Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTRECORDS Soundi FIN Hatebr-BlindG-Majest 11-20.indd 1 02.11.20 10:27 Soundi takakansi 10_20.indd 76 3.11.2020 18.10 10 /2 02 9,90 € (sis.alv) VUOTTA S O U N D I 1 / 2 2 So un dI 11 So un dI 11 A C / D C AC / DC Angus Young HAASTATTE LUSSA ”MIKÄS TÄSSÄ, KUN HOMMA KERRAN TOIMII” MAUSTETYTÖT | SÓLSTAFIR | JORI SJÖROOS | OLLI HAAVISTO | DEFTONES M A S T E R O F P U L P E T S LUUKAS OJA SOUNDIN VUODEN TULOKAS 2020 Kansi_10_2020_i.indd 1 5.11.2020 15.07 _1SD_ulkokannet_10_2020.indd 1 5.11.2020 15.13
Käy tutustumassa lähimmällä valtuutetulla Pearl-vähittäismyyjälläsi. 0400 445 603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Masterworks – täydelliset custom-rummut, joissa voit itse valita rumpujen koot, runkomateriaalin, metalliosat sekä viimeistelyn. KAI HAHTO / Nightwish SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C, 00150 Helsinki Tel. SMI aukeaman.indd 4 5.11.2020 18.59. Kai Hahdon valinta Nightwish -setiksi on Pearl Masterworks
Kai Hahdon valinta Nightwish -setiksi on Pearl Masterworks . SMI aukeaman.indd 5 5.11.2020 18.59. Käy tutustumassa lähimmällä valtuutetulla Pearl-vähittäismyyjälläsi. KAI HAHTO / Nightwish SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C, 00150 Helsinki Tel. 0400 445 603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Masterworks – täydelliset custom-rummut, joissa voit itse valita rumpujen koot, runkomateriaalin, metalliosat sekä viimeistelyn
Soundi 10/2020 > 8 Pääkirjoitus 10 Master Of Pulpets 2020: Luukas Oja 11 Tapahtuu näinä päivinä 12 Break On Through 14 Tarkkailuluokka: Bad Sauna 15 Arttu Seppänen 16 Elämäni soundit: Johanna Kurkela 18 Martti Luther ja muovipussi: Movetron 20 Soundi-haastattelu: Olli Haavisto 26 AC/DC 32 Sólstafir 36 Maustetytöt 40 Deftones 44 Jori Sjöroos 46 Pendulum 50 Levyarviot 60 Generals 66 Bazook Geezer Butler Armored Saint Phil Campbell 70 Jazz kiinnostaa 72 Sanoin kuvin 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: Jo sh C h eu se 6 SOUNDI K u v a: K at ar ii n a Sa lm i K u v a: P aa v o Le h to n en K u v a: A k i R o u k al a 10 Luukas Oja 44 Jori Sjöroos 40 Deftones 36 Maustetytöt K u v a: Ír is D ö gg E in ar sd ó tt ir 32 Sólstafir sisa?lto?_2020_10_a.indd 6 6.11.2020 10.55
Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. 2,4GHz lupavapaa taajuus. Laadukas dynaaminen kapseli. U24B Langaton headset U24H Langaton mikrofoni PROEL V FREE & V WAVE KOMPAKTEJA PA-JÄRJESTELMIÄ MONINAISIIN KÄYTTÖTARKOITUKSIIN PROEL U24 DIGITAALINEN LANGATON MIKROFONIJÄRJESTELMÄ SUORAAN USB-VÄYLÄÄN KOKEILE PAIKALLISELLA KAUPPIAALLASI! 393 € 444 € 144 € 166 € V-FREE 10 tunnin akku, kaiku mikkikanaville V10 WAVE 123dB, 60-20.000Hz, 14,5 kg V12 WAVE 124dB, 50-20.000Hz, 15,5 kg 292 € 343 € V-WAVE Enemmän fjongaa, ei akkua V10 FREE 122dB, 60-20.000Hz, 10 kg V12 FREE 123dB, 50-20.000Hz, 11kg Studiotec tulostus.indd 7 4.11.2020 19.20. Noin 25m kantomatka. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Superhelppo langaton USB-vastaanottimella suoraan kaiuttimen takapaneeliin, tietokoneeseen tai kännykkään. Helppo käyttöönotto
Kaipaatteko te siellä Radio Suomirockilla vinkkejä viisaammilta. Pääkirjoitus A-PUOLI > Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Kimmo K. Se on tietenkin höpöpuhetta. Ongelma on siinä, että noin suppea ja jämähtänyt valikoima antaa vaikutelman, ettei uusia ja mielenkiintoisia suomirockartisteja muka olisi. Ja jos ottaa kanavansa nimeksi tuon hienon, perinteikkään ja ennen kaikkea elinvoimaisen genren, olisi toivottavaa edes yrittää edustaa sen koko kuvaa. Suomirockin kentän jatkuvuus ja uusien tähtien syntyminen on varmasti kaikkien alalla toimivien intresseissä. Ehdolla ovat ne samat nimet kuin viimeiset vuosikymmenet kaikkialla. Uusien artistien nouseminen marginaalista seuraaville askelmille on vaikeaa, ja sen suhteen pitää tehdä määrätietoisesti töitä myös mediassa. The House Of Love: The House Of Love SOUNDI 10/2020 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Matt Berninger: Serpentine Prison Sólstafir: Endless Twilight Of Codependent Love Beabadoobee: Fake It Flowers Kahil El’Zabar: America The Beautiful Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi pa?a?kirjoitus-taitto_2020_10_a.indd 8 6.11.2020 10.54. Laitakaapa vaikka Ei on ei soimaan, takuulla toimii. En todellakaan tarkoita, etteivätkö esimerkiksi Apulanta, Viikate, Maija Vilkkumaa, Ville Valo, Happoradio tai Herra Ylppö olisi tunnustusta ansaineet. Ilman muuta ovat, kukin heistä on osoittanut sekä lahjakkuutensa että paikkansa suomirockin kaanonissa ja tehnyt määrätietoista työtä vuosikymmenestä toiseen. No, meillä olisi tässä sopivasti yksi erityisen vahva ehdokas: vuoden 2020 Master Of Pulpets -tulokaspalkinnon voittanut Luukas Oja. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Vilja Vainio, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka M?kusala ISSN 0785-0891 46. Totta kai ymmärrän, miksi radiossa soitetaan jo asemansa vakiinnuttaneita artisteja. Heitä todellakin riittää. Parempiakin. Esimerkiksi vaikkapa Soundissakin noteeratut Lasten Hautausmaa, Maustetytöt, Litku Klemetti, Arppa, Kynnet, Lyyti, Seksihullut, Rosita Luu tai Puhelinseksi ovat tehneet tänä vuonna vähintään yhtä hyviä kappaleita kuin äänestyksessä huomioidut. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Soundissakin on usein (mutta ei aina) kannessa jo valmiiksi isoja nimiä – koska he ovat suosittuja ja koska he ovat hyviä. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Esimerkiksi Viikate teki parhaan levynsä vuosiin. Suomirockin koko kuva, kiitos 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti I tku meinasi päästä kun luin Radio Suomirockin järjestämää äänestystä vuoden 2020 parhaasta suomirock-artistista ja -biisistä. Mutta se ei saa olla koko totuus. Ja monet heistä ovat tehneet myös vuonna 2020 noteeraamisen arvoista musiikkia. Soundinkin täytyy petrata entisestään
Fat Lizard tulostus.indd 9 4.11.2020 19.23
Mun mielestä meidän valtti on se riemu, mikä on tässä hommassa. Ylösen ja Kräkinin duona aloittanut, mutta nelisen vuotta sitten nykyisen muotonsa saanut Luukas Oja esiteltiin ensimmäisen kerran Soundin netissä Tarkkailuluokka-palstalla loppuvuodesta 2018. Ennen koronarajoituksia Luukas Oja ehti kuitenkin saada vyölleen pari ikimuistoista esiintymistä. Viimeisin haastattelu ja kehuva levyarvio löytyvät Soundista 8/2020. 10 SOUNDI Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia R ockyhtye Luukas Oja on valittu vuoden lupaavimmalle tulokkaalle myönnettävän Master Of Pulpets -palkinnon saajaksi. Keikkojen suhteen Luukas Ojan vuosi 2020 on ollut kaikkien muiden tapaan täynnä pettymystä. MIKÄ MASTER OF PULPETS. – Meidän keikat loppui tosi isosti, koska oltiin juuri oltu Apulantaa lämppäämässä Logomossa. – Oli tosi iso onni, että ehdittin tehdä ne, Ylönen lisää. – Nyt on ollut tosi rentoa vaan ideoida kaikenlaista kun ei ole stressiä tai mitään dedistä vielä olemassa, Nenonen kertoo. Master Of Pulpets -diplomi luovutettiin treeneihin matkalla olleelle yhtyeelle Playground Music -levyyhtiön toimistolla. Yhtyeeseen kuuluvat laulajat Jessica Kräkin ja Iita Ylönen, kitaristi Iivari Nenonen, basisti Ilkka Nanouche sekä rumpali Olavi Tanttu. Suunnitelmat ovat siis jo vahvasti tulevaisuudessa, vaikka debyyttialbumin ilmestymisestäkään ei vielä ole vierähtänyt kuin pari kuukautta. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN Soundin toimituskunnasta koostuva asiantuntijaraati valitsee joka vuosi parhaan ja potentiaalisimman tulokkaan, joka palkitaan Master Of Pulpets -arvonimellä ja Ville Pirisen piirtämällä diplomilla. Se oli maaliskuun alussa, eli ihan just ennen kuin rajoitukset iski, kertoo Nenonen. Joensuun seudulta lähtenyt mutta nykyään Helsingissä vaikuttava viisikko teki Soundin raatiin vaikutuksen sekä raikkaalla ja suorapuheisella Väritetty todellisuus -debyyttialbumillaan että pitelemättömällä keikkaenergiallaan. Ekaksi oli Ursus Factoryn kanssa meidän eka Tavastiakeikka, joka oli tupaten täynnä porukkaa, Kräkin muistelee. – Samalla kun tehdään uusia biisejä ja uusiudutaan, niin pidetään kiinni meidän omasta vilpittömyydestä ja semmoisesta fiilistelystä tähän tekemiseen. Nyt kun olemme kaikessa viisaudessamme antaneet teille tällaisen arvonimen, mitä te aiotte tehdä osoittaaksenne olevanne sen arvoisia. – Ainakin me tehdään ihan hiton kova kakkoslevy! Viime viikkoina on ollut tosi tuotteliasta säveltämistä, ja ollaan oltu tosi innoissamme treeniksellä, sanoo Ylönen. Ennen Luukas Ojaa palkinnon ovat voittaneet Litku Klemetti, Vesta, Jesse Markin ja Maustetytöt. – Se oli uskomatonta, miten juuri ennen rajoituksia kerkisi olemaan pari viikkoa semmoisia unelmien täyttymyksiä. Luukas Oja on vuoden tulokas varmaan joku 10–15 muuta keikkaa, harmittelee Nanouche. – Ja nyt kun ollaan päästy taas tekemään muutamia keikkoja levyn ilmestymisen jälkeen, tuntuu että ollaan ihan hurmoksessa. Se näkyy varmasti parhaiten keikoilla, Ylönen jat kaa. Tälle vuodelle yhtyeellä on edessä vielä pari keikkaa – ainakin näillä näkymin – ja lähitulevaisuuden suunnitelmissa on myös musiikkivideon tekeminen. – Provinssi ja Ruisrock oli isoimmat festarit mitkä peruuntuivat, ja 2 2 M A S T E R O F P U L P E T S K u v a: M ik ko M er il äi n en K u v a: K at ar ii n a Sa lm i uutiset_2020_10_a.indd 10 6.11.2020 10.52
– Uudesta materiaalista löytyy toki myös vanhoihin levyihin viittaavia tunnelmia, mutta minun korviini tuoreet biisit ovat entistä raskaampia ja samalla myös rockimpia, kertoo rumpali. Samoihin aikoihin saimme yllättävän tarjouk sen Espanjan-kiertueesta, ja kummallista kyllä, mutta rundin aikataulu sopi kaikille orkesterin herroille. Lokakuun lopulla ilmestyneen Let’s Fucking Die -singlen teksti kertoo mielenterveysongelmista. Toisin sanoen jokaisesta kappaleesta lähdettiin tekemään singleä ja samalla kaikille biiseille haluttiin oma ilme. Vuonna 1995 perustetun yhtyeen fanien kärsivällisyys on siis joutunut aikamoiselle koetukselle, mutta helmikuun lopulla pitkä odotus viimein päättyy. – Kyseessä ei ole sanoituksellinen teema-albumi, mutta kyllähän me elämme koronan ja muiden ikävien juttujen vuoksi sellaista aikakautta, ettei tästä saa aikaiseksi mitään iloisia lastenlauluja, rumpali toteaa. – Lisäksi laulajakitaristi Nicky Rot hen uppoutuu monissa biiseissä oman elämänsä syövereihin, eivätkä nekään jutut ole välttämättä kovin hilpeää luettavaa! TEKSTI: TIMO ISOAHO Kärtsy coveroi muita ja itseään K u v a: Si m o P u ss in en K u v a: Ju k k a Ta sk in en uutiset_2020_10_a.indd 11 6.11.2020 10.52. Miten kuvailisit tulevaa Silver Flames -pitkäsoittoa. Millainen pitkäsoitto on luvassa. – Meidän alkuperäisenä tarkoituksena oli julkaista kaksi ep-levyä, ja koostaa niistä sitten uusi pitkäsoitto, mutta tämä idea kuivui lopulta kokoon. Uuden levyn nimi on Silver Flames ja sen julkaisee Svart Records. Joulukuun puolivälissä ilmestyvä Covers Himself And Others -albumi pitää nimensä mukaisesti sisällään versioita sekä Kärtsyn omasta tuotannosta että muiden biiseistä. Tien päällä syntyi myös lisää materiaalia: muun muassa jo keväällä 2019 julkaistu Soulshaking-kappale. – Uutta albumia valmisteltiin samalla periaatteella kuin Hallelujah Rock’n’Rollahia. Kärtsy 4 Sale -nimellä kulkeva Kärtsyn ja Sale Suomalaisen duo on tarttunut pelotta muun muassa sellaisiin klassikoihin kuin Stairway To Heaven (Led Zeppelin), Kiss (Prince), Enjoy The Silence (Depeche Mode), Jean Genie (David Bowie), Lonely Day (System Of A Down) ja Come As You Are (Nirvana). Onko Songs Of Darknessin kohdalla kyse jonkinlaisesta “synkästä teemalevystä”. – Huomautettakoon myös, että Flesh Roxon on leimattu psychobilly-yhtyeeksi, mutta siitähän ei tämän bändin kohdalla ole lopulta kysymys. Mutta ei hätää: luvassa on joka tapauksessa uusi täysimittainen albumi, toki vasta parin singlelohkaisun jälkeen, sanoo rumpali Thomas Roxon. Tavallaan jatkoimme sitten siitä pisteestä, mihin yhtye jäi aikoinaan vuonna 2002, kun Hallelujahin kokoonpano hajosi. Songs Of Darkness on rehellinen ja raaka rock’n’roll-albumi, jolta löytyy muun muassa horror punk -vaikutteita. – Flämärithän ei ole missään vaiheessa hajonnut, mutta jossakin vuoden 2017 tietämillä meidän homma alkoi ihan tosissaan hiipua, sanoo rumpali Jarkko Jokelainen. – Silloin ilmoille nousi ajatus, että jos jotakin vielä tehdään, niin se tehdään Hallelujah Rock’n’Rollah -albumin (2001) kokoonpanolla (Jokelainen, Eduardo Martinez, Jukka Suksi, Arimatti Jutila ja Marko Perälä). – Meille kaikille oli selvää, että alamme tehdä myös uusia biisejä, ja vedimmekin joitakin tuoreita juttuja jo Espanjan-keikoilla. SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Waltarin keulilta tutun Kari ”Kärtsy” Hatakan seuraava levyjulkaisu keskittyy cover-versioihin. Pitkäsoiton varrella mennäänkin suoraviivaisesta kaahauksesta tukevaan psykedeliaan ja kaihomielisestä tunnelmoinnista brutaaliin roskarokkiin, kertoo Jokelainen. The Flaming Sideburns julkaisee viimein uuden levyn The Flaming Sideburnsin edellinen studioalbumi Keys To The Highway ilmestyi vuonna 2007. Tulevan pitkäsoiton nimi on Songs Of Darkness, ja se seuraa vuonna 2013 saapunutta Flesh To The Bonea ja pari vuotta myöhemmin ilmestynyttä Darker Side Of Lifea. – Levyn nimi tuli avausbiisistä, mutta samalla otsikko viittaa orkesterin kahdenkymmenenviiden vuoden ikään. Hopeahääpäiväähän saa viettää neljännesvuosisadan merkkipaalun kohdalla! TEKSTI: TIMO ISOAHO Flesh Roxonilta luvassa entistä raskaampaa materiaalia Tampereella vuonna 2012 perustettu action rock -yhtye Flesh Roxon julkaisee kolmannen albuminsa ensi helmikuussa
Kyllä, enää vain maailmanloppua odottavat hyväosaiset teinit heiluttavat persettä ostoskeskuksissa valkovenäläisen dark wave -bändin tahtiin Keikka oli vaikuttava ja manifestoi bändin musiikin vahvuudet – dystooppisen tunnelman, Shkutkon vangitsevan tulkinnan ja synkän äänikuvan täydellisen kontrastin tanssittavaan diskobiittiin ja tarttuviin kitarakulkuihin. Samalla yleistyy Google-haku ”that Russian song from Tiktok”. Siinä kuvataan, kuinka yhtyeen luoma maailma tarjoaa kapitalismiin pettyneille länsimaisille nuorille paon romantisoituun kuvitelmaan kommunistisesta Venäjästä. Albumin julkaisi berliiniläinen Detriti Records, mutta varsinaiset harppaukset tapahtuivat YouTubessa ja Bandcampissa, joissa Molchat Domasta alkoi kasvaa ilmiö. Itse missasin Molchat Doman kuppilakeikan Helsingin Merihaan Sir Oliverissa maaliskussa 2019, mutta korjasin virheen loppuunmyydyllä Bar Loosen keikalla syyskuussa. 12 SOUNDI Maailmanlopun soundtrack Teksti: Teppo Vapaus Uuden rockin kuulumiset maailmalta Break On Through > A-PUOLI V alkovenäläinen post punk -bändi Molchat Doma (?????. Bändin soundi oli omittu perestroikan ajan neuvostoliittolaisen rockin tähdiltä, etenkin Kinolta, mutta maailmalla Molchat Domassa haluttiin kuulla The Curea ja Joy Divisionia. Ei niinkään kotimaassaan, vaan Euroopassa. The Curen Robert Smith ja Depeche Moden Dave Gahan kertovat olevansa bändin faneja ja toivovansa yhteisiä keikkoja. Samassa rytäkässä amerikkalainen Sacred Bone Records signaa Molchat Doman. Sudnosta tulee Tiktok-hitti, ja sen käyttö videoilla yleistyy. Siitä tulee viraalihitti, jota katsotaan miljoonia kertoja. Solisti Egor Shkutkossa nähtiin Ian Curtisia. Minskiläinen trio herätti synkän popin ystävien huomion debyyttialbumillaan vuonna 2017. Haaste trendaa, ja Sudno tarttuu mukaan soundtrackiksi. Huhtikuussa 2020 eräs tunnettu käyttäjä lataa pätkän Molchat Doman Sudno (?????) -kappaletta soundtrackiksi videolleen, joka esittää hauskaa matkailumainosta Venäjälle. ”Sudnosta tulee Tiktokhitti, ja sen käyttö videoilla yleistyy. ????) on vuosikymmenen taitteen epätodennäköisin menestystarina uuden rockin pelikentällä. Nyt sen tahtiin myös tanssitaan höpsöjä tansseja. Bändi ei pelännyt työtä, vaan kiersi kaikkialla, missä oli kysyntää. Pätkä sisältää myös haasteen tehdä videoita, joissa vaihdetaan nopeasti vaatteita. Kesäkuussa 2020 Pitchforkissa julkaistaan toimittaja Cat Zhangin pitkä analyysi Molchat Domasta. Siirrymme mobiilisovellus Tiktokiin. Kitaristi-synisti Roman Komogortsevin soitto oli ajoittain taianomaista – aivan kuin hän osaisi pudotella soittimistaan vain ennenkuulemattomia klassikkoriffejä. Vuonna 2018 julkaistu kakkoslevy Floors (?????) vahvisti bändin asemaa tumman popin skenetuntijoiden suosikkina. Syyskuussa 2019 Molchat Doma oli vakiinnuttanut asemansa indietietäjien fanituksen kohteena, mutta jotain suurempaa – ja hämmentävää – oli tulossa. Sudno alkaa trendata myös Spotifyssa, ja nousee hetkeksi Spotifyn viraaleimpien biisien listalla toiseksi – siis maailmanlaajuisesti. Pian synkästi mutta vauhK u v a: K an ap le v an d Le y d ik K u v a: Fo x tr o t K u v a: C h ar d ch ak aj W ai k aw ee Molchat Doma Spare Parts For Broken Hearts Slot Machine Break_On_2020_10 -taitto_a.indd 12 5.11.2020 14.41. Nyt sen tahtiin myös tanssitaan höpsöjä tansseja.” dikkaasti groovaava biisi säestää kymmeniä tuhansia amerikkalaisten teinien vaatteidenvaihtovideoita
Testaa hurmaava Fell In Love With The City. Kalifornialaisen Spare Parts For Broken Heartsin grunge on vilpitöntä ja tarttuvaa Dirty Milk -sinkulla. Melbournelainen, nopeatempoista indie rockia soittava Mid City on tuntematon Australian ulkopuolella, mutta ansaitsisi enemmän. G.O.D -sinkku on vahvatunnelmainen maistiainen. Briteistä: The Vanities ja Kid Kapichi ovat iskussa uusilla sinkuilla – kovaa ajoa nuorilta bändeiltä, joilla on koko ajan keskari pystyssä. Runo kertoo epäonnistuneesta itsemurhayrityksestä. Varhaisteinien tanssivideoiden sound trackiksi Tiktokissa päätyneen Sudno-kappaleen lyriikka on nimittäin lainattu venäläisrunoilija Boris Ryzhyltä. Seitsemän biisin Greetings From Earth -platta lunastaa lupauksen. Vinoja sanoja Laulujen lyriikat TUOMARI NURMIO 148 Nurmion laulutekstiä, jotka kertovat rujolla huumorilla höystettyjä tarinoita kaupungin yöstä, mustanpuhuvista mehuhetkistä sekä vallasta ja politiikasta kadunmiehen kielellä. www.soundi.fi/soittolistat Parasta juuri nyt Tämän aukeaman artisteja ja paljon muita uutuuksia löydät viikottain päivittyvältä soittolistaltamme: ja ihailevat videoita rumista taloista Venäjällä. 29 95 24 95 Dumari Vanha ja uusi testamentti RAIMO PESONEN, MARKKU SALO, JUKKA LINDFORS Tuomari Nurmion elämäkerta sukeltaa syvälle ja lentää korkealle. Tässähän on järkeä! Eikä tarinaa voi päättää ihan tähänkään. Pian Sudnon kirjoittamisen jälkeen Ryzhy onnistui riistämään hengen itseltään, vain 26-vuotiaana. Asfaltin pinnasta ne kurkottavat kuitenkin ylöspäin kohti rauhaa, vapautta ja rakkautta. Ranskan merkittävimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuvan Carla Brunin uusi Carla Bruni -albumi on täydellistä aamupalamusiikkia. Uusi sinkku Liar Liar on bängeri. Another Sky Kynsy IKONISEN TAITEILIJAN tarina ja lyriikat Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n . Another Skyn solisti Catrin Vincentin ääni on vangitsevin vähään aikaan. Thaimaalainen Slot Machine on julkaisemassa toisen englanninkielisen levynsä. Break_On_2020_10 -taitto_a.indd 13 5.11.2020 14.41. Artistin 70-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistava Dumari-elämäkerran laajennettu laitos kattaa vuonna 2010 ilmestyneen alkuteoksen sekä mennyttä vuosikymmentä käsittelevän uuden testamentin, joka nostaa saagan yhä eeppisempiin mittoihin. Poliittiseksi liikkeeksi julistautuneen Fever 333:n uuden Wrong Generation -ep:n väkevin biisi on avaus raita Bite Back. K at so m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . Ei siis muuta kuin jalalla koreasti Tiktokissa… Kiinnostavia uutuuksia Jenkeistä: New Yorkin nykyaikainen Elvis Danny Rocco alias Des Rocs ei petä. Irlantilainen Ciara Lindsey alias Kynsy on jo kahdella singellä omaleimaisen sävellysja sovitustyylin luonut tulokas, skotlantilainen Lucia & The Best Boys osuu standardinomaisella pophitillä Perfectly Untrue. Uusi sinkku Nothing Personal sementoi esimerkiksi Rollareita ja Musea lämpänneen nuoren artistin asemaa 2020-luvun uuden rockin kärjessä. Muualta: Belgialainen Crackups kuvailee musiikkiaan mielipuolisen nopeaksi ja tiukaksi kuin ankan perse. Norja-rockin uusista pikkubängereistä nostaisin tällä kertaa esiin Death By Unga Ungan Live Until I Dien ja Djervin (We Don’t) Hang No Moren. Bring Me The Horizonin uudella levyllä vierailevat Babymetal, Yungblud ja Nova Twins, Architectsin vakuuttava Animals ennakoi helmikuulle luvattua albumia
– Kun Allu oli kirjoittamassa Hel singin vuokrasopimustaan, houkut telimme hänet treenikselle jamitte lemaan. Vanhalla treenikämpällä kun ei saanut sanoista selvää soiton läpi. Haastattelun loputtua Hytösellä on vielä sanottavaa. Suuressa roolissa ovat myös ly riikat. Palataan kaksi vuotta taaksepäin. Silloin Kuuhullusooloprojektiinsa keskittynyt Lybeck kaipasi vaihte lua. TEKSTI: PINJA PORVARI ja rumpuihin. Toisella albumilla Bad Sauna ai koo keskittyä nimenomaan bändile vyn tekemiseen. Porvoossa lapsena tu tustuneet Keränen, Hytönen ja Ly beck löysivät toisensa vuosien jäl keen pääkaupungissa uudelleen. Kahden kappa leen soinnut ovat tosin Kumpulan käsialaa. – Kuuhullu ei varmaan laulaisi ”vittu jee”, Keränen nauraa viitaten Niin kuin se ennen oli kappaleeseen. Rok kibändissä on myös helpompi kir joittaa kepeämmistä aiheista. The Brian Jonestown Massa cren kappaleesta If Love Is The Drug Then I Want To OD tehty käännös toimii hyvänä esimerkki nä bändin hyytymättömästä juhla mielestä. Hytönen mainitsee, ettei ollut ajatellut sitä minkäänlaisena kan nanottona. Yhden bii sin loputon päässä pyörittely lakkaa, kun huomaa miltä kaikki kuulosta vat yhdessä. Rauhallisen folkin jälkeen oli hyvä tehdä biisejä, joita olisi ennen kaikkea hauska soittaa. Vasta ensimmäisellä keikalla Keränen kuuli, mistä kappaleet ker tovat. Sulta ei vain kysytty, Hytönen vastaa. Onnistuneen keikan Bad Sauna määrittää siten, että hi keä lentää ja sormista tulee verta. – Vaikka kyllä mä sen allekirjoi tan, ei siinä mitään. 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Bad Saunan muodostavat Felix Lybeck (laulu ja kitara), Sakari Kumpula (kitara), Santeri Hytönen (basso) sekä Aliisa Keränen (rum mut). – Tavoitteena maksimaalinen hauskanpito, Lybeck summaa. – Se on tosi huojentavaa, koska elän näiden asioiden kanssa niin pit kään, hän sanoo. Ei sanottu bändihommasta mitään, Hytönen kertoo. – Toisen levyn nimi tulee olemaan Olen rikas koska minulla on paljon rahaa, Hytönen naurahtaa. Parhaat sanat löytyvät silti Ly beckin mukaan levyn vielä julkaise mattomista kappaleista. Se kertoo hetkestä, kun hauska ei olekaan enää hauskaa. Kyseinen biisi myytiin mediassa suoranaisena keskisormena setämie hille. A-PUOLI ”R akkaus on huume, mä aion vetää överit” laulaa surina rokin lippua kantava Bad Sauna. Keikan jäl keen hän ilmaisi kuinka mukava on soittaa, kun tekstit ovat hyviä. On myös toivottavaa, ettei keikka aihe uttaisi hirveästi myötähäpeää. Reaktio oli positiivinen. Alkuperäinen idea kahdeksan henkisestä psykeAORbändistä muuttui kahteen kitaraan, bassoon Bad Sauna Juhlat eivät lopu LISÄÄ TARKKAILULUOKKA ARTISTEJA: www.soundi.fi/tarkkailuluokka MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT: www.soundi.fi/demoefekti ”Tavoitteena maksimaalinen hauskanpito.” tei pankkitilillä luultavasti olisi tule vaisuudessakaan paljoa rahaa. Keväällä 2019 yhtyeeseen liittyi myös toinen kitaristi Kumpula. Joulukuussa ilmestyvän Olen rikas sillä minulla on teidät debyytti albumin nimi on rakkaudenosoitus tutuille. Se on se, mi tä yritämme tässä tehdä. Levyn viimeisin sinkkujulkaisu Haluun pois hahmottui jatkojen jat kojen jälkitunnelmissa. MarieBadin yleisen saunan valoku vasta keksitty nimi oli muhinut Ly beckin mielessä jo pitkään. – Ei! Olimme päättäneet kauan sitten, että tulet rumpaliksi. Muutama sellainen takaa lavalle hy vän energian. Treenit ovat laulunteossa Ly beckille erittäin tärkeitä. – Ai oliko se koe?, Keränen kysyy. – Jos jotain haluan ilmaista, niin tämä on kivointa ikinä. Lybeck kirjoitti kap paleita jopa yhden biisin päivävauh dilla, kunnes haluttu albumikoko naisuus oli koossa. Se ei haittaa, sillä ympäriltä löytyy läjä päin hyviä ihmisiä. Keikkoihin bändi valmistautuu tekemällä yhdessä kurkipotkuja. Lybeck oli hyväksynyt, et K u v a: Ir is Fl in k k il ä www.facebook.com/badsaunas tarkkis_Bad Sauna.indd 14 5.11.2020 10.52
Se on saanut syystäkin monissa faniäänestyksissä ykkössijan bändin tuotannosta. Huipussaan minimalismi on kuitenkin Love Deluxella (1992), joka lähenee paikoin ambientia ja on bändin ehyin kokonaisuus. Sävellykset ja sovitukset ovat hyvin hillittyjä. Ura on kuin esteettisesti yhtenäinen kokonaistaideteos. arttu seppa?nen 10_2020 -taitto_a.indd 15 5.11.2020 10.52. Saden koko tuotanto julkaistiin juuri remasteroituna vinyyliboksina, jonka tietysti ostin heti, koska Sadea on niin vähän, ettei sitä koskaan voi olla liikaa. Hevarit heiluttivat tukkiaan ja studioniilot ohjelmoivat rumpukoneitaan. Onhan se vaikeaa haastatella naista lauluntekijänä ja kysyä hänen musiikistaan. En ottaisi vastaan yhtään suositusta tällaiselta ihmiseltä. Albumi on taidonnäyte siitä, kuinka vähäeleisesti popmusiikki voi kantaa. Jos levyt olisivat samaan aikaan ravintolassa, niin Thriller hötkyilisi ja venkoilisi tanssilattialla, Diamond Life istuisi baarin puolella kaikessa rauhassa polttamassa tupakkaa. Pieniä aktivoitumisen merkkejä yhtyeeltä on näkynyt. Kuten kysymykseen siitä, että millainen on hänen miestyyppinsä. Koneiden käyttö lisääntyi ja studiossa oli mahdollista kokeilla kaikenlaista. Levyjen vastustamaton energia saa minut soittamaan joka viikko vähintään yhden niistä läpi kotona. Karrikoidusti ajatellen kaikki 1970-luvun maailmantuska tuntui loistavan poissaolollaan 80-luvun keskeisestä musiikista, jossa kylmä sota oli läsnä, mutta musiikki oli ennen kaikkea eskapismia siitä. Jos yhtyeen musiikki itsessään edustaa kiireettömyyttä, niin kovin kiire heillä ei ole ollut julkaista levyjäkään. Yhtye tekee kaikkea vähän ja harvoin: levyjä, haastatteluja, keikkoja. Olen hyvin pahoillani, jos olet yksi heistä. Sade Adu (etunimi lausutaan shah-day tai shar-day) syntyi Nigeriassa, mutta vanhempien erottua hän muutti äitinsä mukana 4-vuotiaana Englantiin. Sillä levyllä Sade vei ilmaisuaan vielä pidemmälle kohti minimalismia. Saden vuoden 1988 albumi onkin nimensä puolesta nerokasta vittuilua: Love Is Stronger Than Pride. Sade on näyttänyt popmusiikin kentällä poikkeuksellisesti ja suvereenisti, miten tehdään omaehtoinen ura täysin musiikki edellä. Nousukausi, tanssitaan nyt ensin, katsotaan niitä ongelmia sitten myöhemmin. Tämän johdosta yhtyeen uralle ei juuri heikkoja hetkiä mahdu. Vajaassa 40 vuodessa Sade on julkaissut vain kuusi albumia. PB SOUNDI SOUNDI 15 A-PUOLI ”Diamond Life istuisi baarin puo lella kaikessa rauhassa polttamassa tupakkaa.” Arttu Seppänen > Populaarikulttuuriessee En luota kehenkään, joka ei pidä Sadesta O n yksi hyvin kätevä tapa erottaa hyvä maku, eikä sillä ole mitään tekemistä sosiologi Pierre Bourdieun makuhierarkian kanssa. 1980-luvun taitteessa hän opiskeli muotisuunnittelijaksi, mutta päätyi nopeasti musiikin pariin. Pearls, Like A Tattoo, Kiss Of Life… voi jumaliste! Saden upea ääni ja karisma saisivat varmaan Olkiluoto 3:n rakentumaan ajallaan. Hermostunut haastattelija kehuu häntä upeaksi – jota Sade tietysti on – ja sössöttää artistille seksisymbolina olemisesta. Edellisestä Soldier Of Love -levystä on kymmenen vuotta. Olen tässä asiassa ankean ehdoton: En luota yhdenkään sellaisen ihmisen makuun, joka ei pidä Saden musiikista. Sinussa on jotain vikaa. Hänen ensimmäinen yhtyeensä oli nimeltään Pride. Debyyttilevy Diamond Lifen (1984) aikoihin tehty haastattelu Donnie Simpsonin kanssa selittänee paljon, miksi Sade ei viihdy haastatteluissa. Sade veti täysin toiseen suuntaan kuin muu sen ajan popmusiikki. Sitä edellinen Lovers Rock ilmestyi vuonna 2000. Saden musiikkia on kuvailtu esimerkiksi smooth jazziksi tai smooth souliksi. Nimikappale on kuin itsestään rakentuva temppeli. Kari Peitsamo on julkaissut 40 vuodessa sata miljoonaa levyä. Musiikki lainehtii kevyesti eteenpäin kuin purjevene lempeällä tuulella. Love Deluxen (1992) aikoihin tehty haastattelu Arther Nevillen kanssa onnistuu hieman paremmin, mutta siinäkin udellaan täysin triviaaleja asioita, joihin Sade kiusaantuneena kieltäytyy vastaamasta. Sade pysyy coolina ja pyörittelee silmiään. Kaikki liikkeet ovat olleet harvinaisen harkittuja. Kun muut lisäsivät, Sade vähensi. Jos Michael Jacksonin Thriller (1982) oli vuosikymmenen alun merkkipaalu, niin Saden debyyttialbumi Diamond Life (1984) oli kuin esteettinen peilikuva siitä, vaikka kummankin levyn musiikki ammensi samoista vaikutteista. Tällaisia haastatteluja harvoin näkee miesten kohdalla. Sade muodostettiin kyseisen bändin pohjalta. 1980-luku oli ekstravagantin musiikin aikaa. Toistaiseksi ainoa Suomen-keikka on ollut Hartwall-areenalla 2011. Jos olen jotain tältä vuodelta toivonut joululahjaksi, niin uutta Sade-albumia, jonka me kaiken järjen mukaan voisimme saada
