Soundi 2/2013 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

M AT T I J O H A N N E S KO I V U MAALISKUU 2 2013 SoundI Jonne Aaron STONE Stratovarius 13 1 1 (sis.alv) FRANK TURNER 6,20 € O M N I U M G AT H E R U M CMX
27.04. 11.04. Vantaa, Tulisuudelma Kouvola, House Of Rock Turku, Klubi Hämeenlinna, Sirkus Lappeenranta, Monrepos Espoo, Sellosali Jyväskylä, Lutakko Seinäjoki, Rytmikorjaamo Kauhava, Tiikeri Tampere, Yo-talo Jämsä, Himos Areena Nilsiä, Tahko Piazza Lohja, Amarillo 06.04. Made in the EU. s & logos are protected. 13.04. Alanko, Jaakonaho, Mäkelä, Votkin) 1. 20.04. 12.04. 22.03. Alanko) maailmanlopun sushibaari TULEVA KLASSIKKO - 1.3.2013 ISMO ALANKO ISMO ALANKO maailmanlopun sushibaari u baari inoharhoja m ntertainment Finland Oy 2013. 01.03. Vanha nuori 3’16” (säv. 15.03. Helsinki, Tavastia -LOPPUUNMYYTYHelsinki, Tavastia Ylläs, Taiga Levi, Hullu Poro Areena Oulu, Tähti Tornio, Umpitunneli Rovaniemi, Korundi Kuopio, Henry’s Pub Joensuu, Kerubi Lahti, Finlandia-klubi Pori, Bar Kino Vaasa, Hullu Pullo Alavus, Liesu Jakelu: Ohjelmatoimisto: Tarnanen ismoalanko.com facebook.com/ismoalanko Oikeudet muutoksiin pidätetään. 10.04. 02.03. Jossain vaihessa skitsotti vähän keskimääräistä enemmän…” Asmo Palteisto, DWNSTRS “Maamme lupaavimpia indieyhtyeitä.” Oskari Onninen, NRGM NYT KAUPOISSA Jakelu: 1.3.2013. 25.04. Alanko, sov. 07.04. 26.04. 23.03. 17.04. 09.03. & sov. 08.03. 07.03. 14.04. & san. Tukahdutettu tango 3’27” (säv., san. 18.04. NEøV: Orange Morning DWNSTRS: Cerebral Drag “Temaattisesti toi levy pyörii sekoamisen ympärillä. 2. 21.03. 16.03. 13.03. 05.04. 14.03
s o u n d i . 09-5627 7110 gsm 0400-730 453 Trafiikkisuunnittelija Jatta Waarala Avustajat Asko Alanen, Senja Harju, Timo Harjuniemi, Ville Hartikainen, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Karoliina Kantola, Antti Karkiainen, Topi Kauhala, Asko Kauppinen, Eero Kettunen, Esa Koivio, Timo Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kai Latvalehto, Kaisla Alexander Leveelä, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Antti Mattila, Jussi Niemi, Satu Niininen, Jake Nyman, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Vesa Sirén, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Sauli Vuoti, Jarmo Vähähaka, Laura Vähähyyppä, Heidi Välkkilä, Jukka Väänänen Toimituksen postiosoite Soundi, Box 312 33101 Tampere Puhelin (09) 759 61 (vaihde) Internet www.soundi.fi Kustantaja A-lehdet Oy Julkaisujohtaja Eve Vaasmaa Markkinointi Brand Manager Markkinointisuunnittelija Johanna Mikkonen Katja Bruun Bazook Hardcore Superstar Lost Society Cult Of Luna For The Imperium Eternal Tears Of Sorrow Hateform 74 76 Keikat Tarkkailuluokka Paperfangs The Vultones 78 82 84 90 91 Stone Kuulolla: Stefan Lindfors CMX Viimeinen sana Ornette Birks Makkonen w w w. vuosikerta SOUNDI 3. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- ja jakelutavoista. Lehtitilaukset: 0800-963 63 (24h/vrk) Palvelussa tarvittava tilausnumero löytyy takakannen osoitetiedoista. 12 20 22 25 28 34 36 40 44 46 48 52 kuva: Marek Sabogal 4 5 6 8 10 2/2013 Juho Juntusen outo maailma Suorat sanat Uutiset Hai & Lou Jussi Niemen naamakirja: Rauli Badding Somerjoki E-liike Soundi-haastattelu: Jonne Aaron Bullet For My Valentine Matti Johannes Koivu Stratovarius Pintandwefall Omnium Gatherum & Medeia WÖYH! Flesh Roxon Marko Haavisto Jason Newsted Arviot 70 Päätoimittaja Timo Kanerva Toimituspäällikkö Tero Alanko Toimitussihteeri Mikko Meriläinen Erikoistoimittaja Juho Juntunen Toimittaja Petri Silas Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Ilmoitusmyynti Veikko Virtanen Puh. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. f i kuva: Ari Ijäs SISÄLTÖ Käyntiosoite Postiosoite Sähköposti Puhelin Risto Rytin tie 33, Helsinki A-lehdet Oy, 00081 A-lehdet etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi (09) 759 61 (vaihde) Asiakaspalvelu: (09) 759 6614 (ma–pe klo 8–16.30) Jonne Aaron 16 46 Marko Haavisto Rauli Badding Somerjoki 10 48 Jason Newsted Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Painopaikka PunaMusta Oy, Joensuu ISSN 0785–0891 Aikakauslehtien liiton jäsen Soundi ilmestyy 11 numeroa vuodessa 39. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin
JUNTUSEN OUTO MAAILMA 4 SOUNDI
Itsekin ihmettelin, mitä tällaisella voidaan tavoitella muuta kuin jonkinlaista kansallista herätysjuhlaa. Tällaisia juttuja ei ole viime aikoina tarvinnut etsimällä etsiä, siitä on esimerkiksi Lostprophetsyhtyeen nokkamies Ian Wat kins pitänyt huolen. SOUNDI 5. Esimerkiksi Royal Republicin lau laja Adam muisteli lämmöllä hänen naamal leen heitettyjä naisten alushousuja, jotka eivät olleen aivan pakasta vedetyt. Se keven täisi festivaalien byrokraattista taakkaa. Kun EN N O EI ROCKIA ILMAN VIINAA F aktoihin perustuva keskustelu alkoholi politiikasta tuntuu olevan poikkeuksel lisen vaikeaa suomalaisten enemmis tölle. Opimme myös sen, että epäselvät linjauk set ja vuodesta toiseen muuttuvat käytännöt tekevät järjestäjien elämän vaikeaksi ja että Hultsfredissä siirtyminen karsinatarjoilusta eriväristen rannekkeiden avulla valvottuun järjestelmään, jossa siis koko festivaali on anniskelualuetta, vähensi järjestyshäiriöitä. Onhan se totta, että alkoholiin liittyvät uutiset saavat suomalai sen keskimääräistä helpommin barrikadeille. Mikä on esimerkiksi festi vaalien vuotuinen prosenttiosuus alkoholin myynnistä. Mies tosin itse muisteli noita kuuluisia pot kujaan aivan kysymättä. Ehkä vielä joskus me kaikki opimme puhu maan viinastakin ilman tunnekuohua. Silloin voitaisiin tutkia esimerkiksi sitä, mikä pidennettyjen aukiololupien vähentämisen merkitys olisi kokonaiskulutukseen. Biffy Clyron laulaja Simon kertoi hyvinkin avoimesti Oppositeslevyn luomisproses sin aikana syntyneistä ongelmista. Kun kuulee tarinan esimerkiksi sanoitusten takana, saattaa se avata levyäkin hyvin toi sella tavalla. Kannat taisi kenties miettiä seuraamuksia ennen kuin kirjoittaa Underwearnimisen kappa leen. Onko se silloin vai van arvoinen toimenpide. Yhtye oli hajoamisen partaalla rumpali Benin alkoho liongelman takia, ja samaan aikaan Simonin vaimo sai keskenmenon. LAURA V ÄH SUORAT SANAT Ä PP Y Y H Ä TISSIT! KATSO KUVAT! N ARTTU T OL äinä aikoina itse sisältö saattaa olla mitä tahansa, kunhan otsikko myy. Rajoituk sia, apua ja valistusta kannattaisi luonnol lisesti kohdentaa siten, että toimenpiteet saavuttavat ja vaikuttavat juuri ne, joilla on ongelmia. Helmi kuussa järjestetyssä MARS festivaalin ”Ei tää oo musabisnestä, tää on viinabisnestä” paneelissa saimme tietää, että ilman alko holimyyntiä suomalaiset festivaalit joutuisi vat nostamaan lipunhintoja 25–40 prosent tia. En ole mis tään löytänyt tietoa siitä, mihin Valvira lop pujen lopuksi pyrkii toiminnallaan ja miten sen alullepanemien toimenpiteiden vaikutta vuutta tutkitaan. Tiukan valvonnan ansiosta voisin kuvitella, ettei olisi mitään vaikeuksia selvittää sitä kään, mikä prosentti kokonaiskulutuksesta syntyy missäkin tilanteessa. Vaikka onkin hauska tietää, kuka poppari nyt paskansi keikkabussiin, niin mieluummin syvennyn tämän kaltaisiin tarinoihin. Todennäköisesti se on aivan naurettavan pieni. Sitten mietin vähän lisää ja tajusin, ettei moisella ehdotuksella ole mitään tulevaisuutta, sillä sehän koskisi myös puoluekokouksia! Itse asiassa Valviran ehdotuksessa halut tiin selventää tapahtumien lupakäytäntöjä myöntämällä määräaikaisia lupia. On myönnettävä, että meinasin tirauttaa tuon haastatte lun aikana pienen kyyneleen. Kun kanavia saada äänensä kuuluviin on moninkertaisesti aiempaan verrattuna, on myös artistilla mahdollisuus valita, missä avaa sanaisen arkkunsa. Kotimaisten artistien kanssa tiukkoihin ohjeistuksiin törmää harvoin, mutta ennen esimerkiksi Dave Mustainen haastattelua eteen lyötiin lista kielletyistä puheenaiheista. No, siksi että Suomessa ja monessa muussakin maassa alkoholin ja populaarimusiikin talou dellinen kohtalonyhteys on vahva. Ei sen sisällön niin väliä, kunhan klikkauksia kertyy. Myös musiikkijournalismi erityisesti netissä siirtyy samantyylisiin juttuihin. Sama koskee yleisötilaisuuksia. Mielestäni hyvää musiikkijournalismia voi tehdä ilkeilemättä, mutta silti mielistele mättä. Myös medialle alkoholipolitiikka on kätevä tapa kalastaa huomiota. Alkoholihallinnosta Kataisen hallitukselle lähtenyt muistio, jossa tehdään ehdotuk sia hallituksen suunnittelemaan alkoholi lainsäädännön uudistukseen, teki rumaa jälkeä. Laulujen tekeminen on saattanut olla artistille hyvinkin traumaat tinen tai vaikkapa puhdistava kokemus. Kun juttuja tehdään hyvässä hen gessä, saattaa usein kuulla ratkiriemukkaita tarinoita. Olisihan se aika helppoa määritellä ongel makulutusta harrastavat ryhmät. Tamperelainenlehti julkaisi muisti osta heppoisesti sutaistun kirjoituksen, jossa arveltiin Valviran suosittelevan tilapäisistä anniskeluluvista luopumista, joka merkitsisi käytännössä nykyisenlaisen rockfestivaalin loppua. Niitä olivat muun muassa uskonto, enti set Megadethin jäsenet ja tietysti Metallica. Tylsää, tiedän. Monen tuttavani mielestä artikkeli on sitä parempi, mitä enemmän siihen sisäl tyy kiusallisia kysymyksiä, paljastuksia ja törkyä. Musiikkiteollisuus on muuttunut valta vasti viimeisten vuosikymmenten aikana, siinä mukana musiikkijournalismi. artisti nyt livauttaa sammakon suustaan, leviää se seuraavassa minuutissa ympäri maailmaa kulovalkean tavoin. Tietysti asiaan reagoitiin kauhulla sosiaa lisessa mediassa. Luulen ongelman perustuvan siihen, että Valvira tuntuu käsittelevän alkoholi ongelmaa jonkinlaisena monoliittisena, koko kansakuntaa yhtä lailla koskettavana vaa rana, jolloin kaikki ongelman korjaamiseen tähtäävät toimenpiteet ulotetaan lähtökoh taisesti tasaarvoisesti kaikkiin. Kuinka paljon valvonnan tiukentaminen niissä leik kaisi kulutusta. Samasta aiheesta voi tehdä hyvinkin erityyppiset jutut. Moni on täs täkin syystä entistä tarkempi siitä, mitä sanoo, missä ja kenelle. Miksi mietin tätä musiikkilehdessä
Kaksivuotisen koulutuksen on määrä alkaa mahdollisesti jo syksyllä 2014. Samista ja Emasta oli mittava apu, sillä hehän ovat molemmat myös laulunteki jöitä. Tuoreessa Rolling Stone lehden artikke lissa Ozzy kuvailee tulevaa albumia lupaavalla sanaparilla ”satanic blues”. Eman äkkäsin mukaan, kun hän mainitsi kaipaavansa muutakin Eläkeläisten oheen, Martikainen kertaa Soundin uutisille. Rick Rubinin tuottamalla 13albumilla sopimuserimie lisyyksien takia pois jättäyty neen Bill Wardin korvaa Brad Wilk (Rage Against The Machi ne, Audioslave), joka kuvasi bändistä lähtevää ääntä ko vemmaksi kuin mikään, mitä hän on eläissään kuullut. Koulutusoh jelman on tarkoitus tehdä yhteistyötä Ruotsin ja Saksan vastaavantyyppisten organisaatioiden kanssa. Laulajatar keskeytti keräyksen, kun kunnian himoisesta 440 000 euron potista oli hädin tuskin kertynyt kokoon 5 prosenttia. Teostoakatemia työnimellä kul keva hanke tulisi sijaitsemaan Seinä joen Rytmikorjaamolla ja se tehtäisiin yhteistyössä SibeliusAkatemian, Sei näjoen kaupungin ja Seinäjoen ammat tikorkeakoulun kanssa. – Kumpikin myös laulaa, ja Sami on lisäksi ollut vahva tekijä tuotan nossa. Osbourne myös huomauttaa, ettei hän ole enää sama hullu, alkoholisoitunut narkkari kuin ollessaan edellisen kerran Black Sabbathin riveissä 1970luvun lopulla. Ydintrion soundi pääsee hyvin esiin kappaleissa Tämä vaikea elämä ja Virheet on tehtävä itse. Parhaana albumina palkittiin englantilaisen folkyhtyeen Mumford & Sonsin Babel. kuva: Ari Ijäs TAMMIKUUSSA Sharon ja Ozzy Osbournen kartanossa Beverly Hill sissä syttyi tulipalo, jonka jälkeen Sharon kielsi kyntti löiden polttami sen kotonaan. Karjalaisen ja Anssi Kelan kautta Ismo Alankoon. 6 SOUNDI Jarkko Martikainen rakentaa viidettä soololevyään Jarkko Martikainen valmistelee syksylle seuraajaa kahden vuoden takaiselle Uskolle, ja esimerkiksi Balladi palavasta talosta laulu onkin kelpo valtti iskettäväksi pöytään, jonka ympärille kokoon tuu jo keväällä kovia laulunteki jöitä Matti Johannes Koivusta J. BJÖRKIN Biophiliayhteisörahoitus hankkeelle kävi nolosti. Kukaan Soundin toimittajista ei tunne yhtään ihmistä, joka olisi samaa mieltä. puihin vanhan Psychoplasmaase veljensä Ema Hurskaisen. Saavatkohan perheen koirat edelleen kakkia mihin tahansa?. – Levyllä tullaan kuulemaan lisäksi jousi kvartettia, Pekka Kuusiston viulua ja muitakin vieraita. UUTISET Tähden välit USA:N musiikkiteolli suuden vuosittaiset Grammypal kinnot on jaettu. JOULUKUUSSA Discogs.comsivuston kautta myytiin Terveet Kädet yhty een vuonna 1980 ilmestynyt Rock laahausta vastaan ep todella kovaan hintaan. 1564 dol laria eli noin 1150 euroa maksaneen levyn ensimmäi nen biisi on Minä haluan paljon rahaa. Marrin mukaan aina kin Lindan aviomies Paul McCartney tykkäsi The Smithsin musiikista. – Yksinkertaistaminen tapah tui tarpeettomia siltoja, väliosia ja lopukkeita polttamalla. Vuolainta keskustelua tulle vat herättämään Adolf Hitlerin lemmikkischäferin pään sisään sukeltava melankolinen Blondi sekä railakas, osin omaelämäkerrallinen Ei-toivotut laulut. JOHNNY MARRIN mukaan Linda McCartneyta pyydettiin laulamaan ja soittamaan The Smithsin The Queen Is Dead levylle. Jarkon viides katsoo sikäli uuteen suuntaan, että sen myötä esiin astuu bändi, johon mies pyysi bassoon Samae Koskisen ja rum Teosto-akatemia kouluttaa ammattimuusikoita Tekijänoikeusjärjestö Teosto ja suoma laisen musiikin tiedotus ja viennin edistämisjärjestö Music Finland ovat aikeissa perustaa uuden, menestyk sekkääseen uraan ja ammattimaiseen musiikin tekemiseen tähtäävän koulu tusohjelman. MORRISSEY olisi halunnut käyttää yhteiskuvaa itsestään ja David Bowiesta ”klassisen” The Last Of The Famous International Playboys singlen uudelleenjulkaisun kantena. Ilmeisesti brittiläiset popikonit eivät ole parhaat kaverukset, sillä Bowie kielsi moisen touhun. Teksti: Petri Silas Black Sabbathin paluulevystä tihkuu yksityiskohtia Odotukset Black Sabbathin kesäkuussa ilmestyvää paluu levyä kohtaa alkavat olla jo suh teettoman korkealla
etenkin kun olemme studiossa tekemässä soundtrackia, yllätymme usein siitä miten asiat tapahtuvat ja etenevät. Tampere-talon yleisön ja tekee saman seuraavana iltana Helsingin Musiikkitalossa. – Emme ole vielä soittaneet keikkoja, joten vaikea sanoa tarkalleen. Flow Festivalin (7.–11.8. Ruisrock (5.–7.7. Turku) on kiinnittänyt tähän mennessä Hurtsin, Editorsin, Graveyardin, Jessie Waren, At The Gatesin, Band Of Horsesin sekä The Soundsin, joka esiintyy myös Provinssirockissa. PARAMORE BLUR KRAFTWERK Bruce Springsteen & The E Street Band soittaa Turun HK Areenalla 7. Mick soitti lähes mitä tahansa instrumenttia ja hän oli paljon enemmän kuin vain kitaristi, joten on paljon täytettävää. Bad Seeds on aina ollut avoin muutoksille ja uusille kokeiluille. Tehdäänpä siis väliaikakatsaus merkittävimpiin tähän mennessä julkistettuihin esiintyjiin. ja 8. Tulette Suomeen elokuussa. Kivenlahtirock (7.–8.6. – Enpä tiennyt! Olisihan se mahtavaa jos niin kävisi. Soundi sai puhelimen päähän Bad Seedsin riveissä jo lähes parikymmentä vuotta viihtyneen viulistimulti-instrumentalisti Warren Ellisin, joka on lisäksi tehnyt useita soundtrackeja yhdessä Caven kanssa. Kun olimme keikalla San Franciscossa, nousi Blixa kanssamme lavalle ja esitimme erittäin improvisoidun version Weeping Songista. Teksti: Mikko Meriläinen Ensikatsaus kesän keikkavieraisiin Tulevan kesän festarit ovat jo ehtineet julkaista ison nipun ulkomaisia vetonauloja. Mutta aika usein ongelmat ja muutokset tekevät ryhmästä vain vahvemman. Se oli mukana jo biisin ensimmäisellä demolla ja se vain kuulosti juuri oikealta. Laulurinteellä soittavat myös Hot Chip, Pelican, Witchcraft, Squarepusher ja Terry Riley. Ei ole varaa alkaa turhan tunteelliseksi ja antaa tuollaisten asioiden vaikuttaa liikaa. Provinssirock (14.–16.6. Oletko koskaan näinä vuosina itse harkinnut lähteväsi Bad Seedsistä. Bad Seedsin ex-jäsenistä puheen ollen. SOUNDI 7. Patti Smith hurmaa 8.7. Ilosaarirockin (12.–14.7. Pori Jazz (13.–21.7. Bring Me The Horizon soittaa Helsingin The Circuksessa 14.5., Sinéad O’Connor konsertoi Finlandia-talossa 17.5. Pori) on toistaiseksi ehtinyt julkistaa vasta Amadou & Mariamin, mutta lisää on varmasti luvassa. Joensuu) ulkomaiset vetonaulat ovat Sigúr Ros ja Motörhead. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna on Helsingissä ruuhkaa, sillä Rock The Beach (26.–29.6.) marssittaa lavalle Green Dayn, Rammsteinin, Queens Of The Stone Agen, Para- A DOWN SYSTEM OF moren, Thirty Seconds To Marsin ja monta muuta. Päätimme antaa sen seikan ikään kuin kehittyä itsestään. Mutta ei ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa matkaa. Samana viikonloppuna Jurassic Rockin lavalle Mikkelissä nousee System Of A Down ja Oulun Jalometallifestivaalilla metelöidään Slayerin johdolla. Mistä johtuu, että sinun ja Nickin yhteistyö on toiminut niin hyvin. Se on kuin ensimmäinen annoksesi spiidiä, sitä tunnetta jää jahtaamaan. – En todellakaan tiedä! Kyseessä taisi olla kaunis sattuma jonka me vain hyväksyimme. Muse soittaa Olympiastadionilla 27.7. Ja sama koskee livekeikkoja, läsnä on yhä se sama jännitys ja se on kaikkein parasta! Kun nouset lavalle tunnet kemikaalisen piikin, se on yhtä addiktoivaa kuin huumeet. – Meidän yhteistyömme tuntuu yhä aidosti innostavalta. Miltä tuntui olla ensimmäisen kerran studiossa ilman Mick Harveyta. Iron Maiden tuo klassikkobiisejä pursuavan Maiden England Tourinsa Suomeen 20.7., jolloin yhtye esiintyy Helsingin Olympiastadionilla yhdessä Bullet For My Valentinen, Sabatonin ja Ghostin kanssa. Nick Cave & The Bad Seedsin Warren Ellis: ”Lavalle nouseminen on yhtä addiktoivaa kuin huumeet!” Ensi kesän odotetuimpia festarikeikkoja on Nick Cave & The Bad Seedsin esiintyminen Flow Festivalilla elokuussa. Australialaislähtöinen Ellis vastasi puhelimeen kotoaan Ranskasta. Se oli todella hienoa. – Enpä ole ajatellut sitä koskaan... Jatkan niin kauan kuin tunnen pystyväni tuomaan jotain uutta pöytään ja minulla on hyvä olo siitä, mitä teemme. Samana viikonloppuna Tuskaan vetävät jengiä King Diamond, Testament, Kreator, Bolthrower ja Soilwork. Eiköhän näillä yhden kesän kalenterin saa täyttymään, ja lisää julkistuksia on vielä luvassa. – Totta kai me tiedostimme koko ajan, että Mick ei ole mukana ja kun kuka tahansa lähtee, tietenkin se vaikuttaa. Olisiko edes teoriassa mahdollista että Blixa vierailisi keikallanne. Me molemmat haluamme yllyttää toisiamme viemään asiat niin pitkälle kuin voimme, ja Nick rohkaisee minua ottamaan riskejä. Elämää on toki festivaalien ulkopuolellakin. Helsinki) päätähdiksi on saatu Nick Cave & The Bad MOTÖRHEAD Seeds, Kraftwerkin 3D-keikka, The Knife, Blixa Bargeld ja Azealia Banks. Espoo) on kiinnittänyt Whitesnaken ja Hardcore Superstarin, ja samana viikonloppuna Tampereella välivuoden jälkeen juhlittava Sauna Open Air tarjoaa Opethin, Volbeatin, Sabatonin ja Hatebreedin. toukokuuta. ja Bon Jovi valtaa Tampereen Ratinan Stadionin 26.5. Tiesitkö, että myös (Bad Seedsissä vuodet 1983–2003 soittanut) Blixa Bargeld esiintyy samalla festivaalilla. Seinäjoki) on monipuolinen sekoitus Blurin, Danzigin ja Bad Religionin tapaisia konkareita sekä Kvelertakin ja Sólstafirin kaltaisia tuoreempia luottonimiä. Millä tavalla Mickin poisjäänti tulee vaikuttamaan keikkoihin. Kerropa vielä, että kenen idea oli laittaa We No Who U R -biisin taustalle rumpukone puksuttamaan. – Rehellisesti puhuen, en kertaakaan. ja seuraavana iltana konsertoi Rihannan Hartwall Areenalla
Tapahtumakuvauksen ja rekvisiitan realismi ei ole estänyt käsikirjoittamasta CIA-verkoston taustajuonittelusta ja valtasuhteista aivan erinomaista draamaa. 1967). Kuuntelimme Tampere–Oulu– Tampere välillä noin sata ker-. Tein loppuvuodesta yhteiskeikan rakkaan ystäväni Jukka Ässän kanssa, ja täytyy kyllä sanoa, että Jukan autossa on musiikki ihan liian hiljaisella. – En olisi uskonut sanaakaan, jos silloin olisi pullonhenki tullut sanomaan: ”Kun olet 45-vuotias, olet musiikkialalla, bändisi JANNE LAURILA K irjoitan tätä levynjulkaisuviikkomme tiimellyksessä, neljä keikkaa takana ja hirmuinen hossi päällä. Kahtalaisuus tuottaa maan parasta dialogia ja luonnikkaita avainrepliikkejä. Elokuva on rennon viisas ja vakavan vahva. Näin nuorena ja vetreänä, aloittelevana popmusiikin tekijänä tällainen tunnustus tuntuu tietenkin hienolta ja yllättävältä. Tärkeitä ovat myös pikkuviisaat varhaisteinit, jotka kokevat aikuisen maailman läheltä. Lähi-idän sotavankien, 9/11-iskun taustavoimiksi oletettujen terroristien kuulusteluista alkaa rakentua Al-Qaida-verkon kokonaiskuva, joka lopulta avaa ja tarkentaa väylän itseensä Osama Bin Ladeniin asti. –T ZERO DARK THIRTY Tahdonvoimaa sodassa ja rakkaudessa K athryn Bigelow otti Persianlahden sodan kakofonian niin kouraisevasti haltuun Hurt Locker -elokuvassa, että Zero Dark Thirty on lähtökohdissaan poikkeuksellisen hyvin rakennettu ja varmoin ottein etenevä. Heillä on oivaltava mieli ja enemmän vaihtoehtoja kuin urautuneilla elättäjillä. Kaukoidän maihinnousurannoilla aikaa tappanut merisotilas (Joaquin Phoenix) palaa kotimaahan ajelehtimaan mieli hauraana ja päämäärättä. Omat vaistot ja arvaamattomat tahdonpurkaukset etäännyttävät hyväuskoisempien vedätyksestä. Olin kestotilaaja 15 vuotta, minkä jälkeen kotitilaus loppui, koska lehti alkoi tulla firmalle. Kukin luulee omaavansa valtaa Ansan sydämessä. HAI & LOU Vuoden 2013 Soundipalkinnon saajaksi on valittu Aki Ville Yrjänä (s. Lainamusiikki viehättää kaikkein vahvimmin, kuten genreen kuuluukin. HHH odella kova juttu, koska minulle ei olekaan pystejä kaapin päälle päässyt kertymään. HHHH DJANGO UNCHAINED Tarantinon länkkärispagetti on tässä mitassaan odotetun liiskaista, solmuista ja hankalaa haarukoitavaa. Ehkä seuraavaksi toteutuu salainen haaveeni ja minut valitaan paaviksi, nauraa ilahtunut Yrjänä tuore pysti kourissaan. Hyvin voi olettaa, että näin on vältytty Isku Mogadishuun -elokuvan loputtomalta taistelunmelskeeltä, jonka kyseenalaista sankaruutta 9/11-tragedia ylikorosti ennen ensi-iltaa. Sen kannessa olivat Eppu Normaalin tyypit saunavihtojen kanssa, ja kyseisestä lehdestä löytyneellä kupongilla Soundin myös itselleni tilasin. – Muistan vieläkin ensimmäisen ostamani Soundin. Jamie Foxx emansipoituu hänen pikaopissaan täysmittaiseksi revolverisankariksi. On huojentavaa, että saimme viimein uuden albumin tehtyä kun olimme kompuroineet pari vuotta musiikkiteollisuuden rakennemuutoksen jaloissa – eli saimme kenkää edelliseltä levy-yhtiöltä. Zero Dark Thirtyssä vallitsee tyyni ja moralisoimaton KAIKELLA RAKKAUDELLA Matti Ijäksen paras kinoelokuva syventää hienojen tv-elokuvien omalaatuista maailmaa jossain tuolla ulkona. Määrätietoinen agentti Maya tekee ja teettää kentällä kaiken, minkä pystyy ja suodattaa työssään murskaavat takaiskut ja haparoivat edistysaskeleet. Naisohjaajan ja naispäähenkilön (Jessica Chastain) merkitystä aiheen käsittelytavalle ja asenteille tullaan varmasti pohtimaan ja teoretisoimaan. Kaksikon puheet ja reaktiot ovat ytimekästä ajatuksenvaihtoa, jonka ympärille ajankuva ja vinoutuneet ihmissuhteet luovat mielikuvien tiiviin kehän. Riemastuttavat, sävähdyttävät, tyylikkäät ja umpinokkelat oheisideat ovat silti selvästi voittoisammat kuin tyhjänpäiväisemmät jaksot tai orjuuden kauhuja alleviivaava, jankuttava niggeröinti. Mestari on taidonnäyte henkilökuvauksen syventämisessä ja henkisen painostuksen hienosäädöissä. Se vaeltaa Lapin ja Norjan perukoilla levottoman Ansan (Krista Kosonen) tahriintuneissa helmoissa. Christopher Waltz on palkkionmetsästäjänä jälleen tilanteen kuin tilanteen herra ja ylhäisyys aivan eri tasolle viritetyssä karismassaan ja sivistyneessä puheenparressaan. Keikoilla käymisen mahtavuuteen kuuluu tietysti musiikin kuunteleminen kovalla keikka-autossa. HHHHH Mestari prosessoi ihmistä suurten käännekohtien katveessa. Soundiin liittyy paljon muistoja. Se oli tuomassa gonzokirjoittelua Suomeen ja niin edelleen. Miehet ovat valokuvaaja Toivo, Kakolan käynyt Ismo sekä yrittäjä Martti. HHHHH 8 SOUNDI MESTARI tapa todeta tapahtuneita tekoja ja tilanteita vesikidutuksen metodeista molemminpuolisiin vastaiskuihin ja lopun nopealiikkeiseen iskuun Bin Ladenin kaupunkilinnoitukseen. Hän eksyy elämäuskon tyhjiötä täyttävän lahkofilosofin (Philip Seymour Hoffman) laumaan ja taivuttelee elämäänsä Aatteen opinkappaleille. Hänen rinnallaan kuulustelijakumppanit, lähimmät esimiehet, paikalliset yhteyshenkilöt, iskuryhmän sotilaat ja korkeamman tahon päällikötkin ovat hyvin kiinnostavia rooleja hyvin näyttelijöiden tehdä
Huikeaa räppiä! Paavolan Juppo keskittyi torkkumiseen ja tupakoimiseen. Nyt täytyy mennä syömään raakaa valkosipulia etteivät vampyyrit ja koko Suomea piinaava flunssaaalto tainnuta minua kesken kiihkeän levynjulkaisukiertueen. Bändi onkin Suomen rockhistorian rakastetuimpia ja menestyneimpiä. Kuva: Timo Isoaho on julkaissut kasapäin levyjä, tämä samainen lehti tekee bändistäsi erikoisnumeron ja lisäksi saat sen vuotuisen palkinnon.” Eilen taisi muuten PÄIVÄ MUSIIKKITEOLLISUUDESSA – Yleensähän julkisuudessa kyllä tulee kritiikkiä, joten siinä mielessä tällainen tuntuu hyvältä. Kultaa ovat myyneet sekä kokoelmat Cloaca Maxima, Cloaca Maxima II ja Kaikki hedelmät että vuodesta 1992 lukien kaikki studiolevyt eli Aurinko, Aura, Rautakantele, Discopolis, Dinosau- rus Stereophonicus, Aion, Pedot, Talvikuningas ja Iäti. Porvoossa asuva Yrjänä on helsinkiläisen Inkfish-studion osakas ja vaimonsa Kikke Heikisen kanssa Lilith-osuuskunnan perustajia ja voimahahmoja. Yhteinen mogulimme Juha Mäki-Patola oli myymässä levyjä, joten harvinaisen mukava perhetun- nelma vallitsi! Ja täydet tuvat molempina iltoina! Musiikin esittämisen ohella kiireisenä pitää myös ohjelmavastaavan työ parissa tamperelaisessa ravintolassa. Lauluntekijän, muusikon, kirjailijan, kulinaristin ja kulttuurivaikuttajan matka alkoi 18-vuotiaana Torniossa Yrjänän perustaessa CMX:n, vaikka jo sitä ennen hän olikin ehtinyt levitellä soittajan siipiään Terveiden Käsien kitaristina. TEKSTI: PETRI SILAS SARJASSA TEKIJÄT KERTOVAT, MITEN ELÄMÄNSÄ KOKEVAT Kompurointia musiikkiteollisuuden rakennemuutoksen jaloissa taa läpi Jim Crocen levyn Don’t Mess Around With Jim. Saan työni puolesta järjestää älyttömän monenlaisia tapahtumia ja työskennellä lähes kaikenlaisen musiikin parissa. Meidänkin levymme julkaissut Lumpeela Julkaisut laittoi heidän debyyttinsä Evening Coming In ulos viime vuoden lopulla. Niiden lisäksi platinaan asti ovat yltäneet Vainajala (1998) sekä Isohaara (2002). Ensimmäinen ja ainoa asiakkaani tällä hetkellä on mainio nuori lauluntekijä Laura Moisio. Neljäntoista studiokiekon matkasta on jäänyt muistoiksi muun muassa komea sarja jalometallilevyjä. Kolmikärjen myötä 1990 albumitilin avannut CMX on ollut kautta historiansa niin leimallisesti kantaisänsä, laulajansa ja basistinsa yhtye, ettei Yrjänä ole koskaan kokenut tarvetta varsinaisen soolotuotannon tekemiseen. Lisäksi olen aikeissa laajentaa musiikkityöläisen tointani myös keikkamyyntiin. Karjalainen ja Atte Blom. Pakettiauto odottaa! JANNE LAURILA SOUNDI 9. Tampereen ja Helsingin keikat soitimme yhdessä loistavan Ochre Room -yhtyeen kanssa. Ochre Roomin lämmin americana-henkinen levy oli kenties eniten kuuntelemani kotimainen viime vuonna. Croce oli hieno mutta aliarvostettu lauluntekijä, onneksi Tampereen kaupunginkirjaston hyllyssä on hänen levyjään! Tehosoitossa oli myös Neil Youngin Psychedelic Pill -albumin avausraita Driftin’ Back joka kaikessa 27-minuuttisessa jylhyydessään lumosi kitaristimme Tuomas Luukkosen täysin. Ikäväksemme meidän keikal- lemme eksyi vain kolme maksanutta asiakasta, joista tosin kaksi osti levyn. Vuodesta 2005 jaetun Soundipalkinnon ovat aiemmin saaneet Tuomari Nurmio, Alexi Laiho, Toni Wirtanen, Juhani Merimaa, Tuomas Holopainen, Ismo Alanko, J. Että joku muukin kuin se keikan jälkeen lähestyvä jurrinen fani on tykännyt. Se ja seuraaja Rota on myös julkaistu hänen lukeminaan äänikirjoina. Minä ja basistimme Ville Rauhala suosimme puolestaan Stepan ja Aren …ja naksuvat luupit -levyn jatkuvaa pyöritystä. Tämähän tekee levynmyyntiprosentiksi huiman 66,67% joten emme valita! Sitä paitsi saimme yöpyä Ruiskuhuoneen vintillä, missä Putron Samulikin oli viettänyt kaksi kuukautta sanoituksia kirjoittaen. ”Ehkä seuraavaksi toteutuu salainen haaveeni ja minut valitaan paaviksi” olla se päivä, kun Gizan kolmen suurimman pyramidin yllä olivat Merkurius, Venus ja Jupiter suorassa linjassa. Ehkä se povasikin minun Soundi-palkintoani! Palkintojen merkitys sinällään on Yrjänälle mysteeri. Raahen entinen Rytmikellari on muutettu Kolmen tuuman kuppilaksi, ja paikka on hienosti kunnostettu. Kaikkiaan mieheltä on tullut runokirjoja viisi kappaletta, joiden ohella merkittävä julkaisu on kolmisen vuotta sitten ilmestynyt Päiväkirja 1995–2008. Ihmettelin jo, kun mitään ei tapahtunut. Hän näkee yhtyeen ja yksittäisen artistin jättävän omanlaisensa jäljen joka tapauksessa levyjen ja keikkojen muodossa, joten muiden arviot ovat tavallaan asia erikseen. Yrjänän kirjallinen tuotanto alkoi vuoden 1997 Arcanan myötä. Myyteistä, uskonnoista ja filosofiasta yhtä lailla kuin rajatieteistä, progesta ja scifistä inspiraationsa uuttavan A.W
Rauli yksinkertaisesti vain oli aina pitänyt rockin ohella myös vanhasta tanssimusiikista. Kun minulle vuotta myöhemmin tarjottiin Baddingin haastattelua, tartuin tilaisuuteen innolla ja suurella uteliaisuudella, etenkin kun se tehtäisiin Raulin kotona Helsingin Kalliossa. Se puhkesi upeaan kukkaan 1982 julkaistulla Ikkunaprinsessa-albumilla. Arvostelin levyn tuoreeltaan Soundiin ja ihastuin siihen heti. Ja nyt, julkinen takinkäännös. 1960–70-luvuilla sen sijaan rintamalinjat olivat selvät. Tilanne vaikutti siis lupaavalta. En millään tajunnut, niin kuin tajuan nyt, että hänelle se ei ollut takinkääntämistä. Haastattelusta tulikin pitkä ja yllättävä sielujen kohtaaminen, joka on syöpynyt mieleeni miellyttävänä monia pieniä yksityiskohtia myö-. Lisäksi Badding oli laulanut Chuck Berry -käännöksiä (Fiilaten ja höyläten ynnä muita) suomeksi vakuuttavammin kuin kukaan muu. Käsittämätön siirto Edellisen valossa ymmärtänette, miksi verenpaineeni nousi hälyttävästi, kun 70-luvun loppupuoliskolla Soundiin singlejä arvostellessani törmäsin Rauli ”Badding” Somerjoen uuteen sinkkuun. Nummisen, Markku Innon, Jarkko Laineen ja muiden hilpeiden underground-sissien rinnalla systeemiä irvaillen. Tarkoitan siis humppaa, tangoa ja muita vastaavia. Rockin, bluesin ja reggaen ystävät eivät kuunnelleet niin sanottua vanhaa tanssimusiikkia, jota muuten silloin ei edes sanottu vanhaksi. Ne olivat ”vihollisen musaa”. Nyt hänen kerrottiin ryhdistäytyneen ja keikkailevankin pitkän tauon jälkeen nuoren, hänelle täydellisesti sopivan Agentsin kanssa. Se oli Tammerkoski-humppa. Pitkätukalla, muuta hippirekvisiittaa avoimesti käyttävistä ihmisistä puhumattakaan, oli hyvät mahdollisuudet saada pahastikin turpaan vanhan kaartin reviirille eksyessään. Minusta se tuntui melkein siltä kuin Rauli olisi sanonut rockjuttujensa olleen paha erehdys ja pyytänyt niitä anteeksi. Rock oli silloin vielä uutta kulttuuria Suomessa, ja vanhempi polvi koki sen uhkana. Siinä vaiheessa, vaikka hän oli vasta 33-vuotias, Raulilla oli jo takanaan UG-kokeilujen lisäksi tähteyttä koko kansan suosikkina ja täydellistä pohjamutaa kodittomana deekuna. Moinen ajattelu voi nyt tuntua jyrkältä, mutta siihen aikaan sille oli perusteita. Ei jumalauta! Siirto oli minulle täysin käsittämätön tyypiltä, joka saman vuosikymmenen sarastuk10 SOUNDI sessa oli toiminut kunniakkaasti vastarintatehtävissä Suomen Talvisota -yhtyeen päävokalistina M.A. Allekirjoittanut soti etulinjassa siinä osastossa, joka pahimmillaan 1960-luvulla sai esimerkiksi ruokaostoksilla jopa perheenemänniltä kuulla harkitun kovalla äänellä esitettyjä kommentteja tyyliin ”voi, kun joku veisi tuonkin parturiin” tai ”panisivat nuo sahalle töihin, helvetin työnvieroksujat.” Siinä oli helvetin hankala tuntea itseään hyväksytyksi yhteiskunnan jäseneksi. Sitä paitsi Badding ei ollut pelkästään laulanut noita biisejä, jotka suomalaisessa kehyksessä vertautuvat Frank Zappan ja Mothers of Inventionin Freak Outiin, vaan oli osallistunut merkittävästi niiden tekemiseenkin. Saisin varmaan vieläkin pahan yskänkohtauksen, jos joku heittäisi streittiä humppaa kuranttien rockbiisien väliin, mutta onneksi Rauli tajusi tehdä kahdesta erilaisesta juurilinjastaan synteesin. JUSSI NIEMEN NAAMAKIRJA VETERAANITOIMITTAJA KERTOO URANSA TÄHTIHETKISTÄ Rauli ”Badding” Somerjoki sta u t i p m a k n i m stee Humppaa ja sy M usiikissa eletään pitkästä aikaa poikkeuksellisen hedelmällistä kautta nimenomaan erilaisten tyylien yllättävän yhdistelyn ansiosta. Hän olikin tasan ensimmäinen, jonka mielestä molem- pien esittämisessä ei ollut mitään omituista. Kapinahenki vain vahvistui
Tietoisena Raulin viinanhimoa ruokkineista ujoudesta ja ahdistuksesta olin varautunut siihen, että hän olisi tuppisuinen ja kiusaantunut. Yllätyin kovasti kuullessani Raulin olevan intohimoinen nyrkkeilyfani ja treenanneen nuorena itsekin. Molempia tasapuolisesti arvostanut Rauli piti niitä saman asian erilaisina vapauttavina ilmentyminä, minä koin tangon eskapistisena olueen itkemisenä ja bluesin todellisuuden epäsentimentaalisena raportointina, aina pohjalta ylöspäin nostavana asenteena. Innon sanoin: Me emme odota. Niistä tuli kuulemma usein niin pliisuja, ettei hän kehdannut antaa julkaista niitä. Kill For Peace, It Crawled Into My Hand, Honest, ja sitä rataa. Jalassa hänellä oli silloin (1983) toivottoman epämuodikkaat levenevälahkeiset farkut ja valkoinen T-paita, jonka rintapielessä nökötti pieni nalle allaan teksti: Ähtäri. Bändi, myös Rauli, esiintyi kalsareissa. Monet biisit, huippuna Kasvoton kuo- I K K U N A PRINS98E2S)SA (1 J os suomalaisilta kysyy keiden musiikissa syvin olemuksemme kiteytyy, niin moni vastaa: Baddingin ja Agentsin! Niinpä, ja kuitenkin tuon taivaassa tehdyn liiton parhaan albumin kuolematon nimibiisi on alkuperältään Sherlock Holmes -hattuja käyttäneen brittiläisen R&B-bändi Downliners Sectin Glendora. Unto Mononen kohtaa The Fugsin Rauli oli omalla nukkavierulla tavallaan melkoinen näky, kun hän avasi minulle kotiovensa. Timo Aarnialan killerikannen koristama levy äänitettiin tyyliin sopivasti pääosin salaa yöllä Kulttuuritalon juhlasalissa. Soittajina kuullaan päteviä tyyppejä, mm. Olin nähnyt Baddingin lavalla, mutta henkilökohtaisesti emme olleet koskaan tavanneet. ten. Esine) sävellyksiä ja hän laulaa eniten. Turhaan päivät, turhaan yöt taas oli Freddie Fenderin tex-mex-balladi Wasted Days, Wasted Nights ja Paras haihtua vaan Arthur Alexanderin kantriralli You Better Move On. Kokonaan Raulin kynäilemä Kukkolaulu on iloi- mutta teki harvoin itse sanoituksia. Kyse oli 12–14-henkisestä provokaatiotaideryhmästä, jonka keikat olivat kokonaisvaltaisia musiikin, performanssin ja visuaalisuuden trippejä. Voodoo joka kotiin! sesti pöhkö twistaava lastenlaulu, jollaisia hän kirjoitteli huvikseen jo kotona Somerolla sinikantisiin vihkoihinsa. Antero Jakoilan wahwah-soolo Laulussa jossa on tunnelma räjäyttää tajunnan. Melankolisuudestaan huolimatta Rauli koki musiikkinsa optimistisena ja antoi lausunnon, joka nykyisessä ”heikoin lenkki ulos” -ilmapiirissä soi vielä sattuvammin kuin silloin: lema, ovat Raulin (salanimillä G.A. Oulun keikalla saatiin porttikielto koko kaupunkiin. Johanssonin perikunta ja V. Pahasti harventunut ja kulunut liuhuletti sojotti kuin sähköiskun jäljiltä. Pohjakosketuksen bonuksena Rauli piti sitä, että hän oppi todella ymmärtämään syrjäytyneitä ja asunnottomia työttömiä. Repikää siitä! Hän kuitenkin muisteli Talvisotaa naama virneessä erityisen opettavaisena ja hauskana elämänsä jaksona, jonka avulla hän ”muutti katsantokantansa systeemiin ja pääsi irti kaikesta mihin oli Somerolla kasvanut kiinni”. Raulilla ei ollut mitään ennakkoasennetta minuun. Keskikokoinen yksiö oli isäntänsä tapaan nukkavieru ja jotenkin harmaa, mutta aika siisti ja monien hyvinvoivien viherkasvien piristämä. . Edessäni seisoi ilmielävä coolin antiteesi. – Ei niillä ole oikeastaan mitään mahdollisuuksia nousta sieltä pois. Hän sanoi englanninkielen taitonsa kehittyneen nyrkkeilylehtiä lukemalla. Mukaan lukien taannoinen alennustilansa, josta hänet oli pelastanut sittemmin Motelli Skronklea luotsannut Hannu Raatikainen. Harro Koskisen sika-messias lahdattiin ja pantiin arkkuun, filmillä Petteri Vidénin käsi runkkasi mahlat matolla olevaan ristiin. kuuluvat varhaisen rockin ikivihreisiin. Mamba Koskista, Matti Oilingia, Paroni Paakkunaista ja Matti Bergströmiä. Sellainen hän ei ollut ollenkaan eikä myöskään juntti. Kainalosauvoilla ihmishahmona hoippuva Sys- (1970) Underground-kivijalka lietsoi kapinaa rajattomalla riemulla teemi tuli sitä sairaammaksi, mitä enemmän sitä pilkattiin. Nummisen käsialaa. Meidän pitäisi tuntea entistä enemmän sympatiaa ja yhteisymmärrystä toisiamme kohtaan. Ujous ei vaivannut, koska ”oli kivaa eläytyä roolin vaatimuksiin” eli päästä lomalle normaalista persoonastaan. Paljon puhuvasti työväenluokkainen kuplettimestari Veikko Lavi ja Unto Monosen (Someron poikia, kuten ihailijansa Raulikin) tangot tekivät seuraa Mothers of Inventionille ja The Fugsille, jonka hippisatiiria undergroundimmaksi on vaikea päästä. Esa Pulliaisen kitarasoolo tuo siihenkin kansainvälistä eleganssia. Livenä vaikutuin hänen sinatramaisen vaivattomasti, lähes jatsahtavasti svengaavasta fraseerauksestaan ja järjettömän sielukkaasti herkästä äänestään samalla, kun ihmettelin hänen erittäin epähipstermäistä, vähän jännittynyttä olemustaan, johon kuitenkin sisältyi myös jotenkin androgyynisti elvisteleviä eleitä. Kuin runo- Iskelmä ja rock kohtasivat Baddingin ja Agentsin klassikossa tar hän kulkee (Johnny Tillotsonin Poetry In Motion) ja Saanhan viimeisen tanssin (Driftersin Save The Last Dance For Me) . molemmat Raulin loistavia suomennoksia . Väittelimme hyvässä hengessä siitä, voiko suomalaista tangoa verrata bluesiin. Kun yleinen maailmantilanne on ”toinen jalka haudassa” -pohjalta niin tämä ihmisten kovuus toisilleen on ihan älytöntä. Raulin Arja Tiaisen kanssa jo muutama vuosi aikaisemmin kynäilemä Paratiisi, kaikkien aikojen soitetuin kappale Suomen radioissa, oli ensimmäinen näyttö hänen kyvystään yhdistää kotimainen iskelmä rockiin, mutta tämä albumi varmisti Baddingin paikan suomalaisen soundin suurvisiirinä. Näin hyvinvointiyhteiskunnan nurjimman puolen, että millä hinnalla täällä toiset voi niin helvetin hyvin. Raulihan sävelsi ja käänsi (mahdollisimman alkuperäiseen malliin) paljon kappaleita, SUOMEN TALVISOTA 1939–40 B adding oli juuri ennen Suomen Talvisotaa armeijassa ja perusti sen jälkeen vanhaa musiikkia soittaneen tanssibändin. Pieni kirjahylly pursusi kirjoja ja grammarin alla oli muutama kymmenen lp:tä. Tutkimattomia ovat kansallishengen tiet! Baddingin itsensä säveltämät Muista hyviä aikoja, Omista minut ja ylimpänä ihokarvat kaihollaan pystyyn nostava Mä haluan sun eivät jää noista kansainvälisistä klassikoista yhtään jälkeen. Yritän sanoa, ettei maailma vielä kaikkien kohdalta ole mennyt toivottoman kovaksi. Hillittömät tekstit ovat Markku Innon, Jarkko Laineen ja M.A. SOUNDI 11. Hän kiskoi kahvia ja röökiä (sätkinä) pelottavaan tahtiin, mutta oli täysin läsnä ja vastaili kakistelematta kaikkiin kysymyksiini. Raju juopottelu ja muovikassielämä näkyivät selvästi valtavien silmälasien hallitsemista kasvoista
TREME – Music from the HBO Original Series: Season 1 (Geffen) TREME – Music from the HBO Original Series: Season 2 (Rounder) Mustat intiaanit kokoontuvat läpi vuoden säännöllisesti harjoittelemaan laulujaan ja valmistamaan sulka-, paljetti-, helmi- ja höyhenkoristeltuja upeita Mardi Gras -asujaan. Rytmi luodaan perkussioinstrumenteilla. Treme-sarjan tapahtumat sijoittuvat Katrina-hirmumyrskyn jälkeiseen New Orleansiin, joka oli ja on edelleen yksi merkittävistä rhythm & bluesin, soulin ja funkin hermokeskuksista – todellinen sulatusuuni. Rumba-vaikutteisuus ilmeni yhtä lailla vasemman käden bassolinjoissa, kuin oikean käden ornamentaalisissa kuvioissa. Yksi vahvimmin 1940- ja 1950-luvun ja sen jälkeiseen pianistipolveen vaikuttaneita muusikoita on silti myyttinen Professor Longhair. ”Etulinjaan” eli main lineen kuuluu paitsi bändi, myös paraatin järjestänyt klubi tai muu taho. New Orleansissa laskiaisen aikaan sijoittuva Mardi Gras on yksi maailman suurista karnevaalinähtävyyksistä. Yleisen mielipiteen mukaan jazz syntyi New Orleansin Tremen kaupunginosan Congo Squarella, jossa orjien sallittiin sunnuntaisin harjoittaa vahvasti rytmiikkaan ja yhteislauluun perustuvaa musiikkiperintöään. Professorin levytykset eivät myyneet miljoonia, mutta miehen ikonisuus jätti jälkensä Fats Dominoon, Huey ”Piano” Smithiin, Allen Toussaintiin, The Metersiin, The Neville Brothersiin ja Dr. Louisianassa ja kaikkialla Yhdysvaltojen etelässä eläneet monet intiaaniheimot tarjosivat orjuudesta paenneille mustille turvapaikan. Sarjassa musiikilla on äärimmäisen merkittävä rooli, sillä sen tapahtumapaikassa New Orleansissa musiikki ja elämä ovat synonyymeja. Muista Yhdysvaltain mustan musiikin keskuksista poiketen New Orleansin keskeinen instrumentti ei ole kitara vaan piano (siis tietenkin puhallin- ja rytmisoittimien lisäksi). 1918 – 30. Johniin, jotka kaikki ovat ”Fessin” opetuslapsia. ”Perässähiihtäjiä” eli second linea ovat kaikki kulkueen mukaan liittyvät ulkopuoliset. Tunnusomaista hänen rhythm & bluespianismilleen oli sen afrokuubalaisuus – esimerkiksi clavé-rytmin yhdistäminen bluesmuotoon. New Orleansin mustat intiaaniheimot ovat sosiaalisia seuroja, jotka muodostuvat yleensä eri ammattikuntien mukaan (satamatyöläiset, panimo- ja tislaamotyöntekijät. Puhallinyhtye kulkee pitkin kaupunkia ja muu kansa – aikuiset ja lapset, vanhat ja nuoret – seuraa perässä tanssien, ilakoiden ja laulaen kaduilla sekä jalkakäytävällä. 12. Ja halusitpa tai et, seassa lilluu aina hyppysellinen voodoota. Mutta on olemassa valkoinen Mardi Gras ja musta Mardi Gras. Myös Longhairin tukahtunut, mutta silti paikoitellen jodlausefekteihin taittuva laulutyyli oli uniikki.. 1. Professor Longhair alias ”Fess”, oikealta nimeltään Roy Byrd (19. Hyvä johdatus New Orleansin rikkaaseen musiikkikulttuuriin on hankkia Treme-sarjan kaksi soundtrackia. HBO:n huippusarja Treme alkoi pyöriä YLE TV1:llä keskiviikkoiltaisin. Myös monet populaarimusiikin hienoimmista pianisteista tulevat New Orleansista. Jelly Roll Morton, Champion Jack Dupree, Tuts Washington, James Booker, Huey ”Piano” Smith, Fats Domino, Eddie Bo, Dawell Crawford, Art Neville, Allen Toussaint, Henry Butler ja Dr. Jälkimmäinen kunnioittaa mustine intiaaniheimoineen Yhdysvaltojen alkuperäisväestöä, joka ensimmäisenä kansanosana tunnusti orjina Amerikkaan rahdattujen afrikkalaisten ihmisyyden. Kaupungissa katurytmit ja kirkkomusiikki miksautuu kuubalaisiin, brasiliaisiin ja etiopialaisiin biitteihin. John ovat edesmenneitä ja eläviä esimerkkejä kaupungin rikkaasta pianoperinteestä. Rumpalien second line -komppi perustuu 2/4-poljentoon jota höys- tetään tuplatempoisilla aksenteilla, joita voidaan soittaa lukemattomilla eri tavoilla. Funk-musiikki pohjaa rytmiikaltaan näihin variaatioihin. Kaartiin on nyttemmin liittynyt myös ulkopaikkakuntalaisia (saintlouislainen Tom McDermott) ja jopa ulkomaalaisia (englantilainen Jon Cleary). Paraateissa heimot esittävät todella funkya katumusiikkia, joka perustuu pääasiassa jälleen vahvasti synkopoituun second line -rytmiin ja lauluun. E-LIIKE TEKSTI: ESA KULONIEMI TREMESTÄ TÄRÄHTÄÄ USKOMATON ONNI ja autuus on kohdannut meitä. Niiltä voi kuulla hyvän sortimen- TREME (Yle TV-1 keskiviikkoisin klo 22:00) 12 SOUNDI tin varsinkin kaupungin rikasta uuden aallon brass band -meininkiä Rebirth Brass Bandin, Soul Rebels Brass Bandin, Hot 8 Brass Bandin ja Dirty Dozen Brass Bandin ja alan ”hiphop-sukupolven supertähden” Trombone Shortyn toimesta. Monet tämän päivän mustat intiaanit ovat heidän jälkeläisiään. 1980), oli pitkään paikallinen guru, jonka vaikutus New Orleansissa oli kaikkialle ulottuva. 1940-luvulla jopa huorilla ja sutenööreillä oli oma heimonsa). Mutta New Orleansin musiikkiperinne on paljon paljon muutakin, monia tyylejä ja traditioita. Vaskipuhallintraditio nimittäin elää New Orleansissa nykyisin vahvempana kuin koskaan. Perinne juontaa juurensa kaupungin rikkaaseen historiaan kauppasatamana ja porttina Karibialle ja toisaalta vahvasta siteestä Eurooppaan ja erityisesti ranskalaiseen kulttuuriin. New Orleansin yksi nähtävyys ovat brass bandien johtamat second line -paraatit. Kaikki tähtää laskiaiseen. Second line tanssii paraatin perässä kaduilla ja jalkakäytävillä tietyllä tavalla, johon kuuluu olennaisena osana päivänvarjojen ja nenäliinojen ilmassa pyörittely
HIM-livesettini kostuu nykyään seuraavista elementeistä: – Rolandin RD-700NX, Juno-60, V-synth GT ja Moogin Little Phatty. Faceplatet on suomalaista koivuviilua. 6 Tallenne jolla laitteesi soivat ikimuistoisimmin. Kitaran luonne on laatikkomainen, hyvällä fokusoituneella tavalla. Amerikkalainen Martin & Co on valmistanut pientä halvahkoa Little Martin -kitaraa jo pitkään, mutta sain sellaisen hikisiin käsiini vasta nyt. – Ei koskaan Rhodesia ja Wurlitzeria samaan taloon ellei oo pakko. – Suzuki-ykkösen eka styge. Ihan nättejä tuli. Studiossa toki on osittain eri kujeet. Hintaan kuuluu oikein mainio kantokassi. Sehän tarkoittaa harjoituksia, nauhoituksia ja muuta säätöä. Eka varsinainen syntetisaatori oli Korgin M1 ja sen imussa Korgin Prophecy. Toki käytännöllisyyttä ja lompakkoakin on vähä kelattava. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen laitearvioija INVENTAARIO #20 Kuva: Kimi Hedman OLEN AINA tuntenut vetoa pieniin niin sanottuihin parlour-kokoisiin akustisiin kitaroihin, mutta ainoat testaamani tapaukset ovat olleet liian kalliita vanhoja vintageritsoja. – No, tää mielikuva tuskin vastaisi arkitodellisuutta, mutta jotenkin ylevän oloinen ajatus silti. – Antaisin palaa. Kun vaihdoin voimakasta käsihikeä sekä korroosiota tehokkaasti estävät Elixir-kielet alkuperäisten lussujen tilalle, niin soundi parani vielä lisää. SOUNDI 13. Myös sähköisesti vahvistettu ääni on terve, vaikka normaaleja sävysäätimiä ei olekaan, vaan pelkkä volume. Otelaudassa ei ole merkintöjä ja jopa kannen normaali reunalista puuttuu. Keikkarigin rakennnan tilanteen mukaan. Soitinsetin osittainen uusiminen ja siihen totuttelu otti myös oman aikansa. Orginaalikin löytyy (kiitos Esa!) mutten tohdi raiskata sitä rundaamalla. – VIIME AJAT ON kuluneet HIM:in tulevan levyn teossa. Eikä Farfisaa ja Hammondia. Tän tietää, jos on pelimies. – Pianosta kaikki lähti. Mitäänkaipaamattomuus, vastaanottavuus ja soivuus on plussaa. – Oma muisti. Efekteinä RE-20, MF-108M ja MF-104M. 7 Huollatko kalustosi itse vai käytätkö jotain tiettyä soitinkorjaajaa. 5 Minkä soittimesi tai soittovälineen pelastaisit palavasta talosta mukaasi. (Mitkä asiat vaikuttavat soitinvalintoihisi/hankintoihisi?) – Soundi ja fiilis. Varmaankin pelastaisin kaiken mikä pahemmitta palohaavoitta irtois. 1 Millaiset olivat ensimmäiset soittovehkeesi. 10 Kenen kanssa haluaisit vielä soittaa. Siinä sivussa olen rakennellut modulaaria, josta kuva ohessa. Lätty tuli valmiiksi ja on pihalla kevään mittaan. Muut fyysiset tallenteet valehtelee aina. 3 Millä laitteilla vedät nykyisin. – Puolensa kaikilla. Kansi on umpikuusta ja sivut sekä pohja jotain mahonkilaminaattia. 9 Mitä ilman et koskaan lähde keikalle. LITTLE MARTIN LX1E Meksikossa valHinta 415,mistettu Pikku www.f-musiikki.fi Martti LX1E on melko pienikokoinen, lyhytskaalainen ja koristeiltaan askeettinen. – Kenen tahansa kuunteluun valmiin. Tuhkista sitten etsisin jotain, mistä rakentaa. Tosin vain auttavana kolvaajana ja elektroniikkaosaajana on pakko turvautua ammattiapuun toisinaan. Vai kenties käsityönä tehty. Kummatkin tallella ja silloin tällöin käytössä! 2 Ensimmäinen oppimasi riffi/ komppi/biisi. Tämä on hyvä vehje matkakitaraksi sekä pienikätisille. Ainoa miinus tulee kopan sisällä helisevästä johdosta. 4 Miksi juuri nämä. Kitaran kaula on tehty jostain stratabond-nimisestä puuviilutuotteesta, joka näyttää kammottavalta, muttei tunnu siltä. Jostain niitä voi joskus ostaakin mutten jaksa tässä mainostaa, muotoilee HIMin kosketinsoittaja Burton alias Janne Puurtinen. – Terää. Kitaran viimeistely on häkellyttävän hyvää, jopa tallaluu on Kuva: Mika Jussila RÄÄPÄLE lut soittimia ympäriinsä tällaisen katastrofin välttämiseksi. Tämä pikku rääpäle soi akustisesti hintaisekseen ja kokoisekseen todella hyvin ja rikkaasti. Itse asiassa tätä kitaraa on hyvin vaikeaa olla soittamatta. Riippuu tilanteesta ja musasta. – Pyrin tekemään itse. – Vuosien varrella on kerääntynyt jos jonkinlaista soitinta. Se asettuu mukavasti ainakin meikäläisen kaljamassun päälle. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Alapäätä ei ole juuri nimeksikään, mutta se kuulu asiaan näissä kitaroissa. Styrkkareina Rolandin KC-800 ja Fenderin Super Reverb Reissue. Tuotannossa on myös omin käsin näperreltyjä moduuleita. E-malli on varustettu Fishmanin lsys-etuasteella, jossa on mikrofoni sekä viritysmittari. Mut oonki kaukonäköisesti sirotel- Kuva: Kimi Hedman BURTON Kuva: Kimi Hedman kompensoitu hienovireen mukaan. 8 Vintage vai uusi soitin
Olen elänyt ja seurannut näiden elokuvien aikakautta ja sen ajan musiikkia. Minä löydän Josef K:sta kaikki tarvittavat ainekset. 5. 8. Saa joka tapauksessa tanssimaan! 10. Kahden sooloalbumin jälkeen ilmestyi erinomaisen kansainvälisenkin vastaanoton saanut Keep Reachin’ Up (2005) helsinkiläisen Soul Investigators yhtyeen laulajana ja lauluntekijänä. Ja tunnistaa oman äänensä. Tältä lp:ltä ja vuosikymmeneltä sitä löytyi, hyvin kitaravetoista ja huumaavaa. Olemme inspiraation vallassa ja se etenee hienosti. Hän särkee sydämen aistillisella, traagisella nimikappaleella. CAT POWER Jukebox – Toivottavasti Chan Marshall ei ole aivan niin musertunut kuin musiikista voisi päätellä. Heinäkuussa olen mukana Lontoon A Side B Side -gallerian Elvis-näyttelyssä I Love You Because yli 25 taiteilijan kaartissa. Taiteessa on kyse siitä, että hyväksyy työvälineikseen ne, jotka on yksilöllisesti saanut käyttöönsä, ja että antaa niiden ”puhua” puolestaan. – Esittelemme albumia konserteilla ja toivon mukaan useammilla videoilla. Toivomme sen julkaisua kuluvana vuoden. Klassikoiden klassikko. Toki ilahduttaa suuresti, kun laulujani pidetään eheinä teoksina. 7. Silti täytyy vain tehdä mitä tekee. Ei tarvetta sekoittaa tätä pakkaa. Kahdeksan vuoden ja taideopintojen jälkeen se sai tyylikästä ja tunteikasta jatkoa levyllä Tortured Soul. Käsitykseni mukaan kappale inspiroi Bernard Herrmannin elokuvascorea Taksikuski. 14 SOUNDI 2. Myös Curtis Mayfield, Marvin Gaye ja Isaac Hayes ovat tärkeitä eksploitaatio-elokuvissa. Jotkut työskentelevät aina hyvin vakaasti, mikä sopii heille. – Kuuntelemme vakituisesti Schifriniä, Goldsmithiä, Herrmannia ja Morriconea. – Olemme tehneet Jimi Tenorin kanssa myös musiikkiprojektia. OMA LISTA TEKSTI: ASKO ALANEN NICOLE WILLIS B rooklynin kasvatti Nicole Willis on vaikuttanut laulajana 1980-luvun alusta New Yorkin soul-yhtyeissä ja välillä Lontoon vaihtoehtoisissa rockbändeissäkin. Lavalle me emme tuo tanssijoita tai rekvisiittaa. Maalauksissani on vielä yhtä toiveikasta kehittymisen ja parantamisen varaa kuin kaikissa töissäni. Minun juhlapäivien musiikkiani, jolloin voi riemuita hänen aidosta lahjakkuudestaan ja herkutella hänen sävellyksillään.. Uskon, että ihmiset tulevat mieluisasti yllättymään. BOBBY KONDERS House Rhythms – Olen pitänyt tästä julkaisuajoista lähtien. ERI ESITTÄJIÄ Anthologie De La Musique Angolaise 1965/1975 –Alfredo Jaarin elokuvassa Muxima Kiasman ARS 11 -näyttelyssä ihastuin nimikappaleeseen, joka soi useina versioina. 9. LAULU AVAA VÄYLÄN SIELUUN sisointia sekä mahdollisuus tanssia tai laulaa mukana. Se pitää esiintymistilanteen tuoreena itselle ja muillekin. – Keep Reachin’ Upin jälkeen suoritin taideopintoni ja muutin Helsinkiin. Yhteistyö ja -elämä Jimi Tenorin kanssa toi hänet Suomeen. Sielu alastomimmillaan. Nyt tarjolla on taidokasta mu- LEVYT 1. WAYNE SHORTER Super Nova – ”Paras elossa oleva jazzsäveltäjä”, sanotaan, ja totta se on. Olimme hyvin omistushaluisia näistä ”meidän” jutuistamme, mutta nykyään tuntuu, että meillä on valta jakaa kaikki ihmiskunnan lahjat kaikelle ihmiskunnalle. EDWYN COLLINS Gorgeous George – Edwynin lyriikat ja tulkinnat – niin luontevia, täydellisiä. Taatusti haluan tehdä omasta mielestä parhaani. Kingin Supernatural Thingin tekijä. Älykkäitä ja hauskoja. STEREOLAB Emperor Tomato Ketchup – Kenties heidän paras albuminsa, sovituksiltaan täydellinen. ROLAND KIRK Inflated Tear – Kirk soittaa kahta, kolmea saksofonia yhtäaikaisesti. Tuntuu hienolta, että voin edelleen kehittyä niin lauluntekijänä kuin ihmisenäkin. Se onnistuu olemaan lämmin mehukkaine keskija matalaäänineen ja silti hapokas. Laulu on kuin kulkuneuvo, josta voi itse päättää, minne se vie. JOSEF K The Only Fun In Town – Postpunk on kuin postmoderni taide, alati uudelleen määrittyvä. Kaipasin luovaa taukoa. Etenkin Oz Keizon versio teki vaikutuksen, ja minun oli pakko saada lisää. Colan ja Soul Investigatorsin musiikki viehättää soul-elementeillä, jotka tunnistaa 1970-luvun taitteen mustista action-elokuvista. 3. – Taidepuolella toimin kuraattorina ryhmänäyttelyjen The Turning Point -sarjassa neljän muun suomalaisen taiteilijan kanssa. He loivat oman, edelleen nimeämättömän genrensä (marxilainen pop?). Minusta pitää välillä olla rauhassa paikallaan ja antaa uusien inspiraatioiden tulla käsiteltäviksi. 6. GWEN GUTHRIE Padlock – Larry Levan Special Mixes featuring Sly Dunbar, Robbie Shakespeare, Wally Badarou & Darryl Thompson – Jo nimilistasta tietää, että kyseessä on huikea levy. 4. RUFUS featuring CHAKA KHAN Ask Rufus – Hienoja muusikoita ja upea tyyliniekka Chaka Khan. Haluan kehittyä live-esiintyjänä. Laulan aina mukana. – Esiintyjänä olen kärsinyt ankarasta ramppikuumeesta, kunnes aloin seurata ja ajatella asiaa yleisön näkökulmasta, että en miettisi lamaannuttavaa pelkoani. Niin murtunutta ja kaunista. Joka kerta ei tarvitse mennä samaan paikkaan. Voi puhua vain oman kulttuuriperintöni nimissä, mutta pidän silmäni ja korvani toivorikkaasti auki uusille asioille. Grace Jonesin ykkösketju sekä edesmennyt Gwen Guthrie, Aretha Franklinin entinen taustalaulaja ja Ben E. Elokuvantekijät saattavat tehdä leffan vuosittain, mutta en tiedä, onko se järkevää
