50 50 MICHAEL MONROE MICHAEL MONROE ”MAAILMASSA ON LIIKAA SUVAITSEMATTOMUUTTA” ”MAAILMASSA ON LIIKAA SUVAITSEMATTOMUUTTA” APULA NTA APULA NTA APULA NTA APULA NTA YKSI NOIK EUD ELLA ! ”KAHVI ON AINOA PAHEEM ME” So un dI 11 A P U L A N T A kansi_10_2015_g.indd 1 5.10.2015 14.35. S O U N D I 1 / 2 1 5 10 /2 01 5 8,50 € (sis.alv) VUOTTA RÄPPIBILEISTÄ HEVIFESTAREILLE WILKO JOHNSON JATKOAJAN SAANUT LEGENDA PITKÄSSÄ HAASTATTELUSSA ISMO ALANKO ”MUN NÄKÖISELLÄ TAVALLA KAUNIS LEVY.” BULLET FOR MY VALENTINE ”EMME PUHU HAASTATTELUISSA IHAN MITÄ SATTUU.” MAIJA VILKKUMAA ”EN KAIVANNUT KITARAVALLEJA YHTÄÄN.” LEVYA RVIO TA! YLI Chisu , John Grant , Edito rs, Ramm stein , Hurts ..
MELOMAA N.EE GIGGO.SE Giggo Tulostus.indd 2 2.10.2015 15.29. PALVELUT TOIMIVAT SELAIMESSA KAIKISSA PUHELINMALLEISSA, TABLETEISSA JA TIETOKONEISSA. METELI.NE T facebook.com/meteli.net facebook.com/melomaanee facebook.com/giggose twitter.com/meteli twitter.com/Melomaanee twitter.com/Giggose METELI-, MELOMAANJA GIGGO-PALVELUISTA LÖYDÄT KONSERTTITIEDOT, KEIKKAPAIKKOJEN OHJELMAT JA LÄHELLÄ KEIKKAILEVAT ARTISTIT. SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU NYT VIROSSA JA RUOTSISSA MO RO TAM PER E! LOS T IN MU SIC IN OH JEL MA LÖY TYY MET ELIS TÄ
MELOMAA N.EE GIGGO.SE Giggo Tulostus.indd 3 2.10.2015 15.29. SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU NYT VIROSSA JA RUOTSISSA MO RO TAM PER E! LOS T IN MU SIC IN OH JEL MA LÖY TYY MET ELIS TÄ. METELI.NE T facebook.com/meteli.net facebook.com/melomaanee facebook.com/giggose twitter.com/meteli twitter.com/Melomaanee twitter.com/Giggose METELI-, MELOMAANJA GIGGO-PALVELUISTA LÖYDÄT KONSERTTITIEDOT, KEIKKAPAIKKOJEN OHJELMAT JA LÄHELLÄ KEIKKAILEVAT ARTISTIT. PALVELUT TOIMIVAT SELAIMESSA KAIKISSA PUHELINMALLEISSA, TABLETEISSA JA TIETOKONEISSA
Live Nation koonti tulostus.indd 5 5.10.2015 12.52
Soundi 10/2015 > 8 Pääkirjoitus 9 Suorat sanat & Toinen kuvakulma 10 Uutiset 12 Elämäni soundit: Valtteri Pöyhönen 14 Liimatan aikamatka 16 Sanoin kuvin 20 Jussi Niemen naamakirja: James Blood Ulmer 22 Soundi-haastattelu: Wilko Johnson 30 Maija Vilkkumaa 32 Apulanta 40 Ismo Alanko 46 Michael Monroe 50 Bullet For My Valentine 52 Bring Me The Horizon 54 Bemböle Cassettes 56 Levyarviot 70 Oton vinyylit 72 Bazook Shining Entwine Mörbid Vomit Hooded Menace 76 Stalker 79 Kurt Vile 80 Tarkkailuluokka Kumpulainen & Vapaaherrat Nefer Nefer 82 Viimeinen sana & Hei kuka puhui K an n en k u v a: V il le -P et te ri M ää tt ä www.soundi.fi facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti instagram.com/soundilehti 72 Shining ”Olen todella harmistunut Suomen-keikan puuttumisen vuoksi.” 40 Ismo Alanko ”Musassa ei muutenkaan ole olemassa mitään absoluuttista hyvää, vaan kyse on siitä missä elämäntilanteessa joku asia kolahtaa.” 6 46 Michael Monroe ”Jeesus oli niin radikaali. M o e 30 Maija Vilkkumaa ”Välillä keikkojen flow-tila oli aivan käsittämätön!” 22 Wilko Johnson ”Kuolema buustaa uraa kummasti!” K u v a: Jo n n a Ö h n b er g sisältö_2015_10_a.indd 6 5.10.2015 13.55. Se kertoi totuuden. Mäkin haluan kertoa biiseissäni totuuksia.” K u v a: V il le Ju u ri k k al a K u v a: La n ce K o o m a K u v a: M ik ko M er il äi n en K u v a: Ja rl e H
1 . Henry’s Pub, Kuopio 23.10. Suisto-klubi, Hämeenlinna 16.10. Rytmikorjaamo, Seinäjoki 19.12. Klubi, Tampere 05.12. S C A N D I N A V I A N M U S I C G R O U P B A A B E L 11.12. Pyhän Laurin kirkko*, Vantaa 04.12. Möysän Musaklubi, Lahti 30.10. Blackpool, Järvenpää 18.12. Tavastia, Helsinki 24.10. s i n g l e t ” F r a n k & C l a i r e ” j a ” S u u r i n r a k k a u s ” 1 6 . Lutakko, Jyväskylä 17.10. Klubi, Turku *SMG Akustinen Kvartetti s i s . 2 1 5 BaabelSOUNDI.indd 1 9/30/15 10:10 AM Sony SMG tulostus.indd 7 2.10.2015 15.40. Kerubi, Joensuu 12.12. 45 Special, Oulu 06.11
Viereisen huoneen lattialla makasi Michael Jackson -päinen jättihämähäkki muistona joltain pöhköltä kiertueelta – odottamassa pääsyä Apulanta-museoon. Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi Pääkirjoitus A-PUOLI > Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Ervasti, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Juho Kankaanpää, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Timo Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kaisla Leveelä, Tommi Liimatta, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikko Merilinna, Ole Nerdrum, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Otto Talvio, Eero Tarmo, Arttu Tolonen, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Laura Vähähyyppä, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312 33101 Tampere Puhelin 045 110 5522 Sähköposti: etunimi.sukunimi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Oskari Anttonen Erik Kangas Peter Lindroos Oona Lukkarinen Mikko Mali Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma–pe 9–16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Siksipä paras ystäväni lähes kuristi minut kuultuaan, että olin salaa alkanut pitää Apulannasta. vuosikerta 8 Ehtoota, piltit SOUNDIN TOIMITUKSEN KUUKAUDEN VESSAKIRJA: Andrew Grant Jackson: Missä Ringo luuraa. Paluumatkalla ihmettelin, kuinka erikoinen yhdistelmä laskelmoivaa bisnestajua, suureellista kunnianhimoa ja pikkupoikamaista hälläväliä-asennetta Toni ja Sipe ovat. Olihan se hienoa salatiedettä yrittää saada kasetin puolet maksimaalisen täyteen musiikkia, viimeisen kappaleen kuitenkaan katkeamatta kesken. Kasettikulttuuri herättää lämpimiä muistoja itsessänikin. Siellä he istuivat komeassa päämajassaan piirtelemässä hopeatussilla Ku Klux Klan -tikku-ukkoja uuden cd-levynsä kanteen nimmarisession lomassa. Suoraan sanoen en tajua tiettyjen ug-piirien uudelleen virinnyttä kasetti-innostusta, sen verran paskalta soundaava ja epäkäytännöllinen formaatti on kuitenkin kyseessä – toki myös halpa ja helposti kotikonstein monistettava. Jep jep, Apulanta-museoon... Kipeitä muistoja Apulanta herättää myös siksi, että Liikaa-kappale tuntui kovin läheiseltä siinä vaiheessa kun oli saanut tytöltä pakit. Painopaikka Lönnberg Painot Oy ISSN 0785–0891 Aikakauslehtien liiton jäsen Soundi ilmestyy 11 numeroa vuodessa 41. Kovasti pidinkin, ja kovaa hän kuristikin. 30tai 45-minuutin puolella kun oli aina jonkin verran ylimääräistäkin nauhaa. 1990luvun puolivälissä luokan pojat kuuntelivat Danzigia, Panteraa ja muuta parrankasvun puutetta kompensoivaa, ja Apulanta oli tyttöjen juttuja. Beatlesin tarina 20 kuvan kautta SOUNDI 10/2015 TEHTIIN NÄIDEN SÄVELTEN TAHTIIN: Dave Lindholm: Ajaton on ajoissa Chisu: Polaris Malady: Malady Low: Ones And Sixes Swallow The Sun: Songs From The North pääkirjoitus & kolumni -taitto_2015_10_a.indd 8 5.10.2015 11.38. Herkässä mielentilassa vanhat Räkä rodeo-kasetit kuulostavat juuri täydellisiltä, vaikka soundi onkin muhjuinen ja ääni vouvvaa ikävästi. Tunnustettakoon, että äskettäin pyyhin pölyt aikoinaan kesätyösäästöni syöneestä NAD-dekistä ja kaivoin esiin rakkaimmat kasetit. A pulanta herättää kipeitä muistoja. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Konkreettisesti. Apulannassa on edelleen läsnä ilahduttavan paljon elementtejä, joiden pitäisi periaatteessa estää bändin suurmenestys. 1990-luvulla ensimmäiset Apis-levyni olivat tietenkin c-kasettikopioita. Kyllähän tuollaisille tyypeille menestyksen suo mielellään. Vierailin pari viikkoa sitten Apulannan uudessa tukikohdassa Lahden Hennalan varuskunta-alueella
Pohjimmiltaan päätön biletys kasvottoman dj:n keikalla ja tiukan riffin tahtiin pogoilu ovat ihan samaa eskapismia. Kuolemanpelko 9 pääkirjoitus & kolumni -taitto_2015_10_a.indd 9 2.10.2015 15.05. Radiossa soi nyt varsin erilainen kama kuin parikymmentä vuotta sitten, ja keikoille vetävät jengiä kovin erilaiset aktit kuin taannoin. Tämä on osittain totta ja erittäin surullista. Toivottavasti mikään siinä ei muutu. On vain ajan kysymys, koska kauan kaivattu ”uusi Nirvana” tai vastaava sysää populaarikulttuurin muotivirtaukset maailmanlaajuisesti uuteen suuntaan. Mitä sitten. Mitä sitten. Kaiketi siinä on jotakin perää. Ainakin rockmuusikot ilmaisevat yhä itseään soittamalla kitaraa, rumpuja ja bassoa, tekemällä riffejä ja melodioita ja esiintymällä kaikkensa antaen hiki nenänpäästä tirskuen. Kauniita koruja ja isoja pyllyjä korostavan blingblingin kultakautta tullaan muistelemaan huvittuneina. Silloin kellareista kaivetaan esille uutta ja mielenkiintoista rockia tekevät aktit, jotka taistelevat nyt elintilastaan marginaalissa. > Suorat sanat Teppo Vapaus Kuvat: Jarkko Vehniäinen Toinen kuvakulma > T örmäsin Satakunnan Kansan kolumniin ”Rock ei enää edes haise pahalle”, jonka oli kirjoittanut Jukka pekka Varjonen. Lyhytnäköistä Varjosen tekstissä on muusikoiden syyllistäminen: ”Rockin alamäestä voi syyttää rokkareita itseään. Kolumnissa todettiin, että jengi ei käy rockkeikoilla, levyt eivät myy ja lafkat ja keikkapaikat menevät nurin. Rock ei ole musiikkityylinä luonut pitkään aikaan mitään todella uutta ja mielenkiintoista.” Aivan kuin olisin lukenut tuon lauseen viitisenkymmentä kertaa viimeisen parin vuoden kuluessa. Älypuhelimet ja muut kodin viihdelaitokset laiskistavat yleisöä, suorastriimaus söi äänitemyynnin ja hiphop, r’n’b, edm ja elektroninen pop ovat imaisseet nuorison huomion. Niiden parista ovat nousseet viime vuosien suurimmat pop-ilmiöt. Hengittäkää syvään rockin kuoleman julistajat. Ajat muuttuvat. Rock kuolee vain, jos se kääntää selkänsä arvokkaalle traditiolleen ja yrittää selviytyä jalostumalla joksikin aivan muuksi. Nuorisomassat tarraavat yhteenkuuluvuuden tarpeen tähden siihen, mikä on milloinkin pinnalla. Ajat ovat aina muuttuneet, ja muuttuvat taas
Toivotaan , että nimi ei ole enne. Niinpä nyt julkaistavaan Hurriganes-pakettiin on pyritty saamaan kaikki Love Recordsin julkaisemat albumit mahdollisimman alkuperäisessä muodossaan, kirjoittaa puolestaan Aaltonen. Kesä-Soundissa jututettu, nykyään brittinousukas Laurence Jonesin bändissä ja muinoin Gringos Locosissa sekä Broadcastissa soitta nut rumpali Miri Miettinen on saanut brittiläisen Blues Matters -lehden kirjoittajilta International Drummer Of The Year -tunnustuksen. Onnittelut! Rage Against The Machine -basisti Tim Commerford on pahoillaan. Sehän oli ylivoimaisesti kovin rokkibändi silloin kun minä olin nuori. – 21 vuotta sitten päätimme, että Nuclear Blastista tulee maailman johtava metallimusiikkiyhtiö, teemme maailmanvalloituksen, ja me teimme sen!, hehkuttaa viime vuonna Slayerin firmaansa kiinnittänyt Holger. Vantaan Vernissassa on nimittäin alkanut joka toinen kuukausi järjestettävä klubi nimeltään Eihän täällä kukaan käy. Lisää rumpaliasiaa. Aurinkojumala, Lokit, Teppo Vapaus ja Lauantai. K u v a: R is to V u o ri m ie s uutiset_2015_10_b.indd 10 5.10.2015 13.30. Pepe Willbergin menestyslevyltäkin tutun ryhmän levy ilmestyy 30.10. Erityisesti alkuperäisten painosten arvo tuntuu nousseen käsittämättömyyksiin. Se koostuu jamisession pohjalta tallennetuista coverista, joista suurin osa on instrumentaaleja. – Hurriganes. Hommaa pyörittää Katujen Äänet -basisti Jaakko Salo. Vieraina on kovia nimiä ulkomaita myöten. Saksalainen Holger palkitaan ”määrätietoisesta työstään suomalaisen metallimusiikin edistämiseksi.” Nuclear Blastilla mies on työskennellyt muun muassa Nightwishin, Children Of Bodomin, Sonata Arctican ja Stratovariuksen hyväksi. lokakuuta näyttäytyy Hurriganesin ystävien juhlahetkenä, sillä tuolla päivämäärällä ilmestyy kuusi vinyylilevyä sisältävä boksi Hurriganes: Long Play Collection. Musiikkiala palkitsi metalliosaajan Lokakuun 17. alkava Töölö Funk Klubi. Versioitavana on muun muassa Jussi Hakulisen, Roger Whittakerin, Esa Pakarisen – sekä, gulp, Ted Nugentin! – sävellyksiä. Iltoja vetää pitkään Briteissä viihtynyt, Wedding Presentissä ja Womack And Womackissakin soittanut rumpali Kari Paavola. päivä Musiikki & Media -tapahtuman yhteydessä jaettava kansainvälinen Tampere Music Award ojennetaan tänä vuonna Nuclear Blast -levy-yhtiön jakelupäällikkönä 20 vuotta toimineelle Holger ”Holle” Tiefenbachille. 10 Uutiset A-PUOLI > Toimittanut: Timo Isoaho Tähden välit Matti Mikkolan Saimaa-yhtye julkaisee albumin. – Itse asiassa, levysoittimiakin oli Suomessa 70-luvulla luultavasti vähemmän kuin Hurriganesin levyjä! Vaikka yhtyeen julkaisuja ostettiin 70ja 80-luvuilla satoja tuhansia kappaleita, on niiden vinyylipainoksista tullut keräilijöiden havittelemia aarteita. Suomenlahden taakse lähtee sataprosenttisella varmuudella muutamia laatikoita, sillä Ruotsissa 70-luvulla selvää jälkeä tehneen Hurriganesin opetuslasten joukosta löytyy muun muassa Opethin jäseniä sekä Lindemann/Pain/Hypocrisy-hurjimus Peter Tägtgren. Ganesin jätkät olivat todella rautaisia koviksia ja niiden musiikki oli aivan jumalattoman rankkaa. Boksi sisältää myös kahdentoista sivun mittaisen kirjasen, josta löytyy Risto Vuorimiehen ja Love Recordsin arkistoista löytyneiden harvinaisten kuvien lisäksi Hurriganes-kirjailija Honey Aaltosen sekä Esa Kuloniemen biisikohtaiset esittelytekstit. Suomessa Holger kertoo vierailleensa ainakin 50 kertaa niin työn puolesta kuin vapaa-ajallankin. Hurriganesin klassista tuotantoa julkaistaan vinyyliboksissa Hurriganesin klassista tuotantoa julkaistaan vinyyliboksissa 30. Siitä oli ruotsalainen pophienostelu mahdollisimman kaukana, Tägtgren sanoo. Rock-kentän marginaaleja koluavalla klubilla esiintyy 4.12. Ja syystä! Mies harmitteli Rolling Stone -lehden haastattelussa sitä, että yhtyeensä on inspiroinut sellaista ”hevonpaskaa” kuin vaikkapa Limp Bizkit. Huomattavasti selkeämpää nimeämislogiikkaa edustaa Manalassa 23.10. Käsin numeroidusta laatikosta löytyvät remasteroidut albumit Rock And Roll All Night Long, Roadrunner, Crazy Days, Hot Wheels, Tsugu Way sekä ennenjulkaisematon kokoelma The Side Tracks
– Pitkäsoiton valmisteleminen alkoi melkein heti Valonielun ilmestyttyä. – Päällekkäisäänitykset sekä laulut taas hoituivat Tom Brooken Tonehaven-studiolla, joka sijaitsee rauhallisella maatilalla Lievestuoreella. Joensuussa katsotaan taas erikoisia ja kiinnostavia elokuvia Jo perinteinen Rokumentti-elokuvafestivaali järjestetään Joensuussa 11.–15. Myös Jari oli innoissaan. – Värähtelijä on myös selkeä jatkumo Valonielulle. Useissa elokuvissa ”kyseenalaistetaan yleisesti hyväksytty todellisuus ja paljastetaan tajuntaa notkistavia mielikuvakoneistoja.” Epätietoa sylkeviä tahoja leffoissa edustavat esimerkiksi kommunismi, talouspuhe ja Courtney Love. Tom on loistojätkä – suosittelen! Entä miten kosmisissa sfääreissä uudet tekstit kiitävät. Lopuksi näistä kaikista sitten muodostuu korkeampi ymmärrys tai hämmennys – sen saa kuulija päättää ihan itse! Dave Lindholm matkaa uransa alkulähteille Dave Lindholm palaa suomen kielisen materiaalin pariin pie nen tauon jälkeen, kun Ajaton on ajoissa albumi saapuu markkinoille 6. Tätä kautta levystä tuli vieläkin harmonisempi kuin mitä olin alunperin ajatellut, huomauttaa Pohjonen. K u v a: Jo h n H io te ll is Kimmo Pohjonen hyppäsi uudelle askelmalle K u v a: E gi d io Sa n to s K u v a: H ar ri H in k k a uutiset_2015_10_b.indd 11 5.10.2015 13.30. Pystyin siis taltioimaan useita kymmeniä erilaisia ottoja, kehittämään sävellyksiä eteenpäin nauhoitusten edetessä ja valitsemaan kaikessa rauhassa mielenkiintoisimmat vedot ilman rajattua studioaikaa. Oikeastaan vasta lopputuloksen äärellä havahduin tosissani, että he laulavatkin näin ja näin monessa kappaleessa. – Tosiaan, tyttärieni vahva mukaantulo oli itsellenikin melkeinpä yllätys. – Lähdimme tänä vuonna siitä ajatuksesta, että nettikeskustelujen ajassa ei ole enää yhtä totuutta. Toisin sanoen nyt menemme vahvasti sisäavaruudessa, verrattuna aikaisempaan, kuvailee Ontto. – Tällä kerralla emme niinkään tarinoi laveasti vaan biisit ovat enemmänkin nopeita välähdyksiä tai näkyjä, jotka tulevat taatusti piinaamaan näihin äänimaisemiin uppoutujaa. Kokeilin heidän laulujensa toimivuutta aluksi yhdessä ja sitten toisessakin biisissä. Festarin tämän vuoden teemana on ”Maailma ei ole totta”. Tuore materiaali on lisäksi hypnoottisempaa ja seikkailunhaluisempaa. 11 11 Oranssi Pazuzu – Tuplamitalla mustaa liejua Mustan eri sävyjä raskaasti vyöryvään metalliseen psykedeliaan sekoittava Oranssi Pazuzu on vakuuttanut Muukalainen puhuu -ensilevystään (2009) alkaen. Jari auttoi esimerkiksi oleellisen löytämisessä ja lopputulos sisältääkin ehkä tiiveimpiä biisejäni koskaan. Pitkäsoitto on osaltaan paluu ta maineikkaan artistin juu rille: joistakin kappaleista voi aistia tunnelmia esimerkiksi Sirkus-levyn (1972) tunnel mista. – Lisäksi äänitin omat osuuteni ja myös osan muista instrumenteista omassa studiossa ilman minkäänlaista kiirettä. Värähtelijä on massiivinen ja rönsyilevä seitsemän biisin tupla-albumi – ainakin vinyylimitassa! Missä nauhoititte Värähtelijän ja kenen kanssa. Harmonikkaseikkailija Kimmo Pohjonen on viettänyt pari tiivistä vuotta tuoreen Sensitive Skin -sooloalbuminsa tekemisen maailmassa. marraskuuta. – Levyltä löytyy biisejä esimerkiksi uhrautumisesta (Lahja), vallasta (Vasemman käden hierarkia), osaksi luontoa tulemisesta (Havuluu) ja pää edellä tuntemattomaan sukeltamisesta (Saturaatio). En myöskään tällä kerralla rajannut soittoani enää haitarin sample-maailmaan eli soundimaailma on aikaisempaa laajempi. Edelliseltä löytyi pari pidempää biisiä ”vanhassa progehengessä” ja uudet kappaleet vievät tätä ideaa pidemmälle, mustaan liejuun yhä syvemmälle upoten. Melkoinen paketti sieltä onkin tulossa. marraskuuta. Tuolloin Pohjosen musiikin tahdissa altaaseen pomppaa muun muassa Rosa Meriläinen. Työskentelin ensimmäistä kertaa tuottajan kanssa, siis tekemisen alkumetreiltä ihan loppuun saakka. Eräs erikoisemmista lähiaikojen keikoista koetaan Tampereen Kalevan uimahallissa 20.–22.11. Onkin siis äärimmäisen ilahduttavaa raportoida, että Oranssi Pazuzun neljäs albumi Värähtelijä saapuu markkinoille alkuvuodesta Svart Recordsin toimesta. Tuottaja James Spectrumin (aka Jari Salo) ansiot ovatkin kovat, Pohjonen sanoo. – Otimme nyt uuden lähestymistavan ja palkkasimme hevijätkän asemesta äänittäjäksi sekä miksaajaksi Juppu Maurasen, joka on aivan loistava äänihifistelijä ja ammattimies. Materiaalia syntyi kuin itsestään. Albumilla kuullaan myös jälki kasvuasi. – Silloin on ilmassa hyppääjiä ja hanurista lähtevää uutta musiikkia, nauraa Pohjonen. Emme näköjään olleet aikaisemmin menneet tietyissä asioissa niin pitkälle kuin se on tälle orkesterille mahdollista: tarkoitan tietynlaista vangitsevaa hypnoosia ja trippimäisiä progerakenteita, basisti Ontto sanoo. Teimme liveäänitykset Porvoossa Mankku-studiolla – nauhalle tietysti, kun sellaiseen oli mahdollisuus, kertoo Ontto. Kosmonument (2011) ja Valonielu (2013) jatkoivat samalla linjalla – yhtyeen toimituksen äärellä on yksinkertaisesti pakko hiljentyä ja nöyrtyä. Teemaelokuvissa tuodaan esille erilaisia näkemyksiä todellisuudesta salaliittoineen ja avaruusolentoineen, sanoo tuottaja Heidi Anttonen. Kerrohan vähän tästä. Lindholmfaneille on syk syllä tiedossa lukuhommia kin, sillä Johnny Kniga jul kaisee Lamppu Laamasen toi mittaman Lindholmkirjan Tietenkin. Festivaalin erikoisvieraaksi saapuu Suomen tunnetuimpiin toisinajattelijoihin kuuluva elokuvaohjaaja Juhan af Grann. Hän ei ole varmaan ikinä kuullutkaan vaikkapa Darkthronea! Juppu olikin aluksi vähän suu auki, että mitä palvontameininkiä tämä nyt on, mutta avarakatseisena kaverina hän pääsi nopeasti kartalle. – Pohjat äänitettiin livenä täysin analogisesti ja biisit otettiin haltuun paikan päällä, kertoo levyn materiaalin nau hoittanut Kuja Salmi. Tuon albumin ja sen jälkeisten keikkojen myötä Oranssi Pazuzun musiikilliset padot murtuivat lopullisesti ja nyt onkin luvassa melkoisella voimalla päälle hyökyvä tulva. – Tämä tuorein levytys poikkesi edellisistä projekteista todella paljon
Edelleen yksi suosikkejani, mielettömät sävellykset, sovitukset ja tunnelma. ALBUMI, JOKA KYTKEYTYY JAZZ-SÄVELTÄMISEN OPINTOIHIN HELSINGISSÄ ALBUMI, JOKA KYTKEYTYY JAZZ-SÄVELTÄMISEN OPINTOIHIN ROTTERDAMISSA Keith Jarrett Still Live – Opiskeluaikoina saatoin friikata pitkään yhtä artistia (Coltrane) tai jopa yhtä ainoaa levyä. – Siihen täytyi löytyä samaa taikaa, ja se löytyi karsimalla tyylien rönsyilyä. Keikoilla räppärit ovat tietysti etualalla, mutta myös muusikot saavat omat hetkensä valokeilassa, vetää sooloja ja ottaa ilon irti. Kirjoitin nuoteille about puolet pianosooloista, mikä on tärkeimpiä oppituntejani melodioiden säveltämisessä. Referenssit vanhan jatsin ja tyylitajuisten valiosoittajien yhteistyöhön saivat toisen ilmeen, kun rap-heimon päälliköt Paleface, Tommy Lindgren ja Redrama lähtivät mukaan testaamaan samoja swingin, etnogrooven ja soundtrack-jännitteiden kenttää ja toivat vastavuoroisesti mukaan estottomasti eskaloituneen hip hoptaustansa. Basisti Pekka Lehden mukaan siihen on tehty erittäin hyvä esituotanto, ja olen itse pyrkinyt siitä lähtien samaan. Myös Afro Bossa -levy. Hänen kanssaan tsekkasimme myös tätä levyä ja erityisesti Gil Evansin salanimellä sovittamaa kappaletta Moon Dreams. (Ricky-Tick Big Band, Dalindèo) S äveltäjä-kitaristi Valtteri Pöyhösen luotsaama 16-miehinen Ricky-Tick Big Band esittäytyi debyyttilevyllään 1930-luvulta raikuvan klassisen big band -svengin ja tiukan dynamiikan jalostajana. – ”Vaikea” kakkosalbumi syntyi samaan tapaan fiilispohjalta, Valtteri luonnehtii. Jukka Tolonen Hysterica – Olin soittanut kitaraa varmaan pari vuotta kun kuulin ensimmäisen kerran Jukka Tolosen Tiger-biisin. RTBB:n ekan swing-fiilistelyn jälkeen olemme soittaneet modernimpaa svengiä. RICKY-TICKIN JA JULKISEN SANAN YHTEISELLÄ DIGGAUSLISTALLA ALBUMI, JOKA ON AVAINTEKIJÄ RICKY-TICK-SVENGIN JA KONSEPTIEN SARALLA Duke Ellington The Afro-Eurasian Eclipse – Big band-säveltäjänä Mr. Meidän ikäluokalle myös Cypress Hill on väistämätön. Tänhetkisten groovejen takana on tämä Ellingtonin myöhempi tuotanto. Kappaleiden sovitus ja instrumentointi on uniikkia ja soundi hyvin läjässä. D’Angelo Voodoo – Pikkasen kuumottavaa puhua 20 hengen edestä, mutta kova ja ajaton Voodoo löytynee diggauslistalta. Koko albumi ja samalta cd:ltä löytynyt Hook ovat vaikuttaneet soittamiseeni, säveltämiseeni ja tuottamiseeni perustavanlaatuisesti. VARHAISIN ALBUMI, JOKA SAI KIINNOSTUKSEN JAZZIIN HERÄÄMÄÄN VARHAISIN ALBUMI, JOKA SAI INNOSTUKSENI SOITTAMISEEN HERÄÄMÄÄN Charles Mingus Mingus Ah Um – Viiskulman edesmenneessä levykaupassa kauppias suositteli tätä levyä. Tulevien konserttien säätelyä ja treenejä on nyt ollut kuukausitolkulla, mutta kun tällä lähtee menemään, ei pysähdytäkään helpolla. Kaikkihan pohjautuu jollain tapaa jatsiin, myös rapin soultausta. Uusi levy on hiukan riisutumpi ja enemmän läjässä, kun tiesimme kaikki lähtökohtaisesti selvemmin, mihin pyrittiin. Elämäni soundit 10_15.indd 12 2.10.2015 10.15. Surf-rautalanka toimii myös, mutta Ribot näytti suuntaa omalle soundille. Koen itseni todella onnekkaaksi, että parikymppisenä, kun vasta aloin kiinnostua jazzista, sain tämän levyn haltuun. Ellington on esikuva ylitse muiden svengien ja konseptien saralla. RTBB:n osana on soittaa itsenäisesti instrumentaalisenakin toimivaa jatsia, jossa voksuille on kuitenkin paljon tilaa, ja räppisäkeethän saattavat sisältää vaikka minkälaisia melodioita. 12 PB Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Valtteri Pöyhönen ALBUMI, JOKA ON AVARTANUT KÄSITYSTÄ MUSIIKINTEOSTA ALBUMI, JOKA ON VAIKUTTANUT TAPAANI SOITTAA KITARAA Caetano Veloso Livro – Dalindéota perustaessa olin kiinnostunut brasilialaisesta musiikista ja Rotterdamissa sain käsiini tämän. Jarrettin live soi lähes päivittäin melkein vuoden, myös Rotterdamissa. Syntyi Julkinen Sana -trion ja RickyTick Big Bandin Burnaa-albumi, joka saa nyt jatkoa Korottaa panoksii -albumilla. Tommy, Lasse ja varsinkin Karri ovat jazzdiggareita eli salettiin löytyy yhteisiä suosikkeja myös sieltä. Y Los Cubanos Postizos -levy ja Huvilateltan keikka tuntuvat hetkittäin ainoilta tyylikkäiltä musiikeilta, joissa sähkökitaralla on päärooli. Miles Davis Birth Of The Cool – Viimeinen opettajani tai oikeastaan mentorini oli musiikkiguru Henrik Otto Donner. Tom Waits Rain Dogs – Marc Ribotin äkkiväärä jazz-pohjainen soitto on inspiroinut vuosia
www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02 Mikseri tulostus.indd 13 5.10.2015 14.26. Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja
Eivät sooloartistit osaa käydä armeijaa, huonosti siellä Strengilläkin kävi, fataalisti sairastui. Omakohtaisuus ja tiedostavuus kypsyttivät poplaulua ilmaisu lajina niin että syntyi uusi laulutyyppi. Suositun hitin kirjoitettuaan hän on tavallaan työnantaja, mutta ryhmänjohtajan ominaisuudet löytyvät muista jäsenistä – heistä jotka ovat käyneet armeijan. Hectorin sinänsä perinteelliset riimitykset eroavat iskelmistä siinä, että lauluilla on tekijänsä kasvot. Vasta 80-luvun puolivälissä alkoi tulla biisintekijöitä, jotka loivat nimensä ja suosionsa pitkäikäisessä yhtyeessä ja siirtyivät vasta vuosien päästä soolouralle (Salo, Hanhiniemi). > Liimatan aikamatka A-PUOLI Pöyhimässä 1970-luvun Soundeja. Hectorin jälkeen esiin astunut Pekka Streng kuoli jo kahden levyn jälkeen, mutta hänkin vaikutti liian individualistilta pysymään yhdessä rivissä, jengimentaliteetti puuttui. Toisaalta 1965–1966 oli myös folkin, Orvokki-kabareen ja sodanvastaisuuden aikaa, ainakin yliopistokaupungeissa. Vaikka biisintekijän lärvi on promokuvissa suurin, ei hän useinkaan ole bändin todellinen johtaja. Mutta tyypillisempää 1990-luvun jälkeiselle ajalle on, että lauluntekijän sitoutuminen emoyhtyeeseen on totaalista (Yrjänä, Hynynen) ja satunnaiset syrjähypyt niin huuruista tökkimistä, että ne vain vahvistavat alkuperäistä liittoa (”Vapaus johtaa kansaa” -yhteissingle, Koljosen tiekiista). Soolokuvio toteutuu rocklyriikan pioneerien kohdalla, Hectorin, Lindholmin, Leskisen, Virtasen, ja jatkuu seuraavassakin satsissa: Peitsamo, Pelle, Nurmio, Röyhkä, Alanko. Niinpä ensimmäiset rockrunoilijamme olivat myös aseettoman palveluksen pioneereja. Streng oli sikäli tyypillinen Love Recorsin soololevyttäjä, että taiteellinen viritys oli korkea: taustalla soitti Tasavallan Presidentti ja konvehtirasiallinen ykkösjazzareita. Teksti: Tommi Liimatta Irralliset ja sitoutuneet 1970 -luvulla Suomen varteenotettavat lauluntekijät olivat sooloartisteja, eivät bändinjäseniä. Tällaisen urakulun nykyisiä edustajia ovat Putro, Ahola, Martikainen. 14 K u v a: M ar k u s P aa ja la ”Levytetään Pohjoismainen Sähkö Oy:lle ulkomaisia iskelmiä, jotka on suomennettu päin helvettiä.” Liimatta_10_15.indd 14 2.10.2015 16.10. Hän ehti todistaa sitä vanhan polven menoa, että levytetään Pohjoismainen Sähkö Oy:lle ulkomaisia iskelmiä, jotka on suomennettu päin helvettiä. Sooloartisti mahtuu vapaasti kehittymään kirjoittajana, koska ei joudu miettimään, pystyykö muu bändi ”seisomaan sanoman takana”. Raivaajapolven edustajista Hector aloitti ensin, 60-luvun puolivälissä. Rokkimies Hector ei ole, hän vaikuttaa esiintyvän yksinomaan konserttisaleissa. Viattomuuden kuolema on samalla popin kuolema; ilmiöt voivat kukoistaa rinnakkain mutta eivät sisäkkäin. Lauluntekijöiden yhtyeet eivät olleet demokraattisia mutteivät johdettuinakaan kestäneet pitkään. Riveiltä tihkuu etäännyttämätön spleen. Aika näyttää, onko se myös vaikkapa Vesalan tie. Mainituilla herroilla on ollut yhteensä noin seitsemänkymmentä yhtyettä. Kiertueorkesterissa on luotetut ammattivetäjät, biisilista on elämäntyö-tyyppinen ja ylöspano on ”hyvällä maulla” toteutettu, kuten jonkun Tapani Kansan tai Yön juhlakiertueella, joka ei milloinkaan ole jäähyväiskiertue, koska joka vuosi on jostain tasavuosi
Liput toimituskuluineen alkaen 72,50€ . Joensuu, Carelia-sali Ti 17.11. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. AN EVENING WITH EW tulostus.indd 15 2.10.2015 15.37. Pe 11.12. Liput toimituskuluineen alkaen 38,50 €. Järvenpää, Järvenpää-talo La 05.12. VIP-paketit alkaen 149 € +alv24% (184,76€) VIP-paketit Menolipusta: vip@menolippu.fi / Puh. ROVANIEMI, Lappi Areena Klo 20.00 (ovet auki klo 19.00). Liput toimituskuluineen alkaen 53,50 €. säveltämiäni Unto Kupiaisen runoja, rokkia ja bluesia, joskin esityksen runko on omissa kappaleissani.” Vip-illallispaketit alkaen 119 € + Alv 24% (147,56€) VIP myynti ja tiedustelut: vip@menolippu.fi / Puh. L I P U N M Y Y N T I : www.menolippu.fi, www.lippupalvelu.fi, www.lippu.fi ja R-Kioskit Klo 20.00 (OVET klo 18.30) LIPUT TOIMITUSKULUINEEN ALKAEN 52,50€/62,50€ € TIISTAINA 3. SEINÄJOKI Areena La 12.12. TURKU, LOGOMO Klo 20.00 (ovet auki klo 19.00). Tampere, Tampere-talo Su 8.11. Kokkola, Snellman-sali To 03.12. Kouvola, Kuusankoskitalo La 7.11. viulu) Markku Lintunen (alttoviulu), Jussi Vähälä (sello) TUNNETUIMMAT HITIT UUSINA SOVITUKSINA! “Klassikot viittaa toki tunnettuihin ralleihini, mutta matalan profiilin kaverina haluan sen myös viittaavan Polaris Jousikvartetin lahjakkaisiin muusikoihin, jotka tulevat Helsingin kaupunginorkesterista ja Kansallisoopperan Orkesterista. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. Polaris Jousikvartetti Juha-Pekka Koivisto (1. Hämeenlinna, Verkatehdas Pe 27.11. Helsinki, Finlandia-talo La 19.12. Pori, Promenadikeskus Ke 18.11. Oulu, Madetojan sali Su 29.11. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. Seinäjoki, Törnävä-sali Ma 23.11. Lappeenranta, Lappeenranta-sali Pave Maijanen ja Klassikot -kiertue: Kaikki konsertit alkavat klo 19.00 (ovet auki klo 18.00) . Lahti, Sibeliustalo Pe 6.11. 010 841 4185. MARRASKUUTA HELSINKI JÄÄHALLI THEPRODIGY.COM /THEPRODIGYOFFICIAL @THE_PRODIGY UUSI ALBUMI THE DAY IS MY ENEMY NYT KAUPOISSA VIP-paketit alkaen 129 € +alv24% (159,96€) VIP-paketit Menolipusta: vip@menolippu.fi / Puh. 010 841 4185. SLADE NAZARETH SMOKIE K-18 Ti 8.12. Liput toimituskuluineen alkaen 59,50 / 69,50 €. Kuhmo, Kuhmo-talo La 28.11. Ke 9.12. Omien klassikkojen ohella esitämme mm. 010 841 4185. Turku, Logomo Ke 11.11. Special guest HUORATRON TÄTÄ ON ODOTETTU! Ke 4.11. Mikkeli, Mikaeli To 12.11. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. Gary Brooker Vocals and Keys Dave Calquhoun Guitar Geoff Dunn Drums Matt Pegg Bass / Vocals Josh Phillips Hammond Lippukilpailu Osallistu ja voita KAHDEN HENGEN lippupaketti valitsemaasi tapahtumaan! Osallistua voit osoiteessa: www.menolippu.fi/kilpailu Su 21.2.2016 HELSINKI, JÄÄHALLI Klo 20.00 (ovet auki klo 18.30). Liput toimituskuluineen alkaen 72,50€ . TAMPERE-TALO Klo 20.00 (ovet auki klo 19.00). Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. viulu), Petri Päivärinne (2. Jyväskylä, Paviljonki To 19.11. Savonlinna, Savonlinnasali Pe 13.11
Nyt oli vuorossa livetallenne Roger Watersin suuruudenhullulta The Wall -kiertueelta parin vuoden takaa. Sanoin kuvin > Asiaa populaarikulttuurin ytimestä. STRAIGHT OUTTA COMPTON Muusikkoelämäkerta on vaikea laji elokuvassa, mutta N.W.A.-räppiryhmän tarinan kertova Straight Outta Compton onnistuu. Se on hätkähdyttävän kova rikos elokuva ja samalla monikerroksinen ja taitavasti kirjoitettu moraalitarina. Pitkän ja koomisenkin jylhiin sfääreihin kivunneen konsertin jälkeen Mukavasti muurin äärellä nähty Watersin ja Pink Floyd -rumpali Nick Masonin arkinen ja lämmin jutustelusessio tuntui sykähdyttävän inhimilliseltä, vaikka miehet vaivaannuttavasti käänsivätkin kaikki vähänkään kipeämmät kysymykset leikiksi. Vakuuttava Emily Blunt on elokuvan sydän idealistisena FBI-agenttina, ja Benicio Del Toro tekee loistavan roolin sivuhahmona, jonka merkitys kasvaa salakavalasti tarinan edetessä. Ystävykset Ice Cube (jota esittää räppärin oma poika) ja Dr. HHHHH YKSIN MARSISSA Veteraaniohjaaja Ridley Scott palasi Alienin maailmaan elokuvalla Prometheus ja jatkaa scifin parissa Andy Weirin bestselleriin perustuvalla elokuvalla Yksin Marsissa. Scott on aina tehnyt elokuvia, jotka näyttävät hyvältä, eikä Yksin Marsissa ole poikkeus. MIKKO MERILÄINEN sanoin kuvin_10_2015 -taitto_a.indd 16 5.10.2015 9.48. Roger Waters saa nykyteknologian avulla vihdoinkin puettua päätyönsä sen ansaitsemaan asuun, ja aika hyvin kokemus välittyi myös kameroiden kautta. Ne katkoivat konsertin ikävän sirpaleiseksi eivätkä tuoneet kokonaisuuteen yhtään lisäsyvyyttä. Dre lyöttäytyvät Eazy-E-nimeä käyttävän huumediilerin kanssa yhteen ja nousevat tähteyteen, mutta tarinalla on rankka kääntöpuolensa. Alkuasetelma on kiehtova, mutta hetken aikaa elokuva tuntuu pysähtyvän paikoilleen. Liput maksavat yleensä pari kymppiä. Luvassa on erilaisia dvd ja bluray-versioita. HHHH RICKI AND THE FLASH Meryl Streep esittää keski-ikäistä bändin keulakuvaa, joka keikkailee vuosikymmenienkin jälkeen ahkerasti, koska kitaransoitto ja laulu ovat ainoat asiat, jotka hän osaa. Käytännössä kokemus on jotain kotisohvan ja livekeikan välistä, painotus toki ensimmäisellä: huippuluokan äänentoisto, upottavan suuri kuva sekä mukavat penkit. HHHH SICARIO Denis Villeneuve on kuin varkain noussut yhdeksi kiinnostavimmista nykyohjaajista. Jos tyhmyyksissäsi missasit leffanäytöksen, niin Roger Waters The Wall -teos julkaistaan myös tallenteena marraskuun puolivälissä. Meksikon huumekartellien maailmaan sijoittuva Sicario on upea jatko Villeneuven vahvojen elokuvien sarjaan. Onneksi hänellä on kasvitieteilijän koulutus. Päällimmäiseksi jää silti tunne vahvasta musiikkielokuvasta. Aviomies (Kevin Kline) ja lapset ovat saaneet jäädä, mutta Ricki ei kovasta yrityksestä huolimatta ole koskaan päässyt maistamaan tähteyttä, ja elanto pitää ansaita supermarketin kassalla. Homma haiskahti muutenkin ikävästi coverbändiltä, vaikka itse Waters keulilla kovasti eläytyikin. Toimii hyvin myös 3D:nä. Niin voi nykyään tehdä, sillä Suomenkin leffateattereissa näytetään silloin tällöin yksittäisnäytöksinä musiikkiaiheisia keikkoja ja dokumentteja. Loppupuolella mukaan tulee venytetty ja pateettinen jakso, joka vie hieman elokuvan tehoa. Gary Gray on paitsi palkittu räppivideoiden tekijä myös pätevä isojen elokuvatuotantojen ohjaaja (Italian Job, Neuvottelija), joten hän on juuri oikea mies tämän tuotannon ohjaksiin. The Wall -teoshan pohjautuu Rogerin sodassa menehtyneen isän tarinaan, ja samaan traumaattiseen henkilöhistoriaan paneuduttiin myös konserttielokuvan väliin leikatuissa näytellyissä inserteissä. Ohjauksesta vastaa Uhrilampaista ja hienosta Stop Making Sense -konserttielokuvasta tunnettu Jonathan Demme, mutta lopputulos on silti melko tavanomainen perhedraama, jonka valopilkkuja ovat Streepin yllättävän uskottava roolihahmo sekä nokkela dialogi. Puitteet ovat todellakin kunnossa. Villeneuve on valittu monien odottaman Blade Runner 2:n ohjaajaksi, joten ainakin tuotanto on hyvissä käsissä. Elokuva on ottanut nimensä vuonna 1988 ilmestyneestä N.W.A:n debyyttialbumista, joka järisytti hiphoppiirejä ja koko yhteiskuntaa. Ohjaaja F. Neil Youngin yhteistyökumppanina tunnetun Rosasin roolihahmo on pieni, mutta se tuo mukaan aitoa henkeä. Musiikillisesti keikka oli toisaalta vakuuttavalla ammattitaidolla vedetty toisinto klassikkolevystä ja teki hienoille sävellyksille kunniaa, mutta toisaalta se paljasti karusti, kuinka paljon jäi puuttumaan, kun David Gilmourin lauluja soitto-osuudet vetelivät jotkut peruspätevät jantterit. Ricki And The Flash on omistettu basistia esittävälle Rick Rosasille, joka kuoli pian kuvausten päätyttyä. HHH TEKSTI: JUSSI HUHTALA ELOKUVAT A-PUOLI 16 K ävin elokuvateatterissa keikalla. Sitten tarina saa vähitellen uusia kierroksia ja lopputuloksesta kasvaa komea avaruusseikkailu, jossa yhdistyvät Apollo 13, Gravity ja Interstellar. Kun ruokaa on vain kuukaudeksi ja pelastajia täytyy odotella kenties vuosia, niin sankarimme joutuu miettimään luovia ratkaisuja turvatakseen ravinnonsaantinsa. Matt Damon esittää punaiselle planeetalle loukkuun jäävää epäonnista astronauttia. Etenkin elokuvan alkupuoli sisältää autenttisen tuntuista ja särmikästä kerrontaa. Elokuvilla Insidious, Vangitut ja Enemy vakuuttanut kanadanranskalainen tekijä hallitsee sekä älyllisen draaman että piinaavan jännityksen. Pelkästä keikasta ei tässä yhteensä lähes kolmetuntisessa näytöksessä ollut kyse. Leffateatterissa kiertueen ainutlaatuisen vaikuttava lavastus jättimäisine muureineen ja taidokkaine projisointeineen pääsi hyvin oikeuksiinsa. Väkivaltaisesta huumerikollisuudesta on tehty lukuisia elokuvia, mutta Sicario nousee heti lajityyppinsä kärkeen. Myös audioversio on tulossa vielä tänä vuonna
