Soundi 2/2018 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Soundi 2 FIN Nightwish-Auri 02-18_BACKCOVER.indd 1 05.02.18 10:43 takakansi 2_18.indd 84 7.2.2018 13.02 2/ 20 18 9,80 € (sis.alv) S O U N D I 2 / 2 1 8 So un dI 11 So un dI 11 SOUN DIN LUKIJ OIDEN SUOSI KKIYH TYE A R C H E N E M Y PAVE MAIJANEN LAURA MOISIO LOUDNESS MOPO TYÖMYYRÄ JA ONNENPEKKA PAVE MAIJANEN TASAISIN ASKELIN ETEENPÄIN LAURA MOISIO JAPANIMETALLIN UUTTERA AHERTAJA LOUDNESS JAZZ-KARSINAN AITOJA KAATAMASSA MOPO IHANA LEIJONA MESTARIKITARISTI SOOLOILEE IHANA LEIJONA SHIRAZ SHIRAZ LANE: LANE: ”TAVOITTEET KANNATTAA ASETTAA JÄRJETTÖMÄN KORKEALLE” ”TAVOITTEET KANNATTAA ASETTAA JÄRJETTÖMÄN KORKEALLE” ”TAVOITTEET KANNATTAA ASETTAA JÄRJETTÖMÄN KORKEALLE” kansi_2_2018_g.indd 1 8.2.2018 16.44 _1SD_ulkokannet_2_2018.indd 1 8.2.2018 16.49
09 42 89 1212 Kampinkuja 2 C 00100 Helsinki www.filmihulluleffakauppa.com Sivun tulostus.indd 83 7.2.2018 13.10 WWW.SONYMUSIC.FI JULKAISTAAN 9.3.2018 SINGLE “LIGHTNING STRIKE” SPOTIFYSSA NYT! JULKAISTAAN 2.3.2018 SINGLE “EVER AGAIN” SPOTIFYSSA NYT! YOU’RE NOT ALONE JULKAISTAAN 9.3.2018 SINGLE “THE MOUNTAIN” SPOTIFYSSA NYT! Sonymusic aukeama tulostus.indd 2 7.2.2018 13.03 _2SD_sisäkannet_2_2018.indd 1 8.2.2018 16.52. The Man with the Iron Heart blu-ray & dvd McMafia dvd & blu-ray Loving Vincent Blu-ray & DVD Final Portrait dvd & blu-ray Happy Death Day blu-ray & dvd Gladiator / Dark Crystal 4K UHD Ma-Pe 11-19, La 10-16 Puh
WWW.SONYMUSIC.FI JULKAISTAAN 9.3.2018 SINGLE “LIGHTNING STRIKE” SPOTIFYSSA NYT! JULKAISTAAN 2.3.2018 SINGLE “EVER AGAIN” SPOTIFYSSA NYT! YOU’RE NOT ALONE JULKAISTAAN 9.3.2018 SINGLE “THE MOUNTAIN” SPOTIFYSSA NYT! Sonymusic aukeama tulostus.indd 3 7.2.2018 13.03
CMX Fullsteam tulostus.indd 4 7.2.2018 14.46
HELSINKI SUVILAHTI 29.6.—1.7.2018 www.tuska.fi Oi ke ud et mu uto ks iin pid äte tää n NORMAALIHINTAISET LIPUT 1 pv alk. 129 € ALAIKÄISTEN LIPUT 1 pv alk. 259 € VIP 1pv alk. 109 € 3 pv alk. LIPPUKAUPAN PIENIMMÄN PALVELUMAKSUN) IHSAHN MOONSORROW LEPROUS SANTA CRUZ BEAST IN BLACK TRIBULATION SHIRAZ LANE STICK TO YOUR GUNS THE CHARM THE FURY MANTAR ONI GALACTIC EMPIRE CRIMFALL Tuska tulostus.indd 5 7.2.2018 14.48. 69 € 3 pv alk. 79 € , 2 pv alk. 119 € TURBOVIP-LIPUT (K-18) VIP 3pv alk. 159 € (KAIKKI LIPUNHINNAT SISÄLTÄVÄT KO
Soundi 2/2018 > 8 Pääkirjoitus & Toinen kuvakulma 10 Tapahtuu näinä päivinä 12 Arttu Seppänen 14 Tarkkailuluokka: Kanerva Pastis 16 Elämäni soundit: Henrik ”Tiisu” Illikainen 18 Erään laulun anatomia: Pyhimys 20 Apparatus 22 Jussi Niemen naamakirja: Remu 24 Soundi-haastattelu: Pave Maijanen 32 Arch Enemy 38 Mopo 40 Shiraz Lane 44 Laura Moisio 48 Ihana Leijona 50 Loudness 54 Varvara 58 Levyarviot 74 Bazook Michael Schenker We Sell The Dead 78 E-liike 80 Sanoin kuvin 82 Viimenen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: K at ja K u h l 6 SOUNDI ¸ 38 Mopo ”Voitaisiin soittaa tapahtumissa, jotka eivät ole sidottuja jazz-hommaan.” K u v a: Fo lk er t Ju n g K u v a: P ek k a K er än en 74 Michael Schenker ”Raha ja maine ovat sekoittaneet Rudolfin pään.” 44 Laura Moisio ”Kukaan ei ole estellyt mua urallani, paitsi minä itse.” K u v a: M ii k k a V ar il a 40 Shiraz Lane ”Haimme tietoisesti etäisyyttä tyypillisimpään glam rockiin.” K u v a: Te ro A h o n en 48 Ihana Leijona ”Tunnustelin, että mitkä lauluissani ovat niitä tärkeimpiä asioita.” sisältö_2018_02_a.indd 6 9.2.2018 12.20
13.-15.7.2018 JOENSUU Liput: 1 pv 79 € \ 2 pv 109 € \ 3 pv 139 € Ennakko: Lippu.fi \ Tiketti \ ilosaarirock.fi/liput CHEEK \ NIGHTWISH US Action Bronson US \ Gogol Bordello US Behemoth PL \ Night Lovell CA \ Zeal & Ardor US Lewis Capaldi UK \ Amorphis \ Apulanta CMX & Joensuun kaupunginorkesteri Stam1na \ Gasellit \ Von Hertzen Brothers Beast In Black \ Juha Tapio \ Pyhimys K-X-P \ Kube & Eevil Stöö \ Ruudolf \ Vesta Olavi Uusivirta \ Vilma Alina + more Ilosaari tulostus.indd 7 7.2.2018 14.50
Mul on (death metalin) jano 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti T ekee mieli jatkaa edellisessä pääkirjoituksessa sivuamaani horisontin laajentamisen teemaa. Etenkin jos ynnätään mukaan vielä Laura Moision folk, Loudnessin japanihevi, Mopon rasavilli jazz, Shiraz Lanen katurock, Pyhimyksen hiphop ja mitä kaikkea muuta lehdestä taas löytyykään. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Pitäisikö fokuksen olla tiukempi, karsinan ahtaampi. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Kun joku arvostamani kriitikko intoili jostain aiemmin vieroksumastani tyylisuunnasta, tai kun joku suosikkiartistini tunnusti rakkautensa itselleni vieraaseen artistiin. SOUNDI 2/2018 TEHTIIN NÄIDEN SÄVELTEN TAHTIIN: Ihana Leijona: Mä voin loistavasti Colter Wall: Colter Wall Robert Finley: Goin’ Platinum! Nuoret Marttyyrit: Vieraille Rhye: Blood Pääkirjoitus A-PUOLI > Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jarkko Jokelainen, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Otto Talvio, Eero Tarmo, Arttu Tolonen, Vilja Vainio, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Laura Vähähyyppä, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Erik Kangas, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka M?kusala ISSN 0785-0891 44. Oman sukupolven artistien haastattelujen ja covervalintojen kautta avautuu näkymiä toisiin maisemiin ja historiaan, ja kun sinne sukeltaa, löytyy aina lisää polkuja yhä pidemmälle. Haluan luottaa siihen, että ei. En edelleenkään näe siinä mitään huonoa, päin vastoin. Porttiteoria kovempiin aineisiin on toiminut rockissa aina. Alkoi nimittäin ihan hihityttää kun oikolukuvaiheessa havahduin pohtimaan, kuinka tämän Soundin kansijuttuna on ruotsalaista death metalia, ja sujuvasti sen kyljestä löytyy vielä pidempi juttu Pave Maijasesta. Jos et näe siinä mitään outoa, niin onnitteluni, olet mitä täydellisin Soundi-lukija! Kieltämättä välillä käy mielessä, että voiko lehden skaala levitä liikaakin. Jos olet samaa mieltä, niin samaan osoitteeseen voi ehdottaa ideoita laventaa skaalaa entisestään. Palatakseni alkuun, voin käsi sydämellä vakuuttaa, että ainakin itse kuuntelen sujuvasti ja mielelläni sekä Arch Enemyä että Pave Maijasta. Osoite löytyy alta. Siihen aikaan Yleisradion nuorisokanavallakin saattoi olla rinta rinnan vaihtoehtorockin, countryn, reggaen, dancen, metalin ja bluesin erikoisohjelmia. Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi pääkirjoitus & kolumni -taitto_2018_2_a.indd 8 9.2.2018 12.32. Jos olet eri mieltä, niin anna kuulua. Enkä voi millään uskoa olevani ainoa. Jos ajattelen omia vuosiani Soundi-lukijana, ennen työuraani lehdessä, muistan tehneeni suurimmat löytöni aina kun päädyin vähän sivuun tutuimmilta uriltani. Mitään ei luvata, mutta hulluimmatkin ehdotukset otetaan vakavasti. Ehkä joku nuori nytkin kuuntelee Of Mice & Menin tekemää (mielestäni sietämätöntä) coveria Pink Floydin Moneysta ja päättää sukeltaa alkulähteille
Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.soundi.fi Tilaajapalvelu puh. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Kuvat: Jarkko Vehniäinen Toinen kuvakulma > Tilaa Soundi! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 89,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 107,80 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % 11 numeroa/12kk 89,90 pääkirjoitus & kolumni -taitto_2018_2_a.indd 9 9.2.2018 12.32. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi
Tampere-talo, 11.3. K u v a: E m m a Su o m in en uutiset_2018_2_c.indd 10 9.2.2018 12.18. Nosturi, Helsinki, 24.3. Millaisissa tunnelmissa uuden levyn sanoitukset liikkuvat. Korjaamo, Töölö, 11.3. The Circus, Helsinki PUSSY RIOT (RUS) 6.3. Lisää keikkainfoja löydät osoitteesta www.meteli.net Tuomari Nurmio ja Knucklebone Oscar yhdessä Knucklebone Oscar on yhdistänyt voimansa Tuomari Nurmion kanssa. – Debyyttilevy Elävien aalloilla (2016) oli vielä eräänlaista jatkoa soolojutuilleni, eikä bändi ollut vielä täydessä järjestyksessä. G Livelab, Helsinki JOOLS HOLLAND (UK) 16.3. Finlandia-talo, Helsinki STEVE VAI MASTERCLASS (USA) 12.3. The Circus, Helsinki Poimintoja lähiviikkojen ulkomaanvieraista: Listassa vain osa konserttitarjonnasta, eikä Soundi vastaa tietojen oikeellisuudesta. The Circus, Helsinki HOLLYWOOD UNDEAD (USA), ASTROID BOYS (UK) 26.2. Näihin tunnelmiin viittaa toki myös levyn otsikko, kertoo Niemistö. – Ne kertovat pitkälti siitä, miltä tuntuu olla masentunut. Pelko paremmasta tulevaisuudesta saapuu kauppapaikkoihin 30. vietettävän Knucklebone Oscar 25 vuotta -juhlahulabaloon yhteydessä. The Circus, Helsinki JETHRO TULL BY IAN ANDERSON (UK) 5.3. Tavastia, Helsinki TESTAMENT (USA) ANNIHILATOR (CAN) VADER (POL) 20.3. Sellosali, Espoo LONEY DEAR (SWE) 15.3. The Circus, Helsinki JEFF MILLS (USA) 9.3. Myös äänittäjä Otto Kouvosen rooli albumin työstövaiheessa nousi isoksi, sillä mieheltä tuli tuon tuostakin hyviä ideoita. Virgin Oil, Helsinki NIRVANA EXPERIENCE (USA) 18.3. Muistutettakoon myös, että julkaisin viime vuonna myös soolokasetin ja nettiinkin tuli laitettua aika paljon materiaalia! Itä-Hollola Installaation odotettu kakkoslevy pian saatavilla Ruusut esittäytyvät Jälleen on mielenkiintoinen kattaus muista yhteyksistä tuttuja muusikoita liittynyt yhteen. Jäähalli, Helsinki MARI BOINE (NOR) 27.2. Nosturi, Helsinki STICK MEN (USA) 19.3. Kulttuuritalo, Helsinki TRIVIUM (USA) 19.3. Näiden kahden session välille jäi puoli vuotta, ja se osoittautui varsin tarpeelliseksi. Lutakko, Jyväskylä, 29.3. Gospelkärpänen on puraissut Oskari ”Knucklebone Oscar” Martimoa laajemminkin, sillä hän on mukana keikkailevassa Preach-kokoonpanossa, jossa lavalla on oikein gospelkuorokin. Kulttuuritalo, Helsinki FIRST AID KIT (SWE) VAN WILLIAM (USA) 19.3. Tavastia, Helsinki CARPENTER BRUT (FRA) 28.3. Lutakko, Jyväskylä, 25.3. Club 45 Special, Oulu THERION (SWE) 23.3. The Circus, Helsinki BABA ZULA (TUR) 3.3. Elmun Baari, Helsinki, 22.3. 10 SOUNDI SOUNDI 11 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > 10 SOUNDI Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia K uv a: J a r m o K at il a ”Rosoinen ja kiinnostavasti vinksahtanut vaihtoehtorocktrio” Itä-Hollola Installaatio julkaisee toisen pitkäsoittonsa. Yhteistyön tuloksena saadaan neljän biisin vinyyliep, joka koostuu vanhoista gospelkappaleista. Finlandia-talo, Helsinki TYGA (USA) 5.3. Pakkahuone, Tampere, 27.2. Pakkahuone, Tampere, 28.3. – Äänitykset sen sijaan hoituivat vanhalla hyväksi havaitulla metodilla ja aikataululla, eli pe-la ja la-su. Olympia, Tampere SATYRICON (NOR) 27.3. G Livelab, Helsinki PRETTY MAIDS (DK) 8.3. En liiemmin pohtinut tai puntaroinut tekstejä, kunhan vain kirjoitin jotakin. Suisto-klubi, Hämeenlinna FU MANCHU (USA) 10.3. Pakkahuone, Tampere THE BELLRAYS (USA) 20.3. The Circus, Helsinki, 21.3. Juuri ensimmäisen Käärmeen sisällä -singlen julkaisseen Ruusut-yhtyeen riveistä löytyy Ringa Manner, Alpo Nummelin, Samuli Kukkola ja Miikka Koivisto – tuttuja nimiä sellaisista yhtyeistä kuin Disco Ensemble, Normal Life, Pintandwefall, The Hearing, Zebra & Snake, Cityman ja Solano. Klubi, Tampere, 21.3. Nyt kappaleet sävellettiin nimenomaan tälle yhtyeelle ja lisäksi hioimme sovitukset yhdessä kuntoon, niin treenikämpällä kuin keikoillakin, kertoo laulajakitaristi Robert Niemistö. – Minulla tuntuvat hommat menevän usein vähän päällekkäin ja olemmekin jo aloittaneet kolmannen pitkäsoiton säveltämisen. Savoy, Helsinki THE GAME (USA) 28.2. Kulttuuritalo, Helsinki CRADLE OF FILTH (UK) 7.3. maaliskuuta. Tiedotteen lausuma herättää mielenkiinnon: ”Yhtye perustettiin vuonna 2017 kun jäsenet sopivat alkavansa tekemään yhdessä musiikkia, jollaista ei ole ennen Suomessa kuultu.” Debyyttialbumi ilmestyy vuoden 2018 aikana. Viime vuonna tapahtui niin sanotusti kaikenlaista ja jouduin miettimään omaa elämääni uusiksi. Nosturi, Helsinki LAUREL HALO (USA) 8.3. Ääniwalli, Helsinki LIIMA (DK/FIN) 10.3. Nosturi, Helsinki HOLY HOLY (UK) 10.3. STEVEN WILSON (UK) 24.2. Levy julkaistaan Tavastialla 19.5. Lutakko, Jyväskylä, 25.3
