17.11. ARVIOIT AVANA KUUMIM MAT UUTUUS LEV Y T! ”EI PELKKÄÄ RUUSUILLA TANSSIMISTA” DUFF So un dI 11 So un dI 11 D U F F M C K A G A N TOMI KOIVUSAARI | KNIFE GIRL | KRYPTA | HELMET TOMI KOIVUSAARI | KNIFE GIRL | KRYPTA | HELMET. TAMPERE NOKIA ARENA 12.12. TURKU GATORADE CENTER 2.12. LAPPEENRANTA LAPPEENRANTA-SALI 13.12. KAJAANI KAUKAMETSÄ 25.11. KLO18 & KLO21 IISALMI EINO SÄISÄ -SALI 8.12. HELSINKI JÄÄHALLI 3.12. KOTKA SATAMA AREENA 4.12. KLO18 & KLO21 RAAHE RAAHESALI 23.11. LAHTI LAHTI HALLI 19.11. KAUHAJOKI IKH AREENA 26.11. KUOPIO KUOPIO-HALLI 16.12. JYVÄSKYLÄ PAVILJONKI AREENA VUODEN ODOTETUIN KONSERTTIKIERTUE ON TAAS TÄÄLLÄ! KATSO PAIKKAKUNTASI SOLISTIT JA OSTA LIPUT: RASKASTAJOULUA.COM LOPPUUNMYYTY! LOPPUUNMYYTY! LOPPUU NMYYT Y! 10 /2 02 3 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 1 / 2 2 3 WITHIN TEMPTATION JAAKKO EINO KALEVI DAVE LINDHOLM BLOCK OF FLATS SALALIITTO STONED STATUES, LAU NAU, TUOMARI NURMIO, MORS SUBITA, JAMILA WOODS, DJ SHADOW, JAAKKO LAITINEN... IKAALINEN IKAALINEN SPA ARENA 1.12. HYVINKÄÄ WANHA AREENA 5.12. KUHMO KUHMO-TALO 24.11. OULU OULUHALLI 9.12. KLO18 & KLO21 HÄMEENLINNA VERKATEHDAS 14.12. KLO17 & KLO20 PORI PROMENADIKESKUS 21.11. KLO18 & KLO21 YLIVIESKA AKUSTIIKKA 22.11. KOKKOLA KAMPUSHALLI 30.11. JOENSUU JOENSUU AREENA 7.12. LAUKAA PEURUNKA AREENA 18.11. KLO18 & KLO21 MIKKELI MIKAELI 15.12
PLAGUE OF BUTTERFLIES THE RITE ALEKSANTERIN TEATTERI 12. -13.1.2024 Printti_pohja.indd 1 Printti_pohja.indd 1 29.10.2023 23.38.15 29.10.2023 23.38.15 75
Soundi 10/2023 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Löytöretkellä 14 Tarkkailuluokka: Voikukat 16 Arttu Seppänen 18 Martti Luther ja muovipussi: Radiopuhelimet 20 Soundi-haastattelu: Tomi Koivusaari 26 Helmet 30 Duff McKagan 37 Keith Shocklee 40 Within Temptation 42 Dave Lindholm 44 Jaakko Eino Kalevi 46 Knife Girl 49 Palsa esittää 52 Levyarviot 62 Salaliitto 66 Bazook Sigir Krypta Block Of Flats 69 Jazz kiinnostaa 70 Tuottajat: Los Rollos 72 Sanoin kuvin 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: C h ar le s P et er so n 6 SOUNDI 46 Knife Girl K u v a: H el m i P ad at su K u v a: G iu li a A cq u at i K u v a: H ar ri H in k k a 44 Jaakko Eino Kalevi 37 Keith Shocklee 42 Dave Lindholm 20 Tomi Koivusaari K u v a: Ti m o Is o ah o
On myös aika hienoa, että Now And Then -singlen b-puoleksi laitettiin Love Me Do. Etenkin säkeistön osalta se on todella kaunis sävellys, ja John Lennonin laulu soi kaiken teknisen puleerauksenkin jäljiltä herkkänä. En siksi, että se olisi jotenkin poikkeuksellisen upea laulu, vaan ihan vain koska sen syntyprosessissa on paljon ihmeteltävää ja pohdittavaa. Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Samuel Järvinen, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Jonkin sortin taikuutta. Ja tietenkin myös siksi, että The Beatles on ikuisesti tärkein ja paras. Trashcan Sinatras: I’ve Seen Everything SOUNDI 10/2023 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Boygenius: The Rest Taylor Swift: 1989 (Taylor’s Version) Punainen Planeetta: Vive le Moment Orvokki: Kasvotusten open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi The Beatles, vielä kerran T ämän lehden mennessä painoon maailmaan ilmestyi uusi The Beatles -kappale Now And Then. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Kyllä minä Now And Thenistä paljon pidänkin. Sopii tietenkin kyseenalaistaa, olisiko kappaletta lainkaan pitänyt julkaista The Beatles -nimellä, sillä John Lennon teki ja demotti sen monta vuotta yhtyeen hajoamisen jälkeen. Sitä vihoviimeistä odotellessa.. Kuuntelin Now And Thenin tänään aika monta kertaa putkeen. Mutta toisaalta, lopputuloksessa soivat tavalla tai toisella kaikki neljä The Beatles -jäsentä. Viimeinen ja ensimmäinen The Beatles -single, välissä noin 60 vuotta. Mietin vain, että miten sitä väistämättä jossain vaiheessa maail maan putkahtavaa taas yhtä The Beatles -kappaletta markkinoidaan, kun yhtyeen viimeiseksi mainostettu kappale on nyt julkaistu. En näe siinäkään lähtökohtaisesti mitään pahaa, sillä The Beatles jos kuka otti kaiken mahdollisen irti oman aikansa studioteknologiasta. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Pidän myös Lennonin kotistudiodemoon jälkikäteen tehdyistä lisäilyistä aina jousisovitusta myöten. Toki kappaleessa soi myös tekoäly ja tämän hetken edistyksellisin musiikkiteknologia. 53 vuotta yhtyeen hajoamisen jälkeen, 43 vuotta kappaleen säveltäjän ja laulajan kuoleman jälkeen ja 22 vuotta yhtyeen kitaristin kuoleman jälkeen. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Lotta Savolainen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 49. Now And Thenin työstäminen aloitettiin jo vuonna 1995, mutta vasta nyt teknologia on niin kehittynyttä, että Lennonin demokasetilta pystyttiin erittelemään piano ja sen alle jäävä laulu omiksi, selkeiksi raidoikseen
4PV / 63€ (Hinta sisältää leirija telttapaikan) ??. ENNAKKOLIPUT TOIMITUSKULUINEEN A L K A E N ?
– Vastakohtana näille ”helpommille biiseille” voisi mainita Muyseum-mestariteoksen, joka läpisävellettyine klassisine midiarpeggioineen aiheuttaa varmasti levottomuutta kuulijassa. – Eihän se huono ole, mutta minä taidan olla julkaisun heikoin lenkki. Millaisena Aavikko-albumina Sound Of Muysic näyttäytyy itsellesi. – Kyse on lupauksesta kuulijalle, ja halusimme tehdä lupauksen heti ensimmäiseksi. Kirja on siellä myynnissä, ja opukseen saa halutessaan nimmaritkin, kertoo laulaja Mikko Kotamäki. Samalla lausahdus muistuttaa sekä vanhoja että uusia kuulijoitamme siitä, mistä Aavikossa on pohjimmiltaan kysymys. – Uuden levyn valmistelu alkoi heti Monopolyn (2019) jälkeen. Luvassa on muun muassa Swallow The Sunin vuonna 2008 julkaiseman Plague Of Butterflies -teoksen esittäminen tanssijoiden kanssa. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Me soitamme, sinä tanssit – Aavikko julkaisi uuden studiolevyn Vuonna 2000 Jyväskylässä perustetulle metalliyhtye Swallow The Sunille on ehtinyt tapahtua yhtä jos toistakin, ja nyt hurjat tarinat on lyöty yksien kansien väliin. – Julkaisutilaisuus järjestetään itsenäisyyspäivänä Helsingin Bar Loosessa. TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a: Ju ss i R at il ai n en K u v a: K im m o M et sä ra n ta. Huomasimme iloksemme, että Aavikon keikoilla käy edelleen tanssimisesta innostuvaa yleisöä, ja pidimme tämän mielessä prosessin aikana. Mitkä ovat Sound Of Muysicin avainbiisejä. Millaisia ajatuksia puolituntinen Plague Of Butterlies herättää tänä päivänä. Toimittaja Matti Riekin kirjoittama teos Swallow The Sun ilmestyy virallisesti tammikuussa, mutta hätäisimmät voivat ottaa opuksen haltuun jo 6. – Näillä näkymin nämä tammikuun iltamat ovat ainutkertaisia, mutta jos kysyntää riittää, niin katsotaan tilannetta sitten uudelleen. Se on Aavikon pitkään käyttämä slogan, mutta viimein se on myös biisin otsikko. Uuden levyn avauskappale on nimeltään We Play – You Dance. Toinen kiinnostava kollaboraatio löytyy kappaleesta Muysic Non Stop, jossa ääneen pääsee yhteistyökumppanimme, tuottaja-artisti Mark Gergis, Leppänen kertoo. – Pitkälti samanlaisena kuin mikä tahansa aiempikin, mutta toki jokainen levymme esittelee ”syntetisaattorifantasioitamme” hieman eri tavalla, sanoo rumpali. – Luvassa on myös rentoa jutustelua ja ehkä pari akustista biisiäkin! Ensi vuoden alkupuolella tapahtuu muutakin. Ei nimittäin unohdeta, että Popedakin lauloi aikoinaan, että ”selkäranka on orvaskettä, kyllä se siitä venyy”. ainakaan alkuperäisessä muodossaan, kertoo rumpali Tomi Leppänen. 12.–13. joulukuuta. – Biisit rakentuvat niin, että yhdistelemme erilaisia vaikutteita elektronisen musiikin historiasta sekä nykyhetkestä, ja sekoitamme niitä klassiseen ”rytmi, melodia ja harmonia” -kolminaisuuteen. Miltä Swallow The Sunin suunnitelmat muuten näyttävät. Albumin tekeminen eteni hitaasti ja orgaanisesti, ja lopulta iso osa suunnitelluista kappaleista ei päätynyt levylle... Kunkin levytysprosessin aikana myös opimme uusia asioita niin säveltämisestä kuin tuottamisestakin, ja lopputulos on yleensä jotain muuta kuin alussa suunnittelimme. Uskallanpa siis väittää, että tammikuussa kuullaan Plague Of Butterliesin kaikkien aikojen paras versio. Olin tuolloin nuori mies, ja laulu kuulostaa aika epävarmalta. Hyvältä siis näyttää! TEKSTI: TIMO ISOAHO Swallow The Sun aktiivisena: luvassa kirja ja erikoisesiintymisiä Vuodesta 1995 toiminut elektronisen musiikin pioneeri Aavikko on palannut uuden musiikin äärelle: julki on yhtyeen seitsemäs pitkäsoitto Sound Of Muysic. – Emme ole lopettamassa. – Ainakin Space Disco Muysic, jossa vierailee suuresti arvostamamme Nicole Willis. – Eiköhän siitä selvitä, naurahtaa Kotamäki. Tiedotteen mukaan ”tulevat tapahtumat yhdistävät Swallow The Sunin musiikin, Igor Stravinskyn Kevätuhrin, baletin ja nykytanssin”. tammikuuta Helsingin Aleksanterin teatterissa järjestetään mielenkiintoisia iltamia Plague Of Butterflies & The Rite -otsikon alla
Ei siis otettu mukaan ulkopuolisia muusi koita tai taustanauhoja, sanoo MäkiKala. Nyt käsillä on tyylikäs uu tuusalbumi Hunting Grounds. Teimme kaikkemme ja käänsimme kaikki kivet viimeiseen asti, että tapahtuma olisi voitu järjestää, kertoo Nelonen Media Liven johtaja Anssi Nevalainen. – Yhtye kutistui trioksi vuon na 2019. Oltiin itsekin mie titty asiaa, ja ratkaisu löytyikin läheltä, sillä Amendfoililta löy tyy kappale Pale Horse, kertoo kitaristilaulaja Lassi MäkiKala. Olemme pyrkineet tekemään hyviä biisejä, ovatpa ne sitten deathcorea, duuri rokkia tai mitä tahansa. Entä mitä Hunting Grounds tarkoittaa. Visuaalisesta ilmeestä vastaa graffititaitelija Jani Tolin. ja 9.6.), Coldplayn (27.–31.7.) ja PMMP:n (23. Tyylikkäitä riffejä sekä tarttuvia melodioita vaihtoehtoiseen raskaaseen rockiin upottava bändi nimittäin toimi Amendfoilnimellä vuosi na 2007–2019. – Levy on varsin rehellinen kitaran, basson, rumpujen ja laulun muodostama kokonai suus. Hunting Grounds on moni puolinen kokonaisuus, jonka tunnelmat etenevät vaihtoehtoi sesta modernista rockista hyvin kin tanakkaan metalliin. Toki näyttelyssä muistetaan myös nykyskenen kovimpia nimiä. K u v a: Ju li u s K o n tt in en Olympiastadionin vuosi täydentyi Pomolla Helsingin Olympiastadionin ensi vuoden kova keikkatarjonta täydentyi tai jopa huipentui, kun Metallican (7. Näyttelytilan kuvaillaan olevan yhdistelmä takahuonetta, kotistudiota ja treenikämppää. Jäämme odottamaan peukut pystyssä. Tätä lukiessasi kaikkien keikkojen kaikki liput on epäilemättä jo myyty.. – Biisit kertovat tavalla tai toi sella kuolemasta. – Olemme tietysti pettyneitä, että Rockfestiin ei tulevalle kesälle ole saatavilla genren isoimpia nimiä pääesiintyjiksi. Mukana on harvoin nähtyjä musiikkivideoita ja ensimmäistä kertaa digitoituja livepätkiä, suomiräppiä määritelleiden tekijöiden esineistöä ja varhaista kuvamateriaalia. Palefacen kuratoima näyttely kertoo suomiräpin vaiheista historiallisen esineistön sekä äänija videomateriaalin kautta. – Raskas musiikki tarkoittaa minulle vapautta luoda mitä haluan. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Palehørsen toinen studioalbumi käsillä Kovatasoisen tamperelais yhtyeen Palehørsen tarina ulot tuu varsin kauas. Tärkein ohjenuoramme oli se, että biisien pitää toimia trion esittämänä, niin levyllä kuin livenäkin. Rockfest pitää välivuoden K u v a: Je rk k a P er äl ä 40-vuotias suomirap pääsi museoon Pasilassa sijaitsevaan musiikkimuseo Fameen on avautunut Jou! Nelkyt vuotta suomiräppiä -näyttely. Samoihin aikoihin kes kustelimme diilistä norjalaisen Indie Recordings yhtiön kanssa, ja he kysyivät varovaisesti, että voisiko bändin nimi olla joku muu. Elämä on kuo leman metsästysmaa ja kuolema ratsastaa kal pealla ratsulla! TEKSTI: TIMO ISOAHO Ensi kesään syntyi ikävä aukko rockmusiikin ystäville, sillä Rockfestiä ei järjestetä vuonna 2024. Festivaalin organisaatio suuntaakin nyt katseensa kesään 2025, ja vakuuttaa että Rockfest tekee silloin paluun ”vahvempana kuin koskaan”. ja 24.8.) lisäksi julkistettiin Bruce Springsteen And The E Street Bandin epäilemättä maratonmittainen keikka perjantaille 12.7.2024. – Sävellysvaiheessa tulikin harvinaisen selväksi, että kun mitään ei saa ”piiloon”, niin jokaisen riffin, sointukierron, laulumelodian tai vaikka kom pin pitää toimia täysillä sekä it senäisesti että yhdessä. Näyttely on avoinna toukokuuhun 2024 saakka. Hunting Grounds on albumi, joka ei väli tä paskaakaan genrerajoista. Festivaaliorganisaatio perustelee peruuntumista sillä, ettei tyydyttävän ohjelmiston koostaminen onnistunut
Polku on uusi dynaaminen yhtye, joka sekoittaa musiikkityylejä pieteetillä mutta rohkeasti. Christmas Green 2LP (Gtf, 45rpm), CD Digipak ulkona nyt: TARJA KUTSUU SINUT VIETTÄMÄÄN TUMMANPUHUVAA JOULUA Kuuntele kauniita tulkintoja muun muassa Last Christmas-, All I Want For Christmas Is You-, Jingle Bellssekä Tarjan Dark Christmas -kappaleista www.tarjaturunen.com | www.ear-music.net | www.ear-music.shop | earmusicofficial | earmusicofficial | earmusic Heavyweight Black 2LP (Gtf, 45rpm), Ltd. Hän on julkaissut kappaleita noin viiden vuoden ajan, mutta nyt ollaan jonkin uuden oivalluksen äärellä. Lontoolaiset dj:t Matt Black ja Jonathan More perustivat 1990-luvulla omaäänisen ja monen fuusiorytmirakastajan elämään kuuluneen levy-yhtiön Ninja Tunen. Olen nähnyt Vilma Talvitien esiintymässä ja koen hänen tehtävänään musiikintekijänä olla jonkinlainen jatkumo itkijänaisten perinteeseen. Tämän tunteen ympärille hän on sovittanut kuulijaa syleilevän instrumentaatiokudelman, jonka tenhosta mieleeni tulee Yes-progeyhtyeen mestariteos Magnification (2001). Frost kertookin, että uusi soundi syntyi pikkuhiljaa hänen syvennyttyä kokeellisten r&b-artistien, kuten Solangen ja Blood Orangen tuotantoon. Heidän välillään roihuaa tinkimätön visio musiikilliseen moniulotteisuuteen ja ainutlaatuisuuteen, jonka tavoitteena on haastaa TARJA KUTSUU SINUT VIETTÄMÄÄN TUMMANPUHUVAA JOULUA Kuuntele kauniita tulkintoja muun muassa Last Christmas-, All I Want For Christmas Is You-, Jingle Bellssekä Tarjan Dark Christmas -kappaleista www.tarjaturunen.com | www.ear-music.net | www.ear-music.shop | earmusicofficial | earmusicofficial | earmusic Heavyweight Black 2LP (Gtf, 45rpm), Ltd. Yhtyeen jäsenet ovat porvoolaiset Theodor Sannemann ja Matti Lindholm. Frostin uusissa tuotannoissa on tehty tarkkoja huomioita ja selkeästi tutkittu, minkälainen dynamiikka itseä oikeasti kiinnostaa. Persoonallisen tekijän musiikissa kontrastien voima on läsnä vahvasti. Saan työkseni seurata monien artistien uraa ja kasvutarinoita suhteellisen läheltä. Ote on rennompi, avarat sovitukset ja sävyt ovat helposti tulkittavissa ja tutkittavissakin. Perinnetietoisuus nousee hienovaraisesti mutta tunnistettavasti. Liike ja kinesteettisyyden voima ovat läsnä niin levyllä kuin livenä. Albumin aloitusraita Mistä taivas alkaa sai Talvitien mukaan alkunsa pandemian tuoman pelon tunteista. Heidän kantavana arvonaan on juhlistaa yhtenäisyyttä ja monimuotoisuutta. Hän myös kuunteli ensimmäistä kertaa Princen musiikkia kiinnittäen huomiota erityisesti rumpubiitteihin ja laulun rytmikkyyteen. Hänen esiintymistensä väkevä läsnäolo vangitsee, ja Talvitie on kehittänyt konseptin, jossa yhdistyy piano, perkussiot ja kehorytmiikka. Talvitien Mistä mihin -debyyttialbumin laulujen aiheet ovat raastaviakin, mutta sovitusten rikas ja kirkas maailma saattavat kuulijan kohtaamaan näitä teemoja pehmeämmin. 2000-luvun alussa yksi tärkeimmistä musiikillisista vaikutteistani löytyikin lähinnä Ninja Tunen artistien kuten The Cinematic Orchestran ja Amon Tobinin maailmoista. Etsiessäni taannoin musiikkia radio-ohjelmaani eteeni pompahti yhtye nimeltä Polku. Frost kuuluu aikamme uusiin älyttömän lahjakkaisiin laulajiin ja lauluntekijöihin, joiden tekemisestä puhkuu vimma rajattomiin mahdollisuuksiin. Yhtyeen soundi imaisi heti mukaansa, ja pohtiessani mikä tässä nyt niin paljon kiinnostaa, huomasin monia yhtymäkohtia Ninja Tunen maailmoihin. Ennen kaikkea Emily Frost sanoo, että rentous on löytynyt myös sitä kautta, ettei koe tarvetta miellyttää ketään musiikillaan: ”Pidän tästä estetiikasta, jossa herkkä indie pop kohtaa afroamerikkalaisesta musiikista ammennettua groovea ja sielukkuutta”. Vilma Talvitie Emily Frost K u v a: M ee ri K o u ta n ie m i K u v a: N ik la s Sa ri k ko la 12 SOUNDI Teksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI Innostavia kukoistuksen hetkiä V ilma Talvitie on laulaja, säveltäjä, sanoittaja sekä multi-instrumentalisti, jonka musiikissa suomenkielinen folkestetiikka ja akustiset instrumentit elävät sulassa sovussa elektronisten biittien ja tarttuvien popmelodioiden kanssa. Saan todistaa musiikin parasta antia eli innostavia kukoistuksen hetkiä. Christmas Green 2LP (Gtf, 45rpm), CD Digipak ulkona nyt:. Jos itkijänaiset ajattelevat, että kivusta ja surusta pääsee yli itkemällä, niin Talvitien taiteilijuudessa taas voisi ajatella, että keino on laulu ja kosketus. Viimeisin ilonaiheeni syntyi, kun Emily Frost julkaisi kaksi uutta kappalettaan White Picket Fences sekä Jump (Into Cold Water). Näkökulmani vuoksi tutkaani välittyvät mielenkiintoisimmat vaiheet ja vaiheilut alun kokeilunhalusta kohti tärkeitä päätöksiä omaa persoonallista soundia ajatellen
Vierula pohtii albumijulkaisua luultavasti monelle artistille tutuil la ajatuksilla: ”En varmasti olisi jul kaissut tai äänittänyt tätä albumia ilman jatkuvaa perseelle potkimis ta yhtyeeni ja lähipiirini toimesta. kuulijaa ja samalla tarjota koettavaa. Herkkä ja hienovarainen sovitustyö on ihailtavaa. Ja kyllä, myös heidän vaikutteisiinsa kuu luvat Ninja Tunen artistit kuten Amon Tobin ja Bonobo. Lieneekö syynä tahto paljauteen ja jonkinlai seen tarkempaan itsetutkiskeluun, mutta ratkaisu toimii ja päästää kuulijan ehkä aavistuksen lähem mäksi. TARJA KUTSUU SINUT VIETTÄMÄÄN TUMMANPUHUVAA JOULUA Kuuntele kauniita tulkintoja muun muassa Last Christmas-, All I Want For Christmas Is You-, Jingle Bellssekä Tarjan Dark Christmas -kappaleista www.tarjaturunen.com | www.ear-music.net | www.ear-music.shop | earmusicofficial | earmusicofficial | earmusic Heavyweight Black 2LP (Gtf, 45rpm), Ltd. Delay Trees indieyhtyeestäkin tutun Vierulan aiempaan soolotuo tantoon verrattuna ollaan nyt akus tisemman soundin äärellä. Kun Lindholm kokee vahvuudekseen erityisesti tuotan topuolen, hoitaa Sannemann taas instrumentti osuudet. Kokonai suudesta nostaisin jalustalle kolme kappaletta Koti, Osaisinpa antautua sekä Pelotta kuljen, jotka voisivat jo itsessään muodostaa oman kiin nostavan kokonaisuuden. Kappa leilla vierailevat niin Timo Pieni Huijaus kuin senegalilaislähtöinen Meissa Niang. Syksyllä Polku julkaisi viiden kappaleen ep:n, joka esittelee hyvin laajasti yhtyeen osaamista. Vierula koristaa yhtä kappaletta kaukaisel la, kaiutetulla trumpettisoololla, joka muuttuukin yhtäkkiä hänen kuulaaksi lauluäänekseen, mutta hän myös taitaa hyvin perinteisen popkappaleen säveltämisen ja toteutuksen. Marginaaliselle artistille tuttu hui jarisyndrooma ottaa usein voiton.” Rami Vierula vastaa itse laulujen tuotannosta, kirjoittamisesta ja pää asiallisesta sovittamisesta. Christmas Green 2LP (Gtf, 45rpm), CD Digipak ulkona nyt:. Rami Vierulan Erämaahanalbu min syntyhetkinä hänen mielessään vaelsivat ajatukset turvattomuudes ta, toivottomuudesta ja merkityk sellisyyden tunteen kaipuusta. Christmas Green 2LP (Gtf, 45rpm), CD Digipak ulkona nyt: TARJA KUTSUU SINUT VIETTÄMÄÄN TUMMANPUHUVAA JOULUA Kuuntele kauniita tulkintoja muun muassa Last Christmas-, All I Want For Christmas Is You-, Jingle Bellssekä Tarjan Dark Christmas -kappaleista www.tarjaturunen.com | www.ear-music.net | www.ear-music.shop | earmusicofficial | earmusicofficial | earmusic Heavyweight Black 2LP (Gtf, 45rpm), Ltd. Albumi kuljettaa läpi niin lapsuuden lennokkaiden toiveiden kuin kuolevan läheisen hauraiden muistojen. Tekijät lähestyvät tekemistä hieman eri suunnista. Christmas Green 2LP (Gtf, 45rpm), CD Digipak ulkona nyt: Rami Vierula K u v a: E ev a V ie ru la ”Emily Frost kuuluu aikamme uusiin älyttömän lahjakkaisiin laulajiin ja lauluntekijöihin.” TARJA KUTSUU SINUT VIETTÄMÄÄN TUMMANPUHUVAA JOULUA Kuuntele kauniita tulkintoja muun muassa Last Christmas-, All I Want For Christmas Is You-, Jingle Bellssekä Tarjan Dark Christmas -kappaleista www.tarjaturunen.com | www.ear-music.net | www.ear-music.shop | earmusicofficial | earmusicofficial | earmusic Heavyweight Black 2LP (Gtf, 45rpm), Ltd
Myös äänittäjä ja miksaaja on löydetty Herrikseltä. Jos Herrainmäki myydään, menetys on korvaamaton. – Laulukielenä on aikaisemmin ollut aina englanti. Edellä mainittujen lisäksi bändiä on inspiroinut suuresti Weezerin ja The Lemonheadsin kaltainen yhdysvaltalainen ysäri-indie. Myös brittipopista on otettu soppaan mausteita. ”Levitämme kitararockin ilosanomaa.” Neljän hiljaisen vuoden aikana on syntynyt levyllinen biisejä. Visiona on tehdä hyvää musiikkia ja esittää sitä muille. Nyt laulukieleksi on vaihtunut suomi. Yhtyeen polttoaineena toimii tyytymättömyys ympäröivään maailmaan. Sanoitukset ovat saaneet inspiraation muun muassa hallituksen – itse asiassa useammankin hallituksen – leikkauksista. Levitämme kitararockin ilosanomaa. – Haluamme toimia vastavoimana oikeistohallitukselle, joka nyt tuntuu jyräävän. Sattumaa nimi ei ole, sillä Voikukat on saanut alkunsa jäsenten Ville-Heikki Raatikaisen (kitara ja laulu), Mikko Salosen (basso) ja Antti Kaistisen (rummut) edellisen bändin The Black Ducks Of Despairin tuhkista. Halusimme, että levy olisi valmis, ennen kuin siitä alettaisiin ulos päin hirveästi huutelemaan. – Kun soitan riffin, niin jokin komppi löytyy nopeasti. Komppikaksikko Salonen ja Kaistinen ovat soittaneet läpi 2000luvun samoissa yhtyeissä, muun muassa Sister Flossa, jonka jäsenistöstä laulaja Samae Koskinen jatkoi soolouralle. – Nirvanan myötä löysin The Beatlesin, joka myös kuuluu Epuissa vahvasti. Pikkuhiljaa alkoi syntyä biisejä ja näytti siltä, että tästä voisi tulla jotain. 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Raatikainen kertoo Voikukkien olevan pienen ihmisen puolella. Sinänsä (levyn julkaisun) ajoitus on mielenkiintoinen. – Rauniola on tiivis kymmenen kappaleen paketti välillä nopeampaa ja välillä rauhallisempaa rokkia. Levy on äänitetty Andy Lohnerin kanssa Herrainmäellä vanhassa kartanossa Tampereen Tampellassa. Ensimmäisenä sinkku Markat tiukassa sai innoituksensa Sipilän hallituksen aktiivimallista. Äänitykset aloitettiin viime joulukuussa. Talo on ollut Raatikaisen mukaan hiljaisessa myynnissä jo pitemmän aikaa, mutta nyt kaupunki on pistänyt vauhtia rattaisiin myynnin edistämiseksi. Eppu Normaalin innoittamana päätimme tehdä tällä kertaa musiikkia suomeksi. Lo h n er. Soitimme aikaisemmin Black Ducksissa, mutta yhden jäsenen muuttaessa toiselle paikkakunnalle ei jatkaminen ollut enää mahdollista. – Alusta lähtien idea oli tehdä kokonainen levy. Bändikemia on orgaanisella pohjalla. Vuosi sitten biisit alkoivat olla kasassa. Hän kertoo koko yhtyeen ideo logian menevän avoimesti vasemmalle. Sen voisi lisätä täydentämään kolmikkoa. Kesällä 2019 päätimme mennä kolmisin soittelemaan lähinnä, että olisi jotain tekemistä. TEKSTI: ARTTURI SIROMAA facebook.com/voikukat MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti KUUNTELE TARKKAILULUOKKA SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti K u v at : A n d y G . Nyt ollaan jälleen vähän samanlaisessa tilanteessa Orpon kanssa. Tällekin levylle taustalaulaja löytyi Herrainmäen keittiöstä. Myös Voikukkien kokoonpano on soittanut yhdessä yli kymmenen vuoden ajan. Treenikämppäkompleksista löytyy lukuisten bändien lisäksi myös studiotilaa. Aika hyvin ymmärrämme toisiamme, kun joku vihjaakin johonkin suuntaan. A-PUOLI Voikukat Vastavoimaa oikeistolle N irvana soittamassa Eppu Normaalia, kuvailee saate kirje tamperelaisen rock-trio Voikukkien musiikkia – ja aika lähelle tuo kuvailu osuukin. – Paikka on erittäin tärkeä. Tuntuu että tällaista musiikkia tehdään liian vähän nykyään. Yhtye julkaisee joulukuun alussa debyyttilevynsä, joka kantaa nimeä Rauniola. – Siinä on kaikille jäsenille kaksi hyvin tärkeää bändiä. Se on paikka, jossa vietetään muutenkin aikaa ja tavataan muita muusikoita. Nirvana oli itselleni se, minkä vuoksi lätkä unohtui, oli pakko hommata kitara ja kasvattaa pidemmät hiukset. Kappaleissa ei yleensä ole kovin paljoa valmiina sovituksellisesti, ennen kuin pääsemme niitä yhdessä soittamaan, Raatikainen sanoo. Eput taas on bändi, jonka muistan lapsuudestani auton takapenkiltä, yhtyeen kitaristilaulaja Ville-Heikki Raatikainen summaa
A RT BY K IM D IA Z H O LM 10-11 FEBRU ARY 2024 TURK U-STO CKHO LM-TU RKU M/S VIKIN G GRAC E TICKETS ON SALE NOW! WWW.NORDICMETALCRUISE.FI
Pahimmat puhelintulvat olen kokenut viime vuosina Tukholman-areenakeikoilla. Mutta kenties Tony Blair tykittelee nyt repeatilla Hei rakasta tai Viimeistä tanssia toimistossaan. Nautinnollisimpia keikkoja tätä nykyä ovat varmaankin kaikki kokeellisen musiikin, kuten noisen kaltaisen rutinan ja rutkutuksen kokoontumisajot, joissa kuunnellaan vakavina pihinää ja sihinää. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Puhelinten käyttöä keikoilla pitäisi rajoittaa palkkoja, koska lääkäreitä on liian vähän. Sellaisesta miljoonan seuraajan mainospaikasta moni artisti unelmoi, vaikkei Behm sitä erityisemmin tarvinnutkaan. Toisin sanoen hän ei kirjoittanut mitään kovinkaan radikaalia. Ne järjestävät albumijulkaisua edeltäviä levynkuuntelutilaisuuksia, joihin kutsutaan mediaa ja influenssereita ja toivotaan, että he tuntevat olonsa erityisiksi ja laittavat tilaisuudesta kuvia someen markkinointia varten. Silloin on ihan sama, seuraako keikkaa lainkaan muutoin kuin puhelimen läpi tai jutteleeko kaverin kanssa läpi keikan. Käytännössä levyjä pitäisi tehdä samalla niukkuudella kuin lääkärejä koulutetaan. S yyskuussa laulaja-lauluntekijä Lucy May Walker kirjoitti X:ään eli entiseen Twitteriin eli nykyiseen persereikään muutaman ohjeen keikkakäyttäytymiseen. Ydinongelma on varsinaisen laitteen sijaan siinä, että itse keikalla käymisen ydintarkoitus on teknologian myötä muuttunut. Onhan vaikeita tunteita nykyään niin hankala käsitellä. Levyn omistamiseen pitäisi liittyä sosiaalista ja kulttuurista pääomaa. Ongelma Walkerin kirjoitukseen syntyi todennäköisesti siitä, että moni tunnisti ongelmakohdista itsensä. Bob Dylanin ja Alicia Keysin kaltaiset artistit ovat kieltäneet puhelimilla kuvaamisen keikoillaan jo vuosia. Ainutlaatuiset tilaisuudet ovat ainutlaatuisia tilaisuuksia, kunnes ne eivät enää sitä ole. Keikka lakkaa olemasta elämys, jos sinua ei nähdä keikalla. Muista piittaamaton käytös keikoilla on ikävä muistutus siitä, että individualismin aikana vain minällä on merkitystä. Guardianissa musiikkitoimittaja Simon Price kirjoitti osuvasti, että hänellä oli ongelma Walkerin kirjoituksen kanssa ihan toisesta syystä: hän ei mene tarpeeksi pitkälle. Tärkeämpää kuin itse musiikkiesitys on olla paikalla ja kertoa siitä. 15 sekunnin Instagramtarinaan tai Tiktok-videoon saa kätevästi taltioitua jonkun kertosäkeen tai muun kohokohdan, mutta ambient-keikalla samassa ajassa ei tapahdu yhtään mitään jakamisen arvoista. Oma ehdotukseni onkin, että yleisössä kuvaamiseen olisi sama ohje kuin ammattikuvaajille lavan edessä: kolme ensimmäistä biisiä. Lääkärit saavat pyydettyä aivan käsittämättömiä ”Kenties Tony Blair tykittelee nyt repeatilla Hei rakasta tai Viimeistä tanssia toimistossaan.” K u v a: M ik ko M er il äi n en. Monet pitivät hänen kirjoitustaan kuitenkin alentavana ja holhoavana. Popmusiikkikeikan konteksti ja tunnelma on usein erilainen kuin klassisen tai nykymusiikin, joiden konserteissa kuvauskielto on normaali. Ehkä uusien levyjen myyntiä saisi piristettyä hyödyntämällä samaa periaatetta. Kun PMMP:n Olympiastadionin-keikka julkistettiin, uutisen yhteydessä oltiin hiljaa sitä ennen tehtävistä festarikeikoista. Musiikkiteollisuuden toimijat voisivat pyytää konsultointiapua kaikenlaiseen suunnitteluun ja lobbaukseen Lääkäriliitolta, joka haluaa pitää opiskelukiintiöt niukkoina. Harva sieltä ottaa kuvia tai videoita muistoksi. Suoritusmerkintä on saatu Instagram-julkaisulla. Ihmiset oli saatava lippukaupoille, jotta he varmistaisivat olevansa todistamassa erittäin odotettua comebackia. Ainakin Sanna Marin teki kuten häneltä odotettiin Behmin levynkuuntelutilaisuudessa ja lisäsi sisältöä Instaan. Keikkajärjestäjät tietävät tämän ja sen näkee siinä, miten keikkoja nykyään myydään. Levy-yhtiöt tekevät parhaansa. Lokakuisena aamuna laivaterminaalissa kuulen seurueen miettivän, mitä biisejä he aikovat kuvata someen huomisella Madonnan-keikalla, eivät suinkaan sitä, mitä biisejä he haluavat kuulla. Joko ihmisiä ei kiinnosta, tai he ovat ahdistuksessaan niin voimavarojensa rajoilla, että ei ole kykyä ottaa muita huomioon. Ne olivat hyvin peruskamaa: keskity keikkaan, älä puhu keikan aikana, mutta pidä kivaa. Eli toisin sanoen levystä pitäisi olla haluttavaa tehdä julkaisu someen. Sitäpä juuri! Osa artisteista ja bändeistä on alkanut pyytää keikan alussa ihmisiä olemaan kuvaamatta esitystä
Tällä palstalla tekijänoikeusjärjestö Gramex kertoo ajankohtaisista asioista musiikkialalla. LAURI KAIRA MUSIIKKI ON TÄRKEÄÄ SUOMALAISILLE Tutkimukset osoittavat, että vaikka musiikkimaku muuttuu, yksi asia on ennallaan: musiikki on suomalaisille tärkeää. Tavallisten kuuntelijoiden joukossa musiikin merkitys korostuu 16-18 vuoden iässä, yksinasuvilla sekä vaikeassa elämäntilanteessa olevilla. c o m. s v a r t r e c o r d s . Vaikka maku ja välineet muuttuvat, yksi asia on ennallaan.Musiikki on suomalaisille tärkeää. Vielä vuonna 2020 suosituimmat musiikkityylit olivat 30 % kannatuksella 1970–90-lukujen hard rock tai metallimusiikki. Erityisen yleistä se on nuorilla. Musiikki on ainakin jossain määrin tärkeää 89 prosetille suomalaisista. Siinä muutokset eivät ole yhtä suuria. Siinä kysytään muun muassa sitä, ”mikä musiikkityyli on sinulle erittäin mieluinen?” Tuoreimman tuloksen mukaan, pop ja suomenkielinen iskelmä ovat nousseet kohisten. Musiikki yhdistää, lohduttaa ja tekee hyvää kovin monella tavalla. Erityisen tärkeää se on tietysti jonkun tietyn musiikkityylin diggareille. Kuten katukuvasta näkyy, korvanappien käyttö yleistyy. Kun katsottiin viimeisen viikon aikaa, kärjessä on autoradio (74 %), toisella sijalla puhelin (69 %), kolmantena tietokone (42 %) ja neljäntenä perinteinen erillinen radiolaite (42 %). Millä välineillä suomalaiset kuuntelevat musiikkia. Näiden jälkeen tulevat mm. Musiikkituottajat IFPI Finland on teettänyt yhdessä Teoston kanssa Musiikinkuuntelu Suomessatutkimusta jo pitkään. CD-soitin kotona ja viimeisenä listalla oleva vinyylilevysoitin, jonka nimesi 2 % vastaajista. Tutkimuksen mukaan suosituimmat musiikkigenret suomalaisten keskuudessa ovat suomenkielinen pop (24 %), metalli / hard rock (22 %), perinteinen rock (22 %) ja suomenkielinen iskelmä (20%). Tämä tulos ei yllätä. IL M O IT U S Amorphis-kitAristi tomi koivusAAren Bjørkøn deByyttilevy ilmestyy joulukuun AlussA Huippukokoonpanon albumilla vierailevat Jeff Walker, Mariska, Ismo Alanko, Jessi Frey, Addi Tryggvason, Marko Hietala, Tomi Joutsen, Shagrath sekä Petronella Nettermalm kryptAn ovi on AukAistu – Astu sisään sAlAtieteellisen suomirockin mAAilmAAn Tyrantti-yhtyeen kitaristi-säveltäjä Henri Segerin ensialbumi ulkona nyt post-rockiA, psykedeliAA jA jAzz-perinnettä Virta-yhtyen mieletön kolmas albumi kaupoissa doom metAllin klAssikko Reverend Bizarren II: Crush The Insects -levyn juhlapainos saatavilla helmikuussa w w w . Alle 25-vuotiaista kolme neljäsosaa kuuntelee ainakin 70 % kuuntelemastaan musiikista korvanapeilla tai kuulokkeilla. T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A Popin ja iskelmän suosio on tutkimusten mukaan kasvanut. striimaus ja CD-soitin autossa, Kirjoittaja on Gramexpresslehden päätoimittaja
