Soundi 2/2015 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

LAULUNTEKIJÖIDEN UUSI TULEMINEN Santa Cruz Santa Cruz MIKÄ TAHANSA ON MAHDOLLISTA ”ROCKISSA PITÄÄ KEHITTYÄ JA OBSERVOIDA MAAILMAA” ”ROCKISSA PITÄÄ KEHITTYÄ JA OBSERVOIDA MAAILMAA” LAPKOLAPKOLAPK OLAPKO kansi_2_2015_h.indd 1 16.2.2015 15.24. 2/2015 8,50 € (sis.alv) SOUNDI 2/2015 VUOTTA Sound I 11 S ANT A CR U Z IMAGINE DRAGONS JÄTTISUOSION YLLÄTTÄMÄT KUN ISI LEVYN TEKI VILLE LEINONEN KÄRTSYN KOLLEKTIIVIN MATKASSA TŠEKINMAASSA WALTARI MITÄ KANTRILLE KUULUU
Tampere, Pakkahuone (+ Maj Karma) 14.3. Jämsä, Himos Areena (+ Sara) 6.3. Oulu, Superpark Areena Liput alkaen 37,50€ lippupalvelu.fi sekä lippu.fi (Turku) DON HUONOT DON PARHAAT 1990-2015 25-vuotisjuhlakokoelma, mukana uudet singlet Salaisuus ja Surunkerääjä www.warnermusiclive.fi www.warnermusic.fi Soundi ilmoitus.indd 1 10.2.2015 18.49 Don Huonot tulostus.indd 2 13.2.2015 5.59. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (+ Sara) 7.3. 25-VUOTISJUHLAKIERTUE 27.2. Helsinki, Jäähalli (+ Egotrippi & Maj Karma) 28.2. Turku, Logomo (+ Maj Karma) 13.3
1971 Joensuu • 17.-19.7.2015 @ilosaarirock ilosaarirock.. est. Ole tässä DAMIAN “JR. GONG” MARLEYJAM BASTILLEUK \ CHARLI XCXUK SUNN O)))USA \ BERES HAMMONDJAM TOM ODELLUK \ SÓLSTAFIRISL BEARDYMANUK \ BIG K.R.I.T.USA APOCALYPTICA \ AMORPHIS \ APULANTA \ SANNI HALOO HELSINKI! \ ELASTINEN \ POPEDA \ CMX KASMIR \ SANTA CRUZ \ MICHAEL MONROE GHOST BRIGADE \ VON HERTZEN BROTHERS + MORE Liput: 2 pv 98 € \ Premium 2 pv 151 € Ennakkomyynti: Tiketti \ Lippupiste Ilosaari tulostus .indd 3 16.2.2015 11.23
4 SOUNDI Soundi 2/2015 > 6 Pääkirjoitus 7 Suorat sanat & Toinen kuvakulma 8 Uutiset 10 Sanoin kuvin 12 Liimatan aikamatka 14 E-liike 16 Elämäni soundit: Perttu Häkkinen 18 Digi 20 Soundi-haastattelu: Ville Leinonen 26 Ewert And The Two Dragons 28 Santa Cruz 34 Melrose 38 Waltari 42 Lapko 46 Lauluntekijäkantrin uusi tuleminen 52 Matthew E White 54 Imagine Dragons 56 Levyarviot 71 Oton vinyylit 72 Bazook Scorpions Black Star Riders Soilwork Morbid Evils Rotten Sound 76 Stalker Timo Kämäräinen Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet 79 Laulun paikka: Paleface 80 Tarkkailuluokka: Hobo News 82 Viimeinen sana & Hei, kuka puhui. K annen k uv a: Mark us P aajala www.soundi.fi K uv a: Shawn Br ackbill K uv a: Visa Högmander facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti instagram.com/soundilehti 34 Melrose ”Ihan kaikkea ei voi laittaa jengin kuunneltavaksi Melrosen soittamana.” K uv a: Ville Malja/R ai r ai 54 Imagine Dragons ”Olemme soittaneet jokaisen pizzerian ja kasinon pikkulavalla.” 20 Ville Leinonen ”Voin maalata tulkintani maailmasta ja todellisuudesta musiikiksi niin kuin haluan.” K uv a: Nausk a 52 Matthew E White ”Teen sellaista musiikkia, mitä haluaisin itsekin kuunnella.” 79 Paleface ”Katainen nousi ylös parin ekan fraasin jälkeen ja käveli pois.” sisältö_2015_2_a.indd 4 16.2.2015 15.15
Uusi albumi Return To Forever sisältää 12 uutta biisiä, mukana radioista tuttu single We Built This House ONNEA 50 VUOTTA TÄYTTÄVÄLLE SCORPIONSILLE! NYT KAUPOISSA CD, 2LP, LIMITED ECOLBOOK CD, SPECIAL BOX www.the-scorpions.com Sony Music tulostus.indd 5 13.2.2015 5.50
Tietenkin olin väärässä, ja kuten monessa muussakin asiassa, pelastus löytyi porttiteoriasta. Etelän paksu jenkkiaksentti kuulosti naurettavalta ja koko genre tuntui konkretisoituvan hassusti pukeutuviin rivitanssin harrastajiin. Tiedän, ajat ovat muuttuneet ja muuta geneeristä automaattipuhetta, mutta ainakaan radion avulla nuoret eivät nykyään horisonttiaan paljon laajenna. Yksi erittäin hyvä väylä sen pariin on tästä lehdestä löytyvä Jean Ramsayn kirjoittama raportti lauluntekijäkantrin nykymestareista. Vaikea palauttaa enää mieleen, että mikä siinä etoi, mutta nuoreen mieleeni se kuulosti jotenkin niin vanhanaikaiselta ja juntilta. Pari noista ohjelmista toimii yhä Radio Suomen puolella, mutta kuvitelkaapa vastaavanlainen ohjelmakartta mille tahansa nykyiselle radiokanavalle Radio Helsinkiä lukuun ottamatta. Niin että jii-haa vaan teillekin! Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi Jii-haa! Pääkirjoitus A-PUOLI > Päätoimittaja Mikko Meriläinen Toimituspäällikkö Heta Hyttinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Ervasti, Antti Granlund, Harri Hakanen, Ville Hartikainen, Visa Högmander, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Juho Kankaanpää, Karoliina Kantola, Timo Koskinen, Pasi Kostiainen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kaisla Leveelä, Ninni Luhtasaari, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikko Merilinna, Ole Nerdrum, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Otto Talvio, Eero Tarmo, Arttu Tolonen, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Laura Vähähyyppä, Juho Äijö Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312 33101 Tampere Puhelin 045 110 5522 Sähköposti: etunimi.sukunimi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Oskari Anttonen Erik Kangas Peter Lindroos Oona Lukkarinen Mikko Mali Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma–pe 9–16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Lopulta päädyin lainaamaan kirjastosta Hank Williamsin tuplakokoelman ja ymmärsin vihdoin kaiken. Uskokaa tai älkää, tarkoitukseni ei ollut puhua radion tilasta vaan kantrista. Matkaopas on tärkeä, sillä kantrissa jos missä ovat ääripäät jokaisessa mielessä yhteen sovittamattoman kaukana toisistaan. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Painopaikka Lönnberg Painot Oy ISSN 0785–0891 Aikakauslehtien liiton jäsen Soundi ilmestyy 11 numeroa vuodessa 41. vuosikerta SOUNDI 2/2015 TEHTIIN NÄIDEN SÄVELTEN TAHTIIN: Pekko Käppi & K:H:H:L: Sanguis Meus, Mama! Father John Misty: I Love You, Honeybear Natalie Prass: Natalie Prass Hopeajärvi: Hopeajärvi Royals: Out 6 pääkirjoitus & kolumni -taitto_2015_2_a.indd 6 16.2.2015 14.56. Sitten ihastuin Gram Parsons -tribuuttilevyyn Return Of The Grievous Angel, jolta löytyi Beckin kaltaisia suosikkejani. Yläasteella 1990-luvulla olin radion suurkuluttuja. Kuuntelin erityisesti YleX:n edeltäjän Radiomafian ilta-aikoihin sijoitettuja musiikin erikoisohjelmia. Kaikki tämä Yleisradion nuorisokanavalta. Ahmin kaikkia noita ohjelmia ja kannoin niiden vinkkaamina kirjastosta reppukaupalla levyjä. Löytyi metallia (Metalliliitto), bluesia (Ulvovat sudet), ambienthuuruiluja (Avaruusromua), reggaeta (Roots & Culture) jazzia (Jatzofrenia), indierockia (Marginaali) sekä tietenkin kaiken rätväkästä rockmusiikista – ja paljosta muustakin – sukupolvelleni opettanut Räkärodeo. Vähitellen huomasin vaikkapa Neil Youngin, Uncle Tupelon tai Jayhawksin musiikissa tuntevani vetoa juuri niihin aluksi vierastamiini kantripiirteisiin. Nykyään olenkin vakaasti sitä mieltä, että pyristelkää minkä jaksatte mutta jokainen musiikkiin intohimoisesti suhtautuva päätyy ennemmin tai myöhemmin rakastamaan kantria. No, pääasia että laajentavat. Nimittäin ainoa ohjelma, jota en yläasteella pystynyt kuuntelemaan oli Kantrispagetti
Itse olen nauttinut herran myöhempien aikojen raakkumisesta. Sen huomaa etenkin Dylanin myöhempää tuotantoa kuunnellessa. En osaa välttämättä sanoa, mitä ymmärrän paremmin, mutta tunnen ymmärtäväni jotain paremmin. Mutta ehkä ajatellut silti kyseessä olevan jonkinasteinen erikoisuudentavoittelu. > Suorat sanat Arttu Tolonen Kuvat: Jarkko Vehniäinen Toinen kuvakulma > Bob Dylan on onnistunut olemaan jonkinasteinen populaarikulttuurinen enigma noin puoli vuosisataa. Nyt haluaisin keikalle, jossa mies moukaroi klassikkojaan yhä vain tunnistamattomampaan muotoon. Totuutta etsiessään. Dylanilta se on aina käynyt helposti. Aikana, jolloin se oli varmasti yksi yleisimpiä soittimia musiikin kentällä. Mutta mikä tärkeintä, Dylan puhui omasta halustaan löytää totuus tavalla, joka ainakin minulle asetti monia aspekteja miehen historiasta uuteen ja jollain atavistisella tavalla ymmärrettävämpään valoon. MusiCares on hädänalaisia muusikoita auttava järjestö. Ja olen entistä vakuuttuneempi, että Bob Dylan operoi taiteilijana täysin eri tasolla kuin autoistaan horiseva ja audiohomeopatiaa hyväuskoisille myyvä Neil Young. Äskettäin kaikki kuitenkin muuttui. Dylan piti järjestön palkintotilaisuudessa puolen tunnin puheen, jossa puki oman historiansa taiteilijana sanoiksi todella upealla tavalla, asettaen kauneimmalla mahdollisella tavalla itsensä aikamme musiikin jatkumoon. Tätä on seurannut kristittyyn uskoon tuleminen ja tunnustuksellisten levyjen tekeminen, loputtoman kiertueen aloittaminen ja sen puitteissa oman tuotannon uusiksi mankeloiminen tavalla, joka on ärsyttänyt joitain faneja yllättävän paljon sekä monta muuta välillä ehkä temppuilulta näyttävää vetoa. Kaikki erikoisuudentavoitteluepäilykset ovat hävinneet. Vähintään viisikymmentä vuotta sitten hänestä tuli hahmo, jonka roskiksia toiset tonkivat selvittääkseen itselleen jotain elämän perimmäisestä mysteeristä. Tuossa ajassa ehtii hämmentää suurta määrää ihmisiä lukemattomilla tavoilla. Koko 1980-luvulle ulottuva psykohistoriani Bob Dylanin kanssa meni uusiksi. Alussa hänen ei tarvinnut kuin vaihtaa sähkökitaraan. Matkalla totuuden pakenevaan ytimeen 7 pääkirjoitus & kolumni -taitto_2015_2_a.indd 7 16.2.2015 15.01
”Olet halu jeni kohde, maanpäällinen syy numero yksi olemassaololleni”, Johnny runoili. Viime vuonna 51 pro senttia IFPIn tilastoimasta musiikis ta myytiin diginä. Valitettavasti ky seessä on yksittäinen paluukeikka. Kahden tamperelaistaiteilijan kopio koneella monistamaa Suosikkizineä ehti ilmestyä vain yksi numero kun Suosikkinimen omistava Otavame dia laittoi hommalle pisteen. Stadilaisesta ilmiöstä jopa val takunnallisen fanihysterian nos tattajaksi klassisen Peilitalossa albumin (1983) ansiosta noussut Musta Paraati on monelle enem män kuin vain kulttibändi – se on pyhä asia. Tampereelle dokumen tin esittelemään saapuva ohjaaja Greg Olliver kertoo, kuinka Win ter oli hänet ensimmäisen ker ran tavatessaan tokaissut ”Jo on aikakin, että joku tekee minusta elokuvan!” Tampere Film Festival järjes tetään 4.–8.3. ”Herra Ylppö liittyi suo sikkibändiinsä – legen daarinen suomalais yhtye palasi yhden keikan ajak si”, uutisoi Soundin nettisivu vii me marraskuun alkupuolella. Tulette nimittäin yl lättymään, Herra Ylppö sanoo ja jatkaa: – Tai no, ei me mitään pyy detä. Charles Mansonilla sen sijaan on ryppyjä rakkaudessa. Me ollaan Musta Paraati ja Musta Paraati marssii jälleen! Musta Paraati marssii jälleen – Provinssissa nähdään! 8 Viime kesänä menehtyneestä blueskitaristi Johnny Winteris tä kertova Down & Dirty doku mentti on valittu Tampere Film Festivalin ohjelmistoon. Suoratoistopalve lut kasvoivat 38 prosenttia, mutta vastaavasti fyysisten äänitteiden myyn ti romahti 34 pro senttia. Panda sanoi: ”Jos olisit ollut 80luvulla stadilainen nuori, sä olisit ollut Mustan Pa raatin laulaja”. Soundi suosittelee! Johnny Winter -dokumentti Tampere Film Festivalille K uv a: Mus ta P ar aati uutiset_2015_2_b.indd 8 16.2.2015 15.08. Jätkät yksinkertaises ti tahtoivat perustaa Mustan Pa raatin uudestaan ja he halusivat minut mukaan. Panda ilmoitti 45mi nuuttisen jälkeen: ”Upea keik ka. Harmittaa etten lähtenyt mu kaan”, kertoo Herra Ylppö. Har mi, ensimmäinen numero piti sisäl lään mainioita juttuja rockin ja sek sin alueelta. – Ainoa pyyntömme kuuluu: Tsekatkaa tulevat keikat ja tse katkaa uudet biisit ennen kuin tuomitsette. – Musta Paraati basisti Panda Nikander ei soittanut Semifina lissa, mutta hän oli kuitenkin pai kan päällä. Psykedeelisen rockin pioneeri 13th Floor Elevators soittaa reunionkei kan austinilaisella Levitationfesta rilla toukokuussa. – Muut bändin jäsenet oli vat innoissaan esiintymisen saamasta vastaanotosta ja Mus tan Paraatin paluu nousi puheen aiheeksi. Kaksi isoa levyyhtiö tä ehdotti diiliä. Suosikki palasi, tosin vain hetkeksi. Saimme myös kaksi hyvää esiintymistarjousta isoil ta festivaaleilta ja Mustan Paraa tin paluu konkretisoituukin näil lä näkymin Provinssissa. Useampi ohjel mamyyjä halusi myydä yhtyeel le rundin. – Asiat ovat johtaneet toiseen ja koko juttu on edennyt luon nollisesti. Uutiset A-PUOLI > Toimittanut: Timo Isoaho Tähden välit Brittiläisen vakuutusyhtiön teke män kyselyn mukaan romanttisin rakkauskirje on Johnny Cashin vai molleen June Carterille tämän 65 vuotispäivänä 1994 lähettämä. Kaikki tämä vain yhden salakeikan an siosta! Myös Maj Karman riveissä tänä vuonna aktivoituva Herra Ylppö painottaa, ettei Mustan Pa raatin paluuseen liity laskelmoin tia tai edes suunnittelua. Elinkautista is tuvan 80vuotiaan sarjamurhaajan ja hänen 26vuotiaan vaimokandi daatin avioliittolupa ehti umpeutua. Lavalle nousevat Roky Erickson, Tommy Hall, John Ike Walton sekä Ronnie Leatherman, ensimmäisen kerran yhdessä sitten 60luvun lopun. Äänitteiden digimyynti ohitti fyysi sen Suomessa. Bändissä on ollut monta keulakuvaa, joten laulajan vaihtuminen on osa traditiota, osa orkesterin luonnetta. 80luvun puolivälissä toi mintansa lopettanut, suomalaista rockskeneä modernisoinut punk/ goottilegenda Musta Paraati te kee nimittäin paluun niin estra deille kuin studioonkin, laulaja naan Herra Ylppö. Pahoittelemme, sillä tuo Soun din otsikko ja artikkeli olivat vää rässä. – Omasta puolestani ilmoitin, että lähden mukaan jos Panda lähtee. Doku mentti valmistui vain muutama kuukausi ennen Winterin kuo lemaa. Kyseessä oli siis yksi tyistilaisuus, mutta Soundi kir joitti konsertin olleen todella va kuuttava. Ar tikkeli ja kuvat viittasivat Helsin gin Semifinalklubilla soineeseen Musta Paraati yhtyeen kihelmöi vän hyvään kutsuvieraskeikkaan, joka juhlisti kosketinsoittaja Jari Kääriäisen syntymäpäivää. Syyksi on väitetty sitä, että Man son oli saanut selville nuoren mor siamensa aikeet asettaa hänen ruu miinsa näytille kuolemansa jälkeen. Halusin jalkeille klassisen kokoonpanon, sillä muuten tätä yhtyettä ei voisi kutsua nimellä Musta Paraati
– Jo sinkku vangitsee kuulijan wöyhötyksen ihmeelliseen maail maan! K uv a: Aki-P ekk a Sinik o ski 9 uutiset_2015_2_b.indd 9 16.2.2015 16.30. maalis kuuta ilmestyvä Kamppailu merellä single. Maalis kuun puolivälissä ilmestyy kakkos sinkku Superhero. Varsinkin Austra liassa olisi hienoa käydä soittamas sa, mutta se ei nyt sovi aikataului hini. Soundin 40vuotisnäyttely, jossa pääsee konkreettisesti näkemään Soun din kehityksen vuosien aikana. Lord Fistin juuri ilmestynyt Green Eyleen debyytti edustaa he vin perinteisempää laitaa, vaik ka muitakin vaikutteita on kuul tavissa. Pitkäsoittoa ennakoi 13. Metson musiikkiosas tolla pidetään Soundiaihei nen keskustelutilaisuus, jossa puhumassa ovat päätoimittaja Mikko Meriläinen, entinen pää toimittaja Timo Kanerva sekä toimittaja Jussi Niemi. Vanhalle liitolle ku martava raskas musiikki tuntuu olevan taas noususuunnassa. Esillä on lehtiä aina 1970luvul ta tähän päivään, sekä kuhun kin aikakauteen liittyvää mu siikkia. Insomniumin kivijalka, kitaristi Ville Friman, ei kuitenkaan lähde näille kiertueille lainkaan. Tiettyä porukkaa yhdis tää oldskoolarvojen ja estetiikan ihannointi niin musiikin tuotan non, imagon kuin vaikkapa julkai suformaattien suhteen, ja monet näkevät tämän vastarintana ste riiliä nykymetallia kohtaan. Avajaisviikolla, keskiviik kona 4.3. Miestä paikkaa Pressure Pointsin Kari Olli. Lord Fistin kitaristi Niko Kolehmainen, voidaanko puhua jopa heavyme talbuumista. Kakkoslevyn julkaisualustana toimii noin 4,5 miljardin vuoden ikäinen Tellus. Maaliskuun alussa tapahtuvan Hämeenlinnan keikan jälkeen Insomnium lähtee Euroo panrundille Ensiferumin sekä Omnium Gatherumin kanssa ja myöhemmin keväällä yhtyeen matka jatkuu muun muassa Kau koItään sekä Australiaan. Album Of The Yearin (1997) seuraaja Sol Invictus ilmestyy 19. Britanniassa jo pitkään asunut Friman muuttaa Lontoosta Yorkiin kevään aikana. Maapallo toimii WÖYH!-kakkosen julkaisualustana Kuten Hyyrysen hämmentävät muusikkoveljekset Jussi (YUP) ja Antti (Stam1na) taannoin lupasi vat, maaliskuussa 2013 ilmestynyt Wöyh!yhtyeen debyytti Ikkillyk ei jää wöyhötysrockin ainoaksi kulma kiveksi. Levyltä löytyy niin voi makkaita rockbiisejä kuin avaruu dellista fiilistelyäkin, sanoo pitkä soiton tuottanut basisti Billy Gould. – Sain vakituisen työpaikan sikä läisestä yliopistosta. – Harmittaahan se, etten pysty tekemään näitä keikkoja omien työ kiireideni vuoksi. – Undergroundliikehdintää on todellakin havaittavissa, perintei sestä heavysta death/blackmeta liin asti. Niin tai näin, mutta underground tulee olemaan aina olemassa. – Kaikkina näinä vuosina hankki mamme kokemus kuuluu uudelta albumilta. – Teksteistä löytyy scifistä ja fantasiasta ammentavaa eskapis mia, sekoitettuna omaan elämys maailmaan ja nykypäivään. huhtikuuta ilmes tyvä Dwzyreklevytys liikkuu tästä huolimatta käänteiskronologisissa ulottuvuuksissa. Levystä tuli odotuk sia ripeämpi ja välillä tempo kii rii speed/powermetalnopeuksiin, Kolehmainen kuvailee. Soundia on ilmestynyt neljä täyttä vuosikymmentä. Palaan Insomniumsorvin ää reen sitten kesällä, kitaristi kertoo. Soundi han aloitti sanomalehtityylisenä tabloidjulkaisuna, ja vuosien varrella lehdestä on nähty useita eri kokoja – ulko asumuutoksista puhumattakaan. Näyttely sulkeutuu 14.3. Albumista tuli monipuo linen, rönsyilevä ja ilakoiva proge paketti, päävisionääri Jussi Hyyry nen sanoo. Tampereen pääkirjasto Met sossa avautuu 2.3. toukokuu ta bändin oman Reclamation Recor dings yhtiön kautta. – Olemme vakuuttuneita siitä, et tei kukaan muu tee vastaavaa mu siikkia, ainakaan tällä meidän pal lollamme. Fiilikset ovat korkealla, vaikka tulevat haasteet vähän jännittävätkin, mies hymyi lee. Lau lamme muun muassa ikuisen elä män tavoittelusta, lahjomatto masta yhteisöllisyydestä, alkupe räiskansojen kohtalosta ja omasta tiestä – sen etsimisestä, sen löytä misestä ja sillä kulkemisesta. Kovia riffejä ja koukkuja toistensa perään, maalailevan dy naamisia väliosia, henkevän jylhää vokalisointia ja kitaraliidejä, jotka näyttäytyvät vuoroin aggressiivisi na ja vuoroin runollisina tunteen purkauksina. 17. Jättimäiset odotukset niskaansa kasannutta pitkäsoittoa on jo poh justettu ”love it or hate it” single kappaleella Motherfucker. Soundin 40-vuotisnäyttely Tampereella K uv a: Nuclear V eng eanc e T urkkila Insomnium kiertueelle ilman Frimania Insomnium jatkaa kiertämistä Shadows Of The Dying Sun albu minsa merkeissä. Entä sanoitukset. Sen aika na on nähty monia suuria muu toksia, jotka konkreti soi tuvat myös Soundin sivuilla. Lost Society, Ranger, Speed trap, Mausoleum Gate ja niin edelleen. Lord Fist – vastahyökkäys steriiliä nykymetallia kohtaan Faith No Moren paluun yksityiskohdat selvillä Seinäjoen Provinssirockiin saapu va amerikkalaisyhtye Faith No Mo re julkaisee ensimmäisen studiole vynsä kahdeksaantoista vuoteen. – Green Eyleen on meidän näke myksemme ajattomasta musiikis ta – maanläheisesti tuotettu, me lodinen ja paikoin eeppinen kitara hevilevy
– ”Shadow play” näytti Unknown Pleasuresin kannessa vielä paremmalta, mutta joku sen niminen luuseribändi on jo olemassa. Kiinnostavinta kirjassa on sen aihepiiri – nuoren miehen itsensä etsimisen kuvailu ja boheemin rockelämän romantisointi – sekä miljöö. Kolme albumia vuosina 1988-1997 julkaissut Shadowplay kuuluu maamme persoonallisimpiin ja jännittävimpiin indierockbändeihin. Marco Kososen toinen fiktiivinen romaani kertoo Marcnimisen (samankaltaisuus kirjailijan nimeen on tuskin sattumaa) helsinkiläispunkkarin matkasta Muurikaupunkiin, eli 1980-luvun Länsi-Berliiniin. Joka miekkaan tarttuu AMERICAN SNIPER Sanoin kuvin > Asiaa populaarikulttuurin ytimestä. Markku Heikkisen ohjaama Tal vivaaran miehet -dokumentti kuvaa yhtiön vaiheita työntekijöiden kautta. Sankaruudesta ei ole Kylelle mitään hyötyä: se saa aikaan vain traumoja. Tänä vuonna 85 vuotta täyttävä Eastwood on muutaman heikomman elokuvan jälkeen tehnyt yhden parhaista töistään. Ohjaaja Sam Taylor-Wood tunnetaan John Lennonista kertovasta Nowhere Boy -draamasta, ja musiikista vastaa maineikas Danny Elfman. Chris Kyle on sankari mutta samalla hyvin tavallinen tyyppi, eikä elokuvassa millään tavalla ihannoida tappamista. Siitä Joy Divisionin biisistä vai?, Kaufman kysyi. Ulkokuvat puhuvat usein puolestaan, mutta haastattelumateriaalin anti jää hieman epäselväksi, sillä dokumentissa annetaan turhan vähän taustatietoa. Harvinaista herkkua on luvassa kuluvan viikon perjantaina kun Shadowplay nousee lavalle Kososen 50-vuotisjuhlissa ja Muurikaupunkikirjan julkkaribileissä Tavastialla. The Imi tation Game on hänen komea kansainvälinen läpimurtonsa. Henkilöt näyttäytyvät stereotyyppisinä ja yksiulotteisina, tapahtumissa ei ole jännitettä nimeksikään eikä tarina tunnu lopulta vievän päähenkilöäänkään juuri minnekään. Lauseet ovat lyhyitä ja puisevia, dialogi pinnallista ja suhtautuminen pilkkusääntöihin kiusallisen leväperäistä. Seksiä ja alastomuutta on mukana, mutta lopputulos muistuttaa enemmän Harlekiini-sarjaa kuin eroottista elokuvaa. Samalla pohditaan yksittäisen ammattimiehen kohtaloa, kun työpaikka on keskellä konkurssihuhuja, ja yhtiön toiminta on paitsi ympäristölle myös omalle terveydelle vaarallista. – Joo, se näytti niin hyvältä niiden singlen kannessa, Raul sanoi. American Sniper on aiheensa takia herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan. American Sniper on paluu sille tasolle, joka tuotti Armottoman (1992), Million Dollar Babyn (2004) ja Gran Torinon (2008). HHHHH 10 KUUKA UDEN LEFF A Boheemia bändielämää Länsi-Berliinissä – Mistä teidän bändin nimi muuten tulee. HHH TEKSTI: JUSSI HUHTALA ELOKUVAT A-PUOLI American Sniper onkin kerrottu selkeästi amerikkalaisten silmin. Kylestä tulee sotasankari, mutta sodan kauhut jättävät jälkensä. Turingin johtama työryhmä sai purettua Saksan laivaston käyttämän Enigma-salakirjoituslaitteen viestit, minkä ansiosta sodassa tapahtui merkittävä käänne. Clint Eastwoodin ohjaaman American Sniperin keskushahmo on teksasilainen Chris Kyle (1974–2013), josta tuli Yhdysvaltain armeijan tehokkain tarkka-ampuja. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN MARCO KOSONEN: MUURIKAUPUNKI (LIKE) SHADOWPLAY 27.2. Fifty Shades Of Grey on prinsessasatu, jossa prinssillä on ratsun tilalla helikopteri, ja kuninkaanlinnan korvaa bisnesimperiumin pääkonttori. TAVASTIA, HELSINKI sanoin kuvin_2_2015 -taitto_b.indd 10 16.2.2015 15.40. Suudelmien sijaan läpsitään pyllylle. Marc perustaa paikallisten kanssa Atmosphere-yhtyeen, joka pääsee menestyksenkin syrjästä kiinni. Kyle pääsee arvostettuihin Navy SEALs -joukkoihin, ja hän saa komennuksen Irakiin. Työntekijä kuvataan valtavan kaivoskompleksin pienenä osana. Bradley Cooperin esittämä Kyle näkee televisiossa uutisen Yhdysvaltain lähetystöön tehdystä pommi-iskusta, ja hän päättää liittyä armeijaan. Kaivoksen toimintaa on vastustettu kansalaisliikkeissä. Elokuvassa on päteviä tekijöitä, joten ihan tusinatuote ei ole kyseessä. Kosonen käyttää aikaa kylmän sodan aikaisen Berliinin kuvailuun ja bändielämän hyvin tarkkaan selostukseen. Mahdottomana pidetyn arvoituksen ratkaisseen Turingin kohtaloksi koitui kuitenkin se, että hän oli homoseksuaali aikana, jolloin se oli laitonta. Vaikka Kyle saavuttaa legendaarisen maineen, hän ei itse tunnu siitä välittävän. Siinä ei kuitenkaan politikoida eikä moralisoida vaan keskitytään kertomaan Kylen elämästä, ja siinä Eastwood onnistuu hyvin. Sadomasokistisia kuvauksia sisältävä tarina on käännetty valkokankaalle melko kesysti. Salakielen purkamisesta kertova tarina on jo sinänsä kiehtova, ja Turingin yksityiselämän traagiset vaiheet tuovat elokuvaan lisää tasoja. HHHH FIFTY SHADES OF GREY Miljoonia kappaleita myyneestä eroottisesta menestyskirjasta tehtyä elokuvasovitusta on odotettu kiihkeästi. Vaikuttavasti kuvatussa dokumentissa maalataan painajaismaisia visioita, jotka tuovat mieleen synkät tieteiselokuvat. Kirja on turhauttavan pitkäpiimäistä luettavaa. Se on saanut kuusi Oscar-ehdokkuutta ja lukuisia kiittäviä arvioita, mutta samalla sitä on pidetty militaristisena ja muukalaisvihamielisenä. Sherlock-sarjasta tuttu Benedict Cumberbatch esittää epäsosiaalista neroa Oscar-ehdokkuuden arvoisesti, ja elokuva on muutenkin vaikuttavaa työtä. Norjalaisohjaaja Morten Tyldum teki vaikutuksen hilpeällä Headhunters-jännärillä. HH TALVIVAARAN MIEHET Sotkamossa sijaitseva Talvivaaran metallikaivoksessa sattui useita vakavia onnettomuuksia, ja yhtiötä on syytetty ympäristörikoksista metallipitoisten vesien levittyä luontoon. THE IMITATION GAME Brittiläinen matemaatikko Alan Turing (1912–1954) pelasti miljoonia ihmishenkiä toisen maailmansodan aikana. Ylhäältä löytyvä kirjasitaatti viittaa siihen, että Marco Kosonen tunnetaan dekadentin taiderockyhtye Shadowplayn trumpetistina. Päähenkilöä esittävä Dakota Johnson on seikkailuja etsivän kiltin tytön roolissaan luonteva, mutta vastanäyttelijä Jamie Dornan on pelkkä hyvin trimmattu pökkelö. Myöskään kieli ei kanna. Bändielämän käänteitä Kosonen kuvailee puuduttavan yksityiskohtaisesti
Soitet tiin aina. Lisätietoja www.oulunkonservatorio.. Ihan kuin se kuuluisi juuri siihen. Meillä oli ihan omat systeemit. Kusti toi rumpalina usko mattomia ideoita siihen kokonai suuteen ja Vellu keskittyi laulami seen. Meni vuosi kymmeniä, etten kestänyt kuunnel la yhtään. Studiossa jokainen kuunteli omaan osuuttaan ja kokonaisuus unohtui. Lisätietoja www.oulunkonservatorio.. Lopulta mie paloin loppuun siinä hommassa, henkisesti ja fyysisesti. Jameista syntyi meidän soundi. Hän kommentoi näitä nyt julkaistavia nauhoja, että tämä on se Charlies, minkä hän muistaa. Musiikki syntyi siitä yhteisestä tekemisestä. Kitaristi Eero Raville julkaisu on tärkeä. – Vanhat fanit puhuu aina mei dän vuoden 1968 triokokoonpanos ta eli Pitkä, minä ja Vellu rummuis sa. Mie olen samaa mieltä. Äänilevylle 196070luvun taitteen rajuimman suomalaisyh tyeen alkukantainen riffittely ja pe loton bluesrock ei koskaan tarttunut niin kuin olisi pitänyt. HAKU OULUN KONSERVATORIOON K uv at: Charlie s Jail Sessions -albumi parantaa Charlies-jäsenten haavat, jotka epäonnistunut Buttocks -levy aiheutti. Se ei tarkoittanut sooloilua niin, että joku vetää ja muut säes tää. Lahtelaiset jytäkuninkaat oli tuomittu tulevai suuden kulttisankareiksi. Siitä oli todisteena paitsi keikkamaine myös treenikämppänä palvelleessa vanhassa putkassa Akaikelaman kalla tehdyt äänitykset. Kun levy alun perin ilmestyi, Char liesin ytimen muodostaneet kitaristi Eero Ravi ja basisti Kari ”Pitkä” Leh tinen menivät aikaansaannokses taan shokkiin: ”Miten tämä voi olla näin huono?” Vuodesta 1964 kim passa tykittänyt tutkapari tiesi, että Charlies oli oikeasti raju bändi. Hakuaika 24.2.–17.3. Sapuskat laittelin siellä ja koko ajan soi. Pitkällä satanen Burns kahdella kaapilla ja rumpali Kusti Ahlgrenilla tuplaLudwigit. Erityisesti Love Re cordsin vuonna 1970 julkaisemaa Buttocksalbumia ihaillaan raskaam man bluesjyystön varhaishelmenä. Kaikki eli siinä mukana ja rea goi muiden soittoon. No eipä tullut. HAKU OULUN KONSERVATORIOON Ammatillinen koulutus Musiikkialan perustutkinto Muusikko 180 osp Suuntautumisvaihtoehdot: Klassinen musiikki, kirkkomusiikki ja pop & jazz musiikki www.opintopolku.. Hakuaika 24.2.–17.3. Nyt Charliesin vinyylejä nuuhki taan hellästi keräilijäpiireissä ym päri maailmaa. – Pitkän isä oli vanha kyläpoliisi ja se antoi meille entisen juoppo putkan käyttöön. Jail Sessions on viimeinkin Charlies levy, joka puhuu totta. Opin vihaa maan lähinnä omaa soittoani. Soitettiin ne kerralla purkkiin ja laulut päälle. – Pitkän kanssa juotiin suruum me useampi päivä, kun se oli niin surkea. Musiikkileikkikoulu Hakuaika 13.–30.4. Aluksi tuli aina joku riffi. Oli vaan niin kamala stressi, en jaksanut. En hän mie osaa mitään. Kyllä musiikillisesti kovin oli kuitenkin tällä nauhalla soittava Charlies. Rajumpi meno – eli juuri se, mikä oli meille kaikkein ominta – epäonnistui täysin, Eero Ravi muistelee. Mie kuuntelin Buttocksia väkisin jonkun kerran. Musiikin perustaso ja musiikkiopistotaso Suuntautumisvaihtoehdot: Klassinen musiikki ja pop & jazz musiikki Hakuaika 2.–31.3. Lopetin soittamisen 1971 toukokuussa, kun talven keikat oli heitetty. Muut tulee mukaan, syntyy toinen riffi, syntyy kolmas ja ko ko ajan kappale muuttui johonkin suuntaan. – Me äänitettiin levytettävät kap paleet malliksi. Nyt kuuntelen omaakin soittoa hyvällä fiiliksellä. Bändin CreamZeppelin pohjaista korkeavolyymirappausta ihailtiin keikkalavoilla Hangosta Lappiin. Mulla oli satawattinen Marshall ja tuplakaa pit. Suomen rajuimmassa putkassa vedettiin täysillä sanoin kuvin_2_2015 -taitto_b.indd 11 13.2.2015 13.22. Vanhojen nauhojen henkiin herättämä raivokas luomuluuku tus parantaa monta haavaa. En ollut mikään Tolonen tai Pekka Järvi nen, mutta mun soitto toimii tuossa bändissä todella hyvin. Eihän sitä silloin osannut pohtia, mistä on kysymys. Aina vedettiin ihan täysillä, keikkatyyliin. Otettiin nauha mukaan Microvoxstudioon, että tällaista näin. – Vaimo on kuullut meitä 1960 luvulta asti. Musiikin piti olla rajua ja ennen kaikkea sen piti sven gata – ihan kirotukseen svengata! – Asuin käytännössä siellä käm pällä pari kesää. Oli tietysti esikuvat, mutta ennen kaikkea se meininki tuli soittamalla. Musiikin perustaso ja musiikkiopistotaso Suuntautumisvaihtoehdot: Klassinen musiikki ja pop & jazz musiikki Hakuaika 2.–31.3. Keikoilla tuli joskus ihan tolkuttomia kuvioita. Pitkän kanssahan me niitä ideoita kehitettiin. Ehkä kolme ker taa neljä metriä oli se koppi, jossa oli kaikki kamat. TEKSTI: PEKKA LAINE CHARLIES: JAIL SESSIONS SHADOKS MUSIC (JULKAISU 21.3.2015) Ammatillinen koulutus Musiikkialan perustutkinto Muusikko 180 osp Suuntautumisvaihtoehdot: Klassinen musiikki, kirkkomusiikki ja pop & jazz musiikki www.opintopolku.. Musiikkileikkikoulu Hakuaika 13.–30.4. Maalis kuussa 2015 – 45 vuotta nauhoitus ten jälkeen – putkataltiot näkevät virallisesti päivänvalon, ja suoma laisen jytämusiikin aikakirjat on syytä päivittää. Saatiin valmis levy ja ihmeteltiin, miten me tällaista ollaan päästetty käsistämme. 11 Olet varmasti kuullut vanhan vitsin rockyhtyeen taiteelli sesta kehityskaaresta: ”Se ensimmäinen demo oli niiden pa ras.” Legendaarisen lahtelaisyhtye Charliesin kohdalla lohkaisu ei ole huumoria
Uusintapainoksen puute on nostanut Leskisen parhaan teoksen divarihinnan lähelle sataa euroa. Pysyvän bändin – eli jatkuvan kehityksen – aika oli ohi. Keikkajärjestäjille suunnattu Coitus Oy -ilmoitus herättää pari ajatusta: Juice on halunnut hallinnoida kasvavaa rahaliikennettään. Enää ei varmasti kukaan tähti painattaisi yhteystietojaan kaikkien nähtäville. Alkuvuosien Soundia Juice avusti harvoin ja vain vieraskynäpalstoilla, kuten singlearvostelijana (11/79) ja kuvatessaan päiväänsä rockteollisuudessa (10/78). Siellä olisi vastannut Isä Juhani, Padre Giovanni, murheen tuttu, joka tässä kuussa olisi täyttänyt 65 vuotta. Jälkimmäisessä jutussa hän kuvaa Tampereen YO-talon meininkiä: ”Soundin väkikin oli kuin palkankorotuksen saanutta.” Seuraava ajatus (9/79) on musiikkimyynnin lamassa turhankin puhutteleva: ”Ei ole syytä opettaa, että mikään ei saa maksaa mitään. Vuonna 1993 Silueteista ilmestyi kokoelma Vaikuttajat korvissamme, mutta Kirjayhtymältä, ei Soundi-kirjana. 80–90-lukujen vaihteessa Juice kirjoitti Soundiin muotokuvia lauluntekijöistä. Painoin sen mieleen. Soittakaa ja kirjoittakaa. 90-luvulla Juice piti lehdessä kirjapalstaa ja keskittyi runontekoon. > Liimatan aikamatka A-PUOLI Pöyhimässä 1970-luvun Soundeja. Edellisenä vuonna hän oli kirjoittanut Musaan Jorma Venerisen Jokakuukautisia (nimimerkkiä käytti myös Harri Rinne). Kesällä 1994 kävin ensi kertaa Soundin toimituksessa. Mikko Alatalo sai kaksi kantta (4/76 ja 12/78), Juice ei yhtään. Eläkkeelle rokkihommista hän jäi viimeisen Grand Slam -levyn jälkeen, 41-vuotiaana. Kuka tahansa ilmoituksen nähnyt on voinut soittaa tai mennä painamaan ovikelloa. En koskaan soittanut. Viimeisten vuosien pelimannisävyiset levytyskokoonpanot olivat päättymispäivällä varustettuja projekteja. Juice Leskinen & Coitus Int.” Juicelle on voinut soittaa, 931-27692. Osoite Tuomiokirkonkatu 3 ei ollut oikea toimisto vaan Leskisen ja manageri Pellervo Koskelan kimppa-asunto. Huomasin seinällä Juicen puhelinnumeron. Juice tunsi Soundin perustajat Musa-lehdestä. Tämän jälkeen Soundin päätoimittaja Timo Kanerva otti käsikirjoituksen ja siitä tuli neljäs Soundi-kirja. Ei nuori ihminen silloin voi tulla keikalle, ja silloinhan ei voi olla rockiakaan.” Erikoiskohtelua Juice ei Soundissa nauttinut, kriittinen etäisyys säilyi kumminkin puolin. Välikausitakista Juice kertoo kesän 1977 päiväkirjassa, joka ei sitten kelvannut Kirjayhtymälle. Sinne Waldemar Wallenius tammikuussa 1975 meni pyytämään lainaa ensi-Soundin painolaskuun, ja saikin. ”Ei ole syytä opettaa, että mikään ei saa maksaa mitään.” 12 liimatta_2_2015_b.indd 12 16.2.2015 16.31. Heistä kumpikin esiintyi vuonna 1977 Soundin tilaajalahja-ep:llä, joka on käytännössä Välikausitakin levy (Leskinen-Alatalo-Virtanen-Rinne). Kuka murhasi rock’n’roll tähden ei ollut myyntimenestys: syksyllä 1979 Soundi kauppasi sitä ja Tauko II -levyä tarjouspakettina. Teksti: Tommi Liimatta Juice Leskinen ja Soundi Ensimmäisessä Soundissa on ilmoitus: ”MEITÄ EI KEISARIT ENÄÄ HOIVAA! Olemme sanoutuneet irti kaikista ohjaksista. Me omistamme sen ja takaamme että homma pyörii. ”Mä sanoin että lähettäkää se takaisin, saatanan idiootit” (3/78). Nyt meitä myy COITUS OY
Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. 79 €. 79 €. 49 €. Perhelippu (2 aik.+2 lasta 7-15v) toimituskuluineen alk. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. S-Etukortilla 3 € alennus/lippu! Eastway tulostus.indd 13 13.2.2015 5.57. 49 €. 139 €. 33 €. 2 päivän lippu: (vaihdetaan portilla rannekkeeseen) toimituskuluineen alk. Priority (K-18) toimituskuluineen alk. 010 841 4185. Priority (K-18) toimituskuluineen alk. www.kivenlahtirock.com LIPUNMYYNTI: www.menolippu.fi, www.lippu.fi ja www.tiketti.fi Bob Geldof& La 6.6.2015, portit auki klo 14.00 Liput toimituskuluineen alk. YHTEISTYÖSSÄ: LEPPÄVAARAN URHEILUPUIST O 5.-6.6.2015 Pe 5.6.2015, portit auki klo 16.00 Liput toimituskuluineen alk. Perheja lastenliput: Lasten lippu (7-15v.) toimituskuluineen alk. 79 VIP-pakettien myynti vain Menolipusta 109e + alv24% =135,16e VIP myynti ja tiedustelut: vip@menolippu.fi / Puh
– Näiden kahden jättiläisen lisäksi minua sykähdyttävät jatkuvasti vahvaääniset Jeff Beck, Pat Metheny, Allan Holdsworth, Steve Vai, John McLaughlin, Paco de Lucia, Frank Gambale, ja toisaalta monet komppihirmut rockissa, soulissa, funkissa, ja brasilialaisessa musiikissa. Jatkuva johtojen ja sähkön kanssa puljaaminen on minulle vastenmielistä, vaikka rakastankin pedaaleja, kitaroita ja erilaisia hurjia ääniä, joita ne tuottavat. – Vantage-kitara ja Fenderin 15w transistorivahvistin. Nautin myös suunnattomasti rumpaleiden, basistien, kiipparistien ja puhaltajien soitosta. – En muista tarkkaan, mutta ensimmäisten joukossa oli ainakin Smoke On The Water, Hey Joe ja You Really Got Me. Toivon, että saan instrumentista tai laitteesta halun soittaa. – En pysty vastaamaan tähän. 10 Kenen kanssa haluaisit vielä soittaa. 1 Millaiset olivat ensimmäiset soittovehkeesi. E-Liike > Tällä palstalla matkataan musiikin juurille. – Olen pyrkinyt siihen, että pärjäisin miten vaan ja millä kamoilla tahansa, mitä ei uskoisi kun kannan hillitöntä kamaläjääni lavalle huutamaan. Kitara on moniulotteinen soitin, joka vääntyy moneen, monenlaisissa olosuhteissa. Toinen pohjautuu Matchless DC30 -comboon, jonka seurana mulla on usein myös Swartin combo. – En ymmärrä lähtökohtaisesti soittimista tai vahvistimista juuri mitään. – Kitaristivaikuttajistani suurimmat ovat Eddie Van Halen ja Jimi Hendrix, jotka toimivat varsinkin alkuvaiheessa voimakkaina ankkureina tutustuessani soittimeeni, Mikko kertoo. Kunnioitan Suomen huippuja kitaranrakentajia, mutta olen liian ylimalkainen soittimien suhteen jotta minulla kannattaisi olla heidän hienoja teoksiaan. Ne ovat korvattavissa. Kitaramaailma on opettanut minulle, että vanhat soittimet ovat parempia, ja niissä on sitä paljon puhuttua ”fiilistä”. Olen ylpeä monestakin soittamastani raidasta, mutta niiden kuunteleminen saati arvottaminen on minulle aina hieman vaikeaa. Sen sijaan 50-luvun Telecasterin ottaisin mielelläni. Siinä muutama kitaristi Mikko Kososen työyhteisö. Omat huoltotoimenpiteeni perustuvat runsaaseen teipin käyttöön ja toivoon siitä, että pätkivä soundi kuin ihmeen kaupalla korjaantuisi keikan ajaksi. – Olen saanut urani ensimmäisen 15 vuoden aikana soittaa todella monen maamme huipun kanssa, joilta olen oppinut paljon musiikista, asenteesta ja omistautumisesta. Tiedän, milloin ne kuulostavat ja tuntuvat hyvältä. Näiden lisäksi omistan paljon muita kitaroita, joille pyrin löytämään käyttöä edes muutaman kerran vuodessa. 9 Mitä ilman et koskaan lähde keikalle. Keikan pauhussa en halua luottaa korviini, saati altistaa yleisöä viritysäänilleni. Teksti: Esa Kuloniemi 14 MIKKO KOSONEN INVENTAARIO #41 A-PUOLI ”Minua ei juurikaan kiinnosta miten kalustoni toimii, kunhan ei hajoa kesken keikan, kuvauksen tai session.” Maija Vilkkumaa, Samuli Putro, Samuli Edelmann, Vesa-Matti Loiri All-Stars, Scandinavian Music Group, Juha Tapio, Emma Salokoski Ensemble... – Yksi tärkeimpiä vaikuttajiani on ehdottomasti myös pitkäaikainen opettajani Peter Lerche, joka sai sukeltamaan syvemmälle soittoon kuin mitä tiesin mahdolliseksi. K uv a: Janne F at ta E-liike 2_15 taitto.indd 14 13.2.2015 8.57. Kun muutkin ovat samoilla linjoilla, syntyy hyvää jälkeä, ja minä olen onnellinen. Olen vuosien saatossa tullut siihen tulokseen, että ne ovat kuitenkin vain soittimia, esineitä joiden kautta ilmaisen itseäni. – Myönnän pitäväni vintage-kitaroista, mutten osaa perustella sitä järkevästi. Toinen perustuu Bogner Ecstasy -nuppiin ja 4x12 -kaappiin. Minua ei juurikaan kiinnosta miten kalustoni toimii, kunhan ei hajoa kesken keikan, kuvauksen tai session. 7 Huollatko kalustosi itse vai käytätkö jotain tiettyä soitinkorjaajaa. Sähkökitarapuolella kovimmassa käytössä ovat Gibsonin ES-335, Les Paul, SG Special sekä Fenderin Jazzmaster ja Stratocaster. 6 Tallenne jolla laitteesi soivat ikimuistoisimmin. 8Vintage vai uusi soitin. 2 Ensimmäinen oppimasi riffi, komppi tai biisi. Sokkotestissä en huomaisi mitään eroa. Mutta en halua soittaa livenä ilman viritysmittaria. 4 Miksi juuri nämä. Soittimet soittavat soittajaansa, ja moneen merkittävään soittimeen liittyy iso pala musiikin perimää, johon pääsen osalliseksi kun saan soittimen käteen. Parhaillaan, Samuli Putron jäätyä keikkatauolle, Kosonen toimii MTV3:n Kingi-ohjelman kapellimestarina, kitaristina ja musiikillisena tuottajana. – En huolla soittimiani itse, vaan annan ne osaavampiin käsiin, kuten Kristian Oeschille, Kitarapajalle tai Musamaailmalle. – Jos olisin varma, ettei palavassa talossa ole enää ihmisiä joista pitää huolta, yrittäisin varmaan pelastaa taloudellisesti arvokkaimman soittimeni tai ne, jotka osuvat ensimmäiseksi eteen. Tärkeintä minulle on, että projekti on hyvä, tärkeä ja kehittävä, ja että seison täysin rinnoin sen takana. Loppujen lopuksi kaikista kamoista saa hyviä (ja huonoja) soundeja ulos. – Mulla on periaatteessa kaksi setupia. Kannan mukanani isoja pedaalilautoja, joista löytyy erilaisia säröjä, kaikuja, modulaatioefektejä, wah ja whammy. 5 Minkä soittimesi tai soittovälineen pelastaisit palavasta talosta. Kevään aikana tv-hommia piisaa myös Voice Of Finlandissa ja Tähdet tähdet -formaatissa ja keikkailua esimerkiksi Lauri Porran Flyover Ensemblen kanssa. Monessa projektissa soitan myös akkareita, kahta eri teräskielistä Martinia, 000-28 ja D-42. Hämmästelen yhä sitä että soittoani halutaan tallenteille, ja pysähdyn usein ajattelemaan ”siis toi olen minä”. Vai kenties käsityönä tehty. Joskus soittimen ulkonäkö tai sen kulttuurihistoria voi olla tärkein syy hankintaan. 3 Millä laitteilla vedät nykyisin
