KINGSTON WALL PETRI WALLIN TARINA AVAUTUU 2/2014 6,50 € (sis.alv) SoundI HAPPORADIO Soundi-haastattelussa Aki Tykki OLAVI UUSIVIRTA Lähtökohtana energia ja spontaanius WILKO JOHNSON Inventaariossa kitaristin soittopelit KURKISTUS TREENIKÄMPILLE Anna Puu, Hermanni Turkki ja For The Imperium O R T 11PU N O A T S "M I N U A S E, S S O L U T " N Ä T I S E MITÄ
Kuva: Mikko Meriläinen Kuva: Markus Paajala > Soundi 2/2014 17 Kannen kuva: Markus Paajala Wilko Johnson ”Punainen kierrepiuha kitaran ja vahvistimen välillä on pakollinen." 73 74 80 81 82 4 SOUNDI Aki Tykki ”Kauhean monta levyä ei jaksaisi tehdä vain juopottelusta.” 32 Olavi Uusivirta ”Onhan se Eppu Normaali nyt vaan ihan helvetin kova!” 36 Kingston Wall ”Biiseissä oli tajuton meno." Kuva: Jenna Pietikainen 32 36 42 46 50 67 69 70 20 73 Adrenaline Mob ”Itse en edes ehtinyt huolestua tilanteesta, että meillä ei ollut rumpalia.” Kuva: Mark Weiss 10 12 14 16 17 18 20 27 Pääkirjoitus Suorat sanat & Toinen kuvakulma Uutiset Päivä musiikkiteollisuudessa: Stuba Nikula Sanoin kuvin Elämäni soundit: Maritta Kuula Jussi Niemen naamakirja: Waterboys E-liike Inventaario: Wilko Johnson Digi Soundi-haastattelu: Aki Tykki Treenikämpällä: Hermanni Turkki, Anna Puu ja For The Imperium Olavi Uusivirta Kingston Wall Stalker Kotialbumi: Scandinavian Music Group Arviot Oton vinyylit Live: Pariisin Kevät Bazook Kypck Kuolemanlaakso Profane Omen Amoral Adrenaline Mob Samuli Putro Tarkkailuluokka: Verhot Laulun paikka: Clifters Viimeinen sana & Syntymäpäivä Kuva: Aki Walli 6 7 8 9 www.soundi.fi
F I JA TI K E TTI L IP P U VAIH TO EHD OT: L A- S U 9 5 € LA 60 € \\ S U 75 € MUS TASCH (SWE) Jenni Vartiainen \\ Stam1na \\ Viikate \\ Happoradio \\ Sanni Gracias & The Globe Band \\ KC/MD Mafia \\ Tuomo \\ Wolfheart Insomnium \\ Turmion Kätilöt \\ Ranger \\ Black Lizard. Seuraa @ilosaarirock 11.-13.7.2014 \\ Laulurinne \\ Joensuu www.ilosaarirock.fi \\ www.fb.com/ilosaarirock PORTIS HEAD (U K) A L ICE IN C H AI NS (US ) ROB ZOMB IE ( US ) E LLI E G O ULDIN G ( UK ) HAI M (US) A S A P FERG (US) T REN T EM ØL L ER (DE N ) E N NA K KOL I PU T : I LOSA A RI RO CK
Tapasin Samuli Putron pari viikkoa sitten Seinäjoen mainion MARS-tapahtuman takahuoneessa. Oasis vai Blur. Se kuuluu asiaan. (Kaikkiin oikea vastaus on jälkimmäinen, ainakin juuri tällä sekunnilla kysyttäessä.) Olet puolisoni nyt ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kun olen ollut haltioissani Samuli Putron taiteen edessä. Mielipiteet, makuasiat ja subjektiiviset tuntemukset ovat musiikkikeskustelujen suo ja suola. Painopaikka Lönnberg Painot Oy ISSN 0785–0891 Aikakauslehtien liiton jäsen Soundi ilmestyy 11 numeroa vuodessa 40. Kostuivatko hänenkin silmänsä sanojen ”sinä nyökkäät” kohdalla, kuten minulla kerta toisensa jälkeen. Michael Jackson vai Prince. vuosikerta TOIMITUKSESSA SOI: Warpaint: Love Is To Die Lisää kuunneltavaa: WWW.SOUNDI.FI/JUTUT/SOITTOLISTAT 6 SOUNDI. Koskaan. Eput vai Popeda. The Rolling Stones vai The Beatles. Olet puolisoni nyt on parhaita suomalaisia lauluja. Miltä Samulista tuntui löytää juuri oikeat sanat. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Jutustelin hänen kanssaan asiallisesti niitä näitä, vaikka oikeasti olisin halunnut tehdä samoin kuin ystäväni Sampo tekin kesän 1994 Ilosaarirockissa YUP:n hikisen ja raivokkaan telttakeikan jälkeen. Don Huonot vai Zen Café. Tuntuiko Samulistakin c-osan sovituksen napsahtaessa kohdalleen yhtä ylevältä kuin minusta sitä kuunnellessani. Esitän sen faktana, sillä siltä se minusta tuntuu, mutta saa toki olla eri mieltäkin. Pari vuotta myöhemmin loppuun myydyssä Lutakossa äänekkäästi Harria laulavat fanit tietenkin kävivät hermoilleni. Mikko Meriläinen Päätoimittaja Erikoistoimittaja Juho Juntunen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Ervasti, Antti Granlund, Harri Hakanen, Timo Harjuniemi, Ville Hartikainen, Visa Högmander, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Juho Kankaanpää, Karoliina Kantola, Timo Koskinen, Pasi Kostiainen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kaisla Leveelä, Ninni Luhtasaari, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Antti Mattila, Ole Nerdrum, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Otto Talvio, Eero Tarmo, Arttu Tolonen, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Laura Vähähyyppä, Heidi Välkkilä Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312 33101 Tampere Puhelin (09) 4369 2407 (Pop Median vaihde) Sähköposti: etunimi.sukunimi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Oskari Anttonen Erik Kangas Peter Lindroos Oona Lukkarinen Mikko Mali Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma–pe 9–16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Faktoilta tuntuvat mielipiteet ja intohimoinen ihailu – toivottavasti ne eivät lopu koskaan. Hän tarrasi hämmentyneen Jarkko Martikaisen nilkkoihin ja vannoi ikuista ihailuaan. Juuri sen takia on niin mahtavaa uppoutua kerta toisensa jälkeen ratkeamattomien ikuisuusväittelyiden äärelle. Ensimmäinen kohtaamisemme tapahtui Jyväskylän Yliopiston kampusalueella sijaitsevassa Ilokiviravintolassa. Zen Café oli hetki sitten julkaissut Idiootti-kakkoslevynsä (1998), eikä keikalle ollut löytänyt kuin kourallinen ihmisiä. En pysty palauttamaan illasta juuri mitään yksityiskohtia, mutta muistan tarkasti, kuinka tunsin olevani todistamassa jotain aivan poikkeuksellisen hyvää, sekä sen, kuinka epäreilulta yleisön vähyys tuntui. A-PUOLI > Pääkirjoitus Päätoimittaja Mikko Meriläinen Toimituspäällikkö Heta Hyttinen Faktat ja fanit ”E i preeriaa, ei peltoja, ei vuortenhuippuja / On kaupunki ja kaupungissa kaksi vanhusta.” Aina kuullessani Samuli Putron Olet puolisoni nyt -kappaleen radiosta (siis varsin usein) pohdin, että miltähän hänestä on tuntunut kirjoittaa niin täydellinen laulu. Silloinkin minä vain seisoin vieressä ja hymyilin kohteliaasti
Vapaaehtoinen karisman riisumisen ilmiö on tuttu myös tv:n laulukilpailuista, joissa artistiuttaan etsivät laulajat suostuvat vastaanottamaan neuvoja siitä, miten heidän kuuluisi olla lavalla. Michael Jacksonin tanssissa voi havaita täydellisen läsnäolon taianomaisuuden. Kuvat: Jarkko Vehniäinen SOUNDI 7. Esiintyminen on läsnäololaji. > Suorat sanat Läsnäololaji O len kuullut tarinoita suomalaisesta poprock-yhtyeestä, jonka maailmanvalloitushaaveita ylläpidetään bändin varakkaan liiderin rahoilla. Tällöin ihminen pystyy parhaimpaansa ja hänen tekemisensä voi koskettaa muita ihmisiä. Mikael Granlundin ilmaveivi lähti lavasta intuitiivisessa tilassa. Riisti itseltään mahdollisuuden läsnäoloon lavalla, riisui rippeetkin mahdollisesta karismastaan. Tykkään puhua jääkiekon pelaamisesta ja rockbändin keulilla esiintymisestä samassa lauseessa. Teatterimaailman puolelta palkattu esiintymisvalmentaja seurasi yhtyeen soittoa ja sitä videoitiin. Mitä esimerkkimme yhtye sitten teki palkatessaan esiintymisvalmentajan. Julkkarikeikalla bändin esiintymisestä Teppo Vapaus pystyi tunnistamaan etukäteen sovittuja koreografioita – kuolinisku kitararockyhtyeelle. ”Se vaan tuli.” Yleisö hämmentyi, hurrasi ja rakastui. Tiukan matsin huumassa tai omaa musiikkiaan esittäessään ihminen saattaa saavuttaa ajatuksettoman tilan ja ikään kuin unohtua maailmalta ollessaan niin voimakkaasti läsnä tekemisessään – hengellisten oppaiden perusläppää, ja täyttä totta. Tallenteen äärellä jokaisen jäsenen performanssia analysoitiin ja esiintymisen detaljeja kehitettiin. Yhtyeen valmistautuessa albuminsa julkkareihin Tavastialla se päätti hioa esitystään ammattilaisen opastuksella. > Toinen kuvakulma Jengi menee siitä sekaisin. Yhtyeen toimintaa määrittävät suuret unelmat, laskelmoiva pyrkimys menestykseen ja kyseenalainen realiteettien taju. Sinne päästessään he ajattelevat, kun heidän pitäisi esiintyä
Yhtyeen tukijoihin lukeutuu muiden muassa W.A.S.P.-kitaristi Randy Piper, joka hehkutti sivuillaan Lullacryn L.O.V.E. – Aina on ollut semmoinen tietty riittämättömyyden tunne, että pitäisi tehdä enemmän biisejä, enemmän levyjä, enemmän keikkoa, juoda enemmän Jägeriä... Elton Johnin erilaiset ”eläkepäivät” Ensi kuussa 67-vuotissyntymäpäiviään juhliva Elton John ei hidasta tahtia, vaan lähtee maailmankiertueelle Goodbye Yellow Brick Road -albuminsa 40-vuotisjuhlan kunniaksi (albumi tosin näki päivänvalon jo vuonna 1973). Luvassa on useampia Farewellkiertueeksi niputettuja esiintymisiä, vasta nyt julkaistavia harvinaisuuksia sekä myös Lullacry-dokumentista on ollut ajatusta. Leppikangas nostaa itselleen tärkeimmiksi Lullacryn tuomiksi asioiksi saamansa uudet ystävät ja kokemukset. Sisimmässäni koin euforisen onnen tunteen, mutta silti oli paha olo, Sami Leppikangas tunnustaa. Ja päätös pitää kyllä. Illan päätähtenä hyppii, potkii ja laulaa Michael Monroe mainioine bändeineen! The Haunted Suomeen Lullacry lopettaa komeasti Vuonna 1997 perustettu Lullacry laittaa pillit pussiin, mutta ei vaivihkaa. Suuri osa nyt nähtävästä materiaalista ei ole ollut saatavilla missään aikaisemmin – vain osa pitkistä haastatteluista päätyi aikanaan televisioon. marraskuuta ja albumista julkaistaan juhlapainos maaliskuun lopulla. Kampanjan yksityiskohdat kerrotaan julkisuuteen lähiaikoina. Viikate Motörheadin kimpussa Huhtikuussa kevätkiertueensa tekevä Viikate on seurannut Lemmyn jalanjälkiä tehden kokonaisen albumillisen Motörheadia suomenkielisinä versioina. Alun perin epideasta pitkäsoiton mittaan venyneen teoksen julkaisupäivä on myöhemmin keväällä.. En oikein ole osannut arvostaa omia saavutuksiani tai nähdä miten iso juttu kokemuksena tämä on ollut. Siltä istumalta syntyivät vuonna 2012 julkasitun Where Angels Fear -albumin biisit. Varsinkin 10. Mukana hankkeessa ovat muiden muassa Tuomas Holopainen, Lauri Tähkä, Dome Karukoski, Vesa-Matti Loiri, Chisu sekä Cheek. TEKSTI: HETA HYTTINEN Ylen Elävän arkiston rock-aarteet esiin Muusikot Lastensairaalan asialla Live Aid ULS2017 -kampanjaksi nimetty tempaus on kerännyt kokoon huomattavan määrän kulttuurialan väkeä aina elokuvaohjaajista rokkareihin. A-PUOLI > Uutiset Soundi-klubilla Michael Monroe Seuraavaa Soundi-klubia juhlitaan Tampereen Pakkahuoneella 25.4. Paitsi, jos Mötley Crüe tulee vielä takaisin ja pyytää rundille, niin sitten voin harkita. Machine -versiota. toukokuuta Tavastialla kuultava keikka on erityinen – mukana ovat muiden muassa Lullacryn entinen laulaja Tanya Kemppainen sekä ”Allstars plays Lullacry” -kokoonpano, jossa ovat mukana esimerkiksi Euge Valovirta, Antti Wirman ja Mikko Herranen. Sami katsoi jo muutama vuosi sitten peiliin ja päätti, että homma ei saa hiipua hiljaisesti unholaan. Tarkoituk- 8 SOUNDI sena on saada sekä huomiota että rahallista tukea uuden Lastensairaalan rakentamiseksi. Kaikkiaan haastatteluita kertyi yli 150 kappaletta aina Andy McCoysta Epe Heleniukseen ja Juice Leskiseen. – Osa laittaa hokkarit naulaan ja osa ei. Mä liityin jo basistiksi yhteen projektiin. – Huh. Se hetki kun päätöksen tein, oli kyllä skitsofreenisin, minkä olen koskaan kokenut. Tosin kaipaan jo nyt lavalle vaikka homma ei ole vielä paketissa, joten kyllähän joku bändi on perustettava! Tai jos joku tarvii bändiinsä keskinkertaista kitaristia, joka yrittää näyttää siltä kuin muka jotain osaisi, niin saa ottaa yhteyttä! Länsinaapurin reipasotteiset simasuut kävivät taannoin lainehtimassa Karibian 70,000 Tons Of Metal -heviristeilyllä ja seuravaksi vuorossa on Skandipyrähdys, joka pitää sisällään myös kolme keikkaa Suomessa huhtikuun puolivälissä. Yle jatkaa hyvää kulttuurityötään kotimaisen populaarikulttuurin saralla julkaisten tänä keväänä Elävässä arkistossaan kymmeniä suomirockin merkkihenkilöiden haastatteluita. Kiertueen Suomenkeikka nähdään Hartwall Areenalla 10. Jotenkin tuntui, että joku mystinen melankolian musta sumuverho nousi ylös. Lullacry ehti julkaista uransa aikana viisi studioalbumia ja kiertää maailmaa esimerkiksi Nightwishin kanssa. Tarkat päivät nyt The Hauntedin kotisivuilla. Ja kun koko bändin henki on ollut parasta pitkään aikaan, niin päätös syntyi nimenomaan tämän positiivisen viban kautta. Ah, hermolomaa! Aion muutenkin entistä tiivimmiin ruveta tekemään musaa ja olla musakuviossa ylipäätään nyt kun so called Lullakahleet on irrotettu. – Halusin vielä näyttää, että henki pihisee perkele! Ja näyttää nimenomaan itselleni, koska sitä kautta löysin taas intohimon omiin tekemisiini. Vaan mitä sen jälkeen, kun viimeinen keikka on soitettu ja loputkin arkistojen aarteet julkistettu
Musiikkitalossa viettämäni päivän perusteella voisi sanoa, että festivaalien menestyksestä ja lisääntymisestä kummunnut tapahtumaintoilu ja pitäjien ”tapahtumallistaminen” on saavuttanut lakipisteen, josta oikea suunta olisi alas. Muutuin kyyniseksi. Mihin kuntien tapahtumakiima ja järjestäjien laskelmoivuus vie tämän historiallisen ja arvokkaan liiketoiminnan. Itse aloitin sekatyömiehenä 90-luvun festivaaleilla, joita maassa oli noin viisi ja joissa Prodigyn tapainen ulkomaalaisvierailu aiheutti otsasuonen pullistumia tuotannolle ja kohua iltapäivälehdistössä. PÄIVÄ MUSIIKKITEOLLISUUDESSA Sarjassa tekijät kertovat, miten elämänsä kokevat. Ja vielä kirjoittamaan tästä kaikesta tämän kolumnin. SOUNDI 9. Päivän otsikon ollessa ”Tapahtumakaupungin strateginen johtaminen ja hyvät käytännöt”, voisi luulla päätyvänsä musiikki-, festivaali-, tapahtuma- ja elämysteollisuuden risteyspisteeseen. Tehtävänä on yksinkertaisesti tehdä Ämy-teemainen laulu, ja houkuttimena on 500 euron palkkio. Olenko ajatuksineni kovin yksin vai oppiiko asiakaskin kunnioittamaan laatua, osaamista, ohjelmasuunnittelun näkemystä ja tekemisen viimeistelyä. Samaan aikaan suuri kansainvälinen festivaalitoimija on ilmoittanut tulevansa Suomen markkinoille 2015, koska ”Suomen festivaalikenttä on alikilpailtu”. Kansainväliset asiantuntijat ja mittarit sanovat, että elävään musiikkiin perustuva tapahtumaliiketoiminta kasvaa seuraavat kuusi vuotta kovemmin kuin koskaan ennen. Jonkin verran epäterve tilanne on nyttemmin tasaantunut ja lehtitalojen YT:iden kautta perusmedioista on siivottu ulos kutakuinkin kaikki, jotka osaavat kysyä kotimaiselta pääesiintyjältä muusta kuin mahdollisesta perheenlisäyksestä. STUBA NIKULA Helsingin kulttuurijohtaja ”Rock-festivaalien asema suomalaisessa yhteiskunnassa on kiertänyt merkillisen kehän.” L Ruutu Radiopuhelimet-laulaja J.A. Jo kauan olen omassa päässäni jakanut kentän kahtia: festivaalit, joissa viihdyn ja ”take the money and run” -metodilla kasaanlaitetut tekeleet. Päädyin puhujaksi, koko seminaaripäivän moderaattoriksi ja vetämään päivän päättäneen paneelikeskustelun. Ja paljolti telakkateollisuudelta bisnes tuntuukin. upauduin Sibelius-Akatemian Johde-hankkeen päätösseminaariin puhujaksi sanomalla Juha Koivistolle, että ”olen varannut koko päivän kalenteristani, päättäkää mitä haluatte mun tekevän”. Rap-tähti Drake herätti kyseenalaista huomiota valittaessaan Twitterissä siitä, että hänelle luvattu Rolling Stone -lehden kansi oli viime hetkellä vaihdettu juuri kuolleelle näyttelijä Philip Seymour Hoffmanille. Suomen festivaalikartta tiheni nopeasti, syntyi nettisivustoja ja lehtien liitteitä, joiden ainoa kohderyhmä oli festivaalien kävijät ja järjestäjät. Päädyin Musiikkitaloon. Festivaalikenttä käytti tilaisuutensa hyväksi täysimääräisesti. Hauskana sanoittajana tunnettu Martti Servo tekee viiden keikan kiertueen, jolla kuullaan kaikki hänen ja Napander-yhtyeen levyttämät instrumentaalibiisit, yhteensä viitisentoista sävelmää. Instruindex-rundi starttaa Turun Klubilta 6.3. Pörssiyhtiöiden hallituksia hitaammin maailman muuttumiseen reagoivat kunnanjohtajat haalivat edelleen festivaaleja kotikuntaansa kuin ranskalaiset telakkatilauksia. Ja vielä suurempi kysymys: alkavatko kunnanjohtajat tajuta, että jokaiseen junaan ei kannata hypätä ja kaikkia naapurikuntien ajatuksia sellaisenaan kopioida. Niin kuuluu tehdäkin. Näiden vaikutuksesta sitten kestävyysvaje ratkeaa, hammaslääkärijonot lyhenevät sekä tie- tenkin oman uudelleenvalinnan epävarmuustekijät katoavat. Mäen sarjakuvakirjasta Kiskoja. Alas kohti terveen järjen tekemistä. Kunnanjohtajat ja -valtuustot läpi Suomen innostuivat kymmenisen vuotta sitten tapahtumista lähes historiallisella ripeydellä ja toimeliaisuudella. Tähden välit ”Raajarikkoista talonemäntää muistuttavan maamme vyötärön tienoilla, turpeaksi takamukseksi levenevän alaruumiin sekä pieneen päähän ja kuivettuneeseen kädentynkään johtavan ylävartalon rajaseudulla sijaitsee 0:n kaupunki.” Avausvirke Radiopuhelimet-kitaristi Jarmo Mällisen romaanista Hiekkaan piirretty hirviö. 40-vuotta täyttävä hämeenlinnalainen Ämyrock järjestää biisikilpailun. Kunta toisensa perään kirjoitti itselleen tapahtumastrategian ja päätteli, että koska naapurissa, niin myös heillä pari kesäistä suurtapahtumaa tuo kuntaan loputtomasti verotuloja, kaksinkertaisen määrän AMK-pyrkijöitä ja etelän median kirjoittamaan siitä, miten liikenneympyrään tilattu läänintaiteilijan ratakiskosta ja vanhoista kottikärryistä tehty teos kukkii kivasti. Rock-festivaalien asema suomalaisessa yhteiskunnassa on kiertänyt merkillisen kehän. Enpä olisi tuota uskonut kuulevani. Lisätietoja löytyy sivulta amyrock.org
Mainioissa pikkurooleissa nähdään Coen-elokuvien vakiokasvo John Goodman sekä levymogulia esittävä F. Kaksikko saa asiakkaaksi Bradley Cooperin esittämän FBI-agentin. Korsosta New Yorkiin on kuitenkin pitkä matka, ja velan takaisinmaksu koittaa aivan liian pian. Se on ankea mielentila. A-PUOLI > Sanoin kuvin Asiaa populaarikulttuurin ytimestä. Järkyttävän huonolle Cut The Crap -albumille uhrataan poikkeuksellisen paljon aikaa, mikä on sinänsä ihan virkistävää. Dokumentin eduksi onkin sanottava, että keskittymällä lähinnä yhtyeen rappion vuosiin se tulee kertoneeksi tutun tarinan harvemmin käytetystä vinkkelistä. ELOKUVAT TEKSTI: JUSSI HUHTALA KU N UDE A K U LEF The Clashin lopun aikoja tutkimassa FA AMERICAN HUSTLE T Häsläystä rapakon takana D avid O. Ajankuva on rakennettu upeasti: aivan kuin hyppäisi Bob Dylanin The Freewheelin’ -albumin kansikuvan sisään. Kummeli V koostuu neljästä tarinasta, jotka eivät välttämättä liity toisiinsa mitenkään. Korso ei silti ole ahdistava elokuva. Warholia voineekin pitää modernina ikonimaalarina. American Hustle ei ole yhtä syvällisen koskettava kuin Unelmien peli- kirja, mutta se onkin jotain aivan muuta: hallitusti ohjattu sekopäinen yhdistelmä Puhallusta ja Saturday Night Feveriä. New Yorkin folk-ympyröihin 1960-luvulle sijoittuva Inside Llewyn Davis on vastustamattoman tyylikäs ja älykkäästi kirjoitettu elokuva. Elokuvan 1970-luvun maailma on luotu tyylikkäästi ja pilke silmäkulmassa. Dokumentti nimittäin keskittyy The Clashin viimeisiin vuosiin, rumaan matkaan huipulta alas. Vain pinnalla on väliä V iime vuosisadan merkittävimpiin poptaiteilijoihin kuuluneen Andy Warholin (1928–1987) retrospektiivi on esillä tänä keväänä Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella. Christian Bale esittää outoa hiipparia, joka tekee pesulabisneksen sivussa rahakkaita pankkihuijauksia. Russellin (Taistelija, Unelmien pelikirja) uusi ohjaustyö sai peräti kymmenen Oscar-ehdokkuutta ja aivan ansiosta. Lupaavista alkuasetelmista ja nimekkäistä vierailijoista huolimatta komediassa on yksi iso ongelma: Hauskat tyypit eivät riitä, jos jutut eivät naurata. Kun kuvaan astuvat vielä mukaan suosittu kuvernööri ja upporikas arabisheikki, asetelmasta syntyy järisyttävän hauska ja viihdyttävä elokuva. Kiharatukkaiseksi muuntautunut Cooper ja kiukkuisen energinen Jennifer Lawrence vetävät omat roolinsa myös täysillä. Dokumentti etenee – ja etenkin käynnistyy – tuskallisen sekavasti. Murray Abraham. Hänet hakataan klubin varjoisalla takapihalla, ex-tyttöystävä (Carey Mulligan) tarvitsee abortin ja kissakin karkaa. American Hustle sijoittuu vuoteen 1978, jolloin kaikki oli suurta: autot, kaulukset, kampaukset – ja huijaukset. Heikki Silvennoisen esittämä hevirumpali on painajaismaisen hillitön ilmestys. Matkalippuun tarvittava summa ei ole aivan pieni, mutta paikallisen alamaailman nokkamies lainaa rahat. Coen-veljekset eivät petä. Hupaisalta näyttävä Bale on vaihteeksi lihottanut itseään roolia varten. Ilman taustatietoja The Clashin tarinasta dokumenttia tuskin jaksaisi loppuun asti seurata, mutta keskitason syventävänä oppimääränä sen katsoo sujuvasti. Kekseliäin jakso on kyläkaupan ryöstö Mission Impossiblen tyyliin. Keltaiselle lehdistölle irvaileva Heikki Helan esittämä Erkki ”Likasanko” Sysimetsä on myös koominen hahmo. Pennittömällä ja asunnottomalla muusikolla ei mene muutenkaan hyvin. Melankolisen tarinan keskushahmo Llewyn Davis (Oscar Isaac) on folk-laulaja, jonka duokumppani on kuollut, eikä uusi soololevy myy. Vantaalainen lähiö kuvataan paikkana, jossa on likaista ja rumaa, ollaan sitten kotona, keskiolutbaarissa tai sohjoisilla kaduilla. Lähiö on elokuvassa kuin henkinen vankila, josta ei pääse pakenemaan. Siinä on voimaa ja jännitettä, joka kantaa ensi minuuteilta viimeiseen kuvaan saakka. Viikon verran muusikon elämänpolkua seuraavassa elokuvassa on unenomainen ja paikoin lähes surrealistinen tunnelma. Tarinaan hypätään kesken matkan sen kummemmin pohjustamatta tai perustelematta, ja kertojan puuttuessa ohjaaja yrittää epätoivoisesti rakentaa puhuvien päiden kommenteista loogisesti etenevää kokonaisuutta. Pittsburghilaisessa fundamentalistiuskovaisessa työlaisperheessä kasvanut Warhol eteni poikkeavalla tyylillään aluksi New Yorkin mainostoimistojen luottomieheksi, kunnes sai jalansijaa muun muassa julkkiksia, homokulttuuria ja kulutustuotteita kuvanneilla, dekadenssia. HH HHHH HHHH 10 SOUNDI he Rise And Fall Of The Clash -otsikko pitää kutinsa puoliksi. Puvut ja maskeeraus ovat nautittavaa katseltavaa. Näyttely painottuu Warholin tähtikulttia uskontoon rinnastaneiden töiden ohella myös hänen inspiraation lähteisiinsä, jotka usein löytyivät Yhdysvaltojen yhteiskunnan nurjalta puolelta. Korso on mielentila, sanotaan elokuvan mainoslauseessa. Visuaalisesti elokuva on kunnianhimoinen tuotanto, sillä siinä nähdään sekä montypythonmaista ritariseikkailua että Iron Skyn mieleen tuovaa scifiparodiaa. Rikoskumppanina on Amy Adamsin esittämä nainen, joka tekeytyy englantilaiseksi aristokraatiksi. Hyvällä maulla koottu 70-lukulainen soundtrack (Santana, Donna Summer, Tom Jones) kruunaa täydellisen paketin. HHHHH KUMMELI V INSIDE LLEWYN DAVIS KORSO Jo yli kaksikymmentä vuotta kasassa ollut koomikkoryhmä on saanut viidennen pitkän elokuvansa ohjaajaksi Aleksi Mäkelän, joka on Suomen menestyneimpiä elokuvantekijöitä – ainakin katsojaluvuissa mitattuna. Amy Adams esittää tavallaan kahta eri roolia samassa elokuvassa ja tekee sen todella intensiivisesti. Ammattikoulun keskeyttäneellä Markuksella (Mikko Neuvonen) on suuri haave: hän haluaa matkustaa New Yorkiin ja osallistua katukoriskilpailuihin. Korso on ohjaaja Akseli Tuomivaaran ensimmäinen pitkä elokuva, jolla hän hyppää saman tien yhdeksi Suomen kärkiohjaajista
Umpisurkean Cut The Crap -albumin (1985) aikaan The Clash oli varsin eri bändi kuin kunniansa päivinä. Musiikillista nälkää dokumentti ei edes yritä tyydyttää. Warholin vaikutus popmusiikkiin onkin ollut ideatasolla suunnaton, ja hä- nen innostuksensa sitä kohtaan oli niin ikään symbioosimaista. DANNY GARCIA: THE RISE AND FALL OF THE CLASH (UDR MUSIC) Dregen & Tore S. Vuonna 2002 kuolleen Joe Strummerin näkemyksen puuttuessa jää tarinasta väkisinkin yksipuolinen kuva, vaikka Jones kuinka rehellisen tuntuisesti ja liikoja kaunistelematta muistojaan kertookin. 90 minuutin jälkeen päällimmäisenä mielessä on suru. f i. Usein hän ei vaivautunut edes signeeraamaan töitään, vaan pestasi siihen(kin) Factoryssa notkuneita, yhteiskunnan SELF PORTRAIT (WITH SKULL) (1977) liepeille eksyneitä nuoria. Rajat tekijän ja teoksen välillä olivat häilyviä. Tuotteen nostaminen massatuotteistetuksi taideteokseksi itsessään oli onneksi (ja etabloituneiden raatojen kauhuksi) omiaan herättämään muiden ulkopuolisena itseään pitävien ihmisten SKULL (1976) mielenkiinnon. l i ke . Kovin monella tuntuu olevan riippanaan joko ihmissuhteista tai rahasotkuista johtuvaa katkeruutta, epäilemättä syystäkin. hohkaavilla maalauksillaan. Kaiken lisäksi hänellä on kultainen sydän.” – Michael Monroe TEKSTI: JUHO ÄIJÖ ANDY WARHOL: AN AMERICAN STORY SARA HILDÉNIN TAIDEMUSEO, TAMPERE 8.3.–28.5. w w w. Massiivisesta vaikutuksestaan huolimatta Andrew Warholaksi kastetun ja liki koko elämänsä äitinsä kanssa asuneen miehen suurin taideteos oli nahkatakkiin sonnustautunut, tunteista riisuttu ilmeetön hahmo nimeltä Andy Warhol. Mick Jones ja Topper Headon oli poistettu bändistä. The Velvet Undergroundin (jonka managerina ja suojelijana Warhol toimi), Brian Enon ja David Bowien kaltaisten pioneerien ura olisi todennäköisesti jäänyt tavanomaisemmaksi ilman Warholin arkea vieraantuneisuutena kuvanneita töitä. Basisti Paul Simonon tai huumeriippuvuuden takia erotettu rumpali Topper Headon eivät ole halunneet lähteä likapyykkiä pesemään, mutta toinen pääpukari, eli kitaristi Mick Jones on saatu mukaan kertomaan oma versionsa. Kuva: Soundin arkisto ROCKKIRJAT, JOTKA SAAVAT SIELUSI TINNITTÄMÄÄN Enemmän tai vähemmän oleellisia mielipiteitä lausuvat lukuisat henkilöt henkivartijoista aikalaisiin ja faneihin. On todella raastavaa seurata upean bändin murenemista ulkomusiikillisiin sotkuihin ja sisäisiin riitoihin. Luultavasti lupateknisistä syistä johtuen mukana on vain erittäin lyhyitä väläyksiä keikoille ja takahuoneisiin. Börjesson MINÄ, DREGEN ”Dregen on superstara, jolla on juuri sopivasti raakaa punksärmää. Warhol suunnitteli myös tunnettuja levynkansia muun muassa The Velvet Undergroundille, The Rolling Stonesille ja Art Blakeylle. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN Viljami Puustinen KINSTON WALL – Petri Wallin saaga Psykedeelisen rockin hypnoottisimman trion ja mystisen Petri Wallin tarina. Pääroiston rooli on sälytetty yksimielisesti ja alleviivaten manageri Bernie Rhodesille, jonka häikäilemättömyydellä selitetään myös Strummerin epämiellyttävä käytös (ja Mick Jonesin erottaminen) loppuaikoina. Vasemmalta: Vince White, Joe Strummer, Pete Howard, Nick Sheppard, Paul Simonon. Taidekriitikot ja kollegat vihasivat häntä, eikä muovin ja keinotekoisuuden yhdeksi ilmaisumuodoksi muiden joukkoon nostanut Warhol missään vaiheessa myöntänyt olevansa oikea taiteilija
Hän oli mukana lähes kaikissa levytyksen vaiheissa treenikämpälle tuoduista demoista sovitusten ideointiin. J. A-PUOLI > Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen Maritta Kuula M aritta Kuula ei ole koskaan antanut kahlita itseään rockin ja popin konventioihin. Olen yrittänyt nojata enemmän taaksepäin siinä onnistumatta. Niissä historia kietoutuu tuskallisen hienosti tekstiin. Entäs toi Mark Murphy, eikös senkin ihailijat ole aika tekohammasosastoa. LEVY, JOKA TUO MIELEEN KARVANOPPIEN JA ESIKOISALBUMINI AJAT VERTAISMUSIIKKIA OMAPERÄISILLE 500 KG LIHAA –ALBUMEILLE TOISTUVASTI RINNASTETTUJA NICOA JA MARIANNE FAITHFULLIA LÄHEISEMPI TULKITSIJAHAHMO ITSELTÄ JO TAAKSE JÄÄNEEN PALJON KUUNNELLUN MUSIIKKIGENREN AVAINTEOS Richard Hell and the Voidoids Blank Generation Dave Tarras Fantasiaorkesterin soittamana Groucho Marx I’m Against It Sly And The Family Stone Fresh MINKÄ KAPPALEEN TOIVOISIN ITSE TEHNEENI SUOSIKKIMUSIIKKIANI, JOKA EI KENTIES OLE VIILEINTÄ MAHDOLLISTA PARASTA MUSIIKKIA, MITÄ YHTEISTYÖKUMPPANIT OVAT TIETOONI SAATTANEET MINKÄ LAULUN HALUAISIN SOITETTAVAKSI HAUTAJAISISSANI. Ehkä 500 kg Lihaa on musiikillista Kalervo Palsaa, vähemmän seksuaalisesti ahdistunutta. Suicidea ja Alan Vegaa taisi Pupu Lihavisto kuunnella, ja Residentsistä tykkäsin minäkin. Läsnäolon aistii jämptien muusikoiden Heikki Tikan, Janne Lastumäen, Eeva Koivusalon, Miikka Paatelaisen ja Pekka Gröhnin kanssa luoduista rikkaista ja avarista äänimaisemista. Sellaista bändiä ei taida olla. Olen tappanut matkan varrella monta levyä liialla kuuntelulla. Siis Dolly Partonin Jolene, ja ei kai noi Paul Simon, Carpenters, Bee Gees, Abba tai Queen mitään kovin coolia tykättävää ole. James Brownin, Grace Jonesin tai Goldfrappin musiikkia olisi ollut kiva saattaa maailmaan. Ennen tietokoneaikaa lähes kaikki musiikki tuli suositeltuna. Tykkäsin paljon myös Death Hawksista. Stevie Wonderin Innervisionsia en voi vieläkään kuunnella. Fresh ja Curtis Mayfieldin Superfly heittivät aikoinaan kanveesiin tehokkaasti. Ilman luottomuusikoitani minun olisi mahdotonta julkaista musiikkiani. Lastumäen Janne esitteli Arthur Russellin, jota on kuunneltukin aika lailla. – Halusin tuoda valoa esiin sieltä lehvien välistä, Maritta kuvailee. Tai jokin Hiski Salomaa, joka oli tavallaan räppäri. – Musiikillisen kipinän herättävät kappaleet ja musiikki ovat hyvin kaukana siitä, mitä voin itse tehdä. Billie Holiday Strange Fruit Strange Fruit tai Ballad Of The Soldiers Wife. Uuttakin musiikkia kuuntelen mielelläni, mutta matkan varrelta suosikkeja ovat kaikille tutut artistit viihteellisen, jazzahtavan ja kokeellisen musiikin puolelta. Olen aina etukenossa, myös musiikillisesti ja rytmillisesti. Jos häpeämään alkaa, niin muuhun ei olisi enää aikaakaan. Kuudennella albumillaan Kuuluisaa sukua hän pyrkii pois leimallisen vuolassanaisesta pohjoisesta angstista, kriittisyydestä ja kuoleman houkuttavista varjoista. Beatlesia ja Beach Boysia. Yhdessä voimme antaa ihmisille lahjan, ikään kuin vaatteen, jossa on hyvät ompelet ja joka kestää. Läheisempi olisi vaikka Groucho Marxin I’m Against It! Leikkisä anarkia on minulle tärkeää. Karjalaisen Riisinjyvä, vitsi miten hieno sanoitus, ja Nurmion Lasten mehuhetki… 12 SOUNDI Mieleen tulee ikivanha muinaismetsä, jossa zombiet soittavat Dave Tarras -tyyppistä klezmeriä. Ne ovat utopioita, joita on hyvä tavoitella, mutta vaikutusta tuskin kuulee musiikissani. Kirjallisuuden, kuvataiteen ja elokuvan ohella musiikki on minulle sattumanvaraisempi harrastus, mutta siinä saa soittaa koko aivoja. Kukahan kampaaja näitä rinnastuksia tekee. Blank Generation voisi tulla mieleen ja joku Lydia Lunch tai ehkä Hiski Salomaan Lännen lokari. Ehkä pyytäisin soittamaan Vaienneen viulun kitisevällä viululla tai Elämää juoksuhaudoissa, ja nousisin haudasta pieksämään ne muusikot! Isä kidutti meitä noilla biiseillä niin, että on jäänyt elinikäinen trauma!. Konsta Jylhä ja Purppuripelimannit Vaiennut viulu Minä kiellän vielä kuolevaisuuteni, joten asian miettiminen on vaikeaa. Välttelen kauppoja, enkä halua omistaa mitään paitsi koruja, vaatteita, luottokortteja ja mukana kulkevia mobiililaitteita. Dolly Parton Jolene Arthur Russell Calling Out Context Olen huono muistelemaan, koska muistini ei ole lineaarinen. – Ei liikaa miettimällä mietittyjä sanoja, vaan enemmän ja positiivisempaa mieliku- vaharjoittelua. Nuo hienot artistit eivät ole lähellä tyyliäni – vaikka voisin toivoa ja vaikka hiukset ovat samalla kattilamallilla leikatut. Cal Tjaderin Soul Burst ja Bossacucanovan Brasilidade ovat tuoreimmat musiikilliset ruumiit hautausmaallani
Ariacne Trujillo, Tiempo Habana Angélique Kidjo (klo 18), Ebeli in Concert (klo 13) Perjantain bileilta! Su 27.4. Liput ja VIP-paketit toimituskuluneen alk. Illan aloittaa keikkatauolta uudella materiaalilla palaava suomalaisen jazz- ja soulmusiikin tähdistökentällinen The Northern Governors. Järjestäjä: Espoo Big Band ry apriljazz.fi April Jazz Areenalla Ke 23.4. La 26.4. Robin McKelle & The Flytones, Lenni-Kalle Taipale & Jukka Perko: ”Autoilujazzin paluu” Omer Avital Quintet, HERD & Aili Ikonen Snarky Puppy, The Northern Governors The Pedrito Martinez Group feat. Pe 25.4. 33,50 / 41,50 / 149 €. Ambrose Akinmusire Bill Stewart Angélique Kidjo Dallapé-orkesteri Cassandra Wilson Ebeli in Concert Espoo Big Band HERD & Aili Ikonen Iiro Rantala Jarmo Saari Republic Jukka Perko K-18 Kari Ikonen Trio Kenny Garrett Larry Goldings Lenni-Kalle Taipale Maria Ylipää & Marzi Nyman Marius Neset Birds Omer Avital Peter Bernstein Robin McKelle & The Flytones Teddy’s WestCoasters Snarky Puppy The Northern Governors The Pedrito Martinez Group Tiempo Habana Timo Lassy Band Keskiviikkona R&Bsoulia ja fuusiojazzia! Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvan Robin McKelle & The Flytones -yhtyeen uunituore albumi Heart Of Memphis pursuaa syvää ja karismaattista tunnelmointia soul-, blues- ja motownvivahtein. Lenni-Kalle Taipale ja Jukka Perko superyhtyeineen näyttävät miltä fuusiojazz Miami Vice –tyyliin kuulostaa. Tuoreen Grammy –voittaja Snarky Puppyn ensiesiintyminen Suomessa! Harva yhtye kykenee Snarky Puppyn lailla yhdistelemään raakaa funkia, herkkää dynamiikkaa, hellittämätöntä groovea, soulia ja lyyrisyyttä. To 24.4
Älä muuta virka, minä komppasin ja pohdin päässäni keinoa saada mies avautumaan vähän enemmän, kun hän. . Pian hän luovutti, pani kitaran kaulaansa ja al koi luukuttaa sillä hurjaa psykedeelises ti vonkuvaa sooloa. Hän ei tuntunut ollenkaan kipsiseltä tai kiusaantuneelta, mutta ei jatkanut aiheesta millään tavoin. Loppuaika mentiin lyhentämättömän rokettirollin paulois sa, ja komeasti sittenkin. Silloin soit taminen on yksinkertaisesti niin hie noa, että soittajilta meinaa järki lähteä. Otin tämän henkilökohtaisena merk kinä ja astelin ihan vain muina jussei na hänen viereensä. Kehuin vain keikkaa – se kävi luontevasti – ja kysyin jotain bändin suunnanmuutoksesta. Niin kovan, että se pesi lauan tain Santanan ja Little Featin ihan hyvät vedot kevyesti, puhumattakaan kovin vaivautuneesta Tanita Tikaramista, jol la oli huono onni nousta lauteille Vesi poikien jälkeen. Mökki huokui syvää hiljaisuutta. On erityisen hienoa nähdä mikä ta hansa bändi juuri sillä hetkellä, kun se niin sanotusti ”tapahtuu” täysillä. Joo, Waterboys on muuttunut, Mike vain totesi. Kun on löydetty uusi suunta ja koko joukkue on siitä aidosti innoissaan. Sitä vaihetta Waterboys Ruissalossa eli. Jumalis te, juuri kun jokainen haastattelija oli si ollut optimimielentilassa sellaisen te kemään! Waterboysnimikkeellä varustettu asuntovaunu oli kaikkien näköpiirissä. A-PUOLI > Jussi Niemen naamakirja Teksti: Jussi Niemi Veteraanitoimittaja kertoo uransa tähtihetkistä. Kevyttä sanailua ulkona Mutta leikataan takaisin bäkkärille, mis sä notkuivat koko lailla kaikki suoma laisen rockjournalismin pääsyylliset. Waterboys K eli oli hieno ja Ruisrockin back stagella latautunut tunnelma. 70luvun boheemin arkkityypiltä näyt tänyt Mike Scott, joka kaiken huipuksi ei lähtenyt mihinkään, vaan jäi oven eteen tarkkailemaan ympäristöä. Laulajakitaristipäälauluntekijä Mi ke Scottin rinnalla oli silloin tosi kovia soittajia, kuten armoton viulisti ja kul kuripelimannin perikuva Steve Wick ham, Poguesissakin viihtynyt haitaristi Sharon Shannon, pianistihuilisti Colin Blakey ja niin foneja, urkuja kuin kai ken maailman kielisoittimia suveree nisti käsitellyt Anthony Thistlethwaite, jonka skottilainen Mike bändin muiden kelttien huviksi esitteli näin: ”Se on englantilainen, mutta ihan ok.” 14 SOUNDI Kaikin puolin muhevasti spontaa nia huumoria viljellyt keikka käynnis tyi hienosti hyvinkin akustisella folkil la, mutta muutaman biisin jälkeen häi jysti virnistellyt roudari tuli tyrkyttä mään johtajalle sähkökitaraa tyyliin ”ei köhän nuotiorämpyttely jo riitä.” Ensin Mike loikki roudaria pakoon. Ja katso: tuota pikaa ovesta astui ulos ei suinkaan Herran enkeli, vaan liparis saan ja nuhjaantuneessa bleiserissään Kuva: Soundin arkisto Asuntovaunua heiluttamassa Tiukan paikan tullen yrtti yhdistää ihmisiä Nokiaa tehokkaammin. Ekstaattinen tulee mieleen ensimmäisenä adjektii vina. En halua leuhkia, mutta osaan tämän ninjataidon helve tin paljon paremmin kuin useimmat kol legani. Nyt puhutaan siis edellisenä syksy nä Fisherman’s Blues albumin julkais seesta Waterboysista, joka tuolla kie kolla uudella ja isommalla kokoonpa nolla karisti tyystin kolmella ensimmäi sellä levyllään lanseeraamansa eeppi sen (ja minun makuuni vähän liian kir kasotsaisen) ”big musicin” ja korvasi sen kelttiperinteen, vanhan countryn ja dylanmaisen folkrockin lankoja maan läheisesti yhteen punoneella puoli akustisella menolla. Waterboys, jota 80luvun vii meisenä kesänä ei Suomessa vielä suu ri yleisö tuntenut, mutta jota hipste rit diggailivat, oli juuri vetänyt killeri keikan. Veikkaan, että aika moni neitseel linen kuulija meni seuraavana päivä nä levykauppaan etsimään Fisherman’s Bluesia. Tunnelma oli huiman keikan jäljiltä tie tyllä tapaa turhautunut. Juma lan hylkäämä jukuripää kun olen, tark kailin kuitenkin trailerin ovea herkeä mättä. Mike Scott oli nimittäin etukäteen antanut masenta van yksiselitteisen lausunnon: bändi ei anna ainuttakaan haastattelua. . Ajattelin, ettei tämä voi jäädä tä hän. En esitellyt itseäni