STALA & SO. tilanne on täysin ok ja kaikki etenee suunnitelmien mukaan. kuvituksena käytettyjen henkilöiden toimesta. Ja annat “impulsseja”.Tällä hetkellä arkadiankadun liikkeellä on hyvin pian sinä voit tuntea täysipainoista olemassaoloa. Meillä on tiedossa (“eräällä” tasolla) sinun henkilökoh- mutta ne voivat olla myös muussa järjestyksessä. PLAY ANOTHER ROUND PETRA: KAKSI PINTAA JANNIKA B KAIKKI ROHKEUS HALOO HELSINKI: MAAILMA ON TEHTY MEITÄ VARTEN BULLET FOR MY VALENTINE: TEMPER TEMPER MUSIIKKIA ELOKUVASTA VUONNA 85 JESS AND THE ANCIENT ONES: ASTRAL SABBAT VALKOISTEN DYYNIEN RATSASTAJAT. Helsingin Arkadiankadun että on selvää että asiat ovat koko ajan menossa myös myymälän ympärillä on aloitettu meditaatio esimerksi tämän tekstin sillä rintamalla parempaan suuntaan! Voit olla levollisin mielin. Vaihe “UUSI USKONTO”. SEAMUS ALWAYS/NEVER 15.2. TÄSSÄ VAIHEESSA: YHTEISOMISTAMINEN JOKA JOHTAA KULUTTAMISELLA MUOTOILLUN VALHEIDENTITEETIIN KATOAMISEEN. SINUN ON TÄRKEÄÄ TIETÄÄ, voidaan siirtyä “eteenpäin” ilman “välikäsiä” . TÄSSÄ VAIHEESSA EI OLE ENÄÄ YLLÄTYKSIÄ LUVASSA, VAAN AIVAN NORMAALIT KAIKKIEN USKONTOJEN PERUSHAASTEET ELI PAINO-VOIMAN JA AJAN KYSEENALAISTAMINEN. Asiat voidaan esittää tietyssä järjestyksessä, aikana kehittymään. Voimme näet käynnissä sama hanke, joka muutti esim. Vaihe “NYKYISYYS” 2. On tilanteita joissa taisen elämän haasteet. Eli yhdessä saavuttaa oikean näkökulman ja siitä näkökulmasta katsoen jätehuollon kehittämien “Operaatio Pahvi” raivaa tilaa uudenlaisen havaitsemme, että ristiriitaisuus olikin vain näennäista ja johtui kat- uskonnon harjoittamispaikalle, joksi ko. RAHASTA SIIRTYMINEN LEIMOIHIN JA KAIKESTA AINEELLISESTA OSITTAINEN POIS SIIRTYMINEN VIESTINNÄN, ELI ROTTAJÄRJESTELMÄN YLLÄPITÄMÄÄN OSITTAISEEN ABSTRAKTIOON. tila tulee seuraavan vuoden sontamme rajoitteista. BIFFY CLYRO OPPOSITES VESTERINEN YHTYEINEEN TIEDÄN MILTÄ TUNTUU ETERNAL TEARS OF SORROW SAIVON LAPSI PALEFACE & MATRE: FOOD FOR THE GODS TEFLON BROTHERS CMX SEITSENTAHOKAS IRINA ASKELEITA OMNIUM GATHERUM BEYOND PAPPI SYVYYS STRATOVARIUS NEMESIS BAD RELIGION : TRUE NORTH DREAMSHADE: GIFT OF LIFE RENDEZ-VOUS: PARIN LANTIN LEINOT HELLOWEEN: STRAIGHT OUT OF HELL SUPERSCAR: SUPERSCAR 15.2. Vaihe “UUSI POLIITTINEN JÄRJESTELMÄ” 3. On myös ensisjaisen tärkeää, että sinä vierailet liiikkeessä ja kehität “tilaa” omalla läsnäolollasi ja Kaikki tarvittavat muutostoimet ovat käynnissä kaikilla rintamilla ja ajatttelullasi. 1. HENGEN JA RUUMIIN VAHVISTAMINEN SEKÄ IHMISTEN KANSSA TOIMIMINEN NORMAALEISSA PÄIVITTÄISISSÄ TOIMISSA. Pariisin suurkaupungiksi
Jonne saapuu Soundin toimituk seen hiukset märkänä, hurmaavat viikset ennallaan. Jonne Aaron oli pitkään haaveillut soololevyn tekemisestä, mutta nyt sille tuli paras mahdollinen sauma kuin vahingossa. Soolomateriaalin parissa ei kui tenkaan ole tarkoitus viihtyä loput tomiin. Suomenkielinen, is kelmällinen levy äänitetään helmi kuun mittaan ja se ilmestyy maalis kuussa. Viime syksynä Jonne Aaron oli mukana 2000luvun suurimmaksi suomalaiseksi musiikkiilmiöksi 16 SOUNDI kuva: Jyrki Luukkonen/A-lehtien kuvatoimitus Viime syksynä Jonne Aaronin välitön olemus hurmasi Vain elämää -sarjassa. Jonne Aaron (Jonne Liimatainen, s. Sen suursuosion myötä tuli otollinen aika suomenkieliselle soololevylle. Keikkojakin on sovittuna vi no pino. Sarja teki rocklaulajasta koko kansalle tutun hahmon. SOUNDI-HAASTATTELU TEKSTI: TERO ALANKO KUVITUS: VILLE PIRINEN ”Tunnen olevani elossa, kun saan tehdä koko ajan jotain.” V ähän ennen sovittua haastatteluaikaa tulee tekstiviesti. Hänen herkkä tulkintansa Kai ja Koon Kylmä ilman sua kappalees ta nousi ohjelman puhutuimmaksi esitykseksi. 1983) kysyy kohteliaasti, että voitaisiinko tapaamista siirtää tunnilla, koska edellisilta on men nyt pitkäksi. Hiljakseen olleen Negative-yhtyeen on tarkoitus käydä seuraavan levyn kimppuun ensi vuonna. Levyyhtiö on monta kerta ehdottanut räkäjarrujen ajamista, mutta laulaja ei ole siihen suostunut. Sitten on taas Negativeyhty een vuoro.. muodostuneessa Vain elämää sar jassa. Ei kuitenkaan baarissa, vaan saunaremonttia tehdessä
SOUNDI 17
Sille pitää antaa aikaa. – En ole miettinyt sitä. Mä en oikein lämmennyt siihen koskaan. Ja kyllähän mä mieluummin otankin vankan keikkabändin maineen kuin yhden radiohitin, mitä ei seuraavana vuonna muista kukaan. Katri-Helenalla tulee tänä vuonna 50 vuotta levytysuraa. Yleensä me on tehty biisit ja menty studioon heti, mutta nyt Turusta Tampereelle muuttanut kitaristi on odottanut kaksi vuotta, että mitä tässä tapahtuu. – Olen pitkään määritellyt ikäni Negativen levyjen kautta. Me ollaan keikoilla jo soitettukin yhtä uutta biisiä. Tai kun rupean miettimään, niin se ajatus kestää ehkä kymmenen sekuntia ja sitten katoaa. – Se oli eka, mikä tehtiin Warnerilla. – Siinä oli Tommin (Jonnen isoveli ja Negativen manageri Tommi Liimatainen) bisnesälyllä vahvasti sormensa pelissä. Kuusi biisiä on treenattu bändin kanssa, mutta mitään tarkkaa aikataulua ei ole olemassa. Negativen ja soololevyn ohella Jonne Aaron viime vuosina tehnyt biisejä monille muille artisteille. Luulen, että vuoden 2014 aikana Negativelta kuullaan jotain uutta. Oli hienoa, että päästiin tekemään sitä Los Angelesiin. En ajattele, että 23-vuotiaana tapahtui sitä ja tätä, vaan että sen ja sen levyn aikaan tapahtui sitä ja tätä. Se oli niin saatanan pahaa. Sii-. Kyllä siellä Nirvanajuuretkin siis kuuluu. huom.) – Itse asiassa meidän tilanne on hyvä. – Meillä ei ole ollut valtavaa radiorotaatiota, mutta meillä on helvetin hyvän keikkabändin maine. Itse asiassa me lennettiin Tommin kanssa Saksan pääkonttorille tapaamaan ihmisiä. Se oli ikimuistoinen kokemus, mutta olen pettynyt siihen, miten flegmaattinen levy-yhtiö oli Keski-Euroopassa sen levyn suhteen. Ne vaan sanoi, että valitettavasti rockilla on tällä hetkellä helvetin huono markkinatilanne. Musiikkia voi pakottaa, mutta tunnetta ei. Melodiarikasta kamaa, mutta myös ihan punk-asennetta. Samoihin aikoihin hän löysi Guns N’ Rosesin musiikin ja pian koulukavereista kasattu bändi soitti Tesoman yläasteen pommisuojassa. kuva: Mikko Meriläinen Täytät 30 vuotta ensi kesänä. Tavallaan ei ehkä ole napannutkaan lähteä heti innolla tekemään uutta levyä. Yhtyeen uuden singlen piti ilmestyä jo viime syksynä, mutta asiat ovat siirtyneet. – Me on treenattu koko ajan, mutta mulla tuli kaikenlaista muuta juttua myös yksityiselämän puolella ja sen takia asiat on siirtynyt. Siitä tuli vähän sellainen fiilis, että ne eivät olleet edes kuunnelleet levyä. – Kaikki musiikki seuraavalle levylle on olemassa, mutta osa teksteistä on …under construction. Negativen ensialbumi War Of Love ilmestyi maaliskuussa 2003 eli kymmenen vuotta sitten. Rannelaukaukset lähtevät edelleen kovaa ja tarkasti. SOUNDI-HAASTATTELU 14-vuotiaana Jonne joutui lastenkotiin vanhempien alkoholiongelman takia. Ylpeäksi Ilves-faniksi tunnustautuva Jonne Aaron käy toisinaan höntsäämässä luistimien ja mailan kanssa. ”Toivottavasti meille ei käy kuin Nightwishille! Toivottavasti siellä ei ole uutta laulajaa, kun mä palaan soolohommista!” Olitko pettynyt, kun Neon-albumi (2010) ei mennyt ulkomailla läpi odotusten mukaan. Sen nimi on The World Is In Your Arms. Me vietiin oma PA ja valosysteemit sinne ja laitettiin rokki soimaan ruokatunnilla. Mäskiksi sitä sanottiin. Semmoinen ennakkoluulottomuus tulee kuulumaan tulevalla levyllä vahvasti. – Nuori mä koen vielä olevani. – Tommille tuli sellainen oivallus, että samalla kun me tehtiin ekaa levyä, niin me tehtiin koulukiertue Pir18 SOUNDI kanmaan, Satakunnan ja Turun seudun yläasteilla. Hänen laulujaan ovat levyttäneet muun muassa Popeda, Olli Lindholm, Joel Hallikainen, Suvi Teräsniska ja Katri Ylander. Toki meidän into ja pakkomielle menestyä ja viedä sitä hommaa eteenpäin olivat myös tärkeitä. Eikä se olisi vaatinut paljon muuta kuin, että joku Rudolf olisi painanut enteriä. Ensimmäisen demonsa Negative äänitti vuonna 1998. Laulunkirjoitus on ollut vähän hitaampaa kuin tähän mennessä, mutta ollaan me treenattu uusia biisejä levyä varten. Se on ehkä säälittävää, mutta niin se vaan menee. – Mun mielestä uudet biisit laajentaa bändin rajoja joka alueella. Periaatteessa aivopestiin väkisin Suomen nuoriso. Mehukatti-tölkkiin laitettiin vettä, pikahiivaa ja sokeria. – Mä muistan, miten jätkillä oli siihen aikaan joka paikassa mukana kiljupäniköitä. Oppilaat pakotettiin saliin ja valot pois. Se olisi ansainnut isomman huomion. Tällä hetkellä Jonne tekee kappaleita yhdessä uuden laulajakyvyn Peppi Polvianderin kanssa. – Toivottavasti meille ei käy kuin Nightwishille! Toivottavasti siellä ei ole uutta laulajaa, kun mä palaan soolohommista! (Viikko haastattelun jälkeen uutisoitiin, että Negative jää vähintään vuoden mittaiselle tauolle – toim. Negative sai vuosituhannen alussa vauhdikkaan lähdön. On hienoa, kun pystyy myymään loppuun vaikka jonkun klubin Berliinissä. Ja silloin kun se ei tule sydämestä sitä ei kannata tehdä. Nyt albumeita on viisi ja kuudennen aika koittaa luultavasti ensi vuonna. En mieti ikävuosia, vaan levyjä. Miksi yhtye herätti heti niin paljon huomiota. Tampereen seudulla nuorisotalot ja koulujen juhlasalit pullistelivat ennen ensimmäistäkään levyä. Se on YouTubessa ja sitä voi sieltä käydä klikkailemassa. Siinä on vähän perspektiiviä. Me tehtiin monta vuotta levyjä ja kiertueita ihan putkeen. Mitä Negativelle kuuluu tällä hetkellä. Tuntuuko se merkittävältä rajapyykiltä. Sitä myytiin Tesoman Makuunin tiskiltä satoja kappaleita
– Siellä on paljon hyviä tekstejä. Toivottavasti mut tv:ssä nähneet ihmiset kiinnostuvat myös Negativesta. Kaikista biiseistä on hyvät demot valmiina, joten levy saadaan nopeasti purkkiin. – Mun mielessä on vahvoilla sellainen perinteinen ajattelu, että rockbändi voi luoda pitkän uran. Yksi Vexin teksti on suorastaan einoleinomainen. Milloin aloit tehdä sen biisejä. Me ollaankin vähän kuin Tammelan Scorpions. – Haluan inhimillisen levyn. Toisaalta jos mä teen jotain, niin ainakin yritän tehdä sen kunnolla. Että kuuluu se soitto ja ihmiset sen takana. Se varmaan on ainoa yhtymäkohta Negativeen. Enkä tietenkään voi lähteä keikoille laulamaan pelkästään jotain covereita. Sen nimi on Elämän laulu. Miten muuten kuvailisit sitä. – Ne on noin kolmen vuoden ajalta. Tulin siihen tulokseen, että tämä on artisteja kunnioittava ja positiivinen juttu, missä näytetään meidän arkisempaa puolta. Epäilyttikö sinua lähteä mukaan Vain elämää -ohjelmaan. Miten päädyit tekemään lauluja Vexin kanssa. En tiedä, että suuttuuko Vexi tästä, mutta se on tosi. Millä tavalla Vain elämää -ohjelma vaikutti soololevysuunnitelmiisi. kuvat: Timo Isoaho ”Vain elämää -ohjelma oli hieno kokemus. Mä muistan, kuinka soitin joskus Vexille ja sanoin, että tämän laulun vielä joskus esitän. Katri Helena oli mulle ennestään tuttu ja hänen kanssaan keskustelin asiasta. Haluan, että levy on särmikäs. Se oli menossa Mustajärven Paten soololevylle, mutta sitten mulle tuli sellainen olo, että mun pitää laulaa se itse. Maaliskuun lopussa lähden keikoille ja sitä ennen pitäisi saada levy kauppoihin. Eihän mulla tule koskaan olemaan parempaa saumaa soololevyn julkaisemiseen. Se oli hieno kokemus. Soitin sitten Viitasen Janille (Paten levyn äänittäjä) ja kysyin, että ette kai suutu, jos teenkin sen itse. Siellä oli seassa Jos menet pois, joka päätyi Suvi TeSOUNDI 19. – Se oli ihan sattuman kauppaa. Mulla oli siihen sanat ja kaikki. – Tietenkin epäilytti. Mun iskelmäjuuret kuuluu varmasti sieltä, se suomalainen melankolisuus. Se voisi olla vaikka sata vuotta vanha kansanlaulu. – Ne on tosi erilaista kamaa, ei voi verrata Negativeen millään tavalla. Mitä olet häneltä oppinut. Että ole luova ja tee paljon. Se toi mun elämään paljon hyviä asioita.” tä tietää, että ihmiset eivät ole unohtaneet sua ja kadonneet mihinkään. – Täytän tosiaan elokuussa 30 vuotta. – Syksyyn asti teen omia keikkoja, festivaaleja ja näitä Suomen tavallisia keikkapaikkoja, ja sitten on Negativen vuoro. Saisi mennä kuin Irwin helikopterilla. Osaatko sanoa, minkä takia esimerkiksi Jouni Hynynen ja Kauko Röyhkä tuntuvat inhoavan Vain elämää -sarjaa syvästi. Sen rohkaisemana otin Lindholmiin yhteyttä ja Olli sanoi, että minäpä tulen kylään. Toivottavasti se syventää myös Negativen kuulijakuntaa. Varmasti olisin katunut vanhempana kiikkustuolissa, jos olisin miettinyt liikaa jonkun Amadeuksen nurkkapöydän rockpuritanistin mielipidettä ja siksi en olisi uskaltanut lähteä. Ei suurin osa ihmisistä ajattele lainkaan, että mitä genreä tämä edustaa. Pitääkö paikkansa, että omien sanoitustesi ohella levyllä on Vexi Salmen tekstejä. Ehkä niillä on ollut paha krapula tai jotain. Olen sen verran levoton luonne, että en vaan malta olla paikoillani. Ei saa olla liian itsekriittinen, vaan pitää antaa olla kaikkien kanavien auki. Sen rohkaisemana se tuleekin hiukan etuajassa, kun kerran laulutkin oli olemassa. Ja Sadea. Kun sitten kuulin, että mikä porukka on mukaan lähdössä, niin ajattelin, että lähdenpä minäkin. Ihan sama. Jätän ne omaan arvoonsa. Vexi Salmi on yksi suurista suomalaisista sanoittajista. – Sen olen myös tajunnut muille kirjoittamisen myötä, että musiikissa ei ole genrerajoja. En halunnut lähteä mukaan mihinkään skandaalihakuiseen tai muita artisteja disauttavaan juttuun. Siellä on muun muassa sellainen biisi kuin Ravintola Suru. Se on ihan puritanistien juttu. It’s now or never! Sanoit, että levy ei kuulosta lainkaan Negativelta. Ne on sellaista vanhan liiton kamaa, singer-songwriter-meininkiä. Kuuntelen Juha Tapiota, Tom Pettyä ja Elvistä. Noin 40 keikkaa on jo sovittu ja lisää tulossa. Että se ei kuulosta siltä, että Pro Toolsilla ja Auto-Tunella on kiillotettu kaikki. – Olisi sellainen varmasti joskus tullut, mutta tietenkin se vaikutti sii- hen, että levy tulee nyt. Musiikki on rajaton riemu. Tosin siinä vaiheessa neuvottelupöydässä oli kaksi muutakin artistia, keiden mä oletin olevan mukana. – Se äänitetään tosi nopeasti, koska mä haluan siitä turhasta Pro Tools -hötöstä pois. – Vaikka olen herkkä kaveri, ei mua niiden mielipiteet kiinnosta. – Menin tuotantopalaveriin ja kuulin niitä nimiä, ketkä on mukana. – On ollut kiva huomata, millainen tunneside näihin biiseihin on syntynyt. Kaukosta (Röyhkä) sen sijaan en kuullut missään vaiheessa puhuttavan, vaikka hän itse kertoi, että kysytty on. Se on aja- ton teksti. Se oli Sininen lintu. Klaus Meinen vertaus oli tosi hyvä: ”Tiedäthän sen tunteen, kun olet hyvissä bileissä etkä halua löytää ulko-ovea.” Julkaiset maaliskuun lopussa suomenkielisen soololevyn. Niitä olisi tarjolla vaikka kuinka paljon. Vanhimmat on vuodelta 2010. Se on luontainen jatkumo Vain elämää -jutulle. Ne tuntuu tosi tärkeiltä. – Tykkään tehdä paljon. Kun tekee paljon, sieltä tulee sellaisia piikkejä. Soitin meidän treeniksellä Uniklubin entiselle basistille eli Rajalan Teemulle sellaista kappaletta, joka voisi olla mun mielestä Yön levyllä. Tarkoitus ei ole jämähtää suomenkieliseen soolomatskuun, vaan tämä levy on yksi mun haaveista, joka nyt toteutuu. Tulin katumapäälle. Teemu sanoi, että tuo pitää saada Ollin kuultavaksi. Se toi mun elämään paljon hyviä asioita. Mun mielestä ihan järjettömän kaunis kappale. Olli Lindholmilla oli siinä sormensa pelissä. Mulla on ollut kolme vuotta aikaa tehdä niitä demoja. Vexi on tehnyt sanat kolmeen kappaleeseen ja mä olen tehnyt muihin. – Tavallaan ymmärrän niiden mielipiteen, mutta onhan Vain elämää -ohjelman mollaaminen vähän liian helppoa. – Jälkikäteen olen ylpeä, että uskalsin lähteä. Ei haukku haavaa tee. Mieluummin vähän kuranen mosse kuin vahattu mersu. Jos olen liian kauan tekemättä mitään, mulle tulee paha olo. – Enhän mä kotona kuuntele mitään rockia. Ei lopeteta koskaan. Jostain syystä he eivät kuitenkaan lähteneet. Tunnen olevani elossa, kun saan tehdä koko ajan jotain, on se sitten biisejä tai remonttia. – Pitäähän se. Mun salaisena haaveena oli julkaista soololevy silloin, mutta Vain elämää -ohjelma muutti aikataulua. – Vexi on rohkaissut mua tekemään koko ajan. – Olli tosiaan tuli mun himaan ja soitin sille demoja. Herrajumala, mikä ääni sillä on! Kotona olleessa parasta on pistää sauna päälle ja Sade soimaan. Ne vaan joko tykkää tai ei tykkää. Olin skeptinen ja halusin ottaa selvä, että mistä on kyse
Sitten Tiger Woods rupesi tuntumaan tylsältä ja ajattelin, että nyt pitää keksiä jotain. Millaiset välit sinulla on nykyään vanhempiisi. Tehdään ruokaa ja katsellaan leffoja. Että vaikka kuinka yrittää, niin ei pysvylle. Kun kaiken ottaa pois, niin loppujen lopuksi me ollaan oltu tässä aivan kaksin. Ajattelin, että yritän tehdä musaa vähän muussa formaatissa kuin Negativelle. Kun soitin sen, mitä me Teemunkin kanssa kuunneltiin, niin Olli sanoi heti, että ”mä teen tämän”. laulamana. Eikö siinä ollut tarpeeksi varoittava esimerkki. erilainen. Sanoin, että tietenkin voi. Se oli semmoinen biisi, minty olemaan tekemättä. Sen ansiosta voin luottaa Tommiin ihan joka asiassa. – En halua uskoa, että alkoholistien lapsilla on enemmän alkoholiongelmia kuin muilla. Se oli Ollin soololevyn eka sinkku. Kun siellä rupesi olemaan joskus aamuyöllä taksin kanssa ihan outoja tyyppejä, niin rupesin ajattelemaan, että nyt pitäisi saada tämä juttu poikki ja tehdä jotain järkevämpää. räsniskan levylle. Toki tähän liittyi myös suhteen loppuminen. Ja etenkin yritin pimenen vuoden päästä uudestaan ja tää sen bändin jätkiltä salassa! se löydetään vasta sitten. Se ei ollut enää sellaista viatonta hauskanpitoa hyvien kavereiden kanssa. Kaiken lisäksi se on luonteeltaan sellainen, että se pitää omiensa puolta loppuun asti kuin terrieri. Menin fillatule hittiä tai oikeastaan rilla sinne ja ajattelin lähteväyhtään mitään, vaikka ni suunnilleen saman tien pois. – Parasta on tietenkin se, että Tommi välittää musta ja mä välitän siitä. – Olen monesti miettinyt sitä, että ilman Tommia en olisi tässä. Sil– Joskus tiedän alusta asti, etloin mulle tuli sellainen olo, että mitä tämä menee Popedalle tai jolletä vittua! kin muulle. Kerran meinasi lentää ni. – Olli siellä sitten istui mun sohvalla ja mä laittelin demoja soimaan. tunnistanut sen kertosäettä. Mikä sellaisessa suhteessa on parasta ja mikä huonointa. Idols-artisti Katri Ylander taisi olla – Yksi sellainen biisi on Katri Metensimmäinen, jolle tein biisejä. – Sitten myöhemmin Olli soitti mulle ja sanoi tekevänsä Vexin sanoihin nojaavan albumin. Olen onnellinen, että on hyvä meininki kaikin puolin. Siksi käydään varsin kiivaita keskusteluja. Yritän toteuttaa itseäni vähän uudella tavalla. Molemmilla on vahva visio siitä, miten mikäkin juttu pitää tehdä. Viime syksynä juorulehdissä kerrottiin, että käytit kymppitonnin viinaan parissa kuukaudessa. Kun Mikä oli ensimmäinen jollekin levy-yhtiö ei sitten saa sillä biisilmuulle artistille tekemäsi biisi. hyvä.” – Siellä Vexi sanoi, että hänellä on pöytälaatikossa tekstejä, koska hän on niin pirun tuottelias. Että voisitko kä olin ajatellut tekeväni joskus itse. Istuin himassa ja pelasin konsolia. Istuttiin siinä Vexin kanssa ja juitse olisi ihan varma, teltiin ummet ja lammet. Me ollaan niin helvetin itsepäisiä. – Äitiinkin on hyvät välit. katsoin kirjahyllystä. Halusin enemmän omaa aikaa ja juomiseksihan se meni. Siellä oli aina jatkot ja ovisummeri soi keskellä yötä. Ei se sen kummempaa ollut. – Tosi hyvät. Isä käy usein mun luona saunomassa. – Onneksi mulla on sellainen summeri, että näen ketä siellä alhaalla on. – Kun jäin yksin tähän kämppään, niin vähitellen siellä alkoi pyöriä aika paljon kavereita. Että olisi miemenee ihan kunnolla. kokeilla niiden säveltämistä. Se riffi oli mulla jossain tallessa ja siitä lähdin sitä tapailemaan. En olisi saanut sitä, mistä olen haaveillut. – Katri Ylander oli eka ja sitten – Semmoinen tosin vituttaa niitä rupesi vaan tulemaan. Mä aloin sitten heti miettiä, ettangokuningatar Mervi Koposen le20 SOUNDI kuva: Ville Akseli Juurikkala SOUNDI-HAASTATTELU tä olisiko jäänyt yli jotain biisejä. Mun piti ihan käydä vaan, kun seuraavana hyväksyä, että joskus aamuna lähdettiin Negativen jostain biisistä ei vaan kanssa Venäjälle. Ne oli muuttanut sen soinTiedätkö aina laulua tehdessäsi, tukierron ihan jatsiksi enkä mä edes että kenelle se menee. Joskus vaan teen laulun, – Mä yritin soittaa levy-yhtiöön, eikä mulla ole aavistustakaan, että mutta ne eivät vastanneet puhelimihin se sopisi. Me saatetaan heittää mitä tahansa paskaa toistemme niskaan silloin kun on paineita. Ihmiset ympärillä on varmasti kärsineet enemmän niistä kuin mun bailaamisesta. Ehkä mietin liikaa, mitä jotain. Mulla on lehmän hermot, mutta joskus tosi harvoin ne soitti ja sanoi, että Won’t Let Go on hyvän kuuloinen biisi. enemmän. Laitoin sitten tulenkatkuisen – On muuten ollut vaikea hyväksähköpostin, että jos tilaatte lauluja, syä, että joskus jostain biisistä ei niin olisi kohteliasta myös hyväksytvaan tule hittiä tai oikeastaan yhtää muutokset, jos jonkun on pakko tään mitään, vaikka itse olisi ihan niitä ronkkia. Se on mun mielesSiis Jules Verne ja Freddie Mercury, tä tosi kaunis, tyyliltään vähän kuin Anna Erikssonin Kun katsoit minuun. Me rakastetaan toisiamme veljinä. Olin son Voima, joka meistä versoaa -nisilloin vielä Freddie Verne -nimellä. Isä on ollut kuusi vuotta raittiina ja asuu nykyään mun lähellä. Siitäkin on siis Ollia syyttäminen. – Jollain tavalla musiikki on varmaan mukana, jos saan vanhaksi gubeksi elää. Se sai alkunsa niin, että Costello cd ulos ikkunasta. – Vexin tapasin ensimmäisen kerran, kun meistä otettiin yhteinen valokuva Poko Rekordsin portailla. Veljesi Tommi on toiminut managerinasi Negativen alkuajoista asti. Siitä tuli Surun aika. lenkiintoista, jos Mustajärvi laulaisi – Tein sydänverellä yhden biisin sen. Vaikea kuvitella mitään muutakaan. Se oli mulle isähahmo nuorempana ja myöhemmin olen voinut keskittyä musahommiin ja luottaa siihen, että Tommi hoitaa muut asiat. Eka kunenemmän, kun on lähettänyt laulun nolla läpi mennyt oma sanoitus ja johonkin ja se tulee ihan muutettusävellys oli Popedan Elän itsellena takaisin. lä mitään aikaan, niin tulee sem– Joissain pikkuveljeni bändin moinen olo, että se olisi ansainnut Flinchin jutuissa vähän jeesasin. varma, että se on helvetin hyvä. Mulla oli sellainen vaihe, että en ollut koko ajan pää kuumana menossa treenikämpälle tekemään uusia biisejä. Oli se vähän ahdistavaa, kun pankkikortit ja passit täytyi pitää jossain jemmassa, kun huomasin, että en edes tunne näitä kaikkia. Levyllä se biisi oli aivan Otin kitaran kouraan ja siitä se lähti. Mulla on ollut ilo saada oman isäni kanssa uusi aika. Samana iltana mentiin Ollin soolo”On ollut vaikea levyn julkkareihin. Ajattelen sen enemmän niin kuin Juice sanoi: ”Risasen elämän saa, jos risasen elämän tilaa.” – Se oli tosiaan aika kosteaa meininkiä. – Huonoja puolia on helvetinmoiset tappelut. Ehkä joku levyttää sen kymmuut ajattelee. Olen koettanut olla bändiä kohtaan solidaarinen, mutta lopulta minä ja Tommi ollaan ne, jotka tekee päätökset. Onneksi se on viime aikoina jäänyt vähän taka-alalle. – Viikossa on seitsemän päivää ja jollain ne pitää täyttää. Kun miettii Tommin roolia siinä, niin onhan se merkittävä. Olli kysyi, että voisiko Vexi vähän muuttaa yhtä mun sanoitusta. – Lähdin varovasti kokeilemaan Siitä mä oletin, että olisi tapahtunut kepillä jäätä. Olet aina puhunut vanhempiesi alkoholiongelmista avoimesti. minen kappale. Olli sanoi heti, että se sopisi Suville kuin nenä päähän. Tai kyllähän nuo remonttihommatkin kiinnostaa. Näetkö jatkavasi musiikin tekemistä vanhaksi papaksi asti. Yhtäkettä se on helvetin kiä olikin jo valomerkki. 29.1.2013 Ravintola Telakka, Tampere. Kun kuulin valmiin biisin ekan kerran, niin olin, että ”jumalauta, Pate laulaa mun biisiä!” Miksi rupesit tarjoamaan kappaleitasi muille artisteille. Sitten Jossain mielenhäiriössä sen kuitenvaan yhtenä päivänä töpsähti luukin annoin pois, kun levy-yhtiö suitkusta ruskea kirjekuori täynnä kirsutti, että se olisi mahtava Mervin joituskoneella kirjoitettuja tekstejä. Siitä tuli vähän kuin majatalo. Joskus vaan tulee sellaisia levottomampia kausia. meen. Tommikin (siis isoveli) soitti joskus marraskuussa ja sanoi, että ”juhannus meni jo.” Siitä se sitten selkeni
KIVULIAITA SELKÄONGELMIA. j l e n n e n än teksti: TIMO ISOAHO e s k o a ka BULLET FOR L ontoon Sony Musicin päämajan sisäänkäynti sijaitsee varsin huomaamattomalla sivukadulla lyhyen matkan päässä High Street Kensingtonin metroasemasta. YLLÄTTÄVIÄ THAIMAANMATKOJA. KUMMALLISIA SINGLEVALINTOJA. Odottelu onkin varsin tuttua puuhaa yli kolme miljoonaa albumia urallaan myyneen Bullet For My Valentinen kanssa työskenteleville toimittajille. Mi-mikä se on?”, mies ihmettelee. Saman tien selviää, että aivan yhtä hyvin voisin puhua hepreaa – tai vaikka suomea. TUHLATTUJA RAHAVUORIA. Muistuupa mieleen Scream Aim Fire -kakkoslevyn haastattelutilaisuus Lontoossa joulu- kuussa 2007, kun luvassa oli koko nelimiehisen yhtyeen juttutuokio. Jo edellisenä iltana soholaisessa hevipubissa kummastutti, kun walesilaismuusikot kaatoivat Scream Aim Firen valmistujaisjuhlissa kaljaa kurkkuihinsa melkoisella innolla, vaikka kellon viisarit tikittivät jo uhkaavan pitkällä seuraavan aamun puolella. LOPULTA VAIN YKSI ASIA TUNTUU PUUTTUVAN BULLET FOR MY VALENTINEN MAAILMASTA: TASAISEN HARMAA ARKI. MAAILMANLOPUN MAISEMIA. No, siinähän kävi yllättävänkin hyvin, sillä aamupala-antimilla koristellun haastattelupöydän äärelle. – Bullet For My Valentinen haukkuminen on joillekin ihmisille suorastaan elämäntehtävä ja internet-tro llit käytännössä kilpailevat siitä, että kuka onnistuu nälväisemään meitä kaikista ilkeimmin! 22 SOUNDI ä j n n e e lk Minäkin olen hetken verran kummastunut – eikö Sonyn portsari tosiaan tunnista erään yhtiön lippulaivan nimeä – kunnes selviää, että rakennuksessa sijaitsee monien firmojen toimistoja. Pienen selvittelytyön jälkeen ovet kuitenkin aukeavat ja pääsen odottelemaan muusikkoa levy-yhtiön kahvitteluhuoneeseen. ”Haastattelunhan on määrä käynnistyä kello 10:30, mitenkähän mahtaa käydä”, muistan pohtineeni. Ala-aulassa kiireisiä tulijoita ja menijöitä vahtiva silinteripäinen vanhempi herrasmies tiukkaa vierailuni syytä ja ilmoitan tulleeni haastattelemaan Bullet For My Valentinen soolokitaristia Michael ”Padge” Pagetia. ”Bullet... PUUN TAKAA TULEVIA PROJEKTIBÄNDEJÄ
Matt Tuck oli nimittäin kiireinen toisen yhtyeensä Axewoundin kanssa ja niinhän siinä sitten kävi, että hänen sekä Can- cer Batsin Liam Cormierin tähdittämä ”metal as fuck” -projekti julkaisi Vultures-ensialbuminsa viime lokakuussa. Se on pieni ja kodikas pubi, täynnä erilaisia alkoholijuomia. Nyt, Bullet For My Valentinen neljännen studioalbumin promootiorumban ollessa kuumimmillaan, odotusaika jää lyhyeksi. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka tie veisi joskus sinne Bridgendin suunnallekin. Enkä minä ollut edes tietoinen, että nauhoitusvalo loistaa punaisena. Arvaatkin jo varmaan, miten hauskaa minulla oli pitkillä lennoilla. Varsin sympaattiseksi kaveriksi jo aikaisemmilla haastattelukierroksilla osoittautunut Padge istahtaa upottavalle sohvalle, pahoittelee muutaman minuutin myöhästymistä ja kertoo syyksi hieman liian pitkäksi venähtäneen edellisillan. – Onneksi Temper Temperin tekeminen oli huomattavasti mukavampaa. Jutustelu saa varsin räjähtävän startin, sillä kitaristi täräyttää hieman odottamattoman vastauksen, kun mieheltä tiedustelee tuoreen pitkäsoiton taustoja ja lähtökohtia. Olen tällä hetkellä melkoisen onnellinen kaveri, usko pois! Jos Tuckilla onkin nykyään myös Axewound, niin toki sinäkin olet kertonut omista suunnitelmistasi Bullet For My Valentinen ulkopuolella. Tunnelma oli kaikkiaan täysin käsittämätön – aivan kuin olisimme joutuneet keskelle sota-aluetta. Saman amerikkalaistuottajan kanssa kasattu kolmen vuoden takainen Fever menestyi mainiosti, mutta tuonkaan levyn valmisteluvaihe ei osoittautunut aivan ongelmattomaksi. Ja yhtäkkiä minä saan puhua uudesta studioalbumistamme ja tulevasta maailmankiertueesta. Sitten he palasivat kotikulmille ja jatkoimme uusien juttujen hiomista Walesissa. – Sain manageriltamme sähköpostin joskus loppuvuodesta 2011. – Matt ja Moose viettivät Thaimaassa oman aikansa. Muusikon selkä oli pitkään täysin romuna eikä soittamisesta tullut yhtään mitään. Olen sataprosenttisen varma, että julkaisemme näitä kappaleita jonakin päivänä, Padge nyökkää. Tulihan tuollainen ”keskitytään tekemään hittipitoisia kertosäkeitä” -meininki aikamoisena shokkina edellisen tuottajamme Colin Richardsonin työskentelytapojen jälkeen, Padge sanoo. He lisäävät valikoimiinsa uusia olutmerkkejä joka kuukausi, joten siellä pääsee aina maistelemaan tuoreita makuja. Ja ne jälkijäristykset... Bullet For My Valentine työskenteli tälläkin kerralla Don Gilmoren (Linkin Park, Korn) kanssa. Selkäni oli palasina, enkä oikeastaan voinut olla varma ammattimaisen muusikonurani jatkumisesta. – Aivan yhtä paljon minua pelotti maaliskuussa 2011. – Don ei ollut kovinkaan kiinnostunut soittamisestamme Fever-sessioissa – ja meitä se puoli taas kiinnosti aivan valtavasti. Keskustelimme eräänä päivänä orkesterimme tulevaisuudesta ja Matt heitti sitten muina miehinä, että minä muuten aion julkaista albumin ja soittaa keikkoja toisen yhtyeeni kanssa. On tullut aika siirtyä Bullet For My Valentinen uuden Temper Temper -albumin maailmaan. – Tosiaan, minulla on eräs taitavava kitaristiystävä – hän on itse asiassa paljon parempi muusikko kuin minä. Padge ehti The Coachin herkkupatojen äärelle kerran jos toisenkin viime vuoden aikana. Mikäs sen mukavampaa, kitaristi kuvailee silmät loistaen. Siellä on sellaista kitaristeille tyypillistä shredding-juttua ja ”Dimebag-riffittelyä”, mutta löytyypä sieltä myös Bullet For My Valentinen Poison-debyytin kaltaisia ideoita, tosin hemmetin paljon rankemmin toteutettuna. Ei, te pysytte tässä vaiheessa kotona, vastattiin manageriportaan puolelta, Padge muistelee. Don tunsi meidät jo entuudestaan ja hän tiesi, että osaamme hommamme, eikä levytystä varten tarvitse palkata studiomuusikoita. Tämä vaihe kesti todella pitkään, sillä levy-yhtiö kyseli meiltä koko ajan uusia biisejä. Kova krapula kuulemma vaivaa. Toisinaan hän toki teki ”donit” ja ilmoitti yllättäen, että ”jep, tämä osuus on sitten purkissa”. Laulajakitaristi Matt Tuckia ei tuolloin näkynyt eikä kuulunut, eikä miehen puhelinkaan osoittanut elonmerkkejä levy-yhtiön ahkerista tavoitteluista huolimatta. Kaikkiaan tuskainen aika kesti kuusitoista pitkää kuukautta, mutta viimeinkin pääsin leikkauspöydälle Olin ennen operaatiota melkoisen huolissani, mutta onneksi kaikki sujui hyvin ja nyt olen jo täysin kuntoutunut, Padge nyökkäilee. Ai jaa..., Padge naurahtaa. Niin. Pian selvisi, että Japani on joutunut tuhoisan maanjäristyksen ja tsunamin kouriin. Don siis antoi meidän tällä kerralla soittaa aivan eri tavalla ja ehdimme jopa testailemaan kaikenlaisia uusia juttuja. Niitä tuli vähän väliä! Mutta palataanpa vielä leikkausta edeltäneisiin hetkiin. Matt tosiaan paljasti ajatuksensa projektibändistä, samalla kun Bulletin suunnitelmat olivat täysin levällään. – Axewound tuli meille muille Bullet-muusikoille melkoisena yllätyksenä. Toisen yhtyeesi. Saatoin töksäyttää jonkun riffin puolihuolimattomasti sisään ja kohta Don huikkasi, että se oli siinä, fiksataan loput tietokoneella. Padgen onneksi Bullet For My Valentine oli tauolla juuri selkävaivojen ankarimmassa vaiheessa. MY VALENTINE ilmestyi lopulta kolme neljästä orkesterin edustajasta, voipuneina ja myöhässä tosin, mutta ilmestyi kuitenkin. Lähettelen tälle kaverille demoja, jonka jälkeen hän sovittaa näiden juttujen päälle omia ideoitaan ja lopputulos kuulostaa usein aivan mahtavalta. Pääsimme jatkamaan matkaa Tokioon seuraavana päivänä eivätkä lukemamme hirmuraportit osoittautuneet liioitteluksi. Hän halusi saada soitto-osuutemme nopeasti purkkiin, jotta Mattin laulumelodioiden hiomiseen jäisi mahdollisimman paljon aikaa. – Viime vuosi oli kaikkiaan todella vuoristoratamaista aikaa. Lentokenttärakennuksen katossa oli suuria halkeamia ja moottoritiet olivat täynnä valtavia railoja. Meitäkö ei tarvita ollenkaan paikan päällä. – The Coach on loistava mesta. Pidimme tauon, kirjoitimme ja nauhoitimme lisää, pidimme tauon, työskentelimme taas ja niin edelleen. Hän ilmoitti, että Matt ja rumpali Michael ”Moose” Thomas ryhtyvät pian rakentamaan uuden albumin pohjia thaimaalaisessa studiossa. Lensimme kohti Japania ja tarkoituksenamme oli soittaa Iron Maidenin avausbändinä Tokiossa, mutta yhtäkkiä meille kerrottiinkin koneen laskeutuvan Taipeihin. SOUNDI 23. Vähintään 99 prosenttia muusikoista virittää tähän kohtaan jonkinlaisen ylimaallisen hehkutuksen, mutta Padge ei näytä olevan kovinkaan kiinnostunut moisesta. Kyselin, että niin, entäpä minä ja basisti Jason James... No, tästähän on helppo ottaa aasinsilta ja tiedustella bändin kotikaupungin parasta pubia. – Selkäni oli sellaisessa kunnossa, etten pystynyt edes istumaan
Kaikki mahdolliset asiat saattavat olla hirvittävässä kaaoksessa jossakin vaiheessa levytysprojektia, mutta pelastuksemme on se, että sydämissämme me tunnemme, miltä Bullet For My Valentinen albumin tulee kuulostaa. – Iron Maidenin kanssa tehty kiertue oli myös mieletön kokemus. hankaliksi. Esimerkiksi Fever-kiertueella heitimme pääesiintyjäkeikan Lontoon Wembley Arenalla ja iso kamera-armeija taltioi tapahtumia koko illan ajan. Matt on Temper Temperillä liekeissä ja ero on huikea esimerkiksi Scream Aim Fireen, jonka biisit hän tulkitsi kurkku riekaleina. Millaista palautetta kentältä on kuulunut. Ymmärrän kyllä, että he odottivat suosikkibändinsä keikkaa malttamattomina, mutta mielestäni saimme vähän turhankin tylyn vastaanoton. Ja sitten kiertueen päätteeksi Iron Maidenin herrat taputtivat meitä olkapäille, että onneksi olkoon, te veditte hyvin ja saitte hienon vastaanoton. Singlekappaleen niittämät kommentit ovat siis olleet täsmälleen odotetun kaltaisia – jotkut ovat haukkuneet biisin maan rakoon, kun taas monet pitkän linjan fanit ovat tervehtineet singleä suurella ilolla, Padge kertoo ja jatkaa kysymyksellä: – Oletko muuten nähnyt Temper Temperin videon. Olihan se periaatteessa huikeata kiertää Gunnareiden kanssa, mutta toisaalta se rundi oli alusta loppuun yhtä hampaiden kiristelyä. Ja sit- n n vastaanoto !” e is la il m , ä d illa ”Saapa näh mpiastadion ly O in g in ls e saamme H –G uns N’ Roses -kiertuetta ei voi oikeasti verrata mihinkään muuhun kokemukseen. Ilmaiseksi ja itsestään onnistuminen ei tullut, sillä Matt ja Don tekivät duunia armottomalla innolla. No, kierrämme Maidenin kanssa taas ensi kesänä ja saapa nähdä, millaisen vastaanoton saamme esimerkiksi Helsingin Olympiastadionilla. Olisi saattanut tulla kotona vähän enemmänkin sanomista, kitaristi naurahtaa. O n se sitten edellisillan tuulettumisen tuomaa rentoutta tai ei, mutta kitaristi jatkaa haastattelua hyvinkin avoimissa ja rempseissä tunnelmissa. He olivat mahtavia tyyppejä ja joku James Hetfield saattoi tulla kysymään ennen keikkaa, että onhan kaikki okei. Lisäksi Metallican ystäville oli helpompi soittaa kuin Maidenin diggareille. – Tiedän toki turhankin hyvin, että Bullet For My Valentinen haukkuminen on joillekin ihmisille suorastaan elämäntehtävä ja internet- trollit käytännössä kilpailevat siitä, että kuka onnistuu nälväisemään meitä kaikista ilkeimmin. – Taannoinen Fever-sessio oli vähintäänkin mielenkiintoinen. En oikein ymmärrä, miksi tätäkään materiaalia ei ole koskaan julkaistu. Mitä järkeä siinä on?. Tätä videota ei ole jostakin syystä kuitenkaan koskaan julkaistu ja se saattoi olla aivan oikea ratkaisu. Metallica on kiertänyt viime vuosina Machine Headin, Lamb Of Godin, Gojiran, Ghostin ja muiden uudempien yhtyeiden kanssa, joten heidän faninsa ovat tottuneet kaikenlaisiin avausakteihin. Oliko tarkoituksenne hätkähdyttää – biisihän poikkeaa levyn yleislinjasta enemmän tai vähemmän. Bändillä ei ollut mitään tekemistä sen pätkän kanssa, mutta olisi näköjään pitänyt olla! Entä onko joku videoprojekti jäänyt mieleesi erityisen hyvässä mielessä. – Olemme kuvanneet vuosien aikana vaikka mitä muutakin. Soitimme eräänlaisessa varastohallissa ja ympärillämme pyöri kolmisenkymmentä erittäin vähäpukeista mallityttöä. Tämän lisäksi olen erittäin tyytyväinen myös omiin osuuksiini, sillä koen Temper Temperillä astuneeni muusikkona uudelle tasolle. Katsoimme heitä huuli pyöreinä, että niinkö tosiaan. Rahaa siis palaa mielettömän hienoihin kuvausjuttuihin, mutta mitään ei tule koskaan ulos. En suoraan sanottuna tiedä, miksi juuri tämä kappale nostettiin levyn esittelynumeroksi... Sehän on aivan hirveä. – No, mikäli minä olisin saanut valita, olisin napannut jonkun aivan muun biisin. Maidenin muusikot olivat uskomattoman kohteliaita ja maanläheisiä, mutta heidän diehard-faninsa osoittautuivat hieman... Se helpotti meidänkin työsarkaamme! 24 SOUNDI ten jonakin päivänä levy valmistuu – ja Temper Temperin tapauksessa vieläpä tavoitellusti! – Tällä kerralla olen erityisen iloinen lauluosuuksien vuoksi. – Metallica-rundi taas oli kaikin puolin hieno kokemus. Toki Guns N’ Roses nousi lavalle tuntikausia myöhässä, vaikka meidän keikkaamme olisikin lyhennetty nimenomaan ”kiireen vuoksi”. Valinta saattaa liittyä myös biisin sanoitukselliseen puoleen, sillä Temper Temper edustaa jotakin muuta kuin sellaista tyypillistä ”tyttöystävän kanssa meni poikki, mitä minä nyt teen” -meininkiä. Miksi valitsitte albumin nimikappaleen ensimmäiseksi singleksi. ”Laula vielä tuo yksi sana uudelleen ja vedäpä tämä kohta vielä miljoonannen kerran” ja niin edelleen. Jostakin syystä tahdomme nousta puuhun perse edellä, vaikka väkisin. – Me olemme tuhlanneet mahdottoman määrän rahaa ja aikaa kaikenlaisiin turhuuksiin ja älyttömyyksiin jokaisen albumisessiomme aikana. Emme voineet olla mistään varmoja, sillä esimerkiksi settimme pituutta saatettiin muuttaa vain hetkeä ennen keikan alkamista. Esimerkiksi kysymys ”levytysprosessin suunnitelmallisuudesta” saa osakseen melkoisen naurunpyrskähdyksen
Kaikki sanoo, että sen kun menet Sipooseen, niin siellä sitä on. Viime vuodet hän on asunut Helsingin Kalliossa, mutta palaa säännöllisesti nuoruutensa maisemiin. Joko Knipillä ja kumppaneilla on valtavasti intoa tai sitten heidän on vaikea löytää yhteistä aikaa kalentereistaan. MATTI JOHANNES – MINÄ KOIVU TUNNUSTAN Matti Johannes Koivu julkaisee maaliskuussa albumin, jota hän itse kuvailee tunnustukselliseksi lauluntekijälevyksi. Sinne emme kuitenkaan voi mennä, sillä Egotrippi treenaa paraikaa. teksti: TERO ALANKO kuvat: RISTO VAURAS M atti Johannes Koivulla on osuus työhuoneesta Helsingin Kaapelitehtaalla. Kumpikin meistä on viettänyt nuorena paljon aikaa metsässä. SOUNDI 25. – Kun asuu Kalliossa, luonto on se, mihin kaikki oleminen peilautuu. Sen tekstien keskeisinä teemoina toimivat rakkaus ja luonto. Aulanko on lapsuutensa ja ison osan nuoruudestaan Hämeenlinnassa viettäneelle Matille niin tärkeä, että maaliskuussa ilmestyvän Matti Johannes Koivu -albumin aloittaa rakkaudentunnustus ainutlaatuiselle luonnonsuojelualueelle. Puhumme Matin kanssa pitkään luonnosta. Teini-iässä Matti kuljeskeli usein Aulangolla miettimässä asioita ja etsimässä itseään. En kuitenkaan tule ikinä lähteneeksi sinne. On nimittäin maanantaiaamu
Sen tekemiseen meni yli vuosi, vaikka kukaan ei usko sitä valmista levyä kuunnellessaan. Jotkut bändikappaleet on jopa laulettu samalla, kun ne on soitettu. On tosi rauhoittava ajatus, miten pientä ja merkityksetöntä normaali arjen maanisuus on luonnon pysyvyyden rinnalla. Minäkin halusin, että tämä levy ei kuulosta uudelta eikä vanhalta. Se levy olisi hyötynyt pienestä harkinnasta. Olin niin innoissani mahdollisuudesta tehdä levyjä. Se musersi mut vähäksi aikaa. Mua rauhoittaa ihan tajuttomasti se, että vaikka elämä ympärillä muuttuu kovaa vauhtia, niin joku pysyy ennallaan. – En ole uskovainen ihminen, mutta luonto on jollain tavalla mun uskontoni. Eka demo tehtiin lukiossa ja sillä on samoja soittajia kuin mun uudella levyllä. Ehkä merkittävintä oli kuitenkin se yksinkertaisuus ja arkinen syvyys, mikä niissä oli. Sillä levyllä uskalsin ensimmäistä kertaa tehdä sellaista musiikkia, jonka kuulin ja näin mielessäni. Kun soitan ensin Vain elämää ja sen perään jonkun oman kappaleen, niin siinä on huikea kuilu. Kaiken lisäksi en ole kovin itsevarma tekijä. Jälkikäteen Matti havainnoi vaikeaa tilannetta eri tavalla. Hänen pohdintojensa myötä viiden soololevyn välille muodostuu selvä logiikka. Tämä on taas kerran hyvin paljon livenä äänitetty. Enkä usko, että ne on hyviä ennen kuin olen ollut sitä mieltä puoli vuotta. Siinä mielessä tämä on vanhanaikainen levy, mutta toisaalta en usko, että selkeää jakoa moderniin ja vanhanaikaiseen on enää edes olemassa, koska kaikki tyylit ovat menneet niin sekaisin. – Ne Irwinin biisit on myös kanonisoitu. Halusin tehdä klassisen, jopa tunnustuksellisen lauluntekijälevyn. Kovat piipussa (2007) on sille tosi selkeä jatkumo. Se energia, mikä on niissä ihmisissä, niiden elämissä ja niiden välisissä yhteyksissä. Kun soitin niitä biisejä keikalla, näin yllätyksekseni, miten paljon ihmiset pitivät niistä. Kului pitkä aika ennen kuin uskalsin julkaista mitään. Niinhän se aina on. Muutan ja vaihdan omia tekemisiäni aina ihan loppuun asti. Seuraavaksi Matti Johannes Koivu päätti tehdä tyystin toisenlaista musiikkia. Ja niin niiden pitääkin tulla. Sen tekeminen maksoi 300 euroa, jonka maksoin vuokraa mikrofoneista. Se oli tosi hyvä oppi. Se on asia, jota ei voi toistaa. Hän tykkää suunnitella, perustella ja selittää tekemisiään. Kovat piipussa on ainoa levyni, jonka tekisin uu- destaan, jos voisin. Toisen maailman nimi (2011) oli ennen kaikkea elintilan laajennusta ja oman äänen etsimistä. – Mitä enemmän olen kaupungissa, sitä tärkeämmäksi luonto tulee. Jos edellinen levy oli oman äänen etsimistä, niin tällä (Matti Johannes Koivu, 2013) halusin pysyä asiassa. Sellaista levyä ei voisi tehdä enää uudelleen. Se luonnon pysyvyys, se että käyn samoissa paikoissa vuodesta toiseen ja ne samat kivet on siinä ja sama vesi on siinä ja samat puut kasvaa siellä, niin se on mulle uskonnon korvike. Tavallaan tämä uusi on saman ideaalin etsimistä, mitä olen etsinyt alusta saakka. Siinä on jopa samat ihmiset. Olin silloin liian vauhdissa. Irwin-levy (Irwin Goodmanin lauluja, 2008) oli hyvä askel harkintaan. – Tietenkin Vexin ja Irwinin biisien paremmuudessa isossa osassa oli se, että joku muu on tehnyt ne. Tai ainakin siitä lähtien, kun kuudennella luokalla kuulin Bob Dylania. Se ohjasi Matin tekemiset uudelle polulle. Sen kappaleet olivat Puuhastelijasta ammattilaiseksi ”OLEN AINA KIRJOITTANUT LAULUJA. Se kuulostaa hyvin nuoren miehen tekemältä, sellaiselta elämäniloiselta ja spontaanilta. Siihen levyyn meni kauhean paljon aikaa. Se koko nuoruuteen kuuluva olemisen tapa, rakkaus ja hysteria ja kaikki muu, tulee sieltä musiikista läpi. Puuhastellen oli ensimmäinen kerta, kun sain nauhalle sen, mitä 26 SOUNDI pidin musiikissa arvokkaana. Uskon siihen, että nuoruuden energia tarttuu levylle, vaikka sitä ei sinne haluaisi viedä. Kovat piipussa -levyn läksy oli, että seuraava tehdään ihan viimeisen päälle. Muhkean partansa ajanut Matti juo kahvia ja puhuu paljon. Ja enemmän lapsia. Sitten tuli Toisen maailman nimi (2011), jolla yritin olla parempi biisintekijä. Siinä menikin kolme vuotta, kun halusin oppia tekemään parempia kappaleita. – Irwin-levyn jälkeen ajattelin pitkään, että mitä mä voin tehdä. Ei jätetä kiveäkään kääntämättä. Tein sen käytännössä neljä kertaa. Levyllä Matin työkumppanina toimi jazzmuusikko Iro Haarla. Neljännellä kerralla se vasta onnistui. Kun ihmisistä tulee aikuisia, niiden tietomäärä maailmasta lisääntyy ja niille tulee kaikenlaisia vastuita. Kun ajattelen lauluja ja musiikkia, niin usein ne palautuvat juuri Aulankoon. Oli uskomattoman epätoivoista, kun olin äänittänyt sen kahdesti ja se kuulosti yhä ihan surkealta. Seiskalla hommasin ihan hirveästi Dylanin levyjä ja siitä lähtien oli selvää, minkälaista musiikkia halusin tehdä. Jos on olemassa ammattimaisuutta hyvässä mielessä, niin Irwinlevyllä ymmärsin sen merkityksen. Sekin on tosi välitön levy. Uskalsin sanoa ääneen, jos johonkin biisiin sopi omasta mielestä vaikka harppu enkä vaan tehnyt niin kuin pitää tehdä. Ymmärsin sen, kuinka huolella levyt pitää tehdä. Se tapa, millä ne vaikutti ihmiseen heti ja suoraan. Sitten äänitin sen kolmannen kerran eikä se vieläkään ihan lähtenyt. Se on se tila, johon sijoitan musiikkini. – Enhän mä tehdessäni ajatellut, että siitä tulisi niin suosittu. Toisen maailman nimi -levyn (2011) toteutus oli todella kunnianhimoinen ja rohkea. Kun soitin keikalla niitä kappaleita ja niiden perään omia kappaleita, niin tuli sellainen olo, että omat on aika huonoja. Halusin tehdä hienovaraisen ja herkän levyn, rakkauslevyn, joka on tosi aikuinen. Matti Johannes Koivun soolouran ensimmäinen murroskohta sattui siihen, kun hän viisi vuotta sitten julkaisi levyllisen Irwin Goodmanin lauluja. Ei sellaisia ikäviä välimuotoja.”. Puuhastellen (2006) oli sellainen folklevy, jonka halusin tehdä. Se soitettiin sisään ilman mitään vahvistusta työväentalon salissa. Haastattelua pur- kaessani huomaan, että parin tunnin aikana Ultramariini-yhtyeen – jonka laulaja Matti on – nimi mainitaan vain pari kertaa. Halusin viedä sen livenä tekemisen vielä pidemmälle ja… Tai enhän mä voinut viedä sitä pidemmälle, koska Puuhastellen äänitettiin täysin livenä! Halusin tehdä toisen levyn samalla tavalla kuin ekan levyn, mutta hyvässä studiossa. Siitä se lähti. Ajattelin, että totta kai kaikki muut osaa paremmin kuin minä. Laulunkirjoittamisen kanssa Irwin-levy pakotti menemään vuorille. En sijoita sitä päässäni kaupunkiin, vaan metsään tai veden äärelle. Mun mielestä ihmiset saisivat olla enemmän aikuisia
taan erilainen kuin mikään muu levyn kappale. Se oli hyvä ajatus ja toimi hienosti, mutta ajattelin, että mun pitää oppia paljon paremmaksi. Siitä kun mä soitin Irolle meni varmaan pari vuotta, että levy oli valmis. Hän kertoo saapuvansa työhuoneelle usein rajoittajia. Valta on Matin itsekseen esittämillä akustisilla lauluilla. Se ei ole aina ollut kauhean inspiroivaa. Itse asiassa levy oli jo kerran tehty valmiiksi, mutta Matti päätti aloittaa uudestaan alusta. Onhan se jo lähtökohdil- Ja kun on piano vieressä koko ajan, se vie tiettyyn suuntaan sitä asian toteuttamista. tehdä tätä työkseni. – Tämän levy tarina alkaa veljeni kommentin ohella siitä, että ostin pystypianon ja esikoiseni syntyi. Onhan tällä levyllä Suomen lisäksi myös – Mua ei kiinnosta levymyynti. lista. suutta, sanomisen pakkoa ja tärkeyttä. tään ulkopuolisista vaatimuksista. ja tosi emotionaalinen. laisen kappaleen, joka on tosi yksinkertainen Se ei palaudu millään muotoa menestykseen. Niin kauan kuin on niitä ideHorsesin tai Neil Youngin levyllä. – Viime levyn tekstit olivat tosi maailmankatsomuksellisia, esimerkiksi 80-luvun lapset. Se oli aika pitkäkestoinen hanke, kun piti opetella kaikkea. riffin ja ajattelin, että tämä on sellainen, että Sitten kun loppuu ideat, niin tämä on mun mennään soittamaan täysillä ja mä lausun osalta siinä. – Turhautumisestahan se levy lähti. Yritin vaan ajatella, että miten nämä kappaleet menisivät tunteen tasolla mahdollisimman hyvin himaan. – Tämä on siinä mielessä tunnustuksellinen levy, että sillä lauletaan rakkaudesta, lapsesta ja luonnosta. ladeja tai protestilauluja tai mitään sellaista. – Sillä levyllä hommasin elintilaa oman alueen ulkopuolelta. Rakastan sitä taa se, että onko mulla itsellä ideoita, joita tiettyä aavikkosoundia, oli se sitten Band Of haluan kokeilla. – Olen aika säästäväinen kaveri. Ne luulee voivansa piirtää vain neliöitä, kunnes jonain päivänä vahingossa piirtävät pallon. Siihen olen tosi tyytyväinen. – Esikoisen syntymä laittoi miettimään rakkautta ja sitoutumista ja elämän haurautta. – Olen niin innoissani tästä kaikesta, että Levystä alkoi tulla tosi henkilökohtainen ja joskus saatan herätä neljän, viiden aikaan, mä ajattelin, että vien sitä rohkeasti siihen koska olen niin tulessa siitä, että pääsuuntaan. Se karuuden ja tunnepitoisuuden yhdistelmä on todella vaikuttava, varsinkin Willie Dixonin tekemissä kappaleissa. Sen jälkeen mulla oli olo, että tässä on pitkälti ne asiat, mitkä haluan sanoa tästä maailmasta. Matti Johannes Koivu -albumin laulut on valittu isosta nipusta. yritän varjella. Kaiketi siksi, niin, että kun kerran on mahdollisuus, haluan että se on nykymusiikissa niin poikkeukseltehdä mahdollisimman paljon. Mua kiinnosvähän Amerikkaa mukana. Tehdä sitä enkä välittää misMoni ei ole tosin yrittänytkään. Sen ensimmäinen versio oli ”rokkaava” bändilevy, mutta lopulta mukaan jäi vain muutama bändin kanssa tehty kappale. Olen odottanut pianoa lähemmäs kymmenen vuotta. päälle tätä runoa. Olen tullut jonain olen kierrellyt tällaisten asioiden sanomista aamuna tänne viidenkin aikaan, koska pitää tai niistä laulamista. Piti rakennuttaa sähkökitara ja vahvistin ja kaikkea tämmöistä. Toki on siellä myös Aulanko ja Laulu pohjoisesta, jotka ehkä jatkavat sitä viime levyn teemaa. Kun tuloraMusiikillisesti levyllä ensimmäisenä kiinkenne on se, että palkka tulee muutaman kernittää huomion Minä näen sinussa sen mitä ran vuodessa, niin en käytä sitä heti. Vaikka uusilla listapoplevyillä lauletMatti Johannes Koivu on elänyt musiikilla taisiinkin suurista asioista, sanat eivät saa jo monta vuotta, niukasti mutta kuitenkin. Koko sydämestäni halusin – Koen olevani etuoikeutettu, kun voin tehdä niitä. Jossain Brahenkentän kohdilla Matti kertoi, että hänen veljensä ei ymmärtänyt edellistä levyä ollenkaan. Piti tietysti ensin tutustua ja piti opetella äänittämään. Muuten tämä levy oli siitäkin outo, että sillä ei ollut mitään referenssejä. Selvittää, että mikäs tuo juttu on. Oli sellainen olo, että mun pitää opetella jotain uutta. oita, joiden takia herään aamuviideltä ja läh– Kyse on siitä, että halusin kirjoittaa selden tänne istumaan, tätä kannattaa tehdä. Ne eivät ole folkbal- SOUNDI 27. Ne luulee aamuseitsemältä, joskus voivansa piirtää vain jopa aiemmin. Matti Johannes teestä: keikoista, tekijänoikeuskorvauksista ja Koivu -levy sen sijaan huokuu henkilökohtaisatunnaisista käyttökorvauksista. En ole muutenkaan viime aikoina kuunnellut kovin paljon musiikkia. Mua kiinnosti nationalismi ja ihmisten suhde maahan ja paikkaan ja historiaan. Ajattelen myös niin, että pitää olla jatkuvassa kokeilun tilassa. Ja lisää lauluja Matti "Ihmiset ovat itse oman Johannes Koivu todella luovuutensa suurimpia tekeekin. Pitää tehdä syvempää ja moniulotteisempaa musiikkia, missä on sellaista vimmaa ja voimaa, mitä aiemmilla levyillä ei ollut. Se on puhtain tila ja sitä Jacketin maailmaa komeammin Suomeen. – Siihen asti mun oma musa oli ollut 70-lukuista folkin soittelua. Suhtaudun asiaan tuksellisuus herättää huomion. Pitää kirjoittaa parempia kappaleita ja sovittaa ne paremmin. Jos jostain on puute, amerikkalaiselta psykedeliarockilta. Jotenkin – Tykkään kummastakin bändistä tosi palse vaan on ollut mahdollista. Joka tavalla koko ajan ja kaikenlaista. tehdä nämä laulut. Olen luonteeltani sellainen, että mun pitää kokeilla kymmentä asiaa, jotta tiedän mikä se yksi hyvä on. Ihmiset ovat itse oman luovuutensa suurimpia rajoittajia. – Tunnen muuttuvan maan -biisin takana oli tosin Howlin’ Wolf. pohjimmiltaan yksinkertaisia, mutta tekstien ylevä yhteiskunnallinen viitekehys ja vapaa soitto tekivät levystä monissa korvissa vaikean tai ainakin hankalan. Mua kuitenkin kiinnostaa monenlainen musiikki ja soitan muutakin kuin akustista kitaraa. Kehitin sen tekstin ja Mulle tämä on etsimistä ja löytöretkeilyä. Ehkä Tunnen muuttuvan maan on sukua sille. Mulla on ollut lainassa kaikenlaisia ritsoja, joilla olen kirjoittanut. Nyt mulle tuli olo, että mun on aika män hienoa. Yhtä hyvin voisi Hänen tulonsa ovat peräisin monesta eri lählaulaa eilistä kauppalappua. aikaan mitään tuntemuksia. Kukaan niin siitä, että voi vain istua ja kirjoittaa ja ei ole tuonut Band Of Horsesin ja My Morning soittaa ja säveltää. Enhän mä edes haaveillut Levyä kuunnellessa juuri tekstien tunnussellaisesta 20-vuotiaana. Se on mun mielestä mielettölaakaan. Koetan vaan tehdä lisää omia lauluja. Ne on sellaisia staattisia, eivät klassisesti kehittyviä kappaleita. Haluan rakastan -kappale, joka kuulostaa modernilta ostaa sillä rahalla aikaa. jon. Viime syksynä kävelin Matin kanssa Pasilasta Kallioon. Kävelymatkan aikana juttelimme tekeillä olevasta levystä. Tein sen mielelläni, vaikka aiemmin sen tekemään musiikkia. Sen vuoksi Matti halusi nyt tehdä levyn, missä ei ole mitään ”ymmärtämistä”, levyn minkä laulut ovat hyvin suoria. Itse asiassa sen tapaisia lauluja oli enemmänkin, mutta jossain vaiheessa huomasin, että tämä levy alkaa kääntyä aika klassiseen lauluntekijälevyyn. Olen ajatellut, että jos se päästä kokeilemaan sovituksia ja testaileei tunnu ihan oikealta, niin ei niistä pidä laumaan kaikkea. Ajattelin, että en halua tehdä ainakaan sellaista levyä kuin Kovat piipussa (2007) oli. neliöitä, kunnes jonain – Ajattelen asian niin, että koska olen muusikko, niin päivänä vahingossa sitten myös teen musiikpiirtävät pallon." kia. Sillä levyllä meillä oli ajatus leikkiä yläasteen koulubändiä. Tein sitä pitkään ja tuotin kauheasti tekstiä
28 SOUNDI