Kuulen siinä hengenheimolaisten vapaan leikkikentän, syvän luottamuksen ja ennakkoluulottomuuden heittäytyä musiikin vietäväksi. Toivottavasti saamme taas jakaa musiikin taikoja livenä. Levy, joka kantoi läpi elämän synkimpien aikojen. – Syksyn 2018 duokiertue oli ensiaavistus, miltä musiikkimme kuulostaisi. Opettelin jopa saman kirjoitustyylin kuin kansibookletin kalligrafiassa. Musiikkini on aina linkittynyt vahvasti visuaalisuuteen ja toisinpäin. Kiertueohjelmistoa on innolla valmisteltu. Onpa leffan innoittamana syntynyt biisi tulevalle Auri-levyllekin. Mikä sai sydämet värähtämään, sillä mentiin. Kirjoitimme, äänitimme ja tuotimme levyn viime vuoden aikana. Muutoksen ja tyhjän taulun kutsuvasta vapaudesta trio ja duo saivat alkunsa. YHTEINEN LEVYSUOSIKKI JOHANNAIN KESKEN Trevor Jones & Randy Edelman The Last Of The Mohicans – Viimeinen mohikaani oli ensimmäinen kimpassa katsomamme elokuva, Johannan luona Mäntsälässä. Elämäni soundit 16 SOUNDI Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Johanna Kurkela ALBUMI, JOKA MIELLYTTÄÄ SOUNDEILLAAN JA TUNNELMALLAAN Vangelis Oceanic – Kuuntelen nykyisin harvoin musiikkia, enimmäkseen sanatonta ja atmosfääripitoista. Jokin musiikillinen yhteistyö Jonas Renksen kanssa kiehtoo ajatuksena kovasti. Soolouralla biisintekijöitä oli aina lähettyvillä, ja keskityin vain laulamiseen. Levy aloitti kuin uuden kirjasarjan musiikkiurallani ja raotti ensi kertaa oman biisinteon Pandoran lipasta. Hän aukoi uuden tyhjän taulukankaan ja maalasi uutta polkua, ensin kelttifolkia tyylittelevässä Auri-triossa miehensä Tuomas Holopaisen sekä Nightwish-instrumentalistin Troy Donockleyn kanssa. Nimessä kiteytyy sydäntemme kaksoiskansallisuus sekä unelma istuttaa ystävyytemme siemen musiikin maaperään ja lähteä siitä puhjenneen villikukan myötä uudelle polulle. Pyörittelimme duolle monia nimiä. Myös Altamullan Road sai innoitusta elokuvista. Se masteroitiin ennen koronahässäkkää. Kirjoitimme biisit puoliksi, 4+4 omia ja kaksi, Hearts Of Old ja The Merry Scallywag, yhdessä. VARHAISIN LEVY, JOKA HERÄTTI MUSIIKKI-INNOSTUKSEN Celine Dion Falling Into You – Tämä levy ja tämä ääni innosti minut laulamaan. TÄRKEÄ LEVY, JONKA TEOSSA OLISIN HALUNNUT OLLA MUKANA Katatonia Last Fair Deal Gone Down – Toinen autiosaaren levyistäni. Annoimme sen syntyä miettimättä, lokeroimatta, analysoimatta. – Kun vihdoin julkaisin omasta kynästä lähteneitä biisejä, aiemmat sooloja yhteistyöt tuntuvat huikaisevalta oppisopimuskoululta oman musiikillisen äänen löytymiseen. – Monen vuoden kypsyttely ja tietyt alullepanevat käänteet saattelivat haaveista tekoihin. Minulle tämä on mestariteos, joka onnistuu heijastelemaan sisäistä maailmaani ihmeen vaikuttavalla tavalla. LEVY, JOKA TUO MIELEENI LUMIJOEN VARHAISVUODET Apulanta Aivan kuin kaikki muutkin – Olin kuunnellut Apulantaa Ehjä-levystä lähtien, mutta tämä kolahti erityisen lujaa. Saapa nähdä, tulisiko siihen joku päivä tilaisuus. Kuin sattumalta Oceanicin lemppari Fields Of Coral soi lempisarjani Stranger Thingsin ykköskauden seitsemännessä jaksossa. Erityisesti We Must Bury You toimi erinomaisena ”möröntappoaseena”. Altamullan Roadilla lipas lävähti lopullisesti ammolleen. Hetken harjoittelin myös kitaransoittoa biisien innoittamana, mutta valitettavasti harrastus jäi muiden innostusten viedessä. LEVY, JOKA ON KESTÄNYT PARHAITEN KUUNTELUA Eternal Tears Of Sorrow Before The Bleeding Sun – Tähän aina palaan. (Altamullan Road, Auri) Elämäni soundit 10_20.indd 16 4.11.2020 20.11. Rakkaus elokuviin ja filmimusiikkiin yhdisti ystävyyden alusta asti. Pohjois-Irlannin matkamuistokuva Altamullan Road -kyltistä vei voiton. J ohanna Kurkela sulki levyllään Ingrid (2015) poprock-iskelmän ison ympyrän, jota hän oli yli 10 vuotta jalostanut hyvien muusikoiden ja tuottajien kanssa. Sitten hän perusti jazzin parista tutun Johanna Iivanaisen kanssa Altamullan Roadin, johon kumpikin tuo omat musikaaliset ja filmaattiset visionsa. Leffascoret ja Vangelis luovat maailmoja, joihin mielelläni sukellan. Rakastan valtavasti syvää kontrastia ja symbioosia äärettömän kauniin eteerisyyden ja synkkien alhojen välillä. Kiertueen jälkeen levynteko oli luonnollinen jatkumo. ALBUMI, JOKA ON SAMANHENKINEN ALTAMULLAN ROADIN KANSSA Auri Auri – Vapaasti musalokeroiden yllä liihottava ystävyyden ja yhdessä tekemisen henki on vahva toisessakin rakkaassa bändissäni. Kumpikin valitsi covereiksi lempibiisejä, joita yllättäen kumpusi elokuvamaailmoista. ELOKUVALEVY, JOKA ON MINULLE TÄRKEÄ BIISINTEKIJÄNÄ James Newton Howard The Village -soundtrack – Yksi suosikeistani elokuvamusiikin saralla. Hah. Tarpeesta tehdä musiikkia, jota itse haluaisi kuulla, vaikka sitten ainoana maailmassa. Soundtrackin The Gravel Road on kauneimpia viulubiisejä, mitä tiedän. Olenkin leikkimielisesti sanonut että Celine Dion oli ensimmäinen lauluopettajani! Tämän levyn biisit muistan varmaan loppuelämäni, ne ovat imeytyneet niin syvälle omaan dna:han. – Unelma yhteisestä bändistä Johannan kanssa heräsi hentoisena jo ystävyyden alkumetreillä, Kurkela kertoo. Yksi autiosaaren levyistäni. The Village -musiikki oli suurena inspiraationa When It’s Time -biisin tuotantoa hioessa
ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA Room Escape tulostus.indd 17 4.11.2020 19.30. Selvitätkö tiesi ulos. TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. ROOMESCAPE.FI HELSINKI . TAMPERE . Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet
Teksti: Niko Peltonen STROBOSKOOPPI KIHNIÖN KYLÄNRAITILLA Movetron: Romeo ja Julia (1995) ”Maakuntien nuorten musiikki makua ei pidä aliarvioida. Kyllä he tietävät, mikä heidän jalkojaan ja sydäntään oikeasti liikuttaa.” martti luther 10_2020 -taitto_a.indd 18 5.11.2020 10.53. Sellainen löytyi Etelä-Pohjanmaan karaokekuningasta ja -kuningatarta etsivistä kisoista, joissa erään Timo Kotipellon ohella esiintyi myös lama-Suomen suosikkiharrastukseen hurahtanut parikymppinen Lepistö. Mutta hedonismi oli niin viatonta, että paljastui pintakuorrutetta hieman raaputtamalla surumieliseksi teiniromantiikaksi, mitä mollisoinnut ja dramaattiset kertosäkeet vain alleviivasivat. Jälkimmäiset soittivat tätä uutta musiikkia maakuntatason tiskijukkina ja haaveilivat oman vastaavan tekemisestä. Ja kun se niin teki, ei se hyökännyt kasvukeskusten kautta tai rantautunut ensin Helsingin trendiyökerhoihin, vaan valtasi elintilansa sieltä, missä ei ollut mitään muuta. Siellä kuunnellaan edelleen DJ Oku Luukkaista ja Klamydian Pienen pojan elämää. Tällaiset kulttuuriset ei-kenenkään maat ovat makutuomareiden ulottumattomissa, mutta eskapismin tarve on niiden asukkaiksi syntyneillä nuorilla kovempi kuin kenelläkään muulla Suomessa. Seuraavaksi hitiksi tarjottua Romeota ja Juliaa levy-yhtiö karsasti aluksi voimakkaasti. Kyllä he tietävät, mikä heidän jalkojaan ja sydäntään oikeasti liikuttaa. Suomeen hän palasi konemusahommiin ja studioteknologiaan hurahtaneena ja halusi luoda uuden uran sillä alalla. Valkoiset valheet -ensisingle ei menestynyt kovin hyvin. Movetronin kokoonpanon täydensi sitten vielä yksi alavutelainen Timo, Löyvä sukunimeltään, jolla oli tosin puolellaan jo vähän turnauskokemusta: 80-luvun puolella hän oli soittanut paikkakunnan suuressa bändissä Kolmannessa Naisessa kitaraa ja opiskellut sitten USA:ssa. Eurodance tarjosi kirkkaita päävärejä, suuresta maailmasta vihjaavaa tietokonegrafiikkaa, strobovaloja, haaremihousuja, napapaitoja ja biitin, joka kuulosti helvetin hyvältä Corollan kajareissa, matkalla maalikylille yökerhoon. Movetronin onni oli, että he saivat pelata hetken aikaa tyhjällä kentällä. Tottakai Romeosta ja Juliasta tuli hitti ja tottakai siitä tuli suomalaisen dancemusan ylittämätön klassikko. Kestää viisi minuuttia! Omituinen laulumelodia! Ja mitä ihmeen läppää jostain Shakespearen hahmoista vieläpä niin erikoisesti rytmitetyllä suomella, ettei kuulijakunta tajuaisi mistään mitään. 18 SOUNDI SOUNDI PB Martti Luther ja muovipussi > A-PUOLI Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa A lavus on kaikkein eteläisintä EteläPohjanmaata, Kihniö kaikkein luoteisinta Pirkanmaata. Kummassakaan paikkakunnassa ei ole mitään legendaarista: ne sijaitsevat Suomen maakunnista muodostuvan miellekartan eräällä rajavyöhykkeellä ja assosioituvat pakettija puupeltoihin ja tyhjilleen jääneisiin aalto peltihalleihin. Movetronin läpimurto ei ollut mitenkään itsestään selvä asia. Siis esimerkiksi Alavudelta ja Kihniöstä. Näin erityisesti 90-luvulla, kun ei ollut edes internetiä. Isomäki sattui olemaan paikalla ja vinkkasi laulajalöydöstään Tanttarille. Kun tekee kaiken teknisesti väärin, voi joskus tehdä kaiken intuitiivisesti oikein. Asia oli näin jo 1990-luvun lamaaikoina, jolloin eurodance valloitti Suomen. Selvästi tämän musiikin tekijät ja esittäjät asuivat mystisessä globaalissa klubimaailmassa, jossa bileet jatkuivat ympäri vuorokauden. Mutta maakuntien nuorten musiikkimakua ei pidä aliarvioida. Maan ammattituottajilla ei ollut kiinnostusta tehdä mitään näin halvaksi koettua, ja hehän olisivatkin pilanneet koko jutun. Laulaja vain tarvittiin. Suomenkielisestä eurodancesta ei ollut kunnollista ennakkotapausta. Romeossa ja Juliassa on Ice MC:ltä pöllitty biitti, karaoketähdelle sopiva kertosäe ja dadaistinen teksti, jossa montaguet ja capuletit ja alfa romeot pyörivät tiedostamattoman postmodernina sekasotkuna, mutta siinä on myös unelmoivan kaunis säkeistölaulumelodia – ja Päivi Lepistö, joka onnistuu kuulostamaan täsmälleen siltä day glo -haaveiden ja kartanoromantiikan välimaastossa elävältä naapurintytöltä, jota biisi edellyttääkin. Stroboskoopin valokeila pyyhkii Kihniön kylänraittia. Kihniön ja Alavuden väliselle akselille ei voi ujuttautua ison koneiston laskelmoivalla poppiksella. Päivi Lepistö oli Kihniöstä, Jukka Tanttari ja Timo Isomäki Alavudelta. Corollassa haaveillaan
Nummirock tulostus.indd 19 4.11.2020 19.27
O lli Haavisto on liu’utellut muun muassa Tuomari Nurmion, J. Toisinaan yhtye tiivistyy duoksi kitaristi Timo Kämäräisen kanssa. Töitä on tullut tehtyä myös sellaisten suomalaisen musiikin tukipilarien kuin Jaakko Salon, Rauno Lehtisen, Otto Donnerin, Kassu Halosen ja Markku Johanssonin kanssa. Onpa Haavisto kutsuttu apuun silloinkin, kun oopperan libretto vaati hawaijinkitaraosuutta. Viimemainituille, ja myös Mac Curtisille ja Jack Scottille, Olli on toiminut tuottajanakin, samoin kuin lukuisille kotimaisille musiikintekijöille J. 66-vuotiaalla avomielisellä juurimusiikkispesialistilla on vyöllään noin 600 albumia, esiintymisistä puhumattakaan. Nykyään vakituisimpia työpaikkoja ovat Hoedown ja King Curtis -tyyppiseltä soul/ funk-pohjalta ties minne seikkaileva Swamp Ash -kvartetti, jossa steel näyttelee saksofonin roolin. Asia on nimittäin niin, että hyvin usein kun suomalaisella levyllä soi dobro tai varsinkin steel-kitara, sitä käsittelee Olli. Genrestä juurikaan riippumatta. Kämäräisen Ihanassa Leijonassakin Olli soittaa, ja kitaristi Tuomas Metsbergin kanssa on ”parikin kantriprojektia”. Pitkä ura sisältää yllättäen vain kaksi omaa levyä: 2002 ilmestynyt, ”Jokainen ääni palvelee biisiä ja laulajaa ja välittää tunnetta.” OLLI HAAVISTO: 20 SOUNDI Teksti: Jussi Niemi Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu haast_Olli Haavisto_a.indd 20 5.11.2020 10.55. Ollille soitetaan kun tarvitaan steel/slide-kitaristia, joka ymmärtää eri tyylilajien vaatimukset ja pinnanalaiset virtaukset ja hoitaa homman tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Amerikkalaisen countryn puolelta hyvin tutuiksi ovat tulleet Dallas Wayne ja lajin legendoihin lukeutuva Hayden Thompson, mustemmalta roots-puolelta Eric Bibb. Karjalaisen, Mikko Kuustosen, Kari Tapion, Ninni Poijärven, Vesa-Matti Loirin, The Boysin, Kojon, Riki Sorsan, Timo Kiiskisen ja Heikki Silvennoisen rinnalla. Useimmat suomalaiset lienevät jossain kohtaa kuulleet Olli Haavistoa, vaikka he eivät sitä välttämättä itse tiedä. Karjalaisesta ja Whistle Baitista Matti Eskoon, jonka koukkauksesta juurimusiikin puolelle tipahti Emma-palkinto
Kävin pianotunneil la pienestä pitäen, sitten innostuin uruista. – Varmaan selkein solmukohta oli kun kuulin eka kerran Jethro Tullia heti niiden ekalla levyllä 1968. Small Faces -fani vuonna 1968. Mä soitin sil le ja se kommentoi. Niillähän oli heti kak koslevystä lähtien brittifolkvaiku ”Olin kuunnellut Beatleseja, mut sitten tuli sellainen vaihe, että se oli mamojen kamaa ja piti ruveta kuunteleen Stoneseja.” mat koostui bluesstandardeista. – Synnyin Porissa, äiti oli sieltä. Miten musiikillinen näkemyksesi sen jälkeen kehittyi. 22 SOUNDI edelleen hyvin kutinsa pitävän Pysäkkimusiikkia/Music For Bus Stops ja tämänvuotinen Collisions, joka Soundin arviossa sai täydet viisi tähteä. – Jaaa… Ennen Pysäkkimusiikkia levyä mä en jotenkin kokenut sitä niin tarpeelliseksi. Oliko jotain selkeitä solmukohtia. Miten musiikki oli lapsuuden kodissasi (näyttelijä-laulaja Susanna Haavisto ja rumpali-tuottaja Janne Haavisto ovat Ollin sisaruksia) läsnä. Ja tietenkin ”voita lei vän päälle” –tyyppiset projektit tup paa aina ajamaan tällaisten talou dellisesti riskaabelimpien omien juttujen ohi. Isän hyllystä löytyi esimer kiksi Jimmy Smithin ja Wes Montgo meryn kimppalevy ja vastaavia. Kisavoitto vei Vanhan Isännän aina iltapäivälehtiin ja televisioon asti. Sitten isän hyllystä löytyi B.B. Jos pakite taan vähän niin olin siis kuunnellut Beatleseja, mut sitten tuli sellainen vaihe, että se oli mamojen kamaa ja piti ruveta kuunteleen Stoneseja. Se on vibrafonisti, täyt ti just 90. Jethro Tullissa tuli uudestaan se melodisuus. Sitten sanoin kin faijalle 13–14vuotiaana, että ha luan lopettaa nää pianotunnit, mut ta olisiko sulla joku kaveri, joka voi si opettaa mulle jotain vähän groo vaavampaa meininkiä ja sellainen löytyikin. Olli Haavisto instrumentteineen Herttoniemen hyppyrimäen juurella vuonna 2001. Kin gin The Blues – tosi kova levy ja on nykyään mun hyllyssä – ja Josh Whiten yksi ep. Niitä mäkin sitten kuuntelin. Tie tysti siinä oli jo soundikin eri luok kaa. Sen jälkeen kyl lä suunnittelin tekeväni toisen he ti perään, kun se oli niin mukavaa, mutta sitten tuli vaan kaikenlaista. K u v a: K y ö st i V ar is K u v a: Ti in a M an n er so la haast_Olli Haavisto_a.indd 22 5.11.2020 10.55. Jälkikäteen olen oivaltanut, että jo Beatlesvaiheessa tykkäsin eniten sellaisista tosi melodisista kappa leista kuin For No One tai In My Life. Ostin Animalsin ekan ja The Five Faces Of Manfred Mann levyn, jotka molem > Soundi-haastattelu – Ne oli bluesbändejä brittiin vaasiopohjalta. Eli kyllä musa on ollut aina läsnä. Nyt täytyy varmaan vähän kiristää tahtia, että vielä eh tii, Olli totesi lopuksi naurahtaen. Piano meillä oli ollut aina, mut ta kun faija hommasi urut niin aloin soittaa niitä, aika pian bändeissäkin. Rockin Suomenmestarit vuosimallia 1973. Mutta siirrytään Tahmelaan, mis sä tarjoilen Ollille kahvia keittiön pöydän ääressä. Se sitten näytti mulle kai kenlaisia bluesjuttuja. Isä kirjoitti Iskelmä lehteen ja arvosteli siihen aina ni vaskan sinkkuja. Sillä oli sellainen seuraus, että kun olin aina soittanut bluesia tai countrya tai muuta vastaavaa ai ka simppeliä musaa, niin sitten kun aloin saada freelancerina studio hommia, mun piti alkaa vähän tsek kaileen juttuja, laajentaa harmonia maailmaa popmusiikin suuntaan, että klaarasin siellä. Kävin faijan kanssa Her bert Katzin levykaupassa ekan ker ran 7–8 vanhana ja ostin Spotnick sin In London lp:n. Koitko pianotunneilla käymistä pakkopullana. Faija oli ammattimuusikko ja sillä oli kuukauden pesti Porin Teatteris sa, joten… Voisi sanoa, että mä ta vallaan synnyin suoraan keikkaelä mään. – Sitten innostuin bluesista. Olin ihan, että voi juma! Siinä oli samas sa paketissa folkia, jazzia, bluesia… kaikkea mistä mä pidin. Bändeissä vedettiin aina jotain Ten Years Afteria tai Mayallia. Olin kyllä aina kuunnellut Beatlesia, mutta en soit tanut sitä. Muistan kun kou lussa oli yksi ihan poppia soittava bändi ja me oltiin mielestämme ihan eri tasolla, koska me soitettiin bluesia. Ennen erit täin nautittavaa keikkaa Olli tuli meille reilun tunnin sessioon, jossa paneuduimme hänen musiikilliseen polkuunsa alusta pitäen. Lokakuun alussa Hoedown pii pahti Edu Kettusen ja Timo Kiiski sen kanssa Tampereen TTTklubilla soittamassa J.J. – Kyllä oli. Fai jan levyillä oli avartava vaikutus… Kun kuuntelin, miten Alan Price ve ti Voxin uruilla Animalseissa – siis ihan hyvin – ja sitten kuuntelin, mi ten Jimmy Smith veti Hammondeil la, niin tajusin, että kyllä se Smithin meininki oli pykälää ylempänä. Sitten kun tietty musa alkoi koskettaa, niin se liippa si jazzin suuntaan, koska faijalla oli jazzlevyjä. – No, sanotaan, etten ollut älyttö män innostunut. Tätä kirjoittaessani ihmettelin Ollin omien levyjen niukkaa määrää niin paljon, että pirautin hänelle sii hen syytä peräten. Calea. Useita Hoedownlevyjä ja Kuokka sen Mikan ja Ninni Poijärven levyt sun muuta. Olin jotain 10 eli se tapahtui vähän en nen varsinaista bluesboomia. Soittamisesta in nostuin sitten kun itse löysin sen mitä halusin soittaa. Oliko teillä paljon levyjä. Niitä oppeja pystyin käyttämään suoraan bändi kuvioissa, jotka alkoi mulla jotain 14vuotiaana koulussa
Suureksi hämmästykseksemme voitettiin koko kisa. Mulla oli silloin jo jotain dobro-sessioita ja yhdessä niistä Antero Jakoila sanoi mulle, että sun kannattaa hankkia steel-kitara ja opetella soittaan sitä, niin duunia kyllä tulee. ”Näin jälkikäteen ajatellen oli varmaan urani merkittävin päätös, että aloin erikoistua steel-kitaraan.” Hoedownissa soitetaan mitä halutaan ja miten halutaan, mikä välittyy myös yleisölle. – Ihan valtava! Siihen aikaanhan sellaisia kisoja ei muita ollut, ja tvkanaviakin vain kaksi. Ketkä ovat merkittävimmät innoittajasi yhtäällä stilikan ja toisaalla slide-kitaran soittamisessa. Ensimmäisen oman sähkökitaran ostin silloin kun Vanha Isäntä voitti sen skaban. Samaan aikaan ostelin myös jo Melody Makereita. Se kuului sen alan meininkiin silloin. Taj Mahalin varhaiset levyt ja Allmanien Fillmore East... Me erotuttiin, kun sen tyyppisiä bändejä ei Suomessa oikein muita ollut. – Slidessä ne on varmaan Jesse Edwin Davis ja Duane Allman. – Akustinen kitara mulla oli ollut jo pitkään ja joskus lainasin sähkistä kavereilta. Ja töitä alkoi tulla. Oliko SM-kisavoitolla iso vaikutus Vanhan Isännän asemaan. Silloin aloin soittaa huilua kun sain poikkihuilun äidin serkun pojalta. Nyt ajatellen oli kyllä siunaus, ettei sitä kukaan ollut kännykällä ikuistamassa. – 1973 me pantiin pystyyn Vanha Isäntä ja osallistuttiin sillä rockin SM-kisoihin. Täytyy korostaa, että samanaikaisesti mulla oli edelleen ankara progevaihde päällä. Siinä oli tää folk-osasto tanakasti esillä ja myös tietty virtuoottisuus, joka sen ikäiseen vetosi kovasti. Miten steelja slide-kitara päätyivät repertuaariisi. Stilikan puolella Rusty Young, Buddy Cage, Buddy Emmons ja tietenkin mun suuri sankari David Lindley. (kuva oikealla: Ollin taustalla Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen ja Topi Kurki.) Vasemmalla ylhäällä Ollin soittokumppanina Jarmo Nikku, alhaalla Eric Bibb. Diggasin sekä Wigwamia ja Tasavallan Presidenttiä että Genesisiä ja Yesiä. Treenasin aika maanisesti. Soitin sitä tositarkoituksella viisi vuotta Espoon musiikkiopistossa ja bändeissäkin soitin urkuja ja huilua. Alussa me soitettiin sitä brittifolkia ja irkkuhommaa, mutta sitten mukaan alkoi tulla amerikkalaista country rockia Lovin’ Spoonfulista lähtien ja aloin soitella komppikitaraa, joka on mulle edelleen hyvin luonteva laji. Vaikuttivatko Musa ja Soundi musiikilliseen kehitykseesi. Ajateltiin, että mekin haluttaisiin soittaa sellaista kamaa ja alettiinkin soittaa. – Joo. Isännän eka levyhän oli puoliksi bluegrassia ja puoliksi brittifolkia. Näin jälkikäteen ajatellen se oli varmaan urani merkittävin päätös, että aloin erikoistua steel-kitaraan. Isä oli mainostoimistossa duunissa, joten meille tuli kaikki lehdet. Kuulostin siinä vaiheessa varmaan karmealta, mutta soittamalla keikoilla instrumentin saa nopeimmin haltuun. – Sitten aloin soitella slideä, ja kun niitä country-juttuja alkoi tulla enemmän niin panin Telecasterin syliini ja soitin sitä lap steelin tapaan. SOUNDI 23 te tosi framilla. Timo oli selkeästi soolokitaristi. – Sitten 1971 me nähtiin Vakkilaisen Timon kanssa Fairport Convention. Opiskelin silloin yliopistossa englantia ja panostin stilikan opiskeluun enemmän kuin kieliopintoihin. Se voitto noteerattiin kaikissa maan päivälehdissä, me saatiin telkkariesiintymisiä ja muitakin keikkoja. Mutta meillä oli Isännässä sellainen tapa, että aina kun kehiin tuli joku uusi instrumentti, niin sitä alettiin heti soittaa keikoilla. Niinpä mä hankin pedal steelin. K u v at : P as i R y tk ö n en haast_Olli Haavisto_a.indd 23 5.11.2020 10.55. Niitä luettiin tosi tarkkaan heti alusta asti. Skulattiin esimerkiksi Incredible String Bandin jotain biisejä. Rockin ja country rockin kautta mä etenin sitten sinne alkulähteille. Muistan, että olin Pori Jazzissa 1972 – kävin siellä faijan kans jo vuodesta -67 tai -68 lähtien – ja jossain konsertissa Riihikedon koululla jaettiin ilmaiseksi sitä Musaa, jossa on Keith Richards kannessa. – Vähän liiankin pian, kun ei oikein ollut kilpailijoita. Niiden spesialistinahan sinut tunnetaan. Siinä vaiheessa hommasin dobron ja se tuntui heti tosi luontevalta. Sai rauhassa mokailla. Bändissä oli siinä pieni akustisempi, rummuton vaihe, mutta sitten pantiin taas sähköt päälle
Slideä soitan nykyään, siis putkella kitara pystyasennossa, aika vähän. – Dean on alun perin texasilainen, noin seitsenkymppinen huippuluokan studiokitaristi, joka on soittanut ihan kaikkien kanssa. Mä käytän kolmea sormiplektraa, joten mulla se on kolmiäänistä. Pedal steelissä taas on sisäänrakennettuna valtava harmoninen kapasiteetti. Chris on semmoinen tyyppi, että sitä voi pyytää laulamaan mitä vaan. – Me tutustuttiin kun olin Eric Bibbin kanssa soittamassa Dannyn syntymäpäivillä Lontoon Half Moonissa ja sitten me tehtiin yks Ericin levy, jossa oli Danny bassossa. – Kyllä. Colea ajatellen. Siinä on ajattoman spirituaalinen tunnelma, äärettömän rauhoittava. Yritin yhdistää Colen tyylin ambientiin ja Shadows-meininkiin. Sävelsin sen nimenomaan B.J. Kerran kun treenattiin jotain Chris alkoi yhtäkkiä laulaa (Little Richardin) Lucillea Las Vegas -versiona, ikään kuin Wayne Newton, joka oli sellainen 60-luvun viihdelaulaja (antaa ”kovaa ja korkealta” -tyyppisen ääninäytteen ankaralla vibraattolla). Soinnun sisällä voi liikuttaa osaa äänistä ylös, toisia alas ja pitää osaa paikallaan. EsiOlli Haavisto on instrumenttiensa taitajana niin kysytty, että omat soolotyöt ovat jääneet vähiin. – Se oli oikeastaan koko levyn perimmäinen idea: kutsua mukaan eri tyyppisiä soittajia ja katsoa mitä niistä törmäämisistä (collisions) tulee. lokakuuta 2020 Jussi Niemen koti, Tahmela, Tampere merkiksi Steely Danin lähes kaikilla levyillä. – Kyllä David Lindleyn soitto Jackson Brownen levyillä oli sellainen. Menetkö aina selkeästi eri mindsettiin jompaan kumpaan tarttuessa. Haluan soittaa sillä mahdollisimman ihmisäänimäisiä juttuja. Chris on tuhansien äänien mies. 10. Niillä tosiaan kävi kaikki nuoresta Dylanista lähtien. Eric muutti parikymppisenä Ruotsiin ja sieltä Englantiin ja asui Suomessakin neljä vuotta Veikkolassa meidän mökin lähellä. Tuollainen orjuuden aikaan yleinen sanaton peltohoilaus on nykyCave, joka on ehkä suurin suosikkini koko levyltä. Se laulaa Duke Robillardin tulevalla levyllä. Se tuli laulamaan jollekin Jannen levylle ja ystävystyttiin. Mutta jos ajattelen noiden steelien eroa niin lap steelissä yhteys päästä sormiin on suorin. K u v a: Ja ri H ei k k il ä haast_Olli Haavisto_a.indd 24 5.11.2020 10.55. Tunneilmaisu ei voi sen pelkistetymmäksi ja pidemmälle mennä. – Joo. Jotkut kohtaamiset oli sitten tietenkin vähän radikaalimpia kuin toiset. Täysin tuntemattomien kanssa en uskaltanut lähteä yrittämään. Siinä ei ole yhtään ääntä vaikutuksen tekemisen takia. Colen kanssa tehty Enter My > Soundi-haastattelu ään hyvin harvinaista kauraa ja rakastan sitä, koska siinä ilmaistaan kovia fiiliksiä mahdollisimman välittömästi pelkällä äänellä. Eric Bibb on myös poikkeuksellinen hahmo jo kotitaustansa puolesta. Osaatko mainita pitkältä matkaltasi jotain kohtia, joissa näkemyksesi musiikista on oleellisesti syventynyt. Mä en siinä soita pedal steeliä itse ollenkaan, vaan muita kitaroita ja mellotronia. No joo, mutta onhan egopohjainen briljeerailu ihan eri asia kuin tilanteen inspiroima irrottelu, jossa vain soitetaan estottomasti sydämen kyllyydestä. Sehän lähti Chrisiltä just eikä melkein. Esimerkiksi These Days -kappaleessa sen soitto tukee niin täydellisesti laulua ja soolokin on täysin laulettava. – Kyllä, kyllä. Kuluvana vuonna ilmestyi vasta toinen soololevy Collisions. Kaikki palvelee sitä biisiä ja laulajaa ja välittää tunnetta. Kerro vähän vanhalla Mayall-biisillä Snowy Wood soittavasta Dean Parksista, muistan Parksin nimen lukuisilta levyiltä. Mutta kaikki soittajat tunsin etukäteen. Mulla oli sitä tehdessä mielessä Brian Enon ja David Byrnen My Life In The Bush Of Ghosts, vaikkei se yhtään samalta kuulosta, mutta siinä on tiettyjä rytmisiä juttuja, joita me Jannen kanssa viriteltiin siihen jälkikäteen. Sitten löytyy kontrabasisti Danny Thompson, Donovanin ja John Martynin kanssa soitellut brittifolkin legenda. Siinä tuota osastoa edustaa avausraita On The Green Moor, jossa sukupolvet kohtaavat kun soitat Esa Kotilaisen ja Verneri Pohjolan kanssa, ja erityisesti brittiläisen pedal steel -mestari B.J. Livenä varsinkin mukaan tulee helposti vähän… teknisempääkin irrottelua. – Näin on. Niiden risteyksessä energia on osiensa summaa suurempi. Cole on suuria suosikkejani, koska hänellä on krooninen taipumus rikkoa kaavoja ja viedä stilikka yllättäviin maisemiin. – Nimenomaan! Sehän sopii loistavasti sellaiseen ambient/new agetyyppiseen meininkiin. Chris oli töissä levy-yhtiössä, joka hoiti Laika & The Cosmonautsin jenkkijakelun. Sellaisia juttuja tehdään kuoroilla, jousilla tai fonisektioilla. Chrisiin tutustuin Jannen kautta, ne on tehneet juttuja yhdessä. Viittaan niihin äänen manipuloinnin mahdollisuuksiin ja soinnin äärimmäiseen nestemäisyyteen. Siellä oli ihan järjetön meininki! Jossain biisissä vedin lap steel -soolon ja jälkeenpäin (Treme-tv-sarjan tunnarin esittänyt) laulaja John Butte tuli sanomaan, että ”mä en nähnyt kuka soittaa, mutta ajattelin, että kuka laulaa?” Se on hienoin kohteliaisuus, mitä olen koskaan saanut. Juuri niin! Juhlaviikkojen Treme-illan jälkeen oli Juttutuvassa jamit, joihin tuli ne kaikki New Orleans -muusikot. Chris Cote on myös kiinnostava tapaus ja tekee pahaa jälkeä The Boston Hollerissa. Sitä ei voi millään muulla soittimella tehdä. 24 SOUNDI Miten luonnehtisit steelja slidekitaran eroa. Siihen olen itsekin koittanut pyrkiä. – Joo. Jotkut oli ennakkoon pidemmälle mietittyjä, joitain ei oltu mietitty juuri ollenkaan. Jossain jutussa me vedettiin kerran jotain blues-standardia ja pyysin Chrisin vetämään sen niin kuin Robert Plant. Vetelen vaakatasossa kaikki liukukitarat: dobron, pedal steelin ja lap steelin. Loistava idea! Nyt ollaan syvissä vesissä, koska yhdistät siinä kolme erilaista musiikillista voimalinjaa. Melkoisia vieraita levyllä onkin! B.J. Itse koen pedal steelin erittäin psykedeelisenä instrumenttina, vaikkei sitä siihen osastoon yhdistetä. Lindleyn soitto levyillä tuo mulle melkein tipan linssiin, ja kun eka kerran kuulin sitä livenä niin mulle tuli oikeasti tippa linssiin. – Joo. Nyt se on palannut taas Ruotsiin. Spirituaalilaulaja ja kansalaisoikeustaistelija Paul Robeson on Ericin kummisetä. Me tutustuttiin Dallasissa samalla pedal steel -kurssilla ja on sen jälkeen pidetty yhteyttä. Mutta toi on tietenkin vaan pyrkimys. Bibbin lapsuudenkodissa kävi jatkuvasti aikansa kovimpia soittajia ja laulajia ja kansalaisoikeustaistelijoita. Nyt päästäänkin tuoreeseen Collisions-albumiisi
facebook.com/episodilehti instagram.com/episodi_lehti twitter.com/episodilehti Episodi tulostus.indd 25 4.11.2020 19.34. KAIKKI ELOKUVISTA episodi.
