10 /2 02 2 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 1 / 2 2 2 VILLE LAIHIALA DRY CLEANING VIEUX FARKA TOURÉ TOKELA PLINI FIRST AID KIT: ”LÖYSIMME TAAS ILON MUSIIKIN TEKEMISEEN” So un dI 11 So un dI 11 M A R I S K A MARISKA TAYLOR SWIFT, WEYES BLOOD, TUOMO MANNONEN, NEIL YOUNG, EGE ZULU, THE 1975 LEVYARVIOTA YLI 50 ”KUN LIIKE ALKAA, RAUHA LASKEUTUU”
83
THE BIGGEST ROCK FESTIVAL IN FINLAND GET YOUR TICKETS NOW! ROCKFEST.FI 8 TH -10 TH JUNE 2023 HYVINKÄÄ FIRST BANDS ANNOUNCED
209,00€ 209,00€ KOLMEN PÄIVÄN LIPUT alk. TUSKA.FI @TUSKAFESTIVAL AL L RIG HT S RE SE RV ED | KA IKK I OIK EU DE T MU UT OK SII N PID ÄT ETÄ ÄN MORE TO FOLLOW || LISÄÄ OHJELMAA TULOSSA
TUSKALIVE, RADIO ROCK & GREY BEARD IN COOPERATION WITH COBRA AGENCY PROUDLY PRESENT FEATURING SPECIAL GUEST SUPPORTED BY TUSKA.FI/TUSKALIVE KAIKKI KEIKAT
Soundi 10/2022 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Löytöretkellä 14 Tarkkailuluokka: Nikita Titov 16 Arttu Seppänen 18 Elämäni soundit: Aija Puurtinen 20 Martti Luther ja muovipussi: Viikate 22 Soundi-haastattelu: Ville Laihiala 28 First Aid Kit 36 Mariska 42 Vieux Farka Touré & Khruangbin 44 Dry Cleaning 46 Plini 48 Tokela 52 Tamara Luonto 53 Palsa esittää 56 Levyarviot 66 Suosikki 72 Bazook Her Shadow Amberian Dawn 76 Tractatus Musica 78 Jazz kiinnostaa 79 Sanoin kuvin 82 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: M ar k u s P aa ja la 6 SOUNDI 46 Plini K u v a: M ar k u s P aa ja la 48 Tokela 28 First Aid Kit K u v a: To m i P al sa 42 Vieux Farka Touré & Khruangbin K u v a: Ja ck ie Le e Y o u n g 44 Dry Cleaning K u v a: B en R ay n er
Niin Lewisin kuin koko jengin merkitys länsimaisen populaarimusiikin kehitykselle on tietenkin aivan älytön. Eri asia on sitten se, kuinka paljon jälkimmäinen vaikuttaa kunkin omaan kokemukseen edellisestä. Eikä hän ollut suinkaan ainoa uhri. Siksi onkin tuntunut ankealta, että joissain uutisissa Jerry Lee Lewisin kuolemasta ja muistokirjoituksissa on kiistattomien musiikillisten ja kulttuurillisten ansioiden ohella kuvailtu hänen siviilielämäänsä suurpiirteisillä ja uhrien kokemuksia mitätöivillä termeillä kuten ”värikäs” tai ”repaleinen” – jos niilläkään. Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. 28. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 48. Esiintymistyyliltään(kin) rajun arvaamattomassa Lewisissa kiteytyi valitettavasti myös jotain hyvin ongelmallista: rockin mystifioitu paheellisuus, joka tekee etenkin livekeikoista usein sähköisen jännittäviä mutta jonka varjolla on läpi vuosikymmenten katsottu läpi sormien kaikenmoista sikailua, misogyniaa ja jopa väkivaltaa. Nuo asiat eivät saisi sulkea toisiaan pois – edes muistokirjoituksissa. Ja täytyy myöntää, että ainakin itselleni Lewisin kuunteluun on kiinnittynyt ulkomusiikillisten faktojen valossa ikävä varjo. lokakuuta 87-vuotiaana kuollut Jerry Lee Lewis oli viimeinen 1950-luvun alkuperäisistä rock’n’rolltähdistä, sillä Elvis, Roy Orbison, Chuck Berry, Little Richard, Carl Perkins, Johnny Cash ja monet muut rockin avainhahmot ehtivät poistua näyttämöltä aiemmin. Hänen tyranniastaan sai kärsiä etenkin kolmas vaimo Myra, jonka 22-vuotias Lewis nai hänen ollessaan vasta 13-vuotias, ja jota Lewis kohteli kaltoin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Police: Synchronicity SOUNDI 10/2022 TEHTIIN NÄIDEN SÄVELTEN SOIDESSA: Sault: 11 (ja neljä muuta uutta albumia) Sin Cos Tan: Living In Fear Weyes Blood: Its not just me its everybody Suosikki: Tämä tulee sattumaan anyways Hyvä ja paha samassa paketissa open.spotify.com/user/soundilehti N yt on sitten käytännössä koko rockin alkuperäisjengi poissa. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Lewis oli siinä omalla tasollaan. Ajattelen, että on mahdollista arvostaa taiteilijan tekemää työtä vähättelemättä tai piilottelematta hänen kusipäisyyttään. Eikä hänestä käytetty Killer-lempinimi jostain kumman syystä naurata yhtään.
– Idea ”museosta” syntyi tar peesta tallentaa 45vuotiasta suomi punkkia sen kaikissa muodoissa nyt, kun aikalaiset ovat siitä itse kerto massa ja tavaroitakin on vielä talles sa, kertoo ”arkistopunkkari” Teijo Hintikka. Ja niin, välillä toki räpätään ihan vaan räppäämisen ilosta! Kerropa hieman myös levyn musiikillisesta suunnasta. – Tulevasta mainittakoon Espoon Kulttuurikeskuksessa tammikuussa avautuva Peter Rosvikin näyttely. Erikoismaininta taas menee Teri Mantereelle, sillä hänen taustalauluja ja stemmoja kuullaan paljon! TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a: Jo n i Sa rk k i. Siis sen, jossa istutaan todella alhaalla ja turvavöihin sidot tuna. Omia lapsiani liippaavassa biisissä taas pohdiskellaan sukupuolirooleja ja sitä, minkälaiseen maailmaan omat tyttöni ovat syntyneet. – Aihe on tärkeä ja ajankohtainen. Tulevan albumin debyyttisingle Miehet ei itke on jo julkaistu. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Palefacelta pitkästä aikaa sooloalbumi Punkmuseo kerää ja säilöö alakulttuuria Mikä on Punkmuseo. Siellä on lähes kymmenen tuhat ta kuvaa sekä skannausta, ja määrä kasvaa jatkuvasti. On jopa menty mieluummin hautaan kuin puhuttu vaikeuksista tai tunnustettu epäonnistumisia, sanoo Paleface. – Pelle Miljoona on luvannut an taa rumpujakkaransa NUSkokoon panon ajoilta. – Itse asiassa neuvottelut erään helsinkiläisen vuokranantajan kans sa ovat loppusuoralla. Ensi vuoden muita varmistuneita näyttelyitä nähdään ainakin Helsingissä, Seinä joella, Vaasassa ja Tuusulassa. – Levyllä skulaavat muun muassa Sami Yaffa (sähköbasso), Valtteri Pöyhönen (koskettimet), Arttu Takalo (vibrafoni), Anssi Salminen (kitara ja mandoliini), Jukka Eskola (trumpetti), Abdissa Assefa (perkussiot), Antti Lötjönen (kontrabasso) ja Joonas Widenius (flamenco-kitara). – Albumi nojaa perinteisen räpin estetiikkaan, mutta mukana on paljon livesoittoakin. lokakuu ta. Vaikka oma museotila saataisiin pääkaupunkiin, aiomme jatkossakin järjestää näyt telyitä myös muualla maassa. Edellinen varsinainen Paleface-levy Luova tuho ilmestyi kahdeksan vuotta sitten. Asen teemme on punk, mutta haluamme olla myös vakavasti otettava toimija museokentällä. Nähtäville tulee kuvia Puntala rockista 2010luvulta. – Se on tarina isistä ja pojista sekä vaikenemisen kulttuurista, sillä täällä miesten on ollut perinteisesti hankala avata suutaan. En äkkiä keksi ikonisempaa suomipunkesinettä! Tutustu Punkmuseon toimintaan ja arkistoon täällä: punkmuseo.fi TEKSTI: TIMO ISOAHO Suomalaisen hiphopin pioneeri Karri ”Paleface” Miettinen julkaisee uuden Autofiktio-studioalbumin ensi kevään aikana. Useasta biisistä on esimerkiksi dropattu rummut kokonaan pois. Päätuottajana toiminut Santeri ”MD$” Kauppinen on tunnettu moderneista tuotannoista, mutta tällä kerralla mennään perinteisemmän räpin ja ysäriboombapin äärelle. Levy hengittää ja bängereiden ohella on pyritty myös pienimuotoisuuteen. Biisissä on myös muita ulottuvuuksia, ja räppään siellä esimerkiksi Manu-ukistani, joka lähti aikoinaan jatkosotaan 16-vuotiaana. Hiljattain julkaistussa Hyvin sanottu -tutkimuksessakin todettiin, että osasyy syrjäytymiseen voi olla se, että poikia kasvatetaan yhä piilottamaan tunteensa ja olemaan vahvoja. Se on yhdis tys, jonka tarkoituksena on vaalia, tallentaa ja tuoda esille suomalaista punkkulttuuria. – Tarkoitus ei ole piehtaroida nostalgiassa, vaan tallentaa laajas ti merkittävää alakulttuuria. Punkmuseon (koko nimeltään Suomen Punkmuseon kannatusyhdistys ry) perustava kokous pidettiin marraskuussa 2021. Muita aiheita ovat muun muassa lähiöt, päihteet, kulttuurinen omiminen (whiteboy-räppärit mustassa musiikissa), onnen etsintä, koulukiusaaminen ja Koskelan murhatapaus. – Uusi levy on kokonaisuutena painava ja inhimillinen. Työ ei tule loppu maan koskaan! Myös fyysinen museo avautuu ”jossain vaiheessa”. Toisin sanoen tal lennamme tietoa ja säilytämme ai neistoa mahdollisimman oikea oppisesti. – Materiaalia on nyt kerätty noin vuoden ajan, ja Punkmuseon digi taalinen arkisto avautui 23. Minkä esineen haluaisitte tulevan fyysisen museotilan kokoelmiin
Yhden kuukauden kapasiteetti yhdessä vuorossa on arviolta kolmekym mentä tuhatta levyä. – Tutkin pieteetillä etenkin Petri Wallin soittokamoja ja onnistuin paikallistamaan paljon hänen käyttämäänsä lait teistoa. – Olemme todella innoissamme uuden matskun luomisesta ja hinku keikoille on kova. Tehtaan varsinaisia avajaisia juhlitaan silti vasta sitten, kun ensimmäiset levyt on toimi tettu asiakkaille. Uusi Kingston Wall -kirja keskittyy musiikilliseen perintöön K u v a: Ju h a H an h in en. Äänityksiä tehdään Helsingissä Sonic Pump -studioilla Nino Laurenteen ja Petri Materon ohjaksissa. Esimerkiksi joidenkin ”kadonneiden nauhojen” prässäämi nen ensimmäistä kertaa äänitteen muotoon on myös kiehtova ajatus, sanoo Pitkänen. Milloin koneista putkahtaa ulos ensimmäinen vinyyli. – Parhaassa tapauksessa eka koe levy puristetaan marras–joulukuun vaihteessa. Sijainti on keskeinen ja Lahdenväylää pitkin tänne on helppo tulla, sanoo toimi tusjohtaja Lupu Pitkänen. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Helsingin Levypuristamon toiminta viimein alkamassa Vinyylilevyjä myydään koko ajan kiihtyvään tahtiin, mutta markkina voimat eivät ole viime aikoina pys tyneet vastaamaan kysyntään par haalla tavalla. Eri tyisesti bändin musiikkiin keskittyvän kirjan kerrotaan ole van rinnakkaisteos Kingston Wall Petri Wallin saaga teok selle, ja siinä pyritään selvittämään, kuinka Kingston Wal lin taika syntyi. Nyt tilanne helpottuu ja jonot oletettavasti lyhenevät ainakin Suo messa, sillä Helsingin Levypurista mo on alkanut ottaa tilauksia vas taan – viime hetken viivästyksen jäl keen. – Läpileikkaus suomalaisesta mu siikista olisi suurin täyttymys. Barbe-Q-Barbiesilta uusi albumi Tammikuussa ilmestyy kitarateknikkona tunnetun Kimmo Aroluoman kirjoittama Kingston Wallin perintö (Like). – Ja niin, nuoruuteni henkilökoh taisen musiikillisen innoittajan Mar kus ”Captain” Kaarlosen ja hänen Poets Of The Fall yhtyeen palvele minen olisi myös suuri kunnia! TEKSTI: TIMO ISOAHO Jo 20 vuotta rokannut helsinkiläisyhtye Barbe-Q-Barbies äänittää parhaillaan viidettä albumiaan. – Toimipaikan yllättävä vaihdos viivästytti hanketta 4–5 kuukautta, mutta onneksi Kyläsaaressa sijaitse va halli vaikuttaa toimivalta. Testaamme myös biomateriaaleja perinteisen PVC muovin vaihtoehdoksi. Kirjan tutkimustyön sivutuotteena on löytynyt aiemmin julkaisemattomia videoita, jotka ovat nähtävissä custom boards.fisivuston blogissa. – Lisäksi analysoin yhdessä Sami Kuoppamäen, Jukka Jyllin ja miksaaja Robert Palomäen kanssa kaikki Kingston Wallin levyt alkuperäisten studionauhojen avulla, kappa le kappaleelta. Otatte nyt ennakkotilauksia vas taan. Miten toiminta on lähtenyt sil tä osin liikkeelle ja millainen on teh taan kapasiteetti. – Käytämme fossiilivapaata säh köä ja kotimaista biokaasua. Pahimmillaan vinyyli tehtaiden jonot ovat olleet 8–9 kuu kauden luokkaa. Jos saisit valita vapaasti, mitkä levyt prässäisit omassa tehtaassa. Olen raittiusihmi nen, mutta siinä kohtaa saatan jopa ”riipaista”! Levypuristamo pyrkii hiilineut raaliin tuotantoon. Myös levyillä kuullut rummut, bassokamat ja kos ketinsoittimet käydään kirjassa kattavasti läpi, Aroluoma kertoo. – Emme voi vielä luvata tarkkoja toimitusaikoja, mutta siitä huoli matta ennakkotilauksia on tullut oikein mukavasti sisään. Ensi vuodelle on luvassa myöhäiset 20-vuotiskekkerit ja toivon mukaan vilkas festarikesä, kertoo bändin rumpali Niina Klemetti. Ensimmäinen digisingle albumilta on luvassa vuoden 2023 alussa. Aroluoma jäljittää Petri Wallin soittimia ja Kingston Wallin studionauhoja ympäri Suomea. Tässä touhussa kuluu valtavasti energiaa, mutta ensi vuoden alusta alkaen kierrätämme sen Helsingin kauko lämpöverkkoon. Siis se, että saisimme puristaa kaikkia kotimaisia genrejä iskelmästä ääri metalliin
Mutta ennen kaikkea kappaleet eivät mene ohitse, vaan jäävät kuu lijaan. Esiintyessään Lombardini on lavalla yksin viuluineen ja pedaalei neen. On tervetullutta nähdä klassisen musiikin artisti tekemässä soolouraa populaarimusiikin ken tällä. Hän rakentaa settinsä aikana maail man, jonka kauneus ja joskus hyvin viiltäväkin karuus todella tuntuvat kuulijassa. Soitannolli sesti runsaat kappaleet ravistelevat, jopa ärsyttävätkin. Tekijöitä, jotka ovat tavalla tai toisella koskettaneet tai tehneet vaikutuksen musiikillaan. Koska hänen musiikkinsa tavoit taa myös hyvin melankolisen ja eh kä kivuliaankin kohdan kuulijassa, ei niiden vastaanottaminen ole vain helppoa ja nautittavaa. Lombardinin melodioissa on toisteisia teemoja ja toisaalta eteen päin vyöryvää mahtipontisuutta. Elia Lombardini (Elias Riipinen) on klassisen musiikin artisti, joka tekisi mieli niputtaa vaikuttavam piin uusiin indieartisteihin. Ei orkesteria, ei muita soittajia. Nostan The Quiet Callsin tuotannosta esiin eri tyisesti biisit Earthshake sekä The Crowns Of Time. Vähän samoin kuin virolaisen säveltäjän Arvo Pärtin teokset – en voi olla mainitsematta tätä yhtäläi syyttä, jonka heidän musiikissaan aistin. Erityisesti suosittelen kuuntelemaan Elia Lombardinin debyyttialbumin In Death And The Hunger Of Thousand Lives kappale järjestyksessä, niin kuin taiteilija on sen itse määritellyt. Heidän kitaravetoi sessa poprockmaailmassaan on samankaltaista tutkiskelevaa musi kaalisuutta kuin edesmenneessä The Pansies yhtyeessä. Tervetuloa tutkimusmatkalle Elia Lombardini K u v a: Te ro A h o n en The Quiet Calls K u v a: O sm o P u u p er ä Dwara K u v a: W ai n am C h eu n g Elsi Sloan K u v a: La u ri K ar o. 12 SOUNDI O ma taustani musiikin parissa on saanut alkunsa vanhempi en levyhyllyjen koluamisesta (Agit Prop, Genesis, J. Sen sijaan hyvin avoimen ja hel pommin kuulijan eri taajuuksia ta voittavan The Quiet Calls yhtyeen musiikkiin tutustuin vuosi sitten. Ihastuin heidän maailmaansa, jossa ei jäädä kiinni konservatiivisiin biisirakenteisiin, vaan annetaan biisin viedä luonnolliselta tuntu vaan suuntaan. Se usein yllättää. Lisäksi olen toiminut keikkamyyjänä, tie dottajana ja mentorina, sekä viimei simpinä vuosina musiikkitoimitta jana muun muassa Radio Helsin gissä. Yhtyeen tuotannossa on vaihtele vuutta, mutta ehkä tuottaja saattaisi auttaa heitä ymmärtämään vahvuu tensa paremmin. On ihmeellistä kuvitella, millaista on harjoitella ja säveltää näin visuaalisesti aistittavia teoksia yksin, viulun sekä efekti ja luuppi pedaalien kanssa. Hänen jousisovituksiaan ja tuottamistaan on voinut aiemmin kuulla Ruusu jen, Vestan, The Holyn ja Karinan levytyksillä. Mutta vaikka joskus tuntuisi vaikealta, kannustan silti kuuntelemaan loppuun. Olen työskennellyt nousevien indie ja popartistien kanssa ja näh nyt, miltä tuntuu kurotella ja myös nousta ruohonjuuresta menestyk seen. Sen yhdistyessä avaraan bändisoittoon tulee vahvas ti olo jostain, mitä ei haluaisi pääs tää menemään. Karjalainen, Simon & Garfunkel) ja edennyt eri instrumenttien klasariopiskelun myötä oman musiikin säveltämi seen ja bändisoittamiseen. Toivon, että he jat kavat kiinnostavalla tiellään. Teksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI Laulaja Miika Myllykankaan hie novarainen soundi on itsessään jo hyvin kiinnostava. Nyt alkava kuukausittainen Löy töretkelläpalsta etsii ja esittelee ko timaisia, vielä toistaiseksi hieman tuntemattomampia artisteja ja yh tyeitä
Dwara onkin opiskellut Himachal Pradeshissa Intiassa sisäoppilaitoksessa, josta laulutyylin ja sävelmaailman perusta on opittu. Ehkä se etäisyys on yksinäisyys. Kun mietimme aikamme tarinankertojia, haluaisin painottaa käyttöön termiä ”tunnekertoja”. Dwaran sävelkulut seikkailevat kiinnostavasti erilaisten maailmojen välillä. Lauluissa on hipaus tunnistettavaa, suomalaisille tyypillistä alakuloa, mutta rytmitys usein yllättää ja vivahteikas kulttuurien kohtaaminen häkellyttää. Suosittelen tutustumaan Desire Idän Voima K u v a: Ja rk ko Jä rv el äi n en Paths -ep:n hienoihin ja yllättäviin laulusovituksiin sekä oikeastaan kaikkiin singleihin, joissa hän laulaa Khotton Palmin kanssa. Halusin soittaa häntä kaikille ja kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa. Hän laulaa siitä, miltä tuntuu olla toisten ihmisten kanssa, miltä tuntuu pelätä hylkäämistä tai sitä kun todella tuntee tunteita toista kohtaan. Suoraviivaisempi ja meille länsimaalaisille tutumpi tunnelma saa vivahteita intialaisessa musiikissa käytettävästä kaanonista. Hienoa! Mutta voi, mikä kirjo hänellä onkaan jo takanaan myös musiikintekijänä. Musiikki tosiaan tuntuu siltä, miltä ep:n nimikin kuulostaa: hän todella on siinä. Monet tutustuvat tällä hetkellä Sloaniin hänen näyttelijätyönsä tähden tvja elokuvamaailmassa. Jotenkin hyvin ajatusvirtamainen tunnelma. Ja ehkä se, etten ymmärrä kerrotaanko biiseissä katoavaisuudesta vai uuden syntymästä. Mielestäni esimerkiksi Litku Klemetti ja Yona ovat todellisia tunnekertojia, ja nyt muutaman kuukauden olen ihmetellyt tunnekertoja Elsi Sloanin musiikin äärellä. Vuosiluvut vilisevät silmissäni. Biisit ovat fuusio indie popia, trip-hopia ja folkahtavaa elektronista musiikkia. Kiinnostavan yhtyeestä tekee hyvin maalailevan, jopa improvisaatiomaisen soiton vuorottelu erittäin tarkkojen riffien kanssa. ”Sävelkulut seikkailevat kiinnostavasti erilaisten maailmojen välillä.” Muutama vuosi sitten aloittaessani Uusi ääni -ohjelman toimittamisen Radio Helsingissä löysin artistin, joka jäi mieleeni jonkinlaisena ”kyllä meilläkin osataan” -esimerkkinä. Ah, siitä tykkään!. Dwaran laulussa on pehmeyttä, mutta erityisesti jalopiirteisiä sävyjä, jotka uhkuvat voimaa ja taitoa etsiä ja löytää jotain hyvin omanlaista. Yhtye, joka tekee varmasti ajattelemattaan tärkeää työtä sillä, että ei anna rockin kuolla, vaan ammentaa sen hienosta historiasta mitä hienoimpia sävyjä. Hän työstää musiikkiaan yksin, sekä tuottajan Khotton Palmin kanssa. Mutta se ei siis haittaa minua yhtään. Jostain laulumaneerista tulee mieleeni Viikate ja sitten Eput, ja sitten kaikki kepeät kesät festarinurtseilla. Yksinkertaistettuna sanoisin, että hänen laulunsa ovat kovan ja pehmeän yhdistelmää. Sloan julkaisi esikois-ep:nsä Mä oon tässä vuonna 2018. Mitä sanotte vaikkapa tästä säkeestä: ”Jotkut asiat näkee silmistä, toiset tuntee sykkeestä.” Elsi Sloanin indie pop tulee sanoituksillaan lähelle, vaikka tuotannossa tuntuu jonkinlainen etäisyys. Lopuksi en voi olla mainitsematta Idän Voima -yhtyettä, jonka sanoituksista en ikinä saa mitään selvää. Idän Voima on, sanokaa minun sanoneen, pian festarilavoilla esiintyvä uuden ajan nostalgiarockyhtye. Kyseessä on Dwara, Kuopiossa syntynyt artisti, jonka kotikaupunki on ollut jo useita vuosia Lontoo
Haluaisin osata kuvailla tarkemmin mitä teen, Titov sanoo. Haluaisin enemmän kitaroita ja pedaaleita, mutta lopulta tajuan, kuinka paljon saan nykyisilläkin aikaan. – En ole saatananpalvoja, Titov naurahtaa. Mä saan puristettua kitarasta ulos sen, mitä kuulen päässäni. vänkä! Titovin kappaleissa käsitellään usein spirituaalisia teemoja. On niin kiva, kun muut keksivät genrejä mun puolesta. Se, että saan ylipäänsä tehtyä biisin, on aika kiva juttu, Titov vastaa nöyrästi. – En ole mikään puristi kitaroiden suhteen. Titovin suku tulee Venäjältä, jossa taikausko on syvällä kulttuurissa. Soundeissa Titov luottaa analogilaitteiden lämpöön. En ole sen tarkemmin miettinyt genreä. Katsotaan, milloin levy tulee ulos, ehkä ensi vuonna. Single on tuotettu yhdessä Väinö Karjalaisen kanssa, ja se on äänitetty Karjalaisen Kvark-studiolla. Ei haittaa, vaikkei akkarit menekään aina ihan iskuille. – Teen kappaleet usein itse kitaran tai pianon kanssa. Olen aina tykännyt eri vuosikymmenten helmistä. Kitara on älyttömän ilmaisuvoimainen. Toisalta mun biiseissä tuntuu toistuvan jonkinlainen folk-meininki. Hän nautiskelee elämästä ja elää päivä kerrallaan. Hiljattain Mä tuun takas kesällä -singlen julkaissut Titov ei kiirehdi kokopitkän kanssa. – Mun tekemisissä ei aina ole punaista lankaa. Titovin kappaleet saavat lopullisen muotonsa vasta studiossa. Tuottajat ovat suuressa roolissa niiden sovittamisessa. juontaa juurensa lapsuuteni Imatran erääseen metsään, jossa huhuttiin harjoitettavan saatananpalvontaa. Akkaria harjataan ja lauletaan jostain esoteerisestä, Titov kertoo. Säröä tulee olemaan myös enemmän. -kappaleessa. Odotan vielä, että joku musadiggari keksii, mihin lokeroon mut voisi laittaa. Olen soittanut Stratocasterilla, jossa kaula ja runko ovat eri kitarasta, viimeiset viisi vuotta. Se pisti mielikuvituksen laukkaamaan. 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. – Ysäri-shoegaze on ollut aina lähellä sydäntä. Tykkään myös älyttömästi kaiusta, drown me in reverb! Titov kuuntelee paljon viimeisen kymmenen vuoden sisällä tulleita indie-bändejä. Haluan, että kappaleissani on tietynlaista mystiikkaa ja sumua. Elämänfilosofia kuuluu myös hänen musiikissaan. Uskotko saatananpalvojiin. – Hyvä groove on lähtökohta. – Uudella singlelläni on esimerkiksi 60-luvun revival-tyyppistä soundia. Tuottamisessa ja studiossa on ollut mukana myös Mikko Kanniala sekä Titovin bändin kitaristi Tommi Pellinen. Omien sanojensa mukaan hän palaa kuitenkin aina kuuntelemaan jotain vanhaa. TEKSTI: ARTTURI SIROMAA KUUNTELE TARKKAILULUOKKA -SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti ”Saan puristettua kitarasta ulos sen, mitä kuulen päässäni.” K u v a: Sa n te ri K u is m a. Kitarasoundi koostuu Stratocasterista, kaiusta, choruksesta ja hitaalle säädetystä vibrato-efektistä. Mä rakastan sitä soitinta. – Uusissa kappaleissa piano on ollut biisinkirjoituksen keskiössä. Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Nikita Titov ammentaa musiikissaan indieja suomirockista. Rankempaa ja hidassoutuista. Titovilla on erityinen suhde kitaraan. Bändin kanssa ne sovitetaan yhdessä sellaisiksi, miltä ne kuulostavat nauhoitteella. A-PUOLI Nikita Titov Mystiikkaa ja sumua N ikita Titov on rento ja rauhallinen tyyppi. Biisejä on kyllä, Titov lupaa. Studiossa kappaleet lähtevät vähän eri suuntaan ihan luonnollisesti. – Minua kiinnostavat kaupunkitarinat, uskomukset ja kertomukset. Se on niin monipuolinen ja... Siitä tuli ikään kuin California Dreaming -pastissi. Mä tuun takas kesällä -biisiin otin paljon vaikutteita The Mamas & The Papasilta. Tiukan rytmin päälle voi liimailla ihan mitä haluaa. Konkreettisimmin aihe nousee esiin Uskotko saatanapalvojiin. Tärkeintä on, että kappale laittaa pään heilumaan. Myös hitaampaa, Smashing Pumpkins -tyyppistä musaa on tullut tehtyä. Ensimmäiset kappaleensa hän teki vuonna 2017. – Teen indieen painottuvaa suomirockia psykedeelisillä elementeillä höystettynä
Todella kova ja myös ansaittu saavutus. Mutta lukijana saati musiikkijournalismin tekijänä en ole lainkaan innostunut tällaisesta fanituskulttuurista. Albumien vastaanottoa on ollut kiinnostavaa seurata. Swiftiin kohdistuu luonnollisesti myös ajan tendensseihin nojaten paljon hyvää tahtoa. Ne tarvitsevat tapauksia, joilla lehden olemassaolo perustellaan lukijoille, joten tapauksia luodaan vaikka väkisin. Swiftillä on valtavasti faneja, joten hänestä on kannattavaa tehdä sisältöä. Hän on myös menettänyt oikeudet vanhoihin levyihinsä, jonka takia hän on äänittänyt niitä uudelleen. Hyvän tekstin pitäisi riittää. Jos kritiikitön sisältö pelastaa musiikkijournalismin, niin minun puolestani koko ala saa upota. Pidän Swiftistä itsekin oikein paljon, mutta Midnightsille en antaisi viittä tähteä missään nimessä. Lukujen valossa näiden kahden musiikkimarkkinan ja mantereen välisen kilpailun voitti selvästi Swift. Midnights on Swiftille jo yhdestoista listaykkösalbumi. Pian levyarvion perään lehti julkaisi parituntisen podcastin, joka käy levyn läpi biisi biisiltä. Se on arvosanana aika täsmällinen, kun riisutaan spektaakkelin verho ja laitetaan valot päälle. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Musiikkijournalismi ei pelastu fanittamalla S yksy on kuumaa uuden musiikin julkaisemisen aikaa. Rolling Stone on valinnut leirinsä jo vuosia sitten. Swiftin hyvyys on ikään kuin sisäänkirjoitettu lehden pääkirjoituslinjaan. Brittiläinen NME, jonka musiikkijournalismi on muuttunut jo vuosia sitten vitsiksi, lätkäisi Alex Turnerin bändin levylle viiden tähden arvion. Arctic Monkeysin levy on kaukana viidestä tähdestä. Tämä lisää kriitikoiden ja medioiden houkutusta antaa jompaa kumpaa. Sekä Rolling Stone että NME ovat kärsineet identiteettikriisistä monien musiikkilehtien tavoin. Mutta vuosien saatossa Pitchforkilla on ollut yhtä lailla myös omat suosikkinsa, kuten Radiohead, jolle se antoi kriittisemmän arvion vasta King Of Limbsin (2011) kohdalla (mikä oli muuten väärin, sillä levy on loistava). Arvosana ei ole huono, vaan sopiva hyvälle levylle, joka ei ole kuitenkaan poikkeuksellinen. Musiikkialan vihatuimmaksi henkilöksi pyrkivä Kanye West on halventanut häntä. Levyarvioiden kontekstissa se tarkoittaa sitä, että yleensä lukijoita keräävät eniten yhden tähden lyttäykset ja viiden tähden ylistykset. Ei ollut varsinaisesti mikään yllätys, että Rolling Stone antoi Swiftin myyttisen kehän keränneelle levylle viisi tähteä ja ”instant classic” -leiman. Viime vuosina lehti on päätynyt olennaiseksi osaksi Swiftin hypekoneistoa, jonka vuoksi on ollut vaikea erottaa, minkä verran lehdellä on enää tekemistä riippumattoman musiikkijournalismin kanssa. Kriitikkona minua ei haittaisi lainkaan, jos tähtijärjestelmästä luovuttaisiin musiikkiarvioissa. Rolling Stone on suhtautunut Swiftiin viime vuosina niin ennalta-arvattavan obsessiivisesti, että lehdellä ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin antaa levylle viisi tähteä ja julistaa se klassikoksi. Swift on kehittynyt kirjoittajana, mutta hän on ollut viime vuosina myös niin tuottelias, että uudella levyllä maneerit näkyvät ja kuuluvat. Sävellyksellisesti levy on aika perustasoa. En ihmettelisi, jos fanipoika-Sheffield julkaisisi lähivuosina Swiftistä kirjan. Musiikkimedioista Pitchfork otti kriittisemmän linjan Swiftin albumiin ja antoi sille arvosanaksi 7,0. Swiftin levyn markkinointi oli Tiktokin hyödyntämisen taidonnäyte. Erityisesti lehden tähtitoimittajan Rob Sheffieldin johdolla siitä on tehty Taylor Swiftin pää-äänenkannattaja. Lopulta ratkaisu oli aika helppo ja ilmeinen vastaveto tällaisena sinkuttamisen aikana: Swiftillä on varaa pantata uuden levynsä kaikki biisit julkaisupäivään asti ja luoda ennakkokuhinaa. Tällä hetkellä yleisesti Swiftin halutaan onnistuvan. Tänä syksynä isoimmat albumijulkaisut ovat olleet samana päivänä julkaistut Arctic Monkeysin The Car ja Taylor Swiftin Midnights. Mutta enpä muista, milloin NME olisi antanut millekään merkittävälle brittibändille neljää tähteä huonompaa levyarviota. Viiden tähden järjestelmä on riittämätön ja kukin kriitikko tulkitsee sitä liiaksi omalla tavallaan. Swiftin levyn ansioita ei käy kiistäminen. Kummallakin mantereella kannustetaan omiaan. Kun kaikkialla tuputetaan armollista positiivisuutta ja musiikkialan ansaintalogiikka on muuttanut muotoaan, on journalismin oltava yhä kriittistä ja kyettävä tarkastelemaan asioita etäisyyden päästä. Huomiotaloudessa algoritmit ovat muuttaneet mediakäyttäytymistä siten, että ainoastaan äärimmäiset reaktiot keräävät riittävästi huomiota. K u v a: B et h G ar ra b ra n t ”Swiftiin kohdistuu ajan tendensseihin nojaten paljon hyvää tahtoa.”