– Matias teki Out Of The Fogin kertsiin oman soinnutuksensa, Jani melodian, ja lopputulos oli hieman erilainen kuin demolla. Miehiä on mennyt ja tullut, mutta musiikillisia juuria ei ole unohdettu. Timo Kotipelto on toiminut Stratovariuksen vokalistina vuodesta 1994 lähtien, ja tämäkin vuosi pitää miehen kiireisenä. Levyntekoprosessin aikana emme treenanneet kauheasti kimpassa, mutta keikkoja varten alettiin treenata jo alkuvuodesta. Mutta SOUNDI 29. Tällä levyllä on aika suuri ero esimerkiksi Laurin ja Matiaksen biiseissä, ja Jens ja minä ollaan ehkä siinä jossain välimaastossa. Bändin fanit ovat uskollisia suosikilleen, mutta myös uutta kiinnostusta on herännyt aina Yhdysvaltoja myöten. Silloin se ei jostain syystä mennyt läpi, mutta nyt oli sopiva aika koston jumalattarelle! – Tämähän ei ole tietenkään mikään teemalevy, vaikka sellaisenkin olisi voinut tehdä aiheesta. Toisaalta Matiaksellakin on aika vahva näkemys siitä, millainen sen oman biisin pitää olla, joten voi olla että herra ei edes halua että sitä muutellaan. Hyville hyvää ja pahoille pahaa, Timo Kotipelto sanoo. Toivottavasti parempaan päin, ainakin me itse pidämme tästä! Tässä on aitoa rockmeininkiä, ja tämä on mun mielestä moderni Stratovarius-levy! – Kitarasoundit on jyhkeämmät kuin ennen, ja musiikkia on editoitu vähemmän kuin perinteisemmällä Strato-levyllä. JA KOSTON JUMALATAR Kaksi ja puoli miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myyneellä Stratovariuksella on takanaan pitkä ja monivaiheinen ura. Meillä oli helvetinmoinen kiire saada se valmiiksi, kun Helloweenin rundi oli lähdössä liikkeelle. Mutta kun Jens Johansson, Lauri Porra, Matias Kupiainen ja minä tehdään kaikki erikseen sanoituksia, niistä olisi ollut vaikea koota oikeaa kaarta. Stratovarius uskoo yhä melodiseen voimametalliin, mutta nyt sitä on päivitetty nykyaikaan. Kyllähän bändin tunnistaa, vaikka tyyli on osassa biiseistä muuttunut. Timo Kotipelto myöntää, että jos Stratovarius haluaisi pelata varmaan päälle, se yrittäisi kopioida Visionsalbumia, joka oli Suomen top 40 -albumilistalla puolisen vuotta. – Aiemminhan Timo Tolkki teki yksinään kaikki Stratojen biisit, ja nyt kun me ollaan tehty niitä erikseen, ei meillä ole ollut myöskään mitään viikkotreenisysteemiä. – Aikaa oli nyt paljon enemmän kun edellisen Elysium-levyn kanssa. – Onhan se ihan selvää, että materiaali on monipuolisempaa kun on useampi biisintekijä. Nemesis tarkoittaa antiikin mytologiassa koston jumalaa. Tavallaan olisi ihan hauska tehdä vaikka jo ensi levylle se perinteinen homma, että kokoonnutaan yhteen paikkaan mökille ja ollaan vaikka kuukausi niin sanotusti lukkojen takana kasaamassa biisejä. – Muistaakseni kitaristimme Matias ehdotti sitä alkuaan jo Elysium-levyn nimeksi. Muuten kukin teki biisinsä lähes kokonaan yksin, eivätkä ne juurikaan muuttuneet demoista. Miehethän tekevät nykyään yhdessä duo-keikkoja ja heiltä ilmestyi viime vuonna yhteinen levy Blackoustic. Timo oli tällä kertaa siinä mielessä helpossa asemassa, että hänellä oli jo valmiina Jani Liimataisen kanssa Timon mökillä Pohjanmaalla kirjoitettuja biisejä, joista osa sopi myös Stratovariuksen käyttöön. Niinpä levy tuli ulos kun me oltiin kiertueella, ja silloinhan promootion tekeminen oli vaikeaa. Mutta onhan se rikkaus, että mukana on erilaisia biisejä, kun olemme kuitenkin pystyneet pitämään ne omassa linjassamme. päivä julkaistaan Stratovariuksen neljästoista studioalbumi Nemesis, jonka kannessa siivekäs enkeli syöksyy miekka tanassa sotaa käyvän maailman kimppuun. Bändissähän on nykyään myös useampia säveltäjiä, ja aikataulut – Tässä tehdään yhteistä seikkailua, välillä mennään läpi mustien tunneleiden ja välillä on jopa tyyntä järvenpintaa! halutaan pitää väljinä. Nimibiisin voi kuitenkin ymmärtää modernina versiona siitä myytistä. – Nemesis on tosiaan jumalatar, joka antaa kaikille ansionsa mukaan. – Käytännössä minulla oli joitakin ideoita valmiina uuden levyn biiseihin If The Story Is Over ja Out Of The Fog, ja Jani toi niihin oman lisänsä, Timo kertoo. Ja laulajana on helppo sanoa, että bändissä on vitun kovat soittajat! On helvetin kiva tehdä levyä tällaisten muusikoiden kanssa. Jonkinlainen löyhä deadline on kuitenkin pakko antaa, ja Nemesistä tehtäessä sovittiin, että demojen pitäisi olla valmiina viime kesäkuuhun mennessä. teksti: JUHO JUNTUNEN kuvat: NAUSKA H elmikuun 22. Nyt on erilainen tilanne, ja me palataan takaisin perinteiseen, että ekaksi julkaistaan levy ja vasta sitten tehdään kiertueet, Timo kertoo
Se on toiminut esimerkiksi Ministryn kiertueilla managerina, ja se on tuottajana isoilla hevifestareilla. Kai minä ajattelin ruotsalaisten tapaan: Suomi on kylmä maa jossa juodaan paljon, tapellaan puukkojen kanssa ja puhutaan sellaista hassua metsätonttukieltä. SATA RUMPUVIDEOTA Viime kesänä Startovariukselta julkaistiin live-dvd Under Flaming Winter Skies, ja samalla bändi ilmoitti että sen uudeksi rumpaliksi oli valittu Rolf Pilve. Olin saamassa melkoisen opetuk sen! vostoliiton varjo oli väistynyt vain pari vuotta aikaisemmin. Se on ollut läpi uransa suosittu keikkaesiintyjä. Se oli niin voimakas hahmo ja sen saappaat niin suuret, että oli parempi ettei sitä lähdetä kopioimaan vaan yritetään vähän erilaista lähestymistä. Edelleenkin pyörät pidetään rullaamassa lahjakkuudella, taidoilla ja onnella. Olisin voinut heittää faksin roskikseen, mutta jostain syystä pyysin kuitenkin Tolkkia lähettämään vähän näytemusaa bändiltä, ja biisithän osoittautuivatkin tosi hyviksi. Siitä ensimmäisestä jetlagin sekavoittamasta päivästä jäi yksi muisto elävänä mieleen: näin Finnvoxin kuppilassa kahvimukin johon oli isolla tussilla kirjoitettu sana TIMON. Ja missä tahansa se nyt onkaan missä me kohtaamme – toivottavasti saunassa, ei ”bastussa” – sitten katsotaan, minne se vihta oikein tungetaan! Terveisin Jens Johansson ääni on yleensä kestänyt nuo kiertueet – tosin pari vuotta sitten sain helvetin pahan bakteerin ja ääni lähti kokonaan. Kun nyt mukana on nuorempia soittajia, on luontevaa että musiikkikin on astunut lähemmäs nykyheviä. Päässäni pyöri ajatuksia tyyliin ”Mikä ettei, totta kai mä nyt voin tällä levyllä soittaa. Kun Nemesis tulee kauppoihin, starttaa mittava Euroopan rundi ruotsalaisen Amaranthen kanssa. Mä tykkään lumesta.” Enpä osannut aavistaa, että päätyisin viettämään niin monet vuodet tässä bändissä. Mutta samalla ei saa unohtaa juuria, on ajateltava myös uskollisia pitkän linjan faneja. Kyllä JENS JOHANSONIN TERVEISET SOUNDIN LUKIJOILLE V uonna 1995 hommailin vähän siellä sun täällä. – Sairaus ei ole se syy, minkä takia Jörg lopetti tässä bändissä. Seuraavan vuoden syyskuussa tiedotettiin, että Jörg jättäytyy kokonaan pois Stratovariuksesta. Ja ihan vaan tiedoksi, että kun minä joudun siihen samaan paikkaan kuin TT, aion etsiä sieltä hommia, ja olenpa aika varma että myös saan sellaisia. Eihän se koskaan mitään saavuta, mutta matsku on niin hyvää että on kiva olla siinä jotenkin osallisena – hienoja biisejä ja upea laulaja. Ja se on kumma tunne! Mutta nyt meillä on perheessä uusia jäseniä, jotka ovat mukana jakamassa vastuuta. Silti samaan aikaan tuntuu, että se on myös hyvin haurasta. Ja vielä oudompaa on se, että Stratovarius ylipäätään on olemassa. Myös EteläAmerikan kiertuetta kasataan parhaillaan. Olin kokeillut yhteistyötä progemetallibändi Dream Theaterin muusikoiden kanssa, mutta jätkät olivat tarpeeksi fiksuja ollakseen palkkaamatta minua. Tämä ei ehkä ole hyvä uutinen sinulle, kun tulet perässä. Bändin nettisivuille laitettiin ilmoitus vapaasta rumpalin paikasta, ja pian tarjolla oli yli sata videota eri rumpaleilta. Neu- 30 SOUNDI nosta. Samoihin aikoihin tein hommia muutamien biisien kanssa, jotka myöhemmin päätyivät albumille Heavy Machinery. Vaikka Stratovariuksella on ollut vaikeat hetkensä ja sillä oli neljän vuoden tauko Stratovarius- ja Polaris-albumien välissä, ei yhtyettä ole tosiaan unohdettu. On kummallista ajatella, että minä ja Timo Kotipelto ollaan enää jäljellä siitä kokoonpa- ainut edesmennyt henkilö on TT Oksala. Sillä hetkellä tajusin, kuinka kaukana suomen kieli on germaanisista tai romaanisista kielistä. – Tietysti Jörg joutuu vetämään Thyroxin-hormonia loppuelämänsä, mutta muuten mies on taas oikein hyvässä kunnossa. Sattumoisin TT Oksala on vieläkin velkaa minulle viisikymmentä euroa. – Kun me oltiin tehty itseksemme uuden levyn biisejä jo viime keväänä, emme vielä tienneet, kuka tulee lopullisesti bändin rumpaliksi. Suostuttelin sitten hänet tarjoamaan vähän vaatimattomampaa palkkiota, ja varasin lennon Helsinkiin. Ja yhtäkkiä, täysin varoittamatta, saan erittäin kohteliaan faksin joltain Timo Tolkki –nimiseltä tyypiltä, joka oli ilmeisesti saanut faksinumeroni joltakulta japanilaiselta. Niin monta vuotta, albumia, harmaata hiusta, työtuntia. Ja ehkä siellä on vähän luntakin. Se halusi lopettaa vielä silloin kun pystyi soittamaan, ja sillä on hemmetin kiire ohjelmatoimistonsa ja kiertuemanagerijuttujensa kanssa. Se tappaa loput syöpäsolut, Timo kertoo. Ja jotenkin homma vaan lähti siitä hetkestä alkaen pyörimään, se oli sellainen yhdistelmä lahjakkuutta, taitoa ja onnea jokaisen taholta. – Kun Jörg buukkasi keikkoja, se kysyi minulta että kuinka monta keikkaa pystyn tekemään. – Kilpirauhassyöpäähän hoidetaan Saksassa niin, että siitä leikataan mahdollisimman paljon pois ja sen jälkeen täytyy vetää pari kertaa niin vahvaa jodiliuosta, että joutuu säteilemään viikon verran eristyksissä. Vuodesta 1995 Stratovariuksessa soittaneella Jörgilla todettiin loppuvuodesta 2010 kilpirauhassyöpä, ja hoitojaksojen aikana hänen tilallaan rumpupallilla nähtiin saksalainen Alex Landenburg. Me lähdettiin rohkeasti miettimään, että yritetään saada siihen vähän erilainen jätkä kuin Jörg Michael. Siihen mennessä olin viettänyt noin 40 tuntia elämästäni Suomessa, joten en tiennyt maasta kovinkaan paljoa. Olisi tuntunut kornilta, jos Jörgin soittaessa viimeistä keikkaa uusi mies olisi seissyt monitoripöydän vieressä tsekkaamassa, milloin on hänen vuoronsa istua pallille. Ja tämä Tolkki tarjosi ihan liian paljon rahaa – koko juttu vaikutti ihan helvetin hullulta. Olin saamassa melkoisen opetuksen! Kun saavuin maahan, menin suoraan lentokentältä Finnvoxin studioille, missä Tolkki, Mikko Karmila ja TT Oksala olivat suunnilleen Episode-albumin tuotannon puolivälissä. sellainen ei ole mielekästä. Bändin historiassa on tapahtunut niin paljon käänteitä ja keikauksia, että niillä täyttäisi kolme Soundin numeroa. Niin monta särkynyttä sydäntä ja unelmaa, kunnian hetkeä, niin monta kilometriä, aivosolua, maksasolua… Niin paljon iloa – ja kyllä, sitä lunta. Se halusi tehdä bändissämme vielä Helloween-rundin ja lopettaa sen jälkeen EteläAmerikkaan, missä on aina hyvä meininki päällä. Varmaan perään niitä takaisin, kun seuraavan kerran kohtaamme. Sanoin, että voin tehdä viisi putkeen, mutta mielelläni en laula joka päivä. Haluaisinko tulla Suomeen ja liittyä hänen bändiinsä. – Yhtään ei ollut sellaista, ettei kaveri olisi osannut soittaa, vaikka etu-. – Jörg teki helvetin reilusti meitä kohtaan ja ilmoitti hyvissä ajoissa suunnitelmistaan. Episoden biisit olivat kauniita ja kuulaita ja yhteistyö todella sujuvaa. Mutta onneksi ei sentään suru-uutisia – bändin historian – Kai minä ajattelin ruotsalaisten tapaan: Suomi on kylmä maa jossa juodaan paljon, ta pellaan puukkojen kanssa ja puhutaan se metsätonttukieltä llaista hassua . Stratovariuskin alkoi etsiä uutta rumpalia vasta viimeisen Jörgin kanssa tehdyn keikan jälkeen. – Saksan päässähän meidän keikkoja hoitaa entinen rumpalimme Jörg Michael, jolla on ollut jo pitkään oma manageritoimistonsa, Timo kertoo. Minulla on aidosti sellainen tunne, että tämän bändin elinvoima on maailman kestävintä
Sitten taas osaa arvostaa kun bändi lähtee liikkeelle, ja roudarit hoitaa kamat ja mä voin röhnöttää bussissa ja mennä soundcheckiin jos huvittaa. Uudelta albumilta ei ole vielä tehty videota, mutta on ollut puhe, että sellaisessa voisi esitellä bändin historiaa vanhojen tpaitojen ja fani tavaroiden muodossa. Se oli jo hassua, kun levyyhtiö sanoi jossain tiedot teessa, että me soitetaan sinfonista metalia. – Jens on periaatteessa samanlainen kuin ennenkin, mutta se on hieman vä hentänyt tiukan viinan vetämistä, mikä on ihan hyvä itse kullekin. – Mutta ei me Rolleakaan pompotella, se on mu kava ja leppoisa kaveri. Matiashan miksasikin tä män uuden levyn, eli helvetin kovan duunin se on tehnyt. – Mutta ei voi valittaa, kun ottaa huo mioon, että tämän bändin uralla on tapahtunut kaikenlaista ja silti bändi on edelleen pystyssä. – Tämähän on eka kerta, kun käymme siellä markkinoimassa levyä. – Jörgiä ei voinut pompotella, ei tosiaan! Timo nauraa. Ja sen kehitys on ollut hurjaa sinä kin aikana kun olemme tehneet kim passa keikkoja. Ja kun käy usein keikoilla, ei tarvitse treenata ääntäkään niin paljoa kotioloissa. Fanien mielestä ei voi olla Strato variuskeikkaa ilman Black Diamondia tai Hunting High And Lowia, ja kyllä siitäkin on nuristu kun Kiss Of Judas on jätetty soittamatta. Rolle on teknisesti lah jakas, taimit pysyy vitun hyvin ja soitto groovaa. Ihan kä sittämättömän hienosti maalattuja, mutta en tiedä, mitä siihen muuta voi sanoa kuin että kiitos ja helvetin hyvin tehty. Kielisoittajaosastolla ta pahtuu, ja joskus sen peräänkin täy tyy katsoa! SOUNDI 31. Se aloitti levyn työstämisen heinäkuun puolenvälin jälkeen ja sitä jatkui marraskuun al kuun. Silloin kun on kiire, ei oikein pysty luomaan mitään uutta. Turvamies poisti sen hissistä, ja se vietti yön hotellin aulassa. Kiika rissa on myös Yhdysvallat, missä on omat Stratovariusdiggarinsa. Se on kova juttu! Tässä tehdään yhteistä seik kailua, välillä mennään läpi mus tien tunneleiden ja välillä tulee jopa tyyntä järvenpintaa! KEIKKOJA EIKÄ UUTISIA Kun Stratovarius jatkoi ilman Timo Tolkkia, Timo Kotipellon osuus bän dissä kasvoi. – On jännä, miten musiikki kosket taa joitain ihmisiä niin kovasti, että ne rupeaa visioimaan kaikenlaista outoa, ja musiikinkuuntelu menee palvonnan puolelle. Koesoitossa oli sit ten neljä kaveria, ja Rolf Pilve oli ihan selkeästi paras niistä. Nyt kun Stratovariuksessa ei ole selkeää johtajaa, demokratia toimii välillä hienosti, mutta välillä huomaa että on vaivalloista udella kaikkien mielipiteitä. Mutta ei ole hirveästi tarvinnut sanoa, eikä tälle entiselle nuorisoliitolle eli näille kielisoittajille ole myöskään varaa sanoa paljoa, on ne niin kovia! Niillä olisi varaa sanoa Jensille ja minulle, mutta ne on ol leet ihan kilttejä meitä kohtaan. Ei sinua huolestuta, että bändissä alkaa olla Jensiä lukuun ottamatta liikaa normaaleja ihmisiä. SAATANAA EI KUTSUTA Kun neljäkin kaveria kirjoittaa nykyi sessä Stratovariuksessa tekstejä, täytyy ottaa myös huomioon, miten ne toimivat laulettuina. Pai kallinen levynmyynti on pyörinyt 15 000 kappaleen kieppeillä, mutta nyt levyyhtiö halusi että Timo ja Jens lähtevät sinne promokiertueel lekin. – Suurin osa soitti hyvin, ja sitten oli sellaisia jotka soitti ihan saatanan hyvin. Yleisössä on aina ollut myös muusikoita, ja minusta on hienoa, että jengi jaksaa tulla katso maan, miten me vedetään livenä tek nisesti vaativia juttuja. Olemme huomanneet kah della jenkkirundillamme, että New York ja Los Angeles on selkeästi par haat paikat meille, mutta oikeas taan vielä enemmän porukkaa on ol lut Kanadan puolella Quebecissa ja Montrealissa. – Nyt on oppinut luottamaan myös muihin, Timo sanoo. Nyt kun bändissä on neljä suoma laista ja yksi ruotsalainen muusikko, keikoille lähteminen Suomessa on helpompaa. Kun Stratovarius on tehnyt jo nel jätoista studioalbumia, uusien bii sien sijoittaminen keikkasetiin alkaa olla jo ongelma. Ja kun Rolf on vielä nuori kaveri, te voitte pompotella sitä miten ta hansa! Jörgiä ei voinut. Tietysti olen itse ollut Stratovariuksessa melkein kaksikymmentä vuotta ja uusi rum pali on melkein sen ikäinen, joten kyllähän Jensillä ja mulla on oikeus sanoa jotain. Aikanaan Stratovarius oli aikamoinen friikki sirkus! – No joo, Timo naurahtaa. Timo Koti pelto myöntää, että kun lauletaan tarpeeksi korkealta, kaikki vokaa lit ja sanat eivät taivu siihen. Tuon takia Timo Kotipelto ehtikin tehdä kolme Kotipeltonimellä julkaistua albumia, joista viimeisin on vuonna 2007 julkaistu Serenity. Tämä on hevidiggarin musaa, mutta myös soittajien musaa. – Ja kyllähän fanit itsekin askarte levat ja värkkäävät kaikenlaista Stra tovariuskamaa, Timo huomauttaa. – Heti kun oli eka testisoitto, tuli sellainen tunne, että olenkohan mä soittanut tämän jätkän kanssa ai kaisemmin. Saatanaa ei ole kutsuttu eikä kutsuta vieläkään, vaikka voisihan se tuoda uusia kuu lijoita, mutta se ei oikein kuuluu po wermetaliin. – Perussa nähtiin esimerkiksi hurjia Stratoselkätatuointeja, ja olen saa nut kolme taulua yhdeltä pietarilai selta naiselta, joka on käyttänyt aina kolme kuukautta yhteen tauluun. Väitetään to deksi keksittyjä asioita, ja nettiin lai tetaan vaikka kuvia, jossa minut on huonosti photoshopattu jonkun nai sen kainaloon. Jou kossa oli muutama kansainvälisesti tunnettu jätkäkin. – Kun Matias on ottanut sävellyspuolta noin hyvin haltuun ja se pystyy toimimaan myös tuottajana, omat tekemiset on hel pottuneet. – Se on back to the roots, me itse kasataan kamat ja ajellaan ympäri Suomea. Yksikin tapaus on tosi kummallinen nainen, joka hyökkäsi kimppuuni hississä ensim mäisen kerran jo kymmenen vuotta sitten. On niin paljon kap paleita, joita ei voi jättää soittamat ta. – Etupäässähän näissä teksteissä parannetaan maailmaa tai ihmissuh teita, näinhän se menee. Tai olisinko baarissa vai urheilemassa. Mi nut jouduttiin seuraavana päivänä salakuljettamaan autoon, ja sitten kun nainen näki että kaikki muut bändin jäsenet meni ohi, mutta mi nua ei näkynyt, se rupesi hajotta maan paikkoja. – Sehän Stratovariuksessa on ol lut aina leimallinen juttu, että meillä on helppoja melodioita, joista ihmi set saavat otteen. Se on ihan eri maailma. Eikä noita juuria ole vieläkään unohdettu, Timo sa noo. – Oli tosiaan kiva tehdä jotain omaa, sillä minun silloiset biisit eivät olleet ihan Stratoa, eikä Tolkki ollut niistä kauhean kiinnostunut, Timo kertoo. – Tietysti asiaan vaikuttaa sekin, että bändi on ollut niin aktiivinen, että siihen menee muutenkin paljon aikaa. – Toisaalta ne ensimmäiset le vyt on tehty vähän heikommilla le vydiileillä, joten niistä ei ole jäänyt käteen niin paljon, Timo myöntää. – Tuo on vielä maltillista verrat tuna siihen, mihin vaikka Brasiliassa voi törmätä. Täytyy miettiä myös sitä, miltä englannin kieliset sanat soundaavat. – Silloin mä ajattelin levyttää ekan oman albumin, ja sitä oli kiva tehdä, vaikka hommaa olikin paljon. Mä ihmettelin että mitä vit tua, ei tässä ole minkäänlaista sinfo niaorkesteria! Yhdessä tai kahdessa biisissä on jousia ja nekin on tehty koneella. Jörgillä oli se tapa, että soittovolume oli joko täysillä tai ei mitään, Rolle taas on treenannut enemmän modernimmalla tyylillä. Muutamalta bändiltä on tullut tarjouksia yhteiskiertueista, ja ohjel matoimisto on myös ehdottanut run dia, mutta me ei olla vielä päätetty mitään. Timo myöntää että klubien kier täminen Jani Liimataisen kanssa on hauskaa ja terapeuttista. Kyllä mä silti voin kertoa, että jos joskus lähdet katsomaan meidän rundin jäl kitoimintaa, siellä sattuu ja tapahtuu edelleen. Sen lisäksihän teen aktiivisesti duokeikkoja Jani Liimataisen kanssa. Mutta vaikka keikoista saakin rahaa, lennot, crew, bussit ja työviisumit maksavat Jenkeissä paljon. Kyllä se vaatisi kunnon levy myyntiäkin. Se on maalannut niihin kuvia minusta ja egyptiläisistä aiheista. Se on kivaa hommaa. Tämä bändi ei tosiaan ota kantaa politiikkaan tai uskon toon. käteen kelasimme että varmasti sel laisiakin tulee, Timo kertoo. Sen sijaan olisi mahdotonta, että Mal mössä asuvan Jens Johanssonin kos kettimet korvattaisiin vierailijalla. Pidän kyllä uuti sista, mutta ei niitäkään jaksa katsoa koko päivää. Levyyhtiö ja fanit on jo kyselleet, milloin neljäs soolo olisi odotetta vissa, ja käsittääkseni mulla on edel leen saksalainen levydiili, mutta nyt nuo omat biisit näyttävät menevän Stratovariukselle. Täytyy kuitenkin muistaa, että Stratovariuksen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti 2,5 miljoonaa kappaletta, mikä on kunnioitettava määrä. Siellä on ollut oikeasti pelottavia tapauksia. Rumpalia ja hänen soit tokamojaan ei ollut halpa lennättää Saksasta muutamalle keikalle. Kun Jens asui aikanaan Nykissä, hän hoiteli silloiset haastattelut, Timo kertoo. Stratovariuksella on aina ollut kiihkeät fanit Japanissa, ja sinne ol laan menossa taas rundille. Ja se teki sitä tosiaan täysiä työpäiviä tai enemmänkin. – Vuosia myöhemmin sama nainen ilmaantui taas paikalle, ja kun bän diä kuljetettiin bussissa, se heittäy tyi kadulle auton eteen pysäyttääk seen sen. Tai en tiedä, ollaanko me enää edes powermetalia, mutta siihenhän meidät on lokeroitu. – Ja silloin kun Stratolla ei ole keikkaa, mitäs mä sitten tekisin. Mutta ei tämä silti mitään progea ole. Tolkkihan vastasi pit kälti yksinään bändin musiikista ja tuottamisesta, ja vain tekstit hän teki yhdessä Kotipellon kanssa. – Toisaalta kun Matias säveltää nykyisin bändille, ne on ihan vitun pahoja soittaa ja laulaa joka jätkälle, mutta varsinkin sille itselleen. Onneksi bändin sak salainen manageritoimisto huoleh tii pitkälti sopimuksien rakentelusta, ulkomaan kiertueista ja vastaavista asioista. – Jensin soundi on niin tärkeä osa Stratovariuksen soundia, ettei sitä voi edes harkita, Timo sanoo. Katsoisin telkkaria. – Katsotaan, mitä tämä aut taa
– Vanhempi siskoni asuu perheineen Coloradossa, ja aina kun olemme siellä rundilla, parkkeeraamme auton hänen talonsa eteen ja pidämme muutaman päivän breikin turnaamisen hullunmyllystä. Frankin mukaan hänen taustansa näyttää paperilla kiehtovammalta kuin onkaan. teksti: PETRI SILAS P unkrockin ja uuden aallon historia tuntee Joe Strummerin ja Stewart Copelandin kaltaisia diplomaattien ja agenttien poikia, joista tuli ilmeisen hyväosaisesta taustasta huolimatta nimenomaan työväenluokan ja nuorisokapinan äänitorvia, mutta viime aikojen kiinnostavin tarina on joulukuussa 1981 syntyneen Frank Turnerin. Sitten tulivat Sepultura ja Pantera, eka Kornin levy sekä Deftones. Hän uudistaa Britannian folkia ja punkrockia näkemyksellä, jota on terästänyt koulunkäynti maineikkaissa oppilaitoksissa ja keikat vallatuissa taloissa. Francis Edward Turner syntyi Bahrainin pääkaupungissa perheeseen, jossa oli yksi tytär ja myöhemmin syntyi vielä toinen. – Isäni isä aateloitiin sodanaikaisten ansioidensa tähden, kertaa uuden folkpunkin airut Tampereen Klubin pöydässä maitokahvi edessään. – En edes tiennyt sen liittyvän musiikkiin, mutta coolin näköinen cowboy-zombie tulevaisuudesta vetosi heti. Bändeissä on muutenkin liikaa huonoja isiä, jotka eivät ole kotona. Kotona soi klassinen musiikki, koska The Beatles ja vastaavat eivät vanhempiini vedonneet. Se muutti elämäni. Äidin suku oli hyvin uskonnollista. Olin aika nörtti lapsena. Ystävän isoveljen huoneessa riippui Iron Maidenin Stranger In A Strange Land -juliste. Koko estetiikka toimi. Ei sillä, että esimerkiksi jalkapallo tai muukaan urheilu olisi kiinnostanut. Kun isä sai asiasta vihiä, hän toi Lontoosta töistä palatessaan minulle Killers-kasetin. Games Workshop täytti ison osan vapaa-ajasta. Suvun ekonominen status ei ole ennallaan, mutta aikanaan saavutettu yhteiskunnallinen asema yhä verrattain merkittävä. – Nirvana, jota olen aina pitänyt ennen kaikkea punkrockbändinä, oli tullut ja mennyt, kun minä siitä innostuin. Siellä mietin joskus omankin perheen perustamista, mutta vielä ei ole sen aika. Kuten muksut yleensä niissä piireissä, minutkin laitettiin pianotunneille, joita inhosin. ”ETONISSA OLI KOLME TYYPPIÄ, JOTKA YMMÄRSIVÄT HARDCOREN PÄÄLLE, JOTEN TOTTA KAI PERUSTIMME YHTYEEN” K N A R F NER R U T kuva: Erik Weiss Vaikka toista julistaa, tekee Frank Turner muutakin kuin hoilaa lauluja kavereistaan e-mollissa. Bändin musa teki silti ison vaikutuksen. – Hän teki 1939–45 ulkominis32 SOUNDI teriölle arvioita Saksan taloudesta. Pian sain serkulta kasetillisen Judas Priestiä, AC/ DC:tä, Metallicaa ja vastaavia. Seuraavaksi merkittävä tuulahdus kävi Seattlen suunnalta. – Olimme Manamassa isän töiden tähden ja muutimme Winchesteriin minun ollessani pieni. Isän puolella oltiin pari-kolme sukupolvea sitten yläluokkaa tai ainakin melkein, kunnes tuli romahdus. Vähemmän nahkahousuja, hanka-. Ensimmäisen kerran musiikki iski 11-vuotiaana, tosin mutkan kautta
– Bändihommat alkoivat AC/DCcovereilla, mutta eka yhtyeeni, joka oli mistään kotoisin, oli nimeltään Kneejerk. – Minut kusetettiin yhtyeen laulajaksi, Frank naurahtaa. – Ajelin pääni, pukeuduin Earth Crisis -paitoihin ja piirsin ne rastitkin käsiini. Siitä tuli muuten erittäin epäpunk olo. Jenkissä breikkamisesta sauhutaan aina, mutta en pidä sitä niin tärkeänä. Sujuvasti nimetyn Campfire Punkrock -debyytti-ep:n sekä hyvin vastaanotettujen varhaisten albumien Sleep Is For The Week 2007), Love Ire & Song (2008) ja Poetry Of The Deed (2009) myötä sana folkpunkmiehestä alkoi kiertää, ja lämmittelijän pestejä sekä Uudella että Vanhalla Mantereella avautui Flogging Mollyn, The Offspringin ja vastaavien kanssa. Omaa maailmaa veto ei järisyttänyt, mutta koska diggaan Hemingwayn ajatusta siitä, miten elämässä on kyse kokemusten keräämisestä, tiedostan silloin tehneeni jotain, mitä muistelemalla saan pubissa eteeni ilmaisia tuoppeja vielä vaarina! Frankin jännittävä matka jatkuu huhtikuun kolmannella viikolla ilmestyvän Tape Deck Heart -pitkäsoiton myötä. Juuri kun hardcore-keikat Red Eye-klubilla alkoivat tuntua kotoisilta, toi postinkantaja stipendin Etoniin. Ekat isot keikat näin 1995: Foo Fighters Lontoossa ja Hole, Beck, Green Day sekä… Menswear Readingin festareilla. Etonissa oli kolme tyyppiä, jotka ymmärsivät hardcoren päälle, joten totta kai perustimme yhtyeen. Skandinaavibändeistä mieleen on jäänyt Refusedin keikka Red Eyessa 1998. Kotonakin pitäisi opetella olemaan. Kaikkiaan simppelimpää musaa. Muutama kokeeksi vedetty akustinen soolokeikka meni hyvin, ja Frank alkoi tehdä kappaleita samaan muottiin. – Minulla oli yhä akustinen kitarani, jonka olin lapsena saanut, ja aloin rämpytellä uudenlaisia juttuja. – Asuin tätini nurkissa Lontoossa, olin työtön, pennitön ja vailla tekemistä, kun he pyysivät minua poikkeamaan treenikselle. Kiertuepäiväkirjoista on myös suunnitteilla jokin julkaisu. Myöhemmin otin kitaratuntejakin, mutta pääosin olen itseoppinut. Olen The Sleeping Soulsin neljän soittajan työnantaja, eli maksan palkat ja vastaan asioista. Pääsimme asteelle, jossa olimme hc-jengin mielestä myyneet itsemme. Omia biisejä ei ollut valmiina kuin Real Damage ja Romantic Fatigue, mutta niistä se alkoi. SOUNDI 33. Se akkari muuten varastettiin sittemmin keikalta Porvoossa.” Kneejerk koki nolon kohtalon. Show loppui siihen. Vaikka Turnerin äiti nykyään poikansa tekemisiä kannustaakin, tuolloin vanhemmat eivät asiasta ilahtuneet. Hyvin tee-se-itse -henkistä toimintaa. Huvittavinta oli, miten ihmeissään paikalliset olivat. Ja vaikka valistunut diktatuuri voittaa bändihommissa neli- tai viisisuuntaisen pseudodemokratian, kuvaa Shakespearen ajatus ”levoton kruunun painama on pää” (näytelmän Kunin- gas Henrik IV toisesta osasta) tilannetta osuvasti. ”Minulla oli yhä akustinen kitarani, jonka olin lapsena saanut, ja aloin rämpytellä uudenlaisia juttuja. Samoin kaiketi se olympialaisten avajaisten keikka. Oman baarin pyörittäminenkin voisi olla vanhemmiten hauskaa. – USA:ssa tärkeitä ovat olleet rundit The Gaslight Anthemin, Social Distortionin ja Dropkick Murphysin kanssa, mutta mitään yksittäistä ”valot päälle” -hetkeä ei ole tullut. Se akkari muuten varastettiin sittemmin keikalta Porvoossa. – Se oli siunaus ja kirous samaan aikaan. Tein ekan Britannian rundini 16-vuotiaana, ja niitä tuli pari lisää. ”Ota nyt kalja!” ”Enkä ota!” Se oli hassua. Tuoreimmalla omalla rundilla siellä yleisömme vaihtelivat välillä 500–1500 henkeä, ja se on minulle hyvä saavutus. On turhauttavaa ja lähes masentavaa, että ihmisen määrittää tavallaan koko loppuiän valinta, joka hänen puolestaan tehtiin ikävuosille 13–18. Tehtiin sänkyihin myttyjä, jotka näyttivät nukkuvilta ihmisiltä. Tarkoitus oli kiertää Euroopan vallattuja taloja, mikä oli silloin kova juttu. Kävin keikoilla, kirjamessuilla ja muissa tapahtumissa. Olin kävellyt ansaan! Neljä ja puoli vuotta ja kaksi levyä myöhemmin lopetin ne hommat. Koska Million Deadin loppuaikoina Turnerin levylautaselle oli alkanut eksyä Johnny Cashin American-levyjä, Bruce Springsteenin Nebraskaa ja Damien Juradon, Ryan Adamsin sekä Josh Rousen tuotantoa, suunta oli selvillä. Isä ja äiti luulivat, että se on joku kultti, ja usuttivat minua juomaan. Beck toimi, muut eivät. – Jamie T:n tai vastaavan yhtyeeseen olisi hienoa liittyä rundille rivimuusikoksi. Hole etenkin oli kauhea, ja Menswear sellainen yhden biisin bändi. Ja haluan muistuttaa, että siihen aikaan akustisesti soolona keikkailevia punkkareita ei ollut kuin Chuck Ragan. V uonna 2001 tuli vuoroon yhtye nimeltä Million Dead, jossa myös Kneejerkin ex-rumpali Ben Dawson soitti. – Kotikentällä merkkipaaluja ovat olleet Readingin ja Leedsin festarit. Tulevaisuudelta maankiertäjä odottaa lisää omia keikkoja, ehkä jonkun muun yhtyeen kanssa touhuamista ja ristiriitaisesti myös enemmän aloillaan pysymistä. – Baarissa työskentelevä Dave, joka on edelleen parhaita ystäviäni, rohkaisi minua lavalle. Koulun päättymisestä oli kolme viikkoa ja minä säädin kovaa tahtia keikkoja Kristianiaan, Pariisin ja ties minne, kun jätkät löivät yhtäkkiä hanskat tiskiin! Kuvioon liittyi peruskaavan mukaisesti myös straight edge -innostus. Siinä vaiheessa olin jo saanut halvan sähkökitara-vahvistin -paketin ja jonkun Maiden-levyn tabulatuurikirjan, joten soittelin vähän. Olen iloinen suosion hitaasta kasvusta. Paikalla oli ehkä 100 henkeä ja esitys kestänyt kolme biisiä, kun Kristofer pamautti vahingossa Dennisiä kitaralla kasvoihin. Matka Sunday Bloody Sundaystä biisiin, jonka kertsissä hoetaan ”jee, jee, jee, jee, jee, jee” on petollisen lyhyt – etenkin jos alkaa arvailla, mitä kuulijat odottavat. Pohjoismaisista orkestereista Turner seurasi muitakin Burning Heart -merkin yhtyeitä kuten Abhinandaa ja Millencolinia. ”Eihän täällä edes ole rikollisuutta, miten sinun kitarasi muka on viety?” Hardcore-porukkaan pettymisen jälkeen uusi kaveripiiri löytyi Nambucca-baarin liepeiltä. Koska kaverit soittivat kitaraa ja rumpuja, päädyin basson varteen. Tämä johtui siitä, että Kerrang!issa oli rundimme mainos ja lähdimme tien päälle pakettiautolla, jossa oli takana penkit. Vegaaniksi en ryhtynyt, mutta vege olin jonkun aikaa. lia sointuja ja kitarasooloja. Varsinkin, koska hommasin hiljan oman kämpän Nambuccan nurkilta, isän suvun kotiseudulta. Sitten jatkoin opintoja London School Of Economicsissa, mistä valmistuin hyvin arvosanoin, joten eipä bänditouhu porukoita niin päässyt kiusaamaan. Näin Kerrang!issa mainoksen Agnostic Frontin keikasta, ja tunnistin nimen, koska Fear Factory oli tehnyt coverin biisistä Your Mistake. Yhtäältä osakseni tuli paras mahdollinen koulutus, toisaalta sain Englannin luokkayhteiskunnan painolastina otsaani leiman, jota monet käyttävät vieläkin keppihevosena sille, että vihaavat minua, sylkevät päälleni, yrittävät hakata minut ja muuta mukavaa. Hardcorea suositteli muuan ystävä, joka tiesi metalli- ja punkinnostani. Kaikki paitsi Xtra Mile Recordingsin ihmiset luulivat minun menettäneen järkeni. Tänään trubaduuri on järjestänyt asiansa niin, että voi myös bändikeikoilla soittaa ja laulaa säestyksettä: Frank Turner & The Sleeping Soulsin esiintymisiin sisältyy muutaman biisin soolospotti, jossa muuten Tampereella kuultiin myös tulkinta Springsteenin Thunder Roadista. Se olisi paineista vapaata ja nastaa toimintaa. Metallisektorilla kiinnostavinta tavaraa suolsi Emperor. Alkuun olin ihan kamala, mutta opin hiljakseen olemaan yksin yleisön edessä. Oma ääni löytyi aika äkkiä, ja muutaman vuoden päästä huomasin tehneeni itsekseni yli 500 keikkaa. Menin sinne parin kaverin kanssa ja tapasin Household Name Recordsin pomon, josta tuli tärkeä linkki skeneen. Tajusin, että homma oli minun osaltani tässä kun autoa meille tuova kaveri tuhisi halveksien ”saatanan sell-outit”, koska olimme lähdössä kiertämään Britanniaa pakulla, jossa ei tarvitse istua soitinlaatikoiden päällä! ”Vittu näitä punkkareita”, ajattelin ja nostin kytkintä. Tai sitten musahommat kaatuvat alta ja päädyn porvarillisiin hommiin, vaikka tilinpitäjäksi. Sisäoppilaitoksen ilmapiirissä punkrock edusti sopivaa vastapainoa, uhmaa ja kapinaa. Seuraavat 18 kuukautta menivät junassa repun ja kitarakotelon kanssa. – Tein viime albumillani (England Keep My Bones, 2011) sen verran mukavan tilin, että pystyin palkkaamaan ihailemani Rich Costeyn tuottajaksemme. – Joskus 15-vuotiaana liu’uin syvemmälle ja löysin Black Flagin, Dead Kennedysin sekä Minor Threatin. Nirvanan kautta löytyivät Green Day, NOFX, The Descendents ja vääjäämättä myös hardcore. (Naurua.) Kohta aloin viettää viikonloput ja lomat aina Lontoossa. Bändi oli jo muutenkin hajoamassa, joten oli oikea hetki tehdä kurssinmuutos. – Lukuvuosi oli loppumassa ja vannoimme pyhästi, että kun päättötodistukset ovat kädessä, pidämme välivuoden ja keskitymme bändiin. – Ikioma bändi oli aina tavoitteeni, mutta tuohan se haasteita. Panostin biisintekoon huolella, koska pikku suosion ja parin hyvän arvostelun jälkeen on helppo luulla itsestään liikoja. Levyjäkin julkaisimme. Olen tosin aina suhtautunut koulutukseen vakavasti ja pitänyt tietoa arvossa. – Etonista on helppo painaa junalla Lontooseen, ja vaikka koululta ei periaatteessa saisi poistua, häivyttiinhän sieltä. Luulin sinisilmäisesti meneväni jameihin, mutta huoneen keskellä seisoi mikki ständissä
– No vähän joo... Vieressä Sanna ”Crazy Pint” Komi ja Ringa ”Cute Pint” Manner hihkuvat 34 SOUNDI Soundin sivuilla Pintandwefall kirvoitti ensimmäisen kerran kehusanoja lokakuun 2006 demoarvioissa. – Siitä se on vielä elänyt ihan omaa elämäänsä uuteen suuntaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että nyt liikutaan Pintandwefall-asteikolla, joten höpsöilyjä, yllätyksiä ja hiomatonta soittoa levyltä toki yhä löytyy. Tekijöissään innostusta aiheuttava albumi tottelee nimeä Be My Baby ja sillä Pintandwefall on ottanut ensimmäisen kerran selkeän kurssinmuutoksen. Meillähän oli periaatteessa jo vuosi sitten yksi valmis levy, mutta siitä on tippunut biisejä pois ja on tehty uu-. kuva: Pasi Viitanen ä! n i k i ä s s i s k i l Eniten fii Pintandwefall teksti: MIKKO MERILÄINEN E ipä ole kuluneempaa kliseetä kuin uutta albumiaan parhaakseen kehuva muusikko. Mutta nyt on pakko tehdä poikkeus, sillä Pintandwefallin tytöt puhuvat neljännestä albumistaan niin innostuneeseen sävyyn – kaikki yhtä aikaa kovaan ääneen ja käsieleillä viestiä tehostaen – että pakkohan heitä on uskoa. Pahinta on katsoa missikisoja ja huomata, että on itse jotain seitsemän vuotta vanhempi kuin ne missit yhtä innoissaan. – Mä oon eniten fiiliksissä ikinä!, Iiti ”Tough Pint” Yli-Rinne kimittää hädin tuskin tuolissaan pysyen. Poissa seurueesta on vantaalaisessa Vaskivuoren lukiossa syntynsä saaneen bändin tamperelaistunut jäsen Ninni ”Dumb Pint” Luhtasaari. Sen koommin helsinkiläisnelikko on tehnyt riemastuttavan pöhköjä garagepoplevyjä ja kiertänyt ympäri Suomea ja Eurooppaa. Oltiin ajateltu, että tehdään minimalistisempi ja riisutumpi. Se on kuitenkin korkeintaan osa totuudesta. Aiempia levyjä leimanneen riehakkaan ja spontaanin garagerockin sijaan Be My Baby soi suhteellisen levollisena, hillityn viileänä ja jopa tummasävyisenä. Olitteko ajatelleet jo etukäteen, että seuraava levynne olisi näin erilainen. Ja vaikkei siitä ihan sellainen tullutkaan, niin se ajatus ohjasi levyntekoa, Iiti aloittaa. Nyt pöydällä on aiempaa huolellisemmin kypsytelty neljäs albumi Be My Baby, jolla Pintit kuulostavat aikuisemmilta ja seestyneimmiltä. – Meillä oli nyt ylipäätään tietoisempi lähtökohta kuin edellisillä. Iiti, Sanna ja Ringa puhuvat suurimman osan aikaa yhtäaikaa, toistensa lauseita täydentäen tai korjaten. Ennen kaikki ovat vain tehneet biisejään ja niistä on kasattu levy, mutta nyt lähdettiin tietyistä lähtökohdista kaikki, Sanna jatkaa
Tämä on kaikista pukohtaus mun silmissä. Iiti palauttaa keskustelun takai– Vaikka ei sen kyllä ollut tarkoisin Colin-biisiin, josta löytyy yllättätus olla sellainen, biisin tehnyt Iiti viä leffayhteyksiä. Se on ihan miniprojekti. Onko Pintandwefall siis aikuistunut. – Vähän on ikäkriisiä ilmassa, Ringa tunnustaa. huomata, että on itse jotain seitseBe My Babylla ei voi olla kuulemän vuotta vanhempi kuin ne mismatta viime vuosina pohjoismaissa sit, Iiti sanoo. Esimerbiisi joka on tosi minimalistinen ja yksinkertainen, Sanna muistelee hu- kiksi Colin on suoraan kuin jonkun mahtipontisen jenkkiläisen vittuneena. – Tavallaan joo, mutta toisaalta tuntuu siltä, että miten tässä on voinut mennä näin kauan! Tulee sellainen olo, että olenpas mä vanha, lähes 26-vuotias Sanna huokaa. SOUNDI 35 kuva: Pasi Viitanen sia tilalle. – Ajatuksena oli, että Colin Firth on kosinut mua ja mä olen kieltäytynyt eli ollut urpo, koska kyseessä on kuitenkin Colin Firth. Nyt olisi nerokasta matskua tarjolla, jos joku haluaa! Ahaa, onko biisin Colin siis Colin Farrell. se tietoista. – Joo! Lähetetään Colin Cold– Mä ainakin inspiroidun enemplaylle, Ringa innostuu. – Sitten kun me tehdään huiluocarina-jazz-levy, niin se on ehdottomasti mukana, Ringa sanoo. ”Pintandwefall aikuistui!”, Sanna tuhahtaa. Mun ei tarvitse mokailla ihmissuhteissa, koska mä voin mokailla turvallisesti biiseissä. – Ai haluutko sä jonkun hienon lainauksen sinne. – Me mentiin treenikromanttisen komedian lopselle ja todettiin, että Iiti, ei tämä ole yksinkertainen. Tuntuuko siltä, että ekasta demosta (Uuh Aah, Baby, 2006) on kulunut todella kauan aikaa. – Ellei joku halua ostaa sitä telkkariin. Se on jo lähtenyt lentokentälle, ja mä juoksen ympäri New Yorkin katuja sitä etsien. – Ei! Nyt et vedä mitään tuollaisia – No mehän ollaan pohjoismaista johtopäätöksiä, Sanna kivahtaa. Albumi hurmaa pitkälti samoilla aseilla kuin Pintandwefall – naivistista popmusiikkia tee-se-itse -metodilla. Nyt pitää puhua niistä! No, puhukaa. Imaginary Boyfriendistä tehtiin aluksi ihan erilainen versio, jossa oli huiluja ja jazzmeininkiä, mutta se ei istunut kokonaisuuteen ja levy-yhtiöltäkin tuli sanomista... – Ja Bruce Willis, Iiti vetää esiin yllättävän nimen. – Mä olen tosi onnellinen siitä, Ringa sanoo. Olitteko kateellisia kun Ninni sai oman soolonsa pihalle ennen muita. – Ja on multakin tulossa sellainen Tough Pint Goes Dingo Mingo, missä mä laulan mun miehen lapsena tekemiä suomenkielisiä, mahtavia biisejä uusiksi. – Se tehdään siis nettiin, Sanna huomauttaa. Me oltiin ihan teinejä kun me aloitettiin. Kun on kehittynyt biiammattilaisen äärimmäisen huolelsintekijänä niin voi ottaa vaikutteita lisesti tekemänä. Ninni Forever Band ja muita Pinttien sivupolkuja NINNI LUHTASAARI oli Pinteistä ensimmäinen, joka sai pihalle soololevynsä, viime vuoden lopulla julkaistun Ninni Forever Bandin debyytin. – Se oli ihan sairaan hyvä versio, Iiti muistelee. indietä, Ringa huomaut– Me ei anneta lutaa. Referenssinä voisi sanoa, että me ollaan Suomen Ponille kyytiä. Eli jos tulee kohdalle tarpeeksi iso julkkis, on kaikki sallittua vaikka olisi parisuhteessa. Sen aikaisemmin osannut tehdä biisejä melodisuuden ja eeppisyyden ääsiten, että mä haluaisin välittää rellä on herkullista kuvitella, miltä jonkun kuvan... – No, Colin kyllä ylittää kaikki rajat, Sanna innostuu. Be My Babyn komeimvaiheessa Miten katsotut leffat pien hetkien joukkoon voivat kuulua musiikista. – Se oli ihan kauhean paska siinä uudessa leffassa, mutta silti Bruce ylittää kaikki mun julkkisrajat. – Mutta toihan oli hieno tarina, Ringa lohduttaa. – Ja sitä paitsi Ringaltakin on soolo tulossa, ja meillä kaikilla on vaikka mitä projekteja. Vähän kuin tekisi kappale kuulostaisi jonkun huippusoundtrackia. – En minäkään nyt kieltäytyisi Colin Firthin kosinnasta, kun mä olen tehnyt sen biisissä, Iiti sanoo. – Mutta en mä näe, että me ollaan välttämättä jatkossakin menossa tähän suuntaan. eepoksen, Sanna sanoo. – Mä halusin tehdä onnellisia lop– Joo, Iiti soitti mulle, että nyt on puja, välittää jotain hyvää. Meiltä tulee varmasti vielä jotain ihan sekopäistä teinijuttua jossain vaiheessa. – Esimerkiksi Imaginary Boy friend syntyi niin, että olin flunssassa, oli tylsää ja tein biisin. – Me oltiin juuri meidän vanhassa lukiossa keikalla. – Multakin on tulossa soolo joskus hamassa tulevaisuudessa, rokkibiisejä on pöytälaatikossa, Sanna kertoo. – Mun The Hearing -nimellä tekemä levy on tulossa toivottavasti ensi syksynä, se on nauhoitettu jo, Ringa aloittaa. – Kyllähän seitsemässä vuodessa tulee ikää lisää. Ihan sama kuinka paska se on, pakko olla sen kanssa. mahtipontisin biisi mitä sä olet tehja katsottiin, että oltiinko mekin nyt! noin nuoria silloin! – Mä yritin, mutta en onnistunut, – Pahinta on katsoa missikisoja ja Iiti huokaa. mutta ei me sitä sen takia muutettu, minäkin tulin biisin tekijänä samaan tulokseen. – Ihan hetki Colin, mulla menee puoli vuotta, että saan eropaperit kuntoon! Mutta kai te olette kuulleet julkkisrajasta. jon pohjoismaista indie– ”Pintandwefallin varmasti vielä musaa, ja kyllä sen huoikäkriisi tuotti aikuijotain ihan maa mun biiseistä, että sen ja vakavan levyn”, sekopäistä mitä musaa mä olen Ringa maalailee. esimerkiksi leffoista. Olin just ostanut Wienin kirpputorilta huilun, eikä se ollut edes 440 hertsin vireessä vaan jossain puolikkaiden sävelaskelten välissä, mikä teki kaikesta sitäkin haasteellisempaa. – Mä tunnistan itsessäni sen, että voisin olla kateellinen, mutta me ollaan niin hyviä ystäviä, että mä olen ihan pakahtuneen ylpeä näistä muista. – Ninnin levy on upea!, Iiti hehkuttaa. paljastaa. nousee vähitellen – Totta kai ne kuuluu! Mä en ole uljaisiin mittoihin kasvava Colin. Onko ikäkriisistä. – Lisäksi me tehdään Sannan kanssa sellaista sketsisarjaa kuin Hippahipat, joka tulee joskus keväällä. – Ei me enää teinejä olla, viime vuonna äidiksi tullut Iiti sanoo. – Ei, ei, vaan Colin Firth!, Iiti korjaa. jyllänneiden, Lykke Lin tapaisten Johtuuko albumin vakavuus siis naisindieartistien vaikutusta. teinijuttua kuunnellut ja mitä leffoja jossain katsonut. – Mun kaikki biisit kertoo ihmissuhteista, mutta ei todellisista tapahtumista vaan sellaisista, mitä mun ei tarvitse itse tehdä koska ne on jo siellä biiseissä. Muillakin Pinteillä on menneitä ja tulevia sivuprojekteja vähintään omiksi tarpeiksi. män visuaalisista asioista kuin mu– Siitä saisi kyllä sellaisen kunnon siikista, Sanna sanoo. – Ei!, Iiti, Sanna ja Ringa huutavat yhdestä suusta. – Mutta mä olen aipaa tuollaiseen otsiMeiltä tulee nakin itse kuunnellut palkointiin, Iiti sanoo. Vika loppukohtaus on se, kun mä meen hakemaan Colin Firthin takaisin itselleni. Eli kyllä elokuvista voi inspiroitua! – Mulla ei ole mitään noin hienoja tarinoita mun biiseistä, Sanna huokaa. – Mutta sun pitäisi ensin erota, että sä voisit mennä Colinin kanssa naimisiin, Sanna huomauttaa
36 SOUNDI. Moderneja ajatuksia sekä musiikin tekemis estä että bändien joh turhan harvoin. Soun tamisesta kuulee di haastoi kahden kelp o nosteessa olevan m johtohahmot keskust etallibändin elemaan metodeistaa n. Omnium Gatherum Medeian Sampe nostiv in Markus ja at pöydälle monta tärk eää pointtia
Sampe: – Varmaankin all business. Ja aina pitää muistaa, että Madonnan lafka kiinnitti Deftonesin aikanaan. Markus: – Luin hiljan Sammy Hagarin elämäkerran, ja siinä on elävä esimerkki multi-taskingista. Sampe: – Aloitin kitaran soiton 7–8 vanhana ja totta kai harkitsin ja toivoin siitä myös ammattia. Hetki on otollinen, sillä Omnium Gatherumin vahva kuudes albumi Beyond ilmestyy samaan aikaan tämän lehden kanssa, Medeian toistaiseksi vielä työnimellä Intergalactic Judgment kulkeva nelonen puolestaan syksyllä. Medeian toistaiseksi tuoreimman albumin, keväällä 2011 julkaistun Abandon Allin, kritiikissä puolestaan kaivettiin ääneksen seasta päivänvaloon niin mathcorea kuin postrockiakin. Se oli kuuden bändin pakettihomma ja crew sitä kautta tosi iso. Markus: – Ja pitää muistaa perspektiivi. Joskus viimeistään lukiossa elannon hankkimisen realiteetit kuitenkin selvisivät, ja tajusin ettei se ollut minulle oikea vaihtoehto. Kyllä KiIlswitch Engagen pukkariin Nosturissa toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi ollessani siellä puhtaasti hengailemassa lämppäribändi Ni- colen vanavedessä. Sessiomuusikon homma ei koskaan kiinnostanut, ja tekemäni musa on ollut aina liian marginaalista. On ollut talobisneksiä, ravintoloita, tequilaa, maastopyöriä… Mutta mikä siinä, jos virtaa riittää! Omnium Gatherumin ohella Malpracticen ja Wolftrapin kanssa touhuava Vanhala kiihdytti hiljan henkilökohtaisen kalenteriakrobatian SOUNDI 37. KAKSI REITTIÄ, YKSI SUUNTA teksti: PETRI SILAS kuvat: MIKKO MERILÄINEN K otkassa 1996 perustetun Omnium Gatherumin ja kuutta vuotta nuoremman tamperelaisen Medeian polut ovat johtaneet askel askelelta kiinnostavampiin pisteisiin. Oma musa tai bänditouhu ei siis tuo elantoa, mutta kitara välillisesti kylläkin. Sampe: – Niinpä. Satunnaisten kohtaamisten ohella bändit kulkivat syksyllä 2011 hetken yhtä jalkaa menestykseksi muodostuneen Vuoroin vieraissa -kiertueen merkeissä. Sampe: – Tee-se-itse on päivän sananparsi, mutta totta kai on hienoa jos bändin liepeillä on luottoihmisiä, joille voi sälyttää vaikka kuskin hommat Oulusta kotiin. Sama juttu (Dillinger Escape Planin kitaristin) Ben Weinmanin kanssa. Sen rumpusessioissa vieraillessa vaikutti siltä, että suunta olisi kohti monipuolisempaa ja teknisempää ilmaisua. Olen aika vakuuttunut, että hän olisi pärjännyt monellakin eri alalla liike-elämässä. Deathmetalin tietyt äänelliset reunaehdot pätevät ja määrittävät edelleen kummankin kuusihenkisen ryhmän soundia, mutta mukaan hiipii levy levyltä jännittävämpiä ja arvaamattomampia mausteita. Ja niiden sisällä fanitetaan ja palvotaan seuraavan levelin artisteja. Väitän, että muut taidot painavat nykyään vaakakupissa lähes 50 prosentin verran. Joten soiton ohella olen päivätöissä IT-firmassa. Markus: – Minulla käy Haminan opistossa 50 kitaraoppilasta viikossa tunneilla. Ja lunkeimmat kaverit löytää isoimmista bändeistä. Ihannetilanne kai silti olisi, että pelimanni saisi keskittyä vain soittamiseen. 360 asteen diilit yleistyvät ja merkkaribisnes on entistä tärkeämpi tulonlähde orkestereille kaikkialla. 17 vuodessa on ehtinyt jo nähdä kaikenlaista; hyviä tyyppejä ja niitä tyyppejä, joille on tehnyt mieli sanoa, että ”tämä ei ehkä ole ihan sinun juttusi”. Siipien kantavuutta on ehditty kokeilla sekä ”isojen poikien” irtokeikkojen lämmittelijöinä Suomessa että kiertueilla ulkomailla. Siellä ei ollut egoja eikä tarvetta pullistella. Ei liene kenenkään etu, että esimerkiksi keikkaan valmistuessa sattuu jotain sekundääristä tehtävää hoitaessa haaveri, joka vaarantaa muusikon pääasiallisen toimenkuvan. Täysin yhteistyökyvyttömiä hahmoja ei tälläkään tasolla enää näe. Mutta valitsi musiikin. Sitäkin kaveria olen katsonut ylöspäin todella pitkään, mutta ihan yhtä rento hän oli jutellessa kuin kuka tahansa soittaja. Ilman aktiivista toimintaa myös ulkomusiikillisilla alueilla ei suosiosta ja hyvistä tuloksista kannata haaveilla. Mikä ajaa ja motivoi näiden rohkeiden orkesterien ykköskitaristeja sekä biisintekijöitä, miten tiukasti johtajan tulee ohjaksia puristaa ja millä keinoin yhtye heidän näkemyksensä mukaan tänään kilpailun keskeltä erottuu ja menestyy. Omnium Gatherumin New World Shadows -pitkäsoiton ”AOR-deathmetalli” sai Soundin arvioissa tasan kaksi vuotta sitten kiitosta etenkin sovituksistaan ja ilmeikkäistä melodioistaan. Minusta toimiva bändi on jo pitkään ollut sellainen, jossa vähintään puolella porukasta on soittamisen ohella joku muukin osaamis- tai vastuualue. Muusikolla, joka tuo ”Toimiva bändi on jo pitkään ollut sellainen, jossa vähintään puolella porukasta on soittamisen ohella joku muukin osaamistai vastuualue.” pöytään muutakin kuin hyvän soittotaidon, on paremmat menestyksen edellytykset kuin muusikolla, joka luottaa pelkkään soittotaitoonsa. Ja on niitä sisäisessä murroksessa olevia isompiakin kokoonpanoja nähty… esimerkiksi The Hauntedin keskuudessa oli muutama vuosi sitten Tampereen Klubin keikalla aistittavissa vähän pahaa verta. Laiskat bändit eivät menesty, eivätkä laiskat muusikot. Tämän päivän menestyvä yhtye ei ole työpaikka, jossa vain käydään soittamassa. Ukko on tehnyt ties mitä, vaikka soolourassa ja Van Halenin hommissakin varmasti olisi ollut tarpeeksi. Tällä hetkellä kummankin kolmikymppisen miehen varsinainen leipäpuu on muualla kuin omassa musiikissa, vaikka biisien tekoon ja bänditoimintaan kuluva aika ja vaiva sietäisikin tulla paremmin palkituksi. Markus: – Asioita on niin tottunut hoitamaan itse, että olisi oikeastaan outoa vain soittaa. Ja pätevä biisinikkarihan on pätevä biisinikkari genrestä riippumatta. Meillä on omia kokemuksia siitä, miten noissa bändeissä tai vaikka In Flamesin ja Dark Tranquillityn porukoissa toimitaan, mutta isossa mittakaavassa nekin ovat vielä aika pikkutekijöitä. Omniumin kohdalla tällainen tilanne tuli Neckbreakers Ball -rundilla pari vuotta sitten. Ja mitä leivän hankkimiseen omalla musalla tulee, niin se ei taida olla tuolla suuressa maailmassakaan enää niin varma vaihtoehto. Markus Vanhala ja Samuli Peltola asettuvat pohtimaan asioita reilut sata metriä arjen yläpuolelle, Näsinneulan ravintolaan. Siellä oli vähän omituisia ”Miksi tuo mies kantaa minun kitaraani?” -hetkiä. Vaikka se onkin klisee, orkesteri on pohjimmiltaan kuin perhe, jossa jokaisella on roolinsa ja tehtävänsä. Jos ihan ylös asti mennään, olisi hauska tietää, millainen henkilö Madonna on. Mutta silloisen jännitteen syythän selvisivät myöhemmin kaikille. Nousuvaiheen bändien kohdalla on jollain yhteisrundeilla tullut vastaan raskaampia tapauksia
avatkin miehillä pääpiirteisSiten säästyy biisinteon itsensä kansään toisistaan, kuten pian syvemnalta usein ihan turhaa kämpällä ihmin selviää, palvelee biisintekovälimettelyä. kus on pakko. Eli kyllä se tietyn kerrostamikäteeni ehdoin tahdoin, mutta jossen kautta menee. kuukaudessa. Kovin pitkiä välirikkoja telee pystyvänsä siltikin kunnioittakummallakaan ei ole instrumentmaan muiden mielipiteitä. Joku muu tekisi musan, minä vain soittaisin. Kunnes toissa kesänä mö-. Biisini syntyvät muutenkin ”Yritän entistä usein jonkun harjoitteen tai vastaavan sähläämisen enemmän tehdä kautta. Medeia on ja ei ole minun mettelin. levyä varten ehdimme treeJa halusin kokeilla nata kaksi kertaa ennen studijotain uutta. likin, eli loppuun ja johonkin matkan Sampe: – Mieletön tahti. Molemmilla tulee myös edelkuten esimerkiksi Medeian rumpali leen jaksoja, joiden aikana kitaraan Janne Putkisaari sai viime albumiin suhtautuu lähes maanisella innolla. Omnium Gatherumin tapauksessa jo maantieteellinen hajonta pakottaa Vanhalan tekemään biisidemot mahdollisimman viimeistellyiksi. kään. sellainen lainalaisuus, että kun sitä Tiesin, missä rumpujen blastbeatinnostuu tekemään, ajatukset alkaosuuden tulee alkaa ja missä huipvat tavallaan pyöriä koko ajan enempukohta saavutetaan. Joku toinen haluaa tietää syraan kuukauteen. valmistautuessa kokea. Tiedostin kyllä olevani tosi tävää tekstiä ja musaa, jonka bändi uupunut musiikkiin, mutta silti ihjalostaa. Josvalmiina, he oivaltavat ideani. Ja koska esimerkiksi Abandon Allin lähtökohta oli Dante Alighierin järkälemäinen Inferno, jäsennys tuli ainakin tekijälle tarpeeseen. senttisen tarkka kuva pyramidimaiSampe: – Skeban soittoon pätee sesta rakenteesta ja toteutuksesta. Siitä erkaanKonseptointi ja kokonaisuuden tuu kokonaan. Sanoitusten tematiikka tulee usein jostain kirjasta. kuttaa. Kepin kanssa vutuksistamme. neenä niin Vanhalalla kuin PeltolalKumpikin biisinikkareista vakuutlakin kitara. Hyräilin niitä äkkiä puhelimeen talteen ja oivalsin, että olen ilmeisesti lusinut rangaistukseni. Sampe: – Varsinkin levyjen valMutta koska datan itselleni keräsin, mistuttua on takki usein ollut niin annoin muillekin avaimet siihen tukäsittämättömän tyhjä, etten halua tustumiseen. Sampe: – Ei minulla tosin ole hakus on työlästä aloittaa, mutta sitten juakaan, lukiko niitä selostuksia kunnolla kukaan. Minulla oli sataprotäytyy muistaa viettää laatuaikaa. Hän näkee aiemmin jo usein tuuraamansa Ville Vännin saappaisiin astumisen ratkaisuna, joka toivottavasti selkeyttää tekemisiä. Mutta kelpaa tämä nykymalperiodia ei ole ollut vielä koskaan. Tämä V 38 SOUNDI killä ihan yllättäen melodioita alkoi tulla. edes ajatella kitaraa. Enkä tarkoita nyt layereita tai harmonioita, vaan itse sävelmän kuljetusta. vemmin, mitä sanoittaja ajaa takaa. Säntäsin himaan, koska poltteli ihan sairaasti alkaa tiluttaa jotain paskaa. Markus: – Vähän vastaava homma täällä. Peltola on noudatellut viime aikoina hyvin kokonaisvaltaista tekotapaa, jossa välineeksi on alistettu jopa Google Drive -työalusta. Enkä halua kahmia valtikkaa sena. Mutta tiesin kaiken aikaa, että Markus: – Joo, totta. Siihen alan omia lempilapsiani sitten naittaa jotain meovatkin juuri lodiaa ja kyhään parin minuutin biisin, jota itse tai pidemmät kappaleet.” porukalla laajennetaan. tarvetta liittymällä vakijäseneksi Insomniumiin. Markus: – On sellaisiakin päiviä, Sampe: – Olimme saaneet lähes että ensin opetan teineille päivän valmiiksi (Abandon Allilla julkaisMetallicaa ja sitten alan vielä kotona tun) biisin nimeltä The Burning, jota tehdä biisejä. Eikä se edes ole olennaista. Vaikka on niitäkin aikoja, laulaja). ihmetellessä, kunnes lukko aukesi Itselleni ihanteellisella OG-levyllä viime joulukuussa ja Beyond tuli oiolisi neljästä viiteen 15 minuutin kapkeastaan kuukaudessa. Minulle ainakin mieltä, ja aiheesta väännettiin pittulee sellaisia periodeja. Japi oli eri män sen ympärillä. Minäkin olin tatutkimustakin. Maksimissaan kaksi. Tai ainakin se oli se perustelu, jota itseni suuntaan käytin. Parin viime lätyn kohShadowsin jälkeen jo vähän huodalla olen tehnyt paketin jo aika pitlissani, kun säveltäminen ei alkakälle valmiiksi ja alkanut sitten pohnut kiinnostaa. Melodista ota. Melkein vuosi meni tia, mitä elementtejä iso kuva kaipaa. Hana aukesi. Kun hyvä idea syntyy, kehitän johonkin äänityssoftaan uuden projektin ja alan kasata sinne tavallaan saman otsikon alle sopivaa tavaraa. Alan säätää jotain hyviä biisejä enkä string skipping- tai sweephienoja kitarajuttuja. Noin luovaa paletta. Päässä alkaa soida melodiMarkus: – Huomaan tekeväni oita ja äänet puhuvat! kerta kerralta enemmän albumikoMarkus: – Minä olin New World konaisuuksia. Sinne saa talteen ja oman porukan ulottuville tekstien oheen niihin liittyvää taustatietoa tai vaikka kokonaisen backstoryn, jos käsitellyt teemat sellaista kaipaavat. oli ääriesimerkki, mutta olen yleensä Markus: – Itselle tekeminen näyttarkasti kartalla omista tekemisistäytyy usein vähän värityskirjamaitäni. Markus: – Jäsenemme asuvat akselilla Vaasa–Helsinki– ”Olin tajunnut osaavani Kotka–Kouvola, joten teen tehdä kappaleita, softalla yleensä kaiken: demot jotka eivät jätä ovat koskettimia ja bassolinjoja myöten valmiita. Uutta mitään kysyttävää. Vaikka taustoitus ja monipuolinen Tarvitseeko biisintekijä vastaavaa pohtiminen ovat Peltolalle tärkeitä, palautumisaikaa kuin huippu-urheiuskoo hän kaikkien yhtyeessä hoitalija suorituksensa jälkeen. Mutta kun pari-kolme kuukautta menee, se alkaa taas hou- luonnostelu heti alussa on tärkeää myös Vanhalalle. Ehkä malli syö toisten panosta, mutta nämä ovat reakomponenttia liteetit. Fanaattitinsa kanssa ollut, vaikka valveillasemmaksi osoittautuu Peltola, joka oloajasta kilpailee niin moni muukin runnoo tarvittaessa visionsa läpi, asia. tap -hommaa ja keksin kikan, josta hyvällä tuurilla Vaikka kieltämättä kehkeytyy riffi. van osuutensa väkevästi ilman tausSampe: – Kenties. Aivot pitää vain nakpidin parhaana siihenastisista saasauttaa eri asentoon. Ehkä Keijo (Niinimaa, kun pääsee looppiin, se alkaa ruokkia itseään. Jollekulle riittää, että soittaa bänettä kotona ei kiinnosta koskea kitadissä. Markus: – Kun tilanne OG:ssä kuitenkin on se, että hoidan hirveästi kaikkea koko ajan, ihan rivijäsenen pesti Insomniumissa oli tavallaan vapauttava päätös. Vähän sama kun hän ja muut kuulevat kappaleen kuin vaikka kuntoilun kanssa. Minä varrelle yksi pidempi ja muuten pesaan tyypillisesti tehtyä biisiaihion rusmittaisia. Paitsi että sielläkin minulle on nyt jo vähän säveltäjän tonttia pedattuna, eli tilanne elää. Sampe: – Demojen mahdollisimman lopulliseksi tekemisessä on aikka itse säveltämisen malmyös se etu, että kaikki kuulevat sälit ja osin myös ihanteet eroveltäjän ideat valmiissa muodossa. runttauksen Sampe: – Sinun kappaleisvastapainoksi.” sasi on hienoa se, miten laveasti käsittelet melodiaa. Minä olen niin rajoittunut melodioiden kanssa, että ihailen tuollaista taitoa hahmottaa ja toteuttaa ne monien soittimien kautta. kahden viime levyn välissä jo vähän Sampe: – Itselleni on oleellista, huolissani, kun biisien teko ei houettä tuotan omasta mielestäni keskutellut