26 SOUNDI SOUNDI 27 Mitä muutakaan Angus Young tekisi kuin keekoilisi uskollisesti AC/DC:n keulassa. Mies kertoo, ettei hänellä juuri ole musiikin ulkopuolisia harrastuksia. Toiveissa siis on, että bändinsä jaksaisi jatkaa tästäkin eteenpäin. Teksti: Ari Väntänen Kuvat: Josh Cheuse AC/DC-taitto_c.indd 26 6.11.2020 10.38
”Olen todella kyllästynyt kuuntelemaan ihmisten valitusta siitä, että olisimme muka tehneet yksitoista samalta kuulostavaa albumia. Vaikka lähde ei ole tiedossa, ehkä Angus hyvinkin on sanonut niin (täytyyhän sen olla totta, koska siitä on tehty tuhat meemiä). Vuonna 2020 pysyvyys on myös itsessään valttia. Paljon vaikeampaa on kuvitella, että kukaan olisi tarpeeksi hölmö valittaakseen siitä, että kaikista maailman bändeistä juuri AC/DC ei muutu. AC/DC on simppeli, vaistonvarainen ja maanläheinen. Tosiasiassa niitä on kaksitoista”, hänen kerrotaan lohkaisseen joskus kauan sitten, kun AC/DC:llä oli vasta niin vähän pitkäsoittoja vyöllään. Ei mutkikas, älyllinen tai korkealentoinen. Kuolemista, eläkkeistä, kuulovaurioista ja vieroitushoidoista toipunut ryhmä pani itsensä kuntoon, kytki virrat päälle ja levytti uuden albumin nimeltä Power Up. Angus Young perusteli bändinsä soundivalintaa aikoinaan sillä, että se heijastaa elämää sellaisena kuin se tavallisten katutason tallaajien parissa näyttäytyy. Yhtä hyvin voisi vinkua siitä, että Howlin’ Wolfin keikat eivät koskaan tarjonneet viistosti progressiivisia yllätyksiä. 26 SOUNDI SOUNDI 27 :n Angus Young on paitsi suuri kitaristi myös suuri humoristi. Tämä on karu herätys niille, joille se tulee yllätyksenä. Mutta tokihan tyylitaju onkin eräille vieras käsite. Soitimme Angus Youngille. Siirrettyään sosiaalisen elämänsä someen moni on saanut huomata, että maailma on luultuakin hirveämpi paikka, todellisuus muokkautuu tauotta, itsestäänselvyydet kyseenalaistuvat ja minkään perässä on vaikeaa pysytellä. AC/DC:n keskimäärin diginatiiveja vanhemmat fanit pitävät bändistä muun muassa siksi, että siinä ei ole mitään arvaamatonta. Maailmassa, jossa normaali uusiutuu useammin kuin älypuhelimen malli, uusi AC/DC-albumi kuulostaa enAC/DC-taitto_c.indd 27 6.11.2020 10.38. Kaiken järjen mukaan AC/DC:n tarinan olisi pitänyt päättyä jo monta kertaa, mutta suuri australialainen rockbändi on nähtävästi tehty kestämään
– On sekin jotain, jos ihminen saa jostakin hyvän fiiliksen. Toivottavasti Power Up piristää päivää ja tuo iloa, Angus Young sanoo. Se on rock’n’roll-juna, jollaisesta se lauloi vuoden 2008 Black Ice -albumillaan. Koneen osista ensimmäisenä hajosi komppikitaristi, perustaja ja biisintekijä Malcolm Young. Kitaristit olivat mukana myös Marcus Hook Roll Bandissa, jonka heidän isoveljensä George Young perusti yhdessä Harry Vandan kanssa. George kertoi pyytäneensä molemmat pikkuveljensä mukaan lähinnä siksi, että noviisit pääsisivät studiotyöskentelyn makuun. Youngin muusikkoperheestä bändissä soitti myös Alex Young, joka oli Angusin, Malcolmin ja Georgen isoveli sekä nykyisin AC/DC:ssä vaikuttavan Stevie Youngin isä. Australiassa vuonna 1973 perustettu AC/DC tuntui pitkään pysäyttämättömältä. – Malcolm toivoi jonkin aikaa, että jotenkin vielä paranisi ja pääsisi takaisin mukaan, pikkuveli Angus Young huokaa. Marcus Hook Roll Band oli heidän oma, projektiluonteinen rockyhtyeensä, joka teki vain yhden albumin. Se ei ole millään tavoin ajassa kiinni – ei AC/ DC ole koskaan ollut, vaikka on ollut olemassa pian viisikymmentä vuotta ja puskenut muuttumattomana ohi monien muotivirtausten punkista EDM:ään – eikä sillä ole mitään yhteiskunnallisesti merkittävää sanottavaa. …AC/DC ei ollut ensimmäinen bändi, jossa Angus ja Malcolm Young levyttivät yhdessä. Sen jälkeen meno on ollut vääjäämätöntä ja business as usual -henkistä. Kaupallinen menestys, bändin nälkäisyys ja biisintekijöiden inspiroituneisuus ovat saattaneet vaihdella, mutta komppi on aina jyrännyt ja liidit kipinöineet. Joka tapauksessa Marcus Hook Roll Bandin komeiden kertsien bluesrock on läheistä sukua AC/DC:lle, ja kunnostautuivathan George Young ja Harry Vanda sittemmin myös pikkuveljiensä menestysbändin tuottajina. Sen saman viestin välittämiseksi rock’n’roll aikoinaan luotiin. Ne, jotka tunsivat AC/ DC:n tarinan paremmin kuin pinnallisesti, pitivät Malcolmia korvaamattomana, yhtyeen sykkivänä sydämenä. Levy tehtiin tuhdissa kännissä tuottaja Wally Allenin kanssa EMI:n laskuun. Uudella, jokseenkin yllättäen ilmestyneellä Power Up -levyllä bändin sanoma faneilleen on täsmälleen sama, mikä se on aina ollut: Pitäkää hauskaa ja unohtakaa ankeat jutut. TIESITKÖ, ETTÄ… ”Malcolm oli aina sitä mieltä, että bändin pitää mennä eteenpäin.” 28 SOUNDI AC/DC-taitto_c.indd 28 6.11.2020 10.38. Vasta viimeksi kuluneen puolen vuosikymmenen aikana bändi ja sen yleisö ovat joutuneet miettimään, kuinka monta osaa voi vaihtaa ennen kuin kyseessä ei enää ole sama laite. Se oli valtava isku, tai sellaisena sitä ainakin pidettiin. Yksilötasolla jytän tärkeyttä ei kuitenkaan kannata vähätellä. George ja Harry olivat soittaneet aiemmin The Easybeatsissa, joka oli 1960-luvulla eräänlainen Australian Beatles ainakin suosionsa puolesta. – Se ei kuitenkaan enää ollut mahdollista, koska hänen mielensä jatkoi rappeutumistaan. Kun tuo merkittävä mies takavasemmalta sairastui ensin keuhkosyöpään ja dementiaan, hän joutui jättämään AC/DC:n syksyllä 2014. Pestin saaneen Brian Johnsonin AC/DC-debyytti, kesällä 1980 ilmestynyt Back In Black, nosti suosion aivan uusiin sfääreihin. Tales Of Old Grand-Daddy ilmestyi maaliskuussa 1974. Jotkut ovat kuulleet Marcus Hook Roll Bandin biiseissä suoria viitteitä myöhempiin AC/DC-klassikoihin, kuten Soul Stripperiin, Live Wireen ja T.N.T:hen, mutta näin geneeristen sointukulkujen ollessa kyseessä totuus on kuulijan korvassa. The Easybeatsin hajottua he menestyivät biisintekijöinä ja tuottajina. 28 SOUNDI nakoitavuudessaan helpottavalta. AC/DC on kone. 2010-luvulla on kuitenkin alkanut näkyä merkkejä siitä, ettei edes AC/DC ole ikuinen. Vaikka sitten vain yhden albumin keston ajaksi. Edes laulaja Bon Scottin kuolema vuonna 1980 ei saanut suistettua sitä raiteiltaan – määrätietoinen bändi ryhtyi etsimään uutta laulajaa heti saateltuaan edellisen haudan lepoon. Tales Of Old Grand-Daddyn viimeisin uusintapainos on peräisin vuodelta 2014. – Moni kärsii siitä, mikä maailman tilanne nyt on. George Youngin mukaan sen äänittäminen ei ollut erityisen vakava hanke
Jos häneltä kysyttiin, AC/DC viet ti hiljaiseloa ainoastaan olosuhteiden pakosta. Helpotus jäi kuitenkin väliaikaiseksi. Malcolmin roo lia väheksymättä Brianin kuulovamma oli AC/DC:n suurin haaste sitten vuo den 1980. Suurta paluuta ei tie dotettu eikä uutisoitu missään, vaan ryhmä lähti liikkeelle rauhallisesti, mu SOUNDI 29 AC/DC-taitto_c.indd 29 6.11.2020 10.38. Ennen Rock Or Bust kiertueen alkua koneesta putosi seuraava osa, kun rum pali Phil Rudd pidätettiin huumei den hallussapidosta sekä epäiltynä tappo uhkausten lähettelystä ja jopa murhan suunnittelusta. Tuntui suorastaan kummalliselta, että bändi ei lopettanut hänen poistuttuaan miesvahvuudesta. Homma eteni yhtä ripeästi kuin Scottin kuole man jälkeen. Ei pahassa eikä hy vässä. Niin mielenkiintoista kuin olisikin ollut kuulla tuolta ”Axl/DC:ksi” nime tyltä superryhmältä albumillinen uutta materiaalia, yhteisen levyn tekemisestä ei koskaan edes puhuttu. – Teimme hänen kanssaan kiertueen lop puun eli ne kuusitoista keikkaa, joihin olimme jo aiemmin sitoutuneet. AC/DC:n urallakin vahvasti mu kana ollut muusikko ja tuottaja George Young kuoli kolme viikkoa ennen Mal colmia. Nykyisin Axl hoitaa oman bändinsä keikat tiukal la työmoraalilla, ja niin hän toimi myös AC/DC:n palveluksessa. AC/DC on yksi niistä. Kun Axl oli vetänyt Rock Or Bust kier tueen loppuun, AC/DC jäi jälleen ilman laulajaa, ja basisti Cliff Williams vetäy tyi eläkkeelle. Se tar koitti käytännössä sitä, että AC/DC:tä ei enää ollut. Riipivällä äänellä raakkuva voka listi alkoi kärsiä vaka vista kuuloongelmista vuonna 2016, kun Rock Or Bust kiertuetta oli vielä jonkin verran jäljellä. AC/DC:n tarinan jatka mista hän perustelee veljensä viimei sen toiveen täyttämisellä. Tutkimuksissa kävi ilmi, että Johnsonin vasemman korvan tärykalvo oli vaurioitunut niin pahasti, että mies kuuroutuisi koko naan, mikäli jatkaisi keikkailua. Kaipa hän ajatteli pettäneensä meidät muut, Angus Young muistelee. – Brian päätti jäädä kyydistä. Mozart saattoi pärjätä musiikkialalla vielä kuu rouduttuaankin, mutta AC/DC:ssä sel lainen ei onnistuisi. Black Ice on AC/DC:n pisin studio albumi, Rock Or Bust lyhyin. Tilanne oli hankala. Mutta tästä vaikeudet vasta alkoivat. Vuonna 1977 AC/DC:hin liittynyt britti oli harkinnut asiaa jo jon kin aikaa. Ensimmäinen ilman Malcolmia le vytetty AC/DCalbumi Rock Or Bust ilmestyi marraskuussa 2014. Guns N’ Rosesin laulaja ilmoitti, että jos AC/ DC haluaisi, hän auttaisi niin paljon kuin omilta velvoitteiltaan ehtisi. Mutta elämä jatkui. Williamsin mieles tä oli tullut aika päästää irti. Koska bändin kulkeman matkan mittaamiseen eivät kilometrit riitä, kutsutaan sitä vaikka miljoonan mailin huolloksi. Mutta ei siinä vielä kaikki: seuraavaksi ongelmat lasahtivat laula ja Brian Johnsoniin. Tuuraaja tuli keikalle jopa koipi kipsissä, ja hänen ehdotuksestaan settiin lisättiin Touch Too Muchin kaltaisia harvinaisempia helmiä. Ei kuiten kaan niinkään bändin kannalta kuin siksi, että Malcolmilla vaikea, parantu maton sairaus. Nyt olosuhteet muuttuivat. Siksi tapahtui niin, että kun klassik korocksuuruus oli viettänyt hiljaiseloa vuoden tai pari, sitä alettiin kaivata. Tuntui melkeinpä surulliselta, että Malcolmin lähdöstä huolimatta oikein mikään ei ollut muuttunut. Malcolm oli hädin tuskin ehtinyt saada potilaspaikan hoitoko dista, kun rock’n’rolljuna jo pestasi uudeksi komppikitaristikseen Youn gien veljenpojan Stevie Youngin (joka muuten on vain reilun vuoden Angusia nuorempi) ja jyskytti kohti seuraavan albuminsa julkaisua. Managementilla, levyyhtiöillä ja muilla kyselijöillä kävi sikäli hyvä tuuri, että soolokitaristi ei ollut missään vai heessa aikonutkaan heittää SG:tä kai voon. Tilanteen ollessa tämä edes Cliff Wil liams ei voinut väittää bändin muuttu neen niin paljon, että se riittäisi syyksi olla palaamatta ruotuun. AC/ DC:n ainoalta varmalta jäseneltä Angus Youngilta udeltiin, millaiset asiat olisi vat vielä mahdollisia. Samana syksy nä Angus oli menettänyt toisenkin iso veljen. Stevie oli jo osoittanut pystyvänsä täyttämään se tänsä saappaat siinä määrin kuin se oli mahdollista. Yllät tävää kyllä, vahinko oli kuulemma ta pahtunut autourheilun, ei rockmusii kin parissa. Angus oli tavannut Malcol min hautajaisissa Philin, joka oli silmin nähden hyvässä lyönnissä. Hollannissa, Australiassa ja Englan nissa asusteleva Angus oli käyttänyt hiljaiselon hyödykseen. Mutta niin kauan kuin Malcolmin kans sa asiasta puhuin eli aina siihen saakka, kun hän ei enää pystynyt kommuni koimaan sairautensa takia, hän oli aina sitä mieltä, että bändin pitää mennä eteenpäin, Angus tähdentää. Mutta toisaalta, sil tä tuntui Bon Scottinkin poismenon ai kaan. Mutta kuten Guns N’ Rosesin viime vuosien konserteista on havaittu, Rose on kasvanut ihmisenä ja ammattilaise na sitten huippusuosion hullujen vuo sien, jotka taisivat rassata hänen psyy kettään pahemman kerran. Laulaja oli kuntouttanut kuuloaan spesialistien ja uuden tekno logian avulla ja halusi palata töihin. Kun uusista AC/DClevyistä pu huttiin, mietittiin lähinnä niiden mit toja. Bändi ei tietenkään voisi palata ihan ennalleen, sillä Malcolm oli kuol lut marraskuussa 2017. Kuusi vuotta veljensä bändistä läh temisen jälkeen Angus Young pohtii, että tilanne tuntui vaikealta. Johnsonin valinta oli selvä. Ja sen rocktähti myös teki, niin hupaisalta kuin ajatus etukäteen tuntuikin – Rose han tunnettiin aikoinaan arvaamatto mana kiukkupussina, joka saattoi perua oman keikkansa ihan milloin miellytti, vaikkapa kesken biisin. AC/DC:n kokoi nen yhtye operoi suurissa puitteissa ja pyörittää mittavaa organisaatiota, ja keikkojen perumisesta seuraa aina mo nenlaisia hankaluuksia. Tämäkään omituinen episodi ei mil lään tavalla hidastanut AC/DC:n me noa. Ja niin bändi todella teki. Sieltä oli löytynyt paljon kehityskelpoista ma teriaalia, joka vähemmän yllättäen kuu losti aivan AC/DC:ltä. Malcolmin kohtalo sekä Phi lin ja Brianin ongelmat olivat hänelle selkeitä merkkejä siitä, että AC/DC ei ol lut enää entisellään. Uuden levyn tekoon ryhdyttiin hys hyshengessä. Rumpali oli saanut elämänsä järjestykseen terapian ja vieroitushoitojen avulla. – Ei ollut helppoa jatkaa ilman häntä. Hyviä uutisia kuului myös Brianin suunnalta. Rose on monipuolinen laulaja, jonka rekisteristä löytyy AC/DC:n ja Nazaret hin biiseihin soveltuvaa kärisevää rähi nää. Angus Young jäi vanhan rokkimoot torin ainoaksi toimivaksi osaksi. – Axl tuli ihan puun takaa ja teki mie lettömän hyvää työtä, Angus ylistää. Siinä vaiheessa olimme muuten valmiina pa laamaan keikoille, ja Brianilla oli todel la huono fiilis siitä, miten asiat menivät. Siinä vaiheessa hätiin riensi kaikista maailman ihmisistä Axl Rose. Elämänsä pahemman kerran sot kenut – metamfetamiini on helvetin moinen huume – lyömäsoittaja jätettiin setvimään sählinkejään, ja AC/DC jat koi toimintaansa bändissä 1990luvulla soittaneen Chris Sladen kanssa. Siinä vaiheessa oli tehty kaikki se, mitä AC/DC:lle oli pakko tehdä. Loppujen lopuksi Johnsonin sairaus loma oli AC/DC:lle tervetullut poikkeus rutiineihin. Miljonäärirok kari oli tappanut aikaa perkaamalla hä nen ja Malcolmin yhteistä ideavarastoa, jonka isoveli oli pitänyt hyvässä järjes tyksessä niin kauan kuin pystyi. Musiikki ala ei mielellään päästä irti sellaisista yhtyeistä. K un bändi on myynyt yli 200 mil joonaa levyä, se on niin suosittu, että sen suuriin konsertteihin riit tää aina yleisöä, ja sen studioalbumit ovat kannattavia sijoituksia
Ei tarvinnut olla Sherlock selvittääkseen, mitä se merkitsi. Loppukesällä 2018 innokas AC/DC-fani Crystal Lambert paljasti yllättävän käänteen nappaamalla salaa valokuvan, jossa Brian Johnson ja Phil Rudd naureskelivat kahvikupit käsissään kanadalaisen studion ovella. – Se oli se ensimmäinen testi, kun menimme kimpassa studioon, Angus Young muistelee noita ensimmäisiä sessioita Vancouverin Warehouse Studiosissa. Vaatetus myös erotti Angusin massasta. Yksi syy selvänä pysyttelyyn on sekin, että minusta on mukavaa, kun hallitsen itseäni ja tekemisiäni. Äänikirja saatavana Elisa Kirjasta Jeff Apter BON SCOTT JA AC/DC 1973-1980 Harvinaisin otoksin kuvitettu kirja AC/DC:n parhaista vuosista. Rock-elämää X X Äänikirja saatavana Suplasta Anssi Eriksson & Timo Tolkki TIMO TOLKKI Hymni elämälle Stratovariuksen voimahahmona tunnetuksi tulleen Timo Tolkin avoin ja kaunistelematon omaelämäkerta. Minä tuumasin, että mikäs tässä, kun homma kerran toimii. Se saattaa johtua siitä, että lukuisista kollegoistaan poiketen hän ei ole puuduttanut päätään tissuttelemalla viinaa. – Ensimmäisillä keikoilla minua jännitti. – Kaikki olivat messissä ja innoissaan käymään töihin. Hän on ollut alko holin suhteen absolutisti ainakin niin kauan kuin suuri yleisö on hänet tuntenut. Kun Angus sätki, riehui ja väänteli naamaansa asussa, joka edusti kuria, nuhdetta ja järjestelmää, keikoista tuli vapauden performansseja. Idea oli loistava. Mietin, että miksi joisin, kun en kerran tarvitse viinaa mihinkään. Sellainen vetosi nuorisoon, jonka kapinamusiikkia AC/DC joskus kauan sitten oli. – Meillä oli tallessa paljon hyviä juttuja, joita emme tulleet vieneeksi studioon. Kirja on sukellus power metal -historiaa muovanneen omapäisen taiteilijan mielen syövereihin. AC/DC-taitto_c.indd 30 6.11.2020 11.05. Angusilla on harvinaisen hyvä muisti 65-vuotiaaksi rocktähdeksi. – Biisit syntyivät vuosia vanhoista ideoista, joita me Malcolmin kanssa aikoinaan työstimme, hän selventää. Se on hauska ajatus suhteessa siihen, miten holtittomalta hänen esiintymisensä vaikuttaa. Toisaalta voi ajatella niinkin, että jokainen Angus Youngin livenä nähnyt ymmärtää miehen olevan aivan riittävän sekaisin ilman päihteitäkin. Angus myhäilee, että sillekin oli aikoinaan syynsä, että hän alkoi tempoilla lavalla kuin Tasmanian tuholaisen henki olisi hänet vallannut. ”Axl tuli ihan puun takaa ja teki mie lettömän hyvää työtä.” 30 SOUNDI Kirjakaupoista ja Minervan verkkokaupasta www.minervakustannus.fi Tilaa uutiskirje Minervan nettisivuilta, saat tietoa kirjauutuuksista. Power Up on ensimmäinen Malcolmin kuoleman jälkeen tehty AC/DC-levy. siikki edellä. Angusin mukaan se on tribuutti hänen veljelleen. Jotkut niistä hän muistaa niiltä ajoilta, kun hänellä ja velipojalla oli vielä mahdollisuus jammailla yhdessä. A ngus Young jatkaa, että kaikki hänen ja Malcolmin yhteiset biisiaihiot eivät ole peräisin fyysisistä äänitearkistoista. Jos ei muuten niin vaikka vain siksi, että ihmiset alkaisivat pitää hulluna. Ajattelin, että ei kai tässä auta kuin alkaa liikkua ja pysyä liikkeellä. Hulluuden ja nerouden rajapinnalla keekoilevasta hahmosta tuli ikoninen siinä vaiheessa, kun Angus keksi nousta lavalle koulupuvussa. Kaikki tuon (Black Icen sessioissa yhtyeen uudeksi luottotuottajaksi tulleen) Brendan O’Brienin kanssa tehdyn levyn biisit on merkitty Angus ja Malcolm Youngin yhdessä kirjoittamiksi niin kuin tapana on ollut The Razor’s Edgestä (1990) lähtien. Minä nyt olen puolueellinen niitä kehumaan, mutta pidän erityisesti sellaisista biiseistä kuin Realize, Rejection ja Shot In The Dark, hän sanoo kuin lukisi biisilistaa albumin takakannesta. Kitaristi vaikuttaa oikein tyytyväiseltä siihen, että AC/DC:llä on nyt seitsemäntoista samalta kuulostavaa albumia. Sätkivä soolokitaristi edustaa AC:ta eli suuntaansa muuttavaa vaihtovirtaa siinä missä komppiryhmä puskee määrätietoisesti eteenpäin DC-tasavirran tapaan. – Kyllähän sitä juomistakin joskus tuli kokeiltua, kitaristi tarkentaa. Saatavana myös sähkökirjana Saatavana myös äänikirjana Leon Hendrix VELJENI JIMI HENDRIX Legendan tarina 1942–1970 Veljestään kirjoittamassaan intiimissä elämäkerrassa Leon Hendrix luotaa ikonisen kitaristin taustaa ja persoonaa lähempää ja syvemmältä kuin kukaan aiemmin. Kyllä vain: Power Up toimii ja kuulostaa AC/DC:ltä. AC/DC:n ensimmäisen singlen Malcolm Young ei enää ole näkemässä AC/DC:n nykytilaa, mutta hänen henkensä elää, sillä bändin uusi Power Up -albumi on koostettu hänen ja velipoikansa Angusin yhdessä aikoinaan työstämistä ideoista. – Se ei kuitenkaan antanut minulle mitään
Rock-elämää X X Äänikirja saatavana Suplasta Anssi Eriksson & Timo Tolkki TIMO TOLKKI Hymni elämälle Stratovariuksen voimahahmona tunnetuksi tulleen Timo Tolkin avoin ja kaunistelematon omaelämäkerta. Mietin, että onpa siinä hyvännäköinen kitara. Saatavana myös sähkökirjana Saatavana myös äänikirjana Leon Hendrix VELJENI JIMI HENDRIX Legendan tarina 1942–1970 Veljestään kirjoittamassaan intiimissä elämäkerrassa Leon Hendrix luotaa ikonisen kitaristin taustaa ja persoonaa lähempää ja syvemmältä kuin kukaan aiemmin. Äänikirja saatavana Elisa Kirjasta Jeff Apter BON SCOTT JA AC/DC 1973-1980 Harvinaisin otoksin kuvitettu kirja AC/DC:n parhaista vuosista. Se on itse asiassa tehnyt Angusin pirullisen pikkunaskalin hahmosta entistä ihanammin irvokkaan. Muuten matka voi hänen puolestaan jatkua. Kiertueista Angus Young ei sattuneesta syystä osaa sanoa yhtään mitään. Can I Sit Next To You Girlin (1974) videolla bändin muut jäsenet ovat vielä pukeutuneet ajanmukaisiin kimaltaviin glamvetimiin, mutta Angusilla on jo yllään tavaramerkkiasunsa. Ensimmäisen SG:nsä hän osti Malcolmin vihjattua, että eräässä uudessa sydneyläisessä kitarakaupassa oli myynnissä hyvä sellainen. – Kun pukeudun niihin vaatteisiin, tiedän, kuka oikeasti olen. Pian seitsemänkymppinen koulupoika viestii myös siitä, ettei ihmisen ole pakko vastata ympäristön odotuksia eikä mukautua aikaan. – Tällä hetkellä tiedän vain sen, että Power Up on valmis. – Minulla oli amerikkalainen kaveri, joka myös soitti kitaraa. Selailin Gibsonin lehteä hänen luonaan ja näin SG:n. Onko se viimeinen AC/DC-albumi. Tykkäsin varsinkin siitä, että soololovia oli kaksi. Enää Angus ei ole siloposkinen nuorukainen vaan ihan ikäisensä näköinen kaljuuntunut mies. Efektejä ei juurikaan tule käytettyä. Toivon siis, että AC/DC tekee vielä lisää levyjä. – Minulla on se vieläkin, se on yhä lempikitarani. AC/DC ei selvästikään ole Angus Youngille pieni osa elämää. Ulkoinen vanheneminen ei kuitenkaan haittaa häntä niin kuin monia muita rocktähtiä. Kirja on sukellus power metal -historiaa muovanneen omapäisen taiteilijan mielen syövereihin. Fiktiotakin olen jonkin verran lukenut, mutta historia kiehtoo minua eniten. Joskus kuuntelen vielä sitäkin vanhempaa kamaa, esimerkiksi soulia 50-luvun alusta. Usein tulee soiteltua levyjä, joita kuuli silloin, kun olin itse teini. Hän kertoo ihastuneensa kyseiseen kitaramalliin teini-ikäisenä selaillessaan valmistajan katalogia. Lueskelen jonkin verran. Enimmäkseen historiaa. Ehkäpä mieheen on kytkettävä virta ennen kuin hänen tunnetummat kasvonsa paljastuvat. On ihan kuin hän ei olisi koskaan ennen miettinytkään sellaisia asioita. Kitaristi itse sanoo löytäneensä rooliasun sisältä todellisen minänsä. Käytän sitä edelleen, mutta enimmäkseen vain studiossa. Kirjakaupoista ja Minervan verkkokaupasta www.minervakustannus.fi Tilaa uutiskirje Minervan nettisivuilta, saat tietoa kirjauutuuksista. Kuuntelen myös musiikkia. AC/DC-taitto_c.indd 31 6.11.2020 10.43. Angus Youngin kanssa jutellessaan tuntuu vaikealta käsittää, että tuo ikämiehen rauhallisella äänellä joriseva kaveri on se sama riiviö, joka vilauttelee persaustaan milloin missäkin ja pitää kovan linjan bluesrockia hengissä. Jos joku tahtoo ”vanheta arvokkaasti”, niin kaikin mokomin, mutta myös friikillä on oikeus olla sellainen kuin tahtoo. Kun häneltä kysyy, mitä hän tekee musiikin lisäksi, hänellä on suuria vaikeuksia vastata yhtään mitään. Mitä tapahtuu miljoonan mailin huollon jälkeen. Polvihousuriiviön vakiovarustukseen kuuluu Gibson SG -kitara, jonka muotoilu natsaa hyvin yhteen Angusin päässä toisinaan törröttävien pirunsarvien kanssa. Käytän yleensä satawattisia Marshalleja ja joskus niitä vanhempia, 50-wattisia. – No… En minä oikeastaan paljon mitään muuta tee. – Sillä hetkellä, kun menin lavalle koulupuvussa ensimmäistä kertaa, tiesin olevani oikeilla jäljillä, hän sanoo. Soundini luomiseen tarvitsen kitaran lisäksi vain itseni ja vahvistimen. Vaikka silloinen laulaja Dave Evans tekee kaikkensa ottaakseen shown haltuun, videon mieleenpainuvimmasta esiintyjästä ei ole epäilystäkään. Sanotaanpa näin, että haluan jatkaa sellaisten juttujen tekemistä, joista nautin
Jokaisella sielukkaalla Sólstafir-kappaleella on oma tarinansa. 32 SOUNDI Teksti: Aki Nuopponen K u v a: Ír is D ö gg E in ar sd ó tt ir Solstafir-taitto_b.indd 32 5.11.2020 14.47. Aðalbjörn ”Addi” Tryggvason kertoo nyt yhdeksän tarinaa islantilaisten seitsemännen albumin Endless Twilight Of Codependent Love yhdeksän kappaleen takana
Se antoi Drýsillille oikealla tavalla karun, sopivasti liisteri sen luonteen. Juuri kun levyn luulee ravistelevan enemmän kuin viiltelevän, Rökkur mää rittelee uudelleen sen, miten hienova raisesti Sólstafir voi rakennella mustan ja valkoisen vuorovaikutuksia. Väärin arvattu. Kerron Addille hänen kuvauksensa olevan osuva, ja korostavan entisestään albumin kontrastia: kakkosraita Drýsill on hämmentävällä tavalla raskaasti ki vitalon kokoinen, silti tarttuva raita. Se tappingsoundi on meidän Thunderstruckhetkemme. Tunteet ovatkin kovilla jo albumin aluk si, kun 10minuuttinen Akkeri riipaisee syvältä ensisoinnuistaan lähtien. – Tiesin jo kappaleen intron syntyes sä, että Akkeri tulee avaamaan levyn. Yritin sovittaa kappaleen Sólstafirin kappaleita tehdessä tunne välittyy ja tuottaa uusia tunteita. Niissä oli mukana kirkko urkuja ja muuta koristeellista, mutta se tuntui väärältä... Demotimme siitä varmaan sata eri versiota, ja kaikki tun tui väkisin väännetyltä. – Kitaristimme Pjúddi (Sæþór Maríus Sæþórsson) ja Svabbi (Svavar Austmann) lähettivät minulle soittovideoita, joissa he jammailivat kappaleen osaa: ei lau luja, ei rumpuja, vain kitaroita kahdessa tasossa, Addi alustelee. – Drýsill on kumarrus islantilaiselle kasariheville. – He eivät ajatelleet sen sopivan Sól stafirille. Siinä tunteessa oli jotain kylmän toteavalla tavalla etäistä ja turtunutta. – Pian huomasin olevani jumissa aja tuksessa, että he soittavat nopeasti vaih tuvia riffejä. Ääni tin sen salaa. Sen voisi luulla syntyneen hyvin välittö mällä, jopa kivuttomalla tavalla. Avainsanaksi tälle matkalle Addi ni meää kuitenkin yhden asian: tunne. Suorastaan tunsin kor vieni hörähtävän sen kuullessani. – Oikean fiiliksen ratkaisu oli ensim mäinen riffi, jota ei ollut aluksi olemas sa. – Sitten Grimsi (Hallgrímur Jón Hall grímsson, rummut), joka on tekstuuri en mestari, keksi väliosassa kuultavan reverbsoundin. – Kaikki eivät tiedä, että Drýsill tar koittaa islanniksi demonia, mutta vielä harvempi tietää, että Drýsill on islanti lainen kasarihevibändi. – No, kovin paljoa se ei keventynyt nytkään, mutta biisi oli aluksi jotain muuta. Tekotavat ja helppousaste vaihtelevat nekin laidasta toiseen. Eikä se ollutkaan Sólstafiria! Se kiehtoi minua. Ensin tein sen loppuosaksi Duff McKagan henkisen bassoliidin, mutta se korvautui Thin Lizzy tyylisellä tuplakitaroilla, joka yl tyy meidän mittapuulla revittelyksi. onko väärin saada kylmiä väreitä siitä, kun muistelee itse musiikkinsa tekemistä. Drýsill on yksi, pitkä ja viipyilevä tarina turhautumisesta, jo ten se vaati yhden, pitkän ja viipyilevän riffin. Minulle se on Thin Lizzya! – Lopulta blastbeatit korostavat täy dellisesti sitä alkuperäistä tunnetta... Kello lähestyy puolta yötä ja Addi yrittää puhua Skypevideoitse hiljaa, ettei naapurihuoneessa nukkuva vauva heräisi, muttei kykene peittelemään purskahduksiaan kertoessaan, ettei yh tä yhdenmukaista tarinaa kappaleiden taustalla ole. Addin mukaan ainoa keino päästä lähelle Sólstafirin luovuuden kuumia lähteitä on pirstoa albumi osiin kappale kerrallaan. Se vielä matalammalle viritetty, doom me tallinen jyräys. – Loppubiisi tuohon mielikuvaan oli helvetin vaikea tehdä. – Ikuisuusprojekti Akkeri on sekä ensimmäinen että viimeinen levylle tehty kappale, Addi toteaa päätään pu distellen. Se pieni pätkä sai minut luovaan tilaan. – Siitä eteenpäin Akkeri vyöryi eteen päin kuin luonnonvoima. kitaraharmonia tuntui siltä kuin lintu laskeutuisi pitkän muuttomatkan jäl keen uuden mantereen rannikolle. Kuuntelin tänään varhaisia de mojani siitä. ”Kitaraharmonia tuntui siltä kuin lintu laskeutuisi pitkän muuttomatkan jälkeen uuden mantereen rannikolle.” ðalbjörn ”Addi” Trygg vason on juuri saanut nukutettua puolivuotiaan tyttärensä, kun hän on jo uuden haasteen edessä: Sólstafir laulajakitaristin pitäisi kertoa minulle, miten hänen yh tyeensä onnistuu vangitsemaan musiik kiinsa niin raakaa tunnetta, että se sai minut itkemään valtoimenaan kuunnel lessani uutta Endless Twilight Of Codependent Love albumia. Jo ku saattaa kutsua sitä Iron Maiden ki taroinniksi ja toinen Judas Priest osuu deksi. Se sai alkunsa Ótta (2014) levyn aikoihin, mutta tuolloin se oli SOUNDI 33 K u v a: G au i H Solstafir-taitto_b.indd 33 5.11.2020 11.00. huh... Perkeleen hyvä bändi onkin! Eric Hawk on jumala! Addi nauraa
– Miettikää nyt Pierce Brosnanin esittämää faijan roolia. – Rakastan Will Ferrellia! Hän on nero! Blades Of Steel (2007), Talla dega Nights (2006), Anchorman (2004)... – Grimsi lähetti minulle varoittamatta kappaleen saatesanoilla, että tsekkaa tällainen luonnostelma, mikä oli hänelle tyypillistä vaatimattomuutta. Ferrell on tehnyt kuivasta itseironiasta taidetta, Addi hehkuttaa. Sain demosta mielikuvan murhatarinasta. Tai komedioista ylipäänsä. Poikkeamme hieman levyn kappalejärjestyksestä, koska Addi nostaa esille myöhemmin kuultavan Til Moldarin, ja nimeää sen Rökkurin henkiseksi vastakohdaksi. Helvetin hyvä sävellys. kunnes kaikki räjäytetään tuskallisesti kappaleiksi! Tarinan luottavainen, rakastunut nainen petetään, ja hänen sielunsa revitään kappaleiksi. Se aksentti oli jumalauta osa koko elokuvan isoa läppää ja huvitti ainakin minua ihan helvetisti! – Entä Fire Sagan esittämä kappale. Se ei ainoastaan tuo hänen julmimpia puolia esille. Alku on viaton, hauras ja mellotron johdattelee kuulijan turvalliseen syliin... Niitä ei ollut aiemmin edes olemassa. Kysytään Addilta! – Antakaa kun teen yhden asian selväksi, Addi aloittaa kuin hän valmistautuisi todelliseen saarnaan. En halunnut koskea TÄNÄ VUONNA julkaistiin Netflixelokuva Eurovision Song Contest: The Story Of Fire Saga, joka kertoo islantilaisesta Euroviisuihin sattuman kaupalla osallistuvasta bändistä. – Islantikin esiintyy edukseen! Pieni kylä, jonka kaikki asukkaat vain kalastavat ja ryyppäävät, suurin osa uskoo ties mihin tonttuihin, paikka on sisäänpäin kääntynyt, kaikki asiat tehdään siten kuin on aina tehty... – Se oli täydellinen! Grimsin versiossa oli kaikki paikallaan. – Fire Saga -elokuva on mahtava! Ferrellilla on bänditaustaa ja kaiketi ruotsalainen vaimokin, joten ei tyyppi ilkeyttään tee tällaisia elokuvia, vaan koska tietää mistä saa leivottua hervotonta läppää. – Rökkurin lopun tyydytys on jotain sellaista, josta tuntee huonoa omaatuntoa. Se kostonhimo kasvaa ja kasvaa, kunnes hän saa kostonsa, puukottaa miestä genitaaleihin ja katsoo hänen vuotavan kuiviin. Kappale ei todellakaan kerro tarinaa. Se maalaa tunteen nuottien välissä. kaikki. – Nick Cave oli ratkaisuni. Musiikki, ja miten ylivakavasti se toisinaan otetaan, on täsmälleen oikea naru mistä vedellä. Rökkur tarkoittaa pimeyttä, ja tämä on todellakin tarina pimeydestä, jossa ei ole pilkahdustakaan valoa. Se on totta! Sellaisia me olemme! – Nauroin katketakseni, kun luin englantilaisia artikkeleita, joissa kerrottiin elokuvan olevan törkeä pyhäinhäväistys islantilaisia kohtaan. Rummut, kitarat, sanat, hänen laulunsa... Nainen on seksuaalisesti häpäisty. Ainoa syy minkä takia kukaan voisi pahastua siitä on se, että biisi on parempi kuin yksikään kappale, jolla Islanti on ikinä oikeasti osallistunut Euroviisuihin, Addi repeilee lopuksi. Kuka oikeasti luulee, ettei Brosnan ollut halunnut opetella lausumaan islantia. Pahaenteinen piano, viattomuuden tuhoutuminen. He pahastuivat meidän puolestamme, mutta osoittivat sillä ainoastaan sen, etteivät ymmärtäneet elokuvasta yhtään mitään. Se alleviivat tu junttius ja tarpeettoman huono aksentti. kuulostaako huvittavalta. ja kaikki ne äijän vierailut talk show -ohjelmissa. – Tämä johtaa viettelevään kostoon. Húsavík. 34 SOUNDI SOUNDI 35 perinteiseen säkeistö-kertosäe tyyliin. Se ei toiminut. Mitä mieltä islantilaiset olivat elokuvasta, jossa virnuiltiin paljon islantilaisille. K u v a: G au i H Solstafir-taitto_b.indd 34 5.11.2020 11.00
– Painin tämän perkeleen kanssa kuukausitolkulla ja julistin koko äpärän jo kuolleeksi. Kappale on silkkaa mielenjohdetta. Tämä tunne vaati todella suoraa rakennetta. Úlfur on lentoon lähtö takaisin kohti pimeää, yöllistä, tuntematonta merta, Addi summaa hiljaa hymisten, ja toivottaa kauniita unia, kellon lyödessä näiden tarinoiden päätteeksi yksi aamuyöllä. – Minulla oli yksi riffi, pistin konerummut soimaan ja soitin kitaraa päälle. Tämän kerrottuani suomen kielestä kiinnostunut Addi toistaa sen perässäni: ”shyyntjn vhöry” ja tokaisee perään pitävänsä siitä, miltä sanat tuntuvat. – Tapailin samana iltana jotakin Svar tir Sandar (2011) -levymme kappaletta kitaralla ja sitten se tunne heräsi. Tunne välittyi ja loi uusia tunteita. – Orista ei pitänyt tulla mitään, mutta spontaanisti siitä tuli vitun hyvä ralli. – Jokaisen levymme vastineeksi on olemassa kymmenen levyn verran materiaalia, jota ei ole koskaan julkaistu. Mutta minulla oli helvetin hauskaa sen kanssa. Alda Syndanna kääntyy nopeasti suomeksi muotoon ”syntien vyöry”. Emme ole tehneet tällaista Í Blóði og Andan (2002) kaltaista tykitystä aikoihin. Kun Her Fall From Grace oli lähes valmis, levyn puolivälissä kuultava äärimetallivyörytys Dionysys lähti kulkemaan raivolla eteenpäin. – Sitten kävi kuten Akkerillekin ja Úl fur, josta ei meinannut tulla edes parin minuutin demoa, tulikin 9-minuuttinen laulu. – Sanoinko alussa, että Akkeri on kuin lintu laskeutumassa uudelle rannalle pitkän lennon jälkeen. Suomi tuntuu lähes samalta, Addi puntaroi. Pidän erityisesti siitä, miten laulusovitukseni saivat Grimsin kirjoittamaan kappaleeseen parhaan kitarasoolon, mitä Sólstafirissa on kuultu. – En ole puhtaiden kitarasoundien ystävä. – Vein demon studioon ja vedimme sen sellaisenaan narulle. Olimme jumissa Dionysus-kappaleen äärimetallin maailmoissa, ja tein ihan tietoisen päätöksen: jotta voimme kirjoittaa mustasta vieläkin mustempaa, on kirjoitettava jotain äärimmäisen valkoista. Sanoja ei tarvinnut edes kirjoittaa, ne tulivat heti suustani. Se oli silkkaa Spinal Tapia. Addi nauraa. Poikkeuksellinen tunne vaati poikkeuksellisia ilmaisutapoja. – Siitä, mikä oli ollut vain muutamia suhteellisen säröttömiä riffejä, tulikin yksi blackmetallisimmista kappaleistamme, joka ei todellakaan ole black metalia. Onneksi hukkasin. – Englanniksi nimi olisi ”wave of sins”, ja se tarkoittaisi periaatteessa samaa asiaa kuin islanniksi, muttei olisi fiilikseltään yhtään sama asia. – Soitan itse rumpuja, Grimsi soittaa sähköurkuja, Pjúddi lauloi ja... Mielenjohteista puheen ollen: Addi mainitsi jo lehdistötiedotteessa, että Or on todellinen Spinal Tap -kappale, ainakin Sólstafirin mittapuulla. liikuttava, vaikka itse sanonkin. En pidä niistä ollenkaan. – Tämä on hauska kappale, koska hukkasin sen vuosiksi jo Ótta-sessioissa. Vein kappaleen studioon ja äänitimme sen hyvin nopealla tahdilla. Tai ainakin se liikutti minua. Sanoin niin kaikille. – Kirjoitin riippuvuudesta kertovat sanoitukset, joita kappale huusi. – Or oli naurettavan helppo kirjoittaa ja Úlfur puolestaan naurettavan vaikea, Addi supattelee hymähdellen. Kuka tietää. Sitten treenasimme Köldin (2009) Pale Rideria ja Grimsi keksi kokeilla ihan hullua blastbeatia noihin Dionysusin riffeihin. ”Onko väärin saada kylmiä väreitä siitä, kun muistelee itse musiikkinsa tekemistä?” Solstafir-taitto_b.indd 35 5.11.2020 11.00. Muut saivat soittaa ympärilläni ja vedin lauluraidat ykkösellä sisään hyvin primitiivisellä tunteella. Ei käy!”, hän meuhkasi puhelimeen, ja minä vain nauroin: ”Anteeksi, Michael. Akustinen kitara on Helvetistä, Addi täräyttää. Orissa ei ole mitään hauskaa, kääntäkääpä vaikkapa lyriikat niin näette. Diony sus on meidän Master Of Puppetsimme. Riffejä, kertosäettä, riffejä, kertosäettä. Teimme sen lafkan pyynnöstä, koska meillä ei ollut mitään ylijäämää valmiina. Niin kävi nyt. En kyennyt äänityksissä keskittymään kuin laulamiseen. Puhtaita, kuulaita kitaroita. Se saa tuntemaan niitä huonoimman omatunnon hetkiä. – Emme ole mikään riffibändi, kuten Metallica tai Slayer, mutta Alda Syndan na on niin riffi-Sólstafiria kuin olla voi. Halusin jopa että Grimsi laulaa kappaleen, mutta hän ei suostunut, joten vedin sen itse. – Se on aika... Ette voi tehdä tätä. Jotenkin se sopii tähän hetkeen vielä paremmin. Kokeilimme mitä tapahtuu, kun pidämme studiosessiot treeniksellä. 34 SOUNDI SOUNDI 35 siihen! Grimsin neitseellinen vedos oli niin kursailematonta rockia kuin olla voi. Se on siis meidän Paranoidimme! Naurullaan vauvansa herättänyt Addi palaa Skypen äärelle kertomaan kuiskaillen vielä yhdestä kappaleesta: Úlfur on mittava, 8-minuuttinen mammutti, joka ei olisi Addin mukaan voinut syntyä enempää eri tavoin kuin Or. Yhtäkkiä kaikki oli selvää. Soitin lafkapomolle puoli tuntia ennen masterimme lähettämistä levypainoon, että haluan kappaleen mukaan. – Meillä oli olemassa ehkä muutamia riffejä, joita olimme tapailleet Berdrey minnin (2017) aikoihin. Ja kappale on silti haudanvakava. Tunne, jota Úlfur oli kaivannut toimiakseen: Rauhanomainen katkeruus. Pidin juurikin islanninkielisestä sävystä. ”Mitä vittua. Sitten se oli pakko saada levylle. Joskus kyse on sitä, että jokin tietty tunne on läsnä oikealla hetkellä. Kyse ei ole jonkin idean laadusta. – Tämä oli hauska kappale, jota aloimme kirjoittaa vuosia sitten, ja nyt se ei ole enää niin hauska, Addi sanoo. Sen piti tulla jollekin Japanin erikoispainokselle. Tee nyt vain se.” – Or oli alunperin bonuskappale. taidan kutsua kaikkia kappaleitamme hauskoiksi. Samalla syntyi tarve kirjoittaa se englanniksi. Itsetuhoa, narkomaniaa, narkomaniasta johtuvaa itsetuhoisuutta ja itsetuhoisuudesta johtuvaa narkomaniaa. Sellaista maanisesti etenevää tarttuvuutta, jossa ei oikein tiedä, onko sille moshaileminen edes oikein, vai pitäisikö sittenkin itkeä. Ehkäpä hän suostuu irrottelemaan vielä livenä. – Or on todella hauska... siitä syntyi jotain, mistä minä pidin kovasti ja mistä muut taas eivät välittäneet, ennen kuin tein siitä lopullisen miksauksen. – Orin ei ollut tarkoitus päätyä levylle. Se oli viime hetken muutos. – Her Fall From Grace on osoitus siitä, että tiettyjä tunteita etsiessä ei pidä jämähtää omiin asenteisiinsa. – Yleensä tarkoitan hauskalla sitä, että veisussa on jokin nyrjähtänyt puoli tai että sitä oli mukavaa tehdä. Varsin kirjaimellisesti, mikäli Addin sanaa on uskominen. Päätin joskus, että jos tunnen itseni joskus Jim Morrisoniksi jonkin biisin kanssa, niin sitten vedän englanniksi, koska Jim Morrison on yhtä kuin rock ’n roll ja englanti on rockin kieli. Her Fall From Grace on ensimmäinen englanninkielinen Sólstafir-teos yhteentoista vuoteen
