11/ 20 23 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 1 1 / 2 2 3 MITÄ KUULUU, LINDA FREDRIKSSON AKI RISSANEN TEPPO MÄKYNEN VERNERI POHJOLA LORNA SHORE • IHSAHN • LÄTSÄ • ORVOKKI • RISTO HEMMI • FOR MY PAIN MASTER OF PULPETS ELSI SLOAN VUODEN TULOKAS 2023 SOUNDIN KRIITIKOT VALITSIVAT: VUODEN 2023 PARHAAT LEVYT So un dI 11 So un dI 11 M I T Ä K U U L U U , S U O M I J A Z Z ?
APHELION EUROPEAN TOUR 12.03 HELSINKI, KULTTUURITALO * 13.03 JYVÄSKYLÄ, LUTAKKO * 14.03 OULU, KANTAKROUVI * * * * *
36 Lorna Shore 40 Lätsä 42 Elsi Sloan 45 Palsa esittää 50 Levyarviot 60 Orvokki 64 Bazook For My Pain... Soundi 11/2023 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Löytöretkellä 14 Arttu Seppänen 16 Martti Luther ja muovipussi: Jukka Nissinen 18 Elämäni soundit: Risto Hemmi 20 Vuoden 2023 parhaat albumit 24 Soundi-haastattelu: Ihsahn 30 Mitä kuuluu, suomijazz. Rattus 67 Jazz kiinnostaa 68 Tuottajat: Lauri Eloranta 70 Sanoin kuvin & Elokuvat 74 Soundin suuri vuosiäänestys K an n en k u v a: M ar k u s P aa ja la 6 SOUNDI 42 Elsi Sloan K u v a: M ik ko M er il äi n en K u v a: A n d y Fo rd K u v a: H el m i P ad at su K u v a: N o o ra Le h to v u o ri 60 Orvokki 40 Lätsä 36 Lorna Shore K u v a: M ik e E ll io t 24 Ihsahn
vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Esimerkiksi tämän lehden kansiartistiemme katalogeista Verneri Pohjola Quartetin ja Aki Rissasen Ancient History (2017) sopii jouluillalliselle, Linda Fredrikssonilta valitsisin Mopon riemukkaan Mopocalypsen (2018) lahjojen avaamisen taustalle ja The Stance Brothersin eli Teppo Mäkysen uusi Duktus-levy rytmittäisi varmasti hyvin tapaninpäivän brunssiksi venyvää myöhäistä aamiaista. Niitä alkoi tipahdella jo lokakuun puolella, ja valikoimaa riittää hengellisistä veisuista parodioihin. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Lotta Savolainen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 49. Itseäni joulubiisit lähtökohtaisesti puistattavat, johtuen toki jo niiden usein kristillisestä pohjavireestä. Soundin Erilainen soittolista jouluksi löytyy Spotify-profiilistamme tai osoitteesta www.soundi.fi/soittolistat.. Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Samuel Järvinen, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Dominic Miller: Vagabond SOUNDI 11/2023 VALMISTUI NÄIDEN SÄVELTEN SOIDESSA: Grian Chatten: Chaos For The Fly Ite Eerola: Kolmen päivän levy III Salaliitto: Portaat Harp: Albion open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Joulun soundit J oka vuosi ne tulevat aina vain aikaisemmin. Ja kyllähän ne Jouluradio-soitoista tippuvat Gramex-korvauksetkin lämmittävät mieltä. Joulusesongin uudet täsmäkappaleet tuntuvat puolestaan liian funktionaalisilta, opportunistisilta ja jos ei sentään kertakäyttöisiltä, niin ainakin kerran vuodessa -käyttöisiltä. Toki itsekin käytän musiikkia jouluisen tunnelman luomiseen, mutta aika vähän tulee kuunneltua varsinaista joulumusiikkia. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Useimmiten se tarkoittaa jazz-hyllyn puoleen kääntymistä. Last Christmas ja All I Want For Christmas Is You ovat kivoja kappaleita, mutta ei minun niitä enää koskaan tarvitsisi kuulla. Yleensä laitan soimaan jotain, mitä muulloinkin valitsisin tilanteen vaatiessa lämmintä tunnelmaa. Tietenkin puhun myös joulumainoksista, joulukalentereista ja joulukonvehtirasioista, mutta ennen kaikkea tarkoitan nyt joululauluja, ja erityisesti uusia sellaisia. Mutta totuus on, että joka vuosi radioiden soitetuimpien joululaulujen lista täyttyy niistä samoista ikivanhoista klassikoista. Laskin, että sähköpostiini on tullut tänä vuonna tiedote ainakin paristakymmenestä uudesta joululaulusta. Mukavaa joulua! P.S. Jokainen artisti tietenkin toivoo, että juuri se oma sävellys olisi yksi niistä erittäin harvoista joululaulukaanoniin pysyvästi päätyvistä uusista kappaleista. Tekijän ja julkaisijan kannalta asian jotenkin ymmärtää: joulun teema vetoaa moniin kuulijoihin, ja mahdollisuus saada kappaleelle huomiota on ainakin teoriassa normisinkkua suurempi (ellei vastaavia tulisi niin paljon). Pahoittelen kyynisyyttäni
12.–14.7.2024 • JOENSUU 30 UUTTA NIMEÄ! PMMP / ELECTRIC CALLBOY DE / HEILUNG DE/DK/NO KUUMAA / PALAYE ROYALE US / VIAGRA BOYS SE HALOO HELSINKI! / SANNI / SEXMANE ASA / BEE / BEHM / BENJAMIN / BLIND CHANNEL BUSINESS CITY / COSTEE / DUMB BUOYS FISHING CLUB UK EGE ZULU & ORCHESTRE / EMMA & MATILDA / EVELINA / HUGO IDESTROY UK / JJYLLI & KUOPPIS – MUSIC OF KINGSTON WALL KAIJA KOO / LAURI HAAV / LAURI TÄHKÄ / LYYTI / MOKOMA SAIMAA / TUULI / VIIVI + KYMMENIÄ TULOSSA! OSTA LIPPU NYT!
Mitään varsinaista radiokamaa ei kannata odottaa, kuvailee Yrjänä. Millaista materiaalia on luvassa. Huhtikuussa al kaa klubirundi, ja kesällä noustaan festivaalien lavoille. Sovitukset taas on tehty yhdessä muiden soittajien kanssa. K u v a: N o e Cu gn y Don Huonot tekee paluukiertueen Suomirock-suuruus Don Huonot tekee keväällä Mustaa ja valkoista klubikiertueen. Jarkko Saarinen Jarmo Saari A.W. Vasemmalta: Delfeayo Marsalis, Timo Lassy, Kirk Joseph, Jukka Eskola ja Herlin Riley. Osa materiaalista vaikutti olevan CMX:ää, mutta huo masin sävellystyön edetessä yhä selvemmin, että minua alkoivat kovasti kutsua sellaiset laulut, jotka eivät yksinkertaisesti kuulostaneet CMX:ltä. Yrjänän tulevan levyn työnimi on Heliografi. Esittelin silloin joitakin eri otteella tehtyjä demoja muille CMXmiehil le, mutta palaute oli sellaista, että nämä eivät kuulosta CMX:ltä, ker too Yrjänä. Nyt riittää se, että mi nä allekirjoitan kappaleen, ja se on vapauttavaa. En toki tiedä, huomaavatko kuulijat sitä, mutta minä totisesti huomaan. – Olen aina ollut kiinnostunut monenlaisesta musiikista, ja CMX on ollut älyttömän hyvä väline eri laisten kappaleiden toteuttamiselle. Päätin sitten ottaa aikali sän bändikuviosta, ja tauko jatkuu edelleen. Mukaan tulee myös Tapani Rinteen kaltaisia vierailijoi ta. Yhtyeen tulevaisuuden ovia ei ole suljettu, mutta mistään ei ole myöskään sovittu. Luvassa on myös mittava määrä esiintymisiä. – Teemme ensi vuoden aikana kolme kiertuetta. – Albumin vanhin kappale on Seitsentahokaslevyn (2013) ajoilta. – Livebändi koostuu levyllä vai kuttavista muusikoista. – Sanotaan vaikka niin, että tulossa on tutkimusmatkailevaa, sähköistä popmusiikkia. Yhtyettä on selvästi odotettu, sillä kiertue myytiin nopeasti loppuun. Soit tamista riittää! TEKSTI: TIMO ISOAHO A.W. no, tyhjän päälle. – Korona iski keväällä 2020. Nordic Stew äänitettiin tammi kuussa 2022 vanhaan kirkkoon rakennetussa Esplanadestu diossa New Orleansissa. Vastaavana tuottajana taas toimii Gabi Hakanen. Varmaan kaikki melkein neljäkymmentä vuotta samassa yhtyeessä soittaneet muusikot tunnistavat sen, että ural le mahtuu erilaisia kausia ja vaihei ta, aloittaa Yrjänä. Sa malla kun pyörittelin peukaloita kotiin suljettuna, kirjoitin myös uutta musiikkia. Yrjänän soolokuviot selvillä Suomi–New Orleans -jazz-yhteistyötä The Five Corners Quintetissa soittaneet ja merkittävät urat omillaankin luoneet saksofonisti Timo Lassy ja trumpetisti Jukka Eskola julkaisevat helmikuun lopussa ensimmäisen yhteis albumin. – CMX perustettiin 1985. Syksyllä taas esiinnytään konserttisaleissa. Kaikki nämä kappaleet ovat sellaisia, etteivät ne minun korvissani kuulosta CMX:ltä. – Levylle tulee myös muita van hempia, menneiden vuosien aikana syntyneitä kappaleita, mutta toi saalta noin puolet materiaalista on tullut sen jälkeen, kun tein päätök sen omasta levystä. Ehkä levyn kanteen pitää liimata tarra: ”Älä pel kää! Ei näistä sanoituksista ota edel leenkään pirukaan selvää!” Levyllä soittavat basisti Jussi Kinnunen, kitaristit Jarmo Saari ja Erno Laitinen, rumpali Jarkko Saari nen ja pianisti/kosketinsoittaja Os car Gräsbeck. Se sisältää sävellyksiä ja sanoituksia viimeisen kymmenen vuoden ajalta. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia CMX :n laulajana, basistina ja biisintekijänä tunne tuksi tullut ja viimeisimmällä Vain elämää kaudella mukana ollut A.W. Keikkailtoihin kuuluu sekä akustinen että säh köinen osuus. – Myös tekstit eroavat CMX:n sanoitusmaailmoista. Silti on sanottava, että minusta on tuntunut todella hyvältä hypätä tutusta sapluunasta melkein... Seitsemän keikan kiertue alkaa 12.4. Yhteis työtä on mahdollista päästä kuulemaan myös livenä, kun Lassy, Eskola ja muutamalla neworlean silaisellakin vahvis tettu yhtye kiertää Suomea maa liskuussa viiden keikan verran. Setissä on luonnollisesti paljon tulevan albu min kappaleita, mutta mukaan tulee myös liuta uudelle kokoon panolle sovitettuja CMX:n biisejä, kertoo Yrjänä. Nordic Stew levyllä heidän (ja perkussionisti Abdissa Assefan) kanssa soittaa kuusi huippumuusikkoa New Orlean sista: David Torkanowsky (piano, Wurlizer), Roland Guerin (basso), Delfeayo Marsalis (pasuuna), Matt Perrine (tuuba), Herlin Riley (rummut) sekä Kirk Joseph (sousafoni). On neksi Don Huonoja pääsee kesäl lä näkemään myös muutamilla festivaaleilla, ainakin Porisperes sä, Qstockissa, Seinäjoen vauhti ajoilla ja Ilosaarirockissa. Yrjänä valmistelee kovalla vauhdilla maaliskuussa ilmestyvää ensimmäis tä soololevyään. – Olen valmistellut tahollani kappaleiden rakenteet, melodiat, soinnut ja tekstit. Yrjänä Erno Laitinen Jussi Kinnunen Oscar Gräsbeck K u v a: V il le Ju u ri k k al a K u v at : A W Y rj än ä ja E rn o La it in en
– Keikoilla käydään läpi yhtyeen historiaa laajalla skaalalla. Myös hän nousee estradille tulevilla keikoilla, kertoo Joutsenniemi. Jätkät nyökkäilivät saman tien, mutta Roope oli ensin kahden vaiheilla. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Suburban Tribe aktivoituu pitkältä tauolta Raskasta vaihtoehtoista rockia soittanut Suburban Tribe laittoi pillit pussiin vuonna 2011, mutta onneksi pussin pohja näyttää vuotavan. Ja Ville hän vetää älyttömän komeasti! Joutsenniemen ja Tuomen lisäksi Suburban Triben kokoonpanossa vaikuttavat kitaristit Roope Sirén ja Euge Valovirta sekä rumpali Alec Hirst-Gee. – Kun rundi loppui, fiilis oli hy vin kaksijakoinen. Toki kotiinkin oli kiva lähteä, mutta toisaalta oli sin voinut jatkaa tien päällä vielä viikkokausia! Juuri nyt Lost Society valmis tautuu tähänastisen uransa mitta vimpiin headlineresiintymisiin. Ja soitto kulki. Se johtui siitä, ettei hän ole viime vuosina soittanut aktiivisesti, Joutsenniemi sanoo. Pidän itse näitä esiintymisiä jonkinlaise na yhden aikakauden päätöksenä, sanoo Elbanna. Uutta musiikkia taustalla valmis televa yhtye nimittäin soittaa jou lun välipäivinä Tampereen Pakka huoneella ja Helsingin Kulttuuri talolla. Eräs koho kohdista osui loka–marraskuulle, kun bändi kiersi noin viiden viikon ajan ympäri Eurooppaa – osin omin päin, paikoin Sólstafirin sekä Amorphisin kanssa. – Ei oltu aiemmin soitettu esi merkiksi Kreikassa tai Makedo niassa, mutta vastaanotto oli silti todella lämmin, kertoo laulaja kitaristi Samy Elbanna. Ensin ajateltiin soittaa muutama kappale, mutta mehän sitten vedettiin pirun pitkään. – Mutta korostan sitä, että tässä vaiheessa meillä ei ole mitään muita aikomuksia kuin vetää nämä tulevat keikat. Bändi nähdään John Smith Rock Festivalilla, Tuskassa, Tik kurila Festivalilla, Kuopiorockissa ja Tuhdimmat tahdit -tapahtumassa. – No, Roopella on piharakennus, ja käytiin siellä kokeilemassa porukalla. – Aiemmin aika ei ole tuntunut kypsältä, mutta viime kesänä kävi niin, että tsekkasin comebackin tehneen Kyyrian keikan nimenomaan John Smithissä. TEKSTI: TIMO ISOAHO Lost Society valmistautuu uransa suurimpiin keikkoihin Metalliyhtye Lost Societylla on ollut kiireinen vuosi. Tuleehan silloin kuluneeksi 30 vuotta Primitive-debyytistä ja 20 vuotta Manimal-levystä! Onko esiintymisten lisäksi luvassa jotakin muutakin. TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a: V il le Ju u ri k k al a K u v a: Ti m o Is o ah o. Ensi kesänä lavalla nähdään myös erikoisvieras. Että miten olisi. – Onhan tämä hienoa... – Katsoin mainittua Kyyrian vetoa Markkasen Jounin kanssa – ja Jounihan oli Subbareiden alkuperäinen laulaja. – Ensi kesä on vuosirenkaidenkin puolesta sopiva aika paluuta ajatellen. Bändin soittaessa mieleen alkoi nousta ajatuksia, että ”hemmetti, pitäisiköhän sitä...” Fiiliksiin vaikutti toki sekin, että Kyyrian Ville Tuomi on myös Subbareiden solisti... Helsinkiläisyhtye on nimittäin kasannut rivinsä, ja ensi kesänä on luvassa viisi festarikeikkaa. – John Smithin promoottori Jonne Lehtonen on kysellyt monta kertaa, että milloin Subbarit palaa kehiin, aloittaa basisti Janne Joutsenniemi. – Otin loppukesällä yhteyden muihin kundeihin. Kukapa olisi takavuosina uskonut, että ”se jyväskyläläisteinien rässi bändi” soittaa jonakin päivänä Helsingin Kulttuuritalolla. – Soitetaan sovitut vedot, ja katsotaan fiiliksiä sen jälkeen, sanoo Joutsenniemi
Joskus jopa ei tule ollenkaan. Miksi jokin tunne syn tyy. Yksi suuri käänteentekijä teiniikäiselle Lotta Savolaiselle oli Juicen 3.30 kappale (1975):”Rakas ta minua nyt/Kun kaikki muut ovat menneet/Kun varjot hiipii yli latti an/Minä riisun kengät pois/Sillä sinä olet palava pensas/Hautajaiset seis, vainaja puuttuu.” Olin heti läsnä, kuuntelin ja edelleen koen kappa leen sen sanoituksen takia, en soi ton. Laulajan henkäys ja soittajan tietoi suus tekemisestään ohjailevat myös minun mieltäni tehdessäni tulkintaa kuulemastani. Lau lajalauluntekijä Valkosen teosten Kuulijan vangitsemisen harvinainen taito Jere Valkonen Jutta Rahmel Nightradio Favourite Colours K u v a: Jo h an n es E rk k il ä K u v a: H el m i P ad at su K u v a: M ii k k a_ N ah k ia is o ja K u v a: k u v a E em i K et tu n en. Musiikkihan nyt toki on tällaiseen kokemukseen väylistä ainakin itsel leni yksi valtavimmista. Syvemmäl le mennessä omia ajatuksia raviste levaa onkin miettiä miksi jokin asia koskettaa. Se on tuokion matka pohtimaan, kuka sitten siellä hautajaisissa todella laulaisi. 12 SOUNDI Teksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI M iten ihanaa onkaan havah tua, löytää, innostua ja eri tyisesti tulla kosketetuksi. Tässä onnistuu Jere Valkonen. Kuuntelijana yleensä tartun ensin säveleen ja teksti tulee joskus moni en hetkien päästä perässä. Sitten tulee marraskuu 2023 ja kuuntelen Jere Valkosen Kuka haluaa singlen: ”En oo ennen näh nyt Riitaojaa täältäpäin, enkä Elsan pihaa autioo/Lauloin sen haudalla nolla seitsemän/Kuka laulaa, kun meitä haudataan.” Nyt kun musiikkia julkaistaan ennätysmää riä, vaatii taitoa vangita kuulija ensikuulemalla äänitteen kautta hiljentymään ja miettimään. Tunnelmat ja sävyt löytävät paikkansa sovitus ten, sävelten ja rakenteiden kautta. Väkevä ja hauras. Hänen uusin singlensä on pieni ja suuri. Muutamia poikkeuk sia toki on
Kuitenkin kylki välillä toista yksin tanssivaa hipaisten. Nightradio kertookin, että kun se soitti keikkansa elokuun pimenevässä yössä Kuusamon Epiksillä, se sai houkuteltua läpimärän yleisön tanssimaan mudassa. Sing lestään hän kertoo näin: ”Tämä herkkä folk-teos muovautui hitaasti kolmen vuoden aikana pandemian, erojen ja sotien puristuksessa, kotiinpaluun ja kuoleman ajatusten pyörteessä, jokaisen vuoden tuodessa mukanaan uusia merkityksiä hautaamisellemme. ytimeksi on kehuttu kauniita melodioita, hänen lauluääntään sekä toisia maailmoja kohti kurottavia tekstejä. Tämä on hyvä hetki kiittää kaikkia niitä, jotka tekevät, tuottavat ja esittävät musiikkia meidän iloksemme ja toivottaa samalla hyvää joulua Soundin lukijoille! MUSIIKKI KUULUU JOULUUN LAURI KAIRA Kirjoittaja on Gramexpresslehden päätoimittaja. Olipa takavuosina myös Martoilla hyvä ohje ekologisempaan joulunviettoon. Turkulaisen duon muodostavat Oskari Ruohonen ja Timo Saari. Nyt Rahmel on kuitenkin syksyn aikana esitellyt toinen toistaan hienompia kappaleita, joita kuunnellessa on vaikea pysyä paikallaan. Tässä on valtavan musiikillisen maailman omaava artisti, jonka soolouran muutaman vuoden takaiset englanninkieliset popbiisit valloittivat allekirjoittaneen mielen ja saivat haukkomaan henkeä mielessä pyörineiden Lenny Kravitz -vaikutteiden sekä kirkkaita ja kylmiä vuoristojokia muistuttavien laulumassojen myötä. Erityisen hieno hetki löytyy raidalta Remember The Day, jossa Seppänen tuntuu päästävän irti kaikesta turhasta, ja läsnä on vain hieno, jopa vahvoja visuaalisia kuvia herättävä tulkinta. Yhtyeen laulunkirjoittamisesta ja laulusta vastaavan Aaro Seppäsen lisäksi Favourite Coloursiin kuuluvat rumpali Niilo Suihko, basisti Ilmo Cantell, kitaristi Atte Aaltonen ja kosketinsoittaja Valtteri Tuominen. Musiikki kuuluu niin vahvasti kulttuuriimme, että olisi vaikea ajatella joulua ilman joululauluja. Yhtye kertoo, että Summer ’13 juontaa juurensa vuosien taakse, aikaan ennen koronapandemiaa. Tämäkin kertoo siitä, miten merkittävä rooli musiikilla on kulttuurissamme. Joulukuun lehdessä tuntuu oikealta kirjoittaa siitä, millainen rooli musiikilla on joulunvietossa. Nightradio-keikkoja ei näe harva se viikko, mutta niille päätyessä kokijan mielenkiinto (tanssimisen lisäksi) kiinnittyy luultavasti siihen, että yhtye soittaa ja laulaa housensa livenä, jolloin läsnä ovat myös improvisaatio ja hetkessä muuntautumisen mahdollisuus. Tällä palstalla Äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö Gramex kertoo ajankohtaisista asioista. Kansanmusiikkitaustainen laulaja-lauluntekijä ja kanteleensoittaja Jutta Rahmel todistaa nyt sen, joka on ollut koko hänen uransa ajan täysin selvä asia. Aaro Seppäsen johtama helsinki läinen indie-yhtye Favourite Colours heittää kuulijan Summer ’13 -debyyttialbuminsa kanssa ihastuttavan vaihteleville rocknummille esitellen yhtyeen, jonka albumi tuntuu lähestulkoon kunnianosoitukselta vaikutteilleen. Enpä ihmettele tuota ollenkaan. Tuolloin pohdin, että Rahmel tulee varmasti vielä valaisemaan virkistäviä uusia polkuja kotimaisella popkentällä. Yhtye kertoo, että lauluista muodostui suurten tunteiden albumi, jolla nuoruuden villi euforia yhdistyy syvälliseen itsetutkisteluun ja surumielisyyteen. Siihen on syynsä. Yhtyeellä on innostava asenne, ja he kertovatkin, että julkaisun kappaleiden tehtävä on tuoda tähän aikaan lisää iloa ja megavoittoja. Joulumusiikin merkitys on huomattu myös kaupoissa ja ostoskeskuksissa. Seppänen opiskeli tuolloin biisintekoa Berliinissä, missä syntyi kokoelma omakohtaisia biisejä. Joulukuun alussa julkaistu Sanomatta selvää vie takaisin tanssimaan hänen maagiseen haikeaan diskoonsa, sinne missä se Lennykin silloin soi. Aikamoinen tulos, pelkästään sillä, että laittaa soimaan oikeaan tunnelmaan johdattavaa musiikkia! Jouluna on myös paljon erilaisia musiikkitilaisuuksia. Olen kirjoittanut tästä ennenkin, mutta toisto on tiettävästi hyvä tehokeino ja kertaus opintojen äiti. Joulumusiikin vaikutusta on tutkittu. ”Uusin single on väkevä ja hauras. Jatketaan diskossa. Joulumusiikin soidessa asiakkaat viipyivät kaupassa keskimäärin kahdeksan minuuttia kauemmin ja kuluttivat 85 euroa enemmän. Se on tuokion matka pohtimaan, kuka hautajaisissa todella laulaisi?” T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A Näinä aikoina joulumusiikki soi nyt niin kodeissa, radiokanavilla kuin kauppakeskuksissa. ”Niin kaunis on maa, niin korkea taivas”, laulettiin Elsan haudalla vuonna nollaseitsemän”. Tuossa diskossa tunteet ovat sallittuja ja sinne päätyvät vain ne kappaleet, joita tanssitaan silmät kiinni, muut unohtaen. Perinteistä ja modernia housea yhdistelevä Nightradio julkaisi vastikään toisen ep:nsä nimeltään W. Heidän kohdallansa olo on kuitenkin kannateltu. Näiden biisien jälkeen Rahmel vaihtoi englannin kielen suomeksi, ja hänen viime vuonna julkaistu debyyttialbuminsa jätti harmikseni ehkä juuri sen kaikista kiinnostavimman vivahderikkaan vaihteen näyttämättä. Gramexin keräämät ja jakamat tekijänoikeuskorvaukset ovat musiikkialan taloudelle elintärkeitä. IL M O IT U S. Joulukonsertit keräävät väkeä niin kirkkoihin kuin konserttisaleihin. Kappaleissa katsotaan kaihoisasti taaksepäin, glorifioiden teini-ikää päättymättömine kesäyön puistobileineen, samalla kun kohdataan tuon aikakauden menetyksen tuoma tuska. Tällaisen anteeksipyytelemättömän asenteen musiikkia ei aina ole täysin vaivatonta kuunnella. Tosin hieman erilaisessa. Gramex julkistaa aaton alla aina edellisen joulun soitetumpia koskevan tutkimuksensa. Kauppa oli osan aikaa hiljainen, osan aikaa soi joulumusiikki. Joulumusiikki soi tähän vuodenaikaan tietysti myös radiossa. Muutama vuosi sitten Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa haastateltiin asiakkaita, jotka kävivät kodinelektroniikkaliikkeessä. Seppäsen laulutulkinnassa on asennetta, ja usko omaan visioon välittyy vahvasti kuulijalle. Musiikki kuuluu vahvasti sekä aikuisten että lasten jouluun! Tuttu ja muistoja herättävä musiikki on yksi vahvimpia keinoja luoda tunnelmaa. Se kuuluu niin, että kannattaa koristella koti tavaran sijaan joulumusiikilla! Me Gramexissa pyrimme tekemään osamme sen eteen, että musiikkia voi Suomessa tehdä huomennakin. Siksi sitä soikin niissä, ihan kyllästymiseen asti
Vuonna 1993 Suomessa kansa oli kiinnostunut siitä, mitä on rakkaus ja kuka sen keksi. Kappale olisi täysin kotonaan vaikkapa Bodyguardelokuvan soundtrackilla tai jossain muussa aikakauden klassikkoelokuvassa. Muistokirjoituksissa sitä ei muisteltu. Se julkaistiin vuonna 1993. Laulun tarttuva melodia yhdistettynä ohjelmaan tehtyyn musiikki videon ja sketsin välimuotoon jäi lapsen mieleen. Kaartamo ei ole enää tässä todellisuudessa levyään juhlimassa, sillä hän menehtyi sairauskohtaukseen elokuussa 2018. Sillä hän laulaa suomeksi. Hän teki pöytälaatikkoon myös jotain, mitä kutsui ”avaruusmusiikiksi”. Silloin minäkin kuulin kappaleen ensi kertaa. V ielä ehtii – kuten Hector sanoi edellisellä jäähyväiskiertueellaan – nimittäin juhlimaan hyvin aliarvostetun kotimaisen albumin 30-vuotisjuhlaa. Hauru maiseen ja iskelmää vähättelevään tyyliinsä hän veisteli Kaartamon olevan vaihtoehto ”iskelmäpölvästien banaanivaltiossa”. Sen vuoden isoimmat hitit olivat Haddawayn What Is Love sekä Kaija Koon ”Estetiikka oli levylle taiteellinen ansio, mutta suosion suhteen ei niinkään.”. Itsekin luulin aikoinaan pitkään, että se on jonkin ison amerikkalaisbändin biisi. Hauru tunnisti levyn taidokkaasti toteutetun pohjoisamerikkalaisen soinnin ja kuvasi sitä ajattomaksi ja paikattomaksi yleismusiikiksi. Puhun aliarvostetusta levystä siksi, että sitä ei vaikuta kukaan enää muistavan. Se ei vaikuttanut haittaavan. Surussaankin levy on aina toiveikas. Kuolema ei ole mikään syy alkaa pakolla tykätä kenenkään musiikista, mutta uskon monien pitävän Etäisyydestä, jos he vain tietäisivät sen olemassaolosta. Yksi levyn hienoimmista biiseistä on Sä oot mun, joka on The War On Drugsin I Don’t Live Here Anymoren kaltaista mahtipontista ja toiveikasta laajakangasrockia liki 30 vuotta aiemmin. Aikanaan Etäisyys-levy sai sentään myös positiivista huomiota. Mustaa lunta on marraskuista hämärää soiva, mustien iltojen ajobiisi. Yhden biisin kansa tosin löysi. Niistä 1980-luvun alussa perustettu Broadcast on varmasti tunnetuin. Kaartamo tiesi tekevänsä musiikkia pienelle yleisölle. elokuuta 2018. Kuten hänen äitinsä nasevasti totesi Apu-lehden haastattelussa vuonna 2021: poika vältteli ”pilipalijulkisuutta”. Tämä on levyn paradoksi. Moni ei tätä vaihtoehtoa löytänyt. Taidokkaasti toteutettu pohjoisamerikkalainen estetiikka oli levylle taiteellinen ansio, mutta suosion suhteen ei niinkään. Silloin tutustuin Etäisyys-levyyn tarkemmin. Jo Broadcastin iso hitti You Break My Heart (1983) oli siitä poikkeuksellinen suomalainen kappale, että se ei kuulostanut suomalaiselta. Etäisyys-levyn viimeisen kappaleen nimi on Elokuun yö. Elokuussa tähtitaivas alkaa jo näkyä kirkkaana. Kenties saamme kuulla sitä vielä joskus. Hän oli kärsinyt synnynnäisestä aivojen verisuonten pullistumasta. Etäisyys oli hänen toinen sooloalbuminsa. elokuuta 1961. Kesken Broadcastyhtyeen soundcheckin hän sai aivoverenvuodon eikä mitään ollut tehtävissä. Olin töissä Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksessa, kun tieto Esa Kaartamon kuolemasta tuli. Se on tavallaan liian hyvin suomeksi tehty levy. Hän oli syntynyt Helsingissä 28. Vuonna 2021 Kaartamolta julkaistiin jo yksi postuumi albumi, Laulujen seutu. Kaartamo oli luontoja tähtitiedeharrastaja. Kaartamo teki oikeastaan koko uransa ison maailman musiikkia pienellä kielialueella. Kaartamo pääsi esittelemään levyltä Onnen kulkuri -kappaletta yhtenäisyyskulttuurin Suomessa. HS:n kriitikko Jukka Hauru nosti sen vuoden 1993 lopussa yhdeksi sen vuoden parhaista levyistä. Hän oli 56-vuotias. Etäisyys oli Esa Kaartamon ensimmäinen soololevy. Siitä tuli levyn isoin ja versioiduin hitti. Moni ei ole levyä kuullutkaan. 14 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Esa Kaartamo teki suomeksi liian hyvää musiikkia Kuka keksi rakkauden, joista jälkimmäinen oli taitavasti mukailtu oma biisi Moonlight Shadow’sta. Kaartamo soitti monissa kokoonpanoissa vuosien varrella. Kun yritän avata keskustelua siitä tänä päivänä, keskustelua ei synny. Tuntematon soi puolestaan Chris Rean lempeän tummissa sävyissä. Kaartamo menehtyi 19. Muistin Onnen kulkurin. Väitän, että se oli aikanaan liian pohjoisamerikkalaista musiikkia suomeksi. Se on musiikkia Chris Rean, jahtirockin, Steely Danin ja The War On Drugsin ystäville. Jouduin tekemään hänestä kuolinuutisen. Biisi pääsi Kummeliohjel maan. Kaartamon ensimmäinen omaa nimeä kantava englanninkielinen sooloalbumi ilmestyi vuonna 1985
SELLOSALI, ESPOO PE 1.3. PATO AREENA, KOUVOLA KE 1 KE 14.2. MUSIIKKIKESKUS, KUOPIO LA 24.2. MIKAELI, MIKKELI SU 4.2. VERKATEHDAS, HÄMEENLINNA SU 25.2. KITEESALI, KITEE PE 26.1. Joh?na Iiv?ainen Joh?na Kurkela LA 20.1. PAKKAHUONE, TAMPERE TO 15.2. SAVOY, HELSINKI PE 2.2. HYVINKÄÄSALI, HYVINKÄÄ LA 27.1. TEATTERI, OULU PE 16.2. LOGOMON TEATRO, TURKU LLA 2.3. KULTTUURITALO VIRTA, IMATRA LA 3.2. TAIDETEHDAS, PORVOO. TEATTERI, PORI TO 29.2
Biisit saattavat aluksi kuulostaa vain läpältä, mutta ne kestävät kuuntelua. Seuraako panoteestä vanhan suhteen lämpeneminen tai peräti kiehahtaminen. Panotee kertoo tilanteesta, jossa jonkinlainen vanha suhde lämpenee uudestaan erityislaatuisen teen voimalla. Ainakin allekirjoittaneelle hänen tärkeintä tuotantoaan edustavat kuitenkin vuodesta 2017 alkaen ilmestyneet kolme soololevyä. Tilanne vaikuttaa silti tunnustelevalta, kunnes ex-heila esittää ratkaisevan kysymyksen: kahvia vai teetä. Kahvittelu (josta Nissinen on myös biisin tehnyt) on Suomessa sosiaalisempi, jopa yhteiskunnallisempi toimitus. ”Kahvii oon juonu viimeksi aamulla, mutta kyllä tässä jotenkin viel jaksellaan”, kertoja tuumii, ja sitten mennään: ”Se oli panoteetä, se häivytti estot, tuntiviisarilla mitattiin aktin kesto!” Nussiminen jatkuu läpi yön, mutta painokkaaksi loppukaneetiksi kertoja toteaa: ”Mutta aamulla otettiin kyllä ihan vaan sumpit.” Seuraa vielä minuutin verran maukasta kitarasooloilua, jonka voi tulkita tarinan kommentaariksi ihan oman mielen mukaan. Se ei edellytä vakavaa ilmettä. Nissinen on vain parantanut juoksuaan, ja III (2021) on toistaiseksi kovin levy. Käsittääkseni en ole ainoa tällaisiin assosiaatioihin heittäytynyt, vaan esimerkiksi baari-illan jatkaminen ”teenjuonnin merkeissä” toisen kotona on hieman eufemistinen ehdotus, vähän samaan tapaan kuin nyttemmin ”Netflix & chill”. 16 SOUNDI SOUNDI PB Jukka Nissinen: Panotee (2021) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Teen ja kahvin jin ja jang omaan vastinpareiksi pariutumistyyppisessä kontekstissa. Siinäpä vasta nimi laululle, saatatte ajatella, ja otsikkofraasi onkin vain yksi esimerkki Nissisen kyvystä löytää periaatteessa arkisiin kokemuksiin sketsimäisiä perspektiivejä, jotka eivät silti tyhjene huumoriksi. On selvää, että tässä rakenteeltaankin persoonallisessa vinjetissä on piilouduttu klassisen modernismin tapaan selkeästi kuvatun pinnan alle: näytä, älä selitä. Kai tässä fantasian, vitsihuumorin ja realismin yhdistelmässä on jotain stereotyyppisen velmua savolaistakin. Yö ja aamu, tee ja kahvi, jin ja jang. Siltä löytyy useita ässäbiisejä, joista itselleni kaikkein mieleisimmäksi on muodostunut hersyvä, mutta omaleimaisella tavalla myös herkkä Panotee. Teen juominenhan on vuosituhantinen perinne, joka saa eri aikoina ja eri ympäristöissä erilaisia merkityksiä. Ja sitten niistä alkaakin jo löytää nyansseja ja tajuta, että olivat ne sitten oikeasti kuinka mietittyjä tahansa, ne ainakin tuntuvat hiotuilta helmiltä. Mutta kuten parhaissa sellaisissa tarinoissa, tässäkin on syvä elämän maku. J ossain suomi-indien ja outsider-taiteen rajamailla liikkuu pohjoissavolainen erikoismies Jukka Nissinen, jonka bändija projektihistoriasta löytyy kaikenlaista tohinaa. Nissinen menee letkeän kitarapopin säestyksellä suoraan asiaan ja tiivistää muutamaan ihailtavan täsmälliseen säkeistöön skenaarion, jossa kertoja menee tapaamaan entistä heilaansa tämän asuntoon. Hän ei kirjoita tarinoita, vaan ”juttuja”, kuten Pentti Haanpää aikoinaan. Niin, ja kyllähän kahvi, artistille ilmeisen tärkeä aihe, myös Panoteessä esiintyy. Itselleni se sai myöhäisteininä 90-luvun loppupuolen Rovaniemellä sellaisen merkityksen, että se liittyy muun muassa romanttiseen melankoliaan ja kahdenkeskiseen olemiseen kiinnostavan tytön kanssa. Panotee on jotain, mitä saattaisi kuulla baarin pöydässä. Siihen Nissinen ei ota kantaa. Avaussäe on loistava: ”Ei susta ollu kuulunu aikoihin, ja meikäkin lähti Facebookista.” Ympäristö tuntuu vähän Kalliolta, vaikka onhan näitä muuallakin: ”Vanhan kivitalon viidenteen kerrokseen haitariovisella hissillä.” Ex-heila kuvataan parilla lauseella erinomaisen elävästi: hänellä on ”hippilook” ja hän on ollut henkisesti vähän huonolla hapella, mutta nyt näyttää menevän hyvin. Tee ja kahvi asetetaan siinä nimenMartti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Seuraako panoteestä vanhan suhteen lämpeneminen tai peräti kiehahtaminen?”. Kertojan himot heräävät heti eteisessä halatessa. Häntä ja Mikko Siltasta yhdistää hämmästyttävä rentous, jolla niin sanat, sävelet kuin soittokin ilmoille livahtavat. Viime aikoina olen rinnastanut Nissisen lauluntekoa mielessäni Rock Siltanen Groupiin, vaikka selviä erojakin toki on