SOUNDI 39. Levyn vika raita The Unseen oli kokeilu tehdä muutakin kuin vain hakata kaksi minuuttia nyrkillä naamaan. Kotkalaisen Markus Vanhalan ja tamperelaisen Samuli Peltolan keinot ja metodit eroavat otsikkotasolla melkoisesti toisistaan, mutta kuten Medeian ja Omnium Gatherumin julkaisuista voi päätellä, jotain nämä miehet ovat oppineet tyylinmukaisesti, vakuuttavasti ja oikein tekemään. Minä saatan pyytää Jukalta jotain tekstinpätkiä ja otsikoita, Olli maalaa jotain ja niin edelleen. Omniumissa laulu, joka on myös hauskasti se ainoa dödöön enää suoraan viittaava asia, näyttäytyy minulle lähinnä komppikitarana. Olin tajunnut osaavani tehdä kappaleita, jotka eivät jätä mitään kysyttävää. Riffiä vain kompaktisti riffin perään, mikä oli tietenkin helppo konsti pitää intensiteetti korkeana. Markus: – Insomniumiin liityttyä näistä jutuista on tullut puhuttua Villen (Friman, kitaristi) kanssa. Samoin Miikka (Koivisto, laulaja) paneutuu teksteihinsä antaumuksella. Markus: – Melodian merkitystä ei voi liikaa painottaa. Hän on sen bändin pääsäveltäjä, ja siksi ajatusten vaihto on usein antoisaa. Olemme biisejä vääntäessä paljon tekemisissä keskenämme ja inspiroidumme toistemme jutuista. Aiemmin tein kaikki sanat, mutta nyt ollaan sikäli uuden äärellä, että koska Leperillä (basisti Samuli Kuusinen) on ollut jonkun aikaa työn alla parikin juttua, annoin hänelle tekeillä olevista kappaleista kaksi tekstitettäväksi. Sampe: – Jossain vaiheessa tajusin tehneeni kitarakohkausjuttuja tarpeeksi. Vaikka kieltämättä omia lempilapsiani ovatkin juuri pidemmät kappaleet... Ja kuten heidän tuoreita, tuulettavia ja vahvoja ajatuksia sisältävistä mielipiteistään voi päätellä, paikoilleen jääminen ei tule toimintaa vaarantamaan. Yritän entistä enemmän tehdä hyviä biisejä enkä hienoja kitarajuttuja. Lopulta uskalsimme tehdä viiden minuutin biisin Cultille (2008). Koko paketti syntyy mukavassa vuorovaikutuksessa. Pidän siitä kun on erilaisia tunnelmia ja isoja siirtoja. Ovet ovat auki. Melodista komponenttia runttauksen vastapainoksi. Ja melodiat toteutetaan kitaroilla tai koskettimilla. Medeian eka levykin (Quantum Holocaust: World Domination, 2006) nojasi lähes kokonaisuudessaan sille mallille. Peltola nostaa esiin Medeiaa edeltäneen toimintansa alternativeen ja numetalliin omintakeisella otteella tarttuneen Killprettyn kanssa. Vaikka meillä se onkin jossain muualla kuin siinä tavallisessa paikassa, eli laulussa.” pantannut kitaraa, kunnes pohja on riittävän hyvä rytmisesti ja pukee hokemaa. Maailmassa on miljoona turhaa c-osaa, mitäänsa- nomattomia sooloja ja muuta läskiä. Markus: – Kitaralla tulee usein väännettyä tietynlaisia isoja teoksia. Sampe: – Olen lähtenyt muutamankin kerran liikkeelle jostain tekstifraasista ja siihen koodaamastani rumpupatternista. Ihailin Discoa jo silloin kun bändin nimen perässä vielä oli piste, ja arvostan Ylkkää mahtavana ja analyyttisenä biisinikkarina. Hyvien riffien ohella kappaleen lähtökohdaksi on sekä Vanhalalle että Peltolalle kelvannut viime vuosina entistä useammin myös jokin rytminen aihe. Olen tavallaan ”Melodian merkitystä ei voi liikaa painottaa. Ja halusin kokeilla jotain uutta. Kohtaamisen jälkeen Medeia jatkoi uuden levyn äänityksiä, Omnium Gatherum suuntasi 11 keikan Japanin-rundille sikäläisen Aggressive Dogsin kanssa. Sampe: – Biisinteossa ehkä tärkeintä on tehdä sovitustyö huolella, varioida ideoita eri muotoihin ja karsia kaikki turha pois. Vaikka meillä se onkin jossain muualla kuin siinä tavallisessa paikassa, eli laulussa. Niihin puran AOR-innostustani. Niistä toinen on muuten omasta mielestäni tulevan levyn parhaita biisejä, joten jos kaveri epäonnistuu, kuristan hänet! Markus: – Omniumissa on vakiintunut viime albumien mittaan biisintekoon tietty kolmiodraama, jossa minä teen musiikin, Jukka (Pelkonen, laulaja) sanat ja meille ekasta demosta asti kannet tehnyt (ja yhtyeessä alkuun myös laulanut) Olli Lappalainen maalaukset. Siihen asti olin suorastaan pelännyt, että jos teemme pidemmän rallin, siitä tulee automaattisesti jotenkin löysä. Juttelin Killpretty-aikaan biisinteosta usein Disco Ensemblen Ylkän (kitaristi Jussi Ylikoski) kanssa. Suurin osa Abandon Allia tehtailtiin juuri The Unseenin tunnelmissa. bändini, joten en ole asiasta niin hysteerinen ja kokemus vaihtelee. Tasokkaalla suomalaisella metallilla on tekijänsä niin valta- kuin vastavirrassakin, ja heillä useita tapoja saavuttaa haluamansa lopputulos. Kunnes heräsin siihen, että silkka informaatiotulva ei riitä pidemmän päälle sisällöksi
– Isoja musiikillisia vaikuttajia ovat olleet nimenomaan Rush ja myös tietyt fuusiojutut, kuten Chick Corea… Ja Pekka Pohjola on totta kai tärkeä esikuva, minkä jostain paikoista levylle ehkä kuuleekin. Samoin jotkin klassisen musiikin jutut, fiiliksellisesti ainakin, ovat vaikuttaneet tekemisiini. Mitä teksteihin puolestaan tulee, niin esimerkiksi Ismo Alangon sanoituksista tykkään paljon. ! H Y Ö W ”LEVYLLÄ ON VAKAVIA KOMPONENTTEJA, MUTTA MYÖS TILAA HUUMORILLE” teksti: PETRI SILAS kuvat: AKI-PEKKA SINIKOSKI K unnianhimoinen ja arvoituksellinen WÖYH! herättää pian ilmestyvällä pelottomalla IKKILLYK-debyyttialbumillaan vahvoja mielleyhtymiä Rushin, YUP:n ja Frank Zappan suuntaan. Alkuvaiheessa materiaalia pikkuveli Antin kanssa valmistellessa vastaan tuli tosin muutakin. Teema-albumin biisiaines tulee yhtä lailla 1971 syntyneen Jussin kuin yhdeksän vuotta nuoremman Antinkin kynästä, mutta tarinasta ja teksteistä Jussi vastasi itse. – Ehkä sitä ajatusmaailmaa ja tietynlaista kieroutta on silti suo40 SOUNDI Lokin sekä Hiehon myötä alkanut ja Kaskelotilla juuri jatkunut hämmentävä tarina aukeaa maaliskuun alussa mystisellä IKKILLYK-pitkäsoitolla. – Minäkin teen kaiken mahdollisen väen vängällä itsekseni. Sieltä kenties on joitakin vahvoja tunnelmia tarttunut matkaan. WÖYH!materiaalista vastaavat Antti ja Jussi Hyyrynen, mutta ilman Jarkko Martikaisen ja Anssi Nykäsen pihamökeissä tehtyä valmistelua olisi tämän omituisten otusten kerhon tarina jäänyt vajavaiseksi, ellei vallan kertomatta. – Tähän on satsattu sen verran aikaa, vaivaa ja rahaa, etten halunnut enää mukaan ulkopuolisia, linjasi Jussi vuoden 2012 viimeisen Soundin uutisissa. Ainakin tämän yhden kerran.. Listan ensimmäinen bändi kuuluukin yhtyeen koollekutsujan ja pääasiallisen biisintekijän suuriin suosikkeihin, toisen riveissä hän puolestaan jätti toistaiseksi isoimmat jälkensä suomalaiseen rockmaisemaan. Kertosäkeessä laulettiin Fire In The Sky, mutta demoissahan nyt yleensä on vain jotain melodiaan ja rytmiin sopivia sanoja ties millä kielellä. Zappaan ei kitaristi-laulaja Jussi Hyyrynen sen sijaan ole koskaan isommin ihastunut. dattunut jotenkin mukaan, koska Steve Vain eka levy Flex-Able (1984) oli minulle aikoinaan hyvin tärkeä juttu, pohtii Jussi Hyyrynen lounaan ohessa. Hän on kantanut myös hankkeen taloudellisen vastuun kokonaan. Kielivalinta oli alusta asti selvä: Jussi halusi kertoa levyn ja sen keskushahmona liihottelevan lokin tarinan nimenomaan suomeksi. Riimeissä yritin pysyä, ja totta kai Eino Leinoa on tul- lut paljon luettua. – Kalasatamaan muun muassa oli Antin demolla alun perin englanniksi. – Touhu vertautuu ehkä vähän sellaisen itsepäisen talonrakentajan hommaan, jatkaa hän nyt
– Olin rakentanut tarinaa Lokin ympärille jonkun aikaa, kun sitten esittelin ideat Antille. Minä en tavallaan edes ymmärrä bassoa soittimena ollenkaan, joten hyvä näin! ALBUMIN MONIKERROKSISUUS tulee yllättämään kuulijat. Minulla oli kuitenkin vakavampia ajatuksia tarinan varalle. Valmiiksi pureskeleminen ja osoittelu on aina tylsää. Ne tuntuivat sopivan maisemaan. Levyllä on vakavia komponentteja, mutta myös tilaa huumorille. Ilman tätä kunnianhimoa ja oman merkin jättämisen paloa Jussin ja Antin asetelma olisikin kuin oppikirjaesimerkki kahden veljeksen suhteesta: esikoinen hankkii itselleen porvarillisen ammatin lunastaen samalla kuopukselle ikään kuin luvan heittäytyä taiteen pariin. Arvostan miehen laaja-alaista näkemystä musiikista ja kun materiaalia alkoi olla kasassa, kysyin voisinko käydä esittelemässä demojani. Jos tekijä kertoo hyvin tarkkaan, mitä jotain tekstiä tehdessä ajatteli ja mitä sillä yrittää välittää, hän myös kieltää osan kuulijoiden omista tulkinnoista. Mietin, millaisia käänteitä tarina vaatii, mihin kohtiin ne pitää sijoittaa ja millainen päätös on. Eritoten kaikki ne, joilla oli leimasin jo valmiina Lokin ja Hiehon jäljiltä, joutuvat tarkistamaan kantaansa Hyyrysen veljesten tekemisten suhteen. – Sessioiden lähestyessä kysyin Antilta, haluaako hän soittaa levylle kitaroita. Keskeinen hahmo on lokki, jolla on pyrkimys tähän saareen. Joku kotipsykologi voi tehdä tästä villejäkin analyysejä, ja totta kai tutkin tarinaa tehdessä esimerkiksi tietyt arkkityypit huolella. – Sävellyksiä eivät kuitenkaan syntynyt niin luontevasti kuin oletin, joten onneksi sain poimia Antin riffidemoilta sopivia ideoita ja aihioita. Laulutehtävät jaettiin veljesten kesken biisi- ja osakohtaisesti. Tarinassahan vilahtelee myös laiva, jonka merkitystä ja symboliikkaa kuulija voi niin ikään arvuutella. Päämääränä oli koko ajan tehdä kestävä teos, jossa olisi erilaisia tarttumapintoja erilaisille kuulijoille. Mutta toivoin, että se olisi sitten kestävämpää lajia, vähän Monty Pythonin tai Studio Julmahuvin tapaan. Vastuun omaksuminen projektin kaikista puolista toi eteen aivan uudenlaisia asioita. Keskeinen hahmo on lokki, kin puolelle löytyy myös kansivihkoon jolla on pyrkimys tähän saareen.” painetusta lisäinformaatiosta. – Mukana on ihmishahmojakin, mutta jätin ne tahallani hivenen etäisiksi, erikoisiksi ja epäselviksi. Miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun lähipii- rissä on noin lahjakas ja innostunut kaveri. Itselläni on selkeä kuva siitä, mitä ihmiset WÖYH!-saagassa edustavat, mutta tarinan saa kukin tulkita tavallaan. Kytkös niin sanotärkeitä elementtejä ovat laiva ja tun klassisen musiisaari. Vaikka onkin noussut näkyviin ja kuuluviin vasta aivan viime vuosina, WÖYH! sai itse asiassa alkunsa jo kymmenisen vuotta sitten. – Kyseessä on matkatarina, jossa tärkeitä elementtejä ovat laiva ja saari. Se sopi minulle hyvin, etenkin kun riffit ja sovitukset olivat siinä vaiheessa jo aika pitkällä. Kukin kappale on tavallaan oopperan kohtaus. Tarinankuljetuksessa käytin klassisen oopperan tai sinfonisen draaman puolelta poimittuja keinoja. – Vaikka en oikein tiedä, päteekö tuo ihan suoraan meihin ihmisinä. Toisinaan biisien teko vaikutti Jussista yksinäiseltä puuhalta. Mutta koska toimenkuva silloin rajoittui soittamiseen ja osin sovittamiseen, moni asia oli myös nyt ihan toisin. Aineksia alkoi kertyä, ja lopullinen aloitussykäys oli 40-votispäivieni aikoihin julkaistu Lokki. – Tavallaan joo, Jussi myöntää. Ratkaisevana apuna prosessissa oli myös Martikaisen Jarkko, joka innostui heti Lokki-kappaleesta ja antoi siitä rohkaisevaa palautetta. Vältin tässäkin liian alleviivaavaa kuvailua. Vanhana musiikinopiskelijana innostuin ottamaan mukaan myös näitä elementtejä. Ja tärkeää oli tehdä kaikki kunnolla ja huolella. Levy on ehkä tavallaan kuin uni, jonka assosiaatioista kertoilen terapeutin sohvalla. Eläinhahmoilla kansoitetut merkkiteokset kuten George Orwellin Eläinten vallankumous, Richard Adamsin Ruohometsän kansa ja Kenneth Grahamen Kaislikossa suhi see Hyyrynen kertoo valmistelun aikana myös vähintään pintapuolisesti kerranneensa ja välttäneensä tämän tutkimuksen tehtyään tarkoituksella sitä, että koko tarina kulkisi eläinten kautta. Ja vasta nyt olenkin kunnolla tajunnut, miten paljon itse biisinteko ja kaikki yhtyetoiminnan muu säätö vie aikaa. Hyvän teks- SOUNDI 41. Vai tehdäänkö kenties jotain niiden kaikkien välistä. Eli ihan pähkinänkuoressa kertomuksen ja toiminnan keskiössä on lokin matka. Jopa hän yllättyi siitä, mihin suuntaan ja muotoon juttua halusin ajaa. Ehkä tämä onkin vähän psykoanalyyttinen tuote, sillä jostain alitajunnastahan kaikki tällainen kumpuaa. Sain todella arvokkaita neuvoja, kuten oletinkin. Väleihin voi halutessaan kuvitella lyhyen väliverhon, joka tyypillisesti kuvaa ajan ”Kyseessä on matkatarina, jossa kulumista. Hänestä tuntui jostain syystä kivalta soittaa bassoa, ja niin muodostui selkeä työnjako. Eli Anttikaan ei ollut ollut ihan varma siitä, tehdäänkö nyt lastenlevyä, huumorilevyä vai ihan tavallista levyä. Soittajan taitoja Hyyrynen piti ja pitää edelleen yllä pitkäikäisessä coverbändissä Redux, josta löytyi myös WÖYH!-hankkeeseen sopiva kosketinsoittaja, Antti Pitkäjärvi. Ehkä pahin vaihtoehto olisi ollut tehdä näin hyvistä raaka-aineista puolihuolimattomasti huonoa huumoria. Ympärillä ei ollut bändiyhteisöä ja Antilla omat kiireensä Stam1nan ja Medialouhoksen kanssa. Joten siellä on nyt sitten ihan pseudoilmaisuja jostain espanjan ja italian välimaastosta. Sehän sopi, ja poikkesin kolme-neljä kertaa Jarkon luona. – Tästä tuli yhtäältä vastaavia fiiliksiä kuin 25 vuotta sitten YUP:n alussa. Jos IKKIL LYK alistetaan täysin vastaanottajien kiinnostuksen, harrastuneisuuden ja tulkinnan varaan, saattavat sekä erilaiset hienovaraiset nyanssit että mahdollinen suuri kätketty sanoma jäädä pimentoon. Hämmennyksen herättäminen sinällään ei silti ollut ponsi tai tarkoitus. Enkä tietenkään halunnut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että myös huumori on mukana. Hyyrysiä on levyllä mukana myös kolmas: veljesten isä Pekka Hyyrynen poikkesi Tarinan keskiössä toimii eläinhahmoja, ja ihmisiä astuu kuvaan vasta levyn loppuviivan jo näkyessä. Ja koska Antin firma Medialouhos oli sopivasti käden ulottuvilla, kappaleeseen tehtiin myös kunnon video. Jarkko Martikainen ja Valtteri Tynkkynen olivat itseoikeutetusti YUP:n biisinikkarit ja veturit, joten minulta onnistui opiskella bändin ohessa itselleni lääkärin ammatti. Totta kai tarinan käänteet ja hahmot liittyvät omaan kokemuspiiriin, ja nokkela voikin sitten miettiä, kuka esimerkiksi minä, siis kertomuksen tekijä, olen tuossa hahmogalleriassa. Muuan sudenkuoppa moniselitteisyyteen ja kryptisyyteen kuitenkin vääjäämättä sisältyy. Kuten hyvissä saduissa aina, on tälläkin kertomuksella dramaattiselta vaikuttava tietty lopullinen ratkaisu, mutta toisaalta mahdollisuus ikään kuin kakkososaan jää myös auki. Muuten jako soitinten välillä veljesten kesken syntyi luontevasti: Jussi hoiti IKKILLYKin kaikki kitarat, Antti puolestaan bassot. IKKILLYKin kehystarina tuli valmiiksi puolitoista vuotta sitten, ja konseptoinnin valmistuttua alkoi tekijän mukaan ”raaka lapiotyö”: Jussi ryhtyi tekstien ja musiikin tekoon. Hän oli sitä mieltä, että minä soittaisin kitarat ja hän bassot. – Vaikutuin vahvasti Antin kappaleesta Lokki ja ajattelin, että olisipa hienoa tehdä kokonainen levyllinen vastaavaa materiaalia. Jussin mukaan keskustelua IKKIL LYKin luonteesta käytiinkin pitkään ja hartaasti. tin rikkaus on minusta usein sen monitulkintaisuudessa. Kehkeytyi idea teemalevystä, jota serkkumme ylioppilasjuhliin improvisoitu Hieho vei sitten sopivasti eteenpäin. Biisien sävellajit ja tempot on kirjattu ylös, samoin ei-niin-vakavat esitysmerkinnät. – Tein aika varhaisesta vaiheesta lähtien tiivistä yhteistyötä valokuvaaja Aki-Pekka Sinikosken ja graafikko Jussi Karjalaisen kanssa, ja heiltä tuli hyviä ideoita siihen, miten paketin kuvallinen anti voisi tukea musiikkia. Jos dramaattisesti haluaa ajatella, niin WÖYH! on tavallaan minun viimeinen mahdollisuuteni ja valttikorttini tehdä jotain omaa musiikin parissa. Hyyrynen tunnustaa vaaran, ja raottaa kertomuksen kansia hieman. – Koska jo Lokissa inhimillistettiin lintu, oli luontevaa luoda mielikuvitusmaailma, jossa pääosassa ovatkin ihmisten sijasta eläimet. Siellä me istuimme pihamökissä ja pähkäilimme tarinan kuljetusta sekä musiikillisesti että sanoitusten puolesta
Soitimme Savuvanan toisen kerran, joimme kahvit ja kuuntelimme Anssin muisteloja muun muassa Pekka Pohjola Groupin Japanin-retkistä, menimme takaisin pihamökkiin, soitimme levyn biisit kerran läpi ja siinä olivat sessioiden valmistavat harjoitukset. – Aleksi on vanha ystäväni jo opiskeluajoiltani, hän muun muassa soitti joskus 1993 kurssitutkintobändissäni Ogelissa. Muoto ja teema olivat tässä vaiheessa jo hyvin pitkällä, joten aloin tehdä demoja ja sovittaa soittimia äänikuvaan. Anssi sanoi ”okei”, pyysi klikin pyörimään ja teki täsmälleen toiveiden mukaisesti! Biisin loputtua myös Miitri nauroi ääneen ja sanoi, että kaikki paikalliset rumpalit olisi pitänyt kutsua kuulemaan ja ottamaan oppia. Kappaleesta Kaskelotti löytyi sopiva paikka bassobaritonille, ja näin asia oli selvä. Kai se nyt vanhoilla meriiteillä ja… ihan säälistäkin tuon verran menee. (Naurua.) Silläkään en tosin vielä pääse omilleni, kun otetaan huomioon myös toissakesäisen Jurassic Rockin lyhyen keikan kulut ja mekaanisen lokin rakentamisen sekä kahden videon laskut. Silloin hänen ja Hyyrysten kanssa lavalle nousee myös taustalauluissa auttava kosketinsoittaja Antti Pitkäjärvi ja toivon mukaan IKKILLYKin huilut ja saksofonit soittanut Aleksi Ahoniemikin. hänkin joulukuussa studiolla laulamassa osuuden IKKILLYKin raidalle Kaskelotti. Myös sessiot Lappeenrannassa lähtivät käyntiin rivakasti. Ihan kuin olisi avannut jonkun pitkään vaalimansa konjakkipullon ja todennut sen sisällön vielä odotuksia paremmaksi. Joten soitin Miitrille ja kysyin, miltä hänen ja Astia-studion kalenterissa näyttää marras-joulukuun taitteessa. Koska Jussi oli jo ”kohta 25 vuotta” ihaillut Anssi Nykäsen soittoa useissa yhteyksissä ja levyillä Kirkasta Pekka Pohjolaan, hänen unelmansa oli saada mies mukaan IKKILLYKille. Hyyrysellä oli kuutisen kuukautta sitten kasassa noin kaksi kolmasosaa IKKILLYKin materiaalista, eikä homma tuntunut etenevän lainkaan. Tuntui aivan käsittämättömän hienolta. – Aivot ovat siitä jännä elin, että kun ne laittaa seinää vasten, ne alkavat toimia ja tuottaa materiaalia. Schubertin Winterreise esimerkiksi on hyvin tuttu teos… Joka tapauksessa, yhdessä vaiheessa syntyi ajatus, että olisipa hienoa saada isäkin levylle. Juuri Savuvanan kohdalla kävi niin, että ensimmäinen ajo kelpasi niin minulle kuin Miitrillekin, mutta pyysin vielä, että Anssi kokeilisi paria juttua tokaan ottoon: rokkaisi ja avaisi haikkaa pikkuisen enemmän a-osassa ja tekisi ennen b-osaa kelauksen, jossa olisi vähän enemmän tomeja. Huilun ohella mukaan tuli myös tenori- ja baritonisaksofonia. Ja koska touhu oli käynyt niin tahmeaksi, järjestin itselleni takarajan. Viisi päivää ennen Astia-rupeaman alkua Jussi ja Antti kutsuivat itsensä vierailulle Nykäsille. Hyyrynen luotti ammattilaisen arvioon, mutta halusi kuitenkin varmistaa muutaman detaljin. Hän ei halua paljastaa detaljeja Kaskelotti Recordsin talouspuolen asioista, mutta toivoo totta kai hyvää menestystä jo siksi, että WÖYH! ansaitsee tulla havaituksi mahdollisimman laajasti. Joskus demo tai yksittäinen riffi myös ohjasi ajatuksia tiettyyn suuntaan. – Parvessa esimerkiksi pohjaa Antin riffille, jossa oli minusta alusta asti hyvin selkeä lentämisen ja ilmavuuden tunne, Koukkunokka taas on musiikiltaan mutkikkaampi ja töksähtelevämpi. Koko levyn rummut olivat tallessa kuudessa tunnissa! Jotkin raidat hyväksyttiin ekoina ottoina, joistakin otettiin varmuuden vuoksi talteen toinenkin versio. Musiikin valmistelun kanssa käsi kädessä täytyi vielä ratkaista miehitys. Tein nuotit valmiiksi ja äänityshän sujui lahjakkaalta ammattimieheltä hyvin vikkelästi. Teppo Velinhän oli hoitanut Lokin ja Hiehon rummut aikanaan erittäin komeasti, mutta halusin että WÖYH! ja Stam1na ovat mahdollisimman eri jutut ja selvitettyäni tilanteen hä- SUURI! WÖYH! KISA! nelle soitinkin Anssille. – Jos ei asia ole mitenkään epäselvä minulle muutenkaan ollut, viimeistään nyt en enää ihmettele, miksi Anssilla on sellainen maine ja asema. – Menimme Anssin pihamökkiin kitaran, basson ja vahvistimien kanssa. Kun se oli soitettu, ensimmäinen reaktioni oli spontaani nauru. Aikaa oli ja Miitriä kiinnosti, joten kysyin äkkiä Antin mielipidettä ja buukkasin studion oikeastaan saman tien. A Jussi Hyyrysen voittajalle räätälöimä maraton-juoksuharjoitusohjelma, IKKILLYKin kirjaversio ja WÖYH!-paita B IKKILLYKin kirjaversio ja WÖYH!-paita C IKKILLYKin kirjaversio Vastaukset osoitteeseen soundi@soundi.fi merkinnällä WÖYH!-kisa viimeistään 3. 42 SOUNDI. Pystytimme kamat ja laskimme käyntiin biisin Savuvana. Se oli looginen alusta ja riittävän hyvätasoinen soundeiltaan. Muista mainita nimesi ja osoitteesi. – Tunnen Anssin muusikkokuvioista, ja kun kerran tein hänelle yhden jutun, hän sanoi jäävänsä palveluksen velkaa ja pyysi soittamaan, jos joskus tarvitsen apua. Itsetarkoituksellista kikkailua Jussi vältti myös valitsemalla ja tekemällä tarinan eri kohtiin musiikkia, joka tukee ja kuvittaa tekstiä mahdollisimman osuvasti. Onneksi aikaa löytyi, koska etenkin huilu oli minulle tärkeä elementti lokin kuvaajana. Tekniikka ei siis tullut tekemisen tielle, kuten näissä tapauksissa joskus käy, ja demostudio kulki helposti mukana joka paikkaan. Se kävi lopulta helposti: Miitri Aaltonen oli tehnyt Lokin ja Hiehon parissa äänittäjänä ja osin myös tuottajana niin hienoa työtä, että olin koko ajan ajatellut myös levysessioita hänen valvovan silmänsä alle. – Minulle oli jo matkan varrella puhuttu useallakin suulla, että deadline on kaikkein paras kaveri, jos jotain pitää saada aikaan. Välineinä olivat iPad ja Garageband siitä yksinkertaisesta syystä, että niillä opin operoimaan äkkiä ilman käyttöohjeita. Kun huomasin levyn kaipaavan tiettyihin rooleihin puupuhaltimia, soitin Aleksille ja kysyin, ehtisikö hän yhdeksi päiväksi WÖYH!-sessioihin Helsingissä joulukuussa. Rumpusessioiden alustukseksi Nykänen pyysi vain demot pari viikkoa ennen sessioita, erillisiä harjoituksia hän ei katsonut tarpeelliseksi. Koska alku- ja väliriffissä on koukkuja, idea Koukkunokasta syntyi kuin itsestään niiden ympärille. Iloinen yllätys oli myös se, että Nykänen innostui hankkeesta niin paljon, että lupautui mukaan myös toukokuiselle kiertueelle ja mahdollisille festarikeikoille. – Isä on laulanut oman toimen ohella jo vuosien ajan Savonlinnan oopperakuorossa, ja koska olemme lapsina ikään kuin kylpeneet siinä äänimaisemassa, se on vahva osa musiikillista identiteettiämme. – Juttelin ihan painosmääriä kartoittaakseni aiheesta Sakaran pomon Tuomo Saikkosen kanssa, ja hän piti realistisena ajatustani 2000–3000 kappaleen myynnistä. Vastanneiden kesken arvotaan kolme palkintosettiä. maaliskuuta. VIIMEINEN KÄÄNNE hankkeen lopulliselle valmistumiselle tapahtui vasta viime kesänä. Ajattelimme, että kymmenen biisin äänityksiin ja miksauksiin kuluu kaksi kertaa kymmenen päivää. Jakelun ja keikkamyynnin yhteistyökumppanit ovat Playground Music sekä Dex-viihde, ja kävi tässä lopulta niin tai näin, 5000 levyn myynnillä oltaisiin tilanteessa, jossa kulut tulisi katettua ja pääsisin vielä vaivojeni palkaksi viikoksi palmun alle! MITÄ WÖYH! SINUN MIELESTÄSI TARKOITTAA. Jussi Hyyrynen on vastannut hankkeen taiteellisen suunnittelun ja toteutuksen valvonnan ohella myös sen rahoituksesta kokonaisuudessaan. Seuraavaksi piti vielä tehdä musiikki täysin valmiiksi. Onneksi kävi niin, että hän innostui materiaalista ja teki tilaa kalenteriinsa. C-osaan toivoin komppiin tiettyä kupu-synkooppia, loppuun halusin vielä isomman kasvatuksen ja vähän enemmän eteen soittoa. Biisejä alkoi tulla muun muassa juoksulenkeillä, ja aina kun huomasin tarvitsevani tarinan kuljetukseen ”Aivot ovat siitä jännä elin, että kun ne laittaa seinää vasten, ne alkavat toimia ja tuottaa materiaalia.” jotain tietynlaista juttua, soitin Antille ja kyselin hänen riffipankistaan raaka-ainetta
– Ei oikeastaan, mutta kyllä niistä voi jonkunlaista karttaa piirtää tai suunnitella jonkun kävelyreitin. Valtteri Pöyhösen johtaman Dalindeon uuden levyn nimi on Kallio ja se käsittelee varsin elokuvallisesti helsinkiläistä kaupunginosaa. Esimerkiksi Jose (Mäenpää, trumpetti) on vahva tarinankertoja. – Joo, tuon treeneihin käytännössä ihan valmiit laput kaikille. Bändi on ollut kasassa jo niin pitkään, että kirjoitan soittajien osat hyvin tietoisena kunkin yksilön soittotyylistä ja vahvuuksista. Ja Janne Haavisto äänitti ja miksasi levyn. Se on äärimmäisen raskas soittaa. – Surf ja rautalanka olivat todella tärkeitä juttuja tälle levylle ja yleensäkin sille, että tartuin kitaraan ja laitoin sen keskiöön. SOUNDI 43. Kitara on ollut aina vähän vaikea ja olen todellakin viime vuodet keskittynyt enemmän säveltämiseen, eli kuten eräs opettajani Hollannissa sanoi ”mentaalisen soittimen” soittamiseen. Instrumentaalimusiikilla on pitkä historia paikkoihin liittyvän tarinoinnin kanssa. – Ei, ehkä se on enemmän kunnianosoitus tai rakkauskirje. Kaikki tyylit tulivat aika luontevasti kun ajattelee Helsinkiä ja Kalliota. Levyn sävellykset käyvät läpi suomalaisen populaarimusiikin historiaa tavalla, jota Aki Kaurismäki arvostaisi, ja se onkin mustavalkoinen samalla ajattomalla tavalla. Onko materiaali silti täysin läpisävellettyä. Se vaikuttaa siihen miten kirjoitan trumpetille, kertoo Valtteri Pöyhönen. – En. Oliko ajatus siitä, että Kallion kuvaa piirretään käyttämällä erilaisia suomalaisen musiikin historiaan liittyviä genrejä johtoajatuksena alusta lähtien vai huomasitko jossain vaiheessa ajautuneesi tällaiseen tilanteeseen. Ehkä jazzmuusikkona mietin eniten sitä, mitä voisi olla suomalainen jazzmusiikki. Tai sitten kaikki tulee yhtä aikaa sekaisin. Kalliossa olen asunut kuusi vuotta enkä Helsingissä suostuisi asumaan muualla. – On mulla muutama A4-arkki, joille olen hahmotellut albumin konseptia ja tematiikkaa, ja jollain tavalla tämä juttu on niissä jo läsnä. Asiaan kuului tietenkin säestys, joka on vielä kuvallista viestintääkin tehokkaampi tapa ohittaa ihmisen taipumus funtsia liikaa ja iskeä suoraan tunnekeskukseen. Mulla on hollantilainen Egmond, joka ei ole mikään ihmeellinen sinänsä, mutta soitinrakentaja Kari Nieminen pisti sen kuntoon. Sao Paulo, Sinfonia da Metropole esittelee muun muassa kaupungin rautaista vankeinhoitoa. Se on perinteisesti tanssimusiikkia ja viihdettä, ja nämä twistit ja foxit ovat olleet osa kansainvälisiä virtauksia. – Joskus lähden rakentamaan nimen pohjalta, joskus tunnelmasta, johon se nimi tulee myöhemmin jonkin oivalluksen kautta. Tarinankerronnan vaatimuksista irrotetut visuaaliset kokonaisuudet pyrkivät tavoittamaan metropolien luonteesta jotain sellaista, jota ei voi sanoiksi pukea. Et ole neoklassisen metallin ystävä. Uudella levyllä on kahteen edelliseen verrattuna varsin ronski ote. Mutta tällä levyllä olin, että nyt sitten sitä kitaraa kehiin ja biisit E:stä ja A:sta! Jos miettii mikä on sellaista instrumentaalimusiikkia, jossa kitaralla on päärooli, niin mun mielestä ainoastaan surf ja rautalanka ovat relevantteja. Se on välttämätöntä jo ajankäytönkin takia. Siihen Fender Vibrolux perään ja muutama efekti, niin yhtäkkiä onkin tosi kiva soittaa! Muodostavatko biisin nimet tarinaa tai jonkinlaista kokonaisuutta. Siinä on hiotut kielet todella korkealla. Niitä tehtiin suurkaupungeista kuten Pariisi ja New York, ja nousevat valtiot, kuten Brasilian oikeistodiktatuuri, käyttivät niitä propagandatarkoituksiin. – Relevantti huomio sikäli, että kun aloin noin vuosi sitten tätä tekemään, tulin siihen tulokseen, että surf olisi ratkaisu kaikkeen. Mutta nyt tuntuu siistimmältä soittaa skittaa kuin ehkä koskaan. Onko näiden kappaleiden syntyhistoria sellainen, että olet lähtenyt nimenomaan piirtämään kuvaa määrätystä paikasta. – Olen löytänyt sen sopivan yksinkertaisen soundin ja soitin ratkaisee myös. Ei tule sählättyä niin paljon. Kitara on kuitenkin mun ykkössoitin, vaikka edellisillä levyillä olen keskittynyt säveltämiseen. En suoranaisesti harrasta sitä, että otan paikan nimen ja sitten kirjoitan siitä. Dalindeo teksti: ARTTU TOLONEN E Y M N PÄRI O I L L KITA A K RA LLA ”Vähän kampea perään ja tremoloa” lokuvan historian alkupäässä yksi tuoreen taidemuodon suosituimpia genrejä oli kaupungeista tehdyt visuaaliset sinfoniat. Levyä kuunnellessa tulee usein mieleen Laika & The Cosmonauts, suomalainen yhtye, joka viljeli ahkerasti maantieteellisiä viitteitä Absurdistanista New Yorkiin. Kyseessä ei siis ole teemalevy sanan varsinaisessa merkityksessä. En ollut aiemmin käyttänyt Spotifya, mutta sitten tuli se hetki, kun oli pakko saada Dick Dalea heti
Willy. Bändin biisit kertovat öisistä hautausmaista ja elävistä kuolleista. Siinä sitten tutustuttiin illan aikana, ja herra rumputaiteilija yritti sytyttää itsensä tuleen jossain vaiheessa, Mr. – Nämä pamahti sinne paikalle, oli täydet meikit, hameet ja kaikki päällä, ja mä katselin, mitä vitun porukkaa tämä nyt on. teksti: JUHO JUNTUNEN Flesh Roxon -yhtyeen karjut ovat sen näköistä porukkaa, ettei heihin haluaisi törmätä pimeällä kujalla. Willy tutustui Kemin kaksikkoon jokunen vuosi sitten, kun pohjoisen miehet olivat olleet keikalla Tampereella ja he sattuivat kapakkaan, missä Mr. Willy oli soittamassa levyjä. Zombierockia soittava Flesh Roxon ammentaa aiheensa huuruisista b-luokan kauhufilmeistä, ja sen musiikissa on rankkaa punk-henkeä. Nyt kun on muuttanut Tampereelle, ei ole ikävä tuonne pohjoiseen, varsinkaan Kemiin. Willystä eli Ville Mäkisestä, pitkän linjan muusikosta. 44 SOUNDI itaristilaulaja Nicky Rothenilla ja rumpali Pete Torkellilla oli aikanaan Kemissä Multi Climex -niminen psychobilly-bändi, joka heitti kuuden vuoden ajan aktiivisesti keikkaa. Mr. Matkat oli pitkiä ja parhaimmillaan kun tultiin keikoilta, mentiin suoraan tehtaaseen samoilla silmillä, Nicky sanoo. Tai tehdä ne kaikki kuten minä tein. – Kemissä ei ole tosiaan hirveästi vaihtoehtoja elämässä, ei voi kuin alkoholisoitua, tehdä lapsia tai perustaa bändi. Kemistä lähteneet kitaristilaulaja Nicky Rothen (Nick Kulmala) ja rumpali Pete Torkell ovat löytäneet basistin ja hengenheimolaisensa tamperelaisesta Mr. – Kun teimme ne kolmesataa keikkaa, siinä oppi istumaan autossa
– Sattui vain, että samana iltana naapuribaarissa soitti The Brains, saman alan todella suosittu bändi, Mr. Mutta sitten pystybasso olikin monta vuotta nurkassa pölyttymässä, ihan vaan huonekaluna tai koristeena. Mittasuhteet heittelevät, viivat on vähän eri mittaisia ja kaikki on vinksahtanutta. Laulusolisti Reiska muutti Belgiaan ja aloitti siellä uuden elämän. Willy sanoo. Heillä oli bändissään hieman epästabiili basisti, joka ei vaivautunut edes paikalle. muistelee. – Jos bändi kasvaa jossain vaiheessa isoksi, sulle ei siis tulekaan nimikkoplektraa vaan nimikkokynsilakka, Mr. Mutta kysytäänkö Mr. Willy huomauttaa. – Mitä nyt on tullut hakemuksia, on ollut hauska huomata että mukana on ollut useita naiskitaristejakin, Nicky kertoo. Ja siksi se on enemmän punkkia kuin rockabillya. Lähdetään liikkeelle pienestä, ja mennään suurempiin juttuihin kun se on mahdollista. Willy soittaa kontrabassoa, mikä ei ole hänelle uusi soitin. – Usein noissa elokuvissa on myös tietynlainen huumori mukana kuten meidän musiikissammekin. Me soitetaan musiikkia, ei meidän tarvitse kysyä keneltäkään lupaa siihen. Nyt mulle tatuoidaankin sormiin Cramps-fontilla teksti ”stay sick”. Videossa on myös paljon samaa henkeä kuin brasilialaisen Jose Mojica Marinsin 1960-luvulla kuvatuissa Coffin Joe -kauhufilmeissä, missä mielipuolinen haudankaivaja saapuu keskiyöllä keräämään asiakkaittensa sieluja. Se antaisi Nickylle enemmän liikkumavaraa. Willy sanoo. Bändin maaliskuun alussa ilmestyvällä esikoisalbumilla Flesh To The Bone on lähinnä Nickyn käsialaa olevia biisejä, mutta sittemmin myös Mr. – Siihen haettiin tematiikka ja tyyli 20-luvun mykkäelokuvista. – Minullahan on kitaristina sellainen outo juttu, että en osaa käyttää plektraa. Otin taksin alle, menin promokuvauksiin ja sitten ruvettiin soittelemaan yhdessä. Olihan se kunnianosoitus, sillä Tobe Hooperin vuoden 1974 alkuperäinen Texas Chain Saw Massacre on yksi itselle tärkeistä elokuvista. Samasta levyhyllystä löysin myös Led Zeppelinin Jimmy Pagen. – Minähän olen ollut teini-iästä lähtien splatter-fani, se on ollut minulle iso juttu ja alan filmit ovat lähellä sydäntä, Mr. Willy tekee koko ajan dj-töitä, minkä lisäksi hän keikkailee jonkin verran Sami Saaren kanssa ja sekalaisissa cover-bändeissä. Willy sanoo. – Olen itse kova Batman-fani, ja katson krapulassa aina uudestaan niitä samoja elokuvia! Flesh Roxonin mainetta on kasvattanut Jukka Salon ohjaama video Back From Your Grave -biisistä, josta on tullut YouTube -hitti. Willy on osallistunut sävellystalkoisiin. Kuu on kelmeä, haudankaivajalla on liian lyhyt lapio ja kalmo on kaunis. Ja kyllähän meidän musiikissa haisee myös Green Day ja Queens Of The Stone Age. Willyllä ei ollut juuri sillä hetkellä aktiivista bändiä. Tuollainen voi merkitä yllättävänkin paljon, sillä kyseisillä sivuilla on kuukaudessa 15 miljoonaa kävijää. Kauhufilmien maailma näyttäytyy myös Flesh Roxonin uudella Lonely Rider -videolla. Willyltä vieläkin, milloin hänen ensimmäinen iso bändinsä Bomfunk Mc´s lähtee keikoille. Sitten kun kolikotkin loppui, täytyi soittaa kynnellä, ja se kynsitapa jäi ja on vieläkin! En osaa soittaa kuin kynnellä, ja siksi mulla on oma tyyli soittaa. Tosin niillä on niin valtavan kallis live-show, että tuskin bändin soittajat kylpee rahassa kun menot on maksettu. Flesh Roxonin demoissa oli hyvä meininki, ja biisien kierous kiehtoi monessa liemessä keitettyä basistia. Myös ulkomailla oltiin vakuuttuneita, ja kauhukulttuuriin erikoistunut Bloody Disgusting -nettisaitti lisäsi videon omille kotisivuilleen. Tuo sattui sopivaan saumaan, sillä Mr. – Pääasia kuitenkin on, että kitaristi on hyvä. Tosin kyllähän se on huikean hyvä bändi. – Kun menin melkein parikymmentä vuotta sitten opiskelemaan klassista musiikkia, soitin jonkin verran swingjazz-meininkiä. Tosin siinä ei paljon viljellä huumoria, se on aika tylyä meininkiä. Mutta ei, se homma on menneen talven lumia. Bändiä ei haluta kategorisoida liikaa, nyt soitetaan laajemmalle yleisölle. Willy mainitsevat yllättäen Slayerin vahvaksi yhdistäväksi tekijäksi. Mutta aivan joka biisissä ei tarvitse sentään kuolla, joissakin biiseissä herätään jopa henkiin! Tietenkin keikkalavallekin olisi hauska saada sopivaa lavastetta ja rekvisiittaa, ja taustascreenistä on ollut puhetta, mutta kaikki tuo maksaa. Se on aika luonnollinen jatkumo sille, että olen aina tykännyt rytmimusiikista, soulista ja vastaavasta. Jos puhutaan Flesh Roxonin yhteisistä suosikkibändeistä, Pete ja Mr. Vaihtosormet, kynsilakka ja kitaroita tänne, kiitos! Flesh Roxon karttaa tietoisesti psychobilly-leimaa, vaikka niistäkin piireistä löytyy varmasti bändille kuulijoita. Demot herättivät kiinnostusta myös pari vuotta levyyhtiönäkin toimineessa Live Nationissa, jonka tallissa ovat esimerkiksi Anssi Kela, Martti Servo ja Don Johnson Big Band. – Jos on soittanut aiemmin vain sähköbassoa, on alussa ihan hukassa kontran kanssa. Nuo kaksi on olleet varsinkin nuorempana se kova juttu. Muun muassa Norjassa olisi ollut jokin kiertue, ja meitä on pyydetty myös Egyptiin ja Australiaan rundille. Musiikistahan tässä on kyse. Kontran soittajan on varmaan helpompi siirtyä sähköbassoon. Flesh Roxonissa Mr. Viime keväänä tehtiin pikkukiertue Englannissakin, ja bändi kiinnitettiin jopa Lontoon Camdenissa sijaitsevaan legendaariseen Dublin Castleen. Toisaalta jopa tuolla psychobilly- ja punkporukoissa ihmiset tulee sanomaan, että vitsi mä kuuntelin teitä lapsena tosi paljon. Pääasia, että omaan musiikkiin löytyy sysimustaa huumoria, b-luokan kauhuleffojen estetiikkaa. Willy huomauttaa, että eihän Nickyn kitaratekniikassakaan ole oikeastaan mitään rockabillyyn viittaavaa. Nyt Flesh Roxon on hakenut netin kautta rivistöönsä keikkakitaristia. Kuvaukset tehtiin vihreää taustaa vasten, animaatioefektit lisättiin videoon jälkikäteen ja lopputulos salpasi soittajienkin hengen. – The Brains -yhtyeen Rene D La Muerte tuli muuten äänittämään ja tuottamaan meidän albumimme, mistä iso kiitos hänelle. Mr. – Toisaalta ymmärrän paneutumisen, Nicky sanoo. – Siitä on aina hyötyä, mitä monipuolisempaa musiikkia on soittanut ja mitä monipuolisemmin sitä kuuntelee, Mr. Viitisen vuotta sitten innostuin siitä uudestaan. Nyt asiat alkoivat rullata vauhdilla, ja studio buukattiin Tampereelta. – Rammstein on bändi, joka on toteuttanut hienosti noita jut- tuja. Nyt liikutaan 1970-luvun slasher-hengessä, moottorisaha laulaa ja veripumpuilla on käyttöä. Nickyllä ja Petellä on puolestaan Scandinavian Hanks, joka esittää kantriversioita tutuista disko-, rock- ja hevibiiseistä. Mr. – Aina välillä. – Videon lopputulos oli tosiaan aika huima, että ohoh, tällainen! Mr. Me ei olla edes nähty vuosiin. Kun nuorempana opettelin soittamaan, musiikkiliikkeeseen oli matkaa, ja kun plektrat meni hukkaan, käytettiin kolikoita. Siitähän se sitten lähti. Bändi on keikkaillut Saksassa ja Englannissakin. Jos sanoisimme soittavamme psychobillya, törmäisimme alan harrastajiin, jotka eivät hyväksy kuin tiukat raamit. On tyhmää sanoa, että en saisi soittaa punkrockia jos olen soittanut joskus Bomfunkissa. Ihmettelen, että mitä sitten, se oli aika vitun hyvä duunipaikka verrattuna moneen muuhun duunipaikkaan. – Totta. – Jos on pakko nostaa esiin yksi lempikitaristi, kyllä se on Jimi Hendrix, Nicky sanoo. – Ja kyllähän kauhufilmien ja rockin maailmassa on ollut paljon yhteisiä piirteitä, enkä kiellä, etteikö The Cramps olisi ollut mulle aina iso bändi. – Mutta olihan se tosi kivaa aikaa. – Löysin sen äidin levyhyllystä, äiti kun oli hippi ennen kuin siitä tuli viiden lapsen äiti. Vaikka Flesh Roxonin esikoissingle Back From The Grave ilmestyi vasta tammikuun alussa, on bändi tehnyt keikkaa koko ajan tasaiseen tahtiin, pari kertaa kuukaudessa. Ei tarvitsisi pönöttää koko aikaa mikrofonin takana kitara kädessä. ”Only The Meteors are pure psychobilly.” Sehän alkaa mennä jo osalla porukasta niin älyttömäksi, että ei kuunnella muuta kuin Meteorsia. – Kului oma aikansa, ja vuosi sitten miehet tulivat Tampereelle Flesh Roxonin promokuvauksiin. Ja onhan pystybasso fyysinen soitin, hiki tulee soittaessa! Kontrabasson takia Flesh Roxon on helppo yhdistää rockabillyyn ja psychobillyyn, mutta bändi itse ei ajattele noin. On jotenkin huvittavaa, että muutamat tyypit on tulleet jopa naureskelemaan, että sä olit siinä Bomfunkissa. Me oltiin juuri soittamassa uuden Teksasin Moottorisahamurhaaja 3D:n ensi-iltabileissä. Sai matkustella, oli hyvä työporukka ja tietysti oli mukavaa saada olla mukana, kun ensimmäinen aalto suomalaisia bändejä breikkasi isosti ulkomailla. Nicky huomauttaa, että hän ei pahemmin edes ehdi kuunnella musiikkia, mutta kyllä punkimmat jutut innostavat eniten. Niinpä jäbät soitti mulle, että kaveri on nyt ottamassa meistä kuvia, pääsisitkö bändiin. Hyvänä esimerkkinä on tietysti tämä maaninen Meteors-diggailu, OTMAPP. – Oikeastaan genrestä kuin genrestä pystyy aina ammentamaan toiseen lajiin. Willy huomauttaa. On jännä juttu, että vanhat keikkamyyjät soittelee edelleen, että nyt olisi tällaista tarjolla. – Kyllä me varmasti suututetaan osa alan puritaaneista tällä asenteella, mutta mitä sitten. Willy sanoo. Se ei halua enää laulaa, eikä ole käsittääkseni mitenkään tekemisissä musan kanssa. Mitä helvettiä, mä tykkään musiikista! Mehän puhuttiin jopa jossain vaiheessa, että olisi ottanut Freestylerin Flesh Roxonille coveriksi! SOUNDI 45. Nyt on pääasia, että kolmikko keskittyy Flesh Roxoniin, joka on kaikille se tärkein ykkösjuttu, vaikka muitakin soittohommia löytyy. Willy sanoo. – Aina täytyy muistaa, että kun kumartaa yhteen suuntaan, näyttää persettä toiseen, Mr. – On oikeasti hienoa, jos bändi antaa ihmisille elämyksiä, Mr
RAULIN JA TOPIN KASVATTI Marko Haavisto on suomalaisten tunteiden tulkki, ja hänen biiseissään on singer/songwriter-henkeä. Minähän olen ollut välillä hyvinkin tunnollinen biisintekijä, olen mennyt työhuoneelle aamulla kahdeksalta kirjoittamaan uutta biisiä. Kun biisi syntyy, säkeitä on yleensä paljon ja sitten niitä aletaan kiteyttää. Biisit alkoivat olla sen verran henkilökohtaisia, että olikin luontevaa tehdä pitkän uran ensimmäinen sooloalbumi. Bändi tekee koko ajan keikkaa, ja parhaillaan se treenailee Markon soololevyn biisejä omaan ohjelmistoonsa sopiviksi. Ja kun laatikoita kaiveli, eteen tuli oikeita löytöjä. – Tuli tietty tapa toimia ja Poutahaukoille kehittyi oma soundinsa. Mieshän on tuottanut viime vuosina esimerkiksi Vesa-Matti Loirin ja iskelmälaulaja Simo Silmun levyjä. Myös muut artistit ovat huomanneet Markon taidot, ja esimerkiksi Topi Sorsakoski, Anneli Mattila ja Jani & Jetsetters ovat levyttäneet hänen kappaleitaan. Levy-yhtiössä Poutahaukkoja luotsaava Riku Mattila kysyi, että olisiko nyt kauan puhutun soololevyn aika. Töihin tarttui Hannu Pikkarainen, joka alkoi sovittaa Markon biisejä uudella tavalla. Kyllähän me olemme tehneet monipuolisia levyjä, mutta sen huomasi, että kaikki kirjoittamani biisit eivät sovi bändille. – Kun olimme saaneet levyn valmiiksi, hämmästyin huomatessani, että tässähän oli just se soundimaailma, josta olin haaveillut 1980-luvun lopussa. Jyrki Tenilä ja Devil Virtanen ovat molemmat loistavia kitaristeja, 46 SOUNDI mutta heillä on ihan omat soittotyylinsä ja soundinsa. Ja onhan esimerkiksi kitaristin vaihtumisella oma vaikutuksensa bändiin. MARKO HAAVISTON teksti: JUHO JUNTUNEN K un Marko Haavisto alkoi levyttää vuonna 1997 Poutahaukat-yhtyeensä kanssa, oli luontevaa laittaa oma nimi Poutahaukkojen eteen. Ja jotenkin kävi niin, että muut kiskoivat minusta studiossa esiin sellaisia piirteitä, kuva: Tomi Palsa Marko Haavisto oli vasta viidentoista, kun hän tutustui Rauli Badding Somerjokeen ja löysi oman musiikillisen linjansa. Se oli niitä aikoja, kun diggasin yli kaiken Roy Orbisonia ja tuhlasin New Yorkin reissulla koko matkakassan sen levyihin. Tehtiinhän tässä nimenomaan Markon musiikkia, temmellettiin omalla leikkikentällä, ja tietenkin oli selvä, että bändissä saattoi miehistöäkin vaihtua ajan mittaan. Kun aloimme tehdä äänityksiä, Hannu toi studioon Pekka Gröhnin ja rumpaliksi saatiin Sami Kuoppamäki. biisi Luonto kutsui, joka oli aikanaan vain unohtunut. Marko myöntää, että hän yritti 2000-luvun alkupuolella kirjoittaa enemmänkin biisejä ulkopuolisille artisteille, mutta tila-. Nyt kun Marko Haavisto on saanut valmiiksi uransa ensimmäisen soololevyn Luojalle rengiksi, ei se merkitse suinkaan Poutahaukoista eroamista. – Sitten me alettiin katsoa, voisiko mun vanhoja biisejä käyttää tällä levyllä. Sittemmin mies soitti Topi Sorsakosken kanssa, ja hän on perustanut Badding Rockers- ja Poutahaukat-yhtyeet. Ja itse asiassahan Markon soolo kehittyi Poutahaukkojen levystä. Tuntui, että tuttu kaava oli toistumassa jälleen kerran, ja silloin Marko puhalsi pelin poikki. Marko Haavisto ja Poutahaukat on tuottanut itse uusimmat levynsä, mutta nyt Marko halusi tuottajakseen ulkopuolisen miehen. Hannu vain sanoi, että eikö se ole sitä ”ratakiskokomppia ja mollisävellyksiä”. Alkuaan ajatteli, että nyt voi kokeilla kaikenlaista, mutta pian biisejä alkoi ajatella nimenomaan Poutahaukkojen musiikkina. Mies myöntääkin tekevänsä musiikillisia lyhytelokuvia. joita olin aikaisemmin yrittänyt peitellä. – Olin vähän ennakkoluuloinen kun Riku Mattila ehdotti Hannua, mutta olihan se mies napakymppi. Vanhalta c-kasetilta löytyi jopa vuonna 1988 sävelletty – Olin viidentoista, kun tutustuin Baddingiin, ja myöhemmin kirosin sitä että olin tavannut hänet. Kertsi ja melodia olivat täysin valmiina, vain a-osaan täytyi kirjoittaa sanat. – Mutta bändihän siitä tuli, Marko sanoo. Bändi alkoi kasata vuonna 2011 uutta albumia, mutta siitä tuntui puuttuvan lento. Sillä porukalla me sitten alettiin tehdä töitä. Oli kiva tehdä töitä uusien soittajien kanssa, ja tuoreutta lisäsi se, että tuolla kolmikollakaan ei ollut kauheasti ennakkokuvia mun musiikista. Kun Marko oli tekemässä uutta musiikkia Poutahaukkojen tulevalle levylle, hän huomasi, että juttu ei vain toimi
Olin viidentoista, kun tutustuin Baddingiin, ja myöhemmin kirosin sitä että olin tavannut hänet. Kun olisikin vaan yksi ainut vakioasiakas! Marko Haaviston ja Poutahaukkojen keikoilla näkee hyvin sekalaista yleisöä, on hattupäisistä tädeistä kaljuksi ajeltuihin raskaan rockin ystäviin. Vuonna 1997 ilmestyi ensimmäinen Poutahaukkojen albumi, ja nyt niitä on tehty jo kaikkiaan seitsemän kappaletta. Mutta on välillä hyvä, että joku tarttuu taiteilijaa tai taiteilijoita niskasta kiinni ja pistää yrittämään, ettei mennä helpoimman kautta. Mutta toisaalta päällä on hirveä odotus ja into! – Tuottajana toiminut Hannu Pikkarainen antoi hommaan niin paljon uutta, että meillä molemmilla on sellainen kutina, että ei se tähän jää. Saimme kaksitoista biisiä miksausta vaille valmiiksi, mutta sitten Buddy Hollyn oikeuksien omistajalta tuli tieto, että lupia ei tipu. Ja niin vanhoja biisejämme käännettiin ja niitä soitettiin keikoilla, mutta ei me kuitenkaan ehditty äänittää niitä. – Sen olen huomannut, että yritän välttää omassa musiikissani kauheaa paatosta. Se oli enemmänkin täyttä haavekuvaa. – Mä soitan noilla soolo- ja duokeikoilla vain omia biisejä, Marko sanoo. Marko myöntää, että soolokeikat ovat hänelle sen verran uusi juttu, että vatsa on sekaisin joka kerta keikalle lähtiessä. Sitten haluaisi vajota maan alle ja peruuttaa keikat puoleksi vuodeksi. Tuo biisihän me tehtiin aikanaan jo Badding Rockersin kanssa, ja se heräsi uudelleen henkiin Mies vailla menneisyyttä -leffan kautta. – Toki on musiikkia, josta en oikein saa kiinni vaikka yrittäisinkin, mutta jos bändiä pääsee seuraamaan livenä, melkein laji kuin laji käy. On hyvä, jos ihmisellä on leppoisa olo. ustöiden teko ei tuntunut sittenkään omalta jutulta. Tykkään tosiaan noista pikkubaareista, parhaimmillaan on tosi kiitollista soittaa niissä. On helppo arvata, että taksitöiden perusteella on syntynyt uudella albumilla kuultava Taksimies-biisi. En tiedä, millaisia oikeasti iloiset laulut on, mutta en pidä biisejäni kauhean surullisinakaan. Välillä innostuu vanhoista rockabillylevyistä, ja sitten menee taas vuosia, ettei niitä oikein jaksa kuunnella. Leppoisa on ihan kelpo sana. Kun Rauli oli vetäytyvä ja viihtyi omassa satumaailmassaan, Topihan oli todella sosiaalinen ja hänellä oli äärimmäisen korkea työmoraali. O y vuusvälillä muka ! alueelta pois – Onhan nuo soolokeikat aivan oma juttunsa. Kun itselläkin alkoi livetä, tajusi että tämä ei ole leikkiä, tällä voi olla kohtalokkaat seuraukset. – Kaiken lähtökohta on seurata omaa punaista lankaa, Marko sanoo. Ilmassa oli tosiaan katkeruutta. Pekka Aarnio piti aina taustalla vähän vahtia, mutta jossain vaiheessa hänkin sanoi, että hän alkaa pikkuhiljaa luottaa bändiin. Ei tästä ole kauan kun mä sanoin, etten lähde ikinä tekemään yksin keikkoja, se on niin kuningaslaji. Laulussa sanotaan, että tahdon ajella sinua vaan. Eli mä luulen, että tuollainen laulu ei olisi ollut enää mahdollinen sen jälkeen, kun on päivänkin oikeasti ajanut taksia. – Kerran kun olimme keikalla, eturiviin tuli sellainen parikymppinen karju. Badding Rockers teki kolme pitkäsoittoa. Marko Haavisto myöntää, että hänellä itsellään on selviä musiikillisia kausia. Olen heittänyt nauhoista kootun cd:n Aki Kaurismäelle ja muutamalle muulle tutulle. Viimeiset levymmehän me olemme tuottaneet käytännössä itse. Karjalaisen rundilla. Kun keikka alkaa puolenyön jälkeen, vastaanotto ei enää ole välttämättä paras mahdollinen. Aki Kaurismäkihän on käyttänyt elokuvissaan enemmänkin Marko Haaviston musiikkia, ja kyllähän niin Kaurismäen elokuvissa kuin Markon musiikissakin on samaa outoa suomalaisuutta, joka koskettaa myös ulkomaalaisia. Sellaista musaa kun ei tule liikaa vastaan. – On hyvä, tuu että joku tart kiinni st ka a taiteilijaa nis ämään, ja pistää yritt imman helpo ettei mennä vä päästä h n kautta. Mutta Topista täytyy sanoa, että eihän se ollut pakkomielteinen juoppo, se otti silloin kun halusi. – Vaatiihan se rohkeutta ajaa parisataa kilsaa ja soittaa baarissa, missä tuntuu välillä, että kukaan ei ole koskaan kuullutkaan Marko Haaviston nimeä. Mutta nyt olen ajanut puolitoista vuotta kakkosduunina taksia, ja siitä alkoi taas kummasti herätä se miete, että jos uskallan lähteä Lahden lauantaiyöhön taksilla, mä uskallan mennä myös pubiin kitaran kanssa. Vuonna 2009 julkaistiin Poutahaukkojen kokoelma Tuhannen kaipuun maa. Jännittääkö sinua, miten levy lähtee menemään. – Kyllähän kaikki alkoi siitä, että nuorena miehenä diggasin yli kaiken Rauli Badding Somerjoen musiikista. – The Hanksille oli tavallaan tulossa jatkoa, kun kasasimme Buddy Holly -suomennoksista albumin. Aikanaan kuuntelin paljon heviäkin, mutta örinämeiningistä kiinni saaminen vaatisi työtä ja kuuntelua. Sekin vaikuttaa asiaan, että levyä tehtiin niin kauan. SOOLONA, DUONA JA BÄNDINÄ Kun Luojalle rengiksi ilmestyy, Marko tekee levytysbändin kanssa keikat Lahdessa, Tampereella ja Helsingissä. Oli toiveita, että tehtäisiin yhteistyötä, mutta sitten tuli viikatemies. Mun oli vaikea ymmärtää sitä silloin ja myöhemminkin. Aloitusajathan siinä on lähinnä se ongelma. Toiveissa on, että noita keikkoja voisi tehdä myöhemmin enemmänkin, mutta siihen vaikuttaa tietenkin muiden soittajien kiireet. Marko sanoo, että jos hänen vaimoltaan kysyttäisiin miehen musiikkimausta, adjektiivit olisivat juntti ja kapea, mutta kyllähän hän on diggaillut kaikkea mahdollista alkaen klassisista hevibändeistä. Varsinaisilla tanssilavoilla bändi ei enää keikkaile, niissä sai aina jotenkin enemmän tai vähemmän turpaan. Se tuli pyytämään nimmaria ja repäisi paidastaan napit auki ja näytti rintaansa, johon oli tatuoitu ”Paha vaanii”. – Kun me reissasimme maailmalla soittamassa Mies vailla menneisyyttä -elokuvan merkeissä, me ruvettiin intoilemaan, että nyt tehdäänkin englanninkielinen levy. Motivaatio ei kantanut siihen asti, koska keikoilla selvisi, että nuo versiot ei enää tuntuneetkaan omilta. – Eipä minulla ole mitään musiikinlajia, jota inhoaisin, Marko sanoo. Marko Haaviston muusikonura alkoi tosiaan jo vuonna 1986, jolloin hänen Badding Rockers -bändinsä äänitti ensimmäistä albumiaan. – Sittenhän soitin jonkin aikaa Topi Sorsakosken kanssa, ja myös silloin sai huomata, millaisia seurauksia viinalla voi olla. Päivää ennen kuin taksikurssi alkoi, mulla oli vatsanpuruja ja jännittynyt olotila, ja mä purin sen jännityksen puristamalla tuollaisen laulun. – Ainahan se jännittää kun uusi levy ilmestyy, mutta nyt eritoten kun kyseessä on soololevy. – Itse asiassa tein Taksimies-biisin ennen kuin olin ajanut päivääkään taksia. Mutta siinä tulee työvoittoja – ja joskus henkisesti turpaan. Pekka Gröhn kun on huhtikuusta lähtien tiukasti kiinni J. Se oli jotenkin aika hämmentävää. – Aki on suomalainen ja se suomalaisuus näkyy vahvasti, mutta sen tarinat ovat niin yleismaailmallisia, että ne voi puhutella ketä tahansa, Marko sanoo. On hyvä päästä välillä mukavuusalueelta pois! SOUNDI 47. Jengi haluaa tuttua ja turvallista, ja siksi Topi Sorsakoskikin levytti aikanaan niin paljon cover-biisejä. Nyt huomaa yrittävänsä valmistautua siihen, että levy rutataan jossain. Ajat yksin henkilöautolla, pystytät soittokamat ja keikan jälkeen ne kamat ei liikahda mihinkään ennen kuin niitä lähtee kantamaan itse autoon. Saa jakaa sen musiikin ainakin joidenkin ihmisten kanssa. Rauli oli kiinnostunut mun biiseistä, mutta hän oli siinä jamassa kuin oli. Onhan niissä toivoa, suurimmassa osassa ainakin! Tälle soololevylle halusin kappaleisiin enemmän nostattavia tunnelmia. Onneksi soololevyn biisit taittuvat hyvin Poutahaukkojenkin keikkasettiin, ja sen lisäksi Marko tekee koko ajan myös soolokeikkoja sekä duo-esiintymisiä Poutahaukoissa kitaraa soittavan Jouni Saarion kanssa. – Kyllähän tuo yleisökin onnistuu joskus yllättämään, Marko sanoo. Kun keikalle lähdettiin, ne myös hoidettiin. Ehkä on mahdollista, että Pikkarainen olisi tuottamassa joskus myös Poutahaukkoja. Tanssilavoille ei mennä konsertoimaan eikä esittämään omia biisejä, vaan siellä on omat lait ja säännöt, miten ohjelmisto koostuu ja mitä kaikkea pitää olla keikkasetissä. – Aki on pystynyt kuvaamaan rakastumista, työttömyyttä, unelmia, epäonnistumisia ja onnistumisia niin aidosti, että se koskettaa ihmisiä ympäri maailman. Niin nuo nauhat on jäänyt sellaiseksi sisäpiirin jutuksi. Kantri on aina ollut lähellä miehen sydäntä, ja Marko levytti vuonna 2005 The Hanks -projektibändinsä kanssa Hank Williams -suomennoksista kootun Ennemmin tai myöhemmin -albumin. Siitä on ehtinyt saamaan omat henkiset orkkunsa ja kicksinsä, ja välillä on tullut niitä vastareaktioitakin. Se on intiimi ja tiivis tunnelma
