Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTRECORDS Soundi FIN Accept-Therion-Korpi 12-20_BACKCOVER.indd 1 30.11.20 14:50 Soundi takakansi 11_20.indd 76 2.12.2020 9.36 11/ 20 20 9,90 € (sis.alv) VUOTTA S O U N D I 1 1 / 2 2 So un dI 11 So un dI 11 B O D O M A F T E R M I D N I G H T ALEXI LAIHON UUSI ALKU VUODEN 2020 PARHAAT LEVYT SOUNDIN TOIMITTAJAT VALITSIVAT UPEAT PALKIN NOT! OSAL LISTU SOUN DIN VUO SIÄÄ NEST YKSE EN ELVIS COSTELLO • JAZ COLEMAN • YUNGBLUD • BEHERIT • EELS ROCK SILTANEN • ACCEPT • ROIVANEN • OPIUM WARLORDS Kansi_11_2020_f.indd 1 3.12.2020 9.45 _1SD_ulkokannet_11_2020.indd 1 3.12.2020 9.51
SMI tulostus.indd 2 2.12.2020 19.17 _2SD_sisa?kannet_11_2020.indd 1 3.12.2020 16.22. TUSKAN MERKKARIKAUPPA ON NYT AUKI! eventune.shop/tuska Muista turvavälivesi! Tuska Gojira tulostus.indd 75 3.12.2020 10.51 KAI HAHTO / Nightwish SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C, 00150 Helsinki Tel. 0400 445 603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Masterworks – täydelliset custom-rummut, joissa voit itse valita rumpujen koot, runkomateriaalin, metalliosat sekä viimeistelyn. Käy tutustumassa lähimmällä valtuutetulla Pearl-vähittäismyyjälläsi. Kai Hahdon valinta Nightwish -setiksi on Pearl Masterworks
Käy tutustumassa lähimmällä valtuutetulla Pearl-vähittäismyyjälläsi. 0400 445 603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Masterworks – täydelliset custom-rummut, joissa voit itse valita rumpujen koot, runkomateriaalin, metalliosat sekä viimeistelyn. KAI HAHTO / Nightwish SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C, 00150 Helsinki Tel. SMI tulostus.indd 3 2.12.2020 19.17. Kai Hahdon valinta Nightwish -setiksi on Pearl Masterworks
Soundi 11/2020 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Break On Through 14 Tarkkailuluokka: Roivanen 15 Arttu Seppänen 16 Elämäni soundit: Mikko Siltanen 18 Martti Luther ja muovipussi: Edu Kettunen 20 Soundi-haastattelu: Jaz Coleman 26 Bodom After Midnight 34 Kriitikoiden vuoden levyt 2020 38 Yungblud 42 Elvis Costello 46 Eels 50 Levyarviot 60 Juho Viljanen 66 Bazook Accept Opium Warlords Beherit 70 Jazz kiinnostaa 72 Sanoin kuvin & Elokuvat 74 Soundin suuri vuosiäänestys K an n en k u v a: M ar k u s P aa ja la 6 SOUNDI K u v a: G u s B la ck K u v a: M ar k u s P aa ja la 20 Jaz Coleman K u v a: To m i P u lk k i K u v a: E st er Se ga rr a 26 Bodom After Midnight 46 Eels 67 Opium Warlords 38 Yungblud K u v a: H ar is N u ke m sisa?lto?_2020_11_a.indd 6 3.12.2020 15.42
Playground tulostus.indd 7 2.12.2020 19.22
The War On Drugs: Live Drugs SOUNDI 11/2020 TEHTIIN NÄIDEN SÄVELTEN TAHTIIN: Lucia Cadotsch: Speak Low II Hot Heros & Iro Haarla: Vodjanoi Emma Ruth Rundle & Thou: May Our Chambers Be Full Urfaust: Teufelsgeist Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi pa?a?kirjoitus-taitto_2020_11_a.indd 8 4.12.2020 12.30. 45 vuotta ajankuvaa 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti S oundi perustettiin vuonna 1975. Pandemiantorjumistoimenpiteistä aiheutuva niin taloudellinen kuin henkinenkin epävarmuus on leimannut kulunutta vuotta, mutta niin on myös yhteisen ahdingon lisäämä solidaarisuus ja käsittämättömän sitkeä optimismi. Sen arvo ei ole vähentynyt nykyaikanakaan. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Vilja Vainio, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka M?kusala ISSN 0785-0891 46. Ainutlaatuisen kauhea. Pidemmän ajan päästä tarkastellen kaikista sinällään irrallisista jutuista muodostuu juuri sille ajalle ominainen kokonaisuus. Nyt onneksi näyttää siltä, että optimismille on katetta. Lehden tekeminen hulluna koronavuonna on ollut paitsi haastavaa, ennen kaikkea raastavaa, sillä tapahtumateollisuuden ja muusikoiden syventynyt ja pitkittinyt ahdinko näkyy joka kerta kun avaan sähköpostini tai olen muuten yhteydessä ihmisiin. Rentouttavaa joulunaikaa kaikille näitä paperisia sivuja selaileville! Vuoden 2021 ensimmäinen Soundi-lehti ilmestyy tammikuun lopussa. Miten valtava määrä ajankuvaa ja tarinoita sivuille onkaan tallentunut – paljon sellaista, mikä olisi muuten jäänyt jopa unholaan. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Se on ehdottomasti yksi printtilehden tärkeimpiä piirteitä: historian säilöminen selkeinä, käsinkosketeltavina kokonaisuuksina. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Rokote uutiset ovat lupaavia, ja on hyvin mahdollista että puolen vuoden päästä on alkamassa upea festarikesä. Vuosi 2020 on ollut kuitenkin täysin ainutlaatuinen. Pääkirjoitus A-PUOLI > Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Kimmo K. Niihin 45 vuoteen ja niille tuhansille sivuille mahtuu monenlaisia yhteiskunnallisia mullistuksia, joilla on ollut vaikutuksensa tietenkin myös musiikkiin. Tiedän jo nyt, että kun sitten Soundin 50-vuotisjuhlavuonna selailen vuoden 2020 lehtiä, katson hämmentyneenä sitä, miten korona näkyy jokaisessa lehdessä ilman että se olisi ollut juttujen varsinainen aihe. Pengon jatkuvasti Soundin vanhoja vuosikertoja etsiessäni jotain tiedonmurusta tai kiinnostavaa arkistomateriaalia, ja aina sitä tehdessäni jään pitkäksi aikaa vain lukemaan lehtiä
VALCOISTA JOULUA! Parhaat vastamelukuulokkeet joihin sinulla on varaa. Valcot Valco tulostus.indd 9 2.12.2020 19.24
– Minähän aloitin joitakin vuosia sitten hieman samantyyppisen pitkäsoiton val mistelemisen, mutta se projekti ei lopul ta päässyt maaliin asti, aloittaa Rautiai nen. TEKSTI: TIMO ISOAHO Timo Rautiaiselta ja Ville Ojaselta akustinen albumi Jyväskylän maansiirtoriffikone Trio Nis kalaukaus julkaisi Mahdoton yhtälö -stu dioalbumin viime keväänä, mutta yh tyeen keikkakalenteri on pandemiatilan teesta johtuen ammottanut pääosin tyh jänä. – Minä kirjoitin tekstit omiin sävellyk siini. Minun ja Villen lisäksi mukana on toki tälläkin kerralla myös muita muu sikoita. – Tuolloin syntynyt materiaali oli säh köisempää ja bändivetoisempaa, kun taas viime aikoina työn alla ollut albumi on toteutettu puhtaasti akustisilla soitti milla. Samanlaisen kunnian saa nyt vanhan koulukunnan suomalainen death metal, sillä tämän Soundin ilmestymispäivänä julkaistaan Markus Makkosen ja Kim Strömsholmin kirjoittama 300-sivuinen Rotting Ways To Misery: History Of Finnish Death Metal -opus. Mahtuupa mu kaan myös yksi irlantilainen kansanlaulu, suomenkielisellä tekstillä varustettuna, sanoo Rautiainen. – Tiesimme, ettei projekti tule olemaan helppo, mutta kyllähän homma paisui ajateltuakin työläämmäksi. – Lähdimme luomaan teosta, joka kokoaa yhteen koko varhaisen death metal -skenen. Eri medioiden listoja yhteen laskevan www.albumoftheyear.orgsivuston mukaan vuoden sel keästi arvostetuin albumi on kuitenkin Fiona Applen upea Fetch The Bolt Cutters. – Aluksi kirjalla oli toinen kustantaja, mutta sitten olin yhteydessä brittitoimittaja Dayal Pattersoniin (Black Metal: Evolution Of The Cult), ja projekti eskaloitui uudelle tasolle. Suomalaisen death metalin tarina kansien väliin A.R.G. – Nostettakoon esiin Xysman Yeah, Sentencedin Shadows Of The Past, Amorphisin Tales From The Thousand Lakes, Demilichin Nespithe ja Demigodin Slumber Of Sullen Eyes, päättää Strömsholm. sivu 28) muutkin merkittävät musiikkimediat ovat valinneet vuoden parhaita levyjä. – Ensimmäinen ajatus kirjasta tuli Swedish Death Metal -opuksen ilmestymisen aikoihin – siis yli kymmenen vuotta sitten. Toinen puolisko koostuu Villen sävellyksistä se kä vanhasta suomalaisesta kansanmusii kista, Villen sovittamana. K u v a: So u n d in ar k is to K u v a: A n tt i V ai n io uutiset_2020_11_b.indd 10 4.12.2020 12.34. Joskus vuonna 2015 idea konkretisoitui, ja aloin valmistella teosta Kimin kanssa, sanoo Makkonen. tositapahtumiin. TEKSTI: TIMO ISOAHO Vuoden parhaat levyt maailmalla Soundin ohella (kts. Trio Niskalaukaus julkaisi äskettäin ”joulutunnelmia ja kuolinkelloja” sisältä vän Perustuu tositapahtumiin -biisin. Ideana ei siis ollut kertoa vain tunnetuimmista nimistä vaan päätimme ottaa mukaan myös pienempiä toimijoita, sillä ne ”demolaarin aarteet” näyttelivät merkittävää osaa varhaisessa suomalaisessa death metalissa, sanoo Makkonen ja jatkaa: – Toki halusimme pohtia myös esimerkiksi sitä, että miksi death metal hävisi musiikkikartalta lähes tyystin noin vuosina 1993–1995. – Kappale nauhoitettiin pääosiltaan jo Mahdoton yhtälö sessioissa, mutta biisi ei löytänyt omaa paikkaansa varsinaisel ta levyltä, joten päätimme säästää sen myöhempää ajankohtaa varten, kertoo Rautiainen. – Kerrottakoon myös, että kappaleen sanoitus, jossa perheen koiralle käy kal paten, perustuu... Laulajakitaristi Timo Rautiainen on siis ehtinyt keskittymään muihin musii killisiin projekteihin, ja ensi vuoden ai kana ilmestyykin hänen ja useita soolo teoksia aiemmin julkaisseen Ville Ojasen valmistelema kansanmusiikkilevy. Sen perässä tulevat tätä kirjoittaessa (huomioon on otettu 31 listaa) Run The Jewelsin ja Phoebe Bridgersin uutuuslevyt. Yhteislistassa Dylan on sijalla neljä. Soundin tavoin Bob Dylanille lankesi ykkössija Mojossa ja Uncutissa. Pattersonin Cult Never Dies -kustantamo oli nimittäin tahollaan suunnitellut samantyyppistä kirjaa, ja päätimme sitten yhdistää voimavarat, kertoo Strömsholm. Lisäksi mukana on yksi kansanlau laja Tiila Ilkan (1875–1963) aikoinaan te kemä sanoitus ja löytyypä sieltä muuta mien muidenkin taiteilijoiden tradteks tejä. Listaisitteko vielä lopuksi muutaman suomalaisen death metal -levytyksen, joita ei kannata ohittaa. – Puolet levyn kappaleista ovat meikä läisen sävellyksiä ja sanoituksia. Toki kirjaan olisi voinut edelleen lisätä vaikka mitä, mutta rajat oli pakko vetää johonkin, lisää Strömsholm. 10 SOUNDI Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Maailmalla on vuosien varrella nähty lukuisia eri metalligenreihin pureutuvia kirjoja. Mikä oli tavoitteenne kirjan suhteen
Perusteluissa nostettiin esille muun muassa Laakson valmistelema ansiokas Folk Metal Big 5 -kirja sekä hänen Kuolemanlaakso-yhtyeensä. Esiintymässä muun muassa Gasellit, Maustetytöt, The Hearing, Jesse Markin, Ibe, Ursus Factory ja Karina. SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Markus Laakso ahkeroi laajalla sektorilla Uusia kesäfestareita Katseet alkavat hiljalleen suuntautua kesän 2021 festivaaleihin. Kyseessä on konseptialbumi, ja luvassa on aikamoinen eepos, vaikka itse sanonkin. – Työn alla on myös ihan uusi projekti, jolle biisejä kirjoittavat minun lisäkseni Her Shadow’n kitaristi Tomi Henttunen sekä muun muassa Tytär-yhtyeestä tuttu Wile Iivarinen. Useimmat isot festivaalit ovat jo kertoneet siirtävänsä suuren osan tältä vuodelta peruuntuneesta ohjelmistosta sinne, sekä kiinnittäneet jo uusiakin vetonauloja. Aivan uusiakin festareita on luvassa. – Folk metal -opus julkaistaan ensi vuoden aikana englanninkielisenä laitoksena Svart Recordsin toimesta. Se on mainio juttu, sillä niin minulle, teoksessa mukana oleville bändeille kuin kustantajallekin on tullut todella paljon kyselyjä siitä, kertoo Laakso. – Her Shadow’n ja Kuolemanlaakson levyt sekä Folk Metal Big 5:n enkkuversio ilmestyvät ensi vuoden aikana, mutta sen tarkempaa tietoa en pysty tässä vaiheessa antamaan! TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a: P et ri D am st én uutiset_2020_11_b.indd 11 4.12.2020 12.34. Laulajina toimivat Mikko Kotamäki (Swallow The Sun, Kuolemanlaakso) ja Lotta Ruutiainen (Luna Kills). Aloitamme levyn nauhoitukset loppukevään tai alku kesän aikana. Luvassa on suomenkielistä, rappioromanttista ja melkeinpä radioystävällistä melankoliaa – mutta ei siis mitään metallia. Tämänvuotinen Elmu-säätiön jakama Somnium-stipendi myönnettiin kuopiolaiselle kirjailija-toimittajamuusikko Markus Laaksolle. Osaatko sanoa julkaisujen aikatauluista vielä mitään. Alunperin jo tälle vuodelle kaavailtu vaihtoehtorockiin painottuva uutuusfestari Jytäkesä Go-Go on siirretty päivämäärälle 22.5.2021. Eikä siinä vielä kaikki – ei sinne päinkään. – Kuolemanlaakson seuraava pitkäsoitto on puolestaan lähes valmiiksi sävelletty. – Her Shadow -nimisen kokoonpanon debyyttilevy on parhaillaan miksauspöydällä. Hyvinkää soi (16.– 17.7.) luottaa kotimaisten isojen nimien voimaan (Chisu, Arttu Wiskari, Maija Vilkkumaa sekä monia muita) mutta on kiinnittänyt ulkomaanvahvistukseksi Uriah Heepin. Helsingin Suvilahdessa lavalle nousevat muun muassa Atomirotta, The Flaming Sideburns, Pää Kii, Jukka Nousiainen, Lasten Hautausmaa ja TekstiTV 666. Esimerkiksi Helsingissä juhlitaan jo toukokuussa Kaapelitehtaan alueen valtaava Downtown Calling (14.–15.5.) jonka kattauksessa on kiinnostavaa nykymusiikkia indie rockista hiphopiin. Hyvinkääkin saa uuden kesätapahtuman. Molempien taholta on tarjolla hyviä uutisia. Voisin kuvailla tämän ”unipoppibändin” materiaalia seuraavasti: ”Lana Del Rey kohtaa Twin Peaksin soundtrackin”. Elokuussa puolestaan nousee Helsingin Kaisaniemeen uusi kolmepäiväinen festivaali Kaisa Rocks (12.–14.8.), jonka vetonauloina on kotimaan isoja nimiä kuten Eppu Normaali, Popeda, Battle Beast ja Stam1na
Sen sijaan albumi on omaa identiteettiään rakentavan nuoren ja sielukkaan bändin todiste kyvystä luoda vahvatunnelmainen ja sano mallinen kokonaisuus. Jos sävelkynä pysyy yhtä terävänä, tälläkin palstalla voidaan Vuoden 2020 kovimmat The Blinders The Magic Gang Beabadoobee Palaye Royale Fever 333 Inhaler K u v a: Jo rd an Cu rt is H u gh es K u v a: Sa ra h Lo u is e B en n et t K u v a: D an K en d al l Break_On_2020_11 -taitto_a.indd 12 4.12.2020 12.04. Uudeksi Amy Winehouseksi useissa yhteyksissä nimetty Celeste tyksellinen tuotantofilosofia inspi roi uuden elektronisen rockin aal toa. Viime vuonna julkaistu My Honest Face on yhä bändin isoin leka, mutta myös tuoreet singlet va kuuttavat. Elijah Hewson luotsaa dublini laista Inhaleria kohti vääjäämätöntä menestystä. Levyllä ei ole hittejä ei kä se ole ollut kaupallinen menes tys. The Blinders saattaa kehittyä uuden rockin suun nannäyttäjäksi. The Blinders julkaisi toisen albu minsa Fantasies Of A Stay At Home Psychopath. Solisti Jason Aalon Butlerin utopistinen poliittinen rai vo manifestoituu musiikkina, joka antaa kuulijalle kaksi vaihtoehtoa: ota tai jätä. Grandson on jo sellainen. 12 SOUNDI Teksti: Teppo Vapaus Uuden rockin kuulumiset maailmalta Break On Through > A-PUOLI N iputan ensin yhteen vuoden kaikkein kiinnostavimmat nousijat. Newyorkilainen Danny Rocco alias Des Rocs on vakiinnuttanut nopeasti paikkansa uuden rockin taiteellisessa kärjessä, ja kama myös striimaa miljoonia. Myös posthardcorejengi Fever 333 on pitänyt yllä kovaa julkaisu tempoa ja julistautunut samalla po liittiseksi liikkeeksi, jonka tavoite on luoda tasaarvo kaikkien eri ihmis ryhmien välille. Samalla pelikentällä operoi las vegasilainen veljesbändi Palaye Royale, jonka The Bastards albumi on kasvanut hiljaksia kohti hittista tusta. ”Moderni Elvis” yhdistää luontevasti perinteisen ki tararockin, tiukan grooven, pop koukut ja elektronisen pörinän. Grandsonin edis ”The Blinders saattaa kehittyä uuden rockin suunnan näyttäjäksi.” pian lakata muistuttamasta, että Eli jah on Bonon poika. Hen gästyttävä julkaisutahti ei ole vai kuttanut rapin, popin, punkin ja grungen elementtejä musiikissaan yhdistävän nuoren torontolaisen te kemisen laatuun. Bändin olemus ja Massacre, The New American Dreamin kaltai set iskelmät pitävät yllä rockin mai netta vaarallisena lajina
lavensi palkitun, punkvetoisen Dogrel-debyytin maailmaa psykedeelisempään suuntaan A Hero’s Death -uutuudella. Esimerkiksi itävaltalaisen Kaiser Franz Josefin Dive ja Epitaph groovaavat hämmentävän kevyesti rakentuakseen näennäisesti niin raskaille riffeille. Tämä näkyy Gramexin jäsenjärjestön Musiikkituottajat IFPI Finlandin yhdessä Teoston kanssa teettämästä haastattelututkimuksesta. Hollantilaisen Marchin väkevä Reaper’s Delight, ranskalaisen Bandit Banditin hypnoottinen Maux ja kanadalaisen Zig Mentalityn pikkunätti grungestandardi If You Ever ovat sentään keränneet kymmeniä tuhansia käynnistyksiä, samoin australialaisen Mid Cityn bängeri Liar Liar. Kristi lunasti lupaukset lokakuussa ilmestyneellä tyylikkäällä debyyttialbumillaan Fake It Flowers. Brittien indie-kentällä odotetut toiset albuminsa julkaisivat Fontaines D.C. PUHELIN ON NYKYSUOMALAISEN LEVYSOITIN T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A 30 vuoden ikä on musiikkimaun rajapyykki. 50-vuotiaista näin Kirjoittaja on Gramexpresslehden päätoimittaja. Musiikin kuuntelu lisääntyi kaikissa digitaalisissa kanavissa. Tutkimuksen tekijät uskaltautuvat määrittelemään makupainotukset jopa tarkemmin. Fontaines D.C. Hypetetty ja yhteensä jo yli 100 miljoonaa striimannut I Don’t Know How But They Found Me viihdyttää ja hämmentää koko levyn mitassa debyyttialbumillaan Razzmatazz. The Magic Gang lisäsi Death Of The Partylla Beatlesja Beach Boys -vaikutteiseen kamaansa lusikallisen Motownia ja kasvoi yhä merkittävämmäksi orgaanisen popin ääneksi. Tanskalaisen Rebecca Loun tarttuvaa Fight Like A Girliä ei ole striimien perusteella kuunnellut edes artistin oma äiti. Esimerkiksi Spotifya kuunteli ennen pandemiaa 47 prosenttia ja sen aikana 52 prosenttia. Jos minulta kysytään vuoden tyylikkäimmän indie rock -veisun perään, päässäni alkaa soida Another Skyn huumaava Fell In Love With The City tai Rolling Blackouts Coastal Feverin suvereenisti rullaava Cars In Space. Kännykkä on siis ottanut sen aseman, joka oli ennen levysoittimella ja kasettimankalla. Radio on tärkein musiikin kuuntelukanava. Kun ihmistä pyydettiin kertomaan, millä laitteilla kuunteli musiikkia viimeisen viikon aikana, 93 prosenttia 20-vuotiaista laittaa listaan puhelimen. Laulu tuo mieleen Chris Cornellin. 13 -15 -vuotiaat kuuntelevat kaikkein mieluiten hiphopia ja rap-musiikkia, 19 25 -vuotiaat uutta englanninkielistä listapoppia, 26 35 -vuotiaat raskasta rockia, 45 54 -vuotiaat suosivat 1970 1990 -lukujen suomirockia ja 66 75 -vuotiaiden ykkönen on vanha tanssimusiikki. tekee 47 prosenttia ja 60-vuotiaistakin 38 prosenttia. Ikä näkyy ohjaavan sitä, millaista musiikkia kuunnellaan. Sitä vanhemmat suuntautuvat rockiin ja sitä nuoremmat poppiin. Alankomaalainen punk rock -tulokas Two And A Half Girl antaa myrskyvaroituksen Disconnected -ep:llä. Rajapyykki musiikkimakujen välillä kulkee 30 ikävuoden tienoilla. Jos taas tiedustellaan parhaita salaisuuksia ja suoratoistoissa törkeimmin alikuunneltuja biisejä, menetän malttini – siksi, että tuntemattomia lekoja on julkaistu tänäkin vuonna satoja. Irlantilaisen The Clockworksin Stranded In Stansted voisi mielestäni olla brittirockin kuolematon klassikko, Sheafsin Thinking Out Loud soi korvissani hittinä ja The Vanities on niin riemukas ja röyhkeä, etten ymmärrä, miksei bändiä kuuntele edes soittajien serkut. Yhä Briteistä: Kid Kapichin terävät sinkut osoittivat, ketä Idlesin ja Shamen ystävien kannattaa seurata erityisen tarkasti, The Snuts hurmasi Alwaysin kaltaisilla nappisinkuilla ja teatraalisen rockin uuden kärkinimen The Strutsin menestystarina jatkui kolmannella kokopitkällä Strange Days. Viimeisen vuorokauden aikana musiikkia oli puhelimella kuunnellut 45 % kaikista vastaajista. Muutama rauhallisempi salaisuus: VC Pinesin Taste Your Love on tyylipuhdasta rakastelumusiikkia, Sad Pennyn Pissing aliarvostettu indie-helmi ja Toriin Forward Retreat kaunista kevytpsykedeliaa. Näin menevät musiikkimaun painopisteet. Sitä nuoremmat suuntautuvat poppiin, sitä vanhemmat rockiin. Filippiiniläissyntyinen Bea Kristi eli Beabadoobee oli Celesten ja Inhalerin tavoin jo vuoden alussa mukana BBC Sound Of 2020 -listauksessa, joka ennusti vuoden merkittävimpiä brittibreikkaajia. Joka neljäs pitää musiikkia tärkeänä lohtuna tänä ankeana aikana. ja The Magic Gang, jotka kehittivät luontevasti ilmaisuaan. Vertaus Winehouseen on tyylillisesti ontuva, mutta siinä mielessä osuva, että myös Celeste vaikuttaa jo 26-vuotiaana ikoniselta artistilta. Puhelin on kakkosena. Peräti 35 prosenttia vastanneista lisäsi koronan aikana musiikinkuunteluaan ja vain neljä prosenttia vähensi. Tällä palstalla muusikoiden ja äänitetuottajien tekijänoikeusjärjestö Gramex kertoo toiminnastaan. www.soundi.fi/soittolistat Parasta juuri nyt Tämän aukeaman artisteja ja paljon muita uutuuksia löydät viikottain päivittyvältä soittolistaltamme: on yksi vuoden selkeimmistä breikkaajista ja Stop This Flame vuoden parhaita bängereitä. Siitä vaan tsekkaamaan, miten itse kunkin musiikkimaku suhtautuu oman ikäryhmän valtavirtaan! LAURI KAIRA IL M O IT U S Gramex 11_20.indd 17 2.12.2020 7.58 Break_On_2020_11 -taitto_a.indd 13 3.12.2020 15.10. Hiljattaisten singletai ep-julkaisujen perusteella vuoden kärkikahinoihin on nostettava myös laulaja-lauluntekijät Meg Myers (Grizzly), JJ Wilde (Mercy) ja Jake Bugg (All I Need). 90 prosenttia vastaajista kuuntelee musiikkia radiosta. Lopuksi vielä pari ihan uutta huomiota. Erityisen paljon kännykkää kuuntelevat nuoret. Koronavuosi muutti suomalaisten musiikin käyttöä. Maininnan ansaitsevat myös australialaisen punk rock -ryhmä The Chatsin hilpeä albumi High Risk Behaviour, valkovenäläisen dark wave -yllättäjä Molchat Doman kolmas levy Monument ja aina yhtä omaleimaisten norjalaisen Pom Pokon ja japanilaisen Chain laadukkaat sinkut. Ärsyttävästä Eskimo Callboysta soolouralle jatkanut Sebastian ”Sushi” Biehler on nyt Ghøstkid, jonka samanniminen debyyttialbumi on yllättävän väkevää corea
Taiteilija Roivasesta tuli kuitenkin vasta Helsinkiin muuton jälkeen. Tämä kuvasto näkyy myös Roivasen someläsnäolossa: sillä toistuvat puiden, maan ja lehtien tekstuuri, harmaa vesi, sumu sänkipeltojen yllä, välivuodenajan väritön heinä. He ovat Roivanen Vilpittömyyden ja haavoittuvaisuuden puhetta LISÄÄ TARKKAILULUOKKA ARTISTEJA: www.soundi.fi/tarkkailuluokka MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT: www.soundi.fi/demoefekti ”Muistan ajatelleeni, että 18-vuotiaana haen kyllä Idolsiin. Siinä on paljon sellaisia kuvakulmia, joissa ihmisiä on kuvattu todella kaukaa, ja heidän tekemisensä tapahtuu etäisyyden päässä. Avaruus ja tilallisuus saavat minussa aikaan tietyn vapauden tunteen, joka inspiroi, kertoo pelkällä sukunimellään musiikkia julkaiseva Roivanen. Ei ihme, että yksi levyn kärkisingleistä on nimeltään Ruska. A-PUOLI T iia Roivanen eli lapsuutensa kumpuilevassa maastossa metsien ja peltojen keskellä pienessä Karjalohjan pitäjässä. Karinin tapasin erään lyhytelokuvan ensi-illassa, ja huomasimme, että meitä yhdistävät tietty herkkyys ja vesi elementtinä. Musiikilliset verrokit voisivat olla jossakin kotimaisten Lau Naun ja Paavoharjun tai vuosituhannen alun folktronican, kuten Múmin tai Four Tetin varhaistuotannon, suunnalla. Se kuuluu myös soundimaailmassa: esimerkiksi Kutu2-kappaleen myrskyisyys tuo mieleen Karinan II-albumin kliimaksit. – Mitä tapahtuu, kun ihastuu. Singstar oli kova juttu. – Olen viime aikoina inspiroitunut etäisyyksistä: muistan lapsena katselleeni huoneeni ikkunasta kaukana sijaitsevalle maantielle ja viehätyin siitä, miten ohi ajavat autot näyttivät niin pieniltä. – En osannut ajatella heitä jotenkin tunnettuina tyyppeinä. Haluan, että lauluni puhuvat tällaisten tunteiden ilmaisun ja käsittelyn puolesta! TEKSTI: MIKAEL MATTILA myös ystäviäni. Luontokuvastolla pelaavat SOOMAn tekstit käsittelevät tekijänsä mukaan ensisijaisesti tunteiden kohtaamista. Muistan ajatelleeni, että 18-vuotiaana haen kyllä Idolsiin. Rakastumisen tunnetta Roivanen kuvaa yhdessä kappaleessa vaaleanpunaiseksi mehuksi. Ruskan musiikkivideossa toteutin tätä mielikuvaa. Kaukaiset kitarat ja pianot liplattavat hiljaa, soundit ovat utuisia. Otsikko tarkoittaa latinaksi kehoa, mutta myös kehon sisällä olevia solukeskuksia. – Koen, että musiikissani on tietty laakeuden tunne. En kuitenkaan hakenut, heh! SOOMAn yhteydessä on korostettu sen nimekkäitä taustavoimia: mukana ovat niin The Holyn rumpali Mikko Maijala kuin Karinasta tutut Helmi Tikkanen ja Karin Mäkiranta, joka on myös tuottanut ep:n. Miten keho reagoi eri tunteisiin, miten tietoisuus sanoittaa ne. Se kumpuaa noista lapsuuden maisemista. – Pianoa soitin lapsena, mutta se jäi vuosiksi. –Mietin paljon sitä, miten ihmiset yksilöllisesti sanoittavat ja kuvittavat tunteitaan: miten meidän reaktioissamme elävät paitsi omat kokemuksemme, myös vanhempien ja jopa isovanhempien toimintamallit. En kuitenkaan hakenut.” SOOMAn lauluissa tuntuvat myös ruumis ja iho. Roivasen ensi-ep SOOMA on puolielektronista mutta melko rustiikkisesti puhisevaa, jopa syksyistä musiikkia. – Kappale käsittelee sellaista kuplivaa, naiiviakin tunnetta. Hartaassa, kaikuisassa äänimaisemassa soivat luoteisen Uudenmaan jylhät mäntymetsät ja harmaan sä vyihin syksyllä kääntyvä luonto. 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Oloa, joka tekee ihmisestä vilpittömän ja haavoittuvaisen. Traumoiltahan ei kukaan voi elämässä välttyä! k u v a: E m il ia P en n an en tarkkis_Roivanen.indd 14 3.12.2020 15.11
Se on huudahdus, jota Timba ujuttaa kappaleisiinsa. Timbalandin tuottaja-albumi Shock Value (2007) on sellainen toteemi tuolta aikakaudelta, että sen kuuntelu edelleen ällistyttää, ja on voinut aikanaan olla varmaan aika lannistavaa kuultavaa monelle tuottajalle. Yhteistyökumppanit vaihtuivat, mutta Timbaland kuulosti aina itseltään. Eiköhän oteta pienet sille: ee! ”Yhteis työ kumppanit vaihtuivat, mutta Timbaland kuulosti aina itseltään.” arttu seppa?nen 11_2020 -taitto_a.indd 15 3.12.2020 15.12. Myös nykyisissä biisisessioissa saattaa olla yhteensä kymmenen eri kirjoittajaa, joista kukin tekee jonkin pienen palasen kappaleeseen, joten siinä yhtälössä on hyvin vaikea mitään tavaramerkkisoundia luoda. Kuten eräskin Youtube-kommentoija kiteytti: ”Cover, jota en tiennyt tarvitsevani.” Pelkästään video on ihana. Dren vuosikymmen, niin Timbaland oli varmasti 00-luvun merkittävin tuottaja hiphopin ja r’n’b:n saralla. Rapin ja r’n’b:n tuottajana meritoitunut Timbaland teki Furtadolle sen sijaan klubiolosuhteisiin sopivia bängereitä, joista jykevimmin on aina potkinut Say It Right. Voisiko sen trap-hi-hatin jo kohta unohtaa. Rockia, mutta Timbalandin tyyliin! Justin Timberlaken Futuresex/Love sounds (2006) on luonnollisesti levynä Timbalandin vahvin taidonnäyte. Hänet oltiin ehditty oppia tuntemaan folkhenkisestä popista. Kun Nelly Furtadon Loose (2006) ilmestyi, se oli aikamoinen yllätys. Alkuperäistä kappaletta melankolisempi ja pelkistetympi versio on ollut loppuvuoden jatkuvalla repeatilla soiva yllättävä hitti. Cornellin Scream-levyssä on muuten aika samannäköinen kansi, discopallo on vaihtunut vain kitaraan, mutta siitäkään huolimatta ihan samanlaista menestystä siitä ei tullut kuin Justinista. Se tulee muuten kohdassa 1:37, ja sen jälkeen kappaleen kuuntelun voikin lopettaa. Kappaleessa on lopulta hyvin vähän ainesosia, mutta siinä on loistava Furtadon laulama kertosäe sekä Timbalandin tunnistettava rytmi ja hillitön perkussiorakennelma. He esittivät coverin Nelly Furtadon turhankin unohdetusta nykyklassikosta Say It Rightista. Tältä ajalta kaipaisin enemmänkin signature-soundia. Maailmanlopun yhdistelmä, mutta aivan helvetin kiehtova levy se on, kiinnostavampaa kuin yksikään Soundgardenlevy. En ole viime vuosina seurannut juuri Timbalandin tekemisiä, koska olen ainoastaan kiinnostunut Timbalandin kultakaudesta. Laulaja Kevin Parkerilla on edessään pelkästään Pioneerin dj-mikseri, jolla hän efektoi kappaletta. The Way I Are kuulostaa edelleen tuoreelta eikä keneltäkään muulta kuin Timbalandilta. Tapasimme kaverini kanssa kuunnella kappaletta pelkästään huudon vuoksi. Timbalandin pumppaavat biitit, mutta Soundgarden-mies laulamassa. Tietysti Timbalandia myös aikanaan kopioitiin, mutta viime vuosina valtavirran tuotannoissa tuntuu olevan korostetusti hyvin samat palikat ja samplepaketit käytössä. Kenties Timbaland on inspiroitunut tästä. Olen huutanut ”ee” puolalaisen strippi baarin edessä, Kuopion yössä, kirkon pihalla, nakkikioskilla. Jos 90-luku oli Dr. PB SOUNDI SOUNDI 15 A-PUOLI Arttu Seppänen > Populaarikulttuuriessee Timbalandin tavaramerkkisoundi on kaunis saavutus L iimatukkahippibändi Tame Impala vieraili marraskuussa BBC Radio 1 -lähetyksessä. Ee! Enkä edelleenkään saa tarpeekseni siitä, että Simple Mindsin vuoden 1989 kappaleessa Belfast Child kuullaan myös upea ee-huuto. Mutta mikä tärkeintä, siinä on Timbalandin tärkein tavaramerkki: ”Ee!” Eli mikä. Huutoa tulee liian vähän ja lähes poikkeuksetta väärällä iskulla. Kitarabändinä aloittanut kolmikko seisoskelee vakavana koskettimien ääressä. Muuten mahtavassa Tame Impalan coverissa ärsyttää, että he yrittävät versioida Timbaland-huutoa, mutta se menee hipeiltä lopulta ihan vituiksi, niin kuin hipeille usein käy. Kaveriporukassa tuli nopeasti tavaksi huutaa ”ee” aina erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, mahdollisimman huonoon aikaan. Yksi oudoimmista Timbalandin tuottamista asioista on varmasti Chris Cornellin albumi Scream (2008). Suosittelen erityisesti kappaleen videota, jossa on kuvaa Timbalandista ”fiilistelemässä” miksauspöydällä huutonsa ääressä. Sama ”ee” löytyy myös esimerkiksi OneRepublicin kappaleesta Apologize. Silloin Timbaland seilasi genrerajoista piittaamatta ja tuotti edellä mainittujen lisäksi myös esimerkiksi Elton Johnia. Tavaramerkkisoundi on popmusiikissa kaunis saavutus. Tavallaan aika röyhkeää tehdä jokaisen artistin kappaleesta enemmän tuottajan näköinen, mutta arvostan Timbalandin ehdottomuutta. Hän oli aina paikalla vain ja ainoastaan tekemässä ”timbalandit”. Versiossa on tosin yksi vika, joka liittyy Say It Rightin alku peräiseen tuottajaan Timbalandiin