17 V oi näitä tuhlattuja mahdolli suuksia! Kun Suomi-rock puri ja löi kirjan alaotsikko Kapina-rockin synty, nousu, vaino ja (t) uho lupaa kiinnostavaa lukukoke musta. Kirja on editoimatta ja ilmeisen kiireellä sutaistu, epäjoh donmukainen ja sekava kokoelma erilaisia sattumuksia vuosien var relta. Ter ve anarkismi ja satiirinen yhteis kunnallinen kommentointi musii kin keinoin on yhä käytössä sekin. Nyt käteen jää vain muutama aiemmin lukematon sattumus Moog Konttisen kommelluksista virka vallan kanssa. On absurdi ajatus malli, että suomalainen yhteiskunta 70luvulla olisi samantien taipunut lahtelaisten humoristien vaatimuk siin. Tampere-talon Lipputoimisto 0600 94500 (1,40 €/min.+pvm) APOCALYPTICA The Shadowmaker Tour 2015 Liput alk. Kaikkein vaivaannuttavinta on kuitenkin tekstin katkeruus. Ylväitä lausunto ja heitellään vailla todistuspohjaa suuntaan ja toiseen nolostuttavilla tuloksilla. Takakansi mainostaa rockin kapi nasta kertovaa ennenkuulumatonta materiaalia. 39 € 18.11. Kirjoittajilla ei ole tekstin pe rusteella suomalaisen rockiin ja sen alalajeihin mitään kosketuspintaa 80luvun jälkeen. miten poliisi, verottaja ja katsastus miehet. Se on ai noa tapa miten kirjaan pystyy suh tautumaan: vanhojen ukkojen kep postelujen muisteluna. ANTTI LUUKKANEN MATO VALTONEN, MOOG KONTTINEN, KJELL STARCK: KUN SUOMI-ROCK PURI JA LÖI KAPINA-ROCKIN SYNTY, NOUSU, VAINO JA (T)UHO (BAZAR) ”Vaivaannuttavinta on tekstin katkeruus.” K u v a: So u n d in ar k is to ISMO ALANKO Ismo Kullervo Alanko Liput alk. To disteetkin ovat hataralla pohjalla: asiavirheitä riittää ja muistaakseni sanaa käytetään aivan liikaa. 35 € 31.10. www.tampere-talo.fi 010 346 2000 Hämeenkatu 14 B Tampere sanoin kuvin_10_2015 -taitto_a.indd 17 5.10.2015 9.48. Anssi Kela (2013) 1 Suuria kuvioita (2003) 5 Nostalgiaa (2015) 2 Nummela (2001) 4 Rakkaus on murhaa (2005) 6 3 Aukio (2009) www.soundi.fi/aiheet/rankkaa-rakkaasi Lue Anssin perustelut ja levyjensä suosikkibiisit osoitteesta: 1970-luvun puolivälissä Lahdessa perustettu Sleepy Sleepers onnistui sen ajan ilmapiirissä aiheuttamaan kohun jos toisenkin. Ensimmäisenä urakkaan rohkeni lähteä Anssi Kela, joka pähkäili levynsä tällaiseen järjestykseen. Kirjoittajista ainakin Mato Valtosen ja Moog Konttisen näkö ala ja kokemus povaavat rautaista asian tuntemusta ja hersyviä anek dootteja aiheesta. Tällaista kunnianpalautusta tällä kirjalla tunnutaan silti hakevan. En epäile väitteen todenpe räisyyttä, mutta jos vallankäyttäjät eivät olisi asettuneet Sleepy Slee persia ja muita hulluttelijoita vas taan, olisi systeemin vastustukselta pudonnut pohja. Viinaa on juotu ja poikien kanssa on pidetty hauskaa. Seuraavankin 30 vuoden aikana tässä maassa on tehty eliitin mielestä vaarallista musiikkia. Kun kirja etäisesti koskettaa tee maansa, alkaa hampaiden kirskut telu. Teemaan liittyvät jutut ovat niitä iänikuisia: Sex Pistolsin esiintymi nen kiellettiin, keskiolutta vaadit tiin RKioskeihin ja sitä rataa. Kaikki olivat päähenkilöitä vastaan, useim Anarkistien kadotettu kunnia rankkasi rakkaansa Anssi Kela Soundin netissä alkoi uusi Rankkaa rakkaasi sarja, jossa pyydämme artisteja tekemään sen vaikeimman: laittamaan omat hengentuotteensa paremmuusjärjestykseen. Suurin osa niistä ei liity kirjan teemaan
Silti kävi niin kuin kävi. Kielet laitoin siimasta. Sitä käytin pitkään Räjäyttäjien keikoilla. – Vahvistimena rakas oli treeniksen romukasan alta löytynyt, roskalavalta sinne raahattu FBT:n transistoripeli. Myös Räjäyttäjien seuraava kiekko on tekeillä. Hän myi sen sillä ehdolla että ”en räjäytä sitä”. – Sedän vanha venäläinen akustinen kitara 50-luvulta, joka liimattiin ja ruuvattiin uudelleen kasaan. Teksti: Esa Kuloniemi 18 JUKKA NOUSIAINEN INVENTAARIO #48 A-PUOLI ”Hän myi sen sillä ehdolla, että en räjäytä sitä. Ehkä palaset voi vielä yhdistää. Kotioloissa tärkeitä ovat myös Yamahan pa-mikseri, joka on modattu sopimaan yhteen Fostexin 8-raiturin kanssa ja mainiota puksutusta tulee, yliohjaus on E-liike 10_15 taitto.indd 18 4.10.2015 18.25. Kesällä soitin lähinnä Tokai Firebirdillä, jonka sekä Jussi Lehtisalo että Ville Pirinen olivat todenneet liki soittokelvottomaksi. Ehkä pitäisi vielä yrittää. Sen oli kaveri löytänyt koulun vintiltä puruun peitettynä. Pitkään soitin Eko Mantalla, mutta sen turmelin joskus suutuspäissäni lavalla. Soolokeikoilla käytän Dallas Arbiter Slider -transistorivahvistinta. Samoihin aikoihin teimme mökillä kitaran vanhasta kattolaudasta, kaikukopaksi PuuCee Super -pönttö. Silti kävi niin kuin kävi.” J ukka ja Jytämimmit on historiaa, mutta Jukka Nousiainen valmistelee uutta soololevyä. Kaula vaan meni melkein heti poikki keikalla vahingossa (kun heitin sen maahan ja astuin päälle). Minusta sillä oli ihan hyvä soittaa, mutta paskaksihan sekin meni, täysin päreiksi. Kun se pimeni toisen kerran, en jaksanut enää korjauttaa. Tällä hetkellä on käytössä Turkista muutama vuosi sitten hankittu Egmondin sähkökitara. – Ensimmäinen, jonka osasin kokonaan oli Hurriganesin Keep On Movin’. Skobena on Virtasen Keijon vanha, omatekemä sininen kaappi jonka elementit näyttää ja kuulostaa samalta kuin koti-Hammondeissa. E-Liike > Tällä palstalla matkataan musiikin juurille. Siitä lähti täysillä järjetön rutina ja ulina. Aiemmin käytin Viitasaarelta kirppikseltä löytynyttä Landolaa, johon laitoin humbukkerimikin ja joka kuulosti aivan mahtavalta. Veljen kanssa saimme yhteiseksi joululahjaksi Falcon-sähkökitaran ja Marshallin 25V Valvestate -vahvistimen. Kännipäissäni pistin sen päreiksi ja kyllä harmittaa. Ihania. Rock Siltaselta (Räjäyttäjien basisti) olen lainaillut Fenderin Pro Reverbiä, mutta koska selkäni ei tunnu kestävän sen kantamista, hankin viime keväänä jytähommiin Whitenupin, joka myös on älyttömän painava, ja nyt äskettäin Music Manin Sixtyfiven, joka on vähän kevyempi, mukavan tuntuinen laite. – Efektilaitteita olen aina karttanut. Sillä aion soittaa seuraavan levyn viimeisen kappaleen pohjat. – Sekalaisilla kitaroilla, mikä nyt sattuu toimimaan. Se löytyi lähinnä vaatteita myyvän vintagekaupan seinältä pölyn alta, mutta toimi ja on hyvä soittaa. 2 Ensimmäinen oppimasi biisi. 1 Millaiset olivat ensimmäiset soittovehkeesi. Kaveri sai sen korjattua, mutta sittemmin huomasin, että mikit piippaa ikävästi. Nyttemmin olen hankkinut muutaman pedaalin, tärkeimmät ovat kaverini Manu Liiran tekemät laatikot, joista tulee kauhea pärinä ja pauke. 3 Millä laitteilla vedät nykyisin. Olin 11-vuotias. En tykkää siitä, että soittimia rikotaan, en tee sitä tahallani, joskus niin vaan käy. Eli älyttömän hienolta. Siitä on yksi mikki tuossa Egmondissa nyt. Olen saanut Joni Ekmanilta (The Achtungs, Lähtevät Kaukojunat) kaksi kitaran raatoa, joista otin mikkejä tähän Egmondiin väliaikaisesti
– Ihan sattumankauppaa. 6 Tallenne jolla laitteesi soivat ikimuistoisimmin. En ole vielä kirjoittanut suomalaisen Mad Professor -firman tuotteista. Johtavuusominaisuudet saadaan siirtymään myös laitteisiin ja johtimiin, joihin Red-kaapeli on kytketty, jolloin laitteiden hyötysuhde ja lineaarisuus paranevat. oli 12-kielinen kitara. Nyt on aika menettää neitsyys uuden Red Cable -judanssin myötä. Useimmat soittimeni ovat jostain löytyneitä, tai kirpputorilta tai jotenkin muuten halvalla vastaan sattuneita. Yleensä en kuitenkaan löydä soitinkaupasta muuta ostettavaa kuin kieliä. Laitteet toimivat viileämmin ja niiden käyttöikä pitenee. – Kenen vaan sellaisen, jonka kanssa oltaisiin näillä samoilla vajavaisilla ymmärryksen tasoilla. 7 Huollatko kalustosi itse vai käytätkö jotain tiettyä soitinkorjaajaa. 10 Kenen kanssa haluaisit vielä soittaa. Se on kokeilemisen arvoinen asia. Mottona oli, että kun ei intialaisia muusikoita ollut käytettävissä, niin vedän itse. 9 Mitä ilman et koskaan lähde keikalle. Punaisen, vaikuttavan kokoisen letkun luvataan parantavan kitaran soundia lisäämällä ”makeutta”, voimaa ja sustainia ilman mitään virtalähdettä. HEMMO PÄIVÄRINNE, E-liikkeen laitearvioija tin, jonka päällysvinyylin tuoksu vei takaisin 1970-luvun alkuun. Hyötysuhteen paraneminen on laitekohtaista, mutta tyypillisesti 15-20 prosenttia. – Johdin siirtää signaalia häviöttömämmin ja signaalin kulkunopeHyventäjä us kasvaa. 8 Vintage vai uusi soitin. – Tärkeintä minulle on aina biisien moodi, toteaa Rantamäki. Hinta on tosin hieman korkea (169 euroa/kpl). Mad Professorin Harri Koski valaisi asiaa kertomalla, että kaapelin sisältämän teknologian on kehittänyt kuopiolainen Spindeco Oy. Yleensä nämä vaan tulee vastaan ja tykästyn. – Räjäyttäjien levyillä on parhaat kitarajutut ja tähän saakka pisimmälle viedyt äänisekoilut. Toisin sanoen laitteet tuottavat suuremman ulostulotehon samalla ottoteholla kitarassa, tai muussa sähköisesti vahvistettavassa soittimessa. Helsingissä oli Kirjasto 10:ssä kesällä näyttely, sain avajaiskeikalla ison mukillisen plektroja palkkioksi, niitä on vieläkin jäljellä. Synnyin siinä lähellä Äänekoskella ja muutin neljävuotiaana Stadiin. – Patentoidulla SpinX-kvanttitason nanokäsittelyllä saadaan johtimen varauksenkuljettajat järjestäytymään samansuuntaisiksi, jolloin niiden johtavuusominaisuudet paranevat, Koski kertoo. Mutta kuuleeko muutoksen korvalla. Kun on nähnyt skeneä jo 1960-luvun puolivälistä alkaen, oli herkistävä kokemus ostaa Marshall JTM 45 -vahvisH ävettää. Jos jonkun ihan hankkisin, niin kyllä sen pitäisi olla vanha, millä on joku tarina. Nykyään on kiva olla mukana ne kamat joilla kotonakin rimputtelee. Intialaiset soittimet sitar, dilruba, sador, swarmandal ja tampura tulivat soundipalettiin lukiessani Geoff Emereckin inspiroivaa kirjaa Here, There And Everywhere, joka kertoo The Beatlesin merkittävimmistä levytyssessioista nuoren äänittäjän silmin. 4 Miksi juuri nämä. Mukaan olen napsinut kasettikokoelmistani Leo Mellerin hokemana sanaa ”jytä”. Ehdin perehtyä intialaisiin soittimiin sen verran, että niistä sai oikean soundimaailman palvelemaan yleistunnelmaa. Erinäiset kaverit ovat auttaneet. Omasta jäljestä kertonee se, että yleensä muut ei niinkään tykkää soittaa minun soittimilla. 19 ILKKA RANTAMÄKI Dark Country All You Need Is Wah Records K u v a: O lli Su lin I lkka Rantamäen uutuus sisältää upeita tunnelmia ja dramaattisia kontrasteja. Oli vapauttavaa huomata prosessin edetessä mistä oikeasti pidän ja mikä minua liikuttaa niin, että voi tulla jopa tippa linssiin. Sähkökitaroita lisättiin pääasiassa vasta muutettuani Turkuun 2014. Itse asiassa valmistaja suosittaa kahden punakaapelin käyttöä, mutta minä hillittömyyksien ystävänä laittaisin ketjuun peräti neljä piuhaa. Tämä tarkoittaa parempaa dynamiikkaa, kielten balanssia ja soittotuntuman paranemista. Onneksi yleensä ystävällisiä ihmisiä löytyy. Toinen tärkeä tunnelmien luoja Teos, jossa on tunnelmaa mukava ja väärin (eli oikein) käytettynä feedbackin kanssa leikkimällä ei tarvitse erillisiä syntetisaattoreita laisinkaan. Merkillä ei niin väliä. Aktiivipeleissä noilla ei ole niin suurta merkitystä, mutta tieteellinen evidenssi on siis ok. Vahvistimien kytkentöjen toiminta optimoituu ja signaalin kulkunopeus sekä transienttien nousunopeus paranevat, vahvistin soi samalla voimakkuudella kovempaa eli dynamiikka paranee. – Menköön vaan kaikki kunhan itte pääsis pois. Varmaan ekalta lp:ltä löytyy parhaat: Veen päällä savuu -kitarat ja Piimää ja carilloo -kollaasimiksaus, sekä toisen puolen lopulla oleva, ennen viimeistä kappaletta tuleva kollaasi, jossa Räjäyttäjät soittaa ja laulaa nauhalla etuja takaperin. – Pääroolissa olivat akustiset soittimet ja varsinkin mandoliini, jota en ollut koskaan aiemmin soittanut, saati omistanut. Sen soundimaailma tuli Jimmy Pagelta ja Rod Stewartin Every Picture Tells A Story -platalta. Vai kenties käsityönä tehty. No, fysiikan perusteita ymmärtävä toki tietää, että vastus ja induktanssi vaikuttavat erityisesti korkeiden taajuuksien toistoon passiivisessa systeemissä. – En ole paljoa korjautellut, kaikenlaista korjattavaa kyllä piisaisi. Levyn avauspiisi Return To The Countryside Mansion kertoo sekä musiikillisesta että myös fyysisestä kotiinpaluusta, tässä tapauksessa Keski-Suomen maisemiin Viitasaarelle. – Olen lähtenyt ilman kitaraa, vahvistinta ja piuhoja, plektraakin pitää yleensä lainata basistilta tai yleisöstä. – Olen huono järkihankinnoissa. E-liike 10_15 taitto.indd 19 4.10.2015 19.19. Itsekin olen rakennellut ja korjaillut. Kuulin punaista kaapelia käytettäessä selkeän muutoksen parempaan. Vaikka kyseessä on kitaristin soololevy, vaikuttaa teos ennen muuta sävellystensä kautta. Passiivipelien ”hituvirtaan” vaikuttaa siis aika pienetkin jutut, koska signaali vahvistetaan tuhansia kertoja voimakkaammaksi etuja päätevahvistimessa. Red Cable on lyhyt passiivikaapeli, joka kytketään kitaran ja vahvistimen väliin. – Esimerkiksi Wind Howls The Blues onnistui tässä mielessä. Olen muuten varma, että Red Cable tekee minusta myös paremman ihmisen. Lisäksi muun muassa äänenvärisäätimien toiminta ja tarkkuus paranevat. 5 Minkä soittimesi tai soittovälineen pelastaisit palavasta talosta
Hän viritteli kitaraansa jatkuvasti uuteen uskoon. Rumpali Danny Spencer kertoi äitinsä olevan suomalainen ja siksi hän tunsi Suomessa olevansa ikään kuin emämaassa. K u v a: So u n d in ar k is to naamakirja_ulmer.indd 20 2.10.2015 15.07. Noudatin pyyntöä. Hendrix on kuollut Seuraamme liittyi Bloodin vanha soittokaveri Detroitista. Huimaa presenssiä huokuva Blood on kuin Skip James ja Howling Wolf tekisivät vallankumousta Ornetten ja Coltranen kanssa, tai niin kuin Mississippin takimmaisessa telttakokouksessa vedettäisiin tripit. Sisällä hän taputti pöytää, jolla lepäsi hänen huilunsa ja nuottipapereita, joihin hän oli juuri kirjaillut uutta sävellystään. Mulla on vähän kokkelia. Mieleen tuli Blind Willie Johnson tai joku muu menneen maailman todellinen bluesmies. Jo Focus Novii -bändissään uusia Ulmer on löytänyt uusia ilmaisu keinoja musiik kiinsa hyvällä menestyksellä jo useilla vuosikym menillä. Hmmph, mutisi Blood, musliminimeltään Damu Mustafa Abdul Musawwir. Sekä sointi että soittotyyli muuttuivat täysin ainutlaatuisiksi eikä hän tehnyt sitä hankkimalla aina vain uusia efektilaitteita, vaan ajattelemalla musiikkia uudella tavalla. Ettei tämä tosi tarina alkaisi elää omaa elämäänsä, niin mainittakoon, ettei seurannut useamman tunnin yöllinen sessio mennyt minkäänlaisiin tolkuttomuuksiin, vaan sisälsi runsaasti älykästä keskustelua, vaikka kieltämättä korkealla oltiinkin. Sisältä kuului huilunsoittoa. . Muutaman sekunnin päästä huilu vaikeni, ovi avautui ja minua katseli kookas musta mies, jolla oli yllään ainoastaan alushousut ja värikäs afrikkalainen kalotti. Sehän on vaan uskontoa. . Siinä kaikki. Vaikka kukaan ei olisi kiinnittänyt häneen mitään huomiota Köyliön rautakaupassa, monissa mehuissa marinoitu herra Spencer oli hillityn pintansa alla todellinen alan mies. Jaa-ha, no... Äärimmäisen herrasmiesmäinen Danny oli aivan mahtava tyyppi ja loppuillasta niin high, että kirjaimellisesti värähteli. Etelä-Carolinassa 1940-luvun alussa syntynyt mies nimittäin aloitti laulamalla gospelia jo alle 10-vuotiaana isänsä johtamassa Southern Sons -ryhmässä. Jotkut uskoo moniin jumaliin, mä rukoilen vaan yhtä. Muutettuaan ensin Pittsburghiin ja sitten Ohion Columbukseen ja Detroitiin ohjelmassa oli r&b-, soulja jazz-kokoonpanoja, bebopia ja funkia. Hei man, tuu sisään, kitaraguerrilla ja free bluesin suurvisiiri James ”Blood” Ulmer jatkoi ja vinkkasi päällään peremmälle. Eikä mitään muuta. Tota noin... 1971 Blood asettui New Yorkiin, missä hän soitti Art Blakeyn, Rashied Alin, Paul Bleyn ja Larry Youngin bändeissä. Tajunta räjähti 1972, kun Blood tutustui Ornette Colemaniin, jonka ensimmäisenä kitaristina hän sitten toimi jokusen vuoden. Mä panen sen tähän, ja tuota pikaa, man, me ollaan kaaaauukana poissa. Ulos kirkosta Kun äkkäsin pöydällä Koraanin ja sen vieressä pienen kirjasen, jossa kerrottiin muslimien päivittäisten rukousten oikeat ajat ja suunnat (Mekkaan päin) kaikkialla maailmassa, kysyin, kuinka kauan hän on ollut muslimi. 20 21 Jussi Niemen naamakirja > Veteraanitoimittaja kertoo uransa tähtihetkistä. . Blood tuijotti hetken hiljaa lattiaa, nosti sitten päänsä, katsoi minua suoraan silmiin kuin lapsi ja sanoi: Hendrix on kuollut. Pian hän siirtyi bluesiin ja teininä doo-woppiin aika maineikkaassa Del-Vikingsissa. Nyt sä pistät douppis tohon. . hyvä on sitten... Puhumattakaan sydämellisen lempeästä ja lapsenomaisesti spontaauria etsinyt Ulmer omaksui Ornetten harmolodisen soittonäkemyksen ehkä syvemmin kuin kukaan muu. – Varmaan aika kauan, mutta aloin harjoittaa uskontoa vasta hiljattain. Missä sun eväät on, man, äijä mörisi viiden sekunnin hiljaisuuden jälkeen Syvän Etelän tyyliin äänellä, jollaisia ei enää tehdä. Hartiat olivat kuin ladon ovet. Mulla on vain pieni pilven nökäre, jolla pitäisi voimistella koko festivaali, vastasin varovaisesti, avausrepliikistä hiukan yllättyneenä. Minun kirjoissani ei ylemmäs pääse: free blues syntyy kun edistyksellinen ajattelu kohtaa syvät juuret. Uskonnosta puheen ollen, seuraavana päivänä kun menimme Hesaria edustaneen ystäväni Heikki Hellmanin kanssa ”virallisesti” haastattelemaan Bloodia James Blood Ulmer Free bluesin ylipap pi nista Bloodista, jolla voi sanoa olevan totaalinen kokemus afro-amerikkalaisesta musiikista. Minua kiinnosti kovasti, miksi gospel/blues-veteraanista tulee muslimi ja miten se hänen tekemisiinsä vaikuttaa, mutta kun tiedustelin asiaa, Blood katsoi minua kummastuneena. Hei man, ei se mikään iso juttu ole. Teksti: Jussi Niemi A-PUOLI K oputin hotellihuoneen oveen Yyterissä 1983 Pori Jazzissa. Hendrix – josta edelleen hienoin tuloksin levyttävä Ulmer nyttemmin totesi, ettei kitaransoiton tekniikka ole Jimin kuoltua kehittynyt oikeastaan ollenkaan – oli minusta niin ilmeinen Bloodin sielunveli, niin erilaisilta kuin he kuulostavatkin, että kysyin Jamesilta, mitä hän Jimistä ajatteli.
HURJINTA MUSTAA FUNK-ROCKIA James Blood Ulmer: No Escape From The Blues – The Electric Lady Sessions (2003) LIEKÖ YLLYTYKSELLÄNI tä hän suuntaan ollut vaiku tusta, mutta joka tapaukses sa Blood on tapaamisem me jälkeen päästänyt blues/ laulupuoltaan alati voimak kaammin esiin. Mutta kun jazzhenkilöt (si tä sanaa hän käytti) hermostuu laulami sesta. Tiedä sitten nykyään. . . Huomasitteko te sen. Minä kuulen siinä paljon bluesiakin. Vähän myöhemmin puhuimme Bloo din levyistä. Blood kehräsi, kun sanoimme huo manneemme. Nimiraidalla johtajan kitara ja takametsien baptistikirkosta muistut tava laulu tulevat päälle kuin hurrikaani mieli puolisena riffidraamana. . Esimerkiksi soololive Birthright (2005) on huippukamaa. Kolme raitaa on mehe viä duettoja Queen Estherin kanssa. 20 21 hänen traileriinsa, vedin esiin hänen juurensa kirkossa. Hienosti, mutta en mä näe siinä mitään pointtia, hän totesi kui vasti. Sitten hän alkoi pohtia aihetta vakavasti. Joka jätkähän siellä lauloi, Blood vähätteli. Mutta mun musa on tavallaan ”after the blues”. Katsokaas, kirkko ikään kuin nappasi ihmiset muista jutuista omaan juttuunsa. Yritän tehdä musaa, joka panee jengin liikkuun, mut ta ei millään määrätyllä tavalla. Joo, mä haluan tanssia kovaa, äijä nauraa kähisi ensin, mutta jatkoi sitten tosissaan: . . Tosi blues on sellaista kuin Johnny Wil son ja Alton Smith – pari kovaa kitaristia kotopuolessa – veti kännit, riiteli mui jiensa kanssa, meni sitten kuistille kita roineen ja heitti pikku hönössä ihan us komatonta kamaa... Raju kuvaa tätä funkin, free jazzin ja rockin syn teesiä alakanttiin, ei heikkohermoi sille. ”Ei se mikään iso juttu ole. Se on tavallaan vähän arabialaista tai isla milaista. . Isoimmillaan kattaus sisältää harp pua, mandoliinia, viulua ja trumpettia, mietiskelevää Trouble In Mindia säes tää tambura. Tarkoitatko, että kirkko (jonka olen naista vaikutusta Amerikassa r&b:n, soulin, funkin, bluesin ja rock’n’rollin kin kehitykseen ei voi kiistää) tavallaan tappoi muuta musiikkia. Esimerkiksi Tony soittaa vaan van hoja kliseitään. Tämä ilmeisesti osui. Justiinsa sitä mä tarkotan! Bluesin jälkeen Hetkeä aikaisemmin Hessu kysyi juuri päättyneen keikan innoittamana, yritti kö Blood luoda tanssimusiikkia. Kyllä kai, kaikillahan sitä... Tässä ki taraa, banjoa ja sitaria soit tavan Living Colour kitaristi Vernon Reidin tuotannolla on syntynyt jo useampi blueskiekko, joista tämä on toinen ja hienosti monipuolinen esi merkki siitä, miten bluesia voi tehdä yhtaikaa syvästi ja luovasti. Are You Glad To Be In Americasta Bloodilla on ehkä liiankin monta versiota, mutta tässä kuultava sooloversio mykistää puoliafrik kalaisella country bluesillaan. . Koko paket ti nostaa sykettä takuuvarmasti. Sam Sandersin tenori liittyy jouk koon Moonbeamilla, psykedeelisellä Fun Housella Ali runoilee Hendrixin ja Last Poetsin hengessä. Blood taipui kaksin kerroin käheään naurukohtauk seen, ojensi minulle ison kämmenensä, johon mäjäytin alavitosen niin, että nauhalla se pamahti kuin pistoolin lau kaus. Liian vähän! Sinun tyylisesi laulu on nykyään niin harvinaista kauraa, että si tä pitäisi viljellä enemmän. Vahva on toinenkin sooloraita Satisfy (Story of My Life). Todella trippaavien kosketinten värjäämä surullinen Ghetto Child murtaa kaikki suojaukset. Sehän on vaan uskontoa.” James Blood Ulmer: Black Rock (1982) JOS PIAN sessiomme jäl keen ilmestynyt Odyssey viulisti Charles Burn hamin ja rumpali Warren Benbown täydentämällä bassottomalla triolla tarjosikin omanlaisensa huipun itämaisine ja jopa kantrivaikutteineen, niin rockvirittynyt kuulija ei voi jäädä kylmäksi Black Rockille, joka painotti selkeämpiä lauluraken teita ja Bloodin kiihkeän takkuisesti tikkaavaa, ajoittain wahwahin sävyttämää kitarointia Ronnie Draytonin rytmikitaran tuella. . Missään tapauksessa en pyri mihinkään discoon tai hop & skip (hip hop) meininkiin. Hän kertoi tulevalla Odysseyalbumillaan laulavansa kolme biisiä. Who’s Been Talkin’in Blood melkein kuiskaa alarekisteristään suoraan ihon alle. Herkempää otetta löytää Irene Datcherin laulama Family Affair ja yhdessä duettoiltu Love Has 2 Faces. Että onko mulla blues. En nen vanhaan vanhoilla äijillä oli todel lista bluesia, eihän tällaiset nuoret kun dit… (omia sanojaan ihmetellen) Tai siis enhän mä enää nuori ole, mutta siis mun ikäset on päässeet helpommalla. VINO, MUTTA SYVÄ JUURIHOITO naamakirja_ulmer.indd 21 2.10.2015 15.07. Jazzin superbändi ei suuremmin Bloodia liikuttanut. Pitäisiköhän mun seuraavaksi tehdä pelkkiä lauluja. Se sana tuo mulle ihan määrättyjä mielikuvia. Myöhemmin katselimme yhdessä VSOP:n (Herbie Hancock, Wayne Shor ter, Freddie Hubbard, Ron Carter, Tony Williams) keikkaa. Kahden rumpalin tandem löytää outoja tahtilajeja, jotka käsittämät tömän aliarvostettu Amin Ali suolaa jäätävän funkyillä bassoiskuilla. Yeah, yeah, hän nyökytteli päätään innokkaasti. Näetkö musiikkisi tribaalisena, minä jatkoin. . Ai jaa. Mutta kun mä en ole ikinä edes hönössähhähhäh, Blood hekotti taas. – Ei ollut vaihtoehtoja, oli pakko! Mutta mä olin ainoa meilläpäin, joka selvisi sieltä ulos luomaan uutta musiikkia. . Kyllä siinä sellaisia piirteitä on. Oletko soittanut sitä paljon
22 Teksti: Jussi Niemi Kuvitus: Ville Pirinen Soundi-haastattelu Soundi-haastattelu >> haast_wilko johnson_b.indd 22 2.10.2015 15.15
Hän vastaa kaikkeen kiertelemättä tanakasti etelä-lontoolaisella aksentilla, tiuhaan itselleen tai tilanteille nauraen. Wilko pestattiin 2010 menestyksekkääseen Game Of Thrones -tvsarjaan mykäksi psykopaattipyöveliksi, koska ”ne halusi häijynnäköisen tyypin, joka tuijottaa ihmisiä murhaavasti ennen kuin telottaa ne kirveellä. Se on melkoinen psykologinen vuoristorata, kun ihminen saa ensin kuulla hänellä olevan liian pitkälle päässyt haimasyöpä ja 10 kuukautta elinaikaa, ja 15 kuukautta myöhemmin ilmoitetaan, että hänet voidaan sittenkin leikata, rankalla riskillä tosin, ja leikkauksen jälkeen kerrotaan, että syöpä saatiin kokonaan pois eikä kuolemantuomio enää päde. Usein puhe tulee hyvin nopeasti, villisti elehtien ja ilmehhaast_wilko johnson_b.indd 23 2.10.2015 15.15. Ja todella intensiivinen. Feelgoodissa maineeseen noussut kitaristi Wilko JohnHarva on moista kokenut. Ymmärrän sarjan roolittajaa, mutta tosielämässä tämä maanisen tuijotuksen kalju mestari on häikäisevän sydämellinen, välitön ja hauska ihminen. 23 M inulla on ollut onni saada jutella monien vaikuttavien ja melkoisia vaiheita eläneiden ihmisten kanssa, mutta ärhäkän niukalla brittiläisellä rytmibluesillaan ja tylyn haastavalla asenteellaan punkille suuntaa näyttäneessä Dr. Lähes parituntinen haastattelusessiomme oli unohtumaton elämys. Wilkolla ei tunnu olevan minkäänlaisia suojavirityksiä. ”Kukaan ei soittanut sellaista musaa eikä kukaan näyttänyt meiltä.” son (68), jonka sormin rämpytetty ”soolokomp paustyyli” on täysin ainutlaatuinen, on ehdotonta kärkikaartia. Mähän tuijotan ihmisiä murhaavasti kaiken aikaa, joten se oli helppo nakki mulle”, kommentoi mies, jonka karismalle ja verbaalisuudelle olisi tilausta moneen muuhunkin rooliin
gangsteri. Samana päivänä 1972, K u v a: So u n d in ar k is to K u v a: M ik ko M er il äi n en haast_wilko johnson_b.indd 24 2.10.2015 15.15. Koulupoikabändeissä soitin pieniä paikalliskeikkojakin. 24 > Soundi-haastattelu kun sain sen duunin, tapasin kadulla Lee Brilleauxin (Dr. Feelgoodin laulaja), joka oli mua neljä viisi vuotta nuorempi. Feel goodin basisti) Sparko ilmestyi mun ovelle ja kysyi, haluanko liittyä niiden bändiin, ja mä halusin. Kuolema buustaa uraa kummasti.” sa raitapuvussa, tukka lyhyeksi leikattuna. Mutta vähän myöhemmin (Dr. – Mutta palatakseni siihen myöhempään tapaamiseen: mä olin silloin hippi, pitkä letti ja kaikki alan kuteet, mutta Lee – se oli silloin 19 ja kirjurina asianajotoimistossa – käveli mua vastaan kolmiosaisestien. Valmistauduin sessioon huolella ja aikomukseni oli kysellä Wilkon harrastuksistakin: tähtitieteestä ja maalauksesta, mutta aika hujahti niin nopeasti Wilkon vastaillessa vuolaasti, ettemme olleet vielä ehtineet noihin aiheisiin, kun sattuvasti nimetyn Still Kickin’ -kiertueen Suomen osuuden järjestänyt Robban Wentus Blues Bandista tuli sanomaan, että Wilkon pitäisi varmaan jo päästä vähän lepäämään ennen keikkaa, joka olikin hieno. Se opettaa klassisen kitaran soittoa ja on hyvin tyyni persoona. ”Olen viime aikoina soittanut paljon isompia keikkoja kuin koskaan. Yks niistä oli Lee ja se teki heti muhun vaikutuksen persoonansa intensiivisyydellä. Hain soittajia ilmoitustaululla, mutta kun ketään ei ilmaantunut, lakkasin soittamasta joksikin aikaa. Kuuntelin niitä ja aloin tsekkailla amerikkalaista bluesia ja r&b:tä, joista Stonesin musa lähtee. Sisko on joten”Kuolleista palannut” Wilko Tampereella syyskuussa 2015. . Aloitetaan alusta. Oh man, hyvin opettavainen! Mulla oli 70 puntaa, kun lähdin sinne maitse reppu selässä Turkin, kin häipynyt mun elämästä, mutta vain vuoden nuoremman velipojan kanssa me ollaan läheisiä. 1967 menin Newcastlen yliopistoon opiskelemaan englannin kieltä ja kirjallisuutta. Jo muutama vuosi aikaisemmin, kun me soitettiin veljeni kanssa jug-bändillä Canvey Islandilla meren rannassa, siihen tuli jotain pikkupoikia. Täysin toisenlainen kuin meikä (itseironista naurua). Milloin ja mitä kautta musiikki tuli elämääsi. Ihan tavallinen työväenluokkainen koti Canvey Islandilla, se on Thamesin suiston saari muutama kymmenen kilometriä Lontoosta. 13–14-vuotiaana aloin ajatella peilin edessä poseeraillen, että näytän hyvältä kitaran kanssa, saisin varmaan mimmejä hyvin. Okei, mä ajattelin innoissani, mutten sanonut mitään eikä sanonut Leekään, vaikka me jutskailtiin siinä hyvän aikaa. Lee kertoi, että sen bändi oli kehittynyt sähköiseksi r&b-bändiksi ja että niiden kitaristi oli just lähtenyt. Se kyseli kauheasti musiikista, halusi todella tietää. . Toisinaan hän yhtäkkiä hiljenee toviksi tuijottamaan suu auki eteensä muistellessaan, miten jokin tarkalleen meni tai miten hän asian todella kokee. Mulla on vanhempi sisko ja nuorempi veli. Jumaliste, se näytti niin ilkeästi coolilta, melkein kuin joku... Musiikki vei entisen opettajan ja hipin mennessään. Millainen Intian matkasi oli. Monista kiinnostavista aiheista kuitenkin puhuttiin ja jokunen yllätyskin keskustelussa paljastui, mutta bongatkaa ne itse. Siihen suuntaan mennessäni opettelin soittamaan kitaraa. . Elettiin Beatlesin ja Stonesin aikaa. Millainen oli lapsuutesi. Näin se meni. Yliopiston jälkeen lähdin Intiaan ja Nepaliin muutamaksi kuukaudeksi ja kun palasin kotiin, äiti oli virittänyt mulle opettajan paikan. Stonesin musiikki puhutteli mua enemmän
LIM tulostus.indd 25 2.10.2015 15.31
Hetkeä aikaisemmin olin ollut opettaja ja nyt soitin siellä valtavalle yleisölle. Ramppasin päivittäin Britannian lähetystössä pyytämässä apua, mutta ne mulkut ei auttaneet mua mitenkään. Tavallinen kansa haluaisi vain elää elämäänsä kuten mekin. Näin kerran uutisissa raportin yhdestä pikku kaupungista, jossa mä silloin kävin. Millainen opettajan urasi oli. . Pääesiintyjinä oli Little Richard, Jerry Lee K u v at : So u n d in ar k is to Soundi-haastattelu > haast_wilko johnson_b.indd 26 2.10.2015 15.15. Sano muuta! Nykynuorten on vaikea käsittää sitä. MC5 haastoi yleisön. . Sinne mennessä nukuin jollain bussiasemalla ja kun heräsin, olin tullut, vittu, sokeaksi! Pääsin jotenkin vesihanalle ja ilmeni, että hyttyset oli purru mua niin pahasti, että silmät oli turvonneet umpeen. Keitä näit. Afgaanit on hurjaa porukkaa, joka Lewis, Bo Diddley ja Chuck Berry. Kramer osoitteli jengiä kitarallaan kuin kiväärillä ja laukoi menemään. Muddy Watersin, Son Housen... Milloin Dr. Musta se oli fantastista! Mutta yleisössä oli paljon teddyboyta ja ne alkoi heitellä MC5:ia tavaroilla ja buuata, koska se oli psykedeelistä kamaa ja ne vihasi sitä. äijällä on ase, mutta ne oli mukavia ihmisiä ja nyt ne on kärsineet vuosikymmeniä järjettömästä sodasta, jota kukaan ei tajua. Tietysti siihen on vaikuttanut jollain tavalla kaikki, mitä olen diggaillut. – Jossain vaiheessa mun rahat loppui ja Englannissa oli silloin postilakko. . Se ei onnistunut, mutta kylkiäisenä syntyi oma tyylini. Tietenkin musiikissa pitää olla aitoa intensiteettiä ja niillä oli. Silloin tajusin, miten tärkeää rockissa on luukki ja tapa, jolla esiinnytään. Bombay, Delhi, Goa ja lopuksi päätin vielä käydä Katmandussa Nepalissa. En saanut yhteyttä kehenkään. Ne huuteli mulle aina naureskellen, että ”mitä hippi!”, mutta jotenkin mä tulin ihan mukavasti toimeen niiden kanssa. Se johtui siitä, että me säestettiin Heintzia (saksalaissyntyinen brittirokkari soitti Telstarilla Tornadosin jäsenenä, isoin soolohitti Just Like Eddie). Asuin yhdessä hotellinmurjussa ja onneksi siellä oli yks oopiumia poltteleva saksalainen, joka aina välillä antoi mulle jugurtin ja pari banaania. Olen yhä kiitollinen sille jätkälle. Vituttaa, kun missasin John Näistä Dr. . Se sanoi, että ne olisi voittaneet yleisön puolelleen, jos aikaa olisi ollut enemmän, mutta mä sanoin, ettei se onnistuisi, koska kyse oli teddyboyseista ja ne on ääliöitä. Jälkimmäisen tilanne surettaa mua suunnattomasti. Ajattelin siinä lavalla, että ”wau, täähän on oikeastaan aika kivaa”. Sen sijaan rehtori ei hyvällä katsonut mun ulkonäköä, ja kun Dr. On mahdotonta nähdä Bo Diddley niin, ettei omaksuisi häneltä jotain. Osa oppilaista oli skinheadeja, ja mä olin hippi. Olin kuunnellut MC5:n levyjä jo sitä ennen, mutta ainoa tyyppi, jota yritin tietoisesti matkia, oli Johnny Kidd & The Piratesin kitaristi Mick Green. 26 ”Aloin ajatella peilin edessä poseeraillen, että näytän hyvältä kitaran kanssa, saisin varmaan mimmejä hyvin.” Iranin ja Afganistanin läpi. Funtsin, että se oli varmaan eka amerikkalaisbändi ja juoksin katsomaan. Feelgood muistetaan: Wilkon maaninen liikehdintä ja tuijotus sekä Lee Brilleauxin gangsterimainen coolius olivat jäljittelemättömiä tavaramerkkejä. . – Sitten tapahtui jotain todella merkittävää. Toisekseen, nythän ei ole mitään asiaa Iraniin ja Afganistaniin. Kun ajattelee tuota nykyajan kommunikaatiota vasten... Feelgood tienasi jo vähän keikoilla, niin lähdin sieltä. Sitä kesti kaksi lukukautta. Aika pian sen jälkeen (1972) me päästiin, ihme kyllä, soittaan Wembleyn stadionille. Bang! Se oli MC5, hurjaa meininkiä! Wayne Kramerilla oli musta puku ja naama maalattu kultaiseksi niin kuin Tutankhamonilla, komppikitaristi oli pukeutunut Silver Surferiksi ja sitä rataa. Kuulin bäkkärille jotain villiä soundia. Se keikka muutti mun elämän. Itse asiassa mä tykkäsin siitä hommasta, vaikka se oli aika rankka paikka. Feelgoodilla alkoi todella tapahtua. Mahtava asenne! Tutkitko enemmänkin Kramerin soittotyyliä. 1960–70-luvuilla Euroopassa kävi paljon kovia bluestyyppejä. Venäläiset oli pommittaneet sen täysin sileäksi. Keikan jälkeen menin kehumaan bändiä Kramerille
Sitä ei unohda koskaan. Mutta siis monia legendaarisia hahmoja. Milloin leikkasit tukkasi. Sitä kesti pari, kolme vuotta ja sitten lopetin. Yliopistoaikanani otin todella voimakkaita matkoja sokeripaloissa, silloin LSD-annokset oli paljon vahvempia kuin nykyään. Jäähyväisiä ei Tampereen Klubilla tammikuussa 2014 sittenkään vietetty. Kun me palattiin Valloista Lontooseen, punk oli todella iso juttu. Se sanoi mulle (matkii paksua geordie-murretta), että ”mää näin tossa yks ehtoo uuden pumpun, jonka nimi oli Sex Pistols.” Wau, loistava nimi bändille, mä ajattelin. Metsäänhän se meni. Se voima ja intensiteetti, jonka ne teki vain kitaralla ja laululla. Oh man!!! (huitoo kuin palava kaatumatautinen) Ajattele, että me nähtiin ne! Se on niin tärkeää, että on päässyt todistamaan tuollaisia ihmisiä livenä. Mutta lopetin sen, kun aloin opettajaksi. Olen normaalisti aika synkkä luonne ja kun otin vauhtia, tunsin yhtäkkiä olevani tappi saluunassa ja pystyväni vaikka mihin. 60-luvulla oli järjettömästi kovia juttuja: Dylan, Hendrix, ties mitä. Kukaan ei soittanut sellaista musaa eikä kukaan näyttänyt meiltä. Ihmiset, jotka dissaa sen pelkkänä hörhöilynä, ei tiedä siitä mitään. Lavalla me oltiin aika anTämän piti olla Wilkon viimeinen keikka Suomessa. Se oli erittäin kiinnostavaa. No, anna vähän vauhtia, mä sanoin. Feelgoodilla soittaa tiukkaa rhythm & bluesia, niin muut bändit vähän naureskeli meille, koska me oltiin niistä niin vanhanaikaisia. Siitä kuulee, että siinä on vain neljä ukkoa soittamassa rockia studiossa, ilman päälleäänityksiä. Ne oli kaikki käyneet Dr. Siinä ei lakaista mitään maton alle, vaan kohdataan ja oivalletaan asioita. Tutustuin siellä moniin punk-muusikoihin. Vedin vauhtia ihan liikaa, mutta lopetin jo kauan sitten. Suurenmoinen levy, rakastan sitä edelleen. Joe sanoi, etten mä tunne sitä, mutta se tuntee mut, ja että mitä mä nyt aion tehdä. Feelgoodin keikoilla ja omaksuneet meiltä sen Lee Hookerin, joka edustaa ylintä huippua. Pikkuhiljaa mulle valkeni, että punkit piti mua jonkinlaisena kummisetänään. Siihen mä olen jäänyt, ei mitään modernimpaa sen jälkeen (nauraa katketakseen). Olihan se, mutta itse asiassa mulla oli tapana antaa sen kasvaa tosi pitkäksi, sitten leikata se lyhyeksi ja antaa taas kasvaa, mutta Feelgoodin alussa mua innoitti se Leen tyyli ja aloin pitää tukkani lyhyenä. Jos näit Housen, niin ilmeisesti näit saman 1967 American Folk Blues Festivaalin kuin minä Helsingissä. . Ne kyseli meiltä, että ”minkä alan miehiä te oikein olette”. No, se auttoi, mutta ei se siitä lähtenyt. Toki. Sama festivaali. Hengailin usein yhdellä kämpällä, jossa asui Stranglersin Jean-Jacques Burnell. Feelgoodista, törmäsin kadulla pikku poikani kanssa Joe Strummeriin. Progehan tapahtui enemmän 70-luvulla. . Se yllätti kaikki ja sitten sillä oli valtava vaikutus. Ihmiset eivät ehkä nykyään tajua, miten radikaalia se oli silloin, kun rockia soittava hippi leikkasi tukkansa. Ei oikeastaan. 27 kara ryhmä. Siihen aikaan me ei näytetty ollenkaan bändiltä. Entä happo, trippailitko hippiaikanasi. K u v a: So u n d in ar k is to K u v a: M ik ko M er il äi n en haast_wilko johnson_b.indd 27 2.10.2015 15.15. Keikalla Cambridgen Yliopistossa yks yliopiston tyyppi kysyi multa, mitä haluaisin. Vuoden 1974 paikkeilla me alettiin soittaa Lontoossa ja tultiin todellakin puskista. Innostuin niin, että aloin vetää sitä tasaisesti ja... Lee esiintyi alusta asti lavalla tosi aggressiivisesti ja mä aloin heijastella sitä fiilistä omalla tavallani, jonka pohjan olin omaksunut Wayne Kramerilta. Sillä oli kaikkia huumeita. . . . Missä vaiheessa tiedostit, että musiikkiin on tullut uusi juttu nimeltä punk. Selvisin siitä vammoitta ehkä siksi, etten juonut ollenkaan. Itse asiassa, kun me aloitettiin Dr. Tippaakaan. Kun mut oli lempattu Dr. Kuinka paljon aktiisi vaikutti amfetamiini. Niillä oli korokepohjakengät sun muut vetimet ja meillä oli puvut ja lyhyet tukat. Se on taikuutta! Oliko sinulla hippinä proge-vaihetta. Mieletön kattaus: Skip James, Bukka White ja Son House, joka oli Muddyn ja Robert Johnsonin esikuva! . Joulukuussa 1976 olin New Yorkissa ja luin Daily Mirrorista, että Sex Pistols oli aiheuttanut skandaalin kiroilemalla tv-ohjelmassa. Happo on todella syvä juttu. ”Vedin vauhtia ihan liikaa, mutta lopetin jo kauan sitten.” The Wilko Johnson Band 1980luvun alussa. Kun me ajeltiin meidän ekalla bändipakulla ja otettiin liftaajia kyytiin, ne oli ihan ymmällä, kun me näytettiin niistä gangstereilta. Basisti Norman Watt-Roysta (oik.) tuli Wilkolle uskollinen soittokumppani. Joskus 1975 törmäsin Eddie & The Hot Rodsin kitaristi Dave Higgsiin. Tietenkin kuuntelin niitä kaikkia, mutta Intiassa joku soitti mulle Neil Youngin Everybody Knows This Is Nowheren