Ruotsin P3popradiosta jo kuultu All Along The Watchtower sai siirtymään klassisesta pianosta sähkökitaraan, mutta Band Of Gypsys -muodostui kitaransoiton Raamatuksi. Jussin laulut äänitettiin yhtä aikaa bändin kanssa. Ä änittäjä, miksaaja, studiopomo ja muusikko Risto Hemmi omaksui jo varhain poikkeuksellisen laajan musiikkimaun. Luova työpari Mitchell Froom ja Tchad Blake, toinen tuotti ja toinen väänsi nappuloita, vertautuu Janne Haavistoon ja minuun. Kiinnostus soundien tuottamiin elämyksiin johti kitaristin ennen pitkää äänittäjä-miksaajaksi Finnvox-studioille, uuden aallon harjalle viemään rockia uusiin hienostuneempiin suuntiin joka genressä. Kiva olla näkemässä, mistä se kaikki syntyy ja saada nekin laulut toimimaan, jotka eivät heti lähteneet.. – Siitä tuli sellainen omakuva, kun kaikki lähti siitä, missä oma sydän sykkii musiikissa. Valtavasti erilaisia biisejä ja tyylejä, omaa ilmaisua. LEVY, JOKA TUO MIELEEN NUORUUSVUODET KEMISSÄ LEVY, JOKA ON LÄHEINEN ONNISTUNEEN MIKSAUKSEN ANSIOSTA SUOSIKKINI ÄÄNITTÄMISTÄNI JA MIKSAAMISTANI JULKAISUISTA J. Teimme todella monta levyä yhteistyössä. Weberin ECM-sointumatoista tulee aina kylmiä väreitä ja äänikuvan tuottamat tunne-elämykset johdattivat elämäntyöhöni. Sain jouluna, 12-vuotiaana, White Albumin lahjaksi, mikä oli iso juttu. Samaa yritän levyni aloituskappaleessa Arctic Circle. Pulliainen soittaa kuin enkeli, tukee laulua eikä koskaan soita sen päälle. Ysärin alussa Vegan soundit olivat rohkeat, oli säröä ja lo-fi -tuotantoa. 18 SOUNDI Susanne Vega 99.9 F – Havahduttaa vieläkin. Kappaleita syntyi omalla painollaan, välillä ei lainkaan, mutta sitten sattui painamaan oikeaa kosketinta tai ottamaan oikean kitarasoinnun ja taas lähtikin. Lankisen kitararaita on loistava. The Beatles White Album – Muutimme kesällä 1968 Rovaniemeltä Kemiin. ENSIMMÄINEN LISTAYKKÖNEN, JONKA ÄÄNITIN JA MIKSASIN Pelle Miljoona Oy Moottoritie on kuuma – Takana oli jo hienoja levyjä, kuten Se:n Pahaa unta, mutta Pelle Miljoona Oy räjäytti potin ja aukaisi portit jatkolle. Yli 500 albumin mittaisen päivätyön jälkeen Risto jätti vastikään toimitusjohtajan paikkansa. TUOREIN JULKAISU, JONKA OLEN ÄÄNITTÄNYT JA MIKSANNUT Hearthill The Love Circus – Pojat soitti, lähtisinkö mukaan. Ne oli tarkoitettu demoiksi, mutta vain jotain rivejä piti uusia, kun teksti ei ollut ihan valmista. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Risto Hemmi ENSIMMÄINEN ALBUMI, JOKA HERÄTTI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN LEVY, JOKA INNOITTI ÄÄNITTÄJÄKSI JA MIKSAAJAKSI RYHTYMISEEN Eberhard Weber The Colors Of Chloe – Herkässä iässä sain paljon vaikutteita muilta musadiggareilta. Suunnitelmat ovat vielä auki, mutta seuraavaksi voisin tehdä kuvallisempaa ilmaisua elokuvaan tai dokumenttiin. Joka nuotti on luomua, Risto kehaisee. Keskeistä oli, että laulusta sai paremmin selvän, soittoon tuli lisää sävyjä ja silti punkin nuoruudeninto tallentui, kiitos Samin ja Andyn. Se ulottui isän Amerikasta tuomista 50-lukuisista levyistä Ruotsin popradioon, 60-luvun beat-bändeihin ja kitarasankareihin, suomirockin nousuun ja ECM-jatsiin asti. – Mukavaa oli myös tehdä Hearthillin kanssa tämänvuotista levyä, kun he soittivat studiossa kaiken yhdessä. Bändi on äänitetty hyvin, saatu balanssiin ja pantu vähän EMT-peltikaikua lauluun. Jimi Hendrix Band Of Gypsys – Minulla on harvinainen UKpainos nukkekannella. Niin erilaisia, rajujakin lauluja ja voimakkaita tunteita, taitavia sointuja ja harmonioita. Osaan joka nuotin ulkoa. – Vaikka Finnvox-yhtiön pyörittäminen jäi muille, en minä ole jättämässä näitä äänitysja miksaustöitä. PARHAITEN MYYNYT ÄÄNITTÄMÄNI JA MIKSAAMANI ALBUMI Topi Sorsakoski & Agents In Beat – 140 000 myyty. Aika erilainen levytys, hyvin dokumentaarinen, kikkailematon tallenne. Hän levytti monipuolisen, kitaravoittoisen The Album -debyyttinsä huolellisessa yhteistyössä vuosien mittaan tutuiksi tulleiden muusikoiden kanssa. – Kaikki, joita pyysin, tulivat ilomielin mukaan ja kaikki meni hirveän luonnollisesti. Olisin sopiva, vuosien jälkeenkin. Miksatessa ei katsota mittareita, vaan käsivarren karvojen pörhistymistä. Karjalainen Villejä lupiineja – Tähdet oikeissa asennoissa. Hän voi soittaa biisin alusta loppuun ja se on siinä. Heillä on oma sointinsa. Pitää antaa sattumalle, hetken intuitiolle, tilaa ja asioille mahdollisuus toteutua
f i L A AT U M E R K I T M E I LTÄ !. K u n i n k a a n k a t u 1 3 , 3 3 2 1 Ta m p e r e | 3 2 2 2 5 5 7 | i n f o @ t a m p e r e e n m u s i i k k i
Janne Westerlund: Talvikaravaani Talvikaravaanin synkkä, akustisvoittoinen musiikkikin on sellaista kuin oli lupa odottaa. Xysma: No Place Like Alone 10. Insomnium: Anno 1696 11. Hexvessel: Polar Veil 14. Tenhi: Valkama 17. Tuotantopuolella onnistumisen takaa Arpan aiemmillakin levyillä mukana ollut Väinö Karjalainen. (MIRKO SIIKALUOMA, SOUNDI 8/2023) 5. Paperi T: Joka päivä jotain katoaa 9. (HANNU LINKOLA, SOUNDI 7/2023) 3. (VIRPI PÄIVINEN, SOUNDI 8/2023) K u v a: A n d re P o zu si s K u v a: Jo h an n a V ap aa v u o ri K u v a: Ja an i Fö h r. Lämpöä tihkuva laulu, biisien lyriikat ja kolmemiehisen bändin tavanomaista rockia tai popia vapaampi soitto ovat elementtejä, joista on syntynyt poikkeuksellisen vangitseva kokonaisuus. 19. Tinyhawk & Bizzarro: Nekorok 8. Kymmenen vuoden kunniaksi tunnetilat on väännetty kymppiin: IO saa hymyilemään leveästi, nauramaan ääneen ja pyyhkimään kyyneltä silmäkulmasta, välillä jopa samaan aikaan. VV: Neon Noir 15. Rock Siltanen Group: Rokkimunkki 7. Tekstittäjänä Westerlund on suggestiivinen ja mystinen, mikä sopii hyvin musiikin tunnelmiin. (PERTTI OJALA, SOUNDI 2/2023) 1 . Topias Tiheäsalo: Skeletons 2. Se on levy, jonka kuunteluun voi keskittyä ainakin kolmesta kulmasta. Verneri Pohjola: Monkey Mind 6. Ursus Factory: IO Ursus Factory esittelee itsestään paitsi herkintä, mutta myös raskainta puoltaan. Stam1na: X 12. VUODEN 2023 PARHAAT ALBUMIT Soundin toimittajat valitsivat: SUOMI TOP 20 16. Lyyti: Nousussa taas Vaikka Lyytin sanatarkka kerronta varastaa huomion, on myös musiikillinen anti huippuluokkaa. Pambikallio: Parc De Pambi 18. Ripeät tyylivaihdokset riemastuttavat ja tiukka soitto häkellyttää. Radiopuhelimet: Radiopuhelimet Radiopuhelimet starttaa funkrytmein, mutta seuraavassa hetkessä soi jo karumpi punk rock. Lau Nau: Aphrilis 13. (NIKO PELTONEN, SOUNDI 8/2023) Arppa: Valeria Biiseiltään ja toteutukseltaan mestarillinen Valeria on Arpan ensimmäinen täysosuma. Bloodred Hourglass: How’s The Heart. 20 SOUNDI SOUNDI 21 KUUNTELE: www.soundi.fi/soittolistat 4. Kappaleet soivat oivaltavasti, ja kiinteät mutta orgaaniset sovitukset osoittavat bändin hitsautuneen täydellisesti yhteen. Lätsä: II 20
Jonathan Wilson: Eat The Worm 19. 20 SOUNDI SOUNDI 21 4. Musiikin ja taiteen yhteys on tässä maailmassa rapautunut kilpaa ilmaston kanssa, mutta onneksi meillä on yhä PJ Harvey. (HANNU LINKOLA, SOUNDI 3/2023) 1 . Wilco: Cousin 20. Niin on edelleen. Iggy Pop: Every Loser 6. (PEKKA LAINE, SOUNDI 7/2023) K u v a: C re d it So rc h a Fr an ce s R y d er K u v a: In gr id P o p K u v a: Li n d a B ro w n le e ÄÄNESTÄ! katso ohjeet sivulta 74. Anohni And The Johnsons: My Back Was A Bridge For You To Cross 9. (MIKKO MERILÄINEN, SOUNDI 8/2023) Lankum: False Lankum Irlantilaisen folkin traditiot ovat edelleen yhtyeen peruskiviä, mutta niiden varaan on kasattu entistä jylhempi ja traumaperäisempi kokonaistaideteos, jossa vähäisinkin armo joutuu puristumaan ilmoille ankarien dronevallien välistä. Levyn uumenista löytyy myös mutkaton folkpunkremmi, joka rakastaa karkeaa kauneutta ja näkee kuolemassa elämän kaikkinaisuuden. Cowboy Junkies: Such Ferocious Beauty 8. Ja sitä ominaissoundia määrittävät tietysti Albarnin haikeat vokaalit ja usean biisin aika rauhallinen setäindie. Javelin on valtavan kaunis, välittömästi ystävältä tuntuva albumi. Markus Krunegård: Nokia & Ericsson 7. Everything But The Girl: Fuse 2. Queens Of The Stone Age: In Times New Roman… 10. (NIKO PELTONEN, SOUNDI 7/2023) 3. Sleaford Mods: UK Grim 13. (JARI JOKIRINNE, SOUNDI 7/2023) 5. PJ Harvey: I Inside The Old Year Dying Taiteellisten sisältöjen puolesta Harveyn tuotanto on ollut järjestelmäl lisesti priimaa. Toiveik kaan melankolian virta on musiikil lista sielunhoitoa parhaimmillaan. Bonnie ”Prince” Billy: Keeping Secrets Will Destroy You 17. Godflesh: Purge 12. Depeche Mode: Memento Mori 15. Paul Simon: Seven Psalms 14. The National: First Two Pages Of Frankenstein 11. Sufjan Stevens: Javelin 2000luvun USAindien valloittavin artisti, hurmaavan höpsöllä tavalla suuruudenhullu Sufjan Stevens on palannut taiteensa koskettavimpaan ytimeen. Katatonia: Sky Void Of Stars 18. Slowdive: Everything Is Alive On todella harvinaista, että vuonna 1989 perustettu kombo luo uutta musiikkia omana itsenään ja käy samalla kiinnostavaa dialogia pop musiikin nykyhetken kanssa. Blur: The Ballad Of Darren Levy on hitaammin avautuvaa sorttia, se ei pröystäile kokeiluilla ja tyylilajinvaihdoksilla, vaan kätkee ne ominaissoundinsa sisään. VUODEN 2023 PARHAAT ALBUMIT ULKOMAAT TOP 20 16
(JARI JOKIRINNE) R2ISDJ2: Soundtrack For Myself Erään kotimaamme kovimman dj:n, tuottajan ja turntablistin kesän kynnyksellä julkaisema ääniraita itselleen on sämpleillä ilotteleva ja breikkivahva sielukkaan funkaava instrumentaaliplatta. (VIRPI PÄIVINEN) Vuoret: Huomenna rauha ehkä Entistäkin kiteytyneemmän musiikillisen ilmaisun rinnalla Vuoret avaa nykyaikaan näkökulmia, jotka sekä repivät että parantavat. Omintakeinen mestariteos pursuaa vinoa virnuilua. Pöljää ja fiksua samaan aikaan. Laitinen & Jouni J: Ouroboros. Parhaimmillaan kurotellaan jopa yhtyeen kultaisten aikojen tasolle. (PERTTI OJALA) J. (JARI JOKIRINNE) Nyrkkitappelu: Ongelmanuorten sävellahja Joskus on hyvä lyödä aivot ihan kirjaimellisestikin narikkaan. (NIKO PELTONEN) Järvelä, Pickett, Päivinen & Sarikoski: Jouni’s Pipe Dream Perkussiomestari ja puhaltajat tekevät niin sanottua kamarijazzia, mistä Jouni’s Pipe Dream on valloittava esimerkki. Iskelmäkuninkaan ja lappiräppärin yhteistyöstä syntyy pohjoista psykedeliaa ja magiaa, genrerajat kaatuvat iloisesti ja kotiseutua mystifioidaan tarpeeksi, mutta tyylillä. (JUKKA KITTILÄ) Virta: Horros Lukuisia eri musatyylejä jazzista popiin sekoittava Horros on ainutlaatuisen sävykäs ja vahvatunnelmainen levy. (HANNU LINKOLA) Roger Waters: The Dark Side Of The Moon Redux Ulkomaailman menossa höyrähtänyt kiivailija löytää harkitsevan ja luomiskykyisen sisäisen muusikkominänsä Pink Floydin mammuttialbumin sävykkäiden sävelmien uusissa, intiimeissä sovituksissa, ilman räikeillä efekteillä touhaamista. (MIRKO SIIKALUOMA) Nothing But Thieves: Dead Club City Modernin rockin suunnannäyttäjät keksivät itsensä uudelleen retrofuturistisesti diskolle kumartuvalla nelosalbumilla. (VIRPI PÄIVINEN) Pekko Käppi & K:H:H:L: Credo Pekko Käpin ja yhtyeensä käsissä kansanmusiikki, etno ja rock sulautuvat alkukantaista kauneutta hengittäväksi pyhäksi kolminaisuudeksi. (ARTTU TOLONEN) Throat: We Must Leave You Huulet mustuvat ilosta, kun ensikasetista 2009 alkaen seuraamani Suomen parhaan noise rock -yhtyeen sointi käy yhä gootimmaksi. 22 SOUNDI SOUNDI PB Boygenius: The Record Phoebe Bridgers, Julien Baker ja Lucy Dacus ovat omillaankin tämän ajan kiinnostavimpia laulaja-lauluntekijöitä, mutta tämä luonteva yhteistyö säkenöi parhaimmillaan ehkäpä vielä kirkkaammin. (HANNU LINKOLA) ÄLÄ UNOHDA MEITÄ Nämäkin Soundin toimittajien henkilökohtaiset suosikkilevyt olisivat ansainneet paikkansa vuoden 2023 top 20 -listoilla.. (PEKKA LAINE) Fernet Underground: Esimerkkejä yksinäisyydestä Oululaisten rosoinen rock on tarttuvaa, särmikästä ja koskettavaa. (MARKO SÄYNEKOSKI) Julie Byrne: The Greater Wings Varpaat mullassa helisevä ja pää avaruudessa pulputtava moderni kamaripopaarre on vuoden paras ääniraita pakomatkalle ahdistavasta arjesta. (PERTTI OJALA) Otto Mikkola: Otto Mikkola Soololevyllään Mikkola ajaa surua ja ikävää pois sysitummalla äänellä, upeilla melodioilla ja olennaiseen riisutulla soitinnuksella. Kepeä eurooppalaisuus saa Galen ”Kevinin tytär” Ayersin ja The Clash -basisti Paul Simononin toimesta poikkeuksellisen hyväntuulisen ja aurinkoisen merkityksen. (ASKO ALANEN) Moshimoshi: Green LP Ysäriemosta innoituksensa saanut yhtye seilailee debyyttikokopitkällään myös math rockin ja jazzin ulapoilla. (LINDA SÖDERHOLM) Say She She: Silver Amerikkalais-brittiläisen soul-trion täydellisyyttä lähentelevä, riemukas kakkosalbumi on timanttinen psykedeelisiä astraalitasoja saavuttava diskofunk-tykitys, jonka jokainen biisi on täysi napakymppi. (ANTTI LUUKKANEN) Kyks: Kyks kaks kolme Kyks-yhtyeen debyytin kreisi synarokki ja rohkeat sanoitukset toimivat kuin piristysruiske. (MIRKO SIIKALUOMA) The Nude Party: Rides On Keitos, jonka ainekset ovat hyvinkin tuttuja menneiltä vuosikymmeniltä, mutta joka jostain selittämättömästä syystä maistuu kerta kerran jälkeen paremmalta. (MIKKO MERILÄINEN) Dyecrest: Once I Had A Heart Mikkelin Dyecrest on tehnyt vahvimman levynsä, joka kutittelee metallihermoja kokonaisvaltaisesti suoraan ytimeen osuvilla sävellyksillään sekä mukavasti tavallisuudesta poikkeavilla sovituksillaan. (MIKKO MERILÄINEN) Galen & Paul: Can We Do Tomorrow Another Day. (JUHA SEITZ) Yo La Tengo: This Stupid World Veteraanien ronskit äänikollaasit kertovat, että musiikin tekeminen voi olla liki 40 toimintavuodenkin jälkeen paitsi innostavan avartavaa myös julmetun hauskaa. (JUHA SEITZ) Kristiina: Palavan rakkauden aika Rakkauden ja itsensä etsintä ei aina ole yhtä vetovoimaista kuin Mikko Niskaselta levynsä nimen lainanneen Kristiinan soolodebyytillä. (LINDA SÖDERHOLM) Sylvie Courvoisier: Chimaera Upea yhdistelmä akustisia ja sähköisiä ääniä, elegantisti sävelletyn ja vapaan välillä risteilevissä kohtaamisissa. (ASKO ALANEN) Yes: Mirror To The Sky Progressiivisen rockin dinosaurus Yes haluaa yhä luoda raikasta kokeellisuutta
Kun tuleva artisti saavutti kym menen ikävuoden rajapyykin ja sai ensimmäisen oman kitaran, musiik ki alkoi viedä toden teolla mennes sään. Lapsuutensa ja nuoruutensa maatilalla viettäneen norjalaispojan sosiaalinen elämä ei ollut asuinpai kasta johtuen erityisen vilkasta, mutta kukapa ihmisiä olisi kaivan nutkaan kun kavereina oli mahtavia eläinkunnan edustajia. Oletko ikinä harkinnut muuttoa jonnekin muualle. Elviksen jälkeen suosikeiksi nousivat Twisted Sister ja Iron Mai den, mutta pian taivaalle nousi sel västi synkempiäkin pilviä. 90-luvulla esiin marssinut black metal -legenda Emperor lopetti levyjen tekemisen jo aikoja sitten, mutta fanien riemuksi Ihsahn on ollut omalla urallaankin erittäin aktiivinen. Taitaa olla hamaan lop puun asti. 24 SOUNDI Teksti: Timo Isoaho Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu Laulaja-kitaristi Ihsahn on eräs sukupolvensa lahjakkaimmista raskaan musiikin visionääreistä. I hsahn (Vegard Tveitan) syntyi 10. Olet asunut Notoddenissa pian viisikymmentä vuotta. Emperorin vaikutusvaltainen levytysura alkoi 30 vuotta sitten ja päättyi uuden vuosituhannen alkupuolella, mutta se ei tarkoit tanut pysähdystä Ihsahnille. Seuraavaksi lausuttiin Em perorin syntysanat, eikä taakse tarvinnut enää vilkuilla. lokakuuta 1975, ja Telemarkin kuvauksellisessa maakunnassa sijaitseva Notoddenin pikku kaupunki on ollut hänen kotinsa siitä asti. Eikä tahti näytä olevan hiljenemään päin: ensi helmikuussa ilmestyy norjalaisartistin mittavan soolouran tähänastinen kruununjalokivi. Itse asiassa päinvastoin: vuosien mit taan on tullut hyvinkin selväksi, että musiikkiin edelleen palavalla intohimolla suhtautuva artisti oli vasta pääsemässä tutkimusmatkoil laan vauhtiin. – Asiasta on puhuttu vaimoni (Heidi Tveitan) kanssa monta kertaa, mutta mitään suurempia. Teini iässä iskivät niin Bathory, Hell hammer, Celtic Frost kuin muuta ”En olisi uskaltanut edes unelmoida mistään tällaisesta” IHSAHN: ma muukin black metalin pioneeri ryhmä, ja samalla Ihsahnin oman musiikillisen ilmaisun ydin alkoi löytyä
SOUNDI 25
– Konsertin jälkeen minulla oli vain yksi asia mielessäni: halusin opetella soittamaan kaikki Seventh Son Of A Seventh Sonin biisit – pie nimpiä nyansseja ja yksityiskohtia myöten. – Vanhempani huomasivat kiin nostukseni musiikkia ja soittamista kohtaan, ja sain ensimmäisen kita rani 10vuotiaana. Erityisesti Celtic Frost oli kova sana: otimme nimen heidän Dethroned Emperor biisistä, ja laulajakitaristi Tom Warriorin ”nahkaa ja niittejä” ulko asu taas innoitti meidän... Conspiracyyhtyeestä tuli ensin Xerasia. Mutta se on se hinta... Kerroit viime keväänä Instagramissa yhden lemmikkinne poismenosta. Sitten nimeksi vaih tui Embryonic, ja nauhoitimme The Land Of The Lost Souls demon. Vähän myö hemmin kuulin biisin Twisted Sisterin soittamana, ja ta juntani suorastaan räjähti. Myös Håvard liittyi mukaan, ja hän alkoi käyttää nimeä Mortiis. Kun olit 13-vuotias, tapahtui varsin merkittäviä asioita. On muuten mielenkiintoista ajatella, että teen tänäkin päivänä kotistudiossa ihan samoja hommia, mutta laitteet ovat toki hieman kehittyneet. Kohta halusin huoneeseeni verhot, joissa Kun nuorena aloittaa, ehtii paljon. Seuraavana vuonna tapahtui toinen käänteentekevä asia. Muistan elävästi, miten käsittämättömältä tuntui kei kan lähestyessä ajatella esimerkiksi sitä, että olen kohta samassa raken nuksessa Iron Maidenin muusikoi den kanssa. – Olin yhdeksän tai kymmenen, kun löy sin Twisted Sisterin. No, en ihmettele enää!” Miten innostuit aikoinaan raskaasta musiikista. Notodden ei kaupunkina ole sinän sä kovin kummoinen, mutta ympä rillä avautuva Telemarkin luonto on aivan uskomaton, ja minä satun rakastamaan samoilua metsissä ja vuonoilla. Se oli selvästi kova paikka. Paikkakunnalla on kaikki tarvitsemani, ja Oslokin on vain sadan kilometrin päässä. Isälläni oli akustinen kitara, ja hän osasi tapailla jotain yksinkertai sia bluesskaaloja. Myös Embryonic sai väistyä, ja meistä tuli Thou Shalt Suffer. Näiden yhtyei den primitiivinen ilmaisu viehätti kovasti, ja perustimme Thou Shalt Sufferin rinnalle Emperorin. Olin tuolloin 14vuotias, ja olin ensim mäistä kertaa oikeassa studiossa. Onneksi meillä oli eläi miä: koiria, kissoja, kanoja, lehmiä ja niin edelleen. Kuuntelin kappaleita satoja kertoja yrittäessäni ymmärtää, mitä Dave Murray ja Adrian Smith tekevät. Ei tästä ole kauankaan, kun hän sanoi minulle: ”Isä, kun olin pieni, ihmet telin välillä sitä, kun uppouduit stu dion uumeniin tuntikausiksi... Pi täisi ottaa enemmän mallia koirilta: heille jokainen päivä – no, jokainen hetki – tuntuu olevan silkkaa par hautta. – Se oli tosiaan aikamoista pouk koilua. – Se oli varsin rauhallista ja tyyn tä aikaa. Miten musiikki alkoi ujuttautua elämääsi. Vegard Tveitan muuttui nauravaisesta Iron Maiden -fanista merkittäväksi black metal -muusikoksi vielä teini-iän puolella. Meni pitkään, et tä ihmiskontaktini rajoittuivat vain oman perheen jäseniin ja joihinkin paikallisiin, mutta en silti osannut kaivata ketään. Jos minä muutan jonakin päivänä pois Notoddenista, niin ehkä sitten syvemmälle metsään! Kun pandemia iski, maaseudulla elämisessä taisi olla puolensa. Ihmiset ovat aina kamalan huo lissaan kaikesta, emmekä me näytä osaavan nauttia nykyhetkestä. Millainen oli lapsuutesi. 26 SOUNDI > Soundi-haastattelu peliliikkeitä ei ole ainakaan toistai seksi tehty. Eivätkä ne omenatkaan tunnu pudonneen kovin kauaksi puusta. Jos hankit lemmikin, saatat jou tua myös hautaamaan sen. Ne mahdollistivat sen, että pys tyin tekemään omia biisejä ja raako ja demonauhoituksia. – Konsertti oli aivan uskomaton. Saattaa olla, että olen nykyään vähän liiankin mukavuu denhaluinen. Isoäidilläni taas oli piano, ja soittelin sillä jo pikku poikana. – Kun keikat peruuntuivat, se oli taloudellisesti ikävä juttu, mutta mitään muuta vaikutusta koronalla ei sitten ollutkaan. – Notoddenin iso bluesfestivaali sai alkunsa 1988. Se oli menoa: kun koulukaverini lähtivät vaikka jalkapallotreeneihin, minä lähdin soittamaan. Se oli ehdottomasti se hetki, jolloin tajusin, mitä haluan tehdä elämälläni. Minulla ei tietenkään ollut tabulatuureja tai opetusvideoita, jo ten treenasin biisejä korvakuulolta. Vähän myöhemmin sain myös syntetisaattorin rumpu komppeineen ja Fostexin neliraitu rin. Seuraavana kesänä tapahtuman yhteydessä järjestettiin nuorille suunnattu musiikkileiri. Kun olin ihan pieni, per heemme asui kerrostalossa, mutta sitten muutimme maalle Notodde nin laitamille. Ta pasin siellä Samothin (Tomas Hau gen), ja tämän kohtaamisen merki – Äitini kuunteli ahkerasti Elvis tä, ja altistuin siis itsekin kuninkaal le. Sinulla ja Samothilla oli lyhyen ajan sisällä monia bändiviritelmiä. Eräs kouluka verini hoilasi We’re Not Gonna Take It kappaletta, ja ihas tuin siihen melodiaan saman tien. tystä ei voi tietenkään korostaa lii kaa. Silloin tajusin entis täkin vahvemmin sen, että Notod denissa on kaikki tarvitsemani. Se alkoi eeppisellä Moonchildbii sillä, ja kun pyrojen keskeltä lavalle rynnännyt Bruce Dickinson kiekaisi ensimmäisen ”I am he, the born less one” rivin, olin jo täydellisen lumoutunut. Vaihdetaanpa hieman aihetta. Ei mennyt kauan kaan, kun minusta tuli Tomasin yhtyeen toinen kitaristi. – Todella kova. Kun jaksoi käyttää vähän mielikuvitusta, eläimet oli vat loistavaa seuraa: otin esimerkik si koiria työntökärryn kyytiin ja toi min heidän autonkuljettajanaan. Bändi oli vähän aiemmin julkaissut Seventh Son Of A Seventh Son albumin, ja minä rakastin sitä. Jul kaisimme Open The Mysteries Of Your Creation vinyylisinglen 1991, ja se tuntui huikealta saavutukselta. – Pääsin Iron Maidenin Dramme ninkeikalle syksyllä 1988. – Parin kymmenen kilometrin päässä asunut Samoth oli minua vuoden vanhempi, ja hän soitti jo heviä joidenkin kavereidensa kans sa. Mennään takavuosiin. Ympäristö oli siis varsin inspiroiva, mutta en voi silti väittää, että perheemme olisi ollut miten kään erityisen musikaalinen. – Meillä on nykyäänkin monta koiraa, ja ne ovat mahtavia tyyppe jä. K u v at : Ih sa h n in ko ti al b u m i. Minun on edelleen vaikea puhua koko asiasta. oli Dee Sniderin värit: mustaa ja vaa leanpunaista. Koska rotsissani oli Iron Maide nin kangasmerkki, hän tuli tieten kin juttelemaan. Myös isovanhempani asuivat siellä, ja he osallistuivat kasvattamiseeni aika paljonkin. Olemme soittaneet yhdessä niistä ajoista asti. Nykyään hän on hyvin kiin nostunut studiotyöskentelystä. Tai no, löysin ja löy sin... imagoa. Olin mui ta kokemattomampi, ja aloin tree nata todella kovalla intensiteetillä pysyäk seni muiden tahdissa. – Sitten kävi niin, että tutustuin koulukaverini Håvard Ellefsenin kautta mielenkiintoiseen musiik kiin: Bathoryyn, Hellhammeriin ja Celtic Frostiin. – Maalla oli tilaa temmeltää, mut ta leikkikavereista oli vähän pulaa, sillä lähistöllä ei juuri asunut ikä tovereita. Jos mitään Bsuun nitelmia oli, ne lensivät roskakoriin Iron Maidenin tahdissa. – Vanhempi poikani aloitti rum pujen soittamisen ollessaan viiden vanha
Jouduim me tilaamaan kynttilät USA:sta, sillä norjalaisten kynttilöiden mus tan kuoren alla oli valkoista stearii nia. Kertoisitko hieman tarkemmin. No, tuli sitä toki muutenkin. Muistan esimerkiksi sen, että monet vanhemmat alkoivat pitää tarkasti huolta siitä, ettei heidän jälkikas vunsa ole missään tekemisissä mi nun kanssani. Sellainen ei tietenkään käynyt päinsä. Kaikista hämmentä vintä oli kuitenkin se, että eräs su ”Jouduimme tilaamaan kynttilät USA:sta, sillä norjalaisten kynttilöiden mustan kuoren alla oli valkoista steariinia. Kun 90-luku vähän eteni, norjalainen black metal alkoi nousta etusivun jutuksi. – Mobiililaitteisiin liittyen: on neksi 90luvun alkupuolella ei ollut internetiä ja sosiaalista mediaa. Black metal ja kaikki siihen liittyvä oli myyttistä, mystistä, sala peräistä ja kapinallista. Emperor palasi toden teolla keikkalavoille vuonna 2006, vaikka bändi itsekin piti sitä epätodennäköisenä. – Ymmärsin toki ne epäuskon, inhon ja katkeruuden tuntemukset mustiin pukeutuneita tyyppejä koh taan, kun sauvakirkot alkoivat pa laa. Minäkin sain oman osani ”jos poltat meidän kirkon, minä tapan si nut” kommenteista. – Niin, millaisia päivämme olivat. Jos meillä olisi ollut nykyisen kaltaisia mobiililaitteita – ammatti laiskameroista puhumattakaan – niin kuvista olisi tullut aivan liian hyviä ja niiden tunnelma olisi ollut ihan erilainen. Siellä aloimme kuunnella jotakin mahtavaa metallilevyä mus tien kynttilöiden valossa. – Minua pidettiin jonkinlaisena pahuuden ruumiillistumana, vaikka en ikinä osallistunut mihinkään lait tomuuksiin. Paljon enem män. – Yhtäkkiä musiikki oli enemmän kuin vain musiikkia. Koko homma sai lopulta aivan naurettavia piirteitä. Olivathan ne toisinaan aikamoisia tilanteita, kun aikuiset miehet tulivat uhkailemaan heiveröisiä teinipoikia. Uudellekaan materiaalille ei sanota ehdotonta eitä. Se oli ainakin meidän tapauk sessa täysi vahinko, että tällaisista lofikuvista tuli black metalin stan dardi. SOUNDI 27 Black metal vei nopeasti mennessään. Siinä kävi niin, että me aloimme Emperorin myötä elää ja hengittää tätä uutta musiikkityyliä, ja black metal alkoi ohjata lähes koko olemassaoloa. Meillä oli varsin radikaaleja mieli piteitä, ja sanomista olisi todellakin tullut. Sellainen ei tietenkään käynyt päinsä.” Emperorin taiteellinen kultakausi oli 90-luvun puolivälin molemmin puolin. Pahin rikokseni oli, että rakastin äärimmäistä musiikkia ja sen tekemistä. Ensin treenasimme, ja kun soitto sitten taukosi, menimme Samothin luokse. Viime kesänä bändi soitti myös Hellsinki Metal Festival -tapahtumassa. – Kun ilta vaihtui yöksi, lähdim me usein metsään kasvot maalattui na, soihtuja kantaen. Joskus muka na oli joku halpa kamera, ja nappa simme rakeisia ja tärähtäneitä valo kuvia. In The Nightside Eclipse(1994) ja Anthems To The Welkin At Dust (1997) -albumeja pidetään black metalin klassikkoina. K u v a: So u n d in ar k is to K u v at : Ti m o Is o ah o