Kusti Vuorinen rules! LEVY, JOKA ON ANSAINNUT OMAN LAULUNSA Santana 3 – Santanan kolmonen on tosiaan biisi tulevalla Rock Siltanen Groupin levyllä. Nimimerkki Rock Siltanen tuli tunnetuksi hyvin noteeratuilla singleillään Urkki ja Elvis sekä Uskon Huuhkajiin. Sitä tulee kuunneltua valtavasti studioja livelevyinä. Myös Amurin II-albumia mennään pian tekemään, entistä yhtenäisempänä bändinä, kun aiemmin pinosimme Pursun kanssa soitinta soittimen päälle. Minulla on hirveästi biisejä, joissa ei ole sanoja, joten siinäkin kaipaisin kumppania. Italia -90 ei unohdu koskaan. Ensin oli New Order. Toivon myös vilpittömästi, että Englanti vielä joskus pärjäisi arvokisoissa. Siinä tehdään suoraviivaista tosirokkia, hyvää menomusaa. Molemmat bändit sulautuivat kiehtovasti Tampereen uuden musapolven rock-kartalle, jonka kiinnekohtina olivat Keltaisen talon, Telakan ja Pispalan aktiiviset kulttuuriyhteisöt ja idearikkaat musiikintekijät. Korvalappustereot aina korvilla sotkin pyörällä kouluun, kaupunkiin tai kavereille. Mukana myös Sneaky Pete, joka soittaa huikean hienon pedal steel -soolon. LEVY, JOLLA LAULAJA TEKI VAIKUTUKSEN Sandy Denny Sandy – Dennyn toinen soololevy paristakin syystä. VARHAISIN ALBUMI, JOKA HERÄTTI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN Hurriganes Roadrunner – Aika geneerinen vastaus. TUOREIN INNOSTAVA LEVY VOIMASOITOSSANI Tampo Yömies astuu päivänvaloon – Ihastuin levyyn välittömästi, kun se ilmestyi ja siihen tulee edelleen palattua usein. Faija kuunteli sitä niin ahkerasti, että se kolahti ennen pitkää itsellenikin. Tykkään kuunnella instrumentaalimusiikkia, ja tämä iski hienoilla sävellyksillään sekä oivallisella rytmiikallaan. Räjäyttäjissä on harjoitettu vapaampaa yhteistyötä, mutta Amurissa Kalevi Suopursun kanssa vähän vakaampaakin. LEVY, JOKA TUO MIELEEN JYVÄSKYLÄN NUORUUSVUODET Smashing Pumpkins Mellon Collie & The Infinite Sadness – Ei ollut varaa ostaa cd-tuplaa. Talmudin kanssa alettiin jo aikaisessa vaiheessa tehdä kappaleita kaikki kolme. Hesan keikat menetettiin, mutta uutta albumia levytetään, kun aika on kypsä. Kevyet huumeviittaukset urheilubiisissä lämmittävät nekin sydäntä. ALBUMI, JOTA OLEN INTOILLUT SOITTOKUMPPANIN KANSSA The Beach Boys Friends – Saan musiikkia kaikilta, kenen kanssa olen soittanut. Elämäni soundit 16 SOUNDI Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Mikko Siltanen JALKAPALLOAIHEINEN SUOSIKKILEVYNI New Order World In Motion -maxi – Upea bändi, upea biisi, upea video ja ensimmäiset kisat, jotka muistan. Hienointa Garcian porukassa on, kuinka soittaminen ja musiikin teko on elämäntapa, joka kuuluu kaikissa tekemisissä. Tapasin Nousiaisen Jukan noin 10 vuotta sitten Jyväskylässä. – Juuri tänään treenasimme Räjäyttäjien uusia biisejä aamuyhdeksästä lähtien. Jukka on niin paljon taitavampi kitaristi, että aloin soittaa bassoa ja tosi mielelläni soitan edelleen. Tosin annoin levyni synttärilahjaksi Joni Ekmanille viikko sitten. ALBUMI, JOKA ON KESTÄNYT PARHAITEN KUUNTELUA Grateful Dead American Beauty – Pakko olla mukana Grateful Deadia. Batuka, Taboo, No One To Depend ovat… hienoja ralleja. (Rock Siltanen Group, Räjäyttäjät, Talmud Beach, Amuri, Metsäheikki) K u v a: A sk o A la n en Elämäni soundit 11_20.indd 16 2.12.2020 19.39. Rock Siltanen Groupin kanssa aloitamme myös ensilevytyksen parin viikon sisään. Äänitin muistaakseni Jyväskylän kaupunginkirjastosta kahdelle kasetille ja kyllä niitä sitten kuunneltiin. Faija on kova Ganes-fani, ja levyä sai kyllä kuulla kotona ja autossa huojuvalta kasetilta ihan reilun annoksen riittävällä volyymilla. – Basso on brutaali soitin säveltämiseen, joten omat biisit tapailen alkuun kitaralla ja kehitän ideoita, mistä niissä lauletaan. Innostus rock’n’rollia kohtaan heräsi eikä ole sittemmin sammunut. Alettiin soittaa ja intoilla lisää: Hurriganes, Roky Erickson, Stooges, Wigwam, Beach Boys... American Beauty on erityisesti laulujen takia rakkain. Räjäyttäjien biisejä me olemme Alexin kanssa alkaneet myös tehdä, mikä on tuntunut järkevältä kehityssuunnalta. J yväskyläläinen muusikko Mikko ”Silli” Siltanen alkoi noin 10 vuotta sitten uppoutua Sisä-Suomen rockskeneen paikallisen lempeän boogiebändin Talmud Beachin sekä kaverinsa Jukka Nousiaisen perustaman Räjäyttäjät-yhtyeen basistina ja laulajana. Eikä tule sammumaan. Pattereita kului läjäpäin. Huomasin, miten samaa musaa joku muu voikaan kuunnella. Yhteiskuvioita kehkeytyi lukuisien hengenheimolaisten kanssa, levytyksiä syntyi yli 20 levymerkille ja oman biisintekovalmius vankentui uusien vakituisten bändien myötä. Hän oli mielettömän hieno laulaja ja lauluntekijä, ja erityisesti avausbiisi It’ll Take A Long Time nostaa ihokarvat pystyyn. – Kitaristihan minä oikeastaan olen, Mikko vakuuttaa. – Se vain meni klassiseen tyyliin, että bändissä ei ollut basistia, joten jonkun hommaan piti ryhtyä
Muista turvavälivesi! TUSKAN MERKKARIKAUPPA ON NYT AUKI! eventune.shop/tuska Tuska Korn tulostus.indd 17 3.12.2020 10.52
Mutta matka halki Euroopan on ristiriitaisia tunteita täynnä – viha ja katkeruus vaihtuvat hetkessä ikäväksi, kun ostettu Viking Line -paita muistuttaa Repen hyvistä puolista. Yhdistelmä käy raskaaksi, vaikka alla on puolen miljoonan asuntovelka. Kettunen kuvaa pariskuntansa, Marin ja Repen, persoonat, elämäntilanteet ja tekemiset taitavan viitteellisesti, mutta niin, että mielikuvitus alkaa täyttää aukkopaikkoja. Haave vapaudesta on toivoton, mutta välttämätön. Tämähän oli Suomen varhaisten EU-vuosien ja yhä helpottuvan ja halpenevan ulkomaanmatkailun aikaa. Missä ovat reaalitodellisuuteen ankkuroituvat, silti ehkä hieman romantisoivat rockpohjaiset suomalaislaulut, joissa kierrellään maita ja mantuja, mainitaan paikanja henkilönnimiä ja kuvataan ihmiskohtaloita. Aivan oppikirjanomaisesti tässä ”tie” kivetään näyttämöksi ihmisen kamppailulle ristiriitaisiin suuntiin vetävien elämänkokemusten kanssa. Joitakin Kettusen parhaista tällaisista löytyy Elävien maassa -levyltä (1997). Fyysisesti voi paeta, mutta menneisyys seuraa mukana ja vetää takaisin. Siellähän riittää lääniä, jossa reissata. Mari häipyy Tukholmaan ja sieltä etelämmäs. Kuitenkin he osasivat myös kääntää vaikutteensa suomen kielelle ja suomalaiselle mielelle. Mari on ”väsynyt konsultoimaan” ja Repe luottaa ”pöytäviinan voimaan”. Hän ja kaksi vuotta sitten menehtynyt Broadcast-kumppani Esa Kaartamo ammensivat aina eniten amerikkalaisesta musiikkiperinteestä ja tunsivat varmasti läpikotaisin sikäläiset kantrin, folkin ja rockin rajapinnoilla liikkuvat lauluntekijät. ”Se ei parantunut tiestä kuljetusta/se on kulkuriuden hinta”, Kettunen tiivistää. Tämä pätee myös Häkkilintuun, vaikka se olikin levyn ensisingle ja jonkinmoinen hitti. Näin hyvän ja yksinkertaisen kertosäkeen sisältävältä kappaleelta sopii sitä odottaakin, mutta myöskään Häkkilintu ei ole mikä tahansa radiotyrkky, vaan aika nihilistinen ja silti kaihoisa ihmissuhdeja reissudraama, joka tarvitsee näyttämökseen koko läntisen Euroopan ja musiikilliseksi ilmiasukseen reggaemaisen kompin ja mariachi-henkiset torvet. Kettusen levytyksistä tekee persoonallisia jo hänen äänensä, jossa ei soi rehti ruutupaitainen juurevuus niinkään kuin melankolinen, kirjallisesti orientoitunut ulkopuolisuus. Repe myy kämpän ”huonoon hintaan” ja tulee perässä, skarppaamisten ja sekoilun välillä ailahdellen. Kuten kertosäe sen sanoo: ”Vain parin siiveniskun verran/lensi häkkilintu kerran/Ei siinä järki paljon paina/Sydän on sotaan valmis aina.” Teksti: Niko Peltonen TOIVOTON HAAVE VAPAUDESTA Edu Kettunen: Häkkilintu (1997) ”Fyysisesti voi paeta, mutta menneisyys seuraa mukana ja vetää takaisin.” martti luther 11_2020 -taitto_a.indd 18 4.12.2020 13.37. Niinpä hän on ihanteellinen laulaja ottamaan tarkkailijan roolin kolmannen persoonan tarinalauluissa, joiden hahmot säästyvät kertojan moralisoinnilta. Amerikkalaisessa lauluntekijäperinteessä tällaista on harrastettu paljon. Mutta Häkkilinnussa ei oteta lentoa Berliiniin, vaan reissataan vanhan koulukunnan mukaan ja vaistojen vietävänä. Tarinan taustalla väijyy toimimattoman parisuhteen, inhimillisen kohtaamattomuuden vire. Muutamankin kuvatun kaltaisen laulun on tehnyt Erkka ”Edu” Kettunen, josta kehkeytyi Broadcast-yhtyeen jälkeisinä vuosina merkittävä suomalainen lauluntekijä. Kettusen lauluilla ei olekaan paljoa tekemistä ”varsinaisen suomirockin” kanssa. Iso maahan Suomikin toki on. Kysymys on ehkä ylidramaattinen, sillä kyllä näitäkin löytyy, varsinkin jos määritelmää vähän venyttää. Mari on elänyt paniikissa peläten Repen lähtöä, joten hän päättääkin olla se, joka lähtee. Ei hänen tuotantonsa tosin ole rockpiireissä koskaan saanut ansaitsemaansa arvostusta. 18 SOUNDI SOUNDI PB Martti Luther ja muovipussi > A-PUOLI Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa R oad movien rinnakkaiskäsitteenä voisi varmasti olla olemassa ”road song”, jotain sellaista kuin Kris Kristoffersonin prototyypinomainen Me And Bobby McGee (1970). Koskaan enää he eivät kohtaa, vaikka Repe luuleekin päässeensä jäljille Napolissa, jossa Mari oli muka nähty ”kapakassa rekkakuskien”. Vaivattomasta melodiaja tekstikielestään huolimatta nämäkään laulut eivät ole kosiskelevia tai painele helppoja tunnetriggereitä. Kummallisen selvästi narratiivinen kulkijalaulu on meillä silti jäänyt Tapio Rautavaaraan ja vastaaviin assosioituvaksi käsitteeksi
Fat Lizard tulostus.indd 19 2.12.2020 19.25
Kärsin, tai siis nautin unettomuudesta, joka johtuu siitä, että mielessäni tapahtuu koko ajan paljon asioita. Myös silloin kun vaikuttaa siltä, etten tee yhtään ”Minä vain seuraan maailman paloa. Olet nyt 60-vuotias ja julkaissut musiikkia 40 vuoden ajan. – Syy on se, että minulla on epäreilu etumatka verrattuna valtaosaan ihmisistä: Nukun korkeintaan neljä tuntia yössä. Colemanin oppineisuus yltää myös pitkälle orkesterimusiikkiin, hän on säveltänyt satoja klassisia teoksia, työskennellyt orkesterinjohtajana Uudessa-Seelannissa ja Tsekeissä ja opiskellut klassisen teoriaa Leipzigissä sekä Kairossa. Jo nuorena Coleman opiskeli myös psykologiaa ja filosofiaa, sekä yhtä lailla magiaa ja salatieteitä. Raja nerouden ja hulluuden välillä on toisinaan hyvin häilyvä. Päästäkseen sisälle siihen ihmismieleen, joka kykenee kaikkeen tähän, on annettava keskustelun virrata vapaana. Ja teen siitä taidetta.” JAZ COLEMAN: 20 SOUNDI Teksti: Aki Nuopponen Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu haast_Jaz Coleman_a.indd 20 3.12.2020 15.18. S aatat luulla tuntevasi vuonna 1960 Britanniassa syntyneen Jeremy ”Jaz” Colemanin, koska tunnet hänen tekemisensä vuonna 1979 perustetussa Killing Jokessa. Myöhemmin hän hankki paperit kolmivuotisesta kansainvälisen pankkitoiminnan tutkinnosta. On totta, että Killing Joke on tehnyt kaikkea postpunkin, goottirockin, synapopin ja metallin välillä, eikä Coleman ole koskaan ollut varsinaisesti ilmiselvin osa minkäänlaista rocktai metallimusiikin ympyröitä, mutta hänen luovuutensa kurottaa vielä käsittämättömän paljon laajemmalle. Skype-puhelun alkuun nyt Meksikossa majaileva Cole man lupasikin, että kysytäänpä häneltä mitä tahansa, hän kertoo totuuden siitä ja kaikesta muustakin. Näin myös tapahtui, kun runsaasti sähkötupakkaansa savutellut Coleman ohjasi lopulta aiheen kuin aiheen erikoisiin näkemyksiinsä siitä, missä maailma makaa juuri nyt. Jaz Colemanin genrerajoja ylittävät luomukset Killing Jokessa ja hänen maaniset esiintymisensä bändin keikoilla ovat jo oma lukunsa, mutta tämä monikasvoinen mies on myös klassisen musiikin moniosaaja ja äärimmäisen lukenut ajattelija, joka kokee maailman täysin omalla tavallaan. – Luon kaksikymmentä tuntia vuorokaudessa. Killing Joke on tehnyt 15 albumia ja olet tehnyt teoksia orkesterille sinfonioita ja oopperoita myöten. Miten olet ehtinyt tehdä tämän kaiken
Ymmärsin ettei minua ole tehty mihinkään vitun Disney-maailmaan, jossa ihmisyyttä ei ole olemassa. – Se ei sulkenut ovia klassiseen maailmaan, mutta se avasi mieltäni ihan eri tavalla. Kun on tarpeeksi luova ihminen, voi tehdä molempia. Oliko tällaisessa perheessä sijaa rockmusiikille. 22 SOUNDI mitään. – Muistan kaiken elämästäni pitkälti siitä asti, kun olin vasta kaksivuotias. On yksi asia tehdä luovasti jotain kaupalliseen tarkoitukseen tai tehdä disneymäisesti asioita siten, että kaikesta ympärilläsi tehdään osa tietyn brändin tuotteistusta. – Klasaripiirit osaavat olla todella elitistisiä, mutta myös heidän sääntönsä on mahdollista murtaa. Hän tutustutti minut musiikkiinsa ja rockiin ylipäänsä. – Jones, joka kuoli pari vuotta myöhemmin (1969), haki minut usein tarhasta. – En käytä älylaitteita. – Saatan istua baarissa ja kysyä: ”Mikä tämä helvetin hyvä biisi on. – Tein jotain, mitä olen tehnyt usein elämässäni, eli menin ihan toiseen äärilaitaan. Onko sinua koskaan yritetty sulkea ulos tietyistä piireistä toisen laidan takia. Täten muistan myös ensimmäisen kosketukseni rockiin. Hän kuului erääseen pikkubändiin nimeltään Rolling Stones. Jos minulle maksetaan kolmen viikon työstä neljä tuhatta dollaria, todellakin teen sen, ja sitten keskityn oikeisiin luomuksiini. – Jo ensimmäinen klassinen mentorini sanoi minulle: ”Jaz, jos alat koskaan tehdä soundtrackeja, pidä huoli siitä, että saat tehdä niitä loppuikäsi, koska paluuta klassisiin ympyröihin ei sen jälkeen enää ole.” > Soundi-haastattelu – Tuo ajatus oli kuin bensaa liekkeihini ja lopulta meninkin ihan syvimpään päätyyn asian kanssa: hyppäsin mukaan Disney-tuotantoon, osallistuin 90-luvun lopussa Mulanelokuvan soundtrackin säveltämiseen ja kohtasin sen muovisimman mahdollisen punaisten mattojen maailman vain todetakseni, ettei se ole todellakaan minua varten. Olemme kuulleet sinulta myös kaikkea soundtrack-sävellyksistä Led Zeppelinin, Pink Floydin ja The Doorsin orkesterisovituksiin asti, mutta edustavatko nämäkään läheskään kaikkea luomaasi. Älylaite (smart phone) on yksi ihmiskunnan historian koomisimmista nimityksistä millekään asialle. – Kauan sitten minulla oli manageri, joka sanoi ettei kaikkea tekemäänsä kannata laittaa CV:hen, koska se pilaa uskottavuuden. – Totuus tämän asian suhteen on sitä surrealistisempi, mitä enemmän sitä nyt ajattelen. Törmään jatkuvasti kappaleisiin, joita en tiedä tehneeni. – Olen tehnyt niin paljon musiikkia, etten muista sitä kaikkea. En ole antanut aivojeni surkastua ruutuja tuijottamalla. Sieltä kaikki minun kohdallani aikoinaan alkoikin. – Joskus kyse on taiteesta, joskus puhtaasti rahasta. Tietokoneitakin vain kun on pakko. Olin neljävuotias ja se tapahtui, kun eräs setäni kanssa samaa koulua käynyt ja perhetuttaviimme kuulunut Brian Jones soitti minulle levyjä. Rock ei puhutellut minua. En ole koskaan käyttänyt. Olen ennemmin tekemättä yhtään mitään ja harjoitan mieltäni ja muistiani kuin tuijotan aivokuolleesti näyttöjä. Rollareiden jäsen soittamassa minulle aikansa parasta rockia ja minä vain kiukuttelin. hin. Teinpä siis soundtrackin tai pari, olen sen jälkeen keskittynyt sinfonioihin, kuorotöihin ja oopperoi”Olin neljävuotias, kun perhetuttaviimme kuulunut Brian Jones soitti minulle levyjä.” Killing Joke perustettiin, kun Jaz Coleman halusi saada aikaan äänivyöryn, joka vastaisi tuhannen hävittäjälentokoneen pommitusta. Siksi on olemassa paljon vaikka millaisia popkappaleita, mainossäveliä, tv-tunnuksia ja ties mitä Sarah Brightmania ja muuta, joiden säveltämisessä olen ollut mukana. Minun on vain kirjoitettava ne paperille tai äänitettävä ne talteen. Siinä sivussa yhtye kirjoitti itsensä rockin historian sivuille. En pitänyt siitä alkuunkaan! Ajatus kuulostaa tietenkin nyt naurettavalta... Rockin sijaan minuun vetosi kirkollinen kuoromusiikki ja sen ritualistinen ja mesK u v a: So u n d in ar k is to K u v a: So u n d in ar k is to haast_Jaz Coleman_a.indd 22 3.12.2020 15.18. Kuka tämän on tehnyt?” Sitten joku vastaa: ”Sinun, senkin kusipää! Tämä on sinun kappaleesi!” Mutta totuus on, etten oikeasti muistanut asian olevan niin. Olet tehnyt rockissa sekä marginaalista että kaupallisempaa soundia, ja säveltänyt orkesterien kanssa musiikkia klasariyleisölle. Aikana, jolloin minun maailmassani muunlaisessa musiikissa ei ollut mitään mieltä. Synnyit vuonna 1960 Englannin Cheltenhamissa oppineeseen perheeseen, englantilaisen opettajaisän ja englantilais-intialaisen opettajaäidin lapseksi. – Klassiset ympyrät voivat ehkä olla ihmiskunnan luovimpia, mutta myös ummehtuneimpia yhteisöjä. Luon musiikkia ja tekstejä päässäni valmiiseen muotoon asti
Elämäsi oli siis silkkaa klassista, kirkkomusiikkia ja laaja-alaista opiskelua koulujen sijaan perhepiirissä pitkälle teini-ikään asti. Tiedän, että jälleensyntyminen on todellisuutta. Hän ei kaihtanut eri tieteitä tai aloja, vaan siirtyi luontevasti mediasta toiseen ja teki siitä omansa. Voin siis perusteellisesti sanoa, että musiikki on pelastanut minut useammin kuin kerran, ja musiikki on ol”Ymmärsin kuuluvani sellaiseen osaan ihmiskunnasta, joka näkee asioita, joita muut eivät näe.” K u v a: To m B ar n es K u v a: E st er Se ga rr a Kaikkien värikkäiden vaiheiden jälkeen Jaz Coleman luotsasi Killing Joken myös tälle vuosituhannelle. Englantilaiset ja intialaiset sukujuuresi saattaisivat viitata siihen, että uskonto olisi ollut perheessäsi suuressa roolissa, mutta vanhempasi olivatkin ateisteja. Oliko tällä mitään tekemistä sen kanssa, että kirkollinen kuoromusiikki vei sinut mukaan. – Äitini periaatteena oli sama, mitä olen pitänyt sittemmin omanani: jos haluan oppia jotain, etsin alan osaavimman ihmisen, opin häneltä kaiken mitä hän tietää ja osaa, ja vien sitä sitten eteenpäin. Kun olin lapsi, rakentelin jatkuvasti leikkigiljotiineja, koska tiesin että minut on mestattu Ranskassa edellisessä elämässäni. Ketkä olivat sinun innoittajasi ja mentorisi opin ja taiteen tiellä. Isäni ja äitini perimän ansiosta olen yhdistelmä itää ja länttä, moderniutta ja konservatiivisuutta, uutta ja vanhaa. Vaikutat olleen määrätietoinen jo lapsena, mutta meillä kaikilla on esikuvamme ja opettajamme varsinkin nuorella iällä. Olen myös kohdannut ranskalaisia ihmisiä, jotka muistavat minut edellisestä elämästään. – Perheeni suorastaan ajoi minut tekemään sitä, mistä kukin meistä lapsista oikeasti piti. Siksi äitini vei minut jo nuorena Eric Coleridgen oppiin harjoittelemaan pianoa ja viulua, ja olin hänen opissaan 17-vuotiaaksi asti. – Se johti minut toisenlaiseen elämään. SOUNDI 23 sumainen ylväs ilmaisu. Mikä ajoi sinut punkpiireihin, joka erosi kaikesta siitä, mihin olit tottunut. – Vaikka vanhempani ovatkin ateisteja, suhteeni jälleensyntymään on verenperintöäni ja suhteeni länsimaalaisiin vaistoihin on sitä myös. – Sen sijaan etten olisi uskonut mihinkään, aloin muodostaa omaa käsitystäni olevaisuudesta, eli haalia osasia yhdestä uskonnosta, palasia toisesta, yhdistin sen tieteeseen, otin mukaan magiaa ja muodostin siitä näkemykseni. Ainakin osalle meistä. – Oppiminen on jotain, mikä ei lopu koskaan. haast_Jaz Coleman_a.indd 23 3.12.2020 15.18. Koska voitin paikallisen arvostetun säveltäjäpalkinnon ja pääsin sen myötä osaksi kansallista nuoriso-orkesteria. Pidän sitä hirvittävän kapitalistisena ajatuksena, että ihmisen tulisi oppia jokin ammatti tai asia, ja tehdä sillä loppuelämänsä ajan rahaa. – Arvaa mikä oli ainoa syy, miksei minua tuomittu. – Uskon jälleensyntymään. Alkuperäiskokoonpano Martin "Youth" Glover (basso), Coleman (laulu), Geordie Walker (kitara) ja Paul Ferguson (rummut) on toiminut taas vuodesta 2008 lähtien. – Leonardo DaVinci oli kuin pyhimys perheellemme. – Minua ajoi eteenpäin haluni kokea kaikkea. Eikä se ole edes uskosta kiinni. Syyllistyin neljään vakavaan rikokseen jo ennen kuin täytin kuusitoista: kolme huumausainerikosta ja yksi iso varkaus. Kun ajattelette asiaa tarkemmin, kuulette sen kaikessa musiikissani. Olin jo lapsena kiinnostunut maailmasta näkemämme ympäristön ulkopuolella ja yliluonnollisen ohella näin maailman valheiden läpi. Vain ymmärtämällä kaikkia näkemyksiä ja niiden perusteita, voi ymmärtää elämää. Viimeisellä kerralla kun jäin kiinni, oli ihan vähällä, ettei minua lähetetty sotilasakatemiaan tai johonkin muuhun nuorisovankilaan. Se vei minut viisitoistavuotiaana uudenlaisiin piireihin, ja uudenlaisten kokemusten äärelle, kun aloin pyöriä paikallisella rockklubilla, roudailla siellä ja kuunnella bändejä. Minä olen tällainen maailmasta irtaallaan oleva olento, kun taas veljeni on vankkumaton menestynyt ja korkeakoulutettu tiedemies. Minulla ei ehkä ole hänen diplomeitaan, mutta olen aina janonnut tietoa kaikesta. – Siksi olen harjoittanut aina filo sofiaa, psykologiaa, taloustieteitä, mystiikkaa ja mitä tahansa, mitä ikinä haluankin mieleeni imeä
Tunsin oloni to teavan rauhalliseksi. Aika tark kanäköistä ajankuvaa, ei niinkään 80luvun alusta, vaan siitä mihin ihmiskunta on nyt ajautunut. – Brittiläisessä punkissa Sex Pis tols, The Clash ja monet muut mete löivät siitä, mitä on tässä ja nyt. Olemme kes täneet pari vuotta enemmän, hahah! Jo ensimmäisellä Killing Joke al bumilla mylvit rivit: ”Man watching video/The clock keeps on ticking/ He doesn’t know why/He’s just cattle for slaughter/The requiem/When the meaningful words/When they cease nä halusin taas katsoa pidemmälle tulevaan ja kertoa siitä, mihin olem me menossa. – Pian keikoistamme tuli rituaaleja, mikä houkutti ympärilleen sekopäistä yleisöä ja alaskatsovia vihaajia. Yksi heistä suositteli minulle Zbigniew Brzezinskin kirjaa Between Two Ages. – Psykologit sanovat, että artis teilla on tapana pysyä koko elämän sä samassa henkisessä tilassa, jota he elävät uransa käynnistyessä. – Killing Joke oli alusta alkaen ihan mitä ikinä lystäsimme. Jotain todella abstraktia, alku kantaista ja määrittämätöntä. Koin, että voin saavuttaa mitä tahansa, jos ha luan tarpeeksi lujasti. Tuo han tarkoittaa sitä, että olen yhä 18vuotias, koska tuolloin menes tyin ensimmäistä kertaa! Killing Joken nimikkodebyytti oli jotain ihan muuta kuin mitä oli tuol loin koskaan kuultu. Soitimme ensimmäiset keikkamme lähipiirille, mutta kymmenennen keikkamme loppuunmyydylle salille. Ne aut toivat minua näkemään musiikin. Taisit tehdä niin sanotusti ”leonardodavincit”, eli otit punkin ja rockin omaksesi, ja teit niistä jotain ihan uutta. Tiedätkö mitä. Teimme sen tekemällä fuusiota kaikesta. Näin suurem man kuvan. Meidän tapauksessa naulan arkkuun löi dj John Peel. – Soitimme alkuaikoinamme paljon keikkoja käyttäytymistie teiden opiskelijoiden suosimilla klubeilla ja he kutsuivat itseään uuden ajan psykorealisteiksi. Tarkoitan sitä, että Killing Jokesta tuli kaiken suhteen kyynis tä, ritualistista messua. En tarkoita vallan kumousta siten, että laitamme reg gaerytmin rockiin ja kutsumme sitä genreksi. En halun nut raataa päivätöissäni, joten lope tin ne. Siinä missä klasari kumartaa mo derneimmillaankin vuosisatojen taakse ja ylläpitää sitä perinnettä, Killing Jokella halusin luoda jotain uutta ja katsoa kohti tulevaa. Opiaatit vapauttivat mi nut yhteiskunnan taakasta. – Oli vain ajan kysymys, milloin tä mä tekisi johonkuhun vaikutuksen. Niin yksinkertaista se oli. Oliko klasaritaustastasi hyötyä bänditoiminnassa, vai halusitko en nemmin sysätä sen täysin sivuun ja tehdä Killing Joken kanssa tarkoi tuksella jotain, jonka filosofia eroai si täydellisesti orkesterimusiikista. – Halusin saada aikaiseksi sellai sen äänivyöryn, joka vastaisi tuhan nen hävittäjälentokoneen pommi tusta. Tiedän, että vitun monet bändit sanovat näin nykyäänkin, mutta eivät kui tenkaan tee sitä. – Halusin unohtaa ne pienet sie vät melodiat, ja oppia luomaan uu denlaisia tekstuureita kitaroilla, ana logisyntikoilla ja valtavilla rummuil la. Se ohjenuora teki minul le selväksi sen, minkä jo tiesin val miiksi: todellista punkia ja rockia ei ole se, että tehdään kuten on aina tehty, vaan että tehdään oma henki lökohtainen vallankumous. Mi > Soundi-haastattelu to function/When there’s nothing to say/When will it start bothe ring you?” (Requiem). Kun ensimmäiset bii simme pääsivät soimaan hänen radio lähetyksissään viikkokausia, oli val lankumouksemme valmis. – ”New wave, new craze”, kuten Bob Marley asian pisti Punky Reggae Partyssa. Jaz Colemanin into klassiseen musiikkiin heräsi vielä lapsuuden jälleen uudemman kerran. Olin oikeassa, kuten nyt näette. 24 SOUNDI lut se asia, joka on pitänyt minut jo tenkin raiteillani. – Asiassa auttoivat myös opiaatit, joita kokeilin hyvin varhain. ”Kun olin lapsi, rakentelin jatkuvasti leikkigiljotiineja, koska tiesin että minut on mestattu Ranskassa edellisessä elämässäni.” Mies kuin Wagner, joka soittaa meteliä. Saatu palaute ei tehnyt häntä ainakaan vaatimattomammaksi. Tie sin jo 80luvun alussa tämän ta pahtuvan, mutta outoa kyllä se ei häirinnyt minua. En halunnut tuossa vaihees sa raataa orkesterimusiikin kanssa, joten lopetin sen. – Päätin etten halua enää ikinä tehdä mitään muuta kuin musiikkia. K u v a: E st er Se ga rr a haast_Jaz Coleman_a.indd 24 3.12.2020 15.18. Ne avasivat mieleni. Se oli täydellistä! Meidän arveltiin kestävän sitä kyytiä pari vuotta. Kaikki näkemäni bändit tekivät minulle selväksi, että kunhan perustan bändin, voin me nestyä sen kanssa. – Olin nähnyt jo lapsena toistu via painajaisia moderneista ajoista, kun ihmisien kohtalona on tulla täysin riippuvaisiksi koneista. – Kun soitimme ensimmäistä ker taa yhdessä punkpiireistä löytämäni Paulin (Ferguson, rummut), Geor dien (Kevin Walker, kitara) ja Yout hin (Martin Glover, basso), tunsin it seni voittamattomaksi
Minä TUNNEN kun Geordie herää, vaikka hän heräisi 10 minuuttia ennen minua. Minä näen mitä maailmassa tapahtuu, mutta teen kaikkeni pitääkseni edes yksilöllisen taiteen elossa. – Moni saattaa kutsua minua kaistapääksi, mutta ainakin tämä sekopää toimii älykkyysosamäärällä 170. marraskuuta 2020 Videohaastattelu Tilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Massatuotanto syö käsityön. Koneiden tekemä musiikki syö ihmisen luovuuden. 17. Teit kuitenkin paluun klasarin pariin jo 80-luvulla, kun Killing Jokea ei hetkeen ollut olemassa. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Halusin luoda oman filosofiani. Pikakelataanpa 38 vuotta eteenpäin. On vain minä vastaan maailma. – Maailman ongelma on se, että siellä on aina se yksi kusipää, joka keksii jonkin uuden tietokoneohjelman ”helpottamaan ihmiselämää”, ja hallitsee koko ihmiskuntaa sen kautta. Ihminen on tehnyt toistuvan virheen ja myynyt elämänsä teknologialle. – Maailmassa on pieni eliittijoukko ihmisiä, joiden älykkyysosamäärä ja valta-asema on tarpeeksi korkea, jotta he voivat hallita bulkkikansaa. Ymmärsitkö jossain vaiheessa klassisen musiikin ja Killing Joken maailmojen täydentävän toisiaan. – Se, että kaikkialla on vain hallintaa, orjuutusta ja manipulointia, ajaa minut hyökkäämän sitä vastaan. Ihan sama puhutaanko 80-luvun alussa kirjoittamistani kappaleista koneiden ylivallasta, tai kun kerroin Absolute Dissentilla (2010) mihin tämä johtaa. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Sitä on pakko rakastaa! Minä vain seuraan maailman paloa. Hakeuduin Klaus Tennstedtin oppiin ja hän kutsui minua uudeksi Mahleriksi. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Ihmiset hyväksyvät sen, koska se on helppoa. Vitut. Se ei ainakaan varsinaisesti hidastanut tahtiani. Bändi itsessään olisi voinut toimia vaikka ainoana, tuottoisana luovuuden kanavana. Katson asioita askeleen, tai kymmenen askelta eteenpäin. Yksilöllisyyttä ei enää ole. Tämä on taannut sen, ettei kukaan tule ikinä hallitsemaan minua. Ja teen siitä taidetta. – Ihmiset saattavat luulla ajatuksiaan omikseen, mutta ne eivät ole enää sitä. Pakkosyötetyt elämäntavat ovat syöneet yksilöllisen ajattelun. Koko maailma pysähtyisi. – Ymmärsin kuuluvani sellaiseen osaan ihmiskunnasta, joka näkee asioita, joita muut eivät näe. Tai varsinkaan taivaankantta. Tajusin, että vaikkei maailmassa ole tilaa yksilöllisyydelle, minä aion olla kuka vittu ikinä haluankin olla. – Arvaa mitä. Sitten on pieni joukko ihmisiä, joiden älykkyysosamäärä ja elämänkokemus on sellainen, että he näkevät tämän meille piirretyn vääristyneen todellisuuden lävitse. – Yksi syy tälle loikalle oli se, että koin hetken aikaa nähneeni bändissä kaiken. Osaako kukaan lukea karttaa. Niin se on aina ollut. – Annapa kun kerron mihin tämä johtaa. Lähdin Islantiin ja päätin, että minusta tulee maestro. – Kuten olet ehkä huomannut, suurin osa Killing Jokelle kirjoittamistani asioista ei ole ollut totta kirjoitushetkellä, mutta niistä on tullut totta. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.soundi.fi Tilaajapalvelu puh. Killing Joke mahdollistui uudelleen, ja rakentui sittemmin aina uudelleen ja uudelleen, kun annoimme sen olla mitä ikinä sen vain oli tarpeen olla. Olemme vuodessa 2020. Minussa ei ole teknologiaa, joka pian käynnistetään ja jota ohjaillaan jollain vitun 5G:llä. Aloin vaalia sitä. Tunsin olevani jälleen voittamaton. Sitten paljastuu se, miten vitun idioottimaiseen tilaan ihmiskunta on ajanut itsensä. Aloin luoda musiikkia ympäri vuorokauden. Isot yritykset syövät pienet yritykset. Elämme tilanteessa, jossa tarvitaan vain yksi oikeanlainen aurinkomyrsky, joka tuhoaa kaikki satelliitit. – Jos GPS:ää ei enää olisi, kukaan ei osaisi enää suunnistaa mihinkään. Soittelin jotain studiossa pianolla ja hän sanoi minulle, että jumalauta kaveri on kuin Wagner ja soittaa meteliä, joka on kyllä vitun hyvää meteliä, mutta voit tehdä helvetisti enemmänkin. – Toinen syy paluulleni klasarin pariin oli Conny Plank, jonka kanssa työstimme Revelationsia (1982). Kuulen asioita, joita muut eivät kuule. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 98,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 108,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % haast_Jaz Coleman_a.indd 25 3.12.2020 15.18. Minä olen paljon syvemmässä yhteydessä niihin asioihin, joihin minun tarvitsee olla yhteydessä. Näin toivoton maailmankuva saattaisi turruttaa monet, mutta luovuutesi vain yltyy. Minä hallitsen maailmaani, maailma ei hallitse minua. Olin vastanottavaisella tuulella. Koen asioita, joita muut eivät koe. – Sain vision siitä, mitä minun tulee tehdä elämälläni. Ihmiset eivät selviydy ilman koneita. Ja niin muuten pysähtyisivät ihmisetkin, koska suurin osa meistä kantaa sisällään nanoteknologiaa tietämättään, ja yksi ainoa maailman mullistus sammuttaa osan ihmiskunnastakin. Onko mielestäsi tässä nopeasti tuhoaan kohti itsensä ajavassa maailmassa entistä enemmän tilausta taiteelle. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Ihmisten välillä on yhä yhteyksiä ilman teknologiaa ja nanobottejakin