En tajunnut sitä ollenkaan. Eihän se ole Dr. Tässä on jotain outoa, käy spesialistiystäväni vastaanotolla. Kun tein kuolemaa, olin super-elossa, ja koko ajan tapahtui outoja asioita, kuten levytys Roger Daltreyn kanssa. Toinen juttu oli se, että mä olin speedfriikki ja muu bändi veti viinaa. Lähdin esimerkiksi mulle niin rakkaaseen Japaniin. 23. Keikan jälkeen CBS:n johtaja tuli tohkeissaan selittään meille, että ”tämä on sensaatio!” Ne halusi kovasti panostaa meihin ja seuraavalle levylle ne halusi amerikkalaisen tuottajan. . Olitteko te vanhoja kavereita. Vaivasiko sinua se, että punkit dissasivat kaiken heitä edeltäneen ja väittivät keksineensä muun muassa fanzinet ja kaiken oma ehtoisen tekemisen. Olin innoissani, kun pääsin soit”Nukuin jollain bussiasemalla ja kun heräsin, olin tullut, vittu, sokeaksi!” haast_wilko johnson_b.indd 28 2.10.2015 16.13. Feelgoodissa. . Valloissa se vaan paheni. En ole koskaan syönyt lääkkeitä siihen. . Kuolema buustaa uraa kummasti... Sanopa se! Mä ajattelin aina, että Lee on bändin nokkamies ja mä sen luutnantti, mutta ennen kaikkea koin meidät neljän ihmisen bändiksi. Se oli, että ”Sinäkö tämän kirjoitit. Sitten mua pyydettiin bändiin. Se oli hirveää, koska me oltiin alussa niin hyvät ystävät. Mähän ihailin Leen vahvaa persoonaa! – Kova livebändi kun oltiin, päätettiin tehdä livelevy. Jätkien mielestä se oli kauhea egotrippi. Ensin luulin, että se vitsailee, mutta sitten tajusin, että se oli ihan tosissaan. Sen jälkeen mun ura on ollut pelkkää haparointia, vääriä päätöksiä yks toisen perään. Jätkät meni pubiin puhumaan meikäläisestä. Olin ilmeisesti jotenkin töytäissyt sitä sooloni aikana. Ei. Yks juttu oli varmaan se, että kun mä tein kaikki biisit ja tuli se listaykkös-albumikin (Stupiditylive, 1976), niin mulla oli melkoiset paineet tehdä yhä parempia lauluja ja se paine alkoi jotenkin vaikuttaa muhun. 15 kuukautta elin toisenlaisessa tietoisuudessa. (naurukohtaus) Se oli lopullinen loukkaus! Pyysin Normania apuun ja siitä lähtien me on oltu yhdessä. Se tulee periodisesti, kestää kolme neljä päivää ja häipyy. Toipuminen kesti lähes vuoden eikä oloni ollut hyvä. Se oli lapsellista, mutta punkkarit olivatkin silloin tosi nuoria. Roger sai äskettäin aivokalvontulehduksen ja on nyt huonossa kunnossa. Tyypit alkoi lähestyä mua: perustetaan bändi. En tiedä. Ei siihen voi päälle äänittää, ambienssi menee pilalle. No, joo. Riitely jatkui koko yön ja meni haistatteluksi. . Oli vaan niin kivaa ja muodikasta piirrellä niitä A-symboleja joka paikkaan. Juopa mun ja Leen välillä kasvoi sellaiseksi, ettei me enää voitu olla samassa huoneessa. Nimenomaan… (nauraa katketakseen) Aika viileä urasiirto, vai mitä. Kolme päivää myöhemmin makasin letkuissa kaameassa tilassa ja Huguet tuli sanomaan kaikki testit saatuaan, että syöpä saatiin täysin pois. Se on… (naurua) Kerran mä tyrmäsin sen nykyisen vokalistin. Mulle se on aina ollut tärkeää. Entä Ian Dury & The Block heads. Oh man, aivan uskomattomasti! Aika ironista, että olen viime aikoina soittanut paljon isompia keikkoja kuin koskaan. Sitten Vic Maile, joka tuotti meidän ekat levyt, kertoi mulle levy-yhtiön terveiset: ”Ok, tehkää kuten Wilko haluaa, jolloin levy floppaa, ja sen jälkeen sen täytyy tehdä kuten me sanotaan.” No, se meni suoraan ykköseksi. Siihen aikaan livelevy– Mulle annettiin 10 kuukautta, sädehoidolla ehkä kaksi lisää. Se on feikki. Leen kuoltua ne pyysi mua bändiin, mutta en mä sellaiseen lähde. Depressiokin lähti. Diagnoosistani oli kulunut 10 kuukautta ja ajattelin: Kuolen kohta, mutta tämä on aika hieno loppu. Ian kuuli, että uhkasin lopettaa ja pyysi mua tekemään singlen Blockheadsin kanssa. Wau, miten antelias diili! Päätin heti, etten lähde epätoivoisesti hakemaan turhaa toivoa muilta lääkäreiltä. Kieltäydyin jyrkästi. Sitten fanini Charlie Chan, jota luulin valokuvaajaksi, mutta joka olikin syöpäkirurgi, näki mut keikalla ja sanoi, että sunhan pitäisi olla kuollut tai ainakin kykenemätön soittamaan. . – Palasin ihan shokissa kotiin. Myöhemmin Rockfieldin studiolla Coteaux kuuli Sneakin’ Suspicionin, josta tuli albumin nimiraita. Yhtäkkiä mulla oli taas tulevaisuus. Ikävä kuulla, mutta levyhän myi hyvin. Tyyppi oli ranskalainen Emmanuel Huguet, joka leikkasi musta 11-tuntisessa leikkauksessa 3,5 kilon kasvaimen ja haiman, pernan, osan vatsastani ja suolistostani. Oliko Solid Senders virhe. (naurua) Niin. . Mitä oikein tapahtui. Meidän oli pakko olla yhdessä ja me yritettiin kovasti olla kavereita ja se oli vaikeaa. Joo. Se on loistava basisti ja todella mukava ihminen. Mieluummin otan loppuajasta kaiken irti. Se oli kivaa. Miten ihmeessä pystyit otta maan syöpädiagnoosisi, siis kuole mantuomion, niin tyynesti. . Mutta Ianilla oli terveysongelmia ja pitkiä keikkataukoja, joten keikkailin sitten omalla bändillä. Mi nulle, ja varmasti monille muille kin, sinä olit bändin johtaja. Muistaakseni eniten mun asenteesta, olin muka kontrollifriikki. . Ajattelin, että okei, mutta ne oli väärät tyypit siihen. Kotiin mennessäni koin kaiken niin intensiivisesti, että hoin vain itselleni: minä elän! Yhtäkkiä kaikki normaalisti harmittavat jutut oli ihan samantekeviä ja pikkuasiat, kuten linnunlaulu, tuntui aivan huikeilta. Sitten meille tuli se hirveä riita ja ykskaks en enää ollutkaan Dr. Sen jälkeen mä olin pomo ja voin tehdä mitä halusin. Tapasin Rogerin muutama vuosi sitten jossain gaalassa ja se ehdotti, että tehtäisiin levy yhdessä, mutta asia jäi siihen. Vic sanoi mulle kerran kahden kesken, että ”tämä ei toimi sulle. Kaikkien yllätykseksi mä sanoin, että ”sehän olisi kivaa”. Niin kai, mutta mulla on teinistä asti ollut taipumus depressioon. Pidä vuoden tauko, mieti mitä haluat”, mutta mä sanoin, että mut unohdetaan täysin. Se oli tosi kummallista. Miten Amerikassa suhtaudut tiin Dr. . . Olen vieläkin ymmälläni tästä kaikesta. Sehän on se kovin mainos temppu, mutta kukaan muu ei ole vielä keksinyt palata kuolleista, kuten sinä tavallaan teit. Keikan tai äänitysten jälkeen mä menin aina hotellihuoneeseeni tekemään biisejä. Sitten Roger kuuli syövästäni ja soitti, että ”nyt pitäisi tehdä se levy varmaan pian.” Muistan kun kävelin studiosta yöllä katselemaan tähtiä. En ihmeitä. Olin ajatellut, että Dr. Sanoin, että tehdään mahdollisimman hyvällä soundilla aito livelevy, jossa on salin ambienssi. Tietenkin se oli välittömästi hirveä shokki. Pinnallistahan se oli, mutta mulle punkit oli oikein mukavia. Sinä hän teit biisitkin tekstejä myöten. syyskuuta Klubi, Tampere taan Normanin (Watt-Roy) kanssa. Mitä ajattelet nykyisestä Dr. Siitä on paha panna paremmaksi. Sitten me käytiin Leen kanssa Valloissa tapaamassa tuottaja Bert de Coteauxia. Sitten mun basisti lähti Eddie & The Hot Rodsiin. Muu bändi päräytti sinne renkaat kirskuen kännissä pubista ja alkoi väitellä mun kanssa kaikesta. USA:ssa meidät kiinnitettiin CBS:lle ja kutsuttiin soittamaan johonkin yhtiön katselmukseen. Koin elämän niin kiihkeästi, että se oli melkein sen kauhun arvoista. Tuleeko yhteistyölle vielä jat koa. Eikä kukaan soittanut mulle, paitsi Lemmy, Mick Farren ja Vic Maile. Että me ollaan tässä yhdessä. Siinä mentiin ihan eri kerroksissa ja alettiin kasvaa yhä enemmän erilleen. Ja sitten tämä ”anarkia”. Älä multa kysy, miksi. Sekunnissa koko universumi muuttuu. . Tämä myy miljoonia. Susta tulee rikas ja kuuluisa.” – Seuraavana yönä olin taas huoneessani tekemässä biisejä ja vetämässä vauhtia. Aika outo viritys. Ei mitään tajua siitä, mistä asiat oli tulleet. Feelgoodiin. Feelgood ilman Leetä. Sitten se alkoi uikuttaa: ”Nyt riittää! Multa tulee verta!” Vitun kusipää, kaikkihan sen tietää, että mä poukkoilen sooloillessani... Olin tehnyt yhden laulun, jossa mainittiin vaimoni Irenen nimi. Mutta sitten olin jostain syystä aivan tyyni: no, tämä oli sitten tässä. Kilahdin niin, että löin sen kanveesiin, hyppäsin sen päälle ja mätkin sitä oikein kunnolla. 28 kovan energian ja tietyn musiikillisen yksinkertaisuuden. . Feelgoodista. Feelgood tulee olemaan mun ainoa bändi. Se oli jo silloin mun suosikkibasisti. Siis kaiken, mitä hipit olivat jo tehneet. Sanoit aikaisemmin olevasi nor maalisti synkkä tyyppi. Aamulla en enää kuulunut bändiin. Mä aioin tuottaa sen, mutta levy-yhtiö sanoi, että sitä pitää korjailla studioäänityksillä. Olin soittanut niiden kanssa Canvey Islandilla Leen muistokonsertissa ja olin sen jälkeen menossa hotellihuoneeseeni, kun tää urpo yhtäkkiä tuli mun tykö, painoi naamansa melkein mun naamaan ja alkoi uhota raivoissaan, että ”älä enää ikinä töni mua lavalla, ihan sama kuka sä olet”. Sitä on vaikea uskoa. Sain tosin hyvän sopimuksen Virginiltä, levy myi kohtuullisesti ja keikkojakin kehuttiin, mutta... Ilman Normania mä en varmaan enää soittaisi. jä korjailtiin lähes aina. En tiedä. Kuulet sen ja pikakelaat, mitä kauheuksia siitä seuraa. – Seuraavalle levylle haluttiin kuitenkin jenkkituottaja. Eihän punkit tienneet siitä oikeasti mitään
FME tulostus.indd 29 2.10.2015 15.34
PELOTON JA ILOINEN Teksti: Timo Isoaho ”Kitaravalleja en osannut kaivata ollenkaan!” 30 K u v at : Jo n n a Ö h n b er g maija vilkkumaa -taitto_b.indd 30 2.10.2015 15.18
Itse heittäydyin versiointeihin ja koko juttuun mukaan koko sydämestä, eivätkä katsojien mielipiteet ole mitenkään minun hallittavissani. Varsinkin Ei-levyn (2003) aikoihin pyöritystä oli aivan älyttömästi: silloin mietin, että kaikki kiinnittävät huomiota tekemisiini ja aloinkin sitten varoa sanojani. Kun levy myy ensimmäisen kerran kaksikymmentätuhatta kappaletta niin sehän on moninkertainen määrä haaveisiin nähden. Tälläkin kerralla ryhdyin vain kirjoittamaan ja lopetin vasta sitten, kun tarina oli kirkas ja teksti riipaisi tarpeeksi syvältä. 31 aija Vilkkumaa yllätti faninsa jättäytymällä määrittelemättömän mittaiselle tauolle vuonna 2011. – Warner Musicin tuotantopäällikkö Asko Kallonen tiesi minun etsiskelevän uutta tuottajaa ja hän ehdotti Hank SoHiphopista innostunut Maija Vilkku maa pisti uudella Aja! albumillaan tuottaja Hank Solon johdolla paletin uusiksi. Osan biiseistä teimme alusta asti yhdessä studiossa. Kerroit halunneesi uudistaa ulosantiasi ”vieläkin rajummin” ja siinä olet totisesti onnistunut. Ymmärrän toisaalta hyvin, jos joku ei innostu ohjelmasta, sillä eihän se todellakaan sovi kaikille. Pohditko pitkään Vain elämää -osallistumistasi. Sen huomasin itsestäni aika nopeasti, että teen nyt vähemmän modulaatioita ja pidän sävellajit alempina. Sitten kun aloin tehdä Aja!-levyä, en tiennyt yhtään, miten livehomma tultaisiin toteuttamaan. Tajusin silloin, että tähän juttuun voi osallistua täsmälleen sellaisena musiikintekijänä kuin on – aikaisemmin olin ajatellut, että ohjelmassa housebändi tekee sovitukset, mutta eihän se niin ole. Minulla on nyt peloton ja iloinen olo. Olen myös kuunnellut viime aikoina paljon räppiä ja sieltä puolelta on varmasti tullut vaikutteita riimityksiin. Päätös oli niin selkeä, ettei siinä osannut pelätä mitään. Toisaalta olen itse ollut kaiken materiaalin keskellä jo kauan ja kaikki on minulle täydellisen tuttua. Olin kuullut Henkan tuottamia Sannin biisejä ja tykännyt niistä tosi paljon. En oikeastaan nähnyt silloin muita vaihtoehtoja kuin tauolle jäämisen ja pöydän puhdistamisen. – Kunnes joet muuttaa suuntaa -levyä oli kiva tehdä ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Nyt breikki on joka tapauksessa päättynyt ja hiphopista viime aikoina intoillut Vilkkumaa on yhtäkkiä joka puolella: listoilla, keikkalavoilla, Vain elämää -ohjelmassa ja niin edelleen. Kolmatta kautta kuvattaessa olin alkanut tehdä Aja!levyä ja tuolloin mietin osallistumista pitkään. – Minua on pyydetty mukaan jokaiselle kaudelle. – Kun pistimme yhtyeen telakalle neljä vuotta sitten, jätin tarkoituksella jatkon täysin auki – en halunnut päättää tai luvata mitään. Miltä 2000-luvun alkupuolen jättisuosio tuntui – näin jälkikäteen ajateltuna. Olin siis useammin huolestunut kuin ”järki lähtee tästä siistiyden määrästä” -fiiliksessä. Käsi sydämelle: kun kuulit lopullista jälkeä, tuntuiko sinusta yhtään oudolta, kun esimerkiksi sähkökitara ei enää surissutkaan entiseen malliin. Ohjelman aikoinaan käynnistyessä olin juuri jäänyt tauolle enkä todellakaan halunnut lähteä televisioon lauleskelemaan. Työskentely tuottaja Riku Mattilan kanssa kahdella viimeisimmällä levyllä oli ollut uutta ja inspiroivaa, mutta halusin uudistaa konseptia vieläkin rajummin. Välillä keikkojen flow-tila oli aivan käsittämätön! Tästä huolimatta tuli usein sellainenkin tunne, etten hallitse tällaista hirveää yleisömäärää tai etten ole tarpeeksi hyvä tähän – jopa loppuunmyydyn keikan jälkeen sitä saattoi vähän pelätä, ettei seuraavalla kerralla paikalle tule ketään. Nyt lopputuloksesta löytyy niin pohdiskelevaa herkkyyttä kuin ripeää iloakin, ja olen kokonaisuuteen erittäin tyytyväinen. Nyt yritän nauttia enemmän ja pitää homman iloisena illasta toiseen. loa (Henri Salonen). Minulle se kymmenen päivän mittainen kurkistus kuuden muun artistin pään sisään oli hieno ja tajuntaa laajentava kokemus. maija vilkkumaa -taitto_b.indd 31 2.10.2015 15.18. – Toki oli toisaalta mahtavaa, kun keikoilla oli hulluna jengiä ja biisit soivat kaikkialla. Kaupungilla liikkuessa tuijottelin omia kenkiäni. Vielä kerran käsi sydämelle: kuinka paljon fanien vastaanotto mietitytti sinua ennen albumin julkaisua. – Sanoitukset ovat edelleen henkilökohtaisia ja tavallaan ne eivät kuitenkaan ole. – Vain elämää herätti aluksi ärtymystä, kun siitä tuli niin valtavan suosittu: reaktiota seuraa aina vastareaktio. Haimme esimerkiksi rajoja hassun ja surumielisen välillä ja etsimme kuulaan isoja Lost In Translation -leffafiiliksiä. Aktivoitumisen lippulaivana seilaava uusi pitkäsoitto Aja! ei ole vanhoille Vilkkumaa-diggareille mikään helpoin mahdollinen paketti, sillä suurista kertosäkeistä ja räväköistä sähkökitarariffeistä tunnettu artisti seikkailee tuoreella albumilla täysin uusissa musiikillisissa maailmoissa tuottaja Hank Solon johdolla. Kaikki soittajat ymmärsivät ja hyväksyivät tämän. Palataanpa sitten muutaman vuoden taakse. – Kitaravalleja en osannut kaivata ollenkaan! Kävihän Mikko (Kosonen, kitaristi ja Maijan puoliso) silti soittamassa kaikkiin biiseihin skittaraitoja, joita Henkka sitten leikkeli ja sämpläili. Seuraavalla kierroksella se sama määrä tuntuu helposti melkein itsestäänselvyydeltä... Tekstimaailman puolella muutos ei ole niin radikaali. Osa kollegoistasi on lausunut kovia sanoja tällaista formaattia vastaan. Tekeminen oli rentoa: välillä joku yöllä kähisty stemmasatsi, johon olin laittanut köpön Leslie-kaiun, päätyi levylle asti! – Vaikka lopputulos soundaakin kokonaisuudessaan erilaiselta, tein silti osan alkuperäisistä aihioista tavalliseen tapaan Logicilla. Huomasin kuitenkin olevani myös väsynyt, sillä olin tehnyt kymmenisen vuotta musiikkia samalla metodilla. Mietitkö tauolle lähtöä pitkään ja jännittikö sinua hypätä enemmän tai vähemmän tyhjän päälle. – Esittelin levyä ennakkoon pienelle diggarijoukolle ja silloin kyllä jännitti tosi paljon. – Menestys oli hienoa, mutta hyvin äkkiä se muuttui normaaliksi olotilaksi. Millainen maine ohjelmalla mielestäsi on. Tälläkin kerralla albumin yleisfiilis muuttui vielä loppuvaiheessa, sillä aloimme kaivata lisää energiaa ja vauhtia. – Levyn tekeminen on aina matka tuntemattomaan. Ajattelin myös, että muutos on tervetullut asia heillekin, sillä muusikoiden on hyvä vaihtaa välillä ympäristöä. – Menimme sitten studioon tammikuussa 2014 ja Henkan kanssa työskentely olikin odotetun mahtavaa, silmiä ja korvia avaavaa. Koko levyn tekemisen metodi oli niin täydellisen erilainen kuin aikaisemmin, että joku tymäkkä riffi olisi tuntunut tässä kontekstissa pelkästään oudolta. Mitä bändisi muusikot ajattelivat. Mennäänpä sitten uuteen Aja!-albumiin. Henkan taikapiirissä kappaleet saivat sitten uuden muodon. Tai no, yllätti ja yllätti: kuusi vähintään kultarajan saavuttanutta studioalbumia kymmenessä vuodessa julkaiseva artisti toki ansaitsee luovan lepohetken, mikäli hänestä itsestään tuntuu siltä. Puoli vuotta aikaisemmin ilmestynyt pitkäsoitto olisi ollut eteerisempi. Mietin silloin, että nousen lavalle sitten vaikka djemberumpalin ja harpistin kanssa, jos materiaali sitä vaatii
32 Kahvipöytä keskusteluja 32 K u v a: V il le -P et te ri M ää tt ä Teksti: Ville Hartikainen apulanta-taitto_g.indd 32 2.10.2015 15.34
Wirtasen mukaan tuottaja Jyrki Tuovinen ”runkkaili yhä niiden syntsien kanssa”, eikä niitä valmiita kappaleitakaan todellisuudessa ollut vielä tehty. Päästämään sinne missä the magic happens. Ajateltiin, että rahastetaan jollain sinkkuhommalla tässä samalla, Wirtanen sanoo. Puolessa vuodessa suunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet. Vittu, minähän sen päätän, mitä tästä musasta ollaan mieltä. Lopulta uuden materiaalin osalta Apulannan koko syksyn saldoksi jäi Atomic Spassa joulukuussa äänitetty Sun kohdalla -single. Kahvinkeiton lainalaisuuksiin perehdyttävän esitelmänsä päätteeksi Wirtanen, 40, käy pitkälleen lattialla lojuvan säkkityynyn päälle, potkaisee tossut jalastaan ja nostaa kädet päänsä taakse. – Niin, ollaan sitten tuolla tavalla naama näkkärillä. Samalla hänen suupieleensä ilmestyy hetkeksi pieni hymynkare. studioalbumia. Reilun vuoden päästä levy oli valmis, mutta varsinaista studiotyötä ei ollut nähty hetkeäkään. Sitten mennään jonnekin Ilvekseen haukkumaan toisten puolivalmiita teoksia. Kolmen päivän patsastelun jälkeen yhtye oli kuitenkin jo valmis luovuttamaan. O n muutama asia, joista Toni Wirtanen on tarkka. 33 Elokuussa 2014 Soundin toimittaja Ville Hartikainen aloitti seurantakertomuksen Apulannan uuden albumin teosta. Wirtasen omien sanojen mukaan ”biisejä oli hyvin kasassa” ja uuden materiaalin hän hehkutti olevan ”vahvasti ajassa kiinni”. Loppuvuoden ajan yhtyeen kädet olivat tiukasti sidotut tammikuun Barona Areenan suurieleisien keikkojen järjestelyihin. Täällä Atomic Spa -studiolla Helsingin Vallilassa Apulanta-yhtye on äänittänyt viimeisen kolmen päivän ajan uransa 12. pääsisi seuraamaan, suhtautuu Wirtanen toiveeseen nihkeästi. Tällöin ylimääräistä kahvirasvaa ei kulkeudu keittimen sisälle. Aina on se sama paskainen kympin kahvinkeitin, joka porottaa yötä päivää. Tuo on justiinsa toi läpyskä. Wirtanen mukaan tunnelma ”renessanssin kokeneen” orkesterin sisällä on parempi kuin vuosiin. – Sitä mä en tajua, että kun jengi juo työmaalla kuitenkin koko ajan sumppia, niin miksi sen pitää olla niin helvetin pahaa. Kahvia oli juotu senkin edestä. Jos saatana kiertelet tuolla kyselemässä jengiltä, mitä mieltä sä olet tästä… Mitä väliä sillä on, mitä mieltä joku jostain on. Lukijan silmään Wirtasen änkyröinti saattaa vaikuttaa hieman vainoharhaiselta, mutta tosiasiassa virnuilevan laulajan uhossa on pitkälti kyse pelkästä leikin laskusta. Ensinnäkään vettä ei pidä kaataa säi liöön suoraan kahvi pannusta. Jokin kuitenkin tuntuu hiertävän. – Sekin vaan sen takia, että sen ison keikan lipunmyynti meni niin hyvin. Kun lopulta kysyn, milloin varsinaista studiotyöskentelyä Kahvipöytä keskusteluja apulanta-taitto_g.indd 33 2.10.2015 15.34. – Tämä kun on sellainen vaihe prosessissa, että on hyvin vaikeata hyväksyä tähän nyt mukaan ketään ulkopuolista. Vastaan Wirtaselle, etten välttämättä edes halua ottaa kantaa keskeneräisiin kappaleisiin. Studiosessiot alkoivat sovitusti syyskuussa. Silti jyrkän torjuva asenne oudoksuttaa. Annosteluun pitää ehdottomasti käyttää erillistä kaadinta. Olen mä tuonkin kuullut. Ikkunasta sisään paistava helmikuun aurinko lämmittää laulajan paljasta takaraivoa. Vielä elokuussa juuri ilmestyneestä Kaikki yhdestä pahasta -muistelmateoksesta ja tuoreesta basistivaihdoksesta tohkeissaan ollut parivaljakko oli vakuuttunut nauhoitusten alkavan jo seuraavan kuun puolella ja albumin olevan valmis viimeistään maalis–huhtikuussa. Nähdessäni Wirtasen ja rumpali Simo Santapukin edellisen kerran elokuussa 2014 Helsingin Punavuoressa sijaitsevassa torikahvilassa, olivat he enemmän kuin valmiita raottamaan työpaikkansa ovea. – Niin, vituiksihan se meni, lattialla loikoileva Wirtanen sanoo ja naurahtaa. Siitä sitten kitataan vuodesta toiseen muovin makuista litkua. Olen ylipäätään sitä mieltä, että kaikki musiikista saatu palaute ja ulkopuolinen inputti on ainoastaan haitallista
Kulttuurin ajatellaan kehittyvän nimenomaisesti kumulatiivisesti ja erilaisten kohtaamisten seurauksena. – Taiteilija, joka ottaa palautetta vastaan, tekee suuren virheen. Vaikka bändi loikki uudella vuosituhannella edelleen komeasti hitistä toiseen, ei se tuntunut enää liikkuvan musiikillisella akselilla uusiin suuntiin. Pakko se oli myöntää: yllätysmomentista ja autenttisuudesta voimansa ammentaneen yhtyeen musiikki oli alkanut kuulostaa paikoitellen vaarallisen ennalta-arvattavalta. Lopulta hän naurahtaa omille ennakkoluuloilleen. Studion penkillä istuvan Wirtasen ajatusmalli oman taiteensa suhteen edustaa päinvastaista koulukuntaa: hän haluaa sulkea itsensä tietynlaiseen Apulanta-kuplaan, jossa hänen musiikkinsa ei joudu alttiiksi ulkopuolisille vaikutteille. Vastaan, etten osaa sanoa. He eivät kuitenkaan suoranaisesti kiellä, etteikö yhtyeen muutamalla edelliseltä levyltä paistaisi tietty rutinoituminen. Kysymys kuuluukin, voiko tyhjiössä kehittyä mitään uutta. – Usein sanotaan, että uudet vaikutteet voisivat tuoda musiikkiin jotain. W irtasen keittiönurkkauk sen ääressä esittämän huolen voi toisaalta ymmärtää. Hän pyytää vielä kertaalleen, ettemme kuvaajan kanssa kommentoisi keskeneräisiä kappaleita millään lailla. Wirtanen aloittaa. Sitten vauhti alkoi hiljentyä. Ei ole niinkään sanottua, että bändi saa oman soundinsa. Santapukki, 37, kävelee sisään studion ovesta. Se on loppujen lopuksi valintakysymys, että meneekö vaistolla vai… Niin, muutoksen on oltava jollain tavalla harkittua, jopa tavoiteltua tai muuten sitä ei tule. – Siinäpä se. – Mutta ei siinä mitään. Ensin yhtye levytti pirteää uuspunkia (Ehjä, Kolme), sitten tummanpuhuvaa modernia rokkia (Aivan kuin kaikki muutkin, Plastik) ja lopulta nu-metallin kanssa flirttailevaa jyräämistä (Heinola 10). 34 Mutta menneet ovat menneitä. Vielä 1990-luvulla bändin skaala vaihteli laidasta laitaan. Eivätkä kyseessä olleet pelkät tyylilliset erot: myös Wirtasen kappaleiden rakenteet – melodiakulkuja ja sävellyksiä myöden – tuntuivat hakevan jatkuvasti muotoaan. Sehän on voitto itsessään, että bändi kuulostaa aina itseltään. – Jos sä mietit nyt ittees ja musiikkia ylipäätään, niin mitä sä oot itse asiassa kaivannut tollasen reilun kymmenen vuoden ajan. Wirtanen huokaa jälleen. – Ainahan mulla on kamalan isot visiot, että nyt lähtee ja että nyt muututaan. Sillä jos Apulantaa on viime vuosina jostain arvosteltu, niin yhtyeen kyvyttömyydestä uudistaa omaa ilmaisuaan. Meillä on aika hyviä laulujakin tällä kertaa – ainakin omasta mielestä. – Itse olen ollut aina ylpeä siitä. Sillä tavalla ne paskat levyt juuri syntyvätkin, Wirtanen sanoo. Pointti on siinä, että taiteen pitäisi olla puhdasta. Sitten hänen kasvoilleen leviää ilkikurinen hymy. Kappaleen lopussa äänityspöydän ääressä istuva Apulannan hovituottaja Tuovinen napauttaa hiiren nappulaa ja musiikki hiljenee. – Joskus kyllä suututtaa. Toisaalta kyseessähän on oma tyyli. K ohta ahtaassa tarkkaamossa möyryävät kulmikkaat kitarariffit. Jos sen löytää, on se iso saavutus. Nimittäin numetalia. apulanta-taitto_g.indd 34 2.10.2015 15.34. Miltä se sitten tuntuu, kun saa lukea lehdestä Apulannan jämähtäneen paikoilleen. Paljon paremmalta kuin sellainen laimennettu sonta, kaiken maailman proget ja paskat, Wirtanen julistaa Santapukin nyökkäillessä vieressä. Mennään diggailemaan. En mä usko, että esimerkiksi Santanaakaan vituttaa, jos sille sanoo, että toi sun kitarointi kuulostaa ihan Santanalta. Vuonna 2015. Näyt teille asetettavaa rekvisiittaa on kertynyt vuosien varrella. – Yhdestä asiasta mä olen uuden levyn kohdalla erityisen onnellinen. – Sellaista kebabmörkömusiikkia, hän sanoo viitaten Wirtasen ja Santapukin keksimään termiin itämaisella rytmiikalla soitetusta pomppumetallista. Nyt yhtye on ahkeroinut muutaman päivän aikana pohjat neljään uuteen kappaleeseen. Samalla eteisestä alkaa kuulua kolinaa. Olenkin miettinyt sitä paljon, pitäisikö sitä kuitenkin mennä sillä, mitä luontaisesti tulee. Jälkeenpäin on kuitenkin ymmärtänyt, että sehän on vain mahtavaa, että vaikka tekisi mitä tahansa niin kuulostaa aina samalta. En mahda olla ajattelematta Wirtasen elokuussa lausumia sanoja: ”vahvasti ajassa kiinni”. – Se vain kuulostaa jotenkin samalta. Nu-metalia. Sen pitää kelvata sellaisenaan, koska muuten kappale ei ole enää sitä, mitä sen piti alun perin olla. Wirtasen ja Santapukin päät keinuvat hitaasti edestakaisin musiikin tahdissa. – Sitten se menee taas sellaiseen ”vuonna 1998, kun bändi vielä kuulosti raikkaalta”, ”tunkkaisuutta on yritetty peittää tuotannollisella hutulla, siinä tälläkään kertaa onnistumatta” tai että ”olen kuullut tämän kappaleen monta kertaa ennenkin”. Hänen mieltää tunnistettavuuden ainoastaan positiiviseksi kysymykseksi. Studiotilaan astelevat Wirtanen ja Santapukki eivät osta kritiikkiä sellaisenaan. We bring back the motherfucking nu-metal! Vedetään ensi kesän ”En mä usko, että Santanaakaan vituttaa, jos sille sanoo, että toi sun kitarointi kuulostaa ihan Santanalta.” Mitä moninai simpien projek tien lisäksi ollaan perusta massa Apulanta museota. Mutta sitten se mitä jää käteen, niin paskat se mihinkään on muuttunut, Wirtanen pohtii. Jos kuitenkin ajattelen fanin näkökulmasta, niin en esimerkiksi haluaisi Glenn Danzigin ottavan keneltäkään mitään vaikutteita. Mulle omassa taiteessa tärkeintä on puhtaus, hygienia ja armottomuus. Se onkin semmoinen, että se tulee muuttamaan paljon asioita. Santapukki näkee asian yksinkertaisemmin. Sä et edes tiedä kaipaavasi sitä, mutta kun mä sanon sen, niin sä tajuut sen heti. Tarkkaamoon leviää odottava hiljaisuus. Wirtanen nousee ylös ja menee kaatamaan kuppeihin kahvia. Jotain sellaista mitä ei ole oikein ollut. Wirtanen jatkaa arvuuttelua. rundi verkkareissa. Varsinkin kun olemme kokeilleet monia erilaisia musatyylejäkin. Wirtanen kääntyy omalta penkiltään ja katsoo silmiin. Ja vittu että kuulostaa raikkaalta. Me ollaan herätetty henkiin yksi juttu. Arvuuttelen, voisiko pohjaäänityksiä päästä kuulemaan
”Vedetään ensi kesän rundi verkkareissa.” 35 K u v a: V il le -P et te ri M ää tt ä apulanta-taitto_g.indd 35 2.10.2015 15.34
Me ei kunnioiteta ketään. – Sen verran sanon, että mitään jeesmiestä me emme kaipaa. 36 Mutta juurihan sanoit, ettei ulkopuolisten mielipiteiden pidä antaa vaikuttaa. Sinä aikana yhtye on julkaissut kuusi studioalbumia – puolet tuotannostaan. Omapäinen tuottaja voisi auttaa Apulantaa löytämään itsestään uusia puolia. Sellainen selkeitä perusteltuja tarjoava henkilö. Ajattelen asiat aina niin monesta näkökulmasta. Myös vieressä kuuntelevalla Tuovisella on mielipiteensä asiasta. Nostan esimerkiksi Metallican Black Albumin (1991) ja tuottaja Bob Rockin. Sellainen konsensusajattelu, että löydetään jokin keskiväylä, johon kaikki voivat yhtyä, siitä syntyy vaan keskiarvoratkaisuja. Huomautan hänen sivuuttaneen kysymyksen todellisen pointin. Mutta eikö edes eri tuottajien kanssa työskenteleminen kiehdo Wirtasta ja Santapukkia. Sitä ei saisi mennä ronkkimaan erilaisilla kompromisseilla. Apulannan ja Tuovisen Hiekasta (2002) liikkeelle lähtenyt yhteistyö on jatkunut saumattomasti jo 13 vuoden ajan. Vaikka metallijätin ja uuden tuottajan ensimmäinen levyprojekti ei sujunut ilman itkua ja hampaiden kiristystä, syntyi lopputuloksena jotain uutta ja jännittävää. Jos bändeillä ei ole mitään rajoja, että voidaan tehdä jatsia tai humppaa, niin eihän siitä hyvää tule. Kyse on kai loppujen lopuksi siitä, mitä yhtye tuottajaltaan haluaa. Sellaisella ei tee mitään, joka sanoo että kaikki on ok. Tuottajanhan pitää ensisijaisesti olla hyvä keskustelemaan asioista. Eikö faninäkökulman huomioiminen ole juuri sitä. Paitsi Jylppyä. – Mun mielestä taiteilijalla pitää olla diktatuuri hommassa. Eihän hyvän argumentin edessä voi riidellä, Wirtanen tuhahtaa. Pitää olla jommassakummassa äärilaidassa, jos halutaan herättää ihmisiä. Meidän bändi on vähän semmoinen, että ollaan tällaisia tietynlaisia kukkoja kaikki – tai siis lähinnä minä ja Simo. Mutta mun mielestä meillä on tässä hyvä ryhmä ja me ymmärretään toisiamme. Mutta… Wirtanen keskeyttää hänet: – Ja on se realisoitunutkin. Niin eihän me nyt saatana… jos siihen tulee kuka tahansa selventämään mitä tahansa, niinku we take no shit keltään. Tähän päättyy keskustelu mahdollisesta tuottajan vaihdosta ja bändin ”Tervetuloa kiihkeän ja sykkivän museomaailman glamouriin.” K u v at : Sa m i Jä m sé n apulanta-taitto_g.indd 36 2.10.2015 15.34. – Mutta en mä jaksaisi tulla tänne riitelemään, Wirtanen toteaa. Mitä mieltä Tuovinen itse on, eikö pitkään jatkuneessa yhteistyössä ole rutinoitumisen vaara. Eihän silloin saatana tarvitse alkaa riitelemään. – Tässä se nähdäänkin. – Onhan se riski aina olemassa
Tuukka kuitenkin sanoi, että hän halusi, että kyseessä on hänen juttunsa. – Todellakin ollaan. – Jos Minna-vaimo ajattelee jotain paskaa, niin siitä mä olen huolissani. Muun muassa Suomen koripallomuseo lähetti terveisiä, että tervetuloa kiihkeän ja sykkivän museomaailman glamouriin. Apulannalle kahvin juomisesta on muodostunut vuosien varrella merkittävä osa studiotyötä. – Yleensä kahvi vain parantaa soitto suoritusta. Parin kuukauden päästä paikalla pitäisi kuitenkin aueta yleisölle avoin kahvila. P rrorooorprpprporprp. – Niin, mutta mitä vitun väliä sillä on, jos on siihen varaa, Wirtanen naurahtaa. S antapukki ja Wirtanen istahtavat kahvikupit käsissään sohvalle. Santapukki nojaa baaritiskin reunaa vasten ja odottaa tumman nesteen valumista pannuun. Mautonta. Eikä Wirtasen ja Santapukin toimeentulo ole kuin löyhästi kiinni bändihommissa. Wirtasta rumpalin tunnustus hymyilyttää. Tuukka on tehnyt valtava duunin, joten on oikein, että leffasta tuleva kiitoskin sataa Tuukan laariin. Santapukki vahvistaa asian. Meneillään olevan remontin vuoksi vanhan punatiiliparakin sisätilat ovat vielä pahasti kesken. Santapukille kuppi kahvia on luottokaveri niissä hetkissä, kun asiat eivät ota sujuakseen. – Jotkuthan sanovat, ettei voi ottaa kuin kolme kuppia kun alkaa tärisemään. Kenties, mutta mitä sitten. Paskan lati, kyllä sitä voi juoda ihan vapaasti. Muuttolaatikoita on aseteltu sinne tänne huoneiden nurkkiin. Totta kai se kiinnostaa mitä puhutaan, Wirtanen sanoo. – Äidilleni, joka on katsonut poikaansa kaikki nämä vuodet, tuli itku kun hän näki valokuvan, jossa meitä esittävät näyttelijät kulkevat sillalla, Toni herkistelee. Ulkomusiikillisille projekteille heillä näyttääkin riittävän virtaa. Wirtanen myös lisää, ettei yhtyeellä itsellään edes ole varsinaisesti mitään tekemistä tekeillä olevan elokuvaprojektin kanssa, vaikka iltapäivälehdissä kerrotaankin ”Apulannan etsivän avustajia elokuvaansa”. Vaikka toisaalta meikäläisellä on ollut aina sellainen ylinegatiivinen asenne kaikkeen. Ja jotainhan sitä pitää joka tapauksessa tehdä ja kun ei meillä oikein muitakaan paheita ole. Maailmantähden elkeiltä vaikuttaa myös Wirtasen ja Santapukin päätös siitä, etteivät he aio antaa lokakuun 9. Naurettavaa. Yhtye teki paria kuukautta aiemmin kaupat entisestä sotilasmusiikkimuseona toimineesta rakennuksesta. Kesän alussa kuultiin uutinen Apulannan varhaisvuosista kertovasta elokuvaprojektista. Apulanta vuosimallia 2015. Ilman sitä ei kuulemma olisi mitään muutakaan. Et muuten usko, mutta on tullut aika paljon museokentältä respaa. apulanta-taitto_g.indd 37 5.10.2015 15.12. Ei ole kuitenkaan vaikea päätellä, että toinen merkittävä syy ratkaisuun lienee eräs lööpeissä asti uutisoitu iloinen perhetapahtuma. Tarkoitan, että meillä olisi voinut olla esimerkiksi muutama käsikirjoitustapaaminen, jolloin siitä olisi tullut kaikista eniten bändin näköinen hässäkkä. Wirtanen hymyilee kysymykselle, kuinka korkealle Spinal Tap -asteikolla museon omistaminen hänen omasta mielestään asettuu. Santapukki kertoo, että asiasta on jo sovittu työmaapäällikön kanssa. Keskellä oleva basisti Ville Mäkinen kerää kiitosta Tonilta ja Sipeltä. Ei me siitä halutakaan krediittiä itsellemme, Sipe painottaa. Mutta jos tässä nyt viitataan bändiin, niin mulla on ollut vähän liian itsevarma asenne aina. Kauppalehti osasi kertoa elokuussa 2014, että 86 prosenttia Apulanta Oy:n liikevaihdosta tulee arvopaperikaupasta. Yksityiselämästään Wirtanen ja Santapukki eivät halua selvästikään avautua, mutta milloin he ovat viimeksi olleet ylipäätään huolissaan siitä, mitä heistä ajatellaan. – Mutta kyllähän siitä hyvät kicksit saa. Myös Wirtasen etukäteen mainostamaa nu-metalia löytyy muutaman kappaleen verran (Sun pitäis luovuttaa, Styranki). Hän myöntää auliisti olevansa kofeiinin ”heavy user”. – Onhan siinä aivan vitunmoinen homma, mutta ajattelepa kuinka siistiä! Pudistelen päätäni. Wirtanen on haastattelun hetkellä reilun viikon ikäisen lapsen isä. – Siitä on kyllä kauan, mutta riippuu tietenkin siitä, kuka ajattelee. 37 halusta uudistaa soundiaan. Wirtanen hörähtää. Se voi kaikessa rauhassa rakentaa itselleen museon, mausoleumin tai vaikka moskeijan – pöhköimmätkään ideat eivät tunnu heilauttavan yhtyeen kannatusta. Apulannasta on tullut 2010-luvun Eppu Normaali – suosionsa vakiinnuttanut instituutio, jota kuunnellaa kaikissa ikäryhmissä. – Me ajateltiin, että on levymyynnin kannalta ihan vitun sama, antaako näitä haastatteluja vai ei. päivä ilmestyvän Kunnes siitä tuli totta -albumin tiimoilta yhtään haastattelua (Soundin jututettavaksi he todennäköisesti suostuivat ainoastaan siksi, että asiasta ehdittiin sopia vuotta aiemmin, eikä yhtye kehdannut enää perääntyä). Hilavitkuttimia ei bassosoundia varten nyt tarvittu. Mukaan mahtuu muun muassa eeppisiä balladeja (Valot pimeyksien kohdalla, Loppunäytös) ja perinteisiä nopeatempoisia Apis-ralleja (Palava pensas, Miinus nolla). Apulanta on saavuttanut suomalaisella rockkentällä ainutlaatuisen aseman. Eikä ihan mikä tahansa kahvila, sillä rakennuksen on tarkoitus toimia samalla myös virallisena Apulanta-museona, jonne yhtyeen fanit voivat tulla ihastelemaan bändille vuosien aikana kerääntynyttä lavarekvisiittaa ja muita muistoesineitä. En enää osaa sanoa onko kaksikko tosissaan vai yrittääkö se ainoastaan vedättää toimittajaa. Yhtyeen ex-basisti Tuukka Temosen ohjaama Teit meistä kauniin saa ensi-iltansa kesäkuussa 2016. Meidän roolimme on ollut ainoastaan antaa hänelle lupa elokuvan tekemiseen. Kiitämme kuvaajan kanssa Wirtasta, Santapukkia ja Tuovista antamastaan ajasta. Ja pääkipujahan mulla on tietenkin säännöllisesti. Varmuuden vuoksi hän kuitenkin painottaa musiikin olevan edelleen yhtyeen ykkösprioriteetti. Vaikka kyllä se joskus voi mennä myös tärinän puolelle. On aika puhua hieman uudesta albumista. Koska nauhoitusten seuraaminen vaikuttaa jatkossakin mahdottomalta haaveelta, näemme viisaimmaksi palata asiaan levyn ollessa valmis. Vuodesta 1991 yhtyeen harjoitustilana palvellut päiväkoti on saanut purkutuomion, eivätkä Wirtanen ja Santapukki tohtineet luopua aarteestaan. S uuruudenhullua. Santapukki kertoo edustavansa toista äärilaitaa. – No hei, se on ihan helvetin kova. Häntä eivät moiset sivuoireet vaivaa. On syyskuun alku ja seisomme Apulannan uuden toimiston aulassa Lahden Hennalan vanhalla varuskunta-alueella. – Mainitsin kyllä Tuukalle, että olisihan se ollut ehkä ihan kivaa tehdä elokuva jonkinlaisena yhteishankkeena. Nyt on kyllä niin kyyninen toimittaja, että pitäisi melkein turpaan vetää. Yhteentoista. Kahvi porisee keittimessä. Pohjustukseksi kerrottakoon, että levy on Apulannalle tyypillinen, tunnelmasta toiseen rönsyilevä kokonaisuus. Aikamoista Ameriikan meininkiä. Erikoiselta kuulostaa myös kaksikon suunnitelma siirtää Heinolassa sijaitseva Apulannan vanha treenikämppä pala palalta sisälle rakennukseen. Se jengi, joka ostaa levyn, ostaa sen kuitenkin, Santapukki selittää