Onnistuimme ihan hyvin, sillä bändin hyvinkin kokeellinen ja aikaansa edellä ollut musiikki tuli aikamoisena shokkina monille Empe ror-diggareille. Tuntui täysin luonnolliselta tehdä ensimmäistä pitkäsoittoa vaikka olimme melkein lapsia. Vaikka monet metalliklassikot ovatkin syntyneet nuorien tekijöiden käsissä, tuntuu silti hämmentävältä, että olit In The Night side Eclipsen sävellysvaiheessa 16–17-vuotias. – Vaikka itse sanonkin, Ihsahnkokonaisuus on tähänastisen urani pääteos. Oli siis aivan selvää, että musiikilliset polkumme olivat menossa eri suuntiin, ja päätimme yhteistuumin lopettaa Emperor-aktiviteetit. Et jäänyt tyhjän päälle, sillä sinun ja vaimosi yhtye Peccatum (1998–2006) oli jo julkaissut vuosituhannen taitteessa pari levyä (Strangling From Within ja Amor Fati). – Aikomuksenani oli tehdä kolmen oman levyn mittainen trilogia. Meidän näkökulmastamme Nightside tuntui kuitenkin vähän hajanaiselta, sillä se oli eräänlainen kokoelma varhaisaikojen biisejä. Anthems taas sävellettiin alusta loppuun kokonaisuus mielessä pitäen, ja sen vuoksi pidän albumista edelleen hyvin paljon. Ahdasmielisyyden määrä on välillä aivan käsittämätön. Henkilökohtainen urasi alkoi toden teolla vuonna 2006. – Eikös se mene niin, että kun aloittaa varhain, niin sitä ehtii moneen mukaan... Kun aloitan nykyään uuden levyn tekemisen, minulla ei välttämättä ole kovinkaan tarkkaa mielikuvaa siitä, mitä olen tekemässä – ja se on mahtavaa. kulaiseni sai potkut peräti kahdesta duunipaikasta 90-luvun alkupuolella, kun sukulaisuussuhteemme selvisi työnantajalle. Samaan aikaan Samoth ja Emperorin rumpali Trym (Kai Mosaker) kasasivat death metal -yhtye Zyklonin World Ov Worms -debyyttiä. Jos muuten Peccatum ei ole tuttu, niin suosittelen kuuntelemaan viimeiseksi jääneen Lost In Reverien (2004). Musiikillisesti ensimmäiset sooloni liikkuivat jossakin äärimmäisen metallin ja klassisen hevin risteyskohdassa. > Soundi-haastattelu heiluttelua tiettyjen leirien suuntiin. Jäljet todellakin johtavat sylttytehtaalle! Mainitsemasi trilogia-ajatus tuli ja meni, ja tänä päivänä soolourasi on hyvinkin mittava. Olin tuossa vaiheessa kulkenut jo pitkän musiikillisen matkan, mutta Eremitan myötä tajusin konkreettisesti, että reissu on pahemman kerran kesken. Yksi niistä oli se, että olin lopen kyllästynyt siihen, että ihmiset tulivat paasaamaan minulle, mitä Emperorin laulaja-kitaristi saa tehdä ja mitä taas ei. Emperorin lento katkesi ensimmäisen kerran vuonna 2001. Kertoo jotakin, että levy kantaa nimeä Ihsahn. Julkaisin jo seuraavana vuonna Das Seelenbrechenin, joka lienee tähän mennessä kokeellisin levyni. – Neljäs soolo Eremita (2012) oli todella tärkeä levy. Kun aloin tehdä sitä, moni pato tuntui aukeavan, ja löysin uutta rohkeutta omaan tekemiseeni. – Ymmärrän toki Nightsiden vetovoiman. In The Nightside Eclipse ja sen seuraaja Anthems To The Welkin At Dusk (1997) ovat monille Emperorin pesunkestävimmät klassikot. Pyydän samalla anteeksi, mikäli satun kuulostamaan omahyväiseltä paskiaiselta! – Laveana tavoitteena oli tehdä urani parasta black metalia, taidokkainta progea ja tarttuvinta heavy metalia – ja samalla jotakin aivan uutta. Levyltä löytyy paljon hyvää kamaa. Progressiivinen Prometheus oli käytännössä minun sooloteos, sillä sävelsin levyn kaikki biisit omin päin. Tuolloin ilmestyi ensimmäinen varsinainen sooloalbumi The Adversary. Samaan joukkoon toki lukeutuu myös Emperorin debyytti In The Nightside Eclipse, joka juhlii kolmekymppisiä alkuvuodesta 2024. Jälkikäteen olen tajunnut sen, että olen usein yrittänyt tehdä jonkinlaisen ”oman version” Seventh Son Of A Seventh Sonista tai vaikkapa jostain Judas Priestin tai King Diamondin klassikosta. – Kun puhutaan bändien lopettamisesta, ”musiikilliset erimielisyydet” on usein kiertoilmaisu jollekin ikävämmälle, mutta Emperorin kohdalla kysymys oli nimenomaan musasta. Totta kai me olimme todella nuoria In The Nightside Eclipsen aikoihin, mutta emme me juuri ajatelleet asiaa. – Peccatum sai alkunsa monestakin syystä. Seuraava sooloteoksesi ilmestyy ensi helmikuussa. Levy ilmestyi norjalaisen black metalin kultakaudella, ja se toi pelikentälle uudenlaisia sinfonisia kaikuja – monen mielestä ensimmäistä kertaa. Kun valmistelin kappaleita, katsoin taakse, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, ja pistin kaiken kokemukseni ja taitoni sataprosenttisesti peliin. Arvostan toki musiikkini ystäviä, mutta en minä heitä ajattele sävellysvaiheessa – kun kirjoitan, haluan miellyttää vain ja ainoastaan itseäni. Tuolloin ilmestyi toistaiseksi viimeinen studiolevy Prometheus: The Disci pline Of Fire & Demise. Ja mitä tapahtuikaan. Koko juttu on kiinni oikeasta fiiliksestä: jos tunnen lapsen omaista innostusta idean äärellä, olen selvästi oikealla tiellä. – Yli kolmen vuosikymmenen mittaisen intensiivisen matkan jälkeen rakastan musiikin tekemisessä eniten ”tutkimusmatkailua”. En luonnollisestikaan vertaa itseäni David Bowieen, mutta haluan olla säveltäjänä hänen kaltaisensa kameleontti. Kun kuuntelen sitä itse, minun on edelleen hieman vaikea tajuta, että kykenin tekemään näin suurta ja hienoa musiikkia. Ja sitten yritin nostaa riman aivan uusiin korkeuksiin. Nykyään tilanne on varsin erilainen, sillä esimerkiksi Mayhemin, Darkthronen ja Immortalin levyjä pidetään melkein kansallisaarteina. Minulle black metal on aina tarkoittanut vapautta tehdä juttuja oman mielen mukaan, mutta monelle muulle asia tuntuu olevan suunnilleen päinvastainen. Aloin esimerkiksi toden teolla hyödyntää 8-kielisen kitaran mahdollisuuksia, Shining-yhtyeen Jørgen Munkeby tuli mukaan soittamaan saksofonia ja niin edelleen. – Peccatumin alkuvaiheisiin siis liittyi tarkoituksellista keskisormen ”Minulle black metal on aina tarkoittanut vapautta tehdä juttuja oman mielen mukaan, mutta monelle muulle asia tuntuu olevan suunnilleen päinvastainen.”. Kuten kerroin, aloin tehdä ensimmäisiä biisejä hyvin nuorena, ja täysi-ikäisyyden kynnyksellä osasin jo kaikenlaista. Jos katsotaan vaikkapa rakenteita, niin monet levyt alkavat tietyllä tavalla, kakkosena on aivan tietynlainen biisi, ja mukana on tietenkin myös pitkä, eeppinen kappale. Haluan ehdottomasti haastaa itseni kerta toisensa jälkeen ja tuoda omaan musiikilliseen universumiin uusia sävyjä kuulostaen vain ja ainoastaan Ihsahnilta
Ihsahn on edelleen koukeroista, sinfonista ja black metal -vaikutteista raskasta musiikkia, mutta monin tavoin uudella tavalla tehtynä. Työpäivät olivat todella pitkiä, mutta samalla opin musiikin tekemisestä taas kerran paljon uutta. – Olemme soittaneet 2000-luvulla joka puolella: Euroopassa, USA:ssa, Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa. K u v a: A n d y Fo rd K u v a: Ti m o Is o ah o. – Kirjoitin kappaleiden varhaiset rungot pianolla ja syntikalla. Sitten aloin laajentaa raakasävellyksiä erilaisilla elementeillä, ja kappaleet kasvoivat lopulta aikamoisiin mittoihin. Entä tuore materiaali… Olen vakuuttanut lukemattomia kertoja, ettei Emperor tee uutta musiikkia enää koskaan. – Asia on joka tapauksessa erityisen haastava sen vuoksi, että koko Emperor-kollektiivin täytyisi seistä olen rakastanut esimerkiksi Jerry Goldsmithin, John Williamsin ja John Carpenterin musiikkia jo vuosikymmenien ajan. Lisäksi kappaleiden pitäisi syntyä minun ja Samothin tiiviin yhteistyön tuloksena. Meillä ei todellakaan ole mitään suunnitelmia, mutta jos taivaankappaleet asettuvat jonakin päivänä oikeisiin kohtiin, niin kaikki on mahdollista. Palataanpa vielä hetkeksi Empe rorin äärelle. Näin kuitenkin tapahtui. Levy on ylipäänsä melkoinen unelmien täyttymys, sillä sydämellä, etten olisi aikoinaan uskaltanut edes unelmoida mistään tällaisesta. Mutta kukapa tietää. Omissa korvissani tämä Ihsahn-julkaisun ”toinen puoli” on täysiverinen soundtrack elokuvaan, jota ei ole vielä tehty. Tämä on paljon sanottu, mutta ainakin tällä hetkellä uusi levykokonaisuus tuntuu oman urani Dark Side Of The Moonilta. Entä julkaiseeko Emperor jona kin päivänä seuraajan Prometheus: The Discipline Of Fire & Demiselle. Artisti lupaa sen olevan sinfonista ja black metal -vaikutteista raskasta musiikkia aivan uudella tavalla tehtynä. – Orkestraatiot ovat tällä kerralla erittäin iso osa kappaleiden äänimaailmaa, ja päätinkin jo varhaisessa työskentelyvaiheessa, että julkaisen ne omana levynään. Ja kun näitä asioita miettii, voi toki pohtia myös tätä kysymystä: löytyykö tältä pallolta yhtään bändiä, joka on onnistunut julkaisemaan oikeasti tasokasta materiaalia vuosikymmeniä kestäneen levytystauon jälkeen. Vain siinä tapauksessa uusi musiikki voisi kuulostaa klassiselta Emperorilta, eikä miltään Prometheuksen kakkososalta... Voin vakuuttaa käsi idean takana sataprosenttisesti. – Kahden rinnakkaisen, toisiinsa limittyvän albumin valmistelemisessa oli mieletön duuni, mutta se oli myös äärimmäisen palkitsevaa. elokuuta 2023 Scandic Hakaniemi, Helsinki Helmikuussa 2024 ilmestyy Ihsahnin ”oma Dark Side Of The Moon”, Ihsahniksi nimetty uran pääteos. Maha ei ole silti täynnä, ja aiomme jatkaa kiertämistä tulevina vuosinakin. Bändi palasi estradeil le jo vuonna 2005, ja sen jälkeen esiintymisiä on ollut näihin päiviin asti. Kokonaisuus on osuva sana, sillä Ihsahn koostuu kahdesta eri levys tä – vaikka ne onkin veistetty sa masta puusta. – Kun lopetimme 2001, en missään nimessä ajatellut, että palaisimme jonakin päivänä keikkalavoille. 11
Myös Suomessa jazzin sisälle on rakentunut oma kulttuurinsa ja oma ilmai sunsa. Ei jazzia vaan Teksti: Samuel Järvinen Kuvat: Markus Paajala J azz on vääriä ääniä. Istuessamme kahvilassa trumpetisti Verneri Pohjo lan, saksofonisti Linda Fredrikssonin, rumpali Teppo Mäkysen ja pianisti Aki Rissasen kanssa läsnä on käsin kosketeltava yhteisöllisyyden tunne. Jazz ei ole kuollut, se vain haisee pahalta. Siinä on tietynlainen aalto liike, jossa muiden kanssa kommunikointi lähtee usein sieltä sisäisestä maailmasta, Verneri Pohjola avaa suo malaisten jazzmuusikoiden keskinäistä suhdetta. Se on nimenomaan sitä, että kokoonnutaan yhteen, mikä on mielestäni erittäin hyvä asia, Aki Rissanen pohtii. – On hienoa, että jamikulttuuri on tullut myös Suo meen. Jazz on äänissä, joita ei soiteta. Kaiuttimista soi geneerisen kuuloinen kahvilajazz. Jazz on läpi historian ollut musiikkia, joka on ennen kaikkea yhdistänyt ihmisiä. 30 SOUNDI SOUNDI 31 30 SOUNDI SOUNDI 31 30 SOUNDI musiikkia Jazzia on soitettu Suomessa jo 1920-luvulta alkaen, ja maassamme koulutetaan edelleen kovatasoisia jazzmuusikoita. Jazz on kuollut. – Tietyllä tavalla kaikki tuntevat toisensa ja tietyllä tavalla kaikki ovat ystäviä, mutta jazzmusiikin tekemi seen kuuluu jollain tapaa individualistisuus ja tietty sisäänpäin kääntyminen. Vaikka parhaimmillaan jamisessiot tarjoavat mah dollisuuden verkostoitua ja perustaa uusia bändejä ja kokoonpanoja eri muusikoiden kanssa, eivät ne kaikissa herätä pelkästään intoa.. Yhteisöllisyyttä rakentavat ja ylläpitävät myös jami sessiot, joissa jazzmuusikot kerääntyvät yhteen soitta maan eri standardeja ja sointukiertoja. Keskustelijat tuntevat toisensa ja ovat kaikki myös soittaneet yhdessä. Se on yhdistänyt eri kult tuureja ja kehittynyt sorrettujen ihmisten itseilmai susta yhteiseksi kieleksi ja kulttuuriksi lukuisille eri ihmisille ympäri maailmaa. Vaikka piirit ovatkin pienet, tapahtuu kentällä paljon uutta. Jazz kiinnos taa kuuntelijoita ja muusikoita huoli matta siitä, ettei se keiku levylistojen kärjessä, näy Emmagaalan televisio lähetyksessä tai soi radiokanavien par haimpaan kuunteluaikaan. – Soittaminen on siellä jopa ehkä sivuseikka. Kun muistelen omaa nuoruuttani, niin ei silloin ollut mitään jazzjameja oikeastaan missään, Teppo Mäkynen muistelee. Neljä tämän hetken kovimpiin jazznimiin lukeutuvaa muusikkoa istahti alas keskustelemaan kotimaisesta jazzista ja sen merkityksestä. Jazzista voi olla mitä mieltä tahansa, mutta Suomessa kyseinen musiikki kulttuuri elää ja voi hyvin
30 SOUNDI SOUNDI 31 30 SOUNDI SOUNDI 31 SOUNDI 31 musiikkia Suomalaisen jazzmuusikon arki on tasapainoilua yhteistyön ja individualismin välillä. Pienessä maassa ei ole varaa kieltäytyä mistään, mutta tuttujen ihmisten kanssa on helpompi toimia.
Keskustelussa ehdotetaan esimerkiksi vakituisia klubiiltoja, jotka nostaisivat tarkoituksella uusia tekijöitä esille. – Olin itse muutaman vuoden teke mässä Pori Jazzeilla ohjelmaa taiteelli sessa toimikunnassa. Ongelmana voi kuitenkin olla se, että kaikki eivät jaksa lähteä katsomaan tun temattomien kokoonpanojen keikkoja – eivät edes keskustelijat itse. Totta kai sitä yrittää olla avoimin mielin, mutta on vaikeaa olla puhumatta oman joukkueen puolesta, Mäkynen pohtii. – Niillä ihmisillä, jotka päättävät siitä, kuka saa soittaa missäkin, on iso vastuu sen suhteen, että heistä ei tule väärällä tavalla portinvartijoita. Fredrikssonin kertomat pelot ovat ymmärrettäviä, sillä ainakin esimerkik si Yhdysvalloissa jamisessiot saattavat olla hyvinkin intensiivisiä otteluita, joissa ”heikoimmat” muusikot savuste taan ulos. Varmaan kouluajoista jäänyt sellainen tietty hä peä. Verneri Pohjola Linda Fredriksson Instrumentti: Baritonisaksofoni, alttosaksofoni, bassoklarinetti Yhtyeitä: Linda Fredriksson Juniper, Superposition, Mopo, Ricky-Tick Big Band, The Northern Governors, Njet Njet 9 Oma tuotanto: Sooloalbumi Juniper Tunnustuksia: Kolme Emma-palkintoa, Teosto-palkinto, Kritiikin Kannukset -palkinto, DownBeat-lehden Rising Star Baritone Saxophone -listaus 2017–2023, Pori Jazzin Ted Curson -palkinto, Yrjö-palkinto, Musiikin valtionpalkinto – Mulla on jotenkin tosi kompleksi nen suhde jameihin. Näin ei kuitenkaan seurueen mukaan ole asian laita Suomessa. Jokin osa sydä mestäni janoaa kaikkien ihmisten se kaan ja olemaan osa sitä yhteisöä, mut ta mun on todella vaikea nauttia siinä tilanteessa itse musiikin tekemisestä. Tietysti sekin on ymmärrettävää, että tuottajien ja pro moottorien täytyy miettiä useita eri asi oita, eli kyse ei voi olla pelkästään soli daarisuudesta. Mutta millä tavoin saataisiin uusia ja mielenkiintoisia soittajia ja kokoon panoja paremmin esille, jotta portin vartijat tajuaisivat buukata myös heitä. Siinä nousee esiin ajatuksia, että nyt pi tää näyttää kaikki mitä osaa. Mutta se on näissä elämän ruuhkavuosissa ollut niin, että konserteissa käyminen on ikä vä kyllä käynyt liian vähälle. Se olisi utopistinen kuva, että ne eivät vai kuttaisi, Pohjola avaa ja jatkaa: – Tämäkin voi olla vain utopiaa, mut ta toivon, että ihmisillä, jotka päättävät, että kuka soittaa missäkin, olisi kykyä tarkastella omia tunteitaan ja arviointi kykyä. Se on tosi kaksijakoinen juttu, Lin da Fredriksson avaa omia ajatuksiaan. – Olen pyrkinyt tämän vuoden sisäl lä siihen, että kävisin vähintään kerran kuussa jossakin konsertissa. Vartijoiden vastuu Vahvan yhteisöllisyyden varjopuolena voi Suomen kokoisessa maassa olla piirien pienuus, jota pitävät yllä erilai set portinvartijat. Aihe on seurueen mukaan hieman arka juuri siksi, että kaikki tuntevat toisensa niin hyvin. Totta kai musiikkia kuulee paljon, kun käy soitta massa festareilla ja keikoilla, mutta se on eri asia lähteä johonkin konserttiin kuuntelemaan, Pohjola myöntää, mutta ”Sisäinen kriitikko on aina se suurin este omalle soittamiselle.” 32 SOUNDI Instrumentti: Trumpetti Yhtyeitä: Verneri Pohjola Monkey Mind, Ilmiliekki Quartet, Aki Rissanen Hyperreal, Sylvain Rifflet Aux Anges, Antti Lötjönen Quintet East, Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri, Verneri Pohjola Quartet, Tuomo & Markus, Quintessence, Q-Continuum Oma tuotanto: Kuusi sooloalbumia Tunnustuksia: Kaksi Emma-palkintoa, Yrjö-palkinto. Siellä tajusi heti sen, että omat mieltymykset vaikutta vat siihen, keitä pyytää esiintymään. Mukana ovat taloudel liset realiteetit, joihin vaikuttavat aina myös pakosti henkilökohtaisuudet. – Se on se sisäinen kriitikko, joka on aina se suurin este omalle soittamiselle, Pohjola summaa
Se varmasti riippuu aika paljon siitä, millaista musiikkia haluat tehdä, ja kuinka vahvasti haluat ikään kuin brändätä itsesi. Tekijöitä saisi enemmän näkyville varmasti myös silloin, jos heitä nostet taisiin laajemmin valtavirtaan. Raja-aidat kumoon Erilaista jazzin ja populaarimusiikin risteämää on nähty yhä enemmän. Teppo Mäkynen Instrumentti: Rummut, DJ Yhtyeitä: The Stance Brothers, Teddy Rok Seven, 3TM, The Five Corners Quintet, Timo Lassy Band, Nicola Conte, Aki Rissanen Trio, Jesse Markin Oma tuotanto: Soololevyjä nimillä Teddy Rok Seven ja The Stance Brothers Tunnustuksia: Yrjö-palkinto, kaksi Emma-palkintoa (Teddy Rok Seven ja 3TM), kuusinkertainen Jazzrytmit-lehden kriitikkoäänestyksen rumpalivoittaja, Pori Jazzin Vuoden taiteilija 2006 Aki Rissanen Instrumentti: Piano, kosketinsoittimet Yhtyeitä: Aki Rissanen Hyperreal, Aki Rissanen Trio, Designers, Grio, Verneri Pohjola Quartet, Lauri Porra Flyover, Aki Rissanen / Jussi Lehtonen Quartet with Dave Liebman Oma tuotanto: 11 omaa levyä Tunnustuksia: Emma-palkinto 2017 Aki Rissanen Triolla, Montreux Jazz Festivalin soolopianokilpailun palkinto, Pariisin La Defensen -yhtyekilpailun palkinto. – Olen toki yrittänyt ottaa laajaalai sesti vaikutteita, mutta ne menevät kuitenkin loppujen lopuksi sinne jazz sapluunan alle, Rissanen vastaa. Se on ollut vähän jopa puoliksi vitsinä, koska en ole mikään popkiip paristi mielestäni, mutta Lauri kokosi yhteen sekalaisen seurakunnan. Esimerkiksi suomalaisen jazzpianon legenda Iiro Rantala vieraili taannoin raskasta metallia esittävän Humavoidin kappaleella, ja monet jazzin parista läh teneet muusikot ovat soittaneet isojen poptähtien bändeissä. – Musta oli jännää kuulla sun ajatuk siasi Aki, koska mä kuulen sun musassa paljon popvaikutteita, jos puhutaan vaikka Hyperrealista tai silloin kun soitettiin Warp!yhtyeen kanssa Björkin musiikkia, Pohjola huomauttaa. Esimerkiksi Mopoyhtyettä on kutsuttu jonkinlaiseksi punkjazziksi.. Keskustelijoiden mielestä ny kyään tyy lien risteämistä tapahtuu entistä enem män. Fuusiota ja ris teämistä tapahtuu paljon. Olen aina ol lut sellainen, että teen sitä, mitä huvit taa, ja olen ollut onnekkaassa asemassa saadessani tehdä paljon monenlaista, Pohjola kertoo. Popu laarimusiikin kenttä ei kuitenkaan juu ri tunnu kommunikoivan jazzkentän kanssa. On niin paljon hyvää musiikkia, ja mi nusta tuntuu siltä, että nykyään ihmiset näkevät asiat laajemmin ja ottavat vastaan enemmän eri asioita innolla, Mäkynen kokee. – Uskon, että suurimmalle osalle jazzmuusikoita yhteistyön määrä on aika vähäistä. Samaan tapaan myös Linda Fredriks sonin uralle on mahtunut erilaisia vai kutteita. toteaa myös saavansa paljon irti kon serttikokemuksista. Todel la avantgardea klasaria yhdistetään poppiin ja niin poispäin, Rissanen myö täilee jazzmuusikoiden kasvavaa avoi muutta. Hänellä on sel keästi eri klubit ja eri yleisöt, ja olemme saaneet aikanaan soittaa pari rockfesta riakin. Populaaripuolella soittaminen on luonnollisesti kiinni muusikosta itses tään ja siitä, mistä hän on kiinnostunut. En itse ehkä pidä edes itseäni puhtaasti jazzmuusikkona. Ellei sitten joku toimi visionäärinä, joka haluaa juuri sinut soittamaan johonkin hardcorebiisiin. – Itselläni ainoa kosketus rock ja pop puolelle on ollut soittaminen basisti Lauri Porran bändissä. Käytännössä en usko, että pop, rock ja jazz keskustelevat kes kenään isossa mittakaavassa. – Aistin nuorissa suuremman avoi muuden tehdä crossoverjuttuja. – Jos muusikko on pelkästään kiin nostunut soittamaan jazzstandardeja, niin ei hän välttämättä ajaudu mui hin juttuihin. – Kyllä sitä tulee tehtyä kaikenlaista musiikkia, ja itsekin olen ollut vaikka minkälaisissa bändeissä vierailemassa. Omalla kohdallani on aina ollut laajaa se musiikki, mistä pidän, ja sitä kautta on päätynyt soittamaan kaikenlaista. Vaikka uskon, että esimerkiksi Vernerillä on enemmän yhteyksiä sinne, mutta itsel läni sellaisia tilaisuuksia ei ole tullut niin paljoa, Rissanen toteaa
Se oli aikansa popmusiikkia ja on sitä siellä tavallaan edelleenkin, Rissanen lisää. Tosi huonosti olen itse tutkinut sitä historiaa, mutta tietenkin vuosien varrella sitä on oppinut ja on saanut soittaa jazz-ikonien kanssa. – Pakko sanoa, että sitä ei ole kauheasti opetettu missään laitoksessa. Se on helppoa, mikäli ei ymmärrä musiikkityylin sisäisiä hienouksia. Totta kai ymmärrän sen, koska olen opiskellut jazzia, ja siellä on improvisaatiota paljon, mutta silloin kun olen itselleni totuudellisin, niin ajattelen, että on vain musiikkia. – Mä en kyllä tiedä, että mitä tekemistä sillä on jazzin kanssa. Vastaavasti voidaan myös miettiä sitä, että onko populaarimusiikin yleisöllä olemassa arvostusta jazzia kohtaan. – Sitä on tavallaan ollut niin Amerikka-keskeinen siinä, että on kuunnellut Coltranea ja Milesia ja ajatellut, että myös suomityypit ovat silloin menneisyydessä ammentaneet sieltä, joten on halunnut itsekin ammentaa suoraan sieltä lähteestä. Genrerajat on tehty sitä varten, että ne antavat sen viitekehyksen, minkä sisällä tai mitä rikkoen voidaan saada oma sanoma kuuluvaksi, Pohjola pohtii. – Se on kuitenkin aika usein vain sellainen yksi klöntti. Siitä on kyse missä tahansa luovassa taiteessa, että pelataan ennakkoluuloilla. Vaikka se on kuitenkin oman maamme varteenotettavan jazzmusiikin historiaa. Työtilaisuudet ovat muuttuneet vuosikymmenien aikana paljon. Mutta vaikka ylenkatsomista ei välttämättä esiinny isossa mittakaavassa, voi sitä löytyä yksittäisistä jazzmuusikoista. – Se on yleensä paras kohteliaisuus, kun joku sanoo, että en ole koskaan tykännyt jazzista, mutta tuo oli todella hyvä keikka. Mä tykkään kuunnella niin paljon kaikkea erilaista, ja se kuuluu siinä, mitä teen. – Niitä hoitaa ne samat tyypit. Juuri hetki sit. Vaikka on ymmärrettävää, että tavan tallaaja ei välttämättä ole kovin perehtynyt kotimaisen jazzin historiaan, on varsin yllättävää se, että sitä ei opeteta juuri edes jazzmuusikoille. Kotimainen jazz on ollut hyvin monipuolista, ja se on näkynyt myös maamme suosituimpien iskelmätähtien musiikissa aina Laila Kinnusesta Olavi Virtaan. Se on sellainen pohjoismaisen jazzin kiinnostus, ja on paljon kaikenlaisia tapahtumia ja konsertteja, joissa juuri se on kulmana, Fredriksson kertoo. Hän ei kuitenkaan täysin allekirjoita asiaa. Ei erityisen suomalaista Kiinnostus suomalaiseen jazziin on kuitenkin kaikesta huolimatta vahvaa ulkomailla. Kun tarvitaan bändi kasaan nopeasti, niin jazzmuusikoita on helppoa käyttää, koska ei tarvita kuin yhdet treenit niin jengi osaa soittaa. Mielestäni sitä ei todellakaan ole otettu tarpeeksi huomioon, vaan se on jätetty melkein kokonaan paitsioon, Rissanen harmittelee. Samaan tapaan myös studiomuusikoiden ja televisiomuusikoiden määrä on pienentynyt. Eli on tavallaan ylenkatsonut niitä menneisyyden artisteja, eikä ole nähnyt niitä relevantteina jazzmuusikoina, kärjistetysti sanottuna. Jazzin kulttuurinen konteksti Suomessa voi olla hämärä, jos on tottunu kuuntelemaan sitä, mitä radio tai suoratoistopalvelujen uutuuskattaukset tarjoavat. Jazzmuusikoiden osaamista ja vaivannäköä pystytään hyödyntämään myös duunimielessä, koska sitten kun Laila Kinnunen on tarvinnut bändiä, niin jazzmuusikoista on löytynyt niitä tyyppejä, jotka osaavat soittaa dynaamisesti, Pohjola lisää. Jonkin verran on olemassa ennakkoluuloja jazzia kohtaan. Jazzin kulttuurinen konteksti on Suomessa erilainen kuin sen syntysijoilla, mutta tyylillä on yllättävän pitkä historia myös täällä. – Myönnän itse ylenkatsoneeni sellaisia asioita, joista en ymmärrä mitään. – Näyttää siltä, että on todella selkeää kiinnostusta. Esimerkiksi sessiot, joissa tarvittaisiin puhallinsoittajia, ovat vähentyneet maassamme huomattavasti. Oma historia haltuun Keskustelijat ovat yhtä mieltä siitä, että jazzpuhaltajan ei ole synti mennä soittamaan poptähden taustalle, mikäli omat mielenkiinnon kohteet osoittavat myös sinne suuntaan. Kun taas täällä työtilaisuuksia jazzin ympärillä on niin paljon vähemmän, ja vaihtuvuus bändeissä on pientä, Rissanen pohtii. Teppo sanoi tosi hyvin siitä, että sitä ajautuu sitä kohti mitä tykkää tehdä. Jokainen keskustelija on kokenut uransa aikana kiinnostusta ulkomailta ja saanut erilaisia tilaisuuksia soittaa Suomen ulkopuolella ja tehdä yhteistyötä laajasti eri muusikoiden kanssa. – Minusta tuntuu, että jazzmuusikot ovat nopeita ja taitavia omaksumaan uutta. Niissä kokoonpanoissa soittaneet olivat jazzmuusikoita, jotka saivat illan aikana soittaa yhden setin jazzia ja loput oli sitä iskelmää. On helppoa sanoa, että tämä on tällaista surkeaa poppia, jos siitä ei ymmärrä mitään, Mäkynen myöntää. Mutta musiikin löytämisen ilo tulee juuri siitä, että omat ennakkoluulot murtuvat. Haluan uskoa, että hyvä musiikki ylittää genrerajat. Koko homma on monopolisoitunut, Pohjola toteaa. – Se on tietenkin kulttuurikysymys. – Arvostan niitä juttuja, mitä olen kuullut juuri vaikka Laila Kinnusen ajoilta. Yhdysvalloissa keskivertoihminen tietää todennäköisesti ainakin muutaman jazzmuusikon, on kuunnellut jazzia ja käynyt keikoilla. Mutta se on hyvä pointti, että jos ei osaa itse arvostaa oman maansa menneisyyttä, niin on se vähän surullista, Mäkynen kertoo. – Siinäkin on hyvin kulttuurisidonnaista se, että Yhdysvalloissa jazzmuusikoilla on ollut paljon työtilaisuuksia ja se musiikki oikeasti työllisti
– Musiikkikenttää ja musiikkia pi täisi tehdä monipuolisemmaksi. Ei ole kauhean suomalaista laittaa punaista kukkatakkia päälle ja erottautua, Rissanen miettii. Jotta kotimainen jazz voisi myös tu levaisuudessa hyvin ja saisi jalansijaa myös ulkomailla, toivotaan alalle ym märrettävästi enemmän tukea. – Sitä esimerkiksi luulisi, että Rans kassa ollaan todella sivistyneitä, mutta eivät kaikki edes tiedä, että missä Suo mi on, vaikka se kuulostaa järjettömäl tä, Rissanen toteaa. Jos vaik ka jollakin klubilla järjestettäisiin uu sien kykyjen keskiviikkoja, niin ei se ole mahdollista, jos ei ole muutamaa tonnia per ilta käyttää. – Suomalaisen itsetunto liittyy eh kä myös siihen, miten maatamme on saatu brändättyä. Joskus nuorena saat toi olla kateellinen muiden ulkomaan keikoista, niin nykyään sen ymmärtää olevan todella hyvä asia, että muillakin on ulkomaankeikkoja, Pohjola toteaa. Jos olet esimerkiksi tuuraamassa norjalaista soittajaa, niin he saattavat ihmetellä, että miten olet niin monipuolinen soittaja, luulin kaik kien skandinaavisten soittavan samalla tavalla, Pohjola kertoo. Se ei ole ollut itselleni ohjaava ajatus, että nyt ammennan tästä kulttuurista tähän mun juttuuni, vaan se on universaalia musiikkia, Mäkynen myötäilee. Onneksi keskustelijat kuitenkin ym märtävät, että kateus ei kannata, sillä jokainen, joka raivaa tietä ulkomailla suomalaisille muusikoille, auttaa koti maisen jazzin leviämistä. Sen, minkä häviää yhden brändin alla olemisen tuomissa markkinointihaasteissa voittaa omassa joustavuudessa. Se rikas tuttaisi musiikkikenttää ja sitä kautta myös inspiroisi muita ja hyödyttäisi kaikkia, Fredriksson toteaa. Se tekee usein vaikutuksen, ja siitä on tietyllä tavalla tajunnut, että suomalai nen jazzkoulutus on ollut aika pitkään korkealla tasolla. – Marginaalisen taiteen tarvitsemaa tukisysteemiä pitää vahvistaa. – Tyypit, jotka ovat pyytäneet tuu raamaan tai vierailemaan bändiinsä ovat kuulleet yhden raidan, mistä tyk käävät ja minkä soundin haluavat, ja sitten he ovatkin ihmeissään siitä, että pystyy soittamaan monella eri tavalla. – On hirveän vaikeaa sanoa sisältä päin, että mikä se suomalaisuuden ydin on, ja että onko sellaista yhtä ydintä ylipäätään olemassa. – Se on joskus todella ärsyttävää, et tä tullaan kohteliaisuutena vertaamaan sellaisiin muusikoihin, joista haluaisi erottua, Pohjola lisää. Ehkä me olemme hieman enemmän sellaisia toisiin mu kautuvia ihmisiä, että on ihan ok olla se sama vanha harmaa Octaviafarmari ja soittaa samalla tavalla ja tehdä samoja duuneja. Ymmärrän toki kysymyksen, mutta en osaa purkaa sitä palasiksi, että on joku kansallisuus ja kaikki siihen liittyvät hankalat kysy mykset. Jokainen keskustelija naurahtaa yh dessä ajatukselle siitä, että aina pitää koittaa keksiä vastauksena kysymyk seen jotakin melankoliaan, pimeyteen ja talveen liittyvää. – Siinä kysymyksessä on kaikki jo tenkin todella hankalaa. Koska se ei tuo ta suoraa tuloa venuelle. ten Belgiassa joku selitti pitkään fiilik sissä siitä, miten hän tuntee jonkun jazzmuusikon Norjasta. Että olisi paljon erilaisia tekijöitä ja uusia tyyppejä erilaisista taustoista. Ilmiö on kuitenkin ymmärrettävä, sillä Suomi on maana todella pieni, eikä kotimainen jazz kantaudu välttämättä samalla tapaa maailmalle kuin isompi en maiden kohdalla. ”Suomalaisen itsetunto liittyy ehkä myös siihen, miten maatamme on saatu brändättyä.”. Toivottavasti tukea osataan edelleen suunnata taiteeseen, Rissanen miettii. – Se on ollut oivallus, että joka iki nen suomalainen jazzmuusikko, joka on käynyt ulkomailla, pelaa meidän kaikkien pussiin. Siinä missä ennen kysyttiin, että mitä jazz oikein on, kysytään nykyään, että mitä suo malainen jazz on. Lisäk si on tärkeää pitää huolta siitä, että ala pysyy monipuolisena ja elinvoimaisena uusien tekijöiden kautta. – En tiedä, että onko se ollut jotain omaa hölmöyttä, mutta en ole liittänyt omaa musiikkiani tähän maahan tai tähän paikkaan, vaan olen ajatellut uni versaalisti, että tämä on musiikkia. Mielikuva on usein se, että kaikki me täällä Suomes sa, Ruotsissa ja Norjassa tunnetaan toi semme. Käsittääkseni tukisysteemi on menossa lähiaikoina huonompaan suuntaan, ja kaikkiin apurahoihin tulee aina edelliseen vuo teen verrattuna tuplasti enemmän ha kemuksia. Kyseiset aiheet kun tuntuvat tulevan esille aina silloin, kun suomalaisuutta pitää kuvailla jotenkin. Kun ei tämä liity mitenkään Suomeen. Fredrikssonin mukaan taas on är syttävää, jos joku tulee kysymään mitä suomalainen jazz oikein on. Yhteinen maali Kansainvälisyyteen voi liittyä tietyssä mielessä myös kateutta, jos näkee muiden soittavan paljon ulkomailla
