa, kun katsojat ovat niin lähellä, että voit nähdä valon heijastuvan heidän silmistään. Pat: – Onhan se hauskaa, mutta samalla vähän turhauttavaa, koska emme voi soittaa vielä uusia kappaleitamme. ”On kuumottavaa, kun katsojat ovat niin lähellä, että voit nähdä valon heijastuvan heidän silmistään.” seuraamaan yhtyeen The Holy Shits -nimellä heittämää salakeikkaa muutaman sata henkeä vetävään Islington Assembly Halliin. Ohjelmassa seurataan Foo Fightersin albuminauhoituksia ja pureudutaan samalla kunkin kaupungin historiaan ja musiikkiperinteeseen. Olemme onnekkaita, että saamme soittaa kaikennäköisissä ja -kokoisissa paikoissa. Vähän päästä tulee toinenkin ilmoitus: en tekisikään haastattelua yksin, vaan samanaikaisesti Radio Rockille juttua tekevän Laura Vähähyypän kanssa. Siinä kaikki. Chris: – No, en sanoisi ihan niinkään. Nämä haastattelut tehtäisiin muutaman toimittajan ryhmissä ja hyvin rajallisella aikataululla. Se jos mikä on yltäkylläisyyttä näissä piireissä. Huoneen keskelle on aseteltu kaksi vaaleaa nojatuolia. S Muistutan Shiflettille tavanneemme muutama vuosi sitten Tukholmassa. Haastattelu käynnistyy keskustelulla yhtyeen pitkin viikkoa lontoolais-klubeilla heittämillä yllätyskeikoilla. On totta, että klubeilla meinin- hiflettin kommentin jälkeen on aika käydä kiinni itse paistiin. Kaksikon huolittelematon duunarintyyli on silmiinpistävässä ristiriidassa prameilevan miljöön kanssa. Päivän ensimmäisestä muutoksesta kerrottiin jo aamupalan yhteydessä: haastatteluaikaa on aikaistettu tunnilla. Luulen, että se on tehnyt hyvää koko yhtyeelle. Pat: – Eikä klubeilla soittaminen tuntuisi niin mukavalta kuin nyt, jos soittaisimme niissä kaiken aikaa. Koska kirjoitan yhtyeestä jutun kahteen eri lehteen, saan tehdä haastattelun privaatisti. Se hieman laskee seurueemme mieli alaa. Tuon promorundin keikat soitettiin melko samankokoisissa paikoissa kuin nämä tämän viikon show’t. Aikoinaan kun liityin yhtyeeseen, lähdimme promoamaan bändin uutta levyä (There Is Nothing Left To Lose, 1999) Eurooppaan. Chris: – Nämä pikkukeikat ovat tuoneet monia muistoja mieleeni. Ensin aikataulujen ilmoitetaan olevan hieman myöhässä ja luvattu puolituntinen nipistetään 20 minuutiksi. Pat: – Eihän minun tarvinnut kuin päästä ylös sängystä ja raahautua lentokentälle. Ruutupaitoihin ja farkkuihin pukeutuneet Shiflett, 43, ja Smear, 55, astuvat sisään ja kättelevät. Samaan aikaan albumin nauhoitusten kanssa kuvattiin Grohlin itse ohjaama ja HBO:n tuottama dokumenttisarja Sonic Highways. Shiflettissä ja Smearissa Islingtonin kaltaisilla pikkuklubeilla soittaminen herättää ristiriitaisia tunteita. Foo Fightersin jäsenet vakuuttavat olevansa yhtä mieltä nokkamies Dave Grohlin visioiden kanssa. Se tarkoittaisi haastatteluajassa noin kuutta ja puolta minuuttia julkaisua kohden – eli käytännössä ei mitään. Smearin ja Shiflettin mielestä erikoinen ja aikaa vienyt prosessi ei kuitenkaan ollut missään tapauksessa heidän kannaltaan raskas. Pat: – Joo, olit väkisin minussa kiinni. Sellaista elämä Foo Fightersissa oli oikeastaan aina ennen: koskaan ei tiennyt mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Chris: – Varmaan myös yleisöstä tuntuu siistiltä nähdä meidät vähän erikoisemmissa paikoissa. Idea Sonic Highways -sarjaan, edellisen levyn aikaan julkaistuun Back And Forth -dokumenttiin ja moneen muuhun SOUNDI 41 foo fighters -taitto_f.indd 41 6.10.2014 10.49. Pienellä aikataulumuutoksella ei kuitenkaan ole merkitystä. Projektin jälkeen tuli sellainen olo kuin olisimme jo olleet kiertueella. Foo Fightersin nauhoitti viime talven aikana kahdeksannen albuminsa Sonic Highwaysin yhdessä tuottaja Butch Vigin kanssa kahdeksalla maineikkaalla yhdysvaltalaisstudiolla Austinissa, Chicagossa, Los Angelesissa, Nashvillessa, New Orleansissa, New Yorkissa, Seattlessa ja Washingtonissa. ki on aina vähän hikisempää ja jotenkin hullumpaa. A amulla perinteisen englantilaisen rasvankyllästämän aamiaisen jälkeen siirrymme Hyde Parkin reunalla sijaitsevaan viiden tähden luksushotelli The Berkeleyhyn. – Okay, hän sanoo ilmeenkään värähtämättä ja istuu alas. Asiaa sulatellen siirrymme hissillä hotellin toiseen kerrokseen. Meidänhän ei olettaisi soittavan tällaisissa mestoissa. Se kaikki on toki tässä vaiheessa täysin epävarmaa. Kaiken kaikkiaan kyseessä on hieman normaalista poikkeava tapa rakentaa rockalbumia. Meidät ohjataan turvamiesten ja muun henkilökunnan ohitse tilavaan sviittiin. Areenakeikoillahan kaikki on vain yhtä suurta massaa. Itse siemailen cappuccinoani silti polleana. Ja kiertueet tiivistävät aina bändiä, koska niiden aikana meidän on ”pakko” hengata toistemme kanssa
Pat: – Kyllähän sen näkee, että heillä on edelleen hauskaa lavalla, vaikka bändi on ollut kasassa sadan vuoden ajan. Neonkeltaisen The Holy Shits -rannekkeen haluaisi käteensä varmasti moni muukin. Tosin nyt jos koskaan edessä on jotain odottamisen arvoista. Ja nyt sietää hieman kateellinen ollakin. Vaikka dokumenttien kaltaiset projektit ovat vieneet viime aikoina leijonanosan yhtyeen – ja varsinkin musiikkimaailman jokapaikanhöyläksi kohonneen Grohlin – ajasta, vakuuttaavat Shiflett ja Smear yhdessä soittamisen olevan edelleen tärkein yhtyettä koossa pitävä voima. ”Paikalle olivat saapuneet myös Queenin Roger Taylor ja Brian May.” Chris Shiflett (kesk.) muistetaan myös seikkailuistaan Suomessa Andy McCoyn yhtyeessä. Vikaa ei ollut yleisössäkään. artik aine n Kuva: Piia Sarajuuri : Vil le H Pyhät paskat! Kaksi ja puoli tuntia silkkaa parhautta J ono Lontoon Islington Assembly Hallin edessä kiemurtelee nurkan taakse kahdeksan aikaan perjantaiiltana. The Holy Shits -nimellä heitettävät ”salakeikat” kuvastavat erinomaisen hyvin Foo Fightersin mainetta faninsa huomioivina, jalat maassa kulkevina supertähtinä. Sillä reissulla -kimara oli yksinkertaisesti maaginen. Smear nostaa esimerkiksi The Rolling Stonesin. Olimme saaneet todistaa jotain ainutkertaista. Rollareita katsellessa kuitenkin kelasin, että enpä tiedä, ehkei eläkkeelle ole sittenkään mikään pakko jäädä. Ilmassa väreilevä jännitys on käsin kosketeltavaa. Chris: – Jokainen kaupunki oli oma ainutlaatuinen kokemuksensa. Syntyperäisenä kalifornialaisena sanoisin, että se oli meidän Kalifornia-viikkomme. Stadion- ja areenaluokan keikkapaikkoihin jo vuosikausia sitten tottunut Foo Fighters ilmoitti alkuviikosta – ilmeisen spontaanisti – soittavansa joukon keikkoja lontoolaisilla klubeilla meneillään olevan lehdistöviikkonsa aikana. On vaikea sanoa, mikä niistä nousisi muiden yläpuolelle. Se on kaunis, mutta samalla hieman naiivi ajatus. Olemme tunteneet hänet jo pitkän aikaa, mutta emme olleet koskaan käyneet hänen kotistudiollaan Dallasissa. Sisäänpääsy turvatarkastuksineen on kuin lentokentällä ikään. Toisaalta kaikesta kyllä huomaa, ettei kyseessä silti ole ihan minkä tahansa paikallisen bändin rock-konsertti. Tapahtuman erikoisuutta lisäsi parven eturivissä istunut arvovaltainen seurue: paikalle olivat saapuneet myös Queenin Roger Taylor ja Brian May. Shiflettin mielestä on lähes mahdotonta valita hienointa muistoa projektin ajalta, sillä mieleenpainuneita hetkiä on niin monia. Illan tärkein vieras löytyi silti heidän vierestään. – Oli todella koskettavaa nähdä heidät vähän aikaa sitten lavalla. Kaksi ja puoli tuntia kestäneen rypistyksen jälkeen samaan päätelmään olivat tulleet kaikki muutkin henkeään haukkoneet katsojat. Palaamme takaisin Sonic Highwaysiin. 42 SOUNDI foo fighters -taitto_f.indd 42 6.10.2014 10.49. Tiesimme, että siitä tulisi hauskaa ja jännittävää, kunhan juttu vaan tehtäisiin huolella. En väitä, että olisimme koko ajan vain löhöilleet, mutta otimme niin rennosti kuin meille nyt ylipäätään on mahdollista. Keikka oli nimittäin yksi parhaista rock-konserteista, jonka olen koskaan nähnyt. Yhteislaulu varsinkin Everlongin ja My Heron aikana sai kyynisimmänkin takarivin rockpoliisin herkistymään. – Monissa kappaleissamme lauletaan Virginiasta. Ehkä sellaiset ihan normaalit asiat kuin pyöräily aurinkoisella säällä tai yhteiset grillaushetket jäivät jostain syystä päällimmäisenä mieleen. Pelkällä supliikilla itseään ei keikalle saisi – Helsingin Sanomien toimittaja ei ole aluksi päästä sisälle laisinkaan. Yhtyeen esittämä best of Kuv a yhtyeen ”ulkomusiikilliseen” projektiin lähtee lähes poikkeuksetta Grohlin käsistä. Ratkaisu kertoo yhtyeestä paljon. En tarkoita sillä kuitenkaan paikkaa nimeltä Virginia, vaan äitiäni, Dave Grohl sanaili kesken Arlandria-kappaleen. Se oli supermukava kokemus. – Myös Dave Catchingin (Eagles Of Death Metal, Queens Of The Stone Age) kanssa oli todella mukavaa viettää aikaa. Pat: – Kyllä me sanoimme tällekin jutulle saman tien okei. Keikkaa katsoessani mietin, että hei, kyllä kai mekin voimme soittaa vielä silloin, kun olemme rypistyneitä ikäloppuja. – Hän on täällä tänään ja hän on minun pyhimykseni. Siksi he myös jatkavat soittamista yhdessä. Vaikka energiaa pursuava keulakuva näyttää välillä vievän muuta yhtyettä kuin pässiä narussa, Shiflett ja Smear vakuuttavat seisovansa täysin Grohlin visioiden takana. Projektibändinä vuonna 1994 liikkeelle lähteneestä Foo Fightersista on kasvanut kahdessakymmenessä vuodessa yksi maailman suurimmista rockyhtyeistä. Kyynisemmän mielenlaadun omaava voisi sanoa taloudellisten tekijöiden esittävän huomattavaa roolia veteraaniyhtyeen halussa jatkaa ”jäähyväiskiertuettaan” vuosi vuoden jälkeen. Paikalle kun ei oteta kuin 450 onnekasta katsojaa. Lavalla soitti elämänsä vedossa oleva, kokemuksen karaisema ja karismaattinen livebändi. Aika usein sitä ajattelee, että pakkohan tälle kaikelle on olemassa jokin lakipiste, että jossain vaiheessa homma vain romahtaa. Shiflett kuitenkin nappaa kiinni keskustelusta ennen välikommenttiani. Kitaristi herkistyy
Vähähyyppä ehtii edelle, ennen kuin ehdin avata suutani. – Viimeiset kysymykset, kiitos. SOUNDI 43 foo fighters -taitto_f.indd 43 6.10.2014 10.49. Kävelemme alakerran baariin. Opitteko prosessin aikana jotain myös itsestänne. Matkan aikana tutustuin paljon sellaiseen tavaraan, jonka tunsin ennestään vain pintapuolisesti. – Nyt teidän pitää todella lopettaa. Uutiset ovat tällä kertaa hyviä: pääsemme sittenkin mukaan illan keikalle. – Ihan oikeastiko. Istahdin penkille maani myyneenä. Samalla levy-yhtiön edustaja pyyhältää paikalle hymy kasvoillaan. Entä muuttuiko suhteenne musiikin tekemiseen millään lailla. Lopulta Shiflett katsoo meitä silmiin. Grohlilta liikenevästä viisiminuuttisesta ei ollut missään vaiheessa enää edes puhetta. Kikatamme kuin pikkutytöt. Nyt olemme nauhoittaneet aina yhden kappaleen kerrallaan. Hänen odotellessaan käytävällä omaa haastatteluvuoroaan oli Grohl astunut ulos omasta hotellihuoneestaan. Nyökkäämme. – Hei, jatkakaa vain samaan malliin, hän kannustaa. Sellaisia hetkiä tulee yhä aina välillä. Pitkästä urastaan huolimatta Foo Fightersilla on toisinaan vaikeuksia soittaa omia kappaleitaan. Dokumentti valottaa hienosti koko amerikkalaisen musiikin historiaa. H issimatkan ajan sadattelen huonoa tuuriani. Ilmapiiri on käsin kosketeltavan vaivaantunut. Ratkaisu on tuntunut todella hy- vältä ja mielestäni se on ehdottomasti paras tapa tehdä levyjä. Huoneen perältä kuuluu narahdus ja yhtyeen tiedottajan pää ilmestyy ovenraosta. Siksi me yleensä olemme vähän vainoharhaisia sen suhteen, että klaaraammeko niitä yhdessä. Jäämme tuijottamaan sulkeutuvaa ovea. ”Ehkei eläkkeelle ole sittenkään pakko jäädä.” soittelimme akustista kitaraa nuotion äärelle ja muuta sellaista. Shiflettin päästessä lauseen loppuun, astuu tiedottaja huoneeseen uudestaan. Normaalisti kappaleet muuttuvat enemmän tai vähemmän levytyksen aikana. Tästä lähtien aion ihan oikeasti tavata ihmisiä ja tutustua paikkoihin. – Wow, Shiflett huikkaa lopulta. Pat: – Kaikki treenaamisesta ja nauhoittamisesta myöten on tehty yhdessä. Katsahdan aikaa nauhurista: 10:33. ”Rockin mukavimpana miehenä” tunnettu tähti oli päättänyt antaa spontaanin, muutaman minuutin pituisen yksityishaastattelun ja tarjoutunut vielä päälle auttamaan toimittajaa kysymysten laadinnassa. Emme yleensä viivy yhdessä paikassa kuin yhden päivän ajan, joten minulla on tapana vain sulkea hotellihuoneen verhot ja puuhastella niitä näitä. Puolen tunnin privaattihaastattelusta muodostui lopulta reilun vartin kestänyt kimppakeskustelu, joka sisälsi kaksi keskeytystä ja iloista puheensorinaa keski-ikäisten miesten perhe-elämästä. Jos joku on ehdottanut sellaisen kappaleen soittamista, olemme vain ihmetelleet, miten biisi oikein kuuluisi soittaa. Äänessä on jo kireyttä. Pat: – Oh my God, please! Ja meillä on kaiken lisäksi vielä yli kuukausi aikaa odottaa. Chris: – Luulen, että kaksi viimeistä levyämme ovat muuttaneet käsitystämme siitä, miten bändin kannattaa tehdä albumeita. Chris: – Uskoisin, että me kaikki opimme. Esimerkiksi me kitaristit pääsemme työskentelemään ensimmäistä kertaa vasta kun prosessi on jo hyvin pitkällä. Treeneissä me emme mitään muuta teekään. Shiflett irvistää. Selaan hätäisesti muistiinpanovihkoani. Tiedämme siis periaatteessa, miten biisi menee ja tiedämme sen kuulostavan hyvältä, mutta yhdessä soittamisesta ei silti ole tulla mitään. Nauhoitukset olivat kaikin puolin todella nopea prosessi. – Mutta ei tässä vielä kaikki, toimittaja lisää. Hetken aikaa kaikki ovat hiljaa. Siksi levyn valmistuttua emme ole soittaneet joitain kappaleita vielä välttämättä kertaakaan yhdessä. Grohlin mielestä Shiflettiltä kannattaisi kysyä Andy McCoysta. Nyt kun testasimme materiaalia yhdessä, kaikki vain nyökyttelivät päätään, että ”kyllä me taidamme handlata homman”. Pat: – Kiertueen aikana en yleensä mene melkein ikinä mihinkään. Smear päättää kuitenkin jatkaa keskustelua. Nyt ensimmäistä kertaa todella tutustuin kaupunkeihin, joissa olimme. Tiesimme etukäteen, että tapaisimme jokaisessa kaupungissa mahtavia muusikoita, joten aina ennen kuin pääsimme perille, tein vähän omaa tutkimusta kaupungin muusikoista ja kuuntelin heidän levyjään. Chris: – Yksi hyvä puoli tässä projektissa on ollut myös se, että osaamme soittaa uudet biisit jo tässä vaiheessa todella hyvin. Vähähyyppä pyytää herroja ”näyttämään rocktähdiltä” ja nappaa kamerakännykällään kuvan ruutupaitaisesta parivaljakosta. Kun astumme studioon, on levystä valmiina jo yli puolet. Se on kaikin puolin parempi tapa tehdä albumeja. Ne herättävät intohimoja varsinkin Smearissa. Mahdotonta! parahdan mielessäni. Kuulemme Sue-lehden toimittajan kohdalle osuneesta onnenpotkusta: puolalaistoimittaja, jonka kanssa haastattelusessio oli tarkoitus jakaa, ei ollut saapunut missään vaiheessa paikalle. Hän ottaa puheeksi uuden levyn kappaleet. Kuuntelemme vaikuttuneina ja samalla avoimen kateellisina. On monia mestoja, joissa olen ollut todella monta kertaa, mutta joista en tiedä oikeastaan mitään. Äänessä on aitoa ihmetystä. Meille luvattiin 20 minuuttia ja olemme vasta puolivälissä. Chris: – Ajatella mitä ammattilaisia! Sitten he nousevat ylös ja ojentavat kätensä. Ukkoontunut Smear työntää kielensä ulos. Ja se tuntui aivan fantastiselta. Asiaa olisi jäljellä vaikka kuinka paljon, mutta nyt sekä kysymykset että vastaukset pitäisi sulloa muutaman lauseen tiiviiksi ryppäiksi. Haastattelu jatkuu, mutta tunnelma on muuttunut paniikinomaiseksi kuin taikaiskusta. Nyt teimme jo ennen studioon menoa niin paljon töitä biisien eteen, ettei meillä ole mitään hätää niiden suhteen. Yleensä yhtyeet – tarkoitan myös meitä – nauhoittavat kaikki levyn kappaleet sisään samanlaisen kaavan mukaan: ensin soitetaan rummut, sitten bassot ja kitarat ja lopuksi laulut ja muut koristelut. Pat: – Monesti laulut rakennetaan valmiiksi vasta studiossa
Levyillä hän on tehnyt vaikutuksen paitsi hienoilla kokonaisuuksilla, myös alati muuttuvalla tyylillään. Kari briiffasi tapauksen lyhyesti ja iski kuulokkeet korviini. M uistan hyvin elävästi ensimmäisen kerran kun kuulin Mannan musiikkia. Hyvin vähäeleisenä, paikoin gospelmaisen hartaana soivalla levyllä Manna tulee niin iholle, että albumin keskittynyt kuuntelu on erittäin voimakas kokemus. Työstin vain omia juttujani tietämättä edes, että mikä menee levylle ja mikä ei. Jossain vaiheessa mietin, että kun sitä tekee näin, niin onko se liian sisäänpäin kääntynyttä, jotenkin liian omaa... Tuon ensitutustumisen jälkeen Manna (oikealta nimeltään Mariam Jäntti, toisaalla tässä lehdessä haastatellun Rane Raitsikan sisko) on tehnyt vaikutuksen oikeastaan jokaisessa käänteessään, niin levyillä kuin lavallakin. Levyjen tekeminen on Mannalle aina vaativa ja raskaskin prosessi. Vaikka albumeita on kertynyt vyön alle vasta neljä, on selvää että Mannalta voi odottaa oikeastaan mitä vain. Lavalla hän on kiehtova yhdistelmä hauraalta vaikuttavaa kaunotarta sekä itsevarmaa, taiteensa hallitsevaa rocktähteä. Vaikutuin välittömästi laulajan viettelevästä ja upottavan pehmeästä äänestä sekä lämpimistä lauluista. No, onhan se hyvin paljas. Siinä mielessä se varmasti on rohkeakin. Kuva: Sebastian Johansson M itä tarjoaakaan levy numero neljä, 24.10. Ensilevyn (Sister, 2007) folk ja americana vaihtui toisella albumilla (Songs Of Hope And Desire, 2009) ärhäkäksi kitararockiksi ja kolmoslevy (Shackles, 2011) tarjoili suurikokoista ja yltäkylläistä amerikanrokkia. Manna ei ole koskaan ennen näyttäytynyt näin paljaana ja intiiminä – sekä musiikillisesti että teksteiltään. Teksti: Mikko Meriläinen Iholla Manna päästää neljännellä albumillaan kuulijan äärimmäisen lähelle itseään. Levy tuntuu rohkealta. – Aloin tehdä sitä itsekseni työhuoneella. – Niinkö?, Manna kuulostaa aavistuksen pelästyneeltä. Se oli menoa. Blackbird on muuntautumis kykyisen taiteilijan toistaiseksi paljain ja rohkein albumi. 44 SOUNDI manna-taitto_d.indd 44 6.10.2014 9.58. Taas jotain aivan uutta. Odottelin Kiasman kahviossa erään toisen haastattelun alkua, kun Suomen Musiikki -levy-yhtiön nokkamies Kari Hynninen halusi ajan kuluksi esitellä uutta sainaustaan. ilmestyvä Blackbird. – Siltäkö se kuulostaa. Levyltä löytyy sekä upottavaa surua että nostattavaa optimismia. Sen syleilyyn kannattaa sukeltaa. Mannan musiikista on aina kuullut, että sen tekemiseen on heittäydytty joka solulla. Hänellä oli iPodissaan muutama biisi Mannan valmisteilla olleelta debyytiltä