TUOTTAJALEGENDA Quincy Jones antoi Vulture-nettisivustolle haastattelun, joka on suorasanaisuudessaan hykerryttävän viihdyttävää luettavaa. – No, viimeiset pitkään aikaan, sillä Viikate vetäytyy tauolle – levytystauolle. – Talvella 2017, Sydänsurumies-singlen ilmestymisen jälkeen, tein nivaskan Suomenkeikkoja Haaviston Markon, Kukkolan Antin ja Kettusen Kepan kanssa. Etelävuori kertoo Flat Earthin työstävän parhaillaan debyytti albumiaan Hiili Hiilesmaan oh jauksessa mutta ei uskalla vielä luvata, että missä vaiheessa bii sejä on kuultavissa. NOSTALGIAN NÄLKÄISILLE suosittelemme Youtube-kanavaa nimeltä VHS-kostaja. Nyt tuntuu, että pysyttelemme poissa yleisön silmistä ainakin puolen vuoden ajan, ehkä pidempäänkin. gradia.fi Astetta enemmän Viime syksynä Katkerimmat 2011-2017 -tuplakokoelman julkaissut Viikate vetäytyy helmikuun lopulla lappeenrantalaisen Astia-studion uumeniin. Kaarle Viikate kirjoituspuuhissa Flat Earth on uusi helsinkiläis bändi, jonka muodostavat muun muassa HIMissä vaikut taneet kitaristi Mikko ”Linde” Lindström ja rumpali Mika ”Gas” Karppinen, Amorphisin riveissä mainetekoihin yltänyt basisti Niclas Etelävuori ja Polanski yhtyeen laulaja Anttoni ”Antho ny” Pikkarainen. THE SMASHING PUMP KINSIN alkuperäis kokoonpano näyttäisi palaavan yhteen – tosin harmillisesti ilman D’Arcya. Osansa saavat niin The Beatles kuin Michael Jacksonkin. Viimeiset. – Roiskaisemme lumien sulamisen kunniaksi Kevätpäiväntasurit 2018 -kiertueen, ja toki ensi kesänäkin on luvassa pitkä rivi esiintymisiä kaikenlaisissa tapahtumissa. Elon Musk ampui Tesla-auton avaruuteen Falcon Heavy -raketin mukana. Mahtavan kiertueen päätteeksi löimme kättä päälle, että homma täytyy ottaa uusiksi jossakin vaiheessa. Hae musiikkialan perustutkintoon (muusikko). päivän virallisesti Cliff Burton -päiväksi. Millaiselta Flat Earth oikein kuulostaa. 10 SOUNDI SOUNDI 11 10 SOUNDI SOUNDI 11 SOUNDI 11 CLIFF BURTONIN synnyinpaikka Castro Valley Kaliforniassa julisti helmikuun 10. Viimeiset keikat soivat luultavasti elokuun hämyisten kesäöiden humussa. A.W. Yrjänä Haluatko miljonääriksi -kisailijana (osasi nimetä sormensa mutta mokasi viinikysymyksen). Löytyy niin uutta kuin käytettyäkin lieriötä. Laajaalaisesta kei toksestamme löytyy myös dy namiikkaa, melodiaa ja melan koliaa. Hieno kunnianosoitus! VOI KUNPA David Bowie olisi ollut näkemässä, kun Space Oddity lähti matkalle kohti Marsia. Murusia OPISKELE MUUSIKOKSI JYVÄSKYLÄSSÄ! Yhteishaku 20.2.–13.3.2018, opintopolku.fi. Kaarlen omalla kohdalla Vryhmän esiintymiskatkos ei kuitenkaan tarkoita keikatonta aika kautta. HIMja Amorphis-muusikoilla uusi yhtye K u v a: Ja rk ko Ti it in en K u v a: Ti m o Is o ah o uutiset_2018_2_c.indd 11 9.2.2018 12.18. Flat Earth soundaa yhtä aikaa kauniilta ja karhealta. – Musiikilliset tienviittam me osoittavat vaihtoehto rockin kultaisiin vuosiin ja ku martavat kohteliaasti raskaan rockin esiisille, unohtamatta joitakin hyppysellisiä haikeaa psykedeliaa. Sillä välin täällä Suomessa iloitsemme Nylon Beatin paluusta. Vanhoja Jyrkipätkiä, MoonTV:n videoraatia ja... – Markon ja minun vakaana aikomuksena on katsoa uusia kappaleaihioita ensi kesänä, ja tämän hetken suunnitelman mukaan luvassa on täysimittainen seuraaja vuonna 2015 ilmestyneelle Laulu tuohikorteista -albumille. Autoradiossa soi Bowie ja hanskalokerossa lymyää Linnunradan käsikirja liftareille. Seuraava pitkäsoittomme ilmestyy vuonna 2019, mutta tarkemmasta aikataulusta ei ole vielä minkäänlaista aavistusta. Luvassa on myös jo tutuksi käynyt keväinen rundi. – Tarkoituksena on nauhoittaa muutamia uusia kappaleita, jotka ilmestyvät todennäköisesti ep-formaatissa jossakin vaiheessa kuluvaa vuotta, kertoo laulajakitaristi Kaarle Viikate. TAMPERELAIS TEN vinyylinälkään saatiin lisätyydytystä kun Helsingissä toimiva Rolling Records -vinyylilevykauppa avasi juuri ovensa osoitteessa Kauppakatu 5. – Jos minulta kysytään, niin ryhmästämme löytyy yllin kyl lin vapautunutta soittoosaa mista, mieleen painuvaa karis maa ja syvää rakkautta omilla taajuuksilla liikkuvaa musiik kiamme kohtaan, sanoo Etelä vuori. – Jo tässä vaiheessa olen täysin vakuuttunut, että ainakin kahdella juuri valmistuneella biisillä on potentiaalia nousta ehdottomiksi Viikate-klassikoiksi
Cheek on kuin kokoelma esikuviensa kliseitä maailmassa, jossa kaikki on loseyourselfia: mä oon niin vihainen, koska mulla on ollut rankkaa ja vihaajat vihaa, mutta mä pusken silti eteenpäin ja koitan olla hyvä mies, vaikken ookaan täydellinen. Puristeja ärsytti, kun duo nostettiin Nirvanan ohella Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2014. Karismaattiset Hall ja Oates myös pukeutuvat sellaisella itsevarmuudella, jota harva saavuttaa elinikänsä aikana. Tuskin kukaan on laulanut yhtä epäuskottavasti siitä, että on hankalaa pitää pää pinnalla (Head Above Water). Esimerkkejä on kosolti muita kin, kun katsoo suomiräpin lisäksi suomirockin kaanonia tai vaikka elokuvia. Beibi pliis ymmärrä mua silti. Vaikka toisin luulisi, niin Cheek painaa rankkaa duunii myös sanoitusten eteen. Siitä on vielä matkaa Hall & Oatesin vuosikymmeniä kestäneeseen yli-inhimilliseen ilotteluun. Äänitysten välissä saisi kuunnella ainoas taan Private Eyesia tai katsoa Lemmenlaivaa. Siksi ei voinut olla huvittumatta parin vuoden takaisen Jare vs. Parivaljakko tapasi vuonna 1967 hississä, jonne molemmat pakenivat bändikisoissa sattunutta ampumiskohtausta. Ja jos ei kärsi riittävästi, ei ole taiteilija ollenkaan. Tai siitä, kun heteromies tuskissaan miettii, mitä nainen haluaa (Tell Me What You Want). Kenties tämän traumaattisen kokemuksen jälkeen kaksikko on päättänyt olla turhaan surematta ja tehdä musiikkia, joka kuulostaa leppoisalta rullaluistelulta pitkin rantabulevardia neonvihreät shortsit päällä. Myös aivan liian aliarvostettua ja unohdettua tässä ajassa. Vaimo odottaa viljapellon toisella laidalla surumielisenä miestä palaavaa, jos palaa ollenkaan. On toki jossain määrin kohtuutonta vaatia Suomen pieniltä markkinoilta Hall & Oatesin kaltaisia hahmoja, sillä he ovat kansainvälisessäkin kontekstissa ainutlaatuisia taiteilijamyytin rikkojia – etenkin rockin saralla. 12 SOUNDI SOUNDI PB ”Mies voi olla kaunis vaikkei hän kärsikään taiteensa vuoksi.” Arttu Seppänen > A-PUOLI Populaarikulttuuriessee Hall & Oates uudistaa mieskuvaa C heekiä ei ole koskaan pidetty mestarillisena sanoittajana. Miltä kuulostaisi Martti Syrjä laulamassa kaverilleen kivassa tsemppihengessä: ”Hei jes, sä teit sen ihan hetkessä!” (You Did It In A Minute). Ja he ovat täysin tosissaan, vaikka toisin voisi luulla. Ovathan he aivan liian iloisia, vetäneet vääriä huumeita ja ennen kaikkea vetäneet niitä liian vähän, koska ovat yhä elossa. Viesti on, että mies voi olla kaunis vaikkei hän kärsikään taiteensa vuoksi. Ja mikä parasta: heidän musiikkinsa on mahtavaa. Ei kipuu ei hyötyy. Silloin kun Hall & Oatesilla on vaikeaa, niin sitä on hyvin vaikea ottaa todesta. Perjantai-illan pilannut puhelinvastaaja (Friday Let Me Down) kuulostaa Hall & Oatesin laulamana vain hyviltä etkoilta. Suomessa rockmusiikin saralla lähimmäksi Hall & Oatesin kaltaista epäuskottavan positiivista säteilyä ovat päässeet Anssi Kela ja Samae Koskinen. Katsoo kameran edessä vakavana alaspäin ja potee miehistä tuskaa, koska silloin mies on kauneimmillaan. Kaiken lisäksi huipullakin on rankkaa, ja siksi on pakko lopettaa. Tosin hekin vain yksittäisissä kappaleissa (Kela kappaleellaan Maito hapoilla ja Koskinen Aurinko, ystävä ja kaljaa -biisillä). Suomalaisen miehen uskotaan olevan popkulttuurissa kaunis ainoastaan kärsivänä. Mistä saataisiin suomalaiseen pop kulttuuriin aimo annos Hall & Oatesia, joille taiteen tekeminen on ollut niin helppoa, että kappaleissa käsitellyt ongelmatkin ovat vain mitättömiä oheistuotteita, jotka kuuluvat hyvään svengiin. Jos kuuntelet Daryl Hallin ja John Oatesin vuonna 1981 julkaistun Private Eyesin läpi, niin hyvin nopeasti huomaat, miten jokainen sen kappale olisi täysin mahdoton toteuttaa suomeksi sillä perinnöllä, jota kotimaiseksi populaarimusiikiksi kutsutaan. Silti en voi olla ajattelematta, millaiseen popmieskuvan uudistamiseen Kela ja Koskinen pystyisivätkään yhdessä, kun heidät sulkisi viikonlopuksi stu dioon 80-luvun rullaluistimet jalassa. K u v a: So u n d in ar k is to arttu seppänen 2_2018 -taitto_b.indd 12 8.2.2018 15.35. Tuntematon sotilas kantaa rynkkyä olalla mieli mustana ja samalla suolainen sade sataa poskille. Cheek -dokumentin kohtauksesta, jossa Suomen suurin räppäri tuskaili sanavalintojensa kanssa studiossa
wkned tulostus.indd 13 9.2.2018 8.56
Mulla oli jo aikoinaan jossain aivosolussa tieto, että musiikki ja biisintekstien kirjoittaminen on omin juttuni. Tärkeää on, että kuulija samaistuisi johonkin ja tuntisi jotain. ”Rakastan ajatusta, että saan kehittyä kirjoittajana enkä ole koskaan valmis tai perillä.” K u v a: P au la V ir ta tarkkis_kanerva&pastis.indd 14 8.2.2018 15.44. – Olisin narsisti jos ajattelisin, että tunteeni ja ajatukseni parisuhteesta olisivat jotenkin uniikkeja. Tunteeko artisti olevansa lauluntekijänä nyt vahvempi kuin koskaan aiemmin. Jokaisella on oma juttu ja oma ääni, kilpailen itseni kanssa koska haluan tulla paremmaksi. Tekstiorientoituneisuudestaan huolimatta draaman kaari on ainakin tarkkaan harkittu. – Levyllä on yhtenäinen kaari, vaikka se sisältääkin keskenään erityyppisiä biisejä. Aihe aiheuttaa lähinnä innostusta. TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN www.kanervan.com Kanerva haaveilee työllistävänsä itsensä sanoittajana, vaikka taustalta löytyy käsikirjoittajankin koulutus. Onko vaara, että kuulija alkaakin miettiä yhteyttä laulajaan itseensä, ja laulut itsenäisinä teoksina jäävät sivuosaan. Siitä huolimatta hän kokee, että juuri biisitekstien kirjoittaminen on hänen vahvin lajinsa. Kanerva on myöntänyt, että se perustuu osittain omiin kokemuksiin. Itsekritiikki ja arkuus on mulla vähentynyt ajan myötä, mutta molempia esiintyy edelleen. Mitä siis tulevalta levyltä voi odottaa musiikillisesti. Onko itsesensuuri ystävä vai vihollinen. A-PUOLI K anerva Pasanen on tehnyt musiikkia jo useiden vuosien ajan. Tekstin pitää soida ja siinä piKanerva Helpotuksen ja epätoivon ihanuus täisi olla lyhyessä ajassa avautuva maailma ja jonkinlainen maailmanselitys. Kanervalla on myös käsikirjoittajan koulutus. – Ehdottomasti. Laulan aina läpi sitä tekstiä mitä teen, kenelle teenkään. 