Aikansa voi käyttää vaikka muiden taiteiden tekemiseen, sosiaaliseen elämään tai ruoanlaiton opetteluun. MAHDOLLISESTI ODOTTAMATTOMIN LEVYSUOSIKKINI Diamanda Galas The Divine Punishment – Jotkut tietävät kiinnostukseni vokaalitaiteeseen sekä ihmisääneen osana genrevapaata ilmaisua. Ensi kesänä odottaa rundi Espoo Big Bandin kanssa. Vaatii pitkäjänteistä kuuntelua nykypäivän lyhytjännitteisessä elämäntahdissa. – Menen tunneälyn ja intuition ehdoilla, Aija täsmentää sekä tuoreiden albumien että keikkojen olemusta. Kokonaisuuden päähenkilön ympärille muodostuva taustatarina myös puhuttelee. PERHEEMME VANKKA YHTEINEN SUOSIKKILEVY Jukka Tolonen Tolonen! – Esa ja minä tutustuimme Toloseen kiekon ilmestyessä, Mooses esitteli sen yläasteiässä omana löytönään. Ykkösosahan koostui lähinnä päivitetyistä versioista tähänastisen taipaleemme levytetyistä kappaleista. Sävellykset kattavat Selman koko traagisen elinkaaren. – Korona-ajan opetus on ollut se, että musiikkia voi tehdä monella eri tapaa ja ettei keikkailun tarvitse olla se ainoa maali. Olisin halunnut seurata koko sävellysja tuotantoprosessia. Tajuton bassointro ja groove sekä Nancyn tyly asenne tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Nancy Sinatra Boots – Noin seitsemän ikäisenä näin telkkarista Nancyn villajumpperissa, trikoissa ja varsisaappaissa: These Boots Are Made For Walkin’. Vanhaa, kaihoisaa tanssimusiikkia kuuli paljon. Esikuvista Viola oli lyömätön instrumentalisti ja laulajanakin vastustamaton. Aija Puurtinen on jo varhain laventanut uraansa Honey B -artistiroolistaan, joka on jalostunut juurevasta rytmibluesista soulin, rockin ja psykedelian sivuteille. On jopa nautinnollista, jos tätä mun työtä voi tehdä pitemmällä aikavälillä ja ilman markkinoinnin paineita tai deadlineja. Kerran kundit veti Ramblingia, kun Jukka itse istui eturivissä. Livenä saa tapahtua enemmänkin intensiteetin muutoksia, sooloissakin, sillä tämän päivän popparien taustanauhoituksiin ja lukittuihin sovituksiin me emme ryhdy. Sainkin älppärin joululahjaksi äidiltä. 18 SOUNDI Björk Selmasongs – Dancer In The Dark -soundtrack – Kiehtovaa, että Björk sävelsi musiikkia elokuvaan jossa näytteli pääroolin. Aija Puurtinen VARHAISIN ALBUMI, JOKA SAI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN HERÄÄMÄÄN ALBUMI JOKA ON KESTÄNYT PARHAITEN KUUNTELUA KAUTTA VUOSIEN Pink Floyd The Wall Konseptialbumi ja pitkälti Roger Watersin beibi. –Lähes kaikki vanhat kappaleet on käsitelty uusiksi. Bändimme ei ole koskaan nojannut menneeseen. Hän pyöritti Juttutuvassa ikärajatonta klubia ja soitti Tolosta ja Pohjolaa Milky Way Moses -bändissä. Diamanda Galas naittaa avantgarden ja freejazzin piirissä lännen klassista lauluestetiikkaa ja arabialaisia mikrointervalleja. Minulla oli onni saada nähdä Wigwam Valtatie 5 -nimisellä juvalaisella tanssilavalla, isän kahvilan viikonloppuapulaisena. MINKÄ ALBUMIN TEOSSA TOIVOISIN OLLEENI MUKANA ENSIMMÄINEN OMILLA RAHOILLA HANKKIMANI LEVY Stevie Wonder Songs In The Key Of Life – Elokuussa 1977 suoritin Mikkelin autokoulun inssin ja juhlin levyostoksella. Isä soitti harmonikkaa. LEVY JOKA SUMMAA TEINIVUOTENI Wigwam Kokoelma 1972 – Syntymäpäivälahja. Jos uutta ei synny, ei vanhalla voi jatkaa, vaan yhtye kannattaa lopettaa. Kaikessa tekemisessä on vahva musiikillinen ja monitaiteellinen pohja. Elokuvamusikaaliksi harvinaisen pysäyttävä ja dramaattinen teos. (Honey B & T-Bones, Brooklynin satu) K u v a: P as i R y tk ö n en. Vaikuttava. Varsinainen musiikin korkeakoulu. Honey B & T-Bones tekee harkitusti keikkoja Buzzingjuhlan tiimoilta. BROOKLYNIN SATU -LEVYTYKSIIN VAIKUTTANUT ALBUMI Viola Turpeinen American Hanuriprinsessa Volume 4 (1941–1951) – Lapsuus Juvalla on vaikuttanut suuresti. Myös tekstejä on varioitu, koska mukana on juttuja, joita en eettisistä syistä pysty enää laulamaan. Vietin Värttinässä kesät 20062007 ja tuotin Miero-albumin. – Buzzing! Vol.2 -levyn sävellysvaiheessa kaikki eletty ja vuosikymmenien aikana kuunneltu suodattui kappalevalikoimaan, joka on kokonaan ihan uutta materiaalia. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > T yylillisesti ja musiikillisesti värikylläisten 40 vuoden kunniaksi Honey B & T-Bones on julkaissut kaksi juhlavaa Buzzing-levyä. Joustavuus koskee myös uusimpia biisejä. Se symboloi myös täysi-ikäistymistä, jota moni juhlistaa menemällä baariin. Pääsin tsekkaamaan laaja-alaisesti kaikkea: progea, rokkia, poppia ja iskelmää. Nyt kierrätän Stevien kappaleita ja laulutyyliä Sibben oppilailleni. Ykkösosassa aiempien vuosien valikoidut kappaleet on kytketty rikastettuina sovituksina ja soitinnuksina kakkososan hallittuun, tuoreeseen tyylikirjoon ja soundiestetiikkaan. Sibelius-Akatemiasta valmistuneena musiikin tohtorina Puurtinen on toiminut tutkijana, opettajana, nykymusiikin säveltäjänä, sooloartistina sekä hyvin erilaisten bändien ja projektien jäsenenä, viimeksi amerikansuomalaisille omistetuista finglishinkielisistä lauluista improvisoituihin kirkkokonsertteihin. Stevien tupla oli Savon Musiikissa valmiiksi katsottu
0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Kovassa nousussa oleva Schecter-kitarat ovat helpposoittoisia ja luotettavia. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Saatavilla hyvinvarustetuista musiikkiliikkeistä kautta maan! Schecter PT Van Nuys | Schecter C-6 PRO CB | Schecter Reaper-7 Multiscale | Schecter Omen Elite-6 FR | Schecter C-6 PRO CB
20 SOUNDI SOUNDI PB Viikate: Kuolleen miehen kupletti (2003) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Isä, poika ja pullo kuuden, kun isä kerran kysyi/Poika, juotko jo viinaa?” Äiti on lähtenyt, ”miehet” ovat kaksis taan. Kuolleen miehen kupletti ilmestyi Surut pois ja kukka rintaan albumilla, joka on kirjoissani Viikatteen parhaita teoksia ja se piste, jossa yhtye ikään kuin löysi itsensä. Jos biisiä alkaa oikein miettiä, kertoo se tietysti aivan kamalista ja monelle liiankin tosista asioista. Musiikki on juuri niin pokerinaamaisen vakavaa kuin teksti edellyttää. Kuratoitu soittolista tietenkin hajosi illan mittaan käsiin, mutta varsinkin alkupään biisit mietin huolella etukäteen. Isäni kuoli varsin erilaisista syistä ja erilai sissa olosuhteissa. Kaksivalotus toimii. Se on maltillisesti raskautettua Agentsia, ja säkeistöjen alun tois toissa kuuluu rekilauluperinne. Kuolleen miehen kupletti on oma tulkinta genrestä. Estetiikkaani vetosi se, että ilonpito käynnistetään kuuntelemalla asiaa lapsen kasvatuksen, viinanjuonnin ja kuoleman perin huonosti toimivasta liitosta. Kerrontaperspektiivi on juurikin se isän kuoleman aamu, samalla taustalla häämöttää aikui suuden painolasti, aikuisen kyky ymmärtää tapahtunutta liikaakin. Ja mitä sanat eivät kerro, sen kertoo tähtipölyinen kitara teema, joka karistaa viinankatkuisen kodin löyhkän yltään ja etenee sinne, minne isäkin kai, ainakin lääkärisedän mie lestä. Levyn vuodessa julkaisevaksi bändiksi se oli saanut aikaan hämmen tävän kovan biisivalikoiman, vaikka onhan seassa toki pari coveriakin. Viikatteen linja on inhorealismin maksi mointi sarjakuvamaisuuteen asti. Samalla – varsinkin Viikat teen tuotannon kontekstissa – siinä on myös vapauttavaa läpän tuntua, mustaa naurua. Sen luonne paljastuu jo avaussäkeissä: ”Taisin olla Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Kyse on tilanteesta, johon sosiaali viranomaisten pitäisi puuttua välittömästi.”. Viikatteen leimautuminen synkkämieliseen iskelmään oli tiedossa, ja juuri tämän alan ikivihreitä se mielellään versioi kin. Se toteaa, että tällaistakin elämä on ja vihjaa, että tällaisestakin on mahdollista selvitä. Kauhun ja kuoleman edessä voi itkeä tai nauraa, mutta ehkä on hyvä, jos pystyy molempiin. Kuolleen miehen kupletti pistää keskeisen suomalaisen toksisen myytin, hajonneen perheen ja pulloon hukkuvan isän, nippuun lopulta karmeudessaankin vapauttavalla tavalla. Suhteessa tuntuu kuiten kin olevan lämpöä, mutta piilosleikki kaatuu isän sammumiseen ja onnenhetket sulavat harmauteen nopeasti kuin voisilmä kaurapuurossa. On siinä se pullo kolmantena, ja kirjaimellisesti ottaen kyse on tilanteesta, johon sosiaaliviranomaisten pitäisi puut tua välittömästi. Kuolleen miehen kupletti on Spotifyssakin Viikatteen kuunnelluimpia biisejä, hiljalleen hitiksi kasvanut teos, ja uskon sen suosion perustuvan hirtehis huumorin ja kansallisen perustragiikan hyvin optimoituun kohtauttamiseen. Erityisen huomion ansaitsee Kaarle Viikatteen kyky aset tua tässä lapsen kokemusmaailmaan ja käyttää sellaisia käsit teitä, joita kuusivuotiaan voi olettaa tuntevan, joiden kautta hän hahmottaa tapahtumia. Mutta jokin tässä biisissä siihenkin koke mukseen peilaten resonoi. 2000 luvun alkuvuosina silloi nen puolisoni ja minä järjestimme opiskelijaasunnossamme railakkaita vappubileitä, joissa itse otin musiikillisen seremoniamestarin roolin. Hevibändin jähmeää tempoa on notkistettu vain hieman, mutta Kaarle Viikatteen kitarois sa soi Esa Pulliaisen ikuinen kuulaus ja kaiho. En tiedä miten Kuolleen miehen kuplettiin suhtautuu joku, joka on oikeasti kokenut jotakin vastaavaa. Erään kerran tulin tarkan harkinnan jälkeen siihen tulokseen, että paras mahdollinen bileiden aloituskappale on Viikatteen sil loin tuoreehko Kuolleen miehen kupletti. Kuolleen miehen kupletti on herkkä laulu isä–poikasuh teesta. Nähdäk seni se on varteenotettava ja ehkä liiankin harvinainen tapa käsitellä oikeasti vaikeita asioita. Kunnes tulee se viimeinen aamu ja kiltti setä sairaalasta kertomaan, että ”ovat enkelit ne vieneet isän yöllä mukanaan”. Spotifyta edeltävänä aikana tämä tarkoitti jatkuvaa juoksemista cdsoittimella, jonka vaihtajaan mahtui viisi levyä kerrallaan. Muutenhan ei olisi koko laulua, sen kertojaa kertomassa meille tarinaansa
Muutit Oulusta jo kymmenisen vuotta sitten. Nyt eletään aurinkoisen kuulasta lokakuun perjantaita, ja muusikko on lähdössä myöhemmin illalla sukulaisvierailulle puolisonsa kanssa. Saikusta huolimatta Ville vaikuttaa varsin hyvinvoivalta, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Siitä ei ole kahta sanaa: Ville Laihiala on vaikuttanut monissa hienoissa rockyhtyeissä. No, vitsit vitsinä, mutta on tuossa osa tottakin. Käyn vaan synkistelemässä kylässä, ja tulen sitten pois. Selvää on sekin, että näiden mittavaa kansainvälistä menestystäkin saavuttaneiden bändien urapolut haukkaavat vain pienen osan pian viisikymppisiä juhlivan laulaja– kitaristin hurjasta elämäntarinasta. Nykyään Ville on muusikon uransa ohella töissä rakennusalalla, mutta tällä hetkellä hän on sairauslomalla käsija selkäongelmien takia. Olen toki edelleen taipuvainen melankoliaan ja murehtimiseen, mutta en nykyään jää niiden tunnelmien vangiksi. Muusikko on asunut jo pitkään hiekkatien päässä keskellä metsää, noin kaksikymmentä kilometriä Oulusta Muhokselle päin. On tässä nykymenossa huomattavasti enemmän positiivista kuin negatiivista.. 22 SOUNDI Teksti: Timo Isoaho Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu Sentenced, Poisonblack, S-Tool ja Saattajat. – Päinvastoin. Ei mulla nykyään ole läheskään niin sysimustia kuukausia kuin joskus aikoinaan. Se ei ole ihan itsestään selvää, sillä hänen menneet vuosikymmenensä eivät ole olleet sieltä helpoimmasta päästä. S entenced-kangasmerkin lippalakkiinsa ommellut Ville Laihiala kurvaa punaisella autollaan oululaisen hotellin parkkipaikalle. Eihän tässä synny kohta uusia biisejäkään, kun ei ahista tarpeeksi. Iskeekö syysmasennus metsän keskellä kovemmin verrattuna kaupungin valojen välkkeeseen. Vieläpä melkoisen avoimesti. ”Enää en jää melankolisten tunnelmien vangiksi” VILLE LAIHIALA: Mutta ensin puhutaan Ville Laihialan mittavasta urasta ja hänen elämänsä varrelle osuneista mutkista ja suorista
SOUNDI 23
2009) haudalla Muhoksella. Olin aika katkera, että siitä kerrottiin niin myöhään. Tulevan solistin lapsuus ei ollut helpoimmasta päästä. Olisin varmasti ottanut tilanteen vähän eri tavalla, jos olisin tiennyt asioiden oikean laidan. Kiertueolosuhteet ja niitä lääkinnyt päihdekulttuuri toisaalta veivät elämää väärään suuntaan. Siellä oli joku metalli-iltama, ja vuosi oli varmaan 1988. Metallican pysäyttämätön voima ja raivo puhutteli todella väkevästi, ja vaikka se musa oli varsinkin niihin aikoihin ihan älyttömän rankkaa, jotenkin se rauhoitti mua. Mitä tulee mieleesi, kun muistelet lapsuutta. – Myös peruskoulu jäi näihin aikoihin kesken, mutta kävin sen myöhemmin loppuun, sillä halusin päästä ammattikouluun. Luuhasin sitten kellareissa ja rappukäytävissä joitakin kuukausia. Laulamisen suhteen taas intoilin esimerkiksi Janne Joutsenniemestä. Päihdehommat lähti samalla niin lapasesta, ettei mitään rajaa. Tai no, lähdit ovet paukkuen. Joskus soitin kotiin, että olen elossa. Synnyit kesäkuussa 1973. Kyllähän se pelottaa, millaiseen paskakaivoon isän näkeminen voisi pahimmillaan heittää. Sehän vaan huusi – hienosti huusikin – ja mietin, että tuo voisi onnistua itseltänikin. Olen miettinyt monta kertaa, että pitäisikö meidän tavata, mutta en ole vieläkään päättänyt, kannattaako niitä syvään säppiin lyötyjä ovia lähteä aukomaan. Täytän ensi kesänä 50 – myöhäisessä iltapäivässä siis mennään – ja kuten jo vihjailin, elämä on just nyt aika hyvässä tasapainossa. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu – Eihän ne muistot kovin kivoja ole. – Pää räjähti totaalisesti 1984. Tulee nytkin kylmät väreet, kun muistelen sitä hetkeä! Entä mikä oli ensimmäinen yhtyeesi. Keulahahmon pesti yhdessä aikansa suosituimmassa suomalaisessa metalliyhtyeestä antoi mielekkään paikan esitellä osaamistaan. – Sain vasta joskus 14-vuotiaana tietää, että isällä oli skitsofrenia. Kaikki kelpasi, millä sai pään sekaisin. – Jotain yrityksiä saattoi olla ennenkin, mutta punkhenkinen Dead Jeesus oli eka bändi, joka teki demoja. Pakenin sitä todellisuutta ihan omaan paikkaan. K u v a: So u n d in ar k is to K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: V il le La ih ia la n ko ti al b u m i. – Kun olin ihan pieni, saatoin istua kotona tuntikausia stereoiden ääressä kuuntelemassa jonkun Uriah Heepin, Hurriganesin, Irwinin tai vaikka Leevi And The Leavingsin levyjä. Näihin aikoihin muutit kotoa. Muistan elävästi kun näin bändin Oulun Kuusrockissa ja Get Stonedin loistava riffi lähti vyörymään... Päädyin jo aika pienenä vanhempien riitojen keskelle, ja sellaista ”kauhun tasapainoiluahan” se lapsuus paikoin oli. Ei sitä meinannut uskoa, että Roope ja Jiri on vain muutaman vuoden vanhempia, ja ne veivaa ihan kipeitä juttuja. Mun on esimerkiksi myöhemmin ollut vaikea lähestyä toisia. Niiden kanssa olisi voinut käydä hassusti. Riff Raff -yhtyeen Immu Ilmarinen piti Oulussa levykauppaa, ja kuulin siellä Metallican Ride The Lightningin. Kuvioihin tuli isäpuoli, eikä se menny ihan mun pirtaan. Senarit etsi kuumeisesti laulajaa, sillä bändin piti lähteä Saksaan studioon jo muutaman viikon päästä. – Seuraavaksi aloin kinuta vanhemmilta kitaraa, ja äiti sitten ostikin jonkun pizzalapion. Liityit siis Sentencediin. Hah hah! – Jos ei jotain koulun diskoiltamia lasketa, niin eka keikka oli Dead Jeesuksen kanssa Oulun urheilutalolla. Kun Fight Fire With Fire tärähti käyntiin, jotakin tapahtui. Milloin olet nähnyt isäsi viimeksi. Tietenkin Senari-vuosiin mahtui paljon paskojakin hommia, mutta nykyään sitä muistelee vain niitä hienoja juttuja. Musa oli siis helvetin tärkeää jo silloin. – Vesku (Ranta, rumpali) oli digannut silloisen yhtyeeni Breedin demoa. Alkoholi, matkapahoinvointilääkkeet ja imppaaminen oli kuvioissa. Hän käyttäytyi toisinaan hyvin oudosti, enkä voinut kutsua kavereita kylään. Muistan villin huhun, että joku meidän nauha sai kehuja Valkeakosken punkpiireissä. Palataan Sentencedin pariin myöhemmin ja hypätään nyt 70-luvulle. – Isän vakava sairaus varjosti melkein kaikkea. Millaisia varhaisia muistikuvia sinulla on musiikkiin liittyen. Minusta tuli sitten maalari, ja paiskoinkin niitä hommia jonkun aikaa. Iloa siihen toi jo ala-asteiässä löydetty musiikki, jonka merkitystä Ville Laihiala yhä muistaa korostaa. Niinhän se taitaa yleensäkin mennä. – Olin 14, kun porukat erosi. Siitä tuli jo pienenä vahvoja ulkopuolisuuden tunteita, ja kyllähän ne kokemukset jätti jälkensä. Tietysti se Stonen kitaraosastokin oli ihan uskomatonta. Törmäsin Veskuun Faff-Beyn keikalla, ja menin sitten vähän ajan päästä koelauluun. Sentencediin liittyminen oli Laihialalle sekä siunaus että kirous. Siitä se soit”Lopulta synkkyys oli sitä osastoa, että pää tuntui leviävän ihan oikeasti.” taminen lähti. Käytkö usein Sentenced-kitaristi Miika Tenkulan (k. Sitten kun olin 16, päätin lähteä vaikka mulla ei ollu mitään paikkaa. – Esimerkiksi jos lähden sinne päin kalalle, niin kyllä Miikan leposijalla tulee käytyä. – Varmaan silloin, kun olin jotain 17–18. Stonen kovuus iski halolla päähän, vaikka Janne ei ollutkaan mikään varsinainen laulaja. Mulla on se keikka edelleen VHS:llä. Sitten tuli vähän muuta tekemistä. Onneksi Oulussa ei ollut silloin kovia huumeita saatavilla
Niin varmaan. – Mukava vaatehan se on. Ihan varmasti neste kinyt ohi. Jo Sentencedin aikoihin kasassa olleen bändin taival kattoi kaikkiaan 16 vuotta ja kuusi albumia. Sentenced tunnettiin aikoinaan siitä, että bändi vihasi pitkiä kiertueita. Päästä puheen ollen: nousiko sinulla se kuuluisa kusi kupoliin. Oma soundi ei ollut vielä hallussa, ja esimerkiksi ne James Hetfield -maneerit puski pintaan. Koitettiin paria biisiä, ja se meni miten meni. No, parin päivän päästä Sami (Lopakka, kitaristi) soitti, että kolmen viikon päästä lähetään Woodhouse-studiolle. Joo, hetkellisesti niinkin, mutta paskemmaksihan se kokonaisfiilis muuttui viikkojen edetessä. – Niihin aikoihin kaikki asiat eteni ihan älyttömän nopeasti. Lopulta synkkyys oli sitä osastoa, että pää tuntui leviävän ihan oikeasti. Vessa oli jossain kolmannessa kerroksessa ja Sami mietti hyppäämistä. Saksan suurimmat metallilehdet olivat samoilla linjoilla, ja ne nostivat Downin marraskuun parhaaksi julkaisuksi. Lähin sitten pyörällä kämpille, ja aloin katsoa jotain Suomen ja Ruotsin matsia. – Sitä voi kukin miettiä, miten oma kuuppa kestäisi tuollaisen käänteen... SOUNDI 25 Ilmestyit yhtyeen treenikämpälle lappuhaalareissa. Bändi on nyt määrittelemättömän pituisella tauolla, mutta sen jäsenten kanssa ollaan yhä samassa ryhmässä nyt soolouraa avittavan Saattajat-kokoonpanon riveissä. Tenkula mulkoili epäuskoisesti, että mikä saatanan jättiläisvauva tänne tuli. Paitsi Tavastialla. – Lennettiin Saksaan ja sitten jatkettiin junalla. Kävin ennen encoreja oksentamassakin, kun jännitystila ei vaan men– Vedettiin viinaa aika tanakasti, ja selitettiin sitä itselle niin, että kännissä vituttaa ja ahistaa vähemmän. Ajattelin siinä, että muut alkaa puhua sille järkeä päähän. Se ei kauheesti jeesannut, että eturivit huusi koko keikan ajan bändin edellisen laulajan Taneli Jarvan nimeä. Jäin junaan Veskun kanssa, ja onneksi päättäri oli aika lähellä. Ovi ei auennut millään, ja Sami päätti sitten rikkoa ikkunan. En ole ihan lyhyt kaveri, ja kiertuebussien punkat olivat auttamatta liian lyhyit ä. Kun lähtee kiertämään maailmaa melkein suoraan Oulun kaduilta, muutos on melkoinen. Aikaisemmalla asemalla pois jääneet Sami ja Miika sekä meidän sikäläinen manageri tuli sitten pelastamaan meitä. Mun eka Senari-veto oli loppuunmyydyllä Tavastialla, eikä se helvetillinen jännitys hellittänyt missään vaiheessa. Päästiin putkasta, ja heitin riemuissani: ”Moro, mä oon se uus laulaja!” – Senari-homman alkuvaiheessa mahtavinta oli se, etten kokenut itseäni yhtään ulkopuoliseksi, vaikka en tuntenutkaan hemmoja vielä juuri yhtään. ”S-Tool on mun eka bändi, jossa kaikista asioista on puhuttu avoimesti.” Poisonblack syntyi laulusolistina toimineen Laihialan halusta soittaa myös kitaraa. Tämä manageri ei ollut tietenkään tavannut mua ennen, joten ensikohtaaminen oli varsin ikimuistoinen. Yleisfiilis meni helvetin nopeasti siihen, että lavalla on kivaa, mutta kaikki muu on perseestä. Vesku sammahti vaunuun, eikä ehditty raahata sitä ulos oikealla asemalla. Kuinka ollakaan, saksalaiset kytät vei meidät saman tien putkaan. S-Toolin tarkoitus oli tehdä irtiotto thrash-henkisemmän metallin parissa. Inhositko itse rundaamista alusta asti. En todellakaan uskonut, että jätkät haluaisivat mut. Seuraavaksi Miika jo karjui, että hyppää, hyppää! Laulusuorituksesi Down-albumilla (1996) ei ole ollenkaan kehno. Ei hierrä ja kierrä. Muistan kun oltiin majoitustiloissa, ja Sami onnistui telkeämään itsensä vessaan. – Oli siinä alussa jotain uutuudenviehätystä, mutta kyllähän moni asia vitutti saman tien. K u v a: O n n i K in n u n en / St u d io P SV K u v a: Ja n i M ah ko n en K u v a: Ti m o Is o ah o. Mutta saatiinpahan lätty kunnialla valmiiksi, ja se oli pääasia. Asento oli siis vittumainen, ja nukkumisen kanssa oli niin ja näin. – Levystä olisi voinut tulla paskempikin, mutta eihän se laulu ole lähellekään valmista. Esimerkiksi rutikuiva musta huumori yhdisti. Se ei välttämättä ole ihan tyypillisin heavy metal -keulakuvan asuste. Siinä oli se hyvä puoli, ettei ehtinyt jännittää. Yhtäkkiä kaikki taputteli selkään ja selitti, että vittu sää oot kova jätkä
– Lyijy (2013) jäi Poisonblackin viimeiseksi julkaisuksi. Joo, siitä vaan. Kymmenisen vuotta tässä on mennyt, mutta Ville Laihiala & Saattajat -kokoonpanon debyyttialbumi Ei meillä ole kuin loisemme on viimein julkaistu. Vaihtoehtoja ei vaan ollut. Oliko se nyt syyskuussa, kun menin työpaikalle, ja duunikaverit alkoi kuittailla, että vittuako tuollainen rokkitähti täällä tekee. Paiskasin mikin lavalle, ja lähdin saman tien helvettiin koko alueelta. Ei bändiä kannattanut väkisin jatkaa. Lopulta päädyin jonnekin metsään parikymmentä kilometriä Kemiin päin. Lisäksi olisin halunnut muuttaa bändiä tyyliä vähän rankemmaksi, mutta se ei tuntunut kiinnostavan muita ukkoja. Oma elämäsi oli kuitenkin pahemman kerran sekaisin esimerkiksi vuosina 2007– 2011. Bändi pysyy haudassa. – Me oltiin kaikesta huolimatta sydänystäviä, ja olihan se hirviä paikka. Sentencedin ura pistettiin pakettiin 17 vuotta sitten Oulun Teatrialla. Se omassa selässä ollut itseinhon reppu oli ihan saatanan painava. Lähdin sitten ovet paukkuen paikalta, ja juopotteluhomma lähti taas kerran käsistä. Silloin oli ihan hilkulla, että menetän puolison ja muun perheen, mutta onneksi niin ei käynyt. Kun mennään tiettyjen aiheiden pariin, asioita ei vaan pysty sanomaan muilla kielillä. Lopetuspäätös ei silloinkaan kaduttanut, mutta se vaan meni niin pirun syvälle, kun hieno reissu tuli päätökseen. Muut jätkät jäi ihmettelemään yleisön eteen, että mitähän nyt. Palataanpa vuoteen 2011, sillä aloit niihin aikoihin tehdä myös suomenkielisiä biisejä. Olin siinä sitten yli vuoden ilman mitään päihteitä, ja sain taas kunnolla kiinni elämästä. Se, että Poisonblack kykeni toimimaan aktiivisesti pitkään, on varsin hämmentävää. Miikalla oli matkapuhelin vahvarinsa päällä, ja joku sitten soitti sille kesken keikan. Että kiitetään samalla faneja ja saatetaan homma kunnialla hautaan. Miksi Sentenced ei tule koskaan tekemään comebackia. Se oli hieno porukka, ja hyvät muistothan siitäkin jäi. – Se lähti vuosituhannen vaihteessa. – Välillä tulee vaikka maili, että tämmöinen kokoelma julkaistaan. – Tosiaan, Maailma loppuu on vuodelta 2011. Biiseissä puhutaan myös lapsuudesta, isyydestä ja vaikka mistä. Piste. Se kertoi, että tehdään vielä yksi levy ja kiertue. Nykyinen meininki on äärimmäisen sivistynyttä verrattuna takavuosiin. Jäi aika pienestä kiinni, että se ylipäänsä valmistui. – Olihan se helvetin hankala ja haikea paikka. Sentencedin kuoppajaiset järjestettiin Oulun täyteen pakatulla Teatrialla syksyllä 2005, ja vihoviimeinen keikka soi 1. – Siinä oli monenlaista. Kiima oli kadonnut. Se on uuden levyn vanhin teksti, mutta toki muutama lause muuttui vuosien varrella. Jotenkin en vaan saanut langan päästä kiinni. Soitin sieltä enolle, että tule nyt hakemaan pois... Millaista alkoholinkäyttösi on nykyään. Pitkästä aikaa. Oman aikansa tämä kaikki otti, sillä äidinkielellä tekemisen kynnys oli helvetin korkea. – Kun sitten myöhemmin päästiin studioon, sessiot sujui jonkin aikaa ihan hyvin, mutta sitten mua alkoi vituttaa koko homma. Istuskelin konepellillä ja polttelin tupakkaa. – Eikö se ole ihan selvää. Sentencedin viimeinen levy The Funeral Album ilmestyi keväällä 2005. Ilmeet bäkkärillä olivat vakavia, mutta comebackin mahdollisuuttakaan on jäsenille turha ehdottaa. Kunhan räveltelin akustisella ja kirjoittelin sarkastisia tarinoita. Kyräiltiin toisiamme vielä lavallakin. Toki jonkinasteinen rokkikukkoilu myös kuului – ja kuuluu – asiaan, sillä eihän sinne lauteille mennä pyytelemään anteeksi. En katoa mihinkään baareihin viikkojen ajaksi. No, se antoi taas yhden syyn sekoilla, ja siinä oli pitkään itsesääliin vaipumista ja tuoppiin itkemistä. Suurin syy oli se, että halusin taas soittaa kitaraa. Mutta onneksi Senareissa oli aina se, että bändikaverit piti maan pinnalla. Silloin oli vahva tunne, että nämä jutut pitää kirjottaa suomeksi. Oltiin menossa soittamaan Ilosaarirockin päälavalle, ja mulla oli Miikan kanssa joku typerä riita matkalla. Sittenpähän ei enää tarvitsisi miettiä jotain vitun comebackeja. – Olin siinä pisteessä, että se tuhon kierre oli pakko saada poikki. Seuraava levykin oli jo demotettu, mutta se jäi tekemättä. Voi helvetti, mikä episodi sekin oli. Esimerkiksi Ankkarockin keikka kesällä 2007 peruuntui, kun rankan ryyppyputken takia päälle iski psykoosi. – Sami soitti mulle seuraavana päivänä. No, Sami sai mut sitten jossain vaiheessa kiinni, ja se puhui mulle sen verran järkeä päähän, että saatiin The Funeral Album tehtyä loppuun asti. Kuten Buried Alive -konserttitallenteestakin voi tarkastaa, tunnemyrskyt niin lavalla kuin yleisön keskuudessakin olivat varsin kovia. Olin ihan totaalisen pihalla, että mikä helvetin levy. Poisonblackiltä piti alun perin tulla yks levy, mutta homma venähti kuudentoista vuoden ja kuuden levyn mittaiseksi taipaleeksi. Eiväthän ne pistäneet edes putkaan, ja lähdin junalla Ouluun. Ja se kitarasoolo End Of The Road -päätösbiisissä... Jos joku alkoi leijua yhtään liikaa, niin vittuilu oli kohta sitä luokkaa, että maan kamara kutsui aika pian. Haudan takaa kuuluu silti edelleen ääniä, eikä Sentenced suostu jättämään sinua tai muita yhtyeen jäseniä rauhaan. Mutta olin vaipunut ihan helvetin syvälle, eikä sieltä ollut helppo nousta... Tai mitään muutakaan. Jo vuosia ennen kuin Sentencedin aktiiviura päättyi, perustit oman Poisonblack-yhtyeen. Vaikka me tapeltiin välillä rajusti, Sentencedissä oli silti kyse aidosta ja puhtaasta veljeydestä. MiiPari vuotta myöhemmin, talvella 2011, tuli iso pysähdys. Mutta sitten ajoinkin kännissä autolla lumipenkkaan, ja soitin itse virkavallan paikalle. Helvetin hyvä, sillä siitä tuli yks meidän parhaista levyistä. – Jos meillä on vaikka kolmen päivän keikkareissu, kyllähän siellä tulee otettua railakkaastikin. Oli vintti ihan vitun sekaisin. Sain pala palalta rohkeutta kohdata kaiken sen paskan, minkä olin aiheuttanut esimerkiksi läheisille. En aluksi ostanut tätä ideaa, mutta onneksi pää vähitellen kääntyi. Jos lähdin vaikka Kärppien peliin, siinä saattoi humahtaa kaksi tai kolme viikkoa, ennen kuin ilmestyin taas kotiin. – Ajattelin kaasuttaa itseni hengiltä soramontulla. Se tuli niin konkreettiseksi, että tämä homma on tässä. Pyörin jossain epämääräisissä ryyppyporukoissa ja sitä rataa. Jos joku olisi valmis häpäisemään bändin leposijan muutaman euron takia, se ansaitsisi oikean luodin päähän. Vittu Miika vastasi, ja silloin mulla meni kuppi ihan nurin. Tuntuuhan se kieltämättä hienolta, että onnistuttiin Miikan johdolla tekemään musaa, joka ei tunnu kuihtuvan ihan helpolla. Kuukausia kestänyt hoitojakso ja terapia kuitenkin auttoivat. Tilanne oli kaikin puolin aika helvetin vakava, ja mut vietiinkin suoraan sairaalaan päivystykseen. Miika Tenkula menehtyi talvella 2009. ka kykeni kertomaan instrumentillaan ihan uskomattomia tarinoita. – Bändihän hajosi hetkeksi jo kesällä 2003. Siitä alkoi toipuminen. K u v a: Ti m o Is o ah o. Kun kaverit tuli, puhalsin 2,49 promillea. Ihan vitun paskamaista toimintaa läheisten kannalta. sitä ei voi edelleenkään kuunnella ilman helvetinmoista tunnemyrskyä. Ei sellainen yhteys synny kuin kerran elämässä, eikä niitä juttuja mitata rahassa. Se bändi haudattiin. Myös kiertueita tehtiin reippaasti. Se oli sinulle tietenkin todella kova isku. Että teidän levy on listaykkösenä. 26 SOUNDI > Soundi-haastattelu hahti hetkeksi hattuun, ja olin vähän aikaa niin hevilaulajaa, niin hevilaulajaa. Mutta oleellista on se, että juominen loppuu siihen, kun reissu loppuu. Sitten ajoin taksilla Pasilan poliisitalolle, ja kerroin siellä, että mut yritetään tappaa. lokakuuta. Jätin jo sormuksen pöydälle ja kirjoitin vaimolle jäähyväiskirjeen, mutta onneksi hotellin katolle johtanut ovi oli lukossa. Sitten huomasin, että The Urn -boksi oli mennyt listakärkeen. Tämä sanoitus käsittelee meidän irtaantumista luonnosta ja sen myötä itsestä. – En todellakaan silloin 2010-luvun alussa miettinyt, että alanpa tehdä suomenkielistä levyä
– Se on selvää, että mitään huorausbiisejä en lähde jatkossa vääntämään. Ranne on krampannut lavalla kesken biisin ja pikkusormen koukistamisen kanssa on vaikeuksia. – Oon miettinyt akustista levyä. No, sehän sitten soikin paljon ja Teostoja ropisi, mutta vittu sitä vitutti soittaa livenä. Onko suomenkielisen albumin vastaanotto jännittänyt jotenkin eri tavalla. – Kunhan saisi omat lapset kunnialla siivilleen. Aika monta levyä on tullut tehtyä, ja oon siinä samalla oppinut kaikenlaista. S-Tool on myös mun eka bändi, jossa kaikista asioista on puhuttu avoimesti. Mutta haluaisitko tehdä vielä jotakin uutta ja erilaista. Kun tein Poisonblackin Mercury Fallingin, yritin ihan tietoisesti kirjoittaa kolmen soinnun radiohitin. Se on huomattavasti terveellisempää kuin kaiken paskan lakaiseminen maton alle. Siitä on hyvä lähteä tarpomaan kohti uusia pettymyksiä.” Syksyllä ilmestynyt soolodebyytti Ei meillä ole kuin loisemme esittelee Laihialan ensimmäistä kertaa tekstittäjänä myös suomen kielellä. – Omat haaveet. SOUNDI 27 – Saattajien kokoonpanoa ei tarvinnut paljon miettiä, sillä S-Toolin tyypit oli osoittautuneet ihan mahtaviksi. Millaisia muita unelmia tai haaveita sinulla on tulevaisuuden suhteen. Onhan ekan Saattajat-levynkin tekstit paikoin aika suoria, mutta jatkossa pitää mennä pidemmälle sillä polulla. Se on yhtä selvää, että monenlaisia kokoonpanoja on ollut ja mennyt. Kun se ei ottanut tulta alle, pistin sitten pystyyn S-Toolin. Minkäänlaisia filttereitä ei saa olla. Mutta kukin tavallaan, ei siinä mitään. Thrashimman kaman vetäminen on pirun hauskaa, ja harmitti vietävästi, kun kakkoslevyn rundi jäi kesken koronan takia. Entä millaisia ajatuksia sinulla on mahdollisen kakkoslevyn sanoituksista. Siitä on ihan hyvä lähteä tarpomaan kohti uusia pettymyksiä. Keiden suomalaisten sanoittajien työtä arvostat. Sellaiset elämänmakuiset sanat toimii. Onko siis jossain vaiheessa luvassa S-Toolin kolmas albumi. – Kieltämättä. Mutta jos huomaan jossain vaiheessa, että kasassa on kymmenkunta kovaa rallia, niin sitten pitää varmaan pirauttaa Sakara Recordsille, että miten sen option kanssa. – Myös tuottaminen ja muunlainen studiotyöskentely kiinnostaa. Olen näistä biiseistä helvetin ylpeä, mutta samaan aikaan myös hävettää. – Kirjoitan biisejä yleisesti ottaen koko ajan. Vanhin on tällä hetkellä armeijassa, joten ei tämä nyt ihan toivottomalta näytä. Läskibasso, pari kitaraa, pieni rumpusetti, ehkä piano. Dahlgrenia lukuun ottamatta samat herrasmiehet vaikuttavat myös vuonna 2015 perustamassasi S-Tool-yhtyeessä. – Kerroin aiemmin, että halusin viilata Poisonblackin linjaa vähän rankemmaksi. 21. Joku CMX on pirun tyylikäs bändi, mutta ne tekstit menee multa ihan ohi. Jos kirjoitan esimerkiksi oman lapsuuden kipupisteistä tai muun elämän törttöilyistä, niin tarinoiden täytyy olla ihan raastavan rehellisiä. Ajatuksena on, että jos ja kun teen suomeksi, niin haluan päästää kuulijat vielä lähemmäs. Mulla on myös pieni kotistudio, ja haluaisin panostaa omiin laitteisiin enemmänkin. Saattajat-yhtyeen kokoonpanoon kuuluvat kitaristit Janne Dahlgren ja Kimmo Hiltunen, basisti Sami Leppikangas sekä rumpali Aksu Hanttu. Tarinoita ei saa etäännyttää, vaan tarkoitus on olla rehellinen raadollisuuteen saakka. Se on selvää, ettei bändiä ole kuopattu. No, silmät aukeaa edelleen joka aamu. lokakuuta 2022 Scandic Station, Oulu ”Silmät aukeaa edelleen joka aamu. – Puhelimen muistiossa on paljon raakatekstejä, mutta ne on ihan alkutekijöissä. – Samalla täytyy koputtaa puuta, sillä mulla on ollut käsien kanssa ongelmia. – Tähän pätee sama juttu kuin Saattajiinkin: jos pöydälle eksyy tarpeeksi hyviä biisejä, aletaan katsoa hommaa eteenpäin. Mutta niinhän tämä homma on mennyt toisaalta aina ennenkin! Onko Saattajien toinen levy jo työn alla. Se kiinnostaa. Loppuukohan soitot kokonaan jossain vaiheessa. Tämä tarkoittaisi itselleni paluuta ihan alkuun, akustisen kitaran äärelle. – Tykkään esimerkiksi Eppujen, Kolmannen Naisen, Juicen ja Göstan teksteistä. Julkaistiin sitten levyt Tolerance (2017) ja Exitus (2020). K u v a: V es a R an ta. Mitään tarkkoja suunnitelmia tai aikatauluja ei kuitenkaan ole
Palomino on myös ruotsalaisten Johanna ja Klara Söderbergin muodostaman First Aid Kit yhtyeen viidennen albumin nimi. 28 SOUNDI P alomino on hevosten värirotu, jonka jalos tuksen tavoitteena on tuottaa upeita, kullan värisiä ja valkoharjaisia voikkoja. Teksti: Aki Nuopponen LAUKATEN KOHTI AURINGON LASKUA Johanna ja Klara Söderberg perustivat folk-yhtyeen vuonna 2007, ollessaan vasta 17ja 14-vuotiaita. First Aid Kit on ollut siskoksille ainutlaatuinen ympäristö kasvaa teineistä nuoriksi, perheellisiksi aikuisiksi. Emme oikein malttaneet nauttia siitä kaikesta. Sitten he sanovat, että oikeasti parikymppisyyden kasvu kivut purkautuivat isosti Ruinsalbumille (2018).. – Kolmas asia oli se, miten tuo villiys ja vapaus liittyi mei hin itseemme, ja muistelimme paljon sitä, millaista elämää elimme Stay Gold albumimme (2014) aikoihin, kun saavu timme hirvittävästi menestystä, Klara kiirehtii jatkamaan. Ruotsista aina Amerikkaan saakka yltänyt matka on kartuttanut heille paljon elämänkokemusta, joka kuuluu nyt onnellisella Palomino-albumilla. Iloisesti hymyilevät siskokset nyökkäilevät myöntävästi, kun kerron yhdistäneeni nimen hevosiin vasta internetin ystävällisellä avustuksella ja luulleeni sitä ennen, että ky seessä on varmasti kaupunki tai ehkäpä vuori. Siskokset naureskelevat toisilleen, että nythän he ovat jo vanhoja, 32 ja 29vuotiaita, ja näin ollen kokeneet ”kaiken”. – Näimme mielessämme tämän upean eläimen laukkaa massa vapaana kohti auringonlaskua keskellä kaunista niit tyä, ja vaikka kumpikaan meistä ei ole mitään hevostyttöjä, rakastuimme tuohon mielikuvaan. Ihan kuten palominohevoset, myös First Aid Kit on valloittanut amerikkalaisten sydämet. – Halusimme levylle nimen, joka tuntuisi heti kauniilta, lämpimältä ja aidolta, Johanna taustoittaa nimen alku perää ja lisää sitten, että he molemmat pitivät myös siitä, mitä nimi symboloi hevosten kautta. – Tuolloin olimme täynnä rakkautta musiikkiin ja halu simme tehdä kaikkea koko ajan, mutta samaan aikaan pel käsimme hieman, että se kaikki voi loppua minä hetkenä hyvänsä