Mä en pysty suorittamaan yhtään mitään. Wirtanen haluaa nostaa esille levyn lyriikat. – Oltaisiinhan me nyt teille vielä läk siäiskahvit keitetty. Wirtanen haluaa vielä pahoitella, ettei alun perin sovitusta juttu ideasta tullut lopulta mitään. Kumman kin mielestä albumi on yhtyeen paras sitten Kiilan (2005). 38 Wirtanen ja Santapukki uskovat itse uuteen hengentuotteeseensa. Dynamiikka muuttuu. Ajatus naurattaa Wirtasta. Mutta soittaako levyllä uusiutunut yhtye. Ne olivat vähän semmoisia levyjä. Hetken odoteltuam me nousemme autoon ja poistumme paikalta. Mutta mulla hitsaa kiinni se homma. Wirtanen ei kuiten kaan halua repostella liikaa. – Voitko lisätä siihen kuvaan sem moisen, että meitsin sormesta lähtee jokin ”magic missile”. Wirtanen poseeraa kameralle muuttolaatikosta kaivamassaan velhon viitassa, joka on toiminut aika naan esiintymisasuna jollain yhtyeen lukemattomista kesäkiertueista. Hän ker too Wirtasen kanssa ihmetelleensä, mi hin olimme oikein kadonneet. ”Mulle omassa taiteessa tärkeintä on puhtaus, hygienia ja armottomuus.” Vaikka Apulantamiesten ilmeet ovat vakavia, on kaikki sekä yksityiselämässä että yhtyeen leirissä hyvin. He kun olivat vain menneet sisään vaihtamaan vaatteita. Santa pukki tyytyy hieman tavanomaisem paan ratkaisuun lököttävässä nahkata kissa ja hihaan sidotussa kung fu lii nassa. Kuulijan korvaan suurin yksittäi nen levyllä kuuluva muutos lienee Vil le Mäkisen soittaman basson nostami nen merkittävään rooliin äänikuvassa. – Olen alkanut huomata, että se mikä meillä on johtanut aina hyvään, on että rikotaan asioita. – Lähdimme siihen ihan vilpittömin mielin, että tällainen tehdään. Siksipä levyllä ei kuulla ”henkilökohtaista ruikutustakaan”. Jos levy on syntynyt paskasta ja mankeloitunut paskan kautta, niin mitä siitä voi silloin tulla. Ei olekaan ihme, että sekä Wirtanen että Santapukki hehkuttavat kilvan Mäkisen merkitystä bändin uudistuneessa soun dissa. Uusi tyyp pi tuo aina uutta fjongaa. Sitten Wirtanen ja Santapukki kävele vät mitään sanomatta sisälle. Esimerkiksi tuo edel linen (Kaikki kolmesta pahasta, 2012) oli paikoitellen todella huono, eikä sitä myöskään ollut ollenkaan hauskaa teh dä. – Sanotaanko näin, että olen ottanut sellaisen realistisen asenteen, että turha tässä on enää puhua, mikä on parasta ja mikä on paskaa. U lkona huomaa syksyn jo tulleen. Hän kertoo tehneensä sanoi tukset ensimmäistä kertaa selkeästi tarkkailijan roolista. Olisi vitun falskia kirjoittaa sellaisia tekstejä, että helvetti kun menee huonosti kun ei sit mee. Keskiikäistyneen Wirtasen ja Santa pukin hälläväliäasenteessa on edelleen jotain vastustamattoman ihanaa. Huomautan, että niin ne ulkopuo lelta tulleet vaikutteet saattavat joskus tehdä. ”Henkilökohtai nen ruikutus” on ainakin tällä erää Wirtasen kohdalla passé. Jäämme kuvaajan kanssa hölmistyneinä seiso maan pihamaalle. Wirtasen mukaan basson täyttä mää paikkaa ei täytynyt tällä kertaa pai kata erilaisilla ”hilavitkuttimilla”. – Faktahan on näin, että mulla on elä mässä asiat ihan saatanan hyvin. Seuraavana päivänä Santapukki soit taa huolestuneen kuuloisena. Wirtanen kysyy ojentaessaan kättään kohti kameraa. Ehkä nuo pari edellistä levyä eivät olleet niin... Näin se vaan taas tuli todistettua, että eltaantunut kokoon pano kannatti pistää uusiksi. Kuvaussession jälkeen kättelemme ja kiittelemme toisiamme puolin ja toisin. Kyllä ja ei. K u v a: V il le -P et te ri M ää tt ä apulanta-taitto_g.indd 38 2.10.2015 15.34. Sen tekeminen oli kaikin puolin per seestä. Ja olisihan se ihan säälittävää kin, jos tässä iässä ja asemassa olevalla henkilöllä olisi samanlaiset angstit sisäl lään kuin joskus vuonna 1998
SVART FESTIVAL HELSINKI JYVÄSKYLÄ 27.-28.11.2015 + DJ´S + SVART RECORD STORE + SPECIAL GUEST IN JYVÄSKYLÄ: 1981 27.11. CD/LP/Digital 13.11. Jyväskylä, Lutakko | Liput: 15/17 | K18 Ennakko: www.tiketti.fi sekä www.jelmu.net (halvempi hinta (15€) ainoastaan Jelmun jäsenille). Svart tulostus.indd 39 2.10.2015 15.32. Helsinki, Nosturi | Liput: 15/17 | K18 Ennakko: www.lippupalvelu.fi 28.11. Kotimainen modernin psykedelian mestari Death Hawks on kolmannella albumillaan vähintään viisi vuotta aikaansa edellä. www.svartrecords.com JESS AND THE ANCIENT ONES Second Psychedelic Coming: The Aquarius Tapes Feed your mind! Jessin ja hänen muinaistensa salatieteellinen heavy rock ui psykedeelisissä väreissä, täyspitkä albumi tarjoaa 9 välähdystä tajunnan ovien takaa. DEATH HAWKS Sun Future Moon Kun menet tarpeeksi kauas menneisyyteen, huomaat olevasi tulevaisuudessa. CD/2LP/Digital 4.12. MALADY Malady CD/LP/Digital 13.11
40 ismo alanko -taitto.indd 40 2.10.2015 15.35. Paitsi lauluissaan. Tutkimalla hänen levytettyä tuotantoa voi oppia tuntemaan myös miehen itsensäkin. Teksti: Antti Luukkanen Kuvat: Lance Kooma Avoimesti salaisuuksista Ismo Kullervo Alanko on nimeään myöten henkilökohtainen albumi. Silti Ismo Alanko pysyttelee päätöksessään välttää avaamasta yksityiselämäänsä
– Ja ne on nimenomaan syntyneet. Levyn nimeäminen itsensä mukaan ei suoranaisesti auta asiaa sekään. Sitä mukaa kun tuli ajatuksia, kirjasin niitä muistikirjaan, puhelimen muistiin ja lauleskelin saneluohjelmaan, soittelin ja lauleskelin himassa. En lähtenyt työstämään matskua ennen kuin sitä oli tarpeeksi. Loput materiaalista syntyi tässä ajassa. Pidin sen siis mielessä ja lähdin pyrkimään sitä päämäärää kohti. Kenties joku lääkitys päällä. En pitänyt mitään kiirettä tämän levyn kanssa. – Toinen suuri ero edelliseen levyyn on se, että kirjoitin sille paljon tarinallisia biisejä. Kuinka rikki sitä on, avioliitto ihan perseellään tai lapset kuolee. Eikö yksityisyydestään tarkalle Alangolle tullut mieleen, että nyt kaivetaan verta nenästä ja houkutellaan tenttaamaan nimenomaan yksityiselämästä. Naapurin saunareissu, Maailmanlopun sushibaari, Kahdeksantoista aina... Halusin, että ne tunteet olisi mahdollisimman paljon elävästä elämästä. Ehkä olin vaan tarpeeksi kauan miettinyt, että nyt yksinkertaisesti toteutan sen. Mitä tahansa karmeita asioita elämässä voi tapahtuakaan. En halua paljastaa yksityiselämääni enkä kertoa niistä tapahtumista, joihin liittyy muita osapuolia ja ihmisiä. Tunteet on samankaltaisia. Alanko ottaa esimerkin tunteiden vaikutuksesta. Katsoin, että syntyykö ne biisit. Niiden kanssa kaikki joutuu elämään. Jos artisti sanoo, että levy on henkilökohtainen, se on medialle suorastaan kutsu hyökätä kimppuun. Silti pitää vaan puskea, valvoa päiväkausia jossain neuvotteluissa ja tehdä merkittäviä päätöksiä. Nyt olemme levy-yhtiön neuvotteluhuoneen pöydän ääressä puhumassa sen seuraajasta, joka on sävyltään harras ja henkilökohtainen. Tarinankertoja matkalla itseensä Alanko lähti luomaan Ismo Kullervo Alankoa kuitenkin enemmän oman päätöksensä kuin valmiin materiaalin varaan, sillä albumille päätyi lopulta vain yksi vanhempi biisi. Mitenkäs tässä näin kävi. 41 ”Ei jengi kauhean paljon tiedä, mitä mulle on elämässä tapahtunut. – Jos mä sanon suoraan, että se on helvetin henkilökohtainen, niin sitä ei tarvi pohtia ollenkaan. Mutta aina on tullut joku muu idea, joka on syrjäyttänyt sen. Kuinka paljon historian suurmiesten rakkauselämä on vaikuttanut niiden päätöksiin kansakunIsmo Alanko kertoo pohtineensa, minkälaisessa mielentilassa vallassa olevat ihmiset tekevät merkittäviä päätöksiä. Kaikki ihmiset kokee samankaltaisia tunteita erilaisissa elämäntilanteissa, vaikka ne elämäntilanteet olisikin toisenlaisia. Nyt keskityin tunteitten ilmaisemiseen. Mutta niistä tunteista, joita elämä aiheuttaa ihmisen sisällä mä voin laulaa, koska ne on universaaleja. K un Ismo Alanko kaksi ja puoli vuotta sitten jutteli Soundin sivuilla kuulumisistaan, oli plakkarissa rempseä ja värikäs Maailmanlopun sushibaari -albumi. – On helvetin kiinnostavaa, missä mielentilassa päättävissä asemissa olevat ihmiset tekee niitä päätöksiä. – Tämäntyyppinen levy on ollut mulla esityslistalla aika pitkään. Mutta siitä, miltä musta on tuntunut, mä olen kertonut aika paljon.” ismo alanko -taitto.indd 41 2.10.2015 15.35. Siinä on monta sellaista biisiä, joissa on pitkä, loogisesti etenevä stoori. Lähemmäs kymmenen vuotta on ollut mielessä, että haluaisin tehdä levyn, jossa olisi voimakas, yhtenäinen tunnelma ja että se olisi mun näköisellä tavalla kaunis
Tavallaan myydään henkilökohtaisia, arkoja asioita sen varjolla, että saisi myytyä sitä omaa artistibrändiä. 42 tia merkittävästi ravistelleissa tapahtumissa. Kukin tekee tyylillään, Alanko sanoo ja siteeraa uuden levyn Haudankaivaja-kappaletta: ”Mutta kaikki on kaupan, suru, tuska ja kärsimys, minä kaivan haudan, jossa lepää epäilys.” Itsekurin aakkoset Uuden levyn Ismo Alanko halusi olevan siinäkin mielessä konseptuaalinen, että tunnelma pysyy rikkumattomana alusta loppuun. Koska ne tuppaa sekoittumaan aina välillä. Musan tekemisessä pitää olla rehellinen. Mutta toisaalta en halua tehdä samaakaan levyä uudestaan. Ei jengi kauhean paljon tiedä, mitä mulle on elämässä tapahtunut. Ne on kuitenkin kaksi eri henkilöä. – Edellisellä levyllä tein hyvin vapaalla fiiliksellä kaikenlaisia biisejä. Mutta kun on tehnyt näin pitkään, niin tietää, että voin jättää helvetin hyvän biisin tältä levyltä pois. Omaa kuvaa muokataan tietoisesti, mutta hinnalla millä hyvänsä. Henkilökohtaisten tunteiden avaaminen tuotannossaan ei kuitenkin laulunkirjoittajaa rajoita. Se mikä sopii AC/DC:lle ei välttämättä sovi mulle. Seesteistä tunnelmaa ei haluttu rikkoa rempseillä rokkibiiseillä. Voin vaikuttaa siihen mitä sanon sulle, mutta en voi enää mitään sille miten se elää tuolla somessa. Sitä minkälainen ihminen minä olen, nauraa Alanko juhlavan statementtinsä päälle. Mutta siitä, miltä musta on tuntunut, mä olen kertonut aika paljon. En mä ole se Ismo Alanko, joka elää tuolla julkisuudessa omaa elämäänsä. – Sekä että. – Ihan vitusti se vaatii. Jos se oikeasti on niin hyvä, voin julkaista sen kahden tai neljän vuoden päästä. Se ei katoa mihinkään, jos se on hyvä. Olin hölmö, kun en ottanut taiteilijanimeä. Ei se siis ole mikään itsetarkoituksellinen asia, että olisi jotenkin pakko tehdä erilaista. Olisi ollut helpompi erottaa se taiteilijapersoona ja yksityinen minä. Mitäs jos levylle lauluja tehdessä olisikin syntynyt se kovin ikinä tehty rokkiveto. Kyllä sitä on tullut paljastettua itsestään paljon nimenomaan tunne-elämästä. Sellaista on tapahtunut monta kertaa. Se on vaan luontaista uteliaisuutta. Se ei ole enää minä, joka on siellä. Hän ei kuitenkaan myönnä, että välttää tietoisesti itsensä toistamista. Tänä päivänä julkisuuden pelisäännöt ovat aivan toista kuin aloittaessasi, ja julkisuuteen pyrkiminen on peliä itsessään surullisine ihmiskohtaloineen. ”Ihmiset kuulee biiseissä mitä ne haluaa kuulla. – Sellaiset ihmiset, jotka on oikeasti kuunnelleet mua koko 35 vuoden taipaleen ajan, minkä olen tehnyt musaa, tuntee minut. Mun mielestä kaikki tavat kuulla biisejä on oikeita.” ismo alanko -taitto.indd 42 2.10.2015 15.35. Ymmärtävätkö ihmiset leikin säännöt ollenkaan vai onko ongelma pikemminkin siinä, että he ymmärtävät ne liian hyvin. Sellaiset, jotka on kunnolla perehtyneet ja kuunnelleet levyt moneen kertaan ja kenties selailleet vähän tekstejä, niin kyllä ne tietää musta ihan helvetisti. En oikeastaan halua hirveästi ruveta jeesustelemaan tämän asian kanssa. Siinä on oikeastaan kaikki tyylilajit, joita olen elämäni varrella harrastanut. Motörheadin pitää tehdä Motörhead-levyjä. Joutuu tekemään suurta surutyötä, kun joutuu jättämään pois paljon biisejä. – Olen lähtenyt sille tielle 19-vuotiaana, että olen paljastanut itsestäni tosi paljon. Maailmanlopun sushibaari on hyvin nimensä mukainen. Kuinka paljon tällaisten päätösten tekeminen etukäteen kysyy luonteenlujuutta. Voin kyllä tiettyyn pisteeseen asti vaikuttaa siihen. Vapautunut pokerinaama Jos Ismo Alanko on julkisuuden henkilönä erilainen kuin salaisena siviilipersoonana, niin hänellä on myös taiteilijaOmalla nimellään koko uransa esiintynyt Ismo myöntää katuvansa sitä, ettei ole ottanut taiteilijanimeä käyttöön. Alangon artistiprofiiliin on aina kuulunut se, että jo kerran tehtyä ei automaattisesti tehdä uudestaan, vaan itsensä ilmaisuun etsitään jatkuvasti uusia tyylikeinoja. Mun pitää tehdä Ismo Alanko -levyjä, jotka sitten on hyvinkin kirjavia ja toisistaan erilaisia
Hän oli vielä myöhemminkin tyrmistynyt, ettei joillain kappaleillasi ollutkaan sellaista yhteiskunnallista sanomaa, joita hän oli niihin yhdistänyt. Jotkut ihmiset ei oikein tahtoneet uskoa sitä, että mulla on kyllä yhteiskunnallisista asioista kertovia lauluja, mutta en ole koskaan itse kokenut olevani poliittinen lauluntekijä. – Siinä keskustelussa oli monien eri alojen taiteilijoita. Se on kaikkien niiden tuottajien ja muusikoitten yhteistyön soiva lopputulos. Mutta sanat on aina sellaisia, joiden kautta pystyy muistamaan, kokemaan ja palaamaan siihen hetkeen, kun ne on tehty. Olen tehnyt muutakin leffatai tv-elokuvamusiikkia, joskus aikoinaan teatteriinkin. Se on tehty 25 vuotta sitten, olen esittänyt sitä koko ajan eikä mulle ole koskaan tullut tunne, ettei se olisi ajankohtainen. – Mä olen tehnyt kaikenlaista. Ismo Kullervo Alangon tuottaneen Artturi Tairan rooli oli hivenen erilainen kuin muita Ismon viime vuosien levyjä tuottaneiden tehtäväkenttä. Vai ovatko ne silloin vain esitettävää materiaalia, ”vain” biisejä. Ei hän niitä suostu tosin ottamaan omien levytystenkään suhteen. Heitti ideoita kaikille muusikoille ja vähän vaikutti joihinkin biisirakenteisiin. Mulla oli omia demoja, joista osaan olin tehnyt jotain sovituksen tynkääkin musasoftalla ja osa oli sellaisia, että vedin yksin piano ja laulutai piano ja skitta -pohjalta. Kuulijoille tulee todennäköisesti paljonkin tällaisia assosiaatioita keikalla. – Se on lähtenyt kokonaan improvisaatiosta ja keikoillakin on paljon improvisaatiota. Artturi oli treenikämpillä bänditreeneissä mukana ja jonkun verran vaikutti sovituksiin. Sehän ei ole kiinni siitä, kuinka hyviä ne kappaleet on, koska yksi tykkää toisesta ja toinen toisesta. Voi ja pitääkin kuvata myös vastenmielisiä ilmiöitä. Ainoa vastuu on se, että joku hyvin pieni valonpilkahdus olisi odottamassa jossain. – Ne kaikki on sellaisia avartavia ja vapauttavia juttuja. Tai jos joku pyytää soittamaan mua selloa, niin mä en kieltäydy. Se on musta se vastuu. Ettei ne ole sillä tavalla aikaan sidottuja. Vaikka julkaisenkin levyjä omalla nimelläni, niin se on kuitenkin ryhmätyötä. – Taiteilijan vastuu on yrittää rehellisesti kuvata tätä maailmaa, ihmisenä olemista ja etsiä vastauksia. Se mitä taas ne kuulijoissa herättää, niin joku on jossain elämänvaiheessa kuullut jonkun kappaleen ja se on kolahtanut ihan mielettömästi ja se biisi seuraa sua koko loppuelämän. Kun kaiken tämän jälkeen 54-vuotiaana ryhtyy sellaiseen, niin se vaatii pokeria. Yksi iso proggis oli se vuosikausia menneen Taivaan tulet -tv-sarjan musiikki. Mä en ole sellainen, joka treenailee yksin himassa. Ne elää ja hengittää ja on relevantteja tänäkin päivänä. Hän saattaa lähteä soittamaan selloa Notkean Rotan levylle, vierailla räppäri Laineen Kasperin levyllä tai kokeilla Kimmo Pohjosen kanssa äänen eri mahdollisuuksia Pohjonen Alanko -projektissa. – Täytyy olla kiinni maailmassa ja elämässä ja kirjoittaa siitä, eikä kirjoittaa jotain pönkittääkseen vain omaa egoaan tai brändiään. Tuottaja on hänelle ihminen, joka omistautuu täysin levyn tekemiselle. Ei sitä voi ajatella, että siinä olisi jotain oikeaa tai väärää, varsinkin jos käyttää symboliikkaa. Mun mielestä kaikki tavat kuulla biisejä on oikeita.” ismo alanko -taitto.indd 43 2.10.2015 15.35. Nykyisenkin kokoonpanon muusikoilla on monta muutakin rautaa tulessa, joten esimerkiksi Sielun Veljien kaltaiselle kollektiiviselle visioinnille ei ole mahdollisuutta. Onnellisuudella (2010) Riku Mattila vaikutti paljon sovituksiin, Maailmanlopun sushibaarin tuottaja Jussi Jaakonaho vaikutti lopputulokseen soittajavalintojen myötä. Pystyisin elämään sen kanssa. Aina on jotain sellaista meneillään. Siinä on se ero. Alanko on levyttänyt laulujaan neljällä vuosikymmenellä ja on edelleen aktiivinen myös keikkarintamalla. Laulattamisessa se oli tosi hyvä. Kun lauluissa on monesti henkilökohtainen pohjavire, ponnahtaako kappaleiden tekohetken fiilikset tai sen hetken maailma koskaan mieleen biisejä esittäessä. Mitä tämä maailma on ja mitä sille voi tehdä. – Uudella levyllä tuottajan rooli oli saada irti bändistä ja biiseistä paras mahdollinen, toteuttaa se mun hivenen epämääräinen visioni. Miten se natsaa omien tunteiden kanssa sillä hetkellä. Se lähti puhtaasta ääni-improvisaatiosta. Se ei tunnu niin henkilökohtaiselta, kun kuulee myöhemmin sitä musaa tai kun niitä biisejä soittaa, vaan se on sellainen kollektiivinen tunnetila, joka on rakentunut siihen biisiin. – Tavallaan ne ovat vaan biisejä. Se on ollut mulle todella pelottavaa ja ihmeellistä: istua lavalla, yleisö tuijottaa ja sitten vaan aletaan päästää ääniä ja katsotaan mitä tapahtuu. Mä valitsen livetilanteeseen yleensä sellaisia biisejä, että niitä voi esittää tässä hetkessä. Mä ajattelin silloin omien vanhempieni sukupolvea, kuinka hirvittävän ison muutoksen ne on nähneet elämänsä aikana. Mun mielestä kaikki tavat kuulla biisejä on oikeita. Monestihan sanotaan, että taiteilijat on yhteiskunnan omatunto. Musassa ei muutenkaan ole olemassa mitään absoluuttista hyvää, vaan kyse on siitä missä elämäntilanteessa joku asia kolahtaa. Tämä Kimmon kanssa tehty juttu on sellainen. Mutta en itse kokenut sitä sellaiseksi. Se on tehnyt tosi hyvää myös mun laulamiselle. – Mutta sitten kun katson biisejä siitä mun Sanat-kirjasta, jossa on kaikki mun tekstit, niin silloin mulle herää mun oma elämä, maailmantilanne ja kaikki mitä oli siihen aikaan. Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että taiteilijan vastuu on vähän liiankin suuri ja etteivät ihmiset aina malta tai viitsi ajatella asioista itse. Sitten on sämplätty niitä ja Kimmo soittaa haitarilla niitä meidän sämplejä. – Aina kun esittää Kun Suomi putos puusta -kappaleen, niin tuntuu, että se sopii aina kaikkiin aikakausiin. Ismo myöntää, että tuollaisen toiminta on kivaa siksikin, ettei omille harteille juuri kerry paineita. Mutta jos mä epäonnistuisin omasta mielestäni taiteellisesti, niin se olisi pahempi asia. Niistä löytää vähän uusia kulmia siihen tekemiseen. Se on mulle jotain täysin uutta. – Ihmiset kuulee biiseissä mitä ne haluaa kuulla. Ajattelin sitä enemmän vapaudenjulistuksena. Siinä samassa paneelissa oli paljon ihmisiä, jotka sanoi, että älä jauha paskaa, onhan se nyt vittu poliittinen. Soololevyt tunnemme kaikki, mutta Ismo on aina tehnyt myös projekteja, joissa hän ei näyttele pääroolia. – Kyllähän mä tiesin, että On mulla unelma on provokatiivinen ja se oli ihan tietoisesti sitä, mutta en silti kokenut sitä kauhean poliittiseksi. ”Ihmiset kuulee biiseissä mitä ne haluaa kuulla. Oli kiinnostavaa tehdä lauluja tuottajan kanssa, joka on itse laulaja. Kokeillaan millaisia ääniä saadaan itsestämme ulos. 43 na erilaisia rooleja. Poliittinen vastoin tahtoaan Haastattelin Palefacea aiemmin tänä vuonna ja hän kertoi olleensa kanssasi samassa paneelikeskustelussa, jossa puhuttiin taiteen merkityksestä yhteiskuntaan. Vaikka Ismo ei tuotteliaana kirjoittajana tarvitse laulunkirjoitussparrausta, hän haluaa jonkun pallottelemaan ideoita ja valintoja studiossa. Tai herätellä perimmäisiä kysymyksiä siitä mistä on kyse, mistä ollaan tulossa ja minne ollaan menossa. Mutta se johtuukin siitä, ettei se kerro 90-luvun lamasta, vaan se kertoi siitä Suomen matkasta, siitä nopeasta muutoksesta mikä on tapahtunut. Mielipiteet on ihan vitun yliarvostettuja. Me ollaan tehty sitä pitkään työhuoneella ja nyt uskaltauduttiin tekemään keikkoja. Niin kauan kun pystyn tekemään levyjä, joihin olen itse oikeasti tyytyväinen enkä vain väitä itselleni olevani niihin tyytyväinen, on kaikki hyvin. Se oli iso ja tosi mielenkiintoinen duuni. Sellainen ylläpitää harrastusta. – Kyllä mä suon itselleni musaa tehdessä sen mahdollisuuden, että voin epäonnistua kaupallisesti. On ollut tosi mahtavaa ja antoisaa. Okei, totta kai se on poliittinen, jos ihmiset kokee sen poliittiseksi. Siinä on mukana myös Tuomas Norvio, joka sämplää meitä myös livenä. Se on sellainen juttu, mitä me varmaan jatketaan kaikessa rauhassa
Live Nation aukeama tulostus .indd 44 5.10.2015 12.57
Live Nation aukeama tulostus .indd 45 5.10.2015 12.57
Sama kohtalo lienee juuri julkaistulle Blackout States -albumille lauluja kirjoittaneella Rich Jonesilla, yhtyeen uusimmalla jäsenellä. Kaikki yhtyeen keikalla todistaneet tietävät, että kyseessä on valtakunnan vangitsevimpiin ja särmikkäimpiin liveyhtyeisiin kuuluva ryhmä, jonka viehätys ei perustu vähiten siihen, että kaverit ovat nähneet vähän muutakin kuin Keravan. Teksti: Teppo Vapaus Kuvat: Ville Juurikkala michael monroe -taitto_b.indd 46 2.10.2015 15.37. Metropolien värivalot vilisevät soittajien silmissä, kun he toimittavat rock’n’roll-jumalten palveluksen. Vuonna 2010 toimintansa nykyisessä muodossaan aloittanut bändi nimeltä Michael Monroe ei ole ainoastaan relevantti, ajankohtainen ja kiinnostava rock’n’roll-akti. Uusi levy ei siis ole vain tekosyy tehdä taas yksi rundi, jolle nostalgiannälkäiset rockdiggarit pääsevät kuulemaan vanhoja ja tuttuja hittejä. Backyard Babiesillakin oli tulossa joku reunion. Kasvojen uurteet ja tiedostavat katseet paljastavat myös sivukujilla koetut hämärän rajamaat. Elämänkokemus ja -viisaus on paketoitu teksteihin, jotka pistävät ehkä vähän miettimään. Niin, ja Jeesuksesta. Toisen kitaristin paikka on ollut tuulinen. Jo hänen kiltti ja ylienerginen olemuksensa on inspiroiva, esiintyminen suorastaan voimaannuttavaa. Asia tuutataan kuulijan korville pilke silmäkulmassa. Albumi on raaka, suora, hyökkäävä ja melodinen. ichael Monroen erottaa monista muista elävistä rocklegendoista se, että hän julkaisee säännöllisesti uusia albumeita, joita fanit ostavat kuunnellakseen niitä. Ja miljoonia levyjä maailmalla myyvistä tähdistä, jotka ovat egoistisia ääliöitä. 46 47 ”DIGGAAN JEESUKSEN STAILISTA!” Michael Monroen uusi albumi Blackout States on pihalla. – Dregenhän päätti, että sillä oli liikaa lautasella. Horns And Halos -levylle (2013) remmiin astui Backyard Babies -kepittäjänä parhaiten tunnettu Dregen. Silti Michael Monroe onnistuu viihdyttämisen lisäksi valaisemaan tietä. Klassisen rocktähden habituksen omaava Dregen osallistui myös laulunkirjoitukseen, mutta tässä kohtaa omaa panostaan nosti etenkin Steve Conte, joka ei tunnu tekevän itsestään suurempaa numeroa, ja on siksi syyttä jäänyt valovoimaisempien bändikavereidensa varjoon. Tiesin, että Rich on hyvä Kitaristin verran uusiutunut Michael Monroen bändi luottaa uudella Blackout States -albumilla vanhan liiton punkrockiin. Sensory Overdrive -albumilla (2011) tonttia hoiteli The Wildheartsin johtohahmo Ginger, jolla oli suuri rooli ylistetyn ja palkitun platan sävellyksissä. – Rich oli jo valmiiksi ollut tuuraamassa Dregeniä, joten oli ihan luonnollinen muutos, että pidetään se bändissä. Elävä rocklegenda, eläinten ystävä, tv-kasvo ja superjulkkis Michael Monroe puhui Soundille Dee Dee Ramonen 25 vuotta vanhasta biisistä, joka päätyi hänen albumilleen. Se ei pystynyt haldaamaan samaan aikaan soolorundejaan ja tässä bändissä olemista. Pointtina on pitää hauskaa. Dregen päätti, että on parasta keskittyä sooloon ja siihen, Michael kertoo. Vähän ”paskemmat” soundit Michael Monroe -yhtyeen vakiintuneen ryhmärämän muodostavat pääjehun lisäksi kitaristi Steve Conte, basisti Sami Yaffa ja rumpali Karl Rockfist. Sen jälkeen hän lähtee yhtyeineen kiertueelle esittämään uutta materiaalia
46 47 ”Jos haluat miljonääriksi Hollywood Hillsille, tulet todennäköisesti pettymään.” michael monroe -taitto_b.indd 47 2.10.2015 15.37
– Viime levylläkin yritettiin saada luomua rummut ja kaikki, mutta ei vaan oltu mikitetty tarpeeksi hyvin, jotta soundia olisi voinut käyttää sellaisenaan. Siinä pitää olla jytyä ja sitä umffia. Ainahan meillä on hyviä melodioita, mutta tässä on mun mielestä vielä enemmän. Joskus näinkin on. Dee Dee Ramonen muistoa vaalien Michael kaivaa laukustaan haalean väriset Blackout States -albumin kannet, joista tulee mieleen cd-r-aikakausi, jolloin poltettiin kavereilta levyjä ja printattiin niihin itse kansia, kun ei ollut rahaa ostaa alkuperäisiä levyjä. On täysin luomurummut. Kelasin, että miksi pitäisi. AC/DC:n levyjen perussoundi on just niin kuin pitääkin. Valo kukistaa aina pimeyden. Printtaan cd:n kansilehdet ja katson miltä se tulisi näyttämään. Sitä kuulee vähemmän ja vähemmän. Antaa olla vaan, se on hyvä niin, ja niin luonnollinen kuin mahdollista. Nyt me ollaan vähemmän hard rockia ja selvemmin melodista punkia. Ja vähän enemmän The Clash ja The Boys -tyylistä punkia. Luonnolliset soundit riitti. 90-luvun alussa alkoi tulla sitä digitaalisoundia, josta en tykkää yhtään. Eihän tässä pyörää keksitä uusiksi, ja hyvä niin. Mutta meillä on nyt soundit niin kohdillaan, että vihdoin ja viimein on rummut, joita ei tarvinnut korjata mitenkään. Mä sanon aina, että soundit vähän paskemmaksi, niin sitten on hyvä. Pikemminkin laitetaan pikkupoikamaisella innolla pinnojen väliin pyykkipoikia, jotta soundaa siltä, että moottori pärisee ja rahisee. Se on nerokkuutta, että pystyy säilyttämään yksinkertaisen soundin, vaikka kaikkea teknisesti niin sanottua hienoa tuotantoa voisi tehdä loputtomiin. – Miksei! Kaikki on nykyään niin sliipattua?, niin polished. Blackout Statesin soundi on virkistävän livemäinen. Nyt onnistuttiin. Ainahan myös Ramonesja Pistolsvaikutteet seuraa mukana. – Tällä kertaa ei käytetty rummuissa lainkaan sampleja. Päätettiin, ettei laiteta myöskään kompuraa. Silloin koko jutun ydin häviää helposti hienon tekniikan alle. Aivan kuin bändi vetäisi treeniksellä ja olisi vain painettu rec-nappi pohjaan. ”Pelottavinta olisi, jos menettäisi todellisuudentajun.” michael monroe -taitto_b.indd 48 2.10.2015 15.37. Kaikki on kohdillaan. Voit visualisoida molemmat skebat ja rummut ja beissin, voit mielessäsi nähdä bändin sun edessä soittamassa. Se, että malttaa olla tekemättä niin ja tietää koska lopettaa, se on tyylitajua. Olisiko mahdollista tehdä vielä raaempaa soundia. Pitää olla punchia ja snaren pitää olla edes jotain sukua bassarille. – Virvelisoundi on se juttu, joka on saanut mut antamaan jengille fuduja. Pystyn näkemään, jos on epäkohtia. Eli symbaalejakaan ei ole kompressoitu kuten yleensä. Chips Kiesbyen tuottama ja Petri Majurin miksaama Blackout States on suoraviivainen ja siloittelematon, orgaanisena soiva, soundeiltaan aidosti raaka mutta melodinen levy, jonka hoilauskertseillä ryyditetyistä kappaleista puolet voisi julkaista singleinä aivan yhtä hyvin perustein kuin ensimmäiseksi sinkuksi valikoituneen Old King’s Roadin. 70-luvun brittipunk on tosiaan yhä voimallisemmin ensisijainen mielleyhtymä ja mielenmaisema, johon Michael Monroen sointi viittaa. – Mä teen aina tällaisen. Haluan, että bändi on sun edessä, kun kuuntelet levyä. 48 49 biisinkirjoittaja, mutta olin positiivisesti yllättynyt, että kuinka hyvä! Tällä lp:llä on ehkä enemmän punkia ja enemmän melodioita. Olen printannut koneelta tämän ja liiMichael Monroe bändeineen uskoo positiivisen ajattelun voimaan
Se mihin keskittyy, moninkertaistuu elämässä. Ei ihmekään, että se ristiinnaulittiin. – ”The grey Finnish sky is frozen / like her ice cold eyes that say no.” Se puhuu Suomen taivaasta. Ei mulla ole onneksi ollut sellaista. Mä en dumaa kenenkään duunia, Michael linjaa. Telling the truth in the house full of lies! – Ehkä ihmiset vaan ajattelevat eri tasoilla, Michael jatkaa. Se kertoi totuuden. Tämä bisnes on aivan hullu ja tässä näkee kaiken maailman hörhöjä, maailmalla miljoonia levyjä myyviä artisteja, jotka on idiootteja, suoraan sanoen ääliöitä, jotka kelaa vain jotain giltsejä, bilettää ja pettää vaimojaan. Ehkä se on suomalaisuutta. Se menee kaiken intellektuellin, aivan kaiken edelle. Michael sanoo tietävänsä, että joidenkin vanhojen fanien on ollut vaikea ymmärtää pitkän linjan rokkarin lähtemistä kyseiseen tv-ohjelmaan. Suvaitsemattomuutta on kaikkialla maailmassa liikaa. Se on aina ollut mulle tärkeämpää kuin mikään muu. Vaikka eivät ne täältä mukanaan vie mitään, kun lähtö tulee. Kaikkien pitäisi antaa olla ja elää rauhassa. Ne on just näitä, jotka ajattelee, että ”vedetään turpaan, toi on erilaisen näköinen”. Mulla oli yksi pahvilaatikko ja yksi kapsäkki. Ja sodat johtuu egojen taiste lusta. Se on vuonna 2002 heroiinin yliannostukseen kuolleen The Ramones -legenda Dee Dee Ramonen alkuperäinen teksti. Hän vie sormusten täyttämät sormensa kansilehtisellä Under The Northern Lights -nimisen kappaleen tekstin kohdalle. En mä ikinä lähtisi, se olisi hermoja raastavaa. Ajattele, että ihmiset ovat oikeasti käyneet nostelemassa natsilippuja vastaanottokeskusten lipputankoihin ja tällaista. Showbisneksessä, kun olet laulaja tai näyttelijä tai jotain, kaiken maailman hännystelijät tulee mielistelemään, kaiken maailman yes-manit. – Mä aloitin musiikkiurani niin, että me lähdettiin Suomesta ja muutettiin Tukholmaan kaduille, kun perustettiin Hanoi Rocks. Käytiin rumpalin duunipaikan pannuhuoneella suihkussa, minä, Nasty ja Sami. – Biljonäärit, tyypit, joilla on satoja biljoonia dollareita tai euroja, miksei ne tee jotain hyvää. Mikään velvoite Voicelaulajien jeesaaminen nauhoitusten päätyttyä ei ole. Sen sijaan ne tulevat vaan ahneemmiksi, istu vat mielettömien omaisuuksien päällä ja keräävät sitä lisää. Mulle se ei koskaan ollut motiivi. Olisitko itse lähtenyt nuorena Voicen kaltaiseen skabaan. – Mun mielestä tässä asemassa on vastuu kohdella ihmisiä kunnioittavasti ja olla esimerkkinä. Mutta on myös ilkeitä ja pimeyden puolella olevia ihmisiä. Kyllä jengillä on päässä vikaa. Jätin joitain veks. Yksikin säkeistö oli, että ”Don’t want my whiskey this morning / maybe later when I’m going crazy.” – Mulla on siis kaksi audiokasettia, joilla on Dee Deen demoja. Siinä on suuri ero. Joku natsimeininki on niin vanhanaikaista... Pelottavinta olisi se, jos menettäisi todellisuudentajun. On ihan dorka tilanne laulaa tuolin selkänojia kohti. En ole koskaan lähtenyt mihinkään Levyraatiin tai vastaavaan. Suositun tv-formaatin myötä Michael on tullut tutuksi myös nykynuorisolle. Ei ole mitään egoilua, ja kaikki kannustaa toisiaan. Sen takia mä lähdin messiin. Mulle on tärkeää, että tekee omilla ehdoilla omaa juttuaan, sydämestään ja rehellisesti. Totuuksia talossa, joka on täynnä valheita. Ja se, että ei muutu kusipääksi matkan varrella. Liian moni ihminen maailmassa on muutenkin sellainen. – On kehittyneempiä sieluja ja toisia, jotka ovat melkein luolamiehen tasolla. Jeesus on yksi mun suosikkeja. Se oli niin radikaali. Casinolla Michael aikoo esiintyä Jennie Storbackan kanssa ja osaltaan edesauttaa häntä onnistumaan show’ssaan ja nappaamaan uusi kiinnitys. Kunnioitan kaikkia laulajia, jotka lähtee siihen. Voice on kiltillä tavalla vastaisku formaateille, joissa esitellään tyyppejä, jotka ei osaa laulaa ja pilkataan niitä. – Se johtuu sodista, että pakolaisia on. Musta se on niin väärin. Ajattelin, että nyt voin elättää itseni rockbändillä, yes, loistavaa! Jos saan katon pään päälle joskus, se on sitten, että vau, tämähän on luksusta! – Kaikki riippuu siis siitä, mitä haluat. Mä diggaan Jeesuksen stailista. Oon tehnyt tästä eri versioita, mutta tämä ei ole sopinut millekään lp:lle aikaisemmin. Tykkään tehdä Voicea ja olen jatkanut yhteistyötä usean laulajan, Saara Aallon, Mikko Herrasen ja muiden kanssa. Miesmuistiin maailmassa ei ole ollut päivääkään, ettei olisi ollut sota jossain. – Kaikki tietävät sydämessään, mikä on oikein. Sillain mun ura alkoi. Se oli lähtenyt The Ramonesista. Ei pitäisi olla sotia, ei pitäisi olla tarvetta armeijoille. ”Tämä on mun maa ja meidän alue.” Nämä johtajat ei voi pitää egojaan aisoissa. Mäkin haluan kertoa biiseissäni totuuksia. Että tässä ei ole tuomareita, vaan valmentajat. Niillä on kauheat egot, ne on kauhean itsekkäitä, ”minä ja minä” ja ”mun ja mun”. Eikö suomalainen aina nuijita sillain, että ”jätkä yrittää olla jotain”, Michael nauraa. Asenne ratkaisee. Jos haluat miljonääriksi Hollywood Hillsille isoon taloon, tulet todennäköisesti pettymään. – Dee Dee kirjoitti tuon biisin mulle 25 vuotta sitten, 90-luvun alussa, kun me hengattiin aika paljon. Epätodellista! – Oikein sanottu. Aika suuri kunnia! Ei egoilua Jututan Michaelia Helsingin Casinolla, jossa hän on tukemassa The Voice of Finland -valmennettaviinsa kuulunutta laulaja Jennie Storbackaa, joka voitti kilpailussa kahden viikon kiinnityksen Casinolle. Se on väärin kaikin tavoin. Millä mielin olet seurannut mediassa puitua pakolaiskriisiä ja suomalaisten rasistisia mielenilmauksia pakolaisia kohtaan. Tässä on pelkästään rakentavaa ja rohkaisevaa palautetta. Nyt tuli sen aika. Ennen julkaisematon ja levyttämätön Dee Dee Ramone -biisi on tällä levyllä ensi kertaa. Kerrotaan rehellinen mielipide, mutta sen voi sanoa nuijimatta kenenkään itsetuntoa. Nimenomaan. Mä en käyttänyt kaikkia säkeistöjä, mitä sillä oli. Se on kaikkein voimakkain. Uskon, että sillä tavalla tavoittaa ihmisten sydämet. Mitä positiivisemmin ajattelee, sitä parempia asioita tapahtuu. Miten paljon energiaa menee hukkaan keskittymällä negatiivisiin asioihin. – Mähän kieltäydyin ensin Voicesta, koska oletin sen olevan samanlainen kuin muut formaatit, joissa pilkataan ihmisiä. ”Pitää olla jytyä ja umffia.” michael monroe -taitto_b.indd 49 2.10.2015 15.37. Se on Michaelin oma valinta. Maailmassa on tarpeeksi ruokaa, ettei tarvitsisi olla nälänhätää, mutta ihmiset osaa vain tuhota, tappaa ja taistella, tapella lapsellisista, ihan typeristä syistä. Ajatuksen voimaa aliarvioidaan paljon. Se on tietysti utopiaa, mutta se on mahdollista. Se on perusongelma. Silti positiivisuus, rakkaus ja valo kuitenkin aina voittavat. Vahvin viba universumissa on rakkaus. ”I had to choose between my sobriety and The Ramones and I chose sobriety, man. 48 49 mannut nämä kaikki yhteen, Michael nauraa. You oughta do this song, man. Lapsellista touhua. I’ve got some outstanding material, man! You’re from Finland, right. Totuuksia valheiden talossa Michael kertoo, ettei hänelle ole koskaan tuottanut ongelmaa pysyä jalat maassa kaiken hälinän keskellä. He eivät tiedä, mitä tekevät.” – Niin. Rauhassa elo ilman sotia, rakkaus, ihmisten tasaarvo, sen pitäisi olla todellisuutta. Sitten bändin musikaalinen johtaja Lenni-Kalle Taipale, joka mun hyvä frendi, soitti mulle ja sanoi, että Michael, sä voisit haluta miettiä vielä tätä. Mun mielestä on ihan dorkaa, ettei aikuiset ihmiset pysty elämään rauhassa. Ne tyypit ei ikinä pääse siitä kierteestä irti. It’s called Under The Northern Lights”, Michael imitoi Dee Deen pöllyistä puhetapaa. Tästä mulla ei ollut demoa, mutta muistan, kun se soitti tätä akustisella mulle. – En. Tyypit sanoo, että jee, ihan loistavaa, vaikka olisit ihan paska. Toimittajan roolissa huomautan, että Jeesus kuulemma sanoi: ”Antakaa heille anteeksi. Se on mielisairasta. Jos sulla on niin paljon rahaa, sä pystyt jo muuttamaan maailmaa. – Ei uskoisi, että nykypäivänä enää edes on rasismia niin kuin ennen. Ei ole lähtenyt mopo käsistä siinä suhteessa. Mä uskon siihen. – Voicessa on hyvä meininki. – Saan suurta mielihyvää siitä, että voin oikeasti auttaa hyviä laulajia eteenpäin
Hän on sen verran taitava, ettei meidän tarvinnut huolehtia hänen soittamisestaan. Haluamme koko ajan tulla paremmiksi muusikoiksi. Ei kuitenkaan mennyt kauaa, että Jamie oli ajettu sisään ja olomme oli jälleen kotoisa. Varsinkin synkkiin ajatuksiin vaipuminen ja niistä kirjoittaminen oli elämäänsä hyvin tyytyväiselle laulajalle vaikeaa. – Pöhinä bändimme ympärillä ei ole koskaan ollut näin intensiivistä, ja yleisö on ottanut uudet kappaleet vastaan keikoilla erinomaisesti. – Olisi aika ikävää jos emme olisi yhtään kehittyneet, Tuck tokaisee. – Olen onnellisesti naimisissa, rakastan perhettäni ja olen jo nyt saavuttanut enemmän kuin olin koskaan ajatellut. Walesilaisyhtye on ehtinyt jo viidenteen levyynsä. Yhtye on mennyt eteenpäin ainakin soittotaidoissa, esiintymisessä ja biisien kirjoittamisessa. Matt Tuck myöntää, että kirjoittamisen alkuun pääseminen oli tälläkin kertaa vaikeaa. Tänä päivänä mokailu keikalla ei jää vain paikalla olevan yleisön huviksi, Nykyään tyytyväistä elämää viettävä Bullet For My Valentinen Matt Tuck joutui palaamaan nuoruutensa kiusaamiskokemuksiin kirjoittaessaan kappaleita tuoreelle Venom-albumille. – Hankalinta oli palata niihin nuoruuteni ikäviin tilanteisiin ja muistaa mikä teki minut silloin niin vihaiseksi. VAIKKA VÄKISIN VIHA PINTAAN bullet for my valentine -taitto.indd 50 2.10.2015 15.40. Temper Temper -albumista opimme lähinnä, mitä emme halua enää tehdä uudelleen, Tuck naurahtaa. Tuckin mukaan päätöstä Jayn lähdöstä oli kypsytelty jo muutamia vuosia, mutta lopulliseen ratkaisuun meni vain muutama kuukausi. Ne tunteet ovat edelleen tallella, ne vain eivät enää ole niin pinnassa, Tuck huokaa. Yhtyeen riveissä tapahtui ennen Ve nomin nauhoituksia pieni muutos, kun bändin alkuperäinen basisti Jason ”Jay” James sai jättää Bullet For My Valentinen ja tilalle palkattiin Jamie Matthias. Nykyään toimimme ammattimaisemmin, ja ymmärrämme vastuumme esiintyjinä. Kaikki siis hyvin Bullet-maailmassa, Tuck myhäilee. – Tunnistamme paremmin hyvät kappaleet huonoista, emme puhu ihan mitä sattuu haastatteluissa ja tiedämme, mitä haluamme saavuttaa ja miten sitä kohti pääsemme. Bullet For My Valentine on aina halunnut uudistaa musiikkiaan levy levyltä, ja tällä kertaa jo biisinkirjoitusvaiheessa yhtye halusi viedä kappaleitaan aggressiivisempaan suuntaan. Matt myöntää itsekin heittäytyneensä täysillä rockelämään: liikaa juhlimista, nesteen nousemista hattuun ja krapulaisia aamuja. – Ymmärrän ihan hyvin, että yhtyeet haluavat nauttia kaikesta täysillä uransa alussa, ja on tärkeää tehdäkin kaikki nuo jutut. Matt Tuckin mukaan palaute on ollut pääosin positiivista. Venomin julkaisusta on tässä vaiheessa ehtinyt kulua muutamia päiviä, joten bändi on jo saanut esimakua fanien reaktioista. päivä. – Halusimme saada jokaisesta kappaleesta mielenkiintoisen ja jännittävän, oli myös täysin tietoinen päätös viedä musiikkiamme raskaampaan suuntaan vaikka meille tyypilliset melodiat biiseistä löytyvätkin. Vihan kaivaminen itsestäni ja suuttuminen oli vaikeaa senkin takia, etten enää ole se sama ihminen kuin yhtyeen alkuvaiheessa. 50 T avoitan kiireisen laulajan keskeltä Bullet For My Valentinen Yhdysvaltain kiertuetta. Haluamme tarjota faneillemme parhaan mahdollisen keikan joka ilta, kukaan ei halua tulla katsomaan puolikkaalla energialla vedettyjä settejä. – Esimerkiksi koulukiusaaminen on yksi suuri osa menneisyyttäni, mutta nuo kokemukset kasvattivat minulle paksumman nahan ja tekivät minusta sen ihmisen joka olen nykyään. Bullet For My Valentine nousee Helsingin jäähallin lavalle marraskuun 12. Koko uramme on ollut yksi suuri oppimisprosessi. Basistin vaihtuminen ei kuitenkaan vaikuttanut Venomin tekemiseen millään lailla. Laulaja kuitenkin sanoo, että muutaman valmiin kappaleen jälkeen Teksti: Laura Vähähyyppä prosessi helpottui, kun koko yhtye hahmotti tulevan levyn linjan. K un nuoret rokkarit pääsevät menestyksen makuun ei ylilyönneiltä voida välttyä, eikä niin tapahtunut Bullet For My Valentinenkaan kohdalla. – Olimme soittaneet samalla porukalla alusta asti, joten totta kai hetken tunsimme kaikki olomme hieman vieraiksi Jayn lähdettyä yhtyeestä