Jokapaikan mies on sirkkelinterävältä soundiltaan ja hellittämättömällä ryt millään biisi, jonka tahtiin voi heilua kei kalla itsensä uuvuksiin. Se on takuu varmasti myös tarkoitus, sillä Radiopuhelimilla teksti ja musiikki ovat yhtä. Mutta tosiasiassa yhtyeen tuotannosta löytyy varsin paljon myrkyllisten mieskuvien kritiikkiä. Ihan erityisen paljon sitä on tie tyissä kitaristi Jarno Mällisen teksteissä vuoden 1995 Maasäteilyäalbumilla, jonka useimmat fanit laskenevat bändin klassi koihin. Oma tulkintani on, että tässä Mällinen haluaa esittää vaihtoehtoisen miehen mallin ”jokapaikan miehen” uholle. Mutta vaikka kertojahahmo asettuu tragikoomiseen valoon, on hänen epiteettinsä – ”joka paikan mies” – vihje siihen suuntaan, että tällainen tyyppi saattaa katsoa pei listä vastaan itse kutakin mieheksi iden tifioituvaa. Vahva, dominoiva, seksuaalinen, hetero, menestyvä. Hän on naisten mieleen: ”Voitte matkata maailman ääriin / ettekä löydä parempaa rakastajaa / Voitte kysyä kaikilta naisilta / ja kertovat, että olen Mies.” Hän on alfauros, jolle ei parane ryttyillä: ”Olen kovin, ja jos suutun / sataa tulta ja tulikiveä.” Mutta hän myös puolustaa yhteisöään pahuutta vastaan: ”Joten riistäjä, natsi, rasisti / sinun on parempi pitää varasi – Jos kohtaamme Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Yleisön edustaja pakotetaan käsittelemään omaa suhdettaan ’jokapaikan miehen’ harrastamaan retoriikkaan.”. Proseminaarityölle näkökulmaa etsiessäni päädyin tutki maan niitä nimenomaan suhteessa miestutkimuksessa käy tettyyn hegemonisen maskuliinisuuden käsitteeseen. Silloin yleisön edustaja pakotetaan käsittelemään omaa suhdet taan ”jokapaikan miehen” harrastamaan retoriikkaan. Tematiikka kiteytyy parhaiten aggressiiviseksi särökitaradiskoksi sovite tulla Jokapaikan miehellä, jonka ainakin oikeuden jälkeen pitäisi täyttää tanssi lattiat ympäristöstä riippumatta. Niinpä Jokapaikan miehessäkin on pohtimaan pistävä avain säe, joka tuntuu kommentoivan biisin yleissanomaa: ”Jotkut luulevat, että olen ilkeä / Toiset, etten käytä järkeä / Mutta olen mitä haluan olla / En pelaa ja olen voitolla.” Kääntyykö tässä hegemonisen miehen kritiikki yhtäkkiä itseään vastaan. Silloin mies voi ehkä todella pärjätäkin aina kin melkein joka paikassa. Mäellä yksi maan kovimmista auktoriteeteista lavalla. Ne voivat olla sitä tunnelmallisena vel lovan sävellyksen yhdistyessä mietteliäisiin sanoihin, mutta kierommalla tavalla ne ovat sitä näissä aggressiivisissa kat harsiskokemuksissa, joissa ironian keihäänkärki tyypillisesti puhkaisee sanojen näennäisesti puhaltaman kuplan. Mahdollisesti se myös kutsuu karjumaan iskulausei taan mukana. Se herättää aina ja varsinkin nyt kysymyksen kertojan luotettavuu desta. 2000luvun alkuvuosina opiskelin yliopis tolla kirjallisuutta, ja kun tuli aika pohtia aihetta ensin proseminaarityölle ja sitten gradulle, ajattelin automaattisesti tekeväni ne rocklyriikasta. Teoriaan kuu luu, ettei todellinen mies voi tähän kaikkeen pystyä. Tällä tarkoitetaan siis sitä, millainen miehen ”tulee olla”. V uodesta 1986 tinkimätöntä sar kaansa työstänyt Radiopuhelimet saattaa kuulostaa hyvinkin masku liiniselta bändiltä, onhan sen musiikki ää nekästä ja piikikästä, tekstit usein tylyn sorttisia ja vokalisti J.A. Rock musiikin kontekstissa ironiaa ei useinkaan ole käytetty yhtä tehokkaasti. Jokapaikan miehen nimikkohahmossa hegemoninen mas kuliinisuus tuntuu ruumiillistuvan. ”Jokapaikan mies” julistaa sitä niin an taumuksella, että kyse on suorastaan alleviivatusta ironiasta. Arkiviisaus sanoo, ettei kaikista kovimman tarvitse julistaa kovuuttaan. Jättäytyä kovuuden odotusten ulkopuolelle, pois miehi syyden pelistä. Radiopuheli mien tekstit valikoituivat aiheiksi, koska en uskonut kenen kään ennättäneen vielä niiden kimppuun akateemisesta näkökulmasta, olihan kyse marginaalimusiikista. Lisäksi Mäen ja Mällisen tekstit ovat tietysti kiehtovan monitulkin taisia ja käyttävät kaikenlaisia analyysille alttiita kirjallisia keinoja. Mutta myös monitulkintaisuus on Puhelimilla aina läsnä. 18 SOUNDI SOUNDI PB Radiopuhelimet: Jokapaikan mies (1995) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Sirkkelinterävää mieskuvakritiikkiä kujalla pimeässä, kaikki mitä yrität on turhaa / Sinun päiväsi kääntyy iltaan.” Huomaamme, että teksti on minä muotoinen. Trage dia syntyy pyrkimyksen pakollisuudesta
UUDEN PELAAJA-KIRJAN RAHOITUSKAMPANJA NYT KÄYNNISSÄ! PELAAJA.FI /KIRJA
– Kun olin pikkupoika, Martsarissa oli aika kivaa. Kentän laidalla on tullut seistyä myöhemminkin, sillä oma poika pelasi futista pitkään. Millaista siellä oli kasvaa. Teini-ikää kohti kurottanut nuorukainen sai pian myös ensimmäisen kitaransa, ja koko elämän mittainen värikäs matka oli alkanut. Seuraavaksi luvassa on jotain hyvin mielenkiintoista: Koivusaaren ensimmäinen sooloalbumi. Siellä oli vähän vanhempien kundien jengi, joka terrorisoi mestoja aika huolella. 20 SOUNDI Teksti: Timo Isoaho Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu Tomi Koivusaari tunnetaan parhaiten Amorphisin kitaristina, mutta monipuolisen muusikon jo viidelle vuosikymmenelle ulottuvan uran varrelta löytyy paljon muitakin bändejä ja projekteja. ”Lepakon merkitystä ei voi korostaa liikaa” TOMI KOIVUSAARI: Ja jos jotakin on tuntunut puuttuvan, niin ei puutu enää: Koivusaaren Bjørkø-sooloprojekti julkaisee albumin, jonka jalat ovat kiinni raskaissa perustuksissa, mutta pää huitelee pilvissä. Saattoi toki tulla muutenkin. Tomi Koivusaaren rooli niin yhtyeen rytmikitaristina, laulajana kuin monien ratkaisujen takapirunakin on ollut korvaamattoman tärkeä. Suomi on tullut tunnetuksi raskaan musiikin luvattuna maana, ja vuoristoratamaisen uran tehneestä Amorphisista on muovautunut jo aikoja sitten eräs täkäläisen heavy metalin sitkeimmistä ja antoisimmista tervaskannoista. Asuit Vantaan Martinlaaksossa 18-vuotiaaksi asti. 1973) menetti sydämensä rockmusiikille joskus kymmenen ikävuoden korvilla. Jos et antanut rahoja ja röökejä, tuli kunnolla turpaan. Kun tuli yöjunalla vaikka Lepakosta, nämä jätkät tuntuivat aina olevan asemalla vastassa. Pelasin myös jalkapalloa ja haaveilin ammattilaisuudesta, mutta se suunnitelma ei ihan toteutunut. Kavereita oli paljon, ja koulukin sujui ihan hyvin. – Kun tulin teini-ikään, Martsari alkoi näyttää toista puoltaan. Martsa. V antaalla syntynyt ja varttunut Tomi Koivusaari (s. Musiikin täyttämän reissun varrella on toki mahtunut paljon muutakin, ja erilaisia seikkailuja ovat tarjonneet muun muassa Abhorrence, Ajattara, Verenpisara, Karuselli sekä muutamat erikoisprojektit
SOUNDI 21
Kun Lords Of Chaos oli ollut työn alla, Åkerlund oli törmännyt Mayhemin mestoilla aikoinaan otettuun kuvaan, ja siinä oli näkynyt sinne unohtunut K-Ruokatalon muovikassi. Me ollaan edelleenkin kavereita. – Mentiin sitten yöksi Mayhemin ”biletaloon”, joka sijaitsi Kråkstadissa Oslon ulkopuolella. Nauha alkoi levitä maailmanlaajuisissa tape trading -verkostoissa, ja tuntui älyttömän siistiltä päästä osaksi kansainvälistä underground-skeneä. Antidote. Koivusaari Nummirockin leirintä alueella vuonna 1992. Joiltakin tyypeiltä leikattiin väkisin hiuksetkin mestan vessassa. – Oltiin mummolassa Hyrynsalmella. Kun sitten kerroin isovanhemmille haluavani kitaran, sain heiltä neljäsataa markkaa. – Lepakon merkitystä ei voi korostaa liikaa. Ensimmäisiä julkisia esiintymisiä The Animals -nimisen ryhmän riveissä. Tyypit tulivat myös bäkkärille, ja ne olivat Mayhemin laulaja Dead ja kitaristi Euronymous. Hän oli Esa Holopainen. – Carcass, Entombed, Morbid Angel ja kumppanit olivat yhtäkkiä maailman parhaita bändejä. Tuon ajan death metal -aktiviteetteihin kuului se, että bändit järjestivät toisilleen keikkoja. Soitettiin siellä Cadaverin ja Darkthronen kanssa. Sitten selvisi, että leffan ohjaaja Jonas Åkerlund on pikkutarkka tyyppi. – Heti kun opin vähän soittamaan, pistettiin bändi pystyyn. No, eihän se kovin hyvä oikeasti ollut, mutta minulle se riitti.” K u v at : To m i K o iv u sa ar en ko ti al b u m i K u v at : To m i K o iv u sa ar en ko ti al b u m i. Ennen kuin vuosi 1990 oli päättynyt, Abhorrence oli jo menneen talven lumia. 22 SOUNDI > Soundi-haastattelu rissa oli oikeasti vitun ahdistunut tunnelma, ja monta tuttua teki itsarin jo nuorena. Onneksi he löysivät pian uuden kitaristin. Tolonen testasi keppiä ja tuumasi, että se on ihan okei. Ei mennyt kauankaan, kun yhtyeellämme The Animalsilla oli eka keikka taloyhtiön pommisuojassa. Se oli samanhenkisten tyyppien kohtaamispaikka ja siellä näki mahtavia keikkoja. Osa bändin jäsenistä alkoi kyllästyä death metaliin, joku meni armeijaan ja niin edelleen. Oltiin tehty kyseistä kappaletta ennen demosessiota, ja aina kun keksittiin uusi juttu, se lisättiin mukaan biisiin. – Eräs frendi muutti Järvenpäähän, ja menin käymään hänen luonaan. Yhdessä kohtauksessa nimittäin näkyy Martinlaakson K-Ruokatalon muovipussi, ja mehän kannettiin esimerkiksi pedaaleja juuri tuollaisissa pusseissa... Yhdessä meidän biisissä oli 28 eri riffiä eikä yksikään niistä tullut kahta kertaa. Ukilla oli mandoliini ja tapailin sillä joitakin melodioita. – Siinä oli monenlaista. Tuolloin elettiin vuotta 1987. Klaukkalassa oli tyly meininki, sillä suunnilleen kaikki paikalle tulleet helsinkiläiset saivat turpaan. Musa iski ihan täysillä, ja yhtäkkiä Rainbow In The Dark ja I Love It Loud olivat maailman kovimpia juttuja. Soitin samalta istumalta Snoopylle, etten ehdi enää soittaa Violent Solutionissa. Aloit soittaa kitaraa 12-vuotiaa na. – Violent Solutionissa oli muun muassa Snoopy (Amorphis-rumpali Jan Rechberger). Nuoren martinlaaksolaisen habituksesta saattoi päätellä, että hevi oli vienyt Tomi Koivusaaren mennessään jo varhaisella iällä. Stonen jätkät näyttivät Converseissa ja paskaisissa farkuissa ihan samalta kuin mekin, ja se antoi hirveästi uskoa omaan tekemiseen. Jukka Tolonen oli paikalla esittelemässä kitaroita ja kysyin, että onko tämä hyvä kitara. Tultiin sitten siihen tulokseen, että tämä taisi olla tässä. Isot festarilavat aukenivat Amorphisille vasta myöhemmin. Siellä oli vähän erilainen tunnelma kuin Martinlaaksossa tai vaikka Klaukkalassa. – Tuon ajan Mayhemista kertovaan Lords Of Chaos -elokuvaan liittyy eräs hämmentävä juttu. Vantaalaisessa musaliikkeessä selvisi, että sillä rahalla saa halvan Stratocaster-kopion. Death metal vei sinutkin pian mennessään. Lauteille nousi myös Stone, ja se oli ihan maailmanluokan meininkiä. Päätin muuttaa muualle heti kun mahdollista. No, Åkerlund oli sitten teettänyt elokuvaa varten samanlaisen. Mainitsit aiemmin Helsingin Ruoholahdessa sijainneen vaihtoehtoisen kulttuurikeskuksen Lepakon. Musiikin suhteen koit saman herätyksen kuin lukemattomat teini pojat 80-luvulla: Iron Maiden, Twisted Sister ja kumppanit veivät mennessään. Muutaman viritelmän jälkeen alkunsa sai speed/thrash-yhtye Violent Solution. Kun päästiin perille, Mayhemin jätkät alkoivat soittaa, ja me kuvattiin touhua videokameralla ”Jos näytätte materiaalia ikinä kenellekään, teidät tape taan”, kuului ohjeistus. Sillä hetkellä tajusin, mitä haluan itsekin tehdä. Kuulin siellä Dioa, Kissiä ja kumppaneita. No, eihän se kovin hyvä oikeasti ollut, mutta minulle se riitti. – Eräs Klaukkalan-keikka on jäänyt mieleen. Kohta paikalle ilmestyi pari muuta tyyppiä, ja illan aikana vaihdettiin puhelinnumeroita. Oli joku perjantaiilta, kun juotiin halpaa viiniä ja puhuttiin Juicen (tuleva Abhorrencebasisti Jussi Ahlroth) kanssa, että aletaan soittaa death metalia. Nuoresta iästä huolimatta show-elkeet olivat jo hyvin tiedossa. ”Jukka Tolonen testasi keppiä ja tuumasi, että se on ihan okei. – Järkättiin Helsingin-keikka norjalaiselle Cadaverille, ja mentiin sitten vastavuoroisesti Osloon. Show huipentui siihen, kun hajotin minikokoisen akustisen leikkikitaran. Vielä tehokkaammin tajunta räjähti, kun näin telkkarista W.A.S.P.:n I Wanna Be Somebody -videon. Yleisönä oli omia läheisiä ja muuta talon väkeä. – Eräs kovista jutuista tapahtui 1988, kun Megadeth veti Lepakon piha-alueelle rakennetulla lavalla. Niin myös tein. Olin ihan älyttömän iloinen. Muistan yhdenkin tammikuun illan, kun menin Snoopyn kanssa Lepakon pihalle juomaan pussikaljaa. Paikalla olivat meidän lisäksi esimerkiksi Stratovarius ja – Perustettiin Abhorrence, ja tehtiin demo alkuvuodesta 1990. Vauhtimetalli alkoi kuiten kin menettää parasta teräänsä. Oltiin nähty livevideoilta, kun isot pojat laittaa soittimia paskaksi, ja pitihän meidänkin tehdä niin. Yhdellä kaverilla oli virvelirumpu ja kasattiin loppusetti jostain laatikoista. Kun vedettiin, eturivissä vääntelehti pari maskeerattua, pelottavaa zombihahmoa. Siellä ei tapahtunut mitään, mutta me vaan haluttiin hengailla mestoilla
– Tilanne oli taas kerran haastava, mutta ei haluttu luovuttaa. Ilmoitettiin lafkalle, että joko te vapautatte mei dät sopparista tai me lopetetaan. Sitten kävi niin, että Esa ja Snoopy halusivat minut Amorphi siin nimenomaan laulajaksi. Että mahtavaa, saa daan tehdä levy, jota voi sitten pap paraisena ihastella kiikkutuolissa. Lopulta mah duttiin aika kivuttomasti sen ajan suomihevin raameihin. – Toistaiseksi viimeisin albumi Eilinen on kuollut ilmestyi 2011, mutta Verenpisara on edelleen ole massa. Tykkäsin yhtyeen primitiivisestä musasta, joten lupauduin messiin. Meidän pi ti kirjoittaa sarjaan musiikkia, mutta sitten koko tvtuotanto peruttiin. Uudet biisit soundasivat ihan erilai silta ja me tajuttiin olevamme ve denjakajalla. Vaikka Amorphismaailmassa oli tuolloin hiljaisempaa, sinulla ei ol lut liiemmin vapaaajan ongelmia. Olin jo aiemmin ilmoittanut, etten halua olla mis sään tekemisissä tiettyjen juttujen kanssa, ja Ajattarapestini päättyi siihen. – Seuraavaksi tehtiin levyt Elegy (1996), Tuonela (1999) ja Am Universum (2001), ja koko ajan mietittiin, että miten päästään Relapsesta eroon. Tales From The Thousand Lakes vei yhtyeen tien päälle. Alkuvaiheessa ideana oli soittaa ”jotain muuta” kuin raskasta kamaa, mutta aika pi an musa alkoi kuitenkin lipua he vimpään suuntaan. – Amorphiskiipparisti Sande (Santeri Kallio) ja laulaja Rami Raski ideoivat Verenpisaran, ja herrat pyy sivät minut mukaan. Seuraavaksi ilmestyi levy Far From The Sun (2003), mutta aurinko ei edelleenkään paistanut. Kesällä saatiin tietää, että päästään avausbändiksi Entom bedin pitkälle USA:nkier tueelle. – Mutta 1994 oli hurja vuosi. Relapse päästi kuin päästikin tei dät menemään, ja solmitte uuden diilin monikansallisen EMI:n kans sa. Mietit tiin esimerkiksi instrumentaalilevyn tekemistä, ja sellaiselle olikin aueta hieno sauma, sillä Kalevalan tarinoi hin pureutuneeseen Rauta-aikaan oltiin työstämässä jatkoa. – Olen joskus miettinyt, että kuinkahan ison osan elämästäni olen viettänyt rundeilla: lavalla, takahuoneissa, kiertuebusseissa, lentokentillä ja niin edelleen. Taivaanrannassa näkyi kuitenkin myös tummempia pilviä, sillä Re lapsen kanssa tehty diili osoittautui lähinnä ryöstöksi. Miten päädyit Ajattaraan. – Kun mentiin tekemään ekaa lät tyä Tukholman Sunlightstudiolle Tomas Skogsbergin kanssa, oltiin ihan innoissaan. Kun albumi oli sitten ilmestymässä, mentiin le vyyhtiön konttorille Saksaan teke mään haastatteluja. Jo toisella albumillaan se ryhtyi määrittelemään genreä uusiksi. Yhtäkkiä oltiin Losissa Rainbow baarissa pelaamassa PacMania Lemmyn kanssa. Vedettiin Helsingin Gloriassa, ja Pasi ojensi kätensä turhan provo soivaan asentoon. Kun kerroin muille jätkille ratkaisusta, kohta bändistä lähtivät Abhorrence oli yksi aivan ensimmäisiä suomalaisia death metal -bändejä. – Sitten alkoi Talesin tekeminen. Ongel mista suurin taisi olla se, että laulaja Pasi Koskinen oli lähtökuopissa. Nähtiin siellä Talesin arvosteluja eri maista, ja niissähän levyä hehkutettiin todel la huolella. – Minulla oli tapana laulaa Abhor rencen keikoilla yksi biisi, Bolt Thrower laina World Eater, sillä meidän solisti Jukka Kolehmainen ei halunnut vetää sitä. ”Stonen jätkät näyttivät converseissa ja paskaisissa farkuissa ihan samalta kuin mekin, ja se antoi hirveästi uskoa omaan tekemiseen.” K u v a: To m i K o iv u sa ar en ko ti al b u m i K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: To m i K o iv u sa ar en ko ti al b u m i Verenpisara 2002.. Se räjäytti pankin. Amorphisin debyytti The Kare lian Isthmus (1992) oli hyvä pelin avaus, mutta kakkoslevy Tales From The Thousand Lakes (1994) oli jotakin aivan muuta. En muista treenanneeni death metal röhinää yhtään, vaan vedin ihan fiilispoh jalta. Vas taus kuuluu: aika pirun ison. Ensi vuon na tulee kuluneeksi kolmenkym mentä vuotta Amorphisin ensim mäisistä kiertueista Euroopassa ja PohjoisAmerikassa. Näin tehtiinkin, mutta aloin sitten soittaa myös rytmikitaraa. En sin tehtiin Euroopanrundi, ja suk see oli yllättävänkin kova. Me ei saatu mistään mitään, sillä Relapse oli kaa pannut itselleen myös paitamyyn nin. Am Universumin jälkeen mit ta oli lopullisesti täynnä. Vaikka death metalin ensiaskeliin liittyikin kostea ilonpito, oli Amorphis jo alusta lähtien kunnianhimoinen yhtye. Että levystä voi tulla kovakin juttu, mutta yhtä lailla se saattaa flopata täysin. – Vaikka kaikki oli uutta ja ihmeel listä, alkoi mieleen nousta myös ”olisihan tästä kiva saada pennonen tai toinenkin” ajatuksia. Ilmoitin bändin hajonneen, mutta kerroin samalla Amorphisista. Tales myi erittäin hyvin, ja Amorphispaidat liikkuivat kovaan tahtiin. Matt tuumasi, että jos Amorphis soittaa Abhorrencen tekemää Vulgar Necrolatry biisiä, sopimus on selvä asia. – Pian puhelimeni soi, ja jenk kiläisen Relapse Recordsin Matt Jacobson tarjosi levytyssopimus ta Abhorrencelle. Keikkojen ohella soitin myös Äpärestudiolevyllä (2006), mutta sen jäl keiset esiintymiset jäivät viimeisik si. Olihan se ihan käsittämätöntä. Seuraavalle levylle on kirjoi tettu vino pino biisejä, ja toivon mu kaan saadaan se joskus pihalle. Se oli kaikkiaan melkoinen kokemus, sil lä en aiemmin ollut käynyt Ruotsia kauempana. SOUNDI 23 Samaan aikaan Esa Holopainen sekä Jan Rechberger olivat haudan neet Violent Solutionin ja perusta neet Amorphisin. – Pasi oli vielä Amorphisin lau laja, kun hän kysyi minua oman bändinsä Ajattaran livekitaristiksi. Sitten The Karelian Isthmus ilmestyi, mutta muutamaa Suomenkeikkaa lukuun ottamatta oli hiljaista. Soitit nimittäin tuolloin myös Ve renpisarassa ja Ajattarassa. Sen ensivaihe oli saavutuksiin nähden huomattavan lyhyt, mutta uudelleen lämmitelty bändi ei ole luopunut ajatuksesta tehdä vielä kokopitkä albumi
K u v a: Ja ak ko M an n in en. Mielessä on myös eräs tuottaja, eikä se ole kolmesta edellisestä levystä vastannut Jens Bokaikki muutkin. Siitä alkoi Amorphisin kultakausi, ihan kirjaimellisestikin. – Oltiin ihan törkeän innoissaan, kun bändi oli taas iskussa. – Tuntuu älyttömän hienolta ja vähän ihmeelliseltäkin, että ihmiset tulevat kerta toisensa jälkeen katsomaan meidän touhuja. – Se oli hauska projekti, ja arvostin suuresti Kärtsyn luovaa hulluutta. Messissä olivat myös Kuningasidea-yhtyeen puhaltajat. – Alamme työstää materiaalia ensi vuoden aikana, ja uusi levy ilmestynee 2025. Pasin versio tosin meni näin: ”Annoin niille vellihousuille kenkää”. – Ollaan pystytty pitämään rima korkealla ja osattu tehdä tarvittavia korjausliikkeitä. Edellinen levytys Halo ilmestyi 2022. Esimerkiksi The Beginning Of Timesin (2011) jälkeen alkoi tuntua, että meidän on pakko keksiä jotain uutta. Voin paljastaa tulevista keikoista sen verran, että luvassa on vähän spessumpia iltamia. Meillä oli oma klubi Gloriassa, ja vierailevina laulajina toimivat esimerkiksi Tuomari Nurmio, Marjo Leinonen ja Sami Saari. Se aikakausi tuntuu nykyään aika sumuiselta, sillä me oltiin tien päällä melkein koko ajan. Onko Amorphisin seuraava albumi jo mietintämyssyssä. Palataanpa sitten Amorphisin äärelle. Kun mies sitten ilmestyi treenikämpälle, hän näytti ihan siltä, että tuolta jätkältä lähtee. > Soundi-haastattelu nisthra-yhtyeen kitaristi, ja Tomi taas oli heidän laulajansa. Vuosiin 2004–2005 osuneen aallonpohjan jälkeen alkoi nimittäin tapahtua. Kärtsy tarjoaa aasinsillan seuraavaankin projektiin. Katsotaanpa sitten paria erikoistapausta. Kahlattiin läpi hirveä läjä demoja, mutta sopivaa solistia ei löytynyt. – Se oli erikoiskokoonpano, jossa olivat minun ja Kärtsyn lisäksi Rami Raski, Ville Tuomi, Janne Immonen ja Kaitsu Kääriäinen. Pirautin sitten Joutsenelle, ja hän lupasi tulla kokeilemaan. Lienee turvallista sanoa, että Amorphis on tänä päivänä tunnetumpi ja suositumpi kuin koskaan ennen. Hän nimittäin toimi basistina Karuselli-kokoonpanossa, joka esiintyi aikoinaan esimerkiksi Helsingin Gloriassa. Vedettiin vanhoja klassikoita ja omia biisejä, ja joku kuvaili juttua ”tämän päivän Rauli Badding Somerjoeksi”. Viimeistään Tomi Joutsenen tulo bändin laulajaksi käynnisti yhtyeen uuden nousun. – Etsittiin uutta laulajaa intensiivisesti. Aloitetaan 90-luvun puolivälistä, kun sinut pyydettiin death metal -solistiksi Waltari-kippari Kärtsy Hatakan työstämään Yeah! Yeah! Die! Die! (Death Metal Symphony In Deep C) -projektiin. Eclipsealbumi (2006) nimittäin myi kultaa pian ilmestymisensä jälkeen. Ja niin muuten lähti. Seuraava Circlelevy (2013) tehtiinkin sitten uuden tuottajan Peter Tägtgrenin kanssa, ja hommassa oli taas kerran ihan uutta tatsia. Ihan kaikki eivät arvostaneet, sillä jotkut projektissa mukana olleen Avanti!-orkesterin jäsenistä lähtivät lätkimään treeneistä, kun ne eivät halunneet soittaa ”sellaista paskaa”. Mainittuja originaalikappaleita ei valitettavasti koskaan nauhoitettu studioolosuhteissa. Sitten kävi niin, että vanha kaverini Markku Mäkinen toi esiin Tomi Joutsenen nimen. Mainittu momentum ei ole mennyt vieläkään ohi. Soitetaan totuttua pidempään ja nostetaan settiin joitakin harvinaisempia kappaleita. Make oli SiViime vuodet Amorphis on saanut nauttia siitä suosiosta, jota se on kerännyt kymmenien vuosien kuluessa ympäri maailmaa kiertäessään. Kärtsy myös ehdotti, että päähäni olisi keikkojen ajaksi kiinnitetty tietokoneen monitori, mutta en lämmennyt tälle idealle. – Nauhoitettiin tarinallinen konseptilevy ja tehtiin muutamia keikkoja. Roolihahmoni nimi oli Computer Brain. Amorphis rundaa Suomessa joulukuussa, ja osa isoista konserteista on myyty jo loppuun. Ei myöskään haluttu momentumin menevän ohi, ja alettiin paiskia hommia ihan hullun lailla
Ei kai tässä mitään kiirei tä ole, kun Abhorrence on kuitenkin perustettu 80luvulla. Bändi on toiminut vuodesta 1990. Operoit taiteilijanimellä Bjørkø, ja debyyt tialbumi Heartrot ilmestyy joulu kuun alussa. Taisi mennä kolme päivää, ja Ismolta tuli valmiit lauluosuudet. Isä vähän työs kentelee! 4. Toisaalta taas: jos joku olisi aikoinaan sano nut, että soitat Amorphisissa vielä viisikymppisenä, niin kyllähän se olisi kuulostanut ihan utopistiselta. – En ollut aiemmin ajatellut, mikä sukunimeni on ruotsiksi. Taisin silloin aja tella, että levy voisi ilmestyä omien nelikymppisten kunniaksi. No, myöhästyin vain kymmenellä vuodella.. gren. Ulkopuolelle näyttää kuiten kin siltä, etteivät vuodet paina har tioita vielä millään lailla. Keskustellaanpa viimein myös päivänpolttavasta aiheesta eli en simmäisestä soololevystäsi. Nino Laurenne taas tuli messiin äänittäjäksi ja tuot tajaksi, sillä olen tuntenut hänet jo lapsuudesta asti. Kuvattiin myöhemmin myös vi deo, ja Ismo totesi siellä, ettei hän ole ikinä ennen kirjoittanut laulu melodioita ja sanoituksia valmiin pohjan päälle. – Hevi puhutteli eniten, mutta olen ollut myös kova Sielun Veljet fani jostain 12vuotiaasta asti. Niin, täytit keväällä viisikym mentä. Pyysin mukaan esimerkiksi Waltte rin (Väyrynen, rummut) ja Laurin (Porra, basso), sillä he tulivat ensim mäisenä mieleen. Jatkoin intui tiolinjalla, ja kysyin ensimmäiseksi mieleen tulleilta solisteilta, että läh tisivätkö he messiin. ”Jotenkin innostuin”, hän kommen toi. Björkö kuulosti hauskalta, mutta halusin siitä vähän ”metallisemman”, ja se hän hoitui norjalaisilla økirjaimilla. – The Heartroot Rots sinkkubii sissä taas ääntelee Jeff Walker. Se juna, että tekisin elämässä ni jotain ihan muuta, taisi mennä jo. No, onneksi ne ”mitä aiot tehdä iso na” kysymykset vähenevät koko ajan. Haet tiin Dekadenzistä hiusvärejä ja hei luttiin sitten ympäriinsä oranssituk kaisina! – Kun sitten kirjoitin yhtä soolo biisiä, sen työnimi oli Siekkarit. Skaala on suorastaan mieletön. – En pitkään aikaan päässyt itse ni kanssa yhteisymmärrykseen le vyn linjasta. Sitten eräänä päivä nä olin jälkikasvun kanssa laskette lemassa, ja Jeff laittoi yllättäen vies tiä: ”Olen menossa pian studioon ja tarvitsen lopulliset laulukoordi naatit”. No, myö hästyin vain kymmenellä vuodella! Heartrot on hyvin monipuolinen albumi. – Kun vedetään jossain Wackenin festivaalilla Saksassa ja naapurila valla musisoi Saxon, niin nuoreksi han sitä itsensä tuntee. Ajatuksena oli se, että valmistelen kymmenisen erilaista biisiä ja lyön ne nippuun yhden otsikon alle. – Kun biisit löysivät muotojaan, aloin kuulla päässäni, että tähän bii sin sopisi sellainen lauluääni, ja tuo vanhan liiton death metalin soitta minen on vaan älyttömän hauskaa... Mihin kaikki aika on mennyt. Millaiselta merkkipaalulta se tuntuu. Näyttää siis siltä, että musiikil lista pakkaa laitetaan vähän uuteen uskoon. – Olin juuri yhden kaverin tasa vuosijuhlissa, ja Abhorrence vetäisi siellä muutaman biisin. Mutta päätettiin yrit tää ja laitettiin hänelle kappaleen demo. Mukana ovat esimerkiksi Carcas sin Jeff Walker, Dimmu Borgirin Shagrath, Mariska ja Ismo Alanko. Lä hetin Jeffille musan ja sanoitukset, ja olin siinä luulossa, että hän tekee sovitukset itse. No, örisin sitten demolaulut keittiön pöydän ääressä, ja aamu puuroa syönyt poikani katseli tou hua aika ihmeissään. Kyllä se voisi olla hauskaa. Bileissä myös nauratti, että on sitä tullut oltua sellaisillakin viisikymp pisillä, missä ei ole soitettu örinä musaa. Vain yksi kiel täytyi, ja hänelläkin oli hyvä syy. – Muistan miettineeni jo joskus 2005, että oman levyn julkaiseminen hon taas tuollainen. K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: Sa m Jä m se n ”Taisin ajatella, että oma levy voisi ilmestyä omien nelikymppisten kunniaksi. – Tavoitteena on se, että saataisiin jonakin päivänä tehtyä täysimittai nen studiolevy – bändin debyytti albumi siis. – Työskentelin intuition varassa. lokakuuta 2023 Ravintola Juttutupa, Helsinki Joulukuussa ilmestyy vihdoin Tomi Koivusaaren pitkään ideoima soololevy taiteilijanimellä Bjørkø. Kun pandemia sitten sulki maailman ja aloin kasata albu mia toden teolla, päätin tarkoituk sella tehdä täysin linjattoman koko naisuuden. To ki mietin Ismoa laulajaksi, mutta en todellakaan uskonut hänen lähte vän mukaan. Onko vuonna 2012 uudelleen ka satulla Abhorrencella suunnitelmia. – On tässä vähän epätodellinen fiilis. Levyllä kuullaan solisteina nimekkäitä vierailijoita
26 SOUNDI SOUNDI 27 Teksti: Sami Nissinen Hallittua raivoa ja kulttuurikritiikkiä Marraskuussa Helsingissä esiintynyt Helmet on ehtinyt jo 34 vuoden kypsään ikään. Hänen aivojensa tuote Helmet kiistämättä onkin aina ollut. Kitaristilaulaja Page Hamiltonilta (vas.) ei ole kiukun aiheet loppuneet bändin toisellakaan toimintakierroksella.. Tosin alkuperäisiä jäseniä on yhtyeessä enää jäljellä yksi, kitaristi-laulaja-biisintekijä Page Hamilton. Helmet osaa biiseissään kanavoida raivoa myös musiikillisesti kiinnostavalla tavalla
Kun Helmet katosi kuvioista päätettyään neljännen albuminsa Aftertasten (1997) jälkeisen kiertueen, sikisi ympäri läntistä maailmaa uudenlaisia yhtyeitä, joiden metallia ja hip hopia yhdistelevää tyyliä alettiin kutsua paremman puutteessa nu metaliksi. Me emme yritä tehdä hittilevyä. Yhtye kiersi Yhdysvaltoja ennen marraskuussa tapahtunutta maihinnousua Euroopan kamaralle. Vitut sellaisesta, jättäkää ihmiset rauhaan! – Pähkinänkuoressa Leftin sanoma on: Elä ja anna muiden elää, osoittakaa ihmisille kunnioitusta ja rakkautta. Yritämme tehdä musiikkia, joka edustaa meitä ja sellaisia arvoja, mitä me intohimoisesti rakastamme. Kun sisällä on paljon turhautuneisuutta, raivoa, stressiä ja muita negatiivisia tunteita, voi raskaan musiikin soittaminen ja kuuntelu toimia puhdistavana ja vapauttavana asiana. – Näen keikoilla fanejamme, joista vanhimmat ovat olleet kanssamme 34 vuotta. Yritämme ratkaista ongelmaa puhumalla, mutta lopputuloksena on jatkuva aseiden oikeus yli ihmisruumiin, Hamilton sadattelee. Vaikka – En tietoisesti päättänyt kirjoittaa poliittisesti latautuneita lauluja, mutta tekstit vain tulivat ja päätin mennä eteenpäin niiden kanssa. Aseet ovat nykyään yleisin lasten ja nuorten kuolinsyy. Helmetin jäätyä tauolle Hamilton ei ryhtynyt sooloilemaan, vaan soitti hetken aikaa David Bowien kiertuebändissä ja keskittyi sitten elokuvamusiikin tekemiseen sekä kitaransoiton ja musiikin teorian opettamiseen. Mikä sinua raivostuttaa nykyisin aseiden lisäksi. Ja jos tykkäät Helmetistä, sinä olet varmaan poikennut aiemminkin elämässäsi ”normaalilta polulta”. Tykkään juoda olutta ja minulla tulisi olla pajauttelun tohtorintutkinto Yalesta. – Lopulta nämä ovat vain lauluja, enkä tiedä, millä tavoin ne vaikuttavat ihmisten ajatusmaailmaan. 26 SOUNDI SOUNDI 27 H elmetin uran voi jakaa karkeasti kahteen osaan. Mutta luulen, että Helmet-fanit ovat hieman fiksumpia kuin keskimääräinen metallimusiikin yleisö. – Sanoisin, että se on kieli poskessa tehtyä pilaa siitä faktasta, että yksi pieni sana voi saada ihmiset raivon partaalle. He ovat itse löytäneet Helmetin, sitä ei ole kaadettu heidän kurkustaan alas. Jos politiikan oikea siipi voi olla niin vihainen ja suorasanainen kuin se on, ja luulee, että me niin sanotut liberaalimmat vain kuuntelemme välimatkan päästä heidän erinomaisuuttaan, niin he ovat väärässä: täältä pesee! Helmetin musiikissa raivo on aina ollut keskeinen elementti. Toisaalta olen nähnyt keikoilla enemmän myös 15–16-vuotiaita nuoria. Useat nu metal -yhtyeet mainitsivat Helmetin tärkeimmäksi vaikuttajakseen. Eikö teitä kutsuttu joskus ajattelevan miehen metalliksi (thinking man’s metal). Ja vaikka moni vanha Helmetfani unelmoi yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon paluusta, on todettava, että Helmetin nykyinen kokoonpano on sen pitkäikäisin, vaikka nyt on ilmestynyt vasta tämän miehistön toinen albumi Left. Ensin oli New Yorkin no wave -skenen jäämistöstä ammentanut, räjähtävän energinen ja modernisti groovaava yhtye, joka määritteli jo ensimmäisellä albumillaan (Strap It On,1991) omaperäisen tyylinsä, jossa huomionarvoista oli Hamiltonin raskaiden, dissonoivien kitarariffien lisäksi rumpali John Stanierin rumpusoundit ja hip hopista vaikutteita ottanut soittotyyli. Hamilton on samaa mieltä kanssani ja äityy kehumaan Helmet-yleisöä. En välitä siitä, mitä teet, kunhan et satuta muita ihmisiä tai eläimiä – ketään. Meillä on aseongelma. Hän on saanut kaikenlaista paskaa niskaan koulussaan. Kun rokataan kunnolla, energiaa purkaantuu harmittomalla tavalla ja sitä voi myös kanavoitua jonkinlaiseen positiiviseen vaikuttamiseen asti. Katse vasempaan Hamilton kirjoittelee illan settilistaa ja siemailee olutta, kun näköpuhelumme teknisten vaikeuksien jälkeen alkaa. Elämme tässä maassa poliittisesti naurettavassa tilassa. Olen vain tavallinen typerys Oregonista, mutta tykkään myös asioiden ja ilK u v a: R az A zr aa i Helmetistä ei koskaan tullutkaan Nirvanan kaltaista listamenestyjää, oli sen musiikillinen resepti todellakin seuraava iso juttu. Kun kerran kiertuekin on nimetty Look Left -touriksi yhtyeen yhdeksännen levyn nimeä mukaillen, kysyn Hamiltonilta ilmeisen kysymyksen: Onko kyseessä jonkinlainen poliittinen ulostulo. Toinen levy, vieläkin parempi Meantime (1992), räjäytti pankin myyden yli kaksi miljoonaa kappaletta. Kuusi vuotta myöhemmin Helmet aktivoitui jälleen ja julkaisi vuonna 2004 comeback-levyn Size Matters. Hamilton vastasi Soundin yhteydenottoon backstagelta ennen yhtyeen keikkaa The Met -klubilla Pawtucketin pikkukaupungissa. Rumpali Kyle Stevenson ja kitaristi Dan Beeman olivat liittyneet joukkoihin jo pari vuotta aiemmin. Se on mahtavaa! Hekin tajuavat, että me teemme rehellistä musaa. – Minua raivostuttaa, kun ihmiset kohtelevat toisiaan epäinhimillisesti, ja se, miten poliittisilla puolueilla voi olla kontrolli naisen ruumiiseen. Yhtyeen kokoonpano sai nykyisen muotonsa vuonna 2010, kun kiertuebasisti Dave Case vakiinnutti paikkansa yhtyeessä. Myös kriitikot rakastivat yhtyeen tuoretta, raakaa ja innovatiivista soundia ja veikkasivat yhtyeen olevan Nirvanan jälkeen ”the next big thing”. Minun kummipoikani on transsukupuolinen. ”Luulen, että Helmetfanit ovat hieman fiksumpia kuin keskimääräinen metallimusiikin yleisö.”. – Kukaan, joka olisi nähnyt minut yksin kännissä portugalilaisessa baarissa tanssimassa, ei kutsuisi minua metallin ”fiksuimmaksi kaveriksi”