Still Burningiä ei äänitetty Findhornin henkisessä yhteisössä, kuten Bring ’Em All In (1995), mutta spirituaalisuus siitäkin huokuu. Wickham sahasi viuluaan hiki len täen ja pari roudaria hyppäsi pöydälle tanssimaan jigiä kiljuen kuin kiimaiset hyeenat. Virallisesti hänellä on vain kaksi sooloalbumia. Hoilasimme kertsiä kollektiivisesti sellaisella hurmoksella, että olisimme varmaan saaneet elin ikäisen ilmaispääsyn Stoneskonsert teihin, jos Keith tai Mick olisivat todis taneet tapahtumaa. säröllä, eivätkä muutaman numeron jouset yhtään vähennä musiikin särmää. Sinne menee muruni, mutta onneksi näin hyvään perhee seen, ajattelin itsekseni tehdessäni ko ko porukan iloiseksi. Villiä menoa sisällä Mökki oli täynnä bändin soittimia. Se antoi rummuttomaan menoon napakan potkun pienessä tilassa. Soitto soljui jossain folkin ja bluesin välissä tunnelman sen kuin kohotessa. Eräs ulkopuolella ollut ystäväni kertoi myö hemmin musisoinnin ja trailerin keik kumisen herättäneen melkoista huo miota backstagella. Kesken ilkamoinnin manageri kysäi si minulta, mitä teen työkseni. Miken perässä muutkin tarttuivat instrumentteihin. Älä muuta sano! Se olisi pitänyt saada nauhalle, hän sanoi virnistäen. Kuin huomaamatta käynnissä oli ja mit. Saman tien sisään tupsahti Steve Wickham ja muitakin bändiläisiä. Koko vaunu keikkui jo vaaral lisesti, mutta hauskaa meillä oli. Jamien loputtua yhtä spontaanisti kuin alkoivatkin hikinen mutta onnel linen porukka lähti oluelle kaikkien kiitellessä meikäläistä vuolaasti. No, kun nyt kysyit, niin minulla sat tuu olemaan hiukan taskussani, vasta sin. Kaik ki enemmän kuin innokkaina yhteisel le ehtoolliselle. Pari roudaria hyppäsi pöydälle tanssimaan jigiä kiljuen kuin kiimaiset hyeenat. . Muutkin nyökkäilivät hyväk syvästi. Äijä vakuutti silmät tuikkien, ettei ammattini ole on gelma. Mukana ovat muun muassa mestarirumpali Jim Keltner, Icicle Worksin Ian McNabb ja Waterboysin paluuversiossakin soittanut urkuri James Hallawell. Ver siomme oli sooloosuuksineen pitkä ja äityi taas villiksi. Ilmapiiri oli leppoisan intiimi. WATERBOYSIN LOISTELIAS JUURIHOITO MIKE SCOTT ROKKAA LUJAA Fisherman’s Blues (1988) Still Burning (1997) WATERBOYSIN neljännellä albumilla Mike Scott löysi kelttijuurensa. Alkuperäiselle lp:lle niitä saatiin 13, 2013 julkaistulla Fisherman’s Boxilla niitä on kuusi cd:tä. Jessus! Mutisin vain, että jonkun ne likai setkin työt on tehtävä. . Erittäin luomusti folkahtavien originaalien joukosta löytyy yksi täysiverinen trad ja mainio versio Van Morrisonin Astral Weeksiltä lainatusta Sweet Thingistä, jonka loppuun Mike spontaanisti vetäisi pätkän Beatlesin Blackbirdia. Äkkäsin laakean käsirummun ja kysyin, oliko se bodhran, ikivanha ii risoitin. Myön sin lammasmaisesti hymyillen oleva ni ”yksi niistä kammoamistanne rock journalisteista.” Tyyppi hakkasi minua olalle vedet silmissä nauraen ja päivit teli tuhdilla irkkuaksentilla: Vai että rockjournalisti! Siis oikeesti. Hyvästit heitetään minuutin mittaisella Woody Guthrie -klassikolla This Land Is Your Land. Sitten Wickham alkoi lyödä mando liinista Jumping Jack Flashin riffiä, jo hon kaikki lähtivät heti mukaan. Toki, vastasin ja sanoin nimeni äijän kättä puristaessani. Wallinger perusti vähän myöhemmin World Partyn tässä olevan samannimisen kappaleen mukaan. Tuvan ovi kävi ja sisään astui hyvän tuulinen, ehkä nelikymppinen mies, jo ka esittäytyi Waterboysin manageriksi ja kysyi kohteliaasti, riittäisikö savuista hä nellekin. Niin se vain on, että tiukan paikan tullen yrtti yhdistää ihmisiä Nokiaa te hokkaammin. Kappaleet ovat niin komeita sekä melodioiltaan että teksteiltään, että kyse on Scottin parhaisiin lukeutuvasta työstä. Aloin lyödä käsillä tah tia. Mike sanoi, että oli, ja ryhtyi opettamaan minulle, miten sitä pide tään kädessä samalla kun sitä lyödään pienellä nuijalla toisella kädellä. Paria kolmea folkahtavampaa puoliakustista biisiä lukuun ottamatta tässä rokataan kovaa. Vuorovaikutus ulottui sävellyksiinkin. Sitten jammailtiin bodhranin kera. Mike tarttui heti buzukiin ja alkoi näppäillä si tä meikäläisen väsätessä pienen pöydän ääressä. Eiköhän siirrytä pirtin puolelle, Mike lausui pannen kätensä olalleni ja niin katosimme traileriin kateellis ten ammattitoverien tuijottaessa meitä haavit auki. . SOUNDI 15. yhtäkkiä kääntyi katsomaan minua mer kitsevästi ja kysyi: – Et satu tietämään, kenellä olisi huvi tupakkia. Jätin mainitsematta ammattini, hetki ei ollut oikea. Ero tessamme tokaisin Mikelle, että ”siinä olisi ollut matskua seuraavalle levylle.” . (Super deluxe -versiolla vielä bonuksena Roots of The Waterboys -cd.) Silloisen bändin moottorina sykkii säkenöivä synergia erityisesti Scottin, viulisti Steve Wickhamin, multi-instrumentalisti Ant- WATERBOYSIN folkrock-inkarnaation lopahdettua Room To Roam -albumin (1990) jälkeen (viime vuosina osittain samalla miehistöllä aktivoitunut) bändi käytännössä loppui. Dylanin vaikutus kuuluu selvästi läpi levyn, mutta paikoin kuulen kaikuja jopa Small Facesistä ja Sunrising peilaa hienosti Peter Greenin Man of The Worldia. Se teki ehdottomasti hyvää hänen rock-puolelleenkin. Miken sähkökitara ärjyy usein todella innoittuneesti mahtavalla hony Thistlethwaiten ja kosketinvelho Karl Wallingerin välillä. Hetken kuluttua soittoon tuli pieni tauko. Inspiraation määrän voi päätellä jo siitä, että vaikka tätä bändin ”folkavausta” äänitettiin parisen vuotta lähinnä Dublinin Windmill Lanella ja Miken uudessa kodissa LounaisIrlannin Spiddalissa, lauluja syntyi reippaasti yli sata. Dream Harder (1993) merkittiin Waterboysille, vaikka Mike Scott teki sen jenkkistudiomuusikoiden kanssa
Motörhead ansaitsisikin selvästi paremman oluen kuin tämmöisen kevyen ja lattean ylihintaisen esityksen. PAUL McCARTNEY Run Devil Run Mick Greenin uran jonkinlaisena kruununa voisi pitää pestiä Paul McCartneyn rock’n’roll-albumille Run Devil Run. Vaikka jälkimaussa löytyy hieman metallia, niin ei tämä mikään kaljojen Ace Of Spades ole. Nyt alkoi todella tapahtua. Asialla olikin varsinainen dream team, ytimenään Mick Green ja David Gilmour (kitarat), Ian Paice (rummut) ja Macca itse (basso).. Se oli juuri se radiosta kuulemani kiekko, jonka kitarameininkiä olin digannut! Ostin sen ja painuimme kaverini himaan loppupäiväksi pyörittelemään vuorotellen Rollari-älppyä ja Kidd-sinkkua. ÖLYT u MICK GREEN -diggail ä ill nä aa itt alo kannattaa a: ill um alb kolmella MOTÖRHEADolut JOHNNY KIDD & THE PIRATES The Complete Johnny Kidd & The Pirates Hinta 3,29 € Jo 1950-luvun lopulla perustetun, silmälappuisen Kiddin liidaama merkkarijengi levytti klassikoita kuten Shakin’ All Over, Please Don’t Touch ja Dr. Levykaupassa löysin käytettyjen sinkkujen laarista Johnny Kidd & The Piratesin vuoden 1962 neljävitosen A Shot Of Rhythm and Blues / I Can Tell. Kier- ros kierrokselta halusin yhä edemmän tulla sinkulla soittavan kitaristin kaltaiseksi. Shiraz-rypäleestä tehty melko laadukas Motörhead-viini oli selvästi perustellumpi oheistuote musankuuntelun kylkiäiseksi. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen olutarvioija 16 SOUNDI THE PIRATES Shakin’ With The Devil (The Best Of) MICK GREEN – kaapparikitaristi -K un kuulin ensimmäisen kerran radiosta hänen soittoaan, en edes tajunnut että asialla oli vain yksi kitaristi. Kyllä, kyllä! Mick Green, nyt jo edesmennyt kitaralegenda, kannattaa tsekata jos haluaa ymmärtää mistä Wilko Johnsonin tyyli kumpuaa. A-PUOLI > E-Liike Teksti: Esa Kuloniemi Tällä palstalla matkataan musiikin juurille. Feelgood (josta Wilkon bändi nappasi nimensä). ”Kapteeni Kidd” kuoli auto-onnettomuudessa 1966, mikä aiheutti miehistön hajautumisen kymmeneksi vuodeksi. Kramer & the Dakotasissa ja Van Morrisonin sessiokitaristina. Greenin ekonomisen tehokas mutta samalla teknisesti hyvinkin jalostunut soitto pääsi oikeuksiinsa. Aamen. Hänen flamencomaisesti nopeita staccatoja säksättävä oikea kätensä on lyömätön. Miedossa tuoksussa on viljaa sekä pahvia ja muovia. Vuonna 1976 bändi palasi klassisessa kokoopanossaan Mick Green (kitara), Johnny Spence (basso ja laulu) sekä Frank Farley (rummut). Tämä tupla-cd sisältää kaikki piraattien levytykset. Hik! Vuonna 2012 julkistettu Motörhead Bastards Lager on Ruotsissa valmistettua lasipullossa myytävää 4,7 prosenttista kusenväristä keskiolutta, joka lasiin kaadettuna muodostaa olemattoman niukan vaalean vaahdon. Suutuntuma on kevyt ja takapotku olematon. Rakas jumala! Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen Motörheadimme, mutta laadukkaana kiitos, sillä sinun on rock ’n’ roll -valtakunta ja viski ja naiset. Tämä tuplacd esittelee bändin kulta-ajat. Maku on tunkkaisen löysä sekä edelleen pahvinen ja muovinen. Olen varma, että Lemmy ei kittaa kaljaa, siksi ihmettelen hieman miksi Motörhead on sallinut nimikko-oluensa julkaisun. Vaikka Green liittyi bändiin vasta 1962, on Kidd välttämättömyys jokaiselle englantilaisen rock’n’rollin historiasta kiinnostuneelle. Green tunnetaan parhaiten työskentelystään The Pirates -yhtyeessä, joka perustettiin alun perin brittirokkari Johnny Kiddin taustabändiksi. Voisin toki juoda tätä laimeaa lagerinlitkua Motörhead-vodkan kyytipoikana, mutta sitä nektaria ei, hitto vie, myydäkään Suomessa ainakaan vielä. Oli shokki kun myöhemmin sain tietää että näin todellakin on, kertoo Wilko Johnson ja jatkaa: – Lintsasimme kaverini kanssa koulusta Rolling Stonesin esikoislp:n ilmestymispäivänä (vuonna 1964) ostaaksemme kyseisen albumin. Mukana on muun muassa Wilkoon lähtemättömän vaikutuksen tehnyt vuoden 1964 Casting My Spell -sinkku. Mick Green ehti olla monessa mukana ja vaikutti muun muassa Billy J. Mick Green on todellakin rock’n’roll-kitarointia parhaimmillaan ja tarjoaa kunnon räyhää ja virtuositeettia sopivassa suhteessa. L emmy on jumala, joka ei kuole koskaan. Iankaikkisesti. Hänen nimensä oli Mick Green ja se kaveri tosiaankin osasi soittaa
Kitara tehtiin tarkalleen punamustan, vuoden 1962 Telecasterini speksien mukaan ja lopputulos on niin hyvä että pistin alkuperäisen eläkkeelle. – Menimme studioon ja soitimme levyn sisään kahdeksassa päivässä. Tuosta kuuskakkosesta tulikin sitten ykkös-Teleni näihin päiviin saakka. Levy tulee ulos helmikuun lopulla, ja julkaisun yhteydessä teemme keikan Lontoon Shepherd’s Bush Empiressa sekä myös lyhyen videon. Sanoinkin Fenderin porukoille että haloo! Voisin mennä seisomaan Tokiossa kadunkulmaan ja myydä 40 kitaraa yhdessä iltapäivässä. – On toki hyvä mennä stagelle tunne edellä, mutta kun olen joskus jättänyt aivot totaalisesti narikkaan, niin ei se ole ihan toiminut. 6 Tallenne jolla laitteesi soivat ikimuistoisimmin. Asian hahmottaminen vei heiltä ”vain” 30 vuotta. – Ray Charlesin What’d I Say -biisin pianoriffi. Mutta ero on kuitenkin niin pieni että siihen tottuu. Vai kenties käsityönä tehty. – Olisi todella siistiä vetää Bob Dylanin kanssa yksi biisi. Kun sain viimein 60-luvulla Telecasterin tiesin, että se on kitarani. En kylläkään ole varma uskaltaisinko edes moikata häntä tosi tilanteen tullen. – Sen alkuperäisen punamustan ’62 Telecasterin. Niitä rakentaa Dennis Cornell, lähinaapurini. Mutta kun Roger kuuli minun sairastuneen haimasyöpään hän otti yhteyttä ja sanoi että nyt meidän on pakko tehdä se läpyskä. 8 Vintage vai uusi soitin. Lentokonerundeilla käytän kuitenkin yleensä Fenderin Twinia. – Totta puhuakseni vuoden 1962 vintage-Telecasterini ja tämä uusi nimikkomalli soivat hieman eri tavalla. Punainen kierrepiuha kitaran ja vahvistimen välillä on pakollinen. – Studiobändinä oli peruskokoonpanoni eli Norman Watt-Roy bassossa, Dylan Howe rummuissa ja minä kitarassa. Vahvistimen kausihuoltaa Dennis Cornell. Se koostuu kymmenestä omasta biisistäni sekä yhdestä Bob Dylan -coverista. Kiekon tuotti Dave Eringa, todella pätevä kundi, joka on tunnettu työskentelystään Manic Street Preachersin kanssa. Se oli suosittu myös kitaristien keskuudessa siihen aikaan. Olin neljäntoista. Se antaa minulle tunteen kuin olisin vieterin päässä. – En yleensä siedä vanhoja levytyksiäni, mutta Down By The Waterside on ok. Soitan ilman plektraa ja kielet ovat .011– .052. Kun Dr. WILKO JOHNSON INVENTAARIO #30 Kuva: Mikko Meriläinen 3 -S ain juuri valmiiksi albumin Roger Daltreyn kanssa, se on nimeltään Going Back Home. Jos jotain tulee niin vien sen jollekin kitarasepälle. En kuitenkaan oppinut soittamaan vasenkätisesti. Tulimme mainiosti toimeen keskenämme ja lopputulos soundaa tosi hyvältä. 7 Huollatko kalustosi itse vai käytätkö jotain tiettyä soitinkorjaajaa. Idea kimppalevystä syntyi kolme vuotta sitten kun tapasimme Mojo-lehden palkintogaalassa. Homma alkoi hahmottua vasta kun hankin samana vuonna oikeakätisen Watkins Rapier –mallin ja pakotin itseni soittamaan sillä. 2 Ensimmäinen oppimasi riffi, komppi tai biisi. 1 Millaiset olivat ensimmäiset soittovehkeesi. Ja kun laulussa oli todellisena perfektionistina tunnettu Roger Daltrey niin lopputulos ei kuulosta lainkaan hullummalta. – Virallisella Wilko Johnson Signature Telecasterilla. Vastaan siis: aivoja. Fender tajusi viimein pukata markkinoille nimikkomallini. SOUNDI 17. Vanha on värähdellyt niin paljon. Strato on monipuolinen, mutta Tele on jotenkin totaalisempi; kestävä ja tiukkasoundinen maila. 9 Mitä ilman et koskaan lähde keikalle. 10 Kenen kanssa haluaisit vielä soittaa. 5 Minkä soittimesi tai soittovälineen pelastaisit palavasta talosta mukaasi. Japaniinkin lähetettiin oikein 40 kappaletta. Mutta jotain tuli aina väliin ja sitten projekti tavallaan unohtui. Tehkää lisää! – Vahvistimeni on Cornell Custom 40. Koska käytin siihen aikaan mustaa pukua, mustaa paitaa ja punaista solmiota, pyysin häntä maalaamaan skeban mustaksi ja duunaaman siihen punaisen pleksin. Cornell on pieni mutta tehokas mylly, jossa on yksi 12-tuuman Tone Tubby -kaiutin. – Olen väsenkätinen ja sain joululahjaksi vasenkätisen Vox-sähkökitaran. Styrkkari antaa ulos 40 wattia, mutta lisäksi siinä on kytkin jolla tehon saa 10-wattiseksi. Feelgood alkoi nousta, pyysin roudarimme hommaamaan minulle toisen pre-CBS-Telen ja hän löysikin sunburstin kuuskakkosen. 4 Miksi juuri nämä. Olen todella ylpeä tästä kitarasta! Malli tuli markkinoille viime vuonna, mutta fenkkulaiset taisivat vähän aliarvioida suosioni, sillä koko erä myytiin Englannissa loppuun ja halukkaiden on pitänyt kysellä Wilko-Telejä pitkin Saksaa ja muuta Eurooppaa. – Telecasterissa ei yleensä ole juurikaan ongelmia. Lisäksi mukana oli Paul Wellerin kosketinsoittaja Mick Talbot ja huuliharpussa erittäin arvostettu West Weston. Minulla on myös Stratocaster, jota käytin Ian Dury & The Blocheadsissa ja joka taisi olla mukanani täällä vuoden 1979 Pun- karockissa. – Telecaster on täydellinen skeba minulle. Millä laitteilla vedät nykyisin
Forgotify tarjoaa sinulle yksi kerrallaan kuuntelemattoman biisin. Enemmän on enemmän. Kuuluuko sellainen musiikki artisteille, jotka sanovat tekevänsä musiikkia vain ja ainoastaan itselleen. Tai jotkut maalailivat, kun eivät paremmin tienneet. Digitaalisen tulevaisuuden piti varmistaa, että kaikkien musiikki pääsee demokraattisesti esille, mut- ta onko long tailin huono puoli eli tiedon paljous sittenkin huono asia monimuotoiselle musiikille. Jätin biisin kuuntelematta, joten jos joku haluaa tuon korkata, niin olkaa hyvä. Paljonkohan M. Videoesittelyn perusteella Paperissa on jonkin verran samaa suositun Flipboard-lukuohjelman kanssa. Muthun biisiä Allahu Allah Alhamudillah. Millainen on biisi, jota edes esittäjänsä tai julkaisijansa ei ole koskaan käynyt kuuntelemassa. Totta kuitenkin on, että nuoriso ei enää Facebookissa viihdy aivan entiseen malliin. www.forgotify.com PELASTAAKO PAPER FACEBOOKIN. A-PUOLI > Digi Teksti: Jussi Mäntysaari Palstalla pohditaan digimaailman ajankohtaisia ilmiöitä. Suomessakin lehdet ovat kirku neet Facebookin kuolemaa, vaikka itse asiassa palvelun kokonaiskävijämäärä on edelleen kasvussa. MUSIIKIN LISÄÄMINEN Spotifyhin on helppoa, halpaa ja suosittua. Tutkimusretki Spotifyn unohdettuihin kolkkiin Jos haluaisi virittää kehnohkoa Putous-vitsiä, voisi sanoa, että Forgotify tarjoilee todellista hipsterimusiikkia, eli musiikkia jota kukaan ei ole koskaan Spotifystä kuunnellut. A merikkalainen kirjailija Chris Anderson popularisoi termin long tail (pitkä häntä) vuonna 2004. Minusta ei siihen ole. ”Palvelusta löytyy arviolta nelisen miljoonaa biisiä, joita kukaan ei ole koskaan kuunnellut.” MARK ZUCKERBERGIN tiimi ei ole tietenkään halunnut jäädä seuraamaan tilannetta tumput suorina. Ja nyt minä nostin sen unohduksesta. Kymmenen minuutin nakuttelun jälkeen vastaan tulee ensimmäinen suomalainen biisi: Rolf Bergström & Pyhimykset -yhtyeen Meidät luotiin kulkemaan. The Verge -sivusto kertoo, että Paper ei sisällä aivan kaikkia Facebookin nykyisiä toiminnallisuuksia, mutta että sen horisontaalisesti vierivä uutisvirta muuttaa Facebook-kokemuksen täysin. Uskonnollista laulelmaa, sanoisin. Digitaalisessa sisällössä long tailin osuus korostuu entisestään, sen määrää kun rajoittaa lähinnä kovalevytila. Tilanpuutteesta ei tarvitse murehtia. Spotifyn syntyessä maalailtiin hienoja kuvia musiikkimaun laajentumisesta ja ”hienomman” musiikin esiinmarssista. www.facebook.com/paper. Jos kuuntelet sen, biisin pitäisi tilastoitua Forgotifyn ulottumattomiin. ENSIMMÄISENÄ Forgotify tarjoaa minulle M. Biisi on julkaistu alun perin vuonna 1961. Jonkun kustannussopimuksen mukana se on tyrkätty Spotifyyn, jonne se on unohtunut. Näitä helmiä etsimään on valjastettu Forgotify-niminen nettisivu. Muthu saa muuten rojalteja yhdestä soittokerrastani – olenhan sentään premium-jäsen. Hän tarkoittaa termillä internetin mahdollistamaa isoa tavaravalikoimaa – siis verrattuna esimerkiksi kivijalkakauppaan, jonka on tarkkaan mietittävä mitä tavaroita pieniin tiloihinsa ostaa. Ei kertaakaan. Itse asiassa on päässyt käymään niin, että palvelusta löytyy arviolta nelisen miljoonaa biisiä, joita kukaan ei ole koskaan kuunnellut. Myöskään Gaslight Anthemin B-Sides-kokoelman biisiä 18 SOUNDI Once Upon A Time ei oltu kuunneltu koskaan! Ihan hyvä biisi itse asiassa. Ehkä yksi kuuntelu on pahempi asia kuin ei yhtään. On todennä- köistä, ettei Allahu Allah Alhamudillahia enää koskaan löydetä, vaan sen saldoksi jää yksi soittokerta. Kun biisejä kerran on 20 miljoonaa, onhan sieltä pakko löytyä ihan kaikkien lempimusaa. Kaikki vanhasta Facebookista tutut namiskat on hävitetty, ja navigointi hoidetaan iOS7-käyttöliittymästä tutuilla hipaisueleillä. Näin ei ihan käynyt, sillä Spotifystä kuunnellaan lähinnä samoja biisejä kuin radiosta ja YouTubestakin. Ja ennen kuin innostut liikaa: Paper on toistaiseksi saatavilla vain USA:ssa ja vain iPhonelle. Facebook julkaisi tammi–helmikuun vaihteessa USA:ssa Papernimisen iPhone-sovelluksen, joka esittelee täysin uuden tavan selata Facebookin uutisfeediä. Myös Spotifyta on markkinoitu biisien määrällä
Suomalaisella musiikilla menee hyvin! Sitä viedään ulkomaille menestyksekkäästi yhä enemmän. Täysin syyttä. Tutustu palveluihimme osoitteessa musicfinland.fi Mentorointi Viestintä Tuet ja tapahtumat Tutkimukset Nuotisto. Silti kuljemme leuka rinnassa naapuria kadehtien. Vietävän hyvää. Kansainvälistymisessä kumppaneina ovat alan kovimmat ammattilaiset, Music Finlandin asiantuntijat. Sibeliuksesta se lähti, kotimaisen musiikin kansainvälinen menestys
Siinä vaikuttivat myös Happoradion ensimmäinen kitaristi Miki Pii sekä yh- 20 SOUNDI tyeen nykyisessäkin miehistössä rumpuja soittava Markku DeFrost. Kun heistä jälkimmäisinkin muutti Joensuusta Helsinkiin Mikin ja Akin perässä vuonna 2000, oli ehkä konkreettisin alkusysäys nykyisen Happoradion peruskiven muuraamiselle suoritettu. Sittemmin vain yhden miehistönvaihdoksen kokenut yhtye (Miki Pii vaihtui pian vuonna 2003 julkaistun Asemalla-debyyttilevyn jälkeen aikaisemmmin jo yhtyeelle erilaisista studiosessioista tutuksi tulleeseen AH Haapasaloon) on Suomen mittakaavassa erityislaatuisen sta- biili paitsi kokoonpanoltaan, mutta myös sisäisiltä suhteiltaan, jotka ovat joustaneet sen verran hyvin, että hajoamista ei olla kuulemma mietitty kertaakaan. Koska kello nyt on 11 aamulla, Pavlovin koiran reaktion lailla on aamukaffen vuoro. Happoradio on myös pysytellyt koko uransa ajan samassa levy-yhtiössä, jonka nimi tosin heistä riippumattomis-. > Soundi-haastattelu Teksti: Heta Hyttinen Piirros: Ville Pirinen ”Säveltäminen kuulostaa kovin juhlalliselta. T ietty Happoradion siemen istutettiin jo 90-luvun ensimmäisellä puoliskolla, jolloin Tykki kokosi ympärilleen Joensuussa Sydänyö-nimisen kokoonpanon. Me keksitään lauluja omasta päästä.” Happoradion Aki Tykki istuu Hakaniemen kupeessa Rytmissä, jossa tuli vuosikausia notkuttua päivät kahvilla, illat viinillä, ja kaikki tuo taltioitui enemmän tai vähemmän välillisesti yhtyeen ensimmäisiin albumeihin
SOUNDI 21
Olisi ollut ihme, mikäli – ulkopuolisen silminkin – varsin reipas työtahti ei olisi vaikuttanut jollain tavalla. Millä tavoin Kallio mielestäsi näkyi ja kuului varsinkin yhtyeen debyytillä Asemalla (2003). Iloitsit jo etukäteen tälleistä Ryt missä. Jos jo ensimmäinen single sekä sen jälkeen julkaisu Sinä saivatkin radioaikaa esimerkiksi silloisen Radiomafian aalloilla, Asemallaalbumilta lohkaistu Pois Kalliosta -single iski lopullisen niitin yhtyeen vapaa-ajan käytön ongelmiin. Tosin nykyisin ei tule muutenkaan oikein käytyä baareissa, ei jaksa lähteä reuhkaamaan. Ehkä sitä vaan vapaaaikana ei kaipaa työpaikalle. – Varmaan siinä kuuluu se, että me muutettiin pienestä Joensuusta tänne sykkeeseen ja pääsin Kallioon. Tunnelma on meille se tärkein juttu. Biisissä pitää olla teksti, sävellys ja soundi, jotka toimivat kokonaisuutena ja antavat aihetta johonkin tunteeseen. Me asutaan vaimon kanssa nykyään Herttoniemessä vuokrakolmiossa. > Soundi-haastattelu ta syistä ja kansainvälisten suurkauppojen johdosta on muuttunut jo useampaankin otteeseen. Me ollaan sanottu tää ääneen useastikin, mutta jos me saadaan saman keikan aikana ihminen sekä itkemään että nauramaan, me ollaan onnistuttu. – Toki kuudetta levyä tehdessä tietää enemmän kuin ensimmäistä tehdessä. Happoradio vetäytyikin määräämättömälle tauolle kesän jälkeen vuonna 2012. Eka levy tehtiin ulkopuolisen tuottajan kanssa, sen jälkeen kolme levyä itseksemme Janne Halmkronan toimiessa vastaavana tuottajana. Vuonna 2013 yhtye teki jonkun verran akustisia yksityiskeikkoja ja käytännössä toinen puoli vuodesta kului nyt julkaistun Elefantti-albumin prosessiin. Vuonna 2002 yhtyeen ensimmäinen single Pahoille teille tuli nykyisen Sony Music Finlandin alla toimivan Epicin kautta, ja Sonylla hemmot ovat edelleen. Happoradion musiikin perus pilarit ovat nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, hyvin saman kaltaiset. Enää me ei vaan odotettu ohjeita ja tehty perässä, vaan myös meillä oli mie-. Ensimmäisistä singleistä lähtien yhtyeen soundikin on ollut tunnistettavissa. Mieluummin me nuilotetaan kavereiden kanssa kotona. 22 SOUNDI ”Ennalta sovittu tauko teki kyllä hyvää. Happoradion tapauksessa se vaikutti niin, että Aki ja AH mököttivät jossain kohtaa toisilleen muutaman päivän ajan, jonka jälkeen homma sovittiin, mutta kaikki olivat kovasti sitä mieltä, että pieni tauko ei olisi ollenkaan pahitteeksi. Nyt on rokkenroll-glamour kohdallaan, hehe. Sen jälkeen saimme Haapasalon kanssa aikaiseksi tulosta tahdilla biisi per päivä.” – Musta on tulossa heittämällä keski-ikäinen, mutta eiköhän sitä saa taas baareissakin notkua, kun rundi alkaa. – Samoihin asioihin sitä tähdätään edelleen, varmaan vähän ollaan kehitytty siinä mitä tehdään. Voitiin sanoa, että ollaan vähän jyvällä. Meidän ideanamme oli myös tehdä alun perin lauluja vain ryyppäämisestä, se oli koko homman alkusysäys. Kauhean monta levyä ei jaksaisi tehdä vain juopottelusta. Me ollaan saatu rohkeutta, joka näkyy kaikessa. Tänne tultiin päivällä kahville ja illalla baarittelemaan. Nyt tämä levy tehtiin taas ulkopuolisen tuottajan kanssa ja se toimi erinomaisen hyvin. Kun se läpilyönti tapahtui siinä noiden levyjen aikana, se nosti meidän musiikillista itsetuntoamme. ”Määrittelemätön tauko” käsitteenä kuulostaa siltä, että yhtye vapauttaisi itsensä tekemään omia juttujaan vuosikausiksi, mutta eivät ukot kauaa joutaneet pyöriä omissa nurkissaan. Sen jälkeen ei ole ollut juuri tekemisen puutetta, vaan Happoradio vietti koko 2000-luvun ensimmäisen kymmenen vuotta hyvin pitkälti samalla kahden vuoden taktiikalla: joka toinen vuosi levy ulos ja helkutinmoista rundaamista perään. Tunnelmien ääripäät ovat aina olleet tavoitteena. Ihmisillä on tapana romantisoi da musiikin alkuperää. Tuo kuuluukin ekalta levyltä, jossa on happoja ja mitä kaikkea siellä nyt onkaan... Happoradio ei ehtinyt räpistellä kauaa niin monelle yhtyeelle tutussa alun käymisvaiheesssa. – Aikoinaan tuli asuttua puolen kilometrin säteellä tästä parissakin eri kämpässä. Nuo aihevalinnat vähän väistyivät ihan pakosta, kun me ollaan tällainen tunnelmabändi. Ei muutto takaisin Kallioon kiinnostaisi. Tuntui, että nyt ollaan jonkun siistin jutun äärellä. Tässä on jotain glamouria, rappioglamouria! Oliko se sitten todellista vai vaan omassa päässä, sillä ei ole oikeastaan väliä. Välillä mennään hiljaa ja herkästi, välillä lujaa, me ollaan nyt iän mukanaan tuomalla kokemuksella opittu vähän sitäkin. Liekö jotain syytä siinäkin, että jo Sydänyön kappaleet olivat sen verran hyviä ”harjoittelutuotoksia”, että niistä paria on kuultu myös Happoradion tuotannossa
Kyllä mä ja Haapasalo otetaan välillä yhteen, siinä taiteilijaegot törmäilevät, mutta eivät ne tilanteet mitään vakavia ole olleet. – Jos mietitään meidän uraa palasina, niin olisi pöljää tehdä vain yksi levy Raulin kanssa, sillä yhteinen työskentelytapamme kehittyy kuitenkin. Niitä asioita pitää miettiä. Siinä olisi varmaan koneita tosi paljon, vähän kitaraa, paljon syntikoita, ehkä viuluja... Livahti ohi. Ja me ollaan päästy yli siitä, että kukaan ei yritä kilpailla toisen tontin päälle, mitä tapahtui varsinkin nuorempana: kitaristi halusi kitaraa kovemmalle, basisti bassoa ja niin edelleen. Siinä tuntee toisien pierun hajun jo aika hyvin. – Uskon, että yksi syy meidän tilanteeseemme on se, että meillä on köistä raitojen siirtelyä on paljon. Me merkataan Haapasalon kanssa kaikki sävellykset puoliksi riippumatta siitä, kuka on tehnyt ja mitä. ”Ehkä ensi vuonna perustamme kasettimonistamon” aika hyvä työnjako. Mitään hevilevyä mä tuskin tekisin. Sen jälkeen katsotaan tehdäänkö kolmas. – Bändissä tylsistyminen vältetään usein sillä, mutta mä en haluaisi lähteä soolouralle. – Mehän missattiin Haapasalon 10-vuotispäivä tässä bändissä viime elokuussa, kun olimme silloin keikkatauolla. Suomessa on aika harvassa muuten ne bändit, joissa miehistö ei olisi vaihtunut. – Heh, mä itse ajattelin enemmän sellaista Björkin Debutia tai jotain siihen suuntaan. SOUNDI 23. Haapasalo hoitaa kaiken tekniikan – studioyrittäjä kun on ja kaiken nä- Kuva: Markus Paajala lipiteitä, joita tuottaja Rauli Eskolin kunnioitti. Sen jälkeen tajusimme, että sen analysoiminen, kenen riffi on kyseessä, on täysin aivan järjetöntä ajanhukkaa. Tosin hän meni lupautumaan siihen punaviinipäissään, joten en tiedä, miten pitävä se sopimus on... Huomasin, että edellislevyllä me alettiin kangistua tiettyihin juttuihin, jotka oli todettu toimiviksi. Tai sitten se voisi olla perinteistä iskelmää. Totta kai olen leikkinyt sillä ajatuksella, millainen mun soololevyni olisi. Meidän rumpalimme on hoitanut aina raha-asiat, ja nyt, kun perustimme oman yhtiön, hän oli luonnollinen valinta toimariksi. – Mehän ollaan tehty pitkään töitä hänen kanssaan ja pari biisiä tehtiin jo aikaisemmin vähän kuin työhaastatteluna. – Tuleehan meille kiistaa, mutta ei mitään vakavaa. Nyt ollaan opeteltu tekemään töitä, seuraavasta levystä on lupa odottaa vieläkin parempaa. Ensimmäisellä levyllä laskimme tosi tarkkaan, että ”sulle tulee 70 ja mulle 30”. Herttoniemen Daft Punk. Minä olen se taiteilija, hoidan promon ja keulakuvahommat. Puolimieli-albumi, sen rundi, kokoelma ja siihen taas rundi päälle alkoi varmaan painaa itse kutakin. Hän oli yksi jäsen eikä johtaja. Muutama keikka meni niin, ettei puhuttu toisillemme, mutta sitten halattiin ja se oli siinä. Uuden levyn vastaava tuottaja on Gabi Hakanen. Jos mietitään vielä noita debyyttilevyn aikoja, niin juuri silloinhan tapahtui myös Happoradion ainakin toistaiseksi koko historian ainoa miehistönvaihdos – Miki Pii jätti kitaristin tehtävät ja AH Haapasalo tuli tilalle. Olemme kutsuneet häntä laastariksi. Olette olleet myös hyvin levyyhtiöuskollinen yhtye. Viime rundin loppupuolella me oltiin mykkäkoulussa niin älyttömästä jutusta, etten edes ala kertoa miksi. Mikä on harmonianne salaisuus. – Me ollaan kaikki vuorotellen hyviksiä ja pahiksia. Siitä tulisi hyvin spesiaali soololevy, joka olisi jotain ihan erilaista kuin Happoradio. Eikös jossain kohtaa liki jokaiselle vokalistille tule taiteellinen tarve totetuttaa itseään soolona. Jatu on se hyvä jätkä, joka pitää meidät kasassa. Eipä tässä mitään, meillä on niin hyvä porukka tässä, että ei tätä ole syytä lähteä vaihtamaan, jos joku ei halua lähteä pois. Sen kokemuksen perusteella me pyydettiin häntä tuottamaan koko levy ja nyt ollaan jo sovittu seuraavastakin levystä. Aki Tykki, AH Haapasalo, Jatu Motti ja Markku DeFrost – kuka on tämän poikabändin hyvis, pahis, nörtti ja sitten yleensä on se yksi vähän muuten erikoinen kaveri. Luontaista riitelyä tulee kaikille, kun vietetään paljon aikaa yhdessä, mutta nyt ei olla oltu edes rundilla aikoihin. Turha kisaaminen on jäänyt pois. Mitä pidemmälle ura menee, sitä enemmän pitäisi pölyttää toimintatapoja, ettei jumitu. Varsinkin, kun ollaan jo tässä iässä. On kivaa olla bändissä. Ja muutenkin olen liian laiska, en varmaan saa ikinä tehtyä mitään soololevyä... Sama homma jatkuu myös uudella Elefantti-albumilla. Ensimmäisen levyn julkaisi Sony, sen jälkeen vuorossa oli SonyBMG ja vuoden 2010 Puolimieli BMG:n sittemmin kokonaan nielaisseen Sonyn toimesta. Neljä Ruusua on tainnut soittaa samalla porukalla vuodesta 1982, mikä on aikamoinen saavutus
Yksi esimerkki oli se, että sävellajia ja tempoa voi vaihdella. Löysin mä Suomestakin hyvin samanlaisen – Tokmannilta, ei Stockmannilta! Piti ensin ostaa yksi kokeiluun, olivat ihan käyttistä. Oikeastaan viime vuosi meni täysin ensin vanhan kämpän vesivahingon kanssa, sitten elokuuhun saakka häitä järkätessä ja loppuvuosi levyn parissa. Akustiset versiot ovat monen mielestä hitin ehkä paras mittari. Näitä Italiasta haettuja on joku viisi kappaletta. Kaikki biisit eivät edes toimi akustisina – varsinkaan sellaiset, jossa joudun huutamaan äänialani äärirajoilla. Ei mitään pisto-televisiokeikkojakaan tai yksittäisiä juttuja, vaan oikeaa taukoa. Ei kukaan muu oikein pysty kuulemaan mun ja Haapasalon visiota siitä, miltä biisi tulee kuulostamaan sitten valmiina ja sitä on myös vaikea selittää. Onko kaverit ja sukulaiset valjastettu koekaniineiksi. Enemmän vaikutti, kun työntekijät vaihtuivat kahden levyn jälkeen. Eihän me voida pyörittää itse täyttä levyyhtiötoimintaa, siihen kuuluu niin paljon vaikeita asioita, että me tarvitaan myös joku olemassa oleva yhtiö mukaan toimintaan. Maksoimme siis puolet levyn tekemisestä ja myös tuotot jaetaan puoliksi. Keksiä vaikka joku tekosyy, miksi hommien pitäisi olla valmiina ensi viikolla eikä kahden kuukauden päästä.” Kuinka paljon käytätte ulkopuolisia korvia tuotantovaiheessa. Teitte vuonna 2013 myös kourallisen akustisia yksityiskeikkoja. – Eihän firman nimen vaihtuminen ole meihin vaikuttanut. Kuva: Ville Juurikkala > Soundi-haastattelu ”Bändin tai levy-yhtiön pitäisi ymmärtää, että mua pitää huijata deadlinen kanssa. Mutta jos puhutaan melodisesta poprockista, ei niistä hyvistä melodioista haittaa ole. – En ole laskenut, mutta mä ostan näitä aina useampia silloin, kun löytyy joku hyvä. Luulen, että hän on vähän kovempi neuvottelija kuin tällainen keskivertohippi. Kun Sony osti Rataksen, valinta oli aika helppo. Kuka on uuden yhtiönne seuraava sainaus. Esimerkiksi Prodigyn Firestarter tuskin toimisi akustisesti. Me keksitään lauluja omasta päästä, se kuulostaa aina paremmalta. Kun painetta pääsee pakkautumaan, se tulee sitten reippaasti ulos. Aikaisemmin, kun teimme itse myös levyversiot, jo alusta alkaen teimme biisejä siihen malliin, että siitä tulisi jotain valmista. Onneksi rumpalimme on monivuotinen yksityisyrittäjä itsekin, hänellä on tuo homma hallussa. Kuulostaa rokkitähtihommilta: pipot Italiasta... Niillä demoraakilekommenteilla on tapana jäädä kaihertamaan. Meidän levysopimuksemmehan loppui kokoelmaan ja kävimme sen jälkeen neuvottelut kaikkien tahojen kanssa. Hän on niin tunnejätkä myös, että sopii meidän porukkaan hienosti, mutta voi toisaalta ulkopuolisena heittää yllättäviä ehdotuksia. Ennalta sovittu tauko teki kyllä hyvää. Nyt ajatellen ehkä niitä rumpukomppeja ei tarvitse päättää niin varhaisessa vaiheessa, kun biisissä ei ole valmiina kuin vasta yksi sointukulku. Monesko pipo menossa. Siitä lähti niin hyvä meininki, että ei ole käynyt mielessäkään vaihtaa. Sen jälkeen saimme Haapasalon kanssa aikai- 24 SOUNDI seksi tulosta tahdilla biisi per päivä. Me sovitetaan biisit vasta jälkikäteen akustiselle erikseen, ja se ei ole aina ihan helppoa. Teimme enemmän raakademoja. Ehkä ensi vuonna perustamme kasettimonistamon. – Jos ajatellaan kolmen vuoden levytystaukoa, lopulta meillä oli lomaa vain muutama kuukausi, koska rundi loppui elokuussa, ja jo vuoden vaihteen tienoilla yritimme aloittaa levyn tekemistä. Sävellysvaiheeseen tuli muutaman kuukauden tauko, mutta levy oli kuitenkin jo läsnä, joten ei siinä tuntenut olevansa niin lomalla. Vaikka mistä sitä koskaan tietää, ehkä yhtiö julkaisee sitten sen mun konesoololevyn. – Tiettyyn rajaan asti joo. Eihän me olla tehty niin koskaan, vaan ollaan menty samalla klikillä biisin alusta loppuun. – Joo, vaikka mä olin siis ihan vaan muuten reissussa. – Mä elin ihan normaalia elämää ja menin naimisiin, sen verran oli äksöniä. Sinulle. Näköjään pitäisi aina pitää muutama kuukausi lomaa rundin jälkeen, täysin irti. Risut, ruusut. – Meidän oma firmamme on itse myös puoliksi levy-yhtiömme. Jos joku biisi tarvitsee oleellisesti koneita, niitä laitetaan jo alkuvaiheessa. Me naurettiin sitä, että nyt, vuonna 2013, sitten perustamme levy-yhtiön, kun niillä menee niin hyvin. Mira Luoti (duetoi myös Elefantti-levyllä yhden biisin verran.. – Vastaavan tuottajan rooli oli Janne Halmkronalla kolmella edellisellä levyllä. Happoradio piti yli kolmen vuoden levytystauon. Juttuja, joita ei oltaisi itse tultu ajatelleeksi. – Säveltäminen kuulostaa kovin juhlalliselta. Pakkasella pipo on välttämätön, mutta myös lavalla. Juuri tuollaisia uusia ajatuksia me kaipasimmekin. Jos biisi toimii riisuttuna, sen on pakko olla hyvä. Liian aikaisin ei muutenkaan pitäisi kysyä kenenkään mielipiteitä. Hänen lisäkseen oikeastaan ei olla pyydetty ulkopuolista porukkaa kuuntelemaan kauheasti. Kivaa silti olla välillä viikonloppuja kotona, kun taas ei tiedä, koska niitä tulee. Me rakennetaan biisit ihan demotusvaiheesta bändiversioina. Miten loma meni. – Näh, vaikea kuvitella sellaista skenaariota. Löysin ensin itse pari ja tilasin Roomaan matkanneilta kavereilta lisää. Entä tuottajanne Rauli. Mikä vai onko mikään muuttunut matkan varrella ajatellen Happoradion biisintekoprosessia. – Hän antoi tosi hyviä ideoita sävellysvaiheessa. Lopulta meillä oli kaksi vaihtoehtoa: joko jäädään tuonne tai mennään Gabin (Hakanen) Ratas-yhtiöön. – Nyt ulkopuolisen tuottajan kanssa me tehtiin hommat vähän eri tavalla. Mikä tuossa tauossa oli alun perin tarkoituksena