On uskomatonta hypätä lentokoneeseen, matkustaa toiselle puolelle maailmaa ja huomata, että sieltäkin löytyy ihmisiä jotka haluavat kuulla musiikkiamme. Matt Tuck haluaa alleviivata myös esimerkiksi Facebookin hyviä puolia artistien ja fanien välisessä kanssakäymisessä. Koko ajan joku odottaa sopivaa hetkeä ampua kaikki tekemisesi alas. päivä marraskuuta. Bullet For My Valentine aloitti heti levyn julkaisun jälkeen mittavan kiertueen joka saapuu myös Suomeen 12. – Saimme valtavasti palautetta Ve nomista faneiltamme. – Olemme luonteeltamme hyvin erilaisia. – Lavan ulkopuolella tapahtuvat asiat ovat melkein tärkeämpiä, on hyvä miettiä melko tarkkaan, miten käyttäytyy. Olen aina ollut se tyyppi, joka vie yhtyettä eteenpäin ja sanoo asiat, jotka vaativat esiin ottamista – vaikka ujo olenkin. – Tällä kertaa emme taida esiintyä missään uusissa paikoissa, mutta olen innoissani, että pääsemme jälleen tien päälle. – Tämä on aina artisteille jännittävintä aikaa, kun uudet kappaleet eivät vielä kumpua suoraan selkärangasta. CO masti Venomin lopputulokseen. Harvemmin niin enää käykään, Tuck hymähtää. He ovat erittäin aktiivisia, ja heidän palautteensa Tem per Temper -albumista vaikutti var”Temper Temper -albumista opimme lähinnä, mitä emme halua enää tehdä uudelleen.” K u v a: W W W .T O M B A R N E S. – Jos joku olisi sanonut minulle uramme alussa, että vuonna 2015 olemme tässä tilanteessa, se olisi kuulostanut todella oudolta. – Olen oppinut olemaan välittämättä itseäni koskevista kommenteista. Bullet For My Valentinen jäsenet ovat kasvaneet aikuisiksi julkisuudessa. Yhtyeen jäsenistä ja heidän tekemisistään käydään jatkuvaa keskustelua netin keskustelupalstoilla, eikä sävy aina ole kovinkaan mairitteleva. – Kyllähän julkisuus kasvattaa paksumman nahan. – Tämä tapa on meille kaikkein luontevin, eikä siihen liity mitään egojen kalistelua. Palautteen lukeminen ajatuksella on hyvä tapa kehittyä, vaikkei kaikkea kannata niin vakavasti ottaakaan. Työtä tähän pisteeseen pääseminen vaatii, mutta kaikki on sen arvoista. bullet for my valentine -taitto.indd 51 2.10.2015 15.40. 51 vaan muutamassa minuutissa videoklipit leviävät ympäri sosiaalista mediaa kulovalkean tavoin. Vastuu esiintymisestä lavalla ja sen ulkopuolella on ylilyöntien jälkeen kirkastunut. Tuck on silminnähden innoissaan päästessään soittamaan uusia kappaleita. Olemme hyvin onnekkaita. Ainahan sitä haluaisi puolustaa omia tekemisiään ja itseään, mutta sitähän ne kaikki idiootit odottavat, Tuck nauraa. Onhan uusien kappaleiden soittaminen muutaman ensimmäisen kerran jopa hieman pelottavaa. Kaikki saavat sanoa mielipiteensä, ja teemme päätökset yhdessä. Walesilaisrokkarit ovat aikuistuneet julkisuuden valokeilassa. – Olemme kaikki jo aikuisia miehiä, joten meidän ei tarvitse korottaa ääntämme, jos jotain menee pieleen. Twitterin, Facebookin ja muiden tulon jälkeen olet koko ajan tavoitettavissa ja seurattavissa – tietty mystiikka on ehdottomasti hävinnyt rocktähtien ympäriltä. Sosiaalinen media on arkipäivää nykypäivän artisteille. Sosiaalinen media on muuttanut pelin hengen totaalisesti artistien kohdalla. Matt Tuck ei myönnä ajattelevansa kaikkia ylös nostettuja kamerakännyköitä ollessaan lavalla, mutta hän tiedostaa ilmiön. Tuck otti jo varhain ryhmän johtajan paikan, hän on myös alusta asti toiminut Bullet For My Valentinen pääasiallisena biisinkirjoittajana. M aanläheisten miesten välit eivät ole juurikaan muuttuneet tai kärsineet vuosien aikana
Yhtä valoisissa tunnelmissa ei soi Bring Me The Horizonin tuorein levy That’s The Spirit. Samalla bändi rikkoo totuttuja kaavoja muun muassa levyntekoprosessissa. Matt N.: – Olihan jo Count Your Blessings -debyytillämme akustinen kappale… Lee: –...joka ei oikeastaan ole kauhean hyvä! Matt N.: – No joo, mutta siellä se kuitenkin on. Sheffieldissä vuonna 2003 perustetun yhtyeen 11. Konemusiikkivaikutteita oli kuultavissa jo edellisellä Sempiternal-albumilla (2013), mutta silti paikoin hyvinkin popisti soiva That’s The Spirit yllättää. bring me the horizon -taitto.indd 52 2.10.2015 15.41. Olemme aina diggailleet esimerkiksi klassista rockia ja motownia. NIIN SITÄ PITÄÄ! Bring Me The Horizon ei halua jämähtää paikalleen, vaan suuntaa rohkeasti uusille poluille. Tapaan brittibändin kitaristi Lee Malian, rumpali Matt Nichollsin ja basisti Matt Keanin, joiden päivän haastattelurumba on juuri alkanut. Kolmikko vakuuttaa soundinsa kehittyneen luonnollisesti, eikä That’s The Spirit ole tietoinen irtiotto metallista. 52 Teksti: Vesa Siltanen L ontoo kylpee auringossa syyskuisena maanantaiaamuna. Meissä on siis ollut pehmeämpi puoli esillä jo silloin. Ensimmäisten levyjen brutaali metalcore on väistynyt elektronisesta musiikista vahvasti ammentavan tyylin tieltä. syyskuuta julkaistu levy on synkän tunnelmoiva ja haikean melodinen. Albumia kuunnellessa mieleen tulevat esimerkiksi Linkin Parkin, Depeche Moden – jopa Aviciin kaltaiset nimet. Soundi tapasi yhtyeen Lontoossa
Bring Me The Horizon on rikkonut totuttuja kaavojaan myös levytysprosessissa. Myös niissä paikoissa, joista ei ihan ensimmäisenä uskoisi. Matt K.: – On väistämätöntä, että jollain loppuu mielenkiinto bändiä kohtaan, varsinkin meidän tapauksessa, kun jokaisella levyllä on kokeiltu jotain uutta. Olemme siinä mielessä hyvin onnekkaita. Vanhat levyt ovat kuitenkin edelleen olemassa, joten rankempaa kamaa kaipaavat voivat aina palata niihin. Laajempi mate riaali antaa vapauksia soittaa missä vaan. Suomeen Bring Me The Horizon saapuu marraskuussa. En ole fani (naurua). Kaikkia ei voi miellyttää Puhtaaksi popiksi uutta levyä ei missään nimessä voi luokitella – siitä pitävät huolen esimerkiksi singlebiisi Happy Song – mutta kevyempi vaihtoehtorock-tyyli ei varmasti miellytä kaikkia. Mitä musiikkia levylautasellanne sitten tällä hetkellä pyörii. Monissa maailmankolkissa vieraillut Bring Me The Horizon on tunnettu kovana livebändinä ja fanien vastaanotto on aina yhtä innostunutta. Matt K.: – Voimme hyvin soittaa jollain metallifestareilla ja valita settiin rankempia biisejä. ”On bändejä, jotka jämähtävät tekemään samaa levyä uudelleen ja uudelleen. Vanhojen, metalcoren nimeen vannovien fanien hylätyksi tuleminen ei kuitenkaan huoleta. Matt N.: – Suomi on kyllä hieno paikka. Mutta se osoittautui hienoksi ja kauniiksi paikaksi ja yleisö oli hyvin mukana. Matt N.: – Mihin tahansa menemmekin, porukka on aina hyvin mukana. Meistä ei kuitenkaan ole siihen. Kun kappaleet kuulostivat valmiiksi juuri siltä miltä halusimme, miksi olisimme turhaan palkanneet jonkun antamaan neuvoja. Matt N.: – No, täällä Englannissa sitä tottuu märkään ja synkkyyteen! Otetaan lopuksi vielä perinteiset terveiset suomalaisille faneille. Lee: – Venäjä ja Puola olivat myös positiivisia yllätyksiä. Bändillä on vahva usko omiin tekemisiinsä. Lee: – Viime aikoina olen kuunnellut paljon Bon Iveria, jossa viehättää monipuolinen instrumenttien ja soundien käyttö. USA:n ja Kanadan jälkeen on vuorossa Eurooppa. Rakastan sitä. Ei vain uskalleta lähteä muuttamaan hyväksi koettua kaavaa ja kokeilla uusia asioita. Muutaman uuden kappaleen keikkakuntoa on jo testattu ja kevyempi materiaali sopii Keanin mukaan hyvin rankemman joukkoon. Lee: – On aivan luonnollista, että fanikanta vaihtuu. Lee: – Pariisi. bring me the horizon -taitto.indd 53 2.10.2015 15.41. Jos sydän ei ole täysin mukana etkä voi seisoa tuotostesi takana vilpittömästi, ei hommasta tule mitään. Vaikkei viime vuosina ole kunnon talvia ollutkaan. Onko sitten paikkaa, joka ei ole vastannut odotuksia. Matt K.: – Laivamatkat Tukholmasta Helsinkiin ovat aina ihan mielettömiä. Etelä-Amerikassa on myös aina hyvä meno ja yleisö pähkinöinä. Matt K.: – Olimme niin tyytyväisiä demottamiimme biiseihin, ettemme halunneet ketään ulkopuolista sotkemaan asioita. Olin vuosi sitten Tukholmassa talvella eikä sielläkään satanut edes lunta. Matt K.: – Joo. That’s The Spiritin tuottajiksi on merkitty laulaja Sykes ja kosketinsoittaja Jordan Fish. Keikkaa odotetaan totta kai innolla, vaikka kolmikko muistaa Suomesta ja suomalaisista parhaiten jotain aivan muuta. Olemme keikkailleet siellä lähinnä talvisin ja silloin on todella kylmä. Aiemmilla levyillämme on ollut ulkopuolisia tuottajia oikeastaan perinteen vuoksi. Materiaalimme antaa vapauksia soittaa missä vaan ja setti voidaan mukauttaa tarpeen mukaan. Miksi siis vääntää jotain, johon ei itse usko sataprosenttisesti. Matt N.: – Olen nähnyt lavalla monia metallibändejä, joiden soittajat eivät selvästi nauti tekemisistään. Emme halunneet tehdä heviä hevin vuoksi. Työskentely oli rentoa ja lopputulos miellytti kaikkia, joten teimme sitten koko levyn samalla tavalla. Oli syynä sitten raha tai mikä tahansa. Tai voimme mennä popfestareille ja soittaa kevyempää kamaa. Matt N.: – Tuokaa Muumi-krääsää! Muumit olivat todella kova juttu meidän lapsuudessamme. Sykesin ja Fishin komennuksessa tämän levyn tekeminen oli hauskempaa ja helpompaa kuin monilla aiemmilla levyillämme. Meistä ei ole siihen.” Bring Me The Horizon ei halua soittaa heviä hevin vuoksi. Ei siis yleisön puolesta, mutta petyin paikkaan muuten. Se ehkä vie mielikuvia kauemmas metallista. Laaja repertuaari avaa keikkarintamalla uusia mahdollisuuksia. Nyt kun sarjaa katsoo, niin se on hyvin… hämärä! Matt K.: – Minulle salmiakkia. Matt N.: – Nauhoitimme Drown-kappaleen kokeilumielessä itse. Kiertue pusketaan läpi hurjalla, keikka päivässä –tahdilla. 53 Lisäksi Oli (Sykes) on kehittynyt laulajana huimasti, joten levylle tuli senkin vuoksi paljon puhdasta laulua. Lee: – Teimme levylle myös raskaampia kappaleita jotka päätyivät lopulta roskakoriin, koska ne tuntuivat jotenkin… Eivät ne olleet huonoja, mutta innostuimme paljon enemmän muista kappaleista. Kaikkia ei voi miellyttää, eikä siihen kannata pyrkiäkään. Helsingissä on kai samanlaista. Matt N.: – Israelista oli hieman ennakkoluuloja, että mitähän siitäkin tulee. Että tuottaja nyt vaan on oltava, niin se homma kuuluu tehdä. Se heijastuu myös jossain määrin meidän musiikissamme, koska mekin tykkäämme leikkiä soundeilla. Muumeja ja salmiakkia Bändin maailmankiertue käynnistyi lokakuun alussa Pohjois-Amerikassa. – On monia bändejä, jotka jämähtävät tekemään samaa levyä tai kappaletta uudelleen ja uudelleen. Mutta kylmä. Hyvä musiikki on hyvää tyylistä riippumatta
Tämän vuoden kesäkuussa kasetteja myytiin Musiikintuottajien myyntitilaston mukaan yksi kappale. Bembölen kasetit eivät kauaa hyllyssä pölyä kerää, vaan pienet painokset myydään nopeasti loppuun. Tai kuten elokuvaohjaaja Mika Taanila asian ilmaisee Atte Häkkisen vuosien 2000-2010 underground-kasettien julkaisua tutkineessa pro gradu -työssä: ”Jos saan esimerkiksi kaverin tekemän kasetin, niin se on huikeasti erilainen kokemus kuin jos kuuntelisin kaverin lähettämän mp3-tiedoston. B emböle Cassettes on yhtä kuin partasuinen, lippahattupäinen ja olemukseltaan aina rento Niklas Lemiläinen. Silloin musiikkiformaattina tuttu kasetti kuljetti myös dataa Commodore-tietokoneita varten. Mutta mitä olisi pienlevy-yhtiö ilman artistejaan. Kanttoripoika, Radam, Olemus, Skele toni, Ikonico, Kultamuna ja Gabriel Hirmu ovat kaikki löytäneet paikan niin Bemböle Cassettesin BMXT-räppikokoelmakaseteilta ja -keikoilta kuin muilta pienlevy-yhtiön altsujulkaisuilta. On herätty siihen, kuinka mukavaa on omistaa jotain konkreettista ja rakastamalleen musiikille symbolisesti merkittävää. Helposti kopioitava ja edullinen kasetti loi yhden jo kadonneen taiteenlajin, itsenauhoitetut kokoelmakasetit. 54 55 Aurinko nousee idästä, mutta Bemböle Cassettes lännestä. C-kasetti on viime vuosina nostanut uudelleen päätään alakulttuurin julkaisumuotona, eivätkä ne myynnit rekisteröidy virallisiin tilastoihin. 1990-luvun lopussa c-kasettien myynti romahti. Espoosta käsin toimivan kasettijulkaisijan 80 julkaisulle mahtuu niin Jaakko Eino Kalevi, Seksihullut ja muut Jyrki Nissisen projektit kuin lukuisat kokoelmakasetit mukaan lukien suositut BMXT-mixtapet. Suhiseva, venyvä ja sotkeutuva c-kasetti on mielikuvissa sympaattinen ja söpö, nostalginen. bemböle cassettes -taitto_c.indd 54 2.10.2015 15.42. 1980ja 1990-luku oli kasetin kulta-aikaa. Auringonnousun bisnestä -kasetin juuret juontavat 1800-luvun loppuun, mutta formaatin varsinainen lanseeraus tapahtui 1960-luvulla ja yleistyminen 1970-luvulla. Haastattelupäivänä syyskuun puolivälissä ovat artistit taas löytäneet ränsistyneen nojatuolin tai entisöidyn kitaravahvistimen istuimikTeksti: Juho Hänninen Ihan totta se ei ole. Siis kaseteilta ja levyiltä, jotka sisältävät materiaalia Lalli-heavykokoelmasta vaikkapa Fistfuckin electroclashiin tai lafkan uusimpaan julkaisuun, kantriyhtye Kylmän Etelän ja trio Rokki-Marin jaettuun seitsemäntuumaiseen. Kuulostaa kauhean naiivilta ja pinnalliselta, mutta liittyy kuitenkin siihen, miten musiikki ei ole yksinomaan ääniaaltoja ilmassa.” Mika Taanila itse julkaisee kasetteja nimellä Ruto Music
Teemakokoelmien nimet yksistään kertovat mitä tuleman pitää. Menee vaan samaan malliin kuin ennenkin, Kultamuna kommentoi. Kun se painos on loppu tai niillä ei ole kasettisoitinta niin ne haluaa sen nettiversion. Puistokiitäjäinen-kasetti oli ensimmäinen monista loppuunsaatetuista ideoista, mutta sisälsi jo lafkan tunnusomaisen piirteen – siis kokoelmakasetti tai teemalevy, jolle on annettu selkeät raamit. Se on osa BMXT-yleisöä. Skeletoni: – Jossain vaiheessa oli sellainen meininki, että jos treenikselle tuli, niin tyyliin pakotettiin räppäämään, jos meinaa olla paikan päällä. Kaikki alkoi kokoelmakasetin teosta. – Jos kysymystä ajattelee sillä lailla, että onko se joku kikka että niitä tulee vähän, niin ei se ole. Seuraava Bemböle-julkaisu tulee olemaan Seksihullut/Hopeajärvi-vinyyliseiska, jossa bändit versioivat toistensa kappaleita. Osittain julkaisujen suuri määrä johtuu Bembölen ympärille vahingossa syntyneestä toimintatavasta. Jatsimatsi, Velocitor Cassette, Coksu, Africa. Päivästä toiseen työstämistä. Syynä on paljolti Bemböle-treenis, porukan hengauspaikka, jossa kamaa syntyy aina välillä ihan vain siinä sivussa. Ja se ei kelpaa, että se on Soundcloudissa vaan se pitää olla niin, että sitä voi kuunnella kännykän kaiuttimesta bussissa. Sitten on kasettityyppejä, jotka ostaa kaikenlaisia. Syntyi Puistokiitäjäinen (Carabus hortensis) -kokoelma. Niklas muistaa toisin: – On puhuttu heti alusta asti räppikassusta. Niklas: – Tulee sähköpostia Arabiemiraateista, ”voitko lähettää kasetteja neljälläkympillä?” M utta ovat Bembölen kasetit haluttuja Suomessakin. Painoksia voisi pitää pieninä verrattuna kysyntään, mutta Bembölelle kyse on käytännöstä. Puistokiitäjästä on tulossa ensi vuonna juhlan kunniaksi vinyylipainos. Toisaalta suuri osa Bembölen kaseteista päätyy kaikkien kuultavaksi internetiin, viimeistään pyydettäessä. Julkaisemattomia teemakokoelmia on muun muassa Bemböle Dance Erection ja Dungeon Synth. Ei ne tyhjästä tule. Kun Puistokiitäjäinen oli saatu kasettina pihalle – Funkiest-levykaupan Juha ohjasi Niklaksen lähinnä uskovaisten saarnakasetteja Helsingin Mellunmäessä monistavan Jouni Kontulaisen luo – päätyi se Sonic Youth -kitaristi Thurston Mooren kuultavaksi. – Se on tavallaan siistimpää, että on yksi jätkä joka maksaa 75 euroa kasetista kuin, että on 500 tyyppiä, jotka ostaa kasetin. Kuten päätellä saattaa, on Bemböle Cassettesiin noin 20-30 tyypin porukassa kyse paljon hauskanpidosta, mutta ei saa erehtyä sen tarkoittavan artisteille muuta kuin suurta omistautumista ja työskentelyä musiikin parissa. Bembölen julkaistessa kasetin nousee se poikkeuksetta Funkiestin myyntilistan kärkeen, ja sadoissa pyörivät painokset myyvät loppuun parissa viikossa. Bemböle-kasettien hinnat ovatkin nousseet arvoon arvaamattomaan netin keskustelupalstoilla. 1980-luvun alussa Suomi räjäytti tajuntamme mahtavalla hardcorellaan ja nyt he tuudittavat meidät ihanan lumiseen puuskaan.” Silloin kasetteja tilattiin San Franciscoon, Uuteen-Seelantiin ja Belgiaan. E nsi vuonna kymmenen vuotta täyttävän Bemböle Cassettesin katalogissa on noin 80 julkaisua, joista noin 60 on kasetteja, viisi vinyylilevyjä ja loput cd-levyjä. Outoa jengiä, mitä nyt on myynyt kasvokkain niitä kasetteja. Kova työ on alkanut näkyä tunnustuksina, etenkin BMXT-nauhojen suuressa suosiossa. En muista, että olisi ollut vielä räppikasetista puhetta silloin, muistelee Kanttoripoika. Thurston piti kuulemastaan kommentoiden espoolaisella omakotitaloalueella syntynyttä julkaisua näin: ”Uutta erikoisuutta Adolf Hilleriltä, Amigo Resultilta, Krax Orchestralta, Jump P.A. Ikonico: – Saatiin melkein maksettua se matka sinne studiolle sillä yhdellä myynnillä. 54 55 seen Sörnäisten rantatiellä sijaitsevasta treenikopista, joka on kauttaaltaan lehtileikkeiden, tussausten ja ihmeellisen populaarikulttuuririhkaman kerrostama. Paisunut nettihuutokauppahinta on yksi suurimmista kohteliaisuuksista mitä musiikki voi nykypäivänä saada ja selkein barometri artistin arvosta trenditietoisen ja maksukykyisen nuorison silmissä. Oli vuosi 2007. And The Guitar That Wasn’t Minelta, Kanttoripojalta ja monilta muilta, jotka soittavat kaipaamaamme hienotajuista alataajuutta. Skeletoni: – BMXT-nauhoissa on varsinkin paljon niitä nettiruikuttaBembölen ympärille on muodostunut monipuolinen artistiyhteisö. Esimeriksi Amsterdamissa nauhoitetun kasetin ainoan kappaleensa Ikonico myi viisi vuotta julkaisun jälkeen Basso-foorumilla huutokaupassa 75 eurolla. jia. Kultamuna: – Siellä on aika paljon työstämistä taustalla. Se on vaan sieltä Puistokiitäjäis-ajoista ollut. Pienen suomalaiskustantajan levyjä kysellään sähköpostilla ympäri maailman. – Se ensimmäinen, mikä toteutui kaikista baarikeskusteluista randomisti, oli akustista instrumentaalikamaa. Ennakkoluulotonta sämpläystä, kokeellisia taustoja ja sanataidetta kaikesta aikuisten miesten elämästä tarjoavilla BMXT-nauhoilla bemböleläisten lisäksi räppäävätkin sellaiset omassa genressään suosioon nousseet nimet kuin Sairas-T, ODK, Velipuolikuu, Ventovieras ja Mahti-Ile. ”Saatiin melkein maksettua se matka sinne studiolle sillä yhdellä myynnillä.” bemböle cassettes -taitto_c.indd 55 2.10.2015 15.42
ANTTI LUUKKANEN HHHH 56 Levyarviot >> ...on kertonut kirjoittaneensa levyn kappaleet öisin, ja sen kuulee... Ainoa teoreettinen ongelma Polariksessa onkin se, että eteerisimmillään Chisu kuulostaa tälle ajalle tyypilliseltä suomalaiselta naispopilta. Näin tiukasti jännitteistä, tummaa, kohtalokasta ja puoleensavetävää popkappaletta en muista Jenni Vartiaisen En haluu kuolla tänä yönä -tunnelmoinnin jälkeen ihoni alle menneen. Perinteisessä mielessä levyn taitavin taidonnäyte on kuitenkin levyn perinteiselle hittipaikalle parkkeerattu Tähdet. Siitä neljän vuoden levytystauon jälkeen ilmestyvä Polaris on ainakin konkreettinen todiste. Nyt neljänteen levyyn tultaessa kaikille on Chisun visionäärisyys varmasti tullut selväksi. C hristel Sundberg taisi levylaulajaksi ryhtyessään ravistella musa-alan kenttää enemmän kuin kuvittelikaan. Hän on kaupallisesti menestynyt artisti ja vetovoimainen julkisuuden henkilö, mutta ennen kaikkea rohkea, itsensä täysillä likoon pistävä lauluntekijä eikä kavahda suuruudenhulluuttakaan. Lievästi se kuitenkin pyyhkii Chisun toismaailmallista tähtipölyä kappaleitten pinnalta pois. Chisun levyille on aina ollut merkillepantavaa se roolien iloittelevuus, joka albumeilla esiintyy. Levyn käynnistävä nimikappale kuulostaa kuin introlta, mutta siinä taidetaankin määritellä muutamalla isolla pensselinvedolla koko albumi. Useassa biisissä mukana oleva liki 30-päinen Ylioppilaskunnan laulajien kuoro tosin ei voi olla kuulumatta sovituksissa. Eikä lopultakaan merkittävästi tyylillisesti edeltäjistään muuttunut. Hyvän kuvan levystä antaa Anna askeleen viedä: samassa tekstissä näkökulma vaihtuu silmänräpäyksessä sormi ojossa esitetystä valistushengestä prinsessasatujen tematiikkaan. Vapaa ja yksin (2009) oli paikoin jopa hysteerisyyteen asti yltyvä mielen vuoristorata, jossa laulajan persoona on vuoroin kuin teini-ikäinen hepsankeikka, luonnonlapsi tai räväkkä femme fatale. Polaris on aiempaa aavistuksen surumielisempi, tyylitajuisella tavalla melankolinen, ronskisti suureellisempi, mutta yhtä kaikki lujasti tekijänsä näköinen. Polariksen voi huoletta kuvitella soveltuvan särkynytsydämisten voimaannuttamiseen, kreisibailujen soundtrackiksi tai nyanssejaan hiljalleen avaavaksi kotikuuntelun voimasoittolevyksi. Tätä samaa persoonallisuuksien kanssa leikittelyä kuullaan myös uutukaisella, joskin pesunkestäviä höpsöttelyjä ovat vain mielipiteet jakanut ensisingle Ihana ja takuuvarmasti otsalohkoon tarttuva Sulle sydämeni annan, joka ilman ilmassa leijuvaa makaaberiutta muistuttaisi takavuosien tomeria naisiskelmälaulajia. Kappaletta kuunnellessa ei ole vaikea piirtää mielessään kuvaa kädet puuskassa ilmeilevästä Chisusta. Sen huumaavasti seittiä kutova syntsakiemurtelu viettelee puoleensa niin lujasti, että kaikin puolin onnistunut kertosäe tuntuu jopa antikliimaksilta. Se on kuitenkin pelkkää harhaa ja lopulta pankki räjähtää, kun lopussa kuoro liittyy mukaan kappaleen teemaan. Chisu Polaris Warner ”Aiempaa aavistuksen surumielisempi, tyylitajuisella tavalla melankolinen, ronskisti suureellisempi.” Levyarviot 10_15.indd 56 5.10.2015 9.34. Mitään vaaraa joukkoon sekoittumisessa ei ole ja on aivan toissijaista, kuka tällaisen soundin on lopulta tänne ensin lanseerannut
albumillaan virkeämpi kuin vuosiin. Vile on kertonut kirjoittaneensa levyn kappaleet öisin, ja sen kuulee. Toisinaan musiikkikritiikin kirjoittaminen ja toisen henkilön taiteen pisteyttäminen tuntuu todella obskuurilta toiminnalta, sillä kritiikkeihin kohdistuu kyseenalaisia kysymyksiä, kuten mikä määritellään hyväksi taiteeksi. Jos musiikillisesti ansioitunut B’lieve Me I’m Goin Down ja sen vileläinen elämänfilosofia pystyy tarjoamaan edes jonkinlaisen viitekehyksen ja samaistuttavan vastauksen sille kuinka tulisi elää, niin suurempia odotuksia yhtä levyä kohtaan on vaikea asettaa. Olen viime vuosina huomannut ihmetteleväni Apulannan aina vain jatkuvaa suosiota, mutta uudistuneen kokoonpanon tuoman lisäpotkun ja näin vahvan albumin äärellä kummasteluun ei ole pienintäkään syytä. Etenkin viimeisin rivi kuvaa kiireetöntä estetiikkaa, joka on ollut Vilen musiikissa aina läsnä. Raskaammatkaan hetket eivät tunnu ahdistuneilta, vaikka edustavatkin tämän nipun tylsempää laitaa. Keskeisin osa musiikkia on kuitenkin edelleen Vilen persoona ja piittaamattoman rento ulosanti. Vilen vallankumous on merkityksellinen juurikin siksi, että musiikillisesti se on kuin keskioluen avaaminen maanantaiaamuna tai tyyppi, joka ei koe minkäänlaista tarvetta notkua Facebookissa. Toinen syy on abstraktimpi. Kolmas syy on totta kai biisit. Levy soi spontaanin tuntuisena, kuin sen suuremmitta tuskitta läjään pantuna. Tekstien kanssa joutuu painimaan eniten, niistä kun ei pääsääntöisesti jää käteen mitään. Levyn moderni folk ja americana-henkinen instrumentaatio on tummanpuhuvampaa ja herkempää verrattuna edelliseen Wakin On A Pretty Daze (2013) -levyyn ja luontaista jatkumoa Smoke Ring For My Halosta (2011) alkaneelle menestystarinalle. 57 ...on kertonut kirjoittaneensa levyn kappaleet öisin, ja sen kuulee... Kalsea metalli-Apis on levystä ilahduttavan kaukana, ja tämän lehden haastattelussa väläytetty pomppumetal nostaa onneksi päätään vain pari kertaa. Kurt Vile B’lieve I’m Goin Down Matador Jos vuonna 2015 jonkun muusikon kitaralaukussa pitäisi lukea “this machine kills fascists”, sen täytyisi olla Kurt Vile. Sen sijaan Vilen vallankumouksellisuus piileekin juuri hänen elämänfilosofiassaan, jota hänen musiikkinsa ilmentää niin rehellisesti ja taitavasti, ettei mitään tarvitse lukea rivien välistä. Sovitukset ovat usein mukavan pelkistettyjä, ja bändi kuulostaa triolta myös levyllä. Pitkästä aikaa Apulannassa oikeasti haisee punk – tietyin varauksin, toki. Sun pitäis luovuttaa -biisin kruunaavat Blanko-Paulin tiluttama överi soolo sekä Tonin härkänen kitarasoundi, jonkinlainen särön ja octaverin yhdistelmä. Kiinnostavia tulokkaita putkahtelee jatkuvasti, ja senioritkin ovat elämänsä kunnossa. Riemastuttavan hyviä raitoja löytyy useita: innostavasti levyn avaava Sensaatio, skeittipunkisti nykivä Miinus nolla, todella uljas balladisinkku Valot pimeyksien reunoilla sekä etenkin totaalisen valloittava Weezer-pastissi Käärmeöljy. Kappaleet tuntuvat kokoelmilta ulkokultaisia elämänviisauksia, jotka ovat niin irrallisia ja etäisiä, että paljon viljelty yksikön toinen persoona kuulostaa lähinnä sä-passiivilta. Monin paikoin ajatukset rientävät jopa Kolme-albumin (1997) aikoihin. Samaa asetta viljellään levyllä muutenkin monin paikoin. Kuulostaa siltä, että pojilla on ollut studiossa kivaa. ARTTU SEPPÄNEN HHHH Apulanta Kunnes siitä tuli totta Päijät-Hämeen sorto & riisto Suomenkielisellä rockilla ei ole minkään valtakunnan hätää. CMX:n, Mokoman ja Kotiteollisuuden joukkoon liittyy nyt Apulanta, joka on 12. Yksi ilmeinen syy alleviivataan heti kärkeen, levyn käynnistyessä paljaalla bassoriffillä. Vile ei missään nimessä ole paatoksellinen protestilaulaja ja itse asiassa hänen arkipäiväiset sanoitukset ovat kuin perinteisten protestilaulujen täysi vastakohta. Lauluista puuttuvat henkilökohtaisuuden ja koetun tunnetta tuovat yksityiskohdat. MIKKO MERILÄINEN HHHH K u v a: Sa m i Jä m sé n Levyarviot 10_15.indd 57 4.10.2015 19.13. Uusi basisti Ville Mäkinen on levyllä erittäin suuressa roolissa, ja hän myös raivaa tilaa vaihtelemalla tyyliä, soitinta ja soundia biisistä toiseen. Vile vaikuttaa olevan itsekin tietoinen asemastaan laulaessaan banjovetoisessa I’m An Outlaw -kappaleessa: “I’m an outlaw on the brink of / Self-implosion / Alone in a crowd on the corner / Going nowhere slow”. Pianoa on mukana sävellyksissä enemmän ja hypnoottinen kitarointi sekä lyhyet, junnaavat melodiat tavoittavat yön pysähtyneen tunnelman, mitä Vile selkeästi ajaakin takaa
Tässä tyylilajissa on kova paikka tasapainoilla tyylittömän ja väkinäisen uuden hakemisen sekä pahasti paikoillaan junnaamisen välillä. Pelastuksella tarkoitan sitä, että Blackout States edustaa juuri sopivasti uudistunutta Michael Monroeta. Levyltä löytyy myös hienoja balladeja sekä kunnioitettavaa yritystä yhdistää koneet ja rockaaminen jotenkin hurmaavan 90-lukulaisella tavalla. Grey Tickles, Black Pressure on kuin tekijänsä – neuroottinen. 58 59 Levyarviot > ...pissikö hän oikeasti jonkun kahviin... Levy alkaa äänikollaasilla, jossa luetaan eri kielillä sitä Paavalin kirjettä korinttilaisille, joka luetaan määrätynlaisten elokuvien hääkohtauksissa. Tällainen punkahtava retrorokki huutaa tietysti tarttuvia ja mukana hoilattavaksi kelpaavia melodioita. Jollain tavalla avain levyyn on Down Here, jonka levoton poppaavan rytmisektion ja haahuilevan synan yhdistelmä ilahduttaa. Herra Monroe on tunnetusti äärimmäisen loistava laulaja, esiintyjä, persoona ja muusikko, mutta laulujen kirjoittaminen ei ole koskaan ollut hänen vahvin alueensa. Biisin kruunaa takavasemmalta tuleva bassoklarinetti. Äärimmäisen osaava yhtenäinen soitanto pääsee esille edellisiä albumeja paremmin nyt, kun soundista on karsittu viimeisetkin hevin ja hardrockin vivahteet. Sami Yaffan bassottelu on tietysti nerokasta aina vain. Lopussa tämän rakkautta käsittelevän tekstin lukee pieni lapsi. Blackout States nouseekin hänen nimellään tehdyistä parhaaksi albumiksi, kun enemmistö levyn kappaleista on muiden kuin Monroen kirjoittamia. ARTTU TOLONEN HHHH Michael Monroe Blackout States Spinefarm Se, että Michael Monroen viimeisimmän bändin toinen kitaristi on vaihtunut joka levyllä on ollut oikeastaan suuri rikkaus ja bändin pelastus. Blackout States vie bändin yhä enemmän kohti yksinkertaista perusmeininkiä. Vain joskus rakastamaansa voi inhota näin tulisesti. Narsismia ja itseironiaa tihkuen Grant laulaa ”There are children who have cancer, and so all bets are off / ’cause I can’t compete with that.” Hän on äärimmäinen hahmo, jonka tarinaan kuuluvat addiktiot, AIDS ja pelastus maailman katolla Islannissa. Hän on niitä lauluntekijöitä, joiden oletamme kirjoittavan lähinnä omasta elämästään ja mietimme pissikö hän oikeasti jonkun kahviin. Koetamme arvailla emmekä osaa irrottaa otettamme. Kolmannesta soololevystään John Grant sanoi haastattelussa, että se kertoo rakkaudesta sellaisena kuin hän on sen maailmassa kokenut. Se, josta tässä lauletaan ymmärtää tilanteensa absurdin luonteen tässä kaipauksen valtameressä, mutta se ei muuta mitään, kaikkein vähiten käytöstä. Vaikka aiemmat albumit Sensory Overdrive (2011) ja Horns And Halos (2013) olivat varsin mainioita tekeleitä, Blackout States on kaikilta osin vielä parempi. Kitaristina Rich Jones on tuonut bändiin suoraviivaista rock’n roll-rehtiyttä oivallista vastapainoa Steve Conten joskus hieman kimurantille tiluttelulle. Välissä Grant laulaa esimerkiksi voodoo-nuken tekemisestä, kemikaalisesta kastraatiosta ja siitä miten jonkun pitäisi mennä naimisiin Hitlerin kanssa. Iso mies luulee hetkittäin olevansa Prince. Musiikillisesti uusi levy on jollain tapaa Grantin vapautunein ja välillä funkein. Ainoa marmattamisen aihe löytyy taustalauluista, jotka kuulostavat paikoin autotunetetuilta. Näyttää siltä, että kolmannella albumilla tuoreen miehen, Rich Jonesin, panos on vähintään yhtä merkittävä kuin edeltäjällään, Backyard Babiesin Dregenillä. Koneissa ei enää soi Pale Green Ghostin (2013) pehmeä tanssisoundi. Sen tilalla on kovempi, rutisevampi ja ääriviivoiltaan terävämpi tekstuuri. Kaikilla on ollut tärkeä rooli paitsi kepittäjinä myös biisien kirjoittajina. Hyvä niin, sillä heikkoja tai edes keskinkertaisia raitoja ei levyllä ole lainkaan. Kontrollin menettäessäänkin se tuntuu tarkkailevan itseään jostain sivulta, itsetietoisena ja -tietävänä. Kappaleessa lauletaan auki se miten rakkaudessa ja elämässä ei ole takuita. Siinä laulujen kirjoittajat ovat onnistuneet. John Grant Grey Tickles, Black Pressure Bella Union John Grantin psykodraama on yhtä isoa kuin mies itse. Kaikkiaan kitaratyöskentely on erinomaisen tyylitajuista. ANTTI ERVASTI HHHH K u v a: V il le Ju u ri k k al a Levyarviot 10_15.indd 58 4.10.2015 19.13. Ruotsalainen tuottaja Chips Kiesbye on tehnyt oivallista jälkeä ja löytänyt bändille parhaiten sopivan soundin. Onneksi yhtye pysyttäytyy edelleen perustavaa laatua olevan rehvakkaan melodisen katurokin äärellä
Tässä kontekstissa omaehtoisuus on yhtä kuin järkytys, eikä se onnistu ruuvia kiristämällä, vaan vetämällä mattoa nyt niiden alta jotka eniten luottavat. Yhtye on rennosti kotonaan rollaavassa ääni-ilmastossa. ARI VÄNTÄNEN HHH Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana Korottaa panoksii Rokka Tätä levyä olen odottanut – vaikkei edellisestä kovin kauan olekaan. Eero Raittisen ääni vaikuttaa yhä olevan kelpo kuosissa. Vaan kun poplevyn sinkku ja avausbiisi ovat yksi ja sama, eikä mikään seuraava kipale enää yllä samalle tasolle, silloin kielen juuressa maistuu väistämättä hapahko pettymys. Jumaliin. Kuuluisa kukkaan puhkeaminen ei ole kaukana. Oliver Sykes yhtyeineen osoittaa jälleen uuden mielivaltaisen suunnan, läpsäisee vauhtia ja lähettää kuulijan kohti tuntematonta. Miten sen nyt haluaa sanoa. 58 59 home ja myrkky, joka tekee yhtyeestä sen katalan ja omilleenkin vittuilevan eläimen. JUHA SEITZ HHHH Hurts Surrender Sony Kolmannen albuminsa kannessa Hurts-herrat kahlaavat imelänvärisessä heinäpellossa. VESA SILTANEN HHHH Bring Me The Horizon That’s The Spirit Sony Edellisalbumi Sempiternal (2013) sai täältä suunnalta välttävän arvosanan. Ihan kiva. Vaan on biisin laadullakin väliä. Äänessä ovat bändi, managerit, promoottorit ja liuta artisteja. Pääosin sujuva päiväkirjamaisuuden tuntu kantaa läpi uutukaisen. Radiosinkun ohella albumin parhaimmistoa edustaa samasta verhoilemattomasta yöpöydän laatikosta ammentava Matkalla. Mutta kyllä fakta on se, että harvalla poplevyllä on tarvetta kuudelletoista tasaisen mukavalle viisulle, ei edes vaikka olisit Chris Cornell. Esimerkiksi singlekappale Snakeskin on hieno keitos länsimaisen populaarimusiikin historiaa 1960-luvulta tähän päivään. Kovin nurkkakuntaista meno toki on edelleen. Erityisesti pianovetoiset balladit Before We Disappear ja Higher Truth herättävät aitoja tunnereaktioita pitkässä ja helposti kuunneltavassa veisukavalkadissa. Vertaus Linkin Parkiin ei ole tuulesta temmattu, olkoonkin niin että englantilaisyhtye rakentaa missionsa päinvastaiselle agendalle. Pakahduttavan pateettinen Rolling Stone, lohduttoman kaunis Perfect Timing, kutemaan kutsuva Lights ja voimalla vonkaava Slow ovat tasokasta poppia, eikä niidenkään tanssimiseen tutkintoa tarvita. Cornellin laulu dominoi show’ta alusta loppuun. Orgaanisella kulmikkuudella kuljeskeleva setti koostuu klassikkobiiseistä. Osa liittyy oleellisesti Rammsteinin historiaan, kuten Kornin Jonathan Davis ja Munky, osa ei niinkään. SALLA HARJULA HHH Deerhunter Fading Frontier 4AD Halcyon Digest (2010) nosti Bradford Coxin luotsaaman Deerhunterin valokeilaan, ja syystäkin. Kantrivivahteinen ralli on tarttuva, vilpittömän sentimentaalinen ja samalla hellyttävän hauska. Svengin maanläheisyys tuo sävelet iholle. Kiusaantuneisuus nostaa päätään ainoastaan Superkuun kaltaisten, vokaalista revitteleväisyyttä tarjoamaan pyrkivien palojen aikana. DVD Levyarviot 10_15.indd 59 5.10.2015 9.52. Väärin päin äänitetyt kitarat, 70-luvun tanssittava discopoljento ja funk lyövät kättä 2010-lukulaisen vaihtoehtorockin kanssa – joka puolestaan on velkaa 80-luvun taitteen post punkille ja 90-luvun vaihtoehtorockille (á la Sonic Youth, Stereolab ja Teenage Fanclub). ARTTU SEPPÄNEN HHH Anna Puu Rakkaudella, Anna Puu Fried Music On lähdettävä siitä, että singlebiisi Ota minut tällaisena kuin oon saattaa olla tämän entisen Idols-kandidaatin kaikkien aikojen paras yksittäinen kappale. Vaikka Ike Turnerin, Chester Burnettin, Elmore Jamesin, Willie Dixonin ja muiden rustaamat teokset pulppuilevat ilmoille melko traditionaaliseen tyyliin, nelikon persoonalliset vahvuudet pääsevät pintaan. Rakkaudella, Anna Puu on myös ensimmäinen Anna Puu -albumi, jolla artisti kantaa koko tekstitysvastuun itse. Ei siis ihme, että saksalaisyhtye on julkaissut livetaltiointeja lähes yhtä tiuhaan kuin studioalbumeja. Cornellin neljännellä soololla ei erityisen huonoja biisejä ole, mutta aika vähän sillä on erityisen hyviäkään. Sen huomaa: vaihtelevan tasoista lyyristä soljuvuutta huomionarvoisemmaksi seikaksi nousee miellyttävä tunne omaäänisyydestä. Parhaat biisit eivät ui kasarinostalgiassa tai EDM-aallon harjalla. Toisaalta Nothing Will Be Bigger Than Usissa tyhmä sovitus tappaa hyvän sävellyksen, ja balladit Wings ja Wish kuulostavat enkelihoitoihin hurahtaneelta U2:lta. Tarkoituksettomalta haiskahtava vieraantuneisuuden fiilis viriää joka kerta Annan yrittäessä olla pakotetun rock. Konserttipakettina tuhdimpi Völkerball vie pisteet, mutta Rammstein In Amerika –dokumentti kuuluu jokaisen Rammstein-fanin hyllyyn. Sillä lailla! HENRI EEROLA HHH Chris Cornell Higher Truth Universal Chris Cornell kuuluu rock-laulajien aateliin. Rutkasti suitsutusta kerännyt The White Knuckles Trio piiskaa meiningin kiihkeisiin kierroksiin. Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana vei kakRammstein Rammstein In Amerika Universal Jos joku tunnetaan spektaakkelimaisista keikoistaan, niin Rammstein. Liekkejä on enemmän kuin San Franciscon metsäpaloissa, ja fallostykki, jolla laulaja Till Lindemann ampuu vaahtoa yleisöön on jättimäinen. Miksi pitäisi olla. Aika armahtaa Surrenderin myös yhdellä tavalla: mitä pidemmälle levyä kuuntelee, sitä syvemmältä se tuntuu. Anna Puun aiemmilta kolmelta albumilta ajoittain välittynyt tekstien päälle pääsemättömyys saa tämän levyn myötä luonnolliselta vaikuttavan selityksen. Ymmärrän edelleen varsin hyvin tuolloisia tuntemuksiani, mutta ajan kanssa huomasin palaavani levyn pariin tämän tästä. Mainio sinkkulohkaisu Nearly Forgot My Broken Heart käynnistää akustisen kokonaisuuden. Valtaosan ajasta tuntuu, että sinänsä läpinäkyvien jollotusten rakennusaineissa muhii se samainen ...pissikö hän oikeasti jonkun kahviin... Mania ja oksennus ei olisi kantanut metriäkään pidempään, sillä mukavuusalue ei ole paikka josta BMTH tykkää ponnistaa. Some Kind Of Heaven on virkeä ja vaihteleva hittibiisi, ja juustoinen Why ja svengaava Caleidoscope muistuttavat synthpopin klassikoista. Sen, joka tahtoo laulattaa ja tanssittaa, mutta todellisuudessa pitää ketunhännän jämäkästi kainalossa. Onko Scott Ianin pakko tunkea naamansa joka jumalan dokkariin. Populaarimusiikin konventiot hallitsevasta tajunnasta kumpuava kappale on kuin hapompi versio Scissor Sistersin Take Your Mamasta ja poikkeaa täysin siitä dream popista, mitä Deerhunterilta on totuttu kuulemaan aiemmin. Muuten konsertissa ei ole päivitettyä settilistaa lukuun ottamatta mitään sen erikoisempaa aiempiin livejulkaisuihin nähden. Perussetti. Surrenderilla on vähän sitä sun tätä. Viime elokuussa Hämeenlinnan Suistoklubilla tallennettu albumi sorvattiin kasaan konstailematta. Mikäli LIFAD on mielestäsi Rammsteinin paras levy, niin Madison Square Gardenissa kuvattu keikka on juuri sinulle. Mies voi rouhia melkein mitä vain, ja kuulijan on vaikea olla sulamatta lammikoksi lattialle kaiken sen karisman, kyvyn ja kouraisevan äänen ristitulessa. Tämän albumin jälkeen lyyrikkoAnnan toivoo löytävän vielä ripauksen lisää itseluottamusta. Kuva muistuttaa levyn sisältöä, jonka äänimaisema on hetkittäin aika äitelä. Taiteilijan repusta löytyy rouheutta ja herkkyyttä tavalla, joka houkuttelee yleisön mukaan sinisenhohkaaviin karkeloihin. Jos nu-metal-messias muutti musiikkinsa vaikeaksi vasta vuosien menestyksen jälkeen, on täällä päässä itsensä markkinoiden kanssa väkisinmaannut kaaos ja kohina nyt virallisesti siirtynyt selkeiden linjojen ja pop-orientoituneiden suuntaviivojen tieltä. Deerhunterin sointi on tosin edellä mainittua monipuolisempi ja ilmeikkäämpi. Kuninkaallisiin. Live Aus Berlin (1999), Lichtspielhaus (2003) ja Völkerball (2006) saavat nyt jatkokseen Liebe Ist Für Alle Da (2009) –kiertueella kuvatun Rammstein In Amerikan. EERO TARMO HHH Eero Raittinen & The White Knuckles Trio Live At Suisto Turenki Kotimaisen populaarimusiikin grand old man Eero Raittinen ei ole vuosikausiin julkaissut uutta materiaalia, joten äskettäin 71 vuotta täyttäneen konkarin yhdessä The White Knuckles Trion kanssa nikkaroima keikkakiekko tulee tarpeeseen. On oikea ratkaisu nojata kontrastiin sielukkaan äänen ja simppelisti sovitettujen biisien välillä. Jälkiäänityksiin ei sorruttu, mikä istuu ryhmän karheaan bluesja juurilinjaan. Sovitusten linjattomuus saa Surrenderin ensin vaikuttamaan sekavalta, mutta kuuntelukertojen myötä levyn painoarvo kasvaa ja vaaka kallistuu hyvän puolelle. Ei tämä pophistoriaan jää. Kameleonttimaisen yhtyeen psykedeelinen ja uneliaana leijuva vaihtoehtorock on täysin uniikki ja joka levyllä yllättävä yhdistelmä, mikä käy ilmi myös Fading Frontierilla. Rosoisemman ja nyrjähtäneemmän Monomanian (2013) jälkeen syntetisaattorit ovat Fading Frontierilla kitaraa keskeisemmässä osassa ja samalla äänimaailmaltaan Deerhunter palaa Halcyon Digestin ja dream pop -suuruus Beach Housen suuntaan. Rammstein In Amerikan porkkana on parituntinen dokumentti, joka käy läpi Rammsteinin uraa ja Amerikanvalloitusta askel askeleelta