K u v a: R az A zr aa i. Hän etsii kitarastaan sointuja, tuo sitten kitaran lähelle kameraa ja näyttää: – Soitan molliseiskasointua, mutta annan ala-E:n sekä G-kielen soida vapaina. Ja muista, tämä on dropped C -viritys. Tiedän että olet opiskellut jazzkitaransoittoa, mutta minua huvittaa kappaleessa se, kuinka raskaalla otteella rumpalinne soittaa ”jazzia”. Helmetin kappaleissa on myös paikoin kokeellisia, jazzmaisia sointuharmonioita. – Laitoimme pystyyn tiimin, jossa olivat minun lisäkseni tuottajina Jim Kaufman ja vanha ystäväni Mark Renk. Coltranella oli täydellinen tekniikka, mutta kun hän soittaa, tulee se aina sydämestä spontaanisti. Teoksen ensiesitystä seuraavana päivänä ryhdyin työhön. Kappaleen bridgessä on sointuja, joita en ole ikinä käyttänyt, eikä varmaan kukaan mukaan ole. Oliko vaikea kirjoittaa orkesteriteoksen jälkeen Helmet-materiaalia. Ja nopeasti minulla oli melodia siihen. Se on akustinen biisi, ja Jimmy Page käyttää harvoin akustisessa kitarassa normaalia viritystä. Eikä sen tarvitsisi olla välttämättä sataprosenttisen akustista. Sitten Hamilton katoaa hetkeksi ruudulta ja palaa pian kitaransa kanssa. Miten päädyitte äänittämään ja julkaisemaan sen. Kuinka päädyit siihen. – Se olisi todennäköisesti sitten minun soolomateriaalia eikä Helmetiä. Jazz muutti elämän Entäpä albumin viimeinen kappale Resolution, joka on John Coltranen tunnettu sävelmä A Love Supreme -albumilta (1965). 28 SOUNDI SOUNDI PB miöiden opiskelusta, ja panostan myös siihen. Musiikillisesta maailmasta toiseen Minkälainen laulunkirjoittamisen prosessi oli Left-levyn kohdalla. – Olin juuri kirjoittanut orkesteriteoksen Commemoration Fantasy For Winds And Percussion Yhdysvaltain vanhimmalle high school -orkesterille, Christian Brothers Bandille, heidän 150-vuotissyntymäpäivilleen. Kaappaan lähellä olevan Ibanezin syliini ja yritän löytää otelaudalta Pagen näyttämät soinnut. Kun oli aika kirjoittaa Helmetille materiaalia, laulut vain purkautuivat sisältäni ulos. A Love Supreme -levy muutti minun elämäni, erittäin positiivisella tavalla. Olen työskennellyt heidän kanssaan useasti, ja kaikki toimii silloin helposti. Bändini soittajat ovat hyviä teknisessä mielessä, mutta he ovat myös musikaalisia. Sanoja tehdessäni minulla oli varmaan 15 muistikirjaa, joihin olen kirjoittanut kaikenlaista. Voisiko Helmet joskus tehdä akustisen albumin. Lopulta päädyin viritykseen joka soi C6-soinnussa, kitaran avoimet kielet ovat alhaalta ylös katsottuna CACGCE. – Olen halunnut tehdä tuon kappaleen kaksikymmentä vuotta. – Kirjoitin kappaleeseen jousisovituksen, ja halusin oikeat jouset eikä syntetisaattoreita. Olen puhunut sooloalbumin teosta, ja itse asiassa minulla on paljon materiaalia jo olemassa, minun pitäisi vaan alkaa kirjoittaa sanoja biiseihin. Olin ehkä 20-vuotias, kun löysin Coltranen, ja tunsin voimakkaasti, että näin musiikkia pitää tehdä. Ensimmäistä kertaa historiassa Helmetin levyllä on kokonaan akustinen kappale. – Kuuntelepa albumilta kappale Bombastic. Valitettavasti emme voi jatkaa yksityistä soittotuntiamme pidempään, sillä haastatteluaikamme täyttyy ja Hamiltonilla on edessään vielä kaksi muuta haastattelua. Mutta kun on aika kirjoittaa ja soittaa biisejä, teen sitä puhtaasti tunne edellä. Keksitkö Leftin kappaleita säveltäessäsi itsellesi uusia sointukulkuja. Selailin runokirjoja ja kun löysin hyviä ajatuksia tai lauseita, mietin voisinko käyttää ilmaisuja jotenkin omalla tavallani. Dave lensi myös luoksemme LA:hin, joten voimme yhdessä työstää musiikkia. Led Zeppelin on yksi syy siihen, että soitan kitaraa. Kyleen ja Dannyyn minulla on nykyään erityisen läheinen suhde musiikilllisesti. Yksi idoleistani keskustelee kanssani ja nyt hän opettaa minua soittamaan kappaleitaan. – Minulla on kitaraoppilas, 14-vuo tias Santiago, josta tulee uskomaton kitaristi! Hän halusi oppia soittamaan Led Zeppelinin kappaleen Friends. – Kitara oli jäänyt soittotunnin jälkeen lojumaan lähelle, ja ihastelin kitara kädessäni viritystä ja mietin erästä harmonista ideaa, joka oli soinut päässäni. Kuuntele se, se saattaa olla levyn hienoin musiikillinen hetki! Tämä taas saattaa olla yksi hienoimpia hetkiä musiikkitoimittajan urallani. Helmet tunnetaan raskaan rockin pioneeribändinä, mutta sitä itseään on inspiroinut sekä Led Zeppelinin että John Colktranen kaltaiset artistit. – Säveltäminen ei ole kovinkaan erilaista, mutta Helmetissa minä tietysti kirjoitan musiikin lisäksi sanat. Se on jännä kohta, koska laulan pentatonista melodiaa harmoniaa vasten. Jos minun pitää elää albumin kanssa loppuelämäni, se tietää vain vähän enemmän rahanmenoa. Hamilton antaa Skypen välityksellä kitaransoiton opetusta, joten minulla tuskin on muuta vaihtoehtoa kuin varata häneltä soittotunti. Silloin siitä tulee ihastuttava sointu. Minun piti ottaa selvää virityksestä ja riffistä. Kolmannella levyllään he tekivät paljon akustista kamaa, joten emmekö mekin voisi. Ympäröin itseni myös runokirjoilla, muun muassa Sylvia Plathilla, Ezra Poundilla ja Tom Wolfella
Ennen kuin basistilegenda oppi arvostamaan elämäänsä ja itseään, hänen piti matkata läpi Guns N’ Rosesin ja usean muun bändin nousujen ja tuhojen, käytävä kuoleman porteilla ja rakennettava koko elämänsä uudelleen perustuksia myöten. Asia ei ole ollut aina näin. Materiaalista ei tullut puutetta. Duff McKagan on uudella Lighthousesoolollaan sekä tarinankertoja että omasta elämästään rehellisesti kirjoittava artisti. ”MINUN PITI OLLA SE TYYPPI, JOKA PITÄÄ KAIKEN HALLINNASSA” 30 SOUNDI. Teksti: Aki Nuopponen Duff McKagan on onnellinen mies, isä, bändikaveri ja sooloartisti
Pian Duffilla oli kasassa 30 kappaletta. G uns N’ Roses, Velvet Revolver, Hollywood Vampires, Neurotic Outsiders, 10 Minute Warning ja juuri ilmestyneeseen Lighthousealbumiin johtanut sooloura. Vuosikymmenet mammuttibändejä, rock ’n’ roll -hullunmyllyä ja sittemmin raitistunutta elämää luulisivat jättävän kehen tahansa niin isot merkit, että tällaisesta elämäntavasta olisi tullut muusikolle rutiinia ja kuin itsestäänselvyys. – Jo edellisen sooloni valmistuessa minulla oli läjässä kymmenkunta hyvää kappaletta, jotka eivät vain sopineet sille levylle, Duff aloittaa suurta hämmennystä äänessään, ja tätä seuraa vielä nopeampaa puheen tulvaa. – Minun oli tarkoitus lähteä Etelä-Amerikan kiertueelle Guns N’ Rosesin kanssa ja sitten kaikki pysähtyi. Lukema kasvoi kuulemma 60 hujakoille, kun maailma alkoi pikkuhiljaa avautua ja musiikin äänittämisessä valmiiksi albumiksi alkoi olla taas järkeä. – Valitsin kappaleet niiden 60 joukosta sillä perusteella, että ne muodostaisivat tuohon lähtöajatukseen sopivan tarinamaisen kokonaisuuden. Vaimoni suorastaan yllytti minua, että nyt voit tehdä kaikkea sitä mistä olet aina puhunut, joten rakenna se studio, josta olet aina haaveillut. Olin ollut aika kiireinen vuosia. K u v a: C h ar le s P et er so n SOUNDI 31. Pelkkä pitkän puhelun aloittava kohtelias ”Mitä kuuluu?” saa hänet kertomaan siitä, mitä kaikkea ehti tapahtua Tenderness-sooloalbuminsa (2019) jälkeen, kun hänen luovuutensa ei vain pulpunnut. Vuosikymmeniä, jopa. – Nimikkolaulu on peittelemätön rakkauslaulu vaimolleni, mutta sen voi tulkita kertovan myös siitä, miten tärkeää on pitää kiinni toivosta ja olla antamatta periksi. Se lähestulkoon kiehui yli. Rakastan hyviä juonia, kirjoja ja novelleja, joten halusin että tämä albumi koostuu lukuisista pienistä tarinoista, jotka muodostavat yhdessä sitten yhden, laajemman kokonaisuuuden. Pian niitä oli 50. Yhtäkkiä minulla olikin kaikki aika maailmassa. Lähes kuusikymppinen, maailman tunnetuimpiin basisteihin lukeutuva seattlelainen kuulostaa kuin kuusitoistavuotiaalta intoillessaan kaikesta siitä, mikä on johdattanut hänet tähän pisteeseen. Tämä ei päde Duff McKaganiin. Sitten 40. Siitä, että niin kauan kuin oman elämän majakka näkyy siellä kaukana horisontissa, ihmisen on tapana taistella läpi vaikka minkälaisten mahdottoman tuntuisten asioiden
Puhelun edetessä tulee kuitenkin selväk si, että luovuudessa on ollut myös pohja kosketuksia. Se on sellaista hullun innostavaa luovuutta, jossa simp pelin oloisesta jutusta voi kasvaa jotain elämää suurempaa tekijälleen. Tuo itse reflektio ei olisi onnistunut vielä kymmenen vuotta sitten, koska tuolloin en olisi ollut rehellinen itselleni. Kuin mies tekisi albumilla rau han itsensä kanssa. Päinvastoin. Siihen mielentilaan on muuten sitä vaikeampaa päästä, mitä vanhemmak si tulee. Tämän alustelun jälkeen basisti jatkaa kuvailemalla, että Tendernessalbumilla hän käytti vielä Shooter Jenningsin bän diä ja heidän tyylinsä kuuluu albumilla americanana, pedal steeleja myöten. Jopa sitä ennen punkpäivinä kaikki saattoi lähteä vain akkarista ja laulusta. – Tämä on minun DNA:ssani. Niissä on pal jon rockia, aimo annos bluesia ja sopi vasti poppia, jolloin levy soi sekä akus tisimmillaan että sähköisimmillään on nellisen melankolisesti. Kyse on siitä, mitä mielentilaa milloinkin tavoitellaan. Lighthousen kappaleitakin voisi kuvi tella soitettavan ison bändin ja suurien visuaalisuuksien kanssa kymmenille tuhansille ihmisille valtavalla stadionilla. K u v a: C h ar le s P et er so n 32 SOUNDI. – Punkjutut joita olen tehnyt, kuten Walking Papers ja Neurotic Outsiders, ovat tärkeä osa sitä, mistä kaikki mu siikin tekemiseni aikoinaan lähti. Sitä, kun sinulla on ihan tietty osa ja rooli siinä kokonaisuudessa. Lighthousen tunnelma onkin optimis tinen ja toiveikas. – Rakastin sitä soundia, mutta nyt Lighthousella halusin tehdä asioita pal jon itse ihan itseni vuosi. Kun kir joitimme Appetite For Destructionia (1987) Gunsin kanssa, sävelsimme kai ken aluksi akustisella kitaralla. – Albumilla lähes kaikki onkin minun soittamaani ja laulamaani. Halusin laulaa, soittaa rumpujakin ja tehdä kaikkea. Tästä herää kysymys, onko juuri täl lainen musiikki sitä, mikä lopulta edus taa Duffin syvintä olemusta puhtaim min. Kun levy päättyy, se saa ajattelemaan, että tämä on myös erittäin henkilökohtainen teos Duffille itselleen. Minulla oli muutama paikallinen kaveri soittamas sa. – Guns edustaa yhtä puolta minusta. Guns on minulle sitä, millaista on kuu lua sielunkumppanuuden bändiin, joka todellakin on osiensa summa. Duffin intohimo musiikin tekemiseen ei ole sammunut elämän pohjakosketuksista huolimatta vielä kokonaan. Ne edustavat sitä alkukantaista energiaa, joka voi syntyä siitä, kun musiikin an netaan vain tapahtua ja mitään ei mie titä. Mutta valtaosalla levystä on minun ja tuottajani Martin Ferveyearin sormenjälkiä kaikkialla ja niin minä halusinkin asian olevan. Inspiraation aallokossa Kaikki Duffin kertoma todellakin kuuluu Lighthousen kappaleissa. ”Nuorempana kuvittelin olevani juuri se tyyppi, joka elää täyttä rockelämää ja välttää kaikki rock-kliseet.” Täysillä kaikkea uutta päin kohta 60 vuotta. Yli neljä vuosikymmentä musiikin teke misen keskiössä ei ole ainakaan vä hentänyt Duffin intohimoa. 32 SOUNDI Albumilta voi löytää myös kantaa otta vuutta kappaleista I Saw God On 10th St ja Just Another Shakedown, mutta nekin kietoutuvat osaksi albumin kasvu ja selviytymistarinoita. Nyt nä en kaiken niin, etten olisi sitä mitä olisin, jos en olisi tehnyt myös paljon virheitä. – Olen sitä koulukuntaa joka väittää, että hyvän kappaleen tunnistaa siitä, jos sen voi soittaa akustisesti ilman että kap pale menettää sitä ytimessään olevaa tai kaa, joka tekee siitä hyvän kappaleen, hän sanoo. Tai ihan yhtä hyvin mies ja kitara mallil la intiimillä klubilla. Kuten leadkitaroissa aivan mahtava Tim Dijulio. Punkista alkanut innostus on kantanut elämää yli neljänkymmenen vuoden ajan. Aloin kirjoittaa täysin suoraan siitä, miten olen asiat kokenut ja tuntenut, ja noista sanoista löysin itselleni rauhan. – Lopetin kiertelyn ja kaartelun. Duff tunnistaa oman laulunkirjoitta misensa tavan sellaiseksi, että suurim man osan hänen varhaisista demoistaan voisi sovittaa todella monenlaiseen muo toon ja ne toimisivat silti
Yhtäkkiä Duffin puhe taukoaa ja täysin pitelemättömän riemun keskeltä löytyykin paljon vakavampi sävy, matalammalla äänellä. – Olin varmaan kuudennella luokalla koulussa ja vaikka olin soitellut rumpuja aiemmin, isoveljeni oppien ansiosta olin yhtäkkiä täynnä itsevarmuutta, että helvetti, minähän osaan soittaa ihan mitä vaan. Kitaran ja basson jälkeen minulla oli rakennusaineet uuteen harrastukseen. Juokse tai kuole Helmikuussa 60 vuotta täyttävän muusikon takana on pitkä ja monimutkainen tie. Taylor oli kuin veli minulle ja kun aloimme säveltää kimpassa, meiltä syntyi heti kuusitoista, seitsemäntoista kappaletta. Pitkäaikaisten Gunnari-toveriensa ohella Duff nimeää kaksi ihmistä, jotka ovat merkinneet hänelle erityisen paljon. DUFF MCKAGAN on kohdannut elämänsä aikana satoja muusikoita ja muita taiteilijoita. Duff palaa sekunneissa menneisyyteen ja sanoo, että musiikki on pelastanut hänen henkensä. – Seuraavana päivänä hän oli jo suopealla päällä ja opetti minulle, miten The Beatlesin Birthday soitetaan bassolla. Minut tutustutettiin The Stoogesiin, The Clashiin, Sex Pistolsiin ja kaikkeen siihen mikä oli kovinta tuohon aikaan, ja on muuten vieläkin, ja menin aivan täysillä mukaan siihen vähän vanhempien jätkien maailmaan. Tapa, jolla Axl laulaa ja miten hän elää lauluaan, se on jotain sellaista mihin samaistun muusikkona ja soittajana aivan täysin. Tiesin heti, että punk saattaa olla se minun juttuni. Se, että me soitimme edes yhden keikan, oli merkki siitä, että vanhat haavat ovat parantuneet ja oikeita sanoja oli sanottu. Erilaisia kitaroita, uusia tekniikoita ja sitä myöten inspistä kirjoittaa keskenään hyvin erilaisia kappaleita, ja huomasin että edessäni on todellinen melodioiden runsaudensarvi... Aloin opetella sähkökitaraa ja akustista kitaraa ihan uudella tavalla. Minä ja Slash emme ole koskaan puhuneet riffeistä tai melodioista. Mahdottomasta tuli mahdollista. Se ei muuten ole yhtään luova tila. Uuden tulemisen jälkeen homma on sujunut satojen onnistuneiden keikkojen verran. Tuo on jatkunut tähän päivään saakka. – Katso nyt meitä! Me olemme soittaneet enemmän kuin yhden keikan! En edes tiedä miten monta. Musiikin merkitystä pohtiessaan Duff palaa kaiken alkuun. – En osaa vielä sanoa, mikä on niiden sävellysten kohtalo, joten katsotaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu. – Taylor Hawkins oli ihminen ja muusikko, jollaisia ei vain ole. Kaikille on tärkeää löytää se oma juttu tuossa iässä ja kun mietin elämääni taaksepäin, olen helvetin onnekas, että löysin tuon jutun silloin. Hänen musiikkinsa, ja täten myös Iggy itse, olivat osa minua jo ennen kuin tapasin Iggyn Sielunkumppaneita rockissa ensimmäisen kerran, koska kasvoin hänen luomustensa parissa. Näissä kohdissa iski usein myös vauhtisokeus. Siihen hetkeen, kun hän oli teini-ikäisenä jo vähällä sekaantua Seattlen katuelämään ja vietti aikaa vääränlaisen väen kanssa, kunnes kiinnostus kääntyi muualle. Guns N' Rosesin muusikot löysivät kadoksissa olleen läheisen yhteydensä uudestaan. Se oli aika paljon parempi vaihtoehto kuin viettää aikaa 70-luvun Seattlessa. Perus blues-skaalaa siis. – Olen myös saanut soittaa Iggy Popin kanssa muutaman kerran ja se olikin sitten ihan erilainen tarina. Hän sanoo samaistuneensa moniin heistä, ja tunnistavansa muusikoissa paljon samoja piirteitä. – Elettiin vuotta 1978 ja hetkessä minua ympäröi joukko näitä keesipäisiä tyyppejä ja pian olin itsekin yksi niistä tyypeistä. Vuosikymmenien ja elämän makuisten tapahtumien jälkeen on yhä kaksi tyyppiä, jotka ovat Duffille kuin veljiä. – En ole ikinä halunnut jumahtaa paikalleni, mutta kyllä minulle on käynyt niinkin, kun piehtaroin aika monta vuotta loputtomien kiertueiden, itseni tukahduttamisen ja päihteiden kierteessä. Enkä olisi ikinä, ikinä, ikinä uskonut tämän olevan mahdollista vielä joitakin vuosia sitten. Vuonna 2008 Velvet Revolverin loppuaikoina olin vain basisti, eikä minulla ollut paloa tehdä oikein mitään. – Asia ei ole ollut aina niin. Kaduilla kulkevasta nuorisosta ja erityisesti valtavirrasta poikkeavasta sellaisesta oli kuitenkin Duffille vielä iloakin sellaisella tavalla, jota hän ei ehkä ihan ensimmäisiä sointujaan opiskellessaan osannut arvata. – Elämäni muuttui täysin, kun isoveljeni Bruce opetti minulle Em-, Am-, D-, Cja G-soinnut, Duff sanoo ja naurahtaa heti perään, että veli teki tämän muuten aluksi kovin vastahakoisesti, kunnes tunnisti pikkuveljensä innostuksen. – Axl ja Slash, ilman pienintäkään arvuuttelua. On äärimmäisen surullista, että hän menehtyi ja minulle siitä teki vielä hivenen henkilökohtaisempaa se, että olimme juuri alkaneet tehdä musiikkia yhdessä. Meidän ei tarvitse edes puhua musiikista, sitä vain syntyy kun olemme yhdessä. En voi edes kuvailla, mitä elämä kaduilla oli. – Olen niin inspiroitunut juuri nyt ja olen ollut jo jonkin aikaa, että kyllä se pistää miettimään, että mistä tämä kaikki oikein kumpuaa ja miten kauan tämä ryöppy voi edes kestää, Duff nauraa pitkään ja kuulostaa pudistelevan päätään. Tai oikeastaan kitaroiden. – 70-luvun lopulla joka paikassa alkoi näkyä julisteita, joissa nuorilla kundeilla oli karmeita keesejä ja paljon tatuointeja ja lävistyksiä. K u v a: G re g Fr ee m an K u v a: C h ar le s P et er so n SOUNDI 33. Enemmän. – Gunsin yhteenpaluu oli valtava, kaunis asia. Se on mielipuolista. Ja minusta tuntuu, että me paranemme koko ajan ja keikoistamme on tulossa jopa parempia kuin silloin joskus aikanaan. – Sama tapahtui kitaran kanssa. Me vain teemme niitä. Tuntui, että se yhteys oli kadonnut, mutta todellisuudessa me kaikki vain murjotimme tahoillamme sitä, että olisimmepa yhteydessä. Oli aikoja, jolloin tuo kaikki tuntui mahdottomalta. Elin eräänlaista rutiinia. Ilman Iggya en olisi muusikko, joten ei ole ihme, että välillämme oli heti yhteys. En halunnut tehdä mitään muuta. Tässä kohdassa Duff tunnustaa olevansa todennäköisesti tarkkaavaisuushäiriöinen ihminen, ja olleensa sitä aina, koska jo nuorena hän meni aina täysillä kaikkea kiinnostavaa kohti. 500. Sitten aloin tutkia itseäni uudelleen basistina, otin bassotunteja monilta mahtavilta basisteilta Los Angelesissa ja kun opin asioita jopa r’n’b-soittajilta, mahdollisuudet inspiroivat minua
Ajoin auton rämälläni Hollywoodiin. Eikä kulunut aikaakaan, kun tapasin Axlin (Rose), ja tuskin minun tarvitsee kertoa, mikä bändi seuraavaksi perustettiin. – Sitten olin 19-vuotias ja soitimme 10 Minute Warning -bändin kanssa. – Perustimme bändin, toisen, kolmannen ja varmaan kymmenennen ja meille ei merkinnyt mikään muu mitään kuin punkin soittaminen, keikkojen vetäminen, pään sekoittaminen, tyttöjen pokaileminen ja sellainen, hän hymähtelee. Keskellä syöksykierrettä Mitä olisikaan tapahtunut, jos Duff McKagan olisi jäänyt Seattleen, antanut heroiinin virrata suoniinsa ja sekaantunut kaikkiin niihin kuvioihin, jotka tulisivat vielä päättämään monen seattlelaisen muusikon elämän ennenaikaisesti. Meidät signattiin lafkalle ja meillä oli kaikki edessämme, kunnes... Bändissä oli draivia, että olin tovin ajan varma, että tästä bändistä tulee minulle se juttu. Ainakin eräs pieni bändi nimeltään Guns N’ Roses olisi ehkä jäänyt perustamatta, tai saanut ihan erilaisen muodon. Samalla americana sävyt väistyivät monipuolisemman tyylipaletin tieltä. – Sitten eräs vanha ystäväni, josta tuli täysi narkkari, sanoi minulle suoraan, että jos en häivy näistä kuvioista nyt ja häivy Seattlesta, minun elämäni tulee olemaan lyhyt, tuhoisa ja lohduton. – Hollywoodissa tapasin Slashin ja Stevenin (Adler). Sekä tietenkin kaikki bändeissä, joissa soitin. Kaikkien niiden päihteiden alla laulaa rikkinäinen ihminen.”. Ja alkoholin raspissani. Se oli musertavaa. Mutta miettikääpä asiaa todella yksinkertaisesti. – Tiedätte varmasti Gunsin tarinan. Tai lukuisia eri versioita siitä. Yhtäkkiä koko elämäni oli jossain pysäyttämättömän oloisessa syöksykierteessä. Voitte kuulla kokaiinin äänessäni. Pian Izzy (Stradlin) muutti kotikatuni varrelle. – Heroiini saapui isosti Seattleen. Eikä se ollut ainoa kerta. Joukko parikymppisiä isoja persoonia nousee mammuttimaiseen rock-tähteyEdeltäjästään poi keten uudella soolo levyllä Duff soittaa lähes kaikki albu milla kuultavat instrumentit itse. Huonekaverini, tyttöystäväni, kaikki. Olin 21-vuotias, kun menetin ensimmäisen kerran ystäväni heroiinille. Yhtäkkiä kaikki ympärilläni käyttivät sitä. ”Kuunnelkaa sitä levyä
Ei ihme. Uskoin kaikkiin niihin huhuihin ja kirjoittamattomiin sääntöihin, että jostain sieltä kaman keskeltä löytyy inspiraatiota ja estottomuutta. Se on silti ajatus, joka elää aika monessa ihmisessä. Mietimme jo nyt, miten juhlimme sitä kaikkea. Olin itsekäs paskiainen, joka teki paljon hallaa bändeilleen ja... Jotain outoa, kieroutunutta ja epäinhimillistä romantisoitua kaaoksen palvontaa, jolla halutaan antaa arvoa väärille asioille. – Luulin, että muusikonurani on ohi, kun lopetin juopottelun ja kaman käyttämisen. – Se on sellainen asia, joka sekoittaa kenen tahansa pään. Minun piti olla se tyyppi, joka pitää kaiken hallinnassa, ja sitten olinkin yksi juopoista kokaiinin imuroijista. Edes perheellistyttyään ei ollut mikään selvyys, että kokenut muusikko tulisi yhä olemaan muusikko. – Mietin kymmeniä, satoja tunteja itsekseni, että miten näin saattoi tapahtua, basisti soimaa yhä itseään. Se oli ensimmäinen kerta sitten lapsuuteni, kun uskalsin rakastaa täydestä sydämestäni ja koin, että minua rakastettiin pyyteettömästi – Vasta tuollaisen rauhan löytäminen sai minut käsittelemään kaikkea sitä, mitä olin tehnyt parikymppisenä. Olin ihan lähellä kuoleman portteja ja minut pelasti vain silkka säkä, ja toivuin tuosta kaikesta. – Raitistuttuani kesti tietenkin tovin, että tutustuin taas itseeni ja otin selvää, kuka oikeastaan olen, mutta... Onnekseni selvisin. Minun oli etsittävä vastaus itsestäni, läheisteni avulla, ja voin sanoa, että oli paljon epätodennäköisempää, että selviäisin tuosta kaikesta kuin se, etten selviäisi. vuosipäivämme. teen lähes muutamassa yössä, meillä on kaikkea mistä voisimme ikinä haaveilla, kaikki on mahdollista ja kuusi vuotta on silkkaa yltäkylläisyyttä. Sitä, kun elin tuota mainittua rock-elämää välittämättä tulevaisuudesta tai oikeastaan kenestäkään muustakaan. Sillä levyllä laulaa ihminen, joka haluaisi kuolla. Vielä pidemmälle albumin taustoihin mennessään Duff nostaa esille rajut päihdeongelmansa koko mitassaan. Duff alleviivaa useamman kerran, että perheellistyminen pelasti hänet. Yhdeksän vuotta Guns N’ Rosesin perustamisen jälkeen Duff löysi itsensä pohjalta. Kokenutkin muusikko voi kaivata rohkaisua. Kyse on ennemmin siitä, miten paljon kukakin sekoaa ja miten sitä asiaa käsittelee. – Kun tapasin Susanin muutamia vuosia myöhemmin ja saimme lapsemme, se muutti kaiken. Levyllä on muitakin tuollaisia kappaleita, jotka ovat tavallaan ajattomia minun elämässäni. Duff sai sitä yllättävältä taholta, kun muuan Steve Jones kutsui. – Huomasin ettei ympärilläni ole ketään, jotka eivät dokaa tai käytä kamaa. Muusikon haima oli räjähtämäisillään ja lääkärit antoivat määräyksen: joko Duff lopettaa päihteiden käytön tai kuolee. Alkaahan hän puhua Susan Holmesista, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1999. – Nimikkobiisi on yhä täysin minua, ja voisin vaikka äänittää sen uudelleen joku kerta. Ja alkoholin raspissani. – Siellä on jonkin verran musiikkia, johon samaistun yhä, mutta monesta jutusta tuntuu olevan elinikä, ja minun tapauksessani siitä muuten onkin eräällä tavalla elinikä, jos sallit vähän mustaa huumoria, hän hymähtelee. Se on 25 vuotta. Tai eiväthän addiktiot ole ikinä kenenkään suunnitelmissa, mutta rankaisin itseäni paljon, koska nuorempana kuvittelin olevani juuri se tyyppi, joka elää täyttä rock-elämää ja välttää kaikki rock-kliseet. Kuunnelkaa sitä levyä. – Tuo ei ollut suunnitelmani. Ja voi luoja, joku muu voisi soittaa rummut siihen, koska minä vain hakkasin pannuja kappaleeseen, jonka oli tarkoitus olla aika herkkä laulu. Pariskunnalla on kaksi lasta, Grace Elizabeth ja Mae Marie, jotka ovat yli parikymppisiä. – Believe In Me on ihan hyvä ajankuva myös siitä, kuka olin tuolloin. Se on osa kulttuuriamme. Olin tuolloin tilassa, jossa olin niin sekaisin kaikesta, että kaikki vaikutti käyvän järkeen juuri siksi, koska missään ei ollut mitään järkeä. – Yhtäkkiä olinkin elänyt ne kaikki rock-kliseet. – Kaiken sen kaman takaa voi hahmottaa minut. Minulla kävi moukan tuuri, kun väistin tuon tilanteen. Pelastavia enkeleitä Duffin ääneen tulee taas paloa ja valoa, jopa enemmän kuin aiemmin koko keskustelun aikana. Kaikkien niiden päihteiden alla laulaa rikkinäinen ihminen. Sen tyhjyyden tunteen, jossa elin aikana, jolloin minulla oli kaikkea, enkä osannut elää sitä elämää. Se on silkkaa rakkautta meille molemmille, mutta minulle se merkitsee yhä myös selviytymistä. Minä muutuin sellaiseksi versioksi itsestäni, jollaista minusta nimenomaan ei pitänyt tulla. Itse asiassa tilanne oli tyystin toinen, koska Duff ei oikein meinannut uskoa itseensä kirkastettuaan mielensä ja tajuntansa. En tuntenut ketään, joka olisi hakeutunut AA:han tai mihinkään muuhunkaan katkaisuun. Samaan aikaan kun Guns N’ Roses eli aikaa, jota Duff kuvailee syöksykierteeksi, hän teki ensimmäisen sooloalbuminsa joka on kuin yö verrattuna Lighthousen päivään: Believe In Me (1993) on hard rock -albumi, joka pursuaa vieraita ja huuruisia tunnelmia. Minusta oli lähellä tulla yksi niistä tyypeistä, jotka ovat saaneet musiikilta kaiken ja jotka silti tapattavat itsensä alle kolmekymppisenä. Albumin mainitseminen saa Duffin ensin huvittumaan ja sitten hieman vaivaantumaan. – En tiedä kuka vitun hullu on keksinyt tuon, mutta tuo on kaikkein väärin ajatus väärien ajatusten historiassa, mitä tulee musiikkiin tai taiteeseen. – Ensi vuonna meillä on Susanin kanssa 25. Voitte kuulla kokaiinin äänessäni. se kaikki vain tapahtui, ja oli tuhota minut ja monta muuta asiaa. Laulustani voi kuulla tuskani ja suruni
Mitä hä nen elämässään tarkoittaa se, kun kaikki on taloudellisesti taattua ja hän voi yhä tehdä melkein mitä vain. Jos ajattelet 13vuotiaana bändiä perustaessasi, että tavoitteesi on rikas tua, olet todennäköisesti väärällä tiellä. – Kaikki tuntemani muusikot, jopa ne menestyneimmät, ovat olleet Atyypin persoonallisuuksia ja tämä tarkoittaa useimmiten sitä, että nämä ihmiset ei K u v a: C h ar le s P et er so n. Ja Steve oli raitistunut aika samoi hin aikoihin, hän sanoo. – Mainitsin tulevat vuosipäivämme. Duff naurahtaa yleiselle ihmettelyl le, joka pulpahtaa aina toisinaan pin taan: Miksi megabändeillä menestyneet muusikot ylipäänsä vielä tekevät levyjä tai kiertueita. – Aloimme soittaa keikkoja ja olin keskittyneempi kuin koskaan. – Steve tiesi, että olen juuri raitistu nut. – Perheeni ei oikein osannut auttaa. Aikuistuin. Joten menin koulun penkille ja nostin nöyrästi käte ni joka ikinen kerta kun en ymmärtänyt jotain, ja se oli yksi elämäni tärkeim mistä kasvunpaikoista. Muutamat ystävämme ovat yllyttäneet, että mehän voimme tehdä ihan mitä iki nä haluamme. – Susan ja minä teemme parhaamme auttaaksemme muita ja jos suhteellises sa varakkuudessa on jokin erityisen hy vä puoli, niin tämä on ihan vilpittömäs ti se, että voi laittaa hyvän kiertämään. Pitkän uran ja vaurastumisen jälkeenkin tärkeintä on halu luoda ja soittaa. Olin kolmekymppinen ja olisin voinut tuhota itseni rahalla monin eri tavoin. Susan ja minä emme ole ihan sinut tuon ajatuksen kanssa. Tämä saa veteraanin palaamaan sii hen, kun hän ylipäänsä opetteli käsitte lemään rahaa oikein. 36 SOUNDI SOUNDI PB hänet soittamaan bändissään ensin hy väntekeväisyyskeikoille ja sitten kier tueille. Voin sanoa, että siinä kohtaa kun Steve Jones tsemppaa sinua jossain asiassa, ne sanat lataavat sinut totaalisen täyteen itseluottamusta. Minä olin vain soit tanut rockia ja juhlinut. Haastan Duffin pohtimaan, mitä raha hänelle oikeastaan merkitsee. En ole ikinä tehnyt musiikkia ra hasta. Tietenkin musiikkini on muuttunut noista ajoista, mutta vät kykene olemaan aloillaan tekemättä mitään. Minä vain rakastan sitä mitä teen: luo mista ja soittamista. Minä olen nuorempana sikailuni sikail lut ja törsäilyni törsäillyt, ja nykyään ha luan toki elää ihan mukavasti ja turvalli sesti, mutta auttaa yhtä paljon muita. Meidän on tehtävä asioita. Sekin oli tietoinen päätös 90luvun puolivälissä raitistumi sen jälkeen. Steve rohkaisi minua, että kyllä, kaikki alkaa tavallaan ihan uudella tavalla alusta, mutta tulen kyllä pärjäämään ja vieläpä paremmin kuin koskaan. – Sanoin Stevelle, etten usko että ky kenen enää soittamaan. – Selvitettyäni pääni vuoden 1994 jäl keen menin aika nopeasti kauppaopis toon, koska en tiennyt mitään rahasta, vaikka minulla oli sitä jonkin verran. Tästä päästäänkin vielä pidemmälle aiheeseen, joka on musiikin kohdalla yhä eräänlainen ristiriitainen tabu: raha. ei musiikkia voi mitata tuolla taval la, koska se heijastelee aina sitä, mitä tekijänsä on. Hän oli tuolloinkin nuori mies, jolla oli käsissään liian paljon ra haa. En edes tiennyt vedättävätkö managerit tai yhteistyökumppanit minua. – Koulun, opettajien ja kirjojen kautta opin käsittelemään rahaa, mutta sieltä en voinut oppia, mikä on suhteeni sii hen. Ymmärrän, että joku saattaa ajatella, että helppohan näin on sanoa kun sitä rahaa kuitenkin on ja on itse asiassa lähes koko elämäni ollut, mutta en ajattele asiaa noin yksinkertaisesti. – Kun olen lavalla, esitän musiikkia ni ja yleisö elää mukana, niin usko tai älä, en ajattele mielessäni, että vau mi ten paljon rahaa tästäkin illasta saattaa kasaantua. Duff oli aluksi epäileväinen. Duff McKagan ei kaikesta menestyksestään huolimatta kaipaa erityistä glamou ria. Terveellä tavalla rikas Tosiasia on, että edes raitistuttuaan Duffin ei olisi tarvinnut tehdä töitä päi vääkään tai soittaa yhdessäkään bän dissä, koska hän oli tehnyt omaisuuden Guns N’ Rosesin kanssa, ja se omaisuus tulisi poikimaan myöhemminkin. Hehän voisivat vain viet tää leppoisia aikoja kotonaan. Pari vuotta sitten kokeilimme käydä Mona con Formula 1 GP:ssä ja jessus, en ole ikinä tuntenut itseäni yhtä ulkopuoli seksi kuin sen ”glamourin” keskellä. Hän sanoo vierastavansa yhä ajatusta rikkaudesta. Minusta alkoi pulputa musiikkia, jollaista ei olisi syntynyt jos olisin ensinnäkin kuollut viinaan, mutta ei myöskään ollessani sekaisin päästäni. En tien nyt mistään mitään
Ihan lopuksi levylautaselle päätyi ehkä vähän housemusaa. House murtautui aika pian myös pintaliitodiskoihin, mutta siellä oli menty koko ajan eri pelikirjan mukaan, enemmän kaupallisuuden ehdoilla kuin klubeissa. Iltojen draaman kaaren pähkäily kouli kuin varkain tulevaan työhön musiikkituottajina. – Meidän juuremme ovat klubeissa, ja siellähän tulee soittaa biisejä, jotka niin sanotusti menevät jalan alle. Vaikka kannattaakin muistaa, että house ja hiphop jakoivat New Yorkin underground-skenen yhdessä vaiheessa niin jyrkästi kahteen leiriin, että osa porukasta oli ihan avoimessa sodassa keskenään. PB SOUNDI SOUNDI 37 Teksti: Petri Silas TEKEE NIIN RANKKAA KAMAA, ETTEIVÄT KAIKKI ARTISTIT PÄRJÄÄ SEN KANSSA” Public Enemyn tuotantoryhmän avaintekijä Keith Shocklee on työskennellyt niin LL Cool J:n kuin Ice Cubenkin kanssa. Myös mielenkiinnon ylläpito tuntui tärkeältä, joten pakkasimme setteihin aina kaikenlaista, lokakuussa Suomessa djja puhe-keikoilla käynyt Keith ”Shocklee” Boxley alustaa. Kovan ytimen muodostivat Eric Sadler, Carlton Ridenhour eli Chuck D sekä Boxleyn veljekset Keith ja Hank. Edestä, takaa, sivulta, ylhäältä ja alhaalta ”THE BOMB SQUAD T he Bomb Squadin maailmanmaineeseen kantanut matka alkoi 1970-luvun lopun New Yorkissa dj-keikoilla. Olennaisena osana tuottaja tiimi The Bomb Squadissa mukana ollut Keith Shocklee tekee tuotantotöiden lisäksi nykyään myös djja puhe keikkoja.. Viidelle vuosikymmenelle levittyvää uraa kannattelee yhä The Bomb Squadin veljeys ja yhteinen näkemys. – Alkuillasta yleensä poppia, sitten soulin ja r&b:n kautta räppiin