B lackbird on ilahduttava vastaisku nykyajan singlevetoiselle kulttuu rille. – Se on aina ollut mun tekemisen ku vio, Manna toteaa painokkaasti. Albumin rakentaminen alkoi jo pari vuotta sitten, mutta väliin mahtui pal jon muuta Kerkko Koskinen Kollektiivin (Manna on mukana laulajana Vuokko Hovatan ja Maija Vilkkumaan rinnalla) äänityksistä oman lapsen syntymään. Kaikki ne ovat rakkaita omalla tavallaan. – Mä olen aina tyytymätön kaikkeen! (Naurua.) Se on mun perusluonne. – Tämän neljännen kanssa mulle tu li jo demotusvaiheessa sellainen fiilis, että mun pitää viedä tämä nyt ihan itse loppuun asti. Täysin yksin ei Mannan tarvinnut albumia studiossa rakentaa. Mulla on aika emotionaalinen tapa tehdä mu siikkia, enkä mä varmasti mikään kon septitaiteilija osaisi ollakaan. ”Mä olen aina tyytymätön kaikkeen! Se on mun perusluonne.” SOUNDI 45 manna-taitto_d.indd 45 6.10.2014 9.58. – No siinähän se just on, Manna to teaa. – Joka tapauksessa ne kappaleet, jois ta olin ajatellut että ne ovat liian arko ja tai paljaita, tuntuivat olevan ihmis ten mielestä vahvimpia. Kuulostaa spektaakkelilta. – Nyt on sillä tavalla kiitollinen tilan ne, että kun on neljä levyä alla, on sen verran musiikkia että pystyy luomaan kaaren keikalle. Tekstien puolesta albumi on jopa hät kähdyttävän avoin. Sen jälkeen mietin, että millainen tuotannollinen ratkaisu niihin sopisi, ja sovitetaan niitä pidemmälle Mikon kanssa. T ähän mennessä Mannan albumit tuntuvat lähes vastareaktioilta toi silleen, niin erilaisia ne keskenään ovat. Albumin sisään pääseminen saattaa kestää hetken ja vaatia keskitty mistä, mutta sen ei pitäisi olla mikään synti. Voiko luovaa työtä tekevä taiteilija ol la liikaa sisäänpäin kääntynyt. Manna ei ota tulkintaani kantaa. Toinen vaikea vaihe on irti päästäminen mutta sitten kun päästää irti, alkaa taas aivan uusi elämä. Ihmiset saavat tulkita niitä omalla tavallaan. Toisella aloin myös säveltää. Levy on harkittu kokonaisuus, jossa sovitukset rikastuvat ja äänenpai ne kasvaa loppua kohti. Levyn avaa rankka biisikaksikko Blackbird ja Mobile, joiden teksteissä lauletaan sairaalan seinistä, syntymättömistä lapsista ja linnusta, joka lensi pois. – Mietin todella tark kaan kappalejärjestystä ja jopa biisien välejä. Levynjulkkarikeikkasi soi Helsingin Korjaamolla 31.10. – Prosessi menee näin, Manna valai see. Mikko toimi albumin äänittä jänä ja oli myös soittamassa. Yleensä en ha lua soittaa biisejä muille matkan varrel la, koska vaikutun niin helposti muiden mielipiteistä. – Tosin nyt jäi kaksi onnistunutta kappaletta pois ihan vain sen takia, et tä ne eivät sopineet tunnelmaan. – Minä en itse halua lähteä yksityis kohtaisesti avaamaan, että mistä laulu ni kertovat. En pysty kuuntelemaan vanhoja levyjäni, mutta kyllä mä niiden laadun allekir joitan. Aisaparina oli jo kakkoslevyltä lähtien tärkeässä roolissa ollut Joensuu 1685 -yhtyeestä ja soolourastaan tuttu Mikko Joensuu. Keikassa voisi olla pari eri laista jaksoa tai ainakin selkeä kaari. – No, varmaan siitä tulee sellainen in tiimi spektaakkeli. Millaisella kokoonpa nolla Blackbirdin lauluja lähdetään esit tämään keikoilla. – Mä teen kappaleet ja demot niis tä. Olisi harmi jos en saisi niitä keikoille mukaan, koska levylläkin ovat tärkeäs sä osassa. Olen suunnitellut, että keikoilla voitaisiin aloittaa uudella ma teriaalilla ja nousta siitä vanhempien biisien kautta musiikillisesti rajumpiin tunnelmiin. – Kyllähän sitä albumikokonaisuutta ja kaarta tulee mietittyä todella paljon, Manna myöntää. – Kaikki tekeminen tukee toisiaan koska kaikessa taiteessa on opettavais ta päästä kurkistelemaan muihin maail moihin, Manna vakuuttaa. Se on aika luonnollista, että alkaa haikailla toisenlaista tapaa tehdä. – Annan kaikkeni aina yhteen levyyn, se on mulle pitkä ja raskaskin proses si. – Mukaan olisi tarkoitus ottaa jou sia. Kolmannella tarjoutui mahdollisuus tehdä töitä mun nuoruu den idoleiden kanssa (levyn tuotti Queens Of The Stone Agen Alain Johan nes ja yhdellä kappaleella duetoi Mark Lanegan). – Mä karsin biisejä sen mukaan, et tä ne missä oli vahvin tunnelma, sai vat jäädä. – Se riippuu niin paljon siitä, et tä mistä lähtökohdista tätä tekee. Lauri Elo ranta (Damn Seagulls, Pää Kii) äänit ti rummut, koska ne eivät mahtuneet työhuoneelle. Minulle ei ole todellakaan helppoa huitaista levyä koska olen niin vahvas ti persoonana mukana siinä. Tai mistä pä sitäkään tietää – toivottavasti mulla on vielä paljon aikaa tehdä monenlai sia levyjä. Ne ovat aina vieneet mua eteenpäin, olen kokenut tekeväni nii den myötä suuria harppauksia. – Yleensä siinä vaiheessa haluaa teh dä jotain muuta kuin edellisellä, ihan senkin takia että se on taiteellisesti kiinnostavaa. Käytännössä me ääni tettiin levyä Mikon kanssa vuosi, pa ri yhdessä ja muut, jotka levyllä soit tavat, tekivät kukin päiväkeikan stu dioon. – Ensimmäisellä levylläni en sävel tänyt itse, sanoitin vain. – Erilaisten asioiden tekeminen opet taa, vahvistaa ja monipuolistaa. Ne jotka eivät ole tar peeksi hyviä ideoita, eivät yleensä val mistu loppuun asti. Se on ai na vaativaa. Taiteessa on luontevaa kirjoittaa asiois ta, mutta haastatteluissa niiden avaami nen tuntuu väärältä, se on jotenkin ba naalia. Tosin en yleensäkään tee isoa määrää biisejä. Kerkon bändissä Manna on päässyt tekemään musiikkia täysin eri lähtökoh dista kuin soolourallaan. On turvallisempaa teh dä oma homma ensin niin pitkälle, että on varma siitä ja vasta sitten soittaa si tä muille. Tämä oli sinun tulkin tasi ja arvokas sekin, Manna sanoo. Tulkitsen laulujen kerto van äidin surusta ja lapsen menettämi sestä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisit aina tyytymätön edelliseen. Olisihan tämän voinut toisella kin tavalla rakentaa, mutta minun mie lestäni levy toimi parhaiten näin, että se kasvaa tuotannollisesti loppua kohti. Esimer kiksi on ollut haastavaakin laulaa yh dessä toisten kanssa ja usein aivan eri tavalla kuin miten itse tulkitsen omia tekstejäni. Katso taan, että julkaisenko mä ne tässä mat kan varrella jossain muussa yhteydessä. Lopussa soiva Heartbeat I on kuin eri planeetalta ver rattuna albumin yleissoundiin, mutta kappalejärjestyksen takia se tuntuu täy sin luontevalta. – Ymmärrän toki sen, että kun on ta vallisesta poikkeavia tekstejä, ne saat tavat herättää huomiota ja kysymyksiä
Las kusta vain tuli rankempi kuin kukaan arvasi, vaikka Marianne itse sponsoroi kin syöksykierteensä. Mick Jag gerin silloisen tyttöystävän ura käyn nistyi sellaisella vauhdilla, että jonkin lainen lasku siitä oli vääjäämätön. Puolessa vuosisadassa Faithfull on saavuttanut monia huippuja, mutta käynyt myös aivan pohjalla. Käyrän käänsi ”Tietenkin minä rokkaan!” 50-vuotista taiteiluaan juhliva ja sen myötä Suomeenkin saapuva Marianne Faithfull teki hyvin rehellisen levyn. Kuva: Stephane Sednaoui Varttuneemmassa Marianne Faithfullissa yhdistyvät hienostorouva ja rockjuuret. Julkaisun näkee myös kohteensa edi toima valokuvakirja Marianne Faithfull – A Life On Record tekijöinään alan huip puja David Baileystä ja Cecil Beatonista Helmut Newtoniin ja Robert Mapple thorpeen. Teksti: Jussi Niemi L ontoo valmistautui juuri svengaa maan Marianne Faithfullin aloit taessa uransa 1964 folkin parissa. 46 SOUNDI marianne faithfull -taitto_b.indd 46 6.10.2014 9.35. Laulajatar nimittäin päätti nollata jul kisuusmyllyn aiheuttaman ahdistuksen alkamalla määrätietoisesti vetää heroii nia. Teatterissa ja valkokankaallakin loista nut rockin ensimmäinen ”langennut en keli” juhlii nyt 50 vuottaan taiteilijana marraskuun alussa Helsinkiin osuvalla maailmankiertueella ja uudella nimek käiden fanien avittamalla albumilla. Brian Enokin kävi stu diossa. Give My Love To Londonilla soitta vat kitaristi Adrian Utley (Portishead), lauluntekijä-pianisti Ed Harcourt ja Bad Seedsin miehiä. 70-luku ja osa 80-lukuakin meni vät ilman vakituista osoitetta, luottotie toja ja puhelinnumeroa. Musiikkia Mariannen teksteihin ovat säveltäneet vanhat ystävät Roger Waters, Nick Cave ja Damon Albarn se kä uudemmat tuttavuudet PJ Harvey, Anna Calvi ja Tom McRae. Taas
Sparrows Will Sing on kokonaan Roger Watersin. Mikä sai sinut tarttumaan Leonard Cohenin Going Homeen. Entä uudemmat hahmot, kuten Anna Calvi. . Kysyin Steveltä, haluaisiko hän tehdä musiikin yhteen tekstiini, ja hän halusi. SOUNDI 47 marianne faithfull -taitto_b.indd 47 6.10.2014 9.35. Marianne nauraa kähisten: – No joo, jotenkin tuohon tapaan. Siksi hän on jo hyvän aikaa asunut Irlannin maaseudulla ja Pariisissa. . Se on kunnianosoitukseni äskettäin kuolleelle Phil Everlylle. . Niille tyypeille ei intetä vastaan, vai mitä. Asiaa ei parantanut hengailu Brian Jonesin ja tämän tyttöystävän Anita Pallenbergin kanssa. Avioliitto taiteilija John Dunbarin kanssa jäi lyhyeksi, vaikka liitosta syntyi poika, Nicholas. Britit ovat nenäkkäitä näätiä, varsinkin media, mutta nykyisissä kodeissani saan olla rauhassa. Voi voi, mikä takaisku sinulle, man, Marianne toteaa muka-säälivästi. Me teimme sen bluesimmin. Ensimmäinen syntynyt laulu on albumin nimiraita, sarkastinen ylistys Mariannen karsastamalle Lontoolle. Joo. Puhetapa on kuin vanhalla hienostorouvalla, vain satunnainen man ja muutama kirosana kielivät rock-virityksestä. Pyyntö oli kohtuullinen, vaikka Marianne ehti jo Mojossa pudottaa varsinaisen pommin sanoessaan tietävänsä, kuka ”tappoi” Jim Morrisonin. Se on hyvin rehellinen levy, Marianne painottaa, mutta lisää sitten kuivasti: . Jumaloin Leonardia! Halusin ehdottomasti tehdä tämän biisin, koska ymmärrän sen täysin. Nenäkkäitä näätiä Ohjeistuksessa vartin puhelinhaastatteluun pyydettiin keskittymään uuteen albumiin, ei 1960–70-lukuihin. Vaikka niin ovat muutkin levyni. Toki käyn mielelläni Lontoossa tapaamassa ystäviäni, poikaani ja hänen lapsiaan, mutten ikimaailmassa enää halua asua siellä. En uskaltanut kuunnella Billie Holidayn versiota siitä, olisi tullut rimakauhu, mutta tsekkailin Sinatran versiota. Luin valtavasti, mikä on aina hyvä juttu. . Saatuani Marianne linjalle sanon alkajaisiksi pitäväni uudesta, aika vaihtelevista lauluista kootusta albumista. As Tears Go By sopi Faithfullille täydellisesti. Nerokas mies ja hieno biisi. ”Syyllinen” on kuulemma Mariannen tuolloinen poikaystävä Jean De Breteuil, joka diilasi heroiinia seurapii- reille. Shanen. Sinullakin on varmaan ollut noita puhutteluja. Steve halusi muutella liikaa tekstiäni, mutta sanoin hänelle, että sen pitää mennä juuri noin. ”Liian hyvää” heroiinia saanut uhri ottaa siitä saman annoksen kuin tavanomaisesta leikatusta kamasta ja sydän pysähtyy. Give My Love To London kuulostaa vähän Poguesilta, se voisi melkein olla Shane MacGowanin käsialaa. Sitähän Steve on. Sieltä päästyään hätkähdyttävän tummalla äänellä siunattu 17-vuotias Marianne aloitti keikkailun kahviloissa folklaulajana ja pääsi sitä kautta sisään svengaavaan Lontooseen. Annetaan siis menneiden olla. Samaan aikaan Mariannesta tuli tähti Stonesin sävellyksellä. Itse en kyllä koe sitä niin. Mutta tuollainen on ihan normaalia pätevältä tekstintekijältä. Ilmeisesti kyse oli klassisesta narkkari kuolemasta, joita musiikkimaailmassa riittää masentavan paljon. Tämä kaikki manifestoituu levyllä jotenkin. Tässä iässä ei halua valehdella kenellekään, kaikkein vähiten itselleen. Aloin toden teolla pohtia, mihin uskon ja mihin en. Millä konseptilla lähdit levyä tekemään. En tuntenut Annaa, mutta rakastan hänen ensimmäistä levyään. Etenkin irlantilaiset kunnioittavat toisen omaa tilaa. Opiaatit jäivät lopullisesti taakse vasta 1985. Mitä haluan tehdä ja mitä en. (Naurua) Ei niin. Alkoholia ja pilveä jo reipashenkisesti käyttänyt Marianne jäi pian kokaiinikoukkuun. Onko Earle vanha tuttusi. Sinähän rokkaat kuin Stones! . Pariskuntaa ei tunnettu kohtuudesta. Että rakkaus on niin tärkeää, että sitä on paras ihmisellä olla, enemmän tai vähemmän. Pariskunnan saavuttua Pariisiin kesällä 1971 Breteuil oli sanonut, että hänen pitää hoitaa jotain Doors-laulajan kanssa ja mennyt tämän hotelliin. . Roger on rakas vanha ystävä ja tuntee minut todella hyvin. Liitto Jaggerin kanssa kesti vuosikymmenen vaihteeseen tuottaen bonuksena sellaisia Stones-helmiä kuin Sympathy For The Devil, You Can’t Always Get What You Want ja Wild Horses. halua asua siellä.” Heroiinin jälkeen alkoholi maittoi Mariannelle vielä pitkään. Heitä on paras kuunnella hyvin tarkkaan. Rolling Stones -manageri Andrew Loog Oldhamin järjestämissä juhlissa täydellisen kaunis, suurisilmäinen ja pitkätukkainen kurvikas vaaleaverikkö kiinnitti heti Oldhamin ja Jaggerin huomion. Hän on nyttemmin todennut, ettei siinä vaiheessa ollut lainkaan kykenevä käsittelemään loputonta julkisuusmyllyä. . Ei niin, mutta olen utelias. Voisiko sanoa, että tuon arvoper kauksen pohjalta Love More Or Less on jonkinlainen avainbiisi. Keistä ihmisistä välitän ja keistä en. Pidin pääni. Hänellä oli keikka Pariisissa ja menimme sinne Francoisin (Ravard, entinen kumppani ja nykyinen manageri) kanssa. Pientä kädenvääntöä meille siitä tosin tuli. . Sikäli tämä on poikkeuksellinen levy, että tein sen tekstit ajan kanssa, syvällisen pohdinnan seurauksena. En voi kertoa, eikä se sinulle kuulukaan. Lisäksi kelailin elämääni ylipäätään. Everly Brothersin The Price of Love on hieno cover. . Ei, ei hän voisi sellaista kirjoittaa eikä se Poguesilta kuulosta, vaan minulta ja Steve Earlelta. Synkästi huumepoliittinen blues Sister Morphine syntyi osittain Faithfullin kirjoittamana. Ei minulla ikinä ole mitään konseptia. Ei. Muistuttaa minua Velvet Undergroundista. Ihana laulu! Ketä ajattelet, kun laulat I Get Along Without You Very Well -ikivihreää. . Mursin nimittäin häntäluuni neljään osaan ja sen seurauksena jouduin makaamaan selälläni melkein puoli vuotta. . Mariannen seuraavatkin singlet This Little Bird, Summer Nights ja Come And Stay With Me nousivat listoille Englannin lisäksi monissa maissa. . He eivät edes unelmoisi tulevansa häi- ritsemään minua joillain typerillä uteluilla. Tupakka palaa vieläkin, tosin vain sähköisenä. Siinä hänen suojelusenkelinsä pitää hänelle puhuttelua. . Loistava polku helvettiin Mariannen vanhemmat, vakoilija-britti upseeri, myöhemmin kirjallisuuden professori Robert Faithfull ja itävaltalainen tanssija, paronitar Eva von Sacher-Masoch panivat musiikista ja teatterista kiinnostuneen tyttönsä luostarikouluun. Itse asiassa koko Englannissa ei ole paljoakaan kehumista. . Tietenkin minä rokkaan! Luulitko, ettei minusta ole siihen, Marianne kivahtaa vähän närkästyneenä. . Siinä on tekemiset vähissä. Muutkin ovat sanoneet samaa. Alan vain tehdä levyä ja kat”Käyn mielelläni son mitä siitä tulee, hän Lontoossa, mutten vastaa äänellä, jonka käikimaailmassa enää heästä rososta kuuluu elämän vuoristorata. karhean post-punkahtava mestariteos Broken English (1979), jolla Faithfull ensi kertaa teki juuri sellaista musiikkia kuin itse halusi, todellisena omana itsenään
– Kavereiden kanssa teimme trackereillä taustoja ja kirjoitimme riimejä – aluksi englanniksi, mutta kieli vaihtui suomeksi aika tosi nopeasti, Kridlokk kertoo. – Se vinkkasi, että Memphisissä tehdään aivan omanlaistaan räppiä. Sen jälkeen tahti on ollut kova. Kridlokk tunnustautuu Murmurecordingsin ja Ceebrolisticsin oppipojaksi. Vuonna 1998 Kristo päätyi kokeilemaan ensimmäistä kertaa räppiraitojen tekemistä. Suomeen se rantautui vuonna 1913, kun Toivo Niskanen ja Elsa Nyström esittelivät Helsingin Apolloteatterissa silloin Eurooppaa villinnyttä uutta tanssia. Perhe asui Malmilla, ja räppiä alettiin kaveripiirissä fanittaa suhteellisen aikaisin. Toinen tärkeä vaikuttaja tulikin sitten kauempaa. J ostain mystisestä syystä tämä tyyli on löytänyt kodin Suomesta ja päätynyt myyntilistojen kärkeenkin. Kridlokkin musiikin julkaisussa kasetti-formaatilla on ollut suuri merkitys. DJ Kridlokk, oikealta nimeltään Kristo Laanti, muutti Suomeen 1980- ja 1990-lukujen taitteessa kreikkalaisen isänsä ja suomalaisen äitinsä kanssa. Oltiin ystävien kanssa just innostuttu etsimään vähän maanalaisempaa ja ko- 48 SOUNDI dj kridlokk -taitto_c.indd 48 6.10.2014 9.38. Ilmiö on todella kiinnostava esimerk ki musiikkien vaelluksesta ja kehityksestä sekä kulttuurien sotkemisen ja sekoittamisen tärkeydestä. Toivo Kärki lokalisoi jutun yhdistämällä slaavilaisen romanssit saksalaiseen marssiin. – Syndicate oli vielä olemassa ja siellä oli DJ Fyrre töissä, Kridlokk muiste lee. Hiukan myöhemmin se tärkein vaikuttaja tuli kuitenkin Suomesta. – Uudempi sukupolvi saattaa pohjata tekemisensä pelkästään suomenkielisen räpin kuuntelulle. DJ Kridlokk on yksi ilmiön pää arkkitehdeistä. Häntä on nähty tuottajana ja muun muassa Paavoharjusta sekä Ruger Hauerista tutun Paperi T:n ja Ceebrolisticsin RoopeK:n aisaparina. Sieltä on lähtöisin hidas, murisevilla bassoriffeillä höystetty soundi. Ja se, että toisella puolella maailmaa urbaanina huorien ja varkaiden musiikkina syntynyt tyyli tarjoaa elämän ääniraidan vahvasti agraarisessa yhteiskunnassa elä- ville suomalaisille on hieno ja mystinen juttu. Hän oli neljävuotias. Siinä missä argentiinalaiseen duuritangoon yhdistyy punaviini ja suomalaiseen mollitangoon viina, Memphisin ja Etelän räppiin liitetään usein Robitussin-niminen, pseudoefedriiniä sisältävä yskänlääke. Tänä vuonna Kridlokk on julkaissut omalla nimellään Mutsin ja RoopeK:n kanssa RPKxKHID-nimellä levyn Ei. Itselle se, että Suomessa tehtiin räppiä inspiroi omaa tekemistä, mutta vaikutteet alussa tulivat vielä aika pitkälti Jenkeistä. Tango syntyi Buenos Airesissa ja Montevideossa. Memphis saattaa olla uusi Buenos Aires ja Montevideo. Teksti: Arttu Tolonen Tylyn ja tumman Memphis-räpin mestari, tuottaja-räppäri DJ Kridlokk nousi suurempaan tietoisuuteen UG Solo -levyn myötä vuonna 2011
Se on sitten eri asia, että tykkääkö siitä. Ja niin tehtiinkin. – Ei se musta ole enää tänä päivänä yhtä kova meriitti kuin joskus ennen, mutta on se silti tietynlainen äänestys- tulos, Kride sanoo. – Se mikä on kuningas Amerikan mailla rantautuu aina tännekin, Kride sanoo. – Koko jutulle naureskelun jälkeen tajusimme, että hitto… mehän voimme tehdä keikkaa ja pyytää sellaista liksaa, että siitä maksaa vuokran ja ruokalaskut. – Se on perhe, jossa kaikki käy omissa töissään ja kun tullaan kotiin, niin ollaan tyytyväisiä kaikkien saavutuksista. Kunhan se kuulostaa just siltä, niin se on automaattisesti hyvä. – Siitä lähdettiin yhdessä koluamaan. ”Ainoat ihan oikeasti uudet tällä vuosi tuhannella syntyneet genret ovat dubstep ja grime.” RoopeK neuvoi siirtymään trackereistä neliraturiin, että saisi sen ominaissoundin aikaan. SOUNDI 49 dj kridlokk -taitto_c.indd 49 6.10.2014 9.38. Halusin tietää mikä se juttu on. Seuraavat kymmenen vuotta meni kaupungin oudoimpiakin räppijuurakkoja kolutessa. keellisempaa räppisoundia. Tai osaisi se, mutta se on niin orientoitunut tekemään muiden kanssa, että ehkä mun rooli on loppupeleissä vaan vakuuttaa sille, että se tietää mitä se tekee. Se oli vinksahtanutta ja mä yritin ymmärtää, mitä ne oli kelannut kun ne flippaa tämän saman James Brown -sämplen ihan päin helvettiä ja paljon hitaampana. Ja mistä sai kasetteja. Ja ne ovat sitä ihan samaa soundia kuin ne 400 muuta kasettia, mutta kun mä pidän siitä soundista niin paljon niin se riittää mulle. Yhdestäkään raa’an Memphis-soundin edustajasta ei tullut kotimaassaan tai kansainvälisesti tähteä, mutta Suomessa tämä heikohkosti radiosoittoa saanut tyyli pääsee säännöllisesti listoille. Tennesseestä lounaaseen oli samoihin aikoihin samanlaista liikehdintää ja osavaltion chopped and screwed -soundia fanitetaan yhä ympäri maailman, mutta Kriden kohdalla Memphisistä muodostui se kaninkolo, johon pudottiin pitkäksi aikaa. – Joskus 2000–2002, eli heti kun ne jutut oli kuullut, ruvettiin fiilistelemään, että olisi hauska tehdä jotain samanlaista. Toisaalta paperillahan samat speksit voi löytää Cheekinkin musasta, joka on taas koko kansan musiikkia. Se oli aidosti yllättävä juttu ja pakko siitä on olla ylpeä, jos rehellisiä ollaan. Tuuttis voi tehdä yhdessä illassa yllättävän monta todella kingiä biittiä, mutta ei välttämättä itse näe mikä niistä on paras. Haussa oli tavallaan amerikkalainen versio Murmurecordings/Ceebrolisticsmenosta ja vainu oli jo vienyt New Yorkista länsirannikon undergroundiin. Mutta ainakin kasetti oli formaattina tuttu, koska suuri osa räpistä, joka Krideä siinä vaiheessa kiehtoi oli julkaistu Yhdysvaltain länsirannikolla ja etelässä omakustanteina ja vain kaseteilla 1990-luvulla. – Kyllä mä rohkaisen ihmisiä kuuntelemaan kasettia, koska siinä on ihan oma soundinsa, Kride sanoo. Jos se loppuu huomenna, niin mä olen ihan ookoo sen suhteen, että sain tehdä sitä näinkin kauan. – Kaikki rokkibiisit on tehty ja kaikki räppibiisit on tehty, Kride laukoo. T ältä pohjalta oli hyvä lähteä tekemään omia juttuja. – Tällä hetkellä työn alla on esimerkiksi uusi Tuuttimörkö, mutta siinä mun hommana on sen jätkän kasassa pitäminen. Ummikoille kaikki kuulostaa samalta, asiantuntija kuulee nyanssit, oli kyseessä sitten Memphis-räppi tai Mozartin Requiemin Dies Irae. – Asian ihmeellisyydestä ja tärkeydestä voidaan väitellä, mutta olihan se ihan helvetin hauskaa. Kaikki omituiset biitit ja räppityylit jotka poikkesivat sen ajan tietynlaisesta pastissisoundista kiinnostivat – että biitin ei tarvitse olla tietynlainen ollakseen räppiä eikä siihen tarvinnut räpätä määrätyllä tavalla ollakseen aito. – Nyt puhutaan Memphis-soundista, kun A$AP Rockylta tulee uusi levy. Se oli itselle tosi punkia eikä se noudattanut mitään sen ajan räpille ominaisia sääntöjä, Kride sanoo. Populaarimusiikki on yleisellä tasolla päässyt pisteeseen, jossa sen käyttövoima ammennetaan enimmäkseen menneisyydestä. Siinä piti sitten selvittää, että mikä helvetti se neliraituri on. Toki jälkeenpäin mietin, että ehkä se oli niiden päihteiden käyttö. Sitä me kaikki joskus tarvitaan. Syventyneisyys on tärkeää ja 400 kasettia kuunnellut löytää sellaisia eroja, jotka eivät muille aukene. Jotkut sen aspektit elävät Suomen lisäksi vahvasti jenkkiräpinkin valtavirrassa, joka omalta osaltaan ruokkii suomalaisten menestystä. Fyrren vinkkauksesta alkoi pitkällinen ja monimuotoinen tutkimusmatka. – Joo, kyllä mä sanoisin, että ainoat ihan oikeasti uudet tällä vuosituhannella syntyneet genret ovat dubstep ja grime. Saimme festarikeikkoja. Alussa se oli täyttä apinointia ja ihan suoraanhan mä olen kaiken muutenkin pöllinyt. – Jos Aztralta ja Stööltä tulee levy ja se menestyy, niin mä mietin, että ”hyvä me” vaikka se on täysin niiden levy, Kride sanoo. Mulle henkilökohtaisesti olisi tietysti surullista, jossa omalle elämälle niin tärkeä asia häviäisi, koska nostalgialla on musta niin törkeä rooli musiikissa. Amerikan iso meininki sivuaa varsinkin paperilla vahvasti tuota soundia: tempot, työkalut, mitä biiseihin laitetaan, mistä räpätään… Se on kova trendi. Fuck Vivaldi oli käänteentekevä koko porukalle ja se sama porukka pitää yhä vahvasti yhtä: Kridlokk, Roope K, Eevil Stöö, Kube, Tuuttimörkö – kaikki operoivat vaihtelevissa määrin saman estetiikan parissa. Näiden palvelujen kautta Kride ystävineen löysi suuren määrän erilaista kamaa, mukaan lukien jengin himassa neliraiturilla c-kasetille äänittämiä juttuja. – Mua kiehtoi se soundi. Tietoa löytyi netistä, esimerkiksi eri vertaisverkkopalvelujen ohessa toimivista, asialle omistetuista chat-huoneista ja jo kauan aikaa sitten hylätyiltä nettisivuilta, joissa on ikivanhat läpät ja RealPlayer-linkki. En lähde tässä omaa nerouttani allekirjoittamaan, hän naurahtaa. – Joten nyanssit ruokkivat tosi paljon ainakin itseäni. Ja osittain Kridlokkin, Roopen ja muiden edesauttamana räppikasetteja julkaistaan taas rajoitettuina painoksina ja niistä on muodostunut haluttuja artefakteja. Se on joku tämän hetken juttu, enkä tiedä miksi. Mä voin vieläkin kuunnella Guns N’ Rosesia ja olla sitä mieltä, että se on ihan helvetin kova, mutta jos mulla ei olisi historiaa sen bändin kanssa, en diggaisi yhtään. O li tekijöiden kohdalla asia miten hyvänsä, niin nostalgialla tuskin oli ostavan yleisön kannalta mitään tekemistä sen kanssa, että heinä kuussa 2012 julkaistu Eevil Stöön ja Koksukoon (eli RoopeK) Fuck Vivaldi meni Suomen listan ykköseksi. Suurempi yleisö ei ollut kuitenkaan marinoitunut tässä soundissa 15 vuotta. Etsinnässä oli vahva arkeologinen viba. – Se, että mä voin nytkin tehdä musiikkia ja maksaa sillä vuokran on unelmien täyttymys. Siihen aikaan oli jotain noita nimeltä mainitsemattomia vertaisverkkopalveluja, Kride kertoo. Kyseinen porukka on koko ajan aktiivinen sekä julkaisu- että keikkarintamalla. Se on itsessään valtavaa. – Mä löydän vieläkin nauhoja, joista en ole kuullutkaan