Tilannetta eivät kohenna latteahkot cover-valinnat. ARTTU SEPPÄNEN HHH Blackmore’s Night All Our Yesterdays Frontiers Kun Ritchie Blackmoren uraa on seurannut 1960-luvun lopulta lähtien, on hämmentävää summata Candace Nightin kanssa puuhastellun renessanssifolkin parissa kuluneen jo 18 vuotta ja 10 albumin mitta. Esikoisalbumin kappaleet lähtivät kunnolla lentoon, kakkoslevyllä kiidetään matalammalla. Korottaa panoksii täyttää odotukseni. Return To The Moon osoittaa, ettei Berninger ole niin vakava kuin mitä hänen habituksestaan The Nationalissa voisi päätellä. Alkuperäisjäsenistä on jäljellä enää laulaja Mari Kaasinen, jolle seuraa pitävät Susan Aho, uusin vahvistus Karoliina Kantelinen sekä säestäjähemmot Kallio, Logrén ja Laitinen. Se kuuluukin viettelevissä sävellyksissä sekä lyriikoissa, jotka kertovat maasta, luonnosta ja muista genrelle tyypillisistä aiheista. EL VY:ssa Berninger kuulostaa paljon vapautuneemmalta The Nationalin viimeaikaiseen tuotantoon verraten. albumi Pylon on viimeinen luku trilogiassa, jonka kaksi ensimmäistä osaa Absolute Dissent (2010) ja MMXII (2012) ovat olleet loistavia ja kohottaneet bändin ilmaisun uuteen loistoon. Ehkä se kertoo jotain, että kiinnostavimmat urat ovat instrumentaalit, sähköinen Darker Shade Of Black ja akustinen Queen’s Lament. Sitä seuraava Talutushihnassa-sinkkubiisi vetää mukanaan ihan ilman hihnaakin, muttei svengaavasta luonteestaan huolimatta yllä levyn ykköseksi. Niin epäreilulta kuin se tuntuukin, laulaja Matt Berningerin lakoninen ja melankolinen estetiikka on ankkuroitu jo stadionluokkaan kasvaneen bändin yhteydessä niin syvälle, että mitä tahansa hän tekeekin urallaan, sitä tullaan vertaamaan The Nationalin materiaaliin. Joka tapauksessa: Paleface, Redrama, Tommy Lindgren ja Valtteri Laurell Pöyhösen johtama RTBB on Suomen riimittelyn ja musisoinnin parhaimmisto, ei siitä mihinkään pääse. Vaikka EL VY tuli kuin tyhjästä, on Berningerin ja Brent Knopfin yhteistyöprojekti ollut suunnitteilla jo 2000-luvun alusta alkaen. Yhtyeen 15. Industriaalinen avausraita Autonomous Zone pommittaa Pandemonium –albumin nihilistisessä hengessä. Ja se on jaloa vihaa tosiriistäjiä vastaan. Nyt pahimmat laineet ovat jo laantuneet ja Lana Del Reyhin osataan jo suhtautua ilman liiallista värikynää. T.T.T.T. Yli-innokkaat ja salaliittoja mielellään ympärillään näkevät musiikkitoimittajat repivät sinänsä harmittomasta uran ohjailusta kaiken irti ja julistivat Lana Del Reyn pelkäksi levy-yhtiön muovaamaksi tuotteeksi. Shokeeraavan ja haastavan sijaan Pylon kuulostaa turvalliselta. Seuraava askel Lana Del Reyn uralla on Honeymoonin myötä hieman vaikeampi ennustaa, mutta kovin yllättynyt en olisi, jos seuraavan Bond-elokuvan tunnari tulisi Del Reyn kynästä. Juuri siksi levy on tarpeellinen syrjähyppy Berningerille ja alleviivaa ne paineet, mitä valtavan bändin keulahahmolla on. studiolevy. Yykaakoo todella houkuttelee laittamaan ”ilmaan kaks sormee” ja ”nostaa polvee”. Ainakin miehet vannovat, ettei ”tää tuu jäämään tähän”. Ouverturessa ei kuulla riimejä lainkaan, vaan ääni annetaan itse big bandille. Sen biisit kuulostavat varmasta jyräyksestä huolimatta kuin jonkinlaisen KJ-generaattorin tuottamalta kierrätyskamalta. Aloitusraita Vielä vähän on heti hyvä muistutus, kuinka mainio konsepti tämä onkaan. Kaunista on. Vaikkakin toistaiseksi olen Burnaan puolella. Mutta löytyypä sävelja sanataiteesta muitakin tasoja – myytit, riitit ja toismaailmallinen euforia. Levyn tunnelma ei edelläänkään ole kulkenut kauaksi film noirin ja 40-luvun Hollywoodista, mutta kappaleet ovat järjestäen monisävyisempiä ja paikoin jopa hivenen haastavia. Lana Del Rey Honeymoon Interscope Kun Lana Del Rey nousi muutama vuosi sitten esille eteerisen Video Games -hitin myötä, yritti levy-yhtiö hivenen huvittavastikin piilottaa neidin kaksi aiemmin julkaisemaa omakustannepitkäsoittoa. Parhaiten tämä tulee esiin Paul Is Aliven jokseenkin kömpelöissä intertekstuaalisissa viittauksissa ja I’m The Man To Be -kappaleessa: “I’m peaceful si vuotta sitten potin levyllä Burnaa, ja nyt kollektiivi aikoo jopa Korottaa panoksii. (”toi tohon tää tähän”) kertoo Julkiselle Sanalle tuttuun tapaan kokoonpanon jäsenistä, menneestä – ja toivottavasti tulevasta. Siinä tapauksessa voisi helpostikin käyttää sanontaa ”Match made in heaven”. Hyvä niin, sillä Honeymoon on neidon tähänastisen uran parasta osaamista. ”Olen virus”, huutaa Jaz Coleman äkäisesti uudella singlellä. Eihän tällaista voi olla olemassa, todettiin liikuttavan yksimielisesti. 60 61 cause my dick’s in sunlight / Held up by kites / Cause I’m the man to be”. Mielikuvitushahmoineen EL VY esittelee Berningeristä sitä leikkisää puolta, josta emme ole tottuneet kuulemaan. ASKO ALANEN HH Värttinä Viena Suomen Musiikki Värttinän Viena on vuonna 1983 perustetun yhtyeen 13. Viha ja poliittinen aktivismi – tai ainakin siihen viittaavat puheet – ovat Colemanin komppanialle voimavara loputtomassa taistelussa pahiksia vastaan. Deep Purplen mahtikautta Blackmore kesti kuusi vuotta, Rainbowin kestävin kaari ylsi kahdeksaan vuoteen. Ja millä tavoin! EL VY Return To The Moon 4AD The National on kasvanut mittavaksi kriitikoiden sekä suuren yleisön rakastamaksi rock-instituutioksi, johon kohdistuu valtavia odotuksia. Haluan kuunnella vielä, enkä vain vähän. Pientä levottomuutta aistii tässä somassa toisen aikaulottuvuuden musaparatiisissa. SAMI NISSINEN HHH Levyarviot > ...sinkkubiisi vetää mukanaan ihan ilman hihnaakin... Killing Jokella on perinteisesti ollut maailman parhaat riffit ja kompit, mutta nyt sakki takoo mielikuvituksettomasti suoraa biittiä. KAROLIINA KANTOLA HHHH Killing Joke Pylon Spinefarm Maailman kaikista tykein bändi Killing Joke ei osoita lepsuilun merkkejä, vaikka miehistö alkaa olla jo eläkeiässä. All Our Yesterdays on liiankin varman päälle vedettyä muinaisfolkkia samankaltaisine melodioineen ja kylätanssirenkutuksineen. JARI JOKIRINNE HHHH Levyarviot 10_15.indd 60 5.10.2015 9.42. Yhtye on hakenut levylle viboja viime vuonna tekemästään matkasta Vienan Karjalan runokyliin. Ehkäpä yhtye on trilogia-päissään unohtanut kyseenalaistaa tekemisensä. Mutta trubaduurin samettinutussa ja Nuuskamuikkusen kotsassa, faire-festarien ja -konserttien aikaulottuvuudessa, hän on viihtynyt paremmin ja soitellut rennosti perinteisiä kielisoittimia vaimonsa heleän laulannan rinnalla. Sonnyn ja Cherin I Got You Babe on myös vieraannuttava muinaissovituksena. Linda Ronstadtin slovari Long Long Time istuu jotenkuten tyylilajiin, mutta Moonlight Shadow on hohdoton tyrkkyveto, jossa sekä Night että Blackmore häviävät Reillylle ja Oldfieldille niin laulun kuin kitaroinninkin finesseissä. Rivakan melodinen rokkiputki jatkuu läpi levyn, eikä suvannoille, kehittelylle saati kokeiluille jää sijaa. Lisää vauhtia tarinoihin saatiin luonnollisesti faktasta, että kyseessä oli nuori, kaunis ja jopa uhkaavaakin seksiä tihkuva nainen. Soololauluja ei juurikaan viljellä, vaan lauletaan yhdessä, vuorotellen ja lomittain
6.11. 13.11. 30.10. 23.10. 27.11. MOHIKLAANI Sotapolulla CD / DIGITAL MODERNISTIT Et nuorene enää SANS PARADE Artefacts CD / DIGITAL CD / LP / DIGITAL / ILM. CD / DIGITAL / ILM. SYKSYN PARHAAT INDIEJULKAISUT! www.indieco.fi • www.facebook.com/indiecofinland SIN COS TAN Smile Tomorrow Will Be Worse CD / LP / DIGITAL / ILM. CD+LP / DIGITAL IndieCo mainos 10_15.indd 61 5.10.2015 13.42. TYYNYT Ystävät hämärän jälkeen CD / DIGITAL MÖRBID VOMIT Doctrine Of Violence OLLI PA Oman pihan porukasta LP / DIGITAL / ILM. SANNA KURKI-SUONION KUOLEMATON ERIKOISSYSTEEMI WORTHLESS Grim Catharsis VINYYLI EP 12” / DIGITAL / ILM
Stuff Like That There -albumilla Yo La Tengo turvautuu konseptiin, joka on yhtyeen aiemmista vaiheista tuttu. HEMMO PÄIVÄRINNE HHHH Duran Duran Paper Gods Warner Duran Duran tekee ihmeen, eli onnistuu pitämään kiinni klassikkovuosiensa hengestä ja päivittämään itseään rajatuissa määrin tähän päivään kuulostamatta siltä, että aliarvioi itseään Editors In Dream PIAS Edellinen Editors-kiekko The Weight Of Your Love (2013) merkitsi bändille uutta alkua kitaristi Chris Urbanowiczin erottamisen jälkimainingeissa. Paper Gods onnistuu parhaiten diskon, funkin ja popin välimaastossa. Se tekee omannäköisiään covereita pop-historian pikkuhelmistä ja versioi siteeksi itseään. Joka kuuntelukerralla löytyy uusia sävyjä. Eikä viestiä ole tällä kertaa pakko huutaa ilmoille. Ainoat epäviralliset miinuspisteet levy saa uudelleen sovitetusta Oi Dai -klassikosta, jonka olisi voinut jättää pois kokonaisuuden kärsimättä yhtään. Periaatteessa kaikki nyt kuultava määrätietoisuus on tirskahdellut bändin tekemisissä tämän tästä jo parin albumin ajan, mutta vasta nyt se osaa keskittyä olennaiseen. Editors handlasi Joy Divisionin yksioikoisemmat rallit jo vanhastaan. Yo La Tengo osoittaa suvereenilla tavalla, mihin pitkäikäisiä kulttiyhtyeitä tarvitaan. Mukaan on mahtunut myös yksi instrumentaali, johon tosin olisin kaivannut Jaska Lukkarisen svengaavia rumpuja. HENRI EEROLA HHHH ka osoittautuvat yhden ja saman sateenkaaren vierekkäisiksi väriraidoiksi. Asiaa ei ole auttanut jatkuva tyylilajista toiseen poukkoilu, joista pahimpana nokkakolarina perinteiselle heavylle näkökulmattomasti pokkaillut The Crusade (2006). Editorsin musiikissa tuo pöydän putsaaminen kuuluu varsinaisesti vasta nyt, kun yhtyeen viides albumi sitoo valtaansa lähestulkoon hypnoottis-magneettisella intensiteetillä. Jahka soinnillinen persoona saadaan hilattua Kent-henkisiä sovituskoukkuja vilisevien laulujen tasolle, on Kaskinen & Co:lla kaikki edellytykset kestävän uran luomiseen tässä tuntojensa tulkkeja rakastavassa maassa. Nimibiisi on jännä tapaus. Tällä alueella bändi on usein ollut omimmillaan, varsinkin Nile Rodgersin kanssa työskennellessään. Kepeän intensiivisesti musisoiva yhtye loihtii eteemme ekumeenisen musataivaan, jossa Hank Williams ja The Cure halaavat toisiaan. Ilman ulkopuolista tuottajaa äänitetyllä albumilla on monia yhtyeen kovatasoiseen kärkikastiin yltäviä sävellyksiä, avainasemainen Ocean Of Night niiden loistavimpana helmenä. Toteamus on helppo allekirjoittaa. Nyt yhtye yrittää samaa temppua uudestaan, ja hommassa on kieltämättä samaa perusasioiden pariin parkkeeraamisen makua kuin Avenged Sevenfoldin viimeisimmällä, jo ätläkäksi käyneellä tributoinnilla. Dynamiikassa on tarpeekTrivium Silence In The Snow Roadrunner Vaikka Trivium onkin julkaissut kiinnostavia albumeita useamman kappaleen, ei sillä ole oikein koskaan ollut omaa ääntä. Levyarviot 10_15.indd 62 5.10.2015 9.44. Tämä ei toki automaattisesti tarkoita ihmeitä, mutta ottaen huomioon yhtyeen alkuperäisen tavoitteen keskittyä ominaisuuksiin jotka nostivat soittajiensa omat idolit tyylilajiensa pioneereiksi, on kappaleiden pääpaino huomattavissa määrin kompakteissa sovituksissa ja perinteisissä arvoissa. Biisinä se nousee minusta bändin klassikoiden joukkoon, vaikka sanoitus on aika pöljä. 62 63 Levyarviot > Näiden jumalaisia harmonioita laulavien naisten jännittävät ja mehukkaat äänet sointuvat maukkaasti toisiinsa, mutta enää ei vedetä korkeelta ja kovvoo, vaan herkästi ja rikkaasti. Toinen hienon jäljen jättävä vieraileva kitaristi on Red Hot Chili Peppersin keskinkertaisuuden kurimuksesta itsensä pelastanut John Frusciante, jonka fuzz-soolo levyn päättävällä The Universe Alonella on hänen hienointa kitarointiaan vuosiin. Värttinä tekee levyllä kunniaa omalle historialleen ja vienankarjalaiselle perinteelle, kantta myöten. Slaves Beyond Death on 50 minuuttia turboahdettua sirkkelöintiä, jonka teemat pyörivät lajityypille ominaisesti misantrooppisen väkivallan ja silvottujen ruumiinosien ympärillä. Albumin soundillisista ratkaisuista ja bändin korosteisen siloposkisesta habituksesta voi olla montaa mieltä, mutta minkäänlaiseksi kynnyskysymykseksi näiden ei luulisi yhdellekään pop-diggarille muodostuvan. PEKKA LAINE HHHH ...enää ei vedetä korkeelta ja kovvoo... Kaskisessa viehättää nuorille biisinikkareille epätyypillinen uskallus tehdä rokkipoliiseille kumartelematonta musiikkia ilman rooleja. Yli 30 vuoden ikään ehtinyt Yo La Tengo on kulttibändi sanan sympaattisimmassa merkityksessä. Ei tämä ole yhtä kova kuin Rio (1982), mutta kyllä tämä muille bändin parhaille levyille pärjää. Kulttiyhtye voi olla myös Dead Moon, joka jatkaa toimintaansa maailmasta piittaamatta ja muuttuu hitaasti rockin maailmanperintökohteeksi. Kritisoitavissa olevat seikat löytyvätkin muualta kuin laulunkirjoituksen saralta. Triviumin mittapuulla Silence In The Snow on poikkeuksellisen fokusoitunut kokonaisuus. Mainio äänite. Radiokanavien tiuhassa rotaatiossa pyörineet Elämä lupaa mulle ja Aina minä jään eivät ole luukutuksesta kärsineet, pikemminkin päinvastoin. Ensikosketus ei lupaa paljon, mutta levy osoittautuu hitaasti aukeavaksi. New Jerseyn indie-ikiliikkujan maailmassa 1960-luvun viaton tyttöyhtyepop ja Yo La Tengon oman sukupolven vaihtoehtopopestetiiktai yleisöään. Kulttiyhtye voi olla Big Star, joka ei saanut kuin murusen unelmastaan. ”Päikkärit” tekee helposti lähestyttävää popmusiikkia, jonka sisin on kaukana yhdentekevästä. Kyky luoda näin saumatonta synteesiä ei kehity silmänräpäyksessä. EERO TARMO HHHH Black Breath Slaves Beyond Death Southern Lord Black Breathin kolmas pitkäsoitto on äänitetty Converge-kitaristi Kurt Balloun GodCity studiolla Salemissa, Massachusettsissa. Tähtimäärä pyöristyy ylöspäin tekemisestä huokuvan määrätietoisuuden ja kunnianhimon ansiosta. Toki asiaa auttaa se, että bändin ja siihen vaikuttaneiden artistien jutut kuuluvat vahvasti tämän päivän musiikissa. Tämä ei tosin ole Duranissa ennenkään häirinnyt. Noidista tunnettu Salem onkin osuva miljöö Black Breathin kalmankatkuiselle death metalille. Sen terävänä pysynyt musiikillinen isku on vahva todiste musiikkinörttiyden ehtymättömästä voimasta. Riffit ovat melodisia ja paikoin hyvin tarttuvia. EERO KETTUNEN HHHH Yo La Tengo Stuff Like That There Matador ”Kulttiyhtye” on sekä negatiivinen että positiivinen nimitys. Selkein kehitysaskel on tapahtunut laulujen saralla, sillä eritoten ne on sävelletty tyylitajulla. Tällä kertaa tosin ollaan liikkeellä kierrättämässä ideologiaa eikä kappalerakenteita, joten kappaleista ei ole poimittavissa suoria viitteitä tai tavaramerkkejä. Nykypäivänä bändi pääsee hyvin lähelle vanhaa vertailukohtaansa luovimmillaan. ARTTU TOLONEN HHH Elias Kaskinen & Päivän Sankarit Elämä lupaa mulle Jiffel Lohjalaissyntyistä Elias Kaskista on tituleerattu yhdeksi Suomen lupaavimmista laulaja-lauluntekijöistä. Editorsmaisista lyriikkasärähdyksistään huolimatta In Dream on syvä ja kaunis levy, jolla eivät sähkökitarat suuresti juhli. Biiseissä on sopivassa suhteessa suoraviivaista mättöä ja fiilistelyä. Vähäeleisesti kasvavan No Harm -avausraidan Thom Yorke -falsetista päätösbiisi Marching Ordersin Bruce Springsteen -fiiliksiin Tom Smith tulkitsee sydämeenkäyvästi In Dreamin monipuolisen ja vahvan kappalemateriaalin. Biitikkäät, ambientsävyiset ja kokeilevammat biisit muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden itsensä löytänyttä Editorsia. Minua miltei harmittaa, miten neidot kehtaavat olla näin taitavia ja lahjakkaita, erityisesti Karoliina K, joka tulee pitää yhtyeessä, aina. Lopputuloksena on ihailtavan linjakas ja musikaalinen nyhveröpopnautinto. Maailman paras rytmikitaristi ja 86% maailman tunnetuimmista valtavirtadiskobiiseistä säveltänyt ihmemies löytyy tältäkin levyltä ja muutamalta vahvimmalta biisiltä, eli Janelle Monaen kanssa tehdyltä Pressure Offilta ja hienolta Only In Dreams -balladilta
VESA SILTANEN HHHH Turmion Kätilöt Diskovibrator Osasto-A Kuudennella studioalbumillaan Suomen huutomöykkäkeisarit koneistavat kansan ääniaaltovastaanottimet taas kertaalleen tukkoon diskoinfernoa, teollisuusmetallia ja herkkäsieluisia hirvittäviä sanoituksia. Tyyli on nimeltään dabke, alueen häissä suosittu ripeä rytmi, jota tanssitaan rivissä. Perusainekset ovat siis Kuopion kahjokarsinassa ennallaan, sillä lievällä entrauksella että rähinäosastossaan yhtye on vahvistunut entisestään: nykyisin livevahvistus Spellgoth räyhää myös levyillä, ja kaksi on aina enemmän kuin yksi. Levy on upea encore yhdeltä 1960-luvun hienoista yhtyeistä. Tämänkertaisen tuplarähjätyn seksjmetalliserviisin antoisimmat suupalat ovat sinistä sähköä säksättävä Sinä Saatana, turbotörkysanoitusten tähänastinen multihuipennus Lataa ja varmista sekä Kätilöjen turskiuksien määrittämässä biisikatalogissa hätkähdyttävän sielukas Sinulle, joka todistaa, että löytyy se runollinen paikka siivottoman savolaisenkin syömmestä. f i John Lydon RAIVOA JA VOIMAA Sex Pistolsin nokkamiehen elämäkerta. Vielä kun sanoitukset olisivat jotain muuta kuin kliseistä verimässäilyä, niin levy nousisi ihan toiseen potenssiin. l i k e . Länsimaiseen korvaan operoidaan aika kapealla raiteella, mutta ehdottomasti menossa on oma vinkeä charminsa, eikä mitään mautonta makeutusta vankasta tanssirytmiikasta huolimatta. Bändin paluu vuosikymmenten jälkeen ei lupaa välttämättä hyvää, mutta kuten levyn nimikin vihjaa, yhtye on yhä nälkäinen. MAPE OLLILA HHH The Zombies Still Got That Hunger Cherry Red The Zombies on eräs 1960-luvun arvostetuimpia yhtyeitä, ja vaikka bändi oli pitkään telakalla, se koottiin uudelleen ja mukana ovat edelleen nokkamiehet Rod Argent ja Colin Blunstone. Tommi Liimatta, Sami Yaffa SOUND TRACKER – kapinamusiikin juurilla Hillitön seikkailu musiikin ytimessä jatkuu! w w w . Useimmat seitsemästä pitkästä kappaleesta on tuottanut joku länkkäri, kuten Kieran ”Four Tet” Hebden, Gilles Peterson tai Monkeytown-levymerkkiä pyörittävä Modeselektor. Nopeatempoinen New York on kunnianosoitus sekä kaupungille että miesten varhaisille vaikuttajille. Mies on tehnyt yli 500 albumia. Kim Gordon TYTTÖ BÄNDISSÄ Indierockin kuningattaren tarina omin sanoin. Soittimet erottuvat ja Neil McAdamsin edellisten levyjen hardcore-huuto on muuttunut munakkaaksi ärinäksi. Lopputulosta voi kuunnella elektronisena tanssimusiikkina siinä kuin etnisenä musiikkina. Souleyman laulaa vähän käheällä kurkkuäänellä syntikan kiemurrellessa aidon lähi-itäisesti, vielä autenttisempaa makua tulee saz-luutusta ja paikallisista rummuista. Kehityskeskusteluja ei käydä, vaan savolaisten sananja muutkin säilät heiluvat totutun luiskaotsaisissa aiheissa ja navanalustunnelmissa. Eilispäivää kyllä muistellaan monissa kappaleissa ja onpa bändi pannut uusiksi 50 vuotta vanhan singlensä I Want You Back Again. Levyarviot 10_15.indd 63 4.10.2015 19.25. Bändi kuulostaa isolta olematta sekavaa puuroa. Levyn päättävä instrumentaali Chains Of The Afterlife onnistuu jopa olemaan oikeasti kaunis. Levyn ote on kuitenkin enemmän ajaton kuin nostalginen. JUSSI NIEMI HHH Mahtavat kirjat tulessa! Rick Bragg JERRY LEE LEWIS Rockin legendan odotettu elämäkerta. Kuin minikuvana suomalaisesta työpaikkailmapiiristä koneet vievät Kätilö-levyillä vuosi toisensa jälkeen enemmän tilaa manuaalisen soittotyön suorittajaportaalta ja välittäminen ilmaistaan melkeinpä pelkästään vittuilemalla. Pääsääntöisesti suoraviivaisen hypnoottiset tempot ovat vauhdikkaita, mitä nyt Darb el Hawa luikertelee rauhallisemmin. Se on toinen kahdesta omatuotantoisesta sävelmästä. Länsi-Puijon rintamalta ei mitään uutta, mutta näilläkin ralleilla syttyy varmasti taas ensi kesän festareiden kovimmat bileet. ANTTI MARTTINEN HHHH Omar Souleyman Bahdeni Nami Monkeytown Syyrian kammottava sota on pakottanut viime vuosina länsimaissakin maineeseen nousseen Omar Souleymanin rajan yli Turkkiin, mutta syyrialainen häälaulaja hän on, vaikka hyödyntääkin musiikissaan vaikutteita kaikista kotiseutunsa kulttuureista: kurdeilta, aramealaisilta, turkkilaisilta, irakilaisilta ja arabeilta. 62 63 si vaihtelua, jotta kuulijan mielenkiinto pysyy yllä. Vaan hyvä se on näinkin. Kyseessä on ajattomasti ja sujuvasti etenevä levy, joka ei ole erityisemmin juuttunut menneisyyteen. Rod Argentin koskettimet ottavat etusijan monessa paikassa, mutta tuottaja Chris Potter on saanut yhtyeen annin kulminoitumaan hienoon yhteissoittoon ja hiveleviin taustalauluihin. Music hall -tyylinen Little One on kuitenkin pianon ja laulun upea yhteisesitys, jonka jälkeen seuraa vielä hieno päätöskappale Beyond The Borderline. Tätä lisää! Slaves Beyond Deathin soundeja on miellyttävä kuunnella. Valtaosa on äänitetty häätilaisuuksissa livenä, mutta niitä myydään piraatteina ympäri Lähi-itää
Melkein kuka tahansa seppä voisi luoda levyllisen pastissikappaleita erityylisistä genreistä. kirjat Starting Over: The Making of John Lennon & Yoko Ono’s Double Fantasy, Elvis: Vegas ’69 ja KISS: Behind the Mask. Jo sinkkulohkaisut lupailivat erinomaista kokopitkää, ja vallan verraton Happiness In Every Style onkin. Albumi kasvaa täyteen mittaansa soul-jumalatar Nicole Willisin eksaktin, mutta äärimmäisen sielukkaan tulkinnan, groovaavien melodioiden, tarttuvien bassolinjojen, maagisten huilujen, rytmikkään torvisektion, blues-kitaroiden, täsmällisten perkkaja rumpukomppien sekä funk-urkujen ravitsemana. Alkuperäisbiisien tuntemista se ei myöskään vaadi, niin luontevasti Max Martinin ja muiden modernien popmestareiden yhdessä Swiftin kanssa tekemät melodiset laulut taipuvat Ryanin hyvinkin erilaisiin ja usein melankolisiin versioihin. Poison Season on tavallaan popimpi ja tavallaan jatsimpi tuotos kuin Kaputt, ja kerta kaikkiaan huikea levy. Mutta biisi toimii ja melodia nappaa sitkeästi kiinni nahkarotsin hihaan. minerva 101 -PROSENTTINEN TOTUUS LEGENDAN SYNTY 1972–1975 MINERVA 78.993 Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy www.minervakustannus.fi ISBN 978-952-312-017-4 ISSin värikäs syntytarina yhtyeen perustajajäsenten itsensä kertomana. Nyt se kirpaisee erityisesti, kun sillä olisi pitkästä aikaa tarjottavanaan edes hieman parempaa sävellysmateriaalia. Taylor Swiftin 1989 on viime vuosien parhaita poplevyjä, ja Ryan lähti tekemään omaa näkemystään silkasta kunnioituksesta lähdemateriaalia kohtaan. Se kipeä kauneus, joka värittää levyä tuskaisen metalliseen Rustiin asti, kesyyntyy lauhkean laadukkaaksi progerokiksi parin viimeisen biisin kohdalla. EERO KETTUNEN HHHHH Ryan Adams 1989 PaxAm Tiesin, että tämä onnistuu. on saanut Soundinkin arviosivuilla kovaa kritiikkiä, ja useimmiten ihan syystä. Aja! on albumi, jolla sisältö on tallautua muodon alle. Ken Sharp, Paul Stanley & Gene Simmons KISS Legendan synty 1972-1975 Rock-maailman ikonin värikäs syntytarina yhtyeen perustajajäsenten kertomana. Muun muassa Sannin ja Kasmirin levyjä tuottanut Hank Solo korvaa nyt Vilkkumaan edellisillä levyillä soineet bändit. Kuulaat, erotellut soundit ovat selkeästi tietoinen ratkaisu, sillä levy leikittelee muutenkin dynamiikalla: keveän herkistelyn ja väkevän intensiteetin kontrasteilla. Materiaalin potentiaalista huolimatta kokonaisuus houkutteleekin pariinsa kuin ajatus 3D-tulostetusta ruuasta. Siitäkin tulee hauskaa kontrasti Swift-levyn elektronisuuteen. Ääneen pääsevät myös monet KISSin kanssa samoja esiintymislavoja kiertäneet rocklegendat, mm. H Kirjakaupoista ja Minervan verkkokaupasta www.minervakustannus.fi Tilaa uutiskirje Minervan nettisivuilta, saat tietoa kirjauutuuksista. Albumin soul on valkoista mutta ei läpiluettua, eikä toisen ääripään avantgarde häiritse luotaantyöntävyydellään. Aivan loppuun asti levy ei lunasta niitä lupauksia, joita matkan varrella pudottelee kuulijan syliin. Vaikka Vilkkumaan kirjoittamat sävellyksiltään osittain myös Solon nimiin merkityt laulut suurelta osin yltävätkin lähelle aiempien albumien tasoa, niin koneistettu sointi on epämukava ja väkinäisen kuuloinen ratkaisu. Paul Stanley TEHTY MIKÄ TEHTY Minun tarinani KISS-yhtyeen nokkamies on kirjoittanut muistelmat, jotka eivät säästä ketään. Poison Season esittelee New York -teeman mukaisesti häikäisevän kirjon erilaista musiikkia. Bileissä ovat mukana muun muassa Bowie, Springsteen, Van Morrison ja Isaac Hayes. Caligula’s Horsen uutuus ei ole poikkeus. Hauraan pianon avaama Onnea voimistuu vähin erin ja paljastaa tehokkaiden kertosäkeiden olevan yhä yksi Maija Vilkkumaan vahvuuksista. Nyt käsillä oleva levy on 15. Hän on aiemmin julkaissut mm. Levylle on poimittu myös aiemmin sinkkuna julkaistu suurenmoinen bonusraita Hot Sauce sekä pari seksikästä instrumentaalikipaletta, jotka ovat täyttä kultaa. Bändi on saanut kiinni hitin päästä. MIKKO MERILÄINEN HHHH Levyarviot 10_15.indd 64 5.10.2015 14.36. Eivät edes häntä itseään. Paulin ja Genen kertomaa tarinaa täydentävät lukuisat haastattelut, joissa bändin jäsenet sekä managerit, tuottajat, roudarit, lavateknikot ja monet muut yhtyeen lähipiiriin kuuluvat ihmiset jakavat muistojaan KISSin alkuvuosilta. Levyn kiistämätön huippu on liki kymmenminuuttinen Dragonfly. Bändi ei ole tahtonut päästä ensimmäisten levytystensä jälkeen kiinni samanlaisiin onnenkantamoisiin. SALLA HARJULA HHHH Maija Vilkkumaa Aja! Warner Pitkä ihana leikki -debyytistä (1999) lähtien laulunsa kirjoittavien artistiemme valioihin lukeutuva Maija Vilkkumaa otti Kunnes joet muuttaa suuntaa -albumin (2010) jälkeen reilun aikalisän. Rex Brown & Mark Eglinton PANTERA 101-prosenttinen totuus Uskomaton ja epätodennäköinen menestystarina, jonka varrelle mahtui paljon draamaa. Tiedoksi siis, että tämä kokoonpano on eräs aikamme parhaista soul-funk-orkestereista. Hivenen elitistisestä kamaripopista ja Broadwaylta Destroyer siirtyy muitta mutkitta juhlimaan kuin olisi vuosi 1975. Kaikkien aikojen ensimmäinen kirja bändin varhaisvuosista kulminoituu vuonna 1975 ilmestyneen Alive! -albumin maailmanmenestykseen ja legendaariseen ”Rock and Roll All Nite” -singleen, joka vielä lähes neljä vuosikymmentä myöhemmin pysyttelee vankasti radioasemien soittolistoilla. Jotain samaa on alun perin kanadalaisen Dan Bejarin kymmenennessä Destroyer-albumissa, joka vähemmän yllättäen ei lähde nöyristelemään erinomaista edeltäjäänsä (Kaputt, 2011) toisintaen. Muusikoiden suoritukset ihastuttavat kautta linjan, mutta bändin poikkeuksellisin voimavara on laulaja Jim Grey. Ja kyllä, bändi tulee täältä kylmästä Pohjolasta, vaikkakin heidän musiikkinsa on niin kuumaa, että sitä voi olla hetkittäin vaikea uskoa. PERTTI OJALA HH Destroyer Poison Season Merge Arthur Russellin kerrotaan saaneen inspiraationsa New Yorkin katuperspektiivin tarkkailusta Walkmaninsa tarjontaan uppoutuen. 1989-remake ei tunnu tippaakaan novelty-proggikselta, vaan se seisoo täydellisesti omillaan Ryanin diskografian parhaassa kolmanneksessa. Skottilaulaja Anekan Japanese Boy -hitin mieleen palauttava Kissavideoita on Ajan! vaatimattominta antia. Golgothan sovitukset ja soundit eivät tee oikeutta biiseille, ja tästä bändi on kärsinyt ennenkin. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Caligula’s Horse Bloom InsideOut Australiasta on noussut viime vuosina hillittömän kiinnostavaa progekamaa. Biisintekijä Sam Vallenin rakkaus 70-luvun progeen kuuluu orgaanisen pakottomissa sävellyksissä, vaikka Bloom onkin moderniin tapaan raskas ja miksaus kristallinkirkas. Olkoon sitten riffi tuttu jostakin ja olkoon sointukuvio tuttuakin tutumpi. Ken Sharp yhteistyössä Paul Stanley ja Gene Simmons K Ken Sharp yhteistyössä Paul Stanley ja Gene Simmons ROCK-ELÄMÄÄ Muista myös: Joe Perry ROCKS Minä ja Aerosmith Humoristinen ja brutaalin suorasukainen omaelämäkerta on syväsukellus elämään, joka kulkee huipulta pohjalle – useaan kertaan. Greyn ainutlaatuisen hauras voima ja silkkinen äänenväri aiheuttaa kylmiä väreitä harva se hetki. Ken Sharp on Los Angelesissa asuva rockmusiikkiin erikoistunut kirjailija. Tuloksena on vastaansanomattoman vakuuttava muotokuva kunnianhimoisen bändin matkasta maailmanmaineeseen. Levyn aloitusraidan Scream perusteella voisi ounastella toisin. Golgotha Napalm W.A.S.P. LINDA SÖDERHOLM HHHHH W.A.S.P. Seitsemäs studiolevy on tavallaan myös uusi alku, koska Aja! pukee Vilkkumaan laulut uuteen kuosiin. Kyseessä on joka tapauksessa levy, joka on soinut kaikissa laitteissani päivittäin jo kuukauden. Jos tartut tänä vuonna yhteen tuiki uuteen progetuttavuuteen, Bloom on sen arvoinen. kuitenkin soittaa hyvin ja Blackiekin kuulostaa piirun verran paremmalta kuin aiemmilla levyillä. W.A.S.P. kuulostaa pitkästä aikaa tavallista paremmalta. Rockin pitelemättömät showmiehet Paul Stanley ja Gene Simmons perustivat 70-luvun alkupuolella yhtyeen, josta oli tuleva todellinen hard rockin superryhmä. studioalbumi, mutta kelkka ei ole vieläkään ottaa kääntyäkseen. Destroyer puolestaan sulattaa tajuttoman kokoisia järkäleitä musiikillista yleissivistystä periaatteessa helpoiksi, omanlaisiksi biiseikseen. Hyvässä sikäli, että W.A.S.P. Sovitukset on tehty huolella kunkin kappaleen ominta tyyliä puntaroiden, mutta silti levy soi välittömänä ja lämpimän rouheana. Toteutuksen radikaali muutos onkin Ajan! ongelma. Runsas ja ilmava, eeppinen ja siro, kunnianhimoinen ja notkean soljuva kappale kasvaa niin kauniiksi että särkee sydämen joka kuuntelulla. Yhteistyön hedelmät ovat kypsyneet täydellisyyttä hipovaksi runsaudensarveksi edellistä Tortured Soulia (2013) huomattavasti rennommalla ja positiivisemmalla fiiliksellä. KISS on tähän mennessä myynyt yli 100 miljoonaa levyä ja soittanut yli kaksituhatta konserttia ympäri maailman. Toiseen ääripäähän asettuu ajallisesti pitkää tarinaansa kiinnostavasti kertova Lissu ja mä. 64 65 Levyarviot > ...kokonaisuus houkutteleekin pariinsa kuin ajatus 3D-tulostetusta ruuasta... Blank Spacen ja Shake It Offin paljaat ja verkkaiset versiot tekevät suuren vaikutuksen, mutta kaikkein parhaiten onnistuvat Out Of The Woodsin alkuperäisen päihittävä, lempeänä keinuva folk sekä Stylen isolla kädellä louhittu soft rock. Muutamilla raidoilla kuultavasta Mikko Kososen kitaroinnista huolimatta pääosassa ovat Solon koneet, soitot ja ohjelmoinnit. Ja sehän toimii, heti albumin avaavasta Springsteenhenkisestä Welcome To New York -versiosta lähtien. Blackie pitää itse levyä kunnianosoituksena 70-luvulle, mutta kappaleissa soi vahvasti kasarimeininki hyvässä ja pahassa. Pahassa sikäli, että Lawless on kaivanut levyn sävellyksiin suunnilleen kaikki mahdolliset kasarikliseet. Ted Nugent, Alice Cooper, Aerosmith, Black Sabbath, Uriah Heep ja Nazareth. HUOM! Verkkokauppatoimitukset postimaksutta 31.12.2015 asti Nicole Willis & The Soul Investigators Happiness In Every Style Timmion Kymmenen vuotta ensiluokkaisen Keep Reachin’ Upin jälkeen Nicole Willis & The Soul Investigators jatkaa menestystarinaansa kolmannen yhteisen albuminsa merkeissä, joka on modernia soulia parhaimmillaan