Johanna ja Klara Söderberg sanovat, että oikeanlainen värimaailma vahvistaa albumin sielua. ”On yllättävän vaikeaa kirjoittaa suorasanainen laulu siitä, miltä tuntuu rakastaa.” K u v a: O lo f G ri n d. SOUNDI 29 Visuaalisuudella on suuri merkitys myös First Aid Kitin musiikissa
– Otatimme tämän kuvan jo ennen kuin olimme edes äänittäneet koko levyä, Klara kertoo ja lisää sitten, että totta kai kappaleet olivat jo olemassa, mutta albumin lopullinen muoto alkoi hahmottua juuri noista kuvista. Tuon ilon voi huomata jopa bändin levynkansista ja keikkajulisteista. Onhan se vähän sellaista poseeraamista, ja se saa itsevarmuuden karisemaan nopeasti, mutta jos kuvaajalla on rakkautta kuvataiteen tekemiseen, se rakkaus todellakin tarttuu meihin. – Levynkannet, musiikkivideot ja kaikenlaiset keikkajulisteet ovat meille lähes yhtä iso osa tätä taidetta kuin itse musiikki, ja esimerkiksi juuri oikeanlainen värimaailma kansissa vahvistaa albumin sielua isosti. – Oikeastihan juurisyy ratkaisulle oli aluksi se, että olimme monen levyn ajan ampaisseet Yhdysvaltoihin asti studioon ja kuvia ottamaan, mutta nyt poikkeusaikojen keskellä sitä vaihtoehtoa ei ollut ja... Lauluja voisi esittää laulaja–kitaristi yksin akustisesti, tai vaikka laulaja ja sinfoniaorkesteri. – Ready To Run ja Palomino viistävät myös erojen läheltä, mutta nekin ovat täynnä ennemmin sitä vaihetta, kun kaiken tapahtuneen on hyväksynyt, eikä enää vellota itsesyytöksissä, Klara lisää. Juuri tällaisissa otoksissa Olof on todellinen velho, ja hän otti todella nopeasti kopin meidän hajanaisista kuvailuistamme. Lauluja onnellisuudesta Ruins-albumin ”emoilun”, kuten Klara levyn ilmapiiriä kuvaili, taakse jääminen ei jää vain Palominon visuaalisuuteen. Jopa tummimmillaan albumin kappaleet saavat hymyilemään. Se oli oikeastaan aika hyvä juttu. Me molemmat kävimme läpi aika rajut erot ja se tuntui maailmanlopulta, Klara huokaisee. Halusimme saada mukaan paljon luonnonvärejä. – Menimme töihin aamulla, palasimme kotiin perheiden luokse iltapäivällä ja studioaika ei ollut yhtä vieraassa paikassa asumista. Ihan kuten sen kansistakin näki. – Nämä asut ovat vähän countrya, vähän Amerikkaa, vähän Ruotsia, vähän Abbaa ja on siellä jopa japanilaisuutta joukossa, joten... – On yllättävän vaikeaa kirjoittaa suorasanainen laulu siitä, miltä tuntuu rakastaa jotakuta ja miltä tuntuu, kun tämä joku rakastaa myös sinua täysin pyyteettömästi. – Tällä kertaa tilanne oli siitä erilainen, että nyt Lisa suunnitteli ensimmäistä kertaa asut ihan vain meitä varten, hän korostaa yhteistyön syvenemistä. – Daniel sen sijaan sanoi leppoisasti, että tehdään albumia vaikka parin kuukauden ajan, otetaan välillä etäisyyttä siihen ja jos on tarpeen, otetaan hetki lomaa koko musiikista, Johanna nauraa. – Siellä on muutamia täysiverisiä rakkauslauluja, jollaisia olemme hieman kainostelleet, mutta nyt elämissämme vain on ollut niin paljon rakkautta, kesällä vuonna 2020 esikoisensa saanut Johanna kertoo iloisesti. – Emme vielä tienneet miltä levy tulisi kuulostamaan, mutta tiesimme suurin piirtein, miltä haluaisimme sen näyttävän. Kirkkaita värejä elämään Ilon löytyminen uudelleen on tärkeä asia First Aid Kitin kaltaiselle yhtyeelle, koska Klaran ja Johannan musiikki on aina huokunut aitoa lempeää rakkautta, ja toisaalta itsetutkiskelevaa melankoliaa. Oli sellaisia hetkiä, jolloin ajattelimme, että First Aid Kit oli tässä. Se oli ihan täydellistä. Myös First Aid Kitin säveltämät kappaleet ovat valoisampia. Onneksi olimme vähän liian dramaattisia oletuksemme kanssa, Johanna lisää siskonsa tunnustukseen ja sanoo, että perhe ja rakkaus saivat hänen inspiraationsa palaamaan. Angel on laulu juuri tällaisesta, viattomasta ja aidosta rakkaudesta. – Hän on hyvin intohimoinen ja iloinen ihminen, ihan kuten uudet laulummekin olivat. Alan ajatella, ettei kukaan halua kuulla tällaisia asioita. – Löysimme taas sen ilon musiikin tekemiseen, jonka luulimme kadottaneemme. – Äitimme opetti valokuvaamista ja elokuvien tekoa, joten olemme tainneet tottua kuvattavana olemiseen jo nuorella iällä, Johanna sanoo vaatimattomasti, ihan kuin First Aid Kit -kuvien aitous ei olisi heidän omaa ansiotaan. – En aina rakasta kuvattavana olemista. – Vietimme mielettömän luovaa aikaa Danielin kanssa, Klara hehkuttaa aitoa intoa äänessään ja huokaisee sitten hymyillen sanoessaan, että oli hämmentävän ihanaa tehdä levyä pitkästä aikaa kotona, Ruotsissa. Monelle artistille kuvattavana oleminen on kaikkea muuta kuin nautinto, mutta Johannan ja Klaran hymyistä välittyy aina vilpitön elämänhalu. – Lisa otti meihin itse yhteyttä ja oli innoissaan, että hänellä on mielessään country-henkiset asut juuri meille, emmekä voineet uskoa korviamme, Klara iloitsee. – Heti kun alan kirjoittaa jotain tarkkaa onnellisesta hetkestä, meinaa itsesensuuri iskeä. Halusimme että Palomino on kuin meidän feenikslintumme nousemassa noista tuhkista takaisin elämän ja onnen äärelle. – Synkässä kappaleessa on hämmentävän helppoa kirjoittaa henkilökohtaisesti ja yksityiskohtaisesti omista kokemuksistaan, joihin moni muukin voi samaistua, hän pohtii ääneen ja Johanna tarttuu heti ajatukseen. Klara pohtii, miten paljon helpompaa on märehtiä masentavissa tunteissa ja vuodattaa niitä lauluiksi verrattuna aurinkoisempiin kappaleisiin. – Se toimii myös toisinpäin, koska monia kappaleita tehdessämme ne ovat meille itsellemme niin visuaalisia kokemuksia, että jo säveltäessämme tiedämme, millaisen musiikkivideon haluamme tehdä, Klara sanoo. Siskokset ovat työskennelleet lähes joka albumilla eri tuottajan kanssa ja korostavat Palominonkin kohdalla sitä, miten suuri rooli Daniel Bengtsonilla oli sen kanssa, että heidän laulujensa valoisa luonne säilyi levylle saakka. Tai että täysin suoraan rakkaudesta tai ilosta riemuitseminen on aika pateettista. Asut ovat kuin haarniskat meille nyt, kun lähdemme kiertueelle. Paljon mustaa ja valkoista. – Joskus oikean sovituksen löytyminen on tuskallisen vaikeaa ja joskus se taas löytyy sormen napsautuksel. Teimme aika monta levyä Amerikassa, samalla 10 päivän aikarajalla, eikä kiire ollut aina omiaan meille. Me itse taas osaamme olla todellisia innostujia, mutta tuottajan tärkein osuus onkin pitää tuota intoa yllä, koska vaikka me puhumme nyt levystä jälleen innokkaasti, mahtuu levyntekoon aina myös itsevarmuuden katoamista, kyllästymistä ja epäuskoisuutta. – Halusimme tehdä jotain ihan päinvastaista Ruinsin mustavalkoisiin kansiin verrattuna, Johanna sanoo ja nauraa heti perään, ettei sellainen ”emoilu” tullut enää kysymykseenkään uusien, toiveikkaiden kappaleiden äärellä. Kaksikko ennättääkin ihmettelemään lähes yhteen ääneen, miksi ihmeessä he eivät ole työskennelleet hänen kanssaan aiemmin. – Ruins oli aika tummasävyinen albumi. Palominon upean kansikuvan otti siskosten pitkäaikainen tuttu Olof Grind. Johanna jatkaa kehumaan kaksikon luottopuvustaja Lisa Sanderia, jonka luomuksia he ovat käyttäneet yli 10 vuotta. 30 SOUNDI SOUNDI 31 30 SOUNDI – Olimme menneet melkein kymmenen vuotta lujaa eteenpäin, mutta lopulta todellisuus sai meidät kiinni. – Emme voi kirjoittaa muusta kuin siitä, mitä itse koemme. Kenties rakkauden täyteisimpiä lauluja, mitä kaksikko on koskaan säveltänyt. Sävyjen merkitys First Aid Kitin folkin ja americanan sydämessä on melodioita, jotka on mahdollista sovittaa moneen eri muotoon. Sinistä, vihreää ja kuulasta valkoista. Ei siis ole mikään salaisuus, että Palomino käsittelee paljon aikuistumista, parikymppisyyden taakse jäämisestä ja eteenpäin menemistä elämän seuraaviin vaiheisiin
30 SOUNDI SOUNDI 31 ”Meidän oli työskenneltävä erityisen lujasti, jotta meitä alettiin oikeasti kuunnella itsenämme.” Uusi Palomino-albumi merkitsee First Aid Kitin sisaruksille paluuta onnen äärelle. Neljä vuotta sitten ilmestynyt Ruins oli jo jäsenten elämäntilanteesta johtuen tummasävyinen, jonka tunnelmasta kaksikko halusi nyt eroon. Palominon teemaksi muodostui luonnollisesti aikuistuminen. Ilo musiikin tekemiseen löytyi jälleen. K u v a: O lo f G ri n d
– Taisimme käyttää sanapartta ”mitä kappale haluaa”, kun haaveilimme raskaampien sähkökitaroiden käyttämisestä jossakin kappaleessa, ja olimme lopulta sitä mieltä, että kappale ei halua sitä, Klara täsmentää. Hän oli itse halunnut juuri meidät esiintymään, koska oli kuullut meitä radiossa. – Sitä jännityksen ja hermostuneisuuden määrää ei voi edes kuvailla, vaikka kuinka yrittäisi rauhoitella itseään ja toista, että ei tässä mitään, tämä kolmeminuuttinen on esiintyminen siinä missä muutkin, Klara nauraa. la, Johanna miettii ja muistelee perään, että joistakin uuden levyn kappaleista kokeiltiin jopa kymmeniä eri versioita. Olisi helppoa ajatella, että rakastan vaikka selloja ja nyt johonkin kappaleeseen on pakko saada mukaan selloa, mutta on mahdollista, että sello ei sovi minkään kappaleen tunnelmaan. Siihen, mikä tuntuu oikealta. Sittemmin siskokset ovat soittaneet Conanin ja Lettermanin ohella ainakin Jools Hollandin, Ellen De Generesin, Graham Nortonin, Jimmy Kimmelin ja Stephen Colbertin ohjelmissa, joilla on jopa kymmeniä miljoonia katsojia. – Kun soitimme Emmyloun Conanissa 10 vuotta sitten, olin täysin lukossa ja vielä hetkeä ennen esiintymistä olin ihan varma, etten tule saamaan sanaa suustani, Johanna sanoo ja kertoo sitten, että on katsonut monien mainittujen talk show -hahmojen ohjelmia jo pienestä lapsesta saakka, eikä ohjelmissa esiintyminen tunnu vieläkään todelliselta. – Alkuaikoinamme olimme todella epävarmoja ja soitimme paljon mielestämme huonoja keikkoja, minkä takia isot tv-esiintymisetkin jännittivät hirvittävästi. Siskokset sanovat, että tällaisissa esiintymisissä on vain yritettävä sulkea pois ajatus esiintymisen suuruudesta ja keskityttävä bändin tärkeimpään sydämeen: he haluavat olla aina täysin läsnä, oli keikka millainen tahansa. MILJOONA YLEISÖJEN EDESSÄ ”Sitä jännityksen ja hermostuneisuuden määrää ei voi edes kuvailla.”. – En tiedä voinko koskaan saada tarpeekseni sellaisista ihan tietynlaisista ”Bob Dylan -uruista”, Hammondeista. Johanna pidättelee hymyään kuunnellessaan Klaran juttelua ja sanoo sitten, että oikeastaan kumpikaan heistä ei ole koskaan varma siitä, tuleeko albumista edes hyvä. – Angel oli sellainen sävellys, joka ei meinannut päästä levylle saakka, koska se ei meinannut tuntua oikealta. – Kokemus on niin tärkeää, ja mitä tahansa voi oppia tekemään, kun toistaa sen tarpeeksi monta kertaa, Johanna sanoo ja summaa suuret miljoonayleisön keikatkin sanomalla, että kaikesta selviää tukemalla toinen toistaan. Lopulta Daniel ehdotti, että kokeilisimme sähkökitaroita laulun rungoksi, ja se muutti koko tunnelman ihan täysin. – Kun soitimme Lettermanissa vuonna 2016, se oli yksi hänen viimeisistä ohjelmistaan. Yritämme vältellä sitä, että musiikista tulee pakotettua. – Hauskinta on se, miten lämminhenkisiä ja ystävällisiä kaikkien noiden ohjelmien vetäjät ovat. Hän sanoo sovittamisen olevan loputonta yritystä ja erehdystä, koska molemmat rakastavat esimerkiksi mainittuja jousisoundeja. Tuolloin 22-vuotias Johanna ja 19-vuotias Klara esiintyivät Conan O’Brienin ja David Lettermanin lähetyksissä. Meiltä puuttui ehkäpä sellaista heittäytymiskykyä, ja kuten nuorena helposti käy, mietimme vähän liikaa sitä, ettemme näyttäisi hölmöiltä, millä ei ole tietenkään oikeasti mitään väliä. – Ajattelen aina, että olipa katsojia yksi, tuhat tai vaikka sitten miljoona, haluan aina antaa kaikkeni jokaiselle, joka on tullut katsomaan keikkaamme ja haluan jopa katsoa jokaista keikalla olijaa suoraan silmiin, Klara hymyilee. Kuvittelin aina, että tuotannot ovat niin isoja, ettei musiikkivieras edes tapaa vaikka Conania tai Elleniä ollenkaan, mutta siellä he sitten olivat, täysin epätodellisen oloiset hahmot, juttelemassa meille ja kyselemässä kuulumisia, Klara lisää. – Minähän olisin aina tunkemassa kaikenlaisia urkuja ihan joka paikkaan, Klara nauraa siskolleen. – Niissä tilanteissa on uskottava vaistoonsa. Olimme jo esiintyneet hänen ohjelmassaan kahdesti aiemmin ja David halusi, että esittäisimme Simon & Garfunkelin American, jota hän itse oli laulanut tuutulauluksi lapsilleen. VUONNA 2012 First Aid Kit pääsi esiintymään amerikkalaisessa televisiossa, eikä ihan missä tahansa ohjelmissa. Emme lopulta käytä niitä kovin usein, koska se on aika leimallinen soundi ja ei läheskään aina oikeasti sovi lauluihimme. Kaksikko myöntää toisinaan haluavansa ylikäyttää muitakin soittimia
– Palomino taas menee eteenpäin tuosta tunnelmasta ja se on sellainen loppukesän ja alkavan syksyn levy. Vähän haikeutta, hieman nostalgiaa, paljon toivoa ja sitä, kun on vähän herkillä kaikesta, Klara summaa. Sanon yhä ”vau”, koska mieleeni tulvii heti niin paljon kaikkea ja tämä taas johtuu siitä, että Amerikassa kaikki on niin isoa, ettei sitä meinaa kyetä käsittämään oikein vieläkään, Klara ihmettelee ääneen. K u v at : To m i P al sa. Niiden on annettava tulla todella syvältä alitajunnasta. Kaikki on ihan hervotonta! Tilaat mielestäsi pienen kahvin, ja saat eteesi ämpärillisen, jollaista et löydä mistään Euroopassa. Turning Onto You -kappale on hyvä esimerkki tästä. Siskosten kirjoittama folk ei ole leimallisesti ruotsalaista, vaikka pohjoista melankoliaa onkin mukana. Olin aivan hulluna Hall & Oatesin 70-lukulaisiin levyihin ja ne lähestulkoon siirappiset melodiat olivat jotain, mikä ui suoraan kappaleeseen. Myös ”perhepakkaus” on jotain ihan muuta kuin Ruotsissa. Amerikasta onkin tullut kuin toinen koti Klaralle ja Johannalle. Heidän lauluissaan kuullaan americanan kuulautta, brittiläisiä soundeja ja yksityiskohtaisia flirttailuja ihan tiettyihin maihin. – Tuollaisia yksityiskohtia lukuun ottamatta minusta tuntuu, että maailma on niin amerikkalaistunut kulttuuriltaan ja elämäntavoiltaan, että sulauduimme joukkoon jopa pelottavan hyvin heti nuorina, Johanna jatkaa. – Isot erot tulevat esille oikeastaan sitten, kun pääsee keikoille, missä ihmiset pääsevät todella kahleistaan ja ovat Ruotsiin verrattuna hurjan kovaäänisiä, remuavia ja villejä. Ei ole ihme, että First Aid Kit on iskenyt eniten historialtaan siirtomaataustaisiin amerikkalaisiin. – Rakastun jatkuvasti musiikkiin ja myös omiin melodioihimme. – Siitä syntyy sellaista ihanaa George Harrison -kitaravallia. – Rakastan sellaisia levyjä kuin Fleetwood Macin debyytti, joka on minulle täydellinen autolevy kesäksi, Johanna hehkuttaa. Kaksikko on soittanut maassa kymmenen vuoden aikana yli 200 keikkaa ja nämä matkat ovat pistäneet nuoret ruotsalaiset kasvokkain isojen kulttuurierojen kanssa. – Olen itse neuroottisen tarkka lyriikoista ja haluan aina olla varma, etten käytä vahingossa jonkun toisen sananparsia ominani, mutta melodiat ovat toisenlainen asia. Se oli kuin olisi soittanut maassa taas ensimmäistä kertaa. Klaran ja Johannan keikkailut Amerikassa olivat tauolla lähes kolmen vuoden ajan, mutta viime kesänä he pääsivät soittamaan siellä pitkästä aikaa. – Ajatellaan vaikka annoskokoja. – Muistan yhä, kun lensimme kesällä Chicagoon ja näin ne massiiviset, käsittämättömän suuret pilvenpiirtäjät edesFirst Aid Kit on konsertoinut useasti myös Suomessa. Seuraavan kerran yhtye on mahdollista nähdä Helsingissä ensi helmikuussa. – Vau. Mahdollisuuksien maa Klara ja Johanna ovat ruotsalaisia, mutta heidän musiikkinsa juuret yltävät moneen maailmankolkkaan. – ”We love you!” -huudot jokaisessa hiljaisessa kohdassa eivät lakkaa hymyilyttämästä ja hämmentävästä, Klara jatkaa siskonsa ajatusta ja lisää sitten, että ihme kyllä kummempia törkeyksiä yleisöstä ei juuri huudella. Monella Palominon laululla on tähän tapaan myös amerikkalaisen soulin kaikua. – Minä ja Daniel taas rakastamme 12-kielisiä kitaroita ja se vasta onkin soitin, jota voisi helposti tunkea vaikka joka kappaleeseen, ja pian noin herkullinen tehokeino muuttuisi puuduttavaksi, Johanna lisää. – Meille tullaan keikkojen jälkeen kertomaan, miten ihanaa on, kun pidämme yllä vaikka irlantilaista tai espanjalaista perintöä, ja me vain hymyilemme, vaikka emme ole tiedostaneet asiaa itse, Johanna nauraa päätään pudistellen. Siskoksille tärkeä First Aid Kitin yksityiskohtien aistillisuus saa omanlaisensa sävyn, kun Johanna ja Klara puhuvat siitä, että heidän jokainen albuminsa on kietoutunut yhteen johonkin tiettyyn vuodenaikaan. Out Of My Head -kappale onkin eräänlainen tribuuttimme Harrisonille, Fleetwood Macille ja Kate Bushille, ja se kuulostaa ihanan raikkaalta
Meille hauskinta oli se, että pääsimme irtaantumaan kouluarjesta. Tasapainoa, turvaa ja rakkautta Siskokset ehtivät kiertää paljon maailmaa ja myös Amerikkaa ollessaan vasta todella nuoria artistin alkuja. – Amerikka on juuri tuolla tavalla yhtä aikaa pelottava ja rauhoittava paikka. Vaikka rakastankin käydä Amerikassa, palaan aina mieluusti turvalliseen Ruotsiin. – Meidän oli työskenneltävä erityisen lujasti, jotta meitä alettiin oikeasti kuunnella itsenämme, hän sanoo. – Saimme eniten turvaa toisistamme, enkä usko että kumpikaan meistä olisi selvinnyt noista aikuiseksi kasvun vuosista musiikkimaailman keskellä jos olisimme lähteneet tekemään tätä yksin, Klara myöntää. Se kulttuuri, jossa nainen oli ”vain” laulaja tai ”vain” biisinkirjoittajien äänitorvi, on alkanut pikkuhiljaa väistyä. – Kun yksi ihminen ammutaan Amerikassa, se ei shokeeraa siellä kaikkia. Siskokset nauravat yhteen ääneen, kun Johanna kuvailee, että nuorempana kaksikon ei edes uskottu soittavan itse omia soittimiaan, mutta hän vakavoituu sitten ja sanoo, että ilmapiiri näiden asioiden ympärillä on muuttunut. He kiittelevätkin varauksetta perhettään ja lähimmäisiään suuresta tuesta. – Kaikkein vaikeinta oli joutua siihen mediapyöritykseen ensin Ruotsissa ja sitten Amerikassa, koska vaikka teiniä yrittäisi tsempata miten paljon, teini on silti teini, ja itsetunnon kanssa on aina ongelmia, Klara lisää. Hän kertoo, että folk-skene suhtautui heihin epäillen, tytöttelyltäkään ei vältytty ja kesti pitkään, ennen kuin siskoksia otettiin millään tavalla vakavasti muusikoina. 34 SOUNDI SOUNDI PB säni, ja tunsin itseni taas niin pieneksi, Klara muistelee. Noin nuorella iällä mihin tahansa vieraaseen maailmaan tempaistuksi tuleminen on kova paikka, eivätkä Johanna ja Klara peittele sitä, että he kasvoivat ihan erilaisessa kuplassa kuin monet heidän ikätoverinsa. K u v a: O lo f G ri n d. Siellä tajuaa aina, miten pieni ihminen onkaan. – Melkein joka päivä lehdistä voi lukea ammuskeluista tai muista yhteenotoista, ja olimme aikoinaan jo vähän turtuneetkin tuohon kaikkeen, mutta nyt perheellisenä ihmisenä tuota kaikkea pelkää taas, hän sanoo. First Aid Kit teki läpimurtoalbuminsa The Lion’s Roarin vuonna 2012, jolloin siskokset olivat juuri ja juuri parikymppisyyden molemmilla puolilla. Americana-vaikutteistaan tunnettu First Aid Kit on otettu lämpimästi vastaan luonnollisesti Yhdysvalloissa. – Uskallan väittää, että maailma on ottanut jo askelia eteenpäin niistä ajoista, kun me vasta aloitimme, Johanna sanoo vuorostaan nyökkäilevää pikkusiskoaan vilkaisten ja kertoo tarkoittavansa tällä sitä, mitä naismuusikoilta odotetaan. – Siitä kaikesta ei olisi tullut mitään ilman vanhempiamme ja heidän kokemustaan, Johanna sanoo ja kertoo tarkoittavansa isäänsä, joka kuului ruotsalaiseen Lolita Pop -bändiin jo 80-luvulla ja tunsi siten musiikkimaailman metkut. – Me emme edes ehtineet oikein ymmärtää, millaisessa pyörityksessä olimme jo teineinä. – Olemme yhä aika nuoria aikuisia, mutta artistiuttamme ei kyseenalaisteta enää yhtään samalla tavalla kuin muistan tapahtuneen monille naispuolisille muusikoille vielä 2010-luvun taitteessa. Emme voineet olla niitä teinejä, jotka käyvät bailaamassa viikonloppuna ja vetävät kännit, koska olisimme voineet pilata tämän kaiken. Meistä se oli vain hauskaa, emmekä oikein tajunneet huolia mistään. Johannan mukaan hurjin ajatus tässä kaikessa on se, etteivät siskokset ole koskaan kohdanneet itse mitään aitoa vaaraa Amerikassa, vaikka siellä tapahtuu kaikenlaista. – Me emme todellakaan syntyneet folk-laulajiksi tai olleet yhtään valmiita kaikkeen siihen, mitä muusikkous vaati, Klara hymyilee ja katsoo sitten Johannaa kysyvästi, kuin haluten vahvistusta ajatukselleen myös isosiskoltaan. Vastaavasti Ruotsissa siitä seuraisi suuri, kansallinen hätätila ja suruaika. Ensin se voi tuntua karmivalta, kun ymmärtää aina olevansa pienen pieni muurahainen valtavassa maailmassa, ja sitten siitä tulee turvallinen olo, kun tajuaa ettei erotu maailman ihmisjoukosta liikaa. – Aseet ja väkivalta ovat läsnä kaikkialla. Se on tuonut elämäämme paljon vapautta. – Vuosien ajan tuntui kuin olisimme olleet jonkinlaisia lapsitähtiä, kun keikkajärjestäjät puhuivat vain manageriisämme kanssa ja sivuuttivat meidät korkeintaan naurahduksella. Teinivuosinamme oli todella tärkeää, että isämme katsoi asioiden perään kiertueilla, mutta myöhemmin kohtasimme kuitenkin samat haasteet myös ihan itse. – Tuo elämä toi paljon vastuuta. Johanna ei kiellä, etteikö ulkoinen paine olisi vaikuttanut asiaan. Myös muualla yhtyeen musiikissa kuullaan mieluusti merkkejä oman maan musiikkikulttuurista. Voit ostaa aseita kaikkialta, ja sitten taas toisilla kaupoilla ja keikkapaikoilla on erikseen kylttejä, joissa on ruksit aseiden kuvien yllä ja vaaditaan, että aseita ei saa tuoda tähän paikkaan. Me tavallaan kielsimme itseltämme paljon teinikokemuksia
On rakentavampaa tehdä asialle jotain itse kuin tyytyä pelkkään marmattamiseen. 36 SOUNDI SOUNDI 37 Yksi Mariskaa motivoiva tekijä on ollut yleisen tason nostaminen, oli kyse sitten iskelmästä tai lastenrunoudesta. ON PÄÄMÄÄRÄ LIIKE Teksti: Ari Väntänen Kuvat: Markus Paajala
Itse asiassa hän lähtee sinne niin pian kuin tämä Helsingissä tehtävä haastattelu saadaan hoidettua pois alta. Hän hankki sieltä vuosi sitten asunnon ja kertoo olevansa kiinnostunut alueen hyvinvoinnista ja kehityksestä. Vaikka meininki oli aikamoista kohkaamista, se tuntui turvalliselta ja kodikkaalta. ”Olin paikassa, johon en kuulunut, ja varmasti sen yleisökin huomasi. Toinen laulaja, Rytmihäiriöstä tuttu Unto Helo, oli Unebomber. Mariskan Mäihä-albumin biisit syntyivät sessioissa, jotka olivat kuin bileistä parhaimmat. 1979). Parikkala edustaa Mariskalle jonkinlaista turvapaikkaa, jonne paha ei vielä ole päässyt. – Kaupunki on muuttunut ja se näkyy katukuvassa. Jos kaupungeista pitäisi valita, muuttaisin Tampereelle. Hän kirjoitti varhaisimmat tekstinsä Oheisvasara-yhtyeen toisena laulajana. Niin voi olla. Mulle oltiin vihaisia ja mä olin vihainen bäkkiin.”. Syksyllä 1998 julkaistun levyn kannessa hänen nimensä on Mariskaaos. Jäin vähän aikaa sitten juttelemaan narkkareiden kanssa. Mua koskettaa syvästi, kun kuulen ukkojen jauhavan juttuja Parikkalan Ärrällä. On aina merkinnyt, vaikka hän niin helsinkiläiseltä vaikuttaakin ja sitä onkin. Nykyään on kuulemma tosi vaarallista ja joutuu pelkäämään enemmän kuin ennen. – Sinne olivat tervetulleita kaikki paitsi natsit. Tuo huopatossutehtailija Sipi Ahokkaan kotinakin tunnettu paikka merkitsee hänelle paljon. Ensimmäinen oma biisi Ruma näytelmä löytyy bändin Vasaranmerkki-ep:ltä. – Äidin puolen suku tulee Parikkalasta, aloittaa Mariska eli Anna Maria Rahikainen (s. Sikäläinen tapa puhua on mulle kuin äidinkieli. Jos saisi valita ihan mistä vain paikoista, niin Parikkalaan. En tiedä, miten poliittinen muija itse olin, mutta mulla oli paljon poliittisesti orientoituneita ystäviä. Sekin oli punkbändi. Sinne on hyvä paeta Helsingin karua arkea. Katsoin, että tuossa on pitkän linjan tekijöitä ja kysyin, millainen Helsinki on heille tänä päivänä. – Kaikki elämäni turvalliset aikuiset miehet ovat äidin sukulaisia ja kotoisin sieltä suunnalta. Siellä hänestä tuli Stratford Mercenariesin kosketinsoittaja. Kun Mariskan uraa tutkii, huomaa hänen olevan koko ajan matkalla jonnekin. – Elleivät työt sun muut olisi Helsingissä, lähtisin pois. Mariska on aina ollut tulossa jostakin ja menossa jonnekin. Hänellä ei kuitenkaan ole aikomustakaan jämähtää taiteessaan edes hyviin hetkiin. Viime aikoina Parikkalasta on tullut Mariskalle yhä tärkeämpi. Samaan aikaan, kun Etelä-Karjala vetää häntä puoleensa, pääkaupunkiseutu työntää häntä pois. Vaikka Mariskan koti, työt ja läheiset ovat Helsingissä, hän ei käy Parikkalassa puhtaasti turistina. Olen pohtinut aina. Mutta voihan se olla, että Helsingille ja Parikkalalle on loppujen lopuksi yhteistä se, että niistä on kivaa päästä veke. Kertoivat, että katuelämä on muuttunut parin viime vuoden aikana älyttömästi. P ienenä tyttönä Mariska soitti pianoa, teininä hänestä tuli punkkari. – Punkskene oli paikka kummallisille kulkijoille, jotka eivät sopineet muihin porukoihin, Mariska sanoo. Helsinki ei enää tunnu turvalliselta. Itärajan tuntumassa sijaitseva paikkakunta ei ole päässyt hänen kuvastoonsa sattumalta. Ja paljonhan mä pohdin asioita silloinkin. Kun Mariska muutti Englantiin opiskelemaan, Oheisvasara jäi. Se on uskomaton, ihana mesta. 36 SOUNDI SOUNDI 37 ”E nnen kuin huomaatkaan, pahuus on hiipinyt Parikkalaan”, Mariska laulaa uudella albumillaan Mäihällä
38 SOUNDI Samalla Englannin-reissulla hän löysi rapin. – Yliopistokaupunkien nuoret ymmärsivät jutun juonen, ja parhaimmillaan keikat olivat mahtavia. Rap on lyriikan kuninkuuslaji. – Viimeisen sysäyksen siihen sain yhdestä J. En osannut soittaa mitään ”Rap on lyriikan kuninkuuslaji. Koska Mariskan iskelmä ei ollut perinteistä musiikillisten vaikutteiden eikä esillepanon puolesta, vastaanotto oli ristiriitainen. Mariska oli perustanut Pahat Sudet tasa-arvoiseksi bändiksi. Syntyi sellaisia sanoituksia kuin Mä en haluu kuolla tänä yönä, Mestaripiirros ja Missä muruseni on, joita tuskin tarvitsee musiikkilehden lukijoille kummemmin esitellä. Metelipuuron jälkeen innostuin musasta, jossa pelataan tauoilla ja tyhjällä tilalla. Se on kuitenkin dokailubiisi, mikä on ristiriidassa tangoartistien perinteikkyyden kanssa. Mäihän ensimmäinen biisi Terveisin, Doris on vastaus Karjalaisen klassikkokappaleen miehelle, jolta Doris vei sydämen vuonna 1985. P ahojen Susien päättyminen ei ole ainoa asia, johon J. – Räppi oli hyvä entraus sanoitusgeimiin, Mariska sanoo. Biisejä kuuli radiosta ja Teostosta tuli rahaa. Pikemminkin se tuki sitä. Pahojen Susien nimetön debyytti ja toinen albumi Kukkurukuu myivät kultaa, mutta jos Mariska oli kuvitellut perinteisen iskelmäyleisön tervehtivän lajityypin uudistajaa ilolla, hän erehtyi. Silloin voin tehdä sellaisia taiteellisia ratkaisuja kuin tykkään. Se toimi, mutta vain aikansa. Tuntui, että iskelmän kenttää pitäisi freesata, nostaa vähän laatua, tuoda mukaan uusia elementtejä. Otti tosi paljon päähän kuunnella Iskelmäradiota, koska genre ei elänyt kukoistuskauttaan. Mutta kun me soitettiin perinteisissä tanssipaikoissa, niin voi jumalauta… Sanotaanko, että kysyntä ja tarjonta eivät kohdanneet. Jenni Vartiaiselle, Anna Puulle ja muille artisteille sanoittaminen ei ollut omasta urasta pois. Tulevaisuuden mummot ja papat varmaan kauhistelevat, että eihän trapia voi noin vetää. Vaikka tyyli muuttui, suunta oli selvillä. Päätin, että on parempi tehdä itse kuin urputtaa toisten tekemisistä. 38 SOUNDI SOUNDI 39 soitinta kunnolla, joten vaihtoehdoksi jäi vokalisointi. – Mua kiehtoi kirjoittaa kulkurimeiningistä jotenkin muuten kuin miesnäkökulmasta, Mariska sanoo. Mulle oltiin vihaisia ja mä olin vihainen bäkkiin. Siihen hän tuli taas kerran tietoisen ratkaisun kautta. Kappale oli Sua kaipaan. Kun mua pyydettiin tekemään muille sanoituksia, heti ensimmäiset jutut menivät maaliin. Terveisin, Doris ei ilmestynyt yllätyksenä Doriksen tekijälle. Lauluntekijät keskustelivat asiasta etukäteen. Teki mieli kysyä, että ettekö parempaan pysty. – Olin huomannut, että artistius on riippuvainen ihmisten suosiosta, eli maksavaa yleisöä täytyisi yrittää miellyttää. Karjalainen on Mariskan uralla vaikuttanut. – Toinen syy oli, että sen ajan iskelmä musiikki ärsytti mua. Kun biisejä ei kukaan muukaan kirjoittanut, aloin tehdä itse. Mariska sanoo jännittäneensä Karjalaisen suhtautumista, mutta keskustelusta tuli antoisa.. Mariska oli parikymppinen, kun hän teki tietoisen valinnan pyrkiä elättämään itsensä musiikilla. Sellainen soundi tuntui tosi raikkaalta sen jälkeen, kun olin kuunnellut monta vuotta hardcorea ja heviä. Mariska kutsui omaa näkemystään musiikkityylistä ”asenneiskelmäksi”. Toisin sanoen (2002) ja Memento Mori (2004) olivar rap-levyjä, mutta Suden hetki -levyllä (2005) Mariskan musiikissa kuuli jo muitakin vaikutteita. – Mietin, mika olisi rapin vastakohta ja päädyin iskelmään, Mariska aloittaa. Kynä ja paperi oli halvin vaihtoehto instrumentiksi. – Iskelmäartistien päälle liimattu nöyryys ärsytti. Kun nainen laulaa iltapuvussa, tarvittavaa Rata-Railia ei välttämättä saa kaivettua esiin. Sen jälkeen oli helpompaa lähteä tekemään laulettua lyriikkaa. Enemmän on kuultu sitä perinteistä tarinaa, jossa nainen kutoo kotona mattoa ja odottaa miestä meriltä. Karjalaisen haastattelusta. Samana vuonna hän voitti Tangomarkkinoiden lanseeraaman tangon sävellysja sanoituskilpailun. Y ksi Mariskan kummallisimmista siirroista oli iskelmälaulajaksi ryhtyminen. Kun yhtyeen välit alkoivat rakoilla, laulaja hajotti sen kesän 2013 lopulla. Äidin kanssa piti tietysti käydä eipäs-juupas-keskustelu siitä, voiko runoilemalla elää. Ne olivat bäkkärillä kukkulan kuninkaita ja kuningattaria, mutta menivät lavalle muka hattu kourassa sanomaan, että potkikaa mua. Olin paikassa, johon en kuulunut, ja varmasti sen yleisökin huomasi. On sitä kai joku sen jälkeenkin laulanut. – Ei hajuakaan, onko biisi jäänyt elämään. – Se oli siinä mielessä uusi juttu, että Suomessa ei vielä ollut tehty paljon räppiä. Ajattelin, että mieluummin mesenoin omaa hommaani toisille artisteille kirjoitetuilla sanoituksilla. – Tokihan tein sitä alussa aloittelijan ottein, mutta oli silti hyvä aloittaa vaikeimmasta päästä. Ehkä ihmisen aivot muuttuvat iän mukana. Hän halusi tehdä täydellisen pesäeron musiikkiin, josta hänet oli opittu tuntemaan. Sen jälkeen oli helpompaa lähteä tekemään laulettua lyriikkaa.” Mariskan Pahat Sudet -yhtyeen nimetön ensialbumi ilmestyi keväällä 2010. – Kulkunaisia ei ole kauheasti käsitelty. Se oli täysin eri kulttuuri, jopa lavalla liikkumista pidettiin mauttomana. Se puhui intuitiosta, mikä sai mut tekemään lopullisen päätöksen pistää bändi pussiin. Englannissa tehty demo poiki levytyssopimuksen Suomessa. Siinä kiinnosti estetiikka ja hyvä musiikki, joka sai pään heilumaan. – Olin ollut koko ajan sitä mieltä, että lähden elämässäni musan suuntaan. En vain tiennyt, miten
Kun tekee suosittuja sanoituksia muille, on mahdollista tehdä vapaammin omaa musiikkia vailla taloudellisia paineita.. 38 SOUNDI SOUNDI 39 Mariska tiedostaa musiikkiteollisuuden lainalaisuudet ja hyödyntää niitä
Sillä on monenlaisia tunnelmia eikä aihevalikoimakaan ei ole millään muotoa yksiulotteinen. Viimeisin tuli kesällä, kun hän pokkasi Työvaen sivistysliiton Reino Helismaa -sanoituspalkinnon. – Nyt koen, että olen treenannut sitä puolta tarpeeksi, että olen vahva myös esiintyjänä. Tossu on Torkkelin lukion entinen oppilas. Voisin itsekin alkaa arvostaa enemmän sitä, mitä teen. Kappaleessa J. Oltiin tyhjässä Vallilassa ja mesottiin päättömästi. Hän on keikkaillut niin kauan kuin on artistina toiminut, mutta kokoonpanot ovat vaihdelleet. 10K on raadollinen laulu siitä, miten kaikella on hintansa. Pelkistetyimmillään hän on esiintynyt yksin taustanauhojen kanssa. Tunnistusten sijaan on tullut tunnustuksia. – En ole ollut mikään palkintorohmu, mutta tämä vuosi on ollut yhtä tykitystä sillä rintamalla. Yleensä en tiedä, kuka tunnistaa ja kuka ei. Mariska laulaa monin paikoin kauniisti mutta myös räävittömään ja tylyyn sävyyn. Hän kunnioittaa työtään. Kokemus oli intensiivinen. Mäihä on kummallinen nimi levylle, mutta jollakin tapaa se kattaa albumin koko sisällön. Arvostus on tullut ensisijaisesti sanoitusten kautta. Se on tuuria ja pullaa, mutta myös ainetta, jota voi löytää ihan kirjaimellisesti puun ja kuoren välistä. The Placessa katsotaan tuonpuoleiseen ja Niin paljon -laulu lauletaan omalle lapselle. 40 SOUNDI – Tapa, jolla J. Mariska muistaa biisien tekemisestä parhaiten sen, miten mukavaa hänellä, Jouni Aslak Raatikaisella ja Väinö Walleniuksella oli. – Silloin oli korona-aika, mutta meillä oli parhaat bileet. – Vaikka aloitin artistina, keikkailu ei ole ollut vahva lajini ennen kuin vasta viime vuosina, Mariska sanoo. Mä sävellän myös, useimmiten pianolla tai kitaralla, vaikka en olekaan mikään soittaja. Kiva kun on kivaa kertoo vapaan suhteen kivuliaisuudesta ja Sit kun mul on sut himosta. Uuden Mäihäalbumin ensimmäinen single oli Terveisin, Doris. – Se on mariskamainen sana, omintakeinen ja monimerkityksellinen. Terveisin, Doris sisältää makeita musiikillisia muistumia Karjalaisen biisistä, eikä se ole ainoa Mäihän kappale, joka viittaa toisaalle. Lohduttomasta Pahuus on hiipinyt Parikkalaan -kappaleesta voi löytää pienen palan Sillanpään marssilaulua ja Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maata, ja Piste-biisissä taas soi vuosikertaiskelmän patetia. Finlandia-biisin alku kertoo väkivaltaisesta suhteesta ja lopussa soi kansallissäveltäjämme tunnettu orkesteriteos. M äihän ilmestyttyä lokakuun puolivälissä Mariska lähti kiertueelle, joka vie häntä ja bändiä ympäri maan loppuvuoden ajan. ”En ole tullut räjähtämään vaan tekemään elämäntyötä.”. Kaikki tehtiin kimpassa ja se oli aivan sairaan siistiä. – Se otti ja antoi paljon ja siellä tutustui mukaviin ihmisiin. Sitten on ollut yhtyeitä duosta isoon rokkibändiin, jollainen hänellä on taustallaan Mäihän rundilla. Voisin olla jatkossa tarkempi sen suhteen, mihin annan luvan ja miten töitäni käsittelen. Mariskalla ei ole mitään sitä vastaan, että hänestä puhutaan ensisijaisesti lyyrikkona. Viimeistään vuoden 2020 Vain elämää -kausi teki hänestä koko kansan esiintyjän. Karjalainen suhtautuu omiin tekemisiinsä, poikkeaa merkittävästi monista muista. Jengi on mua kohtaan aika diskreettiä. Julkisuus ehkä muuttui, mutta en mä sitä huomannut. Ensimmäisen Mariska sai vuonna 2005, kun Kalevalaisten naisten liitto myönsi hänelle Larin Paraske -palkinnon taitavasta sanankäytöstä. Mäihä ei kuitenkaan ole pelkkää suomalaisuuden luotaamista viittausten kautta. Just ennen Helismaapalkintoa sain Vuoden Tossu -palkinnon. Näin piirtyy kontrastinen kuva Sibeliuksen, saunan, perheväkivallan ja ristiriitojen maasta. Biisejä syntyi ekasta sessiosta lähtien, ja yhtä lukuun ottamatta kaikki päätyivät levylle. Mulle se tarkoittaa ennen kaikkea onnea. Mähän olen heittänyt paljon tekstejä menemään, pitänyt omaa matskuani enemmän bulkkina kuin yksittäisinä teoksina. Karjalaisen vanhasta hitistä tuttu hahmo saa oman puheenvuoronsa