Amerikkalainen Metallica on julkaissut Master Of Puppets -klassikkoalbuminsa muutamia kuukausia aikaisemmin ja allekirjoittanut haaveilee reissusta Pihtiputaan Saapasjalkarockiin. Myös seuraava päivä jää unohtumattomasti mieleen. – Usko tai älä, mutta minä muistan tuon Helsingin-keikan, Jason Curtis Newsted huudahtaa puhelimeen melkein 25 vuotta myöhemmin, tammikuussa 2013. Hyvä niin, sillä nuoren musiikkifanin maailma olisi varmasti saanut kovan kolauksen mikäli pitkäaikaisen suosikkibändin muusikot olisivat osoittautuneet omaa erinomaisuuttaan täynnä oleviksi ylimielisiksi rocktähdiksi. ENTÄ MIKSI JASON NEWSTED JULKAISEE MUSIIKKIA OMALLA NIMELLÄÄN VASTA NYT. Metallican ura ei onneksi pääty basistilegendan aivan liian varhaiseen poismenoon ja allekirjoittaneen vuoro koittaakin sitten lokakuussa 1988, kun Metallica saapuu Helsingin jäähalliin uuden jäsenensä eli Flotsam & Jetsam -yhtyeen riveissä speed/thrash-fanien tietoisuuteen nousseen Jason Newstedin kanssa. I L L A T E M MIEHEN PALUU ONKO JASON NEWSTED KATUNUT LÄHTÖÄÄN METALLICASTA JA MIKÄ ON HÄNEN MIELIPITEENSÄ LARS ULRICHISTA. Toisaalta lähes kaikki parin ensimmäisen vuoden aikana soit-. Lohtua ei tuo se, että Saapasjalkarockista tulevassa suorassa radiolähetyksessä eräs suomalainen rockmuusikko ruoskii Metallicaa armotta: ”Tämä taustalla soit48 SOUNDI tava amerikkalaisyhtye on aivan karmean huono ja heidän musiikkinsa on pelkkää melusaastetta”. Metallican kiertueryhmä nimittäin yöpyy Mannerheimintien varrella sijaitsevassa majoitusliikkeessä ja keikan jälkeisenä aamuna hotellin aula täyttyykin nimikirjoituksia metsästävistä faneista. JA MIKSI IHMEESSÄ TÄSSÄ HAASTATTELUSSA PUHUTAAN TINA TURNERISTA. Voi sitä riemun määrää, kun Blackenedin pyropommit käynnistävät parin tunnin mittaisen konsertin. – Helsinki oli eräs näistä Damaged Justice -maailmankiertueen todella kaukaisista etapeista ja muistan hämmästelleeni, että miten ihmeessä jossakin Suomessa voi olla näin käsittämättömän hieno meininki. Konsertin missaaminen harmittaa tietenkin vielä kaksin verroin enemmän saman vuoden syyskuussa, kun Suomeen kantautuu traaginen uutinen Metallican basistin Cliff Burtonin menehtymisestä auto-onnettomuudessa – ja sitten taas toisaalta: Pihtiputaalla pyydetty ja onnekkaasti tämän tekstin kirjoittajalle kantautunut Burtonin nimikirjoitus tuntuu tuolla hetkellä maailman arvokkaimmalta asialta. Lars Ulrichia ei jostakin syystä näy, mutta Newsted, kitaristilaulaja James Hetfield ja soolokitaristi Kirk Hammett raapustavat puumerkkejä hyvän tovin – ja osoittautuivat juuri niin ystävällisiksi kuin etukäteen toi- voa saattaa. Kyydin saaminen ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta onnistu ja Metallica jää tuolla kerralla näkemättä. teksti: TIMO ISOAHO O n heinäkuun alkupuoli 1986
– LARS ULRICH EI TIETENKÄÄN OLE MAAILMAN TARKIN RUMPALI, MUTTA SOITTAMINEN ON TOISAALTA VAIN PIENI OSANEN HÄNEN METALLICAMAAILMAANSA. SOUNDI 49. Toisena nousee mieleen kesän 1988 Monsters Of Rock -kiertue Yhdysvalloissa. Hienoimmillaan meistä tuntui, että me olemme kuolemattomia eikä kukaan voi pysäyttää meitä. Kyllä siinä nousivat liikutuksen kyyneleet silmiin. Onko tuo Moskovan-keikka se kaikista huikein muisto Metallica-vuosilta. Otetaanpa esimerkki: syyskuun lopulla 1991 Metallica, AC/DC, The Black Crowes ja Pantera soittivat ilmaiskonsertin Moskovan ulkopuolella Tushinon lentokentällä ja eri arvioiden mukaan paikalla oli ihmisiä kuudestasadastatuhannesta kahteen miljoonaan. Tunnelma oli erityislaatuinen senkin vuoksi, sillä Neuvostoliitto oli hyvin lähellä hajoamistaan. Soitimme jättiläismäisessä Pontiac Silverdomessa Michiganin osavaltiossa ja minähän olen kotoisin juurikin niiltä kulmilta. Metallican jäsenenä Newsted pääsi monin tavoin osaksi rockin historiankirjoitusta. Pitää kuitenkin muistaa, että olin jättänyt kouluni kesken täydellisen epärealistisen rockunelman takia ja vain muutamaa vuotta myöhemmin minä sitten nousen kotiseutujeni suurimman konserttipaikan lavalle! HYVIN HARVAT ASIAT kuitenkaan kestävät ikuisesti ja niinpä myös Jason Newstedin ja Metallican tiet erkanivat. tamani Metallica-keikat olivat unohtumattomia kokemuksia ja minunhan piti suunnilleen nipistellä itseäni ymmärtääkseni olevani hereillä. Paikalla oli ainakin kuusikymmentätuhatta fania – ja mikä mielettömintä, niin omat vanhempani näkivät minut ensimmäistä kertaa Metallican riveissä juuri tuona iltana. Esimerkiksi Fade To Black ja For Whom The Bell Tolls saivat siis toimia aikamoisten hetkien soundtrackina. – Se tapahtuma oli täydellisen absurdi eikä sellaista konserttia varmaankaan järjestetä enää koskaan. Mukana olivat Van Halen, Scorpions ja Dokken. Että Tushino on tänään, yhden päivän ajan, väkiluvultaan vanhan mantereen suurimpia kaupunkeja. Pukeuduimme samalla tavalla, juhlimme yhdessä ja teimme muutenkin kaiken porukalla. Miten sitä silloin kuvailtiinkaan... – Se on hyvin paljon mahdollista. Niistä ajoista myös liikkuu kaikenlaisia tarinoita, mutta tosiasiassa me vedimme tiukasti samasta köydestä. Tuo vuonna 2001 tapahtunut ero oli epäilemättä basistin elämän vaikeimpia päätöksiä, mutta lopulta vaihtoehtoja ei jäänyt
Jotkut fanit huomasivat minut ja he ryhtyivät huutamaan nimeäni. Eikä bändi oikeastaan pysähtynyt kuin vasta vuosituhannen vaihteen aikoihin... Kaliforniassa jo vuosikausia asuneen basistin uralla on tapahtunut Metallica-pestin jälkeen monia yllättäviäkin käänteitä. Sanoin, että meidän pitäisi unohtaa Metallica muutamaksi hetkeksi ja palata sitten entistä vahvempana. – Kun olin aikoinani Metallican jäsen niin pääsin tietenkin osaksi sisäpiiriä. Perkele, minäkin esiintyisin mielelläni intialaisille – itse asiassa minä haluaisin soittaa kaikissa maailman valtioissa (naurua). Tai no joo, jos olen aivan brutaalin rehellinen niin muutaman kerran olen tuntenut ”voi jospa saisin olla mukana” -fiiliksiä, kun Metallica on ilmoittanut konsertoivansa vaikkapa Intiassa tai EteläAfrikassa. Sellaisesta ei ollut pelkoa. Alamme siis silloin miettimään seuraavia biisejä ja muita kuvioita! assa useita mittavia niska- ja selkäleikkauksia läpi käynyt Newsted on soittanut muun muassa Voivodin riveissä sekä Ozzy Osbournen yhtyeessä (”Geezer Butler on suurin esikuvani Lemmy Kilmisterin ohella, joten Black Sabbathin biisien soittaminen Ozzyn kanssa oli äärimmäisen hienoa”) ja pyörittänyt Echobrainin ja Papa Wheelien kaltaisia omia bändejään. Erityisesti se, että Metallica kutsui juhlailtojen avausbändeiksi ja vierailijoiksi pelkästään artisteja, jotka on vaikuttaneet heidän uraansa, 50 SOUNDI oli mieletöntä. Ehditkö juttelemaan Jason Newstedin kanssa. Tästä sapatista huolimatta Apocalyptica nimittäin osallistuu ensi heinäkuussa massiiviseen spektaakkeliin Leipzigissa – siellä on tiedossa areenaluokan tanssiteos Richard Wagnerin elämästä. Lars, James ja Kirk eivät ehtineet tekemään lainkaan surutyötä vaan he painoivat eteenpäin sata lasissa. Mutta ihmiset olivat aivan uskomattoman innokkaita ja heidän äärimmäisen lämmin vastaanottonsa on sataprosenttisesti uuden Newsted-yhtyeeni perustamisen taustasyy. – Konsertit olivat valtavan voimakkaita kokemuksia – varsinkin suosikkibiisini Batteryn soittaminen, Newsted aloittaa. Sinne olen siis kirjoittanut musiikkia ja sovittanut Wagnereita viime aikoina. Apocalypticalle en ole varsinaisesti kirjoittanut vielä mitään, mutta näiden hommien tuoksinassa jää aina joitakin aihioita pöytälaatikkoon... Nyt sain taas soittaa Metallican kanssa, mutta tällä kerralla ulkopuolisena – saatoin siis pelkästään nauttia kokemuksen hyvistä puolista. Olin saanut jo aikaisemmin idean, että meidän pitää vetää One ja varsinkin Lars oli sitten aivan huuli pyöreänä, kun pyysin sitä olemaan soittamatta sinne sekstolikohtaan saakka. Ja silloin juttu oli hajoamassa käsiin pahemman kerran. Kävi nimittäin niin, että Newstedin puhelin pirahti soimaan syksyllä 2011 ja toisessa päässä oli kuin olikin Metallican rumpali Lars Ulrich. Pian koko sali liittyi rytmikkäisiin Jason-huutoihin ja se olikin sitten melkoinen tervetuliaistoivotus Metallica-perheeltä. Entäpä sapattivapaalla oleva Apocalyptica... Tarjous kuulosti hienolta, Newsted muistelee. – Hän tiedusteli, että haluaisinko osallistua Metallican neljän keikan mittaisiin 30-vuotisjuhlallisuuksiin ja soittaa taas heidän kanssaan. Treenasitteko yhdessä ennen keikkaa. Fanit viestittivät minulle, etteivät he ole unohtaneet ja että mi-. Oli myös hienoa olla sataprosenttisen tietoinen siitä, että voin kävellä pihalle vaikka saman tien mikäli meininki ei miellytä (naurua). Viimeisimmäksi todisteeksi käy Newsted – siis Jasonin ”ensimmäinen sataprosenttisesti oma bändi Metallican jälkeen”. – Kävimme Metallican treenikämpällä aikaisemmin päivällä ja vedimme biisit läpi pari kertaa. – Olen itse asiassa työstänyt aika paljon uutta materiaalia muutaman viimeisen kuukauden aikana. No, lavalla olikin havaittavissa jonkin verran purkamattomia jännitteitä. Muun mu- ”Olihan se kuumottavaa kytkeä kaapeleita lavalla perse pystyssä, kun Metallican ukot katselevat ja venailevat vieressä!” METALLICAN 30-vuotisjuhlalli- suudet olivat raskaan rockin maailmassa ”se juttu” vuoden 2011 lopulla. Tämä suunnitelma ei kelvannut muille, mutta minä päätin hypätä laivasta ennen lopullista myrskyä, Newsted kertaa. Suuret paineet, kova vastuu ja kaikki muut asiat kaatuivat yhtä lailla minun päälleni. – Oli hienoa päästä viimeinkin vetämään oikeasti kimpassa Metallican kanssa. – Se oli kaiken kaikkiaan älyttömän hieno tapahtuma. En todellakaan pystynyt kuuntelemaan sitä kuivin silmin. Onneksi homma toimi hyvin ja itse asiassa saimme hyvät naurut asetelmasta syntyneistä tilannekomiikoista. Tietenkin myös musiikki kärsi kaikista näistä ongel- mista. Siis että saataisiin ilmoille uudenlainen versio. Olihan se kuumottavaa kytkeä kaapeleita lavalla perse pystyssä, kun Metallican ukot katselevat ja venailevat vieressä, että joko vedetään. Olihan se sitten aivan huikea kunnianosoitus, että Metallican keikkojen avausbändinä aikaisemminkin esiintynyt Apocalyptica sai kutsun saapua pääkallonpaikalle. Onneksi ongelmat selvisivät ja pääsimme soittamaan. Kaverihan ei siis ollut käsittääkseni edes tavannut Metallican muita jäseniä eron jälkeen ja tuo iltama oli sitten ensimmäinen kerta, kun se nousi takaisin bändin lineupiin. Myös Onen rakenteessa oli pikkuisen ihmettelemistä, kun me olemme soittaneet kappaletta kolmetoista vuotta omana versionamme. – Liityin aikoinani Metallicaan vain muutamia viikkoja Cliffin kuoleman jälkeen. – Toki. Youtubesta voi katsoa esimerkiksi pätkän, jossa Apocalyptica soittaa Onen Metallican kanssa. Metallica myös veti läpi juhlansa erittäin ”kotikutoisissa” tunnelmissa. Metallican haamu seuraa häntä loppuelämän ajan, halusipa hän sitä tai ei. – Usko tai älä, mutta en ole katunut tuota päätöstä. Newsted kertoo nauttineensa jokaisesta hetkestä täysin rinnoin. – Muistan elävästi, kun kävelin The Fillmore -keikkapaikan parvelle ensimmäisen illan alkajaisiksi. Olemme lämmitelleet heitä monta kertaa, mutta emme ole soittaneet varsinaisesti yhdessä. – Lisäksi olen tehnyt biisejä Cherry & The Vipersille ja menemmekin studioon kevään aikana. Wagner-kuviota lukuun ottamatta Apocalyptica aktivoituu joskus syys–lokakuussa. Arvostan tuollaista meininkiä, että kolmenkymmenen vuoden kohdalla megabändi keskittyy diehard-faneihin ja musiikillisiin vaikuttajiin, Apocalyptican Eicca Toppinen sanoo. Ehdotinkin muille bändin jäsenille vuoden mittaista sapattivapaata. Pienen haasteen meille asetti se, että Metallica on tiputtanut kappaleen sävellajia ja sellainen ei ole selloilla ”ihan tuosta vaan” toteutettavissa. – En etukäteen oikeastaan tiennyt, mitä odottaa. Oletko jo innostunut kirjoittamaan uutta musiikkia. – Eikä unohdeta sitäkään, että olen työskennellyt myös esimerkiksi DJ Shadown ja Gov’t Mulen kanssa. Millaista oli taas esiintyä Metallican riveissä. Itse asiassa koko One meinasi nytkin peruuntua, kun siellä oli jotakin teknistä häikkää ja Robert Trujillo joutui vetämään bassosooloa aika pitkään. Jason oli ymmärrettävistä syistä suhteellisen paniikissa omasta fiitistään... Oli alkoholiongelmia, oli avioeroja ja niin edelleen. Niin ja minähän soitin bassot Tina Turnerin Teach Me Again -kappaleeseenkin, Newsted naurahtaa. Bändille on luvassa keskeinen rooli myös näyttämöllisesti. Jason on tuttu kaveri jo meidän ensimmäisiltä yhteiskeikoilta Metallican kanssa vuodelta 1996 ja hänen kanssaan tuli juteltua paljonkin. Mutta vaikka Newsted jättikin Metallican niin bändistä hän ei tietenkään päässyt eroon
Snaken äidinkieli on ranska, mutta hänen englantinsa on tästä huolimatta aivan maagisen oivaltavaa. CD+DVD: 11,90 JUKKA TAKALO: Kahden hengen disko ....................................8,90 TEN YEARS AFTER: Cricklewood Green ....................................5,90 G. Sen jälkeen pyysin mukaan rumpali Jesus Mendez Jr:n ja kitaristi Jessie Farnsworthin – olen tuntenut heidät jo vuosikausia ja olemme soittaneet yhdessä aikaisemminkin. Okei, Lars ei ehkä soita niin hyvin kuin joskus Ride The Lightningin tai Master Of Puppetsin aikoihin, mutta kukaan täysijärkinen ei voi siltikään kiistää Larsin vaikutusta raskaan musiikin kehitykseen... Ja minähän olen musiikkifani itsekin, joten pystyn samaistumaan täysin heidän tuntemuksiinsa. Voivodin Denis ”Snake” Bélanger on kuitenkin toiminut minulle vieläkin suurempana mentorina, sillä häntä taitavampaa kaveria ei olekaan. Mietin ensin jonkinlaista superkokoonpanoa ja eräänlainen nimiryhmä olikin kovaa vauhtia kasautumassa, mutta sitten kuvioon ilmestyi liikaa kaikenlaista lakimiesroskaa ja päätin haudata koko ajatuksen. THOROGOOD & THE DESTROYERS: The Emi Years .....2-CD: 7,90 PAUL WELLER: Hit Parade ......................................................5,90 WHO:Live At The Isle Of Wight Festival 1970 ...... Yhtään liioittelematta: jos minä laitan kotona Slayerin Reign in Bloodin soimaan niin minähän suorastaan hypin seinille silkasta riemusta, Newsted nauraa. 2-CD+DVD: 14,90 VIIKATE. Minä olen ollut tuo ”altavastaajien kuningas” jo vuosikausia, mutta nyt aion nousta taas huipulle, Newsted ilmoittaa tyynesti. Minullakin on ollut kiistani hänen kanssaan, mutta sellaiset asiat unohtuvat ajan mittaan... 2013 ASTI MIKÄLI TAVARAA RIITTÄÄ. 10,90 SCORPIONS: Amazonia - Live In the Jungle .................. – OLIN JÄTTÄNYT KOULUNI KESKEN TÄYDELLISEN EPÄREALISTISEN ROCKUNELMAN TAKIA JA VAIN MUUTAMAA VUOTTA MYÖHEMMIN MINÄ SITTEN NOUSEN KOTISEUTUJENI SUURIMMAN KONSERTTIPAIKAN LAVALLE! nun täytyy viimeinkin vastata heidän huutoonsa. Jos yhtyeen nimi on Newsted ja ensimmäisen ep:n otsikko Metal niin väärinkäsityksille ei yksinkertaisesti jää tilaa, basisti huomauttaa. – Haluan samalla painottaa, että olen erittäin tyytyväinen Metalin teksteihin – kiitos vain entisille bändikavereilleni. Jason Newsted kertoo myös haaveilevansa ahkerasta keikkailusta. Minä puolustan Larsia maailman loppuun asti, siitä ei ole kahta sanaa! JO 40 VUOTTA ROCKIA SUOMALAISILLE! KOVAT KOTIMAISET CD 18,90 Digipak 19,90 2LP+CD 19,90 J.KARJALAINEN Et Ole Yksin (julkaisu 15.3.) CD 18,90 2LP 26,90 ISMO ALANKO Maailmanlopun Sushibaari CD 17,90 FRANCINE Still Burning CD 15,90 CD+DVD 23,50 LP 21,90 CD 18,90 CD 18,90 Digipak STRATOVARIUS 19,9 0 COSTELLO Kun Mies Unelmoi Nemesis UUTTA ULKOMAAN ELÄVILTÄ NICK CAVE & BAD SEEDS Push The Sky away CD 18,90 LP 21,90 CD 18,90 DAVID BOWIE The Next Day JIMI HENDRIX People Hell And Angels STONE Complete HURTS Exile KIRJA 28,00 CD 17,90 CD+DVD 21,90 9CD+ DVD 49,00 PETE TOWNSHEND Kuka Olen TARJOUS CEEDEET BLACKMORES NIGHT: A Knight In York..................... – Metallica-keikkojen jälkeen olikin sitten enää kysymys vain siitä, että millaisen yhtyeen minä laitan pystyyn. Sillä onhan niin, että Newsted on soittanut tuhansia keikkoja Lars Ulrichin – siis raskaan rockin kenties kiistellyimmän rumpalin – rinnalla. 2-CD+DVD: 11,90 STATUS QUO: Pictures ......................................... Ja, toistonkin uhalla: Lars Ulrich ei tietenkään ole maailman tarkin rumpali, mutta soittaminen on toisaalta vain pieni osanen hänen Metallica-maailmaansa. Jason Newsted on puhunut koko haastattelun ajan erittäin innostuneesti ja miehen tarinoita voisi kuunnella tuntikausien ajan. Se on aivan huikea taito. – Halusimme tehdä Metalin täysin mutkattomasti, aivan kuten vanhoina hyvinä aikoina. Mutta mitä hän ajattelee Ulrichista tänä päivänä. Olen pelkästään ylpeä siitä, että tällainen ep olisi voinut yhtä hyvin ilmestyä vaikkapa vuonna 1983. Pari kuukautta myöhemmin kolmikko oli kirjoittanut viitisentoista biisiä ja viime vuoden loppuun mennessä kappaleet olivat jo purkissa. – Ihmiset eivät myöskään taida täysin ymmärtää Larsin valtavaa roolia koko Metallican uran taustalla. James Hetfield on ehdottomasti maailman parhaita lyyrikoita ja ylipäänsä se voima, millä hän kykenee tekstinsä esittämään... Newsted julkaisee kaksi muuta pikkulevyä vielä kuluvan kevään aikana ja kesällä kaikki kolme ep:tä ilmestyvät yhtenä täysimittaisena albumina. Voimatrio nimeltään Newsted kävi uuden musiikin kimppuun viime elokuussa. Maj’lle ......................................................8,90 MOKOMA: Varjopuoli ..............................................................5,90 JUKKA PERKO: Avara..............................................................7,90 POJAT: Klassikot ....................................................................5,90 MICHAEL SCHENKER GROUP: Assault Attack ..........................5,90 SADE: Ultimate Collection ..........................................2-CD. CD+DVD: 8,90 BUZZCOCKS: A Different Kind Of Tension .....................2-CD: 10,90 BUZZCOCKS: Another Music In A Different Kitchen .......2-CD: 10,90 BUZZCOCKS: Love Bites .............................................2-CD: 10,90 DAVID BOWIE: Heroes ............................................................9,90 DAVID BOWIE: Low.................................................................9,90 LEONARD COHEN: Old Ideas...................................................8,90 LEONARD COHEN: Live At The Isle Of Wight 1970 CD+DVD: 10,90 BOB DYLAN: Under The Red Sky .............................................5,90 BOB DYLAN: Hard Rain...........................................................5,90 EPPU NORMAALI: Klubiotteella ....................................2-DVD: 8,90 RORY GALLAGHER: Notes from San Francisco ...........2-CD: 10,90 HAWKWIND: Space Ritual - 40th Anniversary ...............2-CD: 10,90 HELLOWEEN: 7 Sinners ..........................................................8,90 HONEY B & T-BONES: Alive In Helsinki .....................................7,90 IRON MAIDEN: En Vivo! .............................................2-DVD: 10,90 KILLING JOKE: MXII ..............................................................10,90 SUVI ISOTALO: P.S. www.epes.net EPE’S PALVELEE SINUA ARKISIN 10-18, LAUANTAISIN 10-16 KYTTÄLÄNKATU 6 TAMPERE puh (03) 223 6684. Kuulijasta tuntuu, että James laulaa juuri hänelle. – Halusin ehdottomasti, ettei yhdenkään fanin tarvitse epäröidä tämän yhtyeen äärellä. Petäjäveräjät ...........................................................10,90 WITHIN TEMPTATION: The Unforgiving .....................................8,90 KOKO TARJOUSLEVYLISTA NÄHTÄVISSÄ WWW.EPES.NET KAIKKI NÄMÄ TARJOUKSET VOIMASSA 20.3. Hän on laittanut energiansa peliin kaikkien näiden vuosikymmenien ajan ja hänen työmoraalinsa sekä bisnestietämyksensä ovat omalla tasollaan. Olen oppinut häneltä esimerkiksi sen, että jokaisen, aivan jokaisen, sanan täytyy merkitä jotakin. – Debyytti-ep:n King Of The Underdogs -kappaleen sanoitus kertoo kaiken tämän hetken ajatusmaailmastani... – Niin, sieltä sivusta on varmasti helppo huudella törkeyksiä (naurua). DVD: 10,90 SHADOWS: The Final Tour ................................. Nauhoitimme nämä vajaat viisitoista biisiä kymmenessä päivässä emmekä todellakaan tavoitelleet mitään modernia ProTools-meininkiä. Siihen ei ole tällä kerralla mahdollisuutta, mutta eräs kysymys on vielä esitettävä. Omana kulta-aikanaan hän keksi monia uusia soitannollisia ja sovituksellisia juttuja ja hänen innovatiivisuutensa oli parhaimmillaan vertaansa vailla, muistuttaa Newsted
Tosin albumin nimibiisissä se on lähellä – niin väsyneenä Ville kertosäkeessä ”Mia, älä vielä katoa” -riviä toistaa – mutta senkin nostaa kuiville väliosassa yllättävä kitaramöykkä. Villen äänessä on poikkeuksellista koskettavuutta, ja esimerkiksi kun hän laulaa hauraassa Rohkeus-päätöskappaleessa falsetissa ”uskalsin olla nainen, vaikka olenkin mies [...] sillä vihaajat, ne vihaavat”, uskallan väittää, että liikutaan lähellä Antony Hegartyn taajuuksia. Kuulija on imaistu sisään ja siellä pysyy. Villen yhdessä Jussi Moilan kanssa tekemät tekstit olivat vaikuttavin elementti jo debyytillä, ja vahvasti ne tempaavat mielenterveyden häilyviä rajoja kartoittavaan maailmaansa tälläkin kertaa. ARVIOT Johanna Kustannus Minä ja Ville Ahosen reilu kaksi vuotta sitten ilmestynyt debyytti lupasi paljon. Luu lyödään kurkkuun heti avausraidalla VILLE AHONEN LAULAA KUIN PAKOTTAEN SANAT ULOS Joulukuun kolmas. Kuulijalle välittyy vahva tunne, että jokainen Mian yhdeksästä raidasta on saanut sovitusvaiheessa osakseen yksilöllistä huomiota ja huolenpitoa. Siitä huolimatta en olisi lyönyt montakaan euroa vetoa, että Minä ja Ville Ahonen onnistuu jo toisella albumillaan näin erinomaisesti. Vähitellen yhtyeen herkkä ja dynaaminen soundi, sekä Villen omalaatuinen mutta todella vahva karisma selkeytyivät. Monin paikoin tekstien vaikuttavuus tuleekin siitä, miten ne lauletaan, ja Ville Ahonen laulaa kuin pakottaen sanat ulos kurkusta milloin vihan, milloin surun ja toisinaan myös elämänhalun voimalla. Mian tekstimaailma on usein masentunut ja epätoivoinen, mutta musiikin kauneuden ja sovituksellisen rikkauden ansiosta levyn alle ei edes meinaa luhistua. Vielä enemmän lupasivat ne livekeikat, jotka albumin julkaisun jälkeen yhtyeeltä näin. Tällä levyllä on neljä tasaväkistä tähteä: sävellykset, sanoitukset, Ville Ahonen ja bändi. Rubik-laulaja Artturi Tairan tuottama levy soi avarana ja vähäeleisenä, mutta tarvittaessa laulut kasvavat suuriin mittoihin tai lähtevät muuten vain yllättäviin suuntiin. Vaikka äänessä onkin selkeästi sama artisti, lauluntekijä ja yhtye kuin debyytilläkin, on parannusta tapahtunut joka ikisellä alueella. Usein ne ovat vain ajatelmia, abstraktejakin tuokiokuvia, mutta niiden lauseet ja yksittäiset sanavalinnat saavat pysähtymään syystä tai toisesta. Hyvin harvoin asiat osuvat nappiin näin täydellisesti. intro, ja heti sen jälkeen ollaankin jo keskellä pimeää, päivä kestää tunnin eikä talvi lopu koskaan. Mia on upea albumi. Alkuun hauska KURKUSTA MILLOIN VIHAN, MILLOIN SURUN JA 7/8-rytmissä lähtevä hiljainen du-du-duuTOISINAAN MYÖS ELÄMÄNHALUN VOIMALLA. Kappaleen lopussa viehättää tehokas koukku, jossa bändi pitää odottamattoman tauon juuri kun Ville on sylkäissyt suustaan kyllästyneenä ”lopu jo!” Albumin tunnelma on alusta loppuun vahva ja se jättää jälkeensä ristiriitaisia tunteita. Minä ja Ville Ahonen on ytimeltään rockbändi, mutta se soittaa ilahduttavan epärockisti – kevyellä svengillä ja nyanssien päälle ymmärtäen. MIKKO MERILÄINEN HHHHH 52 SOUNDI Kuva Chris Vidal Tenomaa MINÄ JA VILLE AHONEN Mia. Se esitteli tunnistettavaäänisen ja kiinnostavan artistitulokkaan, joka väläytteli kiehtovalla, mutta epätasaisella ja paikoin kömpelölläkin albumilla muutamia erittäin onnistuneita ja mieleen jääviä hetkiä. Avausraidalla koiralle syötetty häränkyrpä säpsäyttää, Mene kotiin -kappaleen korkealta laulettu huhuilu hymyilyttää ja Pieni hauta -biisissä käteen kaivettu hauta jää mukavasti askarruttamaan mieltä. Enkä totisesti haluaisi olla se ex-poikaystävä, josta Ville laulaa kappaleessa Kerro minulle rakkaani: ”Haluan, että tukehdut hänen allensa.” Eikä hän niinkään laula sitä, vaan hokee mantramaisesti kuin transsissa. Se on vähintään yhtä paljon tulkitsijana itsevarmuutta saaneen Villen, entistä vahvempien laulujen kuin omalaatuisesti, kekseliäästi ja aiempaa yhtenäisemmin soittavan yhtyeenkin ansiota. Tässä matalalta murisevien epälaulajien luvatussa maassa on todella virkistävää, että esiin nousee kaksilahkeinen, joka laulaa näin epämiehisesti – herkästi, rohkeasti ja hyvin
Rujoista ja kirskuvista kepeän ilmaviin, kerroksittain ja yksinään. Ei Johnny huonosti laula, hänen soundinsa vain on kovin anonyymi. Hartaan innokas laulutapa toimii välillä hyvin, mutta levyä kuunnellessa tulee ärsyttävän usein mietittyä, miltä tämäkin kappale kuulostaisi esimerkiksi Morrisseyn, Billy Braggin tai edesmenneen Kirsty MacCollin laulamana. Esimerkiksi European Me ja etenkin koko levyn avainraita, Marrin päätöksestä jättää koulu ja heittäytyä taiteen syliin kertova New Town Velocity vievät lähimmäksi klassisinta marrismia myös sävellysten osalta. Perisynneistään huolimatta Seitsentahokas ei ole missään nimessä laiska ja väsynyt tekele. Hän ei ole väärässä, sillä The Messenger on selkeästi rakkaudella ja poikamaisella innolla tehty levy. Aika pian The Healers hiipui telakalle. Tällaisen avauksen jälkeen ensireaktio kokonaiseen albumiin oli hienoinen pettymys. 2000-luvun puolivälissä Johnny liittyi yllättäen ensin yhdysvaltalaiseen Modest Mouseen ja myöhemmin englantilaiseen The Cribsiin, ja julkaisi molempien kanssa melko onnistuneet albumit. Tuttua ja turvallista yhtyeen vannoutuneille ystäville, mutta satunnaiskuuntelijaa ei tämä jaksa enää innostaa. Se kuuluu. Filosofinen tekstikin oli saumaton osa kokonaisuutta. Yhtyeen neljättätoista kokopitkää markkinoinut kahdeksanminuuttinen eeppinen singlelohkaisu heilutteli hersyvän punkahtavasti keskisormea radioaalloille ja esitteli kiinnostavinta CMX:ää vuosikausiin. Hienosti kasvava sävelteos, jonka kruunaa Yrjänän kryptisen mystinen lyriikka. Se haluaa ja uskaltaa kokeilla uutta, eikä tyydy pelkästään kierrättämään vanhoja hyviksi todettu keinoja. JARMO VÄHÄHAKA HHHH CMX Seitsentahokas Ratas Marraskuun lopussa, kesken kaikkein harmainta ja ankeinta vuodenjaksoa, lykkäsi CMX ilmoille hilpeän ajankohtaisesti nimetyn Kusimyrsky-kappaleen. Väliosassa poukkuroidaan avarammissa ja kevyemmissä sfääreissä ennen finaalin hurmoksellista sekä runnovaa lopetusta. Yrjänän tavaramerkiksi kohonnutta monitulkintaisiin teksteihin soveltuvaa runoilijamaista lausuntaa sekä paikoittaista suoraa huutoa. Ei tullut hardcorepunkia, vaikka nimi sellaista enteili. Pulskistunut ja musiikillisesti väsähtäneen oloinen, The Smithsissä maineensa sinetöinyt kitarasankari ei vakuuttanut yksitotisella laulusoundillaan ja puolipsykedeelisellä rockillaan. Laulutulkinnoista löytyy kaunista melodista otetta, A.W. Tällaisessa pohdiskelussa ei tietenkään ole mitään järkeä tai hyötyä. Eihän toisaalta Johnnya laulamisesta tunneta, vaan upeista popkappaleista ja kitaroinnista. Ensimmäinen maistiainen albumilta, nimikappale The Messenger, oli vallan tyrmäävä kokemus, aivan puun takaa hiipinyt new wave -popsingle, parasta Johnny Marria vuosikausiin! Miehen uudenlainen laulutapa istui viiltävien kitaroiden ja viileän tuotannon sekaan täydellisesti. Lokakuussa 50 vuotta täyttävä, 20 mailia päivässä juokseva vegaani on nykyisin täynnä positiivista energiaa. kuva: Marek Sabogal JOHNNY MARR The Messenger Warner Bros Kymmenen vuotta sitten ilmestyi Johnny Marr + The Healersin Boomslang-levy, sooloalbumi kaiken muun paitsi nimensä puolesta. Seuraava lohkaisu Upstarts ei juuri jäänyt jälkeen. Täytteenä on myös muutama menevä rockraita. Marr sanoo olleensa pitkään tietoisesti soittamatta smithsmäisiä juttuja (The Then upea Slow Emotion Replay on tosin päinvastainen esimerkki) mutta nyt ei tällaisia rajoitteita enää ole. Jälkimmäisen aikoihin syntyi ajatus tehdä pelkästään omalla nimellä levy, jonka inspiraation lähteinä toimisivat Marrin nuoruusaikojen ajatusmaailma ja tuon aikakauden postpunk. Kolmea ensimmäistä kappaletta uskaltaa suositella lämpimästi kenelle tahansa. Singlelohkaisut antavat varsin hyvän kuvan koko Seitsentahokasalbumista ja esittelevät sen ääripäät. Tämä reippaampi kappale kuulosti aivan kuin kadonneelta Blondien singleltä. Johnny Marr itse kuvailee musiikkiaan sanoilla ”upbeat manic new wave music” ja ”upbeat melancholia”. Kompastuskivenä toimi pääasiassa Marrin ääni, joka tuntui puuduttavalta niin isona annoksena. Ja kitaroita riittää. KAISLA ALEXANDER LEVEELÄ HHH SOUNDI 53. “Luota lukuun, itseesi ja pyhään geometriaan” on epämääräisyydessään jo neroutta lähentelevä loppusäe. Rikkisuudeltu on sitä perinteisempääkin perinteistä surumielisen kaihoisaa CMX:ää, jonka popkoukut ovat loppuun kaluttuja ja liian usein kuultuja. Kymmenen veisun joukkoon mahtuu niin innostavaa ja mielenkiintoista materiaalia kuin sitä tuhanteen kertaan kuultua tuttua huttuakin. Hehkutetun Kusimyrskyn ohella etenkin levyn alkupuoli esittelee vahvassa vedossa olevan ja elävästi eteenpäin potkivan suomirockin veteraanin. Tällä kertaa ”jokaiselle jotakin” -metodi jää positiiviseksi kokemukseksi, eikä lipsahda kulman takana väijyvään ”ei kenellekään mitään” -kategoriaan. Upea, toolmaisen koukeroinen kappale käynnistyy junnaavan jumittelevilla riffeillä, etenee ahdistavaan, mutta menevään kertosäkeeseen. On ihailtavaa, että CMX:llä on edelleen motivaatiota ja tunteen paloa vuosikymmentenkin jälkeen luoda uutta musiikkia. Jos nostatti Kusimyrsky odotuksia korkealle Seitsentahokasta kohtaan, veti seuraava singlelohkaisu omat ennakko-odotukseni viemäriin
Sen alta kuoriutuu melodioiden moniarvoinen sekamelska, jonka siedettävyydestä vastaa etupäässä Yorken kuulas kujerrus, soinnuttomasta kalinasta veistetyt koristeet. Blak And Blu ei päästä helpolla, emotionaalisia kerrostumia on paljon. Päälle purjehtii tuttu, vieraantuneesti vaelteleva mattapintainen ääni, jolla on paljon sanottavaa mutta vähän sanoja. Tätä pohjustusta vasten My Bloody Valentine onnistuu vastamaan odotuksiin tyylillä. Kun odotus päättyy, käsiin jää tavara. Tervetuloa Messias! ESA KULONIEMI HHHHH MY BLOODY VALENTINE MBV Pickpocket Odotus ja pettymys kulkevat käsi kädessä. Levyn alku kuulostaa tutulta. Kaikki lahjoja saaneet tietävät, että lahja on parhaimmillaan – täynnä mahdollisuuksia ja mystiikkaa – silloin, kun se on vielä avaamaton lupaus kauniissa käärepaperissa. Gary Clark Jr. Kiinnostavasti loppulevystä esitellään kiihkeämpi My Bloody Valentine. ASKO KAUPPINEN HH 54 SOUNDI Gary Clark Jr:n harteille on sovitettu mustan musiikin pelastajan viittaa. Oikeassa kanavassa helähtää samanaikaisesti nopeutetulta ja lyhennetyltä kuulostava sample – pöydälle pyöräytetyn kannen kilinä ja asettuminen. Kokonaisuudessaan C’mon Take On Me on tasaisen surkea yritys rockata 1980-luvun esikuvien tapaan. Ääripäillä operoinnissa My Bloody Valentine on edelleen mestari. Se ei ole pelkäs- tään yhtyeen syytä. Se kuulostaa ennen kaikkea radioheadmaisen sisäsyntyiseltä itsetutkiskelusta ja ilmaisun ihanuudesta voimansa ammentavalta mosaiikilta, jonka tylpästi kvantifioidut konerytmit kietoutuvat orgaanisesti soitettuun nykimiseen. Hardcore Superstarin glam-vaikutteinen hardrock on miltei alinomaa. ARVIOT ULKOMAAT GARY CLARK JR. Rokkaava Travis County on kunnianosoitus kotikaupungin Austinin suuntaan ja levyn päättävä Next Door Neighbour Blues kokonaisuuden ainoa akustinen pala. Samalla tavoin fuzzin kyllästämän Bright Lightsin soolo sisältää kekseliäitä rytmityksiä ja intervalleja. C’mon Take On Me -levyn pari biisiä kestävä hempeilyosasto ei ole paljon perusvääntöä vakuuttavampaa. Itselleni tulee mieleen bluesimpi versio Princesta, sillä mies on paitsi loistava kitaristi, laulaja sekä biisintekijä myös jokerimainen tyyleillä leikittelijä. Jännityksestä väreilevän uumoilun tilalle tulee kolkko materia, jonka lumous on tuomittu haihtumaan, hitaammin tai nopeammin. Meludyynien ja äänikuvaa pirstovien efektien alla loistaa joukko välittömän kauniita popmelodioita. Äärimmäisen miellyttävä albumin nimikappale on muodoltaan viehättävän epämääräinen ja siinä on hyvä tunnelma. Sekä ytimekkyys että idearikkaus ovat mahdollisimman kaukana bändin musiikista. Tätä monesta suunnasta valaistua ryteikköä jo ainakin Kid A:sta (2000) lähtien parrasvaloissa tanssittaneen Yorken rikoskumppaneina toimivat Red Hot Chili Peppers -basisti Flea, Radioheadin hovituottajana parhaiten tunnettu Nigel Godrich, joka paikan rumpalina ja Beckin riveissä meritoitunut Joey Waronker sekä Mauro Refosco, kokenut brasilianamerikkalainen rytmitaiteilija. Kevin Shieldsin kipparoima yhtye ei yritä pakkoloihtia esiin vuosikymmenten takaista magiaa, vaan julkaisee levyn, joka on – välinpitämätöntä, olankohautusta muistuttavaa nimeään myöten – rento ja väkevä. Se saa seuraa sähköbassosta, kunnes konekaiku valtaa alaa; digitaalisesti särähtelevät syntetisaattorit ja kosketinbassot dominoivat kohtausta, ja vaikka etäällä keskiöstä pyörivät äänimatot voivat kalskahtaa omituisilta, kokonaisuus on tuttu. Ain’t Messin’ Around on rockmaisine kertseineen täydellinen avausbiisi. Välillä kuuntelija temmataan livekeikkamaiseen fiilikseen, välillä lillutaan siistimmässä studiotunnelmassa. Tavallaan on niin, että MBV ei voi olla muuta kuin pettymys. hallitsee kaikki genret niin taitavasti, että Blak And Blun voisi ajatella työnäytteenä, jossa miehen persoona ja levollinen laulu palmikoivat kaiken yhteen luottamusta herättävällä tavalla. Yhtyeen nimi muistuttaa Thom Yorken itseilmaisun itseriittoisena riemuvoittona kaikuvasta The Eraser -soolosta (2006). Hypnoottinen When My Train Pulls In vaihtaa heti uuteen tunnelmaan, mutta vahvistaa avausraidan mielikuvaa: Clarkin kaunis, pehmeä soundi ja tasapainoinen vibraatto mukautuu loistavasti eritempoisiin biiseihin. Maltillinen ja cool laulu pitää kuosissa soitannollisesti lähes hullun lailla mäiskityn biisin. Yrityksestä suhtautua bändin yhdeksänteen täyspitkään avoimin mielin jää muistiin vain One More Minuten lukemattomilta kerroilta tuttu hittihakuisuus. Se on popkulttuurinen toteemi, jonka ympärillä hämmentyneet nuorukaiset ovat tehneet minuuttaan ja löytäneet omat heimonsa. Rummut hamuavat aktiivisempaa roolia, luupit pyörivät entistä äkäisemmin, eikä kuulijaa enää lasketa suloiseen narkoosiin yhtä auliisti kuin tovi sitten. Tyylillisesti silkkaa modernia r&b:ta. Soundi on leimallisen tukkoista ja paksua, ehkä jopa entistä rokonarpisempaa. Kaiken päälle laulaja Jocke Bergin takakireä äninä ja rääkyminen rassaa aivan suunnattomasti. TIMO HARJUNIEMI HHHH HARDCORE SUPERSTAR C’mon Take On Me Sony Music En haluaisi ampua kaloja tynnyriin, mutta Hardcore Superstarin eväkkäät oikein kerjäävät sitä vittuilemalla päin musiikillisen omanarvontunnon kollektiivista naamataulua. My Bloody Valentinen edellinen levy, vuonna 1991 ilmestynyt Loveless on nimittäin paljon enemmän kuin nippu lauluja. Ehta klassikko siis. Eikä klassikkoa seuraava levy voi tietenkään olla mitään niin suurta kuin klassikkoa seuraavan levyn odotus. Matkalla Flean paikoin suodattamattomat bassoraidat sekoittuvat eleettömästi Yorken ohjelmoimiin tokkuraisiin ujelluksiin ja pörinöihin, joiden uuttaminen Godrichin konstailemattomaan kitaratyöhön ei viittaa kauas hänen tuottamistaan, brittiläistä konemusiikkia popularisoineista poplevyistä. Teknistä valmiutta, ideoita ja heittäytymiskykyä pukkaa kuin pienestä kylästä. Nopeasti synnytetty, tanssittava ja selkeästi Yorken talutusnuorassa tempoileva Amok on yhdeksän kappaleen 45-minuuttinen panoraama. Skandinaavisen semimodernilta soundaava albumi on paisunut pullataikina mautonta, ruotsalaista nisua. Askel tuntemattomaan jää mietityttämään nimikappaleen pianon ja hihatin sammuessa turhuuteensa. Blak And Blu Warner Bros ATOMS FOR PEACE Amok XL Recordings Kaikki alkaa muovisesti kolisevia biittejä vasten säksättävästä kitarasta. Godrichin kädenjälki erottuu etäälle myös tiheäksi paneloidusta äänimaailmasta, jossa riittää volyymiä ja massaa ideoiden kustannuksella: Amok on tiheä, harmaansävyinen ja ontto – aivan kuin The Eraser. Potpurri Jimi Hendrixin 3rd Stone From The Sunista ja Little Johnnie Taylorin If You Love Me Like You Saysta on kiekon ainoa cover ja happofuzz- ja oktaavilaitemuhennoksineen yksi sen kohokohtia. Monisäikeisen ja tyylirikkaan Radiohead-diskografian kultaama Yorke on kuvaillut Rolling Stone -lehdessä uuden yhtyeensä suurta projektia yritykseksi tuottaa musiikkia, joka salaa soitetun ja koneistetun musiikin yhä rakoilevat saumat. Viimeistään kolmannen kappaleen, fantastisen Who Sees Youn kohdalla murskatusta kitarasoundista on jälleen tullut päihdettä, jota tekee mieli nauttia suurissa annoksissa. Edellä mainitussa artikkelissa Godrich kuvaili levyä paitsi ”askeleeksi tuntemattomaan” myös ”kompromissiksi”, ja Yorke on maininnut mahdottomaksi silkan ajatuksen tanssittavasta kappaleesta ilman laulua. Villin drum´n´bass-kompin yllä hortoileva Wonder 2 on hieno ja rohkea lopetus – ja kenties jälleen lupaus jostain
Hienoin täky on kuitenkin levyn loppuun säästetty 14, jonka haikeasta kertosäkeestä voisivat Arctic Monkeys ja The Strokes ottaa mallia. Wonderful, Gloriousin rakkauslauluissa tuska esiintyy enää vain imperfektissä: “Man it was brutal/ but it’s all in the past.” Musiikillisesti Wonderful, Glorious kuitenkin pitää otteessaan tavallistakin hienommin. Ja miksi pitäisikään, sillä heleän melodinen kitarapop soi levyllä uljaasti ja ajattomasti. Pienellä säröllä maustettuna kappale olisi kenties vieläkin herkullisempi, mutta täytyy tähänkin olla tyytyväinen. Jännittävintä tässä levyssä on kaiken alla lymyävä julkilausumaton aavistus siitä, että pian on jälleen musertavan erolevyn aika. Myös tuotantonsa puolesta Waiting For Something To Happen on onnistunut paketti, sillä kevyeen materiaaliin on saatu riittävästi dynamiikkaa, jot- EELS Wonderful, Glorious Eelsin musiikin erinomaisuus on aina perustunut päähahmonsa hirtehisiin ja makaabereihin teksteihin, joissa musta huumori ja pohjaton synkkyys nivoutuvat ainutlaatuisen koskettavasti. Broken Toyn tasoisia siivuja saisi olla enemmän, jotta tästä jaksaisi ihan tosissaan intoilla. Vain harvoin ylisanoille löytyy katetta musiikista. Kun yhtyeen elinkaari on näin lyhyt, ei sen vaikutusta voi olla huomaamatta musiikista. Jos yhtye malttaa jatkossa keskittää kaiken tarmonsa kokonaisiin pitkäsoittoihin, voi se olla sitä myös ihan kauttaaltaan. 09 – 720 60 660 • Avoinna ark. 180-debyyttiä olisi pitänyt kypsytellä vielä pidempään, eikä vain suoltaa ulos, kun riittävä määrä kappaleita on purkissa. 10 – 18, la 10 – 15 www.facebook.com/Musamaailma • www.facebook.com/ESPFinland kauppa on auki 24 h P www.musamaailma.fi face-to-fa P MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi • Puh. Toisaalta yhtyeen kiireen ymmärtää hyvinkin. Palma Violetsin todelliset valtit löytyvät kuitenkin ihan oikeasta paikasta, eli sen kappaleista. Sitä odotellessa. Roxanne Cliffordin keijukaismaisen tulkinnan rinnalle James Hoaren hieman laiska äänenkäyttö luo jännän kontrastin. Kolmen vuoden takaisella Tomorrow Morning -albumilla hyväntuulisuus vielä toimi yllättävänä elementtinä. Voihan aina olla niin, että tämä jää Palma Violetsin ainoaksi saumaksi menestykseen. MIKKO MERILÄINEN HHH V2 Tiedän, että on väärin toivoa ihmiselle pahaa. JARI JOKIRINNE HHH Bella Union Veronica Falls on Lontoosta ponnistava nelikko, jonka nimetön debyytti herätti pientä, mutta innokasta huomiota pari vuotta sitten. Kun huuma on huipussaan, on pitkäsoitto saatava markkinoille, oli yhtye siihen valmis tai ei. Jälkeenjäänyt simpanssikin osaisi kirjoittaa toimivampia rockbiisejä. Tai jos tarkkoja ollaan, niin sen parhaista kappa- leista. JARI JOKIRINNE HHH VERONICA FALLS Waiting For Something To Happen ta homma ei luisu aivan hissuttelun puolelle. Siitä huolimatta toivon, että Mark Oliver Everett olisi seuraavalla albumillaan taas huonossa jamassa, sillä näin rakastuneen ja elämäänsä tyytyväisen miehen kuuntelemiseen kyllästyy helposti. EERO KETTUNEN H PALMA VIOLETS 180 Rough Trade Aina kun brittiläinen musiikkilehdistö villiintyy jostain uudesta bändistä, täytyy hehkutukseen suhtautua suurella varauksella. MUSAMAAILMA since 1985 MUSAMAAILMA OUTLET Ohrahuhdantie 2, Hki, Itä-Pakila • Puh. 09 – 5627 1240 • Avoinna ark. Ennakkomaistiainen Best Of Friends hehkuu kuumalla liekillä ja Tom The Drumista löytyy kosolti alkukantaisen garagerockin voimaa. 180-debyytti osoittaa, että parhaina hetkinään Palma Violets on liki saamansa hehkutuksen arvoinen. PERE UBU Lady From Shanghai Fire Ohion Clevelandissä vuonna 1975 perustettu Pere Ubu heiluttaa yhä ylpeänä avantgardistisen epärockin lippua. 10 – 18, la 10 – 15 KIVIJALK A ROCKS! ce parasta palvelu SOUNDI a 55. Kokonaisuutena Veronica Fallsin kakkoslevy näyttäytyy kuitenkin hieman liian mukavana ollakseen oikeasti mielenkiintoinen. Rekisteröitymällä sinulla on myös mahdollisuus osallistua kilpailuihimme, joissa on aina mahtavia palkintoja. Silloinkin kun on mennyt hyvin, on vähintään sivulauseessa vihjattu sen olevan vain lumetta. Lisäpisteitä yhtye saa kahden laulajan käytöstä. Tämän hetken kuumin brittibändi on vasta puolitoista vuotta sitten perustettu Palma Violets. Esimerkiksi käy hienosti rullaava Broken Toy, joka luo mielikuvia 1990-luvun alun powerpop-intoilusta. New Alphabet ja Peach Blossom ovat tarttuvinta Eelsiä vuosiin. Vaikka alkuperäisestä miehistöstä on jäljellä vain bändin luova sielu, ääneltään lammasmainen David Thomas, niin PARANSIMME MAAILMAA! MUSAMAAILMAN uusi upea verkkokauppa on avattu! www.musamaailma.fi Rekisteröidy kanta-asiakkaaksemme ja olet mukana tarjouspostituksissa. ollut kaikin puolin äärimmäisen matalaotsaista meininkiä, eikä uusi levy tee ainakaan parantavaa poikkeusta asiaan. Waiting For Something To Happen on siis yhtyeen kakkoslevy ja varsinaisia korjauksia bändi ei ole sointiinsa lähtenyt tekemään. Levy täyttyy napakasta svengistä, rutisevista särökitaroista ja hauskoista riffeistä
Tältä kuulostaa, kun jonkun onnettoman päähän pudotetaan 2013 Fourth Avenuen kolmannesta kerroksesta grungepunk-flyygeli. Taidokas sovitus ja lämmin tuotanto soljuttaa kaiken vaivattomasti tarjolle, mutta jättää halukkaille hirmuisesti tutkittavaa. Pyrkiessään sinnikkäästi rikkomaan rockin ja tanssimusiikin kaavoja David Thomas tulee samalla tunnustaneeksi olevansa niiden piinaama. Ainoastaan synapoppis Sensitive New Age Guy ei istu kokonaisuuteen irralliselta tuntuvan tekstinsäkään puolesta. todella komeaa kuunneltavaa kokonaisuutena, mutta rumpali Sean McGuinness ja basisti Randy Huth ansaitsevat erikoismaininnan. Pissed Jeans on kuin riffilouhos. ARTTU TOLONEN HHH BIFFY CLYRO Opposites 14th Floor JOHN GRANT Pale Green Ghosts Bella Union Amerikkalaisen John Grantin nelikymppisenä tekemä soolodebyytti Queen Of Denmark (2010) oli kauneudessaan ja avoimuudessaan järisyttävä albumi. Orson Wellesin ohjaaman elokuvan kaimaksi nimetty Lady From Shanghai ei edusta kaikkein hurjinta Pere Ubua, mutta haasteellisuuden vähäisyydestä levyä ei sentään voi syyttää. Teemallinen kokonaisuus on jaettu kahdelle levylle käsiteltävien tuntemusten mukaan. Tällä kertaa albumin päälle lankeavan varjon luo pelottava lyhenne hiv. ARVIOT ULKOMAAT ensialbumista The Modern Dance (1978) alkanut perinteisen rockin ja sen tanssittavuuden pirstominen jatkuu edelleen. Honeys on lyyrisesti vahva kokonaisuus. GusGus-mies Biggi Veiran ja muiden islantilaisten kanssa tehty, edeltäjäänsä monipuolisempi ja elektronisempi Pale Green Ghosts on aivan yhtä tärkeä levy. Juuri tästä syystä John Grantin laulut toimivat niin hyvin. “Doc ain’t looking at me/says I got the disease”, Grant kertaa ensimmäisen kerran julkisesti kesken Meltdown-festivaalin keikan kertomansa surullisen uutisen kappaleessa Ernest Borgnine. Hittiosastoa on muka-. Glacierin riipaisevassa mutta lohdullisessa kertosäkeessä kipu kulkee läpi ihmisen muovaten esiin uusia, uljaita maisemia. Muutamasta levyn kappaleesta tapaa ilmiselvää beefheartiaanista kieroutta ja Musicians Are Scum tuo jo nimellään mieleen orjapiiskuriksi tiedetyn Captainin. Sanoitukset onnistuvat tekemään arkisesta elämästä yhteensopivaa varsin ahdistavan äänimaiseman kanssa. Bathroom Laughter kuvaa hienosti parisuhteen hankaluutta ja Chain Worker elämää, johon kuuluu rutiinin läpisyömä duuni ja dokaaminen. Tekstit ovat älykkäitä, hauskoja ja suorapuheisia, ja ne vilisevät viittauksia. Siis biisissä, joka kertoo edesmenneestä näyttelijästä, ja jonka loppurivillä Grant vetää esiin vertauksen Hohtoelokuvassa poikaansa lumihangessa kirveen kanssa jahtaavasta Jackista. Romanticize Me liikkuu jo Henry Rollinsin kertojahahmojen itseinhon sfää- What The Brothers Sang Domino Bonnie ”Prince” Billyn ja Dawn McCarthyn idea vähemmän tunnetuista Everly Brothers -kappaleista koostetusta albumista on teoriassa mehukkaampi kuin käytännössä. Aikuisuus näyttäytyy tällä levyllä todella karuna ja sielua syövänä toimintana. Tuotannoltaan Pale Green Ghosts risteilee tumman minimalistisesta elektrosta debyytin tyyliseen orgaaniseen soundiin. Honeys Sub Pop Mystistä soundia –chorus kohtaa leslien, ring modulaattorin ja oktaverin. Opposites on koskettava ja aito julkaisu, joka on kampeamassa Biffy Clyroa suurten joukkoon. Jousisovitukset ovat uljaita ja Sinéad O’Connorin niukat, mutta tyylikkäät taustalaulut ilahduttavat. Taivaallisten stemmojen kantaveljesten tuotanto on laaja ja sieltä voi löytää vaikka mitä. Thanks mukailee sykkivine rumpukoneineen Anita Wardin tanssihittiä Ring My Bell, vaikka biisin viesti onkin “You can go to hell”. Aiheistaan huolimatta niitä ei ole tukahdutettu patetialla, eikä niissä ryvetä itsesäälissä. Ero on vain sanoituksellinen, sillä samanlainen jaottelu ei päde musiikillisesti. Pere Ubun alkuaikojen musiikkia avant garageksi kuvaillut David Thomas on tinkimättömässä näkemyksellisydessään kuin Captain Beefheartin henkinen perillinen. Trion sointia on höystetty valtavasti jousilla, orkesteriosuuksilla, kuoroilla, epätavallisilla soittimilla ja erilaisia ääniä päästävillä välineillä. Grant kertoi Midlakeyhtyeen säestämänä puolitempoisina folkrockeina helkkyviä tarinoita pikkukaupungin ahdasmielisyydestä, elämästä homoseksuaalina, päihderiippuvuudesta ja rakkauden pettymyksistä. Ensimmäinen, The Sand At The Core Of Our Bones, kumpuaa kurjista kokemuksista ja kiertueen jälkeisestä juurettomuudesta toisen, The Land At The End Of Our Toesin, maalatessa myönteisempää tulevaisuutta. Biisit poukkoilevat edelleen ja kellottavat ties mitä tahtilajeja, mutta niitä on helppo kuunnella. Kashmir – here I come!! www.roland.fi 56 SOUNDI Pissed Jeans jyystää kuten vain päivätöissä käyvät isät osaavat. Biffy Clyron 20 uutta laulua kuplivat riemastuttavasti Only Revolutionsin (2009) linjoilla. Vaikka tyylihyppy nimiraidan kylmän konenakutuksen ja I Hate This Townin letkeän bändisoiton välillä on melkoinen, palvelevat ne onnistuneesti samaa, melankolisen levollista tunnelmaa. And Then Nothing Happened on pitkälti nimensä veroinen ja 414 Secondsilla Thomasin filosofinen pohdinta keskittyy miettimään, mikä osa totuudesta on unta ja mikä osa unesta on totta. Aikana, jona yhden biisin lataus on synonyymi uudelle musiikille, levyparin kunnianhimoinen toteuttaminen saa arvostusta jo pelkkänä eleenä, saati silloin, kun lopputulos on yhtä huikea kuin Opposites. McCarthy ja Bonnie ”Prince” eivät ole valinneet helpointa tietä lähtiessään matkalle Everlyjen maailmaan. Upea levy säästää parhaat rivinsä loppuun. Bändin yhteissoitto on ANTTI MATTILA HHHH DAWN MCCARTHY & BONNIE ”PRINCE” BILLY MIKKO MERILÄINEN HHHH PISSED JEANS Täydellisen jumin jälkeinen luovuuden purskahdus johti skottitrion uransa mahtipontisimpaan vaiheeseen, tuplalevyn laatimiseen. Pissed Jeans tappaa kotona ja puutarhassa. PERTTI OJALA HHH reissä. Se tunkeutuu, jos mahdollista, vieläkin syvemmälle. The Carpenter Sun johdattaa Pere Ubun neljännentoista studioalbumin keskelle kohtuullisen paksua yläpilveä. Male Gaze on laulu miehisen katseen taakasta ja Health Plan käsittelee aikuiseksi kasvamisen vaikeutta terveydenhoidon kautta
Viime vuoden lopuksi ilmestynyt The Bears For Lunch on jo kolmas albumi aikaisemminkin tuotteliaalta GBV:ltä vuoden sisään eikä millään muotoa väsynyttä menoa. 2000-luvun americanan kärkivankkurin levyt ovat herättäneet sekä ihastusta että närkästystä, mutta ainakin Jim Jamesin johtama porukka yrittää viedä musiikkiaan jonnekin. Out 8.3.2013 Lahti, Club Walimo Helsinki, Virgin Oil Pori, Bar Kino Turku, Ravintola Basso Tampere, Kustaa III Vaasa, Hullu pullo Iisalmi, Bebop Kajaani, Rock House Kulma Oulu, 45 Special Kuopio, Ilona Joensuu, Ilona Savonlinna, The Rocks Nurmijärvi, Club Venla Mikkeli, Club & Bar Wilhelm 26.4. Levyjä ja kasetteja sekä omalla nimellä että Wooden Wandina on julkaistu kymmeniä. Levynsä inspiraation lähteiksi Jim James on paljastanut Marvin Gayen What’s Going On -klassikon ja Lynd Wardin God’s Man -puukaiverrusromaanin vuodelta 1929. Viitteet ovat yleviä ja teemat suuria, mutta siitä huolimatta Regions Of Light And Sound Of God -albumi asettuu vain miellyttäväksi välityöksi My Morning Jacket -diskografian kupeeseen. Tästä voi bongailla muun muassa The Whon, The Moven ja muiden 1960- ja 1970-lukujen brittibändien jälkien lisäksi myös varsin englantilaisen Live on tour: 8.3. 29.3. Kaikki nämä sävyt löytyvät Everly Brothersin kirkkaimpien menestysvuosien jälkeisestä tuotannosta. Usein puudun vain yhdellä vaihteella kulkeviin levyihin, mutta Blood Oaths Of The New Blues tekee tajuntaan pesän ja jää sinne mystisesti muhimaan. 23.3. Muutoin meininki pysyy rentona ja pohdiskelevana. Puhtaimmin Everly-henkiset raidat kuten Devoted To You ja So Sad tihentävät tunnelman välittömästi. Time to rock again! na vain pari laulua ja välillä pöyhitään sangen obskuureissa kerrostumissa. Lyhyitä biisejä on entiseen tapaan runsaasti ja niissä on eloa, kun bändin monet vaikutteet kohtaavat eri kulmissa. PEKKA LAINE HHH JIM JAMES Regions Of Light And Sound Of God V2 Kentuckylaisen My Morning Jacketin on vaikea pysytellä muiden tamppaamilla poluilla. 28.3. 12.4. 8.5. Laulullisesti hienosti yhteensopivan kaksikon oli suonut menevän rohkeammin kohti itse asiaa, Philin ja Donin pelottavan lauluvoiman perintöä. Jim Jamesin ensimmäinen soololevy pysyy riittävän etäällä My Morning Jacketin tiluksilta jo sen takia, että musiikki ei kuulosta bändin soittamalta. Levy metelöi ainoastaan John Lennonin terapialauluista muistuttavan Dear One -biisin ilkeästi riipivän kitarasoundin verran. 16.3. 13.4. Soittajat, joita on vuosien mittaan ollut monia, ovat kuitenkin soitelleet toistensa levyillä. 15.3. 19.4. Pollard arveli levyn tekemistä ”epätodennäköiseksi”, mutta erehtyi pahasti. 27.4. What The Brothers Sang on etupäässä laiskasti countryrokkaava, toisinaan hieman nukkavierusti folkkaava ja hetkittäin jopa huumehuuruinen levy. Legendaarisen veljesduon maagisin ulottuvuus eli ylivoimainen harmonialaulu olisi kannattanut ottaa selvemmin operaation keskiöön. Tätä olisi toivonut lisää geneerisen hippikantrin kustannuksella. 31.3. Äänikuva on monikerroksinen ja -ulotteinen, mutta sopivan kotikutoinen. Ajatelkaa The Rolling Stonesin countryballadeja entisestään hidastettuina ja intiimimmin yksinäisempinä, niin olette melko lähellä akustisia kitaroita, pedalsteeliä, moogia, harmoonia ja vähäeleisiä efektejä hyödyntävää sointia, jonka maalaismaisessa hehkussa JTT:n lievästi jaggermainen laulu lämmittelee. 11.5. 27.4. Regions Of Light And Sound Of God -kiekon musiikillisina ankkureina toimivat pikemmin soul, funk ja jazz kuin pitkätukkaiset ja leveälahkeiset rockbändit. En tiedä, miten hyviä ne ovat olleet, mutta tämän perusteella JJT on varteenotettava tekijä. 10.5. Siitä jatkettiin loppuunmyydyllä USAn kiertueella. 30.3. Jim äänitti valtaosan materiaalista itsekseen kotistudiossaan. Biisi toisensa jälkeen laahustaa eteenpäin kuin valiumissa. Brand new album: JUSSI NIEMI HHHH GUIDED BY VOICES The Bears For Lunch Fire Vuonna 1983 Ohiossa aloittanut Guided By Voices hajosi 2004. 9.3. 17.5. Vuonna 2010 Robert Pollardin johtama ”klassinen kokoonpano” soitti Matador Recordsin synttäreillä. 24.5. Rummut läpsytteli hänen lapsuudenystävänsä Dave Givan. 20.4. Albumin päättävässä kotiseutukorkeaveisussa Kentucky aletaan olla ytimessä. Hirsimökin takkatulessa haistaa aavistuksen The Bandiakin. 18.5. Seinäjoki, Ilona Tampere, Hot Rod & Rock Show (klo 16) Harjavalta, Night Factory Jyväskylä, London Helsinki, Le Bonk Hämeenlinna, Sirkus Kankaanpää, Villi Night Club Lappeenranta, Totem Kouvola, House of Rock Loimaa, JBFT-kaupunkifestivaali Uusikaupunki, Hotelli Lännentie www.francine.st SOUNDI www.facebook.com/francineofficial 57. 9.5. 22.3. Kaikista yhtyeen koukkauksista en ole pitänyt, mutta Jimin toisinaan ylettömästi kaiutettu ja käsitelty falsettiääni on upea instrumentti. 25.5. Verkkaisesti hyvin käsitteellisin metaforin pohdiskelevassa menossa on jotain vääjäämätöntä, haamumaisuudessaan intensiivisesti läsnä olevaa ja samalla rauhoittavaa. Toth kuvaa bändipotretin koristamaa Blood Oathsia ”sunnuntaiaamun messuksi” sitä edeltäneen Briarwoodin ”lauantaiehtoon riehunnan” jälkeen. TERO ALANKO HHH WOODEN WAND Blood Oaths Of The New Blues Fire Joanna Newsom, Devendra Banhart ja moni muu on tunnetumpi vuosituhannen alussa virinneen, psykedelisesti folkahtavan ”New Weird America” -skenen edustajana kuin James Jackson Toth, vaikka tuotannon määrässä mies pesee kepeästi kaikki kilpailijansa