Aika usein hikoilevilla rumpaleilla näkee erilaisia pöhöttimiä keikoilla. Molemmissa on aina huono ilmanvaihto ja/tai liian kuuma. Suosittelen. Ahtaasta toimistosta siirrytään lukemattomista valokuvista, dokumenttielokuvista ja filmipätkistä tuttuun äänitystilaan ja sen takana sijaitsevaan tarkkaamoon, joissa aika tuntuu pysähtyneen vuoteen 1965... Tauoilla en edes kuullut sen olevan päällä. Ratkaisu on henkilökohtainen tuuletin tai puhallin. Isokokoinen tuuletin vie tilaa ja pitää yleensä liian kovaa meteliä. Sunin studiopäällikkö Matt RossSpang kertoo esimerkiksi viime vuodelle kertyneen yhteensä 280 sessioiltaa ja -yötä. Kun vanha romuluinen lapatuulettimeni hajosi, olin uuden hankinnan edessä. Ei siis ihme, että Sun-studio on edelleen yksi Memphisin keskeisistä turistinähtävyyksistä Gracelandin, Stax-museon, Lorraine-motellissa sijaitsevan kansalaisoikeuksien museon, puuvillamuseon, Gibsonin kitaratehtaan ja Beale Streetin huvialueen ohella. Ei muuta kuin lahkeet liehumaan ja tukka hulmuamaan. Mieleeni juolahti, että olisiko rakennusalan tuulettimista mihinkään. Ja kappas, löysin eräästä suomalaisesta nettikaupasta juuri tarpeisiini sopivan Stanley-merkkisen rakennuspuhaltimen kohtuuhintaan 99 euroa. tämään keinosavua tai hiilihappojääusvaa. Blow Your Cool lattiaa sekä 45 tai 90 asteen kulmassa. Kaksikerroksinen Sun-rakennus toimii samassa osoitteessa päivisin museona, mutta on vuokrattavissa turistikierrosten päätyttyä klo 18:30 eteenpäin äänityskäyttöön. Kaupungin tarunhohtoisimpia katuosoitteita on 706 Union Avenue, johon toimelias nuorukainen nimeltä Sam Phillips perusti 1940ja 1950-lukujen taitteessa studion ja äänityspalvelun. Kun taksimme lähestyi hämärtyvässä Memphisin tiistai-illassa kuuluisan SUN-neonvalomainoksen merkkaamaa rakennusta, oli tunnelma sanoinkuvaamaton. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen laitearvioija 706 Union Avenue, Memphis Raportti Honey B & T-Bonesin Sun-sessiosta jatkuu osoitteessa www.soundi.fi Esa Kuloniemi ja Matt Ross-Spang: Sunin studiopäällikkö ja asiakas onnistuneen session jälkimainingeissa. Hän oli tajunnut Mississippin deltalla piilevän musiikkipotentiaalin ja halusi taltioida sitä – aluksi liisattavaksi muille mustaa musiikkia julkaiseville firmoille, kuten Chicagon Chessille ja Los Angelesin RPM:lle – mutta pian myös julkaistavaksi omalla Sun Records -levymerkillään. Tuulikoneita käytetäänkin pro-keikoilla lähinnä levitsijaitsee Mississippi-joen varressa, Tennesseen, Arkansasin ja Mississippin osavaltioiden liittymäkohdassa ja on vetänyt ammoisista ajoista saakka puuvillan perässä puoleensa runsaasti raakaa ja teeskentelemätöntä musiikkitalenttia. Se kävi yllättävän helposti, kun toimin ajoissa. Buukkausaste on kova. Tämä etelän puuvillateollisuuden historiallinen solmukohta Mitä yhteistä on treenikämppäja keikkaolosuhteilla. Lisäksi laite on paljon hiljaisempi kuin luulin. Tuuletuksen saa puhaltamaan pitkin Amerikkalaisen musiikin, eli bluesin, countryn, soulin ja rock’n’rollin, hermokeskuksena Memphis kilpailee ykkössijasta New Orleansin kanssa. Roudasimme kamat sisään juuri sen toimiston läpi, jossa Phillipsin sihteeri Marion Keisker otti ensi kertaa Elviksen vastaan. Nopeuksia on tässä mallissa vain yksi (kalliimmissa malleissa on useita), mutta teho on tarpeisiini juuri riittävä. 15 Tennesseen pitäjässä sijaitseva Memphis on paitsi Mississippin deltan pääkaupunki, myös yksi populaarimusiikin evoluution tärkeimmistä sulatusuuneista. Ammattimainen tuulikone on tehokkaampi, mutta kalliimpi vaihtoehto. Stanley 78-9856 on kevyt ja sitä on helppo kuskata kahvasta. Pöydällä lepää täysinpalvellut kirjoituskone ja sen vieressä asiakasrekisteri. Juuri Sun antoi meille kaiken muun hyvän ohella myös Jerry Lee Lewisin, Carl Perkinsin, Johnny Cashin ja – tietysti – Elvis Presleyn. Niinpä kun Honey B & T-Bones -yhtyeeni valittiin edustamaan Suomea tammikuussa 2015 Memphisissä järjestettyyn bluesin maailmanmestaruuskisaan, buukkasin välittömästi tiedon saatuani sessioajan Suniin. E-liike 2_15 taitto.indd 15 13.2.2015 8.57. Ovenpielessä hyrrää edelleen sama antiikkinen limuautomaatti
Tähtiportin höpötyksistä voi dekryptata pieniä piiloviestejä; Esa Saarisen Poikarakkauden lisäksi Dave Lindholmia ja Olavi Hakasalon retoriikkaa. Tangerine Dream Stratosfear Kesällä 2013 soitin Joose Keskitalon kanssa levyjä Korjaamon pihalla. Ryuichi Sakamoto 1000 Knives Of Ryuichi Sakamoto Ennen Yellow Magic Orchestran perustamista, 1970-luvulla, Sakamoto yhdisteli arkaaista kansanmusiikkia omaperäisesti sen ajan huipputeknologiaan, siis menneisyyttä ja tulevaisuutta. Alter egosta luopumiseen ei liity dramatiikkaa. Se pelasti minut teininä, Terveitten käsien ohella, grungelta ja muulta tuhruiselta jollotukselta. Dekonstruoin musiikkia niin, että sen yhtenevät elementit lähtevät eri suuntiin. Hänen albumeistaan mestarillisin on Holy Volt. En pitänyt lastenlauluista, mutta Sleepy Sleepersin Takaisin Karjalaan -albumia kuuntelin ihmistaimena paljon. Poikkitaiteellisen Tähtiportti-yhtyeen kanssa juuri levyttänyt ja Randy Barracudan jäähyväislevyä valmistellut Perttu Häkkinen on operoinut 90-luvulta asti elektronimusiikin eri sfääreissä, kuten rujo Imatran Voima, boogieriffaileva Itäväylä sekä Skweee-tyylin funk. – Kaikki lähti Lazer-yhtyeestä, joka työsti sellaista pseudo-jonotuslinja-musiikkia, Perttu hymähtää. – Se oli jotain merellistä bossanovaa eli tosiasiassa pilvessä olevien sivarien versio Francis Goyasta. Viime vuonna tein vain viitisen keikkaa. TÄRKEIN LEVY ELEKTRONISEN MUSIIKINTEON LÄHTÖKOHTIEN OMAKSUMISESSA VÄLÄHDYS VAIKUTTAVASTA LEVYSTÄ, EDGAR FROESEN (1944-2015) MUISTOKSI Perttu Häkkinen Kraftwerk Trans-Europe Express Imatran Voimaa olisi tuskin koskaan syntynyt ilman Trans-Europe Expressiä. Hän on Skweee-kulttuurin isähahmo ja moderni primitivismin mestari. MIELUISIN VARSINAINEN ROCK-ALBUMI Hawkwind Space Ritual Olen vastannut 25 vuoden ajan Stoogesin Raw Power, joten tänään sanon Hawkwindin Space Ritual. – Pidän livenä soittamisesta, mutta studiotyö on minulle rakkainta. Puolitempoisen rytmin päälle voi tulla tuplatempoinen shuffle, jolloin pää ja jalat eivät toimi yhdessä. Ja japanilaisen Normal Brainin iskemätön levy. Yksi tai kaksi koelevyä tehty. – Skweee-skene on levinnyt 10 vuodessa yllättävän laajalle, Ruotsista ja Suomesta Jenkkeihin ja Japaniin. (Randy Barracuda, Tähtiportti, Imatran Voima) Elämäni sooundit 2_15.indd 16 13.2.2015 8.42. Heidän ”päälleen” voin tehdä omat juttuni. ENSIMMÄINEN MUSIIKIN PARIIN VIEKOITELLUT ALBUMI JONKA MUISTAN AIVAN LIIAN PIMENTOON JÄÄNYT MIELILEVYNI Zazou, Bikaye And CY1 Noir Et Blanc Mannermaisen syntetisoijamusiikin ja kongolaisen heimolaulannan synkretistinen helmi. 16 17 Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > ENSIMMÄINEN SUORAAN MUSIIKIN TEKOON INNOITTANUT ALBUMI LEVYSTÖNI HARTAIMMIN VAALITTU HARVINAISUUS Normal Brain Lady Maid Kryptassani on satoja harvinaisuuksia: ’82 Suomi-HC:ta, italodiskoa, progea, vanhaa elektroa. ARTISTI JOTA ARVOSTAN ELEKTRONISEN MUSIIKIN MESTARINA Pavan (Frans Carlqvist) Holy Volt Ruotsalainen Carlqvist esiintyy muun muassa nimillä Pavan, Limonious ja Osmo Vallo. Joimme punaviiniä, huudatimme Stratosfearia ja pelkäsimme sähköiskuja. Tehkää perässä. Paras matsku taitaa nyt tulla Pariisista, mutta Skweee-tapahtumia on ollut 30 eri maassa. Keskityn muihin työkiireisiin ja perhe-elämään. Tunnearvoltaan kallein on kuolleen ystäväni Pertti Lehtosen laulama Kotimaani ompi Suomi (1964). Olavi Virta Sinitaivas Olavi Virran kokoelmakasettia isäni aina luukutti autossa. Bändeissä arvostan luottamusta muiden muusikoiden luovaan osuuteen. Yhtäkkiä tuli niin kamala rajuilma, että kaikki pakenivat sisälle. Siinä on todellinen teutonisen robottifunkin merkkipaalu. – Soololevytykseni, kuten Randy Barracudan tuleva Akephalos, vaativat paljon enemmän hommaa ja vastuuta. Musiikki kuulostaa parhaalta levyllä. Istuimme loppuillan kaksistaan keskellä myrskyä pienellä lavalla
Live Nation kooste tulostus kopio.indd 17 13.2.2015 5.56
> Palstalla pohditaan digimaailman ajankohtaisia ilmiöitä. Dre:n ja Jay Z:n rinnalle. Näin ei tapahdu välttämättä vielä tänä vuonna, mutta varmasti jossain vaiheessa. Mutta silti: Onko 1990-luvun asein ja sanoin käyty itälänsi-ottelu siirtymässä 2010-luvulla osakesalkuin käytäväksi biiffiksi. Ja kuinka haitallinen tällainen tie on kuulijoiden kannalta, kun yhdestä palvelusta ei enää saakaan kaikkea tarvitsemaansa. Toisaalta Jay Z:n vaimo Beyoncé julkaisi edellisen levynsä ensin iTunesissa, sitten fyysisenä eikä tyrkännyt sitä Spotifyyn kuin vasta platinapainoksen yhteydessä. Nyt vuorossa olivat suoratoistopalvelut. Se, millaisia muotoja suoratoistopalveluiden keskinäinen kilpailu ottaa, voi pahimmassa tapauksessa tuoda huonoja uutisia palveluiden käyttäjille – jos siis kävisi niin, että artistit antaisivat materiaalinsa yksinoikeudella jollekin tietylle palvelulle. On omistettava palveluntarjoaja, lähdettävä jakeluketjuun mukaan, pelkkä sisällöntuotanto ei enää riitä. Kaupassa Jay Z:n omistukseen siirtyivät siis WiMP ja Tidal. Toisaalta harva artisti omistaa oman kataloginsa, eikä isojen levyyhtiöiden (tai pientenkään) intresseissä voi mitenkään olla tällainen poissulkeva peli. Onko suoratoistofirman omistaminen asuste, blingiä. Tästä erikoisuudesta pitää pulittaa tuplasti markkinoiden standardia korkeampi hinta: Spotifyn ja kilpailijoiden noin 10 euron sijasta Tidalin kuukausimaksu on noin 20 euroa. digi_2_2015_taitto_c.indd 18 13.2.2015 13.37. Kauppahinta oli 464 miljoonaa Ruotsin kruunua, eli noin 52 miljoonaa euroa. Maailman paras räppäri Jay Z laajensi liiketoimintojaan kuumana käyvään suoratoistobisnekseen ostaessaan ruotsalaisen Aspiron, jonka tuotteita ovat WiMP ja Tidal. Tidal on siis kohdennettu sille joukolle, joka panostaa uskolliseen äänentoistoon, eikä halua pilata musiikkinautintoaan mielestään huonotasoisella äänellä. Tällä rahalla Project Panther haluaa helmi-maaliskuun vaihteessa lopullisesti hyväksyttävän tarjouksen mukaan vähintään 90 prosenttia Aspiron osakkeista. Onko itä-länsiottelu siirtymässä 2010-luvulla osakesalkuin käytäväksi biiffiksi. Raha on suhteellista, kuten kaikki muutkin asiat maailmassa: Hinta on varsin vaatimaton jos sitä vertaa 3 miljardiin dollariin, jotka Apple maksoi kuulokeja suoratoistofirma Beatsista, mutta toisaalta 52 miljoonaa euroa on paljon muutaman sadan tuhannen tilaajan palvelusta, joka ei todennäköisesti tuota voittoa. Ja keitä muita hän saisi mukaan. Näistä alun perin norjalainen WiMP toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Puolassa, kun taas Tidalin toimialueita ovat USA ja Iso-Britannia – sekä Suomi, jossa palvelu lanseerattiin äsken. Se tuskin jää jenkkiräppärin viimeiseksi aluevalloitukseksi. Erona rap-moguleiden toimissa on se, että Jay oli ostavalla puolella, Dre myymässä. Ilmeisesti Jay Z (oikealta nimeltään Shawn Carter) on omalta osaltaan tajunnut, että levyjen myymisellä on yhä vaikeampi tehdä hilloo, pätäkkää tai massia. Uskaltaako herra Z tehdä levyn, joka on kuultavissa ainoastaan Tidalissa. Onko korut ja timanttihampaat niinsanotusti nähty. Halpakuulokkeilla Tidalia ei kannata kuunnella, niiden kautta neljä kertaa kilpailijoita korkeammalla kilotavua sekunnissa -luvulla (1411 kbps) kehuskelevan palvelun kilpailuetu tuskin pääsee esiin. Teksti: Jussi Mäntysaari Jay Z lähti suoratoistobisnekseen Digi A-PUOLI Varsinkin Jay Z:lla on näin halutessaan etuna se, että hän myös tuottaa sisältöä. Voisiko Jay houkutella B:nkin mukaan Tidal-artistiksi. Carter Enterprises. Mikäli Jay Z päättää käyttää markkinointilihastaan omistamiensa palvelujen esittelyyn laajemmalle yleisölle, voidaan kohta olla tilanteessa, jossa muutkin suoratoistopalvelut haluavat tai tarvitsevat keulakuvia Dr. Vaikka suoratoistopalvelun käyttäjämäärät ovat kasvussa, jossain vaiheessa kilpailu kovenee pudotuspeliksi, ja joku joutuu jättämään leikin kesken. Dren suoritusta, sillä kuten tällä palstalla on aiemmassa numerossa kerrottu, Dre omisti ison osuuden Beatsista ja rikastui näin ollen Apple-kaupassa sen verran, ettei hänen kartanossaan tulla enää koskaan kärsimään blingin puutteesta. WiMP on perinteisempi suoratoistopalvelu soittolistoineen, offline-mahdollisuuksineen ja kännykkäsovelluksineen, kun taas Tidalin erikoisuus on parempi äänenlaatu. 18 Jay Z on ottamassa haltuun alueita usealta musiikkibisneksen sektorilta. Liekö Jay Z:n motiivina ollut lähteä nokittamaan länsirannikon moguli Dr. Jay Z ei tehnyt kauppaa julkisesti omalla naamallaan, vaan Venturebeat.com-sivuston mukaan Aspiron osakekannasta tarjouksen teki Project Panther Bidco Ltd -niminen yritys, jonka taustalla on epäsuorasti Jay Z:n liiketoimien emofirma S. Jay Z ei toki ole mikään riviartisti, sillä hänellä on monen muun jenkkiräppärin tavoin ollut alusta asti myös bisneskulma tekemisissään
Kake löytyy osoitteesta www.kake.fi Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake tulostus .indd 19 15.2.2015 20.00
Teksti: Jussi Niemi Kuvitus: Ville Pirinen Soundi-haastattelu > Tuomari Nurmion Miehen elämää -kappaleessa on mainio rivi ”Kun on pakko luoda vaikka talikolla.” Se kuvaa aika osuvasti Savonlinnasta loppuvuodesta 1998 Tampereelle pesiytyneen Ville Leinosen vaistonvaraisesti ja levottomasti luovaa meininkiä, joka on kun voi olla melkein mitä vain eikä koskaan voi ennakkoon tietää, mihin seuraavaksi päädytään. Tahti on poikkeuksellisen kova. Mutta Leinosessa ei ole poikkeuksellista vain tekemisen tahti, vaan myös tekemisen sisältö. Se Ville Leinonen on julkaissut musiikkia 1990-luvun puolivälistä saakka ja onnistunut niin ihastuttamaan kuin hämmentämäänkin kuulijoitaan. Hänestä on falskia uhrata seuraava palava oman mielenkiinnon kohde maineelle ja varmalle toimeentulolle, vaikka jälkimmäinen toki on välttämätön itse kullekin. Samasta syystä Ville on eräänlainen levy-yhtiön painajainen, koska on haluton pitkäjänteisesti harkiten (voi lukea myös: laskelmoiden) ja kaupallisesti viisaasti rakentamaan uraa jollakin tietyllä linjalla mahdollisimman suuren yleisön saavuttaakseen. Nyt vuorossa on vanhemmuudesta innoituksensa saanut, kaunis, lämmin ja valoisa sooloalbumi Isi. 20 ”Sain taas kerran paskan ulos sisältäni, jotta voin tehdä kauniita ja koskettavia lauluja” haast_ville leinonen_c.indd 20 16.2.2015 10.09. Hän on tehnyt vuoroin herkkiä folklauluja, isoa rockmusiikkia, iskelmää, kansanmusiikkia ja faniensa kärsivällisyyttä koettelevia äänikollaaseja. tuottanut noin 16-vuotisen uran aikana yhtä monta albumia, mukaan lukien kolme liveä ja 1997 kasettina julkaistun ja sittemmin cd:lle siirretyn Raastinlauluja-debyytin. Tällaiset artistit ovat minun mielestäni kaikkein jännittävimpiä
21 haast_ville leinonen_c.indd 21 16.2.2015 10.09
”Jos jollain levyllä on ollut 10 minuuttia ihanaa auvoa, johon kuulija vaipuu, niin sen perään on ollut pakko panna jotain, mikä herättää.” Danzig-kiekko ei ole vielä ehtinyt kunnolla jäähtyä kun kahden lapsen isä palaa kehään laulaja/lauluntekijänä puoliakustisella ja valoisalla Isillä, joka pui rock-kehyksessä aiheena usein karsastettua perhe-elämää. Raastinlauluja koostui angstia tihkuvista, tunnustuksellisista punklauluista, olematta kuitenkaan varsinaista punkrockia. Pian sen perään syntyi Tampereelle vakiintunut Valumo-yhtye. Singer/songwriter tekee kauhufilmeistä muistuttavaa, pelottavissa huuruissa vellovaa ääni kuvaa, jossa ei ole tietoakaan melodisista biiseistä tai ylipäätään laulusta. Nimi oli itse asiassa uuden yhteistyökumppanini Köpin eli Mikko Kuorelahden idea. Ville on myös huilisti. Suoraan todellisuudesta sydänverellä uutettu Auringonsäde/Pommisuoja (2011) jakautui onnellisen optimismin ja tylyn pudotuksen puoliin. Bändin alkuvaiheissa Villeen lyötiin merkillepantavan innokkaasti mediassa ”uuden iskelmäprinssin” leima, mitä en itse koskaan pitänyt perusteltuna, koska Ville on tietyistä iskelmävaikutteista huolimatta pesunkestävä, joskin kaikkea muuta kuin tyypillinen rockartisti. Viime vuoden lopuksi Death Black Dream hyppäsi Villen nuoruuden suosikkeihin lukeutuneen Glenn Danzigin vanhan bändin Samhainin kimppuun ja teki cover-lp:stä pelottomasti Leinosta, jälleen alkuperäisen tyypillisimpiä piirteitä karttaen. Jos Leinonen olisi jatkanut tämän puun vuolemista pitkällä tähtäimellä, hän voisi nyt olla kotimaisen nyky-iskelmän merkkihahmoja. Isyyden pohjalta syntyivät uuden Isi-albumin laulut. Teemu Elon Puhuvissa Eläimissä Ville soittaa pianoa ja Ristossa rumpuja. Teimme Soundi-haastattelun Tampereen Pyynikillä meidän molempien koteja lähellä sijaitsevan Hotelli Rosendahlin typötyhjässä ravintolassa lumipyryisenä tammiNuori rokkarin alku vuonna 1987. Riskialttiutta en ole tullut ajatelleeksi. Ei jumalauta, jätkähän on seonnut! Omassa genressään levy toimii komeasti ja maailmalla sillä on taatusti aika iso potentiaalinen yleisö, jos sen visionäärisestä maalailusta tiedettäisiin. Eikä todellakaan kaljan voimalla. Majakanvartijan uni (2010) jatkoi unimaailman peilailua psykedeelisemmällä virityksellä. Sinulta tulee juuri ulos uusi levy rock-kehyksessä harvinaislaatuisella, etten sanoisi riskaabelilla nimellä Isi. K uv a: Nadja R äikk ä K uv a: Ville L eino sen k o tialbumi K uv a: Ville L eino sen k o tialbumi K uv a: Ville L eino sen k o tialbumi haast_ville leinonen_c.indd 22 16.2.2015 10.09. Mutta Unilehdon (2008) myötä savolaisena jazzrumpalina aloittanut ja Tampereella kansanmusiikin laitoksella etnomusikologiaa opiskellut laulaja/lauluntekijä sukelsi etnisempiin kansanlaulutunnelmiin. Omien levyjensä ohella Leinonen on osallistunut monenlaisiin erillisprojekteihin. Minä unohdin nerokkaasti rahani toisen takin taskuun ja Villekin palasi tiskiltä tyhjin käsin, kun olutpullon hinta osoittautui täysin naurettavaksi. Sehän ei ole helppo rasti, aikataulut sun muut on aika hankalia yhteen sovitettavia. Kuva vuodelta 2003. Köpi ensimmäise22 Nykyään Ville on kahden lapsen isä. Hän on tulkinnut Rauno Lehtisen sävelmiä UMOn kanssa ja 50/60-luvun iskelmiä jazziksi vanhan kaverinsa saksofonisti Jussi Kannasteen kanssa sekä häröillyt kosmisesti Fonal-pomo Sami Sänpäkkilän rinnalla Es-duossa. Kaksi leijonaa -levyllä hän lauloi Niko Ahvosen kanssa vanhoja iskusävelmiä rocksteadynä. Jos Auringonsäde/Pommisuoja hämmensi monia, niin Camp Crystal Lake -vinyyli (2012) löi jengin täysin äimäksi. Valumon tyyliä – joka meikäläisissä kehissä todella harvinaislaatuisesti tuntui jollain vaikeasti määriteltävällä tavalla suuren suosikkini losangelesilaisen Loven hengenheimolaiselta . Nykyään hän soittaa rumpuja Riston bändissä. Järkyttävän väärinymmärretty teos on ilman muuta Ville parhaita töitä. Joo. Valumo-yhtyeen ensilevyillä Villen ylle sovitettiin ahkerasti iskelmäprinssin viittaa. Rumpupallilla Ville on tykännyt istua aina, kuvassa VHT-bändin keikalla vuoden 1994 tienoilla. on oikeastaan aika hankala määritellä muuten kuin suomenkieliseksi rockiksi; tyypillistä suomirockia se ei missään tapauksessa edusta. Levyn työnimi oli Suolaa ja sokeria. Että how real can you get. Biisejä synty noin neljän vuoden aikana varmaan kolme albumillista ja niistä levyn matsku valittiin. > Soundi-haastattelu kuun lopun iltapäivänä. . Tämä Leinosen projekteista pitkäikäisin tuotti peräti kuusi hienoa albumia, joista kaksi liveä. Soololevy Suudelmitar (2004) koukkasi akustisemmille ja romanttisemmille vesille upein tuloksin. Sitten Hei! (2007) lunasti iskelmä prinssitittelin versioimalla oikeiden iskelmälaulajien kappaleita Katri Helenasta lähtien. Ajatuksena oli tehdä päiväkirjamainen levy isyydestä ja perhe-elämästä, tavallisesta arjesta muusikon vinkkelistä
Se oli tavallaan aika kivaa ja aloin saada jopa hyvää palautetta siitä, ettei musta koskaan tiedä keikallakaan mitä tuleman pitää, että aina on jotain yllätystä. Villen ensimmäinen sooloalbumi Raastinlauluja ilmestyi kasetilla vuonna 1997 ja cduudelleenjulkaisuna 2002. Onko Isi jonkinlainen jatko-osa Auringonsäde/Pommisuojalle, joka syntyi teidän heti syntymän jälkeen kuolleen toisen lapsen katalysoimana. Sitten syntyi mun eka lapsi, joka alussa valvoi tissillä kaiket yöt. Majakanvartijan Unesta saakka olen nauttinut aika täydellisestä vapaudesta, että voin maalata tulkintani maailmasta ja todellisuudesta musiikiksi niin kuin haluan ja aina tuntuu löytyvän joku, joka haluaa yrittää sitä myydä. Se on hieno fiilis. Sen siivittämänä sain Camp Crystal Laken ulos, vaikka se oli jo kaks vuotta vanha. Niinpä mä paneuduin noihin Glenn Danzigin juttuihin, joita kuuntelin yläasteella. Antaa osviittaa, kun itse on sokea omalle musiikilleen. Majakanvartijan uni onnistu hienosti ja jengi tykkäsi siitä. Miten päädyit Death Black Dreamiin. Soiteltiin akustisia kitaroita ja molemmat osasivat heti vaistomaisesti soittaa just oikeat jutut toisen soittoon. Toisaalta se oli kuitenkin aikamoista kaksoiselämää ja tajusin, ettei sitä voi enää paljon pidemmälle viedä. Sillä levyllä on sitä lapsen odottelun kauneutta ja optimismia ja sit tylympää menoa, kun kaikki meneekin vituiksi. Se toteutettiin inkkaripohjalta akustisilla kitaroilla, isolla rummulla ja kaikenlaisilla jännillä jutuilla. Se tuntui jotenkin tuoreelta, kun siinä tavallaan yhdistyi tietty yläpilvi melodisiin lauluihin ja jopa jonkinlaiseen ekologisuuteen, joka tuli suoraan siitä, että isyyden kautta aloin tosissani miettiä maailman tilaa. – Auringonvalo/Pommisuoja meni jo Pokolla, tai Sound Of Finlandissa, yli hilseen, mutta onneksi Fonal otti sen heti. – Me tavattiin sattumalta. ”Voisi olla hienoa tehdä jonkun bändin kanssa rankemman puoleista thrash/ doom/deathmetalia.” K uv a: Jukk a Salminen haast_ville leinonen_c.indd 23 16.2.2015 10.09. Sit se syntyi ja kuoli 20 minuuttia myöhemmin. . Levy sai hyvän vastaanoton, vaikka et toteuttanut sitäkään kirjan mukaan. Se on suuri onni. Mä polttelin takassa puita ja rämpyttelin kitaraa ja yhtäkkiä biisejä rupesi tulemaan kauheaa vauhtia. . Olen kovasti kaivannut sitä, ja näittenkin biisien kanssa tuli sellainen fiilis, että pitäisi olla joku, joka osaisi oikeassa kohdassa sanoa mulle, että ”ei noin, vaan näin”. . Kun alettiin odottaa toista lasta, niin siitä tulikin ihan erilainen kokemus. Halusin tehdä oikeasti pelottavan 23 Valumon kanssa Ville teki neljä studioalbumia ja kaksi liveä. Tavallaan kaikki nämä perheelämäni aikana syntyneet laululevyt on jatkumoa. Vasemmalta: Jere Leinonen, Ville, Tuomas Luukkonen ja Tommi Salminen. Mentiin kuitenkin luonnonmukaisesti loppuun saakka. Se on loistotuottaja, bongasi heti laulujen olennaiset jutut. . Eihän se ole helppoa, kun mun levyjä ei ole tehty kaupallisesta näkö kulmasta, vaan ihan muista syistä. Lapsen elinajan ennuste oli olematon. Olin just sanomassa, että pitäisi saada basisti levylle. Köpi sattui olemaan siinä ja lupautui heti. . Auringonsäde/Pommisuoja oli mun keino purkaa se tuska. Ettei mun yleisö tulekaan olemaan suomalaisilla rock-lavoilla. Tuntui, että peli aukesi taas ihan uudella tavalla. Joo. Että mun lyriikat toistelee jotain helvetin kliseitä, ja oivalsin, etten voi jatkaa keekoilua rokkikukkona. Perustin Majakan Soittokunnan ja sen keikoista tuli aika huikeita spektaakkeleja. Kamaa tuli nauhalta ja mä seisoin siinä edessä puku päällä heittämässä jotain ihmejuttua, periaatteessa purkamassa kuluneen viikon angstit. Sit mun ekan lapsen odotusaikana tein Camp Crystal Laken eli semmoista laulutonta ambient-kollaasia ja funtsin, että okei, ehkä musta tuleekin sellanen netissä kotistudiossa tehtyä musaa kansainvälisesti myyvä perheenisä-Vangelis. Köpi on tavallaan tullut mun tontille, mutta osaa tehdä sen just oikealla tavalla. Siinähän ei ole ollenkaan sähkökitaroita tai rumpusettiä, vaikka se rankkaa paahtoa onkin. No, sitten meille syntyi aika pian terve lapsi, eli kahden alle kouluikäisen kanssa tässä arkea pyöritellään. Mä en ole koskaan ennen ollut näin luovassa yhteistyössä kenenkään kanssa. Katsottiin mitä Luoja suo. Loistava muusikko ja on vaikuttanut tähän levyyn erittäin merkittävästi monella tavalla: soundeihin, rakenteeseen, jopa biiseihin. Että mä voin tehdä vaikka mitä ihmejuttua, kunhan teen sen tietyllä taiteellisuudella. Sen jälkeen tein monta vuotta vaan covereita ja osallistuin laulajana kaikenlaisiin projekteihin, mihin mua pyydettiin. Menin päivittäin treenikämpälle, painoin äänitysnappia ja aloin vetää ensimmäisellä soittimella, joka käteen osui. nä huomasi, että mun uusissa biiseissä nousee selvästi esiin isyys ja perhe. Ne on vaan jotain... . tiedottomasti rykäistyjä dokumentteja. Sit ajattelin, että pitää heittää kehiin vielä teini-iänkin angstit ja purkaa saman tien nekin. Jos palataan 10 vuotta taaksepäin, niin Valumon lopulla tajusin, ettei me koskaan päästä festareilla päälavalle, vaan jäädään ikuisesti sinne sivulavalle, koska ei olla valmiita tekemään mitään yleisön hyppyytysmusaa, vaan paremminkin fiilistelyä. Mentiin sitten treenikämpälle ja tunnin sisällä mulle oli selvää, että homma toimii kympillä. Muodollisesti sillä ei ole oikein mitään tekemistä punkin tai rockin kanssa. Kyllä se pysäytti, vaikkei varsinainen yllätys enää ollutkaan. Tuntui, että samalla kun musaa syntyi, minusta poistui jotain, mikä piti saada ulos. Parissa päivässä synty Majakanvartijan unen laulut, joissa oli taas siitä lapsen saamisesta tullutta positiivisuutta. No, samalla kun olin kotona perheenisä ja kaiket päivät lasten kanssa, mä kävin viikonloppuisin keikoilla tavallaan soittamassa Camp Crystal Lakea. Pian mulle tuli sellainen tunne, etten enää osaa tehdä hyviä biisejäkään. Se oli jonkinlaista zeniä ja toimi aika hyvin. Alkoi taas tuntua, että tässähän voi tehdä vaikka mitä ja ihmiset on kiinnostuneita. Köpi on multi-instrumentalisti, soittaa Profeetta ja Uusi Maailmanuskonto ja Laulurastas -bändeissä
Mulla on aina ollut vahva tarve hämmentää ja yllättää. Valumon kaksi ekaa ja Hei! Suudelmittaresta on kanssa pidetty aika paljon. Sitä nuorena kuunnelleet on nyt aikuisia ja tulee sanomaan mulle, miten paljon se niille merkitsi. Soundi-haastattelu > levyn. Kiehtoi. Niitä biisejä alkoi syntyä jo Majakanvartijan unen aikaan, mutta luultavasti ne olisivat jääneet vaan aihioiksi, jollei Köpi olisi tullut mukaan ja auttanut kokoon niistä tällaisen ehjän kokonaisuuden. Siinä ei ole sitä pakonomaista tarvetta mihinkään outoiluun. Mielessä on taas ihan muut viritykset. Tällä haavaa Isi on mun paras levy, ehjin ja helpoimmin lähestyttävä. Mitkä levysi ovat myyneet eniten. Sanotaan vaikka, että se oli mun Ziggy Stardust -viisiminuuttiseni, jossa otin jonkinlaisen alter egon, joka sitten tietysti nuorella miehellä meni vähän sekaisin todellisuuden kanssa. Se on nyt käsitelty. Onko sinua mielestäsi ymmärret ty levyyhtiöissä. Siis niin pitkälle, että jos jollain levyllä on ollut 10 minuuttia ihanaa auvoa, johon kuulija vaipuu, niin sen perään on ollut pakko panna jotain, mikä herättää. Mikä iskelmissä kiehtoo. . Sen tähden Isille ei enää tullut mitään angstista meininkiä. Kyllä mä tietyssä ikävaiheessa nuorena kuuntelin niitä, mutta koko perhe-elämäni aikana en ole kuunnellut iskelmälevyjäni yhtään enkä tunne enää mitään vetoa sinne päin. Mistä olet turhau tunut. Se on tietenkin hienoa, mutta mä en jaksaisi kelata noita vanhoja biisejä, joista olen kasvanut jo yli. Siinä mä funtsin lähinnä, että mummot tykkää, kun laulan tommoisia nättejä nostalgiabiisejä, joita mun äiti aina toivoo multa (naurua). K uv a: Harri Hinkk a K uv a: Nausk a haast_ville leinonen_c.indd 24 16.2.2015 10.09. Iskelmäprinssi-sana tuli ekan Valumo-levyn lyriikoista, joissa pyörittelin vaan jotain mielikuvia. 24 ”Suomessa ei oikeastaan kukaan muu tee rockkehyksessä näin lämmintä, kaunista, intiimiä ja hiljaista musaa.” Parin haastavamman soolo albumin jälkeen Villen tuore Isialbumi ihastuttaa kauniilla ja lämpimillä folk-lauluilla. Luultavasti Isi on ensimmäinen levy multa, jossa mä voin vaan levollisesti olla hyvissä fiiliksissä. Loppusyksynä 2014 tein sillä muutaman keikan, ja viimeisellä keikalla Seinäjoella revin rituaalisesti tekstipaperit ja heitin silpun yleisön silmille, että turha tulla enää pyytämään multa mitään Danzigia. Mitä ajattelet nyt ajastasi ”iskel mäprinssinä”. . Joka tapauksessa rauhoituin kummasti, kun sain panna valmiin Death Black Dreamin hyllyyn ja keikat oli tehty. . Sitä kautta sain taas kerran paskan ulos sisältäni, jotta voin tehdä kauniita ja koskettavia lauluja. Sillä ei ollut oikein mitään tekemistä Hei!-levyn kanssa
. On myös ollut hienoa ja kasvattavaa päästä rumpupallilta näkemään, miten hoidetaan isoja lavoja esimerkiksi Flow’ssa tai Ruisrockissa. Levyt täytyy tehdä itse kotona tai jossain, kun yhtiöt ei enää maksa mitään kuluja. Ei siihen niin pitkä aika ole, täytän loppuvuodesta 40. Tässä yhteydessä kannattaa puhua Ristosta, koska siinä mä olen ollut ja olen edelleen toden teolla mukana. Nick Cave oli myös kova sana. Hienoa, että Tami (nykyisin Exogenic Musicin toimitusjohtaja) taas tarttui tähän Isiin. . Toistaiseksi se on ollut ihan luomua, mutta olen vähän aistinut, että jätkät haluaisi ehkä mukaan jotain pedaaleja tai muuta. Pokossa, joka sitten muuttui Sound Of Finlandiksi, artistin ja levy-yhtiön maailmat kohtasi nimenomaan Tamin (Jouni Tamminen) kautta ihan täydellisesti. 27. . Sitten Kiilan viidestä jätkästä kolme sai keuhkokuumeen ja niitten piti perua kolme keikkaa, joilla mä tarjouduin vetämään oman setin. Sitten mun kanssa ei enää neuvoteltu mistään. Ja Scott Walker on se kolmas. Bowiekin nimenomaan siinä moniulotteisuudessaan. Mutta en mä viime aikoina ole kuunnellut sen tyyppistä kamaa. . 2006 olit mukana Fonalin Euroopan-kiertueella. Mitä olet saanut muissa bändeissä soittamisesta. Olen siitä erittäin innoissani. Olin Samin (Sänpäkkilä) aisaparina Esissä ja soittelin myös Kiilassa ja jotain Islajankin kanssa. Mutta ei mulla sinne mitään saumaa ole lähteä omalla nimelläni eikä nyt perheellisenä se ole muutenkaan mahdollista ellei siitä saisi ihan kunnolla rahaa. Oli kiva nähdä, että ihan suomenkielisetkin laulut otettiin hyvin vastaan. tammikuuta 2015 Hotelli Rosendahl, Tampere haast_ville leinonen_c.indd 25 16.2.2015 10.09. Voin sitten käyttää niitä oppeja hyödykseni, kun ja jos vaikka Isin myötä pääsisin niille lavoille. Uskon, että mulla olisi jotain annettavaa siihenkin suuntaan. Kun Sound of Finlandin kiinnostus lopahti, niin porilainen Karkia Mistika julkaisi Camp Crystal Laken ja Death Black Dreamin. Onko Isin vanavedessä syntymässä bändiä. Se oli hieno kokemus. Joo. Onhan mua ymmärretty. Me esiinnyttiin Englannissa, Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa ja Saksassa. . Olisi mahtavaa, jos Isistä tulisi menestys ja me päästäisiin siinä imussa kasvamaan kunnon bändiksi, koska Suomessa ei oikeastaan kukaan muu tee rock-kehyksessä näin lämmintä, kaunista, intiimiä ja hiljaista musaa. – Kyllä on: Enkelit. Sitten tuli internet ja levyjen myynti alkoi vähentyä eikä levy-yhtiöillä ollut enää rahaa. – Siitä mä turhaudun, jos Isi ei herätä mitään vastakaikua, koska se on niin hieno levy. Siinä oli biisejä Suudelmittarelta, pari italo-iskelmää Heiltä, jotka herätti hilpeyttä, ja jotain kansanlauluja. Olen sen kautta oppinut, että bändillä voi ihan oikeasti olla hauskaa keskenään ja että huolehditaan kavereista, mutta samalla annetaan niille omaa tilaa. Tavallaan se kai löysi meikäläisen uudestaan. Olet koukkinut aika moneen suuntaan musiikillisesti. Nuorena poikana Röyhkä, Nurmio ja Ismo Alanko, niin kuin kaikilla muillakin suomenkielistä rockia tekevillä. Kaikkein tärkein on ehkä Leonard Cohen, jonka tekstit on aina todella punnittua puhetta eikä koskaan liirum-laarumia. Meillä on kaksi akustista kitaraa ja pyykkilauta ja iso rumpu. Sitä, että tekee musiikkia rehellisesti omasta elämästään ja kokemuksistaan. Muistan, että olit innoissasi siellä saamastasi vastaanotosta. Vois olla hienoa tehdä jonkun bändin kanssa rankemman puoleista thrash/doom/deathmetalia. Ihan ekat levyt multa julkaisi Fonal, joka julkaisi myös Auringonsäde/Pommisuojan. Nämä kolme rohkaisee näyttämällä, että on mahdollista vanhentua arvokkaasti olemalla omapäinen taiteilija. Siinä on mun kanssa Köpi ja Janne Lastumäki. Se viimeinen levy oli lähes täysin Riston (Ylihärsilä) omaa tekoa, mutta kun siitä tuli sellainen menestys ja keikkaa rupesi tuleen hirveästi, niin me kasvettiin todella kovaksi bändiksi, siis neljän ihmisen tiukasti yhteen soittavaksi nipuksi. Että sekin on mahdollista. Mitä ominaisuutta arvostat itse musiikintekijässä eniten. Niin kuin Serge Gainsbourg. Mitä osastoja on vielä käsittelemättä. . Nimeä tärkeimmät vaikuttajasi. Ehkä on tyylikkäämpää toteuttaa se viisikymppisenä
Saimme juoda paikan päällä niin vahvaa kahvia, että huh. – Toisaalta, nyt on jo melkeinpä ikävä esiintymistä. Nyt tähtäimessä on entistä enemmän muut maailma, sillä yhtye kiinnitettiin legendaariselle Sire Recordsille. Virolai set siis signasi sama mies, joka aikoinaan nappasi talliinsa esimerkiksi Ramonesin ja Talking Headsin. Samalla hetkellä, kun Ewert And The Two Dragons lopetti esiintymisensä, tapahtui jotain odottamatonta. Studiosessiot Seattlessa olivat ikään kuin hengähdystauko kiertämisestä. Yhtyeen uuden albumin julkaisee yhdysvaltalainen Sire Records, jolle ovat levyttäneet muun muassa HIM ja Madonna. Se tuntui todella hyvältä, Sundja kertoo. Paikka oli tupaten täynnä ja tihkui hikeä. Siinä keikassa oli mahtava tunnelma, laulaja Sundja muistelee. Se on musiikin parhaita puolia, että on mahdollista toteuttaa molempia puolia samoissa kappaleissa, sanoo Pärnoja. Nyt pääsimme tekemään töitä ammattilaisten kanssa. Ongelmallisen tilanteesta teki se seikka, että hänellä oli akku loppu puhelimesta eikä hän tiennyt mihin tulla, Pärnoja muistelee naureskellen. – Lopulta hän selvisi Turkuun jollain keinolla ja soitimme jännittyneen mutta hyvän keikan. Onneksi pääsemme keväällä taas kiertueelle, Pärnoja toteaa. Kolmannen albuminsa Circles julkaissut virolaisyhtye Ewert And The Two Dragons teki edellisellä levyllään kotimaansa kaikkien aikojen myyntiennätyksen. Emme ikinä keitä niin vahvaa kahvia itse, Sundja ja Pärnoja nauravat. Ewert And The Two Dragons on keikkaillut viime vuosina erittäin ahkerasti. Ewert And The Dragons on esiintynyt useita kertoja Suomessa. Isojen siipien huomassa Teksti: Visa Högmander Omaehtoi sesta virolais yhtyeestä on kasvanut kansain välisen tason suurlupaus. Melodiat saattavat olla hyvin nostattavia ja duuripohjaisia, mutta lyriikat ovat synkempiä. Vuonna 2009 esikoisalbuminsa julkaisseen yhtyeen toinen levy Good Man Down on kaikkien aikojen myydyin albumi Virossa. – Äänitimme uutta albumia kuukauden ajan Bear Creek -studioilla Seattlessa, Yhdysvalloissa. – Emme saaneet puuhastella rajattomasti. Bändin äänitysrituaaleihin kuului aina iltojen päätteeksi rentoutua porealtaassa. – Slayer aloitti saman tien oman keikkansa, bändin jäsenet kertovat ja repeävät iloiseen nauruun. Hän kuitenkin oli juuri tuolloin myöhästynyt laivasta ja tuli sitten seuraavalla. – Yksi uramme tähänastisista kohokohdista on ollut tavata Seymour Stein ja kätellä hänen kanssaan. Meillä oli tiukka deadline äänitysten valmiiksi saamiselle, mutta ehdimme kuitenkin työstää muun muassa sanoituksia paikan päällä, lisää kitaristi Erki Pärnoja. Bändi konsertoi Helsingissä Tavastia-klubilla perjantaina 3. 26 Ewert And The Two Dragons vieraili loppusyksyllä Suomessa tapaamassa mediaa. – Toinen ikimuistoinen keikkamme Suomessa oli Ruisrockissa kesällä 2012. Hän kehui kovasti biisejämme ja lopulta otti meidät talliinsa. huhtikuuta. Se oli todella luova jakso, laulaja Ewert Sundja kertoo. – Uusi albumi on meille tyypillisesti melankolinen. Ewert Sundjan, Erki Pärnojan, Kristjan Kallasin ja Ivo Ettin muodostama nelikko huokui tyytyväisyyttä. Meillä oli keikoilla siihen aikaan mukana vieraileva trumpetisti. Musiikissamme on aina se tietty ristiriita: se on samaan aikaan optimistista mutta silti melankolista. ”Saimme juoda paikan päällä niin vahvaa kahvia, että huh!” ewert and the -taitto.indd 26 13.2.2015 14.02. – Äänitimme edelliset levymme Virossa lähinnä itseksemme. Ewert And The Two Dragons soittaa ensimmäisen Suomen-keikkansa kahteen vuoteen pääsiäisviikonloppuna. – Yksi parhaista keikoistamme on ollut Siltanen-baarissa Helsingissä. Uuden levyn on tuottanut muun muassa The Lumineersin ja Vance Joyn kanssa aiemmin työskennellyt Ryan Hadlock
Stamina tulostus.indd 27 13.2.2015 6.01
K uv a: Ar chie K uv a: Ar chie K uv a: Timo Isoaho 28 santa cruz -taitto_d.indd 28 16.2.2015 9.44. Bändi palasi juuri onnistuneilta Britannian-keikoilta, jonka päälle Archie lähti lomailemaan Los Angelesiin. Tai ainakaan sellaista ei ole tullut vastaan.” Teksti: Timo Isoaho Santa Cruzia ei Suomen rajat pitele. 28 ”Suomesta ei juuri nyt löydy yhtään tyyppiä, joka kykenisi tekemään meidän haluamaamme soundia
Nyt eletään viime vuoden lokakuuta ja Camden Barflyn illan pääesiintyjänä lontoolaisia käskyttää helsinkiläisnelikko Santa Cruz. Suomalaiset rokkikukot näyttivät jo 80-luvulla muulle maailmalle, mistä se kuuluisa kana pissii. Olut virtaa, on kevyen juhlistamisen aika. Helvetin hyvin menee, laulajakitaristi Arttu ”Archie” Kuosmanen puistelee päätään Team Rockin tiloissa Thames-joen tuntumassa. Televisiot eivät tällä kerralla saa kyytiä, mutta sen verran hurjiksi jatkot kuitenkin yltyvät, että aamulla hotellin edustalta löytyy hieman vaisumpia Santa Cruz -muusikoita. Keulakuvaa kohti ojentuvat kädet kelpaavat vastaukseksi, myöntäväksi sellaiseksi. Ei, emme ole matkustaneet aikakoneella 80-luvulle todistamaan Guns N’ Rosesin tai Hanoi Rocksin arvaamatonta rockshow’ta. ”KIVEKSET LASKEUTUIVAT – nyt katsellaan mitä näillä kasseilla pystyy tekemään.” O K uv a: Mark us P aajala 29 santa cruz -taitto_d.indd 29 16.2.2015 9.44. Pian yhtyeen takahuone täyttyy niin yhteistyökumppaneista kuin kavereistakin. Onko nyt tullut Santa Cruzin vuoro herättää Lontoo, Los Angeles ja muut metropolit uudelleen henkiin. – Täytyy olla tyytyväinen. Ei enää ikinä tuollaisia bileitä jos aamulla täytyy ryhtyä keikkahommiin, huokaa Joonas. ”Come on London, are you with us”, kuuluu PA:sta tuleva käskytys. 29 luttuopit sinkoilevat sinne tänne, kun tummatukkainen kitaristi hyppää spontaanisti baaritiskille kurittaen kuusikielistä raivokkaasti seuraavan puolen minuutin ajan. Vaikka on maanantai niin meidän ensimmäinen Lontoon headliner-keikka houkutteli paikalle runsaasti ihmisiä, läpimärkää paitaansa päältään kiskova kitaristi Joonas ”Johnny” Parkkonen sanoo heti esiintymisen jälkeen. Lyhyt akustinen keikkakin pitäisi soittaa. – Ei perkele! Aivan hillitön krapula ja ääni on paskana. Ei auta, eteenpäin on mentävä – seuraavaksi luvassa on arvostetun Team Rock -aseman radiohaastattelu. – Tästä voisi jopa ottaa opiksi. Seuraavaksi komento siirtyy salin toiselle puolelle, varsinaiselta estradilta sankkaa yleisöjoukkoa komentavalle vaalealle solistille