Ne alkoivat 2. Äänessä on Lorna Shoren kitaristi Adam De Micco. Mikäli joku esittelisi levy-yhtiön toiveikkaassa ”mistä seuraava menes tyjä” -palaverissa samantyyppisen vaikeasti lokeroitavan yhtyeen, idean esittelijä naurettaisiin pihalle hyvin nopeasti. liiankin vanhaa liittoa. Sitten kehiin asteli Children Of Bodom sekä Alexi Laiho, ja yhtäkkiä virtuoosimainen soitto, tarttuvat kiipparija kitaramelodiat sekä kimurantit soolot olivat taas siistejä juttuja. Sellainen on vuonna 2020 bändiin liittyneen Will Ramo sin (kuvassa keskellä) aikainen Lorna Shore. Kaikki tämä tehtiin kovalla intensiteetillä ja piiruntarkasti soittaen. Kun alkuvuosien hapuilut olivat takana, aloin kuvitella Lorna Shoren olevan ”musiikillinen vastine” kihelmöivän jännittävälle kummitusjunatai vuoristorata-ajelulle – saat itse valita mieleisesi. – Tuolloin elettiin uuden vuosituhannen alkupuolta, ja usein kovin yksinkertaisiin junttariffeihin perustunut numetal oli suosittua Yhdysvalloissa. heinäkuuta kello seitsemänRakasta tai vihaa – välimuotoja ei ole Kertoimet olisivat olleet aikamoisia jos olisi aikoinaan lyönyt vetoa siitä, että sinfonisia ja melodisia sävyjä turboahdettuun black/deathcoreensa sekoittava Lorna Shore on planeetan puhutuin metallibändi vuonna 2023. Children Of Bodomin ohella täällä ovat soittaneet muun muassa AC/DC, Metallica, Iron Maiden, Rammstein, Guns N’ Roses ja ihan pari muutakin. – Paras lopputulos syntyy usein ilman liiallista suunnittelua. Kun kerran päätät hypätä kyytiin, et enää koskaan halua pois! Paras Tuska Jos Lorna Shore rakastaa tiettyjä suomalaisia yhtyeitä, rakastaa se myös suomalaista raskaan musiikin yleisöä. Bändi nappasi vaikutteita metallin eri aikakausilta ja muovasi niistä oman keitoksensa, ja se soppa maistui niin minulle kuin aika monelle muullekin todella hyvin. 36 SOUNDI Intensiivinen, koko naisvaltainen, päälle käyvä. Kun muusikko alkaa tehdä sydämestä tulevaa juttua miettimättä mainetta tai mammonaa, jotakin hienoa saattaa tapahtua, kitaristi miettii. Ilahduttavaa on toki sekin, että Suomella on erityinen paikka kovassa nousussa olevan amerikkalaisyhtyeen sydämessä. Asia tuli harvinaisen selväksi heti ensimmäisillä treffeillä viime kesänä. – Tietenkin meidän musiikistamme löytyy paljon deathcorea, sinfonisuutta tai vaikkapa Meshuggah-junttausta, mutta olet ihan oikeassa: Children Of Bodom saattoi ensin kaahata sata lasissa, mutta kohta he jo vaihtoivat tempoa ja löivät kunnarin jollain loistavalla melodialla. En aikoinaan ollut mikään kova metallidiggari, mutta mieleni alkoi muuttua kuultuani Children Of Bodomia. Eräänlainen yhtäläisyys löytyy siitäkin, että niin Children Of Bodom kuin Lorna Shorekin ovat onnistuneet haistattamaan ne kuuluisat pitkät musiikkibisneksen todennäköisyyksille. Eletään marraskuuta, ja yhtyeen biisinikkari istuskelee Helsingin jäähallin uumenissa. Aloin tavoitella sitä, että musiikistamme tulee niin intensiivistä, kokonaisvaltaista ja päällekäyvää, että se saattaa jopa pelottaa tai kauhistuttaa, mutta samaan aikaan sen vetovoima on täysin vastustamatonta. Myöhemmin illalla hänen on määrä nousta Nordenskiöldinkadun maineikkaan kiekkoja rockpyhätön lavalle, eikä kyseessä ole ihan mikä tahansa Lorna Shore -veto vaan hehku tetun amerikkalaisbändin suurin headliner-keikka tähän mennessä. K u v a: M ik e E ll io t. Yhtyeessä oli jotain erityistä, ja huomasin palaavani heidän materiaalinsa äärelle tuon tuostakin. Väistämättä nousee mieleen, että Children Of Bodomin ja Lorna Shoren reseptissä on jotakin samaa. Amerikkalaisyhtyeen metallihybridi on poikkeuksellinen ja tunteita herättävä. Jos nyt mietit Lorna Shorea, niin kuulostaako yhtään tutulta. – Toki jotakin suuntaviivoja kannattaa hahmotella. Olin toki kuullut esimerkiksi Randy Rhoadsin ja Eddie Van Halenin juttuja, mutta he tuntuivat edustavan jotenkin... Mutta niin, tämähän se halli tosiaan on. – Täytyy sanoa, että kuulostaa ihan uskomattomalta liittyä tuollaiseen jatkumoon, De Micco huokaisee. – Tiedustelin Bodom-asiaa sen vuoksi, että bändi on minulle erittäin tärkeä. Teksti: Timo Isoaho – O nko tämä se sama paikka, jossa Children Of Bodom soitti viimeisen keikkansa
Ensimmäiseksi tulee mieleen se, että Suomi on tunnetusti metallimaa, ja täältä löytyy paljon otollista maaperää raskaalle asialle, naurahtaa De Micco. Lorna Shoren suosio on kovassa nousukiidossa joka puolella, mutta jostain syystä tuntuu siltä, että suomalaisfanit ovat vielä muitakin enemmän haltioissaan. Ennen Tuskaa olin todella väsynyt, ja koti-ikäväkin rassasi melkoisen pahasti, muistelee De Micco. – Mistähän se voisi johtua. – Vedimme viime kesänä pitkän festariputken Euroopassa, ja Suomenkeikka oli vuorossa viimeiseksi. – Eräs seikka on toki aivan selvä: mainitsemani skandivaikutteet tulevat läpi musiikistamme, ja sen vuoksi monet täkäläiset fanit saattavat löytää musiikistamme muita enemmän tarttumapintaa. Kun De Miccon kanssa alkaa keskustella Lorna Shoren matkasta kohti nykyistä tilannetta, muusikko vaikuttaa yhtä aikaa kiitolliselta, epäuskoiselta ja hämmentyneeltä. Haluamme kantaa hienon musiikin soihtua eteenpäin, ja jos potentiaalinen fani löytää Lorna Shoren kautta jonkun edellä mainitun yhtyeen, niin mikäpä sen hienompaa! Utopistisia ajatuksia Luodaanpa sitten katseita Lorna Shoren takavuosiin. Sillä hetkellä kun astuin lavalle, väsymyksestä tai muusta paskasta ei ollut tietoakaan. – Kuinka sitten kävikään. Olimme matkustaneet edeltävinä viikkoina hemmetisti, ja unet olivat jääneet vähiin. Taisin hehkutella Bodotoista, ja tuntia myöhemmin ikuinen liitto oli solmittu. Kerroimme tämän Instagramissakin, mutta pieni toisto sallittakoon: Tuska oli unohtumattomin Euroopan-festarimme viime kesänä. Olemme diggailleet kaikista näistä bändeistä, ja annamme sen kuulua Lorna Shoren materiaalissa. Lamia jo tarpeeksi, mutta yhtä lailla voin nostaa esiin vaikkapa Wintersunin, In Flamesin tai Dimmu Borgirin. ”Koska millään ei tuntunut olevan mitään väliä eikä yhtyeellä tuntunut olevan kummempaa tulevaisuutta, teimme aivan mitä lystäsimme.” van edessä oli valtavasti yleisöä, ja paikalle saapuneet tuntuivat nauttivan keikasta täysin sydämin. Päinvastoin: tunsin oloni suunnattoman onnelliseksi enkä olisi sillä hetkellä halunnut olla missään muualla. – Varhaiset aikamme olivat ihan samanlaisia kuin muidenkin aloittelevien metalliyhtyeiden. Toisin sanoen: kun Lorna Shore (De Miccon lisäksi kitaristi Andrew O’Connor, laulaja Will Ramos, basisti Michael Yager ja rumpali Austin Archey) asteli pois Tuska-festivaalin päälavalta ensimmäisen Suomen-keikkansa päätteeksi, niin eräästä asiasta ei ollut mitään epäselvyyttä: tämä jenkkibändi ja suomalainen yleisö tulevat kohtaamaan toisensa yhä uudelleen ja uudelleen. – Usko pois: me osasimme odottaa, että Suomen-debyytistämme tulee jotakin hienoa, mutta todellisuus oli vielä paljon parempaa. Keikkoja oli melkein mahdotonta saada, ja SOUNDI 37 K u v a: Sa m i Lo m m i K u v at : Ti m o Is o ah o. Yhtye on monelle uusi tuttavuus, mutta bändi on alun perin perustettu jo vuonna 2009
– Mentaliteettimme oli sellainen, että nyt tai ei koskaan. – En oikein tiedä, mitä ep:n sävellysvaiheessa tapahtui. Teimme järkyttävän kovan duunin levyn kirjoitusja nauhoitusvaiheessa, ja kun Pain Remains oli lopulta purkissa, olin oikeasti puolikuollut, naurahtaa De Micco. – No, totuuden nimissä täytyy sanoa, että meillä on ollut muutamia pieniä taukoja, ja silloin todellisuus on iskenyt silmille. Kiertueet peruuntuivat yksi kerrallaan eikä meillä ollut edes laulajaa. Kertoohan tämä jostakin. Se tarkoittaa sitä, että ihminen ei kykene sisäistämään saavutuksiaan todisteista huolimatta. Ajatus vaikkapa toisessa osaval tiossa keikkailemisesta tuntui täysin utopistiselta, ja esimerkiksi Eurooppa olisi yhtä hyvin voinut sijaita avaruudessa, hymähtää kitaristi. Yhtäkkiä Lorna Shore oli kaikkien huulilla. Tuntuu vähän hassulta, että elämme unelmaamme, mutta emme ehdi nauttia siitä yhtään, kitaristi puistelee päätään. De Micco pitää pienen tauon. To The Hellfiren viraalisuosion aikana minusta tuntui juuri tuolta: ajattelin suunnilleen niin, että tässä täytyy olla joku virhe. En halunnut soittaa sekuntiakaan. Meillä menee tällä hetkellä ihan kivasti, enkä todellakaan viitsi pahoittaa mieltäni kaiken maailman internetsotureiden typeristä vuodatuksista. Ehkä siinä kävi niin, että koska millään ei tuntunut olevan mitään väliä eikä yhtyeellä tuntunut olevan kummempaa tulevaisuutta, teimme sitten aivan mitä lystäsimme. Ep:n siivittämänä Lorna Shore ryhtyi valmistelemaan seuraavaa studioalbumia, ja lopulliseksi läpimurroksi osoittautunut Pain Remains ilmestyi lokakuussa 2022. Eräs ajatus liittyi siihenkin, että Will on pirullisen kova solisti, ja halusin nauhoittaa hänen kanssaan pari studiobiisiä. Olimme juuri julkaisseet hienon levyn, mutta yhtäkkiä sillä ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Paikalla saattoi olla viisi tai hyvällä tuurilla kaksikymmentä ihmistä. Puhukaa mitä puhutte, minua ei kiinnosta vittuakaan. Toisin sanoen väänsimme turboruuvit äärimmilleen, ja annoimme palaa tuhat lasissa. – Ajatuksemme oli tehdä täysin kompromissitonta musiikkia, johon ei voi suhtautua välinpitämättömästi. – Ahdistavan pandemia-ajan jälkeen To The Hellfiren menestys tuntui aivan käsittämättömältä, sanoo kitaristi. Ja niin sitten kävi, että julkaisimme ...And I Return To Nothingness -ep:n elokuussa 2021. Joku on saattanut ohimennen kysäistä, että millaista siellä Suomessa tai vaikka Saksassa on. Yhtäkkiä vain tuntui, että täysin oma soundi alkaa löytyä toden teolla. Pandemia sulki maailman heti Immortal-levyn ilmestyttyä, eikä siinä todellakaan kaikki: Lorna Shoreen vuonna 2018 liittynyt laulaja CJ McCreery sai lähtöpassit seksuaalirikosepäilyjen takia. Niinpä niin, uudet tuulet pelottavat taas kerran! – Arvaapa mitä. Se taas tarkoittaa sitä, että kiireitä on riittänyt yllin kyllin. – Olemme käytännössä rynnineet rundista toiseen, eikä minkäänlaiseen tilannekatsaukseen ole ollut mahdollisuutta. Tarkemmin sanottuna Lorna Shorella menee ihan saatanan kivasti. Sekin on varmaa, ettei Lorna Shore ole jäänyt yhdeltäkään tätä aikaa seuraavalta raskaan musiikin ystävältä huomaamatta. Ei ollut. Yritän toki muistuttaa itselleni, miten hienolta tämä tuntuu ja miten kiitollinen olen, mutta sitten pitääkin taas jo mennä. – Joskus takavuosina tutkin internetin keskustelupalstoja ja sosiaalista mediaa varsin tiiviisti, mutta olen lopettanut ne hommat ihan kokonaan, kitaristi nyökkää. Adam De Miccon sekä hänen yhtyetovereidensa toive on toteutunut, sillä ilmassa on paljon rakkautta ja vähintään yhtä paljon vihaa. Tavoitteena oli se, että ihmiset joko rakastavat tai vihaavat tätä – mitään välimuotoja ei saa olla. Kohtuuttomia paineita Pain Remainsin ilmestymisestä on nyt vierähtänyt hieman yli vuosi. Silloin aloimme tajuta, että jos me hoidamme omat hommamme viimeisen päälle ja jos meillä on pikkuisen onnea, niin asiat saattavat johtaa toiseen. – Tiedätkö termin ”huijarisyndrooma”. Käytännössä se meni niin, että pakotin itseni uusien biisien pariin. Ensiesiintyminen tämän vuoden Tuskassa oli menestys ja loppuunmyydyt keikat marraskuussa Helsingissä ja Tampereella lopullisesti todistivat bändillä olevan runsaasti suomalaisfaneja.. – Kun pahin koronamasennus jäi lopulta taakse, päätin selvittää, onko sävellyskynässä enää yhtään mustetta. Nin kävikin, ja Lorna Shore sai esimerkiksi levytyssopimuksen. Eräänlaiseksi pelastajaksi osoittautui laulaja Will Ramos. Entä onko uutta musiikkia jo työn alla. – En olisi ikimaailmassa osannut arvata, millainen pommi ...And I Return To Nothingness lopulta olisi! Kun ep ilmestyi, sen avausraita To The Hellfire nousi iTunesin metallilistan ykköseksi. 38 SOUNDI SOUNDI PB 38 SOUNDI esiinnyimmekin New Jerseyn seudulla kaikenlaisissa nuorisotiloissa, kauppakeskuksissa ja vaikka missä. – Ehkä kasaan itselleni kohtuuttomia paineita, mutta seuraavaksi tavoitteena on tehdä albumi, joka räjäyttää kaikki edelliset teoksemme taivaan tuuliin. Kolme studioalbumia (Psalms (2015), Flesh Coffin (2017) ja Immortal (2020)) tekivät yhtyeestä vuosi vuodelta isomman, mutta sitten kaikki pysähtyi. – Tiedän ilman someakin, että suuri osa vanhan liiton metallidiggareista inhoaa meitä. – Sitten hyviä asioita kuitenkin tapahtui, ja pääsimme esimerkiksi avausbändiksi joillekin vähän isommille kiertueille. – Olin yhtäkkiä aivan helvetin... Rakastimme soittamista ja haaveilimme kaikenlaisesta, mutta todellisuus löi vasten kasvoja. – Olemme miettineet seuraavaa levyä, mutta homma on aivan alkutekijöissään, sanoo De Micco. Muistan elävästi, kun pirautin muille yhtyeen jätkille keväällä 2020, ja kerroin motivaationi kadonneen täydellisesti. – Will oli jo ennestään vanha tuttu, ja vedimme hänen kanssaan muutaman keikan ennen pandemiasulkua – ja Will teki jo tuolloin hienoa työtä, sanoo De Micco. Kun olen sitten alkanut muistella hienoja juttuja, olen yhtäkkiä huomannut kehoni olevan täynnä kylmiä väreitä. Lorna Shore on heidän mielestään pahinta, mitä raskaalle musiikille on tapahtunut pitkään aikaan. Pidän Pain Remainsista edelleen kovasti, mutta tiedän meidän pystyvän paljon parempaan! K u v a: Ti m o Is o ah o Lorna Shore on hullaannuttanut suomalaisyleisön. surullinen ja masentunut
Musiikin kirjoitus vuonna 2020 julkaistun debyyttilevyn jälkeen jäi vähemmälle. Halusin suosiolla siirtää voimavarani muuhun kuin musiikkiin. Hiljattain julkaistu kakkoslevy on miellyttävä tuulahdus suomenkielisen indie-musiikin kentälle. Keikkoja oli lähes mahdoton saada, mikä tuntui turhauttavalta. Jossain kohtaa huomasin, että mukaan lavalle oli tullut kokonainen torvisektio, Mattila naurahtaa. Kyllä se levyltä hieman paistaa, Mattila pohtii. Jamit kannustivat aina viemään lavalle uutta materiaalia. Toiset puolet ovat pyörineet Mattilan pöytälaatikossa jo pidempään. Jengi tuli lavalle mukaan ja nappasi lennosta kiinni biisistä. Teatterikorkeakoulusta työttömäksi valmistuminen 2010-luvun puolessa välissä herätti Mattilassa palon oman musiikin kirjoittamiseen, vaikka omia kappaleita hän tunnustaa kirjoittaneensa oikeastaan aina. Lätsä II -levyn kappaleista noin puolet syntyivät vasta korona-ajan projektien jälkeen. Levyn julkaisua edeltänyt tunnemyrsky on nyt laantunut. – Levyn julkaisua edeltänyt viikko oli kauhean levoton, mutta kun levy tuli pihalle, niin on voinut vähän relata, Mattila kertoo. Valmistuin täysin tyhjän päälle. Kun toisesta taiteen piiristä (teatterista) oli suljettu kokonaan pois, niin jameissa minut otettiin avosylin vastaan. Mattila kertoo viehättyvänsä välittömyydestä ja orgaanisuudesta. Levyllä on myös paljon lauluja maailmanlopusta. Teatteriohjaajan koulutus saa miettimään dramaturgioita ja sitä, miltä musiikki tuntuu kuulijassa, kun se esitetään tietyssä järjestyksessä. Oletettiin, että kaikki työllistyvät automaattisesti. Haluan, että oma musiikkini antaa ja kanavoi energiaa.” Teksti: Artturi Siromaa L ätsän eli Lauri Antti Mattilan toinen levy Lätsä II julkaistiin loka kuun alussa. Samaan aikaan täytyy säilyttää tietty leikkisyys ja humoristisuus. Olen kuunnellut paljon Lou Reedia. En jotenkin jaksa itse kuunnella sellaisia runollisia ruikuttajia. Helsingin viriilistä jamiskenestä Mattila mainitsee erityisesti helsinkiläisen ravintola Boothillin jamit, jotka toimivat ensimmäisten Lätsä-kappaleiden koelaboratoriona. Rock’ n’rollin eläimellisyys ja asenne tuntuu tärkeältä. 40 SOUNDI SOUNDI PB ”En jaksa kuunnella runollisia ruikuttajia. – Iso osa materiaalista on tehty Ukrainan sodan käynnistyttyä. – Liila Jokelin laittoi viestiä, että ”Tiiätkö mitä. Palaute tuoreesta levystä on ollut positiivista. – Välittömyydellä tarkoitan sitä, että saa musiikillaan taltioitua jonkin hetken kaikkine rosoineen. Mattila kertoo, ettei nykyinen maailman tilanne ole varsinaisesti inspiroinut häntä. – Levyllä tarkastellaan paljon omatuntoa ja sen kyseenalaistamisVälitöntä ja orgaanista Indie folk -artisti Lätsän musiikki pyrkii taltioimaan hetken kaikkine rosoineen. Dylania olen tosin alkanut kuunnella vasta kun aloin tehdä biisejä. Tajusin, että sä oot Suomen Bob Dylan!” Kyllähän tuollaiset kommentit lämmittävät. Jotenkin aloin sitten käsitellä ahdistustani teke mällä biisejä himassa. Biisien muotoon vaikuttivat positiiviset kokemukset livejameista. Mattila teki korona-aikana kirjoittamiseen liittyviä apurahaprojekteja. Promoottorit olivat vuoron perään lomautettuina. Innostus suurempaan bändiin tuli nimenomaan jameista jo ennen kuin varsinainen bändi oli kasassa. ta. Hän oli muun muassa mukana työllistämisprojektissa Etsitkö töitä, jonka tarkoituksena oli kääntää työnhaku päälaelleen kysymällä työn hakijoilta, mitä he haluaisivat tehdä. – Menin soittamaan omia kappaleitani. Keikoilla Lätsä on noin kuusihenkinen kokoonpano, johon kuuluu myös puhallinsoittajia. Sitten kun he palasivat takaisin töihin, he sopivat jo kertaalleen peruuntuneita keikkoja. K u v a: N o o ra Le h to v u o ri. Vanha viini, Ulkoavaruus ja Laulu esineistä ovat olleet olemassa jo joskus ykköslevyn äänitysten aikaan. – Joistakin kappaleista on ollut valmiina aihio, jonka tein loppuun levyä varten. Jamien isäntä Petteri Hirvanen yhytti lavalle muusikoita, jotka hän tiesi sopivan mukaan. On Bob Dylan varmasti vaikuttanut minuun jollain tapaa. Haluan, että oma musiikkini antaa ja kanavoi energiaa. Lätsän musiikki sijoittuu indie folk -maailmoihin. Musiikin muodot ja kokoonpanot saavat muuttua. – Opinnot eivät sisältäneet opetusta siitä, miten niitä töitä oikeasti saadaan. Työryhmä kasasi myös näyttelyn työväenmuseo Werstaalle Tampereelle. Toisaalta mukana on myös ilakointia ja surua. Taltioidaan sen hetken energia, jota musiikki kanavoi. Sen vuoksi olin vähemmän aktiivinen musiikin saralla korona-aikana. Mattila aistii, että yhtye on kulkemassa jatsikkaamman ilmaisun suuntaan. – Olen käyttänyt tosi paljon aikaa biisijärjestyksen miettimiseen. – Koitin eilen kuunnella Sufjan Stevensin uutta levyä mutta tylsistyin heti. Kuulen levyllä haavoittuvuutta ja kuulumisten kyselyä sekä itseltäni että maailmalta. Lätsä sai musiikin teke miseen uutta kipinää, kun ei Teatterikorkea koulusta valmistues saan saanutkaan heti alan töitä. Bändin sisältä löytyy etenkin freeja spiritual jazzin faneja. Valmiina ei kuitenkaan ollut mitään valmista albumikonseptia, vaan levy sai muotoansa tekemisen myötä. Teatterimaailmasta Mattila ammentaa draaman kaaren luomista myös musiikkiin niin kappalekuin levykontekstissakin. – En oikein pysty kirjoittamaan musiikkia ja esitystai näytelmätekstiä samaan aikaan. Jatkuva kosketus maailman epäoikeudenmukaisuuteen kuitenkin näkyy levyllä. Yksi rohkaiseva ja itsetuntoa nostattava tekijä oli avoimissa jameissa käyminen
Isommalle yleisölle hän onkin toistaiseksi tunnetumpi näyttelijänä Sydänpeto-elokuvan pääroolin myötä. Debyyttialbumilla Sloanin musiikki on kehittynyt ukulele-folkista moneen suuntaan versovaksi, orgaanisesta elektroniseksi ja hauraasta äänekkääksi muuntautuvaksi kimpuksi, jossa tekijöinä on Sloanin lisäksi laaja joukko hänen ystäviään. Sloanin musiikkiin istuu helpoiten jonkinlainen art pop -yleisleima, mutta se ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen vaikeasti lähestyttävää. – Mutta sieltä tuli tieto, etten voi olla Emma-ehdokkaana koska siihen vaaditaan listasijoitus. Tulokasraatimme pohdinnoissa Sloanin kohdalla nostettiin esiin omaperäisyys, vangitsevat live keikat, vahva potentiaali sekä jo nyt annetut näytöt, joihin lukeutuu helmikuussa omakustanteena julkaistu uniikki debyyttialbumi Pakko muuttua. Hän on juuri saanut kuulla tulleensa valituksi Soundin vuoden tulokkaaksi, ja suusta pääsee spontaani ”No, mitä vittua!” – Mä olin Jussi-gaalassa Vuoden tulokas -ehdokkaana, ja sitten sanoin läpällä, että haluan olla Emma-gaalassakin ehdolla tulokkaana, Sloan nauraa. Sillä hän viittaa eroonsa nuoruuttaan suuresti määritelleestä mormonikirkosta. – Mulla ei ole enää Jumalaa, Sloan toteaa, kun kysyn viime vuosien suurinta muutosta hänen elämässään. – Ja musta tuntuu, että ne ihmiset, jotka ovat tulleet mun keikalle, tulevat kyllä uudestaan. Mulle on tärkeää, että keikat on keskenään erilaisia. Saura Bookingin keikkamyyntiin hän pääsi vuonna 2017. Sitä edelsi vuosien opiskelut musiikkikouluissa, kansanmusiikkija jopa kamariorkesteriprojektit ja runsaasti ukulelella soitettuja folk-keikkoja. Juuri sillä perusteella Lau Nau tuotti yhden biisin, ja nyt me ollaan kamuja. – Ehkä nyt, kun mulla on bändi, mä olen vähän rauhoittunut sen suhteen, ettei joka keikalla ole uusia temppuja, koska mun ei tarvitse keksiä kaikkea yksin. Hän esiintyi kuluvana vuonna muun muassa molemmissa G Livelabeissa, Kesärauhassa, Ruisrockissa, Provinssissa, Flow’ssa, Epäjohdonmukaisten tanssiaisissa, Päät-yhtyeen lämppä rinä Tavastialla, Jyrockissa sekä Uusi Tampere -festareilla. 42 SOUNDI SOUNDI 43 Teksti ja kuva: Mikko Meriläinen E lsi Sloan ihailee Master Of Pulpets -diplomiaan hämmästyneenä. – Ystävien lisäksi mukana on myös tyyppejä, joiden kanssa halusin ystävystyä. Vaikka albumi ei listalle noussutkaan, ja Sloanin mukaan ainoa levyarviokin ilmestyi Soundissa, on hän saanut muusikkona näkyvyyttä hyvien keikkojen myötä. Sloanin keikat ovatkin mahtavan arvaamattomia tapauksia. Elsi Sloanin livebändiin kuuluvat bassotaiteilija Saara Mänttäri ja rumpali-kosketinsoittaja Vilho Louhivuori. Eli kyllä ne menee limittäin. ”Vain se on varmaa, että olen nuori ja rakastunut” Soundin vuoden tulokkaaksi valittu laulaja-lauluntekijä-näyttelijä Elsi Sloan tietää muutoksen tärkeyden. Esimerkiksi Taskuun kertoo näpistelystä, Sloan naurahtaa. Lauluja on syntynyt pienestä asti. Mutta sitten jotenkin tajusin, että mä voin oikeasti alkaa tehdä tätä, että eihän mun tarvitse odottaa. – Sitä mä edelleen työstän, sitä jatkuvaa syyllisyyttä, millä ylipäätään monet uskonnot toimii. – Ja mä fiilaan sitä, että vaikka joku Taskuun on levyllä pop-bängeri niin keikoilla soitetaan sitä tunnelmallisena folkina. Niillä on nähty yleisöön syntyneitä letkajenkkoja tai ihmispyramideja, yleisölle on jaettu kiertokirjeitä, ja lavankin tapahtumat ovat osin ennustamattomia. – Mulle on paljon vaikeampaa vaikka kirjoittaa jostain tunteesta kuin vain laulaa ja soittaa sitä ulos. – Kaikki tekeminen vuotaa kaikkeen. Näytellessäni käytän paljon mun muusikkoutta hyväksi, ja kun olen lavalla esittämässä biisejäni, koen olevani ensisijaisesti esiintyjä enkä laulaja. – On mulla sellainen olo, että olen tullut nähdyksi ja saanut alan arvostusta, Sloan toteaa ja antaa vuolaasti tunnustusta keikkamyyjälleen Johanna Sauramäelle. Elsi Sloan julkaisi ensimmäisen musiikkivideonsa jo 2016, ja esikois-ep Mä oon tässä ilmestyi 2018. – Ei minustakaan, sehän on tosi kirjaimellista. MASTER OF PULPETS 2023 ELSI SLOAN SOUNDIN VUODEN TULOKAS. – Biisien livesovitukset on tosi erilaisia kuin levyllä, Sloan toteaa. – Olin kirjoittanut joskus 16-vuotiaana itselleni että, oh my god, mun suurin unelma on, että julkaisisin ekan levyn ennen kuin olen 30. Jos ahdistaa, niin mä soitan pianoa. K iinnostusta lisää Elsi Sloanin kohdalla sekin, että hän on laaja-alainen taiteilija, jolle musiikki on vain yksi itseilmaisun tapa. Tässä välissä on tärkeää muistuttaa, että vuoden tulokkaamme ei tietenkään ole mikään juuri musiikkimaailmaan tyhjästä ponnahtanut. Mutta lähtökohtaisesti mä vain poimin työkaluja, jotka palvelee senhetkistä tarkoitusta, Sloan pohtii. Pianolla improaminen on helpoin tapa prosessoida asioita. Kesällä mulla oli vielä eri spoken word -tekstit kirjoitettuna joka keikalle sen hetkistä yhteiskunnallista kontekstia ajatellen. D ebyyttialbumin nimi Pakko muuttua viittaa sekä yhteiskunnan pakkoon muuttua että Sloanin henkilöhistoriaan, sillä hän oli vielä muutama vuosi sitten monella tapaa erilainen kuin nykyään. Muusikko hän on joka tapauksessa ollut paljon kauemmin kuin näyttelijä. Soundin tulokaspalkintoon ei todellakaan vaadita sijoitusta Suomen virallisella albumilistalla
– Jos mä jostain asiasta olen varma, niin siitä, että olen nuori ja rakastunut. Ei mua haittaa, jos lähtökohtaisesti kaikki eivät ymmärrä, mitä mä laulan, koska on se vaan niin vitun priceless kun näkee yleisössä lesbopariskunnan, ja mä laulan jostain tosi spesifistä kokemuksesta. mutta sitten toisaalta tosi paljon joo. Sellaiset laajalla alueella liikkuvat melodiat, joissa on suhteettoman paljon tekstiä. Olen enby eli muunsukupuolinen polyamorinen lesbo, avaa Sloan ja kertoo joskus spiikanneensa keikoillaan ”hyvät muunsukupuoliset ja transihmiset”. Ne kaksi asiaa on varmoja. Uusi kappaleitakin on tekeillä, mutta toisen levyn suhteen työtä on vielä paljon. Ennen Elsi Sloania palkinnon ovat voittaneet Litku Klemetti, Vesta, Jesse Markin, Maustetytöt, Luukas Oja, Sepikka ja Stoned Statues. Ulkomaisista queer-yhteisöä edustavista artisteista hän mainitsee esimerkeiksi Girl In Redin, Dodien ja Fever Rayn. – Ei se olekaan... Löytyy kuitenkin ihmisiä, joille ne jutut, joiden kanssa mä vaikeilen, on ihan helppoja. 42 SOUNDI SOUNDI 43 23-vuotias Sloan on vahva z-sukupolven ääni, jonka taiteessa huomio kohdistetaan niin ilmastokriisiin (Sloan myös osallistuu Elokapinan toimintaan) kuin monogamisen cis-heteronormin purkamiseen. – Seuraavaa levyä en ainakaan halua julkaista enää itse, Sloan sanoo. Soundin toimituskunnasta koostuva asiantuntijaraati valitsee joka vuosi parhaan ja potentiaalisimman tulokkaan, joka palkitaan Master Of Pulpets -arvonimellä ja Ville Pirisen piirtämällä diplomilla. – Olen pohtinut paljon universaaliuden ja spesifiyden suhdetta, että millaista yleisöä haluan palvella. Hän on työstänyt kappaletta Alpo Nummelinin (Ruusut) kanssa, ja Knife Girl on tehnyt hänelle remiksauksen, joka ilmestyy lähiaikoina. Oma tyylikään ei ole vielä lukittunut mihinkään tiettyyn. – Haluan päästä mukaan johonkin sellaiseen rakenteeseen, etten pala loppuun. Näyttelijä ja muusikko Elsi Sloan on monipuolinen artisti, joka pyrkii taiteellaan huomioimaan itselleen merkityksellisiä yhteisöjä ja lisäämään tietoisuutta muun muassa ilmastokriisistä.. Luvassa on kiertue Pehmoainon lämppärinä, ja ensi vuodeksi on suunnitteilla muitakin keikkoja. Tulokaspalkinnon kannalta Elsi Sloan on siitäkin kiinnostava artisti, että hän tuntuu olevan sellaisessa vaiheessa, että tulevaisuus voi tuoda mukanaan mitä vain. Niille ihmisille mä lähtökohtaisesti teen, koska se on se mitä itsekin edustan. E lsi Sloanin muusikkouralle on luvassa jatkoa, se on varmaa, mutta yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa. MIKÄ MASTER OF PULPETS. Sitähän mä teen
PRELIMINARY LINE-UP! (Hinta sisältää leirija telttapaikan) ??