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Kun mietin biisijärjestystä, ajattelin että se olisi kuin elokuva jonka alussa on päätepiste ja josta sitten aletaan kelaamaan menneitä tapahtumia välähdyksinä. On se aika eri asia kuin esimerkiksi tv-sarjan dialogin kirjoittaminen. Rakastan ajatusta, että saan kehittyä kirjoittajana enkä ole koskaan valmis tai perillä. Ihmiset ovat lopulta aika samanlaisia tilanteissaan. Voisi ajatella, että taiteenlajin perinpohjainen tunteminen myös lisäisi entisestään itsekritiikkiä. Mun viisivuotissuunnitelmaani kuuluu tsempata itseni hyvin työllistetyksi sanoittajaksi, teen nytkin jonkin verran tilaustöitä. Viime aikoina olen sanoittanut jazzia. – Kouluaikojen kaverit kirjoittaa tv-sarjoja, komediaa ja tosi-tv:tä. Esikoisalbumi Paritanssi ilmestyy kuitenkin vasta nyt. Tulevan albumin on kerrottu tutkivan pitkän parisuhteen kaarta. En tiedä minkälainen levy olisi ollut pari vuotta sitten, ei yhtä hyvä kuin nyt, Kanerva spekuloi. Mulle olisi tosi paljon ahdistavampaa avata elämääni ja perhettäni jossain blogissa kuvien kanssa. Etunimellään esiintyvältä Kanervalta on viime vuosina julkaistu lähinnä yksittäisiä kappaleita, jotka eroavat toisistaan sekä tyylillisesti että sovituksellisesti. Tunnelmat vaihtelee helpottuneisuudesta raskaaseen epätoivoon, mikä on elämässä aika perus. On mielenkiintoinen ajatus, kuinka luontevasti todellinen elämä suodattuu laulujen muotoon. Soundimaailmassa on paljon tummia sävyjä ja delay-kitaraa, kaikkea ihanaa. Olen aina tehnyt lauluja henkilökohtaiselta pohjalta, en ole halunnut kirjoittaa mistään etäännytetyistä fiktiivisistä hahmoista. Kanerva on pistänyt alulle Radio Helsingissä kuuluvan Lauluraita-ohjelman, jossa keskustellaan biisilyriikasta. Mutta biisinteossa on paras mennä möyhimään omia tunteitaan, niitä voi sitten venytellä ja vanutella kuin purkkaa ja totuus on jossain out there. – Ohjelman tekeminen on ollut hienoa ja ollaan saatu jutella monen huipputekijän kanssa. En ole onneksi huomannut siitä mitään stressin tai itsekritiikin nousua
Musiikin ja etenkin keikkojen pitäisi olla nostattavia kokemuksia, suurempia kuin elämä, Nyholm visioi. Markus tajusi heti jutun juonen ja ensimmäinen versio Es Muss Seinistä syntyi silloin, kitaristi Emil Inberg kuvailee Pastiksen syntyprosessia. – Me ei olla koskaan mietitty minkään genrerajan mukaan me soitetaan. – Mä en kyl voi sietää pastista. Pastis on eteläranskalainen anisviina, mutta kaikki jäsenet eivät bändin juomakaimaa niele. SOUNDI 15 V iisihenkisen Pastis-yhtyeen debyytti-ep Four Stories ilmaantui maailmaan vuoden 2017 loppumetreillä. Tarina bändin perustamisesta sopiikin lähes täydellisesti brittipopin kuvastoon. Juomana, kitaristi Sakari Palmroos huomauttaa. Pastis Brittipoppia, anisviinaa ja ekspressionismia ”Musiikin ja etenkin keikkojen pitäisi olla nostattavia kokemuksia, suurempia kuin elämä.” Pastis vasemmalta oikealle: Henrik Vuoksenmaa, Markus Nymalm, Emil Inberg, Sakari Palmroos, Kalle Valkama. – Kun parin kuukauden päästä tulin takaisin kuulin, että Kalle (Valkama) soittaa rumpuja, ja otettiin se mukaan. Nimi Pastis valittiin Vuoksenmaan ”väsytystaistelun ja jatkuvan lobbauksen” ansiosta. Four Storiesin äänityksiä varten Pastis matkasi Irlantiin. Rumpali Kalle Valkama lisääkin, että viimeistään Irlannissa jäsenet tutustuivat toisiinsa kunnolla ja ryhmä hitsautui yhteen. – Pidetään mahdollisimman paljon hyviä bileitä. Tavoitteet tulevan varalle ovat korkealla. Meidän musiikki kuulostaa siltä, miltä me halutaan sen kuulostavan, Henrik Vuoksenmaa jatkaa. Menninkäisten maahan bändin houkutteli kitaristi Markus Nymalmin tuttava, joka työskenteli studiolla Dublinin kupeessa. K u v a: A sh le y W o lf tää termiä loukkaavana. Pastista leima ei haittaa, vaikka viisikon kohdalla brittipopin henkeen osuminen on vain sattumaa. – Se oli hieno ja tapahtumarikas reissu, vaikka jouduttiinkin äänittämään iso osa materiaalista uudestaan Suomessa meidän treenistudiolla, Nymalm kertoo. – Lähtökohtaisesti me ollaan ekspressionisteja. Termi brittipop ei ole kaikkien mieleen, ja jopa Liam Gallagher piLISÄÄ TARKKAILULUOKKA ARTISTEJA JOKA VIIKKO: www.soundi.fi/tarkkailuluokka MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT: www.soundi.fi/demoefekti tarkkis_kanerva&pastis.indd 15 8.2.2018 15.44. Sakari (Palmroos) liittyi viimeisenä bändiin kolmanneksi kitaristiksi, suorastaan vaadittuaan baarissa multa, että pääsee mukaan. Kokopitkää levyä viisikolta on odotettavissa näillä näkymin syksyllä. – Tiesin Markuksen (Nymalm) fudismatseista ja tuli puheeksi, että voitaisiin joskus käydä soittelemassa jotain säveltämiäni biisejä. TEKSTI: MIRKO SIIKALUOMA facebook.com/pastispastispastis Sehän sopi mulle, tosin Sakari itse ei seuraavana päivänä edes muistanut liittyneensä bändiin, Vuoksenmaa paljastaa. Heleiden kitaroiden täyteinen soundi luo vahvoja mielleyhtymiä 1990-luvulla IsoBritanniassa puhaltaneisiin tuuliin. Inberg otti yhteyden Pariisiin ja basisti Henrik Vuoksenmaahan, joka lähti heti mukaan projektiin kuultuaan Inbergin kännykkä-äänityksen. Me ollaan stadilainen bändi ja jos kuulostamme jonkun mielestä brittipopilta, niin ei se meiltä ole pois, Markus Nymalm toteaa diplomaattisesti
Hänen innoittajansa lie R. – Itsekseen yhden ihmisen soittamissa levyissä on oma kiehtova groovensa. Tuottelias Henrik on kuitenkin ollut valmis kokeilemaan musiikintekoa muissa kokoonpanoissa, kuten Henkka ja Matias -duo Mathias Hermanssonin kanssa tai Tiisun Antti Vuorenmaan Beetlehem-yhtye. Ariel Pinkistä se lähti. Ilman Mad Seasonia ihmiskunnalle olisi jäänyt surullisen ohut kuva äänen sielukkuudesta. Viimevuotinen Tänne ei jää kukaan -albumi kiteytti vahvasti persoonallisen voimapopin monipuoliset elementit. Ei mitään, mistä normaalisti tykkään, ei tosi hyviä melodioita tai kiehtovia harmonioita. Se on yhden ihmisen kiehtova eskaloituminen. Julkiseksi saattaminen on aina suuren työn tulos. Tule minun luokseni kulta -levy on ihmeellistä musiikkia ajattomasta maailmasta. – Siitä tuli sellaista oman itsensä tyydyttämistä, Henrik toteaa iloisesti. Ostin levyjä hyllyyn, jotta kotonani käyvät ystävät huomaisivat, että jazz maittaa. Stevie Moore Glad Music – Ihastuin demoiluun ja valtaan soittaa kaikki instrumentit kuten haluan ja pystyn. Kokonaisuus on upealla ja raa’alla tavalla eheä – lapsuus ja nykyhetki herkän, kyynisen ja lapsenomaisen mielen läpi. Stevie Moore, joka on väsännyt 60-luvulta asti kotonaan parisataa levyä. Sain vastauksen, kuinka toimia, kun musiikkia syntyy lähes liikaa: taltioi ja julkaise kaikki! Haluan myös tehdä satoja levyjä! LEVY, JOLLA ON VAIKUTTAVINTA LAULUVOIMAA Mad Season Above – Layne Staleylla on maailman paras lauluääni ja ihanan häiriintynyt harmoniakäsitys stemmoissa viimeisillä Alice In Chains -levyillään. (Tiisu) LEVY, JOHON LIITTYY MIELIKUVIA SIBELIUS-LUKIOSTA Joose Keskitalo Tule minun luokseni kulta – Soitin ekat tiisumaiset soolokeikat Sibelius-lukiossa. Jos Antti ja Jussi ovat ovellani käyneitä jehovantodistajia, Ville Vuorenmaa on itse Jehova. – Varastossa on monen vuoden laulut, joissa on selvä jako bändija soolojuttuihin. Elämäni soundit 2_18.indd 16 9.2.2018 14.33. Staleyn soolona liekehtivä ääni jäi niillä peittoon. Joulunpyhinä luovuus purkautui riehakkaasti läppärille taltioituun Säätöjä-sooloalbumiin. Vihdoin löytyi joku muu, joka ymmärtää humaltumista tietyistä sävelistä. Elämäni soundit 16 SOUNDI Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Henrik Illikainen K ahden albumin sekä ison singleja videonivaskan jälkeen Henrik Illikanen on pitämässä Tiisu-yhtyeen kalenterin toistaiseksi tyhjänä. Tiedän, että monilla muusikkotuttavillani ja bändien jäsenillä on tästä syystä pöytälaatikoissaan paljon kätkettyä neroutta. Muut antavat niille omia piirteitään monella tasolla. Itselläni on monet väyläni ja äärimmäisen työteliäs vuosi tulossa. Tuomas Skopa on melodinen nero, jonka levyistä tiedän aina saaneeni viestin omalla kielelläni. Jokainen soittaja kiilaa samalla tavalla kuin se yksi, ja jokainen soittaja haluaa koristella ja myrkyttää samalla tavalla. Hänen elämäntyöstään saa vielä moni sukupolvi paljon! ERIKOISIN JA YLLÄTTÄVIN SUOSIKKILEVYNI Grant Green Live At Club Mozambique – Helsingin musiikkilukiossa hain hyväksyntää esittämällä, että tykkäisin jazzista. Siinä tarvittaisiin modernia Lönnrotia kirjaamaan sitä ylös. Tykkään roiskia värejä valkoiselle kankaalle. En vaan ymmärrä. LEVY, JOKA ANSAITSISI ENEMMÄN HUOMIOTA Mikko Sarvanne Hip Company & Beibi P Muovibabylon – Pari vuotta sitten nuoret tyypit julkaisivat tuplan, jossa 11-henkinen jazz-yhtye tuuttaa rajua tai riipivän kaunista musiikkia. VARHAISIN ALBUMI, JOKA SAI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN HERÄÄMÄÄN Apulanta Kiila – Kiilan parissa havahduin siihen, että musiikki on mun juttu. Sekosin Syöpäja Pahempi toistaan -kappaleiden riffeistä ja jäin yksin looppaamaan niitä, kun muut meni ulos leikkimään. Ajauduin iskelmälliseen musaan, groteskein sanoituksin. Jussi Pelkonen avaa sielunsa spoken wordin keinoin. LEVY, JOSTA MUISTAN KÄRKKY-YHTYEEN AJAT Sydän, sydän Au – Sydän, sydän tuntui puhuvan minun harmonista ja melodista kieltäni. Kärkyssä yritin puhua sitä kieltä, mutta kaaduin kotiteollisuusmaiseen kankeuteen. SÄÄTÖJÄ-SOOLOALBUMIN INNOITTAJA R. Oli kuin valvetilan ja unen seuraksi olisi syntynyt uusi ulottuvuus. Olin 9-vuotiaana kaverini synttäreillä, ja päivänsankari laittoi levyn soimaan. – Minulla oli biisejä, joita en halunnutkaan viedä Tiisulle yhdessä moukaroitavaksi. Lauluista voi tulla enemmän kuin osiensa summa, mutta joskus ne menevät myös suuntiin, joihin en itse haluaisi. Yhdessä tehdään jotain uutta vasta sitten, kun siltä tuntuu. Kerran vanhempi oppilas sanoi, että toin mieleen Keskitalon. LEVY, JOKA ON AVARTANUT MUSIIKINTEON PROSESSIANI Sur-rur Ihmisiä nurmikolla – Yhtyetoverini Antin (Beetlehem) sekä Jussi Pelkosen (Ursus Factory, Perna) myötä tajusin, kuinka hienoja tekstejä omasta elämästä saa. No ei maita! Mutta jostain oudosta syystä tämä levy upposi. Staleyta imitoidessa löysin ”oman” laulutyylini. Sur-rurista löysin laulujen päiväkirjafunktion
61653_Adv_SoundiMag.indd 2 07.02.18 10:30 EMP tulostus.indd 17 9.2.2018 8.50