huutavista kulkukoirista, kuole– Sitä en tiedä, miksi tein ne vasmasta, eli siihen sisältyy kuitenkin ta joulukuussa enkä esimerkiksi ajatus siitä, että loppupeleissä vassyyskuussa. Kun meidän mielessämme levy oli jo nimetty Elefantiksi, kaikki muut vaihtoehdot tuntuivat jotenkin vääriltä. pidättyvästä riehakkuudesta – kuMulle käy helposti niin, että lukkiuten uuden levyn Luonasi on linnadun johonkin yhteen ajatukseen ja ni -biisissä. Olimme miettineet, että Elefantti olisi myös tosi kova levyn nimi, sellainen vähän yllättävä. Tuotannossanne on muuten viljelty eläimiä aina tasaisin väliajoin. Tai suomalaisuus. Keksiä vaikka joku tekosyy, mikpiinasi meitä loppuun asti. Jossain vaiheessa oltaan kulkukoiran kutsuun tai kuotiin jo niin tipalla, että Rauli miksalen. Kun mä ehdotin Elefanttia Gabille ensimmäistä kertaa, hän oli ihan järkyttynyt. helvettiä tai pelätään sitä, että koh– Tekstit syntyvät vasta aina ihan ta ei ole kaikki hyvin. Otin sen haasteena itselleni, sillä kun itse ei ole nainen, olisi helppo tipahtaa stereotypioihin. Mukana ovat seikkailleet ainakin lintu, sammakko, ahma ja nyt elefantti, joka on päässyt vallan pääosaan. Avasin sö rakkauslaulu, täysin ilman takaaviinipullon ja levyn vihkosessa maiajatuksia, mutta kyllähän sielläkin nitaankin yhtenä paikkana Lyriikkapuhutaan – nyt kun sanoit – yössä paja Punaviini. Yksi tän levyn biisi on tehty naisnäkökulmasta (Lihava nainen), ja sen tekeminen oli oikeastaan tosi jännää. Lähetän hänelle raakileita ja hän nellisuudesta tai siitä johtuvasta auttaa minut johonkin suuntaan. Siinä on päästy maaliin ja mukana on myös viittaus Ahmat tulevat -biisiin, jossa nuori pariskunta pyrkii samaan tilaan. Kyllähän että ”tämä ei tule koskaan toimise kuuluu suomalaisuuteen, että maan.” surkutellaan sitä, että menee päin Muutama sana sanoista. – Eräässä elefanttivertauksessa kerrotaan, miten sokeat törmäävät elefanttiin eri puolilta ja yksi sanoo törmäävänsä paloletkuun, toinen löytää narun eli hännän ja yksi seinän. Jos biisi hommien pitäisi olla valmiina ensistä on tulossa lelurockia, niin tulsi viikolla eikä kahden kuukauden koon vaan. – Sanoitusten osalta mä olen jo Happoradion biiseissä kaikuu aimonen levyn ajan ollut sähköpostina taustalla tietty melankolia, jopa vaihdossa Hannu Paloniemen kanssilloin, kun lyriikoissa kyse on onsa. Toim. Parina viime kertana raivossa jyskyttää, että ”varmaan olen mennyt jonnekin metsään tetää harmonia menee pilalle.” Se on kemään niitä, mutta nyt, kun mulmun luonteessani. Aloin tutkia, mitä kaikkea elefantti myös symboloi, ja sieltä löytyi vanhuutta, viisautta, elefantin näkeminen ajatusta lapsen saamisesta – ajatus, joka on myös tällä levyllä mukana suoraan yhdessä biisissä... Vähän sama homma on myös tällä levyllä, jossa on niin paljon eri puolia. tammikuuta 2014 Ravintola Rytmi, Helsinki NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! SOUNDI 25. 31. Ja meidän Facebook-ryhmäläisistä 75 prosenttia on naisia, joten luulen, että sieltä tulee välitöntä palautetta, jos tämä ei ole mennyt maaliin. En tiedä, miten olen nyt onnistunut tässä, mutta ainakin muutamat biisin kuulleet naiset ovat tykänneet. en pääse eteenpäin. Mä en jostain syystä saa itnellisen pulskea ihminen tällä hetsestäni niitä ulos ennen kuin deadkellä, mutta koko ajan jossain takaline on käsillä. – Isompaan päin mennään! Jossain kohtaa levyn prosessia tote- simme, että yksi rokkibiisi pitää vielä tehdä, ja siitä tuli Elefantti. huom.) sanoi yhdestä demoslevy-yhtiön pitäisi ymmärtää, että ta, että ”tehkää tähän jotain, ettei mua pitää huijata deadlinen kanstästä tule sellaista lelurockia” ja se sa. päästä. Jos Happoradion biisien kertoja olisi vain yksi hahmo, hänellä todella tuntuisi olevan hivenen ongelmia ihmissuhteissaan. Hän osaa esit– Se on se itäsuomalaisuus mitää ne oikeat kysymykset tai sanoa, nussa. Toisaalta nitti mun laulujani toisessa ja äänitsellainen ei olisi ehkä sanoitukselliSoundi - FINti-vielä Sonata Arctica 02-14_Layout 1 11.02.2014 12:29 Seite 1 syntikoita kotona. Kannen elefantilla on vielä päällään mun häätakkini, joten homma alkoi vaikuttaa hyvältä paketilta. CHECK OUT! Ateistin aamuhartaus on musta koko levyn onnellisin laulu. Että mikään mikä on hyvin, ei si toisessa kopissa ja Haapasalo äätule olemaan niin aina. Aina. Minä olen onlopussa. – Ehkä näissä kaikissa onkin jollain tavalla sama hahmo, mutta se on eri aikakausissa elämässään, ei vain tällä hetkellä. Bändin tai sestikaan hedelmällistä maaperää. Jos kuuntelee vain yhden biisin, ei ole mitään hajua siitä, millainen koko levy on. la on vihdoin työhuone, kirjoitin tä– Tuo biisi on nimenomaan höpmän albumin tekstit öisin. ”Tyhmä eläin, Dumbo!” No, onhan tuolla höpsöjä rokkibiisejäkin. Siistiä pystyä viittaamaan omiin teksteihin, hih
SOUNDI 27. Siitä Soundi otti selvää. Ainakin jos haluaa keikalla uuden biisin räjäyttävän yleisön tajunnan tai saada studiossa kitarasoolot purkkiin kivuttomasti. v um o u s n e i p a p s m ä s la reenik t s SSu u l l uke a s us eniin Teksti ja kuvat: Minna Koivunen Hermanni Turkin Topi Vanhatalo (vas.), Markus Kankkonen, Joonatan Turkki, Johan Ötsman, Taneli Kainulainen ja Heikki Turppo treenasivat ennen myös kaduilla. Miten kuusihenkinen folk-yhtye Hermanni Turkki, laulajavetoinen Anna Puu bändeineen ja kovan livebändin maineessa oleva For The Imperium treenaavat. Oli sitten keikka tulossa tai studioaika varattu uuden levyn äänittämistä varten, on bändien treenattava
Siellä on kaikennäköistä kamaa ja niistä yhdessä sovitamme kokonaisen biisin. Vaikka Hermanni Turkissa on seitsemän soittajaa, ei koko bändi harjoittele joka torstai. – Siellä oli aina kahden tunnin setti, niin meillä jäi siitä päälle, että kun tulemme treeneihin, emme tule hirveästi hengaamaan, vaan treenaamme. – Rillit menivät huuruun, kun tulin tänne, muun muassa ukuleleä ja melodikaa soittava Taneli Kainulainen kertoo ja selittää huonon ilman johtuvan edellisestä bändistä. Useimmiten treenien sisältö riippuu Turkista. Kukin saa päättää vapaasti, miten missäkin kappaleessa soittaa. Riitoja ei synny, kun he sovittavat yhdessä Turkin tuoman biisiaihion ja kaikki hoitavat oman tonttinsa. – Kadulla soittamisen jälkeen meistä tuli kovaäänisempiä. Muuten se on loistava niin kooltaan kuin sijainniltaankin. Emme vietä koko päivää treeniksellä, Kainulainen luonnehtii. – Meillä on aika tehokkaita treenejä, ja jos ei ole mitään treenatta- vaa tai ei ole tarvetta treenille, sitten ei pidetä, bändin musiikin säveltävä ja sanoittava Joonatan Turkki kertoo. – On hyvä, että on järjen ääni. Kadulla on vielä niin hankala saada ihmisiä pysähtymään. He ovat varanneet Finnvoxista studioaikaa maaliskuulle, joten täällä sopivan pienessä treenikämpässä käydään vielä useat keskustelut ja kuullaan monet perustelut uusien kappaleiden sisällöistä.. En nyt sano, että olet pelkkä järjen ääni, mutta ihan hyvä homma, että on välillä vähän semmoista haastamista, ettei lähde lapasesta, Kainulainen tuumaa. Hermanni Turkki Folkmelskettä kaksi tuntia viikossa Hermanni Turkki Jäsenet: Joonatan Turkki (tarinointi, harmonikka, huuliharppu) Topi Vanhatalo (cajon, laulu) Markus Kankkonen (kontrabasso) Heikki Turppo (mandoliini, klarinetti) Johan Östman (kitara, laulu) Taneli Kainulainen (ukulele, laulu, melodika, ksylofoni, huuliharppu) Tuukka Perhoniemi (perkussiot) Perustettu: 2011 28 SOUNDI S euraan Hermanni Turkin soittajia kapeita portaita alas ja läpi punaisen käytävän kohti yhtyeen treenikämppää. Hermanni Turkki on treenannut myös hieman erikoisemmissa paikoissa. – Harvoin täällä ovet paukkuvat, hän jatkaa. – Se oli todella opettavaista. Sitten jos saa röykkiön ihmisiä ympärilleen, se on todella palkitsevantuntoista, Turkki muistelee. Nykyiseen folkmelskeeseen verrattuna he aluksi soittivat hiljaisempaa folkia. – Heikki, ymmärrän hyvin niitä sinun hiljaisuuspointteja, koska itse nautin herkästä musiikista myös, mutta tiedän, että tähän Hermanni Turkki –konseptiin se ei välttämättä aina istu, Turkki pohtii. Viime aikoina kaduilla ei ole kuultu Hermanni Turkkia, mutta he tekevät edelleen kaikki biisit siten, että ne sopivat kaduille. Mandoliinia ja klarinettia soittava Heikki Turppo asuu Joensuussa, eikä millään pääse treeneihin joka kerta. Ensinnäkään kun ei ollut soittanut keikkoja, se tuntui hienolta. Jos hän on tehnyt uusia biisiaihioita, he hiovat niitä. – Kyllä minulle laitetaan aika paljon hanttiin. Lisäksi perkussionisti Tuukka Perhoniemi majailee Barcelonassa, joten häntä näkyy vielä harvemmin. Treeniaika on yleensä kaksi tuntia, mikä on perua Kirjasto10:ssä treenaamisesta. Kuka vaan voi mennä sinne. Jos on hyvä paikka, huomaat nopeasti, että saat reilun yleisön, Kainulainen havainnollistaa. Kaduilla soittaminen on myös muokannut Hermanni Turkin musiikkia. Menimme kadulle soittamaan, koska sehän on täysin vapaa foorumi. Se on tosi opettavaista ja omaa esiintymistä peilaavaa, koska ihmiset menevät omissa ajatuksissaan ohi ja jos joku pysähtyy, tekee jotain oikein, Turkki lisää. Koska Joensuussa asuva Turppo ei käy treeneissä yhtä usein kuin muut, on hänellä välillä poikkeavia mielikuvia ja ajatuksia uusista lauluista. He käyvät silloin kaikki biisit pintapuolisesti läpi ja fiilistelevät, millainen setti on tulossa. Jatkoa vuonna 2012 ilmestyneelle debyytille on tiedossa syksyllä pitkäsoiton muodossa ja tällä hetkellä Hermanni Turkin pitääkin kiireisenä äänityksiin valmistautuminen. Ilman hyviä perusteluja eivät kuitenkaan ideat mene läpi. Hän on mukana silloin, kun on maisemissa ja käy pääasiallisesti soittamassa levyillä. On isänpäivä eikä muita bändejä Helsingin keskustassa olevassa treenikämppäkompleksissa näy. Samassa huoneessa treenaavat myös Roope Salminen & Koirat, Frankie Stay Relaxed ja Vilie. – Meillä vaihtuu aika paljon instrumentit setin aikana, joten se pitää tehdä niin, että biisit ovat fiksussa järjestyksessä, Kainulainen toteaa. Ennen keikkoja treeneissä puolestaan keskitytään tulevaan settiin. Bändin alkuaikoina he nimittäin soittivat kaduilla keikkoja treenimielessä. Folkmelskeeksi omaa musiikkiaan kuvaavan Hermanni Turkin treenihuone on tavallisen makuuhuoneen kokoinen. He ovat treenanneet täällä lokakuusta 2012 alkaen ja vakiotreenipäiväksi on muodostunut torstai. – Kyllä sitä suosittelee kaikille bändeille. Meidän meininkimme on tosi rosoista ja usein ehdotan, emmekö voisi soittaa vähän hiljempaa, hän selittää. Seinälle on sommiteltu kaksi julistetta: toisessa on tähtikartta ja sen vieressä bikineissä olevan naisen takapuoli. – Tekemäni biisit ovat yleensä hahmotelmia. Siellä täällä lojuu tyhjiä olutpulloja, yksi hyllykkö on täynnä sekalaista tavaraa. Edelleenkin heidän melskeensä on akustista, eivätkä he tarvitse sähköjä. Eivät ne ihan valmiita ole kuitenkaan, Turkki sanoo. Ilmastointi onkin ainoa asia, jota he kaipaisivat treenikselleen paremman äänieristyksen lisäksi. Niissä on paljon kovaäänistä meininkiä ja katusoittoajoista on jäänyt vahva leima Hermanni Turkin musiikkiin. He pystyvät antamaan kritiikkiä toisilleen, eikä omien mielipiteiden sanomista tarvitse pihdata. Heillä on musiikistaan yhteinen näkemys. Kun kysyn millaisia konfliktitilanteita treeniksellä syntyy, Kainulainen vastaa ”Mietoja” ja kaikki hörähtävät nauruun. Huoneessa on lisäksi kahdet rummut, mikro, jääkaappi ja vahvistimia
Levyt syntyvät studiossa Knipin, Lasse Kurjen ja Jukka Immosen kanssa. Se ei olisi kuitenkaan järkevää, koska he ne listään säveltävät kappaleet. He ovat aina treenan neet siellä, missä heidän rumpalin sa kamat ovat. Entisessä toimisto rakennuksessa oleva treenikämppä on Salmisen. Laulaja on miettinyt välillä, mi tä livemuusikot siitä ajattelevat, etteivät he soita levyllä. Hän myös pitää siitä, että hänellä on kak si bändiä ja livekeikat kuulostavat li vekeikoilta. Treenikämppiin yleensä liitettävä bunkkerimaisuus ja tunk kaisuus loistavat poissaolollaan. Kun astumme toisessa kerrok sessa olevaan huoneeseen, ensim mäisenä huomio kiinnittyy isoihin ikkunoihin. Lu kuisat soittimet, suuri määrä vah vistimia, johtoja, nuottitelineitä ja mikkejä kuitenkin vahvistavat, mi hin tarkoitukseen noin kahdenkym menenviiden neliön huone on tar koitettu. SOUNDI 29. Levyt livemuotoon Anna Puu (livebändi) Jäsenet: Anna Puu (laulu, kitara) Antti Kajanus (kitara) Jari Salminen (rummut) Jussi Liimatainen (kosketinsoittimet) Topi Karvonen (basso) Perustettu: 2009 Anna Puu on siis kaksi bändiä. – Menimme Knipin ja Jarin kanssa lounaalle, kun meillä oli levy alku tekijöissä. Salminen on soittanut le vyille rumpuja, mutta muita live bändissä olevia muusikoita ei albu meilla kuulla yksittäisiä raitoja lu kuun ottamatta. Kun Anna Puustjärvi, eli nykyään Anna Puuna tunnettu laulaja, tuli toiseksi Idolsissa vuonna 2008 ja hänen esikoislevynsä oli työn alla, ei hän tuntenut ketään muusikoita, koska oli asunut Helsingissä vasta vähän aikaa. Matkalla treeni kämpälle Espoon Olariin hän kertoo, miten hänen livebändinsä on ka saantunut. Jari kuunteli kaksi demoa, joiden pohjalta halusi lähteä mu kaan ja kokosi muun bändin, Anna Puu muistelee. Topi Karvonen (vas.), Jari Salminen, Antti Kajanus, Anna Puu ja Jussi Liimatainen ovat vuosien työskentelyn jälkeen kuin yhtä perhettä. Egotripin Knipi saattoi hänet yhteen muun muassa Poets of the Fallissa, Chisun livebändissä, Matti Johannes Koivussa ja Ultrama riinissa rumpuja soittaneen Jari Sal misen kanssa. – Kun olemme tehneet duunia kimpassa monta vuotta, niin on han tämä vähän tämmöinen perhe yhteisö, Anna Puu luonnehtii live bändiään, kun kaarramme treeni kämpän pihaan. Anna Puu H yväntuulinen Anna Puu ot taa minut kyytiinsä Ruoho lahdessa Sonyn toimiston edestä
30 SOUNDI K un saavun Siilitien metroasemalta noin kilometrin kävelymatkan jälkeen Pikkupurontien treenikselle, sen edustalla minua jo odottaa tupakalla oleva For the Imperiumin kitaristi Ville Suorsa. Muut bändiläiset ovat jo sisällä. Lisäksi pitkän tauon tai lomien jälkeen he palauttelevat biisit uudestaan mieleen. Sitten he yhdessä treenikämpällä katsovat, miten jokaisen ehdotukset sopivat yhteen. Siinä täytyy silloin diplomaattisesti ehdotella, jos me kuitenkin jättäisimme tuon pois, koska meillä ei ole gospel-kuoroa tässä, Salminen havainnollistaa. Treenaamista ei ole ainoastaan täällä Olarissa yhdessä soittaminen. Muiden tekemien biisien soittaminen ei ole näille kokeneille soittajille ongelma, mutta hetken aikaa vallitsee syvä hiljaisuus, kun kysyn haluaisivatko he soittaa myös Anna Puun albumeilla. – Kun Anna on ollut tekemässä tiiviisti puoli vuotta levyä ja miettinyt jokaista yksityiskohtaa, mikä ei välttämättä edes kuulu sieltä levyltä, hänellä on vaikeus luopua siitä prosessista ja siirtyä toiseen. Jos tyypit saavat soitettua raidat, se on näppärintä, Liimatainen toteaa. – Sitä ei kuule täällä treeniksellä samalla tavalla. Sen takia on itse asiassa tosi hyvä, että niitä keikkoja nauhoitetaan, vaikken tykkääkään kuunnella niitä. Heillä on tapana nauhoittaa keikkoja, ja jos he äänitteistä kuulevat kohtia, jotka eivät toimi, treenaavat he ne kuntoon. Salmisen lisäksi bändissä musisoivat kitaristi Antti Kajanus, basisti Topi Karvonen ja kosketinsoittaja Jussi Liimatainen. Tiukka työmoraali For The Imperium Jäsenet: Jyri Helko (basso) Hakim Hietikko (laulu) Tuomas Rauhala (rummut) Ville Suorsa (kitara) Perustettu: 2008 Jyri Helko (vas.), Tuomas Rauhala, Ville Suorsa ja Hakim Hietikko ovat hoitaneet riitelyt bändin alkuaikoina, joten nykyään treenaaminen sujuu ilman kahinoita. – Mehän olemme objektiivisia siten, että olemme tavallisia kuuntelijoita, jotka ovat kuulleet ne biisit ensimmäistä kertaa ja sitten me vain mietimme, miten ne toimisi- vat juuri tällä bändillä. Tavallaan totta kai kaikki haluavat olla mukana kaikessa, mutta myös ymmärtää sen, että levyprosessi tehdään tietyllä porukalla ja jollain työflow’lla. – Hyvä ryhmä ollut alusta lähtien, Kajanus tuumaa. Levyjen ilmestymisen jälkeen he harjoittelevat intensiivisesti useita kertoja viikossa ja pitävät työpäivän mittaisia treenejä. Turkoosit seinät ja mustavalkoiset lattiat johdattavat meidät nelikon treenikämppään, joka on pieni eikä siellä ole lukuisten soittimien ja vahvistimien lisäksi mitään ylimääräistä. Se on ainoa tapa kuulla, mitkä asiat toimivat ja mitä asioita mahdollisesti puuttuu, Anna Puu lopettaa, ottaa minut jälleen autonsa kyytiin ja lähdemme kohti Helsingin keskustaa. – Miten tämän nyt muotoilisi kauniisti. Meitä on kuitenkin vain viisi ja levyillä on niin paljon elementtejä, ettei niitä kaikkia pysty toteuttamaan, Salminen luonnehtii. Huone huokuu tunnelmaa, että tänne ollaan tultu soittamaan.. Nelikko oli tehnyt töitä yhdessä jo ennen tätä bändiä, joten Anna Puu oli ainoa uusi palanen siinä. Uuden albumin ilmestymisen jäl- keen biisejä livekuntoon kasatessa jokainen hoitaa oman tonttinsa. He fiilistelevät tykönänsä uutta levyä ja miettivät, miten toteuttavat oman soittimensa. He ovat soittaneet jo pitkään keikkoja melkein joka viikonloppu, jo- For The Imperium ten soittamista tulee keikkojen ja soundcheckien muodossa paljon. – Aina kun tulee uusia biisejä, saattaa mennä kuukausikin ennen kuin joku biisi asettuu toimivaan muotoon. Kun taas Anna on ollut siinä prosessissa mukana, niin hänellä on paljon vahvempi side niihin kappaleisiin, Liimatainen pohtii. – Kai se on ollut helppoa ja vaivatonta, koska en muista sitä ensimmäistä treenikertaa, Anna Puu pohtii. Koska kyseessä on livebändi, treenaavat he kausittain ja silloin, kun keikat lähestyvät
20 € 2 päivän tapahtumapassi alk. – Ja kun treenaamme, se on skarppi kaksi-kolme tuntia tehokasta treeniä. 44 € Keskiviikko 12.3. TAMPERE BEATLES HAPPENING Liput alk. – Emme ole lähellekään päässeet vielä meidän parhaimpaamme. klo 19 Iso sali Liput alk. Jos joku ei osaa, siitä saa kuulla saman tien, rumpali Tuomas Rauhala toteaa. Jos joku luulee, että olemme siinä tilanteessa, että voimme tehdä mitä haluamme, se on täyttä paskaa. RADIOPUHELIMET Perjantai Akustinen keikka klo 19 Pieni sali Liput alk. – Jos on uusi levy tullut ja on uusi setti, on tervettä näyttämisenhalua näissä raameissa. He treenaavat paljon ja kurinalaisesti. – Vaikkei ole mitään vakioaikoja, pitää olla aina saatavilla tähän bändiin. – Treenaamisessa on aina terve syyllisyys mukana. 68 € www.beatles.fi Tampere-talon Lipputoimisto puh. 25 €, myös Tiketistä Perjantai–lauantai 28.–29.3. Tiistai 11.3. Emme ole läheskään edes soittotaidollisesti vielä ihan siinä pisteessä, missä pitäisi olla, Hietikko sanoo painokkaasti ja laittaa korvatulpat päähän. Vitut! Aika harva on. APOCALYPTICA & AVANTI! Apocalyptic Symphony klo 19 Iso sali For The Imperiumin pedaalilaudat pääsivät viime vuonna IsoBritanniaan kahteenkin otteeseen. Uskon, että monet ovat vasta liven kautta löytäneet meidät, Hietikko pohtii ja jatkaa: – Monet bändit ovat muka hyviä livenä. Paineita siitä ei heille kuitenkaan synny, että ihmiset tulevat katsomaan heitä teknisen taitavuuden vuoksi. Kolmatta levyään parhaillaan työstävä For the Imperium haluaa tulla entistä paremmaksi eikä ole Hietikon mukaan vielä siinä pisteessä, missä he voivat olla. Ei Barcelonakaan mene seitsemäksi tunniksi treenaamaan, sehän on päi- vänselvää, Hietikko vertaa omaa tekemistään jalkapalloon. Niillä ei riittäisi kärsivällisyys, Hietikko arvelee. Tehokkuudesta ja siitä, ettei halua olla treenien huonoin soittaja kertoo myös se, että kukin harjoittelee kotona treenejä varten. Pitää olla valmis putsaamaan kalenteria tämän takia, Suorsa sanoo. 0600 94500 (1,40 €/min.+pvm) www.tampere-talo.fi Lippupisteen palvelumaksu 1,5–3,5, euroa/lippu Tiketin palvelumaksu 1,5–2,5, euroa/lippu. Liput alk. Ei mitään seitsemän tunnin maratonitreenejä, joissa ei ole hiventäkään järkeä. Siisti mennä näyttämään, että osaamme olla tosi hyvä livebändi, Suorsa tuumaa. Väittäisin kivenkovaa, että meidän musiikki on levyllä huonompaa kuin livenä. – Kun rupesimme treenaamaan Brittirundia varten, oli se aika raskasta, kun huomasi osaavansa biisit kaikista huonoiten, Suorsa muistelee. 48/40 € Musiikkia & makuja -paketti 78 € 14.3. Uskallan väittää, että monet nykybändeistä, jos ne tulisivat katsomaan, kun me treenaamme, eivät pysyisi kärryillä. Nelikko ryhtyy treenaamaan seuraavia keikkoja varten, jotta eivät petä taiturimaista soittoa ja laulamista katsomaan tulleita fanejaan. ANGÉLIQUE KIDJO Kaksi albumia julkaisseella For The Imperiumilla on kovan livebändin maine, eikä se ole tullut sattumalta eikä yhdessä yössä. – Soitin kaksi tuntia tänään ennen kuin uskalsin tulla tänne, basisti Jyri Helko paljastaa. Sinne on vielä matkaa. – Monet tulevat katsomaan meitä niin, että ovatko jätkät treenanneet, ovatko he vedossa, laulaja Hakim Hietikko toteaa. For the Imperiumilla ei ole vakioaikaa, vaan heidän treenaamisensa on kausittaista. – Kaikki haluavat olla hyviä livenä, mutta kuka niistä uskaltaa myöntää olevansa paska. Heilläkin on pitkiä taukoja, jolloin he eivät treenaa yhdessä, mutta se ei tarkoita sitä, ettei kukaan soittaisi sillä välin
Kalenteri on täyttynyt, mutta omaehtoisemmin kuin edellisinä vuosina. Levy juhlistaa rocktrion live-energiaa. Hänelle ei tarvitse juuri esittää kysymyksiä. Hän toteaa onnistuneensa raivaustyössä hyvin. Teksti: Teppo Vapaus Kuvat: Jenna Pietikäinen Enemmän Tamperetta, vähemmän trendikkäitä sivukujia Olavi Uusivirran kuudes albumi Ikuiset lapset julkaistaan helmikuun lopussa. Tarkoitan samalla myös Joensuuta ja Poria. Niitä voi vetää yli muistivihkosta hänen siirtyessä aiheesta seuraavaan. Ikuiset lapset on Olavin ehdotus siitä, mitä on suomirock vuonna 2014. – Koen, että olen pitänyt sapattivuoden. On kulunut noin vuosi siitä, kun jututin viimeksi Olavia toimittajan roolissa (Soundi 3/2013). Silloin hän oli juuri palannut Myanmarista ja suunnitteli raivaavansa kalenteriinsa lisää omaa aikaa – matkustelulle, kirjoittamiselle ja musiikin tekemiselle. Kun puhutaan suomirockista, aina ajatellaan sen tapahtuvan jossain muualla kuin Helsingissä.”. Etukannen fontti on imitoitu Sielun Veljien L’amourhaalbumilta, Eppu Normaali on tunnustettu hyväksi ja ”Tampereen” annostusta on lisätty. En tehnyt teatteria juuri lainkaan, ja se vapautti valtavat määrät energiaa. Hän tilaa oluen ja siemailee sitä äärimmäisen hitaasti saavuttaen tuopin pohjan vasta parituntisen juttutuokiomme päätteeksi. Viime kesänä Olavi matkusti tyttöystävänsä kanssa Kuubaan, syksyllä hän kävi Krakovassa keskittyen kaunokirjalliseen luomistyöhön ja teki sitten vielä pyräh- ”Tamperehan ei ole pelkkä Tampere. Ei kuitenkaan tunnu siltä, että olisi levännyt laakereillaan. Muun ajan tein täällä musaa. 32 SOUNDI T apaan Olavin hänen kotikulmillaan Helsingissä, Punavuoren Ahven -ravintolassa. Hän puhuu intohimoisesti musiikista, musiikista ja vielä kerran musiikista. Tuli oltua melkein neljä kuukautta ulkomailla
Minä olen hullu (2008) ja Preerialevyjen (2010) biisit ovat aika arkkitehtonisesti rakentuneita. – Riku sanoi, että voitte mennä studioon, kunhan ette ryssi tätä. Valmiit demot Olavi luovutti luottomiehelleen, levy-yhtiö Universalin A&R-pomolle Riku Mattilalle. Monet biisit on kirjoitettu reissun päällä ja myös bändin kanssa keikkamatkoilla. Tehtiin hyvää rumpusoundia, efektoitiin lauluja ja laulettiin stemmoja. – Tuokin biisi haluttiin korkata keikalla. He tekivät heti alkuunsa kappaleista hyviä demoja. Muistan, että olen kirjoittanut sitä Kouvolan House of Rockin vessassa paskalla istuessani. Riku ehdotti, että mennään valmiin paletin kans- SOUNDI 33. Biiseistä tulikin jo valmiin kuuloisia. Se kannusti mua kirjoittamaan siihen nopeasti tekstin. Niiden uutuudenhurmiossa tallennettu lataus on tunnetusti hankala toisintaa studiossa. – ”Eka demo oli paras” on usein itseään toteuttava uhkakuva. – Se syntyi siten, että olimme roudaamassa uuden kokoonpanon ekan keikan jälkeen Tahkolla, ja Timo huusi, että ”auttakaa”! Se oli pyöritellyt jo aiemmin päivällä, että oispa makea sellainen biisi, joka menisi, että ”Auttakaa! Tyn-ty-dyn-tyn-tyn-tyn”, Olavi demonstroi äänekkäästi, heiluu tuolilla ja rummuttaa ilmaa. Nyt energia ja spontaanius on ollut lähtökohta. – Ehkä sillä tavalla, että tuntuu kuin levy olisi tehty liikkeessä. – Melkein kaikkia levyn biisejä on jo päästy soittamaan livenä, Olavi kertoo. On pyritty siirtämään viime vuoden keikoilla ollut energia levylle. Timon kellaristudio (Studio Arthur) on inspiroiva paikka, ja Timo on niin hyvä studiotekniikan kanssa, että jo demoja jäätiin hieromaan yön pimeinä tunteina. Että yrittäkää säilyttää sama rouheuden tuntu älkääkä jääkö nysväämään. Että voiko näin tehdä, onko tämä kornia, kiellettyä tai pöhköä. Olaville ja hänen uudelle bändilleen (kitaristi Timo Kämäräinen, basisti Jaakko Kämäräinen ja rumpali Olli Kro- gerus) meinasi käydä hassusti tämän klassisen haasteen kanssa. Että ei helvetti, c-osa puuttuu vielä! Keikkojen energia levylle Ikuiset lapset -levyn kappaleet syntyivät intuitiivisemmin kuin aikaisemmin. Onko kulkurin lailla eletty vuosi jättänyt jälkensä uuteen levyyn. – Me on pyritty vähentämään analysoiminen minimiin. Teatteri on saanut jäädä kakkoseksi Olavi Uusivirran keskittyessä ensin lomailuun ja sen jälkeen Ikuiset lapset -albumin äänityksiin. Levyn nelosraita Auttakaa! on kokonaan yhtyeen kitaristi Timo Kämäräisen säveltämä. dyksen Berliiniin. Se on aina mystinen haaste
– Mulle Tampere tarkoittaa tietynlaista suoraviivaisuutta. Silloin kelanauhuri muuten maksoi noin pakilalaisen omakotitalon verran, Olavi nauraa. Olli on pikkusen leveämpi kuin minä. – Ehkä se liittyy jollain tavalla Tampereen annostukseen, Olavi naurahtaa. – Kaikki laulavat koko ajan, Olavi kuvailee ja nimeää referensseiksi The Beatlesin ja Kasevan. – Mulla on pitkään ollut pakonomainen tarve päättää kaikesta, mutta nyt olen kyseenlaistanut sen, että onko mulla riittävästi tietoa siitä, mikä on hyvää. – Tähän liittyy myös se, että on tullut raivattua joitain luurankoja kaapista olohuoneen puolelle. Nero. Ensimmäisen romaanisi aihe. Mä nojasin ensin vatsallani siihen, mutta Olli sanoi, että ei ei ei, mulla on parempi ehdotus. Sankari. Edes kitaroita ei ole tuplailtu hirveästi. Monessa biisissä on yksi johtava skebaraita, joka on soitettu samaan aikaan muiden kanssa, ja sitten saattaa olla jotain akkareita tai joku toinen kitaralinja. Joku syksyinen ilta todettiin Timon kellarissa, että ei saatana, onhan se Eppu Normaali nyt vaan ihan helvetin kova! Alettiin fiilistellä sitä ja kuunneltiin pari tuntia Eppuja. Sitten toinen puoli on vain räiskitty menemään jotain. Suomirock vuonna 2014. Että ei helvetti, c-osa puuttuu vielä!” Sana-assosiaatiotesti Elokuva. Kun puhutaan suomirockista, aina ajatellaan sen tapahtuvan jossain muualla kuin Helsingissä. Tärkeintä. Sitten saat valita niistä kappaleet, jotka levytetään. Kannabiksen laillistaminen. Itse hän on luopunut kitaran soitosta lähes kokonaan ja keskittynyt solistin tonttiin. nostettu hirveästi. Ne on tuotettu hyvin ja sovitettu tosi tarkkaan. Risto muisteli, että nauhuri on noin 30 vuotta vanha, ja että ensimmäinen sillä nauhoitettu levy on Tuomari Nurmion Punainen planeetta. Tuottajan rooli siunaantui prosessissa luonnostaan Timo Kämäräiselle, jolla oli ”helvetisti ideoita kaikkeen.” – Timo teki myös suuntaa-antavat demomiksaukset Risto Hemmille, joka saattoi työn loppuun. Yhtään koskettimia levyllä ei ole, paitsi että Glorian koti -biisissä minä ja Olli nojataan Esa Kotilaisen Vox-urkuun. Se on kummitellut kulman takana, mutta olen aina vaihtanut kadun puolta, kun Tampere on tullut vastaan ja kiertänyt jonnekin vähän trendikkäämmälle sivukujalle. Ei se nyt mikään dogma ollut, mutta trion soundimaailma pyrittiin säilyttämään. ”Olen kirjoittanut sitä Kouvolan House of Rockin vessassa paskalla istuessani. Stemmat ovat uudella levyllä poikkeuksellisen vahvassa roolissa. Tarkoitan samalla myös Joensuuta ja Poria. g g g g g g g g g g Kaurismäki Lämpö Schwarzenegger Susanna Kuparinen Se, joksi Kristian Smeds minua kutsuu Vähän miettimisen varaa formaatissa Kyllä 90-luku Rakkaus Meitsi. Innostuneen purkauksen jälkeen kysyn, miksi hän on kutsunut uutta albumia ensimmäiseksi suomirock-levykseen. Koti. Että tässä on biisejä, sun tehtävä on potkia mua perseelle ja sanoa, että tee lisää ja parempia biisejä kunnes niitä on mielestäsi tarpeeksi. Täällä on aina ollut melkein rikospoliisin asia sanoa, että soitan suomirockia. Ehkä nyt kun on tullut 30 mittariin, olen päässyt tuon vaiheen yli. Todettiin myös tällainen hauska ilmiö, että aika monella Eppu-levyllä ensimmäiseen neljään biisiin on pa- 34 SOUNDI Hyvältä tuntuva fonttivarkaus Olavi kertoo ulkoistaneensa levytettävien kappaleiden valinnan Riku Mattilalle. Olen miettinyt, mistä se johtuu. Ja Tamperehan ei ole pelkkä Tampere. Se on tietoinen päätös jakaa sekä valtaa että vastuuta. Riston kanssa äänitimme kaiken ensin kelanauhoille old school -staililla. Justin Bieber. Kuva: Ben Watts Suomirockia Helsingistä Keskustellessamme Anna Puun räväkällä fiittauksella varustetun Tiedän miten tulta tehdään -dueton synnystä Olavi yltyy niin rönsyilevään monologiin kappaleiden eri osien ja tekstipaikkojen siirtelystä biisiaihiosta toiseen, että sen jäsentäminen ymmärrettäväksi sitaatiksi on mahdotonta. Sen tietty suoraviivaisuus ja puhtaus toimi myös referenssinä meille. – Aikaisemmin sitä Tamperetta on vähän kavahtanut ja väistellyt. sa Finnvoxille Risto Hemmin kanssa ja soitetaan biisit livenä kolme-neljä kertaa purkkiin. Tuntuu terveeltä antaa päätäntävalta Rikulle, joka ei ole täysin ulkopuolinen, mutta jolla on tuoreet korvat. Se otti vähän ylemmästä rekisteristä, nojasi koskettimiin hieman isommalla vatsallaan ja sanoi, että nyt se on siinä. Ja mitä se suomirock ylipäätään tarkoittaa vuonna 2014. Eikö voisi olla mahdollista tehdä suomirockia Helsingistä käsin. Tässä levyssä on kyse ehdotuksesta: Tällaista se voisi olla. Uuden musiikin kilpailu. Ei ole enää pakonomaista tarvetta vältellä rehellisyyttä
Itse olen aina pitänyt hitaasti avautuvasta musasta, jonka elinkaari on myös pidempi. Aina niin ei toki tapahdu. Levottomasta Olavista tulee isä. Toisaalta, jos Teenage Kicks soisi kaikilla radiokanavilla repeatilla, niin kyllä se kuluisi. – Minä ja Riku pommitettiin Jussia näkemyksillä ja pyydettiin lukuisia eri versioita näytille. Monet aikaisemmista biiseistä ovat vaatineet avautuakseen useamman kuuntelukerran, ja vain harvat biisit on olleet instantteja. Mietittiin, voiko se olla se sama. Jos miettii vaikka Undertonesin Teenage Kicks -biisiä. Hän tulee bändinsä kanssa kiittämään ratkaisua keikoilla, kun albumin järjettömin biisi pääsee oikeuksiinsa. Toki kuvan voi tulkita myös Narkissosviittaukseksi. Se tuntui jotenkin väärältä. Erikoisessa, jotenkin alkukantaisessa ja luolamies-vibaa hönkivässä mustavalkoisessa kuvassa paidaton ja likainen Olavi on kumartunut kallioisessa maastossa tuijottamaan peilikuvaansa – tai ehkä juomaan – pienen vesilammikon reunalle. Sitten Jussi imitoi sitä, ja se tuntui heti hyvältä. Olavilla on toki veto-oikeus, jota hän käytti myös uudella levyllä. Vittu miten hieno biisi! Levotonta tuhkimoa Olavi ei voi kuulla ensimmäistä kertaa, mutta jännitystä ja uusia kokemuksia vuosi 2014 tulee kyllä tarjoamaan. Pian uuden albumin julkaisun jälkeen ilmestyy nimittäin jotain vielä tärkeämpää ja ikuisempaa. – Sehän popissa on kiinnostavaa, että ei voi jäljittää sitä x-factoria, joka tekee jostain kappaleesta sellaisen, että se jää elämään. – Mulla tuli mieleen, että mitä jos kokeilisi sen tyyppistä fonttia, mikä on Siekkareiden L’amourha-levyllä. Tiedostan, että tämä ei ole 100-prosenttisesti minun levyni. Nykyään biisin riski joutua teurastuksen uhriksi on paljon suurempi kuin aikaisemmin. Tämä on ollut oma valinta. Tämä on aika paljon myös Timo Kämäräisen levy, aika paljon Olli Krogeruksen ja Jaakko Kämäräisen levy ja aika paljon Riku Mattilan levy. Olavi haluaakin välittää hymynväre huulillaan pahoittelunsa kansitaiteilija Jussi Karjalaiselle. Etukantta väännettiin kaksi viikkoa melkein täyspäiväisesti. Ajattele, kun sen kuulisi ekaa kertaa. Jos miettii vaikka Levotonta tuhkimoa, niin sehän on menettänyt merkityksensä täysin. Olavi toteaa myös, että eiväthän pudotetut biisit katoa mihinkään. Jos instanthitit iskevätkin heti kuin 20 000 volttia, niin pian ne alkavat jo vituttaa. – Jos haluan joskus tehdä levyn täysin yksin, se on mahdollista. Iskevyys on lisääntynyt. Olavi puolusti biisiä, ja sitä jalostettiin. Se avautuu heti, mutta se innostaa edelleen eikä se tyhjene. X-factoria ei voi jäljittää Ikuiset lapset -levyä leimaava tiukka triosoundi, vähemmän arkkitehtoniset kappaleet ja kevyt Tampereen lisäys saattavat tehdä albumista uudelle yleisölle helpommin lähestyttävän kuin aiemmin. ”Olli nojasi koskettimiin hieman isommalla vatsallaan ja sanoi, että nyt se on siinä.” Että onko se törkeetä tai leimiä, onko se väärin. Kukaan ei enää tiedä, mistä se on joskus kertonut. Koko popkulttuurin olemus on vähän sellainen. Mutta todettiin, että jos siitä tulee oikea fiilis, niin mitä vittua sitten, ei se ole ensimmäinen kerta kun levyjen kansissa viittaillaan toisiin levyihin. Jos miettii vaikka Eppujen kansia, nehän on kaikki pastisseja jostain olemassaolevasta. – Se on monin paikoin juuri noin. Kuvia otettiin sekä Aki Roukalan että Ville Maljan kanssa, paljon ja eri paikoissa, mutta ne eivät sopineet yhteen nimen kanssa. Voimakas kuva kaipasi rinnalleen keventävän typografian. Levyn nimi päätettiin aika myöhään ja tuntui, että kanteen ei sovi vain joku mun promokuvani. Soundi onnittelee lämpimästi ja toivottaa matkaan rutkasti iloa ja rakkautta! SOUNDI 35. Muistin Antti Nylénin kesällä Laajasalon vanhan öljysataman raunioilla ottaman kuvan, ja tuli fiilis, että se resonoi levyn nimen kanssa. Ja jonkun verran myös mun levyni! Ikuiset lapset -albumin kansitaiteet on tehty pieteetillä. Riku olisi pudottanut Glorian koti -kappaleen, jonka demo toi hänen mieleensä Bo Diddleyn ja Tuomari Nurmion Älä itke Iines -biisin