Olemme välttäneet monta hutia yksinkertaisesti kieltäytymällä yhteistyöstä. Jätkät eivät olleet ensi sijassa räppäreitä, eikä heidän bostonilainen aksenttinsa minusta tahtonut asettua meidän musiikkiimme. Poison-biisillä palikat kuitenkin loksahtelivat kohdilleen. – Onneksi meillä oli jo silloin iskevä otsikko. Mutta The Bomb Squad tekee niin rankkaa kamaa, etteivät kaikki artistit pärjää sen kanssa. – Jos kutsu kävi hankkeeseen, jossa ei omasta näkökulmasta ollut tolkkua, me yksinkertaisesti kieltäydyimme. – Chuckin vahvuuksiin on aina kuulunut kyky kuulla ikään kuin demon tai varhaisen raakaversion yli, miltä biisi kuulostaa valmiina. Panostamme muidenkin projekteihin kuin omiimme ja olemme aina puskeneet kovasti hommia, jotta kaikkiin juttuihin saadaan jotain yllättävää jenkaa. Pienet jutut näyttelivät muutoksessa tärkeää roolia. – Ice Cuben kohdalla ei tarvinnut harkita hetkeäkään. Public Enemyn alkuvuodesta 1987 ilmestyneellä debyyttialbumilla Yo! Bum Rush The Show herättivät huomiota paitsi Chuck D:n tekstit ja hänen ja Flavor Flavin räpit, myös omintakeinen musiikki. Ehkä staili ei breikannut USA:ssa, koska meidän kulttuuristamme ei ole Jamaikalle yhtä suoraa ja vahvaa linkkiä kuin Lontoosta tai Bristolista. Kaapista ei löydy luurankoja eikä kaulassa roiku albatrosseja. Jengi yllättyisi jos kuulisi kuinka moni tyyppi on olettanut, että alkaa räpätä samalla voimalla ja auktoriteetilla kuin Chuck, kunhan vain tilaa biisin The Bomb Squadilta. Bell Biv DeVoe oli erikoinen tapaus. Näin kyllä kävi pääosin siksi, että Ice Cube räppää aika epäkalifornialaiseen, nopeaan ja kiukkuiseen tapaan. Sillä ontuvat kollabot ovat haitallisia kaikille osapuolille. Kuinka hyvä flow, millaiset kadenssit. – Keith, joka oli lyönyt läpi new jack swingin eli hyvin erilaisen tyylin kautta, oli aivan mehuissaan biisistä ja sen soundimaailmasta. – LL Cool J teki samoihin aikoihin kolmoslevyään Walking With A Panther, ja mekin pääsimme mukaan. Kollaasin omainen soundi alkoi herättää laajempaa huomio ta reilua vuotta myöhemmin julkaistun It Takes A Nation of Millions To Hold Us Backin myötä. A nkaraa ja aggressiivista soundia, josta tuli The Bomb Squadin tavaramerkki, ei Shockleen mukaan koskaan kehitelty tai jalostettu tietoisesti. Energisen vetävät biitit ja nerokkaasti yhteen sovitellut samplet muodostivat rikkaan äänikudoksen, joka oli kokeellinen, tarttuva ja ennenkuulumaton. Lopulta aika karvas oppimiskokemus. Tuotantojen maskuliininen ominaisilme peilasi silti hyvin tekijöiden asennetta musiikin työstämiseen ja mustina taiteilijoina toimimiseen. Kiinnitän tuottajana todella paljon huomiota ulosannin detaljeihin. Shocklee lupaa tehdä tarvittaessa biisin hyvinkin alkeellisista lähtökohdista. Ja niinhän siinä kävi, että meidän soundistamme tehtiin ikään kuin mallinne, jonka varaan koko levyn äänimaailma rakennettiin. ”Bomb Squad” -nimi tuli totta kai alun perin Chuckilta, joka on ollut aina ylivertainen sloganien ja konseptien kanssa. 38 SOUNDI Kansainvälisesti tunnustetuksi ilmiöksi paisunut The Bomb Squad syntyi vähän puolivahingossa. Shocklee tunnistaa linkit trapin ja brittiläisen drum & bassin välillä, mutta ei osaa arvella, mikseivät Roni Size, Chase & Status, Goldie, 4hero ja muut koskaan lyöneet kunnolla läpi PohjoisAmerikassa. Ja samat sävelet, kun remix-pyyntöjä alkoi toden teolla sadella. Levylafkojen tuki oli alkuun olematonta, mutta kurssi kääntyi. Ja totta kai hän pyysi! Emme silti olleet ikinä tietoisesti ilkeitä. Arvostetun tuotantoryhmän nimen saaminen oman musiikin yhteyteen on houkuttanut kaikenkarvaisia toimijoita. – Inspiraatio irtoaa pienistäkin elementeistä. Aika hyvästä esimerkistä käyvät Don’t Be Afraidin eri versiot, ensimmäisen soololevynsä tekoon, käynnistimme koneet saman tien. – Meiltä tilattiin remix biisistä (He’s Got) The Look jo reilusti ennen The Right Stuff -albumin julkaisua 1988. Shockleen mielestä The Bomb Squad ei jäänyt soundinsa vangiksi sen enempää kultakaudellaan kuin myöhemminkään. Kaikki tiesivät, miten vastaus kuuluu, jos Keith pyytäisi biisiä tai jotain vastaavaa itselleen. Olen aina tykännyt LL:n tyylistä, ja mielestäni It Gets No Rougher -biisi onnistui kaikin puolin mallikkaasti. Kun hän lähti lätkimään N.W.A:sta ja halusi meidät mukaan ”Trendejä tulee ja menee, enkä ole koskaan tajunnut sitäkään, miten kaikilla pitää yhtäkkiä olla tietynlaiset vaatteet. oli jo lyönyt läpi Lontoossa, ja muu Eurooppa seuraisi perässä. Moni esimerkiksi luuli, että It Takes A Nationin avaava livesample Hammersmith Odeonin keikalta oli vain leuhkimista, mutta se oli suora viesti bisneskumppaneille. Saimme palkkion yhden biisin uudelleenkäsittelystä, vaikka valmiin pitkäsoiton äärellä kävi päivänselväksi, että meille olisi kuulunut paljon kattavampi tuottajakrediitti ja -palkkio. Joskus onkin hedelmällisintä, kun pääsee sovittamaan artistia ja musiikkia toisilleen jo lähtöruudussa. Kun Miss America -kisan ensimmäisenä mustana naisena voittaneen Vanessa Williamsin laulajanuraa käynnisteltiin, vastasivat Public Enemyn taustavoimat levy-yhtiön huutoon. Muille tehtävien juttujen laaduntarkkailun kanssa pitää pysyä tietoisemmin hereillä. – Omissa hommissa katse pysyy pallossa oikeastaan itsestään, vaikka vakiintuneita toimintamalleja pitää totta kai säännöllisesti haastaa. Aloimme saada ulkopuolisia tarjouksia ja lähdimme usein mielellämme messiin. Jälkiviisaana Shocklee toteaa, että se oli vikatikki. Etelän räppärit esimerkiksi tekevät keskimäärin hitaampia biisejä, koska sikäläinen puhetapa on niin paljon raukeampi. P.E. Ja jos puhutaan teknisestä toteutuksesta, musan tekohan käy tänään suorastaan lapsellisen helposti. Varsinkaan hiphop-kulttuurissa, jossa on niin monta puolta.”. Soitimme viitisentoista vuotta sitten New Yorkissa dj-keikoilla dubsteppiä, mutta sekään ei jostain syystä oikein tavoittanut jengiä. – Kyllähän meille varsinkin aluksi ehdoteltiin kaikenlaista, mutta pidimme ohjat aina tiukasti omissa käsissä ja toteutimme muiden toiveita hyvin harvoin – jos silloinkaan. Shockleen veljekset ja Sadler työstivät biisiä nimeltä Welcome To The Terror dome, joka kohosi yhdeksi Public Enemy kolmosalbumi Fear Of A Black Planetin kulmakiveksi, kun laulaja ja lauluntekijä Keith Sweat sattui poikkeamaan studiolla. – Minä ja Hank rakastamme supermatalia taajuuksia ja sitä, kun räppäri siirtyy välillä tuplatempoon, joten olimme kyllä välittömästi kyydissä. AmeriKKKa’s Most Wantedista (1990) tulikin aika onnistunut itä–länsi-fuusio. Vaikka musan jälkituotanto ei edes suoranaisesti osu hänen tontilleen. Omaan makuun monen drum & bassin tekijän suosima sankka äänikuva kyllä osui ja osuu. Riittää, kun saan tekstin ja sen kaveriksi tempolukeman tai ehkä jonkun grooven. Se oli hyvä projekti. Hetken kuunneltuaan hän alkoi tapailla päälle jotain omaa melodiaansa. jotka teimme Aaron Hallille Juice-leffan soundtrackin (1992) tiimoilta. Me vilkuilimme syrjäkarein toisiamme. Brändin maineen varjeleminen tuntui toisinaan tärkeämmältä kuin siltojen polttamisen välttäminen
Totesin säyseästi, että tunnen muuten äitisi, etkä sinä taida ihan oikeasti edustaa noita asioita. He halusivat rankkaa Bomb Squad -soundia, mutta lopputulos (Coolin’ In Cali, 1988) ei kuulostanut oikein heiltä eikä meiltäkään. Vähän vastaava projekti oli losangelesilainen The 7A3. ”Kunpa tietäisitte, ketkä pääsivät karkuun” -tarinoita Shockleelta ei juuri irtoa. Mutta tähän moni myös kompastuu. Musiikin kuuntelijana minulla ei ole ongelmia sen maailman kanssa, mutta musiikin tekijänä ne kuviot eivät vedä puoleensa pätkääkään. Ja artistin pitää totta kai uskoa omaan juttuunsa. Nuorilla riittää energiaa, mutta kohtaan toisinaan vähän henkilökohtaisia haasteita sisältöpuolen kanssa. Osa nykypäivän biiseistä on sovitettu niin kelvottomasti, että kuunteleminen nostattaa myötähäpeän tunteita. Toinen saman ajan hauska ja hyvin lupaava projekti oli The Young Black Teenagers. Beastie Boys oli aikoinaan jo sitoutunut tekemään debyyttinsä Rick Rubinin kanssa, kun perimätiedon mukaan myös The Bomb Squadin suuntaan lähti viesti. Muuten mistään ei tule mitään. K eith Shockleen merkittävimmät saavutukset voi tarkistaa vaivatta monesta lähteestä. 61-vuotiaana yhä aktiivinen dj ja tuottaja innostuukin puhumaan parista projektista, jotka eivät päässeet paistattelemaan suuren suosion valokeilassa. – No joo... Hidasti tempoa, valitsi sopivat George Clinton -samplet ja kutsui lopputulosta gangsta rapiksi. Levy edustaa hyvin sitä, mitä on jo sivuttu. – ”Pysy omassa jutussasi”, on yksi tärkeimmistä ohjeista, jonka vastuuhenkilö voi lausua. Ehkä kaverit olivat vähän liian nuoria, tiedä häntä. YBT:ssä kuitenkin riitti potentiaalia ja uskon, että homma olisi kasvanut todella isoksi, jos jätkät olisivat itse olleet aktiivisempia. Ja kertoi koko tapauksesta minulle vasta joskus vuosia myöhemmin! Olisi kiinnostavaa vierailla rinnakkaistodellisuudessa, jossa The Bomb Squad on tuottanut myös Licensed To Illin (1986) musiikkia. – Son Of Bazerkin vuoden 1991 debyyttilevyyn kohdistui odotuksia monelta suunnalta, mutta juttu kuivui kasaan. Karisman ja ulosannin tulee olla iskussa, jotta ääni ja persoona leikkaavat läpi meidän tekemästämme musasta. Ja oli ihan yhtä lailla aikansa lapsi kuin meidänkin saman periodin tuotantomme.. Shockleen mielestä tuottajan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu toppuutella artistia, jos tämä haluaa tehdä jotain, mikä ei toimi. – Kukaan muu tai edes me erillämme emme yllä samaan mihin Eric, Hank, Chuck ja minä pystymme kimpassa. Ilmeisesti meidän soundimme oli tehnyt vaikutuksen. Dr. Turhan moni pyrkii olemaan jotain, mitä ei oikeasti ole ja esittää ihannoivansa juttuja, joita ei oikeasti ihannoi. Monitahoisuudesta on harvemmin haittaa, ja Shockleen mukaan tiimin yhteenlaskettu ”record know ledge” hipoo järisyttäviä lukemia. Dre kyllä yritti aikoinaan tehdä vähän vastaavaa. Varsinkaan hiphop-kulttuurissa, jossa on niin monta puolta. Hank sai tunnustelun parin biisin tuottamisesta, mutta rakas veljeni hylkäsi tarjouksen, koska ei innostunut hommasta. Ikävä kyllä he olivat haluttomia lähtemään Long Islandin kotikulmiltaan oikeastaan mihinkään. Eikä siinä mitään, homma toimi omilla vahvuuksillaan. – Muuan frendi toi kerran studiolle poikansa, joka alkoi räpätä aseista, huumeista ja niin edelleen. Trendejä tulee ja menee, enkä ole koskaan tajunnut sitäkään, miten kaikilla pitää yhtäkkiä olla tietynlaiset vaatteet. Sama pätee niin sanotun päivänpolttavan musan tekemiseen
– Muutimme usein isäni työn vuoksi, ja kun sitten viimein asetuimme aloil lemme, jouduin uutena tulokkaana tikun nokkaan. – En halua olla minkään asian puo lesta profiloituva aktivisti. Jos jotakin, olen humanisti, miettii den Adel. Kun seurasin näitä hyökkäyssodan alkupuolen tapah tumia, minusta tuntui aivan hirveältä. 40 SOUNDI Teksti: Timo Isoaho S yyskuussa 2008 hollanti lainen metalliyhtye Within Temptation oli saapunut ensimmäistä kertaa Ukrai naan, ja yhtyeen jäsenet viettivät pari päivää maan eteläosassa sijaitsevassa H’ersonissa. – Kuten tiedämme, Venäjä tunkeu tui Ukrainaan talvella 2022, ja H’erson vallattiin ensimmäiseksi. – Kun Bleed Outin tekeminen alun perin käynnistyi, Ukrainan karmea tilanne ei ollut vielä päällä, ja ensim mäiset uudet sanoitukset pureutuivat nykyajan ikäviin ilmiöihin ja yhteis kunnallisiin ongelmiin. Myös tuore Bleed Out -albumi saattaa yllättää. Ajattelen niin, että jos minulle kerran on annettu mahdolli suus, minun täytyy puolustaa heikom pia parhaani mukaan. Tuntui käsittämättömältä, että yhtäkkiä koko paikka oli pommitettu hajalle ja monet ihmiset olivat kuolleet. Erilaisista epäoikeudenmukaisuuksista ja kriiseistä raskaasti ammentavan, juuri ilmestyneen Bleed Out -levyn seuraajakin on jo mietintämyssyssä. Kuten vanha totuus kertoo: kun kumarrat yhdelle, pyllistät toiselle. Mitäpä jos lukisitte koko sanoituk sen ennen suurempia älähdyksiä. Kun puheeksi tulee yh tyeen musiikillinen matka, Sharon den Adelin tarinatulvasta ei ole tulla loppua. Juuri sen suorempaan asiaan ei voi mennä. Sinfonisen metallibändin maineesta huolimatta Within Temptation on tehnyt toisistaan hyvin poikkeavia albumeita. Nykyään täytyy myös olla eri tyisen huolellinen kaiken sanomisen ja tekemisen suhteen. Taisi tulla jo selväksi, että Within Temptation ei kuulu siihen joukkoon. – Olimme juuri tuohon aikaan valmis telemassa uutta Bleed Out albumia, ja taistelujen kauhut tulivatkin osaksi monia levyn sanoituksia. Vierailun aikana muusikot saivat myös kunniatehtävän: he istuttivat kaupun kiin rauhan puun. – H’ersonin pormestari esitteli meille paikkoja, ja kaikki tapaamamme ihmi set olivat äärimmäisen ystävällisiä. – Toinen juttu on se, että ihmiset ovat tehneet aivan liian pitkälle meneviä päätelmiä pelkän kappaleen nimen ta kia. kohdelluksi. Pahimmillaan ei tarvita kuin yksi ”väärinymmärrys”, ja tämä aika – sosiaalinen media, cancel kulttuuri ja niin edelleen – pitää huolen siitä, että taiteilijan ura on ohi. Ajatukseni palasivat siihen kauniiseen kaupunkiin ja niihin hienoihin tyyppei hin... Esimerkiksi Entertain You alkoi hahmottua näh tyäni videon, jossa kolme nuorta miestä kiusasi ja solvasi transnaista. – Tiedän toki, että liikumme vaaral lisilla vesillä tällaisten arkojen teksti aiheiden kanssa. On varsin tyypillistä, että rockyh tyeet välttelevät ajankohtaisia ja poliit tisesti latautuneita tekstejä. Heikompien puolella Kuilun partaalta noussut Within Temptation elää uutta kukoistuskautta. – Kyllä. Vierailu jäi todella elävästi mieleen, sillä meitä kohdeltiin kuin kuninkaal lisia, muistelee Within Temptationin laulaja Sharon den Adel. Minua kiusattiin kouluaikoi na varsin rankasti, huokaa den Adel. LIIANKIN KÄRSIMÄTTÖMIÄ Jos Bleed Out hyökkää päälle rankoilla tarinoilla, myös yhtyeen sävellykset ottavat kuulijasta aiempaa raskaam man niskalenkin. Kappaleen viesti on se, että me kaikki olemme omilla tavoillamme kauniita, eikä kenenkään pitäisi joutua kaltoin K u v a: Ti m Tr o n ck o e. Jos joku käyttäy tyy minua kohtaan epäkunnioittavasti tänä päivänä, vanhat muistot nousevat mieleen, ja saatan tuntea oloni hyvin epämukavaksi. Bleed Out käynnistyy kappaleella We Go To War. – Jotkut fanit ovat kauhistelleet, että onko teistä tullut jotain ”sotahulluja”. Entertain You lienee jossain määrin myös omakohtainen kappale. Niistä kirjoit taminen tuntui jonkinlaiselta kamalien asioiden prosessoinnilta. Mielipiteensä kullakin, mutta itse ajat telen niin, että jos joku vieras hyökkää brutaalisti kimppuusi, vaihtoehtoja ei jää: sinun on taisteltava perheesi, maasi ja vapautesi puolesta, sanoo den Adel. Nuo kokemukset raapi vat sisimpääni arpia, jotka eivät ole vie läkään umpeutuneet. Anteek sipyynnöt tai pahoittelut eivät tunnu kiinnostavan ketään
Tiedämme siis toisemme pitkän ajan takaa, mutta emme ole viime vuosina olleet juurikaan tekemisissä, sanoo den Adel. – Vierailin Floorin vanhan yhtyeen After Foreverin Prison Of Desire -levyllä jo vuonna 2000... Samaan aikaan isäni terveys oli pettämässä, ja tajusin hänen poismenonsa olevan vain ajan kysymys. SINETTI SUHTEELLE Mitä on luvassa seuraavaksi. Onko teillä jo suunnitelmia seuraavan studioalbumin suhteen. Ei ainakaan puheita lopettamisesta, sillä Sharon den Adel kertoo Within Temptationin sisäisen fiiliksen olevan erittäin innostunut. Soitimme tuolloin Kuopiorockissa, ja se oli ensimmäinen varsinainen keikkamme sitten loppuvuoden 2019. Ja arvaapa mitä. Tarja on vuosien mittaan osoittautunut todella hienoksi ihmiseksi, ja hänen kanssaan työskentely on ollut suurenmoista. – Minulla on fiilis, että olemme päässeet biisinkirjoittajina mainioon flowtilaan, ja haluamme pitää yllä tätä tunnelmaa. – Suomi on ollut meille aina tärkeä maa, ja eräänlainen lopullinen sinetti meidän ja Suomen välille lyötiin kesällä 2021. – Seuraaja levy Resist (2019) on eräs tärkeimmistä julkaisuistamme, sillä se käytännössä pelasti bändin uran, nyökkää laulaja. Seuraava levymme Hydra (2014) hyppäsi seuraavalle vuosikymmenelle, ja monet fanit tuntuivat olevan sitä mieltä, että ysärisävyt eivät sovi Within Temptationille. Pelastukseksi osoittautui My Indigo, Sharon den Adelin vuonna 2018 ilmestynyt oma albumi. Tunnetteko toisenne hyvinkin. Bleed Out on toki vaihteleva kokonaisuus, mutta raskaimmillaan levy kuulostaa siltä kuin Korn ja Meshuggah olisivat kirjoittaneet yhdessä riffejä. Kun My Indigo sitten valmistui, Within Temptationin maailmaan palaaminen tuntui erittäin kiehtovalta ajatukselta, muistelee den Adel. – Kun Tarja oli Nightwishin laulaja, meitä verrattiin jatkuvasti toisiimme. Päällä oli kamala writer’s block, eikä mitään tuntunut syntyvän. – Ja niin, kyllähän tämä meidän diggailumme saattaa kuulua Bleed Outilta. Elämäni oli yhtäkkiä silkkaa kaaosta, ja aloin ajautua todella synkkiin vesiin. Hydran solistivieraiden joukosta löytyy suomalaisittain ilahduttava nimi. Nimittäin Tarja Turunen. Mitä tapahtui Hydran jälkeen. Näistä ajatuksista syntyi The Unforgiving (2011), ja tuota albumia inspiroivat monet 80-luvun suosikkiyhtyeemme, kuten Iron Maiden ja Metallica. – Meshuggah on aivan mahtava bändi, ja tätä mieltä ovat muutamat muutkin yhtyeemme jäsenet, hymyilee laulaja. Kun sitten aloimme miettiä sen seuraajaa, emme halunneet toistaa itseämme. Niihin aikoihin ”Me kaikki olemme omilla tavoillamme kauniita, eikä kenenkään pitäisi joutua kaltoin kohdelluksi.” en olisi lyönyt kovin paljon vetoa Within Temptationin tulevaisuudesta. Oikeasti: en löydä tarpeeksi mahtavia superlatiiveja kuvailemaan, miten hienolta meistä tuntui sillä hetkellä! – Olimme myös onnekkaita, sillä esiinnyimme Kuopiorockin ensimmäisenä päivänä. Tällainen vyörytys ei ole ihan sitä, mitä Within Temptationilta ensimmäiseksi odottaisi. Jälkikäteen olen itsekin tajunnut, että me etsiskelimme Hydralla jotakin, mutta emme tainneet kuitenkaan osua sen ajan viisasten kiveen. SOUNDI 41 – Within Temptationin yhteydessä nousee aina esiin termi ”sinfoninen metalli”. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta jos minulta kysytään, sinfonisuutemme saavutti huippunsa The Heart Of Everything -levyllä jo kuusitoista vuotta sitten. – Kun ryhdyin kirjoittamaan kevyempää musiikkia sisältänyttä soololevyä, padot alkoivat yllättäen aueta. Erityisen paljon pitkän linjan diggareita tuntui ärsyttävän se, että kutsuimme levylle monia vierailevia laulajia. – My Indigo oli popahtava albumi, ja sen jälkeen halusin tehdä jotakin aivan muuta. – Me saatamme olla liiankin kärsimättömiä, mutta mainittu ”kasarikausi” ei jatkunut The Unforgivingiä pidemmälle. Iso Euroopan-kierros on luvassa syksyllä 2024, ja tulemme toki Suomeenkin, laulaja kertoo. – Olin aivan hukassa Hydran kiertueiden jälkeen. – Kiertuesuunnitelmat ovat osittain auki, mutta rundaamme ensi vuonna varsin ahkerasti. Jo toisena tapahtumapäivänä rajoituksia tiukennettiin, sillä koronatartunnat olivat tuolloin jyrkässä nousussa. Itse asiassa meni varsin täpärälle, että pääsimme edes poistumaan maasta, sillä Suomeen liittyneet matkustusrajoitukset tiukkenivat heti festarin jälkeen. Siis ennen Bleed Outia. yllättävänkin pian! K u v a: Ti m Tr o n ck o e. Muutamia uusia kappaleita on jo käymistilassa, ja seuraava albumi saattaa ilmestyä... Mutta niin, lopetetaanpa sitten sivupoluilla harhaileminen... Innokkaan yleisön eteen nouseminen oli ihan uskomatonta. Nightwishistä puheen ollen: bändin nykyinen solisti Floor Jansen on tunnetusti hollantilainen. – Sitten Tarjan ja Nightwishin tiet erosivat, ja myöhemmin tutustuimme toisiimme ilman minkäänlaisia typeriä painolasteja. Myös edustamiemme yhtyeiden välille yritettiin luoda jonkinlaista keinotekoista kilpailutilannetta, puuskahtaa den Adel. Resist olikin sitten raskainta Within Temptationia koskaan..
Uusia virityksiä on edelleen luvassa. 70 vuodessa ei ole vielä toteutettu kaikkia haaveita. Melko tarkalleen 50 vuotta sitten hän julkaisi klassikoksi muodostuneen Sirkuksen. K u v a: H ar ri H in k k a. Dave Lindholmin levytystahti ei ole ikääntymisen myötä juuri hidastunut. Niiden väliin mahtuu paljon elämää. 42 SOUNDI SOUNDI 43 Teksti: Mikko Meriläinen Edestä, takaa, sivulta, ylhäältä ja alhaalta Dave Lindholmin uusin albumi on nimeltään Tivoli
– Mä halusin heti lähteä siihen, koska se kuulosti helkkarin hyvältä idealta. Sirkusta pidetään kuitenkin yleisesti yhtenä paitsi sinun tuotantosi myös koko suomirockin tärkeimmistä teoksista. Kai se on alitajuinen juttu. – Eikä arkisuudessa ole mitään pelättävää. – Ensiksi mä käänsin tekstejä englannista suomeen, siitä se lähti ja sen takia varmaan tuli vähän erilaisia sanontoja. – No en mä vakavuudesta tiedä, mutta on siellä hirveän arkisia aiheita, Lindholm toteaa. Kokonaisuus soi rauhallisena ja yhtenäisenä, ja Anssi haluu tanssii -kevennystä lukuun ottamatta jopa suhteellisen vakavana. – On, vaikka kuinka. Esimerkiksi Jatsikansa tulee -biisin kazoo on ihan Spike Jonesia. ”En ymmärrä sitä, että ihmiset sanoo, että on jotain välitöitä, mun mielestä se on vähän sama kuin puhuisi, että on jotain välielämää.”. Ja varmaan Sirkuksella mä ensimmäisen kerran ajattelin, että minähän en rupea kirjoittamaan mitään kirjakieltä, sehän on ihan älytöntä koska enhän mä puhu niin. Mä sanoin hänelle, että saat tehdä mun biiseillä ihan mitä haluat. Nyt kauppoihin on ilmestynyt suomenkielinen sooloalbumi Tivoli. Teeman sisällä sen tunnelmat vaihtelevat surusta onneen. – Monet on pitäneet mua helvetin vakavana, että mä olen viimeksi nauranut kaksi ja puolivuotiaana tai jotain sellaista. Se oli merkittävä muutos. – Joo, puhutaan oikeastaan vain siitä, Lindholm ehdottaa. – Ensinnäkään mä en ajattele tätä lainkaan urana, koska kyse on siitä, että mä olen mennyt pitkälti vaiston mukaan. HUUMORI ON OLLUT Lindholmin tuotannossa läsnä aina, sekä teksteissä että musiikissa. – No, toisaalta mä olin siinä vaiheessa soittanut jo melko kauan. No, lähdetään, ja katsotaan mitä tässä keksitään. Lindholmin lauluissa on usein laulettu itsekkyyttä vastaan ja toisten kunnioittamisen puolesta. Mutta mun mielestä Ruonansuun paras juttu oli kuitenkin se Pieni Hiace, siis sehän oli Kuosmasen Sakun Pieni sydän. Ja jos suoraan sanotaan, niin ne tunnetut biisit, mitä mulla on, niin en mä silloin tehdessäni kuvitellut, että niistä tulee sellaisia. Nyt kun kuuntelee Sirkusta, ja Lindholmin varhaisempiakin levytyksiä, niin tuntuu hätkähdyttävältä huomata, kuinka samanlaista hänen ilmaisunsa oli jo silloin parikymppisenä. Mitä itse pidät avainteoksinasi. – Spike Jones oli aivan hillitön humoristi. Kysymys on siitä, miten sitä lähestyy. Onko sinulla paljon toteutumattomia haaveita. Vaikkei Lindholm Tivolia täysin vakavana levynä pidäkään, hän myöntää, että maailman tola on vaikuttanut levyn tunnelmaan. Olisihan se nyt helvetti, jos ei seitsemänkymppisenä tajua mitään paremmin... 42 SOUNDI SOUNDI 43 –M ä ajattelin, että voisin yhden haastattelun antaa, Lindholm toteaa, kun kiittelen haastattelusta. – Ehkä tämä ilmapiiri vaikuttaa. Mä ajattelin, että jos tämä äijä julkaisee tämmöistä niin mulla ei ole mitään hätää. Muistan ajatelleeni, kun joskus kuuntelin Zappaa 60-luvulla, että sekin on varmasti kuunnellut Spike Jonesia, ja myöhemmin luinkin, että ensimmäisiä levyjä mitä Zappa osti oli Spike Jonesin levy. – Se oli mukava mies. MONEEN MUUHUN Lindholmin albumiin verrattuna Tivoli rönsyilee tyylin ja tunnelman puolesta vain hillitysti. Ja sellainen nykyajan itsekkyyden korostaminen ja minäkeskeisyys, kyllä se jossain vaiheessa pakostakin ajaa konfliktiin, koska ihmisten tyytymättömyys kasvaa. mutta toisaalta, kyllä mä tunnen seitsemänkymppisiä, jotka ei tajua mitään. Tivoli on rakkauslevy. Ja kuitenkin oli kriittinen, koska muistan kun Sirkus tuli ja kuuntelin sen läpi, niin siellä oli vaikka kuinka paljon juttuja, joita olisin halunnut tehdä eri lailla. Selvittiin yhdestä jutusta, sitten on taas uusia huolia ja nyt ei tiedä taas yhtään mitä on tulossa. Huumorinsa juuret Lindholm paikantaa etenkin yhteen nuoruutensa idoliin. Tyyli tuli kaiken tuon pohjalta, ja kun kuuntelu laajeni jazziin ja tämmöisiin jo pienenä. Mehän ei uskottu, että yksikään levy-yhtiö haluaa julkaista sitä, mutta loppujen lopuksi Salmen Topi (Turenki Records, Emsalö Music) otti sen, ja siitä lähti meidän yhteys. – Nuo on sellaisia juttuja, mihin ei voi itse vaikuttaa lainkaan. – Silloin oli lähinnä innoissaan, että sai tehdä mitä halusi. Mukana on kaikki: ilot ja surut, hyvät ja pahat. Ei sitä sen enempää mietitty. – Joo, mutta toisaalta on pakko myöntää, että joskus sitä on itsekin ollut ihan helvetin itsekäs. Suitsutusta Lindholmilta saa myös Jope Ruonansuu, jonka hän antoi ilomielin versioida omiakin biisejään. Onhan niitä, mutta on siinä välilläkin vaikka mitä. Kaikilla ihmisillä on koko ajan jonkinlainen paine. Ei sitä voi kieltää. Oma tyyli löytyi ja monella tapaa lukittui varhain. – Kaikki vanhat asiat on toitotettu jo niin monessa paikassa. Toisaalta on aika vaikea pitää tosikkona ihmistä, joka on esimerkiksi julkaissut palindromilevyn Simo Frangénin kanssa (Tana! Hitit ihanat!, 2017). On tullut suomenja englanninkielisiä levyjä, yhteislevytyksiä ja livejä. Harvakseltaanhan hän niitä nykyään jakelee, viime vuonnakaan oli turha odottaa 70-vuotishaastattelua. Ethän sä jätä yhtään vuotta väliin, se vuosi voi olla vain vähän merkityksettömämpi kuin joku toinen. Edellisen Soundissa julkaistun haastattelun jälkeen on vierähtänyt lähes vuosikymmen ja tapahtunut paljon, etenkin Lindholmin aina aktiivisella julkaisurintamalla. – En ymmärrä sitä, että ihmiset sanoo, että on jotain välitöitä, mun mielestä se on vähän sama kuin puhuisi, että on jotain välielämää. Onko albumeilla muuta yhdistävää tekijää kuin nimi. – Levyjen tekeminen on elämän tallentamista. Onko se piirre vähentynyt vuosikymmenten myötä. Aikaisemmin se oli eri niminenkin. Ratkaiseva ja vaikutuksiltaan kauaskantoinen muutos tapahtui, kun Lindholm vaihtoi ensimmäiselle soololleen laulukielen suomeksi. Aloitin kolmetoistavuotiaana ja soitin koko Dylanin kirjan läpi, ja Woody Guthrieta, Donovania ja näitä. Lähdetään kuitenkin liikkeelle vanhasta, sillä jo pelkkä Tivoli-albumin nimi ohjaa menneeseen. Ja olihan Donnerin kanssa tehty Aino (1982) aika erikoinen veto. Mitä luulet, että Sirkuksen aikainen Dave olisi ajatellut, jos olisi tiennyt millainen ura sinulle rakentuu ja missä olet 70-vuotiaana. Edestä, takaa, sivulta, ylhäältä vai alhaalta. Tälläkin hetkellä on taas yksi uusi viritys menossa, mutta se ei ole vielä ajankohtainen. – No ei. Mikä on ihan älytöntä, eikä pidä paikkaansa. – Mä mietin vaikka, että ok, tämä on rakkauslaulu, mutta mä en nyt mene siihen ihan saakelin hölmöön juttuun, vaan lähdenkin eri puolilta. – No on, totta kai. Että pysytään nyt tänään vain tässä. En ole välttämättä tehnyt sitä, mitä olisi kannattanut tehdä seuraavaksi. – En mä nosta omista levyistäni mitään erityisesti, mutta sitten toki jos ajattelee, niin kyllähän Sirkus muutti mun tilannetta, ja samoin teki Rock’n’Roll Bandin levy (1975), ja myös Bluesoundsin eka (1980). Tuli vaan mieleen jossain vaiheessa, että Tivoli ja Sirkus, miksei, ja onhan 50 vuotta aika pitkä aika. Tuskin lienee sattu maa, että nimi viittaa Sirkukseen, 50 vuotta sitten Isokynä Lindholm -nimellä julkaistuun Daven toiseen sooloalbumiin, jota syystäkin pidetään yhtenä suomirockin merkittävimmistä levyistä
KAAOKSEN KESYTTÄJÄ K u v a: Is o tt a G iu li a A cq u at i. Hän ei ole halunnut rajoittaa ilmaisuaan tai tyyli valikoimaa. 44 SOUNDI SOUNDI 45 Teksti: Joni Kling 44 SOUNDI Chaos Magic on Jaakko Eino Kalevin uusin albumi tupla mitassa. Jaakko Eino Kalevi on palannut spontaanin laulunkirjoittamisen pariin. Uudelle levylle hän on haalinut vaikutteita ja yhteistyö kumppaneita ympäri Eurooppaa, inspiroitunut bändissä soittamisesta ja tutkinut omia musiikillisia juuriaan. Myös nostalgialle on paik kansa
Mutta kerroit myös, että musiikintekoon on vaikuttanut eniten juuri Ateenan ilmapiiri ja uusi studio siellä. Joissain biiseissä voi estetiikassa kuulla vaikka ranskalaista housea ja joissain brittiläistä 1980-luvun synthpoppia. Saksalainen tehokkuus on täysi myytti. Kieltämättä vibe on vähän ankea; luksuskohde, kaikki majoitus kallista. Myös Vilunki 3000 feattaa levyn päättävässä pitkässä krautrock-jamissa. Se on tavallaan kaikessa läsnä – se missä tällä hetkellä eletään. Näin sieltä otetun kuvan 1960-luvulta ja mikään ei ole muuttunut yhtään. – Onhan se sitä. Kokeellisuudesta voi terminä monelle tulla mieleen, että artisti tekee jotain niin sanotusti epämusikaalista. Ja sitten on tietenkin myös sen kaupungin bailufokus. Paikan hienous on siellä oleva studiotila, missä työstin biisejä ja sitten se arkkitehtuuri. Sitä istuu alas, katsoo mitä on kerännyt ja yhdistelee siitä. Sen verran on kestänyt myös julkaisutauko, joka katkeaa uuden Chaos Magic -albumin myötä. – Levyllä on paljon nostalgiaa, se pitää vain myöntää. Tulevatko ne vähän itsestään tyylilajin mukana. Levyllä kuuluu mielestäni paljon myös sellaista uuden aallon ”kolketta”, missä teknologia on kääntynyt ihmistä vastaan; varhainen Human League. Ei yhtään uutta rakennusta. Siitä että asioita voisi toteuttaa helpommin. Ja samalla hommat jotenkin toimii jopa paremmin kuin Saksassa. – Soundien osalta tuolla levyllä on enemmän rumpukonetta kuin parilla edellisellä, ei oikeastaan kitaraa ja paljon enemmän synia. Leonard Cohen esimerkiksi kirjoitti Beautiful Losersin siellä ja sai auringonpistoksen. Se tuntui nyt turhalta. Tämä on paluu siihen. Olen oikeastaan alkanut mieltää, että uusi on jo perinteistä! Sekin on yksi syy, miksi jätin kaikki biisit levylle. Eli onko taustalla ajatus, että kuratoimatta julkaistaan pöytälaatikosta kaikki, mitä matkan varrelta on tarttunut mukaan. Kirjoitit levyä myös Hydralla. Ekat levyt oli just sellaisia päiväkirjamaisia kokoelmia äänityksistä. Mutta esimer– Ei sen mun mielestä ole synkkä levy. – Kyllä yksi biisi taisi karsiutua. Sillä saarella on vähän mystinen kaiku taiteilijapiireissä. Lainaat usein jostain menneestä genrestä. Hauska ja inspiroiva paikka käydä, mutta ei ole ikävä. Onhan tämä popmusiikkia. Kun tuollainen hieman kylmähkö synthpop-homma sitten törmäytetään vaikka smooth jazziin tai Benelux-maiden chansoniin, niin vaikutelma on tosiaan kaoottinen. Kun aikoinaan muutin Berliiniin, siihen liittyi idea jostain vapaudesta. Juuri ajattomuuden tuntu on tuttu elementti artistin varhaisilta pienkustannejulkaisuilta. Kolmen vuoden aikana kertyneistä demoista kerätty albumi on myös maantieteellisesti monipuolinen tilkkutäkki – vaihtoehtoisen Euroopan kartta. Savolainen on kirjoittanut biisejä ja tehnyt demoja taiteilijaresidensseissä Genevessä ja Viron Maajamissa, Berliinissä sekä Hydran saarella Kreikassa. Se tulee jotenkin luonnollisesti. Chaos Magic on ”kosmopoliittisen” kuuloinen albumi. – Täällä on hyvä rutiini tehdä juttuja yhdessä. Kuulostaa että tässä ei ole jarruteltu yhtään, ja vaikkapa päätösraita on sellaista ”muusikkomusiikkia”, missä jokainen instrumentti on oikealla paikallaan ja tietää mitä tekee. Savolaisen tapa sulauttaa yhteen tyylilajeja ja tunnelmia eräänlaisina hiotumpina hetkenlauluina sopii erityisen hyvin tupla-albumin mittaan. – Khaos (kaaos) tarkoittaa kreikkalaisessa mytologiassa sitä tilaa, missä taivas ja maa on erotettu toisistaan. Biiseillä on aina yhdistäviä tekijöitä. Ja tämä on myös bändilevy. Mietin että tällä levyllä ei tarvitse olla yhdistävää tekijää. Onko jotain sellaista odotettavissa lähitulevaisuudessa. Mitä nostalgia sinulle merkitsee. Sellaista moodia en ainakaan tarkoituksenhakuisesti tee. Osa sanoituksista on aika synkkiä. Taustasi ja työskentelytapasi on aika underground, mutta filtterin läpi puristettu lopputuote on kuitenkin helposti lähestyttävissä. Vaikkapa disko ja synthpop ovat olleet oman aikansa futurismia ja utopiaa, joka vaikuttaa nyt viattomalta ja ylioptimistiselta. Ja sen otsikon alle menee kuitenkin vaikka kaikki rockja konemusiikki. – Ateena on aika eläväinen, hektinen, kaoottinen kaupunki. Sitä ei kuitenkaan voi välttää, etteikö jotain jatkumoa syntyisi. Utopian kääntöpuolena on dystopia. Mutta ei siinä vielä synny yhtenäistä teemaa, jota sanallistaa. Sanoitus tulee viimeisenä. 44 SOUNDI SOUNDI 45 kiksi kunnon studiotilasta on pulaa, kun jengiä on niin paljon. Maisema kappaleiden ympärillä voi olla urbaani, psykedeelinen tai baleaarinen, niiden soundi yöllinen, levoton ja ajaton. Mutta sittemmin gentrifikaatio on iskenyt sinnekin. Se on kuitenkin tuplalevyn verran musiikkia. Jotain aiempia albumejasi olen myös verrannut vähän sellaiseen kalliiseen AOR-soundiin tai yacht rockiin. Välähdyksiä sieltä täältä. Täällä on merta kaikkialla ympärillä, enkä ole kertaakaan päässyt vielä purjehtimaan. Gary Numan. Eli haluaako sitten tarkentaa vaikka, että teen kokeellista poppia. Eikä itselläni ole mitään ”perinteisiä” instrumentteja vastaan, riippuu miten mitäkin instrumenttia käyttää ja miten sen kehystää. Siinä on vähän kaikkea. – Kyllä se täytyy vain myöntää: melodioita on hauska tehdä. Hän pääsääntöisesti väänsi nappia, ja minä sävelsin, mutta samalla molemmat lisäilivät sinne mukaan omia ideoitaan. Ehkä tuloksena on soundillisesti myös huolitellumpaa jälkeä, koska on ollut aikaa studiossa miettiä kaikki läpi. – Yhteistyöbiisit tyyppien kanssa on sellaisia, että kaikkien panos kyllä kuuluu. Mutta tämä on tosi ammattimaisen kuuloinen levy. Iso saari, mutta varsinainen kylä on aika pieni. Lopullisen muotonsa kappaleet saivat Ateenan Mutual Sound Studiolla, missä Teemu Takatalo toimi toisena tuottajana. Alkujaan Jyväskylästä kotoisin olevan laulaja-lauluntekijän tie on kulkenut viime vuosina Berliiniin kautta Ateenaan, missä hän on asunut nyt noin kolme vuotta. Se on erilaista kuin jokin niin sanottu moderni musiikki. Kaaos esiintyy myös uuden levyn nimessä. Siinä on liikkeessä oleva, vaikeasti määriteltävä paikan henki. Joskus yllättäen itsenikin siitä tulee jotain järkevää. Mietin, että levyä lukee jotenkin kuin matkapäiväkirjaa. Kaikki on peräisin tietyltä ajalta tai sidoksissa johonkin paikkaan. SOUNDI 45 ”Melodioita on hauska tehdä. Tässä on niin paljon erilaisia vaikutteita ja niin vaihtelevaa musaa. Nyt oli jotenkin sen aika. – No, Drifting Away -biisissä ei ole rumpukonetta ja sen video piti kuvata purjeveneessä, mutta myrskyvaroitus pilasi senkin suunnitelman. Onko genreillä enää edes väliä. Myös Teemun kanssa tehty tuotanto tekee tästä musiikillisesti paljon rikkaamman kokonaisuuden. Siitä termistä olen jopa ihan tykännyt. Formaatissa on mahdollista käydä läpi laaja valikoima tunteita ja tilannekuvia Polaroid-otosten lailla. Mukana levyllä kuullaan multi-instrumentalisti Jimi Tenoria, ranskalaista muusikkoa ja näyttelijää Alma Jodorowskya (elokuvaohjaaja Alejandro Jodorowskyn pojantytär) sekä belgialaista syntetisaattoriduoa Faux Realia. Edellisillä Domino Recordsille tehdyillä levyillä olen yrittänyt enemmän yhdenmukaistaa tyylillisesti. Enkä myöskään halunnut jättää mitään pois. J aakko ”Jaakko Eino Kalevi” Savolaisen musiikki elää jatkuvassa muutostilassa. Onhan tämä popmusiikkia.”. Hän kuvaakin uutta albumia paluuksi juurille, ja toisaalta kertoo improvisoinnin ja nopeiden luonnosten rinnalle kehittyneestä keskittyneemmästä studiotyöskentelystä. Ja 1960-luvun Ateena on puolestaan rakennettu hyvin nopeasti moderniksi, ollut aikansa utopia, joka näyttää nyt vähän vanhentuneelta. Mutta onhan tällainen vapauttavaa. Sanoit, että tällä levyllä ei ole tarkoituskaan olla kantavaa teemaa tai kokonaiskuvaa. Nostalgia tai menneeseen katsominen on myös sitä, että voi jatkuvasti inspiroitua uudelleen omista vanhoista tekemisistään. Jälkimmäiseen on osaltaan vaikuttanut levyn työstäminen bändikokoonpanolla. Siltä löytyy monipuolisesti erilaista biisimateriaalia ja kirjava valikoima eri tyylejä. Periaatteessa tekniikka jolla sanoitan, on lauseiden ja ideoiden keräämistä. Hell & Heaven -biisin kuvailit omin sanoin olevan ”gootti-Abbaa.” – Tämä on vaihtelevin tekemäni albumi pitkään aikaan. Entä tekstit. Kun jengiä on liikaa, niin vapauden ajatus ei ole enää sama. Joskus jonkin tekstin kohdalla miettii, että joutuukohan tätä selittelemään