Tapa poika -albumin laulajavieraissa on mielenkiintoisia nimiä. Kuoppala lisää, että laulun teemassa on myös räppiviittaus siihen, kun Jay Z sanaili Moment Of Clarity -kappaleessaan ”I’m strong enough to carry Biggie Smalls on my back”. Mä olin liian pieni poika tekemään sitä itse. – Ensiksi on se klassinen kymmenen vuoden duuni. land -kilpailua seuranneille, ja sieltä Pyhimyskin hänet bongasi. – Heikki on samalta paikkakunnalta kuin mun isä eli Lapualta, ja me ollaan tavattu. Riku Mattila kertoo, että hänellä oli jo Walleniuksen demosta vahva fiilis, että tässä on biisi mitä nyt tarvitaan. Kosketti tosi paljon se tapa, miten Aksel siirtyy nuotista toiseen jännästi taipuen, Kuoppala perustelee valintaansa. Kappaleen on tuottanut pitkän linjan muusikko ja tuottaja Riku Mattila, joka oli mukana jo edellisen levyn tiimissä. Kuoppala sanoo, että he jumppasivat koko kappaletta yhdessä, mutta Heikin kädenjälkeä voi kuulla etenkin Väinö Walleniuksen säveltämän kaihoisan ja klassisen iskelmällisen kertosäkeen avainrivissä ”Ei jäätävä tuuli laula meille, se laulaa lähteneille.” – Juuri sellaista mä häneltä halusinkin. – Halusin käyttää albumilla tunnettujen nimien sijaan mielenkiintoisia ääniä. 18 SOUNDI SOUNDI PB Erään laulun anatomia Sarjassa puretaan atomeiksi yksi ajankohtainen laulu Teksti: Mikko Meriläinen S ekä teemaltaan että toteutukseltaan nimensä mittainen Jättiläinen toimii komeasti yksittäisenä singlelohkaisunakin – mistä todistaa sekin, että tätä kirjoittaessa pelkästään Spotify kellottaa lähes kahta miljoonaa streamausta – mutta erityisen hyvin se napsahtaa paikalleen osana kunnianhimoista, vakavan pohdiskelevaa ja monipuolista Tapa poika -albumia. Monen tyylistä musiikkia olen vääntänyt, ja tämä oli taas uudenlaista. Miljoonasateesta tuttu mestarisanoittaja Heikki Salo osallistui etenkin kertosäkeen tekemiseen. Että sä artistina teet yleisöllesi hyvällä tavalla pureskeltavaa. – Sinkkubiisit on tehty alusta asti kolmestaan Mikon ja Väinön kanssa, Riku Mattila kertoo. Jättiläisen uljaan ja häpeilemättömän tunteellisen kertosäkeen kruunaa persoonallisen herkällä äänellä laulava Aksel Kankaanranta. Sen takia mä Heikin tähän pyysin, tarvitsin jonkun, jolla on riittävät hartiat. Toinen on se, että tässä ajassa on helvetisti tilausta muullekin kuin lässyttävälle, kuulijaa aliarvioivalle hevonpaskalle. Olen kuunnellut paljon tällaista musiikkia, mutta en ”hands on” tuottanut sellaista aiemmin, joten olen kiitollinen saamastani luottamuksesta. – Alusta asti oli selkeä missio, että biisin pitää olla tunteisiin vetoava, balladityyppinen. Singlejen sekä keikkamenestyksen perusteella on helppo ennustaa, että Pyhimyksen suosio tulee Tapa poika -levyn myötä nousemaan uudelle tasolle. – Tämän kappaleen kohdalla lopputulos oli, että Pyhimys: Jättiläinen (feat. Sanoitukseen Kuoppala haki uutta kulmaa yllättävältä taholta. Riku Mattilalla on tarjota menestykseen selkeät syyt. Tilasin sitten itseltäni ja tuotantotiimiltä sopivan biisin, jossa myös tarinallisesti tapahtuu käänne, kuvai lee Pyhimys-nimellä 2000-luvun alusta asti räpännyt Mikko Kuoppala. Kappaleessa toistuva ”jättiläinen” viittaa ensi sijassa kertojan isään, jota laulussa saatetaan haudan lepoon. Siihen liittyy muutenkin Mikon hillitön työmäärä, se kaikki luo sen perus kredibiliteetin. Parikymppisen miehen nimi on tullut tutuksi Voice Of Fin> A-PUOLI ”Jättiläisen harteilta kaiken nähä koitan, olallani oma poika” 18 SOUNDI mä päädyin tuottamaan myös biisin taustan. Väinö sävelsi, ja me juntattiin kertosäkeen melodiaa yhdessä kuntoon, Mattila havainnollistaa. Mulle tuli tän biisin aiheesta heti hänet mieleen, otin esiin Kahlekuningaslajin (Heikki Salon tekemä laululyriikan käsikirja, 2008) signeeratun version, jonne Heikki oli laittanut puhelinnumeron. Jättisuosioon nousseella Kynnet, kynnet -singlellä lauloi Vesta, jonka lisäksi levyllä ovat äänessä esimerkiksi Tiisu-yhtyeen Henrik Illikainen sekä Hulda Huima. Aksel Kankaanranta) Sävellys: Väinö Wallenius Sanoitus: Mikko Kuoppala, Heikki Salo Sovitus: Väinö Wallenius, Riku Mattila, Anssi Växby Tuotanto: Riku Mattila Julkaistu: 12.1.2018 singlenä, 23.2.2018 albumilla Tapa poika K u v a: Te ro A h o n en erään laulun anatomia_18_02_b.indd 18 8.2.2018 15.45. Jättiläisellä Mattilan rooli on kuitenkin tavallistakin suurempi. Olen hyvin albumikeskeinen ihminen ja ajattelin, että tähän seiskabiisiksi täytyy nyt tulla kokonaisuuden vaatima tunne tila. Itsellä ei olisi ollut ikinä pokkaa kirjoittaa silleen, tavallaan en uskaltaisi. – Albumillahan on isä–poika-teema alusta asti, ja tämä oli viimeinen levylle syntynyt biisi. – Viime keväänä Aksel esitti Voicessa Paula Vesalan Sinuun minä jään -kappaleen. Nyt pojan täytyisi itse ottaa lopulli sesti isän rooli ja täyttää tyhjiö: ”Löy dän vanhat kengät kun mä siivoon sun kaappii/Koitan niihin kasvaa mut en ikinä saa sua kii.” – Ne, joilla on isä pystyvät varmasti samaistumaan siihen, että oma isä tuntuu voittamattomalta ja jopa kuolemattomalta. Niin suurelta, ettei sen kenkiä voi ikinä täyttää. Se versio kolahti minuun lujaa
VOLBEAT • THE SOUNDS • FRENCH MONTANA ASKING ALEXANDRIA • THE HUNNA • SUPERORGANISM LAURI TÄHKÄ • MOKOMA AKUSTISENA PROPHETS OF RAGE • BIFFY CLYRO • ANTTI TUISKU ARCH ENEMY • MESHUGGAH • PVRIS • NOAH CARTER ATOMIROTTA • EVELINA • VESTA + paljon lisäyksiä luvassa! #provinssi • provinssi.fi THE OFFSPRING • RUN THE JEWELS • CHEEK DISCO ENSEMBLE • BASEMENT • GETTOMASA JENNI VARTIAINEN • MOKOMA • PYHIMYS • SAMULI EDELMANN & Orkestra Suora Lähetys Kaikki lipputyypit nyt myynnissä • provinssi.fi/liput Provinssi tulostus.indd 19 8.2.2018 14.39
Data-analyysien avulla voidaan määritellä musiikin potentiaalisia kohderyhmiä ja edesauttaa todennäköisten hittien syntymistä. ”Musiikin löytäminen ei ole samanlaista salatiedettä, mitä se oli vielä ennen internetiä.” > Poimintoja musiikkiteknologian kiehtovasta historiasta Teksti: Sami Nissinen M usiikin kuunteluformaatit ja -laitteet muuttuvat hämmästyttävää vauhtia. Oman käyttäjäprofiilin kautta löysin omia musiikillisia ”naapureitani”, eli mahdollisimman samankaltaisen maun omaavia henkilöitä. Me haluamme uskoa konetta. Ja varmaa on myös, että radikaalikapitalismi sen kuin kiihtyy, ja kuluttajien ”tarpeisiin” reagoidaan ennennäkemättömän nopeasti ja tehokkaasti. Ryhmissä voi seurata potentiaalisten yhtyeiden kasvamista paikallisista nimistä suurimmiksi tekijöiksi. Se jos jokin on kovaa valuuttaa musiikkiprofeettojen kvartaali-markkinoilla. Levy-yhtiöille nämä ovat näköalapaikkoja uusien tähtien syttymisen kannalta. Palvelun avulla olen löytänyt lukuisia hienoja, itselleni uusia artisteja, joihin tuskin muuten olisin törmännyt. apparatus_autotune_taitto_2_18_c.indd 20 8.2.2018 16.07. Last.fm:n idea on yksinkertainen: ohjelma tallettaa jokaisen kuunnellun kappaleen käyttäjäprofiiliisi. Jäljelle jää kysymys: onko sinun musiikkimakusi enää omasi. Last.fm:n algoritmit suosittelevat tämän perusteella käyttäjälle uutta musiikkia ja etsivät saman musiikkimaun omaavia käyttäjiä. Kun käyttäjä hakee kuulemansa kappaleen artistin tietoja Shazamin avulla, se jättää samalla jälkeensä tiedot esimerkiksi kuluttajan iästä ja sukupuolesta sekä siitä, minkä kappaleiden esittäjätietoja haetaan eniten. Kun tämän hetken kuuma soundi on syntynyt, suositusalgoritmit ohjaavat sinulle lisää sitä samaa. Tapana oli tähän aikaan ”polttaa” myös cd-levyjen kopioita ja kokoelmalevyjä. Siihen aikaan minä lainasin kirjastosta levyjä, jotka kopioin omalle tietokoneelleni. Äänentunnistusohjelmat kykenevät tunnistamaan kappaleen tyyliä, sovitusta ja soundia, ja näin ollen niiden avulla on myös mahdollista selvittää minkälainen on vaikkapa ”klassisen rockbiisin” tai ”ysärielektrobiisin” soundi. Omat lähimmät naapurini olivat Yhdysvalloista, Meksikosta ja Italiasta. Kuulet liikkuessasi sattumalta kappaleen, jota olit hetki sitten ajatellut. Tämän jälkeen tekoäly voi vaivatta generoida kyseistä soundia. Big datan kannalta mielenkiintoisia ovat myös äänentunnistusohjelmat, kuten Shazam, jotka auttavat musiikkikappaleen etsimistä valtavasta massasta. Portaalin alkuvuosina ihmiset jopa lähettivät viestejä muille käyttäjille eri puolelle maapalloa: ”Hello! What a great music taste!” Trollaaminen ja vihapuhe ei ollut vielä joidenkin tahojen elämäntehtävä. Ainakaan musiikin löytäminen ei ole samanlaista salatiedettä, mitä se oli vielä ennen internetiä. Nykyään musiikin suoratoistopalvelut, Spotify suurimpana, osaavat suositella sinulle todennäköistä lempimusiikkiasi, mutta suositusalgoritmien tarkoitus on moninainen ja varsinkin palveluntarjoajaa hyödyttävä. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. SAMI NISSINEN Iso data valvoo 20 SOUNDI Apparatus A-PUOLI Suoratoistopal velut ja muut net tisovellukset ovat ottamassa entis ten musiikki yhteisöjen paikan uusien tuttavuuk sien löytäjänä. Koska tietokoneesta oli tullut audiostudioni keskusyksikkö, Last.fm:n (alun perin Audioscrobblerin) kanssa oli tärkeää tägätä biisit oikein, eli laittaa esittäjätiedot kuntoon, jotta biisit kirjautuisivat oikein tilastoihin. Musiikin kuuntelijoiden kuuntelutottumuksia mittaava Last.fm-portaali perustettiin vuonna 2002, paljon ennen Spotifyta ja muita suoratoistopalveluita. Sosiaalisen median, kuten Facebookin ryhmät ja keskustelupalstat toimivat pitkälti samalla tapaa kuin perinteiset, paikalliset musiikkiskenet ennen. Spotifyssa kuuntelemasi biisit kerryttävät arvokasta tietoa kuluttajista mainontaa varten. Jatkuvasti kasvavan big datan avulla lauluntekijät ja musiikkiteollisuus tietävät nyt paremmin kuin koskaan, kuinka ihmiset kuuntelevat musiikkia ja minkälaisia soundeja he suosivat. Voiko se olla sattumaa
Nummirock tulostus.indd 21 7.2.2018 14.51
Oikeasti streetwise kun on, hän pani heti merkille potentiaaliset häiriötekijät ja ärähti näille tylysti: ”Turpa kii, nutipäät! Me aletaan nyt heittää!” Pojista ei kuulunut enää pihaustakaan ja sitten mentiin. Teki oikeasti mieli saattaa ne ääliöt isällisesti edes jonkinlaisen tolkun pariin, mutta onneksi järki voitti. Eipä aikaakaan kun samat klopit olivat jo aivan lavan edessä, missä sama liioitellun äänekäs länkytys jatkui. Sama ilmeni pari vuotta sitten Maailmantango-festivaalilla, missä Henry otti hämmästyttävällä tavalla heti sekä lavan että salin haltuun ja myös piti ne hallussaan loppuun saakka. Suomirockin kummisetä Remu Tämän coolimmaksi ei Suomessa voi rockin soittamisella tulla. Hän on kasvanut niissä ja ne ovat muovanneet hänet sellaiseksi kuin hän on. Hiljattain 70 vuotta täyttänyt Henry Olavi Aaltonen tietää jotain kovista oloista. Siinä on lievästi sanoen haastetta. Jussi Niemen naamakirja > Veteraanitoimittaja kertoo uransa tähtihetkistä. Henry piiskasi troikkaa kuin ilkeä kasakka, Cisse Häkkinen punotti virne ja tupakki huulilla ja huippuiskussa ollut Järvinen muun muassa taivutti itsensä yhden soolon aikana taaksepäin lattiaan saakka ja kimmahti siitä takaisin pystyyn ilman Tapasin hänet juuri päättyneellä jäähyväiskiertueella ja näin ilokseni, että jos kroppa oli haurastunut, niin henki ja sielu olivat entisensä. Henryn verbalismi onkin omaa luokkaansa. Siinä on sellaista elinvoimaa, jolle ei voi sanoa ei. Toinen juttu on sitten, miten Hollywoodin herrat saisivat hänen ainutlaatuisen, hetkestä toiseen spontaanisti pulppuavan verbaalisuutensa kääntymään englanniksi. Huikean pokerin alta paljastuu aito ja periksiantamaton zeniläinen persoona. Joskus, jos hän ei osaa sanoa johonkin oikein mitään, kommentit ovat harkitusti kryptisiä. Olen usein ajatellut, että jos ja toivon mukaan kun joku Scorsese tai Taran tino tulee tietoiseksi Remun elämänkaaresta, he taatusti tekevät hänestä elokuvan. Rock’n’roll-mustalainen on tällä alalla vankka ja perinteikäs myytti, mutta puoliksi romani Henry on sitä ihan oikeasti, ilman minkään sortin romanttista kuvittelua. Muutaman kerran tapaamisissamme on kuitenkin käynyt niin, etten ole tajunnut mitä hän joillakin kommenteillaan tarkoittaa, mutta myöhemmin Henryn tai jonkun toisen ihmisen puheiden perus22 SOUNDI käsiä, koko ajan soittaen. Epäilemättä Nick on poiminut heti tuon keikan aloitusepisodissa ja nimenomaan Remussa tiivistyvän viban, jota itsekin palavasti rakastan. Saliin muun kansan joukossa kävellessäni edessäni meni kaksi nuorta skinheadia, joista toinen tokaisi kaverilleen epätoivoisesti kovista tavoittelevalla pseudoaksentilla: ”Vittu kun tulis sota, ett olis jotain säpinää”. Sittemmin esimerkiksi Nick Lowe on tunnustautunut Hurriganes-faniksi, laulujen huono englanninkieli ei ole haitannut A-luokan lauluntekijää yhtään. Sitten Hurriganes käveli lavalle. K u v a: So u n d in ar k is to naamakirja_remu.indd 22 8.2.2018 16.08. Se on eräänlaista zeniä, vaistomaista viisautta, ja tietysti aivan helvetinmoista energiaa. Jumaliste, että minulta meinasi käämi palaa. Henry ei esimerkiksi osaa missään oloissa sääliä itseään, vaan keskittää aina kaiken energiansa tilanteesta selviytymiseen, oli se mikä hyvänsä. Tammikuussa 70 vuotta täyttäneen Remu Aaltosen räiskyvän energian tietävät kaikki. Teksti: Jussi Niemi A-PUOLI 1970 -luvun alkupuolella, kun Tampereen Tekulla alettiin järjestää rockkonsertteja, siellä esiintyi ensimmäisten joukossa Hurriganesin klassisin, siis Albert Järvisen sisältänyt kokoonpano. Se oli todellista rock’n’rollia, jonka armoton meininki olisi saanut New Yorkin tai Lontoon rock-kriitikot polvilleen, jos olisivat olleet sitä todistamassa. 1996 Kittilässä sattunut, osittaiseen halvaantumiseen johtanut koiravaljakko-onnettomuus, ja Porvoon kodin tuhoutuminen tulipalossa 2000-luvun alussa olisivat lannistaneet monet, vaan ei Remua. Viimeisenä tuli Remu kapulat kädessä. Samaa meininkiä, joka tekee kovissa oloissa syntyneestä vanhasta bluesista kuolematonta