Itseluottamuksen puute ei Santa Cruzia vaivaa. Se tuntuu äärimmäisen hienolta, Joonas kertoo etelähelsinkiläisen olutravintolan kulmapöydässä. Kitaramusiikki tekee nyt uutta tulemista, joten me olemme liikkeellä hyvään aikaan. Toki Santa Cruzin lopullinen tavoite on se, ettei sykleistä tarvitsisi välittää tuon taivaallista – eihän Metallican, Iron Maidenin, Bruce Springsteenin, U2:n tai vaikka Madonnan tarvitse pohtia tällaisia asioita, Arttu sanoo ja jatkaa: ”Me uhottiin nuorisotalokeikkojen aikoihin, että me soitetaan kaikki muut yhtyeet suohon. – Siinä fiiliksessä on jotakin erityistä... Tuntui niin hienolta, että silmät täyttyivät onnen kyyneleistä, Arttu kertoo. 30 Joskus rankasta juhlimisesta voi silti olla konkreettistakin hyötyä. Viime vuoUlkomailla kuulee yllättävänkin usein puhuttavan, että Santa Cruz on modernin hardrockin tärkeimpiä suurlähettiläitä. K uv a: Timo Isoaho K uv at: Mark us P aajala santa cruz -taitto_d.indd 30 16.2.2015 9.44. Helsingissä tulee lunta taivaan täydeltä. Lokakuun loskainen pimeys on vaihtunut helmikuun alkupuoleksi ja Santa Cruzin johtokaksikon lomareissut ovat juuri päättyneet. New Yorkissa muutamat vähän kokeneemmat konkarit tulivat hehkuttamaan, että ”te olitte kovempia kuin Guns N’ Roses The Ritz -klubilla vuonna 1988”. – Asiat menevät aina sykleissä ja raskaampi rock, Velvet Revolver ja muut, olivat isoja juttuja viimeksi kymmenen vuotta sitten. Ja miksi pitäisikään, sillä bändillä on tuoreessa muistissa hyvin menneet ulkomaankeikat. Maaliskuun alkupuolella ilmestyvän Santa Cruzin kakkosalbumin toinen singlelohkaisu Wasted & Wounded sai alkunsa erään aikaisemman Britannian-kiertueen päätöstunnelmissa. Parkkosen hengähdystauko vei muusikon Kambodžaan, kun taas Kuosmanen pakeni Suomen talvea muun muassa Miamiin. – Yöllä oli aikamoiset bileet ja aamulla olikin sen verran epätodellinen olo, että siinä hotellin edustalla töihin matkaavia ihmisiä katsellessa mieleen nousi väistämättä sanapari Wasted & Wounded, Arttu hymähtää. Kyllä minä ajattelin muuttaa Losiin jossakin vaiheessa, Joonas hymähtää. Useaan otteeseen saarivaltakunnassa esiintyneet Santa Cruzin jäsenet (myös basisti Mitja ”Middy” Toivonen ja rumpali Tapani ”Taz” Fagerström) joutuivat joulukuussa istumaan lentokoneessa hieman kauemmin, sillä bändi teki ennen vuodenvaihdetta debyyttikeikkansa niin New Yorkissa kuin Los Angelesissakin. Tosiaan, Santa Cruz pääsi aloittamaan tammikuun mittaisen lomansa loistavissa tunnelmissa. – Vastaanotto oli jopa odottamattoman hyvä ja konserteissa oli sellaista ”history in the making” -fiilistä. Aivan varmasti se vitutti niitä muita bändejä.” si osoittautui yhtyeen todelliseksi läpimurroksi kotimaassa, mutta myös ulkomaat saivat oman osansa. Ajelimme joulukuussa Los Angelesissa Sunset Boulevardilla ja auton stereoissa soi Paradise City. Woooouuuu! Silloin oli kieltämättä aika hyvä tunnelma. – Kävin myös Anaheimissa NAMMmusiikkimessuilla ja siinä päivän edetessä minun piti laittaa aurinkolasit päähän
– Rock on yhtä kuin moderni soidinmeno. Hän huomautti, että LA:n skene on juuri nyt pahasti näivettynyt ja sinne kaivataan piristysruiskeita esimerkiksi Euroopasta. Lauri Tähkä – Eräällä frendillä on Lauri Tähkän kanssa tuhannen euron veto siitä, että tuleeko meistä jotakin vai ei. Sitten vierähtää kymmenen vuotta ja bang! – kaveri vetää ihan bossina Olympiastadionin täyteen kaksi kertaa. Silloin kun se räppäsi englanniksi, kovin moni ei olisi lyönyt vetoa sen puolesta. Sitä paitsi, eihän niitä muita bändejä enää edes ole, ja meidän kevääseen kuuluu uusi levy ja kiertueita eri mantereilla. Pitäisiköhän pyytää se kolmannen levyn vierailijaksi. Ja sitten kymmenen vuotta myöhemmin suosikkibändini kitaristi ottaa meistä kuvia, Arttu puistelee päätään. Se oli siis rehellisesti sanottu, eikä sitä totuutta voinut kaunistella. Santa Cruzin henkinen koti on Yhdysvalloissa ja amerikkalaisten on helppo ottaa meidät omakseen, muistuttaa Arttu. Tämän jälkeen Andy sytytti rokkitupakan, kusi takahuoneen lattialle ja suksi vittuun. Törmäsimme – kirjaimellisesti – toisiimme Andrew W.K.:n moshpitissä. Hallaa eivät myöskään tehneet esimerkiksi Alexi Laihon hehkutukset (”not only do they have the attitude and the looks, but most importantly they sure as hell know how to play and the songs along with the awesome guitar playing pretty much makes me wanna bang my head in two pieces when I see them play live”) tai toinen toistaan raivokkaammat keikat. Aika pian me huomasimme löytäneemme toisistamme sielunkumppanit. Iskevä debyytti ei ollut mikään onnenkantamoinen, sillä ensilevyn ilmestyessä Santa Cruz oli ehtinyt viilata kynsiään jo kuuden vuoden ajan. Scotti tarjoutui kuvaajaksi... Siemailin paukkua miamilaisessa baarissa Reckless Loven Olli Hermanin kanssa, kun huomasin Brädin hehkuttavan meitä Twitterissä. Hanoi Rocks ja Smack olivat aikoinaan lähellä läpilyöntiä myös Pohjois-Amerikassa ja suomalaisyhtyeet tekivät lähtemättömän vaikutuksen muun muassa Guns N’ Rosesiin ja Nirvanaan. Arttu ilmoitti jo leirin aikana, että bändin nimeksi tulee Santa Cruz. Levy-yhtiö ilmoitti, että täältä tulee sitten tyyppi, jonka kanssa te voitte tehdä biisejä. Santa Cruzin linja on ollut alusta asti se, että musiikki kirjoitetaan itse, sanoo Joonas. Laurihan ennusti taannoin, ettei Santa Cruz -nimisellä yhtyeellä ole mitään toivoa. – Itse asiassa juttelin tästä aiheesta losangelesilaisen rockkuvaajan kanssa. 31 – Asenteen pitää olla sellainen, että mikä tahansa on mahdollista. Kun näin herran seuraavan kerran, tukka oli kasvanut ja farkkuliiviä koristi W.A.S.P.selkälippu. – Me ollaan aina oltu helvetin itsevarmoja. Ajattele nyt vaikka Cheekiä. Vedon jälkeen herra saapasteli takahuoneeseen aurinkolasit päässä, nappasi settilistamme, kirjoitti siihen nimmarin ja kommentin ”the band was great”. Miksi te aloitte aikoinaan soittaa kitaraa. Se katsoi hetken ja sanoi, että jätkähän osaa sviipata. Treenasin huoneessani jotakin pikkausjuttua, kun Arttu astui sisään. Tuli saman tien selväksi, että nämä ovat meidän miehiämme. Nuorisotaloista tulikin mieleen – miten Santa Cruz sai alkunsa. Ei siis ihme, että herra tykkäsi! Kevät ja minä oli itse asiassa eräs ensimmäisiä kappaleita, joista diggasin ihan skidinä. Nyökkäilin, että no niin, tällä kaverilla alkaa olla oikea meininki! – Sitten myöhemmin olimme samaan aikaan musiikkileirillä Nakkilassa. Jos me uhottiin nuorisotalokeikkojen aikoihin, että me soitetaan kaikki muut yhtyeet suohon niin aivan varmasti se vitutti niitä muita bändejä. Luolamies hakkasi aikoinaan rinK uv a: Timo Isoaho santa cruz -taitto_d.indd 31 16.2.2015 9.44. Sillä oli Steve Vain paita ja Elvis-mallinen lyhyt tukka. Ei näitä juttuja ole kelattu, ne ovat tulleet luonnostaan. Siis minähän olin kuudennella, kun kuuntelin nonstoppina 18 And Lifea ja fiilistelin, että haluan soittaa bändissä. ”Santa Cruz, helvetin kovaa kamaa” ja niin edelleen. Mutta ei mitään, kaikkea hyvää Tähkälle! Lost Society – Nämä jyväskyläläiset ovat täysin hengenheimolaisia vaikka musatyyli onkin erilainen. Voisiko salama iskeä kahdesti samaan paikkaan. Että jumalauta, kerrankin joku vetää samaa stailia ja vieläpä helvetin hyvin. Tommi tuli, että ”hei jätkä hei, kuuntelin teidän debyytin ja Nothing Compares To You on kansainvälistä tasoa!” Rupesin miettimään ja muistin lainanneeni sooloon Läntisen Kevät ja minä -biisin melodiaa. Mutta helvetti, suurin osa yhtyeistä ei Andy McCoy – Andy oli taannoin katsomassa Bar Bäkkärissä soitettua keikkaa. Niin, mikä tahansa on mahdollista. Eräänkin kerran olimme keikkapaikan pihalla kitaristi Scotti Hillin kanssa, kun eräs fani ilmestyi paikalle hehkuttamaan tyyliin ”vau, Santa Cruz, pääsenkö yhteiskuvaan teidän kanssanne”. – Olihan sekin uskomatonta, että Skid Row halusi meidät Saksan-kiertueensa avaajaksi. Kohtaamisia kollegoiden kanssa ”Eräällä frendillä on Lauri Tähkän kanssa tuhannen euron veto siitä, että tuleeko meistä jotakin vai ei.” osannut soittaa yhtään. – Törmäsin Joonakseen ensimmäisen kerran vuonna 2006. Brädi – Brädi on ehkä yllättävin suomalainen Santa Cruz -fani. Tommi Läntinen – Yllättihän sekin, kun törmäsin Tommiin levy-yhtiön toimistolla. Ei sanottu sanaakaan toisillemme, karjuttiin vaan suoraa huutoa ja jatkettiin riehumista. Eihän sellainen käynyt meille, joten diiliä ei sitten tehty. – Kun meille tarjottiin ensimmäistä sopimusta, olimme viisitoistavuotiaita. Vuonna 2013 ilmestynyt Screaming For Adrenaline -debyytti nosti Santa Cruzin kertaheitolla modernin hardrockin kärkikahinoihin
– Lähdetään siitä, että kitara on antanut minulle kaiken. – Kuuntelin juuri pari debyyttilevyn biisiä ja tulihan siinä fiilis, että miten ihmeessä albumi voi kuulostaa tältä. Levyn ensimmäiset rivit ”hey / put your middle fingers up and raise your fucking hands in the air / fuck yeah” kertovat kaiken oleellisen: nyt mennään täysillä, sanoo Arttu. Tai ainakaan sellaista ei ole tullut vastaan. Kun hyvä bändi rokkaa lavalla sata lasissa niin se kolahtaa mieheen, naiseen, isään, äitiin, lapseen, mummoon ja vaariinkin. – Jotakin on tapahtunut: jos Clink haluaisi tuottaa meidän kolmannen levyn niin ei me enää edes haluttaisi sitä. Sen vuoksi albumi on niin Santa Cruzin kuuloinen kuin se voi olla. – Screaming For Adrenaline oli kuin kiimainen nuori sonni, jonka mela sohi sinne tänne. Ero debyyttilevyyn tulee selväksi niin biisinkirjoituksen oivaltavuudessa kuin soundien iskevyydessäkin. Ja Joonakselta, jos joltakin, löytyy kannuksia sanoa isoja asioita. Rockshow on parhaimmillaan moderni, vulgaari naimakutsu. Joonas on tarkempi soittaja, minä olen enemmän maalailija. Oletteko te ikinä riidelleet esimerkiksi siitä, kuka saa soittaa tämän ja tämän biisin soolon. Kaikki elämäni hyvät asiat liittyvät kitaraan, tavalla tai toisella, Arttu aloittaa ja jatkaa: – Kesti aikansa löytää oikeat soittokaverit Santa Cruziin, sillä Mitjan jo tultua kuvioihin puuttui vielä rumpali. Sitten törmäsimme Tapsaan ja menimme soittokämpälle. Ensimmäisen treenikerran jälkeen ilmoitin, että sinä vedät hyvin, mutta lyö vielä kovempaa, niin kuin Tommy Lee. Sitten kivekset laskeutuivat ja nyt aletaan katsella mitä näillä kasseilla pystyy tekemään. Valovuoden verran. Arttu ja Joonas ovat rokkareita henkeen ja vereen, eikä yhtä palavasti soittamiseen suhtautuvia muusikoita kasva joka oksalla. On kitaramusiikki sitten nousussa tai ei, Santa Cruzilla on nyt todella terävän iskun paikka. Seuraavana päivänä oli uudet treenit ja iskut tulivat paljon tanakammin. Yllättäviäkään vaikutteita ei kavahdeta. Sen tässä on oppinut, että kaikki mikä ei ole sataprosenttisen varmaa, on äärimmäisen epävarmaa, painottaa Arttu. Itse asiassa, jos bändi on tarpeeksi kova niin se mummo ja vaarikin menettävät kaikki estonsa eivätkä he edes huomaa sitä. Santa Cruz -kaksikko korostaa moneen otteeseen intohimon merkitystä. 32 taansa, me hakataan kitaroita. Koko juttu on kehittynyt... Ihan vinkkinä: ei kannata kauheasti hehkuttaa jos joku juttu on vasta lupausten asteella. – Mehän teimme uuden levyn täysin omin päin. Ellet sitten soita vaikka Dream Theaterissa – se on kutsu johonkin nörttikokoukseen, Arttu nauraa ja jatkaa: – Jos kunnon rockshow ei tee ihmisestä kiimaista niin mikä sitten tekee. Nyt se mela tietää täsmälleen mitä se haluaa. Me myös tiedämme toistemme vahvuudet. Uusi albumi on kypsemmän ja turboboostin silmään laittaneen bändin työtä. – Pari kertaa on räjähtänyt kunnolla ja sitten on vähän painittu. On hienoa, ettei Santa Cruz ujostele mielipiteissään. Vielä ensilevyä tehdessä piti miettiä pää punaisena killerisooloja – joskus jopa muun biisin kustannuksella – mutta nykyään soolot sävelletään muun kappaleen ehdoilla. Biisit, tekstit, miksaus, nauhoitus, tuotanto – kaikki ovat omaa käsialaa. Yhtyeen nimetön kakkoslevy esittelee raskaan, nälkäisen, vaarallisen ja halukkaan yhtyeen. – Tuntuihan se silloin kovalta jutulta. Voi kuulostaa kusipäiseltä, mutta Suomesta ei juuri nyt löydy yhtään tyyppiä, joka kykenisi tekemään meidän haluamaamme soundia. Meillä on kitarat kyrvän alapuolella ja lavalle mennään riehumaan täysillä, Arttu sanoo. Bändin alkuvaiheessa täytyi suunnitella tarkasti, että kumpikin pääsee soittamaan yhtä paljon sooloja. Sitä mietittiin myös, että keikkalavoilla näkee aivan liian vähän kunnon tatsilla rokkaavia tilukitaristeja. Tässä maassa kuulee aivan tarpeeksi ”tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää” -kommentteja. Samana iltana sanoin Tapsalle, että tajuatko Santa Cruzin olevan 24/7 -hommaa ja tälle jutulle täytyy omistautua aivan täysin. Se ei kuulosta keneltäkään muulta kuin meiltä ja tämä on kaikista tärkeintä. Vielä ensilevyn aikoihin Santa Cruzin tuottajaksi oli ehdolla Guns N’ Rosesin maailmanmaineeseen nostanut Mike Clink. Santa Cruz haluaa olla uuden ajan moderni hardrock-bändi. Sitten meni vuosi, jonka aikana tajusimme tähän bisnekseen liittyvän paskanpuhumisen määrän. Tapsa tajusi. ToiK uv a: Timo Isoaho santa cruz -taitto_d.indd 32 16.2.2015 9.44. – Nuorempana treenattiin kimpassa ihan simona ja kehittyminenkin oli aikamoisen nopeaa. Kyllähän se potki perseelle, kun toinen veti vieressä sairaita juttuja
– Palasimme brittirundilta Suomeen ja fiilis oli aika down. miko esimerkiksi Bob Rockin ja Black Veil Bridesin yhteistyö. Esimerkiksi nyrkkeilijäthän hyppivät ennen matsia peilin edessä ja psyykkaavat itseään tyyliin ”minä olen jumala”. Luotto kakkoslevyyn on kova: kun tämä raketti laukaistaan, se ei tule alas ihan heti! Myös Santa Cruzin tekstimaailma on uudistunut radikaalisti. Jos sitä huomaa kysyvänsä itseltään, että ”voiko tämän tehdä näin” niin todellakin – juuri niin pitää tehdä. Niinpä niin, Arttu. – Lohduton ranteet auki -meininki ei ole millään tavalla meidän juttu. Annoin itsestäni aivan kaiken ja se onnistui melkein tuhoamaan minut... Idea on se, että kaikki nyökkäilevät, että jees, onpa mahtavan kuuloista. Santa Cruzin biisit eivät soineet radiossa, eikä meillä ollut yhtään keikkaa buukattuna. We Are The Ones To Fall onnistui loistavasti ja biisi antoi suuntaviivat koko kakkoslevylle. – Debyytin aikoihin meillä ei olisi ikinä ollut pokkaa tehdä tällaisia ratkaisuja. Että otetaan vaikutteita mistä tahansa, mutta soundataan silti omaperäiseltä ja nimenomaan tältä päivältä. Sillä tavalla niitä matseja voitetaan tai vedetään hyviä keikkoja. Santa Cruzin nimettömältä kakkoslevyltä löytyy myös melkoisia yllätyksiä. – Kun sain kaikki tekstit kirjoitettua, olin aivan lopussa. Kuvittele nyt, että meillä olisi studiossa joku tuottaja jarruttelemassa, että levy-yhtiö käski minua tekemään rocklevyn, joten tämä idea täytyy skipata, Arttu puistelee päätään. Dubstep, anyone. Santa Cruzin synkkyys on enemmänkin viihteellistä, sellaista b-luokan kauhuleffameininkiä. Että mitä vittua, oliko tämä juttu tässä. Nyt sitä uskaltaa fiilistellä ja tehdä mitä huvittaa. Se juttu... Ei se ollut siinä! santa cruz -taitto_d.indd 33 16.2.2015 9.44. Kolmannelle levylle täytyy kirjoittaa vähän iloisempaa kamaa tai muuten paha minut perii. Kuulijan huomio kiinnittyy ensimmäiseksi ”fuck everything you say, this is my retribution” -rivien kaltaisiin iskuihin. Oltiin yhden huoltoaseman parkkiksella ja kaikki tuntui tyhjältä ja harmaalta. Jos uskot itseesi kuin vuoreen niin jengikin uskoo! Siitä puheen ollen: Santa Cruzin oma usko oli koetuksella Screaming For Adrenaline -kiertueen viimeisen keikan jälkeen. Yngwie Malmsteen voi olla kova soittaja, mutta ei hän välttämättä tekisi AC/DC:ta yhtään paremmaksi. Toisaalta tuollaisen kollaboraation haluaisin kyllä kuulla ja ennen kaikkea nähdä, nauraa Joonas. Arttu puistelee päätään kertoessaan tarinaa. Miten psyykkaat itsesi vaadittavaan nauhoitustunnelmaan studion uumenissa. – Uudella levyllä on selvästi aggressiivisempi meininki. Pointti ei to”Jos uskot itseesi kuin vuoreen niin jengikin uskoo!” dellakaan ole se, että faijat nyökkäilevät, että jees, tästä tulee mieleen Mötley Crüe. Vihaisten fiiliksien kirjaaminen oli aluksi hieman haastavaa, sillä olen kuitenkin pohjimmiltani sellainen Jaska-pulloa ilmassa heiluttava iloinen Van Halen -fani, tietenkään punkasennetta unohtamatta, Arttu nauraa. No, soitettiin siltä istumalta Finnvoxille ja buukattiin studio seuraavaksi päiväksi. Siitä skenestä löytyy älyttömän siistejä rytmijuttuja, kertoo Joonas ja jatkaa: – Santa Cruzin ideana on olla uuden ajan moderni hardrock-bändi. – Sehän se haaste on: jos biisi kertoo jostakin runkkarista niin siihen vitutuksen tilaan täytyy päästä oikeasti, että laulusuoritus kuulostaa vakuutta valta. Ollaan fiilistelty pitkään esimerkiksi dubstep-juttuja ja pohdittu, että miten niitä voisi yhdistää tällaiseen musiikkiin. Makasin himassa ja mietin, että miten tästä savotasta oikein toipuu. – Usein näistä ”tämä ei voi toimia” -ideoista tulee parhaita juttuja. Olisiko ”Hollywood-synkkä” oikea termi, miettii Joonas
Melrose pistää kvartaalitalouden ojennukseen Tokelan (vas.) toimiessa ajatushautomon pääideologina. Uudelle vuosituhannelle tultua inspiraatiota on jouduttu odottamaan. 34 Teksti: Antti Luukkanen ”Ei meillä ole pyrkimystä reliikiksi tai instituutioksi.” Melrose on nähnyt suomirockin kiihkeän 80-luvun ja työntäyteisen mutta kirkkaimmista parrasvaloista sivuun jääneen 90-luvun. Vuonna 2015 bändissä on kuitenkin taas virtaa. Firman sepät hommissa. K uv a: Ville Malja/R ai r ai melrose-taitto.indd 34 13.2.2015 14.21
En muista, että olisin aiem melrose-taitto.indd 35 13.2.2015 14.21. – Yhtäkkiä Jonnalle tuli tilanne, että sen pitää tehdä uusi levy. Siinä meni eh kä puolisen vuotta. – Sen verran pitää ajatella niitä fane ja, ettei ihan kaikkea voi laittaa jengin kuunneltavaksi Melrosen soittamana. Melrose on yhä nälkäinen. Hmm, sama juttu! Kävin siihenastisen Tourettesmateriaalin läpi. Nimessä riittää tulkinta vaihtoehtoja. Se oli varmaan äitiyslomalla vielä silloin. Pitää soittaa jotain sellaista mitä kukaan ei ole aiemmin soittanut. Mulla ei ollut sii nä kohtaa oikein mitään tekemistä eikä Jonnalla ollut bändiä siinä vaiheessa. Niin kauan kun toiminnassa on tiettyä jazzia, niin homma on ihan jees. Tietysti ne kaikki vaikutteet sieltä aina silti kuuluu. Kaikki pyyde tyt sanoi heti, että ilman muuta. Got It Made ei poikkeuksellisesta lä hestymistavastaan ja Tokelan muista projekteista huolimatta kuulosta radi kaalilta irtiotolta vanhaan materiaaliin nähden, mutta ei tulisi silti mieleen kään syyttää yhtyettä menneisyyteen jämähtämisestä. Se sanoi, että me ollaan leimallisesti sen aikakau den bändi. 35 ”Kovasti on ollut puhetta treenaamisesta, että voitai siin kokeilla uusia biisejä ja harkita levyn tekoa. – Tourettes syntyi just silloin, kun Melrose siirtyi tauolle. Tosin suomalaisen rockin histo rian tärkeimpien sotaratsujen sisären kaassa Melrose on ollut jo vuosikym meniä. Oikeastaan opeteltiin taas tauon jälkeen soittamaan yhdessä. Yht äkkiä meillä olikin bändi, jossa kaikki ”Vasemmalla kädellä soitellaan keikkoja ja oikealla tehdään levynkansia. Aletaan soitella toisil lemme, kun tuntuu siltä. – Kun vuosi sitten aloitettiin äänittä mään Melroselevyä, niin siinä oli vä hän sama juttu. Sillä biisillä on kuitattu se koko historian painolasti. Ihan mitä tahansa ei sen nimen alla voi julkaista. Pidetään tauko, ei tehdä mitään. Tarvitsi siis teh dä biisejä. Mel rosen levyn tekeminen pitäisi olla kai ken järjen mukaan vielä paljon helpom paa. – Se avasi hanoja. – Tuolla levyllä R’n’R Cliche on tehty vähän kieli poskessa. Sit ten ollaankin jo tässä päivässä. Sieltä päätyi levylle neljä biisiä, toki ne muut tui ihan täysin Kososen käsittelyssä. Jonna sanoi, että ollaan tehty biisejä sellaiselle terapia projektille, pitäisikö ottaa sieltä. Rockabillya, bluesia, ränttätänttää, oli ehkä jotain hardrockvaikutteitakin. – Näin jälkikäteen levyä kuunnellessa olen hoksannut, että tällä kertaa teks teissä on paljon itselleni henkilökohtai sia asioita. Silloin tämä on ihan parasta hommaa. Se on kuin pastissi meidän omasta matskusta. Sii tä se lähti. Muuten se rotsi tyhjenee taas tosi nopeasti. Se on hauskaa siinä mieles sä, että me ei olla mitenkään järjestel mällisesti toistettu sitä 80lukua. – Kaikki meistä oli samaa mieltä, et tä ei ainakaan näin. Mutta kivempaa olisi jos olisi bändi. Ky seltiin kavereilta, lähteekö ne meidän kanssa samaan bändiin. Kokeillaan treeneissä ja sen kyllä huo maa aika nopeasti, jos joku biisi ei istu meille. Sitten se siirtyy johonkin toisel le, vaikka Tourettesille. Tä mä on ollut jo niin pitkä juttu. Kun pitkän tauon jälkeen soitetaan treenikämpällä uutta biisiä, niin kaikki han siitä innostuu. Melrosen hiljaiselon aikana Toke la oli soitellut juurimusiikkia muun muassa Munsonsin ja Hoedownin riveissä. Levy tuli valmiiksi ja voi makolmikolla menee hyvin. Levyn bii seistä parikolme on alun perin Touret tesille tehtyjä biisejä. – Mietittiin, haluaako kukaan enää jatkaa näin, muistelee Tokela saman keilahallin samassa tupakkakopissa. Muutama biisi oli jo olemassa, jotka oli tehty ja treenattu Melroselle. Mutta mistä lisää matskua. Kun keksii jotain uutta, niin hommassa on järkeä. Ne oli kuunnelleet Epun kanssa sen siihenas tisen Tourettesmateriaalin läpi. – Ihmisillä on ehdottomasti mieliku via millainen meidän kuuluisi olla. Tämän hom man pitää kehittyä. Tokela silti myöntää, että tuntee vas tuunsa Melrosen kuulijoille. Levynjulkaisutauko katkesi vasta nyt, bändin seitsemännen albumin Got It Made myötä. Kun sitten mentiin treeni kämpälle, sovittiin että ei soiteta mitään sellaista mitä ollaan joskus soi tettu. On ras kasta hommaa olla AC/DC. Ta jusin ettei tässä ole mitään hätää. Ajatus ei ole kuitenkaan vielä ruumillistunut lihaksi.” kertoi Melrosen kippari Toke la (oikealta nimeltään Mika Tuokkola) Soundin Tero Alangolle helsinkiläisen keilahallin tupakkakopissa elokuussa 2008 ja lisäsi, ettei ole vuosikausiin is tunut kotona alas tekemään biisiä alus ta loppuun. Ei yhtään meidän vanhaa biisiä eikä coveria. – Kun mä kuuntelen sitä matskua, niin mulle tulee siitä fiilis, että eteen päin on menty. Kun Jonnan levylle päätyi niitä meidän biisejä, niin se kan nusti, että kyllä nämä biisit kelpaa. Kolmeksitoista vuodeksi venähtä neen levytystauon aikana bändi tahko si kuitenkin tasaisesti keikkoja, kunnes rutiini otti niskalenkin silläkin saralla. Vanhat sedät on ihan tohkeissaan. Tossa on ehtinyt aika monta baareissa ja klu beilla käyvää sukupolvea vaihtua. Vaikka Tokela myön tää, että kuulijoilla on varmasti tietyn lainen kuva millainen Melrosen tulisi olla, ei bändi ota siitä paineita. Paljoa ei titteliä tarvitse ruuvata, että saadaan myös viittaus mafian sisäpiiriin pää syyn. Melrosen itselleen rakentamasta um pikujasta pois löytäminen kesti kauan. Välissä pitää miettiä videota tai PR-strategiaa tai muuta vastaavaa.” on mahtavia soittajia. Juteltiin Kaukon kanssa keikan jälkeen ja se sanoi, että tekin varmaan tulette aina soittamaan tuota hamaan tappiin asti, kun latu on auki. Vaikka setäikään on saatettu ehättääkin, ei himmailuun ole hinkua. Mut ta me alettiin heti alusta lähtien tehdä sitä mitä itse haluttiin. Joil lekin It’s In The Bag levyn (2002) mats ku on tärkeää ja sitten on niitäkin ihmi siä, jotka ei ole yhtään jämähtänyt sii hen 80lukuun, vaan niille voi olla ihan joku toinen aikakausi se kova juttu. Mutta kuinka biisintekijä itse näkee bändinsä jatkumona, jonka jokainen lenkki tulee kytkeytyä kokonaiskuvaan. Tuottaja Ko sosen Epun kanssa ne pähkäili, että pi täisi olla matskuakin. Minkälaisen biisin tahansa voi tehdä. Jotain duettoja oltiin vedetty Hoedow nin kanssa eli tiedettiin, että pystytään vetämään kimpassa ihan kaksistaankin. Siitä eteenpäin mennään eteenpäin. Mä olin ihan, että mistäs tämä nyt tuli. Biisinkirjoitus lukon aukaisi lopullisesti vasta musii killinen yhteistyö Tokelan puolison Jonna Tervomaan kanssa. – Oltiin joskus 80 ja 90lukujen tait teessa Kauko Röyhkän kanssa samalla keikalla. En mä ole siitä jaksanut ottaa mitään paineita, että pitäisi toistaa mitään. Vaikka musiikki elää matkan varrella, pitäisikö mukana olla aina joku kiinne kohta myös menneisyyteen, joka kul kee mukana – sanotaan sitä sitten vaik ka musiikin ytimeksi, identiteetiksi tai sieluksi. Pyrkimys on kehittyä eikä toistaa vanhaa kaavaa
Liitutaulussa on nouseva käyrä. Se ei ollut uskottavaa silloinkaan, vaikka jostain syystä menikin läpi. Nyt ei tarvitse olla täydellisesti, koska se tilanne on näytelty. Mun mielestä joku ulkopuolinen rooli on paljon kivempi ajatus. Ehkä siinä on snadi piikki, että tämä nykyaika on tällaista tulostavoitteellista bisnestä. Se on jollain tasolla myös hauskaa. Huolitellusta ja tyylikkäästä kitaristista tuskin on kuvia, joissa tukka ei olisi hyvin ja vaatteet kondiksessa. Vasta hiljattain bändi on tuntenut konkreettisesti aikojen muuttumisen, kun levy-yhtiö Johanna lopetti aktiivisen toimintansa sulauduttuaan isompaan yksikköön. Nyt se vertaus kuulostaisi huomattavasti loogisemmalta. Se nosti 80-luvun puolivälissä englanninkielisen rockin uskottavaksi ja intohimoiseksi musiikinlajiksi. Tyylistä puhuminen tulee Tokelalta luonnostaan, sillä hän on jo aikoinaan kouluttautunut mainosalalle ja ymmärtää visuaalisen puolen merkityksen. Tällä tavalla sekin on rehellisempää kuin näytellä itseään jossain valokuvassa. Kuvathan on satiiria kvartaalitaloudesta. Mitä sä parhaiten osaisit tehdä, niin sitäkään ei pysty tekemään kunnolla. Se on eri aikaa, jolloin asiat tapahtui hitaammin. 36 min kirjoittanut kauhean tosissani omasta näkökulmasta tai omasta elämästäni. Vaikka tässäkin haastattelussa puhutaan pitkistä tauoista, on juuri Melrose yksi niistä harvoista yhtyeistä, jotka selviytyvät hikisimmät huuman vuodet, mutta myös tyylillisesti pirstaloituneemman 90-luvun ja pystyvät yhä tekemään vereviä rock’n’roll-albumeita. K uv a: Bobb y Nieminen melrose-taitto.indd 36 13.2.2015 14.21. Ollaanko me tosiaan edelleen ne kollit tiiliseinää vasten pesisstagat käsissä. – Mä pysyisin musabisneksestä erossa, jos se olisi mahdollista. Niissä valkoisiin kauluspaitoihin puetut Tokela, basisti Roger ja harmaapartainen rumpali Jami huokuvat vanhojen aikojen auktoriteettia näki heidät sitten tiukkoina bisnesmiehinä tai karttakeppiä heiluttavina opettajina. On niitä ollut matkan varrella montakin sellaista bändiä, joissa on samaa fiilistä, mutta niitä bändejä ei enää ole. Välissä pitää miettiä videota tai PR-strategiaa tai muuta vastaavaa. – Kaikkihan meistä haluaa näyttää hyvältä. Jotain osviittaa vanhempien valtiomiesten elämänkokemuksesta voi löytää jo bändin tuoreista promokuvista. Silloin ei tarvitse miettiä mitä puetaan päälle. Ennen vanhaan Vanamo ja Kolmonen jutusteli leppoisasti ja valmisti lihamureketta telkkarissa. Melrosen lämmitellessä ZZ Topia kesällä 2014 ikinuorella Tokelalla oli tilaa loikkia. Varsinkin taas, kun ollaan tehty uutta matskua ja levy on tulossa, niin se on vielä paljon kivempaa kuin kolme vuotta sitten, kun tahkottiin viimeisiä keikkoja ennen keikkataukoa. Niissä kuvissa on selkeästi old school -metodit. – Mä ainakin itse koen rokkiposeerauskuvat lähtökohtaisesti tylsäksi ideaksi. Siitä kun aloitettiin on jo yli 30 vuotta. Ei mekään ikinä nuorempana verrattu itseämme Hurriganesiin. Vasemmalla kädellä soitellaan keikkoja ja oikealla tehdään levynkansia. Melrose on etenkin suomalaisen rockin isommassa kuvassa mielenkiintoinen bändi. Mutta se on nykyaikaa. Ei tarvitse miettiä millaiset ilmeet meillä on eikä tarvita ruutua, jossa kaikki on täydellisesti. Nykyään siellä on 20 ummikkoa, laitetaan kello käymään ja ne tekee gourmet-aterian tunnissa. – Ei meillä ole ollut ikinä pyrkimys minkään ajan reliikiksi tai instituutioksi. Kun biisejä tekee, niin täytyy miettiä mitä niillä haluaa sanoa. Mä olen helvetin tyytyväinen siihen pakettiin. Oma näkökulma on se, että kaikki vielä haluaa ja jaksaa tehdä tätä. Me oltiin eri ikäpolvea. Ne on aina olleet vähän kryptisiä tarinoita tai ihan kieli poskessa väännettyä läppää. Sitten taas ne, jotka ei tiedä meistä mitään voi luulla, että tämä on aito tilanne, kun firman sepät 60-luvulta pohtivat poliittisia ratkaisuja. Kaikki jotka tuntee ja tietää meidät, ymmärtää sen, että tämä ei ole totta. Mä kerroin, miltä musta tuntui siinä vaiheessa. Mutta nykyään kaikkien pitää tehdä kaikkea. Se on aina vaan haastellisempaa kun ikää tulee lisää. – Se paketti on aika monitahoinen. Ei sille oikein voi mitään
SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAKALENTERI WWW.ME TELI.NET METELI ON SUOMEN SUOSITUIN JA KATTAVIN KEIKKAKALENTERI. LÖYDÄT METELISTÄ KONSERTTI TIEDOT JA KLUBIILLAT, GENRESTÄ JA PAIKKAKUNNASTA RIIPPUMATTA. facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli Meteli tulostus .indd 37 15.2.2015 20.01. METELI TOIMII SELAIMESSA KAIKISSA PUHELIN MALLEISSA, TABLETEISSA JA TIETOKONEISSA
Outo ja ristiriitainen mutta uskottava. Mitä vittua Kärtsy tekee crowd surfaamassa paikallisten käsivarsilla. Puolueettomasti arvioiden illan päättävä Waltari voittaa kuusi nolla. Seitsemän jäsenen joukosta keikoille ja levyn tekoon osallistuvat ne, joille se parhaiten sopii. Waltari toimii nykyään kollektiivi-ajatuksella. Ihailin ulkoisesti ja sisäisesti värikkään Kari ”Kärtsy” Hatakan epäsuomalaisen estotonta kohkausta, ja ihailin myös yhtä värikkäästi räiskivän bändin teknistä taitoa. Edellisestä Waltari-keikastani taitaa hyvinkin olla vierähtänyt se parikymmentä vuotta. Joikaavat prahalaiset Kelataan 25 vuotta eteenpäin ja huomaan ajattelevani täsmälleen samoja kahta sanaa. Soundi löysi itsensä Waltarin keikalta Prahasta. Samalla ideologialla Kärtsy johdattaa seitsenhenkiseksi kollektiiviksi muotoutunutta joukkoaan yhä – sinnikkäästi bändin uuteen nousuun uskoen. Samat sanat nousevat mieleen myös Waltarin kumppanina Tšekkiä kiertävän paikallisen ja ilmeisen suositun yhtyeen nimestä: Support Lesbiens (sic). 38 K uv a: Minna Annola waltari-taitto.indd 38 16.2.2015 15.12. Pääkoppani ei ollut entisellään hullujen helsinkiläisten genrerajoituksia ja hyvää makua pakkomielteisesti pakenevan musiikin jälkeen. Hämmennystä lisää entisestään se, että provosoivaksi tarkoitetun mutta koomiselta kalskahtavan nimen valinnut orkesteri kuulostaa c-luokan Coldplaylta. Noihin kahteen kauniin kielemme sanaan minulle kiteytyy Waltari. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Waltari oli kovinta musiikkiherätystä läpikäyvän nuoren unelma: riittävästi marginaalissa luodakseen eliittisisäpiirin, mutta kuitenkin selkeästi läpimurron kynnyksellä ja ulkomaillakin jalansijaa saanut. Mitä vittua Waltari tekee 14 keikan Tšekki-rundilla. ”Heti ekasta keikasta Itämeren tällä puolen kävi selväksi, että homma toimii.” Teksti: Mikko Meriläinen Mitä vittua. Ja mitä vittua minä täällä teen. Nuo sanat soivat päässäni, kun yläasteella hurahdin yhtyeeseen kakkoslevy Torchan (1992) myötä. Nyt seuraan monttu auki, kun yllättävän täysi klubillinen tšekkiläisiä (kolmisensataa henkeä, arvioisin) intoilee Kärtsyn ohjastaman bändin keikalla. So Fine -läpimurtohitti (1994) kaikuu Prahan vanhan kaupungin ytimessä sijaitsevalla Rock Café -klubilla, Reality Czech Lähes 30 vuotta sitten Waltarin treenikämpällä päätettiin, ettei genrerajoista välitetä
– Kun on tutkinut paljon bändien elinkaaria, niin aina on ihmetellyt sitä, että jossain vaiheessa kaikki muuttuu egotripiksi ja tulee riitavaihe, Kärtsy pohjustaa. Emme kuitenkaan puhu nyt reliikistä. Idea on käytännön sanelema mutta yhtä kaikki virkistävä: Waltari-kollektiiviin kuuluu tätä nykyä seitsemän jäsentä, joista keikoille osallistuvat ne, jotka muilta kiireiltään ehtivät. Jengi otti meidät suvereenisti omakseen, ne diggasi meidän jukeboksimaisuutta. Suomalainen bändi, joka soitti energisesti ja sai joraamaan sopi siihen uuteen herännäisyyteen, Kärtsy analysoi. Kukaan ei kuitenkaan kiellä sitä, etteikö käyrä olisi ollut laskussa jo tovin. – Me oltiin aivan innoissamme siitä 90-luvun alun ilmapiiristä, Berliinissä oli kauhean vireätä. Sitä, että mennään laidasta laitaan. Eikä mielikuva olisi oikea siksikään, että vaikka itse olenkin tippunut Kärtsyn kelkasta kerran jos toisenkin, ei Waltari ole pitänyt isompia taukoja vuosituhannen vaihteen kolmen vuoden sapattia lukuun ottamatta. Me mietittiin, että jossain on pakko olla diggareita. – Siinä neljänkympin paikkeilla oli kelauksia, että hei mä oon kohta nelikymppinen. – Mutta aina sitä on vaan lopulta ajatellut, että kun tällä ollaan menty tähän asti niin mennään jatkossakin. Menenkö mä tällä loppuun asti vai mitä tapahtuu, nyt 47-vuotias Kärtsy tunnustaa. Tämän iltainen kokoonpano on kuitenkin vain yksi mahdollisista, sillä nykyään Waltari toimii Kärtsyn ideoiman kollektiivi-ajatuksen alla. Musiikkihan tässä on kuitenkin pääosassa, ja kollektiivin idea on se, että palvellaan musiikkia eikä mitään henkilökultteja. Kärtsystä tuli julkkis ja häntä nähtiin jos jonkinlaisen projektin kimpussa. Vähitellen lavat pienenivät ja suomalaiset enemmän tai vähemmän käänsivät selkänsä Waltarille. Mutta se ei Kärtsyä hiljennä, tokkopa mikään hiljentäisikään. Vaikka yhtye Prahassakin yhä muistetaan, on 20 vuoden takaiset suursuosion vuodet kaukana takana. Aikakauteen liittyi se, että jengi haki jotain uutta. – Mutta ei se liittynyt siihen, että kuinka mielekästä Waltarin kanssa on tehdä duunia, vaan yleisemmin siihen että miten tämä elämä oikein menee. Levyjä on tullut tasaisesti ja aika usein niiden tiimoilta on myös kierretty Eurooppaa. Aika vaikuttaa pysähtyneen. Puolen vuoden päivätyössä käynnin seurauksena yhtyeellä oli koossa sen verran matkakassaa, että Waltari uskalsi lähteä matkaan ja asettua Berliiniin. Sana kiiri. Henkinen koti – Täältähän se kaikki oikeastaan alkoi, Kärtsy huomauttaa seuraavana aamuna höyryävän valkosipulikeiton äärellä. Suomikin havahtui Waltariin ja muutaman kesän ajan 1990-luvun puolivälissä bändi sai kiertää isoja festarilavoja. waltari-taitto.indd 39 16.2.2015 15.12. – Suoraan sanoen heti ekasta keikasta Itämeren tällä puolen kävi selväksi, että homma toimii. Se kannatti. Tänään on Tšekki-kiertueen välipäivä, joten Prahan yö sai todistaa aamun tunneille asti jatkunutta antaumuksellista juhlintaa. Vaikka Waltarin ura on ollut kohteliaasti ilmaistuna vaihteleva niin suosion kuin albumien tasonkin suhteen, olisi väärin väittää että tuo vastustamattoman energisesti ja lähes lapsellisen innostuneena lavalla meuhkaava ja pomppiva joukkio olisi joku väsähtäneesti sadatta comebackiaan vääntävä aikapoimu. Prahan keikalla yleisössä näkyi runsaasti vuosia vanhoja Waltari-paitoja. Koko seurue on nuutunut. Tšekki-kier tueella Waltarin seurana oli paikallinen suuruus Support Lesbiens. Kombinaatio Tšekki ja Waltari tuntuu sitä luonnollisemmalta, mitä enemmän maassa viettää aikaa: juuri missään ostoskeskuksista kaljabaareihin ja takseihin ei kuule 90-lukua tuoreempia hittejä. Saksankielinen Eurooppa ja Itä-Eurooppa ovat olleet Waltarin henkinen koti alusta saakka. Lavalle siis voi hyvinkin nousta joku ilta myös Waltarissa 80-luvulta saakka soittaneet Jariot Lehtinen ja Sami Yli-Sirniö. K uv at: Mikk o Meriläinen 39 ja Waltari-paitaiset fanit joikaavat Kärtsyn käskeminä heijaa-heijaa-heijajaata. – Aikoinaanhan me yritettiin ensin Suomen kautta, mutta siellä ei tapahtunut mitään. Nyt ilmestyvän You Are Waltari -albumin myötä Kärtsy kollektiiveineen (siitä myöhemmin lisää) ja uusittuine taustajoukkoineen (yhtyeeseen vahvasti panostava manageri Antto Varis) toivoo kurssin muuttavan suuntaansa. Berliinissä lähti aika äkkiä huhu liikkeelle, että kaupungissa pyörii vitun kova suomalainen livebändi. Elettiin historiallisia aikoja, muuri oli murtunut hetkeä aiemmin. – Me puntaroitiin pitkään juuri näiden vanhojen jäsenten kesken, että miten voitaisiin välttyä siltä. Me oltiin vakaasti sitä mieltä, että meillä on hyvä bändi mutta jengi oli pihalla meistä. Yhtyeen kuopus, kitaristi Nino Silvennoinen ei ollut edes syntynyt Waltarin startatessa. Miehestä lähtee puhetta, ja nyt hän on uppoutunut muistelemaan yhtyeen alkuvuosia. Että miten voidaan jatkaa siten, että kaikki ovat tyytyväisiä. Kollektiivin voima Rock Cafén lavalla Kärtsyä ympäröi joukko, jossa ei ole ketään toista alkuperäisjäsentä
Waltarin ekoissa treeneissä tehtiin päätös, että aletaan soittaa musiikkia mikä heijastaa erilaisia tunnetiloja genreistä riippumatta. Akseli Gallen-Kallelan elämästä kertovassa Symposium-tanssiproduktiossa. Oikeaa sykliä odotellessa Kun Waltari 90-luvun alussa yhdisteli räppiä metalliin – ja lisäsi soppaan kaikkea muutakin etnovaikutteista ja konemusiikkiin – ei nu metalista oltu vielä kuultukaan. Koko ikänsä poikkitaiteellisia projekteja rakastanut Kärtsy on lisäksi mukana ”Kollektiivin idea on se, että palvellaan musiikkia eikä mitään henkilökultteja.” Tšekkiläisen Fakker-lehden toimittaja poseeraa Waltarin kanssa takahuoneessa. Ihmiset etsivät uusia asioita elämäänsä. Sen kautta Kärtsy painottaa sitä, että vaikka hän nykyään saattaakin olla ainoa pidemmän linjan waltarilainen lavalla, ei yhtye silti ole vain hänen luomuksensa. Me ollaan oltu tiedostamattammekin nu metalin ja crossoverin edelläkävijöitä. – Jälkikäteen olen tajunnut, että jännästi eri puolilla maailmaa on puhaltanut samat tuulet. – Seuraavalle levylle voitaisiin pistää vaikka pystyyn kilpailu, jossa ihmiset saavat ehdottaa meille omia riffejään. Kiertueella toimi tuuraajana ruotsalaisen Shiningin rumpali Rainer Tuomikanto (alhaalla oikealla). Esimerkiksi levyllä on mukana meidän alkuperäinen rumpali Sale (Suomalainen), joka ei ole soittanut Waltarin levyllä vuoden 1990 jälkeen. 40 Tirehtööriksi itseään luonnehtiva Kärtsy (johtaja-sanaa hän kammoksuu) väittää olevansa pohjimmiltaan sitä mieltä, että jopa hän olisi vaihdettavissa. Viime aikoina rapmetal on selvästi nostanut taas päätään. Sellaisiin aikoihin meidän musa tuntuu sopivan hyvin. Ideologia-sana vilahtelee Kärtsyn puheissa tämän tästä. Uuteen levyyn on satsattu paljon, julkaisuja jakelukuviot ovat hoidossa myös ulkomailla, kuluvan vuoden aikana on luvassa runsaasti keikkailua Euroopassa (muun muassa pitkästä aikaa keikka Wacken-metallifestarilla) ja videotkin ovat eri kaliiberia kuin aikoihin. – Kyllä mä uskaltaisin väittää niin. Teoriassa kuka tahansa meistä voisi olla osa Waltaria. Siitä tulee hauska eri aikakausien ja tyylien kohtaaminen. Hän tuskin heittää kirvestä kaivoon vaikkei niin kävisikään, mutta yritys on tällä hetkellä kovempi kuin vuosiin. Se on löytänyt uusia nyansseja djentin parista, ja meilläkin etenkin Apina yrittää kovasti nostaa genreä takaisin pinnalle. Mitä enemmän tätä ajatusta miettii, sitä enemmän se ruokkii itseään. – Yksi suurimpia syitä siihen, että haluan tehdä myös soolouraa on se, että mä haluan osoittaa että mun oma ideologia ei välttämättä ole sama kuin tämän bändin ideologia. – Se, että Waltarista on tullut sellainen bändi kuin se on, ei ole ollenkaan vain mun ansiota. – Muistan, kun Faith No More kävi Lepakossa vuonna 1990. Tai kuten bändiä alkumetreiltä asti tukenut Stupido Recordsin Joose Berglund toteaa: ”Pakko sen comebackin on jossain vaiheessa tulla. Menin keikalle ja olin että häh! – toi laulaja on ihan kuin minä, laulaakin samalla tavalla. Mun duuni on yrittää koota eri palaset yhteen. Siellä pippaloissa sovittiin, että tule vetämään levylle pari biisiä. K uv a: Mikk o Meriläinen K uv a: Minna Annola waltari-taitto.indd 40 16.2.2015 15.12. Waltari on kuitenkin liian iso bändi unohdettavaksi.” Näen mielessäni Rock Cafén lavalla käsittämättömän hyväntuulisena yleisöä huudattavan Kärtsyn ja toivon sydämestäni samaa. – Ne on hauskoja biisejä, koska Sale on tyypillisesti hyvin epä-hevirumpali, mutta Kimmo (Korhonen, lead-kitaristi) vetää sellaisia kivoja juoksutuksia siihen päälle. Bändi kävi juuri Jenkeissä kuvaamassa Only The Truth -kappaleeseen videon, jolla esiintyy pornotähti Ron Jeremy. Se on sellaista alkemiaa, josta saattaa vahingossakin syntyä täysin uusia ristisiitoksia. – Kun Waltari ekan kerran nousi Suomessa pinnalle, se oli suurta laman aikaa. Ehkä meidän 25-vuotisjuhlat, jolloin kasattiin vanhaa jengiä yhteen, antoi impulssin. Nyt on periaatteessa vähän saman tyyppinen etsikkoaika, kaikki kaipaavat jotain piristettä. Nämä menee sykleissä, Kärtsy pohtii toiveikkaana. Bändin yhdessä luoma linja, ja minä koen yhä palvelevani sitä juttua mikä silloin sovittiin. Kaikesta näkee, että Kärtsy janoaa Waltarille parempia aikoja. Sen kautta hän hahmottaa Waltarin ydinajatuksen (”Waltari toimii tietyn ideologian mukaisesti”), se on jotain ulkopuoliselle abstraktina näyttäytyvää mutta Kärtsylle itselleen ilmiselvää. – Kun bändillä on näin pitkä ura, siihen mahtuu monia eri vaiheita. Ihan vakavissani sanon, että jopa minä olisin korvattavissa – ihmisellä, joka omaksuu saman ideologian. Se on konteksti, missä mennään edelleen. Että mitäs tämä nyt on. Ehdotan, että Kärtsyhän voisi viedä ajatuksen konkretiaan ja tarjota faneille mahdollisuuden päästä mukaan levylle – aidosti osaksi Waltaria. Sinäkin olet Waltari Uudella You Are Waltari -albumilla kollektiivi-ajatus on yltänyt levyn nimeen saakka. – Se kävi oikeastaan vahingossa. Kollektiivi-ajatuksen mukaisesti You Are Waltarilla soittaa ihmisiä yhtyeen koko uran ajalta. – Nimenomaan, Kärtsy innostuu