”Jos joku lähtee, BÄNDIÄ EI ENÄÄ OLE” Kingston Wallin ura oli lyhyt, mutta sen tuloksena syntyi vertaansa vailla oleva trilogia I (1992), II (1993) ja Tri-Logy (1994). Levykauppias, metalliklubijärjestäjä ja dj Tony Taleva näki useita Kingston Wallin Jäätelöbaari-iltoja. 36 SOUNDI. Keväällä Kingston Wall sai Juhani Merimaalta mahdollisuuden esiintyä Tavastialla vähintään kerran kuussa. Kuoppamäki oli hauska ja älykäs nuorimies, tähti syntyessään, mutta pohjimmiltaan tavallinen rockia rakastava helsinkiläisjannu. Soundi julkaisee nyt kirjasta otteen. Pankkisaleista oli tullut kirpputoreja ja keskiolutbaareja. Viljami Puustisen juuri ilmestynyt Kingston Wall – Petri Wallin saaga kertoo tuon värikkään, innostavan ja traagisen tarinan elävästi, yksityiskohtaisesti ja hyvin avoimesti Petrin ristiriitaisempiakaan puolia peittelemättä. – Mietin, että tämähän muuttui aika vakavaksi, Jylli muistelee. Walli ilmoitti Jyllille, että tässä on lopullinen Kingston Wall -kokoonpano. – Jos joku lähtee, bändiä ei enää ole. Muutaman kerran trio soitti Jäätelöbaariksi kutsutun alakertahuoneen nurkassa. Kuva: Soundin arkisto uoppamäki kotiutui keväällä 1991 Helsingin Kapteeninkadulle. Ketään ei voitu korvata, ketään ei enää vaihdettaisi. – Mentiin täyttä höyryä ja oltiin, että heti taas keikalle vaan! Walli ja Jylli myhäilivät helpotuksesta, koska treeneissä ei tapeltu eikä myöhästelty. Jo muutamat treenit osoittivat, että uusi kolmio oli ehyt. Myöhemmin tila eristettiin ja nimettiin Semifinaliksi. Suomeen oli iskenyt lama. Sosiaaliavun hakeminen ei ollut enää kavereidenkaan mielestä noloa. Kuoppamäki ei mennyt luukulle vaan hakeutui taas tanssikeikkahommiin. Johtohahmo Petri Walli teki itsemurhan hyppäämällä Töölön kirkon tornista kesällä 1995. Eletään kevättä 1991, ja Kingston Wallin lopullinen trio syntyy rumpali Sami Kuoppamäen liittyessä Petrin ja basisti Jukka Jyllin matkaan. K ”Olimme erilaisia jo taustoiltamme mutta pyrimme pitämään sitä voimavarana eikä rajoitteena.” – Bändi lähti heti lentoon, Jylli muistelee. Ja olihan hänellä Kingston Wall, jonka pomon mukaan bändin läpimurto oli aivan lähellä, jos he vain tekisivät täysillä töitä
SOUNDI 37 Kuva: Aki Walli
Biisiä saatettiin jumittaa ja jumittaa, yhtäkkiä se katkesi ja jatkui toisessa sfäärissä. Musiikkikouluissa oli palvottu tekniikkaa ja siksi Zappan taide oli tuntunut suorittamiselta, mutta nyt hän löysi ne ”oikeat” Zappa-levyt. Ja vitun posket. Wallin soittoa tuli seurattua, koska sen habituskin oli niin sekopäinen. sää irti, hän sanoo Hannu Lappalaisen dokumentissa. Tuopin pinta ei laskenut. Petellä oli tarkat korvat. Vaikka lähtöajatus oli näin humaani, Wallin keinot soittajiensa luovuuden vapauttamiseksi olivat rajuja. Wallin ja Jyllin kanssa hänellä oli pokkaa soittaa mitä vain. Musiikillisella neroudellaan se vei bändin entistä pidemmälle. Siinä oli ollut iso työ, mutta Pete oli tekijämiehiä. – Se oli suvereenia, pakotonta ja luonnollista soittoa, jossa keskityttiin olennaiseen, Kuoppamäki sanoo. Jyllin ja Kuoppiksen kimppatyöskentely oli aivan mystistä. Kuoppamäki perehtyi Kingston Wallin äänimaailmaan kuuntelemalla Wallilta saamiaan c-kasetteja. Petellä oli rytminen käsityksensä, jota hän yritti tavoittaa, minulla ja Jyllillä taas omamme. – Biiseissä oli tajuton meno. Kilpailemalla me arvostetaan toisiamme ja siten kannustetaan toisiamme olemaan helvetin kovia. Koskaan ei tiennyt, olivatko ne hakoteillä vai treenanneet ne jutut. Wallilla oli paljon rumpujensoittoa koskevia ideoita. – Mulla on sellainen staili, että potkin omia jätkiä ja meidän vierailijoita perseelle, että ne antaa tulla lisää tavaraa. Petri Walli, Jukka Jylli ja Sami Kuoppamäki muodostivat yhden tämän maan kovimmista trioista. – Sami ymmärsi tämän äärimmäisen hyvin, ja kaiken lisäksi se pystyi toteuttamaan rummuilla kaiken mitä Pete pyysi. – Pete oli kelpo rumpali ja varsin vahvalla rytmisellä näkemyksellä varustettu muusikko, Kuoppamäki sanoo. – Hot Ratsia ja Over-Nite Sensationia kuultuani tajusin, että Zappa ei ollut vain briljeeraavaa soittamista, Kuoppamäki sanoo. Kuoppamäki koki yhdessä soittamisen vapauttavana. Se oli kuunnellut paljon musiikkia. Kuoppamäki kuunteli ja otti näkemykset huomioon pullikoimatta. Kuva: Soundin arkisto – Olihan se jäätävää, kun itse en ollut progejätkiä enkä käyttänyt mitään, mutta ei sieltä voinut poistua, kun sieltä rupesi tulemaan Pink Floydia ja Hendrixiä ja mitä vaan, Taleva toteaa. Niitä yhdistelemällä syntyi Kingstonin kuuloista musaa.. – Jylli ei ollut bassosooloilija, mutta ei sitä soolot ahdistaneet. Eikä Pete ollut vain kuunnellut, vaan se oli opetellut valtavan määrän musiikkia. Valokuvaajana toimiva Aki Walli otti veljestään ja hänen bändistään useita viimeisiksi jääneitä kuvia. – Sitten on vanha kunnon rakkauden sanoma, että rakastetaan kaikki toisiamme, ollaan yhdessä eikä kilpailla keskenämme. – Samin tullessa Kingston Wallilla oli jo identiteetti, jonka Kapanen ja Tinde olivat luoneet, Jylli sanoo. Veljekset Aki ja Petri Tavastian bäkkärillä II-levyn julkkarikeikan jälkeen vuonna 1993. Koetan potkimalla saada niistä li- Veljesrakkautta 38 SOUNDI Kuva: Aki Walli Petri Wallin ja isoveljensä Aki Wallin tiet etääntyivät nuorena vanhempien avioeron myötä. Metsä- ja kärpässienimiehet tuijottivat bändiä silmät loimuten. Veljekset löysivät toisensa jälleen musiikin kautta. Kun kaikki työntää toisiaan ja panee lapiolla paskaa toisten housuihin, tulee jännitystä ja tsemppiä sen perään. – Pete viihtyi timbaleksen äärellä keikallakin, ja usein soitettiin niin, että minä hakkasin timbalesia ja Pete settiä. Hän oppi biisit nopeasti ja kykeni varioimaan niitä millä tahansa tyylillä. Kuoppamäki pysyi täydellisesti taimissa. – Olimme erilaisia jo taustoiltamme mutta pyrimme pitämään sitä voimavarana eikä rajoitteena, Jylli sanoo. Bändikavereidensa kanssa keskustellessaan Walli ilmaisi, kuinka tärkeää hänelle oli, että jokainen oli soittajana ja ihmisenä oman tiensä kulkija. Ketään ei huvittanut käydä kusella tai hakea uutta bisseä, koska niiden kolmen meininki oli niin intensiivistä
Ne vaikuttivat todella hyviltä, mutta minähän en ole vielä kirjaa kokonaan lukenut. Ja jos joku aihio ei toiminut, hypättiin tutumpaan, että saatiin seivattua tilanne. Jylli ei myönnä olleensa koskaan pulassa lavalla. Jännitti, mutta aina oltiin läsnä hetkessä ja musassa kiinni, Kuoppamäki selvittää. Petehän ei ollut sellainen. – Parhaimmillaan me mentiin portaattomasti biisistä ja ajatuksesta toiseen, Jylli sanoo. – Joskus soitettiin 10 minuuttia pelkkää huuhaata. – Joo, kyllä se mulle oli selvää. – En tiedä, oliko se typeryyttä vai vahvaa itseluottamusta, mutta luulin, TAMPERE FILM FESTIVAL 5.-9.3.2014 SouNdS LIkE CINEMA suositte lee – MuSAN jA kuVAN SAuMATToMIA LIITTojA Näytökset perjantaina 7.3. Onneksi olen elossa ja täysipäinen, ja haluan varmistaa, että tarina menee oikein, kun kaikenlaisia harhapuheita kuitenkin liikkuu. Kingston Wallin livejamitus kasvoi Kuoppamäen kanssa aikaisempaa monitahoisemmaksi. PuNk IN AFRICA klubi | 20.00 | 6 € yhteislipulla Filmage-näytöksen kanssa 10 € Sota sortoa vastaan! dokumentti sukeltaa eteläisen Afrikan vähän tunnettuun punk-historiaan. – Meidän kaikkien piti valmistautua siihen, että kaikki oli mahdollista. – Varmaan se, että Pete olisi käyttänyt todella paljon huumeita. Yleisö diggasi, kun sai aina olla varpaillaan, että mitä tapahtuu seuraavaksi. En olisi kuitenkaan halunnut missään nimessä itse lähteä kirjaa tekemään, on hienoa että sen tekee joku kolmas osapuoli. Uusia biisiaihioita testattiin yhdessä usein vasta soundcheckissä. Oliko alusta asti selvää, että haluat lähteä julkisesti muistelemaan Petrin elämää. – Totta kai me oltiin joskus paniikissa. oFF THE BEATEN TRACk Plevna 4 | 22.00 | 8 € Matkusta Buraka Som Sistema -yhtyeen mukana maailman ympäri ennenkuulemattomia elektrosoundeja metsästäen. Positiivisessa mielessä. – Viljamihan on hyvin pedantti ja teki kunnon salapoliisityötä eikä mitään löysää juorujournalismia. Kuten kirjastakin tulee ilmi, Peten kohtalossa oli pohjimmiltaan ky- FILMAgE – THE SToRy oF dESCENdENTS / ALL klubi | 22.00 | 6 € yhteislipulla Punk in Africa -näytöksen kanssa 10 € Tarina ystävyydestä, punkista, luovuudesta ja peräänantamattomuudesta descendents ja ALL -bändien ja heidän lähipiirinsä kertomana. Soittajana Kuoppamäki ei ollut tottunut epävarmuuteen, mutta nyt hän alkoi odottaa jamiosuuksia. – Niin kävi usein uusien biisien kanssa. – Olinhan mä välillä paljonkin, meillä oli Viljamin (Puustinen, kirjan tekijä) kanssa muutama sessio, joista yksikin lounas venähti kuuden tunnin mittaiseksi. Mikä on yleisen Petriin liittyvä harhaluulo. Hän varmisti asioita usealta taholta ja minäkin sain luettavaksi tiettyjä osioita. – Keikalla homma meni välillä metsään, mutta pokka pysyi, Kuoppamäki täydentää. Tsekkaa koko ohjelmisto ja hyppää lippukauppaan: www.tamperefilmfestival.fi SOUNDI 39. AKI WALLI, kuinka paljon olit mukana veljestäsi kertovan kirjan tekoprosessissa. Oltiin irti kaikesta. – Treeneissä puhuttiin vähän, ja se mitä puhuttiin oli setin rakentamista ja biisilistojen tekoa, vaikka näitä listoja ei koskaan käytetty, Jylli toteaa. ”Välillä oli timanttisia hetkiä ja välillä siirtymiä, mutta kaikki oli koko ajan menossa johonkin suuntaan.” Kuoppamäen työkeikkamenojen vuoksi treenit olivat harvassa mutta pitkiä. Vittuilu oli sallittua puolin ja toisin, mutta koskaan se ei ollut virheiden pointtaamista. Eihän Kingston-musassa voinut tehdä virheitä! Välillä oli timanttisia hetkiä ja välillä siirtymiä, mutta kaikki oli koko ajan menossa johonkin suuntaan. Sanoin Viljamille, että se on sun teoksesi, saat minun supportin ja minä luen kirjan sitten kun se on valmis. jEANNE d’ARCIN käRSIMyS Hällä | 20.00 | 8 € Pink Twins päivittää konesäestyksellään Carl Theodor dreyerin mykkäklassikon avaruusaikaan. Voitiin tehdä mitä vaan
Mikä luonteenpiirre leimasi Petriä selkeiten. Mulle jäi hänestä todella hyvä muisto, mutta olisin tietenkin halunnut nähdä veljeni menestyvän ja ehkä auttaakin häntä. Nykyään keinot ovat monella tapaa paremmat, vaikka olihan siinä lankapuhelinajassakin paljon hyvää. Kuva: Tomi Palsa että näin soitettiin oikeissa bändeissä, hän toteaa. Mutta mistä sitä tietää, jos bändi olisi pysynyt kasassa ja he olisivat jatkaneet puurtamista ja kiertäneet festareita. – Mehän oltiin oikeita veljiä ja tunsin hänet hyvin, vaikka ei avioeron takia tiettyinä ikäluokkina paljon nähty. – Pete oli peruspositiivinen ihminen. Aika oli tietenkin ihan erilainen kuin nykyään, mediakin oli silloin aivan toisenlaista. – Kuoppiksen kanssa bändi nousi ennenkuulemattomille tasoille. Yleensä se kuulosti mahtavalta. – Muistan kun tapasin Peten viimeisen kerran pressan linnan luona. Siihen liittyi tietenkin lapsuuden kokemukset, sekä myöhemmin pettymykset liittyen muusikon uraan ja vaikka niihin Ior Bockin juttuihin. Kuinka läheltä sinä seurasit Petrin muusikon uraa. –Jos Petri olisi jaksanut vaikka viisi vuotta lisää, niin asiat olisivat voineet mennä ihan toisin. se nuoren ihmisen ja luovan taiteilijan burn outista. Toinen sittemmin vakioksi muodostunut ohjelmanumero oli se, että Walli ja Jylli jättivät Kuoppamäen yksin lavalle. – Mutta onhan se hienoa, kun joku aika sitten katsoin televisiota ja siellä 11-vuotias poika kertoi, että hänen mielestään paras bändi on Kingston Wall. Keikoilla Walli käytti vain yhtä kitaraansa, mutta kielen katketessa hänellä ei ollut kiire takaisin. Iloinen, tutkiva ja etsivä. Se trilogia oli niin selkeä kokonaisuus. Frendi tuli sanomaan, että oletko kuullut broidisi musiikkia. – En osaa sanoa. Kävin katsomassa heitä klubilla ja me löydettiin sitä kautta yhteys uudelleen. – Ja olihan siinä aina oma tehonsa, kun kitara jyrähti päälle muutaman minuutin poissaolon jälkeen. Siitä kai monet ristiriidat tulikin, kun piirit olivat usein aika fakkiutuneita. – Mä pyörin house- ja muissa ugtanssimusapiireissä, Pete rokkipii- 40 SOUNDI ”Olisin tietenkin halunnut nähdä veljeni menestyvän ja ehkä auttaakin häntä.” reissä, mutta hän inhosi sitä klisheistä rockmaailmaa. Ehkä Kingston Wall ei olisi silloin jäänyt näin kansalliseksi jutuksi. Aina. Vaikka olen Samin kaveri ja jäävi, tiedän, että kukaan muu sen ajan Suomessa ei olisi pystynyt samaan. Ote Viljami Puustisen kirjasta Kingston Wall – Petri Wallin saaga (Like, 2014). Keikkojen jälkeen olin täysin puhki. – Soitin aina pää punaisena, ja monesti puolen tunnin jälkeen kädet oli maitohapoilla. Soolot kulkivat kaaoksen rajamailla mutta hauskan puolella. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN. – Hardrocktaustasta huolimatta en ole kovakätinen soittaja, Kuoppamäki sanoo. Hän halusi ottaa asioista selvän. – Olisin toivonut, että Petellä olisi ollut joku manageri, joka olisi hoitanut kaikki ikävämmät hommat ja Pete olisi voinut keskittyä täysin musiikkiin. Miten iso osa Petrin potentiaalista jäi kokonaan kuulematta, koska levytysura jäi niin suppeaksi. Yhdeksänkymmentäluvulla rumpusoolot eivät olleet muodissa, mutta Kuoppamäki sai nuorison hereille. Kingston Wallin edelliset kokoonpanot moneen kertaan nähnyt Mikko Von Hertzen oli myyty. Hän diggasi teknologiasta ja klubikulttuurista, ja halusi yhdistää rockia ja niitä. – Kielien vaihtamisen takia poistuminen ei ollut provokaatiota, vaan se oli Peten tietoinen keino saada meistä enemmän basso -ja rumputempoilua, Jylli sanoo. Enää hän ei suunnitellut sooloja paperille, koska ne onnistuivat vain, jos painoi tunteella, hiessä ja eläimenä, kaavat ja opit unohtaneena. Hän halusi välttämättä tavata, tehdä sovinnon ja katsoa, että kaikkien kanssa asiat on hyvin. – Ennen Kuoppista Kingston Wall oli hyvä rockbändi, Von Hertzen sanoo. – Löysin pikkuveljeni uudelleen musiikin kautta
Hän kannustaa persoonalliseen lähestymistapaan. Kului kuukausi ja taiteilija lähetti viestin. Hän taiteili tussillaan takahuoneen seinät ja ravintolasalin peilit. Hän kertoi olevansa mies, joka hevosen selästä pudottuaan ei pelkää kiivetä sinne uudelleen. Kuva: Yki Räikkälä ”Artistit ovat joskus tyytyväisiä pienempäänkin kuulijamäärään, mutta meidän näkökulmamme on arkisempi.” 42 SOUNDI. –O lipa kerran taiteilija, joka antoi kaikkensa Montun lavalla yhtyeensä kera, mutta se ei vielä taiteilijalle riittänyt. Kun aamu valkeni taiteilijalle, hänet herätettiin ruususen unestaan ja patistettiin paikalle selittämään taidettaan. kään enää luottaman tussin lupauksiin vesiliukoisuudesta. Niiden välistä dynamiikkaa selvittivät Porin Rock Bar Montun Jallu Korpi, Forssan Blue Poolin Matti Paavilainen ja keikkoja omatoimisesti hankkivat yhtyeet, jotka eivät voi vielä prameilla suurilla meriiteillä. Tämä tarina periksiantamattomasta taiteilijasta on Porilaisen Rock Bar Montun ohjelmavastaava Jallu Korven antama esimerkki siitä, kuinka nuori muusikko ei tee vaikutusta rokkiklubin buukkaajaan saatuaan esiintymissauman. Niinpä hän joutui hieman huterassa olossaan kävelemään viisi kilometriä lähimpään rautakauppaan ostamaan puhdistusainetta. ”No problem”, sanoi taiteilija, olihan tussi sentään vesiliukoinen. Mutta kuinka ollakaan, poloisen taiteilijan ei käynyt- Jallu Korpi on hoitanut porilaisen Rock Bar Montun artistibuukkauksia vuodesta 2009 asti. Hän taiteili sisäpihan seinät ja porttikäytävän. Riskejä jakamassa Tällä kertaa Stalker kurkisti keikkabuukkauksen haasteisiin pienten rokkibändien ja pienten rokkiklubien näkökulmista. Taiteilija seurueineen pääsi lähtemään. Kaksi tuntia ja kaksi ihokerrosta myöhemmin homma oli valmis ja tyydytti taloyhtiön edustajaa. Taiteilija päätti kokeilla kuvataidettakin. Hän ehdotti päästä yhtyeineen uusintavierailulle. Stalkerilla on omakohtaista kokemusta reunojen yli läikkyvästä itseilmaisun kiimasta. 2000-luvun alussa esiinnyimme Seinäjoen Warttibaarissa grungerock-yhtyeemme kanssa, ja kun yleisö ei lämmennyt meille, poistuin rumpalin penkiltä, kiipesin kesken esityksen erään baariseurueen pöydälle ja kaadoin jonkun viattoman illanistujan kaljatuopin päälleni. Ennen keikkaa laulajamme oli poikkeuksellisesti liittynyt bongirinkiimme ja kertoi vedon jälkeen tunteneensa itsensä käärmeeksi. > Stalker Teksti: Teppo Vapaus Tällä palstalla Stalker kohtaa artisteja lähietäisyydeltä. Majoitukseen mennessään hän taiteili vielä puolen korttelia. Hän taiteili ravintolan eteisen ja oven
Voisin kuvitella, että ulkopaikkakuntalaisten huono maku paikasta on johtunut väärinkäsityksistä ulkomaalaistaustaisten omistajien kanssa ja siitä, että henkilökunnalla ei ole suuremmin kokemusta musaskenestä tai bändiläisenä olemisesta. Erityismaininnan saa myös pienen Konneveden kylän Ravintola Erkku. – Pieni paikka, vähän yleisöä, mutta sovittu 200 euron keikkaliksa, ruuat ja juomat talon puolesta ja hienoa kohtelua henkilökunnalta. Päinvastaisena kokemuksena Pastori nostaa esiin jo mainitun Seinäjoen Wartin. – Olimme Hyvinkään Bar Zoomissa lippuriski-keikalla kahden muun bändin kanssa. Olimme esimer- kiksi Libertessä viime talvena ja esiinnyimme lippuriskillä. Kuva: Markus Malmberg Ei ehkä mennyt ihan nappiin. Pikkubändin keikka-arkea ja harrastuksen taloudellista puolta Pastori havainnollistaa laskemalla kulut ja tulot Jyväskylän Rentukkaan ja Lappeenrannan Lucky Monkeys -baariin tehdyltä reissulta. Kysyntä on luotava itse, ja ainut tapa siihen on julkaista musiikkia, joka koskettaa ihmisiä. Jyväskylän 15 maksanutta asiakasta tuottivat bändille lipputuloina 45 euroa, Lappeenrannassa lipuista kertyi 50 euroa. Pian edessä on lyhyt rundi Englannissa ja debyyttialbumin julkaisu. Myimme kolmen euron lippuja vuorotellen bändien kesken. Hän otti haasteen vastaan halusta luoda omalla panoksellaan jatkuvuutta Porin liverockin henkireiälle, jollaiseksi hän Montun koki. Club Liberte saa lisää sapiskaa Discipline X:n Pastorilta. Jos voi artisti helposti hankkia kertarysäyksellä pellen maineen, on yhtä lailla keikkapaikoilla mahdollisuutensa tyriä soittajien silmissä. Joulun aikaan tuli siivottua koh- SOUNDI 43. Olen usein saanut tietää muutoksista vasta viime hetkillä ja paikan päällä soundcheckien puute ja muu sählinki on aiheuttanut tarpeetonta päänvaivaa kaikille esiintyjille. Joka kerta kun paikalle saapui nätti naisasiakas tai tumma kaveri, turkkilainen poke sanoi, että hänestä ei oteta hintaa, koska on VIP. Forssan Blue Poolin buukkaaja Matti ”Masa” Paavilainen toimii vähintään yhtä hyvänä esimerkkinä klubin pyörittäjän toimenkuvan kokonaisvaltaisuudesta. Kun kyselin seuraavan kerran keikkaa Warttiin, kuulin yleisön antaneen meistä huonoa palautetta ja aloin saada fläsäreitä sekoilustani. ”Kuulin yleisön antaneen meistä huonoa palautetta ja aloin saada fläsäreitä sekoilustani.” keikkavastaavat, joiden asiantuntemus on lähes olematonta. Hän uskoo, että ongelma olisi ratkaistavissa paremmalla kommunikaatiolla omistajien ja bändien välillä. Kohtuuton määrä oksennusta Porilainen Jallu Korpi sai Rock Bar Montusta yhteydenoton kesällä 2009, kun paikka haki uusia tuulia buukkaukseen. Näin ollen kahden keikan soittaminen maksoi bändille noin 250 euroa. – Useimmat pääkaupunkiseudun baarit eivät vastaa keikkatiedusteluihin juuta tai jaata. Poke pyysi minua pitämään naaman kiinni tai joutuisin poistumaan baarista. Hän vastaa ohjelman sisäänostosta, sen mainonnasta ja markkinoinnista ja artistien ja henkilökunnan reaaliaikaisesta tiedottamisesta. – Tuleehan artistin tietää pelipaikalle saapuessaan kuuluuko ”yksi tähti” rideriin vai ei, Jallu toteaa. Hänen mukaansa baarit myös pyrkivät useimmiten huolehtimaan soittajien perustarpeista kuten ruuasta ja juomasta. – Zoomia voisi kuvailla tee-se-itse -keikkapaikaksi, jossa kaikki pitää alkoholin myyntiä lukuun ottamatta hoitaa itse. – Olen yrittäjänä mukana ihan kaikessa, mitä Poolissa tapahtuu. – Tupa täynnä, huikea meininki, ruuat ja juomat talon puolesta, mahtava henkilökunta, kaikki lipputulot bändille ja vielä eväitä kotimatkalle Poriin, hän hehkuttaa. Kaikki toimii ja keikalle pääsee, kun on kerran todistanut, että saa porukkaa paikalle. Pyysin, että voisiko ne noin 30 ilmaiseksi sisään tullutta asiakasta esittää jonkinlaisen VIP-kortin. Kallis harrastus Expected Boy on soittanut viimeisen kahden vuoden aikana reilut 50 keikkaa Suomessa ja jokusen myös Latviassa ja Puolassa. – Club Libertessä tuntuu olevan yleinen tapa, että ilta yritetään saada mahdollisimman täyteen erilaista keikkaa, teatteria ja muuta ohjelmaa. Väsäilen mainokset ja miksaan keikat. Stalkerin mielestä on hyvä olla kiitollinen vähästäkin, sillä rock’n’rollin pelikentille ilmoittautuneen valitus huonoista keikkadiileistä kaikuu kuuroille korville. Toiste en sitten olekaan soittanut Wartissa, ja aina baarin nimen kuullessani alkaa hävettää. – Helsinkiläiset baarit ovat melkoisia vaatimaan bändeiltä. Keikan jälkeen baari otti 150 euron lipputuloista 100 euroa, ja bändeille jäi 50 euroa jaettavaa. Hyvinkääläisen punkrock-ryhmä Expected Boyn Riku Leino tuntee paikallisen klubin omistajat ja ymmärtää, miksi Zoom on joutunut joidenkin bändien silmissä huonoon valoon. Ilmaiseksi ei saanut edes limua tai kahvia, ei edes alennusta. Oma lukunsa sen sijaan ovat pienempien kaupunkien paikalliskuppiloiden Expected Boy valmistautuu debyyttialbumin julkaisuun ja aikoo pistäytyä näyttäytymässä myös Englannin kamaralla. Takkiin tuli noin 100 euroa per bändin jäsen, hän kertoo. Keikkabuukkaus on alusta asti hoidettu omin voimin. Varsinaisen kritiikin hän suuntaa silti Helsingin Kallioon. Hänen mielestään isojen kaupunkien keikkapaikkojen promoottorit ovat hyvin perillä siitä, mitkä bändit vetävät jengiä ja mitkä eivät. Rock Bar Monttu on myös aina ollut asiallinen baari meitä kohtaan. Koitan pitää puitteet kondiksessa ja teen baarivuoroja. Leinon mukaan haastavinta on tiedon ja vaatimusten määrä, jotka kasaantuvat keikkapaikoilta, muilta bändeiltä ja myös oman bändin jäseniltä. Baarien suhtautumisessa nimettömiin yhtyeisiin on kuitenkin oikeasti suuria eroja. Bensarahoja ei saatu, ruokia tai juomia ei talon puolesta ollut, ei edes bäkkäriä. Discipline X -yhtye kehuu Seinäjoella sijaitsevan, Warttibaarina tunnetun Bar 15:n meininkiä. Syksyllä 2011 hän siirtyi varsinaisesti baarin palvelukseen. Toiset kunnioittavat soittajia karvoihin katsomatta, toiset vasta suosion koittaessa. Esimerkiksi On the Rocks on luvannut palata asiaan jo vuoden verran. Porilaisen Discipline X -yhtyeen Pastori Kuri ei malta olla jakamatta kokemustaan jääkylmästä kohtelusta. Bensoihin, ruokaan ja hotelleihin meni 350 euroa. Leino iloitsee siitä, että viime aikoina pidemmillekin reissuille on alkanut natsata majoitus ja reilut bensarahat keikkapaikkojen toimesta
Kumpikin ääripää jää toteutumatta. Jallu ja Masa myöntävät, että vastausprosentti bändien keikkatiedusteluihin jää valjuksi. Masa suhtautuu tähän myönteisesti. OTA YHTEYTTÄ STALKERIIN: teppo.vapaus@gmail.com. Haaste yleisölle Jallun mukaan puhelimitse lähestyminen on bändeille huono vaihtoehto, koska puhelusta ei jää niin helposti muistijälkeä tarjotusta ohjelmasta. Eräänä päivänä sain kyllä hellyyttävän puhelun, kun hyvin nuori kaveri soitti ja esitteli itsensä, todennäköisesti juuri keksimänsä ohjelmatoimiston edustajana. – Toiset artistit ymmärtävät ja toiset ei. Kysyessäni buukkaajilta, mikä jurppii heitä eniten, esille nousee yleisön laiskuus. Täällä tehdään ne jutut, jotka tulee vastaan, diggasi niitä tehdä tai ei. 44 SOUNDI ”Verotuksen ja byrokratian kautta tutkailtuna tuntuu, että ravintolayrittäjiä kohdellaan kuin rikollisia.” Forssan Blue Poolin yrittäjä Masa Paavilainen (oikealla) vastaa myös bändibuukkauksista. Miten buukkaajan mielenkiinnon sitten saa heräämään. Bändien yksittäisissä viesteissä naseva otsikointi on tärkeintä. – Jos innostun ulkopaikkakuntalaisesta tulokkaasta, niin ehdotan usein jonkinlaista matkakulutakuuta ja prosenttidiiliä. Muuten voi helposti jäädä intiimi ensitutustuminen väliin tulevien Apulantojen, Kotiteollisuuksien ja Eppu Normaalien kanssa, Jallu toteaa. Joskus bändit ovat valmiita keikkailemaan ilmaiseksi. – Verotuksen ja byrokratian kautta tutkailtuna tuntuu, että ravintolayrittäjiä kohdellaan kuin rikollisia. Masa komppaa. Artistit ovat joskus tyytyväisiä pienempäänkin kuulijamäärään, mutta meidän näkökulmamme on arkisempi. Ja bändi on muistissa, kun toivottavasti pääsee pian ponnistamaan demotasolta seuraavalle levelille. ”Keikalle halutaan”-otsikot jäävät helposti myöhempään tutkintaan. – Se kertoo, että on halua soittaa ja päästä eteenpäin, ja se on makeeta. Masa kertoo tekevänsä valintansa pitkälti omien tuntemustensa mukaan. Lippudiilit ovat myös Blue Poolin arkea. Myös Jallu Korpi toteaa, että ajat ovat kovat. Aina kun tarvitsen ohjelmatäydennystä, sieltä on helppo ammentaa. Paavilaisen mielestä hommassa ei ole mitään, mikä ei olisi haasteellista. – Mua nakertaa se, kun jengi on pelkästään trendien perässä. Kehittyvät bändit kiinnostaa aina, mutta sika säkissä on mahdottomuus. Demomerestä tulee poimittua vain harvoin, mutta kyllä sieltäkin aina pari vuodessa pääsee lavalle asti. Asenteita ja suhtautumista on joutunut muuttamaan aika rajusti vuosien aikana. Mutta juuri noin tähän pitää lähteä, rohkeasti härkää sarvista. – Suurin osa keikkaan johtavista yhteydenotoista käsittelee levyn julkaisua ja siihen liittyvää rundia. Riskit täytyy pystyä jakamaan keikkapaikan ja bändin välillä. Jallun mukaan tarjousten kirjo on äärimmäisen monipuolinen. Tuossa oli mielestäni käytetty luovuutta! The Town Heroes oli loistava duo ja hemmot todella mukavia, mutta käymissämme takahuonekeskusteluissa emme kyllä sivunneet jääkiekkoa edes vahingossa, Jallu nauraa. Stalker toivoo jatkuvuutta Montun ja Blue Poolin vaalimalle elävän rockin kulttuurille Porissa ja Forssassa, toivottaa hauskoja keikkareissuja Expected Boylle ja Discipline X:lle ja lupaa käyttäytyä hyvin, jos pääsee Warttibaariin keikalle. Kiertuetta rakennettiin Suomen lätkäkaupunkeihin. Faktahan on, että yksikään bändi ei ole arvokkaampi kuin mitä ne pystyvät lippuluukulta tekemään. – Artistien valinnassa on oltava skarppina. Otan kaveriksi paikallisen bändin tukemaan iltaa. Saatteessa kerrottiin jätkien olevan kovia lätkäfaneja, ja he nojailivat mailoihin pressikuvissaan. Minkälaisia diilejä teette pienten bändien kanssa. – Vaikka bändin nimi arveluttaa, niin haastaisin yleisön avaamaan tarjoamani linkin ja tutustumaan siihen tarkemmin. – Ei ole mitään saumaa maksella kiinteitä liksoja poskettomasti, Masa toteaa. – Vielä nimettömät bändit saattavat ehdottaa nelinumeroisia takuita ja A4kokoisia ridereita tai sitten taas lupaavat tuoda mukanaan ilmaiseksi supportin, oman PA:n ja maksamaan vieläpä meille sähköistä ja vuokrastakin. Kovin monen viikonlopun notkahduksiin ei vuositasolla ole varaa. – Sähköpostiin saadaan kaikki oleellinen helposti ja niitähän minä selailen päivät pitkät. – Suurin juttu taitaa olla se, että musa vakuuttaa mut. Ihmiset, jotka vaeltelee tuolla kylillä viikonloppuisin vain sen perässä, missä on eniten jengiä, ihmetyttävät mua. Jallu kertoo, että hän saa viikoittain toistasataa sähköpostiviestiä ja lisäksi Facebook-yhteydenottoja ja puheluita. Joskus saattaa toimia jokin hauska aasinsilta. Bändien tavoin elävän musiikin ylläpitäjät haluavat haastaa yleisön ennakkoluulot. Hieman kömpelösti ja arasti hän tarjosi yhtyettään ja piti välillä pieniä taukoja, joiden aikana en voinut välttyä kuulemasta taustalta bändikaverinsa tuhdilla Savon murteella antamia ohjeita. Kuvassa lisäksi baarin työntekijät Emmi Turpeinen ja Joona Rosenberg. Haluan aina perustella tarjoukseni niin suoraan bändeille kuin ohjelmamyyjillekin, Jallu valaisee Montun filosofiaa. Tykkään, kun sellaista tulee vastaan, joskin se on harvinaista. Eräs ohjelmatoimisto tarjosi kanadalaista The Town Heroes -duoa jääkiekon varjolla. Tutun tyypin suositus saattaa myös painaa vaa’assa merkittävästi. Masan mukaan noin 20 prosenttia kysyjistä saa vastauksen. > Stalker tuuton litramäärä oksennusta nurkista. Jos joku keikka kiinnostaa, niin kyllä sinne voi mennä ilman, että 10 muuta kaveria seuraa perässä. Haastavin juttu itselle on ollut sisäistää se, että tämä on nykyään enemmänkin elämäntapa ja harrastus, josta saattaa joskus saada jopa korvausta
NYT VAIN: Hifimaailman lehtitilaus 6 kk + JBL Micro Wireless JBL MICRO WIRELESS (arvo 59 €) KANNETTAVA kaiutin, jossa on ladattava litiumioniakku ja johtoliitännän lisäksi langaton Bluetooth-yhteys. Niin perinteiset stereolaitteet kuin verkkosoittimet, monikanavajärjestelmät, kaiuttimet, subwooferit, videotykkejä ja televisioita unohtamatta. Paketin yhteisarvo on 98,20 €, joten etusi on lähes 61 euroa. Tai soita asiakaspalveluumme 010 778 6400 (arkisin klo 9-16). Hifimaailma Laadukkaan äänen ja kuvan erikoislehti HIFIMAAILMA kertoo kaiken laadukkaasta äänen- ja kuvantoistosta: Testaa, vertailee, tutkii ja opastaa. 37,50€ Normaalisti yhteensä 98,20 € Nyt saat siis Hifimaailma-lehden 6 kk tilausjakson ja upean JBL Bluetooth-kaiuttimen vain 37,50 eurolla. Lisäksi mielenkiintoisia ostooppaita ja tietoartikkeleita, joiden avulla saat parhaan mahdollisen hyödyn hifi- ja kotiteatterihankinnoistasi. TILAA HETI! Tilaa helposti netistä: www.hifimaailma.fi/tutustu-JBL Netistä löydät myös lisätietoa lehdestä ja tilaajalahjasta
Porvoo pysyi meillä studiotyön kotipesänä aina viidenteen levyyn asti, jonka jälkeen jokin laiskuus ja virkamiesmäisyys sai tekemisistämme otteen ja aloimme nauttia siitä, että pitkien studiopäivien päätteeksi pääsee kuitenkin kotiin nukkumaan. Riku Pihlanto otti vuonna 2002 nuoresta kokoonpanostamme ensimmäiset promokuvat oudolla kahdestivalottuvalla kinofilmikameralla – jostain syystä jossain sisäurheiluhallissa. 46 SOUNDI. Yhtyeen kitaristi Joel Melasniemi kokosi Soundiin parhaita paloja yhtyeen alkuajoista vastikään julkaistun Terminal 2 -albumin sessioihin saakka. Kuvat: Scandinavian Music Groupin kotialbumi Ensimmäiset studiosessiot äänitettiin Donkkari-basisti Jukka Puurulan perustamalla Karillo-studiolla Porvoon maaseudulla 2002. Suomen Fleetwood Mac Jo 14 vuoden ikään ehtinyt Scandinavian Music Group alias SMG on taltioinut tekemisiään ahkerasti myös filmille vuosien mittaan. > Kotialbumi Muistoja artistien valokuvakansioista. Eletään lyhyttä kultakautta, jolloin Antti (Lehtinen) oli leikannut pulisonkinsa ja ponnarinsa, muttei vielä plösähtänyt tippaakaan
Kun kiertää Suomen Helsingistä Rovaniemelle ja Oulun kautta takaisin keskikokoisella pakulla, kaverin naamataulu saattaa alkaa vituttaa. En muista näistä kuvista mitään. Ei kun se taisi päätyä Paula Vesalan uudelleentekstittämänä Petran levylle. Keikalle menossa 2004. Ensimmäiseltä akustiselta rundilta 2005: Antin rumpusetti tiukuineen ja triangeleineen näyttää vahvasti Association Of Righteous Drummers -järjestön sääntöjen vastaiselta. Tämä oli ohjaaja Pasi Paunin mielestä kohtuullinen vaiva oikeanlaisen tilantunnun ja valonkajon luomiseksi. Antin päähinevalintaa en osaa kommentoida. Tähän taloon ollaan palattu useaan otteeseen promokuvaussessioissa. Kappaleen nimi oli Poikaystävä, eikä sitä koskaan julkaistu tai edes saatettu valmiiksi. Nimikirjaimien (2004) sessioissa äänitimme yhden kappaleen Oulunkylässä, vanhempieni talossa, koska sieltä löytyy niin omituisen soundinen, kaikupohjastaan haljennut flyygeli. Tällöin on hyvä ottaa esiin sosiaalisia tilanteita tasa-arvoistavat terapeuttiset naamarit. ”Keep trade unfair” – olin sydämetön, kyyninen hirviö. Missä olet Laila. Olin nuori ja YUP:n Janne Mannonen tarvitsi rahaa. Like that’s ever going to happen. Olimme näemmä isompi nimi kuin Sitimaan, mutta kaukana Sõpruse Puiesteen kansansuosiosta! Antti kirjoitti yhtyeensä jäseniä solvaavat spiikit valmiiksi viron kielelle. Se tarkoitti treenikämppämme kaikkien bändien kaikkien kamojen roudaamista ja uudelleenpystyttämistä uuteen lokaatioon. Kuva: Antti Rastivo Vuosi 2004 ja ensimmäinen kolmesta retkestämme Viroon. Ilmeisesti jonkun festarin takahuoneeseen oli jätetty hikinauhoja sillä ajatuksella, että kuuluisat rokkarit esiintyisivät julkisilla paikoilla ne päällään. SOUNDI 47. Tässä ollaan Ankkarockissa vuonna 2003. Pasi kieltäytyi edes kerran kuvaamasta lamppumerta todisteeksi jälkipolville. Ilmeisesti ajattelin, että silareissa Kannuksen Kotiseutupäivien yleisö hurraa ja suosio on taattu. Kädessäni lukee ilmeisesti viittauksena Chris Martinin vilpittömälle maailmanparannusmeiningille. Korvamonitoroinnista ja ”lavat kattoon” -haara-asennoista luopuminen oli silti vapauttavaa. Vuosi 2004. -levyn aikaan palasimme jo isoina tekijöinä virolaisen lehdistön suitsuttaessa meitä uutena Fleetwood Macinä. Minne katosi päivät -video kuvattiin Helsingin vanhassa jäähallissa yöllä vuonna 2002. Ja miljoonan lampun pystyttämistä ulos, lasiseinien taakse
Vuonna 2007 kuvatun videon ajo-osuudet kuvattiin avoimella tieosuudella, joskin kortittomat Terhi (Kokkonen) ja Paapu kävivät popcornsotansa turvallisesti pickupin ollessa hinauksessa. Kuva: Pekka Mustonen Kuvat: SMG + Finland’s finest Lähinnä varmasti naislaulajan ansiosta meidät kutsuttiin Kosovoon ja Makedoniaan vuonna 2005 viihdyttämään suomalaisia rauhanturvaajia. Pian tämän jälkeen myös Miikka Paatelainen tuli bändiin jäädäkseen. Bändi joka krebaa yhdessä, pysyy yhdessä! Tässä ollaan Rovaniemen Tivolissa vuonna 2006 oman keikan jälkeen katsomassa Egotrippiä, joka yhden kesän oli jostain syystä joka viikonloppu samassa kaupungissa meidän kanssamme. 2007 kesällä palasimme jälleen kerran Oulunkylään vanhalle parvekkeelleni ottamaan promokuvia. Vieläkö soitan banjoa -videon ohjasi Arto Tuohimaa, joka teki yhtyeestämme myös Rannalta toiselle -dokumentin Hölmö rakkaus ylpeä sydän -levyn teosta. Toisinaan taas hotellisekaannukset johtavat siihen että yhtye majoitetaan hätäratkaisuna kattokerroksen saunaosastolle. Tällä kertaa mukana oli jo edellisen levyn vihossa vilahtaneen Kössin (Kyösti Salokorpi) lisäksi Paapu ja Miikka. Voitte myös kuvitella, että aikataulut pitivät ja logistiikka toimi paremmin kuin Suomen-kiertueilla koskaan. (Tai olihan leireissä paljon muunmaalaisiakin.) Banski Ridin leirillä saimme nopean koulutuksen paitsi pomminpurkuun, myös kaivinkodeiden käyttöön ja autopalojen sammutukseen. Antti testasi KFOR-joukkojen liikkuvan saunan. Tämä oli hyvä kesä! Oheinen kuva otettiin 2008 Naantalin Kylpylän pihalla, jossa odotamme bussin starttaamista Provinssirockiin. Muistaakseni Paapun (Pauliina Kokkonen) ensimmäinen rundipätkä meidän mukana. Kuvan ukkelit nauttivat päärakennuksen steriiliä laatua huokuvista sviiteistä, mutta osa joutui majoitussekaannusten vuoksi johonkin betoniseen lisärakennusparakkiin jakamaan huoneensa – I kid you not – venäläisten rekkalesbojen kanssa. 48 SOUNDI. Meistä oli tullut 14-kätinen ja -jalkainen folk-hirviö. Sekin toimi. Pari ruutua otettiin jonkinlaisena varmisteluna nelihenkisestäkin kokoonpanosta, mutta onneksi niille ei koskaan tullut käyttöä
Kävimme viime vuoden loppusyksystä Terhin kanssa Espanjan Vélez-Malagassa kuvaamassa videomateriaalia ja levyn kannet. Kössi jäi Terminal 2 -albumin ilmestyessä pois yhtyeen riveistä laiffiin vedoten. Toivon, että lapsemme perustavat jonain päivänä yhteisen bändin. Suostuttelimme levy-yhtiön hyväksymään budjetin sönköttämällä, ettei Suomesta nyt vain löydy videokäsiksemme vaatimaa taloa ja uimaallasta. Olen viettänyt hänen kanssaan kymmenen vuotta samoissa hotellihuoneissa ympäri Suomea, ja vietimme häitämmekin semikoordinoidusti peräkkäisinä päivinä. Taiteen alttarilla on seistävä nöyränä. Manner-levyn kuvaussessioissa 2010 jostain syystä kaikki napsahti kohdalleen, ja itse kukin näytti kerrankin filmitähdeltä. (03) 223 6684 EPE’S PALVELEE SINUA ARKISIN 10-18, LAUANTAISIN 10-16 SOUNDI 49. MUUTTAA NETTIIN! Epe’sin Kivijalkamyymälän tyhjennysmyynti jatkuu NYT NETISSÄ! Tuhansia CD-LEVYJÄ todella edullisesti! Alkaen 1€ KPL!!! WWW.EPES.NET EPE’S, KYTTÄLÄNKATU 6, TAMPERE • Puh