Toinen motivaattori oli tekemisen ja itsensä haastamisen tarve. Viimeksi musiikin ulkopuoliset projektit taittuivat varsin hyvin. Mä vedän tasaista aaltoa, kehitän itseäni matalalla profiililla ja olen hidas kaikessa. Se oli mulle henkilökohtaisesti mielenkiintoista ja hyvää aikaa. – Totta kai oli ikävää katsoa, miten jengi menetti duunejaan, todellisuus muuttui täysin ja elanto meni. – En pysy ikinä missään, mutta se ei ole levottomuutta. Vuoden 2020 roisia Navidadiijoululevyä Mariska luonnehtii välityöksi, jonka tekeminen oli ihan kivaa, mutta jolle ei sittemmin ole suotu kahta ajatusta. Ajattelin, että kaikki väittämät täytyy todistaa vääriksi ja että varsinkaan tämä väite ei saa pitää paikkaansa. – Luin lastenrunokirjoja ja mietin, että ei jumalauta, tämäkö on taso. Ne olivat mukavan lyhyitä tekstejä tehdä päiväunien aikana, sopiva annos siihen saumaan. Ilmestymisajankohta viittaa siihen, että runoja on rustattu korona-aikana, jolloin myös Mäihän kappaleet syntyivät. Kyse ei ole etsikkoajasta vaan liikkeestä päämääränä. – Jotkut kukkivat kakskybäsenä ja kuolevat kaksseiskoina. Suosio tulee ja suosio menee, mutta matka jatkuu. Aina edes suunta ei ole oikea. En vain ole vakiintuva persoona. Mariska selvisikin kunnialla aikakaudesta, joka monelle muulle merkitsi totaalista katastrofia. Etsin ja tutkin musiikkia ja itseäni ja annan molemmille mahdollisuuden liikkua. Siispä aloin tehdä omia lastenrunoja, yritin pistää paremmaksi. Nyt olen laittanut muille kirjoittamisen vähäksi aikaa sivuun. Sellainen on Mariskan tapa tehdä taidetta ja olla olemassa. Mulle korona ei kuitenkaan ollut mikään isku. Samalla kannan mukanani kaikkea, mitä olen tehnyt. Olen räpännyt ja tehnyt punkia myöhemminkin kuin silloin aikoinaan. – Rauhoitun, kun nousen junaan. En halunnut jäädä jurnuttamaan itsekseni, ja julkinen haukkuminen on turhaa, koska kaikki kuitenkin tekevät parhaansa. En ole tullut räjähtämään vaan tekemään elämäntyötä. Vuonna 2018 julkaistun Määt ja Muut – Runoja eläimistä ja ihmisistä -lastenkirjan tekemiselle oli samantapainen painava syy kuin asenneiskelmän levyttämiselle aikoinaan. Mulla on aluillaan yksi musiikin ulkopuolinen projekti, mutta ei mitään tulosvastuuta. Kirjoitin lastenrunoutta, kun lapsi nukkui. Mulla on vankka ja turvallinen olo tehdä mitä teen ja solidi perusta, josta saan hyvin tukea. – Sanoittamalla mä vuokrani maksan ja lainaa lyhennän. Kun katsoo asioita ulkopuolisen silmin, ei fakkiudu. – Ennen ensimmäistä runokirjaa mua pelotti tosi paljon, kun olin kuullut, että synnyttäneiden naisten aivotoiminta surkastuu. Se oli kamala ajatus ja kuulemma ihan tutkittu juttu. En halua kertoa siitä vielä muuta kuin että harjoittelen pikkuhiljaa koutsin kanssa ja katson, miten semmoinen homma vääntyy. En olisi muutenkaan ollut silloin keikoilla, enkä ole taloudellisesti riippuvainen keikkaliksoista. Sitä vain ei välttämättä huomaa, jos kuulee vain ne biisit, jotka soivat radiossa. Toinen lastenrunokokoelma Kummat ja kammot – Runoja ihme otuksista tuli kauppoihin vuonna 2021. Aloin taistella vastaan. Koko toimenkuva on paljon laajempi, mutta fokus on ollut lyriikoissa. Kun liike alkaa, rauha laskeutuu.. On aika kiittää ja päästää Mariska Parikkalaan
Tarkoitus ei ollut toistaa Ali Farka Tourén laulujen vanhoja sovituksia, vaan esittää niistä uusia tulkintoja. Sen tähden halusin hoitaa homman uudella ja tuoreella tavalla.” K u v a: Ja ck ie Le e Y o u n g. ”Isä oli lajinsa mestari eikä kukaan pysty täyttämään hänen saappaitaan. Isän perintö uusille yleisöille Vieux Farka Touré (vas.) halusi yhdessä Khruangbin-yhtyeen kanssa tehdyn Ali-albumin olevan mahdollisimman spontaani ja vapaa isänsä sävelaarteistosta peräisin olevan materiaalin ennakko-odotuksista. 42 SOUNDI SOUNDI 43 Teksti: Jussi Niemi Vieux Farka Touré ja Khruangbin yhdistivät voimansa Ali Farka Tourén laulujen äärellä
Molemmissa käsitellään kärsi mystä, rakkautta, tuskaa ja kaipuuta. – En kertonut bändille musiikista tai valitsemistani biiseistä mitään etukäteen. Aja tuksena oli tulkita Alin biisejä uudella tavalla ja sillä tavoin kunnioittaa isäni työtä. Noita kumpaakin tyyliä rakastan ihan erityi sesti enkä ole toistaiseksi vielä toteut tanut mitään projektia, joka keskittyisi niistä jompaan kumpaan.. Tuon lyhyen kokemuksen perusteella jo tiesin, että pystymme tekemään jotain todella spesiaalia yhdessä. Ali on mo derni levy. – Jossain vaiheessa haluan tehdä albu min jonkun amerikkalaisen bluesmuusi kon kanssa ja toisen albumin jonkun ja maikalaisen reggaeartistin kanssa. – Kyllä, juuri niin minä asian näen. Kingin, John Lee Hookerin, James Brownin, Bob Marleyn, Jimmy Cliffin, Elton Johnin ja Phil Collin sin – ja tietenkin Khruangbinin nyt uute na lisänä. – Puuhasimme yhdessä vain neljä tai viisi päivää. Olen erittäin tyy tyväinen lopputulokseen. Suomessakin jo vieraillut laulajakita risti vaati kuitenkin, että haastattelu pi tää tehdä sähköpostilla. Molemmat levyt ovat kunnianosoituksia isälleni, mutta tehtävää lähestytään niis sä vastakkaisista vinkkeleistä. Soitimme vain ne kahdeksan laulua, jotka levyllä kuulet, ei mitään muuta. Sovimme, että tapaamme heidän keikkansa jälkeen ja menemme yhdessä syömään. 42 SOUNDI SOUNDI 43 E desmennyt Ali Farka Touré oli afrik kalaisen bluesin kiistaton kummi setä, joka ei tyytynyt pelkästään oman songhayheimonsa musiikkiin, vaan soitti ensimmäisenä levylle myös tuaregien ja monien muiden malilais kansojen musiikkia levittäen näin tehok kaasti koko maailmalle ymmärryksen sii tä, että bluesia (sitä nimeä musiikista ei tietenkään silloin käytetty) oli Afrikassa soitettu satoja tai todennäköisemmin tuhansia vuosia ennen kuin länsimaissa kukaan tiesi siitä mitään. Tosin myöhemmin he palasivat mate riaaliin ja muuttivat joitain pieniä juttuja tai lisäsivät hiukan jotakin omaan osuu teensa. On pelkästään hy väksi omalle tyylille maustaa sitä vaikut teilla mistäpäin maailmaa hyvänsä. Toinen osa tehtiin heidän tyylillään: hitaasti työstäen ja huolella puntaroiden. – Kun näin Khruangbinin livenä ja ta pasin heidät vielä illallisella, tajusin, että he tosiaankin olivat paras valinta tähän projektiin. Les Racines taas on perinteinen le vy, vaikkakin kokonaan minun käsialaa ni. Millaisia eroja ja samankaltaisuuksia näet afrikkalaisen ja amerikkalaisen bluesin välillä. Hyvät soitta jat luottavat itseensä ja antavat mennä. Se oli aitoa yh teistyötä, jossa erilaiset tyylit kohtasivat, ei pelkästään musiikillisesti vaan myös levyttämisen tavassa. Siinä ajassa onnistuimme yhdessä soitta maan niistä kaikista kiinnostavat versiot. Mielestäni se on tai teilijalle luonnollista. Siinä kaik ki. He olivat todella cooleja tyyp pejä ja hyvin avomielisiä ihmisiä. Mutta miten Kaukoidän psykedeliasta, dubista ja monista muista eksoottisis ta perinteistä soppansa hämmentävän texa silaisyhtyeen ja Tourén polut oikein kohtasivat. Muutama kuukausi myöhemmin tapasimme Houstonissa le vytyksen merkeissä. Mainitse muutamia suosikkiartistejasi Afrikasta ja Afrikan ulkopuolelta. – Alkuvuodesta 2019 kerroin manage rilleni Eric Hermanille, että haluan tehdä yhteistyöprojektin jonkin amerikkalaisen tai eurooppalaisen bändin kanssa. Haluan musiikin olevan spontaania ja luonnollista. Oletko itse ottanut tai saanut vaikutteita amerikkalaisesta bluesista, tai muista ei-afrikkalaisista tyyleistä. Li säksi molemmat tyylit ilmaisevat syvää tunnetta. Kuten kaikki nyky ään tietävät, amerikkalainen blues syntyi meren yli orjiksi vietyjen länsiafrikka laisten keskuudessa. Juttelitteko paljon musiikista etukäteen, ja millaisia ohjeita annoit bändille. Eric lä hetti minulle Khruangbinin musiikkia ja pidin siitä kovasti. Levyn loistavaan onnis tumiseen vaikutti oleellisesti Vieuxia hä peilemättömän eiafrikkalaisesti ja nyky aikaisesti säestävä Khruangbin. Halusin nimenomaan, että he eivät kau heasti pohdi musiikkia tai esitettäviä kappaleita ennen kuin istumme alas soittamaan. Keiden kanssa tekisit tulevaisuudessa mieluusti yhteistyötä. Sitä halusimme kysyä ni menomaan Vieux Farka Tourélta. Ha lusin työskennellä jonkin eiafrikkalaisen bändin kanssa, jotta voimme levittää tätä albumia laajalti ja tutustuttaa uutta ylei söä ja uusia sukupolvia isäni musiikkiin. Sä vellykset ovat kuitenkin minun ja soitan ne omalla tavallani. Ne olivat ne kappaleet, jotka olin levylle valinnut ennen studioon menoa. Onko Ali eräänlainen spirituaalinen veli aiemmin tänä vuonna ilmestyneelle Les Racines -albumillesi. Sitten amerikkalai nen blues vaikutti afrikkalaisiin muusi koihin 1900luvulla. Ali ei turhaan todennut kotimaansa Malin olleen kara vaanireittien risteymänä solmukohta, jossa lukuisat eri vaikutteet nivoutuivat yhteen niiksi siemeniksi, joista sitten kasvoi myöhemmin Amerikassa bluesin ”lapsina” rock, soul, funk ja jazz. – Aloin vain soittaa jotain biisiä ja he alkoivat soittaa mukana, kunnes yhdessä totesimme, että ”Ok, tämä on hanskassa.” Sitten painettiin äänitysnappia ja soitet tiin sama biisi kerran tai pari. Sen tähden halusin hoitaa homman uudella ja tuoreella tavalla. Eiafrikkalai sista voisin mainita B.B. Se on yhteistyö ja siinä alku peräiset kappaleet viedään uusiin maise miin. En halunnut soittaa hänen biisejään samalla tavalla kuin hän ne soitti. – Isäni sekoitti musiikissaan aineksia amerikkalaisesta bluesista traditionaa lisiin afrikkalaisiin elementteihin, jotka juontuvat suoraan alkuperäiseltä lähteel tä. Niinpä lähestyimme heitä. Vieux Farka Touré, mistä idea yhteistyöhön Khruangbinin kanssa tuli. Siinä minä kaivaudun isäni maailmal le viemän musiikin tyylien juuriin. Niin tehtiin, ja menetelmä toimi yllättävänkin antoisas ti, kuten alta voitte lukea. – Halusin tehdä kunniaa isälleni uudel la ja kiinnostavalla tavalla. – Totta kai. Alin perintöä on todellakin syytä vaa lia, ja kukapa siihen tehtävään paremmin sopisi kuin hänen poikansa Vieux Farka Touré, joka uudella Alialbumilla paneu tuu lempikappaleisiinsa isänsä laajasta repertuaarista. Ideamme kiinnosti bändiä ja sattu moisin meillä molemmilla oli pian keikat Lontoossa. Prosessin ensimmäinen osa teh tiin minun tyylilläni: kaikki yhdessä ja hyvin spontaanisti. Sen takia näki sin, että ne täydentävät toisiaan todella hyvin. Rakastan monia eri tyylejä: amerikkalaista bluesia ja rockia ja funkia, mutta myös reggaeta, latinomusiikkia, arabimusiikkia, intialaista musiikkia… lukuisia eri genrejä. Emmeköhän me kaikki tänä päivänä saa vaikutteita eri kulttuu reista ympäri maailmaa, minä varsinkin muusikkona. Siinä jutellessamme Eric ehdotti Khruangbinia, hänen mielestään se oli paras valinta tähän projektiin. Ne tulevat alun perin samasta lähteestä ja ne ovat myös vaikuttaneet toisiinsa useamman sukupolven ajan ja tekevät niin tänäkin päivänä. – Itse en siinä vaiheessa ollut kuullut kaan Khruangbinista enkä tietysti ollut kuullut bändin musiikkiakaan. Pentatoninen asteikko tulee Afrikasta ja se on aina ollut sekä amerikkalaisen että afrikkalaisen bluesin ytimessä. Samaan, edelleenkin elävästi sykkivään, jatku moon kuuluvat reggae ja muut Karibian saarten musiikkigenret sekä lukuisat EteläAmerikan mantereen musiikki perinteet. Isä oli lajinsa mestari eikä kukaan pysty täyttämään hänen saappaitaan. – Isäni ohella suosikkiartistejani Afri kasta ovat esimerkiksi Oumou Sangaré, Toumani Diabaté, Alpha Blondy, Cheick Tidiane Seck ja Baaba Maal. – Ne ovat vähän niin kuin serkuksia. Mikä oli perimmäinen päämääräsi tällä levyllä. Kauanko äänityksissä meni ja jäikö teille ylimääräisiä kappaleita. Mielestäni juuri sillä tavalla studiossa saa kaikkein dynaamisinta ja mielen kiintoisinta jälkeä aikaiseksi, ja niin me Alialbumia lähestyimme. Loppujen lopuksi Les Racines kunnioittaa innoituksenläh dettään traditionaalisesti ja Ali moder nisti, mutta molemmissa on kyse kun nianteosta itse lähteelle
44 SOUNDI SOUNDI 45 Teksti: Mirko Siikaluoma L aulumelodiat eivät ole välttämättömiä, ainakin mikäli on uskomista indie-piireissä komeettamaista nousukiitoa nauttivaa post-punk-yhtye Dry Cleaningiä. – Me kolme olimme soittaneet aiemmin bändeissä, mutta siihen aikaan kellään meistä ei ollut aktiivisia yhtyeitä ja kaipasimme bändissä soittamisen sosiaalista elementtiä. Tunnistettavan persoonallinen soundi on nostanut yhtyeen nopeasti Britannian kiinnostavimpien uusien rockbändien joukkoon. Dry Cleaning sai alkunsa basisti Lewis Maynardin, kitaristi Tom Dowsen ja rumpali Nick Buxtonin jammailusta keskenään. Vuonna 2018 alkunsa saanut lontoolaisyhtye julkaisi lokakuussa toisen albuminsa Stumpwork, jolla yhtye vie persoonallisen, spoken wordin johdatteleman soundinsa entistä hiotumpaan muotoon. Helsingin Sideways-festareillakin nähty lontoolaisyhtye Dry Cleaning yhdistelee melodiseen post-punkiin kiehtovaa puhelaulua. Poikkeuksellisten ratkaisujen taidetta. Kitaristi Dowse puolestaan tunsi Shaw’n yliopistosta ja tutustui basistiin ja rumpaliin tätä kautta. Jammailimme parin kuukauden ajan joka sunnuntai ja nauhoitimme jotain demoja yhdessä, kunnes Tom keksi kutsua Florencen (Shaw, laulaja) mukaan, koska ajatteli tämän sopivan mukaan porukkaan, Maynard kuvailee. Kaikki jäsenistä olivat tavalla tai toisella tuttuja keskenään: rytmirykmentti Maynard ja Buxton olivat soittaneet yhdessä nuoresta pitäen ja tunteneet Florence Shaw’n pitkään
Dry Cleaningin omintakeinen ja ihastusta herättänyt soundi on syntynyt pitkälti sattuman ja käytännön syiden kautta. Onkin perusteltua kysyä suoraan: miten tähän persoonalliseen tyyliin on päädytty. Stumpworkia tehdessään Dry Cleaning kävi ensin nau hoittamassa biisien luurankomaiset pohjat ja palasi muutama viikko myöhemmin studioon leikkiäk seen sillä, miten biisejä voisi viedä erilaisiin suuntiin. Näin bändillä kävi esimerkiksi Stumpworkin päätösraita Icebergsin kohdalla: lopputulos yllätti yhtyeen itsensä. – Monesti saatamme tehdä uutta kappaletta treeneissä ja se ei tunnu mitenkään erityiseltä, mutta pari kuukautta myöhemmin tajuamme, että kyseessä on jotain erityistä, Maynard sanoo. Miten yhtye on kehittynyt eteenpäin tässä varsin lyhyessä ajassa. Ympäristön vaikutus Dry Cleaningin soundiin on yhä osa bändin dynamiikkaa, vaikka pieni soittoluukku on vaihtunut esiintymisiin Primavera Soundin kaltaisten suurten festivaalien lavalla. ”Harmitti pirusti, että soitimme samaan aikaan kuin Circle.” K u v a: B en R ay n er. – Saimme tällä levyllä enemmän mahdollisuuksia to teuttaa itseämme studiossa. Ja aina kun syntyy uusi biisi, tulee fiilis, että ”tä mä on loistavaa”. Bändinä meille on aina toiminut parhaiten sellainen lähestymistapa, että jokainen soittaa niin kuin itse parhaaksi kokee. Aivan alkuaikoina bändi soitti yhdessä hyvin pienessä huoneessa, joten kaikkien täytyi sopeutua tilan akustiik kaan ja opetella soittamaan niin, että bändi kuulostaa hyvältä treeniksellään. LOPPUTULOS YLLÄTTÄÄ Dry Cleaningia ei voi syyttää ainakaan hidastelusta. Lopulta solisti saapui jammailemaan muun kolmikon kanssa ja toi mukanaan kirjavan kasan kirjoittamiaan muistiinpanoja aiheista, joista muotoutuikin yhdessä Shaw’n spoken word ilmaisun kanssa Dry Cleaningin kappaleiden lakoni sen kertomuksellinen tyyli. – Ikävä kyllä me pääsimme Helsinkiin yölennon jälkeen kirjaimellisesti seitsemältä aamulla, ajoimme suoraan festivaalille, soitimme sateessa, menimme hotellille, nukuimme ja lähdimme seuraavana aamuna kuudelta eteenpäin, Tom Dowse tunnustaa. Side waysin järjestelyt saavat kiitosta, mutta yksi asia kesä kuun visiitissä on jäänyt kaihertamaan. – Olimme kaikki rättiväsyneitä ja taisin olla ainoa, joka kävi edes ulkona hotellista. Maynard painottaa, että ympäristöllä on ollut merkittä vä rooli siinä, miten Dry Cleaningin soundi on kehittynyt. – Se ei ole välttämättä suunniteltua. Kitaristi Dowse sanoo olevansa tyytyväinen siihen, miten moni puolinen kokonaisuus levystä tuli. Maynard puolestaan mainit see muun muassa Talking Headsin ja maailmanmusiikin kertoessaan aiempien yhtyeidensä vaikutteista. Mutta kiertäminen on vaan vähän sellaista: joskus festivaalien lisäksi jää mieleen vain vessat, Maynard jatkaa nauraen. Sitä selittävät bändin monenkirjavat taustat, joita kuvaa varsin hyvin se, että nyt noin nelikymppinen kitaristi Dowse soitti reilu vuosikymmen takaperin vielä hardcore punkia ja metallia. – Itse halusin aiemmin esimerkiksi käyttää paljon enemmän säröä kitarasoundissani, mutta muut pyysivät minua laittamaan sitä pienemmälle, Dowse kuvailee Dry Cleaningin kitarasoundin syntyä. Maynard sanoo, että hänen suosikkiasioitaan musiikin nauhoittamisessa on se hetki, kun valmista kappaletta kuunnellessa voi ällistyä siitä, että soittaa itse kappaleella. – Ja loppu, kuten sanotaan, on historiaa, Dowse toteaa. Jäsenillä on vaikeaa vastata yksiselitteisesti kysymyk seen siitä, mitkä artistit ovat vaikuttaneet Dry Cleaningin soundiin. Hyvänä esimerkkinä tästä yhtyeen keskinäisestä dynamiikasta toimii tuoreen albumin pääsingle Gary Ashby, joka kertoo kar kuteille lähteneestä kilpikonnasta. Vuo desta 2018 koossa ollut yhtye julkaisi debyyttikokopitkän sä New Long Leg huhtikuussa 2021, ja vain reilu puolitoista vuotta myöhemmin päivänvalon näkee jo toinen albumi. – Kun kirjoittaa uutta musiikkia, sitä saattaa tuntea, että jokainen uusi kappa le on vuorollaan suosikkibiisisi. Ensimmäisellä levyllä talti oimme sen, miten olimme soittanut niitä kappaleita live nä. Monissa aiemmissa projekteissa olen kokenut rajoja siinä, mitä voin tehdä instrumentillani, Maynard lisää. Tunnen kehittyneemme paljon, Dowse intoilee. YMPÄRISTÖN MUOVAAMA ÄÄNIKUVA Dry Cleaningin solisti Florence Shaw’n tyyli nojaa siis pe rinteisen laulun sijaan spoken wordiin. 44 SOUNDI SOUNDI 45 – Periaatteessa olimme vain neljä kaveria isosta kaveri porukasta EteläLontoosta, kuvailee Dowse yhtyeen muodostumista. Siksi päätimme Dry Cleaningissä alusta lähtien pitää asiat yksinkertaisina, Maynard tarinoi. – Olimme kaikki soittaneet hyvin erilaisissa kokoon panoissa: minä ja Nick soitimme aikoinaan bändissä, jossa oli torvisektio ja kuoro, ja sillä pienissä paikoissa soittami nen oli painajaismaista. Yhtyeen melodiset elementit syntyvät pitkälti kitaristi Dowsen ja basisti May nardin vuoropuhelusta, jossa on kuultavissa sävyjä niin 1980luvun postpunkin pioneereista kuin vaikkapa The Curen 1990luvun tuotannon heleästä kerroksellisuudesta. Melodinen soittotyy li on sitä, mitä minä haluan kitaralla luoda, ja soitan niin myös kotona itsekseni. Asia ei ollut kuitenkaan aivan näin yksiselitteinen, sillä toisin kuin instrumenteista vastaava kolmikko, Shaw ei ollut aiemmin ollut mukana bändissä. – Florencen laulutyyli antaa meille enemmän tilaa toteuttaa itseämme – paljon tilaa. Dowse sanoo odottavansa innolla seuraavaa kertaa, kun Dry Cleaning pääsee vierailemaan Suomessa. Nyt toisella levyllä menimme studioon vielä varsin keskeneräisten biisien kanssa, saimme viihdyttää itseäm me ja katsoa mihin kappaleet kehittyvät nauhoittamis vaiheessa, Maynard sanoo innostuneesti. – Olen valtava Circlen fani, joten harmitti pirusti, että soitimme samaan aikaan kuin he ja Richard Dawson, Dowse harmittelee. Sama pätee myös Lewisiin, Dowse kuvailee. Tuolta festivaalivisiitiltä ei kuitenkaan jäänyt jälkipolville juurikaan matkaväsymystä kummempaa kerrottavaa. HOTELLIKUOLEMA HELSINGISSÄ Menneen kesän aikana Dry Cleaning nähtiin ensimmäistä kertaa myös keikalla Suomen kamaralla, kun yhtye vie raili soittamassa Sidewaysissä. Olen todella ylpeä, kuin ka monipuolisen levyn olemme saaneet ai kaan ja se kuulostaa kuitenkin Dry Cleaningiltä
Australialainen Plini käyttää suomalaisen Neural DSP:n valmistamia plugin-liitännäisiä sekä Quad Cortex -mallinnusprosessoria, jota on kehuttu tähän mennessä autenttisimmaksi vahvistinmallintajaksi. Lähden syömään. Steve Vai on kutsunut Pliniä kitaransoiton tulevaisuudeksi. Plini käyttää Quad Cortexia livetilanteissa suoraan linjaan vedettynä. Oliko rankka ilta. Saavun ajoissa keikkapaikalle, jossa crew laittaa laitteita valmiiksi illan keikkaa varten. Teksti: Artturi Siromaa H aastattelu Plinin, eli oikealta nimeltään Plini Roessler-Holgaten, kanssa on sovittu puoli kolmeksi Helsingin On The Rocksiin. Tästä onkin tullut jo tapa täällä ollessa, silmin nähden krapulainen Plini vastaa sen enempiä viivästystään pahoittelematta. – Pitkä ja hauska ainakin. Tullessani takaisin noin puolitoista tuntia sovittua haastatteluajankohtaa myöhemmin kitarasankari on viimein saapunut keikkapaikalle. Edellinen ilta The Riffissä on ollut kostea. K u v a: C h ad D ao. Ratkaisu mahdollistaa eriMODERNI KITARA SANKARI VASTEN TAHTOAAN Instrumentaalista proge metallia soittava australialais kitaristi Plini esiintyi syksyllä ensimmäistä kertaa Suomessa, möi kaksi keikkaa loppuun ja rakastui Helsinkiin. Hän makaa hotellihuoneessaan hyvin krapulaisena, kiertuemanageri kertoo. – Plini ei ole täällä. Luvassa on Plinin toinen loppuunmyyty Helsingin-keikka tänä syksynä. Fuusiojazzja rockvaikutteita progressiiviseen metalli-ilmaisuun sekoittelevaa Pliniä on tituleerattu moderniksi kitarasankariksi. – Hän sanoi 20 minuuttia sitten, että on paikalla vartin kuluttua, kiertuemanageri osaa kertoa tiedustellessani häneltä aikataulua. Jään seuraamaan load-iniä, mutta Pliniä ei kuulu
Pliniä on kutsuttu moderniksi kitarasankariksi. – Kaikki keikat ovat olleet loppuunmyytyjä. Perinteisempien kitarasankareiden tullessa kuvioihin Plini ei kuitenkaan opetellut varsinaisia transkriptioita. – Aloitin opettelemalla soittamaan Green Dayn ja Blink-182:n kaltaisia bändejä. – Kun äänitän itseäni, haluan tulla jatkuvasti paremmaksi. Joshua Meander on älytön. Pidän todella paljon täällä kiertämisestä. On The Rocks oli buukattu osana laajaa kiertuetta jo ennen Tavastian-keikan sopimista. Lukiossa olin bändissä, jossa soitimme Lamb Of Godia, Mastodonia ja Triviumia. – Soittelen kitaraa ja odotan, että jotain kiinnostavaa tulee ulos soittimesta. — Ep tulee olemaan sekoitus kaikenlaista. Neuralin toimitusjohtajaan Douglas Castroon Plini tutustui suuressa kalifornialaisessa musiikkialan tapahtumassa The NAMM show’ssa joitain vuosia sitten. On mahtava nähdä, kuinka uskomattomia asioita kitaristit saavat aikaan. Syynä erikoiseen keikkapaikkajärjestelyyn on Plinin Euroopan-kiertue. Muuten ne ovat liian kovaäänisiä ja painavia. Halusin sen olevan aiempaa suoraviivaisempi rocklevy, ja sillä kuullaan vaikutteita niin fuusiojazzista kuin metallista. Itseään kuuntelemalla saa rehellisen kuvan omasta tasostaan. Voisimme kiertää pelkästään Pohjoismaissa vaikka vuoden. Soitto tekniikka kehittyy jatkuvasti paremmaksi. Yhteistyön tuloksen syntyi Plinin nimikko plug-in Archetype: Plini. – Yngwie Malmsteen oli yksi ensimmäisistä. Se on palauttanut mieleeni, millaista on istua lentokoneessa vuorokauden ympäri. Puhtaat soundit ovat todella puhtaita, lähes suoraan linjaan vedetyn kitaran kuuloisia, Plini kertoo. Plinin ensimmäiset musikaaliset vaikutteet tulivat punkista. Plini käyttää monesti kappaleidensa lähtökohtana yksinkertaisia kvinttisointukiertoja. Yleisöt ovat olleet loistavia. Loppuvuodelle 2023 ei ole vielä suunnitelmia. Joskus kappaleen kontekstin löytymiseen on kulunut jopa vuosia. Lähtökohdat löytyvät perinteisistä kitarasankareista. – Säröihin käytän 5150-mallinnusta. Raskaampi musiikki tuli kuvioihin vasta myöhemmin ensimmäisten bändiviritelmien kautta. Plini aikoo jatkaa ahkerasti kiertämistä myös tulevaisuudessa. – Pidän itseäni enemmän lauluntekijänä. – Olen itseoppinut kitaristi. Rakastan myös Pat Methenyä ja Allan Holdsworthia, vaikken ymmärräkään heidän soitostaan mitään. Pyrin toisintamaan heidän soittonsa fiilistä myös omaani. – Kun aloin kuunnella Steve Vain ja John Petruccin kaltaisia kitarasankareita, otin vaikutteita heiltä laajemmin kuin vain opettelemalla sooloja nuotti nuotilta. tellyn stereokaiun ja modulaatioefektit, jotka pysyvät hallinnassa, eivätkä sekoita koko bändin soundia. Jos tämän tavaramäärän lisäksi olisi vielä kolme vahvistinta ja kaappia! Miehellä ei ole juuri sympatioita putki vahvistimia kohtaan. Plini pitää sosiaalisen median vaikutusta kitaristeihin pelkästään hyvänä asiana. Meanderin soitto näyttää kuin hän vain esittäisi soittavansa. Aika lailla kaikki kirjoittamani kappaleet ovat lähteneet liikkeelle jostain hyvin yksinkertaisesta. – Olemme olleet kiertueella ja tehneet keikkoja pitkin tätä vuotta. Loppuunmyyty On The Rocksin -keikka on Plinin toinen Helsingin-vierailu vain parin kuukauden sisään. Myös uutta musiikkia on odotettavissa pian. – Vaikka Euroopassa kiertäminen on kallista, haluan henkilökohtaisesti luoda tänne niin ison yleisön kuin mahdollista. Aina kun soitamme keikan Australian ulkopuolella, pelkkään matkustamiseen kuluu kaksi päivää. Plinin Euroopan-kiertue on mennyt odotetusti. Steve Vai ja John Petrucci tulivat sitten. Edellinen Tavastian-keikka oli niin ikään loppuunmyyty. Tahdon vain päästä tekemään uutta musiikkia. Erityisesti Metheny inspiroi minua, sillä hän keksii ja kirjoittaa jatkuvasti uutta musiikkia. Plini pitää kitaramallinnusten yleistymistä pelkästään hyvänä asiana. – Jos asuisin jossain, missä voisin käyttää oikeaa vahvistinta, se olisi hienoa. Viime vuosina Tim Miller on muuttanut käsitystäni siitä, miten haluan soittaa. – Minulta on tulossa ensi vuonna ep, ja sen miksaamiseen menee paljon aikaa loppuvuodesta. Mietin jatkuvasti, miten roudattavaa saisi vähennettyä kiertueella. Kävin Youtube-yliopiston, Plini vitsailee. Hän ei kuitenkaan itse allekirjoita titteliä. Se voi olla välillä vaikeaakin kuunneltavaa. Muutamia vuosia myöhemmin kuulin Guthrie Govania, joka muutti soittotyylini. Se sai minut rakastumaan Helsinkiin. – Onneksi emme käytä oikeita vahvistimia kiertueella. Plini Roessler-Holgate on itseoppinut kitaravirtuoosi, joka ihailee yhtä lailla somealustoilta tuttuja muusikoita kuin Steve Vain ja John Petruccin kaltaisia perinteisemmän tien kulkeneita muusikoita.. Kotimaassaan Australiassa Plinillä on luonnollisesti isoin yleisö. Kappaleisiin saadaan hänelle ominainen sävy lisäämällä mausteääniä ja monimutkaista rytmiikkaa. Koko porukkamme on rakastunut etenkin Pohjois-Eurooppaan. Pyrin tuohon aikaan liukumaan jokaiselle nuotille. Suurin motivaattori Plinille on itsensä äänittäminen. Hänen takiaan haluan tulla paremmaksi kitaristiksi. Tosin soitimme Per Nilssonin (Scar Symmetry, Meshuggah) kanssa muutama ilta sitten. Monissa kappaleissa kuullaan myös jousisoittimia – viuluja ja selloja on kerrostettu kymmenittäin. Tuohon aikaan opin paljon soittotekniikasta. Plini mainitsee kuitenkin muutamia hänelle tärkeitä esikuvia. Jatkossa haluan parantaa myös improvisointikykyäni. – Pistokeikka Tavastialla oli mahtava kokemus. Vuoden 2023 alkupuoliskolla kierrämme Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Australiassa. – Somekitaristit inspiroivat minua. Tosin tämänlainen feikkaaminen on vaikeaa
48 SOUNDI Teksti: Toni Keränen ”Ihmiset eivät tule pelkästään kuuntelemaan Melrosen kappaleita keikalle. He haluavat nimenomaan nähdä meidät.”
ProTällainen suoraselkäinen työmiehen asenne leimaa kaikkea Tokelan ja kumppaneiden tekemistä. K u v a: V il le M al ja K u v a: M ar k u s P aa ja la. Kuten niin moni asia Melrose-maailmassa, nämäkin suurkeikat ovat vaikuttaneet langenneen yhtyeen eteen kuin itsestään. Sen kuppilan tyyppi ei ottaisi meitä keikalle enää ikinä toista kertaa, Tokela linjaa. Mutta kun lavalle päästään, asiallisuus vaihtuu hikiseen tulitukseen. moottorit ovat vain ajatelleet, että me saattaisimme sopia lämmittelijäksi, Tokela kertoo. SOUNDI 49 M elrosen kitaristi–laulaja Mika ”Tokela” Tuokkola täräyttää haastattelutuokion aluksi oman käsityksensä Soundin artikkelin järkevyydestä. – Niissäkin tapauksissa tarkastamme aina ensin, ettei ole jo muuta sovittua keikkaa samaan aikaan. Vaikka olisi kyse mistä vain kuppilasta, niin olisi todella epäkorrektia ilmoittaa, että emme me nyt tulekaan, menemmekin tuonne muualle. Nöyristelystä ei ole tietoakaan. Hommat hoidetaan sopimuksen mukaan ja luotto on ansaittu. – Me emme ole koskaan tarjonneet itseämme aktiivisesti tuollaisiin. Mutta ilmaisu ”pysytelleet hengissä” on turhan vaatimattomasti sanottu Tokelalta, sillä Melrose on esimerkiksi viimeisten kymmenen vuoden aikana tehnyt noin 350 keikkaa – ja tässä pitää ottaa huomioon koronavuosien vaikutus. He haluavat nimenomaan nähdä meidät. Tällä vuosituhannella samankaltaisia suuren näkyvyyden lämppärikeikkoja on ollut niin ZZ Topin, Guns N’ Rosesin kuin Lynyrd Skynyrdin rinnalla. Ihan pian sille ei ole seuraajaa kuitenkaan luvassa. Viimeksi Melroselta on tullut täyspitkä albumi vuonna 2015, kun Got It Made ilmestyi. – Se on selvää, että ihmiset eivät tule pelkästään kuuntelemaan Melrosen kappaleita keikalle. Ja esiintymisessä on energiaa siksi, että minäkin tykkään ”Tärkeintä on, että mennään HELVETIN LUJAA!” Reilut 40 vuotta sitten perustetun Melrosen keulakuva Tokela on vanhan koulukunnan rock’n’rollin herrasmies, joka tekee sen, mitä lupaa. Juuri live-soittaminen on ollut Melrosen olemassaolon ydinmehua jo alkuajoista lähtien. Kitaran varressa mies on yhä pitelemätön elukka, jonka energia tuo yleisön keikoille vuodesta toiseen. Jo vuonna 1981 perustetun yhtyeen viimeisin levy Got It Made julkaistiin toden totta jo seitsemän vuotta sitten. – Minun on vähän vaikea keksiä mitään syytä, miksi meidän bändistä pitäisi kirjoittaa tässä lehdessä, kun mehän emme ole pitkiin aikoihin tehneet mitään muuta kuin pysytelleet hengissä ja soittaneet keikkoja, Tokela nauraa. Tänä vuonna yhtye on kymmenien normaalien baarikeikkojen ja Rock In The Cityn kaltaisilla festivaaleilla esiintymisten lisäksi esimerkiksi lämmitellyt tanskalaista D-A-D:tä elokuussa Helsingissä
Keikat loppuisivat aika nopeasti, Tokela uskoo. Lopulta tajusimme, että se oli Koskenkorva-pullon hinta Alkossa! K u v a: So u n d in ar k is to. – Hän kertoi ikävystyttäviä tarinoita soittohistoriastaan ja välillä otti sen basson ja näppäili sitä. – Olisi ihan absurdia verrata minua vaikkapa Laiho-vainaaseen. Tokelan lisäksi kirjassa esitellään lukuisia muitakin kotimaisia kuusikielisen mestareita Albert Järvisestä Alexi Laihoon ja Erja Lyytisestä Esa Pulliaiseen. Siinä mennään tunteella ja reagoidaan vaikkapa siihen, miten rumpujen dynamiikka juuri sillä hetkellä menee. – Se oli iso summa, mutta jostain se saatiin haalittua. Tärkeintä on, että mennään helvetin lujaa, ettei tule tylsää. Se palvelee kumpaakin osapuolta, yleisöä ja yhtyettä, Tokela uskoo. Se on ihan eri lähtökohta kuin virtuoosimainen soittaminen. ”Kaikki Melrose-levyt ovat muutenkin enemmän tai vähemmän olleet aina jonkun muun ehdotuksia. – Jälkeenpäin mietimme, että mistä se 55 markkaa tuli tonnin päälle. Yksinkertaistaen Melrose syntyi 1950-luvun rock’n’rollin ja rockabillyn fanittamisen johdosta. En oikeastaan edes ajattele soittamista lavalla. – Päätimmekin, että Repa siirtyy bassoon. – Esimerkiksi lavalla minulle tärkeintä ei ole jonkin asian tarkka toisintaminen – että olisi opetellut jonkin kohdan tarkasti ulkoa ja sitten suorittaisi sen harjoittelemallaan tavalla. – No, minä taas olen tehnyt jonkin kohdan sadalla eri tavalla ja ne kaikki tavat toimivat. Tai päätän viime hetkellä, että menen sittenkin tänne, enkä tuonne. Ja olisikohan siinä kaiveltu vielä taskunpohjiakin, mutta summa saatiin kasaan. Jos tarkastellaan bändin historiaa, niin yhden tärkeän tyylillisen jakolinjan muodostaa yksi soitin: basso. – Vedimme yhden keikan Lepakossa, jossa läskibassoa soitti Jari ”Peltsi” Peltola. – Toisaalta väitän, että sinulle olisi ihan sietämätöntä, jos olisin tässä haastattelupöydässä samanlainen kuin olen lavalla, Tokela havainnollistaa luonteensa kahta eri puolta. Ihan kiva, että sinun mielestäsi olen hyvä kitaristi, mutta ei se ole oikeastaan se tämän homman juttu. Seuraavissa treeneissä palasimme pelkkiin kitaroihin, mutta huomasimme, että onpas onton kuuloista, kun ei ole basso jumputtamassa pohjalla, Tokela muistelee. – Erehdyimme vielä sanomaan ukolle, että aiomme mikittää basson. Mutta viime hetkellä, kun nimiä alettiin laittaa papereihin, hän keksikin, että hinta onkin nyt 1055 markkaa. Tokela, Jami Haapanen ja Repa Nurmi. – Otan riskejä ja menen rohkeasti soitossa johonkin suuntaan. Mutta kun menimme lopulta ukon kämpille, niin hän piti meitä lähes panttivankina asunnossaan monta tuntia. Sitten, kun joku potkii tarpeeksi perseelle, niin albumi on lopulta tehty.” Kun Repa basson sai Pelottomasti uraansa edistäneellä Melrosella oli vieläpä sovittu keikka samalle illalle. Pohdinnat kitaristin identiteetistä ovat saaneet sytykkeitä Tokelan omassa päässä muun muassa siitä, kun hän päätyi mukaan Pekka Laineen ja Tommi E. 50 SOUNDI SOUNDI 51 50 SOUNDI siitä hommasta yhä. Kokeilujen ja silkkojen sattumien kautta teiniikäänsä eläneiden rokkarien päissä kiteytyi ajatus, että bändiin pitää saada kontrabasso. Mainituilla levyillä soitti myös lähes alusta asti mukana ollut ja yhtyeessä yhä vaikuttava rumpali Jarmo ”Jami” Haapanen. Se on se hinta, minkä joutuu maksamaan, Tokela kuvailee. Kolmella ensimmäisellä levyllä (Melrose, 1986, Another Piece Of Cake, 1987, Full Music, 1990) bassoa soitti Reijo ”Repa” Nurmi, jonka soitin oli 50’s-ihanteiden mukaisesti akustinen kontrabasso eli pystybasso. Ulos tuli vain jotain epämääräistä, häröä soundia, Tokela nauraa. Vas. – Olimme paniikissa, että mistä tähän nyt vielä ylimääräistä rahaa revitään, kaikki säästöt ovat jo tässä. – Tämä on aihe, jota pitää aika ajoin selventää, kun joku tulee vaikkapa kehumaan minua. Asuinseudultamme Länsimäestä puolestaan löytyi sellainen vähän alkoholisoitunut herra, joka ainakin väitti soittaneensa Olavi Virran yhtyeessä kontrabassoa. Siinä puhutaan lähes spektrin kahdesta eri ääripäästä. Tunne ohjaa Raivokas lavalla soittaminen liittyy myös siihen, millaisena Tokela kokee itsensä muusikkona ja kitaristina. Vuonna 1991, yhtyeen jo kertaalleen hajottua, bassoon puolestaan tuli Roger Nieminen, joka hänkin Aivan Melrosen alkutaipaleella Reijo ”Repa” Nurmi soitti akustista kitaraa, eikä yhtyeessä ollut bassoa laisinkaan. Sanoisin, että olen enemmänkin esiintyjä kuin muusikko. – Ei se kiinnostaisi ketään, jos minä tönöttäisin vain siinä mikin äärellä, tuijottaisin bootsin kärkeä ja painaisin välillä sooloon särkijän päälle. Sitten siinä muistettiin, että viereisessä rapussa asuu kaverimme, siltä voi saada lainaa. Se voi mennä päin vittua, ja on monesti mennytkin. Virtasen tänä vuonna julkaistuun Suomalaiset sähkökitaristit -kirjaan. Hän alkoi melskata, ettei kontrabasso mitään mikrofoneja kaipaa ja sitten hän vielä kerran alkoi paukuttaa sitä bassoa siinä eteisessä. Toinen on lihaa, toinen perunaa. – Jostain syystä mies halusi tehdä ihan virallisen kauppakirjan. – Että ok, nyt minä soitin vaikka tämän ja tämän soolon aivan eri tavalla kuin mitä olen ikinä soittanut. Modernin Melrosen synty Melrose on muutamia alkuaikojen kokeiluita lukuun ottamatta toiminut triona. Enkä näe mitään syytä, miksi hän olisi valehdellut asiasta meille teineille. Ei tulisi hiki, ja lähtisin samoilla vaatteilla keikalta pois kuin olin sinne tullutkin. Herrasmiehen kanssa sovittiin kontrabasson myynnistä ja hinnaksi päätettiin 1000 markkaa. Melrosen ensimmäinen triokokoonpano, joka vaikutti vuonna 1990 ilmestyneeseen Full Music -albumiin saakka. Alexi olisi tuskin tehnyt niin, koska kaikki hänen bändikaverinsa olisivat ihmetelleet, että mitä ihmettä hommaat