VISIONS SHOW lisää tulossa WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI WWW.TIKETTI.FI 3 PÄIVÄÄ ALK. 100€ 1 PÄIVÄ ALK. LIVING DEAD MORBID EVILS FORESEEN DEATH TOLL 80K KYLMÄ SOTA RED MOON ARCHITECT APINA ADAMANTRA DARK SIDE OF THE MIME VUODEN 2014 TOP3 FESTIVAALI SOUNDIN LUKIJOIDEN VALINTA Turska tulostus.indd 41 15.2.2015 20.03. 125€ 2 PÄIVÄÄ ALK. 70€ ARCHITECTS LOUDNESS BLOODBATH NE OBLIVISCARIS ENFORCER AT THE HOLLOW TRYER EINHERJER BLUES PILLS WARMEN THE SIRENS THE SWORD GHOST BRIGADE KROKODIL BOMBUS ALFAHANNE ATOMIROTTA DR
42 Teksti: Teppo Vapaus Nuoren aikuisen tyydyttämätön nälkä K uv a: Mar ek Sabog al lapko-taitto_b.indd 42 13.2.2015 14.32
Pian Häiriö Piirisen (Maj Karma) tuottama ja äänittämä ensimmäinen Lapko-ep Your Special K.O. Että hän ajattelee kymmenen levyn kaarta. Kyyrö on oikeasti kelannut, että ei laiteta Young Desireen sellaista budjettia, mitä se ei ansaitse. Se on ollut viisasta. Ne sanoi, että jos vuoden päästä tulette sanomaan tämän uudestaan ja olette yhä samaa mieltä, niin lyödään Tavastialle päivämäärä ja pannaan kokoelma ulos. Fullsteam on tarkastellut yhtyettä pitkän uran tekevänä yksikkönä, antanut sen kasvaa ja kehittyä ja aistinut oikeita hetkiä panostaa suurella kauhalla. Undergroundhype oli niin kova, että samoihin aikoihin Disco Ensemble edellä tilaa rockkentältä raivannut Juha Kyyrö kumppaneineen nappasi bändin Fullsteamin talliin ennen kuin ehti nähdä sen keikalla. Kyyrö on alusta asti sanonut, että hän ei halua laittaa yhteen levyyn niin paljon rahaa, että se on tulevaisuudesta pois. Vähintäänkin uusi levy on ollut skandaali (Scandal, 2006) tai nimetty kuin uskonlahkon opinkappale (A New Bohemia, 2010). Tähtituottajan vapaudet Kun Lapkon laulaja-kitaristi Ville Malja pyöräili yläasteikäisenä ympäri Harjavallan peruskoulun pihaa ja kuunteli Placebon Placebo-levyä (1996) ja Toolin Ænimaa (1996), hän päätti, että näin tämä tehdään muttei ehkä arvannut, että 20 vuotta myöhemmin Æniman tuottaja David Bottrill heittelee häntä studiossa mapeilla Lapkon albumin äänityksissä Helsingissä. Malja: – Ne sanoi, että ei käy. Ollaan niin kohteliaita.” lapko-taitto_b.indd 43 13.2.2015 14.32. Ne on nähneet pitkän uran, jonka ei kuulunut vielä päättyä. V Nyt myös bändin jäsenet ymmärtävät tämän. Bändi oli kuin Kokemäenjoen rannan äkäinen ampiainen. Suosion kasvu oli aistittavissa ja trion (Ville Malja – laulu ja kitara, Anssi Nordberg – basso, Janne Heikkonen – rummut) lahjakkuus tunnustettiin yleisesti. Lapko on läpi uransa liittänyt luontevasti toimintaansa julistuksellisia, suuria teemoja – sellaisia kuin rakkaus ( ????, 2012), nuoruus ja himo (Young Desire, 2007) ja tuoreeltaan vapaus (nyt ilmestyvä kuudes pitkäsoitto Freedom). Tuli sellainen olo, että ne välittää meistä oikeasti. Sillä oli röyhkeä soundi ja hyökkäävä ulostulo sekä varsin epäsatakuntalainen etukeno, energia ja aura. Tamperelainen pienlevy-yhtiö Jukeboss lähti ensimmäisenä tukemaan bändiä ja julkaisi debyyttialbumin The Arms (2004). Pikkupoikamainen, pilke silmäkulmassa välitetty maailmanparannushalu ja naisellisuudella flirttailu kohtasivat testosteronin: aggressiivisen ilmaisun ja metallisen, kireän ja kirskuvan, pienessä teollisuuskaupungissa identifioituneen soinnin. Kun Lapko ilmoitti muutama vuosi sitten levy-yhtiölleen haluavansa julkaista kokoelman ja tehdä päättäjäisrundin – että takki on tyhjä ja yhtye lopettaa – Fullsteam ei niellyt päätöstä. Mun mielestä Freedom on oikeasti ensimmäinen levy ja Money For Nothing ensimmäinen biisi, jotka ansaitsevat tulla isoiksi. Aina se ei ole työntänyt Lapkon tuotantoihin niin suuria budjetteja kuin bändi olisi toivonut. Kahden viikon sessioissa arvostetun ja kalliin tuottajan (kanadalainen Bottrill on tuottanut myös Placeboa, Smashing Pumpkinsia ja Musea) kanssa yhtyeen jaksamisen rajat testattiin: Pitäjänmäen E-studion uumenissa biisien osia kirjoitutettiin pika-aikataululla uusiksi, otoilta vaadittiin täydellisyyttä, bändi soitatettiin läkähdyksiin ja ”Suomalaisilta musiikintekijöiltä voisi mun mielestä yleensäkin vaatia vähän enemmän. Ehkä siksi me saadaan yhä tehdä näitä levyjä, ja koko ajan parempien tuottajien kanssa. Yhtyeen olemuksessa Harjavallan katukivetyksiin kenkimisestä kummunnut ahdistus, Placebo-diggailusta siinnyt feminiinisyys ja kansainvälinen asenne törmäsivät luontevasti. Fullsteam on toiminut Lapkon kotipesänä, tukijana ja välillä myös kiistakumppanina nyt jo 10 vuotta. 43 uonna 1996 Harjavallassa alkunsa saanut Lapko on yhä 19-vuotiaana se sama kovaa soiva, tinkimätön ja ovela rockyksikkö kuin soittaessaan 2000-luvun alussa Karmarockissa paikallisille seuraajille, jotka olivat varustautuneet lampuilla valaistuin ja puista veistetyin Lapko-kyltein ja tanssivat ympäri festarialuetta. Anssi: – Siinä oli puolen vuoden harkinta-aika, mikä nyt on avioeroissa muutenkin. Me oltiin vähän sitä mieltä, että se on perseestä. Fanilauma kasvoi ja yhtye soitti vimmaisia, laidoilta yli läikehtiviä keikkoja. (2003) kulki musiikkidiggarin kassista toiseen, ja sana lupaavasta uudesta ryhmästä kiiri niin alalla kuin yleisön joukossakin. Lapko on onnistunut ottamaan rock’n’rollin tosissaan mutta tulkinnut sitä kuin leikkiä, jossa ei ole suuruudenhulluutta rajoittavia sääntöjä. Malja: – Ei kun se oli vuosi
Että noi nyt oli vaan tommosia. Sillä oli se, että 10 täyttä ottoa täysillä, sitten kuunnellaan. Anssi: – Heikkonen loi itsensä sillä riffillä. Malja: – Jussi oli joka ilta lähtiessään itkuraivarin partaalla. Malja: – Osasi se olla ihan vitun mulkku. Malja: – Kyllä se Jussilta oli käynyt kysymässä, että pistääkö hän sen liian ahtaalle. Ehkä se oli sen tapa, että näytetään, että mä oon pomo täällä tämän ajan. Joku, jolla on sellainen auktoriteetti, että sitä on kuunneltava. Se formaatti on olemassa ja sun pitää hyväksyä se. Oli hullua, että me lähdettiin tähän. Me oltiin vähän, että mitä vittua, tässähän on kova kertsi. Jos tehdään sinkku, tehdään sinkku. David sanoi, että tässä on kaksi tai kolme biisiä, jotka laitetaan siihen kuosiin, että ne soi radiossa. Enkä mä ole joutunut terapiaan sen takia. Malja: – Niin. K uv a: R air ai lapko-taitto_b.indd 44 13.2.2015 14.32. Ja kun laulettiin tekstejä, joissa se tiesi mun olevan henkisesti liukkailla jäilllä, se sanoi, että on mun homma sanoa stop, kun ei enää pysty. Freedom äänitettiin kahdessa viikossa. Tämä on hyvä osoitus vahvasta tuottajasta. Anssi: – Esittelemällä kaupunkia. ”Jos tuolta ei saa itselleen tilaa raivattua, niin se on peiliin katsomisen paikka.” Lapko odottaa malttamatto mana, että pää sisi hyökkää mään levy bisneksen petaa malle rock sektorille. Mutta se oli ihan tiedostettua. James Goodwin. Kun se ei ollut saanut nukuttua ja sillä oli verensokerit alhaalla. Nythän tuo kokemus alkaa purkautua. Varsinkin eka päivä oli vaikea. Se ei välttämättä kuulu levyllä, mutta se tuntuu. Jos on munaa sanoa sinkkupotentiaalisesta biisistä, että siinä ei ole kertsiä, se on aika rohkea veto. Bottrill ei pyrkinytkään kohteliaisuuteen tai hyvän fiiliksen luomiseen. Malja: – Se kirosi, että vittu näitä teidän bisnesmiehiä, miten ne kuvittelee, että te teette 10 biisin albumin tässä ajassa. Jussi luuli aina, että se on siinä. Et sä pysty muuttamaan radiota. Freedomin miksasi ????n ja A New Bohemian tuottanut Lapkon Amerikan tuttu, mies New Yorkin Woodstockista, D. Muut voidaan tehdä ihan miten vaan, eikä tarvitse ajatella niitä asioita. Se otti sitten aamulla heti tilanteen haltuun. Jos ei olisi tullut hyvää chorusta, biisi olisi varmaan jäänyt pois. Tuli tunne, että mitä vittua toi äijä tekee. Malja: – Ja myös ensimmäinen biisi, jonka Heikkonen toi meille kitaristina. Koko porukka. Rumpali Janne Heikkosen siirryttyä kitaran varteen ja Jussi Matikaisen rekrytoiduttua uudeksi rumpaliksi Lapko syntyi uudestaan, ja teemaa oli jalostettava. Että tässä on biisi, tehdäänkö tämä. Bottrill sanoi, että se ei käy. Kyllä me tosi paljon soitettiin. Ehkä täällä ei ole sellaista kulttuuria. Malja: – David oli edeltävänä iltana vähän, että nyt jätkät, huomenna on pitkä päivä. Aloititte dokaamalla. Malja: – Joo, lunasti paikkansa. Malja: – Joo, niin. Sen tarkoitus on olla sisäänheittäjä, jota ihmiset kuuntelee radiosta. Ei sellaista ole olemassa. Mutta kyllä se oli sen arvoista. Anssi: – Se oli ensimmäinen tai toinen biisi, joka tuotiin nelistään maailmaan. Mutta biisissä oli alun perin ihan erilainen kertsi. Se koko teemariffi on Jannen juttu. Lapkon tuoreimman jäsenen, rumpali Jussi Matikaisen kestävyys joutui erityiselle koetukselle. Ja sitten David sanoi, että aletaas äänittää. Mutta se toimi kyllä aika helvetin hyvin. Anssi: – Oli vähän eriäviä mielipiteitä soundista. Rest In Peacesta tuli Rave In Peace Anssi kertoo, että kun triona operoinut Lapko alkoi taannoin pohtia ????-albumin seuraajaa, he ajattelivat sitä Lapkon viimeisenä mestariteoksena, jonka nimeksi tulisi ”Rest In Peace”. Se ei tajua vielä tuossa iässä, että kannattaa syödä, ja se alkoi kiukutella! Ei rakentavaa vaan murskaavaa kritiikkiä, joka ei edes tähtää siihen, että tehdään vitun hyvää. Oli se ilkeä! Malja: – Ei se ollut ilkeä, mutta se oli erittäin vaativa. Se otti kahvia ja antoi meille tunnin aikaa kirjoittaa uusi. Malja: – Pari kertaa. Syntyi albumin toinen single Rave In Peace. Se laittaa bändin selkä seinää vasten. Että missä menee raja. Pitää olla pitkiä ottoja. Malja: – Kaikella kunnioituksella suomalaisia tekijöitä kohtaan, mutta jos joku on tehnyt pari levyä Juha Tapiota, ei se ole niin iso juttu kuitenkaan kuin se, jos puikoissa on tyyppi, joka on tehnyt albumeita, jotka ovat osaltaan määritelleet koko modernin rockmusiikin soinnin ja jotka kaikki tietää. Sessioiden jälkeen David Bottrill totesi, ettei enää koskaan tee vastaavaa major-tason tuotantoa näin lyhyessä ajassa. Se meni vähän yli. Se sanoi sinkkubiiseistä ihan suoraan, että hän on 15 vuotta kuunnellut sitä, että joku biisi on liian sinkku tai liian hitti. Ei voi ottaa osissa, ei voi alkaa tehdä vitunmoista Pro Tools -palapeliä. Malja ja Anssi kertovat Bottrillin vaatineen soittajilta enemmän kuin he osasivat odottaa. Me dokattiin siinä silleen, että oltiin kankkusessa, kun aloitettiin. Suomalaisilta musiikintekijöiltä voisi mun mielestä yleensäkin vaatia vähän enemmän. Ei se halunnut loukata, mutta se halusi löytää sen pisteen, mihin asti voi mennä. Bottrillille olisi mennyt läpi muovisempi soundi. Me oltiin että niin, niin, kyllä me jaksetaan. Se oli mielivaltaista. Se kyykytti studiohenkilökunnan aika hyvin. Alkoiko epäilyttää koko touhu. Ollaan niin kohteliaita. Onneksi tehtiin. Usein se sanoi, että just siksi soitetaan niin paljon, että on vitunmoinen kiire. 44 välillä Malja poistui laulukopista kuin toruttu poika tuottajan viskoessa tarkkaamossa tavaroita ja hokiessa, että kaikki on ihan paskaa. Rahaa oli niin vähän, ja se oli kallis tyyppi
Nyt se on ihan jees, kun tajuaa, että se on vain musabisnes tä. Siitä saa hyvän soundireferenssin, että millaisesta soundista se nykyään tykkää. Ironinen Freedom ei silti ole, kuten vaikkapa Young Desire. 45 Malja: – David on miksannut sen uuden Smashing Pump kinsin. Koko kas vuajan identiteetti ja egotrippailu on sidottu lapkolaisuu teen. Rock pärjää yhä, mutta ei se sillä pärjää, millä se on tähän asti tullut. Malja: – Tuntuu, että jos tuolta ei saa itselleen tilaa rai vattua, niin se on peiliin katsomisen paikka. Toisaalta se oli ihan kivaa, mutta mie tin, että tämä voi näyttää ulospäin aika pahalta. Anssi: – Välillä vitutti, että ihmiset personoivat yhä sii hen ja kysyivät koko ajan bändistä. Tästä hommasta pitää myös itse saada. Ei voi vain tehdä sitä, mi kä toimi 70luvulla. David suositteli miksaukseen jotain assariaan, ja se tekikin muutaman biisin, mutta ne oli ihan päin vittua. Se voi olla raskastakin, jos ei ai na haluaisi niin. Oletteko oppineet jakamaan vastuuta, luopumaan kont rollista. Malja toteaa, että jos hän kuulisi tuntemattomasta yhtyeestä, jonka levyn ni mi on Freedom, hän ajattelisi tekijöiden olevan dorkia, vä hän yksinkertaisia. Anssi: – Rock on! Malja: – Nuorempana en olisi ollut valmis kokemaan tätä. lapko-taitto_b.indd 45 13.2.2015 14.32. Tussun kokoista vapautta Kun rockbändi nimeää albuminsa Freedomiksi, se tietää liikkuvansa kaltevalla rajapinnalla. Sen takia on ollut helpompi saada apua. Jos Lapko yrittäisi puhua vapaudesta ja sanoa siitä jotain hienoa toimittajalle, se tietäisi ampuvansa itseään jalkaan. Rockissakin pitää kehittyä ja observoida maailmaa. Ja mä tiedän, että James on kova Bottrillfani, joten oli hauska tuoda Jamesille sen tuottama duuni. Albumillaan he kysyvät, miksei mikään riitä, miksei muka tunnu miltään, ja mitä se vapaus voisi vuonna 2015 olla. Ei niissä ollut teknisesti vikaa, mutta niistä puuttui punchi. Tulee tunne, että pitääkö tuohon mennä saatana makaa maan selälleen lattialle, että tajuatte, että me ollaan niitä tyyppejä kenestä te puhutte! Anssi: – ”Te teitte sellaisen biisin, joka täyttää täydelli sesti meidän kevään rocksektorin.” Malja: – Niin. Se olisi kaikil ta pois. Lapko on jäsenilleen perhe, harrastus ja työ, mutta tauko on pakottanut yhteisön tajuamaan, että bändin ei ole hyvä olla kaikki kaikessa. Levyn kan nessa naisen ylösalaisin käännetty haaroväli ja niiden välis tä avautuva sininen taivas keventävät julistuksellista otsik koa. Anssi: – Tavallaanhan homman piti kuitenkin olla se 27, sitten kamat hajalle ja Kanarian saaret kutsuu. Nyt on ajateltu niin, että jos jotakuta kiinnostaa auttaa, se on hienoa, ja me kysymme, miten te tekisitte. Yhtyeen tapa käsitellä aihetta on Freedom. Hän sanoo, että olisi totta kai kiva elää pelkäs tään Lapkolla taas jossain vaiheessa, mutta toisaalta se ajaa helposti pakotettuihin ratkaisuihin, jotka eivät aina palve le lopputulosta. Silloin sä huomaat jossain vaiheessa, että olet 40 etkä osaa tehdä enää mitään muuta. Malja: – Kun mä olin edelliskesänä Qstockissa kuvaamas sa Hartwallille jotain Lonkeromainosta, kävin katsomassa Disco Ensemblen keikan ja totesin, että aika nopeasti tämä kävi! Ei olla enää etulinjassa, täällä ollaan jossain puskassa katsomassa keikkaa. Von Hertzen Brothersin kanssa on koitettu vähän por rastaa, että levyt ei tule ihan samaan aikaan. Jos siinä vaiheessa huomaa, et tä liput ei enää myykään ja siirryt Tavastialta Semifinaliin, se voi olla vitun tiukka paikka. Ettei vaan koko ajan anna tähän myllyyn. Rocksektorin pelinappulat Lapkon jäsenet eivät ole enää kokonaan taloudellisesti riip puvaisia bändistä, minkä Malja toteaa olevan hyvä asia te kemiselle. Yhtye ei ole valmiina sanomaan, että no ei me nyt oltu tosissaan, jos kohtaa kritiikkiä. Ihan kivaa, ettei tarvitse tuottaa ihmisille pettymystä. Takaisin etulinjaan Lapko on pysytellyt piilossa rockkentältä kolme vuotta. Kaikilla on läppäriä enemmän tai vähem män. Siinä on 1015 ihmistä tekemässä siirto ja. Vaikka yhtyeen soittajilla on muitakin tu lonlähteitä, on bändi nyt kiinnittynyt musiikkibisneksen ytimeen vahvemmin kuin koskaan aiemmin. Ei ole kom petenssia eikä mitään annettavaa, et pysty toimimaan mi hinkään muuhun suuntaan. Me kaivattiin vähän rou heampaa. Kun Mokomalta tuli samana päivänä sinkku, sekin oli jo vähän että äh, saa tana. Ei tuolla liikaa ole rockbändejä. Sieltä tuli laakista vitun hyvää. Voi taas sanoa tuolla Palohei nän laduilla, että maaliskuussa on Tavastia. Malja: – Kun on tullut kilsoja, on alkanut miettiä, kannat taako musaa tehdä niin, että polttaa koko ajan kynttilää molemmista päistä. Miltä kenttä näyttää tauon jälkeen. Kaikki puhuu analyyttisesti mei dän bändistä. Lapkon diskografian aiempien otsikoi den jatkeena Freedom ei kuitenkaan huuda kuin Mel Gibson Braveheartissa, vaan enemmänkin iskee silmää. Ehkä tällä hetkellä tehdään enemmän kiinnostavaa musaa, joka ei ole kitararockia. Ville Malja, Anssi Nordberg, Janne Heikkonen ja Jussi Matikainen tietä vät, miltä tuntuu, kun mikään ei riitä – kun bändin nuoli ei osu napakymppiin, ja kun haluaisi asua maalla ja kaupun gissa ja kun haluaisi kaiken tässä, nyt, heti. Lapko ei ole poliittinen bändi, mutta osallistuu uudella albumillaan yhteiskunnal liseen keskusteluun ja puhuu ikäistensä asioista. Malja: – Palaverissa on Fullsteamin edustajia, Fullsteam Agencyn edustajia, Sonyn edustajia ja niiden promoottorei ta ja digipuolen tyyppejä. Jos meillä on jo valmis visio, kukaan ei ole kiin nostunut tekemään mitään. Malja: – Kun me saatiin biisit Davidin suojatilta, me pyy dettiin niiden tietämättä Jamesilta testimiksauksia. Kun David kuuli ne, se oli että okei, on tämä turpeampi. Markkinat on pienet, etenkin Suomessa. Malja: – Musta on ollut kivaa olla pelkästään siviilihenki lö. Ei niin, että me ollaan jo suunniteltu kaikki. Malja: – No ainakin annetaan muidenkin ihmisten tehdä töitä meidän eteen. Kun olet bändin jäsen, ihmiset identifioi sut myös mui den bändin jäsenten kautta. Freedom käsittelee rockmusiikin ilmaisukeinoin nuoren aikuisen nälkää ja haluja, joita ei pysty tyydyttämään. Tätä korostaa Fullsteamin ja majorjätti Sonyn yhteistyö. Se oli ehkä jopa vähän fiiliksissä eikä sitä haitannut, että siirrettiin miksaus eri äijälle. Miltä tuntui, kun ei ollutkaan enää se Lapkon jätkä. Anssi Nordberg, Ville Malja ja Janne Heikkonen ovat kas vaneet Lapkossa, vieläpä varsin tiiviissä triossa. Anssi: – Puuttui niitä kuuluisia munakarvoja. Malja puhuukin leikillisesti tussun kokoisesta vapau desta. Että siirrettään tuo tuohon, tämä menee näin ja tuo taas kusee
HARRIS DANIEL ROMANO AUSTIN LUCAS K uv a Ne w W es t K uv a: P atricia O v er str ee t HAYES CARLL CAITLIN ROSE K uv a: P aul Moor e kantri-taitto_b.indd 46 16.2.2015 12.11. 46 Teksti: Jean Ramsay AUTENTTISET JAUHOT PUSSISSA LAULUN TEKIJÄ KANTRIN UUSI TULEMINEN K uv a: R et o S ter chi STURGILL SIMPSON J.P
Kummastuksekseen he ovat saaneet huomata, että kun multaa kuopsuttaa, löytyy aluskasvillisuuden seasta muitakin maukkaita mukuloita, jotka ovat juuri julkaisseet toisen tai kolmannen albuminsa: Robert Ellis, J.P. Aina 70-luvun outlaw-kantrista asti on traditio saanut piristysruiskeita odottamattomista suunnista, progressiivisesta kantrista L.A:n kokaiinicowboyden kantrirockin kautta vuosituhannen vaihteen alt.contryyn. Jo vuosituhannenvaihteessa, toisen soololevynsä Gold (2001) aikoihin genren ylipappi Ryan Adams oli riisunut buutsit ja haistatteli pitkät lihaville parrakkaille miehille, joita hänen keikoillaan parveili valittamassa siitä, miten uudella levyllä ei ollut tarpeeksi pedal steeliä. Kuten joissain punkin tai hevin alalajeissa, on vaihtoehtokantrin tiukka normisto yksi olennaisia esteitä genren kehittymiselle. Harris, Caitlin Rose, Cory Brannan. Puhumattakaan sitten hieman pidemmällä urallaan olevista artisteista kuten William Elliot Whitmore, Justin Townes Earle, Stephen Simmons tai Tom Brousseau. Hänen Jo vuosituhannen vaihteessa genren ylipappi Ryan Adams oli riisunut buutsit ja haistatteli pitkät lihaville parrakkaille miehille. Saattoi kuvitella, että tämä niitty olisi pitänyt jättää kesannolle pidemmäksi aikaa. Tietenkään tässä ei ole mitään täysin uutta. Uncutia luettiin, levyjä ostettiin nippukaupalla ja keikoilla luuhattiin kiitettävän uskollisesti. Rikas maaperä Yhdeksänkymmentäluvun vaihtoehtokantrin saavutti saturaatiopisteensä viimeistään sen myötä, kun cowboy-paitoja alkoi saada H&M:stä. Maineikkaan chicagolaisen alt.countrylevy-yhtiö Bloodshotin keskeisiin artisteihin lukeutuvalla Robbie Fulksilla on tästä hieno kappale Countrier Than Thou. Toisaalta, tuon genren annus mirabilis oli 1995, josta on kumminkin aikaa kaksikymmentä vuotta. 1978) on niin autenttiset jauhot pussissa että miltei sattuu. Kyse ei ole perinteiden vaalimisesta, vaan musiikillisesta stagnaatiosta. Kuten läpilyöntiä yleensä, seurasi tätä hybris. kantri-taitto_b.indd 47 16.2.2015 12.11. Ilmiö oli verrattavissa siihen, miten folkpuristit valittivat Dylanille sähkökitaroiden möykästä tämän siirryttyä sähköisen musiikin puoleen. Tuona vuonna julkaisivat uransa ensimmäiset klassikot sellaiset yhtyeet kuin Ryan Adamsin Whiskeytown (Stranger’s Almanac) ja Jeff Tweedyn Wilco (Being There), mutta myös nyt True Detectiven myötä ajankohtainen Handsome Family (In The Trees, jolla Jeff Tweedy lauloi taustoja). AUTENTTISET JAUHOT PUSSISSA oisella levyllään Metamodern Sounds In Country Music (2014) läpi lyönyt Sturgill Simpson on saanut suuret joukot musiikkidiggareita kallistamaan korvansa aiemman ylenkatsomansa genren suuntaan. Siinä missä Nashvilleä dominoivat sarjakuvamaiset bro-countryn muskelimiehet oluineen, pick up -autoineen ja geneerisine pokailuineen, nuori polvi lauluntekijöitä kaupungin ja tradition laidalla tuntuu löytäneen isovanhempiensa vintiltä Elviksen ja Waylonin, mutta ennen kaikkea: itsensä. Isot levy-yhtiöt liittivät helmoihinsa alamerkkejä kuten Lost Highway, ja sellaiset pienten piirien suosikit ja veteraaniartistit kuin Lucinda Williams ja Jim Lauderdale huomasivat taas vaihteeksi olevansa muodissa. Ruutupaitaisten parrakkaiden silmälasipäisten miesten markkinasegmentti alkoi kiinnostaa levy-yhtiöitä, koska sillä oli ostovoimaa. Sattuman kauppaa Kentuckystä, Appalakkien kupeesta kotoisin olevalla Sturgill Simpsonilla (s. Kunnes rakkaudella vuosia käytetystä flanellipaidasta alkoi näkyä päivä läpi. 47 Rapakon takaa kuuluu kummia
Levyn, kuten Simpsonin debyytinkin, tuotti Jason Isbellin ja Shooter ”Waylonin poika” Jenningsin kanssa työskennellyt Dave Cobb. Vietettyään kolme vuotta laivastossa Simpson perusti bluegrass-bändin ja työskenteli junavarikolla. Alkuperäinen esitys kannatta etsiä käsiin, sillä sen äärellä tajuaa kuinka nerokas Simpsonin cover todella on: galaksienkokoisen balladin tilalla on ähisevää uuden aallon syntsapoppia, vonkausmusiikkia pahimmasta päästä. Metamodern Sounds In Country Music on kuitenkin loppupeleissä puhtaimmillaan sitä Gram Parsonsin lanseeraamaa kosmista amerikkalaista musiikkia. Sen pidättyvyydessä ja ajallisissa parametreissä on jotain klassista: se on vain yhdeksän kappaleen pituinen (tai no, piilobiisiksi on jätetty vielä Pan Bowl). Kyseessä on cover brittiläisen When In Rome -yhtyeen suurimmasta hitistä vuodelta 1988. 48 äitinsä isä oli kaivosmies hiilikaivoksella. Siksi onkin yllättävää, ettei kappale ole kantribiisi ollenkaan, eikä sitä paitsi edes Simpsonin oma. Ensimmäisen, omakustanteena ilmestyneen levynsä jälkeen hän muutti vaimonsa kanssa Nashvilleen. Jos kovasti alkaa karrikoida, voi sanoa Sturgill Simpsonin suosion olevan yhden kappaleen varassa. Debyytin kultakauden soundista vastaavat legendaarinen, jo yli 80-vuotias sessiolegenda, pianisti Hargus ”Pig” Robbins ja Waylon Jenningsin pedal steel -kitaristina tunnetuksi tullut Robby Turner. Simpsonin kohottaessa lopussa laulun oktaavia korkeammalle ollaan syvällä torch-balladien sydämessä, paikassa jossa Willie Nelsonilla on Julio Iglesiasin puhelinnumero. WILLIAM ELLIOTT WHITMORE MARTHA SCANLAN ROBERT ELLIS K uv a: D avid McClis ter kantri-taitto_b.indd 48 16.2.2015 12.11. Läpilyöntilevy Metamodern Sounds In Country Musicin B-puolen aloittava The Promise on pakahduttava Elviksen mittaluokkaa oleva kantriballadi, jossa elämän ummehduttama teryleeni haisee ja paljetit kimmeltävät. Lucasilla on kenties sukupolvensa hienoin ääni, jonka vuoripuron kirkkaudessa tuoksuu kotipolttoinen moonshine ja Appalakkien sininen hämy. Suurten välimatkojen ja suurten tyhjyyksien haikeaa laulua, oli sitten kyseessä Monument Valley tai joku kaukainen galaksi Linnunradan tuolla puolen. Laulun alkumetreillä ollaan In The Ghetton laajakangastunnelmissa ja ensimmäisessä kertosäkeessä mukaan liittyvä virolaisen (!) kitaravelho Laur ”Little Jo” Joametsin kuulaan pidättyvä Telecaster-kuvio tuo mieleen Suspicious Mindsin pakahduttavan, omaa syöveriään rakentavan ouroboroksen. – Keskustelimme Daven (Cobb) kanssa äänikuvasta ja soundista, ja päädyimme sitten lopulta soittamaan niille tyypeille jotka soittivat niillä levyillä joihin viittasimme, ja joita kukaan ei enää käytä studiossa, sanoo Simpson hymyillen KEXPradioaseman haastattelussa syyskuussa 2013
– Pitkäsoitto odottaa tuloaan, mutta kaksi ep:tä ovat varsin mainioita. – Minä nostaisin valokeilaan Peter Cooperin, jonka viime le vy on kunniaosoitus (pedal steel soittaja) Lloyd Greenille, ja ääni tetty hänen studiollaan. Ensi kesäksi on myös luvassa jotain, mutta tarkem min Fredde ei vielä uskalla sa noa. Fen nica Recordsin Erkka on tunnettu ja tunnustettu alan legenda, mies jolta allekirjoittanut kuuli ensim mäisen kerran niin Sturgill Simp sonia kuin J.P. Kanadalaisen Daniel Roma non (s. Se taltioi Austinin vaiherikasta musiikkielämää 70luvun puolivälissä, ja onnistui il meisen vahingossa tallentamaan Townes Van Zantin, Guy Clarkin, Steve Earlen, Richard Dobsonin, Steve Youngin ennen mainetta ja mömmöjä. Wardille ja Ladyhawkille. Levy kaupan valikoima on ylläpidetty rakkaudella ja hyvällä maulla, ja hankintareissuja mies on tehnyt Yhdysvaltoja myöden. Ohjaaja Way ne Price on saanut värvätty projektiinsa mukaan al kuperäisen elokuvan tuottajan Graham Leaderin, ja alkuperäisestä kaartista mukana on Guy Clark, Steve Young ja David Allan Coe. Yhtäältä hänen folkiin kallellaan olevassa ilmaisussaan on muistumia hyvin nuoresta ja hiljaisesta Townes Van Zandtista Couples In Troublen aikaiseen Robbie Fulksiiin, mutta myös popimmasta ja laulelmallisemmasta, hieman jazzah tavasta materiaalista, aina Jackson Brownesta Paul Simonin (kakkoslevyllä jopa coveri tämän Still Crazy After All These Yearsista) kautta nykypäivän Damien Ricen tyyppiseen jazzahtavaan kahvilafolkiin, kui tenkin yllättävillä kantrimausteilla (hiljaisen Comin’ Homen hurja honky tonk lopetus). – Vieläkin uudemmista teki jöistä pidän kovasti nashvilleläi sestä Cale Tysonista, Lautamä ki lisää. Yltäpäältä tatuoitu Harris (s.1983) on Simpsonin tyyli nen traditionalisti, jonka molemmat levyt on äänes uten minkä tahansa pien ten piirien asian, on kant rinkin harrastaminen Suo messa pioneerityötä. Hätkähdyttävintä on kuitenkin se, että Price on löytänyt alkuperäisen elokuvan porukkaa muistutta van joukon muusikoita, jotka liittyvät yhteen löyhästi yhteisten projektien ja elämänvaiheiden kautta. Kuvataiteili jana osittain työskentelevä Romano on tehnyt levyn kansia Ben Kwellerille, M. Turussa sijaitsevan, Fennican ohella maan laadukkaimman americanalevykaupan 8raidan isäntä Fredde Johansson on myös tehnyt myyräntyötä modernin kantrimusiikin edestä. Se on tavallaan moderni soundi, mutta silti sillä on juuret vahvasti perinteessä. – Pakko lainata Olli Haavistoa tässä. – Pauli Halme (Vuorenmaan yhtyeen leadkitaristi ja vastikään huikean hienon fingerpickin instrumentaalilevyn julkaissut kitaravirtuoosi) kuulee Sturgillin ekalla levyllä paljon Jerry Reediä, minä taas kuulen tällä uudella sellaista psykedeelisempää kant ria, niin kuin New Riders Of The Purple Sagea. Suomalainen One Chord To Another -blogi starttasi syksyllä 2001. Hilland Recordsia ja Hilland Mondays klubia Helsingin Boot hillissä joka maanantaiilta pyö rittävä Antti Vuorenmaa saattaa olla tuttu asian harrastajille Acornyhtyeen musiikillisena maestrona. New Westille levyttävän Ellisin kakkoslevy Photographs pääsi Ame rican Songwriter lehden vuoden 2011 top 50 listalle, ja Ellis alkoi saada huomiota. – Hänet nostaisin Sturgillin vie relle yhtenä tämän hetken kiin nostavimmista tekijöistä. Sen uusinta levyä olen kuunnellut paljon. Kannen typografia ja layout ovat kuin suoraan 60luvulta, aina Romanon ruskeaa Nudiepu kua myöden. Tämä on genre jossa on vaikea erottua, mutta Boldtilla on poikkeukselli sen hieno ääni ja hänen kappale materiaalinsa on hyvin omalaa tuista. Tämä on myös piirre, joka erottaa tämän uuden polven 90luvun tekijöistä kuten Ryan Adamsista, joilla oli juuret popis sa ja rockissa. Punkin piiristä ponnistaneet Alt.countryn punkinhajuiselta krapulalta tuoksuu sen sijaan alabamalainen J.P. Ellis on mukana tänä vuonna ilmestyvässä Heartworn Highway Revisited dokumenttielokuvassa, joka pohjaa James Zalapskin legendaariseen kengännau habudjetilla kuvattuun dokumenttielokuvaan Heartworn Highways (1976). Lauluntekijänä Romano on kenties vie lä Simpsoniakin taitavampi uustraditionalisti, todel linen vanhan koulukunnan itkettäjä, jonka materiaa li sopisi instrumentaatiota myöten George Jonesin tai Porter Wagonerin kultakauden levyiltä. Osa on tuttuja, osa tuntemattomia, aivan kuten alkuperäi sessä elokuvassa: John McCauley (Deer Tick), Jonny Fritz (eli Corndawg), Josh Hedley, Justin Townes Ear le, Shovels & Rope, Langhorne Slim, Shelly Colvin, Phil Hummer ja tietenkin Robert Ellis. Kevättavella hän kuitenkin tuo Suomeen kanadalaisen The Deep Dark Woods yhtyeen Ry an Boldtin. 49 kantri-taitto_b.indd 49 16.2.2015 12.11. Retroa vai ensiluokkaisesti omaksuttua perinnettä Retro on toki ollut aina kantrin ja sen äpärien helma synneistä ilmeisin, ja sitä on havaittavissa näissä uu demmissakin tekijöissä. Teksasilainen Robert Ellis (s.1989) tuntuu olevan hieman musta lammas tässä seurassa. Harris & The Tough Choices. 1985) neljäs levy Come Cry With Me (2013) suo rastaan kylpee retrossa, aivan konkreettisesti kansi aan myöten. Vähän vielä terävyyttä biisinkirjoituskynään, jotta ihan Romanon tai Simpsonin tasosta voitaisiin puhua, mutta hienoa on jälki tälläkin hetkellä. Viime vuodesta asti Johans son on laajentanut toimintaan sa myös keikkajärjestäjäksi, kun toi Suomeen kanadalaisen Zacha ry Luckyn. Toinen uusi nimi, jonka nostaisin esiin on sellainen nuori tekijä kuin Hurray For The Riff Raff. Vesa Lautamäki nostaisi Simp sonin viereen valokeilaan eten kin Daniel Romanon. Kakkoslevy The Lights From The Chemical Plant (2014) sekoitti pakkaa entisestään lisäämällä keitokseen r&b:tä, bossa novaa sekä fuusio ja freejazzia. Tämä multiinstru mentalisti pyörittää Hillandhou sebandin lisäksi omaa pienempää Mudhillyhtyettä, joka viime ai koina on tehnyt paljon keikkoja solistinaan Anna Puu. Vuorenmaalla on myös selitys kantrin kykyyn löytää aina uusia sukupolvia ja uutta yleisöä. Uuden ajan oraakkeleista mie lenkiintoisimpia on voima ja janglepoppiin ja lauluntekijäka maan erikoistunut turkulaisen Vesa Lautamäen pyörittämä erin omainen One Chord To Another blogi. Harristakin. Cooperin soundissa on paljon Nashvilleä. Vaikka kantrissa on kysy mys sellaisesta ryyppäämisen sohjossa kahlaamisesta, niin siinä on aina myös voimaa ruikutuk sen sijaan – tai ainakin jos vertaa suomalaiseen iskelmään kurjim millaan. Alussa lähinnä powerpopiin keskittynyt sivusto esittelee nykyään pääasiassa folk-, countryja singer-songwritermusiikkia
Carll on viettänyt hiljaiseloa vihaisen ja poliittisesti latautuneen mestariteoksensa KMAG YOYO (2011) jälkeen, osittain varmaan siitä syystä, että häneltä hävisi alta levy-yhtiö. Biramilla oli The Thangs, Daniel Romanolla Attack In Black ja jopa Sturgill Simpsonilla bluegrass-bändi Sunday Valley, jonka kanssa tämä on levyttänyt levynkin. 1981) taas lienee tuttu suurelle yleisölle Jeff Bridgesin tähdittämästä elokuvasta Crazy Heart, jonka teemabiisin hän sävelsi. 1987) on pääpiirteiltään hyvin miehisessä genressä tervetullut pilkahdus, joskin Rosen kertojanääni on ryyppäämisineen ja rellestämisineen hyvin maskuliininen. 1978) on tehnyt tasaisen laadukkaita levyjä, joskin viimeisimmällä, siippansa Justin Vernonin (Bon Iver, Volcano Choir) tuottamalla levyllä otti harppauksen pois kantrin maailmasta. Harrisin äänessä ja fraseerauksessa on vivahteita niin George Jonesista kuin – hieman yllättäen – Green Dayn Billie Joe Armstrongista. 50 tetty The Nashville Scenen vuoden kantri albumiksi (2012 ja 2014). Biram (s.1974), huikean hienoja levyjä Southern Recordsille tehnyt banjoa soittava iowalainen raspikurkku William Elliott Whitmore (s.1978) ja Steve Earlen poika Justin Townes Earle (s. Punkin piiristä ovat kasvaneet myös juoppo-deliriumilta kuulostava teksasilainen yhden-miehenbändi Scott H. Vaikka toisen levyn Home Is Where The Hurt Is kappaleissa on paikoitellen hieman vaivaannuttavaa bro-countryn henkistä machoilua ja misogyniaa, on seassa myös sellaisia jalokiviä kuin Truckstop Amphetamines, joka voisi hyvin olla Townes Van Zandtin, Richard Dobsonin tai Guy Clarkin kynästä. 1980) on toinen viime vuosina mieleen jäänyt nimi. Mielenkiintoisia covereita Rosen levyiltä kylläkin löytyy: Rolling Stonesin Dead Flowers on miltei genre-klisee (esimerkiksi Townes van Zandt coveroi sitä usein viimeisinä vuosinaan), mutta raukea countryversio The Nationalin viime levyn loppupuolen helmestä Pink Rabbits nostattaa varmasti kulmakarvoja puritanistisempien kuulijoiden parissa. Vuonna 2003 todella hienon debyytin julkaissut kanadalainen Kathleen Edwards (s. Lost Highway on ensimmäinen isojen levy-yhtiöiden alt.country-buumin huumassa perustettu alamerkki, joka sulki ovensa – pakottaen muun muassa Lucinda Williamsin etsimään uuden kodin. Jos jonkun liikehdinnän tai skenen yhtenä tunnusmerkkinä on se, että suuret levy-yhtiöt alkavat tarjota sopimuksia artisteille, niin tammikuussa tuli kuin kultalautasella tieto, että Sturgill Simpson kiinnitettiin Atlanticille. Tuottaja Bob Lucasin (muun muassa Alison Krauss) pojan, indianalaisen Austin Lucasin (s.1980) ura lähti nousuun punk-keikoilla vedettyjen lämppärislottien kautta, ja osittain toki Hot Water Music -laulaja ja kitaristi Chuck Raganin kanssa tehdyn kollaboraatiolevyn Bristle Ridge (2006) ja Revival-kiertureden kautta (mukana muun muassa Brian Fallon). JUSTIN TOWNES EARLE Näitä nuoria naispuolisia lauluntekijöitä yhdistää se, etteivät ole kantrikeijukaisia, vaan elämän murjomia, todentuntuisia hahmoja. Vuoden 2014 Bluebird oli vahva näyttö nuorelta kyvyltä. Pääpiirteittään näitä nuoria naispuolisia lauluntekijöitä yhdistää se, etteivät he ole niinkään Emmyloun kaltaisia kantrikeijukaisia, vaan pikemminkin elämän murjomia, todentuntuisia hahmoja. Lucasilla on kuitenkin bluegrass ja old timey verissään, ja kenties sukupolvensa hienoin ääni, jonka vuoripuron kirkkaudessa tuoksuu kotipolttoinen moonshine ja Appalakkien sininen hämy. 1982), jonka genren mestarilta ja isän hyvän ystävältä saatu toinen nimi alkaa pian olla erinomaisten levyjen ja räjähdysalttiin käytöksen kautta lunastettu. Ja toki bänditaustasta on apua muuallakin: Scott H. Liikehdintää tapahtuu suuntaan jos toiseen. K uv a: Jo shua Black Wilkins soundi.fi www.soundi.fi/soittolistat – Nykykantrin parhaat KUUNTELE SOITTOLISTA Autenttiset jauhot pussissa kantri-taitto_b.indd 50 16.2.2015 12.11. Suomessakin vierailleen ja täällä Juha Reunasen Livegraphy-studiolla live-levynkin nauhoittaneen Martha Scanlanin kauan odotettu, Kickstarter-projektina toteutettu toinen levy The Shape Of Things Gone Missing, The Shape Of Things To Come ilmestyy ilmeisesti tänä vuonna. 70-luvulla syntyneistä tekijöistä selkeästi lahjakkain ja omaperäisin on teksasilainen Hayes Carll (s.1976), jonka levyiltä löytyy co-writeja sekä Guy Clarkin (Rivertown) että Ray Wylie Hubbardin (Drunken Poet’s Dream) kanssa. Dawn Landes (s. Yhtenä erona 90-luvun buumiin tuntuu olevan, että nyt liikkeellä on enemmän omalla nimellään esiintyviä artisteja eikä bändejä. Mukana on vierailijoita sellaisista yhtyeistä kuin Decemberists, Dolorean ja Black Prairie. Lucindan ja Lorettan perilliset Caitlin Rose (s. Tämä ei ole enää pienten piirien puuhastelua. Ryan Bingham (s. Bloodshotille levyttävä mississippiläinen Cory Brannan (s.1974) sai kehuja edellisestä, kuuden levyn hiljaisuuden rikkoneesta levystään Mutt (2012), mutta viimeisin levy The No-Hit Wonder (2014) liippaa tuskallisen läheltä bro-countryä. Ainakin Simpsonin tapauksessa bändimenneisyys kuuluu esimerkiksi debyytin energisessä bluegrass-kappaleessa Poor Rambler. Phosporescent on yhden miehen bändi, MC Taylorin ja Scott Hirschin (ex-Court & Spark) Hiss Golden Messenger taas duo siinä missä Deer Tick rakentuu pääasiallisen lauluntekijänsä John McCauleyn varaan
47,50€, ovelta 49€ (mikäli jäljellä) • K-18 • Ovet klo 19.00 FME tulostus.indd 51 16.2.2015 10.46. 43€ (Selmun jäsenhinta) , ovelta 49€ (mikäli jäljellä) • K-18 • Ovet klo 20.00 SU 22.3.2015 THE CIRCUS, HELSINKI www.lippupalvelu.fi Ennakkoon alk. LA 21.3.2015 RYTMIKORJAAMO, SEINÄJOKI www.tiketti.fi • www.lippupalvelu.fi • www.rytmikorjaamo.fi Ennakkoon alk
52 Tiedottajia ei käy kateeksi, he kun joutuvat keksimään aina vain vetävämpiä saatekirjeitä musiikilla kyllästettyjä toimittajia herätelläkseen. White ei tiedä itsekään, onko hän soulin visionääri, mutta joka tapauksessa richmondilaisen muusikon tavoitteet ovat korkealla. K uv a: Shawn Br ackbill Matthew E. Matthew E White -taitto.indd 52 13.2.2015 14.50. Hyvä niin, sillä tavoitteiden kannustamana mies on luonut jo kaksi vahvasti omaäänistä ja sielukasta albumia. White saattaa näyttää hippigurulta, mutta musiikissaan hän haluaa vaalia soulin ja r’n’b:n perintöä. Helpostihan siinä sortuu myös ylilyönteihin, kuten taisi käydä Matthew E. Siinä tuo visionäärikandidaatti nyt istuu edessäni tukholmalaisen ravintolan pöydässä ja haukottelee lennettyään yöllä Atlantin yli paria pressipäivää pitämään. Whiten tiedottajalle tituleeratessaan maaliskuun alussa toisen albuminsa julkaisevaa 32-vuotiasta virginialaista ”soulin visionääriksi”. Tuolla lempeäkasvoisella ja karvaisella Teksti: Mikko Meriläinen Surujen ja ilojen kollaasi Matthew E