TÄYSILLÄ HAUTAAN ASTI! 26 SOUNDI K u v a: M ar k u s P aa ja la Bodom After Midnight -taitto_c.indd 26 3.12.2020 15.25. VUONNA 2021 ALKAA TAPAHTUA TODEN TEOLLA. KITARISTI-LAULAJAN UUSI RYHMÄ TOTTELEE NIMEÄ BODOM AFTER MIDNIGHT, JA BÄNDIN UUSIKSI MENNEET TULEVAISUUDEN SUUNNITELMAT OVAT NYT SELVILLÄ. Teksti: Timo Isoaho ALEXI LAIHO EI JÄÄNYT LEPÄÄMÄÄN LAAKEREILLEEN CHILDREN OF BODOMIN TULLESSA TIENSÄ PÄÄHÄN JOULUKUUSSA 2019
Daniel: – Mä olin aluksi ihan rieka leina COB:n lopettamispäätöksestä. Ei se ollut lopulta mikään ihme, sillä mehän kaahasimme ympäri planeettaa kaasu pohjassa yli kahden vuosikymmenen ajan. Hem metti, pitääköhän tästä kohta lähteä hamstraamaan vessapaperia. Masentavasta uutisvirrasta huoli matta Pop Median Helsingintoimistolle saapuneet muusikot eivät ole liikkeellä murhamielellä. Päinvastoin: riemuk kaat vitsit lentävät valtoimenaan ja naurunpyrskähdykset seuraavat toi siaan tiiviillä tahdilla. Jos mä en pääse raapimaan punkia niin meitsistä tulee ennen pitkää ihan vitun miseraabeli ihmisraunio. Niin se vain on. Bodom After Midnight -taitto_c.indd 27 4.12.2020 12.44. Soundin nettisivulla juuri julkaistu uutinen toivottaa hyvästejä lähes 200 keikalle, kun taas Yle ilmoittaa koko maan pandemiatilanteen muuttuneen taas astetta tai paria vakavammaksi. Kun Allu sitten kysäisi, että lähdenkö mä mukaan uuteen bändiin, niin vas tausta ei tarvinnut paljon miettiä. ”Children Of Bodomin biisit ovat lähteneet minun kynästä, ja tot ta kai haluan soittaa niitä jatkossakin. ikarauta on ehtinyt pit källe iltapäivän puolelle ja tihkusateen terästämä pimeys on jo laskeutu nut elokuisen Helsin gin ylle. Olen edelleen helvetin ylpeä siitä ka masta.” SOUNDI 27 Bodom After Midnight on kokoonpanona tuore, mutta kokemusta ovat jäsenet Alexi Laihon ympärilläkin ehtineet kartuttaa. Alexi: – Children Of Bodomin paatti hörppäsi ja lopulta upposi, kun yh tyeen jäsenten intressit alkoivat suun tautua hyvinkin eri suuntiin. Soundin lähettämän kokoontumis kutsun on kuullut neljä herrasmiestä. Alexi Laihon lisäksi paikalle ovat saa puneet kitaristi Daniel Freyberg, ba sisti Mitja Toivonen ja rumpali Waltteri Väyrynen. – Okei, mä olen nykyään myös fa mily man, mutta mun Australiassa asuva vaimoni tietää tasan tarkkaan sen, että musa on mulle aivan äärim mäisen tärkeä juttu. Children Of Bodomista mukaan tuli Daniel Freyberg, Mitja Toivonen on tuttu Santa Cruzista ja Waltteri Väyrysen CV:stä tunnetuin nimi lienee Paradise Lost. Piste. Mutta ennen kuin käymme leveitä hymyjä muusikoiden suupieliin nos tattavien aiheiden – bändin viimein toteutuneiden ensimmäisten keikko jen ja debyyttiep:n – kimppuun, iske käämme hetkeksi pakki silmään. Mutta kuten painotin jo viime vuoden lopulla COB:n viimeisten keikkojen alla, niin mä en todellakaan aio lopettaa soittohommia. Vaikka se onkin klisee, niin sanon tämän silti: mä aion rokata täysillä hautaan asti. Jo viime maaliskuussa sel visi, että tämä nelikko kantaa jatkossa kollektiivista nimeä Bodom After Mid night
Mitja: – Huomasin lavalta, että Allu ja Dane ovat mestoilla. Onneksi jäbä oli kiinnostunut. Että katso nyt tuota saatanan jätkää, eihän tässä ole mitään kysyttävää. Seuraavaksi me alettiin miettiä muita soittajia, ja mulla oli vahva ajatus siitä, että Santa Cruzissa vetänyt Mitja voisi olla sopiva kaveri. Daniel: – Naurahdin ääneen, että eiköhän siltä hoidu blastit ja kaikki muutkin. Halusin Danen ehdottomasti messiin tähän uuteen juttuun. 28 SOUNDI SOUNDI 29 28 SOUNDI Alexi: – Dane liittyi Bodomiin vuonna 2016, ja hänestä on tullut mulle helvetin tärkeä taistelupari. Kohta katsottiin erästä Bloodbathin livevideota – Waltteri tuurasi siinä yhtyeen varsinaista rumpalia Martin Axenrotia – ja todettiin yhteen ääneen, että ”Jos mä en pääse raapimaan punkia niin meitsistä tulee ihan vitun miseraabeli ihmisraunio.” K u v at : Ti m o Is o ah o K u v a: Ti m o Is o ah o Bodom After Midnight -taitto_c.indd 28 3.12.2020 15.25. Sitten keikan jälkeen menin sanomaan moikat, ja herrat paukauttavat suoraan vastapalloon, että lähdetkö vetämään meidän uuteen bändiin. Totta kai se oli perkeleen tyhmä kommentti näin jälkikäteen ajateltuna. Jostakin syystä se Lostin hitaampi kama soi mun korvien välissä, ja mietin siinä ääneen, että osaakohan Waltteri soittaa blastbeatia. Käytiin sitten viime syksynä Danen kanssa tsekkaamassa Camu-yhtyettä Tavastialla – Mitja oli siellä basson varressa – ja sehän oli täysin suvereenia toimitusta. Mietin ehkä puoli sekuntia, ja vastasin, että totta kai! Alexi: – Sitten pähkäiltiin rumpalia, ja Dane heitti, että miten olisi Paradise Lostin Waltteri Väyrynen. Kyllä mä kieltämättä vähän ihmettelin, että mikähän homma
Ja nyt sitten soitan Alexin ja kumppaneiden kanssa näitä samoja kappaleita... Meidän oli tarkoitus käydä Bodom After Midnightin omien biisien kimppuun vasta paljon myöhemmin. Pitkän tauon jälkeen energiaa oli ehtinyt kertyä purettavaksi ja palaute keikoista olikin poikkeuksellisen hehkuttavaa. Se oli nopea testdrive, mutta jo silloin – siis marraskuussa 2019 – todettiin, että homma muuten toimii. Olen edelleen helvetin ylpeä siitä kamasta. maailma on joskus varsin hämmentävä paikka! – Kerrottakoon myös, että jos ensimmäinen oma levyhankintani osui Bodomiin, niin myös ensimmäinen varsinainen keikkakokemukseni liittyy samaan yhtyeeseen. Tämä on yksi syy, miksi halusin uuden yhtyeen otsikon viittaavan myös menneeseen, mutta pienellä twistillä: Bodom After Midnightin after-sanahan nimenomaan alleviivaa sitä, että tässä tehdään jotakin COB:n jälkeen. Se on hemmetin tarttu va, mutta samalla todella synkkä biisi. Waltteri: – Heti kun varsinainen treenaaminen alkoi, tuli selväksi, että kaikilla on älytön into päällä. Alexi: – Lähdin COB:n viimeisen esiintymisen jälkeen Australiaan. Tässä vaiheessa – joskus huhti–toukokuun vaihteessa – tulevan kesän keikat olivat vielä kalenterissa, ja jatkettiin taas livesetin treenaamista. Waltteri: – Se oli kieltämättä aika maagista. Jos soittaminen ei tunnu oikealta niin se ei tunnu oikealta – ei sitä pysty väkisin vääntämään kohdalleen. Tuskin oli rumpali Jaska Raatikainen – Laihon ehdoton luottomies 26 vuoden ajan – päässyt estradilla pitämänsä spontaanin jäähyväispuheen tunteikkaaseen finaaliin, kun kitaristi-laulaja oli jo poistunut Nordenskiöldinkadun maineikkaasta kiekkoja rockpyhätöstä. Se on edelleenkin eräs suosi keistani Bodomin koko tuotannosta, sanoo Väyrynen. Alexi Laihon tähänastisen uran jykevin ovi oli juuri sulkeutunut, mutta samaan aikaan toinen oli jo avautumassa. Waltteri: – Olin tsekkaamassa Insomniumia Helsingissä. Sitten iski koronasulku, ja huhtikuun puoliväliin suunnitellut Tavastiankonsertit menivät sen sileän tien. Kävipä nimittäin aikoinaan niin, että pääsin äitini kanssa katsomaan Bodomia, kun yhtye saapui Nivalan Tuiskulaan Hate Crew Deathrollin julkaisurundilla vuonna 2003. Odotukset miinuksella Melodisen death metalin maailmanlaajuiseen kehitykseen 2000-luvulla isolla kädellä vaikuttanut Children Of Bodom soitti viimeisen keikkansa Helsingin jäähallissa joulukuun puolivälissä 2019. Bodom After Midnight pääsi kuin pääsikin keikkalavoille koronakriisin suvantovaiheessa. ”Kuulin Children Of Bodomia ensimmäisen kerran varmaan joskus neljävuotiaana, kun äitini luukutti kotona joko Something Wildia tai Hatebreederiä” Alexi: – Children Of Bodomin biisit ovat lähteneet minun kynästä, ja totta kai haluan soittaa niitä jatkossakin. Daniel: – Seuraavaksi pyydettiin Mitjaa ja Waltteria ottamaan pari vanhaa COB-biisiä haltuun ja käytiin sitten yhden kerran soittamassa. Daniel: – Alkuvuodesta kantavana ideana oli siis se, että harjoittelemme ison pinon COB:n vanhoja biisejä, ja piiskaamme sitten uuden bändin armottomaan iskuun tiiviisti keikkailemalla. Se on se gut feeling, mikä kertoo, että toimiiko juttu vai ei. Tuntui saman tien siltä, että palaset alkavat loksahdella oikeille paikoilleen. Se oli aivan järkyttävän kova keikka... 28 SOUNDI SOUNDI 29 ”MAAILMA ON JOSKUS VARSIN HÄMMENTÄVÄ PAIKKA!” SIIHEN NÄHDEN, että Waltteri Väyrysen mittarissa on ainoastaan 26 vuotta, rumpalilahjakkuus on ehtinyt olla mukana jo hyvinkin monen yhtyeen levytysja livetoiminnassa. Palasin Helsinkiin sitten helmikuun lopulla, ja aloimme saman tien katsoa ohjelmistoa Bodom After Midnightin ekoja keikkoja varten. Pesti Alexi Laihon uuden bändin tahdittajana onkin aikamoinen unelmien täyttymys Väyryselle. Alexi: – Uusien jätkien kanssa vetäminen on aina hienovaraista ja selittämätöntä hommaa. Eipä sitä tarvinnut paljon miettiä. Samalla täytyy painottaa, etten itse pidä Bodom After Midnightia minkäänlaisena Children Of Bodomin ”työn jatkajana” vaan täysin uutena bändinä. Se oli kuitenkin henkisesti aika helvetin vaativa kiertue. Mutta mä en liioittele yhtään sanoessani, että tajusin jo sen ensimmäisen soittokerran aikana, että mä haluan jatkossa skulata nimenomaan Danielin, Mitjan ja Waltterin kanssa. – Kuulin Children Of Bodomia ensimmäisen kerran varmaan joskus neljävuotiaana, kun äitini luukutti kotona joko Something Wildia tai Hatebreederiä. Siinä keikkapaikan ulko-ovella Dane heitti yhtäkkiä, että lähtisitkö messiin tällaiseen hommaan. Kyllähän se otti rajusti päähän, kun odotetut keikat peruuntuivat. Maaliskuun alkupuolelle tultaessa oltiin ehditty soittaa yhdessä vasta muutaman kerran, mutta meillä oli jo setillinen biisejä hallussa. Siis jos kaveria vaan kiinnostaa. – Follow The Reaperilta löytyy myös kaikkien aikojen Bodom-suosikkini, eli Everytime I Die. Jo silloin tuntui niin perkeleen siistiltä, kun kaikki suhtautuivat tähän juttuun ihan hirveällä intohimolla. Osuviksi esimerkeiksi kelpaavat Paradise Lost, Bloodbath, Abhorrence, Vallenfyre ja tuoreimpana tietenkin Bodom After Midnight. K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: M ar k u s P aa ja la Bodom After Midnight -taitto_c.indd 29 3.12.2020 15.25. Ensimmäinen niin sanotuilla omilla rahoilla ostamani albumi taas oli Follow The Reaper syksyllä 2000. Vietin siellä aikaa perheen kanssa, ja täytyy sanoa, että se oli äärimmäisen tervetullut hengähdystauko Bodomin vikan Suomenrundin jälkeen. Ja niin, olin tuolloin 8-vuotias! siinä on meidän mies. Samalla päätettiin pitää pieni breikki, mutta aika pian se whatsappissa chattaaminen ja kotona kärvisteleminen alkoi riittää
Mä olen aina kuvaillut itseäni tyypiksi, joka voisi olla tien päällä vaik ka koko ajan, eikä se kotona luuhaami nen oikein sovi mun luonteelle, aina kaan pidemmän päälle... Että kun tällainen erikoisvuosi kerran tungettiin tähän väliin, eikä näille asioil le voi yhtään mitään, niin ei tämän vuok si kannata menettää järkeään. Soundi osui sopivasti paikan päälle, kun Bodom After Midnight kiipesi Tavas tian lavalle, ja tippaakaan liioittelematta voi todeta, että täyteläisen live soundin kiidättämä bändi oli hurjassa iskussa jo toisella virallisella keikallaan. Jos jotakin tapahtuu, niin helvetin jees. No, sitten alkoi tulla uusia peruuntumisia ja nythän näyttää siltä, että tässä skeidassa ryvetään vielä vuosia. Daniel: – Kuten tuli jo sanottua, niin me oltiin ehditty treenata jo monen kuu kauden ajan ja ennen keikkaa fiilis olikin hyvin levollinen. Tässä vaiheessa oltiin treenattu jo ihan perkeleen monesti, mutta ei oltu päästy vielä kertaakaan vetämään fani en eteen. Kyllähän ne soittokämpän sei nät alkoivat vähän kaatua päälle. 30 SOUNDI SOUNDI 31 Mitja: – Sitten festarit alkoivat kaatua yksi kerrallaan. Jos taas ei, niin what ever, se olisikin ollut liian hyvää ollak seen totta. K u v a: M ar k u s P aa ja la Bodom After Midnight -taitto_c.indd 30 3.12.2020 15.25. Ollaankin tämän vuoden aikana tutustuttu toisiimme hy vin niin soittajina kuin ihmisinäkin. Jos tästä olisi tullut ihan tavalli nen vuosi, niin mä olisin rundannut tii viisti ainakin Paradise Lostin ja Blood bathin kanssa, ja yhteistä aikaa Bodom After Midnightin kanssa olisi ollut sel västi vähemmän. Kunnon sotafiilis Kun peruuntuneiden esiintymisten rai vostuttama Bodom After Midnight il moitti alkusyksystä soittavansa viimein ensimmäiset julkiset keikkansa, niin kovinkaan moni ei olisi välttämättä lyö nyt isoja ropoja sen puolesta, että bändi todella pääsee nousemaan Seinäjoen Rytmi korjaamon ja Helsingin Tavastian estradeille lokakuun puolivälin jälkeen. Jossakin vaiheessa tu li se lopullinen tuomio, että sori jätkät, teillä ei muuten ole keikan keikkaa koko kesänä. Kaikki odotukset on siis ihan vi tun miinuksella. Oli ihan selvää, että me Vielä Bodom After Midnightilta on levytysura korkkaamatta, mutta kevääksi luvattu ep saa seuraa myöhemmin vuonna 2021 ilmestyvästä albumista. Me ollaan nyt hengattu, soitettu ja sävelletty yhdessä monen kuukauden ajan, ja meistä on tul lut helvetin hyviä frendejä. – Mä yritän nyt itsekin ajatella niin, et tä tässä ajanjaksossa on paljon hyvääkin. Kiertueiden peruun tuminen harmittaa, mutta toisaalta on myös ollut piristävää keskittyä vain yh den bändin toimintaan. Musiikilliset ja ulkomusiikilliset kemiat toimivat ihan täysillä. Alexi: – Täsmälleen. Mutta ei tämä näköjään pidä ihan paikkaansa, sillä mä olen ollut viime kuukausina enemmän himassa kuin kertaakaan yli kahteen kymmeneen vuoteen, mutta päänuppi on edelleen kasassa. – Myös sen faktan tässä on tajunnut, etteivät ne aikaisemmin itsestäänsel vyyksinä pidetyt asiat – esimerkiksi maa ilmankiertueet – ole enää yhdessäkään kirkossa kuulutettuja asioita. Waltteri: – Onneksi koronan vaiku tukset eivät ole olleet pelkästään nega tiivisia. En todel lakaan koe, että olisin välttämättä tarvin nut tai kaivannut tällaista breikkiä esi merkiksi rundaamisesta, mutta ehkä se on silti ihan terveellistä saada vähän etäi syyttä tähän loppumattomalta tuntunee seen ”levy, rundi, levy, rundi” sykliin. Kun meil tä peruuntuivat ekat keikat alkuvuodes ta, niin sitä kelasi, että tämä paska kes tää ehkä pari kuukautta, ja sitten kaikki on back to normal. Mutta niin vain kävi, että koronaaal to oli lokakuussa sopivassa suvantovai heessa, ja Bodom After Midnightin vii sikko – edellä mainittujen lisäksi myös sessiojäsen, kosketinsoittaja Vili Itäpelto – pääsi kuin pääsikin lopulta tositoimiin. Alexi: – Jos joku olisi ilmoittanut al kuvuodesta, että edessä on kuukausien ja kuukausien keikkatauko, niin mun päänuppi olisi luultavasti levinnyt sa man tien
NEM tulostus.indd 31 4.12.2020 10.08
Riffejä, ideoita ja valmiimpia aihioita löytyy yllin kyllin, ja nyt aletaan laittaa kappaleita läjään. Alexi: – Joonas oli kieltämättä hieman hämmentynyt meidän vanhan liiton meiningistä. Etukäteen jännittikin perkeleesti, mutta fiilis alkoi kummasti tasaantua, kun oltiin matkalla Seinäjoelle. Mitja: – Ja homma jatkuu saman tien. Ei helvetti. Nyt kun ep on purkissa niin me aletaan valmistella pitkäsoittoa. Ja voihan holy fuck... – Monet tuntuivat kiittävän biisivalintoja. Kyllä mä mietin sitä, että nyt on pakko soittaa ihan saatanan timmisti, sillä tämä koko homma löytyy kohta YouTubesta. Että siellä on ihan kunnon hehkutusta. Toivon mukaan päästään rykäisemään ne nauhalle jo kevään aikana. Se jos mikä olisi ollut väkisin vääntämistä jos Bodom After Midnight olisi jotenkin ihan erilaista. Että onkohan niiden kama jotain glam rockia. Mitja: – Jos muutamia erikoisjuttuja ei lasketa, niin lokakuussa mun edellisestä varsinaisesta keikasta tuli kuluneeksi kolme vuotta. Mehän vedettiin aika paljon old school -kamaa, koska me haluttiin tarjota porukalle ihan armoton turpaanvetosetti. Waltteri: – Jengi on pohtinut netissä, että bändissä on se Santa Cruzin entinen tyyppi. Uudet biisit soundaavat Alexi Laihon tekemiltä, mutta uuden bändin sovittamana ja toteuttamana. Nyt kävi kuitenkin niin, että sain vaimolta viestiä, että sun pitää käydä tsekkaamassa kommentteja YouTubesta. Daniel: – Eli jos korona ei lyö liikaa kapuloita rattaisiin, niin albumi ilmestyy ensi vuoden loppupuolella. Alexi: – Joonas potki meitä nauhoitusvaiheessa perseelle ja vaati ihan helvetisti, mutta työskentely oli silti älyttömän nastaa. Me ei lähdetty siihen, sillä haluttiin pitää homma freesinä. Mitja: – Kyllähän ep:n biiseistä löytyy aika raakaa punk-henkeä. Santa Cruzissa aikoinaan vetänyt Joonas on älyttömän kova kitaristi, joten sen ei myöskään tarvitse pelkästään hokea ”uudestaan, vedä skarpimmin”, vaan se osaa kuvailla tarkasti, missä ja miten pitää parantaa. – Seinäjoen-keikka meni ihan helvetin hyvin. Alexi: – Waltteriahan jännitti niin helvetisti, ettei se saanut nukuttua juuri lainkaan koko viikonlopun aikana. Tuli sellainen rauhallinen olo, että me hoidetaan tämä. Mä olen ihan järjettömän iloinen Bodom After Midnightin takia. Mä koen tulevan ep:n luonnollisena jatkumona Children Of Bodomin kamalle. Lavalla olikin sitten ihan suunnattoman hauskaa. Mulla oli oikein kunnon sotafiilis, että nyt vittu näytetään kaikille. Mä esimerkiksi raapustin lyriikat johonkin suttuiselle lapulle, ja Joonas sanoi, että oho, jätkä duunaa tekstit oikeasti kynällä ja paperilla. 32 SOUNDI SOUNDI PB klaarataan tämä homma soiton puolesta. Niistä omista surkeista harakanvarpaista paistaa läpi just sen hetken aggressio ja angsti, joita ilman tällaista musaa ei ole olemassakaan. Mä olen toisin sanoen vääntänyt materiaalia aika pitkälle samalla raivolla kuin se nälkäinen nuori jätkä, joka halusi vetää musalla kaikkia turpaan. Mitja: – Kun se viimeinenkin kesäkeikka otti ja peruuntui, niin meidän suunnitelmat muuttuivat aika radikaalisti, ja päätettiin alkaa työstää tuoretta materiaalia. Voi helvetti, että sitä nauratti! Että ei voi olla todellista, että rockyhtyeen demo vuonna 2020 soundaa siltä, että se olisi purkitettu homeisella treenikämpällä jollain surkealla kasettimankalla. Matkalla kuunneltiin musaa, puhuttiin paskaa ja naurettiin tyhmille jutuille. Oli perkeleen kiva tunnelma. Mitja: – Alexi kirjoittaa edelleen kaikki biisit, ja eiköhän herran staili ole jo tullut aika tutuksi. Oli älyttömän kiva huomata keikkojen jälkeen, että meidän hyvä fiilis välittyi yleisölle. Mä en todellakaan ymmärrä, että miten se jaksoi vetää ne keikat läpi, vieläpä ihan järjettömän hyvin. Alexi: – Säveltämistä ei voi liikaa ohjata – tulee mitä tulee –, mutta kyllähän mä olen viime aikoina palannut sellaisen ”17-vuotiaan Alexi Laihon mentaliteetin” äärelle. Ei siellä paljon säästellä. Mä myönnyin, että okei, mä vilkaisen tämän kerran. Että yleensä jengi tsekkaa sanat jonkun laitteen ruudulta. Mistä se fiilis tulee, jos laulukopissa tuijotetaan jotain perkeleen puhelinta. Alexi: – Mä en seuraa mitään somea, kun se meininki on aina niin armotonta dumausta. Kerrottakoon silti, että me on treenattu paljon muitakin COB:n juttuja, ja settilista saattaa muuttua ennen seuraavia keikkoja. Porukka tuntui olevan ihan pähkinöinä. Waltteri: – Täytyy sanoa, että mua hermostutti todella paljon. Alexi: – Me on menty askel kerrallaan, liikoja kiirehtimättä, ja menneen syksyn aikana keskityttiin ekan ep:n biiseihin. Lisäksi me saatiin just taltioitua ihan vitun killeri ep ja... Kun kappaleita mietittiin etukäteen, niin se biisilista sitten painottui hyvin luonnollisesti sinne varhaisemman materiaalin suuntaan. Sitten palattiin Helsinkiin ja mentiin Tavastialle tekemään soundcheckiä. Jos tämän hetken aikataulu pitää, niin kolme biisiä sisältävä, toistaiseksi nimetön Bodom After Midnightin debyytti-ep ilmestyy ensi kevään aikana. Ja tuleehan settiin jossakin vaiheessa ihan uusiakin biisejä! Musalla kaikkia turpaan Soundin haastattelu osuu tietoisesti ajankohtaan, jolloin maineikkaalle Napalm Recordsille kiinnitetty Bodom After Midnight on juuri saanut ensimmäisen julkaisunsa taltioitua. Vähän kuin olisin ollut hyppäämässä pitkästä aikaa polkupyörän selkään: ei se ajotaito mihinkään unohdu. Jengin palaute oli melkein poikkeuksetta aika ylistävää. Mitja: – Nykyään bändit hinkkaavat helvetin tasokkaan kuuloisia demoja ennen studioon menemistä. Että jos tässä ei ole pahemmin keikkoja tarjolla, niin meidän täytyy tuupata jengille sitten uutta musaa. Nämä jätkät ovat tappavan kovia soittajia ja lisäksi ne on nykyään mun parhaita frendejä. Takavuosina olisin lähtenyt himaan heti soundcheckin jälkeen, mutta nyt sellaisesta ei ollut puhettakaan. Ja voi vittu, miten siistiä olikaan päästä taas soittamaan jengin eteen! Waltteri: – Alexi ei pahemmin lue kommentteja netistä, mutta mä kyllä luen. Hah hah! No, ei todellakaan ole. No, musta tuntuu nyt siltä, ettei meitä pysäytä jatkossa yhtään mikään! ”Musta tun tuu nyt siltä, ettei meitä pysäytä jatkos sa yhtään mikään!” Bodom After Midnight -taitto_c.indd 32 3.12.2020 15.25. Ep tarjoaa esimakua Bodom After Midnightin tulevalta pitkäsoitolta, jonka materiaali on parhaillaan työstövaiheessa. Kyllä me silti nauhoitettiin uusista biiseistä etukäteen suttuinen soittokämppädemo, että Joonas pääsee vähän tutustumaan tähän kamaan... Onneksi pahin jännitys laukesi, kun saatiin pari biisiä vedettyä ja paikalle saapunut jengikin tuntui diggaavan aika raivolla. Ep:n äänityksestä vastaa kovaa jälkeä useiden artistien kanssa viime aikoina tehnyt Joonas Parkkonen, kun taas kappaleiden miksaamisen hoitaa Children Of Bodomin, Nightwishin ja lukuisten muiden nimibändien luottomies Mikko Karmila. Mä olin etukäteen varma, että raavitaanpa me lavalla mitä tahansa, niin some on täynnä ihan järjetöntä dissausta. Hengailtiin bäkkärillä ja fiilisteltiin ekojen keikkojen tunnelmia. Jotenkin tuli ne 1990-luvun lopun mahtavat ajat mieleen. Alexi: – Tuntui yksinkertaisesti helvetin hienolta lähteä paahtamaan pakulla kohti Seinäjokea. Alexi: – Saanko mä sanoa vielä yhden jutun
L I P U T w w w . n i g h t w i s h . & La 13.3.2021 An evening with nightwish in a virtual world Nightwish tulostus.indd 33 3.12.2020 15.12. c o m Pe 12.3
KOSKINEN, SOUNDI 4/2020) 3. M: Punainen ovi 21. JONI EKMAN: Sinulle… 14. Kaksinlaulun melankolisessa harmoniassa on sekä liikuttavaa totisuutta että salakavalan humoristista pilkettä.” (ASKO ALANEN, SOUNDI 10/2020) 2. AMURI: Amuri 13. 34 SOUNDI SOUNDI 35 SUOMI TOP 25 1 MAUSTETYTÖT: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä ”Tyylikkäästi pelkistetyt syntikkakuviot rytmittävät ja sävyttävät sykähdyttävän kauniita pieniä melodioita ilman runsaampia tai yritteliäämpiä sovituksia. KARINA: II 18. Juuri tämä tekee albumista erinomaisen.” (KIMMO K. NIGHTWISH: Human Nature 19. ROSITA LUU: Samettisuu ”Olen hyvin vaikuttunut Samettisuusta. LAURA MOISIO: Laulaa kun ei voi muutakaan 10. NEITI OLGA: Minä, aina ”Ihana, korvat majesteetillisella kitarapauhulla aukaiseva musiikki kuulostaa heti ensitahdeistaan lähtien palvontani potentiaaliselta kohteelta.” (JARI MÄKELÄ, SOUNDI 5/2020) KUUNTELE: www.soundi.fi/soittolistat VUODEN PARHAAT 2020 16. PÖLLÖT: Taas vähään aikaan 20. Bergin sanoituspuoli on totutusti hanskassa, ja biisit pursuavat ilahduttavia soitannollisia jippoja.” (JARI MÄKELÄ, SOUNDI 8/2020) 4. BEHM: Draaman kaari viehättää 15. RUUSUT: Kevätuhri 7. PK KERÄNEN: Serobi Songs 6. ORANSSI PAZUZU: Mestarin kynsi ”Yhtye tunkeutuu mustaan syöveriinsä yhä syvemmälle ja tuntuu entistäkin vaikeammin tavoitettavalta. OLLI HAAVISTO: Collisions 24. KAIRON; IRSE!: Polysomn 9. LINKOPII: Lanteet 23. LASTEN HAUTAUSMAA: IV 8. LUUKAS OJA: Väritetty todellisuus SOUNDIN TOIMITTAJAT VALITSIVAT: voittajat2020-taitto_d.indd 34 4.12.2020 13.41. VIIKATE: Rillumarei! 12. ROHKEAT KUVAT: Hauskaa, mutta ei koskaan enää 22. ARPPA: Laavalamppuja 17. VERNERI POHJOLA: The Dead Don’t Dream 11. RADIOPUHELIMET: Kosminen tiedottomuus ”Kosminen tiedottomuus on odotuksenmukaisen jämerä teos, joka hyödyntää tekijöidensä tuttuja vahvuuksia.” (NIKO PELTONEN, SOUNDI 1/2020) 5. SEKSIHULLUT: Vain unessa kärsimys loppuu 25
PHOEBE BRIDGERS: Punisher 21. IDLES: Ultra Mono 24. PERFUME GENIUS: Set My Heart On Fire Immediately 6. THE FLAMING LIPS: American Head ”Yhtye on palannut oikean leipäpuunsa juurelle. FIONA APPLE: Fetch The Bolt Cutters ”Se, että tee-se-itse -henkinen levy kuulostaa näin hyvältä varmaan inspiroikin montaa nyt kotonaan jumittavaa muusikkoa.” (NUUTTI HEISKALA, SOUNDI 5/2020) 4. NAPALM DEATH: Throes Of Joy In The Jaws Of Defeatism 13. 34 SOUNDI SOUNDI 35 1 BOB DYLAN: Rough And Rowdy Ways ”Rough And Rowdy Ways tuntuu vanhemman valtiomiehen kirjalliselta monumentilta. DUA LIPA: Future Nostalgia 8. Se on massiivinen puheenvuoro, jota ymmärtääkseen täytyy ymmärtää Dylania jo ennalta. MYRKUR: Folkesange 17. THE STRUTS: Strange Days 23. Kyseessä on kunnioitettavan elinvoimainen ja toisinaan hauskakin albumi, jossa on pilkahdus modernia.” (MIKAEL MATTILA, SOUNDI 7/2020) ÄÄNESTÄ! katso ohjeet sivulta 74 2. MR. KHRUANGBIN: Mordechai ”Soundin hauras mutta elinvoimainen kauneus on parhaissa hienosäädöissään albumin kiehtovin ominaisuus.” (ASKO ALANEN, 6/2020) 5. TAYLOR SWIFT: Folklore 10. SÓLSTAFIR: Endless Twilight Of Codependent Love 22. 15. American Head on kauttaaltaan kiistaton mestariteos.” (JARI JOKIRINNE, SOUNDI 9/2020) 3. FLEET FOXES: Shore 18. AC/DC: Power Up 20. JESSIE WARE: What’s Your Pleasure. DARK TRANQUILLITY: Moment 11. MARILYN MANSON: We Are Chaos 9. BLUE ÖYSTER CULT: The Symbol Remains 12. BIFFY CLYRO: A Celebration Of Endings 19. FONTAINES D.C.: A Hero’s Death 7. BUNGLE: Raging Wrath Of The Easter Bunny Demo 25. JONATHAN WILSON: Dixie Blur 14. GRIMES: Miss Anthropocene ULKOMAAT TOP 25 voittajat2020-taitto_d.indd 35 3.12.2020 15.58. JARV IS: Beyond The Pale ”Paras Cocker-levytys sitten vuoden 2006 debyyttisoolon on tyylikkäästi trendeistä irrallaan ja seuraa omia polkujaan” (NIKO PELTONEN, SOUNDI 7/2020) VUODEN PARHAAT 2020 16
(MARKO SÄYNEKOSKI) STANLEY J. (KIMMO K. (LINDA SÖDERHOLM) EMOLA-HATSINA STRING BAND: Hobo Sapiens Sitarin ja slidekitaran taivaassa tehty liitto muistuttaa elävästi hippiaikojen parhaista seikkai luista. 36 SOUNDI ÄLÄ UNOHDA MEITÄ NÄMÄKIN LOISTOLEVYT OLISIVAT ANSAINNEET PAIKKANSA TOP-LISTOILLA. (KIMMO K. (JUSSI NIEMI) MUSTA VALO: Tuleville sukupolville Satakunnan postpunkkarit ovat kroonisen ja rikollisen aliarvos tettuja, varsinkin nyt, kun yhtye terävöittää teatraalisen estetiik kansa maailmanluokan tasolle ja onnistuu myös siinä ehkä kaik kein vaikeimmassa: miten ilmas tokriisin suuruusluokan aiheita käsitellään rockmusiikin keinoin. KOSKINEN) FAARAO PIRTTIKANGAS: Tomumaja Ultrakarhea ja äärimmilleen rii suttu Tomumaja on elämän finaa lia korostavassa kalmaisuudes saan mitä alku ja elinvoimaisin albumi. (ASKO ALANEN) HUOJUVA LATO: Viimeiset vanhat hyvät päivät Asemansa alan piireissä vakiin nuttanut yhtye operoi suomikant rin alueella yhä värikkäästi ja ih misläheisesti. (LINDA SÖDERHOLM) voittajat2020-taitto_d.indd 36 3.12.2020 15.58. KOSKINEN) KALEVI SUOPURSU: Yksin yksiössä Iskelmärockin teeseitse miehen mestarillinen albu mi on täynnä kuin suoraan karao keen tehtyjä lauluja, joiden sisällä piilee suuria oivalluksia ja syviä tunteita. ZAPPA: Muster Point Frankin veljenpoika (tenori, sopraano, alttoklarinetti) tekee erinomaisen ilmeikäs tä, kypsästi musikaalista free jazzia kovalla fiiliksellä sekä Simo Laihosen ja Ville Rauha lan varjomaisen rytmityön tuella. (PERTTI OJALA) MESSAGE FIELD: A Brief Visit To Skull Vuoden parhaalla kotimaisel la R.E.M.:n Drive ja Radioheadin Street Spirit suodattuvat toisiin sa, puhdistuvat tunnemuodoik si ja katoavat hitaasti Selkämeren syysusvaan. (PERTTI OJALA) ) BROAKS: Broaks Hiphopin konventioilla leikitte levän, turntablismia, orgaani sia grooveja, modernia funkia, free styleä, spoken wordia, live instru mentteja, sampleja, breik kejä ja vetäviä biittejä yhdistele vän Broak sin soundissa kuuluu vahva tekemisen meininki sekä jokaisen skrätsin vinyyliin jättämä naarmu. Upeasti pakatun lp:n kak kospuoli maalailee synkemmin feedbackkitaralla ja vanhoilla rytmikoneilla. (ANTTI LUUKKANEN) ENSIFERUM: Thalassic Ensiferum jatkaa määrätietoi sen jylhää työtään levyllä, jolle yhtyeen uusi jäsen Pek ka Montin puhaltaa raikasta ilmaa ja antaa piristysruis keen samalla koko muullekin bändille. (ANTTI MARTTINEN) THE HADEN TRIPLETS: The Family Songbook Jazzbasisti Charlie Hadenin kol mostyttöjen Petra, Rachel ja Ta nya Hadenin korvia hivelevät laulut ovat vaikuttava kunnian osoitus sekä kantrille että lauluntekijä isoisälleen Carl E. (PEKKA LAINE) MICKEY JUPP: One Of A Kind – The Favourites Collection Brittiläisen pubrockin voimahah mon ensimmäinen oikea albumi kuuteentoista vuoteen kokoaa erittäin verevän ja menevä poljen toisen rokkikimaran Juppin 14 koti polttoisen cdrtallenteen sar jasta. Hadenille. (JARI JOKIRINNE) TAMI NEILSON: Chickaboom! Sielukas ja asenteeltaan terävä sukellus countryn ja soulin syöve reihin ei ole pelkkää retropintaa. (HANNU LINKOLA) RUYICHI SAKAMOTO: The Staggering Girl Sakamotosta on vaivihkaa tul lut yksi aikamme tärkeimpiä ja syvällisimpiä säveltäjiä, ja tämä soundtrack on arvokas lisä hänen työnsä pitkään kaareen. (NIKO PELTONEN) ZOMBI: 2020 Synthrockduo on tehnyt erin omaista jälkeä synteettisemmin soidessaankin, mutta tämä astet ta jämerämmin soiva albumi on jo aivan loistavaa menoa. (JUSSI NIEMI) KEVIN MORBY: Sundowner Morby tekee vuodesta toi seen periaatteessa täsmälleen samanlaisia americanalevy jä, mutta mikäpä on tehdessä kun jälki on näin omaleimais ta ja vähäeleisyydessään van gitsevaa. (MIKKO MERILÄINEN) JOHNOSSI: Torch // Flame Länsinaapurin parhaiten var jellun rockaarteen tähän mennessä ehjin levykoko naisuus. POLYMOON: Catepillars Of Creation Seesteisestä usvasta myrskyi sään salamointiin vaihtelevaa avaruusmaisemaa peilaava yhtye on psykedeelinen tinki mättä kuitenkaan ilmaisun tarttuvuudesta ja iskevyy destä. (ARTTU TOLONEN) LILA IKÉ: The ExPerience Jamaikan uuden polven singer songwriterin, hurmaavan reggae prinsessa Lila Ikén esikoisep on tyylikäs, elämänmakuinen, juu rekas, värikäs, kypsä ja kosketta va kokonaisuus