SILTI SYNKEISTÄ AIHEISTAAN TUNNETUT SISKOKSET TOTEAVAT, ETTEI HEIDÄN LAULUILLAAN OLE MITÄÄN VARSINAISTA TEEMAA SAATI KUNNIANHIMOISIA TARKOITUSPERIÄ. Kalenterista pois raksitut keikat saivat aikaistamaan levyn ilmestymistä. Teksti: Mikael Mattila Kuvat: Aki Roukala Maustetyto?t-taitto_d.indd 36 5.11.2020 11.02. KUOLEMAKIN VOI OLLA KAUNIS, JOS KOEN SEN KANSSASI” Maustetyttöjen viime vuonna ilmestynyt esikoisalbumi Kaikki tiet vievät Peltolaan saa seuraa jo nyt ilmestyvästä toisesta levystä. 36 SOUNDI MAUSTETYTTÖJEN TOINEN ALBUMI EIVÄT ENKELITKÄÄN ILMAN SIIPIÄ LENNÄ KÄSITTELEE ANNA JA KAISA KARJALAISEN MUKAAN ENSISIJAISESTI KUOLEMAA
Olim me jo monta vuotta olleet sitä mieltä, et tä ehdottomasti hankitaan lampaita jos sain vaiheessa! Siskokset laskeskelevat, että korona söi heidän keikkakalenteristaan ainakin seitsemänkymmentä esiintymistä. – Ihan ylpeinähän näitä tällaisia yh teistöitä teemme! Tai ainakin, kunhan yhteistyötahot ovat sellaisia, joiden toi minnan voimme allekirjoittaa, Kaisa to teaa. Ilmankos Vaalan ja lähialueiden firmoja kiinnostaa – siitäkin huolimatta, että Karjalaiset asuvat nyky ään Helsingin Kalliossa. Toisaalta se, että jokin merkittävä popbändi ponnistaa kuuluisuuteen muualta kuin kasvukeskuksista, tuntuu melko harvinaiselta. Ti lanteen ratkaisuna oli saattaa kakkosal bumi Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä valmiiksi. Tämän lisäksi bändin Facebooksivun 12 000 seuraajalle on tehty tunnetuksi ainakin utajärveläistä jauhomyllyä, ja te levisiossa Kaisa ja hänen siskonsa Anna ovat esiintyneet ainakin Vaalan juusto lan tpaidoissa. SOUNDI 37 M austetyttöjen toinen puolisko Kaisa Karjalai nen on sonnustautunut Vaalan Shellin villapai taan. – Jos me olisimme noiden keikkojen lisäksi vielä tehneet levyä tässä samalla, niin mehän olisimme ihan burnoutin partaalla… Mutta kun keikkoja ei ollut, niin jotain piti keksiä, Kaisa jatkaa. ”KUN KEIKKOJA EI OLLUT, TEHTIIN LEVY” Koronan lyötyä keikkapaikat kiinni Kar jalaiset vetäytyivät Vaalaan treenaa maan, työstämään uutta musiikkia ja hoitamaan perheensä lampaita. – Emme tosin tiedä, ovatko vaikkapa nuo paidat sinällään edistäneet juusto lan menekkiä, mutta ainakin paikka tu lee nähdyksi, Anna jatkaa. – Eihän tuon levyn edes pitänyt ilmes tyä vielä tänä vuonna, Anna painottaa. Löysin tämän myöhem min paikalliselta kirppikseltä. Kun listapopparit poseeraavat kän nykkäliittymien ja vuokratyöfirmojen mannekiineina, on Maustetytöt onnistu nut hyödyntämään kaupalliset yhteis työt omaan estetiikkaansa sopivalla ta valla. ”Markkinat hoitaa”, kuten joku talous viisaampi muutoksen kiteyttäisi. Samalla paita sopii yhtyeen kotipaikka ylpeyteen, johon Vaalan pai kallistoimijatkin ovat älynneet tarttua. – Isämme niitä lampaita ensisijaisesti hoitaa, Kaisa tokaisee. Karjalaiset mainitsevat Facebookissa vil lapaidan löytyneen paikallisesta vintage liikkeestä, jossa he kävivät vuosi sitten esiintymässä. Kun iskee Googleen hakutermin ”vaala shell”, se tarjoaa samaan osoi teeseen rakennettua Vaalan ABC:tä. – Mutta idea lähti kyllä meiltä. Vaalan Shellin 70lukulaisesti kudottu villapaita tuntuu niin ilmeiseltä vivah teelta Maustetyttöjen suomivintageha bituksessa, että sen voisi kuvitella ole van käsikirjoitettu. – Ei tätä Shelliä ole enää olemassa. Ilmaisu jatkaa de byytiltä tuttua traagisten ihmiskohtaloi den ja synkkien elämännäkymien linjaa. Kadonnut huolto asema on juuri sellainen suomalaisuu den sakramentti, johon Karjalaisten sis kosten edustama, maakuntiin pakeneva uusvanha musiikkiilmiö tukeutuu. ”STUDIO AUTTOI MIETTIMÄÄN BIISEJÄ VÄHÄN UUDELLA TAVALLA.” Maustetyto?t-taitto_d.indd 37 5.11.2020 11.02. Kakkosalbumin julkaisu ei tunnu ai nakaan olleen biiseistä ja aiheista tai nii den puutteesta kiinni
Henkilökemiat toimivat. Ne tulivat isäni maalle sentään kirvoittaa hieman taustoitusta. Heti avausraidalla potkitaan ruumisarkkua sisältäpäin. – Keke antoi meille tilaa eikä päsmäröinyt liikoja tai tuputtanut omia juttujaan. Sarjassa Kaisa Karjalainen esimerkiksi päivittelee, miksi mökkitieläiset kaiva vat kappaleiden synasoundit kovalevyiltä, vaikka studiotilojen seinät ovat täynnä toinen toistaan hienompia soitto pelejä. Potentiaalinen yhteistyö kariutui lopulta osapuolen liian eriäviin taiteellisiin visioihin. Levyn temaattiseen pessimismiin nähden sen monet melodiat kimpoilevat kepeästi kuin markan kolikko pajatson sisällä. Soundia tuotiin muovaamaan tuottaja Kalifornia-Keke. ”LESS IS MORE -AJATTELU VIEHÄTTI” Ne tulivat isäni maalle on myös kappale, joka markkeeraa Maustetyttöjen soundin muutosta. – Kekessä viehätti sellainen less is more -ajattelu, Kaisa täsmentää. Loppumisen, jonkun pysyvästi saavuttamattomiin kadonneen teema ulottuu myös yksittäisiä henkilöitä laajemmalle. Mieleen tulevat Jori Sivosen ja Mika Sundqvistin kasinotaloustuotannot sekä Kake Randelinin sydämeenkäyvät syntikkaiskelmät. – Olimme näitä tämänkin levyn biisejä soittaneet keikoilla niin paljon, että väistämättä on fakkiintunut ajattelemaan niitä tietyllä tavalla. – En osaa sanoa. Ne tulivat isäni maalle puolestaan suree avohakkuiden turmelemaa lapsuuden metsämaisemaa. Myöhemmin levyllä haaveillaan Onnibusin alle jäämisestä tai pakkaseen sammumisesta. Ymmärrän kuitenkin, että ulkopuoliselle sellainen vaikutelma voi tulla. Karjalaiset suhtautuvat heistä esitettyihin tulkintoihin käytännönläheisesti. ”DEBYYTILLÄ LAULETTIIN PÄIHTEISTÄ, NYT KUOLEMASTA” – Kyllä mun mielestä tämän uuden levyn teema on silti erilainen, Anna analysoi. 38 SOUNDI SOUNDI 39 38 SOUNDI Suurimmassa osassa kappaleita on joko kylmää tai pimeää – tai molempia. – Levyn soundi on mielestäni aika pelkistetty. – Kyllähän ihmiset osaavat katsoa ympärilleen, ettei täälläkään ympäristöasiat kauhean hyvin ole, Anna säestää. – Yritän studiossa ajatella, että unohda se live, Kaisa toteaa. – Onhan kahden synan ja rumpukoneen hallinnointi välillä vähän stressaavaa, mutta koen, että tietokone veisi hommasta mielenkiinnon, Kaisa aprikoi. Levyn hahmot tuntuvat olevan alituisessa luisumisen tilassa kohti vääjäämätöntä, tai ainakin he haaveilevat jonkinlaisista lopullisista ratkaisuista: kunhan pääsisi edes pois. – Onhan siitä uutisoitu, että suomalaisessa metsänhoidossa otetaan luonnon monimuotoisuus huomioon maailman huonoiten, Kaisa aloittaa. Siihen on Maustetyto?t-taitto_d.indd 38 5.11.2020 11.02. – Managerimme Aki Roukalan kautta. Kyseessä on tietenkin joululaulu. ”TIETOKONE VEISI HOMMASTA MIELENKIINNON” Tuottajan lisäämistä synaraidoista huolimatta Maustetyttöjen liveinstrumentaatio pysyy kuitenkin samana: kitarasta, synasta ja rumpukoneesta ei toistaiseksi tingitä. Yksi periaate kuitenkin pätee: tietokoneita lavalle ei viedä. Miten lähinnä räppikuvioista tuttu häärijä päätyi Maustetyttöjen levylle. – Ei meillä lopulta musiikin tekemiseen mitään hirveän tiukkoja rajoja ole. Myös ympäristöön maadoittavat kiinnekohdat hiipuvat ympäriltä pois kohti kaupunkien maailmaa. Sanon aina, ettei kappaleissani ole mitään erityisen kunnianhimoisia tarkoitusperiä. – Kekellä on hieno kavalkadi vintagesynia ja niihin sopivia rumpukoneita, mutta on uudella levyllä jonkin verran midisoundejakin, Kaisa myöntää. Pinkeä-äänisillä vintagesyntetisaattoreilla ja debyyttiä hienostuneemmilla rumpukoneilla sävytetty äänimaailma viittaa yhä enemmän suomalaisen 1980-luvun suuntaan ja sellaiseen musiikkiin, jota esimerkiksi Ville Leinonen versioi kolmen vuoden takaisella Hei taas -levyllä. Kun Taksilla Vaalaan -laulussa pirssi vie lopulta perille, käy ilmi, että paikkakunnan ainoa baari on sulkenut ovensa. Levyn ensisinglessä Tee se itse eletään sentään kesää, mutta sen kuvaus parisuhdeväkivallasta on synkkä kuin sydänkaamos. – Ensimmäisellä levyllä laulettiin mielenterveydestä ja päihteistä, tässä on ehkä enemmän esillä kuolema... Ei siis riitä, että avokki hakkaa tai poikaystävä on nisti. Jonkinlainen lopunajan tunnelma albumilla kyllä vallitsee. – Eivät toimittajat tietenkään osaa pukea meidän ajatuksiamme täysin sillä tavalla kuin itse haluaisimme. Studioon Karjalaiset suhtautuvat erillisenä ympäristönä. Päätösraidalla Vuoden pimein yö haluavat kuolla niin minäkertoja kuin tämän mummokin. ”BUSSIN ALLE JÄÄMINENKIN VOI OLLA KAUNISTA, JOS KOEN SEN KANSSASI” Maustetyttöihin on tähän mennessä yhdistetty synkkyydessä rypeminen, itsetarkoituksellinen hymyttömyys ja jäyhyys niin monesti, että karikatyyri itsessään on jo silkkaa komediaa. Teimme Keken kanssa kokeeksi yhden biisin, Anna selventää. Mutta kai niistä jokin yksinäisyyden kuvaus välittyy, Kaisa mutisee. Tai ainakin olen asunut kaupungissa koko sen ajan kun olen kirjoittanut tekstejä suomeksi. Sairaalan porttia availlaan sormet kohmeessa. Enemmän oivaltamisen tunteita Karjalaiset saavat uusien soitinten, soundien ja pedaalien tutkimisesta. Vaikka ei me mitään teemaa tarkoituksenmukaisesti haeta. En tiedä, erottuuko tämä live soundin muuttuminen ja hakeminen yleisölle, mutta itselle vaihtelu tuntuu mielekkäältä. – Mullakin oli aluksi vain yksi syna, nyt kaksi. – Eniten on huvittanut, miten paljon tekstejämme on analysoitu. Yhteistyö onnistui kertaheitolla. Mutta minusta nuo biisit ja aiheet ovat suhteellisen urbaaneja. – En oikein suunnittele sitä, mitä kirjoitan. Se pitää hyväksyä, Kaisa tuumii. Jos tulisi tuottaja, joka alkaisi tehdä biisejä kokonaan uusiksi tai radioilmaisu edellä, niin sellainen voisi tökkiä aika äkkiä. Toistaiseksi vintagesoittimet ovat kiinnostaneet, mutta mistäpä sitä tietää, mistä seuraavaksi innostuu. Kun asiaa pohdiskelee ääneen Karjalaisille, ei heidän reaktionsa varsinaisesti yllätä: analyysi kuitataan tavaramerkkimäisellä niukkuudella. – Livenä kiehtoo se, miten henkimaailman hommia ”hyvät soundit” lopulta ovat: se, miten tismalleen samat säädöt voivat kuulostaa yhtenä iltana timantti silta ja toisena ihan paskoilta, Anna pohtii. Välillä albumi kuulostaa jopa goottilaiselta, mistä esimerkkinä Syntynyt suruun ja puettu pettymyksiin -kappaleen apeanjylhät synamelodiat. Panen vain sanoja peräkkäin. Muistuu mieleen Karjalaisten Unelmia ja studiohommia -dokumenttisarjaan ikuistettu visiitti Mökkitie-levymerkin studiolla. Haalistuva miljöö jättää yksilöön silkan kuolemankaipuun. Studio vastaan live -pähkäilyn sijasta Karjalaiset sanovat työstävänsä enemmän sitä, miten saada välitettyä lauluista sama tunnelma molemmissa olosuhteissa. Studio auttoi miettimään biisejä vähän uudella tavalla, Anna kertoo
Maustetyto?t-taitto_d.indd 39 5.11.2020 11.02. – Ainahan telkkarissa esiintyminen ahdistaa, Kaisa tokaisee. Jäl kimmäinen vaatii enemmän taustoitus ta. Se teki varovai seksi. Siskosten linja on siis käytännön läheinen. Uutuusalbumilta löy tyy kuitenkin jopa kaksi positiivisempaa kappaletta, Jos mulla ei ois sua mulla ei ois mitään ja Jos jäisin Onnibussin alle. – Jos jostakin tarjouksesta tulee sel lainen ”mitä helvettiä mä siellä tekisin” fiilis, niin silloin ei kannata lähteä, An na toteaa. Ensinnäkin laulun otsikko sekä siinä mainittu, kehot murskaava tukkirekka tuovat mieleen The Smithsin popklassi kon There Is A Light That Never Goes Out. Viih teeseen ei ole tarvinnut lähteä – tois taiseksi. Mutta sellaisiin sirkustemppuihin emme vielä ole kyenneet. kenkiä vilkuilevia poppareita. Maustetytöt on todennäköisesti saa vuttanut medianäkyvyydessään sen la kipisteen, mitä niin sanotulla asialinjal la voi Suomessa saada. Mutta hyvä vaan, että ne herättävät keskustelua ja tulkintoja! Usein Karjalaisista esitetyissä tulkin noissa kuitenkin unohdetaan, että rank kuuden taustalla välkehtii myös kaune us, jopa huumori. Heidän tavassaan olla julkisuudes sa on häivähdys 70–80lukujen seiniä ja Anna ja Kaisa Karja laisen kotipaikka Vaala seuraa taus talla mukana, vaikka siskokset ovat asu neet Helsingissä jo pitkään. He ovat voineet television keskusteluohjelmissa tois taiseksi puhua vain musiikista. – Kun se Leevi And The Leavings mainittiin silloin uramme alussa, niin monet alkoivat ajatella musiikkiamme ehkä liikaa sen kautta. Ensin mainittu julkaistiin singlenä debyyttialbumin aikoihin, ja sen positii visempi sävy huomioitiin jo silloin. Nyökkäys Smithsiin herättää huo mion, koska se on poikkeus. 38 SOUNDI SOUNDI 39 käytetty enemmän aikaa kuin niiden kirjoittamiseen. – Onnibusbiisin sanomahan on kau nis, se on yksi levyn positiivisimpia bii sejä, Anna huomauttaa. ”SIRKUSTEMPPUIHIN EMME OLE VIELÄ KYENNEET” Karjalaiset ovat olleet median manke loimina jo kohta pari vuotta yhteen me noon, eikä loppua hulinalle näy. Eksentrisyys oli tuolloin – jos ei salli tumpaa, niin ainakin erilaista. Esimerk kinä Elävästä arkistosta löytyvä, 80lu vulla tehty haastattelu Vaalan naapuri pitäjän Utajärven 22Pistepirkosta. Tavan omaisesti Maustetyttöjen yhteydessä hoetaan Kaurismäkeä, Sundqvistia ja muita suomalaisen melankolian totee meja – ei Morrisseyn kaltaista katkeran suloisuudessa piehtaroijaa. – Kyllä, se on tietoinen viittaus, Kaisa naurahtaa ujosti. Hän sanoo kuitenkin olevansa nyky ään tietoisesti hiljempaa esikuvistaan. – Kyllä meitä esimerkiksi MTV 3:n Posseohjelmaankin pyydettiin. – Mutta tämä kaikki pitää kuitenkin tehdä, koska se on osa levypromootio ta, Anna vastaa. – Se tarkoittaa, että kuolemakin voi olla kaunis, jos koen sen kanssasi! – En ole koskaan pitänyt There Is A Lightiakaan itsemurhalauluna vaan rak kauslauluna, Kaisa sanoo. Toisaalta Maustetyttöjen jäyhyys on juuri se yksi poikkeus, joka valtavirran popmediakenttään tällä hetkellä mah tuu. Kommenttia seuraa jäyhä, kuiva nau rahdus. Jatku va esilläolo on kohtalaisen harvinainen saavutus pienlevyyhtiölle levyttäväl le bändille, ja etenkin siskoksille, jotka eivät ole sosiaalistuneet ulospäin suun tautuneeseen itseilmaisuun tiedotus välineissä
Onneksi uusi albumi Ohms lievittää pahinta tuskaa. Festivaalikesän 2020 odotetuimpia esiintyjiä myös Suomessa oli – kunnes korona sotki kuviot. Deftones Liitto kuin piikikäs ruusu Teksti: Laura Vähähyyppä 40 SOUNDI Deftones-taitto_b.indd 40 5.11.2020 11.03
Cunningham myöntää, että aikaa pääsi kulumaan mutta yhtye halusi hengähtää kiertueen ja uuden albumin välissä. No, erittäin vaikeaa. Se oli melkoisen hämmentävä hetki. Vuodet ovat tuoneet Deftonesille varmuuden lisäksi paremman ajankäytön taitoa. Jos musiikin kirjoittamiseen osallistuu koko kolmikko, ovat lyriikat vokalisti Chino Morenon vastuulla. Edellisen kerran he työskentelivät yhdessä vuoden 2003 Deftones-albumilla. On mahtavaa huomata että meillä on edelleen yhtä hauskaa kuin uramme alkuaikoina, juomme muutaman oluen ja vitsailemme kuin olisimme edelleen parikymppisiä. Deftonesin ydinkolmikko Chino Moreno, Stephen Carpenter ja Abe Cunningham kokoontuivat soittelemaan yhdessä. Deftonesin edellisestä Gore-albumista on ehtinyt vierähtää neljä vuotta. Gorea tehdessä Stephen oli paikalla, mutta hän kävi yksityiselämässään läDeftones on kyennyt säilyttämään uteliaisuutensa musiikintekoa kohtaan. Välillä kysyn, tarkoittaako joku tekstinpätkä tiettyä asiaa, ja hän vain kuittaa ”ehkä”. – Soitat bändissä, kuinka vaikeaa se voi olla. – Olin pakannut valmiiksi aamun lähtöä varten. Chin onnettomuus pakotti meidät ajattelemaan omia tekemisiämme ja käytöstämme. Yhtyeellä on tavaramerkkinsä, mutta kokoonpano on valmis myös kokeilemaan erilaisia äänimaailmoja. – Soitimme muutaman pistokeikan taukomme aikana vain pitääksemme soittokuntoa edes jollain tavalla yllä, ja reipas vuosi sitten kokoonnuimme ensimmäisen kerran katsomaan millaisia ideoita olemme saaneet. – Tajusin vasta jälkeenpäin, että tämä oli osittain paluuta siihen tapaan jolla teimme alkupään levymme. – Kyllähän me edelleen tappelemme mutta emme käytä siihen enää niin tolkuttomasti aikaa, Cunningham nauraa. Opettelimme keskittymään positiivisiin asioihin. Tässä vaiheessa yleensä kehotan artisteja kokeilemaan yhteistyötä myös muiden tuottajien kanssa ja katsomaan mitä he voivat tuoda pöytään. Se on kuitenkin väistämätöntä, kun kyseessä on yhdeksäs levymme, Cunningham hymyilee. – Kun teimme White Ponyn Terry sanoi, että hei, tämä on kolmas albuminne. – Paineet kasvavat, kun pääsemme studioon, joten on mukavaa että siellä on tuttu tyyppi josta tiedämme että häneen voi luottaa. – Kaikkien sävellyskynästä irtoaa molempia ääripäitä. ”Mikä on parempaa kuin sytyttää jointti tai ottaa lasi viiniä, laittaa hyvät kuulokkeet korville ja uppoutua musiikin maailmaan.” H yväntuulinen rumpali Abe Cunningham vastaa Skype-puheluun kotoaan Kaliforniasta. Tiiviiksi hioutunut yhteistyö helpottaa työskentelyä, ja miehet antavat toisilleen välillä hyvinkin suoraa palautetta. SOUNDI 41 Deftones-taitto_b.indd 41 5.11.2020 11.03. Piti muistuttaa itseään, että pystyy jatkamaan elämäänsä, kävelemään ja tekemään levyjä kun rakas ystäväsi ei enää siihen kykene. Terry on ollut rakas ystävämme kaikki nämä vuodet, oli hauskaa päästä taas tekemään yhdessä töitä. Aiemmin yhtye saattoi viettää studiossa pitkiäkin aikoja, joka tietenkin kasvatti levyn kokonaiskustannuksia. Tästä yhdistelmästä onkin tullut tavaramerkkimme, olemme aina olleet uteliaita kokeilemaan erilaisia äänimaailmoja. – Käytimme vuosia riitelemällä ja tuhlaamalla aikaa. Date oli mukana muun muassa klassikkoalbumi White Ponyn tuotannossa. Ohms-albumilla Deftones palasi työskentelemään tuottaja Terry Daten kanssa. Vaikka rakastankin esimerkiksi Slayeria, niin me haluamme musiikkiimme laajemmin eri vivahteita. Cheng menehtyi vuonna 2013. Vaikka kielikuvat eivät aina suurelle yleisölle aukeaisikaan, väittää Cunningham lukevansa parasta ystäväänsä kuin avointa kirjaa. Hän myöntää, että ajat ovat olleet erikoisia. – Teemme paljon editointia jo kirjoitusvaiheessa, niinpä lattialle syntyy pieni riffien hautausmaa. Yöllä olinkin saanut tekstiviestin, että voitte alkaa purkaa laukkujanne. – Musiikki tulee aina ennen lyriikoita. Emme yleensä hirveästi puhu hänen sanoituksistaan mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen tiedän, mihin Chino viittaa. Korona kuritti jo silloin maailmaa, mutta ajattelimme että pääsemme lähtemään ongelmitta. Viimeistään basisti Chi Chengin auto-onnettomuus vuonna 2008 laittoi koko ryhmän arvot uuteen järjestykseen. Deftones oli lähdössä alkuvuodesta kiertueelle Australiaan ja Uuteen-Seelantiin, mutta tautitilanne sotki matkasuunnitelmat vain kahdeksan tuntia ennen kuin ryhmän oli määrä lähteä. Cunninghamin mukaan monella on kuvitelma, että Stephen kirjoittaa biisien raivoisat osuudet, kun taas Chinolta syntyy suvantokohtia. Tuo tauko venähti hieman aiottua pidemmäksi. – Menemme pitämään möykkää ja toivomme, että aihioista muodostuisi biisejä, rumpali nauraa. Tällainen tapahtuma laittaa asiat perspektiiviin. Deftones onnistuu yhdistämään musiikissaan riipaisevaa kauneutta ja aggressiota. – Valitettavasti huomaan silloin tällöin, että olen itsekin toiminut inspiraationa joillekin lyriikoille eikä se ole helppoa. Vaikka ryhmä on pitänyt yhtä jo vuodesta 1988, eivät vuodet ole Cunninghamin mukaan vähentäneet yhdessä tekemisen riemua. – Jos joku osa ei toimi, voin aina yrittää ujuttaa sen mukaan seuraavana päivänä, Cunningham hymyilee. Olemme opetelleet kannustamaan toisiamme
Uskoisin että meillä kaikilla on vielä paljon hienoja hetkiä edessämme.” K u v at : Fr an k D el ga d o Deftones-taitto_b.indd 42 5.11.2020 11.03. Kyllähän juhlavuodet pistävät miettimään omaa historiaansa. – Olimme ensin ystäviä ja sitten pää timme perustaa bändin vaikka emme tienneet mistään mitään. alh. Basisti Chi Chengin menehtymisen jälkeen Deftonesin jäsenet ymmärsivät elämän prioriteetit ja niinpä yhtye on muotoutunut entistä tehokkaammaksi yksiköksi. – Mikä uusi normaali sitten onkaan tulevaisuudessa, meidän pitää vain omaksua se. Vaikka meil läkin on ollut alhon hetkiä niin onnek si hyviä hetkiä on reippaasti enemmän. Enemmän naurua kuin kyyneleitä! On melko uskomatonta että olemme edel leen tässä. ”On pakko edes yrittää olla optimistinen. Hän oli paikalla aamusta iltaan mutta tilantees ta johtuen Stephen ei kyennyt antamaan täyttä panostaan. Tämä ei ole ensimmäi nen kerta kun Deftones on käyttänyt eläinten ääniä luomassa tunnelmaa, ai emmin levyllä on kuultu muun muassa sirkkojen siritystä. Tänä päivänä monet artistit keskit tyvät kokonaisuuksien sijaan julkaise maan musiikkiaan sinkkuina tai vaik kapa lyhyempinä eplevyinä. Siihen on syy miksi suu rin osa materiaalista heitetään romu koppaan. Bändi ei halua vajota sentimen taalisuuden suohon, mutta juhlavuo si on herättänyt miehissä ainakin kiitol lisuutta. Mikä on parempaa kuin sytyttää jointti tai ottaa lasi viiniä, laittaa hyvät kuulokkeet korville ja uppoutua musii kin maailmaan. Deftonesin klassikkoalbumi White Pony julkaistiin kaksikymmentä vuotta sitten. Haluamme tehdä al bumikokonaisuuksia, mietimme todella tarkkaan siirtymät kappaleista toiseen. Levyltä löytyy elokuvallista äänimai semaa – mukana on muun muassa lok kien kirkunaa. Ou toa ajatella että olin silloin jo isä! Hieno ja hetkiä. – On hienoa että meillä on 20 vuot ta vanha albumi, josta ihmiset edelleen puhuvat. En edes viitsi aloittaa tilanteesta tääl lä mutta on pakko edes yrittää olla op timistinen. Deftones ei ole koskaan ollut yhtye jolle jää tolkuttomasti käyttämätön tä materiaalia. Cunningham nauraa kun mainitsen tämän olevan kuin suolaa haavoihin, äänet tuovat mieleen mat kustamisen joka on tänä vuonna pahas ti pannassa. Meille kaikille on käy nyt niin jonkun levyn kohdalla. – Teillä Euroopassa on varmasti en si kesänä jo festivaalejakin mutta tilan ne täällä Yhdysvalloissa on lohduton. Deftonesin musiikki herättää helpos ti mielikuvia, ja myös Ohmsia kuunnel lessa voi helposti sukeltaa mielikuvitus matkalle erilaisiin paikkoihin. Koska olem me kasvaneet tähän yhdessä meillä on hyvin vankka side. Olimme parikymppisiä seko päitä, mutta se oli mahtavaa aikaa. – Rehellisyyden nimissä on kyllä myönnettävä että ne ovat todella rasitta via lintuja, oikeita paskiaisia, Cunning ham huokaa. Nyt ryhmän henki on erinomainen, ja pahimmat on gelmat alkavat olla takana päin. Deftonesilla on ollut urallaan run saasti vastoinkäymisiä. Vas. Vuosiin on mahtunut avioero ja, huumeita, kuolemia. Nämä ovat asioita, joita oppii vain vuosien varrella. Sergio Vega, Stephen Carpenter ja Frank Delgado. Käy tännössä kaikki tämän vuoden keikat on peruttu eikä tilanne näytä rauhoittu van kovinkaan nopeasti. Abe Cunningham, Chino Moreno, vas. – Goren jälkeen päätimme, että emme edes aloita albumin tekemistä jos kaikil la ei ole hyvä tunne. Kun kuulen nuo äänet pystyn heti haistamaan meren tuoksun nenäs säni, minulle se ääni on rauhoittava. Synkkyyden sijaan Cunningham on varovaisen opti mistinen tulevaisuuden suhteen. Uskoisin että meillä kaikil la on vielä paljon hienoja hetkiä edes sämme. – Tiedän, että Chino näkee musiikin väreinä. – Tämä on kuin avioliitto jota voi ver rata ruusuun – valtavan kaunis mutta piikikäs. – En ole koskaan ymmärtänyt yhty eitä, joilla on vaikka 60 kappaletta stu dioon mentäessä mutta levylle päätyy kymmenen. Itselleni kaikki alkaa hahmottua vasta kun kappaleet alkavat löytää lo pullisen muotonsa. Se on yksi syy siihen, miksi musiikis tamme saa niin elokuvallisen kuvan. Kokonaisuutta täyden netään tarvittaessa, mutta ylimääräistä musiikkia miehet eivät kirjoita. – Kasvoin itse rannikolla, joten lokki en äänet ovat olleet osa elämäni sound trackia. ylh. – Aina välillä riitelemme niin kuin ketkä tahansa veljekset, ja olemme lä pikäyneet kaikki mahdolliset rockin kliseet. 42 SOUNDI SOUNDI PB 42 SOUNDI pi vaikeaa aikaa, joten hänen panoksen sa jäi vähäiseksi. – Kasvoin 60, 70 ja 80lukujen mu siikin tahdissa ja nautin edelleen rau hoittumisesta jonkun hyvän levyn ää rellä. Maailmantilanne on huolestuttanut tapahtumaalan lisäksi muusikoita. Abe Cun ningham myöntää Deftonesin olevan vanhaa, tai jopa vielä vanhempaa kou lukuntaa
SOUNDI 43 Jori Sjo?roos -taitto_UUSI_a.indd 43 5.11.2020 14.39. Tekihän Sjöroos ennen PMMPja Fu-Tourist-aikojaan hautajaisdoomia Thergothonin riveissä ja lohdutonta goottirockia This Empty Flow’ssa. Yhteistyö Warnerin kanssa päättyi ”erittäin hyvässä hengessä”, ja aika mahdotonta olisikaan kuvitella Sjörootsin kaltaista levyä major-yhtiön katalogiin. Levy-yhtiönä oli vielä silloin Warner Musicin alla operoiva Etenee Records. Ja nyt jotain ihan muuta Jori Sjöroos on aina ollut paljon muutakin kuin suurelle yleisölle näkynyt menestynyt poptuottaja PMMP:n takana. Nyt ilmestyvällä ensimmäisellä sooloalbumilla vallan on ottanut se tummempi ja kaupallisuuden lainalaisuudet romukoppaan nakkaava Sjöroos. Mitä ihmettä tapahtui. Spontaanissa puuskassa syntynyt Sjöroots-albumi yllättää ainakin ne, jotka olivat ihastuneet viime vuosina irtosinkkuina julkaistuihin, modernin popin pelisäännöillä viehättäviin Sjöroos-singleihin, kuten emoräppiä kanavoineeseen Sadboihin tai Vestan tähdittämään I Don’t Love You Anymore -kaunokkiin. Sitä tuskin kukaan epäilee, niin paljon hän on suomalaisia popsävellyksillään hellinnyt. ”Kyllä mä tiedän, että sen vuoden 2019 popalbumin mä tulen jos kus julkaisemaan.” Teksti: Mikko Meriläinen Kuvat: Paavo Lehtonen ”MÄ RAKASTAN POPMUSIIKKIA” , Jori Sjöroos sanoo osoittaen oikeasta käsivarrestaan löytyvää Abba-tatuointia. Yllättää se kaikki muutkin, sillä levy täyttyy pelkistetystä ja synkästä, industrialhenkisestä konejyskeestä – muun muassa. Vaikea sitäkään sanomaa on pitää falskina, sen verran aurinkoisena Sjöroos promootiotoimistonsa ManageMen kokoushuoneessa istuu. Tinkimättömän omaehtoinen ja valoa karttava Sjöroots-soolodebyytti vääntää sen rautalangasta. – Mä sain sen popalbumin valmiiksi viime vuoden toukokuussa, ja sen kanssa oli tarkoitus tehdä vaikka mitä, Sjöroos aloittaa. Poplevy jäi kuitenkin julkaisematta, ja Sjöroots-albumi ilmestyy Sjöroosin ja Chisun yhteisen 11 Ones -yhtiön alta. Kuten aina, kolikolla on kääntöpuolensa, ja yhtä hyvin käsivarsi voisi julistaa metallimusiikin parhautta ja lippiksessä lukea jokin umpisynkkä slogan. Hopeisessa lippalakissa lukee puolestaan LOVE
Suunnitelmia ja haaveita riittää vuosiksi eteenpäin. PMMP:n lisäksi ”oikean käden” Sjöroos on näyttäytynyt etenkin Vestan debyytin kohdalla, jonka hän tuotti. 44 SOUNDI SOUNDI 45 – Mä turhauduin vähän kaikkeen, Sjöroos toteaa. Sjöroosin, samoin kuin vaimonsa Chisun, virallinen sukunimi on nykyään Roosberg – nokkela yhdistelmä Sjöroosia ja (Christel) Sundbergiä, toki myös hauska viittaus F1-legendaamme. – Tosi hyvä kysymys, enkä minäkään sitä oikein tiedä. – Sitten tuli tämmöistä, mikä oli itsellenikin yllätys koska en mä ole elämäni aikana kuullut tämmöistä musiikkia, mitä tämä oma albumi nyt on. Kaupallisen mu siikin vastapainona toimii omaehtoisempi linja, jota uusi Sjörootsalbumi edustaa. Jori Sjo?roos -taitto_UUSI_a.indd 44 5.11.2020 14.39. Puolen tunnin mittaisen Sjörootsin täyttää kymmenen raitaa, joita yhdistää elektronisuus, synkkyys ja ehdottomuus. – Itselleni on tärkeää saada tämä konsepti, joka on toiminut Suomessa, kansainväliseksi. Tähänä ei liity pahuus. Eikä heidän yhteistyönsä ole kuulemma poissuljettua jatkossakaan, vaikka Vesta onkin tehnyt toista albumiaan eri porukalla. – Yritin albumin teon loppumetreillä lisätä valoa, mutta se tuntui väärältä ja epäinspiroivalta. Kyse on oman mustan, pimeän puolen syleilemisestä, ymmärtämisestä ja hyväksymisestä. Päätin katsoa, mitä tästä virrasta tulee kun vaan istuu alas ilman fantasioita siitä, mitä sen pitäisi olla. Mitään reggaetonia Sjöroosin musiikki ei kuitenkaan ole, vaikka sen vaikutuksen pystyy Sjörootsilta muutamin paikoin kuulemaan. Toisesta laidasta löytyy esimerkiksi Trickyn tuottamalta Leonard Cohenilta (jep!) kuulos tava Leaving The Earth sekä Dead Can Dance -tyylistä mystistä goottitunnelmaa henkivä, Chisun upealla laululla silattu Goth Perreo. – Niinpä! Ja mä annoin sen tulla. Se on kuin silittäisi kissaa vastakarvaan. – Törmäsin siihen jossain, rupesin kuuntelemaan ja olin täysin sold. Hän päätti nollata kaiken ja katsoa mitä hänen sisältään löytyy. Pidän tärkeänä vapautena, että voin tehdä musiikkia myös ajattelematta mitään realiteetteja, silloin oikea ja vasen käsi on balanssissa. Päätin, että tämä albumi on oodi omalle mustalle puolelleni. Sjöroosille tuli ”fuck it” -olo. – Me tullaan varmasti tekemään paljon sitä, että tuotetaan muita artisteja ja tehdään heille biisejä, Sjöroos kertoo. Hiffasin entistä paremmin, että mun oman musiikin on tarkoitus olla sellaista, mikä tulee mun läpi ilman mitään ajatuksia tai odotuksia. – Kansainvälinen tähtäin mulla on ollut pienestä asti enkä aio luovuttaa ennen kuin se on sillä tasolla, missä olen sen ajatellutkin olevan. Artistimentorointia, ja leffamusasta me haaveillaan paljon. Samaan aikaan kuitenkin paljon mustaa. Sjörootsin kohdalla konkreettisia toimenpiteitä on otettu esimerkiksi palkkaamalla kansainvälinen, tummempaan elektroniseen musiikkin erikoistunut brittiläinen promootioyhtiö The Playground. Mutta mistä albumin läpitunkeva synkkyys kumpusi. Nämä biisit – tai miksi niitä nyt haluaakaan kutsua – oli nautinnollista ja äärimmäisen vapauttavaa tehdä. Toki ajattelen, että minussa on ilman muuta paljon valoa ja iloa. Sjöroots, samoin kuin pari komeaa levyä tehnyt Magenta Skycode -indiebändi, edustaa sitä vain itselle ja täysin omin ehdoin syntynyttä musiikkia, mutta yhtä tärkeänä linjana kulkee työskentely popin valtavirrassa muille artisteille ja heidän kanssaan. Puertoricolaislähtöinen perreo on reggaetonin alalaji. JORI SJÖROOS jakaa muusikkominänsä kahteen päälinjaan. – Kummatkin myös ruokkivat toisiaan. No, välillä kuuntelin sentään Metallicaa, Napalm Deathia, Massive Attackin Mezzanineä ja Joker-elokuvan soundtrackia. 11 Ones -musiikkiyhtiön lisäksi heillä on Roos+Berg-duo, joka on toistaiseksi julkaissut yhden kappaleen Muumit-sarjan sound trackille. Siitä, että musta puoli, eli ”yin” on yhtä tärkeä ja arvokas kuin valkoinen valon puoli. Vaikka musiikki syntyykin täysin omaehtoisesti, ei se tarkoita etteikö tavoitteet voisi olla korkealla. Siitä on vielä omia, yleensä bilettämiseen ja kiihkeään tanssiin luotuja mikrogenrejä. – Mä olen aina vähän vierastanut massajulkisuutta omilla kasvoilla. – Saattaa se ihan inan siellä kuulua, lähinnä rytmipuolessa, Sjöroos myöntää. Äärimmäisimpinä pelkästä minimalistisesta teknobiitistä koostuva Masterpiece tai kauhu pelin äänimaisemasta käyvä Strugglelujah. – Toinen puoli on se omaehtoinen, ulkopuolisista mielipiteistä piittaamaton vasen käsi, kun taas toinen on semmoinen palvelija ja muotoilija joka haluaa tehdä tiettyjä tuotteita tietyille ihmisille. Ja sieltähän löytyi synkkää ja raskasta musiikkia. Silloinkin kun mulla oli Fu-Tourist paJori Sjöroosin ura koostuu kahdesta rinnakkain kulkevasta polusta. Haaveilen, että löytäisin sellaisen aloittelevan, mielettömän lahjakkaan tyypin… jonkun ”kansainvälistä uraa aloittelevan Vestan”. – Ja mitä ikinä meiltä pyydetäänkään. – Mä en kuunnellut juurikaan musiikkia tätä tehdessäni, vaikka yleensä inspiroidun tosi paljon muiden tekemästä musiikista. NIIN, MIKSI NIITÄ haluaakaan kutsua. – Omaan henkilökohtaiseen elämääni – saatoin käydä tiettyjä hämmennyksiä läpi – ja myös sellaiseen tarpeeseen olla omassa musiikissani edes millin jotain muuta kuin mä todella olen. Sjöroos kertoo inspiroituneensa etenkin räikeäksi kuvailemastaan neoperreo-suuntauksesta. Se on mulle ideaalitila. Että olisi oma ja omaehtoinen ura, ja sitten kansainvälisiä artisteja, joiden kanssa tehdä yhteistyötä tuottajana. Sekin on sairaan mielenkiintoista, ja rakastan tehdä sitäkin. – On erilaisia perreoita ja mun versio on goth perreo, Sjöroos avaa
Se on mun mielestä tosi hyvä levy. Sehän tarkoittaa, että Sjöroosin pöytälaatikossa lymyää todennäköisesti yhtä hyviä julkaisemattomia levyjä. – Aivan varmasti levoton mieli on yksi syy. Teos on metalliyhtye Mokoman keulakuvana tunnetun Marko Annalan kolmas romaani. Huonoimmaksi ominaisuudekseen Sjöroos nimeää vaikeuden saattaa projekteja loppuun. Huomautan, että siinä tapauksessa albumin julkaiseminen itse ilman ulkopuolelta tulevia raameja kuulostaa huonolta idealta. Onko syynä tyytymättömyys omiin tekemisiin vai yksinkertaisesti levoton mieli. Omaa musiikkia tehdessäni saatan innostua jostain ja tehdä sen 80-prosenttisesti valmiiksi, kunnes tulee joku uusi tilalle ja se vanha jää. – Se on hyvin mahdollista. Ennemminkin niin, että okei, tämmöinenkin ilmiö on olemassa. Sitä mekin halutaan tehdä. Ennemmin en julkaise lainkaan kuin julkaisen jotain, mikä tuntuu omasta mielestäni epätäydelliseltä. – Me luotetaan toisiimme ja toistemme mielipiteiden rehellisyyteen. Tämä on mulle iso harjoitus. Ne tekee omaa, tuottaa muita, tekee leffaa. – Ja toki mä sen sanon, että mielelläni näkisin itseni Coachellan lavalla tämän uuden juttuni kanssa. Tarina isästä, pojasta ja rakkaudesta Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n . 44 SOUNDI SOUNDI 45 rikymmentä vuotta sitten, tuli julkisuus siihen ihan liian nopeasti. Meillä oli ajatuksena, että ei tehdä tästä mitään labelia, mutta sitten tuli vaan idea, että pitäiskö tämä mun albumi kuitenkin julkaista sitä kautta. – Toinen syy on perfektionismi. Olen aina pyrkinyt tekemään musiikkia ja taidetta, jota itse rakastan, ja menestyä sillä. – Jos haluaa antaa suoran leiman Roos+Bergille, niin kaksi sanaa: Daft Punk. Toisaalta hän myöntää, ettei ole koskaan ollut täysin tyytyväinen julkaistuihinkaan albumeihinsa. Meillä on yhteneväinen, mutta toisaalta myös erilainen estetiikka. K at so m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . SJÖROOTSIN SJÖROOS teki täysin omassa yksinäisyydessään, eikä soittanut keskeneräistä levyä edes vaimolleen, vaikka sanookin, että heillä on suuri vaikutus toisiinsa niin taiteilijoina kuin muutenkin. – Me ollaan jo kauan puhuttu että perustetaan oma firma, jolla tehdään sellaista näkymättömämpää duunia, kuten just tuotantoja. Kyllähän mä rakastan menestymistä, olen tykännyt tosi paljon kaikista platinalevyistä. Mutta enää se ei ehkä ole semmoinen asia mihin suhtautuisi kauhean otsa rypyssä. 11 Ones syntyi tarpeeseen eriyttää tekemisen eri osaalueita. Kuutio MARKO ANNALA Kuutio on koskettava ja syvän inhimillinen kuvaus isyydestä, avioliiton päättymisestä ja elämästä vaikean lapsen kanssa. Se tuntui vieraalta. Mutta kyllä mä tiedän, että vaikka sen vuoden 2019 popalbumin mä tulen joskus julkaisemaan. – Mutta sitä haluan painottaa, että juuri tämä hetki ja uusi albumi on jotain poikkeuksellista mun elämässä. Siitä mä nyt opettelen pois. 11 Ones julkaisi kesällä myös nuoren monilahjakkaan Liauroran debyytti-ep:n. Mä olen tehnyt viime vuosina mielettömän määrän biisejä ja aloittanut albumeita. Tehnyt johonkin asti, aloittanut alusta ja hylännyt taas. Chisu on äärimmäisen lahjakas ja taitava, hyvin inspiroiva ihminen, joka totta kai vaikuttaa munkin tekemisiin. Olen kuunnellut tämän nyt tosi monta kertaa ja mulla on sellainen jännä uusi ja vähän ulkopuolinen olo, että mä en kuule että jotain olisi pitänyt tehdä eri tavalla. – Muistan kun masteroitiin Magenta Skycoden ”palkkilevyä” (IIIII, 2006), niin mä olin sitä mieltä että se on niin huono ettei sitä kannata julkaista. ” Annalan kirjat ovat omalakisia, mutta niitä yhdistää sekä miehen kohtaama kriisi että Annalan kirjallinen tyyli: selkeä, sujuvasanainen ja vaivattomasti etenevä proosa.” – Etelä-Saimaa Jori Sjo?roos -taitto_UUSI_a.indd 45 5.11.2020 14.39. – Joo, todellakin
HEILURISSA SATTUMAT JA MÄÄRÄTIETOISUUS 46 SOUNDI Pendulum-taitto.indd 46 5.11.2020 11.04. 46 SOUNDI Teksti: Aki Nuopponen Maailma ei ole entisensä, drum and bass ei ole sitä mihin aikoinaan totuttiin ja edes Rob Swire tai Gareth McGrillen eivät ole samoja ihmisiä kuin aikoinaan, kun PENDULUM palaa levytyskantaan kymmenen vuoden tauon jälkeen