Hän paljasti ujostelematta, että Papillon on ainoa hänen lukemansa kirja. Jäätyämme kahden kesken Remu sanoi äidistään: – Se on raju mimmi. Get On -hitti levytettiin epämääräisestä aihiosta kun todettiin, ettei muuten valmiilla levyllä ollut vielä tarpeeksi pituutta. Levyn onnistumiseen vaikutti myös Suomessa asuva brittituottaja Richard Stanley, joka antoi Järviselle vain kaksi ottoa per soolo, koska tiesi Albertin helposti jumittuvan kehittelyynsä. Monet puhuu siitä, mitä ne on kirjoista lukenu. Tämä on pitkäksi muodostuneen soolouran (englanninkieliset levyt mukaan lukien 12 albumia) ehdoton helmi. Niinku pitääkin. Huvittavaa oli se, että kun uteliaana otin niistä pari erikoisinta lähempään tutkimukseen, tovin kuluttua Henry hyvin vaivihkaa meni pöydän luo ja asetti koskemani kellot niiden oikeaan asentoon. Varmasti hänellä oli epävarmuuksia homman onnistumisesta, mutta taas kerran vaistoaan seuraamalla hän teki juuri oikean siirron. Stanley halusi levylle nimenomaan sen live-energian, johon hän Hurriganes-keikoilla oli ihastunut. Eteisessä oli lukuisia aurinkolaseja ja pienellä pyöreällä pöydällä oli kymmeniä erilaisia rannekelloja. Se on niin hyvä, koska siinä on niin monta puolta: macho-osastoa, Remua ja vähän tollasta imelämpää italialaistyyppistä sliippariakin, handelintekijää ja vexlaria. Hätkähtämättä mitenkään poikansa kielenkäyttöä Eeva päivitteli: ”Kun ei sulla, poika-kulta, ole täällä mitään kunnon syötävääkään” ja veti saman tien kassistaan makaroonilaatikon. Soitto svengaa lämpimästi, Remun laulu välittää todellista tunnetta itseironiaa unohtamatta ja mieleenpainuvat melodiat hurmaavat seksikkäällä nostalgiallaan. Mä puhun siitä, mitä oon itse kokenu ja tiedän todeks. ”Ihmiset luulee, että mä oon vaan sitä mitä päältä näkyy, mutta mulla on monia hahmoja.” teella olen oivaltanut hänen puhuneen silloinkin pelkkää asiaa. Mä teen samaa. Remu and His All Stars: Viittä vaille kaks (1987) OLEN LUULTAVASTI ensimmäinen toimittaja, jolle Henry kertoi virittelevänsä täysin (silloin juuri hyllytetystä) Hurriganesista poikkeavaa suomenkielistä materiaalia, ja minunkin piti pusertaa se irti hänestä. Upeasta kannesta lähtien mestariteos! VAISTON VARASSA UUTEEN TYYLIIN SOUNDI 23 SUOMALAISEN ROCKIN KIVIJALKA Hurriganes: Roadrunner (1974) JO VUOTTA AIEMMIN julkaistu Hurriganesin debyyttialbumi Rock & Roll All Night Long päräytti kovaa, mutta Roadrunnerissa kiteytyi kaikki mikä bändissä oli olennaista. Tukholman Marcus Musicissa äänitettiin neljä päivää. Tyypit kyselee, mitä mä teen esimerLue Jussi Niemen Remuhaastattelu vuodelta 1983: www.soundi.fi/aiheet/ arkistojen-aarre naamakirja_remu.indd 23 8.2.2018 16.08. Roadrunnerin kursailemattomalla potkulla on Suomessa perustettu lukemattomia rokkibändejä. Remu toimi toisin ja muovasi oman tyylin, joka aidosti heijasteli hänen persoonaansa. Mä kysyin, mitä munkit tekee kammioissaan. Marcuksen 16-raitatekniikka edusti silloin alan huippua. Riku Mattilan, Seppo Kantosen ja Mitja Tuuralan kaltaisten soittajien kanssa hän leipoi jazzista, rakastamistaan 1950–60-luvun iskelmistä ja omasta mustalaiskaipuustaan myyttiseen alkutilaan eräänlaista suomalaista etno-chansonia. – Mun oli pakko lukee se, kun yks vanha hirmu määräs, kun se pääsi Nokalta siviiliin ja mä jäin vielä lusiin. Tutustumisemme kätilöi Henryn jonkinlaisena managerina monesti toiminut Lasse Norres eräissä muinaisissa Soundin yhteistyökumppaneiden tapaamisessa, muistaakseni saunan lauteilla. Jos en käy tarpeeks usein sitä katsomassa, se tulee tänne ja panee koko mestan remonttiin. Myöhemmin Henry paljasti leveästi virnistellen keksineensä itselleen uuden tittelin, joka paketoikin hänen monitahoisen persoonansa osuvasti: – Ihmiset luulee, että mä oon vaan sitä mitä päältä näkyy, mutta mulla on monia hahmoja. Lavalla mä oon Remu, kotona Henry, tyttöjen kans Don Juan… Äskettäin keksin, että oon Don Remancholino. Henry rakastaa erityisesti kaikkea vanhaa, ”koska siinä on fiilistä”. kiks pitkillä keikkamatkoilla jos en lue. Heidän kommunikointinsa oli värikästä seurata. Materiaalikin heijastelee bändiä täydellisesti. Tärkeimpänä ehkä se, ettei juttuja viilata liikaa. Omien ja parin Stanleybiisin lisäksi löytyy 50-luvun rockia, shadowsmainen rautalankainstrumentaali In The Nude, bluesahtavaa r&b:ta ja Cissen sydäntä riipivästi tulkitsema Lollipops-haikailu I Will Stay. Lasse valitteli, ettei Remusta saa kunnon haastattelua, koska toimittajat pelkäävät häntä niin, etteivät uskalla häntä tavata. Toinen hauska hetki monista koettiin myöhemmin Henryn Malmin kämpillä, kun hän kertoi, miten maailmanmestariralliautoilija Juha Kankkunen oli jossain kylpylässä (”missä makasin tuntikausia kaikenlaisissa soodavesissä”) tunnistanut hänet oven läpi pianonpimputtelusta ja kertonut aina valmistautuneensa ralleihin Hurriganesia kuuntelemalla. Henry remuloi tekstin suoraan päästään. Henryn leppoisa jutustelu muuttui nanosekunnissa hurjaksi kiroiluksi muorin alkaessa moittia häntä jonkin käytännön asian huonosta hoitamisesta. Saavuttuani Henryn silloiseen Mannerheimintien upeaan kaksikerroksiseen ”kasvihuoneeseen”, kuten hän kotiaan kutsui, hän tyypilliseen tapaansa testasi minuakin parilla äkkijyrkällä kommentilla, mutta kun en niistä hätkähtänyt ja kun hän nopeasti vaistosi, miten sen nyt sanoisi, undergroundhenkisyyteni, meillä alkoi synkata mahtavasti. Ilmoittauduin tehtävään heti. Huikean siisti (siis kirjaimellisesti) kasvihuone oli täynnä puisia afrikkalaisnaamareita, akvaarioita ja kaikenlaisia kauniita esineitä. Kirjat loistivat poissaolollaan. Kelmienkerholaisuus sinetöitiin, kun Henry hetken päästä haki blumsteripussin jostain kukkaruukusta enkä kieltäytynyt viivasta, vaikka vannoutunut psykedeelikko olenkin. Henry vastasi ojentamalla äidilleen, nyt hellästi puhuen, hänelle löytämänsä uudet lämpimät talvikengät. Henry oli pettynyt moniin rokkarikavereihinsa, joiden kanssa oli yhdessä naureskellut ”tota loi-loiosastoo” ja jotka pian sen jälkeen itse liittyivät siihen. Henry ei millään muistanut Kankkusen nimeä ja kun minäkään (maailman surkein urheilutietäjä) en saanut sitä päähäni, hän lopulta puuskahti päätään pudistellen: ”Ja vittu, kun mä luulin, että sä oot meistä kahdesta se normaalimpi.” Samalla retkellä tapasin myös Henryn nyttemmin edesmenneen äidin Eevan. Jos oon kiltti, se palkitsee mut, mutta jos oon ollu paha, se juoksee mut kii, vaikka pinkosin pakoon kuinka lujaa hyvänsä
Hän myhäilee mikrofonin yli ja tapailee akustisella kitarallaan takapotkua. Esitys on ollut viihdettä ja kulttuurihistoriaa, luento ja vapautus. Taiteilija pyrskähtää vaistonvaraiseen nauruun, päästää laulusta irti ja pudistaa hellästi päätään. Hetkiä, joina artisti ja yleisö jakavat jotakin yhteistä ja ainutkertaista. Hetkiä, joista muusikko selviää vain itsevarmuudella ja karismalla. Kun Maijanen ehtii säkeistön ”o-o-o-o”koukkuun, yleisö huutaa tavut hänen mukanaan. Soundi-haastattelu ”Ensimmäinen keikka oli vuonna 1956 ja siinä valettiin mun konstituutio” haast_pave maijanen_c.indd 24 8.2.2018 16.11. Tällaiseen esitykseen pystyy vain ihminen, joka tietää nojaavansa niin lujaan kallioseinään, että yksi ”o-oo-o” on korkeintaan muru sen pinnalla – ja kuitenkin saman rakkauden ja vakavuuden arvoinen kuin jokainen muukin muru. Vaikka Maijanen on jakanut lavan pelkän kitaran kanssa, ovat tulkinnoissa puhuneet kaikki ne, joiden kanssa ja kautta hän on vienyt perinnettä eteenpäin. Tätä ennen hän on voittanut yleisön puolelleen kavalkadilla rockin ydinluusta vuoltuja lainapaloja sekä oman uran kiintopisteitä. Helsinkiläinen klubi on täynnä musiikkitoimittajia ja merkityksistä tarkkaa kulttuuriväkeä. Nämä ovat hetkiä, jotka tekevät musiikista totta. Maijaselle hetki on myös ammattilaisen signeeraus keikan päätteeksi. 1950) istuu lavalle tuodulla baarijakkaralla rennosti. Rytmin jälleen löytyessä kaikki pidäkkeet ovat murtuneet. Asetelma on esiintyjälle hankala, mutta Pekka Juhani ”Pave” Maijanen (s. Mutta jos ihminen tunnetaan näin monena, voiko häntä loppujen lopuksi tuntea lainkaan. Pave Maijanen tunnetaan suomalaisen rockin uranuurtajana, rockia ja iskelmää lähentäneiden hittien kirjoittajana, studioja mainosmuusikkona, Dingon ja Wigwamin tuottajana, euroviisuedustajana, Mestarina areenalla, Pietarinkadun Oilersin luottopelaajana sekä neljännen Vain elämää -kauden isähahmona. Teksti: Hannu Linkola Kuvitus: Ville Pirinen > 24 SOUNDI T uokiokuva muutaman vuoden takaa. ”Jos kirjoittaisin sulle pienen kirjeen…” Tunnelma räjähtää kattoon
SOUNDI 25 haast_pave maijanen_c.indd 25 8.2.2018 16.11