Mitä siinä ihmettelet: tämä on tätä. Rex Brown & Mark Eglinton PANTERA 101-prosenttinen totuus Uskomaton ja epätodennäköinen menestystarina, jonka varrelle mahtui paljon draamaa. Ukkosnarttu torjuu nahkatakkioodeineen ja ”kitara-seksi”-vertauksineen kaikki jatkokysymykset musiikkinsa merkityksestä. Onpa baaribändillä todella kova laulaja! Brittanyn terapiaryhmä rokkaa rajusti ja hiki lentää onnistuen osittain peittämään käsillä olevan musiikin perimmäisen tylsyyden. Paul Stanley TEHTY MIKÄ TEHTY Minun tarinani KISS-yhtyeen nokkamies on kirjoittanut muistelmat, jotka eivät säästä ketään. Yhtyeen tänä vuonna ilmestynyt Sound & Colour -albumi oli sielukkuudessaan ja oivaltavuudessaan merkkipaalu soulin ja rockin saralla. Musta sanfranciscolaiskitaristi on laulanut paljon gospeliakin Spiritual Corinthiansissa, hengaillut nuorena Mike Bloomfieldin kanssa ja tutustunut sitä kautta Hendrixiin ja Grateful Deadiin. Ken Sharp on Los Angelesissa asuva rockmusiikkiin erikoistunut kirjailija. Vanhan orjalaulun Wade In The Waterin päivitys onnistuu kohtalaisesti ja kolme viimeistä biisiä toimivat soulahtavassa perinteisyydessään hyvin. kirjat Starting Over: The Making of John Lennon & Yoko Ono’s Double Fantasy, Elvis: Vegas ’69 ja KISS: Behind the Mask. Entwine ei enää kallistele uutuudel...kokonaisuus houkutteleekin pariinsa kuin ajatus 3D-tulostetusta ruuasta... Puhun siitä mystisestä ja loppupeleissä ajattomasta bluesfiiliksestä, joka nostaa ihokarvat pystyy koskettamalla syvästi inhimillisiä ja kaikki rajat ylittäviä tuntoja kokemuksen kautta. Levyn soundimaailma on sähköinen ja sävellykset soljuvat konemusiikin, progen ja popahtavan kansanmusiikin merkeissä. PEKKA LAINE HHH Joe Louis Walker Everybody Wants A Piece Provogue Vaikeaa tuntuu kunnon blueslevyn tekeminen olevan. Ted Nugent, Alice Cooper, Aerosmith, Black Sabbath, Uriah Heep ja Nazareth. Howardin lauluotteella se kuuluisa puhelinluettelokin heräisi henkiin, puhumattakaan napakkaan muotoon kirjoitetusta rokkirypistyksistä, jotka kertovat lähinnä rokin rypistämisestä. minerva 101 -PROSENTTINEN TOTUUS LEGENDAN SYNTY 1972–1975 MINERVA 78.993 Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy www.minervakustannus.fi ISBN 978-952-312-017-4 ISSin värikäs syntytarina yhtyeen perustajajäsenten itsensä kertomana. H Kirjakaupoista ja Minervan verkkokaupasta www.minervakustannus.fi Tilaa uutiskirje Minervan nettisivuilta, saat tietoa kirjauutuuksista. Viipyilevä tunnelmointi toimii tehokeinona, ja kun siihen yhdistyy Ismo Alangon tunteellinen sanaton laulu, kuten Ramsoossa, on koukutus taattu. 64 65 Kimmo Pohjonen Sensitive Skin Octopus Villistä musiikistaan tunnettu hanuristi Kimmo Pohjonen yllättää hillityllä levyllä. Ken Sharp, Paul Stanley & Gene Simmons KISS Legendan synty 1972-1975 Rock-maailman ikonin värikäs syntytarina yhtyeen perustajajäsenten kertomana. Inka ja Saana Pohjosen sanattomat lauluosuudet korostavat nekin musiikin ilmavuutta. Paulin ja Genen kertomaa tarinaa täydentävät lukuisat haastattelut, joissa bändin jäsenet sekä managerit, tuottajat, roudarit, lavateknikot ja monet muut yhtyeen lähipiiriin kuuluvat ihmiset jakavat muistojaan KISSin alkuvuosilta. Epäkiinnostavan tästä hankkeesta tekee Alabama Shakesin viimeaikainen kehitys. Brittany on pusannut soittajakavereineen lisävariaation iänikuisesta ”it’s only rock’n’roll”-kehäpäätelmästä. Ääneen pääsevät myös monet KISSin kanssa samoja esiintymislavoja kiertäneet rocklegendat, mm. Kaikkien aikojen ensimmäinen kirja bändin varhaisvuosista kulminoituu vuonna 1975 ilmestyneen Alive! -albumin maailmanmenestykseen ja legendaariseen ”Rock and Roll All Nite” -singleen, joka vielä lähes neljä vuosikymmentä myöhemmin pysyttelee vankasti radioasemien soittolistoilla. Noita kokemuksia, ja kiistattomia lahjoja, 65 ikävuottaan huimasti nuoremmalta näyttävällä Joe Louis Walkerilla varmasti on. HUOM! Verkkokauppatoimitukset postimaksutta 31.12.2015 asti Levyarviot 10_15.indd 65 4.10.2015 19.13. Tuloksena on vastaansanomattoman vakuuttava muotokuva kunnianhimoisen bändin matkasta maailmanmaineeseen. Mestariteoksen jälkeen rempseään perusrokkaukseen on vaikea suhtautua minään muuna kuin hauskana höyryjen päästelynä. Eivät edes häntä itseään. Levyn päättävä nimikkoraita lipuu miellyttävästi – kuin pohdiskellen uusia tuulia jotka varmasti miellyttävät etenkin heitä, joille Pohjosen aiempi rähinähaitarismi on kenties ollut liian päällekäyvää. Sensitive Skininillä vierailee runsaslukuinen soittajakaarti aina amerikkalaisesta Kronos Quartetista kotimaisiin huippuihin kuten Timo Kämäräinen, Lauri Porra ja Ismo Alanko. JUSSI NIEMI HH Entwine Chaotic Nation Spinefarm Entwine piti sitten kerralla kunnon paussin, kun edellisestä täyspitkästä on kulunut kuusi vuotta. Toki Thunderbitch toimii. KISS on tähän mennessä myynyt yli 100 miljoonaa levyä ja soittanut yli kaksituhatta konserttia ympäri maailman. Enkä tarkoita, että kappaleiden muoto pitäisi olla tiukasti 12-tahtista peruskauraa tai ettei soundissa saisi olla mitään traditiosta poikkeavaa. Ovat syyt sitten olleet mitkä tahansa, jo pari pyöräytystä osoittaa, että tauko kannatti. Ken Sharp yhteistyössä Paul Stanley ja Gene Simmons K Ken Sharp yhteistyössä Paul Stanley ja Gene Simmons ROCK-ELÄMÄÄ Muista myös: Joe Perry ROCKS Minä ja Aerosmith Humoristinen ja brutaalin suorasukainen omaelämäkerta on syväsukellus elämään, joka kulkee huipulta pohjalle – useaan kertaan. Levyn on tuottanut Johnny Winterin pelastanut kitaristi Paul Nelson, mutta alkupuoli levystä on kovin mielikuvituksetonta bluesrockia juuri sillä keskiraskaalla soundilla, joissa ei ole mitään coolia, kekseliästä tai syvää. Touhun mielekkyyttä epäileville vastaus on selvä. Pohjonen on luonut yhdessä tuottaja James Spectrumin kanssa kokonaisuuden, jonka täsmällisyys on ajoittain jopa niin tarkkaa, että kappaleista katoaa välittömyys. Rockin pitelemättömät showmiehet Paul Stanley ja Gene Simmons perustivat 70-luvun alkupuolella yhtyeen, josta oli tuleva todellinen hard rockin superryhmä. Pohjoselle ominaiset rankat haitarivyörytykset ovat vaihtuneet Sensitive Skinillä hienovireisempään ilmaisuun, mutta musiikki puhuttelee hyvien melodioiden ja taitavien sovitustensa ansiosta. Puolivälissä meno, ja soundi, paranevat reippaasti rennosti juurevan Gospel Blues -instrumentaalin myötä. OLE NERDRUM HHH Thunderbitch Thunderbitch Thunderbitch Alabama Shakes -nokkanainen Brittany Howard saa uudella Thunderbitch-sivuprojektillaan aikaan saman ensivaikutelman kuin Howardin pääyhtyeellään muutama vuosi sitten. Hän on aiemmin julkaissut mm. Livenä odotan Walkerilta lokakuisella Suomen kiertueella kyllä paljon enemmän
Sellaiseksi voisi laskea tämän loppukeväästä jo kasettina yhtä rallia lyhyempänä julkaistun koosteen, joka on tehty yhdessä garagepop-yhtye Mustien Kalsareiden kanssa. Sota ja lohduttomuus yhdessä ja erikseen pysyvät teemoina läsnä ja saavat aikaan entistäkin vaikuttavamman lopputuloksen. 66 67 Levyarviot > ...hippiajoista asti marinoitunut idealismi kohtaa nykytodellisuuden... Tätä seurannut All Is Dream (2001) oli puolestaan yksi suurimmista pettymyksistä, joita musiikin maailmassa on vastaan tullut – suorastaan klassinen esimerkki levystä, jossa suureellinen toteutus yrittää peittää sisällöllisen tyhjyyden. Yhtyelevyn tekeminen on ollut hyvä idea, sillä biiseistä vaikkapa Elokuusta ei olisi akustisena saanut läheskään samaa irti. Porukan jäntevä juurimusiikki twistaa, sheikkaa ja rokkaa näkemyksellisesti, mutta riittävän villisti välttääkseen vihjauksetkin läpiluennasta. Mielikuva sympaattisista, romantiikkaan taipuvaisista punkkarinretkuista ei ota hävitäkseen Varjo eilisen -ep:lläkään, sillä nimikappaleessakin rakastetaan toista jo liikaa. Sanomattakin lienee selvää, että menetin mielenkiintoni yhtyeeseen. Asenne tällä toisaalla lehdessä esitellyn Bemböle Cassettesin julkaisulla on punk, toteutus musiikillisesti laveampi. Myös Minna Kallisena tunnetun artistin voisi liittää Jukka Nousiaisen ja Joni Ekmanin kaltaisten kursailemattoman luovien teese-itse-muusikoiden ryhmään, joilla sovitusten tai minkään muunkaan viimeistely ei ole olennaisinta. Ajattomat melodiat ja monille Helmi-levyjen artisteille ominainen ujo, mutta kovalla tahtotilalla ladattu tulkinta pistävät palaamaan biiseihin kerta toisensa jälkeen. Viiden biisin Manning The Helm -ep:llä on kyllä lihaksikasta, surutta deathmetalistakin junttalipoota, mutta tunnetusti alavirettä höystää Laura Dziadulewiczin paksut kosketinmatot monta askelmaa persoonallisempaan suuntaan. Bändillä on selvästi näyttämisen halu päällä, mutta myös kontrolli pitää, ja siksi yhtye vaikuttaa erittäin keskittyneeltä. laan niin selkeästi niihin muutamiin tyylisuuntiin, joiden välillä bändi on seilannut. Entwine ei ole uusine tuulineen kuitenkaan täysin valmis, sillä palaset voisivat loksahdella paikoilleen hieman napakamminkin, mutta säätö on enää pientä. Tyylilleen uskollisesti jatkaa kaukana toisessa ääripäässä löytyvä Medeia, joka laulajanvaihdoksen myötä kuulostaa entistäkin rankemmalta. S&M ehätettiin noteerata tällä palstalla jo aiemmalla ep:llään, mutta sukkela yhtye on ehtinyt sen jälkeen värkätä jo yhden splitin ja nyt toisen oman vinyyliseiskansa. Se tunnetaan sekä yhtenä valtakunnan tiukimpina hardcore punk -yhtyeenä että viiltävän lohduttomana post punk -nimenä. Uuden mahdollisuuden antaminen asiassa kuin asiassa on enemmän kuin paikallaan. Hulda Huiman musiikissa on kyse aika yksinkertaisista asioista, joita ei ole ollut tarpeen kääriä korulauseisiin. Kolmesta biisistä Menit sitten naimisiin on vilpittömässä karskiudessaan säihkyvin helmi. Suoraan sanominen on yksi laulujen viehättävimmistä ominaisuuksista. Levyn parhaimmat kappaleet, kuten jylhästi kumiseva Autumn’s In The Air, ovat oikeasti relevanttia tavaraa myös vuonna 2015. Chaotic Nationin kappalevalikoima on rikas ja tarjoilee paljon nyansseja sekä pieniä yksityiskohtia. Mutta vertailukohtia ei oikeastaan tarvittaisi. Sen sijaan bändi niputtaa vaikutteensa aika nätisti yhteen ja samaan kimppuun, josta eivät rönsyt paljon kurottele. Serenadista tulee kiusallisesti mieleen Noitalinna Huraa, joka olisi muutenkin laiskan miehen verrokki Hulda Huimalle. Samoilla sanoilla voisi esitellä yhden punk-skenen suurimman suosikin Maailmanlopun. Kylmän Etelän ja Rokki-Marin yhteisjulkaisu, jolla huomion varastaa sattumoisin Lasten Hautausmaa -jäsenistöltä kuulostavan Kylmän Etelän Miss Ameriikka. Osa näistä neljästä rallista saattaa olla hyvinkin tuttuja, mikä ei juuri haittaa, sillä esimerkiksi Hank Williamsin Ramblin’ Manistakin kuullaan tarpeeksi omintakeinen versio. Asenne kulminoituu erityisesti laulaja Mika Tauriaisen suoritukseen, jonka antaumuksellisuuden voi arvata kumpuavan syvältä. Kaksitoistatuumainen ep Täältä tulee sota menee vielä aiempaakin pidemmälle, sillä sen gootti punk ottaa tunnustelevia askeleita jopa 80-luvun kalseimpaan suomirockiin. Kompakteja, aitoja biisejä, joita Santun vereslihainen laulu vielä sovitusten värityskirjassa tussittaa ääriviivojen ylikin. Jos metalcore tuntuu joskus lasten musiikilta, tulee Medeiaa kuunnellessa aina mieleen, ettei niin tarvitsisi olla. Levyarviot 10_15.indd 66 5.10.2015 9.49. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Hulda Huima ja Mustat Kalsarit Hulda Huima ja Mustat Kalsarit Helmi-levyt Hulda Huima on ehtinyt nauhoitella kasettijulkaisuja ja keikkailla sen verran, että maine on kiirinyt edeltä jo ennen ensimmäistä virallisempaa levytystä. Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Yhtyeeseen soisi väen tutustuvan genreaitojen toiseltakin puolen. Toisessa vaakakupissa on toki metallia riittämiin, mutta toisessa on välillä yllättävänkin kepeitä, lähes poptyyppisiä piirteitä. Nyt, lähes 15 vuotta on kulunut ja huomaan yllättyneeni lähinnä siitä, että Mercury Rev on edelleen olemassa ja että se on aktivoitunut uudelleen levytysrintamalle. ”En kai mä sua vihaa / mutta naamasi vituttaa” tokaistaan rivakamman laidan ralleista Vittupäässä. Kääntöpuolella Rokki-Mari ja yhtyeensä kyntää astetta vähemmän soljuvaa, mutta helpommin sulateltavaa tunneskaalaa. Kokonaisuus on mielenkiintoinen ja osoittaa yhtyeen olleen halukas uudistumaan. Silti Chaotic Nation on monipuolinen levy. Se on yksinkertaisuudessaan täydellinen pophitti, vaikka sitä ei kantrisovituksesta ja kryptisistä sanoituksistaan heti sellaiseksi tajuaisikaan. Vähemmän pömpöösi ja suoraviivaisempi lähestymistapa sopivat Mercury Reville odotettua paremmin. Soundit ja soitto ovat aiempaa jouhevampaa, mutta tarpeeksi rosoista jättääkseen elämän suolaisen jälkimaun. Usein, kuten tässä tapauksessa, se myös lopulta palkitsee. JARI JOKIRINNE HHH E nsiksi käsittelyyn lienee viisainta ottaa vuoden ehkä kovin seiskatuumainen. Ja surfinstrumentaali Trapster se vasta boogiejunan lämmittääkin! Levy siis oitis tehorotaatioon! ANTTI LUUKKANEN Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. ANTTI LUUKKANEN HHHH Mercury Rev The Light In You Bella Union Kun Mercury Rev vuonna 1998 julkaisi majesteettisen Deserter’s Songs -albumin, oli se kiistattomasti yksi suosikkiyhtyeistäni maailmassa. Ja jotta tyylipaletti olisi mahdollisimman värikäs, kehutaan kauniiksi lopuksi The Fanatic IV:n klassisesti nimetty Go Where The Action Is! -seiskapläjäys. Tämän jälkeen vielä suurempi yllätys on se, että nuivasta suhtautumisestani huolimatta kuuntelen The Light In You -levyä oikeasti mieluusti
Yhtyeen myöhemmät vaiheet ja harvakseltaan tehdyn musiikin laatutaso indikoivat vahvasti, että Flür oli korvattavissa. Lahja sekin. Siinä missä Kraftwerk oli aina parhaimmillaan ankaran minimalistisena, Flür harrastaa lässyttävän naiivia maksimalismia. Jari Sillanpää Pe 20.11. Pelle Miljoona United Kino Riviera Suomen Musiikki Pellen, Tumpin ja Jukka Melametsän United-trio on pettämätön combo dynaamisesti uutta ja vanhaa materiaalia miksaavana keikkakoneena, mutta rehevä bändipohja tuntuu pitävän myös sävelkynät ja sanoitusten mielikuvat virkeinä. Erityisesti täytyy kehua stemmalaulun kiivasta ja eksaktia voimaa. MIKKO MERILINNA HHH The Strypes Little Victories Virgin On enemmän kuin pieni voitto Irlannin ärhäkkäälle rytmiblues-partiolle, että bändi kuulostaa toisella albumillaan edelleen ilahduttavan äkkiväärältä ja tuoreelta. Jonne Aaron Pe 23.10. Ile Kallio Big Rock Band Pe 04.12. Burning Bridges ei nousekaan koskaan uudelleen alkuvaiheensa lentoon, vaan kaikki tämä on Bon Jovin toimesta kuultu melko monta kertaa ennenkin. 66 67 ...hippiajoista asti marinoitunut idealismi kohtaa nykytodellisuuden... Ressu&Jussi Ysärihitit Tarkista esiintyjät: tulisuudelma.fi Osta liput ennakkoon tulisuudelma.fi facebook.com/tulisuudelma Levyarviot 10_15.indd 67 5.10.2015 14.36. Osa lauluista tullee toimimaan hyvin soolokeikoillakin. Low’n kotikutoisuus kuuluu paitsi vähäeleisyytenä myös syntsasoundien ajoittaisena karheutena. Toki periaatteessa sekin on ihan mukavaa. Hellyttävintä on kappaleiden hehkuttama kaipuu yksinkertaisempaa elämään isoimpien taajamien ulkopuolella. Tyylin painopiste on hivuttautunut Yardbirdsien klubibluesista ja punkajan pub-rytmibluesin ilmiselvistä korostuksista kohti brittiläisen kitarapopin ydinvirtaa. Ainakin sen nimibiisi oli kelpo styge. Ones And Sixesin biiseistä ja äänistä – lukuunottamatta Wilcon Glenn Kotchen kahdelle raidalle antamaa lyömäsoitinapua – vastaavat Mimi Parker, Alan Sparhawk ja Steve Garrington työstävät kappaleitaan totutun kiireettömästi. studioalbumia. Bändin plakkari ei kuitenkaan tunnu lainkaan tyhjentyneen oivista iskuriffeistä, rynnäköivistä bassokuvioista, hallituista särösoundeista ja maanläheisen ronskeista rave-sävelistä. Young Marble Giantsin keveydestä muistuttava rumpukoneen naiivi naksutus ja laulumelodian vakavuus ovat Congregationilla kuin eri paria. Ones And Sixesin popeimpana raitana What Part Of Me olisi voinut olla Maureen Tuckerin laulamaa varhaista The Velvet Undergroundia. Worldin etäiseksi sukulaiseksi. Hunks Ice Breaker show ja Steve 'n' Seagulls Pe 13.11. Kaikessa on horjumaton logiikkansa, kuten heti aloituskappaleet 35 vuotta tien päällä ja Maailman vanhin fiilis kertovat. Lähes jokainen kappale yllättää heti ensitahdeista tuiki erilaisilla, railakkaan koukeroisilla ja vetävillä otteillaan, olipa se ”peltirumpumaisesti” vatkaava I Need To Be Your Only, armottoman hevisti ja sähäkästi sahaava Queen Of The Half Crown tai harpulla terästetty diddley-shuffle Status Update. Usein hypnoottisen määrätietoiset raidat ovat vahvasti elektronisia ja pienessä mittakaavassaan sävykkään yllätyksellisiä. Levyhyllystä näyttää löyOriginal Sokos Hotel Vantaa, Tulisuudelma Hertaksentie 2, Tikkurila Vantaa, www.sokoshotels.fi Pe 16.10. ASKO ALANEN HHHH Low Ones And Sixes Sub Pop Bob Dylanin kotikaupungista tuleva Low on koko 22-vuotisen uransa ajan luottanut niukkaan ilmaisuun. Roope Salminen & Koirat Pe 06.11. Kakkoskappale We Don’t Run on kuin saman kolikon toinen puoli: nykyaikainen, yllättävän aggressiivinen ja äreän kitarasoolon (jota ei soita yhtyeestä pari vuotta sitten kuuseen suksinut Richie Sambora) sisältävä menopala kuulostaa silti, että näitä viidenkympin ylittäneitä miljonäärejä on kiinnostanut päivittää itsensä 2010-luvulle. Soitannollisesti United ei yritäkään palautua vuoden 1977 punk-soundeihin ja rähinään, vaan särmäkitarat ja rummunhakkuu saavat rinnalleen akustisen katufolkin sävyjä, hienostelematonta huuliharppua ja protestilaulujen määrätietoista komppausta. PERTTI OJALA HHHH Wolfgang Flür Eloquence – Complete Works Cherry Red Se, että osaa musiikissa jonkun asian ei sinällään indikoi lahjakkuutta toisilla osa-alueilla. Strypes pitää visusti kiinni biisiensä reuhakkaimmasta potentiaalista ja jopa näteimmin lauleskeltu pop-viisu (I Wanna Be Your) Everyday piiskaa itsensä lähes kakofoniseen sähkökitaramyrskyyn. Tai pidin Have A Nice Day -levyyn (2005) asti, jolloin mukaan tulleita country-vaikutteita ei pidä hyväksyä. ASKO ALANEN HHHH A-ha Cast In Steel Universal Edelliset muistumat uudesta A-ha-tuotannosta sijoittuvat vuoden 2002 Lifelines-albumiin. Katsaus miehen soolotuotantoon on kokemuksena rasittava ja epämiellyttävä, lähinnä siksi ettei tämän turhempaa musiikkia ole tullut hetkeen vastaan. Lauri Tähkä La 14.11. Erinomaisen ensilevyn jälkeen The Strypes tuntui saavuttavan äkkisuosion liike-energialla ylittämättömän terävän huippunsa 4 Track Mind -tuplasinglellä. Into Youlla kantrahtavasti laulava Mimi Parker tutkii itseään poikkeuksellisen tarkasti: “I can’t explain the slowing of my brain”. Asia kuitataan tavallaan myös raadollisen rehevästi maalailevassa Stadin elämän kuvauksessa Sadepäivä paratiisissa. Täysin persoonaton musiikki sinänsä on aika yleistä, mutta vanukkaan tekstuurilla varustettu musiikkitaide, jonka kaupallinen relevanssi koetetaan ostaa sillä, että tekijä on aikoinaan ollut jollakin tavalla osallisena modernin musiikin klassikoiden tuottamisessa on jotenkin halpaa. Kitaramyrskyksi yltyvän Landsliden kymmenminuuttinen vyörytys on puolestaan kuin Low’n hieman armollisempi vastine Swansin raskaudelle. Pellen yhdeksän kipaletta ja Tumpin kolmen biisin panos muodostavat varsin vantteran kokonaisuuden, jossa hippiajoista asti marinoitunut idealismi kohtaa nykytodellisuuden kaikessa karuudessaan. Siinä missä Kraftwerk suolti toinen toistaan hienompia melodioita, Flürin lapsellisia melodioita ei muista edes niiden soidessa. Niihin kumuloituvat vuosikymmenien kokemukset omassa keikkamiehen roolissa ja tien päällä. Kinaporin kulmassa moni asia loksahtaa kohdalleen. Valitettavasti country tekee paluun singlekappaleessa Saturday Night Gave Me Sunday Morning, jonka ummehtunut tunnelma vähentää uskoa yhdysvaltalaiseen rock-musiikkiin. Salaperäisen No Comprenden voi kuulla Bluesoundsin T.H.E. Kraftwerkissä yhtyeen huippuvuosina soittanut Wolfgang Flür on mahdollisesti lahjakas perkussionisti tai sitten oli aikoinaan hyvä tekemään mitä Schneider ja Hütter käskivät. Uskollisuus minimalistiselle perusajatukselle leimaa myös trion 11. Laura Voutilainen Pe 27.11. En keksi mitään syytä miksi kenenkään tulisi kuunnella tätä musiikkia. Onkin maukasta, että “Bonjoviksen” kolmastoista studioalbumi käynnistyy tuoreissa ja moderneissa merkeissä: persoonallisesti tuotetussa ja elokuvallisessa Teardrop To The Sea -puoliballadissa ilmaisu on nyansseissa ja herkkyydessä voimasointujen sijaan. ARTTU TOLONEN H Bon Jovi Burning Bridges Mercury Täytyy alkuun tunnustaa, että minä pidän Bon Jovista. Neljä Ruusua Pe 30.10
80-luvun norskikuninkaat kuulostavat Cast In Steelilla vähän luopumisesta väsyneiltä, vaikka tietynlainen raukea surumielisyys onkin A-han musiikkiin aina olennaisena osana kuulunut. Tapasimme Tavastia-klubilla vuonna 2005. ARTTU SEPPÄNEN HH Lou Barlow Brace The Wave Domino Hyvä Lou Barlow, on kiva että julkaiset yhä näitä levyjä välillä, vaikka eiväthän ne ole läheskään yhtä hyviä yhtyeittesi Dinosaur Jr.:n tai edes Sebadohin levyt. Nämä riskit myös realisoituvat Kummituseläimen kohdalla. Terveisin, SAMI NISSINEN HHH Foals What Went Down Warner Brittiläinen Foals on tullut kauaksi Antidotesin (2008) kulmikkaiden kitarariffien indie rockista, josta Foalsin kohdalla käytettiin nurinkurista math rock -termiä. Vaivaantumiselta ei voi kuitenkaan säästyä Yannis Philippakisin laulaessa verisistä nyrkeistään, vuorista ja tapaamisista joen varrella. Murmurit näyttivät tuolloin suunnan kunnianhimoisemmalle ja omaleimaiselle vaihtoehtohiphopille siinä missä kentän toinen äärilaita epäonnistuneesti pyrki imitoimaan pohjoisamerikkalaisia esikuviaan, kuten Cheekin Huligaani ja Fintelligensin varhainen tuotanto. Parasta levyllä on monipuolisuus: avausraita Yara’s Song antaa ymmärwww.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Av. ARTTU SEPPÄNEN HH Vintage Trouble 1 Hopeful Rd. 68 69 Levyarviot > ...sinussa kuten minussakin pesii suru, eikä se sieltä mihinkään kokonaan häviä... 03-222 1300 www.soundi.fi www.soundi.fi SK1 Uutuus! SK2 Uutuus! Pienet ilmot Pienet ilmot Ilmoitusmyynti VEIKKO VIRTANEN, 09-5627 7110, veikko.virtanen@soundi.fi Puh. Taso ei ole kuitenkaan laskenut, eikä Testosteronekaan muodosta poikkeusta hienossa jatkumossa. Voisit muutenkin vähän skarpata. Palvelemme myös iltaisin ja viikonloppuisin. MUSIC SHOP Pitkäkatu 28, 65100 VAASA • 06-3170 159 www.unisound.fi Käy myös web-kaupassamme www.vertikaali.com Hyvän fiiliksen musakauppa bassot/vahvistimet kaiuttimet/mikserit mikrofonit www.tammerpianojasoitin.fi kitarat Myy kitara! Löydä rumpali! Osta levy! Liity bändiin! Pikkuilmot osoitteessa www.soundi.fi Jokaisen kitaristin nuottihyllyyn kuuluu teos SKAALOJA SÄHKÖKITARALLE ERILAISIN SORMITUKSIN Suoraan tekijältä ilman postikuluja (24€). Osuvin adjektiivi levystä lienee ”lupaava”. Oletko koskaan harkinnut teräskielistä kitaraa. Ryhmän ässä on ilman muuta ärhäkkä musta vokalisti Ty Taylor. Ilmoitusmyynti p. Blue Note Simppelin tehokkaan slide-riffin ajama Run Like The River avaa kovassa nosteessa olevan kvartetin kolmannen albumin räväkässä gospel/blues-hengessä, mutta pääosa Don Wasin tuottamasta Blue Note -debyytistä mennään yllättävänkin rauhallisissa balladitunnelmissa soulahtavasti. Muistatko. Vaikka tällainen asia yleensä koskettaakin, A-ha ei saa tunnetta välitettyä. Pijallin tähdittämä Takaisin saa toivomaan, että yhden suomalaisen hiphopin merkkiteoksista (The Cave, 1999) julkaissut Pijall olisi yhä aktiivinen muusikko. ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Antidotesin jälkeen mahtipontisia tehokeinoja musiikissaan hyödyntävä Foals on kulkenut emo rockillaan kohti stadioneja. 0500-789692 ja 03-6171018 Tähtiportinkatu 18 13130 Hämeenlinna WWW.TLAUDIO.FI stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet Parhaat merkit ja kattavimmat valikoimat high-end ja kotiteatterilaitteita. Torvia levyllä ei soul-virityksestä huolimatta kuulla lainkaan, sen sijaan Soul Serenity päättää levyn miellyttävän akustisesti. Tyylikästä poppiahan albumin alkuosa sekä siististi kasaritunnelmainen Living At The End Of The World ovat, mutta niiden melodisuus jää eteeriselle asteelle. Hienoja hetkiäkin myös löytyy. Leikit niillä luuppereillasi, eikä soitosta meinannut tulla mitään. Harketin ääni ei tällä kertaa pääse viilaamaan sydäntä vereslihalle, koska sävellykset eivät ole tarpeeksi läpitunkevia edetäkseen rintalastasta pitemmälle. Se voisi soida kauniimmin kuin käyttämäsi luuta. Sinä et ole paljoa muuttunut. 045 110 5522 • ilmoitusmyynti@popmedia.fi PiENET iLMOT tyvän myös Morten Harketin soololevy Letter From Egypt (2008), mutta sen sisällöstä ei ole sen selkeämpää mielikuvaa kuin kahden edellisen A-ha-kokopitkän, joiden olemassaolosta taisin saada tietää vasta äskettäin. Ja koska täällä makuuhuoneessa todellakin on välillä niin yksinäistä ja ahdistavaa, on tavallaan kiva tietää ettei sinulla mene oikeastaan sen paremmin. Tämä on valitettavaa, sillä pääasiassa Ameeban käsialaa oleva elektroninen tuotanto ja kokeelliset rytmit ovat kuitenkin hyvin toteutettuja. What Went Down on mielenkiintoinen levy sikäli, että se ilmentää täysin sitä, miltä brittiläisen valtavirran rockin halutaan kuulostavan aikana, jolloin kuunnelluimpia kappaleita suoratoistopalveluissa ovat mahtipontiset EDM-pökäleet. Tuottaja James Fordin kädenjälki on hyvin tunnistettavaa, kun vertaa levyä esimerkiksi viimeisimpiin Mumford & Sonsin ja Florence + The Machinen levyihin, joiden yllätyksetön stadioneita varten suunniteltu tuotanto on myös Fordin käsialaa. Uuden levysi perusteella en ole kuitenkaan huolissani sinusta. Los Angelesin Laurel Canyonissa viisi vuotta sitten perustettu yhtye tavoittelee häpeilemättä 60-luvun atmosfääriä, vaikka vähän vaatimattomaksi jäävä bändisoundi viittaa sittenkin enemmän 70-luvulle. Sillä sinun tuskasta ja komplekseista minä ammennan, siedän puutteitani sekä jatkuvia pettymyksiä. EERO KETTUNEN HH Ameeba Kummituseläin Murmurecordings Ameeba oli osa niin kutsuttua “taidehiphopin” ensimmäistä aaltoa Suomessa 2000-luvun alussa murmurecordingsin vanavedessä. Maanläheisestä 90-luvun undergroundista ja monista eri genreistä vaikutteita ottanut murmurecordings on hajaantunut nyt yksittäisiksi tekijöiksi, mutta ryhmän logo komeilee edelleen Kummituseläimen kannessa. ediside@luukku.com https://sites.google.com/site/eijauhi Pikkuilmot 11_10.indd 93 9.11.2010 9.18 Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit Laadukkaat japanilaiset FGN-kitarat ja -bassot Pikkuilmot 10_15.indd 82 1.10.2015 10.33 Levyarviot 10_15.indd 68 4.10.2015 19.13. Ehkä sitä ilmenee livenä, Vintage Troublen väitetään oheishypessä olevan elementissään nimenomaan lauteilla. Ameeballa on aina ollut lyriikoissaan henkilökohtainen ja itsetutkiskeleva ote, ja tällaiseen päiväkirjamaisuuteen liittyy riskejä. Sinussa kuten minussakin pesii suru, eikä se sieltä mihinkään kokonaan häviä. Hitaammissa numeroissa Sam Cooke ja Otis Redding tulevat ensimmäisinä esikuvina mieleen, tosin From My Arms tuntuisi saaneen paljon John Legendiltäkin. JUSSI NIEMI HHH Mustasch Testosterone Gain Mustasch on edennyt jo kahdeksanteen albumiinsa ja levytystahti on ollut tiivis. Tiedän mistä puhun, sillä olen fanittanut sinua yli 20 vuotta. Syntetisaattorikokeilut olivat kivoja ja uutta akustisessa ilmaisussasi. Keskeisimmät riskit ovat, että musiikki kuulostaa vaivaannuttavalta, eikä varsinaisesti kosketakaan. Parhaimmillaan Foalsin kuulas ja melodinen instrumentaatio kuulostaa edelleen hyvältä ja kitaroinnissa kuulee 2000-luvun alun indie rockin perinnön. Bändi soittaa sinänsä hienolla pieteetillä, mutta jään kaipaamaan ilmeikkäämpää yhtyesoittoa ja rosoisempaa irrottelua. Koko bändille merkitty biisimateriaali nousee usein keskinkertaisen paremmalle puolelle, mutta varsinaisia killereitä ei löydy yhtäkään. Levyltä löytyy myös kaikessa mielessä toimimatonta tavaraa, kuten rankasti autotunetettu uptempo-pala Forest Fire ja viimeinen biisi Goodbye Thompson, joka taitaa kertoa lopetetusta levykaupasta. What Went Down on toistaiseksi tämän tien synkin ja samalla mielikuvituksettomin manifesti, jonka ponnettomana lippulaivana toimii niin tekstuaalisilla kuin tuotannollisilla kliseillä kyllästetty single Mountain At My Gates
Olisi kuitenkin röyhkeä valhe väittää, etteivät kyseiset biisit luikertelisi madon lailla kuulijansa korvaan purkautuakseen toistuvina hyräilyinä varomattomasta suusta. Modernistit kuulostaa jotensakin kiltiltä yrittäessään miellyttää soundillaan vähän kaikkia sekä indieettä valtavirtaporukoissa. Tuotanto on vintagea, labran biitit on pidetty autenttisina. 68 69 ...sinussa kuten minussakin pesii suru, eikä se sieltä mihinkään kokonaan häviä... Kokoelma on tuulahdus vuosikymmenen takaa. Et nuorene enää voimistuisi myös perinteisemmästä ja äijämäisemmästä suomirockista. Pääkokin roolissa heiluva Method Man hoitaa hommansa himaan ja pysyy onneksi uskollisena tyylilleen ja perinteilleen. LINDA SÖDERHOLM HHH Levyarviot 10_15.indd 69 5.10.2015 14.36. Samoin Mira Luodin päästelemä kertosäe Olisit niin kiltti -kappaleessa sisältää erittäin ärsyttäviä piirteitä. Toisaalla Modernistit tarjoilee eri aikakausien brittipoppia leppoisammalla otteella. Kannessa paistattelee Wu-logovariaatio M-kirjaimeksi käännettynä. Hänen äänensä on kuin Cultin Ian Astburylla parhaimmillaan potenssiin kolme. Paremmalla tuottamisella bändistä olisi vaikka mihin. ANTTI ERVASTI HHH Modernistit Et nuorene enää Bianca-Pop Modernistien kolmoslevyn käynnistävä Berliini 2005 on juuri sellaista hyppimällä tanssittavaa poprockia, joka normaalisti sylettää meikäläistä. Modernistien yhteydessä on puhuttu paljon Oasiksesta, mutta ainakin uudella levyllä sen kaltaista meininkiä saisi olla mukana enemmänkin. Albumi vie kuulijan nostalgiatripille vuosituhannen alun räpin ihmemaahan. Bändin oma Supersonic, Superkuu on yllättävine lopukkeineen ehdottomasti albumin parasta antia. Feattilista on niin pitkä, että biisilistaus näyttää pikemminkin novellilta kuin luettelolta. Maanmiestensä Ghostin tapaan Mustasch menee sekavassa tyylikirjossaan ja hirmuisessa raskaudessaan aina sisältö edellä: sävellyksiin on nähty vaivaa, ja sanoituksissa on järkeä. Sitä seuraava death metal –jyrä Breaking Up With Disaster lyö jalat alta ihan toisella tavalla. Niinhän se on, Wu-Tang on ikuinen. Sitten vuorottelevat tyylikkäät raskaasti poppaavat mahtiballadit, tyrän rytkyttäjät ja monenlaiset välimuodot. Mustaschin iso miinus on turhan tavanomainen metallisoundi, josta se malttaa poiketa tälläkin levyllä vain hetkittäin. Se on pikemminkin Method Manin signeeraama mixtape, jossa vierailla (Redman, Hanz On, Streetlife sekä WuTang -jäsenet Raekwon, Inspectah Deck ja Masta Killa) on suurempi rooli kuin Method Manilla itsellään. Se on skitien ja riimien keittämö, jossa jaellaan reseptejä kuin punaisia kortteja Veikkausliigan paikallisottelussa. EERO KETTUNEN HH Method Man Meth Lab Tommy Boy Meth Lab on Method Manin jo joitakin vuosia suunnitteilla olleen Crystal Meth -sooloalbumin huumehöyryinen lämmittely. Bändin oma näkemys tuntuu aina väistämättä hukkuvan mukaelmanomaisiin kappaleisiin toinen toistaan tunnetummista riffeistä ja melodioista. Monotonista, raakaa ja rivoa huumeherjaa lukemattomin Breaking Bad -viittauksin. Tietysti laulaja Ralf Gyllenhammarin karjunta on iso osa bändin hienoutta. tää, että tulossa olisi uudenlaista, mahtipontista Mustasch-poppia hienoine jousimattoineen
Ehkäpä Koivistoisen tuoreimman levyn julkaissut Svart voisi ottaa uudelleenjulkaisulistalleen koko Koivistoisen tuotannon. Useimmat niistä on julkaistu uudestaan, mutta esimerkiksi Koivistoisen Valtakunta odottaa edelleen, samoin hänen livelevynsä At Belmont Jazz Club vuodelta 1977. ”Levykauppias kertoi perustaneensa kauppansa, koska hänen tyttöystävänsä vaati.” otto talvio 10_2015 -taitto_b.indd 70 2.10.2015 15.46. Kauppa jäi. Tämä on oleellista. Siksi jokaisen levyn ei tarvitse olla originaali. Jokaisen levyhamstraajan läheiset osaavat kertoa sen, luultavasti kertovatkin, päivittäin. Ja sitten samoista soittajista tietysti tuli maailmanluokan tähtiä ja huippusoittajia. Ehkä tuotanto ei Suomessa 60-luvulla ollut kovin hiottua. Oton vinyylit > Tällä palstalla puhutaan vinyyleistä – uusista, vanhoista ja erikoisista. Seurasin viime viikolla kuinka vajaakuntoinen (levy vg+, kansi g) Christian Schwindt Quintetin For Friends And Relatives meni Ebayssa lähes 900 eurolla. Ja sitten tyttöystävä jätti hänet kuitenkin. Se on toki suomalaisen jazzin superrariteetti, Otto Donnerin lp-debyytti ja eurooppalaisen modernin jazzin loistoeksemplaari, jonka löytäminen alkuperäisenä on äärimmäisen vaikeaa. Se saattaa toisinaan parantaakin lopputulosta. Haluaisin kuitenkin ajatella, että syvällisimmillään levyjen ostamisen motiivi on rakkaus musiikkiin, yhdistettynä jonkinlaiseen kauniin vanhanaikaisen objektin omistamiseen liittyvään mielihyvään. Saatan olla tässä väärässä, mutta kai autokeräilijätkin lähtökohtaisesti ajattelevat, että autolla voi ajaa, vaikka vain kerran vuodessa. Niistä otettiin olemattoman pieniä painoksia, ja ne olivat musiikillisesti juuri sellaisia, joita levydiggarit rakastavat – omintakeisia, hyviä biisejä ja niin paljon fiilistä ja energiaa, ettei haittaa vaikka soitto ei aina ollut maailmanluokkaa. Siitä toisaalta löytyy peräti kaksi tuoretta vinyyliuudelleenjulkaisua. Kenelläkään ei ole varaa ostaa kaikkia levyjä alkuperäisenä – ja jos onkin, niin sekin on omanlaistansa hulluutta. Lohdutan itseäni tällä ajatuksella kun katson mihin hintoihin suomalaiset jazzlevyt vaihtavat omistajaa. Teksti: Otto Talvio Kunnon levyniilo ostaa uudelleenjulkaisunkin Suomalaiset 1960ja 1970-lukujen jazzlevyt noin yleisesti ottaen ovat kyllä hyvä keräilykohde. 70 N äitä kolumneja kirjoittaessa joutuu pohtimaan levyjenkeräilyn perimmäistä motiivia melko monelta kantilta ja useimmiten on todettava, ettei siinä ole mitään järkeä – havainto, jonka tekemiseen ei tarvita suurta syvällisyyttä. Helsinkiläinen levykauppias kertoi minulle kerran perustaneensa kauppansa, koska hänen silloinen tyttöystävänsä vaati, että kauppa on perustettava – ehkä juuri siksi, että levyt veivät kaiken tilan ja huomion. Chrisse Schwindtin kvintetin jälkeen kysytyimpiä suomalaisista jazzlevyistä taitavat olla Eero Koivistoisen levyt, ja tietysti Esa Pethmanin The Modern Sound Of Finland, sekä Otto Donnerin ep-levy Musiikkia elokuvasta ”Parempaan asumiseen” eli Haka-blues. Levyniilot kaikkialla maailmassa kiittäisivät. Jotkut myyjät kommentoivat kalliita huono kuntoisia myyntilevyjään huvittavalla ”vain keräilijöille, vajaakuntoinen” -tyyppisillä varoituksilla, niin kuin keräilijät eivät koskaan kuuntelisi levyjään, tai aivan kuin keräilijä olisi niin maaninen, että hänelle riittää pelkkä tieto alkuperäisartefaktin omistamisesta, riippumatta siitä onko levy soittokuntoinen vai ei
Keikan kunniaksi päätimme selvittää teidän avullanne, että mitkä ovatkaan ne kaikkein parhaat Black Sabbath -biisit. sabbath-skaba.indd 71 5.10.2015 9.37. Lavalle astuvat alkuperäiskokoonpanosta Ozzy Osbourne, Tony Iommi ja Geezer Butler. 1960-luvun lopulta saakka tarponeen brittilegendan The End -kiertue soi Helsingissä, Kaisaniemen puistossa 7.7.2016 osana Monsters Of Rock -tapahtumaa. Julkistamme äänestyksen tulokset seuraavassa Soundissa. BLACK SABBATH saapuu vielä kerran Suomeen. Käy valitsemassa kolme omaa suosikkiasi osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut Äänestä ja voita keikkaliput! Äänestäneiden kesken arvotaan kaksi keikkalippua
Tuleva Euroopan-kiertue ei yllä Suomeen asti. – Haluaisin blackjazz-genren laajentuvan maailmanlaajuiseksi ilmiöksi! Olisi mahtavaa jos mahdollisimman moni yhtye soittaisi jazzin ja metallin innovatiivista sekoitusta – tämä pallo olisi silloin paljon parempi paikka, Munkeby nauraa. Entä mikä on suurin haaveesi Shiningin suhteen. Akustisen jazz-pohjaisen alku-uran jälkeen multi-instrumentalisti Jørgen Munkebyn johtaman ryhmän sointiin on tullut runsaasti raskautta ja arvaamattomuutta. – Grindstone (2007) oli vielä ”melko tyyntä myrskyn edellä” -pitkäsoitto, mutta Blackjazzilla (2010) meitä ei pidätellyt enää mikään. – Nauhoitimme Where The Ragged People Go -ensilevyn (2001) kahdella mikrofonilla ja albumihan on akustista improvisaatiota parhaimmillaan. Sieltä löytyy niin raivokkaan pistäviä kokeiluja kuin mieleen porautuvaa industrialpaahtoa. – Seuraavana vuonna ilmestynyt Live Blackjazz oli varsin maltillisen budjetin livealbumi ja -dvd, mutta sekin onnistui hyvin – ehkä siitä syystä, että käytimme julkaisun suunnitteluun ja viimeistelyyn kaikki mahdolliset voimavarat. suutena levy on ehdottomasti vaihtelevin Shining-julkaisu tähän mennessä. Tällä kerralla myös lisäsimme äänitysrepertuaariin kolmannen mikrofonin! – Teimme aikamoisen käännöksen In The Kingdom Of Kitsch You Will Be A Monster (2005) -levyllä. Se on Shiningin magnum opus. – Sweet Shanghai Devil (2003) oli vähän mietitympi ja kontrolloidumpi kokonaisuus, mutta akustista jazzia emme vieläkään hylänneet. – Shiningin musiikki ei taida ihan joka hetki muistuttaa kuulijaa siitä, että minun mielestäni tarttuvuus on tärkeä asia, naurahtaa Munkeby ja jatkaa samaan hengenvetoon: – Tuore albumi International Blackjazz Society on eräänlainen Blackjazzin ja One One Onen välimuoto. 72 Bazook! > Raskaamman puoleista asiaa. Tuhannen kappaleen painos on myyty loppuun jo ajat sitten, Munkeby aloittaa. Ja onpa siellä yksi balladikin! KokonaiMAAILMANLAAJUINEN ILMIÖ SHINING JØRGEN MUNKEBY ja viisi nuoruusaikojen suosikkia: PANTERA: Vulgar Display Of Power • ENTOMBED: Clandestine • ENTOMBED: Hollowman EP DEATH: Individual Thought Patterns DREAM THEATER: Change Of Seasons SHINING Bazook 10_15.indd 72 4.10.2015 17.30. Käyn silloin tällöin varastoja läpi ja ryhdyn sitten työstämään parhaalta tuntuvia ideoita eteenpäin. – Saan jatkuvasti uusia ideoita ja laitan aina kaikki aihiot visusti talteen. Teksti: Timo Isoaho V uonna 1999 perustettu norjalaisyhtye Shining on marssinut vääjäämättömästi kohti modernin avantgardismin etujoukkoja. Goretex Weather Report -kappale, särkijän läpi ajettuine saksofoneineen ja raskaine riffeineen, oli oman blackjazz-genremme alkuräjähdys. Kaikki raja-aidat kaatuivat tämän levytyksen myötä. Olen myös hyvä itseni motivoimisessa – vaikka en olisi lainkaan luovalla tuulella, instrumentin käsiin ottaminen riittää. Suomalaisyleisö on Pohjoismaiden villein, joten toivottavasti näemme pian, muusikko sanoo. Laitoimme levylle kaikkea mahdollista, sillä minä rakastan kaikenlaista musiikkia ja erilaisia instrumentteja. Millloin näemme Shiningin lavalla täällä päin maailmaa. Tällöin ei mene enää kauankaan, kun olen jo jonkun uuden aihion äärellä, Munkeby hymähtää. Muistan hymyilleeni itsekseni avausbiisi The Madness And The Damage Donen äärellä, että ”mikäli tämä materiaali ei nostata muutamia kulmakarvoja siellä täällä niin mikä sitten”. – Olen oikeasti todella harmistunut Suomenkeikan puuttumisen vuoksi. Vuonna 2013 saapuneella One One One -albumilla jyrkimmät avantgarde-leikittelyt olivat jo vähemmistössä. Miten Shiningin materiaali ylipäänsä syntyy. Shiningin akustinen kaivo yksinkertaisesti kuivui ja jatkoimme matkaa uudenlaisen musiikillisen hirmumyrskyn maailmaan