Ensimmäiset promokuvasessiot Heinolan treenikämppämme takapihalla. 50 SOUNDI kotialbumi 10/2014 -taitto_b.indd 50 6.10.2014 9.53. Ensihiki ennen keikkaa on tärkeää Kuvat: Ap ulannan Ralliura starttasi Hämeenlinnasta, Jönssi kartturina. Huomatkaa myös Tuukan (Temonen) hieno taidebaskeri. i kotialbum Apulannan ensimmäisestä Attack Of The A.L. People -albumista tulee kuluneeksi ensi vuonna jo kahden vuosikymmenen verran. Ensimmäisessä kisassa Sami ei saanut kauhultaan muuta huudetuksi, kuin ”älä nyt s**tana näin lujaa aja!!!” Päivä oli 20.8.2002. Antti (Lautala, laulu ja kitara vuoteen 1994 saakka) oli vielä mukana ja Tonilla (Wirtanen) kuohkeat hiukset. Nyt myös kirjaksi päätynyt yhtyeen historia sai Sipe Santapukin kaivamaan mahtiotoksia Soundin lukijoille. > Kotialbumi Muistoja artistien valokuvakansioista
Päivä oli hieno, video toisti Heinola 10 -levyn kansiteemaa. Toni antoi minulle seinällä näkyvän kitaran, jolla oli tehnyt kaikki aiemmat Apulanta-kappaleet. Reunallat-video kuvattiin Heinolassa 2001. lokakuuta vuonna 2008. Mies vieraili Suomessa, sai rautaisannoksen Apulantaa ja tuntui kovasti pitävän kuulemastaan. Valitettavasti emme enää koskaan jutelleet uudestaan. Kolme-levyä tekemään lähdössä 1997. Tilasivat kyllä tämänkin jälkeen meidät vielä esiintymään, vaikka järjestäjä tulikin suhteellisen tuohtuneena sanalle esiintymisen jälkeen sattuneesta syystä. Ensimmäinen tai toinen Rantarock-keikkamme. SOUNDI 51 kotialbumi 10/2014 -taitto_b.indd 51 6.10.2014 9.53. Nyt jo edesmenneen Tommy Ramonen kanssa sanalla 24. Tuonnempana tein sillä kaikki ensimmäisen soololevyni kappaleet. Maailmavalloituspromokuvasessio. Apulanta todistetusti planeettamme huipulla, kukkulan kuninkaana. heh. Ehkä olisi kannattanut pitää silmät auki, jospa projekti olisi tuolloin lähtenyt paremmin lentoon... Paikallinen nuoriso osallistui lähes kokonaisuudessaan
Paikka: Heinolan kunnantupa. CCR:n Travelin Band tyydytti, eikä sitä kappaletta tarvinnut ikinä vaihtaa toiseen. Radiomme oli kovilla, kun tuleva rockmies kävi hanikoihin kiinni ja ryhtyi säätämään. Talon historian tuntien olemme kartoittaneet tuon riivatun sieluparan todennäköisen henkilöllisyyden. Yksi laatikollinen ei riittänyt mihinkään, hädin tuskin alle vuorokauden äänityssessioihin. Stylisti: Sirkka Santapukki, joka myös käsin valmisti turkoosin vaatekokonaisuuden. Luu meni monen kurkkuun, omaani jäi kyltymätön nälkä, yksi sijoitus jäi vielä parannettavaa. äänittämään 1993. Keskellä yötä eräs ystävällinen sielu tuli pelastamaan meidät, tarjosi talonsa majapaikaksemme ja meni itse vaimonsa kanssa naapuriin yöksi. Odotus-video kuvattiin Pyhäntaalla Heinolan ja Lahden välissä vuonna 1999. Tapahtuma: esikoulun luokkakuva. Lisäksi isäntä suorastaan vaati ryhmäämme maistamaan tulevan viikon häihin valmistamaansa sahtia... Musahommat kiinnostivat pienestä pitäen. Yö taittui aamuun, hääjuomat kuluivat loppuun ja Aulis Kaakkoa imitoitiin tuntitolkulla. F3-luokassa tuli toisen kilpailukauteni päätteeksi SM-hopeaa 6.9.2004. Tonilla eväät, minulla ainoat omat soittimet ja Mandylla (Amanda Gaynor) purkat, joita kului tolkuttomasti. Juhannuskeikka-autonamme toiminut Cadillacini hajosi Parkanoon. Kohtaus on nähtävissä ”directors cut” -versiossa lopputekstien kohdalla. Video kertoi haamuista, oikeita sellaisiakin tarttui filmille. Ensimmäisiä kuvasessioitani. Mandy lähti seuraavana aamuna takaisin Amerikkaan ja Tuukka hyppäsi bändiin. Ensimmäistä ep-levyä Mikä ihmeen Apulanta. Onneksi lähimmäistä auttanut isäntä liittyi seuraamme juhlimaan ja sai osakseen aimo annoksen ilonpitoa. 52 SOUNDI kotialbumi 10/2014 -taitto_b.indd 52 6.10.2014 9.53
Keikkapäivinä on hyvä ottaa ensihiki hyvissä ajoin ennen esitystä. Yritin saada hienoja ääniä uuden basistimme Ville Mäkisen soittimesta elokuussa 2014. On se kova. Kunnioitus lisääntyi noin 500 000 prosenttia. kotialbumi 10/2014 -taitto_b.indd 53 Repoveden kansallispuisto. Oulussa virityshommaa. Näin ei tarvitse odotella muutamaa biisiä ennen kuin kone lähtee käyntiin. Näkyy kuvassa. Scorpions esiintyi meidän jälkeemme ja eräs suomalainen mieslaulaja ennen meitä. Pikkaisenhan se on ammattiurheilijameininkiä, mutta jos joku maksaa rahaa nähdäkseen meidän keikan, on vedettävä aina niin hyvin kuin suinkin mahdollista. 6.10.2014 9.53. Arvaatko kuka
Sen kuulee pakottomasta lopputuloksesta. Vaikka kokonaisuus olisi ilman niitä tiiviimpi, menettäisi solisti omaleimaisuuttaan. On vaikea sanoa mistä mikäkin ralli alkaa ja toinen loppuu, sillä parhaisiin koukkuihin palataan aina toisinaan. Näiden kappaleiden teko on ollut tiedemiesmäistä puuhastelua, omaa kivaa. Musiikki on kuitenkin niin tekijänsä näköistä, että mistään pastissista on turha puhua. Levyllä on parhaat puolet sekä tuon ajan jytämusasta että iskelmästä. ”Rokkimusassa ei kantsi turhia miettiä, ei siinä pidä mitään järkeä olla” on artistin oma motto. Kaiken älämölön takana piilottelee silti herkkä ja lahjakas lauluntekijä, joka avaa kappaleissaan myös omaa elämäänsä. Siksipä materiaaliakin syntyy kovaan tahtiin ja moneen tarkoitukseen. Huomaa, että biisintekijä on ahminut iskelmää ja suomirockin varhaisvuosia. Aika hyvin kartalle levyn sisällöstä pääsee ottamalla esille sen 70-luvun asennetta palvovan viitekehyksen. Joistakin vedoista on parikin aihiota mukana. Räjäyttäjät ovat pyyhkineet ainakin hetkellisesti rock’n’rollin pinnalta turhan hienostelun ja turvallisuuden jättäen matkan varrelle rönsyilevyydessään ehdottomia levyjä ja – sanan monessakin merkityksessä – mielettömiä keikkoja. Tekstien hölynpölyn sekä banaalin ja kummallisen arjen sekamelska huvittaa. Miehen soololevy Huonoa seuraa on luontevaa jatkoa Räjäyttäjille, vaikka ei siltä suoranaisesti kuu- lostakaan kuin alkuperäisen kasettijulkaisun ”encorebiisissä” Muista viedä roskat. Näistä elementeistä takavuosina muodostuivat lähes kaikki kevyen musiikin hitit. Tätä levyä ei ole tarkoitettu muutenkaan ihan tavalliseksi albumiksi. Paino nimenomaan sanalla ”hahmo”. Yhteistä on hyvän menon ylläpito ja röyhkeä lainailu mistä sattuu huvittamaan. Artistin asennetta kuvaa hyvin äänitteen rakenne, joka tosin selittyy sillä, että Huonoa seuraa julkaistiin ensin omin päin vain c-kasettina. ANTTI LUUKKANEN HHHHH 54 SOUNDI Levyarviot 10_14.indd 54 4.10.2014 15.34. Määrittely-yritykset ovat tarpeettomia, koska tässä ei ole tarkoitustakaan edustaa mitään genreä. Maailmankuva ja elämänarvot on lainattu pikemminkin tuon ajan Hymyistä ja Jalluista. Myöhemmin mukaan lisätyistä kappaleista Roskalavojen rocktähti on artistin koko tuotannon yksi suurimmista helmistä ja tiivistää Jukan asenteen, sanottavan ja taidot kaikkein nasevimmin. On fiksua, että jorinat on jätetty myös viralliselle julkaisulle. Jukka turinoi niin, että kasetin a-puoli tulee täyteen, antaa lopuksi itselleen aplodit ja puhuu itselleen vielä encoren. > Levyarviot ...paras biisivapaa funkjami, jonka olet tällä vuosituhannella kuullut... ”Nousiainen kuuluu siihen soittajien koulukuntaan, joka puuhastelee taukoamatta musiikin parissa.” Jukka Nousiainen Huonoa seuraa J Äänetön ukka Nousiainen on tuttu Räjäyttäjien arvaamattomana ja estottomana keulahahmona. Jytäkesä-76:n sovitus on vähän aneeminen, muuten en löydä levystä mitään vikaa. Kappaleiden lainailusta peräisin olevan tuttuus voivat jollekin näyttäytyä hassutteluna, jota se ei ensisijaisesti ole. Nousiainen kuuluu siihen soittajien koulukuntaan, joka puuhastelee taukoamatta musiikin parissa. Jukka olisi ollut kuin kotonaan ensimmäisiä yrityksiä moderniin pop- musiikkiin ottaneella suomi-iskelmän aikakaudella 70-luvun lopussa. Kielikuvat ja viattomuus ovat täydellisessä balanssissa. Ja mikä tärkeintä: Jukka on sisäistänyt juuri sen mikä tekee kaikesta iskelmästä ja popmusiikista koskettavaa
Ja tässä sitä nyt on. Suhtautuminen siihen määrittyy yleisemmän Prince-suhteen kautta. Kuva: Ester Segarra Kuva: NPG/Warner At The Gates At War With Reality Prince Century Media Olen aina ollut skeptinen reunionien suhteen. Soololevyn löyhä kehystarina tuntuu käsittelevän joskus tulevaisuudessa horroksesta herätettävän herra Nelsonin yrityksiä sopeutua tulevaisuuteen ja uuteen tapaan ajatella minuutta (ja ilmeisesti seksiä) Lianne La Havasin kohtuullisen seksikkään äänen opastamana. Äkäisen tarttuvia riffejä ja melodioita viljellään yhä yltäkylläisyyteen asti. Uutta musiikkia, joka jatkaa siitä mihin At The Gates hajotessaan jäi. Plectrumelectrum onkin sitten huomattavasti vähemmän sekopäinen ja siksi myös tylsempi. Erityisen skeptinen olin silloin, kun At The Gates vuonna 2007 ilmoitti soittamisen riemun löytyneen uudestaan. Mutta Princellä tuntuu olevan taas hauskaa. Musiikillisesti Prince on Art Official Agella suuremmin ja paremmin itsensä kuin koskaan sitten vuoden 1987. Bändin taito tehdä napakoita biisejä on säilynyt lähes ennallaan. Koska Prince on aina ollut yksi lempikitaristeistani, miehen riffirock-levyn pitäisi ainakin paperilla vedota minuun, mutta tämä ei vaan toimi. Haluaisin uskoa, että At The Gatesin kaltaisella kokoonpanolla riittäisi rahkeita rohkeampaankin tyylilliseen irtiottoon. Koko levyn kokonaissoundi on sanalla sanoen kiihottava. Levyllä on lukuisia biisejä, jotka olisivat menneet aivan täydestä yhden aikamme suurimpiin musiikillisiin yli-ihmisiin kuuluvan mahtivuosien levyillä 30 vuotta sitten: Breakdown, U Know, What If Feels Like, Way Back Home, Funknroll… Varsinkin ensin mainitulla ojennellaan kohti niin upeita pateettisuuden sfäärejä ettei ole hetkeen tullut vastaan. On myös hienoa kuulla pitkästä aikaa Princen levyä, jolla hän on oikeasti paneutunut kone-elementteihin ja sampleihin, jotka ovat monessa biisissä kauniita, tehokkaista ja maukkaita lisiä. Ja The Gold Standard on takuulla paras biisivapaa funkjami, jonka olet tällä vuosituhannella kuullut. Itse olen aika tottunut tähän saarnaavaankin puoleen hänen lyyrisestä ulosannistaan, jota taisi alkaa putkahtelemaan esiin jossain niillä main kun New Power Generation -konsepti lanseerattiin. Lopulta At The Gates kuitenkin soitti vain pari keikkaa menneiden aikojen kunniaksi ja lopetti taas. Parissa vuosikymmenessä moni asia ehtii kuitenkin muuttua, eikä edes Slaughter Of The Soul (1995) nyt uudelleen äänitettynä kuulostaisi yhtä hyvältä kuin omana aikanaan. Biisit toimivat itsenäisinä ja liikuttavina teoksina. Ymmärrän kyllä, jos tätä ei syystä tai toisesta huvittanut jättää pöytälaatikkoonkaan. VILLE SORVALI HHHH ARTTU TOLONEN SOUNDI 55 Levyarviot 10_14.indd 55 6.10.2014 13.28. Yksi harvoista bändeistä, joka minun kirjoissani onnistui lopettamaan huipulla, tekisi paluun. Ei siis At The Gatesin nimellä ainakaan. Miksi ihmeessä. Kun At The Gatesin hajoamisen jälkeen ei kuitenkaan turhan paljon hyvää Göteborg-soundia ole julkaistu, At War With Reality on objektiivisemmin tarkasteltuna ihan tervetullut piristysruiske. Jos vertailukohtaa ei olisi, ja jos eläisimme edelleen 90-lukua, levy saattaisi hyvinkin olla elämää suurempi. Levy on kauttaaltaan tutun raskas, mutta sata lasissa kaahataan vain toisinaan. Löytyypä lopusta myös At The Gatesin näkemys pakollisesta eeppisestä päätöskappaleesta, vastustamattomasti etenevä The Night Eternal. Konsepti tarkoittaa, että levyn lyyrinen anti on mitä on. Välillä tämä Funkadelic-hommakin toimii, kuten nimibiisi tai Wow, mutta liian usein tulee Lenny Kravitz mieleen. Levyn parhaat hetket ovat niitä popeimpia: Whitecaps ja Tictactoe. Bändi julkisti lisää keikkoja, ja uteluihin uudesta levystä saatiin jo diplomaattisempia vastauksia: I’ve learned never to say never. At War With Reality vaikuttaa luonnollisesti edeltäjiään harkitummalta kokonaisuudelta. Kontrastia lievän varovaiseen ilmeeseen tuo kuitenkin Tomas Lindbergin kouliintunut ääni, joka kuulostaa vuosi vuodelta vain raaemmalta ja hallitsemattomammalta. Mutta ei tästä tarvitse välittää. Toisen mies teki itse, toisen kiertuebändinsä 3rd Eye Girlin kanssa. Vahinkoa ei tapahtunut: bändin jäsenet olivat haastatteluissa toistelleet, että uuden materiaalin julkaisemisessa ei olisi mitään järkeä. Se ei ole juuri koskaan hyvä asia. Vuonna 2010 huhumylly saatiin uudelleen käyntiin. Art Official Age HHHHH Plectrumelectrum HH NPG/Warner Prince julkaisee kaksi levyä samana päivänä. Art Official Age tuntuu varsinkin meidän ajassamme hiukan hullulta levyltä
Tämähän ei ole välttämättä koko totuus kyseisestä epookista, mutta Manchester kirjoitti siltä pohjalta erittäin sujuvan kolmiosaisen opuksen pimeästä keskiajasta. The Art Of McCartneyllä biiseihin ei haeta uusia näkökulmia radikaaleista tulkinnoista puhumattakaan. Backspace Unwind käynnistyy popahtavalla In Binary -raidalla, jolla Rhodesin haaveilevaa laulua tukee Barlowin säröllä tehostetut poukkoilevat kosketinsoittimet. Onneksi virnuilevan kyyninen pohjavire on miehellä kuitenkin tallella (You Won’t Find Love, Who Are You Now?). Muutaman muun artistin tavoin kaksi biisiä esitettäväkseen saanut Billy Joel yllättää epätyypillisen rockisena Maybe I’m Amazedin ja Live And Let Dien tulkkina. Backspace Unwind kuulostaa myös siltä, että tekijäpari on nyt käynyt läpi liki kahdenkymmen vuoden mittaista uraansa ja liittänyt sen parhaita puolia uusiin ideoihin – jotka eivät tosin poikkea mainittavasti aiemmista. John, B.B. Ajatus pimeästä ajasta sopii myös täydellisesti tähän levyyn. Helposti voisi kuvitella Tässä iässä -musiikin pienenä kabareekuvaelmana, jossa Kähärän piano ja haitari, Tikan kontrabasso, ehkä visiteeraava viulu ja sellokin olisivat elävänä kulissina ympärillä. Tämä on Godfleshin ensimmäinen levy 13 vuoteen, ja soundi rakoilee ja paukkuu taas vanhaan malliin, kuin yli 20 vuotta sitten. Iässä tässä. Razorlightin entinen rumpali lymyilee kolmannella varsinaisella soololevyllään utuisen ambientin ja niskaan hengittävän tupakkakoppirockin välisillä kupruisilla kaistaleilla. William Manchesterin kirja A World Lit Only By Fire käsittelee eurooppalaisen kulttuurin tuhannen vuoden stagnaatiota eli aikaa 500-luvun alusta 1400-luvulle. Myös Haaviston taannoisen Piaf-levytyksen teatraaliset chanson-tulkinnat kuultavat läpi, sillä hän ei siinäkään sävyttänyt luonnollista lauluääntään keinotekoisesti Pariisin varpusen kaltaiseksi. Painavat kertovat tekstit rajoittavat ja rytmittävät kulmikkaasti musiikin sulavinta vetovoimaa, vaikka aika ajoin popmelodiset koukut tai tietyt valssin ja tangon emotionaaliset tahditukset saavat laulutulkinnat liitämään muodollisempaa lyriikanluentaa lennokkaammin. Jo vuosikymmenen ajan suunnitteilla olleelle The Art Of McCartneylle tarvittiin myös juhlakalun suostumus, koska Maccan monivuotinen keikkayhtye toimii tuplan housebändinä säestäen todella kirjavaa solistijoukkoa. Lupaukset eivät olleet katteettomia – Fall Together Againilla positiivisen twistin rykäisyjä nimittäin piisaa (City To Coast, Don’t Be Gone Too Long). Uutta ovat entistä tukevammat kitara- ja äänivallit. Ottaa aikansa ennen kuin varjoisalla melankolialla aiemmin hurmanneen Burrowsin 11 uutta laulua herättävät yllättyneisyyttä kummempaa. Rakastin tätä bändiä joskus, mutta jossain Songs Of Love And Haten tienoilla se menetti jotain oleellista ja muuttui vain lähes tavalliseksi metallibändiksi. Vokalisteina mukana ovat muun muassa Brian Wilson, ex-Cat Stevens Yusuf, Chrissie Hynde, Barry Gibb, Paul Rodgers, Steve Miller, Dr. Yltäkylläiseen The Art Of McCartney -projektiin osallistuvista bändeistä tutuimpia ovat James McCartneyn kanssa Hello Goodbyeta versioiva The Cure, Heart, Def Leppard, Cheap Trick ja Kiss. Fanien lisäksi McCartneylle tekevät kunniaa myös omat idolinsa Dionista Smokey Robinsoniin ja Ronnie Spectorista Darlene Loveen. Usein jopa robbiewilliamsmaista viihdeeleganssia sovituksellisesti lähentelevät kappaleet kuitenkin hakevat katkeransuloiset kontrastinsa lyriikkapuolelta (All This I’ve Heard Before). Toots Hibbertin yhdessä Slyn ja Robbien kanssa versioima Badfinger-hitti Come And Get It ja Willie Nelsonin jousikvartetiton Yesterday ovat harvoja poikkeamia tribuutin perusideasta. Lambin naislaulu ja konemaailma liidättävät kuulijan mielenkiintoisiin äänimaisemiin. Painostavuus, groove ja melodiat elävät herkkää rinnakkaiseloa. Laajemmissa vaihtoehdoissa on lisäksi kahdeksan bonusraitaa ja sekä kirjallista että kuvallista materiaalia. Tässä iässä Backspace Unwind Fall Together Again Godflesh A World Lit Only By Fire ASKO ALANEN OLE NERDRUM EERO TARMO ARTTU TOLONEN HHH HHHH HHH HHHH Eri esittäjiä The Art Of McCartney Kuva: Soundin arkisto Arctic Poppy Paul McCartneyn lauluntekijän kykyjä ei ole epäilty yli 50 vuoteen, mutta nyt niille tehdään kunniaa massiivisen artistikaartin voimin. Bob Dylanin Things We Said Today on odotetusti kokonaan oma lukunsa. Se sama vanha rumpukonesoundi, joka tulee iholle heti Streetcleanerin Like Ratsin alusta, on vahvasti läsnä. Fall Together Againin ensisinkku As Good As Gone tarjosi osviittaa edellistä Company-albumia (2012) terhakammasta ja valoisammasta ilmaisusta. Kokonaisuudesta tulee näin toki yhtenäisempi, mutta seikkailunhaluttomuus on myös omiaan latistamaan lopputulosta. Niiden lomassa Burrows luovii selvästi luontevimmin. Useana erikokoisena laitoksena julkaistavan The Art Of McCartneyn perusversiolta löytyy 34 The Beatlesissä, soolouralla tai Wingsissä kirjoitettua biisiä. Raivo ei ole laantunut. Mitään turhaa ei ole. Musiikissa esiintyy viitteitä lähes kaikesta mitä on tavattu konemusiikin saralla viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta, mutta kokonaisuutta leimaa silti eniten tekijöiden oma kädenjälki. PERTTI OJALA HHH 56 SOUNDI Levyarviot 10_14.indd 56 6.10.2014 16.06. Pienoinen varman päälle pelaamisen maku jää. Kolmen ensimmäisen levyn hintelän ilkeä bändi on muuttunut läskiksi hirviöksi, mutta löytänyt tällä levyllä säästeliäisyytensä uudestaan. Se oleellinen, joka erotti Godfleshin muista industrialin ja metallin välimaastossa möyrivistä bändeistä, on palannut. We Fall In Lovella meno on suoraviivaisempaa ja kuvaan tulee särön lisäksi kirkasta kimmellystä ja muuta tunnelmaa korostavaa. > Levyarviot Susanna Haavisto ...ensimmäisen levyn hintelän ilkeä bändi on muuttunut läskiksi hirviöksi... Lambilla on siis yhä luomisvoimansa tallessa, ja ennen muuta kyky löytää myös hiukan uusia mausteita toimiviin peruskattauksiinsa. Yhdistelmä nostalgiaa, varttunutta elämänfilosofiaa sekä alttiutta ainutlaatuisille tunnetiloille eheytyy joka tapauksessa uskottavaksi kuvaksi Susanna Haaviston ajatusten ja kokemusten maailmasta. Lähellekään edelliskiekon Company- tai Hometown-kappaleiden riipivää havoittuvuutta ei kuitenkaan yhdelläkään Fall Together Againin raidoista antauduta. Omat sanoitukset ja jokunen lainattu runo muovaavat Anna-Mari Kähärän ja Juha Tikan säveltämän ja sovittaman musiikin ikään kuin näyttämömonologin tai runonlausunnan kaltaisen esityksen säestykseksi. Levyn jälkipuoliskolla varjotkin jo levenevät. As Satellites Go By, kuten myös nimikkokappale Backspace Unwind, ovat varmoja tunnelmanostattajia. Tribuutilla vierailevat bändit tuntuvat sentään soittavan omin voimin. King, Alice Cooper ja Allen Toussaint. Lamb Andy Burrows Columbia Butler Play It Again Sam Avalanche Recordings Tässä iässä on hyvin henkilökohtainen teema-albumi tietyistä elämänvaiheista ja elämyksistä, ja näin paljon enemmän kuin vain levylaulajalle valikoitunut setti lauluja. Parivaljakko Lou Rhodes ja Andy Barlow leikittelee vahvoilla tunnelmilla joten sensuelli laulu ja erikoiset konesoundit ovat tämänkin Lamb-albumin tunnusomaisia piirteitä. Taustat ovat useimmiten kuin originaalien hiilipaperikopioita, joten uudeksi elementiksi jää laulusolistin vaihtuminen. Vierailevan basistin John Thornen jatsahtava soitto sopii mainiosti levyn groove-vetoisiin hetkiin