Knife Girlin uuden Cum-albumin tekstit käsittelevät Lili Aslon henkilökohtaista muodonmuutosta. Kun tajusin olevani trans, aloitin transition ja olen hyväk synyt itseni. Yhtäkkiä siinä limbossa pystyin tajuamaan ja hyväksymään sen, että olen tyttö. Trans artisti haluaa herättää keskustelua ja provosoidakin. Se tuntui todella kivuliaalta. Hän kertoo kokevansa löy täneen itsensä tätä levyä kirjoittaessa. Cook ja hänen levymerkkinsä PC Music vili see puheessa, kuten myös samaan kollektiiviin yhdiste tyt Sophie, 2021 menehtynyt avantdanceikoni, ja valta virtaan eklektisellä popillaan luovinut Charli XCX. Hämmäs tyneisyys oli selitettävissä, sillä artisti oli juuri ennen Lost In Music showcasefestivaalia julkaissut debyytti albuminsa Uniformin. Mä olen trans. Elokuvatermein puhuttaessa Uniform oli ”klaffivirhe” Knife Girlin uralla: Se julkaistiin 2022, vaikka kappaleet olivat jo nelisen vuotta vanhoja. Knife Girl aloitti hormonihoidot 1,5 vuotta sitten. Knife Girl eli Lili Aslo, 23, tunnistaa ilmiön. Knife Girl kertoo, että hirvitti ja pelotti tajuta eläneensä koko elämänsä väärää sukupuolta edustaen. G. Olen tiennyt nuoresta asti olevani jollakin tapaa queer. Siitä olen ylpeä. 46 SOUNDI 46 SOUNDI ”Vaikka itsellä on mukava olo oman kehon kanssa, pelottaa, että siitä tulee jollekin muulle epämukava olo.” Teksti: Jukka Hätinen Hauskaa, tanssittavaa, seksiä Knife Girl kirjoitti avoimen seksuaalisen albumin trans-perspektiivistä. – Nuo nimet ovat iso osa teinivuosiani, ja olleet siitä asti. K u v a: H el m i P ad at su. Y leisössä oli epäuskoisia ilmeitä, kun Knife Girl esitti levottomuuden voimavaraksi valjastanutta hyper popia Tampereen Telakalla syksyllä 2022. Samanaikaisesti oli tunne, että voisin yrittää uudelleen minä hetkenä hyvänsä, ja toi saalta, että fiilistellään tätä elämää nyt vähäsen. Realiteetti tuntui tuskaiselta, mutta antoi halun elää. – Olin itsemurhayritykseni jälkeen sellaisessa elämän ja kuoleman välitilassa. – Siitä tuleva itsevarmuus on auttanut minua lavalla esiintyessä, se on auttanut minua keskusteluissa ihmisten kanssa, seurustelusuhteissa ja seksin harrastamisessa. Ja kun olen alkanut tuntea transyhtei sön läheisenä, suhtautuminen queeriin tanssimusiikkiin on muuttunut. Aslo yritti itsemurhaa vuonna 2019. Tästä selviämistä hän käsittelee Cumalbumin Salvationkappaleessa. – Se on tosi yleistä, että Uniformia fiilailleet ihmiset ovat olleet keikalla, että mitä ihmettä. Tie itsensä löytämiseen on ollut kivisempi kuin yhdel lekään nuorelle toivoisi. Haluan tarjota hauskan, tanssittavan kokemuksen. Jollain tavalla vaadittiin irrottautumista elämisen pakosta. Samalla tiesin, että muut näkevät vain pojan hameessa. Sosiaalinen transitio alkoi tästä: hän alkoi pukeutua feminiinisesti ja kertoi ihmisille uuden nimensä. Tiesin, miten haluaisin, että muut minut näkevät. Knife Girl vakuuttaa, että juuri julkaistu kakkosalbumi Cum on sitä, mitä hän on nyt. Yhtäkkiä Sophie ei tunnukaan enää ”vain” hassulta kokeelliselta tanssimusalta, vaan koskettaa sy vältä sydämestä ja tuntuu lämpimältä. Aiemmin sen edessä oli muuri, jonka olin rakentanut, koska asian ajattelu tuntui niin pahalta. Hyperpopin suomalaislupauksen musiikin parissa on hauskaa tanssilattialla, vaikka teemojen yllä on synkkiäkin varjoja. Kaikilla tuntuu kui tenkin useimmiten olevan hauskaa riippumatta siitä, mi tä on tullut kuuntelemaan. Levyllä monipäinen bändi soittaa musiikkia, joka on velkaa Talking Headsin, LCD Sound systemin ja Princen suuntaan, ei suinkaan PC Musicilta ja Sophielta kalskahtavaa hektistä ja kokeellista soundia. Knife Girl oli päästänyt irti noista biiseistä ja ehtinyt lipua hyperpopin ja kokeel lisen elektronisen tanssimusiikin syövereihin jo Oona ep:llään, joka julkaistiin 2021. Hä nen kehonsa on alkanut muuttua sellaiseksi, jossa hän tuntee olonsa mukavaksi. Hyperpopin kivi jalka, A. – Tiesin identiteettini
– Minun mielestäni julkisuudessa pitäisi olla enemmän sellaisia transihmisiä, jotka silittäisivät vastakarvaan. Oman kumppanin kustannuksella. Sehän vesittäisi koko pointin! Koen, että transmuusikkona minun on tärkeääkin provosoida. Knife Girl sanoo, että Cum-albumin sanoituksissa hän on halunnut olla suora itselleen. Se on sitä rumuutta, mitä levyllä käsitellään. Vaikka itsellä on mukava olo oman kehon kanssa, pelottaa, että siitä tulee jollekin muulle epämukava olo. Halusin, että kappale on pirteä ja tanssittava, mutta viesti synkkä. Knife Girl esiintyi tänäkin syksynä Lost In Musicissa. Fragile-biisissä kasuaalin seksin jännitys ja kokeilunhalu kääntyy satuttavaksi, kun huomaakin kaipaavansa jotain syvempää yhteyttä. Joutuu peittämään omaa identiteettiä, ettei kukaan tulisi aloittamaan mitään paskaa sen takia, miltä näytän tai kuulostan. Itseäni se järkytti. Haluan herättää keskustelua ja ajatuksia, että miksei näin voisi sanoa. – Estrogen-kappaleessa viittaan omaan kehooni: ”I love my tits, I love my dick”. Share Your Love polyamorisuuden tuomia vaikeita tunteita. Seksiä. – Olisiko sittenkin pitänyt kävellä samaa matkaa kaverien kanssa. Etiketissä olisi myös opeteltavaa, kun Helsingin Sanomissa asti saatetaan lipsautella deadnamea. Itsellä tämä rikkoi moraalikäsityksiäni, vaikka joillekin se varmasti toimii. Aloitettuaan transition Knife Girl ymmärsi olevansa provokaatio vain olemalla olemassa. Kun tilanteen kääntää toisin päin, niin mitä vittua, tämä tuntuukin aika pahalta. Yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen rajapinnassa liikutaan Knotskappaleessa, joka käsittelee jokapäiväistä pelkoa ulkona liikkumisesta. Pitäisi puhua enemmän vaikeista asioista eikä odottaa jotain yhtä väärää muuvia tai sanaa, josta saatetaan canceloida. Gun = Kiss + Love -kappale käsittelee ahneutta seksin suhteen. Cum-albumin tekstit on kirjoitettu käsittelemään muodonmuutosta, ja sen tuomia oivalluksia ja opetuksia. Olisiko viimeinen bisse pitänyt jättää juomatta. Minua pyydettiin tekemään brittiradioon versio, jossa ei sanottaisi tits ja dick. Sitä Cum-levyllä on. Transkeskustelu Suomessa vielä 2020-luvullakin on melko yksipuolista, polarisoitunutta ja siitä ovat vastuussa joko kourallinen julkisuuden transihmisiä tai vastavuoroisesti päiviräsäsiä. – Ahneudella tarkoitan sitä, että haluan seksiä, ja alkaa melkein tuntua, että ihan sama kuka sinä olet. Siinä lopettaa ajattelemasta, että saattaa satuttaa jotain toista. Empatiakyky heikkenee omien halujen perässä. Kun hän esitti yhtyeensä kanssa edellä mainitun kappaleen täpötäydelle Klubille ja mukana tanssivalle yleisölle, tuntui toiveikkaalta: kenties tulee vielä aika, kun tällaisella sanomalla varustettua biisiä ei tarvitse kirjoittaa.. Olen niin etuoikeutettu, että saan näkyvyyttä. – Etsin muita suhteita ja seksiä, ja saan siitä iloa. Transkehot nähdään tabuna. Haluan käyttää sen puhumalla asioista eikä vain olemalla niin sanottu hyvä trans. Seksistä suoraan laulaminen ei ole uutta eikä sokeeraavaa, mutta löytyy levyltä ainakin joitain ihmisiä provosoivia asioita. Tähänkin kauniiseen asiaan Knife Girlillä on ristiriitainen suhtautuminen, eikä transition aikana kirjoitetuissa päiväkirjamaisissa teksteissä synkemmistä perspektiiveistä ole pulaa
@meteli.net @metelinet @meteli SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NET
Palsa esittää > Näillä sivuilla valokuvaaja Tomi Palsa ja hänen kutsumansa kuukauden kuvaajavieras esittelevät osaamistaan. Joalin 6.10.2023 LOST IN MUSIC, KLUBI, TAMPERE Syksyisin Tampereella voi eksyä musiikkiin. Lost In Musicin aikana kaupungin keikka paikoille oli ripoteltu lähes sata konserttia. Harmittavilta päällek käisyyksiltä ei voinut välttyä ja aina valinta ei osunut oikeaan. Jos ei muuta, keikkoja yhdisti artistien nerous. Odotin suuria Joali nin esitykseltä, mutta pettymys oli karvas. Harvoin näkee yhtä innotonta ja karisma vapaata toimintaa. Siellä oli sentään asial lista menoa!. Pääsin kuiten kin vierailemaan Kannu salissa ensimmäistä ker taa vasta nyt. Se hyöty ylitsepursua vasta ohjelmistosta oli, että ehdin kahden Joalin biisin jälkeen raitio vaunun kyydissä Hönöön kuuntelemaan Lala Salaman keikan loppuhuipennuksen. Visiitti ei jää viimeiseksi, sillä puit teet olivat kohdillaan. SOUNDI 49 K u v a: To m i P al sa K u v a: To m i P al sa Janne Masalin 21.10.2023 KANNUSALI, ESPOO Maanalaiseen bunkkeriin kätkeytyvän konsertti salin ohjelmavastaavalla on hyvä maku artistien suhteen. Masalinin Jannen ja samana iltana esiinty neen Viitasen Piian soo lokeikat sopivat yhteen ihanasti, vaikka ne olivat kin tunnelmaltaan melko eriparisia
Keskittyessäni musiikkiin olin vähällä unohtaa kuvaamisen kokonaan. Onneksi tilanne korjaantui heinäkuussa Odysseus Festivalilla, jossa Lampen-duon keikan jälkeen sain tilaisuuden ottaa tämän potretin. K u v a: Jo h an n a H jo rt h K u v a: Jo h an n a H jo rt h K u v a: Jo h an n a H jo rt h. Tässä Merikukka Kiviharju ja Philip Holm kyseisellä keikalla kuvattuna Tampereen G Livelabissa. Merikukka Kiviharju & Philip Holm / Oiro Pena featuring Sami Pekkola 14.9.2023 G LIVELAB, TAMPERE Kuulin Oiro Pena -yhtyet tä ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Auringonlasku viimeisteli värimaiseman. Tatu Rönkkö 22.7.2023 ODYSSEUS FESTIVAL, HELSINKI Kun aiemmin keväällä olin EMMA-museossa kuuntelemassa ja kuvaamassa Tatu Rönkön tunnelmaltaan lähes maagista sooloesitystä, ottamistani kuvista tuntui puuttuvan jotakin. Muutaman tilanteen ehdin kuitenkin tallentaa. 50 SOUNDI Palsa esittää Kuukauden kuvaajavieras: Johanna Hjorth > Juhani Grönroos ja Juho Kanervo / Pepe & Saimaa | 13.7.2023 PORI JAZZ Saimaa-yhtyeen Juho Kanervo ja Juhani Grönroos fiilistelyn ytimessä Pori Jazzeilla heinäkuussa
Dj Old Crank | 20.5.2023 MUSEOIDEN YÖ, MILAVIDA, TAMPERE Tampereella toukokuussa järjestettävä Museoiden yö on perinteisesti tarjonnut korkeatasoista elävää musiikkia useissa eri kohteissa. Taitojensa puolesta hän saisi pitää kuvistaan suurempaa meteliä, mutta Hjorth pikemminkin arastelee eikä ainakaan tee itsestään numeroa. Kuvassa yhtyeen keulahahmon Kalevi Suopursun tarinointia syyskuisella keikalla Pispalassa. Tyylikkään lisän tarjontaan toi tänä vuonna Museo Milavidassa sellakkalevyjä pyörittänyt gramofonitaiteilija Dj Old Crank. Hänen taituruutensa ja kokonaisvaltainen eläytymisensä tarjoa vat aina kuulijalle uusia elämyksiä ja kuvaajalle uusia mahdollisuuksia. Kalevi Suopursu / Amuri 15.9.2023 VASTAVIRTA-KLUBI, TAMPERE Amuri-yhtyeen liveesiintymiset ilahduttavat persoonallisuudellaan kerta toisensa jälkeen. Sitä suuremmalla syyllä halusin nostaa tämän tyylikkään kuvaajan esiin ja kannustaa häntä eteenpäin urallaan.” – TOMI PALSA LUE JOH ANN A HJO RTH IN KUV AAJ AES ITTE LY: soun di.fi /jut ut Teddy Rok: Atonal Drums + 1 3.6.2023 | WE JAZZ LABEL NIGHT, G LIVELAB, HELSINKI Teppo ”Teddy Rok” Mäkynen on jo pitkään ollut yksi suosikeistani sekä musiikin että musiikki kuvaamisen näkökulmasta. Kuvaajavieras Johanna Hjorth on tuttu näky alan tapahtumissa. K u v a: Jo h an n a H jo rt h K u v a: Jo h an n a H jo rt h K u v a: Jo h an n a H jo rt h. SOUNDI 51 ”Palsta jatkaa jazz-linjalla
Suomessa ilmestyy kuitenkin myös hämmentävän paljon anteeksipyytelevää, ylipidättäytyvää ja eri tavoin estynyttä poppia. Ihan kuin moni taiteilija steriloisi ne todelliset sisimpänsä ryöpsähtelyt, koska sitä nyt vain pitää tasoitella kaikille tai jostain muusta syystä ei vain uskalleta. Heittäytykää te nyt estoitta Knife Girlin hyperpoppiin, niin tulette taatusti kokemaan jotain sellaista, mikä avaa sekä korvanne että silmänne. Kappaleessa toistetaan rivi toisensa jälkeen, kuinka laulaja rakastaa elämäänsä, ystäviään, työtään, ruumistaan ja ennen kaikkea itseään hänen kehonsa täyttyessä estrogeenistä. Tässä tilassa ihminen on yhtä aikaa hauras ja vahva, ja Aslo kertoo suoraan elävänsä jatkuvassa väkivallan ja viharikosten pelossa. AKI NUOPPONEN HHHH ”Matkan varrella myös ihmissuhteet ja seksi näyttävät niitä ihanimpia ja rumimpia puoliaan.” K u v a: H el m i P ad at su. Lili Aslo näyttää albumilla, miten heittäydytään ihmisyydellä. Vai onko kyse hormonien ryöpystä johtuvasta tunteiden sekamelskasta. Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 52 SOUNDI O Knife Girl Cum Soliti K nife Girlin eli Lili Aslon toinen albumi on monikerroksinen teos, jonka kutsuminen pop-albumiksi tuntuu vähättelyltä. Siksi onkin upeaa, millaisen lisätason tai oikeastaan kymmeniä lisäkerroksia Cum saa juuri siitä, kuka Lili Aslo on, millaisia asioita hän on viime aikoina elämässään käynyt läpi, ja miten hän kuvailee näitä musiikin ja sanojen kautta. Lili Aslon luoma hyperpop on yhtä aikaa äärimmäisen elektronista, todella orgaanista ja lähestulkoon maanisesti ulos puskevaa ihmismieltä äänen muodossa, eikä Aslo kaihda mitään keinoja tehdäkseen asiansa selväksi. Se on poppia, jonka kuvaileminen hyperpopiksi ei ole yhtään liioiteltua. Matkan varrella myös ihmissuhteet ja seksi näyttävät niitä ihanimpia ja rumimpia puoliaan. Julmetun tarttuvien hyperpop-kappaleiden soidessa ja Aslon eläessä teemoja täysillä mukana sekä paljaalla että efektoidulla äänellään jokainen levyn kappale saa ensin musiikillaan iskevän tason, ja alkaa sitten kuoriutua auki. Aslo kertoo tehneensä albumin niistä suurista muutoksista, joita hän on kokenut seksuaalisuutensa ja sukupuoli-identiteettinsä suhteen aloitettuaan hormonihoidot. Monilla Cum-albumin kappaleilla Aslo kuvailee tunteita, joita transnainen voi kokea matkallaan sellaiseen kehoon, joka olisi hänelle koti. Suomessa julkaistaan huikeita määriä mielettömän hienoa musiikkia, ja esimerkiksi pop ja elektroninen sellainen voivat 2020-luvulla paremmin kuin kenties koskaan aiemmin. Kuunnelkaapa Knife Girlin Cum-albumia. Tai sitten se voi olla itselleen uskottelua, että kaikki on hyvin. Otetaan nelosraita Estrogen. Romantisoimatta tai dramatisoimatta. Hän on halunnut tutkia erilaisia teemoja sukupuolien ympärillä mahdollisimman vilpittömillä ja suorilla tavoilla. Vaihtoehtoja riittää, mutta levyn kappaleisiin voi samaistua, vaikkei olisi kokenut elämässään mitään vastaavaa, koska Aslo tuo itsensä kaikkien nähtäville täysin alastomana. Kappaleen voi tulkita laulajan ylistyslauluksi itselleen. Se on raakaa, pitelemätöntä ja rohkeaa tekijänsä itsereflektointia niin monella tavalla, että se on hengästyttävä kokemus. Cum on vimmainen pop-albumi ja ennen kaikkea säkenöivästi räiskyvää musiikkia, vaikka sitä kuuntelisi täysin musiikkina, joraisi menemään mukana, eikä kuuntelisi riviäkään siitä, mitä sen sanoituksissa kerrotaan
Soittimeen ??. Kaikki marraskuumme ovat jotain aivan muuta. Hetkittäin Paint My Bedroom Black kärsii vaikean toisen levyn dilemmasta, jossa suosion liekin ylläpitämiseksi on tarvittu uutta musiikkia nopeasti, mutta kokonaisuus selviää haasteesta kuivin jaloin. Nimi on huhtikuu latinaksi ja sen juuret ovat joko Afroditen, kauneuden ja hedelmällisyyden jumalattaren nimessä, tai sanassa aperire, joka tarkoittaa avautumista tai kukkaan puhkeamista. Välillä kappaleiden tarinat (kuten nollarinostalgiaa huokuvassa Cocoonissa) osuvat ja uppoavat, toisinaan kielikuvat menevät ohi tai tuntuvat päälle liimatuilta. Sen teksti tuntuu keskeiseltä kaikessa maagisessa realismissaan, jossa outous asuu arkisessa asetelmassa ravintolassa tai gargoilit laulavat kivistä tangoa. The 1975:n vaikutteita henkii myös Paint My Bedroom Blackin soundimaailma, etenkin tiuhaan viljellyt vocoder-efektit (Antichrist, Into Your Room). Toisen albumin Paint My Bedroom Blackin kanssa ei ole säästelty aikaa, vaan rautaa on taottava silloin, kun se on kuumaa. Sanoituksissaan Humberstone käsittelee etenkin melankoliaa, tunnetta, joka näin syksyn hämärtyessä on monille enemmän kuin tuttu vieras. Sen rauha ja vähäeleisyys maadoittavat levyn. Sama assosiaatio kummittelee taas Nukahtamislaulun jousistemmoissa – varsinkin kohdissa, jossa lauletaan ”Valo kaikuu / ääni jättää jäljen”. Jouset – ja usein myös kosketinsoittimet – ammentavat vahvasti minimalismista ja esimerkiksi Philip Glassin Glassworks-ajan kaikuja kuulee arpeggiokudelmissa läpi levyn. Levyhyllyyn ?. SOUNDI 53 ????. Jo toisen kappaleen introssa mieleen tulee ensimmäistä kertaa Max Richterin uudelleen kuvitteleman Vivaldin Neljän vuodenajan keväistä Spring 1. Näin käy esimerkiksi Laurenissa, jossa kertoja puhuu lyövänsä nyrkin seinästä läpi, mutta kielikuva tuntuu tuhanteen kertaan kuullulta. Hienointa Aphriliksella on kuitenkin Laura Naukkarisen äänenkäyttö. Välillä laulujen kertoja on itse pahis (Antichrist), välillä itse se muiden ilkeydestä kärsivä (Ghost Me). Roskiin Holly Humberstone Paint My Bedroom Black Universal Holly Humberstone iski vuosi sitten 2020-luvun popin valokeilaan Can You Afford To Lose Me. Tuotannon kuorrutuksen alla Paint My Bedroom Black on pohjimmiltaan perinteinen kitaravetoinen poplevy, jonka tavoitteena on luoda samaistuttavaa musiikkia – ja siinä se onnistuukin, ei epäilystäkään. Seuraavassa laulussa (Simona) vieraillaan jo kuin satuun kuuluvalla suojelualueella eläimineen, mutta sielläkin on tekstiin saatu arkisia yksityiskohtia: ”tupakka-askit, hiusharjat, sakset, leikkurit, rahat, avaimet, tärkeät paperit”. Tämä on hauskojen paradoksien levy, jolla on poikkeuksellisen vahva oma sisäinen maailmansa – kuin hyvällä kirjalla. Musiikillisesti Humberstone sijoittuu kiinnostavalla tavalla valtavirran popin ja indien rajamaille, muistuttaen vuorotellen The 1975:a, Taylor Swiftiä ja Phoebe Bridgersiä. Levyn laulut ovat tunnelmaltaan enimmäkseen yhtä kaukana tästä hetkestä. ARTTU TOLONEN HHHH K u v a: C o n st an ti n e & Sp en ce. -debyyttialbumillaan, jolta etenkin Scarlett esitteli Humberstonen lahjakkuutta biisinkirjoittajana. Mielenkiintoisen reseptistä tekee etenkin se, että kaikki kolme edellä mainittua artistia ovat joko kiertäneet tai levyttäneet yhdessä tai vierailleet toistensa keikoilla. Laulu onnistuu kuulostamaan samaan aikaan varmalta ja herkältä. Divariin . Sydämeen ???. MIRKO SIIKALUOMA HHH Lau Nau Aphrilis Fonal Lau Naun uusimman levyn kuunteleminen ensimmäisenä Suomen vuosikierron monista ikävällä tavalla peräjälkeen sijoitetuista marraskuista on erikoista touhua. Ne antavat kappaleille valoa ja kineettisen fiiliksen; silloinkin kun teksti flirttailee jonkinlaisen pienen apokalypsin kanssa, jossa suola varisee merestä ja valo saattaa olla räjähdyksiä taivaalla. Se ei ole lainkaan ihme, sillä levyn päätuottajana on toiminut Rob Milton, joka on vuosilukubändin lisäksi tehnyt yhteistyötä Fred Againin kanssa. Tämä on se maaperä, jolle Humberstonen suosio on rakennettu oletetun tietoisesti. Kevät ja kukkaan puhkeaminen on niin kaukana että vain totaalinen, positiivisiin huonetauluihin lopullisesti addiktoitunut houkka sanoisi sen edes siintävän horisontissa, mielessä tai odotuksissa
Tämä puoli on paremmin hallussa nimenomaan Lasten Hautausmaalla. Soundit ovat retrot ja tunnelmassa on tosiaan sitä mainostettua mystiikkaa ja salatieteitä, mutta myös koukkuja, melodiaa ja tanssijalkaa liikkumaan saavaa letkeää groovea. VESA SILTANEN HHH Stoned Statues Guardian Sakara Musiikkiteollisuuden pirstaloituneen nykytilan huomioon ottaen Stoned Statues on noussut hämmästyttävän nopeasti kotimaisen raskaamman rockin puhutuimpien yhtyeiden joukkoon. Segerin pääasiassa ylärekistereissä liitävä, melko yksipuolinen ja -toikkoinen soundi jakaa varmasti mielipiteitä eikä lyriikoissa ole ihan toivotulla tavalla runollisuutta ja mystisyyttä. Kesällä 2021 Sakaralle kiinnitetty vaihtoehtometalliyhtye julkaisi eponyymin debyyttipitkäsoittonsa loppukeväästä 2022 ja sehän posahti skenen silmille kuin käsikranaatti. Seurasi pöhinää, jollaista ei pitkiin aikoihin ollut suomalaisessa metallissa saanut osakseen mikään tulokasbändi: Emma-ehdokkuuksia, isoja lämppärispotteja ja festarikeikkoja sekä vuoden tulokkaana palkitseminen niin Soundin kuin Indie Award -gaalan toimesta. Yhtyeen vahvuus onkin juuri superpallomaisessa poukkoilussa, sillä hetkissä, joissa kolmikko rauhoittuu jonkin rakenteellisesti selkeämmän äärelle, se kuulostaa milloin jonkinlaiselta proge-groove-stonerilta, milloin taas funk-pillerin nielleeltä raskaammalta Tiktakilta. Kun pari piirua aavistuksen paramoremaista popahtavaa helppokuuntelupunkia on pudonnut soinnista, sen tilalle on tullut kasvanut annos etäisesti System Of A Downia muistuttavaa, mutta kuitenkin vain Stoned Statuesilta itseltään kuulostavaa ja toivottavasti jatkossakin sen soundin ytimen muodostavaa, anarkistisuuteen saakka äkkiväärää kompleksisuutta ja leikkisää venkoilua. MAPE OLLILA HHH K u v a: M ar k u s P aa ja la. Myös täysin toista laitaa edustavat herkemmät kappaleet, kuten levyn kauniisti päätökseen saattava Tuon kukkulan takana erottuvat joukosta edukseen. Kryptan musiikki on tiivistetysti sanottuna occult rockia. 54 SOUNDI Levyarviot > ...lempeät vokaalit toistelevat naiiveja lauseita... Oikea suunta ja askelmerkit ovat ehkä vielä hieman hakusessa, mutta jahka ne löytyvät – toivon mukaan jo seuraavalla levyllä – nousee yhtye ihan uusiin sfääreihin. Haipakkaa on piisannut, mutta ilmeisesti muutenkin kuin lavalla hyperaktiivinen trio on sorvannut kaiken tohinan keskellä toisenkin albuminsa julkaisukuntoon. Eniten petrattavaa löytyy sanoitusja laulupuolelta. Kryptan vahvuudet löytyvät sävellysja sovituspuolelta. Yhtyeen musiikki herättää paljon mielleyhtymiä Lasten Hautausmaahan, mutta ajatukset vievät välillä toisaalta jonnekin Tehosekoittimen tai varhaisen Ghostin – siis silloin kun ruotsalaisyhtye oli vielä lähempänä Blue Öyster Cultia kuin Abbaa – suuntaan. K u v a: Te ro Ik äh ei m o n en Krypta Outo laakso Svart Krypta on kotimainen tulokas, joka saatekirjeen mukaan tuo mystiikan suomirockiin. Kkakkoslevy Guardian tarjoilee lisää jo debyytiltä tuttua, kaikenlaisille genrerajoille ja puhdasoppisuuksille kakkelbergin marjat nakkaavaa, riehakkaan raikasta kimpoilua. Vaikka tuntuu, etten ymmärrä trion altsumetallista juuri mitään ja hommasta puuttuu koheesio, niin Jennan kekseliäät laulumelodiat pitävät maagisesti paketin yhtenäisenä ja uniikkina. Kyseessä on perinnehevin nimeen vannovan Tyrantti-yhtyeen kitaristin ja lauluntekijän Henri Segerin sooloprojekti, jonka livekokoonpanoon kuuluvat lisäksi Demonic Death Judge -kaksikko Eetu Lehtinen ja Toni Raukola sekä Jere Kolehmainen, joka takoo rumpuja myös Outo laakso -debyyttialbumilla. Odotetunlaista kehitystäkin on kuultavissa, sillä Rush-tyyppisellä triokokoonpanolla (kitara, rummut ja lievään ärsyttävyyteen saakka persoonallisesti laulava basisti) täyteläisen mutta dynaamisen äänimaailman loitsivan yhtyeen soundi tuntuu monitahoistuvan. Outo laakso osoittaa kuitenkin Kryptassa olevan potentiaalia ja paljon hyvää. Seger onnistuu parhaimmillaan tekemään todella tarttuvia ja tanssittavia kappaleita, kuten vaikkapa Dorian Gray tai vanhan liiton hevin puolelle keikahtava, Black Sabbathin ja Dion mieleentuovalla riffillä eteenpäin jyräävä Suuri voima
Napakan mittainen levy on alun tyylirikettä ja paria turhaa välikettä lukuun ottamatta aivan kelpo ryminää. VIRPI PÄIVINEN HHHH Jorja Smith Falling Or Flying Famm Tuntuu uskomattomalta, että Falling Or Flying on Jorja Smithin vasta toinen pitkäsoitto, sen verran kauan tämä saarivaltion pop-prinsessa on jo ollut uskomattomassa nosteessa. One More Time... Just Like A Woman on ainoa veto, joka käännähtää Marshallin käsittelyssä alkuperäisestä uuteen, traumaiseen asentoon. Sinkkuja on jo kertynyt kunnioitettu määrä, tältäkin levyltä on lohkaistu neljä singleä ennen levyn ilmestymistä. Joistain huipuista huolimatta sävellykset eivät aina mene yhtä tehokkaasti ihon alle kuin bändin tyyli ja soundi. Kohtalokkaat soundit laukaisevat mielihyvän tunteita. Esimerkiksi levyn nimibiisissä onnistutaan kuulostamaan kaikelta Moderatista Tinariweniin. Palace In My Head on Pet Shop Boysin ja Depeche Moden majesteettinen risteytys, jonka aikana volat kääntyvät täysille. Biiseissä on terävyyttä ja tarttuvuutta, mutta tätä pitää Helmet-levyltä vaatiakin. Tuskasta syntyi Blink-182:n uran monipuolisin levy, jota voi syystäkin pitää bändin parhaana tuotoksena 20 vuoteen. Näin tekee neljännellä lainakappalelevyllään Chan Marshall luoden uudelleen Dylanin Manchester Free Trade Hallissa 1966 soittaman konsertin, joka myös ”Royal Albert Hall” -keikkana tunnetaan. Joskus historian uudelleenkirjoittaminen on perusteltua. SOUNDI 55 Cat Power Sings Dylan: The 1966 Royal Albert Hall Concert Domino Popkulttuurin sykleissä 60-luvun klassikot ovat jo kuin yhteistä omaisuutta, kokonaisen albumin voi coveroida tribuuttina, miksei myös yksittäistä live-esiintymistä, jolle on muodostunut ajan saatossa oma auransa. Tunteet ovat ymmärrettävästi herkässä ja etenkin Hoppuksen äänestä kuulee kiitollisuuden elämää kohtaan. MIRKO SIIKALUOMA HHHH Jaakko Eino Kalevi Chaos Magic Domino Syntetisaattorit putputtavat, foni kaihoilee ja lempeät vokaalit toistelevat naiiveja lauseita. käy läpi Blink182:n uran vaiheita ja nostaa hattua bändiin ratkaisevasti vaikuttaneille Ramonesille (Dance With Me) ja The Curelle (Fell In Love on kunnianosoitus Close To Melle). Retroilun muassa kulkee tunnistettava, herkkä ja hauras tyyli. Tai päinvastaisesti hahmottaa eri väristen lankojen syheröä, joka olisi ihastuttavaa juuri siksi, ettei sitä yhtä lankaa ole. Travisin panos Blinkin ainutlaatuisuuteen on entistä näkyvämpi, vaikka levyn tuotanto jakoi mielipiteitä vahvasti jo ennen julkaisua. Covereihin voi tuoda mukaan jotain uutta ja omaa. Se aloitti surfista ja päätyi jonnekin muualle. Lopulta olo on hämmentynyt ja kuulija jää ihmettelemään, oliko levyn pointti juuri se, että sitä kuuluukin vuoroin rakastaa ja inhota. Tulos on kuin Grateful Dead -coverbändi keikalla – paperilla joutava idea, mutta paikan päällä joku tarpeeksi kiihkoinen on saanut hetken hengittää moneen kertaan nähdyn sisällissotanäytöksen sähköistä ilmaa. Tinyhawk & Bizzarro lähtee jostain parin askeleen päässä siitä kohdasta siellä jossain aivan muualla – ja tässä päivässä. Yhtyeen ote on kyllä napakka ja stopgo-riffit yhdistyvät avosointuihin, riitasointuihin ja vahvaan melodisuuteen takuuvarmalla Helmet-sapluunalla edelleen mainiosti. Tämä ei kuitenkaan tunnu ylilyönniltä, sillä albumin tuotanto on ykkösluokkaa. Välillä nämä bändit ovat jopa saaneet jotain omaperäistä irti hyvinkin konservatiivisista tyyleistä, kuten surf ja rautalanka. Tyystin akustinen Tell Me Again on yhä kirskuviin kitaroihin, karjuntaan ja ryhdikkäästi jyskäviin rumpuihin luottavalta Helmetiltä suorastaan mullistava aluevaltaus. Jaakko Eino Kalevin musiikillinen avaruus ei ole vain käsittämätöntä tyhjyyttä, eikä toimi vastakohtana maalliselle elämälle. Jos tarkastellaan kokonaista pakettia, Jenni Kinnunen on helposti yksi parhaita kuulemiani suomalaisia kitaristeja: soundi, tyylitaju, oman soiton sovittaminen… Nekorok on todellinen voimannäyte kitaristilta, joka soittaa suvereenisti kaikkea kevyestä exoticahenkisestä näppäilystä Fripptai postrock-julistukseen. Suurin ja kaunein oli Laika & The Cosmonauts. Laikat toki kuultavat läpi kappaleessa ainakin kappaleessa Yorokobi. Jaakko Eino Kalevi tekee tyylikkään paluun tanssijalkaa nostaviin hitteihin. Korvia alkaa melkein punoittaa, mutta pian kutumusiikin tilalla soi villi kasaridisco. ARTTU TOLONEN HHH Sir Liselot Paprika, Quirky Girl Moshpit Minna Liisa Tani – tuottaja, Ghost World -yhtyeen jäsen ja sooloprojektissaan Sir Liselot – on suomalaisella musiikkikentällä kuin se maalari, joka ei käytä siveltimiä, vaan antaa mennä taiteen säännöistä irrallaan. Heti alusta on selvää, että tämä savuinen, repivänä, säestämättömänä lavalta kantautuva yksinäinen ääni on kuin tehty näille lauluille. KOSKINEN HHH. KIMMO K. Alusta asti itsevarma Jorja on kuitenkin mukavuusalueellaan, ja vaikka hän onkin edelleen solistina aivan omissa sfääreissään, niin jostain syystä hänen laulunsa ei enää tunnu aivan niin ilmiömäiseltä kuin ennen. Kosminen atmosfääri toteutuu myös erityisen kauniissa kraut-psykeilyssä Let’s See How Things Go. Tilallisuuden ja painottomuuden aistii kappaleessa Galactic Romance. Tämä toive toteutuu liiankin hyvin. Voi kuvitella, kuinka tuuli puhkuu ja tekee pyörteitä sankariparin seikkaillessa planeettojen välillä. Yleisesti ottaen bändi osaa sulattaa luontevasti häkellyttävän määrän vaikutteita konemusiikista uuteen aaltoon ja tuaregibluesista AOR:ään. Kakkoslevy on ottanut aikansa ja jälki on sen mukaista. Se laskeutuu pehmeästi keskuuteemme jakaen toivoa ja rakkautta. Taidokasta R&B:tä säestävät tanssittavat ja energiset pop-rallatukset, afrohouse, jazz, soul ja tietysti herkät balladit, jotka valitettavasti paria poikkeusta lukuun ottamatta auttamatta latistavat levyn tunnelmaa ja joiden johdosta alle 45-minuuttinen kokonaisuus tuntuu ajoittain loputtoman pitkältä. Edelleen hän kuitenkin lähtee lentoon joka kerta irti päästessään. LINDA SÖDERHOLM HHH Helmet Left Ear Kun alternative metal -jyrä lopetti uransa vuoden 1997 Aftertastelevyn jälkeen, se nousi kuolleista yhtä pitkän ajan jälkeen kuin mitä edellislevystä Dead To The World (2016) on nyt kulunut. Ehkä se johtuu esiintymisten tuomasta varmuudesta, ehkä siitä, että hän käyttää ääntään säästeliäämmin ja yhä useammin matalalla kuin korkealla. Paprika, Quirky Girl Moshpit -albumilla tämä tarkoittaa eriskummallista kokoelmaa kappaleita, joissa vanhat synat tanssivat lempeiden akustisuuksien kanssa, modernimmat elektronisuudet poukkoilevat vallattoman ihmisäänen käytön ympärillä ja tulos on yhtä usein kaunista unta josta ei haluaisi herätä kuin se on vinoutunutta painajaista. Blink-182:n kolmannen näytöksen päähenkilö istuu rumpujen takana. Aloittava etukäteisbiisi Holiday osoitti vankkaa otetta, mutta oli ”dick wad ass hat ” -sanoituksiltaan nolo. Onneksi se petraa hiukan aiemmista, mutta ei ole lähelläkään kolmen ensimmäisen levynsä loistokkuutta. Blinkin vihaajienkin arvostama Travis Barker on paitsi tuottanut levyn, mutta äänessä nyt myös laulajana nimikkoraidalla ja Fuck Facella sekä biisinkirjoittajana (You Don’t Know What You’ve Got). Tuloksena on runsas mainstream-albumi, joka sinkoilee genrestä toiseen vapaammin kuin Smithin musiikki aiemmin. Marshall ei kuitenkaan yritä moista, hänen ei tarvitse. JONI KLING HHH Tinyhawk & Bizzarro Nekorok Humu Maamme on pitkään tarjonnut hedelmällisen maaperän bändeille, jotka soittavat sähkökitaravetoista instrumentaalimusiikkia. Useiden kuulostelujen ajan voi vain yrittää löytää punaista lankaa tämän keskeltä. Albumi sisältää valloittavia, mielikuvituksen lentämään saavia hetkiä, mutta liian moni kappale pirstoo heti seuraavassa osassa tunnelman sirpaleiksi. AKI NUOPPONEN HHH Blink-182 One More Time... Kotimaisen elektronisen indiemusiikin juju piilee hiomattomuuden estetiikassa. Livenä edelleen nasevasti tuuttaavan yhtyeen – laulaja-kitaristi Page Hamilton ja jotain tyyppejä – viideskin paluulevy jää ihan hyväksi perusmäiskeeksi. Paikoitellen tutun sapluunan käsittelyä voi kutsua tuoreeksi, jopa kekseliääksi. Tani kertoo levyn tiedotteessa muun muassa toivovansa, että kuulijat löytäisivät levyn äänimaisemasta hauskoja tärppejä. Silti bändi ei ole unohtanut tavaramerkikseen muodostunutta räävittömyyttä: Turn This Off! muistuttaa, että kaikki ei ole aina niin vakavaa. Chaos Magicin sympaattisista äänimaisemista ja hapuilevasta englannin aksentista tulee turvallinen olo. Sony Valitettavasti se vaati tragedian toistamiseen, että Blink-182:n klassinen kokoonpano palasi yhteen: laulaja-basisti Mark Hoppuksen taistelu syöpää vastaan sai hänet ja laulaja-kitaristi Tom DeLongen löytämään hukatun ystävyytensä. Lahjakkaan laulajattaren ovat pitäneet kiireisenä kaikenlaiset vierailijaesiintymiset Draken More Life -mixtapea myöten. Modernin tulkinnan sijaan levyn ensisijainen meriitti on olla historian elävöittämistä faneille