Idea puhdasoppisesta sooloartistista on syntynyt singer-songwriter -perinteen myötä. Enkä myöskään erityisemmin halua soittaa sitä keikoilla. Tilanteeseen, missä kyse on enemmän historiasta kuin siitä mitä tapahtuu tässä ja nyt. – Juuri niin. Samalla toki toivon, että se tunne välittyisi muillekin. En tosiaan tiennyt, että pystynkö siihen. – Minun mielestäni on tärkeää painottaa, että iloiset laulut eivät ole yhtään vähemmän tärkeitä kuin surulliset. Sitähän visionäärit tekevät, huomautan, joten se siitä aiheesta. Steven opetti minut tajuamaan, että kaikki Nirvanasta Michael Jacksoniin, John Zorniin ja Peter Brötzmanniin ovat pohjimmiltaan yhtä ja samaa asiaa. Vakavat tai surulliset laulut koetaan helposti koskettavampina ja aidompina kuin iloiset. Ihmiset pystyivät luomaan häneen vahvan siteen – ainakin minä loin. – Olen sitä mieltä, että noiden asioiden vastakkainasettelu on suhteellisen nuori ilmiö. – En väitä, että se on sinänsä huono tai hyvä asia, mutta varmasti se on poikkeava tapa tehdä musiikkia nykyisin. Jos ajattelet vaikkapa Ray Charlesia tai Marvin Gayeta, heillä oli aina iso bändi ja tiimi työskentelemässä ympärillään. Etenkin laulun loppupuolella kuulostat selvästi vihaiselta. Kyllä niistä sielua löytyy, ei käy kieltäminen, sekä omaperäistä ja tunnistettavaa tyyliäkin toki. – Newyorkilainen trumpetisti Steven Bernstein otti minut siipiensä suojaan kun olin parikymppinen. Hän painottaa useaan otteeseen, kuinka tärkeää on ymmärtää kaiken musiikin olevan samaa. En näe siinä mitään ongelmaa. – Ja onhan Fresh Blood kaikin puolin parempi, vahvempi ja rohkeampi kuin debyyttini, joten aion vain jatkaa rajojeni puskemista. Se on totta valtasuhteissa ja erityisen totta se on kirkon piirissä. Haluan tehdä r’n’b:tä modernein keinoin mutta kuitenkin perinteeseen nojaten ja edeltäjieni harteilla seisten. Siitä voi ihan syystä olla ylpeä, vai mitä. Fresh Bloodilla ihastuttaa sen todella täyteläinen soundi sekä rikkaat, suorastaan yltäkylläiset sovitukset. Matthew on soolouransa ohella soittanut rockia The Great White Jenkins -yhtyeessä sekä improvisoitua taidemusaa Fight The Big Bull -kokoonpanossa. Samalla kombinaatiolla syntyi myös juuri julkaistu Natalie Prassin rikas ja sielukas debyyttilevy. – Ollakseni täysin rehellinen, minulla kävi mielessä että onko se jo vähän liikaa. Useimmilla meistä on yllättävänkin synkkiä kokemuksia joko takana tai edessä, mutta vastapainona on myös erittäin onnellisia asioita. – Tiedäthän sinä, lehdistötiedotteet nyt ovat mitä ovat, Matthew aloittaa hieman vaivaantuneena ajatuksiaan kokoillen. Etkö näe mitään ristiriitaa siinä, että haluat nimenomaan luoda kollektiivisesti ja albumillasi lopputuloksesta vastaa upea bändi, mutta musiikki julkaistaan kuitenkin omalla nimelläsi. – Niin minä koen elämän, ja uskon että useimmat muutkin kokevat samoin. Miksi sinä teet musiikkia. Ei sillä ettenkö voisi laittaa sellaista laulua levylleni, mutta en ollut varma että pystynkö laulamaan sen. – Varmasti. Mutta olen myös erittäin halukas puhumaan ihmisistä, joiden kanssa teen musiikkia. Minä haluan, että minulla on aina paljon ystäviä ympärilläni kun teen musiikkia. Siitä on tullut tunkkaista. Minulle on tärkeää, että molemmat puolet ovat yhtä merkittäviä. – Ja mitäpä sitä kieltämään: seksuaalinen hyväksikäyttö on totta. Itse en vain ole kasvanut sellaiseen, joten sen tekeminenkin tuntuisi epäaidolta. Matthew E White -taitto.indd 53 13.2.2015 14.50. – Ensisijaisesti minä olen musiikinkuuntelija ja teen sellaista musiikkia, mitä haluaisin itsekin kuunnella. Mietin myös sitä, että haluanko puhua laulun aiheesta haastatteluissa 500 kertaa. Mutta sitten tein päätöksen, että kun kerta olen tilanteessa jossa voin tuoda ihmisten eteen myös vakavia aiheita, niin minä myös haluan tehdä sen. Hän oli se, joka yhdisti pisteet mielessäni. – Albumeillani ei ole yhtään ainoaa ohjelmoitua ääntä, Matthew painottaa. Hän oli uskomattoman hyvä! Eikä mitään väliä, oliko kyseessä Mission: Impossible III tai Capote, hän oli aina päänmitan muiden yläpuolella. – Mutta toki minä liitän musiikkini ennen kaikkea soulin ja r’n’b:n perintöön. Luulen, että laulu toimii olitpa sitten kokenut jotain sellaista tai et – tai sitten voit vain skipata sen! Toinen levyltä aiheensa puolesta nouseva laulu on yliannostukseen kuolleen näyttelijän Philip Seymour Hoffmanin muistolle tehty Tranquility. Fresh Blood soi moni paikoin nostattavana ja jopa iloisena, mutta laulujen aiheissa on mukana erittäin synkkiäkin tarinoita. Mistä luulet johtuvan, että Hoffmanin kuolema kosketti ihmisiä ehkä poikkeuksellisenkin paljon. ”Maybe these two fuckers can pray for you” -rivi pysäyttää. Jatketaan helpoilla peruskysymyksillä. – Minulle musiikissa on kyse toisten ihmisten kanssa kommunikoinnista. Mutta totta on sekin, että näen rockin jumittuneen siihen samaan asemaan, mihin jazz joutui jossain vaiheessa. ”Musiikissa on kyse toisten ihmisten kanssa kommuni koinnista.” – Olen siis sataprosenttisen sinut sen kanssa, että kannessa lukee isolla vain oma nimeni, koska tiedän että olen ohjaksissa ja tiedän, kuinka paljon töitä olen tehnyt asian eteen. – Välittämättä siitä, että onko se totta vai ei, niin kyllä minä pidän tavoitteenani viedä perinteen jatkumon pidemmälle kuin missä se nyt on. Matthew pitää hetken tauon ja avaa suunsa pari pykälää itsevarmempana. Matthew pitää kontrastia täysin luonnollisena asiana. 53 miehenköriläällä on plakkarissaan kaksi soololevyä (Big Inner, 2012, sekä uutuus Fresh Blood), jotka ihastuttavat lämpimällä bändisoundilla, suureelliseksikin yltyvillä sovituksilla ja Matthew’n raukealla laululla. – Hän oli taiteilijana kaikkea sitä, mitä itsekin haluaisin olla. Vakavista aiheista Fresh Bloodilla vie voiton kirkon piirissä tapahtuvasta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertova Holy Moly. Hän ei myöskään ollut tyypillinen kimalteleva elokuvatähti, hän oli puhdasta taitoa. – Todellakin olen siitä ylpeä! Mutta en ikinä haluaisi antaa sellaista vaikutelmaa, että minulla olisi jokin ongelma elektronisen musiikin kanssa – itse asiassa se kiehtoo minua paljonkin. Sitäkö tarkoitat Rock & Roll Is Cold -singlelläsi. – Jaaha, pitäisikö tuon olla helppo kysymys?, Matthew hörähtää provokaatiolleni mutta lähtee mukaan leikkiin. Matthew’n mielestä se on väärin. En tosiaankaan tiedä, että olenko tehnyt niin, mutta joka tapauksessa se on tavoitteeni. Minulle elämä on noiden kollaasi. Ymmärrän laulun niin, että naureskelet ihmisten tarpeelle kategorisoida ja arvottaa musiikkia eri genreihin. Jos meillä on todella hyviä päiviä, saa niistä elinvoimaa tehdä muita asioita. No, Matthew , miltä tiedottajasi puheet soul-visionääristä sinusta kuulostavat. Me tapasimme muutaman kerran vuodessa ja vain kuuntelimme musiikkia koko päivän. Ihmiset yhdessä kuuntelemassa, soittamassa, ratkaisemassa ongelmia... Matthew’lla on kotonaan Richmondissa oma Spacebomb Records -lafkansa ja sen eräänlainen housebandi, jonka merkitys Matthew’n musiikkiin on korvaamaton. Mutta siitä huolimatta – visionääri-viittaa on yleensä soviteltu Marvin Gayen tai Stevie Wonderin kaltaisten todellisten uudistajien harteille
”Arkkitehtuuri, ihmiset, maut ja hajut, kaikki ovat musiikissamme jotenkin mukana” imagine dragons -taitto.indd 54 13.2.2015 16.16. Uusi levy kuunneltiin kuulokkeista ja aidot reaktiot olivat nähtävissä. Seurasi erikoisvideoita ja uutta materiaalia. Imagine Dragons keksii jatkuvalla syötöllä jotain uutta ja saa fanit pysy mään täysillä mukana. Illan aikana jokainen faneista tapasi koko yhtyeen, sai yhteiskuvan ja muistoja roppakau palla. Kuuntelun jälkeen koko yhtye tuli galleriaan ja johdatti joukon yhteis illalliselle ja juttutuokioon heille va rattuun Hard Rock Cafeen. Yhtye ha luaa tehdä asiat omalla tavallaan. Moni olisi ollut jo tähän tyytyväinen, mutta ilta oli suun niteltu hyvin ja eteni kohti loppuklii maksia. Tila oli suuri interaktiivinen labyrinttitaidenäytte ly, missä jokaisesta kappaleesta oli oma taulunsa monessa eri koossa. Tunnemme useat heistä, tosin twiittinimillä, mutta nyt näemme ihmi set näiden nimimerkkien takaa, kitaristi Wayne Sermon kertoo. Sen jälkeen lavalle asteli haastatelta vaksi uuden levyn kansitaiteet tehnyt Tim Cantor. Kaksi vuotta sitten julkaistu, miljoonia myynyt menestysalbumi Night Visions sai jatkoa kun Imagine Dragons pisti ulos Smoke+Mirrorsin. – Fanimme ovat meille kaikki kai kessa ja olemme siinä pisteessä, että voimme järjestää tällaisia asioita. Cosmopolitan kätki sisäänsä ison taidegalleriamaisen hallin, missä fanit saivat kuunnella levyn kuukausi ennen muuta maailmaa. Näin saadaan fanit pysymään mu kana ja on varmaa, että jokainen iltaan osallistuneista tulee puhumaan tästä vielä pitkään. Ilta alkoi klubilla, missä yhty een manageri Mac Reynolds kiitti fani joukkoa kuluneesta viidestä vuodesta. Tä hän tapahtumaan pääsi mukaan faneja ympäri maailman erilaisten kilpailujen kautta. 54 Kuukausi ennen Smoke+Mirrorsin julkaisua Imagine Dragons kutsui parisataa fania kotikaupunkiinsa Las Vegasiin ja järjesti heille kuuntelu spektaakkelin vailla vertaa. He tekevät esi merkiksi fanien löydettäväksi geokät köjä, joista viimeisimmästä löytyi sig neerattu akustinen kitara, rumpukapu lat, valokuvia yhtyeestä ja erikoispassi, jolla pääsee kaikille tulevan kiertueen Teksti: Semira Ben-Amor ”Rakastamme tervettä suuruudenhulluutta!” Helmikuun puolivälissä ilmestyi levy, jota monet ovat odottaneet kuin kuuta nousevaa. Cosmopolitan, yksi Las Vegasin tyylikkäimmistä kasinoresorteista, oli varattu tapahtumapaikaksi illalle, jon ka nämä 200 fania tulevat muistamaan pitkään
Olemme pari kertaa yrittä neet tehdä biisejä jonkun tyyppisellä kaavalla ja siitä ei ole tullut yhtään mitään. Vahvojen mielipiteiden ja jättime nestyksen jälkeen saattaisi luulla, yh tyeellä olevan reseptin menestykseen. imagine dragons -taitto.indd 55 13.2.2015 16.16. Siksi haluamme järjestää täällä mahdollisim man paljon erikoistapahtumia faneillem me, Reynolds kertoo. Hienoa markkinointia, jossa bändi on mukana joka solullaan. Nyt olemme onneksi päässeet eteenpäin. Las Vegas on kaupunki, jossa moni asia on vedetty överiksi, liikkuen hyvän maun ja hul luuden rajamailla. 55 keikoille. – Teimme tämän levyn kappaleita ympäri maailmaa ja se ei voi olla vai kuttamatta lopputulokseen. Eri kulttuurit kuuluvat kappaleissa monel la eri tasolla. – Jos sellainen resepti olisi, tämä oli si todella puuduttavaa hommaa, ilman mitään jännitystä tai tunnetta. Oli kyse sitten musiikista, visuaalisuudesta tai markkinoinnis ta – ne kaikki liittyvät toisiinsa ja siksi haluamme toteuttaa omia näkemyksi ämme, Reynolds sanoo. Eivätkä ole vieläkään. Nyt yhtye tekee yhteistyötä kaupun gin matkailutoimiston kanssa. Energiat menevät tunnel masta toiseen ja sille löytyy syynsä. – Tuotimme levyn kokonaan itse. Eihän siinä oikeasti ole mi tään järkeä, että meitä sanotaan rock tähdiksi, yhtyeen basisti Ben McKee kuittaa lopuksi. Kaupunkiin, jota ei mielle tä musiikin mekkana. Geokätköt ja moni muukin yhtyee seen liittyvä asia on suoraan kyt köksissä heidän kotikaupunkiinsa Las Vegasiin. – Totta kai elämämme ovat muuttu neet radikaalisti muutamassa vuo dessa. Siksi ener gia on mielestäni kovin erilainen. Ennen Ima gine Dragonsia hän oli lähetyssaarnaa jana mormonien perinteiden mukaan kaksi vuotta, jonka sen jälkeen kohdisti energiansa musiikkiin. Vielä viisi vuotta sitten soitim me täällä todella pienissä paikoissa ja haaveilimme isoista keikoista ja siitä, että keikoillamme yleensä olisi edes ih misiä. Me teemme musiik kia samalla intensiteetillä. Emme yrittäneet tehdä toista hittilevyä, vaan nyt jäämme vain odottelemaan mitä tapahtuu. Arkkitehtuuri, ihmiset, maut ja hajut, kaikki ovat musiikissam me jotenkin mukana, Reynolds avaa le vyn aineksia. – Rakastamme tätä kaupunkia, jossa olemme kasvaneet ja haluamme kertoa ihmisille siitä, miten tavallinen paikka tämä kaiken hulluuden keskellä on. – Toisaalta rakastamme tervettä suuruudenhulluutta. Monet näis tä henkisistä kamppailuista ovat pääty neet kappaleidemme lyriikoihin, ja le vyn sanoitukset ovat jälleen melko hen kilökohtaisia, solisti kertoo. Se onkin tämän levyn punai nen lanka: kuuluisuuden illuusio ja to dellisuus – se, keitä oikeasti olemme. – Mitä enemmän maailmaa kiersi, si tä enemmän huomasimme, kuinka pie niä oikeasti olemmekaan. Yhtye tekee superkeikkoja ja paljon odotettu toinen levy on viimeinkin julkaistu. Parin viime vuoden aikana Imagine Dragons kiersi aktiivisesti joka puolella maailmaa. Imagine Dragons levy tämä kuitenkin on ja uskon, että soundimme on kehittynyt oikeaan suuntaan. Debyytti on myynyt miljoonia ja kasinobändistä on kasva nut stadionluokan yhtye. He osasivat kaikki kappaleemme ulkoa, jolloin oli vihdoin myönnettävä, että taidamme olla oikeasti onnistu neet tässä. – Näiden tehtävien ja uusien ideoiden keksiminen on meistä hauskaa, saam me siitä todella paljon. Myös Suomessa. Menestyksen myötä asiat ovat muuttuneet. – Me olemme tästä kaikesta todella kiitollisia ja usein edelleen hiukan hä millämme. Kun löysin sopivan taiteilijan tekemään kannet ja taidetta jokaiseen kappaleeseen liittyen, meillä oli siihen päätösvalta. Viime vuonna Imagine Dragons sai Grammyn Best Rock Perfor mace kategoriassa, ja pystejä sa teli joka puolelta. Haluamme tehdä parhaamme ja emme tyydy lopputulokseen, jos kaik ki eivät ole täysin tyytyväisiä. Olemme toimi neet niin alusta asti, haluamme musiikin ja siihen liittyvän kokemuksen olevan mahdollisimman kokonaisvaltaista, Wayne jatkaa. Lopputuloksena on ollut lähin nä noloja tilanteita, Reynolds sanoo nauraen. – Se oli hyvä koulu keikkailuun, sillä kasinokeikat olivat haastavia. Muistan useita keikkoja, jolloin lavalla oli enem män ihmisiä kuin yleisössä, rumpali Da niel Platzman nauraa. Imagine Dragonsin lisäksi Panic! At The Disco, The Crystal Method sekä etenkin Killers ovat auttaneet kaupunkia musiikkimaailman kartalle. – Ei tosiaankaan voi sanoa, että tämä kaupunki suoltaa musiikkia, vaikka sitä kuullaankin kaikkialla, yhtyeen solisti sekä aivot Dan Reynolds pohtii. Siksi emme kokeneet pai neita tämän levyn tekemisessä, Rey nolds pohtii. Edellisen levyn tuottaja Alex Da Kid oli auttamassa muutamassa kappaleessa, mutta muutoin meillä oli langat koko naan omissa käsissämme. Nyt he ovat kuitenkin huoman neet valintani olleen oikea. Kaikil la tarkoitan vain meitä, sillä suljemme korvamme ulkopuolisten mielipiteiltä ja odotuksilta. Niinpä yhtyettä seuraaville olikin tarjolla spesiaalia kivaa jo ennen kakkoslevy Smoke + Mirrorsin ilmestymistä. – Todellisuudessa tässä kaupungissa on paljon loistavia bändejä, mutta useat jämähtävät soittamaan kasinoihin. – Seisomme kaiken tekemämme takana. Silti sekin keikka tuntuu nyt melkein unelta, Sermon mietti. He halua vat Las Vegasille mahdollisimman paljon positiivista julkisuutta. Imagine Dragons on ymmärtänyt markkinoinnin ja faniensa merkityksen. Asiat ovat muuttuneet parissa vuo dessa. Me teimme levyn, johon olemme todella tyytyväisiä ja loppu on faniem me käsissä. Ihmiset tulivat ja menivät. – Myönnän heti olevamme perfektio nisteja. – Emme tosiaankaan voi luvata teille toista Radioactive tai Demonskappa letta. Kaikki tai ei mitään! Se on ollut selvästi hyvä tapa toimia, sillä ihmiset ovat tarttuneet musiikkimme. Se on hieno tunne, kun kaikki tuntevat onnistu neensa ja pystyy antamaan itsensä sata prosenttisesti, Reynols sanoo. Sil loin voi omien kappaleiden soittami sen unohtaa. Mekin olemme soittaneet varmasti jokaisen pizzerian ja kasinon pikkulavalla tässä kaupungissa. Isäni kanssa tilan ne oli helpompi, sillä hän rakastaa mu siikkia. Yhdessä illassa saattoi olla useampi setti ja joka kerralla tavoit teena oli saada ihmiset innostumaan, kitaristi Wayne Sermon täydentää. Nyt vajaa vuosi sitten soitimme Brasiliassa sadalletuhannelle ihmisel le. Oma suku ei ol lut ratkaisuun silloin tyytyväinen, mut ta nyt tilanne on toinen. Perusvuodatuslevystä ei kuitenkaan ole kysymys. – Valintani ei ollut vanhemmilleni helppoa ja varsinkin äitini kanssa olen joutunut asioista keskustelemaan use aan otteeseen. Musiikkia on kaikkialla, mutta on sataprosenttisen varmaa, että jokaisessa soittamassam me kaupungissa ja kylässä oli varmas ti tuhansia ihmisiä, jotka eivät olleet kuulleet musiikkiamme. Reynolds on monilahjakkuus, joka soittaa useita instrumentteja ja selkeäs ti tämän yhtyeen johtaja. Imagine Dragons luottaa itseensä ja he tekevät paljon asioita itsenäisesti
SAMI NISSINEN HHH Hopeajärvi Hopeajärvi Ektro ”Ei ole olemassa perinnettä tai skeneä, johon Hopeajärven voisi tuosta vain sijoittaa.” K uv a: Ektr o 56 Levyarviot > ...ennakkoluulottomuudesta ja röyhkeydestä se ansaitsee kukituksen... Hopeajärvi ei koukuta ensi kuulemalta eikä ehkä toisellakaan, mutta ainakaan pitkästymään levyn parissa ei pääse. Blogosfäärissä Hopeajärven vaikutteina yleisimmin usein mainitut Radiopuhelimet ja Sielun Veljet kuuluvat yhtälailla asenteen kuin estetiikan tasolla. Eikö Hopeajärvellä ole ympäröivästä maailmasta mitään sanottavaa tai kommentoitavaa. Hopeajärvi on erittäin tervetullut hämmentäjä modernin suomirokin kentälle. Hopeajärvi voi hyvin omassa eksentrisessä kuplassaan. Suomenkielisessä rockissa musiikin tyylillä ja sille ominaisella kielellä on siinä määrin vakiintuneet traditiot, että aina kun joku keksii esittää ensimmäisellä kotimaisella musiikkia, jota on totuttu kuulemaan englanniksi, on ensireaktiona yleensä hämmennys. Rytmipohja on tiukka ja salakavalasti funky. Fragmentaariset tekstit eivät tarinoi, vaan kuvaavat skitsofreenisen tai happopään logiikalla aivojen sisäistä rupsuttelua. 2010-luvun kriittinen rockyleisö kaipaa persoonaa, performansseja ja hämmennystä, ja sellaista Hopeajärvi sille tarjoaa, etenkin hurjilla live-keikoillaan. Se ei tietysti ole edes tarkoitus. Tuskin yksikään suomeksi operoiva yhtye on ammentanut yhtä kursailematta ja autenttisesti post-punkin, no waven ja garage-noisen perinteestä. Meikäläisen märkäkorvia Hopeajärvi ärsyttää ensi kuuntelulla ihan vietävästi, mutta pian sen tajuaa johtuvan pitkälti juuri siitä, että ei ole olemassa perinnettä tai skeneä, johon Hopeajärven voisi tuosta vain sijoittaa. Se on jo saavutus sinänsä. > Levyarviot 2_15 uusi.indd 56 16.2.2015 10.44. Asenteesta, ennakkoluulottomuudesta ja röyhkeydestä se ansaitsee kukituksen. Hittejä tai edes kovinkaan potentiaalisia joukkolaulatuksia ei levyltä löydy. Jürgen Hendlmeierin masteroima yleissoundi on asiaankuuluvan silottelematon ja päällekäyvä. Huomattava osa Hopeajärven lyriikoista käsittelee huonoa hygieniaa. Vuoden 2014 Tulevaisuuden tusina -äänestyksessä hopealle sijoittunut Hopeajärvi julkaisee vihdoin debyyttialbuminsa. Avauskappale Älä saatanan rivit kiteyttävät geimit: ”Nyt tää onnellinen pää, laulaa läpiä päähänsä, ettei vaan ois pimeempää.” Kiusallisesti monista lyriikoista tulee slangeineen vaikutelma sisäpiiriläpästä, jonka ei ole edes tarkoitus aueta millään tavalla. Levyn viisitoista biisiä kellottuvat alle 40 minuuttiin. Tietyssä mielessä Hopeajärven pisteliäässä vittuilurockilla on melko paljon yhteistä Sydän Sydän ja Eläin-yhtyeiden kanssa. Teemu Tannerin nasaalisti kiljuva huutolaulu toimii kuin litsari päin pläsiä, briljantit kitarat rämisevät ja vouvaavat vistossa dissonanssissa vältellen itsepintaisesti kaikenlaisia totunnaisia kulkuja ja kliseitä. Hopeajärveä täytyy kuitenkin kuunnella omana itsenään. Absurdeissa ja groteskeissa kuvaelmissa smäidää riittää ja siitä digataan, oksennetaan ompelukoneita ja leikitään ulosteilla. Yhtye kaahaa kierot ja romuluiset biisinsä läpi sellaisella intensiteetillä ja itsevarmuudella, että se suorastaan pakottaa tarkentamaan aisteja ja pohtimaan kuulemaansa
Arvoitus herätti huomiota Suomessa asti, ja nelisen vuotta sitten siitä tehtiin Britanniassa elokuva Dreams Of A Life. Sitä mukaa kun maailma kylmenee, valaisee ahkera Steven John Wilson lyhdyllään kollektiivisen kokemuksemme käytävää aina vain pidemmälle menneeseen ja tulevaan, samanaikaisesti. Kenties tämän vuoksi kappaleiden keskimääräinen pituus on noin kuusi minuuttia. Quicksand taas näyttää hurjine rumpukonejuoksutuksineen ja toistuvine jousikuvioineen täysin uuden kuvan artistista. Ei, Vulnicura on aivan erilainen peto, jonka maailma koostuu riitasoinnuista, mikrointervalleista ja aggressiivisista rytmeistä. KScope Kun nykybrittiprogen majakanvartija lähestyy kansaa tasan kaksi vuotta edellisen levynsä jälkeen, on hänellä oikeastaan vain hävittävää. Erase. Albumin tuotantoja kirjoitusprosessissa avustaneet elektronisen musiikin nousevat nimet (ja Björkin pitkäaikaiset ihailijat) Arca ja The Haxan Cloak ovat uudistaneet palettia rankalla kädellä. Pelin avaava First Regret/3 Years Older on puolestaan pitkiin aikoihin parasta Rushia, jota Geddy Lee, Alex Lifeson ja Neil Peart eivät ole olleet tekemässä. Steven Wilson Hand. Porcupine Treen ilmeisen pysyvästi imperfektiin siirtänyt perfektionisti väläyttelee käsityötaitojaan viittailemalla Pink Floydiin siellä, Marillioniin täällä ja niin edelleen. Nyt syrjäytymisen peiliksi on valikoitunut tositarina Lontoossa kotiinsa menehtyneestä, Stevenin sukupolvea edustaneesta naisesta, jonka ruumis löytyi vasta vuosia kuoleman jälkeen. PETRI SILAS HHHH Björk Vulnicura One Little Indian On surullista katsoa jonkun lempiartisteistaan eksyvän kartalta. Sanoitukset lienevät Björkin uran suorimmat, ja muutama vuosi sitten olisi ollut hankalaa kuvitella Islannin aarteen laulavan rivejä kuten ”Every single fuck we had together / is in a wondrous time lapse, with us here at this moment / the history of touches”. Mitä äänikuvaan yleensä tulee, pääsevät elektronimusavaikutteet pintaan usein liikaakin oivan bändin kustannuksella. Cannot. Siksi on ilo huomata, miten hyvässä vireessä hän nyt on. Jos The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) ei olisi ollut niin kaikenkattava voimannäyttö, puristaisi paine uuden julkaisun kohdalla vähemmän. Vulnicura on taatusti parasta ja samalla kokeellisinta Björkiä liki viiteentoista vuoteen. JUHO ÄIJÖ HHHH K uv a: L as se Holle K uv a: One Lit tle Indian Levyarviot 2_15 uusi.indd 57 16.2.2015 10.59. tarjoaa hyviä heurekahetkiä progressiivisen rockin eri kausiin ja virtauksiin viehättyneille. Yksi levyn kohokohdista, Antony Hegartyn kanssa esitetty Atom Dance, kiteyttää yhdessä kappaleessa mistä koko levyssä on kyse. Kappaleista vain seesteisesti nykivä History Of Touches olisi löytänyt paikkansa helposti Homogenicin (1997) alkupäästä. Erase. Vallitsevaan zeitgeistiin kiekon kytkee myös @handcannoterase eli se, miten monessa suhteessa teknologiakriittinen Wilson päätyi markkinoimaan projektia etukäteen viraalisti Twitterissä visualistinsa Lasse Hoilen kanssa. Liki jokaisesta levyn kappaleesta paistaa läpi tekijänsä rakkaus Arvo Pärtiä, sekä Warpin ja Sähkö Recordingsin tuotantoa kohtaan. Björkin pakkomielteisesti tekemistä jousisovituksista alkunsa vahingossa saanut Vulnicura on muutenkin kuin Vespertinen synkempi, Björkin ja kuvataitelija Matthew Barnyn eroa käsittelevä sisarlevy – kuin kasvot peittävä varjo. Eniten 47-vuotiasta Wilsonia itseään levyllä on sisällön tuttu etääntymisen teema, jota laulajakitaristi-biisinikkari on tutkinut pitkään ja joka saavutti yhden huippunsa Porcupine Treen mestarillisen Fear Of A Blank Planetin myötä kahdeksan vuotta sitten. Viime albumilla entisestään hioutuneet kansankynttilän elkeet ovat muodon osalta yhä vahvasti läsnä: Hand. 57 ...ennakkoluulottomuudesta ja röyhkeydestä se ansaitsee kukituksen... Silti Vulnicuralta on turha toivoa tajunnanräjäyttävien musiikkivideoiden, tanssittavien rytmien ja kuulaiden äänimaisemien täytteisiä kuvataideopiskelijoiden lempibiisejä. Cannot. Järisyttävän Vespertine -rakkauseepoksen jälkeen Björk kuitenkin teki jotain hänelle ennenäkemätöntä ja suolsi ulos kolme enemmän tai vähemmän epäonnistunutta albumia. Vaan koska se oli, löytää Steven Wilson itsensä nyt sangen epäkiitollisesta paikasta. Levy ei kuitenkaan ole kyyninen tai pessimistinen, vaan pikemminkin murtunut ja toiveikas
Minulle hienon tuplan suurimmiksi sankareiksi nousevat niin house bandin roolin kuin muutaman soolonumeronkin täydellisesti hoitava Punch Brothers, monipuolisuudellaan yllättävä Jack White sekä Carolina Chocolate Dropsin ainutlaatuinen Rhionna Giddens. Niiden keinuvaa nousua yhä korkeammalle seuraa herkeämättä, halusi tai ei. Ajasta ja tilasta irrallaan, kuin suuren, vuodenaikojen väriloistoa heijastavan saippuakuplan sisällä. Yhtä aikaa intiimi ja kosminen surumielisyys yhdistää levyn kappaleita. Tämä juhlavuoden deluxe-julkaisu sisältää aiemman tuplan lisäksi kolmannen levyn, jolla on studiotasoisia demoja levyversioista. 58 59 muli Neuvonen löysivät musiikin joskus muinaisella 1990-luvulla. Levyn ehdoton kohokohta on kolmiosainen March Of Progress, joka alkaa surisevalla rumpuloopilla, kunnes sen keskeyttävät Matt Flegelin haahuilevat vokaalit, ja pian kappale lähteekin circlemäiseen hyökkäykseen Nopeuskuninkaan hengessä. Viittaus Ilodivisioonaan on pikemminkin metatasolla, sillä bändi kuulostaa Iceagen rinnalla täysin luontevalta tämän hetken post punkilta, jossa on myös aimo annos pyramidien päällä leijuvaa psykedeliaa ja stoneria. VILLE PIRINEN HHHH Viet Cong Viet Cong Jagjaguwar Kalliovuorten juurella sijaitsevan Calgaryn kaupungin sää on hyvin vaihtelevaa ja vaikeasti ennustettavaa. Neøvin verbaalisen ulottumattomissa oleva aura on poikkeuksellisen voimallinen. Mutta perinnettä muovailevan Westerlundin musiikin niin vastustamattomasti kuulijan iholle. Dominique on albumi, josta tämä yhtye tullaan muistamaan vielä pitkään. Mutta ehkä amerikkalaisversiosta puuttuisi se jokin selittämätön twisti, joka tuo Suomesta käsin bluesja folkK uv a: Brigit te L ac ombe RETRO Gillian Welch & Dave Rawlings Rotten Sound Levyarviot 2_15 uusi.indd 58 16.2.2015 16.38. Jos sinulla jo on tämä levy, niin mitään lisäarvoa julkaisu ei tuo. Tästä säännöstä poikkeaa vain Joel ja Ethan Coenin Inside Llewyn Davis (2013). Hikiset kriitikkonörtit muun muassa Suomessa analysoisivat miehen kulloisenkin musiikillisen siirron hengiltä ja levyjä myytäisiin kuin leipää. Tai jotain. Levyn kappaleet äänitettiin pääosin edellisenä vuonna, mutta mukaan ahdettiin myös aiempien sessioiden julkaisemattomia ylijääneitä biisejä, jotta saatiin aikaan epätasainen tuplalevy. Sweetheartin, Chainsmokerin, Plain Riden ja Circlen etulinjasta tutun rahisija-lauluntekijän toinen soololevy pysyttelee instrumentaatioltaan minimalistisena. Saatemateriaali väittää, että levy on masteroitu uudelleen, mutta vertasin tätä alkuperäiseen vinyyliin ja aiempaan cd-levyyn, enkä havainnut soundeissa mitään parannusta tai muutosta. Vähillä elementeillä luodaan jännitteinen svengi, ja tunnistettava laulutulkinta ja pysäyttävät tekstit tulevat lähelle. Yksin yhdessä -henkinen The Rain People, haavoitettua kauneutta huokuva Garden Road Sphere ja lopulta koko hermeneuttisen ovaalin sulkeva Bengal Fires sukivat hellästi hattaranjämät meidän lasittuneeseen virneeseen jämähtäneiden urpojen takkuisista hiuksista. Saumattomasti kokonaisuuteen kuitenkin istuvat myös elokuvaa varten väsätty protestilauluparodia Please Mr. Pagen ja muun yhtyeen soitto on erinomaista, mutta levyn varastaa maailman paras rumpali: John ”Hirviö” Bonham. Alussa Aurora nostaa kuulijan kevyet kolme milliä maanpinnan yläpuolelle. Ensin on vaikeata, mutta sitten oikeus voittaa ja synnynnäinen lahjakkuus raivaa tiensä parrasvaloihin. TIMO KANERVA HHHHH takanreunuksella törröttäisi pitkä rivi arvostettuja musiikkipalkintoja. Eri esittäjiä Another Day, Another Time – Celebrating The Music Of Inside Llewyn Davis Nonesuch Bob Dylan sen kiteytti Love Minus Zero, No Limitillä: ”She knows there’s no success like failure, and that failure’s no success at all.” Jokainen laulajan elämään perustuva elokuva kertoo menestyksestä, siis lopultakin sen ikiaikaisen ”ryysyistä rikkauksiin” -tarinan. Kokeilunhalua löytyy, eikä kompromisseja yleisön miellyttämiseksi tehdä. ARTTU SEPPÄNEN HHHH Neøv Dominique Fullsteam Neøvin juuret ulottuvat pohjoissavolaiseen Juankosken pikkukaupunkiin, jonka syleilyssä veljekset Anssi ja SaJanne Westerlund Marshland Ektro Jos Janne Westerlund olisi syntynyt Amerikan yhdysvalloissa, hän olisi miljonääri. Lussuista bassosoundeista jää edelleen puuttumaan ämyrin luontaista kapasitiivistä reaktanssia ja dispersio on vain hädin tuskin kuultavissa. ”The years go by / the seasons change / my sorrow’s a tide / it returns and fades” lauletaan haudan äärelle sijoittuvassa kappaleessa Long Tall Grass. Kanadalaisnelikon esikoinen ponnistaa Joy Divisionin juurilta kuulostamatta kuitenkaan jälleen uudelta väsyneeltä pastissilta. Kennedy, Conor Oberstin hurmaava Man Named Truth ja Gillian Welchin arkirealismissaan koskettava The Way It Goes. Dominique on alun perin Neufvoin-nimisenä ilmaisuaan kypsytelleen ja Eurooppaa kiertäneen viisikon toinen täyspitkä albumi. Sattumaa tai ei, samaa voi sanoa kaupungista ponnistavan Viet Congin myrskyisästä debyytistä. Toisin kuin perus-saippuapalloja, Dominiquen helmiäiskuplia ei tee mieli tuikkia puhki. Elokuvassa Llewyn Davis määrittelee hienosti: ”Jos biisi ei koskaan ollut uusi eikä se koskaan vanhene, niin sehän on folkia.” Tällä levyllä ei todellakaan ole mitään väliä, onko laulu sata vuotta vanha vai aivan tuore. Löyhästi Dave van Ronkin elämäntarinaan perustuva elokuva on lohduton tarina musiikkibisneksen hiljaisesta enemmistöstä, sillä tosiasiahan on, että jokaisen syttyneen tähden varjoon jää tuhat turhaan menestyksestä unelmoinutta yrittäjää. Tietysti meikäläisellä, joka on amerikkalaista kansanmusiikkia seurannut jo yli 50 vuotta, menevät kylmät väreet pitkin selkäpiitä, kun vaikkapa Gillian Welch ja Dave Rawlings vetäisevät komeasti Will The Circle Be Unbrokenin tai Elvis Costello ja Joan Baez esittävät aina tärkeän kysymyksen Which Side Are You On. Syyskuussa 2013, kuukausia ennen ensi-iltaa, oli T Bone Burnett koonnut edustavan joukon veteraaneja ja taitavia nuoria tekijöitä tulkitsemaan amerikkalaisen folkin aarteistoa. EERO TARMO HHHHH Led Zeppelin Physical Graffiti Altantic 1975 julkaistu Physical Graffiti kuuluu Led Zeppelinin avainteoksiin, jolla on joitain bändin kunnianhimoisimpia ja hiotuimpia tuotoksia (Kashmir) sekä vastavuoroisesti rosoisia kappaleita (In My Time Of Dying), jotka ovat esimerkki Jimmy Pagen valo-varjoajattelusta. Siinä, missä elokuva on apea, on sen musiikkia juhlistava konserttialbumi tulvillaan riemua. Sitten kiidetään jo kuin yksisarvisen selässä – jossakin lapsena nähdyssä unessa – läpi liian varhain saapuneen roudan runtelemien tasankojen. Vain seitsemästä kappaleesta koostuvan levyn päättää yli yksitoista minuuttia kestävä Death, jossa heleä kitara kohtaa rynnäkkökivääriltä kuulostavan rumpukompin, lopulta kasvaen hurmokselliseen stonermaiseen jumitukseen. Tai ei nyt kuten leipää, mutta kuten Wilcon tai Flaming Lipsin levyjä. Jankkaavaan riffiin ja mystiseen ”I’m alive / helpless” -hokemaan nojaava nimibiisi vie levyn jonnekin Catherine Ribeiro & Alpesin psykedeelisiin korkeuksiin. Dominique kuuluu siihen hienojen äänitteiden sarjaan, jonka samaan aikaan ikiaikaista ja ohikiitävää tunnelmaa on äärimmäisen haastavaa pukea sanoiksi. Tai ei nyt sentään miljonääri, mutta musiikillaan mukavan keskiluokkaisesti elävä indielegenda, jonka Levyarviot > ...luontaista kapasitiivistä reaktanssia ja dispersio on vain hädin tuskin kuultavissa... Lyhytkestoisen levyn päättyessä se on laitettava uudestaan soimaan toivoen, että tätä saadaan kuulla elävänä Suomessa – ja pian. Nyt tilaisuudessa äänitetty tupla-cd on lopultakin saatu maailmalle
Koko ihmeellinen keitos on toteutettu äärimmäisen taidokkaasti isolla kädellä vanhaa ja uutta tyylikkäästi yhdistellen. Deep Purplen ensiluokkainen muusikkous käy ilmi molemmista, mutta samalla biiseistä ilmenee vääjäämättä eräänlaisena rasitteena ajan henki. Orkestraalinen neosoul groovaa kautta linjan seesteisesti ja verkkaisesti. #TREFF2015 tamperefilmfestival.fi RETRO Levyarviot 2_15 uusi.indd 59 16.2.2015 11.02. Rajat tyylisuuntien välillä ovat myös häilyvät, ja tuskinpa kukaan panisi pahakseen, vaikka Stargazerya jos sinulla ei vielä ole tätä kanonisoitua klassikkoa, niin se muuttaa asian. 58 59 Enimmäkseen Tuovisen tekemät kappaleet ovat hitikkään melodisia ja sanoitukset omaperäisiä. Fresh Blood on debyyttilevy Big Inneria (2012) yhtenäisempi kokonaisuus. Whiten esittämänä väite kuulostaa ja tuntuu uskottavalta, sillä niin perusteellisesti lämmittävää vaihtoehtoa virginialaismuusikko tarjoilee toisella levyllään – ja ilman ainoatakaan rockille ominaista maneeria. ...luontaista kapasitiivistä reaktanssia ja dispersio on vain hädin tuskin kuultavissa... Settiä venytetään vielä 20-minuuttisella Child In Timella ja vielä pitemmällä Mandrake Rootilla. Rumpusoololta sentään säästytään. Erityisen nautittavan levystä tekee se, että niin sanotusti vakavampi aines ja ilkikurinen huumori vaihtelevat eri kappaleissa. Levyn avainraita Tranquility on omistettu Whiten suuresti ihailemalle, viime vuonna kuolleelle, näyttelijänero Philip Seymour Hoffmanille. 70-luku on vain banaaninkuori, jonka alta löytyy maukas hedelmä. Nyt kieli on vaihtunut suomeen, mutta 1970-luvun glam ei ole oikeastaan kadonnut mihinkään. Paikoin Mustat Käärmeet nimittäin kuulostaa hämmentävän paljon muinaiselta Alwari Tuohitorvelta. Joskus näitä ääripäitä voi havaita jopa saman biisin aikana. Ja kuten esikuvansa, White hävittää tulkinnassaan itsensä tavanomaisuuden ja eleettömyyden valepukuun, ja tuntuu juuri siksi niin elämänmakuiselta. Aloituksessa Speed King pärjätään hyvin Ritchie Blackmoren blues-henkisen kitaran ja Jon Lordin urkujen vuoropuhelulla, mutta singlenä kompaktissa Strange Kind Of Womanissa mennään jo itsetarkoitukselliselta kuulostavan tiluttelun ja kiljumisen puolelle. White tuntuu juuri oikealta henkilöltä tähän tribuuttiin, sillä Fresh Bloodin laulujen kertoja on kuin musiikillinen vastine Hoffmanin esittämille antisankareille. White Fresh Blood Domino ”Hey hey, rock and roll, it don’t have no soul, everybody knows, that rock and roll is cold”, veistelee Matthew E. White hilpeän piano-boogien päälle uudella singlellään. Kauniit ja viettelevät soi kuin vanha iskelmä. ANTTI MARTTINEN HH Stargazery Stars Aligned Pure Legend Vanhan liiton hevimetalli alkaa näinä aikoina olla harvinaisempaa herkkua. Vaikka hilpeästä retroilusta onkin pitkälti kysymys, Jani Matti Juhani on paljon muutakin. Monipuolista poppia voisi olla paras sanonta kuvaamaan yhteen musiikkia. ANTTI ERVASTI HHHH Matthew E. Maailma ilman diktaattoreita on silkkaa hippipsykedeliaa. Sävykkäiden taustojen päälle White huhuilee ja kuiskailee melodiat kuulostaen siltä kuin olisi juuri nukahtamaisillaan. Minkä historia jättää usein kertomatta ja mikä korostuu tälläkin arkistoäänitteellä on, että kun biisit olivat pitkiä ja jopa megapitkiä, mukaan mahtuu pitkiä istrumentaaliosuuksia, jotka eivät ole välttämättä kotona yhtä helppoja sulattaa kuin keikoilla. SAMI NISSINEN HHHH Deep Purple Long Beach 1971 Ear Rock-historia on oikeassa kertoessaan, että Deep Purple oli kovassa iskussa 1970-luvun alkuvuosina: klassiseksi kokoonpanoksi muokkautuneen viiden hengen yhtyeen jäsenet olivat soitintensa suvereeneja hallitsijoita ja Ian Gillan revitteli äänijänteitään vaikuttavalla tavalla. Illuusion rikkoo väliin lakonisesti lausutut kirosanat ja kärkevyydet. HEMMO PÄIVÄRINNE HHH Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet Velvet Beat Jani Matti Juhani Tuovinen tunnettiin aiemmin muun muassa nimellä Jann Wilde, joka Rose Avenue -bändinsä kanssa teki jonkin sortin glamrockia
Meidän managerimme tunsi Barnyn hänen aiemman bändinsä kautta, joten Barny halusi kuulla meidän uuden levyn demoja. Pitkän hiihdon loppuliu’ultahan Return To Forever toki vaikuttaa, mutta nahkalätsää täytyy nostaa siitä, ettei levy kuulosta väkisin väännetyltä viimeiseltä vierailulta fanien perstaskulle, vaan kaikista tusinasta kappaleesta kuuluu helppous ja aitous. – Meidän koko alkuvuosi on mennyt uuden levyn livetuotannon valmistelemiseen. Stargazeryn uusin on perin vaivattoman oloinen ja luonnollisen kuuloinen, jossa palaset ovat loksahtaneet napakasti omille paikoilleen. Mutta sen ei tarvitse, sillä kappaleissa riittää voimaa ilman turhaa rimpuiluakin. Tämän lisäksi me haluttiin, että Vagabonds kuulostaisi aivan erilaiselta kuin Pine Trails, joka me tuotettiin itse. Myöhemmin studiolla hän kertoi, että meidän bändissä häntä kiinnosti erityisesti vakavuuden ja hauskuuden välinen dynamiikka, jonka hän halusi tuoda vielä vahvemmin esiin meidän musiikista. – Se mitä ihmiskunta sai aikaan Sikstuksen kappelin jälkeen. Esa esimerkiksi opetteli soittamaan selloa, että muutamaan biisiin saisi sellosämplejä, jotka sitten juuri ja juuri kuuluvat levyllä. Päällimmäisenä syynä oli tietenkin se, että kun meille tarjottiin mahdollisuutta tehdä levy Barnyn kanssa, niin ei me sitä pitkään jahkailtu. Vagabonds on täynnä kaikenlaisia yksityiskohtia, joita voi olla vaikea huomata, jos ei ole ollut mukana itse levynteossa. Avausraidasta alkaen levy on täynnä genren vaatimia tarttuvia melodioita ja mieleenpainuvia – joskin kovin riskittömiä – kappaleita. Miten sovitatte uudet elektronisemmat kappaleet live-esiintymisiin kitaravetoiselle kokoonpanollenne. Siltikin, ilman värilaseja katseltuna, levyn ainoa usean pyörityksen ajan miellyttävä ralli on We Built This House, jonka senkin poppismelodia on kuin Kelly Clarksonin värssykirjasta lainattu. Mielenkiinto pysyy kuitenkin yllä, sillä mikä tahansa levyn kappaleista voisi olla singlebiisi ja soida radiossa. Uudelle levylle tuottajaksi on pestattu Simon Barnicott, joka on työskennellyt muun muassa Arctic Monkeysin, Kasabianin ja Bombay Bicycle Clubin kanssa. Miten ja miksi muutitte työskentelytapojanne uudella levyllä. Hän oli kuitenkin aiemmin työskennellyt Arctic Monkeysin ja Bombay Bicycle Clubin kaltaisten yhtyeiden kanssa. Satellite Stories on niittänyt viime vuosina kansainvälistäkin mainetta ja on selvää, että tällä materiaalilla noustaan taas astetta ylemmäksi. Koska meillä menee paljon aikaa itse taiteelliseen sovitustyöhön, tarvitsimme jonkun hakemaan teknisiä ratkaisuja. Kokonaisuutena Stars Aligned on varsin keskitempoinen, eikä bändi ole ylipäätäänkään lähtenyt pahemmin törmäilemään tyylilajinsa laitoihin. ARTTU SEPPÄNEN HHH Satellite Stories vastaili Soundin kysymyksiin kitaristi Marko Heikkisen johdolla. Suomalaisen popin vientituotteeksi tämä sopii varsin mainiosti. – Barny myös halusi, että kokeilisimme itse erilaisia soittimia. Oikeastaan meidän kaikki levyt ovat sellaisia, että ne palkitsevat useammat kuuntelut, kun me itse asiassa pidetään pienistä viittauksista ja soundiyksityiskohdista, joita ei välttämättä huomaa heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. ARTTU SEPPÄNEN K uv a: X Y Z Berlin Levyarviot 2_15 uusi.indd 60 16.2.2015 10.38. kutsuisi perinteitä kunnioittavaksi voimametalliksi. Bändi on selkeästi tunnistanut sudenkuoppansa ja tehnyt yllättävän erilaisen levyn. studiokiekko viiksiä huonolla tavalla värisytä. Viikot asuimme Barnyn maatilastudiolla, jonka ympärillä viihtyi kissoja, hevosia, kettuja, lähipubin omistajan pari koiraa, unohtamatta tietenkään Blue Bell Hillin aavetta, jonka askeleet kuuluivat toisinaan studion yläkerrasta. Itse livessä panostamme enemmän keikan kokonaisvaltaisuuteen, siihen, että keikka ei olisi vain biisejä peräkkäin soitettuna, vaan että keikassa olisi jonkinlainen tyylillinen ja aistillinen idea mukana. Jos teidän pitäisi myydä uusi levynne kansainvälisellä satelliittikanavalla yhdellä lauseella, mikä se olisi. Uuden tuottajan kädenjälki näkyy ja soundiin on tullut pari kerrosta lisää juustoa ja trooppisiakin elementtejä. 60 61 Levyarviot > ...kosmisesta viemäristä meidän aikaamme valuneita tulevaisuuden ääniä... Melodiat ovat Stargazeryn keskeinen ja oikeastaan aika ehdotonkin voimavara, jotka koukuttavat, mutta eivät varasta huomiota kokonaan sävellysten muilta osilta. Kuten Two Door Cinema Clubilla, myös Satellite Storiesilla on ollut ongelmana kitaravetoisten pop-kappaleidensa sama resepti, ja Vagabonds soikin ilahduttavasti edeltäjiään hyvin eri tavalla. – Itse levyn tekeminen oli intensiivistä. ”Thö Skorppionssin” hitit löytyvät aikaisemmasta tuotannosta, mutta eipä yhtyeen 19. Stargazerysta kuulee helposti, että Yngwie Malmsteenia on diggailtu koko rahan edestä, eivätkä muutkaan 80-luvulla vaikuttaneet hevibändit ole outoja. Enää ei ole tarvis rokata kuin pyörremyrskyt, ja muutoksen tuuliakin on vain tilinpäätökseltä kuulostavissa lyriikoissa, joissa lähdetään kotiin, haikaillaan nuoruuden perään ja huokaistaan helpotuksesta, kun elämänikäinen hevin vatkaus saa ansaitun päätöksensä. MAPE OLLILA HHH Satellite Stories Vagabonds XYZ Berlin Kyllästymiseen asti Suomen Two Door Cinema Clubiksikin tituleerattu yhtye on kahden samalla reseptillä loihditun levyn jälkeen käännekohdassa. – Bändin soundin muutokseen on monia syitä. Uusi levynne eroaa huomattavasti aikaisemmasta tuotannostanne. Niin perinteiseltä kuin Stargazery kuulostaa, se on silti vahvasti oman tiensä kulkija. Säveltäjä Pete Ahonen kykenee bändin avustuksella yhdistämään biiseihinsä esikuvien jättämien jälkien olennaiset piirteet linjakkaiksi ja hyvällä maulla rakennetuiksi hevibiiseiksi. Return To Forever on lupsakkaa ja melodista varttuneiden gentlemannien keskitemporokkia, jota kelpaa elegantisti konjakki ja sikari kädessä eläkevuosina miedolla äänenpaineella kuunnella. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Scorpions Return To Forever Sony Vaikka Scorpionsin 40-vuotisvirstanpylväällä ilmestyneen Sting In the Tailin olisi luullut hannoverilaisyhtyeen joutsenlauluksi, jäähyväiskiertueen julkistuksineen kaikkineen, niinpä vain heviveteraanit vielä yhden levyn pukkasivat. Kevyet ja hempeät sanoitukset haastavat ja tekevät kuuntelemisesta paikoin raskasta, joten täysin punastelematta levyä on vaikea kuunnella. Vagabondsilla on niin monipuolisesti eri soittimia, että olemme palkanneet kokopäiväisen tuotantopäällikön auttamaan meitä