Hurmaavan ja pahasti hermoille käyvän välisellä nuoralla tanssiva trio puristaa ajoittain asiansa erinomaisen toimiviksi surinakitarapysäytyskuviksi, joissa absurdius ja selväsanaisuus ovat yhtä. KAISLA LEVEELÄ HHHH The Datsuns Deep Sleep V2 Kuinkahan usein perinteisen rokkenrollin tekijät kaihoavat takaisin menneille vuosikymmenille. Siihen aikaan, jolloin kukkoilevat maneerit vielä purivat, kitarasoolot saivat aikaan hurraa-huutoja, saatanalliset säkeet kauhistuttivat yhteiskunnan konservatiivisinta laitaa ja koko touhu tuntui mysteerisen vaaralliselta. Kovaäänisesti riffittelevää autotallirokkia soittanut bän- 19.11 TURKU Homevideo mä etupäässä viehättävä kuva vääntyy jossakin vaiheeksi suoraksi lähetykseksi taidekoulun iltabileistä. To Kill A Manin ensimmäinen säkeistö esittelee miehen, joka tuhoaa uhriensa elämän. Sur-rur-yhtyeen riveissä kierteisellä punkrockilla riemastuttanut Ville Vuorenmaa liikkuu Homevideo-tovereineen popahtavammissa tunnelmissa. It didn´t stop his dirty hands.” Kertosäkeessä pohditaan oikeuden ottamista omiin käsiin. Silti tämä on vain musiikkia käännynnäisille, lisää sitä samaa, jota genren superbändit tekivät aikanaan paljon paremmin. Kun vuosituhannen alussa puhuttiin The New Rock Revolutionista ja perinteisen kitaramusiikin uudesta tulemisesta, uusiseelantilainen The Datsuns nostettiin yhdeksi rock’n’rollin pelastajaksi. In The Redin ensimmäinen single on ruotsalaisilta rohkea ja raskas veto niin lyriikaltaan kuin sävellykseltään. Koko levyn mitassa yhtyeen musisointi on kuitenkin turhan yksiniittistä vastatakseen Vuorenmaan tekstien lapsekkaan lennokkaisiin irtiottoihin. Tä- PEKKA LAINE Puppa J Lasitimanttei Suomen Musiikki Lahjakkaan Puppa J:n kolmas sooloalbumi Lasitimanttei on syntynyt vahvalla suomi-reggaeedustuksella: bändinä toimii Sound Explosion Band ja tuottajana on häärinyt Bommitommi. Pakko myöntää, että kauppa on ollut loistava. Ajat ovat muuttuneet, mutta The Datsunsin ideologia ei – vaikka musiikillisesti Dolf de Borstin poppoo onkin siirtynyt lähemmäksi vanhaa kunnon heavyrockia, sitä Black Sabbath -vaikutteista 70-luvun versiota. Soundi on mukavan orgaaninen, vanhan liiton riffit soivat komeasti ja muutamaan otteeseen jopa melodiat hurmaavat. Nykyään, nimittäin, kun rock on riisuttu kaikesta edellä mainitusta, jäljelle on jäänyt vain musiikki. Crucified Barbara In The Red Despotz Neljännellä levyllään tukholmalainen Crucified Barbara on vihdoin löytänyt oikeat mittasuhteet musiikkiinsa. The Datsunsin kuudes studioalbumi Deep Sleep jytisee niin sanotusti kivasti. Musiikin tasolla leikki jää puolitiehen. In The Redin loput 10 kappaletta ovat tasavahvaa vääntöä hyödyntäen yhtyeen vahvuuksia ilman suurempia heittelyitä. Avausraidalla Mia Coldheart laulaa myyneensä lapsensa rock’n’rollille. Ja se taas ei riitä, vaikka kuinka haluaisi. Joteskii groteskii HHH di nousi jopa Brittien albumilistan top 20:een. ”They’re too young to either vote or marry. Jamaika-rytmit jäävät kuitenkin vähem- LOGOMO 20.11 HÄMEENLINNA VERKATEHDAS SOUNDI 57 Levyarviot 10_14.indd 57 4.10.2014 15.34. ANTTI GRANLUND HHH Homevideo Homevideo-yhtyeen esikoisalbumi kiteytyy päässäni kahdeksi keskenään vuorottelevaksi mielleyhtymäksi. Glam- ja hardrockia maustetaan tuttuun tapaan punkilla ja wanhan hyvän ajan heavylla, mutta metallivaikutteita on karsittu. Inhorealistista, mutta harvemmin genren kohdalla asiaa on pohdittu naisen näkökulmasta. Vihainen, vauhdikas ja räkäinen avaus, mikä nostattaa mukavasti odotuksia korkealle. Crucified Barbara on onnistunut luomaan tutuista elementeistä oman äänensä 16 vuotta perustamisensa jälkeen. Aluksi kitaroilla ja rummuilla suristelevan kolmikon kuunteleminen on kuin seuraisi lahjakkaan, nokkelan ja ikäisekseen hieman näsäviisaan lapsen leikkiä. Kompostisormiväritenava on kasvanut ja tullut samalla tietoiseksi omasta luovuudestaan ja ärsyttävyydestään. Vaikka populaarimusiikin kentän raskaammalla laidalla on huomattavasti vähemmän naisvoittoisia yhtyeitä, on silti hämmentävää kuinka paljon sukupuoleen kiinnitetään huomiota, kun jäsenistö ei koostu uroista. Tarkoitan sellaista luomukasvatettua ja itsevirkattua steiner-penskaa, jota on pienestä pitäen rohkaistu ilmaisemaan itseään kaikin keinoin
Damn Seagullsista tuttu Lauri Eloranta on tuottanut levylle kursailemattoman, luonnollisen soundin, jollaista kuulee aivan liian harvoilla albumeilla. Levyn ehdottomaan keskiöön on nostettu Pupan karismaattiset lauluosuudet sekä hänen aito akustinen kitarointinsa. Olen rämpännyt akustista kitaraa tehdessäni piisejä, ja niistä on vain tullut tuollaisia. Kertokaapa mistä kaikki lähti liikkeelle ja miten homma eteni, laulaja-kitaristi Milla Härmä ja kitaristi Jani Koskinen. Musiikkinne muistuttaa 1970-luvun lopun Suomi-punkia, ennen kaikkea Problemsia ja ensimmäistä niin sanotun voimapopin aaltoa 1970- ja 80-lukujen taitteen Englannista. Kyseessä on neljän maailmanluokan improvisoijan tapaaminen omaa musiikkiaan määrätietoisesti ja jazzin trendeille kumartamatta jo 40 vuotta tutkineen säveltäjän tarjoamissa puitteissa. Huonoista ei saa sovittamalla kelvollisia, vaan niiden täytyy olla jo alun perinkin hyviä. ANTTI ERVASTI HHHH Kuva: Santtu Särkäs Me ei olla niin kuin ne muut on Särkyneitten kolmas levy. Elettyä elämää ja monia mahdollisuuksia. Biisi on muutenkin monella tapaa ehkä helpoiten lähestyttävä koko levyllä. Särkyneet saattaa tällä albumilla sukeltaa suurempaakin suosioon, sen verran maukas keitos yhtyeen melodisesta popista ja energisestä poljennosta sukeutuu. Hänen tarinansa ovat tyylikäs sekoitus humoristista arkiromantiikkaa ja surumielisempiä sävyjä. Bändi on tajunnut sen tärkeän perusasian, että kun biisit ovat kunnossa, loppu seuraa kuin itsestään. Se tuo levylle suuren määrän sävyjä. Onhan meistä osalla vahva punktausta. (Eniten ärsyttävät biisien fade-outit.) Herää kysymys, missä lienee entisaikojen aito luomu-Puppa orkestereineen. Mahdollisimman kaukana tukkoon tuotetusta radiosoundista. Ei siis varsinaisesti mitään uutta auringon alla. Bändisointi on tallennettu kirkkaan, selkeän ja elävän kuuloiseksi. Jani: – Eihän tuo pahalta kuulosta. Tai ehkä kuuluu. Laulusi ovat jonkin sortin arkiromanttisia tarinoita, ja ote on monin paikoin aika humoristinen. Milla: – Tämän levyn sanoitukset ovat oikeastaan synkempiä kuin aikaisemmin. Härmä on taitava, hieman Gösta Sundqvistin mieleen tuova tekstittäjä. Huilisti ja fonisti Henry Threadgillille, rumpali Jack DeJohnettelle ja basisti John Lindbergille tarjoutuu mahdollisuuksia soolosoittoon sekä erilaisiin duoihin ja trioihin. Särkyneet Me ei olla niin kuin ne muut Combat Rock Industry Helsinkiläinen Särkyneet tekee viehättävän mainiota poprockia, jossa on kaikki palaset kohdallaan. Kaikesta rehellisyydestään huolimatta Lasitimanttei on siis liukas – siitä on vaikea saada otetta, mutta samalla tuntuu, kuin sen olisi jo déjà-vun omaisesti kuullut jo aiemmin. LINDA SÖDERHOLM HHH Wadada Leo Smith The Great Lakes Suite TUM Trumpetisti Wadada Leo Smithin levyn kappaleet ovat saaneet nimensä Yhdysvaltain ja Kanadan rajaseudulla sijaitsevista suurista järvistä. Ei vesi tai Pohjoismaiden kallioista maaperää muistuttava maisema musiikissa kuulu mitenkään ellei sitä sinne välttämättä halua lukea. Albumi kuulostaa sellaiselta miltä kaikkien levyjen pitäisi, mutta valitettavan harva kuulostaa: soundi on selkeä, konstailematon ja tyylikäs. Milla: – Alun perin meiningin oli tarkoitus olla ihan erilaista, akustisempaa. Milla: – Tyylimme on tehdä piisit, treenata ne ja ottaa ne talteen ilman sen isompia kommervenkkejä. Levyn musiikillisessa ytimessä soittavien Smithin ja Lindbergin vuosien yhteinen taival kuuluu selvimmin Lake Huronin introssa, jossa Lindbergin uskomattoman sävykäs jousen käsittely luo upean maton Smithin minimalistisille, hetkittäin Miles Davis -henkisille pitkille äänille. ARTTU TOLONEN HHHH 58 SOUNDI Levyarviot 10_14.indd 58 4.10.2014 15.34 HEC. Ja toisaalta huikean kaunis. Rannalta katsottuna ääretön kuin meri. mistöön, tässä kun liikutaan entistä enemmän määrin suomalaisen folkmelankolian ja kukkaislasten maalaisromantiikan sfääreissä. Milla Härmän sävellykset ovat aivan ykkösluokan tavaraa. Ne kumpuavat monen ihmisen ja omistakin kokemuksista. The Great Lakes Suite on kaunista musiikkia. Harmi vaan, että Puppa J:n herkistä tulkinnoista ja vahvasta läsnäolosta huolimatta kokonaisuus tuntuu kliiniseltä ja supertuotetulta. Milla: – Minulla ei kyllä ole. Itselle tutuin järvistä on Michigan ja se voi olla kovinkin arvaamaton sekä nopea myrskyisissä liikkeissään. Ei niin, että tämä olisi mitenkään vaikea levy. Miten tämän levyn kappaleet syntyivät. Näiden järvien ympäristö on varsinkin Superior-järven tienoilla eniten Suomen näköistä seutua Pohjois-Amerikassa. Myös Juliet Jonesin Sydämen kaikuja meiningistä kuuluu. Jani: – Studiossa soitot otettiin talteen sellaisenaan kuin ne olivat ja melko nopeasti. Milla Härmän selväpiirteinen lauluääni sopii loistavasti bändin soittoon ja albumikokonaisuuteen. > Levyarviot ..sanoma ei syleile maailmaa vaan kotikulmia... Miten tällainen jälki synnytettiin. Onko aivan pieleen menevä arvio. Laulut ovat hienoja melodioita pullollaan. Kun bändi soittaa kappaleet energisellä vanhan ajan punkmaisella otteella, lopputulos on hieno. Kaikki tehdään biisien ehdoilla, eli ne ovat kaiken lähtökohta. Sitten treeneihin alkoi tulla uusia soittajia, joiden kanssa alettiin soittaa kovempaa, ja tästä muotoutui tällainen yhdessä sovituksia tekevä bändi. Kyllä tällä iskelmätaivaan tähdeksi pääsee, muttei paatuneen musiikkikriitikon soittolistalle tällä erää. Lauluihin ja taustalauluihin käytettiin vähän enemmän aikaa
Se lienee kappaleista ainut, joka saattaa soida radiossa muuallakin kuin Ylen erikoisohjelmissa. Blackbird kuulostaa puhtaalta alulta ja on synkkyydestään huolimatta toiveikas. Laulun pianoosuus viittaa Imagineen, mutta sanoma ei syleile maailmaa vaan kotikulmia. Kahdesta melodisesti koukuttavasta kertosäkeestä (Vadelmavene, Wowwowwow) ei vielä ole koko paketin pelastajiksi. Viulisti liittää soitinarsenaaliinsa myös pianon, alttoviulun, haitarin ja banjon. Tie poikkeaa pariskunnan yhteiskiekoista parissa suhteessa: laulukieli on englannin sijasta suomi ja Poijärvi laulaa soolo-osuudet yksin. Harmillisesti levyn lopetus on kuitenkin todella tönkkö. J. Niin PJ Harvey kuin Nick Cavekin ovat kulkeneet samoja, tukahtuneen rakkauden ja bluesperinteen läpi meneviä polkuja. Paras ostos, Audiovision 11/12: Hintavinkki Area DVD 11/12: Erinomainen,HiFi Vision 29/13: Testivoittaja, Hifi Test 11/12: Testivoittaja, AUDIOTEST 4/13: Hyvä, Lue tarkat testit sivuiltamme. Uudessa Music Style -sarjassa hyödynnetään HECOn kalliimmissa kaiutinsarjoissa hyviksi havaittuja ratkaisuja, joten kaikissa malleissa on vakiona HECOn testimenestystä niittänyt korkea äänenlaatu sisustusystävällisissä, sensuelleissa kuorissa. Kesähittimies Kasmirin AMK Dropout -debyytti ei tee poikkeusta kaavaan. Ilmiö on sama, kuin esimerkiksi Sandhjan taannoisella Gold-debyytillä. Kasmirin levylläkään pääasiallisena ongelmana eivät ole va- kuumipakattuja näytteenottoneuloja steriilimmät tuotanto- ja sanoitusratkaisut, vaan se tylsistyttävä tosiasia, että artistin omasta persoonasta ei kuulijalla vielä albumin viidennenkään toistokerran jälkeen ole pienintäkään käryä. JUHO ÄIJÖ HHHH Kasmir AMK Dropout Universal Eipä tule mieleen kovin montaa levyä, jolle ”jokaiselle jotakin” -ajattelu olisi tuottanut taiteellisesti kiinnostavan lopputuloksen. Näin sarjan kaiuttimista löytyy varmasti sopivat vaihtoehdot niin stereoentusiastille, kuin kotiteatteriharrastajallekin. MS Center 2 Kaiutinsuunnittelun suuri haaste on aina ollut hyväksyttävän kompromissin löytäminen korkean laadun, teknisten ratkaisujen ja silmää miellyttävän ulkonäön välillä. Tie siis edustaa juurimusiikkia kahdessakin mielessä. Hinnat 140-480 €/kpl Heco suosittelee MS 800 MS Sub 25 A -kaapeleita! Area DVD 12/12: Hintaluokkansa referenssitasoa, avmagazin.de 1/13: Erittäin hyvä. PAULI KALLIO HHH Manna Blackbird Soliti/Lumikki Kolme vuotta sitten julkaistu raskas Shackles oli kunnianhimoisista biiseistä huolimatta epäonnistunut ja tukkoinen, ja siihen nähden Blackbird on taiteellinen U-käännös toiseen suuntaan. Kepeästi kauniin Ampiaisen ja rytmiltään kuplivan Uimapuvun tapaisia pieniä poikkeamia kuulisi mielellään useamman. AMK Dropoutilla haiskahtaa liian monien mielipiteiden kuuntelu. SOUNDI 59 Maahantuoja: Tele-Tukku Oy HECO_MS_225X148.indd Levyarviot 10_14.indd 59 1 30.9.2014 6.10.2014 12.06 13.01. Henkinen kasvu ja artistinen itsevarmuus voi – ja sen pitääkin – kehittyä vielä musiikkiuran varrella, mutta levyttävällä artistilla soisi alusta asti olevan edes ripaus myös sellaista, mistä ei olekaan maailman helpointa puhua. Laulavan viulistin diskografiaan kuuluu kuitenkin nyt jo neljä soololevyä. Jos nämä biisit eivät menesty maailmalla, on vika promootiossa, ei albumissa. Kielisoitinten monitaituri Olli Haavisto ja rumpali Topi Kurki ovat pitkäaikaisia soittokumppaneita Hoedownista, jonka Black & White kuuluu suomalaisen americanan huippusuorituksiin. MS 200 Music Style -sarjaan kuuluu lattia- ja kirjahyllymallien lisäksi myös magneettisuojattu keskikaiutin, sekä 10” 250 watin aktiivisubwoofer. Kodin ja läheisten arvoa alleviivaava, paatokseen saakka tunteellinen nimikappale määrittelee pitkälle koko albumin tunnelman. Albumi on minimalistisesta otteesta huolimatta Mannan uran haurain ja samalla monipuolisin levy, vaikka suurin osa kappaleista onkin orkestroitu lähinnä akustisille instrumenteille. EERO TARMO HH Billy Idol Kings & Queens Of The Underground Kobalt Ihan kiva, että lapsuuden idolini päätti tehdä vielä yhden levyn. Karjalaisen kirjoittama ja puoliksi laulama Takiainen tarttuu nimensä mukaisesti, mutta kuulostaa herkkävireisessä seurassa liiankin rempseältä. En edes halua tietää ovatko kappaleet päivikirjamaisia purkauksia vai fiktiota, sillä ne tarraavat joka tapauksessa tiukasti otteeseensa. Ilman feel badia kun ei feel goodkaan oikein tunnu miltään. Your Brittle Bones Are Meant To Shake ja Heartbeat I vetävät elektrobluesillaan luun kurkkuun, ja todennäköisesti ajavat Lykke Lin hermoromahduksen partaalle kateudesta. Ninni Poijärvi Tie Turenki Tunsin Ninni Poijärven tätä ennen lähinnä Mika Kuokkasen duettokumppanina. Reform / Outro jättää lähinnä pöllymystyneen olon – vähän kuin joku olisi nauranut ainoana porukasta omalle vitsilleen. Kuokkanen vaikuttaa taustalla säveltäjänä ja kitaristina. Miehen testamentiksi olisi nimittäin voinut jäädä bändi- German Hifi since 1949 And still ahead of the times. Haurasta ja jokseenkin sisäänpäinkääntynyttä tunnelmaa rikotaan maukkaasti. Olisi kapea-alaista ajatella, että turvallisuus olisi musiikissa aina negatiivinen piirre
Brittifolkin kulttisankari Vashti Bunyan ei ole ikään kuin tai melkein. Kokonaisuutena mokoma sillisalaatti ei kuitenkaan ole ”ihan kivaa” parempi. Heartleap ei ryve traditiossa, mutta on silti puhdasverinen brittiläinen hämyfolklevy. Levyn aloittava Miracle on hieno biisi, jossa kertosäe moduloi vaivihkaa todella nostattavasti. Brian ”Danger Mouse” Burtonin Vashti Bunyan Heartleap Fatcat Retromaanisessa ajassamme moni artisti on edustavinaan jotain muuta kuin itseään. PEKKA LAINE HHHH 60 SOUNDI Levyarviot 10_14.indd 60 6.10.2014 13.01. Viattomuuden lauluissa hän nostalgisoi nuoruusvuosiaan ja etsii jo kauan sitten kadonnutta kiimaa. Mutta se taas rikkoisi IX:n kokonaisuutta. Siksi Songs Of Innocence tuntuu levyn nimenä vitsiltä. On retorisesti fiksua laulaa viattomuuden lauluja, kun bisnekset ovat mallillaan. Vai tekikö. Yhtyeen yhdeksännen studioalbumin meluvalleihin upotessaan muistaa taas kerran, miksi kitaravetoinen musiikki on parhaimmillaan niin hyvää. Tämä nimittäin on albumi, johon kannattaa syventyä. Osuvasti nimetty kasarirallatus Save Me Now luovii kuitenkin nykycountryn ja purkkapopin synkästä välimaastosta selville vesille, ja loput kappaleet ovatkin kaikki vähintään siedettäviä. Löysät pois ja kas, Songs Of Innocence tuntuu virtaviivaiselta ja dynaamiselta rocklevyltä! SAMI NISSINEN HHH kuin post-punk olisi juuri keksitty tai ikään kuin Detroitin tekno ottaisi ensiaskeliaan Manchesterissa. Äärimmilleen viedyt aikamatkailut, identiteettivarkaudet ja tyylilainat voivat olla joko viihdyttäviä tai puhtaasti vieraannuttavia musiikin tekemisen keinoja. Kaiken mediahässäkän ja kimalluksen keskeltä on vain liian pitkä ja ylittämätön kuilu nuoren irlantilaispojan herkkään sydämeen, joita tässä nyt halutaan raottaa. Lopulta seitsemän kappaletta jää soittolistalleni. Todellista hittiä ei kattavasta poikkileikkauksesta huolimatta ole tälle levylle kuitenkaan löytynyt. Apple on mainostanut tätä ”kaikkien aikojen suurimmaksi albumijulkaisuksi”. Metelöinti, kaoottinen soittimien kuritus, hämyilevät suvantovaiheet, angstiset sanoitukset, upeat melodiat ja herkästä tulkinnasta raivokkaaseen karjuntaan aaltoilevat laulusuoritukset eivät olleet koskaan kuulostaneet yhtä hyviltä. ANTTI GRANLUND HHHH Kuva: Paolo Pellegrin kavereitanikin joskus kiertuebussissa hauskuuttanut Happy Holidays -joululauluspektaakkeli. Tehdään ikään kuin -musiikkia. ...sointi on ilmava ja eläväinen, samanaikaisesti perinteikäs ja varsin originelli... Vashti Bunyanin laulussa ja lauluissa on jotakin pysäyttävää. > Levyarviot VILLE SORVALI HH ...And You Will Know Us By The Trail Of The Dead IX Superball Voi jumalauta pojat ja tytöt, nyt lähtee ja lujaa! Vuonna 2002 ilmestyneellä klassikkoalbumillaan Source Tags & Codes texasilainen …And You Will Know Us By The Trail Of Dead asetti itselleen riman, jota lienee mahdoton ylittää. Esimerkiksi biisikaksikosta Lie Without A Liar ja The Ghost Within voisi kaupallisemmalla tuotannolla muokata helpostikin täsmäiskun populaarimusiikin keskiöön. Eteerisen ihanasti laulava Vashti valoi maineensa perustan kaupallisesti epäonnisilla 1960-luvun lopun levytyksillä. Bonon kertoman mukaan Songs Of Innocence on yhtyeen uran henkilökohtaisin levy. Soundi on kallis ja hifi, muttei mahtaileva tai hengetön. Jo ensimmäisenä päivänä levyä ladattiin 33 miljoonaa kertaa. Comebackin jälkeisellä toisella albumilla Vashtin korkea ääni pitää kuulijan taikapiirissään suvereenisti. Onnistujiin kuuluu myös levyn nimikkoraita, jonka hurmaavaa klassisen balladimaista otetta ei pilaa edes sanoitusten väkinäinen nostalgia. Kompaktit ja konstailemattomat kappaleet menevät tavanomaisessa uukakkosmaisuudessaan ohi vielä kolmannellakin kerralla, mutta monet niistä osoittautuvat kasvajiksi. Mikä parasta: ikääntyminen ei ollut kadottanut folkprinsessan hauraasta laulajakarismasta hitustakaan. Ei Billy Idol 20-30 vuotta sitten tällaisia levyjä tehnyt. Satumaisen leijailun juurevuuteen yhdistävä äänimaailma on vähäeleinen ja intensiivinen. Ikään kuin oltaisiin San Franciscossa 1968, ikään laboratoriossa tislatuista kappaleista välittyy vahvana soittamisen fiilis, mielikuva neljästä muusikosta. Billy Idolin tyylillisesti rikkonainen ura kiteytyy hienosti Kings & Queens -levyyn, joka viittilöi niin 80-, 90- ja 2000-lukujen suuntaan kuin ehkä tulevaisuuteenkin. Sekin julkaistiin näköjään jo vuonna 2006. Sleep Like A Baby Tonightin ja The Troublesin bluestunnelmissa Edge loistaa. Irisin ja Volcanon säkenöivien riffien soidessa taustalla on mukava tiskata astioita. U2 Songs Of Innosence Island Uuden albuminsa ilmestymistä monta kertaa lykännyt U2 kohahdutti musiikkimediaa 13.9.2014 tarjoamalla uuden levynsä ilmaisena ladattavaksi iTunesin potentiaaliselle 500 miljoonalle käyttäjälle. Kaunis Cedarwood Road on 2000-luvun paras U2-balladi. Yhden flopanneen albumin jälkeen laulaja pettyi musiikkibisnekseen, katosi kuvioista ja palasi uudella vuosituhannella, uuden yleisön eteen. Eivätkä ole sen jälkeenkään, millään bändillä, mutta nyt päästään lähelle. Pinon päällimmäiseksi nousee hillitty Nothing To Fear, jonka ahdistavan lähelle tuotu laulumiksaus ansaitsee erityismaininnan. Väsyneet Raised By Wolves ja This Is Where You Can Reach Me Now saavat luvan lähteä. Tartun U2:n ja Applen minulle tarjoamaan lahjaan ja lataan levyn iTunesiini. Ensimmäiset kaksi biisiä ovat itse asiassa sen tason huteja, että ensimmäinen kuuntelukerta meinasi tyssätä jo niihin. Hän on juuri sitä, miltä kuulostaa. Kitaroiden ja pianon pisaroina helmeilevät kuviot tekevät sädekehän, jonka keskellä on olennainen. Aikaisemmin U2 oli neuvotellut tekeillä olevan albumin ensisinglen Applen sikahintaiseen televisiomainoskampanjaan. Varsinkin se, jota ei ole tarkoitushakuisesti nakutettu hittikuosiin. Trail Of Dead ei tee niin sanottua helppoa musiikkia, mutta silti levyn polveilevat laulurakenteet ja usein jopa yllättävän popahtavat melodiat avautuvat vaivattomasti, kun vain malttaa pysähtyä kuuntelemaan. Banaalin Californian deletoin soittolistaltani kuten myös umpilattean Song For Someonen