Harras sunnuntai-illan konsertti jäi onneksi reippaasti voiton puolelle. Sataan minuuttiin mahtui kuitenkin hengästyttävä määrä täysin nerokkaita kappaleita. SOUNDI 45 K u v a: To m i P al sa K u v a: To m i P al sa Elijah Wood 4.11.2023 COMIC CON STOCKHOLM, TUKHOLMA, RUOTSI Parhaiten roolistaan Taru sormusten herrasta -elokuvien Frodona tunnettu näyttelijä Elijah Wood kävi hauskuuttamassa Comic Con -messujen yleisöä Tukholmassa. The Magnetic Fields 19.11.2023 TAVASTIA, HELSINKI Jo yli 30 vuotta toiminut The Magnetic Fields pääsi viimein ensivisiitilleen Suomeen. Settilistasta löytyi myös oudon paljon mitäänsanomatonta täytemateriaalia. Hyvä!. Palsa esittää > Näillä sivuilla valokuvaaja Tomi Palsa ja hänen kutsumansa kuukauden kuvaajavieras esittelevät osaamistaan. Stephin Merrittin suuren laulukirjan aarteistosta kuultiin vain pintaraapaisu
Riehakkaan maaginen esitys ei jättänyt kuvaajille sekuntiakaan hengähdystaukoa, vaikka bändiä sai kuvata vapaasti koko keikan ajan. Amyl And The Sniffers | 12.8.2023 | FLOW FESTIVAL, HELSINKI Festarikesän mieleenpainuvin tapaus oli australialainen Amyl And The Sniffers Flow’ssa. Arch Enemy | 30.6.2023 | PROVINSSI, SEINÄJOKI Arch Enemy piti kuvaajat kiireisinä Provinssin päälavalla. Tunnelma teltassa oli hikinen, Jägermeisterin-katkuinen ja sopivasti vaarallinen. K u v a: R ii k k a V aa h te ra K u v a: R ii k k a V aa h te ra. 46 SOUNDI Palsa esittää Kuukauden kuvaajavieras: Riikka Vaahtera > Machine Gun Kelly | 19.7.2023 | RUISROCK, TURKU Ruisrockin Niittylavan yleisömeri heijastui kauniisti Machine Gun Kellyn aurinkolaseista
SOUNDI 47 ”Palsa esittää -juttusarja tulee päätökseensä. LUE RIIK KA VAA HTE RAN KUV AAJ AES ITTE LY: soun di.fi /jut ut K u v a: R ii k k a V aa h te ra K u v a: R ii k k a V aa h te ra K u v a: R ii k k a V aa h te ra. Sam Smith | 14.7.2023 | PORI JAZZ | Sam Smith esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa Pori Jazzeilla. Festareilla parasta onkin päästä näkemään uusia artisteja ja kuvaamaan mahdollisimman paljon erilaisia esiintyjiä. On hyvä puhaltaa peli poikki ennen kuin uusien osallistujien keksiminen muuttuu liian haastavaksi. Palsta on tarjonnut jo kahdellekymmenelle aktiiviselle keikkakuvaajalle näyteikkunan tekemisiinsä. Keikka oli lämmin ja loistelias, kuten Sam itse. Vaahteralla oli kuvaajana oikea festivaalien täyskäsi jälleen viime kesänä, kun hän toimi virallisena valokuvaajana Sidewaysin, Provinssin, Ruisrockin, Pori Jazzin sekä Flow’n palkkalistoilla.” – TOMI PALSA Gaye Su Akyol 9.6.2023 | SIDEWAYS, HELSINKI Turkkilaisen Gaye Su Akyolin keikka Sidewaysin Black Boxissa jäi mieleen yhtenä vuoden virkistävimmistä yllätyksistä. Kiitos kaikille asianomaisille! Sokeriksi pohjalle on jätetty suosikkikuvaajani Riikka Vaahtera
Ti 5.11.2024 Helsinki, Jäähalli
Gabrielin input–output-filosofia ei liity kansantaloudelliseen panos–tuotosajatteluun vaan ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja vääjäämättömään yhteyteen. Levinin ja Katchén beatit iskevät perinteistä soljuvuutta karttaen painavasti mutta teräksisen sledgehammerin sijasta jäntevästi kuin isolla kuminuijalla. Syvyyttä ja väriä I/O:n sointiin tuovat Brian Enon lisäksi muiden muassa Gabrielin pitkäaikaisen yhteistyökumppanin John Metcalfen kapellimestaroiman New Blood Orchestran jouset ja puhaltimet, Soweto Gospel Choir ja ruotsalainen mieskuoro Orphei Drängar. I/O:lla suurten asioiden pohdinta alkaa jo levyn nimiraidasta. Sielukkaan rauhallisilla ensitahdeillaan Curtis Mayfieldin People Get Readyn mieleen tuova Live And Let Live antaa vahvan tuen suvaitsevaisuudelle. Tätä oletusta tukee esimerkiksi I/O:n tekoon osallistuneiden muusikoiden ja laulajien ja käytettyjen studioiden suuri määrä. So Much muistuttaa albumin herkimpänä raitana, kuinka paljon on vielä elettävää ja annettavaa, vaikka elämä onkin rajoitettu painos. I’m just a part of everything.” Muistoja ja kuolevaisuutta käsittelevä Playing For Time on yllättäen sekä sävellyksenä että sovitukseltaan peittelemätön Randy Newman -pastissi. Peter Gabriel on 73-vuotiaana tullut lauluntekijänä siihen monen veteraanikollegansa tuotannosta tuttuun vaiheeseen, että ikääntyminen ja sen moninaiset heijastumat kuuluvat enenevässä määrin syntyvien laulujen teemoissa. G enesisin vuonna 1975 jättäneen Peter Gabrielin soolotuotanto on ollut määrällisesti suhteellisen niukka. Tälläkään kertaa ei kuulla ilmiselviä kertaiskuisia hittibiisejä eikä edes rockia sen tavanomaiLevyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 50 SOUNDI O Peter Gabriel I/O Real World simmassa mielessä, vaikka Gabrielin luottokolmikkona So-albumista (1986) lähtien soittaneet kitaristi David Rhodes, basisti Tony Levin ja rumpali Manu Katché rakentavatkin jälleen useimmille biiseille lujan pohjan. Maailmaa riivaavan epäoikeudenmukaisuuden ja hyvän ja pahan taistelun keskelläkin Peter Gabriel haluaa pysyä toiveikkaana ja positiivisena. I/O-albumin esityöt olivat alkaneet jo ennen Upin julkaisua, mutta projektin valmistumista viivästytti osaltaan Gabrielin mittava kunnianhimo. ”Stuff coming out, stuff going in. Bright-Side Mixistä vastaa Mark Stent ja Dark-Side Mixistä Tchad Blake, jotka molemmat ovat lukemattomien artistien äänitteillä meritoituneita osaajia. 80-luvulta lähtien uutta materiaalia on saatu odottaa levy levyltä yhä pidempään, ja Upin (2002) seuraajaansa peräti 21 vuotta. Peter Gabrielin teknologiaviehtymyksen seurauksena I/O on saatavilla kahtena miksauksena ja lisäksi Dolby Atmos -versiona. PERTTI OJALA HHHH ”Maailmaa riivaavan epäoikeudenmukaisuuden ja hyvän ja pahan taistelun keskelläkin Peter Gabriel haluaa pysyä toiveikkaana ja positiivisena.” K u v a: N ad av K an d er. Peter Gabriel -debyytistä (1977) alkaen albumeja on tullut kaikkiaan vain neljätoista, joista niistäkin neljä soundtrackiä ja levylliset covereita ja omien laulujen orkestroituja uusintoja. Levyn valmistuttua Gabriel julkaisi biisit singleinä viime tammikuusta lähtien kronologisesti tipotellen aina uudenkuun aikaan. I/O:lla Gabriel on uskollinen tyylilleen. And Still on surullinen mutta silti eteenpäin katsova laulu Gabrielin edesmenneelle äidille
Nyt Ilmari Kärki pystyy kilpailuttamaan kesän ainoan keikkansa Ruisrockille 50 000 eurolla ja horisemaan isossa Hesarin haastattelussa siitä, miten ”elämä on pelejä, testejä ja tulikokeita”. Koivusaaren itsensä lisäksi Heartrotin soittajakaartiin kuuluvat Waltteri Väyrynen (Opeth, ex-Paradise Lost), Lauri Porra (Stratovarius) sekä Janne Lounatvuori (Hidria Spacefolk). Hän on teknisesti hyvä räppäri, ja puolimatala soundi on hirveän miellyttävä verrattuna Cheekin aikakaudella yleistyneeseen pikkuoravien huutoon. Liian kokeelliseksi ei Koivusaari heittäydy, vaan pysyy vahvuusalueellaan raskaan ja tummasävyisen, mutta melodisen ja tunnelmallisen musiikin parissa, jossa kuuluvat kitaristin bändihistoria sekä elokuvaäänisuunnittelun opiskelut. VESA SILTANEN HHHH Ibe Räppäri Skorpioni Tätä kirjoittaessani Ibe on singlelistan top kympissä kolmella omalla ja kahdella vierailuesityksellä. Jokaisen kappaleen tulkitsee eri vieraileva laulaja, joka on valittu tarkoin juuri kyseiseen sävelteokseen. Levyhyllyyn ?. Nyt on puolestaan Tomi Koivusaaren vuoro esitellä maailmalle oma sooloprojektinsa Bjørkø ja sen 15 vuoden ajan kypsynyt esikoislevy. gold digger, mutta itkee tietenkin Iben perään aina tämän palatessa Itämeren tälle puolen. Pitää nousta seuraavalle tasolle. Räppäri alkaa biisillä Mä en voi hävii, jossa ”uudet pojat” rynnivät jo kentälle, mutta Iben tehtävä on ”sendaa” heidät penkille. Erityismaininnan ansaitsevat Alanko, jossa on runsaasti karismaa ja sopivasti Kalevalaa, sekä ääniltään upeasti yhteen sopivien Hietalan ja Nettermalmin duetto popimpia sävyjä sisältävässä Whitebone Windissä. Nino Laurenteen (joka tuotti myös Holopaisen Silver Lake -albumin) tuottama Heartrot myös kuulostaa sopivalla tavalla hiotulta kokonaisuudelta eli dynamiikkaa, jylhyyttä ja rosoakin löytyy. NIKO PELTONEN HH K u v a: Ju li an R ii ko n en K u v a: Sa m Jä m se n. Kukaan ei tunnu olevan niin sanotusti vieraalla maalla eikä kukaan vedä osuuksiaan rutiininomaisesti vaan todella eläytyen ja tulkiten. Hän väittää olevansa ”ehkä nöyrin jäbä ketä tunnen”, vaikka myöntääkin vaikuttavansa ylimieliseltä. Mutta hiphop määrittyy sisältönsä kautta. Räppärin sisältämä musiikki ei ole vailla ansioita. Monipuolisen solistikaartin karskimpaa osastoa edustavat Carcassin Jeff Walker, Dimmu Borgirin Stian “Shagrath” Thoresen, Velcrasta tuttu Jessi Frey sekä Amorphisin Tomi Joutsen, mutta pelkkää örinää ei ole luvassa, sillä mukana ovat lisäksi myös Aðalbjörn “Addi” Tryggvason (Sólstafir), Marko Hietala (Tarot, ex-Nightwish), Amorphisin Halo-levylläkin vieraillut Petronella Nettermalm, Ismo Alanko sekä Mariska. Tämä elämäntyyli ei suosi aitoja rakkaussuhteita. Useiden tuottajien kanssa työstetty levy on yleistyyliltään perustoimivaa nykysoundia, mutta Iben valtti on aina ollut pyrkimys melodisuuteen ja tanssittavuuteen sortumatta iskelmäkertosäkeisiin ja pateettiseen laahaamiseen. Divariin . Diipimpää-biisissä Ibe myöntää, että syvällistä sanottavaa ei vain ole, koska menee niin hyvin, että rahalle tarvittaisiin lisätaskuja. Bisnesmiehessä hän servaa räppärin, joka isottelee omalla vaisummalla menestyksellään. Samaa jatkuu levyn mitalta. Diipimpää ja Blondina ovat erinomaisia menohittejä, jos onnistuu unohtamaan tekstit. Jokainen solisti istuu omaan kappaleeseensa täydellisen luontevasti. Siltä kannalta katsottuna Iben nykyinen musiikki on onttoa, suoraan teksteistäkin juontuvalla tavalla yksinäiseltä kuulostavaa. Niinpä Blondina-jättihitti on omistettu tukholmalaiselle tytölle, joka on ns. Vuoden 2019 Ibelius-albumin aikaan hän vaikutti siltä hahmolta, joka voisi lopulta tuoda uuden suomiräpin valtavirtaan fiksuutta ja realismia. Roskiin Bjørkø Heartrot Svart Amorphis-kitaristi Esa Holopainen julkaisi pari vuotta sitten oman sooloalbuminsa Silver Lake -nimikkeen alla. Paljon on Mätäojassa virrannut vettä sen jälkeen, ja eräs ystäväni ja kollegani kiteytti asian niin, että ”lupaavasta nuoresta kyvystä on sulanut bämää hokeva pölvästi”. Soittimeen ??. SOUNDI 51 ????. Sydämeen ???. Musiikillisesti Heartrot on melko lähellä Amorphista mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsee mutta kuitenkin sen verran erillään ja erilaisiin suuntiin kurotteleva, että se seisoo oikeutetusti omilla jaloillaan
Ehkä Cobain oli kuitenkin tyytyväinen, että In Utero myi maailmanlaajuisesti ”vain” puolet Nevermindin 30 miljoonasta kappaleesta. In Uteron änkyrä vastavirtaan melominen oli kuitenkin juuri sitä, missä bändi oli omimmillaan. In Uterosta tekee vielä koskettavamman se, kuinka hukassa bändi oli itsensä kanssa ja pystyi silti puristamaan itsestään näsäviisaan, vittumaisen ja omannäköisensä kokonaisuuden. Albion on kuitenkin edelleen leimallisesti samaa vakaata, harmonista ja täyteläisen sävykästä alt folk rockia, joka ei ole vieraantunut John Grantin tavoin islantilaisen konemusiikin pauloihin. 52 SOUNDI Levyarviot > ...harvoin arvaa, mitä tulee seuraavaksi... Smithin yhtyeelle tekemät kappaleet hyllytettiin ja vain albumin työnimi Seven Long Suns siirtyi Harpin levylle, täysin uuden laulun nimeksi. In Utero on paitsi hyvin aikaa kestänyt, olosuhteiden pakosta väärään lokeroon eksynyt grungelevy, myös olennainen dokumentti Nirvanan, Cobainin ja kotoaan karanneen kitara-indien kunnianpäivien lopun alusta. Heille In Utero näyttäytyy eri valossa kuin niille, jotka malttamattomina odottivat Bleachin (1989) hypetettyä seuraajaa ja seurasivat sen räjähdysmäistä menestystä. K u v a: D av id Z u n g Nirvana In Utero 30th Anniversary Edition Universal Tarina on varmasti kaikille tuttu. Siitäkin huolimatta, että nyt kolmikymppisiään juhliva albumi syntyi nimenomaan vastareaktiona jättimenestykselle. Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä paremmin se istuu bändin kokonaistarinaan. Suunnitelmat omasta Harp-yhtyeestä ja sen soundimaailmoista olivat jo olemassa, kun Smith jätti Midlaken juuri, kun yhtyeen neljäs albumi alkoi saada muotoaan. Siinä mielessä tällaiset tasaisesti kymmenen vuoden välein ilmestyvät anniversary-painokset ovat jopa hyödyllisiä. Näiden kahden albumin teon ja vastaanoton yhteisvaikutus lienee ollut merkittävä sekä oman musiikin jalostamisessa että määrätietoisen sooloja bändiuran yhdistelmän luomisessa. In Utero (1993) oli se levy, jonka olisi pitänyt ilmestyä Nevermindin (1991) sijasta. ASKO ALANEN HHHHH. Albionin laittoi hienoisen jännityksen vallassa soimaan, mutta rauhaisa The Pleasant Grey -instrumentaali-intro ja ylellisen hienosävyinen ja melodisen kaunis I Am The Seed huojennuttavat samalla elämyksellisellä hehkulla kuin Midlaken ja John Grantin albumien avauskappaleet Acts Of Man ja TC And The Honeybear. Kukaanhan tuskin tätä visuaalisesti komeaa ja kaikenmoisella tilpehöörillä vuorattua laatikkoa (viisi cd:tä tai vaihtoehtoisesti kahdeksan lp:tä) aivan välttämättä tarvitsee. Rockin historiaan bändi olisi tuskin siinä tapauksessa jäänyt, mutta ehkä Kurt Cobain olisi elänyt muutaman vuoden pidempään. Ilman jossitteluakin In Utero on mainettaan parempi. Tulkinnasta sen sijaan esiintyy yhä hajontaa. Nirvanan kohdalla tämä pätee erityisen hyvin, sillä kolmessakymmenessä vuodessa on kasvanut parikin sukupolvea, joka on löytänyt bändin ominpäin kunkin aikakauden trendeistä huolimatta. Laulu toisensa jälkeen vahvistaa albumin yhtenäistä viehätystä ja sävelkulkujen soljunnan luontevuutta. Mutta tarpeellisena muistutuksena Nirvanan viime hetkien suuruudesta se käy. Bonusmateriaali – runsaat ja vereslihaiset livetallenteet etunenässä – ei ole vain täyttämässä tilaa, vaan sen kolhossa viehätyksessä viihtyy vaivatta tuntikausia. Saarivaltakunnan vanha nimi Albion tuli albumin nimeksi ja inspiraatioon kuuluvat myös keskiajan ja renessanssin runous, hengellisen hartaista hymneistä maallisempiin uuden ajan rakkauslauluihin. Harp suosii synteettisten soundien ja teknisen tahdituksen sijasta akustisten kielisoitinten kepeää helinää ja lauluäänien aitoja lämpimiä sointeja. Samana keväänä hän oli vielä mukana Midlaken toimiessa John Grantin vähintään yhtä upean Queen Of Denmark -albumin taustabändinä ja levytyksen osatuottajana omassa studiossa Texasin Dentonissa. Se, että bändi oli avoimen välinpitämätön ja kyyninen, ei estänyt levyä nousemasta Yhdysvaltojen listaykköseksi. Brittien 1970-luvun progressiivisten folkyhtyeiden tunnistettava vaikutus oli ajan mittaan laajentunut Ison-Britannian säilyneiden muinaismaisemien ja tarinoiden ihailuksi. Smith korostaa löytäneensä kappaleisiin Curen, Cocteau Twinsin ja Depeche Moden kasarisoundia analogisilla syntikoilla, rumpukoneilla sekä särö-, kaikuja chorus-pedaaleilla. Vieläkin raflaavampi siitä oli tarkoitus Steve Albinin johdolla tehdä. ANTTI LUUKKANEN HHHH RETRO Harp Albion Bella Union Tim Smith erosi Midlaken päälaulajan ja lauluntekijän paikaltaan kaksi vuotta yhtyeen kolmannen albumin, tavattoman hienon The Courage Of Othersin (2010) jälkeen
Miten elää omaksi se historia, mikä välissä on kulunut. NUUTTI HEISKALA HHH Cleo Sol Gold Forever Living Originals Englannissa serbialaisespanjalaiselle sekä jamaikalaiselle jazz-muusikoille syntynyt Cleopatra Zvezdana Nikolic eli Cleo Sol fuusioi loistavaa vaihtoehto-R&B:tä ja neo-soulia yhdessä luottotuottajansa Inflon kanssa, joka sattuu myös olemaan Cleon aviomies sekä heidän yhteisen lapsensa isä. Jopa itse olen kokenut sen, vaikka aikoinaan kaikki miehen soolot, Porcupine Tree -albumit, No-Man-levyt ja muut oli kuultava. Post Koma saa pohtiimaan sitä, mikä on kielen suhde musiikkiin. Heti levyn aloittavan, punkahtavan rennosti soitetun Venomin Black Metalin lähtiessä soimaan, nousee hymy vuosituhannen vaihteen Dimmua fanittaneen kuulijan huulille. Tosiasiassa artistilla on ollut sangen hankalaa tuhoisien suhteidensa kanssa taistellessa, joita tämä laulaja-räppäri-tuottajan toinen albumi valottaa. Tarkemmin ajateltuna kuitenkin jo äänivalli edellä kulkenut edellinen IWATSW-albumi Gtthrgh (2015) oli askel nykyiseen suuntaan. Kun Celtic Frostin Nocturnal Fearista kuullaan kaksikin eri versiota, tuntuu reilu puolituntinen kokoelma lopulta liian lyhyeltä. En tiedä, välittyisikö visio noin täsmällisesti ellei sitä kriitikolle tarjoiltaisi, mutta on ajatuk. LINDA SÖDERHOLM HHHHH Rival Sons Lightbringer Atlantic Kesäkuussa julkaistu Darkfighter-albumi löysi uusia vahvuuksia Rival Sonsin rock-ideologiaan, mutta sahasi aiotun tupla-albumin eri julkaisuiksi viiden kuukauden välein. Tuotannon laajuuden ja siihen hetkellisen turtumisen takia riippuukin hieman ajankohdasta, iskeekö uusi taatusti ammattimainen Wilson-albumi miten lujasti. ASKO ALANEN HHH Tkay Maizda Sweet Justice 4AD Trendikästä elektronista trapia ja modernia r&b:tä tekevällä Tkay Maizdalla on mennyt viime vuosina lujaa. JARI MÄKELÄ HHHH Voikukat Rauniola Alakulttuuritalo Tamperelaistrio jatkaa aiemman bändinsä Black Ducks Of Despairin hajottua suomeksi ja vertaa musiikkiaan Nirvanaan soittamassa Eppu Normaalia. Lamb Of Godia piristäneen Legion: XX:n tavoin olisi toivonut Dimmun äänittäneen uusia cover-versioita levyä varten. Albumi tuntuu vain puolittain kappalekeskeiseltä musiikkiteokselta. Mutta nopea ja energinen levy ei ole missään nimessä koston väline, vaan se esittelee hillittömän Tkayn kaikki puolet ja hänen kykynsä sukkuloida vaivattomasti tyylien välillä. Post Koma on basisti-säveltäjä Petter Eldhin pitkällisen äänitutkimuksen huipentuma, jonka tuloksena on omalaatuinen musiikkivisio, josta harvoin arvaa, mitä tulee seuraavaksi. AKI NUOPPONEN HHH Dimmu Borgir Inspiratio Profanus Nuclear Blast Inspiratio Profanus kerää samoihin kansiin kahdeksan Dimmu Borgirin vuosien varrella äänittämää cover-biisiä. Tyylistä ja volyymista toiseen vaihteleminen ei tuota hard prog-rockin ehyttä helmeä, kun tunnelman ailahtelu ei löydä sitovaa ideaa. SOUNDI 53 Steven Wilson The Harmony Codex Virgin Jo nopea tarkistuslaskelma vahvistaa aavistuksen siitä, että 56-vuotias Steven Wilson on uransa aikana ollut merkittävässä roolissa useammalla albumilla kuin hänen iässään on vuosia, ja tähän kaikki tuotantotyöt päälle. Koomasta heräämistä on kiehtovaa kuvitella: Ympäristö ja ihmiset ovat muuttuneet, oma ulkomuoto on muuttunut, mutta mieli ei ole elänyt muutosten mukana. Erillisten kappaleiden kesken se on toimivampaa, sillä niin kitarariffit, akustiset näppäilyt kuin melodiset seikkailutkin saavat omillaan paremmin tilaa ja aikaa vakuuttaa biisin sisäistä logiikkaa. Hienointa levyssä ovat sen viipyilevimmät tunnelmat Impossible Tightropella, The Harmony Codexilla ja Staircasella. Ulkopuolisesta saattaa näyttää siltä, että kaikkien suosiossa kylpenyt, Zimbabwessa syntynyt ja Australiassa kasvatettu Tkay on elänyt parasta aikaansa: ensimmäinen naisräppäri, joka solmi sopimuksen indie-levy-yhtiö 4AD:n kanssa, ja muutto Los Angelesiin. Levyn viisi muuta kappaletta eivät jäsennä keskinäisiä suhteitaan, vaan ailahtelu jatkuu. Studiossa luotu progressiivisesti polveileva ja sangen psykedeelinen kokonaisteos suodattaa itseensä vaikutteita muun muassa hiphopista, drum’n’bassista, IDM:stä, electronicasta ja folkista, joita se hyödyntää vapaiden improvisaatioiden lähtökohtina. Tuottamassa ovat olleet kanadalaiset Stint ja Kaytranada sekä australialainen Flumen. Teoksen erillisen osan oletti täydentävän jämeräksi toivottua kokonaiskuvaa, mutta puolituntinen Lightbringer osoittautuukin heikommin jäsentyväksi kuuden kappaleen kimaraksi. Tarttuvat funk-sävelet vievät kuulijan jylisevien bassolinjojen saattelemana herkkiin r&b-balladeihin, joista syöksytään eloisaan elektroniseen tanssimusiikkiin. Hän on jättänyt taakseen myrkylliset ihmissuhteensa ja lamauttavan itsensä epäilemisen. Lisäksi coveroidaan myös Celtic Frostia ja Bathorya, kuten voisi olettaakin. Yllättävimmät vedot ovat varmaankin Deep Purplen Perfect Strangers ja G.G.F.H.:n Dead Men Don’t Rape. Ja näillä taustoilla Tkay Maizda jakaa makeaa oikeutta, eikä alistu. Ensimmäinen vaikutelma vain suoratoistona julkaistusta Blood Northista on kahdeksan vuoden hiljaiselon jälkeen pettymys. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana tapahtunut muutos ei ole suurempi kuin yhdeksän vuoden elinkaaren aikana koettu. Erikoista on, että Cleo Sol julkaisi kolmannen täyspitkänsä Heaven vain kaksi viikkoa ennen Goldia. Brittimusan parhaista aineksista – synapopista madchesteriin, acid housesta shoegazingiin – ammentaneista biiseistä ja levytyksistä vastasi Pasi Riento. En tiedä onko Koma Saxo -yhtyeen liideri Petter Eldh kelannut ollenkaan tällaisia, mutta jotakin tekemistä muistin ja unohtamisen kanssa Post Komalla on. Rival Sonsin valmiudet tuottaa ronskia ja rennompaakin rockia entistä sävykkäämmin tulevat todistetuksi aina kuin kelpo riffit rävähtävät tai laulaja Jay Buchanan löytää Paul Rodgersin hillityn voimakkaan otteen laulaa rokkibluesia. Hän on 90-lukulainen r&b-diiva, vapautunut trap-tähti, häikäisevä moderni diskokuningatar. Avausraita 0°:n ambient on niin kaukana ensirakkauteni Bees & Honey -ep:n (2006) räävittömästä uhosta kuin olla ja voi. Ihanan lohdullinen sekä lohduttava teos on äärimmäisen rauhoittava kokonaisuus, todella nautittava albumi sielukasta kutu-R&B:tä live-instrumentein, minkä tahtiin tullaan tekemään varmasti enemmänkin lapsia. Alunperin Puritanical Euphoric Misanthropian (2001) aikoihin äänitetty Twisted Sisterin Burn In Hell on toinen levyn kohokohdista. ”Taiteellisuudestaan” huolimatta Blood North ei ole ollenkaan vaikea albumi, mutta vaatii hitusen keskittymistä. Puolet albumista on ennemmin sen kuuloista kuin Wilson olisi innostunut uusista studiolaitteista, löytänyt ihan uusia tekstuureja soundiinsa, ja innostunut säveltämään tunnin verran elektronisesti maustettua progressiivista rockia. Akustisissa tunnelmissakaan ei ole soitannollisesti moittimista, mutta kappaleiden keskinäisen balanssin puute saa koko bändin onnahtelemaan. Kuorosämplet kaikuvat jylhässä äänikatedraalissa ja havumetsän humina lämmittää korvia pakkasyössä. Suurin hämmennyksen aihe on levyn aloittava 9-minuuttinen Darkfighter, jossa on kiinnostavia, jopa nautinnollisia osioita. Nämä 10-minuuttiset sävellykset tuovat mieleen Porcupine Treen Pink Floyd -henkiset varhaiset vuodet, toki ilman noiden aikojen hapokkuuksia. Kaikki kappaleet ovat suurenmoisia, puhdasta kultaa alusta loppuun. Cleo Solin ja Inflon on myös huhuttu olevan osa mystistä Sault-kollektiivia, ja jos sitä ei usko tuotannon perusteella, niin ainakin artistin tämänvuotinen albuminjulkaisutaktiikka tukee teoriaa vahvasti. SAMI NISSINEN HHHH I Was A Teenage Satan Worshipper Blood North Omakustanne I Was A Teenage Satan Worshipper oli aktiivivuosinaan 2006–2015 suosikkibändini numero 1, maailman kovin sarjakuvahahmojen kaltaisista karismaattisista veijareista koottu indiebändi. LINDA SÖDERHOLM HHH Koma Saxo Post Koma We Jazz Koomaan voi jäädä ikuisesti, mutta koomasta voi myös toipua täysin. Kenelle tahansa on varmasti iskenyt jossain kohtaa Wilson-ähky. Pasin teininasaali ja lelu-urut olivat jo menneisyyttä. Post Koma on kaukana perinteisestä jazz-soitosta, jossa bändi istuu huoneessa ja soittaa sävellyksensä toisensa jälkeen. The Harmony Codex on hyvä esimerkki tästä. Gold on soul-laulaja-lauluntekijän toinen vuoden 2023 yllätysalbumeista ja artistin neljäs kokopitkä. Vastapainoksi levyllä on vain liian monta pikkuhauskaa kokeilua levyä venyttämässä. Tällaisenaankin levy kuitenkin toimii muistutuksena siitä, kuinka hieno bändi Dimmu Borgir parhaimmillaan on. Gold (kuten myös kaikki aiempi Cleo Solin tuotanto) on julkaistu Inflon levyyhtiöllä. Gold on edeltäjänsä tapaan herkkä ja lämmin albumi, joka kanavoi Cleo Solin empatiaa ja huolta, mutta hiljaisella optimismilla ja uskolla tulevaan. Lisäksi Tkayn ovat noteeranneet mediat Rolling Stonesta Pitchforkiin. Nimikappale on vuoden parhaita kotimaisia synapopbiisejä ja Riennon laulu kuulostaa sillä erityisen komealta. Toisinaan se ei ole kaukana esimerkiksi Makaya McCravenin klubijazzista. Pisimpään koomassa on ollut puolalainen rautatieläinen Jan Grzebski, joka oli koomassa 19 vuotta 1988–2007, mutta heräsi ja toipui. Kiinnostavampaa olisi ollut kuulla millaiseksi 7 Year Bitchin samannimisen hienon feministipunk-ryttäyksen versio olisi muodostunut, mutta kyllä G.G.F.H.-vedonkin hidas tunnelmointi syntikoineen ja konerumpuineen venyttää Dimmun ilmaisun rajoja. Ja vielä enemmänkin: miten musiikki toimii kielen tavoin muodostaessaan muistoja
Verneri Pohjola soittaa trumpettia omalla, ainutlaatuisen hengittävällä ja inhimillisellä soundillaan, vähäeleisen loistavasti ja syvällisesti. Syntetisoijavetoisella I Desillä koneet luovat vahvaa beatiä, ambientia maalailua ja isojakin orkestraalisia kaaria. Lempeän romanttisista ja tarpeen tullen kipakan toteavissa kappaleissa huomion vievät todella pinnalla olevat laulut ja lyriikat melodioineen, joita itse musiikki tasaisen tuotantonsa kera lähinnä tukee taustaroolissa Aliisa Syrjän ollessa erittäin suuressa valokeilassa levyllään. Albumi soi läpi helposti. Rauniola jää turhan unohdettavaksi suoritukseksi, vaikkei levyä sinänsä voikaan huonoksi haukkua. 54 SOUNDI 54 SOUNDI Doro Conqueress – Forever Strong And Proud Nuclear Blast Metallikuningatar Doro Pesch on tehnyt kunnioitettavan, 40 vuoden mittaisen uran heavy metalin parissa. Idesin niukka toteutus vie tunnelmaa lähemmäksi Andersonin juuria. Vaikuttavinta on kuitenkin Rissasen oma monipuolinen, värikylläinen ja huomattavan nöyrästi kokonaisuutta palveleva työskentely koneiden ja syntetisaattorien parissa. Muutamasta tylsästä rallista huolimatta kokonaisuus jää voiton puolelle. Aliisa Syrjän debyyttilevyn soidessa huomio kiinnittyy ensin Syrjän heleän kuulaaseen, mutta samalla kerronnallisen leikkisään tapaan laulaa, ja elämää uteliaasti tutkailevat kappaleet saavat keskittymään niihin. Folk-artistina aloittaneen Andersonin lauluntekijyys ilmenee I Desillä kuitenkin jonain aivan muuna kuin lähes viidenkymmenen albumin takaisella debyytillään. Kappaleissa kuten Searching For The Faeries taas on samankaltaisuutta Fleet Foxesin seesteisiin ja pastoraalisiin teoksiin. AKI NUOPPONEN HH Aki Rissanen Hyperreal Edition Aki Rissasen uusin triolevy on hienointa fuusiota aikoihin. NIKO PELTONEN HH Aliisa Syrjä Höyheniä ja saaria Warner Aluksi kaikki on hyvin. PERTTI OJALA HHHH Joose Keskitalo Oh, Our Slow Designs Helmi Levyt Kotimaisen folkin outolintu Joose Keskitalo on julkaissut englanninkielistä musiikkia jo kolmannen albumin verran. Liiankin vaivattomasti. ARTTU TOLONEN HHHH King Creosote I Des Domino Skotlantilainen Kenny Anderson on tehnyt persoonallista ja poikkeuksellisen tuotteliasta uraa King Creosotena. Levyarviot > 54 SOUNDI Levyarviot > 54 SOUNDI Levyarviot > ...missä Rhodes loppuu ja häiriöäänet alkavat... Oh, Our Slow Designs jatkaa New Songs For Old Motifsin (2021) riisuttua folkia, jossa kuulee mukana vaikutteita laajalla skaalalla. Bändi myös soittaa tiukasti, ja itse kuningattareltakin irtoaa vaivatta ja suurella tunteella niin heleät puhtaat kuin kunnon raspi. Eikä Pesch tyydy pelkästään keikkailemaan vanhojen ansioidensa kannattelemana vaan julkaisee tasaiseen tahtiin myös uutta musiikkia. Conqueress on Doro-yhtyeen neljästoista studioalbumi, joka tarjoaa saksalaislaulajan faneille täyslaidallisen juuri sitä, mitä Dorolta voi odottaa eli wanhaa kunnon heavy metalia. It’s Sin That’s Got Its Hold Upon Usin, Burial Bleakin ja Dustin osin kuolemanvakavan pohdiskelun rinnalla Susie Mullen on yht’äkkiä kuin eri maailmasta tuleva rynkytys. Augustine voisi samaan aikaan olla vanha gospel-klassikko että 2010-luvun indie-throwback. Mutta kaikki tämä kuuluu asiaan ja käännetään viihdyttäväksi, hymyn naamalle nostattavaksi paketiksi. St. Andersonin musiikissa on tänään samaa rajattomuutta kuin porilaisen Circlenkin kanssa yhteistyötä tehneen Richard Dawsonin töissä. Paikoin progeakin hipovan hymnisesti rakkautta vannova Please Come Back I Will Listen, I Will Behave, I Will Toe The Line ja etenkin sanaton Drone In B# ovat tuplapituisen I Desin mammutit. Persoonallisuutta bändiltä jäisi kaipaamaan, sillä 90-luvulta asti Suomen treenikämpät ja pikkuklubit ovat olleet sitkeästi täynnä jokseenkin tällaista musiikkia. Albumi on tyylillisesti yhtenäinen, mutta siltä löytyy monenlaisia vivahteita. Nyrkit ja tuopit ilmaan, heviveljet ja -siskot ja sitä rataa. Tässä kohdassa Höyheniä ja saaria alkaa kompastella. Höyheniä ja saaria -albumia voisi sanoa pop-iskelmäksi tai iskelmä-popiksi. Muun muassa The Weekndin ja Taylor Swiftin kanssa työskennelleen ruotsaK u v a: Jo ch en R o lf es A RT BY K IM D IA Z H O LM 10-11 FEBRU ARY 2024 TURK U-STO CKHO LM-TU RKU M/S VIKIN G GRAC E TICKETS ON SALE NOW! WWW.NORDICMETALCRUISE.FI. Ville-Heikki Raatikainen on aika puolitehoinen vokalisti, ja tekstitkin ovat jotenkin ponnettomia, vaikka niissä esitetäänkin muun muassa vasemmistolaista yhteiskuntakritiikkiä. Keskitalolla on ihailtava tapa säveltää kappaleita, joissa sovituspuolella ei tapahdu mitään kovin ihmeellistä, mutta joissa kaikki osat tuntuvat tarpeellisilta, eikä mitään ottaisi pois. Robert Ikiz on selkeästi uskomattoman monipuolinen funkrumpali, joka soittaa enimmäkseen ihastuttavan pienellä setillä muita ajaen, mutta taajuuskartassa poissa tieltä pysyen. Samaan Voikukat ei tietenkään yllä, mutta varsinkin nopeatempoisemmissa biiseissä muusikoilta kuullaan aivan sujuvaa puolivaihtoehtoista rockia, joka toiminee livenä paremmin. SAMUEL JÄRVINEN HHHH Poppy Zig Sumerian Suositusta tubettajasta poplaulajaksi muuntautunut Moriah Pereira eli Poppy kiinnitti huomioni viisi vuotta sitten Grimesin kanssa duetoimallaan Play Destroy -kappaleella. Tällaisella levyllä jos millä laulutulkintojen ja lyriikoiden onkin oltava särmikästä. -albumilla (2018) artistin sokeroidut hyperpop-vokaalit ja taustojen industrial/ nu metal -pauke yhdistyivät ensimmäistä kertaa, ja seuraavilla albumeilla I Disagree (2020) ja Flux (2021) tyylien yhteentörmäys kuulosti vielä luontevammalta ja makoisammalta. Levyltä toivoisi kenties vielä hieman enemmän nopeampaa poljentoa, mutta albumi on silti Keskitalon englanninkielisten julkaisujen huippu. Kappaleet ovat kestoltaan varsin lyhyitä, mutta ne eivät missään kohtaa tunnu päättyvän kesken. Ja vaikka Voikukilta toivoisi vastapainoksi kohottavampia melodioita, niin eipä vaan Eppujenkaan vetovoima sellaisille rakennu, vaan tarkkaan veistetylle ja tunnereseptoreita peukaloivalle kokonaisuudelle. Heti Markat tiukassa -avausraidalla säröinen kitararock jumittaa ja rosoutuu kuin In Uterolla. VESA SILTANEN HHH sessa jotain perää. Aliisa Syrjän haluaisi olevan vielä paljon herkempi liikuttavista asioista laulaessaan, ja sitäkin kovempi halutessaan avautua lujemmin. Osassa kappaleista vielä hymyilee hieman naiiveille riimeille ja vertauskuville, mutta viimeistään nimikkokappaleen kohdalla höyhensaaret, höyhenet, saaret ja muut leikit alkavat kuulostaa vaivaannuttavilta. Poppyn järjestyksessä toisella Am I A Girl. Varsinkin jälkimmäisen yli puolituntinen Swans-henkinen matka päättymättömästä surinasta ja huminasta kävelytempoisen rytmin löytymisen kautta säröiseen kitaraan ja liki industriaaliseen paukkeeseen on kärsivällisyyttä vaativa mutta samalla oudosti palkitseva elämys. Kovin syvällisiä filosofisia pohdintoja tai taiteellisia kokeiluja ja irtiottoja ei Conqueressiltä löydy – ellei sellaiseksi sitten lasketa Judas Priestin Rob Halfordin kanssa duetoitua Bonnie Tylerin Total Eclipse Of The Heartia, joka sekin kuulostaa mielenkiintoisemmalta paperilla kuin toteutettuna – vaan lähes tunti hevikliseitä kliseiden perään eli räjähdyksiä, kaahaavia autoja, poliisisireenejä ja köörihuutoja. Suomessa ei liene kukaan – ja maailmallakin harva – tasapainoillut jazzin ja klassisen välillä yhtä elegantisti kuin pianisti Aki Rissanen. Levy tarjoaa tarpeeksi tutkittavaa toistuvalle kuuntelulle. Nyt hän tuo saman herkän otteen musiikkiin, joka tuntuu ammentavan Joe Zawinulin Weather Reportja soololevyiltä sekä Herbie Hancockin synasafareista ja superfunkista Miles Davisin sähköiseen friikkailuun sekä uudempaan konemusiikkiin. Albumi onnistuu luomaan americanaa suomalaisella tuikkeella, johon yhdistyy Englannin alankoja ja usvaa. Hyperreal on hienovaraisen virtuositeetin juhlaa. Yhtäällä upeat new age -synapadit lyövät luontevasti kättä rapeiden synabassolinjojen kanssa ja toisaalla on vaikea erottaa, missä Rhodes loppuu ja häiriöäänet alkavat. Voi olla, että tässä on välitön läpimurtolevy vaikkapa lempeille radioaalloille, mutta albumilla Syrjällä voi olla vielä paljon enemmän annettavanaan