Kun levylle on valikoitunut sellaisia hienoja hittejä kuten The Impressionsin Gypsy Woman, The Ronettesin Be My Baby, The Driftersin This Magic Moment tai Little Anthony & The Imperialsin Tears On My Pillow, ei niitä kuunnellessa voi olla muistelematta alkuperäisiä äänitteitä. Big Inner -albumin biisit kääntyvät usein yllättävään suuntaan, mutta tekevät sen kuin vaiston varassa, vaivattomasti ja luontevasti. Kun Don Was sai houkuteltua tuottajatoverikseen Keith Richardsin, oli sessioille helppo rakentaa erinomaiset edellytykset. Kun kerrassaan huikea Brazos-finaali kurkottaa kohti kliimaksia, on pakko heittäytyä suinpäin gospel-kuoron jatkoksi: ”Jesus Christ is our Lord/Jesus Christ, He is your friend!” Tässä yhteydessä kyseinen viesti ei tunnu lainkaan kiusalliselta, vaan pelkästään nostattavalta. Nimikappaleen kaltaisissa tunteikkaissa tulkinnoissa hänen vaivattomasti ylärekisterissä liikkuva äänensä pääsee täysiin oikeuksiin. Matthew E. Esikuvina ovat olleet Todd Rundgrenin, Nick Draken ja Richard Thompsonin lohtua ja voimia tuottaneet, bluestunnetta uhkuvat ja kuulijaa suoraan puhuttelevat levyt. Siinä missä Skin To Skin Combat ja Tree Fly Jet muistuttavat vähän keskinkertaisesti vanhemmasta indierockista lauluharmonioiden koristama The Corners Are Glowing on hienoa 1960-luvun psykeä ja korkeaäänisen kitaristi Tobin Sproutin laulama Waking The Stars nättiä akustista folkia. TERO ALANKO HHHH täytyi kameosta, mutta otti osaa muiden kappaleiden sovituksiin ja miksauksiin. ASKO ALANEN HHH. Studioon luotiin aito vanhan liiton tunnelma. ARVIOT ULKOMAAT JUSSI NIEMI HHH AARON NEVILLE My True Story Blue Note Kun Was (Not Was) -kaksikon Don Was sai tehtäväkseen elvyttää legendaarisen Blue Note -jazzlevymerkin, kiinnitti hän ensi töikseen Aaron Nevillen, 72-vuotiaan upeaäänisen New Orleans -veteraanin. Pohjois-Carolinan vakiostudiossa aikaan saatu levytys hyödyntää paikallisia nuoria sessiomuusikoita ja luottotuottajaa Jeff Crawfordia. Yllättävänä apuna on toiminut XTC:n Andy Partridge, joka sai pyynnön osallistua popahtavaan tribuuttibiisiin You n Me n XTC. Jos muhkea Big Love olisi ilmestynyt 40 vuotta sitten, sitä pidettäisiin nykyään esimerkkinä perinteisten lajityyppien onnistuneesta hybridistä. www.roland.fi 58 SOUNDI Pitkän linjan indieveteraani, kitaristi, laulajalauluntekijä ja hyvin työllistetty tuottaja on palannut yhteistyöhön jo 1970-luvulta tutun kumppaninsa Peter Holsapplen kanssa sekä The dB’s -yhtyeen reunionin parissa. Byrdsmäinen Waving At Aero planes voisi olla jokin kadonnut sunshinepop-helmi. Seitsemän biisin ja hiukan yli 40 minuutin kokonaisuus on kuin suoraan 1970-luvun alusta putkahtanut. Rikas Big Inner -albumi ilmestyi Amerikassa viime elokuussa ja nyt englantilainen Domino julkaisee sen Euroopassa. Jouset, puhaltimet ja kuorot pomppaavat esiin juuri oikealla hetkellä eikä soolojakaan pelätä. Se saattaa selittää tekstien runsaat uskonnolliset viitteet. Tämä levy on erinomainen käyntikortti. Säästeliään tyylikkäästi soittavan Keithin lisäksi orkesterista mainittakoon Aaronin Art-veli uruissa, Lenny Pickett fonissa, Benmont Tench pianossa, Tony Scherr bassossa ja George C. Parhaimmillaan Aaron Neville on hitaissa balladeissa. Suuri osa sanoitusten tunne- ja ihmissuhdeproosasta on varsin levollista, lievästi toiveikastakin kerrontaa. Receli rummuissa. Sen kiireettömässä ja äärettömän inhimillisessä musiikissa kuuluu soulin, countryn, jazzin, psykedelian, The Beatlesin ja gospelin vaikutus. White ja hänen ystävänsä pyrkivät tekemään jotain samankaltaista Spacebomb-studionsa ja levy-yhtiönsä puitteissa. Musiikki syntyi siinä hetkessä, ja bändin vaivattomasta groovesta aistii, että jokainen muusikko on nautiskellut soittaessaan näitä lauluja. Eikä edes Aaronin veroinen virtuoosi pysty joka kerta pistämään originaalia paremmaksi. Henkilökohtaisimmat laulunsa Stamey on kuitenkin koonnut sooloalbumeilleen ja hän kuvaileekin Lovesick Bluesia oman yksinäisyytensä torjuntaan tarkoitetuksi. TIMO KANERVA HHHH CHRIS STAMEY Lovesick Blues Yep Roc Records Space Echo tyyppinen kaiku, joka reagoi ärhäkästi soittodynamiikkaan, rautalangasta eeppisiin metallisooloihin. Laveat sovitukset ja soitinnusten juhlallinen dramatiikka rakentavat parissa viikossa syntyneistä lauluista vakuuttavan kokonaisuuden. WHITE Big Inner Domino 1960-luvulla oli monia levymerkkejä, joiden soundin määritti useimmilla julkaisuilla käytetty talon bändi. Koko vuonna 1965 alkaneen levytysuransa ajan on Aaron liikkunut funkin, gospelin, soulin ja rhythm & bluesin keskivirrassa, mutta jos joku kuvitteli, että Blue Noten talliin päästyään hän ottaisi suunnan kohti jazzia, niin pieleen meni. Don Wasin yllyttämänä on Aaron Neville lähtenyt tulkitsemaan omalla ainutlaatuisella tavallaan nuoruutensa suosikkimusiikkia, etenkin 1950-luvun lauluyhtyeiden vivahteikkaista harmonioista elävää doo-wopia. Parhaimmillaan Stamey on silti tunteiden talven tunnelmissa, “Leonard Cohen -aamuissa” tai seitsenminuuttisen nimikappaleen lemmentuskissa. Akustiset ja sähkökitarat lyövät reippaasti leikkiä raa’asti kollaasimaisessa äänikuvassa. Whiten vanhemmat ovat lähetyssaarnaajia. Hän kiel- kuva: Sara Padgett oloista folkrockia – ei vähiten Pollardin äänen ja laulutavan vuoksi – sekä punkin energiaa ja keinoja. MATTHEW E. Lovesick Blues ei ole niin sisäänpäin kääntynyt kuin aluksi saattoi kuvitella. Kaipa sitä vanhanaikaiseksikin voi kutsua, mutta ehdottoman positiivisella tavalla. Kokonaisuutena biisivalikoima on kuitenkin liian varman päälle rakennettu. Kolmekymppisen Matthew E
ARVIOT SUOMI kuva: Ville Malja Of The Pen on erinomainen läpileikkaus englanninkielisen suomiräpin nykytilaan – kappaleeseen on kerätty mukaan kaikki englanniksi sylkevät suomalaismc:t. PETRI SILAS HHH K-X-P II Melodic Nyt alkaa löytyä. Jos taiteilija ei saisi kuulostaa itseltään, keneltä hänen pitäisi sitten kuulostaa. Mutta niin pitää ollakin. Herkeämätöntä rytmiä maustetaan hienosti erilaisilla elementeillä. Hän on draamantajultaan aina ollut suomalaisen rockin kantapeikoista terävimpiä. Harmaa on hyvä väri, Itara kitara ja Kahdeksantoista aina -kappaleissa syntyy mehukas mielikuva Alangosta julistamassa sanottavaansa seikkailunhaluisen ja pikkaisen kajahtaneen rhythm and blues -yhtyeen avustuksella. Pääasiallisesti Wöyh!in tarkka soitto ja hienostuneet sovitukset vaikuttavat kuitenkin lopputulemaan positiivisesti. Jos tässä albumissa on yksi asia, joka saa hymyilemään leveimmin, se on läpi levyn leijuva Klaus Dingerin ja Michael Rotherin henki. Hieman hämärän peittoon jää, kuinka tämä yhteistyö on saanut alkunsa, mutta väliäkö hällä, sillä levy on loistava! Paleface palaa levyllä räppäämään englanniksi, mikä sopii hänelle erinomaisesti. Levyn heikoimmaiksi anniksi jäävät nimikko-mc:iden soolobiisit. Onkohan Ismo Alangon lauluja paketoitu aiemmin näin juurevasti rullaavaan kuosiin. PEKKA LAINE Food For The Gods Exogenic Paleface täräyttää tällä kertaa yhdessä losangelilaisen MC Matren kanssa. Toisella levyllään K-X-P kiteyttää ilmaisuaan ja pääsee aimo askeleen lähemmäksi sitä transsia, jonka bändi saa aikaan livenä. Välikäsi sisältää osasia ainakin noiserockista, hardcorepunkista, goottikolkkoi- SOUNDI 59. Hehkeä rokkigroove on erityisen tehokasta kuultavaa, koska sitä on annosteltu oikein. Bändin tosissaanoloprosentti huitelee siinä seitsemänkymmenenviiden tienoilla. Kaikista myöhempien aikojen kraut-vaikutteita hyödyntävistä bändeistä K-X-P ammentaa selvästi vahvimmin ja taidokkaimmin NEU!:n ja La Düsseldorfin laarista. Se kuuluu lähinnä bändin svengissä. Etenkin puhaltimien ja Jussi Jaakonahon rouhean ja äärimmäisen tyylitietoisen kitaroinnin yhteisvaikutus on tömäkkä. Ilman oikeita oikeita käsiä ei synny mitään. Bändi kasvaa idoliensa mittaiseksi. Mukana on todellisia suomalaisen hiphopin pioneereja (J.A.K. Alanko osaa rakentaa jännitteitä, vyöryttää sumeilematta ja lyödä jarrut pohjaan. Alkuun Jarno Alhon ja Janne Lastumäen duo hahmottui jonkinlaiseksi Sister Flon sivujuonteeksi, mutta kun emohtye on enää muisto vain ja käsillä Kytäjän albumi numero kaksi, tullaan tykö ilmeisesti enemmän tositarkoituksella. Sen sijaan feateja tursuava Sacred Order Kytäjän vanhakantainen ja mukavasti kotikutoinen esikoinen on päätynyt kuunteluun usein. Kuutisen vuotta vanha albumi on kuin tuttu villahuivi, jonka kaulaan kietominen lämmittää muutakin kuin fyysistä olemusta. Naapurin saunareissu -kuvaelma on hirtehisen hyytävä esimerkki tarinankertojan kyvystä vangita kuulija hyppysiinsä. Vastaavanlaista särmää kappaleeseen ei sentään ole päässyt unohtumaan. Ajan kuluessa ideoita sikiää ja kunnianhimo kasvaa, mikä osoittautuu taas kaksiteräiseksi miekaksi. Reel Ghosts -välipala maustaa tätä oivallisesti ja Staring At The Moonin soisi nousevan hitiksi. Jos kokoonpano osuu kohdalleen, voivat osumat kuten Sailing Stones/Vaeltavat kivet, Fishermen/Kalastajat ja Horizon Painters/Taivaanrannan maalarit johtaa vaikka mihin. Pelkästä kuriositeetista siinä ei ole kyse, mutta musiikillisesti hieman helppoheikkimäinen ulosanti kyseenalaistaa sen, viitsiikö albumiin tarttua kovinkaan useasti. ARTTU TOLONEN HHHH SOKEA PISTE Välikäsi Ektro Records Parhaita levyjä on usein mahdoton määritellä mutta mieluisa kuunnella. Tommi Liimatan kekseliäisyys sanoituksista silti puuttuu. Teho Majamäen kanssa kahteen pekkaan rakennetuissa rosoisen rönsyilevissä sointimaailmoissa oli ansionsa, mutta hyppy verevään ja rytmisesti notkeaan rokkibändisointiin tuntuu nappisiirrolta tähän saumaan. Eritoten mainittakoon oivallinen Universaalia energiaa -biisi, jossa Paleface ja Matre räppäävät back-to-back kumpainenkin äidinkielellään. Lievästi ylipitkä Maailmanlopun sushibaari on viihdyttävästi polveileva, suorasta svengistä surrealismiin sulavasti etenevä, mutta ennen kaikkea vapautuneen oloinen kokonaisuus. Vaikka Alangon tapaisia tekijöitä usein arvotetaan jonkinlaisina autonomisina saarekkeina ja poikkeusyksilöinä, he ovat musiikin toteutusvaiheessa täysin riippuvaisia ympärillä toimivasta kollektiivista. Jokerina Kytäjä onkin vilautellut keikkojen mahdollisuutta. on filologin märkä uni: riimit ovat kosmisia, kieli vaihtuu lennosta. Ikkillyk-albumille on päätynyt aavistus YUP:tä ja vielä vähemmän Stam1naa, mutta runsaasti vanhempaa Absoluuttista Nollapistettä ja vaikutteita kanonisoiduilta ulkomaan hirmuilta. ja dekkien takana itse DJ Spinner!), tämän hetken kovimmat kotimaiset Ekow ja Gracias, ynnä selektio suomiräpin kirkkaimpia tulevaisuuden toivoja. Raskaimmillaankin tästä on junttaus kaukana ja huomattavan usein bändi onnistuu luomaan todella komean imun verrattain kevyellä otteella. Suuriin odotuksiin vastaaminen on aina raskas ponnistus. K-X-P:n II on punkia mystikoille. Rokkisoiton oppisuuntia ja vivahteita oikein törmäyttämällä luovuuden veri ei sakkaa suoniin, vaan kohisee. Wöyh!in luonto- ja eläinaiheiset lyriikat tuovat toistuvasti mieleen Nollapisteen Muovi antaa periksi -levyn (1995) lintuosuuden. Ehkä parhaiten homma toimii Koukkunokan ja Kalasatamaan-kappaleen komeissa hardrock-rypistyksissä. Tälläkin kolmentoista laulun mittaisella rykäisyllä on useampia déjà vu-seisakkeita. In The Valleyn kruunaa pastoraalifolk-sävyjä tavoitteleva laulu. Savuvana-biisi voisi puolestaan kaikkinensa olla kotoisin Suljettu-albumilta (1999). Jotain olennaista tämä reippaasti hoilottamaan kannustava renkutus kuitenkin kiteyttää Alangon tuoreen kokoonpanon vahvuuksista. Sonjayn biitit rullaavat läpi levyn kuin traktori heinäpellossa. Veljesbändi herättää kiinnostusta ja tarjoaa viihdyttävää kiemurointia. LINDA SÖDERHOLM HHHH WÖYH! Ikkillyk Kaskelotti Records ISMO ALANKO Maailmanlopun sushibaari Fullsteam Hyvät renkutukset ovat tärkeä osa rockia. Kokonaisuudessaan albumi EERO KETTUNEN HHH KYTÄJÄ II Gaea HHHH PALEFACE & MATRE Hyyrysen veljesten projektissa progehalut haetaan näyttävästi kaapista tuulettumaan. Oman leimansa soundiin tuovat tansanialainen laulaja-lauluntekijä Andrew Ashimba sekä aina yhtä mainio Mamba perkussioineen. Vuoden turhin laulu ei ole Ismo Alangon runsaan laulutuotannon syvähenkisin eepos, eikä edes uutuusalbuminsa tähtihetki. Ismo Alangolla on aiemminkin ollut pelisilmää soittokavereiden valinnassa. Horisontin laventamisen halu uhkaa kääntyä itseään vastaan, kun mukaan otetaan laulajat Ville Leinonen ja Minna Sihvonen, debyytilläkin kuultu oboisti Panu Sivonen, pari veijaria Black Motorista ja niin edelleen. Nyt Ismo Alangolla on tukenaan umpiasiallinen ryhmä ja se kuuluu tämän levyn luovassa melskeessä. Myötätuntoinen Kytäjä on rakenteeltaan erinomainen kiekko myös siinä, ettei sen äänimaisema varsinaisesti vaadi keskittymistä, mutta halutessa uppoaminenkin onnistuu. Alanko ei olisi Alanko, ellei albumilla olisi myös jotakin aivan muuta. Jokainen pidemmän uran tehnyt ja tunnistettavan käsialan löytänyt lauluntekijä toistaa jollakin tasolla itseään. Tältä The xx kuulostaisi, jos joku hieroisi tiikeribalsamia bändin kuvainnollisille kiveksille. Ilmeisesti toisesta maailmansodasta kertova Flags & Crosses ajaa kuolemantoivonsa loppuun Terry Riley -tyylisellä arpeggioaallolla, yhdistettynä eeppiseen kuorolauluun
Pidän niistä kovasti. Toisaalta ei me tätä musaa tehdä erityisesti kenellekään. Ainakin se on siinä mielessä hyvä, että ulkomaisten on helvetin vaikea lausua sitä. Levyn kappaleet muistuttavat toisiaan yhtä paljon kuin innoittajiaan, mutta reilussa puolessa tunnissa niihin ei kerkiä kyllästyä. Ajatus karkaa -debyyttiin (2011) verrattuna tempoja on aavistuksen laskettu, mutta kirskuvan kitarapyörteen intensiteetti on noussut entisestään. – Olisiko se Kakka-hätä 77. TERO ALANKO HHHH Soundin uteluihin vastasi Maakuntaradion biisintekijä, laulaja ja rumpali Mirko Metsola. Soundissa on potkua aina ylimmälle nauhalle asti! www.roland.fi 60 SOUNDI MAAKUNTARADIO Ei voi palata eiliseen Airiston Punk-levyt Tämä levy käy suoraan asiaan: ”Sä tuut mua vastaan kadulla/eikä sua varmaan kiinnosta/mitä mulle kuuluu, mitä mä teen.” Siinä ovat Harmaampaa kuin eilen -kappaleen ensirivit. Albumin hienoimmat hitit ovat jo Pää Kiin kanssa tehdyllä split-singlellä julkaistu Vain pieni hetki (”Hei sinä, joka ammuit nuolen suoraan mun sydämeen!”) ja heti sen perään kuultava, kaiken toivon heittänyt Särkyneet. Välikädellä tutulta tuntuvat ainekset asettuvat ennenkuulemattomaan muodostelmaan. – En aivan. Ne sopivat täydellisesti musiikkiin, joka ei ole täysin kotonaan 2010-luvulla. Pari kertaa tunteita tiristetään silmät kiinni soitetulla kitarasoololla ja Hyvää yötä -finaalissa on niin paljon paatosta kuin äänilevylle mahtuu. ARVIOT SUOMI lusta, ysäri-indiestä, sludgemätöstä ja melodisesta suomirokkailusta. Ilmeisesti et kuitenkaan kirjoita sanoituksia täysin tosissasi. Parempi vaikka kirjoittaa naiivimpia juttuja vähän kieli poskessa. Tornien varjot -slovarin surumielinen särövongutus tuo mieleen Mana Manan hukuttavan mekkalan. Kappaleet ovat tarttuvia ja teeskentelemättömiä. Simppelien sällien soittamia simppeleitä lauluja, joissa kuitenkin on koko elämä. Levy ei kuitenkaan kilpisty melumusiikkinörttien lähdeviittailuksi. Välikäden vinyyliversio on Tuska ja Ahdistus- ja Karkia Mistika -levymerkkien yhteisjulkaisu. Joskus juttelin yhden kaverini kanssa, joka kirosi sitä, että biisejä tulee niin perkeleesti, mutta sanoitukset on vaikeita. Niitä leimaa monilta mainioilta suomipoplevyiltä tuttu uliseva urkusoundi. – Joo. Vaikka Maakuntaradio on syntynyt punkpiirien puuhista, yhteiskuntakriittiseksi yhtye ryhtyy vain kerran. Kun siihen lisätään vielä Korroosio, niin siinähän ne ovat. Maakuntaradion tekstit kertovat samoista asioista kuin tuhansien muidenkin poplaulujen, siis tytöistä, pojista ja tykkäämisestä. Itse asiassa se jännittää vähän, sillä se on vedetty tällä levyllä niin överiksi. Olenko oikeilla jäljillä. TEKSTI: TERO ALANKO. Meidän näkemys oli tällä kerralla tällainen. Aika hyvin napattu. – Kaikki ovat sellaisia bändejä, joita olen kuunnellut jo kauan sitten, erityisesti Yön eka ja Juliet Jonesin Sydän. Ei voi palata eiliseen -levyn vertauskohdat ovat ilmeisiä: rivakasti kaahaavat SIG-hitit, Yön ihana Varietee-albumi, Juliet Jonesin Sydämen debyytti, Karkkiautomaatin varhaiset levyt ja niin edelleen. Mulla on varmaan tapahtunut joku naksahdus päässä, sillä tykkään sellaisesta popista, missä vedetään romanttisuus aivan yli. Ja onhan siinä jotain helvetin hienoa, kun Yön ekalla levyllä lauletaan: ”Tiedän liikaa elämästä, uskon niin.” Jussi Hakulinen oli varmaan neljäntoista silloin kun kirjoitti sen biisin. ”Kenen taskuun rahat katoaa/niiden taskuun, joilla sitä jo on”, todetaan osuvasti Mulla ei oo -kappaleessa. Miten punkpiireissä mahdetaan suhtautua uuteen soundiinne. huom.) Siinä mielessä se on saatanan onnistunut nimi. Ote on saarnaava, mutta muoto mieluummin runollinen kuin yksisilmäisen poliittinen. Niissä ei ole lainkaan ironiaa ja riimitkin tippuvat vähän sinne päin. Jengi diggaa tai ei diggaa. Että laitetaan ne urut ihan saatanan lujalle. Mikä on kaikkien aikojen paras punkbändin nimi. – En tiedä. Sokea Piste tekee luontevasti omalakista ja helvetillisen energistä möykkää. Maakuntaradion uudesta levystä tulevat mieleen Yön Varietee, SIG, Juliet Jonesin Sydän ja Karkkiautomaatti. On vaikea sanoa, mikä niissä oikein viehättää, sillä onhan esimerkiksi Yön eka aivan saatanan korni levy. – Mun mielestä on kamalinta, kun joku yrittää tosissaan kirjoittaa jotain muka-hienoa ja siitä ei tule kuin hirveää paskaa. Kolmannella albumillaan Maakuntaradio siirtyy 1980-luvulle. Ne ovat vuoroin surullisia, epätietoisia ja onnellisia, mutta tunteet ovat aina kerrostalon kokoisia. Tällaista popmusiikki on puhtaimmillaan ja parhaimmillaan. (Mirko on Kakka-hädän rumpali – toim. Luulisi vinyylirajoitteiselle kelpaavan. Että siinä vaiheessa, kun itsellä alkavat nousta karvat pystyyn ollaan asian ytimessä. Vastasin sille, että sanojen kirjoittaminen on helppoa. Lyriikan ja musiikin liitto on poikkeuksellisen vahva, hurjassa bändisoitossa on samaa vapauttavaa depression purkautumista kuin melodisesti huudetuissa sanoituksissa. VILLE PIRINEN HHHHH Jämäkkä särö miedosta maustamisesta rankkaankin tuuttaukseen. Ja meidän on vaikea selittää englanniksi, mitä se tarkoittaa. Tekstit maalaavat masentavaa kuvaa ympäröivästä kapitalistisesta maailmanlopusta. Ektro Recordsin cdpainokselta löytyvät bonuksena aiemmin ainoastaan vinyylillä julkaistut Ajatus karkaa -pitkäsoitto ja Oire-ep kokonaisuudessaan
Väliä ei ole sillä, onko jokainen lause tai sävelaihe punnittu, tai onko jokin lopullista tai täydellistä, vaan sillä, onko ilmaisu vilpitöntä ja totuudenmukaista. Toki muun muassa Curtis Mayfieldin, Leftfieldin ja tietysti miehensä Jimi Tenorin kanssa työskennellyt laulaja on saanut kansainvälisiä klubihittejäkin vesittämättömällä soulillaan, joka tällä albumilla hakeutuu vielä syvemmille vesille. Intensiivinen tunnelma on väliin hyvinkin intiimi, akustinenkin, mutta kasvaa yleensä vääjäämättä eeppisiin mittoihin noustessaan kaikujen kierteissä kirkonholvimaisiin korkeuksiin. Niin massiivisena kuin itse tuotettu, hyvin orkestraalinen sointi usein vellookin, sen keskiössä on aina Perttulan kohtalokkaasti tuskaa, mutta myös konstailematonta lämpöä kanavoiva herkkä ääni. Suomessa tällaista ei tee kukaan muu ja kyllä Sans Parade ulkomaisistakin esikuvistaan erottuu. Samalla kun häikäisevän livemäisesti svengaava musiikki tapahtuu tässä ja nyt, se peilaa jazzin vanhempia kerrostumia, etenkin Duke Ellingtonin rikasta dynamiikkaa ja tekstuuriajattelua. Kun Kukka laulaa: ”Otava katsoo ikkunasta minun untani/olen tänään täällä ja tässä nyt/olen yksin”, tuntuu se yhtä aikaa henkilökohtaiselta ja universaalilta, lohduttomalta mutta parantavalta. Sekä solistin että kuusihenkisen bändin otetta leimaa vanhan liiton maanläheinen niukkaeleisyys laulujen pohtiessa sekä lemmen että yhteiskunnan kiemuroita. Kyseessä on luonnollisesti karkea yleistys, mutta juuri Flesh To The Bonen kohdalla uskallan väittää yhteyden olemassaolon. Säveltäjä-tuottaja-kitaristi Valtteri Pöyhönen on edennyt ykköslevyn (Open Scenes, 2007) brassivaikutteista kakkosalbumin (Soundtrack For The Sound Eye, 2010) eurooppalaisen elokuvallisuuden kautta rautalangan, suomalaisten tangojen ja iskelmien innoittamaan filmaattisuuteen, joka imee inspiraationsa Helsingin Kalliosta. Viitekehyksenä voisi mainita ainakin Sigur Rósin, Sueden, Bowien, Jeff Buckleyn ja U2:n. Jani Lehto (kitarat, piano, syntikka, harmooni, banjomandoliini, perkussiot) ja Pekka Tuppurainen (kitarat, basso, syntikka, koskettimet, puhaltimet, huuliharppu, mandoliini, kantele) pelasivat aikaisemmin yhteen elektronisessa Declasséssa. Jos tekisin elokuvia, soittaisin Pöyhöselle heti. On eläviä kuolleita, lorttomaisia naisia, verta, seksiä, syntiä ja pahoja poikia eli toisin sanoen kauhea show päällä. Läskibasson lotina, kipakasti nakuttava komppi ja maneereilla ärjytty laulu edustavat kaikki sitä, mistä musiikinlaji on tehty. Rumpuja, silloin kun niitä ilmenee, lyö Ville Pynssi. Biisit ovat yhtä mehukkaasti visuaalisia kuin niiden nimetkin: Ilta Tokoinrannassa, Kurvi-Twist, Piritori Shuffle, Pitkänsillan parempi puoli ja niin edelleen. Toisaalta ska ja Balkankin vilahtavat kuvassa. Pete Toikkasen kitara ja Antti Määttäsen urut ja syntikka tarjoilevat Nicolen maksimaalista tunnetta riuhtomatta välittävän laulun ohella jatkuvasti herkkuja korville. DALINDÉO Kallio Suomen Musiikki Ensin Dalindeon albumissa iskee musiikin väkevä draivi, sitten kolahtaa vahva draamallisuus ja viimeisenä oivallus, että tämähän on suomalaista jazzia ilmaisun syvemmässä mielessä. JUSSI NIEMI HHHH NICOLE WILLIS & THE SOUL INVESTIGATORS Tortured Soul Timmion Newyorkilainen, Suomessa pitkään asunut Nicole Willis kuuluu siihen eliittiin, joka voi laskea faneihinsa USAn presidentin. Se ei ole useinkaan täsmällistä tai unohtumatonta, mutta pysyväisyyttä tärkeämpää onkin olevaisuus. SAMI NISSINEN HHHH FLESH ROXON Flesh To The Bone Live Nation Olen joskus aprikoinut, miksi juuri psykobillyn ympärillä ulkoiset tekijät kuuluvat niin merkittävänä tekijänä mukaan kuvaan. No, se kertoo vain Obaman hyvästä mausta. Huikeista laulusuorituksista vastaa tätä ennen soolokeikkoja kitaran kanssa harrastanut ja klassisissa ympyröissä kontrabassoa soittanut Markus Perttula. Light Years Ahead voisi olla Superflyn soundtrackilta ja ärhäkkä särökitara sopii loistavasti petetyn naisen kostoa huokuvaan Time To Get Business Straightiin. Otava on sangen hengellinen levy. Niihin on selvästi paneuduttu tosissaan Dynamiikka on melkoinen. Sami Kukan sävelmät ovat toisteisia ja usein hänen laulunsa muistuttaa enemmän resitaatiota kuin melodiankuljetusta. Visuaalisesti koreaksi – tai goreaksi – sonnustautunut trio osaa asiansa täydellisesti. Ylimääräisellä härpäkkeellä koristetaan olematon sisältö. Kuinkahan tämä saadaan toimimaan livenä. SAMI KUKKA & PÖLY Otava Helmi-levyt Sami Kukan musiikki on kuin mandala, hiekkaan piirretty labyrintti, joka pyyhkäistään heti valmistuttuaan pois. Sävellykset ovat vuoroin Perttulan ja Lehdon. Levyn toinen tähti on kuitenkin jouhikko-shamaani Pekko Käppi, joka luo kappaleisiin psykedeliaa ja iäisyyden tuntua. Monissa kappaleissa kuullaan myös viulua, joskus selloakin, mutta biisin vaatimuksia täyttämään valittu soittimisto vaihtelee jatkuvasti. Kovalla rytinällä debyyttialbuminsa valmiiksi saattaneen Flesh Roxonin äärellä tähän tulee kiusallinen vastaus. Sävyjä ja tunnelmia on kuin pienessä kylässä. Mimosa Palen saha vonkuu muutamalla raidalla kohtalokkaasti. Levy-yhtiön jätkä, rumpali Arvi Lind ja basisti Jukka Räisänen komppaavat rennon rönsyilevästi. Tenorin maukkaita torvisovituksia ja parilla raidalla Pekka Kuusiston elegantteja jousisovituksia hyödyntävä soundi tuikkii alati pieniä soinnillisia hienouksia. Nicolen ja bändin omatekoiset laulut sykkivät sillä Mayfieldin ja Ann Peeblesin välisellä bluesahtavasti sielukkaalla alueella, jolla viihdyn erittäin hyvin. JUSSI NIEMI HHHHH SANS PARADE Sans Parade Solina Tämä on vaikuttava debyytti yhtyeeltä, jonka moottorina käy kolmen miehen sisärengas. Silti levystä ei jää käteen yhtään JUSSI NIEMI HHHH SOUNDI 61. Sami Kukka ei silti saarnaa, vaan palvelee herraansa niukan poetiikan välityksellä, nöyryyttä ja mystiikka painottaen. Se ei haittaa, kun kaikki kumpuaa suuresta sykkivästä sydämes- tä. Akustisen kitaran taitajana arvostettu Kukka komppaa suurimman osan kappaleista ronskilla otteella sähkölankulla. Pöyhöselle bändi kokonaisuutena on aina ollut omaa kitaraa tärkeämpi instrumentti, mutta nyt hän maalailee useita hienoja lyhyitä surf-henkisesti kaikuvia sooloja. Katkeransuloisia melodioita pursuava, hiljaisella tulella kypsäksi haudutettu Tortured Soul tähtää tummasävyisellä, enimmäkseen rauhallisella menollaan enemmän sydämeen kuin lantioon, vaikka esimerkiksi päätösraidat Now I Can Fly ja You Got Me Moonwalking panevat jalat vispaamaan. Väkevän sanoman perille viemistä vahvistaa Kukalle poikkeuksellisen sähköinen ja raju sointi. Pope Puolitaipaleen tenorisaksofoni ja Jose Mäenpään trumpetti tekevät aivan murhaavaa jälkeä niin sooloissa kuin ensemblenäkin, jota paikoin täydentävät Antti Sarpilan klarinetti ja Heikki Tuhkasen pasuuna rytmisektion keittäessä kuin painekattila. Tätä ei olisi voinut tehdä kuin suomalainen
Biitit murisevat, mutta eivät niin yksioikoisesti kuin edeltäjillään. Villapaidan värit tanssivat silmissä. Jos nämä biisit eivät olisi suomeksi ja tulkittavissa hiukan psykoottisesti värittyneiksi suurimman osan ajasta, tältä levyltä voisi löytyä useita paneurooppalaisia klubijyriä, Mira Luodin kanssa esitetty Jee jee etunenässä. Viimeistään Janne Laurila ja Tuhlaajapojat -albumi todistaa ratkaisun oikeaksi. Vaikka Kyynaamat antaakin ikäville ihmisille kovaa kyytiä ja Vanha mies muistuttaa yhteisen tulevaisuutemme olevan lohduton, jättää Janne Laurila ja Tuhlaajapojat -levy itsestään lämpimän ja tyynnyttävän jälkimaun. Taika haihtuu pois on kaikesssa surullisuudessaankin elämälle ilmeisen tuttu avaus. Räkä ja roiskis on jäänyt pelkkiin kansiin. PERTTI OJALA HHHH RIUTTA Kaikki on hyvin Gunkanjima Joskus asiat ovat todella pienestä kiinni. Ville Leinosen rinnalla pitkään kitaroinut Tuomas Luukkonen ja muun muassa Groovy Eyesissa vaikuttaneet 62 SOUNDI TEFLON BROTHERS Valkoisten dyynien ratsastajat Johanna Kustannus niseen toteutukseen on se, että Riutan voimakkaasti edistyksellinen ja dynamiikan aaltoiluun perustuva musiikki tarvitsee kaiken buustauksen sille, että kappaleista saadaan kaikki irti. Ja niin kovaa biisimateriaali on, että juuri näkemyksellistä ammattituottajaa yhtye olisi kaveriksi tarvinnut. Kolmeentoista biisiin mahtuu pari heikompaa esitystä, mutta suurin osa tästä levystä on jopa hämmentävän vahvaa kamaa. Teflon Brothers on tietty tehnyt ennakkoluulottomista tyylillisistä kokeiluista jonkinlaisen tavaramerkin, mutta venyminen kolmen vuoden takaisen ©-levyn äänimaisemasta uutuuden klubijumputukseen on jo aikamoinen spagaatti. Lyyrisellä puolella Tuuttimörön läppä on rennompaa kuin kollegoillaan. Tuuttimörköltä lähtee Memphis-murinan lisäksi loistavan irtonainen diskofunkkaus, kuten vuoden parhaiten nimetyssä kappaleessa Pitkät vitut blogosfääriin. Janne Laurila tilittää niin rakastamisen kuin sen ensihuuman haihtumisenkin tuntoja kalpean hennolla äänellään. Karavaanin svengaavan rock’n’rollin vastapainoksi läsnä on myös ripaus iskelmällisyyttä. Melodiat taipuvat jonkin verran kliseisiin sävelkuljetuksiin, mutta napakka rumpali ja lennokkaat stilikat ja dobrot saavat leveän akustisesti sykkivät laulut poikkeuksetta elämään luontevasti. Miehen omalla nimellä tehty debyytti on komeaa kuultavaa. Musisointi on verrattoman rentoa, kirkasta ja mukaansa tempaavaa. Joraan kuin liikaa yskänlääkettä hetulaan vetänyt Bill Cosby. Jo ensimmäisestä virvelin iskusta kuulee, että soittimessa pyörii omakustanne ja sen jälkeen tätä lähtökohtaa on vaikea häivyttää taka-alalle. Trio kuitenkin hoitaa sen nivusiaan reväyttämättä. Koska Riutta on kaikesta huolimatta enemmän kallellaan Toolin ja muun nykyprogen isoon ilmaisuun kuin villasukat jalassa hiihtävään nörttipoppiin, naivismi ei oikein sovi kuvaan. Lauran tunnelmat ovat jo huomattavasti positiivisemmat. Kyllä sitä likaakin löytyy. Jos vedetään viiva vaikka Stööstä Stepaan, Tuuttimörkö löytyy siitä puolivälin tienoilta. ASKO ALANEN HHHH JANNE LAURILA JA TUHLAAJAPOJAT Janne Laurila ja Tuhlaajapojat Lumpeela Julkaisut Janne Laurila vaihtoi Kultaisia pisteitä -levyllä (2009) Office Building- ja Laurila-yhtyeiden englanninkielisen indiepopin äidinkieliseen ilmaisuun. Eikä vastausta löydy. Myös Pyhimyksenä tunnettu Kuoppalan Mikko aloittikin helmikuussa yhteistyön Elements Music -kustannusyhtiön kanssa. Etenkään Sateenkaari ei ole kaukana Ville Leinosesta silloin kun hän halusi kirjoittaa oikeita lauluja. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy siihen, miten helvetin hyvältä levy kuulostaa. Kaksi kolmannesta Flesh Roxonista sai entisen yhtyeensä Multi Climexin iltapäivälehtien kansiin kahden vuoden takaisella K18-henkisellä festariesiintymisellään. Pösilöimmät vocoder-kokeilut, levottomasti suuntaa etsiskelevä saksofoni ja aika ajoin rosoiseksi karhentuva äänimaailma sopivat kyytipojaksi muuten niin sisäänpäin kääntyneeseen tunnelmaan. Kaahaavasta temposta huolimatta energiataso on maltillinen eikä yhtyeestä hehku sellainen hulluus, joka saisi vaistomaisesti ottamaan taka-askeleita. Tyylillisesti lähempänä operoivan Marko Haaviston ja Poutahaukkojen laulut tuntuvat nekin ahavoituneilta Jalavan keveisiin mielikuviin ja haaveisiin verrattuna. Laskuhumalan lempeässä syleilyssä mieleen pulpahtelevat hataran kauniit. ARVIOT SUOMI oikeasti koukuttavaa biisiä. Tuuttimörkö on totta ARTTU TOLONEN Monsp Records HHH basisti Ville Rauhala ja rumpali Juppo Paavola pukevat entuudestaan tuttuina bändikumppaneina Janne Laurilan sävelet ja sanat tunkeilemattoman sympaattisiin asuihin. Antti Westmanin kuulas laulu ja riffeinäkin hyödynnetyt stemmat eivät ujostele avointa hempeilyn tarvettaan. Ehkä se hivelee samoja osia aivoista kuin dub. ANTTI LUUKKANEN HH JALAVA Näin muistan meidät Vasara Records Jalava ilahdutti muutama vuosi sitten Klubilla Kasevan lämmittelijänä olemalla lestissään sopivan tunnevaltainen, lauluvoimainen ja herkkämielinen yhtye. Sellaisen työnkuvaksi olisi tullut myös karsia laulajan lespaamista sekä ryhdistää korneimpia tekstejä. Esimerkiksi Kridlokkin tähdittämä Totuus lävähtää naamalle kuin avari. Siinä missä esimerkiksi JVG on oikeasti hyvää nousuhumalan musiikkia, Teflon Brothersin uusinta kuunnellessa mieleen nousee toistuvasti kuva ihmisestä, joka on radalla ollessaan vahingossa päässyt kosketuksiin sisällään ulvovan tyhjyyden kanssa ja yrittää jotenkin ymmärtää, miten päin tässä pitäisi olla. Vaikutelmaa korostaa nätiksi hiottu tuotantopolitiikka. Jalava hakee tyylinsä ainekset selvästi suomeksi lauletun rockin syntyvuosia ja The Beatlesiakin kauempaa. Silloin kun kolahtaa, Riutan usvaisesti humiseva soundi kouraisee todella syvältä. Jotain pohjattoman tyydyttävää tässä soundissa on, kerta toisensa jälkeen. Levyä leimaavat hienot vierailut, kuten Meiju Suvas ja Stig hulvattomassa Seksikkäimmässä jäbässä tai Olavi Uusivirta honottamassa Roxetten hienoimmat hetket mieleen tuovassa diskopoppiksessa Pidä itsesi miehenä. Tässä on sentään kyseessä porukka, jolla on kokemusta siitä, miten psykobilly vedetään isoihin otsikoihin. Siitäkin huolimatta, että Janne Laurila tunnustaa olevansa väliinputoaja, joka ei ole tarpeeksi vanha patetiaan eikä enää riittävän nuori naiviuteen. Kantria ja bluegrassia helkkyvän Näin muistan meidät -albumin laulut ovat silti elämänkokemuksiltaan viattomampia ja optimistisempia. ARTTU TOLONEN HHHH NEØV Orange Morning Fullsteam Seesteisen hauras hetki ennen kukonlaulua ja orastavaa aamuauringon kajoa. Mitäpä väliä sillä muuten olisi, mutta kriteerit jalostetun demon ja ensivaikutelman luovan esikoisalbumin välillä ovat väkisinkin erilaiset. Silti Jalava ei ole turhan paljoa velkaa Mansen maanläheisille popmestareille, koska yhtye on samanaikaisesti vanhakantaisempi ja nuorekkaampi. Tätä en odottanut. Valkoisten dyynien ratsastajat on aidosti hämmentävä levy, joka vaatii aikaa. Basso on tahmea, mutta onneksi ei ole vaikea tanssia. Tuhlaajapoikien tyylittelyssä voi kuulla aavistuksia niin agentsmaisesta rautalankaisuudesta kuin markohaavistolaisesta puolirockabillystä tai tuomarinurmiomaisesta karheudesta. Tai koko possen kanssa vedetty Lurjus. Toinen, ja paljon olennaisempi, syy puuttua tek- ANTTI LUUKKANEN HHH TUUTTIMÖRKÖ Jos olet kuunnellut Eevil Stöön tai Kridlokkin levyjä, olet törmännyt Tuuttimörköön
JARI JOKIRINNE HHHH VIISIKKO IIII Svart Oulusta on tullut aiem minkin hienoja hard corepohjaisia yhtyei tä, jotka eivät ole jää neet pikapunkin muo tokielen vangeiksi. On kuitenkin selvää, että ilman Depeche Modea, Kraftwerkia, Bowieta, Suicidea ja muita alan pioneereja myös kään Streak And The Raven ei tällaista polkua nyt tallaisi. Levyn viimeinen raita His Famous Last Painting viittilöi suuntaan, jonne Paperfangsin kannattaisi ehkä samoilla. Aiemmin ainoastaan Ckasettina jul kaistu IIII on nyt saatavilla vinyylifor maatissa. Lyhyt paniikkipunk Paetkaa! tai kierosti svengaava Jumissa rokkaavat > > > > > > > > > > > > > Tradenomi Restonomi (AMK) Bioanalyytikko (AMK) Fysioterapeutti (AMK) Kätilö (AMK) Röntgenhoitaja (AMK) Sairaanhoitaja (AMK) Sosionomi (AMK) Terveydenhoitaja (AMK) Metsätalousinsinööri (AMK) Insinööri (AMK) Laboratorioanalyytikko (AMK) Rakennusmestari (AMK) SOUNDI 63. Viisikko on loistava jatkaja kunniakkaalle perinteelle. Erityisesti sen takia, ettei SATR:n kaltaista minimalistisis ta ja tummia sävyjä huokuvaa elekt ropoppia ole maassamme juuri onnis tuneesti ennen tehty. PERTTI OJALA HHH NYRKKITAPPELU Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Nyrkkitappelu Rocks Svart Perinnetietoista räkä rokkia räimitään reteäs ti just niin kuin kuuluu kin. Se onkin optimaalinen mitta myös Nyrkkitappelun kansainvälisiä virkavel jiä kuunnellessa. Viisikon meno on jatkuvasti raju, mutta biisit eivät ole toistensa monis teita. Katurockin ei tarvitse taipua teemaalbumeiksi. KAISLA ALEXANDER LEVEELÄ HHHH BARBE-Q-BARBIES Breaking All The Rules Sound Of Finland BarbeQBarbies uskot telee kakkosalbumil laan rikkovansa kaikkia sääntöjä. Se ei muuta sitä, että esimerkiksi Voi pyhä äiti, nyt mennään on stimanginen ässäbiisi. Ekkis ja Kaisa anta vat kitaroidensa murista ja onnettoman taiteilijanimensä suojissa biisit tulkit seva Niki Rock on bändille varsin uskot tava laulaja. Apokalyptiset kannet näyttä vät leuhkoilta ja jytäkkä soundimaailma jytisee. Jollotuskertsit tarttuvat ja kap paleiden nimet kuten Ämmäbändit, Alfajuntit, Ei sääntöjä tai Käytetään päihteitä kertovat asenteesta. Harvoin albumin nimen herättämät mielikuvat osuvat musiikillisesti yhtä yksiin kuin Neøvin debyytillä. Tähän kategoriaan asettuu myös The 69 Eyes miesten ja ystävänsä Johnny Andrewsin kirjoittama Whole Lotta You. Harmittavinta koko levys sä on lopulta se, että päällisin puolin tehokkaat biisit ovat pikemminkin tar koituksenmukaisia kuin todellisia ässiä. Kokoonpanomuutosten jälkeen Neufvoinin raunioille kasattu Neøv on saanut purkitettua esikoisellaan unen omaisen visionsa häkellyttävän ehjäk si kokonaisuudeksi. Rehellistä hauskanpitopunkia, jossa totinen yhteiskunnallisuus ja muu tyl sistely sivuutetaan pilkallisella hymäh dyksellä. Kappaleista, tai varsinkin niiden laulumelodioista, löytyy riittäväs ti tarttumapintaa, sillä usein taustat jää vät hyvin riisutulle asteelle. Orange Morningin maalailevan maanläheinen indiepop vie kuulijansa mukanaan kau niiseen hetkiin, mistä ei edellä mainit tuja visuaalisia mielleyhtymiä jää puut tumaan. Syntetisaattoreilla on runsaasti tilaa ujeltaa ja kaihota. Todellisuu dessa bändi on tiukas ti keskeisten rockpykälien vanki. Siinä Paperfangs tekee pesäeroa tähänastiseen Solitiindieen, että yh tyeen soundi on kuulas ja elektroninen. Muun muassa The New Tigersista ja Black Twigistä on tul lut itsestään selvä osa indieseurapiirejä. Rumpufillillä sisään, kita ra vinkumaan ja selvällä äidinkielellä moitteettomasti toimivaa rähjäystä päälle. Veri lentää, hilse pöllyää ja kanveesissa makaavaa tajutonta monotellaan vielä tarpeettomasti kylkiluihin. Omimmillaan viisikko on kuitenkin levyn päätösraidalla Friday, jonka riffi on kuin luotu AC/DC:n jäme rään käsittelyyn. Streak And The Raven ei kuitenkaan ole esikuviensa vanki. Paperfangs, helsinkiläistamperelainen trio, osoittaa Past Perfect debyytillään sopivansa oivasti Solitin poppooseen – niin tyylitelty on yhtyeen soundi. SATR:n musiikin juuret juontuvat jonnekin 1980luvun alkuvuosiin, jolloin hedonistinen uuden YHTEISHAKU 4.3.–3.4.2013 Lisätietoja TAMKin koulutusohjelmista ja yhteishausta www.tamk.fi AMK-TUTKINNOT > > > > Kuvataiteilija (AMK) Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Muusikko (AMK) aikakauden elektroninen musiikki nos ti maailmalla päätään. Viisikko pätkii hippiä käkättimeen säälimättä. Elämää suurempia pieniä hetkiä, liian harvakseltaan omalle kohdalle osuvis sa oranssisissa aamuissa, jolloin maa ilmassa kaikki tuntuu olevan oikein ja kohdallaan. Ylitsevuotavasta omaperäisyydestä Paperfangsia ei ken ties ole syytä onnitella – tämä on muka vaa elektronista poppia –, mutta väliä kös sillä, kun melodiat kimaltelevat ja komppi nakuttaa. Alle 25minuut tinen levy on tehokkaimmillaan seiska tuumaisen mittaisina biitteinä nautittu na. Orange Morning onnistuu koko kestonsa ajan ylläpitä mään äänimaailmaa, josta on vaikea saada kunnolla kiinni, mutta minkä luo van ilmaisun pariin palaa mielellään kerta kerran jälkeen. Kohti katonrajaa viettelevästi kiemurtelevat savurenkaat tupakkaaskin viimeisestä savukkeesta. Iloinen turpaanvetofiilis uhkaa väljähtyä, kun lähestytään kolmen minuutin mittapaalua. Jotkut puhui vat postpunkista, jotkut jostain aivan muusta. Breaking All The Rules koostuu tasa vahvasta rytinästä. Vaik ka yhtyeen visuaalinen olemus ei ole täysin vailla naisellisuutta, niin Breaking All The Rulesin tasaisen tappavalla jyräävydellä bändi turvautuu perintei sen miehisiin keinoihin. Jokaisella soit tokerralla levystä löytää pieniä uusia nyansseja, jotka punovat hienovaraises ti verkon kuuntelijan ympärille. TIMO HARJUNIEMI HHH STREAK AND THE RAVEN Love & War Lionheart Streak And The Rave nin nimi on pyörinyt musiikkisivustoilla jo parin vuoden ajan, joten yhtyeen debyyttiä voi sanoa kotimaan indiekentän mittakaa vassa odotetuksi. VILLE PIRINEN HHH PAPERFANGS Past Perfect Soliti Helsinkiläinen Soliti on pannut viime vuosina näytille liudan lahjak kaita kotimaisia yhty eitä. muistot eletyistä hetkistä vailla todel lista tarttumapintaa. Energinen katujyystö on parhaim millaan silloin kun kappaleen kesto pysyy alle kahdessa ja puolessa minuu tissa. Nyrkkitappelu on hieman kuin alkuaiko jen suttuisempi Hellacopters suomek si. Päämäärättä vaeltavat, virttyneet synat ja laulusamplet luovat outoa ja tois maailmallista tunnelmaa. Tällöin siihen ladatut suuret voi mat pääsevät parhaiten oikeuksiinsa. Putkeen kuunneltuna Bangkok-Saigon-Nyrkkitappelu saa toivomaan jotain yllättävää lisävaihdetta tai arvaamatonta sekoilua. Streak And The Raven tekee musiik kia, joka on luotu kuunneltavaksi yksin, hiljaisuudessa ja mieluusti vielä pimeään aikaan. Love & War on hieno pitkäsoitto, jonka pariin palaa uudelleen ja uudelleen. Pun kin, metallin ja omalaatuisesti rytmik kään rockin ristisiitos tulee kuulijan päälle kuin joukko steroidiraivoisia viik sibodareita nakkikioskijonossa. Lopul ta poispääsyä ei ole, jos kohta ei tahtoa kaan tähän. Provosoivasti otsikoitu Gun In My Hand on tässä seurassa lähinnä akusti nen balladi ja STFU eli vähemmän häve liäästi Shut The Fuck Up lähestyy biitil lään Billy Idolin diskoisten hittien mää rätietoisuutta. Miellyttävä, puhdas laulusoundi on ansaitusti jätetty pin nalle, kuin ensikosketukseksi musiik kiin
Jo a-puolen (Löi kivestä vettä ja kuoli julkaistaan vain vinyylinä) ensimmäinen raita esittelee taustayhtyeen Hot Visions Themen uhkaavana ambient-huhuiluna, joka saa hämmennyksiin. Ollaan unimaailman rajalla, toinen jalka todellisuudessa ja toinen paikassa, jossa ajatus liitää ilman rajoja. Miltähän kuulostaisi, jos joku Appalakkien poika metsästäisi suomalaisen tangon sielua ja yrittäisi laulaa tismalleen kuin romanit meillä. Vaikka Jyrki Nissinen tunnetaan juuri sarjakuvistaan, on mies ehtinyt jättää jälkensä musiikillaan vuosituhannen alussa toimineesta Jumalan Ruoskasta lähtien. Yhtyeen kappaleet, sovitukset ja tulkinta ovat tyylipuhdasta toisintoa 1940–1960-luvun perinteisestä bluegrassista. Muodoltaan Syrenin ja The Groundbreakersin puritanismi on moitteetonta, mutta itse koettu ja oivallettu ulottuvuus tästä puuttuu. The Old Home Place Ain’t The Same Anymoren tyylikäs paketointi seuraa värisävyjä ja kannen kirjasintyyppejä myöten tarkkaan yhtyeen edustaman tyylilajin bluegrassin sekä countryn klassista perinnettä. Sama pieteetti kuuluu myös Syrenin ja kumppaneiden soitantaan. ARVIOT SUOMI aivan eri aseilla. Tätä läpimurroksikin kutsuttua ensialbumia vaivaa hienoinen persoonattomuus. Avaruuskorpraali Paha Hirvi on nimittäin aivan oma lukunsa täkäläisessä musiikki-ilmastossa, vaikka Suomessakin on toki postrockit opiskeltu. Aitouden metsästys menee paikoitellen komiikan puolelle. Nyt ei mennä nenä oppikirjoissa. Hot Visions on ainakin nimellisesti bändi, joten aivan riisutuin mahdollinen äänikuva ei ole. Let It All Go polkaisee albumin käyntiin yllättävästi Joy Divisionin sukuisella introlla. Upean maisemoinnin jälkeen yhtye vielä lyö nyörit kiinni muita biisejä raskaammalla päätösraidalla Seksuaalisuuden herääminen, joka ei paljoa häviä ensilevyn aikaiselle Queens Of The Stone Agelle. Helpolla pääsee, jos pudottelee nimiä Hawkwindista varhaiseen Circleen. Muusikkona Nissinen on kuin Joose Keskitalon pahatapainen kaupunkilaisserkku. Ja omaa kastiaan Hirvi on sikälikin, että mainitusta genrestä se ottaa vain puitteet. Leaning Tree on yhtä lailla, vaikkakin rumpalin värikkään työskentelyn vuoksi eri tavalla, vaikuttava esitys. Tietoista hämäystä tai ei, albumi muotoutuu myöhemmin siksi rujoksi punkbluesiksi, joka tuntuu sopivan Nissisen sooloidentiteettiin vähemmällä väkivallalla. LINDA SÖDERHOLM HHH JUSSI SYREN AND THE GROUNDBREAKERS The Old Home Place Ain’t The Same Anymore Snowflake Pitkän linjan juurimuusikko Jussi Syrenin lähestymistapa musiikkiin paljastuu jo kansitaiteesta. Käytännössä instrumentaalisesti kulkevat pitkät kappaleet ja kuuliaisesti nakuttava rytmi luovat juuri albumimitassa sen huumaavan toistoon perustuvan efektin, johon jää kiinni. Samalla se kuitenkin muistuttaa kovasti viime vuosien lätkärap-ilmiötä – vain laji on vaihtunut jääkiekosta futikseen. Mitenkään yllätyksenä ei siis tule, että ihan standardien mukaan ei mennä Nissisen musiikissakaan. Rootspiireissä tällaista jonkin genren tyylipiirteiden tarkkaa jäljentämistä kutsutaan usein hieman harhaanjohtavasti autenttisuudeksi. Sydney 5 Milesille (2006) ja Million Ways To Fuck Upille (2009) seuraa tekevä levy on samalla Seamusin toistaiseksi linjakkain työ. VILLE PIRINEN HHHH AVARUUSKORPRAALI PAHA HIRVI Yöhoitajan maailmasta Solmu Records Tuskin maailma olisi raiteiltaan suistunut, jos tämän spacerockyhtyeen toisen albumin materiaali olisi jäänyt vain suppean piirin salaisuudeksi, mutta ei tämän kokoisessa maassa olisi varaa jättää näin huikeaa jumitusta julkaisemattakaan. Oikeaoppisella bluegrass-kvintetillä loihdittu svengi on napakka ja livenä taltioitu akustinen pakka soi komeasti. Biisit käsittelevät lähinnä urheilua, rakkautta ja ruokaa – varsin arkisia asioita siis. Rytmiryhmä kunnostautuu Wish It Would Rainin pitkässä outrossa. Kahdeksan kappaletta hengästyttävää rytistelyä tuntuvat loppuvan äkkiä ja levyn laittaa mielellään uusintakierrokselle. Kahden sisaruksen, heidän aviopuolisoidensa ja kahden perhepiirin ulkopuolisen ystävän muodostama kuusikko on Always/Never -albumin ansiosta pitkästä aikaa ajankohtainen. Odotukset olivat avoinna lähes joka suuntaan ja silti levy pääsi yllättämään heti alussa. Helvetin karu kumminkin. 1970-luvun progen tuo kuvaan mukaan herkeämättä ujeltavat syntetisaattorit. Bändin pieteettinen työskentely palauttaa jostain syystä mieleen Aino Roivaisen ja Mikko Karmilan muinoin perustaman Moonin – sittemmin Moon Cakesin. Miellyttävästi rullaava ja vastustamattoman lennokkaan kertosäkeen kiidättämä biisi on ilmetty pophitti. PEKKA LAINE HHH SYKKIIKÖ SYDÄN MUSIIKILLE. Onko unelmasi työskennellä musiikin parissa. MUUSIKON TUTKINTO Yhteishaku 25.2.–15.3.2013, www.jao.fi/muusikko 64 SOUNDI. Mukava ja leppoisa levy on taidolla tuotettu ja sisältää useita kekseliäitä ja hauskoja sampleja kera kasariavaruussoundien ja tiikereiden karjunnan, mutta sanottava jää jokseenkin ohkaiseksi. Tämä ei kuitenkaan ole levyn varsinainen ongelma, vaan pikemminkin se, ettei Matti tunnu vielä löytäneen tekemiseensä omaa persoonallista ilmaisutyyliään, vaan kumartaa liiaksikin edeltäjilleen. Opiskele musiikkia kaltaistesi joukossa ainutlaatuisella musiikkikampuksella. ANTTI LUUKKANEN HHHH SEAMUS Always/Never Yume Kymmenvuotiaaksi varttunut Seamus on bändi, jonka olemassaoloa ei huomaa muulloin kuin yhtyeen julkaistessa tuoretta tuotantoaan. Yöhoitajan maailmasta on tällaiselle levylle täydellinen nimi. Jyväskylän ammattiopistossa kypsyt esiintyvänä taiteilijana: kehität instrumenttitaitoja, omaa ilmaisua ja esiintymistä sekä muita musiikin tekemiseen tarvittavia valmiuksia. Kaikesta päätellen voidaankin olettaa, että demografisesti tämä myös tippuu samalle yleisölle kuin esimerkiksi JVG. PERTTI OJALA HHHH JYRKI NISSINEN & HOT VISIONS Löi kivestä vettä ja kuoli Temmi Kongi Artisti on soolodebyyttinsä äärellä, vaikka itseilmaisua on takana sekä muusikkona että piirtäjänä jo ronski vuosikymmen. Joku ylimääräinen juju tässä silti on. Masentuneen sekäkäyttäjän puoliapokalyptisia päiväkirjahorinoita muistuttavat sanoitukset huudetaan ilmoille ilman pienintäkään pilkettä silmäkulmassa. ANTTI LUUKKANEN HHH MATTI Pakkotoistolla Playground Music Muun muassa kehonrakennus- ja naimisiinmenoteemoja tarkastelevan rap-artisti Matin Pakkotoistolla-albumi on velkaa ennen kaikkea alkuaikojen Ruudolfille ja Doupeimmat Jumala seivaa -levylle. Pingotetulla etelän aksentilla lauletut ja itse kirjoitetut Tennesseen ja Kentuckyn lapsuusvuosia käsittelevät tekstit vaikuttavat roolipeliltä. Sen vuoksi tuotos tuntuu hukkuvan massaan. Punkin rajoja sisältäpäin testaava Seksihullut lienee miehen bändeistä tunnetuin. Teksteissä on absurdia viehätystä. Always/Neverillä Seamus tekee tyylilleen uskollisesti vakavaa, mutta ei vakavamielistä popmusiikkia. Honey, We’re Way Too Northilla yhtye vaihtaa päätössäkeistön laulukieleksi suomen. Jossain tajunnanvirran ja vinosta vinkkelistä tarkastellun arkirealismin välimaastossa samoilevat tekstit ovat yhtä olennainen osa tätä palettia kuin rujonrampa musiikkikin
Etenkin Waiting For The Sirens’ Call -levy kuulostaa pitkän tauon jälkeen yhtä keskinkertaiselta ja persoonattomalta kitararockilta kuin julkaisuhetkellään. Lost Sirens -levyn piti ilmestyä hiukan sen jälkeen, mutta riidat siirsivät tämän biisinipun julkaisua silloin ja tekivät niin myös nyt. Viimeisen session julkaisemattomat raidat esimerkiksi selittävät itse, miksi jäivät rannalle komeaa Emotional Playgroundia (1991) viimeistellessä. Yhtyeen edellisestä ensiluokkaisesta levystä kun on kulunut jo 20 vuotta. ARVIOT RETRO STONE Complete Megamania Tutkimukset todistavat taakse katselun alkavan tietyssä elämänvaiheessa perheen ja uran soljuttua uomiinsa. The Dark on kyllä linjakas, mutta lyhyt, luonnosmainen Wild Rider outoa suvantovälikettään lukuun ottamatta yhtä suoraan Lemmyn panosvyöltä kuin vaikka debyytin raita Overtake. Nelikymppisten nostalgian nälkää osataan lypsää myös musapuolella. Ne vain muistuttavat kiusallisesti, että valtavirtaan imeytynyt New Order ei ollut kovin kiinnostava bändi. Stonensa ennalta – ehkä sieltä 1980-luvulta asti– tuntevalle Complete nouseekin merkittäväksi muistoesineeksi osin tekstinsä tähden. Vastaan tulee siis myös se metallin muoto, jonka eteen soviteltiin liitteitä speed ja thrash. Bändin neljä studioalbumia ja livekiekko Free (1992) ovat kovia kuten alunperinkin, mutta setin ennalta kiinnostavin levy Demos & Rarities osoittautuu ikävän heppoiseksi. SOUNDI 65. PETRI SILAS HHHH NEW ORDER Lost Sirens Rhino En ole jaksanut olla enempää kuin huvittunut New Orderin jäsenten keskinäisestä kiukuttelusta. Aika kuluu ja kuten vaikka Vuonna ’85 -turbotimanttimenestys todistaa, mehustelu vuosien takaisilla hetkillä jatkuu. Ja siitähän löytyvät lähes kaikki kreikkalaisen tragedian ainekset välirikkoineen, kuolemineen ja epäonnistuneine valloitusretkineen. Levyteollisuus on boksittanut uutterasti Coltranet, Hendrixit, Beatlesit, Zeppelinit, Maidenit sun muut ja kauppa on käynyt. Boksin haastatteluissa pääsevät laulajabasisti Janne Joutsenniemi, kitaristi Roope Latvala, rumpali Pekka Kasari sekä taustatekijät Mikko Karmila ja Atte Blom kertaamaan yhtyeen tarinan. Eivät nämä seitsemän ”uutta” kappaletta – I Told You So on mukana uudelleen miksattuna versiona – yhtään varsinaisen albumin raitoja huonompia ole, mutta eivät myöskään parempia. Raikkaan Republicin (1993) jälkeen ilmestyneet albumit Get Ready (2001) ja Waiting For The Sirens’ Call (2005) eivät antaneet edes vihjettä siitä, mikä Joy Divisionin tuhkista syntyneessä yhtyeessä oli 1980-luvulla ainutlaatuista. Kumpikaan ei olisi tehnyt orkesterin joutsenlaulusta parempaa. Kuvallinen osuuskin on uusinta Get Stoned, Stay Stoned -dvd:stä (2007). Maamme vireästä pikametalliskenestä vain suurin ja mahtavin jätti jälkeensä siinä määrin materiaalia, että minkäänlainen boksi on mielekäs – vaikka Stonen tuotannon paisuttaminen yhdeksän cd:n ja yhden dvd:n mittaan tuntuu vähän muovin tuhlaukselta. ”Se siinä vitutti, että mikään ei ollut meistä kiinni”, sadattelee Pekka Kasari vihkossa Stonen puolesta aikanaan tehtyjä vientiratkaisuja. Genren pioneereista eli ”Big Fourista” puolet ovat kierrätyskillinkinsä kertaalleen jo keränneet: Slayerin Soundtrack To The Apocalypse ilmestyi 2003, Megadethin Warchest 2007
Uusivirta on kuvannut nuoruuden intoa, haltioitumista ja kiimaa ehkä paremmin kuin yksikään aikalaisensa tai ikäisensä. www.haenyt.fi artesaani lavasterakentaminen Ear Music Brittiläisen raskaan rockin pioneeribändi oli tällä Palais Des Sportsin keikalla hyvässä iskussa, vaikka bändiliideri Ritchie Blackmoren katse jo kiinnittyikin tulevaan. Smoke On The Waterin ohella huipuksi nousee Led Zeppelinin Immigrant Songin laukkakomppia lainaava, rumpusoolonkin sisältävä You Fool No One vuotta aiemmalta Burn-albumilta. Joel Melasniemen kynäilemä Tuhat vuotta sitten vesittää tunnelman ykköslevyn lopussa upean Viimeinen kesä -kappaleen jälkeen. Arto Tuunelan tuottama Tiet etäisyyksiin kuulostaa kammottavalta Finnhits-jyystöltä ja aiheuttaa huolestuneisuutta tulevaa albumia ajatellen. Alituisena vaarana on teennäisyys, etääntyminen tai yliälyllisyys. Blackmore on antanut monelle esimerkin paitsi biisinteossa, myös siinä, miten omavaltaisen häikäilemättä bändejä voi johtaa ja omaa uraa ohjailla. Muualla ihmettely kohdistuu lähinnä levyn äänikuvaan. Alun perin soololevyksi kaavailtu Rainbow’n debyyttialbumi oli äänitetty pari kuukautta aiemmin ja uudet kujeet Ronnie James Dion kanssa siinsivät mielessä. Uusivirta oli ottanut haamuloikan biisintekijänä, ryhtynyt tutkimaan itseään, elämää ja tabuja, ja lakannut miellyttämästä ja näyttelemästä rocktähteä. Toinen levy päästää valokeilaan runoilijan; Scott-Heronin puhevirtaa säestävät usein vain kokeelliset perkussiorytmit. PETRI SILAS HHHH GIL SCOTT-HERON The Revolution Begins – The Flying Dutchman Masters BGP Records Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu Lammenkatu 18, 83500 Outokumpu p. Myös Me ei kuolla koskaan -kakkoslevyn (2005) kappaleista aistii turhan paljon yritystä, eikä laiskanpulskea ja vanhanaikainen diskorock-sointi kiehdo millään muotoa. Melkein kuin hänet olisi yritetty pyyhkiä pois tältä levyltä. Popin kontekstissa se on vaikeaa. Scott-Heronin ainutlaatuiseen ilmaisuvoimaan jo aiemmin vihkiytyneitä levyjen tällainen klassikkolevyjen hajottaminen kenties ärsyttää, mutta muille The Revolution Begins tarjoaa oivan kanavan hänen musiikkiinsa. Toisen levyn spoken wordia voi kuunnella joko yhteiskuntakriittisenä, eritoten rotukysymyksiä ja rasismia käsittelevänä runoutena, tai sitten kokeellisena rytmimusiikkina. Jaakko Murtovirran tuottama albumi soi kuulaine chorus-kitaroineen euforisesti, nälkäisesti ja tyylitellysti 1980-luvun hengessä. Small Talk At 125th And Lenox-, Pieces Of Man- ja Free Will -levyjen kappalemateriaali on koottu ensimmäiselle levylle. Albumit ovat muutoin edustettuina tasapuolisesti, mutta keskenkasvuiselta Nuoruustangolta (2003) on mukana vain single Raivohärkä. Kyse on viimeisistä Bernard Sumnerin, Peter Hookin ja Stephen Sumnerin yhteisistä sessioista – Gillian Gilbert oli päättänyt vuosituhannen vaihteessa keskittyä lastenhoitoon – mutta Hookyn omintakeiset ja yhtyeen tavaramerkiksi muodostuneet bassomelodiat nousevat esiin kovin harvoin. Tarkkasilmäisellä ja teräväkynäisellä ajatteli- Pop&Jazz Konservatorio Lappia Musiikkialan ammatillista koulutusta Torniossa. SAMI NISSINEN HHH 66 SOUNDI ta otoista. The Revolution Begins pakkaa kolmelle cd-levylle musiikin, jonka Gil Scott-Heron levytti The Flying Dutchman -levymerkille 1970-luvun alussa. Ensimmäinen levy on silkkaa hunajaa – täydellinen sekoitus r’n’b:tä, soulia ja jazzia upeine rumpuineen ja mieltä ylentävine koskettimineen. Olin ollut myyty jo Minä olen hullu -levyn (2008) ensi kertaa kuunneltuani. TERO ALANKO HHH YHTEISHAKU 25.2.-15.3. kuva: Niko Mitrunen media-assistentti teatteri- ja esitystekniikka kuva ja ääni + IBCC graafinen suunnittelu peliala DEEP PURPLE Live In Paris 1975. Tällä tallenteella vuonna 1945 syntynyt mies keskittyy pääasiaan, komeaan kitaransoittoon, jossa olikin tuohon aikaan yksi kaikkein kovimmista. Yhteishaku 25.2.–15.3.2013 Muusikko | Musiikkiteknologi http://konservatorio.lappia.fi jalla oli vielä kosolti annettavaa. 27 Suosikkia juhlistaa Uusivirran uran ensimmäistä kymmentä vuotta. Uudelleen alkanut lento ei kuitenkaan kantanut pitkälle – muun muassa ylimalkaisen päihteidenkäytön raskauttama elämä vaati veronsa ja Scott-Heron kuoli newyorkilaisessa sairaalassa toukokuussa 2011. Kolme uutta kappaletta herättävät hämmästystä. Kolmas levy koostuu Free Will -sessioiden vaihtoehtoisis- TIMO HARJUNIEMI HHHH OLAVI UUSIVIRTA 27 Suosikkia Johanna Kustannus Mikko Meriläinen kirjoitti Soundin numerossa 5/2003 Olavi Uusivirran Nuoruustango-levystä seuraavasti: ”Hämmästyttävää, miten vähän nuoren lauluntekijän debyyttilevy kuulostaa tuoreelta, innostuneelta tai persoonalliselta.” En ollut tuolloin paljonkaan eri mieltä kriitikon kanssa, mutta seitsemän vuotta myöhemmin palkitsin hämmästyksekseni ja ilokseni Preeria-levyn viidellä tähdellä (Soundi 7/2010). Tai ehkä sittenkin molempina. 013 244 3907 | www.pkky.fi/amoo /AmoOutokumpu Kuten tämän erinomaisen kokoelman kansitekstissä todetaan, Gil Scott-Heronin (s. ARVIOT RETRO Mukavasti rullaavan ja napakasti iskevän I’ll Stay With Youn pudottamista varsinaiselta albumilta kelpaa ihmetellä. Lyriikoissa täsmällinen kerronta ja haaveilevan runolliset tunnekuvaukset limittyvät toisiinsa saumattomasti. Uusivirta on post-aikakauden lapsia, joka yhdistää kappaleissaan lainauksia ja viitteitä Eino Leinosta David Bowieen, niitä silti ironisoimatta, pikemminkin taitavasti rinnastaen. 1949) viimeiseksi jäänyt levy I´m New Here (2010) esitteli tämän räpin kummisedäksikin tituleeratun radikaalin uusille sukupolville. Tähän peilaten, tai sitten nimenomaan siitä johtuen, Live In Paris 1975 soi suorastaan kummastuttavan uljaana. Etenkin urkuri Jon Lord ja rumpali Ian Paice laittavat haisemaan anteeksipyytelemättä. Davemainen balladi Minä tahdon ponin toimii pitkälti nerokkaan onelinerinsa (”Minä tahdon ponin ja kuusi kaljaa, siinä kaikki.”) ansiosta. David Coverdalen machoeroottinen, Robert Plantia kopioiva bluesvoihkinta yltyy zeniittiinsä Mistreatedin ja Lady Double Dealerin kohdalla, joita mies on sittemminkin Whitesnaken kanssa esittänyt. Siitä lähtien on syntynyt tasalaatuista materiaalia, dramaturgisesti jännitteisiä mutta eheitä albumikokonaisuuksia