Saijaa Saijaa osaa totta vie luoda tunnelmia ja säveltää kauniita kappaleita, mutta loisteliaan instrumentalismin varjossa on Pasi Salmen laulu ja lyriikat, johon itse toivoisin asteen lisää konkretiaa ja presenssiä. manaikaisesti haikeutta ja surffirokin vauhtia. Skaala on laaja. Worship The Sun jatkaa vuonna 2012 julkaistun debyytin hyväksihavaittua tyyliä. Välillä on vaikea muistaa, että poika on niin nuori, koska tämä on jo hänen neljäs levynsä. Ainoana uutena elementtinä voidaan pitää varovaisen kantrimaisesti vonkuvaa kappaletta Better Than Mine. Ainakin näkemyksellisyys. Rouheat sähkökitarat soivat kuin kaikissa seepian sävyissä, ja äänimailmassa on kuultavissa sa- nuoriso.hel.fi/aanijavimma Äänen & Vimman järjestävät Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten nuoriso- ja kulttuuritoimet. Omassa tulevaisuuden tusinassani Saijaa Saijaa taistelee kärkipaikoista. Lyömätön soitinyhtye on imenyt itseensä vaikutteita ennakkoluulottomasti surfista, punkista, new wavesta ja klassisesta indiepopista ja luonut tästä moni-ilmeisen synteesin. Keveän ja enimmäkseen rennon akustisten kielisoitinten taustan täydentävät Billy Contrerasin viulukuviot. Jäljittelemällä 1960-luvun rock-psykedeliaa, melodista kitarapoppia ja garagerockin rosoisuutta Allah-Las ei tee mitään uutta, sillä populaarimusiikki on aina keskustellut menneisyytensä kanssa ja inspiroitunut edellisistä vuosikymmenistä. Vokaaliosuudet kuulostavat yhtä rutinoituneen kikkailemattomilta, ja tuottajana on tälläkin levyllä toiminut erinomainen Nick Waterhouse. Tummasävyinen ja verkkaisempi musiikki on nyt elävöi- tynyt selvästi menettämättä kuitenkaan Billyn ominaisinta ja vaikuttavinta intensiteettiä. Saijaa Saijaa Mitäs me sankarit Karkia Mistika Porilaisen Saijaa Saijaan musiikissa on kyse kitaroista. Yhtyeen sointi on ilmava ja eläväinen, samanaikaisesti perinteikäs ja varsin originelli. Verikoirat vaanii ja raapii rupisena autotallirockina kuin Kauko Röyhkä & Narttu Kanervansa kimpussa. JUHO KANKAANPÄÄ HHHH Bonnie ’Prince’ Billy Singer’s Grave – A Sea Of Tongues Domino Will Oldhamin tuotannon seuranta vaatii tiettyä tarkkaavaisuutta, muuten jää helposti huomaamatta, että Bonnie ’Prince’ on viime vuonnakin julkaissut Everly Brothers -duettotribuutin Dawn McCarthyn kanssa sekä nimikkolevyn Bonnie ’Prince’ Billy. Ei niin mainion Joen rantaan -biisin krumeluurit menevät jo imeläksi Dire Straitsiksi. Kyse on hedelmällisen musiikin oivaltamisesta uudestaan – ei pinnallisesta yleisönkosiskelusta. Pienine puutteineenkin vanhanaikaisia hyveitä innovatiivisesti vaaliva Mitäs me sankarit on raikas ja vahva debyytti. Kitaramiesten rytmikkäisiin ja melodisiin vuoropuheluihin pohjautuvien kappaleiden mitasta noin puolet on valjastettu riffittelylle ja sooloille. ASKO ALANEN HHHH Robin 16 Universal Robin täyttää 16. SAMI NISSINEN HHHH Allah-Las Worship The Sun Innovative Leisure Menneisyyden kaiveleminen ei ole populaarikulttuurissa mikään uusi trendi, vaikka niin Allah-Lasin kohdalla usein annetaan ymmärtää. Suurempi yllätys on kuitenkin se, että uusin albumi koostuu valtaosaltaan kolmen vuoden takaisen Wolfroy Goes To Town -levyn uudelleen levytetystä materiaalista. Mikä tekee tästä losangelesilaisesta kokoonpanosta sitten erityisen. Tuttuun tapaan mukaan on mahtunut myös muutama mehevä instrumentaalikappale. Toisaalta, Passionworks -laulajan odotettu suomenkielinen sooloalbumi kaupoissa NYT! Jakelu: Töölön Musiikkitukku Oy SOUNDI 61 Levyarviot 10_14.indd 61 4.10.2014 15.51. Mainion Lisäaikaa-kappaleen orgastinen loppujamittelu on silkkaa Televisionia. Loistelias Pimeitä aikoja on kuin Pave Maijanen parhaina päivinään. Kitaristikumppani Emmett Kelly on edelleen mukana äänikuvassa, jota rikastavat ja sävyttävät selvästi taustoja laulavat McCraryn gospel-siskokset sekä ukulelea ja mandoliinia soittava Chris Scruggs, isoisänsä Earl Scruggsin jalanjälkiä seuraava perinnemuusikko. Albumilla ei siis oteta turhia riskejä, mutta se ei haittaa. Allah-Las ei ole kalpea pastissi tai korttelikapakan kulunut coveryhtye, vaan vahvasti omilla jaloillaan seisova bändi vanhanaikaisesta soundistaan huolimatta. Singers Grave – A Sea Of Tongues on hyvin piristävä todiste siitä, että näkemyksellisen artistin ei ole pakko lukita musiikkiaan ensimmäiseen levytettyyn versioon, vaan omien kappaleiden jalostumisen prosessi voi jatkua hyvinkin dynaamisena ja luonnollisena alkuperäisiä versioita väheksymättä
Ensimmäisiä patois-lauluja saa odottaa neljänteen biisiin, Miss Redin tähdittämään Mi Lostiin. Mountainin Leslie Westin kera vedetty Long Tall Sally edustaa ainoana räyhäkästä rockia ja Joe Bonamassan kanssa sooloja upeasti vaihteleva Sweet 16 on valitettavasti ainoa hidas blues. Phantom Radiota paaluttavat krautrock ja punkin jälkeinen uusi aalto, kuten Echo & The Bunnymen ja Gun Club. On suoranainen ihme, jos tällä koukkumäärällä ei perse hipsteridiskossa heilu. EERO TARMO HHHH Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani Käpälikkö Kaiho Republic Kaikki eivät muista tai tiedä, että Kilpeläinen oli lahjakas lauluntekijä jo ennen nykyistä suursuosiotaan. Eric Claptonin panos Don’t Want No Womaniin jää aika rutinoiduksi ja Dr. JUSSI NIEMI HHHH Haloo Helsinki! Kiitos ei ole kirosana Sony Tässä se nyt on. Frendikortti ei toimisi aikuisen laulamana tai kokonaan kirjoittamana – Robinin biisinä toimii. JARI JOKIRINNE HHHH The Bug Anges & Devils Ninja Tune Kevin Martinin edellisestä The Bug -nimellä tehdystä levystä on kulunut tovi. Muun muassa Musen ja Zen Cafén suuntaan flirttaava Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan on paitsi tämän albumin, myös koko Haloo Helsingin uran parhaita teoksia. Osaa näistä kappaleista voisi The Bugin kontekstissa jopa pitää balladeina. ANTTI MARTTINEN HHHH Mark Lanegan Band Phantom Radio Heavenly Recordings Rockin karismaattisimpiin ääniin lukeutuva Mark Lanegan on heittäytynyt ahkeraksi lopetettuaan upeaa jälkeä tuottaneen yhteistyön skotti Isobel Campbellin kanssa. Sovitukset ja taustalaulut ovat rikkaita, ja hattua pitää nostaa sille, että yhtye on onnistunut yhdistämään laadukkuuden ja siihen usein vaikeasti liitettävän ”suuren yleisön” makumieltymyksen. Kaihon Karavaani on värikäs yksikkö, jossa jokainen soittaja loistaa ja puolustaa omaa paikkaansa. Konkreettisimmin nämä piuhat niputtaa idioottiselvältä singlevalinnalta kalskahtava Vihaan kyllästynyt. Loppulevykin kykenee toki ottamaan hiukan rennommin, mutta pääpaino on myllytyksellä ja tässä lähestytään edellisen levyn fiilistä siinä missä alkuosa on siitä selkeä irtiotto. Se on kaikissa positiivisissa merkityksissään Haloo Helsingin meininkiä juuri tällä hetkellä parhaiten kuvaava sana. elämä olisi jatkunut. Siihen eivät kaikki artistit pysty. Levyn paras veto on Paperilennokki. Aiheet ovat tietysti synkähköjä, mutta jotain positiivista tässä kaiken mystisen tummuuden alla on, ja Markin ääni osuu taas suoraan käpyrauhaseen. Debyyttilevystä Inside In/Inside Out (2006) tuli aikoinaan jollain tasolla innostuttua- kin, mutta sen jälkeen ei bändin kehittymistä ole tullut sen tarkemmin seurattua. Onneksi hän on tässä välissä tehnyt kaksi King Midas Sound -levyä, mutta on silti kiva saada jatkoa järisyttävälle London Zoolle. Sinkku Harvest Home ja Torn Red Heart muistuttavat Bowien Lowsta, 7th Day on mainion laakea pop-ralli, brittikitaristi Duke Garwoodin säveltämä I Am The Wolf akustisten kitaroiden sävyttämä tumma balladi ja Death Trip To Tulsa filmaattista uhkarockia parhaimmillaan. Kotimaassaan Englannissa The Kooks on edelleen aivan valtavan suosittu. Yksi levyn hienoimpia hetkiä on soolourkuteos Pandi, jossa on kaikki The Bugille ominainen painostavuus ja draama, mutta ilman hakkaavia biittejä. Kilpeläinen ja yhtye jatkavat levyllä edelleen onnistunutta ristiretkeään suomi-iskelmän ja maailmanmusiikkivaikutteiden hetteikössä. Ehkä pienellä rosoisuudella olisi päästy vieläkin parempaan lopputulokseen, mutta hyvin tämä makeutettu versiokin potkii. Sen levyn nousevat järjestäen listojen kärkeen ja biisit soivat valtavirran eetterissä päivittäin. Ekan puoliskon päättää Gonjasufin kanssa tehty hiukan pitkäveteinen Save Me. Ei sentään ihan joka biisillä. Screaming Treesissä hienosti aloittanut mies yhdistetään yleensä juurevasti bluesahtavaan psykedeeliseen viritykseen, mutta tämä Laneganin 80-lukuista suosikkiradio-ohjelmaa peilaava uutuus jatkaa Blues Funeralin (2012) synttypitoisesta linjasta eteenpäin. Ja sitä tehdään levyllä todella paljon. ARTTU TOLONEN HHH Johnny Winter Step Back Megaforce Tuntuu väärältä, että Johnny Winter kuoli juuri päästyään selvään nousuun lopetettuaan viimein kolmisen vuotta sitten 40-vuotisen metadonikuurin. Myös Kuvitellaan käyttää tätä kikkaa menestyksekkäästi. Slide ulvoo villisti myös Who Do You Lovessa, jonka kantrahtavasti jumputtava sovitus yllättää iloisesti. Tässä on jotain sellaista herkkyyttä, jota soisi levyillä olevan lisääkin kaikkien jyrien seassa. Se on usein vahvuus. Tsekatkaa Down & Dirty -dokkari ja elämäkerta Raisin’ Cain, niissä paljastuu maailman valkoisimman blueshirmun uskomaton elämä. Listen on levy, joka pyrkii kääntämään yhtyeen kurssin jälleen nousuun. Vaikka tällaisessa kokoonpanossa laulaja-lauluntekijä nostetaan helpos- ti keulakuvaksi, tässä tapauksessa muitakaan muusikoita ei voi unohtaa. Jälkimmäiset näyttelevätkin suurta roolia tässä, oikein mallikkaasti. Huudan sun nimee on toinen levyn huippuhetkiä, jossa kertsi nostatetaan naurettavuuden rajamaille, mutta VilleGallen vierailu asettaa sen törkeämpään kontekstiin. ARTTU TOLONEN HHHH 62 SOUNDI Levyarviot 10_14.indd 62 4.10.2014 15.34. Step Back jatkaa miellyttävän Rootsin kaavaa, mutta on ärhäkämpi. Omaan makuun kertsi on hiukan liian turboahdettu, mutta se nyt kuuluu tähän estetiikkaan. > Levyarviot kun levyä kuuntelee, ikä on välillä aika ilmeinen. The Kooksin soulkuorrutteisessa indiepopissa on paljon hyviä melodiallisia elementtejä, ja myös levyn tuotanto tukee pakettia oivallisesti. Kuten Rootsilla, tässäkin äijän suosikeista valittu ohjelmisto koostuu blues-klassikoista ja vieraita vilisee. Se tarkoittaa sitä, että Haloo Helsingin ässätason sinkkukatalogin kasvattama itsevarmuus on nyt kasvanut mittoihin, joissa alisteissävytteinen muihin vertaaminen muuttuu tarpeettomaksi. Onneksi ne enimmäkseen pysyttelevät säällisinä. Angels & Devils ponnistaa samalta pohjalta kuin edellinen levy sekoittaen leimallisesti lontoolaisia underground-tyylejä sekä jamaikalaista musiikkia toimivaksi ja lähdemateriaaliaan sopivasti helpommin lähestyttäväksi, mutta silti särmikkääksi kokonaisuudeksi. Tähän yhtälöön suhteutettuna Listen on levynä jopa yllättävän monipuolinen. Falsetti on herkkää hommaa ja Robin klaaraa sen hienosti. Johnnyn ääni on madaltunut ja rosoistunut entisestään ja hän on taas oikeasti läsnä. Ei sillä etteikö taas olisi mistä valita. Ammattitaitoisuus ei ole kirosana. Okie Dokie Stomp rokkaa riehakasta jumpbluesia Brian Setzerin ja Blues Brothers torvien tuella. Jokainen kappale eroaa toisista ja koko levyltä välittyy positiivisuus, ei imelässä vaan myönteisessä hengessä. No, ainakin vanha kierosilmä jättää itsestään hyvän maun viimeisellä levyllään. Johnin piano aivan liian pieneen rooliin Blue Mondayssa, mutta kyllä tätä mieluusti kuuntelee. Omaäänisyys ei tarkoita, etteivätkö yhtyeen viidennellä kokopitkällä kuultavat soundit, kappalerakenteet ja sovitusratkaisut olisi perinteikkyydessään lukuisilta muilta pop- ja rock-albumeilta tuttuja. Todella ällöttävää lätinää ilmenee vain Floor Of The Oceanissa, mutta sekin on muuten oiva kappale, kuten sen puoleen kaikki muutkin. Ensimmäinen osa koostuu hiukan introspektiivisemmästä materiaalista. Eikä Käpälikkökään tee poikkeusta. Hän on nauttinut myös kriitikoiden suosiota, kaikki miehen kuusi albumia ovat saaneet Soundissa neljä tai viisi tähteä. Risto Asikaisen omalle tyylilleen uskollinen melodia saa taustalleen MGI & Jonas Olsson -parivaljakon astetta tiukemman tuotannon. Lanegan lähti tekemään näitä biisejä puhelinsovelluksella synteettisistä rumpurytmeistä, joiden päälle lisäili sitten kitaroita ja syntikoita. Yhtä innostunut en ole rumpusoundeista. Vaikka The Kooksin sokerisuus paikoitellen lyökin yli, on siinä varsin mainio perusmaku pohjalla. Johnnyn melodinen flow on komeaa kuultavaa. Kiitos ei ole kirosana -albumin lyriikoiden punaisina lankoina toimivat Elli Haloon lyhyessä ajassa tarkentunut lähelle katsomisen taito, ihmisiä toisillemme -ajattelu ja kyynistymistä vastaan taisteleminen. Rähinä-possen uhon mieleen tuova Parasta just nyt on ainoa biisi, joka särähtää vaikka siinäkin on rakastettavia elementtejä: kertsin Skrillex-synat ja sitä välillä edeltävä yhden tahdin mittainen käppänen d’n’b -breikki. Angels & Devils jakautuu kahteen osaan. Eikä yritys ole missään nimessä turhaa. Onneksi sitä seuraa ärjymmän puoliskon ensimmäinen kappale, The London Zoollakin loistaneen Flowdanin hienon etukenoisesti tulkitsema The One. Son Housen kiperästi nykivän Death Letterin Johnny riipii Nationalilla yksin syvimpään delta-tyyliin. Täytynee antaa bändille ihan rehellisesti uusi mahdollisuus. JUSSI NIEMI HHHH The Kooks Listen Virgin The Kooks on jo kymmenen vuoden ajan kuulunut siihen ”ihan kiva” -osastoon, mihin yksikään bändi ei oikeasti halua kuulua. Avauskappale Hymyilevä Apollo kulkee onnistuneesti reggae-rytmissä ja sanoituksen ”oi ihmiset toistanne suvaitkaa, niin suuri, suuri on maa” on yksi Kilpeläisen pääteemoista. Mihin vielä olisi päästykään, jos ...alisteissävytteinen muihin vertaaminen muuttuu tarpeettomaksi... Haloo Helsingin ensimmäinen selvästi omaääninen ja temaattisesti ehjä albumikokonaisuus
King Foo tulostus.indd 63 6.10.2014 10.00
Olen aina rakastanut hänen lauluääntään, olenhan kuullut sitä aivan nuoresta pojasta asti. Tunnelmaa rikkoo vain Steve Hackettin sinänsä ansiokkaasti kujeileva Ace Of Wands. Alun biisikaksikko Kuin vesipisara ja En voi sua muuksi muuttaa antavat ymmärtää, että samantapaista mahtipoppia esittää Harriet ja Käpypojatkin, mutta suomen kielellä. Setin kronologisuus auttaa seuraamaan kehitystä vuosi vuodelta, mutta Genesiksen ulkopuolisten projektien laatuerot himmentävät elämystä. Kaiken lisäksi näytteet ovat helposti saatavilla muilla julkaisuilla. Millä logiikalla valitsitte mukaan päätyneet biisit. Mutta toki ne olivat isoja muutoksia kun Phil ja Steve tulivat mukaan, tai toisaalta kun Peter lähti. – Toki kukin meistä olisi tehnyt hieman erilaiset valinnat, mutta toisaalta osa kappaleista valikoitui mukaan itsestään selvästi. Hägglund on aika hyvä säveltämään pitkälinjaisia melodioita, joihin surumieliset sanoitukset sopivat hyvin. Mitä Genesikselle kuuluu. Kertosäkeet ovat olleet perinteisesti Lordin ydinosaamista, mutta vähä vähältä bändi on päässyt kiipeämään paremmin myös säkeistöjensä selkään. – Kiperä kysymys. – Päätimme, että valitsemme jotain kaikilta Genesis-levyiltä, sekä kolme soolokappaletta jokaiselta. Joka tapauksessa levyn kokonaissoundi vaikuttaa terävämmältä ja kirkkaammalta kuin ennen. Harriet ja Käpypojat on kyennyt luomaan nautittavan albumin. Tokihan orkesteri on noussut puku edellä puuhun onnistuneiden asujensa ansiosta, mutta ajan mittaan oksilta huutelu on tuottanut myös vahvempaa musiikillista tulosta. Pidän siitä kuinka se alkaa tyhjyydestä ja päättyy tyhjyyteen. En minä debyyttiämme häpeä, silläkin levyllä on hienoja lauluja. Katsauksen edetessä sirpaleisuus lisääntyy. Kokonaisuus on onneksi monipuolisempi. – Olen esimerkiksi aina pitänyt kovasti Duchess-kappaleesta (Duke-albumilta vuodelta 1980). – Minulle kyseessä on aina ollut sama bändi. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Harriet ja käpypojat Siiville Rowan3 Productions Harriet Hägglund muistetaan mahtipontista poppia esittäneestä Passionworksista. Onko aikeita palata taas yhteen. – Ymmärrän sen, että ihmisten mielessä on vaikkapa tietty progressiivisempi Genesis, mutta toisaalta muutokset eivät ole olleet äkillisiä eivätkä ne liittyneet suoraan jonkun lähtemiseen tai tulemissan. Olen aina pitänyt kovasti Peterin levyistä, ja erityisesti hänen neljännestä soolosta. Hieman rennompi ote ensi kerralla, ja lopputulos on vielä nautittavampi. Tasapainoisesti masteroidun triplakon yhtenäisin osuus sijoittuu ensimmäiselle levylle, joka erittelee Genesiksen progressiivisia alkuaikoja aina uhkaavasta The Knifesta uhkeaan Supper´s Ready -kollaasiin. JUHA SEITZ HHH Soundi soitti Genesiksessa koko bändin uran ajan vaikuttaneelle kosketinsoittaja Tony Banksille. On monta täysin erilaista Genesistä. Esimerkiksi Peterin lähdön jälkeen teimme vielä monta hyvin samankaltaista progelevyä. Se oli hauska kiertue, enkä näe syytä miksi se ei voisi tapahtua uudelleen – mutta en silti usko, että niin tulee tapahtumaan. Mäkin haluan vauvan- ja Rokkitähti-kappaleissa lähestymistapa on julman ironinen. Kuka kokoelman kappaleet valitsi. Mutta toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että siltäkin ajalta olisi pitänyt olla jotain mukana. Mielellään jotain vähemmän tunnettua. Silti ei voi välttyä tunteelta, että bändi menee hieman kieli keskellä suuta. Kuitenkaan debyytiltä From Genesis To Revelation (1969) ei ole yhtään biisiä. Niinpä jopa kertosäkeiden ulkopuolella voi aistia metallisydämelle värinää aiheuttavia sävelkulkuja. Levyn toinen puoli muodostuu reippaammista ralleista, joissa tekstit ovat paikoin ilkikurisia ja kuplettimaisia ryöpsäyksiä. Myös sävellysten piirtämä musiikillinen maisema on laajentunut, jossa toki on saattanut tuotantoportaallakin olla näppinsä pelissä. Vuosilta 1970–2012 kerätty materiaali niputtaa bändin klassikkoja ja muusikoiden soolotöitä. Ratkaisu ei ole juoheva, sillä esimerkiksi basisti Mike Rutherfordin Mike & The Mechanicsin helposti sulava radiopop korreloi kehnosti Genesiksen 1970-lukulaisen kokeellisuuden kanssa. Moni asia on mennyt parempaan suuntaan, ja Lordi vaikuttaa yhtyeenä vahvemmalta. Koostimme levyn siis yhdessä, mutta soolobiisit kukin sai valita itse. ANTTI ERVASTI HHH Kuva: Virgin AFM Genesis R-Kive Virgin Tuoreen Genesis-kokoelman ulkoasu on paljon puhuva: yhtyeen nimen kirjaimet lojuvat kannessa palikkoina sikin sokin kuin sokerihumalaisen lapsen jäljiltä. Rinnakkaistuotteeksi Genesis: Sum Of The Parts -BBC-dokumentille kyhätty kolmen kiekon kansio osoittautuu harmillisen linjattomaksi. Ei sitä tosin ole koskaan suoraan pois suljettukaan. Siis minä, Phil (Collins), Peter (Gabriel), Steve (Hackett) ja Mike (Rutherford). – Me teimme valinnat käytännössä yhdessä, kaikki me viisi. Kahden ensimmäisen levyn yhtye, jossa ei ollut Collinsia eikä Hackettia, klassinen kokoonpano vuosina 1971-1974, Collinsin johtama aika ja myöhäisvuodet Ray Wilsonin kanssa. Entä kenen soolomateriaalista pidät eniten. Kaikki meni hyvin ja meillä oli hauskaa, mutta meillä ei ole minkäänlaisia suunnitelmia tehdä musiikkia yhdessä. – Heh, me palasimme nyt yhteen vain tehdäksemme tämän kokoelman sekä dokumentin (Sum Of The Parts). TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN 64 SOUNDI Levyarviot 10_14.indd 64 6.10.2014 13.18. Myös naispuolisen rocktähden noususta ja tuhosta kertova teksti on hieno. – Mehän aloitimme vuoden 2006 paluukiertueen Helsingistä. > Levyarviot ...orkesteri on noussut puku edellä puuhun... Pelkästään kaikkien saaminen yhteen on käytännössä niin hankalaa – etenkin Peterin ja Philin kohdalla. Kuinka itse näet asian. Lordi Scare Force One Lordin kohdalla on tullut tavaksi jatkuva nillitys siitä, miten bändin painopistealueet vaihtelevat levy levyltä, mutta se lopullinen niitti antaa odottaa itseään. Toinen soinnin merkittävä tekijä on Hägglundin soittamat kosketinsoittimet. Toki on hienoa, jos noviisit ohjautuvat julkaisun ansiosta tutkimaan aihetta syvällisemmin. Koska meillä oli muutenkin ongelma saada biisit sopimaan levyille, päätimme hypätä debyytin yli. – Itse asiassa mietimme sitäkin, mutta toisaalta voi ajatella, että Genesis alkoi todella vasta Trespassin (1970) myötä. Tuoreimman levyn materiaali kuulostaa taas hieman tasapainoisemmalta kuin edeltäjänsä, ja kappaleet kokonaisuutena ovat huolellisemmin sovitettuja. Minähän olen ollut mukana aina, ympärilläni on vaihtunut ihmisiä. Olennainen osa Käpypoikien tiukan terävää sointia on mukavaa pehmeyttä ja eloisuutta tuova sello, joka erottaa kokonaisuuden tavanomaisesta. Pienenä miinuksena tekstimaailmaa leimaa toisinaan vihaisuus ja ärsyyntyneisyys, mikä heikentää sanoman tehoa. Suosittelepa jotain Genesis-biisiä