Levyllä on aikaa kestäviä klassisen kauniita kappaleita, jotka antavat tilaa omille ajatuksille.” LAURA MOISIO Laura Marling: Song For Our Daughter K u v a: K u k k aM ar ia R o se n lu n d ”Ollaan niin tyhmiä, ettei juurikaan kuunnella uutta musiikkia, kumpikaan ei muista kuunnelleensa mitään uutta, mitä haluais suositella. Kuvittelen, että Julianna saapuu keikalleen bussin sijaan hopeisella ufolla.” WAYNE COYNE / The Flaming Lips Julianna Barwick: Healing Is A Miracle K u v a: G ab ri el O ls en ”Pysäyttävä albumi. Uskonnollista musiikkia (mutta ei kuitenkaan), joka on lähetetty kaukaisesta galaksista. SOUNDI 37 ”Synkkää ja kokeellista hiphopia, jossa on mukana myös noisen ja ambientin siemeniä. voittajat2020-taitto_d.indd 37 3.12.2020 15.58. Paitsi Lapsuus ja Kaikki menee mustaksi.” MAUSTETYTÖT Lapsuus: Kaikki menee mustaksi K u v a: A k i R o u k al a ARTISTIEN VALINNAT SOUNDIN KRIITIKKOLISTALLA MENESTYNEET ARTISTIT NIMEÄVÄT OMAT SUOSIKKILEVYNSÄ VUODELTA 2020. Mahtavaa kuunnella tällaista musaa missä itselle ei ole lainkaan selvää miten mikäkin ääni on tuotettu, tai mistä lähtökohdasta raitaa on edes lähdetty tekemään.” JUHO ”JUN-HIS” VANHANEN / Oranssi Pazuzu Clipping.: Visions Of Bodies Being Burned K u v a: Te k la V al y ”Pirullisen hyvä, runsas ja omintakeinen pop/rock-levy kovalla bändisoitolla veisteltynä. Universaalia ja ajatonta musiikkia josta paistaa jokin syvä rauha tai ymmärrys. Ninnin vahva, täysin oma ääni ja staili vetää oitis imuunsa.” MERITA BERG / Rosita Luu Ninni Forever Band: Uusi yhtye K u v a: H et a Y li -T ep sa ”Kyseessä on samaan aikaan rauhoittava, ekstaattinen ja unelias levy. Tällaista rohkeaa kamaa haluaisin kuulla enemmän ihan kaikenlaisen musan kentässä. Yhtyeen kippari laulaja-lauluntekijä Ninni Luhtasaari on aikamme kiinnostavimpia tekijöitä, jonka juttuja musiikin sekä kuvataiteen parissa kannattaa pitää silmällä. Viisainta mitä jokainen musiikin ystävä voi tehdä on antautua tämän musiikin hellien laineiden vietäväksi.” MIKKO KANNIALA / Neiti Olga Cucina Povera & Haron: Plafond 6 K u v a: K al le -E ri k K o so n en ”Levyn konstailematon tunnelma ja sovitukset viehättivät ja rauhoittivat kevään sekavia tunnelmia. Tarkempi kuvailu tuntuisi jotenkin harhaanjohtavalta ja väärältä. Äänimaailma ja dynamiikka ovat levyllä rikkaita ja kaikenlaisia abstrakteja elementtejä löytyy paljon
PIKKUKAUPUNKI KASVATTI TAISTELIJAKSI Yungbludin ensimmäinen single King Charles (2017) syntyi artistin omien sanojen mukaan konseptilla ”miltä The Clashin ja Beastie Boysin yhteistyö kuulostaisi nykypäivänä”. – Muistan, kun menin ensimmäistä kertaa studioon nykyisen tuottajani Mattyn (Matt Schwartz) kanssa ja hän käski minut helvettiin sieltä, koska en tiennyt kuka olin. Ja ainakin tähän asti onnistui siinä ilmeisen hyvin – toisin kuin kävi monille muille, joiden tarinoita viihdeteollisuuden historia on tulvillaan. Nuoruuden kasvukivut herättivät nuoressa Dominicissa halun puhua suunsa puhtaaksi epäkohdista. R ock, rap, pop sekä punkin asenne sekoittuvat englantilaisen Yungbludin musiikissa modernin saumattomasti. – Menin kämpilleni ja aloin käydä läpi Sex Pistolsin, Vivienne Westwoodin, Beastie Boysin, Lady Gagan, David Bowien, Marilyn Mansonin, Joy Divisionin ja The Clashin tuotantoa. Mutta hän oli ensimmäinen ihminen, joka sanoi minulle totuuden, Dominic muistelee. – Minulla ei ollut mitään paikkaa, mihin koin kuuluvani, tai ketään, joka olisi ymmärtänyt minua. Vähintäänkin yhtä tärkeänä kuin musiikillista visiota voi pitää Harrisonin ensimmäisestä Yungblud-julkaisusta lähtien alleviivaamaa sanomallisuutta. Yungbludin sanoitukset ovat käsitelleet yhteiskuntaa, seksuaalisuutta, suku puoliroolien kyseenalaistamista (johon Harrison on tarttunut myös pukeutumistyylillään), mielenterveyttä sekä hänen omaa ADHD:taan. On todella suuri ero siinä, että ihmiset rakastavat sinua ”On todella suuri ero siinä, että ihmiset rakastavat sinua ja siinä, että he ymmärtävät sinua.” Purkkaa ja provokaatiota SOUNDI 39 Muutos Dominic Harrisonista Yung bludiksi ei suju nut ongelmitta. – Kun muutin Lontooseen, monet levy-yhtiöt näkivät minussa mahdollisuuden tehdä minusta kauniin popparipojan. Oman äänen löytäminen vaati törmäyskurssille joutumista. Yungblud-taitto.indd 39 3.12.2020 16.01. Aina pinkkeihin sukkiin pukeutuva herra on vain reilussa kolmessa vuodessa onnistunut iskemään hittisuoneen useamman kerran ja löytämään itselleen vannoutuneen fanikunnan. 23-vuotias artisti, ristimänimeltään Dominic Harrison, on noussut raketin tavoin tämän hetken kansainvälisesti tunnetuimpien nuorten rock-artistien joukkoon. Siis oikeasti – hän sanoi niin 16-vuotiaalle pennulle. Sitten menin uudestaan hänen studiolleen ja totesin Mattylle, että ”tällainen minä olen, senkin mulkku”, hän oli vakuuttunut, ja päätimme tehdä jotain hullua yhdessä, Harrison tarinoi. Sukupuolirooleja kaihtava Harrison liputtaa imagollaan ylpeästi androgyynisyyden puolesta ja taistelee lyriikoissaan yhteiskunnan ahdasmielisyyttä vastaan. Myös näyttelemi nen kulkee musa uran rinnalla. Artisti etsi ominta musiikkityyliään yrityksen ja ereh dyksen kautta. Mutta mielestäni toimin parhaiten silloin, kun minulla on vastusta, jota vastaan potkia – se kaupallinen paskanjauhanta antoi minulle juuri sen mitä tarvitsin, Harrison kertoo alkuajoistaan leimallisella Yorkshiren murteella. Niin musiikillaan kuin visuaalisestikin huomiota herättävä Yungblud haluaa kuvastaa taiteessaan kaikkia mahdollisia tunteita ja koskettaa nuoria joka puolella maapalloa. Harrison päätti näyttävänsä Schwartzille, että tämä oli väärässä ja vannoi tulevansa takaisin kuukauden päästä uudestaan. Musiikillisen identiteetin löytäminen ei ollut itsestään selvää – siitä todisteeksi käyvät jo Youtubesta löytyvät Harrisonin nuoruuden musiikkivideot. Pohjois-Englannissa Yorkshiressa sijaitsevasta Doncasterista lähtöisin oleva nuorukainen muutti teini-ikäisenä Lontooseen päämääränään tulla tähdeksi
Rakensin ehkä siksi päässäni oman mielikuvitusmaailmani, halusin paeta paikasta, jossa kasvoin, koska siellä minua ei haluttu ymmärtää tai tuntea, laulaja avaa sydäntään. Harrison allekirjoittaa täysin ajatuksen, että kun artisti julkaisee musiikkinsa maailmalle, se ei ole hänen omaansa, vaan yhteistä. Harrison sanoo joskus heräävänsä aamuneljältä saatuaan jonkin idean. Jokainen yhteistyö on ollut yhtä tärkeä, Yungblud sanoo. Rakastan tätä työtä, rakastan tätä mielentilaa ja olen onnellinen, kun saan luoda asioita. YHTEISTYÖTÄ JA LUOVUUTTA YLI RAJOJEN Sen jälkeen kun Dominic Harrison on päässyt vauhtiin, hän ei ole pysähtynyt. Myös Yungbludin ja Gagan viestissä maailmalle on paljon samaa. Kiitos heidän, olen löytänyt paikkani maailmassa, nuorukainen hehkuttaa. Edes viimeistä näistä ei voi pitää mahdottomana, sillä Dave Grohl ennätti marraskuun MTV EMA -gaalassa hehkuttamaan Yungbludia pysäyttämättömäksi voimaksi ja ”todisteeksi, ettei rock ole kuollut”. KUSKIN PAIKALLA NELJÄLLE MILJOONALLE KANSSA MATKUSTAJALLE Viime vuosien aikana yhä useampi pinnalle noussut uuden sukupolven rocktähti on ollut sooloartisti. Se on hullua – olen riippuvainen neljästä miljoonasta ihmisestä samaan aikaan. Harrison kertoo, että haluaisi tulevaisuudessa tehdä musiikkia yhdessä Travis Scottin, Billie Eilishin ja Foo Fightersin kanssa. Harrison on vielä hyvin nuori, mutta kulkenut jo pitkän matkan siitä pikkukaupungin oudosta pojasta kansainvälisesti tunnetuksi muusikoksi. Weird! liikkuu kestonsa aikana hyvin erilaisissa tunnelmissa; Cotton Candy on aivan niin sokerinen poprock-kappale kuin sen nimi antaa ymmärtää, useissa biiseissä kuullaan kaikuja 90-luvun brittipopista ja punk popista, ja albumin päätösraidalla The Freak Show Eminemiä muistuttavat säkeistöt kohtaavat Freddie Mercuryn henkeen vannovan teatraalisuuden. Onko näyttelijäura saamassa jatkoa tulevaisuudessa. – Uusi albumini on omistettu kaikille, aivan jokaiselle nuorelle jokaisesta maanosasta, oli heidän ihonvärinsä, ulkonäkönsä tai tapansa ajatella mikä tahansa. Yungbludin villi imago sekä sanoitukset ovat hänen tapansa käsitellä muun muassa seksuaalisuutta, sukupuoliroolien kyseenalaistamista ja mielenterveyttä. – Halusin tehdä albumin, joka kertoisi elämämme oudoimmista vuosista ja sellainen albumi ei voi olla pelkästään yhtä tyyliä alusta loppuun. Vaikka Harrison on yhä ja jatkossakin Yungbludin ainoa jäsen, hän ei ajattele olevansa yksin, vaan kutsuu Yungbludia tätä nykyä neljän miljoonan henkilön yhteisöksi. Miten hengästyttävä luomistahtisi säilyy. – Sanoisin: jatka juoksemista, älä katso niin usein sivuillesi, pidä silmät auki ja muista, että äiti tietää röökiaskista tyynysi alla, joten piilota se, Harrison summaa. Esimerkkinä hän heittää sarjakuva-albuminsa The Twisted Tales Of The Ritalin Club, joka on saamassa joulukuussa jatko-osan. Rakastaisin sitä, Harrison paljastaa. Harrisonilla on paljon sanottavaa seuraajilleen, mutta minkä ohjeen hän antaisi nyt nuorelle itselleen. Nuoruuden kasvukivut voivat näin yhdistää artistin ja fanit keskenään. Nuori Yungblud esiintyi musikaaleissa ja kameroiden edessä Disney Channelin The Lodge -nuortensarjassa sekä noin minuutin mittaisen roolin verran Suomessakin pitkään pyörineessä Emmerdalessa. – Pukeuduin oudosti, näytin oudolta, puhuin oudosti, minulla oli outoja mielipiteitä, Harrison listaa asioita, joiden vuoksi hän erottui kotikaupungissaan. – Jos minulle olisi sanottu 13-vuotiaana, että teen joku päivä biisin Bring Me The Horizonin kanssa ja se nousee IsoBritannian top 40:een, niin olisin käskenyt sinun painua vittuun, Yungblud kertoo viitaten menneenä syksynä julkaistuun Obey-kappaleeseen. Tätä taustaa vasten ei ole lainkaan yllättävää, että albumin krediiteistä löytyy pop-kultasormi Justin Tranter, joka on tehnyt yhteistyötä Gagan kanssa. – Yungblud ei ole enää vain minä, vaan me. Hän julkaisi debyytti-ep:nsä Yungblud ja debyyttialbuminsa 21th Century Liability vuonna 2018, The Underrated Youth -ep:n vuonna 2019, ja herran toinen kokopitkä Weird! ennätti ulos joulukuun 4. Yungbludin musiikin ”me vastaan maailma” -asetelma on varmasti yksi syistä, miksi Harrisonin sanoma puhuttelee nuoria, joita kyynisimmät ovat pitäneet jo rockin kannalta menetetyksi yleisöksi. päivänä 2020. – Rakastan olla sooloartisti, koska silloin pääsen aina olemaan oikeassa luovissa ratkaisuissa, Harrison sanoo ja nauraa makeasti päälle. Yksinlennossa on tietysti riskinsä, mutta Harrison löytää sooloartistina olemisesta pelkästään valoisia puolia. – Haluan tehdä kaiken, minkä vain pystyn. – Se on varmaan se ADHD, Harrison nauraa itseironisesti. Kovasta levytystahdistaan huolimatta Harrison on ehtinyt tehdä yhteistyötä muun muassa poptähti (ja ex-tyttöystävä) Halseyn, Bring Me The Horizonin, rap-lupaus Denzel Curryn sekä punk pop -levyllään Billboard-ykköseksi nousseen Machine Gun Kellyn kanssa. 40 SOUNDI SOUNDI PB 40 SOUNDI ja siinä, että he ymmärtävät sinua, Harrison kertoo ja hänen äänestään kuulee, että hän on pohtinut näitä asioita todella hartaasti. Sen pitää kuvastaa kaikkia mahdollisia tunteita, Harrison kuvailee uutta julkaisuaan. Hän jatkaa hieman vakavammin ja sanoo olevansa onnekas tiimistään, jonka ansiosta hän saa istua kuskin paikalla visioonsa luottaen. Yungblud-taitto.indd 40 3.12.2020 16.01. BOWIEN JA GAGAN JALANJÄLJISSÄ Joulukuun alussa julkaistua Weird!-albumia tehdessään Yungblud kertoo ottaneensa vaikutteita muun muassa David Bowielta, Beastie Boysilta ja Lady Gagalta. – Se johtuu varmaan siitä, miten aivoni toimivat: minun pitää olla koko ajan luomassa jotain. – Todellakin, sataprosenttisesti! Katsokaa vain, haluan tehdä elokuvia ja käsikirjoittaa niitä tulevaisuudessa. – Ihmiset voivat rakastaa sinua joka solullaan, mutta se ei tarkoita, että he ymmärtäisivät sinua. Olen niin kuin iloinen hai – jos lopetan liikkumasta, kuolen, Harrison heittää, mutta lisää olevansa kiitollinen asemastaan taiteilijana. – Nuo artistit kuvastavat minulle vapautta taiteilijana olemisessa, Harrison summaa artistien yhtäläisyyksiä. Ennen nousuaan julkisuuteen muusikkona Dominic Harrison kokeili siipiään näyttelijänä
42 SOUNDI SOUNDI 43 Teksti: Jussi Niemi Lastenleikkiä Helsingissä Elvis Costello halusi saada ympärilleen luomisrauhan, joten hän suuntasi Suomenlinnan studioon. Juuri ilmestynyt Hey Clockface -albumi on kahtiajakautunut tapaus, tosin ei niinkään artistin itsensä mielestä. K u v a: Le n s O To o le K u v a: Le n s O To o le K u v a: R ay D i P ie tr o Elvis Costello -taitto_b.indd 42 4.12.2020 13.43
17-vuotiaasta olen tehnyt joka päivä töitä, joten ei se mitenkään outoa ollut, studion sijaintia lukuun ottamatta. Kaiken kaikkiaan ”rockmuusikko” on hänelle vähän ahdas titteli. Se oli kuin jokin amuletti minulle, ja jälkeä tuli nopeasti. Tunsin itseni oikeaksi työläiseksi! Se oli mukavaa. P itkälle on Declan MacManus kulkenut siitä, kun hän vuonna 1977 punkin tuoksinassa rynnäköi parrasvaloihin Elvis Costellona My Aim Is True -debyyttialbumillaan. Olen tehnyt sitä itsekin, mutta… välillä on vaan mentävä taaksepäin päästäkseen eteenpäin. Herra itse oli toivonut haastattelua Suomeen saatuaan erinomaisen kohtelun Suomenlinnan studiossa Helsingissä, missä huomattava osa tyylillisesti hyvin kaksijakoista Hey Clockfacea on tehty. Olen tehnyt useita erikoisempia levyjäni yhden miehen bändillä. Kuultuani ihastuttavasta studiosta, joka sijaitsee saarella Helsingin ulkopuolella, ajattelin, että siellä voisin kirjaimellisesti leikkiä kuin lapsi konsanaan. – Aah, en kuule sitä oikeastaan jazzina lainkaan, vaikka sellaista levytystapaa on toki käytetty jazzissa ja vaikka lainasin pari kolme rytmiä Fats Wallerilta ja lauluissa on elementtejä 1930-luvulta. Minulla vain oli Pariisissa nippu huippusoittajia, jotka pystyivät lähestymään musiikkia avoimin mielin. Tein samalla tavoin King Of American (1986), Secret, Profane & Sugarcanen (2009), National Ransomin (2010) ja monta muuta levyä – lopputulos kuvitellaan tekohetkellä ja myöhemmin ehkä täydennetään jollain. Nykypäivänä, kun kaikkea hiotaan ikuisuuksia, on harvinaista saada täysin valmiiksi kolme kappaletta kolmessa päivässä, mutta minusta nopeasti työskentely on kivaa. Psykedelian myötä tuli kaikenlaisia villimpiä soundeja, itämaisia kaikuja ja impro visaatiota, rytmiikkakin muuttui. Pariisissa minulla oli valmiit sointukulut, mutta ei mitään sovituksia. Toisaalta Elvis ei koskaan esittänytkään olevansa punkkari tai muutenkaan ”kääntänyt takkiaan”. Nyt 66-vuotiaana takana oleviin 25 omaan albumiin mahtuu monenlaista vinkkeliä: soulahtelua, countrya, Tin Pan Alley -henkistä klassista poppia ja ties mitä, sitä äreää rokkaustakin. Jännitys palasi vasta kun alettiin uudestaan ottaa vaikutteita rockin ulko puolelta. Jos teet biisejä kolmella soinnulla ja kovaäänisellä kitaralla, niin pitää olla tarkkana, ettei homma mene ohjekirjasta maalaamiseksi, jossa tietyn tyyppisen soundin seuraksi tulee juuri tietty rytmi ja niin edelleen. – Tilanne oli vähän samanlainen kuin mennessäni levyttämään ensimmäistä albumiani (My Aim Is True, 1977). He tekisivät sen ehkä konservatiivisemmin… pienellä k:lla. Huonompi puoli oli se, että välillä oli vaikea esittää kysymyksiä lähes katkeamattomalta puhetulvalta. Arvostelin kuukausi takaperin Costellon uuden albumin Hey Clockface, joten haastattelu tekijän kanssa tipahti kuin tilattuna. No Flag on aivan huikea biisi ja pidän siitä todella paljon, mutta sitten menit Pariisiin ja teit albumin ”jazzpuolen” täsmälleen päinvastaisella tavalla Helsinkiin verrattuna. – Kuten Helsingissäkin, me lähdimme pöyhimään jonkinlaista äänimyräkkää uteliaina. – Nuori äänittäjäni Eetu (Seppälä) ja hänen assistenttinsa saivat minut tuntemaan oloni erittäin kodikkaaksi. – Se ei ole minulle mitenkään uutta. – Beatles toi musiikkiinsa runsaasti brittiläistä music hall –perinnettä. On hyvä aina välillä viskata menemään kaikki tietämänsä ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Soundit ja tekotavat saavat elää artistin mielestä myös levyn sisällä. Enhän minä soita mitään instrumenttia sääntöjen mukaan, kitaraa toki parhaiten. Ei hän nyt ihan Boris Johnsonilta kuulostanut, mutta hyvin kohteliaalta ja lukeneelta diplomaatilta kyllä. Rummut koottiin siitä mitä lauloin puhelimeeni ja ikivanhasta Rhythm Ace -rumpukoneesta, jonka panin päälle kolmantena päivänä. – Imposters (Costellon yhtye) osaisi soittaa No Flagin (Hey Clockfacen ensimmäinen single) komeasti, mutta ei niin kuin minä sen tein sen. maksi. Siinä auttoi, että sain työskennellä joustavien ihmisten kanssa, jotka olivat aina valmiita tukemaan ideoitani. Jotkut biisit ovat kuin synteesi kamarimusiikista ja jazzista, mutta en missään nimessä lähtenyt tekemään jazzia. Simppelit rockbiisit olivat alun perin hyvin epäsovinnaisia, koska ne tehtiin muiden tyylien palasista, mutta muutamassa vuodessa syntyi selkeästi rajattu tyyli ja musiikki muuttui paljon sovinnaisem”Miksi rajoittua pökkelöön backbeatiin, kun voi kertoa tarinan vapaammassa tilassa seikkaillen, kuten minä teen.” Elvis Costello -taitto_b.indd 43 3.12.2020 15.33. Sitten taas lautalla kotiin. Elviksen puhesoundissa ei ollut jälkeäkään rockista tai slangista. Kypsymistä on kuitenkin tapahtunut. Se tuntui melkein esiintymiseltä, vaikka soitin yksin. – Kyllä, se tuo musiikkiin oman sävynsä. Bändin kanssa vuorovaikutus on ydinasia, mutta kun soitat kaiken itse, kommunikoit tavallaan itsesi kanssa. Soitit siis kaiken itse. Minusta oli mahtavaa lähteä aamulla hotellista kun ihmiset olivat pääkadulla menossa töihin. 42 SOUNDI SOUNDI 43 Traditionaalisesti tehdyt rocklevyt eivät kiinnosta Elvis Costelloa, mikä kuuluu uudella Hey Clockface -albumilla. Tosin jo silloin musiikillisesti sofistikoidumpi, nörtin näköinen Costello ei ollut punkkari, vaikkakin yhtä vihainen kuin Sex Pistols. Musikaalisuus ja laajempi katsanto tuli Costellolle varhain kun irlantilaissyntyinen isä Ross oli trumpetisti-laulaja ja liverpoolilainen äiti Lilian töissä levykaupassa. Järjestö auttaa vanhoja jazz/blues-muusikoita pysymään hengissä maassa, jossa sosiaaliset palvelut ovat köyhille olemattomia tai ainakin perin hankalia. Siinä, että ihailee jotain musiikkia ja yrittää asettua sen tekijöiden tajuntaan, ei ole mitään väärää. Haastattelu tehtiin videoyhteyden yli, ja Elvis puhui vuolaasti jo ennen kuin edes kysyin mitään. Hän esimerkiksi istuu Jazz Foundation Of American hallituksessa. Helsingissä minulla oli siis samankaltainen vapaus tehdä mitä huvittaa. Hyppäsin lautalle puolelta päivin, 20 minuutissa olin studiolla ja tein töitä iltakahdeksaan. Mikä sai sinut hakeutumaan Helsinkiin. Silloinkaan minulla ei ollut bändiä. Kaikki, mitä levyllä kuulet, on soittajien spontaania reagointia siihen miten lauloin ne biisit. Osittain USA:ssa asuva Elvis on nykyään enemmän myötätuntoinen kuin vihainen. – Nykyään menneisyys on monille melkein fetissi: he hakevat täsmälleen samat instrumentit ja soundit, joita ovat kuunnelleet suosikkilevyltään 60-luvulta, ihan niin kuin biisin muka voisi säveltää uudestaan. – Sanoin puolitosissani haluavani studioon jossain, missä minua ei tunneta kauhean hyvin, missä minulla ei olisi bändiä ja olisin oman neuvokkuuteni varassa. Jouduin lainaamaan yhtyeen enkä tietysti ymmärtänyt studiotekniikasta mitään. Edelleenkään hän ei näytä rockmuusikolta mustasankaisine silmälaseineen, pukuineen ja trenchtakkeineen
– Minä halusin syntikkasoundeista radikaaleja, koska traditionaalisesti tehdyt rock-levyt… toden sanoakseni en kuuntele niitä. Yritin siinä runossa peilata vanhoja kansanlauluja, joissa puhutaan elämästä ja kuolemasta hyvin epäsentimentaalisella tavalla. – Ainoa biisi, jossa tein jotain sellaista oli Revolution #49. Minulla on levyä kuunnellessa sellainen tunne, että siinä on oikeastaan kaksi albumia. – Suurin sanoittajasuosikkini tuolta ajalta on Lawrence Hart, sekä Johnny Mercer. ”Musiikista kirjoittavat ihmiset usein unohtavat kuunnella sydämellään. Teen musiikkia ihmisille, jotka oikeasti haluavat sitä kuunnella. Soitan rockia, mutta aina jotenkin kierommalla rytmillä. Sen sijaan he antavat artistille numeroita kuin opettajat oppilaalle.” K u v a: So u n d in ar k is to Elvis Costello -taitto_b.indd 44 3.12.2020 15.33. – En näe asiaa noin ollenkaan! Kumpikaan puoli ei mielestäni petä toista, vaikka ne ovatkin hyvin erilaisia. Sen sijaan he antavat artistille numeroita kuin opettajat oppilaalle. Siinä oikeasti kuulet, miten kappale syntyy äänityksessä. Kaikki arvostamani artisti ovat rikkoneet perinteisiä kaavoja. Minä en todellakaan kuulu tuohon sydämettömään ryhmään. Vuonna 1977 mies valtasi myös Soundin kannen. Miksi rajoittua pökkelöön backbeatiin, kun voi kertoa tarinan vapaammassa tilassa seikkaillen, kuten minä teen. – Samaan aikaan Michael Lionheart lähetti minulle New Yorkista musiikkia, josta tuli Radio Is Everything ja Newspaper Pane. Muut biisit soitimme kerran ennen äänitystä, mutta tässä inspiroiduin niin, että kun soittajat tulkitsivat hahmottelemani pienen sävelkulun aivan nappiin, aloin itse lausua tekemääni runoa. 44 SOUNDI SOUNDI 45 44 SOUNDI Saamani infon mukaan johdit bändiä laulaessasi elein ja ilmein. Hey Clockfacea kuunnellessa en voi välttyä ajatukselta, että myös sanoituksesi ovat saaneet rutkasti innoitusta Cole Porterin tapaisilta hahmoilta. Minulla on yleensä vain luonnosteltu teema kirjoitettuna ja sitten seuraan vaistoani. Jos et pidä siitä, se on ihan ok, koska tarjolla on paljon muutakin kuunneltavaa… Kuuntele nyt minua, Elvis! Arvostan levyn kaikkia biisejä kovasti ja joukossa on pari kolme täydellistä killeriä. Lähdimme Pariisista Englannin-kiertueelle, ja kolme päivää ennen turneen loppua meidän oli pakko lopettaa kun kuulin rajojen sulkemisesta. Hän oli hyvin teräPunkin vanavedessä ponnistanut Elvis Costello ei itse ollut punkkari, mutta sopi tuonaikaiseen asenneilmastoon erinomaisesti. – On tärkeää ymmärtää, etten edes ollut varsinaisesti tekemässä levyä. – Kieltämättä biiseissäni on jazz-balladien vaikutetta, mutta en koe itseäni jazz-muusikoksi. Olen aina kuunnellut rhythm & bluesia. Pariisissa tehty jazz-puoli – minusta se on sitä, Cole Porterista ja Chet Bakerista lähtevää kamaa – vain poikkeaa niin täydellisesti Helsingin-biiseistä, joissa käytät syntikoita varsin radikaalisti. Voin antaa niille ihmisille – enkä nyt tarkoita sinua henkilökohtaisesti – nipun kyniä ja papereita, mutta he eivät saa tällaisia kappaleita aikaiseksi. – On olemassa pökerryttävän upeaa musiikkia melkein sadalta vuodelta kuunneltavaksi. Tosin biisin sijoitus avausraidaksi oli tuottaja Sebastian Krysin idea. Ne eivät kiinnosta minua, koska rytmiikka on niin streittiä. Nuorempana pidin kyllä kovasti Cole Porterista, mutta nyt hän tuntuu turhan sarkastiselta. Nekin ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta niiden kautta tajusin, että minulla itse asiassa oli albumi. Hallitus ei todellakaan osoittanut mitään johtajuutta vain ihmetellessään tapahtumien kulkua. Itse kaavailin sen sopivan lopetusraidaksi. – Mutta sehän on hyvä juttu! Pystyn yhä yllättämään, vaikka olen ollut alalla yli 40 vuotta. Musiikista kirjoittavat ihmiset usein unohtavat kuunnella sydämellään. Minun täytyi päästä perheeni pariin. – Minusta on aika röyhkeää sanoa viiden minuutin perehtymisen jälkeen, että jotkut biisit eivät sovi levylle, kun minulla on ollut kuukausikaupalla aikaa pohtia asiaa. Se ei lainkaan ollut ennakkoajatukseni. Olen naimisissa yhden (Diana Krall) kanssa ja kun kuuntelen häntä pianon ääressä, tajuan, ettei se taitu minulta. Tein vain äänityksiä, kun korona rysähti päälle. Sen biisin paneminen levyn avaukseksi on rohkea siirto, koska se on itämaisine tunnelmineen ja runoineen niin epätyypillinen sinulle
– En voisi tehdä biisiä, jossa surkut telisin itseäni kun olen joutunut eris tyksiin. Nyt minuun vetoaa enem män Hartin sydämellinen sielukkuus. Kumpi tahansa voittaa, vastapuoli ei katoa mihinkään. Kysyin itseltäni, haluanko tulla aina yh distetyksi johonkin yhteen filosofiaan tai liikkeeseen vai haluanko elää todel lista elämää, johon sisältyy ristiriitoja, virheitä, kaikenlaista. Joku biisi, kuten Helsingissä te kemäni We’re All Cowards Now… Se voisi kertoa pandemiasta. Haluan uusiin maisemiin, myös täl lä levyllä. Toki Porterin parhaat ovat kuolematto mia biisejä. – En tiedä yhtään hyvää bändiä, joka sanoisi musiikkiaan punkiksi. Seuraan uutisia, mutta loputtomien mahdollis ten skenarioiden seuraaminenkin al kaa uuvuttaa. Chuck Berry teki periaatteessa saman jutun jo aikaisemmin. Onneksi en saa äänestää Amerikassa, vaikka mak sankin sinne paljon veroja. – En. Sittemmin tietysti olemme taas ikävästi jakautuneet aikojen muuttuessa. Beatles ei tehnyt niin, vaan hehkutti kotikontujaan. – Rock’n’rollia en kotona kuullut, se ei merkinnyt vanhemmilleni mitään. Meille oli buukattu kiertue, mutta se ei ollut mahdollinen. – Olen sanonut mielipiteeni Spotify hin tekemälläni playlistalla ”50 biisiä 50 päivässä”. Sellai nen Elvis Presleykin oli, mutta hän saat toi kuitenkin juoda mistä tahansa vesi automaatista, päinvastoin kuin mustat innoittajansa. Aito raaka rock’n’roll pidettiin meiltä salassa. Tänään panin sin ne oman biisini Couldn’t Say It’s Unexpected. Pidin kyllä joistain ai kalaisistani: Talking Headsin kolmesta ensimmäisestä levystä, The Jamista, ra kastan The Clashia. Kun lähdimme USA:nkiertu eelle, minustakin oli kiehtovaa ärsyt tää ihmisiä, mutta siihen kyllästyi pian. Omasta puolesta ni olen tosi kiitollinen poikkeuksellisen suuresta vapaudestani liikkua, mut ta en ole siitä kenellekään velkaa, edes faneilleni. 44 SOUNDI SOUNDI 45 vä ja viiltävä. Yksi ehdokas pyrkii hyödyntämään ja lietsoo jakau tumista, eikä toinen tunnu edustavan minkäänlaista muutosta, paremminkin paikallaan pysymistä. Se olisi masentavaa. Sieltä tuli tosi erilaisia yhtyeitä emmekä me sil loin tajunneet, että (Motownpomo) Berry Gordy harkitusti muutti mustan rhythm & bluesin koko maailman musii kiksi. – Meillä kuunneltiin Dizzy Gillespietä ja Ella Fitzgeraldia. Pait si sitten kun tuli Beatles, äitini kotikau pungista. – Menin viime yönä nukkumaan kir jaimellisesti kylmässä hiessä. – Sitten Beatles tuli ja aloitti koko sen 60luvun tripin, jonka merkittävä osa minulle oli Tamla Motown. Minusta se on pelku rimaista. Sillä aseistuksella. Miksi et. Pidin sil loin samoista jutuista kuin nytkin: amerikka laisesta rhythm & bluesista, tietynlaisesta countrysta, joistain jaz zin osaalueista. Jotkut biisit ovat tulkinto jani toisten sanoituksista, kuten Paul Si monin American Tune, Richard Thomp sonin Withered & Died, Randy Newma nin I’ve Been Wrong. Älä muuta virka! Miltä sinusta tuntui kun löit läpi kovimpaan punk-aikaan olematta punkkari. – Omasta puolestani olen ollut onne kas kun olen voinut olla juuri 14 täyttä vien poikieni kanssa ja katsella miten vaimoni tekee upeaa levyä sen sijaan, että olisin kiitänyt vinhaa vauhtia yhä jyrkemmin jakautuvan Amerikan halki. – Minut kiinnitti yhtiö (Stiff), joka hakemalla haki valtavirrasta poikkea via artisteja. Jotkut toistavat en simmäisen ison hittinsä kaa vaa loputtomiin, mutta mi nä en kuulu heihin. Siitä lähtien olen tehnyt jotain muuta. Se on käsit tämätöntä ja jatkui pitkään, vaikka laki muuttui. Tilanne pelottaa, koska maa on niin jakautunut. On todella masentavaa, että se jatkuu monella tavalla edelleen. Ensi yllätystä ei voi säilyttää mu siikissa. Mikä sinusta aiheutti sen uudestaan jakautumisen. Yritetään nyt pitää jotain toi veikkuutta tulevaisuudesta yllä, vaik ka se vaikeaa onkin. Molempien ajattelu perustuu viholli suuteen: jos et ole puolellamme, olet kommunisti, rasisti tai jotain ja joka ta pauksessa meitä vastaan. Tuon epäinhimillistävän politiikan jäänteistä me kärsimme edel leen. Tunsitko kovastikin poikkeavasi joukosta silloin kaikkien punkkareiden keskellä. Tym päännyin juuri ennen tulemistani ta petilla olleeseen musiikkiin. Sillä välin olen teh nyt paljon uutta musiikkia, joka tulee ulos ensi vuonna. Olin silloin vain seitsemän tai kahdeksan, mutta korvani olivat var maan kavereitani sofistikoituneemmat, koska olin kasvanut jazzin, Sinatran, Peggy Leen ja Nat Colen tahdissa. Esi merkiksi Bee Geesin, Abban, Gloria Gaynorin, Blondien, Fleetwood Macin… Sen porukassa seassa mekin olimme ja se tuntui oudolta. Niin kuin nämä tyypit, jotka nyt marssivat huu tamassa mielipiteitään hampaisiin asti aseistettuina ja ovat muka niin rohkeita. Miten koet Amerikan tämänhetkisen tilanteen, kun presidentinvaalit ovat ratkeamaisillaan (haastattelu tehtiin äänestystä seuraavana päivänä). Booker T & The MG’s oli mustaval koinen bändi ja kaikki tanssivat sen tah tiin, mutta silti heidän oli monissa pai koissa kuljettava eri ovista. – Paras amerikkalainen musiikki tuli yleensä hyvin köyhiltä ihmisiltä. – Kyllä, mutta koen sen kertovan pe lossa ja vihassa elämisestä. Pidin joistain disco ja umpipopjutuista, joita joku voi pi tää triviaaleina, mutta minä kuulin nii den kiistattoman musikaalisuuden. Haluan pysyä toiveikkaana. En sano lauluissani ihmisille mi tä heidän pitäisi ajatella, mutta kun lau lan kaikenlaisista tilanteista ja tunteista, niin pystyn ehkä lohduttamaan jotaku ta samantapaisessa tilanteessa olevaa, nostamaan heitä ylöspäin, saan heidät innostumaan tai se vaan kolahtaa heil le puhtaasti musiikkina. Britannia oli silloin hyvin erilainen maa kuin nyt. – Kun se aika meni, en haikaillut sen perään, vaan lähdin tekemään jotain muuta. PohjoisEnglannissa ei ollut poptäh tiä, elleivät he pyyhkineet pois mennei syyttään. – Aivan! Olennaista on se tarkoitus: tehdä rakkaudella jotain universaalia. Ne ovat kaikki vaivan arvoisia päämääriä kun tarttuu johonkin soittimeen. Siellä on biisejä koko uralta ni. Niistä voi tehdä lauluja ja lauluntekijänä – mitä eniten olen – haluan kirjoittaa kaikesta: rak kaudesta, petoksesta, imagosta, valta peleistä niin ihmisten kuin valtioiden välillä. Olen ansainnut sen tasan omalla työlläni. Heidän musiikkinsa ja persoo nansa vetosivat äitiini, ja Beatles yh disti sukupolvet Englannissa. Penny Lane ja Strawberry Fields ovat ihan oikeita paik koja Liverpoolissa! Se erotti Beatlesin amerikkalaisista rocklaulajista. Oletko tehnyt laulua pandemiasta ja miten se vaikuttaa ihmisiin. K u v a: Le n s O To o le ”Kaikki, mitä levyllä kuulet, on soittajien spontaania reagointia siihen miten lauloin ne biisit.” Elvis Costello -taitto_b.indd 45 3.12.2020 15.33. Kun viimein kuulin Little Richardia olin että jumpe, nyt tajuan! Meillä oli monia brittirokka reita, jotka vain matkivat amerikkalai sia, enkä kokenut heitä nuorena kovin jännittäviksi. Rohkeita. Hänen sloganinsa oli ”The sound of young America”! Ihanan toiveikas ajatus! Se ei ollut vain nuoren mustan Amerikan soundi, vaan suunnattu ko ko kansalle. Vailla jär jen hiventäkään. Jotkut heistä identifioitiin punkiksi. Eilinen laulu oli Peace, Love And Understanding