Musassa tulemme pistämään Pendulumin sääntöjä uusiksi, mutta koko kansan some-live-kyselytunti ja streamaus-bändiä ettei meistä saa, hahah! ”En halua teh dä 38-vuotiaana sellaista musiikkia kuin 23-vuotiaana. Kaksi kadonnutta albumia Pendulum kuitenkin palasi lavoille neljä vuotta sitten, ja yleisö löysi bändin keikoilta yhtä hyvin kuin vuosia aiemmin. ”Punkimpaa”, eli vähemmän tuotettua, raakaa soundia. – Niin upeaa kuin olikin villitä isoja salillisia ihmisiä ilta toisensa perään, meistä alkoi tuntua siltä, että Pendulumista oli tullut vähän liiankin nopeasti liian iso siihen nähden, keitä me oikeasti olemme, Gareth aloittaa lopulta. En tiedä edes itse, milloin olen kuullut viimeksi perhanan hyvän albumin. Mikä sai palaamaan Pendulumin äärelle Knife Partyn electro housen, yhden albumin ja ep-julkaisujen nipun jälkeen. – Minua kiehtoo päästä irti siitä kahtiajaosta, että musiikin on aina mullistettava kaikki tai oltava jotakin kämäistä retrokamaa, Gareth jatkaa. Ei vanhoja työkaluja Nykyinen Pendulum-trio, johon kuuluu Robin ja Garethin ohella myös Paul Harding, ei määritellyt liikaa sitä, miltä uuden Pendulumin pitäisi kuulostaa, mutta he tiesivät varmaksi, mitä eivät halua tehdä. – On vain tietty raja, kuinka rocktähtiä elektronörtit voivat olla, ja rocktähtiähän meistä yritettiin leipoa, Rob jatkaa hymyillen. – Kovimmat ilmiöt musiikissa ovat yhdistelmä jotain erityisen hyvää tai innovatiivista, mutta ihan yhtä paljon ajoitusta ja onnenkantamoista, Rob viittoilee. Kun kaikki luulivat meidän vetävän keikkoja vanhalla materiaalilla. – Pohjimmiltaan me olemme kuitenkin musiikkinörttejä. – Tiedän mitä tarkoitat, ja se tietty ajattomuus on jotain, mille ei ole olemassa mitään sääntöjä. Jo vuosikymmen sitten Pendulum-haastatteluissa huhuiltiin uudesta musiikista: oli tarkoitus tehdä suorastaan punkahtavasti trancealbumi, vetää homma yhä enemmän rockiksi tai mennä kokeilevamman elektron laitaan. En halua tehdä 38-vuotiaana sellaista musiikkia kuin 23-vuotiaana. Sitten liikuimme jo jossain entistä bändivetoisemmassa hommassa, sitä olisi varmaan voinut kutsua jonkin sortin Pendulum-versioksi space rockista. – Onko väärin sanoa, että meillä tuli hieman tylsää koronan takia. Rimpuilimme tuollaisien kokeilujen välissä tovin, kunnes päätimme yhdessä tuumin, että jos Pendulum vielä joskus elää uusien biisien muodossa, sen idean on oltava yhtä räjähtävä kuin vuonna 2004 tehdessämme ensimmäistä levyämme. Niitä omissa kellareissaan haisevia nyplääjiä, joita kiinnostavat uusimmat laitteet ja soundit, jotka haluavat hinkata biisejä kaikessa rauhassa ja jotka haluavat ennen kaikkea keksiä jatkuvasti jotain uutta. Onko Pendu lum valmis hyppäämään täysillä ”faceen, instaan, snäppiin ja tiktokiin”. Halusimme vain tehdä kaksi kovaa raitaa ja panostaa niihin kaikkemme, Gareth sanoo. Sitä, mikä sattui tuntumaan hyvältä. Entä sosiaalinen media. – Jos kuuntelette nyt Driven ja Nothing For Freen, kuulette mitä tarkoitan. – Sitten kaikki loksahti paikoilleen ja yhtäkkiä drum and bass olikin maailman siistein juttu, loimme jotenkin oman trendimme ja Pendulum veti eteenpäin aallonharjalla, jota ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla olemassakaan. Siellä on uutta soundia, vanhaa soundia, silkkaa drum and bassia ja ei yhtään drum and bassia. Pendulum hyppäsi suoraan huipulta tauolle, vietti hiljaiseloa vuodet 2012–2016, ja uutta musiikkia saatiin odottaa tähän syksyyn asti, kun bändi yllätti tuplasinglellä Nothing For Free / Drive. Se koneisto, joka olisi tehnyt meistä rikkaita, olisi hiljalleen syönyt meidät elävältä. 10 loistavaa singleä = Albumi. – Vapauttavaa näissä kahdessa biisissä oli se, ettemme edes ajatelleet uutta levyä. – Knife Party -projektimme oli eräänlainen vastareaktio tuolle kaikelle. – Tulemme olemaan vanhoja jääriä kaikessa muussa paitsi musiikissa. takaisin maan alle, kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti. On olemassa liikaa bändejä, jotka kuulostivat heti ysärin jälkeen ihan paskalta, ja sama toistuu nyt 2010-luvun kanssa, Rob sanoo. Pendulum-kaksikko Rob Swire ja Gareth McGrillen tuijottelevat Skype-palaverin ruuduilta hetken toisiaan. Nyt olen 38-vuotias. Onko parempi julkaista vain singlejä. – Teimme kyllä kahdenkin levyn verran musiikkia Immersionin (2010) jälkeen, ja olisimme voineet ihan hyvin julkaista levyn vaikka heti vuonna 2011 ja toisen vaikka seuraavana vuonna, mutta se kaikki tuntui väärältä, Gareth paljastaa. Takaisin stadionilta sinne kellareihin. Jopa vuoteen. hetkeksi. Samalla jotkin soundit jäävät elämään pitkäksi aikaa, toisien leimautuessa johonkin tiettyyn vuosikymmeneen. Sitten paluu oli aito ja paineeton, Gareth täydentää. Juuri nyt minua kiehtoo enemmän ajatus siitä, että julkaisisimme yhden, kaksi kappaletta kerralla, ja jos kykenemme tekemään siten 8-10 niin hyvää biisiä, että ne kehtaa julkaista sinkkuina, niin... – Kokeilimme kaikenlaista. En tiedä. Haluan säilyttää ainoastaan uteliaisuuteni ja uskoa siihen, että Pendulum voi kuulostaa Pendulumilta seikkaillessaan mihin vain. – Odotimme sitä hetkeä, kun kukaan ei odottanut meiltä enää mitään uutta. Nykymaailma, johon Pendulum nyt palaa levyttävänä bändinä, on hyvin erilainen paikka kuin se, missä trion edellinen albumi Immersion (2010) julkaistiin. – Esimerkiksi amerikkalainen Cave In, joka tunnettiin nimellä The Sacrifice Poles, teki indie rockia, elektronisia kokeiluja ja raskasta runttausta metalcoren malliin kuulostaen silti itseltään. eikös niistä tulisi aika pirun hyvä levy. – Olin 23-vuotias, kun ensimmäinen Pendulum-albumi julkaistiin. – Jos sallitte vertauksen, niin en halunnut tehdä kuin Tool. – Meillä oli kasassa niin hieno lava show, crew ja management, että olen varma siitä, että Pendulumista olisi voinut tulla jopa areenabändi... Pendulumissa syntynyt työtahti teki tuon kaiken vaikeaksi. He olivat juuri 13 vuotta poissa, ja kun sieltä sitten lopulta ilmestyi levy, se kuulosti niin Toolilta, että se oli jo liiankin Toolia, Rob sanoo. Rob naurahtaa ja korjaa varmuuden vuoksi heti perään, että koronan tuoma luppoaika oli ennemminkin mahdollistaja kuin syy paluulle. En koe olevani kovin sama ihminenkään kuin tuolloin. Vaikutti siltä, että uusi, pitkäaikainen ilmiö oli syntynyt. Kuin empien, kumpi haluaa lyödä tosiasiat tiskiin udellessani syitä kymmenen vuoden takaiselle huipulla lopettamiselle. Sitten kaikki loppui. Pendulum keksi itsensä joka albumilla uudelleen, ja sen visuaaliset keikat olivat elektronisen musiikin bilettävimmän hengen ja rock-konsertin parhaiden puolien yhdistelmää. – Minä vähän luulen, ettette tule ikinä näkemään Insta-liveä, jossa vain pölähdän ruutuun, tokaisen ”Hey it’s Rob from Pendulum” ja alan sitten lukea kommentteja tai luomaan niin sanottua ”sisältöä”, Rob nauraa. En koe olevani kovin sama ihminenkään kuin tuol loin.” SOUNDI 47 Pendulum-taitto.indd 47 5.11.2020 11.04. – Tehtyämme vuosia Knife Partya se kuuluisa vaakakuppi kallistui taas toiseen suuntaan, ja aloimme kaivata isompaa soundia. – Jos me olisimme julkaisseet debyyttimme vain pari vuotta aiemmin tai myöhemmin, se ei olisi toiminut. – Puuhailimme aina hetken, ja lopulta joku meistä tuhahti ”njääh” tai ”meh”. Rob ja Gareth ynnäilevät uuden musiikin tiimoilta myös sitä, miten bändi löi samalla filosofialla itsensä läpi myös viisitoista vuotta sitten: mitään ei pakotettu, ja epätodennäköisestä drum and bass -jytkeestä tulikin huippusuosittua. – Albumi. Onko albumeille sijaa tässä maailmassa. SOUNDI 47 D rum and bass -vallankumous viidessä vuodessa kolmen albumin, lukemattomien hittien ja loppuunmyytyjen maailmankiertueiden merkeissä teki australialaisesta Pendulumista hetkeksi aikaa kuolemattoman. Jos meillä ei olisi ollut uskomatonta managementia takanamme, emme olisi menestyneet alkuunkaan. Pian koneista alkoi irrota soundia, joka oli kuin Pendulumia jo syntyessään. Ei konseptia, ei artisteja, ei bändiä, ei bändikeikkoja... Summailen Robille ja Garethille, kuinka elektronen musiikki on yksi kehitykseltään nopeimpia musiikin lajeja: se mikä kuulostaa juuri nyt todella uudelta, voi olla muutaman vuoden päästä vanhan ja puhkikulutetun kuuloista. Mielummin teen noin, kuin ”teen Toolit”
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T Meteli tulostus.indd 48 6.11.2020 10.00
C M Y CM MY CY CMY K elävä-jatkuu-mainos-soundi-ver2.pdf 1 5.11.2020 18.29 Sunborn tulostus.indd 49 6.11.2020 9.56
Bändi onkin kuluvalla vuosituhannella julkaissut enemmän livekuin studioalbumeita. Setin harvinaisuudet ovat tietysti Nights Of The Deadin suola, mutta niitäkin on lopulta melko vähän. Toivottavasti virhe korjataan myöhemmin. Kappaleet on niputettu löyhästi teemoittain, kuten sotiin tai uskontoon liittyviin biiseihin. Maidenille on tullut tavaksi kiertää ensin uusimman studiolevynsä tiimoilta nostaen settiin paljon uusia biisejä, jonka jälkeen kierretään niin sanotun hittisetin voimin. Bändi tuntuu itsekin innostuvan näiden biisien kohdalla ja nostavan meiningin entistäkin lähemmäs katonrajaa. B ruce Dickinsonin ja Adrian Smithin paluun jälkeen on Iron Maiden julkaissut livetaltioinnin lähes jokaisen kiertueensa päätteeksi. Miksaus on myös Maidenille totuttuun tapaan viimeisen päälle tehty ja kuulostaa erittäin hyvältä ja elävältä. Kurkkusyövästä niskalenkin ottanut Dickinson laulaa nyt paljon paremmin kuin kolmen vuoden takaisella The Book Of Souls: Live Chapter -livellä ja suoritus vielä paranee, mitä pidemmälle keikka etenee. VESA SILTANEN HHH Levyarviot > ...instant-modulaatiot pysyvät silti sävelmän luontevassa virtauksessa... Vuonna 2018 alkanut, koronan vuoksi ensi vuoteen venähtänyt Legacy Of The Beast -kiertue ei tee poikkeusta sääntöön ja fanit saavat nyt ilokseen syksyllä 2019 Mexico Cityn -keikoilla taltioidun livealbumin, jolla bändi on jos nyt ei aivan sataniin ainakin 95-prosenttisessa iskussa. Koska edellinen kierros tehtiin The Book Of Souls -levyn (2015) merkeissä, tällä kertaa settiin on koottu parhaita paloja ja harvinaisuuksia koko pitkän uran varrelta. Yleensä yleisö on Maidenin livelevyillä selkeästi ja erottuvasti läsnä, mutta jostain syystä meksikolaisyleisö kuulostaa vain muhjulta ja epämääräiseltä taustakohinalta. 50 SOUNDI ”Heviveteraani on edelleen lavalla parhaimmillaan maaginen, huonompinakin päivinä erinomainen.” Iron Maiden Nights Of The Dead, Legacy Of The Beast: Live In Mexico City Warner K u v a: Jo h n M cM u rt ri e Levyarvostelut 10_20 uusi.indd 50 6.11.2020 14.14. Jopa yleisön kuin yleisön hurmokselliseen yhteislauluun saava Fear Of The Dark ei tunnu saavan aikaan kummoista reaktiota. Ja miksipä ei, sillä heviveteraani on edelleen lavalla parhaimmillaan maaginen, huonompinakin päivinä erinomainen. Siitä puheen ollen: suurin miinus tulee ehdottomasti siitä, ettei Legacy Of The Beastia julkaista liikkuvan kuvan kera. Soitossa on särmää ja vaaran tuntua, kuten kunnon rokkikeikalla kuuluukin. Keikoilla kulissien takana soitettavat koskettimet on nostettu nyt harvinaisen etualalle ja niitä myös käytetään eeppisiä kappaleita sisältävän setin aikana runsaasti. Pakolliset The Trooper, 2 Minutes To Midnight, The Number Of The Beast, Fear Of The Dark, Iron Maiden ja kumppanit nyt löytyvät miltä liveltä tahansa, mutta Blaze Bayley -ajan helmet The Clansman ja eeppinen Sign Of The Cross, aliarvostetun A Matter Of Life And Death -albumin (2006) majesteettinen ja ensimmäistä kertaa livelevylle päätynyt For The Greater Good Of God sekä ensimmäistä kertaa sitten 80-luvun settiin nostettu Flight Of Icarus ovat niitä herkkuja, jotka yksinään oikeuttavat tämänkin julkaisun. Vielä kun kyseessä on vieläpä fanaattisena tunnettu latinalaisamerikkalaisyleisö, tuntuu tämä entistä hassummalta. Mikäli siis kaipaa kunnon yleisömeininkiä mukaan, kannattaa soittimeen lyödä vaikka Rock In Rio -dvd (2002)
ARTTU TOLONEN HHHH K u v a: A k i R o u k al a K u v a: P aa v o Le h to n en Levyarvostelut 10_20.indd 51 6.11.2020 14.00. Tai komppiin ujutettu isku. Toki näinä aikoina reggaetonin ja popin välinen raja on veteen piirretty viiva. Nämä instant-modulaatiot pysyvät silti sävelmän luontevassa virtauksessa ja jopa korostavat sitä. Henkisessä kasvussa on usein hyvin pitkälle kyse siitä, että ihminen oppii hallitsemaan vihaa ja kanavoimaan aggressioita rakentavammin. Yksilöllisemmästä itsehoidosta ei silti ole tingitty. Mutta sitten on myös rauhan pilkahduksia ja jopa kauneutta, kuten kappaleessa Sntarien. Sjöroosin äänenkäyttö on todella vaikuttavan rikasta läpi levyn. Ehkä se on se muutos tai revelaatio, jonka nollapisteessä – tai lähellä – Sjöroots on syntynyt. ASKO ALANEN HHHH ...instant-modulaatiot pysyvät silti sävelmän luontevassa virtauksessa... Ehkä. Syntynyt suruun ja puettu pettymyksiin muistuttaa emotionaalisesta taakasta, jota ei huoletta voi peitellä rohkaisevammilla fiktioilla elämän valoisammista puolista. Kuten esimerkiksi Kanye Westin 808s & Heartbreak, se on tehty lähellä nollapistettä. Westin kohdalla kyseessä oli trauma, Sjöroosin kohdalla todennäköisemmin muutos tai revelaatio. Ne tulivat isäni maalle avautuu itseensä käpertyneen nuoren säikkymistä tuntemuksista nerokkaasti ulos tuotuun oivallukseen siitä, minkälaiset voimat koettelevat koko heimoa sukupolvesta toiseen. Näissä pienissä, lyhyissä pätkissä Sjöroos pyrkii ja suorastaan palaa halusta sanoa jotain suurta ja universaalia. Albumien vakaa samankaltaisuus koskee hyviksi havaittuja musiikillisia rakenteita, joissa tyylikkäästi pelkistetyt syntikkakuviot edelleen rytmittävät ja sävyttävät sykähdyttävän kauniita pieniä melodioita ilman runsaampia tai yritteliäämpiä sovituksia. Maustetytöt eivät koskaan hakeutuneet suljetulle osastolle, joten nyt avohoito on alkanut tehota. Varsinkin se on upeaa, kuinka ilmaisuvoimaista laulu on aggressiivisimmillaan. Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä -albumi on tismalleen samanlainen kuin debyyttikiekkokin, niin olennaisilta houkutuksiltaan kuin rajoituksiltaankin. Mitä lähempänä nollapistettä, sitä impressionistisemmin siitä kerrotaan. Äiti älä huoli todistaa kuitenkin itsenäisemmästä optimismista, jossa on kanttia pitää ongelmat liioittelematta omana huolenaan. Siinä on jotain niin paljon enemmän kuin pelkkää raivoa. Erityisen viehättäviä ovat melodian johdatuksessa sanoituksiin ladatut tavut tai sanat, joissa ääni koukkaa eloisasti korkeamman nuotin kautta. Yhtäkkiä tavaramerkitkin vaihtuvat Pirkkaoluista ja Heitä sikaa -peleistä Ikean pöytien ja Onnibussien kätkettyihin yhteiskunnallisiin merkityksiin. SOUNDI 51 HHHHH Sydämeen HHHH Soittimeen HHH Levyhyllyyn HH Divariin H Roskiin Jori Sjöroos Sjöroots 11 Ones Luulen, että traumasta tai transformaatiosta käsin tehty taide voi olla hyvinkin erilaista riippuen siitä kuinka pitkä matka – ajallisesti – on nollapisteestä. Käänne on kiehtova. Albumilla Maustetyttöjen kaikki oletetut, muodolliset heikkoudet voi todeta yhtä keskeisiksi vahvuuksiksi kuin minkä tahansa omasta näkemyksestään kiinni pitävän artistin väitetyt alisuoriutumiset virallisissa tai kaupallisissa pop-opinnoissaan. Maustetytöt Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä Is This Art! Suurenmoisen huojentavaa huomata, että Maustetytöt tekee musiikkiaan kerran omaksumastaan tyylistä horjahtelematta, ihan kuin kaikkea ulkopuolista ja paljolti ulkokultaistakin, voimakkaan positiivista ja negatiivista palautetta ja keskustelua olisi lainkaan kuohuteltu. Vasta välimatka – ajallisesti – tekee henkisestä mullistuksesta koherentin ja vasta koherenssi taipuu esimerkiksi perinteisiksi popkappaleiksi. Levyn musiikillinen estetiikka ja soundit lainaavat aika laajalta ja yhdistelevät jänniä asioita taidokkaasti: industrialia, etenkin sitä 90-luvun populaaria soundia; uudempia tuottajia, kuten vaikka Arcaa; modernia poppia ja reggaetonia. Sanoitukset ovat kyllä vakavoituneet ja tekopyhästi sanottuna ”aikuistuneet” viattoman hämmentyneestä päihderomantiikasta hiukan tiedostavampaan ongelmien ja angstien erittelyyn. Ääni, joka meille kertoo todellisuuden luonteesta ja siitä miten sitä tulisi katsoa on usein vieras tavalla, joka tuo mieleen 80-luvun ei-niin-populaarit industrialbändit, kuten The Young Godsin ja Godfleshin: aggressiivisesti huutava, välillä epäselvästi muriseva. Sjöroots sisältää lyhyitä vaikutelmia, yhden idean tuokiokuvia, nollapisteen läheltä. Kaksinlaulun melankolisessa harmoniassa on sekä liikuttavaa totisuutta että salakavalan humoristista pilkettä. Musiikinteko on ollut paljon parempaa psyykkistä hoitoa kuin Peltolan kaltaiset aivolepolat. Sjöroots ei sisällä perinteisiä popkappaleita
Ei edes Stevie Young, joka ei myöskään laula stemmoja yhtä hyvin Mal. En silti valikoisi kumpaakaan edes AC/DC:n Toiseksi parhaat -kokikselle. Vastaan näihin kysymyksiin joka päivä eri tavalla. lokakuuta kuluneeksi 80 vuotta, mikä on antanut syyn julkaista Beatles-legendan soolotuotannon kulmakiviä uudessa paketissa, jälleen kerran. MAPE OLLILA HHH K u v a: P et er Fo rd h am K u v a: Jo sh C h eu se Levyarvostelut 10_20.indd 52 6.11.2020 14.00. Demojen syntyaikoja ei tietenkään voi kuuntelemalla päätellä, sillä AC/DC on kuulostanut samalta vuodesta 1980 lähtien. Kokoelman kappalevalikoima koostuu pääosin tutusta ja pakollisesta. Imagine, Give Peace A Chance, Mind Games ja niin edelleen. Sen ja Power Upiin suurin ero muihin post-1980 AC/DC-levyihin on se, että tällä planeetalla kukaan ei voi kloonata Malcolmin ryhdikästä patenttikomppausta. Sama pätee myös yhtyeen 17. Kun uusi levy ei ikinä tarjoa kuulijalle mitään uutta, tekeekö bändi tasaista laatutyötä vai pystyyn kuollutta kierrätystä. Aika vauhdikasta settiä eläkeikäisille! Ja sitten vielä puhutaan, että rockista on muka kadonnut vaaran tuntu... Onko AC/DC:n koko arvo jossain muualla kuin musiikissa. John Lennon Gimme Some Truth – The Ultimate Mixes Universal John Lennonin syntymästä tuli 9. Joku päivä AC/ DC:n kuuntelu regressiivisyydessään suorastaan ahdistaa ja toisena AC/DC:tä kovempaa ei olekaan. Vaarallista tahi ei, nämä vanhukset eivät malta poissakaan pysyä. Elokuusta 2018 asti pedattu comeback realisoituu nyt Power Upiin, joka on läjä Angus Youngin ja tämän 64–vuotiaana dementiaan kuolleen veljen Malcolmin ideoita, joista vanhimmat ovat 90-luvulta. Nyky-AC/DC on yhtä kuin vanhojen lavamaneeriensa takia kroonisesti selkäja polvivaivainen kitaristi-ikoni (plus bändin junnu, tämän 63-vuotias serkku) ja kilpa-ajoharrastuksissaan lähes kuuroutunut vokalisti sekä parissa vuodessa eläköitymiseensä kyllästynyt basisti ja ryhmän pahis, piripärinöissään tilaamastaan mutta onneksi tekemättä jääneestä palkkamurhasta kotiarestituomion istunut rumpali. Olennainen kysymys onkin, onko 1970-luvulla tuotetun musiikin tarkoitus soida 2020-luvulla tuotetun lailla. Se on yhtä mainio/turha kuin ne muutkin 16. Stand By Me groovaa jykevän komppinsa ansiosta upeasti ja Womanin pehmeä bassolinja nousee aivan uudella tavalla esiin. Instant Karma! (We All Shine On) on viimein saanut arvoisensa käsittelyn. Gimme Some Truthin kappaleet on miksattu uudelleen alkuperäisiltä moniraitanauhoilta ja masteroitu Abbey Roadilla – analogilaitteilla, niin kuin tekijät muistavat kertoa. Biisit jytisevät kovempaa ja isommin kuin vaikkapa Spotifyn tarjoamat vuoden 2010 remasterit, 1970-luvun vinyylijulkaisuista puhumattakaan. Osaan biiseistä uusi miksaus sopii paremmin kuin toisiin. 52 SOUNDI Levyarviot > ... Onko siis tarjolla ”lopullista, äärimmäistä ja ylivoimaisesti parasta”. Sieltä kaavituiksi letkeä Through The Mists Of Time ja legendaarista takapotkua peräsimeen kenkivä Witch’s Spell ovat erittäin viriilejä vetoja. Mitä menettäisimme, ellei se ilmestyisi. Lopputulos on nimetty komeasti: The Ultimate Mixes. Ja onhan siihen syynsä, miksi nämä ideat jäivät alkujaan pöytälaatikkoon. ANTTI GRANLUND HHHH AC/DC Power Up Sony AC/DC:n uuden levyn kuuntelu herättää aina samat kysymykset. Suurpiirteisesti sanottuna: riippuu mistä tykkää. viiltävän terävä, herkkä ja rehellinen, uhkarohkea ja avoin... Kun hän hyökkää Gimme Some Truthin kertosäkeeseen: ”No short-haired, yellow-bellied, son of Tricky Dicky is gonna mother hubbard soft soap me with just a pocketful of hope”, vuosi voisi olla mikä tahansa ja Amerikan presidentti kuka tahansa. Samaan aikaan #9 Dreamin unipopmaisilla viuluilla koristeltu tausta painuu turhaan taka-alalle, mikä tekee uudesta versiosta kaikkea muuta kuin ultimaattisen. Osaisiko sitä edes kaivata, ellei se ihan sama levy ilmestyisi taas kerran eri nimellä. studiolevyyn. Ei uskoisi, että viime lätystä on vain kuusi vuotta. Parhaimmillaan Lennon on sitä, mitä juhlapuheissa on toisteltu jo kauan: viiltävän terävä, herkkä ja rehellinen, uhkarohkea ja avoin. Varsinkaan Rock Or Bustista (2014) mikään ei ole muuttunut. Jotkut valinnat on tehty poliittisessa mielessä: kansalaisoikeusaktivisti Angela Davisista kertova Angela on malliesimerkki laulusta, jossa hyvä aihe ja ylevä päämäärä eivät ole johtaneet taiteellisesti korkealaatuiseen lopputulokseen. Onko levy taas yksi askel kohti bändin kuolemattomuutta ja jälkipolville taltioitu todiste periksiantamattomasta uskollisuudesta omia ja faniensa mieltymyksiä kohtaan vai vain taas yksi pakkopulla vihreänään sitä samaa homeista muutaman soinnun boogieta, jonka parasta ennen -päiväys umpeutui jo ennen grungevuotta 1992. Uudet miksaukset tuovat Lennon-klassikot 2020-luvulle bassotaajuuksia buustaamalla, laulua korostamalla ja kokonaisuutta kompressoimalla
Vaikka vaikutelma on ohimenevä, se osoittaa Off Off Onin olevan pintalämmöstään huolimatta edeltäjiään kompleksisempi, patoutunutkin äänite, jonka villaisa folk kätkee uumeniinsa laajan tunneskaalan. Hienovarainen musiikki antaa Berningerille täydellisen tilaisuuden syventää kertojanääntään, ehkä keikaroidakin vaivihkaisesti. SOUNDI 53 etsineet jo vuosien ajan vaihtoehtoisia katsantotapoja emoaluksen ulkopuolella. Side kansanmusiikkiin on helppo aistia. Niin avara kuin This Is The Kitin omaksuma, Rickie Lee Jonesin ja Nick Draken reunustama viitekehys onkin, syövät sovitusten krumeluurinen lyyrisyys ja sanarivien samanmukaisuus toisiaan. Jos metallin, hard rockin ja progen ystävien joukossa olisi tosikkoja, niin närkästymisen riski Steve ’n’ Seagullsin ja Another Miraclen seurassa olisi yhä mitä ilmeisin. Hienostuneisuus ei tässä tarkoita briljeerausta tai vaikeatajuisuutta vaan päinvastoin yksinkertaisuutta. Hänen vaikuttava pianonsoittonsa tukee sekä levittää bändiä harmonisesti ja tuo rauhan. JUHA SEITZ HHHH Steve ’n’ Seagulls Another Miracle Playground Steve ’n’ Seagullsia on Eläkeläisten tapaan pidetty paljolti yhden vitsin ihmeenä ja konseptinsa vankina. Niinpä yhtyeen jäsenet ovat RETRO Levyarvostelut 10_20.indd 53 6.11.2020 7.17. Tämä Haarlan kanssa tehty levy on hyvä esimerkki. Metalja hard rock -biisien bluegrass-versioinneillaan kansainvälisestikin noteeratun yhtyeen neljäs albumi pakottaa vakavaan uudelleenarviointiin. Haitari kruunaa Deep Purplen Perfect Strangersin ja The Knackin ylinopean My Sharonan erikoisuus on ankaran säröinen pystybassosoolo. HANNU LINKOLA HHH Snowy White And The White Flames Something On Me Soulfood Monessa (Thin Lizzy, Pink Floyd) mukana olleen Snowy Whiten blues rock soljuu vaivattomasti. Tunnelmia Off Off On kyllä välittää. Juuri tästäkö Stables itseään This Is What You Didillä sättii. Pitkät instrumentaalijaksot helpottavat tilannetta ja kannessakin kitara nostetaan hyvästä syystä etualalle. Uusiutuneen kokoonpanon tuoma into ja Timo Kämäräisen potkivasoundinen tuotanto ovat tehneet ihmeitä. ANTTI MARTTINEN HHH Kononen & Pajukallio Metsähovin pojat – Live Bluelight Huojuva Lato -orkesteria luotsaava Suonna Kononen sekä Freud, Marx, Engels & Jungin voimahahmona tunnetuksi tullut Arto Pajukallio tallensivat ensimmäisen yhteisen pitkäsoittonsa viime vuoden syksyn keikoillaan. Waylon Jenningsiltä lainattu veikeä Kantripaskaa (Outlaw Shit), koskettava Suomenhevonen sekä Freukkarien savuinen bravuuri Särkynytsydämiset (Viekää minut baariin) tihkuvat elettyä elämää. Pikemminkin levyltä välittyy laulajan halu tiivistää vuorovaikutusta ilmaisunsa ja sen juurien välillä. Pitkälti hitaita blueseja soittava veteraani käyttää teksteissään jonkin verran genren kliseitä, mutta tuoreempaakin syytä bluesiin löytyy: Get Responsible kehottaa meitä kaikkia ekotalkoisiin hyvästä syystä, joskin hieman päälle liimatusti. Jos olette kuitanneet Robert Plantin menneenä suuruutena, toisen mielipiteen muodostaminen on nyt helppoa. Sovitukset muuttivat jonkin verran muotoaan rundin varrella, mutta kantrifolksvengailun ytimessä pysyivät kaksi kitaraa ja ääntä. Soundi on lihaksikas ja tunnistettava, mutta jollain tavalla vähemmän romuluinen kuin muissa yhteyksissä. Halusta peittää jokin osa itsestä virheettömän pinnan alle. Siinä White irrotteleekin kunnolla. Another Miraclella Steve ’n’ Seagulls on lisännyt omaa biisituotantoaan, jonka parhaimmistoa on melodiakulullaan Sunrise Avenuen mieleen tuova Sweet Maria. Rikkumaton tunnelma kuitenkin myös alleviivaa taiteilijan lakonisen sentimentalian maneerisuutta. Vapaamielinen musiikkityylien yhdistäminen kantoi hedelmää ja lopputulos on varsin onnistunut. Toisin kuin sähköisessä EL VY -projektissaan, Berninger hakeutuu nyt akustisiin tunnelmiin, joissa on paljon lainattua ja sitäkin enemmän sinistä. Dramaattisen intron jälkeen sisään rysähtävää Metallican Master Of Puppetsia voi mandoliineineen, banjoineen ja haitareineen pitää levyn pääteoksena. Vielä vuonna 1990 hän saattoi levyttää vaikka vanhalle yhtyeelleenkin kelpaavan kulkevan rock-runttauksen Hurting Kind, mutta sittemmin meininki oli pitkälti toinen: Plantin vuoden 2005 levy saikin osuvasti nimen Mighty Rearranger. Yksiselitteisyydessäänkin musiikin rekisteri tavoittaa niin paniikin kuin lohdutuksenkin – unohtamatta kaikkea ääripäiden väliin jäävää. Sama pätee Plantin uskaliaasti haasteita vastaan ottaneeseen soolouraan jonka 38 vuoden kahdelle pitkälle cd:lle laitettu parhaimmisto on nautittavaa kuultavaa. Nimiraidalla riffi saa vastapainokseen kiintoisan flamenco-kitaran, urut täydentävät kuvaa paikoin mainiosti, etenkin instrumentaaliraidalla Commercial Suicide, joka on eräs albumin kohokohtia. Yhteinen soundi tuo mieleen Keith Jarrettin American Quartetin Hadenin, Motianin ja Redmanin kanssa. Melodiat ovat vahvoja ja karismaattisia nimenomaan laulelmallisessa yksinkertaisuudessaan. PERTTI OJALA HHH This Is The Kit Off Off On Rough Trade ”This is what you get, this is what you did.” Näin piinaavaksi This Is The Kit ei ole aiemmin äitynyt. Plantin sooloura ei ole ollut aivan yhtä juhlaa, mutta sitä ei tältä hyvin yhteneväiseltä kuulostavalta koosteelta huomaa. Samalla on helpompi ymmärtää ne kompromissit, jotka Berninger tuntuu itsensä kanssa tehneen. Albumia kannattaakin lähestyä mieluummin traditioon kirjautumisena kuin jostakin irtautumisena. Mutta samalla se pikemminkin mittaa niitä kuin astuu niiden sisään. Orgaaninen setti purkaa Huojuvan Ladon ja Freukkarien tuotannon ohessa muun muassa duon omia kappaleita sekä Jussi Raittisen ja Topi Sorsakosken käännöksiä. Matt Berningerin ensimmäinen soololevy asettuu tähän yhtälöön luontevasti. Jonesin räätälöimä Serpentine Prison ei tosin mullista Berningerin identiteettiä. Levy valuu sormien läpi siitäkin huolimatta, että Katie Stablesin persoonallinen laulu ja lumoavasti rakennetut soitinnukset ovat jatkuvasti kiinni täydellisyyden syrjässä. Another Miracle on ennen kaikkea tanakka rocklevy, jolla huomion vie bändin taitava musisointi eikä niinkään bluegrassin läsnäolo. Kaverusten akustinen harmonia valloittaa minimalistisuudella, jonka maanläheisyys vie mukanaan. Tieto siitä, että tekemisiä verrattaisiin vääjäämättä ex-yhtyeen suuriin saavutuksiin painoi varmasti kovana. Jatkuvasta oman tekemisen tarkkailusta. Iro Haarla Vodjanoi Karkia Mistika Lämpimän sämpylän mukaan nimetystä Hot Herosista tuntuu pikkuhiljaa tulevan jonkinlainen suomalaisen musiikin marginaalin Wrecking Crew – trio soittaa hyvin erilaisten solistien kanssa, Hannibalista Janne Laurilaan, kuulostaen aina oikealta bändiltä oikeassa paikassa ja aina itseltään. Täkyiksi kaiken jo omistavalle mukaan on laitettu pari aiemmin julkaisematonta esitystä, ja hienot kannet ansaitsevat erityismaininnan. ”And the problem stays same as before / Comes around again, pretty repetitive.” HANNU LINKOLA HHH Robert Plant Digging Deep: Subterranea Warner Vuonna 1980 Robert Plant oli samankaltaisessa asemassa kuin The Beatlesin jäsenet kymmenen vuotta aiemmin: maailman suurin yhtye oli hajonnut alta ja oman soolouran käynnistäminen oli edessä. Alku olikin hankalaa, mutta ennen pitkää Plant löysi äänensä – tai sehän hänellä oli tallella parhaasta päästä, mutta pikemminkin ilmaisukeinonsa. Tuottaja-kosketinsoittaja Booker T. Hienon jännitteen levylle luovat melodioista poispäin ja kohti abstraktioita tehdyt kollektiiviset tutkimusmatkat. Suonna Konosen Crosby, Stills, Nash & Young -fanitus näkyy hersyvästi levyn kannen kirjasintyypissä ja sen väreissä – yhteys löytyy Graham Nashin ja David Crosbyn huhtikuussa 1972 julkaistuun mestarilliseen debyyttialbumiin. Päälinjojen tasolle loitottaessa sen sointi kuitenkin tasaantuu oudon mattaisaksi. Niin tiheä kuin levy onkin, jättäytyy se tutuksi taustaääneksi, muutaman yllätyksen tai murtuman päähän intensiivisimmästä suhteesta. Silloin nimiraidan, Loved So Littlen tai Take Me Out Of Townin kaltaisista sielunherkistä standardeista paljastuu kulttuurista syvyyttä, joka avartaa narratiiveja oleellisesti. Iro Haarla tuo esiin bändin sielun hienostuneemmat puolet. Akustistakin näppäilyä sisältävä päätöskappale One More Traveller päättää tyylikkäästi tunnin blues-matkan, jonka heikoin lenkki on laulu: värikkäämmällä ja voimakkaammalla laulajalla pisteet nousisivat yhdellä. ARTTU TOLONEN HHHH Matt Berninger Serpentine Prison Book The National on saavuttanut pisteen, jossa se ei vaadi enää jatkuvaa huolenpitoa. Herkkätuntoisesti aseteltu albumi on parhaimmillaan emotionaalisissa häivähdyksissä ja niistä juontuvissa assosiaatioissa. Soitto sujuu mallikkaasti, ja pelastaa jopa nimeltään tavanomaisen kappaleen It’s Only The Blues. ANTTI MARTTINEN HHHH Hot Heros feat. Progefanien iloksi Steve ’n’ Seagulls vetää huikean detaljikkaan näkemyksen Kansasin Carry On Wayward Sonista
NIKO PELTONEN HH Altamullan Road Altamullan Road Ranka Niin 90-luvun reliikki kuin olenkin, kaikkia sen ajan musiikillisia ilmiöitä en ole osannut kaivata. On harvinaista, että levyä kuunnellessa jo ensimmäisellä kierroksella tulee pohtineeksi, mistä niitä mieleenpainuvia riffejä oikein riittää. ÄÄNENTOISTOA. Tekstit sopivat saumattomasti taustojen piristävään ja positiiviseen party-räppiin – tai siis pikemminkin bile-grimeen, -garageen ja -dancehalliin, dubstepia, drum ’n’ bassia ja ysäriteknoa unohtamatta. Moment ei ehkä ole samalla tavalla raskas albumi kuin edeltäjänsä Atoma (2016). Konerummut kumajavat, syntikat punovat pehmoista, nukkumaan houkuttelevaa mattoa. Liekö tällä osuutensa albumin tuoreuden tuntuun, mutta tarina ainakin on innostava. Long Day Good Night, yhtyeen 13. LINDA SÖDERHOLM HHHH Fates Warning Long Day Good Night Metal Blade Progressiivinen metalli on matkustanut pitkän matkan hartfordilaisen Fates Warningin 1980-luvun alun ensiaskelten jälkeen, ja nykyään monimutkaisempia sävyjä on löydettävissä joka toisella melodisella heavy-albumilla. Tämä vaikuttaa olleen erinomainen päätös, sillä silkkaa energiaa pursuava albumi vie mennessään heti alkumetreiltä. Nämä hetket kun ovat Dark Tranquillityn parissa täydellisiä. Kaunisääniset naiset laulavat kuin Avalonin papittaret. Pioneerit kuulostavat 2020-luvulla silti freesiltä – ja jotenkin helposti lähestyttäviltä, mitä ei tämän genren tuotoksista voi useinkaan sanoa. Audiokaupasta alan huippumerkit ja asiantuntevaa palvelua. Vaikka sähköiset puhurit ovat voimakkaita, melodisuus kannattelee kolossia. ÄÄNENTOISTOA. Röyhkeän ripeästi ilahduttavalla brittiaksentilla riimittelevä Rascal kuulostaa siltä kuin hän ei kerta kaikkiaan pystyisi pitämään sanoja sisällään. Kurkelan soololevyt ovat toki viittoilleet aivan samaan suuntaan, mutta vasta kielenvaihto täydellistää mielleyhtymän. Kokoonpanon taiteellinen kunnianhimo huipentuu kymmenminuuttisen nimikkobiisin majesteettisuuteen. Grime-innovaattori palaa UK-juurilleen, täsmällisemmin Itä-Lontooseen, jota albumin nimeksi poimittu postikoodikin alleviivaa. Se päätyi minunkin tehosoittooni ja valoi uskoa siihen, että mainstream-suomiräpillä on Cheekin jälkeisenä aikana taas toivoa. Kerrankin promokirjeessäkin kerrotaan mielenkiintoisuuksia: Espanjassa asuva solisti Ray Alder äänitti osuutensa salaa ja lauluottoja liikaa hieromatta, sakkojen uhalla keväisen lockdownin aikana. Kyllähän Kalamies soundiensa puolesta toimii, mutta kun kuulija haluaisi lisää lesoilua eikä mitään melankoliaa. Tervetuloa hyville kaupoille. Moment on tässä mielessä nykydeathin mittapuulla merkittävä kultakimpale. Levyarviot > 54 SOUNDI Gettomasa Kalamies PME Kaikki nämä nykyräppäreiden 25-minuuttiset digikulutukseen tarkoitetut pläjäykset eivät ansaitse tulla arvostelluksi itsenäisinä teoksina, mutta striimimaailman korkeimmalle huipulle noussut ja sen riimiensä perusteella myös tiedostava Gettomasa alkaa olla sen verran merkittävä artisti, ettei itseään kunnioittava popmedia voi häntä sivuuttaa. ...ihan kuin olisin teini jälleen... Lopputulos kuulostaa todella freesiltä. Kun bändi kiinnitti kiertuekitaristeina toimineet Christopher Amottin ja Johan Reinholdzin vakituisiksi jäsenikseen, yhtyettä onnisti. Huono idea, sillä tämä tarkoittaa Draken peruina puoliksi uhriutuvaa ja puoliksi leuhkivaa pelimiesläppää, joka tuntuu viime vuosien hittien jälkeen kovin lannistuneelta. Mittaa ja nuotteja 70 minuutin kokonaisuuteen toki mahtuu liiankin kanssa, mutta vaikkapa Now Comes The Rain rokkaa miltei radioystävällisesti ja albumin pisin raita The Longest Shadow Of The Day käy läpi kaikki lajityyppinsä rastit tyylipuhtaasti vaan ei tylsämielisesti. Jossain vilahtaa kaistale ”kelttiläistä” melodiakieltä. Enyan harsoinen supertähtiherkistely väijyy taustalla, mutta vielä enemmän Kurkelan tekemät ja Nightwish-yhteistyökumppani Tero Kinnusen tuottamat laulut kuulostavat Adiemusilta, Mike Oldfieldin ysärilevyiltä tai Blackmore’s Nightilta, joka oli aikanaan larppaajatuttujeni suuri suosikki. Muhkea tuotanto takaa sen, että kokonaisuus jytisee mallikkaasti. Vokalisti Johanna Ahosen ulottuva ja heleä ääni on osa kollaasia, jossa päällekäyvät kitarariffit, eteeriset kosketinmatot sekä tanakat kompit sulautuvat yhteen. JUHA SEITZ HHHH Dizzee Rascal E3 AF Island Viimeistään nyt sanansa säilällä sivaltava brittiräppäri Dizzee Rascal kaivertaa nimensä saarivaltion räpin historiaan. Levyarvostelut 10_20.indd 54 6.11.2020 7.18. Dark Tranquillity vaikuttaa karsineen kappaleidensa ulospanoa, jolloin riisutummat versiot nostavat paremmin esille nokkelat riffit ja välillä jopa pop-vivahteiset melodiat. 54 SOUNDI Dark Tranquillity Moment Century Media Ruotsalaisen melodeathin esi-isä määritteli musiikilliset raja-aitansa jo vuosia sitten ja on sen jälkeen operoinut vähintäänkin suvereenisti asettamiensa suuntaviivojensa puitteissa. Levyllä on tietynlaista DIY-henkeä – pandemian aiheuttamien sulkutoimenpiteiden johdosta mies opetteli äänittämään itse säkeensä ja hän kunnostautuu myös tuottajana. Etenkin Johanin panos vanhana bändin fanina osoittautui merkitykselliseksi hänen hallitessaan jo valmiiksi bändin tavan tehdä musiikkia, ja Christopher taas pystyy taitavana tulkitsijana kohottamaan kappaleiden arvoa omalla hienovaraisella ulospanollaan. Bändissä kemiat tuntuvat kohtaavan toisensa. Toisaalta lähes kaikki kyseiseen vuosikymmeneen liittyvä painelee nostalgiatriggereitä. Hän kai yrittää olla nimenomaan Suomen Drake, eikä sellaista tarvittaisi mihinkään. Lähes jokaisella raidalla fiittaava Lauri Haav on osa ongelmaa. Dark Tranquillity on joskus ollut hanakampikin tarttumaan mättövaihteeseen, mutta Momentin väkevään seesteisyyteen on ladattu niin paljon tunnelmallisia jännitteitä, että albumin äärellä voi vain haukkoa henkeään. Audiokaupasta alan huippumerkit ja asiantuntevaa palvelua. Viimeisimmällä albumintapaisellaan Kortepohjan suuri poika keskittyy yleisen keulimisen ja autollaan kehuskelemisen sijaan tyttöjuttuihin. Teoksen verkkaisempi väliosa nikkaroi sävellykseen yllätyksellisyyttä. Laulunkirjoitus tuntuu pakottamattomalta ja inspiroituneelta, ja bändi totta kai esittää asiansa 35 vuoden kokemuksen tuomalla arvovallalla. MARKO SÄYNEKOSKI HHHHH Debyytti The Cost Of Greatness purkaa varsin vetävää popmetallia, jonka vivahteissa virtaa vaikutteita oopperamaisuudesta eurotanssirytmeihin. New age -herkistelijän ja jazzlaulajan pitkäaikainen ystävyys on johtanut tähän yhteisprojektiin, joka herättää henkiin genren, jota en tosiaankaan olisi olettanut kaipaavani: 90-lukulaisen roolipelimusiikin. Paketti tuntuu esimerkillisen eheältä. Minilevyn, singlejä ja musiikkivideoita urakoineen yhtyeen kappaleita on kuunneltu Spotifyssa yli miljoona kertaa, mikä on kunnioitettava saavutus. Dark Tranquillity ei ole kuitenkaan itsensä vanki, sillä aika ajoin bändi käy tönimässä ovia löytääkseen ilmaisulleen uusia toteutustapoja. Johanna Kurkelalla ja Johanna Iivanaisella on lähes kymmenen vuotta ikäeroa, mutta kumpikin on ehtinyt kokea ysärin omasta perspektiivistään. NIKO PELTONEN HHH Memoremains The Cost Of Greatness Memoremains Nelisen vuotta sitten Seinäjoella perustettu Memoremains ehti luoda melkoisen hypen ennen esikoisalbuminsa julkaisua. Ihan kuin olisin teini jälleen. MIKKO MERILINNA HHH K u v a: M at ti as C h ri st en so n H E L S I N K I O U L U T A M P E R E Tervetuloa hyville kaupoille. levy, koukeroi toisinaan, mutta pääpaino on melodioilla ja raskaan tunnelmallisella soundimaailmalla. Viimevuotinen Diplomaatti-minialbumi tarjosi sitä paitsi bängereitä koko biisilistan mitalta eikä nojannut vain isoimpiin hitteihinsä. Tarinankerrontaan työntyvät 20-vuotinen artistiura sekä pilke silmäkulmassa rustattu itsearviointi
ÄÄNENTOISTOA. H E L S I N K I O U L U T A M P E R E Tervetuloa hyville kaupoille. ÄÄNENTOISTOA. Audiokaupasta alan huippumerkit ja asiantuntevaa palvelua. Audiokaupasta alan huippumerkit ja asiantuntevaa palvelua. Tervetuloa hyville kaupoille. Levyarvostelut 10_20.indd 55 6.11.2020 7.18. SOUNDI 55 ...ihan kuin olisin teini jälleen..