De ödeslösa vertautuu parhaiten juuri Hels viteen, mutta kokonaisuuden kannalta ne pienet merkitsevät erot ovat lopulta ratkaisevampia. Jokainen instrumentti vaikuttaa roolissaan tärkeältä. Näin mestariteosta seuraa toinen. Yhtyeen pari vuosikymmentä takaperin julkaistuilla biiseillä on kulttimainetta, mutta esimerkiksi Beherit ja Impaled Nazarene saivat nostettua itsensä huomattavasti vakaampaan asemaan. Black Crucifixion sai valmiiksi ensimmäisen varsinaisen täyspitkänsä Faustian Dream vasta 2006. Levy olisi tietysti voinut olla vieläkin kokeellisempi ja kitarapuolelta nyanssirikkaampi, mutta nimenomaan Black Crucifixionin nimellä julkaistuna se lienee tähän paikkaan juuri sopiva veto. Muuntautumiskykyinen kitaristi asettuu osaksi bändiä eikä kappaleita koristella ylimääräisillä sooloilla. Ensimmäisenä ei tulisi mieleen, että Rechardt on kuusikielisen varressa. Musiikillinenkin näkemys on astunut laajemmalle kuin parilla edellisellä levyllä, sillä Fantasy tarjoilee muikeasti poppiin kallellaan olevia sävyjä. Koskettimien ja akustisen kitaran osuudet on sovitettu upeasti tyylitellyn yksinkertaisten riffien sekaan, ja melodiset laulut on nekin nostettu uuteen rooliin – välillä tukemaan Jens Rydénin persoonallista kähinää, välillä varastamaan koko show’n. Vaikka mukana on uusi kosketinsoittaja ja rumpali, muutokset kokoonpanossa eivät näytä merkittävästi vaikuttaneen levyyn. VILLE SORVALI HHHHH STRATOVARIUS Nemesis Ear Music Niin ikävää kuin Jörg Michaelin jääminen sivuun Stratovariuksesta olikin, bändi löysi hyvän vainunsa ansiosta kovan luokan nuorukaisen rumpujakkaralle. Coronation Of King Darknessia varten yhtye pestasi riveihinsä Wigwam-kitaristi Pekka ”Rekku” Rechardtin. Vastaavanlaisen kappaleen odottaa löytyvän jokaiselta Lordi-levyltä, ja näinhän ei ole käynyt. Mikään näistä bändeistä ei varsinaisesti halunnut noudattaa bläkkiksen hullujen vuosien musiikillista protokollaa. Siksi biisit kuulostavat aiempaa tukevammilta jopa niin, että paikoitellen bändi vaikuttaa selvästi metallisemmalta kuin tavallisesti. Nemesis ei ole aivan yhtä nälkäinen kuin Elysium (2011) tai Polaris (2009), mutta sen maanläheisempi näkemys tuo taas vähän uutta ulottuvuutta Stratovariuksen ilmaisuun. MARKO SÄYNEKOSKI HHH VORUM Poisoned Void Woodcut Kansainliiton vuonna 1921 Suomelle myöntämältä Ahvenanmaalta ei ole viime aikoina juurikaan kuulunut tärkeitä uutisia. Coronation Of King Darknessin biiseissä kohtaavat vanhan liiton riffimeininki, doomahtava jyräys, hyytävä tunnelmanrakentelu, shamanistiset vivahteet sekä nopeammat tempot ja tremolokitarasahaus. Veteraanibändi muistuttaa nuorta ja röyhkeää tulokasta. Kenties villeimmät kokeilut löytyvät Halcyon Daysta, jolla soivat teemaa kuvailevat neuroottiset konesoundit. Poljento on seitsemän kappaleen ajan itsepintaisen keskitempoinen, vaihdekepin loksahtaessa vasta aivan lopussa seuraavaan asentoon. Sittemmin paloja on tullut peliin lisää, mutta niiden järjestely ei ole oikein tahtonut osua kunnolla kohdalleen. Seuraavan kerran ehkä liiankin kauan oikeanlaisia atmosfäärejä etsiskellyt yhtye palasi kuvioihin selvästi vihaisempana Hope Of Retaliation -albumilla (2011). Tällä bändin kuudennella studiolevyllä on tuttuja kasarihevin elementtejä, mutta kun Lordi tunkeutuu nyt rehdisti metallisemman ilmaisun puolelle, korvatkin herkistyvät ihan uuteen asentoon. Yhtyeen musta metalli sivaltaa tehokkaasti esimerkiksi erikoisen melodian itseensä sulattavan In The Bright Light Of Night I Await The Turning Tiden kaltaisilla kappaleilla ja jättää myös tutkailtavaa useille soittokerroille. Debyytillä Get Heavy (2002) paloja oli vielä vähän, mutta ainakin yhdellä kappaleella ne osuivat täydellisesti kohdalleen. HEAVY kuva: Ossi Honkanen BLACK CRUCIFIXION Coronation Of King Darkness Spinefarm Rovaniemellä vuonna 1991 perustettu Black Crucifixion meinasi jäädä blackmetal-piirien unohdetuksi mustaksi helmeksi. Loppupuolen Lodestarissa ja Thievesissä kitara saa laulaa, kun aika on sille otollinen. Albumi on sisällöltään tiukka kahdeksanbiisinen kokonaisuus viime ajoilta tuttua Black Crucifixionia. Harmi vain, että se ensimmäisen levyn hitti kummittelee edelleen. Uudella levyllään Lordi on pikkuisen karsinut palojen määrää, ja ne on tehty vähän paksummasta pahvista. Tilanne muuttunee lähiaikoi- SOUNDI 67. Josko Lordi kuuluukin niiden hienojen yhtyeiden kastiin, jotka kypsyvät hyvän viinin lailla hitaasti ja tekevät sen käänteentekevän levyn vähän myöhemmin. Stratovarius kuulostaa edelleen isolta, mutta sävellyksistä ja bändin esiintymisestä voi aistia sekä ylpeyttä että nöyryyttä, aivan kuin uusi rumpali Rolf Pilve olisi potkinut muunkin ryhmän innostuneeseen etunojaan. Se on vankkaa työtä taitavalta yhtyeeltä. Kokonaisuutena To Beast Or Not To Beast on kuitenkin parasta Lordia, vaikka tästäkään ei vielä ole täydelliseksi huippulevyksi. Kenties edellisenkin levyn tuottaneen Michael Wagenerin tuttu kädenjälki sitoo uutukaisen suoraan Lordi-jatkumoon. Niinpä uuteen levyyn voi tarttua luottavaisesti. Miesten vertailu on pitkälti turhaa, mutta on helppo uskoa, että ryhmä saattoi lähteä kevein mielin työstämään uutta levyään. Ilmassa alkoi olla magnum opuksen tuntua. Parhaimmillaan Black Crucifixion kuulostaa Lapin kylmiltä pakkasöiltä niin autenttisesti, että maisemat realisoituvat vilunväristyksiksi kehossa. Kyseessä oli välityö, mutta sen liveosuus kertoi kovasta soittokunnosta ja uudet biisit antoivat myrskyvaroituksen. Black Crucifixion kunnioittaa menneisyyttään ja sillä on kova luotto vahvuuksiinsa nykypäivänä. Yhtye lupaili tummempia ja modernimpia soundeja. Lopullisen aikaansaannoksen ei voida sanoa pettävän kovia odotuksia, vaikka suoranaista yllätyksellisyyttä levyltä ei hirveästi löydy. Stratovarius on voimametallin saralla asemassa, jossa sen venettä ei pysty keinuttamaan kukaan, ei edes bändi itse. EERO KETTUNEN HHHH THYRFING De ödeslösa NoiseArt Pahaenteisessä hiljaisuudessa seitsemättä levyään valmistellut Thyrfing palaa näyttävästi Ruotsin ja koko pakanaheviä kuuntelevan maailman kartalle. Ensi alkuun jopa hieman tylsältä vaikuttava levy on rakennettu, riskialttiistikin, melkoisen jännitteen varaan. Stratovarius-suodatin on kuitenkin jälleen toiminut ja tunnelmien laa- ja-alaisuus on puristunut juuri sopivasti tuttuun kuosiin. Jos Kampin introssa hairahdutaan hetkeksi jo astetta oudomman folkrockin maastoon, muistuttaa Veners förfallin teema puhtaassa viikinkiheviydessään puolestaan vahvasti Thyrfingin esihistoriasta. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH LORDI To Beast Or Not To Beast AFM Lordin levyt ovat kuin palapeli. Matkan varrelle riittää kuitenkin sen verran täkyjä, että kertakuuntelulla ei tämän merkkiteoksen kohdalla pääse edes alkuun. Molempia toki löytyy, mutta vain hillitysti. Edellisen Hels viten julkaisusta ehti kulua peräti viisi vuotta, ja tästä herkullisista yksityiskohdista koostuvasta kokonaisvaltaisesta elämyksestä päätellen tauko on tehnyt pelkästään hyvää
Levyllä on kuitenkin sellainen tenho, jota harva yhtä häpeilemättömästi retrospektiivinen ryhmä koskaan saavuttaa. VILLE SORVALI HHHH SAXON Sacrifice UDR Eipä tullut mieleen upeaa Innocence Is No Excuse -lp:tä (1985) äimistellessä, että Saxonin suuruudenpäivät studiolevyillä olisivat luetut. Pappi, saarnamies siviilissäkin, lataa liturgiansa niin sakeana tekstinä, ettei heti osaa sanoa, todistetaanko tässä vihanpuuskaa vai lohtumusiikkia. Genrerajojen rikkominen on tällä levyllä hyvä asia, mutta Pappi on toistaiseksi enemmän omillaan yksittäisillä videoilla ja biiseillä kuin koko Syvyydellä. Bändin samanaikaisesti kuvia kumartelematon sekä niitä aivan helvetisti kumarteleva vanhan koulun deathmetal iski tajuntaan, ja esikoislevyltä oli lupa odottaa jopa mahdottomia. Bändin kahdeskymmenes levy on metallisempi ja terävämpi kuin iso osa muusta tuotannosta. Örinä toki istuu moniin kappaleisiin, mutta paikka paikoin sen sävy ei lyö kättä tunnelmallisuuden kanssa. Ei ole ihme, että kolmannen albuminsa myötä rajussa myötätuulessa pullisteleva Black Veil Brides herättää ristiriitaisia tuntoja, sillä sekä vihaajilla että kannattajilla on perusteltu näkökulmansa. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH. Black Veil Bridesin keveys tulee esiin kiillotetumpina biiseinä ja tasoitellumpana tuotantona. Lyhyet väläykset sytyttävät outoudella ja epätietoinen mielenkiinto säilyy paremmin kuin täydellä levyllä, jolla ensi-ihastus murenee kuin saarna kirkon puupenkeillä – kohta huomaa ajattelevansa jotain ihan muuta. Saivon lapsen kappalemateriaalista tuntuu löytyvän uudenlaista herkkyyttä, ja siksi örinälaulujen aseman kyseenalaistaminen nousee jälleen mieleen. Aivan kuten Motörheadin Sacrifice (1995), joka näytti keskisormea kaikille uskonsa menettäneille. Tuon jälkeen brittilegenda onnistui enää yksittäisissä biiseissä, levykokonaisuudet jäivät kerta toisensa jälkeen epätasaisiksi. Tuottaja Andy Sneapin ja Biff Byfordin luoma äänikuva hellii rokkaavan metallin ystävää. Olisi saanut jäädä sikiämättä‚ sillä eihän näin sietämätöntä paskaa kuuntele kukaan täysjärkinen. Eternal Tears Of Sorrow liikuttaa Saivon lapsella omia raja-aitojaan kauemmas toisistaan. ANTTI MATTILA HH DEATH WOLF II: Black Armoured Death Century Media Sarjassamme “asemansa vakiinnuttaineiden muusikoiden terapiaprojekteja, joita kukaan ei halua kuulla” esiintyy tällä kertaa ruotsalainen Death Wolf. En oikein jaksa keksiä kohderyhmää, jolle kehtaisin tätä suositella. Glamin kimallukseen yhtä hyvin emoa kuin anime-piirteitä kytkevä imago ja kevytmetallinen hoilaus eivät mörköhevin ystäviä tietenkään vakuuta. Yhtye muistelee välillä vanhoja ja välillä puolestaan hipelöi mainstreamin suuntaan, kuten kappaleessa Sound Of Silence. Tottahan Ruotsissa taltioidulle täyspitkälle on saatu ensi hätään hyvinkin ruotsalaiset soundit, mutta päähuomion varastavat silti sävellykset. Toisaalta bändi tekee yltiöpäisen tarttuvaa, ajassa kiinni olevaa musiikkia, jota melodisen mätkeen ystävien on helppo arvostaa. Sacrifice laukkaa välillä jopa powermetallisesti mikä, kummallista kyllä, sähäköittää Saxonin kovaan lentoon. VILLE SORVALI H ETERNAL TEARS OF SORROW Saivon lapsi Suomen Musiikki Eternal Tears Of Sorrow on bändi, jossa väkeä on vaihtunut enemmän kuin laki sallii. Uutuudelle ei ole haluttu laskea biisejä, joista ei olla täysin varmoja, sillä levyn mitta on maltilllinen ja kaikki kappaleet täyttä rautaa. Levyllä on useita todella hienoja, mieleenjääviä kappaleita, mutta kokonaisuus kangistuu kertakäyttöisyyteen. Harvoin innostun itselleni tuntemattomaan demobändiin kohdistuvasta kollektiivisesta suitsutuksesta, mutta Vorumin Grim Death Awaits -ep:n (2009) tapauksessa kaikki kehut olivat ehdottoman ansaittuja. Yhtye esittelee vahvaa kappalemateriaalia, joka ei pahemmin horjahtele. Soittolistoille kiimaileva pelleryhmä. Tänä vuonna Ahvenanmaa on uusi Tukholma. Ihana. Vorum tuntuu sisäistäneen hyvän deathmetalbiisin syvimmän olemuksen, ja varsinkin Evil Seedin pökkelön kertosäkeen tunnelma sykähdyttää naivistisella autenttisuudellaan. Biisit vaihtelevat hautajaistunnelmissa laahaavista hieman energisempiin rykäisyihin, ja riffeistä aistii sieltä täältä myös tekijänsä kädenjäljen. Edellisellä levyllään orkesteri astui reilun askeleen ylemmäs ja se noudattaa oppimaansa myös nyt. Sovitukset ovat edelleen sävellysten kulmakivenä, ja ryhmä on hionut niitä hienovaraisesti edelleen voidakseen löytää biiseihinsä pientä yllätysmomenttia ja vahvistaa kappaleidensa monimuotoisuutta. Kyse ei ole linjattomuudesta, vaan monipuolisuudesta. Komeuden kruunaa laulaja Maelstromin aneeminen Danzig-imitaatio, jota ei pitkään voi kuunnella ahdistumatta syvästi. Musiikin ja laulu- ja lausuntatyylin vaihtelu korostaa vaikutelmaa, sillä välillä raastetaan hardcorea kuin Agnostic Front ja Roger Miret ja välil- lä lainehditaan triphopina ja ambientimmilla vesillä. Toisaalta vaihdokset eivät ole olleet olennaisesti yhteydessä siihen, miten bändi on onnistunut levyillään. Kun konkaribändillä on todistettavaa yleisölleen, sen on näköjään syytä nimetä levynsä Sacrificeksi. Aluksi tästä innostuu kovasti, mutta kun kymmenkunta kuuntelua on takana, Wretched And Divine osoittautuu ontoksi. Ennemmin rukousta ja synnintunnustusta kuin saarnaa, kuvaa Pappi Soundin haastattelussa, mutta kun tekstin muoto on enemmän kivulias kuin armelias ja silti filosofinen ja yhteiskunnallinenkin, ristiriita on valmis. Se ei kestä kulutusta, vaan paljastaa kaikkensa ensikosketuksella. Tämän hetken kiinnostavin bändi. Sacrificea on taatusti tehty selkeä linjaus mielessä. Harva niistäkään vain on kovin hyvä – toisin kuin Mardukin tapauksessa, jonka viimeaikaisen tasonnoston rinnalla Death Wolf vaikuttaa entistäkin pahemmalta rimanalitukselta. Musiikissa on samoja piirteitä kitaraharmonioineen ja alakuloisine kertosäkeineen, vaikka Avenged onkin huomattavasti hevimpi jengi. Esikuvat Death Wolfin kohdalla ovat melko ilmeiset, mutta vertailua sen persoonaton vampyyrirock ei kestä millään mittareilla. Hengen miehet ja kristillinen sanoma ovat edelleen tabuja raskaassa musiikissa. Saxon kuitenkin iskee takaisin, kun luotto on alimmillaan. Mardukin nokkamiehen Morgan Håkanssonin luotsaama rock-orkesteri, joka tunnettiin aiemmin Devils Whorehousena, perustettiin alunperin soittamaan Misfits- ja Samhain-covereita, mutta jossain vaiheessa ajatus omankin samantyylisen materiaalin säveltämisestä sikisi. Sacrifice on nälkäinen Saxon-albumi. Glenn Danzig todennäköisesti pyörisi haudassaan, mikäli olisi kuollut. Bändi pitää tavoilleen uskollisena biisinsä yksinkertaisina, mutta nyt riffit, harmoniat, soolot, temponvaihdot ja Biffin venyttelyt purevat keskittyneemmin ja perustellummin. Mitään mahdotonta Poisoned Void ei toki tarjoa, eikä siitä välttämättä ole tuleville sukupolville klassikoksi. Hämmennystä on herättänyt myös Pappi, vaikkei se halpoja yleisönkosiskelukeinoja käytäkään. ANTTI MATTILA HHH PAPPI Syvyys Jiffel Sianpäiden ja lampaanveren sinkoamisesta yleisöön ei saa enää otsikoita, mutta heitäpä Raamatulla tai toista rukous välispiikkinä, niin saat lukea nimesi iltapäivälehdistä. Rosoa ei tältä levyltä löydä. Yhtyeen kokoonpano on säilynyt ennallaan Children Of The Dark Watersista (2009) lähtien ja tunnelma vain tiivistyy. Kalifornian viisikko on kiertänyt kotimannertaan Avenged Sevenfoldin lämmittelijänä ja tuo pääesiintyjä onkin ensimmäinen mielikuva, jonka Wretched And Divine tuottaa. HEAVY na oleellisesti, kun saarilla perustettu deathmetal-trio Vorum tuo debyyttilevynsä päivänvaloon. ANTTI MATTILA HHHH 68 SOUNDI BLACK VEIL BRIDES Wretched And Divine: The Story Of The Wild Ones Universal Republic Inhokki. Vaisu ja bändin taka-alalle tönäisevä tuotanto pahentaa tilannetta
Aluksi levy kuulosPinninkatu 26–28 taa kuivakalta, mutta kun bändin kirkTre (Tammelantorin laidalla) kaaseen ja instrumentit selvästi erotP. Temper Temper on edeltäjiensä tavoin vilkasta ja näppärää, taidokkaita yksityiskohtia esiin nostavaa metallia. 222 1300, 212 0344 Av. Onneksi kolmannen albuminsa julkaisseen, raskaasti tunnelmoivan porukan ratkaisuja ei tarvitse muilta osin kyseenalaistaa. Yhtäkkiä kappaleet saavuttavatkin uusia ulottuvuukstereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet sia, kun viikate heiluu kitaristien vuoropuhelussa. Mieleen tulee Machine Head, joka haeskeli itseään pitkään loistavan debyytin jälkeen. Hyvä niin. The Crescent Risteineen tarjoilee Puh. 0500-789692 ja 03-6171018 ansiokasta jatkoa Enochian CrescenTähtiportinkatu 18 13130 Hämeenlinna tille. Keinot ovat monet mutta tunnelma yksi: synkkä ja painostava juhlallisuus. Risti on blackiksi varsin hidasta, mikä antaa yhtyeelle erinomaiset mahdollisuudet kehittää häiriintyneen oloisia kitarariffejään. Bändissä on aineksia vaikka mihin ja silti levytysura on jäämässä tasapaksuksi. Vaikka bändi ei ole häikäisevimmillään, se availee portteja eri suunPower sound 1_13.indd 1 15.1.2013 13.14 tiin tavalla, joka on vähintään mielenkiintoinen. SINK The Holy Testament Svart Pyhällä Testamentilla kuullaan kosmista syntikkadronea, painavinta hitausheviä, jylhästi sahattua bläkistä, saatanallista munkkimölinää ja jopa jonkinlaista minimalistista teollisuusteknoa. mutta pieni tekotaiteellisuuden siemen Palvelemme myös iltaisin Käy myös web-kaupassamme ww ja viikonloppuisin. Yhtye plektrat Huippulaadukkaat MU kun ei noudattanut aivan tyypillisimpiä P it k ä BARE KNUCKLE -kitaramikit www.tammerpianojasoitin.fi blackmetalin linjauksia. EERO KETTUNEN HHHH Pienet Pienet ilmot ilmot Ilmoitu Ilmoitusmyynti: VEIKKO VIRTANEN, 09-5627 7110, veikko.virtanen@soundi.fi THE CRESCENT Risti Spinefarm Records kitarat WW Enochian Crescentisstere bassot/vahvistimet tä tuli viime kesänä The Parh kaiuttimet/mikserit Crescent, kun vanhan SK1 mikrofonit kokoonpanon laulaja Uutuus! www.tammerpianojasoitin.fi jätti ryhmän ja kitaristi päätti yhteisen sopimuksen mukaiP SK2 sesti vaihtaa yhtyeen nimeä, jos toinen Täh Uutuus! perustajista lähtee. At Every Doorilla kypsä tyylitaju on jatkuvasti läsnä. Popmittareilla kyse on välillä enemmän pelkästä äänestä kuin musiikista, mutta Sink puhuttelee myös avomielistä rokkaria ja tarjoaa kelle tahansa klassisesta musiikista muistuttavaa kauneutta. Bändi ei ole koskaan vakuuttanut teinimäisillä riimeillään, mutta nyt lipsahtaa aiempaakin kornimmaksi. Tuplan puolikkaista ensimmäinen on tiukemmin kiinni black metal -juurissa ja jatko-osa kurkottaa kauemmas galakseihin. ma-pe 10-18 la 9-15 televaan soundimaailmaan tottuu, sille oppii antamaan arvoa. Toismaailmallinen vyörytys on vinyyliformaatissa jakautunut aiemmin julkaistuun ykkösosaan ja nyt ilmestyvään toiseen puoliskoon, cd-paketissa molemmat levyt löytyvät nyt saman katon alta. Se osoittaa karkealla tavalla Matt Tuckin rajoitteet laulajana. Temper Temperin sanat ovat lapsellisia ja tönkköjä toteamuksia, eikä sellaista enää odottaisi neljättä levyään julkaisevilta, äidinkielellään laulavilta aikamiehiltä. Luulisi että tupla-albumi massiivista meteliä olisi liikaa, mutta hitaasti rakentuva kosminen konstruktio on vaikuttavimmillaan nimenomaan putkeen kuunneltuna. Välillä Sink kuulostaa mittaamattomaan avaruuteen katoavalta yksinäiseltä syntetisaattorikokeilijalta, ja välillä armeijalta verta oksentavia interplanetaarisia tuhorobotteja kylvämässä verta, oksennusta ja interplanetaarista tuhoa. Machine Head ryhdistäytyi, ja samanlaisen ryhtiliikkeen tarvitsee Bullet For My Valentine. Alakulonsävyisen maalailun lopputulosta ei jätetä täysin tulkinnanvaraiseksi, vaan Hanging Garden välttää vetämästä liian suuria linjoja ja tykkää koukuttaa kuulijaansa selkein kiintopistein sekä yksityiskohdin. At Every Doo- ROCK BLUES JAZZ PROGE + 50 GENREÄ www.retromusiikki.com MUSIC SHOP www.unisound.fi Pi t k ä k a t u 2 8 , 6 5 1 0 0 VA A S A • 0 6 -3 1 7 0 1 5 9 Hyvän fiiliksen musakauppa Käy myös web-kaupassamme www.vertikaali.com SOUNDI 69. Silti Risti ei ole helppo levy. The Holy Testament ei kuulosta ”arkiselta” missään vaiheessa. piilee jossain biisien ytimissä. Albumi on monipuolinen mutta yhtenäinen, helposti lähestyttävä teos, jolla Hanging Garden erottuu massasta edukseen ihailtavin omin ansioin ja ilmaisun raskaudesta tinkimättä. Postmetalista ja perinteisemmästä doom-deathista ammentava Hanging Garden jättää jälkensä genreen, jossa väljähtynyttä materiaalia on kuultu ihan tarpeeksi. Ja The Crescent noudattaa samaa ohjenuoraa. Bullet For My Valentinella on julmetusti koristeita, mutta kakku puuttuu. Bändin oma panos on kuitenkin erittäin vahva. At Every Doorista on hankala olla pitämättä, vaikkei synkkä fiilistelymetalli juuri kolahtaisikaan. Enochian Crescent sai nauttia suitPatentoidut sutuksesta, joskin myös epäilevät tuoDAVAmaat sanoivat painavan sanansa. Hyvän fiiliksen m WWW.TLAUDIO.FI ALAN HARRASTAJILLE !!! MARKO SÄYNEKOSKI Pikkuilmot 11_10.indd 93 HHH HANGING GARDEN At Every Door Lifeforce Records Kun bändin nimi on Hanging Garden ja levyltä löytyy The Cure -niminen kappale, tempauksen tarkoitus ihmetyttää kovasti. VILLE PIRINEN HHHH BULLET FOR MY VALENTINE Temper Temper RCA Whole Lotta Rosien versiointia ei olisi kannattanut lisätä Temper Temperin deluxepainokselle. Parhaat merkit ja kattavimmat valikoimat Toisaalta sen avantgardismista nauttii, high-end ja kotiteatterilaitteita. Trippi on paha mutta hyvä. Ja aivan kuten ennenkin, debyytti The Poisonia (2005) lukuunottamatta, teknisestä osaamisesta ja hyvistä biisiaihioista huolimatta kokonaisuus ei tahdo kantaa. ANTTI MATTILA HH rin kappaleissa tapahtuu oikeita asioita ja niissä riittää jännitettä. Vieraannuttava psykedeelisyys yhdistää ääripäitä. Bullet For My Valentinen kannalta vielä nolompaa on se, miltä omat sanoitukset näyttävät Bon Scottin tasoisen tarinankertojan tekstien rinnalla
ja kaikki. Randy oli muovannut musiikin liian särmättömäksi ja amerikkalaisten radioasemien makuun sopivaksi. Nikki myös tarjosi meille Mutta toki syntyvistä kappaleidelämmittelijän paikkaa Mötley Crüen oista täytyy pitää välitöntä huolta – ja Kissin Yhdysvaltain-kiertueella, muuten tulee housuun ja komeasti. Se oli minulle se viimeinen käämme kyllä haastaa itsemme joniitti ja poistuin asunnosta mahdollikaisen levyn myötä, mutta nyt lähsimman nopeasti! dimme vielä tavallistakin kokeileKuten sanottua, Hardcore Suvammille poluille. bumista, mutta tällä kerralla pää– Taannoin, kun olin vielä viriili timme toimia toisella tavalla. Se tuntui kummalliselta. perstar palaa tuttuihin maisemiin C’mon Take On Men miksaukuuden pitkäsoiton myötä. Haluaisitko paljastaa meille suosikkiyhtyeesi viideltä viime vuosikymmeneltä. Olen hyvin ylpeä siitä albumista. Ryhsinkkumies, tapasin erään tytön Lost dyimme vain kirjoittamaan yksittäiAnd Found -ravintolassa ja meninkin siä kappaleita ilman sen kummemsitten yöllä hänen luokseen. – Ajattele nyt: ensin esiinnyimme Metallican megakeikan avausyhtyeenä ja vain neljä päivää AISET myöhemmin pääsimme soitAMERIKKAL JA T tamaan Mötley Crüen kanssa. Mennäänpä vielä lopuksi menneisiin aikoihin. 70-luvulta ei ole kuin yksi vaihtoehto ja se on tietenkin Kiss. – Suomalaiset osaavat tunnetusti pitää hauskaa ja Helsinki on muutenkin ehdoton suosikkikaupunkini koko Skandinaviasta. Okei, emme tainneet lähtökohtaisesti antaa tarpeeksi tarkkoja suuntaviivojakaan ja toista miksaustaversiota ohjeistimmekin tyyliin ”tee sellaista vanhan Randyn kuuloista kamaa, palaa vaikka vuosiin 1989-1994”. Tyktäällä... Hän ei pahastunut kritiikistämme vaan teki työtä käskettyä – ja nykyisellään albumi soundaa komealta! SUOMALAISET OSAAVAT PITÄÄ HAUSKAA JA HELSINKI ON EHDOTON SUOSIKKIKAUPUNKINI KOKO SKANDINAVIASTA! ’’ Entä vanhemmat Hardcore-pitkäsoitot. käyttäytyminen oli tosin hieUE man hämmentävää – hän tunCRÜE -KIERT tui katselevan meidän suunEI NAPPAA! taamme vähän väliä, tavallaan kuin jotakin hyväksyntää hakien. Tuskin maltan odottaa heidän tulevaa kakkoslevyään!. He ovat aina olleet punkimpia kuin suurin osa punkbändeistä, mutta samalla The Whon melodiat ovat vertaansa vailla. Seasons In The Abyss nimittäin ilmestyi syksyllä 1990 ja se on aivan loistava albumi. – Pitää kuitenkin myöntää, että olimme hieman hämmentyneitä hänen ensimmäisen miksausversionsa vuoksi. tarpeeksi rahaa. Nikki Sixx on sen bändin sosiaalisin tyyppi ja – C’mon Take On Men materiaali hän halusikin meiltä levyt ja paidat syntyi yllättävän vaivattomasti... – Yleensä meillä on melkoisen Mikä on suosikkimuistosi liittyen selkeä etukäteisvisio syntyvästä alvanhoihin Suomen-kiertueisiin. ’’ 70 SOUNDI matonta mestarin kanssa työskenteleminen ei kuitenkaan ollut. – 60-luvun suosikkini on helppo: The Who. Miehellä oli kiireitä Alice In Chainsin uuden levyn miksausurakan vuoksi, mutta hän tunsi bändimme ja halusi ehdottomasti tehdä yhteistyötä myös meidän kanssamme, Andreasson sanoo. Ilman heitä en tekisi näitä hommia, rumpali huokaisee ja jatkaa: – Kasarinimistä yksi ylitse muiden on teatraalinen tanskalaismestari King Diamond ja seuraava vuosikymmen taitaa mennä Slayerin piikkiin... ROCKRADIO Y Laulaja Vince Neilin lavaL T KISS/MÖ E . – No, jos uusinta albumia ei lasketa mukaan niin ykkösenä listalla on bändin nimeä kantanut levy vuodelta 2005. Osaatko nimetä niiden joukosta suosikkiasi. Tiedäthän, ruskeaa siellä ääritiukan lähestymistavan. Samalla uuja puremaan minua ihan kunnolla. Ja sekös maistuu makealta neljän konsertin mittaisen kiertueen uuden C’mon Take On Me -studioalbumin tiimoilta tekevälle göteborgilaisretkueelle. BAZOOK TEKSTI: TIMO ISOAHO kuva: Micke Johansson H ärmäläisyleisön suureksi suosikiksi tarttuvilla albumeilla ja ahkeralla keikkatahdilla noussut Hardcore Superstar palaa Suomeen maaliskuun lopulla. – Mietimme pitkäsoiton miksaajaehdokkaita ja viivan alle jäi lopulta vain Randyn nimi. Se ei vain kuulostanut ”Randyn miksaamalta Hardcore Superstarilta” – soundi ei siis vastannut omia ideoitamme. no, meillä ei ollut voinnille, rumpali nauraa. mutta emme tarttuneet tarjoukseen Ja sellainenhan saattaa olla kohkahdesta syystä: minusta oli silloin talokasta ainakin henkiselle hyvintulossa isä ja... Aivan ongellointiin. sien kappaleiden sovituksista tuli Menin sitten käymään wc-tiloissa hyvällä tavalla aikaisempia rennomja se kulmaus näytti todella saaspia, kun hylkäsimme ”Stalin-maisen” taiselta. Lopuksi täytyy vetää vähän kotiinpäin, sillä olen innostunut Ghostista todella kovasti. Minkä tahansa Suomen-vierailun muisteleminen nostaa hymyn huulille, mutta viime kesä ja Helsinki jäivät mieleen erityisen tehokkaasti, aloittaa rumpali Magnus ”Adde” Andreasson. Pidän toki sen edeltäjistäkin, mutta Hardcore Superstarilla löysimme itsemme totaalisesti. Andreassesta vastaa maineikas amerikkason vertaa viimeisintä biisinkirjoilaistaituri Randy Straub (Bon Jovi, tusoperaatiota – kyllä vain – ripuMetallica, Nickelback). Aivan paa suunnitelmaa ja seurasimme siyllättäen tästä tytöstä tuli ”joku toivusta, mihin päin tämänkertainen nen” – hän alkoi nimittäin läpsimään reissu bändiä kuljettaa
Nuclear Blastin mukaan ”Lost Societyssa on aineksia jopa uudeksi Children Of Bodomiksi” – siis pitkän linjan hevimenestyjäksi. SAMY ELBANNA ja viisi vaikuttavinta albumia: IRON MAIDEN Seventh Son Of A Seventh Son ANTHRAX Among The Living PANTERA Cowboys From Hell STONE Stone MUNICIPAL WASTE The Art Of Partying IÄ, ONKO SILLÄ VÄL ONKO JOKU TARINA TOTTA VAI EI. Kolme vuotta sitten perustetun jyväskyläläisen metallipartio Lost Societyn Fast Loud Death -ensilevy ilmestyy maaliskuun puolivälissä, mutta albumin jo kuulleiden kollegoiden kommentit vetäisivät kokeneemmankin kehäketun hiljaiseksi. Esimerkiksi Kreatorin Mille Petrozza hehkuttaa: ”Juuri tällaista thrashmetalin pitää ollakin... – Unelmana on – ei enempää eikä vähempää – loppuelämän mittainen ura. – Lähdimme Ninon johdolla tekemään oldschool-henkistä speed/ thrash-levyä, mutta toki tämän päivän moderneilla soundeilla. – Eternal Kingdom oli kokeilu... Ihmisillä on loputon tarve kuulla kiinnostavista kohtaloista ja taiteilijat ovat viihdyttäneet tarinannälkäisiä jo vuosisatojen ajan, Olòfsson päättää. Lost Societysta tulee pakottamatta mieleen Stone: tässäkin suomalaisyhtyeessä vaikuttaa nuoria (tai jopa alaikäisiä) osaavia muusikoita ja musiikki on rehellisen rempseää vanhan liiton speed/thrashia. Tuskin maltamme odottaa tätä Helsingin-keikkaa, kitaristi Erik Olòfsson aloittaa. Taustavoimatkin ovat kohdallaan, kun Nino Laurenteen tuottama en- silevy ilmestyy saksalaisen Nuclear Blastin kautta. – Kyllä me toki olemme Stonemme kuunnelleet! Mukaan on tarttunut esimerkiksi erikoisempia stemmariffejä ja nopeita kitarasooloja, kuvailee Elbanna. – Salaisuus. – Metropolis tuntui täydellisen luonnolliselta lähtökohdalta Vertikal-pitkäsoitolle. Sen kummemmitta puheitta: mikä on Cult Of Lunan majesteetillisiin mittoihin kasvavan kerrossoundin salaisuus. Ja onko sillä lopulta väliä, onko joku tarina totta vai ei. Cult Of Luna haki äskettäin ilmestyneelle kuudennelle albumilleen innoitusta vuonna 1927 ilmestyneestä Metropolis-elokuvasta. Joskus inspiraatio ja tun- nelma löytyvät saman tien, toisinaan joudumme hakemaan fiiliksiä pitkäänkin, Olòfsson kuvailee. Mutta mikä on orkesterin oma tavoite. H elsingissä on maaliskuun alussa luvassa järisyttäviä kitaravalleja ja lohduttomia tunnelmia, kun loistavana liveyhtyeenä tunnettu uumajalainen Cult Of Luna konsertoi Nosturissa kotimaisen Hanging Gardenin kanssa – Olemme saaneet nauttia Suomessa hienosta vieraanvaraisuudesta. Toivottavasti kierrämme maailmaa ja työstämme neljättä tai viidettä studiolevyämme, Elbanna ennakoi. – Päätimme myös ottaa musiikillista etäisyyttä pariin edelliseen albumiin nähden vaikka luomisprosessia ei voikaan liiaksi kahlita. Mutta se kuuluisa keltainen neste on siltikin pysynyt kiltisti alapäässä, nauraa laulajakitaristi Samy Elbanna. Kymmenen vuoden päästä. Saksalaiset innostui- TAVOITTEENA LOPPUELÄMÄN MITTAINEN URA! Y T E i C O LOST S vat Trash All Over You -livevideostamme ja pian Blastilta tuli sähköpostia, jossa he tiedustelivat yhteistyöhalukkuutta. J oskus lahjakkuus yksinkertaisesti paistaa läpi. Mutta emme missään tapauksessa halunneet jäädä polkemaan paikoillemme. Laulajakitaristi Johannes Persson on kuitenkin paljastanut, että kertomus ei pohjaudukaan tositapahtumiin. Jos Vertikal nojaa Metropolisin antamaan innoitukseen niin viitisen vuotta sitten ilmestynyt edeltäjä Eternal Kingdom -albumi kertoi mielisairaalapotilas Holger Nilssonin mieltä kohahduttavan tarinan. Keskustelimme Metropolisista inspiraation lähteenä ja kaikki orkesterin jäsenet tuntuivat olevan samalla sivulla, miettii Olòfsson. Olemme vuosien mittaan oppineet tuntemaan toisemme ja täydennämme toistemme ideoita. Mahtavaa kamaa!”. – Tuntuuhan se tietenkin aivan uskomattomalta kuunnella esikuvien kehuja. En osaa sanoa. Onnistuimme mahtavasti jos minulta kysytään, Elbanna iloitsee. ”EMME HALUNNEET JÄÄDÄ POLKEMAAN PAIKOILLEMME!” ERIK OLÒFSSON ja kolme kaikkien aikojen tunnelmallisinta albumia: BRIAN ENO: Ambient 1: Music For Airports ARVO PÄRT: Spiegel Im Spiegel • KEITH JARRETT: The Köln Concert SOUNDI 71. Me myös diggailemme monenlaisista yhtyeistä ja nämä erilaiset vaikutteet sulautuvat sitten yhdeksi kokonaisuudeksi. – Levydiili syntyi nopeasti Global Battle Of Bands -keikan jälkeen viime vuonna
– Halusimme perustaa yhtyeen, joka soittaa raskasta musiikkia ilman minkäänlaisia musiikillisia rajaaitoja. – Uuden albumin linjasta liikkui monenlaisia ennakkoajatuksia. Se on mahdollistanut näinkin mielenkiintoisen musiikillisen keitoksen syntymisen, rumpali Tuomas Rauhala miettii. Aihio, josta lähdemme varsinaista kappaletta työstämään, voi olla esimerkiksi pelkkä sointuharmonia, rytmi tai melodiapätkä. Miltä tällainen kommentti tuntuu. Tiukempaa, rankempaa, monimuotoisempaa. No, Mumfordilta tuli juuri näiden erilaisten toiveiden yhdistelmä ja kansi hyökkää suoraan päin näköä – aivan kuten musiikkikin, huomauttaa Helko. Wirmanin Janne jo uhkailikin, että mikäli me päädymme joskus avaamaan Bodomin keikkoja niin samalla olisi luvassa tiivis pikakurssi kiertämistouhuihin, Helko myhäilee. – Taideteoksen työsti brittiläinen Dan Mumford. Sovittaminen on silti pohjimmiltaan valtavan hauskaa hommaa, kun luovuutta ja vaikkapa mahtipontisuutta ei tarvitse rajoittaa millään tavalla. Miten For The Imperiumin musiikki ylipäänsä syntyy. Että tuohan kuvaa täsmälleen sitä mitä me olemme hakemassa. Ulkopuolinen voisi kuvitella biisien lopullisen viilaamisen olevan melkoisen kovan työn takana. Joskus koko juttu lähtee kysymyksestä tyyliin ”miltähän Pitbull meets For The Imperium kuulostaisi”. Mainitkaapa debyyttialbumin materiaalista sen ajan For The Imperiumia parhaiten kuvaava biisi. For The Imperium lähtee maaliskuussa mittavalle brittirundille, mutta millainen olisi ”unelmien kiertueen kokoonpano”. – Sovittaminen on tosiaan se työläin vaihe. For The Imperiumin hengästyttävä takominen on sitä luokkaa, että tämän nelikon täytyy olla superlahjakas – tai sitten soittokämpän ovi on käynyt todella tiuhaan tahtiin. Bändin kaikilta jäseniltä löytyy vahva metallipohja, mutta soittajina ja biisien kirjoittajina me olemme hyvinkin erilaisia tapauksia. Harjoittelemme jokaista biisiä aina myös osissa, testaamme erilaisia tempovaihtoehtoja, mietimme fra- seerauksia instrumenttikohtaisesti, unohtamatta soundi- ja dynamiikkapohdintoja, Rauhala kuvailee. Ensimmäinen harjoituskämppämme oli Maunulassa ja siihen paikkaan liittyy rakkaita muistoja. Olimme sitten Ruotsissa keikkailemassa eikä jengi tuntenut musiikkiamme lainkaan, mutta silti he yhtyivät Working Class Heroinen kertosäkeeseen biisin loppuvaiheessa. Entäpä tällaisen materiaalin sovituspuoli... – Mahdollisuuksia on useita. Kovaa vauhtia, vaarallisia tilanteita ja jyrkkiä ääripäitä löytyy, mutta entistä raskaammassa muodossa. BAZOOK TEKSTI: TIMO ISOAHO M uutamia vuosia sitten perustetun helsinkiläisen For The Imperiumin ensimmäiset ep-julkaisut eivät osuneet allekirjoittaneen havaintoalueelle, mutta vuonna 2011 ilmestyneen For The Imperium -debyyttialbumin oivaltava kaahaus teki sitten sitäkin kovemman vaikutuksen. Muusikko- ja tuottajasuuruus Janne Joutsenniemi kuvaili Hail The Monstersia seuraavasti: ”Tämä on yhtye, jossa Staminan Hyrde haluaisi laulaa jos hän tekisi pelkästään englanninkielistä musiikkia”. – No, treenimäärät ovat kieltämättä olleet niin sanotusti ”kohillaan” alusta asti. Värikäs ja tapahtumarikas kansi kuvaa erittäin osuvasti seikkailullisen musiikin maailmaa. Ehkä me fuusioidumme vielä jonakin päivänä, ainakin jossakin merkeissä, rumpali nauraa. Profane Omenista taas voisin heittää valistuneen arvauksen, että tuskin tulisi muidenkaan yhtyeiden aika pitkäksi. Me muut hihkuimme, että hetkinen, mitä sinä juuri vedit. Ainakin rumpaliosastolla riittää jutun juurta! M U I R E P M I FO R T H E 72 SOUNDI. Ei ole harvinaista, että istumme koneen ääressä viisi tuntia miettimässä jotakin viidentoista sekunnin mittaista pätkää. Ja onneksi biisien tekeminen tuntuu koko ajan luontevammalta, kun visiot omasta tekemisestä vahvistuvat, Rauhala huomauttaa. – Tällä hetkellä toimivista yhtyeistä mukaan saisivat tulla Children Of Bodom, Gojira ja Profane Omen. – Itse asiassa Joutsenniemi taitaa itsekin haluta soittaa meidän kanssamme (naurua). – Gojira puolestaan oli niin väkevä Nosturissa, että sellaisen shown voisi katsoa vaikka joka ilta parin kuukauden ajan. Tajusimme, että tämähän toimii, sanoo Helko. – Meidän juttuumme ei liity salatieteitä. Painotimme myös sitä, että värejä pitää käyttää oikein huolella. No, se kuulostaa kappaleelta Filthy Animal, Go And Save Yourself, rumpali naurahtaa. No, hienolta tuollainen kuulostaa, sillä Stam1nan tuotokset ovat kuitenkin vieneet suomalaista metallia eteenpäin hienolla tavalla. Tämän tason saavuttaminen on vaatinut määrätietoista ja nöyrää treenaamista - ahkeraa sellaista. Herran tuotanto oli jo valmiiksi tuttua, joten luottoaste oli korkealla. Myös Hail The Monstersin kansikuva on harvinaisen onnistunut. – Hail The Monstersin suhteen on helppo luvata, että ”sell out” -leima pysyttelee edelleen turvallisen kaukana tästä bändistä. – Kerran taas Hakim (Hietikko, laulu) esitteli meille joitakin laulumelodioitaan ja jossakin kohdassa hän vain hoki sanoja ”this is chaos, baby”. Tuomasta lukuun ottamatta kaikki ovat myös tainneet poistua treeneistä ovet paukkuen – palaten sitten yhtä nopeasti takaisin häntä koipien välissä, basisti Jyri ”Käärmetukka” Helko hymähtää. Pyysimme häneltä kuvan, jossa yhdistyisivät raunioiksi sodittu tulevaisuuden kaupunki sekä jonkinlainen Liisa ihmemaassa -hap- poseikkailu. Muutaman biisiraakileen jälkeen päätimme jättää kaiken maailman jousiorkesterit pois ja pistää mukaan entistä enemmän riffejä, futuristisia koneita ja tuplabassareita, Rauhala kertoo. - Working Class Heroine oli ensimmäinen ”uuden ajan” kappale ja silloin vanhemmat ideat saivat seurakseen koko joukon uusia tuulia. Kakkosalbumi Hail The Monsters kuulostaa jonkinlaiselta turboahdetulta debyyttilevyltä
kuva: O.W. – Soittointoa löytyy kiitettävästi. – En pidä Saivon lapsia tyylipuhtaana konseptialbumina, mutta useasta biisistä löytyy sidoksia Saivo-myyttiin. Basistilaulaja Altti Veteläinen nostaa yhtyeen merkittävimmäksi ”vanhemmaksi julkaisuksi” Chaotic Beauty -pitkäsoiton vuodelta 2000. Myös levyn tematiikka heijastelee samantyyppisiä myyttejä ja tunnelmia kuin varhaiset julkaisummekin. Tunnelma oli suoraan Kaurismäen elokuvasta! !” NOTONISUUDESTA O M I SI R Ä K I K ”METALLIMUSIIK SOUNDI 73. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita saattaa siis olla tiedossa. Seuraavaksi Hateform toivoo keikkakalenterin täyttyvän. Olemme erittäin tyytyväisiä paketin visuaaliseen ulkoasuun! kuva: Petri Vilén MATKALLA SAIVON VALTAKUNTAAN hauikset, kun helsinkiläisyhtiö Spinefarm katsoi turkulaisten potentiaalin levytyssopimuksen arvoiseksi syksyllä 2011. Ajatuksena oli kasata kiinnostavia ideoita ja ryhtyä levytyshommiin vasta tarpeeksi kovan biisinivaskan kanssa, Veteläinen painottaa. Eternal Tears Of Sorrow’n uusin albumitulokas kantaa nimeä Saivon lapsi. Samalla albumi oli myös musiikillisesti ja soundillisesti suurin edistysaskeleemme ja se avasikin bändille monia ovia ympäri maailmaan. Tästä huolimatta bändit tuntuvat mielellään puhuvan orgaanisuudesta ja luomumeiningistä, kitaristi Tomy Laisto aloittaa. Kyseessä on pitkän ajanjakson mittaan kypsynyt teos. Tämän vuoksi meiltä ei SENTENCED: North From Here ole koskaan tullut kahta samanAMORPHIS: Tales From The Thousand Lakes laista albumia. Andy Sneap -samplet olivat ehdottomasti pannassa. Niin, levyhän on teemateos Saivon valtakunnasta, järven pohjassa olevan kuilun toiselta puolelta löytyvästä vainajalasta. Takavuosina käsittelimme useinkin mielenkiintoisia saamelaisia myyttejä ja tarustoja ja nyt päätimme palata näihin tunnelmiin, Veteläinen kertoo. Tuosta toisesta todellisuudesta löytyvän järven rannalla asuu Saivo-kansa, liikkuen päät alaspäin meidän tuntemaamme maailman nähden. – Porin Anniksen-keikan jälkeen heräsimme siihen, kun joku harrastelijahippilauma alkoi treenaamaan teatteriesitystä. Uusiin biiseihin sai myös tulla pianoa, selloa tai vaikka noitarumpua mikäli sävellykset sellaisia vaativat. – Se oli ensimmäinen niin sanotun oikean yhtyekokoonpanon levy. – Emme ole koskaan lyöneet lukkoon tiukkoja tyylillisiä suuntaviivoja vaan Eternal Tears Of Sorrow on edennyt puhtaasti sävellysten ehdoilla – parhaat biisit ovat siis päätyneet levylle, tyylistä riipALTTI VETELÄINEN ja kuusi kaikkien aikojen merkittävintä suomalaista metallilevyä: pumatta. Nyt onkin luvassa kolmas kiekko Sanctuary In Abyss. – Linkitin Bobbylle biisejä Facebookiin ja kohta mies ilmoittikin lähtevänsä innolla mukaan. – Metallimusiikki kärsii monotonisuudesta ja liian monet albumit soundaavat ylituotetuilta ja tietokoneella korjatuilta. Siis samassa huoneessa, jossa krapulaiset rokkarit nukkuivat vielä kauneusuniaan. STRATOVARIUS: Visions No, jos vertaat Saivon lapsi NIGHTWISH: Wishmaster CHILDREN OF BODOM: Hatebreeder -albumia vanhempiin julkaisuiHIM: Razorblade Romance hin niin millaisia ajatuksia nousee mieleesi. – Aloittelimme sävellysprosessia jo kesäkuussa 2009. Kinnunen MEITÄ EI KIINNOSTA, MIKÄLI JOKU VETÄÄ HERNEEN NENÄÄN! orbid Dreamin perustuksille vuonna 2004 pystytetty thrash-vaikutM teinen deathmetal-yhtye Hateform sai kahden studioalbumin (Dominance (2008) ja Origins Of Plague (2010)) jälkeen taakseen isommat uonna 1994 perustettu oululainen melodinen deathmetal-yhtye V Eternal Tears Of Sorrow on kuin vaivihkaa julkaisemassa jo seitsemättä pitkäsoittoaan. – Tosiaan, onhan reissussa sattunut. Kerrohan hieman tästä kuviosta. Hyödynsimme nyt esimerkiksi suomenkielisiä lyriikoita ja myös puhtaiden vokaalien puolelle päätyi tuoreita nyansseja – esimerkiksi norjalaista folk-tyylistä tulkintaa. Onhan se kieltämättä unelmien täyttymys, kun teinivuosien idoli vetää sooloja omalla albumilla, Laisto huomauttaa. Jo Origins Of Plaguen jälkeen olimme lähdössä kiertueelle ruotsalaisen Scar Symmetryn kanssa, mutta he ryhtyivätkin kinuamaan lisää rahaa ja rundi meni puihin. Sekös mieltä ylensi, Laisto hymähtää. Palkkioksi sovimme parit levyt ja toki myös paidat, jotta Bobby pystyy paremmin ”mainostamaan” Hateformia kotikonnuillaan Floridassa (naurua)... – Kyllä sieltä Eternal Tears Of Sorrow’n edelleen tunnistaa vaikka toki uusia koukkujakin löytyy. Kitarat ja riffit ovat taas vaihteeksi suuremmassa roolissa. Erään kerran joku oli paskonut bussissa kitaristi Tom Gardinerin sänkyyn ja meikäläisen buutseihin. Toivottavasti tällä kerralla käy parempi tuuri. Meitä ei kiinnosta, mikäli joku vetää herneen nenään! Ärhäkän Sanctuary In Abyssin vierailijalistalta löytyy nimi Bobby Koelble – siis Deathin klassisella Symbolic-albumilla soittanut kitaristi. – Konsepti myös mahdollisti albumille tyylikkään yleisilmeen. – Ideanamme oli hakea uuden levyn kitaroihin kunnon jyräävyyttä ja myös rumpusoundit joutuivat suurennuslasin alle
Ne saivat hennommatkin laulumelodiat lentoon. Sansa esitteli innolla laulunsa, mikä teki modernista rockpopista helpommin lähestyttävää. Näin kävikin sangen useasti, tummimman draaman siitä kärsimättä. Yhden naisen orkesteri Sansa lämmitteli kansoittuvaa tilaa tuoreesti soundaavilla lauluilla. Settilista pyörähti tyylikkäästi Marlene-albumin monipuolisen kappalevalikoiman varassa, yhtä karismaattisesti ja musikaalisesti niin pariisinvalssissa, mahaliagospelissa ja jatsibluesissa kuin hilpeämmin helisevissä folkpop-rallatuksissakin. Erik Michelsen antoi musiikille tärkeän leimansa kontrabassolla, sekä sormin että jousella soittaen. Kappale kerrallaan hän luupitti polkimilleen toistoriffit ja taustakompit akustisella kitaralla sekä bassoja perkussioäännähdyksillä. 2013 Klubi, Tampere www.ttt-klubi.fi Hallituskatu 19, Tampere Klubin keskiviikkoisen avara ambienssi muodostui ilahduttavan intiimiksi, kun illan artistien tuttavallinen vuorovaikutus alkoi heijastua keskeltä jakautuvan salin siivekkeiden yleisösoluihin. 2. Myös odottamattomat Elvis-coverit, reipas ”medicine show” -henkinen Viva Las Vegas sekä hienosti sooloencoreksi sovitettu ja oikeastaan uusiksi sävellettykin Can’t Help Falling In Love sijoittuivat eri päihin kuvattua tyyliakselia. Biisien riffirakenteet olivat kekseliäitä ja eloisia. Syvän matala laulu ja basso antoivat lauluille punnittua painoa, joka purkautui tunnevoimaisen lujaa ja kaikuvan komeasti vahvimmissa säkeissä. Promokuvissa mielellään huuli töröllä elvistelevä Aino lähensi yleisöä soittokuntaan väläyttämällä valloittavimman hymynsä aina kun soitto kulki kaikkein makeimmin näiden ilmeisen hyvien kaverusten kesken. Laulun ja musisoinnin iloa kumpuavien omien kipaleiden sekaan istuivat villit coverit Simply Rediltä (Something Got Me Started) ja Sabrinalta (Boys) kuin itsestään. KEIKAT kuva: Mikko Meriläinen HYMYILLEN TYYLISTÄ TOISEEN AINO VENNA, SANSA 6. ASKO ALANEN Lisää keikka-arvioita www.soundi.fi 74 SOUNDI. Aino Venna -yhtye otti syntyneen atmosfäärin ja akustisen kaiun vaikeuksitta haltuunsa. Tuloksena oli sakea ja lavea inhimillinen sointitausta, jossa konerytmit olivat lähes kuriositeetin asemassa. Joonatan Kotilan hillitysti varioimat, usein säkenöivän upeasti välähtävät sähkökitarat taipuivat taidokkaasti tyylilajista toiseen, ja Kaisu Koponen lisäsi soundin ulottuvuuksia korkealla rinnakkaislaululla sekä ukulelella. Laulusolisti Ainon ympärillä soi kauniin tasapainoinen soitinkirjo. Vaikea kuvitella ketään muuta, joka voisi yhtä uskottavasti eläytyä syntisen noir-henkiseen I’m Not Here -bluesiin, kohta viattoman viehkosti loruilevaan Susette-chansoniin ja 1960-lukuiseen teinipop-balladiin Tony My Pony
YKSI VUODEN MAHTAVIMMISTA TAPAUKSISTA“ “ HELSINGIN SANOMAT SENSAATIO“ “ ENTERTAINMENT WEEKLY VAHVA, INNOSTAVA JA UNOHTUMATON“ “ DAZED AND CONFUSED M A LIK BEN D JELLOUL - ELOKU VA ELOKUVATEATTEREISSA 22.2. WWW.CINEMAMONDO.FI CD MYÖS KAUPOISSA
Miten yhtye haluaisi myydä itsensä uusille kuulijoille. – Savonlinna on sen verran pieni paikka, että ne ihmiset, jotka pyörivät musiikin parissa, tuntevat kyllä toisensa, Kiljunen kertoo. – Vielä silloin levyt eivät olleet ylituotettuja. Jos soittaminen on avainasemassa, myös levyt kuulostavat bändin soittamilta. Helsinkiläis-tamperelaisen trion musiikki vastaa täydellisesti mielikuvaa hengentuotteesta, joka on syntynyt makuuhuoneessa popjulisteiden keskellä värivalojen loisteessa. tee-se-itse-meiningillä on menty eteenpäin koko ajan. Bändin alkutaival oli hidasta hakemista. – Haluaisin ajatella, että biiseissämme on mukana myös vähän tuoreempaa näkökulmaa, eikä pelkkää retromeininkiä. Soliti-levy-yhtiön julkaisema debyyttialbumi Past Perfect on juuri ilmestynyt kauppoihin. Yhtyeen rumpali Jarmo Kiljusen mielestä syy linjavalintaan on selvä. Muutoin järjestys on mielestäni aika hyvä näin, Kiljunen paljastaa. – Toivoisin, että keikkamyyntipuoli ja jakelu voitaisiin jossain vaiheessa ulkoistaa. Herra Kiljunen, sana on vapaa. Harmony-debyyttilevy paketoitiin kokoon yhtä avustavaa äänit- täjää ja kansisuunnittelijaa lukuun ottamatta täysin bändin itsensä toimesta. Olemme halunneet häivyttää bändiä ja tekijöitä pois, ja luoda sellaista mysteerifiilistä. Ja livenä meininki on myös kohdillaan. Haluamme keskittyä olennaisiin juttuihin, biisin koukkuihin ja eri elementteihin, ja tuotantoarvot voivat suosiolla olla sivuseikka, kertoo laulaja-kosketinsoittaja Jyri Öhman. – Mielestäni rockmusiikki on ollut silloin parhaimmillaan, hän sanoo. Ville Hartikainen. Lisäksi biisit saivat olla ennen sovituksellisesti pidempiä ja monipuolisempia. Se on osuva nimi naivistista ja nostalgista synapoppia soittavalle yhtyeelle. Pientä ulkopuolista apua voisi silti ottaa jatkossa vastaan. – Olen yleensä kuvaillut musiikkiamme niin, että se on skandinaavista, nostalgista ja unenomaista. Samanhenkiset muusikot löysivät toisensa melko vaivattomasti. Sellaiselle radioformaattiajattelulle ei ollut aikaisemmin tarvetta. Savonlinnassa 2009 perustetun yhtyeen jäsenet ovat soittaneet erityyppistä musiikkia punkista heviin. Siinä on oppinut pahemman luokan popelitistiksi, mutta se on vain hauskaa! Sami Nissinen Ohjat tiukasti omissa käsissä yt kaikki The Doorsin, Led Zeppelinin ja psykedeelisen rockin ystävät huomio! Debyyttilevynsä marraskuussa julkaisseen The Vultonesin musiikki liikkuu vaivattomasti 1960ja 1970-luvun rockin maailmoissa. TARKKAILULUOKKA PALSTALLA NOSTETAAN ESIIN SOUNDIN TOIMITUKSEN UUSIA SUOSIKKEJA PAPERFANGS P Skandinaavista, nostalgista ja unenomaista aperfangs tarkoittaa paperisia torahampaita. Oma tyyli muotoutui pikkuhiljaa spagettiwesternien ja monen muun tyylikokeilun kautta kohti yhtyeen nykyistä luonnetta. Oletteko popsnobeja. Omatoimisuus on ollut aina nelihenkisen ryhmän eteenpäin viemä voima. Siinä on fiktiivinen sekä henkilökohtainen taso, mikä ilmenee ennen kaikkea lyriikoissa. On kuitenkin aika itsestään selvää, että soitamme klassista rockia, sillä yhtyeen yhdistävä tekijä on noissa vanhemmissa bändeissä, Kiljunen sanoo. Musiikki herätti kiinnostusta, jonka jälkeen julkaistiin omakustanteena digisingle ja kasetti-ep. – Ehdottomasti ollaan! Itse kirjoittelen myös musiikkiblogia uudesta musiikista. Sellaista orgaanista äänimaisemaa on miellyttävä kuunnella. Tuollainen ilmaisu sopii mielestäni meidän tyyliin, ja pääsääntöisesti olemme saaneet ihan hyvää palautetta. – Mietimme, miten saamme levyn pihalle. Kiinnostus klassi- sempaa rockia kohtaan heräsi vuosituhannen lopulla. Itselleni tietty flegmaattisuus on luontainen ilmaisutapa, sellainen antistarailumeininki. Ohjat ovat nyt tiukasti omissa käsissä. Paperfangsin muodostavat Jyrin ohella hänen siskonsa Tarleena, sekä kaikesta visuaalisesta ilmeestä THE VULTONES kuva: Joni Kaunismäki N 76 SOUNDI vastaava yhteinen kaveri Mikko. Jos vain pitää rockmusiikista, niin tästä bändistä löytyy varmasti kaikille jokin ulottuvuus. – Itse nautin hirveän paljon siitä, että voi sekä kuuntelijana että tekijänä saada sellaisen fiiliksen, että on siinä vieressä sängynlaidalla seuraamassa kun musiikki syntyy. Monesti kun käy keikoilla kuuntelemassa bändejä, on sääli, ettei siitä välity yleisöön asti välitön fiilis. Sen syntetisoijien ja rumpukoneiden luoma äänimaailma on enemmän lo-fi kuin hi-fi ja Öhmanin laulu hakee uneliaasti oikeita nuotteja, mutta vaikkapa vastustamattoman söpössä Bathe In Gloryssa kaikki tuntuu olevan juuri oikealla paikallaan. Kappaleen flegmaattisesti haaveileva tunnelma tuo muistumia esimerkiksi 1980- ja 1990- lukujen brittiindiestä sekä ruotsalaisten Labrador- ja Service-lafkojen julkaisuista. – No, ainakin The Vultones on ajaton ja perinteisiin nojaava yhtye. Vaikka The Vultonesin musiikki saakin innoituksensa useamman vuosikymmenen takaa, ei yhtye halua olla pelkkä menneisyyden vanki. Levy-yhtiöistä ei löytynyt yhteistyökumppania, joten lähdimme kustantamaan tätä juttua itse ja perustimme toiminimen. Kun sitä itsekin kuuntelee, niin fiilikset välillä vaihtelee, ja keikoilla laulaminen jännittää. Mulla ei ole mikään absoluuttinen vire laulussa. – Halusimme luoda albumille monta tasoa. Trion musiikkia saattoi kuulla ensimmäisen kerran Öhmanin makuuhuoneen ulkopuolella vuonna 2010, jolloin yhtye laittoi ensimmäiset kappaleensa nettiin. Pienimuotoisuus on meille tärkeätä. Musiikin lisäksi visuaalisuus ja audiovisuaalisuus ovat isossa roolissa
K A I K K I C M X : STÄ : A L B U M I , ST U D I O PÄ I VÄ K I R JA , J U L I ST E , H A A STAT T E L U JA , K U V I A ! N A M L I T Ä Ä J I TILAA NYT TA Tätä ei myydä levykaupoissa eikä lehtipisteissä! Vain soundi.fi:ssä!. SOUNDIN CMX-ERIKOISNUMERO Soundin CMX-erikoisnumero pitää sisällään A.W. Yrjänän katsauksen kaikkiin CMX-albumeihin, studiopäiväkirjan, runsaasti arkistojuttuja vuosien varrelta, paljon harvinaista kuvamateriaalia, CMX-julisteen ja paljon muuta. SEITSENTAHOKAS-cd:n sisältävä Soundin CMX-erikoisnumero on myynnissä vain Soundin nettisivuilla! Tilaa: www.soundi.fi/seitsentahokas LEHTI + JU SOUNDI CMX-ERIKOISNUMERO U T T E T I O RA J ! S O N I A ERIKOISP uroa e 8 2 a t n i H n e e n i u l u postik LISTE + CD! SOUNDI ERIKOISNUMERO 28 € (sis.alv) Erikoisnumero ei sisälly vuositilaukseen. Koko paketti on tehty tiiviissä yhteistyössä bändin kanssa
Ja yllättäen ne eivät kuulos taneetkaan niin hassuilta kuin etu käteen pelkäsi. PALAA KIVIKAUDELLE –O teksti: JUHO JUNTUNEN n kummallista, että Stonea on pyydetty joka vuosi johon kin festareille, vaikka lopetimme soittamisen jo vuonna 1991. Samalla Stone palaa myös keikkalavoille. Ja se on yllättävää, että nämä nuoret ei sano vain kuri ositeetin vuoksi että digataan Sto nesta, vaan ne on oikeasti perehty nyt meidän musaan. Sen lähtökohdan pitäisi olla jotain ihan muuta, eikä meillä ole sellaiseen mielenkiintoa. Emotional Playgound oli ainoa levy, jolta jäi kaksi biisiä yli. Kaikki muut albumit oli sellaisia, missä oli täsmälleen ne biisit jotka oli ääni tettykin. Mutta jos yrittäisi lähteä tekemään uutta biisiä, eihän sitä nuoruuden intoa ja meininkiä pystyisi mitenkään tavoit tamaan. Levy-yhtiö päätti juhlia sitä julkaisemalla The Complete -nimisen boksin, joka sisältää bändin koko levytetyn tuotannon, dvd:n ja bonus-cd:n, jolla on demoversioita ja yhdeksän ennen julkaisematonta Stonen biisiä. – Mu kana on myös kokonaisuudessaan se demo, jota me kaupiteltiin kei koilla ja rocklehtien pikkuilmoituk sissa. – Jotenkin nuo ria kuulijoita on tullut koko ajan li sää. Ne kaikki levyt tehtiin vielä perusanalogimeiningillä, ja tässä matkan varrella on jo ehtinyt unoh taa, miltä sellaiset levyt kuulostaa. Näitä vanhoja juttuja pystyy lämmit telemään hyvällä meiningillä, kun sitä tekee näin harvakseltaan. Ja kun Stonen vana vedessä studioon pääsi muita thrashmetalia ja speediä soitta via orkestereita, niiden ura tuppasi useimmiten jäämään varsin lyhyeksi, - ME VAAN PAINETTIIN ETEENPÄIN, JA SITTEN KUN TUNTUI SILTÄ ETTEI ENÄÄ JAKSA, ME LAITETTIIN KOKO BÄNDI JÄIHIN. Janne myöntää, että Stonen mer kitystä suomalaiselle metallimusii kille ei kannata väheksyä. Kyllä niistä kuulee, että kova yritys on jo päällä, mutta taidot eivät olleet vielä ihan siellä missä ajatus oli, Janne sanoo. The Complete boksilla kuullaan jopa bändin ensimmäiselle demolle tehtyjä biisejä, joissa on Jannen mu kaan oma viehätyksensä. Janne kertoo kuunnelleensa nyt itse pitkästä aikaa Stonen vanhoja levyjä. Käytännössähän bändi toimi vain viiden vuoden ajan, jolloin teimme neljä studioalbumia, Janne Joutsenniemi sanoo. Vuosituhan nen vaihteessa järjestettiin konser tit Lepakossa ja Tavastialla, ja ke sällä 2000 bändi esiintyi Nummi 78 SOUNDI. Olihan meillä aikaisemminkin hyviä hevi bändejä kuten Zero Nine ja Tarot, mutta niiden musiikki oli kuitenkin enemmän perinteistä heavy rockia kuin metallia. – Varsinkin kun mä kuuntelin mei dän ekaa levyä, olin yllättynyt posi tiivisesti että siinä oli hyvä, lämmin soundi. Veikkaan, että nämä uudet su kupolvet on löytäneet bändin aika pitkälle Children Of Bodomin ja esi merkiksi Stam1nan kautta – nehän on monesti haastatteluissa kerto neet, miten ne on diggailleet meistä silloin aikoinaan. KUN HURMOS KATOAA Stonea on nähty harvakseen kei koilla senkin jälkeen kun se hajosi vi rallisesti vuonna 1991. Suomalaisen metallilegenda Stonen esikoisalbumin ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta. – Eikä meillä tosiaan tullut mie leen, että olisimme tehneet tälle boksille jonkin uuden Stonebiisin. – Me haluttiin ottaa mukaan jopa ne ihan kaikista kauheimmat biisit, koska ne on sanalla sanottuna to della hellyttäviä. eivätkä niiden saamat arvostelut ol leet aina yhtä positiivisia kuin Sto nen suhteen. On siinä oma hyvä juttunsa. Bändin laulaja ja basisti Janne Joutsenniemi lupaa hyviä keikkoja, mutta samalla hän sanoo, että tämä saa olla viimeinen kerta kun kuollutta keikkahevosta ruoskitaan