Uudessa kotikaupungissaan mies imi vaikutelmia ja pettymyksiä kuin sieni, ja työsti kaiken kokemansa lauluiksi, joissa soivat hyväksytyksi tulemisen kaipuu sekä pelko siitä, ettei tuo unelma tule koskaan täyttymään. Everettin vaka villa kasvoilla on kuitenkin aina myös ripaus kuivan terävää huumoria. Samaan aikaan musiikin origona on kuitenkin aina ollut yksi ja sama hahmo; monikasvoinen mutta perusorientaatioltaan vakaa melankolikko. ”Mielenkiintoista”, hän yskähtäisi. Teoksensa Everett tallensi kaseteille, joita hän jakeli lähes pakkomielisesti kaikille kohtaamilleen ihmisille. Tätä asetelmaa Everett pakeni jo varhain musiikkiin, josta tuli epävarman nuorukaisen ainoa todellinen ilonlähde. Hän löysi siskonsa kokoelmasta joukon levyjä, joilla traumat ja sisäiset haavat kanavoituivat humaaniksi, puhuttelevaksi sanomaksi. Kotinsa ilmapiirissä Everett löysi kaipaamaansa turvaa lähinnä isosiskostaan Elizabethista, jonka elämä kuitenkin vietti kohti päihderiippuvuutta, mielenterveyshäiriöitä ja itsemurhayrityksiä. Sillä onhan Everett laulanut kaikesta muustakin: sarjamurhaajista, sairaalaruoasta, kolibreista, persikan kukista, vanhoista rautatieläisistä. Eikä hän olisi itsensä ilman perhetaustaansa. ”I’m turning out just like my father / Though I swore I never would” Jos Mark Oliver Everettin tuotanto asetettaisiin psykoanalyysin lähdeaineistoksi, pysähtyisi terapeutti varmasti tämän äärelle. ”Miksi mainitsit juuri isäsi?” Ja Everett vastaisi, kuten hänellä on tapana: ”Koko urani kertoo pohjimmiltaan siitä, millaista on ollut olla isäni lapsi.” Vastaus olisi sekä harhaanjohtava että rehellinen. Kului kuitenkin kauan ennen kuin Poly dor Recordsin John Carter poimi hänet listoilleen. Elvis Presleyn, John Lennonin ja Neil Youngin laulujen äärellä Everett ymmärsi, että jos elämällä oli ylipäänsä jotakin annettavaa hänelle, se anti oli tässä. ”Amerikkalaisia obskuriteetteja, universaalia tragikomiikka, raivokkaasti huudettuja rakkaudentunnustuksia, alapurentaisia minäkuvia ja asfalttia rikkovien päivänkakkaroiden itsepäisyyttä.” K u v a: G u s B la ck Minun tähteni > minun ta?hteni_Eels_c.indd 46 4.12.2020 13.49. E verett syntyi vuonna 1963 fyysikko Hugh Everett III:n perheen kuopukseksi. Artikkelisarjassa kirjoittajat kertovat omista suosikeistaan. Hänen isänsä oli urallaan pettynyt, alko holisoitunut ja eristäytynyt ihminen, jota Everett piti pikemmin huonekaluna kuin vanhempana. Nancyäidin luonnetta juovittivat puolestaan itkuja raivo kohtaukset, joiden alta rakkaus pilkahteli vain kömpelösti ja puolittain. Vaikka Everett tahditti jo kouluikäisenä paikallisia bändejä ja julkaisi ensimmäisen – myöhemmin salaamansa – levynsä parikymppisenä, alkoi hänen uransa varsinaisesti vasta kun hän muutti 23-vuotiaana Los Angelesiin. Teksti: Hannu Linkola 46 SOUNDI Mark Oliver Everett EELSIN MONIKASVOINEN MELANKOLIKKO Pinta, jonka läpi todellisuus suo dattuu sellaise naan, mutta jonka taakse kukaan ei pääse katsomaan. Kun Everett äänitti ensimmäiset levynsä taiteilijanimellä E, hän oli jo lähes kolmikymppinen
Tomor row Morningilla (2010) näennäisen kalseat koneraidat naittuivat kiinni tulevaisuudenuskoa huokuneeseen humanismiin. Ne sekoittelivat häikäilemättä amerikkalaisia obskuriteetteja, universaalia tragikomiikka, raivokkaasti huudettuja rakkaudentunnustuksia, alapurentaisia minäkuvia ja asfalttia rikkovien päivänkakkaroiden itsepäisyyttä. Samana vuonna Everet tin sisko tekee itsemurhan ja äiti sairastuu kuolettavasti. Irti hän ei kuitenkaan päästänyt. Eräänä päivänä hän kuuli autoradiostaan Portisheadin Sour Timesin ja innostui välittömästi yhtyeen tavasta hyödyntää kohtalokasta laulua, tuoreita rumpuluuppeja ja vanhakantaisia sampleja. Varsinainen levytysura alkaa kahdella pienile vikkisellä soolo levyllä (A Man Called E, 1992 ja Broken Toy Shop, 1993). 1996 Rumpali Butchin ja basisti Tommy Walterin kanssa perustettu Eels lyö läpi Beautiful Freak debyy tillään. Myöhem min hän on ker tonut murjotta neensa lapsena niin paljon, että hänen kasvonsa vääntyivät ala purentaisiksi. ja Everettin 17. Hahmo kiehtoi häntä; aivan kuin hän olisi nähnyt itsensä ilman niitä merkityskerrostumia, joista hän koetti koko ajan kirjoittaa itseään irti, mutta joihin hän sotkeutui aina vain sitkeämmin. Resepti puri myös yleisöön ja musiikkialan portinvartijoihin. Peilikuvassa oli jotakin pohjimmaista ja primitiivistä, ripaus eläintä. 1982 Hugh Everett III kuolee öiseen sydän kohtaukseen. Tuplalevyn mittaan laajentunut Blinking Lights And Other Revelations oli nöyristelemätön magnum opus, joka kuljetti vivahteikkaasti läpi tekijänsä musiikkija henkilöhistorian. 1987 Everett muuttaa Kaliforniaan. Albumia seuraa van levytystauon aikana Everett esiintyy isästään kertovassa doku menttielokuvassa Parallel Worlds, Parallel Lives (2007) ja kirjoit taa elämäkertansa Things The Grand children Should Know (2008). Ja käytyään läpi vietit ja tunteet Everett syventyi teknologiaan. Välillä hän löysi itsestään herkän, jousiin ja orkestraatioihin mieltyneen taiteilijan, joka esitti itsensä todellista ikäänsä vanhempana, ajastaan pudonneena herrasmiehenä. SOUNDI 47 1963 Mark Oliver Eve rett syntyy 10. Partakuvan innoittama, yleisilmeeltään ärhäkkä Hom bre Lobo (2009) kartoitti himoa ja raadollisuutta. 2002 Mystinen DJ, MC Honky, julkaisee I Am The Messiah ainokaisensa ja riitautuu julkisesti Everettin kanssa. Yhtäkkiä Everett oli osa sitä maailmaa, josta hän oli umpimielisesti haaveillut: artisti, josta ihmiset kiinnostuivat ja johon he samastuivat. Hän luotasi yhä estottomammin moninaisuuttaan, konseptoi ilmaisunsa kulloisenkin roolinsa mukaan, ja antoi ymmärtää, että kaikki alter egot olivat totta. Satunnaisesti ilmestyvien levyjen, jonkin tietyn mielentilan varaan rakentuvien konserttien sekä mutisevien haastatteluiden kehää, jonka kierteistä ei löytynyt mitään uutta, mutta jossa oli liikJa kun Polydor pudotti hänet tuotantoohjelmastaan, hän oli vain pari vuotta vanhempi. Blin king Lightsia seuranneen levytystauon aikana mies kirjoitti elämäkerran, julkaisi kaksi kokoelmalevyä ja esiintyi isästään kertovassa dokumenttielokuvassa. Tätä oli Everettin 2010-luku. Tämä havainto vei hänet takaisin studioon. R aadollista kyllä, juuri tämä oli se piste, jossa Everett lopullisesti syntyi. Kerran Everett katsahti peiliin, josta hän näki karvaiset kasvonsa. Viimeistään nyt Eels rikastui kokonaisperformanssiksi, jossa itseironia laajeni empatiaksi ja lakoninen huumori kukitti vakavan kerronnan pinnan. varsinainen stu dioalbumi. Sitä seurannut End Times (2010) perehtyi yksinäisyyden haurauteen. Everett löytää isänsä ruumiin aamulla, mutta ei pysty enää elvyttämään tätä. Silti ne tuntuivat olevan vasta äänenavausta; eksyneitä ja sisukkaita levynäpäriä, joita Everett heitteli maailmaan todellista rintaperillistä hautoessaan. Lisäksi Everettin disko grafiasta löytyy lukuisia liveääni tyksiä sekä – mitä todennäköisimmin – MC Honkyn pitkä soitto. Eelsin seuraavat levyt olivat Everettin musiikillista kulta-aikaa. 2005 Everettin suurteos Blinking Lights And Other Revela tions ilmestyy. Trilogian kanta via teemoja ovat intohimo, mene tys ja pelastus. Everett kokosi ympärilleen yhtyeen, Eelsin, ja ryhtyi työstämään näkemystään levylle. Alkoi uusi aikakausi, jota kirjoivat väljän temaattiset levyt. Vasta sitten hän malttoi pysähtyä. Läpimurto oli kuitenkin vain osavoitto. Isälle omistettuja sanoja oli vaikea olla mieltämättä pitkän musiikillisen matkan varsinaiseksi päämääräksi. Harhautusliik keistä huolimatta vain harva uskoo, että MC Honky olisi kukaan muu kuin Everett itse. Perimmäisen julkilausumansa Everett antoi vuonna 2005. Samaan aikaan kun Everett valmistautui juhlimaan Beautiful Freakin ilmestymistä, hänen perheensä hajosi lopullisesti. 2020 Lokakuussa ilmes tynyt Earth To Dora on Eelsin 13. Pian tämän jälkeen Everett kuuli äitinsä kuolettavasta keuhkosyövästä. Eelsin debyytti Beautiful Freak (1996) onnistuikin lähes kaikessa mitä Everett toivoi. Ensin isosisko, rakas Liz, onnistui itsemurhayrityksessään. Levyt ilmensivät jotakin olennaista. ”I feel like he’s here with me now / Even though he’s dead.” T ehtyään muistojensa kanssa välirauhan Everett veti henkeä. huhtikuuta ja viettää lapsuu tensa Alexand riassa, Virgi niassa. Vaikka Everett lauloi yhä itsestään, hän asemoi laulunsa toisin kuin aiemmin. Everettin onni kääntyi vasta 1990-luvun puolivälissä. 2009 Musiikillinen hil jaiselo päättyy Eelsin julkaistessa Hombre Lobo pit käsoiton. Elokuu hun 2010 men nessä ilmestyy kaksi levyä lisää. Pysähdystä seurasi oivallus. Toisinaan ääneen pääsi bluesrockin kuvastoilla temppuileva, pilottilasien taakse piiloutunut renttu, joka naljaili räävittömästi yleisölleen ja runnoi kappaleitaan tuntemattomaan muotoon. Välittömän surunsa mies työsti ElectroShock Blues -levyksi (1998), jossa siskon pilleriyliannostus sekoittui äidin kuolinkamppailuun ja muistot lapsuusmaisemista hautausmaiden käytäviin. Tätä lähestymistapaa hän halusi kokeilla itsekin. Musiikillinen täyttymys vaihtui synkäksi tietoisuudeksi siitä, että hetkenä minä hyvänsä pahnanpohjimmainen olisi nelikon ainoa elossa oleva jäsen – isänsä kalmon Everett oli löytänyt ja hyvästellyt jo vuonna 1982. nen albumi pudotti Everettin listoilta ja käänsi levy-yhtiön häntä vastaan, mutta samalla se antoi jotakin korvaamatonta. Päätösraita Things The Grand children Should Know konkretisoi Everettin vaivalloisen itsehyväksynnän antamalla julkisesti anteeksi ihmiselle, jota laulaja oppi ymmärtämään vasta tämän kuoleman jälkeen. Lähes inhorealistiminun ta?hteni_Eels_c.indd 47 3.12.2020 15.33. Yhtye yhdisteli lähes suvereenisti grungen pohjustamaa altavastaajaestetiikkaa, nuhruisiin sähkökitaroihin sulavia perinnelainoja, täsmä iskuisia sanarivejä ja kaiken yhteen liimaavaa apeutta. Kollaasin huipentumana nelikymppinen, mutta henkisesti kumaraan käynyt muusikko uskoutui lapsenlapsille, joita tulisi tuskin koskaan saamaan. Jakolinjat löytyivät sekä levyjen väliltä että niiden sisältä, mutta kertoja pysyi koko ajan yhtä tunnistettavana
Menestystä mies ei edes yrittänyt hakea. Näiden äärellä hän tekee valinnan. Todenpuhujana, jota kannattaa kuunnella, mutta jota ei pidä aina uskoa. Kunnes kaikki mullistui. Niinpä kokonaisuus kasvaa rujoudessaankin hienosävyiseksi, unenkauniiksi kollaasiksi, jonka kaikki väliosat ja siirtymät rikastavat yleistunnelmaa. Ja hän tietää sen, vaikka muuta joskus väittääkin. Taas. Eels – tai millä nimellä Everettin soolo-osuuksia täydentänyttä ryhmää halutaankaan kutsua – seuraa lauluja poikkeuksellisen herkkävireisesti ymmärtäen jokaisen hetken merkityksellisyyden. Ja niin myös Everettin ura. Yksi Everettin uran jälkipuoliskon virkeimmistä levyistä on Wonderful, Glorious. Aivan kuin Eelsistä olisi monen vuoden tauon jälkeen tullut oikea yhtye. Basisti Adam Siegel piipahti bändissä vain pikaisesti, mutta rumpali Butch pysyi Everettin taiteellisena tukena kymmenen vuoden ajan. 48 SOUNDI keen illuusio. Blinking Lights And Other Revelationsin (2005) jälkeen Eels ei ole julkaissut yksiselitteisen merkittäviä albumeita. Ja minkään muun vaatiminen kohtuutonta. Mutta samalla hän on raivannut tilaa uudenlaiselle temaattisuudelle. On tuskin sattumaa, että lapsen syntymää seurannut levy oli nimeltään The Deconstruction (2018). Minun tähteni > KAKSI POIMINTAA EVERETTIN URALTA OHITTAMATON ALBUMI. Hänelle tuntui riittävän kutistuvalle mutta sitäkin uskollisemmalle yleisölle tarjottu teatteri, jota saattoi toistaa ikuisuuteen asti. Sillä Eelsin uusi kokoonpano kontekstualisoi Everettin repertuaarin kiehtovalla tavalla. Sillä näiden kaikkien summana maailma häntä rakastaa. Hän katsoo maailmaa yliannostuksen lamaannuttaman siskonsa silmin, potee kuolemansairaan äitinsä kivut, palaa lapsuudenkaupunkinsa kaduille ja särkyy tomuksi hautajaisarkun vieressä. Tuore, lokakuussa 2020 ilmestynyt Earth To Dora jättää sen suunnan kuitenkin avoimeksi. Surussa, vihassa ja epätoivossa kylvetetty kokonaistaideteos, jossa Everett hallitsee liudan tyylilajeja, kertojapositioita ja tunnerekistereitä. Lopulta kivun ja painajaisen keskeltä suodattuu esille johtopäätös, jonka painoarvoa ei voi ymmärtää kuuntelematta levyä avoimin mielin, sen jokaiselle tunteelle antautuen. Levy on tyly ja uppiniskainen, mutta myös seesteinen ja avoin. Jälkimmäinenkin ratkaisu olisi ymmärrettävä. Kaiken tämän mies tekee ulkoisen tyynesti, mutta jokaisen sisäisen ristiriitansa välittäen. Mutta elämä jatkuu. Siksi hänen tuoreemmassakin tuotannossa on paljon löydettävää, etsipä sitten sydämeenkäyviä tunnustuksia tai hirtehisesti poukkoilevia voimasäveliä. Everett on antanut itsestään jo enemmän kuin introvertin ihmisen kuunaan tarvitsisi. Chaplinin kulkurina, räyhähenkenä tai isänsä poikana. Miehenä, joka kertoo sanatarkasti sisimmästään mutta pitää jotakin myös piilossa. Lisäksi se kuulostaa kollektiivisemmalta kuin monet aiemmat, selkeämmin Everettin itsensä varaan rakentuneet levyt. Itseään hautaavana koirana, joka määrittelee yksin sen, mitä lapsenlapset saavat hänestä tietää. Päätösraidalla P.S. You Rock My World Everett havahtuu olemisen ainutlaatuisuuteen ja ohikiitävän arjen itseisarvoon. Lapsuudenperhe on poissa, mutta se olennaisin on vielä jäljellä: ”And maybe it’s time to live.” Eels: Electro-Shock Blues (1998) Eels: Wonderful, Glorious (2013) www.soundi.fi/soittolistat Koiran elämää – Eelsin kauneimmat eläinlaulut KUUNTELE SOITTOLISTA: Everett sai maistaa menestystä vasta perustettuaan Eelsin hieman yli kolmi kymppisenä. 48 SOUNDI K u v a: So u n d in ar k is to TOTTA. ”Archie, the day is so long / But you are way too small / To keep on carrying on as you do.” T ähän on hyvä jäädä. Terveiset hän saa tuoda missä hahmossaan hyvänsä. Kun Hugh Everett IV nukuttaa Hugh Everett V:ttä äänellä, jolla hän on sekä murhannut että rehabilitoinut Hugh Everett III:n, ympyrä sulkeutuu ehkä lopullisesti. Niin hajanainen kuin Everettin identiteetti oli tähänkin asti ollut, se piti jyrätä ja rakentaa vielä kerran uudestaan; kohdata seuraava keskeneräisyyksien, pelkojen ja aikajänteiden valikoima, ja ymmärtää että vastedes jokainen tunne olisi sekä puhtaampi että ristiriitaisempi kuin koskaan aiemmin. Laulaa unilaulua, jolla on lapsen nimi, mutta jonka kohde on todellisuudessa laulaja itse. Mutta koska hän on tullut vuosien saatossa niin tutuksi, niin läheiseksi, niin vertaiseksi, on hänestä mukava kuulla aina silloin tällöin. Viimeistään nyt Everett on vapaa sekä isästään että itsestään; pelkkä jatkumon osa eikä kaiken päätepiste. Everett on jo sanonut painavimmat sanansa, vakiinnuttanut ilmaisutapansa ja vetäytynyt marginaaliin koko edustamansa indiekulttuurin kanssa. minun ta?hteni_Eels_c.indd 48 3.12.2020 15.33. Levy kierrättää jokaista Eels-kappaleen prototyyppiä, mutta iskee niihin halkeamia, joiden läpi katsottuina laulujen asetelmat kääntyvät päälaelleen. On epäselvää, haluaako Everett vielä pistää itsensä likoon ja suojautua sydämensä suruilta paljastamalla ne, vai tyytyykö hän vastedes kierrättämään rutiinilla sitä, mikä oli joskus sydämenasiaa. Tavallisena ihmisenä, joka on sittenkin tyytyväinen elämäänsä, olipa sen puristus kuinka ankara hyvänsä. Rikkumattomissa balladeissa on kipeitä vinoumia ja rujoissa blues-runttauksissa koskettavaa elämäniloa. Vuonna 2017 Everettistä – sukunsa viimeiseksi julistautuneesta – tuli isä
Sideways tulostus.indd 49 3.12.2020 15.21
Mikä kuulostaa aluksi tuoreelta, on loppulevyn soidessa jo puuduttavaa. Eipä rockbändin siirtymisessä syntikkapoppiin sinänsä ole mitään mullistavaa, mutta vuonna 1988 perustetun The Smashing Pumpkinsin kohdalla se tuntuu odottamattomalta vedolta. Kornit syntikkaLevyarviot > ...tiukasti toimiva holtittomuus on klassinen punk-konsepti... Tupla-albumit kantavat harvoin kokonaisuuksina. Ongelmistaan huolimatta Cyr-albumilla on siihen täydet mahdollisuudet. 50 SOUNDI K u v a: Jo n at h an w ei n er The Smashing Pumpkins Cyr Sumerian soundit olivat vahva merkki siitä, että Corgan on saattanut seota lopullisesti. Silloin harvoin, kun kitarat hetkellisesti nousevat pintaan, kuten Wyttchissä tai Purple Bloodissa, on efekti voimakas. Esimerkiksi nimikappale, The Colour Of Your Love ja Wrath ovat hienosti eteenpäin soljuvia, kasarinhohteisia popteoksia. Ensimmäisten sinkkujen äärellä vastareaktioni oli kieltämättä voimakas. (2018). No Sun. Kolme alkuperäistä Pumpkins-jäsentä palasi yhteen jo edellisellä, muovisesti tuotetulla mutta hyviä biisejä sisältäneellä nimihirviölevyllä Shiny And Oh So Bright, Vol 1. No Future. Tällä kertaa Smashing Pumpkins ei tosiaankaan ole kitarayhtye. 53-vuotias Corgan on todennut haastatteluissa, että hän yritti luoda jotain uutta sen sijaan, että vain apinoisi sitä, mistä The Smashing Pumpkins tunnetaan. Täyteen paniikkiin ei silti ole syytä: ainakin Corganin tuttuun käninään voimme luottaa – se ei muutu. Ja vaikka konsepti on yhtyeelle takavuosilta tuttu, ei Cyr onnistu miltei mahdottomassa: albumin pituus alkaa sotia sen sinänsä ihan virkistävää yleisolemusta vastaan. Niistä parhaat on sijoitettu kiekon alkupäähän. Ja oikeastaan uusi musiikillinen lähestymistapa tukee näitä teemoja hyvin. Ja kun uuden Pumpkins-kostyymin kanssa vihdoin pääsee sinuiksi, alkaa sen alta paljastua päteviä biisejä, joissa Corgan yleistuskailee ja tutkailee eristäytyneisyyttä ja addiktioita siten kuin vain hän osaa. E rikoismies Billy Corgan tekee, mitä haluaa. Riski epäonnistumisesta tai fanien tuomitsevasta taivastelusta on aina olemassa, mutta lopputulos voi parhaimmillaan palkita sekä artistin että yleisön. Cyr jatkaa uutta tulemista. 20 biisin joukkoon mahtuu liikaa tyhjäkäyntiraitoja. Albumilta annosteltiin peräti viisi singleparia eli yhteensä 10 kappalenäytettä ennen varsinaista julkaisua. Uutuuslevyn aikuisen melankolinen vaihtoehtopop tamppaa tasaisesti mutta kutkuttavasti. Hatunnosto sille. Hänen johtamansa vaihtoehtorockin veteraaniyhtye astuu 11. On arvostettava artisteja, jotka uskaltavat muuttua ja hakea uusia tapoja ilmaista itseään. Ramona taas on levyn tarttuvin raita, jonka kertosäettä on vaikea poistaa mielestä sen kerran kuultuaan. / LP: No Past. Vaikka jo Adore-albumilla (1998) flirttailtiin elektronisuuden kanssa, on Cyr yhtyeen katalogissa aivan omanlaisensa tapaus. studioalbumillaan uudelle alueelle: The Smashing Pumpkinsin mystisesti nimetty Cyr on pyhitetty tummanpuhuvalle uuden aallon syntikkapopille. Ainakin The Cureja Depeche Mode -fanien kannattaa tutustua Cyrin eteeriseen tyylittelyyn. Kuusikieliset antavat vain taustatukea, ja edustalle asettuvat retroisat koskettimet, ohjelmoinnit, synabassot ja konerytmit, vaikka ”oikeitakin” rumpuja kuullaan. Toisaalta rockmaailma olisi aika tavalla köyhempi ilman Corganin päähänpistoja. TOMI NORDLUND HHH Levyarvostelut 11_20.indd 50 3.12.2020 13.27
Nuori aikuinen puhuu toisille. Napakka esikoinen kuulostaa ja ennen kaikkea tuntuu autenttiselta dokumentilta elämänvaiheesta ja hetkestä. Tätä taustaa vasten Post Human: Survival Horror soi absurdin raskaasti ja tuntuu hetkittäin jopa askeleelta taaksepäin. Toisaalta en näkisi tilannetta kovin pahana. Yllättävämpi koukku ovat industrial-vaikutteet, jotka pistävät silmään Yungbludin kanssa tehdyllä Obeylla ja Babymetalin vierailulla kuorrutetulla Kingslayerillä. Toisaalta paketti on äärimmäisen napakka. SOUNDI 51 HHHHH Sydämeen HHHH Soittimeen HHH Levyhyllyyn HH Divariin H Roskiin Bad Sauna Olen rikas sillä minulla on teidät All That Plazz Asia on epäilemättä juuri niin kuin Bad Sauna laulaa debyyttialbuminsa ensimmäisessa laulussa. Toisaalta Olen rikas sillä minulla on teidät voi saada aikaan lämpimän läikähdyksen ysärin kitarasurinan parissa kasvaneen ja sittemmin aikuisuuden autiomaahan traagisesti eksyneen sydänalassa. Niin soitto kuin laulujen sielunmaisema tulee päin näköä ikään kuin sensuroimattomana ja vain kevyesti muotoon suodatettuna tunteenpurkauksena. Siinä missä Horizon kirjoitti kaleidoskooppimaista Amoa useamman vuoden ajan, Survival Horror on lockdown-oloissa pitkälti etänä, mutta estottomasti tehty kokonaisuus. Näin vastaanotettuna yhtyeen rokkaus on vastaansanomattoman tehokasta. Ihanasti roikaava yhtye hönkii yhtenä rintamana ja riffi-melodiarunko on kappaleesta toiseen jäntevässä kuosissa. Lyriikoidensa osalta Survival Horror on bändin poliittisinta tuotantoa, mitä ei voi ihmetellä ottaen huomioon vokalisti Oli Sykesin aktivismin eläinoikeusten osalta. Bad Saunan tykkimelodinen punk rock ja kitararäminä ei ole mikään joukkotuhoase sukupolvien välisessä taistelussa, jos sellainen on käynnissä. Bändin kahdella aiemmalla levyllä esillä olleet nu metal -vaikutteet ovat entistä selvempiä Teardropsilla ja 1X1:llä, mutta nollarinostalgian sijaan ne tuntuvat luontevalta vaiheelta yhtyeen kehityksessä. Tiukasti toimiva holtittomuus on klassinen punk-konsepti ja sen Bad Sauna toteuttaa vakuuttavasti. Suomenkielisessä musiikissa on usein se ongelma, että sanoja alkaa kuunnella ja miettiä myös musiikista irrallaan, vaikkei pitäisi. ...tiukasti toimiva holtittomuus on klassinen punk-konsepti... Bad Saunan tapauksessa tekstimaailman toisteisuus ja lievä yksiniittisyys alkaa matkan edetessä ja kuuntelukertojen lisääntyessä nostaa päätään. Kaupunki on täynnä setämiehiä, jotka haluavat muistuttaa siitä, miten ennen oli. Vaikka Survival Horror tuntuu hieman liian lyhyeltä, se tarjoaa puolituntisen täydeltä koukuttavia kertosäkeitä ja aivohöyryjä vapauttavaa kaaosta, jonka vapautunutta luovuutta useat kollaboraatiot alleviivaavat. Tämän puolesta puhuu jo fakta, että karmivankin tuttua tarinaa kertova, post-apokalyptinen Parasite Eve oli kirjoitettu pandemiaa edeltävänä aikana. Muotoseikoista ja erilaisista vaihtoehtoisista kerrontatekniikoista viis, tältä musta tuntuu. Täytyy kuitenkin huomioida, että Survival Horror on ensimmäinen osa useamman täysin erilaisen julkaisun sarjassa. Sheffieldiläisten uusin tuotos on nimellisesti ep, mutta yhdeksän raidan mitalla lähes täyspitkä albumi. Toisaalta syntyy vaikutelma, että pää ja kaikki muukin olisi räjähtämässä silpuksi. Toivottavasti erittäin lupaava yhtye löytää jatkossa myös hieman yllätyksellisempiä tapoja olla emotionaalisesti auki. Bad Sauna yhdistää kädet ja rakentaa sillan. Levy lähtee käyntiin Slayer-henkisesti etukenossa kaahaavalla Dear Diarylla, joka kertoo mitä tuleman pitää. Rehellisyys on hyve ja rohkeus laulaa tunteista arvostettavaa. PEKKA LAINE HHH Bring Me The Horizon Post Human: Survival Horror Sony Metalcoren jättiläisinä tunnettu Bring Me The Horizon kulki kahden levyn (That’s The Spirit, 2015, ja Amo, 2019) verran kohti aina vain popimpaa suuntaa, saavuttaen kulminaationsa myöhemmän kokopitkän Mother Tongue -rakkauslaululla. Sen jäljiltä jää nälän tunne, joka houkuttelee ottamaan uutta ottelua levyn kanssa. Pitkään kasvissyöntiä (joskaan ei musiikissaan) kuuluttanut Sykes ei takuulla yllättynyt, kun zoonoosi iski tuulettimeen. MIRKO SIIKALUOMA HHHH K u v a: M il en a R in n e K u v a: Le w is V o rn Levyarvostelut 11_20.indd 51 3.12.2020 14.03. Parhaiten Bad Saunan musiikki pelittää, jos sen saa nielaistua yhtenäisenä emootiohyökynä ja energiapallona, josta ei kuorimalla kaiveta esiin eri tasoja ja ulottuvuuksia. Sori, olen yksi heistä, mutta yritän parhaani
Niin, Plastic Heartsin arvio menee turhan helposti nimien ja vaikutteiden pudotteluksi. Hienoin sovitus on silti entistä kauniimmaksi puettu Sad Waters. Tämä runollinen monologi sisältää laajan katsauksen taiteilijan uraan. Mutta miten kaikkien myllerrysten jälkeen lopputulema on, että Plastic Hearts mallintaa 80ja 90-lukujen roskaisimpia teinirock-soundeja. Idiot Prayer livestreamattiin ja taltioitiin kesällä, ja julkaistaan nyt konserttielokuvana sekä tuplalivealbumina. Huomio kohdistuu sovituksiin ja ennen kaikkea tulkintoihin sekä lyriikkaan. Kokonaisuus on siitä huolimatta visionäärisen tarkka, itsevarma, vangitseva ja koskettava. Lisäksi Cyrusin pitkäaikainen on-off-suhde kariutui. The Bad Seeds on huikea livebändi, jonka käsittelyssä Nick Caven kappaleet saavat aina uusia ulottuvuuksia. The Boatman’s Call -levy (1997) on, jokseenkin odotuksenmukaisesti, parhaiten edustettuna kuudella biisivalinnalla. möhisosastosta letkeä linja miellytti, mutta Cyrus itse vaikuttaa lopulta kokeneen sen epäluontevaksi ja alkaneen miettiä uusia kujeita jo levyn ilmestymisen aikoihin. Sen huomion voi toki esittää, että 2020-luvun poptähdelle kaikki listahistorian aiemmat vaiheet ovat tarjolla kuin irtokarkit laareissa: kokoa mieleisesi sekoitus! Niinpä Plastic Heartsin avausbiisi WTF Do I Know soi kuin Blink-182 tai Avril Lavigne, kun taas hitiltä haiskahtava Angels Like You voisi olla Bon Jovin balladi ja hitiksi jo noussut Midnight Sky rakentaa kasaridraamansa Stevie Nicksin Edge Of Seventeenin päälle. Etsiessään paluutietä nykypopin pariin hän suunnitteli kolmen ep:n trilogiaa, josta ilmestyi lopulta vain ensimmäinen osa She Is Coming aiemmin tänä vuonna. Tulkinnallisesti Girl In Amber ja Grindermanin Man In The Moon nostattavat ahtaimman palan kurkkuun. Tämän vuosituhannen parhaita livealbumeja. Midnight Skyn ja Night Crawlingin soidessa hymyn leviämistä kasvoille on mahdotonta estää. NIKO PELTONEN HHH Levyarviot > ...vaikka yleisöä ei ole paikalla, konsertin tunnelma kasvaa elinvoimaiseksi... 52 SOUNDI Miley Cyrus Plastic Hearts RCA Tuskin on helppoa olla lahjakas poppari, joka on sattunut päätymään maailmankuuluisuuteen melkein lapsitähtenä. Esitys kuvattiin kahdella kameralla ja se on vielä intiimimpi kurkistus Nick Caven taiteeseen, mutta myös pelkkä ääni riittää välittämään illan hengen. Myös toinen Grinderman-veto Palaces Of Montezuma on erittäin tervetullut ja levyn parhaimmistoa, joka on sinällään laaja käsite. Ei yleisöä, ei vierailijoita, ei tarinointia biisien välissä tai minkäänlaisia välispiikkejä. EERO KETTUNEN HHHHH K u v a: Jo el R y an Levyarvostelut 11_20.indd 52 3.12.2020 13.40. Ensin mainitun lopussa Caven äänen vibrato kourii syvältä, kun murtunut mies pyytää ”Don’t touch me anymore”. The Ship Songissa on eniten läpiluennan makua ja voidaan kiistellä, lieneekö Galleon Ship arvoisensa finaali tälle vyörytykselle. Roolileikki on tuottanut kuitenkin nipun kovia hittibiisejä karanteenidiskoihin. Siitä kuullaan levyn digipainoksella myös oikeaksi coveriksi taittuva versio, jolla Nicks itse vierailee. Idiot Prayerilla esimerkiksi Jubilee Streetin luenta on tietenkin pelkistetty mutta silti hurjan dynaaminen. Hyvässä ja pahassa Miley Cyrus on nykypoppariutensa vanki, vaikka kuinka esiintyisi kannessa LA:n meikkirokkarina kasarin kultavuosilta. Cave pärjää omillaan myös läpi alkuperäisversiosta paljon poikkeavan Papa Won’t Leave You, Henryn ja kuluneehkon The Mercy Seatin, jonka versiointi paljastuu vahvaksi ja perustelluksi. Paitsi jos sattuu olemaan Nick Cave, joka luo lähes koko ajaksi haltioituneen tunnelman. Osaa ns. Siihen on suomalaiskriitikon aika vaikea vastata. Night Crawlingilla taas laulaa Billy Idol, ja kuinka ollakaan, biisi kuulostaa Idolilta. Elokuva päättää kuluvan vuoden puitteissa tietynlaisen trilogian, jonka aiemmat osat olivat 20,000 Days On Earth (2014) ja One More Time With Feeling (2016). Miley Cyrusin aikuisen uran voikin nähdä sarjana identiteetinetsintäprojekteja. 70-lukulainen kantrirock. Nick Cave Idiot Prayer: Nick Cave Alone At Alexandra Palace Bad Seed Artisti, flyygeli ja 22 kappaletta omasta tuotannosta: eihän tällaisella tempauksella voi kuin väsyttää kuulijansa. Black Hairilla hän väläyttää yllättäen herkkää falsettia. Silti kukaan ei levyä sokkona kuullessaan erehtyisi luulemaan, että se on tehty vaikkapa vuonna 1989. Edellinen albuminmittainen sellainen oli Younger Now (2017), jolla laulajaa kiehtoi muun muassa