JARI MÄKELÄ HHH ...niin että hyvää syksyä vain!... Sinä kaunein lintunen on puhetta vanhemmalta lapselle, mutta rakkaudesta huolimatta aamut ovat kiireisiä, suu mutrussa ja lapsen housut liian lyhyet. Ruuhkavuosien pikkumasiksesta kärsiville Vastavoimat saattaa osoittautua melkoiseksi hard core -kokemukseksi. Jos biisivalinnat ovat onnistuneita, valitettavasti samaa ei voi sanoa levyn äänimaailmasta. Itse luen sellaisiksi joululevyt Kylie Christmas (2015) ja Snow Queen Edition (2016). Helsinki-singlellä seistään meren rannalla, kuvitellaan siltojen, porttien ja muistojen palavan ja katsotaan, kuinka ”Helsinki kaukana savuaa”. Kylie Minogue Disco BMG Popin kuningatar Kylie on pitkällä urallaan tehnyt muutaman taiteellisen harhalaukauksen. Kylien ääni kuulostaakin rennommalta kuin koskaan aikaisemmin. Tai paskuudesta. Kauniisti soivat I Knew You ja City’s Face tuovat kokonaisuuteen kaivattuja rauhan hetkiä. Pandemian takia teema jää fantasian tasolle. Tuotteliaalle yhtyeelle Getting Into Knives on jo toinen albumi tänä vuonna. Soitto kuulostaa liiankin liveltä ja soundit sekavilta. Legendaarisen Sam Phillipsin studiolla Memphisissä yhden viime maaliskuisen viikon aikana ikuistetELÄMÄ ON RASKASTA inferno.. Vaikutelmaa korostaa myös se, että As Long As You Are -levyn tuotanto on melko tymäkkää. Komea Born In A War on kuin goottirockiin hurahtanutta Pet Shop Boysia. Future Islandsin kuudes albumi pitää bändin mukavuusalueellaan esittämässä paatoksellisesti soivaa, syntikkavetoista indie rockia. Ei välttämättä, mutta toisaalta, miksi ei. Läpileikkauksesta puuttuu yli kaksikymmentä vuotta, mutta Lost Machine muodostaa silti yllättävänkin yhtenäisen ja loogisen kokonaisuuden. Sellaisen läpimeno major-julkaisulla on ajankuva ja osoitus Kylien nauttimasta arvovallasta. Edellisen levyn tavoin Kylie on kreditoitu kappaleiden tekijänä (laulumelodiat/sanoitukset), mutta ensimmäistä kertaa hän on äänittänyt vokaaliosuutensa itse kotistudiossa. 80-luvun biisit selviytyvät soundiongelmista paremmin, mutta The Waken melodiset ja monitahoiset biisit hukkuvat vähän hälyyn. Vuosien varrella thrash on jäänyt taka-alalle ja edellisellä levyllään The Wakella (2018) Voivod lipui jo lähemmäksi mastodonmaista alternative metalia. 80-luvulla bändi sekoitti thrashiinsa niin deadkennedysmaista atonaalista punkia kuin progemetallin teknisyyttäkin. Niin että hyvää syksyä vain! Tulkitsijana Laura Närhi on samaan aikaan yksipuolinen ja etevä. Yleisvireeltään levyn radiopopiskelmät ovat jopa hätkähdyttävän alakuloisia. Sinä päivänä kun kaikki alkoi ei juhli rakastumisen tunnetta vaan on haikea muisto hetkestä, jolloin kaikki näytti olevan hyvin. Future Islands jatkaa 1980-luvun estetiikasta ammentamista taidokkaasti, mutta silti mieleen hiipii kysymys siitä, voisiko kvartetti kokeilla jatkossa muutakin. Voivod on edelleen täysin uniikki bändi ja levyn kaikki biisit ovat hyviä, mutta Lost Machinen toteutus on silti lopulta vähän pettymys. Herringin voimalliseen läsnäoloon. Puolet Lost Machinen biiseistä on The Wakelta ja sitä edeltävältä Post Society -ep:ltä (2016). Niiden jälkeen toivomuslistalla oli poplevy, mutta sellaisen sijaan Kylie julkaisi kenties Lady Gagan Joannen inspiroimana tylsän aikuisrock-albumin Golden (2018). Seasons (Waiting on You) -hitin kaltaisia jymypaukkuja hieman kaavamaiseksi jäävä uutuuslevy ei tarjoa, mutta muutama selkeä kohokohta 11 kappaleen joukosta löytyy. Toinen puoli muodostuu alunperin vuosien 1984 ja 1993 välillä äänitetystä materiaalista. Jos perhe ja elämän jakaminen toisen ihmisen kanssa ovat esimerkiksi Juha Tapion musiikissa täyttymys ja päätepiste, Laura Närhen tulkitsemissa lauluissa arki täyttyy menetetyistä mahdollisuuksista ja surumielisestä eron käsittelystä. Levyarviot > 56 SOUNDI K u v a: D en y s D io n y si o s Laura Närhi Vastavoimat Warner Laura Närhen uusi albumi kertoo arjen harmaudesta. Vaikka miksaajana on jälleen ollut erinomaisista The Wakesta ja Post Societysta tuttu Francis Perron, on Lost Machine silti jäänyt jotenkin meluisaksi. ANTTI GRANLUND HHH Voivod Lost Machine – Live Century Media Voivod on aina kulkenut omia teitään. Kannattaako hyväksi havaittua konseptia muuttaa. facebook.com/InfernoMagazine instagram.com/inferno_magazine twitter.com/infernomagazine Levyarvostelut 10_20.indd 56 6.11.2020 7.18. Hän ei ole teknisesti parhaita laulajia, mutta hänen äänensä kaunis haavoittuvuus tuo sanoihin painoarvoa. Suurin osa levystä on kelpo poppia, vaikka ei niin tykkikamaa kuin olisin toivonut. Pidä hyvänä on osoitettu ihmiselle, jonka matkaan entinen puoliso on lähtenyt. Pitkästä aikaa kunnon Kylie-albumi Disco nostalgisoi 70-luvun originaalimusan lisäksi artistin tasavuosia viettäviä albumeita Rhythm Of Love (1990) ja Light Years (2000). NUUTTI HEISKALA HHH Future Islands As Long As You Are 4AD Baltimoresta ponnistavan Future Islands -yhtyeen olemus nojaa vahvasti kolmeen tukipilariin: pintaan nostetuihin retrosyntikoihin, post-punkia huokuvaan bassotteluun ja solisti Samuel T. Maanisista lavaesiintymisistään tunnetun herran tumma baritoni ja väkevä tulkinta naulitsevat kuulijan tuoliin niin tiukasti, että albumillinen samaa tavaraa saa lähes läkähtymään. Ranskalaisen historioitsijan inspiroimana ja bändin läheisten taloudellista koronaahdinkoa helpottamaan huhtikuussa julkaistu Songs For Pierre Chuvin tosin oli puhtaasti Darniellen soololevy. Nainen ei ole säästellyt efektien käytössä: kaiut ja taustakuorot menevät paikoin vallan mössöksi. Ja samaan aikaan se saattaa työntää luotaan ne ihmiset, jotka eivät tarvitse modernilla iskelmätuotannolla kuorrutettuja muistutuksia päiviensä raskaudesta. Teemu Brunilan Magic edustaa terävintä päätä kasarisynabasson kruunaaman Supernovan ja daftpunkmaisen Dancefloor Darlingin ohella. TOMI NORDLUND HHH The Mountain Goats Getting Into Knives Merge John Darniellen laulujaan esittämään perustama kalifornialaisbändi The Mountain Goats lähestyy kolmattakymmenettä ikävuottaan
facebook.com/InfernoMagazine instagram.com/inferno_magazine twitter.com/infernomagazine Levyarvostelut 10_20.indd 57 6.11.2020 7.18. ...niin että hyvää syksyä vain!... ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.
Armoa ei anneta Grizzly Adams -intron jälkeen kuin parin hiukan hitaammin jytisevän biisin muodossa. OULU, CLUB TEATRIA 17.12. Tämän skenen kovimpien pelimannien, Scott Ianin (Anthrax, kitara) ja Dave Lombardon (Slayer, rummut) avulla uudelleen soitettu vuoden 1986 demon materiaali on tiukkaa tavaraa. Necrophobic on aina ollut suoraviivaisuudestaan huolimatta erittäin musikaalinen, eikä Dawn Of The Damnedkaan ole poikkeus. TAMPERE, OLYMPIA 18.12. Gabe Floresin psykedeelinen jazzfoni tuo Death Valley Girlsin musiikkiin edelleen Steve Mackayn No Fun -soitannan kaltaista lisämaustetta mm. KIMMO K. Popeimpien biisien Hold My Hand, Bliss Out, Little Things ja Dream Cleaver tarttuvan pinnan alta voi aistia piilevää uhkaa. JUSSI NIEMI HHHH Levyarviot > ...riehakkuudessaan aivan käsittämättömän tasokasta thrash-myllytystä... The Mountain Goatsin indiehenkisyyteen mahtuu myös akustisvoittoista folkpopia ja savuisen saksofonin rauhoittamaa vakavuutta. Tarkemmin sanoen se on Foghornialla enimmän aikaa täydellistä. Niitä voi hyvinkin sanoa helliksi ilman minkäänlaista siirappista sentimentaalisuutta. Bändisoundia dominoivissa vokaaleissa Bloomgardenia avustavat Kelsey, rumpali Rikki Styxx, Shannon Lay sekä kaksi laulukuoroa eli erilliset lapsija jengiköörit. Vauhtia on älyttömästi, mutta bändin skarppi ja lennokas soittotatsi pitää armottoman lataamisen pitkienkin biisien ajan elävänä ja ilmavana. HELSINKI TELAKKA Levyarvostelut 10_20.indd 58 6.11.2020 7.18. nimibiisiin sekä kappaleisiin Hypnagogia, The Universe ja Hey Dena. John Darnielle on taitava lauluntekijä, mutta yhtyettään ja biisiensä toteutusta leimaa jossain määrin sama ongelma kuin kanadalaista The New Pornographersia. Tarjolla on erittäin tiukasti soitettua, selkeäsoundista ja K u v a: E ri c La rs en 19.12. Vaikka Necrophobic on ollut kasassa jo yli 30 vuotta, saattaa Dawn Of The Damned olla sen uran tähän mennessä hienoin teos. Päällimmäisenä soitosta huokuu pitkällä kaavalla haudutettu kypsyys ja pettämätön tyylitaju. Ykkösaseenaan Tapanilla on bassoklarinetti, josta hän loihtii huikaisevan täyteläisesti avaria soundeja. Nekin ovat keskenään tyystin erilaisia, mutta nyt lasahtaa korville piinkovaa crossover-thrashia. JUSSI NIEMI HHHHH nopeatempoista räimettä. Tasan nimensä väärti Casual ei aiheuta edeltäjänsä kaltaista kolausta, koska meininki on jo tuttua, mutta loistavasti sen parissa viihtyy. Jonkinlainen aaltomaisuus on alati läsnä. Ulkoisesti Dawn Of The Damned on välittömästi tunnistettavaa Necrophobicia, mutta sen moniulotteisuus tulee yllätyksenä. Soitto on teknisesti vaikuttavaa ja lisäksi se sopii kokonaisuuteen yllättävänkin hyvin. OULU CLUB TEATRIA 17.12. Kun The Mountain Goatsista ja Darniellen laulusta puuttuvat tunnistettavat ominaispiirteet, niin monipuolisuus uhkaa kääntyä hyveen sijasta hajanaisuudeksi. Mamba Assefan perkussiotkin peilaavat Karibiaa, kun taas Miikka Paatelaisen ja Jussi Jaakonahon kitarataide tuo mieleen päivitetyn Venturesin ja Shadowsin. Foghornia avautuu pääsääntöisesti merellisenä laivojen sumutorvien verkkaisena sinfoniana, vaikka ohjelmasta löytyy niinkin lähtökohtaisesti urbaani numero kuin Erottaja, missä selvästi pieni liikenneruuhka syntyykin. Puhallettua materiaalia hän täydentää pienimuotoisesti industriaalisella elektroniikalla ja manipuloimalla, ei vähiten kaiuilla. Se ei kuitenkaan käänny itseään vastaan, vaan paremminkin edesauttaa vaipumaan musiikin hienovaraisesti huumaavaan, epämääräisen yleismaailmalliseen syleilyyn. Getting Into Knives on sekä hyvässä että vähemmän hyvässä tyypillinen The Mountain Goats -albumi. Yleisfiilis on kuin siemailisi vanhaa täyteläistä plantaasirommia jollain trooppisella rannalla. Rauhallista menoa voisikin luonnehtia äärimmäisen cooliksi ja ajattomaksi viihteeksi, ehdottomasti ilman tuohon genreen toisinaan liitettyjä korniuksia tai eurot edellä -ajattelua. Vanhana reggae-friikkinä minua miellyttää monien biisien alleviivaamaton jamaikalaisuus rytmisektion toiminnassa. Bungle -albumia. PERTTI OJALA HHH Death Valley Girls Under The Spell Of Joy Suicide Squeeze Vuonna 2013 Los Angelesissa perustettu ja The Stoogesin ja The Shangri-Lasin hybridiksi usein kehuttu Death Valley Girls on kuin kulttiohjaaja Russ Meyerin Beyond The Valley Of The Dolls -leffan Carrie Nations -bändin moderni inkarnaatio; itsestään selvä occult rock -valinta kaikkien Charlie Mansonin perhettä käsittelevien filmatisointien soundtrackeille. HELSINKI, TELAKKA 19.12. Ihmettelen kovasti, jollei Foghornia lukeudu ”vuoden parhaat” -listaani. Dub-versio Casualista olisi paikallaan. Bunglelta olisi odottanut jotakin muuta, mutta onhan tämä riehakkuudessaan aivan käsittämättömän tasokasta thrashmyllytystä. 58 SOUNDI Mr. Siinä yhdistyy kokemuksen mukana tullut varmuus, kokeilullisuus ja korkea energiataso. Casual tuntuu lipuvan edeltäjäänsä enemmän samalla vaihteella, nopeat ja räväkät numerot ovat vähissä. Bloomgardenin lisäksi uruilla pelaavat Laura ”The Kid” Kelsey ja skenen veteraani Gregg Foreman. Uutena mausteena kitaristi Sebastian Ramstedt on pyrkinyt lisäämään bändin brutaaliin mättöön 80-luvun henkistä kitarataiturointia. Ex-Hole-rumpali Patty Schemelin kitaristiveli Larryn ja vokalisti, kitaristi ja urkuri Bonnie Bloomgardenin yhtye on luopunut neljännellä albumillaan lähes tyystin geneerisestä garage rock -kitarajyystöstä urkuja lauluvetoisten biisien hyväksi. Kuten uuden Signature Dark -levymerkin nimikin kertoo, yhtiö hakeutuu genrerajoista piittaamatta tummanpuhuvien ja melankolisten äänimaisemien äärelle ja kokee Foghornian olevan juuri sitä. NUUTTI HEISKALA HHHH The Shubie Brothers Casual Mufarang Hurmaannuin heti laakista Shubie Brothersin You Are Here -debyyttiin (2017). Itse en koe levyä mitenkään ensisijaisesti synkeänä. Kitaran sahaaminen ja rumputykitys on kerrassaan hurjaa, eikä Mike Patton (Faith No More) taida laulaa nuottiakaan, vaan karjuu ja rääkyy kuin sekopäinen. Useammilla kuuntelukerroilla synkästä ja metelinsä alla erittäin melodisesta levystä avautuu aina uusia tasoja. Uusi Dawn Of The Damned seuraa pitkälti edeltäjänsä Mark Of The Necrogramin (2018) jalanjäljissä. Bungle The Raging Wrath Of Easter Bunny Demo Ipecac Nyt ei kuulla mitään, mikä muistuttaisi kolmea 1990-luvulla ilmestynyttä Mr. Kuuttakymppiä lähestyessään Tapani alkaa olla tosiaankin äärilaidalla ja jälki on erittäin lähellä täydellistä. Ehkä Mr. TAMPERE OLYMPIA 18.12. Nyt palataan rikospaikalle kaksoisälppärillä, cd:kin on jaettu neljään osaan. Itse asiassa löydän siitä hyvinkin aitoa meditatiivista valoa ja koen musiikin äärimmäisen rauhoittavana. Tapani Rinne Foghornia Signature Dark Zen-munkin tavoin Tapani Rinne on hionut tyyliään ja näkemystään luonnon ja teollisen yhdistäjänä pitkällä kaavalla sekä RinneRadiossa että muissa projekteissaan. JARI MÄKELÄ HHHH Necrophobic Dawn Of The Damned Century Media Ruotsalainen blackened death -legenda Necrophobic on palannut. Vahvimmin se kuuluu Jukka Kiviniemen bassolinjoissa. Onneksi biisit on toteutettu teinipoikien terävälle näkemykselle uskollisesti, vekkulisti koheltavaa yleisfiilistä myöten. KOSKINEN HHHHH tu Getting Into Knives tarjoaa sudittujen rumpujen keventämää Violent Femmesin sukuista rempseyttä, Hammond-urkujen värittämää soulahtavuutta ja varovaisia Calexicovivahteita. Äärimmäisen raskas ja nopea levykokonaisuus ollaan onnistuttu pitämään täysin hallittuna ja biisien koukuissa on sopivasti tartuntapintaa. Rupisen alkuperäisdemon ja parin lisäraidan uudelleenäänitys on relevanttia hommaa, sillä materiaali genressään on laadukasta ja poukkoilevuudessaan yhä varsin uniikkia. Foghornia on neljäs varsinainen soolotyö ja siihen pätee vanha aforismi, että viisaus ei ole jokapäiväistä uuden hankkimista, vaan jokapäiväistä poisheittämistä
TAMPERE, OLYMPIA 18.12. HELSINKI TELAKKA Levyarvostelut 10_20.indd 59 6.11.2020 7.18. OULU, CLUB TEATRIA 17.12. 19.12. OULU CLUB TEATRIA 17.12. TAMPERE OLYMPIA 18.12. HELSINKI, TELAKKA 19.12
Mikä tarina liittyy albumin introon ja outroon. Me kuunneltiin jossain jatkoilla aina kaikkea 1980-luvun brittihooseeta ja sellaista. Ollaan jotenkin samalla sivulla kaikissa tekemisissämme. Me tehdään havaintoja maailmanmenosta siinä missä muutkin ja sieltä ne laulut sitten syntyy. Teksteissä tuodaan kursailemattomasti esille nykymaailman älyttömimmät ilmiöt hakkaamalla sanottava suoraviivaisesti kuulijan päähän. Oletteko siis siinä välissä, välinpitämättömyyden asialla. Jotain Generalsin toimintatavoista kertoo, että kakkosalbumi Loud And Stupidille ollaan jätetty idioottimaiset renkutukset introksi ja outroksi. Tamperelaisryhmä ei esitä mitään, vaan takoo luontevasti, kuin puolihuolimattomasti viiden tähden hardcore punkia. Generalsin sarkastinen maailmankatsomus (Sex In The Graveyardin tarina miksi Eugen Schauman ei saa rauhaa haudassakaan tai sanomaltaan ytimekäs We Fuck Adults) ja kyky myllyttää koko soosi teeskentelemättömästi saavat pyörittämään Loud And Stupidia melkein yhtä ahkerasti kuin debyyttiä. Parasta kuitenkin on se, että levy on ensiluokkaista räimimistä. Viitteitä voi paikantaa niin brittipunkin jätkämäisyydestä, mutta myös varhaisen jenkkihardcoren ronskista mättämisestä. Missä kohtaa Generals sijaitsee prioriteettilistalla. 60 SOUNDI Generals Loud And Stupid Joteskii Groteskii/Tuhoutuvat Levyt Generalsin ensialbumin Pissing In Cereals (2016) kannessa yksi trion jäsenistä on kusella Pispalanharjun maisemissa. Eniten ehkä siksi, että kaikki on niin helppoa tällä porukalla. oikeaa punkkia. ANTTI LUUKKANEN HHHH Levyarviot > ...hämyisien folk-laulujen tunnelma on pysähtynyt ja oudolla tavalla liikuttava... Kaiken sen kohelluksen ohessa kuunneltiin punkkia ja muistan, että oltiin huolissamme kun Suomesta ei ihan hirveästi löytynyt bändejä, jotka soittaisivat ns. Tempo kutsuu hurmoksellisiin bakkanaaleihin. Jos siinä sivussa tarjoutuu mahdollisuus härkkiä tyyppejä, jotka ottavat itsensä liian tosissaan, niin tokihan me teemme senkin ihan mielellämme. Ehkä me saatetaan vaikuttaa pelleiltä, koska eihän meidän toiminnassa sinällään näytä olevan mitään järkeä. Tautisimmat korvamadot aikoihin! – Heh! Se ”jabadabaduu!” oli vaan joku kännihokema ja siitähän se idea sitten lähti. Punkissa on kautta aikojen väännetty poliittisuuden ja sikailun välillä. Bändin uhmakas ja mistään piittaamaton asenne tulee selväksi. Sittenhän me pöllittiin bändin nimikin suoraan Charged G.B.H:n biisistä. – Se alku oli vähän sellaista aikaa, että meillä kaikilla taisi olla turbulenssia henkilökohtaisten elämiemme tuulissa, joten koitettiin löytää ratkaisuja asioihin ryyppäämällä rajusti. Yhtyeestä huokuu terve piittaamattomuus toisten mielipiteistä. – Itselleni Generals on kyllä ihan lempilapsia. Ei tässä mitään jellobiafroja yritetä olla, mutta kai se politiikka kuitenkin kuuluu punkkiin. Teillä on ollut runsaasti muitakin bändejä. Teidän levyn nimi viittaa jälkimmäiseen, mutta teksteissä on tietynlaisen filtterin kautta enimmäkseen asiaa. Kaikkia mahdollisia metallin puolelle lipsuvia coreja ja perussuomirokkia oli kyllä tarjolla, mutta sellaista räkä poskella ja keskisormi pystyssä vedettyä örvellystä ei niinkään. Ja koko sotku vedettynä timmisti hanskassa pitäen. Jossain kohtaa kitaristi-laulajamme Jussi keksi, että perustetaan bändi joka soittaisi sellaista musaa mitä itse tykätään kuunnella. TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN K u v a: Sy lv i K an ga sp es k a Levyarvostelut 10_20.indd 60 6.11.2020 7.19. Joku tarkkakorvainen saattaa huomata, että sävellys ei ole ihan täysin meidän oma. Aina tuntuu löytyvän vielä matalampi aita ylitettäväksi, mutta arskat pysyy visusti naamalla. Kolme tyyppiä, joilla aina ei ole edes soittovehkeitä mukana keikoilla, ei Y-tunnuksia keikkaliksoja varten, ei edes treenikämppää. – No en todellakaan väittäisi meidän olevan millään välinpitämättömyyden asialla. Mutta ei bändi mitenkään tee itseään nuijemmaksi kuin on. – Tässä totuudenjälkeisessä ajassa laulujen aiheet ei näytä millään loppuvan kesken. Väittäisin silti, että meidän kyky nauraa itsellemme ja se asiapuoli on ihan mukavasti balanssissa. Ihmisillä tuntuu olevan oikein pakottava tarve päästä huutamaan joka torveen, että ”katsokaa nyt miten saatanan tyhmä minäkin olen!” ja sitten porukka äänestää tällaisia veijareita päättäviin elimiin. Generals ei esitä mitään, vaan on luonnollisesti juuri tällainen. Kukaan ei purista rattia kun ajetaan. Generalsin basisti Markus Saastamoinen kertoo yhtyeestä lisää. Millaisin askelmerkein Generals on aikoinaan pistetty kasaan
Muutamaa hetkeä myöhemmin Free Humans leijuu avantgardistiseen avaruuteen, jossa jämäkät konepohjat ovat ainoa ennustettava elementti. Vuokkoset kuitenkin janoavat kuulijoita, jotka ottavat myös proosallisemmat sanoitukset kuuleviin korviinsa ja tajuavat asioista huolestumisen ja hurjistumisen olevan tätä päivää ja vuosituhatta. Kun albumikiertue jouduttiin perumaan, oli Morbylla aikaa palata takapihansa vajassa syntyneisiin kappaleisiin ja viimeistellä ne levyksi. ASKO ALANEN HHH Sam Shingler Strange Security Soit Se Silti Brittityylinen The Pansies oli iso juttu kotimaisessa indiepop-skenessä 1990-luvulla. Big Zero taas dreampoppailee kuin ikiihana My Bloody Valentine konsanaan. Mutta huolettomammin heittäytymällä voi lähennellä linjakkaan Ramones-jatkumon euforiaa, jossa tautologisen kompin ja räimeen ei koskaan toivoisi päättyvän. Jälki ei ole kovin persoonallista jos oleellisin ja omin jää nurkan taa. 3: Cane & Able on miehen ensimmäinen major label -sooloalbumi. Vetoava avausraita Farewell kiinnittää moniäänisen kelttikuvaston lämpimästi pumppaavaan rytmitaustaan ja helliin kitaraviiluihin. Hämmentävä mutta hieno levy. Vaikka 80-minuuttiselle levylle mahtuu labyrintillinen harhapolkuja, tietävät muusikot koko ajan, mihin kerrontaansa vievät. Hontelot Kraftwerk-mukaelmat takertuvat radaltaan suistuneisiin torvensirpaleisiin, soinnittomat hokemat vaihettuvat riipaiseviin melodiakulkuihin, ja Richard Dawsonin kireä tenori nylkee musiikkia vereslihalle. 3: Cane & Able Republic Moni tuntee philadelphialaisen Tariq Trotterin eli Black Thoughtin legendaarisen The Roots -yhtyeen keulaMC:nä. Mystisen kiehtova Sundowner ylistää minimalistisuutta ja vanhaa teknologiaa. Kaaoksen keskellä kieppuu sananrippeitä, jotka povaavat niin elonkehän romahdusta kuin Jupiterin kolonisointiakin. Mukana on myös diskopoljentoa, kuten Lioness-kappale osoittaa. Älpeen mitassa ja remellyksen sivustaseuraajan korvin kappaleiden yhdenmukaisuus saa ennen pitkää kaipaamaan punk-levyjen soiton ideaalia, jossa singlepakassa on vaihtelua vähintään joka viidennen kipaleen tullen. Wardin kaltaisista tuoreemmista nimistä. Tuotannossa kuuluvat selvät The Roots -vibat, raskaat rumpukompit ja tiukat bassolinjat. Ja tiiviimmin, niin kuin naisten intiimihygienian tuotemerkiltä nimensä omaksuneelta bändiltä sopii olettaa. Tyypillistä Black Thoughtille, jota tituleerataan yhdeksi aikansa taitavimmista ja terävimmistä räppäreistä, ja hänen aktivismin värittämälle ilmaisulleen, ovat tiheään pakattu lyyrisyys, mestarilliset monitasoiset riimisysteemit sekä loppumattomat verset, jotka jatkuvat päättymättömänä tajunnanvirtana läpi koko kappaleen. Myös koskettimia ja halvan kuuloisia rumpukoneita hyödynnetään sopivissa väleissä. Ja sitten sitä mennäänkin. Käsillä oleva julkaisu on looginen jatkumo sarjan aiemmille osille amerikkalaisen yhteiskunnan kipeistä teemoista; systemaattisesta rasismista ja poliittisista levottomuuksista. TOMI NORDLUND HHHH Seesteinen Fight Or Flight etenee helisevin saundein, tuoden aatoksiin katuja mittailevan Richard Ashcroftin. VIRPI SUOMI HHH Levyarvostelut 10_20.indd 61 6.11.2020 7.19. Albumi on äänitetty neliraiturilla, minkä takia se on saanut osakseen jo vertauksia Bruce Springsteenin Nebraska-klassikkoon. Streams Of Thought Vol. Nimi tosin viittaa kolmososaan, mikä onkin totta – edeltävät volyymit vain julkaistiin lyhyemmässä ep-mitassa. Näitä kuulemme nytkin. Laulun päätöslauselma – ”we feel an all-encompassing ray of love” – voi tuntua kontekstistaan irrotettuna lattealta, mutta monitahoisen, kirvelevänkin levyn lopetuksena se on kuin kirkas turvakäytävä kosmisesta tyhjyydestä lapsiveden lämpöön. Treenatusta soitosta ja terävämmistä soundeista riippumatta Vuokkoset edustaa punk-höyläyksen vapaan liikkuvuuden maagista vaihetta, kun keskisormen näyttämiselle muototarkan ja jähmettyneen valtavirran rockin suuntaan alkoi tulla raivokasta katetta. HANNU LINKOLA HHHH Vuokkoset Umpikujassa Hiljaiset Levyt/Joteskii Groteskii Heti kun Vuokkoset reuhahtaa liikkeelle, tiukan punk-runnomisen päälle iskee rytmiin jotenkin määrätietoisesti hidastettu, selkeästi artikuloitu ja rivien lopputavua aggressiivisesti venyttävä laulutyyli. Eklektisyydessä on alitajuinen logiikkansa. Mutta nelikolla on muutakin mielessään. Tuotteliaaseen tahtiin on tietysti syynä koronavirus. Parhaita tuokioita koetaan sinkkubiisin In It Together seurassa. Yhteiskuntakriittiselle räppärille maan väkivaltaisessa historiassa onkin mistä ammentaa. Ja heti perään Troublesingle lisää keitokseen haikeaa huumoria, joka pikemminkin silaa kuin banalisoi ilmaisun. Lopulta Ladytronin hengessä marssiva Skinny Dippers solmii kuvaelmat massii...hämyisien folk-laulujen tunnelma on pysähtynyt ja oudolla tavalla liikuttava... 1960ja 1970-lukujen suuntaan kumartavat kappaleet ovat akustispainotteisia, mutta esimerkiksi raukeasti svengaava avausraita Valley nojaa perinteiseen bändi-instrumentaatioon. Black Thought Streams Of Thought Vol. Konstit ovat kapeat, mutta juuri siksi ne purevat rockin puisevampaan laitaan kuin taltta. Morbyn hämyisien folk-laulujen tunnelma on pysähtynyt ja oudolla tavalla liikuttava. Tunnelma levyllä on melankolinen mutta toiveikas. Enemmän Sundownerissa silti huokuu rauhaisa introverttius, joka muistuttaa toisaalta varhaiskauden Leonard Cohenista ja toisaalta Kurt Vilen ja M. Jumal’avita, ihan kuin Sehr Schnell olisi opetellut soittamaan yhteen tiukemmin ja rankemmin. Hyvät hetket eivät kuitenkaan kompensoi yleistä valjuutta. LINDA SÖDERHOLM HHH Hen Ogledd Free Humans Domino Hetken aikaa Hen Ogleddin maailma on harmoniassa. Riisutut sovitukset toimivat ja lopun nostatus sähkökitaroineen vie kappaleen korkeammille leveleille. Bändin hurmaava nokkamies Sam Shingler tunnetaan pitkän linjan musiikintekijänä, joka on toiminut kitaristina sekä laulajana myös Montevideon ja The Lieblingsin riveissä. Kevin Morby Sundowner Dead Oceans Laulaja-lauluntekijä Kevin Morby julkaisi edellisen levynsä Oh My Godin vasta puolitoista vuotta sitten, ja nyt on jo uuden albumin vuoro. Sundownerin intiimi, lämmin ja kevyen kokeileva ote nappaa helposti mukaansa. Strange Security näyttäytyy ennen kaikkea yritteliäänä ja kunnianhimoisena albumina, jonka tekoon on eittämättä panostettu. Miehen soololevy Strange Security tähyää minimalistisempaan suuntaan. Enimmäkseen perinteistä orkestroitua poppia sisältäviä kappaleita on sävytelty elektronisin tehokeinoin. SOUNDI 61 viseksi pelastushistoriaksi
Folkpohjalta musiikkiaan luovaa mutta elektronisia soundejakaan kaihtamatonta Veirsiä on kuultu myös Neko Casen ja k.d. Elementtejä yhdistää henkistyneisyyden tuntu. Laajemmin ajatellen tyyliä voisi sanoa post-rockiksi. Levyarviot > 62 SOUNDI Killer Be Killed Reluctant Hero Nuclear Blast Kun kokoonpanossa on jäseniä Sepulturasta, Mastodonista, The Dillinger Escape Planista ja Convergesta, sanan superyhtye käyttämiseltä ei voi välttyä. Kitaristi Anders Karlsson hallitsee skarpisti niin billyrootsit kuin goottirockin melodisemman laidankin riffit, joten Robin sutjakkaiden sävelkulkujen taju on saanut täsmäsopivan kiidättäjän kappaleisiinsa. Hatebreed tekee duuninsa aina kiukun kautta ja sen resepti toimii, vaikka ei uusi albumi mitään legendaaristen Destroy Everythingin tai In Ashes They Shall Reapin veroisia huudatusanthemeja ja spontaanien circle pitien lähtötelineitä tarjoakaan. Reluctant Hero on ottanut aiempaa enemmän mallia hardcore punkista, mikä kuuluu etenkin Filthy Vagabondissa. Vanha suola alkoi kuitenkin janottaa nopeasti. ASKO ALANEN HHHH Bizzarro & Jukka Nissinen Taipale Broadcast Volume 1 Humu/Hillotehdas Juurevan instrumentaalitrio Bizzarron ja trubaduuri Jukka Nissisen yhteisalbumi esittelee molempia osapuolia hyödyttävän kimppaprojektin. Nyt käänteisen onnenluvun eli 13 vuoden päästä hän luotsaa uutta ”svartrock”-bändiä komentoäänellä, joka muistuttaa enemmän Bowien Cat People -teeman Putting Out Fire -tulkintaa. Mutta kulissimaisuuden peittävänä syväjuonteena se vapauttaa nauttimaan kliseisimmistäkin ratkaisuista ilman ansaan langenneen synnintuntoa. Ei voi kuitenkaan epäillä, etteikö Reluctant Hero maistuisi niin groove metal -faneille kuin mathcoren ystäville. No, tiivistäen death metal ja proge kohtaavat edesmenneen elokuvasäveltäjämestari Ennio Morriconen ankarasti ritualistisissä merkeissä. My Echo on historiastaan huolimatta Veirsin ex-puolison Tucker Martinen hienostuneen sävykkääksi tuottama levy, jolle omat panoksensa tuovat muun muassa kitaristi Bill Frisell ja parilla raidalla laulava My Morning Jacket -yhtyeen Jim James. Hatebreed ei kitarasooloilla komeile, mutta silloin kun niitä kuullaan, ne ovat aina perusteltuja ja hienoja. Energiset, joskin aina samanlaiset biisit soljuvat toisiinsa kuin huomaamatta ja kun tusinan kolmeminuuttisen turpasaunan kattaus päättyy, jään naama ruvella odottamaan lisää. Ashes Of Lifella Underground Fire nousee tuhkastaan elektrisenä, rehvakkaan rosoisena ja vauhdikkaana rock-revohkana, joka ei emmi asemoidessaan menomoottoreitaan oikeille oktaanija polttoarvoille. Soinnin dynamiikka lisääntyy kummasti kun pauhaavat rummut, kirskuvat kitarat ja synkästi kailottavat (periaatteessa sanattomat) kuorot antavat tilaa trumpetille ja erilaisille perkussioille. HANNU LINKOLA HHH Levyarvostelut 10_20.indd 62 6.11.2020 7.19. Vähän kuin Sormusten herrassa kun laajakangastaistelut örkkien kanssa jatkuvat liian pitkään. Eeppisen isosti ja uhkaavan kohtalokkaasti mennään. Mitä kauemmas metallista morriconemaiseen elokuvallisuuteen ja progeen mennään, sitä kiinnostavampaa musiikki on. Kun ryöpyttävä kohtalokkuus on valittu linjaksi, niin minulla soi heti joku kello. Niinpä Emily Cross keskeytti sooloprojektinsa, Jonathan Meiburg höllensi Shearwaterkiireitään, ja Dan Duszynski avasi kotinsa luovalle työlle. langin kanssa tehdyllä erinomaisella pitkäsoitolla case/lang/veirs (2016). Asetelman sinetöi Homing-päätösraidan tuotantoyhteistyö Brian Enon kanssa. Menneisyyden ympärillä kiertelevästä äänistöstä hahmottuvat esimerkiksi Everything But The Girlin varjot sekä Goldfrappin alkupiste, mutta varsinaiset viittaussuhteet Loma yleispiirteistää simulakrumiksi. Että mistäkö on kysymys. Parissa biisissä on varsinainen vokalistikin. Täsmäannoksina Fear toimii hyvin. Toinen pääsiäispäivä pörähtää käyntiin hauskasti, mutta Nissisen taustan päälle selostama kertomus on yhtä kiinnostava kuin isäni luennointi omasta maanviljelyharrastuksestaan. Bändin kolme selvästi erilaista solistia Max Cavalera, Troy Sanders ja Greg Puciato antavat kukin leimansa biiseille ja etenkin Puciato loistaa niin pop-melodioiden kuin riivattujen huutojensa puolella. Connecticutilaisyhtyeen kahdeksas lätty Weight Of False Self ei poikkea aikaisemmista mitenkään, vaan paletin pääosia näyttelevät murskaavat, matalavireiset kitarariffit, simppelin tarkoituksenmukaiset bassottelut, reipas ja koruttoman ryhdikäs rumpalointi ja kaiken päällä Jamey Jastan, metallin Eminemin, särkymisen särkymisen partaalla tasapainoileva raivokas huutolaulu. Vastaavasti Meiburgin teräväpiirtoiset visiot lisäävät Crossin ja Duszynskin taiteeseen kaivattua intensiivisyyttä. Myös Arkunravisuttajien suosimat bansheetaustahuhuilijat visitoivat tarpeen tulleen taustalla. Eroja on yleensä tapana tilittää ja surra niiden tapahduttua, mutta Laura Veirsin kohdalla kävi toisin. Levottomuudesta tulee kuitenkin ennen pitkään myös maneeri. PERTTI OJALA HHHH Onsegén Ensemble Fear Svart Bändin nimi herättää ainakin minussa kaukomaalaisia mielikuvia, mutta kerrasta toiseen elävällä henkilökunnalla toimiva Onsegén Ensemble pesii kuulemma pohjoisimmassa Suomessa. Sanoitusaiheetkin ovat tutut: dualistisen ihmismielen sisäinen ikuinen hyvän ja pahan skisma, vaikeuksien voittaminen sekä tyytymättömyys oleviin oloihin ja tahto parantaa niitä sekä itseään. Albumin dreampop-pohja ja Crossin jazzahtava lauluääni huokuvat tyyneyttä, jollaista Meiburg ei edes yritä tavoitella toisaalla. Roteva rokki rullaa näillä asetuksilla esimerkillisen rotevasti. Perusvarmaa työtä! MAPE OLLILA HHH Underground Fire Ashes Of Life Critical Mass Robert ”Coffinshaker” Fjällsby teki kertaheitolla vaikutuksen taannoin Fennicassa levyjä selatessa, kun Kettunen testaili ilkikurisesti The Coffinshakersin tenhoa. Totta puhuen itselleni monin paikoin vähän liikaakin. Mutta kestääkö konseptin taika uutta kierrosta. Don’t Shy Away vie nimittäin jatkuvasti jonnekin, minne muusikot tuskin omin neuvoin päätyisivät. Nissisen minuutin mittaisen folkosuuden jälkeen Murennusjoki kasvaa mahtavaksi tunnelmapalaksi. Vuorovaikutuksen kannatinpalkiksi hahmottuu nostalgia, mutta ei sellaisenaan, vaan eräänlaisena kaihon mahdollisuudella leikkimisenä. Tietoisuus pyrki pitämään perheen koossa samalla kun alitajunta kehitti tulevaa eroa ennustavia lauluja. Onneksi näin kävi. JUSSI NIEMI HHH Hatebreed Weight Of False Self Nuclear Blast Metallisen hardcoren ykköstykki Hatebreed pysyttelee tiukasti itse kehittämässään taskussa. Livenä yhtye voi olla hyvinkin vaikuttava kokemus. Ihan kaikki albumilla ei kolise kympillä. Vokalistien läpsystä vaihto -mentaliteetti antaa oman persoonallisen lisänsä Killer Be Killedin arvaamattomaan luontoon. Toisella levyllään Killer Be Killed ei aivan yllä korkeisiin odotuksiin, mutta parhaimmillaan se iskee väkevästi napakymppiin. Killer Be Killed vakuutti jo nimikkodebyytillään (2014), että yhtyeen lopputulos on juuri niin moniuloitteista äärimetallia kuin paperilla voisi kuvitella. MIRKO SIIKALUOMA HHH Laura Veirs My Echo Bella Union Vuosituhannen vaihteen alla ensilevyttänyt Laura Veirs on ikäpolvensa parhaita laulaja-lauluntekijöitä. Vaikka tummien tekstien laulannassa armoton pokeri pitää edelleen, ovat jotkin poprockin suuntaan viistottuneet melodiat hitusen vähemmän rentoja, etenkin Haunt Me -tyyppisessä ihmissuhdehiturissa. Biisit eivät pysy pitkään yhdessä paikassa tai tempossa, vaan jokaisen kulman takaa voi odottaa äkkikäännöstä. Lähimpänä Nissisen soolotuotantoa olevaan Avaruus on kotini -kappaleeseen on ladattu niin paljon asiaa, että keskittyminen herpaantuu joka kerta ennen biisin loppumista. Massiivinen vaikutuksen tekeminen uuvuttaa. Tällä ryhmän kolmannella albumilla nimen alla häärii yhdeksän ihmistä. Ensikuulemalla Taipale Broadcastin ykkösraidaksi nousee Ville Pirisen ja Jukka Nousiaisen hengessä saarnaava Rankaisen lempeydellä, mutta kuunteluiden myötä esiin kohoavat myös inhimillisten peruskysymysten äärellä freukkarimaisesti kantrifunkkaava Hölmöt rakastuu ja Talmud Beachin boogie-heimolainen Jäät. Rob lauloi upeasti svengaavaa horrorbillyä imitoiden armottomalla pokerilla itseään Johnny Cashia. Laura Veirsin kymmenes albumi The Lookout (2018) kumpusi lapsiperheen arjesta, mutta My Echosta tuli erolevy poikkeuksellisella tavalla. JARI MÄKELÄ HHH Loma Don’t Shy Away Sub Pop Loman debyytin (2018) piti jäädä yhtyeen ainokaiseksi. Doki Doki Panic! toiminee peliharrastajille. Bizzarron Luxardo (2019) katosi rouheasta soinnistaan huolimatta usein taustalla ...tupla-lp on hartaudella tehtyä, laadukasta artesaaniambientia... jumittavaksi äänitapetiksi ja kupletisti Nissisen nerokas lyriikka kaipasi vielä II-albumillakin (2019) ryydittäjäkseen muhevampia taustoja. My Echon folk-sävyt, lievät konevaikutteet ja aistikkaat jousisovitukset kehystävät kaiken aikaa optimaalisesti lauluja, joilla Laura Veirs tulee intiimisti ja surkuttelematta kuulijan iholle ja syvälle sydämeen. Se on illuusiota, kuten moni muukin musiikin väittämistä. Biisit vaihtelevat viiden ja yhdeksän minuutin välillä, joten niihin ehtii eläytyä. Sävelmissä liikutaan luontevasti Another Space And Timen bossa novasta Vapor Trailsin ikiaikaiseksi pelkistyvään kauneuteen. Lopulta kolmikon toinen levy hahmottui vain kuukausia lopettamispäätöksen jälkeen