Lisäksi se oli viimein minun itseni tuottama levy. – Ajatus oli, että tehdään Trio sellaiseksi, että se kuulostaa oikeasti meiltä. Musamakuni oli kuitenkin jo kakkoslevyyn tultaessa räjähtänyt täysin käsistä ja kolmen soinnun rockabilly-jankutus ei ollut juuri siinä kohdassa enää omaa mieltä eniten lämmittänyt tyyli. Palataan vielä hetkeksi musiikkiin. Alkoholistin mieli alkaa rakennella kaikenlaisia kuvioita – tyyliin, että ”yksi päivä on nyt pilattu, kyllähän seuraavanakin päivänä voi vielä dokata”. Suoraan sanottuna itsekin opettelimme Jamin kanssa soittamaan Rogerin sähköbasson kanssa, Tokela muistelee. Virallinen sopimuskin oli tehty vain yhdestä levystä, Got It Madesta. – En edes kokenut minkäänlaista suhinaa päässä. ”Tämä tulee mun soololevylle”, se on aina se kohta, jossa saa nauraa. Ei siis ole edes mitään paikkaa, jossa voisi harjoitella yhdessä uusia biisejä. Onko toivoa siitä, että diskografia saisi vielä jatkoa. – Kun joitain aikoja myöhemmin yritin selvitellä asiaa, niin paljastui, että Got It Maden julkaisseen levy-yhtiön väki oli vaihtunut niin paljon, etteivät ne aiemmat suunnitelmat olleet enää oikein voimassa. Edellisestä Melrose-levystä on se seitsemisen vuotta, mutta toiminta on yhä virkeää. – Levy-yhtiö olisi varmasti halunnut, että toistamme debyytin menestyksen ja olisimme kirjoittaneet Rich Little Bitchin moneen kertaan uudestaan. Tokela on kuitenkin hankkinut kotiinsa puoliammattimaiset tallennuslaitteet, joilla on demottanut ideoita. – Soittokamat ovat yleensä meidän keikkakuskin varastossa. – Viimeisen parin kuukauden aikana on tullut sellaisia ideoita, jotka kuulostavat ihan oikeilta biiseiltä ja ne voisivat ihan yhtä hyvin olla Melrose-kappa leita, mutta ainakaan vielä en ole ajatellut esitellä niitä muille jätkille. – Roger oli ollut siinä vaiheessa bändissä viitisen vuotta. Kömmähdys rokkiöljyn kanssa Got It Made -levyn Rock ‘N’ Roll Cliché -kappaleessa Tokela laulaa hieman itseironiseen sävyyn edustamansa musiikkityylin peruspiirteistä. Yksi yleisimmistä rockiin liitetyistä kliseistä on alko holin ja muiden päihteiden kanssa läträäminen ja esimerkiksi tässäkin jutussa paljon puhutun energian hakeminen ”rokkiöljystä”. Kaikki edellä mainittu on toki pitkien kehityskulkujen suoristamista ja bändin soundi on elänyt monenlaisin tavoin aivan alusta asti. Olen tehnyt kaikenlaista materiaalia genrerajoista välittämättä. Loppu hyvin, kaikki hyvin tältä osin. Yksi mahdollisuus olisi tehdä ne minun soololevylleni, jonka tekemisestä olen vitsaillut varmaan ainakin 15 vuotta. Lisäksi debyytillä on mukana myös punk-vaikutteisia ja toisaalta rhythm & blues -pohjaisia juttuja, joten edes se ei ollut mikään puhdas traditionaalinen fiftari-levy, Tokela alleviivaa. – Lähinnä se on tapahtunut omaksi iloksi. – Itse asiassa Got It Madelta jäi yli biisi tai pari, joista ajateltiin, että ne voisi julkaista sinkkuna ja lähteä sitten kelaamaan seuraavaa levyä, Tokela kertoo. – Raideriimme kuuluu nykyään sekä alkoholittomia että alkoholillisia oluita. Tokela tunnetaan taitavana kitaristina, mutta hän itse korostaa taitoja enemmän esiintyjänlahjojaan. – Kaikki Melrose-levyt ovat muutenkin enemmän tai vähemmän olleet aina jonkun muun ehdotuksia. – Keikan jälkeen vain yhtäkkiä katsoin Jamin olutta, että siinähän lukee 4,6 %. Olimme ikään kuin takaisin lähtöpisteessä ja saimme tehdä kaiken omilla ehdoillamme. Joskus riskit kannattavat ja joskus eivät. ”Pitäisikö teidän tehdä levy?”, ja sitten, kun joku potkii tarpeeksi perseelle, niin albumi on lopulta tehty. Yhtyeellä ei ole tällä hetkellä levyyhtiötä, muttei myöskään treenitiloja. Jostain syystä en tarkistanut omien juomieni alkoholipitoisuutta, ja päädyin juomaan reilut kaksi tölkkiä alkoholipitoista olutta. – Kyllähän sillä oli iso vaikutus, kun se läskibasson tietynlainen massa lähti pois. – Vielä vuoden 1993 Rock My Worldilla, Rogerin ensimmäisellä levyllä, me ikään kuin harjoittelimme, että miten tämä homma pitäisi toteuttaa. Seuraavat päivät olivat kuitenkin vaikeita. Niin sanotun myöhempien aikojen Melrosen soundin voidaankin sanoa löytyneen vuoden 1996 Trio-levyllä. Ja heti perään, että hetkinen, niin lukee minunkin tölkissäni. Yhteisen soundin löytäminen ei ollut mikään itsestään selvä juttu, ja siihen levyyn tultaessa oli käyty läpi monenlaisia vaiheita. – Itse en ole juonut alkoholia kahteen ja puoleen vuoteen. Laulaja–kitaristi ei ollut maistanut kolmosoluessa mitään eroa nykyisin juomaansa alkoholittomaan. Että jos tuossa on bändi ja menet seisomaan sinne keskelle, niin miltä se juuri siinä kuulostaa. Se on hyvin pitkälti myös perkussiivinen ja rytmillinen soitin verrattuna sähköbassoon. 50 SOUNDI SOUNDI 51 on säilynyt jäsenistössä tähän päivään asti. – Raitistumiseni jälkeen ei ole aiemmin tullut mielitekoja, mutta nyt oli hankalaa. Jo aiemmin mainitulla D-A-D:n keikalla kävi kuitenkin työtapaturma, Tokela aloittaa. Sen juominen jäi sitten kesken. Sain kuitenkin pidettyä juomattoman linjan, ja lasken olevani yhä kuivilla tuosta pienestä kömmähdyksestä huolimatta. Hän taas soittaa nykyrockissa yleisempää sähköbassoa. Hän reagoi soittaessa musiikkiin mieluummin tunteella. – Siinä kohtaa palaset loksahtivat kohdalleen, paitsi soitannollisesti, niin esimerkiksi myös omien elämäntilanteidemme suhteen. K u v a: M ar k u s P aa ja la. – Rupesin jo ykköslevyn tekemisen aikoina kuuntelemaan vähän stydimpää kamaa, kuten AC/DC:tä, Led Zeppeliniä, Lynyrd Skynyrdiä ja Aerosmithiä
K u v a: Ii ri s Tu o n o n en Jalat maassa, tavoitteet korkealla Tamara Luonto 52 SOUNDI. Joku voi nähdä jossain ihmisessä paljon sellaista, mitä se itse ei huomaa. – Aika varhaisessa vaiheessa se kasetti äänitettiin, Salla muistelee. Honeymoonin ykköstäky on Neiti B. Vasta kun Tytti Roto siirtyi rumpujen takaa basistiksi ja rumpaliksi tuli Anni Kosonen, muotoutui kokoonpano kunnolla toimivaksi. – Mä olen elämäni aikana katsonut aivan helvetisti telkkaria, avaa biisintekijä Kristiina kappaleen taustoja. Sallan ja Kristiinan puheista ymmärtää, kuinka jalat maassa he tekemistensä kanssa ovat, mikä ei silti estä asettamasta tavoitteita korkealle. Haluan vaan tehdä enemmän ja isommin. – Ainakin noissa biiseissä mitä on keikoilla soitettu monet on kuulleet haikeutta. Vaikka ensi kertaa olikin käytössä täyspitkän formaatin mahdollisuudet, ei sitä haluttu täyttää itsetarkoituksellisesti. – Se oli mulle luontainen inspiraatio, mikä saattaa toistua muissakin mun biiseissä. Siinä piilee oletus, että joku musiikki ei olisi vakavasti otettavaa. Nykyään se näkyy myös lavalla. Madaltanut kynnys tehdä musiikkia on tuottanut paljon iloa myös kuulijoille. Biisi kertoo siitä, kuinka ihailee tyyppiä, joka ei näytä itsestään sitä mitä se vois olla. Kaikki musiikki on yhtä tärkeää, Salla sanoo. Haluan sanoa, että ei tarvii. Sitä seuranneiden vuosien kuluessa helsinkiläistulokas on ehtinyt soittaa sen verran keikkoja, että nyt ilmestyvää debyyttialbumia markkinoidaan triosta nelihenkiseksi kasvaneen porukan kulttimaineella. Mitään spesiaalia linjaa ei marraskuussa ilmestyvää Honeymoonalbu mia tehdessä ollut bändillä mielessä. Ei ne hirveän iloisia biisejä ole, Kristiina pohtii. – Mun mielestä on tosi arvokasta, että se hetki tuli taltioitua. Tytti Roto (eli Ty Roxy) on levyttävien bändien määrässä ollut aktiivisin, mutta lupaavalla pohjalla on myös Kristiinan omaa nimeä kantavan soolobändin tulevaisuus. Vuonna 2019 ilmestyi ensisingle Made In China, joka väläytteli lisää yhtyeen potentiaalia. Kitaristi-laulajat Kristiina Tuhkanen ja Salla Moilanen toimivat tässä haastattelussa bändin edustajina. Se toki johtuu siitäkin, että bändi aloitti nollasta. Se sai tuekseen hillittömän mutta teräväkatseisen videon, joka nimensä mukaisesti sijoittuu takavuosien parinmuodostusohjelman kulisseihin. – Se, että musiikki on nyt radiokelpoisempaa ei tee siitä aiemmasta musasta vähemmän validia, Kristiina täydentää soittokaverinsa ajatusta. – Ensi vuonna tulee kokopitkä levy. Toisaalta omaleimaisuutta ja vaihtelua levylle tuo sekin, että bändissä on kolme liidilaulajaa. On ahdistavaa, kun monet ajattelee, että ensin pitää opetella jotkut asteikot ja soinnut ja sitten vasta miettiä voiko tehdä biisejä. – Rupesi tulemaan niin paljon biisejä, että jossain vaiheessa aloin pelätä, että jos ne kaikki menee Tamara Luontoon, niin muuttaako se meidän yhdessä tekemisen dynamiikkaa. Pyrkimys on ollut, että tekstintekijät itse tulkitsisivat lyriikkansa. Jos Tamara Luonnon ensijulkaisut olivat kallellaan garageen päin, on bändi kehittynyt monipuolisemmin vaikutteitaan sisäistäneeksi koplaksi. Sanat syntyi tosi iisisti. – Toivottavasti ei. – Kannattaa unohtaa sellainen turha miettiminen, kehtaako tehdä musaa tai laulaa. Osuva on myös Sallan vastaus, kun kysyn onko Tamara Luonto vuosien mittaan kehittynyt vakavammin otettavaksi bändiksi. Meille on kasvanut sellainen show-meininki. Kaikilla neljällä Tamara Luonto -jäsenellä on myös muita yhtyeitä. ”Monet ajattelee, että ensin pitää opetella jotkut asteikot ja soinnut ja sitten vasta miettiä voiko tehdä biisejä.” Teksti: Antti Luukkanen N ousevia bändejä haistelevat musatyypit törmäsivät Tamara Luontoon neljä vuotta sitten kasettijulkaisulla, joka esitteli alkutekijöissään olevan, mutta mielenkiintoisen bänditulokkaan. – Koko jäsenistö on bändin siivellä onnistunut vahvistamaan omaa identiteettiä ja ylpeyttä kaikessa mitä tekee. Vaikka Tamara Luonto on kehittynyt valtavasti alkupisteestään, on ilahduttavaa, ettei kaksikko puhu varhaisvuosistaan alentuvasti. Toisaalta Kristiina muistuttaa, että bändi on antanut jäsenilleen jo nyt paljon. Varsinaista soittokokemusta ei naisilla juurikaan ollut ja instrumenttien jaossa basistin paikka jätettiin aluksi täyttämättä. Salla sanoo materiaalin valikoituneen laadun perusteella. Kyllä mulla on toive ja haave siitä, että vois tehdä musiikkia pitkään. Sitä raakaa menoa ei ikinä saa enää takaisin
Palsa esittää > Näillä sivuilla valokuvaaja Tomi Palsa ja hänen kutsumansa kuukauden kuvaajavieras esittelevät osaamistaan. Jenni Vartiaisen paluu keikkalavoille oli odotettu tapaus. Edellisestä Xysma-julkaisusta ehtikin vierähtää jo neljännesvuosisata. SOUNDI 53 Xysma 15.10.2022 TAVASTIA, HELSINKI Maailman paras yhtye Xysma juhlisti uuden Well Seasoning -singlensä julkaisua Helsingin rock-pyhätössä antamallaan konsertilla. Yhtyeen ja yleisön välillä huokui käsinkosketeltava ja poikkeuksellisen suuri keskinäinen arvostus. Eli kaikin puolin tosi hyvin menee. Kaija Koo kuvitteli olevansa Turkuhallin sijaan Hartwall Areenalla. Asia on juurikin niin. Ensi vuonna julkaistavaan No Place Like Alone -albumiin kohdistuvat odotukset kohosivat monumentaalisiin mittoihin. Hiljaa hyvä tulee, mutta äänekkäästi tulee vielä parempi. K u v a: To m i P al sa. Uusien Mestarien tulemisesta kertova uutisointi herätti närää ikäihmisissä, mutta uskoakseni jopa Pepe Willberg on saanut jo puhekykynsä takaisin. K u v a: To m i P al sa Mestarit – Kaija Koo, Vesala, Ellinoora ja Jenni Vartiainen 29.10.2022 GATORADE CENTER, TURKU ”Mestaruus ei katso ikää eikä sukupuolta”, totesi Ellinoora viisaasti eräässä välispiikissään
Ei varsinaisesti mikään action-kamera, mutta välillä on hyvä haastaa itseään. Erittäin energinen bändi, jota toivottavasti pääsee kuvaamaan myös joskus uudelleen. Tällä kertaa ruutu tarttui mukaan, mutta usein matkaan tarttuu lähinnä kokemusta. Tälle keikalle mukaan tarttui 60 vuotta vanha Rolleiflex T TLR -kamera. 54 SOUNDI Palsa esittää Kuukauden kuvaajavieras: Jere Häkkinen > Nova Twins | 30.6.2022 PROVINSSI, SEINÄJOKI Festareilla kuvatessa tulee usein vastaan artisteja tai bändejä, joista ei tiedä etukäteen mitään, mutta jotka yllättävät positiivisesti. Danko Jones | 9.7.2022 SAUNA OPEN AIR, TAMPERE Usein keikoilla saan vision kuvasta, jonka haluaisin. Tällä keikalla halusin ehdottomasti ruudun, jossa näkyy ainoastaan herra Jones ja taustalakana. K u v a: Je re H äk k in en K u v a: Je re H äk k in en K u v a: Je re H äk k in en. Kamerassa on kuiluetsin, joka näyttää asiat peilikuvana. Nova Twins on yksi tällainen iloinen yllättäjä, joka päätyi myös omalle soittolistalle. Huora | 25.5.2022 PAKKAHUONE, TAMPERE Ajoittain tulee keikoilla ulkoilutettua myös filmikameraa
Lähiöbotox 22.4.2022 NOKIA ARENA, TAMPERE Kuvasin bändiä ensimmäisen kerran vasta tällä keikalla, kun he lämmittelivät lauteita Nightwishille vasta-avatulla Nokia Arenalla. Kokonaisvaltainen kokemus yhtyeen parissa, etten sanoisi. Vuosien varrella on tullut nähtyä lukuisia Apulannan keikkoja, tullut soitettua useasti lämppärinä Minerva-yhtyeellä 2000-luvun taitteessa sekä kuvattua keikkoja. Pihalla olevien markiisien takia oli hieman haastavaa saada koko bändi kuvaan, joten päätin kiivetä ravintolan sisäänmenon katolle. Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani 2.9.2022 FRENCKELLIN SISÄPIHA, TAMPERE Yhtye soitti viimeiset keikkansa Tampereella, ja sain toimeksiannon ottaa kuvan, josta tehdään yön aikana kehystetty taulu muistoksi bändille ja tekniikalle. SOUNDI 55 ”Jere Häkkinen on yksi tämän hetken aktiivisimmista keikkakuvaajista Suomessa. K u v a: Je re H äk k in en K u v a: Je re H äk k in en K u v a: Je re H äk k in en K u v a: Je re H äk k in en. Häkkinen toimii esimerkiksi Yo-talon virallisena valokuvaajana. Odottelin siellä noin 45 minuuttia sitä oikeaa kuvaa viilenevässä illassa. Paikaksi valitsin Yo-talon tyylikkään porrashuoneen. Infected Rain | 20.7.2022 YO-TALO, TAMPERE Moldovalainen Infected Rain esiintyi muutaman keikan verran kesällä Suomessa, ja Yo-talon keikalla tarjoutui mahdollisuus ottaa bändistä potretti. Hänestä voi tehdä näköhavaintoja erityisesti Tampereen musiikkitapahtumissa. Tämä ruutu on uusimman Sielun kaltainen tuote -albumin julkaisukeikalta. Ensiaskeleet konserttien ikuistajana Häkkinen otti jo 1990-luvun lopulla, mutta aktiiviuransa käynnistyi toden teolla vasta vuonna 2019.” – TOMI PALSA LUE JER E HÄK KISE N KUV AAJ AES ITTE LY: soun di.fi /jut ut Apulanta | 14.10.2022 PAKKAHUONE, TAMPERE Apulannan musiikki on kulkenut omassa matkassani ensimmäisestä levystään lähtien. Sittemmin olen eksynyt kameran kanssa lavan eteen ja lavallekin useampaan otteeseen bändin keikoilla. Lähiöbotoxissa viehättää heidän kuvauksellinen energisyytensä, ja sellainen kokonaisvaltaisesti hohkaava hyvä meininki -asenne kaikkeen tekemiseen
ASKO ALANEN HHHH Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 56 SOUNDI K u v a: O lo f G ri n d. Musiikin kepeämmät sävyt toimivat sangen hyvin sovittelijoina ennen kuin suoranaisia riitasointuja esiintyykään. Syntetisaattorien sävytykset ovat sitä vastoin varovaisempia ja luonnollisemmalle äänien kirjolle hedelmällisesti alistettuja. Rotuhevosen mukaan nimetty albumi ei peittele inspiraation lähteitään, vaan ratsastaa vapautuneimmin Neil Youngin (Saddle Up The Palomino) ja Gram Parsonsin (Wild Horses) luomilla mielikuvilla. Akustisten kitaroiden leimallinen helke ja kodikas komppaus ei toki ole väistynyt melodioiden ja bändisoundin ytimestä, mutta rumpujen mekaanisemmalta kuulostava draivi on aiempaa kulmikkaampaa ja välillä hämmentävän hallitsevaa. Lievästi ongelmallisempi juonne on silti Palominon pohdintojen ja musiikin sovitusten hienoinen irtautuminen sisarusten yhteisen musiikinteon keskinäisestä, hartaasta intimiteetistä. J ohanna ja Klara Söderberg luottavat folkpohjaisten sävellystensä ja duettolaulunsa voimaan niin vahvasti, että First Aid Kitin viidennen studioalbumin Palominon soundit ja rytmit ovat kuin vaivihkaa hivuttautuneet synteettisemmiksi ja popvoittoisemmiksi. Ihmissuhteiden kehittymisen, rakkauden haun ja löytämisen kuvaukset ovat pulmineenkin sisarusten yhdessä vahvistaman itsetunnon hallinnassa. Poprytmiikan tuttuus saa selityksensä, kun joissakin laulutulkinnoissa kuultaa läpi myöhempien aikojen Fleetwood Macin ja Stevie Nicksin fantasiakerronnan sointi ja atmosfääri. Lyriikat eivät tyydy mustavalkoisiin ratkaisuihin ja valintoihin tunteisiin heittäytymisen tai murheen alla murtumisen välillä. Edellisen omien laulujen albumin jälkeiset neljä vuotta on helppo ymmärtää symboliseksi taustaksi uusien kappaleiden tematiikalle, varovaiselle vapautumiselle korona-ajan elämän kahleista, mutta myös nuoruuden hauraista haaveista ja musiikintekijän rutiineihin kätkeytyvistä sitoumuksista. Sävelmän ja rytmiikan suvantopaikoissa moni kappaleista palkitsee hivelevän hienoilla väliosilla, jotka täydentävät kaksikon koko mitaltaan pelkistämien folkmelodioiden kudelmaa. Mutta kuten todettua, popsävyjen ulkokultausta voimakkaammin Palominon selässä matkatessa raikuu yhdessä laulamisen ja rinnakkain polveilevien sävelmien raikas riemu. Ne sulautuvat välillä hienosti jousisovituksiin, elleivät toimi jopa viuluttelun primäärilähteenä. Laulun ja kitaroiden harmonioiden lisäksi totutun upeat steel-liu’utukset ja sähkökitaran tyynen särmikkäät iskut eivät suostu tulemaan syntetisoiduiksi. Albumia ennakoineista singleistä sekä aloitusraita Out Of First Aid Kit Palomino Columbia My Head että loppukolmikon A Feeling That Never Came alkavat viehkolla urkuharmoonin kaltaisella säestyksellä ennen kuin ratsu kavahtaa ripeälle kasarihölkälle. Se on karanteeniaikoina saattanut käpertyä niin painostavaksi, ettei edes välityönä julkaistu livealbumi Leonard Cohenin mietteliäistä lauluista suonut kevennystä tutuksi tulleeseen omien tuntojen tutkailuun. Ratsastus uuteen ei symboloi pakenemista hankaluuksista, vaan vaihtoehtoisia näkökulmia arkisiin elämänmutkiin ja parempia reittejä umpikujien kiertämiseksi. Parsonsin nimitsekkaus muistorikkaassa Wild Horses II -balladissa palautuu tietysti myös kymmenen vuoden takaisen Emmylou-läpimurtohitin hellyttävään roolipeliin
Soittimeen ??. On äärimmilleen pelkistettyä folkia ja sen vastapainona veikeätä ja rikkaasti sovitettua svengiä. Muuntajakaappi on juuri niin erinomainen pop-iskelmä kuin nimi ei anna ymmärtää. Mutta ei kai tällaista irtiottoa kannattaisi tehdä, jos mielessä olisi vain sitä samaa. Välillä se vie dubhuuruihin tai loputtomilta tuntuviin hippijameihin – tavallaan kamalaa, mutta jotenkin sekin tuntuu perustellulta osalta tätä möhkälettä. Hänen aiemmat tekemisensäkin ovat osoittaneet skaalan laajaksi ja katseen avaraksi. 90-luvun rovaniemeläinen ymmärtää. Hyvää levyllä on paljon. Siinä ajassa hän on luonut tusinan pitkäsoiton mittaisen katalogin, jonka laadulle, laajuudelle ja syvyydelle ei tästä maasta juuri verrokkeja löydy. Mainittu Kikka on tekstiltään loistava ajankuva 90-luvun taitteesta, kun aatteen ja tyylin avarammat alat yrittivät saapua syrjäkylille. SOUNDI 57 ????. Moni voi varmaan kokea sen herttaiseksikin. Mannosen paljastuminen tällaiseksi hempeilijäksi voi tulla yllätyksenä, mutta ehkei sen pitäisi. Hypervakavan, groteskin, hengellisen ja humoristisen rajaamalla alueella hän on tehnyt täysin omalakista musiikkia välillä itsekseen, välillä Kolmannen Maailmanpalon ja viime vuosina täydelliseksi kumppaniksi osoittautuneen The Mystic Revelation Of Teppo Repo -yhtyeen kanssa. Moniin suuntiin versova Orfiset laulut -tuplaeepos asettunee etenkin musiikillisesti tarkastellen katalogin yhdeksi kulmakiveksi, niin luontevaa Keskitalon ja ystäviensä ilmaisu on ja niin täydellisesti levykaksikon poimuissa on edustettuna Keskitalon ilmaisun koko tyylikirjo. Sydänsipsistä jää vaikutelma, että Mannonen on tehnyt juuri mitä haluaa, siinä mielessä tyypillisen bändijätkän soololevyn, mutta itsensä näköisen. Duettobiisi Kalifornia vetää härskisti viuluviihteeksi ja onnistuu juuri siksi. Akustinen, puhaltimien sopivasti rikastama soundi on 60-lukulaisen lämmin. Divariin . ”Kajaanissa ei kuunneltu Kikkaa edes 90-luvulla / Ne sanoi lähde täältä helvettiin tolla etelän junalla”, Mannonen laulaa. Se sopii kuvioon, sillä musiikillisestikin kappaleet tuntuvat viihtyvän kiireettömän mietiskelevissä tunnelmissa. Toisinaan ne ovat onnistuneet koskettamaankin. Joose Keskitalon epätavalliset tekstit eivät ole ainakaan itselleni koskaan tuntuneet erityisen samaistuttavilta, mutta aina niiden kummalliseen maailmaan on kuitenkin päässyt sisään. Sydänsipsi on epätasainen levy, mutta kohdittain oikein virkistävä. Levykaksikolla on mittaa reilu tunti, mikä mahdollistaa kiireettömät harhailut sivupoluilla ja antaa yhtyeelle rauhan tutkailla, minne musiikki heitä tahtoo viedä. Sydänsipsi on nimestään alkaen vähän hankalakin tapaus. Keskitalon paljas laulu soi poikkeuksellisen kauniisti ja koskettavasti. MIKKO MERILÄINEN HHH Tuomo Mannonen Sydänsipsi Playground Tuomo Mannosen soolosingle Haanpään hukkuminen johti hienoudessaankin vähän harhaan: sai ajattelemaan, että soolohomma olisi vain oheistuote Lasten Hautausmaan kulttuurihistorialliselle melankolialle, jota toki kannatan aina molemmat peukut pystyssä. Sydämeen ???. Nykyään Suomessa tehdään paljon uusvanhaa indiemusaa, jossa aikakausivaikutteet on hiottu millintarkoiksi. Levyhyllyyn ?. Orfiset laulut on siitä kulmasta kinkkisempi tapaus, sillä albumien tekstimaailma nojautuu antiikin Kreikan tarustoihin. Mielestäni levyä ei oikein saisi otsikoida näin. Kielen tasolla löytyy jykeviä ilmaisuja ja väkeviä mielikuvia, mutta jumalien, nymfien ja muiden erikoishahmojen seikkailut jäävät väkisinkin etäisiksi. Tuntuu, että ilmaisuun on löytynyt aiempaakin enemmän herkkyyttä ja dynamiikkaa. Niin ei Mannonen teekään, vaan sukeltaa esimerkiksi viattoman kuusari-iskelmän tai (Kikka-debyyttisinglellä) kevyen diskopopin maisemiin. Lasten Hautausmaalta tämä kuulostaa vain vähän ja Kivesveto Go-Golta vielä vähemmän. Mannonen sohii vähän enemmän, ja se on ehkä virkistävää. Allergia söpöilevää naivismia kohtaan on toki vain oma ongelmani. Tietenkin nykypäiväisen retroindie-filtterin läpi suodatettuna. Sillä voi olla yllättävää turnauskestävyyttä. Nimikappaleessa kyseessä on hellittelynimi rakkaalle. NIKO PELTONEN HHH K u v a: V ee ra K o n st i K u v a: Ja n K h ü r. Ensikuuntelujen pinnistelyjen jälkeen huomaankin suhtautuvani näihin teksteihin lähinnä merkityksistä vapaina mantroina. Roskiin Joose Keskitalo & The Mystic Revelation Of Teppo Repo Orfiset laulut V & VI Helmi Levyt Kesällä 40 vuotta täyttänyt Joose Keskitalo on tehnyt musiikkia noin puolet elämästään
Weyes Bloodin uhkeasti soivassa maailmassa on kaikki 1970-luvun alun parhaan laulaja-lauluntekijämusiikin ja aikuispopin hyveet ja samalla siitä on suora yhteys oman aikamme todellisuuteen. Kirjoita melodioita, jotka ovat lumoavia mutta samalla jännittävästi polveilevia. And In The Darkness, Hearts Aglow tuntuu antiteesiltä nykypopin täysin hysteeriseksi nakertunutta aikakäsitystä vastaan. 32-vuotiaan supertähden teiniangstimainen lyriikka kuulostaa paikoin kiusalliselta, välillä taas hyvinkin rehelliseltä ja puhuttelevalta. Jos haluat kommunikoida muuten kuin itsestäänselvyyksiä hokemalla, kirjoita jotakin muuta kuin laakista avautuvia ilmeisyyksiä ja tunnepurkauksia. -kappaleessa Swift tuntuu löytävän oman sisäisen Suzanne Vegansa. Tälläkin saralla Weyes Blood kelpaa esimerkiksi suoraniittisemmin toimiville kollegoille. Luo maailmoja, jotka eivät tyhjene muutamalla kuuntelukerralla. Olemmeko tyhmentyneet niin paljon. studiolevyltäänkään etukäteen yhtään singleä – ehkäpä siksi, ettei hänen tarvitse. Jos haluat yhdistää kauneuden, kunnianhimon, älykkyyden ja sielukkuuden – tee se. Vaikka Midnights ei yllä kahden edellisen Swift-albumin tasolle, on se silti näkemyksellisen lauluntekijän laatutyöstä käyvä synkeän hieno syyslevy. Lisäksi edellislevyillään Folklore ja Evermore (2020) hän otti haltuunsa indie popin ja folkin manööverit niin rohkean suvereenisti, että sai käännytettyä fanikseen niitäkin, jotka olivat vierastaneet hänen aiempia tekemisiään. Jos haluat, että musiikkiisi uppoudutaan, toimi näin. Swift kelaa uudella striimijyrällään tavallaan taaksepäin, sillä nyt palaillaan elektronisemman muotokielen pariin. Natalie Mering on ihmeellinen artisti. Ainakaan itse en keksi toista yhtä vaikuttavaa retron ja relevanssin yhdistelmää. Käytä harmonioita, jotka eivät perustu alkeistason selkopopin laeille. Midnights on 13 biisin konseptialbumi Swiftin unettomista öistä. TOMI NORDLUND HHH Weyes Blood And In The Darkness, Hearts Aglow Sub Pop Häpeällisesti tunnustan ennakko-olettamukseni: olin aivan varma, ettei Weyes Blood pysty laadullisesti jatkamaan kolme vuotta sitten ilmestyneen Titanic Rising -täysosuman tasolla, ainakaan kokonaisen albumin mitassa. Sitä paitsi Midnights-uutuusalbumi keräsi Spotifyssä yhdessä päivässä enemmän kuulijoita kuin mikään muu tähänastinen uutuuslevy. Amerikkalaisartisti ei julkaissut 10. Puhu jostakin muustakin kuin itsestäsi, jos suinkin kykenet. Vaikkei Weyes Blood varmaankaan siihen erityisesti pyrkinyt, levyä voi kuunnella argumenttina koko albumiformaatin puolesta. Jos palvomamme menneisyyden klassikot tulvivat sofistikoitunutta ja älykästä musiikkia, miksi emme voi tehdä sellaista nyt. 58 SOUNDI Levyarviot > ...puhu jostakin muusta kuin itsestäsi, jos suinkin kykenet... Elektronisten hiturien ja dream popin vyörytys imaisee alakuloiseen – joskin paikoin hieman puuduttavaan – maailmaansa. Leikittelevä Karma puolestaan on ehta pophitti, ja luulisi, että levyn tarttuvimmasta biisistä kuullaan vielä tykimpi tanssi-remix. Toisaalta tällainen matalilla bassotaajuuksilla varustettu, synteettisen tummanpuhuva ja kevyen kokeellinen äänimaisemallisuus on hänelle varsin tuore aluevaltaus. Samalla kun kuivailen upean Children Of The Empire -laulun silmiin nostattamia kyyneleitä, myönnän olleeni väärässä. Yökyöpelöinnistä on virinnyt ”estetiikka edellä” -levy, joka ei ainakaan aluksi hurmaa niinkään sävellyksillään vaan yhdenmukaisuudellaan. Hän on laulajana Karen Carpenterin ja Carly Simonin satumainen reinkarnaatio, jonka musiikki ei perinteikkyydestään huolimatta tunnu lainkaan kertaalleen eletyltä. Ei ole liioiteltua puhua jonkinlaisesta taikatempusta. On myös ihan luontevaa, että artistin pysähtyneimmällä albumilla vierailee kiireettömän tyylittelyn taituri Lana Del Rey. PEKKA LAINE HHHHH K u v a: N ei l K ru g K u v a: B et h G ar ra b ra n t. Levyn hienoimpiin biiseihin kuuluvassa Anti-Herossa artisti käsittelee epävarmuuksiaan ja syömishäiriötään: “Sometimes I feel like everybody is a sexy baby / And I’m a monster on the hill / Too big to hang out.” Question.... Swiftin ei tarvitse Midnightsilla revitellä, vaan hänen tunnusomaiseen fraseeraukseensa pohjaava levollinen läsnäolo ja pitelemätön melodiataju riittävät. Natalie Mering on lyyrikkonakin haastava olematta kikkailija. Taas on uuden musiikin aika. Miksi The Carpenters myi miljoonia hemmetin kalliilla soinnuilla, mutta meidän aikamme soittaa pianoa yhdellä sormella. K u v a: P ap a W il sk a Taylor Swift Midnights Republic Taylor Swift on tehnyt 16 vuodessa lähes absurdin tuntuisen matkan naapurintyttömäisestä kantripopparista megaluokan moderniksi poptähdeksi
Narrin synnyn diskanttinen tuuttaus on pitkälti vain uuvuttavaa. Linjattomuus on levyllä paha rasite. Mäihä voisi olla todella hyvä levy. Tuloksena syntynyt Being Funny In A Foreign Language on ehein albumikokonaisuus, jonka parilla edellisellä levyllään mosaiikin tavoin eri tyylejä kokeillut yhtye on urallaan tehnyt. Kun rusinat on napsittu pois, hyvästäkin pullasta jää kaipaamaan sitä jotain. Näiden rinnalle kaivattaisiin kuitenkin hyviä kappaleita. Siksi harmittaa, että levylle asti kanavoituessaan tästä Mariskasta on jäljellä vain haalistunut kuvajainen. Tuottaja Gabriel Rothin kanssa yhteistyössä syntynyt Sentimental Fool on Daptonen talliin palanneen 72-vuotiaan laulajan käsittämättömän uran 21. Mariskan kohderyhmää on vaikea hahmottaa. Kappale toisensa jälkeen kuitenkin huomaa, että genrejen kanssa kyllä leikitellään ihanan avoimin mielin, mutta yhtäkään ei ole otettu ihan täysin haltuun. Kun Mäihä soi, tulee nopeasti selväksi, että aiemmin julkaistut singlet Terveisin Doris ja Piste ovat sen huippuhetket. Tällä kertaa Sammal laulaa suomen lisäksi myös ruotsiksi, mutta sävellysten ydin on yhä sama: Uriah Heep kohtaa Wigwamin ja Deep Purple Tabula Rasan. Herttualla on asemaan kuuluvat palkolliset. Beckin ilmaisuvoimaisesta ja tunnistettavasta soolokitarasta pitäville levy ei välttämättä ole pettymys. LINDA SÖDERHOLM HHHH Sammal Aika laulaa Svart Sammal on tehnyt jo neljännen ihan hyvän levyn yhdeksän vuoden aikana. Se on saavutus se. Depp ei kuitenkaan ole syy levyn vajavaisuudelle, mies hoitaa osuutensa kelvollisesti. Syvä-äänisesti puhuvalla laulullaan Wagner tunnustaa: ”I confess I have no purpose, I’m not complaining.” Little Black Boxes tuo mukaan jatkossakin kuultavaa funkia bassoa ja aiemmiltakin levyiltä tavattua preparoitua laulua. SOUNDI 59 Mariska Mäihä Kaiku Mariska on suomalaisen musiikkikentän värikkäimpiä persoonia. NIKO PELTONEN HH The 1975 Being Funny In A Foreign Language Dirty Hit Viime vuosien merkittävimpiin pop rock -yhtyeisiin hyvällä syyllä luettava The 1975 yhdistää viidennellä levyllään voimansa monien Taylor Swiftin ja Lana Del Reyn hittien taustalla olleen tuottaja Jack Antonoffin kanssa. Synnin hiventäkään en tältä levyltä löydä. ANTTI MARTTINEN HH Lambchop The Bible City Slang Ikääntymisen realismiin törmännyt Kurt Wagner on julkaissut jo kolmannen Lambchop-albumin kahden vuoden sisään. Jossain takaraivossa kolkuttelee kysymys, suhtautuisinko Sammaleen levyihin näin, jos ne olisi julkaistu jo 70-luvulla. Sammal on yhä vehreimmillään livenä, mutta kumma kyllä se tekee tributoinninkin paljon paremmin kuin moni muu. Eräs ystävä luonnehti Joelia miespuoliseksi Erika Vikmaniksi, mutta Erikaan uskoo paljon enemmän ja biisitkin ovat parempia. AKI NUOPPONEN HH Lee Fields Sentimental Fool Daptone Lee Fields on ehdottomasti yksi aikamme suurimmista soul-laulajista, eivätkä häntä trendit hevin hetkauta. Beck soittaa kitaraa usein kauniisti, kuten Beach Boys -palassa Caroline, No. Albumi viittaa nimeä ja kansikuvaa myöten miesten nuoruuteen, ja sillä kuullaan monia vanhoja standardeja. Lohdullisen kauniisti nimetyllä Every Child Begins The World Againillä Kurt Wagner yllättää omanlaisellaan loppusointujen käytöllä: ”And I too have woven a kind of basket, yeah I broke into Hank Williams’ casket.” Pianolla ja kontrabassolla tunnelmoivan Daisyn päätöskommentti amerikkalaisesta filmija tv-tähdestä voi sekin aiheuttaa kummastusta: ”Fred MacMurray was a motherfucker.” PERTTI OJALA HHH Joel Herttua Narrin synty Gramophone Pimeys-yhtyeen hajoamisen jälkeen yhtyeen keulahahmoista Pekka Nisu on jatkanut melko maltillisesti modernin suomirockin parissa, mutta Joel Mäkinen päätti hyödyntää näyttelijätaustaansa ja muuntautua glam-messiaaksi nimeltä Joel Herttua. Roolileikin ensimmäisenä huipentumana singlenipun jälkeen tarjoillaan mahtipontinen debyyttialbumi, joka hyödyntää kaikkia asiaankuuluvan pelikirjan hakusanoja Bowiesta Queeniin ja Rocky Horrorista Army Of Loversiin. Joskus pikku-James Browniksi tituleerattu soul-veteraani on vielä kypsässä iässäänkin äänen mestarikäyttäjä. Mäihä onkin ennemmin jokaiselle vain vähän jotakin tarjoava kokoelma kuin albumi. Tekstit ovat Mäihän kiinnostavin osa, ja Mariskan irrottelevat tulkinnat rockraspista räpäytyksiin se toinen. Levy ei ole kuitenkaan täysin cover-levy, koska mukana on pari uutta kappaletta. Utuisten urkujen ujeltaessa huuruisten kitaroiden rinnalla voi hetken ajan olla ihan varma, ettei Sammal vain kykene emuloimaan 70-lukua, vaan on oikeasti peräisin sieltä. Harmi, että kokonaisuus kuulostaa niin falskilta ja väsyneeltä. Suurimmaksi osaksi Being Funny rakentuu samalle kierrätetyn kasariestetiikan peruskivelle, josta The 1975 tunnetaan, mutta pientä vaihtelua tarjoilevat esimerkiksi jousille rakentuva, hiljalleen syttyvä Part Of The Band ja R.E.M.:iä muistuttava Wintering. Aika laulaa -albumi sisältää valloittavaa progeilua nimikkolaulussaan ja Katse vuotaa -kappaleessa. Jack Antonoff on saattanut käskeä The 1975:ä keskittymään, mutta Being Funny tuntuu johdonmukaisuudessaan suorastaan tylsältä. AKI NUOPPONEN HHH Jeff Beck & Johnny Depp 18 Rhino Kun Suomessakin käyneen kiertueen alussa ilmeni, että Jeff Beckin nykyinen soittopartneri on Johnny Depp, keskustelu kävi kuumana. Silkkaa karismaa, joka kaappaa kaiken huomion heti kun hän puhuu tai saapuu lavalle. Levyn tarttuvuus ei ole ihan tarpeeksi iskevää eikä kokeilevuus kyllin revittelevää, ja kun Mariska haluaa lyödä nyrkillä päin näköä, se tuntuu leikkimieliseltä avarilla läpsäytykseltä. Sitä kuullaan runsaasti heti avausinstrumentaalissa Midnight Walker, joka voisi hyvin soida vaikka elokuvan tunnusmusiikkina. Nämä ovat niitä portaaleja, jotka johtavat Sammaleen kuuloiseen Sammaleeseen, jossa tohditaan trippailla ja svengailla bändin oman yhteensoiton soundilla. Ei ole kovin todennäköistä, että räväkät iskelmät, suureelliset popballadit, asennetta pursuavat räpäytykset ja rock-flirtit kolahtavat kaikki suuriin massoihin. Hän on sentimentaalinen typerys, joka laulaa blues-hengessä sydänsuruistaan vaikertavin lyriikoin. Vapahtaja, syntinen, yksisarvinen – isoja ja tyhjiä sanoja ne vain ovat, ja Herttuan hiekkalaatikko liian kuiva niillä leikkimiseen. albumi, jota säestää jälleen herran taustalta tuttu The Expressions -ryhmä tunnistettavin torvisoittimin sekä kauniisti sovitetuin taustalauluin. Edellisen Notes On A Conditional Form -levyn (2020) suunnasta toiseen poukkoilu on enää kuin muisto vain. Pintaa syvemmälle ei päästä. Albumi muistuttaa, että lauluja kirjoittaessaan Kurt Wagner ei edelleenkään piittaa kaikkein perinteisimmistä rakenteista. Monessa mukana ollut kitaristi Tuomas Wäinölä toimii pääyhteistyökumppanina. Muukin tiimi on sitä luokkaa, että jos herttua käskee, niin sieltähän irtoaa, pyydettiin sitten tiluttelusooloa tai kerrostettuja stemmoja. Miesten yhteistyö Sad Motherfuckin’ Parade on riuskaa teknofunkia, mutta tuskin on viimeinen ”motherfucker” häipynyt korvista, kun alkaa kaunis Beckin kitarainstrumentaali. Vaikka albumille on löytänyt tiensä kourallinen erinomaisia kappaleita, siltä puuttuvat ne sattumat, jotka tekivät The 1975:n aiemmista levyistä paikoin kenties päämäärättömiä, mutta ennen kaikkea yllätyksellisiä. Jo vuosikymmenien uran tehnyt raspikurkkuinen herrasmies luottaa edelleen klassiseen soul-soundiin, joka istuu myös modernia soundia suosivan kuulijan korvaan. MIRKO SIIKALUOMA HHH Her Shadow The Ghost Love Chronicles Svart Her Shadow myöntää rehellisesti vaikutteensa. Jos Terveisin Doris unohdetaan, levyllä ei ole mukana toista potentiaalista jättiläiskappaletta. Cover-levyn ja teatterimusiikillisen ohilyönnin jälkeen suureellisesti ristitty The Bible on Lambchop-asteikolla paluu normaaliin päiväjärjestykseen. Väitän että kyllä, koska niitä itselleen tuntemattomia vanhan liiton progebändejä löytää tänäkin päivänä ja ilman minkäänlaista sidettä ne räjäyttävät tajunnan, kun taas Sammal vain poksauttelee sitä. Sitten se todellisuus mestarien ja oppipoikien välillä muistuu mieleen. Lambchopin yhteydessä harvinaisen sähkökitarasoolon sisältävä Police Dog Blues ja So There ovat selkeimmin melodista The Biblea. Bändi sikisi kuusi vuotta sitten garage/ goottirock-yhtye Royal Lipsin kitaristi Tomi Henttusen sekä. Lopuista 27 minuutista Mäihässä haluaisi käyttää sanaa monipuolinen. Sekalainen, osin epätyydyttäväkin paketti. Levy on autenttista sielunruokaa tuttujen ja turvallisten Daptone-sointien tahdissa alusta loppuun. Hissimusiikkia paikka paikoin, mutta ainakin ylimmästä kerroksesta. Leen ilmaisun syvyys, voima ja raaka inhimillisyys sekä herkkyys käyvät selville heti ensimmäisestä säkeestä. His Song Is Sung tarjoaa heti alkajaisiksi sovituksellista rikkautta ja upeaa orkestrointia