A RT BY K IM D IA Z H O LM 10-11 FEBRU ARY 2024 TURK U-STO CKHO LM-TU RKU M/S VIKIN G GRAC E TICKETS ON SALE NOW! WWW.NORDICMETALCRUISE.FI
Silti puitteissa korostuu pysyvyys, vastineena ajan huuhtomille tunteille. HANNU LINKOLA HHHH Sen Morimoto Diagnosis City Slang Japanilaisen, Yhdysvalloissa uraansa tekevän multi-instrumentalisti Sen Morimoton kolmas levy on askel poispäin aikaisempien levyjen vahvasti hiphopin sävyttämästä soinnista. Morimoton ilmaisu on melko kulmikasta, mutta paikoin hän väläyttelee varsin ainutlaatuista pop-sensibiliteettiään. Häntä pidetään laajalti yhtenä Yhdistyneen kuningaskunnan kekseliäimmistä sanoittajista. Kappaleet eivät oikein meinaa nousta esiin toistensa joukosta, mutta sävellykset ovat laadukasta työtä. Psykedeliasta, 1950-luvun yhdysvaltalaisesta perinnepopista, Radioheadista ja Ben Foldsista muistuttavat kappaleet pysyvät läjässä aivan hienosti. Kuulijoiden onneksi Johnsson on päässyt yli omituisesta alituotettujen käppähevilevyjensä vaiheesta, jota hän eli varsinkin Sitra Ahra(2010) ja Les Fleurs du Mal (2012) -albumeilla. Levyn päättävä psykedeelinen Reality niputtaa levyn hienosti. Puolen välin jälkeen Morimoton ote kuitenkin alkaa herpaantua ja korvat väsyä. Levyjä on saanut sulatella kaikessa rauhassa, vaikka ne ovatkin melkoisen samasta eeposhevipuusta veistettyjä. Soittajina Raven Days -levyllä vaikuttavat muun muassa Shadowplaysta ja Kauko Röyhkän yhtyeestä tuttu kitaristi Timo Vikkula, Liekkija Super-yhtyeistä tuttu basisti Teemu Soininen, muun muassa The Mike Bell Cartel-, Super-, ja Tanssiva Karhu -yhtyeiden rumpali Ville Särmä sekä viulisti Milena Törmi. Nyt musiikki kumpuaa norjalaisesta Hadselin kylästä, jonne Zach Condon eristäytyi vuonna 2020 toipumaan pitkäkestoisesta kurkunpääntulehduksesta ja sitä seuranneesta ahdistuksesta. Famous Last Words on yhtä lailla scifi-elokuva kuin rap-levy. Red Sand on upea “elokuvallinen” pelinavaus, jonka teema on varsin morriconemainen. Zig maistuu välityöltä. Levyarviot > 56 SOUNDI laisen Ali Payamin tuottamalla Zigillä raskaat kitarariffit on hylätty tyystin tai ainakin miksattu piiloon (Hard ja nimikappale) askeettisen IDM-kolkkeen ja synkeän darkwaven tieltä. Edellämainittua käytäntöä toteuttavat albumin avausraidat Church Outfit ja Knockoff sentään toimivat, ja ovat selkeästi levyn parhaat biisit. Hadselista välittyy pyrkimys rauhaan ja rikkumattomuuteen. Wipe Out rokkaa kierosti kuin Bowie kokkelipäissään. Ylitsevuotavan suureellisista melodioista, itämaisuuksista, oopperamaisista lauluista ja heavy metalin juurista ei tule pulaa kolmannellakaan osalla, joka on silkkaa Therionia. Kylässä hän sai avaimet vanhaan puukirkkoon, jonka urkupilleistä puhaltuivat ilmoille levyn ensimmäiset luonnokset. Lontoossa asuvan räppärin, tuottajan ja ohjaajan debyytti on kunnianhimoinen 23 biisin jättiläinen, joka maalaa vahvoja kielikuvia lo-fi-taustoille. Lauhkean perusilmeensä alla levy rakentaa kuitenkin syvällistä, raastavaakin ymmärrystä elämän ja ympäristön mittakaavoista. Jokainen ääni on valmis katoamaan luomansa vaikutelman mukana. Kokeneet ja tyylitajuiset soittajat saavat puhallettua henkeä pastissimaisiin kappaleisiin. Touhu rakentuu edelleen kimuranttien rytmien ja jazzillisten sointujen ympärille ja keskiössä on Morimoton kiltti laulu. Condonin baritoni etsii hidaspiirteisiä melodioita, sävelteemat vellovat huokausten aaltoina, ja musiikin kerroksellisuus kertoo yhtä paljon kuin siihen liitetyt sanat. AKI NUOPPONEN HHH Casisdead Famous Last Words XL Recordings Vuosituhannen alussa skeneen nimellä Castro Saint ilmestynyt grime-mc, joka on esiintynyt nyt vuosikymmenen nimellä Cas(isdead) on salaperäinen saarivaltion räppäri, erilaisten maskien taakse piiloutuva ja hupullisessa parkatakissaan varjoissa liikkuva mystinen hahmo ja julkisuutta karttava artisti, joka on aina silloin tällöin siunannut fanejaan kulttihiteillä. Diagnosis ei ole missään nimessä täysosuma, mutta varmasti miellyttävää kuultavaa jazzinsukuisen popmusiikin ystäville. Levyissä ei ole sinänsä mitään vialla, mutta jokaisen niistä päättyessä tekee mieli kuunnella jokin parhaista Therion-levytyksistä. Orgaaniset lähtökohdat sulautuvat modulaarisyntetisaattorin luuppeihin, lauluraidat monistuvat kuoroharmonioiksi, ja kun Condon haluaa tavoittaa alitajuntansa, hän kaivaa puhaltimet esille. Alun rajuista grimeja trap-biiteistä siirrytään sujuvasti kasarisyntikkalinjojen kautta synthwave-poppiin ja retrohenkiseen diskoon. Outo albumi kulminoituu lopun ambient-kliimaksiin Pet Shop Boysin Neil Tennantin kanssa. Poppy säilyttää asemansa kiinnostavana artistina, mutta on liukumassa vähän huolestuttavaan suuntaan. Therioniin on aina kuulunut pieni kotikutoisuus ja ylituottamisen vältteleminen, mutta Leviathan-albumeilla Therion on ollut tämän suhteen jälleen tasapainossa. JARI MÄKELÄ HH Beirut Hadsel Pompeii Siitä on aikaa, kun Beirut samosi Balkania torviorkesterien tahdittamana. Nyt julkaistava albumi Leviathan III on trilogian kolmas, aiemmat osat julkaistiin vuosina 2022 ja 2021, ja kolmikko sisältää yhteensä 150 minuuttia oopperametallia. Antiikin roomalaiseen mytologiaan perustuvassa When Orpheus Singsissä on klassinen, hieno laulumelodia. Myös orkestraatiot myötäilevät vakiintunutta sapluunaa. Motorbiken videolla Poppy muistuttaa Dua Lipaa, mutta pelkästä audiosta tulee mieleen keskivertoa paremmin tuotetut t.A.T.u.-hitit tai äkäisemmät Britney Spears -remiksit, joista toki pidän molemmista. Turhan kiltiltä touhu kuitenkin kuulostaa. Tarinan kaari alkaa voimalla. Hiphop kuuluu edelleen vahvasti, muttei ole enää niin keskeisessä roolissa. Jousisektiot, puhaltimet ja kuorot koristavat suureellisia, hienoja yksityiskohtia sisältäviä sovituksia. Casisdeadin suoraviivainen räppäystyyli vie kuulijan dystooppiseen toiseen todellisuuteen, jossa hän on päähenkilö paheiden, rikollisuuden ja haalistuneen glamourin kuvitteellisessa maailmassa, jota asuttavat gangsterit, seksityöläiset sekä synteettiset huumeet. LINDA SÖDERHOLM HHH Von Konow Raven Days Omakustanne Kun saatekirjeessä käytetään “taide” sanaa 15 kertaa, niin kai se on uskottava: tämä musiikki on taidetta! Ei Von Konow ole muutenkaan turhan vaatimaton. ...yhteensä 150 minuuttia oopperametallia... Marko von Konow tituleeraa itseänsä suomalaisen indie-musiikin veteraaniksi ja toteaa “taiteensa ja metodinsa pohjautuvan syvälle Euroopan taiteeseen ja filosofiaan”. En tiedä olisiko edes kaikkien kolmen levyn materiaalin yhdistelemällä syntynyt yhtä todella hyvää albumia. Suurin ”mutta” kaikilla kolmella Leviathan-albumilla on se, että kukin niistä on ”vain” kolmen tähden Therionia. Särmän rumpukomppi on suorastaan nerokas. Hadselin anti on massiivisimmillaankin ilmavaa, spirituaalista. Oman silauksensa sille antavat näyttelijät Ed Skrein ja Emma Rigby, jotka esittävät biisien lomassa skitejä fiktiivisen megayhtiö DeadCorpin nimissä. SAMI NISSINEN HHH K u v a: Li n a G ai ß er. Pyrkiessään särmikkäämpään ilmaisuun Morimoton laulu kuulostaa hiukan pinnistelevältä. Yhteydet löytyvät. Levyn avausraita If The Answer Isn’t Love käynnistää levyn komeasti ja sitä seuraava Bad State on hieno soft rock -numero. VILHO PIRTTIJÄRVI HHH Therion Leviathan III Nuclear Blast Christofer Johnsson on ollut tuottelias kaveri viime vuosina. Toinen onni on se, ettei Leviathania julkaistu tripla-albumina. Suomessa tulee harvoin vastaan näin romanttista ja dramaattista pop-musiikkia. Dunes muistuttaa erehdyttävästi Pulpin Trees-kappaletta. Vaikka maisemat ovat vaihtuneet ja yhtye typistynyt sooloprojektiksi, on Hadselissa paljon tuttua. Raven Daysilla kulissit on kunnossa ja valittu hyvällä maulla, mutta laulajan aksentti särähtää ikävästi korvaan
...yhteensä 150 minuuttia oopperametallia...
On sääli, että ideat ovat aivan hyviä, mutta biisit eivät. Yhden teeman ympärille rakentuva Aino jättää toivomaan, että Haavilta kuulisi seuraavalla kerralla jotain enemmän, sillä levyn tarina ei ole ainutlaatuinen edes Suomen mittapuulla. VILHO PIRTTIJÄRVI HH Lapsuus Huoleton ja suruton Stupido ”Maailma on pipi paikka, sen näet”, hoetaan kappaleessa Pikku pultsari. Haav on vuoroin poikkeuksellisen haavoittuvainen ja toisessa hetkessä uhmakas – paitsi lyriikoiden myös tuotannon osalta. VIRPI PÄIVINEN HHHH K u v a: M ax St ef f. Vive Le Moment on rock-levy, mutta laulaja-kitaristi Raimo Sinnemäen tekstit ovat aivan pullollaan Paperi T:stä muistuttavaa rappioromantiikkaa ja popkulttuuri-viittelöintiä. Onnistumisia on, kuten jo aiemmin mainittu 2023 ja levyn avaava Les mots et les choses. Yhtye tuntuu tietävän post-punkin kaikki metkut. Ja silti kaikki on tuoretta, eloisaa ja tinkimätöntä. Angra ei tarjoa uudella levyllään mitään uutta. Haluut pidellä kii -biisin kaipuukitarat hilaavat tunnemittarin lukemia ylös. MIRKO SIIKALUOMA HHH Levyarviot > ...ideat ovat aivan hyviä, mutta biisit eivät... Angra on operoinut jossakin voimametallin, progemetallin ja sinfonisen metallin välimaastossa ja nyt bändin sävellyksissä korostuu proge, jos kohta se vanha Helloweenkin jaksaa vielä pikkuisen punkea esiin hienoisena vaikutteena. Ja yleisökin huomaa sen. Välillä sukelletaan alataajuuksiin niin, että vatsanpohjassa tuntuu. Trio kuulostaa yhdistelmältä sekalaisia indierock-vaikutteita, Jukka Nousiaisen ja Räjäyttäjien bluesiin taittuvaa lofi-estetiikkaa ja Paperi T -henkisiä tekstejä. Itsesäälikin nousee kun vietetään Salaiset syntymäpäivät, joihin ei saavu ketään. Sovitukset ovat laajakatseisia ja laulu luontevaa. Angra Cycles Of Pain Atomic Fire Brasilialaisen Angran edelliselle levylle Ømnille (2018) soviteltiin yhtyeen parhaimman albumin viittaa. Toisella pitkäsoitolla bändi lisää haikeisiin melodioihin uusia särmiä ja koukkuja. Yhtyeen ote on omalaatuinen, mutta biisimateriaali ei aivan kanna koko albumin mittaa. Arvostan etenkin levyn rohkeaa sanoituskynää. Uuden levyn kohdalla on erityisesti mainittu viiden vuoden tauko, mutta kun takana on uraa jarruttanut pandemia sekä lisäksi bändin jäseniä kohdanneet menetykset, vuosilla ei ole merkitystä. Ei suomirapin henki siihen lopu, kappaleen 2023 kertosäkeessä Sinnemäki siteeraa Olari-instituutio Raimoa. Jurrista ölinää tavoittelevalla tyylillä lauletut Petos ja Jonin buutsit alkuhämmästyksen jälkeen lähinnä tympivät. Ihastusta herättävät myös takkuilevat kuljetukset ja kuorohuudot. Haavilla on vyöllään jo kaksi albumia Silmät kii (2020) ja suomirockin puolelle askelia ottanut Viimeinen kesä (2022), mutta läpimurto on antanut odottaa tähän saakka itseään. Angra on paaluttanut itsensä syvälle perinteisiin, mutta se jaksaa silti edelleen etsiä uusia näkökulmia. Kuitenkin kokonaisuus, jossa tunnelmat heittelevät kuin mielialat marraskuussa, on aiempia levyjä parempi ja eheämpi. Tarinoissa jeesitään, petytään ja pelätään hylkäämistä. Levyn synkimmät säkeet kuulostavat hurjilta: ”Mä pistän muovipussin päähän ja vedän keuhkot täyteen / Mä oon ennenkin tehnyt niin.” Vaikka ollaan lähes Jouni Mömmön maailmoissa, kääntää yleismeininki olon positiivisen puolelle. Haavin musiikin räppiä ja r&b:tä yhdistelevä konsepti ei ole muuttunut hänen ensimmäiseltä levyltään, vaan löytänyt selvästi artistiudessaan sen oleellisen. Lauri Haav Aino PME Jyväskyläläinen Lauri Haav on viimeisen vuoden aikana noussut kuin varkain tunnetuksi nimeksi suomiräpin kentällä. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Punainen Planeetta Vive Le Moment Nemolevyt Punaisen Planeetan musiikki provosoi ja yhtye ikään kuin hakee konfliktia olemalla välinpitämätön, röyhkeä ja viileä. Lapsuus on jo tunnistettava otus kotimaisten punkbändien viidakossa ja livenäkin mainio. Näitä asioita yhtye käy läpi uudella levyllään, ja ilmeisesti kokemuksista kumpuaa myös levyn väkevänä leijuva tunnelma. Angra on tavannut nostaa esille kotimaansa musiikillisia perinteitä ja useimmiten onnistunut siinä hienosti. Tyyliltään The Weekndin, Draken ja Haavin kotikaupungin Gettomasan (vierailee levyn Feimii-singlellä) mieleen tuovalla Aino-levyllä Haav tasapainottelee pahiksen ja herkkiksen roolien välillä. Kolmas levy toden sanoo, ainakin mikäli striimilukuihin on luottaminen. Välillä mennään hiukan vaikeaksi vetävän vitsihuumori-ilmaisun puolelle. Bändin kenties brasilialaisin hetki löytyy uudelta albumilta, kun Vida Secan keinuvan kepeät lattarirytmit pistävät tarkistamaan, etteivät vaan tiedostot ole menneet koneella sekaisin. On sinällään ihailtavaa, että levy on pullollaan rohkeaa kokeilua. Epämiellyttävät asiat kannattaa tuoda esiin, sillä se ohjaa ajatukset uusille poluille. Loppuun sijoitetun nimibiisin ylväät sävelet jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Verkaa saa alkaa kaivaa esille uudestaan, sillä nyt mennään taas isosti ja tyylikkäästi. Oivalsin levyä kuunnellessani, kuinka kotimaisten rap-lyyrikoiden tekotavat uivat hiljalleen rap-kuplasta osaksi ihan kaikenlaisten tekstittäjien työkalupakkeja. Onneksi biisi kasvaa nopeasti angramaiseksi ilotulitukseksi, mutta olkoon kappaleen alkupuoli se tämän albumin miinus
Jeff Beckin kitara saa biisin lentoon ja Chris Farlowe antaa sivustatukea Morrisonin laululle. Sen tremolomatto ja tritonus-melodiat ovat hilpeä nyökkäys black metalin suuntaan – ehkä. VILHO PIRTTIJÄRVI HH Wild Nothing Hold Captured Tracks Wild Nothingin levytyksistä vastaava Jack Tatum on internetin blogistanista 10-luvun vaihteessa nousseen makuuhuone-indie-, chillwaveja dream pop -aallon lahjakkaimpia biisintekijöitä. Albumi onnistuu toteuttamaan ydinsanomansa ”accentuate the positive, eliminate the negative”. Meow Piglet kuulostaa mahtavalta, mutta kokonaisuus on tasapaksu, eikä oikein lähde kunnolla käyntiin. Vaikkei levy ole onnistunut, Deeper jätti nälän ja odotan seuraavia julkaisuja mielenkiinnolla. Accentuate The Positive jatkaa samaa ajatusta pureutumalla nuoruusvuosien rock ’n’ rolliin ja rhythm & bluesiin. Välillä poiketaan ilahduttavan yllätyksellisesti IDM-rytmien maailmaan ja toisinaan kuulaat kuorosamplet tuovat mieleen Bicepin. Palehørse Hunting Grounds Indie Recordings Kotimaisen monimuotometallin salaisen toivon kakkoslevy aiheuttaa kaksijakoisen tuntemuksen: sisällöllisesti on taas menty eteenpäin erittäin kunnianhimoisesti, mutta esillepano ei oikein palvele tarkoitusta. Särmänsä kadottanutta Wild Nothingia ei ylituotetulla Indigolla (2018) voinut erottaa esikuvastaan Howard Jonesista enää kuin kampauksen perusteella.. Ensimmäinen on tumma ja abstrakti: kasaa hitaasti itseensä massaa, rynnii eteenpäin voimalla ja lopulta hajoaa tuuleen kuin aavikon pölypallo. Kappaleet sinänsä ovat oikeinkin mainioita ja tarttuvia, haastavuudestaan huolimatta – ja sen ansiosta ehkä tavallista kestävämpiä. LINDA SÖDERHOLM HHH Meow Piglet Deeper Omakustanne Laulaja-kosketinsoittaja Aurora Hentusen ja tuottaja-multi-instrumentalisti Branislav Vlaisavljevi?in duo Meow Piglet on uusi tuttavuus kotimaan englanninkielisen popin kentällä. Dj ja musiikkituottaja Sofia Kourtesisin debyyttialbumi on ilmiselvästi omistettu äideille, mutta levyn kulisseissa on toinenkin tarina. Huomio kiinnittyy vireeseen aivan liikaa. KIMMO K. Taiteilijan syöpään sairastunut äiti oli kuolemaisillaan, joten muusikko ryhtyi äärimmäisiin toimenpiteisiin ja sai somen avulla yhteyden yhteen maailman parhaista neurokirurgeista, Peter Vajkoczyyn, jolle hän lupasi omistaa albumin, mikäli tämä auttaisi Sofian äitiä. Tyylillisesti moneen suuntaan kurottelevat kappaleet ovat erittäin melodisia ja puskevat mukavan ärhäkästi eteenpäin. Harvinaisen tyylitajuista kitaramusiikkia. Siihen nähden, kuinka millintarkalta työltä levy muutoin kuulostaa, on kummallista, miten Hentusen laulusuoritteet ovat ilmeisen tietoisesti silleen jätetty. Huomio kiinnittyy siihen, kuinka huolellisesti kappaleet on sovitettu ja tuotettu. PERTTI OJALA HHH Sähkökitarakvartetti IV Omakustanne Lauri Hyvärisen, Juhani Grönroosin, Jukka Kääriäisen ja Sigurður Rögnvaldssonin yhtye sananmukaisesti esittää uutta musiikkia neljällä sähkökitaralla. Jälkimmäinen etenee kuin vesi: virtaa sinne tänne, kunnes jähmettyy yksinäisiksi ääniksi. Coverlevyjen välissä ehti myyntiin myös instrumentaalialbumi Beyond Words: Instrumental, jolle on poimittu ennenjulkaisematonta omaa materiaalia neljältä vuosikymmeneltä. Rumpusetin jokainen pata kuulostaa suunnilleen samalta kopsautukselta ja yleissoinnin dynamiikka on minimaalista. Artisti on onnistunut tekemään modernia tanssimusiikkia, joka kuvastaa hänen henkistä vapauttaan ja välittää musiikin parantavaa voimaa. Albumin taustat kuulostavat poikkeuksellisen miellyttäviltä ja äänikuvaa ei ole tukittu liialla informaatiolla. Kunnon studioissa Tukholmassa ja Los Angelesissa äänitetty soundimaailma siirtyi 80-luvulle. Sittemmin hän on omaksunut roolinsa aktivistina – Sofia on poliittinen muusikko ja vankkumaton mielenosoittaja, joka kampanjoi sukupuolten tasa-arvon, erilaisten ihmisten kunnioittamisen ja turvallisten aborttien saatavuuden puolesta, ja joka toivoo voivansa muuttaa maailmaa taiteensa avulla. Wild Nothing solmi levytyssopimuksen Captured Tracksin kanssa kesällä 2009 demottamansa Kate Bush -cover Cloudbustingin ansiosta, ja hänen ensimmäiset albuminsa Gemini (2010) ja Nocturne (2012) kuulostavat edelleen raikkailta. Muutenkin vuolas informaatiohyöky on pakattu todella tiiviiksi sooniseksi tiileksi, jonka kuunteleminen käy raskaaksi. On rohkeaa, ettei laulun virettä ole juuri korjailtu. Erinomainen laulukin muussaantuu harmilliseksi sohjoksi. Sävellyksissä on laveutta, tilaa, hengitystä. KOSKINEN HHH Van Morrison Accentuate The Positive Exile Van Morrisonin normaalistikin poikkeuksellisen tiivis julkaisutahti kiihtyi tänä vuonna entisestään. Ilmiasun ongelmat liittyvät äänen prosessointiin. On levyllä kuitenkin hetkensä, varsinkin levyn päättävä, folkista elektropopiksi muuntautuva Little Too Much on oikein hieno biisi. Sen ainutlaatuisessa euforisessa ja orgaanisessa house-soundissa kohtaavat kulttuurit, jotka eivät voisi olla kauempana toisistaan: eteläamerikkalainen perinne, afroperulaiset soittimet sekä Berliinin klubiskene. Vakavista taustoistaan huolimatta Madres on täynnä toivoa, leikkiä ja iloa. Ratkaisu ei kuitenkaan toimi muutoin viimeisen päälle hiotussa kokonaisuudessa. Tavallaan tämä on Palehørsen juttu ja myös vahvuus, eikä siitä muuta haittaa ole kuin biisien hahmottamiseen ja avautumiseen vaadittava tavallista isompi vaiva. Levy on hengeltään melko häilyvää, melankolista ja unenomaista taidepoppia, helppo kotimainen vertailukohta on Color Dolor. Tämä on neliosaisen julkaisusarjan viimeinen osa: sirinän, hurinan ja jyhkeiden riffivuorten halki taivaltaneen nelikon ehkä hienovaraisin julkaisu. Innostuneisuutta huokuvan Accentuate The Positiven pirteimpiä esityksiä on Johnny Burnetten Lonesome Train. Vahvat melodiat jäävät kuitenkin päähän varsin tehokkaasti, joten biiseissä kyllä on kosolti ainesta. Levyn loppuun säästetyt Lucille ja Shake, Rattle And Roll saavat laulajavieraaksi Taj Mahalin. Shakin’ All Over kärsii sitä vastoin kitarakuvionsa aivan liian untuvaisesta käsittelystä. Keväällä ilmestyneellä Moving On Skifflellä Morrison peruutti kauas musiikkinsa elintärkeisiin juuriin. Loppu hyvin, kaikki hyvin: lääkäri leikkasi äidin, jonka eliniänodote parani operaation ansiosta huomattavasti. Sofia Kourtesis Madres Ninja Tune Alun perin perulainen, teini-ikäisenä Berliiniin muuttanut vähemmistötaiteilija pakeni kotimaastaan yhteiskunnan ahdasmielisyyttä ja homofobiaa. MIKAEL MATTILA HHHH ...ideat ovat aivan hyviä, mutta biisit eivät... Hyvä! Riikka Talvitien huiluäänien varassa etenevä Energiavaje tuo taasen mieleen Glenn Brancan metallisen jylinän. IV on erinomainen lopetus erinomaiselle levysarjalle. Seuraavien levytysten myötä Tatumin biisien sovitukset ja instrumenttivalikoima monipuolistuivat. Levyn päättävä Rögnvaldssonin Dettifoss palaa alun rock-tunnelmiin. Ensimmäinen, Aili Järvelän Satama, on levyn paras: kuulas, rikas melodiatiheikkö on aivan kuin 1980-luvun King Crimsonia. Soittajistosta päätellen Moving On Skifflen kanssa samoihin aikoihin syntynyt Accentuate The Positive on eittämättä ennalta-arvattava ja yllätyksetön levy, mutta Morrisonin tapauksessa rutiinisuorituksellakin syntyy nautittavaa ja etenkin viihdyttävää jälkeä. Meriheini Luodon Dust Devil ja Aino Juutilaisen Melting, Flowing, Freezing, Ice luovat mielikuvat jo nimillä. Sovitukset ovat vähintäänkin kekseliäitä, ja kohdakkoin voisi puhua jo tuhlailevuudesta tai kikkailusta
Asut nykyisin Helsingissä, mutta olet opiskellut musiikintuottamista Berliinissä. Just nyt mulla on niin paljon sanottavaa musiikin muodossa, että kokonaisuus olisi ollut tosi hankalaa karsia vain muutamaan biisiin. 60 SOUNDI Levyarviot > ...välttävä, heikko tai karmea laulu... Mitä sieltä jäi käteen. Venyttää, kääntää ympäri, leikellä, mitä ikinä. Orvokki Kasvotusten Luova Orvokki Oittila käsittelee esikoispitkäsoitollaan ajalle tyypillisiä teemoja: minuuksien hahmottumista sekä oman epävarmuuden ja raadollisuuden sietämistä. Minkä elementtien koet yhdistävän sen kappaleita. Itsensä voi oppia tuntemaan, mutta maailmaan kiinnittyminen on vaikeampaa. Kokonaisuus on kuitenkin persoonallinen. Levysi on musiikillisesti todella monimuotoinen. – Ehkä isoin juttu oli se, että opin löytämään persoonallista ääntäni tuottajana. Ajantasainen on myös tuotantojälki. HANNU LINKOLA HHH Onnittelut debyyttilevystäsi, Orvokki! Olet aiemmin julkaissut vain singlejä ja ep:itä. – Musta on älyttömän hauskaa vaan leikkiä ääniraidoilla. Vaikutelma lienee tarkoituksellinen, mutta jättää kaipaamaan ristivalotuksia, varsinkin kun Orvokki osoittaa hallitsevansa useita tulkintarekistereitä. Sommitteluiltaan Kasvotusten onkin huippuluokkaa; täysin valmis taidonnäyte. Jokaiseen levyn kappaleeseen olen piilottanut äkkikäännöksiä ja lähes jokaisen biisin rakenne on melko epätavallinen. Jokaista ajatusta kuljettaa oma musiikillinen teemansa, ja levyn pulssi muodostuu näiden salaperäisestä dynamiikasta. – Kiitos! Lp tuntui paljon luonnollisemmalta mitalta. Orvokki luo koherentteja tunnelmia, mutta osaa halutessaan vinouttaa perspektiivit. Sähköiset iskut nakuttelevat vaiheittaisina, synteettisistä äänipohjista itää herkkiä jousisovituksia, ja laulurivit ovat etääntyneitä mutta suoria. Täyt ja torjunnat pysyvät balanssissa. Huolittelemattomammin pudoteltu Hän rakasti minua, sinä kirjoitit esimerkiksi laventaa kertojaääntä hienosti. Rikkauteensa nähden albumi on hieman kalsea. Siellä on kaikkea niin kaunista ja niin rumaa. Kuinka luontevalta mitalta lp tuntui niihin verrattuna. TEKSTI: HANNU LINKOLA K u v a: H el m i P ad at su. Äkkiarvaamatta pintaan nousevat breakbeatit, hälyiksi karkaavat avainajatukset ja puhelaulumaiset vuodatukset tuovat levylle kiehtovaa jännitteisyyttä ja korostavat esillepanon kypsyyttä. Mistä teemat kumpusivat. Kasvunvaraa jää lähinnä tunteen välittämiseen. Koko ajan opin lisää välineitä millä leikkiä! Musta on ihanaa, kun musiikki pääsee yllättämään. Mukava kertoa pitkä tarina. Luoksepääsemättömyyden tuntu nivoutuu toki levyn laajempiin pohdintoihin. – Mieli on niin kummallinen juttu, jokaisella se on niin erilainen. Albumilla kohtaat itsesi ja tunteesi monesta näkökulmasta. Oli hienoa tajuta, että ei ole vain niin sanotusti yhtä tapaa miksata ja tuottaa; ei tarvitse pysyä missään kaavassa jos ei halua