> Levyarviot ... Tiedän miten tulta tehdään -kappaleella mukana on myös puumaisuuttaan himpun karistanut Anna. Hienoimman kertosäkeen paljastaa Glorian koti, kasvatuspsykologinen ote ravistelee: ”Pilkkakirveillä veistettyjen kasvojen mannerlaatat liikkuu nopeaan.” Uusivirta on pätevä kasarikisälli, mutta miehen vahvuudet ovat siellä missä ennenkin – elämän eheyttävien rakenneosasten ujuttamisessa tötteröihimme tavalla, joka suistaa meidät takaisin omiin öihimme. Sen sijaan mielen harmaus on saanut uutukaisella seurakseen Nuoruustango-debyytin (2003) aikoihin vielä punastelevaisesti pilkahdelleen romanttisuuden kareen. Ikuisten lasten saatteessa yhtye kertoo kuudennen Olavi-albumin sisältävän 2010-luvulle päivitettyä suomirockia. Uusivirran uskallus psyykensä ruohonjuuritasolla piehtarointiin on usein tehnyt miehen taiteesta paitsi piirun virkaveljien vastaavaa kiusaannuttavampaa, myös perverssiltä tuntuvalla tavalla samaistuttavampaa. Olavi Uusivirta Ikuiset lapset Johanna Kustannus Kuva: Jenna Pietikäinen ”Joku istutti mieleen sävyt harmaan, nyt tämä on varmaa.” Ikuiset lapset -albumin avaavalla En tiedä mitä menetän jos jään -kappaleella äänessä on se betonikaupungin poika, joka lähes vuosikymmen sitten haaveili kevyemmästä hengitysilmasta hattarana huvenneiden öiden läpi vaeltaessaan. Me nautimme, emmehän koskaan valinneetkaan unohtaa. Suomirockia tai ei, Ikuiset lapset on ennen kaikkea allegoria kyseenalaistamattoman lapsenmielisyyden säilyttämiselle ja uteliaisuudelle niitä tuhansia meitä muinoin ympäröineitä mahdollisuuksia kohtaan. Nyt 30-vuotias Uusivirta palaa peilipintaiselle lähteelle pelottomampana kuin aiemmin. Olavi Uusivirta on maamme taitavimpia sanoittajia, mitään todellista tarvetta ylähuomiolle 80-luvulla syntyneisyydestä ei ole. EERO TARMO HHHH. Kiinnostavaa. eikä tältä levyltä löydy kannanottoja vihannesten syönnin hienoudesta... Ikuiset lapset on bändilevy. Näkemyksellisyys on aina. Kansikuvan Narkissosproblematiikka vaikuttaisi kulkeneen varjona itseään vakuuttamaan pyrkineen miehen vierellä jo pitkään. Tuskin vielä. Näennäisenä viitekehyksenä toimivasta 1980-luvusta saamme turvariepumme sitä kaivatessamme. Parasta Uusivirtaa. Kämäräiset Jaakko ja Timo muodostavat yhdessä Uusivirran ja Olli Krogeruksen kanssa iloluontoisen sävyi- 50 SOUNDI sään soitantaan taipuvaisen kvartetin, joka tarjoaa lyriikoiden allegorisesteettiselle peruskuvastolle sitä juuri tarvittavissa määrin viihteellistävän kontrastin. Vuoden 2010 Preeria oli intellektualistisen urakehityksen lakipiste, jonka jälkeen Uusivirta on parilla viimeisimmällään loiventanut lukeneisuutta kansanomaisuudella tullen näin fiksusti vastaan niin sanottua keskivertokuulijaa. Minä olen hullu -albumista (2008) lähtien Uusivirta-albumeille sisältynyt psykoilunumero tarjoillaan tällä kertaa Mannerlaatat-rypistyksen muodossa – milloinpa tasapainoisuus olisi rockmusiikissa kiinnostavaa ollut. 80-luvusta läsnä ovat kannen Siekkari-fontti, Pave Maijanen (Paperisiivet) ja Eppujen Vuonna 85 (360°)
Itse lisäisin tähän jatkumoon vielä Mutations-mestariteoksen, joka monissa kirjoissa kuitataan jonkinlaisena väliteoksena, mutta joka jälkikäteen katsottuna on osoittautunut yhdeksi kestävimmistä Beck-levytyksistä. Vaikka jälki on kaikkea muuta kuin tylsää, niin nyt ollaan todella kaukana Loserin slacker-mentaliteetista tai Midnite Vulturesin liskodiskosta. Se on ajaton. Rakkauteen on yksi tämän kulta-ajan parhaita suomalaisia blues-levyjä. Levyn atmosfäärissä on jotain, joka tuo mieleen Rauli ”Badding” Somerjoen, mutta musiikissa kuuluvat myös kuluneet vuosikymmenet. Morning Phase on todella surumielinen teos, mutta samalla se tihkuu sellaista lohtua, jota useimmiten tapaa lähinnä gospelin parissa. Rakkauteen on pieni ja upea levy blues-levy. Sanoitukset eivät ole yhtä arkisia kuin Hopeatähdellä, eli villasukista ei räpätä eikä tältä levyltä löydy kannanottoja vihannesten syönnin hienoudesta. Beck Morning Phase Capitol Kuva: Roihis Musica Morning Phase on monellakin tapaa Beckin uran uusi aloitus. Ja juuri tarpeeksi. Beckin paluu takaisin aktiivimuusikoksi on yksi alkaneen vuoden parhaita musiikkiuutisia. Bluesia sekoitetaan myös aiempaa rennommalla otteella muihin tyyleihin. Suurin osa levystä katetaan perustriolla, mutta välillä lisämaustetta tarjoavat piano ja trumpetti. Esimerkiksi tuore single Waking Light juontaa juurensa näihin lähes vuosikymmenen takaisiin sessioihin. Maalta kaupunkiin lainaa hienosti Tainted Love -klassikkoa. Tai edes tarpeellisuudesta. Pietarin Spektaakkeli tekee Pietarin puhelaulua kannattelemaan maukkaan keitoksen, jossa toinen hallitseva ainesosa on iskelmällinen perspektiivi muihin roots-tyyleihin. Rootsiahan nekin ovat. Hyvä esimerkki tästä on jonnekin Simon & Garfunkelin ja Fleet Foxesin välimaastoon osuva Turn Away, jossa Beck hienovaraisilla siveltimenvedoilla maalaa todella raskaan sarjan tavaraa. Keski-ikäistyminen, perhe-elämä ja terveydellisen taistelun jättävät arvet eivät voi olla kuulumatta miehen musiikista. Se, että paluu tapahtuu Morning Phasen tasoisella, miehen omat huipputeokset tasapäisesti haastavalla levyllä, on kieltämättä pieni, mutta toki positiivinen yllätys. Spektaakkelin lyyrinen koti on Satumaa, samasta puusta veistetty kuin muutkin suomalaiset satumaat Monosesta Kaurismäkeen. Aivan alusta työstöä ei kuitenkaan tarvinnut aloittaa, sillä levyn pohjina toimivat jo vuonna 2005 Nashvillessa tehdyt nauhoitukset. Välillä mieleen tulee Jolly Jumpers, voimakkaimmin kappaleessa Kuuma mama. Vuonna 2008 julkaistun Modern Guilt -levyn myötä Beckin pitkä levytyssopimus Interscopen kanssa tuli päätökseen ja suunnilleen samoihin aikoihin miestä vaivanneet selkäongelmat ärtyivät akuutille tasolle. Rakkauteen on minimalistinen mestariteos. Pitkittyneen sairasloman jälkeen Beck palasi luottomiestensä kera studioon ja Morning Phase alkoi löytää lopullista, seesteistä muotoaan. Toisinaan bändi kuulosta suomalaiskansalliselta Soul Coughingilta. Rakkauteen ei lähemmän tutustumisen jälkeen retroile. Alakerrassa kummittelee välillä pieni ripaus dubia, ja löytyy levyltä yksi vanhaan jamaikalaiseen tyyliin vedetty r&b-tyylinen kappalekin. Rumpali Tyko Haapala, basisti Mitja Tuurala ja myös kitaristin virkaa toimittava solisti Pietari Kiviharju soittavat uskomattoman vähäeleisesti ja tiukasti. Ja koska sekä Sea Changen että Morning Phasen kappalemateriaali on poikkeuksellisen vahvaa, on tämä lähestymistapa todella oiva valinta. Pietarin Spektaakkeli Rakkauteen Roihis Musica ARTTU TOLONEN HHHH JARI JOKIRINNE HHHH Kuva: Capitol Nämä ovat suomalaisen bluesin kissanpäivät ja kultaiset vuodet. SOUNDI 51. Beck on itse luonnehtinut Morning Phasea vuonna 2002 julkaistun Sea Change -levyn sisarteokseksi. Laadukasta tavaraa tulee monella saralla aina akustisista traditionalisteista, kuten Lauri Ankerman, sähkövelhoihin esimerkkeinään Esa Kuloniemi ja Jo’ Buddy sekä Rambling Boysin ja Talmud Beachin tapaisiin oman tiensä kulkijoihin. Levyn avaava Kun tuun sun luo on täydellinen tervetuliaisbiisi – arkinen, mutta silti jotenkin maaginen blues siitä, millaisia tuliaisia poika tuo tytölle tullessaan käymään. Yhtäläisyydet onkin helppo huomata, sillä näillä kahdella levyllä riisuttu tunnelma yhdistyy akustiseen äänimaailmaan saumattomasti ja pääroolin pääsevät itse kappaleet. Pojat, tytöt sekä poikien ja tyttöjen välinen hankaus muodostavat levyn lyyrisen selkärangan
Omintakeisuus kiteytyy sykkivällä raidalla Entity, joka hiipii kuin varkain tanssimaan tajuntaan. ANTTI ERVASTI HH 52 SOUNDI Kreikkalaiskitaristi Gus G:n meriittilista alkaa olla jo melkoinen siihen nähden, että uraa on takana reilut kymmenen vuotta. JUHA SEITZ HHHH Sami Kettunen DV D Loputon Gehennan Liekki Bestial Burst Luvattoman kauan siinä meni, että suomalaisen blackmetalin tarina paketoitiin dokumentaarisin keinoin yksiin kansiin. Hieman paremmin rajoja rikkoo Palefacen Murheellisten laulujen maa. Tässä sitä viimein tulee, Gus G:tä aidoimmillaan ja omimmillaan. Semminkin, kun blackmetallilla ei ole mitään tekemistä etiikan kanssa. Vuonna 2011 Night Visions -festareilla ensi-iltansa saanut Sami Kettusen ohjaama Loputon Gehennan Liekki pureutuu suomalaisen blackmetallin olemukseen alan pioneerien haastatteluilla. Tosin rap-osuus olisi saanut jäädä tekemättä. Se vain ei riitä, että esimerkiksi Viikate soittaa loppuun kuluneen Kitara, taivas ja tähdet -veisun omalla tunnistettavalla soundillaan, kun laulu on epävarma ja puolivillainen suoritus. Valtaosa kappaleista on synnytetty tavanomaisista poikkeavilla lyömäsoittimilla sekä peukalopianolla, mikä avaa eksoottisia ovia taiteilijan luonnosta energiaa hakeviin tarinoihin. Monien bändien joukosta Firewind on periaatteessa ollut Gus G:n bändi, mutta silti mieheltä on kyselty jo pitkään soololevyn perään. Elokuvan trailerista poiketen dokumentin haastattelut pysyvät pääosin asiallisina ja yllättävät artistien paikoin hyvinkin paljon toisistaan eroavilla näkemyksillä muun muassa musiikin poliittisuudesta ja kaupallisuudesta. Within Temptationin omat elementit ovat edelleen musiikin keskiössä, mutta kitara murahtaa kenties hieman kipakammin kuin ennen, ja asenteessakin vaikuttaisi olevan enemmän asianmukaista puristamisen makua. Onhan bändi välillä hieman häilynyt rajan tuntumassa, mutta nyt musiikkia syntyy selvästi rankemmalla kädellä. Toki hienojakin esityksiä löytyy. Pikemminkin levyä kuunnellessa tulee ajatelleeksi, että näinhän niiden biisien. Kotiteollisuuden versio Valkoisesta kuplasta todistaa, että bändin ei kannattaisi yrittää tuhota mitään muita kuin omia kappaleitaan. Egotrippi tekee hyvää jälkeä 16 vuoden takaisella Lautturillaan, mutta olisihan se voinut tehdä uuttakin. Kappaleiden valinnassa ei ole moittimista. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Jennie Abrahamson Gemini Gemini How Sweet The Sound Music Ruotsalainen laulaja ja lauluntekijä Jennie Abrahamson kyllästyi pari vuotta sitten musiikkiympyröihin ja aloitti yliopisto-opiskelun. I Am The Fire Kuva: Soundi-arkisto Century Media Eri esittäjiä Eput rautaa Ratas Hyvän tribuuttialbumin teko on vaikea laji. Levyä leimaa pyrkimys minimalistiseen maksimaalisuuteen. Mokoman Kaikki häipyy, on vain nyt valloittaa meidätkin, jotka emme paljon hevistä perusta. Haloo Helsingin Puhtoinen lähiöni yhdistelee vanhan kunnioitusta ja tuoretta otetta lievistä artikulaatio-ongelmista huolimatta. Koska kyseessä on sisällöllisesti ja tuotannollisesti laadukas paketti, tuntuisi tekopyhältä peräänkuuluttaa ohjaajan vastuuta ja hyviä journalistisia tapoja paikoin päihtyneiden haastateltavien käytöstä. Jos Club For Five tekee yleensä sietämätöntä musiikkia, ei sen versio kehnoimmasta päästä olevasta Eppu-biisistä, Joka päivä ja joka ikinen yö, paranna tulosta yhtään. Odotellaan, että kukin tekisi mahdollisimman oman kuuloisen ja toimivan versionsa. Jennie Abrahamsonin pop-näkemys poimii luontevasti elementtejä elektronisista kerrostumista, poreilevista kasarikaiuista sekä karun Pohjolan jylhistä rytmiaavikoista. Irinan esittämä nimikappale on myös luontevasti rakennettu modernisaatio. Levyn johtoajatuksena oli saada aikaan jotain muuta kuin Gus G:n bändit ovat aiemmin tehneet. KAISLA LEVEELÄ HHH Within Temptation Hydra BMG Vaikka Within Temptation on tehnyt vuosikaudet laatujälkeä, takaraivossa on ollut pieni mietintä siitä, pystyykö bändi pysyttelemään siellä metallin puolella. Se on nimittäin liian hyvä, liian siisti ja liian toimiva. Yliopistoissamme tehty akateeminen tutkimuskin on pääosin suunnannut katseensa vuonojen maille, vaikka kotomaassakin on roihahdellut, vierivät hautakivet eivät ole sammaloituneet ja musiikki on kansainvälisesti arvostettua trendeistä piittamatonta itseilmaisua. Hollantilaisryhmän sävellykset kiteytyvät melodioihin ja Sharon Del Adelin laulusuoritukseen, jotka molemmat ovat edelleen erinomaisia, mutta eivät ainakaan aluksi tunnu niin kaikkivoipaisilta. on kitaristina sen verran laadukas soittaja niin teknisesti kuin taiteellisesti, että niitä vapauksia olisi voinut käyttää selvästi reilummalla kädellä. Gus G. on instrumenttinsa suvereeni taitaja, jonka soitossa kuuluu kunnioitus muun muassa Al Di Meolaa, Steve Vaita ja Marty Friedmania kohtaan. Tehtävä ei ollut välttämättä helppo, sillä miehen historia kattaa metallin eri tyylilajeja joltisenkin laajalla skaalalla. Jennie Abrahamsonin keijumainen tulkinta polveilee kadehdittavan kauniisti. Resepti on tuttu ja aika oikea: haalitaan eri tyylisiä nimiartisteja tekemään omat tulkintansa legendaksi paisuneen yhtyeen kappaleista. Vaikka sillisalaatti saattaa olla jopa tarkoituksellista, se on tällaisten ja tämänkin levyn rasitus. Mies lähestyy asian ydintä grungekulmasta keskittymällä rock-asenteeseen. Oivalluksen on tehnyt myös Pää Kii, joka punkittaa hienosti alun perin ei kovin punkin Mekin tehtiin rakkautta. Ane Brunin kiertuebändissä musisoiminen toi hiljalleen takaisin artistin taiteelliset intohimot, ja ajatus neljännestä sooloalbumista kypsyi lopulliseen muotoonsa, kun Abrahamson pääsi jenkkikiertueelle ihailemansa Peter Gabrielin kanssa. Tietämättömille leffa tarjoaa kasvot blackmetalin undergroundille ja piirtää ääriviivat alakulttuurin kuluneista kahdesta vuosikymmenestä. > Levyarviot ...bändin ei kannattaisi yrittää tuhota mitään muita kuin omia kappaleitaan... Genren emämaan Norjan skene ja sen 1990-luvun hullut vuodet lieveilmiöineen on puhkikoluttu lukemattomin eri kerroin. Kokoelman yllättäjä on uusi tuttavuus Aero, joka nostaa Afrikka, sarvikuonojen maan poppailun monenteen potenssiin. Gus G. Silti levyä vaivaa pieni varman päälle ottaminen. Mukana on sopiva yhdistelmä tuntemattomia sävelmiä kovan ytimen Eppu-faneille ja puhkisoitettuja ikihittejä, joita ei voine välttää. Mutta nokkela ja kekseliäs kitaristi keksii keinot. Lasse Valtosella on raikas ote Baarikärpäsenä. Viime kesänä Tukholmassa äänitetty Gemini Gemini puhkuu osin gabrielmaisia rytmikokeiluja, joiden luonne viittaa Kate Bushin viime aikojen atmosfäärisiin maisemointeihin. Hyvästä yrityksestä huolimatta Eppu Normaalin kunniaksi tehty Eput rautaa -kokoelmakaan ei onnistuneimpien joukkoon pääse. Levyn tunnelma vaikuttaa niin vapautuneelta kuin se voi, ja liekö syy maestron omassa toteamuksessa, ettei hänen tarvitse enää todistaa mitään, koska hän on jo mukana vakiintuneissa bändeissä. Gus G. Reijo Taipaleen totisesti toitottama Voi kuinka me sinua kaivataan on kammottava esitys ja kökkö idea
Levyllä vierailevat Dave Pirner, Howard Jones ja Tarja Turunen, jonka hienostuneisuus toimii loistavasti Sharon Del Adelin kanssa. Sävellysten kustannuksella unohdutaan fiilistelemään orgaanisen heleitä tunnelmia. Ei hätää –uudesta ME-80 efektipedaalista ruuvaat asianmukaisen soundin nopeasti kuin ajatus. Sama kirjaimellinen tyyneys pätee koko kiekkoon, joka sisältää rauhallisen rennolla luomuotteella skulatun setin ytimekästä rockia. Ne, joilla on joskus ollut mahdollisuus käydä talvisessa metsässä vähän hönkäilemässä ja ihailemassa huurteisia puolukanvarpuja, jätetään kappalejärjestyksen edetessä puitten katveeseen odottamaan jotain yllättävää. albuminsa tyynesti samalla Holidays In The Sun -riffillä käyntiin kuin Sex Pistols Never Mind The Bollocks -klassikkonsa. Alku on kaunis, lupaava. Pitkätukkainen ujo hippi lauloi kuulaasti illan pääaktin José Gonzalezin suohon vaikuttaen samalla äärimmäisen haavoittuvalta. USB MIDI/Audion kautta saat yhteyden graafiseen BOSS TONE STUDIO -editoriin, musaohjelmiin ja lisäsoundeja tarjoavaan BOSS TONE CENTRAL -sivustoon. Yllätyksellisyys on ehkä liian vahva sana, mutta kyllä biiseissä on voimaa, joka moniuloitteisuuden jatkeena muodostaa tanakan kokonaisuuden. ASKO ALANEN HHHH Death Vessel Island Intervals Sub Pop Herkkä-äänisen folkprinssi Joel Thibodeaun johtama Death Vessel avaa kolmannen levynsä viemällä kuulijan syrjäiselle mättäälle, jossa männyt humisevat tyynessä lumisateessa. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Guðrið Hansdóttir Taking Ship Lumpeela Julkaisut Pohjoisten ulappain ympäröimien Färsaarten folksoundi on herkkä ja aava, vaikka muusikkoisänsä Hansin tyttäreksi itsensä nimennyt Guðrið Hansen onkin jalostanut sitä persoonallisemmaksi ja kansainvälisemmäksi. Melodioissa pilkahtelee kivoja ja miellyttäviä kuvioita, jotka heitetään ilmoille ilman suurempaa päämäärää. ASKO ALANEN HHHH Drive-By Truckers English Oceans ATO Georgian ja Alabaman ryhdikkäimpien poikien rockrykmentti tempaisee 12. Färsaarelaisen duokumppanin Janus Rasmussenin ja islantilaisten muusikoiden lisäksi kahdella raidalla soittavat ja laulavat suomalaisen Hi-Lo & In-Between - sekä Ochre Room -yhtyeiden tyyliniekat. Innovatiivisen jalkakytkinpatentin ansiosta kahdeksaa efektilohkoa käytetään kuin stompboxeja, toisaalta monisyisemmät efektiasetukset voi edelleen tallentaa muistipaikoille. Kahdessa viikossa purkitettu English Oceans purkaa miehistövaihdosten ja kolmen vuoden levytystauon inspiroimat paineet onnistuneesti runsaaseen ja elinvoimaiseen materiaaliin. Tasapaksu Arcade Fire -henkinen maalailu onnistuu mitäänsanomattomuudessaan jo ylittämään ärsytyskynnyksen Island Vapors -kappaleen kohdalla ja olen Metallia vai fuusiojazzia. Kummaltakin löytyy sovellettua punksärmää tehdä ivallista pesäeroa etelävaltiolaiseen konservatismiin, mutta myös myötätuntoa keski-ikäisen elämän menestyksen ja menetysten hetkille. Kitarakuvioitakin selvemmin eri lauluissa kaikuvat Neil Youngin, Roger McGuinnin tai Willie Nelsonin äänenpainot, eivät hallitsevina vaan luonnollisina osina elävän americanan soundia. Taking Ship syntyi aitojen hengenheimolaisten parissa, jotka avaavat Reykjavikiin asettuneen lauluntekijän ympärille meripeninkulmittain omaa tilaa. Keskittynyt sessio kuulostaa selvästi paremmalta kuin taannoinen, aiempia vuosia 1998–2009 levottomasti kuitannut kokoelmalevy. Alkuperäisjäsenistä Patterson Hood on toiminut pääasiallisena sävelniekkana, mutta nyt myös Mike Cooley on tehnyt ja laulanut lähes puolet erinomaisesta kappalemateriaalista. Death Vessel pysäytti vuonna 2008 yksin kitaransa kanssa Kulttuuritalolla. Laulujen kiehtovin taika on silti eksoottisissa sointukuluissa, jotka erottavat tekijän ja tulkin angloamerikkalaisista trubaduureista tai Kate Bushin kaltaisista idoleista. www.roland.fi www.bosstonecentral.com SOUNDI 53. Hansdóttir näppäilee kitaroidensa ohella sähköistä autoharppua Omnichordia. Ilmeisesti Xzibitin vierailu And We Runilla on tarkoitettu kokeiluksi, joka saisi sellaiseksi jäädäkin, sillä rap tuntuu vieraalta Within Temptationin juhlavassa metallissa. pitää mennäkin, mutta Within Temptation pystyy sittenkin ravistelemaan perustuksiaan. Drive-By Truckers ei imitoi ketään, mutta ei myöskään peittele viehtymyksiään. Saksalaisen 1800-luvun runoilijan Heinrich Heinen teksteihin perustuvalla kolmannella albumillaan Hansdóttir on vähentänyt fäärinkielisen lyriikan osuutta entisestään, mikä normalisoi sävelkuvaa englannin äännepainotusten suuntaan. Levy pysähtyy paikalleen sigurrosmaisen sievästi. Saksankielestä sovelletut tunteelliset runoelmat sekä myyttisemmän menneisyyden balladit ovat tunnelmaltaan rikkumattomat ja hillityn hienosti eläväiset
Mutta Railio ei epäonnistu. Sitä vaivaa tasapaksuus, monenkin asteinen rohkeuden puute ja sovitukset ovat pitkälti normikamaa. Budapestissä kaikki on isompaa: lavalla marssii porukkaa kuin kuin tietäjiä Kuopion torilla, lava-asettelu kolmine korokkeineen on massiivinen ja koko pruduktio kuin käsistä lähtenyt pikkupojan uni. Pelkäsin, että vuosien tauon jälkeen Theli kuulostaisi muoviselta ja päivääntyneeltä. Levyn avaava nimikappale todistaa Viinikaisen pystyvän sähäkkään postbop-kitarointiin. Vieras maa tarjoaa suurilla tunteilla esitettyä iskelmällistä rockia hevivaikutteilla, siis juuri sitä, jolle kadun tyylikkäällä puolella viihtyvät henkilöt tapaavat virnuilla. Duke Ellingtonin Things Ain’t What They Used To Be on sovitettu tavalla, joka flirttailee dekonstruktion kanssa. Osa kappaleista on rauhoittavan meditatiivisia, vauhdikkaammat taas muistuttavat norjalaisen Röyksoppin tuotantoa dub-henkisine rytmeineen. Wither vajoaa progressiivisen deathin monenkirjavaan joukkoon, mutta Descendin kannattaisi avata silmänsä, havaita itse kykyjensä kärkipotentiaali ja toimia sen mukaisesti. Uudempi setti tekee Atlantan vedosta vielä Budapestiakin laulajakeskeisemmän. Levy kun raottaa mukavasti menneisyyden muistoja kuitenkaan itse täysin jäämättä sinne. Mitä vielä. Kotikuuntelua paremmin albumi soveltuisi liikkuvan kuvan tai performanssien rinnalle. JUHO KANKAANPÄÄ HH Teemu Viinikainen Trio Hit It! Prophone Kitaristi Teemu Viinikaisen, basisti Ville Herralan ja rumpali Mika Kallion trio on yksi maamme hienoimpi jazz-yhty- eitä juuri nyt. Eihän kolmen vuoden takainen debyyttikään mikään pirteyden perikuva ollut, mutta nyt bändin tähtäin hakee kiivaasti sitä Tuonelan mustaa joutsenta. Therionin keikan seuraaminen on kaksijakoista. Pääruuaksi tarjotaan kahden ja puolen tunnin ja peräti 26 kappaleen Live In Budapest 2007 Therionin 20-vuotisjuhlakiertueelta ja täydennykseksi kahden tunnin Live In Atlanta 2011 ProgPower-festivaalilta. Trion vuoropuhelu versiolla on kaikessa abstraktiudessaan todella hienoa. Esimerkiksi Kiitti J:n soolo yltää aika vapaaksi tykitykseksi, jossa Viinikaisen soitossa yhdistyvät kiihko ja tyylitaju. Budapestissä Therion soittaa muun setin ohessa sinfonisen metallin suunnannäyttäjän, Theli-albumin kokonaisuudessaan eikä olekaan ihme, että Theli julkaistaan juuri nyt uudelleen. Suurin osa loppulevystä tuo mieleen 1970-luvun fuusiokokeilut. Jos kokoonpanon vuoden 2009 Grains oli harmittoman yhdentekevää riippumattomusiikkia chill out -rytmeillä, on 4 kurkotus kohti vakavahenkisempää ambientia ja kokeellisempaa ilmaisua, jopa minimalismia. Island Intervals piiloutuu soundien taakse, eikä aiottu kauneus pääse esiin. Albumin pelastaa muutama upea sävellys ja Railion intohimoa tulviva lauluääni, joka nostaa hänet kirkkaasti tusinaidolien yläpuolelle. Kuva: Nuclear Blast keskeyttää. Atlantan keikka on selvästi Budapestiä riisutumpi, vaikka normibändeihin verrattuna neljä oopperatyylin laulajaa lavalla onkin aika hulppeaa. Parhaimmillaan kappaleet ovatkin monikerroksisia ja 54 SOUNDI jännitteisiä ääniseittejä mielenkiintoisilla yksityiskohdilla. Therion vei mustemmalla Lepaca Kliffothilla (1995) orastanutta sinfoniasuuntausta huomattavasti pidemmälle naislauluineen ja erityisen vahvoine klassisine piirteineen, jotka sekoittuivat tuon ajan goottilaiseen henkeen. Perinnetietoiset sävellykset eivät kuitenkaan ole ihan peruskauraa, vaan riitasointujen joukossa liikkuu melodiakuvioita, jotka tuntuvat päässeen livahtamaan pikkaisen ohi bändiltä itseltäänkin. Odotuksia petaava aloitus ei täydenny. Mutta etenkin Budapestin keikan valinnat puhuttelevat, soihan siellä Theli. Viinikaisen soitto on värikylläistä ja hän käyttää efektejä todella luovalla ja musikaalisella tavalla, ei kainalosauvana. Biisissä ja tulkinnassa on Pat Martinon kaikuja. Paikallaan polkemista on liikaa, eikä ajoittainen vaisun väljä ilmaisu onnistu pitämään mielenkiintoa yllä kokonaista tuntia. ARTTU TOLONEN HHHH Antti Railio Therion Adulruna Rediviva And Beyond HHH Theli – Deluxe Edition HHHH Nuclear Blast Adulruna Rediviva And Beyond -dvd koostuu kahdesta täysimittaisesta keikasta. ...kun oikein silmin katsotaan, niin me ollaan Lemmyjä kaikki... Näinä hetkinä on myös Kallion soitto hienoimmillaan. Johtui pitkä harkinta-aika sitten levy-yhtiön empimisestä, viime vuonna ilmestyneiden sinkkujen Sulava jää ja Ruostunut ankkuri keskinkertaisesta radiomenestyksestä tai musiikillisen linjan hakemisesta, jälleen saatiin hyvä muistutus siitä, et- tä tie tosi-tv-suosikista menestyväksi artistiksi on pidempi ja kiemuraisempi kuin koskaan ennen. Theli oli ilmestyessään vuonna 1996 vaikutusvaltainen ja uutta luova metallilevy. Progedeathin alueella on kokeiltu jo monenmoista, ja periaatteessa Descend ei ehkä ole se kaikkein uudistushenkisin ryhmä. Nyt yhtyeen omaperäisimmät piirteet hautautuvat kuin varkain perusjytinän alle. MARKO SÄYNEKOSKI HH Boozoo Bajou 4 Apollo Kahden saksalaisen tuottajan, Florian Seyberthin ja Peter Heiderin muodostama elektroninen instrumentaaliduo Bozoo Bajou on tehnyt merkittävän suunnanmuutoksen. Liki viiden tunnin toljotuksen jälkeenkään en oikein osaa päättää, kumpaa. Se on vaikeata. Lajityypissään lupaava levy. Yö, Apulanta, Antti Railio. Toisaalta silloin, kun kiertuelaulaja Snowy Shaw kuljeksii lavalla teddykarvaiset lahkeet jalassaan ja sarvet päässään, kirkusopraano vieressä ei ota rauhoittuakseen ja tanssitytöt vatkaavat, Therion on kuin oopperamusiikkia tontuille ja menninkäisille. Suurimmaksi osaksi levy kuitenkin kuulostaa turhauttavan päämäärättömästi ajelehtivalta äänimatolta. Theli määritteli paitsi Therionin uraa, myös sinfonista metallia yleensä ja on uuden tulemisensa ansainnut. Nimittäin, jos bändi olisi hoksannut astuneensa kultasuonen päälle, hakku olisi todennäköisesti viuhunut vikkelästi. Descend oikeastaan jännittää ihan turhan takia. ANTTI MATTILA Vieras maa Universal Vuonna 2013 The Voice Of Finland -kisan voittaneen Antti Railion soolodebyyttiä saatiin odottaa yllättävän kauan, melkein vuosi. Jos levy täytyisi trianguloida, lisäisin Martinon tai ehkä Wes Montgomeryn tyylisen perinnekitaristin rinnalle Pat Methenyn, jonka tyylistä Viinikainen on ottanut parhaat palat ja jättänyt huonot pöydälle, sekä kosketinsoittaja Joe Zawinulin, jonka kappaleen Directions trio versioi. Kun vielä albumin sanoitukset käsittelevät kipeitä ja paljaita parisuhteita ja sen kappalemateriaali huojuu paikoin yhdentekevän puolella, katastrofin ainekset ovat ilmassa. Välillä tuntuu, että Christofer Johnssonin visio on vastustamaton ja koko näytös suurta ja mahtavaa sinfonisen hevin juhlaa. > Levyarviot NINNI LUHTASAARI HH Descend Wither Inverse Ruotsalaisbändi Descend astelee pikkuhiljaa kohti synkempiä vesiä. Näin taiteellensa herkistyneeltä artistilta toivoo jatkossa rohkeutta paljaampaan ilmaisuun. Kuten ambientissa kuuluu, keskitytään levyllä melodioiden sijaan tunnelman luomiseen. Yksioikoiset biitit on korvattu pääosin orgaanisilla rapinoilla, rahinoilla ja ropinoilla, ja muutenkin tulos on aikaisempaa hengittävämpi ja melankolisempi. Viinikaisen solistinen soitto tuo välillä mieleen Zawinulin soundimaailman. Toki 90-luku kuuluu, mutta biisimateriaali on edelleen vahvaa ja kutkuttavasti paisuteltua. ANTTI GRANLUND HHH. Levyn hienoin hetki on singlenä julkaistu Halla ja etelätuuli, josta saattaa hyvinkin tulla komeine kertosäkeineen ja mahtipontisine viulusovituksineen iskelmäkansan kestosuosikki
Levyn nimikappale kuulostaa uskonsa ihmisen perimmäiseen hyvyyteen menettäneeltä Dave Lindholmilta ja ehkä siinä tuleekin esiin tämän levyn viehätyksen ydin: ”Maailman typerin tuote on vielä keksimättä / firmamme aikoo suunnitella laitteen / joka pyyhkii perseesi automaattisesti.”. Kitaristihirmu ja biisintekijä Mike Orlando on ympäröinyt itsensä Symphony X -laulaja Russell Allenilla, Disturbed-basisti John Moyerilla ja Mike Portnoyn korvanneella Twisted Sister -rumpali A.J. Mutta silti albumi tuntuu tärkeältä, niin yhtyeelle itselleen kuin minulle fanina. Mutta juuri tuota sanaa Adrenaline Mobista on käytetty koko sen kolmevuotisen olemassaolon ajan. Hallelujah’n biisien painavuus ja tekstien ahdistavuus ovat keskenään niin totaalisessa sopusoinnussa, että Iiwanajulma ei anna helpotusta tuovan katharsiksen kokemiselle pienintäkään mahdollisuutta. Tuskantäyteisen Hallelujah-albumin päättävä Vammauta terveytesi – Skada din hälsa tuo tutun itsetunnon kohotuslaulun tähän päivään. Iiwanajulma on Hallelujah’lla siirtynyt välillä kipeistäkin ihmissuhdetutkailuista analysoimaan meidän päiviemme yleisluontoisempia riivaajia. Toisella levyllä jatkuu tyypillinen jenkkimetalli paksuilla soundeilla, lyhyillä voimakkailla riffeillä ja vahvasti pauhaavalla laululla. Ennen normaaliin elämänmenoon luetut vastoinkäymiset ovat nyt lääkkeillä hoidettavia vaivoja. Siinä on oikeastaan Men Of Honorin koko kuva, kirkkain hetki kuulostaa joltakul- ta muulta. Kun Garvey laskee rauhallisesti sanat ”hallelujah morning” nuoteilleen, on kaikki niin täydellisesti kohdallaan kuin vain voi olla. Toisaalta yllätyksiä saati uudenlaisia irtiottoja on turha odottaa. Esimerkiksi uudella levyllä vasta seitsemäs kappale One Night In December esittelee melodian, joka takertuu välittömästi mieleen. Yksittäiset raidat ovat alisteisia kokonaisuudelle, eikä edellislevyltä löytyvän Lippy Kidsin kaltaisia selkeitä huippuja löydy. Etenkin kun se ääni laulaa tällaisia rivejä: ”There isn’t words yet for the comfort I get / From the gentle lunette at the top of the nape of the neck that I wake to.” Elbow’n levyillä ei ole kiire minnekään. Tähän ajatukseen on kuitenkin turha jämähtää, sillä muilta osin Primal Fear on silkkaa itseään, ja johtotähtenä keulalla viilettävät terävät kitarariffit. Delivering The Black on levy, johon voi luottaa. Se on omalla tavallaan lohdullinen ajatus, koska ehkä siitä voimme päätellä asioiden olevan paremmin tulevaisuudessa. Levy on täynnä vastaavia, asioita masentavan hyvin kiteyttäviä säepareja, joita Hautala toistelee usein aika maanisen oloisesti. Levyn tarttuvimman biisin, Dearly Departedin, laulumelodiakulku kuulostaa Foo Fightersilta. Silloin kun tapahtuu niin sen myös tuntee. Dynamiikkaa, beibe! Albumin täydellisin hetki löytyy Real Life -kappaleesta. Se on takuuvarma paketti, joka on tehty päänhakkaukseen ja tukan heiluttamiseen. Vaikka Elbow’n albumit ovat aina nojanneet vähintään yhtä paljon tunnelmaan kuin sävellyksiin, tällä kertaa musiikki on aiempaakin vähäeleisempää ja meditatiivisempaa. Riffit ovat saksalaisen tyylin mukaisesti rankkoja ja bändin työskentely on tarkkaa asianmukaista fiilistelyä unohtamatta. Ja viehän se. Perolla. Pyövelin vaatteet on säröllä ja se sopii aihepiiriin erittäin hyvin. Tai sitten ne ovat huonommin ja tulevaisuus kiroaa nimemme. Melodioitakin löytyy, vaikka niiden saralla Primal Fear ei ole mikään ainutlaatuisuuden airut. Kaikki kiteytyy ehkä tähän: ”Miten typerältä tämäkin aika näyttää / tulevissa historian kirjoituksissa.” Olemme tuomitut aina näyttämään tulevaisuuden mielestä hölmöltä. Levyä seurasi poikkeuksellisen pitkä hiljaisuus, joka on Hallelujah’n myötä komeasti ja äänekkäästi ohi. Myös akustisilla kitaroilla koristellut balladibiisit luovat levylle laajempaa kuvaa. Yli seitsenminuuttisen, hälyisän nimikappaleen lopussa tunnelma on jo SOUNDI 55. Kuten Chargen päälle vyöryvät jouset, akustisen Fly Boy Bluen säkeistöjen välistä hyökkäävä säröriffi tai minimalistisen Honey Sunin taustalla gospelmaisesti hymisevät stemmat. Adrenaline Mobin vahvuutena on kuitenkin musiikkityyliinsä nähden liki yltiöpäinen kitarasooloilu, joka tuo tuoretta näkökulmaa tähän paksusti jynkyttävään genreen. Samojen asioiden kanssa painivat myös Sokea Piste sekä Hautalan soololevy. Sisältö ja muoto kohtaavat ARTTU TOLONEN HHHH Primal Fear Delivering The Black Frontiers Jopa Ralf Scheepers kuulostaa Primal Fearin uudella levyllä hetkittäin hyvinkin paljon Rob Halfordilta. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Adrenaline Mob Men Of Honor Century Media Superkokoonpanosta puhuminen on vaarallista, sillä samalla asetetaan odotus jollekin ylivertaiselle. PERTTI OJALA HHH Elbow The Take Off And Landing Of Everything Fiction Guy Garveyn lauluääni aiheuttaa saman tunteen kuin Miles Davisin trumpetti. Primal Fearista on helppo pitää, sillä keskeiset elementit ovat juuri niitä saksalaisen perushevin kulmakiviä, jotka juntattiin paikoilleen jo 80-luvulla. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä, että Adrenaline Mob on taitavuudestaan huolimatta perin tyypillinen jenkkibändi. Sillä kun oi- kein silmin katsotaan, niin me ollaan Lemmyjä kaikki. ANTTI MATTILA HH Iiwanajulma Hallelujah Iiwanajulma Vuosisadan vaihteessa Etelä-Savon Juvalla syntyneen Iiwanajulman kakkosalbumi Tuhottu tila (2008) oli yksi julkaisuvuotensa raskaista valopilkuista. Scheepersin ja Mat Sinnerin johta- ma bändi tavoitti jo varhain oman tyylinsä, josta yhtye ei ole lipsunut, ei hyvässä eikä pahassa. Kun The Take Off And Landing Of Everything alkaa, otetaan hyvä asento ja annetaan levyn viedä mukanaan. Välittömän melankolian, joka lamauttaa mutta tuntuu vastustamattoman turvalliselta. Vaikka tähänkin voi olla tyytyväinen, pieni riskinotto voisi tehdä välillä hyvää. Jäljellä on vain monipuolinen paha olo, jonka asianmukaisen hoitamisen takaa kaiken mahdollisen kattava kansainvälinen tautiluokitus. Resepti on niin tavanomainen, että odotuksiin on vaikea vastata. Noustaan ilmaan, mutta ei suihkukoneen penkkiin painautuen, vaan hitaasti ja pehmeästi kuin kuumailmapallolla. Heikki Hautala Pyövelin vaatteet Ektro / Future Lunch Sokea Piste -yhtyeestä tuttu Heikki Hautala on taidemaalari, joka maalauksissaan käsittelee ihmisen hämmentävää ja stressinystyröitä hierovaa elämää nyky-yhteiskunnassa. Rappeutuva yhteiskunta tekee samaa ihmisilleen ja takuuvarmana seurauksensa on onneton loppu. Ehdottoman rujosti ja koneitakin hyödyntäen vyöryvällä tummalla metalillaan bändi kammoksuu yhteiskunnan arvotonta armottomuutta ja sen jäsenten vieraantuneisuutta ihmiselon ihanuudesta
JARI JOKIRINNE HHH Viktor & The Blood Apocalypse Right Now Warner Sugarplum Fairystä tutuista veljeksistä nuorempi luo nahkansa uudelleen astetta tulikivenkatkuisemmassa kontekstissa. Siirsin sen kitaralle ja otin pianon pois, ja se muutti tunnelmaa radikaalisti. Edeltäjiensä tapaan se esittelee todella lahjakkaan artistin, jonka lauluissa riittää syvyyttä, laajuutta ja rönsyjä kuin Rufus Wainwrightilla konsanaan. Onhan siinä tietenkin myös paljon huumoria mukana. – Aiemmin ja nuorempana ajattelin useinkin juuri noin. Tokihan Persson teki A Camp -nimellä kaksi kelpo levyn, mutta niissä kyse oli enemmän yhteistyöhön nojautuvista projekteista kuin varsinaisista sooloista. Edellisten albumien ilmestyessä olen kuunnellut niitä haltioituneena kerta toisensa jälkeen. Ehkä odotin enemmän ja syvempää, tai ehkä Classicin aiempaa laajempi tyylikirjo hukkaa levyn persoonallisuuden. – Halusin saada talteen bändin soundin raakana ja siistimättömänä. MIKKO MERILÄINEN Kuva: Paul Heartfield HHH 56 SOUNDI Soundi pirautti Joan Wasserille puhelimella. Nyt Animal Heart liukuu korvien ohitse hieman turhan helposti, huolimatta Perssonin vahvasta presenssistä ja kaikin puolin kelvollisista lauluista. Mukana menossa on myös vanhasta yhtyeestä tuttu kitaristi Jonas Karlsson ja yhdistelmähän toimii kuin raideliikennevälineen saniteettitila, joskin hieman rohkeammat tempovaihtelut olisivat piristäneet vaikutelmaa entisestään. Viktor Norénin uusi yhtye on pintatasolla todellakin lähempänä Backyard Babiesia ja Hardcore Superstaria kuin Bo Kaspers Orkesteria, mutta nahkaisen kuoren alla sykkii edelleen brittiläisen tradition nimeen vannova pop-sydän. Klassikosta ei siis ole kyse, eikä etenkään To Surviven (2008) tasolle ylletä. Alkuihastuksen jälkeen ei jää riittävästi kestävää. Uuden levyn tiimoilta Persson on avoimesti kertonut sairastaneensa kohdunkaulan syövän, mutta jättänyt tarkemmat analyysit aiheesta tekemättä – ja aivan hyvä niin. Ainakin mitä musiikkiin tulee. > Levyarviot lähes sietämättömän painava. Tuotantonsa puolesta Animal Heart on valitettavan kiltti ja sliipattu. Debyytiksi nimittä- Joan As Police Woman Classic Reveal Joan Wasserin neljäs pitkäsoitto sekä palkitsee että turhauttaa. Ihailetko ketään niin paljon, että heidän musiikkiaan kuullessasi haluat heittää pyyhkeen kehään ja luovuttaa. Ja mihin sitä rakastuisi ellei persoonaan. – Ei se ollut mikään tietoinen tavoite, se tapahtui luontevasti. Se tuntui aluksi todella pelottavalta. Sama kaava taitaa toistua taas, tosin Classicin kohdalla ihastuminen ei tunnu kantavan niinkään kauan. Mutta samaan aikaan minä olen erittäin kiinnostunut luomaan klassikkobiisejä, sellaisia jotka pysyvät mukana pitkän aikaa. – Ehdottomasti New Years Day, enkä edes tiedä miksi, sillä siinä on hyvin vähän raitoja. – Albumin nimeksi minulla oli monia vaihtoehtoja, mutta pidän tästä. Tosin minkään toisen bändin albumilla se tuskin tuntuisi kevennykseltä, etenkään kun kappaleen aiheena on vaarallista merta ylittävät pakolaiset. – Ihailen loputtoman paljon etenkin Stevie Wonderia sekä vaikkapa Outkastia, Neil Youngia, Nina Simonea ja Public Enemyä. MIKKO MERILÄINEN HHHH Nina Persson Animal Heart Universal The Cardigans oli yksi 90-luvun merkittävimpiä yhtyeitä. Albumia äänitettiin monissa sessioissa ympäri New Yorkia studioissa ja treenikämpillä. Lisäksi Classicilla häiritsee aiempaa pirteämpi – pahimmillaan musikaalilta kuulostava – fiilis, ja tiedättehän kuinka paljon helpompi on rypeä melankoliassa kuin hypellä riemusta. Classic oli ensin vain biisin nimi, ja siinä laulussa sanalla tarkoitetaan sitä, kuinka ihminen voi näyttää tosi klassiselta, siis tosi hyvältä. Tein myös rumpuraidan, jossa on hyvin erikoinen rytmi. Se laulu ei syntynyt helposti, mutta samalla se on yksi suosikkejani. oli huipullaan vuoden 1997 Gran Turismo -levyn myötä. Vaikka Animal Heart näyttäytyykin varsin henkilökohtaisena teoksena, eivät sitä määrittelevät teemat juurikaan liity aiheeseen. Mikä albumin lauluista oli hankalinta saada onnistumaan. Yltäkylläisesti sovitettua, dramaattista ja teatraalisuuteen taipuvaista popmusiikkia. Se oli turhauttavaa ja valtavan työlästä, puhumattakaan laulamisesta. Mutta tässä ollaan! TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN. Pehmoisista indiepoppareista kasvoi vuosien myötä soittolistoilla ja musiikkikanavilla juhlinut ruotsalainen vientitoivo, jonka suosio ...suhteemme kariutunee tunnepuolen ongelmiin... Miksi päätit tällä kertaa suunnata aiempaa kauemmas menneisyyteen. Siksi sen jälkeen tuleva ylevä The Blanket Of Night -finaali tuntuu helpottavalta. – Totta, mutta otapa huomioon, että minulla on jo täysin naurettava taiteilijanimi. Ja joka kerta on käynyt samoin: puoli vuotta myöhemmin en enää muista niiden olemassaoloa. Yhtye personoitui hyvin vahvasti keulakuva Nina Perssoniin, joka vihdoin ja viimein on polkaissut odotetun soolouransa käyntiin. Kappaleista oikeastaan vain Food For The Beasts ja Catch Me Crying selvästi osuvat tälle sektorille. Olin jo opetellut hallitsemaan viulun soiton, ja sitten aloin opetella pianoa ja kitaraa. Classicin seurassa viihtyy, mutta se saa myös aavistuksen kyllästyneenä vilkuilemaan muihin pöytiin. Sellaiseen minä pyrin. Hieman rosoisempi toteutustapa, esimerkiksi Perssonin rakastaman Sparklehorsen tyyliin, olisi tehnyt levylle vain hyvää. Classicilla kaikuu vahvana vanha soul ja hyväntuulisen nimibiisin kohdalla jopa doo-wop. Olen tietenkin kuunnellut paljon Motownia ja muuta soulia, ja rakastan sitä, mutta levyä tehdessäni en juurikaan kuuntele mitään musiikkia. Moi Joan! Vaatii pokkaa nimetä albuminsa klassikoksi. Ultracoolit Kicks Out On A Saturday Night ja Firefighter, sekä mötikkämäisesti jyystävä Live For A Better Day vakuuttavat yhä poikamaista intoa puhkuvien kolmekymppisten ruotsalaisrokkareiden pieteetin ja luomisvoiman kestävän vertailun useimpien 10 vuotta nuorempien tai vanhempien artistien kanssa. Siitä huolimatta myös Classicilla Joan As Police Woman asettuu ongelmitta kunnianhimoisimpien ja omaperäisimpien nykyartistien joukkoon – niin paljon tälläkin levyllä riittää ihasteltavaa. Sävelsin sen pianolla, mutta en halunnut sellaista versiota levylle. Taitoa löytyy niin sävellys-, näkemys- kuin toteutuspuolellakin, joten suhteemme kariutunee tunnepuolen ongelmiin