Nimikkobiisin kaiutetut Lukatherarpeggiot toimivat hienosti ja tekevät siitä levyn vahvimman kappaleen. Itämaisia vaikutteita kitarajazzin saralla on viljellyt esimerkiksi John McLaughlin Mahavishnu Orchestransa kanssa. Mutta vaikka Rock rauha rakkaus -biisin muistuttama pyhä kolminaisuus onkin tänään koetuksella, niin Kaakon toteemin perusteella ainakin Pelle Miljoona on ihanteineen vahvasti elossa ja läsnä. Levyn lyriikoissa kuuluvat odotetusti sekä reissumiehen tarinat että kipakat huomiot tämän päivän maailmantilanteesta. Henttusen säveltämät ja tuottamat biisit eivät ole kovin originaaleja mutta päteviä pastisseja. Salon kvartetin tyyli on maanläheisempi ja usein kallellaan letkeän takapotkun suuntaan. Kuulijan on vaikea tarttua oikein mihinkään, kun jokaisen biisin jälkeen tyyli tuntuu vaihtuvan. Teksteissä kärvistellään toistuvasti nuoren miehen tuskastuttavan jumiuttavassa arjessa, johon rakkaudessa jätetyksi tuleminen sopii kuin luonnostaan. Pelle Miljoona Band Kaakon toteemi Stupido Kosminen keiju -albumilla (2018) Pelle Miljoonaa säestäneet nuoruusvuosien ystävät ”virallistuivat” vuoden takaisella Manifesti 21 -ep:llä Pelle Miljoona Bandiksi, ja nyt käsillä on yhtyeen täyspitkä debyytti. pyrkii pariin kertaan keksimään uudelleen Smoke On The Waterin riffiä. Kahleettomuus ja lämminhenkinen pakottomuus kuuluvat läpi albumin niin Pellen laulussa kuin Haminan Akustiikasta tuttujen soittajien otteissa. Myös Last Girl on onnistunut. JARI MÄKELÄ HHH Joni Ekman EkMania! Soit Se Silti Tiuhahkoon tahtiin musiikkiaan julkaisevan Joni Ekmanin uutuus esittäytyy soolotyönä, mutta kävisi hyvin myös Joni Ekman & Koira -yhtyeen Ison kolmosen (2021) seuraajasta. Soitannollisesti levyllä on siirrytty roots-menosta kohti 80-luvun korkeaoktaanisen kaikuvia sooloja ja isoja kertosäkeitä. Kappaleen ilmaisu on muutenkin juurevaa nykypäivän twistillä. On rouhevaa soundia ja slidekitaraa. Kaakon toteemi on kaikin puolin vapautunut ja rento rocklevy, jolla punk soi vain yhtenä säikeenä monista. PERTTI OJALA HHHH Matti Salo Quartet Nepal Luova Matti Salo Quartetin toisen levyn kappaleet syntyivät Himalajan vuoriston katveessa Salon matkatessa Nepalissa. Siinä missä Salo painottaa huolellista fraseerausta ja pysyy sooloillessaan pentatoniikassa ja harmonioiden “sisällä”, revittää Sippola maukkasti “pihalla”. Royal Lipsissäkin laulanut Anna Carolina (Korhonen) on kehittynyt vokalistina noin valovuoden verran. 60 SOUNDI 60 SOUNDI doomja kuolonmetallibändi Kuolemanlaakson kosketinsoittaja Markus Laakson yhteisistä mieltymyksistä David Lynchin Twin Peaks -sarjan musiikkiin ja Lana Del Reyn samankaltaisista aineksista ammentamiin ensimmäisiin levyihin. ROOMESCAPE.FI HELSINKI . Laakson, Henttusen, Korhosen ja Mikko Kovasen romantillisella kuolemalla mässäilevät lyriikat annostelevat yhtä reippaasti vakavalla naamalla esitettyä komiikkaa kuin HIM joskus parhaina päivinään. Salon lisäksi soolovastuuta ottaa myös Sippola foninsa kanssa. Diamonds In The Roadilla palataan takaisin jokseenkin tuttuun bluesrockilmaisuun pienillä kasarimausteilla. albumilla on siirrytty totutusta juurevuudesta hieman tuoreempaan kitarailmaisuun. Levylle on selvästi haettu jotain uutta, mutta kokonaisuus muistuttaa menneiden vuosikymmenten kokoelmaerää. Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. Kahden laulun pianolisäystä lukuun ottamatta tee-se-itse -periaatteella syntynyt EkMania! soi kuin bändin kanssa tehty laulaja-lauluntekijä-levy. Tämä siirtymä ei välttämättä ole se luonnollisin. Mikäpä olisi tässä ajassa parempi motiivi musiikin tekemiselle. Oman pikantin lisänsä levyn pehmeään mutta samalla napakasti svengaavaan sointiin tuo Ella Tepposen laulu. Kokemuksista syntyi musikkia ja levy, joka on oodi rauhalle ja ykseydelle. Levyn avaava Bad Seed on jokseenkin sellaista, mitä Erja Lyytiseltä osaa odottaa. Sanoituksen teema koulukiusaamisesta on erittäin tärkeä, mutta esitystapaa olisi voinut hioa vieläkin henkilökohtaisemmaksi. ”Päässäni soi Kojo, ei mulla hyvin mee” kiteyttää turhautumista, mutta onneksi musiikista löytyy myös lohtua: ”Menen musiikin sisään, enkä tule koskaan pois.” Ihmisten erilaisuuden sietämiseen tarjoutuu mahdollisuus viimeistään maatuessa. Levyllä on siellä täällä hyviä sointuja melodiakulkuja. Pitkään valmistellun esikoisalbumin biisit eivät ole yhdestä puusta veistettyjä, joten kokonaisuus on mukavan vaihteleva. Täysi lesti on uljaine progehuipennuksineen levyn kunnianhimoisin raita ja raskaspoljentoinen finaali Tähänkö se kaikki päättyy koettelee jälleen itsetuntoa: ”Mitä sulta puuttuu, sitä mulla ei oo.” PERTTI OJALA HHHH K u v a: Ii ri s Tu o n o n en Selvitätkö tiesi ulos. Kokonaisuuden avaava punainen lanka silti puuttuu. Levyä tahdittaa useampi meditaatiomainen intro ja välisoitto, jossa Salon kitara soi pelkistetyn ambientisti. Kande Innissa Salo taas revittelee kuin Santana konsanaan. Levyllä on pari hyvää biisiä, mutta tunnelma ei pääse nousemaan oikein missään kohtaa. Vihan ja ahneuden aikaamme leimaavat muun muassa Ateenasta muinoin lahjaksi saadun demokratian laajalle levinnyt kaltoinkohtelu ja viimeisimpänä Antikristuksen saapuminen Ukrainaan. Kuten tekijä itse sen sanoo, kyse on “jonkinlaisesta maailmanmusiikkifuusiojazzista.” SAMI NISSINEN HHH Erja Lyytinen Waiting For The Daylight Tuohi Erja Lyytisen 13. ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA. Nepalin ohella musiikissa kuuluu Sahara bluesin, etiopialaisen jazzin ja reggaen vaikutus aina siinä määrin, että Nepal on otsikkona jopa harhaanjohtava. ARTTURI SIROMAA HH The Toxics A Place Called Razors Edge Svart Toisella albumillaan garageyhtye Toxics jatkaa 60ja 70-luvun rockin elvyttämistä aivan uusin nahoin. Tunkkainen äänimaailma on dumpattu ja suoraviivaisten rallien tilalla on huomattavasti melodisempia kappaleita. ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. Laulujen lomassa EkManiaa! värittää kolme instrumentaalia, joista Jos nyt sitten... Musiikillisia sävyjä Kaakon toteemilla riittää lievästä twist-iskelmällisyydestä kantrin kautta aina pystybassoiseen jazzahtavuuteen saakka. Kuolemanlaakson rumpali Toni Ronkainen täydentää nelikon. Kappale rullaakin mainiosti ja kuulostaa varsin lyytismäiseltä. Pop-koukuin ja riffein kyllästetyt Gaffer Tape ja Different Lies tuovat mieleen hieLevyarviot > 60 SOUNDI Levyarviot > ...levy, joka on oodi rauhalle ja ykseydelle... Koska rakastan Arttu Seppäsen lokakuun Soundin kolumnissaan käsittelemiä Julee Cruisea ja Angelo Badalamentin lounge-jazzista ja 50-60-lukujen vaihteen kohtalokkaista popiskelmistä synnyttämää musiikkityyliä, myös Her Shadow miellyttää korvaa. TAMPERE . Kvartetin muut jäsenet (rumpali Janne Tuomi, basisti Ville Rauhala sekä saksofonisti/kosketinsoittaja Sami Sippola) ovat tuttuja lukuisista pirkanmaalaisista jazzyhtyeistä ja kykeneviä luomaan fantastista musiikkia vaikka tyhjästä. TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. EkManialla! liikutaan sujuvasti rockin ja iskelmällisyyttäkin sympatisoivan popin sävykkäässä maastossa progea ja glam rockiakaan unohtamatta
ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA. TAMPERE . Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. ROOMESCAPE.FI HELSINKI . Selvitätkö tiesi ulos. TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON
Myös rockin genrerajat kaatava lauluääni on mainio lajissaan. Levyjä onkin vaivannut ainoastaan lievä mammuttitauti. JUSSI NIEMI HHHH noja ruotsalaisia popja stonerbändejä. Asphalt Meadowsin heti Death Cabiksi tunnistettava soundi luokin mukavan nostalgiantunteen kahdenkymmenen vuoden takaisiin aikoihin. AKI NUOPPONEN HHHH Joe Lynn Turner Belly Of The Beast Mascot Rainbowja Yngwie Malmsteen -menneisyydestään, melodisesta hard rockista ja superlyhyestä Deep Purple -pestistään tuttu Joe Lynn Turner on lyönyt viisaan päänsä yhteen raskaammassa möykässä kunnostautuneen Peter Tägtgrenin (Hypocrisy, Pain, Lindemann), kanssa. VIRPI PÄIVINEN HHHH Epica The Alchemy Project Atomic Fire Epica on ollut yksi niistä harvoista sinfonisen metallin bändeistä, jossa näiden kahden maailman puolet ovat todella yhdistyneet: Epican komeat orkestraatiot ovat aina saaneet rinnalleen kiemuraista, jopa progressiivista metallia. Toisiaan seuraavat huomiot laajenevat kuin huomaamatta spirituaaliseksi jatkuvuuksien tajuksi ja pohdinnaksi ihmiskunnan suunnasta. Nyt on fanien vuoro todistaa pystyvänsä samaan! MAPE OLLILA HHH Bill Callahan Reality Drag City Bill Callahan on kertoja. Ja sopivilla hetkillä murskataan kaikki pidäkkeet – esimerkiksi Partitionin uhkaava free jazz kieppuu kuin transsissa, ja Natural Informationin gospeliaaninen groove sytyttää Callahanin kuivan huumorin groteskiksi rovioksi. Suosikeiksi levyltä nousevat pehmopsychobillyn, popin ja ska-rytmien välillä risteilevä Mythomaniac sekä tummanpuhuva nimikappale, jonka soidessa tekee mieli vääntelehtiä käärmeenä lattialla. Verevästi sooloilevat Salo ja saksofonisti Sami Sippola soittavat toisinaan myös koskettimia, mikä tuo muistuman Brian Jacksonista. Vankasti vasemmalta Hannu ripittää erityisesti vähäosaisempien työllä alati vain lisää rikastuvia isoja kihoja. Se on Hannibalin tasoiselle verbalistille turhan jankuttava keino. Belly Of The Beast on mainio albumi, jossa ohisektorille ei tipahda kuin paatokseksi karkaava päätösbiisi Requiem. Maisema on musiikillisesti ja henkisesti lähellä Gil Scott-Heronin perintöä. Kauan olen sitä toki jo odottanutkin, mutta nyt on lopultakin musassa kova meno. Nyt vaan innolla odottamaan, mitä kolmas täyspitkä tuokaan tullessaan. HANNU LINKOLA HHHH Death Cab For Cutie Asphalt Meadows Atlantic Vuodesta 1997 indie rock -piireissä kriitikoiden ylistämiä albumeita tehnyt Death Cab For Cutie ponkaisi Transatlanticismilla (2003) puoliksi vahingossa valtavirtaan kun se valittiin suositun The O.C. Levyarviot > 62 SOUNDI Hannibal & Hot Heros Katajainen Svart Siinä missä Hannibalin ja Hot Herosin debyyttialbumi Tässä ja nyt (2019) yllätti moni-ilmeisellä popahtavuudellaan, kitaristi Matti Salolla vahvistunut Katajainen soi paljon funkymmin ja jatsimmin, hetkittäin melkein freenä. Seitsemän kappaleen varrella Epica on työskennellyt esimerkiksi Fleshgod Apocalypsen, Norjan Shiningin, Myrkurin ja suomalaisittainkin Insomniumin Niilo Seväsen kanssa. Levymitassa puntarointi iskostuu koherentiksi filosofiaksi, jonka viesti välittyy pikemminkin vaikutelmana kuin ajatuksena. Nopeat musiikilliset käänteet siis kannattivat. Eri kumppanukset pääsevät yllättämään, kun yhdistelmät eivät tarjoakaan yksinkertaista 1+1=2-yhtälöä, vaan kokeilunhaluakin on löytynyt ja seikkailuista on aidosti nautittu kaikkien tekijöiden kesken. -sarjan päähenkilön suosikkibändiksi, ja yhtyeen musiikkia käytettiin tv-sarjassa useaan otteeseen. Kokonaisuus kuulostaa silti omalta Janne Tuomen ja Ville Rauhalan akustisen rytmisektion taatessa armottoman grooven. Pelkistetty resitointi saattaisi kadottaa tenhonsa, elleivät soitinnukset vaalisi sen jokaista vivahdetta. Pärlbyn keisari on gurumies, joten se ei mahda yllättää moniakaan, että hän osaa myös perinteisen heavymetallin kynäilyn salat. Pieni miinus tulee Hannun tavasta hetkittäin ylikorostaa lainin viimeisen tavun painotusta. Mutta koska Turner ei pääse tavaramerkeistään eroon, musiikillisesti Belly Of The Beast on parhaimmillaan kuin hitosti rankempaa Rainbow’ta – ja unohdettavimmillaankin ihan perushyvää tamppausta. ...tätä kansakuntaa ei rakennettu työllä vaan lakoilla... Kuten levyn aloittavan I Don’t Know How K u v a: Sa an a Tu o m i facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T. Edellisen levyn tapaan Hannibal päästää ulos myrkkyä, jota ihmiskunnan käsittämätön kovapäisyys ja ahneus hänessä synnyttävät. Nyt Epica on jälleen uuden kokeilun äärellä: The Alchemy Project on vain 35-minuutillaan Epican mittapuulla kuin ep ja sen ideana ovat yhteistyöt. Sounditkin ovat niin tyylikkäät, etten jää kaipaamaan edes vanhan autotallin rosoisuutta. Callahan peilaa todellisuutta hallitusti, mutta jättää kuvaelmiensa rajat avoimiksi. Kiukkua kuitenkin tasapainottaa äänessä huokuva lempeä myötätunto kanssaihmisiä ja luontoa kohtaan. Ikämiehen edelleen verevästi veisaamat rallit kruunaa sooloillaan yksi sukupolvensa tyylitajuisimmista hevikitaristeista, Dynaztyn Love Magnusson. Vaikka kappaleet ratsastavat tummilla pilvillä, kulkevat ne itsepäisesti valoa kohti. Energisen keekoilun vastapainona toimii herkkään sielunhoitoon erikoistunut White Widow. Tuima, paikoin yllytyshullukin levy paljastuu lopulta yhdeksi Callahanin lohdullisimmista teoksista. Välillä kulissiksi riittää oikea-aikainen atonaalinen parahdus, välillä intensiteettiä kasvatetaan päättäväisin rytmein. Taustayhtye heittelee miellevirtaa mittakaavasta toiseen. Tätä vaikutelmaa vahvistaa hunajaisesti muutamaa numeroa maustavan naiskolmikon taustalaulukin. Miehistönmuutoksia kokeneen ja viisikoksi kasvaneen bändin soitannosta kuultaa hyvä meininki. Ilmankos Epica onkin tehnyt Design Your Universe(2009), The Holographic Principle(2016) ja Omega (2021) -albumeillaan genrensä parhaita levytyksiä. Niinpä hänen laulunsa hahmottuvat ennen kaikkea mietteinä, joita lakoninen baritoni paljastaa lause kerrallaan. Kiintopisteet paikantuvat teksteihin, mutta osattomaksi ei jää musiikkikaan. Tämä on ollut isosti kitaristi Mark Jansenin visionäärisyyden ja Simone Simonsin viinin lailla paremmaksi kypsyvän äänen ansiota. Hypnoottinen One Man Party rokkaa kuin parhaat glam-dinosaurukset. Yhteistöidenkin kera The Alchemy Project kuulostaa Epicalta, ja hyvä niin, mutta jokaisella kappaleella on myös oma vahva identiteettinsä. Niin nappiin juuri tälläkin hetkellä. Iskevimmillään hän on Rasvattuna rattaisiin -kappaleessa lausuessaan, että “tätä kansakuntaa ei rakennettu työllä, vaan lakoilla”. Reality vaalii tuttua konseptia. Tuntuu välillä, että lähes kaikki sävellyskynän tuotokset ovat potentiaalisia hittejä. On ilahduttavaa, että 1980-lukua hallinneen sukupolven hevisatakielten joukosta löytyy edes joku, joka uskaltaa uudistua näinkin virkistävästi vielä vanhoilla päivillään. Jos The Alchemy Project on vain rennosti tehty välityö, niin se on kuulijalleen poikkeuksellisen antelias sellainen
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
Albumi on A-luokan hard rockia vaikka ei klassikoksi ylläkään. Youngin tunnistettava sähkökitara pörisee kovaa laulussa Break The Chain, jota slidekitara vielä alleviivaa. Ensilevytyksen nelikko on ehtinyt marinoitua monissa liemissä, mutta Rock’n’roll ja kiitos hei onnistuu tunnelmoimaan romanttisilla pop-iskelmillään sekä nuorekkaan ja toiveikkaan tulevaisuudenuskon että ahavoituneemman arkiviisauden ja somasti hioutuneen soittorutiinin merkeissä. Thicker Than Waterin kiinteys tuntuu The Hermitin jälkeen suorastaan helpottavalta. Takavuosien kaukorakkauksista ja ex-tyttöystävistä kertovien biisien sijaan Asphalt Meadowsilla lauletaan menetyksestä, epätoivosta ja kuolemasta. PERTTI OJALA HHHH Skid Row The Gang’s All Here Ear Jopas osaa vanha sotaratsu yllättää positiivisesti. NUUTTI HEISKALA HHHH Neil Young With Crazy Horse World Record Reprise Tämä äijäkerho on ollut viime vuosina aktiivinen, ja hyvä niin, sillä kone on saatu viilattua hyvään vireeseen: World Recordilla meno on välillä riuskaa, ja myös pianobiisit ovat iskukykyisiä. Levyn tunnelmasta välittyy suoran soittamisen vaikutelma; kuin audio verité -tunnelmaa korostamaan joidenkin biisien yhteyteen on jätetty studiopuhetta. Levyarviot > ...tomerasti jyräävä ja tanakasti iskevä riffirock ilahduttaa... Lyönti on tukeva ja laulu vähintäänkin pätevää. ANTTI MARTTINEN HHHH Richard Dawson The Ruby Cord Domino Circlen kanssa tehdyn Henki-albumin (2021) jälkeen newcastlelais”trubaduuri” Richard Dawson päättää Peasantistä (2017) alkaneen trilogian. Biisimateriaali on jykevää ja tarttuvaa, joskaan ei aivan ensilevyjen tasoista. Kitaristit Mika Rokka ja Ville Uljas myötäilevät vokalistiaan helein ja hallituin rautalankakuvioin. Ja sitä saadaan. Kielisoittajat ovat originaalimiehistöä, ja ukkojen ote on kunnossa niin soiton kuin sopivan ärhäkästi keulivan asenteenkin suhteen. Neil Youngin kestoteema maa on saanut seurakseen sodan – fraasit ovat usein peruskliseitä, mutta tapa, jolla veteraani päästää ne suustaan on vakuuttava. Osatuottaja Rick Rubin on ennenkin saanut paljon irti vanhoista artisteista ja sarja tuntuu jatkuvan. Viisitoistavuotiaana Baddingin suojattina aloittanut Marko Haavisto löysi jo Poutahaukkojen kanssa omimman äänensä, jonka vakuuttavan varmoissa äänenpainoissa Raulin herkkyys elää luontevasti edelleen. Taustalauluihin on panostettu ja soitinvalikoimasta löytyy perussetin lisäksi ainakin haitari, polkuharmoni ja slidekitara, joka koristaa heti avauskappaletta Love Earth. Myös Youngin autofriikkiys saa oman laulun Chevrolet, joka on samalla vastaus pitkiä Young-kitarabiisejä kaivanneille: reilun pituista kitarakavalkadia on ilo kuunnella. KOSKINEN HHH Badding Rockers Rock’n’roll ja kiitos hei Emsalö Ensimmäisen albuminsa Rock’n’roll keijukainen 35 vuotta sitten julkaissut Badding Rockers palasi levyttämään uuden, neljännen albuminsa 30 vuoden tauon jälkeen. Kevyt kitaran näppäily ja vispilöidyt rummut johtavat ennen pitkää vapaaseen folkjazziin ja jo Peasantilla tavattujen viulun ja harpun esittäytymiseen. Richard Dawsonin proge-henkiseen avant folkiin sopii, että Peasant, 2020 ja The Ruby Cord sinetöityvät trilogiaksi kunkin levyn toiseksi viimeisellä raidalla No-one. Dawsonin mieltymyksestä vanhaenglantilaiseen folkiin kertovat etenkin säröisestikin riffaileva The Tip Of An Arrow ja kaunis päätöskappale Horse And Rider. Tämän hevosen laukkaa ei ikä tunnu painavan. Taso on kuitenkin erittäin hyvä, ja The Gang’s All Here jatkaa kahden ensimmäisen albumin tyylillä ja laatutasolla kiitettävästi. Valoisimmissakin biiseissä, kuten 50-luvun leffojen katsomisesta kertovassa Here To Foreverissa, mietitään vain, että filmeissä esiintyneet näyttelijät ovat kaikki jo kuolleet. Levy päättyy deathcabmaisesti Ben Gibbardin laulaessa että vaikka hän on menettänyt uskonsa poliitikkoihin, pyrkyreihin ja päihteisiin, hän ei ikinä menetä uskoaan ”sinuun”. Tomerasti jyräävä ja tanakasti iskevä riffirock ilahduttaa, ja alkuvuodesta 2022 mukaan tullut ruotsalaislaulaja Erik Grönwall on bändille varsinainen löytö – varmaankin alkuperäislaulajaa lukuunottamatta paras mahdollinen vaihtoehto. 1987 syntynyt Ruotsin Idols-tähti ei ehkä ole omalaatuisin solisti, mutta sopii Skid Row’n keulille täydellisesti. Aikaan, jolloin virtuaalimaailmat korvaavat lopullisesti fyysisen maailman ja ihmiselle riittää vain minä itse. Levyn keskiaikaisuuden jälkeen 2020 (2019) pureutui brittiläiseen arkeen lähes reaaliajassa, ja The Ruby Cordilla Dawsonin aikamatkailu vie vuosisatojen päässä odottavaan, mutta jo nyt ennusmerkkejä näyttävään tulevaisuuteen. I Surviven ja päättävän I’ll Never Give Up On Youn nimistä voi päätellä, ei kaikki kuitenkaan ole ihan niin kuin ennen. Edeltävien biisien synkkyys tuo romanttiseen viestiin entistä suurempaa syvyyttä ja koskettavuutta. Grönwallin vahvahko Bach-imitointi saattaa kyllä närästää, mutta komeasti kajahtava laulu on kuitenkin yhtyeen soinnille keskeinen ominaisuus. Teemansa lisäksi The Ruby Cordin äärimmäisyyteen kuuluu, että puolet albumista täyttävä yli 40-minuuttinen avausraita The Hermit saattaa jo uuvuttaa varomattoman kuulijan. Haaviston K u v a: Jo ey M ar ti n ez. KIMMO K. Sebastian Bachin laulamat Skid Row (1989) ja Slave To The Grind (1991) ovat raskaskätisen glam rockin merkkiteoksia, eikä The Gang’s All Here jää laadullisesti kovinkaan kauas näistä
Maailma lopu on loppuun asti mietitty albumikokonaisuus. Joycen kaunista kitarointia säestävät hänen herkät lyriikkansa sekä ykkösrivin amerikkalaiset ja brasilialaiset perkussionistit ja muut muusikot. melodioissa on suopeasti tilaa jalostaa omiakin kitarasävyjä ja sävelkulkuja, ja Rokan pari kipaletta ovat samoilla linjoilla. Se on jännittävä yhdistelmä: yhtäältä häntä ei muusikkona kiinnostaa juurikaan muu kuin omien impulssien seuraaminen eikä musiikkia todellakaan yksinkertaisteta tai sokerikuorruteta suuremman yleisön toivossa; toisaalta hän tekee kaiken hyvin näkyvästi, usein matalalla kynnyksellä ja saavutettavasti. ASKO ALANEN HHH Architects The Classic Symptoms Of A Broken Spirit Epitaph Architects loi nahkansa uudelleen edellislevyllään, industrial-vaikutteisella ja popimmalla For Those That Wish To Existillä (2021), joka oli raikas pelinavaus, mutta biiseiltään unohdettava. Tällä levyllä ymmärtää ehkä vielä entistä selvemmin sen miten hieno laulaja ja äänenkäyttäjä hän on. Tällaisia mielikuvituksellisia maantieteellisiä ja kulttuurisia loikkia Hamlet on tulvillaan. Laulaja-lauluntekijä-kitaristin ja feministiedelläkävijän ura alkoi jo 1960-luvulla bossa novan, música popular brasileiran ja jazzin parissa. Uusimman soololevyn nimi Quality Over Opinion kuvaa koko eetosta täydellisesti. ...tomerasti jyräävä ja tanakasti iskevä riffirock ilahduttaa... Ogerman tuotti ja sovitti Joycen kansainväliseksi läpimurroksi suunnitellun albumin, mutta jostain syystä nauhoitukset jäivät pöytälaatikkoon ja meni 45 vuotta ennen kuin niille löytyi julkaisija. MIRKO SIIKALUOMA HHHH Louis Cole Quality Over Opinion Brainfeeder Multi-instrumentalisti, laulaja-lauluntekijä, renessanssimies ja kävelevä disruptio Louis Cole on parhaimmillaan kokonaistaideteoksena, jonka puitteissa voi seurata hänen yleisempää lähestymistapaansa tekemiseen. Levyn päättävässä Musta mies tuli Kehrolle -kappaleessa marssitaan tavalla, joka tuo mieleen sekä New Orleansin että Suomen rintamaat. LINDA SÖDERHOLM HHHH Kehro Hamlet Viestintekijät Luova voi olla monella tapaa. ARTTU TOLONEN HHHH Joyce Natureza Far Out Aiemmin julkaisematon, vuonna 1977 New Yorkissa äänitetty albumi ilmestyy vihdoin. Koko tekemistä leimaa ihana vaivattomuus, oli työpöydällä Prince-tyylinen funk, överi fuusiorutistelu tai koskettavat ja elokuvalliset jousisovitukset. Rauhallisen pinnan alla paikka tihkuu maailmallista menoa ja rytmin juhlaa. Ville Toikan sähkökitara pulputtaa maukasta afrikkalaispoppia ja bändin ihastuttavan pakoton svengi viittaa sekin sinne missä sää istuu paremmin asiallisiin vaatteisiin. Badding Rockers ottaa terveesti etäisyyttä kliseisempään nostalgiaan täyttääkseen nuorena annettuja lupauksia itselleen sekä kuulijoilleen. Ennallaan on kuitenkin se, että Architects tekee musiikkiaan sydänverellä. Vain puolitoista vuotta myöhemmin julkaistavalla The Classic Symptoms Of A Broken Spiritillä Brightonin lahja metalcorelle vie uutta soundiaan eteenpäin itsevarmemmin. Tapio Rautavaaran singlen varjopuolelta löydetyssä Rakastunut-coverissa uudistetaan Harry Bergströmin vanhakantainen sovitus, ja Markon veli Ismo värisyttelee huuliharpullaan oivasti polveilevia rinnakkaisia säveliä. Butchers Theme -instrumentaali päättää albumin mukavalla twangilla. Hänkään ei pusertanut turhia ja silti homma rullasi. Levy on riemastuttava cocktail funkia, soulia ja poppia, vaivattomasti ja luontevasti jazzilla maustettuna – kuten Steely Dan aikoinaan. Luovuus ei tarkoita välttämättä jotakin suurta ja mahtavaa. Luulen, että tämä ei ole sattumaa ottaen huomioon artistin kokemuksen kulissien takaa. Rio de Janeirosta kotoisin oleva Joyce Moreno nauttii menestyksestä Brasiliassa, mutta on jäänyt kansainvälisesti lähinnä underground-piirien suosioon. Spoken word -osuuksien tarpeellisuuden kylläkin kyseenalaistan.. Levyllä on muun muassa legendaarisen Feminina-kappaleen yli 11-minuuttinen originaaliversio. Pääpirun juuret ovat Urjalassa ja niistä maisemista Kehron musiikin tapahtumapaikat ja keskeinen inspiraatio kumpuaa. Classic Symptoms tempaisee mukaansa Deep Fake -aloituksesta lähtien. Tätä ajatusta huomaan pyöritteleväni kuunnellessani Kehroyhtyeen äärisympaattista musisointia. Tekstit käsittelevät identiteettikysymyksiä, kuolemaa, ilmastonmuutosta ja myrkyllisiä ihmissuhteita. Tosin tämä mielikuvituskansanmusiikki tulee todellisuudessa kaikkialta. Jostain mieleen ilmestyy J.J Calen hahmo. Ansaittua kulttimainetta nauttivan Mummi kutoo -yhtyeen riveissä ensimmäisen puumerkkinsä suomalaiseen rockhistoriaan jo 1970-luvulla piirtänyt Vesa Kaartinen on saanut Kehrossa ympärilleen erinomaisen joukon, joka on löytänyt soittoonsa hienon ihmisen kokoisen luovuuden hengen. Virallisen selityksen mukaan Kehro on pieni kyläpahanen ilman kirkkoa. Seuraavalla vuosikymmenellä New Yorkissa asuessaan laulajatarta lähestyi saksalaistuottaja Claus Ogerman, jolla oli ollut näppinsä pelissä brasilialaisen musiikin popularisoinnissa. Se voi ilmetä musiikissa pienemmässä mittakaavassa ja ihan kotoisissa ympyröissä. Parin viime vuosikymmenen suomipopista ja iskelmästä estoitta vaikuttuneet melodiat ovat saaneet alleen Artturi Tairan kanssa työstetyn jyräävän ja kulmikkaan syntikkapoptuotannon. Classic Symptoms on virkistävä teos bändiltä, joka vielä muutama vuosi sitten ui synkissä vesissä. Pyy kykenee esittelemään juttunsa ytimen kuulijalle jo ensimmäisten raitojen aikana. Albumi on kirjoitettu keikkoja silmällä pitäen ja moni kappaleista houkuttelee häpeilemättömästi laulamaan mukana. Natureza on erittäin raikas tuulahdus tuon aikakauden brasilialaista soundia ja tärkeä osa maan soonista historiaa. Edeltäjällä esitellyt industrialvaikutteet jopa Rammsteinia muistuttavine kitaroineen istuvat aiempaa paremmin keitokseen. Joyce on erinomainen muusikko sekä laulaja – kuka tietää, jos tähdet olisivat olleet hänelle suotuisammat, ehkäpä Joyce Morenosta olisi aikoinaan voinut tulla Astrud Gilberton kaltainen brasilialaisen popmusiikin supertähti. Erityistä huomiota itsestään selvään soittamiseen liittyvän lahjakkuuden ja ennen kaikkea näkemyksellisyyden lisäksi kannattaa kiinnittää ihmisen ääneen. Se mahdollistaa kokonaistaideteoksesta nauttimisen. Levy on tuhottoman pitkä, mutta onneksi sen voi nauttia kuin elefantin. Architects tuntuu vapautuneen menneisyytensä taakasta ja kuullaanpa Spit The Bonella jopa itseironisena pidettävä, metalcoremeemiksi muodostunut blegh-tavaramerkkihuuto, jota vokalisti Sam Carter sanoi aiemmin vihaavansa. Albumilla vain nimikappale kelaa yllättäen tunkkaisemmin tarpovaa rokkikomppia. PEKKA LAINE HHHH Pyy Maailma lopu Johanna Aiemmin keikkajärjestäjänä ja managerina nimeä tehneen Pyyn eli Pietari Pyykösen debyyttialbumi on kierrepallo kohti kuulijan naamaa. Synkästä nimestään huolimatta albumi on Architectsin hauskin tuotos sitten turhaan parjatun The Here And Now’n (2011)
Hieman Superorganismia muistuttanut elektronisempi levy sisälsi vielä teoriassa potentiaalisia listahittejä; orgaanisempi ja kimurantimpi Anywhere But Here kyennee tavoittamaan vain albumikokonaisuuksia noteeraavia rockin kuuntelijoita. Beautiful Day on kuin jamaikalainen cumbia twangilla, kun taas laittamattoman funky Cayoodle muistuttaa Metersin parhaista päivistä. Herkkuja riittää! The Monster -instrumentaalia mehevämmin kauhua ja surfia tuskin voi toisiinsa nivoa. Tunnelmia ja vaihtelua niin tempon kuin dynamiikan suhteen on levyllä kiitettävästi, eikä hyvinkin massiivisena soiva kokonaisuus ole ollenkaan raskassoutuista kuunneltavaa. Anywhere But Heren kappaleissa on nokkelat, ironiset sanoitukset, tarttuvat laulumelodiat ja huolellisin pikku detaljein varustetut monipolviset sovitukset, joiden avulla biisit kasvavat täyteen mittaansa. Tanssilattialla tämä toimii kuin metrin halko. Sen nojalla ennustan, että Maailma lopu tulee olemaan pelastusrengaslevy monelle sen löytävälle. Maltan tuskin odottaa keikkoja. Materiaali tuntuu ailahtelevalta. Hyvin liki viittä tähteä Monsterpiece kaiken kaikkiaan liippaa. Ettei olisi vahingossa demo lipsahtanut levitykseen. Billy ylistää psychobilly-yhtye Garbagemenin edesmennyttä nokkamiestä samalla kertaa sekä Jamaikalle että The Clashille hattua nostaen. Perussointi on ennallaan, mutta siitä koukitaan maukkaasti eri suuntiin juurifaktoria koskaan menettämättä. JARI MÄKELÄ HHH The Valkyrians Monsterpiece Stupido Kitaristi Juha ”Gladiator” Laineen kuolema oli varmasti rankka laaki Valkyriansille, mutta porukka on silti koonnut rivinsä uudelleen. Tästä huolimatta kokonaisuus on mainion armotonta ryminää, jossa ei liikoja hempeillä – mutta kuitenkin. VILHO PIRTTIJÄRVI HHH Candlemass Sweet Evil Sun Napalm Candlemass on nähnyt monenlaista nousua ja laskua, mutta kolme vuotta sitten ilmestynyt The Door To Doom osoitti, että Candlemassilla oli sittenkin vielä sanottavaa. Sorry ammentaa monesta suunnasta, mutta ei tee osoittelevasti retroa. Moni-ilmeinen ja tiukasti kulkeva kiekko on nimensä väärti ja tekee selväksi Valkyriansin paikan uudemman polven ska/rock steady -bändien huipulla kansainvälisestikin tarkasteltuna. Gladiaattorin tontilla kuullaan nyt kahta kitaristia. Laulaja Rikun ulosanti on alusta loppuun kosiskelematonta örinää, mutta bändi irtoaa mureasta HM2-pörinästä mainiosti myös muunlaisiin sävyihin, ihan slide-kitarointiin saakka. The Door To Doomilla tavoitettu loisto on himmentynyt uhkaavasti, sillä Sweet Evil Sun häilyy vahvasti keskinkertaisuuden kuilun partaalla. Yhtyeen samanaikainen tinkimättömyys ja joustavuus on sen ehdoton voima. Korvaa miellyttävät sävelletyt kitarasoolot, joilla ei liikaa mässäillä. KOSKINEN HHHH Sorry Anywhere But Here Domino Brixtonin indieskenestä ponnistava Sorry on kaverusten Asha Lorenz ja Louis O’Bryen duosta viisihenkiseksi bändiksi kasvanut kokoonpano, jonka ensimmäisen albumin 925 (2020) tuotti Gorillazin kanssa työskennellyt James Dring. Sydänverellä kiskaistut dramaattiset numerot tarttuvat, kun taas leppoistaessaan Pyyn touhu meinaa lipsahtaa yhdentekeväksi. Soundit ovat toki toimivat ja kitarasoundit jopa erinomaiset, mutta yleinen äänimaisema on Candlemassin mittapuulla perin kuiva. Tämä sopisi mille tahansa tavalliselle rock-ryhmälle, mutta doomin mestareille se on hieman vieras. Hiukan epätasapainoinen kappalemateriaali levyä kuitenkin painaa. Mutta sitten on tapahtunut jotakin. MARKO SÄYNEKOSKI HH Black Royal Earthbound M-Theory Tampereen tuuttauskerho pistelee tiskiin parastaan. KIMMO K. Cumbia kummittelee jollain tavalla myös rakenteellisesti varsin erikoisessa, mutta loistavasti onnistuvassa Why Don’t You Love Messa. Myriad on 2017 perustetun yhtyeen toinen albumi. Levy alkaa Exoskeletonin rouhealla ja reippaalla groovella. Samassa hengessä 60/70-luvuilta ammentava Make A Wish paljastuu mahtavan melodiseksi soul-biisiksi, jonka kruunaa Angsterin falsettilaulu. Urku, Rhodes ja muut sormiot höystävät äänikuvaa hienosti, tuoden mukaan perinnetietoista Deep Purple -menoa – kuuluupa jossakin kohdin sävyjä vallan Pink Floydin suunnalta. Perusainekset ovat samat kuin Feberdröm-debyytillä (2020), mutta ruuvia on kiristetty intensiteetin, soundien ja vähän joka osa-alueen kohdalla. Promotiedotteessa Sorryn sointia verrataan ysärin obskuureihin nimiin, mutta Lorenzin lakoninen ilmaisu on velkaa alkuaikojen Beckin slackermeiningille ja bändin tyylillinen referenssi on 90-luvun lopun vinosti letkeä Blur amerikkalaisine vaihtoehtorockvaikutteineen. Yhtye saa pidettyä kauttaaltaan rouhean materiaalinsa kiinnostavana, osa biiseistä kun eroaa juuri sopivasti tyylillisestä keskilinjasta. En aivan pääse levyn paatoksen kanssa samalle taajuudelle, mutta tunnustan sen ansiot. 66 SOUNDI Levyarviot > ...ilmaisu on raskasta, rullaavaa ja ankaraa, mutta myös tarttuvaa... Yhtyeen mainiosti sludgen, death metalin ja stonerin Bermudan kolmioon sijoittuva ilmaisu on raskasta, rullaavaa ja ankaraa, mutta myös tarttuvaa ja yllättävänkin monipuolista. Akustinen Sömnen tarjoaa pienen hengähdyksen ennen Mammonin eeppistä ja polveilevaa lopetusta, joka summaa komeasti koko levyn. Yhtyeen sävellykset ovat lähinnä vahvaa kokemuksen mukanaan tuomaa suorittamista, ja jotkut kappaleet kuulostavat siltä, että synnytystuskat ovat olleet äärettömän kovat. Tämänhetkinen Candlemass jää kauas edeltävästä albumista. Pyy kykenee tekemään sattuvia, mutta samaistuttavia huomioita monestakin aiheesta. Albumia on Bristolissa tuottanut myös Portisheadin Adrian Utley, jonka ansiota lienee osa pehmeistä trip hop -mausteista. Intohimoinen rakkaus lajiin huokuu Valkyriansista todella vahvasti. Sinänsä on kuitenkin erikoista, että bändi on saanut loihdituksi levylleen yhden sen parhaimmistoon nousevista sävellyksistä, jos kohta When Death Sighs ei oleellisesti pysty kohottamaan albumin yleistä tasoa. Gaupa on tavoittanut sen mystisen jonkin, mikä tekee bändistä erittäin vetoavan ja nostaa monia vertaisiaan ylemmälle tasolle. Rokkaava My Sister Is A Very Angry Man nostaa taas kierroksia maukkailla riffeillä Näslundin päästessä revittelemään kunnolla. Matka jatkuu viipyilevän tunnelmoinnin ja synkemmän, jopa uhkaavan maalailun puolelle keskivaiheen biisikolmikolla Moloken, Ra ja Elden. Diametrical Enchantress edustaa painavampaa poljentoa tarttuvalla kertsillä. Sen huomaa. Earthboundin monipuolisuus kantaa. JUSSI NIEMI HHHH Gaupa Myriad Nuclear Blast Ruotsalaisen stoner rock -yhtye Gaupan musiikissa groovaavat ja tarttuvat, fuzzin surinalla kyllästetyt riffit sekoittuvat progressiivisiin, psykedeelisiin ja folkahtaviin elementteihin. Studiotyöskentely asettaa myös lukuisia kysymysmerkkejä. VESA SILTANEN HHHH K u v a: G eo rg e G ri go ri ad is. Levyllä Pyy kertoo tietyn kaasu pohjassa -mentaliteetin vaivaavan häntä. Lisäksi kitarat tuppaavat jyräämään pahasti Johan Längqvistin tulkinnan yli. Solisti Emma Näslundin ulosannissa on vahvoja Björkja Grace Slick -viboja, ja yleisestikin ottaen bändin yllä leijuu Jefferson Airplanen henki. Albumi vaikutti jopa niin hyvältä, että sen saattoi rinnastaa vuoden 1987 huippualbumiin Nightfall. Sellaiset ovat elintärkeitä