Esimerkiksi Laru mun Haru tuo mieleen melkeinpä 70-lukulaisia poliittisen laululiikkeen sointuja – paitsi että aiheena on Lauttasaari, yksi Helsingin vakavaraisimmista kaupunginosista. Näitä vimmaisia ralleja kuunnellessa maltillisen menestyksen ymmärtää, mutta alasta kiinnostuneille nykykorville kokoelma on kullanarvoinen kulttuuriteko. KIMMO K. Artistin oikeasta elämästä kumpuavat sanoitukset kuten Suburban Solutions ja Pulling Down The Moon tekevät biiseistä lähestyttävämpiä. Toisaalta Muysic Non Stopin loputtomasti jankkaava toteamus on jo ärsyttävää. Yhteinen nimittäjä suomalaiselle pikametallille on aina ollut välttävä, heikko tai karmea laulu. KOSKINEN HHH The Drums Jonny AntiDom Andran ja Young Folksin jälkeen indiediskojen kovin vislaushitti oli tietysti The Drumsin Let’s Go Surfing (2010). Lifehousea ei voi suositella edes kovimmille Guns N’ Roses -kompletisteille. Levyllä ei ole yhtään raitaa joka osoittaisi minkäänlaista potentiaalia. Erittäin sykähdyttävä ja eloisa paketti kuitenkin on kyseessä. Sen kuulee myös tässä: soitto kulkee ja sitä on treenattu, mutta laulajia katraassa on vain pari. Jonny on vahvasti yksinkertaistettuna yhdistelmä teiniangstisen The Beach Boysin haikeutta pursuavia lainelautailuharmonioita ja varhaisen The Curen pirteästi näppäiltyä itkusilmäistä post-punkia. Kotimaan undergroundissa tykiteltiin rässiä antaumuksella joka kylällä. KAROLIINA KANTOLA HHH Eri esittäjiä No Future, No Past – Finnish Speed & Thrash Metal Explosion 1986–1992 Svart Tuskin tästä 17 biisin mällistä kukaan asiasta kiinnostunut edes odottaa linjakasta, hyväsoundista ja tarttuvaa kuunteluelämystä. NUUTTI HEISKALA H. KIMMO K. Tämä johti Mötley Crüen Mötley Crüen, Queensrÿchen Promised Landin tai Extremen Waiting For The Punchlinen tyylisiin kömpelöihin uudistumisyrityksiin. Kiitos kuuluu etenkin Tuomas Hautalan sävellyksille, joista joidenkin voisi hyvinkin kuvitella soivan myös teatteriesityksissä. K u v a: M ar k u s A sp eg re n muistuttaa erittäin vahvasti Extremen Nuno Bettencourtin soololevyä Schizophonic, jolla kitaristi yritti vaihtelevalla menestyksellä todistaa olevansa vakavasti otettava ysärialternative-artisti. Muiden solistit hoitavat homman taidon sijaan asenteella, ja yleisimmin varsin rujosti. Oikein kiva levy on looginen, joskaan ei järin yllättävä jatke albumijatkumossa. Se kuljettaa Aavikkoa taas vähän eteenpäin linjakkuudessa, kuitenkaan hylkäämättä velmuja juuria. Vakavat tekijät väänsivät omakustannesinkun, mutta suurin osa jäi demotasolle. Esitys toi mieleen Godspeed You! Black Emperorin maailmantuskapostrockin ja sai harmittelemaan, ettei ollut paikalla. Levy onkin esimerkillisen tyylikkääksi viilattu ja taiten toteutettu. JARI MÄKELÄ HHHH Aavikko Sound Of Muysic Soit se silti Jo vuosikymmenet kolikkopelimusiikillaan hurmannut trio on jo omanlaisensa instituutio. Guns N’ Rosesin basistina tunnettu Duff McKagan tuntuu olevan edelleen jumissa 90-luvussa. Kansikuva on traumojen syntysijoilla Piercen lapsuudenkodissa napattu otos, joka saa kuulijan tuntemaan itsensä likaiseksi tirkistelijäksi. Ehkä se on Espoosta lähtöisin olevalle laulajalle lähinnä Tove Janssonin Klovharun-saarta, joksi hän sitä kuvailee. Keveissä kappaleissa kuljetaan rakkauden, ystävyyden, oman voimaantumisen ja – ehkä vähän liikaakin – Etelä-Suomen polkuja. Yleislinja pysyy moninaisuudesta huolimatta nätisti kasassa. Sanoituksissa on joitakin ihan näppäriä kuvailuja, kuten ”sukupolvien takaiset traumani (...) A-Studio, IS ja HS tai espoolainen pakettitalo” (Minkään ei tarvi olla millään lailla). Sen myötä Aavikko asemoi itsensä elektronisen musiikin klassikkotekijöiden yhteyteen, vaikka ei varsinaisesti konemusiikkia olekaan. Sara Welling Tämä ääni on mun Texicalli Näyttelijä-muusikko Sara Wellingin esikoisalbumi Tämä ääni on mun osoittaa artistin kyvyt sanoittajana ja lahjat laulajana. JARI MÄKELÄ HHH Vimma Tornadon silmässä Nordic Notes Taannoisessa nettivideossa elokapinalaiset soittivat Pitkälläsillalla pitkää, nostattavaa melodiaa kitaroilla, viuluilla, haitareilla, marssirummuilla. Itseinhossa rypevät sanoituksetkin ovat 50 minuutin mitassa vaikeita sulattaa. Brooklynilaisyhtyeen toinen albumi Portamento (2011) oli silti ensikuulemalta niin vaisu kokemus, että bändin koko olemassaolo unohtui vuosikausiksi. Welling laulaa oikeaoppisesti ja heleästi eikä liian siirappisesti. Soundit ovat äärimmäisen demomaiset ja McKaganin laulusuoritukset kuulostavat ponnettomuudessaan lähinnä väliaikaisilta äänityksiltä, joiden tarkoitus olisi se että melodiat ja sanat pysyisivät mielessä varsinaista vokaaliraitaa varten. Levy on täynnä kauniita pop-folk-sointuja, joita esittävät niin kitara, sello, viulu, haitari kuin koskettimet. Holdin sofistipop muistuttaa paikoin jopa Roxy Musicin Avalonia ja Scritti Polittia, paikoin Todd Rundgrenia (Histrion). Instrumentaalinen lähestymistapa saa tutun robottijankkailun lisäksi Nicole Willisin äänestä mukavasti tarttumapintaa Space Disco Muysic -irrottelulla. The Drumsin kuudes albumi on nostalginen paluu tarttuvaan ja pinnalta käsin riemukkaalta vaikuttavaan surf-soundiin. Suurin osa bändeistä ei koskaan edennyt mihinkään. Vaikea sanoa mikä vuonna 2023 motivoi tämäntyylisen musiikin tuottamiseen. Tällaisenaan Jonny on vielä kestoaankin pitemmältä tuntuva teos, jota ei kuitenkaan voi missään nimessä väittää heikoksi. Vuosikymmenten takaisessa skenessä ei välttämättä koskaan kuultu toiselta puolelta maata tulevista bändeistä mitään, ja tässäkin paketissa on useita lupaavia esityksiä. SOUNDI 61 ...välttävä, heikko tai karmea laulu... Tälläkin kokoelmalla on vain pari levyttänyttä bändiä. Tekstipuolella Pierce sukeltaa sisäänpäin, syvälle lapsuuden traumoihin, jotka vaikuttavat peruuttamattomasti hänen koko elämäänsä. Toisen perustajajäsenen Jacob Grahamin lähdettyä vuonna 2016 The Drumsin ainoa levyttävä jäsen on ollut biisintekijä Jonathan ”Jonny” Pierce. Kokonaisuutena Sound Of Muysic on hauska ja mukaansatempaava levy. Eikä tämä semmoinen olekaan: karua soundia, karua laulua, väkeviä suoritteita ja kovaa mesomista sen sijaan riittää yllin kyllin. Bändi on matkansa varrella kehittänyt soundiaan vaivihkaa yleisöystävällisemmäksi ja velmuimmat garage-sekoilut ovat Sound Of Muysicilla jo poissa. Sävellyksellisesti Lighthouse Pieni julkaisutauko ja paluu Virginian kotistudiossa nyhväämiseen ovat tehneet Tatumin kappaleille pelkkää hyvää. Yhtä hämärän peitossa on miksi Lighthouse on päätetty julkaista niin keskeneräisessä muodossa. Kliseiltäkään ei kuitenkaan vältytä, esimerkiksi ”Tyttö voi lähteä Espoosta, mutta Espoo ei voi lähteä tytöstä” (Tyttö Espoosta). Alex ja Dial Tone tarjoilevat sielua lääkitsevää shoegaze-nostalgiaa. Sound Of Muysicilla kuuluu toki peruskivi Kraftwerk, mutta myös sen monet perilliset ja kollegat: Jarre, Daft Punk ja Chemical Brothers nyt esimerkiksi. KOSKINEN HHH Duff McKagan Lighthouse Bob Frank Entertainment Kun Nirvanan suosio 90-luvun alkupuolella nopeasti tuhosi kasarihevin menestyspotentiaalin, yrittivät monet vanhan kunnan rokkarit epätoivoisesti omaksua grunge-tyylin
Nimikappale tosin lähtee herkästä soul/bluesballadista, mutta rämähtää sekin vilkkaasti ja jäntevästi hakkaavaksi riffirokiksi. Kitararockin pelkistetyt perussoitinnukset ja biisirakenteet ovat hanskassa, ja korvaamattomana bonuslatauksena uhkuvaa intoa ja rokkaamisen riemua. Säveltäjä, joka on tunnetuin laulajien kanssa perustetuista duoista – Yazoo ja Alison Moyet sekä elämäntyö Erasuressa Andy Bellin kanssa – on tehnyt ihmisäänen osalta enimmäkseen hiljaisen laulusarjan; poikkeuksena Blackleg, jossa vanha äänite väkivaltaisesta balladista leijuu ajattomasti painostavan dronen päällä, ja Passage, jossa kuullaan sopraanolaulua. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. Levyllä hyödynnetään erilaisia idiofoneja, puhallinsoittimia, folk-laulua ja elektronisia elementtejä sulassa harmoniassa. Levy on meditatiivinen kokemus, mutta tiedostavia kuuntelukertoja se ei välttämättä tarjoa kovin useita sen funktionaalisen merkityksen ulkopuolella. Tällä levyllä ei maalailla, vaan asiat sanotaan pop-biisin mitassa ja kuulijan huomiota ei päästetä ajelehtimaan. Albumilta löytyy yhtyeen tyylille uskollisesti joukko erilaisia tekstuureja ja makuja. The Other Side lähtee tunnustellen liikkeelle instrumentaalisella ohjelmanjulistuksella On The Bubble, joka bassotallustelun ja alkunäpeltelyn jälkeen jyrähtää hevimetallin syntyajoilta tutun tuntuiseen vintage-riffiin. Musiikillisesti levyllä liikutaan jossain Steve Roachin tekstuurimusiikin, nykykansanmusiikin, jazzin ja elektronisen taidemusiikin yhteisulottuvuudessa harmonisesti. MIKAEL MATTILA HH Swansong Awakening Noble Demon Swansong on vasta muutaman vuoden ikäinen yhtye, jonka jäsenistöltä löytyy aiempaa kokemusta muun muassa Verjnuarmusta ja Sadistic Forestista. Kyseessä on selkeästi hyvin staattisista droneista kasvanut instrumentaalilevy täynnä melankolista laajakangasminimalismia. Uusi albumi Balladium on ensimmäinen levy jazzelementtejä ja ambientia yhdistelevältä projektilta sitten vuoden 2012, joten uutta on saatu odottaa. Usein biisit tuntuvat pidemmiltä kuin ovat… ja tämä on kehu! Kuuloaistille ilmeisimmät vaikutteet löytyvät 70-luvun Berliinin soundista, eli Tangerine Dreamin ja Klaus Schulzen levyiltä, Pink Floydin abstrakteimmista äänimaisemoinneista ja Hans Zimmerin syntetisaattorin käytöstä elokuvissa kuten Blade Runner 2049. Vimman musiikki on liian säyseää. Clarken yli 40 vuotta menestyneenä pop-säveltäjänä kuuluu ja tuntuu jännitteissä. Parhaimman yksittäisen hetken albumilla tarjoaa kymmenenminuuttinen Spirient, joka on kuin koko albumin kaari pienoiskoossa, ja joka tuo mieleen paikoitellen säveltäjä John Mackeyn. Bound-kappale lähtee alun jytävirittelystä vauhkosti laukalle eivätkä vauhti ja vimma siitä sanottavammin lauhdu. Päätöskappale The River on jylhempää poljentoa, ja se niittaa levyn perälaudan hyvin paikoilleen. Potentiaalia porukassa tuntuu kuitenkin olevan ja kyllä tällekin kuulijakuntansa löytyy, mutta jahka monipuolisuutta ja omaa ilmettä tulee lisää, aletaan herätellä jo isompienkin massojen kiinnostusta. Maailman paras urkusoundi. Tämä ei ole pelkästään hyvä asia, sillä kaahaus käy hyvin nopeasti toistamaan itseään eikä biiseillä ole riittävästi omaa identiteettiä. Maahantuomme näitä ja paljon muita. Kukin tietää paikkansa yhteisessä mustassa kuplassa ja antaa osuutensa ja tukensa pinnassa kulkevalle laululle ja kitarakuljetukselle. Tunnelmallista variaatiota albumilta toivoisi hieman enemmän, sillä parhainkin auditiivinen trippi muuttuu lopulta liian yksitoikkoiseksi. Piano helisee, melodiat ovat kirkkaita (kuten Maailmanloppu tai Unohdetaan). ARTTU TOLONEN HHHH Vimma on esiintynyt usein Elokapinan tempauksissa. Kuten mainitut montrealilaiset, on Vimmassakin monta jäsentä ja sen musiikki on paatoksellista ja kantaaottavaa. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. VESA SILTANEN HH Rinneradio Balladium Rockadillo Rinneradio on elektronisen musiikin pioneeri, joka on ollut aina aikaansa edellä yhdistellessään eri vivahteita rikkaaseen ilmaisuunsa. Nimibiisi, Blood Widow ja päätösraita Fury Of The Witch lupaavat jo hyvää jatkoa ajatellen. Awakeningdebyytin saatekirjeessä bändin musiikkia kuvaillaan yhdistelmäksi melodista death-, heavyja folk metalia, tosin ainakaan nämä korvat eivät sitä folkia tästä hirveästi löydä. SAMUEL JÄRVINEN HHH The Black Bubbles The Other Side Lil’beast Seitsemän vuoden ajan rokkijyräänsä tuunanneen The Black Bubbles -nelikon asiallisessa klubimätössä on tanakka riffisoundi ja tuhti komppi. ASKO ALANEN HHHH K u v a: E u ge n e R ic h ar d s. Pahimmat Sibelius-akatemiamaneerit sentään väistetään, vaikka Timo Alakotilan kaltaisten gurujen sovituskielioppi suodattuu läpi tiedostamattakin. Siihen vertailu jää. Osan teksteistä solisti Eeva Rajakangas lausuu. Yhtye operoi esikoisellaan tiukkojen raamien sisällä eikä kurkottele turhia moneen eri suuntaan. Kiteyttämisen sijaan haahuillaan. Joka jatkuu nastasti sovitetulla glitter-rumpumätkeellä Queen Of Leeches. Swansongilla on sinänsä homma hallussa, mutta kova tekemisen meininki menee jo vähän yliyrittämiseksi ja oppikirjamaiseksi melodisen death metalin lainalaisuuksissa ja kliseissä kahlaamiseksi. www.power-sound.fi 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! SOITINLIIKE SOMEROLLA Vince Clarke Songs Of Silence Mute Depeche Modesta, Yazoosta ja ja etenkin Erasuresta tutun Vince Clarken ensimmäinen soololevy on dogmateos: kaikki äänet hänen osaltaan on tehty eurorack-moduuleilla, harkitusti monofonisista raidoista rakentaen. www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Levyn loppua kohden annetaan sentään jo väläytyksiä siitä, ettei bändi sittenkään ole yhden tempun poni. Mutta Rajakankaan tulkinta on kovin ilmeetöntä. Nimikappale on varsinainen Elokapinahymni, jossa kadulle istuminen “pysäyttää Shangri-Lan”. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. Levyarviot > 62 SOUNDI ...nastasti sovitetulla glitter-rumpumätkeellä... Silti tämä on vain taideoppilaitosihmisten perusnättiä opistomusiikkia. Muuten ajattelen lavarunoutta, Elsi Sloania, vähän Paperi T:nkin painotusta. Nämä vittumaiset ajat tarvitsevat vittumaisempaa taidetta. Tekstit ovat päiväkirjakankeuksia (“paska lensi fidget spinneriin”) ja luennointia (Kasveille) yläpuolelle. Kuoloa ja kaaosta sitten kyllä senkin edestä. Barbe-Q-Barbies-rumpali Niina Klemetti nousee kiivaasti tiukimpien rocklaulajien kööriin lunastaessaan ensimmäisellä pitkäsoitolla ronskien livekeikkojen ja viidakkorumpujen kaiuttamat lupaukset
ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.fi TILAA INFERNO inferno.fi/tilaa @InfernoMagazine @inferno_magazine @InfernoMagazine
Altti Veteläinen: – Elettiin 90-luvun loppua, kun ideoin Sankalan Petrin kanssa tunnelmametallia soittavaa sivuprojektia. on aktivoitunut, ja luvassa on tuoretta musiikkia sekä keikkoja. For My Pain... muistikuvia. Kiirettä ei pidetty, mutta vuosina 2001–2002 suunnitelmat etenivät toteutuksen asteelle. Ajatuksena oli vaan tehdä laadukas levy hyvien kavereiden kanssa. – Sitten koitti vuosi 2000, ja pääsimme Eternal Tears Of Sorrow’n kanssa Euroopan-kiertueelle Nightwishin kanssa. For My Pain... Aivan oikein: se oli Oulussa vuosituhannen vaihteessa alkunsa saanut goottimetallin superkokoonpano, jossa vaikuttivat kitaristit Lauri Tuohimaa ja Olli-Pekka Törrö, basisti Altti Veteläinen, rumpali Petri Sankala, laulaja Juha Kylmänen ja kosketinsoittaja Tuomas Holopainen. Fallenin ilmestymisen jälkeen ei kuitenkaan mennyt pitkään, kun kokoonpano oli jo menneen talven lumia, eikä yhtyeestä ole sen kummemmin juuri kuulunut. Se oli hedelmällinen reissu, sillä naulasimme tien päällä projektin aikataulut lukkoon Tuomaksen kanssa. Mutta nyt kuuluu. Kun kappaletta sitten treenattiin koko bändin kanssa, niin sehän tuntui jyräävän kaiken yli. Kohta mukaan tuli tuttuja oululaisia muusikoita, ja kokoonpano alkoi olla läjässä. no, ehkä kymmenessä minuutissa! Altti: – Nauhoitettiin materiaali Kemin Tico-Ticossa, ja jälkikäteen on muutamankin kerran muisteltu, miten uniikki tunnelma studiossa oli. Juha Kylmänen: – Fallenin tekeminen oli hauskaa. Sävellystyön, äänitysten tai tuotannon kanssa ei puserrettu mihinkään suuntaan, vaan asiat tapahtuivat luonnollisen itsestään. For My Pain.... Aluksi mielessä pyöri My Dying Briden, Anatheman ja kumppaneiden tyylinen ristisiitos, mutta ajatukset lähtivät sitten vähän rönsyilemään. Millaisia ajatuksia Fallen-debyyttilevyn valmistelemisesta nousee mieleen. Joku Autumn Harmony taas syntyi studiossa... Jos mietitään vaikka Rapture Of Lust -biisiä, niin sen aihio syntyi iltahämärässä akustisen kitaran kanssa ihan tuosta vain. julkaisi tarttuvan ja tunnelmallisen Fallen-debyyttialbuminsa vuonna 2003 – tasan kaksikymmentä vuotta sitten. Muusikoiden taustoilta löytyi Eternal Tears Of Sorrow’n, Embrazen, Reflexionin ja Nightwishin kaltaisia bändejä. Puhutaan näistä uusista kuvioista tuota pikaa, mutta lähdetään kuitenkin liikkeelle takavuosista. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 64 SOUNDI H erättääkö yhtye nimeltä For My Pain... Meillä ei myöskään ollut mitään kummempia tavoitteita tai paineita. Altti: – Lähdettiin tekemään sitä puhtaalta pöydältä, täysin uusien ideoiden kanssa – ja se tuntui hemmetin virkistävältä. Raskaamman puoleista asiaa. Toivon mukaan päästään K u v a: Sa m i M u st o n en LÄHTEE TOISELLE KIERROKSELLE For My Pain..
Jotenkin tuntui myös siltä, että albumin jokaisella biisillä on oma tarinansa. Sovimme siis, että etsimme uuden kosketinsoittajan. Videohommistakin on puhuttu. Altti: – Kuten sanoin, mukana on jo aikoinaan syntyneitä ideoita, joten varsin samanlaisissa tunnelmissa mennään. SOUNDI 65 samanlaiseen flow-tilaan uudelleenkin. Hah hah! Juha: – Uusi materiaali on hyvinkin vaihtelevaa, mutta bändi on kautta linjan tunnistettavissa. Siihen iltamaan tullaan satsaamaan! Ja vielä viimeiseksi: aikooko For My Pain... Entä millaisia ajatuksia Fallen herättää tänä päivänä. Tuomaksen kuviot taas ovat kasvaneet sellaisiksi, että käytännön juttujen ja aikataulujen sovittaminen olisi ollut erittäin haastavaa. Ajatuksiin vaikutti vahvasti se, että meiltä jäi aikoinaan monia hyviä ideoita käyttämättä. Toisin sanoen ajatuksena on se, ettei homma jää tällä kerralla yhteen albumiin ja pariin keikkaan! ”Mitä olemme aiheesta juteltu, niin kyllähän tämä tuntuu nyt oikealta bändiltä. toukokuuta. Myös uudet aihiot kuulostavat ihan meiltä itseltämme. Altti: – Alustavan ajatuksen mukaan julkaistaan joitakin singlebiisejä vuonna 2024. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Ja kyllähän menneiden vuosien aikana syntyi ihan uusiakin aihioita. – Kysyttiin kaikkia alkuperäisiä tyyppejä messiin. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 114,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 131,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa TILAA SOUNDI. -materiaali vertautuu Falleniin. toimia nyt pidempäänkin. Sitten kävimme läpi muutamia vaihtoehtoja läheltä ja kaukaa, mutta Oulustahan Marco ja Ari-Matti kuitenkin löytyivät. Altti: – Alkuperäinen idea oli se, että For My Pain... Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Juha: – En syystä tai toisesta kuunnellut levyä vuosikausiin, mutta kun sen äärelle sitten palasin, niin kyllähän sieltä löytyi taianomaisia hetkiä. Kun vuodet sitten vierivät, mietittiin montakin kertaa, että lähdetäänkö sittenkin toiselle kierrokselle. Uusina kasvoina mukana ovat kosketinsoittaja Marco Sneck ja rumpali Ari-Matti Pohjola. Sitten vaan lyötiin nyrkki pöytään, että lähdetään työstämään. Toisin sanoen: kun uusia kappaleita alkoi toden teolla syntyä, niin kyllähän puiden lehdet alkoivat kuivua ja maailman värit hävitä. Toisin sanoen ajatuksena on se, ettei homma jää tällä kerralla yhteen albumiin ja pariin keikkaan!” Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Hypätäänpä sitten näihin päiviin, kun For My Pain... on yhden levyn ja muutaman keikan mittainen projekti, jota ei jatketa sen pidempään. Altti:– Mitä olemme aiheesta juteltu, niin kyllähän tämä tuntuu nyt oikealta bändiltä. Ehkä siinäkin on yksi syy, miksi se on kestänyt aikaa kohtuullisen hyvin. Miten tähän pisteeseen on tultu. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. – Myös keikkoja on tulossa, ja orkesterin virallinen paluukonsertti tapahtuu Oulun Kantakrouvissa 3. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Miten uusi For My Pain... Vuonna 2023 yhtyeen kokoonpanossa vaikuttavat alkuperäisestä sekstetistä Altti Veteläinen, Juha Kylmänen, Lauri Tuohimaa ja Olli-Pekka Törrö. Altti: – Me oltiin jo aikoinaan varsin tyytyväisiä lopputulokseen, ja kyllähän se toimii tänäkin päivänä. Siis sellaisella ihanalla tavalla! Miltä bändin aikataulut sitten näyttävät. Jotain vivahde-eroja voi toki syntyä esimerkiksi siitä, että nuorten miesten ahdistus on vaihtunut keskiikäisten perheenisien epätoivoon... – Lopulta tultiin siihen tulokseen, että parinkymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen voidaan aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä ja täysin omilla ehdoilla – ihan kuten silloin aikoinaankin. Aika monet muutkin tuntuvat olevan samaa mieltä, sillä palautetta tulee edelleen joka puolelta planeettaa. Katsotaan nyt, millaisiin uomiin lopulliset suunnitelmat asettuvat. on taas aktiivinen. Petri ei kuitenkaan lähtenyt enää leikkiin, sillä hän lopetti rumpujen soittamisen jo vuosia sitten. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä
Tilanne on nimittäin niin hieno, että Rattus on juuri julkaissut kauan työstetyn Rikki-studioalbumin. Lähemmäs paria tonniakin siitä on pyydetty, rumpali sanoo. – Tekstit taas käsittelevät erityisesti mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä. Rattuksen laulaja-kitaristi Jopo Rantasenkin muistipankista löytyy runditarina. Asiaa alleviivaavat kollegoiden kehut. Ostivat kannatuksen vuoksi ja niin edelleen. – Niin, totta helvetissä juhlitaan bändin tasavuosia... Discogs-hinnoistakin voi päätellä erään jutun: Rattus on maailmanlaajuisesti merkittävä punk/hc-edelläkävijä. Olikohan parin biisin demot olemassa jo 2015. – Sinkkua painettiin aikoinaan kaksi sataa kappaletta, ja suurin osa niistä myytiin tyypeille, joita levy ei edes kiinnostanut. Kun Vellulta tiedustelee merkittävimpiä julkaisuja, rumpali nostaa esiin varhaisia teoksia. Mutta aika tuntuu kuluvan yllättävän nopeasti, kun on mukavaa tekemistä, huomauttaa alusta asti mukana ollut rumpali Veli-Pekka ”Vellu” Hyvärinen. Äskettäin sivuun siirtynyt basistimme Tomppa Marjamäki oli aikoinaan myös aktiivisessa kirjeenvaihdossa muun muassa Jello Biafran ja Glenn Danzigin kanssa, Vellu kertoo. Mainitut Sepultura-herrat ovat myös toisen suomalaisen räyhälegendan eli Terveet Kädet -yhtyeen faneja. Maxin piti tulla laulamaan Uudet piikit -levyllekin (2007), mutta idea meni lopulta puihin. Toivottavasti se huono soundi ei ollut yhtyeen syytä! Se vanhojen muistelusta – otetaan kiinni nykyhetkestä. – Esimerkiksi Max sekä Igor Cavalera ovat kovia Rattus-faneja, ja kyllähän se lämmittää mieltä. – Takavuosina levyttäminen oli isompi asia kuin nykyään, joten kyllähän Khomeini-rock / Muotipunk -debyyttisinkku (1980) oli kova juttu. Levyn metallinen punk/hardcore rynnii eteenpäin komeasti. – Se oli meille jo neljäs brassikiertue, ja järjestelyt ovat parantuneet kerta kerralta. Meininki on nyt selkeästi tuhdimpaa, mutta silti sopivan räkäistä. Myös Rajoitettu ydinsota -ep (1983) oli käänteentekevä, sillä se toi uusia tuulia musiikilliseen ilmaisuun. Täytyy sanoa, että suhteellisen syvästä kuopasta ne tuli kirjoitettua! Rikki-levyn kylkiäisenä ilmestyy myös bonuskiekko, jolla kuullaan muun muassa Jouni Hynysen, Marko Annalan ja Jarkko Martikaisen tulkitsemia vanhoja Rattus-klassikoita. Ei toki unohdeta Uskonto on vaara -levyä (1984), sillä se oli bändin tunnettuuden kannalta tärkeä levy. – Yhden brassimestan miksaaja sai keikan jälkeen selkäsaunan yleisöltä, koska soundit oli kuulemma niin huonot. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 66 SOUNDI S atutteko tietämään, mitä merkittävää tapahtui vuonna 1978. No, sitä ei tiedä kukaan, mutta ei niitä liian monta ole. Samalla se oli Tompan jäähyväisreissu Rattuksen riveissä, nyökkää Vellu. – Varsin monipuolista kokonaisuutta tehtiin on/off -meiningillä vuosien ajan. On tämä maailma sitten pystyssä tai ei! TUHDIN RÄKÄISTÄ MEININKIÄ ”Yhden brassimestan miksaaja sai keikan jälkeen selkäsaunan yleisöltä, koska soundit oli kuulemma niin huonot. Onhan tuo järkyttävän pitkä pätkä... Heitetään jatkossa keikkoja ja tehdään jo uusia biisejäkin, nyökkää Vellu. – Onhan se sikäläisen jengin kansanluonne hieman ”vilkkaampaa”. – Meillä on uusi basisti Jarkko ”Jeekki” Katajamäki, ja kollektiivista intoa tuntuu riittävän. Ehkä jotain muutakin, mutta ainakin tämä: silloin Vilppulassa sai alkunsa punk/hc-legenda Rattus. Siitä ajatus lähti, ja mukaan tuli monia muitakin muusikoita, joilta löytyy Rattus-historiaa. Riffeihin tuli haettua vaikutteita Rattuksen aiemmilta levyiltä ja myös sanoituksissa heittelin ”easter eggejä” yhtyeen vanhan diskografian suuntaan, kertoo Jopo. – Nykyään ei taida olla kovinkaan trendikästä jauhaa samassa orkesterissa 45 vuotta. Entä satutteko tietämään, kuinka monta 45-vuotiasta punk/hc-yhtyettä tältä pallolta löytyy. – Esimerkiksi soundillisesti ollaan ihan eri tasolla kuin edellisellä Turta-albumilla (2013). Homman kruunasi nuoren Pusheadin tekemä erinomainen kansi. Suunnitelma ei toteutunut, mutta Vesku ilmoitti ”vetäisevänsä kappaleen narulle mikäli sellaista tarvitaan”. Rattuksen discogafiasta löytyy vino pino niin albumeja, ep-levyjä, sinkkuja kuin kokoelmiakin. Siitä puheen ollen: jos Rattus jatkaa vielä viisi vuotta, pääsette juhlimaan yhtyeen viisikymppisiä. – Jokisen Veskun piti tulla vetämään Sodan tragedia -kappale eräälle keikalle. – Olen joskus kauhistellut näitä singlen hintoja. Jostain ullakkojen kätköistä niitä voi siis vielä löytyä... Viime keväänä Etelä-Amerikassa nähtiinkin sitten Cavaleramiesten unelmapaketti, kun Rattus ja Terveet Kädet rundasivat ympäri kulmakuntia usean viikon ajan. Alkuperäisestä Khomeini-rock -singlestä on maksettu Discogsissa todistetusti 1500 euroa. Porukka osaa ulkoa suomenkieliset sanat ja elää aivan täysillä mukana. Toivottavasti se huono soundi ei ollut yhtyeen syytä!” K u v a: Sa m p o Li n ko n ev a
Esittelyn osumaprosentti ei siis ollut korkea, joskin mainitut muusikot kyllä kuuluvat myös varhain hommaan mukaan liittyneeseen jäsenistöön. Ajatuksen ytimessä on ”vakavan”, omaperäisen ja rohkean musiikin vaaliminen sen eri olomuodoissa, eli pääasiassa esittämällä ja levyttämällä ajan uutta luovaa musiikkia. Kirjainyhdistelmä tulee sanoista Association for the Advancement of Creative Musicians, ja kyseessä on Chicagossa vuonna 1965 perustettu entiteetti, jonka olomuoto kääntyy suomeksi kenties parhaiten sanaan ”yhdistys”. Mikä on AACM. Lewisin AACM-luento New Yorkin Park Avenue Armoryssä marraskuussa 2023 korosti järjestön olevan aktiivinen myös nykyään – seikka, joka helposti unohtuu ikonisten AACM-artistien huippusaavutuksia fiilistellessä. Paul Steinbeckin vuonna 2017 julkaistu kirja Message To Our Folks puolestaan zoomaa tarkemmin Art Ensemble Of Chicagon vaiheisiin. AACM:n jäsenten musiikki on alusta asti etsinyt uusia latuja jazzin ja avantgarden ulkolaitamilta. Maailmanlaajuisesti tunnetuin yhtye AACM:n riveistä on Art Ensemble Of Chicago, joskin myös lukuisat omalla nimellään esiintyvät artistit ovat niittäneet laajalti mainetta siellä sun täällä. No ainakin se, että AACM:n perustivat Muhal Richard Abrams, Jodie Christian, Steve McCall ja Phil Cohran. Kumpikin ovat pakollisia sisältöjä aiheesta kiinnostuneiden kirjahyllyyn. K ohtaus Berliinin jazzfestareilta: konsertin juontaja esittelee lavalle saksofonisti Henry Threadgillin, ”joka oli perustamassa AACM:ää yhdessä Anthony Braxtonin ja Joseph Jarmanin kanssa.” ”Wow… Really. PB SOUNDI SOUNDI 67 Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Laveammin ajateltuna AACM:n merkitys löytyy sen äärimmäisen laaja-alaisesta vaikutuspiiristä. Lewisin esitelmän, jonka otsikko oli sama kuin hänen 700-sivuisen eepoksensa: A Power Stronger Than Itself: The AACM And American Experimental Music. AACM syntyi jazzin liuetessa enemmän ja enemmän marginaaliin rockin valtakauden alussa. Just wow!” puhisee vieressäni istuva maineikas chicagolainen nykymuusikko, joka kuuluu itsekin AACM:ään. Luennollaan Lewis pyöräytti muutamia maistiaisia 2015 esitetystä AACM-aiheisesta oopperastaan. AACM:n merkitys on monitasoinen. Kun AACM järjesti ensimmäiset konserttisarjansa elokuussa 1965, kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun koko Yhdysvalloissa kuultiin yhtä laajasti afroamerikkalaisten säveltämää kokeellista musiikkia. Vuonna 2008 julkaistu kirja kertoo AACM:n ja samalla suurelta osin kokeellisen jazzmusiikin historian Yhdysvalloissa ansiokkaasti. Lopun Q&A-osiossa viimeisen kysymyksen esitti harmaahapsinen valkoinen miesoletettu: ”Any white folks in AACM?” George E. George E. Samalla AACM muutti sitä, miten jazzkonserteista puhuttiin rinnastamalla tapahtumansa viestinnällisesti klassisesta musiikista tuttuun viitekehykseen jazzklubi-narratiivin sijaan. Art Ensemble Of Chicagon kokonaisvaltaiset performanssit, Anthony Braxtonin monitasoiset suurteokset, tai vaikkapa sooloartisteina tunnetuimpien Art Ensemble -jäsenten Lester Bowien ja Roscoe Mitchellin tuotanto ovat antaneet AACM:lle ”edgen”, joka on lävistänyt koko kokeellisen musiikin maailman monen eri musiikillisen haaran tekijöitä inspiroiden. Lewis piti pokkansa hölmön kysy myksen edessä mainiosti ja vastasi rauhallisesti: ”Ei, ja jos luet kirjani niin saat selville miksi.” AACM – itseään suurempi voima Nicole Mitchell: Duo With Deer Isle Black Earth Music Angelika Niescier, Tomeka Reid, Savannah Harris: Beyond Dragons Intakt Wadada Leo Smith And Orange Wave Electric: Fire Illuminations Kabell TUOREEHKOJA AACM-ARTISTIEN JULKAISUJA. Närän syy. Eräs AACM:n murtama raja-aita liittyy amerikkalaisen yhteiskunnan rakenteelliseen rasismiin. Satuin äskettäin New Yorkissa kuulemaan AACM-jäsenen, pasunisti George E. Historiallisesta näkökulmasta voidaan nähdä sen pitkäaikaisen ja hedelmällisen toiminnan betonoineen Chicagon aseman eräänä jazzin edelläkävijäkaupungeista sekä paikallisesti että globaalisti. Aihe inspiroi laajasti. Poimintoina voidaan nostaa vaikkapa jo mainittu Anthony Braxton, suomalaisen TUM-levymerkin läheinen yhteistyökumppani Wadada Leo Smith, yhä aktiivinen veteraani Kahil El’Zabar, sekä heitä hieman nuoremman polven nimet Tomeka Reid, Mike Reed, Nicole Mitchell, Jeff Parker ja Matana Roberts. Yksittäisten muusikoiden ja yhtyeiden ohella AACM on inspiroinut muita skenejä, ja esimerkiksi Dallasissa toiminut trumpetisti Dennis Gonzalezin Daagnim-levymerkki ja -kollektiivi (Dallas Association For Avant-Garde And Impressionistic Music) on esimerkki liikehdinnästä, joka on saanut inspiraationsa AACM:n kehittelemästä kokonaisvaltaisesta ja omaehtoisesta jazzmusiikin kehitysmallista. Amerikassa vähentyneet esitysmahdollisuudet ja kaupallisuuden korostunut vaade sai joukon mustia chicagolaisia muusikoita järjestäytymään yhteen pianisti Muhal Richard Abramsin ympärille kasvaneeksi joukoksi, joka alkoi järjestää omia tapahtumiaan ja myös kouluttaa nuoria muusikoita