ja Santa Lucia, jotka on Stonen aikalaisia. – Toisaalta mulla on fiilis, että jos joku olisi osannut puhua meille järkeä, tämä homma ei olisikaan mennyt sillä tavalla, että me puhuttaisiin nyt näistä jutuista ja oltaisiin tehty jotain comebackeja. On ollut mukavaa, että se on sujunut yllättävän helposti. On hämmentävää, että se löytyy jostakin lihasmuistista ja tulee itsestään sieltä ulos. Stone nähtiin myös Nosturissa, missä se esiintyi Northerin lämmittelijänä salanimellä Lohkare. kuvat: Soundin arkisto rockissa ja Tuska-festareilla. – Me ollaan treenattu aika monta sellaista biisiä, mitä me ei olla soitettu juurikaan niiden ilmestymisen jälkeen. Vuonna 2008 bändiä muisteltiin uudelleen. Me yritettiin saada mukaan Prestige-bändikin, mutta he eivät ehtineet lähteä tuolla aikataululla laittamaan settiä kasaan. Oma mielenkiinto oli jo muualla, melodisemmassa musiikissa, suurin piirtein progessa. Siitä olisi varmaan tullut hieman Emotionalin kaltainen mutta vielä pidemmälle viety saatanallinen kokeilueepos, ja sen jälkeen oltaisiin oltu sitä mieltä että paskat tästä, takaisin alkujuurille. – Me aloitettiin treenaamiset tammikuun puolivälissä, ja nyt on tarkoitus kasata kunnon setti. No, comeback on vitun tyhmä sana, mutta kasaannuttu uudestaan muutamaksikin keikaksi. Tulevilla Stonen keikoilla lavalla nähdään Janne Joutsenniemen lisäksi kitaristit Roope Latvala ja Markku Niiranen sekä rumpali Pekka Kasari. – Noita keikkoja on ollut kuitenkin sen verran vähän, että pakkohan se on treenata nyt uudelleen, kun edessä on tämän kevään rundi, Janne Joutsenniemi sanoo. Stone oli koko ajan perustunut siihen, että se oli SOUNDI 79. – Ei sitä missään vaiheessa osannut itse analysoida, että nyt mennään aika kovaa vauhtia eteenpäin, pitäisikö ottaa pieni välihuikka ja happi- hyppely ja sitten katsoa uudestaan. Ja Roope taas oli hyvin perinteinen metallimies ja on sitä edelleen. Stonesta vuonna 1990 lähtöpassit saanut Jiri Jalkanen soitti pitkään isänsä Kari Tapion bändissä, mutta mies ei ole musisoinut enää muutamaan vuoteen aktiivisesti. Kun me lopetettiin Emotional Playgroundin ilmestymisen jälkeen vuonna 1991, me ehdittiin jo treenata seuraavan levyn biisejä. – Ei se musiikin tekemisen palo loppunut mihinkään. Näiden kahden jutun yh- teensovittaminen olisi ollut haasteellista, mutta ei missään nimessä varmaankaan mahdotonta. Helvetin jees, se helpottaa tätä hommaa! – Me ajateltiin ojentaa nyt käsi nuorille nouseville nimille, ja niin me päädyttiin ottamaan Nerve End -niminen lämppäribändi kaikille kevään keikoille, mutta Tampereen Pakkahuoneella meillä on mukana myös A.R.G. Silloin se soitti Sauna Open Airissa, Jurassic Rockissa ja Tavastialla, missä myytiin loppuun kolme keikkaa. Sellainen kauaskatseinen suunnitelmallisuus puuttui täysin. Meillä oli sellaista fiilistä, että eihän me voida tehdä samaa levyä toistamiseen. Ja kun sitä tekemisen paloa ei enää ollut, oli helppokin ajatella, että pensselit santaan. – Me huomattiin viimeisinä aikoina, että meillä ei millään meinannut löytyä yhteistä treeniaikaa ja sitten kun oltiin kimpassa kämpällä, ei se ollut mitään hurmosta, se oli työtä. Me katsottiin just esimerkiksi Concrete Malformation kappaletta, ja kun sitä kokeili himassa etukäteen, ne nakit vaan jotenkin löytää itsestään omat paikkansa. Siinä vaiheessa tuota ajatteli helvetin negatiiviselta kantilta. Me vaan painettiin eteenpäin, ja sitten kun tuntui siltä ettei enää jaksa, me laitettiin koko bändi jäihin. – Sillä hetkellä lopettamispäätös syntyi helposti, kun ei ollut paloa lähteä taas kerran uudistamaan hommaa johonkin suuntaan. Klubeilla on kuitenkin pitempi soittoaika kuin festareilla. Nyt koko juttu tehtiin alusta loppuun suurella sydämellä ja täysin rinnoin, ja sitten kun se ei enää tuntunut siltä, se lopetettiin. Mulle se oli sitä, että musiikilliset raja-aidat oli vähän turhan tiukat. Me oltaisiin kuitenkin ryssitty se homma jollain tavalla. – Kun eka sinkkumme ilmestyi vuonna 1987, me teimme hommia jo aika määrätietoisesti, Janne sanoo
Sitä paitsi Lars Ulrich soittaa mun mielestä ihan hyvin kannuja! Nyt kun kuuntelee, huomaa että sen rumpujensoitto on ollut aina vähän hellyttävää, mutta siihen aikaan se meni ihan täysillä läpi. Treenikämpällä soittaessahan on hirveä meteli ja mistään ei saa mitään selvää, ja silloin pystyy helposti tuudittautumaan siihen, että tämä toimii helvetin hyvin. Vuonna 1994 Roope perustaa Janne Joutsenniemen kanssa Suburban Tribe -yhtyeen. Ja oltiinhan me soittamassa pari kertaa Saksassakin jollain levymessuilla. Siihen ei ollut minkäänlaisia haluja. – Siinä ei siis ollut kyse mistään maailman valloittamisesta vaan hauskanpidosta. – Kyllähän meillä oli jo heti alussa tuplabasarit mukana, Motörhead ja Venom oli ehkä ne ensimmäiset vaikuttajat rajuusaspektissa. – Siinä tuli vain se vaihe, että nyt Subbarit saa riittää. – Enemminkin se oli sitä, että yritettiin olla mukamas rajuja, vaikka oltiinkin jotain ihan muuta. – Tapahtui täysin vahingossa, että liityin Suburban Triben loputtua Ylpön Ihmiset-bändiin. Ja elää sellaista tasaista ja harmaata aikuisen eloa! Niinpä menin töihin Live Nationin ohjelmatoimistoon, ja Ylpön bändissä soittaminen on kiva lisä. Me ollaan käyty keikalla nuorisovankilassa ja joka helvetin paikassa. Mikon ansiosta meillä oli mahdollisuus tehdä heti alusta pitäen sellaisia demoja, joista oikeasti kuuli, kulkeeko musiikki hyvin vai huonosti. Kill ’Em All levy oli mennyt ohi kavereilta, mutta Ride The Lightningin kekseliäisyys innosti. Näistä parhaiten menestyy Airdash, jossa komppikitaraa soittaa Roope Siren. Stoneksi nimensä muutettuaan yhtye äänittää demoja Mikko Karmilan kanssa, ja bändi alkaa olla kuuma puheenaihe pääkaupunkiseudulla. Bändi keikkailee rankasti. Muuan tanskalainen bändi, joka ei koskaan noussut suosituksi Tanskan rajojen ulkopuolelle, kutsui meidät kotimaahansa, ja niin me oltiin siellä kaksi viikkoa soittamassa. Bändi soittaa nuorisotaloissa, ja se pääsee esiintymään vuonna 1987 tavaratalo Sokoksen avajaisissa. Metallicassa se juttu jotenkin kristalloitui, että nämä tekee juttunsa aika vitun hyvin, tämmöistä mekin halutaan tehdä. Sitten kun sen kuunteleekin demoa, karu totuus paljastuu. Metallican vuonna 1984 julkaistu Ride The Lightning -albumi vaikutti paljon Stonen musiikkiin. Vaikka TASAISTA AIKUJISEN ELOA Kun Janne Joutsenniemen Suburban Tribe ilmoitti lopettavansa toiminnan heinäkuussa 2011, Jannella oli takki vain täysin tyhjentynyt. diggasi jostain Black Sabbathista ja Led Zeppelinistä, en usko että se kuului hirveästi meidän musiikista, Janne sanoo. Me lähdettiin sinne ihan plusmiinusnolla-meiningillä, koska Tanska on hauska maa. Airdashin laulaja Juha Laine luo sittemmin uran lumilautailuun erikoistuneena valokuvaajana. STONE-NIMINEN ESIKOISLEVY ilmestyy maaliskuussa. Albumi ilmestyy myös Yhdysvalloissa, onneksi uudella kannella. SS EE Ä ON - SIINÄ VAIH , ETTÄ TÄRKEINT IIN TT LA KE E M E, TEN ETEEN MEIDÄT LAVALL KÄMPÄLTÄ IHMIS NI EE TR TÄ EL SI Ä YLEISÖ JA PÄÄSTÄ ISI TÄYSIN VÄÄR OL KA IK VA N, SELLAISTA SOITTAMAA STAANOTTO OLI VA N EI US . Parempaa se silti on kun treenikämpällä istuskelu. Siitä saa niin helposti puuroa, jota kukaan ei jaksa kuunnella. Se oli vähän niin kuin loma, jossa käytiin myöskin soittamassa. Sai heti välittömän palautteen kun niistä kuuli, miten biisit oikeasti me- nee. Mun vastuualue on siinä bas-. Megamania allekirjoittaa Stonen kanssa levytyssopimuksen, ja ensimmäinen single Real Delusion julkaistaan marraskuussa 1987. HELLYTTÄVÄ LARS ULRICH Stonea houkuteltiin aikoinaan myös ulkomaille, ja se teki kiertueen Yhdysvalloissakin. Kiva kun tulitte soittamaan tavaratalo Sokosen avajaisiin! Janne myöntää, että Stonen menestyksestä saa kiittää myös Mikko Karmilaa, joka äänitti kaikki bändin demot ja sittemmin myös albumit toimien samalla yhdessä bändin kanssa tuottajana. Rundi jäi kesken, ja bändi ehti soittaa siellä neljä tai viisi keikkaa. Sitten kun se alkoi tuntua työltä, me ei osattu käsitellä sitä oikein, ajatella, että tässähän ollaankin töissä. ET TE AAN PASKAT PUIT TULITTE SOITTAM N KU VA KI A. Halusin itse asiassa mennä elämäni ensimmäiseen säännölliseen päivätyöhön, jossa joku toinen maksaa mun palkkani kuin minä itse. – Parhaassa tapauksessa se olisi voinut poikia lisää keikkoja, mutta sitä se ei sitten tehnyt, Janne Joutsenniemi sanoo. Roope ja Janne ovat 16-vuotiaita. hauskanpitoa josta sattumalta sai rahaa, eikä tarvinnut käydä muissa töissä. Nykyäänhän bändit on niin älyttömän paljon ammattimaisempia, että ne pystyy tekemään suunnitelmia ja miettimään, mitä viiden vuoden kuluttua, ja miten homma tehdään niin että siitä jää vähän omaankin näppiin. Ja sekin tuli oikeastaan sitä kautta, kun aloin miettiä seuraavaa levyä. – Me tehtiin kaikki keikat mitä pystyttiin. kun Niilo Tarvajärvi spiikkasi meidät lavalle, me kelattiin, että tärkeintä on päästä sieltä treenikämpältä ihmisten eteen soittamaan, vaikka olisi täysin väärä yleisö ja paskat puitteet. ST KILTIN KOHTELIA IN! KOSEN AVAJAISI TAVARATALO SO kiltin kohteliasta. – Musiikilliseen sisältöön Mikko ei oikeastaan vaikuttanut koskaan, ne oli meidän omia juttuja, mutta studiossa se toimi makutuomarina. Siinä vaiheessa. Kelasin, että mä en kykene enää tekemään levyllistä biisejä, ja sen jälkeen en ole tosiaan kirjoittanut ainuttakaan biisiä, en edelleenkään. Usein vastaanotto oli sellaista 80 SOUNDI SPIIKKASI ILO TARVAJÄRVI NI N KU A. EN 1985-1987 N O T S ET D O U V 1988 KITARISTI JIRI JALKANEN ja rumpali Pekka Kasarinen liittyvät Cross Of Iron -bändiin, jossa Roope Latvala soittaa kitaraa ja jonka basistina ja laulajana toimii Janne Joutsenniemi. Kun Ylppö kysyi minua basistiksi bändiinsä, en ollut todellakaan miettinyt soittamisen jatkamista, mutta sen tiesin, että en halunnut perustaa itse uutta bändiä. Kammottavasta kannestaan huolimatta levy saa hyvät arvostelut ja Stonea pidetään suomalaisen thrashmetalin kärkinimenä. Stonen imussa julkaistaan albumit esimerkiksi A.R.G.-yhtyeeltä, Dethronelta ja National Napalm Syndicatelta, mutta niistä ei ole Stonen kilpailijoiksi. Stonen suosion innoittamana myös muut levyyhtiöt etsivät omia Stone-henkisiä kiinnityksiään
Mutta oli sitten alkoholitonta tai holillista, eiköhän siinä muutama malja nosteta. Bändin viimeinen keikka on Oulussa 9. Levy starttaa pätkällä Sibeliuksen Finlandiaa, ja singleksi nostettu Back To The Stone Age nousee listojen kärkeen. Roopehan ei ole käyttänyt alkoholia marraskuusta lähtien, sillä on ollut kuiva kausi. Tuo boksi oli se syy, että me tehdään tämä nyt vielä kerran. Ajatuksena tämä on tosi hauska, ei mitään negatiivista pointtia. Albumin nimi on keksitty Metallican esikoislevyllä kuultavasta Cliff Burtonin biisistä Anesthesia (Pulling Teeth). Sanotaan suoraan, että Jiri ei halua osallistua biisien tekemiseen eikä hän suostu treenaamaan tarpeeksi. No Anaesthesia! -levyn biisit eivät ole enää suoraa thrashmetalia vaan mukana on monimutkaisempaa ja kunnianhimoisempaa teknistä näyttämistä, ja välillä musiikki lähenee progea. Cd:n bonusbiisinä on versio Led Zeppelinin Friendsistä, ja albumin tunnetuimmaksi biisiksi kohoavat Stone Cold Soul sekä White Worms, jossa kuullaan viulua ja selloa. maaliskuuta. Olen erittäin onnellisessa asemassa tällä hetkellä! – Jos joskus alkaa syntyä uusia biisejä ja haluaa saada ne ulos jonkin kanavan kautta, olisihan siinä sekin vaihtoehto että tekisi niitä muille. Levyn nimi napataan Jimi Hendrixin biisistä Stone Free. Luuletko, että tämä on nyt Stonen viimeinen rundi. son blunkuttaminen, eikä mun tarvitse miettiä biisien tekemistä. Mitä keikan jälkeen tapahtuu. Syksyn jäähyväisrundilla osa keikoista nauhoitetaan, ja niistä kootaan vuonna 1992 julkaistava livelevy Free. Jos sen lopettamisesta odottaisi parikymmentä vuotta, siinä vaiheessa me oltaisiin jo kuusikymppisiä. Olen käyttänyt tällaista sanontaa, että kuollutta hevosta voi ruoskia vain tietyn määrän. Bändi ilmoittaa lopettavansa keikkailun syynä musiikilliset erimielisyydet, ja Stone haudataan lokakuussa. En ole missään vaiheessa epäillyt, että kävisi niin että en enää koskaan tekisi biisejä. Ja taputellaan vähän toisiamme selkään!. – Kyllä! Ehdottomasti! Näin uskon. Voiko olla, että Suburban Tribe kaivetaan jossain vaiheessa uudestaan esille. 1989 1990 1991 STONEN KAKKOSALBUMI No Anaesthesia! nostaa bändin lopullisesti huipulle, ja sitä pidetään yhä suomalaisen metallimusiikin klassikkona. KUN STONE ON KEIKALLA maaliskuussa Tavastialla, bändi päättää että se saa olla kitaristi Jiri Jalkasen viimeinen esiintyminen Stonen rivistössä. Stonen treenikämpällä syttyy tulipalo, missä menehtyy bändiläisten hyvä kaveri Jallu Mantila. Ainakin nyt on se fiilis, että se raja tulee tänä vuonna vastaan. – Minusta tuntuu, että kyllä siinä pari maljaa joutuu nostamaan! Tosin en tiedä mitä niissä on. – Niin, kaivetaan aina joku bändi naftaliinista ja tehdään reunioneita… Never say never, mutta siitä on vaan sen verran vähän aikaa, että siitä ei kannata puhua. Onkohan Villellä rastat päässä vielä silloin. Tummasävytteisen levyn arvostelut eivät ole pelkästään kiittäviä. EMOTIONAL PLAYGROUND jää Stonen viimeiseksi studiolevyksi. Nyt ei ole vaan tuntunut siltä pariin vuoteen. Jirin paikalle tulee Airdashin Markku Nirri Niiranen. Singlen b-puolella kuullaan versio Black Sabbathin Symptom Of The Universesta. Toukokuussa ilmestyvä Colours-albumi omistetaan hänen muistolleen
– En ole netti-ihminen, ja joku iTunes on niin sanotussa käyttäjäystävällisyydessään ihan perseestä. He myös lauloivat. Kaikki kappaleet loistavat ja biisijärjestys on ylivoimaisesti paras! Paras keikka ikinä oli... Joku natsi-lakimies voisikin vaatia minulta miljoonia, koska olen saanut ideoita duuneihini niin Rollareiden, Red Hot Chili Peppersin ja Chemical Brothersin kuin HIMin, Ismon ja Leonard Coheninkin biiseistä. TEKSTI: PETRI SILAS MONITOIMINERO Stefan Lindfors Kaikkien aikojen paras biisi on… Madonnan Like A Virgin naurattaa, tanssittaa ja tuntuu lihaksissa! Kaikkien aikojen paras levy on… AC/DC:n Back in Black (1980). 82 SOUNDI – Joskus haluan henkiset orgasmit musiikista, toisinaan tarvitsen inspiraatiota arkkitehtuuriin tai veistokseen. – Turhan usein musaa tulee kuunneltua joko Mac Airin paskoista kaiuttimista tai Bosen Bluetooth-kuulokkeista. HIMin Tears On Tape, koska se on bändin paras levy toistaiseksi! Jos saisin vaihtaa päiväksi paikkaa jonkun muusikon kanssa, haluaisin olla... Myös rockin puolelle monitoimineron kädet ovat yltäneet: yhteistyö sekä HIMin että Ismo Alangon kanssa on tuottanut palkittuja videoita ja levynkansia. – Poljin fudujen jälkeen Turun sateisen yön halki Poni-pyörälläni ja itkin. Vaikka en tietoisesti noin ajattelekaan, Pink Floydin The Great Gig In The Sky täyttää tämän funktion. Seuraavan kerran soitin rumpuja 50-vuotisbileissäni. Minäkin vedin ihan hyvin, vaikka itse sanonkin. He ovat rockin parhaat biisintekijät ja haluaisin kokea, miltä tuntuu kävellä baanalla tietäen omaavansa sellaiset lahjat. TAIKista maisteriksi 1988 valmistunut Lindfors otti rumputunteja ja soitti settiä 11–17-vuotiaana. kuva: Niklas Hallman KUULOLLA. Toistolaitteet määräytyvät tilanteen mukaan. The Rolling Stonesin Bridges to Babylon -rundin avaus Giant Stadiumilla Bronxissa 1997 tai Rushin 2112/Moving Pictures -keikka jossain Wisconsinin jäähallissa 1981 tai HIM Lontoossa 2004. kuvat: Marco Melander M aarianhaminassa 1962 syntynyt ja maita sekä mantuja kierrettyään Helsinkiin asettunut Stefan Lindfors on suunnitellut ikonisia esineitä niin julkiseen kuin yksityiseenkin käyttöön. Musiikki kulkee designin renessanssimiehen mukana aina. Viimeksi innostuin levystä/biisistä/ artistista nimeltä... Kotona rauhoittuessa käytän Sennheiserin hyviä studioluureja. Levyjä Stefan kertoo keränneensä vuosien saatossa ”mukavan 3000 älppärin ja 1000 cd:n kokoelman”. Muuan korskea irtiotto ja merkkipaalu oli vuoden 2005 keskustelukirja Himo, Rakkaus ja Raivo, jossa Lindfors tuuletti käsityksiä esimerkiksi kulttuurista Jörn Donnerin kanssa. Keith Richards tai Angus Young. Lavalla kanssani olivat Ismo kitarassa ja Ville bassossa. Kun haluan musiikin innostavan, laitan soimaan... – Nytkin olen tulossa palaverista, missä juttelimme Villen kanssa HIMin seuraavasta filmistä, Stefan kertoo. Sama alustus kuin edelliseen ja biisiksi Talking Headsin The Great Curve. Miehen töihin törmää kymmenissä kahviloissa, huoltoasemilla tai vaikka Kampissa raitiovaunua odotellessa. Kun haluan musiikin rauhoittavan, laitan soimaan... En osaa käyttää, enkä siis osta sieltä mitään koskaan. Potkut kolmannesta yhtyeestä katkaisivat haaveet rocktähteydestä
Kerttu Haapalainen . Päävoitto 80 000,00 € puhtaana käteen . | Apu | Avotakka | Demi | Eeva | Kauneus & Terveys | Kotivinkki | Maku | Meidän Mökki | Meidän Talo | | Soundi | Trendi | Tuulilasi | Unelmien Talo&Koti | Urheilulehti | ViherPiha | Voi hyvin | ApuKrypto | ApuRistikot | Image | Mondo | Lily.fi |. Kesävoitto 10 000,00 € puhtaana käteen . Erkki Mäkelä . . Irmeli Pusa . Risto Lehti . Lahti AURINKOMATKOJEN LAHJAKORTIT: 5000,00 € Irja Nurmi . Jukka Savolainen . Tuula Taskinen . – Ennen en ole voittanut mitään suurta. Helmi Eloranta . Anne Hirvikorpi . Aurinkomatkojen matkalahjakortit 3 000,00 € ja 5 000,00 € . Nyt asunnon taso nousee. Porvoo Irmeli Pöyry . ONNITTELUT VOITTAJILLE! A-LEHTIEN VUODEN 2012 SUURARVONNASSA JAETTIIN UPEAT PALKINNOT SEURAAVILLE ONNEKKAILLE: PÄÄVOITTO: 100 000,00 € RAHAA PUHTAANA KÄTEEN Anja Laitinen . KUUKAUSIARVONTA: 1000,00 € Jessi-Marika Järvinen . Ramona Toivonen . . VUODEN 2013 JUHLA-ARVONTA TILAAJILLE ON ALKANUT! AVUN JA A-LEHTIEN SYNTTÄRIVUOTTA JUHLITAAN UPEIN PALKINNOIN: . Kuukausivoitot 2 000,00 € puhtaana käteen . Puolet summasta menee uuteen asuntoon ja loput säästöön, toteaa onnellinen voittaja tyytyväisenä. . Hannu Lahtinen . Anneli Leinonen . Nummela Nilsiä Ratula Hoivamäki Masku Turku Vaala Lempäälä Jyväskylä Helsinki Tampere Vanhala A-lehtien tilaajana olet mukana kaikissa arvonnoissa ja voit voittaa paljon! Jokaisella on oma juttunsa. Laihia Lahtelainen Anja Laitinen koki elämänsä yllätyksen, kun joulun alla saapui A-lehdiltä kirjatussa kirjeessä tieto 100 000,00 euron päävoitosta
albumi, Seitsentahokas, yhtyeeltä vaati. CMX kuva: Marek Sabogal VÄLIRIKKOJA, LEVY-YHTIÖN VAIHTO, IHMISUHRI, UUDELLEENSYNTYMÄ JA KORSKEA TUORE PITKÄSOITTO CMX ilakoi mielellään numeroilla niin tahtilajien kuin konseptienkin kohdalla. Näitä pohtiessaan A.W. Ja millainen on viisihenkinen trio. Yrjänä ja Janne Halmkrona tulevat myös kertoneeksi, miten CMX piirsi kuin automaattikirjoituksella täydellisen sammakon. Vaan mitä vaikea 14. 84 SOUNDI
– Jouni kommentoi jälkikäteen, että ”se uusi biisi vaikutti jotenkin monimutkaiselta”, viittaa Yrjänä Kusimyrskyyn nauraen päälle raikuvasti. Ensin mainitun mielestä eilinen Klubin keikka, jota oli seuraamassa useita alan silmäätekeviä sekä estradeilta että kulisseista Heleniuksesta Hynyseen, meni oikein hyvin. – Kaikkivaltiaan peilissäkin soitin viresekaannuksen tähden soolon ihan väärästä sävellajista. Eikä kukaan edes huomannut, mies marisee nyt muka loukkaantuneena. Uusi rumpali Olli-Matti Wahlström hymyilee vieressä eikä ainakaan tunnusta jännittäneensä ekaa kertaansa yhden suomalaisen rockin suurimman nimen rumpupallilla. Ravintola Ilveksen kokki on tosin taannoin vaihtunut, joten laulajabasisti A.W. Yrjänä ja kitaristi Janne Halmkrona ovat hivenen huolissaan päivän ateriasisällöstä. PÄIVÄ vuonna 2012. Kitaristi Timo Rasio on vetäytynyt jo lepäämään yhteen mattamustan kulkuneuvon yläkerran punkista. – Totesin kaverille takaisin, että ”no onhan siinä kaksi sointua!” Yleisön puolelta tarkastellen bändi oli oikein nätisti nipussa, ja onneksi Jannekin on jo rauhoittunut siitä kun yöllä avautui kommentoimaan vetoa allekirjoittaneelle tokaisulla ”mulla oli paskin keikka ikinä”. ”Alkuun jätkät olivat täysin puhumatta, kunnes sitten tekivät sellaisen sovun, että kun tässä ikään kuin samassa muukalaislegioonan osastossa ollaan, niin käyttäydytään työpaikalla kuitenkin sivistyneesti.” teksti: PETRI SILAS OULUKUUN 5. Onko tieto menusta periytynyt uusille tekijöille. Pääkaupungissa odottaa jo perinteeksi muodostunut itsenäisyyspäivän aaton esiintyminen Tavastia-klubilla, ja oletettavasti myös samaan traditioon vuosia sitten vakiintunut poronkäristys. SOUNDI 85. Takana on 27 vuotta sitten Torniossa perustetun yhtyeen uuden kokoonpanon neitsytlento, edessä matka Helsinkiin. Kello on 10 aamulla, kun CMX pakkautuu teknikoineen kaksikerroksiseen keikkabussiin Tullikamarin Pakkahuoneen nurkalla Tampereella
Linja-auton startattua juttu jatkuu Yrjänän aihioista. Luomistyö ja Lilith-osuuskunnan residenssin perustamisen valmistelut Aurinkorannikolla eivät kuitenkaan sujuneet oletetulla tavalla, mikä kävi selväksi Yrjänän esitellessä kotimaahan palattua demojaan Halmkronalle, Rasiolle, silloin vielä 86 SOUNDI mukana olleelle rumpali Tuomas Pei- tään. kuva: Marek Sabogal ”Ajatellaan vaikka Kusimyrskyä: vain Tipi voi tehdä kaksi noin komeaa riffiä, mutta vain Tipille ei valkene, miten hienosti ne sopivat yhteen!” Tänään on tarkoitus kuluttaa aikaa erityisen kustannustehokkaasti, joten ennen Tavastialle asettumista kuunnellaan vielä Inkfish-studiolla Vallilassa ”ihan vähän kesken oleva” Seitsentahokas ja tehdään aiheen tiimoilta tämä iso haastatteluartikkeli. kin, joten lienee syytä jatkaa kohti – Meillä oli helmikuussa demosesSeitsentahokasta ennen kuin Aki ja sio, eivätkä muut tykänneet jutuistani yhtään, tarttuu Yrjänä tarinaan. Eihän sinulla ollut juuri mi- tunut basso. Seuraavaksi ajauduimme muutaman viikon asemasotaan ja kyräilyyn, jonka Tipi lopulta laukaisi ”Aletaanko pikku hiljaa hommiin” -viestillään. Ja koska me kolme olimme sillä aikaa laittaneet kämpillä talpolle ja tuottaja Rauli Eskolinille. albumin (Iäti) teko että sitä seuranneet keikat ja henkisesti raskas vaihe kotirintamalla: Yrjänän ja hänen vaimonsa Kikke Heikkisen taloon murtauduttiin elokuussa 2011, paikat sotkettiin ja niin kesken olevan romaanin kuin seuraavan CMX-levynkin aihelmia sisältäneitä tietokoneita ja tallennuslaitteita varastettiin. Sellaista ei ole tapahtunut vielä koskaan, mutta nyt olimme helmi-maaliskuussa varmaankin kuukauden täysin ilman kontaktia, myöntää Halmkrona. Ja sanan ottaa Halmkrona. – Sillä hinnä suuttuneena siitä, kun Gabi olikin kehunut meidän riffejämme! aikaa kun Aki oli syksyn Espanjassa, Ja haluan korostaa, etten ollut ykminä kävin Tipin ja Peipon kanssa sin sen ”nämä eivät toimi” -mielipiaika säännöllisesti treenikämpällä soittelemassa jotain riffejä ja muuten teen kanssa. Ensimmäisen – Niin, sitten sen ensimmäisen session jälkeen, myöhemmin. – Mutta se suunnitelma kusi huolella, koska äänikuva sai materiaalin vaikuttamaan luotaantyöntävältä. – Hurskas ajatukseni oli, ettei demojen soundi viittaisi millään tavalla lopputulokseen, joten olisimme päässeet itse biiseihin kiinni mahdollisimman puhtaalta pöydältä, puolustautuu Yrjänä. Oliko kultakutrin lautaselta käyty niitä näitä, ihan vain soittokunnon syömässä salaa puuroa vai olivatko ylläpidoksi. Kuten uutisissamme heti viime vuoden alussa kerrottiin (ks. Oletus kotopuolessa oli, hiiret hypänneet pöydälle kissan olettä palatessa tällä kaverilla tässä lessa poissa. – Janne alkavat enempää muistuttaa pinnan alta kärttyisää vanhaa paOlin eri mieltä, mutta sovimme, että aletaan alusta. – Miehet miettivät selvästi kumpikin, Oli minulla kyllä 22 demoa valmiina. – Osasyynsä huonoon vastaanottoon oli varmasti sillä, että Aki oli tehnyt demonsa jotenkin tympeillä ja vittumaisilla soundeilla. Takana oli sekä yhtyeen 13. Parempi siis aloittaa heti sieltä, mistä ennen uunituoreen materiaalin kuulemista voi. niistä jokainen kuulosti siltä, että olit – Niin… Jos minä nyt sitten putehnyt ne äkkiä parissa viikossa lähun suuni puhtaaksi tästä aiheesta, Janne alustaa rohkaistuneena. Kysymyksiin on yhtä on tuomisinaan bändille hyviä uusia monta vastausta kuin vastaajaabiisejä tai ainakin aihioita. – Niin, tässä hässäkässä meni jopa minulta ja Tipiltä hetkeksi välit poikki. Seuraa vaivaantunut hiljaisuus. on tälle bändille hyvin harvinaista. Ja toimitaan yhdessä. – Kelataan heti vähän taaksepäin, Tarina etenee onneksi hyvin, vaikka välissä poiketaankin hakekeskeyttää Halmkrona. Iittalaan osuneelta kahvitauolta startatessa Halmkrona viihdyttää porukkaa iPhonensa Siri-sovelluksen kanssa. nea. Ilmenee, että joko Sirin puheentunnistuksessa tai Jannen saksan ja espanjan lausumisessa on vielä parannettavaa. Soundi 01/12), lähti Yrjänä syksyllä 2011 Espanjaan sekä remonttievakkoon että taiteellisen työn viemänä – yhtä lailla musiikillisten kuin kirjallistenkin pyrintöjen ja velvoitteiden pariin. teen riffejä, joista myös (CMX:n pit”Kai ne olivat liian hyviä”, Aki itse arvelee nyt lakonisesti katsoen samalla käaikainen A&R-mies) Hakasen Gabi tykkäsi, halusimme ottaa ne lähtöalta kulmain vieressä istuvaa Jankohdaksi. riskuntaa, jonka jokaisessa ajatustenvaihdossa kulkee mukana pitkän Kävimme biisien tekoon treenikämsuhteen painolasti iloineen ja suruipällä nollasta koko porukalla, mikä neen. Niitä oli työläs kuunnella. – Syy oli mi-. minkä verran tapauksesta avoimesti ja julkisesti kerrotaan. – Minun tulkintani mukaan tulit Espanjasta tyhmassa sekä talvilaatuista dieseliä tankkiin että Yrjänän Klubille unohjin käsin. – No jaa, puolustautuu Yrjänä
Kaapelitehtaan harjoituskämpällä saatiin aikaan lopulta kaksikin kappaletta, joista Kusimyrsky valittiin sinkkuraidaksi. Elettiin siis alkukesää 2012. – Se oli ihan ekoja kertoja tämän bändin historiassa, kun treenikämpällä jammailtiin, muistelee Yrjänä hymähtäen huvittuneena. Pois sulkien ehkä sen, että orkesterilla on tapana laskea aika usein siihen helvetin seitsemään, joka on aika kammottava tahtilaji omaksua. – Levyllä onkin paljon Tipin riffejä, kiittää Janne. En tykkää teknisestä kikkailusta enkä lämpiä sille kun joku vetää maskit päällä ziljoona bpm:ää minuutissa tuplabassareilla. Opettajat olivat hyviä, mutta pop/jazz-opistomaailma kaukana omista päämääristäni. Nykyisiä rumpaliesikuviani ovat Phil Rudd, Matt Cameron, Taylor Hawkins ja Keith Moon. – Ideani oli koko ajan ollut, että studiossa meidän olisi kaikkien pakko olla samassa tilassa samaan aikaan. Oli mahdoton sovittaa yhteen sitä, että bändi tekee tärkeää levyä, mutta kokoontuu yhteen ihan harrastelija-aikoihin; sunnuntai-iltapäivisin tai arkisin pariksi tunniksi joskus kahdeksan jälkeen. Jossain kohtaa Tipi sitten soitti ihan out of the blue kysyen kahville. – Meillä soi klasari, iskelmä ja suomirock, joista viimeksi mainittu kolahti kovaa, Olli-Matti Wahlström kertaa. Onneksi yksi nelosen suodatinspare kulkee aina yhden läsnäolijan matkassa, eikä kenenkään veren kofeiinitaso pääse suotta laskemaan. – Meidän piti alkaa toden teolla levyn valmistelevat työt kun kävikin ilmi, ettei Tuomas pääse koskaan paikalle. – Samalla aukesi levyn tekstiura ja keksin sen ”kivikautisen new agen” ajatuksen, josta muodostui eräänlainen kantava teema albumin sanoitusmaailmalle. – Samaan aikaan minusta tuntui ikävältä vaatia Tuomakselta jotain, mitä itseltäni ei ollut ainakaan yhtä kärkevästi vaadittu silloin kun vielä istuin päivät levy-yhtiössä. Varhaisin soittajaesikuva löytyi Neljän Ruusun riveistä, samoihin aikoihin kuin Depeche Moden Violator osui maaliin jokusen vuoden viiveellä. Mutta vain hetken aikaa. Treenaan yhä usein niin, että luureissa soi joku ”konelevy”, mistä on varmasti apua studiohommissa. Diggailen edelleenkin. Kuuntelun evästys kuuluu, että lista koostuu sekä täysin valmiista että miksaukseltaan osin vielä kesken olevista raidoista. Etenkin Valoruumis, Etuvartio sekä nimiraita jyräävät äkäisesti Toolin ja modernin Rushin hengessä, Me tulemme kaikkialta puolestaan kulkee kuin luotijuna yhden viime aikojen globaalisti parhaan kitarariffin kuskaamana. Ensikuulemalta Seitsentahokkaan voi todeta ainakin antavan toivoa niille, joiden mielestä CMX ajautui ylvään Talvikuninkaan (2008) jälkeen Iätin myötä turhan haahuileville, kurotteleville ja kepeille selkosille. – Ensimmäinen rumpali, jota diggailin ihan helvetisti, oli Kämy Kämäräinen. Kärjistyneen tilanteen lisätaakkana oli tuore levy-yhtiön vaihto ja Tuomas Peipon lomalla sattunut urheiluvamma, eikä kriisiä voinut enää välttää. Toinen vahva nimiehdokas oli Jyrsijä. – Toki ymmärsin, että yksityisen hammaslääkärin on väliin vaikea löytää aikaa ja motivaatiota, mutta silti tilanne alkoi sapettaa. Perillä kätensä ojentaa iloisesti hymyilevä Rake Eskolin, joka on juuri saanut koostettua Yrjänältä aamulla saamansa ehdotelman mukaisen biisi- kuva: Timo Isoaho järjestyksen. BUSSI PYSÄHTYY Tavastian eteen, teknikot alkavat kiireen vilkkaa oman työnsä ja Halmkrona ja Yrjänä saattelevat Soundin Inkfishille. Sain joululahjaksi jonkun Landolan ritsan, jolla opettelin. Muistan edelleen sen mielettömän fiiliksen. Ajatellaan vaikka Kusimyrskyä: vain Tipi voi tehdä kaksi noin komeaa riffiä, mutta vain Tipille ei valkene, miten hienosti ne sopivat yhteen! SOUNDI 87. CMX:llä on kymmeniä biisejä, jotka ovat iskostuneet selkärankaan vuosien varrella, joten niiden soittaminen tuntuu jopa jollain tapaa luontevalta. Viikko kappaleen syntymän jälkeen se jo äänitettiin Inkfishillä Eskolinin komennossa. Mainitsin asiasta heti Rakelle, mutta kielsin sanomasta Akille mitään. Minua kiinnosti rock, mutta tunnilla lyötiin eteen näitä Black Magic Womaneja. Uljas uusi biisi oli valmis, hiljaisuus murrettu, huolet pyyhitty unholaan ja Cloaca Maximan päästä kajasti valoa. – Kun Tuomaksen käsi hajosi, oli selvää ettei levyä päästä millään tekemään suunnitellussa aikataulussa, Aki jatkaa. Aionin myötä 2003 pääsin taas kartalle ja aloin seurata toimintaa aktiivisesti. – Tajusin yhtyen hienouden Rautakanteleen myötä. Siitäkin huolimatta, tämä on ollut suuri haaveeni ja olen tehnyt parhaani asian eteen. Minä tein omillani biisejä ja myös kitaristien juttuja jalostettiin. kuva: Marek Sabogal nun: yksi emailini suututti Tipin pahanpäiväisesti, ja koska pohjoisen miehet eivät paljon anteeksi pyytele tai vastaan tule, mykkäkouluhan siitä seurasi. Tuonnempana otetaan tekijöiden kommentit näihin pikahavaintoihin. – Hän tekee vähän ujona itsekseen hienoja juttuja, mutta tarvitsee meitä muita nivomaan ne yhteen. Yrjänä ottaa vastuulleen kahvin keittämisen vain huomatakseen, että suodatinpussit ovat lopussa. Siitä diggaan edelleen, samoin Discopoliksesta. Seuraava askel oli Joensuun musiikkiopisto. Sen sijaan Vainajala, Dinosaurus Stereophonicus ja Isohaara menivät ohi. Asuimme kerrostalossa, joten setin ostaminen ei tullut kyseeseen. Koulun vaihdon myötä pääsin ekaa kertaa samaan huoneeseen rumpusetin kanssa. – Olimme jo päättäneet uuden levyn otsikon ja kertoneet asiasta muun muassa kannen tekijälle, kun mieleeni pamahti The Mars Voltan Octahedron (2009). Roikuin mukana muutamia vuosia, vaikka en oikein tajunnut meininkiä. Samalla tallentui toisen kappaleen aihio, josta ei jäänyt lopulta elämään kuin yksi irtoriffi. – Sinäkin taidat tietää ainakin yhden levyn, jonka nimi on vähän samaa maata kuin Seitsentahokas, naurahtaa Halmkrona salaliittolaiseen sävyyn kun asetumme kuuntelulle. Ensikosketukset CMX:ään olivat Aurinko 1992 ja Ilosaarirockin keikka 1993. Mutta palataan pikapikaa Seitsentahokkaan saagaan ennen kuin juttu haalistuu. Violatorin taas olen soittanut läpi satoja kertoja ja omaksunut samalla huomaamattani klikin kanssa pelaamista. – Päätökseen johti oikeastaan sekin, että meillä oli studiolla vielä voimassa varaus, jota en ollut halunnut perua, Janne täydentää. – Vaikka minäkään en ollut silloin enää päivätöissä, aikataulutus ei tuntunut helpottuneen, jatkaa Halmkrona. Teoria oli ihan perseestä, mutta jotain tutkintojakin tuli tehtyä. Olli-Matti muistelee soittaneensa ”junnuna” niin kitaraa ja bassoa kuin rumpujakin aktiivisesti. Pelkäsin hänen muuttavan suunnitelmaa, jos asia valkenee. – Ja koska kiire katosi ja kesän keikkoja piti joka tapauksessa perua, ehdotin että feidataan niitä saman tien enemmän. Näiden vaiheiden jälkeen tuntui hyvältä ajatukselta tehdä edes yksi uusi kappale yhdessä. Joskus huhtitoukokuussa sitten kokoonnuimme kämpille, ryystimme kahvia ja päätimme tehdä kokeilumielessä biisin, joka julkaistaisiin sinkkuna. – Pääsin varhaisteini-iässä jollain sääli-varasijalla opiskelemaan kitaraa. Kesällä oli aika hiljaista. Tai koskaan ja koskaan, mutta ei kuitenkaan minun mielestäni riittävästi, Yrjänä avaa. Kanniainen Peippo Wahlström teksti: PETRI SILAS CMX:n uusi rumpali tulee kodista, jossa kuunneltiin paljon musiikkia. – Joskus toisella luokalla kiinnostuin parhaan kaverini kanssa kitaran soittamisesta ja aloimme vauhkota musaluokalle pääsystä. Ja juttu lähti taas rullaamaan
– Hän sanoi heti, että kokeilkaa Olli-Mattia, joka olikin minulle sekä Rakelle tuttu Pete Parkkosen sessioista ahkerana, pätevänä ja aikataulut pitävänä soittajana. – Olli-Matti taisi jossain kohtaa sanoa osaavansa soittaa kylmil- tään nelisenkymmentä CMX-biisiä, täydentää Yrjänä naurahtaen. Soitin Olli-Matille, hän sanoi neuvottelevansa kotona ja hyväksyi tarjouksen levyn teosta, kahdesta joulukuun keikasta ja mahdollisesta jatkosta jo parin minuutin kuluttua. Intialainen vai thaicurry. 31-vuotias entinen 51koodia- ja Kumikameli -pannuttaja toi bonuksena myös syvän tuntemuksen yhtyeen varhaisemmasta materiaalista. Lämpötila bussissa oli joskus aika matala. Kun aloimme jossain vaiheessa jutella keikkojen biisilistasta, hän toisteli vain että ”menee, menee, taittuu, taittuu”. Yrjänä, Halmkrona, Rasio ja Wahlström pitivät Eskolinin valvonnassa kolmet treenit, joiden perään lähtivät kymmeneksi päiväksi Le Studio -maisiin tunnelmiin Joensuun lähelle. Lähes raamatullisen mittakaavan mullistukset eivät ole pikkujuttuja rutiineihinsa hyvällä tavalla tottuneen, pitkään toimineen yksikön kohdalla. Eli vaikka hän ei ole koskaan kappaleita soittanutkaan, hän hallitsee ne ulkomuistista. – Koska myös koimme tiettyä intohimon puutetta – ja korostan, että nimenomaan koimme, eli tämä on ihan oma arvio – aloimme miettiä vaihtoehtoja, Yrjänä sanoo. Sitä paitsi, Rasion rooli rumpusovituksissa on ollut iso oikeastaan aina. Paatunut rummun soittaja kehiin, saatana!” – Niinpä minä soitin Gabille ja päivitin kuviota, Janne jatkaa. Hommaa kesti yhteensä melkein kolme vuotta, mutta ehkä tämä riittää tästä aiheesta. Se oli virkistävää. Prosessi on ollut ennen kokemattoman hankala, kulkenut halki julkaisevan tahon vaihdoksen ja vaatinut Peipon muodossa eräänlaisen ihmisuhrinkin. – Eihän meillä ollut tietoa, että jätkä on kuunnellut CMX:ää ilmeisesti aika paljonkin. Loppukesän tapaamisen jälkeen ei kukaan bändistä ole Peippoon yhteydessä ollut, mutta sen enempää Yrjänällä kuin Halmkronallakaan ei kuulemma ole syytä olettaa, että jotain olisi jäänyt hampaankoloon. – Olli-Matin kanssa tuntui ekoista treeneistä lukien toisenlaiselta. Myös Kusimyrsky päivitet-. Ja 14. – Omalta kohdaltani voin sanoa, että vaikka sainkin soittaa 15 vuotta helvetin hienostuneesti rummuttavan kaverin kanssa, joka oli keikoilla luotettava kuin vuori ja soitti useita upeita levyraitoja, minusta tuntui usein, että hänen ja minun päässäni soi vähän eri biisi. – Muistan jossain vaiheessa ajatelleeni, että ”lupsakka meininki loppuu tähän. – Ja koska mies soittaa myös kitaraa ja koskettimia, hän hahmottaa biisit aika epärumpalimaisesti, mistä on hirveästi apua so- vitusvaiheessa. – Minä olen erityisen ihastunut Olli-Matin itsevarmuuteen, luovuuteen ja tomikomppeihin, kehuu Halmkrona. Tuomas soittaa tyylikkäästi siinä missä me muut aika karusti, Aki pohtii. 88 SOUNDI kuva: Marek Sabogal Juhannuksen jälkeen tilanne alkoi huolestuttaa orkesterin ydintä jo toden teolla, ja elokuussa 2012 kävi selväksi, ettei halutussa aikataulussa äänitysten ja julkaisun suhteen pysytä, ellei meno muutu. Seuraavaksi yhtye kuuli syksyn kynnyksellä houkuttelevalta vaikuttavasta SF Sound -studiosta, jonka ikkunoista aukeavat joenrantamaisemat nostivat Akin ja Jannen mieleen heti Rushin Moving Pictures -klassikon teosta kertovan kuvamateriaalin. albumin välinen tarinapolku on tarvottu jo pitkälle. Varsinkin kun jotkin meille luontevat, mutta yleensä epätavallisina pidetyt tahtilajit tuottavat toisinaan päänvaivaa, jos riffejä muokataan vielä viime metreillä vaikka studiossa. – Miehistönvaihdokset ovat aina vaikeita ja haikeita ja toisinaan katkeria ja riitaisiakin juttuja, mutta joskus niitä pitää tehdä, Aki miettii ja tunnustaa, että ratkaisua pohtiessa mielessä painoi sekin pitkä jakso, jonka aikana Rasio ja Peippo eivät kommunikoineet käytännöllisesti katsoen lainkaan. Näitä vaiheita ennen Yrjänä oli toki istahtanut alas Peipon kanssa ja kertonut bändin tuntemuksista. Mutta enempää en halua Tuomaksen ja Olli-Matin eroavaisuuksia ruotia. – Joo, alkuun jätkät olivat silloin täysin puhumatta, kunnes tekivät sellaisen sovun, että jos tässä ikään kuin samassa muukalaislegioonan osastossa ollaan, niin käyttäydytään edes työpaikalla sivistyneesti. CMX:n 13. Kolmen päivän kuluttua bändi huomasi tallentaneensa yhdentoista biisin eli koko Seitsentahokkaan pohjat. Tonnikala vai pihvi. Se on vähän kuin miettisi, mitä eroa on ketsupilla ja sinapilla. – Eli enemmän kuin me! Eikä Seitsentahokkaan sessioissakaan juuri ohjeita tarvinnut antaa. Tämän mielleyhtymän siivittämänä päätös äänityspaikasta syntyi nopeasti
Kun ihminen näkee taivaalla oudon valon, hän näkee vilauksen vanginvartijoista. PORONKÄRISTYSTÄ on kuin onkin päivän ruokalistalla, ja sitä aimo lautanen edessään Yrjänä myhäilee tyytyväisenä. Seuraavaksi Yrjänä viittaa yhteen Kreikan filosofikaartin superstaraan. Onko näissä teksteissä kenties omaelämäkerrallista kaikupohjaa. – Tällä levyllä ei ole mitään henkilökohtaista. Seitsentahokasta sellaisenaanhan ei voi kolmiulotteisena toteuttaa, mutta se on tavallaan jatkoa samalle idealle. – Tämä romanttinen laulu kertoo miehestä ja naisesta, jotka ovat jotenkin pettyneitä elämäänsä tai muuten pysähtyneessä tilassa. Ja yhdessä biisissä jopa laulan, että jos et suostu pitämään maailmaa annettuna, maailma pitää sinua mielisairaana. Jos levyn kantavat ajatukset olisi pakko kiteyttää, sanoisin sen yhdistelevän alkemiaa ja kehityspsykologiaa! Vaikka Seitsentahokas näyttäytyykin itselle myös vähän kuin neljässä ulottuvuudessa tapahtuvana ralliautoiluna. – Biisit suorastaan manifestoituivat meidän kauttamme. – En myöskään ole aivan varma, todistaako se, että salaliittoteorioista saa puhua, että salaliittoja on olemassa vai päinvastoin. – Clockwork Angelsin parissa olen kyllä kuluttanut paljon enemmän aikaa kuin monen muun uuden Rushkiekon kanssa niiden ilmestyessä, mutta sehän tuli aika myöhään tähän levyyn nähden…Eikö niin. – Meidän ekassa levyssämme oli enemmän Rushia, pudottaa Yrjänä. Kenties pitäisi ottaa asiaan uudenlainen rehvakas ote, Halmkrona päättää ja heittäytyy ehkä itsenäisyyspäivän sekä heti perään tulevan Sibeliuksen syntymäpäivän kunniaksi vallan juhlavaksi. – Niin… Tällä levyllä ei oteta kantaa tuollaisiin asioihin. – Tässä taisi toteutua se klassinen kiinalainen tarina, jossa ensin treenataan ja mietitään. Eikä se myöskään ole lainkaan poliittinen tai yhteiskunnallinen. Entä mitä aiheita etenkin lyyrikkona palvottu Yrjänä käsittelee albumin sanoituksissa. – Käsittelen tätä eurooppalaisen tai länsimaisen miehen helvetissä elämisen tuskaa. – Ehdottomasti! Siksi sanoinkin äsken, ettei näissä teksteissä ole egoa. – Platonin luolavertaus on tärkeä tekijä levyn tarinassa, ja hänen solidejaankin käsitellään, siis viittä platonista perusmuotoa. – Olemme ennustajia, emme muusikoita! SOUNDI 89. – Nehän olivat Pixiesiä, perkele! Yritin palata juurille. Janne haluaa kuitenkin napata viimeisen sanan ja toppuuttelee kokemusten kenties viisastamana suunnittelemasta vielä liikoja eteenpäin. Kiinnostava paradoksi, varsinkin dialektiikan historiansa takuulla tuntevan miehen esittämänä. Kyse on pohjimmiltaan siitä, että oli ihminen sitten millainen raiteiltaan suistunut yksilö, syrjäytynyt tai hullu tai kusipää tahansa, hän on kuitenkin täysivaltainen maailmankaikkeuden jäsen. – Kyllä me tiedämme jo nyt, hän heittää muka itsevarmana. Samaan aikaan maailma hakkaa kepillä otsaan, Aki sanailee. Yrjänä auttaa. Yksi tärkeä näyttämö on aavikko, joka on kuulemma ainakin se autiomaa, mihin Jeesus meni neljäksi päiväksi, ja kenties myös sama paikka, missä Robert Johnson solmi sopimuksen Paholaisen kanssa. Seuraavaksi hän karkaa surrealismin ylipapin sanomisten taakse. Biisejä hän ei ollut tekemässä, mutta kaikessa muussa hänellä oli yhtä paljon sanavaltaa kuin meillä muillakin – niin sovituksissa kuin teksteissäkin. – Yritin minä vähän Kaija Saariahoakin, mutta se oli liian hooceeta. Salvador Dalía lainatakseni Seitsentahokas on luonteeltaan paranoidis-skitsoidinen. Parissakin biisissä kertoja on karsea narsistinen manipulaattori, kollektiivisessa alitajunnassamme. – Täsmälleen näin, hekottavat sekä Yrjänä että Halmkrona. Raidoista kaksi oli lisäksi syntynyt vasta studiossa. Tahti hämmästyttää jututettavia edelleen. Vai onko sittenkään. Alkuun 45-vuotias mies kertoo kuvaannollisesti maalanneensa tarinan tapahtumapaikoiksi muutaman unitai henkisen maiseman. Kauniiksi lopuksi CMX:n päämies toteaa, että koska Seitsentahokas tulee niinkin vahvasti ”rytmi edellä”, albumin numero 15 voi jo nyt arvella rentoutuvan tunnelmallisempaan asentoon. En muista, kuulinko kysymyksen jossain vai keksinkö sen muka itse, mutta siitä Etuvartio kuitenkin aukesi. – Sitten treenataan ja mietitään vähän lisää, kunnes lopulta tullaan paikalle ja piirretään yhdellä viivalla se täydellinen sammakko. – Albumin yksi teema on se, että maapallo on galaktinen rangaistussiirtola, mutta me emme muista sitä. – Enhän minä vielä voi katsella elämääni jälkikäteen! Ja sikäli ei, ettei näissä sanoituksissa ole egoa lainkaan. Tämä on tuon biisin kertosäkeen tulokulma. Jutulle ei tavallaan olisi voinut mitään, vaikka olisi halunnutkin, laulajabasisti virnuilee. joka katselee elämäänsä jälkikäteen. Halmkrona palaa vielä Tooliin. Tähtipölystä tehty, kuten me kaikki. (Naurua.) Mutta ehkä tässä välissä olisi kaikkiaan syytä painottaa, miten tärkeään rooliin meidän tuottajamme nousi. Toiseksi esimerkiksi teksteistä nousee Rikkisuudeltu. – No joo… Mutta vaikka nyt tullaan lähelle sekä bändin että joidenkin biisintekijän ystävienkin dramaattisia ja paikoin traagisia kohtaloita sekä elämänkäänteitä, Yrjänä kiistää jyrkästi käsittelevänsä itseään läheltä viiltäviä asioita musiikissaan. Hänen mielestään yhtyeen vaikute kuulsi jossain määrin läpi joistakin Yrjänän demoista, mutta tekijä itse väittää pyrkineensä johonkin ihan muualle. Saariaho saa Motörheadin kuulostamaan piipitykseltä! Ulkopuolisen mielestä melko ilmeiset liittymäkohdat sekä CMX:n upeaan Talvikuningas -albumiin (2007) että silläkin jo kuuluneisiin Rushiin ja Toolin kaksikko työntää tylysti sivuun. Meillähän on näennäisesti kaikkea, mutta ei kuitenkaan mitään. Tällä levyllä kuulet CMX:n hauskempana kuin koskaan! Biisistä nimeltä Etuvartio tarttui ensikuulemalla tosin korvaan jotain etäisesti yhteiskunnalliselta tuoksahtavaa. Vaikka itse asiassahan ne jylläävät ja möyrivät koko ajan meidän kaikkien ”Tässä hässäkässä meni jopa minulta ja Tipiltä hetkeksi välit poikki. – Oli siinä, siis Kolmikärjessä, eikä tämä ollut mikään vitsi! Minä olen kuunnellut kaikkiaan tänä vuonna hirveän vähän musiikkia, koska olen paininut omien biisien kanssa. Se on puhtaasti kanavoitua alkemistis-luonteista hulluutta, ja sen on tarkoitus olla hauska. – Miten se sitten musassa kuuluu, en osaa sanoa. Janne pohtii. Sellaista ei ole tapahtunut vielä koskaan, mutta nyt olimme helmi-maaliskuussa varmaankin kuukauden täysin ilman kontaktia.” Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille oli tunnetusti viisiosainen trilogia. tiin samassa rykäyksessä. Koska Olli-Matti oli sessioissa vasta ”prospect” -statuksella, oliko CMX siis Seitsentahokasta tehdessään viisimiehinen trio. Sillä Raulihan oli Seitsentahokasta tehdessä ihan täysivaltainen bändin jäsen. Halmkrona avaa pelin sanomalla, että kun keväällä piti ottaa kotona kitara syliin ja käydä biisien kimppuun, levylautasella viipyi eniten Van Halenin uusin. – Ahaa… Tarkoitat sitä riviä tai kysymystä ”haudataanko meidät rik- kauksiemme kanssa?” Se oli itse asiassa koko tuon sanoituksen lähtökohta. Yrjänä on ennenkin tunnustanut psykologi Carl Gustav Jungin värejä ja viitannut hänen teorioihinsa. – Vaikea sanoa, mitä sieltä lopulta tulee. Mutta olen monesta hommasta tietenkin ajan tasalla ihan musafanina, ja on hyvä voida puhua tuottajan kanssa vaikka jostain The Mars Voltan soundijutuista siten, että mennään heti samalle sivulle. Muistaakseni muinaiset sotapäälliköt haudattiin omaisuutensa kanssa, ja voidaan tietenkin pohtia, mitä hyötyä siitä oli vai emmekö vain enää tiedä jotain, mitä silloin tiedettiin. Näennäisesti ollaan siis aika kaukana arkielämästä, mutta siinä vaiheessa kun joku sairastuu masennukseen tai menee psykoosiin, tällaiset jutut ja asiat tulevat näkyviin ja pintaan. Jos nuo biisit ovat ikään kuin absurdeja pienoisnäytelmiä, minun tehtäväni ei taida olla ottaa kantaa henkilöiden toimintaan. Tämä albumi edustaa meidän käsitystämme… hauskuudesta, ilonpidosta. Sarkasmia vai syvää humanismia. – Kun Rake pyysi meitä kaivamaan referenssilevyjä, minulta ei irronnut mitään, Yrjänä muistaa ennen kuin kertaa kuunnelleensa Seitsentahokkaan ollessa ajankohtainen lähinnä Einojuhani Rautavaaraa. En ole itse läsnä, vaan tekstit tulivat tällä kertaa lähes automaattikirjoituksella. Tapping-sooloja ei ihan kauheasti kappaleisiin livahdellut… Varsinaisesti inspiraatiomielessä en kuunnellut yhtään mitään. Tarinassa vilahtelevia henkilöitä Yrjänä kuvailee muun muassa persoonallisuushäiriöisiksi ja masentuneiksi hahmoiksi. Aterian myötä, ennen soundcheckin alkua, koittaa aika siirtyä Seitsentahokkaan sisällön ja vaikutteiden pariin. Kysymys oli minusta viehättävä, ja jäin sitä pohtimaan. Vaikka en ole aivan varma, saako näistä asioista puhua täällä vankilassa, Aki nauraa. He eivät siis tunne toisiaan eivätkä liity toisiinsa. Toisin sanoen, ellei osaa olla lattea ja banaali, saattaa jäädä käsittämättömäksi
Jo pelkästään esineenä suurta mielihyvää aiheuttava iPad Mini on toinen aikasyöppö. Hyvä knoppi on muun muassa perusmauste kurkuman kuumeilua ja tulehdustiloja alentava vaikutus.. Mieleen jäi kohta, jossa Gil tapaa Bob Marleyn ja yhteiskiertueella käytännön piloja tekevä Stevie Wonder. PALEFACE vasti piirretty. Olemme rouvan kanssa innostuneet iduttamaan muun muassa mungja kidneypapuja sekä kikherneitä. Alkuvuoden kovimmat musiikilliset sävärit on tarjonnut My Bloody Valentinen MBV. Allenin jazzsoundtrackit ovat mainio kytkös alkuvuoden Treme-katselmuksiini, tosidraamoihin musiikin lähteillä New Orleansissa. IceT:n ohjaama räppidokkari Some thing From Nothing ja mullistavan Baraka-elokuvan jatko-osa Sam sara (Ron Fricke & Mark Magidson) ovat myös toimivaa kamaa. Tuorein innostus on USA:n kongressijuonitteluihin pureutuva, loistavan Kevin Spaceyn tähdittämä House Of Cards. Katsoin vain kestosuosikkini Radio Daysin aika ajoin. Mestarin kieli on tietenkin rikasta ja muisti hämmästyttävän pikkutarkkaa, destruktiivisesta elämäntavasta huolimatta. Mauken eli Snoopyn alias Moogin lapsuus ja nuoruus ovat inhimilliset raamit, joihin kirjautuu biografisesti Suomen popkulttuurin ydinhistoria sarjakuvien ja rockmusiikin osalta. Leffapuolelta kannattaa tsekata Jarmo Lampelan Miesten välisiä keskusteluja, anarkistisella tavalla toteutettu ja rahoitettu elokuva vittumaisesta kirjailijasta. VIIMEINEN SANA TÄLLÄ PALSTALLA KAKSI SOUNDIN TOIMITTAJAA JA YKSI VIERAILIJA KIRJOITTAVAT SIITÄ, MISTÄ HENKILÖKOHTAISESTI JUURI NYT PITÄVÄT. Perinteisten televisiokanavien sijaan olen sen sijaan kuluttanut hävettävän paljon tunteja Netflix- ja HBO Nordic -streamauspalveluiden ää- rellä. On hämmästyttävää, kuinka omituisten brändien logoja mielen syövereihin onkaan tallentunut. MIKKO MERILÄINEN YLE-VEROA vastaan minulla ei ole kerrassaan mitään, mutta yllätyksekseni huomasin, etten ole avannut televisiota kertaakaan vuonna 2013. Vuodesta 1978 alkava tarina on ylivoimaisen taita90 SOUNDI esimerkiksi juutalaisuudesta. Runsaasti kuvitettua tekstiä on helppo lukea niin, että käy elämäkerran, musiikin tai sarjakuvan etenemisen vaikka erikseen läpi. Konttinen hylkää manserock-termin, mutta hän rikastaa monin tavoin sen taustaa ennen kuin II-osa päättyy pahaan cliffhangeriin Virtanen-yhtyeen hajotessa. Minusta on aina ollut outoa, ettei koululääketiede juuri osaa hyödyntää ravinto-oppia. Sarjakuvallista henkilöhistoriaa piirtää Jouko Lehtolan, Sami Jaffan ja kumppanien kanssa sauhunnut Jouko Nuora. Keikoilla kaveri improvisoi riimejä yleisön ojentelemista esineistä. Tsekatkaa Solonen & Kosola Experience pätkä Vimeosta! Järki lähtee! Muut tämän hetkiset kiinnostuksenaiheet liittyvät ruokaan. Provosoivaa, mutta erittäin nokkelaa huumoria ASKO ALANEN NYT KUN Vuonna ’85 eri inkarnaatioineen on esillä, on ollut erityisen palkitsevaa käydä läpi Moog Konttisen Elämän kartoitusta I & II. Jatkoa mielikuvailulle on luvassa. Hulvaton Spessujopo on viime vuoden paras räppibiisi! Ainutlaatuisen Solosesta tekee miehen ilmiömäiset freestyle-taidot. Oikealla ravinnolla voi hoitaa käytännöllisesti katsoen vaivan kuin vaivan. Sarjojen ja leffojen lisäksi olen löytänyt itseni nauliintuneena stand-up -tallenteiden sekä luontoja musadokumenttien äärelle. Niken tai Pepsin muistaa kuka vaan, mutta miten ihmeessä tunnistin jonkun TAG Heuerin tai Blackberryn. On todella nautinnollista seurata ammattitaitoisesti toimitettua ja kiinnostavasti kasattua ohjelmaa, etenkin kun se koskee aihepiiriä, josta minulla on vain vähän pohjatietoa ja josta en oikeastaan edes tiennyt olevani näin innostunut. Estottomasti rönsyilevää kokonaisuutta ei Moogia karismattomampi hemmo pitäisi kasassa. Palkittu albumi Kultai nen nuoruus tavoittelee kohta myös Sarjakuva-Finlandiaa. Espoon kasvatin karmeissa kotioloissa, rajuissa rokkiseikkailuissa ja riipaisevissa naisihastuksissa pamppailee taustalla hauras motörsydän. Woody Allen valtasi vaihteeksi kotiteatterini älyllisellä tohkeilullaan, kun veroparatiisista karkotettu nettikauppani dumppasi kotiin 20 elokuvakiekon The Collectionin. Yhä täysin ainutlaatuinen yhtye. Suomiräppipuolella alkuvuoden kiinnostavin levy lienee Solosen & Kosolan pian ilmestyvä platta. Eikä ihme, sillä ujon rakastajan mimmit edustavat teiniunelmien kaikkein lihallisinta laitaa. Olen ryhtynyt tutkimaan tarkemmin myös intialaista Ayurvedaa. Ahmin koko 13-tuntisen kauden läpi muutamassa päivässä ja yössä. Raikkaita tuulahduksia kotimaisella bändirintamalla ovat pitkän linjan konkari Hossni Boudalin akustinen trio Soul Nomad ja suomeksi The Poguesin tuotantoa esittävä Culainin Koirat. Olen täysin koukussa iPadin logopeliin. Teoksissa on sivuja jo yli 1150, vaikka vasta vuodet 1950-1976 on käyty läpi. Dokumenteista on jäänyt mieleen BBC:n Planeettamme maa -sarjan luolien uskomattoman friikkiin eläimistöön keskittynyt jakso, sekä irakilaisen metallibändin puistattavan vaikeisiin olosuhteisiin pureutuva Heavy Metal In Baghdad. Vakavat draamat ja muotokokeilut eivät kosketa vieläkään, mutta ilahduttavan kepeä on katsella komedioita, joista moni on Annie Hallin ja Manhattanin tasoa. VIIME AIKOINA lukemistani kirjoista voin suositella ainakin Gil ScottHeronin viimeiseksi jäänyttä muistelmateosta The Last Holiday – A Memoir. Myös kirjat ja elokuvat saavat osansa. Vuoteen 1985 päästyä suurtyö taitaa olla kolmannella tuhannella. Tarpeellinen puheenvuoro yhteisestä tilasta. Logopelin myötä olen alkanut tarkkailla liikekompleksien seiniä uusien logospottausten toivossa. Pitkään mieltä vaivanneen Castrolin logon huomasin sattumalta teollisuusalueen läpi ajaessani. On yllättävää, miten paljon ravintoa voi kasvattaa pienehkön asunnon vielä pienemmässä keittiössä. Sarjakuvalla on omatekoinen, biiseiltään vaihteleva, vimmaisa soundtrack-cd. Viimeisten muutaman kuukauden aikana läpi kahlaamieni tv-sarjojen määrä on suuri. Molemmille uskallan povata vähintäänkin fanaattista kulttisuosiota. Mikael Brunilan, Kukka Rannan ja Eetu Virenin Muu taman töhryn tähden on tiukka pamfletti kontrolliyhteiskunnasta ja mönkään menneen Stop töhryille -kampanjan ruumiinavaus. Itseäni inspiroivat tietysti samoilla pop-poluilla kuutisen vuotta jäljessä kulkeneen friikin jakamat kiksit. Sen avulla voi leikkiä modernia renessanssimiestä, sillä vempeleen puoliautomatisoidut ohjelmat tekevät kenestä tahansa ainakin omasta mielestään osaavan muusi- kon, valokuvaajan ja piirtäjän. Erinomaisen IskelmäSuomen ensimmäiset jaksot olen katsonut Yle Areenasta. Liian kauan olin tasaisesti ilmestyvien ensi-iltaWoodyjen varassa. Viimeksi nauroin kippurassa Moshe Kasherin Live In Oakland -show’lle. Ruualla ei länsimaisen näkemyksen mukaan ole juurikaan vaikutusta terveyteen, paitsi tietenkin suolan käytön tai kolesterolihysterian osalta
SOUNDI 91
29. 12. 4. 4. PALVKO 2013-12 743005-1302 H A N K I P A L A AV A R U U T T A ! S E I T S E N T A H O K A S C D & T U P L AV I N Y Y L I N Y T K A U P O I S S A www.cmx.fi KIERTUEELLA: 1. 3. 3. 3. 30. NIVALA, PUUSTELLI 22. 3. 3. 3. 4. MUUTOKSET/LISÄYKSET MAHDOLLISIA MIKKELI, VAAKUNA LAHTI, FINLANDIA-KLUBI SEINÄJOKI, RYTMIKORJAAMO HELSINKI, VIRGIN OIL HÄMEENLINNA, VERKATEHDAS JOENSUU, KERUBI TURKU, KLUBI WWW.KARPPANEN.FI www.ratasmusic.fi Jakelu & markkinointi:. HELSINKI, TAVASTIA 15. 3. 6. 31. JYVÄSKYLÄ, LUTAKKO 28. OULU, TEATRIA 16. TAMPERE, PAKKAHUONE 23. PORI, BAR KINO 2. 26. 3. 3. 3