Arki on mun huora on puhtaasti spoken wordia ja kaikki muutkin biisit on rakennettu siten, että sanoituksiin on helppo keskittyä. SOUNDI 67 ...ilmaisu on raskasta, rullaavaa ja ankaraa, mutta myös tarttuvaa... – Ei tarvitse paljoa ympärilleen katsoa niin jotain sieltä löytyy. Botswanalaista barokkipsykedeliaa siSuosikki Tää tulee sattumaan anyways Soit Se Silti Yksi Tampereen vaihtoehtomusiikin skenen uusimmista tulokkaista on varsin mielenkiintoinen tapaus. Haikeat sekä ilmavat japanilaistyyliset huiluja pianomelodiat johdattavat Kaksi puuta -teoksen kulkua. Luontosuhteen tärkeys kuuluu kappaleissa, joista osa on myös nimetty aihepiirin mukaan. Toisen jälkeen kolmas. Samaan aikaan välillä päästää läpi muidenkin kuunneltavaksi ja tuomittavaksi asiat, joista ei pidä. Neljänteen albumiin jatkunut seikkailu leikisti oudon psykedeelisen rockin maailmassa on järkyttävän hyvin toteutettu. Laulaja-kitaristi Jussi Kaholan persoonallinen ja rosoinen ääni sopii täydellisesti bändin muutenkin silottelemattomaan tyyliin. VIRPI PÄIVINEN HHHH Goat Oh Death Rocket Goat-yhtyeessä kaikki osoittaa Ruotsiin. Innostus katsoa samaa asiaa toisesta suunnasta kai sitten se sokeri. Kasetilla tai kalliilla vinyylillä, kiitos. Mistä muualtakaan voisi tulla bändi, joka näin itsetietoisen taitavasti rakentaa konseptin kvasipsykedeelistä mukafriikkiä näennäisetnisillä vaikutteilla rikastettua musiikkia soittavasta mysteeriyhtyeestä. Kaikista eniten Tää tulee sattumaan anyways herättää odotuksia siitä, mitä tulemaan pitää. Katsotaan missä ne rajat sitten tulevat vastaan. Etevän trion soitantoa leimaavat kepeys, rentous ja leikkimielisyys. TEKSTI: ISLA MÄKINEN K u v a: Jo n n a H ie ta la. Ja uudet seikkailut kiinnostavat aina. Koen musiikin henkilökohtaisesti sellaisena seikkailuna, jota ei ehdi yhden elämän aikana kokonaan edes läpi pelaamaan. Kappaleiden suhteellisen yksinkertainen soundi antaa hyvin tilaa syvällisille, ajoittain jopa runollisille lyriikoille. Markkinointimytologiansa mukaan Korpilompolosta tuleva naamiokollektiivi synnyttää ainakin omassa päässäni erikoisen mielihyvän ja syvän ärtymyksen tunneaallokon. Goat taituroi siinä retrokulinaristien rinnakkaistodellisuudessa, jossa kaikki normaali on kuultu kauan sitten. Uusi Aika Uusi aika We Jazz Uusi Aika on puhallinsoittaja Otto Eskelisen meditatiivinen yhtye, jonka jazzin tyylejä yhdistävällä ensilevyllä zen-buddhalaiset munkit ja intialaiset henkimaailman oliot astelevat käsikynkässä. Nimikappale vie matkalle, jonka varrella henkisetkin elementit näyttäytyvät – on taivaallista kilinää ja intensiteettiään kasvattavaa ambient-huminaa. Lumikenkä etenee talvimaisemissa ethio-jazz -sävytteisin bassoaskelin. Lähinnä toimin maailman antennina ja kirjoitan sitten siitä, mitä radiolähetystä sieltä toiselta puolelta joku lähettää. Tämän superbändin jäsenillä on pitkä ja vankka kokemus musiikin ja etenkin punkin parissa, mutta tuoreella debyyttialbumilla liikutaan useampien genrejen välimaastossa. Musiikissa kuuluu vahvat postpunk -vaikutteet, ja sanoitukset liikkuvat jokseenkin melankolisissa aiheissa. ISLA MÄKINEN HHH Teillä kaikilla on taustaa eri yhtyeistä (Wasted, Abduktio, Tryer...) Mikä sai perustamaan uuden bändin, Jussi Kahola. Mitä on odotettavissa debyyttialbumin jälkeen. Bändin debyyttialbumi onkin kaikin tavoin lupaava. Joka tapauksessa molempia tarvitaan. – Uusien asioiden aloittaminen on elämän suola. Perinteisemmän musisoinnin vastapainona kuullaan paljon orgaanisin äänin tuotettua avaruusromua. Siksi on saatava jotain uutta ”tosi mieletöntä”. Lopuksi äänimaisemiltaan runsas Henget houkuttelee lootusasentoon jämähtäneitä tanssiin sitarin ja taputusten voimin. Levykokonaisuus on ehyt ja varsin helposti lähestyttävä. Paketoinnin ja taitavan jäljentämisen mestarismaan kasvateilla on hyvät lähtökohdat larppien ja tyyliperformanssien maailmassa. Soundit ovat murhaa, hypnoottiset rytmit jytäävät ja kitarapörinät todellakin pörisevät. Aina en ole lähetykseen tyytyväinen enkä pidä signaalien taajuuksista, ehkä päinvastoin. Siinä pisteessä olemme tällä hetkellä bändinä, että viemme tämän jutun vähitellen sitä itseänsä kohti. Eteeriseen soundimaailmaan uppoaa täysin ja se pitää otteessaan loppuun asti. Jokin kuitenkin mättää syvällä, periaatteellisella tasolla. – Ensimmäisen jälkeen vuorossa on toinen. Mistä sait inspiraatiota sanoituksiin. Raukean aistikkaat yökerhotunnelmat säestävät taivaankappaleiden liikkeitä kappaleessa Ajelehtivat pilvet. Kovin mielenkiintoisen levystä tekeekin se, että sanoitukset tuntuvat olevan lähes irrallaan melodioista
Ainoastaan kaiun määrää bassossa olisi voinut välillä rajoittaa. Upealla kirjalla varustetun megapainoksen viisi cd:tä sisältävät Giles Martinin viimeisintä teknologiaa hyödyntävän uuden stereomiksauksen, alkuperäisen monoversion, kaksi levyllistä biisien rakentumista valaisevia demoja ja vaihtoehtoisia ottoja sekä ep:n, jolta löytyvät Revolverin sessioissa tehdyt singlebiisit Paperback Writer ja Rain niin ikään originaalina monona ja uutena stereona. Käytännössä yhdestä livekappaleesta ja kolmesta studiovedosta koostuva ep on ehkä hieman epätarkoituksenmukainen, mutta jättää kuulijan hamuamaan lisää. Tuorein näyte yhtyeen nykykunnosta on viiden kappaleen mittainen When Timed Moved On -ep. Bändin soinnin suhteen huomio kiinnittyy ennen muuta Paul McCartneyn jo alkujaan huikeiden bassolinjojen korostumiseen. Mutta muuten bändin rytyytyksessä ei ole moitteen sijaa. Taitavan viihteen ja onton pelleilyn välinen raja on todella ohut. Levyarviot > 68 SOUNDI ...biiseissä on rosoa kuin biljardipallossa... Yhtyeen vaikeasti kategorisoitava mutta sinänsä helposti kuunneltava musiikki vaikuttaa saksofonivetoiselta jazzilta, mutta aika vähän sillä on tekemistä perinteisen jazzin muotojen ja rakenteiden kanssa. Broken Piecella Katu Kaiku ei yritä kopioida ketään, vaan luottaa omaan visioonsa. Goat ikään kuin tekee kulttilevyjä, mutta tietoisesti jäljitellen ja lainaillen sitä, mikä syystä tai toisesta kuulostaa oikeasti niksahtaneelta. Kiehtovaa, puoleensa houkuttelevaa musiikkia yhtä kaikki. No, nyt tuosta hetkestä on kulunut 12 vuotta eikä Pohjanmaalta Tampereelle asettunut bändi ole kokenut tarpeelliseksi muuttaa asennoitumistaan. Monet kappaleet kuulostavat läpisävelletyiltä, mutta mahtuu sekaan myös vapaampaa improvisointia. Vaikea uskoa, että idea kantaisi tätä pidemmälle, mutta jännä kuriositeetti tämäkin kymmeneen minuuttiin asiansa tiivistävä julkaisu on. Se kannattaa. Ja yhä bändin soundi jaksaa viehättää. Aika ei määrittele Metsänvartijoiden ajankohtaisuutta, vaan nytkin yhtye on tehnyt mielenkiintoisia henkilökuvia sellaisista lähihistorian merkkihenkilöistä, kuten Arto Sotavalta, Volvo-Markkanen ja Alf Forsman. Broken Piecen sävellykset ovat aiempia levytyksiä kiinnostavampia ja niistä voi aistia muusikoiden inspiraation. Adele Saurosin lempeä tenori ja viekas sopraanofoni ovat triossa yhtä aikaa vastuussa teemoista ja sooloista, joskin niitä on välillä hankala erottaa toisistaan. Otetaanpa seurantaan! ANTTI LUUKKANEN Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Giles Martinin johdolla muovattu Revolver soi osin alkuperäistä äänitystä kirkkaampana ja laulua terävöittävänä, mutta radikaaleja muutoksia ei luonnolllisestikaan ole tehty. Lyyrisyys säilyy läpi tulkinnan. Tuomaksen pidäkkeettömästä laulusta ei aina tiedä, onko se komeaa tulkintaa vai hyvää vauhtia metsään päin suuntaavaa ylikailotusta. Siinä on tunteenpaloa, mutta post-hardcorelle epätyypillisesti myös tarttumapintaa. X-Smooder on kotikutoinen pienjulkaisu, joka toimii enemmänkin dokumenttina kuin viimeisen päälle rakennettuna kokonaisuutena. Tyylilajina on luonnollisesti pysytellyt lo-fi henkinen pop punk, jonka estetiikan ymmärtääkseen ei saa olla allerginen pienelle kömpelyydelle. PEKKA LAINE HH Katu Kaiku Broken Piece Eclipse Katu Kaiku nostaa tasoaan kolmannella levyllään, jolla se suuntaa kohti yhä omaperäisempää ilmaisua. Suomeksi itseään ilmaiseva yhtye ei peruuttele, vaan menee täysillä eteenpäin. sältävä kokoelma tai tahitilaisen proto-heavyn unohdettu helmi ohittavat heittämällä tavisten tuntemat klassikot. Revolverilla The Beatlesin luovuus räjähti uusiin sfääreihin sekä kollektiivina että persoonallisuudet entistä RETRO. Nelikon sointi on stoneria, psykedeliaa ja seiskariprogea myllyynsä lappovaa isoa jytää, joka parhaimmillaan soi jumalattoman komeasti. Rumpali Erik Fräki saa soittaa varsin vapaasti, sillä perinteistä komppia tarvitaan tässä hyvin vähän. Kolmella kielellä Suomi-kliseitä käsittelevät lyriikat ovat ironiassaan aika köykäisiä, mutta yhdessä tummasävyisten pop jazz -biisien kanssa luovat masentavuutta korostavaan teksti-ilmastoon kiusallisen todentuntuisen maailman. Edellisen kerran törmätessämme osa Novembersoundsbetterin viehätystä oli se, kuinka sen emo hardcore -ilmaisu kuulosti persoonallisella tavalla tuoreelta kaiken sen aikaisen metalcoren puristuksissa. Samoin teksteissä kaivattaisiin ehkä hivenen enemmän lyyrisyyttä ainakin jos näillä teemoilla jatketaan. Kannen tribuuttiviittaus kertoo sekin yhtyeen vaikuttimista. Prosessoidut äänet ja efektit laajentavat ja modernisoivat yhtyeen soundia siinä määrin, että musiikista tekee mieli käyttää jonkinlaista post-luonnehdintaa. Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Enemmän genrensä varjoissa kuin suurissa otsikoissa lymyilee myös Jarring, jonka jazzgroovailun ytimessä on Jari Pulsan saksofoni. Myöskään genrelle helmasyntiin yliyrittämiseen juuri nyt vuodenaikaankin nähden ajankohtainen Novembersoundsbetter ei sorru. Mikael Saastamoinen soittaa monikielistä bassoaan todella omaperäisellä otteella suosien perusäänien sijaan kokonaisia sointuja ja arpeggioita, eivätkä soolotkaan ole sieltä tavallisemmasta päästä. Sumean neljän raidan mittainen Muinainen-ep meinasi epähuomiossa jäädä noteeraamatta, mutta parempi korjata erheensä ennen kuin on aivan liian myöhäistä. Schatz tulkitsee nuutuneen vähäeleisen laulun ja spoken wordin rajapinnalla kulkevalla ilmaisulla havaintojaan Suomesta Pauli Rantasalmen elektronisesti soivien sävellysten kumppanina. P ainokoneita ei välttämättä hoksata pysäyttää, mutta tieto on merkittävä: Nuoret Metsänvartijat on tehnyt uutta musiikkia! Mystinen kulttibändi hörppäsi motivaatiota pari vuotta sitten ilmestyneestä kokoelmalevystä, ja nyt kuullaan seitsemän uutta laulua 12-tuumaisella Sotavalta-nimisellä julkaisulla, joka kaiketi ep:ksi tai mini-lp:ksi lasketaan. Artistinimellä Roman Schatz & Alakulo Ensemble ilmestynyt ep Tää on niin tätä on mielenkiintoinen projekti, vaikka toistaakin solistinsa kirjallisista töistä tuttuja teemoja. Taitavasta ja jalan alle tiensä löytävästä soitosta huolimatta porukkaa tuntuu ohjaavan jopa punkmaisuuteen asti yltämä vapaus, mikä ilmenee soinnin rouheutena. Tilaa saa lähes yhtä lailla kontrabasisti Hannu Raudaskoski, joka käyttää saamansa mahdollisuuden antaumuksella. Ehjän korjaaminen on yleensä mahdotonta ja yrittäminenkin riskialtista. SAMI NISSINEN HHHH The Beatles Revolver Universal The Beatlesin keskeisimpien albumien super deluxe -julkaisujen sarjassa on vuorossa monissa rankingeissa yhtyeen parhaanakin pidetty Revolver (1966)
Vierailevan Hilla Kohtamäen saksofonin ryydittämä Rakkaus sekoittaa voisi toimia kybällä, mutta kappaleen toteutus jää b-luokan Teini-Pääksi. Rahmelin folk-pop on kaikin puolin salonkija mallikelpoista. Nickelback Get Rollin’ BMG Nickelbackia vihataan antaumuksella, koska se kuulostaa juuri siltä, kuin ekonomien johtaman levy-yhtiön markkinointiosasto olisi uneksinut sen eloon märissä unissa, joissa heidän firmansa dominoi Amerikan radiosoittoa. Suorastaan täydellistä. Jotenkin Rahmel onnistuu hämmentävän usein laittamaan teksteihinsä vertauskuvia juuri sellaisissa kohdissa, joissa kaivattaisiin raakaa suoruutta. Isolla Indien ja iskelmällisyyden risteyttäminen on nykyisin muotia. Silti Juhlat löytää yhdistelmään omanlaisensa kulman. Debytantin kauniisti kimalteleva musiikki myötäilee Manchester Orchestran, Cavemanin ja Beach Housen äänipolkuja, mutta on paljon velkaa myös 1990-luvun suomalaiselle kevytsoulille ja tanssipopille. AKI NUOPPONEN HH K u v a: E m m i K et tu n en. Kuten aina, albumin biisit koostuvat muutamasta ryhdikkäästä kitarariffistä, laakista kalloon tarraavasta ja vaivatta mukana hoilattavasta kertosäkeestä sekä timanttisen rouheasta tuotannosta. PERTTI OJALA HHHHH Tamara Luonto Honeymoon Humu Tämä kiekko on pienoinen pettymys. Kappaleiden aiheet raapaisevat poliittisten asioiden pintaa, mutta pääasiassa meno liikkuu melko pessimistisissä, vaikkakin riehakkaissa tunnelmissa, mikä sopii bändille. Mekaaninen keho tuo mieleen Tavaramarkkinat, mikä ei välttämättä ole positiivinen asia. SooloSOUNDI 69 ...biiseissä on rosoa kuin biljardipallossa... HANNU LINKOLA HHH Jutta Rahmel Heijastuksia Omakustanne Jutta Rahmel on tehnyt jo pitkään oppikirjamaisen varmaa folkia muun muassa Kardemimmit-yhtyeessä. Miellyttämisenhalu ja laaja referenssivaranto eivät tunnu taakalta vaan ovat albumin perusteltu ylätaso. Se kiteytyy etenkin laulaja-kosketinsoittaja Oona Laineeseen, jonka jazzahtava ääni korostaa sävelkulkuja kuuliaisilla mutta irtonaisilla painotuksilla. Kylmään veteen edustaa vanhasta kunnon kasaripunkista mallia ottanutta hc-punkin uutta aaltoa, mikä on varsin piristävää. Tytti Roton laulama Sorrento on pätevä power pop -kappale. JARI MÄKELÄ HHH singleissä kieli oli tovin ajan englanti, mutta nyt Heijastuksia-debyytillä lauletaan suomeksi. Rahmelin laulaessa kaiken teknisesti virheettömästi artikuloiden jää toivomaan täydellisyyteen edes pieniä säröjä. Toisekseen todennäköisesti vuosien mittaan kovin eri aikoina äänitetyt kappaleet muodostavat soundillisesti hajanaisen ja demomaisen kokonaisuuden. Aikaa uuden materiaalin suunnitteluun on siis ollut paljon, mikä aina nostaa odotuksia. Jos keräisimme listan asioista, mistä hyvä folk-pop koostuu, Rahmel täyttäisi periaatteessa jokaisen kohdan. Mutta jos biisit kirjoittanut Chad Kroeger aidosti tahtookin bändinsä kuulostavan juuri siltä, että sen särmät ovat superlonia ja elämältä maistuvat tarinat lainattu countryrockista, niin mikäs siinä sitten. Kaikin tavoin tiukka meno pysyy levyn alusta loppuun hyvin kappaleissa, jotka on tuttuun tapaan jätetty lyhyiksi. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö väsymättömän Kiss Disease -rumpali Anni Kososen vahvistama nelikko toimisi erinomaisesti livenä, mutta Honeymoon ei valitettavasti yllä originaalin trion Tamara Luonto -kasettialbumin (2018), Made in China -seiskatuumaisen (2019) ja matkalla kertyneiden valtavan korkeiden ennakko-odotusten tasolle. Erityisesti laulaja Toni Kärnän äänenhallintaa on vain pakko ihailla. Tällaisia pitävät sisällään Punainen ilmapallo ja Ilmaa. Olisiko albumi kärsinyt huolellisemmasta valmistelusta. Vaikka Juhlien ote on äärimmäisen huolellinen ja melodiat tarkasti aseteltuja, on ilmaisussa myös veikeää spontaaniuden tuntua. selvemmin esiin nostavina yksilöinä. Vaikutelma saattaa olla tahaton, mutta ehdottoman virkistävä. George Harrisonin rakkaus intialaiseen kulttuuriin ja Taxman-kappaleensa veropoliittisen kannanoton yhteiskunnallisuus sekä Lennonin ja McCartneyn innostus psykedeliseenkin kokeellisuuteen ovat albumin suurimpia innovaatioita. Ensinnäkin Honeymoon on aivan liian lyhyt. ISLA MÄKINEN HHH Juhlat Näättekö tekin tätä unta. Juhlat on tasapuolisesti avoin itselleen ja maailmalle. Vain päähän pysyvästi soimaan jäänyt digisingle Neiti B sekä avausbiisit Kesän ensimmäinen päivä ja Annika yltävät bändin aiempien parhaiden iskusävelmien tasolle. Muutoksen dramaattisuus kuuluu niin musiikillisen kuin tekstillisenkin kirjon monipuolistumisena. Ja sanomaan asiat suoraan silloin, kun pieni symboliikka olisi oikeasti paikallaan. MAPE OLLILA HH Rankka Päivä Kylmään veteen Omakustanne Tamperelainen mutta myöhemmin helsinkiläistynyt bändi perustettiin jo viime vuosikymmenen vaihteessa, mutta tähän saakka ainoaksi jäänyt julkaisu, ep Katkeraan loppuun saakka ilmestyi jo lähes kymmenen vuotta sitten. Kuitenkin jotain lisää jää kaipaamaan. Paikoin Rahmel on tapaillut levylleen kauniita, upeitakin hetkiä. Kaiken kaikkiaan Revolver toimi tukevana lähtöalustana vajaan vuoden päässä odottaneeseen lopulliseen tajunnanrajäytykseen. Heijastuksia on täynnä kappaleita, joiden pitäisi kouraista todella syvältä, mutta yllättäen koko levy jättää kylmäksi. High Fidelity -biisin sanoitus osuu maaliinsa ja Roton syntikka-outro on kiinnostava kokeilu. Sillä sitähän myös bändin kymmenes levy Get Rollin’ on taas: virtaviivaiseksi hiottua, useimmissa biiseissä post-grungella ”raskaaksi” päivitettyä helppokuuntelucountrya aiheista, joihin pienen ihmisen on helppo samastua. Kylmään veteen tarjoilee seiskatuumaisen tapaan varsin tiukkatahtista hardcorepunkia. Kunnianhimoisten tavoitteiden ja konventionaalisempien muotojen väliin jää kasvunvaraa, mutta epäsuhta lähinnä korostaa levyn vilpitöntä pohjavirettä. Alusta lähtien kappaleet nostavat korkeita odotuksia, mutta harmillisesti ne kuitenkin tuntuvat loppuvan ennen kuin päästään edes kunnolla vauhtiin. Antti Poutan kanssa duetoitu Horisontissa puolestaan on levyn onnistunein sävellys, joka korostaa niitä Rahmelin yksin tulkitsemien kappaleiden puutteita: Heijastuksia kyllä soi, ja kauniisti soikin, muttei kerta kaikkiaan tunnu. Mutkattomasti intonoiva tulkinta henkilökohtaistaa laulujen perspektiivit niin valloittavasti, että tunnelmakuvien äärelle on pakko pysähtyä. Kuulaslinjainen soitto ja herpaantumaton läsnäolo tiivistävät monipolvisen sisällön intensiiviseksi mutta raikkaaksi kokonaisuudeksi. Niin simppeliä musaa kuin se onkin, Nickelbackin kuuleminen saa isojen levy-yhtiöiden mädättämien radioasemien muminaräppiin, reggaetóniin ja hädin tuskin täysiikäisten pop-prinsessojen ihmissuhdepiipityksiin ehdollistaman amerikkalaisen radionkuuntelijan tuntemaan itsensä hetken aikaa nuoreksi ja kapinalliseksi, vaikka biiseissä on rosoa kuin biljardipallossa
Mitään erityisen hullua Crazy Lifessa ei ole. Onneksi uutuuslevy ei tunnu esikoisen tapaan muunnelmilta samasta biisiaihiosta. Helposti. Vaikka musiikkia voi moittia monista ilmeisistä ratkaisuista, sen äärimmilleen venytetty omaksuttavuus kertoo polttavasta halusta vastata ihmisen perimmäiseen tuntemisen tarpeeseen. Mitään turhaa tai trendikästä ei pelkistettyyn perussoundiin haluta ahtaa, mutta samalla maailmalta kerätyt soitto-osuudet vaihtelevat synteettisistä äänivalleista pienempiin sävytyksiin ja sooloihin. Levyarviot > ...sävellykset ovat kuin kuvia lammen pinnassa... Josefiina Vannesluoman, Selma Savolaisen sekä Virva Immosen luomat polveilevat harmoniat sävyttyvät Sirja Nirosen täyteläisesti soivalla sellolla. Out In The Open tulvii väkevää southern rockia Esa Markin ja Marko Kiviluoman kitaroiden jauhaessa Papa Son Wymanin takana vahvasti 60ja 70-lukujen hengessä. Ja toki skandinaavisen funktionaalisuuden keskeltä löytyy myös jotakin puhtaampaa, altruististakin. Ensilevyn luonnosmaisuudesta on päästy, ja Ege Zulun tyylillinen paletti on laajentunut huomattavasti. Almost Had It on ripeydessään oiva ja houkuttava sisäänheittokipale albumin kakkosraitana. Laulut ovat rauhallista, selkeää luentaa hellittämättömän runnomisen yllä. Selkeästi oma juttu on kuitenkin edelleen kehitysvaiheessa. Kokonaisuus annostelee kollaasimaisia teoksia, joiden keskiössä vokaaliosuudet virtailevat vapaina. Vaikka kappaleet tuntuivat toistavan itseään, Ege Zulun tarinankerronnassa oli omaleimaista imua. Out In The Open päättyy raskaan luokan voimaballadiin Goodbye (For The Last Time). Levyllä käsitellään myös nousevan artistin paineita, mutta ensisijaisesti fokus pysyy kotikulmien meiningeissä. Luonteri Surfin Kalle Grotenfelt edustaa Itä-Suomea uljailla Farfisa-uruillaan. Usein juuri inklusiivinen vaivattomuus auttaa lauluja solahtamaan tietoisten ajatusprosessien alta unelmien keskelle, sinne missä kaikki on mahdollista. Oi maamme Helsinki on kotiseuturomanttinen levy. Kauhuelokuvien määritelmien mukaisesti alitajunnan sudet ulvovat psyyken kellarissa ja ylhäällä tapulissa räpistelevät lepakot. Kosketinsoittaja Mikko Sarvanteen rustaamat tuokiot tuntuvat paikoin dramaattisilta, mutta onneksi tilaa jää myös hienovaraisille tunnelmille. HANNU LINKOLA HHH The Wyman Family Out In The Open Emsalö Helsinkiläisbändi The Wyman Family jatkaa kolmannella albumillaan linjansa hiomista. JUHA SEITZ HHHH Anna Of The North Crazy Life PIAS Helppouden ei tarvitse olla pop-musiikissa itseisarvoista. Biisin lopulla samaan tehtävään tarttuu rumpali Aaron Wilder. Ryhmän esikoisalbumi Heräämisen valkea myrsky limittää uskaliaalla tavalla avantgardistisia laulupurkauksia, nykyjazzia ja taidetulkintaa. Oi maamme Helsinki on puutteistaan huolimatta hyvä osoitus Ege Zulun potentiaalista. Olennaista se kuitenkin on. Kaikkiaan Cliff Barnesilla vallitsee repaleisen mutta ryhdikkään selviytymisen soundi ja sähköisen äänimaailman kattava mantra. My Girlin riffi kaivautuu tajuntaan ja vaanivasti etenevä Desert Blues tarjoaa maukkaita slideviiltoja. Mutta elämän levyltä tunnistaa. Roihuvuori ja Itä-Helsinki saavat paljon rakkautta osakseen. Maanläheisen tarinankertojan voisi kuvitella keräävän vankan fanijoukon myös Kehä III:n ulkopuolella. Siksi houkuttimiin tekee mieli tarttua. Levyllä on useita etäosuuksia muusikoilta ympäri maailman. Asettelua voi moittia tavoitehakuiseksi, mutta siinä albumin salaisuus osittain piileekin: kyvyssä mitoittaa mukaan juuri se määrä haikeutta, joka kroonisen sydänsurun illuusioon tarvitaan. 70 SOUNDI Ege Zulu Oi maamme Helsinki PME Eugene Mokulu eli Ege Zulu vakuutti viime vuonna julkaistulla ensialbumillaan Swengari. Mainettaan tasaisesti kasvattaneen oslolaisen kolmannella levyllä melodiat virtaavat kohti täyttymystä, elektrovetoinen ääniaallokko velloo sopuisaksi filtteröitynä ja lauluraidoista välittyvät niin itsevarmuus kuin haavoittuvuuskin. Levy ei ollut millään muotoa täysosuma. Pitkäsoiton seitsemän tulkintaa heijastavat elämyksiä luontomaisemia hahmotellen. Jakosen määrätietoisuus puristaa musiikista sakeaa ydinmehua, nautittavan makeaa auraalista tenhoa sekä aukotonta kokonaisnäkemystä. Free Flyin’ -soundimaailmaa hallitsee julmetun karhean garage-kitaran sahaus, mutta riffeissä ja melodioissa on yksitotista dronesärinää jäntevämpi riffipohja. The Wyman Family asettuu osaksi Lynyrd Skynyrdin ja aikalaistensa ja seuraajiensa muodostamaa ketjua, jonka edustama genre lähestyy jo lähes roots-musiikin statusta. Vaikka Out In The Openin raidoilla koukitaan kiitettävästi eri suuntiin, niin kuivilla levyn pitävät ennen muuta bändin asenne ja runsasta slidekitarointia hyödyntäen jyräävä soitto. PERTTI OJALA HHH K u v a: k u v a: N ik o H ir v im äk i. Tasamittaisiksi annospaloiksi puristetut kappaleet tarjoavat sisältönsä suoraan kulutettavaksi, vailla taka-ajatuksia, ja sitoutuvat pitämään jokaisen antamansa lupauksen. ASKO ALANEN HHHH Mikko Sarvanne Garden Heräämisen valkea myrsky Eclipse Parisen vuotta sitten perustettu Mikko Sarvanne Garden kerää yhteen jazzin ja klassisen musiikin nuoria tekijöitä, joiden visioita on ehditty kuulla muun muassa Superpositionissa, Signessä sekä Tampereen kaupunginorkesterissa. Esimerkiksi kappaleiden Sori ja Puhos säkeistä kuulee Ege Zulun esikuvaksi mainitseman ja levyllä vierailevan Asan vaikutuksen heti. VILHO PIRTTIJÄRVI HHH Cliff Barnes Free Flyin’ Shiny Head Stinky Feet Ulvilasta Poriin ajautunut Cliff Barnes on pitänyt 20 vuoden taukoa, mutta koronavuodet saivat bändin liiderin JP Jakosen äänittämään uutta albumia omin nokkinensa sekä soittamaan kaikki instrumentit lukuun ottamatta stilikaa, trumpettia ja muita erikoisuuksia. Toivottavasti ei kuitenkaan enteellisesti. The Wyman Familyn ydin kiteytyy sinänsä kliseisessä Rock ’n’ Roll Manissä. Miikka Paatelaisen pedal steel -vierailu alleviivaa Dream In My Mindin kantria. Levyn hiteimmällä kappaleella Waiting For Marialla The Flaming Sideburnsissäkin soittanut The Punisher yllättää mukailemalla John Entwistlen bassosooloa The Whon My Generationissa. Välillä tyylilliset kokeilut eivät toimi, välillä ne saavat aikaan leveän hymyn. Puhosta tahdittaa jopa ehta vanhan koulun viuluräppibiitti! Ensilevyn hienoimpien numeroiden hitikkyyttä ei ylitetä, mutta artistin kehitys tekstittäjänä on huimaa ja merkillepantavaa. Anna Lotterudin taide on ehdottoman helppoa. Äänite pohjaa teemansa runoilija Erkka Filanderin samannimiseen teokseen. Sävellykset ovat kuin kuvia lammen pinnassa, väreillen unen kaltaisilla tasoilla
Ennustan Starlight And Ashista läpimurtolevyä. Ihailtavasti teksteihinsä heittäytyvä laulajatar saa kuulijan myötäelämään ja uskomaan jokaisen laulamansa sanan. Oceans Of Slumber Starlight And Ash Century Media Aikaisemmin progressiiviseksikin identifioitunut houstonilaisyhtye Oceans Of Slumber on laittanut melkein koko soundinsa yhden kortin eli laulajansa Cammie Gilbertin varaan. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 104,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 119,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa. Viidennellä albumilla yhtyeen tavaramerkki, puoliunelias, melodinen ja progressiivinen puoli-doom, saa tehdä tilaa bluesimmalle ja suoraviivaisemmalle, joskin edelleen tunnelmalliselle synkistelyrockille. Bändin itsensäkin alleviivaaman pesäeron sen aikaisempaan materiaaliin tekevä Starlight And Ash todistaa, että kun bändin soundi on tarpeeksi tunnistettava, muotokielellä ei ole oikeastaan edes merkitystä. Tutun melodisen post-grungen pohjalle rakennettuihin sävellyksiin on hiipinyt salavihkaista kunnianhimoa, ja kun maailman ehkä vähiten karismaattisen laulajan Myles Kennedyn tunteikas ja notkea ääni kruunaa rakenteellisesti entistä mielenkiintoisempia biisejä, yhtyeen melankolista stadionhardrockia on ainakin tässä osoitteessa aikaisempaa mielekkäämpää kuunnella. MAPE OLLILA HHH K u v a: Ja m ie La C o m b e Tilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Hänen herkkä, kuiskauksista intohimoiseen huutoon asti aina yhtä pysäyttävä soundinsa ja musiikille antautuva äänensä nostaa lähes ainutlaatuisesti tummasävyistä goottirockia, gospelia ja syvän kuuman etelän americanaa sekoittelevan albumin tasolle, jolla Oceans Of Slumber ei aikaisemmin ole operoinutkaan. MAPE OLLILA HHHH Alter Bridge Pawns & Kings Napalm On oikeastaan aika ihmeellistä, että niin karsean bändin kuin Creedin jäsenistöstä syntyi käytännössä vain laulajaa (okei, ja samalla yhtä biisinkirjoittajaa) vaihtamalla niinkin pätevää musiikkia tekevä rykelmä kuin Alter Bridge. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Musiikilliset rönsyilyt on voitu rankoa huoletta pois, sillä karsitummassa äänimaisemassa Gilbertin ääni suorastaan hehkuu karismaa ja sielukkuutta. Yhtye on Pawns & Kingsillä näytön paikan edessä edellislevy Walk The Skyn (2019) vallattua niin Yhdysvaltain kuin Englannin rocklistojen piikkipaikat. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Aika ja panostus eivät ole menneet hukkaan, sillä Alter Bridgen raskaahko vaihtoehtorock kajahtaa taas komeasti, ja aavistuksen progressiivisemmin kuin aikaisemmin. Listamenestyksen pohjustamaa kiertuetta se ei kuitenkaan päässyt tekemään, sillä koko hela maailma meni koronasäppiin, joten floridalaisbändille jäi rundin sijasta lapasiinsa rutosti vapaa-aikaa. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Ja mihinkäs sitä muusikko muuhun luppoaikansa käyttäisi kuin seuraavan levyn tekemiseen
Miten kappaleet saavat muotonsa. Huomasimme saman tien, että musiikkimakumme on hyvin samanlainen, vaikka olimmekin aikaisemmin säveltäneet hyvin erilaista kamaa. Jos vastaus on kyllä, taianomaisissa musiikillisissa universumeissa vaeltavaa Her Shadow -yhtyettä ei kannata ohittaa. Tomi oli nimittäin tehnyt indierockia Royal Lipsissä ja minä taas metallia Kuolemanlaaksossa sekä Chaosweaverissa, kertoo Laakso. Kun sävellystyö eteni, vaikutteet laajenivat esimerkiksi Ennio Morriconen, Amy Winehousen ja Motown-soundien äärelle. Raskaamman puoleista asiaa. Mennäänpä hieman taaksepäin. Her Shadow -materiaalin valmisteleminen oli joka tapauksessa yllättävänkin helppoa, kun kerran vauhtiin pääsin, sanoo Henttunen. Savolaiset juuret omaava Her Shadow soittaa tummasävyistä ja leijailevaa unipoppia, ja se on saanut reilusti vaikutteita muun muassa film noir -tunnelmista. Oli aurinkoinen kevätaamupäivä ja minulla oli jäätävä krapula. – Tutustuin kitaristi Tomi Henttuseen eräällä työpaikalla kymmenisen vuotta sitten. Isossa kuvassa voisin myös sanoa, että ajattelen Her Shadow’n olevan enemmän taideprojekti kuin pelkkä yhtye. Ne syntyvät jos ne ovat syntyäkseen, ja itse toimin ikään kuin koko homman ”oppaana”. – Bändin kokoonpano kasautui hyvin luontevasti. – Säveltäminen on minun kohdallani hyvin kausiluonteista, enkä koskaan tarkoituksellisesti ala tekemään biisejä. Miten Her Shadow sai alkunsa. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 72 SOUNDI H erättääkö sanapari ”dream noir” kiinnostuksen väreitä. – Alkuperäinen ajatus oli tehdä ”painajaispoppia”, ja yhdistää Twin Peaksin mystisiä tunnelmia ja Lana Del Reyn popsävyjä. Teemme myös keikkoja, ja livenä mukana ovat kaveripiiristä löytyneet kitaristi Otto Daavitsainen, basisti Harri Hyvönen ja kosketinsoittaja Tuomas Koponen. Mukaan tulivat Royal Lipsin laulaja Anna Carolina ja Kuolemanlaakson rumpali Toni Ronkainen. – Raging Blue oli ensimmäinen Her Shadow -kappale, ja muistan sen alkumetrit oikein hyvin. Kertokaapa hieman tarkemmin Her Shadow’n sävellysprosessista. Her Shadow oli juuri laitettu ideatasolla tulille, ja tapailin kappaleen intron riffiä triplasti nopeampana versiona, koska ensin ajattelin sen tulevan toiHER SHADOW ja tärkeimmät vaikuttajat niin musiikin kuin elokuvienkin maailmasta ANGELO BADALAMENTI: Soundtrack From Twin Peaks (1990) LANA DEL REY: Ultraviolence (2014) KING DIAMOND: ”Them” (1988) ENNIO MORRICONE: Dollaritrilogian soundtrackit vuosina 1964–1966 AMY WINEHOUSE: Back To Black (2006) GENTLEMEN PREFER BLONDES (Howard Hawks / Marilyn Monroe) (1953) BLUE VELVET (David Lynch) (1986) SAVUISIA PAINAJAISUNIA MAAILMANLOPUN JAZZKLUBILTA HER SHADOW HER SHADOW. – Jos Angelo Badalamentin leffascoret, Twin Peaks -sarjan traagisen kaunis maailma ja Lana Del Reyn särmikäs pop puhuttelevat, Her Shadow voi hyvinkin olla sinun juttusi, kuvailee kosketinsoittaja ja sanoittaja Markus Laakso. Meistä tuntui silti jo varhaisessa vaiheessa, että ryhmän oma ääni kuuluu läpi, ja myös visuaaliset elementit osuvat kohdalleen
Yksi käänteentekevä hetki oli se, kun ymmärsin, että näiden biisien laulaminen on eräänlaista näyttelemistä tai metodinäyttelemistä. Korona alensi kokonaisarvoa, mutta vienti kasvoi siitä huolimatta. Yhtyeen dream noir -maailma tempaisi vahvasti mukaansa, eikä paluuta enää jossain vaiheessa ollut, vaan halusimme kulkea mukana ikään kuin uteliaana matkustajana ja seurata, mihin asti tämä juttu lopulta etenee, kuvailee Henttunen. Matkalle mahtui joka tapauksessa niin suuria haasteita, että jossain vaiheessa tuntui hetken siltä, että albumista on tulossa liian järkälemäinen toteutettavaksi. Vuodenvaihteen tietämillä on pari keikkaa, ja ensi vuoden puolella konsertteja on toivon mukaan luvassa enemmänkin! ”Oli hurjaa toteuttaa jousisovituksia ja monipäisiä kuoroja vaatimattomalla laitteistolla, mutta saimme kuin saimmekin homman onnistuneesti maaliin.” T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A Kiinnostaako, mikä on kotimaisen musiikkialan kokonaisarvo, miten musiikki kuntouttaa aivoja tai mikä musiikki lisää ranskalaisten viinien myyntiä parhaiten. Kun sitten tiputin tempoa reilusti, huomasin tekeväni unipoppia, ja Raging Bluesta tulikin suunnannäyttäjä Her Shadow’n tyylille. Myös laulaja Anna Carolinan kädenjälki näkyy ja kuuluu Her Shadow’n sanoituksissa. – Asuin bändin alkuvaiheen tietämillä Helsingin Länsi-Pasilassa, töitä tehden ja taiteilijaelämää viettäen. – Itselleni Her Shadow’n sanoitukset ovat ikään kuin kohtauksia unessa tai leffassa. Seuraavaksi luvassa on kuitenkin keikkoja. Koetan visualisoida sen, mitä musiikki minulle kertoo. Myös aivan uutta materiaalia tulee tuon tuostakin, nyökkää Henttunen. Gramex ja Teosto omistavat sivuston, mutta sitä tehdään yhdessä. Lisäksi esimerkiksi levyn päättävän What Hides In The Dark -kappaleen raitoja nauhoittaessani ajattelin poismennyttä rakasta isääni, jotta tunteet olisivat mahdollisimman aitoja, kertoo solisti. – Kyllä vain. Oletteko jo ehtineet ideoida materiaalia toiselle albumille. Sivustolla kerrotaan useista tutkimuksista taustamusiikin vaikutuksista asiakkaiden viihtymiseen ja ostokäyttäytymiseen. Toki sivustolta löytyy tietoa siitäkin, millainen musiikki ketäkin kiinnostaa ja paljon muuta. – Tomin sävellykset ohjaavat vahvasti tekstittämistäni. Särkämön tutkimusryhmä selvittää tämän syitä muun muassa aivojen magneettikuvauksen avulla. Ammensin sinne inspiraatiota muun muassa keskuspuiston tunnelmasta ja valokuvaamisesta, ja vihkosta löytyikin kantavia ideoita useisiin biiseihin. Katsotaanpa sitten myös eteenpäin. Jos musiikin kuuntelutavat tai vaikutukset kiinnostavat, kannattaa käydä katsomassa! LAURI KAIRA MUSIIKKIALA.FI TARJOAA TIETOA MUSIIKIN VAIKUTUKSISTA Musiikikin uusi tietoportaali jakaa faktatietoa musiikkialan merkityksestä ja musiikin vaikutuksista. Adrian North’in ja David Hargreavesin tutkimus osoitti, että viinikaupassa ranskalainen musiikki lisäsi ranskalaisten viinien ja saksalainen musiikki saksalaisten viinien menekkiä ilman että asiakkaat tiedostivat asiaa mitenkään. Juuri ilmestynyt Her Shadow’n debyyttialbumi The Ghost Love Chronicles on ollut työn alla varsin pitkään. Tuona aikana kokosin myös runovihkoa. Musiikin tehosta aivojen kuntoutuksessa löytyy tietoa Helsingin yliopiston neuropsykologian apulaisprofessori Teppo Kirjoittaja on Gramexpresslehden päätoimittaja. Omissa sanoituksissani kerrotaan mielikuvituksellisia tarinoita, jotka limittyvät myös todelliseen elämään. Käytän melko paljon metaforia esimerkiksi luontoon liittyen, mutta pohjimmiltaan tekstit käsittelevät ihmisen perustuntemuksia, kuten riittämättömyyttä, epävarmuutta ja euforiaa. Näihinkin kysymyksiin löytyy vastaus uudelta www.musiikkiala.fi sivustolta. – Lauluosuuksien nauhoittaminen oli todella hektistä, ja nykyään niiden tekemisen ajanjakso tuntuu kuin menneeltä unelta. Toista albumia on jo ehditty pohtia tuotantotiimiä myöten, joten tulevaisuus näyttää oikein hyvältä. Mukana ovat mm. – Jatkossa luvassa on tarttuvaa, hämyistä ja savuista maailmanlopun jazzklubiin sopivaa tavaraa. Gramex ja Teosto päättivät perustaa musiikin tietoportaalin ja kutsuivat hankkeeseen mukaan ison joukon musiikin toimijoita. Särkämön haastattelusta. Niin kuorolaulu, soittaminen kuin musiikin kuuntelu oikeasti auttavat. – Biiseistä tuli lopulta paljon isompia ja moniulotteisempia kuin alun perin ajattelimme. Oli hurjaa toteuttaa jousisovituksia ja monipäisiä kuoroja vaatimattomalla laitteistolla, mutta saimme kuin saimmekin homman onnistuneesti maaliin. Her Shadow’n sanoitusprosessi on ollut varsin tehokas ja nopea, sillä alitajunta on faksaillut kynälle kaiken tarvittavan. Enkä nyt puhu mistään Fifty Shades Of Greysta tai Hiljaisista silloista. Music Finland, Muusikkojen liitto, Musiikin edistämissäätiö, Suomen Musiikintekijät, Musiikkituottajat IFPI Finland, Suomen Musiikkikustantajat, Suomen Säveltäjät, GT Musiikkiluvat Oy sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemia. Onneksi olimme väärässä. Entäpä vastaukset alun kysymyksiin. Viinien osalta vastaus oli arvattavissakin: ranskalainen musiikki tietenkin. Ne eivät tarjoa elämänohjeita tai yhteiskuntakritiikkiä, vaan edustavat tyylisuunnaltaan maalailevaa romantiikkaa. Sivustolla kerrotaan, että kotimaisen musiikkialan kokonaisarvo vuonna 2021 oli 890 miljoonaa euroa ja musiikkiviennin arvo oli 93,1 miljoonaa euroa. – Tosiaan, nyt ajatuksena on esiintyä mahdollisimman paljon. – Levyä on tehty hiljalleen noin viiden vuoden aikana. Tällä palstalla Äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö Gramex kertoo ajankohtaisista asioista. Toisin sanoen tarkoituksena on maalata sävellyksiin tekstuaalisia sävyjä, ja kokonaisuuden on tarkoitus olla mielenkiintoinen ja yhtenäinen. Debyytin tekoprosessin aikana syntyi paljon lupaavia biisiaihioita, mutta ne eivät päätyneet vielä ekalle levylle. Monet levyn lauluosuudet ovat erityisen taianomaisia. Tässä siis vain kolme esimerkkiä. SOUNDI 73 selle bändilleni. IL M O IT U S. Laakso nappaa puheenvuoron