Niin pitääkin, sillä hyvän musiikin tehtävä on tuottaa vahvoja elämyksiä. Levyn intiiminä päätöksenä soi pianoversio sisaralbumilleen isommin sovitetusta Don’t Run And Hidesta. Ratkaisut eivät ole lainkaan ilmeisiä, mutta niissä ei myöskään aisti minkäänlaista yliyrittämistä. Kuvataiteilijoita Dalísta Thesleffiin vaikuttajikseen nimeävä Kesän ensimmäinen kärpänen on pikemminkin elektroakustista tilamusiikkia, jolla viehättää juhlavien melodien sijasta sen melodinen niukkuus. Pari ep:täkin löytyy. Tylsistymään ei kuitenkaan pääse, sillä trippi pitää mukanaan vaihtelevia draaman kaaria. Ristiriitaisuudet toimivat levyllä erinomaisesti. Avara miksaus luo kiehtovan panoraaman, minkä ansiosta levyn äänikuva ei tyhjene: hämärän nurkista löytyy lisää yksityiskohtia loputtomiin. Kauneutta karanteeniajan keskelle. Nimiraidalla Ane Brun liidättää lauluaan pilviin raskaammin askeltavan konetaustan ja jousien yllä. Venematkan hiljaiset perkussiot kopsuvat kuin laine ruuhen kylkeen iltavireessä. Without Song All Will Perishin alkukarjaisu tipauttaa tuolilta. Harmi sinällään, koska tämä tupla-lp on hartaudella tehtyä, laadukasta artesaaniambientia. Aarnisepän ilmaisu ei ehkä leviä yliopistokaupunkien piireissä kasetteina kädestä käteen kuten olliaarnien tai ilponummisten modulaaritaide. SOUNDI 63 Pharaoh Overlord 6 Rocket Pharaoh Overlord jatkaa kansan hypnotisointia industrialia, italo electroa ja krautrockia yhdistelevällä kuudennella levyllään. MIKAEL MATTILA HHHH Seamus Fogarty A Bag Of Eyes Domino Irlantilainen laulaja/ lauluntekijä on itselleni täysin uusi tuttavuus, mutta tämä on jo miehen kolmas pitkäsoitto. Kate Bushin mieleen tuova We Need A Mother antaa tuomionsa yhä vallitsevammaksi arvoksi nostetulle inhimilliselle tyhmyydelle. Tottahan se on. Syy piilee siinä, että Fogarty ei pelkää olla sointipuolellakaan hyvinkin kokeellinen. Jos kansanmusiikkitausta kuuluu erityisesti Fogartyn äänessä ja laulutavassa, niin Ane Brun After The Great Storm HHH How Beauty Holds The Hand Of Sorrow HHH Balloon Ranger Tukholmalaistuneen norjalaisartisti Ane Brunin edellinen uusia lauluja sisältänyt albumi When I’m Free (2015) saa kuukauden välein seurakseen peräti kaksi levyä. How Beauty Holds The Hand Of Sorrow soi paikoin hyvinkin jännittävästi ohjelmointia hyödyntävän After The Great Stormin rinnalla akustisempana ja kaikkinensa enemmän vanhaa tuttua Brunia muistuttaen. ”I am offended by a lack of human decency”. Alkujaan tupla-albumiksi suunnitellut 18 kappaletta päätyivät lopulta koronan suoman pohdinnan jälkeen kahdelle erilliselle julkaisulle. Ane Brun on akustisen kitarointinsa, biisiensä luonteen ja mieluusti korkeuksiin kiipeävän lauluäänensä vuoksi leimautunut lähinnä folkartistiksi. Nimikappaleen synaujellus nousee jylhästi multaisten kenttä-äänitteiden ylle. Olemme valmiina talveen. 13-minuuttinen Blue Light Hum sinetöi eheyttävän matkan kuljettaen lähes hengellisillä taajuuksilla. VIRPI SUOMI HHHH Adrianne Lenker Songs 4AD Villasukat, kuppi kuumaa, hyvä kirja ja Adrianne Lenker. Luontotunnelmia ei banalisoida liialla harmonialla, vaan etusijalla on itse tila äänten ympärillä. Kappaleessa Anything käydään marketissa ja vietetään joulua anoppilassa, lauluissa Zombie Girl ja Dragon Eyes ihan vain väristään pedissä ja toivotaan toisen läheisyyttä. Arms Of The Butcher annostelee teollisia rytmejä ja viiltäviä kitarasaundeja. Mitään Klaus Schulzea approprioivaa setäsyntsailua tämä ei silti ole. Seamus Fogarty tulee folk-kuvioista, vaan tällä kertaa hän halusi entistä enemmän astua mukavuusalueensa ulkopuolelle ja hyödyntää elektroniikkaa, ei pelkästään soundeissa vaan myös laulujen tekotavassa. Rohkeus palkitaan, sillä jälki erottuu massasta harvinaisen luontevalla juurevuuden ja modernismin yhdistelmällään. Galaktisessa messussa on hillitympiäkin osia, joiden jälkeen sopii taas kaahailla mielipuolisesti. Death metal -korina täydentää synkkiä ja hilpeitä sävyjä miksailevaa sointimattoa. Big Thief -yhtyeestä joillekin tuttu Lenker kertoo, että albumin kappaleet on nauhoitettu täysin analogisesti ilman digitekniikan hienouksia, mikä tuo musiikkiin autenttisen tunnelman. Väliin toivoisi jonkinlaista vaihtelua, reippautta tai voimaa, ettei kuunnellessa vallan vaivu talviuneen. Kokkolalaisen äänitaiteilijan sooninen maisema on juuri sellainen, jonka taustalle kuvittelee refleksinomaisesti Jukka Mikkolan rauhoittavan ASMRsupatuksen. Musiikkinsa skaala on matkan varrella toki laventunut, mutta etenkin After The Great Stormin elektronisuus yllättää runsaudellaan. Aloitusbiisi Path Eternal laukkaa villisti ja kuulostaa kuin solistin virkaa toimittaisi Divinen satanistinen sisarpuoli. KAROLIINA KANTOLA HHH Aarniseppä Kesän ensimmäinen kärpänen TuotantoHaloo Kun Avaruusromun 30-vuotinen taival päättyi, kapeni myös Aarnisepän kaltaisten artistien elintila. PERTTI OJALA K u v a: St ia n A n d er se n Levyarvostelut 10_20.indd 63 6.11.2020 7.19. Haapamaan aavemainen piano tuo mieleen Paavoharjun. Toisaalta Songsin kappaleiden tempo, sävelkulku ja poljento ovat vähän liiankin samanlaisia. Siitä pitävät huolen nykyinen kaksikko Jussi Lehtisalo ja Tomi Leppänen. Pelkästä kitaransoitosta ja luonnonäänistä koostuva Instrumentals-puoli on itse asiassa vaikuttavampi, mutta yhdessä lauluja soitinlevyt muodostavat kelpo kokonaisuuden. Itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Pääosin liikutaan painostavan elektronisen jumituksen ytimessä. Jousia toki kuullaan edelleen, mutta esimerkiksi Closerin varsinaiseksi säestykseksi riittää Brunin piano. ...tupla-lp on hartaudella tehtyä, laadukasta artesaaniambientia... Meet You At The Deltalla päärooli kuuluu puolestaan kevyesti näppäillylle akustiselle kitaralle. Tällä kertaa Lenker on vieläpä julkaissut kaksi albumia yhdessä: nimiensä mukaisesti Songs sisältää lauluja ja Instrumentals instrumentaalimusiikkia. Akustisella kitaralla säestetyt laulut ovat rauhallisia ja rauhoittavia, ja sanoitukset ovat rehellisiä ja aidon arkisia. Bändin musiikki on onnistunut aina hämmentämään, mutta tällä kertaa taustalla kuplii entistäkin kiivaammin. After The Great Stormin syntsaisena avaava Honey on rytmikudoksineen varovaisen lattarivaikutteista samettisoulia
MIKKO MERILÄINEN HHHH sen lisäksi läppärit ja teollisesti raksuttavat rytmikoneet saavat hetkittäin seuraa banjosta, särökitarasta, jopa saksofoneista. Komi on ottanut PAWF:sta mukaan Crazy Pint -nimensä mukaista hupsuutta, mutta albumia määrittää ennen kaikkea sivistynyt hienostuneisuus. Laatu vaihtelee vielä genrejäkin enemmän. Levy avautuu hitaasti ja vaatii useamman kuuntelun kolahtaakseen, mutta perehtyminen palkitaan. VESA SILTANEN HHH Macabre Carnival Of Killers Nuclear Blast Chicagon Macabre on tahkonnut horror metaliaan jo vuodesta 1985, vaikka niin kaupallinen kuin kriittinenkin menestys on jäänyt saavuttamatta. Hjelvik on koonnut ympärilleen kovan soittoporukan, jonka tekemiset parantavat kokonaisuutta reippaasti. Levyn 16 biisiä muodostavat aikamoisen sekasotkun tyylejä lastenlauluista death metaliin. Biisien sarjamurhaajista kertovat tarinat ja levyn aloittava ja päättävä sirkusmusiikki luovat jonkinasteista koherenssia, mutta lopulta biisi-ideoita ollaan toteutettu aivan liian matalalla kynnyksellä. Welcome To Hel ei keksi pyörää millään tavalla uudelleen, vaan luottaa ennestään toimiviksi havaittuihin manöövereihin. Koko hoitoa leimaa mukavan kodikkaasti intiimi ilmapiiri, tuntuu kuin juttelisi tekijän kanssa. 64 SOUNDI www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. nauhoitetulla albumillaan jälleen kuin tavarajuna. KO:MI:n uniikki toinen albumi henkii niin vahvaa oman ilmaisun löytymistä ja taiteellista onnistumista, että sen äärellä liikuttuu jo silkasta myötäelämisestä. Simppelit mutta vetävät melodiat yhdistettynä maanläheiseen meininkiin ovat voittamaton yhdistelmä. JUSSI NIEMI HHH Cut Worms Nobody Lives Here Anymore Jagjaguwar Promokuvien cowboyhatun perusteella arvioitavaksi poimimani Max Clarken alias Cut Wormsin toinen pitkäsoitto vastaa odotuksiani siinä mielessä, että Sam Phillipsin studiolla Memphisissä äänitetty Nobody Lives Here Anymore sisältää muodikkaan retroa countrypoppia. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. Carnival Of Killersia kuunnellessa on helppo ymmärtää miksi arvostelumenestystä ei ole tippunut. VIRPI SUOMI HHHH The Budos Band Long In The Tooth Daptone The Budos Bandin uusin merkkaa bändin jo 15-vuotista yhteistä taivalta. Niin läpitunkevan lämpimänä ja ehyenä kappale, ja koko levy, soi. Biisin temponmuutokset, mukaansastempaavat melodiat ja synkkä tarina muodostavat mikromuodossa juuri sellaisen mrbunglemaisen cocktailin joka Carnival Of Killersin olisi varmaan kokonaisuutena ollut tarkoitus olla. Se on tekijöillensä kumartava, koherentti mestariteos, mutta pidemmän päälle kuulostaa siltä, ettei orkesteri oikein pysty uudistumaan. Vaikka musiikillisia vaikutteita on laajasti useamman vuosikymmenen ajalta, kyseessä ei ole mikään retrotuote, vaan töppöset pysyvät tukevasti kiinni tässä päivässä. Ainakin se on kaukana omista suosikeistani Conway Twittysta tai Charlie Richistä. JARI MÄKELÄ HH Hjelvik Welcome To Hel Nuclear Blast Kvelertak-yhtyeessä alusta asti vaikuttanut laulaja Erlend Hjelvik erosi suositusta norjalaispumpusta 2018 kokeillakseen siipiään sooloartistina. Artistin suureksi americana-eepokseksi tarkoittama tupla-albumi on cdaikakauden pahimmasta pöhötystaudista muistuttavalla tavalla ylipitkä. Tämä on sekä levyn vahvuus että heikkous. Vaikka miehen nimi kannessa komeileekin, uhkaa laulaja itse jäädä jopa muiden varjoon sinänsä musaan istuvalla, mutta pitemmän päälle yksioikoisella kähinällään. Sen johdosta koko levyä vaivaakin eräänlainen déjà vu -tunne – olenko kuullut tämän jo aiemmin. Levyarvostelut 10_20.indd 64 6.11.2020 7.19. Kunpa albumi kantautuisi kaikkien Angel Olseniin tai Owen Palletiin rakastuneiden korviin. LINDA SÖDERHOLM HHH KO:MI We Said We Didn’t Know But We Knew Soliti ”I’ll find my own way to heaven”, Sanna Komi laulaa avausraidalla kuulostaen siltä kuin olisi jo löytänyt taivaan. Tempojen vaihtelulla leikittelevä A Love So Fine on puhtoista 50ja 60-lukujen vaihteen poppia – melkein kuin Buddy Holly tai varhainen Beatles – ja Baby Come On silkkaa Beach Boysia. Sanoitusten surrealistinen outous on johdettu arjesta itsestään ja voi uskoa, että monet tarinat perustuvat tositapahtumiin. Levylle on tallentunut orgaaninen ja nyanssirikas äänimaailma, jossa monenlaiset kielija jousisoittimet (Komi itse soittaa muun muassa viulua), puhaltimet ja kekseliäät lauluraidat luovat niin hartautta kuin leikkisyyttäkin. Maailman paras urkusoundi. Melankolinen Oljet käryävät – historia palaa upottaa nostalgisiin punk-fiiliksiin. En vain osaa millään päättää, onko päätöskappaleen laulumelodian ilmiselvä Black Hole Sun -lainaus hauska vai häiritsevä. Kunnollisia countrybiisejä on kyllä joukossa, kuten kosmiset Unnatural Disaster ja Cave Of Phantoms. Siis hieman kuin Amon Amarthia rupisemmalla tuotannolla. Analogikikoilla terästetty albumi (väärinpäin ja väärällä nopeudella soitettu nauha) on kaljaa juovien karvanaamojen todellinen taidonnäyte, joka kuulostaa erehdyttävästi loppumatomalta leffasoundtrackiltä. Tamperelainen new wave -trio Pölykuu tarjoilee ensilevyllään tarttuvia popmelodioita ja säröisiä kitaroita. Jostain syystä Cut Worms ei saa minua uskomaan sanomaansa. Valitettavasti Clarken hento ääni liippaa läheltä jotain 60-luvun alun ”bobbya”. Levyllä on muutenkin hienoa tunnelmaa ja paljon elementtejä, jotka tekevät siitä erityislaatuisen. Kulkuetta johtavat torvisektio sekä psykedeelinen kitara, jota säestävät hypnoottiset perkussiokompit ja uneliaat urkukaiut. Yhteenhioutunut yhdeksikkö skulaa tanssittavaa hevi-instrumentaalifunkia, jonka groovet kuljettavat meitä afrofunkista retrohenkiseen protometalliin, doom rockiin ja takaisin. Father War avaa levyn väkevästi, loppu soljuu kivasti jälkilämmöllä. Välillä liikaakin, sillä esimerkiksi Necromancessa kopioidaan niin surutta Iron Maidenin Fear Of The Darkin melodiaa että ihan naurattaa. Ensimmäinen Hjelvikin nimellä julkaistu pitkäsoitto sisältää äärimetallija punkvivahteilla maustettua räkäistä viikinkiheviä, joka nojaa vahvasti folkahtaviin melodioihin, meneviin riffeihin ja muinaisnorjalaiseen mytologiaan. Esimerkiksi puolivillainen metallihumppa Warte Warte on laulettu saksaksi, vaikkei kukaan bändistä taida kieltä osatakaan. Siitä huolimatta/juuri siksi levystä löytyy myös paljon tarttumapintaa ja vaikkei se olekaan omaperäisyyden riemuvoitto, on se silti viihdyttävä ja kestää useitakin kuunteluja. Sanoituksissaan levy tulvii elintärkeältä tuntuvaa lohtua ja uskoa parempaan. New Yorkin Staten Islandilta ponnistava kokoonpano funkkaa kuudennella, livenä yhdessä soitetulla sekä Levyarviot > ...koko levyä vaivaakin eräänlainen déjà vu -tunne... Jos laajemman menestyksen saavuttamattomuuden syyt käyvät levyä kuunnellessa ilmeisiksi, niin käyvät myös syyt siihen miksi bändi on jaksanut jatkaa. Onnistuessaan, kuten texasilaisesta murhamiehestä kertovalla Joe Ball Was His Namella, Macabre on erinomainen. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. Lyriikka tarkkailee arkipäivän tapahtumia laiduntavista hevosista ja lentopalloa pelaavista nunnista ystävien menettämiseen. Koputtelen naapurin oveen venkoilee jossain Velvet Undergroundin ja Televisionin välimailla. On hämmentävää ynnäillä päässään, kuinka monipuolinen ja kiehtova universumi Pintandwefallista on versonut kaikkine sooloprojekteineen. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi rakastaa tätä albumia, sillä sen musa ei eroa juuri mitenkään monista samantapaiselta kuulostavista, 60ja 70-lukujen vaihteessa äänitetyistä, itselleni ennestään tuntemattomien artistien levylöydöistä, joita vilpittömästi diggailen. NUUTTI HEISKALA HH Pölykuu Historia palaa Suolavesi/Joteskii Groteskii Post-punkin henkeä imitoivien kansien sisältä kurkkaa käsin painettu lehmipoikatarra. Sisimpään saa harmaan lisäksi paljon sävyjä. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. Levy on debyyttiä helpommin sisäistettävä ja sävellyksiltään vahvempi, ja Komi käyttää tunnistettavaa ja taitavaa lauluääntään aiempaa sävykkäämmin. Maininnan ansaitsee myös hupaisa The Band -coverointi Taakka. Mutta en rakasta. Mikko Joensuu on Seven Thingsillä täydellinen duettokumppani. Monipuolinen kitarointi sykähdyttää ja ajoittainen off key -laulukin sopii kummallisen rokin pirtaan
Ne leikkaavat työttömyyskorvausta, vaikka eivät kerrytä sitä. Siksi niitä myös tulee usein vuosia sen jälkeen kun levy on äänitetty studiossa. Jos ansaitsee yli sen työttömyyskorvaus leikkautuu asteittain. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.soundi.fi Tilaajapalvelu puh. LAURI KAIRA IL M O IT U S Gramex Soundi sivu.indd 65 5.11.2020 13.57. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Työtön voi nykyisin ansaita jonkin verran palkkatuloja työttömänä. Olin mukana puhemiehenä ojentamassa ministerille adressia, joka vaatii asian korjaamista. Niitä voi tulla siis myös työttömyysaikana, kun muut tulot ovat romahtaneet. vuokratai myyntitulot eivät. Gramex vetoaa alan muiden järjestöjen rinnalla, että korjaus tehdään asap. Valitettavasti tekijänoikeuskorvauksia kohdellaan toisin. Ja kuten lukija tietty arvaa taiteilijan vahingoksi. Ne ovat korvausta teosten käytöstä, eivätkä palkkaa studiotyöstä. Tällä palstalla muusikoiden ja äänitetuottajien tekijänoikeusjärjestö Gramex kertoo toiminnastaan. Gramex ja Teosto eivät ole muusikon työnantajia, vaan ne välittävät hänelle muiden maksamia lisensointi-korvauksia saamansa valtuutuksen pojalta. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Vaikka taiteilija olisi työttömyyskassan jäsen, hän ei välttämättä saa lainkaan työttömyyskorvausta. Tämä pelisääntö käy järkeen. Yhdessä pykälässä se tulkitaan korvaukseksi työstä, toisessa taas ei. Työtulot leikkaavat korvausta, mutta mm. On täysin väärin, että niitä silloin kohdellaan kuten työttömänä ansaittua palkkaa. Asetuksen eri pykälissä on tekijänoikeustulon osalta kafkamainen ristiriitaisuus. Syynä on se, että jopa menneiden vuosien tekijänoikeuskorvaukset leikkaavat työttömyyskorvausta samalla tavalla kuin työttömänä ansaittu palkka. Pääsääntö on se , että ne tulot leikkaavat korvausta, jotka myös kerryttävät sitä. Tilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Moni muusikko ja musiikin tekijä on joutunut koronan takia työttömäksi ja taistelee arkisesta toimeentulostaan. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 98,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 108,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % PAREMPI TYÖTTÖMYYSTURVA MUUSIKOILLE T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A Tekijänoikeuskorvauksia saavan muusikon ja musiikintekijän työttömyysturvan ongelmat pitää korjata. Suojaosa on normaalisti 300 euroa/kk, koronan aikana se on korotettu 500 euroon. Kirjoittaja on Gramexpresslehden päätoimittaja. Taiteilijan työttömyysturvassa on kuitenkin aukko. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme
hmm, uudesta kevyemmästä materiaalista.” ”Lähdin Black Sabbathin kokoonpanosta muutamaankin otteeseen – saluunan ovet enemmän tai vähemmän paukkuen. hmm, uudesta kevyemmästä materiaalista.” Bazook! > Raskaamman puoleista asiaa. Eräs näistä kerroista osui vuoteen 1994, ja tuolloin eroamisen suurimpana syynä oli se, etten oikein pitänyt Black Sabbathin... Eräs näistä kerroista osui vuoteen 1994, ja tuolloin eroamisen suurimpana syynä oli se, etten oikein pitänyt Black Sabbathin... Teksti: Timo Isoaho 66 SOUNDI K u v a: Ti m o Is o ah o RASKAAN KULTASUONEN ÄÄRELLÄ GEEZER BUTLER GEEZER BUTLER Bazook 10_20.indd 66 5.11.2020 8.36. ”Lähdin Black Sabbathin kokoonpanosta muutamaankin otteeseen – saluunan ovet enemmän tai vähemmän paukkuen
hmm, uudesta kevyemmästä materiaalista, naurahtaa Butler. Toisin sanoen Black Sabbath julkaisi kolme albumiklassikkoa noin kuudentoista kuukauden sisällä. Tarkoituksena oli tehdä myös studioalbumi, mutta en lopulta onnistunut saamaan mieleistä levytyssopimusta. En ihan oikeasti ymmärrä, että miten ihmeessä saimme kaikki ne levyt ja rundit tehtyä. – Tutustuin Clarkiin erään studioteknikon ansiosta, ja hänen äänenkäyttönsä vakuutti minut saman tien. Levyjen uusien versioiden kansissa muuten lukee Geezer Butler, sillä halusin välttää sekaannusta, joka olisi seurannut GZR:n, G/Z/R:n ja g//z/r:n käyttämisestä. Palataanpa vielä Black Sabbathin varhaisen uran aikoihin. Mitä muistat siitä hetkestä, kun soititte yhtyeen nimikkokappaleen ensimmäistä kertaa jossakin savuisessa birminghamilaisessa pubissa. Minulla oli tuolloin jokunen vaihtoehto Black Sciencen kansikuvaksi, ja valitsin lopulta tämän... – Muistan sen konsertin edelleen kuin eilisen. Ja katsohan vain: ihmiset jähmettyivät paikoilleen, eikä tuoppien kilinää ja puheensorinaa enää kuulunut. Olin toki yhteydessä joidenkin lafkojen kanssa, mutta näiden yhtiöiden A&R-kavereiden mielestä musiikkimme oli liian kaukana Black Sabbathista. – Sanotaan vaikka niin, etten ole jättänyt bassoa rauhaan – tai siis bassoja. – Näihin aikoihin olin myös henkisesti huonossa kunnossa – olin todella vakavasti masentunut –, ja se tosiseikka, että sain kirjoittaa haluamaani musiikkia ja tekstejä Ohmworkille, saattoi jopa pelastaa minut. Koko jutun pointti oli tietenkin se, että halusin tehdä oman bändin kanssa jotakin muuta, sanoo Butler. Black Sabbathin keskeinen biisinkirjoittaja Geezer Butler on sen sijaan pysynyt terveenä – ainakin julkisesti –, eikä taiteilija olekaan jäänyt makaamaan laakereilleen. Ja katso: minulla oli kasassa kovan luokan soolobändi. Sen jälkeen emme enää katsoneet taaksemme, ja loppu onkin painavan musiikin historiaa! Ajat olivat tuolloin täysin erilaiset, mutta Black Sabbathin varhainen levytystahti tuntuu silti hämmentävän kovalta. Keikan jälkeen totesimme yhteen ääneen, että taisimme iskeä juuri jonkinlaiseen kultasuoneen. – Kasasin tuolloin ympärilleni muusikoita ja heitimme joitakin keikkoja pienissä paikoissa, muun muassa Lontoon Marquee-klubilla. Lyhyen pohdinnan jälkeen pyysin mukaan Fear Factoryn laulajan Burton C. Olen nimittäin soittanut aika paljon 5-, 6kuin 7-kielisiäkin instrumentteja. – Korona-aika on sujunut omalta osaltani ihan siedettävästi. Kymmenen vuotta myöhemmin tilanne oli erilainen, ja Butlerin oma yhtye pääsi viimein tositoimiin. Butlerin sooloyhtye GZR – varhaisilta kirjoitusasuiltaan myös G/Z/R sekä g//z/r – julkaisi kolme varsin vähäiselle huomiolle jäänyttä pitkäsoittoa vuosina 1995-2005, mutta nyt nämä levytykset (Plastic Planet (1995), Black Science (1997) ja Ohmwork (2005)) ovat ilmestyneet uusina laitoksina. Hieman tähän liittyen: olen parhaillaan kirjoittamassa opusta, jonka tarina pureutuu omaan nuoruuteeni ja Black Sabbathin alkuaikoihin. SOUNDI 67 H eavy metalin uranuurtajan maineikasta viittaa aikojen loppuun asti kantava Black Sabbath nousi viimeisen kerran estradille kotikaupungissaan Birminghamissa alkuvuodesta 2017. Mikä on orkesterin nykyinen tilanne. Valitettavasti tämä myös kuuluu Ohmworkilta, sillä albumi syntyi kovan kiireen keskellä. Kolmatta levyäkään ei jouduttu kauan odottamaan, sillä Master Of Reality saapui kauppoihin kesällä 1971. Hah hah! Miksi ihmeessä The Geezer Butler Band olisi kuulostanut Sabbathilta. Black Sabbathin kakkoslevy Paranoid täytti juuri viisikymmentä vuotta, ja olin tiiviisti mukana albumin juhlapainoksen valmistelutyössä. Myös Black Albumin aikainen Metallica nousee mieleen useammin kuin kerran. helmikuuta 1970, kun taas Paranoid ilmestyi saman vuoden syksyllä. – Ja jos otetaan vielä vertailukohta Black Sabbathin viimeiseen studioalbumin... Bellin ja Ozzyn sooloyhtyeessä tuolloin soittaneen rumpali Deen Castronovon... Ryhdyimme työskentelemään, ja debyyttialbumi Plastic Planet ilmestyi syksyllä 1995. Ohmwork osoittautui vähintäänkin mielenkiintoiseksi keitokseksi: välillä levyllä seikkaillaan nytkyttävissä numetal-tunnelmissa, kun taas toisaalla melodiset Alice In Chains -vaikutteet ovat enemmän kuin selviä. Sieltä löytyy monenlaisia kokeiluja ja esimerkiksi konesoundeja, mutta mukana on myös vanhemman liiton painavaa metallia: esimerkiksi kappale Box Of Six on eräs raskaimmista biiseistä, jonka olen koskaan tehnyt. – Tavallaan. Niin, mitä luultavimmin juuri sen vuoksi, että teos toi mieleeni ”tuomion käden”! Seuraava GZR-albumi ilmestyi vasta vuonna 2005. Kaikki kuuntelivat kappaleen alusta loppuun, ja sen päätyttyä saimme myrskyisät aplodit. Pedro on taitava kitaristi, ja hän vaikutti aikoinaan myös The Geezer Butler Bandissa. Ja sitten kaikki kääntyi päälaelleen, sanoo Butler. Eräs näistä kerroista osui vuoteen 1994, ja tuolloin eroamisen suurimpana syynä oli se, etten oikein pitänyt Black Sabbathin... Minulla oli kaikenlaisia ideoita biisien suhteen, mutta emme ehtineet toteuttaa niitä tarpeeksi huolellisesti, myöntää Butler. Tuona iltana meillä oli kuitenkin ässä hihassa: tuore kappale nimeltään Black Sabbath, myhäilee Butler. – Näihin aikoihin intoilin esimerkiksi Panteran kaltaisista uudemmista bändeistä, ja halusin itsekin tehdä modernia ja energistä metallia. Laulaja Ozzy Osbourne, kitaristi Tony Iommi ja basisti Geezer Butler ovat pysyneet aktiivisina jäähyväiskonsertin jälkeenkin, vaikka varsinkin kaksi ensin mainittua herrasmiestä ovat kärsineet vakavista terveysongelmista – aivan kuten myös rumpali Bill Ward, joka ei valitettavasti kuulunut klassikkoyhtyeen vahvuuteen enää viimeisellä kiertueella. – Deadland Ritual oli varsin hyvässä nousukiidossa ja homma vaikutti lupaavalta... – Myös monenlainen musiikki on ollut tekemiseni keskiössä. Paikalliset rockmusiikin ystävät siis tiesivät meidät varsin hyvin, eivätkä he juuri korviaan lotkauttaneetkaan, kun aloitimme taas yhden keikan. – Myös kirjoittamieni sanoitusten tuuli puhalsi eri suunnasta. Saapa nyt nähdä, että löytävätkö nämä uudet ideat tiensä jollekin julkaisulle jonakin päivänä. Black Sciencen kannessa komeilee pimeydessä hohtava käsi. Työtä ovat teettäneet myös GZRyhtyeen uusintajulkaisut. Yhtyeen debyytti julkaistiin 13. Bell ei ollut enää mukana Fear Factoryn rajusti nousseen suosion ja siitä aiheutuneiden kiireiden vuoksi, ja GZR:n uutena laulajana toimi ”tuntematon suuruus” Clark Brown. – Eikä unohdeta sitä, että teimme koko ajan myös kiertueita, myös Yhdysvalloissa! Mutta joo... Perustit bändin vuonna 2018, ja mukaan tulivat Apocalypticastakin tuttu laulaja Franky Perez, muun muassa Billy Idolin kanssa mainetekoihin yltänyt kitaristi Steve Stevens ja Guns N’ Roses -rumpali Matt Sorum. – Koronatilanteen takia yhtye on tukevasti telakalla. – Tuntuu oikein hienolta, että omat pitkäsoittoni ovat taas laajasti saatavilla – ja tällä kerralla myös vinyylimuodossa. Vähäisestä huomiosta puheen ollen: mitä tapahtui ensimmäiselle sooloyhtyeellesi The Geezer Butler Bandille, jonka lyhyt aktiivikausi osui 80-luvun puoliväliin. Kaksi vuotta myöhemmin kellossa oli toisenlainen ääni. Jos tämä maailmanlaajuinen tautitilanne hellittää jonakin päivänä, saatamme hyvinkin aktivoitua Deadland Ritualin merkeissä, mutta tällä hetkellä meillä ei ole mitään suunnitelmia! Bazook 10_20.indd 67 5.11.2020 8.36. – Black Science on tarkoituksella Plastic Planetia selvästi vaihtelevampi kokonaisuus. 13:n tekeminen kesti kaikkiaan kaksi vuotta! Käännetään vielä lopuksi katse kohti Deadland Ritual -yhtyettä. Vedimme ensin muutaman biisin ja sitten starttasimme Black Sabbathin... Olin ehtinyt tehdä ison nipun uusia biisejä Plastic Planetin jälkeen, ja pistimmekin Black Science -kakkosalbumin purkkiin saman tien, kertoo Butler. Olen tehnyt autollani useita reissuja ympäri Yhdysvaltoja, ja esimerkiksi Kalifornia on tullut tutuksi ihan uudella tavalla, aloittaa Butler. Homma taisi olla jotenkin niin, ettei nuorena tarvinnut nukkua juuri ollenkaan, naurahtaa Butler. Toisin sanoen: albumi ei välttämättä ole materiaaliltaan parhaita teoksiani, mutta eräs tärkeimmistä se joka tapauksessa on. – Olimme esiintyneet kaupungin juottoloissa vuodesta 1968, käyttäen esimerkiksi The Polka Tulk Blues Band ja Earth-nimiä. Entä oletko tehnyt uusia biisejä. – Päätin siis lähteä omille teilleni, eikä mennyt kovinkaan kauan, kun perustin GZR:n sukulaispoikani Peter ”Pedro” Howsen kanssa. Plastic Planetilta löytyi paljon scifi-vaikutteita ja synkkiä dystopiatunnelmia – jotkut tekstit, vaikkapa jengisodista kertova Drive Boy, Shooting, tuntuvat tänä päivänä melkein ajankohtaisemmilta kuin aikoinaan –, kun taas Black Sciencen tarinat pureutuivat enemmän omaan elämääni ja erityisesti varhaisiin vuosiini Birminghamin Astonissa. – Palasin takaisin Black Sabbathin riveihin vuonna 1997, ja tuon päätöksen jälkeen vapaa-aika oli taas kerran kortilla. Pitääkö paikkansa, että kyseinen käsi viittaa Black Sabbathin huumeriippuvuudesta kertovaan Hand Of Doom -kappaleeseen. Esimerkiksi Number 5 -kappaleen nimi tuli aikoinaan käyttämästäni paikallisbussista ja Trinity Road taas on edelleenkin katu, jonka varrella sijaitsee suosikkijoukkueeni Aston Villa FC:n kotistadion. – Lähdin Black Sabbathin kokoonpanosta muutamaankin otteeseen – saluunan ovet enemmän tai vähemmän paukkuen
– Pidän erityisen paljon A Pleasant Shade Of Graysta (1997), mutta myös Darkness In A Different Light (2013) ja Theories Of Flight (2016) ovat mahtavia levyjä. Onneksi Fates Warningin kitaristi Jim Matheos ja laulaja Ray Adler olivat kirjoittaneet tahoillaan runsaasti tasokasta materiaalia, eikä meillä lopulta ollut minkäänlaista pulaa uusista jutuista, sanoo Vera. No, sellainen Symbol Of Salvationista (1991) sitten muovautuikin. – Yhtyeen piti keikkailla kesällä 2020, mutta kaikki konsertit siirtyivät ensi kesään. Coverdale oli täysin toista maata! Mennäänpä sitten Armored Saintin uuden Punching The Sky -albumin äärelle. Ja sitten kitaristimme Dave Prichard sairastui syöpään ja menehtyi vain 26-vuotiaana! Se oli kova paikka, mutta samalla päätimme, että Daven muistoalbumista täytyy tulla kivikova. – Eräs ilta kiertueen alkupuolella nousi muiden ylitse. – Vuonna 1984 pääsimme areenarundille Quiet Riotin ja Whitesnaken kanssa. Suostuin ilomielin, sillä rakastan Mercyful Faten musiikkia! K u v a: Tr av is Sh in n JOEY VERA ja muutama vaikutusvaltainen albumi takavuosilta: KISS: Alive! • QUEEN: A Night At The Opera • BLACK SABBATH: We Sold Our Soul For Rock ‘N’ Roll AEROSMITH: Rocks • EARTH, WIND & FIRE: Gratitude • THIN LIZZY: Jailbreak THE BEATLES: Sgt. aika kusipäisiä. Kun Mercyful Fate alkoi miettiä paluuta, King pirautti saman tien minulle, sillä Timi oli jo tuolloin vakavasti sairas, eikä häntä voinut laskea mukaan keikkasuunnitelmiin. Bazook! Teksti: Timo Isoaho 68 SOUNDI > M ikä yhdistävä tekijä löytyy tasokkaat studioalbumit juuri julkaisseiden Armored Saintin ja Fates Warningin taustalta. Allekirjoitimme uuden diilin Metal Bladen kanssa, ja päätimme näyttää Chrysalikselle närhen munat, sanoo Vera ja jatkaa: – Aloimme valmistella uusia biisejä ja sävellystyö sujui loistavasti... Olin kova Whitesnake-fani, ja katsoin heidän keikkansa joka ilta, sanoo Vera. Tavoitteena oli kirjoittaa mahdollisimman hyvä levy, emmekä halunneet pitää mitään kiirettä, kertoo Vera. Ainakin se, että molempien levyjen basso-osuuksista vastaa pitkän linjan metalliveteraani Joey Vera. Nostetaan aluksi pöydälle Armored Saint. Pepper’s Lonely Hearts Club Band • RUSH: All The World’s A Stage Bazook 10_20.indd 68 5.11.2020 8.36. Olimme kuin puulla päähän lyötyjä hänen kohteliaisuudestaan, sillä niihin aikoihin kiertueiden pääbändit olivat yleensä... Kirjoitin sen jossakin vaiheessa vuonna 2018, ja tajusin saman tien, että tämä kappale tulee näyttämään suuntaa muillekin uusille biiseille. Sitten hän jutteli hetken verran mukavia ja toivotti lopuksi mahtavaa keikkaa. Heavy metal -suuruuden peruskivet muurattiin losangesilaiseen santaan vuonna 1982, mutta otti oman aikansa ennen kuin bändin musiikki lähti toden teolla lentoon – ainakin jos Joey Veralta kysytään. Olet ollut Fates Warningin jäsen vuodesta 1996. Entä mikä lukuisista 1980-luvun kiertueista muistuu parhaiten mieleesi. Toivon todella kovasti, että keikat tapahtuvat tuolloin. – Olen tuntenut laulaja King Diamondin kymmenien vuosien ajan. Muusikon paikka Mercyful Fatessa aukesi, sillä yhtyeen alkuperäinen basisti Timi Hansen menehtyi syksyllä 2019. – Oma avainteokseni on Standing On The Shoulders Of Giants. Mercyful Fate ilmoitti paluuaikeista vuonna 2019, mutta tuolloin paljastetut suunnitelmat ovat toistaiseksi jäissä pandemiatilanteen vuoksi. – Menetimme levytyssopimuksemme Chrysalis-merkin kanssa Raising Fear -albumin (1987) jälkeen. Niinhän siinä kävikin! Entä sitten progressiivisemman metallin parissa viihtyvän Fates Warningin uusi pitkäsoitto Long Day Good Night... Yhtäkkiä David Coverdale asteli sisään ja kiitti meitä rundille osallistumisesta. – Aloimme valmistella materiaalia jo vuoden 2017 lopulla. – Täytyy myöntää, että Armored Saintin viime keväälle osunut levytyssessio piti huolen siitä, että Long Day Good Nightin kanssa tuli vähän kiire – siis henkilökohtaisella tasolla... Mutta jos ja kun tanskalaislegenda jonakin päivänä aktivoituu, basistina nähdään Joey Vera. Mikä on oma suosikkisi yhtyeen tuotannon varrelta. Levy nosti meidät kokonaan uudelle tasolle. Missä välissä ehdit tämän levyn tekemisen äärelle. Olimme takahuoneessa ja konserttimme oli määrä alkaa pian. Eikä kahta kovaa ilman kolmatta..