– Tuoreempien inspiroijien joukossa ovat muun muassa Richard Dawkins, Neil deGrasse Tyson ja Lawrence M. Sieltä löytyy menoa ja meininkiä, sekä huomattavasti kevyempää tulkintaa. Kitarat nauhoitettiin kolme kertaa ja laulutkin vedettiin kertaalleen uusiksi tekniikan petettyä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: käsissä on täysin uudella draivilla potkiva Entwine-albumi! Viime vuosien aikana Entwinen soundiin on tullut erityisesti monipuolisuutta. Esimerkiksi syntetisaattori-juttuihin kiinnitettiin nyt reippaasti huomiota. Siinä tapauksessa sinun ei kannata ohittaa Entwinen tavoin Lahdesta tulevan Mörbid Vomitin Doctrine Of Violence -debyyttialbumia. – Aivan. Välillä teki tosissaan mieli lyödä hanskat tiskiin, kun aikataulut painoivat päälle ja raidoilta löytyi edelleen kaikenlaista surinaa. Piti sitten ottaa vähän etäisyyttä orkesteriin, mutta pyyhettä ei silti heitetty kehään – eikä oikeastaan edes mietitty sellaista. Homma meni putkeen ja esiintymisnälkä vain kasvoi. Kylillä puhutaan, ettei Doctrine Of Violencen tekeminen ollut aivan helppoa. – ”Paskin nimi ikinä” -heitot ovat tuttuja. Päätimme yhdessä tuumin, että pöytä täytyy nyt puhdistaa kaikesta paskasta. – Levy nauhoitettiin treenikämppäolosuhteissa, kannuja lukuun ottamatta. K aipaatko rehdisti ja groovaavasti rouhivaa, vanhalle liitolle kumartavaa death metalia. Sessiorumpalimme Akitatör paukutti koko albumin purkkiin reilussa päivässä, laulajakitaristi Ville Ryöti sanoo. – Äänitykset käynnistyivät tammikuussa 2014, mutta erinäisten kommellusten vuoksi purkitukset venyivät ja venyivät. Krauss. Emme itse tajua juuri mitään näistä nauhoitustekniikoista ja ilman apua tämä homma ei olisi koskaan tullut maaliin. Hiljalleen sitten aloitimmekin uusien kappaleiden tekemisen. – Sen jälkeen taisteltiinkin vaikka minkä asioiden kanssa. Muuten kappaleista löytyy sama painostavan ahdistava perusvire kuin aikaisemminkin, muutamia uusia elementtejä unohtamatta, sanoo kitaristi Andre Lindgren. ”HOMMIA PAINETTIIN HERMOT TÄYSIN RIEKALEINA!” K u v a: Ja n ic a Lö n n MÖRBID VOMIT ja viisi vaikutusvaltaisinta albumia: BLOODBATH: Resurrection Through Carnage • NILE: Those Whom The Gods Detest • CATTLE DECAPITATION: Monolith Of Inhumanity DEMONICAL: Hellsworn • ENTOMBED: Left Hand Path 73 DISTURBED MÖRBID VOMIT A ikoinaan hyvinkin aktiivisesti toimineen tunnelmametalliyhtye Entwinen ystävät saivat iloisia uutisia aikaisemmin tänä vuonna, kun kuutisen vuotta sitten edellisen Painstained-levynsä julkaissut lahtelaisrykmentti ilmoitti työstävänsä tuoretta pitkäsoittoa. Tämä ei meitä haittaa, sillä yhtye sai alkunsa nimenomaan ”nyt keksitään paskin mahdollinen nimi” -ajatuksesta. Myös sanoituspuolelta löytyy aikaisempaa enemmän syvyyttä ja leveyttä. ”PITI OTTAA VÄHÄN ETÄISYYTTÄ YHTYEESEEN...” ”Entwinen homma oli lähellä käsiin leviämistä joskus vuosina 2012-13.” Bazook 10_15.indd 73 4.10.2015 17.30. Joku yhtyeen tunteva saattaa huomata, että biisien keskipituus on nyt venähtänyt yli kolmen minuutin, verrattuna demojen pariin minuuttiin. Samalla Entwine aktivoituu myös keikkarintamalla. Bändikemia oli koetuksella kerran jos toisenkin, kun hommia painettiin hermot täysin riekaleina. Kaikessa rauhassa, ilman kiireitä tai paineita, sanoo Hanttu. Kyseiset tiedemiehet ovat herättäneet minut uuteen realismiin! Millaista palautetta olette saaneet orkesterin nimestä. – Vedimme ensimmäisen konsertin kolmeen ja puoleen vuoteen Kotkan Dark River -festivaalilla. – Entwinen homma oli lähellä käsiin leviämistä joskus vuosina 2012-13. Nyt monissa piireissä odotettu uusi Chaotic Nation -albumi löytyy kaupoista. Albumin myötä Mörbid Vomitin sanoituksiin on tullut uusia vivahteita. Muun muassa Korpiklaania tyylikkäästi viime vuosina tuottanut rumpali Aksu Hanttu myhäileekin vähintään tyytyväisenä. Nyt nimittäin riittää sedillä energiaa, nauraa Hanttu
Jos taas saisimme jatkossakin julkaista splittejä Hooded Menaceen vaikuttaneiden bändien kanssa niin kyseeseen tulisivat ainakin Autopsy, Winter ja Goblin – viimeksi mainitun kanssa olisi mahtavaa jatkaa ”koveroidaan toistemme biisit” -ideaa, jonka aloitimme ensimmäisellä splitillä ”Ruotsin Goblinin” Anima Morten kanssa. Saapa nähdä leijuuko tämä Panteran kirous ylläni jatkossakin! Bazook 10_15.indd 74 5.10.2015 14.28. Hooded Menace on ollut aktiivinen myös split-levyjen saralla. Voisin mainita tässä yhteydessä myös Paradise Lostin, sillä heidän Beneath Broken Earth -kappaleensa on vuoden kovin! Palataan Hooded Menacen maailmaan. Toisaalta, albumit heijastelevat tiettyjä jaksoja elämästä ja niihin liittyy omat muistonsa ja fiiliksensä. Mikä on Hooded Menacen vähintäänkin vaikuttavan soundin salaisuus. Uusia nyansseja tuli mukaan, mutta mitään ei väännetty väkisin, vaan jutut loksahtivat paikoilleen luontevasti, Pyykkö sanoo ja lisää: – Albumin otsikko muuten kuvaa hyvin tätä meidän toimintaa: hitaasti eteenpäin valuvaa pimeyttähän se on! Käydäänpä vielä tien päällä. Ei sellaiset asiat muutu miksikään paremmalla tuotannolla. – Vanhojen pitkäsoittojen sounditkin ovat mielestäni yhä aivan hyvät, vaikka joitakin juttuja tekisikin nyt toisin. Uusilla diggareilla onkin sitten mukavasti tutkittavaa, sillä tuorein Hooded Menace -monoliitti Darkness Drips Forth on jo yhtyeen neljäs. Omalla kohdallani se on useimmiten musiikki: musiikki synnyttää musiikkia. 74 Bazook! > Teksti: Timo Isoaho LASSE PYYKKÖ ja viisi aliarvostetuinta metallialbumia – lue perustelut Soundin nettivulta: INVOCATOR: Excursion Demise DEATHROW: Raging Steel SACRIFICE: Forward To Termination JUDAS PRIEST: Turbo AC/DC: Flick Of The Switch HITAASTI VALUVAA PIMEYTTÄ HOODED MENACE K auhuelokuvatunnelmilla ladattua deathja doom metalia. Miten tällaiset monumentaaliset kappaleet oikein syntyvät. Naurettiin siis itsemme ulos sieltä vessasta vedet silmissä, kertoo Pyykkö. – Erään splitin teimme Asphyxin kanssa ja sehän oli melkoinen unelmien täyttymys. Otollisin tila on se, kun ei ole säveltänyt mitään vähään aikaan, mutta on jatkuvasti altistunut tai altistanut itsensä luovuutta ruokkiville ärsykkeille. Biisit eivät siis ole mitään ideapankista kasattuja epämääräisiä riffiryppäitä, vaan kärsivällisesti rakennettuja kokonaisuuksia, joissa yksi idea johtaa seuraavaan ja niin edelleen. – Phil Anselmo sai tietämättään kostonsa pieraistessan Hellfestin vessan kusikourussa minun ja Pekan (Koskelo, rummut) suuntaan ja heitti jonkun vitsin siihen päälle. – Sitten vain treenikämpälle rämpyttämään kitaraa ja jos jotakin mielenkiintoista irtoaa, äänitän idean talteen ja alan kehitellä kokonaista kappaletta siihen ympärille. Hooded Menacen musiikillinen skaala on toki laajentunut tässä vuosien mittaan, sillä saman levyn tekeminen uudelleen ei motivoi, sanoo Pyykkö. Analogista studiota voisi olla kiva kokeilla, mutta ei sekään mikään autuaaksi tekevä juttu ole. Onhan mikroaaltouunissakin paljon toimintoja, mutta ei niitä kaikkia tarvita makaronilaatikon lämmityksessä. Mutta toki vaikkapa kävely syysillassa tai vaikuttava elokuva voi toimia tarvittavana astinlautana, kuvailee Pyykkö. – Biisien kirjoittaminen vaatii omaa rauhan ja inspiraation. – Samoilla festareilla näin jonkun stetsonpäisen pulisonkiäijän bäkkärillä ja heitin jotakin tyyliin ”mikäs Panteran rumpali tuo luulee olevansa”. Entä milloin uuden Darkness Drips Forth -albumin valmistelu alkoi. Basistilivesolisti Markus Makkonen tuumasi: ”Se on Panteran rumpali!”. ProTools on hyvä värkki osaavissa käsissä. – No, näkemys on oleellisempaa kuin vaikkapa kalliit soittokamat. – Keväällä 2014 alkoi uusien biisien mietiskely, mutta suuri osa materiaalista syntyi vasta syksymmällä. Se oli kuin kohtalon ivaa, sillä olen pitänyt keikkareissuilla suorastaan paatoksellisia monologeja siitä, kuinka surkea bändi joku Pantera on. – Olen edelleen erittäin tyytyväinen kaikkiin julkaistuihin sävellyksiin, aivan niihin ensimmäisiinkin. Olette soittaneet komealta kalskahtavia keikkoja muun muassa Hellfestissä, Maryland Deathfestissä, Roadburnissa ja niin edelleen. Myös Phlegethon-yhtyeestä tutun Lasse Pyykön johtamaa ryhmää ei vielä tunneta sen suuren yleisön keskuudessa, mutta tilanne muuttuu hetki hetkeltä: kivitalojen painoisia riffejä sylkevä Hooded Menace on aivan liian hyvä yhtye pysyäkseen pienen piirin salaisuutena. Kyllä vain, puhumme vuonna 2007 Joensuussa perustetusta Hooded Menacesta
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi Kake tulostus.indd 75 2.10.2015 15.25
Siinä saattaa hitaasti lämpenevä ja vähän epävireinen 12-minuuttinen proge-eepos jäädä puolitiehen, kun jo seuraava kommentti tarjoaa kuunteluun Kyrpäkonttorinimisen yhtyeen Potku pilluun -nimistä kappaletta. Kommenttikenttään kertyi 644 suositusta. Teen asialle sen, minkä voin ja aloitan ruotimalla nyt osan saamistani suosituksista. En voi oikein muuta kuin kuunnella tarjottua matskua ja ilmaista mielipiteeni suoraan. Tuntematon artisti Electric Wheels Of Confusionin musiikissa on meisseliä. Moni tuottaa musiikkia jo lähtökohtaisesti vain omaksi ilokseen, ja niinhän sen kuuluukin olla. Kaikkien kommenttikenttään tulleiden linkkien kuuntelu ottaa aikaa arviolta kaksi ja puoli vuorokautta. K u v a: P ia Le in o n en K u v a: K ri st ia n Ja la v a stalker_taitto2015_10_a.indd 76 2.10.2015 16.04. Pahoittelen, jos loukkaan jotakuta. Bändejä on aivan perkeleesti. Avaruusseikkailu Ensiksikin yleinen johtopäätös runsaasta ryöpystä marginaali musaa on se, että tälle kamalle olisi raivattava lisää tilaa lehdessämme. Jos tässä käy niin, että kannustavaan ilmapiiriin aina tähH uomio on tiukassa pienille artisteille ja bändeille. Kun asettaa musiikkinsa esille, altistaa sen myös kritiikille. Teksti: Teppo Vapaus Tällä kertaa Stalker päivitti Facebook-profiiliinsa kirjoittavansa palstallisen vain tuntemattomista kotimaisista yhtyeistä ja pyysi vinkkejä. On kuitenkin ihanaa huomata, että musiikintekijöiden aktiivisuus ja usko omaan asiaan ei ole ehtynyt, vaikka bisnestä ja mediaa määräävät tosi-tv-aikakauden lainalaisuudet. Halla-yhtye ei vielä vakuuta. Stalker kiittää saamastaan todisteesta rockmusiikin eläväisyydestä ja syöksyy kuuntelemaan kamaa kellareista. Mikäli olet aidosti kiinnostunut kellareiden kuhinasta ja haluat tutustua vaikkapa kaikkiin Stalkerille suositeltuihin akteihin, yli 600 musalinkkiä kommenttikenttäänsä imenyt ”demoboxi” löytyy selailemalla 16. ”Jos tarjoat musaasi foorumille, johon on hirveä tunku, sen kuunteleminen kannattaa tehdä helpoksi.” Miten sitten lähteä purkamaan tätä lapasista karannutta sekamelskaa vakavasti otettavaa taidemusiikkia, paikoilleen jämähtänyttä rockrunttausta, kunnianhimoista popia, kuuta taivaalta tavoittelevaa progea, hyviä ja helvetin huonoja huumoripurkauksia, tosissaan tehtyä blingbling-räppiä, homogeenistä metallimättöä, lahjakkuutta ilmentäviä aihioita ja toki myös täysin lahjatonta kuraa, johon artisti tuntuu itse uskovan. 76 77 Stalker > Tällä palstalla Stalker kohtaa artisteja lähietäisyydeltä. syyskuuta tehtyyn päivitykseen Teppo Vapauden henkilökohtaisessa Facebook-profiilissa
Rumpalilla on vakuuttava groove, ja kitaramelodia on tarttuva. ”Turha on kai sitä surra / kävi miten kävi niin / täytyy vaan hammasta purra / ja tarttua airoihin”. Kuuntelen uudestaan! Nyt jamitteluosakin aukeaa. Mustavalkoinen studiolivevideo toimii. Biisi käynnistyy todella muhevalla ja hyvällä riffillä. Tämä oli ihan vitun kova! Electric Wheels Of Confusion kiinnostaa varmasti tinkimättömän raskaan musiikin ystäviä. Mieluiten hyvä video. Soitto soljuu kyllä luontevasti. Kokkolalais-vaasalaisen bändin liveveto on tallennettu Kokkolan Corner’s Pubissa. Tulee mieleen Kolmas Nainen. Skippaan heti kaikki linkit, joissa ei voi painaa suoraan play-nappulaa. Kuunteluhetkellä vieressäni istuvat bändikaverini dumaavat laulajan heti, mutta he ovatkin kyynisiä mulkkuja. Intro kuulostaa ihan pätevältä. Kertsi lähinnä vain varioi säkkäriä ja lisää vähän näennäistä melodiantynkää ja taustalaulua mukaan. Livenä tämä skotaa ihan varmasti, ja kertaluontoisena nautintona video aiheuttaa Meisseliä Womack on Forssasta. Seuraava! Electric Wheels Of Confusion ja Awful Things. Tässä tapauksessa jo yhtyeen ja teoksen nimi toimii mainoksena. Rajun näköisiä jätkiä, joiden ei selvästikään tarvitse korostaa sitä, etteivät he halua miellyttää ketään. Tekstissä mikään ei kiinnitä huomiota. Bändillä ei näy olevan kalenterissa järkeviä keikkoja eikä tykkääjien määräkään, noin 300, viesti jätkien markkinahenkisyydestä, heh heh. Yleensä inhoan tällaista hassuttelua, mutta tämän ryhmän vilpittömyys paistaa läpi, ja sen taustalla on aitoa osaamista. 76 77 dännyt Stalker haukkuukin nyt kaikki, niin sori. ja Facebook-sivulla on yli 600 tykkääjää. Laulaja on ympäriinsä tatuoitu. Viimeisessä kuvassa, biisin viimeisellä iskulla basisti näyttää kameralle eleettömästi keskaria. ”On ihanaa huomata, että musiikintekijöiden aktiivisuus ja usko omaan asiaan ei ole ehtynyt.” K u v a: La ss i R in n e stalker_taitto2015_10_a.indd 77 2.10.2015 16.04. Sitten laulaja iskee sisään ja homma töksähtää. Hei, tästähän tulee yhtä juhlaa! Seuraavaksi Halla-niminen yhtye ja Pieni arkku -niminen biisi. Seuraava. Tai jotain tuollaista. Lisäksi biisistä puuttuvat hyvät melodiat. Videolla avantouidaan kellukkeet käsivarsissa ja seikkaillaan avaruudessa. Soundi on autenttinen. nopeaa euforiaa ja naurun purskahduksia. Basisti näyttää videolla HIMin ex-rumpali Kaasulta. Opetus 1: Jos tarjoat musaasi foorumille, johon on hirveä tunku, sen kuunteleminen kannattaa tehdä helpoksi. Biisin katkaisee omituinen jamitteluosio heti alun huudon ja riffittelyn perään. Womackin riffit ovat ihan ookoo. Herkkyys uupuu, samoin Hanhiniemen veijarimaisuus ja karisma. Ihan hyvä tämä varmaan on livenä, kun on ensin juonut viisi kaljaa ja polttanut jointin. Ensimmäinen täysin summan mutikassa valittu linkki ohjaa Kick The Giant -nimisen yhtyeen videoon nimeltä Space Adventure pt1 ”Pine apple”. Kick The Giantin ananas-avaruusseikkailu hymyilyttää. Ehkä laulajan pitäisi oikeasti tietää, millaista se kokis on Lontoossa, jotta tähän saataisiin pikkuseisokissa olevan pippelin sijaan kaivattua kyrpää. Ihan samaan räkäisyyteen ei kuitenkaan päästä, mikä Cranen tulkintaa kannatteli. Ja oho, nyt on laulajassakin kunnolla meisseliä. Ja sitten mennään taas. Biisin mitta 1:58. Minun mielestä laulaja kuulostaa vähän Ugly Kid Joen Whitfield Cranelta silloin kun Ugly Kid Joella oli hetkensä ja se teki pari kiinnostavaa levyä (Americas’s Least Wanted 1992, Menace to Sobriety 1995). Aika äijää tulkintaa näin kepeästi soitettuun matskuun. Stonerinsekaista ja kaiketi pearljaminsa imenyttä keskitempoista rouhimista. Tästähän voi seurata hyvää. Rumpalilla on studiossa valomiekan näköiset sinistä valoa kuultavat kapulat. Tämä touhu ei voi olla täysin mätää! Kick The Giantin musiikki on ilottelevaa ja vähän kieli poskessa tehtyä poppiprogea, joka ei täysin väistä koukkuja eikä ainakaan ota itseään liian vakavasti. Taas lähdetään päheällä riffillä. Ja sitten biisi jo loppuukin. Miksi, häh. Asetan etusijalle videolla ryyditetyt teokset. Biisin nimi on How’s The Coke In London. Opetus 2: Ilmennä intohimoa tekemällä julkaisemallesi biisille video. Ja se niistä toiveista, että tulisi kiinnostava teksti. Videon alussa kuvataan puoli minuuttia basistin sormia. Tässä siis ihan oiva salaisuus tsekattavaksi. Jee
Spotifysta löytyvältä Päivii ilman aurinkoo -levyltä erottuvat etenkin hauras, harras ja kaunis Laulu sateelle ja hitikäs Taikaa. Livenä Stalker todisti bändin kesällä hienon pikkufestari Koisorockin puitteissa Tikkurilassa. Toivottavasti keksimme keinon jatkaa median ulottumattomissa operoivien musiikintekijöiden esille tuomista Soundissa myös tulevaisuudessa. Saattaa kuulostaa paperilla aikamoiselta sopalta, mutta ihme ja kumma toimii kuin tauti. Maailma muuttuu nykyään niin nopeasti, että tätähän voisi kutsua jo vanhanaikaiseksi musiikiksi. Töötit! Tamperelainen Vuoret-yhtye kiilaa kuuntelujonossa epäreilusti jonon ohi, koska sen linkittää musiikkiyhtiö Fullsteamin A&R Niko Kangas ja koska yhtye ilmaisee tyylilajikseen brutalismin. LUNKin omakustannealbumi Päivii ilman aurinkoo sisältää hitit Laulu sateelle ja Taikaa K u v a: P as i Ti it o la K u v a: La ss i R in n e Vuoret luo vahvoja tunnelmia. Hyvä, että joku linkitti bändin mukaan tähän settiin, koska Stalkerin piti nostaa nämä kaverit uuden albuminsa myötä jo aiemmin. Se on tehty Anna Abreu -asetuksilla ilman yhtään omaa ideaa, ja biisikin hippaa, hoppaa, räppää ja poppaa niin ajan hengen mukaisesti, ettei siinä ole henkeä enää ollenkaan. Nimi on painunut mieleen, mutta säveltäkään en ole kuullut! Töötit-niminen video löytyy linkkikasasta, joten korjataanpas virhe. Seuraava päräys tuli sekin eräänlaisen punkrockin ja suomiräpin sekamelskan myötä, jonka keitti Heikki Kuula Heijastuksia täydelliseltä rundilta -albumillaan. Sen musiikki on tunnelma ja tunnetila, jota yhtyeen nimi ilmentää osuvasti. Mutta tämä on vain yhden ihmisen mielipide, joten keep it going Emily! Osoita vielä minulle ja muille epäilijöille erheemme. Silti Töötit-biisissä on myös diskoa. Nyt loppuu tila. Tästä kasvaa vielä todella suosittu keikkabändi, jos yhtye päättää haluta niin ja tekee duunia. Omakustanteena vuosikausia toiminut LUNK tuottaa nyt parempia lauluja kuin koskaan. Yhtyeen isku oli mygevä. Livebändin ja Mikko Sarjasen energia meni sydämeen. LUNK on pitkän linjan vantaalainen suomirock-bändi, jota johtaa laulunkirjoittaja ja ”Oasis-mies” Tuukka Pääskysaari. Liikaa ja liian vähän yritystä Eteenpäin. You never know, mutta vitun hyvä näinkin! Ääh, tässä välissä vilisee verkkokalvoilla viitisentoista videota ja soi muutama biisilinkki, jotka eivät herätä Stalkerissa mitään ajatuksia. stalker_taitto2015_10_a.indd 78 2.10.2015 16.05. Vuoret ilmaisee ennen kaikkea tunnelmia. Wainot-nimisestä yhtyeestä olen kuullut kehuja ja missannut monesti heidän keikan. Emily Que ja Unta ja utopiaa. Tällaiset todella vahvan tunnelman luovat orkesterit ovat harvinaisia. Aijaijai! Seuraavaa keikkaa en sitten kyllä missaa, tämähän on aivan tykki. Kiinnostus herää. Facebook-sivulla tosin on alle 300 diggaria. ”Intohimost syntyy kipinä / sul on musa / et oo yksin ikinä”, Emily räppää biisissä. Alkaa turhauttaa, joten nyt pitää kaivaa esiin jotain hyvää. Nyt kolisee taas! Wainot lisää Rotan reseptiin tujauksen grungea ja Red Hot Chili Peppersiä. Räpille flirttailevan elektronisen popin kiinnostavat kotimaiset tekijät kuten Sanni ja Kasmir ovat jo hyvän tovin tehneet pesäeroa tällaiseen valjuun pyllynvatkaukseen. 78 PB teppo.vapaus@gmail.com OTA YHTEYTTÄ STALKERIIN: Wainot-yht yeen kyhäämät Töötit kolisevat kovaa. Muistan, kun Notkea Rotta oli rap-allergiselle Stalkerille ensimmäinen kolaus sieltä suunnalta. Ja livenä takuulla skotaava hokemakertsi. Bändin musiikkia on vaikea kuvata tai lokeroida. Tästä olemme samaa mieltä, mutta nyt mennään kyllä aika halvalla, vaikka videoon on selvästi palanut jokunen penni. Ja sori, että 636 tapausta jäi tällä erää käsittelemättä. Soinniltaan ja olemukseltaan lämmin ja siloittelematon yhtye on täydellinen antiteesi laskelmoidun tuoksuiselle Emily Quelle. Emily Que tekee nuorisopoppia perusasetuksilla. Videolla on yli 4 000 katselukertaa, joten jos ne eivät ole ostettuja, tämä kiinnostaa ainakin lähtökohtaisesti jotakuta. Bändin soundi on orgaaninen ja Tuukan hieman nasaali lauluääni saattaa vieraannuttaa modernin ja viimeiseen asti puleeratun popin ystäviä, mutta laulunkirjoitus on tässä bändissä kondiksessa. Jos Vuoret kirjoittaa tulevaisuudessa vielä vahvempia kappaleita, se tulee lähemmäs tavallista ihmistä ja voi koskettaa musafiilien lisäksi suurempiakin yleisöjä. Se ei ole kiinnittynyt mihinkään genreen, sitä ei määritä soittotai sovitustaito eikä varsinaisesti edes laulunkirjoitus, vaikka melodisesti nastoja aihioita biiseistä löytyykin. Facebook-sivuillaan bändi luo mielikuvia musiikkinsa mielenmaisemista termeillä kuten psykomaantiede, kimeeriset taajuudet, morlokit, kaupunkiluonto, kaivostoiminta, ammoniumkloridi, apokryfiset asteikot, pyrofilia ja jälkien sekoittuminen
Olet varmasti tietoinen, että monet kollegasi ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä esimerkiksi streamaustuloja kohtaan. Soundistasi puheen ollen, uusi levysi kuulostaa rentoudessaan siltä kuin olisitte vain marssineet sisään studioon, painaneet reciä ja soittaneet levyn läpi. – Kaikki on korvattavissa, mutta pidän kovasti vuoden 1964 Fender Jaguaristani. Sehän on mukava kuulla. Olet siis tyytyväinen tilanteeseesi sekä taiteellisesti että taloudellisesti. Nykyään hänen bändinään on kokoonpanoaan useaan otteeseen vaihtanut Violators. – Pitää paikkansa. Sieltä kai se tulee. Soitimme kaiken livenä, siitä tuli odottamattoman kaunis kappale. Oletko siis löytänyt ja jossain määrin myös lukinnut oman tyylisi. – Soitimme kuitenkin livenä niin paljon kuin mahdollista. – Cool, kiva kuulla! Luulin, että viritit minulle ansaa edellisellä kysymyksellä, mutta tämä olikin käänteispsykologiaa tai jotain. Ehdottomasti. Haha! No, enpä tiedä onko se totta, mutta toki välillä täytyy rentoutua. Tunnelma studiossa oli hyvin rentoutunut. Sooloalbumisi, etenkin kolme viimeistä, ovat varsin samankaltaisia tunnelmaltaan. palanut loppuun tai jotain sellaista. Bändiisi kuuluu Rob Laakso, jolla on kovasti suomalaisen kuuloinen sukunimi. No, päteekö häneen sitkeimmät suomalaiset stereotypiat – onko hän ujo ja hiljainen, paitsi kännissä. – En ainakaan ajattele niin. Hyväntuuliselta. – Joo, mun tyyli on lukittu. ”En ollut pilvessä... Taidat olla luonteeltasi perustyytyväinen. – Kyllä vain, hän on ujo. – Joo, todellakin! Hienoa. ainakaan koko aikaa!” kurt vile -taitto.indd 79 5.10.2015 13.25. Muistaakseni hänen isovanhempansa ovat Suomesta. Minkä soittimen katoaminen tai tuhoutuminen surettaisi eniten. – Joo, mä tiedän. En tarkoita, että olisin itsetuhoinen tai muuta sellaista, mutta vaikka minulla on paljon syitä olla kiitollinen, silti saatan äkkiä huomata olevani... Se on uusi biisi, olin hetkeä aiemmin esitellyt sen muille, mutta kaikki loksahti paikoilleen todella nopeasti. Lasken taas sekunteja. Ei kai se vaadi muuta kuin sitä, että soittaa paljon. – Joo, toki, Kurt toteaa ja jättää odottamaan jatkoa, jota ei tule. Mutta ei, en ollut pilvessä... Soundisi ei kuulosta tarkasti paikannettavalta retrolta, mutta toisaalta ei moderniltakaan. – Mä luulen että koko elämäni on ollut yritystä ja erehdystä, Kurt hörähtää ja vaikuttaa lämpenevän. Melko optimistinen. Hommasin sen vuonna 2001 mutta ostin juuri toisen samanlaisen. Meinasinkin seuraavaksi mainita, että levy kuulostaa siltä kuin se olisi tehty pilvessä. Sillä juttuhan 2010-luvun kiehtovimpiin singer-songwritereihin kuuluvasta, 35-vuotiaasta philadelphialaismuusikosta on tehtävä. Ja hän tykkää juoda viinaa! Hän pitää myös saunasta. KU RT VIL E Ei mikään suupaltti Philadelphialai nen Kurt Vile soitti aikoinaan The War On Drugsin riveissä. Aika usein olen onnellinen, mutta toisinaan en ole lainkaan onnellinen. Sinulla on plakkarissa kuusi soololevyä. Oletko tyytyväinen siihen, missä pisteessä urasi on nykyään. – Jaa-a. Jos tekee näin rentoutunutta – kuin aamuyön pikkutunteina syntynyttä – musiikkia kuin Kurt Vile, tuskin mies itsekään on mikään suupaltti. Kysyin sitä sen takia, että uusin albumisi kuulostaa minusta aika onnelliselta. Mikä on albumin tärkein kappale sinulle. Pidän paljon 70-luvun tuotantotyylistä, ja onhan minulla paljon vintage-instrumentteja. Mutta silti hänen äänensä, joka hädin tuskin jaksaa madella puhelinlinjaa pitkin Atlantin yli, sekä säästeliäät kahden sanan vastaukset lähes lannistavat haastattelijan alkumetreille. – Joo, niin olen. – Wheelhouse. Juuri tuota tarkoitin sillä, että kaikki on korvattavissa. Onko modernien elementtien välttäminen tietoista. ainakaan koko aikaa! Oletko onnellinen. – Pilvessä. – En mä tiedä. PB 79 Teksti: Mikko Meriläinen O lisihan se pitänyt arvata. Vuosien varrella oli varmasti jotain yrityksiä ja erehdyksiä. Oliko oman tyylin löytäminen vaikeaa. No, ei auta kuin lypsää. – Täytyy vain sählätä kunnes saa homman oikein, ja siltikään lopputulos ei aina ole täydellinen
– Silloisen ryhmän kanssa koluttiin läpi maailmanja kansanmusiikin, folkin ja lauluntekijyyden kirjoa sekä soittimia. – Lyyrinen mielihän toimii siten, että ideat kulkee mukana ja tiivistyvät ajassa. Se on valloittavan rönsyilevä paketti vapautunutta fiilistelyä, joka sopii sekä huolettomaan että keskittyneeseen mielentilaan. Ei tässä auta ajatuksiaan ja tuntemuksiaan omia. – Kaikkihan me henkilökohtaisista kuplistamme käsin kohtailemme maailmaa, toisiamme ja uniamme. Musiikki syntyy lopullisesti vasta suhteessa kuulijoihin. TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN 80 K u v a: Ju u so A al to tarkkis-taitto_2015_10_a.indd 80 2.10.2015 16.09. Kyse on siitä välineestä, jolla kukin maailmaamme maalaa. Minusta on jännä ajatella, että se paatuneinkin jamppa näkee öisin unia, joissa se rakentaa maailmoja ja yhdistelee aistimuksia, tuntemuksia, kuvia sekä tekstin ja dialoginpätkiä ihan suvereenilla tavalla vehreiksi ja eheiksi kokemuksiksi. facebook.com/ kumpulainenjavapaaherrat ”Kyse on siitä välineestä, jolla kukin maailmaamme maalaa.” Kumpulainen & Vapaaherrat Maailma on muusa J arkko Kumpulainen on jo pitkän linjan muusikko. > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. 18-vuotiaassa pojassa syttynyt tunne elämän ulkopuolisuudesta yksinäisenä yönä syyskadulla kulkiessa saa Uneen-biisissä parikymmentä vuotta myöhemmin tiiviimmän muotonsa kielikuvassa ”yön sinisestä sydämestä, joka sykkii kaupunkien ikkunoista.” – Kun nämä asiat heittää pidemmälle aikajänteelle, en osaa enää sanoa mikä on yksityistä ja mikä ei. – Maailmanmusiikki ja -laulelma ovat selkeä kehityskaari Rovaniemen vuosilta, kuopiolainen muusikko muistelee. – Samaan aikaan sekoiltiin kyseenalaisesti sekä kunniakkaasti ympäri Suomea Orkestar Business Classin kanssa, joka oli Jaakko Laitinen & Väärä raha -yhtyeen rosoisempi prototyyppi. – Arjen käsitemörkö perustuu ympäröiviin reaaliteetteihin, mutta silti se on sävytettävissä tarpeen mukaan. – Olen aina kokenut, ettei ole olemassa tiettyä musiikkilajia tai artistia, joka olisi itsenään ylitse muiden, eli menen biisit, ja itselleni erityisesti tarinat, edellä. Musiikki on minulle erityislaatuinen taiteenlaji, koska se perustuu jo lähtökohdiltaan jakamiseen ja yhteissoittoon. Mutta mitä tuore albumi kertoo itse artistista. Kumpulainen haluaa kuuntelijoissaan herättää tunnetiloja ja saada heidän ajatuksenjuoksu vertymään. Samalla alkoi vähän kuin vahingossa myös oman materiaalin tuotanto kiihtyä, joka pohjasi sitten aktiiviseen toimintaan ja keikkailuun lavarunouden parissa. En usko, että olemme ihan erillään niistä öisistä seikkailuistamme vielä lounasaikaankaan. Arjesta pakeneminen ei sen sijaan laulajasta ole tavoittelemisen arvoinen asia. Ne joko liikuttaa tai sitten ei. Musiikillisesti albumin juurista ainakin maailmanmusavaikutteiden alkuperä ovat myös paikallistettavissa. On siis minusta vain kaunista, että löydämme joskus jonkun yhteisen sävyn, tunnelman tai vireen. Folkin, etnon, popin, hiphopin, chansonin ja monen muun tyylin rajapinnoilla ristiin rastiin tallusteleva Tekstitetyt unet -albumi on kuitenkin debyytti Vapaaherrat-yhtyeen kanssa. Juhlavasti sanottu, mutta maailma on muusa. Kyllä joku henkilökohtainen linkki pitää minusta lauluihinsa ja teksteihinsä olla. Ihan sattumalta Tekstitettyjen unien tunnelma ja tyyli ei ole syntynyt, sillä Kumpulainen kertoo tehneensä lujasti keikkoja ”keräilyeräpelimannina”
Ja kokopitkän levyn aika on…. – Antamisesta ja ottamisesta, Virkkunen nakkaa. – Jep… Olet sä lempeä johtaja, Isä Aurinkoinen etten sanoisi, Ripatti naljailee Sihvosen suuntaan. Musta olisi siisteintä, että ei tarvis tehdä mitään muuta kuin tätä hommaa. – Julius on sanoitusten ja sävellysten takana, mutta kyllä meidän biisit treenikämpällä sorvataan, Virkkunen summaa. – Meillä on vahva usko tähän, porukka on ollut keikoilla hyvin messissä alusta asti. – Eri tahojen kanssa on käyty neuvotteluita. – Kenties ollaan viisaampia Helsinki Music Marathon -esiintymisen (Bar Base 23.10.) jälkeen. – Pekka kasvattaa Juliusta, kun sillä keulii, tähdentää Kilkki. Eli Suomen kiertueella ja hyvässä soitossa radioaalloilla, Sihvonen lataa. Pekka jeesasi sovituksissa ja piti meidän härskeimmät ja innokkaimmat jutut aisoissa, kertoo Sihvonen. – Me ollaan kovia Pimeys-diggareita. Olin tehnyt ekat suomenkieliset biisini keväällä ja päätin pyytää alakoulukaverini Aleksin ja Elielin mukaan, laulaja-kosketinsoittaja Julius Sihvonen kertoo. Onneksi syksyllä kävi lopulta kutsu treeneihin tsekkailemaan meininkiä. – Oikeastaanhan tämä tavallaan vaan alkoi olla. – Perustettiin tämä bändi kesällä 2013. Julius Sihvonen selventää, että kahteen Neferiin bändin nimi typistyi iskevyyden takia. – Waltarin Sinuhe Egyptiläisen mystiseen hopeiseen diskonaiseen (Nefernefernefer) kiteytyy aika paljon, myöntää Sihvonen. Nefer Nefer Neljä kundia ja Waltari ”Juotiin kaljaa ja mietittiin, pitäisikö perustaa bändi.” K u v a: K ir m o E k h o lm A lkujaan 75-prosenttisesti keravalaisen Nefer Neferin Vappu 2015ja Jasmiina-singlet ovat suhteellisen lyhyessä ajassa hurmanneet niin keikoilla kuin netissäkin. Ollaankos sitä luettu kirjoja. Taisi tulla puheeksi ekan kerran jo 2011, rumpali Aleksi Ripatti muistelee. Vaan mistä nimi Nefer Nefer. Oltiin soitettu junnuina aika paljon kimpassa, joten tuntui luonnolliselta alkaa taas tehdä yhdessä juttuja, basisti Eliel Kilkki miettii. TEKSTI: EERO TARMO facebook.com/neferneferband 81 tarkkis-taitto_2015_10_a.indd 81 2.10.2015 16.09. Sihvonenko tässä bändissä määrää. Tuolle keikalle on tulossa edustava kattaus Suomen eturivin a&r-hahmoja, muistaakseni, kitaramies Virkkunen jää myhäilemään. Missä kunnian himoisen vaikutelman itsestään antava Nefer Nefer -ryhmä näkee itsensä viiden vuoden kuluttua. – Juotiin Juliuksen kanssa kaljaa monena iltana ja mietittiin, pitäisikö perustaa bändi. Kaikki neljä Nefer Neferin Sound cloud-sivulta löytyvää kappaletta ovat Pimeys-yhtyeen laulavana kitaristina ja toisena lauluntekijänä tutun Pekka Nisun tuottamia. Mitään sen tarkempaa ei ole vielä kuitenkaan lyöty lukkoon. Muista musiikillisista vaikuttajista kysyttäessä esiin nousevat nimet Queen, Katy Perry, John Bonham sekä Eput ja ”Zeput”. Oli kunnia saada Pekka tuottamaan ekaa demoa. – Olemme demokratia. – Pekasta on tullut meille vähän sellainen henkinen faija, soittelee perään, Virkkunen jatkaa. Parin kuukau den soittelujen jälkeen tuli varma fiilis tästä jengistä, toteaa syntyjään stadilainen kitaristi Axel Virkkunen. Sittemmin helsinkiläistynyt yhtye vannoo live-antaumuksen nimeen. – Kuulin, että nämä kaverit oli pistäneet bändin pystyyn ja olin alkuun vähän loukkaantunut, kun hyvä kaverini Julius ei ollut pyytänyt mua messiin
Syksy on muutenkin inspiroivaa aikaa. Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Mielenkiinnolla seuraan, kuinka kahta edellistä napakymppiä avittaneen Martin Rohden hahmon uloskirjoitus on kompensoitu. a) Ritchie Blackmore b) Ronnie James Dio c) Albert Järvinen Edellisen lehden siteeraus kuului Peter Bardensille (Camel). Kotona voi pitkäjänteisyyttään hieman jo haastaakin ja perehtyä viiden minuutin pätkien sijaan vaikka tv-draamoihin. 82 ”Vaikka minulla on nimeä enemmän kuin muilla, ei tarkoita sitä että muutkin vehkeet olisivat isommat.” (Soundi 9/1975) Arvaa tai tiedä – kuka oli äänessä. Sen vuoksi syksy on mielestäni hyvää aikaa harrastaa asioita. Laita viestisi otsikoksi ”Kuka puhui” ja liitä mukaan yhteystietosi. Katsoin hiljattain ikivanhan, syystä tai toisesta itselleni pimentoon jääneen Rauta-aika-sarjan, joka on kieltämättä kaikilla osa-alueilla harvinaisen mykistävä teos. Ja hyvää tekivät molemmat. Jos olet ikinä miettinyt, miksi Grönlanti onkaan maailman suurin saari ja Australia vastaavasti pienin manner, katso itse. Selleriä ja pekonia sisältänyt pasta-annos ei ollut ainakaan sitä, mitä meille koulussa syötettiin. Tietynlainen rauha ja jopa viileä ilma tuntuvat hyvältä, mutta samalla kaikki se voi olla hankalaakin. Joskus kaikkein perinteikkäimmät reseptit voivat kuitenkin yllättää, kuten taannoin löytämäni pasta bolognesen ”alkuperäinen”, Bolognan kauppakamarin arkistoon taltioitu valmistusohje. Toivottavasti tällä eleellä on edes pieni vaikutus siihen, että tänne tulevat pakolaiset tuntisivat olonsa tervetulleiksi ja turvalliseksi. Aktivoinkin äskettäin kaksi vanhaa harrastustani: lähdin laulutunneille ja kuntosalille. Kotona syntyi jopa melodia uuteen kappaleeseen. KOIN SUURIA inspiraation ja mielihyvän hetkiä, kun jokin aika sitten katsoimme ystäväni kanssa David Lynchin Mul holland Driven. On ihanaa tulla toimeliaan päivän jälkeen kotiin ja rojahtaa sohvalle. Jos itse joutuisin koskaan heidän tilanteeseensa, tuntuisi varmasti todella kamalalta ja loukkaavalta, jos ihmiset näkisivät ensimmäisenä minussa vain sen kaikista pahimman vaihtoehdon. Uusien sarjojen suhteen syksyn kovin juttu on taas se, että odotuslistani kärjessä roikkunut Silta sai vihdoin kolmoskautensa käyntiin. Lähetä arvauksesi sähköpostilla osoitteeseen kilpailut@soundi.fi. VILLE SORVALI viimeinen sana -taitto_15_10_a.indd 82 5.10.2015 9.35. Arvomme vastaajien kesken levypalkintoja. Maistuvaa kylläkin. Levypalkinnon voitti Liisa Väisänen Kinnulanlahdesta. Huomaan, että syksystä, sen sateista ja väreistä, on helpompi nauttia kun pysyy sopivan aktiivisena. Kyse on lähinnä ajan tappamisesta silloin kun ei ole itse soittovuorossa, mutta toki listalle päätyy vuosien varrella myös ajattomia klassikoita, joihin palataan aina uudelleen. Esimerkiksi tsekkiläisen Necrocock-nimisen visionäärin K Dubum -musiikkivideo, joka on minimalistisessa outoudessaan hienointa, mitä YouTubeen on viimeisen kymmenen vuoden aikana eksynyt. Ruuanlaittoon on välillä vaikea saada tuoreita ideoita. Sivuston pohjana on sama iänikuinen Mercatorin projektion vääristämä kartta kuin kaikissa koulukirjoissakin, mutta siinä maiden todellista kokoa voi vertailla toisiinsa kuljettamalla niitä paikasta toiseen. > LAURA MOISIO STUDIOSSA tulee kuunneltua ja katseltua yllättävän paljon kaikenlaista. Soundi 40 vuotta sitten Hei, kuka puhui. En ihan heti muista toista samanlaista jännityksen sekaista kokemusta, jossa sain jatku vasti miettiä, mistä elokuvassa on oikein kyse, mutta samalla mieli lepäsi upeissa kuvissa ja musiikissa. Jos jään liikaa paikoilleni, on vaikeaa lopulta saada mitään aikaiseksi. Tunsin kuitenkin tehneeni edes jotain pientä hyvää, kun siivosin oman vaatekaappini ja kärräsin muutaman muovikassillisen syysvaatteitani erään tuttavan kautta pakolaiskeskukseen. Salainen intohimoni karttojen tutkiminen on myös saanut lisää tuulta purjeisiinsa: thetruesize.com korjaa vihdoin ihmistä karttojen keksimisestä asti piinanneen ongelman. Monesti tällaisia tilanteita ja uutisointeja jää vain kauhistelemaan ja pohtimaan ääneen, sillä mitä minä yksin osaisin tilanteen hyväksi tehdä. Ilon hetkien lisäksi suurta turhautumista on kuitenkin aiheuttanut viimeaikainen uutisointi, erityisesti pakolaistilanteesta. Hämmentävää, kuinka paljon energiaa elokuva minulle antoi. Hävettää jopa myöntää, että kyseisen ohjaajan elokuvat ovat jääneet minulta tyystin huomiotta, mutta onneksi asia korjaantui. Kalle Holmbergin ohjauksessa on sitä luovaa suomalaista hulluutta, jota kaipaisin lisää nykypäivänkin tuotantoihin
Tuotekehitys ja innovaatiot ovat tuottaneet ratkaisuja, jotka ovat pitäneet Genelecin kehityksen kärjessä. Ne antavat muusikoille ja tuottajille työkalun toteuttaa taiteellisen näkemyksensä. Vastuullisesti kohti täydellistä äänentoistoa Genelec_Gbrand_Soundi_225x297mm_final.indd 1 25.8.2015 11.53 Genelec tulostus.indd 13 2.10.2015 15.36. Myös ympäristö asiat ovat Genelecille tärkeitä. Laatu kontrollin ja tehtaan yhteydessä toimivan huollon ansiosta mallien toimintavarmuus on taattu pitkälle tulevaisuuteen. Koti käyttäjälle Genelec tarjoaa mahdollisuuden kuulla tämän työn tulokset viimeistä detaljia myöten. Perheyrityksen tuotteita viedään yli 70 maahan. Iisalmen pääkonttorin ja tehtaan lisäksi yrityksellä on toimipisteitä mm. Pyrkimyksenä on jätteen ja ympäristö kuormituksen minimointi. Genelec Oy:n on vuonna 1978 aloittanut aktiivikaiuttimien valmistaja ja yksi suomalaisen vientiteollisuuden menestystarinoista. Aktiivikaiuttimet suunnitellaan ammatti käyttäjien vaatimusten mukaisesti. Kiinassa, Yhdysvalloissa, Helsingissä, Tukholmassa, Genevessä ja Mumbaissa. Ammattilaislaatuun kuuluu myös luotettavuus ja pitkäikäisyys
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Soundi FIN COB 10-15.indd 1 30.09.2015 15:22:32 takakansi 10_15.indd 84 1.10.2015 15.42