Kun eka biisi loppui, aplodit kylvivät pienen narsismin siemenen. – Kerran me tehtiin komppikitaristi Veltsu Kylliäisen kanssa yksi pikku vilppi ja sovittiin että jos poliisit tulee kyselemään jotain, niin sanotaan väärät nimet. – Olin soittanut vain huuliharppua, mutta lainasin varuskunnan soittokunnalta bassorummun, virvelin ja haitsun ja lähdin yrittämään. Iskelmän lisäksi kuuntelin klassisen musiikin tiistaikonsertteja, jotka olivat ihan ällistyttäviä, etenkin aplodit biisien välissä. Tarjonta oli yllättävän laveaa, jos puhutaan rytmeistä ja musiikkityyleistä. Ensimmäinen keikka oli vuonna 1956 ja siinä valettiin mun konstituutio. – Mitään bänditoimintaa ei vielä ollut, mutta olin varuskunnan poikakuorossa. – Mun ensimmäinen bändi oli 1960-luvun alussa kasattu Top Cats. Olin alkanut kokea Paradisessa, että vesi seisoo. Mutta arvokas kokemus se oli. ”Radio oli koko jutun juuri. Mun selkä suoristui ja päivärytmi antoi raamit. En ollut aiemmin osannut ottaa sitä juttua vakavasti, mutta Paradise oli niin nimekäs ja hyvä, että mun ajattelu muuttui. Eikä mennyt aikaakaan kun olin keikoilla varuskunnan juhlissa. Mulla oli osamaksulla ostettu Telecaster ja paikka bändissä. Sen kautta meille ilmestyi Little Richardia ja Chubby Checkeria. Niiden kohdalla kelasin, onko tuolla lodjussa eläviä ihmisiä. Eikä tuo polte ole sammunut koskaan. 1950-luku meni kuunnellessa myös näitä. Se ei ollut mitään hulihumppaa, vaan helvetin hienoja kappaleita laajalla skaalalla. Oliko seuraava bändisi Rock’n’ Roll Band tämän ajattelutavan julki lausuma. – Mun vanhempi broidi oli syntynyt vuonna 1941, joten se oli jo nahkarotsi-iässä. Halu päästä soittamaan oli valtava. Oliko tämä se pis te, jonka jälkeen ei ollut paluuta. Olavinlinnassa oli duurija molliosio, ja kun mentiin b-osaan, käänsin harpun salamannopeasti. Kun sain soittimen käteeni, aloin heti hakea sitä, mikä mulla soi päässäni. Veltsu nimesi mut Paavo Salmiseksi ja siitä päivästä lähtien olen ollut Pave. Milloin asiat muuttuivat vaka viksi. Puhut tässä vaihees sa ammattiurastasi lai nausmerkeissä. K u v at : P av e M ai ja se n ko ti al b u m i haast_pave maijanen_c.indd 26 8.2.2018 16.11. – Ei oikeastaan. Soitin kääntöharppua, jossa oli rinnakkaissävellajit vastakkaisilla puolilla. Miten musiikki löysi tiensä kasarmille. – Osasin 15–20 renkutusta, joita poimin radiosta ja isän savikiekoilta. Pepe & Paradise levytti Love Recordsille, jonka vaikutus suo malaiseen musiikkikulttuuriin oli valtava. – Radio oli koko jutun juuri. – Kristian ja Mielikummitus oli mahtava startti. Selvitin koesoitossa Chicagon 24 or 6 to 4:n, ja silloin tajusin, että nyt musta tulee muusikko. – En nähnyt sitä ihan noin. Ensimmäisellä keikalla (ylhäällä) kuullut aplodit valoivat perustan yli 60 vuotta kestäneelle esiintyjän uralle. Bravuuri oli Balladi Olavinlinnasta. 5–6-vuotiaana aloin kinuta harppua itsellenikin. – Ennen Lovea levy-yhtiöt pitivät rockia vitsinä. Se riitti. Tuo kaikki vaati multa uudenlaista kokonaiskuvaa ja nuotinlukutaitoa. Loven myötä alettiin tarkoittaa sitä mitä tehtiin. Paradisen trumpetisti Markku Johanssonista tuli tärkeä mentori siinä, mitä muusikkous ja musiikki on. Mä istuin radion ääressä koko ajan ja musiikki virtasi minuun sieltä.” 26 SOUNDI Telkkarissa pyöri sellainen piirrossarja kuin Topi-katti, ja mun kaverit kasasivat samanlaisen jengin kuin siinä sarjassa. Se oli korni mesta, mutta koin sen myös kohentavana. Elo-syyskuun vaihteessa 1969 lähdin Lappeenrannasta Helsinkiin ja siitä alkoi mun ”ammattiura”. Syntyikö radion ääressä myös halu esiintyä itse. – Olin soittanut bassoa vain yhdellä keikalla. Se ajattelutapa oli ihan uusi Suomessa. 1950-luvun alun pikkuPekka vietti radion ääressä, kunnes alkoi keikkailla isältä saadun huuliharpun kanssa. Niinpä anoin syksyllä 1973 pääsyä inttiin, josta olin saanut jo kaksi kertaa lykkäystä. – Se lähti tavallaan itsestään käyntiin. Kelluin samassa joessa laulujen kanssa ja olin ihan haltioissani. Hiljalleen löysit myös hengen heimolaisia. Siinä oli sellaisia bändejä kuin Ours ja Kopet, joiden kanssa käytiin keikoilla, mutta se oli vielä ajelehtimista. – Sieltä tuli hienoa musaa, Olavi Virtaa ja muita. Kaikki suomalaiset versiot legendaarisista rock-biiseistä otettiin leikin kautta, ja niissä parodioitiin koko nuorisokulttuuria. – Mun faijassa oli vähän pelimannihenkeä ja se soitti huuliharppua joskus kun se oli tunnelmissa. – Toinen olennainen juttu oli Ylen Runosta lauluksi -sarja, jossa soitimme talobändinä Otto Donnerin sävellyksiä. Se oli ihan uusi ja järkyttävä maailma. Pakkasin setin mahakelkkaan ja raahasin sen nuorisotalolle kaupungin keskustaan. Oli vain hauskaa olla messissä. Se ei ollut pelkkää kakaroiden mäkätystä, vaan rakentelimme kunnon stemmoja. – Mielikummituksesta mä loikkasin Sarapaltion Matin vetä mään Smokingsiin, jossa aloimme soittaa rockaavampaa materiaalia. Soitin siinä ehkä vuoden päivät, kunnes Päiväläisen Ande ja Willbergin Pepe kysyivät basistiksi Pepe & Paradiseen… Älä vain sano, ettet ol lut soittanut bassoakaan ai emmin. Ne tiesi mun olevan musajätkä, joten ne pyysi mua rumpaliksi. Oli pirun nastaa saada ihmiset mukaan. Päässäni pyöri tuohon aikaan sotilasurakin! – Olin kuitenkin törmännyt Hietasen Pedroon, joka soitti Johnny Liebkindin kesäshow’ssa, ja se pyysi mut Kristianin bändiin kitaristiksi. Oli valtava elämys vetää biisejä moniäänisesti. Treeneihin mentiin riippumatta siitä miten kamat sinne saadaan. Missä vaiheessa iskelmä vaihtui rockiin. Mä istuin radion ääressä koko ajan ja musiikki virtasi minuun sieltä. Se oli aika rajua, mutta en mä sitä miettinyt. Me painettiin ympäri tanssilavoja ja järjestysmiesketju vartioi, ettei kimmat pyörry alttarille. Kun rautalangasta tuli raju ilmiö, ne ajatteli että tehdään jengistä bändi. Kristian oli voittanut edellisenä vuona Syksyn sävelen ja suksee oli mieletön. En ollut soittanut kitaraa, mutta sanoin että ilman muuta. > Soundi-haastattelu Synnyit upseeriperheeseen Lap peenrannan varuskuntaan vuonna 1950. Mutta kun nää kysyi, niin mä sanoin okei. Vaikuttiko Love myös si nun tapaasi lähestyä musiikkia
Yleisö jakautui kahtia. Tuntui että sellainen mahtuisi settiin. Paineista vapautuminen kuuluu Royalsin Livellä (1978). Siksikö bändi hajosi alle vuodessa. – Royals pääsi omalle polulleen vasta viimeisellä viikolla, kun me oltiin jo päätetty päästää irti. Tai oikeastaan 80 prosenttia jäi Ganesille ja 20 prosenttia tuli meille. Laskusuhdanteeseen vaikutti varmaan uusi aalto, joka kyseen alaisti kaiken sen mitä Royals edus ti. Mun tehtävänä oli laittaa jätkät nukkumaan, herättää ne, ja ajaa niitä hotellilta studiolle. Ja sitten ne vittuilivat toisilleen. Kätkän Ippe tuli rumpuihin ja siinä oli Royals. Suomessa kukaan ei puhunut silloin tuottajista, joten en tiennyt mitä tuottajat tekee. Siellä istuin äänittäjä Leif Måsesin vieressä uuden Harrison-pöydän takana ja katsoin että homma menee niin kuin on suunniteltu. Urasi alkupuolella toistuu sama kaava. Mä vastasin aluksi, että ei mulla ole fyrkkaa. Ne oli tulleet Lappeenrantaan mua vastaan. Me mentiin studioonkin vasta sen jälkeen kun bändi oli hajonnut. – Itse levy tehtiin Tukholmassa Marcus Music -studiolla. Se on karmea menetys. Dave on tietenkin Dave, mutta Affekin on uljas muusikko. Siellä oli upeita juttuja – ja funtsaa, ne nauhat ovat kadonneet. Ne oli helpot sessiot, kun kaikki oli mietitty valmiiksi. Verrataan vaikka Hurriganesiin, joka nojasi samalla lailla traditioon, mutta oli silti ihan oma juttunsa, koska kaikki suodattui Remun näkemyksen läpi. Me ajateltiin, että monet jutut ovat SOUNDI 27 Kun uusi aalto hukutti Royalsin (oik.) alleen, Pave Maijanen kasasi ensimmäisen oman bändinsä, Mistakesin (ylhäällä). Olin ihan haltioissani. Lopulta keikoilla ei käynyt ketään. – Vuonna 2005 soitettiin Puistobluesissa 30-vuotiskeikka ja tehtiin sen jälkeen pieni rundi. – Se oli hieno proggis. – Ne oli itse luotuja, mutta tulivat myös ympäristöstä. Se oli mun ensimmäinen kosketus Daveen ja samalla ensimmäinen kunnon sukellus bluesiin. Ensin kuuntelin bändiä kämpillä ja tein muistiinpanoja. Teimme sen singlenä, jonka ansiosta myimme salit täyteen. Dave vastasi, että on hänellä yksi, mutta se on aika paska ja hän ei laula sitä. – Meille buukattiin rundi, ja kun kelattiin ohjelmistoa, kysyin Davelta, oisko sillä joku Hurriganes-henkinen raaka rock-biisi. Esimerkiksi High on best of Cream yhdessä biisissä. Lehdet loi kaksintaistelun Hurriganesin kanssa ja fanit otti sen tosissaan. – Me tukeuduttiin todella paljon Creamiin. Me kokeiltiin vielä Rintasen Mikkoa urkurina ja se rikasti musiikkia, mutta totuus oli armoton. Junamatkalla Helsinkiin Janne esitti idean triosta, johon tulevat Dave Lindholm, Affe ja mä. Rock’n’Roll Band kuulostaa var sin spontaanilta projektilta. – Daven jutut ovat helposti nopeita. Seuraavaksi kutsu kävi Royal siin. Sen jälkeen taas kuunneltiin ja tehtiin johtopäätöksiä. niin helvetin hienoja, että riittää kun toistetaan ne, mutta siinä oli aika vähän löytämistä. Sitä oli ruvennut rassaamaan Hurriganesin suoraviivaisuus ja se halusi mennä maalailevampaan suuntaan. Sitten Dave esitteli I’m Gonna Rollin, ja mä olin että jumalauta, kyllä mä tuon voin huutaa. K u v a: So u n d in ar k is to /H en ri k Sc h ü tt K u v a: So u n d in ar k is to haast_pave maijanen_c.indd 27 8.2.2018 16.11. Se ei soita yhtään keikkaa samalla tavalla, vaan pitää koko ajan jutun liikkeessä. Mutta oli upeaa soittaa näiden sällien kanssa. Oli turha soittaa kymmenelle ihmiselle. Sen jälkeen alettiin veivata kunnolla. Joku pyytää sinut mukaan ja sinä menet. – Järvinen kysyi, lähdenkö messiin trioon. Mistä paineet tulivat. – Kun seisoin seuraavana kesänä passinjakorivissä, bongasin Ödnerin Jannen ja Forsmanin Affen yhden lehmuksen alta. – Ensin Janne masinoi mulle Fever-singlen (1974), jolla Affe soitti. – Samalla Royals meni monimutkaisempaan suuntaan ja se kavensi jengiä entisestään. Tuossa oli ehkä Royalsin suurin ongelma. Se oli aika yllättävää, sillä yleensä Dave ei katsele taakseen. Samaan aikaan Rock’n’roll Ban din kanssa sinut pyydettiin tuotta maan Wigwamin Nuclear Night clubia (1975). – Atte Blom tai Otto kysyi lähdetkö tuottamaan. Koetko olleesi pikem minkin musiikkityöläinen kuin kult tuuria eteenpäin puskenut voima. Sitten nauhoitettiin niitä biisejä Microvoxilla. – Kyllä mä tavallaan ajattelen, että muut ovat olleet niitä todellisia innovaattoreita. Mistakesin vuonna 1981 ilmestynyt Pidä huolta kiipesi parhaimmillaan Suomen singlelistan toiselle sijalle ja on edelleen Maijasen tunnetuimpia lauluja. Dave väittää bändin hajonneen siihen, ”Dingo tuli tapaamaan mua täydessä latingissa, tukat pystyssä ja kajaalit naamalla, ja mä katoin että hiton vaikuttava ryhmä.” että mä olin vehkeillyt Albert Järvisen kanssa uudesta jutusta, mutta mä sanoisin että Dave vain kyllästyi siihen. Mä luulin että ne sijoittaa bändiin rahaa. Ja samalla kelaan, että olen ollut onnenpekka, kun aina on pyydetty johonkin