Levynä Adventures In Dementia on neljännestuntinen minialbumi, jolla The Fallin Mark E. ASKO ALANEN HHHH RETRO Levyarviot 2_15 uusi.indd 61 16.2.2015 10.38. Teknologia on asia, jota podetaan, mutta tällä levyllä alleviivataan sitä, että teknologiaa käyttää ihminen. Fuusioituneen jazzin, funkin ja soulin kekkereissä oma materiaali sekä muun muassa John Coltranen ja Wayne Shorterin työt vellovat laveissa sovituksissa. ANTTI ERVASTI HHHH Kaarle Viikate & Marko Haavisto Laulu tuohikorteista Johanna Viikatteen laulujen sulava siirtymä perinteisen rautalankarockin reviirille varmistui vuoden 2010 singlellä Hautajassydän, jonka lauloi Topi Sorsakoski. Ulkopuoliseksi julistautuneen Luke Hainesin vastarannankiiskisyys on muun ohessa pakottanut antamaan kokoelmalevylleen ja muistelmateokselleen nimet Luke Haines Is Dead (2005) ja Bad Vibes: Britpop And My Part In Its Downfall. Okkultismi, seksi ja kosminen kauhu kiehuvat samassa padassa. Tai jostain kosmisesta viemäristä meidän aikaamme valuneita tulevaisuuden ääniä. Don’t Lose This on kirkkaasti Pops Staplesin tasapainoisin sooloalbumi. JUHA SEITZ HHH Pops Staples Don’t Lose This AntiRoebuck ”Pops” Staples (1914–2000) toimi vuosikymmeniä Staple Singersin patriarkkana matkalla perinteisestä gospelista kohti 60-luvun kansalaisoikeustaistelua ja listamenestystä Staxin tallissa. Caravan Manin The Fallille ominaisella Johnny Cash -kompilla alkavalle ja Luke Hainesin itsensä soittavalle rosoiselle seikkailulle osuu yllättäen myös kazoopitoinen näkemys sata vuotta sitten sävelletystä ja etenkin Emerson Lake & Palmerin versiona tutuksi tulleesta Jerusalemista. En tiedä onko se lohdun lähde: ”Algorithms! Have you found your new religion.” Projektin soundikin on aina perustunut hajoamiseen, rakoiluun. Modern Liars alkaa kuulostaa jo Spice Girlsiltä… Rammsteinin kitaroilla. Se on näköjään vain niin, että kaikenlaista voidaan tehdä hyvin siinä missä huonostikin. Staplesien varsinainen kultakurkku oli Mavis, joka syvä ja seksikäs altto rehevöittää tätäkin albumia. Mavisin vaikuttava sooloura on kestänyt reilut 40 vuotta, mutta Pops levytti pari omaa albumiaan vasta myöhäisellä iällä. Kukkolan Francine-vatkausta palvelee parhaiten Kaarlen ronskimmin laulama Kuningatar. VILLE PIRINEN HHHH Aurora Kadotaan kaupunkiin Sony Tunnustan, että tämmöinen niin sanottu Suomireggae on ollut aina mielestäni harvinaisen teennäinen ja sietämätön musiikinlaji suomen kielen ääntämyksen rajoja venyttelevine kaiken maailman Jukka Poikineen. Duoprojektissa lauluäänet veljeilevät lämpimällä paatoksella, ilman Kaarlen bändeissään viljelemää avointa ja piilotajuista spedeilyä. Visionäärit vinguttaa. Ei vaan kerta kaikkisen mainiota. Sormioekspertti Dan Matrazzo lanaa kaksikolle hengähdyshetkiä taipuisilla juoksutteluilla, jotka limittyvät karkelointiin maukkaasti. Laulumateriaali on lähes kokonaan uutta, mutta kitaraja kielikuviltaan niin tyypillistä Viikatetta, että ristiintsekkausta piti varuiksi tehdä. Gov’t Mulen primus motorina häärivän kitaristin Warren Haynesin sekä John Scofieldin kielisoitinkirmailut ottavat improvisaatiohetkistä kaiken irti, mikä kuuluu olennaisesti iltaman luonteeseen. 60 61 Atari Teenage Riot Reset Digital Hardcore Atari Teenage Riot oli aina osittain huumorimusiikkia, joten ihmisten nillittäminen joka kerta Alec Empiren käyttäessä musiikissaan muutakin kuin 909-bassaria ja Amen-breikkiä on aika naurettavaa. Kivi itkee vihreää jäi haaviin 12 vuoden takaa, mutta levollisen somaan instrumentaaliin oli sorvattu Haaviston herkkyysasteilla liikahtelevat sanat. Tuohikorteista vedetään kummallekin kelpo täysikäsi laulettavaa ja vielä jokeriksi tanakka sanaton twangsteri Yhden solmun kravatti. Jo The Auteursin, Baader Meinhofin ja Black Box Recorderin nimissä julkaistut levyt paljastivat Hainesin omalaatuisuuden. Southernrockiin erikoistuneen yhtyeen sekä Miles Davisin 1980-luvun levyiltä maineeseen nousseen Scofieldin konserttihetken virallinen tallenne lienee artistien ihailijoille merkittävä, sillä tilaisuudesta ei ole ollut saatavilla edes laittomia nauhoituksia. Laulajana Pops kuului eri sarjaan kuin leijonan lailla karjahtelevat gospelin sankarisolistit. Pientä moitetta pitää antaa siitä, että Aurora – onneksi vain hetkittäin – pyrkii vetelemään Jukka Pojan tyylisellä aksentilla. Periaatteessa Tähtiportin elementit voisivat olla kirjattu fläppitaululle jonkun viileästi urbaanin mainostoimiston neuvotteluhuoneessa, kun on saatu toimeksi keksiä siisteintä mahdollista musaa vuodelle 2015. Sairastuminen ja kuolema aiheuttivat kolmannen albumin sessioihin 15 vuoden tauon, jonka Jeff Tweedyn väliintulo lopulta katkaisi. PERTTI OJALA HHH Tähtiportti Tähtiportti Svart Synat vinkuvat ja pärisevät kuten Tangerine Dreamilla, John Carpenterilla ja 70-luvun Hectorilla. Yleisvaikutelma on yhtä aikaa nostalginen ja ei. Äänija tekstimaailma on ajaton, ja albumi voisi olla myös kappaleessa Tähtiportti IV: Luciferin pylväs lueteltujen merkkihenkilöiden teksteihin perustuva, kadonnut protoelektrolevy ajalta, jolloin ensimmäiset syntetisaattorit saapuivat tänne Itä-Euroopan kurjuuteen. Popsin tremolosoundi lähettää edelleen kylmät väreet kiipeilemään pitkin selkärangan nikamia. Mättö menee tarpeeksi hardcoreksi ajoittain, että luulisi monen esimerkiksi viime levyyn pettyneen saavan tästä vähän enemmän (heh) kicksejä. Matkalla bändi kolaroi uunatsisen punkyhtyeen Skrewdriverin nyt jo edesmenneen laulusolistin kanssa. Ja siitä, että muutamassa kohdassa on käytetty aivan turhaan autotune-efektiä. Tämä levy on kuitenkin enimmäkseen hanskassa – hyvässä ja pahassa. Kaksi ja puoli tuntia kestävä instrumentaalirieha kaipaa osin tiivistämistä, mutta meiningin vireydestä ei löydy valittamista. Analoginen epävire kutittelee aivoja. Pulputuksen ja surinan päälle kalmainen miesääni julistaa synkkää esoteeristä proosarunoutta. Adventures In Dementia alleviivaa lyhyen ytimekkäästi Luke Hainesin roolia popkulttuurin osaavana tekijänä ja sapekkaana kriitikkona. Kitaroissa Kaarlen jäntevästi kaikuvan Gibsonin kumppanina on Francinen Ana Kukkolan mahtavasti tremoloiva Gretsch. ARTTU TOLONEN HHH Gov’t Mule Featuring John Scofield Sco-Mule Mascot The Allman Brothers Bandin sivuprojektiksi räätälöity Gov’t Mule ja kitaristi John Scofield äänittivät syyskuussa 1999 jamikeikan, joka saatiin vihdoin markkinoille. Kadotaan kaupunkiin on kaikin puolin loistava levy. Iloon on aihetta, sillä Tweedy onnistuu tuottajana ja muusikkona jopa paremmin kuin yhteistyössä Mavisin kanssa. Hänelle istuu myös Se jokin sinulla on -pastissina käynnistyvä ripeä twist Missä olet Annina?. Syntetisaattoriteemoissa on kulmikasta kunnianhimoa, ja tekstit ovat oikeasti ihan vitun outoja. Nyt Kaarlen lauluja tulkitsee Marko Haavisto, jonka aiemmat baddingit, pelastusarmeijarockit ja roadmuuvit Poutahaukoissa antavat luontevan pohjan eläytyä Viikatteen kaihovalsseihin, halla-twisteihin sekä kaakonkulmien kansallisblueseihin. Tuottaja Sakke Aallon loihtima musiikillinen toteutus lienee kaikkien reggae-purismin sääntöjen vastaista, mutta peijakkaan kivan kuuloista. Brittiläisestä ammattipainista laulamiensa psykedelisten meditaatioiden, rock’n’roll-eläinten ja 70-luvun New Yorkin tunnelmien tavoittelun seuraajaksi Luke Haines on tehnyt taiteilija Scott Kingin kanssa Berliinissä ensiesitetyn mikro-oopperan. Onneksi Tähtiportin takaa tuijottaa laimeiden mainosjanareiden sijaan aidosti outoja erikoismiehiä, ja siisteys on hommasta galaktisen kaukana. PAULI KALLIO HHHH Luke Haines Adventures In Dementia Cherry Red Luke Haines on yli 20-vuotisella urallaan lunastanut paikkansa brittirockin eksentrikkojen joukossa. Rytmit tykyttävät elektronisen krautrockin ja alkuteknon hengessä. Rentoutukaa, niin saatte nauraa. Paradoksiin kuuluu, että levyn kannesta on ylivedetty kuin työnimenä olleet sanat “A better Britain”. Aurora on ollut tekemässä sekä sävellyksiä että sanoituksia, jotka eivät maailmoja kaada mutta täyttävät tehtävänsä täydellisesti. Tavoitteena kai molemminpuolinen hallinnan menetys. Niihin hetkiin, kun ihminen ajaa koneen sen epämukavuusalueelle. Elokuussa 2000 menehtynyt basisti Allen Woody sekä rumpali Matt Abts pitävät yllä kelpo grooven. Kappaleet ovat kauttaaltaan tarttuvia, tunteikkaita ja hauskoja. Hämmästys olikin suunnaton, kun huomasin että Auroran musiikki onkin aivan siedettävää... Ei tulikivenkatkuista julistusta, vaan tuhlaajapoikaa kotiin huhuilevan ymmärtäväisen isän sovitteleva kutsu. Reset on aika varmasti 2010-luvun ysärein levy: rave-mättöä, rock-kitaroita, lyyristä paranoiaa. Hänen nauttimastaan arvostuksesta kitaristina kertoo Albert Kingin ja Steve Cropperin kanssa 1969 levytetty yhteisalbumi Jammed Together. Smithinä esiintyvä imitaattori ja tästä tietämättömät bändin muut jäsenet matkustavat asuntovaunuineen festivaalikeikalle. Tässä liikutaan jossain Ministryn ja Apollo 440:n välimaastossa
Asenteeni muuttui, kun puolittain pakotettuna arvostelin A New Bohemian (2010), ja Loven (2012) jälkeen tunnustauduin jo faniksi. Alkuperäinen versio kuulostanee vielä tunkkaisemmalta. Viisi vuotta sitten en voinut sietää Lapkoa, siis kuulematta nuottiakaan. ARTTU SEPPÄNEN HHH Bill Fay Who Is The Sender. Ironisesti otsikko Freedom vielä sopisikin tuohon tarkoitukseen. ei häviä edeltäjälleen. Mikä yllättävintä, kyseisen kappaleen takia voisin ostaa koko levyn. Mukiinmenevä radiohitti ei valmista sen enempää levyn sisältämään vaivaannuttavaan tyhjänpäiväisyyteen kuin matkan varrelle kätkettyyn nerouteenkaan. Vesku Jokisen Metsämökin tonttu on melkeinpä riemastuttava, Jouni Hynysen Kappale kauneinta Suomea liikkuu koskettavuuden ja camp-huumorin häilyvällä rajaseudulla. Pureskeltavaa on toki purkkapopissakin, jonka edustajana erityisesti kasarihenkinen Back In Fashion on ärsyttävyydessään Lapkonkin mittapuulla omassa luokassaan. Levyn maalailevammalla laidalla No Hate Without A Heart ja Run Boy Run tarjoavat mukavasti pureskeltavaa. Parhaimmillaan Lapko hipoo edelleen tähtiä, ja miksei hipoisi. Bill Fay kuulostaa Leonard Cohenin ja Gerry Raffertyn sekoitukselta, johon on lisätty siivu Lambchopia ja suortuvan verran Dylania. Wilcon Jeff Tweedykin täytynee taas mainita, koska hän houkutteli ujoksi mainitun Fayn uudestaan yleisön eteen. Sender teLevyarviot > ...täydellä tunteella ja taitojen äärirajoilla... ANTTI ERVASTI HH Eri esittäjiä Backseat Of A Mustang Vol. Tämä ei tietenkään ole vuoden tärkempiä levyjä, mutta levy josta tulee hyvälle tuulelle ei voi olla turha. Ja hyvä tuuli vain tuplaantuu, kun levyyn käytetyt rahat menevät hyvään tarkoitukseen, lastensairaalalle. 62 63 maiseksi kurottavine laulusuorituksineen ja töksähtelevästi etenevine kitarakomppeineen. Sympaattinen savolaismurre varmistaa, että Jodarokilla on terävän kynän lisäksi täyteen palapeliin tarvittavat karisma ja habitus myös sillä tasolla, että hiphopin ystävät söisivät palapelin päältä kaksin käsin myös täysin tietämättä mitä syövät. Makaaberien tvmainosten samplaaminen ei ole uusi idea, mutta Aivovuodon toteutus on raikas Jodarokin pallotellessa räppejään Aromipesä-mainoksen kanssa. Siis ihan minkä tahansa niistä leffoista, joissa päähenkilönä oleva nuori tyttö lähtee highschoolin jälkeen roadtripille, rakastuu, eroaa ja löytää lopulta elämän tarkoituksen. Siinä missä Love oli silkkaa ilotulitusta alusta loppuun, Freedomilla välähdykset ovat kuitenkin ajoittaisia. Jäljelle jäävät vain ne, jotka jostakin syystä alun perin hurahtivat Flake Musiciin. Tuttuun tyyliin nimetty Money For Nothing edustaa turvallista keskitietä. Bändi kuulostaa hyvin tyypilliseltä undulaatti-indiepopilta cureK uv a: Mar ek Sabog al RETRO Levyarviot 2_15 uusi.indd 62 16.2.2015 10.38. Siitä huolimatta kyseessä on hauska ja enimmäkseen hyvin toimiva levy: Laulut on toteuttu parhaalla mahdollisella maulla, kuten Kenny Everett tapasi sanoa. The Shinsin faneille tätä on vaikea suositella. Joskus taas saa syyn riemuita, kun eläköitynyt esiintyjä patistetaan takaisin ihmisten ilmoille vireänä seniorikansalaisena, ehkä jopa nuoruusvuosiaan luomisvoimaisempana taiteilijana, kuten Bill Fayn tapauksessa. Lontoossa varttunut ja yhä siellä vaikuttava Fay julkaisi kaksi albumia 1970-luvun alussa, mutta seuraavaa varsinaista studiolevyä jouduttiin odottamaan vuoteen 2012 saakka, jolloin Life Is People sijoittui Mojon äänestyksessä vuoden kolmanneksi parhaaksi albumiksi. Uusi masterointi ei tuo kappaleita tälle vuosituhannelle, vaan soundit kuulostavat ajankohdalle tyypillisen aneemisilta. ANTTI MARTTINEN HHH Aivovuoto / Khid Se tuli televisiosta / Sushi Drive-By Monsp Muistatte varmaan vanhojen iskelmälevyjen kannessa komeilleet ”Tuttu tv:stä” -tarrat. Pelle yllättää kovinkin iskelmällisellä kappaleellaan Yksin sateeseen, jonka hän vielä laulaa kuin iskelmäprinssi konsanaan. Se tulvii kauniita pianosävelmiä ja anteliaasti orkestroituja pastoraalisen folkin rikkaita sävyjä. Aloituksena toimiva Anssi Kelan Matkalla Alabamaan osoittaa, että puhki kuluneestakin aiheesta voi saada irti uusia temppuja. Kappale kauneinta Suomea. Levy on jälleen yksi osoitus siitä ristiriitaisuudesta, että vaikka Suomessa tehdään tällä hetkellä huonointa hiphopia kuin koskaan aiemmin, niin samaan aikaan tehdään myös teknisesti taitavampaa ja sanoituksiltaan nokkelampaa hiphopia kuin koskaan aiemmin. Lapko Freedom Fullsteam Niin ne ennakkoluulot karisevat. Levyn päättävässä kappaleessa Khid julistaa lopettavansa räppäämisen, koska: ”Oon tehnyt kaikki biisit jotka halusin / ja kuka jaksaa kuunnella räppii räppäämisest.” Toivotaan, että heitto oli pikemminkin ironinen kannanotto. Vielä en uskaltaisi arvailla kuinka kauan sellainen mahdollisesti kestää aikaa. Vokalistien lisäksi pitää hattua nostaa toimivalle house bandille. Olin ymmärrettävästi pettynyt, kun Freedomin ensikuulemalla aiheuttamista mielleyhtymistä päällimmäiseksi rimpuili jonkun lempeän sisällöttömän amerikkalaisen teinidraaman soundtrack. Vierailemassa käy myös taitava Paperi T, jota tullaan todennäköisesti lähiaikoina repimään mukaan lähes jokaiselle suomenkielisille levylle. Dead Oceans Toisinaan tulee murehtineeksi sitä, kuinka moni lahjakas taiteilija vetäytyy musiikin parista omiin oloihinsa jo parin levyn jälkeen. Vuosina 1992–1997 toiminut Flake Music teki yhden täyspitkän albumin, jonka Mercer on nyt halunnut julkaista uudelleenmasteroituna versiona. Uutukaisella soittaa suoraviivainen Lapko, ja jos siitä haluaa saada jotain irti, on siihen myös syytä suhtautua eri tavalla. Sanalla sanoen, nyt sen rapakon takaa haetun soundin jo kuulee. Venkoileva Brave Hands voisi oikeastikin olla vanhempaa tuotantoa, eikä edes tunnu mitenkään väkinäiseltä. Jos ei sellaisiksi lueta sitä, että alkuperäislevytyksellä kolme nimeämättä jäänyttä kappaletta ovat nyt saaneet nimet. Black Corridor taas olisi voinut syntyä Musen ja Amorphiksen yhteistyönä. Ei Placeboakaan tulkita samasta vinkkelistä kuin Rushia. Jodarokista poiketen Khidin sanoitukset flirttailevat surrealismin suuntaan, ja hänen osuutensa on soundillisesti Aivovuotoa mustempi ja enemmän etelään päin. Rähisevä sähkökitara häiritsee rauhaa sopivin väliajoin. Kun tuotannolliset finessit hiotaan huippuunsa, äkkivääryys ja arvaamattomuus helposti väistyvät niiden tieltä. VILLE SORVALI HHH Flake Music When You Land Here It’s Time To Return Sub Pop Näin jälkeenpäin on jännää lukea bändihistoriikista, että laulaja-kitaristi James Mercer ja rumpali Jesse Sandoval perustivat The Shinsin alun perin tämän Flake Musicin sivuprojektiksi. Kun tätä kaikkea yrittää purkaa sanoiksi, tajuaa että Freedom on helpoksi levyksi aika vaikea. Kappaleet soljuvat parhaimmillaan mukavasti eteenpäin, mutta mieleenpainuvat hetket ovat harvassa. 2 Ratas ”Junttius huipussaan”, oli eräs Facebookissa näkemäni kommentti levystä, peräti yhden esiintyjän taholta. Ja onhan siinä toki pointtinsa, kun vakiintuneet suomirokkarit esittävät vielä vakiintuneempia standardeja, joista monet vielä kuuluvat ”junttiluokkaan”. Who Is The Sender. No, Suomea kuitenkin
Pepen Paradisessa soittanut Pave Maijanen tuo laulajana ja basistina mukaan soulia ja poputeliaisuutta. Donny Herronin pedal steel ja Tony Garnierin akustinen ja usein jousella soitettu basso ovat keskeisissä rooleissa, tyylitellen äärihitaat sovitukset jonnekin kantrin ja vanhakantaisen jazzballadismin välimaastoon. Ganesista vapautunut Albert Järvinen jalostaa bluesin ja boogien riffejä ja soolojaan täysin erilaisiin tyylisuuntiin. Kaikki laulut soivat hiljaisina ja harmonisen niukkoina Dylanin yhtyeen soittaessa höyhenenkevyellä kosketuksella kauttaaltaan mestarillisesti. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Avausraidasta I’m A Fool To Want You lähtien Shadows In The Nightia kuuntelee hengitystään pidätellen. Loppurieha jättää tutun kaihon, olisipa tämän saanut todistaa paikan päällä. Toisaalta Minälle mahtuu myös Mustien sukkien sävellyksellisesti kalpeaa itsestäänselvyyksien taivastelua. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Näillä leveysasteilla riutuvuudella on tavattu kerätä pisteet jokapäiväisen kauneuden edessä mykistymistä varmemmin. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Rumpali Ippe Kätkä luo ulottuvuuksia vaistomaiseen improvisointiin, progeen ja jatsiin. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi 12 numeroa (11 lehteä)/12kk 69,90 Tilaajapalvelu puh. Esittäjänä tuoreelta artistilta kaipaisi vielä hieman lisää heittäytyvyyttä. EERO TARMO HHH Bob Dylan Shadows In The Night Columbia Woody Guthrien asema Bob Dylanin ikiaikaisena idolina on ollut tiedossa uransa alusta lähtien. Mukana on jopa varhainen suomireggae. PERTTI OJALA HHHH ...täydellä tunteella ja taitojen äärirajoilla... Nyt nautittavana on täysi albumillinen Frank Sinatran 40-luvulla tunnetuksi tekemiä kappaleita, jotka Dylanin riisuu vakituisen kvintettinsä soitettaviksi. PAULI KALLIO HHHH Tilaa Soundi! Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.soundi.fi Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Levyarviot 2_15 uusi.indd 63 16.2.2015 10.38. Mikko Rintasella (kbds) vahvistettu Royals haukkailee uskaliaasti suurta palaa jopa James Brownin ja Jimin kakuista. Live on eloisa yhdistelmä rujoutta ja taidokkuutta. Hoochie Coochie Man on tahmean hidas kitarapelkistys. 62 63 Royals Spring 76 HHH Out HHHH Live HHH Universal Suomalaisen rockin leikkauspisteisiin osuneen voimatrion musisointi on kaoottisen kiehtovaa. RETRO hoaa parhaiten keskittyneessä kuuntelussa, mutta soveltuu myös säestämään mitä tahansa luovaa ja rauhanomaista toimintaa. Nuoren Zimmermanin mieltymys Frank Sinatran ääneen ja lauluihin pysyi sen sijaan salaisuutena likimain viime kevääseen saakka, jolloin nettiin ilmaantui varttuneen Dylanin tulkinta Sinatran 70 vuoden takaisesta hitistä Full Moon And Empty Arms. Laulusuorituksissa Dylan ei aivan pärjää Frank Sinatran samettisuudelle, mutta sydäntään lähellä olevat sävelmät tulevat silti esitetyiksi täydellä tunteella ja taitojen äärirajoilla – aina pakahduttavaa Autumn Leavesiä myöten. Viileästi kaikuva Spring 76 ei ankkuroi bändiä kunnolla. Ansioksi luettakoon, että Veera Marian tulokulma kirjoittamiinsa pop-laulelmiin on kaiken aikaa arjen melskeestä miellyttävällä tavalla irrallaan. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Silkkihuivi ja Älä unohda ovat tarinallisesti eheitä ja melodisesti vahvoja näytteitä sopivasti elämänkokemusta kartuttaneen debyyttiartistin taidosta punoa otteessaan pitävää ääniseittiä. Heti Kings Of Power -aloitus kulkee ronskilla vaihteella, ja hartaammat slovarit Just My Situation ja About Not Worth Writing Home About tiivistävät loppupuolen. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 69,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 89,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kolmella kappaleella kuultavat puhallintriot pitävät nekin osuutensa pehmeinä ja pidättyvinä kuin Dylan ja bändinsä läpi levyn. ASKO ALANEN Veera Maria Minä Masi Arjesta kirjoittaminen on haastava on pop-tekstittämisen laji. mutta instrumentaalit Night Funk ja Rock Me jamittavat makeammin. Näihin elämänmakuisiin tarinoihin on jokaisen pahimmat kasvukipunsa poteneen helppo tarrautua. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Veera Maria -artistinimellä operoiva sipoolainen Veera Korvenkari onnistuu esikoisalbumillaan yhdistämään kirotut vastinparit hieman keskimääräistä hedelmällisemmin tuloksin. Coverkimaran jälkeen alkavat pitkät kitaraja syntsajamit Rock Me ja Amboy Dukesin No Holds Barred, joissa bändin kemia toimii ja virtaa oudon luontevasti. Eheimmät omat kipaleet High ja Everything’s Alright kantavat, mutta coverit Dancing In The Street ja Badge ovat persoonattomia. Minälle valikoidut kymmenen kappaletta kun antavat varovaisen kiinnostavan vaikutelman lauluntekijästä, jolla on sekä musiikillista kunnianhimoa että sanottavaa. Jim Pembroken lyriikat täydentävät filosofisempaa progelaitaa. Out-levy on jämptimpi, myös kokeiluissaan. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi
II, joka on ka?yta?nnössa. va?henta?a. Onko Gasellit Suomen Wu-Tang Clan. kymmenen euron hintaa sa?mpyla?sta. sooloihin kitaralegenda Marty Friedmanilta ja toiselta ex-Megadeth-miehelta. Annala sortuu muutaman kerran turhan helppoihin kliseisiin. Soitto on niin ika?a?n hieman sinne pa?in, mika. Mokoma Elävien kirjoihin Sakara Elävien kirjoihin on omakohtainen ja hyvin konkreettinen teema-albumi masennuksesta. 64 65 Tourniquet Onward to Freedom Pathogenic Rumpali-multitaskaaja Ted Kirkpatrickin yhden miehen yhtyeeksi muuttunut gospelmetal-veteraani Tourniquet ottaa uudella albumillaan kantaa ela?inten oikeuksien puolesta – ja suoltaa siina. on ollut myös omat kiehtovat piirteensa. Ceebrolistics / Roope K sielta. Mutta älkää peljätkö: Elävien kirjoihin ei soi masentavana tai raskassoutuisena. ARTTU TOLONEN HHH Jori Huhtala 5 Jori Huhtala 5 Fredriksson Monista yhteyksista. Sylosiksen puuro on edelleen kuumaa, eika. ja musiikin tukevammalla pohjalla, jotka saavat aikaan toivotunlaisen ankaran boostin. on aika amerikkalaisen kuuloinen levy. sa?rmikka?ina. niita?kin on virtaviivaistettu. omiin kykyihin luottaminen. musiikkiaan. liimaiseen kertosa?keseen, ja sama etenema?a?n haluton meno jatkuu albumin loppuun asti. sivussa tunteroisen verran erikoista, powermetalista moderniin matikkametalliin ylettyva?a. Olympos on sitten astetta suunnitelmallisemman oloinen ja ehka. Biisit ovat voittopuoleisesti erittäin raskaita ja riffipainotteisia mutta myös totutun monipuolisia. pilkistelee, mutta kylla. on isoksi tarkoitettua pienitunteisesta musiikkia. tapauksessa on tuskin va?a?rin verrata levya. pa?a?se kohoamaan itsea?a?n suurempiin sfa?a?reihin. na?köista. on viisivuotissuunnitelma. MIKKO MERILÄINEN HHHH DJ Ibusal & Lobo Olympos Monsp Ibusal ja Lobo valloittivat Everestin aika ad hoc -pohjalta ja jopa tajunnanvirtaisesti. Levyllä myös konkretisoituu se, kuinka paljon aiempaa taitavampi ja sävykkäämpi laulaja ja karjuja Annala on nykyisin. Näkökulma ja kertojan tilanne vaihtelevat, mutta aihe on ja pysyy. Jos kotimaisia kaikuja mietita?a?n, niin ehka. Uutuuslevy on aiempia suoraviivaisempi, mika. Juopa radioystävällisten, melodisten jollotusten sekä tinkimättömien rynkytysten välillä on tuntunut joskus väkinäiseltä, mutta nyt ne kuulostavat tulevan samasta paikasta. Kirkpatrickin teknisen metallin iskevyytta?. nyt laulusuorituksiin saanut hieman apua esimerkiksi Stryperyhtyeen Michael Sweetilta. Se korostaa entisestään sitä, mitä Mokomassa pohjimmiltani rakastan: Harvinaista rentoutta ja ryppyotsaisuuden puutetta. Helposti korniksi lipsahtava aihe onnistutaan käsittelemään suorasanaisesti mutta paasaamatta. Huhtalan ja kumppaneiden ilmaisuun mahtuu monenlaisia tunnelmia. Toistaiseksi ba?ndi pelaa edelleen pienilla. omalla levylla?a?n erityisesti nokkelien sa?vellysten ansiosta.Ta?ssa. Räikein esimerkki on Hujan hajan -biisin kertosäe: ”Kauneus on katsojan silmissä, silmät sielun peileinä.” On vaikea ymmärtää, miksi noin kuluneisiin aforismeihin on jumahdettu. Ta?ma. tai yömyöha?a?n ostetusta G&T:sta?. Charlie Mingus -henkiseen ilmaisuun, jolle on ominaista melodioiden selkeys, mutta myös kappaleissa esiintyva?t ylla?tta?va?t ka?a?nteet. Kuka on seuraava. Tuleeko sielta. Siirtyma?t revityksista. ja King’s X:n Doug Pinnickilta seka. Chris Polandilta. Marko kertoo kokemuksistaan meikäläisen niukkasanaisesti mutta kouriintuntuvasti sekä käyttää tavujen sointuvuutta ja toistoa hauskana tehokeinona. Vimmaisesti rähisevä, mahtavia riffejä ja hymyilyttävän hyviä melodioita pursuava albumi puhkuu taistelutahtoa. Lauluissa käsitellään elämänvoimien ja tunteiden katoamista, mielen ja kehon murtumista sekä toivottamalta tuntuvaa pyristelyä eteenpäin. On nautinnollista kuunnella pieteetillä sovitettuja kitararaitoja, joissa ei hetkeksikään unohduta jynkyttämään yhtä ja samaa. lisukkeina. kuonoaan kunnolla kuppiin. Kaiken lisäksi Jens Bogrenin miksaama Elävien kirjoihin yksinkertaisesti kuulostaa pirun hyvältä – raskaudestaan huolimatta levy soi miellyttävän lempeästi. maanla?heista?, ja siksi mukava vaihtoehto pohjoismaiselle viilea?lle ilmaisulle. tuttu basisti Jori Huhtala loistaa ensimma?isella. Homma toimii, mutta ba?ndi ei ta?lla?ka?a?n levylla. puutteita napakalla riffittelylla. ne murisevat liian ankarina sa?vellyksiin verrattuna) seka. Ruikuttavan paatoksen puolelle lipsuu ainoastaan Mutta minulta puuttuisi rakkaus. rauhallisiin tunnelmiin ovat luontevia, ja musiikista paistaa varmuus seka. tulee porukan Rae ja Ghost. va?hemma?n kollaasimainen. Huhtala ja rumpali Ville Pynssi pysytteleva?t enimma?kseen takaalalla, ja luovat kappaleisiin ja?nteva?n perustan. jostain va?lilla. Ba?ndin yhteissoitto on tiukkaa mutta vapautunutta, ja ajoittaiset kokeelliset irtiotot toimivat sa?vellyksissa. Ei yhtye ole kuitenkaan ta?ysin luopunut koristeistaan, joskin selva?piirteisyyden nimissa. jossain ma?a?rin helpottaa albumin kuuntelua edellisten levyjen valtaisaan rönsyilyyn verrattuna. lennokasta etta. Parhaiten ihon alle on jostain syysta. Kuisma Aalto ja Tuomo Saikkonen ottavat kitaroistaan kaiken irti, kuin toisiaan suohon soittaen. Morfiinipohjaisen yska?nla?a?kkeen estetiikkaa tihkuu lauluja ra?ppihokemien prosessoinnista. Lopulta albumin ika?vin puoli on tyylitajuton patetia, jota ei voi paeta edes nukkavierun toteutuksen taakse. Ba?ndi ta?ydenta?a. Kun selva?rajainen sooloalbumi kantaa ba?ndin nimea?, muut Tourniquet-ja?senet on kreditoitu vierailijoiksi – erikoislaatuinen ratkaisu sina?nsa?. Materiaali on epa?kelpoa: nimikappale hukkuu liian alavireisiin kitaroihinsa (muissakin biiseissa. Kyseessä on kuitenkin vasta toissijaisesti sairauskertomus ja ensisijaisesti albumillinen ensiluokkaista metallia ja rockia. Sylosis ei ole kuitenkaan ollut mika?a?n metallin tavaratalo, vaan yhtye on pyrkinyt johdonmukaisesti kohti itsensa. Toisaalta rönsyilyssa. Mies on soittanut kaikki instrumentit itse, mita. ilmaisua. montakin sooloa. Kaiken kaikkiaan siis harvinaisen vahva ensilevy. viela. Musiikki on siis seka. MIKKO MERILINNA HH Sylosis Dormant Heart Nuclear Blast Sylosis on kunnostautunut deathin ja thrashin ristisiitoksella, joka ei kaihda muitakaan metallin alalajeja. se uskalla työnta?a. Biitit ovat tarpeeksi hitaita, ja ajoittaiset double timet toimivat todella tiukasti. ryöminyt Luotolle pt. Jenkkien etela?n hitaanpuoleinen ja hikinen fiilis dominoi levya?. Kenella. OLE NERDRUM HHHH K uv a: E er o K okk o Levyarviot 2_15 uusi.indd 64 16.2.2015 16.36. kunnianosoitus Luottokunnalle, jota ilman ei voisi maksaa törkea?ta. ta?ma. Ainakin visuaalisesti. Aki Rissasen piano. yksityiskohdilla, joiLevyarviot > ...teemoina sivilisaatio, humanismi ja solidaarisuus... ja mahdollisuus löyta?misen iloon. Kannattaa hakea video YouTubesta. Levyn soundimaailmaa hallitsevat Mikko Innasen ja Joakim Bergha?llin saksofonit seka. Keista
Levyn intro pyrkii sisään metalliin hieman Anatheman nurkilta, mutta kyllä makaroonit pistävät muutoin aika lailla rockiksi, tosin vahvasti melodiseksi sellaiseksi. Avausraita Deserter ja Violent Motion Pictures onnistuvat tässä tarkoituksessa hienosti, mutta Nervousin hienosti virittynyt kokonaistunnelma latistuu levyn keskivaiheella Oval Windowin ja Impecile Thoughtsin kaltaisten kliseisten ja naivististen rämpytysten myötä. BMF Ball lyö heti sumeilematta tiskiin kovimmat menopalansa, topakasti nimetyt vahvan riffivetoiset teemat BMF, Rock Bottom, Skedaddle ja Up On Bricks. SAMI NISSINEN HH Lykaion Heavy Lullabies Inverse Italialaisbändin levylleen antama nimi kuvaa oivallisesti tämän kakkoskiekkonsa sisältöä. Tuplatutinalla säksättävä Scrapyard vie levyn määrätietoisesti loppucoverin vaatimaan vireeseen, Lemmyn Hawkwind-bravuuriin Silver Machine. Instrumentaalisine alkusoittoineen kolmeen nelibiisiseen näytökseen jaettu The Velvet Trail on isojen taustojen kera taattua dramaattis-romanttista Marc Almondia. Neljä Ruusua Pe 27.03. Jonkinlaista uudistumista myös kaipaisi, sillä uusi levy ei tarjoa mitään uutta verraten bändin shoegazebuumin aikaan tulleeseen debyyttiin. Kotikeittiön nurkassa pääosin nauhoitettu Vestiges & Claws luo aivan oman tunnelmansa: tarkkakorvaisimmat voivat kuulla äänitysten taustalla linnunlaulua tai oven avautumisen. Sähköpostitse ja Los Angelesin ja Lontoon välillä tiedostoja lähetellen hoituneen yhteistyön tuloksena on syntynyt laadukas, vaikkakaan ei aivan Varietén tai muutamien muiden Almond-helmien veroinen laulukokoelma. Demon Lover on The Velvet Trailin T.Rex-henkinen glamrock-pala ja Life In My Own Way kertoo lievänä valssina Marc Almondin ikiaikaisesta Jacques Brel -diggailusta. ASKO ALANEN HHHH Marc Almond The Velvet Trail Cherry Red The Velvet Trailillä Marc Almond pyörtää taannoisen uhkauksensa siitä, että upea Varieté (2010) olisi jäänyt viimeiseksi omaa materiaalia sisältäneeksi albumikseen. Yhtyeen kolmannen albumin tyylillinen linja on mielenkiintoinen risteytys laulumaista nuotiosäestystä ja minimalistista 1980-lukuun viittaavaa synteettistä produktiota. 64 65 den vilinä pitkin levyä on kyllä suurta herkkua, mutta jotakin jää siellä täällä uupumaan. Yhtyeen tarkoitus on pistellä napakasti menemään ja heitellä säkeistöjen ja vähän muidenkin osien sekaan teemaa alleviivaavia kitaramelodioita. Kaija Koo Pe 10.04. Tälle levylle José on kasannut eksklusiivisesti omaa tuotantoaan, vaikkakin hän on myös tunnettu menestyksekkäistä akustisista covereistaan Massive Attackin Teardrop ja The Knifen Heartbeat). Geishoineen ja bordelleineen mielihyvää etsivä Pleasure’s Wherever You Are muistuttaa Almondin dekandentimmästä puolesta. Indie ja folk ovat myös Siskiyoun musiikillisena lähtökohtana, mutta samalla yhtye haluaa olla jotain ihan muuta. Fiilis on intiimi, maanläheinen, herkkä, rauhallinen ja lämmin, mutta synkkä. Teemoina sivilisaatio, humanismi ja solidaarisuus, ja vaikutteita on kuultavissa 1970-luvun brasilialaisesta musiikista, amerikkalaisesta folkrockista ja Länsi-Afrikan aavikko-bluesista. Seuramatka rockmyyttiseen, rähjäiseen Meksikoon palaa suorastaan luksusluokassa. Pop-kertsillä varustetun Silk And Saken jälkeen alkaa riffinrypistyskin jo havahtua. Jenni Vartiainen Osta liput ennakkoon tulisuudelma.fi facebook.com/tulisuudelma Levyarviot 2_15 uusi.indd 65 16.2.2015 10.38. Tähän poikkeukset tekevät bassolinjallaan Joy Divisionin suuntaan kumartava melodisempi Now It’s Over ja instrumentaali Lower Zone. Joskus vaan olisi mukavaa, jos Lykaionin kaltaisiin sympaattisiin yhtyeisiin sijoitettaisiin vähän isommalla riskillä. Gossipin Beth Ditton kanssa kolmannen näytöksen alkajaisiksi duetoitu When The Comet Comes tuo albumin samettisuuteen ripauksen funkahtavaa räväkkyyttä. Se voisi poikia hienoja tuloksia. Pelkkänä instrumentaalilevynä tai tunnistamattomiksi miksatuilla vokaaleilla arvosana olisi varmasti korkeampi, sillä mökä on paikoin vähintäänkin esikuviensa tasolla. Muun muassa Lana Del Reyn ja Beyoncén kanssa työskennellyt tuottaja/lauluntekijä Chris Braide sai sinnikkyydellään Almondin muuttamaan mielensä. Sitten ryhmä raukeaa vahvoihin slovareihin, joista jälkimmäinen osoittautuu Moottoritie on kuuma -coveriksi. Mutta jos akustinen kitarointi ja Josén kaltaiset runoilijat ovat juttusi, tämä levy on ehdottomasti sinulle. Haloo Helsinki! Pe 20.03. ARTTU SEPPÄNEN HH ...teemoina sivilisaatio, humanismi ja solidaarisuus... Trubaduuri-Gonzálesilla on tunnistettava soundi, jota on nyt tuunattu vielä rehevimmillä taustoilla. Original Sokos Hotel Vantaa, Tulisuudelma Hertaksentie 2, Tikkurila Vantaa www.sokoshotels.fi Pe 06.03. Janna Pe 03.04. Nervousin tummasävyinen musiikki hakee aiheensa amerikkalaisesta gotiikasta sekä laulaja-lauluntekijä Huebertin henkilökohtaisista tragedioista, joita riittää. Dormant Heart on silti mukavan synkkämielinen levy kaikessa lohduttomuudessaan, vaikka kokonaisvaltainen onnistuminen antaa edelleen odottaa. Näin ollen tuotanto on vaatimaton, mutta osoittaa selkeästi, että bändin soitto kulkee. Kokonaisuus on koherentti ja tunnelmaltaan intensiivinen, mutta vaaralliseksi tarkoitettu sisältö etenkin sanoituksien osalta kaikessa laskelmoisuudessaan on pikemminkin kornia. Törkeän yksinkertaista, mutta se sattuu toimimaan. Vestiges & Claws on hipsterin märkä päiväuni. Epätasainen ja kaksijakoinen levy on malliesimerkki tuotannollisesta päämäärättömyydestä ja hukatusta potentiaalista. Rakkauden hiipuminen ja petoksen arpeuttama sydän ovat yhä toimivia laulujen rakennusaineita. Ylex Parasta Ennen! -klubi Dj. Ilmeisesti Lykaion on äänittänyt levynsä pienessä studiossa, ja tuotannossa bändi on luottanut omaehtoiseen toimintaan. Toki Lykaionilla on esikuvansa, eikä bändi ole pahemmin edes pyrkinyt eroon vaikutteistaan. Melankoliaa lisäävät myös lapsuusaikoihin saakka ulottuvat muistot ja tietenkin kuolema. Silti se käy yksitoikkoiseksi muutaman kipaleen jälkeen. Materiaaliltaan levy on joltisenkin tasavahva, mutta omat suosikkinsa on varsin helppo löytää. Road Fever on karistanut yltään niin punkkuin Genesis-muistumatkin. LINDA SÖDERHOLM HHH Los Bastardos Finlandeses BMF Ball 100% Record Company Taas on pakko vetää kättä sombreron lieriin, kun Bastardot jyristelevät läpi ronskin tanakassa etukenossa svengaavan uuden biisisetin, joka ei turhia selittele, hienostele tai näpertele. Kitaroiden hardrock-hombret Don Osmo ja Gringo Granfelt rouskuttavat rautaa tiiviin moottoripäisellä yhteispelillä, Bastardoista grandein twist-twistaa jyhkeän rumpuselustan ja El Taff mylvii intohimoiset pahan mutsinköyrijän elämäntapalyriikkansa bändin suoman melodisen nosteen harjalla. Biisien melodiat suodattuvat tajuntaan pikkaisen surumielisinä, eikä lohduttomuuskaan ole aina niin kaukana tunneskaalalta. Niissä vanhat ja hyvin öljytyt rokkikonstit pelaavat tehokkaammin kuin mikään keikkabussillinen uusia. MARKO SÄYNEKOSKI HHH José Gonzáles Vestiges & Claws Imperial Recordings Göteborgilaisen lähiön lahja maailmalle, indiefolkin ihmelapsi, argentiinalaiset juuret omaava ruotsalainen laulaja-lauluntekijä José Gonzáles on suvereeni akustisen kitaran virtuoosi. Klamydia Pe 13.03. PERTTI OJALA HHH Siskiyou Nervous Constellation Siskiyoun ytimen muodostavat Colin Huebert ja Erik Arnesen, jotka ovat kummatkin musisoineet maineikkaassa kanadalaisessa indiefolk-yhtyeessä Great Lake Swimmersissa. Matti Airaksinen La 04.04. Huebertin teatraaliset laulumaneerit tekevät vaikutelmasta entistäkin teennäisemmän. Ainakin taiteellisesti. Esikuvistaan poiketen bändin instrumentaatiossa on enemmän modernille noiselle tyypillistä vinkumista ja mökää, sekä vain vähän tunnistettavia melodioita. MARKO SÄYNEKOSKI HHH A Place To Bury Strangers Transfixation Dead Ocans Brooklynin uuden aallon shoegazerit A Place To Bury Strangers on ehtinyt neljän levyn ikään uutukaisellaan, jota bändi kuvailee soinniltaan vaaralliseksi: ”Kuin kaikki voisi hajota koska tahansa.” Bändi on joutunut koko olemassaolonsa ajan taistelemaan My Bloody Valentine ja Jesus & Mary Chain -vertauksia vastaan, jotka kiistatta soinnissa kuuluvatkin. Tahti kiihtyy vasta levyn loppupuolella päättyen meluisaan I Will Die -kappaleeseen, jonka sekopäisyyttä olisi toivonut levylle jo kymmenen kappaletta sitten