LÖYDÄT METELISTÄ KONSERTTI TIEDOT JA KLUBIILLAT, GENRESTÄ JA PAIKKAKUNNASTA RIIPPUMATTA. nyt kaupoissa. Uusi U2-albumi son gs of innocence Mukana 2 bonuskappaletta, 2 vaihtoehtoista versiota ja 6 kappaleen akustinen sessio. TUHANNET KEIKAT LÄHEMPÄNÄ KUIN KOSKAAN facebook.com/meteli.net E WWW.M Sivu 65 tulostus.indd 65 T E L I.N E T twitter.com/meteli METELI ON SUOMEN SUOSITUIN JA KATTAVIN KEIKKAKALENTERI. METELI TOIMII KAIKISSA PUHELIN MALLEISSA, TABLETEISSA JA TIETOKONEISSA. 6.10.2014 11.21
MIKKO A. Kolmikon visioita tukee pätevä kaksikko; laulaja, kosketinsoittaja ja kitaristi Casey McPherson sekä Steve Morsen soittokaverina Dixie Dregsissä viihtynyt basisti Dave LaRue, jotka kummatkin sopeutuivat nimekkääseen seuraan. Ziltoid-soolo on kuin DTP:n hullu ja irvokas pikkuserkku, selkeästi samaa perhettä, mutta paljon tärisevämpi ja rentoutuneempi kuin jopa ryppyotsainen ykköslevy. Koivuahon korkea lauluääni on sävykäs ja tunnistettava, muuttumaton sitten miehen 2000-luvun alkupuolen Plain Fade -yhtyeen. MERILINNA Flying Colors Second Nature Mascot Flying Colorsia voi hyvällä syyllä kutsua moderniksi superyhtyeeksi. Alkujaan Ronnie Spectorille kirjoitettu You oli pieni hitti, vaikka Georgen ääniala ei Ronettes-vokalistin suorituksiin yltänytkään. MIKKO A. Exoduksenkin rytmittely sujuu nykykokoonpanolta äärimmäisen tarkasti ja tuotannon selkeälinjaisuus osoittaa varsinkin kitaristien työn laadun. Tästä progemöhkäleestä on maanläheisyys kaukana, ja hyvä niin. Lauluissa ei käytetty isoa tuotantotapaa, ja vaikka lp aikanaan teilattiinkin arvioissa, se sisältää monia tekijänsä keskeisiä biisejä. Pikemminkin olisi yllättänyt, jos thrashin veteraaneilta olisi syntynyt yhtään lepsumpi kiekko. Blood In, Blood Out on joltisenkin takuuvarma levy. Kuva: Soundin arkisto George Harrison The Apple Years 1968-1975 Universal RE TR O Harrisonin sooloura alkoi jo The Beatlesin aikana: Wonderwall Music ilmestyi marraskuussa 1968 ja oli intialaissävyinen soundtrack samannimiseen elokuvaan. Tälläkin kertaa yhtye limittää progen ja aikuisrockin taidokkain maneerein. Nimikappale on mukana bonusraitana varhaisena demona josta käy ilmi, että Georgen ääni oli siinä vielä ennallaan. Sue Me, Sue You Blues käsitteli ex-beatlejen tuon aikaisia oikeusriitoja, nimikappale taas tiivisti onnistuneesti tekijän uskonnollisen ajatusmaailman. Kiertue nimettiiin ”dark hoarseksi” sen tähden, että kitaristin ääni kärsi kurkunpään tulehduksesta, samoin kuin osalla levyäkin. Puolituntinen dvd on hauska, joskaan ei oleellinen. Steve Souza kutsuttiin tutulle paikalleen kymmenen vuoden tauon jälkeen, ja nyt mies puristaa Exoduksen mikrofonia kolmatta kertaa. Flying Colorsin toinen studiopitkäsoitto patikoi pitkälti vuonna 2012 julkaistun debyyttilevyn jalanjäljissä, mikä sopinee esikoisen viriiliin meininkiin ihastuneille. ANTTI MARTTINEN HHH Victims Of Ikuri Valediction Punos Sound En halua antaa Victims Of Ikuri -projektin Valediction-levylle arvosanaa. Tekstit liikkuvat ymmärrettävästi itsetutkiskelun aihepiirissä, mutta niin niissä kuin itse musiikissakin on enemmän kepeyttä ja kauneutta kuin mollivoittoista melankoliaa. Terävät melodiat sekä rytmiryhmän irtonainen ote rakentavat varsin laadukkaan kokonaisuuden, jonka laskoksissa muusikoilla on runsaasti tilaisuuksia väläyttää virtuositeettiaan. Kolossaalisuus toimii erityisen hyvin, kun sen reunustaa pienemmillä töillä. Phil Spector oli mukana enää yhdellä raidalla, mutta Georgen tuotannosta huomaa, että hän oli oppinut ässätuottajalta yhtä sun toista. Electronic Sound (1969) toimi siihen ikään kuin harjoitteluna. Levy on täynnä klassikoita, muun muassa Beware Of Darkness, Isn’t It A Pity, Hear Me Lord ja tietenkin My Sweet Lord, jonka plagiointisyyte johti osaltaan tekijän pettymiseen levybisnekseen. Victims Of Ikurin musiikki kuulostaa ajattomalta, genreistä ja ennakkolähtökohdista vapaalta. Säveltäjänä Townsend ei bändilevyllään yllä aivan samalle tasolle kuin muusikkona, vaikka albumin muutamat huippukappaleet (koskettava Midnight Sun, mahtipontinen A New Reign, eteerinen Universal Flame) tunkeutuvat pitelemättömästi tunnekeskukseen. Kyseessä on tuskin myöskään elektronisen musiikin pioneeriteos, vaikka kansiteksteissä yritetäänkin niin vakuuttaa. Bonusraitana kuultava b-puoli Miss O’Dell poikkeaa rentoudessaan levyn yleislinjasta. MERILINNA HHHH Exodus Blood In, Blood Out Nuclear Blast Taas on Exoduksessa ovi käynyt. JUHA SEITZ HHHH Devin Townsend Project Z2 Inside Out Kanadalaisen heavymaestron, kitaristina ja laulajana huippunäkemyksekkään Devin Townsendin uuden tupla-albumin ensimmäinen kiekko sisältää Devin Townsend Project -yhtyeen uuden albumin ja toinen Townsendin Ziltoid The Omniscient -projektin järjestyksessään toisen julkaisun. The Beatlesin loppuvaiheessa Harrisonille oli kasaantunut lukuisia julkaisemattomia lauluja, joista hän kokosi legendaarisen Phil Spectorin avustuksella ensimmäisen lauluista koostuneen soololevynsä All Things Must Pass. > Levyarviot ...ehdottomasti vuoden kulttuuriteko... Se ei varsinaisesti yllätä. Alkujaan kolmois-lp:n kolmas levy Apple Jam koostui supertähtien jammailuista. Levyllä kaikuvat kaiutetut koskettimet ja heleät sähkökitarat indie-sukuisen rytmikkään rock-poljennon taustoittamana. Onnistunut esitys puolestaan oli muun muassa This Guitar (Can’t Keep From Crying), joka kuullaan bonuksena myös uudempana esityksenä. Second Nature yltyy näkemykselli- simmilleen sen alkuun ja loppuun sijoitetuilla yli kymmenminuuttisilla hehkutteluilla. Sinänsä on hienoa, että ikääntyvillä metallimiehillä vielä sormet pelaavat, sillä näillä pitkän linjan bändeillä ei soitto ole ainakaan hidastunut, mutta tarkkuus ja huolellisuus sitä vastoin lisääntyneet. Valediction on vuonna 2013 pitkälliseen sairauteen menehtyneen tamperelaislähtöisen laulaja-lauluntekijä Juho Koivuahon viimeinen teos, ja olisi nähdäkseni makaaberia määrittää arvosanoin, miten hyvä tai huono hänen musiikillinen testamenttinsa on. Tekijänsä mukaan tuote on nimensä saanut matemaattisten pohdiskelujen kautta. Abbey Roadilla George soitti hyvällä maulla tuolloin vielä melko uutta Moog-syntetisaattoria. Harrisonin omaleimainen slide-kitarointi alkoi myös tällä levyllä ja jatkui hänen uransa loppuun asti. Dark Horse ilmestyi loppuvuodesta 1974 Georgen Amerikan-kiertueen aikana. Alkukesästä 1973 ilmestynyt Living In The Material World oli edelleen myyntimenestys, mutta sen laulut olivat jo muuttuneet vakavammiksi ja jopa saarnaaviksi. Eri tavalla sovitettuna DTP:n materiaali olisi lähellä musikaaleja, elokuva-soundtrackeja ja amerikkalaista viihdemusiikkiperintöä. Ja jotta soppa kiehuisi riittävästi yli, mukana on myös lapsikuoroja, jousiorkestereita ja cross media -sisältöjä. Tuoreen levyn materiaali on sekin 66 SOUNDI Levyarviot 10_14.indd 66 6.10.2014 9.38. Levyllä hyödynnettiin paljon intialaisia muusikoita, mutta kaikki kappaleet eivät suinkaan liittyneet maisemiltaan Intiaan: laiskasti ratsastava Cowboy Music liikkui jopa kaukana lännessä. Tuotanto on Townsendille tyypillisesti monikerroksista, eeppistä ja kivitalon kokoista, täysin omanlaistaan metallikentässä. Paketti on välillä hyvinkin outoa musisointia yhdeltä rockin keskeiseltä hahmolta, mutta huippukohtiakin siltä löytyy runsaasti. Kyseessä on hänen soolotuotantonsa huippu, jonka laulut ovat erinomaisia ja tuotanto mahtipontista, mutta biiseihin sopivaa. Kahden kappaleen levyllä kuullaan suhinaa ja pauketta, eikä se ole helppo pala Beatles-musiikin ystäville. Harrisonin viimeinen Apple-lp Extra Texture (Read All About It) ilmestyi syksyllä 1975. Sävellysten taiteellinen taso on kauttaaltaan korkea, ja progressiiviset sävyt tuovat materiaaliin kerroksia ja kuuntelukertojen myötä paljastuvia ulottuvuuksia. Valediction on Koivuahon saattohoidon aikana tuotettu ja nauhoitettu, hieman kesken jäänyt albumi, jonka hänen muusikkoystävänsä ovat hänen toiveittensa mukaan työstäneet valmiiksi. Rob Dukes lähti, mutta uutta miestä ei tarvinnut kaukaa hakea. Dixie Dregsissä, Kansasissa ja Deep Purplessa kitaraa hyväillyt Steve Morse, Dream Theaterin jättänyt rumpuguru Mike Portnoy sekä Spock´s Beardissa uransa kunnolla käyntiin kammennut multi-instrumentalisti Neal Morse muodostavat bändin kivijalan
Niinhän sitä luulisi, mutta mistäs sitten tulee äkkiarvaamatta tämäntasoinen arkistojen aarre. 25.10. 13.12. 22.11. Ei Weezerin tarvitse enää mitään todistaa, ja ehkä juuri se on yhtyeen uran tässä vaiheessa sen suurin haaste. Lähes 60 vuoden takaa tuleva Screamin’ Jay Hawkinsin I Put A Spell On You on Nostalgian nuorin laulu ja samalla sähköisine kitarasooloineen myönnytys myöhempien aikojen soinneille. Esimerkiksi levyn ”nimibiisin” virkaa toimittava Foolish Father toimii vallan hienosti. Toisaalta, kun katsotaan Weezerin uraa kokonaisuudessaan taaksepäin, niin harvan bändin katalogista löytyy lähelläkään yhtä paljon laatua. Yhteistä on ennen kaikkea rakenne: apuolen sekalaisen hakkeluksen jälkeen kääntöpuoli kulkee löyhästi teemallisen kokonaisuuden talutusnuorassa. 18.10. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Weezer Everything Will Be Alright In The End Republic Weezer on ainoa bändi, jonka logon tatuoimista ihooni olen harkinnut edes puolitosissani. Lapin velikullat olivat soittaneet aiemmin jo perusrokkia, mikä kuuluu timminä soittona ja monipuolisina sovituksina. Tässäkin tapauksessa kääntöpuoli vie helpohkon selkävoiton. 14.11. Mitään sattumanvaraista suhinaa Miehentie ei todellakaan ole. 31.10. 6.12. Lapin Kullat oli 70- ja 80-lukujen taitteessa Rovaniemellä vaikuttanut punkpopyhtye, joka nautti paikallista suosiota, mutta nuukahti pian aikuisten asioiden tullessa kuvioihin mukaan. Georgia On My Mind ja Summertime kestävät levyn kalutuimpina sävelminä hyvin Annie Lennoxinkin tulkinnat. JARI JOKIRINNE HHH Lapin Kullat Miehentie Roku Vahva mielikuva on, että suomipunkin salaiset kansiot olisi jo moneen kertaan koluttu, ja kaikki vähänkään julkaistavaksi kelpaava esille kaivattu. 10. Uusia uria yhtye puolestaan hakee levyn päättävällä kolmen biisin teemallisella kokonaisuudella. 7.11. Everything Will Be Alright In The End ei ole missään nimessä huono levy – edes Weezerin varsin kovalla asteikolla mitattuna. Taannoinen joululevy mukaan lukien Nostalgia on jo kolmas coverjulkaisu. Billie Holiday -klassikko Strange Fruitin tekstin kauheuden ja melodian kauneuden synnyttämä ristiriita nostaa tälläkin kertaa ihokarvat pystyyn. 24.10. Stemmoja viljellään tiuhaan ja bändistä uhkuu patoutunut energia vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Alkaa ajatus harhailla. Vain vinyylinä julkaistu Miehentie on ehdottomasti vuoden kulttuuriteko. Näin jälkikäteen on pakko myöntää, että ehkä oli ihan hyvä että tuli asiassa aikoinaan jänistettyä, sillä bändin julkaisut eivät ole loistavan The Red Albumin (2008) jälkeen kovinkaan paljon riemua tuottaneet. Annie Lennox sanoo lopettaneensa biisien kirjoittamisen onnellisuutensa vuoksi. www.likaisetlegendat.com www.facebook.com/yoofficial www.ratasmusic.fi Levyarviot 10_14.indd 67 Kuopio, Jäähalli, ”I Love Kuopio” Porvoo, Taidetehdas Turku, Logomo Pori, Promenadikeskus Espoo, Kulttuurikeskus m/s Baltic Princess, SuviYö Itämerellä m/s Baltic Princess, SuviYö Itämerellä m/s Baltic Princess, SuviYö Itämerellä Härmä, Anssin Jussin Areena Jyväskylä, Paviljonki www.karppanen.fi SOUNDI 67 4.10.2014 15.34. 21.11. 4.12. Kaksitoista omaa biisiä ovat aikakaudelle tyypillistä punkin uutta aaltoa, jota edustivat vaikkapa Ratsia sekä Sensuuri ja Hassisen Konekin ensimmäisellä albumillaan. Väritrilogialla (Blue, Green, Red) ja siihen päälle Pinkertonilla pystyisi pelkästään jo perustelemaan vaikka otsalohkoon leimatun tupla-W:n. 2014 KONSERTTISALIKIERTUE: 17.10. 29.11. 28.11. Lahti, Sibeliustalo Lahti, Sibeliustalo Mikkeli, Mikaeli Joensuu, Careliasali Hämeenlinna, Verkatehdas Tampere, Tampere-talo Tampere, Tampere-talo Savonlinna, Savonlinnasali Kuhmo, Kuhmo-talo Helsinki, Kulttuuritalo 15.11. 5.12. Alun perin vain lähialueille kasettina kaupattu materiaali löysi uuden kuulijakunnan nytkin sattumalta. Vieraan materiaalin runsauteen on kuitenkin yksinkertainen selitys. 2.11. Nostalgia ammentaa pitkälti samaa suurta amerikkalaista laulukirjaa, jota Rod Stewart tulkitsi viime vuosikymmenellä peräti viisi levyllistä. PERTTI OJALA HHH ALBUMI KAUPOISSA 17. Se ei varmastikaan pysty kilpailemaan varhaisten suurtekojen kanssa, mutta pari aiempaa pitkäsoittoa se pesee kyllä. Jousitaustoja lukuun ottamatta pianovetoisesti niukan jazzisella instrumentaatiolla taitavasti toteutetut soitot antavat tilaa Annie Lennoxin puolikovalle, varsinaista lämpöä huokumattomalle äänelle. Lapin Kullat olisi ollut valtakunnallisestikin kova tekijä. Uusi energinen perusvarmaa Exodusta, joskin joukosta astuu esille muutama Body Harvestin kaltainen melodioilla totuttua enemmän leikittelevä kappale. HYVÄSSÄ JA PAHASSA ANTTI LUUKKANEN HHHH Annie Lennox Nostalgia Island Jouluna 60 vuotta täyttävä entinen Eurythmics-solisti Annie Lennox on kuuden albumin mittaisella omalla urallaan turvautunut poikkeuksellisessa määrin lainakappaleisiin. Ensimmäinen mielikuva tästä on Green Dayn American Idiot – siis ihan hyvällä tavalla, mutta hieman pidemmän tutkailun jälkeen ajatus kääntyy niinkin vaatimattoman levyn kuin Abbey Roadin suuntaan. 8.11. Lennoxin 30-luvulle painottuvat kappalevalinnat ovat kuitenkin Stewartia vahvemmin jazz- ja bluespainotteisia. 1.11. Sen sijaan bändi tahtoo paikka paikoin jumittua toistamaan tiettyjä riffien pätkiä kuin paikalleen jämähtänyt vinyyli, mikä ei tee hyvää kokonaisvaikutelmalle. Jälkimmäisen kuumuus tosin tuntuu hidastaneen fraseerauksen ennätyksellisen venyväksi. 12.12. Se tavallinen tarina siis sillä erotuksella, että Lapin Kullat on ollut punkscenellekin tuntematon tekijä
Sinä ja mun maailma käyttää laajempaa kokoonpanoa. FREDERIK & DYNAMITE Tarkista esiintyjät: tulisuudelma.fi OSTA LIPUT ENNAKKOON Original Sokos Hotel Vantaa, Tulisuudelma, Hertaksentie 2, Tikkurila Vantaa Oli vain ajan kysymys, milloin Ville Leinonen tekee tämän levyn. JUSSI NIEMI HHHH The Magic Numbers Alias Caroline Jos The Magic Numbers on joskus edustanut kesämusiikkia, nyt askel on otettu onnistuneesti melankolisempaan syyssuuntaan. Tämä lieneekin nyt sitä IDM:ää parhaimmillaan. Dave Lindholm -vaikutus kuuluu nytkin, muttei lipsahda koskaan pastissiksi. RESSU & JUSSI PE 24.10. Yksi Elomaan valtti on miellyttävän luonnollinen ääni, jossa ei kuule mitään maneereita ja hyvät biisit, jotka tuntuvat juuri hänen omiltaan. JANNA HHHH PE 31.10. Levyn mollin ja duurin välissä persoonallisen filosofisesti häilyvässä folkrockissa on katkeransuloista ajattomuutta. Kahden sisarusparin muodostama yhtye toimii hyvin nelikkona, jossa on kolme laulajaa. Aphex Twin Syro Warp Irlantilaissyntyinen, mutta sittemmin skotlantilaistunut konemusiikin pioneeri, säveltäjä ja dj Aphex Twin, jonka edellisestä studioalbumista on ehtinyt kulua jo 13 vuotta, ei ole vuosien radiohiljaisuudesta huolimatta huilannut joutilaana. Kansitaide on taattua Aphex Twiniä ja kappaleet on nimetty juuri niin kryptisesti kuin miltä musiikkikin kuulostaa. Myös viitteitä Scott Walkerin ihastuttavalta ja Leinosen jo kymmenen vuotta sitten referoimalta The Driftilta kuuluu läpi levyn. Syro on kaikessa vinksahtaneisuudessaan mielenkiintoisinta mitä on kuultu ja nähty hetkeen. lise yhtä lujaa kuin Elämäniloa. Seuraavaksi sitten vastaavanlainen albumi Einstürzende Neubautenin tuotannosta, eikö vain. Seitsemän vuoden ajan Danzigin lauluja ajoittain esittänyt taiteilija valitsi levytettäväksi pahan Elviksen parhaan yhtyeen, Samhain, tuotantoa. Kaiulla ja perkussiomaisilla hälyäänillä tuhotut tulkinnat tuovat kovasti mieleen This Mortal Coilin, eikä Joensuu 1685 ole Death Black Dreamin rokkaavimmissa paloissa lainkaan kaukaa haettu vertauskuva. Sähkökitarat soivat enemmän ja jälki on hiukan rockimpaa, joskin edelleen folkrockia. Kitaristi Matthew John Jr:in tuotanto soundaa hyvin orgaaniselta, ja kitarat soivat hienovaraisen elegantisti, kuulaasti. Albumilla raadollinen romantiikka ja nihilistinen machoilu paiskaavat kättä, mutta eivät ystä- vysty. Nyt julkaistu Syro on koottu vuosien saatossa syntyneistä kappaleista, ja albumille sisällytettyjä biisejä on äänitetty vähän siellä sun täällä sukulaisten, tyttöystävien, kummien ja kaimojen kanssa. Minulla on kanttia sanoa näin, koska olen kuunnellut levyä todella paljon, eikä se ole kuivahtanut yhtään. Hämmentävintä Death Black Drea- Kuva: Wolfgang Tillmans tulisuudelma.fi facebook.com/tulisuudelma Death Black Dream missa kuitenkin on, miten paljon se kuulostaa kypsemmältä versiolta Leinosen 1997 julkaistulta Raastinlauluja-debyytistä. Kosketinsoittaja Angela Cannonin laulama Thought I Wasn´t Ready on kuin kadonnut soul-balladi 1960-luvulta, sitä seuraava E.N.D. Lisämaustetta soppaan on toki tuonut myös Syron guerillamarkkinointi: ennen levyn julkaisua internetiin ”vahingossa” vuotaneet ennakkotiedot, pidget-englannilla kirjoitetut lehdistötiedotteet, Lontoossa leijaillut Aphex Twin -logolla varustettu ilmalaiva ja New Yorkin katukuvaan samalla teemalla ilmaantunut stencil-katutaide kaikki enteilivät jotain suurta. JENNI VARTIAINEN Ville Leinonen PE 07.11. Pitkälti muinaisesta Kaliforniasta otetut vaikutteet ovat keitoksessa sulaneet oman makuiseksi. Siitä huolimatta tämäkin pesee monta kilpailijaansa. Tulos: Näpsäkkää konemusiikkia mahtavan kierolla soundimaailmalla. Roy Orbison on yhden laulun nimenä vaikka biisi ei juuri Big O:n antia muistuta, mutta onnistuu kuitenkin temponvaihdoksineen vaikuttamaan. OSMO´S COSMOS PE 28.11. Yhtyeen neljäs ei ole riemukas levy, mutta melankoliassaan vaikuttava. Itse tulkinnat eroavat käytännössä täysin Samhain alkuperäisversioista, Leinosen ottaessa ne väkisin omakseen. > Levyarviot Esko Elomaa Sinä ja mun maailma Tandem Kuopiosta ajat sitten Helsinkiin siirtyneen Esko Elomaan debyyttialbumi Elämäniloa tuli täysin puskista ja meni heti 2012 vuoden kotimaisten kärkikymppiin. Vaikkei edellisen levyn keinoista ja tyylistä olla kovinkaan kaukana, niin jollain tavalla tämä menee lähemmäs folkrockin valtavirtaa, mikä hiukan syö Elämäniloa leimannutta ainutlaatuisuuden tunnetta. Lisäksi levyä on maustettu joissakin kappaleissa jousikvartetilla, joka istuu lauluihin mutkattomasti. Laboratoriossa on kokkailtu jos jonkinmoisia keitoksia sen seitsemällä pseudonyymillä. Alias sopii mainiosti pimeiden syysiltojen haikeaan tunnelmointiin. A Shot In The Dark sisältää hyvin Neil Young -henkisen Romeo Stodartin kitarasoolon, vaikka musiikki ei muuten Neilistä muistutakaan. Ainut poikkeus linjasta on viimeisenä biisinä kuultava Chelsea Wolfe -laina Spinning Centers. Tässä tapauksessa sen voi laskea vain hyveeksi. LAURA VOUTILAINEN PE 05.12. jatkaa myös soul-merkeissä, vaikka päälaulaja onkin nyt Romeo Stodart, joka on merkitty myös levyn tuottajaksi. Yhtymäkohtia tiettyihin Kalifornian 70-luvun hahmoihin on siinä kuin saman ajan britteihin Nick Drakea myöten. Syron kompleksisuudesta viestii myös albumin tekoon vaaditun raudan määrä: 138 eri laitetta syntetisaattoreista samplereihin ja rumpukoneista vocodereihin. ERIN PE 21.11. LINDA SÖDERHOLM HHHH ANTTI MARTTINEN PE 17.10. Ja melkoinen järkäle tämä onkin – 12 kappaletta viestejä ulkoavaruuteen, videopelien säestykseksi, ihan vaan meditaatiomusiikiksi tai jopa diskoon. ANNA ABREU Karkia Mistika PE 11.11. Klassista, elektronista ja populaarimusiikkia sekä ambientia, teknoa, hiphopia, elektroa, housea, breakbeatia, drum’n’bassia ja mitä tahansa muuta genreä suvereenisti tuotannossaan yhdistelevä Aphex Twin on tehnyt sen taas eli koonnut padallisen elementtejä, jotka kuulostavat varsin omituisilta, mutta silti harkituilta ja yhtenäisiltä ja jotka jollain oudolla matematiikalla muodostavat sangen ehjän sekä päräyttävän kokonaisuuden. JUHO ÄIJÖ HHHH 68 SOUNDI Levyarviot 10_14.indd 68 6.10.2014 13.01. Bändissä on nyt peräti kolme kitaristia rytmisektion edessä. Silti joudun pitkin hampain myöntämään, ettei Sinä ja mun maailma ko- MUSIIKKI ON PARASTA LIVENÄ ...tällaista musaa ei taida kukaan muu Suomessa ja suomeksi tehdä..