Tapahtumapaikalla oli myös bändikamat, ja illan edetessä päädyimme tietenkin soittamaan joitakin cover-biisejä... Eikä ihan millaista bändiä tahansa, sillä Phil Campbell And The Bastard Sons -kokoonpanossa vaikuttaa hänen lisäkseen kolme muutakin Campbellia. – Lemmyn kuolema oli tietenkin musertava isku, ja olin hänen menehtymisensä jälkeen pitkään jonkinlaisessa sumussa. 69 SOUNDI M itä tekee käytännössä taukoamatta vuosikymmeniä kiertäneen Motörheadin kitaristi Phil Campbell, kun yhtyeen maineikas ura päättyy keulakuva Ian ”Lemmy” Kilmisterin menehtymiseen loppuvuodesta 2015. Kun sitten päätimme kasata tämän bändin, Todd ilmoitti saman tien, ettei hän aio laulaa. Mutta kuten asiansa osaavan rockmuusikon täytyy sanoa, niin kyllähän juuri ilmestynyt We’re The Bastards -kakkoslevy pistää paremmaksi, nauraa Campbell. Onneksi Neil Starr on mainio solisti ja hän on myös jälkikasvuni pitkäaikainen ystävä, joten orkesterin keulakuvaasia ratkesi hyvinkin kivuttomasti. Olisihan se nyt vielä yhden piirun verran tyylikkäämpää, mikäli kaikkien bändin jäsenten sukunimi olisi Campbell. – No, usko tai älä, mutta The Bastard Sonsin sisäinen fiilis on aivan loistava, emmekä me tappele keskenämme. Bändin ensimmäinen pitkäsoitto The Age Of Absurdity ilmestyi alkuvuodesta 2018, ja Soundi totesi levystä muun muassa seuraavaa: ”The Age Of Absurdity on hyvä muistutus siitä, miten kova riffittelijä ja tyylikäs soolokitaristi Phil oikeasti onkaan.” – Diggaan The Age Of Absurditysta edelleen... Samalla syntyivät ensimmäiset omat biisit, ja julkaisimme yhtyeen nimettömän debyytti-ep:n saman vuoden loppupuolella. – Todd juhli kolmekymppisiä muutamia vuosia sitten, ja pidimme tuolloin kunnon pirskeet. – Hah hah! Bändin otsikko oli aluksi Phil Campbell’s All Starr Band, mutta jossakin vaiheessa laulajamme Neil Starr ehdotti uuden nimen käyttöön ottamista. Joskus loppukeväästä 2016 oma fiilikseni oli jo vähän parempi, ja samalla aloimme suhtautua All Starr Bandiin selvästi vakavammin. Meille oli nimittäin buukattu esiintyminen Wacken Open Air -festivaalille kesällä 2016, ja kun sitten astelimme estradille, taustalakanassa ei lukenutkaan Phil Campbell’s All Starr Band vaan Phil Campbell And The Bastard Sons, hymyilee kitaristi. Mutta miten The Bastard Sonsiksi muuttunut All Starr Band sai aikoinaan alkunsa. Ja kyllä vain: kaikki kolme ovat Philin poikia. – Joku voisi kuvitella, että tällaisen rockyhtyeen pyörittäminen on täysin mahdotonta. Tietenkin saatamme keskustella tiukkaan sävyyn esimerkiksi kappaleiden sovituksista, mutta silloinkin asiat riitelevät – eivät suinkaan ihmiset. Päätimme tehdä vaihdoksen tyylillä... Entä mitä vaimosi ajattelee yhtyeen nimestä. Tai ainakin luulen niin! Eikö yksikään pojistasi osaa laulaa. ”Ukko ja kolme villiä skidiä, ei tuosta tule mitään”, naurahtaa isä-Campbell. Tämän lisäksi olen erityisen iloinen We’re The Bastardsin tuotannon takia – jos joku julkaisee rouheammalta ja voimakkaammalta soundaavan rock and roll -albumin tänä vuonna, niin minä haluan ehdottomasti kuulla sen! MUSERTAVAN ISKUN JÄLKEEN K u v a: To m H u gh es PHIL CAMPBELL ja viisi vaikutusvaltaista levyä: JIMI HENDRIX: Hendrix In The West LED ZEPPELIN: II DEEP PURPLE: Fireball PINK FLOYD: The Dark Side Of The Moon MIKE OLDFIELD: Tubular Bells Bazook 10_20.indd 69 5.11.2020 8.37. – Todd toimi aikoinaan solistina eräässä yhtyeessä, mutta hän ei digannut siitä hommasta yhtään. – Omiin korviini kappalemateriaali on piirun verran The Age Of Absurditya tasokkaampaa. No, hän perustaa tietenkin uuden yhtyeen. Ja katsohan vain: meillä oli niin älyttömän hauskaa, että päätimme tehdä jatkossakin joitakin bilekeikkoja, kertoo Campbell. He ovat kitaristi Todd, basisti Tyla ja rumpali Dane. – Mutta vastatakseni kysymykseesi... Täytyy myöntää, että vaimoni ei varsinaisesti ilahtunut The Bastard Sons -nimestä, mutta muutaman päivän mittaisen mykkäkoulun jälkeen asia oli loppuunkäsitelty
Toisaalta ehkä osa nimiarvoituksista voikin jäädä avoimeksi, elämään levynkansiin ja kuvitelmiin. Five Cornersin levyllä on myös esiintynyt käyrätorvea soittava ”Kunu Ite”, jonka Discogs-CV:stä löytyy myös Voice Of Finland -kokoelma 2012. Pitkä lattarihenkinen avausraita What Will Be Left Between Us And The Moon Tonight. Yleensä pidän muusikoiden soundien arviointia haasteellisena toimena, mutta Gaton teräväreunainen ilmaisu on helppo tunnistaa. L evylautasellani on Carla Bleyn mainio albumi Tropic Appetites vuodelta 1974. Selitys on melkein yleensä suoraviivainen: kysymys on sopimusasioista. Tässä tapauksessa kyseessä tosin oli taitava samplejen käyttö, jonka tulokselle albumin tuottajat lainasivat ”tangonimensä”. Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives NIMI MUUTETTU Sun Ra Arkestra: Swirling Strut Records Kahil El’Zabar: America The Beautiful Spiritmuse Records Alan Braufman: The Fire Still Burns Valley Of Search UUSIA JAZZ-JULKAISUJA: ”Toisaalta ehkä osa nimiarvoituksista voikin jäädä avoimeksi.” Jazz kiinnostaa 10_2020 -taitto_a.indd 70 5.11.2020 11.06. Diamond T. kulkee kirpeän saksofonin ohjaamana mukavasti, mutta kuka onkaan tuo osaava fonisti. Enpä olisi uskonut, että lyömäsoittimia kreisillä Los Caballos -kappaleella soittanut ”A Friend” on itse Carlos Santana! Entä mitä mieltä näistä: ”Art Salt” (Art Pepper), ”Slim Romero” (Fats Navarro), ”Steve Sax” (Steve Lacy), ”Brother Soul” (Milt Jackson), ”Theoshis Tannis” (Roland Kirk), ”Peter Urban” (Art Farmer), ”Jim Whatsmyname” (Jimmy Cleveland), ”Lion Wrong” (Leo Wright), ”Ferris Bender” (Jackie McLean), ”Blockuster” (Cannonball Adderley). Toisinaan taas tuntuu mielikuvitus kaikessa kiireessä loppuneen hieman kesken (”Martial Royal” = Martial Solal). Arvailun ja hajanaisen perimätiedon varaan jää se, miten nimipimitykseen on kussakin tapauksessa suhtauduttu. Aina sopimusta ei tietenkään ole syntynyt, mutta kun se levykin pitäisi saada pihalle… Pidän kovasti salanimidyykkailusta levyjen tekijätietoja tutkiessa – jälleen yksi fyysisten musiikkiformaattien monista ihanuuksista. Entä kuka muistaa The Five Corners Quintetin svengaavan rytmiryhmän Pekka Jaclin ja Tapani Nevalainen. esittää muutamilla julkaisuilla rouhean sielukasta fonisoittoa ja jäljet johtavat Yrjö-palkinnon ansaitusti vastikään pokanneeseen Timo Lassyyn. 70 SOUNDI Joskus salanimistä paljastuu hauskoja arvoituksia kuten artistin kotipaikkakunta (”Little Rock” = Pharoah Sanders) tai hassuja nimimuunnosleikkejä (”Friendly Chap” = Buddy Guy). Internetin jazzpseudonyymien tietokanta heittää pelkkää kysymysmerkkiä, mutta pienellä tutkimuksella on mahdollista muodostaa valistunut arvaus soittajan identiteetistä. Nykyään netistä löytyy tietenkin mitä vain, mutta en usko hetkeäkään etteikö artistisopimuksen haltija olisi tehnyt Carla Bleyn levystä samaa havaintoa jo levyn kuuntelun perusteella kuin tämäkin kuulija: Gatohan se! Esimerkkejä löytyy lähempääkin. Nykyäänkin vastaavaa eksklusiivisuutta toki esiintyy, mutta harvemmin jazzin maailmassa, jossa polyamorinen label-suhde on alan normi. Vekkulia! Mutta miksi tällainen ratkaisu. Hiljattain vastaan tuli Alice Coltranen mainio Eternity (Warner Brothers, 1974). Argentiinalaisen etunimi ”Gato” tarkoittaa kissaa, joskin ”Cat” viittaa tässä myös jazz-slangin ilmaukseen yleisesti ottaen ”hemmosta”, ”tyypistä” tai ”kundista”. Käytännössä artisteilla oli jazz-rintamallakin perinteisesti artistisopimus tietyn levy-yhtiön kanssa ja niissä saattoi olla klausuuli, joka esti myös tämänkaltaiset ”sideman-keikat”, eli monelle muusikolle arkipäiväiset rivimuusikkohommat. On helppo kuvitella, että varsinkin takavuosikymmenten kiivaassa levytystahdissa studioon on usein kutsuttu tuttu muusikko hetken mieljohteesta ja tuolloin sopimusasioiden selvittely jälki käteen on jäänyt julkaisijan harteille. Levynkansi kertoo hänen nimekseen ”Unidentified Cat”, tuntematon gaiffari! Internet vahvistaa arvauksen: Gato Barbierihan se. Silloin kuin asiat ovat menneet hyvin, albumin kansiteksteissä saatetaan mainita jonkun soittajista esiintyvän levyllä erillissopimuksen nojalla, ”[muusikon nimi] appears on this album by arrangement with [levymerkin nimi]”. Hämmennystä on herättänyt myös Sun Ran orkesterissa 1970-luvulla esiintynyt kitaristi ”Disco Kid”
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi Kake tulostus.indd 71 6.11.2020 9.59
HONEST THIEF Liam Neesonista tuli reilut kymmenen vuonna sitten toimintatähti kypsällä iällä Taken-hitin myötä. Albumilla sellaiset IsoBritannian skenen nousevat muusikkotähdet ja nykypäivän jazz-kuninkaalliset kuin Shabaka Huchings, Ezra Collective, Nubya Garcia, Mr Jukes, Steam Down, Skinny Pelembe, Emma-Jean Thackray, Poppy Ajudha, Jordan Rakei, Ishmael Ensemble, Fieh, Blue Lab Beats, Melt Yourself Down, Yazmin Lacey, Alfa Mist sekä Jorja Smith päivittävät kulttiteokset 2020-luvulle. HHH TEKSTI: JUSSI HUHTALA ELOKUVAT B lue Note Re:imagined on ikonisen levy-yhtiön modernisti brändätty uudelleenjulkaisuprojekti lafkan ikivihreimmistä jazzklassikoista. Se jäi kesken, mutta dokumenttiohjaaja James Erskine sai kadonneiksi luullut haastattelukasetit haltuunsa vuosikymmeniä myöhemmin. Levy-yhtiöissä asioista määräsivät valkoiset miehet, ja kiertueilla Holiday kohtasi jatkuvasti rasismia. Alkuperäiskappaleiden esittäjälista on myös vaikuttava, kokoelmalle on valikoinut 16 raitaa, joilla kuullaan uudelleenversiointeja sellaisilta Blue Note -alumneilta kuin Herbie Hancock, Bobby Hutcherson, Joe Henderson, Donald Byrd, Eddie Henderson, McCoy Tyner ja Andrew Hill. HHH FALLING Pitkän uran näyttelijänä tehnyt Taru sormusten herrasta -tähti Viggo Mortensen, 62, on ohjannut ensimmäisen elokuvansa. Neeson esittää pankkiryöstäjää, joka ei ole koskaan jäänyt kiinni. Sittemmin Neeson on tienannut mukavasti samantyyppisillä rooleilla. HH COME PLAY Kauhuelokuvan keskushahmo on autistinen pikkupoika. Ensiluokkaisella graafisella suunnittelulla viimeistelty albumi vaatemallistoineen ja keräilyjulisteineen yhdistää menneisyyden ja tulevaisuuden erittäin hyvällä maulla, ja koko tuotantoprosessi tihkuu Blue Note -estetiikkaa. Neesonin karismaattinen olemus saa yleensä elokuvaan eloa, mutta nyt hän vaikuttaa tylsistyneeltä, mikä ei ole ihme. 1980-luvun toimintaelokuvista tuttu Lance Henriksen on loistava räjähdysherkän isän roolissa. Se on kunnianosoitus lafkan historialle, katse suunnattuna tulevaisuuteen. Samaan sarjaan kuuluu myös Honest Thief. Näistä syntyy varmuudella uusia klassikoita. Ohjaaja Mark Williams tunnetaan paremmin tuottajana, ja hänen olisi pitänyt tälläkin kertaa jättää ohjaaminen pätevämmälle tekijälle. Elokuvan on tuottanut Steven Spielbergin Amblin-yhtiö, ja siinä voi nähdä Spielbergin elokuvista tuttuja aineksia: Amerikkalaislähiöön sijoittuvan perhedraaman keskelle tupsahtava mielikuvitusystävä tuo mieleen etenkin E.T:n. Muuten pätevässä dokumentissa ajaudutaan loppupuolella sivupoluille, kun mukaan tulee epäuskottavia salaliittoteorioita. LINDA SÖDERHOLM ERI ESITTÄJIÄ: BLUE NOTE RE:IMAGINED UNIVERSAL Klassikoiden modernit kuosit K u v a: P ie rr ic k G u id o u K u v a: A d am a Ja ll o h SHABAKA HUCHINGS NUBYA GARCIA sanoin kuvin_10_2020 -taitto_a.indd 72 5.11.2020 11.06. Kauhutarina on helppo nähdä moraliteettina somesukupolvelle: älkää lapset käyttäkö liikaa mobiililaitteita, muuten mörkö tulee ja vie! Jacob Chase onnistuu kuitenkin tuomaan tapahtumat hyvin esiin autistisen lapsen näkökulmasta, ja siinä on elokuvan vahvuus. HHHH BILLIE Billie Holidaysta (1915–1959) kertova dokumentti on rakennettu 1970-luvulla tehtyjen haastattelujen pohjalta. Alkuperäisäänitysten kanssa on keskusteltu rakentavasti ja rakenteet on pidetty jokseenkin ennallaan, joskin kappaleet ovat saaneet aivan uusia sielukkaita jazz-, r&b-, triphopja jopa reggae-ulottuvuuksia. Käsikirjoitus on täynnä latteuksia, ja koko elokuva muistuttaa keskinkertaisen televisiosarjan jaksoa. Konservatiivisen isän ja liberaalin pojan ongelmallista suhdetta on kuvattu lukuisissa elokuvissa, mutta Falling etenee niin soljuvasti ja uskottavasti eri aikatasoilla, että siitä syntyy vahva kokonaisuus. Kuvamateriaalina nähdään arkistofilmejä, jotka on restauroitu ja osin väritetty. David Cronenbergin cameorooli on hauska silmänisku. Rehti rosvo pyrkii tekemään viranomaisten kanssa sopimuksen päästäkseen nopeasti vapauteen, mutta elokuvan pahin konna löytyykin poliisivoimista. Holidayn elämän traagisille vaiheille nähdään dokumentissa selkeä syy: hän joutui monenlaisen vallankäytön kohteeksi lapsesta saakka, eikä supertähteyskään sitä lopettanut. Niiden kautta ilmestyy myös tarinan mörkö, pelottava lastenkirjan hahmo nimeltä Larry. Yhteinen tekijä on kuitenkin läpi albumin kantava bluenotemainen rentous ja flow. Parhaassa tapauksessa re-workit toimivat kolmessa tasossa, kuten hengästyttävän upea ja ajankohtaistakin ajankohtaisempi Jorja Smithin Rose Rouge, joka on muunnelma St Germainin samannimisestä kipaleesta, joka puolestaan samplasi estoitta Marlena Shaw’ta. Toiset kappaleista ovat hyvinkin uskollisia esikuvilleen, kun taas toisista esitetään mielikuvituksellisempia tulkintoja. 72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja. Come Play oli alun perin lyhytelokuva, josta tuli niin suosittu, että ohjaaja Jacob Chase sai tilaisuuden tehdä siitä kokoillan elokuvan. Mortensen esittää keski-ikäistä miestä, joka ottaa dementiasta kärsivän isänsä kotiinsa asumaan. Yksinäinen ja koulukiusattu Oliver saa lohtua ja apua mobiililaitteista. Eikä pelkästään ohjannut, vaan hän on myös pääosan esittäjä, käsikirjoittaja, tuottaja ja säveltäjä. Kohdattuaan elämänsä naisen (Kate Walsh) hän päättää antautua vapaaehtoisesti. Legendaarinen jazzlaulaja oli silloin jo kuollut, mutta journalisti Linda Lipnack Kuehl haastatteli hänen lähipiiriään tarkoituksena laatia perinpohjainen elämäkertakirja. Toisella aikatasolla siirrytään lapsuuden maisemiin. Katkera isä vihaa ulkomaalaisia ja homoja, kun taas poika asuu aasialaistaustaisen miehen kanssa, joten vastakkainasettelua on luvassa
Dire Straitsin levyt mahtuvat nätisti tämmöiseen napakkaan kan sioon, jossa on vain ja ainoastaan albumit sellaisena kuin ne julkais tiin. M okoman laulajana tunnetun Marko Annalan esikoisro maani Värityskirja (2017) oli omaelämäkerrallinen kuvaus kas vamisesta ja suomalaisen miehen elämästä, jossa sivuttiin kipeitäkin asioita kuten koulukiusaamista. Siinä sivussa käydään läpi myös päähahmon isän ja iso isien lapsuutta ja vanhemmuutta sekä keskinäisiä suhteita takautu mien kautta. Aiempia painoksia löy tyy divareista pikkuhiluilla. Vaikka lukijalla ei olisikaan oma kohtaista kokemusta vanhempana olemisesta, on päähahmon aivoi tuksiin silti helppo samaistua. Audio fiilienkin rakastamat albumit täyte läisinä ja avarasti soivina remaste rointeina. Hän onnistui poimimaan J.J. Ydinkatalogista jokseenkin irralli selta tuntuva On Every Street (1991) päätöslevy on mainettaan vahvem pi (etenkin kun skippaa hirveän Calling Elvis avauksen), joskin edeltäji ään hajanaisempi. Calen tyylikkäästä kitaroinnista ja Bob Dylanin mietteliäästi mumisevasta laulusta olennaisen ja tekemään niistä niin vahvan tyylin, että Dire Straitsin tunnistaa vaivatta ensi nuoteista. Tari na ja tapahtumat ovat hyvin arkisia, mutta onnistuvat parhaimmillaan kouraisemaan syvältä, varsinkin takautumissa, jotka kerrotaan suku tutkimusta harrastavan päähenki lön raadollisesti kirjoittamina tari noina. Hittikaava löytyi lopullisesti Jim my Iovinen tuottamalla Making Moviesilla (1980), joka laajensi yhtyeen detaljirikasta soundia sekä moni puolisempaan että yleistajuttavam paan suuntaan. Jos Mokoman lyriikat eivät sitä vielä tehneet, niin viimeistään Värityskirja ja Paasto osoittivat, miten taitava kirjoittaja Annala on ja Kuutio vahvistaa käsitystä entisestään. Annalan kolmas kirja Kuutio ker too puolestaan parisuhteista ja isyy destä. Menevien Romeo And Juliet ja Tunnel Of Love hittien jälkeen yhtye teki äkkikäännöksen mietiskelevällä ja progehtavalla Love Over Goldilla (1982), jonka apuoli on kirkkaasti parasta Dire Straitsia. The Police, Blue Nile, Talk Talk, Hassi sen Kone… ja Dire Straits, jonka kuuden studiolevyn mittainen tuo tanto muodostaa helposti sisäistet tävän mutta loputtomasti viehättä vän kokonaisuuden. Dire Straits soi yhtä aikaa hillittynä ja it setietoisen röyhkeänä. Ei mitään jämäbiisejä tai vaih toehtomiksauksia – onneksi. On mahdotonta keksiä enää mi tään tekosyitä olla hankkimatta Dire Straits tuotantoa hyllyyn, etenkin kun tämä boksi on hinnaltaan hyvin maltillinen. VESA SILTANEN MARKO ANNALA: KUUTIO LIKE Syvältä kouraisevaa arkea K ompletisti minussa rakastaa yhtyeitä, joilla on kompakti ja alusta loppuun laadukas kata logi. Teksti on elävää ja kuvailevaa ole matta kuitenkaan pikkutarkkaa ja turhiin yksityiskohtiin menevää. Huumoria, varsin mustaakin sel laista, on mukana enemmän kuin edeltäjillään, mutta se istuu hyvin sekä päähenkilön tyyliin että Anna lan tapaan kirjoittaa. MIKKO MERILÄINEN DIRE STRAITS: THE STUDIO ALBUMS 1978–1991 WARNER Kauniin kompakti katalogi Zultan Rock Beat series 20% zinc 80% copper 100% passion Inferno_Soundi_ExtraPage.indd 1 02.11.2020 14:15:43 sanoin kuvin_10_2020 -taitto_a.indd 73 6.11.2020 10.47. Toinen romaani Paasto (2018) oli taas teos uskonkriisistä ja itselleen rehellisenä olemisesta. Kaupalliseen megaluokkaan yh tye siirtyi Brothers In Armsilla (1985), joka on valtavasti hienompi ja sä vykkäämpi albumi kuin mitä tym pivä Money For Nothing hitti antaa ymmärtää. Mark Knopflerin tunnistetta vuus on omaa luokkaansa. Niitä on aika harvassa. Oikeastaan kaikki, mikä Dire Straitsissa on viehättävää, löytyy jo yhtyeen nimettömältä debyy tiltä (1978). Brittiläinen tyylikkyys, pubirockin tylyys, amerikkalaiset countrysävyt ja seikkailunhalu. Päähenkilö on asumus eroon ajautunut mies, joka kaitsee haas tavaa poikaansa yrittäen samalla selvitellä oman elämänsä sotkuja ja solmuja. Sen enempää spoilaamatta mukana on pari yllät tävääkin juonenkäännettä, joita ei heti osannut odottaa tulevan juuri Annalan kirjassa eteen
Hyvin mu kavaa ja rentouttavaa puuhaa. Tove on kaunis tari na rakkauden, itsensä etsimi sen ja kapinoin nin maailmas ta. Musa juttujen ohella kirjoi tan historiallisia romaaneja, tarkem min sanottuna kuuden romaanin sarjaa Suo mesta vuosina 1918– 40. Os tin mukaani muutamia ikiaikaisia suosikke jani; Asterix Belgiassa, Jumaltenrannan nousu ja tuho sekä Olympialaisissa. Rumpuvi deoiden kirjo on valta va, ja ilta jos toinenkin on vaivattomasti vie rähtänyt nautiskellessa erilaisten soittajien tari noista ja groovesta. Paluu lap suuden sarjakuvatuokioihin oli vaivaton. Parhaita ovat 30luvun YSTÄVÄNI pyörittää täällä Iisalmessa vinta getavaraan keskitty vää Mähösen musiikki kauppaa. Rumpujen soittamisen lisäksi olen, hieman tällaise na digiaikaan myöhäisherän näisenä, löytänyt Youtuben loputtoman rumpuvideo valikoiman. Mikrohisto ria kiinnostaa! Siitä puheen ollen, Kansallisen audiovisuaa lisen arkiston Elonet nettipalvelusta löytyy hir veä määrä vanhoja suomi filmejä, joiden katsomiseen olen koukuttunut. Seikkailuun vei suju vasti myös Toveelokuva. OLEN ASUNUT viisi ja puoli vuotta Helsingin Kumpulassa ja tuntenut neuroottista kiinnostusta aluetta kohtaan jo ennen sitä, joten olikin melkois ta tajuta näin jälkijättöi sesti, että paikallisaktii vit ovat keränneet kumpula.infonettisi vulle paljon pikkutietoa kaupunginosan histo riasta. Mielettömän oppimateriaalimäärän li säksi on ollut mahtavaa huomata, kuinka soitta filmit, joita rillumareiteollisuuden liukuhihnameininki ei vielä leimaa. jien persoona puskee läpi videoista. Joskus kesällä ostin paikallisen kirjakaupan alelaarista summittai sesti Hilla Hautajoen kirjan Keinutuoli kaupunki ja tuli kärpästen kylä. Sivusto on minul la puhelimen selaimessa välilehtenä auki, ja usein aloitan aamun selaamalla näitä artikkeleita sängyssä. Sain lopultakin tie tää senkin, miksi vuo den 1918 valloitta jajoukkoihin kuu luneen saksalais sotilaan Fritz Kems kin hauta on juuri Kumpulan kartanon kupeessa. Bernard Purdien kiikkustuolimaista hyvää funkia huokuvasta rumpu jen lempimisestä on vaivatonta suunnata kohti Thomas Langin pe danttia ja huippuunsa hiottua tek nistä riemastuttavuutta. Tätä kirjoittaessa ni elän suuria hetkiä, sillä sarjan toinen osa Kevätjää on juuri tullut painos ta ja ehtii ilmes tyä Nysalorkus tannuksen julkai semana ennen tätä lehteä. NIKO PELTONEN Etsi Genen kieli! > Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 30. Vasta nyt saan tietää, kuinka vaivanarvoista se kaikki oli. Hyvän eloku van tapaan sen il luusio säilyi alusta loppuun. Harva näistä on elo kuvataiteen merkkiteos, mutta sitä kin elävämpää ajankuvaa vuosi kymmenten takaisesta Suomesta on tarjolla. Li säbonuksena sarjakuvalehdissä on vaihtarit ja keräilymahdollisuus. Sinun tehtäväsi on etsiä se. viimeinen sana -taitto_20_10_a.indd 74 6.11.2020 10.59. Synkistelyistä suosittelen Wilho Ilmarin Waltarifilmatisointia Vieras mies tuli taloon, komedioista taas Valentin Vaalan Hilja Valtos tulkin taa Vaimoke, joka on sivumennen sanoen Ansan ja Tau non ensimmäinen yhteinen leffa. Toisaalta sarjan seuraavakin romaa ni on jo melko pitkällä. Historia viitoittaa toimintaani myös kir jallisella alalla. Rummut, mikä upea soitin. Kesällä sisälläni läikähti, kun huomasin pöydän nurkalla pinon Asterixsarjakuvia. Onnittelut! TOMI ”REMMEL” TAJAKKA Steve ’n’ Seagulls Kielen löytäneiden kesken arvotaan tuhti Tuomari Nurmio -paketti, joka pitää sisällään Like Kustannuksen lahjoittamat kirjat Dumari – Vanha ja uusi testamentti ja Vinoja sanoja – Laulujen lyriikat sekä Svart Recordsin lahjoittamat Lasten mehuhetki ja Tangomanifesti vinyylialbumit. Jumaltenrannan nousu ja tuho on erittäin hieno kertomus ihmis luonnosta, ihmiskunnasta ja myös tästä ajasta. Korona on raivannut keikka kalenteria uusiksi, joten on ol lut aikaa perehtyä tähän rak kaaseen harrastukseen syvem min. Kirjailijan työ on yksi näistä ja pitkäjänteistä, ja tämänkin teoksen ensim mäisen alkukirjaimen löin alkusyk systä 2018. Se on ensimmäi nen kovakanti sena julkaista va teokseni, ja on myönnettä vä, että odotan esineen saamista käsiini kuin joulupukkia. ”Levoton mies ei koskaan lepää”, loihe Ismo Alanko joskus lausumaan. 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Usein sieltä löytyy muutakin jän nää. Tarinat ja kuvitus toi mivat edelleen aivan täydelli sesti. Aloitin lukemisen vasta hiljan, mut ta ikuisesti seik kailuista haavei levalle se tarjo aa jo nyt muka van tavan seik kailla kotoa käsin. Se oli mielestäni tähän hetkeen tär keä ja todella ihastut tava matka menneeseen aikaan. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Suosittelen sum mittaista kirjojen hankin taa ja nojatuoliseikkailua erittäin lämpimästi. Nightwishkitaratabulatuurikirjat voittivat Vilhelmiina Kallio Oulaisista ja Eeva RitaKasari Helsingistä
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTRECORDS Soundi FIN Hatebr-BlindG-Majest 11-20.indd 1 02.11.20 10:27 Soundi takakansi 10_20.indd 76 3.11.2020 18.10 10 /2 02 9,90 € (sis.alv) VUOTTA S O U N D I 1 / 2 2 So un dI 11 So un dI 11 A C / D C AC / DC Angus Young HAASTATTE LUSSA ”MIKÄS TÄSSÄ, KUN HOMMA KERRAN TOIMII” MAUSTETYTÖT | SÓLSTAFIR | JORI SJÖROOS | OLLI HAAVISTO | DEFTONES M A S T E R O F P U L P E T S LUUKAS OJA SOUNDIN VUODEN TULOKAS 2020 Kansi_10_2020_i.indd 1 5.11.2020 15.07 _1SD_ulkokannet_10_2020.indd 1 5.11.2020 15.13