Soundi on gangsta ja läpät ovat etukenoisia. Joosua Vielä hetken, sinun Stupido Suomirockin kohdusta singahtaa keskuuteemme Joosua. ARTTU TOLONEN HHHHH Waltari You Are Waltari Stupido Maailman ihanimman Kärtsyn, tuon arvaamattoman punaisen kikkarapään, luotsaama yhtye on ollut koko uransa ajan pahamaineisen epätasainen. Kirkkonummi/gangstahurri… Likanen etelä kertoo ghettotarinoita Kirkkonummelta, joissa on enemmän Masalaa, kerrostaloja ja Y-junaa, vähemmän Luomaa, Långvikia ja yksityisautoilua. Siis todella koettu ja ajateltu, ei pelkästään omaksuttu. Miksei se keskity. Ehkä bändi sittenkin tarvitsee diktaattorin. Kolme siskoa -kappaleen rikkaus, rakkaus ja kuolema -allegoriat vaikuttavat lähes tulkoon kökömmiltä kuin katsotuimpien viihdeohjelmiemme käsikirjoitukset. Varsinkin luurikuuntelu palkitsee. Sanoituksellisesti jokainen biisi lienee 13-vuotiaan kirjoittama. Vaan ei oikein tyydytä tämäkään määritelmä. Hihanuoteissa Pohjola naureskelee olleensa nuori jazz-muusikko jo 20 vuotta. 66 67 Verneri Pohjola Bullhorn Edition Tämä on minusta se levy, jolla Verneri Pohjola lunastaa kaikki odotukset solistina ja säveltäjänä. Levyn muusikot ovat kaikki oman soittimensa mestareita ja sen kuulee, mutta ei siksi, että asiaa alleviivattaisiin. Trumpetti ja koko bändi on taltioitu rikkaalla, tilassa hienosti elävällä tavalla. Muutenkin You Are Waltarin ongelma on ideoiden jalostamattomuudessa. Mietin jo vuosia sitten mikä olisi vastaava vaikka Suomessa. Hyvä esimerkki on vaikka se, miten hiphop-kulttuuri Yhdysvalloissa pyrki ottamaan haltuun negatiivisesti latautuneen nigger-sanan ja määrittelemään uusiksi yhden rotusorron perustyökaluista. Tarttuvat popmelodiat ovat sanoittajana kaksijakoisen Someron ja Joosuan ilmeisin vahvuus. Lopulta juuri Someron samaan aikaan puoliuninen ja hellyttävästi eläväinen laulanta näyttäytyvät Joosuan debyytillä x factorina, joka erottaa bändin verrokeistaan ja kohottaa kokonaisuuden tehoa. Kaikki briljeeraus loistaa poissaolollaan ja sen tilalla on syvä luottamus siihen, että materiaali kantaa, vaikka jokaista reikää ei tilkitsisi äänellä. Parin ensimmäisen pyöräytyksen ajan American Beauty/American Psycho kuulostaa karvaalta pettymykseltä, mutta jahka kuulija saa ajukoppaansa ajetuksi, ettei albumi ole yhtä turbotuotettu, mahtipontinen ja tappiin saakka hienosäädetty kuin edeltäjänsä, niin helmihän siitä paljastuu. Voisiko Kyrkslätt olla uusi Olari. Tuomisinaan porilaisilla on ihan kiva kattaus kapeaharteista haahuilua, yksi oppikirja-kertosäe ja ämpäreittäin masentuneisuuden puolelle lipsuvaa melankoliaa. Siitä puuttuu monien sankaritrumpetistien kovuus ja lievä kimeys. Hienoja näyttöjä riittää sooloprojekteista Ilmiliekkiin ja vierailuihin mitä erilaisimmissa konteksteissa, mutta tällä levyllä trumpetin soundi ja sekä sävelletyn että improvisoidun materiaalin lyyrisyys kohtaavat niin räjähtävällä tavalla, että se riisuu ihmisen aseista heti. Tämän musiikin äärellä hengittää rauhallisesti, vaikka se on täynnä uskomattoman liikuttavia hetkiä: He Sleeps I Keep Watchin melodiat, bändin luova säestys hälyäänineen Bullhornilla, This One’s For Youn rumpu/ trumpetti -dialogi, koko Cold Blooded kaikessa hienoudessaan… Yksi vuoden parhaita biisejä. Jos olisi pitänyt lyödä vetoa, en olisi arvannut, että se on hurri. Aluksi Someron tarpeettoman lavea artikulointi ärsyttää. JUHO ÄIJÖ HH Likanen Etelä Kirkkonummi LP Överdog Lokalisointi kiinnostaa, ja yksi jännimpiä juttuja hiphopin maailmanvalloituksessa on ollut seurata, miten hyvin ainutlaatuisessa ajassa ja paikassa sekä tilanteessa syntynyt ilmiö on muotoutunut altistuessaan ajallisesti ja maantieteellisesti kaukaisille kulttuureille. Puolivälissä olevassa Maailma-hippifolkbiisissä kiteytetäänkin albumin mainiosti: ”No enkös sanonut, että tämä haiskahtaa.” You Are Waltari on syntynyt jokaiselle yhtyeen jäsenellä annetusta vapaudesta soittaa miten lystää. Viitteellisesti nimetystä Saima Harmajasta taas kuulee, että studiossa on viruttu henkilökohtaisen äärellä. Tuottajana häärinyt Artturi Taira on saattanut bändin groovaamaan sirosti ja luikertelematta. ARTTU TOLONEN HHH Levyarviot > ...ehkä bändi sittenkin tarvitsee diktaattorin?... Tässä ennakkokäsitykset. Viimeistä kesää ja 0745 liihottavat jäntevinä ja arvonsa tuntevina kansallisia rajoja tunnustamattomassa ilmatilassa. Pohjolan oma soundi soittajana on upea – hiukan hengästynyt, mutta pehmeä. EERO TARMO HHHH Fall Out Boy American Beauty/ American Psycho Island/Universal 2009 samantekevänä emopunk-yhtyeenä keskinäisissä riidoissa ja loppuun palaneena tauolle lähtenyt ja perinpohjaisesti nahkansa luotuaan 2013 monipuolisena popyhtyeenä palannut Fall Out Boy ei toisella comebackin jälkeisellä albumillaan saavuta toissavuotisen Save Rock’n’Rollin loistoa. Vaskisektioista ja muusta sokeroinnista pidättäytyminen on valintana viisas, sillä juuri tällä tavalla konstailemattomasti soidessaan Joosuan leimallisen kontrastiset kappaleet säilyttävät niiden keskeisenä ydinmehuna virtaavan heleyden ja substanssin. Ei ole lainkaan omaperäistä yhdistellä eri genrejä tai niistä otettuja vaikutteita saman kappaleen sisällä – kuka tahansa pystyy siihen. Lapsekkaalla vilpittömyydellään hurmaava Vielä hetken, sinun on levy, joka pakottaa huomioimaan itsensä. Keskittyneempi havainnointi paljastaa laulaja-kitaristi Olli Someron yhtyeelleen kirjoittamien kappaleiden sävyjen olevan kuitenkin lähempänä Toni Wirtasen eksistentiaalista kipuilua kuin Arto Tuunelan viistoa hirtehisyyttä. Ei enää. Pikaisesti lokeroimalla sitä heittäisi Joosuan samaan monttu auki -laariin Pariisin Kevään kanssa. Vaikkakin edellislevyä vähemmällä koristelulla, tarjolla on täysin riittävä kattaus tappavan tarttuvia hokeK uv a: S tupido Levyarviot 2_15 uusi.indd 66 16.2.2015 10.38. P-Funk-vaikutteet kuuluvat vähintäänkin mutkan kautta, ja kotiseutua namecheckataan jokaisessa mahdollisessa välissä, hurria hoetaan uuteen muotoon ja blossi palaa. You Are Waltarin avausraitana kuultava 12 alkaa lupaavasti, mutta viimeistään Nightwishin iskelmähevin mieleen tuovaan kertosäkeeseen mennessä meno lässähtää, eikä lähde nousuun ennen kolmatta Solutions-biisiä – vain mennäkseen puihin naurettavan yliampuvan laulun ja power metal -pippelinmittailun vuoksi. Mille sanalle, jos millekään, kulttuuri yrittäisi tehdä samaa täällä. Jollain tasolla levy tuntuu kypsältä synteesiltä kaikesta edeltäneestä. Paketti ei näillä eväillä yksinkertaisti vain pysy kasassa, ja hyvistä yksittäisistä kohdista huolimatta liki jokainen kappale kuulostaa joko geneeriseltä tai suorastaan helvetin ärsyttävältä. Vähitellen pääosaan alkavat nousta melodioiltaan toinen toistaan rautaisemmat kertosäkeet
Kappaleiden lievästä tasapaksuudesta huolimatta, oikein käytettynä Santa Cruz on hyvä albumi: Levyä huomattavalla äänenpaineella toistettuna rintalasta saa runtua ja jano yllättää. Miehen AORja kasarihevi-innostus puolestaan taustoittaa Aktorin olemassaolon tarvetta. Kun vielä singlemitassa Blue Öyster Cultia pystyi käyttämään edes jonkinlaisena referenssinä, niin nyt ollaan jo seuraavassa galaksissa. Tärkeä osatekijä on Tomi Leppäsen pelkistetty rumputyöskentelykin. Heti perään tuleva Salaseura lyö vasaran aivoihin The Velvet Undergroundin ja 80-luvun Nartun yhdistelmänä. Hyperenergisestä lava-aktistaan ja raivoisasti groovaavista riffihirviöistään tunnettu bändi tarvitsisi puhdasverisiä hittejä lunastaakseen koko potentiaalinsa. EERO TARMO HHH OPISKELE AMMATTIIN Outokummussa Teatterija esitystekniikka Valoa, ääntä, lavatekniikkaa ja erikoistehosteita www.pkky.fi/amoo Haku 24.2.-17.3. 66 67 mia, hoilotuksia ja muita vastaan laittamattomia korvamatoja niin pop punkina, raikkaana surf-rockina kuin vaikkapa honottavana homodiskona – kaikilla mausteilla ja ilman. Hittien sijasta ryhmä on siis onnistunut jälleen pykäämään albumillisen lihaksikkaasti soivia rokänrolleja jotka ovat enemmän kuin paikallaan bileiden taustamöykkänä, mutta kuuntelumusiikkina ne eivät juuri sykettä nosta. Ei kuitenkaan haittaa, vaikka perhe-elämän kuvioita ei omakseen kokisikaan, laulujen raikasta, sadunomaista, melkeinpä keväistä otetta voi silti hyvin arvostaa. Levyn keskivaiheilla vilahtaa pieni veneteema, instrumentaalikappale S/S Punkaharju voisi hyvin olla vaikka jonkin elokuvan soundtrackilta. Pehmeät syntsamatot ja heviksi helläkätinen soitto luovat ihan omanlaisensa tunnelman. Tasavahvalla biisikatraalla paikkaa paljon tiettyyn pisteeseen saakka, mutta yksikin läpilyöntihitti edistää uraa enemmän kuin viisi perushyvää albumia. Onward And Sideways on Joshua Radinin kuudes, kokonaisuudeltaan miehelle tyypillisen epätasainen albumi. MAPE OLLILA HHH Aktor Paranoia High Roller Apua, olen juuttunut aikapoimuun! En tiedä missä se sijaitsee, mutta veikkaan, että eletään 70-luvun loppua tai 80-luvun alkua. ANTTI MARTTINEN HHHH Uhrijuhla Jokainen on vapaa lintu Svart Muutama vuosi sitten 500kg Lihaa -yhtyeen raunioille koottu Uhrijuhla vaikutti aluksi ihan kivalta terapiabändiltä, mutta on toisella levyllään saanut aktinsa siivottua. Joshua Radinin samettisen rauhoittaville vokaaleille on kuitenkin aina satunnaisen hatutuksen keskellä aikansa ja paikkansa. Uusi levy ei korjaa yhtyeen perustavanlaatuista vikaa: Bändi näyttää lavalla syötävän hyvältä, kitaristipari Archie & Johnny on yksi parhaista tässä maassa konsanaan kuulluista ja soitannollista lahjakkuutta on muillakin, mutta sitä ehdotonta tykkibiisiä ei vain tunnu löytyvän. Taustatukea annostelevat Bill Hota & Pulversista tuttu viulisti Kyösti Järvelä sekä Pirulaisen ketteräsorminen basisti Tero Hautamäki. Nyt iskee karkkiähky. Puolivälin Juokse poika juokse on selkeä keikkahitti, mutta levyn varsinainen kohokohta on Olgan laulama Hiljaisuuden luostari, Puutarhassa ja Verenpunainen -kappaleiden muodostama jatkumo. Hakuviisu-kappaleessa jäädään hauskasti kahden vaiheille: Toisaalta tanssilavan hurma vetää puoleensa, mutta toisaalta suu napsaa kiljusangon äärelle. Vaikka levy on kokeellinen, on se silti ennen kaikkea pop. Lehtisaloa Paranoiassa on taas yhden tyylin totaalinen haltuunotto ilman pelkotiloja onnistumisesta. In Your Hands ja Worlds Apart edustavat tuttua, vaivattomasti nahkoihin uivaa Radinia Away We Gon ja My Babyn kurvatessa joutavan lätsyttelyn törkyiselle tunkiolle. Siitä huolimatta, että se on ehkä hienoiseksi pettymykseksi laskettava, American Beauty/American Psycho on kiinnostavampaa ja kuuntelua kestävämpää popmusiikkia kuin 95 % muusta tarjonnasta. JUHO ÄIJÖ HHHH Joshua Radin Onward And Sideways Glass Bead Alituisessa särkymisvaarassa olevan sisimpänsä teknisesti pienen laulun muotoon pukevat miehet ovat vuosikymmenten saatossa luoneet oman musiikillisen genrensä, jota syystä tai toisesta kateelliset kutsuvat muniinpuhalteluksi. ANTTI LUUKKANEN HHHH Viti Siloonen Ihmeellisiä ihmisiä Puuhella Viti Siloonen näyttää kolmannella levyllään, että americana ja folk taipuvat notkeasti härmäläiseen mielenmaisemaan. Harmikseni yksikään kakkosalbumin muista kappaleista ei kolisuta pöksyjä samalla tavalla kuin jo ennen albumijulkaisua radioaalloilla loppuun palaneet sinkkulohkaisut We Are The Ones To Fall ja Wasted & Wounded. Fall Out Boyn nykyinen hienous onkin nimenomaan sen musiikkilajikkeiden raja-aidoista piittaamattomuudessa ja sovituksellisessa kekseliäisyydessä. Ollaan etenemässä kohti mystistä ja hieman pelottavaakin laseraikaa, jossa odottaa arvaamaton avaruudenvalloitukseen tähtäävä tulevaisuus. JUHA SEITZ HHHH Ville Leinonen Isi Gaea Monenlaisia kokeiluja tehnyt Leinonen on palannut laulaja-lauluntekijämusiikin pariin, mikä on varmasti monelle hyvä uutinen. Jo alusta pitäen on selvää, että Jokainen on vapaa lintu on huomattavasti vahvempi kokonaisuus. Näyttelijänäkin kunnostautuneen miehen musiikkiin on moni sitä kuullut törmännyt alun perin samanhenkisten, joskin enemmän tai vähemmän laadukkaiden elokuvien ääniraidoilla. Määrä on se, mistä helmiään piilottelevalla Onward And Sidewaysilla olisi pitänyt karsia. Matti Pollarin sekä Mika Saranpään ohjastama orkesteri perkaa Ihmeellisiä ihmisiä -pitkäsoitolla murteisia pohjalaisia tarinoita, jotka yleismaailmallisine vivahteineen istuvat koko katajaisen kansan kokemuksiin. Laulut on toteutettu pienellä porukalla ja akustisin soittimin, raikas Parasta aikaa kiteyttää perhekuviot onnistuneesti. Radioja TV-tuotanto Radion ja tv:n ohjelmatyön perusteita sekä videoja elokuvatuotantoa Levyarviot 2_15 uusi.indd 67 16.2.2015 16.36. Maanläheisten esitysten sävy laskeutuu lempeäksi, mikä on ansio sinänsä. Vuoden 2009 Adam ja siinä kuultu Someone Else’s Life kuuluu parhaimmistoon. Aktor on täydellinen synteesi 80-luvun pehmohevistä, popista ja vienoista futuvaikutteista. Aktor on taas niin Jussi Lehtisalon näköinen projekti, että se tuntuu suorastaan alentavalta Chris ”Professor” Blackia kohtaan, jonka laulu osin määrittelee yhtyeen paikan musiikkihistorian aikajanalla. Viti Siloonen välttää tietoisesti ivallisuuden karikot. Aiheet ovat kuitenkin erilaisia, sillä suukottelusta on nyt siirrytty perheellisen lauluntekijän maailmaan, joten laulut liikkuvat pitkälti perheen ympärillä. Vaikka kyse on periaatteissa leirinuotiolauluista, ne on kuitenkin maustettu sopivan kuuloisella säestyksellä, taustalaulujakaan unohtamatta. Mika Saranpään säveltämät teokset vaikuttavat sympaattisilta, koska ne ymmärtävät tavallisen tallaajan tarpeita ja toiveita. Ja mikä parasta, jälki on laadukasta ja omaperäistä. Jos tätä johonkin miehen aiempaan levyyn vertaa, Suudelmitar (2004) lienee sävyiltään jonkinlainen vertailukohta. Hämyistä, mietiskelevää ja silti eroottista: ”Tuo sisar tahtoo mulle hyvää / se tulee yöllä vuoteeseen, hyväilee kun vaivun uneen / se tietää mut painajaisistaan”. Monipuolisissa sovituksissa helkkyvät haitarit, polkuharmonit, puhaltimet, kellopelit, banjot ja mandoliinit. Se hämmästelee outoja persoonia, jotka lopulta muistuttavat merkillisen paljon omaa itseä. Lopusta pitävät huolen Patrick Stumpin pettämätön hittikorva sekä Pete Wentzin ilmiömäinen, luontevasti mihin tahansa taipuva lauluääni. Avausraita Syksy eroaa täysin muusta levystä, ja toimiikin Pekka Streng -tyylisenä kosketinpalana. Musiikki on edelleen psykedeelisvaikutteista poppia, mutta nyt mukana on huomattavasti lihallisempia teemoja, sekä yksinkertaisesti sanottuna parempia biisejä. Varsin onnistunut paluu laulelmamusiikin pariin. MAPE OLLILA HHHH Santa Cruz Santa Cruz Spinefarm Modernimpia tuulia kasariheviin puhalteleva Santa Cruz on vaikean toisen albumin julkaisun äärellä ja ilmassa tuntuisi olevan pientä identiteettikriisiä. Yhtyeen debyyttisingle I Am The Psychic Wars oli riippuvuutta aiheuttava tervetuliaistoivotus Aktorin maailmaan, joten ällikkä ei toimi enää albumilla samanlaisena astalona, mutta onhan tämä nyt edelleen aika pirun jännää kamaa. Amerikkalainen Joshua Radin on yksi tämän harmillisen hahmottomaksi kanonisoidun osaston taitajia. Musiikkia pään sisäiseen makuuhuoneeseen. Yhtyeen leikittelevä asenne korostuu albumin nimikkosävelmällä
Seuraavaksi Curtisin kannattaisi keskittya. Kuuntelin netista. Albumilla ei ole turhia hetkia. MIKKO MERILINNA HHHH Ensiferum One Man Army Metal Blade Ensiferum na?ytta?a. kuulostaa, vaan kappaleet itse ovat ma?a?ritelleet albumin. tosiasialta, etta. Sa?velet sanelee Curtisin Stratocaster. aikana, jolloin ka?sitteen kuullessaan tekee jo varmuuden vuoksi nirhaista ranteensa auki. Street Survivors sisa?lsi hyvin lupaavia jalostusna?kymia. ANTTI ERVASTI HHH Lay Siege Hopeisnowhere Lifeforce Saksalaiselle yhtiölle levytta?va. Jopa leikittelema?a?n metallilla. tietenkin. Yhtye tekee luontevasti ja ilmavasti poppaavia kappaleita, jotka kuulostavat va?ha?n folkilta akustisen soitinarsenaalin ja sovitusten takia. No, Normcoreprotohipsteri kierra?tta?a. Frederikin vierailu levylla. Vaan turkulaisiahan na?ma. Tai sitten kysymys on halusta na?ytta?a. tuoden folk-termin kohden suomi-iskelma?a. va?ha?n liian ilmeisesti Juppihippipunkkarin ajatusta. kuultavissa jotain skaja punk-teemojakin. Valopilkku, joka on sellaista kilojuustoa, ettei hymy taitu sitten milla?a?n. Ba?ndi on nimitta?in ollut uuden alkunsa ja?lkeen selva?sti vapautuneempi. Sekalainen ”collectybles”-osasto on kiehtovaa kuunneltavaa virallisen sarjan rinnalla – mutta lp-kokonaisuudet ovat parhaita sellaisinaan. Tavallaan ba?ndi osoittaa oman musiikintekoreseptinsa. Ruusujen ensimma?isena. kyse on aitoamerikkalaisesta triosta. Curtis Hardingin gospel-menneisyydesta. musaa ei soiteta sampleilla, triggereilla. koostuvaa raskasmetallia hardcoreja grindmaustein. musiikkia. nimitta?in tunnistamattomaksi massahötöksi, persoonattomiksi radiohiteiksi, joista ja?a. Siina?pa. ei pa?a?se ylla?tta?ma?a?n, kun asiasta on jo uutisoitu etuka?teen. potentiaalia olisi viela. tavalla. oikeellisuuden olevan edelleen voimissaan, mutta tarve toisenlaisellekin ilmaisulle on olemassa. Ja on siella. ja junttidiskoa. on irronnut muutama muukin keskima?a?ra?ista. savuista ja mustaa soulia, mutta pettymys on suuri, kun musiikki kellahtaakin poprockin puolelle. Melodiat ovat kohdallaan, ja tuplabassarit vyöryva?t niskaan tutun oloisesti. Vaikutteet ylta?va?t moneen suuntaan, mutta yhtyeen paketti pysyy kasassa ja porautuu vakuuttavasti hermokeskukseen. autenttista tunnelmaa. uupumaan. Toisaalta tietoisena valintana ne ovat tavallaan jopa osa yhtyeen vieha?tysta?. Whale And The Village ei pyri tekema?a?n perinteille uskollista folkkia, kuten monet muodin mukana ratsastavat suomalaiset. LINDA SÖDERHOLM HHH Whale And The Village Between The Tracks Karhuvaltio Aina aika ajoin eteen tulee tilanne, kun ei tajua etta. – pari sangen sielukkaasti funkaavaa raitaa – mutta aimmin mainitusta tyylien kirjosta johtuen kokonaisuus on sirpaleinen ja punainen lanka ja?a. Ilkka Alangon tekstit ovat nekin alati vaihtelevantasoisia mietelmia?, joissa hyva?tkin pointit katoavat ka?sitta?ma?ttömien sanavalintojen alle. ja raakaa tunnetta. yhtyeen pystyva?n mihin tahansa se vain keksii haluta. ja laulukin on jotain vanhanaikaisempaa kuin modernia, yhdenmukaista fry screamia. Iloinen tarttuvuus ja surumielinen kaiho yhdistyva?t erikoisella ja vieha?tta?va?lla. RETRO Levyarviot 2_15 uusi.indd 68 16.2.2015 10.38. Se on loistava la?htökohta tehda. Kohtalokkaan lento-onnettomuuden ja?lkeen on tehty monta kokoelmaa, joille on ripoteltu demo-, outtakeja liveraitoja. kyse onkin kotimaisesta ba?ndista?. vasta klassinen radiohitti! Ja viela?pa. Na?in syvyysvaikutelma on entista. dynaamisempi albumi, silla. sen pita?a. esikoispitka?soitollaan maukasta, sludgesta ja pa?tkitysta. peruskauniilla naislaulullaan. southern rockin juurilta uusiin sa?vytyksiin. uudella levylla?a?n voivansa tehda. tehdessa. vaan, ja silloin on parasta ottaa kiltisti vastaan se, mita. Muilta osin One Man Army on juuri sita. uutuus on vahva ja entista. teknis-riffittelysta. on harvemmassa. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Neljä Ruusua Euforia Ratas Jojottelu lopettamispa?a?töksen ja sen perumisen va?lilla. ASKO ALANEN Curtis Harding Soul Power Burger Atlantan autotalleista ponnistavan, aiemmin tuntemattoman Curtis Hardingin ensialbumin nimi enteilee ja levynkansi lupailee ja?rka?hta?ma?tönta. Soul Powerilla on hetkensa. Kode Koistisen kyna?sta. ANTTI LUUKKANEN HHH Lynyrd Skynyrd Deluxe Vinyl Boxset: (Pronounced ’L?h-’nérd ’Skin-’nérd) HHHHH Second Helping HHHH Nuthin’ Fancy HHH Gimme Back My Bullets HHHHH One More From The Road HHHHH Street Survivors HHH Universal/Polydor ”Lynryd Skynryd” -nimiin printatun promocd-setin kanssa ei voi arvioida vinyyliboksin deluxe-disainia eika. ja livetupla vuosilta 1973–1977 ovat alkupera?isessa. hyvin riiputettua pa?ssinlihaa, jota Ensiferumilta on lupa odottaa. Ote ja sointi on luja myös Nuthin’ Fancylla, mutta iskuhitteja. Kokonaisuus on varsinainen tyylikimara. Hitikka?impina. Euforia kuulostaa kerrankin silta?, etta. Mieleenpainuvin elementti on laulaja Irene Jussilan taitava, ta?ysin sisa?istynyt tulkitseminen. va?ha?n hassua, mutta Nelja?n Ruusun tapauksessa se on kannattanut. Sen sijaan levyn pa?a?tösraita Neito Pohjolan lyö hieman korville kantrivivahteisella popiskelma?poljennollaan, haitarisoundillaan seka. Levyn loppuhuipennus Free Bird oli kynnys, jonka yli Lynyrd leiskautti kolmannen kitaristin ja Sweet Home Alabama -aloituksen voimin Second Helpingillä. aivan ta?ydellisesti ba?ndin ela?vimma?n hurjuuden ja innostavan vuorovaikutuksen yleisön kanssa. Whale And The Villagesta ja olin varma, etta. Ba?ndin tekema?t kappaleet ovat kauttaaltaan laadukasta tekoa. voivat avautua, mutta ulkomaalaisille asia voi olla vaikea ymma?rta?a?. Ha?n vaali Ronnie Van Zantin verkkaisen purevaa laulua ja lyriikkaa seka. erottuvat Wind In My Heart ja Letting Go. Kitarat mouruavat rouheina ja pörisevina?, rumpusoundeissa on kokoa ja jykevyytta. tai ta?ytekappaleita, vain vajaat kolme varttia ilmaisunsa löyta?neen yhtyeen rehellista. ihan mita. Suomalaisille na?ma. ajatuksena levya. Soul Power on varsin kehityskelpoinen debyytti. oman ilmaisun löyta?miseen. selkea?mpi. Ba?ndin ilmava yhteissoitto on onnistuttu taltioimaan erinomaisesti. Nyt musiikki ja?a. tunne, ettei Curtis Harding pa?a?se ihan ta?ysiin oikeuksiinsa ja etta. Ja suomeksi vedettyna. Ensiferum laajentaa tuoreimmallaan folkmetallin ka?sitetta. ovat kaiken pa?a?lle. Mutta ta?llaiset inhimillisyydet hyva?ksyy mielella?a?n, kun vastapainoksi kuulee Sinisen sunnuntain kaltaisia onnistumisia. Lay Siegen biisinkirjoitus on tasapainoisen vahvaa, jopa itsetietoista. englantilaisnelikko työsta?a. Gimme Back My Bullets tera?styy taas ta?ysipainoisemmaksi, ja One More For The Road -live kiteytta?a. Lynyrd Skynyrdin viiden vuoden kulta-aika alkoi va?kivahvalla debyytilla?, jolla ba?ndin sainaaja Al Kooper louhi löydökselta?a?n muhkeat kultahiput esiin. on aikuisilta ihmisilta. paljon enempa?a?n. Toivottavasti ”kokeilut” eiva?t vie liiaksi huomiota silta. ”raskaan sarjan pra?ssa?yksen” audiofiiliksia?, mutta musan puolesta setti on kiistattoman jykeva. onko joku oikein vai va?a?rin, tuottaa tietysti myös ronskeja ohilyönteja?, kuten vaikka hilpea. uljaampi laajakaarinen melankolia-annos. na?ytteita. viela. 68 69 Ba?ndin varhaisempi ep on ladattavissa vapaasti Lay Siegen nettisivuilla. annetaan. tai mallintavilla vahvistimilla. ba?ndin a?a?nimaisema on ja?lleen jossain ma?a?rin laajentunut. Persoonallinen englannin a?a?nta?mys lisa?a. Sille tasolle myöhempi miehitys ylsi ilahduttavasti taas 1990-luvulla, mutta ei koskaan sen yli. ei ole ollut milta. ydinjulkaisu. Se, ettei mietita. Bonus: Levyarviot > ...metallipuritaaneille nuorekas ja esikuvista ammentava soppa saattaa olla liikaa... kumpuaa rock-painoitteista neotai vintage-northernsoulia, jossa kuuluu vahvasti Cee Lo Greenin vaikutus (Curtis on aiemmin lauleskellut taustoja Cee Lolle). sa?velta?jien Rossingtonin ja Collinsin ja?nteva?a. Hauskinta (jos sanaa voi Lay Siegen masentuneen ulosannin kohdalla ka?ytta?a?) on perinnetietoinen tuotanto: ta?ta. tuplakitara-atakkia. Syda?nveri tihkuu la?pi ja a?a?nimaisemat vieva?t jonnekin 2000-luvun taitteeeseen, erilaisten core-alagenrejen syntyhetkille. Ba?ndin viisi studiolevya. Metallipuritaaneille nuorekas ja esikuvista ammentava soppa saattaa olla liikaa. sisa?ltöja kansikuosissaan
eivät pomppaa esiin levyn terävimpinä tikkuina. Se kertoo siitä suosta mistä vaikutteet lapioidaan, mutta paljastaa myös yhtyeen omien rallien laadun. Ehkä Pekka ”Faarao” Pirttikankaan raakkuminen on vielä yhtä pykälää ruttuisempaa, mutta muuten helvetillisesti svengaava jytä on ennallaan. Pentti Dassumin säröbasso on tappavan tehokas rytmirock-täsmäase. Kaikkialla soiva Uptown Funk on ilmiselvä hitti. Niitä voisivat olla kulmikkaasti rullaava Back To The Temple, psykedeelisesti savuava Meristic Fire, tai levyn tyhjentävästi päättävä Witch’s Bush. Monimutkaisuus tässä yhteydessä ei tarkoita kuivakkaa matikkametallivaikeilua, vaan new orleansilaista rytmi-iloittelua, jossa muikea tykittely vain lisää tanssittavuutta. Siinä ikävä kyllä piilee Uptown Specialsin pahin kompastuskivi. Rumpali Jussi Lehtonen ja kontrabasisti Jori Huhtala piiskaavat instrumenteistaan tarvittaessa intensiivistä svengiä. CJBM on äärimmäistä bailumusaa, useimpiin bailuihin liiankin äärimmäistä. Muusikon oman kvartetin työnäyte Hati Hati tallennettiin Yleisradion studiotiloissa vuonna 2009, mutta se saatiin miksattua julkaisukuntoon vasta viime syksynä. Skunkadelicatess sisältää Cosmo Jones -originaalien lisäksi kaksi Captain Beefheart -coveria ja yhden perinnebluesin. Nyt kun Varpaisjärvellä aikoinaan perustettu yhtye palaa levytyskantaan, kuuluvatko kuluneet vuodet Cosmo Jones Beat Machinen musiikissa. 68 69 Cosmo Jones Beat Machine Skunkadelicatess Karkia Mistika Savolaisten boogiemyllyttäjien ensilevy ilmestyi 15 vuotta sitten, ja edellisestäkin pitkäsoitosta (Belzeboogie, 2008) on ehtinyt kulahtaa jo tovi. Yhtyeen jäsenistö on välivuosina julkaissut kasan levyjä tahoillaan ja yhdessä, lähimpänä sukulaisena Faarao Pirttikankaan ja Kuhmalahden Nubialaisten albumit. Cosmo Jones on aina ollut näennäisen yksinkertaista rytyytystä, joka tarkemmassa kuuntelussa paljastuu rytmisten koukkujen, erikoisten aksentointien, tiukkojen breikkien ja ties millaisten polyrytmisten muljautusten aarrearkuksi. Mystikalin esittämä Feel Right on loistava yhdistelmä gangstailua ja James Brownia, ja Keyone Starrin pakahduttavasti vetämä I Can’t Lose käy varastelemassa Princen apajilta. Groove on rikollisilla leveleillä. Rytmeiltään materiaali lähestyy ajoittain afrikkalaista tapaa tulkita musiikkia. Beefheart ja trad. Silti levy muistuttaa suurimmalta osin pikemminkin opinnäytetyötä kuin popalbumia. Huipputuottaja Mark Ronsonin uran suurin vahvuus on, että hän on onnistunut kaivamaan yhteistyökumppaneidensa kappaleista ja soundista olennaisen irti – eli tehnyt juuri sitä, mitä tuottajan onnistuessaan pitäisi tehdä. JUHO ÄIJÖ HHH The Decemberists What A Terrible World, What A Beautiful World Rough Trade The Decemberistsin indiehenkistä folkrokkailua kuunnellessa tulee jälleen kerran mietittyä, miksi hittibändin ja ikuiseen tuntemattomuuteen tuomitun bändin välinen ero on niin pieni. Kvartetin yhteissoitto kuulostaa jäntevältä. Kaiken aikaa perkussiivisen pyörityksen, vinosti vinkuvien kitaralikkien, herättelevien torviarrien ja ärisevän vokalisoinnin taustalla jauhaa Skunkadelicatessin piilotettu päätähti. VILLE PIRINEN HHHH ...metallipuritaaneille nuorekas ja esikuvista ammentava soppa saattaa olla liikaa... Tai ehkä aiempaakin äkäisemmin funkkaava rock on vielä asteen tai kaksi tiukempaa kuin 2000-luvun alkupuoliskolla. Vaikka albumi pohjaa näkemyksensä suomalaiseen jazz-traditioon, sen sävyistä voi poimia suuntaviivoja laajempaan kuvitukseen. Eero Koivistoinen Quartet Hati Hati Svart Saksofonisti Eero Koivistoista voi hyvällä syyllä luonnehtia kotimaisen jazzin grand old maniksi. JUHA SEITZ HHHH Mark Ronson Uptown Special Columbia Onkohan mikään levy kuulostanut hetkeen näin paljon 80-luvun alkupuolen r’n’b:ltä. Edellisellä The King Is Dead -albumillaan Billboardin ykkössijan napannut portlandilaisviisikko nousi tuoreimmalla tuotoksellaankin USA:n albumilistan kymmenen kärkeen, vaikkei yhtyeen musiikki tarK uv a: L eif L aak sonen Levyarviot 2_15 uusi.indd 69 16.2.2015 10.38. Vaikka Ronson saa pidettyä kurssin tuottamiensa artistien levyillä, eivät hänen vierailijoilla täytetyt sooloalbuminsa ole koskaan kantaneet loppuun asti. Ronson ei yksinkertaisesti sanottuna ole tarpeeksi omaperäinen tai karismaattinen kirjoittaja. Retroilussa tai omaperäisyyden puutteessa ei ole mitään vikaa, mikäli sen tekee biisien ehdoilla, mutta Ronson on tuntunut tehneen oman levynsä kappaleet lähinnä saadakseen tietyn soundin tai lörpöttävän analogisynan niihin. Hyvää kannatti odottaa, sillä kyseessä on perin tasapainoinen teos. Kenties rytmittely on vuonna 2015 entistäkin ”progressiivisempaa”. Uptown Specialsissa on kuitenkin paljon hienoja hetkiä. Jo 69 vuoden ikään ehtineen taiteilijan uralta löytyy ansiokkaita yhteisiä projekteja esimerkiksi Edward Vesalan, Dizzy Gillespien, Randy Breckerin, Pekka Sarmannon sekä Gil Evansin kanssa. Levollisin elkein virtaileva versio Bob Dylanin klassikosta The Times They Are aChangin’ puolestaan uuttaa mukaan kansanmusiikin perintöä. Eero Koivistoisen saksofonipyrähtelyt sekä Alexi Tuomarilan pianotyylittelyt tuottavat levollisia väreitä, joissa poreilee kekseliäisyyttä
LINDA SÖDERHOLM HHHHH Jib Kidder Teaspoon To The Ocean Weird World Paremmin Jib Kidderinä tunnettu Sean Schuster-Craig on taiteen moniosaaja, ja hänen nimissään on julkaistu niin kirjoja, kuvataidetta kuin video-installaatioitakin. What A Terrible World, What A Beautiful World on yhtyeen valtavirtaisin albumi, huolellisesti rakennettu ja ammattimaisesti tuotettu. Vaikka kappaleet ovatkin usein suhteellisen yksinkertaisia ja minimalistisia, kuulostavat ne silti usein täyteen tungetuilta. Jazzahtavat groove-melodiat sopivat kuin sinappi hernekeittoon Ghostfacen aggressiivisten ja pohdiskelevien räppien taustalle. Tuottajan lusikkaa sopassa on hämmentänyt ug-nimi Frank Dukes (muun muassa Danny Brown, Eminem, 50 Cent). Tukholman pikametallimiesten pari seuraavaa, sliipatummin tuotettua albumia sujuivat rauhallisemmissa merkeissä, ja alituisen nokalleen kaatumisen fiiliksen kadotessa myös bändin omaleimaisuus ja viihdearvo ottivat osumaa. Vaikka Hänk kokonaisuutena päätyy hieman poukkoilevaksi, seikka ei himmennä Salaivan soiton eloisuutta. Huuruisesti laulettujen osuuksien ansiosta mielikuvat paikoin kirmaavat tabularasamaisille tasangoille. 0500-789692 ja 03-6171018 Tähtiportinkatu 18 13130 Hämeenlinna WWW.TLAUDIO.FI stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet Parhaat merkit ja kattavimmat valikoimat high-end ja kotiteatterilaitteita. Jo nyt on selvää, että Jib Kidderistä ei ole Ariel Pinkin haastajaksi, sillä hän ei ole tarpeeksi heittäytyvä ja härski. From Beyond on old schoolia juuri oikealla tavalla, ja tollohevinä melkeinpä parasta lajissaan. Yleisesti hän luo jokaisella saralla psykedeelisiä kollaaseja, jotka onnistuessaan ovat aivot ihastuttavasti nykimään saavia, muutoin taas turhauttavan ennalta arvattavia. 03-222 1300 SK1 Uutuus! SK2 Uutuus! Pienet ilmot Pienet ilmot Ilmoitusmyynti VEIKKO VIRTANEN, 09-5627 7110, veikko.virtanen@soundi.fi Puh. Hänk lähtee heti alusta alkaen villeille poluille; avausbiisi Shanx jäljittelee tyyliltään kotimaisten 1970-lukulaisten jazzprogeteosten virtaviivaista voimistelua, eikä heti perään nautiskeltava III-sävellys jää yhtään huonommaksi usvaisissa pyörteissään. Bändin toinen studiokakku Hänk kumartaa Frank Zappan ja Pekka Pohjolan kaltaisille innovaattoreille, mutta pitää yllä myös omintakeisen nuorekasta pirskahtelua. Ilmoitusmyynti p. MAPE OLLILA HHH BADBADNOTGOOD & Ghostface Killah Sour Soul Lex Ensiluokkaisen torontolaisen jazz/hiphopinstrumentaali-trion BADBADNOTGODin sekä (ex-)Wu Tang -räppäri Ghostface Killahin Sour Soul on ainutlaatuinen superkollaboraatio. Kitaristi Miikka Huisko sekä saksofonisti Oula Vilkko hämmentävät sopan nautinnollisen sakeaksi. ANTTI GRANLUND HHH Levyarviot 2_15 uusi.indd 70 16.2.2015 10.38. Albumin varsinaiseksi täysosumaksi osoittautuu yli kahdeksanminuuttinen eepos Preeria, jonka hypnoottiset rytmitykset jäävät paljon velkaa walesilaisen Man-yhtyeen kekseliäille fuusiovirtailuille. Ja jos The Decemberists onkin luonut puolentoista vuosikymmenen mittaisen uransa aikana intohimoisen fanikunnan, nykyisellään Colin Meloyn ohjastama ryhmä tarjoaa vain sitä samaa kuin ennenkin: Kauniita, melodisia ja äärimmäisyyksiin asti runollisia tarinoita ihmisille, jotka rakastavat mystisyyttä, menneitä aikoja ja metsän eläimiä (tai vastaavia). Sen sävellyksiä on vaivaton kuunnella ja sen pieniin tarinoihin helppo syventyä ilman runousopin luentojakin. JUHA SEITZ HHHH Enforcer From Beyond Nuclear Blast Enforcerin vuoden 2008 debyyttiä Into The Nightiä kuunnellessa tuntui kuin olisi joutunut kännisen siviilikuskin viereen ralliauton vänkärin penkille. 045 110 5522 • ilmoitusmyynti@popmedia.fi PiENET iLMOT joakaan enää mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Ei näiden biisien pohjalta elämänfilosofioita rakennella, mutta rallit kantavat kestonsa, saavat toisen käden hamuamaan kohti jääkaappikaljoja ja toisen farkkuliiviä. 70 PB www.soundi.fi www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Av. Ennustan tästä ennakkoluulottomasti jo nyt yhtä vuoden 2015 parhaista julkaisuista. Korvissa vilisee ohikiitäviä mielleyhtymiä Iron Maidenin eeppisiin instrumentaaleihin, Exciterin spedemetallikaahauksiin ja Rainbow’n rivakimpiin paloihin. Levyllä on vain yksi miinuspuoli, se loppuu liian lyhyeen. Näillä tekijöillä on sekä taitoa että visioita sylikaupalla. ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Tuloksena on erinomaisen nostalginen, mutta nykypäivän kriteerit heittämällä täyttävä soundi. 80-luvun alun brittiheavyn maisemissa enimmäkseen speedmetallivauhdeissa rynnivä Enforcer tekee neljännellä albumillaan jälleen viihdyttävää jälkeä – passelista käppäisyydestä tinkimättä, mutta kuitenkaan amatöörimäiseltä kuulostamatta. Albumi on selkeästi inspiroitunut 1960ja 70-lukujen musiikista – se kunnioittaa niin tuon ajan tallennuskuin sampletekniikoitakin. Omaa musiikkiaan acid countryksi kutsuva Jib Kidder kuulostaakin noin puolet levystä loistavalta, Pavementin ja ambientmusiikin yhdistävältä popartistilta, toisen puoliskon ollessa tylsähköä indien nimissä julkaistua lihatonta perushöttöä. Ghostface riimitteleekin parastaan vähään aikaan: Mielenkiintoisia intertekstuaalisia viittauksia sekä muhevaa tarinankerrontaa höystettynä sopivalla määrällä katu-uskottavaa gangsterismia. Hän on koostanut Sour Soulista erinomaisen elokuvamusiikkimaisen kokonaisuuden, joka antaa paljon tilaa suurenmoisille muusikoille ja heidän instrumentaaliosuuksilleen. Kaikeksi onneksi hellyttävä kohellus tekee yhtyeen itse tuottamalla, miksaamalla ja masteroimalla From Beyondilla ainakin osittaisen paluun. Jossakin taustalla häilyy kuitenkin ajatus, että bändi pystyisi niin halutessaan huomattavasti suurempiinkin tekoihin. Lajin Suomi–Ruotsi-maaottelun voitamme kuitenkin Rangerin turvin me. Ei hapanta sielua, vaan korvakarkkia alusta loppuun – makeaa ja sulokasta hiphopia parhaimmillaan. Yksi sen aiheuttajista on jyväskyläläinen Salaiva, jonka näkemys lepää fuusioituneen jazzin ja progressiivisen rockin välimaastossa. Mikäli albumilla olisi ollut edes muutama In Betweenin, The Wavesin tai Illustrationin kaltainen, kuulijaa sarvista ottava kappale lisää, olisi lopputulos ollut nyökyteltävää haukottelemaan saavan sijaan. MUSIC SHOP Pitkäkatu 28, 65100 VAASA • 06-3170 159 www.unisound.fi Käy myös web-kaupassamme www.vertikaali.com Hyvän fiiliksen musakauppa bassot/vahvistimet kaiuttimet/mikserit mikrofonit www.tammerpianojasoitin.fi kitarat Myy kitara! Löydä rumpali! Osta levy! Liity bändiin! Pikkuilmot osoitteessa www.soundi.fi Jokaisen kitaristin nuottihyllyyn kuuluu teos SKAALOJA SÄHKÖKITARALLE ERILAISIN SORMITUKSIN Suoraan tekijältä ilman postikuluja (24€). JUHO ÄIJÖ HHH Levyarviot > ...ongelma on kappaleiden puutteen ja pöhöttyneisyyden luoma ristiriita... Solisti Olof Wickstrand hihkuu juuri oikeissa paikoissa, äänikuva on analogisen dynaaminen ja soitto häpsyineenkin ihanan orgaanista. ediside@luukku.com https://sites.google.com/site/eijauhi Pikkuilmot 11_10.indd 93 9.11.2010 9.18 Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit Laadukkaat japanilaiset FGN-kitarat ja -bassot Pikkuilmot 2_15.indd 82 13.2.2015 9.38 Salaiva Hänk Presence Levylistojen polttopisteiden ulkopuolella tuntuu Pohjolassa riittävän säpinää. Palvelemme myös iltaisin ja viikonloppuisin. Filosofisia teemoja, huumoria ja ihmissuhteita käsittelevän levyn ongelma on kappaleiden puutteen ja pöhöttyneisyyden luoma ristiriita. Eikä varsinkaan mitään niin muodikasta, että musiikin pienkuluttajien olisi niin sanotusti pakko orkesteria kuunnella
Illalla jatkoin eksoottista wannabe-jetset-elämääni tapaamalla lauluntekijä Ed Harcourtin hänen kantapubissaan Länsi-Lontoossa. Kiinnostava Suomi-yhteys oli, että kesken illan Ed huomasi Sara Forsbergin eli Smokahontas-nimellä some-mainetta hankkineen YouTube-tähden kommentoineen hänen Instagramtililleen, että on juuri tatuoinut Harcourtin laulunsanoja olkapäähänsä. Teksti: Otto Talvio Kasettikaupoilla Lontoossa en glantilaista 70-luvun turakaishardrockia, pari varhaista Emerald Webin new age -levyä, pino Wellerin sinkkuja, jotain chileläistä progea ja Bob Lindin Since There Were Circles, hänen viimeinen levynsä 70-luvun alusta, jolla soittavat hänen lisäkseen muun muassa Gene Clark ja Doug Dillard. Tätä kirjoittaessani olen Lontoossa, jossa minulla oli onni ja etuoikeus haastatella Paul Welleriä. Levyn tuottaa Flood ja se käsittelee sitä millaista on olla mies modernissa maailmassa. Kyseessä oli Bella Unionin julkaisema Father John Mistyn tuoreen levyn demokasetti ja olisin tietysti ostanut sen, jos pitäisin kyseisestä artistista, vaikka en omistakaan mitään hifitasoista kasettisoitinta. Vielä yliajalle menneen haastattelun päätteeksikin hän jaksoi suositella uusia levyjä. Olin niin endorfiinipäissäni poistuessani haastattelusta, että muistin vain Erland & The Carnivalin Closing Time -levyn, jonka kävin sitten hakemassa Sister Raysta. ”Aiotko mennä levyostoksille?”, hän tiedusteli ja alkoi sen jälkeen listata uusia suosikkejaan. En yleensä pyydä nimmareita haastateltavilta, mutta Wellerin kohdalla tein poikkeuksen. Erland & The Carnivalin lisäksi mukaan tarttui nippu muutakin jännittävää: Bruno Nicolain soundtrackmusiikkia, Acen uusi italialaisten 60-luvun tyttöjen kokoelma, kokoelma pohjoisOton vinyylit > Tällä palstalla puhutaan vinyyleistä – uusista, vanhoista ja erikoisista. Ostin tänään kasetin. ”Se on käytännössä feministinen levy”, Ed totesi. 71 ”Illalla jatkoin eksoottista wannabe-jetset-elämääni tapaamalla Ed Harcourtin hänen kantapubissaan.” otto talvio 2_2015 -taitto_b.indd 71 13.2.2015 14.54. Menemättä liikaa yksityiskohtiin haluan vain todeta kategorisesti: Paul Weller on upea mies. Ne poikkeukset ovat: Kikan kasetti, saatu 40-vuotislahjaksi kollegalta ja Spoonshinersin kasetti, saatu samalta mieheltä, joka nyt saa minulta kasetillisen hipsterilauluntekijän demoja. Kaljoittelun ja illallisen jälkeen haimme kulmakaupasta pullon rommia ja vaelsimme hänen studiolleen kuuntelemaan kappaleita, joita hän on tehnyt jo nelisen vuotta tulevalle rocklevylleen – siis erotuksena singer-songwriter-levyistä, joita hän kuitenkin on julkaissut melko säännöllisesti. Maailma on valmis. Hän tuntui olevan varsin mielissään, että olin valinnut hänen tuotannostaan juuri tämän kyseisen artefaktin. En ostanut sitä itselleni, vaikka harkitsin toki sitäkin. Itse asiassa omistan hyvin vähän kasetteja, jotka kahta poikkeusta lukuun ottamatta ovat kaikki 1980ja 1990-luvuilta. Samasta levykaupasta olin hankkinut ennen haastattelua Michael Horovitzin Poetry Jam Supersession -singlen, jossa Horovitzin lisäksi oli mukana Weller, Damon Albarn ja Graham Coxon