boja. 6.10.2014 13.01. Tämä levy on hitaasti viettelevää hyvää käyttömusiikkia. Itse musa ei ole tylsää, vaan kelpoa, välillä hieman äkkiväärääkin kantria ja poppia. Jere laulaa kauttaaltaan luontevasti ja persoonallisen sävykkäästi. Commune on debyyttiä rauhallisempi, jollain tapaa krautrockimpi kokonaisuus. Oasis (What’s The Story) Morning Glory. Kuljin taaksepäin ja Kun näet vuodenkierron ovat sydäntä riipaisevia mahtiballadeja. (What’s The Story) Morning Glory. Legendaarinen ”onko yhtye tosissaan” -kysymys leijui eetterissä. Rytmi virtaa yhtä aikaa hurjana ja levollisena. Oasis oli lyhyen hetken ajan tärkein – vaan ei paras – aikansa bändeistä, ja levyn päättävä Champagne Supernovan aikana tekeekin mieli avata lager, lähettää viesti muille kaupungin ääliöille ja lähteä vittuilemaan kantakapakan portsarille. Rexiltä. Uusintapainos kattaa kaksi kappalejärjestykseltään turhauttavaa bonuslevyä, jotka demojen ja livepätkien ohella sisältävät usein varsinaiset singleraidat päihittäviä b-puolia. Jälkikäteen ajatelleen kyseiseen huomioon kiteytyy koko Oasiksen ura, sillä yhtyeen kehityskaari on johdettavissa Noel Gallagherin suppeaan levyhyllyyn. Hämärä taustatarina arktisesta Korpilompololaisesta voodooperinteestä ja kikostelevien erikoisnaamareiden taakse kätkeytyminen herättivät kiivasta keskustelua internetin vessanseinällä. 03-222 1300 Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Av. RE TR O Big Brother Kuten liki kaikki 90-luvulla lapsuuttaan viettäneet, myös minä avasin aina koulun jälkeen television katsoakseni Jyrkiä tai MTV:tä. JUHO ÄIJÖ HHHH Pienet ilmot PiENETPienet iLMOT il Ilmoitusmyynti p. HEMMO PÄIVÄRINNE Goat HHHH Commune Rocket Recordings / Sub Pop Kaksi vuotta sitten julkaistulla World Music -debyytillä ruotsalaisbändi vyörytti näennäis-sambialaista fuzz-rokkia, kreisiä etnobongottelua ja kiljukaulaisia voodoovokaaleja kuulijan korvaan hengästyttävällä tahdilla. Jeren vierailut Hoedown-poppoossa ovat selvästi jättäneet jälkensä. Naamareista ja taustatarinasta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta muun muassa psykedeelisestä esihevistä, villistä afrorokista ja spirituaalisesta jatsista vaikuttunut rytmimyllytys syntyy selvästi aidosta rakkaudesta lajiin. Legendaariselta Knebworthin keikalta taltioidut kappaleet mykistävät. Goatin kakkosalbumi vastaa kysymykseen jatkamalla päättäväisesti pitkin debyytillä avattua polkua. Sen jälkeen mietitään kiinnostaako se musa ketään. Tällaista musaa ei taida kukaan muu Suomessa ja suomeksi tehdä. Hengellinen level kurottaa jonnekin vimpan päälle tyyliteltyä soundipolitiikkaa korkeammalle. Niiden kuunteleminen myös turhautta, sillä yhtyeen ura oli siitä eteenpäin lähes pelkkää alamäkeä. 045 110 5522 • ilmoitusmyynti@popmedia.fi VILLE PIRINEN SK1 Uutuus! HHHH Jere Ijäs Jere Ijäs Turenki Musiikin loihtimiseen tulee olla ensin intohimoa tai sisäinen pakko. Mainitsen kappaleista ainakin singlenä julkaistun Oli hyvä että metsän takana kulki valtatien, jossa kertosäkeen ahtaminen täyteen tavuja loksautti montun auki, koska se on juuri biisin clou: olihyväettäjunaratakulki-ilotulitus tarttuu metkoine teknovivahteineen päähän kuin aivokuppa. Kulku johtaa yhä syvemmälle lumipeitteiseen sademetsään. Jeremias Ijäs on kokenut perinteinen laulaja-lauluntekijä, joka soittaa myös Jonna Tervomaan bändissä. on kuitenkin klassikko, jonka kuulemiselta ei voinut aikanaan välttyä. Löysin monet suo- sikkiyhtyeistäni siveydestään tunnetun Beavis & Butt-Headin kautta, ja Oasiksen kohdalla sarjan protagonistit naljailivat Some Might Sayn kuulostavan turhankin paljon T. Uusi perusbändillä toteutettu levy tottelee tylsää nimeä: Jere Ijäs. Kehityskaaressa on jotain samaa kuin kotimaisen Death Hawksin ensimmäisen ja toisen levyn välillä tapahtuneessa näkemyksen tarkentelussa. ma-pe 10-18 la 9-15 www.soundi.fi Pikkuilmot 11_10.indd 93 SOUNDI 69 Levyarviot 10_14.indd 69 www. Olen varma, että Jere Ijäs ei ajattele soittolistoja luodessaan musiikkiaan. Jussi Jaakonahon tuottamasta albumista tulee paikoitellen väkisin makoisia Donald Fagen- ja Neil Young -vi- - Soitinrakennustarvikkeet - Elektroniikan komponentit - Perhokalastustarvikkeet “Pienen puuhastelijan asialla jo vuodesta 1984 ” www.spelektroniikka.fi SK2 Uutuus! Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit Laadukkaat japanilaiset FGN-kitarat ja -bassot H www.tammerpianojasoitin.fi Käy m Puh
En ehkä ollut täysin sisäistänyt, että liikkeen levyt tulevat aina Yhdysvalloista, eivätkä esimerkiksi eurooppalaisista tukuista, ja että hintoihin tulee päälle aina mannertenvälisen kuriiripostin hinta ja verot. Järkälemäistä tavaraa siis. Joten voinkin hyvällä omallatunnolla jatkaa originaalipainoksen metsästystä. Olin koehengessä tilannut levyjä amerikkalaisesta Pop Market -nettikaupasta, joka mainostaa toisinaan varsin kilpailukykyisiä vinyylipakettihintoja. Vinyylipuristille tämän remasteroidun version ongelma on kuitenkin, että sen äänilähde on digitaalinen. Se tuntui oudon kevyeltä ottaen huomioon, että se piti sisällään Cheap Trickin remasteroidut levyt vuosilta 1977 – 1979 (viisi kappaletta) ja kolme LCD Soundsystemin albumia. Keveys oli tietenkin harhaa. Lähes sama pätee Rolling Stonesin Their Satanic Majesties Request –levyyn, jonka ensimmäinen brittimonopainos on alkuperäinen priority mix, mutta jo toinen painos on fold down stereosta. Kuten Beatlesin tapauksessa, esimerkiksi Beach Boysin ja Rolling Stonesin ykkösmiksaukset olivat monoja, mutta stereon yleistymisen takia maailma on oppinut tuntemaan vain stereoversiot, vaikka ne eivät olleet yhtä viimeistelty- jä. Beach Boysin Pet Soundsin brittimonopainos on lisäksi niin kutsuttu fold down mono eli stereoversiosta tehty monoversio, mahdollisesti siis heikoin versio kaikista. Pink Floydin The Piper At The Gates Of Dawnista on, jos bootleg-versioita ei lasketa, lähinnä vain originaalimono painoksia ja niiden hinnat liikkuvat Ebayssä reilusta parista sadasta ylöspäin. Paketti piti sisällään kaiken mitä sen pitikin. Cheap Trickin boksi oli lisäksi numeroitu – minun kappaleeni sarjanumero oli enteellisesti 0666. Ei niin, että tilaamiani levyjä tällä hetkellä saisi yhdestäkään kivijalkaputiikista, mutta hinta ei sittenkään ollut mitenkään poikkeuksellisen edullinen. Halvimmat niistä ovat amerikkalaisia Towerin versioita. 70 SOUNDI otto talvio 10_2014 -taitto_a.indd 70 6.10.2014 9.27. Esimerkiksi The Zombiesin Odessey And Oraclen monovinyyli löytyy vain alkuperäisenä brittipainoksena (jonka hinta liikkuu 500 euron tienoilla), erittäin harvinaisena brasilialaisena originaalipainoksena ja 1973 julkaistuna puolalaisena painoksena. Siksi kunnon monopainos on metsästettävä Yhdysvalloista tai Kanadasta. Siellä kaikki monopainokset ovat kunnon tavaraa. Toisten monopainosten metsästäminen vaatii luovuutta. Olen viime aikoina yrittänyt saada käsiini tiettyjen 60-luvun klassikkolevyjen alkuperäisiä monomiksauksia – siis niin kutsuttuja "priority mix" -versioita (niitä ykkösmiksauksia, joissa yhtye itse oli läsnä), jotka poplevyissä olivat säännöstään monoja. Monoa ja vähän muutakin Amerikasta U PS toi levypaketin Yhdysvalloista. Välillä levyjä on pakko tilata Yhdysvalloista. Joten taas kannattaa suunnata katse Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Tätä kirjoittaessani päätin yrittää löytää Puola-painoksen. Se löytyi Puolan Ebaystä (tosin saksalaiselta myyjältä väärin listattuna). Hintakaan, posteineen 22,95 €, ei ollut paha. Itse taisin maksaa ruotsalaiselle kauppiaalle siitä 40 euroa. Levystä tehtiin kuitenkin vuonna 1997 30-vuotisjuhlapainos, jonka voi toisinaan saada aika edullisesti. Sanotaan näin, että jatkossa harkitsen kaksi kertaa ennen kuin tilaan jotain, joka ei ole täysin oleellista. > Oton vinyylit Teksti: Otto Talvio Tällä palstalla puhutaan vinyyleistä – uusista, vanhoista ja erikoisista
Minerva La klo 15.00 Sonata Arctica KEMIN KUULUISIMMAN MUSIIKILLISEN VIENTITUOTTEEN EPÄTODENNÄKÖINEN TARINA Su klo 12.00 Petri Laukka ja Remu Aaltonen REMU JA HURRIGANES KEKKOSLOVAKIASSA Kirja kertoo jo kaksivuotiaana rocktähdeksi aikoneen Tony Kakon musiikillisesta runsaudensarvesta, visiosta ja rautaisesta määrätietoisuudesta. Haastattelijana Timo Kalevi Forss. Kari Hynninen ja Janna Hurmerinta. Raittinen on yksi maamme monipuolisimmista muusikoista – ja hänen luotsaamansa viisikymppinen The Boys on tunnustettu rockin kotimaiseksi korkeakouluksi. Lavalla Jussi Raittinen ja kirjan toimittanut Janne Salmi. Kokoaikalippu (neljä messupäivää) 30/20 €. Reijo Ikävalko on koonnut viihdelaulun uranuurtajakuoron värikkäät vaiheet juhlahistoriikiksi. JUSSI RAITTINEN JA THE BOYS 1977–2014 Jussi Raittisen ja The Boysin tarina on huikea matka suomalaisen musiikin vuosikymmeniin. Vetäjänä päätoimittaja Arja Alho. HELSINGIN MUSIIKKIMESSUT BACKSTAGE OF MUSIC 23.–26.10. Ohjelmassa mm. Bändillä on uransa aikana ollut 21 listaykkössingleä. Ydin-julkaisut, Rauhanliitto, Sadankomitea Kuva: Kaisa Siren Kuva: Henrik Schütt Apulanta on myynyt yli puoli miljoonaa levyä ja saanut lukuisia platina- ja kultalevyjä. Like La klo 13.00 Pelle Miljoona ROUDARI Kuva: Jarmo Katila Kuva: Ville Juurikkala Kuva: Sam Agency Avoinna: to, la–su klo 10–18, pe klo 10–20. Samalla lipulla myös: Helsingin Kirjamessut ja Viini, ruoka & hyvä elämä. Petri Laukan kirja kertoo kuinka Ganesin epäpolitiikka oli muuttamassa kulttuuri-ilmapiiriämme vapaammaksi. Sonata Arctica saapuu messuille kesken maailmankiertueensa. Gramex Tekstillinen ja musiikillinen tuokio rauhanlauluista, niiden synnystä ja rauhanliikkeen vaiheista. Pelle Miljoona on liekeissä! Haastattelijana Tommi Liimatta. Like La klo 12.00 Toni Wirtanen, Sipe Santapukki ja Ari Väntänen APULANTA – KAIKKI YHDESTÄ PAHASTA Uutuuskirja lahjakkuudesta, hetkessä ja marginaalissa elämisestä, rockin raadollisuudesta sekä roudarin ja artistin herkkäviritteisestä symbioosista. Liput: Aikuiset 16 €. Lapset (7–15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat, ryhmät 10 €/hlö. Paasilinna Hurriganesin omatekoinen tulkinta Amerikasta ja rock’n rollista on erottamaton osa YYA-ajan suomalaista kokemusmaailmaa. Haastattelun lisäksi luvassa akustisesti makupaloja uudelta levyltä. Like Su klo 11.00 Aikamiehet ja Reijo Ikävalko ILTATUULEN VIESTI Aikamiehet-lauluyhtye juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Karisto Pe klo 16.00 Viljami Puustinen, Sami Kuoppamäki ja Jukka Jylli KINGSTON WALL – PETRI WALLIN SAAGA Legendaarisen Kingston Wall -yhtyeen jäljelle jääneet muusikot ja Petri Wallin elämäkerran kirjoittaja muistelevat nuorena kuollutta rocklegendaa. Suoemn messut tulostus.indd 71 3.10.2014 14.57. Menestyksestään huolimatta Apulanta on pysynyt uskollisena tee se itse -meiningille. Keskustelemassa mm. www.musamessut.fi BACKSTAGE Puhetta musiikista. Moderaattorina toimii Markus Nordenstreng. To klo 14.00 Jussi Raittinen ja Janne Salmi VANHA ROKKISTARA. Su klo 13.00 Paleface ja Kirsti Alho PEACE! RAUHANLAULUJEN PARHAIMMISTOA Suoraa puhetta suoratoistosta. Haastattelun lisäksi luvassa musiikkia. Into La 17.00 Paneelikeskustelu MUSIIKIN SUORATOISTO ON ÄÄNITEBISNEKSEN UUSJAKO – KUKA VOITTAA JA KUKA EI
No, se olisi kuulostanut kummalliselta – ehkä jopa uskomattomalta. Teimmekin yhteistyötä edellä mainittujen yhtyeiden kanssa ja pääsimme esiintymään muutaman kerran eri puolille Ruotsia. – Tukholman seudulta taas tulivat Entombedin esiaste Nihilist, Dismember, Unleashed sekä Merciless ja jopa Gotlannin saarelta löytyi elävämpi metalliyhteisö, muun muassa Graven ansiosta. Jos joku olisi tuolloin ennustanut, että keskustelen Grotesque/At The Gates -laulaja Tomas ”Tompa” Lindbergin kanssa göteborgilaisen hienostohotellin uumenissa kaksikymmentäneljä vuotta myöhemmin niin... han haltuun tämä Incantation-ep, sillä bändistä tullaan vielä kuulemaan”. – On sopivaa, että löysit Incantationin juuri House Of Kicksistä, sillä tukholmalaiset yhtyeet olivat esikuviamme. – En ole muuten ikinä ymmärtänyt sitä, et- Kuva: Daniel Falk NYT TAI EI KOSKAAN! 72 SOUNDI Bazook 10_14.indd 72 6.10.2014 10.48. > Bazook! T Teksti: Timo Isoaho ukholman kesäpäivä tulvii aurinkoa ja niin ihanan tyypillisiä ruotsalaisia hymyjä. Haastatteluhetkellä eletään kuitenkin kuluvan vuoden syyskuuta ja kuviteltu ennustus on käynyt toteen. Melodisen deathmetalin saralla maailmanmaineeseen 90-luvulla nousseen At The Gatesin keulakuva Lindberg hymyilee kertomalleni Grotesque-muistolle. Myyjänä toimiva Dismemberin Fred Estby kertoo: ”Grotesque on göteborgilainen black/deathmetal-yhtye – ota- Raskaamman puoleista asiaa. Vanhan kaupungin Yxsmedsgränd-pikkukadulta löytyvän House Of Kicks -levykaupan sisuksissa lymyilee kuitenkin aivan toisenlainen tunnelma. 90-luvun vaihteen pienistä underground-keikoista on ajallisesti varsin lyhyt reissu vuoteen 1995 ja lyhytikäiseksi jääneen Grotesquen raunioille perustetun At The Gatesin Slaughter Of The Soul -albumiin, mutta monin muun tavoin voidaan oikeutetusti puhua valovuosien matkasta. Göteborgilainen deathmetal-skene on toki tänä päivänä maineikas, mutta Grotesquen aloittaessa 80-luvun lopulla täältä löytyi pari hassua thrash-yhtyettä – elin- voimaista skeneä ei todellakaan ollut, laulaja naurahtaa päätään puistellen. Underground-kaupan seinät ja hyllyt pursuavat toinen toistaan kummallisempia fanzineita, kasettidemoja, seiskatuumaisia ja LP-levyjä. Slaughter Of The Soul nimittäin luetaan erääksi 90-luvun vaikuttavimmista metallijulkaisuista – kysykää vaikka Killswitch Engagelta tai muutamalta sadalta metalcore-yhtyeeltä. Levy on myös modernin Göteborg-metallin jyhkeimpiä kivijalkoja Dark Tranquillityn ja In Flamesin varhaisjulkaisujen kanssa. On vuosi 1990 ja Tukholman maineikkaan deathmetal-skenen kruunun Entombedin debyytti on juuri saapunut House Of Kicksin hyllyihin ja Left Hand Pathista on vieläpä saatavilla harvinainen värivinyylipainos. Voi pojat – puolen vuorokauden laivamatka ei tunnu tässä vaiheessa missään, sillä tätä on odotettu! Vaikka nuoren herran reissurahat ovatkin vähissä niin House Of Kicksin kiinnostavien hyllyjen selaamista ei voi välttää Left Hand Pathin löytymisen jälkeenkään – ja hei, mikä tuo mustavalkokantinen vinyyli on. Uskon Estbya – siis lähes jumalan sanaa – ja myös Incantation lähtee kohti Suomea
Mies on laulanut/vieraillut kymmenillä eri julkaisuilla – listalta löytynyt muun muassa The Crown, Ceremonial Oath, Lock Up, Disfear, Nightrage, Misery Index ja Converge. – Jos mietin 90-lukua alkupuolta niin At The Gates koki enemmän yhtäläisyyttä vaikkapa Dissectionin tai Sentencedin kanssa. Maagisen realismin ajatukset piileskelevät koko ajan taustalla, mutta kaiken kaikkiaan sanoitusten lonkerot ulottuvat hyvinkin erikoisiin suuntiin - takaan, että niissä riittää tutkittavaa, aivan kuten erään idolini eli Swansin Michael Girankin teoksissa, laulaja nyökkää. No, ainakin onnistuimme purkamaan bändin sisäisen pahan olon, sillä Slaughter Of The Soul on puhdasta raivoa alusta loppuun! Ilmestyessään useita yllättävänkin laimeita ”tämähän on ihan jees” -arvioita niittänyt Slaughter Of The Soul ei kyennyt pitämään At The Gatesia kasassa. – On toki helppo kuvitella, että Slaughter Of The Soulin kaltaisen klassikon seuraajan tekeminen olisi stressaavaa, mutta emme ajatelleet kirjoitus- ja nauhoitusprosessin aikana paineita tai odotuksia. Jos taas joku ei innostu, syystä tai toisesta, niin minä en voi sille yhtään mitään. Mietimme ajatusta tahoillamme ja päätimme sitten tehdä muutaman kuukauden mittaisen rundin, Lindberg sanoo ja naurahtaa: – No, asiat eivät sitten menneet aivan näin! Ruisrockiinkin yltänyt kesäkiertue sujui loistavasti, mutta siitäkin huolimatta me todella ajattelimme syyskuussa 2008 tapahtuneen Ateenan-konsertin jääneen At The Gatesin kaikkien aikojen viimeiseksi... Mietimme aluksi pestaavamme Andersin tilalle uuden kitaristin, mutta luovuimme ajatuksesta nopeasti, muistelee Lindberg. Kunnes sitten göteborgilaisen Metaltown-tapahtuman promoottori lähestyi meitä loppuvuodesta 2010, tehden tarjouksen festarikeikasta. Kliseisesti, mutta rehellisesti sanottuna: teimme uuden albumin itsellemme ja mehän olemme At The Gatesin ankarimpia arvostelijoita. Halusimme ehdottomasti kirjoittaa koko paluualbumin valmiiksi ennen kuin ryhdymme neuvottelemaan edes levytyssopimuksesta. SOUNDI 73 Bazook 10_14.indd 73 6.10.2014 10.48. – Ennen Slaughter Of The Soulia päätimme laittaa syrjään kaikki ulkomusiikilliset epäolennaisuudet ja keskittyä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Että nyt tai ei koskaan: nyt me kirjoitamme At The Gatesin oman Master Of Puppetsin tai Reign In Bloodin. – Anders työskenteli Antikythera-soololevynsä parissa alkuvuoteen 2013 asti, mutta sen valmistuttua hän palasi raskaamman materiaalin pariin. Meillä oli sama treenikämppä ensin mainitun kanssa ja kuuntelimme toistemme uusia biisejä jo treenivaiheessa - kyllähän tämä varmasti vaikutti kumpaankin yhtyeeseen. Emme kai ole niin idiootteja, että rysäytämme tämän pirssin taas metsään. At The Gatesin paluuta piti lopulta odottaa yli kymmenen vuotta. Olemme toki vuosien varrella oppineet uuden tempun jos toisenkin, sanoo laulaja. At War With Realityn tekstimaailma on oma lukunsa. Tompa oli hyvä ystävä Mayhem-yhtyeen Deadin ja Euronymousin kanssa – ensin mainittu menehtyi vuonna 1991 ja jälkimmäinen 1993. – Sävellystyötä ei voi tietenkään liikaa kahlita, mutta kyllähän aikomuksenamme oli yhdistää Slaughter Of The Soulin puhdas raivo sekä varhaisempien At The Gates -levyjen kokeellisemmat elementit. – Anders otti yhteyttä ja tiedusteli, että löytyisikö meiltä muilta kiinnostusta soittaa muu- tamia keikkoja. – Bändillä oli takana muutamia surkeasti järjestettyjä kiertueita ja välit levy-yhtiön kanssa rakoilivat. Slaughter Of The Soulin ilmestymisestä on kohta kaksikymmentä vuotta. Näköjään perusteeksi riittää sama kotikaupunki.” TOMAS ”TOMPA” LINDBERG ja kolme kiinnostavaa faktaa: 1. – Tällä hetkellä vastaus on kyllä, sillä At War With Realityn tekeminen oli hyvin mielenkiintoista ja palkitsevaa. Hän on suunnitellut Darkthronen logon. Kuva: Andy Hayball 3. tä esimerkiksi At The Gates ja In Flames niputetaan samaan skeneen. Näköjään perusteeksi riittää sama kotikaupunki, miettii Lindberg. – Pääasiallinen biisinkirjoittaja Anders Björler lähti bändistä. Entä missä vaiheessa mietintämyssyt löysivät sellaisen asennon, että lokakuun lopulla ilmestyvä paluualbumi At War With Reality tuli ajankohtaiseksi. No, laskimme taas mietintämyssyt päähän, ja lopulta lupauduimme seuraavan kesän Metaltownin pääesiintyjäksi. 2. – Asetin tavoitteet kieltämättä hyvin korkealle ja runosuoneni olikin pitkään tukossa, mutta lopulta tekstejä alkoi syntyä. Kirjallisuutta yli kaiken rakastava Lindberg on luonut levylle monisyisen ja -ulotteisen konseptin, joka pohjaa Latinalaisessa Amerikassa 50-luvun puolivälin jälkeen vallalle nousseeseen maagiseen realismiin. ”En ole muuten ikinä ymmärtänyt sitä, että esimerkiksi At The Gates ja In Flames niputetaan samaan skeneen. – Koko hommahan oli taas Andersista kiinni, vaikka hänen Jonas-veljensä onkin kirjoittanut kolmisenkymmentä prosenttia At War With Realityn materiaalista, sanoo Lindberg. – Slaughter Of The Soulin kakkososaa odottavat voivat lopettaa lukemisen nyt, nauraa Lindberg. Comeback lähes kaksi vuosikymmentä kestäneen levytystauon jälkeen. En yhtään mitään! Millaista pitkäsoittoa lähditte tekemään. Syksyllä 2007 Göteborgista kuului kuitenkin kummia, kun rivinsä kasannut At The Gates ilmoitti tekevänsä jäähyväiskiertueen seuraavana kesänä. No, At War With Reality kelpaa meille loistavasti ja jos levy kelpaa jollekin muullekin niin sehän on oikein mukavaa. Onko luvassa lisää pitkäsoittoja. Noin yhdeksän kuukauden kuluttua pitkäsoiton ilmestymisestä bändi oli jo hajonnut. Suunnittelimme aluksi perustavamme kokonaan uuden metalliprojektin, mutta eräänä päivänä Andersilta tuli viesti: ”Tämä materiaali muuten kuulostaa aivan At The Gatesilta!” Sitten päätimme, aivan kuten Slaughter Of The Soulinkin aikoihin, että nyt tai ei koskaan! – Emme kuitenkaan kertoneet kenellekään ulkopuoliselle suunnitelmistamme pitkään aikaan. Mikä oli aikoinaan tavoitteenne Slaughter Of The Soulin suhteen. Myös yhtyeen sisälle syntyi turhia jännitteitä, Lindberg kertoo. Millaisia paineita tunsitte
– Massive Addictive onnistui poikkeavasta valmistelutavastaan huolimatta mainiosti. 1 HELLOWEEN Keeper Of The Seven Keys, pt. – Mutta emmehän me tietenkään tehneet niin vaan päätimme kutsua pitkäsoittoa massiivisen addiktoivaksi. tunnettu Amaranthe-laulaja Joacim Lundberg myhäilee tyytyväisenä tälle haastattelun aluksi esiin nousseelle asianhaaralle. Bändin mukaan nimetty ensilevy ilmestyi keväällä 2011 ja Göteborgissa juhlittiinkin pian suosiontäyteistä jättipottia, sillä kauppojen kassakoneet kilisivät mukavasti. Meillä ei nimittäin ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa nauhoituslaitteet The Nexus -kiertueelle, sillä muussa tapauksessa Massive Addictive olisi ilmestynyt todella, todella paljon myöhemmin, Jake E. Ja ihmiset tykkäsivät meistä todella raivokkaasti! Amaranthe palaa Suomeen seuraavan kerran helmikuussa. Vaikkapa sitten järjestysluvun kolme, Jake E. Kun saat ystävältäsi kehotuksen tutustua ”kar- meimpaan videoon koskaan” niin kyllähän sinä siihen tutustut – ja saatathan jopa pitää siitä! Amaranthe on hoitanut oman osuutensa viimeisen päälle. – Kun aikoinaan laitoimme MySpaceen ensimmäisen virallisen Amaranthe-kappaleen niin palaute oli lähinnä mykistävää, niin hyvässä kuin pahassakin. – Eräs ikimuistoisimmista keikoista oli Nummirock 2011. Vähintäänkin yhtä tehokkaita melodioita tarjonnut kakkoslevy The Nexus taas saapui markkinoille ainoastaan pari vuotta myöhemmin, vaikka yhtyeen kiertuetahti olikin lähes hellittämätön. – Jos joku olisi vuonna 2008 ennustanut Amaranthen rundaavan jatkossa jopa kahdensadan konsertin vuosivauhdilla niin olisihan se kuulostanut kummalliselta – ja samalla myös unelmien täyttymykseltä, Jake E. Jotkut inhoavat yhtyettä sydämensä pohjasta, mutta meidän onneksemme heidän vihansa levittää Amaranthen sanomaa erittäin tehokkaasti. Myöhemmin julkaistu, miljoonia näyttöjä sittemmin kerännyt videobiisi Hunger oli se lopullinen niitti. sanoo. 2 IN FLAMES Jester Race HAMMERFALL Glory To The Brave Kuva: John McMurtrie ÄÄRIMMÄISEN RÖYHKEITÄ RATK AISUJA 74 SOUNDI Bazook 10_14.indd 74 6.10.2014 10.48. Monet sydämistyivät Amaranthen tarttuvasta popmetalista niin paljon, että he ryhtyivät jakamaan Hunger-linkkiä tutuille ja tuntemattomille, kommentoiden ”sinun on pakko nähdä tämä video, sillä tämä on hirveintä ja ärsyttävintä roskaa koskaan”, laulaja naurahtaa. Myös Suomi, eräs Amaranthen suosion ydinalueista, on saanut osansa, sillä bändi on käynyt tutuksi vieraaksi niin pääkaupungissa kuin maakunnissakin. Niinpä niin, milläpä muullakaan otsikolla Amaranthe olisi voinut siunata uutta pitkäsoittoaan. > Bazook! M Teksti: Timo Isoaho assive Addictive. Massive Addictiven raakamateriaalihan syntyi pitkälti tien päällä, ensimmäistä kertaa Amaranthen historiassa. ”Levy tulee jakamaan mielipiteet – ja niin on tarkoituskin.” Niitä leppymättömiä inhoajia tosiaan löytyy, mutta yhtä hyvin riittää kiihkeitä fanejakin. Olen myös varma, että tämä sataprosenttisesti Amaranthelta kuulostava levy tulee jakamaan mielipiteet tehokkaasti - ja niin on tarkoituskin! JAKE E. aloittaa. – Jokainen lausahdus, olipa se minkä henkinen hyvänsä, on vienyt meitä eteenpäin. Olimme kuulleet hurjia juttuja suomalaisista juhannusjuhlista, mutta Nummirock ei todellakaan pettänyt odotuksia. nyökkää. Tällainen ratkaisu on toki äärimmäisen röyhkeä ja bändin vihaajat saavatkin entistä enemmän vettä myllyihinsä. Mustavalkoinen palaute on tullut tälle göteborgilaiskoplalle tutuksi jo alkuajoista asti ja orkesteri onkin onnistuneesti kääntänyt kaikenlaiset kiihkeät mielipiteet omaksi voitokseen. Esiinnyimme puolen päivän aikoihin, mutta festivaalivieraat olivat ajankohdasta huolimatta jo aivan hurjassa maistissa. Taiteilijanimellä Jake E. – Saapa muuten nähdä, kirjoitammeko jo Suomen-rundin aikana uutta musiikkia. Viiden keikan kokonaisuus on osa... no, massiivista Massive Addictive -maailmankiertuetta. ja viisi kaikkien aikojen tärkeintä albumia: METALLICA Kill ‘Em All HELLOWEEN Keeper Of The Seven Keys, pt. – Amaranthen tapauksessa koukuttavat melodiat ovat tietenkin eräs pääasioista, mutta olisimmehan me silti voineet antaa albumille jonkun muun nimen