Hänen kyvyillään ei tunnuolevan mitään rajoja! Entä sitten jatko. Niin paljon, että Take A Chance – A Metal Tribute To Abbalta löytyy kaksi The Visitorsin bonusbiisiäkin: The Day Before You Came ja Under Attack. Minulta on tiedusteltu, mihin genreen yhtye kuuluu ja tähän on ollut yhä vaikeampaa antaa vastausta – kunnes keksin Abba-metallin.” Nyt eletään loppusyksyä 2022, ja mikä onkaan bändin seuraava siirto. Tällä hetkellä käynnissä on jonkinlainen oman pään sisäinen taistelu siitä, mihin suuntaan Amberian Dawn lähtee seuraavaksi. Tuntuu myös siltä, että rima nousee vuosi vuodelta ylemmäksi, eikä ”saman vanhan jutun” veivaaminen jaksa innostaa. Käytin toisin sanoen todella paljon aikaa – satoja ja taas satoja tunteja – levyn syntikkajuttuihin, sillä halusin saavuttaa soundien ja kokonaisfiiliksen suhteen alkuperäisten Abba-biisien hienoja tunnelmia. – Siellä on tietenkin suuria hittejä, mutta mukana on myös omia henkilökohtaisia suosikkejani. – Jos pitää valita, niin mainittu The Day Before You Came lienee oma suosikkini. Miten ylipäänsä valitsitte Take A Chance – A Metal Tribute To Abba -julkaisun biisilistan. No, sehän olikin sitten Benny, hymähtää Seppälä. O li tammikuu 2020, kun muun muassa sinfonisesta ja melodisesta metallista vahvasti vaikuttunut suomalaisyhtye Amberian Dawn julkaisi uransa yhdeksännen studioalbumin. On siis hyvinkin mahdollista, että jotkut kuulijat löytävät tavallaan ihan uusia Abba-biisejä meidän levyltä, naurahtaa Seppälä. Take A Chance A Metal Tribute To Abba ilmestyy joulukuun alussa. – Ideoin omia juttuja koko ajan, mutta seuraavan albumin työstäminen ei ole vielä lähtenyt liikkeelle. Se kertoi ainakin siitä, että kuulijakunta osaa arvostaa meidän tapaa soittaa Abbaa, sanoo Seppälä. Olet nimittäin kerran tavannut Benny Anderssonin. – Siinä oli aluksi omat hankaluutensa. Kertoisitko hieman Abba-biisien sovitustyöstä. Sain muuten tämän kappaleen liidisoundiin apua myös syntetisaattorivelho Sebastian ”Kebu” Teiriltä. Lay All Your Love On Me onnistui mainiosti ja se saavutti miljoonaluokan striimimäärät jo puolessa vuodessa. Meidän yhtyeessä ei onneksi ole ”rajoittuneita soittajia” eikä kukaan halua tarrautua vain yhteen genreen. Ja katso: työskentelyn edetessä sovittaminen alkoikin tuntua ”kotoisalta”! – Jos puhun pelkästään omasta instrumentistani, otin varsin perfektionistisen asenteen kosketinjuttujen kanssa. – Häkellyin ensin aika pahasti, mutta kyllähän siinä sentään yhteiskuva saatiin otettua. Biisin alkuperäisen version tunnelma ja dramaattisuus on täysin käsittämättömällä tasolla. Ja sain toki apua studion sijainnin suhteenkin! K u v a: K ar ri H ar ju Amberian Dawn YHÄ SYVEMMÄLLE ABBA-METALLIN MAAILMAAN 74 SOUNDI Bazook! > Teksti: Timo Isoaho. Oletko jo kirjoittanut uusia kappaleita Amberian Dawnille. – Myös laulajamme Capri onnistui The Day Before You Camen suhteen täydellisesti. Kun Soundi tuolloin haastatteli bändin kipparia Tuomas Seppälää, kosketinsoittaja sanoi: ”Kuvailen Amberian Dawnia nykyään Abba-metalliksi. – Sitten heitin idean kokonaisesta coverlevystä muille bändin jäsenille, ja kaikki lähtivät täysillä mukaan. Levyn nimi oli Looking For You, ja se sisälsi myös Abbalta lainatun Lay All Your Love On Me -kappaleen. Kerropa hieman tästä! – Olin menossa hänen omistamalleen tukholmalaisstudiolle, ja olin pikkuisen eksyksissä. Mutta eivätköhän nämä visiot kirkastu ennemmin tai myöhemmin! Palataan vielä hetkeksi Abban äärelle. Vastaus on päivänselvä: Amberian Dawn julkaisee tietenkin levyllisen Abba-covereita. Nousin sitten autosta, ja päätin kysyä apua ensimmäiseltä vastaan tulevalta henkilöltä. Tajusin itse asiassa vasta jälkikäteen, että The Visitors -albumin (1981) materiaalia on mukana todella paljon. – Looking For You oli meiltä selkeä askel synavoittoisen ja kasarivaikutteisen popmetalin suuntaan. Kaikki kappaleet eivät tuntuneet taipuvan hevimmiksi versioiksi, ja ne sitten jäivätkin levyltä pois. Ajatuksena oli kuitenkin se, että albumille tulevien kappaleiden täytyy toimia sataprosenttisesti eikä minkäänlaisille kompromisseille saa jäädä tilaa
ANNOUNCED SOON.... F I 11.-12.02.2023 M S V I K I N G G R A C E CRUISE METAL NORDIC ANNOUNCED SOON... N O R D I C M E TA L C R U I S E . W W W
Spinning In Daffodils -kappaleen riffi ja laulumelodia noudattavat taasen dominantti-dimTee oma Josh Homme -riffisi Tractatus Musica > Musiikkitieteellistä faktaa rockista Teksti: Sami Nissinen ”Hommen ja Nurmion musiikkityylit ovat kaukana toisistaan, mutta kummatkin laajentavat blues asteikkoa erilaisin ’eksoottisin’ maustein.” K u v a: St ev e A p p le fo rd. Varsin useat Queens Of The Stone Agen riffit hyödyntävät (kaikenlaisen heavyn tavoin) tritonusta ja/tai lyydistä moodia, esimerkiksi Era Vulgaris -albumin (2007) avauskappale Turnin On The Screw sekä Lullabies To Paralyze -levyn (2005) Someone’s In The Wolf. Yksi Wembleyn-konsertin ahkerimpia artistivieraita oli Josh Homme, joka ensin esitti Nile Rodgersin, Omar Hakimin ja Chris Chaneyn muodostaman superyhtyeen säestyksellä ikimuistoisen version David Bowien Let’s Dancesta. Hommen kappaleet ovat riffipohjaisia, ja ne noudattavat pitkälti pentatonista asteikkoa tai niin sanottua blues asteikkoa, jossa on pentatonisen asteikon sävelten lisäksi ylennetty kvartti/ alennettu kvintti, the blue note, tritonus. Noilla seitsemällä sävelellä on jokaisen mahdollista keksiä loputon määrä uusia hommemaisia riffejä. F oo Fightersin edesmenneen rumpalin Taylor Hawkinsin muistoa kunnioitettiin syyskuun alussa kahdella konsertilla Lontoossa ja Los Angelesissa. Tulkintaan vaikuttaa siis se, minkälaista mallia tulkinnan apuna käyttää. Virtasen Suomalaiset sähkökitaristit -kirjassa: ”’Väärät äänet’ tulivat mun soittoon ja musiikkiin vähitellen ja monesta lähteestä. John Paul Jonesin mukanaan tuomien Zeppelin-vaikutteiden ohella Bandoliers-kappaleessa riffitellään arabialaisen musiikin ehkä tunnusomaisimman piirteen, hijaz-asteikon, ympärillä. Se on olennainen myös stoner-riffeissa, sillä tritonus luo musiikkiin dissonanssia ja draamaa. Toisaalta Hommelle on ominaista jatkuva blueskaavan rikkominen ja laajentaminen. 76 SOUNDI SOUNDI PB asteikkoa (half-whole-scale), kuten myös QOTSA:n Run, Pig, Runin groteskit riffit. Hommen tuotannossa esimerkkejä riittää. Myöhemmin Hommen, Dave Grohlin ja John Paul Jonesin muodostama Them Crooked Vultures esiintyi vielä kolmen kappaleen voimin. Sinne vaikutteet ovat tulleet jostain ottomaanien ajalta, arabialaiset skaalat uineet sekaan.” Hommen ja Nurmion musiikkityylit ovat kaukana toisistaan, mutta kummatkin rikkovat ja laajentavat bluesasteikkoa erilaisin ”eksoottisin” maustein ja pyrkivät soinnissaan kaikkea muuta kuin autenttiseen roots-meininkiin. Tyyli nojaa varhaiseen metalliin (joka itse vasta pyristeli irti bluespohjaisesta ilmaisusta), mutta siihen verrattuna stoner perustuu enemmän toistoon ja psykedeliaan. Se sisältää siis intervallit 1, b3, 3, b5, 5, 6, b7. Riffeissä esiintyy kromatiikkaa ja usein myös heavy metalille ominainen alennettu toinen aste, joka löytyy myös fryygisestä moodista. Jälkimmäisessä kertosäkeen laulumelodia kehittelee lyydistä ideaa pidemmälle, mutta siinä esiintyvä asteikon viidennen ja seitsemännen sävelen välinen melodialiike muistuttaa pikemminkin jonkinlaista itämaista (kiinalaista?) skaalaa. Homme kehittelee pentatonisesta asteikosta mutaatioita, jotka ikään kuin parodioivat perinteisiä bluesriffejä. Tuomari Nurmio puhuu samasta asiasta Pekka Laineen ja Tommi E. Queens Of The Stone Agen ja Kyussin tyyliä on useimmiten kutsuttu stoner rockiksi tai alternative metaliksi. Tajusin, että siellä on molli, josta suomalainen iskelmä on tehty. Asteikko on muutoin sama kuin dominantti-dim-asteikko (half-whole-scale), mutta siitä puuttuu kokonaan toinen aste. Mutta sen lisäksi siellä on myös jotain aivan muuta. Erikoisista asteikoista on tullut Josh Hommelle työkaluja musiikin tekemisessä. Guitar Movesin haastattelussa vuodelta 2016 Homme puhuu kehittämästään ”Josh Homme -asteikosta”, mikä on seurausta pitkäaikaisesta bluesasteikon soittamisesta ja sen muuntelusta. Them Crooked Vulturesin toistaiseksi ainoassa, vuonna 2009 julkaistussa levyssä on vahva ”toiseuden” tunnelma, mikä syntyy eri tyylilajien yhteentörmäyksestä. Mustalaisriffejä olen käyttänyt paljon, sekä Suomen mustalaisilta että Balkanilta blokattuja. Olen uittanut bluesvaikutteiden sekaan ääniä toisenlaisista skaaloista. Osansa on myös laulunkirjoituksella, jossa suositaan runsaasti perinteisistä duurista ja mollista poikkeavia sävelkulkuja. Näitä esimerkkejä voidaan lähestyä sekä läntisen että itäisen teorian suunnista, ja esimerkiksi dim-asteikko (sekä dominantti-dim) muistuttavat tietyiltä osin useita itämaisia asteikoita. Gunmanin kertosäkeen melodia puolestaan noudattaa lähinnä jazzmusiikissa käytettävää dim-asteikkoa (whole-half-scale). Vaikuttavat esitykset saivat minut perehtymään jälleen Hommen musiikkiin kitara kädessä
Pharoah Sanders syntyi Farrell Sandersina Little Rockin kaupunkiin, Arkansasin osavaltioon vuonna 1940. Mutta ei sen kaiken ole pakko olla pelkkää ihmissielun takimmaisen kaarteen silittelyä. John Coltrane olisi muuten täyttänyt 96 vuotta edellisenä päivänä. Inspiraatio virtasi ilmeisesti myös toiseen suuntaan Tranen viimeisinä vuosina. Miten Sandersin soundia voisi kuvailla. Hänen soundissaan on massaa, voimaa ja ennen kaikkea henkistä syvyyttä. Pharoah levytti sopimusteknisistä syistä nimellä Little Rock Leon Thomasin albumilla Spirits Known And Unknown (1969). Lukion jälkeen Sanders muutti Kaliforniaan ja sieltä edelleen New Yorkiin muusikkounelmansa perässä, mutta hänen vähemmän tunnettu synnyinpaikkansa on sekin ikuistettu musiikin kaanoniin. Toki niin paljon muutakin ehti tapahtua, enkä ainakaan itse voi sanoa kuulleeni kaikkia Sandersin levytyksiä vieläkään. Muutamiin levytyksiin tiivistäminen tuntuu hankalalta, sillä Pharoah Sandersin voisi jopa sanoa olleen pitkän uransa huipulla yhä 2020-luvulla. Vuoden 1969 Karma-levyltä löytyvä Sandersin sävellys The Creator Has A Master Plan on tunnustettu ja moneen kertaan versioitu klassikko, joka on aina ajankohtainen. Kun ajattelee mitä usein vatvottu ”spiritual jazz” on tai ei ole, voi hyvin käyttää mittatikkuna useita Pharoah Sandersin levytyksiä. Sandersin uran kivikkoisista alkuvaiheista on saatavilla informatiivisia haastattelupätkiä miehen itsensä kertomana suoratoistopalveluista löytyvällä kattavalla kokoelmalevyllä In The Beginning 1963–64. Mies oli toisinaan jopa koditon, mutta onneksi Sun Ra otti hänet siipiensä suojaan. Tuntui, että kontrastista syntyi jokin syvempikin oivallus. No, kuuntele vaikkapa Africa-levyn (1987) avaavan Pharoah-klassikon You’ve Got To Have Freedom pari ensimmäistä sekuntia, niin Pharoah Sanders (1940–2022) – Universumi yhdessä nuotissa Kaja Draksler & Susana Santos Silva: Grow Intakt Makaya McCraven: In These Times International Anthem/ XL Max Zenger Globus: Flores Flame Jazz KOLME JAZZ-UUTUUTTA: ”Sandersin soundissa on massaa, voimaa ja ennen kaikkea henkistä syvyyttä.” K u va : W o j ci e c h So p o re k. Juuri tällä yhteistyöllä oli lähtemätön vaikutus koko hänen myöhempään uraansa. Yhteislevyjä ei ehtinyt montaa tulla, mutta onneksi Ascension (1965) ja Meditations (1966) saivat seurakseen äskettäin julkaistun livenauhoituksen A Love Supreme – Live In Seattle (1965/2021). Saksofonisti Pharoah Sandersin soittotyyli on tunnistettava. Floating Pointsin kanssa tehty Promises (2021) jää elämään tärkeänä teoksena siitä huolimatta, että levy on laajassa Sanders-kaanonissa eräänlaisen kuriositeetin asemassa. Mutta onko se ollut koskaan ajankohtaisempi kuin nyt, maailmassa, jossa henkevä jazz on nostettu jalustalle ja koko jazzkiinnostuksen keskiöön. Sanders oli tuolloin vasta alussa, Coltrane jo lähellä uransa ja elämänsä loppua, ja heidän risteyskohdassaan musiikki jo jollain toisella tasolla aiemmin kuultuun verrattuna. syyskuuta 2022 myös kolmikosta viimeinen, Pharoah Sanders, siirtyi ajasta iäisyyteen 81 vuoden iässä. Tässä hän on: henkevä jazzin legenda, eräs aikansa suurimmista, syvän sielunhohteen terävin tulkki, ikiaikaisen elämänaineksen kanavoija. Sanders kertoo hylänneensä sointuvaihdosten kautta soittamisen jo kauan ennen Coltranen vapaan ajattelun ilmapiiriin saapumistaan. Se on omalta osaltaan tärkeä palanen kokonaisuutta, mutta silti hieman irrallisen oloinen myöhäisteos. Omiin muistikuviini piirtyi ikiajoiksi muutama Sandersin live-esiintyminen, varsinkin Espoon April Jazzissa 2008 kuultu keikka. Vakava ja hitaasti lavalla jo silloin liikuskellut Sanders intoutui setin loppupuolella aurinkoiseen tanssahteluhetkeen, johon kuului myös hoilottava lauleskelu fonimikkiin. Sandersin soundissa on koko universumi, useimmiten jo yhdessä nuotissa. 1960-luvun alku New Yorkissa ei ollut mitään juhlaa Sandersille. Toinen yhden biisin Pharoah-intro voisi hyvin olla Alice Coltranen Journey In Satchidananda -albumin (1971) nimikkoraita. Jotenkin hommat lähtivät siitä onneksi lutviutumaan ja 1960-luvun puolivälissä Sanders löysi itsensä jumalhahmo John Coltranen yhtyeestä. Useat tuntemistani kyllä lukeutuvat kaikkien aikojen suosikkiäänitteisiini, ja joukossa on monia melko vähän tunnettuja helmiä. 78 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Sun Ra kuulemma myös kannusti Farrelia ottamaan käyttöön nimen Pharoah. homma on oikeastaan hetkessä selkeä. Mainittakoon tässä vaikka yllä vilahtaneen erinomaisen African jälkeen julkaistu Moon Child (1990). Välillä voi irrotella! S aksofonisti Albert Aylerin (1936–1970) sanoin: ”Trane was the Father, Pharoah was the Son, I am the Holy Ghost.” Vapaan jazzin ylistetyn saksofonistikolmikon läsnäolo jatkuu tästä lähin reaalimaailmassa ainoastaan äänilevyillä ja muilla tallenteilla, sillä 24
Final Cut on itse asiassa noin viidellä miljoonalla eurolla tuotettu uusintaversio japanilaisesta, muutamalla kymppitonnilla toteutetusta zombi halpiksesta One Cut Of The Dead. Heidän perässään on Mark Rylancen esittämä mies, joka myös jättää verivanaa jälkeensä. Taideopintoja käynyt Chris Stein toi bändiin ajan myötä kokeellisuutta ja jopa avantgardeelementtejä. Demolevy Out In The Streets on saanut nimensä omia poptähteysfantasioitaan elätelleen Debbie Harryn rakastaman The Shangri-Lasin lauluyhtyehitistä, ja tuleva jättimenestys Heart Of Glass orastaa vuosia aiemmin The Disco Songina ja Once I Had A Lovena. KOULU MAAILMAN LAIDALLA (OHJ. TEKSTI: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT D ebbie Harryn ja Chris Steinin vuonna 1974 perustama Blondie oli yksi 70-luvun jälkipuoliskon merkittävimpiä popin lähituntumassa kukoistaneita rockbändejä. Se teki italialaisohjaaja Luca Gaudagninosta yleisesti tunnetun tekijänimen ja toimi nuoren Timothée Chalamet’n lopullisena läpimurtona tähteyteen. Michel Hazanaviciusin vuoden 2011 The Artist oli suuri voittaja seuraavan vuoden gaalassa – ja myös hänen uutuutensa saattaa olla Oscarhitin ihailijoille yllättävän verinen tapaus. Against The Odds 1974–1982 tarjoaa Blondien kuusi ensimmäistä studioalbumia bonuksineen, levylliset varhaisia demoja ja Chris Steinin kotinauhoituksia sekä 128-sivuisen kirjan biisikohtaisine kommentteineen. LUCA GUADAGNINO) Vuonna 2017 – tosin Suomessa vasta alkuvuodesta 2018 ensi-iltaan tullut – Call Me By Your Name oli pienimuotoiseksi taidedraamaksi maailmanlaajuinen ilmiö. Guadagninon ja Chalamet’n uusi yhteistyö Bones And All ei kuitenkaan ole mikään Call Me By Your Name. PAWO CHOYNING DORJI) Suomalainen koulujärjestelmä on niin tuttu ja laadukas, ettei sitä ja sen merkitystä ehkä osaa arvostaa niin paljon kuin pitäisi. The Hun teriin (1982) ehtiessään Blondiesta oli viimein puhti poissa ja yhtye jäi 15 vuotta kestäneelle tauolle. Siinä missä Davis on loistava itsensä ja tunteensa kovettaneena naisena, Lashana Lynch loistaa lämpimänä ja hauskana uusien alokkaiden kouluttajana. ???. Bones And All -elokuvassa Chalamet ja Venetsiassa parhaana nuorena näyttelijänä palkittu Taylor Russell esittävät nuoria rakastavaisia, jotka pakenevat halki Yhdysvaltojen Keskilännen veristen viettiensä ajamana. Viola Davis tekee hurjan roolisuorituksen agojie-kenraalina, joka kouluttaa uutta naissoturien sukupolvea puolustamaan Dahomeyta ja taistelemaan sen vihollisia vastaan. PERTTI OJALA BLONDIE: AGAINST THE ODDS 1974–1982 UNIVERSAL Kirjavan bändin kehityskulku K u v a: So u n d in ar k is to. FINAL CUT (OHJ. GINA PRINCE-BYTHEWOOD) Niin uskomattomalta kuin se voikin tuntua, The Woman King perustuu ihan oikeaan historiaan. Elokuva koostuu kolmesta osasta, jotka yhdessä kertovat koko tarinan ja antavat aikaisemmin nähdylle uutta merkitystä. Hän asuu Bhutanin pääkaupungissa Thiumphussa, mutta haaveilee muusikon urasta Australiassa. Ugyenin harmiksi koulutukseen kuuluu pakollinen harjoittelujakso, ja nuorukainen joutuu matkustamaan kaukaiseen pikkukylään päivien patikkamatkan päähän lähimmästä kaupungista. Tosin Hazanaviciusin Final Cut on roiskutuksestaan huolimatta huomattavasti komediallisempi tapaus kuin Guadagninon elokuva. Suomessakin elokuva oli monelle tuttu, vaikka se ei lopulta saanutkaan kuin reilut 37 000 katsojaa. Edes kännykkä ei toimi! Tarinaltaan Koulu maailman lai dalla ei ehkä ole kaikista omaperäisin, mutta elokuvan maisemat ovat huikeat ja yksistään näkemisen arvoiset. PB SOUNDI SOUNDI 79 Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja BONES AND ALL (OHJ. Elokuvan päähenkilö on nuori opiskelija, Ugyen. Silti The Woman King on katsomisen arvoinen yleissivistävänä mutta ennen kaikkea brutaalinkin toiminnallisena ja ennen kaikkea mukaansatempaavan viihdyttävänä spektaakkelina! ???. ??. MICHEL HAZANAVICIUS) Edellä mainittu Call Me By Your Name sai useampiakin Oscar-ehdokkuuksia ja voitti käsikirjoituskategoriassa. Jo senkin vuoksi kannattaa tutustua pienessä Bhutanin kuningaskunnassa Himalajan vuoristossa Intian ja Kiinan välissä kuvattuun Koulu maailman laidalla -elokuvaan. Ensin nähdään huikea yhden oton kökkö zombilätistely, sen jälkeen taustoitusta sille, miksi se on tehty ja lopuksi uusinta eri kuvakulmasta, joka paljastaa ihan uusia totuuksia. ???. Toinen tärkeä elementti on oivaltava syy kyläläisten arvostukselle heidän lapsiaan kouluttamaan lähetetyn opettajan ammattia kohtaan: tämä koskettaa tulevaisuutta. 1820-luvulle, silloiseen länsiafrikkalaiseen Dahomeyn valtakuntaan sijoittuva elokuva kertoo nimittäin vain naisista koostuvasta agojie-soturiryhmästä. Vaikka Gina Prince-Bythewoodin elokuva tosiaan perustuu tositapahtumiin, se syyllistyy kaunisteluun sen suhteen kuinka merkittävä tekijä Dahomey oli orjakaupan likaisessa historiassa. Hän kuitenkin lupaa isoäidilleen suorittavansa ensin loppuun opettajaksi tähtäävät opintonsa. The Who’n Keith Moonia idolinaan pitävä Clem Burke sementoi lopullisesti Blondien rockin, ja Jimmy Destrin rikas kosketintyöskentely Farfisa-soundeineen oli sekin olennainen osa Blondien ilmaisua. Ramonesin, Televisionin ja Talking Headsin kaltaisten aikalaisten tavoin New Yorkin CBGB’s-klubilta tietoisuuteen tulleessa Blondiessa kuului alusta alkaen kirjava sekoitus rockin tyylilajeja. Kahden albumin jälkeen bändin tuottajaksi vaihtui lauluntekijänäkin listamenestysten tehtailussa rutinoitunut Mike Chapman, ja Parallel Lines (1978) nosti Blondien suosion kokonaan uudelle tasolle. Parempi rinnastus olisi Guadagninon tässä välissä tekemä huikea Suspiria, uusi versio italialaisen kauhumestari Dario Argenton vuoden 1977 verisestä yliluonnollisesta murhamysteeristä. Eat To The Beatiä (1979) seurasi discotuottaja Giorgio Moroderin kanssa tehty Call Me -hitti Ame rican Gigolo -elokuvaan. THE WOMAN KING (OHJ. Auto american (1980) avautui Europan dramaattisen epäblondiemaisella euroklassismilla keventyäkseen etenkin The Tide Is High’n ja jopa rap-raita Rapturen myötä. Elokuva elokuvan tekemisestä kuhisee metatasoja
Mällisen kerronta pitää tiukan sammakkoperspektiivin, jossa jokainen piha ja roskakaivon kansi ovat mikrouniversumin elementtejä. 2010 ja 2020) tekivät suuren vaikutuksen. Julkisuudessa verrattain hiljaisena pitäytynyt kitarasankari pääsee ääneen varsin vähän, eikä miehen yksityiselämästä ole paljoakaan kerrottavaa ulkopuolisten perhe noteerauksien ja päihdehämminkien lisäksi. Avioerolapsen pelot ja syyllisyys ja uuden asuinympäristön aiheuttama vierauden tunne keittävät todesta ja fantasiasta vainoharhaisen myrkkykeiton. Niissä molemmissa tunteikas tarina kerrottiin visuaalisesti monipuolisilla, sävyjä pursuavilla kuvilla. Faktaa ja detaljeja riittää yllin kyllin, mutta niiden massa ei vie liikaa huomiota kerronnalta. Käpylän idylli on 70-luvun alkupuolelle sijoittuva ajankuva, mutta rockmusiikkia siinä mainitaan hädin tuskin lainkaan. Kirjoittaja käyttää taidokkaasti itse keräämäänsä runsasta haastatteluaineistoa ja ulkoisia lähteitä sekä pidättäytyy kiitettävästi oman mielipiteensä julkituomisesta ja levyjen ruotimisesta. MIKKO MERILÄINEN CYRIL PEDROSA, ROXANNE MOREIL: KULTA-AIKA WSOY Päältä kaunis seikkailu J arno Mällinen tunnetaan Radiopuhelimien kitaristina ja yhtenä biisintekijänä, mutta kaunokirjallisella urallaankin hän on edennyt jo neljänteen romaaniinsa. Van Halen -kirjana Eruption on varsin mainio, mutta henkilökuvana ei kovinkaan syvällinen. 80 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja C yril Pedrosan Kolme varjoa ja Portugali (suom. Kirjan yltäkylläisen mutta raskaaksi käyvän kuvituksen teho hiipuu yllättävän nopeasti, ja pian huomaa silmäilevänsä sivuja kuviin sen kummemmin syventymättä. Mällisen elämäkertatietojen perusteella Käpylän idyllissä täytyy olla paljon omakohtaista, mutta perheinhorealismista se luistelee sekaviin maisemiin, joissa yksin jätetyn penskan mielikuvitus sulautuu 70-luvun lapsia vaanineisiin todellisiin vaaroihin, oli kyse sitten läheisestä ratapihasta tai naapurikaupunginosan vihamielisestä jengistä. Käpylän idylli on johdonmukaisen omalakinen teos, mutta lumipallona vierivä rakenne kaipaisi dynamiikkaa ja kokonaisuus ehkä tiukempaa asemoitumista joko realismin tai fantasian puolelle. KOSKINEN PAUL BRANNIGAN: ERUPTION – EDDIE VAN HALENIN TARINA BAZAR Hyvä bändikirja, huono henkilökuva K u v a: So u n d in ar k is to. WWW.NUCLEARBLAST.DE @NUCLEARBLASTRECORDS Rockarin rockiton romaani N imensä perusteella Eruption on vuonna 2020 syöpään kuolleen kitaralegenda Eddie Van Halenin elämäkerta, vaikka pikemminkin se käy bändihistoriikista. Vaikka kirja käsitteleekin Van Halen -perhettä, Eddien aisapari Alex-veli on tarinassa kuin haamu. Kirjan avaaminen ensi kerran saa haukkomaan henkeä, niin näyttävää piirrosjälki on. Äiti on lähtenyt, ja ”miesten” on pärjättävä kaksin. Positiivista on, että myös vastapuolet Sammy Hagarista Michael Anthonyyn saavat ainakin jonkinlaiset puheenvuorot. Eddien pääasiallinen kiistakumppani Roth näyttäytyy kirjassa vähän kyseenalaisessa valossa, mutta tämä sävy on opuksen ainoa erikoisuus – ja kertoohan se yhtyeen uraa riivanneista henkilökemian hankaluuksista. KIMMO K. Alussa alaluokkalainen Janne muuttaa avioeron jälkeen toimittajaisänsä kanssa kerrostaloasuntoon Käpylään. Kirjan pääosassa on tietenkin EVH kitaroineen, mutta vielä selvem min se on kertomus Van Halen -yhtyeen synnystä, sinnikkäästä uran aloituksesta ja kehityksestä yhdeksi maailman kärkiyhtyeistä. Etenkin luontoa Pedrosa piirtää ihailtavan monipuolisesti ja elävästi, mutta sen vastakohtana ihmishahmot ovat oudoksuttavan karikatyyrimaisia ja kalseita. Myöskään sävellysprosessista, soittotekniikasta tai -välineistä ei liiemmin heru syvempää tietoa. Tylsistyminen johtunee pitkälti myös siitä, että Roxanne Moreilin tarina ei vedä. Eikä Mällinen kirjoita mitään ”rock-kirjallisuutta”. Poika saa kuluttaa päivänsä vailla aikuisten valvontaa. Dialogi on löysää ja kankeaa, hahmoista on vaikea kiinnostua ja kohtaukset ovat sekavia. Pedrosa on taitava käyttämään värejä luodakseen kullekin kohtaukselle ominaista tunnelmaa ja sitoakseen eri jaksoja yhteen. NIKO PELTONEN JARNO MÄLLINEN: KÄPYLÄN IDYLLI ENOSTONE T O U R E D I T I O N 2CD DIGIPAK PLUS BLU RAY “VIRTUAL LIVE SHOW FROM THE ISLANDERS ARMS 2021“ IN STORES 18.11. Suppean romaanin sommitelma on eskaloituva. Tyylistä on helppo nähdä hänen taustansa animaattorina. Toivottavasti Pedrosa luottaa jatkossa taas omaan käsikirjoitukseensa. Visuaalisuus on huipussaan myös massiivisessa, yli 400-sivuisessa Kulta-ajassa. Miehen persoonasta piirtyy ujon ja sydämellisen mutta myös päihdeongelmaisen tuittupään kuva. Onneksi kokonaisuutta rytmitetään näyttävillä kokoaukeaman kuvilla. Kenties Eddien vetäytyvyyden vuoksi tarinaa kerrotaan monin paikoin David Lee Rothin sanoin. Tästä huolimatta Eruption on sujuvasti rakennettu opus, jonka suomennoskaan ei aiheuta hampaidenkiristystä. Heppoinen fantasiaseikkailu aatelisten valtasuhmuroinneista ja mystisestä aarteesta on pääpiirteissäänkin kliseinen, mutta vielä pahemmin laahaavat yksittäiset kohtaukset. Köpi-koiraa pitäisi ulkoiluttaa, mutta sen Janne säännöllisesti unohtaa, vaikka ei nurkkiin paskovan koiran rääkkäämistä. Tämän suhde Eddieen ja eritoten miehen rumpalointi on harmillisen vähäisessä roolissa
Ja se ei ole järin kiinnostavaa. Eikä mielikuva murru Pohjalta-teoksen sivuilla, sen verran kunnioittaen Kuusela tekstissään Happoradiota käsittelee. Kuvilla voi välittää traagisia tapahtumia tai ahdistavia oloja, jotka saattaisivat tuntua pelkkänä tekstinä liian raskailta tai toisaalta banaaleilta. Siinä missä Happoradion supervoima on kirjan mukaan tavallisuus, on se samalla opuksen suurin kompastuskivi. Ehkä aiheesta, mutta ainoa ongelma on se, että aina tiedä onko äänessä Kuusela vai Aki Tykki. Teoksen tarkentavan alaotsakkeen mukaisesti kirja käy läpi Happoradion sinnikästä taivalta tuntemattomuudesta parrasvaloihin. Vaikka teoksen henkilökaarti on suppea, käy nimisekoilu hermolohkoon. Silmukka on puhutteleva ja teknisesti taitava teos, joka ottaa välineestään kaiken irti. Tosin välillä lähes peräkkäisissä virkkeissä menee iloisesti sekaisin Tykki ja Jussi. 160 sivun aikana hän kertoo lähes kammottavan vakuuttavasti, millaista on lapsuus alkoholismin varjossa. Ainakin jos lukija on elänyt kutakuinkin samaan aikaan Tykin kanssa Suomessa ja nauttinut päihteistä, bileistä, naisista, pettänyt ja tullut petetyksi sekä tuhlannut opintolainan matkailuun. Yhtyeen ystäville opus avaa muun muassa sanoituksia ja tarinoita niiden takana, mikä epäilemättä saa tarkastelemaan lempikappaleitaan uusin korvin. Pahiksen rooli on kirjassa varattu elitistisille ja tosikoille rocktoimittajille, joista varsinkin Rumban aikalaiskirjoittajiin kohdistetaan yllättävän paljon tulikiven katkuista sanan säilää. KAISLA MUSTAKARTANO SAMI KUUSELA: POHJALTA – HAPPORADION TARINA JOHNNY KNIGA S arjakuva on oikein tehtynä erinomainen väline vaikeiden aiheiden käsittelyyn. Kuvilla voi antaa lukijan rakentaa tunnelmat itse omien kokemustensa pohjalta. Kimmo Lustin omiin kokemuksiin pohjautuva Silmukka on siitä erinomainen esimerkki, sillä Lust uskaltaa luottaa kuvan voimaan. WWW.NUCLEARBLAST.DE @NUCLEARBLASTRECORDS Kaikki irti sarjakuvasta Supervoimana tavallisuus. T oimittaja Sami Kuuselasta on some-tiliensä kautta välittynyt kuva ihmisestä, josta on helppo pitää. Niukoin sanoin mutta erittäin puhuttelevin kuvin hän vyöryttää lukijan silmille lapsen ja myöhemmin teinin turvattomuuden sekä kaikki hänen kokemansa ja kuvittelemansa kauhut. MIKKO MERILÄINEN KIMMO LUST: SILMUKKA SUURI KURPITSA T O U R E D I T I O N 2CD DIGIPAK PLUS BLU RAY “VIRTUAL LIVE SHOW FROM THE ISLANDERS ARMS 2021“ IN STORES 18.11. Silloin lukee ikään kuin omaa tarinaa toisen sanoittamana ja hivenen laimennettuna versiona. Itselleni kirjan antoisinta antia olivat kappaleet Tykin pokeriharrastuksesta, koska ne olivat jotain muuta kuin samaistuttavaa oman elon tavallisuutta. Ottaen huomioon, että Pohjalta kertoo tarinaa rockbändistä, kirja keskittyy yllättävän paljon ihmissuhteiden, perheen ja vanhemmuuden pohtimiseen. Toisaalta Lustin hempeäsävyiset ja pehmeälinjaiset piirrokset tuovat tervetullutta etäännytystä aiheeseen. Jussi Ranta on Aki Tykin ristimänimi, ja kirjassa bändin jätkiä puhutellaan ristimänimillä bändin syntypisteeseen asti. Tämän lisäksi se pitää sisällään vallan ansiokasta aikalaiskuvausta, mutta ennen kaikkea Pohjalta on Jussin elämäkerta lapsuudesta näihin päiviin. Ai kenen Jussin
Miksi levyn lauluosuudet ovat lähes pelkkää karjumista mitä kauneimman musiikin päälle ja miksi paperilla vieraannuttava yhdistelmä on niin puoleensavetävä. Olen jo pitkään miettinyt, miksi Timo Turpeisen kolme ensimmäistä albumia, siis Reissumiehen muistot (1989), Liehuva liekinvarsi (1991) ja Timo Turpeinen (1992) ovat sellaisia kuin ovat. Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 12. Jäin tietenkin koukkuun tähän vihreään kultaan. Keikkabussielämä on mahdollistanut myös toisen rakkauteni, eli vaelluksen erilaisissa maailman kolkissa, ja tietenkin turismin. Syksyisen kiertueen aikana kävimme Itä-Saksassa Rakotzbrückellä Devil’s Bridgellä. Ei se olisi mahdollista, jollei täällä olisi miellyttäviä kevyen liikenteen väyliä! ERJA LYYTINEN VILHO PIRTTIJÄRVI Kielen löytäneiden kesken arvotaan kolme Soit Se Silti -levy-yhtiön vinyylijulkaisua. Norjan rundilla ajoimme Preikestoleniin. Levyt ovat epätasaisia, mutta omalaatuiset tuotantoratkaisut ja mieleen kiinnittyvät iskelmämelodiat vetävät puoleensa. Miten on ollut mahdollista tehdä näin genren tyylikonventioista vapautunutta, mutta samanaikaisesti juurille kumartavaa iskelmämusiikkia tuon ajan Suomessa. Onnittelut! SAAN IHAN hirveästi irti sellaisesta musiikista, jonka tekijöiden tarkoitusperät ja tavoitteet äänitteidensä taustalla jäävät minulle arvoituksiksi. Luen tällä hetkellä Aki Hintsan Voittamisen anatomiaa, ja kohta olen varmasti yhtä kovassa tikissä kuin formulakuljettajat konsanaan. Paketista löytyvät seuraavat lp-levyt: Joni Ekman: EkMania!, Suosikki: Tämä tulee sattumaan anyways ja Antti Autio: Kaikki talot huojuu.. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Tykkään siitä, kun musiikki herättää kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Tällaisten kysymysmerkkilevyjen ei tarvitse olla edes mitään mestariteoksia. Tänään mieltäni on kutitellut koneiskelmä ja screamo. Kauneusvirheet ovat osa mysteeriä. Norjasta palatessamme yhden pitkän, kiemuraisen laskun aikana jarrut alkoivat sauhuta ja keikkabussi piti saada pikaisesti jäähylle, ennen kuin jarrut syttyisivät kokonaan palamaan. Ehkä sen virkistävät aineosat olivat tottumattomalle liikaa suurina annoksina nautittuna. Levy ei ole lakannut ihmetyttämästä minua. Apulanta-vinyylin ja -t-paidan voitti Ilona Lähde Vantaalta. Musiikki on paikoin hyvinkin kunnianhimoista ja kokeellista koneiskelmää. On ihana uppoutua toiseen maailmaan lempeän naisäänen opastaessa kohti mielen tyyneyttä. Levyjen kappalemateriaali on yhdistelmä Tapio Rautavaaran repertuaarista napattuja sävelmiä, muita iskelmäsuosikkeja ja uusia, pääsääntöisesti Turpeisen itse säveltämiä lauluja. Pitkäaikaisin bussini oli vuoden 2008 Mercedes Sprinter, jolla ehdin mennä ympäri Eurooppaa yli 400 000 kilometriä monenlaisissa paikoissa. Toisaalta koen myös monesti plasebo-efektin nauttiessani keikalla holitonta bisseä, joista ehdoton suosikkini on suussa lempeästi pirskahteleva Crisp Vehnä. Viimeisen keikkansa Sprinter heitti Saksan autobaanalla lokakuussa 2022, josta se poliisivoimin hinautettiin lähimmälle parkkikselle. Eron edelliseen elämään huomaa virkeytenä ja erilaisena jaksamisena – verrattuna vaikkapa siihen, kun nukuin jatkuvasti vain viisi tuntia yössä. Jyväskyläläisen Alas-yhtyeen ensilevy Uusi vuosi löytyi, kun ihan etsimällä etsin tämänvuotisia kotimaisia albumeita. Siinä viitekehyksessä yhtyeen touhu, siis ennalta-arvaamattomasti moneen suuntaan kurottelevan punkin sukuisen rockin ja karjumisen yhdistelmä tuntuu aika tuoreelta ja albumi on mielestäni varsin hyvä. Mate on virkistävä yerba-pensaan lehdistä tehty juoma, jota juodaan etenkin Etelä-Amerikassa paljon. Viime aikoina olen alkanut kiinnittää huomiota elintapoihini, sillä rokkielämä neljäkymppisenä on aika erilaista kuin joskus parikymppisenä. Kirjoitushetkellä kävelykilometrejä on kertynyt päälle kaksi tuhatta. Aina välillä kuulemma joku innokas turisti ottaa melkoisen riskin hienon selfien toivossa ja menee liian lähelle kalliokielekettä, josta on 800 metrin pudotus alas vuonoon – ja RIP turisti. Se on laji, joka on jäänyt minulle vieraaksi, enkä osaa oikein asettaa yhtyeen musiikkia mihinkään muuhun kuin suomenkielisen punkin kontekstiin. Liehuva liekinvarsi on kovimpia syntikkapoplevytyksiä ikinä, mutta noilta levyiltä löytyy muitakin yhtä pysäyttäviä teoksia. Keikkabussissa olen istunut monet kerrat mate-teetä ryypäten (ei mainita tällä kertaa muita juomia). KEIKKABUSSIT , mun salainen rakkauteni. Korjaamolla todettiin, että ”Motor ist kaputt.” RIP Sprinter. Mihinkään edellä mainittuun mitenkään liittymättä haluaisin kiittää Turun kaupunkia siitä, että täällä riittää tietä tallattavaksi. Kun nautin ensimmäisiä kertoja tätä teehammasta hellivää juomaa, voisin vaikka väittää, että se nousi päähän. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 82 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Lisää zeniä olen saanut kuuntelemalla Spotifysta Yoga Bunnyn ohjattuja meditaatioita. Yhtyeen tyylilaji on screamo. Edes hetkeksi karkuun näitä ruuhkavuosien hektisiä päiviä. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Olen tänä vuonna kävellyt naurettavan paljon, ainakin omasta mielestäni
83
10 /2 02 2 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 1 / 2 2 2 VILLE LAIHIALA DRY CLEANING VIEUX FARKA TOURÉ TOKELA PLINI FIRST AID KIT: ”LÖYSIMME TAAS ILON MUSIIKIN TEKEMISEEN” So un dI 11 So un dI 11 M A R I S K A MARISKA TAYLOR SWIFT, WEYES BLOOD, TUOMO MANNONEN, NEIL YOUNG, EGE ZULU, THE 1975 LEVYARVIOTA YLI 50 ”KUN LIIKE ALKAA, RAUHA LASKEUTUU”