Warner Crosses koostuu Deftonesin laulaja Chino Morenosta ja Farin kitaristi Shaun Lopezista. Albumin kolho riffittely ja flegmaattisina dialogeina valuvat lauluraidat kertovat Bar Italian arvoista mutta myös tyylitajusta – sen musiikki kuulostaa paradoksaalisella tavalla sekä väärältä että oikealta. Kaikesta kuitenkin aistii, että yhtye haluaa soida juuri näin: harkittua viitekehystä myötäillen, indietrendin aallonharjaa kyntäen. Sen sijaan sävellyksellisesti on vuosien varrella tapahtunut yllättävänkin vähän. Innostuin jo levyn sinkkubiiseistä, joita bändi on tiputellut viime vuodesta lähtien, joten odotukset kokopitkän levyn suhteen ovat olleet korkealla. Toki jo albumi itsessään on jokseenkin ilahduttava paluu levytyskantaan. Jopa Aaveajajan sarjakuvahahmo näyttäytyy särmikkäässä teknoboogiessa kiehtovan problemaattisena lesoissa bootseissaan. Luvassa on elämänmakuista jutustelua, jossa törmää sekä oivaltaviin aforismeihin että hölmöihin kliseisiin. Team Sleepin tyyppisen sivuprojektin sijaan Crosses tuntui heti oikealta bändiltä. Ehkä juuri kontrastit ovat levyn suurin viehätys. Kuusi kappaletta mureaa riffimurmutusta ja eteerisesti kaikuvaa sanomaa ovat omiaan tekemään levystä kuulijallekin vakaan kuulokuvien mukavuusalueen. Lienevätkö biisit odottaneet liian kauan pöytälaatikossa sopivaa aikaa, mutta niistä ei välity samanlaista välitöntä tunteenpaloa kuin debyytistä. Suomen ei luulisi olevan ykköskieli pariutumaan bosiksen kanssa. Niinpä kosiskelemattomien kappaleiden uumenista on jälleen helppo kaivaa esille Sonic Youthin ja Pavementin romuluinen tukiranka, jota ympäröivät massat paljastavat Bar Italian kotimaan: muusikoiden suhde esimerkiksi Wireen, The Cureen ja The Wedding Presentiin lienee tiivis ja omaksumishaluinen. The Darker The Shadow The Brighter The Lightin rinnalla julkaistavaa, Skinnerin ohjaamaa pitkää murhamysteerielokuvaa kohtaan muodostuu selkeitä odotuksia. Muilta osin The Streetsin uusi albumi on musiikillisesti edeltäjäänsä Computers And Blues (2011) pelkistetympi. Tällä kertaa maalaillaan osin synkkiä sävyjä Skinnerin tutkiessa Lontoon klubiskenen pimeää puolta. Hartaasti kaikuen dronetetut vokalisoinnit eivät ole mitään psykedeelistä haihattelua. EERO KETTUNEN HHH Bar Italia The Twits Matador Kannetaankohan Bar Italian pöytään lintua vai kalaa. Riittää että yhteys on avattu ja aihioihin ladattu riittävästi vihjeitä. Mukavuusalueelle pyyhkäistään lennosta muuntautuvia elementtejä niin soinneissa kuin melodisissa väliosissa. Selkeästi artikuloidut lyriikat ja painokkaat mietelmät ovat aitoja, huolestuttavia havaintoja. 56 SOUNDI 56 SOUNDI Nössö Nova Hyvä on sitten Boogy Härmäläistä bossa novaa tarjoileva Nössö Nova julistaa, ettei nössöys suinkaan ole heikkoutta. on niin suoraa jatkoa edeltäjälleen, että se olisi tuntunut luontevalta vuonna 2016 julkaistuna. The Twits ilmestyy vain puoli vuotta kehutun Matador-debyytin Tracey Denimin jälkeen. Joku voisi ihan aiheellisesti kysyä, onko kyseessä enemmänkin sinkkukokoelma, mutta levykokonaisuus avaa kuulijalleen Nössöt uudessa, kokonaisemmassa valossa. Taas on Temple Balls perinnetietoisen, mutta modernisti raikaavan hard K u v a: Ti m o So as ep p KAIKKI ELOKUVISTA episodi.fi TILAA EPISODI episodi.fi/tilaa @episodilehti @episodi_lehti @Episodilehti. Levyarviot > 56 SOUNDI Levyarviot > 56 SOUNDI Levyarviot > ...törmää sekä oivaltaviin aforismeihin että hölmöihin kliseisiin... Lontoolaistrio vaikuttaa energisimmilläänkin tyystin välinpitämättömältä ja syrjäänvetäytyvältä. Tiiviin julkaisuvälin aikana musiikillista linjaa ei ole tarkistettu tai sävelkynää vaihdettu. Jo kaksi ensimmäistä levyä hipoivat täydellisyyttä, Pyromidelle kollega pätkäyttikin jo täydet pisteet. Skinner tarjoilee suht koherentin pakkauksen UK garagea, grimeä ja drum and bassia. Nössö Novan esikoinen lämpimine tuulahduksineen on juuri, mitä tähän syksyyn tarvitsen. Parhaat menopalat löytyvät levyn alkupuolelta. Goodnight, God Bless, I Love U, Delete. Debyyttialbumin pahaenteinen ja unenomainen tunnelma oli todella uniikki ja mukaansatempaava. Seikkailut turkulaisen yökerhon tanssilattialla nostaa luontevasti hymyn huulille lämpimien rytmien saatellessa matkaa. Deftonesin kiireiden takia Crossesin paluuta ollaan saatu odottaa yhdeksän vuotta. Ikävystymisen vaaraa ei ole, koska liikevoima ei uuvahda eivätkä soitannollisen kuviokellunnan elävät värit pääse sekoittumaan yhdeksi ja samaksi ruskeaksi ääniverhoiluksi. ARTTURI SIROMAA HHHH Ville Pirinen Mukavuusalue Salatut Elämät Pelkistetyimmillään yhden miehen pop up -bändin Combat Schoolin muodossa operoinut Ville Pirinen on laajentanut soitannollista toimialaansa yhden miehen Hawkwindiksi. Aiempaa modernimpi äänimaailma tuo mieleen Healthin ja Alice Glassin kaltaisten artistien rockahtavan aggressiivisen elektronisen soundin. Ja vaikka tunnustellen löytyvien yhteissointien varassa rakentuva vetovoima on haurasta, sinnittelee jokainen ääni perehtymisen arvoisena ja kudosmaisuudessaan kiehtovana. Heti alussa soundi dropataan niin alas, että bassomeressä luovimiseen tarvitaan sukellusveneen kaikuluotainta. Levyn nimibiisi vie nykyajasta kieltolain aikaiseen yökerhojazziin, alkuperäisten gangsterisatujen lähteelle. NUUTTI HEISKALA HHH Temple Balls Avalanche Frontiers Ensikosketukseni oululaispumppuun tapahtui festareilla kesällä 2016 ja jo tuolloin aistin, että ryhmässä on potentiaalia päästä pitkälle, niin vahvasti energinen esiintyminen ja tarttuvat biisit veivät mukanaan. Loppupuolen kohokohta on Sanon sen nyt ääneen, jonka kivuliaan samaistuttava tarina on oiva esimerkki yhtyeen ensiluokkaisesta lyyrisestä osaamisesta. ASKO ALANEN HHHH The Streets The Darker The Shadow The Brighter The Light Warner Kun Mike Skinner avaa suunsa, ainakin 20 vuotta sitten brittiläisen popkulttuurin vaikutuspiiriin kuuluneet tunnistavat The Streetsin tarinankerronnan alkavan. Kuulija täydentäköön kuvan. HANNU LINKOLA HHH Crosses Goodnight, God Bless, I Love U, Delete. Bändi jatkoi vuoden 2014 debyytillään sitä elektronista kokeilua, minkä Moreno oli Deftonesin Lucky Youn ja Teenagerin kaltaisten biisien ja Team Sleepin kanssa aloittanut. Kukin käyntiin saatettu riffirullaus säilyttää jännitteensä ja nautinnollisuutensa täsmälleen pituutensa ajan ja toisintaa antinsa seuraavalla raidalla kitaran hienosävyisin sointuja sointimuutoksin sekä soljuvine synakollaaseineen. Jos uusi levy ei olekaan ihan edeltäjänsä kaltainen täysosuma, ovat esimerkiksi Pleasure ja Found kuitenkin erittäin hyviä biisejä. Biisijuonteiden testaus huipentuu Mykorritsan tähtisumun kansallishymnin ihastuttavan monimieliseen poljentoon. Retromainen soundimaailma ei kuulosta liikaa menneiltä vuosikymmeniltä vaan on osuvasti valittu. Kitaravetoinen Walk Of Shame ja Something To Hide -reggae keventävät tunnelmaa, mutta vain taustoiltaan. Levyn kappaleista peräti kuusi on jo aikaisemmin julkaistu sinkkuina. Valmiiksi laulut eivät jalostu, eikä niiden tarvitsekaan. Mukavuusalue on hypnoottisten, soinnukkaiden kitarariffien rokkimantraa, jota koristavat mielenkiintoiset synteettiset kosketinkuviot ja keskiraskaan teollisuuden elektroniset tehdastahdit. Samaa energiaa onnistuttiin taltioimaan myös studiossa Traded Dreams -debyytille (2017) ja esikoista seuranneet Untamed (2019) ja Pyromide (2021) nostivat rimaa ylöspäin entisestään
KAIKKI ELOKUVISTA episodi.fi TILAA EPISODI episodi.fi/tilaa @episodilehti @episodi_lehti @Episodilehti
Slow Train on tribuutti Goldfrappin nolkytluvun electroglamhiteille. Levyarviot > 58 SOUNDI rockin asialla. Daven sanoitukset ovat tutusti täynnä pseudoviisaita onelinereita: ”Turha vahtii kengän kärkii, kompastut kuitenkin”. Toimivaan konseptiin ei ole koskettu, vaan linja jatkuu järkähtämättömän muuttumattomana. Ollaan vereslihalla, mutta itsevarmoja sen suhteen, että kaikki tulee menemään paremmin ja että itsessä on rahkeita vaikka mihin. albumi, eikä se esittele mitään uutta artistista. KMRU Stupor Other Power Lisätyssä todellisuudessa (AR) virtuaalinen sisältö tarjoaa uuden ulottuvuuden oikeaan maailmaan kuvien, tekstin, äänen, videon tai muun avulla. Tivoli-albumilla puikoissa on tamperelainen multi-instrumentalisti ja fuusiomies Jaan Wessman, joka hoitelee levyllä niin bassot kuin rummutkin ja pelaa niiden lisäksi kiippareita ja mandoliinia. Levyn päättävä nimibiisi on samalla tavalla rikkaan kerroksellinen ja hyvin abstrakti teos, mutta kasvaa crescendoon lineaarisemmin. Anssi haluu tanssii on jo turhanpäiväistä liirumlaarumia. Karismaattinen solisti Arde Teronen tuuttaa täydellä voimalla ja Jiri Paavonahon sekä Niko Vuorelan toisiaan hienosti täydentävä kitaratyöskentely on vakuuttavaa kuunneltavaa. Kaikki on siis hyvin ja faneille tarjotaan juuri sitä, mitä tähänkin saakka. Levyllä vierailevan Pirkko Kontkasen harkituin vedoin soittama viulu nostaa Kun muut ovat jo menneet -kappaleen uusiin korkeuksiin. Jo upeasti sovitettu avausraita Jos me huomenna kuollaan kertoo ambientia lähestyvine taustoineen ja Kilpeläisen poikkeuksellisen intiimille etäisyydelle tulevalla laululla, että Sanat jää ilmaan on tyylillisesti uuden äärrellä. Kenialaisen, Berliinissä päämajaansa pitävän Joseph Kamarun – alias KMRU:n – musiikki kuulostaa parhaimmillaan juuri kahdelta tai enemmältä päällekkäiseltä ulottuvuudelta. Muodollisen pätevyyden lisäksi hänessä on karismaa ja asennetta, jotka osuvat henkilökohtaisesti. Tuure Kilpeläisen rohkea uuden etsiminen on johtanut eittämättä yllättävään yhteistyöhön Kuumaayhtyeen Johannes Brotheruksen kanssa. Vaikka suuri yleisö tunnistaa OMD:n ...nyt mennään kyykkykuoharilla... Levyn avaava CPR-12* esimerkiksi tuntuu rakentuvan erilaisista arjen äänistä, kuten kaiutin jonka lähelle on tuotu kännykkä, kuljetusauton peruutusääni, koneellinen ilmanvaihto ja lapset kadulla, jonka läpi musiikki puskee. Tässä läpi puskeva musiikki on enimmäkseen tekstuuria ja tuo mieleen esimerkiksi Robert Frippin ja Brian Enon yhteislevyt. Keskimmäinen Even A Tear on erityisen kiinnostava. Hupsis on tiivis ja vahva laulukokoelma, jonka kohokohtia löytyy myös ”pelkistä albumiraidoista”. Bertta Seppälän eli Been lauluissa koetaan syviä tunteita usein vähän hulttiomaisen nuoren elämän kontekstissa. Aamukahvi maistuu tequilalta ja vääristä vuoteista herätään: tervetullutta vastapainoa fitnesshömpötyksille. Silloinkin kun biisit ovat kepeästi kiiruhtavan Fosforivaahteroiden tai Astronauttien kaltaisia hittejä. Tuottaja Tobias Lindellin (Europe, Mustasch, H.E.A.T.) valvovan silmän ja korvan alla tehty levy myös soundaa iskevältä ja huolitellulta, muttei liian muoviselta. Kamaru saa siinä kaivettua dronelle tyypillisistä tekstuureista esiin hauskoja ja todella luontevia melodisia elementtejä. Bauhaus Staircase kokoaa OMD:n uran persoonallisimmat ainekset, tarttuvat lauluja synamelodiat sekä kuorosämplet hienoksi retrofuturistiseksi jäähyväisalbumiksi. Kokonaisuus on kuitenkin liiankin turvallinen ja riskitön ilman yllätyksiä ja selkeitä hittilekoja. Erinomaisen harjoitustyön History Of Modern (2010) jälkeen seuranneilla kahdella albumilla yhtye jalosti äänimaisemansa uudelle tasolle, esikuva Kraftwerkin viimeisten digitaalisten julkaisujen vertaiseksi. 2000-luku on ollut OMD:lle renessanssin aikaa. PERTTI OJALA HHHH Bee Hupsis Sony Bess, Behm, Bee... Nykypäivää on kappaleiden mahduttaminen jopa alle kolmen minuutin mittaan: olisi niitä voinut kasvattaakin. Kleptocracy ja Anthropocene ovat purevia poliittisia kannanottoja, joiden toivoisi kantavan seuraavankin sukupolven pop-yleisön korviin. Nimellään kuin luonnon ja ihmisen välttämätöntä rinnakkaiseloa kiteyttävä Pitkospuut rakentuu herkän pianokuvion varaan, ja kasvaa väkivahvana vyöryvän instrumentaaliosuutensa myötä vaikuttavan albumin pääraitaehdokkaaksi. Tivolilla kappaleiden taso vaihtelee Davelle tyypilliseen tapaan. Tivoli on Lindholmin peräti 38. Nimibiisi viittaa Oskar Schlemmerin vuonna 1932 maalaamaan natsivastaiseen maalaukseen. SAMI NISSINEN HHH ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.fi TILAA INFERNO inferno.fi/tilaa @InfernoMagazine @inferno_magazine @InfernoMagazine. NIKO PELTONEN HHH K u v a: E er o O ik ar in en Dave Lindholm Tivoli Emsalö Viime vuonna 70 vuotta täyttänyt Dave Lindholm ei ole eläköitymässä, vaan on pikemminkin kiristänyt levytystahtia. KMRU on ilman muuta yksi sukupolvensa lahjakkaimpia äänitaiteen ja musiikin välillä tasapainoilevia artisteja, ja Stupor osoittaa hänen paranevan koko ajan. Wessmannin bassokuviot ottavat harmoniasta kaikki tehot irti. ARTTU TOLONEN HHHH Orchestral Manoeuvres In The Dark Bauhaus Staircase White Noise OMD:n 45-vuotisen uran neljästoista studioalbumi on synapoppioneerien neljäs pitkäsoitto vuonna 2007 käynnistyneen comebackin jälkeen. JARI MÄKELÄ HHHH Tuure Kilpeläinen Sanat jää ilmaan Universal Kaihon Karavaanin jolkutettua viime syksynä kahdentoista vuoden jälkeen maaliin tai ainakin varikolle Tuure Kilpeläinen palaa sooloartistiksi, vaikkakaan ei entiseen. Sanat jää ilmaan kun on todella kaukana Kilpeläisen vuosien 2003–2006 kolmen albumin bändisäesteisestä laulaja-lauluntekijä -formaatista. Hienosta sävellyksestä olisi voinut ottaa sovituksellisesti enemmänkin irti. Levyn avausja nimiraita aloittaa levyn lupaavasti moduloiden jännästi Aja C-duurien välillä. Olen tuskin ainoa, joka haluaisi kuulla artistilta vielä sen suurteoksen, joka olisi niin sisällöllisesti kuin tuotannollisestikin loppuun asti harkittu, eheä kokonaisuus. Veruschkaballadi on oodi ensimmäiselle saksalaiselle supermallille ja OMD:n aikalaisbändi Ultravoxin Vienna-klassikolle. VESA SILTANEN HHH ehkä vain ikivihreästä Enola Gay -biisistä, yhtye julkaisi huippukautenaan vuosina 1980-1983 neljä genrensä klassikoiksi luettavaa albumia ja monta muistettavaa hittisingleä myöhemminkin. Bee onnistuu jopa päivittämään Kolmatta linjaa -klassikon mainioksi tsemppiuhoksi, jossa nyt mennään kyykkykuoharilla, mutta ensi kesänä rahaa on, takaan sen. Ikäeronsakin vuoksi etukäteen epätodennäköiseltä vaikuttanut kumppanuus yltää Sanat jää ilmaan -albumilla biisien sävellystyöhön ja siihen, että Brotherus vastaa tuottajana myös valtaosasta levyn modernisti koneistetusta toteutuksesta. Turhan moni teksti kuulostaa siltä, että kappaleisiin on vain täytynyt keksiä jotakin ”davemaista” laulettavaa. Ulottuvuus voi olla informatiivinen tai elämyksellinen. Huvittaahan se, mutta toki nämä artistit myös poikkeavat toisistaan selvästi. Esikoisalbumin myötä Bee laitetaan ehdottomasti seurantaan. Vaikutelmassa on aika paljon Amy Winehousea: Been laulussa annos enemmän sielua kuin aikalaisillaan, Camu Creutzin tuotannossa selviä muistumia nollaluvun lopun neosoulista. Sentään soittajat ympärillä ovat viime vuosina vaihtuneet
ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.fi TILAA INFERNO inferno.fi/tilaa @InfernoMagazine @inferno_magazine @InfernoMagazine. ...nyt mennään kyykkykuoharilla..
Muutoksen huomaa ehkä parhaiten siinä, miten pianon rooli musiikissa on muuttunut. Muistojen Inarille ja Inarinjärven ihanuuksille on omistettu kaksikin raitaa. Lappiin lokalisoituihin, vanhoihin ja uudempiin tanssi-iskelmiin tulee tuoretta mehukkuutta Visiot panoroivat länsirajalta, rivakasta Torniolaakson humpasta itärajan tuntumaan, rauhallisella bassoriffillä tallustellen Tuntsasta Tulppioon, jenkalla Sodankylästä Sompioon ja sirmakkahumpalla kolttien hääjuhliin venäläisviitteineen. Levy ei myöskään tyydy päästämään kuulijaa helpolla pelkillä sokerisen kuuloisilla kappaleilla, vaan mukana on myös Piecesin kaltainen koskettava kappale ja kosolti sydänmaiden juurevuutta. Hiukan epätasapainoiseksi levy kyllä jää, kun kappale kappaleelta meininki säyseytyy ja uutuudenviehätys liudentuu. Uutuuslevy on soinniltaan huomattavasti elektronisempi. Ja voi pojat, että komeasti täräyttääkin. Processilta tutun mietteliään meiningin limittyminen hyperaktiivisiin rumpuosuuksiin tuntui tuoreelta. Mors Subita Origin Of Fire Out Of Line Alkujaan Oulusta lähtöisin oleva metallipumppu täräyttää pöytään viidennen levynsä. Koko komeuden paketoi puhtaalla kitaranäppäilyllä alkava The Killing Trend, joka yltyy lopulta raivokkaaksi blast beatiksi. Armoton runttaus saa levyn edetessä lisää sävyjä, melodisuutta ja groovea, josta käyvät hyvinä esimerkkeinä juurikin Lamb Of Godin ja In Flamesin suuntaan kumartavat Don’t Stop ja Regenerate. Yhtye seilaa luontevasti melodisen thrashvivahteisen kuolometallin ja karskimman runttauksen välillä sekoitellen muun muassa Lamb Of Godin, In Flamesin, Gojiran ja At The Gatesin parhaita puolia esikuviaan peittelemättä, mutta kuulostamatta silti minkään suoralta kopiolta. Levyn alussa on useampi, kireillä drum ‘n bass -rytmeillä sävytetty kappale. Tästäkin huolimatta Ozarker on kokonaisuutena vahva osa Nashin diskografiaan. Mors Subitan ote on brutaali, mutta koukuttava ja tarttuva. Intron virkaa toimittavan raskaan Into The Flamesin jälkeen lähtee mylly toden teolla käyntiin vauhdikkaalla Fire, Walk With Me -kappaleella, joka herättää uneliaammankin kuuntelijan. VILHO PIRTTIJÄRVI HHH Israel Nash Ozarker Loose Klassisen americanan ja folk rockin henkiinherättäjänäkin pidetty Israel Nash tarjoilee seitsemännellä albumillaan katsauksen taaksepäin. Levy kuulosti joltain tyystin muulta kuin debyyttilevy. Levyarviot > ...nämä levyt on tehnyt sama jätkä mutta eri ihminen... Nyt sitä ei tapahtunut. Nyt piano on soitin muiden joukossa eikä koko musiikin selkäranka, kuten ensilevyllä. Loppua kohden levy tuntuu menettävän hieman otettaan kuuntelijasta, ja kriitikoiden hänen päälleen asettama visionäärin viitta uhkaa tippua Nashin harteilta. Nyt Lapin Lisä on irrotettu bailukoneeksi, johon Laitinen ja Marko Roininen keräsivät muita soittokumppaneita lappilaisen humpan, jenkan ja valssin iskupartioksi. Myönnän levyn vahvuudet, mutten voi sanoa olevani varauksettoman ihastunut. VESA SILTANEN HHHH K u v a: Su sa n n a R ai ta m aa Sampha Lahai Young Samphan debyyttialbumi Process (2017) on hieno albumi. Asetelma kääntyi toisin päin, sillä nyt pohjoiset iskelmät höystetään balkanilaisella touhukkuudella, gipsyjatsin svengillä sekä suomirockin vintage-kitaroinnilla. Löytyypä levyltä esimerkiksi Vietnamin sotaan takaisin katsova kappale Lost In America, sekä The Bandin ja The Eaglesin suuntaan kurkottava Going Back. Esimerkiksi Colter Wallin samaan tapaan juureva uutuusalbumi Little Songs tarjoaa hieman jotain enemmän. Albumin musiikki on juuritietoista, ja sitä voi hyvinkin pitää sen suurimpana vahvuutena. Materiaali uppoaa varmasti myös modernin countrypopin ystäville, mistä pitävät huolen tarttuvat kertosäkeet ja huipputuotanto, mutta mukana on paljon 70-luvun folk rockista pitäville mieluista materiaalia. Lahai on eittämättä laadukas levy ja tarjoilee kiinnostavaa taiteellisemman laidan r’n’b-ilmaisua. Kun kuuntelin Lahaiuutukaista ensimmäistä kertaa, olin innoissani. Lahai ei tempaa mukaansa edeltäjänsä tavalla. Processin laulut puhuttelivat jo otsikkotasolla ja jäivät lauseina mieleeni kummittelemaan. Riffeissä on sopivasti groovea ja vauhtia ilman yltiöteknisen kikkailun makua. Levy on hiukan epätasainen, mutta huippukohdat ovat upeita. Eemeli Bodde örisee ja murisee vakuuttavalla vimmalla ja tanskalaisen tuottajavelho Tue Madsenin miksaus on tyylille sopivan tiukka ja iskevä. Myönnän, että osin tämä liittyy siihen, ettei englanti ole äidinkieleni. Kul. SAMUEL JÄRVINEN HHH Jaakko Laitinen ja Lapin Lisä Jaakko Laitinen ja Lapin Lisä Playground Jaakko Laitisen Väärä Raha -yhtyeen tiukka ja riehakas balkanilainen bailaus on elävöitynyt eksoottisten mausteiden ohella Lapin musiikillisilla viitteillä ja kansankertomuksilla
Niiltä Birdy löytää Annie Lennoxin ja Kate Bushin aurat, joiden valaisemana hän sukeltaa Raincatchersin uljaisiin jousipyörteisiin. Viimeinen raita Kyynel vain on onnistuneimmasta päästä ja tiivistää loppuun mistä levyllä olikaan kyse. Mukana levyllä ovat jazzrumpali Tony Buck ja Wilco-rumpali Glenn Kotche, mutta lähinnä Buckin läsnäolon voi kuulla korvilla. Keskeneräinen konsepti syö levyltä tehoja. Aiempien levyjen pianoballadit ovat vain muisto, kun Paradise Calling -avaus kiitää ahnaasti 1980-lukulaisen elektrodiskon kujanteille. Ensilevytyksillään Are yhdisteli rempseästi yhdysvaltalaisen hiphopin tarinankerrontaa ja kuvastoa olarilaisvaikutteiseen päihteilyläppään. Inarinjärven valssiteksti ei ole Sakari Topeliuksen runoelma, vaan saamenmaalle takaisin omittua lyriikkaa. VILHO PIRTTIJÄRVI HHH Heikki Silvennoinen Kaiho Emsalö Heikki Silvennoisen levyllä mikään ei ole erityisen hyvää tai huonoa. Louhivuori ymmärtää dynamiikan ja tekstuurin päälle, joka on tietenkin eräänlainen vähimmäisvaatimus tämän tyylisessä musiikissa. Lopulta koko paketista jää vähän kädenlämpöinen fiilis, jota pari osumaa koittaa paikata. LX Beatsin eli Lauri Pihlmanin kuulas tuotanto luo yhtenäisen tunnelman, muttei oikein säväytä, vaan puuduttaa. Tunnelmaltaan levyllä liikutaan nimensä mukaisesti kaihoisan kantrin ja keskitempoisen aikuisrockin suunnilla, jonka tasaiseen käymiseen levy jokseenkin kompastuukin. Sarjan toinen osa alkoi reichmaisella minimalismilla, joten esimerkiksi jokin gamelan-tyylinen osa olisi voinut tuoda mukaan lisää väriä. Vaikeaksi asian tekee se, että tämä kokemus on aina ristiriitainen. Onneksi lopetus pyhittää keinot. ARTTURI SIROMAA HH Olavi Louhivuori Immediate Music III Svart Rumpali Olavi Louhivuoren kokeellisten levyjen trilogian viimeinen osa vie kuulijan erilaisten perkussioiden ja taktiilisten tekstuurien maailmaan. Jo toissavuotinen Tunnustus oli askel vakavempaan suuntaan. SAMUEL JÄRVINEN HH ...nämä levyt on tehnyt sama jätkä mutta eri ihminen.... Trilogian kolmas levy on valitettavasti sen heikoin, ja se tuskin onnistuu vakuuttamaan perkussiomusiikin, jazzin tai avant-gardenkaan ystäviä. Artisti halusi kirjoittaa myös lauluja autolla ajamisesta ja konsepti taipui sellaiseen huonosti. Angel Tape ei eroa tässä mielessä aiemmista Islaja-albumeista. ASKO ALANEN HHHH Birdy Portraits Warner Ensimmäiset raidat kertovat, millaisin panoksin Birdy pelaa. Siinä kohdassa onkin vain myönnettävä itselleen, että kuilu oman itsen ja Islajan välillä on liian suuri. Lähtökohdat ovat siis hyvät. Kun kivun ja menneen onnen ylle eteerisesti kohoava Tears Don´t Fall kiteyttää levyn tunnetavoitteet, saa jokainen kappale kultaisen reunan. AKI NUOPPONEN HH Are Kaiken teoria Pihlderberg Jyväskyläläisen Aren debyyttiä Jaalan elämää (2010) ja uutuusjulkaisua vertaillessa mieleen tulee, että nämä levyt on tehnyt sama jätkä mutta eri ihminen. Islaja on aina täysin toismaailmallinen ja samaan aikaan täysin inhimillinen kokemus. Niin ristiriitainen, että se on yhdessä hetkessä pitelemätöntä neroutta ja seuraavassa täysin rikkonaista äänikollaasia. Siitä jää päällimmäisenä mieleen hämmennys, ja albumi on sekä luotaantyöntävä että vetoava. Yhä uudelleen käy kuitenkin niin, ettei albumin pariin vain tee mieli palata. Lapin jenkka on klassinen kuvitelma Helismaan mielikuvitusmaasta, josta aidot havainnot ovat vielä huterat, kun kairassa kulkevat junantuomat jätkämiehet, kullanhuuhtojat ja eksotiikan etsijät. Pianot, viulut, harput, muut soittimet ja ennen kaikkea ihmisäänet muodostavat tekstuureita, jotka eivät ole millään muotoa perinteisiä pop-lauluja. Samankaltaisuuksia on havaittavissa myös Jarmo Nikun viimevuotiseen soololevyyn. Ei edes niiden kutkuttavien hetkien takia. Huippukohdaksi nousee heti toisena kuultava Kuumien käsien harha, jota elävöittää Gettomasan laulama kertosäe. Merja Kokkonen ei tee musiikkia. Hiljalleen ilmaisusta alkaa erottua vanhoja tunnuspiirteitä. lervo Linnan perushumppa on kepeän viuluja mandoliinivetoinen, ei tuuban ”oomphia” ja ksylofonin pimputusta. Taiten nostalgisoidut tunnelmat ja konepohjat pysyvät kuitenkin jatkuvasti läsnä. Kappaleet rakentuvat klassisista popmelodioista, mutta eheimmilläänkin ne ovat valmiit pirstoutumaan irrallisiksi kierrätyspaloiksi. Pitkin albumia huomaa odottavansa koko ajan, että koska tämä oikeasti alkaa, ja rankaisevansa sitten itseään siitä, miten ahdasmielisesti musiikkiin sittenkin joskus huomaamattaan suhtautuu. ”Dust to dust, it was us / We were dancin’, oh” voihkaisee Birdy, ja hetken aikaa teatraalisinkin draama on totisinta totta. Toisinaan Birdyn tavoittelema salaperäisyys jää kuitenkin pintatason vihjeeksi ja musiikin pakonomainen kohtalokkuus on vaarassa tyhjentää itsensä. Edelleen alkoholia kuluu, jointit kiertävät ja tarinoita syntyy, mutta tunnelma on surumielinen ja sisäänpäinkääntynyt. Todella syvältä aisteja kouraisevia ääniä. Tosin ei aivan yhtä onnistuneesti. Kiitosta saa Silvennoisen sähkökitaran soitto, joka luo solistina tunnelmaa hienosti. Sukulaisuutta voisi hakea Mark Knopflerin ja JJ Calen levyiltä. Kaikki maailman tunnit -kappaleessa viulu tuo kaivattavaa piristystä, jonka olisi suonut levyn muillekin kappaleille. Vähän samanlaista piristettä lienee haettu sitarin muodossa biisille Mun ei tarvitse mennä Intiaan. Puutteistaan huolimatta Kaiken teoria on laadukas ja älykäs suomirap-julkaisu, jolla artisti esittää oikeita kysymyksiä. Are on kertonut halunneensa tehdä levyllisen biisejä eri tieteellisistä tahi pseudotieteellisistä käsitteistä. Varmaankin tämän vuoksi toiset kappaleet tuntuvat henkilökohtaisilta, ja toiset taas hyvin yleisiltä. Mutta lopulta tekstuurien yllättävä vähäisyys ja monotonisuus sakottaa kokonaisuutta rankasti. Viimeistä piirtoaan myöten puntaroitu Portraits on hienoa kuultavaa. HANNU LINKOLA HHH Islaja Angel Tape Other Power Aina kun uusi Islajaalbumi ilmestyy, sen arvioiminen tuntuu väärältä. Niiden myötä musiikki viittaa sekä menneiden vuosikymmenen innoittajiin että nykyiseen tuotantoryhmäaikakauden lauluntekijyyteen. Jackson Pollockin taiteessa on mukana usein eri värejä ja siveltimen iskuja, joten Louhivuorenkin levy kaipaisi vielä variaatiota. Siinä missä trilogian aikaisemmat osat sisälsivät klassista minimalismia ja elektroakustista noisea, rakentuu viimeinen osa kaoottisen raapimisen ja kolistelun varaan päättyen orgastiseen rumpukuoron sooloon. Parhaimmillaan Islajan luomat äänet ovat kuin ASMR-kokemus. Kaksitasoisuus välittyy myös sävellyksistä. Sanoitus on tuttua iskelmäturismia. Avausraidalla huomio kiinnittyy laulun erikoiseen sävelkorjaukseen, tuplaukseen tai vastaavaan tuotantovalintaan, joka häiritsee läpi raidan. Tai tavallisia kappaleita. Jätkien paikan ottavat Laitisen suosimat poromiehet, niin lemmentöissä kuin luonnonvaalijoinakin
Ei ole todennäköistä, että Portaat olisi se albumi, jonka myötä Salaliitosta tulee hittibändi. Se kannattaa. Haluan yleensä mieluummin antaa kuulijalle vahvan vaikutelman siitä, mistä kappaleessa on kyse, kuitenkin yrittäen välttää liiallista kryptisyyttä. TEKSTI: AKI NUOPPONEN K u v a: N o o ra Is o es ke li. AKI NUOPPONEN HHHH Laulaja-kitaristi Ossi Alisaari, 15 kappaleen tupla-albumi ei ole ihan tavallisin juttu singleja striimikeskeisellä 2020-luvulla. – Kuulijanakin koen usein tarinoiden aukot kiinnostavimmiksi kuin tarinat jotka alkaa ja loppuu. Lisäksi teksteissä on tietynlaista pilkettä silmäkulmassa, eli elämä ei ole aina ihan haudanvakavaa. – Elämälle ja itselleen pitää todellakin osata nauraa. Mukana on henkilökohtaisia ja elämää heijastelevia lyriikoita, muttei ilmiselvimmällä tavalla. Kitaraja laulumelodiat seuraavat toisiaan. Portaat on pop-kokemus, joka vaatii halua keskittyä ja paneutua siihen, mitä Salaliitolla on soitettavanaan ja sanottavanaan. – Toisaalta taas tällä levyllä on erittäin henkilökohtaisia kappaleita, joissa asiat sanotaan suoraan ja häpeilemättä, eli ilman sääntöjä mennään. Toisinaan joudun tosin muistuttamaan itseäni tuosta, koska tekstini tuntuvat usein vaipuvan kovin melankolisiin vesiin. Sitten saa huomata, että ne melodiat jäivätkin kummittelemaan päähän ja vetävät yhä puoleensa. Albumi läpi lipuu huomaamatta. Tällöin biisit kestävät mielestäni enemmän kuuntelukertoja. Timolta tulee usein minua inspiroiva kitarakuvio, joka ei jätä minua rauhaan ja vaikkapa kertosäe tai b-osa tulevat minulta kuin itsestään. Kertaakaan ei silti tule tunne, että se olisi ylipitkä. – Karsastan jostain syystä tarinallisia tekstejä, joissa on selkeä kaari. Salaliitto Portaat Salalevyt Salaliitto on edennyt neljänteen, tai tavallaan neljänteen ja viidenteen albumiinsa: Portaat on tuplalevy, jonka 15 kappaleen kokonaisuus kitarapoppia tuntuu ennakkoon vuorelta, mutta osoittautuu kiehtovaksi retkeksi. Mitkä asiat erottavat teidät kaksi säveltäjinä ja korostuvatko jotkin tietyt asiat erityisesti kimpassa sävelletyissä kappaleissa. Oliko teillä epäilyksiä siitä, kannattaako näin massiivinen albumi vai pitäisikö sitä pilkkoa. Ensimmäisellä kuulemalla Portaat on tasaista virtaa. Tästä alkaa portaiden kulkeminen, muttei raskaasti ylös, vaan leppoisasti alaspäin. – Timon sävellykset perustuvat yleensä hienoihin kitarakuvioihin ja omalaatuisiin sointuihin, kun taas minun sävellykseni perustuvat enemmän kitarakuvioiden ja laulumelodian vuoropuheluun. Sanoihin ei meinaa kiinnittää huomiota. 62 SOUNDI Levyarviot > ...mitättöminkin kipinä voi sytyttää sydämen... Osa sävellyksistä on merkitty sinun, osa taas sinun ja kitaristi Timo Kuismasen nimiin. Ossi Alisaaren ja Timo Kuismasen kirjailemat melodiat ovat yhdessä hetkessä yhtä kuin pop The Smithsin tai The Curen hengessä, mutta seuraavaksi leijaillaan fiilistelevästi progemmin tai kumarretaan syvemmin suoraviivaisemman suomipopin perinnölle. – Alun perin meillä oli ajatuksena julkaista ihan tavallinen lp-levy, mutta kun korona iski ja levyn julkaisu meni uusiksi, päätimme jatkaa biisien tekoa, jotta voisimme karsia heikoimmat palat pois ja saada levystä mahdollisimman hyvän. – Toisaalta olemme kyllä erottamattomat tämän bändin biisien säveltämisen puitteissa. – Kävi kuitenkin niin, että materiaali oli mielestämme niin hyvää, ettemme raaskineet jättää kappaleita pois tai siirtää myöhemmin julkaistavien laariin. – Mitä pidemmälle projekti eteni, sitä varmempia olimme siitä, että tämä on juuri oikea hetki julkaista pitkä ja keskittymistä vaativa teos, eikä tiputella tasaisin välein helposti naposteltavia singlejä