Jäähyväisrundi venyi ja venyi – ja lopulta yhtye perui lopettamispäätöksensä. – Katsohan vain. Innostuimme myös kirjoittamaan uusia kappaleita niin tien päällä kuin keikkaputkien väleissäkin. Mitkä ovat olleet Scorpionsin uran vaikeimpia hetkiä. ”Viime vuosituhannen loppupuoli oli yhtä selviytymistaistelua!” ”Kaikki on nähty ja koettu!” ”Kaikki on nähty ja koettu!” Bazook 2_15.indd 72 16.2.2015 13.26. Eihän se kuitenkaan mikään huono biisi ole, laulaja sanoo. – Olin viime kesänä katsomassa Rollareita Berliinissä Aerosmithin herrojen kanssa. Rudolfin (Schenker, kitara) sävelkynä oli niin terävä, ettei esimerkiksi Rock & Roll Bandin kaltainen kappale yksinkertaisesti mahtunut mukaan. Ja tässä sitä ollaan: Scorpionsin juuri julkaistu yhdeksästoista studioalbumi Return To Forever saa seuraa ainakin ensi vuoden loppupuolelle kestävästä maailmankiertueesta. Kaikki on nähty ja kaikki on koettu. Mitä tavoitteita Scorpionsilla vielä on. Valitettavasti uskoimme ihmisiä, jotka toitottivat hardrockin kuolleen, ja julkaisimme hirvittävän Eye II Eye -levyn. Olimme Blackoutalbumin (1982) aikoihin tekemässä todellista läpimurtoa, kun menetin ääneni totaalisesti. 72 Bazook! > Raskaamman puoleista asiaa. Olemme jatkoajalla ja aiomme nauttia joka hetkestä, päättää Meine. – Jos Return To Forever ja tuleva maailmankiertue jäävät joutsenlauluiksemme niin eihän minun, tai Scorpionsin, hampaankoloon jää mitään. Saksalaissuuruus Scorpionsin alkusanat puolestaan lausuttiin vuonna 1965 – tasan viisikymmentä vuotta sitten. Suomen-keikkamme myötä. Don Dokkenin pitikin sitten purkittaa Blackoutin lauluosuudet, mutta kuin ihmeen kaupalla sain ääneni lopulta takaisin, huokaisee Meine. Hieman perspektiiviä hannoverilaisyhtyeen pitkäikäisyyteen antaa se huomio, että esimerkiksi Cream siis tuo Eric Claptonin, Ginger Bakerin ja Jack Brucen muodostama legendaarinen lontoolaistrio – sai alkunsa Scorpionsia myöhemmin. Kävin kahdesti leikkauksessa ja olin jo menettämässä toivoani. Steven Tyler hämmästeli, että ”Mick Jagger on 72-vuotias ja tuolla se vain painaa menemään kuin tuulispää”. Taidamme todellakin olla maailman ainoa rockbändi, joka tekee jotakin tällaista! Upouusien kappaleiden lisäksi Return To Forever sisältää 80-luvulla, Scorpionsin hulluina vuosina, hyllytettyjä biisejä. Kertoohan se jostakin, mikäli 48-vuotias rockbändi ei maltakaan heittää lusikkaa nurkkaan. – Viimeiseksi aiottu kiertue oli uskomaton kokemus. Esimerkiksi vasta nyt julkaistava Rock & Roll Band on Meinen aikoinaan kirjoittama räväkkä hardrockpala. – 80-luvun alkupuolella, muun muassa Love At First Sting -albumin kirjoitusvaiheessa, olimme aivan hurjissa liekeissä. Teksti: Timo Isoaho Elvis Presleyn ja Chuck Berryn kaltaiset artistit muurasivat populaarimusiikin peruskallion 50-luvulla, mutta esimerkiksi särökitarat valtasivat taiteenalan vasta seuraavan vuosikymmenen aikana. Wikipedian mukaan Scorpions on esiintynyt Suomessa niinikään yhdeksäntoista kertaa. Maailman vanhimmat edelleen toiminnassa olevat rockyhtyeet – muun muassa The Rolling Stones ja The Beach Boys – perustettiin heti 60-luvun alkupuolella. – Myös viime vuosituhannen loppupuoli oli yhtä selviytymistaistelua. – Henkilökohtaisesti ajatellen niitä on kaksi. Hymähdin saman tien, että ”Steven, me olemme 66-vuotiaita – emme me nyt niin paljon Jaggerin perässä ole”, Saksasta Soundille soittava Scorpionsin laulaja Klaus Meine kertoo. Toisaalta, sen myötä ymmärsimme, ettei meidän pidä väkisin muuttaa soundiamme. Yleisössä oli paljon nuoria faneja, jotka halusivat nähdä meidät edes kerran elämässään. Yli sata miljoonaa albumia uransa aikana myynyt Scorpions ilmoitti vuonna 2010 lähtevänsä viimeiselle maailmankiertueelleen. Vai oletteko jo saavuttaneet kaiken mahdollisen. Scorpions saapuu taatusti myös Suomeen, joten me juhlimme omia viisikymppisiämme 20. Tulimme kollektiivisesti siihen lopputulokseen, että Scorpionsin lopettaminen juuri nyt olisi sulaa hulluutta, nauraa Meine
Helsinkiin lentänyt kaksikko on saapunut promotoimaan Black Star Ridersin The Killer Instinct -kakkosalbumia – eikä puhumaan pelkästään Thin Lizzyn perinnöstä. – Olemme edelleen varsin tyytyväisiä All Hell Breaks Looseen, mutta The Killer Instinct soi sataprosenttisesti sellaisena kuin haluammekin. Kun ryhdyimme miettimään dvd/blu-rayn taltiointia, Helsinki nousi valehtelematta ensimmäisenä mieleen. Otetaan esimerkki: missä muualla raskaiden yhtyeiden albumijulkaisut nousevat järjestään virallisen myyntilistan kärkikahinoihin tai jopa paalupaikalle asti. Emme joutuneet katumaan, sillä suomalaisfanit pistivät parastaan koko keikan ajan. Muun muassa Thin Lizzy -kitaristi Scott Gorhamin tähdittämä muutaman vuoden ikäinen Black Star Riders aloitti uransa soittamalla Emeraldin, Whiskey In The Jarin ja The Boys Are Back In Townin kaltaisia klassikoita – esiintyen vieläpä Thin Lizzyn nimellä, Lynottin perikunnan siunauksella toki. Esimerkiksi viime kesänä basistimme Ola Flink katosi Hellfestissä soitetun festivaalikeikan aikana. Sen paremmin Black Star Ridersia ei voi kuvailla. – Miksi valitsimme Helsingin ensimmäisen konserttitaltiointimme ikuistuspaikaksi. Onhan se aikamoinen ”bändiklisee” ylistää jonkun tietyn maan faneja, mutta suomalaisdiggarit ovat seisseet hievahtamatta takanamme jo 90-luvulta asti. Iso kiitos kuuluu myös tuottaja Nick Raskulineczille: hän löysi Black Star Ridersin sielun ja sydämen, Johnson hymyilee. ”Seisomme nyt täysin omilla jaloillamme.” Suomea on pidetty ”hevimaana” jo ainakin vuosikymmenen ajan ja toki aivan syystä. – Mehän aioimme myös julkaista All Hell Breaks Loose -debyyttimme (2013) Thin Lizzyn nimen alaisuudessa, mutta tarkemmin asiaa puntaroituamme vaihdoimme orkesterin nimen Black Star Ridersiksi. 73 Laulajakitaristi Ricky Warwick ja kitaristi Damon Johnson tarkastelevat toimittajaa kulmiensa alta. Hyvä listasijoitus on taatusti luvassa myös ruotsalaisen Soilworkin Live In The Heart Of Helsinki -konserttitaltioinnille. Strid lupaa hymyssä suin, että Spectrum Of Eternty: A Bried History Of Soilwork -dokumentti valottaa mielenkiintoisella tavalla yhtyeen historiaa, huumoria unohtamatta. Tottahan tämä pitkän linjan irlantilaismuusikko turisee. – On äärimmäisen ymmärrettävää, että toimittajat nostavat Thin Lizzyn esiin, mutta ärtymyksemme lienee oikeutettua, mikäli kaikki kysymykset viittaavat Phil Lynottiin ja 70-luvulle, irvistää Warwick. Ranskalaiset olivat nimittäin tehneet sellaiset lavarakennelmat, etteivät ne kestäneet innostuksissaan pomppineen Flinkin alla vaan mies rämähti estradin läpi maahan asti. Sieltä bassotaiteilija kuitenkin nousi pölyjä olkapäiltään puistellen ja keikka pääsi jatkumaan, vaikka vakavan onnettomuudenkin ainekset olivat ilmassa! ”Basisti Ola Flink katosi Hellfestissä soitetun festivaalikeikan aikana...” K uv a: Timo Isoaho K uv a: D alila K riheli ”SUOMALAISDIGGARIT OVAT SEISSEET TAKANAMME JO 90-LUVULTA ASTI.” 90909090909 90909090909 THIN LIZZYN VARJO VÄISTYY – LOPULLISESTI Bazook 2_15.indd 73 16.2.2015 13.27. Uusia kappaleita viime aikoina kirjoittanut melodinen deathmetal-yhtye taltioi maaliskuun puolivälissä ilmestyvän dvd/bluray-paketin The Circus -klubilla maaliskuussa 2014. Soldierstownin kaltaisen BSR-kappaleen kelttitunnelmat vievät kuulijan Black Rosen ja muiden maineikkaiden Thin Lizzy -numeroiden maailmaan, mutta mistään plagioinnista on turha puhua. Se oli oikea päätös: me olemme Thin Lizzyn ja monien muiden legendaaristen bändien perinnöstä ammentava ryhmä, joka seisoo täysin omilla jaloillaan, Warwick painottaa. – Aluksi pahoittelut: Live In The Heart Of Helsingin viimeistely on kestänyt odotettua kauemmin, mutta halusimme tehdä kaiken viimeisen päälle, sanoo laulaja Björn ”Speed” Strid. Parituntisen konsertin lisäksi paketista löytyy mielenkiintoisia ekstroja. – Niitä kuuluisia Spinal Tap -kommelluksia ei puutu Soilworkinkaan uralta
Varsinaisesti Morbid Evils sai alkunsa, kun kävin Roadburn-festivaalilla pariin otteeseen ja näin Bongripperin sekä Yobin kaltaisia helvetin kovia yhtyeitä. Syntyikö Morbid Evils vastapainoksi yli kahdenkymmenen vuoden grindcore-uralle. – Ehkä alitajuisesti. Palataan tähän aiheeseen, mutta hypätään ensin viime vuonna perustetun Morbid Evilsin lohduttoman synkkään maailmaan näitä kahta ei-niin-kaupallista bändiä nimittäin yhdistää sama skeneveteraani, Medeia-yhtyeen keulalta taannoin lähtenyt Keijo Niinimaa. – Ovat ja eivät ole. – Tulin Medeiaan aikoinaan niin sanotusti valmiiseen pöytään. Vai ovatko sittenkään. Olen toki aina pitänyt raskaasta hidastelusta, mutta viime vuosina se meininki on alkanut iskeä kovemmin ja kovemmin, sanoo Niinimaa. – Mietin myös sitä, että minusta tulee Medeian jarru, mikäli yhtye pääsee jatkossakin tekemään taannoisen Children Of Bodom -rundin kaltaisia pitkiä Euroopan-kiertueita. Hitaasti vetäminen on hankalampaa kuin luulisikaan, varsinkin jos hommaan haluaa saada flow’ta mukaan. – En voi mitään tälle laulutavalleni – siis täysillä tai ei ollenkaan ja sanoitusten pitää toki mätsätä oman tyylin kanssa. – Päätin sitten viime vuoden alkupuolella kokeilla turkulaisten soittajakaverien kanssa, että miten homma sujuisi omalla kohdalla. Viime vuoden lopulla At The Gatesin Suomenkiertueen myötä täkäläisille keikkalavoille pitkästä aikaa aktivoitunut nelikko työstää parhaillaan uutta studioalbumia, joka julkaistaan näillä näkymin ensi syksynä. Minulla on kuitenkin tarve säveltää ja sanoittaa, joten bändin jäsenyys ei pidemmän päälle palvellut omaa luovaa puoltani, sanoo Niinimaa. Kuten hyvin pitkälle livenä nauhoitetun debyyttialbumin In Hate With The Burning World -nimestä saattaa arvata, Morbid Evils ei katso tätä maailmaa kovin positiivisin silmin. Rotten Soundissa biisi saattaa kestää minuutin tai pari ja joskus ehdin siinä ajassa sylkeä tekstiä ulos hyvinkin paljon. Satuin sitten lukemaan kaikenlaisia artikkeleita ja Siperiassa poksahti samaan aikaan pari metaanikuplaa. Rotten Soundin huumaavista tempoista on jättiläismäinen loikka Morbid Evilsiin molemmat ovat äärimmäisiä yhtyeitä, mutta hyvin, hyvin eri tavalla. Että tämän ilmastonmuutoksen kanssa saattaa tulla ihan oikeitakin ongelmia... – En ole vielä varma, sillä sanoitukset ovat vielä työstön alla. Mitä on luvassa seuraavan levyn myötä. 74 Bazook! > Teksti: Timo Isoaho ”Maapallolla saatetaan jonakin päivänä kiehua elävältä.” Vuodesta 1993 unohtumattomia turpasaunoja tarjonnut Rotten Sound on eräs grindcore-maailman arvostetuimmista vanhoista valtiomiehistä. Minulta ei vain löydy tarpeeksi aikaa, kun Rotten Sound ja Morbid Evils rundaavat myös, enemmän tai vähemmän. Emmehän me niin pitkää grind-albumia julkaise, mutta kerrankin meiltä tulee jäämään yliimääräistä materiaalia esimerkiksi split-julkaisuja ajatellen! Rotten Sound JOKO TÄYSILLÄ TAI EI OLLENKAAN Bazook 2_15.indd 74 16.2.2015 13.01. Jotkut tiedemiehethän ovat sitä mieltä, että tällä pallolla saatetaan jonakin päivänä kiehua elävältä, jos ilmakehään pääsee tarpeeksi metaania. Kun bändin toinen kitara soittaa periaatteessa samaa juttua biisin ensimmäiset kuusi minuuttia niin kyllä sen huomaa aika nopeasti, mikäli se ei toimi. Yritän joka tapauksessa etsiä teksteihin uusia kulmia, ankaruutta unohtamatta, kertoo Niinimaa. – Musiikillisesti uutta materiaalia on varmaan 35 biisiä ja ajallisesti se tarkoittaa lähes tuntia. Myös Rotten Sound tunnetaan erittäin vahvoista kannanotoistaan. Sitä kautta teksteihin tuli löyhä teema maailmanpalosta. Morbid Evilsillä jo yhden lauseen karjuminen saattaa kestää sen minuutin, Niinimaa nauraa
Eli kyllä pitäis tällänen rähinä täälläkin kelvata samoilla leveysasteillahan tässä ollaan. Se on kuulkaas vimmaista heviä, hard rockia ja eläimellistä menoa nyt! Ei siis mitään niiskuneitien hiuslakka hienostelua, vaan meno on tolkuton kuin muumi laakson perseelle potkintabileissä!!! Osuu ja uppoaa kuin tennari hanuriin. lm noir -nauhana... www.atthehollow.com cd ulkona, kylmässä NYT spinefarmrecords.com Spinefarm tulostus.indd 75 16.2.2015 16.10. 3. CD / LP / Download “Where Evil Dwells” HELVETTI SOIKOON, SE ON SPEED METALLIN AIKA TAAS! 13. fb.com/36crazy. ä veistellään heti kun silmä välttää. fb.com/santacruzband 6.3. LP / CD / MC / Download fb.com/rangerheavymetal Alaskahan on vähän niinkuin Suomi (ilman saunaa tosin): helvetin kylmä, kesällä myös itikoita, kalja maistuu, ahistaa ja metallirif. Niillä syntyy outo tunnelma kuin elämä lipuisi silmien ohi . sts NYT KAUPOISSA! Ja nyt jotain aivan muuta: what i hold most dear Baritonikitara, kontrabasso & perkussiot
Hänen ja rumpali Olli Krogeruksen TOOT TOOT -duon ep-trilogia Arthur I-III valmistui, hän teki Olavi Uusivirran kanssa musiikin Radioteatterin Tuntematon sotilas -kuunnelmaan ja sävelsi Kristian Smedsin PALSA-näytelmään musiikin, jonka hän myös esitti syksyllä yhden miehen bändinä Kansallisteatterin näytöksissä. Stalker > Tällä palstalla Stalker kohtaa artisteja lähietäisyydeltä. Oli aika kova hybris päällä, ja homma luisti. Puolivälissä tammikuuta mulla oli sitten jo reilut 10 biisiä läjässä, ja aloin demottaa niitä. Teksti: Teppo Vapaus Esimerkiksi Olavi Uusivirran, Ismo Alangon ja Tuomari Nurmion yhtyeissä meritoitunut, studiomuusikkona yli 600 kappaleella soittanut useiden tyylilajien taitaja Timo Kämäräinen, 35, kertoo viime keväänsä olleen hurja. Mun tekisi mieli tehdä suomibiisejä kunnes virta loppuu. Syyskuussa mulla oli nippu hyviä puhelimeen tallennettuja ideoita ja tekstinpätkiä, ja päätin, että tammikuun pyhitän niiden purkamiselle ja suomenkielisen musan kirjoittamiselle. Nyt biisejä on 17. 76 K uv a: T omi P alsa stalker-taitto2015_2_a.indd 76 13.2.2015 15.03. – Nuo kaikki valmistui samoihin aikoihin. Päällejäänyt hybris sai aikaiseksi Timo Kämäräisen ensimmäisen suomenkielisen soololevyn muiden kiireiden keskelläkin. Tee-se-itse -estetiikasta puhuu juuri vinyylinä, c-kasettina ja cd-levynä uuden albuminsa julkaissut tamperelainen Jani Matti Juhani, joka on kulkenut pitkän matkan Jann Wilden teinisukseen ajoista omaehtoiseksi artistiksi. Tiesin, että ne proggikset myös loppuu samanaikaisesti. Jos tekisin vielä toiset, Kovilla kierroksilla Tällä kertaa Stalker tapasi Suomen kovimman rockkitaristin ja myös säveltäjänä, tuottajana, sovittajana ja laulajana ansioituneen Timo Kämäräisen, jolla on kasassa 17 biisiä ensimmäistä suomenkielistä soololevyään varten. Silloin Timolla alkoi jytistä. Niitä ei edes huomaa, kun on hyvä buugie. – Alkoi tulla paljon uutta musaa, ja se tuli suomeksi. Että mä en ole maanis-depressiivinen, vaikka tämä vetää nyt kierrokset aika koville. Sanoin tuolloin itselleni ääneen, että tähän tulee stoppi jossain vaiheessa. Silloin virheet ei tunnu. Näin myös kävi, mutta Kämäräisen kovat kierrokset jäivät päälle. Elämään tuli ”kaikenlaista turbulenssia”, mutta tekemiselle syntyi uutta tilaa ja tarve
”Tuota. Viime kesänä kuvattu Juon viinaa kunnes oksennan -rykäisy eetteröityy tällä viikolla. Bändi olisi todella interaktiivinen ja eläisi vähän toisella tavalla kuin mikä on ehkä tänä päivänä tendenssi, kun tehdään aika tiukkoja paketteja. Saa arvostella ”Vaahteranmäen Eemeli veisti jokaisen metkunsa jälkeen puu-ukon. Kepeämmät kipaleet naurattavat ja tutisuttavat koipia. Tänä vuonna tulee myös Olavi Uusivirran levy. Jengi halusi nauraa ja hörähdellä teksteille, se oli se muudi. – Osittain, joo. Mukana on mainittua Pink Floydia, mutta myös suoraviivaisia ja svengaavia purkkapopja punkrockjytiä, hectoriaanista herkkyyttä ja kaihoa, kauniita ja melodisia pianomaailmoja, standardinomaisia poplauluja ja toki myös jazzahteleva eepos, jonka variaatiot Timo kuulee levyn introna ja outrona. Jään ilolla seuraamaan Timo Kämäräisen soololevyn etenemistä, TOOT TOOT -pöhinää ja Olavi Uusivirran albumin matkaa maaliin, ja palaan asioihin Soundin sivuilla. Tunnustuksellisten biisien kanssa oli haastavampaa. Olisi varaa haarukoida kunnolla, että mitä on tullut tehtyä. Kämäräinen haaveileekin saavansa Maijasen niin tuottajan kuin basistin pestiin. Kaikkiaan olen tehnyt kahden vuoden aikana 14 musiikkivideota. Osa vaan kuulosti niin saatanan tutulta!” Timon tämän vuoden agenda on viedä kevään aikana suomirock-biisit mahdollisimman pitkälle, ja miettiä myös julkaisukuviota. Musta tuntuu, että tämä on jollain tapaa parasta, mitä olen tehnyt. Yhtye tekee tänä vuonna sovitut keikat, piirtää suuntaviivat jatkoa varten, ja tekee vuoden 2016 alussa todennäköisesti seuraavaa albumiaan. Tämä tapahtui tammikuun lopussa Ylläs Jazz Blues -festivaalilla, jossa hän operoi ensisijaisesti jazzkitaristin toimessa. Mä sanoin, että niin, eikö meillä kaikilla ole, eikö elämään kuulu ongelmat. – Pave kävi täällä luonani, ja soitin sille ensin livenä biisejäni. Sitten palaute kääntyi positiiviseksi. Kun CMX paljasti Soundin viime numerossa harkinneensa Maijasta uuden levynsä tuottajaksi, jäi Stalkeria vaivaamaan, suhtautuiko toimittaja Ville Hartikainen asiaan kuin se olisi ollut puolittainen vitsi. Mä haluaisin elävää kamaa. Se olisi kivaa. Ei ole itsestäänselvää, että viimeinen työ tuntuu parhaalta. – Mä olen niin 60ja 70-lukujen rocksoiton ja rockmusan läpitunkema, että tästä tulee ehkä traditioltaan aavistuksen erilaista kuin mitä tänä päivänä suurin osa tästä laadukkaasta suomirock-musasta on. Erityisen huikeita ovat Timon teknisesti ontuvat ja yliinnostuneet rumpufillit, joita emme tule kuulemaan enää lopullisella taideteoksella! Henkilökohtaisia ongelmia Stalker on Kämäräisen demojen tsekkailussa etulinjassa, sillä Timo laskee, että kipaleita kuulleet mahtuvat yhden käden sormiin. Vaikka hän saavutti suuren sukseen muusikkona iskelmällisellä poprockilla, se ei poista poikkeuksellisen laaja-alaista kokemusta, näkemystä ja osaamista. Miltä omien suomenkielisten kappaleiden esittäminen ensi kertaa tuntui. Ep-trilogia on opettanut Timolle ja Olli Krogerukselle, miten bändi toimii parhaiten, ja on seuraavan siirron aika. Alastomalta. Mietin ensin, että soitan varmaan Koivistoisen kanssa instrumentaalibiisejäni, mähän olen tehnyt pari instrumentaalilevyä (Unea 2005, Pulpae 2010). En ole aina paras siinä. Sulla on varmaan henkilökohtaisia ongelmia.” En ensin tiennyt, oliko palaute hyvä vai huono. Niitä kertyi lopulta verstashuoneeseen 369. Juttelin keikan jälkeen erään viisikymppisen miehen kanssa. Standardinomainen laulu menetetystä rakkaudesta oikeasti itkettää ja palauttaa mieleen rakkauden diipeimmät rotkot itse koettuina. Lienee varmuudeksi syytä muistuttaa, että Maijasen ensimmäinen tuotantotyö oli Wigwamin Nuclear Nightclub, ja että hän on tehnyt harvinaislaatuisen laajan ja monipuolisen työn kotimaisessa rockissa, tuottaen taannoin muun muassa Hurriganesia ja Dingoa. Ne oli tulleet viihtymään. Vaikka olikin jazzfestivaali, oltiin hiihtokeskuksessa, ja jengi oli biletunnelmassa. Vedin kymmenisen biisiä näitä uusia. Päätin esittää sitä, mitä olen viimeiseksi tehnyt. Parasta on se, että jo demojen äärellä liikuttuu. Se meni siis nappiin! Timo visioi muutenkin korkean profiilin bändiä, jossa olisi kokeneita soittajia. ”Yhden palautteen mä haluaisin sulle antaa”, se sanoi. Toisaalta Timo herkuttelee ajatuksella, että bändissä olisi myös nuorempaa sukupolvea. Joskus saattaa unohtaa riemuita siitä, että on saanut jotain aikaiseksi. Mua kiinnostaa se, että olisi bändi, joka menisi suomenkielisillä lyriikoilla hendrixiaanisista pinkfloydiaanisiin ja neilyoungistisiin tunnelmiin. Toiseksi työn alla on TOOT TOOTin tulevaisuuden pohdinta. – Soitin Eero Koivistoisen bändissä ja parissa muussa bändissä, mutta ne tilasi multa myös soolotai duoesityksen, ja kysyivät, mitä haluaisin tehdä. Allekirjoittanut on puolestaan jälleen ladannut uuden musavideon YouTuben pikseliseen kainaloon piiloon. niitä olisi 30. Siitä pitää osata iloita. – On tosi hienoa, että on tullut tehtyä hommia, ja että saa tehdä sitä, mikä tekee onnelliseksi. Timo soittaa kymmenkunta demoa, joista aistii innostuksen uuden äärellä. ”Niin, niinhän se on... Timo tuottaa albumin, ja kesällä on paljon keikkoja Uusivirran ryhmän kitaristina. Tulevan suomirock-levyn tyyliä Timo varoo ensin tyypittelemästä sen kummemmin. Seuraavaksi hän kuitenkin esittää visionsa musiikista, ja jo kohta kuuntelemme ja fiilistelemme demoja täydellä rytinällä. Vanhoista vaikutteista huolimatta on tarkoitus tehdä tuoretta musaa. Hän toppuuttelee, että nimien mainitseminen ei ehkä ole hyvä idea suunnitteluvaiheessa, mutta käyttää kuitenkin referensseinä ideaaleista bändin jäsenistä jotain Esa Kotilaisen tyyppistä kiippareihin ja Olli Haavistoa stilikkaan. Stalker tuntee kiitollisuutta kohtaamisesta savolaislähtöisen, letkeän ja lempeän muusikon kanssa, jota ympäröi voimakas luova energia ja empaattisuuden aura. Se tekee noin ”Tästä tulee ehkä traditioltaan aavistuksen erilaista kuin mitä tänä päivänä suurin osa tästä laadukkaasta suomirock-musasta on.” 77 stalker-taitto2015_2_a.indd 77 13.2.2015 15.03. Sinkku tulee jo keväällä, ja albumi syksyllä. Aivan ensimmäisten joukossa hän esitteli kappaleita arvovaltaiselle kotimaisen rockin grand old manille, Pave Maijaselle, jonka Timo toivoo tuottavan albuminsa. Mutta tuli mieleen, että pitää olla rohkeampi. Mutta nyt olen todella tyytyväinen näihin omiin biiseihin. Haluutsä kuulla jotain musaa. Yllättävintä demoissa on tekstien arkipäiväisten huomioiden hauskuus ja Timon kiltin laulutavan koskettava klangi herkissä kappaleissa. Timo Kämäräinen on jo kertaalleen ehtinyt esittää elävänä uutta musiikkiaan. Positiivisten ja kepeiden rallien esittäminen oli tosi iisiä. Parin biisin jälkeen hän pohti itse, että pitäisiköhän hänen tuottaa tämä levy
Uunituore albumi Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet on jo pelkällä olemassaolollaan statement, joka kyseenalaistaa ammattimaistuneen musiikkibisneksen lainalaisuudet. Lapsuuden leikki jatkuu vieläkin. Rakkaus äänilevyihin Jani Matti Juhanin kymmeneen vuoteen levyttävänä artistina mahtuu paljon: seitsemän pitkäsoittoa, joista kuusi on eri nimillä julkaistuja ”debyyttejä”. Voisin tehdä kaikkien Gramex-ilmoitukset! Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet -albumi on saatavilla vinyylinä, ckasettina ja cd-levynä, ja löytyy myös Spotifysta. Pesin meikit pois. – Eikä näin ajattele levy-yhtiöt vaan ihan tavalliset muusikot. Hype Recordsin meiningit jäi taakse. Vapautuneesti folkin, popin, jytän ja iskelmän ristisiitoksena soivan keitoksen sisäänheittäjäksi Stalker suosittaa YouTubesta löytyvää suoraviivaista purkkapunk-vetoa Juon viinaa kunnes oksennan. Mölyttiin narulle jotain, piirreltiin kannet ja sitten laitettiin valmis kasetti hyllyyn. Mustat Käärmeet -yhtyettään luotsaava Jani Tuovinen pitää riskittömyyttä musiikin pahimpana vihollisena. Niin on myös sen menneisyys. Monet artistit pelkäävät sanoa mielipiteitään ääneen. Kyllä saa arvostella, jos se on paikallaan. Hän suunnittelee ja taittelee tarvittaessa käsin kasaan c-kasettiensa, vinyyliensä ja cd-levyjensä kannet, ja postittaa ne tilaajille. Bändi aloitti omia teitään kulkevana ryhmänä kunnes turposi ulkoapäin ohjatuksi sekamelskaksi. Euroviisuleima tosin kummitteli joka käänteessä. Halusin kuitenkin tehdä musiikkia hetken mielijohteiden mukaan. Hän on tehnyt omia kasetteja 10-vuotiaasta asti. Uudistuneella The Neon Comets -bändillä tehty Jann Wilden kakkosalbumi Neon City Rockers oli debyyttiäkin ristiriitaisempi: levy-yhtiön kanssa kompromissina tuotettu skitsofreeninen, mutta kunnianhimoinen nollabudjetin albumi. Hän kokee, että musiikkikuvioissa on liikaa järkeä. In your face, Eemeli!” Tämän tyyppisiä Facebook-päivityksiä tamperelaisen Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet -yhtyeen johtaja viljelee harva se päivä. – Koko hommaa juhlistettiin lämäämällä meidät lämmittelemään Twisted Sisteriä. Ei uudet Juicet, Martit ja Patet synny oppitunneilla vaan välitunneilla, Jani Matti Juhani kiteyttää ajattelutapansa. ”Lapsuuden leikki jatkuu vieläkin. – Yksi keskeisimmistä kannustimista tehdä musiikkia on taistella persoonattomuutta vastaan. Hän huomasi soittavansa bändissä, jonka haluttiin olevan jotain aivan muuta kuin he alun perin olivat. Sille on kysyntää. Oman Velvet Beat Recordsin itseoikeutettuna pomona hän julkaisee musiikkiaan juuri silloin kun haluaa, juuri sellaisena kuin haluaa. – Mielestäni Jann Wilde & Rose Avenue on edelleen paras Tampereelta tullut glamrock-vaikutteinen bändi. Tykkään jopa Gramexilmoituksen tekemisestä. Sillä voi muuttaa maailmaa ja vaikuttaa asioihin. On kaikenlaisia laulukisoja ja Rock Academyja. Rakastan koko prosessia säveltämisestä kansien viimeistelyyn. Pitää olla levytystauot, tietyt soundit, tietyn pituiset biisit ja housujen lahkeet. Se johti monesti koomisiin tilanteisiin. Homman kasvaessa meitä markkinoitiin ja lokeroitiin samaan kastiin Uniklubin ja Lovexin kanssa, mutta eiväthän ne olleet mitään glamia vaan vetivät pipo päässä modernia heviä. Jos mahdollista, niin prässäisin omat vinyylit ja myisin ne omassa levykaupassa. Mielestäni on paljon rockimpaa pyyhkiä perse oppikirjoilla ja tehdä sydämellä. Bändejä valmennetaan ja kannustetaan kohti kuviteltua ammattimaisuutta ja täydellisyyttä. Rakastan koko prosessia säveltämisestä kansien viimeistelyyn.” 78 teppo.vapaus@gmail.com OTA YHTEYTTÄ STALKERIIN: stalker-taitto2015_2_a.indd 78 13.2.2015 15.03. Tuli synapoppia, 60-lukua ja hc-punkkia, ja tuotin ja äänitin myös muiden juttuja. Ketään ei saa arvostella. Rock’n’roll on edelleen loistava ja relevantti ilmaisukeino. He ovat pahimpia turvallisen konseptin vaalijoita ja kaavoihin kangistujia. Vuonna 2005 Jani Tuovinen nousi pikaaikataululla parrasvaloihin, teinityttöjen suosioon ja euroviisukarsintojen mediasirkuksen keskelle Jann Wilde & Rose Avenue -yhtyeen keulilla. Ensimmäisen soololevyn myötä vuonna 2010 alkoi artistin siirtyminen kohti nykyistä: vapaata linjattomuutta ja riippumattomuutta. Yhtyeen yksipuolisesti esitelleet euroviisukarsinnat olivat niitti arkun kanteen. Sitä kutsutaan myös munattomuudeksi ja pelkuruudeksi. Rockin tulevaisuus on persoonallisuudessa ja tekemisessä. Se julkaisi reilun vuoden aikana varmaan 20 kasettia. Hype Records myös ilmeisesti luuli kiinnittäneensä rajun hardrock -bändin. Rose Avenuesta haluttiin viihdettä, ja särmät pyrittiin karsimaan. Uudistuminen lienee kamalinta mitä voi tehdä. Rakkaus äänilevyihin ja niiden mytologiaan on vallitseva tekijä Jani Matti Juhanin toiminnassa. 370 puu-ukkoa. Niillä keikoilla tajusin, että kyllä tässä täytyy nyt jotain tehdä. – Ensimmäinen yhtyeeni oli Fire Bird. – Ei ole helppoa alkaa luoda kokonaan uutta uraa tyhjästä. Kyseenalaistaminen ja kriittisyys on tervettä. Musiikki on tärkeä osa elämäämme, mutta kohtelemme sitä kuin kertakäyttöistä viihdettä ja hyväksymme paskan tekemisen turvallisena uravalintana. Jani Matti Juhani muistaa Rose Avenuen viimeiset keikat niin, että lipustaan maksaneet fanit reklamoivat tomerasti, jos Jann Wildellä ei ollut siivet selässä ja euroviisuhaalarit päällä
Hän oli siihen aikaan eräänlainen neuvonantajamme, ja hän ehdotti Helsinki – ShangriLa -biisiä singleksi. Musiikki on myös tiedotusväline. – Albumin kolmantena singlenä piti julkaista Hilja Grönforsin kanssa äänitetty Saapuu elokuun yö, mutta erinäisten käänteiden vuoksi sitä ei ikinä julkaistu. – Ne ovat olleet hätkähdyttäviä yhteydenottoja. Biisin käänteentekevyys aukesi toden teolla vasta, kun tapasin akateemisia tutkijoita, jotka olivat tehneet tutkimusta nuorten syrjäytymisestä. Se kietoo nykyajan pahoinvointiyhteiskunnan yhteen lauluun kivuliaan tarkasti. Helsinki – Shangri-La -albumi myi nimikappaleen menestyksen siivittämänä lyhyessä ajassa platinaa. Isoja ja tärkeitä asioita. Paleface kertoo yhdessä biisin tapahtumapaikoista, VR:n Makasiinien paikalle rakennetun Helsingin Musiikkitalon kahvilassa, että biisistä ei pitänyt tulla singleä. – Kun soitin biisin ensimmäistä kertaa livenä, minulta tultiin kyselemään, että olenko itse kirjoittanut laulun sanat. Biisin video julkaistiin toisen iltapäivälehden nettisivulla. Makasiinit paloivat vuonna 2006. Soitimme levyä Timo Kuoppamäelle (nykyinen Sony Musicin tuotantopäällikkö). He tunnistivat kappaleen sanoituksesta kymmenen nuorten syrjäytymiseen johtavaa syytä. Toinen isistä oli aluksi järkyttynyt, mutta hän lopulta kiitti minua. Se nosti räppärin pienen hiljaisemman vaiheen jälkeen taas Suomen kansan kollektiiviseen tietoisuuteen. – Kirjoitin biisin vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen. – Se iski jollain tavalla ihmisten kipupisteisiin. Räppäriä kiehtoo rekilaulumitan ajatus, jossa melodia on yhteinen, mutta laulaLaulun paikka Sarjassa käydään paikoissa, joista laulut kertovat. Heistä oli tuntunut, että asiaa yritetään painaa unholaan. Helsinki – Shangri-Lan julkaisun jälkeen erilaisia versioita alkoi ilmestyä nettiin. Ja tehtiinhän siitä karaokevideokin! Shangri-La on brittikirjailija James Hiltonin Sininen kuu -romaanissa (1933) esiintyvä fiktiivinen, harmoniaa huokuva eteerinen paikka. Aivan selvästi osoittaakseen mieltään. ”Kun hyvinvointivaltiota Helsingissä luodaan / Julkisivuduunarit ne Tallinnasta tuodaan Hurahuhhahhei, mistä halvimmalla saadaan / Sillä niin me tehdään Helsingistä Shangri-La” K uv a: Visa Högmander laulun paikka_Paleface_b.indd 79 16.2.2015 14.28. VR:n makasiinit olivat taas joukko varastorakennuksia Helsingissä, Mannerheimintien varrella vastapäätä Eduskuntataloa, suunnilleen nykyisen Musiikkitalon paikalla. Olin hiljattain Rosa Liksomin uuden kirjan julkistus tilaisuudessa, jossa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaat esittivät biisin. – Halusin elvyttää sen perinteen. Cd-singlet oli jo painettu. Teksti: Visa Högmander > Tehokkuusajattelu, globalisaatio, valvontayhteiskunta, tuomiot varhaisella iällä, pikavipit, päihteet, vaikeus päästä päihdehoitoon. – Räppärit ovat parhaimmillaan osa trubaduuri-, bardija pelimanniperinnettä. – Kappale sai aikaan melkoisia reaktioita. Se katsottiin lyhyen ajan sisällä miljoona kertaa ja niin sanotusti räjäytti pankin. Siinä ja vanhan laululiikkeen hengessä halusin tehdä tällaisen kappaleen. Silloin tiesin, että jotain isoa on tapahtumassa. Yhdessä syrjäytymisseminaarissa silloinen pääministeri Jyrki Katainen nousi ylös parin ekan fraasin jälkeen ja käveli salin keskikäytävää pitkin pois. Se oli lamaan syöksyvän Suomen aikaa, ihmisten pahoinvointi näkyi entistä vahvemmin, hallituspolitiikka otti voimakkaan askeleen oikealle. Paleface: Helsinki – Shangri-La Albumilta Helsinki – Shangri-La (2010) Sanat: Paleface Sävellys: Trad. Molempien kouluampujien vanhemmat ovat ottaneet biisin tiimoilta Palefaceen yhteyttä. Tämä kuuluu Helsinki – Shangri-Lassa. (muun muassa Tapio Rautavaaran kappaleesta Mannakorven mailla) 60° 10’ 26”, 24° 56’ 13.5” Laulu, joka sai pääministerin poistumaan paikalta ”Hävitetään lepakot ja muutkin parasiitit Eduskuntatalon eessä roihuu makasiinit Hallelujah hei, huutaa nollatoleranssi juhlii vartiointiliikkeet ynnä FPS” 79 Palefacen HelsinkiShangri-La -albumin nimikappale on toistaiseksi merkittävin yksittäinen kappale räppärin uralla. Muun muassa Kevitsan kaivosmiehet tekivät oman versionsa siitä. Halusin yhdistää nämä asiat yhteen kappaleeseen. Se on tärkeä laulu, joka on relevantti vielä viisi vuotta julkaisunsa jälkeenkin. jat kirjoittavat omat tekstit. Paleface kertoo, että säkeistöjä oli tehtynä aluksi lähes kolmekymmentä. Tyyppejä, jotka soittavat ja laulavat vanhat viisaudet ja uudet uutistapahtumat: kuten Gil Scott-Heron ja Nikki Giovanni. Helsinki – Shangri-La -kappale oli iso laulu Palefacen uralla
– Meikä nappaa kitaran käteen ja alan soittaa... – Mutta kyllä mä näkisin että tässä vielä saumat on. Albumin kaikista kappaleista vastannut, ivalolaislähtöinen mutta jo vuosia Tampereella asunut Erik tunnetaan paremmin räppärinä nimeltä Edorf. Oli pakko päästä tekemään levy. Tässä pääsee hirvittävän paljon helpommalla, Erik naurahtaa mutta lisää, että toki folkbiisienkin tekemisessä riittää haasteita. – Diagnoosin jälkeen soitin Hannulle, että nyt mennään studioon. Uniltaan herännyt kartanon isäntä yrittää estää ryöstäjiä ja saa puukosta. Biisejä on syntynyt siihen tahtiin, että Erikin puolesta toinen Hobo-levy voitaisiin purkittaa vaikka jo ke>Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. jätkillä oli kollektiivinen tonnin seteli -ilme naamalla ja lähtivät siltä istumalta pihalle. Mulle tuli kova vimma tehdä musiikkia, että on pakko jättää jälki maailmaan. – Hobo Newsin kappaleet ovat hyvin täsmällisiä tarinoita. Hobo News Jättämässä jälkiä maailmaan Tarina alkaa Montun baarista Tampereelta. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN ”Tarkoitus on soittaa niin juurevaa musiikkia, että siinä kasvaa kaarna!” K uv a: Juuso A alt o facebook.com/hobonews tarkkis-taitto_2015_2_a.indd 80 16.2.2015 13.33. Erikillä todettiin erittäin pahaksi levinnyt syöpä. Tällä hetkellä pesäkkeitä on sekä aivoissa että rinnassa ja Erik kuvailee tilannettaan ”erittäin raffiksi”. Sälli houkuttelee kaverinsa ryöstöretkelle ja pian kaksikko rymistelee Pispalanharjulle rikasta kartanoa tyhjentämään. – Tähän nykyiseen muotoon kimmoke oli yksinkertaisesti se, että Erikillä oli nippu hiton hyviä biisejä. Siihen nähden, että seitsenhenkisen Hobo Newsin riveissä on kolme räppäriä (Hannibalin ja Edorfin lisäksi Tykopaattina tunnettu rumpali Tyko Haapala) voi joillekin tulla yllätyksenä, ettei yhtyeen musiikissa tosiaan räpätä lainkaan. Lisäksi valmiina on myös levyllinen Edorf-biisejä ja Härmälän Tyyli -materiaalia. Tarina voisi olla tosi, mutta onneksi ei tällä kertaa. Mutta sitten kun oli ekat treenit, niin ruvettiinkin soittamaan Woody Guthrieta ja muuta sellaista, muistelee Quitzi. Tamperelaisen kantrifolk-yhtye Hobo Newsin Lauma vaeltaa -debyytiltä löytyvä Ryöstöretki on Erik Ingebrigtsenin kynästä irronnut kertomus. Hobo Newsin olemuksen ytimen Erik niittaa helposti: – Tarkoitus on soittaa niin juurevaa musiikkia, että siinä kasvaa kaarna! Yhtyeen päätyminen suomenkieliseksi, omia biisejä esittäväksi kollektiiviksi ei ollut itsestään selvää. Ne ovat mukavaa vastapainoa, sillä rap-biiseissä joutuu kirjoittamaan aivan älyttömät määrät tekstiä. – Mulla kävi kerran Inarissa niin, että joukko nuoria miehiä tuli keikalle valmistautuneena kuulemaan räppiä, Erik muistelee naureskellen. Periksi ei anneta missään nimessä, Erik toteaa painokkaasti. – Me puhuttiin, että olisi mukava soittaa Pogues-covereita punkilla otteella. Alussa oli kitaristi Quitzi Loponen (Voimaryhmä) ja Hannibalina tunnettu Hannu Stark (Tulenkantajat, Hannibal & Soppa) sekä halu soittaa covereita. Albumiäänityksien käynnistymiseen oli tavallista synkempi alkusysäys. 80 väällä
Untitled-3 1 8.1.2013 14.04 Lönnberg on Suomen monipuolisin. Suunnittelu, premedia, manager, tilausjärjestelmät, crossmedia, painotuotteet, pakkaukset, myymälämainonta, messuja tapahtumaratkaisut, tilaratkaisut, logistiikkapalvelut ja kalenterit – vain muutamia mainitaksemme www.lonnberg.fi Lönnberg tulostus.indd 81 13.2.2015 5.53
En mä ole ollenkaan niin hyvä kuin mitä puhutaan. ”Isona Geenäkin” tunnettu väkijuoma on ginin ja vermutin sekoitus jonka luulin kadonneen iäksi Alkon hyllyiltä, mutta ystävällinen myyjä – sellaisiahan ne Alkossa nykyään ovat – valisti minua, että tuote oli jonkin aikaa pois valikoimista kun se siirtyi muovipulloihin. Päihde on suotta saanut junttijuoman maineen, se toimii mainosti muun muassa aperitiivina. Osaaikaisella tarkoitan sitä, että ihan pelkäksi lomalasseksi en ole kehdannut heittäytyä. Todella siistiä päästä pitkästä aikaa esiintymään! ANTTI MARTTINEN ”Koko huuhaa mun kitaransoitosta on ihan älytöntä touhua. Yleisöä on parhaimmillaan ollut paikalla jopa kolmisensataa, enemmän kuin keskiverrolla klubikeikalla. 82 Edellisen lehden siteeraus kuului Tabula Rasan Heikki Silvennoiselle. Olin jo pitkään hautonut ja pohtinut sitä, miten voisin antaa osaamistani nuorten käyttöön. Bruno Marsin Uptown Funk oli todella väkevä viisu, mutta Ronsonin ja Mystikalin Feel Right on ollut meikäläiselle tämän talven anthem. Juontokeikalla jos mokaa, niin lähinnä tyrii oman maineensa tai jonkun muun rahat. Herrojen asettaman sosiaalisen paineen musertamana olen hikoillut enemmän läppärin ääressä kuin rantatuolissa. Ensin olin fiiliksissä Losin radiomeiningistä, sillä suomipopin sijaan eetteristä raikuu räppi. > AXL SMITH TAMPEREEN pääkirjasto Metson musiikkiosaston kehittämä Metso live -konsepti on kerrassaan nerokas: ensin haastatellaan artisteja näiden kirjasuosikeista ja muusta kiinnostavasta, jonka jälkeen he esittävät settinsä. CoCo-yliannostus on lähellä, eikä paikallisessa kalenterissa taida olla muita päiviä kuin Tuesday (I Love Makonnen). Kirjastot kunniaan! Kirjastolla kävi kertomassa omista suosikeistaan myös näytelmäkirjailija Juha Hurme, jonka kirjoittama Nyljetyt ajatukset vie mennessään. Eikä maksa mitään – veroja voi ainakin vielä maksaa ihan hyvästä syystä. Viime aikoina musiikkiosastolla on nähty muun muassa Aino Venna, Olavi Uusivirta, Risto ja Jukka Nousiainen. Levypalkinnon voitti Jussi Väisänen Kuopiosta. Soundi 40 vuotta sitten Hei, kuka puhui. Arvomme vastaajien kesken levypalkintoja. Tämä tuore kokoonpano on ehkä suurin kannustin meikäläisen helmikuussa tapahtuvaan kotiinpaluuseen. Kaikki tapahtuu arkipäivänä kello 16.30 jolloin useimpien työtai koulupäivä on päättynyt ja artistitkin pääsevät esiintymään ihmisten aikaan. Järjestön toiminnan suunnitteluun olen ammentanut puhtia ja energiaa uudesta musiikista. Kehystarina on yksinkertainen: kahden miehen veneretki, jonka aikana he käyvät dialogina läpi kaikki itselleen – siis Hurmeelle – tärkeät luovat persoonat kirjallisuudesta, musiikkiakaan unohtamatta. Venice Beachillä patsastelun sijaan aikani on mennyt järjestötoimintaan perehtymiseen. Hips! LOS ANGELES baby! Tammikuun alussa pakkasin uimashortsit reppuun ja suuntasin osa-aikaiseksi sääpakolaiseksi Kaliforniaan. viimeinen sana -taitto_15_2_a.indd 82 16.2.2015 16.32. Elokuvapuolella on hämmästyttänyt Birdman, jossa entisen sarjakuvahahmonsa vangiksi jäänyt näyttelijä Riggan Thomson (Michael Keaton) yrittää päästä eroon vanhan roolinsa vangitsevuudesta tekemällä vakavahenkistä teatteria Broadwaylla. Hittien voimasoitto on pidemmän päälle yhtä tuskaista kuin auringon polttaman ihon kirvely. Samanlaista orgaanista ja räväkkää soundia haetaan uudessa Jook Joint Night Train -rytmiryhmässä. Harmikseni täkäläisten radiokanavien soittolistat koostuvat pahimmillaan kuudesta biisistä. Se kannattaa ehdottomasti katsoa, vaikka ei mikään supersankari-leffojen ystävä olisikaan. Laita viestin otsikoksi ”Kuka puhui” ja liitä mukaan yhteystietosi. Elokuva on hämmästyttävän uraa uurtava monellakin tavalla. Muovikulttuuriin on siis siirrytty tässäkin asiassa, mutta hinta-laatusuhde on pysynyt ennallaan. Mä en oikein tajuu sitä.” (Soundi 2/1975) Arvaa tai tiedä – kuka oli äänessä . Nyt pelissä on isompia asioita. Pakko myöntää, että järjestöhomma jännittää paljon. Tarkemmat analyysit saavat muun muassa Kari Peitsamo ja Bob Dylanin laulu Highlands. Odotan innolla, mitä yhteistyöstä Thelo Ekow’n ja kolmen dj:n kanssa syntyy. Samassa huvilassa kanssani majailevat perustamani Jook Joint Oy:n Jusu ja Kasmir ovat kumpikin hirveitä työnarkomaaneja. a) Albert Järvinen b) Edgar Winter c) John McLaughlin Lähetä arvauksesi sähköpostilla osoitteeseen kilpailut@soundi.fi. Pienen paperisodan jälkeen toiminta pyörähti käyntiin nopeasti. Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Myös Hurmeen kirjoittama ja ohjaama, Teatteri Telakalla pyörinyt näytelmä Maailmankaikkeus on merkkiteos. Juomapuolella innostuin vanhaan kunnon (joidenkin mielestä kunnottomaan) Gambinaan kun eräs ystävä sitä tarjosi. Helpottavana aloe verana on toiminut Mark Ronsonin tuotanto. Jossain palmun alla idea sitten konkretisoitui voittoa tavoittelemattoman Jook Joint Movement ry:n perustamiseen
Live Nation AC/DC tulostus.indd 83 13.2.2015 5.55
LAPPEENRANTA OLD COCK 05.04. RADIO SUOMIPOP RISTEILY BALTIC QUEEN 20.03. HELSINKI BALTIC QUEEN 03.04. VANTAA TULISUUDELMA 21.03. JÄMSÄ HIMOS AREENA 24.04. YLLÄS TAIGA 27.03. KUOPIO PUIKKARI 14.03. LAUKAA PEURUNKA 19.03. OULU TÄHTI 17.04. TURKU NC VENUS 05.03. KOUVOLA HOUSE OF ROCK 25.04. HELSINKI VIRGIN OIL www.neljaruusua.fi | www.facebook.com/neljaruusua | www.ratasmusic.fi | www.sonymusic.fi takakansi 2_15.indd 84 13.2.2015 10.02. KOTKA AMARILLO 18.04. LEVI HULLU PORO AREENA 26.03. NELJÄ RUUSUA UUSI ALBUMI EUFORIA NYT KAUPOISSA SISÄLTÄÄ HITIN SININEN SUNNUNTAI KEIKAT 27.02. LAHTI FINLANDIA-KLUBI 13.03. HYVINKÄÄ HOPEALYHTY 25.03. LOHJA TANHUROCK TANHUHOVI 04.04. RAUMA DOMINO 07.03. LEVI HULLU PORO AREENA 02.04. TURKU BALTIC PRINCESS 06.03. RUKA RUKAHOVI 28.03. JOENSUU KERUBI 11.04. ANJALANKOSKI MARI’S COFFEE 28.02