Ajattelin, että kappale tarvitsisi modernimman soundin. Niistähän tuli jotain ihme napsunaa vain ulos, Eloranta nauraa. Sitä ei ikinä tiedä, keneltä tulee se huippuidea. Me oltiin tehty sessioiden alussa biisi, joka oli Melroselle poikkeuksellisen popahtava, ja mietin, että tämä voisi olla sellainen. Se vaatii psykologista silmää, että huomioit ne bändin hiljaisemmatkin tyypit. Eloranta on tehnyt useita debyyttialbumeita, jolloin tuottajan rooli päätöksenteossa korostuu. – Otin kaapista mun matalalle viritetyn tuhahdus-snaren ja sanoin, että kokeillaan tätä ja vedetään sellainen otto, jossa ei ole yhtään rumpufilliä, ehkä kertsiin mentäessä joku ihan pieni. Asiakkaita ovat olleet muun muassa Teini-Pää, Rohkeat Kuvat, Katujen Äänet, Särkyneet, Lapsuus, The Toxics, Hard Action ja Acid Runs. Samaan aikaan täytyy tunnistaa ne porukan ”alfat”, joihin täytyy saada luottamus ja löytää yhteys. Rumpusetti on kasattuna, valmiina uusiin äänityksiin. Pian seurasivat tuotantotyöt muille artis teille, ja vuonna 2011 Eloranta otti loparit muista töistä keskittyäkseen yksinomaan äänihommiin. – Otin yhteyttä artisteihin ja ehdotin, että tulkaa äänittämään, tämä on hinta – mutta sillä ehdolla, että mä myös tuotan! Se sopi jengille, ja aika nopeasti alkoi sana kiertämään, että ”sillä on hyviä ajatuksia biiseihin.” Biisintekoon mulla oli jo silloin taitoa, mutta äänittämisestä ja tuottamisesta olen oppinut lisää ajan kanssa. Tokela on siinä bändissä boss, jonka kanssa piti synkata, ja tuntuu, että Tokela arvosti sitä, ettei vain laitettu mikkejä paikalleen oppikirjan mukaan ja alettu äänittää. Olen tajunnut sen, että jos sä sanot joo jollekin projektille, jota sä et hulluna rakasta, pahimmillaan sä saat lisää sellaista. Studiotila on sisustettu vanhoilla huonekaluilla – samettisella sohvalla ja nojatuoleilla, jalkalampuilla, matoilla ja viherkasveilla – sekä tietysti soittimilla, joista näyttävimpiä ovat kaksi pianoa. Meillä oli esimerkiksi viereisessä tyhjässä huoneessa mikitetty PA-kaappi, jonne ajettiin virveliä, eli niin sanottu echo chamber, jollainen tehtiin vessaan myös lauluäänityksiä varten. Se myös kaikkien onneksi soikin varsin paljon radiossa. Kokeilin esimerkiksi äänittää rumpuja sellaisilla vanhanaikaisilla kitaranvirittimillä, joissa on mikki ja usein myös ulostulo, josta vedin piuhan vaan DI:hin. – Kun kaikki jo iloitsivat siitä, että nyt on kaikki purkissa, ehdotin mä siinä vaiheessa, että voitaisko tehdä tästä vaihtoehtoinen versio. – Melrosen kanssa oli alkuun bändin osalta havaittavissa vähän sellaista asennetta, että kuka tämä tyyppi on, miksi se puuttuu asioihin. – Sitten on projekteja, joista mä lähtokohtaisesti totean, että haluan tehdä tämän, mutta sillä ehdolla, että se tehdään näin. – Minulla oli alusta asti halu tehdä juttuja eri lailla kuin muut. Ensimmäinen versio oli live-tyyliin vedetty, ja siinä oli paljon sellaista soittelua ja myös rumpufillejä. Jos interiööristä voisi jotain päätellä, täällä tehtäisiin tyylikästä ja perinnetietoista musiikkia. – Levy-yhtiöllä oli toive, että levyllä olisi biisi tai kaksi, mitä voisi tarjota radioon. Kokeneempien artistien kanssa tuottaminen voi pitkälti olla sellaisen ilmapiirin luomista, missä kenenkään ei tarvitse jännittää ja ideat sinkoilevat. Eli kannattaa valita duunit sen mukaan, mitä haluaa jatkossakin tehdä. – Tämä paikka on mulle jo yksi väline siihen. Elorannan tuottamat artistit ja yhtyeet sijoittuvat tyylillisesti yleensä jonnekin indie/garage/ punk/rock-janojen muodostamaan tyyliavaruuteen. Elorannan studiolla on parhaillaan käynnissä The Toxics -yhtyeen solistin Jens Hortlingin soololevyn äänitykset, joiden puitteissa herrat ovat kokeilleet taas uusia tekotapoja. 68 SOUNDI Tuottajat > Juttusarjassa tutustutaan suomalaisiin tuottajiin Teksti: Sami Nissinen K un astun sisälle Lazarus Music -studioon Ääniwallin kolkosta betonisesta käytävästä, tunnelma muuttuu välittömästi kotoisaksi. Iso osa äänityksistä on tapahtunut niin, että soittajat ovat Elorannan ohjeistuksen pohjalta olevasta projektista. Lopulta asioita kuitenkin tehdään yhdessä, mutta silloin mä saan veto-oikeuden sanoa joihinkin ehdotuksiin, että me ei lähdetty tekemään tällaista. Tässä biisissä olisi potentiaalia, mutta olisi kiva kuulla yksinkertaisempi ja kurinalaisempi versio siitä. Tuottajan toimenkuva riippuu pitkälti meneillään ”Minulla on halu tehdä juttuja eri lailla kuin muut” Lauri Eloranta oli ensin ilmapiirin rakentamista. Pienen ihmette lyn ja jupinan jälkeen hän suostui ja bändi tykkäsi lopulta siitä versiosta tosi paljon. Lauri Elorannan Saimi-koira juoksee vastaan ja kerjää rapsutuksia. Rumpali Jami oli melko epäileväinen sen suhteen, miten hänen rumpuihin ja soittoon puututaan. Ne asiat olivat sellainen icebreaker, jonka jälkeen mä saatoin varovasti tehdä lisää ehdotuksia tyyliin, että kokeilkaa vähän hitaampana tuota biisiä ja että voisiko tässä biisissä laittaa tämän bridgen kertsin jälkeen, mikä toisi siihen pikku yllärin. Eloranta suhtautuu työhönsä intohimoisesti, niinpä on luontevaa, että hän tekee töitä artistien kanssa, joiden musiikista hän myös innoittuu. Valikoivuutta helpottaa, kun oma musiikkimaku on laaja. Ehdottamalla tyhmiäkin asioita mä yritän osoittaa, että se on ihan fine ehdottaa jotain, kokeilla ja todeta ettei se toimi. Joskus hän saattaa itse lähestyä artisteja ja ehdottaa yhteistyötä, mutta yhä useammin häneen otetaan yhteyttä. Seuraavan Hunting Season -levyn (2009) tuotanto oli jo paljolti Elorannan ja bändikaveri Niko Kankaan käsissä. Eli mun työ. Jos oman yhtyeensä aikaan tuottaminen merkitsi Elorannalle lähinnä sovituksien tekemistä, on hän nykyisin siinä mielessä vanhan liiton tuottaja, että hän hallitsee koko prosessin äänittämisestä miksaamiseen asti. Mutta on Eloranta tuottanut niin Heikki Kuulan hiphopia, Suadin ”adult oriented indietä” kuin konkariyhtye Melrosen rasvankatkuista rock’n’rolliakin. – Olen ollut töissäni tyhmyyteen asti valikoiva. Lauri Elorannan kiinnostus – tai pakkomielle, kuten hän suhtautumistaan kutsuu – äänittämistä ja tuottamista kohtaan heräsi, kun Elorannan jo kuopattu Damn Seagulls -yhtye äänitti toista pitkäsoittoaan Soul Politicsia (2006) tuottaja Arto Tuunelan johdolla. Yritin kaikin keinoin suostutella ja imarrella, että me ollaan jo voiton puolella, vedetään mun mieliksi vielä tämmöinen ja sitten juhlitaan. – Aloin tehdä tuottamista työkseni paljon ennen kuin tiesin siitä oikeasti mitään, Eloranta tunnustaa nyt. Eikä arvaus edes osuisi pahasti harhaan
Ensimmäisen suhteen Eloranta kokee suoranaista hengenheimolaisuutta tämän soul-juurien ja kollaasimaisen tuotantotyylin vuoksi. Tämä soittajille varsin haasteellinen metodi on yksi esimerkki siitä, ettei Eloranta halua tuottajana jumittua yhteen turvalliseen työskentelytapaan. Elorannan salaisia (ja tämän jutun jälkeen vähemmän salaisia) aseita ovat pari Electro-Voicen mikkiä, joita hän käyttää lauluäänityksiin, sekä matalalle viritetty Ludwigin Black Beauty -virveli, jolla hän läpällä sanoo luoneensa koko tuottajan uransa. Dogmasta voi sitten vähän joustaa. Suunnitelmissa on julkaista tulevaisuudessa tuotantotöiden lisäksi myös omaa uutta musiikkia yhä enemmän. K u v a: Jo n n i Sy rj äl äi n en. Jack Antonoffissa ihailtavaa on rohkeus ottaa riskejä Lana Del Rayn kaltaisen supersuositun artistin kanssa, ja laittaa levylle viisiminuuttinen Moogsoolo. Kaikilla tuottajilla tuppaa olemaan luottotyökaluja. Nopeasti hänestä on kuitenkin tullut kysytty tuottaja etenkin vaihtoehtoisemman rockin piireissä. Omista tuotannoista Eloranta on erityisen tyytyväinen Suadin Waveslevyyn (2021). Jos rumpalin oma virveli kuulostaa hyvältä, käytetään tietysti mielellään sitä, mutta silloin kun on tullut ongelmia tai haettu jotain erityistä sävyä, on tuo Ludwig ollut kullanarvoinen. Eikä mua haittaa, että joku 20 vuoden päästä vessassa istuessaan lukee tämän Soundin ja sanoo, Eloranta, heh heh, väärässä oli! SOUNDI 69 improvisoineet ilman, että varsinaista biisiä on ollut edes olemassa. Eloranta kertoo inspiroituvansa tuotannon osalta myös hiphopista, vaikkei hän sitä kuuntelekaan erityisen paljon. – Luulen, että aika monet on tulleet mun kanssa tekemään levyä, kun ne on tykänneet mun tekemistä rumpusoundeista. Eloranta mainitsee tuottajana esikuvikseen tällä hetkellä muun muassa Leon Michelsin, Richard Swiftin, Blake Millsin, Kevin Parkerin sekä Jack Antonoffin. Elorannan mielestä levystä tuli laadukas ja ajaton, ja heidän mittapuullaan myös kohtalainen menestys. – Yritän koko ajan tietoisesti tehdä erilaista soundia kuin aiemmin. Jos jokin soundi on vanhentunut, juuri silloin on oikea aika käyttää sitä. Nykyään mulla on tosin useampia, myös kireämmäksi viritettyjä virvelirumpuja. Tämän hetken trendiksi hän näkee uusien kitarabändien osalta kiinnostuksen 1990-luvun alternativerockia, Nirvanaa ja Smashing Pumpkinsia, sekä analogista äänittämistä kohtaan. – Mulle antaa toivoa se, että kaikki ilmiöt luovat mukanaan vastareaktion. ”Kannattaa valita duunit sen mukaan, mitä haluaa jatkossakin tehdä.” teissa tehdään, se helpottaa päätöksentekoa ja ideoiden suodattamista. Tekoälyn mahdollisuuksista musiikintekemisessä Eloranta ei ole innostunut, paitsi jos ne liittyvät jonkin työvaiheen, kuten miksaamisen helpottamiseen. Kuitenkin uskon myös dogma-ajatteluun, että kun luodaan jotkut raamit, minkä puitLauri Eloranta ryhtyi tuottajan hommiin ennen kuin edes hallitsi kunnolla kaikkia tuottamisen osaalueita. Tehkää vaan niitä helvetin AI-biisejä, niin ihmiset alkavat enemmin tai myöhemmin haluta muuta. Tame Impalasta tunnettu Kevin Parker on vaan ”järisyttävän taitava” niin tuottajana kuin biisintekijänä. Eloranta kertoo tykkäävänsä tehdä tarkoituksella epätrendikkäitä asioita. Se on mulle tosi tärkeä asia. Kun mukana on pieni jännitysmomentti, voi studiossa tapahtua ihmeitä
TOIMITTANUT: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT K un Mokoma jäi noin 20 vuotta sitten levytyssopimusta vaille, alkoi tarina, joka ei johtanut vain menestyksekkääseen levy-yhtiötoimintaan, vaan myös merkittävään satsaukseen suomalaisen kulttuurin saralla. Huijaukset vievät hänet lipevän Jukkiksen (Tommi Korpelan) hyvinvointiklinikan lääkäriksi. LASSI LINNOLA PETRI SILAS: SAATANA PERKELE – SAKARA RECORDS 20 VUOTTA SUPLA Luovuuden ja rahan tasapaino K u v a: Ti m o Is o ah o Mokoma vuonna 2005.. YORGOS LANTHIMOS) Nerokas tiedemies löytää itsemurhaan päätyneen nuoren naisen ja onnistuu herättämään tämän henkiin. ???. Räkä ja Roiskis joutuvat selvittämään mummolansa mysteeriä: paikkakunnalta katoaa reikiä. Siru on patologinen valehtelija, joka aiheuttaa ulkopuolisille ongelmia valehtelemalla ja varastamalla. ???. Yhdessä he kuitenkin tasapainottavat toisiaan ja pitävät liitoksissaan natisevaa tarinaa juuri ja juuri koossa ja positiivisen puolella. Keskellä talvea ensi-iltansa saava kesäisen aurinkoinen huijarikomedia on kevyen kevyttä huttua. ??. On vaikea kuvitella parempaa ensikosketusta scifiin ja jännitykseen. POOR THINGS (OHJ. 70 SOUNDI SOUNDI 71 Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja HUIJARIT (OHJ. RÄKÄ JA ROISKIS (OHJ. Virkistävää itsekritiikkiä harjoittava Saikkonen käy käänteitä avoimesti läpi sortumatta toimareille tyypilliseen diplomaattiseen monisanaisuuteen – eli paskanpuhumiseen. Näihin osuuksiin myös toivoisi useampia haastateltavia. NELJÄ PIENTÄ AIKUISTA (OHJ. TEEMU NIKKI) Tuskin ovat elokuvayleisöt toipuneet Teemu Nikin edellisestä elokuvasta, sysimustasta komediasta Peluri – Kuolema on elävien ongelma, kun teattereihin saapuu Nikin uusi häkellyttäjä, koko perheen seikkailu Räkä ja Roiskis. SELMA VILHUNEN) Avoimet suhteet ovat nykyään tapetilla, mutta Selma Vilhunen onnistuu tekemään aiheesta romanttisen hömpän sijaan haastavankin tutkielman rakkaudesta ja parisuhteista sekä vapaudesta ja vastuusta. Sen sijaan hän ehdottaa parisuhteen avaamista muillekin ihmisille. Kun Juulialle selviää puolison sivusuhde sinkkuna elävän Ennin (Oona Airola) kanssa, hän päättää ensijärkytyksen jälkeen olla laittamatta lusikoita jakoon. Seksuaalista heräämistä seuraa moni muukin havahtuminen. Resurssien puutteessa ei päästä kunnon veijaritarinaan, vaan kerronta pysähtelee selittämiseen. Luomus on kuitenkin lapsen tasolla ja joutuu opettelemaan ihmisten tavoille nollasta. Neljän ihmisen suhteessa on tietysti enemmän liikkuvia osia ja haasteita kuin eksklusiivisessa parisuhteessa. Silvottu, omia traumojaan kantava nero yrittää suhtautua Bellaansa tieteellisenä kokeena, mutta tästä sukeutuu utelias, vahvaluontoinen nainen, joka ennemmin lähtee petolliseksi tietämänsä häntäheikin matkaan kuin jää kultaiseen häkkiin. Sakara Recordsin historian kattavan teoksen päähenkilönä häärää yhtiön toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen, jonka puheenvuoroista kirja valtaosin koostuu. Siksi seikkailu onkin sekä fiksu että hauska, ja ovatpa tutkimukset paikoin oikeasti jännittäviä, jopa vaarallisiakin. Surrealistiseen viktoriaaniseen maailman suuntaava matka on silti koko ajan ohjaajansa ja hurjasti heittäytyvän, tuottajanakin toimineen Emma Stonen hallinnassa. Pian myös Juulialla on uusi miesystävä, jo ennestään polyamorisessa suhteessa elävä Miska (Pietu Wikström). Tutkimuksia häiritsee, että järjestelmällinen Roiskis ja kaoottinen Räkä eivät aina tule toimeen keskenään. Tietyt tapaukset jäävät väistä mättä yksipuolisiksi, kun kaikkia osapuolia ei kuulla. Kyseessä on itsensä Juice Leskisen luoma kaksikko, josta hän kirjoitti kolme kirjaa. Esimerkiksi CMX:n alle viikon kestänyt kiinnitys Sakaralle ja Black Bilen ilmeisen pahamaineinen Tavastian-keikka muistuttavat, miten herkällä maaperällä operoidaan, kun luovuutta yhdistellään rahantekoon. Erillään elokuvan päähenkilöistä olisi vaikea pitää. Hänen poikaystäväkseen valitsema Niko (Samuel Kujala) on olevineen elitistinen, mutta on oikeasti manipuloitava nössö. RIKE JOKELA) Tuulia Elorannan esittämä Siru hankkii jokapäiväisen leipänsä ennemmin huijaamalla kuin aikuistuu ja vakiintuu. Kiitos Petri Silaksen Saatana perkele -teoksen, tämä tarina on tuotu kaikkien ulottuville, vieläpä visuaalisesti komeana pakettina. Neljä pientä aikuista antaa mielenkiintoista pähkäiltävää. Alma Pöysti ja Eero Milonoff ovat Juulia ja Matias, näennäisen onnellinen aviopari. ????. Levy-yhtiötoiminnan pyörittämiseen liittyvät yllätykset ovatkin kirjan kiehtovinta antia. Kuka silloin kannattelee ketä ja ottaa vastuuta toisesta. Mokoma ja Stam1na saavat luonnollisesti eniten palstatilaa, mutta Silas ja Saikkonen luotaavat tunnollisesti myös pienempiä – ja lyhyt ikäi sempiä – kiinnityksiä. Saatana perkele on silti mukaansa tempaava ja tyylikäs historiikki kotimaisen musiikkikentän näkemyksellisestä ja tärkeästä toimijasta. Yorgos Lanthimosin faneille luvassa on taattua outoutta, muut voivat miettiä, onko draamakomedia liiankin näppärä omaksi edukseen
Wattsia muistellaan lähipiirin äänin, joiden kertoma ulottuu elementti talossa vietetystä lapsuudesta jätti kiertueiden ja kartanoelämän kirjo maan vanhuuteen. Vilkkumaa tiedostaa ja tuo asiasta sen kummempaa numeroa tekemättä ilmi paitsi merkityksen sä nimenomaan naismuusikkona myös ansionsa ihan vain taiteilija na. Kunnianhimo tulee läpi kaikes ta hänen tekemisestään, ja useim miten se on kantanut myös hedel mää. Kirjassa riittää anekdootteja, mutta tasapainoon ne eivät asetu. Etenkin Irwinin leski Riitta Hammarberg on ollut tärkeä apu myös haastatteluissa ja kertoo, mil lainen laulaja oli kotioloissa. Irwinin levytys ura oli tuolloin kestänyt parisen vuotta, ja tuskinpa kumpikaan pää henkilöistä uskoi sen kestävän niin kauan kuin se kesti tai tiesi, millai sen jäljen se jättää maamme mu siikkikartalle. 70 SOUNDI SOUNDI 71 I rwin Goodmanin elämästä on kir joitettu runsaasti. Tuntuu silti irvokkaalta, että hänen auktorisoidusta elämäkerrastaan puuttuu rytmi. Hammarbergin kuoltua Vexi Sal mesta tuli ehkä osin tahtomattaan kin eräänlainen virallinen Irwin historioitsija, mutta nyt laulajan ta rina valottuu laajemmin. Kehysten sisälle piirtyy originelli taiteilija, jolle me nestys tarkoitti ennen kaikkea mah dollisuutta vetäytyä viktoriaaniseen kuplaan hevostiloineen ja keräily harrastuksineen. Tekijä korjaa monia kansalaisten suussa totuutena kulkeneita myyt tejä: Irwin esimerkiksi näyttäytyi mieluusti ”systeemin” ja etenkin verottajan mielivallan uhrina, mut ta yritti tosiasiassa huijata vero karhua koko uransa ajan. Siinä hän on onnis tunut. ANTTI MARTTINEN TUOMAS MARJAMÄKI: YHDET VIELÄ, IRWIN – ANTTI HAMMARBERG 1943–1991 DOCENDO Perinpohjainen Hammarberg-tutkielma Merkittävä poikkeama hegemoniaan M aija Vilkkumaan omaelämä kerta on tärkeä samalla tavalla – joskaan ei toki samassa määrin – kuin hänen uran sa muusikkonakin on ollut: se on feministinen teko ihan jo pelkällä olemassaolollaan, poikkeamana hegemoniasta. Siinäkin riittää ruodittavaa. Myös kehäpäätel mien ja toiston puurouttama raken ne pettää. Marjamäki on haastatellut artis tin lähipiiriä, ja suurena apuna ovat olleet myös lähisukulaisten arkis tot. Miehen sanoit tajapari Vexi Salmi teki hänestä ensimmäisen elämäkerran Raha ratkaisee jo 1967. Kiitosta Irwin saa erityisesti säveltäjänä. Hauska ja viisas elämäkerta ete nee lyhyiden, anekdoottimaisten jaksojen kautta, ja ehkä sen ansios ta kirja tuntuu huomattavasti nel jääsataa sivuaan napakammalta. Ylhäisessä sulkeutuneisuudes saan Charlie Watts on ollut varmas ti vaikea ihminen summattavaksi. Minämuotoon kirjatussa ker tomuksessa tasapainotellaan on nistuneesti biisin ja levyntekemi sen prosessien, siviilielämän kään teiden ja yleisempien teemojen välillä. Lämminhenkisten muisteloiden in formaatioarvo vaihtelee, eikä Watt sin jokaista lausahdusta legendaa risena pitävä Sexton osaa seuloa olennaista esille. Hän pitäytyy toistamasta The Rol ling Stonesin kanonisoitua tari naa ja keskittyy Charlie Wattsin henkilö kuvaan. Rumpalin soittotyyli ja musiikilli nen panos hahmottuvat lähinnä il meisimpien huomioiden ja loputto mien jazzprojektien kautta. Kaksi vuotta sitten kuollut rumpali oli yhtyeensä salaperäisin hahmo, jonka olemuksessa vaatimattomuus kohtasi omanarvontunnon, haja mielisyys pakkomielteisen tarkkuu den ja jazztausta rocktähteyden. On virkistävää lu kea muusikkoelämäkertaa, jossa elämä keikkareissuineen ja arkipäi vineen nähdään kokonaisuutena, ja esimerkiksi lapset ovat muuta kin kuin vain sivuviite menestysta rinassa. Yhtyeen pitkään tuntenut Sexton hyödyntää teoksessaan niin arkis tojaan kuin uusia haastattelujakin. Siten kirja laajenee riittävästi kohteensa ulko puolelle. Loppu sanoissaan tekijä toivoo laulun sa noja mukaillen ”Sun muistos tah doin säilyttää”. Monet Wattsin elämän saumakohdat kuitataan hienotun teisen ylimalkaisesti, kun taas mie hen ystävilleen ostamia lahjoja lis tataan kokonaisen luvun verran. HANNU LINKOLA PAUL SEXTON: CHARLIE WATTS – ROLLING STONESIN SYDÄN DOCENDO K uv a: S ou nd in ar kis t o Mystisen rumpalin hajanainen henkilökuva Maija Vilkkumaa K u v a: So u n d in ar k is to K u v a: A le k si K o sk in en Tarharyhmä. Ero julkisen Irwinin ja siviiliAntin välillä oli huomattava, ja julkinen rooli otti usein intiimihaastatte luissakin paikan. MIKKO MERILÄINEN MAIJA VILKKUMAA, MIINA SUPINEN: VILKKUMAA GUMMERUS K onkaritoimittaja Paul Sextonia on kiitettävä rohkeudesta. Vilkkumaa tarinoi rennosti haasteistaan niin luomisen kuin oman elämänsä laajempien suunti en kanssa, ja pudottelee väliin osu via huomioita musiikkibisneksestä ja maailmanmenosta. Ja toki on aina tärkeää tul la muistutetuksi siitä, millaista en sin nuorena tyttönä kasvaminen ja sitten naisena toimiminen on ollut umpimiehisessä maailmassa. Vilkkumaan ura on niin pitkä, vai herikas ja merkittävä, että tässäkin mitassa se tulee kerrottua hurjan paljon tiivistäen
Vaikuttavimpina mieleen jäävät esiintymisiin liittyvien tunnetilojen kuvailut. Kuvitella saattaa, että tämä johtuu alkuperäistekstin kehnoudesta, koska teoksen ovat kuitenkin suomentaneet Paleface, Yasir Gaily ja Ari Väntänen. Teoksen keskiössä on Topin ja Vexin ammatillinen suhde Flamingo-levy-yhtiössä 90-luvulla. Harva lukija varmaan yllättyy tiedosta, että Vexi oli etäinen isä, joka katosi silloin tällöin ryyppyeissuille, Harva varmaan siitäkään, että hyvinä hetkinään hän osti jäätelöt ja bondasi jälkikasvunsa kanssa kuin mies miehen. Lukukokemusta haittaa huolimattomasti editoitu teksti, jossa toistuvat epäloogisuudet. Värikästä kieltä rikastaa entisestään Kainuun perintö. Paljon muutakin ehtii tapahtua ennen kuin junantuoma kajalisilmäinen neito alkaa opetella musiikillisia termejä ja vanhaa stadin slangia. Se on mukaansatempaava kertomus nuoren afroamerikkalaisen miehen matkasta kantaaottavaksi runoilijaksi, eriarvoisuuden sekä rakenteellisen sorron vastustajaksi, miljoonia myyneeksi räppäriksi ja mainioksi näyttelijäksi, joka pyrki pelottomasti muuttamaan yhteiskunnan epäkohtia. VILHO PIRTTIJÄRVI MIKKO MATTLAR: OLLI AHVENLAHTI, PIANO DOCENDO Jazzia, Loiria ja keikkamuistoja E nsimmäinen maailmankuulusta räppäristä 2Pacista kirjoitettu auktorisoitu elämäkerta kuvaa yksityiskohtaisesti tähden suurta ja ristiriitaista persoonaa sekä lyhyttä, mutta tapahtumatäyteistä elämää, joka päättyi traagisesti vuonna 1996 Tupacin ollessa vain 25-vuotias. VIRPI PÄIVINEN MARJO LEINONEN JA TOMMI E. Elämäkerran kirjoittaja on Shakurin perheen ystävä, käsikirjoittaja ja keskinkertainen romaanikirjailija, joka nauttii läheisten luottamusta ja on siitä syystä saanut käyttönsä mittavan määrän materiaalia, kuten Tupacin yksityiset päiväja muistikirjat sekä kirjeet. LINDA SÖDERHOLM STACI ROBINSON: TUPAC SHAKUR – VIRALLINEN ELÄMÄKERTA LIKE Rap-tähden lyhyt elämä P unaisia päin seuraa boheemin taiteilijan elämää aina lapsuusajoista päihdehelvettiin ja siitä toipumiseen. VIRTANEN: MARJO LEINONEN – PUNAISIA PÄIN JOHNNY KNIGA S uomalaisessa populaarimusiikissa on aika vähän Vexi Salmea kiinnostavampia elämäkerran aiheita, mutta poikansa Topin ja toimittaja Tommi E. Kuvaus Kajaanissa vietetystä nuoruuden ajasta on erityisen avartava. Isä–poika-suhteesta se kyllä kertoo, ja saahan siitäkin kirjoittaa. Kiinnostavinta antia kuitenkin ovat pienet tarinat tien päältä, ja niitä riittää Neuvostoliiton-keikkareissuista lähtien. Toki mukaan mahtuu myös tarinoita pienemmistä projekteista, ja jonkin verran sivutaan myös Ahvenlahden yksityiselämää. Kirka, Puolikuu ja Samuli Edelmann myyvät kultaa ja platinaa, Vexin levy-yhtiötähti on korkealla taivaalla. Ahvenlahti on elänyt todeksi suomalaisen jazzja populaarimusiikin vaiheita niin pitkään ja monessa roolissa, että olisi sääli, jos näitä tarinoita ei olisi talteen saatettu. Seuraavana hetkenä pikku Marjo istuu mummulassa, syö mykyrokkaa ja laulaa joululauluja. 90-luvun alun suomipopin niljaisen alavatsan kuvaajana se on kiinnostava ja lajissaan ensimmäinen. NIKO PELTONEN TOPI SALMI, TOMMI E. Musaelämäkertojen joukossa teos on tavanomaista kiinnostavampi ja sopii myös lukijoille, jotka eivät artistia tunne. Pian Flamingo on konkurssissa. Koskettavaa luettavaa on myös tulevan aviomiehen valikoituminen kollegoiden joukosta. Tämän johdosta biografia on varsin intiimi ja henkilökohtainen, mutta myös äärimmäisen puolueellinen. Mutta laskusuhdanne alkaa siinä missä lamakin. Suosituimmat artistit litovat paremmille laidunmaille eikä uusista kiinnityksistä ole juuri mihinkään. 462-sivuiseen kirjaan Mattlar on ylöspannut Ahvenlahden vaiheita yksityiskohtaisesti, mutta ei kuitenkaan pitkäpiimäisesti. Olli Ahvenlahti, piano on vaivaton lukukokemus, eikä faktojen, näkökulman tai tekstin sujuvuuden suhteen ole juuri huomautettavaa. Hän mainitsee, että tiesi jo varhain olevansa ”kimma, joka pärjäisi näissä aika äijämäisissä kuvioissa”. Klassikkostatuksen ansainneet jazz-levytykset 1970-luvulla, Ahvenlahden yhteistyö Vesa-Matti Loirin kanssa ja aika Yleisradion kapellimestarina saavat kirjassa eniten tilaa. Päihteistäkin puhutaan avoimesti, ilman turhaa mässäilyä. Tupacin lyriikat on onneksi ymmärretty jättää alkuperäiskielelle. Itsetunto kohoaa lavalla seisoessa ja musiikki pelastaa pahalta monta kertaa. Mutta vaikka näitä tekstilainauksia on paljon, teos ei kuitenkaan keskity 2Pacin musiikkiin, vaan katkelmia käytetään lähinnä alleviivaamaan kirjailijan tarkoitusperiä. On kalevalaista runomittaa, näyttämötaiteen opintoja, herätyskokouksia sekä Stray Cats. Sivupersoonia ja alter egoja vilisee. Musatarinointia on erityisen kiinnostava kuulla naiselta. Topi Salmi jatkaa omien hankkeidensa parissa, isäukko eläköityy. On toki melkoista, että tarina alkaa Volgan sivujoen varrelta, ja alkuun käydään läpi Ahvenlahden isänpuoleisen suvun emigroituminen Venäjältä Suomeen. Isäni Vexi alkaa suorastaan hersyvästi siitä, kun Topi menee 90-luvun alussa armeijaan Santahaminaan, ei pidä meiningistä, kävelee varuskunnan portista ulos ja ottaa taksin Flamingon toimistolle, jossa isä sitten miettii lennosta, mitä pojalle keksittäisiin. Tämän jälkeen ura perataan vaihe vaiheelta. Toimittaja Mikko Mattlarin kirjoittama kirja Olli Ahvenlahdesta taas on luonteeltaan sellainen, että on vaikea keksiä syitä sille, miksi Ahvenlahden kertomus olisi yhdentekevä. Isä–poika-kirjana Isäni Vexi on norminmukainen. Virtasen teos ei vastaa edes otsikkoaan: ei Isäni Vexi juurikaan nimihenkilöstään kerro. Elämäkerta alkaa väkevillä keikkamuistoilla. Vaikka nainen ja rock on ollut Suomessa muinoin vaikea yhdistelmä, on Leinonen osannut luovia miehisessä maailmassa ja saanut arvostustakin osakseen. Topi Salmi aloittaa levy-yhtiöuransa Flamingon varastolla, mutta nousee nopeasti firman portaita. 72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja M onen nykypäivän taiteilijaelämäkerran olemassaolon voinee täysin perustellusti kyseenalaistaa. Taiteilijan lahjakkuus ohitetaan sivulauseissa. Perusteellinen elämäkerta onnistuu kuitenkin valottamaan vannoutuneemmallekin Tupac-tuntijalle uusia taustoja sekä räppärin toiminnan motiiveja. Hajanainen anekdoottikokoelma ei silti olisi kovia kansia ansainnut. Lisäksi Robinson on tehnyt opusta varten lukemattomia haastatteluja kaikkien megastaran sidosryhmien kanssa. Tekstistä erottuu hauskoja ilmauksia, kuten ”räyhäkäs”, ”oluen äyskäröinti” ja ”turakaiset”. VIRTANEN: ISÄNI VEXI TAMMI Värikkäitä käänteitä ja rikasta kieltä Isä, poika ja ysärisuomipop
KAIKKI ELOKUVISTA episodi.fi TILAA EPISODI episodi.fi/tilaa @episodilehti @episodi_lehti @Episodilehti
74 SOUNDI SUURI VUOSI ÄÄNESTYS 2023 SO UN DIN www.soundi.f i/kilpailut/be st-of-2023 OSALLISTU ÄÄNESTYKSEE N JA ARVONTAAN: Nyt kun Soundin kriitikot ovat listanneet mielestään parhaat albumit kuluneelta vuodelta, on teidän vuoronne – arvon lukijat – kertoa oma totuutenne. Arvontavoittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti tammikuun aikana. Samalla voitte osallistua alla näkyvien upeiden palkintojen arvontaan. THE BEATLES JA THE ROLLING STONES -LP:T Vinyyliversiot The Beatlesin 1962–1966 ja 1967–1970 -kokoelmista sekä The Rolling Stonesin Hackney Diamonds -albumista. SAKARA RECORDS -LP-PAKETTI Vinyyliversiot albumeista Jarkko Martikainen: Itse tehty elämä, Stam1na: X, Stoned Statues: Guardian, Rytmihäiriö: Surmacore sekä Huora-yhtyeen Sanni-single. 5. 9. 3.. 2. 4. TOPI SORSAKOSKI & AGENTS: COMPLETE – KAIKKI LEVYTYKSET 1984–1992 Viiden lp-levyn laatikko. SVART RECORDS BOX 100 euron lahjakortti Svart Recordsin verkkokauppaan sekä valikoima Svart-merchandisea. Lahjoittaja Warner Music. ILOSAARIROCK-LIPUT Kaksi lippua kesän 2024 Ilosaarirockiin. 7. 6. Äänestysaikaa on 31.12.2023 saakka. GREEN DAY: DOOKIE 30TH ANNIVERSARY EDITION Kuuden lp-levyn laatikko. 10. 8. Lahjoittaja Universal Music. PROVINSSI-LIPUT Kaksi lippua kesän 2024 Provinssiin. JOHN SMITH -LIPUT Kaksi lippua kesän 2024 John Smith -festivaaleille. PLAYGROUND -LP-PAKETTI Vinyyliversiot albumeista Roger Waters: Dark Side Of The Moon Redux, Mitski: The Land Is Inhospitable And So Are We, Sufjan Stevens: Javelin, The National: Laugh Track, Jaakko Eino Kalevi: Chaos Magic sekä Jaakko Laitinen & Lapin Lisä. SONY MUSIC -LP-PAKETTI 15 uutuusvinyyliä artisteilta kuten Foo Fighters, Nothing But Thieves, Paleface, Ismo Alanko, Ruusut, Pehmoaino, Gasellit, Miley Cyrus, Blink-182 ja monelta muulta. Lahjoittaja Lipposen Levy ja Kasetti. Käykääpä siis äänestämässä vuoden parhaita albumeita Soundin nettisivuilla. 1
75
11/ 20 23 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 1 1 / 2 2 3 MITÄ KUULUU, LINDA FREDRIKSSON AKI RISSANEN TEPPO MÄKYNEN VERNERI POHJOLA LORNA SHORE • IHSAHN • LÄTSÄ • ORVOKKI • RISTO HEMMI • FOR MY PAIN MASTER OF PULPETS ELSI SLOAN VUODEN TULOKAS 2023 SOUNDIN KRIITIKOT VALITSIVAT: VUODEN 2023 PARHAAT LEVYT So un dI 11 So un dI 11 M I T Ä K U U L U U , S U O M I J A Z Z ?