Aloin hahmotella biisiä järvellä, ja kun tulin rantaan, otin skitan kä1980-luvun puolivälissä Maijanen oli yksi Suomen suosituimmista artisteista. EMI halusi heti levyttää sen. Mistakesin toiselle levylle (Pidä huolta, 1981) kirjoitit puolet lauluista suomeksi. Asiat alettiin sanoa niin kuin ne on, suomeksi. Sain jotain rahaa studioduuneista, mutta säästöön ei jäänyt mitään. Olin miettinyt jo aiemmin suomeksi kirjoittamista, mutta tässä se purskahti. Näkyikö tässäkin uuden aallon vaikutus. Lähtisitkö, käänteentekevä biisi. Olin ostanut vaimoni kanssa talon isolla lainalla, eikä levy lähtenytkään myymään. Mutta sitten kaikki kääntyi. Ensimmäistä kertaa urallasi sinä kutsuit bändin kasaan ja teit omat laulusi. Joku rääpäle tuli heti vittuilemaan, kun se piti mua vanhana pieruna, mutta Keimo ja Muta lupasivat tulla studioon. Kun Royals hajosi kesällä 1978, olin niin persaukinen, että hain jonkun vuokrarahan sossusta. Vuonna 1980 Maijanen matkusti Tukholman Polaris-studiolle tuottamaan Hurriganesin 10/80-levyä. Mä kuulin että ne treenaa Kill Cityssä, joten painuin sinne. – Eka suomenkielinen biisini oli Pidä huolta. Tässäkin sessiossa hän pysyi uskollisena bändin omalle visiolle ja pyrki katsomaan prosessia sivusta. Vaikka Lähtisitkö-kappaleesta alkaneet menestyksen vuodet olivat Maijasen mukaan hienoa aikaa, pysyi ilme promokuvissa harkitun vakavana. – Mutta samalla innostuin ympärillä olleesta energiasta ja rupesin hautomaan omia juttuja. Tajusin ettei jengi halunnut kuulla englanninkielistä juttua. Ensimmäinen Mistakesin jälkeinen levysi, Tanssivat kengät (1983), ei vielä tehnyt sinusta maineikasta sooloartistia. – Soutelin kesällä 1984 mökillä katiskalle ja mulla paukutti päässä rento rytmi. – Se oli helppo rooli. Olen kertonut tuhat kertaa, miten katsoin tosi-tv:tä Mosambikin sisällissodasta ja mua rupesi vituttamaan niin paljon, että otin kitaran käteen ja tein sen biisin kerralla. Tuntuiko rooli luontevalta. ”Sovittiin että jos poliisit tulee kyselemään jotain, niin sanotaan väärät nimet. Läpinäkyvyys ja avoimuus on kaiken lähtökohta, se on ihan yksinkertainen juttu. Näin yhdellä klubilla Red House Bandin, jossa oli rumpalina Keimo Hirvonen ja kitaristina Muta Manninen, ja olin että jumalauta, nää mä haluan bändiin. Mulla on lisänimiä kuten vääpeli tai kapteeni, mutta ei mun tapa liidata bändiä perustu hirmuhallintoon vaan asialliseen toimintaan ja puhtaaseen pöytään. On ollut aina. – Mistakes sai siitä ison biisin, mutta kohta vesi alkoi taas seistä. – Ilman muuta. Tein laulusta kotona demon, jossa oli rumpukonetta, Korgin Poly-61:tä ja laulumelodiakin. 28 SOUNDI > Soundi-haastattelu ru vie, englanti tuntuu suussa, mutta suomi tuntuu muuallakin. Onneksi EMI lähetti mut lopulta Hittimittariin. Istuin isossa studiossa valkoisen flyygelin äärellä ja vedin Lähtisitkö-playK u v a: So u n d in ar k is to /S te fa n B re m er K u v a: So u n d in ar k is to /S ar i P o ij är v i K u v a: H en ri k Sc h ü t haast_pave maijanen_c.indd 28 8.2.2018 16.11. Mä diggasin silloin reggaeta ja poimin keinunnan sieltä. Funtsasin että pipainettiin samaa juttua. Veltsu nimesi mut Paavo Salmiseksi ja siitä päivästä lähtien olen ollut Pave.” ”Donnerin Otto sanoi joskus musiikin arvottamisesta, että se on absurdia, ja niin se on.” teen ja se oli siinä. – Katastrofi oli kuitenkin lähellä. Siitä alkoi Mistakes. Sitten jengi katsoi saaneensa annoksensa ja homma kuihtui. Olisi pitänyt tehdä uutta, mutta me – Uusi aaltohan pyyhkäisi meidät
Kirjoitin muistivihkooni suunnilleen, että ”hyvällä maulla tuotettuna ja asiallisesti markkinoituna tämä tulee lyömään kaikki ennätykset”. Dingon ja Wigwamin lisäksi olet tuottanut esimerkiksi Hurriganesia, 22-Pistepirkkoa, Ballsia, Smackia ja Arja Korisevaa. Mukautumiskyky taitaa olla olennainen osa tuottajakuvaasi. – Vaikea sanoa mitä siinä oikeastaan kävi. Saksassa joku moguli oli diggaillut ja sanonut, että jos tuo sälli pystyy vääntämään englantia, niin tehkää. No, me käytiin Frankfurtissa tekemässä yksi TV-playback, mutta se jäi siihen. Se oli ihan ulkona mun alkuperäisestä jutusta. Pepe Elmu tulostus.indd 13 8.2.2018 10.25 haast_pave maijanen_c.indd 29 8.2.2018 16.11. Teit 1990-luvulla pari soololevyä (Sirkus saapuu tivoliin, 1994, Kohti uutta maailmaa, 1998), jotka otettiin melko vaisusti vastaan. – Nimeni on Dingo (1984) oli upea debyytti. Yamma Yamman viimeinen sija Euroviisuissa vuonna 1992 ei tainnut parantaa tilannetta. – Pidän itseäni äärimmäisen mukautumiskykyisenä. Mutta jos myyntiluvut putoaa levy levyltä, niin musiikista se on kiinni. Ja heti sen jälkeen Nipa lähetti mulle uuden kasetin. Miten löysit riittävän etäisyyden omaan musiikkiisi. Jälkeenpäin ajateltuna ne oli tuhoon tuomittuja juttuja. Oli komeaa liidata tuollaista touhua. – Omien levyjen tuottaminen oli iso virhe. Siellä oli Sinä ja minä ja Levoton tuhkimo todella paskalla soundilla, mutta muuten ihan valmiina. Etenkin teksteissä oli syvää melankolian kautta haettua voitontahtoa. – Oli nastaa voittaa Suomen karsinta ja mennä sinne kokeilemaan. Koetin sanoa levy-yhtiölle, että pitää saada joku katsomaan asioita sivusta, mutta ne vastasi että älä puhu paskaa, sä oot tuottaja. Mut dumattiin ihan täysin. Tai mennä Pirkkojen sessioon huseeraamaan. – Maya oli puolestaan EMI:n juttu. Kierrokset taisivat olla tuolloin korkealla. Ja niinhän siinä kävi. Mulla on mennyt maku siihen, että kaikessa kilpaillaan nykyisin, jopa ruoanlaitossa. Se voitti koko skaban ja siitä alkoi vol 2 mun uralla. Koetko että soolourasi alkoi hiipua tämän takia. Me mentiin suoraan Takomoon ja tehtiin Sinä ja minä -single. – Se oli hienoa aikaa. Seuraavat soololevysi (Maijanen, 1984, ja Palava sydän, 1985) myivät platinaa. Okei sitten. Olin ihan ällistynyt. Sitten bändi tuli tapaamaan mua täydessä latingissa, tukat pystyssä ja kajaalit naamalla, ja mä katoin että hiton vaikuttava ryhmä. Panin rumpukoneen naksuttamaan ja vetelin jotain päälle. – Osallistuin aikoinani moniin viihdekilpailuihin, mutta enää en lähtisi. backia savun keskellä. 1990-luvulle tultaessa mä ostin kaikkia laitteita ja vuokrasin Hitsvillestä työhuoneen. Siihen kaikki perustuu. Mä rupesin olemaan inssi, joka äänittää levyjä sen sijasta että olisin palannut sängynreunalle tekemään biisejä. Videon taustalla oli Seura-lehti, joka lähetti mut, kuvausryhmän ja Kari Riipisen Fuengirolaan pariksi viikoksi. Tappio itsessään ei tuntunut missään, mutta jälkilöyly oli tuima. Jumalauta, jätkä oli soitellut sängynlaidalla tällaisia biisejä kuin Valkoiset tiikerit, Kirjoitan ja Rio ohoi. Että mulla on joku rytmikin siihen. Sitten kävi miten kävi. Koetan uida mukana ja ohjata juttua sitä kautta. Siellä oli aiheita Autiotalostakin. Onneksi niin ei käynyt. Samoina vuosina tuotit Dingon menestyslevyt. Jotain vihjeitä siitä, miten voisin olla parempi. – Ehkä mä ajauduin turhan kauas muusikkoudesta ja lauluntekemisestä. – Tuo VHS osoittaa hyvin, miten iso nimi minusta yhtäkkiä tuli. Puhakan Hobo oli sitä mieltä että pitäisi yrittää. Donnerin Otto sanoi joskus musiikin arvottamisesta, että se on absurdia, ja niin se on. – Dingo-yhteistyö alkoi, kun Lindströmin Timppa antoi mulle kasetin ja sanoi että kuunteles tota. Levyt myi, meillä oli paljon keikkoja ja todella hieno bändi. Tuotit myös soololevyjäsi. Jim Pembroke käänsi biisit ja niin ne tehtiin, koska you never know. Kovaa kamaa. Yleensä pysyn poissa miksauspöydän äärestä ja katson hommaa kauempaa. Mä muistan esimerkiksi, että kun tehtiin Kerjäläisten valtakuntaa (1985), sanoin Neumannille että mua kalvaa sellainen sana kuin ”jano”. – Projektit ruokkivat toisiaan. Olisi mahdotonta sanella jollekin Remulle tai Jimille, miten näitä juttuja tehdään. Tuolla lailla se eteni, vastavuoroisesti. En mä itsestäni kantanut huolta, mutta pelkäsin että mun skidit saa näpeilleen. Miten aikasi riitti kaikkeen. Mutta olisin tarvinnut toista mielipidettä. Ajeltiin ympäri Andalusiaa kuvaamassa biisejä ja lehti teki siitä pitkän jutun. Teit myös täysimittaisen VHS:n (Palava sydän, 1985) ja julkaisit biisejäsi englanniksi (Maya: Would You, 1987). Nipa sanoi heti, että älä hellitä, tee siitä biisi
Sitten ne hautautuivat johonkin ja luulot karisivat. Onko tämä sietokyky ollut salaisuutesi uralla, johon on mahtunut melkoisesti aaltoliikettä. Se on taiteen tehtävä, riippumatta siitä mitä ne ajatukset on. Mä heiluin soolokeikoilla melkein 15 vuotta, 60–80 keikkaa vuodessa. Ne ovat siinä tilassa ja klangissa missä ne on aluksi olleet. Tärkeintä on, että musiikki aiheuttaa kuulijoissa tunteita ja ajatuksia. Ismo Alanko sanoi jossain lehdessä, että soolona biisit vedetään niiden alkumuodossa. 30 SOUNDI Willbergin, Hectorin ja Kirkan kanssa toteutettu Mestarit-projekti nosti sinut kuitenkin uudestaan parrasvaloihin. – Jossain mielessä olen ehkä vetänyt ovia ja verhoja kiinni. Mutta en mä ole millään tavalla sulkeutunut tai pakoile mitään. Niinhän se on. Viime vuonna vedin enää 15 keikkaa. Mentiin muutama kuukausi ja sitten totesin että ei tässä ole järkeä. – Voi olla. Viihdettä tämä on, ja mä pidän itseäni viihdyttäjänä. Menestystä seurasikin taas arki. tammikuuta 2018 ”Mulla on lisänimiä kuten vääpeli tai kapteeni, mutta ei mun tapa liidata bändiä perustu hirmuhallintoon vaan asialliseen toimintaan ja puhtaaseen pöytään.” 2000-luvulla Pave Maijanen tarttui akustiseen kitaraan ja lähti soolokeikoille. Helsinki, Kaapelitehdas 15. Jäikö joku versio mieleesi. Ovatko soolokeikat olleet myös jonkinlaista yhteenvetoa urastasi. – Ajattelin levyjä tehdessäni, että nyt lähtee. – Tässä on tällainen hallittu rauhoittuminen. Kasasin bändin ja lähdin keikoille, mutta ketään ei kiinnostanut pelkkä Pave Maijanen. Lopullisesti laulut syntyvät vasta kun ne kohtaavat yleisön. – Oikeastaan soolokeikoilla aukeaa biisin koko kaari, sillä ihmisten edessä laulut tulevat myös päätepisteeseensä. Et ole julkaissut uutta materiaalia pitkään aikaan. – Mulla on se hieno tilanne, että voin keskittyä siihen mikä kiinnostaa. Toi ajatus antaa koko hommalle aidon kulman. – Mä löysin siitä hiljalleen syvällisen puolen. Mulla kävi kova humina silloin kun omat lapset syntyivät, joten on hienoa pystyä nyt viettämään aikaa lastenlasten kanssa. Jumalauta mikä mylläkkä siitä tuli. Sitten Päiväläisen Ande järjesti meidät jonkun IT-yrityksen juhlaan ja ehdotti että ottaisimme Pepen mukaan. Tuollaisten versioiden äärellä punnitaan laajemminkin taiteilijan kyky sietää itsestä tehtyjä tulkintoja. Olin tehnyt koko urani aikana vain pari soolokeikkaa ja ne olivat olleet aika hikisiä, mutta ajattelin kokeilla. – Tavallaan olen jäänyt kotiin ja se tuntuu hyvältä. – Parasta oli, ettei Mestarit syntynyt tuotantokokouksessa, vaan vähitellen Back to the Sixties -kekkereiden yhteydessä. – Mä ajattelin Mestarien jälkeen, että nyt on latu auki. Ensin me vedettiin siellä Hectorin ja Kotilaisen Esan kanssa folkia ja seuraavana vuonna otettiin Kirka haitaristiksi. Pari vuotta sitten tein esimerkiksi hienon rundin Polaris Jousikvartetin kanssa. Vaikka olen jo kohtuullisen iäkäs, koen oman olemassaoloni ihan samaksi kuin 30 vuotta sitten. – Esimerkiksi Ville-Gallen ja Sannin Lähtisitkö oli loistelias. Silvennoinen & Maijanen Band on pysyvä projekti, jolla on 1–2 kiertuetta vuodessa. Vuonna 2015 päädyit Vain elämää -ohjelmassa itse laulujesi yleisöksi. Mä olen tyytyväinen viimeisimpiin levyihini (Mustaa valkoisella, 2000, ja Kaikessa rauhassa, 2010), mutta jotenkin tuntuu että levyformaatti on menettänyt merkityksensä. Olet nykyisin eläkkeennauttija, veteraanijääkiekkoilija ja isoisä. Helvetin hyvä meininki ja taloudellisesti vetreää hommaa, mutta kaikella on aikansa ja mittansa. Vedettiin koko juttu älyttömän isoksi ja mentiin valtavalla riskillä. Vieläkö musiikki on aktiivinen osa elämääsi. – Musiikin suhteen vesi tosin vähän seisoo, jopa siinä määrin että mulla on ruvennut taas kuplimaan. Jos joku vielä funtsii, onko Pave Maijanen iskelmää vai rockia, niin > Soundi-haastattelu ajattelen lähinnä että siinähän pähkäilet. Saan paljon enemmän irti siitä, että näen keikoilla ihmisiä, jotka laulaa mukana ja nauttii kuulemastaan. Tuo ajatus ajaa mua tekemään ja esittämään musiikkia niin kauan kuin siihen on henkiset ja fyysiset edellytykset. Se tukeutui kokonaan nostalgiaan, mutta opetti samalla arvostamaan vanhoja juttuja. Opetellessaan välittämään laulujen tunnetiloja ilman bändiä hän oppi kertomansa mukaan vihdoin ja viimein laulamaan. – Koko genreajatus on mielestäni puitu loppuun. Ne junttasi sen kylmästi omaan genreensä. Olen toki joskus miettinyt, mitä minusta ajatellaan, mutta en enää tällä vuosituhannella. Mä näen koko ajan ihmisiä ja pelaan lätkää päivittäin. Se oli aluksi hankalaa, mutta homma alkoi sujua kun tajusin että pitää päästä jengin lähelle. Mä olen edelleen laulaja-lauluntekijä, ja jos teen lauluja vain pöytälaatikkoon, ei niitä ole oikeastaan olemassa. K u v a: M ar tt i R o se n d ah l haast_pave maijanen_c.indd 30 8.2.2018 16.12. Niinpä Mestarit-ilmiö oli monessa mielessä hieno. – Lopuksi Eastwayn pojat kysyivät, että mitäs jos vuokrataan Hartwall Arena. Kyllä jonkun pitää kuulla ne biisit ja saada omat prosessinsa kuulemastaan. Aikoinaan ajattelin, että on hienoa tehdä levyjä, mutta nykyisin tajuan, että se on vain välivaihe. Eihän suomalaiset artistit 1990-luvulla myyneet halleja tai stadionia täyteen. – Starckin Zellu ehdotti lopulta, että rupeaisin painamaan yksin. Noin coverit pitää tehdä, hämmentää ihan uuteen muotoon ja katsoa mihin biisi taipuu. Vuonna 2001 aloin kiertää kitaran kanssa. Ne on papan silmäteriä ja niiden kautta aukeaa ihan uudenlainen kulma elämän jatkumiseen. En ole esimerkiksi sukeltanut sosiaaliseen mediaan ja pidän puhelinta yleensä äänettömällä. Ja silloin tällöin aktivoidun keikoille Heikki Silvennoisen kanssa. Tuntui hyvältä nähdä, että ihmiset nauttivat niistä biiseistä. Maksaa helvetisti mutta kokeillaan. – Levyttämistä en oikeastaan enää ajattele, vaikka aiemmin kelasin nimenomaan levyjen menestystä suosion mittana