DJ Shadow on itse sanonut seitsemännestä soololp:stään, että ”albumi kertoo elämästäni keräilijänä ja kuraattorina”. NUUTTI HEISKALA HHHH Jamila Woods Water Made Us Jagjaguwar Chicagolaisen Jamila Woodsin kolmas albumi on ehdottomasti hänen henkilökohtaisin tähän mennessä. Juuri tämä ajatus muistista, paikasta ja paluusta onkin koko albumin tarinan kaari. Kreisi Free For All samplaa kekseliäästi arkkityyppistä sähkökitaralla soitettua rock’n’rollriffiä ja rikkoo kuulijan olettamat rockin rakenteet pirstaleiksi IDM-tyylisellä tuotannolla. Garbon laulujen ikiaikaiset teemat osoittautuvat usein konkretisoitumattomiksi illuusioiksi. Vaikka Hymns From The Apocrypha on alusta loppuun raskasta mättöä ja tuplabasarirummut pauhaavat, on levy kuitenkin lopulta aika helppoa kuunneltavaa. Jimi Suménin Katsu!-kappaletta (1980) lainaava avausraita Ozone Scraper kertoo instrumentaalisen elektronisen musiikin keinoin siitä ihanasta tunteesta, kun suihkumoottorit nostavat matkustajan ilmaan ja vievät hänet jonnekin tuntemattomaan paikkaan. Levyn ainoa laulettu kappale You Played Me tykittelee lesosti Miami Vicen hengessä. Kuva on kuin 1980-luvun trash-action-elokuvasta ja antaa viitteitä levyn tyylistä, joka hiphopin ja triphopin sijaan nojaa yllättäen 1980-luvun popkulttuuria retroilevaan synthwaveen. …Of The Dark Lightilla (2017) bändiin liittyi virtuoosimainen rumpali Eric Morotti ja bändin teknisyys otti vielä harppauksen eteenpäin. Zuma 85 on riemastuttava pikku albumi. Huippuhetkistään huolimatta 14 kappaleen kokonaisuus sisältää liialti yhdentekevää äänitapettia. Retrospektiivisten, hypnotisoivien sanaleikkien avulla Jamila kertoo avoimesti ja rehellisesti rakkauksistaan ja menetyksistään aivan kuin demoneistaan ja heikkouksistaankin. Pianokoukulla terästetty La Rue on yksi levyn kohokohdista. Tekstit eivät ole katkeraa tilitystä, vaan kasvua, virheistä oppimista ja tosiasioiden hyväksymistä. Asioiden yhteyttä on hankala hahmottaa, mutta kaiketi hän viittaa keräilyllä samplaamiseen. Garboa alusta lähtien leimannut springsteeninen ilme tekee tällä kertaa tilaa vahvalle Tom Petty & The Heartbreakers -diggailulle, minkä albumi tunnustaa heti aluksi vaivattomasti rullaavalla nimiraidallaan. Albumin myötä Jamila on omaksunut uusia genrejä, R&B:n lisäksi kuullaan myös neosoulia, menevää tanssimusiikkia sekä naista ja kitaraa. PERTTI OJALA HHH DJ Shadow Action Adventure Mass Appeal Action Adventuren kannessa sukelluspukuun pukeutunut actionhahmo on vedessä ja pitää kädessään tikaria, liekit roihuavat taustalla. The Black Lipsin flegmaattiselta pikkuserkulta kuulostaneen bändin tyyli ja soitto on kuitenkin viidennellä pitkäsoitolla muovautunut tyystin toisenlaiseksi. Siinä missä laulaja-lauluntekijä-runoilijan aiemmat levyt ovat keskittyneet hänen africana-opintoihinsa afroamerikkalaisten syntyperästä, feminismistä sekä identiteetistä, on Water Made Us täyskäännös poliittisesta henkilökohtaiseen. Julma maa -albumilla (1986) debytoinutta bändiä voi perustellusti pitää yhtenä luotettavimmista kokoonpanoistamme. Leikkisät melodiat sekä erilaiset skitit ja samplet tuovat levylle omanlaisen rennon tunnelman. Esa Elorannan aina yhtä sympaattisen puhutteleva ääni, tasalaatuisten laulujensa luontevuus ja bändin pitkäaikaiseen rytmikaksikkoon varaavan soinnin tukevuus ovat Garbon pettämättömät tavaramerkit. Painavammin jytäävä GB BB tarjoaa lisää lehmänkelloa. Laaja albumi, joka on taiteilijan muotokuva aivan uudessa valossa – dialogissa itsensä kanssa – paranee joka kuuntelukerralla. Bändi on aina ollut esimerkiksi Cryptopsyn tai Gorgutsin tapaan death metalin sävellyksellisesti monitahoisempaa ja soitollisesti vaativampaa siipeä. LINDA SÖDERHOLM HHHHH K u v a: E li za b et h D e La P ie d ra. Pattern voisi kuulua kotoisen Talmud Beachin ohjelmistoon – nykyinen Allah-Las taas on Rock Siltasen kalifornialainen vastine, mitä vaikutelmaa eripariset pehmorock Dust ja doom metallia kanavoiva Smog Cutter korostavat. Hypnoottinen Hadal Zone on ensimmäinen albumin kraut-vaikutteisista instrumentaaleista. Uuden levyn äänimaailma on seikkailullista …Of The Dark Lightia yhtenäisempi ja kokonaisvaltaisempi, mutta sävellyksissä on silti vieläkin enemmän taitavasti rakennettuja yksityiskohtia. Auringonlaskuun voidaan toki ajaa vapauden tunne rinnassa, mutta rakkaus ja haaveet jäävät odottamaan täyttymystään. JARI MÄKELÄ HHHH Suffocation Hymns From The Apocrypha Nuclear Blast New Yorkin Suffocation on palannut kuuden vuoden tauon jälkeen. SAMI NISSINEN HHH Allah-Las Zuma 85 Innovative Leisure/Calico Discos Maineikkaan levykauppa Amoeban takahuoneessa vuonna 2008 perustetun retron surfja garage rock -yhtye Allah-Lasin nimeä kantanut debyytti (2012) on rankattu 10-luvun parhaiden psykedeelisten rockalbumien joukkoon. Death metalin äänittäminen on ottanut isoja harppauksia Morrisoundin ajoista. Enemmän lehmänkelloa on tarjolla heti glam rock -riffillä ja Lou Reediltä soundaavilla vokaaleilla varustetulla talkbox-mausteisella avausraidalla The Stuff. Levyltä heijastuu syvä luovuuden ja poikkeuksellisen intiimi itsetutkiskelun tila. Se kipinä kuitenkin muistuttaa haikean toiveikkaasti, että mitättöminkin kipinä voi sytyttää sydämen. Levyn nimi on viittaus kuuluisaan Toni Morrison -lainaukseen veden täydellisestä muistista ja sen pyrkimyksestä aina palata alkuperäiseen muotoonsa. Hymns From The Apocrypha on erinomaisesti toimiva levykokonaisuus äärimmäisen taitavasti sovitettua ja soitettua death metalia, mutta Cryptopsyn kaltaisten bändien hullu luovuus jää kuitenkin vieläkin puuttumaan. Se on iholle tuleva konseptialbumi rakkaudesta ja ihmissuhteista, läheisyydestä ja eroista. Kun maailmassa on Viisasten kiveä edeltäneen Kruunaa ja klaavaa -albumin (2005) jälkeen tapahtunut kaikkea mahdollista ja etenkin mahdotonta, niin Garbon omavalintaisena kohtalona on edustaa pysyvyyttä. Right On Time kuulostaa Iggy Popin The Passengerilta The Magnetic Fieldsin Stephin Merrittin laulamana. Se on kuin aikuisten iltasatu, musiikillinen äänikirja, josta voi löytää herkkiä nyansseja loputtomiin. Jos DJ Shadow oli ennen suunnannäyttäjä, on hän tänä päivänä viihdyttävä, mutta lievästi innoton retroakti. Yli kahdeksanminuuttinen Time And Space lainaa paljon Kraftwerkilta, mutta ei sisällä saksalaisille ominaisia mieleenjääviä melodiakoukkuja. SOUNDI 63 ...mitättöminkin kipinä voi sytyttää sydämen... Garbo Viisasten kivi Emsalö Oululaissyntyisen Garbon seitsemäs albumi antaa ymmärtää viisauden etsintänsä jatkuvan yhä. Millintarkka soitto ja erittäin tasapainoiset soundit pitävät huolen siitä, että jokainen detalji tulee esiin. Vahvan kirjoittajan lahjakkuus kuuluu sanoituksissa. Viisasten kivi kieltäytyy edeltäjiensä tavoin peittelemästä rockinsa amerikkalaisia juuria. Leppoisa Jelly on synkassa pandemiaa edeltäneen The Byrds -tyylisesti kantrirokanneen AllahLasin kanssa. Edeltäjäänsä raskaampi Hymns From The Apocrypha on myös sitä parempi levy joka tasolla
Heti alkuun kuullaan Laulu rakkauden, joka määrittää albumin läpäisevän ristiriidan siitä, miten eri tavalla minäja sinähahmot suhteutuvat oletettuun ”yhteiseen säveleen”. Yhtyeelle ominaista raikasta räjähdysherkkyyttä jää kaipaamaan. Nurmion biisien uustulkintojen lomassa Ninni Poijärven pakahduttavan kauniisti laulama Linnunluinen herkistää Rajaseudun lain ankaruutta vahvistavana poikkeuksena. Keski-ikäisiksi kasvaneiden herrojen selkeimpänä viitekehyksenä on aina toiminut kevyehkö punk rock ja suurimpana tienviitoittajana Bruce Springsteen. Takalo soittaa itse kaikki soittimet Jari Kankareen neljän kappaleen puhallinosuuksia lukuun ottamatta. ASKO ALANEN HHHH Tuomari Nurmio & Folx Rajaseudun laki Vallila Music House Tuomari Nurmio & Folx heittäytyvät Rajaseudun laki -albumillaan folkin ja kansanmusiikin vietäväksi. Helmi Tikkasen Von Pearl -sooloprojektin kohdalla seuraava luku kirjoitetaan kokeellisen elektropopin tahdissa. Takalo Kuva taivaasta Salatut Elämät/The Sampsons/ Novgorod Antti Takalo tekee kasapäin lauluja, joiden tekoa ei voi pelkän vaikuttavan lukumäärän johdosta mitenkään kuvailla ahkeroinniksi tai uurastukseksi. Albumin kolme välisoittoa eivät myöskään tunnu kokonaisuutta tukevilta, vaan enemmänkin arvokkaan peliajan haaskaukselta. Rajaseudun laki tulvii tarinoita huonoista tai huono-onnisista ihmisistä, joihin viina ja väkivalta ovat lyöneet synnillisen leimansa. Tavattoman soma ja täyteläinen melodia kerrallaan kannattelee hennosti laulettuja mutta kainostelemattoman rehellisiä kuvauksia erilaisista säröistä parisuhteen kulussa, alkuhämmennyksistä ymmälleen suistavaan eroihin. Metziäkin tuottaneen Ben Greenbergin tuottaman levyn soundit ovat K u v a: Ti ia R o iv an en. NIKO PELTONEN HH A. Hurja poika tuo Nurmion lyriikkojen paikoin kalevalais-raamatullisiin kuvastoihin annoksen pohjalaista häjyyttä. Von Pearl Precious Left Bank Dream pop -duo Karina on saattanut jäädä tauolle, mutta tarina jatkuu. Oletettavasti bändiltä löytyy näiltä leveysasteilta edelleen jonkin verran fanikantaa. Suomessa yhtyeestä alettiin kohista verevän nostalgisesti rokanneen The ‘59 Sound -levyn (2008) aikoihin. Huono ihminen lyö heti pöytään surkeat valttikortit, eivätkä arkun kanteen hakattavat 13 naulaa tilannetta piristä. Albumin soundi on kumman muhjuinen ja rokkaus muutamia valonpilkahduksia lukuun ottamatta väkinäistä. Kiinnostavampaa voi seurata. Teemakokonaisuus sulautuu taidokkaasti yhtenäiseksi, eikä sävelmiä ole ollut tarvetta linjata samaan sapluunaan. Viisikko ottaa akustiseen uusintakäsittelyyn linjakkaan valikoiman Nurmion tuotannosta poimittuja lauluja yli 30 vuoden ajalta. Alkusoinnut ja synnytyssanat ja muut kansanrunouden tunnistettavimmat elementit ovat Vilma Jäällä hallussa, mutta yritys tuoda ne tähän päivään, usein feministisellä kulmalla, jää jotenkin projektinomaiseksi ruutujen rastittamiseksi. Levyarviot > 64 SOUNDI ...viina ja väkivalta ovat lyöneet synnillisen leimansa... Preciousin kohdalla on kuitenkin vaikea välttyä ajatukselta, että tarina jää kesken. Levyn alkuun laitetut populistisesti tamppaava Humalahullu ja hillityn dramaattinen Jäinen neiti osoittavat, millaisella akselilla musiikki liikkuu. Jopa mustasukkaisen omistushalun toksisuus saa hellyttävän ja säälittävän muodon, jota sävytetään nerokkaasti vintage jazz -iskelmän lainamuistumalla ”missä yösi vietitkään”. Musiikillisesti Maggot Heart ottaa vaikutteita Sonic Youthin ja Borisin kaltaisilta alternative rockja postpunk-bändeiltä. Varsin lupaavasti luku myös alkaa: Precious-debyytin hienoimmat hetket koetaan jo kättelyssä Handsin upean kertosäemelodian ja Heren vaikuttavien jousisektioiden parissa. Pienimuotoisesti herkistellessään kvartetti kuitenkin onnistuu: Michigan, 1975 ja Empires tarjoavat kauniita tuokiokuvia – kuinka ollakaan – herra Springsteenin malliin. Song Of The Braven outroa ja Androidin loppupuolella kuultavaa suomenkielistä spoken word -osuutta lukuun ottamatta Precious tunnelmoi mallikkaasti, mutta mieleenpainumattomasti. Kosto on eittämättä lahjakkaan tekijän turhankin mietityltä ja ahtaalta kuulostava avauslausunto. Näinä aikoina on tavallistakin vaikeampi uskoa Ei paha tahallaan -kappaleen hyväntahtoiseen viestiin. Lahjoita luoja lohtusi nyt huokuu syvää hengellisyyttä ilman kirkollista institutionaalisuutta, ja Kurja matkamies maan häivyttää alkuperäistä virsimäisyyttään lievästi folkjazzin sävyhin. Kun albumilla on kestoa vain reilut 25 minuuttia, on jokainen minuutti tärkeä. Jos musiikki tuntuu usein automaattikirjoitetulta kansanmusiikkipäivitykseltä, niin sama pätee teksteihinkin. Välissä bändi piti taukoa useamman vuoden ajan. Perinteisellä albumiformaatilla leikittely on toki yleistynyt, eikä siinä itsessään ole mitään vikaa. Ei vain tämän ”etnopopiksi” luonnehditun soolouransa tiimoilta: kaikkein eniten huomiota laaja-alainen taiteilija on saanut Kaija Saariahon Innocence-oopperan yhtenä solistina. Joskus puolessakin tunnissa saa sanottua asiansa unohtumattomasti. Onkin sääli, että huippu ohitetaan niin nopeasti. Älppärin b-puoli alkaa vääjäämättömästi laululla Kohta kaikki on ohi, ja pohtimista omien tarpeiden oivaltamisessa ja luovuttamisen puntaroinnissa riittää vielä kuuden biisin mitalta. Siksi asiaan kuuluukin, että Pomo on saatu duetoimaan laulaja Brian Fallonin kanssa sinänsä yhdentekevään nimikappaleeseen. Biisit kuulostavat jo tuoreeltaan jotenkin väsähtäneiltä ja melodisesti kaavamaisilta. Parhaansa tekee Vilma Jää, joka on ollut monella tavalla esillä jo ennen esikoisalbumiaan. Mainittujen bändien tasosta ja kunnianhimosta ollaan kuitenkin kaukana. Harmi vain, ettei paluu ole kovin vakuuttava. Sävellyksellisesti Maggot Heartin musiikki on suoraviivaista kuin baaribändillä. Rummuissa on niinikään ruotsalainen, Grave Pleasuresista Olssonin tavoin tuttu Uno Bruniusson. Nurmion ja Folk-Liisan rinnalla Olli Haaviston dobro, Ninni Poijärven viulu ja Lasse Sirkon mehevä pystybasso luovat levylle sen aihepiiriin sopivan maanläheisen tunnelman. Tikkasella on varmasti vielä paljon sanottavaa – ehkä aika osoittaa, että tämä oli vasta esipuhe. Niin rennon luontevasti popmelodiat, soitinnukset ja tunnekylläiset kertomukset asettuvat kuulijalle uusimmankin sooloalbumin soittolistaksi. TOMI NORDLUND HH Maggot Heart Hunger Svart Maggot Heart ponnistaa Berliinistä, mutta sen biisit kirjoittaa ruotsalainen kitaristi-laulaja Linnea Olsson. LASSI LINNOLA HHH Vilma Jää Kosto Jäähile Suomalaisen nykykansanmusiikin kenttä on niin monipuolinen ja tasokas, että sen toivoisi saavan enemmän huomiota kuin mediatodellisuutemme mahdollistaa. Elektronisia elementtejä on, mutta kokonaisuus on yllättävän perinteinen muodoltaan – toki Mikko Renforsin modernisti tuottamana. PERTTI OJALA HHHH The Gaslight Anthem History Books Rich Mahogany Recordings History Books on The Gaslight Anthemin kuudes albumi ja ensimmäinen levy peräti yhdeksään vuoteen. Kostoa on pohjustettu useilla ennakkosingleillä
Tuotannollisesti ja soitannollisesti Hollow World on vahva, mutta materiaali kaipaisi enemmän omaleimaisuutta ja seikkailullisuutta, tai sitten vaihtoehtoisesti intensiivisempää likaa ja energiaa. Rasvamaksa Muutakin kuin muisto Love Is Punk Vuonna 2019 perustetun helsinkiläisyhtyeen ensimmäinen ep näki päivänvalon vain vuosi yhtyeen perustamisen jälkeen. Kaikki soundit ottavat kuitenkin tilansa, eikä rumpalin ykkösinstrumentti varasta show’ta. Satan’s Fall kumartaa edelleen syvään perinteisten hevibändien suuntaan, ja jos edellisen levyn kohdalla puhuttiin brittihevistä, kyllä saksalaisbändienkin vaikutus on ilmeinen. Teddy Rokin modernit musiikilliset ideat saavuttavat kaiken aikaa uusia tasoja, joiden kerroksellisuus koostuu valtavasta määrästä elementtejä, jotka mies on toteuttanut todellisessa tee-seitse -hengessä. Esimerkiksi lupaavasti alkava Archer kadottaa loppupuolen torviin ja kakofoniseen lauluun mennessä pahasti otteensa ja hukkaa potentiaalinsa. Satan’s Fall selvästi osaa ja pystyy, jos se vain haluaa. Yksinkertaisella paletilla maalaaminen vaatii aina paljon sävellyspuolelta, mutta valitettavasti kyseiset perusdoomit eivät anna kovin paljoa kuuntelijalle. Sisällöllisesti isoja muutoksia ei ole kuitenkaan tapahtunut verrattuna Final Day -debyyttiin (2020), vaikka nyt jos koskaan olisi ollut osuva ajankohta näytön paikalle. Vaikka perinteitä haluaisi kunnioittaa, ei niiden pidä antaa kahlita. Tuotanto ja sävellykset ovat ottaneet askeleen eteenpäin The Deluge -minialbumista (2020), ja laadun sinetöi tuottajana toiminut Hiili Hiilesmaa. Rasvamaksa on kaikin puolin lupaava tulokas, jota voi suositella kaikille paitsi kotimaisen punkin myös raskaan musiikin ystäville. Kaiken kaikkiaan kitaratyöskentely tarjoilee paljon herkkuja ja on osoitus hyvästä tyylitajusta. Valitettavasti intialaistaustaisen vokalisti Piya Malikin vaikutus ei kuulu samaan tapaan kuin hänen El Michels Affairin kanssa julkaisemassaan musiikissa. Ensimmäinen single Herkkää settiä ilmestyi jo vuonna 2021. Mukaan on otettu myös Prismiä edeltänyt esikoissingle Forget Me Not, joka on edelleen yhtyeen ylivoimaisesti suoratoistetuin kappale. JARI MÄKELÄ HHH Satan’s Fall Destination Destruction SPV Satan’s Fallilla on kakkoslevyllään varsin hyvät lähtökohdat maailmanvalloitukseen, kun yhtye on saanut isomman levy-yhtiön tuen taakseen. Ennen debyyttialbumin julkaisua bändi on kuitenkin kiusoitellut kuuntelijoita tiputtelemalla kappaleita tulevalta albumilta useamman vuoden ajan. NUUTTI HEISKALA H Say She She Silver Colemine New Yorkin rikkaasta post-disco-skenestä ponnistavan Say She Shen vokalistit ovat velkaa Chic-yhtyeelle, mikä kuuluu bändin nimestä (c’est chi-chi) ja etenkin singlebiisi C’est si bonin tyylistä. MARKO SÄYNEKOSKI HHH K u v a: M at h ia s Fo st er. Lisäksi sovitukset ovat liian täyteen tungetut. Sävellykset ovat tyylin mukaisesti onnistuneita, mutta suurten tunteiden syntyminen kaipaisi bändiltä oleellisesti vapaampaa lähestymistapaa. Studiolivenä äänitetyn albumin kuplivasta soitannosta vastaava psykedeelinen souljazz-yhtye Orgone nostaa homman toiselle tasolle ja laulusolistien harmonioiden perusteella vertailut Minnie Ripertonin Rotary Connectioniin eivät ole perusteettomia. Tällä aliaksella Mäkynen on viimeksi tuottanut kokopitkän vuonna 2007. Enimmäkseen Hunger on sekava, epävarman oloinen ja keskeneräinen julkaisu. The Stance Brothers Duktus We Jazz Toisin kuin artistin nimestä voisi päätellä, The Stance Brothers ei ole perheyritys, vaan suomalaisrumpali Teppo ”Teddy Rok” Mäkysen sooloprojekti ja kekseliäs peitenimi – soul-jazzia, jazz-funkia ja hiphopia yhdistelevä hanke, jonka tuotantoa ylistävät jopa Gilles Petersonin sekä Kenny Dopen kaltaiset musiikin suurpersoonat. ISLA MÄKINEN HHH Orbiter Hollow World Argonauta Helsinkiläinen doomkvartetti Orbiter seikkailee debyyttialbumillaan klassisen kuuloisen pörinärockin ja psykedelian parissa. Sillä välin osittaiseen kulttimaineeseen noussutta The Stance Brothers -tuotantoa on julkaistu 7-tuumaisina sinkkuina. Muutakin kuin muiston aloittaa aggressiivinen Kuole sika kuole, mutta levy näyttää myös pehmeämpää puoltaan, esimerkiksi jo edellämainitussa kappaleessa Herkkää settiä. Orgonen kitaristi Sergio Riosin tuottaman levyn biisimateriaali on joka tapauksessa kauttaaltaan vahvempaa kuin debyytillä ja Silver kasvaa kuunteluiden myötä. Levy etenee kliimakseineen sekä taukoineen alusta loppuun täydellisessä harmoniassa mixtapea muistuttavassa muodossaan ja fuusioituu monipuoliseen instrumentointiin. Äänimaailmassakin olisi kannattanut ottaa oppia Sonic Youthista. SAMUEL JÄRVINEN HH SOUNDI 65 ...viina ja väkivalta ovat lyöneet synnillisen leimansa... Destination Destruction on suhteellisen vaivaton kuunnella. Archerin lisäksi levyn päättävä Parasite on ihan ok biisi. Levyn päättävä, spoken word -elementtejä mukaan tuova Seireeni rikkoo jokseenkin tunnelmaa, joka siihen asti on nopeatahtisissa kappaleissa varsin raju. Laulaja Miika Kokko on saanut vuosien myötä syvyyttä ääneensä, mutta edelleen miehen äänialue uhkaa loppua paikka paikoin kesken. Mäkynen siis säveltää, tuottaa ja äänittää kaikki kappaleet itse, samoin kuin myös soittaa yksin kaikki levyllä esiintyvät soittimet. Bändin paras piirre on sen melodiat, ja nimenomaan niiden maalaaminen kitaroilla. Hungerin perusteella bändiä ei voi suositella, muttei täysin kuopatakaan. Uniikkia särmää bändin soundiin tuo sen kaksi laulajaa ja heidän erilaiset äänet, jotka täydentävät hyvin toisiaan. LINDA SÖDERHOLM HHHH ammattimaisen raskaat ja metalliset, mutta istuvat todella huonosti Maggot Heartin yleisilmeeseen. Jos Say She Shen puolen tunnin mittaista esikoista Prism (2022) kritisoitiin lyhyestä kestosta, on lähes 70-minuuttinen Silver ylipitkä ja tyylillisesti hajanainen. Se sisältää kuitenkin muutamia valonpilkahduksia. Ensivaikutelma naisten vokalisoinnista on kuitenkin 70-luvun viihdesoul à la Three Degrees tai Ritchie Family lievillä jazz-mausteilla. Musiikista löytyy reilusti rosoa ja saturaatiota, mutta onneksi myös muutama riisutumpi pala, jotka tarjoavat kuulijalle hengitystilaa. Sen sijaan hieman Pallbearer-tyylinen nimikkoraita ja levyn ainut syntetisaattoreita sisältävä raita Transmissions tuovat sekaan kaivattua väriä ja moniulotteisuutta, kuin myös akustinen Under Your Spell. Karkeasti puolet albumista rakentuu hyvin tietynlaisen kaavan varaan, jossa keskiössä ovat surisevat kitarat, hidas tai keskinopea tempo ja laulaja Carolin Kossin karismaattinen ääni. Käsillä oleva älppäri päräyttävine rumpubreikkeineen, polveilevine syntetisaattorimelodioineen, nerokkaine vierailijaäänineen ja Roy Ayersia kanavoivine vibrafonielementteineen on niin kuumaa kamaa, ettei sen kuuntelua kerta kaikkiaan malta lopettaa. Levyn varsinainen päätösraita Dark Star on erinomainen näyttö huikean tunnelman rakentamisesta. Myös sanoitukset ja niiden aiheet ovat ilahduttavan monipuolisia. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Kappalemateriaali on edelleen melkoista varman päälle pelaamista kiehtovista riffeistä huolimatta
– Eikä myöskään unohdeta levyn orkestraatioista vastannutta Petri AGGRESSIIVISEN MELANKOLISTA KAUNEUTTA Alankoa. SIGIR SIGIR. Siitä huolimatta täytyy todeta, että välillä mieleen on noussut ”missä ihmeessä ne uudet kovat nimet luuraavat” -ajatuksia. Nykyään ei enää treenata ihan niin ahkerasti, mutta ei tietenkään anneta tason laskeakaan. Onneksi sellaiset pohdinnat unohtuvat nopeasti, kun valokeiloihin astelee Sigirin kaltaisia bändejä. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 66 SOUNDI – Soittohommat alkoivat vuonna 2017. Miesten taustoilta löytyy muun muassa Amaranthen, Volbeatin ja Arch Enemyn kaltaisia nimiä. Kunhan pystytään vetämään omat biisit täydellisesti, niin se riittää jo ihan hyvin! Rainmaker ei ole ihan mikä tahansa debyyttilevytys. Oli myös hienoa tavallaan todistaa itselleen, että me pystytään työskentelemään kansainvälisesti arvostettujen tyyppien kanssa. – Jatketaan uusien biisien säveltämistä. – Vähän aikaa oltiin ”paskat housussa”, kun kuultiin päätuottaja Valovirralta äänityslokaatiot ja muut yhteistyökumppanit, naurahtaa Toikkanen. ja Jacob Hansen. Myöskään taustavoimien ”kantokyvyssä” ei ole ongelmia, sillä mukana ovat esimerkiksi Euge Valovirta, Jake E. Loppuvuosi ollaan keikkatauolla, mutta ensi vuonna on luvassa esiintymisiä. Se on nimittäin nauhoitettu Sveitsissä ja Ruotsissa, ja albumin väkevä biisimateriaali kantaa komeasti maaliin. Sigirin muusikot tuntuvat olevan sen luokan seppiä, että mieleen tulevat väistämättä Children Of Bodomin alkuajat, kun espoolaisnuorukaisten soittotaitoa ylistettiin joka niemessä ja notkossa. Petri teki huikeaa duunia, ja yhteistyö sujui kuin unelma: yksi puhelinsoitto ja kohta rupesi tulemaan orkestraatioraitoja niin pirusti! Onko debyyttialbumilta nostettavissa esiin jotain avainbiisejä. – Isossa kuvassa voi sanoa, että meidän juttu on raskauden, melankolisuuden ja aggressiivisuuden yhdistäminen. Suurimmaksi osaksi tuutataan suhteellisen brutaalia ja primitiivistä melodista death metalia, mutta välillä esiin putkahtaa jotain... Hieman rauhallisempi ja tunnelmallisempi Depraved on myös todella onnistunut. – Alkuvuosina treenattiin todella paljon, ja silloin luotiin meidän yhteissoiton tatsi. Sigir on ollut aktiivisena jo muutaman vuoden, mutta taustalta löytyy myös esiaste. Toki me soitetaan myös tahoillamme, mutta se lienee selvää muutenkin. ”Alkuvuosina treenattiin todella paljon, ja silloin luotiin meidän yhteissoiton tatsi.” VILJAMI TOIKKANEN ja viisi vaikuttavaa albumia: IMMORTAL: At The Heart Of Winter DIMMU BORGIR: Enthrone Darkness Triumphant OPETH: Blackwater Park WINTERSUN: Wintersun ENSIFERUM: Ensiferum K u v a: M ar ek Sa b o ga l U usi vuosituhat on ollut kiistämätöntä suomalaisen raskaan musiikin paraatimarssia. Monipuolista melodista death metalia soittavan Sigirin juuret löytyvät pohjoisen Savon routaisesta maaperästä. – Esimerkiksi viimeiset pari kuukautta ennen Rainmaker-debyyttilevyn äänityksiä harjoiteltiin melkein joka päivä. Toki sitten kun kirjoitetaan uusia biisejä, niitä hinkataan niin kauan, että homma kulkee toivotulla tavalla, Toikkanen sanoo. Silloin yhtyeen nimi oli Ritual Of Terror, mutta vaihdettiin se Sigiriksi pari vuotta myöhemmin, kun homma muuttui ammattimaisemmaksi, kertoo kitaristi-laulaja Viljami Toikkanen. Vaikka yhteistyökumppanit olivat kivikovia ammattilaisia, samalla he olivat myös rentoja heppuja. Entä miltä Sigirin suunnitelmat näyttävät. – Lopulta tuotantoja nauhoitusprosessi oli aika laid back -meininkiä. Päätösbiisi Enter on samaa kastia, mutta sen ääripäät ovat vielä kauempana toisistaan. vähän kauniimpaakin. Raskaamman puoleista asiaa. – Levyn avaava nimikappale Rainmaker saattaa kuvastaa parhaiten sitä, mistä Sigirissä on kysymys
marraskuuta. Keikkapaikka muistutti katakombia, ja soundcheckin aikana pöydissä diilattiin avoimesti huumeita. – Monet parhaat muistot tuntuvat liittyvän ”ensimmäisiin kertoihin”. Varsinaisesti levyn kasaaminen alkoi syksyllä 2022, muistelee Nikkilä. – Ainakin eräs Slovakian-veto on jäänyt varsin hyvin mieleen. – Loppujen lopuksi tekstit syntyvät aina omaan elämään liittyvistä kokemuksista ja havainnoista, aloittaa basisti. Millaisia suunnitelmia Block Of Flatsilla on tulevien aikojen varalle. Kovia odotuksia ep-levyillään ja energisillä keikoillaan nostattaneen Block Of Flatsin debyyttialbumi No Hope For The Hopeless julkaistaan 24. Sanoituksia voi tulkita hyvin monella tavalla, ja toivon mukaan tekstit auttavat jengiä käsittelemään omia ajatuksiaan vaikeina aikoina. Puhutaan tehokkaasti iskevästä levystä pian, mutta otetaan ensin vauhtia menneistä ajoista. Se myös sitoo yhteen levyn kokonaista sanoitusmaailmaa, Nikkilä sanoo. Niistä fiiliksistä, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle ja lopulta on vaikea erottaa edes sitä, mikä on totta ja mikä taas ei. – Lähtökohtaisesti me digataan aika synkästä meiningistä, ja tuollainen otsikko tuntui hyvältä. Millaisia tarinoita tai muistoja nousee ensimmäiseksi mieleen takavuosilta. – Biiseihin on purettu monenlaisia ajatuksia ja näkökulmia, ja ne ovat sitä kautta toimineet itselle myös ”henkisinä työkaluina”. Mistä ammennatte inspiraatiota sanoituksiin. Mutta niin, No Hope For The Hopeless. – Pandemia-aikana demotettiin hirveä kasa mun tekemiä juttuja, ja niiden joukosta ruvettiin sitten Ranka-diilin jälkeen valitsemaan albumibiisejä. Ja nyt tälle listalle voi liittää debyyttialbumin, aloittaa basisti Kauri Koponen. Esiintymisistä puheen ollen: mikä on yhtyeen toistaiseksi unohtumattomin keikkamuisto. – Isoin tavoite oli se, ettei tehdä levyn suhteen kompromisseja tai päästetä läpi yhtään huonoa biisiä, Koponen sanoo. – Siitä voi olla pirun ylpeä, ettei olla missään vaiheessa luovutettu. – Se, että ollaan saatu yhteistyökumppaneiksi Ranka Kustannus, Fullsteam ja manageri Katja Vauhkonen, tuntuu todella hienolta, kitaristi Jesse Kataja miettii. Millainen tarina liittyy levyn otsikkoon. – Tehdä mahdollisimman paljon keikkoja! Tavoitteena on esimerkiksi se, että tulisi kiireinen kesä, sanoo rumpali. – Täytyy kyllä sanoa, että piti vähän ihmetellä, kun HIMin Mika ”Kaasu” Karppinen tuli levytyssessioihin Helsingin Finnvoxille virittämään mun rumpusettiä, lisää Ossi Ågren. Eka Euroopan-rundi, eka levydiili, eka festarikeikka, eka kerta radionakavilla ja niin edelleen. Olihan se vähintäänkin mielenkiintoinen iltama, nauraa kitaristi. Konsertin jälkeisillä jatkoilla paikalliset pyysivät meitä laulamaan Suomen kansallislaulua, ja mestan omistaja säesti touhua didgeridoolla. SOUNDI 67 P orvoossa vuonna 2013 perustettu Block Of Flats soittaa vaihtoehtoista ja punkahtavaa modernia raskasta rockia, jonka keskiössä ovat isosti tarttuvat kertosäkeet. – Albumin nimibiisi No Hope For The Hopeless on kirjoitettu myrskystä oman pään sisällä. – Treenataan ahkerasti ja ruvetaan tekemään uusia biisejä, Kataja lisää. – Ja vaikka No Hope For The Hopeless vaikuttaakin aika synkältä nimeltä, niin sen uumenissa itse asiassa elää myös pieniä toivon kipinöitä, lisää Koponen. Milloin levyn valmisteleminen alkoi. BLOCK OF FLATS EI YHTÄÄN KOMPROMISSIA BLOCK OF FLATS ja viisi vaikuttavaa albumia: DISCO ENSEMBLE: Magic Recoveries BIFFY CLYRO: Opposites BEARTOOTH: Below BRING ME THE HORIZON: That’s The Spirit PARAMORE: Brand New Eyes BLOCK OF FLATS K u v a: A ap o M at ts so n. On vaan jatkettu entistä kovemmin eteenpäin, vaikka vastoinkäymisiä onkin osunut tielle, toteaa laulaja Jonne Nikkilä. Kappaleessa ei oikein oteta selvää omista tunteistaan, kertoo Koponen
Kun levyn äänitykset alkoivat, Kryptassa ei ollut muita jäseniä. Entä onko kakkoslevy jo työn alla. – Ajatus bändistä syntyi jo reilut kymmenen vuotta sitten, mutta silloin Krypta oli vielä ennemminkin häilyvä konseptin poikanen kuin aktiivisesti toimiva instanssi, aloittaa laulaja-kitaristi Henri Seger. – Opettavainen. Svart Recordsin tiedote kertoo Kryptan kuulostavan siltä kuin ”Freeman ja Blue Öyster Cult jammailisivat yhdessä”. Purkamalla näitä tuntoja ja ajatuksia sanoiksi voi yhtäkkiä huomata luoneensa mielikuvituspaikkoja, kuten oudon laakson. Vaikka toisinaan väsytti todella paljon, tuntui tärkeältä saada Kryptan debyytti maaliin. Elokuvat, podcastit, keskustelut ja muu musiikki toki tuovat myös stimulaatiota – tiedostamatonta ja tiedostettua, kertoo Seger. – ”Hiukan karheampaa Kasevaa” on luultavasti paras tähän asti kuulemani Krypta-kuvailu, mutta allekirjoitan myös tämän Svartin määritelmän, sanoo Seger. – Kryptan ensimmäinen varsinainen biisi oli Vala, ja siihen tuli osin tiedostamattakin tiivistettyä yhtyeen syvin olemus teemoineen, koukkuineen ja soundeineen. – Freemania voi nimittäin halutessaan löytää laulusoundista, melodioista sekä herkkyydestä, ja BÖCiä puolestaan riffeistä, groovesta ja teksteistä. Uutta materiaalia löytyy runsaasti. No, yleisö lauloi kappaleiden mukana ja se jos mikä oli itselleni osoitus siitä, että homma toimii. Soitamme tuolloin kaikki levyn kappaleet, ja aiomme panostaa myös lavashow’hun. – Aloitimme valmistautumisen jo kesällä ja tapahtuman lähestyessä tunteet vaihtelivat odotuksen ja jännityksen välillä. Ei ole niin pientä asiaa, etteikö sitä voisi surkutella. Kryptan ensimmäinen keikka tapahtui lokakuussa Tampereella Lost In Music -tapahtumassa. Jos herättää, niin tutustupa seuraavaksi Krypta-yhtyeen Outo laakso -debyyttiin. Ajatuksena on nauhoittaa biisit ensi vuoden aikana! HIUKAN KARHEAMPAA KASEVAA HENRI SEGER ja viisi Kryptaan vaikuttanutta levyä: NICOLAS KIVILINNA: Eino Leino (single) TUOMARI NURMIO JA KÖYHIEN YSTÄVÄT: Kohdusta hautaan ROSITA LUU: Samettisuu MARA BALLS: Elävä kivi FREEMAN: Freeman K u v a: Tu o m as V al ta n en Krypta Krypta. Sitten värväsin albumin rumpaliksi Jere Kolehmaisen ja rumpujen äänittäjäksi Antti Salon, mutta muut soittimet ja laulut äänitin itse. Nyt voi sanoa, että kipeää selkää ja puutuneita kämmeniä lukuun ottamatta kaikki meni suunnitellusti. – Olen ollut pienestä asti murehtija. Ensimmäinen keikka on aina erityinen – kappaleet ovat ensimmäistä kertaa ”julkista riistaa” ja lavalta näkee ihmisten reaktiot. – Seuraava tärkeä keikka on albumin julkaisukeikka Helsingin On The Rocksissa 22. Millainen kokemus Outo laakso -levyn tekeminen kaikkiaan oli. Tuntui vapauttavalta päästä vihdoin esittämään livenä kappaleita, joita olimme aiemmin fiilistelleet vain keskenämme. marraskuuta. Toki levyltä löytyy myös yksi suoraan kirjallisuudesta vaikutteensa ottanut kappale eli Dorian Gray. Avaapa seuraavaksi hieman Kryptan tekstejä, joiden äärellä voi törmätä esimerkiksi esoteeriseen kuvastoon. Samalla Vala asetti suuntaviivat koko Outo laakso -levylle. Aiempi kokemus studiotyöskentelystä toki auttoi ja intohimoni sovittaa kappaleet jo demovaiheessa jokaisen laulustemman tarkkuudella joudutti ja helpotti tekemistä. Sitten kun ”tunne” yhdistyy näihin ulkoisiin vaikutteisiin, teksti löytää konkreettisen muodon. 68 SOUNDI Bazook! > Teksti: Timo Isoaho H erättääkö seuraava kuvaus mielenkiintosi: ”Okkulttisesta särörockista ja suomalaisesta melankoliasta vaikuttunut uusi yhtye, jonka haikea sanallinen ilmaus kumpuaa mielen mystiikasta, kauhusta ja romantiikasta”. – Monesti uuden lyriikan kipinä syntyy jostain tietystä tunteesta ennemminkin kuin mistään konkreettisesta ajatuksesta. – Kyllä on