Siihen nähden Suomen legendaarisimman bläkkisnimen uutukaisen yhteydessä mieleen nousevat nimet tuntuvat niin hienostuneilta, että Beherit voisi kelvata trenditeknon mielipidevaikuttaja Resident Advisorillekin. Tunnin setti perkaa materiaalia Erja Lyytisen kolmelta albumilta, painottaen sinisten sävelien tuhtia sykettä. KIMMO K. Samaan kategoriaan putoaa Princen Take Me With You. Mutta koska Accept on Accept ja omaa Acceptin menneisyyden, siitä pitää mielellään ja suostuu hyväksymään vähän puolivillaisemmatkin sävellykset, kunhan kokonaisuus edustaa edes alansa laadukasta keskitasoa. Sama pätee myös uuteen livelevyyn. Jo viikkoja bändin Youtube-kanavalla on julkaistu tasaiseen tahtiin covereita ajattomista rock-klassikoista, jotka nyt on koottu yhdelle levylle. Uudelta Dream Theater -levyltä tietää jo etukäteen tasan tarkkaan mitä odottaa. Armstrongin versioita kuullaan varsin kirjavasta valikoimasta kappaleita eri esittäjiltä ja vuosikymmeniltä Johnny Thundersista The Banglesiin, pienemmän luokan julkisuutta nauttineista kappaleista Kids In American kaltaisiin hitteihin. Sodom ei ole ikinä liiemmin löysäillyt, ellei rockaavaa Better Off Deadia (1990) moiseksi lasketa. LINDA SÖDERHOLM HHHHH Dream Theater Distant Memories – Live in London Inside Out Alexi Laiho aiheutti aikoinaan pienimuotoisen kohun sanomalla Guitar Worldin haastattelussa, että maailmassa on paljon soittajia jotka soittavat todella nopeasti ja todella hyvin, mutta ovat myös todella laimeita. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Erja Lyytinen Lockdown Live 2020 Tuohi Erja Lyytinen tuntuu nousseen kansainväliseen maineeseen tukevalla tavalla. Vaikka kappaleet ovat mukautuneet luontevasti Green Dayn tyyliin, ovat ne tehty alkuperäisiä melodioita kunnioittaen. Muutamat etäiset örinätkin kuulostavat vaikuttavilta. NUUTTI HEISKALA HHH Beherit Bardo Exist KVLT Marko Laihon elämäntyön seitsemäs luku alkaa pakollisten intromölinöiden jälkeen ilahduttavan komeasti. Lyytisen sekä hänen yhtyeensä netissä striimattu Lockdown Live 2020 pukataan markkinoille pakettina, joka sisältää dvd:n ja cd:n. Tämä kuuluu riffeissä ja sovituksissa ilahduttavalla tavalla, freesisti ja ilman nostalgisointia. Nokkelasti nimetyn albumin punainen lanka ovat tilaustyöt – näille Daptonen studiomyyrille kun sateli pyyntöjä versioida milloin mitäkin mainos-, elokuvatai televisiosarjamusiikiksi, jotta toimeksiantajat välttyivät alkuperäissävellysten lisenssimaksuilta. Klassikoiden lista on toki pitkä, mutta vaikka Acceptin levytetty tuotanto ei sisälläkään pelkkiä napakymppejä, on bändi silti pyrkinyt pitämään kiinni laadusta. Tanakka taustatuki takaa sen, että maestrolla on riittävästi paikkoja herkutella kitarointinsa monipuolisilla sävyillä. Vaikka coverit muiden artistien kappaleista ovat – muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta – lähinnä surkuhupaisia yrityksiä, joiden pelkkä kuunteleminenkin on kiusallista, yllättää No Fun Mondays positiivisesti. JUHA SEITZ HHHH Sodom Genesis XIX SPV Teutooni-thrashin suuruus ei ole vuosien saatossa laimentunut, mutta nyt hommassa on ainekset uljauteen. Vaikuttavan virheettömästi soitettu ja studiotasoisesti äänitetty ja miksattu pläjäys tarjoaa juuri sitä mitä Dream Theater -fanit odottavakin. Viime vuoden lopulla hänet valittiin Guitar World -lehden äänestyksessä maailman 14. SOUNDI 53 Esimerkkinä hän mainitsi Dream Theaterin. Kohdakkoin kappaleiden muotoa on ruuvattu turhaan tiukemmaksi kuin tarve on, ja se heikentää osin materiaalin iskevyyttä. Vaikka allekirjoittanut ei Laihon kärjistettyä kommenttia ihan sellaisenaan allekirjoittaisikaan, piili siinä kuitenkin totuuden jyvänen. Valitettavasti vähän liiankin tarkkaan. Harva esimerkiksi tietää, että Sharonin ja kunkkujen ikoninen What Have You Done For Me Lately onkin itse asiassa versio Janet Jacksonin samannimisestä kappaleesta. Paljon versioista jäi pölyttymään hyllyyn, joten onkin kulttuuriteko Daptonelta saattaa nämä helmet suuren yleisön tietoisuuteen. Bändi palailee klassikkolevy Agent Orangen (1989) meininkiin, mihin pari pitkäsoittoa pohjustanutta ep:tä jo viittasikin – sen lisäksi, että päämies Tom Angelripperin aisaparina on jälleen suuruuden vuosien kitaristi Frank Blackfire. Kun laulaja vaihtui, alettiin puhua comebackista. Se puhe ei näytä päättyvän koskaan. Toki joukossa on myös työläisbändin covereita heidän itse valitsemistaan kappaleista, heidän hyvinkin vapaasti tulkittuja bravuurejaan vuosien varrelta. Kuusiminuuttinen, sameasti pumppaava Shadow Prayer tuo mieleen saksalaisen ambient-teknopioneeri Gasin, samoin Vatican Shadow’n juron betoniteknon, miksei myös Mika Vainion lyyrisen pannuhuonehurinan. Kahdelta tämän vuoden alussa Lontoon Apollo Theatressa soitetulta keikalta koostettu kolmen levyn setti sisältää kahdenkymmenen vuoden takaisen Metropolis Part 2 Scenes From A Memory -levyn kokonaisuudessaan, sekä parhaita paloja uusimmalta Distance Over Timelta (2019). Distant Memories on bändin jo yhdeksäs livealbumi, ja sitä erottaa edellisistä lähinnä kappalevalinnat. Vitsit ”summoning-käppäuruista” tai hymähtely synkän syntikkaartistin Mortiisin levynkansille ovat jo Punkinfinland-hyväksyttyä black metal -huumoria. Mikä hienointa, taiteilijoiden eleistä näkee, että heillä on mukavaa lavalla. Totuuden nimessä on sanottava, että bändi tuskin olisi tämänhetkisessä asemassa, jos sen koko tuotanto edustaisi nykyisen kaltaisia levyjä, joissa kaikki on kohdallaan, mutta se luovuuden viimeinen silaus ei pysty kurkottamaan kohti kirkkaimpia timantteja. Riffeissä on tekemisen meininkiä ja homma rullaa esimerkillisesti. Kuopiossa kesän alussa filmattu keikka tuntuu intiimiltä, sillä kamerat pääsevät lähelle muusikoita. Tällä kertaa soundit ovat kuitenkin Korg M1:n panhuiluja ja primitiivisiä ysäritrackereita jalostuneempia. Hiki ja vääntö kuuluu soitossa, ja tatsi on skarppi, nälkäinen ja energinen. Acceptilta tunnutaan edelleen odottavan Balls To The Wallin, Russian Rouletten, Princess Of The Dawnin ja muiden hittien kaltaista jälkeä. Kaikki oli hyvin vielä silloin, kun Udo Dirkschneider piteli mikkiä. Silti puolenvälin jälkeen painostavankomea soundimaailma lipsahtaa liiaksi korniuteen. Levyarvostelut 11_20.indd 53 3.12.2020 13.27. Too Mean To Die ei pysty eikä sen tarvitse kilpailla 80-luvun levyjen kanssa. Hienoimmillaan levy onkin silloin, kun se luo isoja, tunnelmallisia kaaria. Vähemmän keskiaikalarpilta kuulostavia synaharppuja ja pseudomystistä spoken word -messua ensi kerralle, kiitos! MIKAEL MATTILA HHH Billie Joe Armstrong No Fun Mondays Warner Alkuvuodesta julkaistun Father Of All Motherfuckers -levyn lisäksi Green Day -faneja hemmotellaan tänä vuonna bändin nokkamies Billie Joe Armstrongin albumilla. Bardo Exist jatkaa siis Laihon 1990-luvulla aloittamaa elektronisten levyjen sarjaa, jonka musiikkia voi nimittää vaikka dark ambientiksi tai ”dungeon synthiksi”. On kertakaikkisen ihanaa taas kuulla vuonna 2016 syövälle menetetyn ekstrasielukkaan Sharon Jonesin ääntä. Dream Theaterista on vuosien varrella tullut todella tuttu ja turvallinen vaihtoehto. ISLA MÄKINEN HHHH Accept Too Mean To Die Nuclear Blast Viimeiset kymmenen vuotta ovat alkaneet ikävästi näyttää siltä, että Accept on Acceptin vanki. Vaikkei levyllä kuullakaan ryhmän originaalisävellyksiä, niin se on erinomaista funkia vanhalla kunnon Dap Kings -soundilla. parhaaksi nykyajan blues-kitaristiksi, ja menestys jatkui toukokuussa Total Guitar -lehden kyvykkäimpien kepittäjien listauksen kakkossijalla. Tekeminen on nautittavan täyteläistä. KOSKINEN HHH Sharon Jones & The Dap Kings Just Dropped In (To See What Condition My Rendition Was In) Daptone Jo toinen postuumina julkaistu Sharon Jones & The Dap Kings -albumi on legendaarisen soullaulajattaren ja hänen luottobändinsä suvereeni taidonnäyte. Albumilta löytyy riittävästi iskevää junttahaheviä, joka on helppo kuvitella konserttitilanteeseen tunnelmannostattajaksi. Levyn keskivaiheilla on silti erittäin toimiva biisinelikko ja onhan albumi kokonaisuutena varsin väkevä. Makuasia on, kuinka tarpeellisia esimerkiksi blast beatit ovat bändin muutenkin ronskissa ulosannissa. Ote on vuosien takaista modernimpi, mutta iskevyydessäänkin kiitettävän orgaaninen. Kun melodiset kitaratuplaukset ja muut bändille ominaiset kommervenkit sattuvat toimimaan mukavasti Acceptin hyppysissä, ei valittamista pitäisi olla. Armstrong osaa ottaa kaiken ilon irti äänialansa laajuudesta, ja tekee sen taidokkaasti. Silti se ei ole saanut hommaansa Genesis XIX:llä jälleen ilmenevää tarttuvuutta 30 vuoteen. Vaikka yleisöä ei ole paikalla, konsertin tunnelma kasvaa elinvoimaiseksi. Covereista koostuva kokoelma on levy-yhtiön kunnianosoitus keulahahmolleen, millä korostuvat kokoonpanon poikkeuksellinen musiikillinen lahjakkuus ja kyky muovata omakseen lähes mitä vain. Kaikki tehdään onneksi biisien ehdoilla
Purevan kriittisissäkin soitinpainotuksissa on tiettyä filosofista tyyneyttä, jota tarvitaan rinnakkaistotuuksien, feikkiuutisten ja sielunhoidon helppoheikkien levittämän disinformaation purkamisessa ja puntaroinnissa. Kevytviihteeksi tulokas ei toki lauhdu. Spontaanina purkauksena levy kuitenkin tarjoutuu vertaistueksi, jonka empatia muodostuu vahvarivisten tekstien ja kaikkialla kihisevän sähkön yhteisvaikutuksesta. Vaikutelma olisi tuskin näin voimakas, jos Jehova tuntuisi asetellulta. Lauluissa syödään antidepressantteja, istutaan vastaanotoilla ja rakastetaan ulkopuolisuuden ehdoilla. Counting Hours on tällä saralla uusi tulokas, joka tekee vakuuttavaa jälkeä heti esikoispitkäsoitollaan. 54 SOUNDI K u v a: P er K ri st ia n se n Hurula Jehova Razzia Hurulan viimevuotinen Klass oli niin väkevä teos, että pikavauhdilla maailmaan tulleen seuraajan on mahdotonta irtautua sen varjosta. ASKO ALANEN HHHH Counting Hours The Will The Vinyl Division Synkkyys. Eivätkä helpoimmatkaan ratkaisut kyseenalaista viestiä – avainmelodioiden ilmeisyys oikeastaan täydentää kokonaisuuden. Herkän lisän tuo viulisti Tara Middletonin tulkinta yhtyeen myyttisistä klassikoista. Toivottavasti tekemisen taso pysyy yhtä laadukkaana myös debyyttiä seuraavilla julkaisuilla ja kantaa orkesterin pitkälle. Hänen vaikutuksensa nykyaikamme pop-kulttuuriin on kiistämätön. HANNU LINKOLA HHHH Levyarvostelut 11_20.indd 54 3.12.2020 13.27. Orkesteria johtaa nykyisin 96-vuotias saksofonisti Marshall Allen. Mutta musiikki on myös toiveikasta. VESA SILTANEN HHHH Jesper Binzer Save Your Soul Warner Jos pohtii, miltä D-A-Dlaulajan soololevy kuulostaa, on luultavasti oikeassa. Päätöskappale Lessons In Kindness tarjoaa lempeän ja empaattisen ymmärryksen sointisävyjä ja optimistista sävelraikkautta, joka avaa karanteeniloukkojen akkunoita valon ja ilman kulkea tykö. Avarissa kertosäkeissä ja tiiviiksi hitsautuneen yhtyeen soitossa virtaa elämänhalu, joka rohkaisee itsevarmaan kanssalauluun ja yhteiskunnallisia kuiluja ylittäviin valssiaskeliin. Vaikka Jehova ei vie Hurulan ilmaisua juurikaan eteenpäin, on se pitävä todiste Ruotsin tämän hetken kiinnostavimman muusikon ilmaisuvoimasta. Onneksi sen ei pidäkään – Robert Hurula on kertonut Jehovan olevan suora reaktio edeltäjäänsä. Ensin mainittua ei lasketa Neil Youngin parhaisiin töihin eikä tämäkään tupla-cd sinne pääse, vaikka periaatteessa toimiikin hyvin, varsinkin koskettavan tarinansa vuoksi. Melodinen hard rock raikaa mehevästi ja sanoituksissa piilee miehelle ominaisesti näppäriä oivalluksia yksi toisensa jälkeen, silti tunnetta huokuen. Aikalaisille avaruusajan kostyymeista sekä uniikista filosofiastaan tunnetun Sun Ran tuotanto, spiritualismi sekä värikäs persoona olivat usein liikaa, jotenka nyt voimme iloita, että kosmisen jazz-mestarin musiikki on vihdoin löytänyt paikkansa tulevaisuudessa, josta hän aina muistuttikin sen tulevan. Levyarviot > 54 SOUNDI kuninkuusluokkaan. Counting Hoursilla on kaikki edellytykset nousta tunnelmametallistien virtaviivaisemmalta ja tavallisemmalta. Enempää ei olisi kohtuullista vaatia. KIMMO K. Bändi pysyy silti pohjimmiltaan coolina raportoidessaan sivustakatsojana laajenevia ja kärjistyviä levottomuuksia tai tuntemattoman tulevaisuuden uhkakuvia. Vakavakulmaisen isoveljen rinnalla uutukaisen on tarkoitus tarjota värejä ja lohtua; väylä pois traumasta. Ei siis ihme, että näiltä lakeuksilta ponnistaa niin monia yhtyeitä, jotka kanavoivat tuota mustaa melankoliaa upeiksi säveliksi. Tunnelma on hyvä ja kansikuvasta huolimatta albumista välittyy perin positiivinen tunnelma. Tähän väliin toki solahtaa suurin osa materiaalista, mukavasti ja lämminhenkisesti kevytrockaten. Muikeilla bassokuvioinneilla, upeasti polveilevilla perkussioilla ja puhaltimien äänenpainoilla korostetaan hysterian vastapainoksi populistien yllytyksiä järkevämpää myötäeloa. Albumi on väkisinkin aika vankasti vuosikymmeniä toimineen emoyhtyeen kuuloista, mutta astetta helpompaa ja vähemmän velmua. Yksi selittävä tekijä on miehistö, jolta löytyy kilometrejä ja aiempaa kokemusta muun muassa Shape Of Despairin, The Chantin ja Impaled Nazarenen riveistä. Aikaansa edellä ollut electronicainnovaattori ja mystinen tietäjä Sun Ra levytti elinaikanaan tuhansia ja taas tuhansia kappaleita ja häntä pidetäänkin eräänä 1900-luvun tuotteliaimmista artisteista. Arkestran universumissa raikaa myös ragtime, bebop, swing, free, fuusio ja Batman. Sun Ran big band Arkestra on kiertänyt tauotta ja julkaisee nyt kahden vuosikymmenen tauon jälkeen loistavan tribuutin maestrolleen. Binzer on kyllä kotonaan jokaisella osa-alueella ja tulkintakin on vahvaa. Kun sormensa soppaan ovat lyöneet vielä Hanging Gardenista ja Mercury Circlestä tuttu miksaaja-tuottaja Jussi Hämäläinen sekä masteroinnista vastannut Jaime Gomez Arellano, ei ole mikään ihme, että homma toimii. Millään tavalla erikoislaatuinen – tuttua laulusoundia ja sanoituksia lukuun ottamatta – se ei silti ole. Rehevän rytmiikan ja vastaanpanemattoman svengin ja soundin vapaata kulkua mutkistavat kiivaat puhallinsoolot ja lähes kakofonisiksikin yltyvät anarkian irtiotot. Albumi kattaa tyylillisesti ääripäissään herkän pianotunnelmoinnin ja aika raa’astikin karjuvan rockin. Depressiiviseen mustaan rockiin on ammennettu oppia alan suuruuksilta kuten Katatonialta ja Paradise Lostilta, mutta Counting Hours seisoo kuitenkin omilla jaloillaan. Jehovan iskut ovat voimakkaita ja miljööt kovapintaisia. Synkistelyn seassa on jopa liikuttavaa kauneutta ja tunnelmaa sekä paljon erilaisia sävyvivahteita. Se kuulostaa vahvasti D-A-D:lta, vain Dalindèo Follow The Dark Money KHY Suomen Musiikki Valtteri Pöyhösen säveltämä materiaali Dalindèon viidennelle albumille Follow The Dark Money kerää sävelkulkuihinsa ja sävytyksiinsä vahvoja yhteiskunnallisia ja emotionaalisia vibraatiota koko maailmaa koettelevista kontrasteista virusepidemian järjestäessä niin arkielämää kuin valtarakenteita uusiin raameihin. Mukaansatempaava puolitoistatuntinen megapaketti jatkaa Sun Ran jalanjäljissä, se on utopistista avant garde jazzia tuutin täydeltä. KOSKINEN HHH Sun Ra Arkestra Swirling Strut Afrofuturismin pioneerin, jazz-säveltäjä Sun Ran kuolemasta tulee pian kuluneeksi jo 20 vuotta, mutta onneksi hänen perintönsä elää edelleen. Sitähän meillä täällä piisaa. ...todiste Ruotsin tämän hetken kiinnostavimman muusikon ilmaisuvoimasta... LINDA SÖDERHOLM HHHH Neil Young & Crazy Horse Return To Greendale Reprise Audionovelliksi ja rockoopperaksikin tituleerattu Greendale ilmestyi elokuussa 2003 ja Return To Greendale äänitettiin livenä kuukautta myöhemmin. Save Your Soul on hirmu mukava ja melodisesti rikas levy. Musiikillisesti Binzerin toinen sooloalbumi ei järin paljoa eroa tanskalaisen pikkulegendan myöhemmästä tuotannosta
Provinssi tulostus.indd 55 3.12.2020 15.19
Ainakin hänen riiminsä ovat saaneet aivan uusia, usein salaperäisiä ulottuvuuksia. Tähän epävarmuuden ja informaatiosälän leimaamaan poikkeusaikaan Sonic ...istuu kuin spliffi rastaveljen käteen... Tietty yhteys myös Pink Floydin trippaavimpiin pitkiin kaariin löytyy. Setti koostuu luonnollisesti enimmäkseen nykykokoonpanon aikaisten kahden viimeisimmän levyn A Deeper Understandingin (2017) ja Lost In The Dreamin (2014) biiseistä. Artistin läsnäolo on kauttaaltaan painostava – tuotannossa kuuluvat ominaiset sähkökitara, Dreadlock Tales & Mikko Heikinpoika Sonic Artifact Dubmission Tekijän taiteilijanimestä huolimatta Kimmo Tynin viisiosainen, yhtenäinen ja kokonaisvaltainen teos ei operoi kovin jamaikalaisilla taajuuksilla, vaikka 70-lukuinen vanhan liiton dub tyynen vakaalle menolle vankan pohjan tarjoaakin. Odotan innolla jatkoa. JUSSI NIEMI HHHH Common A Beautiful Revolution Part 1 Loma Vista Tiedostavan hip hopin vanhempi valtiomies Common jatkaa uutuudellaan Black America Again(2016) ja Let Love -albumeilla (2019) tekemäänsä yhteistyötä nuoruudenystävänsä, tuottaja ja jazz-rumpali Karriem Rigginsin kanssa. Lisäksi mukana on ensimmäisen ep:n Buenos Aires Beach ja Zevoncover Accidentally Like A Martyr. Ja Live Drugsin perusteella myös erittäin kova livebändi. Musiikki vain syvenee, mitä enemmän levyä soittaa. Kun biisit seuraavat toisiaan tarinankerrontaan keskittyvän emoalbumin järjestyksessä, uudet soolot olisivat tuoneet huomattavan bonuksen kuulijalle ja alleviivanneet ”novellin” pointteja, jotka kertovat paljonkin nyky-Amerikasta ja sen sairauksista: ekologisesta välinpitämättömyydestä, korporatiivisuudesta, tv:n överiksi menneestä vallasta sekä pienen ihmisen taloudellisesta ahdingosta ja kamppailusta noiden massiivisten valtarakenteiden paineessa. Ekasta puoliskosta jää laimeahko jälkimaku. Teemalevyn jatko-osan soisi siirtyvän Common-Riggins-Glasper-kolmikon August Greene -yhtyeen albumin (2018) epäkaupallisemmalle linjalle, mutta luulen, että se tulee turvallisesti hyödyntämään tuoreempia rapja neo soul -vierailijoita. Aesop on tuottanut uransa alkuajoista asti, mutta nyt viimeistään hän on ottanut myös sen puolen toden teolla haltuun. Sopivassa tilanteessa jonkun hermo pettää ja tulokset ovat traagisia, kuten (kuvitteellisessa) Greendalessa kävi. Tarinankerronta on syventynyt, lasersynat sekä riuskat rummut, jotka tukevat toismaailmallisia tekstejä, joita mies vaahtoaa maanisella flow’llaan. Tyylillisesti Gurun ensimmäiseen Jazzmatazziin vertautuva jazzrap-albumi kestää vain puoli tuntia. JARI MÄKELÄ HHH Aesop Rock Spirit World Field Guide Rhymesayers Monitasoisesta sanataiteestaan tunnettu Aesop Rock vie meidät metafyysiselle matkalle henkien valtakuntaan. Tässä myös onnistutaan. Siitä huolimatta lopputulos ei ole kokoelmamainen vaan kuulostaa yhdeltä keikalta. Itselleni kliimaksi tulee kolmososassa, kun modernin avaruusseikkailun maadottaa viimein kitaralla lyöty, vääjäämättömästi putoava one drop -komppi ja synabassokin löytää ehdan rastalinjan. Mutta niin hyvin levy toimii kokonaisuutena, että olen jäänyt siihen melkeinpä koukkuun. NUUTTI HEISKALA HHHH Musa kulkee sillä verkkaisen jylhällä, karhean rouhevalla tavalla, joka tekee Young/Crazy Horse -yhdistelmästä lyömättömän rockbändin, mutta tiettyä pettymyksen tunnetta ei voi välttää kun levy ei lainkaan tarjoa Neilin ja nyttemmin jo eläköityneen Frank Sampedron hurjaa kitarakeskustelua. Parasta on se, että Tyni hakee musiikissaan sitä kosmisesti spirituaalista avaruutta, joka tekee vanhasta Jamaikan dubista niin ylittämätöntä psyykenlääkettä. Support your local dealer! P8 ZDM-1 P4 H8 L-8 Levyarvostelut 11_20.indd 56 3.12.2020 13.27. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Teetpä sitten maailman rollaavinta radio-ohjelmaa... Vaikka kryptinen The War On Drugs saattaa luoda mielikuvan jotenkin vaikeammasta musiikista, on Granducielin musiikki niin tyylinsä kuin laatunsakin puolesta täysin verrattavissa mainittuihin artisteihin. Spirit World Field Guide on kuin musiikkimaailman Stranger Things, viimeisen päälle toteutettu, osittain nostalginen ja sööttikin, mutta samalla äärimmäisen painostava. Levyarviot > 56 SOUNDI The War On Drugs Live Drugs Super High Quality The War On Drugsin kaltainen musiikki myydään yleensä laulajan nimellä varustettuna, esimerkkeinä Bruce Springsteen, Bob Dylan tai Warren Zevon. Artistin lempiolento on kuitenkin mies itse, hän löytää aina uusia tapoja tutkia pelkojaan, ahdistuksiaan ja kaipuitaan. Neljäs A Beautiful Revolution Part 1:n voimahahmo on Black America Againilla vieraillut vokalisti PJ (Paris Jones). Lisäksi ovat tulleet tieteet; kosmoja zoologia sekä okkultismi. Ensiluokkaisen tyylikäs kokonaisuus nostaa The War On Drugsin Springsteenin ja Dylanin sarjaan livebändinäkin. Jakson kruunaa heleästi runoileva melodica. Nimellä korostetaan kyseessä olevan bändi. ”Now you got to pay up/ you can count on that” Bandit-kappaletta lainatakseni. Tässä tapauksessa levyn kanteen tulisi säveltäjän, laulajan, kitaristin, tuottajan ja bändin ainoan alkuperäisjäsenen Adam Granducielin nimi. Nimekkäät vierailijaveteraanit ovat äänessä maltillisesti. ...tai mitä tahansa podcastia, Zoomilta löytyy aina sopivat työkalut. Pelkistetty, pääosin elektroninen toiminta tapahtuu jossain ambientin, housen ja dronen paaluttaman ympyrän keskellä. Artifact istuu kuin spliffi rastaveljen käteen ja vaikutuskin on samalla tapaa rauhoittava, meditatiivinen. Orgaanista sointia erittäin laajakankaiseen äänikuvaan tuo Mikko Heikinpoika tuvalaisella kurkkulaulullaan ja niin ikään Mongolian aroilla jousella soitetulla kaksikielisellä igil”viululla”. Toivottavasti tiedossa on edes jotain ennalta arvaamatonta ja jonkinlainen katarsis. Henkimaailman porteilta seikkailemme vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa oppaanamme on keski-ikäinen räppäri, jonka kierros listaa meille tuonpuoleisen erikoisuuksia sen florasta ja faunasta aina kartografiaan. The Roots -yhtyeen Black Thought räppää säkeistön albumin parhaimmistoon kuuluvalla Say Peacella, Stevie Wonder tirauttaa Courageousilla pikku huuliharppumelodian ja Chuck D pääsee hädintuskin ääneen A Riot In My Mindilla, johon Lenny Kravitz laulaa väliosan. Ensinmainittua levyä tuottanut pianisti Robert Glasper on jälleen kuvioissa. Läpileikkaus on siis käytännössä bändin nykyisen miehistön koko livehistorian kattava. LINDA SÖDERHOLM HHH joskin suuri osa siitä on edelleen itsetutkiskelua ja sisäistä matkaa. Matkapäiväkirjasta paljastuu, että Aesop on matkustanut astraalitasolla riittävästi ollakseen vakavasti otettava aiheen asiantuntija. Levy sisältää äänityksiä kahden viimeisimmän kiertueen ajalta. JUSSI NIEMI HHH K u v a: M at th ia s H es ch l Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Poncho on kyllä tässä mukana, mutta soittaa vain Wurlitzeria eikä Youngkaan juuri innostu sooloilemaan
0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Teetpä sitten maailman rollaavinta radio-ohjelmaa... ...istuu kuin spliffi rastaveljen käteen... Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Support your local dealer! P8 ZDM-1 P4 H8 L-8 Levyarvostelut 11_20.indd 57 3.12.2020 13.27. ...tai mitä tahansa podcastia, Zoomilta löytyy aina sopivat työkalut
Toisinaan silotin raapaisee dramatiikasta jonkin tason pois, mutta huolellisessa otteessa on koko ajan terapeuttinen viisautensa. Pastissipuuhastelulle kuvaavaa on se, miten vaivattomasti Peter Hook -biisi Aries taittuu varhaiseksi New Orderiksi. Siksi sen itseensä viittaava meininki tuntuukin enemmän uudelta julkkisrealityn jaksolta kuin kiinnostavalta musiikilta. Poikamainen viehätysvoima tiivistyy BFF 4 Ever -raidalla. Positions on kaunista ja laadukasta popmusiikkia, siinä kaikki. Sähkörumpujen rytmittämä tilitys painottaa vankan ystävyyden merkitystä. Päättyvän vuoden mittaan lanseerattu ja nyt albumiksi laajentunut Song Machine -sarja on tämän lähestymistavan ilmeinen ja looginen huipentuma. Monument ei ole varsinainen teemalevy, mutta sen alkupiste on koko ajan esillä. Ilman sen hienostuneempaa aritmetiikkaa voinee päätellä, että nämä ”positionit” tarkoittavat tällä kertaa ihan ”sitä itseään”. Ekman ei nimittäin irrottaudu vetävien riffien, vauhtikomppien ja hienosävyisten melodioiden tenhosta silloinkaan, kun uteliaat sormet hakevat aivojen lepotilaa synteettisten sointujen kokolattiamatoilla tai tähK u v a: Sa m p p a St en b er g Levyarvostelut 11_20.indd 58 3.12.2020 13.27. Nämä ovat albumin instrumentaaleista eniten rock-aihion kaltaisia, mutta silti täydellisesti elektronisiin sointuvenytyksiin, pulputuksiin ja sointupainotusten hienoon dramatiikkaan soveltuvia. Kaverukset ottavat vahvasti kantaa mutkattoman melodisen musiikin puolesta. Kerronnan ydin paikallistuu viime vuosiin: Keatonin isän sairauteen, hiipumiseen ja kuolemaan. Ja kun Keaton Henson poimii musiikin sekaan isänsä äänen vuosien takaa, tiivistyy kerronta niin tiheäksi, että sen paino nujertaa. Henson ei kuitenkaan epäröi kehittää kappaleitaan melodisesti ehyiksi, suloisiksikin. Ja vaikka perspektiivi on itsepäisen autobiografinen, on musiikki täysin yleistyskelpoista. 58 SOUNDI Joku Roti Mafia Pääpirut Monsp Hannibalin ja kumppaneiden kopla on jälleen täällä ja Rikosaalto pyyhkäisee halki Suomen kuin samannimisellä, beastieboysmaisella raidalla. Sillä isää ei enää ole. Sen tekstikin penää fuckboyden vaikeilevalta viestinnältä selkeyttä. Vaihtuvista finesseistä huolimatta Minulle-kokonaisuus on hivelevän yhtenäinen sävelteos. Silti Minulle-albumin ambient-kaikuinen elektroninen maalailu ei ole niin vastakkainen kääntöpuoli hänen bändimusisoinnilleen kuin kuvitella saattaisi. DJ Massimon taidot olisivat tulleet selväksi myös ilman sooloraitaa MZMO, joka on Pääpirujen vähäpätöisintä antia. Kepeän liikehdinnän vastapainona koetaan setin lopuksi balladimainen Forget Me. Ammattilaiset asialla näyttävät, miten genremukaelma tehdään, mutta vaikea tällaisista on innostua. Maanläheisimmät kiinnekohdat on nimetty erinomaisille, jänteville kuvaelmabiiseille Pakkolasku Näsijärvelle sekä Rockin historia, jonka Osa 2: Tuho on kasetin ja lp-levyn kappalelistalla, mutta Osa 1: Nousun saa vain digilatauksen myötä. Hiljaisuuden kohinasta kihelmöivästi nousevan Startin jälkeen kippari alkaa navigoida sosiaalisemmilla aaltopituuksilla. Virnistelevä Badboy 4 Lyfe heittäytyy eri teemoihin, mutta musiikin simppelit elementit rakentuvat samankaltaisiksi. Eivät kovinkaan. Tämän albumin kärkisingle on nimeltään 35+34, ja siinä haaveillaan aamuun asti kestävästä aktista. Kun Cardi B ja Megan Thee Stallion tyhjensivät pajatson jo aiemmin tänä vuonna vaginaalisella ilottelullaan nimeltä WAP, herää Positionsia kuunnellessa tietenkin kysymys, miten kiinnostavia tai raflaavia Granden seksilaulut sitten ovat. Tragedian ympärillä avartuu laajempi ymmärrys elämän kulusta ja ihmisen mittakaavoista. Pohjimmiltaan juuri äärimmäinen subjektiivisuus terävöittää traumankäsittelyn raastavan todelliseksi. Esikoisäänite System Overload hakeutuu vaivattomalla tavalla sulavaan poppiin, joka hyödyntää hienovaraisia elektronisia mausteita. Monumentin viiltävä alkupuolisko on hionut puolustukseni paperinohueksi, vaikka olen koettanut etäännyttää ilmaisun pelkiksi muodoiksi. Taidokas räpäytys on tärkeämpää biisien vetovoiman kannalta. Kokoelmalevymäinen lähestymistapa ei toimi albumimitassa, mutta ei näistä kappaleista mitään uutta Feel Good Inciäkään löydy. Muodollisesti pätevä setäelektro ei häiritse, mutta jää liian helposti taustaääneksi. Muun muassa Are lienee maamme taidokkaimpia sanankäyttäjiä ja Hannibal itse tyylillään taatusti tunnistettava legenda. HANNU LINKOLA HHHH Ariana Grande Positions Republic Nuorten naisten klassinen kuitti rasvaiseen ”what’s your favorite position” -uteluun lienee ”CEO”, eli ”toimitusjohtaja”. Omaperäistä! Se, että näin vaniljaisen musiikin seassa sanotaan ”fuck” tai ”pussy” ei ole rohkeaa saati ilahduttavaa. Ambientsoitannan nautinnollisen verkkainen, tautologinen, voimistuva sointukierto pääsee So Easy -teemassa parhaiten oikeuksiinsa. Kieli poskessa tehty gangstameininki näyttäytyy osana ikinuoren kollektiivin repertuaaria, albumi on kymmenen kappaleen sekalainen setti paljon muutakin. ASKO ALANEN HHHH Brother Alfred System Overload Playground Brother Alfred on Nefer Nefer -yhtyeessä vaikuttavan Julius Sihvosen ja Sima-ryhmän voimahahmon Mathias Hermanssonin yhteinen projekti. Ehkä vielä joskus… Pääpirut tarjoilee soul/funk-toisintoa, paksua länsirannikon biittiä, lungia etelän soundia ja niin edelleen. MIKAEL MATTILA HH tien rauhassa purjehtivilla aurinkolaivoilla. Lyriikat ovat niin ikään kaikkea muuta kuin samasta muotista, äärimmäisenä esimerkkinä Lama-ajan lapsi, joka käväisee todella syvissä vesissä: ”Sisko ei halunnu muiden mukana tulla / hän jäi kasarille, nukkuu ikuista unta / hätävalo tanssi pitkin kotipihan lunta / ’onhan sulla vielä minut, miks itket äitikulta?’” Huh huh. Sävelet etsivät tasapainoa levollisesti, joten kuuntelijan on helppo laskeutua teosten pehmeään syleilyyn. JUHA SEITZ HHH Keaton Henson Monument PIAS ”Keaton, wave to daddy!” Tässä murrun. Levyarviot > ...seksi tuntui näin kiusalliselta viimeksi Ed Sheeranin laulamana... Positions on kolmas Grande-albumi reilun parin vuoden sisään. Kotinauhoitukselta tuoksahtava riipaiseva tunnelmapala luottaa pianovoittoisuudessaan maanläheisiin arvoihin, mikä istuu pitkäsoiton yleisilmeeseen. Nyt jokainen uusi Gorillaz-biisi on fiittaajalleen räätälöity ”tv-sarjan jakso”. EERO KETTUNEN HHHH Gorillaz Song Machine, Season One: Strange Timez Parlophone Damon Albarnin ja Jamie Hewlettin sarjakuvabändi on aina ollut ”metapoppia” ja usein suorastaan ihanaa sellaista. Soppaa ei edelleenkään kuulu missään, vaikka välit Herraan ovat luultavasti parantuneet. Vieraita riittää nimija avauskappaleen Robert Smithistä Kanon ja Slowthain kaltaisiin brittiräppäreihin ja Sir Elton Johniin. Hyvällä maulla valikoidut vierailijat ovat esittäneet tulkintoja fiktiivisistä popbiiseistä, joista monet ovat olleet oikeita, todella kovia popbiisejä. The Weeknd ujeltaa säkeistön, Ty Dolla $ign räppää toisen. Poissa ovat No Tears To Cryn tai 7 Ringsin melodinen nerokkuus. Surun työstäminen pikkutarkaksi soinniksi lienee ollut taiteilijan tapa sinnitellä eteenpäin; kurkottaa suoraan kohti kaikkea sitä, mistä pääsee vapaaksi vain totuuden kohtaamalla. Doja Catin kanssa tehty Motive on sentään hieno kahvilahouse. Seksi tuntui näin kiusalliselta viimeksi Ed Sheeranin laulamana. Tunnevuon uomaksi riittävät usein hajoamispisteeseen haurastunut tulkinta sekä minimalistiset soitintaustat. NIKO PELTONEN HH Joni Ekman Minulle Näkki Koira-yhtyeen runttaama buugi ja Sinulle-albumin heleämpi poprokki ovat olleet selvästi ulospäin suuntautuneita Ekman-proggiksia
Levyarvostelut 11_20.indd 59 3.12.2020 13.27
Tavallaan halusin jotain irtiottoa siitä perusmuusikkoudestani, vaikka samalla tämä ja mun työt on myös mukavasti ruokkineet toisiaan. Periaatteessa kuitenkin oikeasti soitettuja eikä läppärillä ohjelmoituja. Voiko tätä soittaa livenä. – Missään vaiheessa en ole istunut pianon ääressä nuottipaperin kanssa. Turvallisesti tätä voi sanoa elektroniseksi musiikiksi. Sitten aloin tsekkailla tallentamiani demoja ja soittaa niihin lisää. Anoin korona-apurahaa ja kun kysyttiin mihin se tulee, niin sanoin, että levyn tekemiseen. Painoin vaan reciä ja aloin soittaa. Alusta loppuun Viljasen koneliikkeessä tuntuu, että nyt ollaan jossain muualla. Olen vuosien mittaan kerännyt vanhoja analogisyntikoita, efektilaitteita ja rumpukoneita ja sitten vähän niin kuin testaillut niitä soittelemalla mitä mieleen tulee. Kuitenkin biisit ovat niin koherentteja, että ne kuulostavat aika sävelletyiltä. Kiistaton musikaalisuus valaisee joka biisiä. Niin tämäkin Juho Viljasen omalla nimellä tehty debyyttialbumi. Ei kuitenkaan missään käsittämättömän kuivasti älyllisessä paikassa, jossa kaikki on kummallista, koska se on muka coolia. Kuunneltuani tämän ensi kerran myöhään illalla sängyssä, en saanut unta kahteen tuntiin. Karjalainen, Jukka Poika). Viljanenhan on jo vuosia soittanut lukuisissa bändeissä, levyistä puhumattakaan (Ismo Alanko, Tuomari Nurmio, Tuomo ja Markus, Ricky-Tick Big Band, J. 60 SOUNDI Juho Viljanen Viljasen koneliike Alakulttuuritalo Kokemukseni mukaan kaikki kovat jutut elämässä tulevat aina, kun niitä vähiten odottaa. Kun soitan työkseni monenlaisissa bändeissä, joissa joudun suorittamaan ja operoimaan välillä taitojeni äärirajoilla, niin tämä oli sen vastapainoksi sellaista täysin vapaata harrastamista. Efektoin vaan sitä niin rankasti, ettei sitä tunnista. Tässä liikkeessä vallitsee ehdottoman kokeellinen, mutta samalla lämmin ja myötätuntoinen viba, suuren seikkailun tuntu. Suurin osa on soitettu tänä tai viime vuonna, mutta on siellä vanhempiakin pätkiä. Huima trippi! Ottakaa heti kun pystytte. Millä johtoajatuksella lähdit levyä tekemään. Se vaatisi varmaan pari kaveria lisää lavalle. Mutta nyt, täysin omillaan, hän yllättää kympillä. Minähän en mitään halua niin paljoa kuin että minut viedään uusiin maisemiin ja sen Juho todellakin tekee. Mutta mietintämyssyssä asia on. K u v a: A n tt i R in ta la Levyarvostelut 11_20.indd 60 3.12.2020 13.27. Mutta sen pitäisi olla mahdollisimman soitettua, en haluaisi kovasti käyttää taustanauhoja tai sekvenssejä. Rytmejäkin on, mutta mitään edm:ää tämä ei ole, eikä toisaalta ambientiakaan. Tämä on psykedeelistä musiikkia termin syvällisessä merkityksessä: tajunta laajenee. TEKSTI: JUSSI NIEMI Levyarviot > ...paketti kuorrutetaan mielipuolisella naurulla ja kiljaisuilla... Mies on pasunisti, perkussionisti ja kiipparisti, tiukan paikan tullen laulaakin. – Siinä ei ollut oikein mitään johtoajatusta eikä edes ajatusta tehdä levyä. Äänikuvassa tapahtuu valtavasti asioita, mutta henki kulkee eikä ähkyä tule. Vasta keväällä kun korona lopetti keikat kuin seinään halusin tehdä jotain. Et kuitenkaan pannut sitä tähän… – Itse asiassa siellä on joka biisissä pasuunaa. Enemmän se ollut sitä, että saatoin yhdistellä eri vuosinakin tehtyjä juttuja ja soittaa sitten niihin jotain sopivaa. Tarkempi kategoriointi on mahdotonta ja sehän juuri kiihottaa. – Et ole ensimmäinen, joka tätä kysyy ja ajatus onkin alkanut kiehtoa. JUSSI NIEMI HHHHH Tässä on vahva tuntu, ettei olla oikein missään kategoriassa. Jouduin niin tiloihin. Aika paljon käytin kitarapedaalia. Pääinstrumenttisi on pasuuna. Tullaanko tätä kokemaan keikoilla. Upeita melodioita pullahtelee esiin kuin psilokyyppejä sateella