TOSITARKOITUKSELLA. LIIKUTTAVAN HYVIÄ KEIKKOJA www.meteli.net SOUNDI 57. ARTISTIT ETSIVÄT YLEISÖÄ
Goodwinin valttikortti on edelleen matala ja pehmeä lauluääni, joka voitti puolelleen jo Dovesin Lost Souls -debyytillä (2000). Piano Ombre sopii kuitenkin muillekin kuin vain frankofiileille. Kotiteollisuudet. Musiikilliselta anniltaan Odludek tuntuu melkeinpä skitsofreeniseltä, mutta laulajan ääni pitää paketin kasassa lähes täy- 58 SOUNDI Kuva: Timo Isoaho Domino Stam1na SLK Sakara Stam1nan luova hulluus on sen verran ailahtelevaista sorttia, ettei koskaan voi tietää missä sen seuraavan siirron punainen lanka lopulta kulkee. Levyllä onnistutaan kuitenkin välttämään nuhaisan keskivertoindiepopin sudenkuopat, ja juuri siksi Piano Ombre on alkuvuoden ihastuttavin albumi. JUHO KANKAANPÄÄ HHHHH Jimi Goodwin Odludek Heavenly Recordings Manchesterilaisyhtye Dovesin laulaja Jimi Goodwin päästää debyyttisoololevyllään mielikuvituksen laukkaamaan oikein kunnolla. Odludek on kuitenkin – rönsyilystään huolimatta – lupauksia antava avaus laulajan soolouralle. Helvetistä voisi välillä mennä myös länteen. Röyhkeä väitteeni on, etten Stam1naa kovempia livebändejä ole kovin monta elämäni aikana nähnyt. Kokonaisuus on huolellisesti viimeistelty mutta silti intiimi ja välitön. Loppuosakin saattaa alkuun vaikuttaa hieman hahmottomalta, kunnes ymmärtää elämää suu- sin, vaikka välillä Goodwin kurotteleekin liikaa eri suuntiin. VISA HÖGMANDER HHH remman kokonaisuuden sijaan etsiä yksittäisiä helmiä. Frànçois & The Atlas Mountains -kokoonpanon neljännellä albumilla tuottajana on toiminut Ash Workman, joka on työskennellyt aikaisemmin muun muassa Metronomyn ja Veronica Fallsin kanssa. Sitten tehdään vielä kuten Stam1naa arvostellessa aina: kehutaan Antti Hyyrystä sanoittajana. Ja tottahan levyllä on myös oppikirjaesimerkki staminamaisesta kertosäkeestä kappaleessa Kuoliaaksi ruoskitut hevoset. Odludekin musiikillinen skaala yltää tanssipopja hiphop-rytmeistä sirkusmaisten välisoittojen ja gospel-kertosäkeiden kautta Dovesin levyiltä tuttuun karun kuulaaseen pop-ilmaisuun. Elefantilla (eittämättä messevään) ”tuplaukset, falsetti, Haapasalon soolo” -raamiin ahtautuu päräyttävimmin toisena kuultava Luonasi on linnani. Ei kaiutettuja kertosäkeitä, tunkkaisia kitaravalleja tai rasittavaa elektrokikkailua, vaan valtoimenaan ja kirkkaasti pulppuavaa vihellyspoppia: kevyitä jousitaustoja (kyllä, ne toimivat edelleen), vaivattomia melodiakoukkuja, tunnelmallisia pianosovituksia ja heleitä sähkökitaroita. Jokaiselta Happoradio-levyltä tähän asti on kuiten- kin tavannut löytyä vähintään yksi tyrmäävän toimiva kappale. EERO TARMO HHH Frànçois & The Atlas Mountains Piano Ombre 2010-luvulla miltein kaikki popmusiikki levytetään englanniksi kansallisuudesta riippumatta. VILLE SORVALI HHH Happoradio Elefantti Sony Kauniilla minällä (2008) oman äänensä löytäneelle ja miksausteknisen valaistumisen kokeneelle Happoradiolle näyttäisi olevan käymässä ns. Stam1nalla on sisäsyntyinen taipumus kertoa muutaman minuutin aikana mahdollisimman monta musiikillista ja sanallista anekdoottia. Usko pois on sekin odotettu, kaikessa ylipirtsakkuudesaan varsin toimiva ralli, kun taas Dynamon ja Kylmä kuuma kylmän imelät laulumelodiat ovat lähinnä vaivaannuttavia – vaikka ne kappaleina olisivatkin kaikkea muuta kuin tyypillisiä yhteislauluja. Piano Ombre onkin samanaikaisesti höpsön mielikuvituksellinen, elämänjanoinen ja hitusen haikea. Aina se onnistuu kuitenkin kuulostamaan tutulta, ja totta puhuen aika turvalliseltakin. Yhtye loi debyytillään toimivan konseptin ja soundin, josta se on aina tunnistettavissa, mutta Stam1na ei sittemmin ole sen asettamia suuntaviivoja kovin orjallisesti seuraillut. Siitäkin huolimatta, että itken verta joka kerta, kun keski-ikäistyvä rokkari mainitsee ivalliseen sävyyn asuntolainan. Yllätysmomenttinsa tehokkaasti hyödyntäneen debyytin jälkeistä materiaalia olen lähinnä osannut kuunnella sujuvasti, joskus ehkä osannut olla kuuntelemattakin. > Levyarviot ...keski-ikäistyvä rokkari mainitsee ivalliseen sävyyn asuntolainan... Herrain ryhdikäs rokkaus todistaa, että toisinaan puhtaalta pöydältä aloittaminen todella kannattaa. Mistä ja mitä SLK sitten kertoo. Siis ajatonta poppia parhaimmillaan. Siksi onkin virkistävää kuunnella albumia, jossa laulukielenä on englannin lisäksi ilmeikäs ranska. Siinä valossa onkin ehkä outoa, että sen levytetystä tuotannosta viimeinen silaus on aina jäänyt puuttumaan. Albumin parhaat palat, jännittyneesti kasvava avausraita Terracotta Warrior, Keep My Soul In Song -balladi ja letkeästi tanssittava Ghost Of The Empties voisivat hyvin olla mukana myös seuraavalla Doves-levyllä. Laulaja Frànçois Marryn äänessäkin on vastustamatonta eloa ja iloa. Ylimalkaisesti siihen ei kannata suhtautua, sillä pelkän avausraidan (Rautasorkka) perusteella koko levyn voisi samantien myydä eteenpäin. Rauhoittuessaan se purkaa asioita eri tavalla ja ikään kuin vakavoituu. Myös Pois Kalliosta ja Tavikset -hittien metamorfoosilta kalskahtava Älä anna paskiaisten päättää kerännee festarilavojen etuset pullolleen syvien riviemme kaltoin kohdeltuja, parisuhteensa keski-ikää lusivia. Happoradiosta on hioutunut hienosti yhteen maaliin. minen on tiettyjen levyjen kohdalla aina hieman kyseenalaista, vaikka Apocalypse Right Now tämän kokoonpanon tuotoksena sellaiseksi mielletäänkin. SLK onnistuu molemmilla tavoilla: Jos laiskanpulskea Kalmankansa ei kaipaakaan ympärilleen mitään ylimääräistä, on levyn nimiraita puolestaan päättömän rakenteensa kanssa aivan yhtä upea tekele
LIIKUTTAVAN HYVIÄ KEIKKOJA www.meteli.net SOUNDI 59. TUHANNET KEIKAT LÄHEMPÄNÄ KUIN KOSKAAN
> Levyarviot pelaava rockyhtye ja sanoituksissaan hauraita vaikutelmia taiten maalaileva Aki Tykki tietää miten kotiäitien silmät kostutetaan. Beibellä Mopo rymistelee eteenpäin tunnusomaisen rasavillillä ja konstailemattomalla tyylillään. Ajoittaiset huudahdukset korostavat punkahtavaa ja leikkisän popahtavaa otetta. Neljännellä sooloalbumillaan Samuli Putro jatkaa Tavalliset hautajaiset -levyn (2012) käynnistämää irtiottoa akustispainotteisesta ilmaisusta. EERO TARMO HHH Paul Rodgers The Royal Sessions 429 Free- ja Bad Company -veteraania ja Jimmy Pagen kanssa perustamassaan The Firm -yhtyeessä 80-luvun puolivälissä hetken aikaa vaikuttanutta Paul Rodgersia on viimeksi tullut kuultua Queen + Paul Rodgers -albumilla The Cosmos Rocks (2008), jolla Rodgers ei ollut parhaimmalla tavalla kotonaan. Kestoltaan napakoiden kappaleiden joukkoon on mahtunut myös pidempi jammailu Lisää Koiria, joka jättää tilaa riitasointuiselle irrottelulle. Siinä ei olisi uskonut kenenkään onnistuvan. Se löytyy myös Live At We Jazz -livekokoelmalta. Taitekohdassa-levyltä ei löydy samanlaista timanttia, vaikka samoilla vesillä liikutaankin. Ajoitus ei siis voisi olla parempi Mopo-trion toiselle albumille. Levyn kohokohdat ovat pianon siivittämä päätösballadi Älkää unohtako toisianne, joka tasapainoilee imelyyden rajamailla notkahtamatta kuitenkaan väärälle puolelle, sekä tyylikkäästi rullaava erokuvaus Totutusta poiketen, jossa Putro käyttää pelittää-verbiä toimivasti. Albumin suurta hittiä Olet puolisoni nyt on kutsuttu suomirockin mestariteokseksi, jota se pysäyttävässä liikuttavuudessaan kieltämättä onkin. Koistisen laulu muistuttaa Elifantreen Anni Elif Egecioglun värikästä tyyliä, mutta sopii joukkoon hyvin. Levyn ensimmäinen puolikas vie paikoin jopa beegeesmäisiin tunnelmiin (Holding On For Life) ja laittaa tanssijalan liikkeelle lähes väkisin (After The Disco, The Changing Lights). Välillä pelkistetty kerronta käy kuitenkin yksitoikkoiseksi musiikin tavoin. Tältä suhteessa The Royal Sessions on täysin toista maata. Bändin musiikilliset huippuhetket osuivat levyille Ua Ua (1999) ja Helvetisti järkeä (2001). Ennen tauolle jäämistä vuonna 2008, Putron johtama yhtye ehti levyttää seitsemän albumia, joilta löytyy monia suomirockin klassikoiksi luettavia hittejä. Muutamaa valioyksilöä lukuun ottamatta seuraajiensa pettymyksiä ehkäisemään pyrkivä Elefantti marssii liiaksi jo tallatuilla tasangoilla. Sam & Daven I Thank You onkin albumin avauksena kuin Rodgersin kiitos koko projektin toteutumiselle. Mutta jos Putron edellinen pitkäsoitto oli epätasainen, uudella levyllä on häilyvä punainen lanka. Saksofonisti Linda Fredrikssonin ilmaisu on siloittelemattomuudessaan elinvoimaista mutta silti sävykästä. siensa suosikkiartistien musiikkiin. Hän piirtää konkreettisia pysäytyskuvia, jotka ovat entistäkin elokuvallisempia. Samanlainen pidättelemättömyys kuuluu myös kontrabasisti Eero Tikkasen ja rumpali Eeti Niemisen soitossa, jossa on kattilaorkesterimaista svengiä. Keskeinen osa levyn biiseistä on peräisin Otis Reddingin ja ylipäätään 60-luvun soulartistien ohjelmistoista. Monissa lauluista ollaan levyn nimen mukaisesti jollain tapaa taitekohdassa. Juuri se tekeekin albumista niin riemukkaan ja nautinnollisen. VISA HÖGMANDER HHH. Itse valitut umpitutut laulut, rytmisesti jouhevan ja brasseilla, jousilla ja taustalaululla täydennetyn säestyksen professionaalisuus ja analoginen äänitystekniikka on tehnyt Paul Rodgersille ilmeisen helpoksi hoitaa oma työnsä. Burt Bacharachin ja Hal Davidin Walk On By -klassikko tuntuu paperilla joutuneen väärään seuraan, mutta outous katoaa biisin sovituksen ollessa sukua Isaac Hayesin näkemykselle. Mukavahan siellä on näillä eväin jytistää menemään niin kauan kuin oma paino ei käy liian raskaaksi kantaa. Samuli Putro Taitekohdassa Kuva: Kaiku Recordings Kaiku Recordings 60 SOUNDI Samuli Putron levytysura käynnistyi vuonna 1997 Zen Cafén Romuna-debyyttilevyllä. Kaksikon muodostaman Broken Bells -kokoonpanon debyyttilevy (2010) oli muodollisesti pätevä, mutta perin tylsä. Hieman yllättäen levyn loppuun on säästetty laulaja Stina Koistisen kans- sa levytetty So I Won’t Hear You Go. Kotimaisia jazz-tekijöitä on huomioitu niin pääkaupunkiseudun klubeilla, radiossa kuin blogeissakin. Oli kyse sitten koulukiusaamisesta, perhekriisistä tai vonkaamisesta, Putro saa tarinankerronnallaan luotua ihailtavan tarkkapiirteiset lavasteet musiikkinäytelmäänsä. Sanoittajana Samuli Putro on entisensä. Ann Peebles -hitti I Can’t Stand The Rain (1973) on poikkeus levyn 60-lukulaisesta linjasta vaikkakaan ei musiikillisesta tyylistä. Tässäpä oiva levy viikonlopun rientoihin ja pippaloihin! JUHO KANKAANPÄÄ HHHH Broken Bells After The Disco Columbia Tuottajasuuruus Brian Burtonin eli Danger Mousen ja The Shins -laulaja James Mercerin yhteistyöhistoria käynnistyi vuonna 2010 julkaistulla, Danger Mousen ja Sparklehorsena tunnetun, samana vuonna menehtyneen Mark Linkousin yhteistyönä syntyneellä Dark Night Of The Soul -albumilla. Putron ensimmäinen soololevy Elämä on juhla (2009) on noiden kahden Zen Café -pitkäsoiton ohella miehen diskografian kulmakivi, jonka tasolle laulaja ei ole sittemmin päässyt – eikä pääse uudella Taitekohdassa-levylläkään. Tuntuu siltä, että monet tempuista on jo kuultu, vaikka Tuukka Tuunasen ja kolmen Mikon (Määttä, Kaakkuriniemi ja Kosonen) muodostama bändi soikin Putron taustalla edellistä levyä rennommin. Albert Kingin tuotannosta tutut Down Don’t Bother Me ja Born Under A Bad Sign ovat levyn blueseinta antia. Kakkosalbumi After The Disco on askel parempaan. Rodgersin unelmaa albumi toteuttaa myös sikäli, että se on äänitetty Memphis-soulin johtaviin tuottajiin rankatun Willie Mitchellin kotistudiolla ja osin jopa laulujen alkuperäisversioilla soittaneiden muusikoiden kanssa. PERTTI OJALA HHH Mopo Beibe Texicalli Viime vuosina suomalainen jazz on elänyt uutta nousukautta. Soolourallaan vain muutamia studiolevyjä julkaissut Paul Rodgers tarttuu The Royal Sessionsilla teinivuo- ...oiva levy viikonlopun rientoihin ja pippaloihin..
Pitkät ja hitaat kappaleet runnotaan läpi todella raskaasti, ja vaikka ääntä ja nuotteja on välillä vain vähän, Tulijoutsenen mahtipontisuus säilyy koko ajan. Upeasti soittava ryhmä saa rakennettua mehevän balanssin linjakkaan yleisilmeen ja yllätyskäänteiden välille. Biisinkirjoittajana Baldi on vahvempi kuin kenties koskaan, siitä upeimpana esimerkkinä levyn päättävä I’m Not Part Of Me. Yhtye hakee vaikutteensa 90-luvun grunge- ja vaihtoehtobändeiltä, perinteitä kunnioittaen mutta itsetarkoituksellista retroilua välttäen. Mutta sekö nyt olisi nyt fiksua, hä. Aaltosen ääni yhdessä Kalkitoksen hips noir -sointiin integroidun hymyilevän melankolian kanssa tuovat mieleen toisenkin nuoren turkulaispoppoon – Cassien – ja heidän keuhkonsa Sofia Thurénin. Yhtyeen nokkamies Dylan Baldi osaa kuulostaa huolta ja murhetta pursuavalta angstipesältä uskottavammin kuin juuri kukaan muu, ja vaikka hän onkin sanonut kirjoittaneensa levyn materiaalia onnellisimmissa tunnelmissa kuin aikaisemmin, tarjolla ei ole mitään aurinkokansan musiikkia. Kuten doomissa yleensäkin, pelkistäminen ja toisto ovat Tulijoutsenella suuressa asemassa. Debyytin pelkistetyn keltainen, valoa ja lämpöä hehkuva kansi saa ensin varpailleen: näinköhän tässä nyt aiotaan vallan väriterapisoida viehkeältä näyttävän kulttuurituotteen uteliaisuudesta ostamaan erehtynyt jantteri kie?lowskilaisittain. ANTTI MATTILA HHHH Rakka Mykorritsan valtakunta Lumpeela julkaisut Rakka on ilmaisultaan aidosti monikulttuurinen ja sekarotuinen yhtye. Mykorritsan valtakunnassa folkmusiikki Mikä-Mikä-Maasta vaihtuu sulavasti lyyriseksi freejazziksi, Charles Mingusin unohdetulta balladiklassikolta kuulostava tunnelmapala sulautuu seireenimäisesti houkuttelevaksi usvaksi. Toisella puoliskolla edellä mainittujen huippuhetkien luoma tenho katoaa. Ikään kuin Burton ja Mercer olisivat panostaneet kaikkensa singlebiiseihin ja sen jälkeen keskittyneet kappaleiden muotoon sisällön kustannuksella. Real Estate ei yritä liikaa. EERO TARMO HHH Cloud Nothings Here And Nowhere Else Carpark Cloud Nothings on kasvanut miltei huomaamatta yhdeksi aikamme parhaista altsubändeistä. Laitapa Atlas pesään, ota hyvä asento ja sulje silmäsi. Silti biiseissä tapahtuu paljon, kun pienillä nyasseilla mustennetaan jo valmiiksi epätoivoisen synkkää ilmapiiriä. Nimiinsä ei Aaltonen pääosin Oisalon kynäilemiä (itsessään parhaimmillaan vangitsevia) lyriikoita kuitenkaan vielä saa otettua. Vaan eipä huolta, yhtyeen elektromausteinen, semanttinen, mutta harmiton aikuispop luovii Kemopetrolin ja Electric Youthin auraamilla laduilla tyylikkään heleästi. Ja sekös riemastuttaa. Tulijoutsenen olemus vertautuu tuohon Celtic Frostin tuhkasta nousseeseen yhtyeeseen kitaratyyleineen, tempoineen ja samanlaisen jyhkeytensä vuoksi. Monissa improvisatoris-rytmimusiikillisissa yhteyksissä kunnostautuneista soittajista kootun kvintetin soitossa kuulee jazzin, kansanmusiikin, suuren maailman, takametsän, tarkkaan mietityn ja hihasta vedetyn musiikin tarjoamia vaikutteita. PEKKA LAINE HHHH SOUNDI 61. Polaroidintuoksuinen 1978 ja utuisen raukea Liu’un vaikuttavat. Lopputulos on tavattoman nautinnollista instrumentaaliseikkailua, joka kannustaa enemmän kuuntelemaan kuin luokittelemaan ja määrittelemään. SAMI NISSINEN HHHH Kalkitos Kalkitos Plastic Passion Wojciechista tutuista Sami Lehtosesta ja Jari Oisalosta sekä Mimmi Aaltosesta koostuva, vuonna 2008 perustettu turkulainen Kalkitos on jännä tuttavuus. Ovelasti kasvottomuus ja ilmaisun pidättely tekee yhtyeestä persoonallisen ja ainutlaatuisen. Päällekkäisäänityksiä karttava tuotanto nostaa Atlasin keskiöön Martin Courtneyn nasaalisti artikuloidun laulun ja Matt Mondanilen sisäsiistin soolokitaran vuoropuhelun surf-estetiikan hyveitä noudattaen. ANTTI GRANLUND HHHH Kuolemanlaakso Tulijoutsen Svart Kuolemanlaakso soittaa kolossaalista musiikkia. Sekä tietysti hyvistä biiseistä, joita levyllä riittää. Tutunoloisessa säveltaiteessa hienous on nyansseista kiinni. Velvet Undergroundin, Feltin, Galaxie 500:n ynnä muiden minimalistien jalanjäljissä taivaltava newjerseyläisyhtye hioo kolmannella albumillaan juurevaa ja aurinkoista indieestetiikkaansa entistäkin virtaviivaisemmaksi. Courtneyn ilmaisu on sisältöön nähden juuri sopivan homssuista, ja Mondine onnistuu löytämään järjestään mieleenpainuvia melodiakulkuja, jotka nostavat kappaleet uudelle tasolle. Ensimmäisten albumien melodisesti pörpöttävästä lofiindiestä kohti ahdistuneempaa metelöintiä liikkunut kokoonpano iski kunnarin kaksi vuotta sitten ilmestyneellä Attack On Memory -levyllään, ja tuore Here And Nowhere Else jatkaa samalla laadukkaalla linjalla. Vieraantuneisuuden kokemus tuntuu tarkoittamattomalta, minkä vuoksi erinomaisuudesta toistaiseksi jäädään. Välillä laulajaa tekisi mieli ravistella tai läimäyttää litsarilla. Haitarin soidessa Vuorinen luo ympärilleen vahvan juurevuuden tunnun, urkurina hän saa ajatukset mukavasti niksahtelemaan pois kalutuimmilta uusvanhan svengimusiikin laduilta. Pikemminkin liian vähän. Kuolemanlaakson kyvyistä kertoo sekin, ettei levyn raskas ja pahaenteinen tunnelma katkea, vaikka tyylilaji muuttuu välillä. Ehdotonta potentiaalia kuitenkin on. Broken Bells parantaa kuitenkin ensimmäisestä levystään huomattavasti. Toisella levyllään Kuolemanlaakso myötäilee edelleen esikuvaansa Triptykonia. Saattaa auttaa pimeyden ja turhan hössötyksen aiheuttamaan talviangstiin. Swallow The Sun -laulaja Mikko Kotamäki käyttää ääntään monipuolisesti, sillä miehelle omimman rouhean mörinän ja black-rääkyjen lisäksi puhdas laulu ja puhekin saavat tilaa. VISA HÖGMANDER HHH Real Estate Atlas Domino Laiskottaako. Murskajaiset katkaisee vain Glastoburyn lehto, joka tuo outoa yökerhotunnelmaa keskelle levyä, vähän kuten Slow, Love, Slow Nightwishin Imaginaerumilla. Kotamäen suoritus piiskaa matelevaa ja mammuttimaista doomia eteenpäin ja Kuolemanlaakson lanaus ruhjookin kaiken alleen. Cloud Nothingsin kitarat rutisevat rujosti ja kovaäänisesti, rummut hakkaavat kuin elämä olisi siitä kiinni ja yhtye elämöi soundilla, jolla ei haeta valtavirtaradioiden hyväksyntää. Yhteistyökin jatkuu debyytin malliin, sillä Triptykon-kitaristi V. Seuraava albumi saattaa kantaa jo kokonaisuutenakin maaliin asti. Ja samasta syystä sitä on helppo vihata. Edelliseen albumiin verrattuna Here And Nowhere Else sisältää vähemmän hitaita, epätoivoisia paukutuksia ja enemmän monipolvisia sävellyksiä. Sjöroosmaisiakin ulottuvuuksia hipelöidään (Tulevaisuudessa). Yhtyeen pääsäveltäjä Kusti Vuorisen soitannassa on kiteytettynä Rakan vahvuudet. Santura tuotti Tulijoutsenen
> Levyarviot Black Twig Heliogram Soliti Nukkavierun kenkiintuijottelurockin ja pastellisävyisten värien välillä on olemassa kulttuurinen side. Yhtä usein tarkkaavaisuus kohdistuu vuoroin helkkyviin, vuoroin suriseviin kitaroihin kuin laiskasti artikuloituun lauluun. Joku on sen joskus keksinyt ja meemi levinnyt kulovalkean tavoin. Eikä vokalisti-lauluntekijä Jan-Erik Kiviniemen tapaista laulajaa ole juuri kuultu sitten Magyarin huippuvuosien. Tuotannollisesti levy on Kuulan massiivisin ja tuo joissain määrin mieleen hänen 90-luvun albuminsa kitchelementeistä riisuttuna. Täkäläiselle bändikartalle turkulaisten orgaaninen progeilu tuo näin ollen ihan tervetulleen tujauksen kevytmystiikkaa ja viiksekkäitä riffejä. ...konnat eivät liikauta evääkään uudistaakseen soundiaan... Albumin pääteokseksi ilmoittautuu liki yhdeksänminuuttinen esitys Midnight. Black Twig, kuten useimmat Solitin yhtyeet, ovat arkkityyppisiä genreyhtyeitä, jotka lähestyvät musiikin tekemistä estetiikka edellä. En usko, että lievästi välityön oloinen kokonaisuus kaappaa yhtyeelle uusien fanien armeijaa siviilien joukosta. JUHA SEITZ HHHH Panssarijuna Lihaperunasoselaatikkoportaat Äänetön Huumorimusiikin ja hauskan musiikin välinen ero on merkittävä. -elokuvasta tuttu The Soggy Bottom Boys, tosin sen nyrjähtänyt, suomalaiskansallinen versio. Jostain syystä mieleen tulee O Brother, Where Art Thou. JUHO ÄIJÖ HHHH Messenger Illusory Blues Svart U S HAK I YHTE 1.4. Tai tekee jotain muuta ennalta-arvattavaa ja merkityksetöntä. – 62 SOUNDI tamk .fi/ha ku Lontoolainen Messenger-yhtye sai taannoin maistuvaa nostetta Prog-lehden artikkelissa, jonka huomasivat myös Svart Recordsin puurtajat. Kuulan kujertelevan ja autoritäärisen välillä hyppivä ääni toimii täysin omana instrumenttinaan, ja vastaavaa saa näiltä leveysasteilta hakea. Black Twigin konnat eivät liikauta evääkään uudistaakseen soundiaan, vaan sukeltavat entistä syvemmälle shoegazingin, autotallirockin ja klassisen indiepopin naittamiseen. Kun humoristi menee nakkikioskille, hän tilaa lihiksen munalla ja kokiksen rahalla. Hauskuus sen sijaan syntyy jostain muusta, siellä, missä vilpittömyys yhdistyy traagisiin ja yllättäviin tapahtumiin ilman, että sankari ymmärtää, miksi hänelle nauretaan. Muusikkojen historiasta löytyy projekteja muun muassa punkin parista, mikä kuuluu levyllä vain asennepuolen ennakkoluulottomuutena. Suomessa ollaan perinteisesti oltu penseämpiä pidemmälle menevän retroestetiikan suhteen, eikä meillä ole nähty kuin aavistus naapurissa riehuneesta uuspsykedelia-jytäbuumista. Asiallisen analogisesti tuhiseva No 2 on rento ja hyvin toimiva viiden laulun mittainen välisoitto erittäin onnistuneen Sammal-debyytin ja tulevan ”oikean” kakkosalbumin välissä. Lauluharmonioista ja kitaraosuuksista vastanneet Khaled Lowe sekä Barnaby Maddick kykenevät pienin elein luomaan varsin vaikuttavia ääniuniversumeja. Black Twigin musiikki on pastellivärien tavoin hailakkaa, murrettua ja haastaa aistit pohtimaan sävyjen luonnetta. Bändin esikoispitkäsoitto Illusory Blues on antoisa sekoitus vanhan koulun psykedeliailmaisua, folk-nostalgiaa ja progressiivista virtailua. Messengerin aivoituksista on helppo havaita yhtymäkohtia esimerkiksi Pink Floydin, Porcupine Treen sekä Wishbone Ashin tuotantoon, mutta yhtä lailla kokoonpanon oma persoonallisen kuulas sointi puskee pintaan. Temppuja ei ole monta, mutta ne vähät iskevät lujaa. Vaikea on keksiä osuvampaa metaforaa. Kitara, banjo, pyykkilauta ja kaljatölkkikassi soivat, huuliharppu viheltää ja Karmala tuuttaa kireällä äänellään tarinoita hulluista, epänormaaleista ja alkoholisoituneista ihmisistä. Onneksi Kuuluisaa Sukua heitti jo ensimmäisellä kuuntelukerralla hymyn huulille, vaikka ensimmäinen singlejulkaisu Bing Bong antoikin toisenlaisen ensivaikutelman. Pientä nillittämistä levyn suhteen tosin on, joista päällimmäisenä mieleen tulee yletön loppusointujen käyttö ja keskitempoisuus, mutta kaikesta huolimatta Kuuluisaa sukua on yksinkertaisesti harvinaisen mukava kuunneltavaa. Huomiohakuisuuden ja pönötyksen aikakaudella Black Twigin suurpiirteinen ja etäännyttävä ilmaisu viettelee arvoituksellisuudessaan. Ehkäpä tästä syystä Heliogramin kappaleita tuntuu ensikuuntelulla vaivaavan hahmottomuus. Levytyssopimus tehtiin nopealla aikataululla. Oikeassa tilanteessa tämä on täydellinen levy, väärässä paikassa katastrofi. Eksentrinen valojen ja varjojen leikki osoittaa, että Messengerin teoksissa on lopulta lyhyt matka romanttisuudesta raastavuuteen. Hän on turvannut vankimpien alan bändien selustaa yli 35 vuotta. PEKKA LAINE HHH Sammal No 2 Maritta Kuula Svart Jos Sammal olisi ruotsalainen yhtye, se olisi hämyvaikutteineen yksi monista. Eihän Aphrodite’s Child -yhtyettä nyt kuitenkaan joka päivä suomeksi versioida. Sävellykset purjehtivat melodraaman upottavilla vesillä, ja sanoitustenkin osalta käsitellään niinkin mukavia aiheita kuin nuoren, halutun miehen tarvetta tappaa tyttöystävänsä uuden tieltä ja vuosien takaisten tuttujen putoamista yhteiskunnasta. Tai pukeutuu Juha Miedoksi. Huimista keikoistaan tuttu, Jussi Karmalan ohjastama Panssarijuna esittää traumabluesia, jossa lofi-soundit ja rempseä pelimannimeno yhdistyvät absurdeihin tarinoihin ja yllättäviin sanavalintoihin. Vanhalle progelle, hämyfolkille ja lempeälle jytämenolle sielunsa menettäneille vinyylipäille Sammal sen sijaan Kuuluisaa sukua Castafiorello Kuusi vuotta sitten julkaistu keskinkertainen Ampiaisten Kuningatar (2008) herätti pelon – menetänkö jälleen yhden lempiartisteistani välinpitämättömyydelle. Illusory Blues korostaa kosmista yhteenkuuluvuutta sekä eteeristä mystiikkaa, joka istuu niin meditaatioon kuin aktiivikuunteluun. Mutta eivät levyn laulut olekaan idioottimaisia instant-hittejä, vaan hurmaavat vaivihkaa ja kasvavat toistuvassa kuuntelussa. Ja voi pojat, miten hauskaa musiikkia yhtye tekeekään! Lihaperunasoselaatikkoportaat on luonnollinen jatko Panssarijunan ensimmäiselle levylle Haistoin kerran näätää. Kuuluisaa sukua on Kuulan uran toistaiseksi tasapainoisin levy, vaikka ei kappalemateriaaltaan yllä aivan hänen parhaiden töidensä joukkoon. ANTTI GRANLUND HHHH Don Airey Keyed Up Mascot Label Group Suomessa juuri vierailleessa Deep Purplessa yli 10 vuotta musisoinut kosketinsoittaja Airey on ehtinyt massiivisen pitkän ja laajan hardrock-urakointinsa ohessa koota neljännen sooloalbumin. Summer Slow Down ja She’s Still My Friend ovat tämän synteesin kauneimpia kukkasia. SAMI NISSINEN HHHH on varma valinta. 2014 3.3
Esimerkiksi Enkelit ja Demonit on hiukan Memphisiin päin nojallaan olevaa murinaa, kun taas Pudotetaan on aurinkoista poppia ja yksi levyn parhaista biiseistä. Hän tekee tämän tavalla, joka tuo mieleen funkkirumpalien tavan lyödä haamuiskuja virveliin. Välillä unohtaa miten haipakkaan mies pudottelee riimejään. The Small Facesin Steve Marriottin, The Herdissä teiniidoliksi päätyneen Peter Framptonin, Spooky Tooth -basistin Greg Ridleyn ja vielä alaikäisen rumpalin Jerry Shirleyn muodostama Humble Pie menestyi kuitenkin aluksi melko vaatimattomasti. Kolme Fillmore Eastin neljästä setistä sai raivokkaaksi encorekseen alkujaan Ray Charlesin levyttämän I Don’t Need No Doctorin, jonka raakuus saattoi olla yksi syy siihen, että Peter Frampton oli lähtenyt yhtyeestä ennen alkuperäisen tupla-albumin ilmestymistä. Henkimaailman asioistahan tässä on kyse. (06) 8241 300, info@kpkonsa.fi SOUNDI 63. Performance – Rockin’ The Fillmore: The Complete Recordings on neljä tuntia soiva tajuntaa räjäyttävä annos raakaa rhythm & bluesista hardrockia. Materiaalia ovat sovittaneet tuoreeseen kuosiin puhaltimia ja jousia säästämättä Yonan ex-mies Jor- Tähtää musiikin ammattiin - opiskele Kokkolassa! Satsaa tamiseen Soit KlaSSinen muSiiKKi KanSanmuSiiKKi PoP/jazzmuSiiKKi PERTTI OJALA HHHH Black Sabbathista ja Rainbow’sta viime vuosien Judas Priest-, Saxon- ja Wishbone Ash -levytyksiin. Sessiot vakaan yhteistyökumppanin Gary Mooren kanssa oli suunnattu kolmen vuoden takaiselle All Out -albumille, mutta kuolema korjasi kitaristin. Tunnistettavasti vonkuvat klassisen musiikin sovitukset, Mini Suite ja Albinonin Adagio, saatiin vasta nyt säädettyä julkaisukuntoon. Parhaita ovat uudemmat rock-siivut, kuten reipas aloituskiidätys 3 In The Morning ja rauhallisen raskas Beat The Retreat. Sen sijaan Brubeckin vino jatsi Blue Rondo A La Turk Yhteishakuaika 24.2. Kahtena iltana soitettujen neljän keikan raidoista poimittu tuplalevy on nyt lihavoitu paketiksi, jolta löytyvät kaikki sinänsä lähes identtiset setit mitään karsimatta ja mitään lisäämättä. Tähän väliin mahtuu paljon eikä Jekyll & Chyde taida missään vaiheessa toistaa itseään. Tämä on värikylläisempi versio. Chydessä on räppärinä ollut aina se jännä juttu, että hän kuulostaa lunkilta koko ajan. ASKO ALANEN HHH Chydeone Jekyll & Chyde Kuva: Soundi-arkisto Monsp Humble Pie Performance – Rockin’ The Fillmore: The Complete Recordings RE TR O Universal Creamin ja Crosby, Stills & Nashin rinnalla myös Humble Pie sai 60-luvun jälkipuoliskolla kantaakseen superbändin viittaa. Framptonin ja Marriottin kitarointi ja Shirleyn ja Ridleyn rytmityöskentely painavat raskaimmillaan kuin Led Zeppelin. Nyt Yona heittää peliin kokonaisen tangoalbumin. Tämä uusi Chydeone-levy ei välttämättä eroa merkittävästi esimerkiksi edellisestä samalla nimellä julkaistusta, mutta kaikki on toisin. sekä Rainbow-aikojen bravuuri, Beethovenin An Die Freude, ovat turhanaikaisempaa kelausta. Keyed Up -albumi leikittelee ikiai- kaisen vihreillä klasarivedoilla sekä hyvin jytäävän Hammondin herkullisella tulkintaskaalalla. Johnin ensialbumilta Gris-Gris (1968) poimitun ja lähes puolituntiseksi paisutetun I Walk On Gilded Splintersin polveileva vapaus kuulostavat tänään suorastaan raikkailta. Levy on ilahduttavan musikaalinen ja värikäs. Vaikka homman nimi on yhä niin sanottu rehellinen rap, niin se toimii nyt paremmin. Jo mainittujen lisäksi hienoimpia hetkiä tarjoavat muun muassa Kaikkein pahin statement ja sen kasibittiriffit ja Lisää väriin chill out -meininki. - 14.3.2014. Toukokuussa 1971 New Yorkin Fillmore Eastissä taltioitu, alun perin tupla-albumina ilmestynyt Performance: Rockin’ The Fillmore nosti Humble Pien suosion uudelle tasolle. Ensisingle Natural Born Bugie (1969) oli sentään brittihitti, mutta neljä ensimmäistä studioalbumia alittivat ainakin myynnilliset odotukset. Steve Marriott saattoi olla pieni kasvo, mutta paikoin hänen kuin kiduksia pihalle työntävä äänensä oli Humble Pien uran tässä vaiheessa suurimmillaan. www.KpKONSA.fI Keski-Pohjanmaan KONSERVATORIO KOKKOLA Pitkänsillankatu 16, 67100 Kokkola, puh. Kolme hienoa soololevyä ja Liljan Loistossa pari ”Jamaikan kautta Karjalaan” -tyyppistä ratkaisua tehnyt laulaja-lauluntekijä ei onneksi lähde nuoleksimaan perinteistä tangokansaa, vaan toteuttaa homman omilla ehdoillaan, vaikka valtaosa vanhoja kappaleita onkin. Ritarikunnastakin tuttu Chyde on aina ollut kova räppäri, mutta tällä kertaa taustat potkivat aivan eri tavalla kuin aiemmin. Lyyrisesti Chyde on yksi Suomen parhaita sanojen ja tavujen pyörittelijöitä ja kääntelijöitä, vieden homman ajoittain onomatopoeettiselle tasolle. Kattavana bändisoundina on perinteinen heavy eli piukeasti laulava Carl Sentance, vieraileva Graham Bonnet, Rob Harrisin suoraviivaiset tiluttelut sekä vankka rock-komppi. Kultaa myynyt dokumentti veti samoihin lukemiin myös sitä edeltäneen studiolevyn Rock On (1971). Musiikkialan perustutkinto, Musiikin koulutusohjelma/Muusikko 120 ov (pk/yo). I’m Readyn introlla laulu ja Framptonin kitara käyvät dialogia ja I Walk On Gilded Splintersin maratonisuus antaa soolotilaa sekä bassolle että Marriottin huuliharpulle. ARTTU TOLONEN HHHH Yona Tango á la Yona Kaiho Republic Osallistuminen viime vuonna Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tangokuningatar-kisaan oli yllättävä veto hipahtavasti vaihtoehtoiselta laulajalta, mutta toinen sija tuli. Kahden muun bändin välissä soittaneen Humble Pien jyräävä vanhakantaisuus ja etenkin Dr