Cd on tietysti paljon vinyylilevyä halvempi tuottaa. Mutta keikoillaan he olivat myyneet Suomessakin hyvin cd:tä. Suomesta tulee mieleen ainakin TUM, joka on tosissaan panostanut cdformaatin kouriintuntuvaan fyysi syyteen. Hold my beer, sillä tässä tulee hieman asiaa cd:n vahvasta elämänliekistä jazzin saralla. Olisin sanonut, että on olemassa paljon hienoa musiikkia jota julkaistaan vain cdformaatissa, että harmihan sitä olisi olla kuuntelematta. Hyvin pian aloin kuitenkin kohdata julkai semiemme artistien keikoilla närkästyneen oloisia kuulijoita, jot ka kyselivät cd:n perään. Molemmilla oli sama havainto: aina kun julkaisee somessa tiedon uudesta julkaisusta, jonka tiedoissa ei mainita cd:tä formaattina, kirjoittaa joku kommentteihin: ”cd?” Tuntuu, että osan artisteista ja levymerkeistä voimakkaasti kommunikoima Spotifyviha saattaa myös vaikuttaa asenteisiin. Musiikki on niin dynaamista ja hiljaisimmillaan lähes olemattomalla volalla soljuvaa, että vinyy lille painettaessa jopa levyuran ääni saattaa häiritä kuuntelua. Sopiiko jazz erityisesti cd:lle. Siihen ainakin viittaisi aktiivinen cdmerkkien toiminta kyseisellä alueella. Tämä ei vielä selitä skeneä, jossa cd pärjää uskottavasti suoratoiston halpuudelle ja saatavuudelle. Siinä yksi simppeli selitys jazzcd:n elinvoimalle. Toisaalta taas pitkät ja massiiviset sävellykset vaativat tilaa, jota cd tarjoaa. Kun vinyylistä saa suhteellisen normaaleilla kansi ratkaisuilla pulittaa vaikkapa 500 painoksen osalta sen noin 7 euroa kipaleelta, maksaa hyvin tehdyn cd:n painaminen vain pari euroa. Esimerkiksi ACT Music, ECM ja Ozella Music ovat merkittäviä saksalaisia julkaisijoita, jotka painottuvat sel keästi cdmarkkinoille. Kasetteja painettiin joistain julkaisuista, joihin se tuntui sopivan. Olin kummastunut: jazzcd:llä oli ihan oma yleisönsä. Cd-kulttuuri elää jazzissa vahvana Sylvie Courvoisier: Chimaera Intakt Ohad Talmor: Back To The Land Intakt Anna Webber: Shimmer Wince Intakt NE KOLME UUTTA INTAKT-CD:TÄ PÖYDÄLLÄNI ”Vinyylille painettaessa jopa levyuran ääni saattaa häiritä kuuntelua.”. Jazzia ostetaan paljon keikoilta. Portugalilainen Clean Feed on vapaan jazzin luotto merkki. Alkaessani tutkia jazzia pääasiassa julkaisevia levymerkkejä huomasin pian, että itse asiassa cdlabeleita tuntuu olevan paljon enemmän kuin vinyyliin tai etenkään digiin toimintaansa painot tavia. No, hänen piti mennä hakemaan tavaroitaan auto kannelta juuri siinä kohtaa, joten asia jäi kesken. Silloin ollaan hieman samanlaisilla leveysasteilla kuin klasarin kanssa. Sekin keskustelu jäi kesken, sillä toinen kaverini toi baaritiskil tä pari pienpanimoolutta ja vaihdoimme puheenaihetta. Juttelin kerran Tallinnanlaivalla The Bad Plus yhtyeen rumpalin Dave Kingin kanssa. Kysäisin, mitä mieltä hän on musiikin saatavuudesta. ”Ooksä jo niin hipsteri, että nyt sun pitää sit kuunnella ceedeetä?” naureskeli eräs ystävä ni. Nykyään omistan myös cdsoittimen. Kun aloitimme uuden jazzlevymerkin seitsemi sen vuotta sitten, tuntui selkeältä, että julkaisu formaatit olisivat lp ja digi. Esimerkiksi tästä käy vaikkapa TUM Recordsin huikeat Wadada Leo Smith boksit. No ehkä, ainakin varsin hiljaisten ilmenemismuotojensa osalta. Yleisö pohja on ”cdikäistä”, eli hieman vanhempaa, mutta törmään usein ilokseni varsin nuoriin jazzin ostajiin, jotka suosivat cd:tä. PB SOUNDI SOUNDI 69 Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Jälkimmäinen tuntuu toki loogiselta, uusi jazz kun ei ole usein kovin soljuvaa megasoittolistamusaa, tai ainakaan kukaan jazzin puolella ei tunnu haaveilevan niin monen miljoonan strii mauksen saldosta, että sillä pelkästään voisi merkkiään pyörittää. Ja niin edelleen. Mutta mistä kaikki cd:n ostajat isoille lafkoille löytyvät. Tykkään myös itse kassuista ja kuun telen niitä aktiivisesti. ”Miksi teette vain formaatteja, joita ei voi edes kuunnella?” kuului eräs mieleen jäänyt kommentti. Mielestäni kommentti oli epälooginen, sillä eihän Spotifykuu lija kuitenkaan sinne iTunesiin päädy, jos ei edes tiedä levyn ole massaolosta. ”No, ainahan voi mennä iTunesiin ja ostaa digiversion, jos ei omista cdsoitinta”, hän vastasi. Hän oli sitä mieltä, että suoratoisto on mega syvältä ja ihmisten tulisi tukea toimintaa ostamalla cd. Olen vihdoin sulautunut osaksi jazzskenen cdmyönteisyyttä. O kei, formaatit… Jaksaako kukaan enää lukea yhtään artikke lia siitä, miten ihmisten kuuntelutottumukset toimivat nykyisessä striimauksen ohjaamassa musiikkiympä ristössä. Sveitsin puolelta löytyy Intakt, jonka tuo reita cdjulkaisuja on tätä kirjoittaessani pinossa kolme kappa letta työpöydälläni. Ehkä Saksasta. Tietysti myös verkkooston kohteena cd on kätevä skenessä, jossa oikeasti halutaan tukea artisteja ja julkaisijoita, onhan se suhteellisen halpa postittaa. Jos levy ei striimaa, miten siihen törmää. Lp, koska rakastan kyseistä formaattia ja digi, koska on kiva, että kaikki voivat kuunnella levyjämme. Itse en tuolloin omistanut edes toimivaa cdsoitinta. Vertailimme kokemuksia toisen vinyylipainottei sen levymerkin, yhdysvaltalaisen Internatio nal Anthemin kanssa. Taivuimme pai neen edessä ja ratkaisu on osoittautunut oikeaksi
Sieltä löy tyy paljon materiaalia. Asiat lähtivät rullaamaan sel ”Tuottamisen tulevaisuus on kuratointia” Los Rollos nopeammin katsomalla Youtubevideoi ta kuin koulussa, Paakkari väittää. – Diggasimme joskus 15vuotiaina Aviciita ja Martin Garrixia, joiden tarina oli se, että sä voit tehdä himassa sitä EDMsoundia. Los Rollosin pääprojekteja ovat Abreu ja Isac Elliot. Tuottajan on olennai sen tärkeä olla perillä eri musiikkityy lien tilasta ja kehityssuunnista, jotta hän osaisi välttää tuottamisen kliseitä ja karikoita ja toisaalta luoda uuden laista soundeja. Aluksi ilmassa oli kilvoittelua, mutta varsin pian he tajusivat, että yhdessä tekemällä asia voisi sujua vieläkin paremmin. Roope Salmi nen & Koiratyhtyeelle, Nelli Matulalle, Benjaminille, Youngheartedille ja Suvi Teräsniskalle. Tuottajina Istala ja Paakkari ovat itse oppineita. Oli tärkeätä olla paikan päällä siellä mis sä tapahtuu. – Niin kauan kun soittimet ovat kap paleessa säestyksellisiä elementtejä, me soitetaan ne itse. Rumpusetin kanssa voisi tulla jo haas teita, mutta harvoin tulee vastaan edes sellaista tarvetta, ja jos tulee, niin mie luummin sitä maksaa jollekin, joka osaa tehdä sen hyvin. Silloin kun kappale Arttu Istala ja Iiro Paakkari tunnetaan tuottajanimellä Los Rollos, joka on taikonut hittejä muun muassa Isac Elliotille ja Abreulle. Molempien musiikillinen tausta on bänditoiminnassa ja metallimusiikis sa. Ainoa musiikkikoulutus on siinä, että Paakkari kävi puolen vuoden ajan kitaratunneilla ollessaan kahdek sanvuotias. Traptyylisen popin kysytyimpiä tuottajia Suomessa tällä hetkellä on rovaniemeläislähtöinen tuottajaduo Los Rollos, eli Arttu Istala ja Iiro Paak kari. – Kyllä me taidetaan kuulua niin sanottuihin läppärituottajiin, mutta me pystytään tekemään jotain simppeliä myös oikeiden instrumenttien kanssa, kuten mikittämään kitaraa ja laulua. Levyyhtiön kautta järjes tyi myös ammattitason studio työsken telyä varten. Jossain vaiheessa kumpaakin alkoi kiehtoa musiikin tekeminen koneilla. laista vauhtia, että kaverusten piti jättää lukio kesken ja muuttaa Helsinkiin, sillä momentum oli nyt, ja se piti hyödyntää. Alkuun Jaron & Istala nimellä toi mineen duon ura sai lentävän lähdön heidän ladattua Youtubeen EDMtyy lisiä remixejä muun muassa Robinin ja Antti Tuiskun kappaleista. Aluksi me suunniteltiin tekevämme omaa musiikkia ja esittä vämme sitä myös itse. Tuottamisen lisäksi kak sikko kirjoittaa myös toisinaan biisejä. Tämän päivän popissa kuuluu vahvasti hip hop sekä trap, alun perin 1990luvulla syntynyt hip hopin tyyli suunta, joka nousi tunnetuksi ensin elektronisessa tanssimusiikissa (EDM) siirtyäkseen sieltä osaksi valtavirtaa. Mutta kävikin niin, että me saatiin koko ajan lisää tuottamisduuneja, Istala muistelee. Los Rollos tiedostaa omat rajansa, mikä kannustaa tekemään yhteistyötä eri tyylisten tuot tajien kanssa. Elektronisen popmusiikin tuottajana musiikin teoriasta, soittotekniikoista tai musiikkiteknologiasta ei ole välttä mätöntä tietää kaikkea, kunhan oma tyyli on selkeänä mielessä. Yksittäisiä biisejä duo on tuottanut mm. Rovaniemi on pieni kaupunki, eivät kä Istala ja Paakkari tienneet toimin taansa aloittaessa muita EDMmusiikin tekijöitä kuin toisensa. Sä opit paljon K u v a: Sa m i N is si n en. Popmusiikki on nimensä mukaisesti populaaria, suosittua, ja se sisältää aja tuksen kaupallisuudesta, hetkellisyy destä ja helppoudesta. – Youtube vain auki, ja kirjoitat sinne ”How to make a banger song”. Molem mat kävivät vielä lukiota, kun Warne rin alaisuudessa toimiva HMC Publis hing tarjosi heille kustannussopimus ta tuottajina. Samana vuonna syntyi jo yhteisproduktiona ensimmäinen lista ykkönen, Evelinan kappale Sireenit (2016). He ovat opiskelleet asiat modernia ohituskaistaa pitkin. Jokainen suku polvi luo omanlaisensa version popmu siikista. 70 SOUNDI SOUNDI 71 70 SOUNDI Tuottajat > Juttusarjassa tutustutaan suomalaisiin tuottajiin Teksti: Sami Nissinen M usiikin tuottaminen muuttuu sitä myötä kuin musiikkityylit kin ja musiikin tekemiseen käy tetty teknologia
Duon keskinäinen työnjako on muo toutunut myös vahvuuksien mukaan. Alusta asti oli selvää, että Paakkari kes kittyy enemmän melodiaan ja harmo niaan ja Istala rytmiin. Kaikki on sii hen vähän kyllästyneet, Istala tuumaa. Mei dän biiseissä bassot ja rummut tuntuu ja kuuluu, ja laulu on melodista, Istala määrittelee. Max Martinin tuotan toja me ollaan opiskeltu kaikkein eni ten. Se voi olla tosi ras kasta tehdä pitkään töitä ilman onnis tumista. Sessiolaulaja voi laulaa kaik ki osuudet, ja AI korvaa sen äänen ar tistin äänellä. Se tehtiin puoliksi läpällä, mutta siitä tu likin hyvä, ja jengi tykkäsi siitä. Pohdimme, mitä soundia me ha lutaan. Mä oon huomannut, että Pohjois maissa hip hopiin ujutetaan yhä enem män afroelementtejä. Jos sä pystyt säästämään kuusi tuntia per projekti, eli melkein yhden päivän, ja sulla on monta kymmentä projektia vuodessa, niin se voi tarkoittaa viik koja. Me ollaan avattu niitä biisejä osiin ja tutkittu, miten nämä arrit on raken nettu ja mitä instrumentteja siinä on käytetty, Paakkari sanoo. – On tosi vaikea määritellä tarkasti, mutta musta tuntuu että me sijoitutaan jonnekin popin ja räpin välimaastoon. Se on yksi esimerkki siitä, miten teknologia ja AI tulee säästä mään aikaa, Istala kertoo. Ne kaikki stemmat ja se tietty ”gospelish”, mitä löytyy sieltä taustalta, Paakkari sanoo. Miten me uudistetaan tätä, kun lähestytään eri kielellä tätä hommaa. Se, mitä AI ei voi tehdä hyvin pitkään aikaan, on päättää, mikä on hyvä idis, Paakkari arvioi. – Musta tuntuu, että nyt hetkeen ei ole tullut sellaista, ja monet tuottajat venaa että kohta tapahtuu se seuraava juttu. Toinen on Max Martin. – Sitä on vaikea sanoa siksi, että gen rerajat hälvenee varsinkin hip hopin ja popin kanssa. Prosessi, joka on aiemmin kestänyt käsityönä jotain kuusi tuntia, vie ohjelmalta pari minuuttia. Sitten tulee tekninen osuus, kun läh detään miksaamaan ja säätämään soun deja, Paakkari määrittelee. Työnjako ei ole kuitenkaan ehdoton ja toisen reviirille on lupa tulla. Miltä säestys kuulostaa, minkälaisia ovat instrumenttivalinnat, miltä laulu kuulostaa, minkä tyyliseksi se biisi teh dään, Istala jatkaa. Muistan kun Skrillexin ja Diplon tuottama Justin Bieberin albumi Purpose tuli. Se mitä meiltä yleensä tilataan, on rik kautta siihen soundiin, Paakkari kertoo. Tuottajat tunnetaan usein tietystä tyylistä ja soundista, jota levy yhtiöt voivat tilata biisiin. Entäpä mitkä asiat ovat jo kliseitä. Jo nyt on ole massa sellaista tekniikkaa, että artistin ei periaatteessa tarvitse edes laulaa de molle itse. UNELMIEN ARTISTI K u v a: D av e M ey er s. Minusta tuntuu, että tuottamisessa ei enää nouse selkeää yhtä trendiä, vaan trendit elää rinnakkain ja homma fuusioituu, Paakkari pohtii. Me voitiin todeta, että ongelma ratkaistu, Paakkari kelailee. Skrillexin osalta vaikutti se teknisyys ja innovatiivisuus, ja kuinka rikkaalta bii sit kuulostavat. Sehän on tärkein ominaisuus tuottajalle, ja siitä sulle tällä hetkellä maksetaan, Paakkari summaa. Mitä ovat nähdäksenne tämänhetki set tuotannolliset trendit. – Jos pystyy ulkoistamaan teknolo gialle kaiken sellaisen duunin, mikä ei ole luovaa vaan sellaista monotonista näpyttämistä, pystyy keskittymään paremmin siihen luovaan prosessiin. – Mä sanoisin, että tuottajana sä olet vastuussa siitä, miltä kaikki kuulostaa. Yhtäkkiä kaikki tuottajat käytti vät samoja kikkoja kuin he. Kun luodaan uutta musiikkia ja artis tille identiteettiä, eivät kaikki palaset aina loksahda kerrasta paikalleen. – Tuottajan rooli tulee luultavasti muuttumaan tosi paljon. AI voi esimerkiksi antaa sulle biisiidean, joka on ihan okei, mut ta sä haluat kertsiä tummasävyisem mäksi, niin sitten sä painat vaan jotain nappia ja AI antaa sulle uusia kertsejä. Popmusiikkia tehtäessä on yhä taval lisempaa, että kappaleen kirjoitus ja tuotantovastuu jakautuu useammal le tekijälle. Kuinka paljon te hyödynnätte uusia innovaatioita. – Toi trappi ja hip hop on yhä kova juttu. Kun meillä on tuollainen tekniikka jo nyt, niin kun katsotaan 5–10 vuotta eteenpäin, menee se var maankin siihen, että sulla on tekoäly jo ka leipoo sulle biisejä, täysiä tuotantoja, ja tuottajan työ tulee olemaan sellaista kuratointia. 20minbiisi syntyi siitä, kun keksittiin että, mitä jos olis tällainen thrilli hip hop biitti, jonka päälle Isac laulaisi fal setilla. Miten itse ymmärrätte tuottajan roo lin. – Ylivoimaisesti isoimmin vaikutta nut on Skrillex. – Ariana Grande! Mä niin rakastan sitä harmonista kontenttia, mitä se musa sisältää. – Me käytetään esimerkiksi sellais ta AIpohjaista softaa, joka taimaa taustalaulut automaattisesti. – Nykyään kaikilla tekijöillä on ne samat sample packit, niin siinä alkaa painaa se, kuinka hyvä taste sulla on asioihin. Se, mitä me tehdään tie toisesti, on, että vaikka biisi olisi hip hopiin kallellaan, me tuotetaan laulu soundit popisti, tai päinvastoin. Toiseksi on tärkeää etsiä jokin erityinen fiilis tai tyyli tuotantoon. Se yksi biisi määritteli sen koko levyn soundin, Istala muistelee. – Varmaan toi perus ronkkatonkka rytmi, eli kebabkomppi. Ensinnäkin sä osaat tuottaa biisiä oike aan suuntaan, ennen kuin siinä on var sinaisesti tuottamista tehty. Esimerkik si, jos kuulet, että kertsi on menossa väärään suuntaan suhteessa muuhun biisin. – Olen jakanut sen kolmeen osaan. – Me oltiin tehty sitä ennen sellaista rauhallista kitarapoppia hakiessamme oikeaa soundia. On enemmän sellaista perkussiivista tatsia, Istala kertoo. Miten määrit telette oman tyylinne. Ketkä ovat esikuvianne tuottajina. – Tuottajana pitää olla jossain mää rin koko ajan hereillä, mitä tapahtuu, koska tämä ala kehittyy koko ajan kovaa vauhtia. 70 SOUNDI SOUNDI 71 ”Tuottajana pitää olla koko ajan hereillä, koska ala kehittyy koko ajan kovaa vauhtia.” tarvitsee vaikkapa tosi hyvän viulun tai kitaran, ollaan palkattu ammatti soittajia, Paakkari kertoo. On yritettävä ja hakattava välillä päätä sei nään, ennen kuin onnistumisia alkaa tulla. Muuten jää helposti jälkeen, Paakkari tuumaa. – Kun joku tekee ensimmäiset isot hitit tuolla tekniikalla, niin miksi sä sen jälkeen enää käyttäisit 12 tuntia biisin säveltämiseen, jos AI leipoo sulle kerran sata idistä sekunnissa. – Kun Isac Elliot vaihtoi kielen suo meksi, me jouduttiin aloittamaan ihan alusta. Sen yhden plugarin käyttö alkaa näkyä sun tuloissa, Paakkari paljastaa. 20min oli villi kortti ja tosi eri lainen kuin kaikki muu sitä ennen. En muista menikö sii hen vuosi vai kaksi kun me etsittiin sitä oikeata juttua. KETÄ HALUAISITTE TUOTTAA, LOS ROLLOS
???. Erityisesti Pekka Hedkrokin sofistikoituneita sävellyksiä kehaistaan. Elokuvan päähenkilön Mahito pojan tavoin Miyazaki menetti äitinsä nuorena. Molempien isä työskenteli toisessa maailmansodassa tarvittavia lentokoneiden osia valmistavassa teh taassa. Rakenne on kronologinen, mutta sujuva. Vanhempien räikeät tavat ja ikävät suunnitelmat kuitenkin suu tuttavat muinaiset voimat. SOUND OF FREEDOM (OHJ. Traaginen tapaus. Silti tai siksi neroutta syntyi levyillä ja tv sarjoissa. Kun uskonnolliset piirit (joiden tuella elokuva on tuotettu) ja Donald Trump julistivat sen suosikikseen, niin eihän siitä voi muut tykätä. Hilpeä anarkismi synkkenee sivu määrän kasvaessa pakotetuksi ar jeksi, jossa on mieltä kuin märän hiilloksen puhaltelussa. 72 SOUNDI SOUNDI 73 Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja MUMMOLA (OHJ. Esimerkiksi kuvaus Ylioppilasteatterilla järjestetystä ”Daliillasta”, johon kuuluivat performatiivinen illallisen nauttiminen ja Juha Föhrin yhtäkki nen säätiedotus, ovat huikeaa ka maa. Toivottavas ti maestro jatkaa edelleen, sillä huoli matta tutuista perheen, surun ja me nettämisen teemoista Poika ja haikara ei aivan yllä Ghiblistudion mestari teosten joukkoon. ?. Paikalli nen väestö ei pahemmin lämpene uusille tulokkaille, joista nuorin, Lucaspoika sentään kunnioittaa perinteitä tutustuessaan tallitont tuun. Kriittinenkin Rossi on, kuten kunnon fanin kuuluu. MAGNUS MARTENS) Romanttisten hömppädraamojen ohella joulunajan tarjontaan kuulu vat nykyään veriset kauhufantasiat ja komediat. Hän saa tiris tettyä Markku Toikalta ankaraakin ruodintaa bändin keikka bussi kulttuurista: bändi julisti itse vapautusta patriarkaatin kah leista, ja silti heitti keskenään mitä sovinistisinta läppää. Vaikka Jim Caviezelin esittämästä Ballardista on tehty periamerikkalai nen, ydinperheeseen ja Jumalaan uskova puhdasotsainen sankari, on kohu melko puhtaasti ulkoelokuval lista. Elokuvan alkupuoli on pääasiassa komediaa, joka ammentaa hauskas tikin kulttuurien yhteentörmäyksis tä. THERE’S SOMETHING IN THE BARN (OHJ. Elokuvan pääosassa tosin on amerikkalainen perhe, joka maatilan perittyään muuttaa syrjä kylään Norjan vuoristossa. Siispä nämä elimi noitiin: suurimmat tähdet saivat yksi toisensa jälkeen potkut. Sellaisia, jotka saavat kyseenalais tamaan, miksi ylipäätään tällaisiin ihmisiin haluaisi pitää yhteyttä, jos ei olisi pakko, koska niin on aina teh ty. HAYAO MIYAZAKI) Poika ja haikara animaatio yhdistää ohjaajaguru Hayao Miyazakin oma elämäkerrallisia elementtejä syvälli siä teemoja kätkevään fantasiaseikkai luun. Hänelle Lin nut oli elämäntyö, joka vei hengen. MIKAEL MATTILA TIMO ROSSI: LAPINLAHDEN LINNUT – MIKSEI ASIOISTA PUHUTA DOCENDO K u v a: So u n d in ar k is to. Ensim mäinen yllättäen, toinen siksi, koska on liiaksi hirttäytynyt albatrossiinsa. Osakiitos elämäkerto jen päivätyömiehelle Tuomas Marja mäelle; tätähän on jopa kustannus toimitettu. Elokuvan päähenkilöt ovat Ria Katajan ja Elina Knihtilän esittämät sisa rukset, jotka perheineen saapuvat viettämään joulua vanhempiensa – Leena Uotilan näyttelemän hössöttä vän äidin ja Tom Wentzelin kontaktia ottamatta juopuvan isän – luo. POIKA JA HAIKARA (OHJ. Hänen tragediansa oli, ettei karisma vetänyt vertoja Mikko Kiviselle tai Tapio Liinojalle. Ky seessä on kuitenkin melko keskin kertainen toimintajännäri, jossa jär kyttävintä on aihepiiri. Siksi uhka ukset eläkkeelle jäämisestä jokaisen viimeisimmän elokuvan jälkeen on otettu vastaan kauhulla. Siinä missä Miyazaki löysi elo kuvat, Mahito löytää mystisen tornin sisältä taikamaailman ja kohtaa puhu van haikaran, joka ryhtyy opastamaan poikaa. Kattava diskografia ja lähdeluettelo löytyvät. Lyöntivirheitä ei ole, toistoakin mukavan vähän. ??. He olivat toisilleen aivan mulkkuja, veivät talouden ystävyyden edelle ja joivat niin paljon, että AUDITkyse lystä loppuvat sarakkeet. Miyazaki on tehnyt lukemattomia rakastettuja animehelmiä. Toisaalta, kukapa omituisia luon teenpiirteitä ymmärtäisi paremmin kuin juuri se oma kamala perhe. Vain Matti Jaaranen jaksoi alkuperäis Linnuista roikkua mukana. Vuoden 2021 lopussa kuollut Timo Eränkö elää historiikissa kuin kul tin synkkä isähahmo. Kaksi Linnuista kuolee. Mummola on kaikin puo lin onnistunut valkokangasdebyytti. Jälkipuoli on sitten kauhutoimin taa, mutta palaset eivät oikein tue toisiaan. Kaikki vain siksi, koska he halu sivat taiteellaan pelastaa maailman ahneudelta, sorrolta ja riistolta. Vastaavia tarinoita riittää. TIA KOUVO) Tia Kouvo on aikaisemmin tehnyt lyhytelokuvia, ja hän on perustanut ensimmäisen pitkän elokuvansa yh teen niistä. Mystisyyden vaikutelmaa ko rostaa se, että Timo Rossi ehti haastatella Eränköä vain kerran. Tiukka aikataulu ei tehnyt musiikille aina oikeutta. Esikois teokseksi siis hyvinkin pätevä suoritus. Tänä vuonna sellainen tulee Norjasta. Katso jan ei ole itse tarvinnut kokea painos tavia perhejouluja voidakseen tun nistaa hahmokaartista perisuoma laisia ihmisluonteita. Se kertoo amerikkalaisesta sisäisen turvallisuu den organisaation agentti Tim Ballar dista, joka tajuaa, että työssään hän pidättää ihmiskauppaa ja lapsipornoa pyörittäviä pahiksia, mutta harvem min onnistuu auttamaan näiden uh reja. ??. Moni Lintu jupisee, miten biisit sohattiin stu diossa kasaan liian kiireessä. Hän käynnistää oman operaa tion, joka rajat ylittäen ryhtyy pelas tamaan lapsia. Totta kai kirja on myös hillit tömän hauska. Rossi muistuttaa myös, että Lap parit on bändi, josta tuli huumori ryhmä, ei toisinpäin. Tuolloin hän oli jo elämän ja alko holismin uuvuttama. ALEJANDRO MONTEVERDE) Vuoden puhutuin tai ainakin kohu tuin elokuva lienee Alejandro Monte verden Sound Of Freedom. TOIMITTANUT: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT Narrien traaginen tarina L apinlahden Lintujen jätkät olivat usein vähemmän sym paattisia kuin laulajaminänsä
Kirjan tarinoiden kronologiassa mukaan tulevat ennen pitkää suo malaisetkin kokijat ja näkijät, joista erityisesti Juho Juntusen legendaa riset 1980luvun alun Soundien isot bändijutut ja levyarviot ovat luo neet pohjaa maanlaajuiselle ”Lyn närien” diggailulle. Esimerkiksi Soundin pitkäaikaisen päätoimittajan Timo Kanervan ansiot radiopakinoiden ja näytel mien kirjoittajana hän huomioi toistuvasti. Vii den kappaleen Kaunis tulevaisuus minilp on sydämestä kouraiseva aikamatka. Alun perin Agentsin ja Baddingin keikoilla kakkoslaula jana toiminut Sorsakoski osoittau tui yhtyeelle kullan arvoiseksi, sillä hänen syvässä äänessään oli jotain tavattoman vetoavaa ja samaistut tavaa. Sorsakoski tuntui laulaes saan enemmän huppelissa ujou tensa voittavalta enolta kuin tavoit tamattomalta tähdeltä. ANTTI LUUKKANEN KAI KIVI JA EKSYNEET ÄÄNET: KAUNIS TULEVAISUUS STUPIDO 40 vuoden takainen menneisyys ja tulevaisuus. Jopa yhteistyön loppumi sesta konkreettisestikin viestivällä, puoliksi instrumentaalilla Half And Halfilla, jonka tiimoilta Pulliainen toteaa: ”Yksi syy Topin kyllästy miseen oli varmaan se, että mä halusin niin pientä. Omituisin mielleyhtymä tu leekin siitä, kuinka paljon nämä aikuistumisen hämmennyk sestä ja tulevaisuudenpelosta 80luvun Suomessa kertovat laulut tuovat mieleen nykyhet ken musiikintekijät. Sydänverellään Lynyrd Skynyrdin perintöä vaalivat marginaalibän dien entusiastit sekä julkisuudes ta tutummat rokkarit lisäävät omat värinsä diggailun palettiin. Kun yhtyeen kaksivaiheinen tarina on saateltu kuluvaan vuoteen, kirjassa siirry tään Lynyrd Skynyrd Suomessa tie topakettiin, joka vie kolmannek sen kirjan sivuista. Tärkeää on myös kontrasti, minkä Sorsakosken huoleton ja karhea tyyli muodosti Agentsin täydellisen vaivattomaan ja kirkkaana liitävään soittoon. Ja hyvä että julkaistaan. Aina piti olla pienet sovitukset ja pieni bändi, ja se ihaili viulutaustoja.” MIKKO MERILÄINEN TOPI SORSAKOSKI & AGENTS: COMPLETE – KAIKKI LEVYTYKSET 1984–1992 (5 LP/5 CD) LIPPOSEN LEVY JA KASETTI Etelän rockia Suomi-vinkkelistä Rock, radio ja rakkaus Kahden solistin symbioosi K ollaa Kestää ja sen merki tys on syystäkin tunnus tettu suomipunkin histo riassa. MIKKO MERILÄINEN JAKE NYMAN: MONEN VUODEN JÄLKEEN – RADIO MIEHEN MUISTELMAT GUMMERUS A gentsin kiistatta klassisin kausi ajoittuu näihin neljään Topi Sorsakosken kanssa teh tyyn albumiin. Molem milla piti olla selkeä tontti ja kum mankin oli päästävä framille, koska ne tuki toisiaan”, Pulliainen toteaa boksin pitkässä, Soundistakin tu tun Hannu Linkolan toimittamassa haastattelussa, joka sukeltaa kiitet tävän syvälle Agentsmagian syn tyyn ja valottaa myös sitä kulttuu rista ympäristöä, johon Pulliainen aluksi oudoksutunkin visionsa loi. Nyman kirjoittaa hyvin vetä västi ja poikkeuksellisenkin suorapuhei sesti mielipiteensä esiin tuoden. Sorsakos ken lisäksi näillä monenlaisista lähteistä kaivetuilla, merten takaa kantautuvan rautalankarockin ja härmäläisen tanssimusiikkiperin teen yhdistävillä kappaleilla on toi nenkin vangitseva ja välittömästi tunnistettava tulkitsija: Esa Pulliai nen, jonka Stratocaster laulaa ih meellisen tunteikkaasti. Toki se onnistuu samalla laa jenemaan hyvin kiinnostavaksi ja viihdyttäväksikin kuvaksi suoma laisen radiomaailman kehityksestä. Sähkörummut, syntetisaattorit ja luontevasti joukkoon istuva pasuuna muo dostavat omaleimaisen soun din, joka ei uppoa aikansa post punksuohon, mutta ei oikein istu tunnettuun vaihtoehto musiikin historiankirjoituk seenkaan. Kirjoittaja oli itse kymmenvuotias Lynyrd Skynyrdin lentokoneen tehdessä epäonnisen pakkolaskun vuonna 1977, mutta hän on tutkinut tark kaan sitä edeltävien vuosien ja bändiuran aktiiviset koukerot levy tyksistä, lehdistä, muistelmista ja lopulta myös paikalliskierroksella tapahtumapaikoilla sekä yhtyeen lähipiirien ja megafanien pakeilla. Hauska juonne on, että monesta avainvaiheesta saa lukea kahta tai kolmeakin versiota eri kirjallisista lähteistä ja mukana olleilta. ASKO ALANEN JANNE RÖNKKÖ: LYNYRD SKYNYRD – ETELÄN VAPAAT LINNUT DOCENDO J ake Nymanin omaelämäkerta on kohteensa näköinen – tai ainakin julkisuudesta välitty neen kuvan mukainen, muuten en miestä tunnekaan. ”Tärkeintä oli löytää Topin äänen ja mun kitaran symbioosi. 72 SOUNDI SOUNDI 73 S yvän etelän rokkihautomon Lynyrd Skynyrdin poikkeuk sellisen kova suosio täällä Pohjolan perillä antaa toimittaja Janne Rönkön kirjalle vahvan ko timaisen näkökulman. Koska kyse on lainabiiseistä, on tulkinta kaikki kaikessa. Vaikutelma on hämmentävä: laulut tunnistaa Kiven tekemik si jo pelkistä laulumelodioista, mutta aikaansa heijastavat sovi tukset erottavat ne punkmen neisyydestä. Kirjansakin on vähintään yhtä paljon Yleisradion ja etenkin Rock radion ja Radiomafian tarina kuin hänen henkilöhistoriansa. Julkaisu kokoaa neljän uudel leen masteroidun studioalbumin lisäksi levyllisen singleraitoja, harvi naisuuksia ja vaihtoehtoisia ottoja. Siinä käydään läpi bändin kaikki seitsemän Suo men keikkaa, kysellään syntyjä sy viä ja livevaikutelmia kotimaisen southern rock genren muusikoilta. Muutamin paikoin lukijalle tulee olo, että olisi kiinnostavaa kuulla Nymanin kri tiikin kohteeksi joutuneen henki lön näkemys tapahtumista, mutta toisaalta ei tämä kirja yritäkään olla muuta kuin yhden ihmisen koke mus. Mutta perspektiiviä sietäisi laajentaa, sillä yhtyeen materiaali täyttää ikivihreän määritelmän isommassakin kuvassa, kuten Liisa Tavin poismenon johdosta jälleen pinnalle noussut Jäähyväiset aseille osoitti. Itse tallenne julkaistaan nyt lähes 40 vuotta myöhemmin. Sitä ei irronnut, ja muiden suo mipunkin kokeilevalta laidalta tuttujen soittajien muodostama Eksyneet Äänet kokoonpano hävisi historian tomuihin. Filosofian tohtoriksi väitellyt ja hydrobiologian dosenttina toiminut Kivi menehtyi vuonna 2007. Työkaverit saavat niin vuo lasta tunnustusta kuin sapiskaa, ja oman elämänsä tragediatkin Nyman nos taa pöydälle avoimesti. Tällainen yhdistelmä, yhtyeen tarkka ja triviapitoinen ”päiväkirja” ja suomalaisen seurannan yksilöi dympi ylöskirjaus, on periaatteessa sangen epäsuhtainen, mutta hyvin kirja keventää bändihistoriikin muodollisempaa kulkua, erityisesti pääasian, eli suurenmoisen musii kin suhteen. Näiden levyjen soidessa kaikki maailmassa tuntuu olevan hyvin. Juuri tätä estetiikkaa ovat mestarillisesti toteuttaneet esimerkiksi Joni Ekman ja tässäkin lehdessä ar vioitu Antti Takalo. Radio ohjelmien parissa kehittynyt am mattitaito näkyy myös kirjan dra maturgiassa: aina kun asia pitoisuus ja lukemattomien radio ohjelmien kuvailu alkaa tympiä, vetää Nyman lukijan perheelämänsä pariin, ja juuri kun kirjan omakohtaisuudelle alkaa kaivata laajempaa konteks tia, keskittää Nyman huomion kol legoihinsa. Vaikka Nyma nista on vuosikymmenten radio työn myötä muodostunut väkisin kin brändi, on hän aina tehnyt oh jelmiaan aihe ja asiantuntevuus edellä. Kollaan jälkeen yhtyeen kita risti–laulaja Kai Kivi teki soolo singlen 1981 ja kolme vuotta myöhemmin demon, jolla oli tarkoitus saada levytyssopimus
Oikean Ämeriikan Gibsonin halpiskopioritsojen sijaan. Soundtrack kaikelle edellä mainitulle: Markus Krunegård & Miriam Bryant: O A O A E vi förlorade, Ornette Coleman: Free Jazz, Carcass: Torn Arteries ja Emmylou Harris: Wrecking Ball. Ystävien lahjakeräyksen tuloksena sain käyttööni elämäni ensimmäisen laadukkaan kitaran. Mikään näistä ei poista sitä faktaa, että laatuvehje tuntuu näpeissä ja kehossa olennaisesti rapakitaroita innostavammalta ja inspiroivammalta. Ainakin se on suurin lahja, jonka voimme itsellemme ja muille antaa. Näin toimin juuri kun vastaan tuli Nigeriassa 70-luvun lopussa prässätty Emperor Pick Peters And His Seidomatic System -orkesterin lp Bara Komi Tori Jesu. UNDER IT ALL -Youtube-sarjassaan Steve Vai vastaa ”Mikä on kaikkein tärkein kysymys” -kysymykseen ”Miltä minusta tuntuu juuri nyt?” Se, miten kukin meistä toimii, kumpuaa aina siitä, kuinka kyseinen yksilö sillä hetkellä voi. Ja samaan aikaan omaan voimakkaan tarpeen olla suhteissa muihin ihmisiin. ”Minun puolisoni” -sanapariakaan Fromm ei sellaisenaan niele, koska aidon rakkauden maailmassa kukaan ei omista ketään: yhdenkään ihmisen ei pitäisi näyttäytyä toiselle esineenä, ei edes sanojen tasolla. Teoksissaan hän uudelleenvalottaa ja kyseenalaistaa haastaen siten pohtimaan, miksi lukijansa elää niin kuin elää. Viime kuussakin sattui olemaan Hurriganes-aiheinen palkinto, ja Houlama!-kirjan voitti Tero Julku Helsingistä. Näytti asialliselta, ja on kuunneltuna helevetin hyvä! JARKKO MARTIKAINEN Kielen löytäneiden kesken arvotaan Risto Vuorimiehen Hurriganes-kuvia vuosilta 1973–1976 sisältävä valokuvakirja Pyörremyrsky.. Teen musiikkini itselleni ja silti etsin, silläkin tavoin, jotain yhteyttä muihin. Sillä jos – vaikkapa kiltteyteni syistä – sanon jatkuvasti muille ”kyllä”, voi olla, että päädyn sanomaan toistuvasti itselleni ”ei”, ja sellainen ei voi olla tuottamatta pahoinvointia. Myös useat innostuneet palautteet uudesta levystäni ovat olleet tärkeitä. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Siksi olen viime aikoina ollut hyvin kiitollinen parista erityismerkityksellisestä yksilöstä. erityiskiinnostunut. Täytin vuosia, ihana puolisoni järjesti yllätysjuhlat. Onnittelut! NYKYSARJAKUVA on taidelaji, josta olen ns. Etsin siis suorempaa, selkeämpää, minäkuvaa uudistavaa yhteyttä itseeni. Lähinnä alan festivaalien sivupöydistä löytyvää matskua, nerollista kampetta, jota et voi hankkia edes internetistä. Siksikin on ihanaa, että Nokian Siurossa toimii maailman ällistyttävin kirjakauppa, jonka valikoimasta iso osa on eri puolilta maailmaa roudattua pienipainoksista erikoissarja kuvaa. Sarjakuvan kohdalla erikoisempaa aikalaismatskua on vielä musatouhujakin hankalampi a) löytää mistään kivijalkakaupasta b) tilata netistä. Sellainen vapauttaisi yksilöt unelmoimaan enemmän ja siten toteuttamaan kaikille rikkaampaa elämää. Stuff Siuro (check Instagram: stuff_siuro) tarjoilee paikan päälle raahautuville päräyttävien sarjisten lisäksi ainakin runoutta, filosofiaa ja tiedettä, ja ylipäätään kokemuksen asioinnista paikassa, joka myy taidetuotteita epäkapitalististen periaatteiden mukaisesti. Vaatimaton soittotekniikkani tai tuhnuinen estetiikan tajuni eivät tietenkään parane instrumentin laatutasoa upgreidaamalla, ja varmasti osaan paskuuttaa soundin sormillani, käppäefekteillä ja -vahvistimilla. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Siksi oman hyvinvoinnin varjeleminen on melkeinpä kansalaisvelvollisuus. Fromm laati hyvät suunnitelmat myös kansalaispalkasta. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Sitä maailmaan tuuttaavat pienet kustantajat kautta maailman, hieman samaan tapaan kuten pienet erikoislevyja kasetti firmat pukkaavat kiinnos tavaa musaa fyysisiksi tuotteiksi tosiolevaisuuteen. Kotimaisen nykysarjakuvan voimahahmo Tommi Musturi on keräillyt hämmästyttävän painotuotevalikoiman em. Yhteiskuntien tulisi ylipäätäänkin olla yksilöt huomioonottava, jolloin raakuus ja raaistavuus keskuudessamme vähenisi. He ovat tässä elämäntilanteessani kuin ihmeitä. Käytetyt levyt kannattaa ostaa aina semirandomisti kansien perusteella. Yhteyden toteutuminen on aina onni. Erich Fromm (1900–1980) oli humanisti ja rakkaudellisuuden radikaalifilosofi. Tahdon, ikään kuin frommilaisittain, olla enenevissä määrin terveen erillinen. festivaaleilta puolestamme ja kuratoinut kivaksi minikaupaksi työhuoneensa yhteyteen. Hyvä soittotuntuma lämmittää mieltä vuodenajan ja maailmanpolitiikan muuttuessa alati hyytävämmiksi. VILLE PIRINEN Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 50. Vai on virtuoottinen kitaristi–säveltäjä, mutta minulle hän on yksilö, joka voi uudistaa ja moni puolistaa ajatteluani
-13.1.2024 Printti_pohja.indd 1 Printti_pohja.indd 1 29.10.2023 23.38.15 29.10.2023 23.38.15 75. PLAGUE OF BUTTERFLIES THE RITE ALEKSANTERIN TEATTERI 12
JYVÄSKYLÄ PAVILJONKI AREENA VUODEN ODOTETUIN KONSERTTIKIERTUE ON TAAS TÄÄLLÄ! KATSO PAIKKAKUNTASI SOLISTIT JA OSTA LIPUT: RASKASTAJOULUA.COM LOPPUUNMYYTY! LOPPUUNMYYTY! LOPPUU NMYYT Y! 10 /2 02 3 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 1 / 2 2 3 WITHIN TEMPTATION JAAKKO EINO KALEVI DAVE LINDHOLM BLOCK OF FLATS SALALIITTO STONED STATUES, LAU NAU, TUOMARI NURMIO, MORS SUBITA, JAMILA WOODS, DJ SHADOW, JAAKKO LAITINEN... KAJAANI KAUKAMETSÄ 25.11. IKAALINEN IKAALINEN SPA ARENA 1.12. OULU OULUHALLI 9.12. KOTKA SATAMA AREENA 4.12. JOENSUU JOENSUU AREENA 7.12. KOKKOLA KAMPUSHALLI 30.11. KLO18 & KLO21 RAAHE RAAHESALI 23.11. TAMPERE NOKIA ARENA 12.12. HELSINKI JÄÄHALLI 3.12. KUHMO KUHMO-TALO 24.11. KAUHAJOKI IKH AREENA 26.11. LAHTI LAHTI HALLI 19.11. KUOPIO KUOPIO-HALLI 16.12. LAUKAA PEURUNKA AREENA 18.11. LAPPEENRANTA LAPPEENRANTA-SALI 13.12. KLO17 & KLO20 PORI PROMENADIKESKUS 21.11. TURKU GATORADE CENTER 2.12. KLO18 & KLO21 HÄMEENLINNA VERKATEHDAS 14.12. KLO18 & KLO21 IISALMI EINO SÄISÄ -SALI 8.12. ARVIOIT AVANA KUUMIM MAT UUTUUS LEV Y T! ”EI PELKKÄÄ RUUSUILLA TANSSIMISTA” DUFF So un dI 11 So un dI 11 D U F F M C K A G A N TOMI KOIVUSAARI | KNIFE GIRL | KRYPTA | HELMET TOMI KOIVUSAARI | KNIFE GIRL | KRYPTA | HELMET. HYVINKÄÄ WANHA AREENA 5.12. 17.11. KLO18 & KLO21 YLIVIESKA AKUSTIIKKA 22.11. KLO18 & KLO21 MIKKELI MIKAELI 15.12