Levyn raaka punk-estetiikka kuulostaa pirun hyvältä. SOUNDI 61 kohteliaaksi, varovaiseksikin. PERTTI OJALA HHHH K u v a: To m i P u lk k i Levyarvostelut 11_20.indd 61 3.12.2020 13.27. XFM-radiolive Love Is A Deserter päihittää No Wow -albumille (2005) päätyneen studioversion. Kokonaisuutena Horse jää kuitenkin tunnustelun asteelle; hieman liian ...paketti kuorrutetaan mielipuolisella naurulla ja kiljaisuilla... Little Bastard on myös The Killsin ”kolmannen jäsenen”, midiraituri ja rytmikone Roland 880:n lempinimi. Country Churchilla, Endless Nightilla ja Matadorilla Holy Motors kapuaa lähelle raskasta sarjaa. Ja kun laulaja näyttää suunnan, seuraavat laulut perässä. Musiikkia ei olla väännetty ryppyotsaisesti vaan hourupäisen innostuksen vallassa. Tuntuu kuin keho ottaisi vastaan sähköshokkeja. Fantasia rakentuu perusasioista. Wilcon Reservations muuttuu Lambchopin käsittelyssä muutaman The Kills Little Bastards Domino Vokalisti Alison Mosshartin ja kitaristi Jamie Hincen pikku äpärät – elektrogarage-duo The Killsin seiskatuumaisten b-puolille ja cd-sinkkujen täyteraidoiksi vuosina 2002-2009 unohtuneet helmet – ovat kokoelmana enemmän kuin osiensa summa. Loppua kohti kiihtyvä riffittely viimeistelee 19-minuuttisen luomuksen. Mutta kun musiikki perustuu elokuviin ja tienvarsimaisemiin, pysyy se yksiselitteisenä. HANNU LINKOLA HHH Paha-Viitanen Vihreät Kasvot Humu Paha-Viitanen tarjoaa esikoislevyllään punkräyhää ja psykoottista noise rockia. Kaikuisat twang-kitarat ja raukeat rytmitaustat samoavat pölyisiä preerioita, ja melodioissa häivähtää melankolia. Vihreät kasvot yhdistää oivalla tavalla surf rock -kitaroinnin ja nuubialaiset rytmit. Eloon tunnelmakeskeinen musiikki herää aina Eliann Tulven avatessa suunsa. Taloudelliseksi riskiksi kokemansa kiertueen sijaan Wagner halusi turvata yhtyeen jäsenten elantoa cover-levyllä ja testata samalla demokraattisempaa työskentelytapaa. Lambchopin kukin jäsen valitsi TRIPille yhden biisin, jotka äänitettiin Nashvillessä kuutena perättäisenä päivänä. Useat biisit herättelevät mieleen edesmenneen oululaisen Bad Vugum -levymerkin loistavia bändejä. Paketti kuorrutetaan mielipuolisella naurulla ja kiljaisuilla. Passion Is Accuraten kilkuttelu muistuttaa The Flying Lizardsin Money-klassikosta. Hyvin ristiriitaisetkin musiikilliset elementit pariutuvat luontevasti keskenään. Paha-Viitanen on iso piristys undergroundkentällä. Vaikka soitanto iskee ajoittain varsin suoraan doomin ytimeen, ei genren kaavoihin olla kangistuttu. VIRPI SUOMI HHHH minuutin jälkeen minimalistiseksi ambient-maratoniksi ja kantrilegenda George Jonesin tunnetuksi laulama Where Grass Won’t Grow itkee murhettaan Paul Niehausin pedal steelin johdolla. Bändin kolmikko Mika Sollas, Pekka Pirttikangas sekä Janne Heikkinen ovat tuttuja eri kokoonpanoista vuosien varrelta. Vetävimmät biisit Superpowerless ja Night Train, ennenjulkaisemattomat Raise Me ja yliampuva Screamin’ Jay Hawkins -cover I Put A Spell On You sekä Future Starts Slow -seiskan (2011) b-puolelle päätynyt Blue Moon osoittavat The Killsin olleen nolkytluvun lopulla erittäin hyvässä vireessä, ennen kuin Jack White kaappasi Mosshartin The Dead Weather -superbändinsä laulajaksi. Mutta piirtoalueelle mahtuisi muutakin kuin ääriviivoja. Nembutal henkii toivoa ja kirkkautta, toisaalta sukelletaan yhä syvemmälle ihmismielen pimeyteen. Jos Holy Motorsin kotipaikka olisi Tallinnan sijasta Tulsa, pystyisi se tuskin luotaamaan Amerikan-unelmaansa ilman että todellisuus ujuttaisi kuvaan ristiriitoja. RETRO Opium Warlords Nembutal Svart Sami Hynnisen alias Albert Witchfinderin avantgardemetalli-yhtye Opium Warlords julkaisee viidennen studioalbumin. Sointiaan hartaasti asetellessaan yhtye jäykistyy sapluunaan, jonka sisällä äänet eivät mahdu avartumaan estoitta, vaikka juuri sitä tällainen ilmaisu pidemmän päälle vaatisi. Perverssit aaveet kolinarokkaa Captain Beefheartin vertaistuella ja Misantrooppinen ammentaa hieman perinteisemmän punk-rokettirollin sammiosta. Lisäterapiaa tarjoavat kauniisti progeileva Early In The Morning The Body Of The Girl Was Found sekä Solar Anus, joka sulauttaa kevyen bassottelun paholaismaiseen vaikerointiin. On mahtavaa, että epätavallisen kuuloista musiikkia vielä tehdään. Aloituskappale Heavy Heart on nimensä mukainen painostava järkäle, jonka ainesosista löytyy niin massiivista säröä kuin harmonisoitua lauluakin. Tunnelma levyllä on aisteja kauttaaltaan värisyttävä. Myös kotimaisia kansanmusavaikutteita viljellään, ja tämä seikkahan on vain omiaan kasvattamaan häiriintynyttä tunnelmaa. JARI MÄKELÄ HHHH Holy Motors Horse Wharf Cat Joskus kauas on helpompi nähdä kuin lähelle. Threshold Of Your Womb starttaa viiltävin kitaraniskuin. Vaihteleva soundija tyylipaletti viihdyttää enemmän kuin yksikään pariskunnan varsinaisista albumeista. Lumoavan ehyitä maailmoja Holy Motors luo näinkin. Itsensä tilapäisesti lähes pelkäksi laulusolistiksi roolittanut Kurt Wagner vie TRIPin päätökseen henkilökohtaiseen suruunsa leimautuvalla James McNew’n Weather Bluesilla. Nembutal on kuin kekseliäisyyttä ja maanisuutta yhdistelevä taideperformanssi, jossa musiikki toimii mentaalipuolta voimauttavana. Vakavailmeinen laulaja tavoittaa tarkasti samat vivahteet, joilla esimerkiksi Hope Sandoval (Mazzy Star) ja Sasha Bell (The Essex Green) ovat vanginneet takamaiden pysähtyneen kauneuden. Samalla unohdettiin parin edellisen levyn konepulssit ja vocoderin läpi ajettu laulu ja palattiin kohti yhtyeen alkuperäistä sielukkuutta Wagnerin baritonin intiimiyttä myöten. Monsieur Gainsbourg Revisited -tribuutilta (2006) poimittu käännösversio I Call It Art muistuttaa, ettei The Limiñanasin asema indierockin tyylikkäimpänä tyttö & poika -duona ole täysin kiistaton. Matkaa ohjaa neuroottisuuden alla lymyävä synkkä mystiikka. Varsinaisena niskavillojen nostattajana toimii kauhukomedia Piilosilla, jota hallitsee Einstürzende Neubauten -tyyliset tylyt elementit. VIRPI SUOMI HHHH Lambchop TRIP City Slang Kurt Wagnerin luotsaama Lambchop kokeilee TRIP-albumilla jotain uutta. Alkujaan 70-luvun alkupuolella vaikuttaneen ohiolaisbändi Mirrorsin Shirleyn Velvet Underground -vaikutteet yllättävät enemmän kuin country & souliksi alakuloitettu näkemys Stevie Wonderin Golden Ladystä tai versio The Supremes -hitistä Love Is Here And Now You’re Gone. Horse on harhamaa, mutta juuri siksi täynnä taikaa
Söderholmin ääniala vaan tuntuu loppuvan kesken. Nyt vuorossa on Ypö-Viidestä ja Pojista tuttu Miika Söderholm. Kivemmin kulkee vanha Ypö-veisu Mikkitelineestä on puolet minun, jonka puhallinsovitus vie suorinta tietä aulan puolelle. Levyarviot > 62 SOUNDI ...pian netissä kohistaan taas jostain ihan muusta... Odotukset uuden Häiriköt-albumin suhteen nousivat juuri pykälällä. Kaksi rallia alavireistä mättöä on melko lailla maksimi tätä ihanuutta. Työstön alla on tälläkin kertaa yksi cover ja yksi solistin oma laulu. The Boysin repertuaarista napattu Brickfield Nights on ilmeinen valinta, ja sovituskin lystikäs. Corrosionin alavireinen sludge on jossain death metalin ja hardcoren ryteikköisessä maisemassa, jota somistaa solistin ihailtavan luonnoton räksytys. Ihan voittava yhdistelmä siis. Cold Hell ehtii omalla seiskapuoliskollaan kahlata läpi viisi raitaa kaoottista powerviolencea, joka kuitenkin pitää muotonsa armottoman mättämisen tiimellyksessä. Joni Ekmanin musiikintekotahdissa on perässä pysymistä. Luvassa on thrash metalia panteramaisin groove metal -maustein, jossa on seassa myös jonkun verran alternative-/grungemeininkiä. Takavuosilta tuttu lennokkuus on yhä tuomassa mukaan riittävää melodisuuta. Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Jokainen valinta puolustaa paikkaansa. Energinen sekä taitavasti ja asenteella toimitettu meininki tekevät kokonaisuudesta joka tapauksessa oikein mieluisan. 19-minuuttisen albumin utuiset pianot, napsuvat nylonkielet, kellopelit ja melodikat ovat kuitenkin tuttua äänimaisemaa kaikille Múminsa, Amiinansa ja Four Tetinsä kuunnelleille. Tämä tuntuu yhtä ikävystyttävältä genrekliseeltä kuin okkultismi hevimusiikissa. Vuoden aikana ilmestyneet kaksi albumia saavat nyt vielä vuoden loppumetreillä seurakseen taas uusia suuntia kurottavan seiskatuumaisen. Olli tuntuu kyllä tiedostavan tämän, sillä Like Someone To Love on nimikkeen joutsenlaulu. V anha ramopunkveteraani Häiriköt on näemmä siirtynyt pysyvästi seuraavalla tasolle. Misterer Under Attack Three Chords Laulavan rumpalin Mikko Herrasen kipparoima rähinäryhmä on edennyt toiseen pitkäsoittoonsa. Leppoisasta tunnelmasta ei ole jälkeäkään kahden tamperelaisen möykkäpartion lyödessä kiviset päänsä yhteen. Haaveiluun yllyttävä pehmorock-siivu tähyilee vahvasti 70ja 80-lukujen taitteeseen. Vavahduttavaa kuultavaa. Tämä ääninäyte soimaan kaikille nille, jotka sanovat olevansa musiikillisesti kaikkiruokaisia. Meno on pääosin vauhdikasta ja pikaisimmissa siivuissa on näppärää riffittelyä, mutta ei mitään perushyvää päräyttävämpää. Erityisesti Alice In Chainsin mieleen tuova Servants, polveileva ja nimekkäillä vierailla vahvistettu We All Are The Same sekä linjasta hyvin poikkeava A Sense Of Purpose hienoine melodioineen kutkuttavat makuhermoja oikeista kohdista ja nostavat pisteitä. Ehkä yksipuolinen lofihiphop-estetiikka on pelattu parissa vuodessa loppuun, ja pian netissä kohistaan taas jostain ihan muusta. Poljento on raskas eikä mielikuvilta Social Distortionin suuntaan voi tälläkään kerta välttyä. Ollin pölyinen ja rahiseva torkkupeittosoundi putoaa ajanmukaiseen lofi-hiphop-genreen, joka on ottanut paikkansa z-sukupolven ”chillauksen” taustamusiikkina. Vanhaan tekstiinkin tulee tällä tavoin yhä uutta ulottuvuutta. Kahden a-puolen seiskatuumainen on oivaltavasti omistettu sekä lännen että idän tematiikalle, mutta ei jää Amerikan idiootin teemasta huolimatta jumiin nykyhetken politiikkaan. Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Mikä ei ole lainkaan huono asia, sillä kokeneelta yhtyeeltä löytyy tarvittava painoarvo sanomisilleen. Äärimmäisyys on toista laitaa, mutta tunnelmat sen kuin pimenevät Läjänä tunnetun Veli-Matti O Äijälän 12-tuumaisella. Standardilevyn materiaali on kasattu laajalta ajalta, 1930-luvulta 2000-luvulle, Duke Ellingtonin laulukirjasta Brian Enoon, laajasti versioiduista klassikoista uusiin tuttavuuksiin tällaisessa yhteydessä. Suudellaan on mahdollisesti kovin Thin Lizzy -pastissi mitä tässä maassa on vuosikymmeniin – ehkä koskaan – tehty. MIKAEL MATTILA HH Lucia Cadotsch Speak Low II We Jazz Sveitsiläisen laulajan Lucia Cadotschin yhteistyö ruotsalaisten jazz-muusikoiden Otis Sandsjön ja Petter Eldhin kanssa on pieni revelaatio ja täysosuma monella tasolla. Vuosi sitten sarjakuvajazzyhtyeeksi itseään tituleeraava Jahnukaiset julkaisi viimeksi yhteistyösinkun Jukka Nousiaisen kanssa. Hitikäs boogiebiisi on varustettu vielä suloisella nössöpöp-lyriikalla. Lisäksi monet kappaleet noudattavat vähän liikaakin samaa kaavaa eli ensin kaahataan holtittomasti c-osaan asti, jossa tempo tippuukin laahaavaksi junttaamiseksi ja lopussa taas poljetaan talla pohjaan. Toimiva kikka, joka menettää kuitenkin tehoaan tarpeeksi usein toistuessaan. Jatkossa hän kuulemma tekee musiikkia otsikolla Knife Girl. 1-2-3-4 on ensimmäisiä mielikuvia monitahoisempi sävellys, joka herkuttelee avaamalla biisin ympäriltä aina yhden kerroksen toisensa jälkeen. VESA SILTANEN HHH Olli Like Someone To Love Soliti Muutama vuosi sitten pienillä alkukirjaimilla ja ”vilpittömän” pörröisellä pehmopojuestetiikalla pelannut nimi Olli (tai ”olli”) kohahdutti, koska hänen Bye-ep:nsä pari kappaletta olivat striimanneet Spotifyssa huomionarvoisesti. Suomessa aina kohahdetaan, kun tällaista tapahtuu. Juuri jälkimmäinen puolisko tuo levyn karun teeman pinnalle. Omalla nimellään tummanpuhuvan ambientin parissa askaroinut Äijälä tuijottaa entistäkin mustempaan aukkoon, sillä Ikuisesti-levyn inspiraationa on ollut puolison kuolema. Omaa polkuaan taivaltava soolokitara patikoi hillitysti mutta itseään tykö tehden. Like Someone To Loven kaltaista ääntä ruusukullan sävyisine animekuvastoineen löytyy Youtubesta loputtomasti. Melodisempi ja grungempi anti toimii parhaiten. Sen ainoalla laulubiisillä Friends vieraileva räppäri BLANKTS mumisee ”ollaan vain ystäviä” -lauseen raadollisuudesta. A-puoli vielä humisee, säksättää ja kasaa harmaata ääniutua, mutta b-puolen Hetki avaa rytmihanat ja saa seurakseen poikkeuksellisesti myös ihmisääntä. Sen sijaan MC Raaka Peen fiittauksella vahvistettu Totalitarian sujahtaa ohi maalista kuulostaen niin hyvässä kuin pahassa liikaa Turmion Kätilöiltä. Levyarvostelut 11_20.indd 62 3.12.2020 13.41. Tunteiden herättämisen sijaan levy vain performoi niitä
Kaksikko paahtaa menemään oikealla tavalla tunkkaista ja primitiivistä kuolometallia, joka kumpuaa jostain syvältä hautaholvista, mutta jonka suttuisen ja sahan lailla surisevan äänimaailman keskeltä nousee esiin myös melodisuutta ja koukkuja. Intuitiota kuitenkin harvoin kykenee huijaamaan, ja lopulta millään muulla kuin ihokarvamittarin lukemalla ei ole mitään väliä. ARTTU TOLONEN HHHHH Return To Void Infinite Silence Inverse Karhulan metallisulattamon hekuman päivien aurinko laski jo aikapäiviä sitten, alueen mesenaatin viitan jo vuosia levättyä eräänkin kitarasankarin olkapäillä. Ominaisväriä tuo lisää Ilmari Pohjolan pasuuna, hanurissaan argentiinalaisja ranskalaissävyjä suosiva Veli Kujala ja bassolinjat alkujazzin tyyliin tuuballa töräyttelevä Petri Keskitalo Mika Kallion rumpujen turvatessa pistämättömällä tyylitajulla ja svengillä selustan. Tämän levyn sovitukset ovat suoraan sanottuna huikeita. Vuosien varrella loputkin grindcoren rippeet ovat jääneet matkasta ja uuden rumpalin Gio Durstin ja basisti Dan Baten mukana sävellyksellisesti ollaan liikuttu vielä Killing Musiciakin lähemmäksi modernia death metalia. Vähän kuin kuuntelisi vanhan merimiehen sopivan mehukkaasti liioiteltuja kuvauksia seikkailuistaan. NUUTTI HEISKALA HH Restless Ready To Go! Bluelight Carl Perkinsin napakasta rockabilly-kipaleesta nimensä ottanut Ipswichin partio on 38 vuodessa leiponut parikymmentä long play -lättyä, joissa vanhan liiton rock’n’roll on ruopannut myös levottomamman psykobillyn pohjavirtauksia. One Way kulkee Buddy Hollyn popahtavalla, akustisesti sävytetyllä kompilla ja All Night Long vetää slideriffin piukeammalle. Kolmikko kiertää kokeellisen jazzin sudenkuopat jättämällä repimättä itse melodiaa kappaleiksi. Pinnan alla ei kuitenkaan lakannut kuplimasta. Ehkä meitä on hemmoteltu liikaakin Restlessiä villimmillä ja kiihkeämmillä rytmiryhmillä, jotka eivät ole yhtä määrätietoisesti jalostaneet alkukantaisia taipumuksiaan salonkikelpoisemmiksi. Suuren maailman herkkupöydässä käydään napsimassa vaikka mitä, mutta aina jäljessä kuuluu ugrilainen kaiho, häpeilemätön sentimentaalisuus ja hurtti pelimannimeininki. Kaikki mainitut tyylit ja tunnelmat ovat asiallisesti linjassa, mutta silti albumin parhaat palat, muhevalla ghost rider -laukalla etenevä Hellbound ja rennon letkeällä kantrihypytyksellä vireytetty Open Road nousevat selvästi yli viileiden ja vähärasvaisten perusstandardien riman. Muun muassa Cradle Of Filthista ja Amon Amarthista tutun tuottaja Scott Adkinsin luoma sliipattu ja selkeä äänimaailma kuulostaa myös erittäin vahvasti vuoden 2020 metallilta. Siinä ajassa puolet miehistöstäkin on vaihtunut. Siinä ei Scrip...pian netissä kohistaan taas jostain ihan muusta... Laitimmainen slovari lähentelee jo samettista loungenojailua. Onneksi levyllä on mittaa napakat 35 minuuttia, mikä on kertaannokseksi varsin sopiva. Varsinkin urkuri Kit Downes tekee häkellyttävän hienoa työtä esimerkiksi levyn avaavassa, Ellingtonin ja Irving Millsin säveltämässä kappaleessa Azure. Meno vaihtelee humpan ja rock steadyn synteesistä (Kesän kukkia kaipaan), calypsosta (Nighttime Rag) ja cajun-mausteisesta countrysta (Egisa) elokuvallisiin (Ratakatu 12, It’s Your Life) sekä kansanlaulullisiin tunnelmointeihin ja pakahduttavalla paatoksella vedettyyn suomidiskoon (Kesän kukkia kaipaan). Ei ole suurentelua väittää, että vuosikymmenien valutyön ehdoton kliimaksi on Return To Voidin kolmas kokopitkä. Scriptures on salonkikelpoinen ja ammattitaitoinen setti hyvin sävellettyä death metalia, mutta kun niin sävellyksen kuin soundienkin puolesta aletaan olla samalla linjalla uudempien bändien kanssa, pitäisi Benedictionin pystyä tarjoamaan jotain millä se erottuisi massasta. Sitä nämä versiot ovat – kokeilu, jossa katsotaan kuinka vähällä pärjää ja missä teoksen sykkivä sydän on. Punaisella! HENRI EEROLA HHHHH K u v a: M ar ek P il y ev ic h Levyarvostelut 11_20.indd 63 3.12.2020 13.28. Monimuotoisesta matskusta vastaavat alttoa ja sopraninoa puhaltava Mikko Innanen ja sekä akustista että sähkökitaraa soittava Esa Onttonen. Napalm Deathin Barney Greenwayn ensimmäinen bändi on ollut kasassa jo vuodesta 1989, mutta studioalbumeja on 90-luvun jälkeen tippunut aika sporadisesti. Jos kyseessä olisi mikä muu tahansa yhtye kuin tämän päivän Iron Maiden tai laulajansa omat kappaleet, niin saattaisin suhtautua penseämmin näin selkeisiin lauluäänen, kitaraharmonioiden, bassojuoksutuksien ja kosketinmattojen mielleyhtymiin. Edellisestä Killing Musicista on jo 12 vuotta. Heti Love Like A Bullet -aloitusriffi on turvallista ”la grange”koulukuntaa, ja sama vatkaus vilkahtaa myös parissa muussa kipaleessa. Välillä soittoa tuetaan uruilla ja sellolla. Melancholic Rites esittelee pätevää kotimaista death metal -osaamista, joka ei koruttomuudessaan ja alkukantaisuudessaan ole ehkä ihan jokaisen pala kakkua. Sen lisäksi että Infinite Silence on likimain täydellinen tribuutti Bruce Dickinsonin soolomateriaalille, jonka kappaleita samainen kokoonpano on myös omina keikkoinaan tapaillut, ei voi olla välttymättä mielleyhtymiltä kokopitkään, joka monen kotkalaisen näkökulmasta aloitti kaakon kulmalla sittemmin mieltäylentäviin mittasuhteisiin kasvaneen porinan: Manitoun The Mad Moon Rising (2004). Vaikka siis rinta rinnan Omnium Gatherumin kainalossa maailmanvalloitusta harjoitelleet Manitou ja Total Devastation laskettiinkin haudan lepoon, kohtasi näiden jäsenistö paikalliskuppilan lisäksi myös treenikämpillä milloin minkäkin kokoonpanon sessioissa. Levy rakentuu kolmen elementin ympärille: Cadotschin ääni, Sandsjön saksofoni ja Eldhin basso. Niin vakuuttava kuin levy päällisin puolin onkin, tuntuu se vähän mielikuvituksettomalta. ASKO ALANEN HHH Gourmet New Habitat Fiasko Suomi on täynnä kansainvälisen tason jazz-bändejä, mutta pieneksi jää se joukko, jonka musiikki kuulostaa tunnistettavasti suomalaiselta. Gourmetilta se onnistuu. Molemmat tajuttoman mielikuvituksellisia sooloilijoita. VESA SILTANEN HHH Benediction Scriptures Nuclear Blast Nimestään huolimatta Benedictionin Scriptures ei ole kristillistä musiikkia, vaan brittiläisten death metal -veteraanien uusi levy. Viidennellä albumillaan juhlavan asiallista pukeutumista suosiva mutta sisäisesti kaikkea muuta kuin streitti kuusikko liikkuu lähellä huippulukemia. Biisitärppeinä mainittakoon tässä viitekehyksessä varsin tarttuva ja ”hitikäs” Carnival Of Sin, melodinen Lunatic ja vauhdikas Choreomania. turesilla oikein olla onnistuttu. Worthlessin ote death metalista on melko punk ja rummuilla taottava humppa pysyttelee keskitempon tietämillä muutamin irtiotoin niin nopeampaan kuin myös hitaampaan jyräykseen menemättä kuitenkaan ihan holtittomaksi blastaamiseksi tai syviin doomsyövereihin. Dekonstruktio tehdään saksofonin ja basson ennakkoluulottomalla, rohkealla ja ennen kaikkea uskomattoman jämäkällä soitolla. Ready To Go! -albumi on edelleen soiton ja rytmin iloa räiskyvän veteraanikvartetin levollisempaa laitaa sikäli, että biisimateriaali on hiukan liiankin sisäsiistiä työstöä genren sinänsä nopeista ja näppäristä peruskuvioista. Vauhtia, draamaa ja vaaratilanteita piisaa. Soundimaailma on karu, kitarat lanaavat kaiken alleen eikä kaikua ole säästelty millään osa-alueella. Mutta taika on ydinkolmikon dekonstruktioissa. SOUNDI 63 Mutta varsinainen revelaatio on muualla. JUSSI NIEMI HHHH Worthless Melancholic Rites Omakustanne Melancholic Rites on tamperelaisen Worthlessin kolmas pitkäsoitto. Tässä se löytyy melodioista, jotka Cadotsch laulaa samaan aikaan herkästi ja aikamoisella suvereniteetilla, hengittäen. Tämä toisaalta kuuluu ja istuu tyyliin, toisaalta hieman puuduttaa
M. Sen biisit eivät ole pelkästään tunteikkaita – sillä sitä ne ovat – vaan myös pidemmän päälle riittävän mielenkiintoisia. Biiseistä pilkahteleva melodisuus naamioituu Hershin ja pitkäaikaisen rytmikaksikkonsa kompaktina vaanivan soiton karuuteen, jota laulu kaikin tavoin tukee. Mathreyata voi potkaista todella lujaa, riippumatta kuulijan omasta rikostaustasta tai uskontokunnasta. Nähtäväksi jää, onko tulokkaalla lopulta rohkeutta astua myös sisään. PERTTI OJALA HHHH Levyarviot > ...laavavirtana huohottavan kitarakudoksen on annettava vaikuttaa... Vaikka Sun Racket on jo kymmenes Throwing Muses -albumi, niin bändin levyn huomaa edelleen asettavansa soittimeen tavallista jännittyneempänä. Lauluntekijänä herkempään ja popimpaan Tanya Donellyyn verrattuna kymmenen sooloalbumiakin julkaissut Kristin Hersh on yhä yllätyksellisen särmikäs ja riitasointuinenkin artisti. Hyvä maku tästäkin suuhun jää, sillä riisutusti toteutettu finaali Waking Up koskettaa ja luo toivoa niin fanille kuin levyn kertojallekin. Lähes 30 vuotta enemmän tai vähemmän samaa saa kuulijassa väistämättä aikaan turtumisen sävelmien ja tekstien samankaltaisuudelle sekä sokeuden niiden sävyille – joita onneksi tälläkin kertaa lähitarkastelussa paljastuu. Yhtyeellä vaikuttaisi olevan aito näkemys siitä millaisin eväin sen kannattaa musiikillisia juuriaan ruokkia. Sekä yhtyeen että sen kappaleiden nimissä esiintyvä viittaus meditaation maailmaan ei ole tuulesta tempaistu. Donellyn siirryttyä The Breedersin kautta Belly-yhtyeeseensä ja soolouralle Throwing Muses jäi kokonaan Hershin johdettavaksi. Tyylilajin estetiikka on hallussa, ja palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Dark Buddha Rising Mathreyata Svart On olemassa monenlaista svengiä. Arvaamattomuuden leimaama Sun Racket ei ole perinteisillä mittareilla punnittuna kaunis albumi. Tosin aiemminkin on käynyt selväksi, että lohduttomuus yksinkertaisesti istuu Eelsille optimismia paremmin. Melankolia on Everettin äänessä kotonaan ja tekee lauluista toden tuntuisia. Earth To Doralla on surua, epäonnistumisia ja muita Eels-maailman itsestäänselvyyksiä, mutta myös huomattavan paljon hapuilevaa rakkautta ja uskoa parempaan. Sitä kautta ne levyn muutamat hyvät kappaleet, etunenässä I Got Hurt, saattaisivat herätä eloon. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. Maailman paras urkusoundi. Kaunis Kuolematon Syttyköön toinen aurinko Noble Demon Edellisellä levyllään Vapaus (2017) Kaunis Kuolematon kokeili ujosti doom-deathin 2000-luvun kunniagallerian ovia. Kun antaa aivojen kalibroitua verkkaisesti kuplivien kappaleiden kanssa saman aikakäsityksen piiriin, kudoksen rytminen imu ottaa vallan. Pitkään mielenterveysongelmien kanssa painineen Hershin pääosin lyhytkestoisten biisien kulmikkuus ja rujon Dark Bluen tapauksessa soittimen väärinkäyttöä lähestyvä kitarointi on houkutus tulkita mittavan luovuuden ohella seuraukseksi alentuneesta keskittymiskyvystä. PEKKA LAINE HHHH Eels Earth To Dora Pias Mark Everett ei varmastikaan voi sisältään nouseville melodioille ja tunnelmille saati lauluäänelleen mitään, mutta onhan se traagista että mies kuulostaa toiveikkaitakin asioita laulaessaan uupuneelta ja vittuuntuneelta. Nyt se repäisee ne odottamatta selälleen. Swallowthesuninsa on tämäkin porukka kuunnellut, mutta mikäpä nuoremman sukupolven suomalainen doomyhtye ei olisi. Neumanin eteerisistä huokailuista sysisynkkiin loitsuihin valuvien lauluosuuksien ja massiivisena laavavirtana huohottavan kitarakudoksen on annettava vaikuttaa. Muu anti iskostuu tajuntaan hitaammin mutta varmasti. VILLE SORVALI HHHH tin nykyinen yhtye soittelee niin miellyttävän pehmeästi, että tekisi mieli läpsiä heihin särmää ja säröä. Itse ajattelen tällaista ilmaisua abstraktina taiteena, jonka pitää antaa virrata ja huuhdella tajuntaa. Vaikka joku jossakin tämänkin hienovaraisen hiljentymismusiikin kylkeen lätkäisee doomiin tai johonkin muuhun metallin alalajiin viittaavan tarran, unohda keino-otsikot. Ensimmäisellä kierroksella mieleen jäävät ilmavasti keinuva Mustavalkoinen eleettömine bassotteluineen sekä levyn kauneimman melodisen teeman omaava perinteisempi synkistely Paha ihminen. Raskaan psykedelian terävintä laitaa edustavan kvintetin musiikki tuskin avautuu, ellei sen äärellä edes vähän malta pysähtyä. Joskus svengiä ei tule edes sellaisena ajateltua. Haaleiksi jääviä tekstejäkin vähemmän kosketuspintaa tarjoaa Earth To Doran musiikki, sillä EveretThrowing Muses Sun Racket Fire Kristin Hershin ja Tanya Donellyn jo 80-luvun alkupuolella perustama Throwing Muses on aina ollut yksi amerikkalaisen indien tinkimättömimpiä bändejä. MIKKO MERILÄINEN HH K u v a: H an n u Ti ai n en Levyarvostelut 11_20.indd 64 3.12.2020 13.28. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. Moukarimaisesti putoavien iskujen välillä on elastinen verkko, joka elää, hengittää ja svengaa. Aurinkoa Sun Racketillä ei juuri tapaa, mutta meteliä ja haastavuutta senkin edestä. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. Mikäli nyt navigoitu kurssi suinkin saadaan pidettyä ja välimallin ideat heitettyä yli laidan, en pitäisi mahdottomana että seuraava levy poimisi mukaansa sen viimeisenkin tähden. 64 SOUNDI www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Dark Buddha Rising -yhtyeen hitaasti vellova rituaalijyräys saattaa aluksi pakottaa kaiken huomion tummaan intensiteettiinsä. Syvä murina ja kuulas laulu täydentävät toisiaan pitkin matkaa, eikä tyylillisiä notkahduksia Kylmän maan pahasti ontuvaa sykkeennostoa lukuunottamatta juuri ole
ACCEPT ACCEPT Bazook! > Raskaamman puoleista asiaa. – Juuri nyt Acceptin sisäinen fiilis on aivan loistava ja olemme äärimmäisen tyytyväisiä uuteen levyyn. Tuore pitkäsoitto on nimittäin yllättävänkin väkevä näyttö jo 45-vuotiaalta yhtyeeltä. New Jerseystä löytyneen tuoreen solistin Mark Tornillon kireä laulusoundi toi mieleen Dirkschneiderin tulkinnan, mutta entisen T.T. ilmoitti jättävänsä yhtyeen, en ollut lainkaan yllättynyt. Odotuksia ei tällä kierroksella lisännyt myöskään se, että Acceptin toinen kivijalka, basisti Peter Baltes, päätti lähteä orkesterista loppuvuodesta 2018 – aivan niin, 42 palvelusvuoden jälkeen. – Kieltämättä! Minulle ei ole selvinnyt, että tekikö Peter tämän peliliikkeen pelkästään piruilumielessä vai mistä ihmeestä oikein on kysymys... Onneksi jotakin aivan uutta on kuitenkin tarjolla varsin pian, sillä Acceptin tuore pitkäsoitto Too Mean To Die ilmestyy tammikuun puolivälissä. Mutta katsohan vain: Acceptin paluualbumi Blood Of The Nations osoittautui uuden tulemisen vääntövoimaiseksi kulmakiveksi. Minulta on usein kysytty esimerkiksi sitä, että aionko julkaista elämäkerran. Suurin syy laimeisiin odotuksiin piili kuitenkin siinä tylyssä faktassa, ettei ”bändin virallinen ääni” Dirkschneider ollut enää kuvioissa mukana. Kun hän sitten TAAS NÄYTÖN PAIKASSA K u v a: Ia n a D o m in go s ”Peterin ero on ollut kova isku pitkän linjan faneille, mutta minulle hänen lähtönsä oli jopa helpotus.” Bazook 10_20.indd 66 3.12.2020 15.05. Mutta se varmaan yllätti, että Baltes ryhtyi seuraavaksi yhteistyöhön Udo Dirkschneiderin kanssa. – Peterin ero on ollut kova isku pitkän linjan faneille, mutta minulle hänen lähtönsä oli jopa helpotus. No, tavallaan on varsin tyhmää huutaa, että ”en todellakaan”, mutta pidän kirjan julkaisemista silti äärimmäisen epätodennäköisenä. Teksti: Timo Isoaho 66 SOUNDI K un kitaristi Wolf Hoffmannin, basisti Peter Baltesin ja laulaja Udo Dirkschneiderin vuonna 1974 perustama Accept palasi melkein viidentoista vuoden mittaiseksi venähtäneeltä levytystauolta vuonna 2010, odotukset eivät liitäneet pilvissä. Totta kai Acceptin nimi herätti tuntemuksia hevimaailmassa varsin pitkän tauon jälkeenkin, mutta meidän täytyi silti aloittaa eräänlaisesta nollapisteestä. Acceptilla ei esimerkiksi ollut levytyssopimusta, mutta sitten Nuclear Blast Recordsin edustajat kuulivat uusia aihioitamme, ja he tarjosivat saman tien diiliä, muistelee kitaristi. Miksi. Esimerkiksi siksi, että yhtyeen edellinen pitkäsoitto Predator (1996) oli ollut varsin taskulämmintä teutoniheviä. – Blood Of The Nations oli meille näytön paikka. – En ole lainkaan nostalginen. Acceptin uran kuudestoista studioalbumi on taas yksi näytön paikka, sillä ryhmän edellinen studiolevytys The Rise Of Chaos (2017) välitti kuvan varsin väsähtäneestä rykmentistä. Totta kai esimerkiksi 80-luvulla oli suunnattoman hauskaa olla suosittu heavy metal -muusikko, mutta en silti halua muistella niitä juttuja muiden kuullen, nauraa Hoffman. Mutta en viitsi vaivata asialla päätäni sen enempää, sillä minulla on paljon parempaakin tekemistä. Vielä kun pääsisimme tien päälle. –Kun rundasimme maailmalla The Rise Of Chaosin jälkeen, Peter vaikutti koko ajan todella poissaolevalta ja vaisulta. Quick -solistin äänestä löytyi riittävästi myös omaa karismaa. Rakastan Peteriä ystävänä hamaan hautaan asti, mutta hänen sydämensä ei enää sykkinyt Acceptille, sanoo Hoffman. Blood Of The Nations juhli äskettäin kymmenen vuoden mittaista taivalta, mutta yhtyeen ehdoton kippari Wolf Hoffman ei edes harkinnut juhlistavansa merkkipäivää. – Valmistelin edelleen suuren osan uudesta materiaalista, mutta Peterin paikalle tullut Martin Motnik kirjoitti myös pari mainiota biisiä, kertoo Hoffman. Hah hah! Too Mean To Dien materiaalin äärellä tulee selväksi, ettei Baltesin lähtö tylsistyttänyt Acceptin sävellyskynää entisestään