8000-sarjan tuotteet ovat erityisen tunnettuja tarkkuudestaan ja luotettavuudestaan ja siksi niin suosittuja ammattilaisten keskuudessa, joiden työnjälki on näistä ominaisuuksista riippuvainen. Pyydä Genelec-jälleenmyyjältäsi lisätietoja myös Limited Edition -täyskymppisynttärimalleista tai tutustu tarkemmin kampanjasivulla www.genelec.com/8000series10yrs Genelec tulostus.indd 83 G8000_Soundi_225x297mm.indd 1 2.10.2014 15.54 22.9.2014 16.04. Tässä ajassa sarjan tuotteet ovat saavuttaneet luotetun alan ykkösen aseman niin televisio-, radio- ja musiikkituotantojen sekä jälkituotannon työkaluna. Ammattilaisten valinta jo 10 vuotta Genelec 8000 -sarjan kaiuttimet ovat palvelleet ammattilaisia ympäri maailman jo kymmenen vuoden ajan. Sarjan tarina jatkuu uudella 8010-mallilla, joka lanseerattiin menestyksekkäästi aiemmin juhlavuoden aikana
Suomen-esiintymiset ovatkin olleet lähimenneisyydessä vähissä, mutta esimerkiksi MannerEuroopassa Lordi on kovaa valuuttaa - muuten yhtye ei esiintyisi esimerkiksi Milanon kaksituhatta henkeä vetävässä Alcatrazissa. Että tehdään seuraava levy paikassa, josta löytyvät R-kioski sekä S-market ja televisiosta tulevat puoli yhdeksän uutiset, Mr. Kun kirjoitin Monsterimiehestä, mediat uutisoivat ”Mr. Scare Force One, Lordin seitsemäs studioalbumi, ilmestyy lokakuun lopulla ja luvassa on odotettu Suomen-keikkakin, kun yhtye juhlii pitkäsoittoa Helsingin The Circuksessa. No, jos joku onnistuu murtamaan tekstin koodin niin tarjolla on vahva Spedekokemus! Nostetaanpa vielä esiin eräs levyn avainraidoista eli How To Slice A Whore. Lordi voi sanoa mitään ilman jättiotsikoita. I’m The Best 4. Lordi sitten kommentoi elokuvaa yhtyeen nettisivulla niin kohu oli valmis. Lordi, tuttavallisemmin Tomi Putaansuu. A&Rmies Janne Halmkrona myös painotti, ettei hän seiso tämän tekstin takana. – Kuunnelkaapa levyn intro, jossa jylhä kirkkokuoro laulaa kohtalokkaasti latinaa... – Materiaalia löytyy satoja tunteja, joten runsaudenpula on valtava! 76 SOUNDI Bazook 10_14.indd 76 6.10.2014 13.56. Monsters Keep Me Company – Onhan se huvittavaa, ettei Mr. Lordi kuvailee. Lordin raivoavan”. Se on nimittäin puhdasta suomea, mutta tavut ovat hieman hassussa järjestyksessä. Lordi hymähtää. Lordin parasta varmastikin ajatteli myös ohjaaja Antti Haase, mutta Monsterimiehestä ei silti tullut bändin näköistä dokumenttia. – Wagenerin kanssa valmisteltu Babez For Breakfast (2010) oli tarkoituksella puhdas kasarilevy. – Mietimme tästä kauhutarinasta singleä, mutta nimen vuoksi levy-yhtiö ei oikein innostunut. Mihin unohtui se, että kehuin dokumenttia jopa erinomaiseksi, laulaja kummastelee. Kuva: Petri Haggrén > Bazook! Teksti: Timo Isoaho KAUHUTARINOITA UUNO TURHAPURON SYDÄNMAILTA S yyskuun lopulla julkaistun Monsterimies-dokumentin mukaan Lordin viime vuodet ovat olleet synkistelyä: ei ole keikkoja, velkataakka painaa ja niin edelleen. – Emme halunneet hukata hyvää momentumia ja päätimmekin valmistella uuden pitkäsoiton samaan syssyyn. – Paikka on legendaarinen: Spede käsikirjoitti Mesopotamiassa viisitoista Uuno Turhapuroa ja sieltä tarttuikin Scare Force Oneen hienoa henkeä, Mr. ”Että Tomi, yritän vain ajatella teidän parastanne...” Vastasin Jannelle, että se taitaa olla vähän liian myöhäistä, Mr. No, ohjaajan idea oli erilainen. LORDI ja Lordin viisi tärk eintä kappaletta: 1. Sen myötä tietynlainen ”nyt se on tehty” -kivi putosi sydämeltä, Mr. Tämä ei tule yllätyksenä, sillä albumi syntyi uusien taustavoimien kanssa Suomessa – Amerikan-seikkailut Michael Wagenerin (Metallica, Ozzy Osbourne) studiossa Nashvillessa ovat siis ainakin tältä erää ohi. Jo itsenäisyyspäivänä ilmestyy Monsterimiehen dvd-versio. Uudella tanakkuudella ja paikoin yllättävänkin modernisti jyräävä Scare Force One eroaa parista edeltäjästään. Lordi kertoo. 2. Call Off The W edding 5. – Muistan hetken To Beast Or Not To Beastin nauhoitussessioiden loppupuolelta, kun Amen (kitara) tokaisi, että eivätköhän tämä jenkkihommat ole tässä. Lordin mainitsemaa fanikamaa. Sen ekstrat sisältävät runsaasti Mr. Lordi nauraa. Would You Love A Monsterman. – Pyysimme mukaan myös Korpiklaanin, sillä heidän esiintymisestään tulee sataprosenttisella varmuudella hyvälle tuulelle, sanoo Mr. Kun Mr. Aivan kioskin ja marketin naapuriin taustavoima Mikko Karmila sekä bändi eivät kuitenkaan päätyneet, sillä Scare Force Onen nauhoitukset tapahtuivat Muonion Torassieppijärvellä Pertti “Spede” Pasasen aikoinaan omistaman Mesopotamiapiilopirtin uumenissa. MR. Paitsi ettei laulakaan. – Edellisen To Beast Or Not To Beast -albumin (2013) jälkeen kysyntää oli enemmän kuin koskaan ja teimme lopulta kaksi isoa pääesiintyjäkiertuetta Euroopassa, muistuttaa Mr. – Halusin ehdottomasti kertoa Lordin diehard-diggareille, ettei Monsterimies ole tyypillinen bändidokkari – se ei näytä levytyssessioita tai muuta ”fanikamaa” -, vaikka sellainen olikin yhtyeen suunnitelmissa. Lordi. Not The Nicest Guy 3
KLUBI, TAMPERE Ovet auki klo 19 | K18 | Liput 13/15€ (Ennakko Tiketti) Soundi-klubi tulostus.indd 77 2.10.2014 15.52. SOUNDI & TAMPEREEN KLUBI ylpeänä esittävät: TIMO RAUTIAINEN & NELJÄS SEKTORI KAAOKSEN YSTÄVÄT TOIVO SUSI Ke 5.11
Pasi Salmen mukaan bändillä ei ollut mitään tarkkaa julkilausuttua ideaa tai tyylisuuntaa mielessä. Ei me mitenkään mietitä, että onko se edellisen levyn linjaan vai ei, se on toissijaista. – Me ei kaikki edes tunnettu toisiamme, kertoo laulaja-kosketinsoittaja Pasi Salmi. Saijaa Saijaan teksteissä onkin viehättävän arvaamaton meno. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN saijaasaijaa.bandcamp.com Kuva: Lauri Hannus npä muista milloin viimeksi olisin kuunnellut kotimaista debyyttiä viikon ajan putkeen, aivan liian harvoin joka tapauksessa. Suomeksi tekstittäminen ja laulaminen oli hänelle uusi aluevaltaus. On parempi, että se suurempi linja syntyy itsestään kuin että mietittäisiin että mikä se linja on. – Mä tunsin kitaristi Tuomas Niskasen ja Grönlundin Mikon, joka Teksti: Palstalla Antti nostetaan Luukkanen esiin toimituksen Artikkelisarjassa uusia suosikkeja. – Yksi lähtökohta oli tosiaan se, että bändin soitto kuuluisi levyllä. En osaa irrottaa tekstejä musiikkikontekstista. – Jostain uudesta aallosta me puhuttiin, mutta ei tästä onneksi tullut mitään pastissia. Saijaa Saijaan Mitäs me sankarit -albumi pääsi yllättämään. Se on täysin vieras maaperä itselle. 78 SOUNDI tarkkis-taitto_2014_10_a.indd 78 6.10.2014 10.03. Ei niinkään tyylillään, sillä onhan suomenkielistä 1980-lukuvaikutteista punkrockia kuultu viime vuosina riittämiin, vaan biisien laadun, levyn monipuolisuuden ja bändin erittäin sävykkään soiton takia. Se syntyy samalla tavalla sen kummemmin funtsimatta kuin ensimmäinenkin. – Itsellä ainakin oli vain motiivina että halusin laulamaan johonkin bändiin. Debyytti on juuri ilmestynyt, mutta Saijaa Saijaa on jo hyvää vauhtia tekemässä seuraajaa. – Joo, kyllä se pitää paikkansa. Pasi sanoo heidän tiedostavan sen itsekin. Ja basisti Laineen Juuson olin vissiin nähnyt vain kerran yhdellä lukuisista Kakkahädän jäähyväiskeikoista, mutta mä tykkäsin sen soitosta ja pyysin bändiin. Siitä miten 80-luvun alussa bändien soitto kuului ihan eri tavalla. kirjoittajat kertovat omista suosikeistaan. – Mä en ollut ennen tätä tehnyt ikinä tekstejä, ja nämäkin tulivat aika intuition pohjalta. Saijaa Saijaa kokoontui ensimmäisen kerran treenikämpälle kolmisen vuotta sitten. Vaikea sanoa että onko ne hyviä vai huonoja, mutta tärkeintä on että musiikki ja teksti luovat yhdessä maailman joka toimisi. Nyt on selvästi aika sellaisen musiikin nousta toisistaan tietämättäänkin pintaa, en tiedä voiko sitä sanoa muoti-ilmiöksi... Minun tähteni > Tarkkailuluokka Saijaa Saijaa E Linjatonta menoa soittaa rumpuja, mutta kitaristi Erik Ekholmin en ollut edes kuullut soittavan ennen kuin se tuli meidän bändiin. Pasi on aiemmin tehnyt Magyar Possen riveissä jylhää instrumentaalimusiikkia. Että sitä ei ole liikaa yritetty pelastaa tai toisaalta vedetty liikaa ryttyyn. Puhuttiin jostain rocktai punkbändistä, mutta ei sen ihmeempää linjanvetoa tehty. Bändi sujahtaa luontevasti osaksi suomenkielisen rockin viime vuosien nostetta. Ei sen olisi pitänyt yllättää, sillä näiden porilaisten ansioluetteloista löytyy niinkin erityylisiä bändejä kuin Magyar Posse, Elenoora Rosen holm, Kakkahätä -77 tai Baby Sweetcorn. Alettiin vain veivata ja biisit valmistuivat ennen kuin niitä ehdittiin tyylillisesti edes analysoida. Ei ollut tarkoitus mitenkään tyylillisesti pölliä vaan se lähti soun- diestetiikasta. Enkä mä tiedä oliko meillekään suomen kieli sinänsä tärkeä, se vain tuntui luontevalta. – Ei me varmaan osattaisi tehdä täyskäännöksiä, kun me vaan tehdään biisi jos tulee joku hyvän kuuloinen riffi. Puhuttiin esimerkiksi Hassisen Koneesta, siitä miten se soi
€252 ja Pohjois-Amerikka alk. BOSTON NEW YORK HALIFAX JFK & NEWARK ORLANDO Nopeasti ja mukavasti Reykjavik alk. Varaukset ennen 15.11. UUSI ALBUMI KAUPOISSA 17.10 WWW.BILLYIDOL.NET ANCHORAGE HELSINKI VANCOUVER SEATTLE STOCKHOLM TRONDHEIM EDMONTON PORTLAND ICELAND OSLO GOTHENBURG COPENHAGEN BERGEN STAVANGER BILLUND HAMBURG FRANKFURT MUNICH AMSTERDAM GLASGOW BRUSSELS ZURICH MANCHESTER MILAN BIRMINGHAM LONDON PARIS GENEVA HEATHROW & GATWICK DENVER BARCELONA MINNEAPOLIS / ST. PAUL MADRID TORONTO WASHINGTON D.C. Paikkoja rajoitetusti + Varaa matkatoimistosta tai www.icelandair.fi Sivu 79 tulostus.indd 79 6.10.2014 15.20. €496 Voit tehdä Stopover pysähdyksen Islannissa samalla lentohinnalla
Panun ja Tero Palon merkitys Aavekaupungissa oli merkittävä. Fleksiibeliä sanailua Helsingistä ska-rytmein 60° 9’ 58”, 24° 57’ 10” Niko Ahvonen & Cortina Jets: Aavekaupunki Levyltä Eilen tänään huomenna (2003) Sanat ja sävellys: Niko Ahvonen ”Ruttopuisto työntää leppää, sammal peittää Kolme Seppää, ruoho kasvaa kadun saumoista Maailmanpyörä kaatuu, Vanha Kauppahalli maatuu, torit täyttyy koiralaumoista” C ortina Jetsin basisti Tero Palo, joka soittaa nykyään Chisun bändissä, kehitti Aavekaupunkiin basso linjan, joka istui sävellykseen täysin. Ahvosen ja Cortina Jetsin keskuudessa ska-sovitus oli eräänlainen vitsiksi muodostunut ratkaisu. Jos biisi ei muuten lähtenyt, se vedettiin ska-rytmillä. – Olen aina digannut ska-musaa. Siellä haetaan ihan toisenlaisia hahmoja ja toisenlaisia soundeja. Se tuntuisi vähän apinoimiselta. Yleensä kaikki toimii sillä tyylillä, mutta minulla ei ollut halua siihen, että olisimme alkaneet ska-bändiksi. He tiesivät, mitä ajettiin takaa, mutta se ei vaan lähtenyt. – Biisi kuulostaa rakenteeltaan, soinnutukseltaan ja melodioiltaan varsin yksinkertaiselta, mutta ei ole montaa kappaletta, jonka kohdalla olisin pohtinut yhtä paljon sitä, että millainen kipaleesta oikein tulee, Ahvonen alkaa kertomaan tarinaa kappaleesta lähtiessämme ajelemaan hänen vanhalla amerikanraudallaan ympäri Etelä-Helsinkiä. Mun musa on eräänlaista iskelmää ja se sopii sinne sekaan hyvin. – Pave Maijanen, joka on tavallaan oppi-isäni, mies, jolla on järkeä ja korvaa näille asioille, kuunteli biisin ja ehdotti, että siitä tehtäisiin Kurt Vile- ja Tom Waits -tyyppinen. Siitä tuli sinkku ja se oli viimeiseen kymme neen vuoteen ainoa hittini, kunnes viime kesänä Kantapöytä lähti soimaan radioissa. Käytän slangia ja ymmärrän sitä oikein hyvin, mutta en ole käyttänyt sitä biiseissä. ”Vantaanjoen vanha uoma on kai sentään luojan luoma Putoukselta pauhu kantautuu” huonosti. Jotkut räpäyttäjät sitä onneksi tekevät. Sen olisi voinut laulaa ehkä vähän roisimmin. Laulaja toteaa, että vain harvoista biiseistä tulee sellainen olo, että levytetty versio tyydyttää täysin. Olisi hauskaa, jos slangia käytettäisiin musiikissa enemmän. Kun puhutaan Helsinki-aiheisista lauluista, Aavekaupunki jää usein huomaamatta. – Yliluonnollinen on yksi onnistuneimpia, Aavekaupunki ilman muuta toinen. 80 SOUNDI laulun paikka_niko ahvonen_a.indd 80 6.10.2014 10.04. Albumi julkaistaan pienen Turenki Records -yhtiön kautta, isoilla levy-yhtiöillä on muut kuviot, ei siellä minua tarvita. Pyhä hullu, vihkiytynyt omaan touhuunsa. Olen pyrkinyt tuomaan esiin muutakin soundia ja fiilistä kuin “Keijo-Annikkimeininkiä”. Tuskastuin ja sanoin, että vedetään biisi ska-rytmillä. Syrjäsen Panu, joka soitti silloin Cortina Jetsissä saksofonia, teki puhallinsovituksen ja siitä lähtien keikoillakin biisi on pysynyt lähes samassa kuosissa. – Sen jälkeen oli selvää, että oli se vitsi tai ei, tämä biisi tehdään näin. Radiosoitto on tällaisille vanheneville kansantaiteilijoille sellainen juttu, että jos Radio Suomi ei lähde soittamaan biisiä, niin sitten menee Kuva: Visa Högmander N iko Ahvonen kertoo, että Aavekaupunki lähti syntymään todella kerien. Laulaja julkaisee loka-marraskuun vaihteessa uuden albumin nimeltä Pohjoinen soul. Niko Ahvosen vintage-Buick kaartaa Vanhan Kauppahallin parkkipaikalle ja juttuhetki alkaa olla ohi. Tässä on muutenkin tullut apinoitua isompia lauluntekijöitä, ei sitä viitsi joka juttua sentään. > Laulun paikka Teksti: Visa Högmander Sarjassa käydään paikoissa, joista laulut kertovat. Kun sitten treeneissä sanoin bändin jätkille, että Pave ehdotti tällaista ideaa, siitä ei tullut mitään. – Kun sain ensimmäisen säkeistön tekstin valmiiksi, loppubiisi syntyi melkein itsestään. – Toivottavasti uudet biisit tuntuvat yhtä hyvältä tulevaisuudessa. Minulla ei ole tuntumaa nykymusiikkiin, olen omalla maata kiertävällä radallani. Niko Ahvonen on tyytyväinen myös Aavekaupunki -kappaleen levytettyyn versioon. Yhtä lailla, en ikinä ajatellut, että minua tituleerattaisiin soul-taiteilijaksi. Mutta näin se on mennyt ja samahan se minulle on miksi minua kutsutaan. Biisin nimessä ei mainita Hesaa tai Stadia, mutta se on silti minun Helsinki-lauluni. Slangikuvioissa muun muassa Dumarilla ja Raittisen Jussilla on vankka etupelto
SOUNDI 81 royal blood -taitto.indd 81 6.10.2014 10.01. Miksipä ei, kyllä Royal Bloodin kaltainen yhtye vetäisi varmasti esimerkiksi Helsingin Tavastian täyteen. – Ihan totta, oletko sitä mieltä. Ben Thatcher ei osaa sanoa, koska Royal Blood alkaa työstää debyytti levylleen seuraajaa, mutta muuten mies tuntuu odottavan tulevaa innolla. Se on varmaan hienoa. Onko siellä kauniita tyttöjä?, hieman kyllästyneeltä kuulostava rumpali vaihtaa jälleen puheenaihetta. – Ykkössijalle nouseminen tuntui siltä, että oma lapsi olisi voittanut juoksu kisan koulussa. Tämä duo tulee Englannista, Brightonin liepeiltä Worthingistä. Kaksikon nimi on Royal Blood ja se kannattaa painaa mieleen! R oyal Blood perustettiin kesällä 2013. Palaamme vielä hetkeksi asiaan. Thatcher kuvailee. Debyytti albumi Royal Blood julkaistiin elokuussa. Se vertaus on suuri kunnia. Kaksikon debyyttilevy nousi ilmestyt tyään Brittein saarten listaykköseksi. Jalkapallosta. Asiat ovat siis edenneet melkoista tahtia. Kitaristeilla on muutenkin aina liian isot egot ja liian isot tukat, joten päätimme kokeilla hommaa kahdestaan. – Odotan tosi paljon joulua! Eikös teillä ole Suomessa aina lunta talvisin. – Keikkailu on ollut erityisen hauskaa. Kuva: Andrew Whitton Teksti: Visa Högmander ”Kuin lapsi olisi voittanut juoksukisan” Rockbändi, jossa on kaksi jäsentä. siellä kauniita tyttöjä?” Kitaristi-laulajan ja rumpalin muodostamat rockduokokoonpanot eivät voi tänä päivänä välttyä vertailulta The White Stripesiin ja The Black Keysiin. Royal Bloodin toinen puolikas soittaa kuitenkin kitaran sijaan bassoa. Kemiamme toimivat hyvin ja päätimme, että nyt soitetaan rockia, haastatteluhetkellä Brightonin lähellä moottoritietä ajeleva rumpali Ben Thatcher kertoo Soundille puhelimitse. Jos kotimaa olisi Yhdysvallat ja basso vaihdettaisiin sähkökitaraan, voisi luulla, että kyseessä on The White Stripes tai The Black Keys, mutta ei. – Mistä haluaisit muuten ihan oikeasti puhua. Kyllä, onhan täällä kauniita tyttöjä. – Onko Suomessa muuten hieno sää juuri nyt. Sää haastatteluhetkellä oli hieno. Basisti-laulaja Mike Kerrin ja rumpali Ben Thatcherin muodostama yhtye julkaisi ensisinglensä saman vuoden marraskuussa ja toisen singlen vuoro oli 2014 helmikuussa. Olen iso The White Stripes -fani! Okei, on sitä vertailua välillä tullut vastaan, mutta yllättävän vähän kuitenkin. Pitäisiköhän meidän tulla sinne keikalle. – Kyllä näin voisi sanoa. Instrumentteina rummut, basso ja laulu – ei kitaroita eikä koskettimia. Brittiduo Royal Bloodin debyyttialbumi nousi heti koti maansa lista ykköseksi. Olen todella ylpeä aikaansaannoksestamme, siitä, että saimme sen ylipäätään valmiiksi ja siitä, että se on pärjän”Onko Suomessa muuten nyt elämässä niin hyvin, hieno sää juuri nyt. Onko jää hyvin jatkossakin. Pitäisiköhän meidän tulla – Toivottavasti se pärsinne keikalle. Vai säästä, Thatcher ehdottaa yhtäkkiä. Ja kauniita tyttöjäkin! Saattaa olla, että muutan huomenna Suomeen. Royal Blood on soittanut Arctic Monkeysin lämppärinä sekä keikkaillut omillaan Keski-Euroopassa. Kaikki lähti kuitenkin liikkeelle siitä, että minulla ja Mikella oli puolitoista vuotta sitten kauhea into perustaa bändi. Odotan innolla syksyn keikkoja Yhdysvalloissa ja ympäri Eurooppaa. – Mike ei kuitenkaan hallinnut kuudella kielellä operoimista, joten hän tyytyi neljään kieleen eli bassoon. Pikaisen jalkapalloaiheisen small talkin jälkeen palaamme takaisin asiaan
Tiiliskiven juoni imaisee mukaansa. Kävin uteliaisuudesta kirjakaupassa plarailemassa käännöstäkin, ja täytyy nostaa hattua kääntäjälle, että oli saanut kielen elämään myös suomeksi. Musiikillisesti uuden syklin buustasi käyntiin kokkolalaislähtöinen Rödsögården, jonka tulevan albumin ensimmäisistä lohkaisuista välittyy mystisellä tavalla lupaus jostain suuresta. > Viimeinen sana EERO TARMO SYKSY. Tai oikeastaan sana keikka halveeraa tapahtumaa. Kiitos internetille suomastaan helpotuksesta jälkimmäiseen. En ole varma sulkeutuvatko ympyrät, vai jatkavatko ne spiraalimaista, alati kaventuvaa kaareutumistaan kohti uusia syksyjä, uusia lapsuuksia ja uutta Jani Juntusta. Pähee meininki. Paluumatkalla ostin Heathrow’lta heräteostoksena Andy Weirin The Martian -kirjan. Mutta onneksi pelko oli turha. Don Huonoja tuli alkusyksyn We Want More -myllyn mainingeissa veresteltyä. Liki 800-sivuisen kirjan kehyksenä on äitinsä terrori-iskussa menettäneen 13-vuotiaan pojan ja tämän varastaman The Goldfinch -maalauksen ihmeellinen, monipolvinen tarina. Ja samalla selkeästi perfektionismiin taipuvainen suuri taiteilija. Itselleni tämä taitekohta on aina ollut vanhan läpikäymisen aikaa. Lapsuudenkodissa Hämeenlinnassa ruskea nahkasohva rutisi pienen ala-asteikäisen ja xl-kokoisen, esansseilta tuoksu van karkkipussin painosta joka perjantai Ylen TV1:n lähettäessä Jani Juntusen juontamaa Lista-ohjelmaa. Koska en varsinaisesti ole mikään avant garde -teatterin ystävä, pelkäsin etukäteen näkeväni jotain, mikä tuhoaa hienot laulut brittiläisellä kabareella. Tulee mietittyä mennyttä vuotta, lapsuuden kesiä, valon kylmenemistä ja aiempia syksyjä. Sitä minä haluan elämältä – sekä maailman herruuden.” – Ryan Adams Rolling Stone -lehden haastattelussa vuonna 2002 82 SOUNDI viimeinen sana -taitto_14_10_a.indd 82 6.10.2014 10.18. Lähempää historiasta löysin uudelleen myös vuonna 2012 loistavan Sing About Me -albumin julkaisseen turkulaisen Cassien. Syksyllä asiat aina myös alkavat. Paras pitkiin aikoihin lukemani romaani on kuitenkin Donna Tarttin The Goldfinch (suomeksi Tikli). Tarina astronautista, joka jää yksin Marsiin on hauska, koskettava ja täynnä rautaista insinööripornoa. Olin ohimennen nähnyt Twitterissä jonkun kehuvan sitä, mutten tiennyt siitä mitään. Muinaisissa voimasoinnuissa ryvettymisen jälkeen kaavaani kuuluu miettiä, mitä kaikkea aion saada aikaan seuraavan 12 kuukauden aikana. Nautiskelin pitkään kirjan parissa koska en halunnut sen loppuvan. olevan kuopiolainen Neøv, jonka hiljattain julkaisema Rain People -sinkku penetroitui väkisin sydän alaani vain poistuakseen lopulta hikenä ja jättääkseen jälkeensä lihasrelaksanttimaisen raukeuden. Brittien oma Toot Toot! Ryan Adams (5.11.1974) ”Haluan tytön, joka on hyvä suutelemaan, sekä herättyäni kupin kahvia ja tupakan. Sen tiedän, että ilman musiikkia tämänkin syksyn muistoistani puuttuisivat värit, tuoksut ja liike. Se oli jumalattarenpalvelus, jossa palvonnan kohde lauloi paremmin kuin osasin odottaa ja oli juuri niin sympaattinen menninkäinen avojaloin lavalla kuin toivoinkin. Tartt on erinomainen kirjoittaja, kieli äärimmäisen rikasta, eläväistä ja yksityiskohtaista mutta kuitenkin sulavaa eikä turhan kikkailevaa. ”Mä en tiedä mitään jos et säkään tiedä”, rauhattomasti sätkivät, häiriintyneen oloiset ukkelit huusivat siellä viikosta toiseen. Olihan se teatteria, mutta suurimmalta osin hienoa sellaista. Lätyn avaava Whalers on kuin itse syksy koko spektrissään – vääjäämätön, haikea ja helpottava. Vaikka kyllä I Wanna Runia ja Dance Until You Dieta yhtä lailla silmät kiinni maanalaisessa kuuntelee. Tarttin kieli on niin soljuvaa, että sitä lukee huomaamatta mielellään sivukaupalla yksityiskohtaista selvitystä vaikka antiikkihuonekalujen entisöinnistä! Uutta musiikkia en ole juuri kuunnellut koska oma levymme on paraikaa työn alla, mutta Sapattivuoden basisti Aunesluoman Antero vinkkasi Royal Blood -nimisestä duosta. Muistot hivuttautuvat mieleen ruuhkaisten kauppakeskusten kaiuttimista musiikin muodossa. Tämän vuoden vahva syysklassikko tarjokas vaikuttaisi puolestaan Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Tätä seuraa parturikäynti ja vaatekauppakierros. > Syntymäpäivä 40 VUOTTA JANNE HALMKRONA CMX, Sapattivuosi YKSI ELÄMÄNI hienoimmista keikkakokemuksista oli Kate Bush Lontoossa syyskuussa. Aina voi marista kappalevalikoimasta, mutta konserttien kärkiviisikkoon Kate sujahti ilman Wuthering Heightsiakin
LA 21.3.2015 RYTMIKORJAAMO, SEINÄJOKI www.tiketti.fi • www.lippupalvelu.fi • www.rytmikorjaamo.fi Ennakkoon alk. 47,50€, ovelta 49€ (mikäli jäljellä) • K-18 • Ovet klo 19.00 Bazook 10_14.indd 75 6.10.2014 10.48. 43€ (Selmun jäsenhinta), ovelta 49€ (mikäli jäljellä) • K-18 • Ovet klo 20.00 SU 22.3.2015 THE CIRCUS, HELSINKI www.lippupalvelu.fi Ennakkoon alk