Kepes Mode on todella vahva debyytti. Tasavahvan levyn onnistumiseen vaikuttaa vahvasti Didier Selinin hienosti hengittävä tuotanto. Joskus mennään reippaasti yli, mutta usein tehdään vain tasaisen hyvää duunia. Useampia julkaisuja, useampia kassajonoja. Varsinkin bassottelu vakuuttaa. Kuivahkoa huumoria on sitten sitäkin enemmän. Tässä on vastaus Tuomari Nurmion vaatimukseen tangon sensuellin kohtalokkuuden palauttamisesta. ARTTU TOLONEN HHH Tapani Kansalainen Kaatoja ja rännejä Monsp Records Jos Monspin Kepe tekisi itsekin levyjä tai räppäisi suojattiensa levyillä, hän olisi vielä selvemmin suomiräpin Roger 64 SOUNDI Kuva: Soundi-arkisto Kepes Mode Dyykkaa tää albumi! The Beatles The U.S. Kun alkuperäisiä amerikkalaislevyjä ei ole julkaistu uudelleen, jenkitkin ovat joutuneet kuuntelemaan brittiversioita, eri albumikokonaisuuksia. No, miten aurinko paistaa. Tai vuosien 2004 ja 2006 Capitol-bokseissa. Ja nukkua. Ja luulen, että vaikka mikään räpin Cahiers du Cinema ei tule miehestä kirjoittamaan eikä Kepen retrospektiiviä olisi tulossa alan Cinematheque Francaiseen – jos sellainen olisi – Kepen varsinainen vaikutus tulee vain korostumaan sitä mukaa, kun Monspin tuotannon parissa kasvaneet juniorit kasvavat ja siirtyvät kuluttavalta tuottavalle puolelle. Brittiversioihin tottunutta saattavat levyjen erilaiset kappalejärjestykset tai -valikoimat hämätä. Avausraidalla Soi maininki hiljainen vierailee hallitseva tangokuningas Kyösti Mäkimattila, jonka fraseeraus, päinvastoin kuin Yonan, kumpuaa suoraan suomalaisesta tangoperinteestä. Kokonaisuus on kuitenkin letkey- destään huolimatta tai juuri siitä johtuen hiukan monotoninen. Albumit Sgt. Samaa kamaahan tämä on kuin vuoden 2009 sensaatiomaisissa uudelleenmasteroinneissa. Lyyrisesti levyn anti kiteytyy kappaleeseen Steven Seagal, joka käsittelee rähinäpizzan ostamisen problematiikkaa lähes inhorealistisella pieteetillä. Levyjen keräilijät ja The Beatles -harrastajat tietävät, että tällaisten boksien tapauksessa on melkein yhtä paljon kyse kuorista kuin sisällöstä. Albums Box Set RE TR O Universal Taas uusi Beatles-boksi. Ehkä takana oli jonkinlainen teknis-taloudellinen ajatus siitä, että albumi on enemmän myyntihyödyke kuin taideteos. Syyssävelmä tulee kokonaan Yonan kynästä. ma Kalevi Louhivuori, Sami Baldauf, Joona Hasan ja Kerkko Koskinen, jonka sävellys Yonan sanoittama Tulppaanisi on. Tyylillisesti poukkoilu on aika samaa luokkaa oman genrensä rajoissa, eli jo alussa siirrytään Kasuaalien khakien gangstavinkunasta Stressinkestävän pellenenädanceen. Lisäksi mukaan Corman. Todellisia ikivihreitä ovat vain Ilon kyyneleet, jatsahtava (ensimmäinen single) En enää vaieta mä voi ja melodialtaan tangokulttuurissa poikkeava Sulle silmäni annan. Levyn markkinoinnissa on nostettu esiin amerikkalaisnostalgikkojen vanha harmitus siitä, että heidän muistojensa kuulokuvat on ”vääristelty”. Tällaisia levyjä kuunnellessa tulee väistämättä mieleen Gösta Sundqvistin heitto siitä miten hän tekee kansanmusiikkia – eivät Värttinän tapaiset vinkuintiaanit hilipatimeininkeineen. Tapani Kansalaisen uusi levy on hyvä esimerkki: laadukasta ja varmaa läskiä funkkia vahvalla ja perinnetietoisella West Coast -otteella. Onko Sikstuksen kappeli näkemisen arvoinen. PASI KOSTIAINEN HHHH Käsi lippaan. Esimerkikkinä tästä kerrottakoon, että Rubber Soulin Amerikan-pakettiin mahtui alun perin kymmenen neljästätoista brittiversion kappaleesta. Albums on musiikillinen itsestäänselvyys. > Levyarviot ...suurvaltojen tiedustelupalvelut voisivat yhdistää voimansa... Hienoja linjoja löytyy. Miksi ihmisen on hyvä silloin tällöin peseytyä. JUSSI NIEMI HHHH Överdog Kepes Mode suoltaa ansiokkaasti suomalaista arkirealismia. Siis samaa kamaa musiikillisesti. tungettiin kaksi laulua Helpiltä. Mutta miltä boksi sitten kuulostaa. Monsp on julkaissut häkellyttävän määrän taloudellisesti rajallisilla resursseilla tehtyjä levyjä, jotka ovat vahvasti määritelleet genren luonnetta. Vaikka kyse on cd-julkaisuista, äänitteet on paketoitu samalla tavoin kuin alkuperäiset levyt 1960-luvulla: On sellofaanimuovinen pussi cd:n suojaksi erilliseen pahvikoteloon, lisäksi varsinainen kansi. Kiitos esiintyjän helposti väänneltävän nimen, myös pakollinen omaa meininkiä hehkuttava biisikin on keskimääräistä hauskempi. Oliko tässä järkeä. Molemmat ovat palavan intohimon riivaamia numeroita. ARTTU TOLONEN HHH Laibach SpectreMute 1980-luvun alussa taiteilijakollektiivina uransa aloittanut Laibach on huomioitu enemmän omaperäisen aate-. Mutta samaa kamaa ne ovat. Pepper’s Lonely Hearts Club Band, Magical Mystery Tour, ”The White Album”, Yellow Submarine, Abbey Road ja Let It Be eivät ole mukana boksissa, sillä Yhdysvaltain-julkaisut olivat jo aikanaan identtisiä brittijulkaisujen kanssa. The Beatles U.S. Teksti on ylivoimaisesti hauskin ja tarkkanäköisin. Kepes Moden tarinat ovat yhtä suomalaisia kuin Leevi and the Leavingsin, mutta vähemmän kirjallisia eikä niissä ole Leevin teksteihin usein hiipinyttä surrealistista ulottuvuutta. Näitä alkaa kyllä suomiräpin saralla olla sen verran, että voisi määritellä jonkun per vuosi kiintiön, jonka jälkeen niitä ei enää saisi tehdä ennen seuraavaa tammikuun ensimmäistä. Laatutarkkailukin toimii, eli julkaisutahdista ja budjeteista huolimatta Monspin tuotannossa on olemassa selkeä taso, jonka alle ei mennä. Tai Beatlesien alkuperäisillä britti- ja muun maailman julkaisuilla. Että myymällä amerikkalaisille lyhyempiä albumeita heille saadaan myytyä enemmän albumeita
DR. YÖ PE 21.03. Juju lienee siinä, että nyt Jones esikuntineen operoi laajemmin mustan musiikin kartalla. Sähkökitarat vaihtuivat akustisiin, kuuma kotimaa Dublinin katuihin ja kapakoihin, joiden kautta urkeni ura mannertenvälisille kiertueelle, MUSIIKKI ON PARASTA LIVENÄ 12.–13. klo 22– Rav. Suurvaltojen tiedustelupalvelut voisivat yhdistää voimansa, eivätkä löytäisi räjähtävämpää lavabändiä. Kiihkeä ote vallitsee niin menopaloissa kuin seesteisemmissä numeroissa. Siitä huolimatta tai sen takia bändi kuulostaa nykyaikaiselta ja ajattoman klassiselta. Roddy Walston & The Business kirskuttaa Gibson 335 -kitaroitaan retroilla soundeilla, ja meininki on muutenkin kuin suoraan 1970-luvulta – selvillä 1960-luvun mausteilla tosin. Siinäpä vasta laulaja bändille. ALBAN PE 28.03. Katsomo): The DEL RAYS vieraineen! 17: Sunnuntai 13.4. Give The People What They Wantin luontevat siirtymät tyylistä ja tunnetilasta seuraavaan tuovat mieleen Amy Winehousen Back To Blackin. SOFTENGINE (Suomen euroviisuedustaja 2014) PE 04.04. Albumilla heijastuvat Led Zeppelinin, Jimi Hendrixin, T. POPPADELIC Best of 90´s LA 22.03. Roddy Walstonin lauluääni. Albumin nimi saattaa ihmetyttää, sillä niin Jones kuin koko Dap-Tonen porukka ovat aina pitänet oman linjansa: 60- ja 70-luvun vaihteen ärhäkästä äänimaailmasta ei ole tin- gitty tahtiakaan. Kappalemateriaali on tasaisen laadukasta. Now I See ja People Don’t Get What They Deserve karkaavat vuolaine sovituksineen kauas perussoulin kuvioista. Millainen maailmantähti Sharon Jones mahtaisi olla, jos laulunlahjojen lisäksi myös ikä ja ulkonäkö vastaisivat markkinoiden vaatimuksia. Selvästi heikompia lenkkejä ei 11 raidan joukossa ole. .4. huhtikuuta! J. klo 11– ma htu apa nat kki mar en kin -hen Vintage RKET MAXWELL STREET MA PE 28.02. Samanhenkisyyttä alleviivaa se, että Dap-Kings säesti Winehouseakin. KLAMYDIA PE 07.03. maailmansa ja hämmennystä aiheuttaneiden propagandististen symboliensa johdosta kuin itse musiikkinsa ansiosta. klo 17–22 Pääkonserttiri12 elsinki: H , Savoy-teatte e NORTH ERIC BIBB & Th (USA/FIN) R FA COUNTRY & His TOMMY HUNT S (USA/ES/FIN) GO IN AM FL W NE (USA) JIMMY BURNS ND (DK) BA RA OK D FRIE NDLES (ES) The VELVET CA “Club Del Ray” 12.4. Kappaleiden nimet kuten No History, Resistance Is Futile tai Koran kielivät bändin intohimosta saada riepotella tulikuumiakin aiheita. Bändi soittaa autuaallisen yksinkertaisesti ja tiukasti toimivia biisejään, joista koostuu monipuolinen kokonaisuus. Hoidot tuottivat toivotun tulokseen, ja keväällä uusvanhan soulin kuningatar pääsee liikuttamaan suomalaisiakin viidennen ja parhaan albuminsa musiikilla. Prestossa (ent. Bändi panostaa Spectrella aiemminkin varsin usein valitsemaansa ilmaisuun, jossa yhdistyvät nyky- ja retroteknosoundit. Konemaailman jylinä ja yhtyeen solistin Milan Fransin yksi-ilmeinen örisevä puhelaulu ovat levyn vahvimmat tunnusmerkit. Toisaalta avaavan Heavy Bellsin kaltaisia selvästi erottuvia rytistyksiä olisi saanut olla muutama enemmän. Roddy Walston & The Business Haku 24.2.-14.3.2014 Opiskelemaan! mutta tähän ympäristöön iskettynä laulu on täysin omaleimaista. KOTITEOLLISUUS tulisuudelma.fi facebook.com/tulisuudelma Tarkista esiintyjät: tulisuudelma.fi OSTA LIPUT ENNAKKOON LIPUT PÄÄKONSERTTIIN 12.4.: 35 € / LAPSET (ALLE 15 V.) 15 € www.savoyteatteri.fi / www.lippupalvelu.fi Original Sokos Hotel Vantaa, Tulisuudelma, Hertaksentie 2, Tikkurila Vantaa - Soitinrakennustarvikkeet - Elektroniikan komponentit - Perhokalastustarvikkeet Lue lisää: www.pkky.fi/amoo “Pienen puuhastelijan asialla jo vuodesta 1984 ” Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu Lammenkatu 18, 83500 Outokumpu 013 244 3907 | amo.outokumpu@pkky.fi www.spelektroniikka.fi SOUNDI 65. Rexin ja vaikkapa Sladen vaikutukset sulautuen maukkaaksi ja omaleimaiseksi sopaksi. Bändi tiedostaa myös rajalliset muusikkokykynsä ja on siksi viisasti delegoinut suuren osuuden sessiomuusikoiden hoidettaviksi. ANTTI TUISKU PE 14.03. Bändi lujitti taannoin myös Suomessa nauttimaansa suosiota säveltämällä musiikin hupaisaan Iron Sky -scifielokuvaan. Ikimuistoisten esiintymisiensä ohessa räväkkä slovenialaisryhmä on myös julkaissut liudan mielenkiintoisia studiolevyjä ja siinä jatkumossa Spectre kuuluu kärkituotoksiin. Siis vallan mieluisaa, meluisaa ja mainiota rokkia. Kaksikko jakoi 1990-luvulla kitaratehtävät meksikolaisessa Tierra Acida -metallibändissä, joka ajautui musiikillis-kaupalliseen umpikujaan. PAULI KALLIO HHHH media-assistentti teatteri- ja esitystekniikka kuva ja ääni + IBCC graafinen suunnittelu pelikoulutus ANTTI ERVASTI HHH TOMPIN’ S 2014 AT THE Essential Tremors ATO Reilut kymmenen vuotta toiminut tennesseeläinen J. Hänen äänensä tuo mieleen milloin Bob Marleyn, milloin Robert Plantin, Rodrigo y Garbiela 9 Dead Alive Because Music Rodrigon ja Gabrielan reitti maailmanmusiikkilistojen vakionimeksi on riemastuttava. Karu ilmaisutapa ei kuitenkaan estä bändiä heittäytymästä hetkellisiin, lähes viihdemusiikin keveyttä muistuttaviin sfääreihin, jolloin naislaulajan heleät osuudet tuovat väriä musiikkia hallitsevaan lyijynharmauteen. OLE NERDRUM HHHH Sharon Jones And The Dap-Kings Give The People What They Want Daptone Käsillä olevan uutuuden oli tarkoitus tulla julki jo viime keväänä, mutta Sharon Jonesilla havaittu syöpä muutti suunnitelmat. EGOTRIPPI PE 11.04. Rytinän lomasta löytyy balladeja ja tyttömäistä lauluyhtyesoundia. Hitusen bändin meininki tuo mieleen Kings Of Leonin alkuajat, mutta suurin syy siihen on J
jaja03-6171018 vaeltavat herrasmiehet tietävät kukään. mm.käytetyt käytetytvinyylit, vinyylit, ale-pelit ale-pelit 66 SOUNDI SKAALO SKAALO ERILAIS ERILAIS Myy Myykk Löydä Löydä Osta Ostale l Liity b Liity www. Mitä dramaattisemmin laulaja tulkitsee, sitä keinotekoisemmalta tehokeino tuntuu, eli Jipun kuunteleminen on tässä yhtä vaikeaa kuin Samuli Edelmannin Cheekin levyllä. Pias Crosby itse selviää urakastakitarat varkitarat Voisi luulla, että kuudensin puhtain paperein. WWW.TLAUDIO.FI WWW.TLAUDIO.FI SK1 SK1 Uutuus! Uutuus! SK2 SK2 Uutuus! Uutuus! Patentoidut Patentoidut DAVADAVAplektrat Huippulaadukkaat plektrat Huippulaadukkaat BARE BAREKNUCKLE KNUCKLE-kitaramikit -kitaramikit Laadukkaat Laadukkaatjapanilaiset japanilaiset FGN-kitarat FGN-kitaratjaja-bassot -bassot MUSIC MUSICSHOP SHOP Hyvän Hyvän fiiliksen fiiliksen musakauppa musakauppa www.tammerpianojasoitin.fi www.tammerpianojasoitin.fi www.vertikaali.com www.vertikaali.com Puh. Kulttuuriahan molemmat olevat. ma-pe 10-18 la Av. Solistisesta pullistelua ei silti tarvitse kuunnella, vaan nailonkielet soivat kepeästi kuin vanhan ajan mustalaisjatsarien kuistisessiossa. Tinariwenillä on myös todelliMitä kummaa tapahtui sia biisejä. Museroon sekä kihahtaa kyynel silmäsiikin arvokkuus lyö jauhot suuhun. Käytännössä se on setti mitäänsanomattomia pop-hittejä Backstreet Boysien A.J. 03-222 03-2221300 1300 Pinninkatu Pinninkatu26–28 26–28TAMPERE TAMPERE (Tammelantorin (Tammelantorinlaidalla) laidalla) Av. Poppinirvanaa tavoittelevat laulukertsit ovat tämän levyn vaikein kohta ja ikävän yleinen kikka räpissä laajemminkin. Puh. Sähkökitarat, kokemuksesta menneisyyden traumopäätösnumero Aghreg Medinillä akusjen ja pettymysten karistamista suotiset kitarat, soivat yhtaikaa modernissitteleva Set That Baggage Down, jonka ti ja aikain takaa transsin ojentaessa toisena tekijänä on laulaja-multisoitpiippua bluesille, joka purkaa elämän taja Shane Fontayne. Kokonaisuus on kolkko ja iloton, mutta ennen kaikkea yksitoikkoinen – näitä biisejä on 13 levylle mahtuvassa tusinassa. Vävyn, olkoon se tämä. He ystävällisesdin tuotanto sen sijaan vaivaa ilmaTähtiportinkatu 18ottavat 13130Hämeenlinna Hämeenlinna Jokaisen Jokaisenkita kit ti vastaan vieraat (Chili Peppersin Josh puhalletulla kasarimaisuudellaan. Menu ei ole millään muotoa Redramalle. mikrofonit mikrofonit sikotiteatterilaitteita. Minun korvissani duo soi kuin nelikätinen flamencoon hurahtanut Wilko Johnson. Aavikon vaikkeivät ne uusille alueille löydäPuh. En Klinghoffer, Skunkin ja Chavezin Matt yhtään kaipaa synttybassoja, sämplätSweeney, country-velho Fats Kaplin, tyjä akustisia kitaroita ja rumpuohjelrunoilija Saul Williams, äänittäjä Vanmointeja tällaiseen Kalifornia-tunnelwww.unisound.fi www.unisound.fi ce ja antavat näiden väritellä mointiin, olkoon 80-luku kuinka muoSuoraan PiPit ktPowell) 0 00VA Suoraantek tek kääkkaat ut u2288, ,6655110 VAAASSAA••0066- -33117700115599 musiikkia viululla, steel-kitaralla sun tia hyvänsä. Muuten erityisesti pisteet hauskasta possebiisistä Mist sä tuut. www. Vaihteeksi USA:n länsirannikon JoHuipuiksi nousevat Crosbyn oma shua Treen aavikolla äänitetty Emmaar Time I Have, jolla hän pohtii koskettahuojuu, kiemurtaa ja jolkuttaa kamelivasti miten lopun elämänsä viisaimkaravaanin tavoin, ja yhtä ajattomasti, min viettäisi, ja yhtä syvästä elämänyhdentoista raitansa läpi. ARTTU TOLONEN HH David Crosby Croz Blue Castle Byrdsin ja CSN(&Y):n olennaisena voimakenttänä David Crosby on sen verran kova kundi (murhaavan kokaiiniaddiktion ja maksansiirron jälkeenkin), että neljännen soololevyn ilmesLINDA SÖDERHOLM tyminen – edellinen, Thousand Roads, H Ilmoitusmyynti IlmoitusmyyntiVEIKKO VEIKKOVIRTANEN, VIRTANEN,09-5627 09-56277110, 7110, julkaistiin 1993 – laittaa odottamaan paljon. > Levyarviot Karibian piraattien soundtrackille ja Barack Obaman kokkareille. Rodrigo ja Gabriela laskevat edelleen vaikuttajikseen Megadethin, Metallican ja Slayerin, ja ehkä tarkkakorvainen metalli-ihminen voi yhtäläisyyksiä kuullakin. Reflections-albumilla ei ole persoonaa, ei tunnetta, ei minkäänlaista tarttumapintaa. Niin kuin syvimmässä bluesissa aiReflections na, Emmaaria hallitsee mysteeri, jota Rokka ei ratkaista googlella eikä paljon muullakaan. McLeanilla höystettynä minkä tahansa keskisuuren suomalaisen kaupungin yökerhon laminaateille tampattaviksi. Niitä on vain vaikea kuulla – saatika kuunnella – ylituotetun hittikaavan läpi. ma-pe 10-18 la9-15 9-15 Pikkuilmot Pikkuilmot11_10.indd 11_10.indd 93 93 www.toprecords.fi www.toprecords.fi mm. Anna Abreun kanssa tehty Huominen on huomenna on kuitenkin levyn pohjanoteeraus sekä tuotantona että tekstinä. Tämä edm-genreen hypänneen Redraman Reflections-albumi on nimittäin veret hyydyttävää autotune-roskaa, koneistettua pop-pilipalia. parempi levy. Teinivuosiyhtä ja samaa jöötiä. Enhän minä tamasheqiä puhu, sen vain tuntee luissaan, ettei tässä rallatella tyhjänpäiväisyykRedrama siä. pikkuhiljaa korruptoikin ovat varsin tasokkaita, sekä CrosPalvelemme myös Palvelemme myösiltaisin iltaisin www.tammerpianojasoitin.fi tua kohti länsimaisembyn että Raymondin ja yhdessä tehdyt, www.tammerpianojasoitin.fi ja viikonloppuisin. Multi-instrumentalisti RaymonPuh.0500-789692 0500-789692 03-6171018 Tähtiportinkatu 18 13130 ka tuli ensin. Sti- gin ja Karri Koiran suoritukset taas toimivat täysillä. Duo ei ehkä taivu yhtä helposti mummoja myöten kaikkia miellyttävään soundiin. Kitaristit heittelevät toisilleen haasteita ja vastaavat niihin kuin villin lännen revolverisankarit. Ei jälki kauheaa ole, mutediside@luu ediside@lu muilla, erittäin tyylikkäästi, myönnetta luomummalla soundilla rauhallisen https://sites https://site täköön. PAULI KALLIO HHHH ..tähän ei inflaatio pysty... paa bluesiajajaviikonloppuisin. en rap-idolista tuli ällötJos ostatte tänä vuonna yhden letävää MTV-huttua. Ette haaskaa rakisinkin tulee suru puhojanne. Niistä puuttuu se pakotettu paatos, jonka rock- ja poplaulajat tuovat mukanaan tähän kontekstiin. rockia, mutta ei. Nyt parivaljakko palaa kahden akustisen kitaran vuoropuheluun, jossa ryöppyävät rytmit ja kipakat soolot limittyvät huimalla intensiteetillä. Sääli sinänsä, sillä Redraman räpit soljuvat edelleen entiseen malliin. Lauluthigh-end high-endjaja kotiteatterilaitteita. Samanlaista NRJ-puuroa tehdään tuutin täydeltä kovalevyt tukkoon kaikissa maanosissa. 045 110 5522 • ilmoitusmyynti@popmedia.fi sä Lassen alkutaipaleen raa’asta ja persoonallisesta soundista, jolla hän aikoinaan syöksyi suomalaisen rap-skenen parhaimmistoon. 9 Dead Alive on duon ensimmäinen uudesta materiaalista koostuva levy viiteen vuoteen, sillä Area 52 (2012) sisälsi kuubalaismuusikoiden kanssa työstettyjä sovituksia jo julkaistuista kappaleista. MGI-pseudolla esiintyvä tuottaja on yhdessä Redraman kanssa sliipannut biiseistä kaiken särmän ja intohimon. Meiningin he kuitenkin säätäkaunis Croz olisi vielä huomattavasti vät täydellisesti itse ja se on syvää. JUSSI NIEMI armotonta kovuutta ja tuskaa – kuunPikkuilm Pikkuilm nelkaa noita lauluääniä – puhdistavasHHH Käy Käymyös myösweb-kaupassamme web-kaupassamme ti ylösrakentaen. Vanhan murstereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet bassot/vahvistimet stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet bassot/vahvistimet teen albumiinsa ehtiessuviiksen laulu huokuu karismaatParhaat valikoimat kaiuttimet/mikserit Parhaatmerkit merkitjasään jakattavimmat kattavimmat valikoimat kaiuttimet/mikserit Tinariwen alkaitista ja herkkää sielukkuutta. kulmaan, kun kuuntelee tätä vuoden JUSSI NIEMI 2001 rapin Suomen mestarin uusinHHHHH ta tuotosta, joka on valovuosien pääs- Pienet Pienet ilmot Pienet ilmot Pienet ilmot PiENET iLMOT ilmot Ilmoitusmyynti p. Tiiviissä yhteistyössä Davidin pojan James Raymondin kanssa tehty Tinariwen Croz on kuitenkin vähän kaksipiippuiEmmaar nen tapaus. Tähän ei inflaatio pysty. ja yhdestä DJPP:n legendaarisen Tuottajalevyn helmestä Puhelimet kii sekä Jengi ku jengistä, joka on tämän levyn potentiaalisin areenaluokan tykki. JVG Voitolla yöhön ME/Warner Music Onnistuessaan hittihuudatuksissa JVG on pitelemättömämpi kuin kukaan kollegansa ja yksittäisten pommien ohella duon levyillä on usein hienoja ”albumiraitojakin”. Yksi jalka on ehkä liian tukevasti hiphopissa ja klubimusassa. Rokkia ja sporttia ei koskaan toiminut yhtä hyvin kuin JVG:n versio musiikin ja urheilun fuusiosta
Eikö sen pitäisi olla sympaattista luomumusiikkia. Otetaan muutama esimerkki: Justen O’Brian & Jaken Time Will Tell, McElroy Brosin Can’t You See Me Smilin, Donnie & Joe Emersonin Dreamin’ Wild ja Bobb Trimblen Harvest Of Dreams. Se on estetiikaltaan eurooppalaista, mutta samalla niin yleisestä länsimaisesta viitekehyksestä poikkeavaa, että oikeastaan Neukkulan valtiollisen levy-yhtiön Melodiyan julkaisut voisivat olla yksityisjulkaisuja. Viime vuosina hienoimpia näistä oman elämänsä rocktähtien levyistä on julkaistu uudelleen erilaisilla fanaattisten musadiggarien erikoismerkeillä kuten Guerssenilla, Light in the Atticilla ja Sing Singillä tai jopa indielafkoilla kuten Secretly Canadianilla. Osittain tämä johtuu amerikkalaisen mainstream-musiikkikulttuurin ylivallasta kaupallisessa musiikissa. Olen viime aikoina ostanut jonkin verran itäblokissa ja Neuvostoliitossa tehtyä jazzia ja erityisesti neukkujazzissa on fantastinen itsetekemisen fiilis. Poikkeava levy, parempi levy U uden musiikin paljoutta kauhistelevat ihmiset muistavat aina kertoa, että ylitarjonta johtuu digitaalisen äänitysteknologian avautumisesta massoille. Harrastettuani jonkin verran amerikkalaista private press -kulttuuria, en voi olla ajattelematta, että kuvitelma nykyisestä musiikin ylitarjonnasta on vain tehostuneen jakelun luoma perspektiiviharha: musiikkia on aina tehty valtavasti. Isot levy-yhtiöt ovat vuosikymmenien aikana luoneet niin vahvat ja selkeät genrejaot ja tekemisen konventiot, että siitä poikkeavat levyt kuulostavat automaattisesti oudoilta ja perspektiivistä riippuen siksi joko virkistäviltä tai vierailta. SOUNDI 67. Niitä leimaa vahva luottamus omaan taitoon tehdä musiikkia, mutta samalla niitä ei rajoita mikään: laulu on usein omituista yökerholaulajamaista revittelyä ja kosketinosuudet ovat mahtipontisen pitelemättömiä. Teknologia on tietysti helpottanut musiikin tekemistä kotona, mutta niin se helpotti jo 1970-luvulla, kun kohtuuhintaiset syntetisaattorit ja neliraiturit mahdollistivat kunnianhimoisempien makuuhuone-auteurien omalaatuiset mestariteokset. > Oton vinyylit Teksti: Otto Talvio Tällä palstalla puhutaan vinyyleistä – uusista, vanhoista ja erikoisista. Tyypillinen kritiikki pitää sisällään myös ajatuksen isojen levy-yhtiöiden vallan romahtamisesta ja näin perinteisten portinvartijoiden roolin surkastumisesta, joka on johtanut siihen, että uusien julkaisujen listat ovat täynnä keskinkertaista indietä (hieno britti-ilmaisu landfill indie eli täyttömaaindie sopii tähän kuin nakutettu). 1970-luku oli äänilevyteollisuuden huikean nousun aikaa ja esidigitaalisen ajan populaarikulttuuri pyöri musiikin ympärillä. Ei ole ihme, että myös itsejulkaistujen levyjen buumi oli kovimmillaan. Tai tarkemmin: miksi amatöörimäisyys kuulostaa psykedeeliseltä. Esimerkiksi Justen O’Brian & Jaken ja Donnie & Joe Emersonin levyillä esikuva tuntuu olleen AOR:ssä, mutta ilman minkäänlaista tuotantoa on lopputulos niin outo, että musiikki kuulostaa täysin psykedeeliseltä. Kaikki erinomaisia yksityisjulkaisuja, jotka antavat kiinnostavaa perspektiiviä levy-yhtiöiden tuotantoestetiikan ulkopuolella tehtyyn musiikkiin. Mutta mitä meidän musiikkikäsityksestämme kertoo se, että levymusiikin oletetaan olevan tuotettua
03.05. 26.04. mukana hitit “perjantai”, “s€ pyörittää” ja “puutarhajuhla (feat. 29.03. viiTasaari, piHkuri Joensuu, kerubi varkaus, pasHafesT Helsinki, korJaamo Hämeenlinna, suisTo-klubi lapua, bar oscar Helsinki, m/s silJa europa kouvola, House of rock BECK MORNING PHASE Erinomainen uutuusalbumi Nyt kaupoissa.. 15.03. kevään keikaT: 14.03. 21.03. knipi)”. 04.04. 11.04. 18.04. 28.03. 20.03. olavi uusivirTa ikuiseT lapseT uuTuusalbumi kaupoissa 28.2. 17.04. 30.04. www.olaviuusivirTa.com | www.facebook.com/olaviuusivirTa iisan sooloalbumi nyt kaupoissa. www.facebook.com/iisaofficial EPISODI Helsinki, TavasTia Hyvinkää, JalosTamo kuopio, Henry's pub oulu, 45 special Turku, klubi laiHia, HoTelliravinTola rouTe Tampere, yo-Talo Jyväskylä, luTakko Hamina, seuraHuone 12.04. 05.04. 25.04. 19.04
Yleisö tuntuikin osaavan sanoitukset hyvin ulkoa. Rakennetta olisikin voinut rikkoa esittämällä muutaman kappaleen vain yhdellä instumentilla, esimerkiksi kitaralla, säestäen. Erityiskiitosta ansaitseekin myös ammattitaitoinen valojen käyttö, joka nostatti pop-huumaa ja tuki esitystä onnistuneesti. Hänen asemansa näkyi myös lavalla. Se saikin yleisön hyppimään riivatusti. Se olisi tuonut melko muoviseen ilmaisuun tarvittavaa kontrastia. Bändin suosio on pitkälti laulaja Arto Tuunelan ansiota, jolla on ollut päävastuu sanoittamisesta ja säveltämisestä. Pariisin Kevät onkin osannut yhdistää kaksi suomalaisiin uppoavaa tekijää: suomirockin kitara- ja kertosäekeskeisyyden ja toisaalta elektropopin raikkauden ja kuulauden. Joukosta erottui myös vuoden 2012 Kaikki on satua -levyn Lopeta!. Yhtyeelle tyypillisiä unenomaisia sähkökitaroita ja haaveellisia syntetisaattoreita kuultiin myös Nosturissa – ehkä vähän liikaakin. Ikärajattomalla keikalla hurmaantunut ja harras yleisö tanssi, tunnelmoi, lauloi ja rakasti. Kappale oli varsinainen tanssitamppaus, jonka bassopoljento tuntui munaskuissa asti. Fanikuntaa rakenteen yksioikoisuus tai soolojen puuttuminen ei tuntunut kuitenkaan haittaavan. Kasvoille heijastuneet varjot korostivat ennestään hänen karismaansa ja liveosaamistaan. Kalapaitaan sonnustautunut Tuunela hallitsi tuimat poseeraukset ja profeetalliset lavamaneerit varsinkin illan alkupuolella. Lukuisat ylimääräiset kappaleet ja lavan eteen leiriytyneet nimikirjoitusten metsästäjät todistivat, että Pariisin Kevät voi paksusti. Tai niin tekivät ainakin lavan eteen kerääntyneet nuoret – vanhempi täysi-ikäinen yleisö sen sijaan piiloutui lammasmaisesti parven olutkarsinoihin. Materiaalia kuultiin melko tasaisesti yhtyeen koko historian varrelta. > Live Teksti: Juho Kankaanpää Kuva: Kerttu Malinen Tanssia, laulua ja rakkautta! Pariisin Kevät 8.2. Tällaisen viestin Pariisin Kevät välitti yleisölle, vaikka sitä ei Nosturissa huomannutkaan. Eritoten livetilanteessa oli kuitenkin helppo kiinnittää huomiota Pariisin Kevään materiaalin yksipuolisuuteen ja kaavamaisuuteen. SOUNDI 69. Arvattavasti runsaasti radiosoittoa saanut Odotus ja muutaman vuoden takaiset Kesäyö ja Tämän kylän poikii olivat keikan kulmakiviä. Tästä yhtyeen on helppo jatkaa 18 keikan kiertuettaan. Varsinkin, kun soitto seurasi melko uskollisesti studioversioita, alkoi yli puolitoistatuntiseksi venynyt musiikkielämys puuduttaa. Myös suomenkieliset sanoitukset ovat viime vuosina olleet tae menestykselle. Viime vuonna julkaistun Jossain on tie ulos -albumin nimikkokiertue nimittäin käynnistyi innostuneesti. Ainoastaan vuoden 2008 Meteoriitin kappaleet jäivät melko vähäiselle soitolle. Nosturi, Helsinki K eikoilla käy entistä vähemmän ihmisiä ja musiikkiteollisuus kärsii. Kuusihenkinen Pariisin Kevät on kohonnut muutamassa vuodessa yhdeksi suomalaisen popmusiikin ykköskokoonpanoista, ja yksi syy tähän on varmasti se, että bändin eteerinen ja paikoitellen jopa iskelmällinen tyyli on helposti tunnistettava ja tarttuva
Jos kaatoilua, siis venäläistä Meshuggahia, suturbiinimoottorit liikuttavatkin Lopakka tarkentaa. Yhtyeen sisälle syntyi kollektiivinen vastareaktio ja pää– Hiili on luottotyyppi: sen kortimme kokeilla uutta lähestymiskulvat ja sormet eivät suvaitse mitään maa, Seppänen sanoo. viimeisenkin toivonkipinän, venäjää sujuvasti puhuva ja laulava Erkki ”E.” Seppänen kuvailee. PRYPJAT, Ukraina – Nizhe upposi hitaas3. mana oli ”soittaa nää biisit silleen ku – KYPCK:n osalta historia on hetne menee, jonka jälkeen Hiili paiskeksi historiaa, sillä Imena Na Stene kaa omat perversionsa kehiin.” Jos on nykyhetken levy, Seppänen avaa. Vaikka itse sanonkin niin Imena Na Stenen sisältö ja Prypjat-otokset muodostavat melkoisen hurjan liiton, kertoo kitaristi Sami ”S.S.” Lopakka. VLADIVOSTOK, Venäjä taa niitä rautatonneja kuiville. Ehkä pysäyttävintä oli tuijottaa suurta kekoa ja tajuta, että ne kaikki tuhannet kengät ovat joskus kuuluneet lapsille, kertoo Lopakka. telutantereella on tehty uusia sota– Orkesterin toimintasuunnitelsuunnitelmia. Siis sellaiselta ritinältä, näyt ja kummalliset unet. – Auschwitzin tunnelma veti porukan todella hiljaiseksi ja helvetin pahaltahan siellä tuntui – odotuksiin nähden vielä pahemmalta. Siellä vallitsi muutenkin karmea hiljaisuus, kun linnutkaan eivät laulaneet. Imena Na Stenellä soi– Kappaleiden tempot nousivat tetaan paikoin hyvin epäilyttäväsmuutaman pykälän ja tuoreina eleti tai jopa tahallaan väärin – ja mitä mentteinä mukaan päätyi esimertekee tuottaja. sliipattua. joku idea vaikutti ”kivalta” niin Hii– Albumilla ei ole tietoista teemaa, len kosketuksen jälkeen se sama jutmutta biisejä yhdistää hermostunut tu kuulosti venäläiseltä teollisuuslinäkökulma sekä erilaiset ihmeelliset hamyllyltä. 70 SOUNDI. Seppänen, rynnäkkökiväärin muotoista Lopashnikov-kitaraa komentava Lopakka, yksikielistä KYPCKLOP-bassoa käskevä Jaska ”J.T.” Ylä-Rautio ja kaksi muuta unstrumentalistia, kitaristi Sami ”S.” Kukkohovi ja uusi patteristi Antti ”A.K.” Karihtala, suuntasivat taannoin promokuvausmatkalle Auschwitziin. > Bazook! J os vuonna 1986 räjähtäneen Tšernobylin ydinvoimalan viereisessä Prypjatin ränsistyneessä ja hylätyssä aavekaupungissa järjestettäisiin maailman lohduttomimmat rockfestivaalit, pääesiintyjän paikalle olisi vain yksi ehdokas: venäjänkielistä laahauslaivastoa jo kolmen musertavan pitkäsoiton verran komentanut KYPCK. KREML, Moskova 2. LAPUA, Pohjanmaa tä emme edes yrittäneet nos5. Lyö lisää pökköä pekiksi rytmistä kikkailua sekä ousään, Lopakka naurahtaa. matkakertomuksen! 5 90 KYPCK Kuva: Ranka Kustannus KUN KUONAMASSA RYÖMII SUUTTIMESTA JA TIPAHTAA RUOSTEISEEN EMALIÄMPÄRIIN... Imena Na Stene seuraa alakuloisen musertavasti, mutta myös selkäpiitä karmivan kauniisti soinutta albumikaksikkoa Tšerno (2008) ja Nizhe (2011). Keväällä tapahtuvan mittavan Suomen-kiertueen lisäksi myös Venäjän-keikkoja on taatusti luvassa, kun aikaisempaa rivakampaa raskassoutuisuutta tarjoava Imena Na 90 SAMI LOPAKKA ja viisi KYPCK:n Stene iskeytyy markkinoille suosittelemaa turistikohdetta: maaliskuun lopulla. NL:N POHJOISEN LAIVASTON YDINti, raskaasti ja kuolettavasti SUKELLUSVENESATAMA, Murmansk niin syvälle pohjamutiin, et4. – Kasasimme molempia aikaisempia pitkäsoittoja tuntemuksella ”mitähän helvettiä tästä tulee.” Ja jos debyytti jättikin vielä häviävän pienen selviämismahdollisuuden Siperian talvessa kärvistelevälle puliukolle, niin Nizhe sammutti sen Teksti: Timo Isoaho Raskaamman puoleista asiaa. Eräällä takun se kuonamassa ryömii suuttivalla kappaleet muodostavat venämesta ja tipahtaa ruosteiseen emaläisen ”pyhän hullun” eli jurodiivin liämpäriin, kuvailee Ylä-Rautio. 1. Prypjatin lisäksi KYPCK matkaa Imena Na Stenen myötä myös keskitysleirille. – Taannoin etsimme tunnelmakuvia uuden Imena Na Stene -albumin kansiin ja tutulta kameramieheltä löytyikin Prypjatissa taltioitu sarja. KYPCK:n ohjastamaa T-kasikympImena Na Stenen taltioinnista pistä hieman aikaisempaa joutuivastaa tuottajatsaari Hiili Hiilesmaa – sammin niin myös sanoitusten taisKYPCK:n entinen rumpali
Soundin edellinen Kuolemanlaaksojuttu päättyi seuraavasti: ”Jos tarpeeksi hyviä biisejä syntyy niin turha niitä on pihtaillakaan.” Bändin debyytistä ”Olisimme voineet on vierähtänyt hieman yli vuosi, mutäänittää kaksi ta Laakson suunnitelma on silti pitänyt pitkäsoittoa kerralla.” hyvin paikkansa – varsinkin kun muistetaan, että Kuolemanlaakso julkaisi viime syksynä Musta aurinko nousee -minialbuminkin. – Jess And The Ancient Ones -yhteisrundista jäi mieleen erityisesti se, ettei laulutaiteilija Mikko Kotamäki (Swallow The Sun) puhaltanut yhtenäkään aamuna alle 1,4 promillea, Laakso hymähtää. – Tosiaan, kakkoslevy Tulijoutsen syntyi kivuttomasti, sillä tällä kerralla muutkin yhtyeen jäsenet kirjoittivat lauluja. Asiasta toiseen: minkä ykköstavoitteen asetitte Reset-pitkäsoitolle. – Ehkä muutamia tekstirivejä ja riffejä olisi voinut vielä hioa, mutta isossa kuvassa mikään Uljas uusi maailma -albumin ratkaisu ei kaduta tai ahdista. Evoluution seuraaMETALLICA: Master Of Puppets va etappi, ihminen 2.0, näkee THE HAUNTED: The Haunted itsensä ja muut suurena koSENTENCED: Down konaisuutena ja osana samaa PANTERA: Cowboys energiaa. OMENIN virstanpylväät: – Reset kertoo uuden ajan GUNS N’ ROSES: Appetite For Destruction synnystä. Kappale jatkui sekunnin murto-osan kauhistelun jälkeen, Näveri muistelee. Halusimme enemmän tilaa kitaraharmonioille, puhtaalle tulkinnalle ja oivaltaville basso- sekä rumpujutuille. – Porin Annis vuosimallia 2007 löytyy kärkipäästä... Kohta eräs valoständi kaatui rymisten, ohittaen kitaristi Antti Kokkosen pään millin etäisyydeltä. – Kuten huomaamme, Profane Omen on jo iso lapsi! Vuosijuhla on kieltämättä kummitellut mielessä ja esimerkiksi Helsingin Nosturissa onkin luvassa erikoistoimintaa, laulaja Jules Näveri paljastaa. Lopputulos kellottaa 35 minuuttia, joten turhuudet loistavat poissaolollaan, laulaja aloittaa. – Tällä kerralla ajatuksena oli työstää debyyttiä melodisempi kokonaisuus. Juhlien tahdittajana toimii aarrearkku nimeltään Reset – maaliskuun puolivälissä ilmestyvä yhtyeen neljäs pitkäsoitto. Eeppisyys ja melankolia olivat toki myös avainsanoja! 5 roovaavaa ärhäkkyyttä tarjoava lahtelaisrykmentti Profane Omen on saavuttanut kunnioitettavan merkkipaalun, sillä ryhmän täytekakusta löytyy tänä vuonna viisitoista kynttilää. Itse asiassa, me jopa hylkäsimme muutamia biisejä ennen äänityksiä eli periaatteessa olisimme voineet äänittää kaksi pitkäsoittoa kerralla. – Halusimme tehdä rivakan ja yhtenäisen, alle 40-minuuttisen levyn. Mikä on ylittämättömin keikkamuistosi Profane Omenin taipaleelta. Emme kuitenkaan pakota musiikkiamme minkään raamien sisään vaan ammennamme kaikista mielenkiintoista suunnista. – Reset on yhtenäisempi ja linjakkaampi kuin edeltäjänsä Destroy!, niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin. – Juice Leskisen Musta aurinko nousee on minulle tärkeä kappale ja sehän sopii meidän versioitavaksi jo nimensäkin puolesta. Tulijoutsen jatkaa kuopiolaisyhtyeen ja Triptykon-kitaristi Victor Santuran ansiokasta yhteistyötä. Toki Musta aurinko nousee on monille pyhä lehmä, jonka utareisiin ei saa koskea, mutta paskaako me sellaisesta välitämme, Laakso huomauttaa. Tekstit muodostavat yhtenäisen teeman. 35 MINUUTTIA 2.0-ENERGIAA PROFANE OMEN G AVAINSANOINA EEPPISYYS JA MELANKOLIA K uolemanlaakson Uljas uusi maailma -järkäleen esiinmarssi oli hätkähdyttävää seurattavaa. Kuolemanlaakso ehti myös konsertoida lyijynraskaan avauksensa jälkeen, vaikka muusikot vaikuttavat muissakin yhtyeissä. Avaisitko hieJULES NÄVERI ja PROFANE man sanoitusten verhoa. Reset on mahdolliFrom Hell suus – ei uhka! 5 MARKUS LAAKSO ja viisi tarpeeksi synkkää teosta: OWL: You Are The Moon, I Am The Night MY DYING BRIDE: Turn Loose The Swans WOJCIECH KILAR: The Ninth Gate TRIPTYKON: Eparistera Daimones MANA MANA: Totuus palaa SOUNDI 71. Ilta sai myös huipennuksen, kun teippasimme The Scourgerissa kitaroineen Jani Luttisen kiinni keikkapaikan lattiaan. Vedimme siellä Godsplaguen sekä The Scourgerin kanssa ja nuorisoa saapuikin paikalle ennätyksellisesti. – Myöhemmin kuulimme, että backstagella oli keikkamme aikana mitattu miehisyyttä paikallisten taistelijoiden ja helsinkiläismuusikoiden toimesta. Lopulta ilmassa leijui runsaasti vaarallista rock’n’rollin käryä, moshpitin hurjuus sekä yleisön paine äityivätkin niin koviksi, että lava alkoi liikkua. Entisen Celtic Frost -mestari Thomas Gabriel Fischerin myöhemmästä luomuksesta Triptykonista vahvasti vaikuttunut Kuolemanlaakso-kitaristi Markus Laakso on itsekin myötämielinen Svart Recordsin loppuvuodesta 2012 julkaisemaa komeaa pakettia kohtaan
Oli miten oli: on pelkästään luonnollista, että vaikkapa kolme vuotta sitten syntyneet kappaleet soundaavat erilaisilta kuin tämän päivän Amoral, painottaa kitaristi Ben Varon. Jos tekstin alussa lainattuja kollegoita ja omia korvia on uskominen niin kolmen kuukauden mittaisen nauhoitussession vaatinut Fallen Leaves & Dead Sparrows tulee heittämään Amoralin vielä huomattavasti kauemmaksikin. Miltä tuntuu esimerkiksi tehdä elämää rajusti muuttava väärä päätös, jota ei voi enää muuttaa tai korjata. – Toisaalta taas monet Amoralmaailman elementit, esimerkiksi tekemisen draivi ja järkähtämätön asenne, ovat pysyneet täsmälleen samoina. -biisi saattaa vaikuttaa tilkkutäkiltä, mutta sovitus oli selvillä alusta asti. – Mikäli bändin muusikoiden suosikit tulevat laajalta skaalalta eikä yhtye rajaa genreä liian tiukasti niin hyvällä onnella se täysin oma juttu saattaa löytyä, ennemmin tai myöhemmin. Kannattaa syynätä, vaikkei olisi aiemmin lähtenyt.” Alku-uransa aikana deathmetalia paiskonut Amoral ei nimittäin ole ollut fanin kannalta koskaan se helpoin yhtye – radikaaleja muutoksia BEN VARON ja viisi maailman parasta kitarabiisiä: MICHAEL JACKSON: Give In To Me PINK FLOYD: Comfortably Numb PANTERA: Cemetary Gates EXTREME: Pornograffitti RED HOT CHILI PEPPERS: I Could Have Lied 5 on tapahtunut niin bändin musiikkityylissä kuin jäsenistössäkin. Pakoon ei käske juoksemaan toinenkaan metallikansan komentaja, Infernon vastuumies Matti Riekki: ”Pääasia ovat hyvät biisit ja niitä tuntuisi tällä kertaa piisaavan milteipä levyn täydeltä. Eikä uuden soundin löytäminen ole missään nimessä yhtyeelle itseisarvo, mutta tuoreet tuulet antavat kieltämättä motivaatiota esimerkiksi treenikämpällä ravaamiseen. Kaiken muun tuoreen ohella myös orkesterin sanoitusmaailmasta löytyy uusi kulma. Kuva: Valtteri Hirvonen Omaperäisen soundin äärellä 72 SOUNDI. – Levystä tuli puolivahingossa Amoralin ensimmäinen teemakokonaisuus. – Meillä oli kuitenkin onnea onnettomuudessa, sillä keikkamme siirtyi illan viimeiseksi ja saimme Cannibal Corpsen ”avausbändiksemme”. > Bazook! Teksti: Timo Isoaho ”S trapping Young Ladin äkkivääryys, Dream Theaterin liian helpolta kuulostava 90-luvun tyylikäs progehevailu, Megadethin synkimpien slovarien tunnelataus, Guns N’ Rosesin Illusion-aikojen suuruudenhullu melodinen eeppisyys ja hitunen Extreme-imelyyttä.” Näin hehkuttaa Imperiumi. Vaikuttaa uhkaavasti siltä, että Amoral on löytänyt oman soundinsa – ahkeran etsinnän jälkeen. Sade päättyi illan mittaan, ja festivaalin giganttisilla egorampeilla juoksentelu oli juuri niin siistiä kuin olin aina kuvitellut sen olevankin. – Myös 7-kieliset kitarat ottivat nyt ison roolin, sillä eräässä vaiheessa huomasin soittavani kotona lähes pelkästään ”seiskalla”. Akustinen startti toimii rymistelyn alkusoittona, kun taas lopun ”bläkkispaahto” peilaa kappaleen tarinan dramaattista käännettä ja alustaa samalla seuraavaa biisiä. Projektin alkuvaiheessa huomasin, että teksteistä löytyy samanhenkisiä, lähinnä vanhenemiseen, nostalgiaan ja eilisen haikailuun liittyviä teemoja. Tämän ”7-kieliset kitarat ottivat nyt ison roolin.” ansiosta albumin tunnelmasta tuli aikaisempaa painostavampi ja vireet sekä laulumelodiat kurkottavat tietenkin matalammalle. – Biisinkirjoitus muuttui radikaalisti esimerkiksi silloin, kun Ari Koivunen saapui Amoralin solistiksi, sillä sen jälkeen kitaroiden ei enää tarvinnut vastata kaikista melodioista. Pitkäsoitto nimittäin esittelee hurjassa iskussa olevan ryhmän. Siinä veden määrässä ei oikeasti ollut mitään järkeä, Varon muistelee. Rakensin sitten näiden ajatusten ympärille tarinan, josta löytyy niin elettyä elämää kuin fiktiotakin. Fallen Leaves & Dead Sparrows sai alkunsa tästä oivalluksesta, Varon kertoo. netin ylipäällikkö Marko ”Mape” Ollila helsinkiläiskvintetti Amoralin tuoretta Fallen Leaves & Dead Sparrows -pitkäsoittoa. – Esimerkiksi If Not Here, Where. Päällimmäisinä mieleen jäivät Pekingin Midi-festivaalin yleisömeri – Amoralin historian suurin tähän mennessä – sekä Manilan rankkasade. Ehkä Amoralille on käynyt juuri näin. No, kuulijat päättäköön tämän asian. – Viime keväänä toteutunut Aasian-reissu oli ikimuistoinen. Niin monimutkainen deathpaahto kuin melodisempi tunnelmointikin ovat vieneet Amoralin pitkälle. – Pelkkää huutolaulua tarjoavan uuden albumin tekeminen ei muutenkaan tuntunut mielekkäältä Reptile Riden (2007) jälkeen, sillä tuolla levyllä saavutimme teknisen ja aggressiivisen Amoral-runttauksen äärilaidan. – Beneathin (2011) jälkeen tajusimme, että fanitamme itse albumin pitkiä, rönsyileviä ja tunnelmallisia kappaleita