Kuka määrittää sen, millaista maailmaa tässä rakennetaan ja mikä on haitallista meille kaikille. Kuva on otettu Ride For Revenge -yhtyeen keikan jälkeisessä majoitustilassa Loviisassa. – Rakastan kannen valokuvan degeneroitunutta maailmaa. – Levyllä oli ensin toinen nimi ja erilainen kansi, mutta Nembutaltermiin törmääminen muutti ajatukseni sekä otsikosta että kansitaiteesta, kertoo Hynninen. Yksinäisyys, apokalyptisyys, ulkopuolisuus, jopa kostonhimo. – Jokaisen levyn kohdalla pääasiallinen tavoitteeni on toteuttaa ”näkyni” niin puhtaana kuin mahdollista, aloittaa Hynninen. Ja onhan tuossa muutakin... O maehtoisuudestaan tunnettu Sami Hynninen on ollut monessa mukana menneiden vuosien aikana. – Kokonaan sävellettyjä Opiumalbumeja on kalloni sisällä yhdeksän, mutta konseptien tasolla niitä on vielä lisääkin. Lisäksi se kuvastaa ihmiskunnan varjopuolia ja mädännäisyyttä. Soundin sisarlehti Inferno näki ja kuuli doom metaliin avarakatseisesti suhtautuvan Nembutal-pitkäsoiton täysien pisteiden arvoiseksi, ja kriitikko Mikko Malm oivalsi albumin äärellä muun muassa seuraavia asioita: ”Nembutal on groteski, makaaberi, transgressiivinen ja transsendentaalinen opus” ja ”levy on täydellinen sooninen vastine Black Sabbathin ensimmäisen levyn kansikuvalle”. – On ylipäänsä suunnaton työvoitto, että Nembutal vihdoinkin ilmestyy. Työstän alkuvuodesta myös Loisen albumia ja tuplalevyä, jota olen valmistellut jo vuosien ajan Ronskibiitin Klaus Kustaan eli Olli Hännisen kanssa. Mutta kuinka paljon. Siis vähintään... Äskettäin kävi nimittäin niin, että Nembutal joutui Facebookin sensuurin kynsiin, sillä levyn nimi on ”reseptilääkkeitä ja marihuanaa koskevien yhteisönormien vastainen”. – Tällainen on aika huvittavaa, mutta samalla se toki hankaloittaa musiikintekijöiden työtä. Vitun ruma sohva, taustalla näkyvät putket ja maalaus sekä KIRKASTA KIPUA JA VIHAA muoviset kukat tekevät otoksesta täydellisen. Kaikkien näiden teosten valmiiksi saattaminen vie seuraavat kymmenen vuotta. Se ei ole enää psykoottinen, mutta se on silti täynnä selkeää ja kirkasta kipua sekä vihaa. K u v a: To m i P u lk k i SAMI HYNNINEN ja 80-luvun parhaat hevilevyt: MOTÖRHEAD: No Sleep ‘til Hammersmith VENOM: Welcome To Hell IRON MAIDEN: Piece Of Mind BLACK SABBATH: Born Again W.A.S.P.: Winged Assassins OPIUM WARLORDS OPIUM WARLORDS SOUNDI 67 Bazook 10_20.indd 67 3.12.2020 17.37. – Ennen sitä pitää saada valmiiksi Läjä Äijälän kanssa tehty levy. Kertoisitko jotakin uuden levyn kansikuvasta. – Opium Warlordsin materiaalia inspiroi eletty elämä. Pussiesin albumi on myös jo aika pitkällä. Lisäksi olen mukana yhdessä ”all star doom metal” -yhtyeessä ja eräässä black metal -bändissä – nämä molemmat ovat yhden levyn kertalaakeja. Muun muassa eräs levy on jo valmiina lyriikoiden osalta. Nembutalin tarkemmat lähtökohdat olivat erään ihmissuhteen päättyminen jo vuonna 2006 ja toisen 2020. Nämä tapahtumat eivät suoranaisesti vaikuttaneet biisimateriaaliin, eikä mitään piilomerkityksiä kannata hakea – ainakaan muutamaa lausetta enempää –, mutta kokemukset muodostivat kehyksen levyn valmistelemiselle. Onko lopputulos se, että ainoastaan ”kaikilla täytyy olla kivaa” -kulttuuri sallitaan jatkossa. Facebook on minulle ainoa informaation jakamisen väylä, joten tilin täydellinen sulkeminen olisi melkoisen merkittävä haitta. Haluan kuitenkin alleviivata, etten missään nimessä tunne katkeruutta muita osapuolia kohtaan näissä ihmissuhdesotkuissa; vain surua ja tuskaa, ja vihaa itseäni kohtaan. Sen jälkeen Opium Warlords on promotoinut julkaisua FB-sivullaan esimerkiksi tähän tapaan: ”Voit nyt tilata uuden albumimme, jota ei valitettavasti voi nimetä täällä”. Oletko kuitenkin matkalla kohti valoa. Albert Witchfinder -taiteilijanimelläkin tunnetun muusikon kynästä on irronnut klassinen levytys jos toinenkin, ja samanlaista kohtaloa on helppo ennustaa myös juuri ilmestyneelle Opium Warlordsin viidennelle studioalbumille. 2020 on ollut hyvin työntäyteinen ja henkisesti raskas vuosi, ja tämä levy on aika pätevä musiikillinen maamerkki tälle ajanjaksolle. Nembutalin tiedote kertoo seuraavaa: ”Siinä missä neljän ensimmäisen albumin kerrotaan olevan raakoja kuvauksia psykooseista, Nembutal on paluu todellisuuteen pahan masennuskauden jälkeen.” – No, tuskinpa tässä valoa kohti mennään, mutta Nembutalin maailma on silti aiempia Opium Warlords -julkaisuja kirkkaampi. Hypätäänpä Nembutalin tinkimättömään maailmaan sen otsikon kautta. Mitkä olivat omat lähtökohtasi Nembutalin suhteen. Käärin itseni sellaiseen kuolinharsoon nukkumaan mennessäni, jonka jälkeen Harri Kuokkanen nappasi kuvan tästä hetkestä. Olet aikaisemmin kertonut, että sinulla on runsaasti Opium Warlords -materiaalia varastossa. Levyjen markkinointi on nykyisin muutenkin vaikeaa ja tällaiset sometapaukset eivät sitä ainakaan helpota – vaikka muutama puupää näyttääkin kokevan tällaisen ilmaisena mainontana ”ennestään tuntemattomille bändeille”, sanoo Hynninen. Levyn bookletista löytyy muitakin mielenkiintoisia valokuvia samanlaisesta nyrjähtäneestä maailmasta, joka on samaan aikaan täällä, mutta jossain muualla. No, Opium Warlordsin seuraava albumisessio käynnistyykin huhtikuussa, sanoo Hynninen. – Jos taas alkaa miettimään sensuuria vähän enemmän, herää paljon kysymyksiä
– Muutin Kuopiosta Helsinkiin. Milloin on luvassa seuraava Beherit-julkaisu. H418ov21.C (1994) ja Electric Doom Synthesis (1995) nimittäin koostuivat enemmän tai vähemmän minimalistisesta ambient-musiikista. R ovaniemellä vuonna 1989 perustettu Beherit on suomalaisen underground-musiikin maineikkaimpia nimiä. Kun aloimme nauhoittaa levyä kuopiolaisessa Studio Sound -mestassa, meillä ei ollut levytyssopimusta. Omat rahat sitten loppuivatkin kesken pitkäsoiton valmistelemisen, ja albumin master-nauha jäi vähäksi aikaa studion uumeniin. Varsinaista uutta materiaalia ei ole syntynyt, joten en pysty sanomaan mahdollisista seuraavista julkaisuista vielä mitään! BEHERIT BEHERIT UNDERGROUND-PIONEERIN PALUU 68 SOUNDI Bazook! Teksti: Timo Isoaho > Bazook 10_20.indd 68 3.12.2020 15.05. MARKO LAIHO ja parhaat metallija teknolevytykset: SLAYER: Hell Awaits POSSESSED: Beyond The Gates BATHORY: Blood Fire Death ENTOMBED: Left Hand Path SARCÓFAGO: I.N.R.I. Marko Laihon – takavuosien taiteilijanimeltään Nuclear Holocausto Vengeance – kipparoima yhtye soitti uransa alkuaikoina muun muassa brasilialaisen Sarcófagon ja kanadalaisen Blasphemyn innoittamaa primitiivistä mustaa metallia, ja bändin varhaisvuosien kirkkain helmi Drawing Down The Moon onkin syystä nostettu erääksi 1990-luvun alkupuolen tärkeimmistä black metal -julkaisuista. Olin jo Savossa innostunut konemusiikista, ja pääkaupungissa kiinnostus syveni entisestään. C-TANK: Nightmares Are Reality JEFF MILLS: Waveform Transmission THE FUTURE SOUND OF LONDON: Lifeforms APHEX TWIN: Selected Ambient Works 85–92 BASIC CHANNEL: BCD Vuonna 2009 Beherit palasi pitkäksi venähtäneeltä julkaisutauolta, ja katsohan vain: luvassa oli taas yllätys. Niin tälläkin kerralla, sillä Engram on viimein saanut seuraajan: yhtyeen uusi albumi Bardo Exist ilmestyi samalla päivämäärällä kuin Drawing Down The Moon tasan 27 vuotta aikaisemmin. – Drawing Down The Moonin tekeminen oli kaiken kaikkiaan varsin haastavaa. – Joskus viime keväänä kappaleet sitten löysivät lopullisen uomansa, jostakin sieltä dark ambientin ja omintakeisen Beherit-soundin välimaastosta. Entä sitten jatko. Beherit-fanit ovat siis tottuneet odottamaan pitkiäkin aikoja, mutta ainakin toistaiseksi odotukset on myös palkittu. Millaista musiikkia Bardo Exist sitten sisältää. – Uuden levyn biisien tyyli eli varsin pitkään. En ole koskaan kokenut, että minun pitäisi tehdä samanlaisilta soundaavia levyjä. marraskuuta 1993. Myös Beherit jatkoi musiikin julkaisua, mutta Laihon sooloprojektiksi muuttuneen ”yhtyeen” seuraavat levytykset tulivat melkoisina yllätyksinä omaperäistä underground-metallia odottaneille faneille. Engram oli nimittäin puhdas metallilevy. Välillä mukana oli enemmän kitaroita ja välillä mukana ei ollut yhtään laulettua tai puhuttua osaa, kun taas jossakin vaiheessa materiaali soundasi aika puhtaalta teknolta, kuvailee Laiho. – Bardo Existin tekeminen oli kokonaisuutena aika raastavaa, ja viime aikoina olenkin nauttinut suuresti siitä, että olen saanut pimputella kotistudiossa ihan omaksi huvikseni. Tässä vaiheessa Laiho oli jo suunnannut muille musiikillisille vesille. – Olisin itse asiassa halunnut julkaista Bardo Existin jo viime keväänä, mutta pandemian vuoksi esimerkiksi vinyylitehtaiden tilanne tuntui niin epävarmalta, että levyn ilmestymistä siirrettiin vähän eteenpäin. Vuoden 1992 aikana nauhoitettu Drawing Down The Moon ilmestyi lopulta vasta 13. Treenasinkin sitten muiden jätkien (rumpali Jari Pirinen, kitaristi Sami Tenetz ja basisti Pasi Kolehmainen) kanssa puolisen vuotta, ja pistimme Engramin purkkiin. – Olen aina kuunnellut monenlaisia artisteja ja musatyylejä, ja erilaiset vaikutteet ovat aina kuuluneet Beheritin julkaisuissa. Aloin sitten tehdä dj-keikkoja muun muassa Gamma-artistinimeä käyttäen. Pahaenteiseltä soundaavan teoksen tarkka määrittäminen on hankalaa, mutta selvää on, että Engramin kaltainen raaka metalli on vaihteeksi tauolla, ja tilalla on takavuosilta tuttuja ambienttunnelmia. – Siinä vaiheessa olin tehnyt niin pitkään duunia yksin omassa kotistudiossa, että kaipasin jonkinlaista vaihtelua – siis esimerkiksi bändissä soittamista. Onneksi nopeassa noususuhdanteessa ollut Spinefarm Records innostui tekemästämme materiaalista ja kuittasin studiovelat heidän myöntämällään ennakkomaksulla, muistelee Laiho
Nummirock tulostus.indd 69 3.12.2020 10.53
70 SOUNDI Tässä juuri onkin eräs yksinjazzin suurimmista viehätyksen lähteistä. Kunnes onni potkaisi! Wadudin musiikissa on kaikkea sitä mitä ”pieniäänisiltä” jazzlevyiltäni haenkin. Stetsonin lailla baritonisaksofonia hyödyntävä Jonah Parzen-Johnson puolestaan kertoi, että instrumentin käsittelyn fyysisyys soolotilanteessa pakottaa taktikoimaan settilistan suhteen. Soololevyt ovat teoksia, jotka kumpuavat ilmaisun tarpeesta. Myös McCoy Tyner, Cecil Taylor, Mal Waldron, Thelonious Monk, Matthew Shipp ja Horace Tapscott tulevat mieleen yksin instrumenttinsa kanssa loistaneista pianisteista. Kun on yksin instrumenttinsa kanssa, on turha ruveta sen kummemmin riehumaan. Baritonisaksofonissa on voimaa ja volyymiä, mutta se myös kuluttaa paljon. Yhden muusikon dogma antaa niille oivan viitekehyksen ja tarjoaa vaihtelua normaalisti framilla oleviin muuttujiin. Syystalvi on syvän hämärän aikaa. Antaa musiikin vain virrata. Yleensä vie aikaa ennen kuin artisti on valmis esittämään soolona levyllisen materiaalia, saati nousemaan lavalle yksin. Päivä lyhenee, syysmyrskyt antavat tilaa viehättävälle ruosteiselle huurteelle ja luonto käpertyy itseensä. Hän kertoi minulle joskus kuuntelevansa mieluiten ”YSK-musiikkia”. Kotimaisiksi esimerkeiksi käy vaikkapa yli 500 (!) konserttia Temppeliaukion kirkossa esittänyt Sid Hille. Kiertueilla on kuulemma oltava välipäiviä siellä täällä, että homma pysyy hallussa. Jos Jarrett otetaan pois laskuista, ei sooloinstrumenttilevyn julkaisemista voi pitää kovin tarkoituksenmukaisena kaupallisena liikkeenä. Olin mukana julkaisemassa Ville Herralan albumia Pu: alkuvuodesta ja prosessin myötä tuli kaivettua esille myös muita soolobassoalbumeita. Lyhenne on looginen: Yksi Soitin Kerrallaan. Kun muusikko on framilla yksin, ei hänellä ole mitään minne piiloutua. Jazzin soololevyistä tunnetuimpia vaikuttavat olevan pianistien albumit. L okakuun vaihtuessa marraskuuksi kaikki pienenee. Suurin löytöni tällä saralla tapahtui myös aivan hiljattain. Viime aikoina olen nauttinut erityisesti basistien yksinpuheluista. Musiikki on rehellistä. Joskus myös soitettava tila on tärkeä, ja missään muussa yhtyemuodossa siitä ei saa yhtä paljon sävyjä irti kuin soolona. Noin kymmenen vuotta olen turhaan jäljittänyt vähän tunnetun Abdul Wadudin soololevyä By Myself – Solo Cello (Bisharra Records, 1977). Vaikka yleensä en hirveästi tuppaa tyypittelemään musiikin kuunteluani vallitsevan säätilan mukaan, huomaan nyt hakeutuneeni poikkeuksellisen usein soundiesteettisesti kompaktin jazzmusiikin pariin. Kenties olen kaivannut musiikillista kuiskausta huudon sijaan. ”Kun on yksin instrumenttinsa kanssa, on turha ruveta riehumaan.” Jazz kiinnostaa 11_2020 -taitto_a.indd 70 3.12.2020 15.34. Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives YSK-JAZZIN YTIMESSÄ Kaith Jarrett: Budapest Concert ECM Records James Brandon Lewis Quartet: Molecular Intakt Records Riitta Paakki Quartet: Piste Flame Jazz Records UUTTA JAZZIA VUODENVAIHTEESEEN: JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Se on pianonsoiton halvauksen vuoksi lopettaneen pianistin eräänlainen jäähyväisjulkaisu – luultavasti yksi monista, sillä konsertteja lienee varastossa paljon. Gary Peacockin December Poems (ECM, 1979) teki vaikutuksen äskettäin, tosin levyllä kuullaan myös saksofonisti Jan Garbarekia kahdella kappaleella. Alan kiistaton kuningas on Keith Jarrett, jonka kuuluisa Köln Concert (ECM, 1975) on saanut seurakseen liudan muita sooloäänitteitä, viimeisimpänä juuri julkaistu Budapest Concert (ECM). Kenties eri instrumenttien perusluonne tuleekin esille parhaiten juuri tällaisissa tilanteissa. Yhden instrumentin jazzlevyt eivät toki ole harvinaisuuksia, mutta ratkaisussa on aina jotakin sykähdyttävää. Tilanne on äärimmäisen paljas ja vaatii kanttia. Soololevyt ja hyvin malttinsa säilyttävät duot ovat viihtyneet levylautasellani viime aikoina. Osan kappaleista jaksaa soittaa vain keikan alussa. Yksin esiintyminen voi olla myös yllättävän fyysinen kokemus. Kontrabasso ottaa roolinsa usein takarivistä ja paljastuu soolojazzissa upeaksi herkimpienkin nyanssien ilmaisuvälineiksi. Piano on harmoniainstrumenttina kuin luotu olemaan seuratta, mutta silläkin voi sooloesityksessä kertoa uusia tarinoita. Entä sitten otsikon lyhenne. Siitä kuuluu kiitos ansioituneelle turkulaiselle DJ:lle ja Round Sound Records -levykaupan pitäjälle Felix Manellille. Trumpetisti Tomasz Stankon Music From Taj Mahal And Karla Caves (Leo Records, 1980) on mestarillinen esimerkki tapauksesta, jossa ympäristöstä tulee kuin toinen soitin. Esimerkiksi tästä käy saksofonisti Colin Stetson, jonka bodarimainen olemus tuntuu olevan välttämätön pelkästään esityksen läpiviemiseksi. Hartautta, introspektiota, pohdintaa, rauhaa
Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. Selvitätkö tiesi ulos. ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA Room Escape tulostus.indd 71 4.12.2020 10.04. TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. ROOMESCAPE.FI HELSINKI . TAMPERE
Pitkään suunnitteilla ollut Mank sai lopulta rahoituksen Netflixin ansiosta, ja elokuva nähdään suoratoistopalvelussa lyhyen teatterikierroksen jälkeen. Edes ohjaajalle tyypillisiä Suomi-viittauksia ei satu piristykseksi silmään. Unelmien tyttö on pelkkä kaukainen fantasia. Sen sijaan voi nähdä silmäniskuja Die Hard 2:n suuntaan. Neilin kaveri Gilbert taas haluaisi sometähdeksi, mutta sekään ei tunnu kovin realistiselta. Liikaa väkijuomia nautittuaan Mank saattoi myös pilata illan öykkärimäisellä käytöksellään. Näin ollen on ainoa oikea ratkaisu julkaista koko Piplia yhtenä ytimekkäänä laitoksena, eikä jatkaa epäpyhää eeposta irrallisena II-osana. Mankiewicz oli maineikas käsikirjoittaja, jonka tunnetuin työ oli Orson Wellesin Citizen Kanen (1941) käsikirjoitus. Elokuvasta puuttuu Harlinin parhaiden elokuvien vau-hetket. Elokuvan nimihahmo Mank eli Herman J. Uuden testamentin kuvaukset kytkeytyvät monin tavoin ja hyvin oleellisesti Vanhan osan kirjauksiin Handen lapsuuden ja nuoruuden kotikulmista, musiikillisista folkja rock-juurista sekä koko suomalaisen kulttuurin henkimaailmoista. Harvey pelaavat hyvin yhteen. Supercool kertoo nuoresta Neilistä, joka on lahjakas piirtäjä mutta kaikkea muuta kuin cool. Teppo Airaksinen on puikoissa kuin olisi ikänsä tehnyt elokuvia Amerikassa, vaikka Supercool on hänen ensimmäinen englanninkielinen ohjaustyönsä. Vaihtuviin proggiksiin syventyminen edellyttää altista ja virkeää valmiutta vierailla Vanhan testa mentin puolella tsekkailemassa eri teemojen, aikakausien ja yhteistyökumppanien profiileja Dumarin artistikuvan eri ”symposium”-vaiheissa. Jopa maanittelulle Vain elämää -televisiosarjan vastenmieliseen tunne-elämysten brändisapluunaan annetaan lopuksi armo – se ei vaan ole Nurmion juttu, toisin kuin Spuget-orkesterin kielitieteellinen briljeeraus slangilyriikalla ja musiikillinen taiturointi garagerockin estottomuudella. Fantasiaelementistä huolimatta Palm Springs rakentuu perinteisen romanttisen komedian kaavalle. Vuoropuhelu muodostuu hedelmälliseksi, koska Dumari pidättäytyy kinastelusta muotoillessaan omia pyrkimyksiään ja käsityksiään – eikä tee muiden havaintoja tyhjäksi ottamalla tylpästi viimeistä sanaa. HH SUPERCOOL Supercool näyttää sataprosenttisesti amerikkalaiselta high school -komedialta, mutta taustalta paljastuu suomalaiset tekijät: Yellow Film -tuotantoyhtiön tuottaja-käsikirjoittaja Olli Haikka ja ohjaaja Teppo Airaksinen (Kulman pojat, Juice). Kiinnostavasta alkuasetelmasta ei synny kuin tyhjänpäiväinen toimintapätkä, jonka oikea paikka ei ole valkokangas vaan dvd-alelaari. Sitten tulee taianomainen hetki, joka tekee unelmista totta. Dialogi on täynnä hillitöntä ja paikoin todella roisiakin läppää. Aika luuppikin on moneen kertaan elokuvissa nähty idea. Viime vuonna valmistunut jännäri Bodies At Rest sijoittuu lähes kokonaan hongkongilaisen sairaalan ruumishuoneelle. Andy Sambergin esittämä Nyles on huoleton veikko, joka kohtaa häissä morsiusneito Sarahin (Cristin Milioti). Nurmion itsensä ohella Pesonen on oivaltanut lomittaa vuosien 2019–2020 uudet haastattelut erinomaisesti valikoitujen kommentaattorien ja lehtiin kirjattujen kritiikkien lausahduksin. Täysin loogisina näyttäytyvät myös oman matskun ytimekkäimmät roots-sovitelmat Hoedown-perinnepartion parissa. Silti Palm Springsissä on niin paljon kekseliäitä ideoita ja hauskoja käänteitä, ettei siitä voi olla pitämättä. Jackie Chanin kanssa tehty toimintakomedia Skip trace (2016) oli suurmenestys Aasiassa. Tarina ei ole erityisen omaperäinen, mutta pääkaksikkoa esittävät Jake Short ja Miles J. HHH MANK Sevenin ja Fight Clubin ohjaaja David Fincher on tehnyt uusimman elokuvansa jo edesmenneen isänsä Jack Fincherin käsikirjoituksesta. Millään ei ole väliä, koska hän on kuolematon. Gary Oldman on loistava nimiroolissa. Mankiewicz oli lahjakas tekijä ja hauska seuramies, joka mielellään otettiin mukaan Hollywoodin loisteliaisiin juhliin. Mustavalkoisena kuvattu elokuva näyttää upealta, ja siihen on saatu Hollywoodin kulta-ajan nostalgista tunnelmaa. Pian elokuva muuttuu eräänlaiseksi Päiväni mur melina -muunnokseksi, sillä Nyles herää joka aamu samoihin hääjuhliin. Tai aidompi ja sydämellisempi leikittely rakkauden teemoilla Paratiisin puu tarhassa ja Folk-Liisan musisoivassa parisuhteessa. Aikaluuppiin jumiutuminen on kyynistänyt Nylesin, joka lähinnä notkuu baareissa ja kiusaa ihmisiä. HHHH PALM SPRINGS Palm Springs alkaa kuin mikä tahansa biletyskomedia. Tarinaan saadaan lisää kierroksia, kun Sarah joutuu mukaan aikaluuppiin ja alkaa etsiä keinoja päästä ulos. Jouluaaton hiljainen työpäivä keskeytyy, kun aseistautunut joukkio tunkeutuu sairaalaan ja vaatii patologia (Nick Cheung) etsimään ruumiiseen jääneen luodin. 72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja. HHHH TEKSTI: JUSSI HUHTALA ELOKUVAT Dumarin päivitetty Piplia T uomari Nurmion musiikilliset löytöretket viimeisen kymmenen vuoden ajalta ovat monimuotoisuudessaan erittäin paina vaa tekstiä. ASKO ALANEN RAIMO PESONEN, JUKKA LINDFORS, MARKKU SALO: DUMARI – VANHA JA UUSI TESTAMENTTI LIKE K u v a: So u n d in ar k is to sanoin kuvin_11_2020 -taitto_a.indd 72 3.12.2020 15.36. BODIES AT REST Renny Harlin on menestyksekkään mutta karikkoiseksi käyneen Hollywood-uransa jälkeen siirtynyt Kiinaan, missä hän on ohjannut jo useamman elokuvan. Kunnianhimoisimmaksi osoittautuvat Kalevala-teeman ympärillä pyörineet ja osittain toteutuneet omat ja yhteistyönä läpivedetyt performanssit, joista kenties saamme vielä lukea lisää uusien ”apokryfikääröjen” löydöistä tulevina vuosina
Kirja alkaa soida kun sitä katsoo. Samalla teoksen ihmiset merkityksellistyvät ensisijaisesti suhteessa Lennoniin sen sijasta, että Lennon hahmottuisi uudella tavalla heidän kauttaan. Tyylirikot ja latteudet hän kuitenkin välttää. Ja tarjoaa niiden rinnalle ihmisen. Silti hän kirjoittaa. Empaattinen kerronta kantaa helpoimpien oletusten yli. Silloinko, kun hänen äitinsä hylkäsi hänet. Itseään säästelemättä hän myös kuvaa, miten heroiini ja omnipotenssin illuusio sumensivat hänen arvostelukykynsä ja nakersivat Sueden ainutlaatuisuutta. Syvimmin Jones ymmärtää Lennonin ensimmäistä puolisoa, Cynthiaa, jonka kapea liikkumavara ilmentää niin 1960-luvun brittiläistä arvomaailmaa kuin yljän narsistisia oikkujakin. HANNU LINKOLA BRETT ANDERSON: IKKUNAN TAKANA ILTAPÄIVÄ SAMMAKKO Brittipopparin hullut vuodet Jälleen uusi Lennon-tulkinta K u v a: K ev in Cu m m in s sanoin kuvin_11_2020 -taitto_a.indd 73 3.12.2020 16.05. Sillä hänen on pakko. MIKKO MERILÄINEN TIMO PENNANEN: TOP 1000 – KUUDEN VUOSIKYMMENEN TUHAT MENESTYNEINTÄ LISTAHITTIÄ SUOMESSA AVAIN ”L ukuun ottamatta kahta muistelmaa […] jokaisen arvossa pidetyn Lennonista kertovan kirjan on kirjoittanut mies.” (s. Ulottaessaan elämäkertansa Sueden menestysvuosiin hän pahoittelee, ettei pysty enää välttämään perinteisen yhtyehistorian kaavaa, saati rocktähteyden kliseisimpiä sisältöjä. Nöyrimmät anteeksipyynnöt saa Bernard Butler, mutta rivien välit antavat ymmärtää, että hullujen vuosien jalkoihin jäi monta muutakin olennaista ihmissuhdetta ja musiikillista periaatetta. Jokaiselta sivulta henkii äärimmäinen huolellisuus ja asiaan perehtyneisyys. Uudelle tulkinnalle on aina tilaa. Kaikkea muuta! Kirjan lukeminen tarjoaa sekä loputonta uutta tietoa että nostalgisia muistoja. Monumentaalinen aihe saa rutinoituneen elämäkerturin kuitenkin epävarmaksi. Pistelaskusysteemin rakentelu (ja sen avaaminen lukijalle), lista-arkistojen penkominen, tiedonmurusten kaivaminen ja yhteenvetojen sekä tulkintojen tekeminen ovat vieneet Listablogia pitävältä ja aiemmin Rumbaan listoja koostaneelta Timo Pennaselta takuulla käsittämättömän määrän tunteja, mutta kyllä sen lopputuloksesta huomaakin. Andersonin tuntemusten kautta avautuu pikkutarkka näkymä Sueden luovaan prosessiin, ja omakohtaiset anekdootit asettavat yhtyeen musiikin sosiaaliseen kontekstiinsa. Onpa kappaleista tutkittu myös introjen ja loppuhäiveiden esiintymistrendit. Vai riutuiko Lennon hiljalleen hengiltä ongelmallisissa ihmissuhteissaan. Kerronnan tiivistyessä Sueden sisäpiiri ja sitä ympäröinyt musiikkikulttuuri alkavat tuntua yhtä tutuilta kuin rippituoliin istuutunut kirjoittajakin. Vastaus on ilmeinen, mutta arvoitusta se ei ratkaise. Itselleni jo pelkästään singlekansien näkeminen vuosilta 1985– 1995 herättää muistojen tulvan. Myytistä Jones ei pääse kuitenkaan irti. Entä kuka Lennonin loppujen lopuksi tappoi. Jones haluaa myös muokata muottia. Tarkan dokumentoinnin sijasta hän keskittyy Lennonin psykohistoriaan ja valikoi kirjan tapahtumat sen mukaan. Ratkaisu oli niin raikas, että seuraava askel painaa Andersonin mieltä. Toisen käden lähteisiin ja hajanaisiin haastatteluaineistoihin tukeutuessaan hän väistämättä abstrahoi kohteensa ja projisoi tähän omia tuntemuksiaan. Jones selvittää perinpohjaisesti, millainen rooli äidillä, Mimitädillä, vaimoilla ja ihastuksilla oli Lennonin elämässä. Top 1000 on nimensä mukaisesti kirja listahiteistä Suomessa 1960-luvulta tähän päivään. Vaikka Jones tavoittaa paljon olennaista, jää kuva luonnokseksi. Andersonin syyllisyydentunnossa on jatkuva karikatyrisoitumisen vaara. Esseistisesti heittelehtivän teoksen avainhenkilöitä ovat naiset. Tai beatlemanian riistäessä normaalin elämän edellytykset. Sen Jones kertoo jo sivulla 131. Niin paljon kuin hittimusiikkia ”tiedostavissa” musiikkipiireissä onkin väheksitty (onneksi nykyisin vähemmän), on kiistämätöntä kuinka merkittävällä tavalla nämä kappaleet ovat kollektiivista kokemustamme rakentaneet. SOUNDI 73 Kirja, joka soi A lussa on Laila Kinnunen ja Matti Heinivaho, lopussa Behm ja Billie Eilish. Hän myös sijoittaa nämä osaksi aikaansa. Kiistämätöntä on myös kirjassa mainittujen erinomaisten kappaleiden suuri määrä. Ydinkysy myksenään Jones pohtii, milloin John Lennon pohjimmiltaan kuoli. Jones avaakin esipuheessaan viljalti näkökulmia ja niiden välisiä ristiriitoja ennen kuin uskaltaa todeta, ettei Lennonista ole yhtä valmista versiota. Siihen väliin mahtuu riemastuttava määrä artisteja biiseineen laidasta laitaan (kerrankin ilmaisu on oikeasti paikallaan), maasta toiseen ja vuosikymmenien ajalta. HANNU LINKOLA LESLEY-ANN JONES: LENNON – ROCKTÄHDEN ELÄMÄ, RAKKAUDET JA KUOLEMA AULA & CO B rett Andersonin nuoruusmuistelma (Hiilenmustat aamut, 2018) päättyi Sueden läpimurtoon. Anderson ruotii väsymättömän analyyttisesti niitä mekanismeja ja ratkaisuja, jotka vuoroin puskivat yhtyeen kriisiin ja vuoroin nostivat sen takaisin pinnalle. Vaikka raadollisen avoin kerronta riipii jokaisen uskomuksen Sueden ympäriltä – nekin, joiden ansiosta yhtyeen musiikki on elämää suurempaa – se myös hyväksyy ne, rikastaa niitä, antaa lukijalle oikeuden luottaa niihin. Kuulostaako puisevalta. Vuosia 1992–2002 luotaava Ikku nan takana iltapäivä on ennen kaikkea tunnustus. Niinpä kohde voittaa tulkitsijansa. Käytännössä kyseessä on siis vain kronologinen luettelo hittisingleistä lyhyillä infoteksteillä höystettynä. Mielenkiintoisia ovat myös kirjan graafit, joissa kuvataan hittien jakautumista vaikkapa kotimaan tai kielen mukaan. Hittilistan top 5 on skaalaltaan tajuton: Oi beibi (Raptori), Iltatuulen viesti (Aikamiehet), Häävalssi (Tapio Rautavaara), Ikuinen vappu (JVG) sekä ykkössijalla komeileva Kerto kaa se hänelle Mauno Kuusiston intohimoisena tulkintana. 22) Lesley-Ann Jones ei tarvitsisi tämän kummempaa oikeutusta teokselleen. Yksilökeskeisestä otteestaan huolimatta teos dokumentoi kokonaisen aikakauden
Sisältää 100 euron lahjakortin Svart Recordsin nettikauppaan sekä valikoiman Svart Records -merchandisea. Festivaaliliput kahdelle hengelle. ILOSAARIROCK -liput. SONY MUSICIN LP-PAKETTI: Bruce Springsteen: Letter To You, Bob Dylan: Rough And Rowdy Ways ja Triplicate, David Gilmour: Live At Pompeii ja valikoima muita Sonyn vinyylijulkaisuja. Lahjoittaja: Warner Music 1. 2. 3. Käy äänestämässä ja osallistu näiden upeiden palkintojen arvontaan. 74 SOUNDI vuosia?a?nestys2020-taitto_a.indd 74 3.12.2020 15.41. THE ROLLING STONES: GOATS HEAD SOUP -vinyyliboksi (4LP). SUURI VUOSI ÄÄNESTYS 2020 SO UN DI N www.sound i.fi/kilpailu t/bestof202 ÄÄNES TÄ JA OSALLI STU ARVON TAAN: DIRE STRAITS: THE STUDIO ALBUMS 1978–1991 -vinyyliboksi (8LP). Lahjoittaja: Universal Music. PROVINSSI -liput. PRINCE: SIGN O’ THE TIMES – SUPER DELUXE -vinyyliboksi (13LP+1DVD). Lahjoittaja: Sony Music. 8. Lahjoittaja: Universal Music. 5. KAISA ROCKS -liput. 7. JOHN LENNON: GIMME SOME TRUTH (2CD+Blu-Ray). Jälleen on sinun vuorosi kertoa, ketkä tekivät kuluneen vuoden parhaat albumit ja ketkä olivat lupaavimmat tulokkaat. 6. 9. SVART BOX. 4. Äänestysaikaa on vuoden viimeiseen minuuttiin saakka. Festivaaliliput kahdelle hengelle. 10. Festivaaliliput kahdelle hengelle. AC/DC: POWER UP (Lightbox Limited Edition) -cderikoispainos. Lahjoittaja: Universal Music
0400 445 603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Masterworks – täydelliset custom-rummut, joissa voit itse valita rumpujen koot, runkomateriaalin, metalliosat sekä viimeistelyn. TUSKAN MERKKARIKAUPPA ON NYT AUKI! eventune.shop/tuska Muista turvavälivesi! Tuska Gojira tulostus.indd 75 3.12.2020 10.51 KAI HAHTO / Nightwish SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C, 00150 Helsinki Tel. Käy tutustumassa lähimmällä valtuutetulla Pearl-vähittäismyyjälläsi. SMI tulostus.indd 2 2.12.2020 19.17 _2SD_sisa?kannet_11_2020.indd 1 3.12.2020 16.22. Kai Hahdon valinta Nightwish -setiksi on Pearl Masterworks
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTRECORDS Soundi FIN Accept-Therion-Korpi 12-20_BACKCOVER.indd 1 30.11.20 14:50 Soundi takakansi 11_20.indd 76 2.12.2020 9.36 11/ 20 20 9,90 € (sis.alv) VUOTTA S O U N D I 1 1 / 2 2 So un dI 11 So un dI 11 B O D O M A F T E R M I D N I G H T ALEXI LAIHON UUSI ALKU VUODEN 2020 PARHAAT LEVYT SOUNDIN TOIMITTAJAT VALITSIVAT UPEAT PALKIN NOT! OSAL LISTU SOUN DIN VUO SIÄÄ NEST YKSE EN ELVIS COSTELLO • JAZ COLEMAN • YUNGBLUD • BEHERIT • EELS ROCK SILTANEN • ACCEPT • ROIVANEN • OPIUM WARLORDS Kansi_11_2020_f.indd 1 3.12.2020 9.45 _1SD_ulkokannet_11_2020.indd 1 3.12.2020 9.51