Välillä sen jälkeen levy tarjoaa meistä myös pehmeämmän puolen. Nyt paketti on ollut valmiina jo lähes puo li vuotta. Allenin mukaan Adrenaline Mob löysi oman linjansa vasta Omertade byytin (2012) ja Covertàep:n (2013) jäl keen. Se oli hieno kokemus. Tällä kertaa yhteistyö todella puhkesi kukkaan. ”Mike Portnoyn saappaita ei täytetä avoimen haun kautta” poistuin studiosta päätäni raapien ja mietin, että mitä ihmettä juuri tapah tui. – On uskomatonta pystyä työskente lemään jonkun kanssa näin jouhevas ti. – Puhuimme useiden eri rumpalei den kanssa, mutta Mike Portnoyn saap paita ei täytetä avoimen haun kautta. Haluat ajaa autoasi lujempaa, treenata vielä hiukan ko vempaa, riehua keikalla enemmän. Kokeilujen jälkeen pa laset loksahtivat paikoilleen. Hänen piti vain tulla vierailemaan yhdellä kappaleella, mutta sen jälkeen emme enää halunneet päästää häntä lähtemään, Allen nauraa. Adrena liinipiikki. – Haluan, että musiikkimme antaa ihmisille energiaa. Saimme levyn valmiik si todella nopeasti, koko prosessiin me ni vain noin seitsemän kuukautta. Teksti: Laura Vähähyyppä ”Ota maailmaa palleista ja nauti siitä!” Laulaja Russell Allenin (Symphony X) ja kitaristi Mike Orlandon johtama Adrenaline Mob julkaisee toisen albuminsa Men Of Honor. Ainakin ihmiset kuunte levat musiikkiamme, vaikka he olisivat kiinnostuneita siitä muiden yhtyeidem me kautta. Uskon vakaasti, että jossain vaiheessa Adrenaline Mob seisoo vahvasti omil la jaloillaan. Allen hehkuttaa. Yhtyeen edellisen kiertueen Euroo panosuus yllätti Allenin. Adrenaline Mob haluaa olla juuri si tä, mitä yhtyeen nimi lupaa. Rumpalimestari Mike Portnoyn poistuminen bändistä ei muuttanut yhtyeen kurssia. Etsimme juuri tietynlaista rumpalia, ja A.J. – Toivottavasti pääsemme jälleen Sweden Rockiin soittamaan. Adrenaline Mobista puhuttaessa tuo daan aina esiin jäsenten muut yhtyeet (Symphony X, Disturbed, Fozzy), mutta Allen uskoo, että jossain vaiheessa viit teet unohtuvat. Näimme samalla lukuisia omia suosikkejamme, ja mikä parasta: olimme festivaalin lä hes nuorimmat esiintyjät! Sitä ei tapah du enää kovinkaan usein, Allen hihit tää. – Soundimme on kypsynyt sitten debyyttimme. Uramme alkuaikoina miehistöä vaihtui, joten vaati kiertämistä ja muutoksia ennen kuin edes tunsimme itsemme oikeak si bändiksi. – Itse en ehtinyt edes huolestua tilan teesta, että meillä ei ollut rumpalia. Jo yhtyeen ensimmäisen levyn ai kaan Mike Orlando ja Russell Allen toi mivat yhtyeen pääasiallisina biisinikka reina. Vihasin alussa superbän dileimaakin, mutta on sekin parempi kuin ei mitään. – Vielä tämän levyn kohdalla tätä varmasti pidetään sivuprojektinamme. Pääasia on, että elät koko ajan elämää si täysillä. vastasi juuri tarvitsemaamme tyy liä. – Olen todella innoissani uusista kap paleistamme, ja odotan innolla albumin vastaanottoa. SOUNDI 73. Kaahauk Kuva: Mark Weiss A drenaline Mobin laulaja Russell Allen on selvästi innoissaan tu levasta vastatessaan puhelimeen kotoaan, lumimyrskyn keskeltä. Keikkapaikat olivat täynnä, ja yleisö oli aivan pähkinöinä. – Tälle levylle saimme kaikki ne ele mentit, jotka halusimmekin. Adrenaline Mobin ensimmäisellä le vyllä rumpuja soittaneen Mike Port noyn on yhtyeen nykyisessä kokoonpa nossa korvannut Twisted Sister rum pali A.J. Mies piti Ad renaline Mobia aina hyvin amerikkalai sia miellyttävänä yhtyeenä. Saimme kappaleita valmiiksi vain yhden kirjoitussession aikana, en ole koskaan kokenut vastaavaa helppout ta kuin Mike Orlandon kanssa. Orlandon hyvin tuntema mies kiinnostui paikasta välittömästi. – Olemme tutustuneet toisiimme kiertueella paremmin, ja nyt olemme pisteessä, jossa lopetamme toistemme lauseita Miken kanssa, Russell nauraa. Pero. – Euroopan vastaanotto yllätti mei dät viimeksi täysin. Ota maailmaa palleista ja nauti siitä, Allen ohjeistaa
Teksti: Antti Luukkanen 74 SOUNDI Kuvat: Markus Paajala
Huoli on turha. Kuinka hyvin kappaleita kirjoit- SOUNDI 75. Onelineritkaan eivät välttämättä lähde yhtä helposti. Putro puhuu paljon ja polveilevasti, mutta aina kuitenkin niin ymmärrettävästi, että pohdinnan punainen lanka löytyy. Uusi Taitekohdassa-albumi on sikäli poikkeuksellinen, että ensi kertaa soolourallaan Putro jatkaa saman porukan kanssa, johon edellisellä levyllään jäi. Soolodebyytti Elämä on juhla (2009) oli harras, kaikessa karuudessaan suorastaan ylväs. Tuottajan pallilla kokonaisvastuun kantaa Eppu Kosonen, ja bändi koostuu rumpali Mikko Kaakkurinniemen ja kitaristi Mikko Kososen kaltaisista ammattilaisista. Hän tulee myös vahingossa paljastaneeksi, onko rakentanut itsestään hahmon julkisuutta varten. Harvoin on kunnia saada jututtaa artistia, joka suhtautuu omiin tekemisiinsä ja ym- ”Perustava ajatus lienee kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että seisooko työnsä edessä vai takana.” päröivän kulttuurin seuraamiseen yhtä analyyttisesti. Samuli Putron sooloalbumit ovat tähän saakka olleet keskenään hyvin erilaisia. Se oli mulle itsestäänselvyys, että Tavallisiin hautajaisiin (2012) muodostettu ryhmä oli se, jolle mä rupesin kirjoittamaan. – Pitkäkestoisen keikkakiertueen keskellä tein päätöksen, että rupean kirjoittamaan seuraavaa levyä jo joulukuussa 2012, kun kiertueen ensim- mäinen pätkä oli tehty ja kevään ja kesän keikat olivat vasta tulossa. Älä sammu aurinko (2011) oli fiilikseltään arkisempi, kun taas Tavalliset hautajaiset oli selkeästi bändisoittoon nojautuva albumi. T uttu hattu päässään paikalle saapuva Samuli Putro pahoittelee, että haastattelun ollessa ensimmäinen uuden levyn tiimoilta, saattavat hänen ajatuksensa olla vielä jäsentymättömiä. ”IKONIT OVAT KUVIA, MÄ OLEN ” ! A S S O L E Neljännen soololevynsä Taitekohdassa julkaissut Samuli Putro kertoo Soundille laulunkirjoittajan arjesta ja siitä, miltä tuntuu olla valtakunnan ajatusten tulkki
Kaikilla, itseni mukaan sisältäen, on muistikuva siitä koulun lihavasta pojasta ja siitä miten sitä kohdeltiin. Elämä on juhlan jälkeen tehdyt soolokeikat johtivat siihen, että mä en keksinyt enää yhtään temppua. Tällä kertaa savotat huhkittiin Joensuussa ja Helsingissä. Itselleen ominaiseen tapaan Putro linnoittautui yksikseen kirjoittamaan levyn materiaalin. Älä sammu auringon kohdalla mulla ei ollut muuta ajatusta kuin se, että tarvitsen ihmisiä, joiden kanssa soittaa. Loppujen lopuksi niiden keikkojen onnistuminen oli kiinni vain siitä kuinka vetävän jutun pystyn kehittelemään tämän ja tuon kappaleen väliin. En kyennyt enää viemään sitä yksin soittamista mihinkään suuntaan. Ne muistikuvat niistä kohtaamisista ovat hyvin selkeitä ja tarkkoja. Ja kun totta kai keskityin musiikkiin, niin tarvitsin siihen ihmisiä. – Elämä on juhlan kohdalla olin kyllästynyt festivaaleilla soittavan rockyhtyeen muotoon. On yleensä yksi jota kiusataan, yksi joka vetää sitä kiusaajien joukkoa ja kaikki muut on siinä välillä.. Se hierarkia kiinnostaa minua. Siinä vaiheessa keikkailu siirtyy niin paljon stand upin puolelle, että piti miettiä keskittyäkö musiikkiin vai esiintymiseen. – Tuttava sanoi kissaansa toppahousuksi, koska sillä ja kissoilla yleensä on paksut takajalat ja mä ajattelin, että se olisi oivallinen haukkumanimi lihavalle lapselle. Levy löysi oman suuntansa ja alkoi hahmottua tekijänsä päässä koulukiusaamisesta kertovan Milloin jätkät tulee -kappaleen myötä. Varmaan siksi, että on ymmärtänyt, että tässä tilanteessa on jotain outoa. Se soisi myös levyllä juuri niin kuin minä sitä soitan. Ajatus akustisen soittimen käytöstä oli hyvin selkeä. ”Kaikkeen musiikin esittämiseen liittyy haarniska, jolloin voi aina sanoa, että se on taidetta, se en ole minä.” 76 SOUNDI taessasi tiedät miten levy toteutetaan käytännössä
Kävin sivarikursseilla puhumassa rauhantyöstä ja sitä rataa. Mutta voiko näin laajan yleisön sulkea ulkopuolelle kappaleita tehdessä samalla kuitenkin tiedostaen, että juu- amuli Putro on mukana Greenpeacen kampanjassa, jossa taivutellaan öljy-yhtiöitä luopumaan Arktisen alueen öljynporauksesta. – Havaitsin, että levyn materiaalissa on paljon kappaleita, joissa vilahtaa joko ajatuksissa tai konkreettisesti lapsia. Voi siinä nähdä hyviäkin asioita, mutta mä olen ihan vitun tympääntynyt siihen ajatukseen, että kaikki keskustelu olisi hyvästä. Välillä olen sitä mieltä, että puhukaa tosi paljon vähemmän. ”Tekijän elämä pitää sekoittua musiikkiin, sen teoksiin, kuulijan elämän pitää sekoittua niihin kuuntelukokemuksiin. Jos otetaan osaa julkiseen keskusteluun tai halutaan asioille kannatusta, ovat voimakkaimpia aina ne, joilla on rahaa ja valtaa. Nettikeskustelut on muodostuneet suomalaiseksi terapiamuodoksi. Ne samat lainalaisuudet: harkitaan tekoa tai viestiä ja sen merkittävyyttä, sitä mitkä voivat olla teon riskit ja raflaavuus suhteessa sen viestin merkittävyyteen. On siis aika vääjäämätöntä, että ne on päättäneet, että se viesti on esilletuomisen arvoinen. Hän tunnustautuu kuitenkin ”lieväksi idealistiksi” ja historiaakin kansalaisaktivismin parista löytyy. Sen takia niiden aiheiden käsitteleminen on vaikeata, koska sitä asiaa ei enää ole paitsi tiedon tasolla, että näin se varmaan tapahtui ja se oli kamalaa. Jos puhun paskaa, niin mun korvat kuulee sen, että valehtelen, ja mä luulen, että se menee ihan konkreettisesti takaisin mun päähän mun omana ajatuksena, johon mä rupean uskomaan. Pitääkö olla yhtä kärsivällinen kuin Nelson Mandela, joka jaksoi odottaa niin kauan, että maailma muuttui ympäriltä ja ihmiset ovat aina lähtökohtaisesti heikoimmilla. Yksilöt käyvät toivotonta sotaa ja sitten yhtäkkiä huomataan, että jotkut asiat on muuttuneet. Aineettomia asioita, kuten oikeuksia puolustavat SOUNDI 77. Ja se kaikki on niihin tilanteisiin menevien ihmisen kohdalla tiedostettua. Mitä isommiksi ne käyvät, sitä kummallisemmaksi olo tulee. Vaikka olen toiminut lilliputtimaailmassa verrattuna siihen missä he toimivat, niin tiedän, mitä ne miettivät. Se ihan hirvittävän paljon niiden vastuulla, joilla on kyky ja rohkeus. – Kyllä mä olen tehnyt asioita silloin tällöin, mutta luonnollisesti niiden tekeminen julkisuudessa on valinnan paikka. Tekijät käyttävät lihaa ja toivovat, että niiden työt tulevat lihaksi, ymmärrettäviksi, tajuttaviksi, kommunikatiivisiksi. Kysymys ei ole perheväkivallasta tai Alibi-kamasta, vaan että se näkijä, minä-hahmo on siinä ikävaiheessa, että se ei oikein ymmärrä koko riidan konseptia. Sinne piti saada lapsen näkökulmasta kerrottu kappale, sellainen, joka sisältää myös muuta kuin pumpulia. Tässä saattaa mennä loppuelämä. Samuli Putro mukana Greenpeacen kampanjassa LIEVÄN IDEALISTIN VASTUU YMPÄRISTÖSTÄÄN S Toinen maaliinsa täydellisesti osuva kappale albumilla on palan kurkkuun nostattava Haverisen tyttöjä. Sitä kautta syntyy popkulttuuri”. Ajan näkökulmasta asioita katsominen on ainoa tapa ymmärtää se, että teoilla on merkitystä ja asiat voi muuttua myös parempaan suuntaan. – Se on ihan totta. Putroa ei tule yhdistäneeksi ympäristönsuojelua harjoittavien artisteihin ensimmäisten joukossa. Pakkohan se on mun allekirjoittaa. – Juurikin niin. Ihmiset tuppaavat ajattelemaan, että asia on hyvä, mutta aktivistit tekevät itsensä naurettaviksi tuodessaan oman vakaumuksensa julkisuuteen ja siksi heitä saa vapaasti pilkata ja paheksua. – En mä pysty ajattelemaan sitä muuten kuin yksilötasolla. Sitten mä yritin välttää sitä, että kappaleessa olevan riidan suuruus olisi se olennainen tekijä. Mä olin vuoden Aseistakieltäytyjäliitossa töissä oman sivarini jälkeen. Kun tuotan puhetta, niin mulla on myös korvat, jotka kuulee sen, mitä mä puhun. N iin Putron soolotuotannossa kuin Zen Cafénkin perintönä on läjäpäin lauluja, jotka ovat jääneet elämään vuosiksi, mahdollisesti jopa vuosikymmeniksi suomalaisten kollektiiviseen alitajuntaan. Koko lähtöajatus on sillä tavalla keskusteleva tai ainakin puhuvainen, että kyllä mä tuon humanismin ajatuksen... Reaaliajassa ei pitäisi arvioida yhtään mitään. Ja mies tietää sen itsekin. En ole koskaan viihtynyt joukoissa. Ja jos puhuu tosi paljon, niin se on helpoin tapana kadottaa itsensä. Kyseessä on siis juuri sama aihe, minkä vuoksi Greenpeacen aktivisti Sini Saarela oli uutisotsikoissa istuttuaan vakaumuksensa vuoksi tutkintovankeudessa Venäjällä. Mutta miten muutos sitten on konkreettisesti mahdollinen. Kaikki on millimetrin tarkkaa ja mä uskon, että riskisektorit kartoitetaan kauhuskenaarioiden pohjalta. Oli asia mikä hyvänsä, hetkessä pari lujiten öykkäävää on saanut keskustelun suunnaksi jonkun ihan muun mistä alun perin oli kyse. Mulla tuli vaikea olo siitä, koska se ei ole koko totuus. – Taiteilijat tekevät tavalla tai toisella itsestään ja muista ihmisistä jotain, minkä he haluavat palauttaa takaisin ihmisille. – Isot negatiiviset tuntemukset herättävät ihmisissä niin isoja lukkoja, että he eivät pysty edes muistamaan miltä niistä tuntui. Nykyajan nettikeskustelut lienevät tästä paras esimerkki. Kansalaistottelemattomuuden tiimoilta siellä on ne tismalleen samat asiat mitä mekin pohdittiin omien kampanjoiden suhteen. ”Kaikki ne epäonnistuneetkin kampanjat, addressit ja mielenilmaisut pysäyttävät ihan yhtä monta ihmistä kuin Joy Divisionin eka keikka.” valtaapitävät ehtivät kirjoittaa historian uusiksi. Ihminen tulee sellaiseksi kuin se kuulee itsensä puhuvan. Ihan samalla tavalla kuin siellä laajassa keskustelussa on helppo kadottaa se asia. Siihen asti ne kappaleet olivat jollain lailla lempeitä ja jopa romanttisia. Laulun kertojaminä on lapsi, joka havainnoi ympärillään olevasta painostavasta tunnelmasta niin kouriintuntuvasti, että sitä soisi käytettävän vaikka sosiaalitoimistoissa demonstroimaan mitä jatkuva eripura kotona lapselle tekee. Ei mulla ole koskaan ollut tarve olla voittajan puolella. Onko siis taiteilijoilla joku sisäänrakennettu vastuu olla aina humanismin ja sitä kautta heikomman asialla. Kaikki ne epäonnistuneetkin kampanjat, addressit ja mielenilmaisut pysäyttävät ihan yhtä monta ihmistä kuin Joy Divisionin eka keikka
Sen kautta pystyy nyt tulkitsemaan onko tulossa hankaluuksia itselle. – Yksi musiikin tarkoitus on karsia turhia asioita, ajassa olevia nopeasti läpikäytyjä ajattelumalleja pois. – Juuri niin. – En mä välttämättä ole urheasti aina ollut uskollinen ihanteilleni, mutta olen pystynyt säilyttämään ainakin hetkellisesti kyvyn tietää mistä pidän. Kuvia menneisyydestä ja kuvia nykyisyydestä ja luonnollisesti kuvia myös tulevaisuudesta. Mä olen kasvanut siihen ajatukseen, että pitäisi seisoa ryhdikkäänä ja ylpeänä, mutta työnsä takana. – Mutta kyllä mä olen huomannut sellaisen, että eri aikoina mun olo on ollut erilainen kohdatessa ihmisiä, jotka tulee puhumaan siitä mitä mä olen tehnyt. Jossain vaiheessa halusin tulla sellaiseksi, kuin olen nyt. – Perustava ajatus lienee kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että seisooko työnsä edessä vai takana. Jos siihen osuu, niin se saattaa todentua levyn tai radion välityksellä, mutta se todentuu myös niissä keikkatilanteissa ja ne on niitä isoja hetkiä. Pelkästään se, että se oli siellä toi mulle samanlaisen mielihyvän tunteen kuin suklaan syöminen. Yleisö vaistoaa, ettei heitä yritetä puijata esittämällä jotain muuta kuin oikeastikin on. Kuinka tietoisesti sitten sinä rakennat itsestäsi tällaista hahmoa. Voiko omaa persoonaansa edes täysin sulkea pois kappaleista. Sanoin, että olen kaupungin ydimmässä keskustassa. Aikaisemmin aina ajatteli, että onko ne ihmiset mukavia vai ärsyttäviä, mitä ne sanoo ja miten ne sanoo. Liekö se seurausta siitä, että mies on puhunut haastatteluissa itsestään hyvin avoimesti ja rehellisesti ja liittänyt monesti itsensä kappaleidensa persoonagalleriaan. Lojaalisuus yleisön ja artistin välillä on molemminpuolista. Ilman uskallusta on vain taito. Tunteeko painetta siitä, että on joku valtakunnansanoja. – Joku kuukausi avasin television sattumalta ja näin Dave Lindholmin Arto Nybergin ohjelmassa. Lukumäärästään riippumatta yleisön, eri ikäisten ja eri sosiaalisessa asemassa olevien ihmisten kollektiiviseen tajuntaan koskettaminen kertoo tekijälleen sen, että tuossa on olemassa joku ikiaikainen ajatus, joka ei tule olemaan riippuvainen sosiaalisen median suosiosta, vaatemuodin tämänhetkisestä tilanteesta tai soittimista lähtevistä soundeista. Kaikki liittyy estetiikkaan ja ajatusten estetiikkaan, että tämä maa tarvitsee monenlaisia kuvia. Kyllä tämä rooli on mulle paljon luontevampi kuin vaikka Alice Cooperin rooli 70-luvulla. Hahmothan ovat kuin haarniskoja. Onko nostanut itsensä liian korkealle. Koska tulkinnat ovat tunnepohjaisia, kaikki ovat yhtä päteviä. Tärkeintä on pysytellä siinä flow’ssa. Rock ja pop ovat niin mukavia taidemuotoja, koska niihin on aina liitetty hahmot. Jos se persoona on lähtökohtaisesti kiinnostava, niin siihen tarttuvat monenlaiset tahot, koska ne haluavat kertoa asioita siitä persoonasta ja sen elämästä. Suomessa hahmot ovat lähtökohtaisesti niitä samoja ihmisiä lavalla kuin normaalioloissa pienellä bonuksella tai buustauksella. Perusvalinnoiltaan tämä on siis mennyt ihan nappiin. Kokonaisen kansakunnan äänenä oleminen luulisi tuottavan melkoisia paineita. – Enemmänkin olen hämmästynyt siitä miten ihmiset tulkitsevat laajempia kokonaisuuksia, kappaleen ympärillä olevaa laajaa väittämää. Mä sanoin, että joo, musta on tulossa se mitä mä esitän. Noissa kohdissa sen huomaa, jos sellaista painetta on. – (Pitkä hiljaisuus.) Kun miettii noin pitkään tämän kysymyksen kohdalla, niin paljastaa itsensä, Putro joutuu myöntämään. – Toihan kuulostaa ääneen sanottuna hurjan rajulta, että menee melkein horoskooppimaailmaan, mutta kyllä mä uskon, että ihmisten välillä on olemassa jännitteitä – myös hyviä jännitteitä. – Viikko sitten kaveri soitti, kun olin kaupungilla ja se kysyi, että sä olet jossain menossa. Kun tällä tavalla pystyy koskettamaan yleisöään ja keikkatilanteessa välittömän reaktion vieläpä näkee, tunteeko artisti silloin onnistuneensa. A ikana, jolloin tirkistelymentaliteetti on käymässä yhä hyväksytymmäksi ja me tiedämme julkisuuden henkilöiden yksityiselämästä aivan liikaa, on suorastaan kummallista, että Samuli Putro on jätetty juorulehdistössä rauhaan. Persoonat on kiinnostavia. – Ikonit ovat kuvia, mä olen elossa, päättää Putro ajatuksenjuoksunsa ja ottaa hämmästyneen ilmeen tajutessaan, että irtoavathan ne onelineritkin.. Popmusiikki ei ole koulutettujen ihmisten musiikkia, vaan parhaimmillaan laajojen kansanosien musiikkia. Kuinka merkittävää osaa näyttelee paljon lauluja kirjoittaneena uskaltaminen ja heittäytyminen niin, ettei jää tietoisesti pidättelemään. ri tuohon koukkuun saatetaan tarttua tai että näin joku muukin on varmasti ajatellut, mutta ei ole saanut sitä muodostettua sanoiksi. Kokeeko painetta. Tietynlainen kuvallisuus on hurjan iso asia. Dave on kotonaan joka paikassa – oli se sitten huoltoaseman baari, esiintymislava tai talk show’n sohva. Mutta oikeasti se onkin puhtaasti vastaanottajan juttu. Se nauroi, että jopas sitä ollaan runollisella tuulella tänään. Tämä päättyy nyt vääjäämättömästi korniin ajatukseen siitä, että siitä ikuisen ajatuksen etsimisestä tässä musiikin tekemi- 78 SOUNDI sessä on kyse. Harva yhtä tunnettu muusikko on vältty- nyt näkemästä itseään suhruisissa kännykkäkuvissa, joita tiedonvälityksen pyhää tehtävää suorittavat kansalaiset ovat asialle omistautuneisiin medioihin räpsineet. Yleinen ilmapiiri on kääntynyt siihen, että ihmiset seisovat usein työnsä edessä ja asiat tuodaan esiin persoonalähtöisesti. Kaikkeen musiikin esittämiseen liittyy haarniska, jolloin voi aina sanoa, että se on taidetta, se en ole minä. Ja kun ihmiset päättää toisistaankin kahden sekunnin jälkeen pitävätkö ne niistä vai eikö ne pidä, niin kyllä mä uskon, että sama logiikka toimii isompienkin ihmismäärien kanssa. Jäin miettimään sitä asiaa jälkikäteen ja siinä vitsissä saattoi olla osa totuutta. Onnistumisen silta on olemassa, jos pystyy tarttumaan omaan tunteeseensa ja kuulija tunnistaa sieltä oman tunteensa. – Lauluntekoprosessi on monesti hyvin nopea. Siinä ei yksinkertaisesti kauheasti halua, mutta ei myöskään ehdi ajatella, koska yrittää pysyä sen oman ajatuksensa perässä. – Kun taito tekemisen ja kokemisen kautta lisääntyy, silloin myös tarve uskaltaa pitäisi kasvaa
”On olemassa joku ikiaikainen ajatus, joka ei tule olemaan riippuvainen sosiaalisen median suosiosta, vaatemuodin tämänhetkisestä tilanteesta tai soittimista lähtevistä soundeista.” SOUNDI 79
– Toivottavasti se nähdään kuitenkin positiivisena alakulona, Mikko hymähtää. Tosin ei paljon naurattanut, kun pelkästään yhtä kohtausta kuvattiin kolme tuntia pakkasessa, eikä ollut paikkaa mihin mennä lämmittelemään. > Tarkkailuluokka Verhot A Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Täytyy kehua myös Odotan-kappaleesta talvisella jäällä kuvattua videota. Kyllähän se voitto oli positiivinen juttu, ollaan edelleenkin ilolla Rock SM 2012 -voittajia! Ja kyllä me saatiin siitä pientä buustia ja lisäpöhinää tekemisiimme, vaikka samalla tavallahan perustyö jatkui sen jälkeen. Ansassa on sitten pysynyt meidän setissä lainabiisinä, muuten on menty ihan omilla. – Mutta vaikka on alakuloa, ei kaikki mene ihan synkistelyksi. Annetaan mennä vaan, Mikko sanoo. – Pienellä budjetilla lähdettiin pakkaseen, mutta kyllä se kylmässä värjöttely kannatti. Bändin laulaja, biisintekijä ja kitaristi Mikko Pietilä huomauttaa, että vaikka kotikaupunki on nyt Helsinki, ovat bändin soittajat junan tuomia tyyppejä. Haluttiin, että kaikki toimisi ja olisi valmista, kun on aika lähteä studioon ja keikoille. Se näkyy vaikkapa Rokkipoliisin sisko -biisissä. Verhot-yhtye on lähtenyt täysin eri lähtökohdista, ja Mikko panostaa tänään nimenomaan bändiin. – Meille sanottiin, että laulu voisi sopia Verhojen ohjelmistoon, ja kun rupesin katsomaan sen tekijätietoja, niin sieltähän paljastui tuttu tyyppi, oululainen Timo ”Rautsi” Rautio. – Sieltähän levy-yhtiömmekin keksi meidät. – On ollut positiivista nähdä, että kuulijoiden ikäjakauma on laaja, Mikko sanoo. – Soololevylle kerääntyi biisejä teiniajoista asti, eikä se ei ollut kovin yhtenäinen kokonaisuus. Ja se on hienoa, sillä meille itsellemme musiikki on keino selviytyä päivästä toiseen! TEKSTI: JUHO JUNTUNEN www.verhotmusic.com Kuva: Sofie Jokinen ”Musiikkiin intohimoisesti suhtautuvat ihmiset ovat löytäneet Verhojen musiikin.” 80 SOUNDI. Mutta ainakin videossa näkyy kunnolla tuskaa, kylmyyttä ja alakuloa. Mikko itse on kotoisin Oulusta, mikä voi selittää laulujen tummia sävyjä. Tummien vesien tulkki amuyön hämärissä tunnelmissa liikkuva Verhot-yhtye perustettiin Helsingissä vuonna 2011, ja lopullinen kokoonpano muodostui vuotta myöhemmin. Tiedettiin, millaista musaa me halutaan tehdä. Mikko ei ole uusi tekijä musiikkikuvioissa. Lisäpotkua Verhot sai Rockin SM-kisoista, joista se nappasi voiton vuonna 2012. Hän purkitti Nyt-nimisen soololevyn kahdeksan vuotta sitten, mutta se oli oman aikansa juttu. – Olen huomannut, että musiikkiin intohimoisesti suhtautuvat ihmiset ovat löytäneet Verhojen musiikin. Helmikuun lopulla päivänvalon nähnyt Verhojen debyyttilevy henkii 80-lukua, vaikka mistään nostalgiatripistä ei olekaan kyse. Verhojen esikoislevy sisältää myös yhden lainabiisin, Tiistaiyhtyeen vuonna 1987 levyttämän Ansassa-kappaleen. Otin häneen välittömästi yhteyttä, ja Timohan oli hyvin otettu, joten luvat järjestyi helposti. – Ehkä teksteistä kuuluu tietty vilpittömyys, ja me tehdään hommaa old school –meiningillä siinäkin, että sydän on vereslihalla. Biisistä on tehty mainio video. Aktiivinen keikkailu on tiivistänyt bändin soundia, ja musiikillinen intohimo näkyy lavallakin. Mikko myöntää, että sen ajan vahvat melodiat ja ehkä myös tietty haikeus ja tummat sävyt ovat vaikuttaneet bändiläisten musiikkimakuun. Kun Verhot-yhtyettä ruvettiin teke- mään, meillä oli alusta asti selkeä fokus. Ja nyt me ollaan tehty tätä bändiä jo niin pitkään, että materiaalia alkaa olla kasassa seuraavallekin albumille. Bändi ei pitänyt kiirettä levyttämisen kanssa, hommaa hiottiin ensin intensiivisesti pari vuotta verhojen takana
Sitä ei voi kuitenkaan vetää ihan missä tahansa keikkapaikassa. Jiri Nikkinen on ollut kuusivuotiaasta asti iso The Beatles -fani. Vuonna 2002 yhtye äänitti uuden version Hyvä bore -biisistä. Molli on Melrosen laulaja Tokela, joka oli helvetin hauska jätkä, mutta Melrosen menestyksen myötä hän vakavoitui. – Diggailin tuolloin myös Abbaa ja sieltä se on sitten varmasti jäänyt päähän. Jiri Nikkinen keikkailee tänä päivänä The Beatles Tribute Bandin kanssa. > Laulun paikka Teksti: Visa Högmander Sarjassa käydään paikoissa, joista laulut kertovat. Laulaja työstää myös uutta soololevyä. Homma oli lähtenyt hanskasta, hän oli nostanut kädet pystyyn, huutanut ”Hyvä bore!” ja rysäyttänyt lumihankeen. Hirveä into on päällä, Nikkinen toteaa. C liftersin suuri läpimurto tapahtui lainabiiseillä, joiden myötä bändin kulttimaine katosi. Soinnut eivät ole samat, mutta kyllä sen siitä löytää. Asiasta oli joku kirjoitus Rumbassa ja olin aivan ihmeissäni. Melodia on Gimme Gimme Gimme -biisin a-osa. Siellä törmäsi Kuva: Visa Högmander ”Tsiigatkaa, joku heittää paskaa seinään / Hyvä bore, paha tsumba taivaaseen” ”Sai Varvi-Ville takkiinsa, se itki Mollii mukaansa / Se ei kai unta öisin saa, se maksais siitä mitä vaan / Se osti lisää humalaa” kavereihin ja niihin aikoihin sitä oli itse snadisti alkoholisoitunut nuori aikuinen. Hyvä bore -termin syntytarina on muuttunut vuosien varrella, mutta yhden version mukaan Andyn (McCoy) roudari tai teknikko oli ajanut autoa ilmeisesti kannabispäissään. Hyvä bore -biisin kertosäkeessä kuuluu kuitenkin erään ruotsalaisyhtyeen vaikutus. – Se laulettiin ja soitettiin paremmin, joo, mutta siinä ei ole samaa angstia kuin alkuperäisessä, jossa olen vielä teknillisesti huonompi laulaja. – Tsumba on muusikkoisältäni mukaan tarttunut sana, joka tarkoittaa meininkiä. Tänä päivänä 60° 10’ 7.2”, 24° 55’ 58.2” Clifters: Hyvä bore Levyltä Kuningas (1987) Sanat: Jaana Rinne, Sävellys: Jiri Nikkinen samassa paikassa on yliopistoruokala. Jos menee vaikkapa johonkin gaalailtaan, niin se ei ole se biisi, mikä siellä vedetään. – Kertosäehän on silkkaa Abbaa. Hyvä bore sijoittuu kyseisen ravintolan sekä sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevan Tavastiaklubin yläkerrassa, Hämäläisen osakunnan tiloissa, 1980- ja 1990-luvuilla toimineeseen Backstage Club -baariin. – Niihin aikoihin asti lauloimme englanniksi. Se oli täysi vahinko. Kuningas-levyn sanoituksissa on mukana paljon sitä kieltä, mitä me itähelsinkiläisnuoret puhuimme, Nikkinen kertoo. Siinä kuuluu, että ääni tulee ulos kurkusta vaikeasti, mutta siitä kuuluu kapina ja näyttämisen halu. Iso-Taina oli hyvä ystävämme, pyörimme pari kesää tiiviisti kimpassa, Nikkinen kertoo. – Joku heittää paskaa seinään -lause syntyi viime tingassa tuottaja Ralf Örnin ehdotettua sitä. – Hyvä bore on biisi, joka herättää paljon muistoja varmasti vielä vuosikymmenien päästäkin. – Varvi-Ville on toimittaja Virve Valli. Suurin osa yhtyeen tuotannosta on kuitenkin Jiri Nikkisen säveltämää ja Jaana Rinteen sanoittamaa. Minulla oli hankaluuksia saada Jaana Rinteen tekemiä suomenkielisiä sanoituksia sopimaan omaan suuhuni. Se oli mesta, missä muusikot 1980-luvulla kävivät. Sitten kelasin asiaa ja olin vaan, että ”ei vittu, niin onkin”, Nikkinen jatkaa muistelua. Räkä-Malmi on luonnollisesti Pete Malmi. Jaana poimi sen Lurin (Ari ”Luri” Luokkala, Cliftersin toinen johtohahmo) ja minun puheistani. Silloin julkaistiin vuonna 1979 perustetun helsinkiläisyhtye Cliftersin ensimmäinen suomenkielinen single Hyvä bore. Aloimme kutsua häntä Molliksi. SOUNDI 81. Elekieltä ja Angelica ovat niitä kappaleita. Hyvä bore oli helpoimmasta päästä, muistelee Cliftersin johtohahmo Jiri Nikkinen Helsingissä Urho Kekkosen kadulla sijaitsevassa ravintolassa. – Vara-Andyt olivat tyyppejä, jotka hengasivat Backstage Clubilla aurinkolasit silmillä nurkkapöydässä istuen. H yvä bore -kappaleen sanoituksessa mainitaan erikoisia nimiä. Vara-Andyjen hovi Backstage Clubin pöydässä S iirrytään ajassa vuoteen 1986
Niin, se basso on valkoinen Fenderin presari. On inspiroivaa miettiä basson roolia ja paikkaa. Olen kokenut amerikkalaisen Supersuckersin pari kertaa keikalla, ja nyt tuo hieno retkue on tulossa Suomeen. Arkisuudessaan kiehtova ja hienosti kirjoitettu sarja. Mainittakoon lopuksi vielä Jyrki Nissisen sarjakuvat. Unelmieni talvipaikka lienee Sierra Nevadan vuoristossa sijaitseva Donner Pass, mihin 81 siirtolaista juuttui lumimyrskyyn useiksi viikoiksi vuonna 1846. Mutta toki voi yrittää lohduttautua mielikuvalla takkatulesta, pehmeistä lumihiutaleista ja kupillisesta lämmittävää juomaa. Nyt tuli hankittua pienehkön yhdysvaltalaisen Blackout Effectors -firman Twosome Dual Fuzz. Luen aika vähän sarjakuvia, mutta suomalaisista tekijöistä Nissinen on vaivatta noussut vanhan suosikkini Matti Hagelbergin rinnalle. Musket on ehkä paras Big Muff -johdannainen jota olen koskaan kokeillut. Pitkän tauon jälkeen uusi levy on saatu kauppoihin, ja Get The Hell tarjoaa tehokasta rockin jytinää. > Syntymäpäivä 70 AKI POHJANKYRÖ Black Twig ALOIN KATSOA Tremeä uudestaan ensimmäisen tuotantokauden alusta. Ärhäkkyyttä talven ankeuteen löytyy musiikkirintamaltakin. Onhan bassoa tullut soiteltua silloin tällöin ennenkin, mutta ensimmäistä kertaa soitan sitä säännöllisesti ja ajatuksella. > Viimeinen sana JUHO JUNTUNEN SUOMEN TALVI on masentavan ankeuden aikaa, ja kevät ei tosiaan luuraa nurkan takana. Siinä oli pakko taipua kannibalismiin ja vain puolet retkueesta jäi syömättä. Hinta oli jyrkähkö, mutta huh! Fix’d Fuzz on täydellinen rujosoundinen erikoisfuzz, jonka saa pehmeästi oskilloimaan. Piti sitten katsoa ensimmäinenkin tuotantokausi uudestaan niin, että keskittyy paremmin eikä samaan aikaan soita kitaraa tai räplää älypuhelinta. Sellaisissa biiseissä kuin Pretty Fucked Up, The Evil Powers Of Rock And Roll ja I Want The Drugs on myös sanomaa! Talven vitutusta voi poistaa myös katsomalla elokuvia, joissa ihmisillä menee pakkasessa vielä huonommin kuin sinulla tai minulla. Jatkoin kuitenkin seuraamista ja toisen tuotantokauden loppuun mennessä olin koukussa. musta tai vihreä venäläinen versio, mutta mikään kokeilemani ei ole ollut täydellinen. Tästä talviseikkailusta on tehty useampi elokuva, uusimpana Elise Robertsonin kaksi vuotta sitten ohjaama teiniteurastus Donner Pass. Roger Daltrey (s. Nyt täytyy itse yrittää olla tuo perusta, eikä vain soittaa kuin käsissä olisi matalalle viritetty, nelikielinen kitara. Tehtaan mukaan resepti syntyi Jackin lapsuudenkodissa Tennesseen Lynchburgissa, mutta totuus lienee raadollisempi. Tämä HBO:n tvsarja, joka kertoo hurrikaani Katrinan jälkeisestä New Orleansista, jäi tutustumisvaiheessa jotenkin etäiseksi. Uusin julkaisu Kehittymättömät Ufot on piirrosjäljeltään aika rujo, mutta Janne Westerlundin luoma soundtrack nostaa kokonaisuuden omalle tasolleen. 1.3.1944) VUOTTA – The Who -vokalisti Roger Daltrey luonnehtii musiikin syvintä olemusta Rolling Stone -lehdessä. Pakkasjuomien parhaimmistoa on Winter Jack, Jack Daniels -tehtaan valmistama omenalle ja kanelille maistuva punssi, joka nautitaan lämmitettynä. Kitaraa soittaessani käytän jonkin verran efektejä, ja pedaalilaudassani on lähes aina ollut jokin versio Electro-Harmonixin klassisesta Big Muff -säröpedaalista. Eddie Spaghettin luotsaama bändi on soittanut jo 1980-luvun lopulta lähtien, ja sen diskografiasta löytyvät esimerkiksi albumit Must’ve Been High, How The Supersuckers Became The Greatest Rock And Roll Band In The World ja Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Kitaraa soittaessa voi tehdä oikeastaan mitä vain, kun rummut ja basso luovat rytmisen perustan. Mutta pakkoko sitä on aina ostaa menolippua koomaan. Supersuckersin tuotannosta löytyy etelän boogieta, garagea, lehmäpunkkia ja ripaus metalliakin, mutta ennen kaikkea bändillä on oikeasti hyviä melodioita. Enkä edes ole mikään New Orleans -musiikin suuri ystävä. 82 SOUNDI Kuva: Soundin arkisto ”Olen aina ajatellut, että musiikki on taiteen muoto, joka ansaitsee elää kuin artistin kuuluukin.”. Nytkin alkoi heti tehdä mieli lähteä treenikämpälle vain nauttimaan tämän ihanan pedaalin murinasta. Kaikki on vielä alkutekijöissään, eikä yhtyeellä ole vielä edes nimeä. Lumisten metsien ihmissyöntiä kuvaillaan vielä hulppeammin Trey Parkerin ja Matt Stonen filmissä Cannibal! The Musical! (1996), jossa ateriointia säestetään lauluin. Useimmiten se on ollut ns. Motherfuckers Be Trippin’. Puolisen vuotta sitten aloitin myös basson soiton ystävieni perustamassa uudessa bändissä. Juoma kehitettiin alkuaan Saksan markkinoille – Jack Daniels kun on kovasti germaanien suosiossa. Se kätkee sisäänsä kaksi saman valmistajan säröefektiä: Fix’d Fuzz Deluxen ja Musket Fuzzin. Juopottelutarkoitukseen Winter Jack ei taivu, prosentteja on niukasti ja maku on sen verran omenapiirasmainen, että olo ei ärhäköidy
to 10.4. to 20.3. to 27.3. pe 23.5. pe 18.4. ke 2.4. odotettu albumi on ilmestynyt e lef anttim a rssi 2 014 pe 7.3. ke 23.4. pe 14.3. KOUVOLA house of rock bar EURA osmantupa TAMPERE yo-talo HELSINKI virgin oil TURKU klubi ALAVUS liesu JÄMSÄ himos areena HELSINKI suomipop-risteily LEVI hullu poro areena LUOSTO hotelli luostotunturi YLLÄS taiga LEVI hullu poro areena OULU nightclub tähti JYVÄSKYLÄ lutakko PORI bar kino JOENSUU kerubi JOENSUU kerubi NILSIÄ tahko chalet KUOPIO tähti LAHTI finlandia klubi TAMPERE yksityistilaisuus TURKU baltic princess -laiva HELSINKI tavastia VANTAA tulisuudelma ÄHTÄRI club B52 LAPPEENRANTA bar nightclub old cock EURA sieravuori www.happoradio.net www.mymusicagency.fi www.sonymusic.fi. pe 9.5. la 15.3. to 17.4. ke 9.4. la 24.5. pe 11.4. pe 21.3. la 8.3. to 8.5. la 22.3. pe 4.4. la 5.4. to 3.4. la 19.4. la 12.4. pe 16.5. ti 1.4. la 17.5