Pe 20.7.2018 HAMINA, Bastioni Portit auki klo 17.30. Liput kuluineen alkaen: kenttä 69,50 €, numeroimaton istumakatsomo 79,50 €. Eastway tulostus.indd 31 8.2.2018 14.36. VIP-paketit Menolipusta: vip@menolippu.fi / Puh. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. 010 841 4185. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. Liput kuluineen alkaen: kenttä 69,50 €, priority ( K-18 v.) 89,50€. L a 21.7.2018 TAMMISAARI, STALL RSPARKEN Portit auki klo 15.00
Hurja moshpit pyörii ankarasti, hikipisarat sinkoilevat kaaressa ja hiuspehkot pöllyävät villisti niin estradilla kuin sen edustallakin. Nyt eletään ihan oikeasti perjantai-iltaa ja eteläisessä Tukholmassa sijaitseva Fryshuset Arenan on myyty jo ennakosta turvoksiin – aivan kuten lähes kaikki muutkin Arch Enemyn kipparoiman Euroopan-kiertueen konsertit. T uskallisen kuuma tunnelma on silkkaa ”perjantaita”. Loputtoman taitavan ruotsalaisyhtyeen nykyinen nousukiito käynnistyi hämmentävällä hetkellä – heti sen jälkeen, kun yhtyeen rakastettu keulakuva vaihtui toiseksi. Helsingin-keikan armoton hullunmylly on vahvasti mielessä neljä kuukautta myöhemmin, kun Soundi on saapunut rakkaan kiistakumppanikansamme sydämeen. Tuntuu hämmentävältä, että jäyhiltä suomalaisilta nähdään pimeänä ja synkkänä syksyisenä sunnuntai-iltana näin raivokasta diggailua jo konsertin alkajaisiksi. Ja tämä on vasta alkua. Meininki muuttuu hetki hetkeltä intensiivisemmäksi, kun lennokkailla hypyillään Helsingin The Circuksen ilmatilaa hallitseva sinitukkainen Alissa White-Gluz yllyttää aikoja sitten loppuunmyydyn konserttipaikan täyttänyttä ryhmää entistä mielipuolisempaan reuhaamiseen. Juuri nyt ei tunnu ollenkaan yllättävältä, että kitaristi Michael Amottin vuonna 1995 perustama melodinen death metal -yhtye Arch Enemy on päättänyt kuvata uuden musiikkivideonsa juuri Suomessa. Illan avaajat, ukrainalainen Jinjer ja kansankodin oma Tribulation saavat vielä tyytyä varsin maltillisiin aplodeihin, mutta tunnelma sähköistyy toden teolla Jari Mäenpään johtaman WinterSoundin lukijoiden mielestä ARCH ENEMYN Will To Power oli viime vuoden kovatasoisin ulkomainen albumi. TODEN SANOO Teksti: Timo Isoaho Kuvat: Katja Kuhl 32 SOUNDI arch enemy -taitto_e.indd 32 9.2.2018 12.01
Arch Enemy pääseekin perusteellisesti kuumennetun päivällispöydän ääreen, eikä fanien ruokahalussa näytä olevan valittamista. sunin astuessa estradille Awaken From The Dark Slumberin tahdissa. Päinvastoin kuin yleensä, Arch Enemyn tapauksessa suosikkibändin suosio ei notkahtanut solistivaihdoksen myötä. Tuntuu sykähdyttävältä seurata hurjassa lyönnissä olevan Wintersunin tarjoamaa tunnin mittaista turpasaunaa, ja lavan eteen pakkautuneiden tukholmalaisten pyyteetöntä diggailua. Päinvastoin – areenan täyttäneet diggarit söisivät WhiteGluzin, Amottin, kitaristi Jeff Loomisin, rumpali Daniel Erlandssonin ja basisti Sharlee D’Angelon käsistä luultavasti mitä tahansa. Eipä tule ihan heti mieleen, miten konsertti voisi mieltä ylentävämmin alkaa. On hyvin helppo olla iloinen myös yhtyeen puolesta. Alissa White-Gluz on ottanut suvereenisti Angela Gossowin paikan, joka oli yhtä lailla fanien suursuosikki. Mitä hemmettiä täällä oikein tapahtuu?” SOUNDI 33 arch enemy -taitto_e.indd 33 9.2.2018 12.01. Kun konsertin avaavan The World Is Yoursin koukuttava kertosäe alkaa, yleisö hoilaa kuorossa takaseinää myöten: ”If you want the world / Use your mind / Take control / Feel the strength / Rise from within / If you really want it the world is yours”. Ihan aina Arch Enemyn ura ei ole ollut näin komeassa kiidossa. ”Ai, olemmekin ykkösenä kaikkien rocklevyjen kategoriassa, ja taaksemme jäivät Foo Fighters ja Queens Of The Stone Age
Keikka on päivän – no, illan – kohokohta, ja puolentoista tunnin riehumisen jälkeen energiatasot ovat useimmiten aika nollilla. – Kun rundit aikataulutetaan järkevästi, keikkailua jaksaa yllättävän pitkään. Kaksikko hymähtelee, kun tarinoinnin keskiöön nousee ”glamourin täyteinen rockelämä”. M ichael Amott ja Daniel Erlandsson istuskelevat Fryshusetin viihtyisässä takahuoneessa. Maailman turuilta löytyy toki useita ahkeria rundaajia, mutta kovinkaan moni kollega ei yllä Arch Enemyn tahtiin. Esimerkiksi edellisvuoden lopulla heitimme USA:ssa reilun viiden viikon mittaisen kiertueen, mutta viimeisellä keikalla Houstonissa oli silti fiilis, että kyllähän tätä rundia olisi voinut vielä jatkaakin, sanoo Amott. 34 SOUNDI ”Arch Enemy nousi isoksi yhtyeek si 2000-luvulla ja Angela antoi kasvot tuolle nousulle.” arch enemy -taitto_e.indd 34 9.2.2018 12.01. Ihan hyvin senkin puolesta, että Arch Enemy ei ole mikään nuorisoyhtye – Amottin ensimmäinen nimekkäämpi yhtye Carnage julkaisi Dark Recollections -debyyttinsä jo vuonna 1990. Illan keikkaan on vielä pitkä aika, ja miehet ovat heränneet vasta vähän aikaa sitten. Esimerkiksi Amon Amarthin kaverit asuvat täällä Tukholman seudulla, ja osa heistä on tulossa moikkaamaan myöhemmin illalla, kertoo Erlandsson. Kuluva vuosi toki menee tiiviisti tien päällä, mutta ainakin tällä hetkellä on sellainen fiilis, että aloitamme seuraavan pitkäsoiton valmisArch Enemy on hyvä esimerkki pitkäjänteisen työn palkitsevuudesta. – Will To Power on nostanut meidät suositummaksi kuin koskaan ennen, ja keikkakysyntää riittäisi useammaksi vuodeksi. Päivät ovat hyvin pitkälle samanlaisia: heräät, käyt suihkussa, syöt, tapaat faneja meet & greetin merkeissä ja teet soundcheckin. Sitten, ennen kuin kiertuebussi lähtee kohti seuraavaa kaupunkia, on ehkä hetki aikaa tavata paikallisia tuttuja. Sitten alkaa esiintymisen odottaminen. Useiden eri kokoonpanojen, kolmen eri solistin ja kymmenen albumin jälkeen kansainvälinen kopla on suositumpi kuin koskaan. – Suurimmalla osalla ihmisistä on tästä touhusta täysin väärä kuva. Esimerkiksi War Eternal -albumin (2014) maailmankiertue koostui noin kolmestasadasta keikasta
– Arch Enemyllä on kuitenkin aivan tietynlainen tapa tehdä biisejä – ja on aina ollut. telemisen vuonna 2019. Tien päällä säveltäminen ei ilmeisesti ole Arch Enemyn juttu. Kokeilin kaikenlaista – vaeltelin esimerkiksi kotini lähistöllä olevissa metsissä – ja hiljalleen uusia kappaleita alkoikin syntyä. Mehän teimme neljän keikan Suomen-rundin syksyllä 2014, ja se oli hieno kokemus. Kaverit löivät käsipäivää kuvauksissa, ja minä toivoin hartaasti, että he tulisivat toimeen toistensa kanssa. Michael Amott muistelee takavuosien ajatuksiaan hymyssä suin. Arch Enemy palaa Suomeen kesällä. SOUNDI 35 A rch Enemy on esiintynyt Suomessa huomattavasti harvemmin verrattuna vaikkapa In Flamesiin. – Raskaan musiikin suosio oli alamaissa, grungen jälkimaininkien edelleen lyödessä kasvoille. – Ainoa harmittava seikka oli se, ettemme ennättäneet paiskaamaan varsinaista kiertuetta viime syksynä. Jos kuuntelee Arch Enemyn biisejä tietyllä korvalla niin on varsin helppo tajuta, miten vahvasti ne perustuvat rytmeihin. Olen oppinut jo kauan sitten, ettei koskaan kannata sanoa ”ei koskaan”. Yhtäkkiä kotikulmilta löytyi parikymppinen maailmanluokan rumpali, josta kukaan ei ollut kuullut mitään. – Danieliin törmääminen oli mielettömän hienoa. – On toki kliseistä sanoa näin, mutta sanonpa silti: tuskin maltan odottaa! ”KIITOS NIGHTWISH, KIITOS SUOMALAISFANIT” ”Vastoin yleistä tietämystä, Michael Amott on todellakin vain yksi ihminen!” työskentelyllä on aina ollut suuri vaikutus siihen, miltä Arch Enemy soundaa, huomauttaa Amott. Tällaisista pohdinnoista huolimatta en tietenkään väitä, etteikö hän voisi jonakin päivänä osallistua sävellysprosessiin. Tietenkin ystävyytemme ja tuntemuksemme toisistamme on syventynyt ja olemme toki paljon taitavampia muusikoita, mutta kuten sanoin, musiikin tekijöinä kemiamme kohtasivat jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, Erlandsson miettii. Tutustuimme toisimme Black Earth -debyyttilevyn (1996) aikoihin, ja huomasimme ymmärtävämme toisiamme varsin hyvin jo tuolloin. Olin onneksi väärässä. P alataanpa mainitun Black Earthin ja yleisemmin yhtyeen alkuvuosien maailmaan. Kun otimme ensimmäisiä promokuvia, jotkut yhtyeen jäsenistä eivät olleet aikaisemmin edes tavanneet toisiaan. Jos Jeff kirjoittaisi meille, kappaleet olisivat taatusti priimaluokkaa, mutta soundaisivatko ne sataprosenttiselta Arch Enemyltä. Alissa oli tuolloin ollut laulajamme vasta puolen vuoden ajan ja suomalaiset ystävämme antoivat hänelle loistavan vastaanoton. musiikillista mystisyyttä ja myyttisyyttä. – Ei todellakaan! Rundasimme viime vuonna myös The Hauntedin kanssa, ja he kirjoittivat uutta musiikkia takahuoneessa pitkin iltaa. K u v a: TI m o Is o ah o arch enemy -taitto_e.indd 35 9.2.2018 12.01. Onko hänen mahdollisista kontribuutioista ollut puhetta. Uusien biisien kirjoittaminen on kuitenkin eräs tämän homman ehdottomasti antoisimmista ja mielenkiintoisimmista puolista. – War Eternal -kiertue oli lopulta niin mittava, että biisien kirjoitustaito pääsi jopa vähän unohtumaan. – Eräs uramme parhaista kiertueista tapahtui loppuvuodesta 2015, kun pääsimme rundaamaan Nightwishin ja Amorphisin kanssa Eurooppaan kuukauden ajaksi. Kiitän siis myös paikalle saapuneita faneja vielä kerran. Esiinnyimme joka ilta keskimäärin kymmenelle tuhannelle ihmiselle ja saimme tämän rundin ansiosta valtavasti uusia faneja. Onko teidän yhteistyönne muuttunut vuosien mittaan. Suomalaisyleisö pyöri ja pogoili juuri niin villisti kuin etukäteen toivoimmekin. – Minulle Suomi edustaa jonkinlaista... Suomessa yllättävän vähän keikkaillut bändi on nähtävissä tulevan kesän Tuskassa. Tai ainakin ruostumaan. En ollut etukäteen lainkaan varma, miten Nightwishin fanit suhtautuisivat Arch Enemyn kaltaiseen karheampaan vääntöön, mutta mehän saimme loistavan vastaanoton. – Eipä juurikaan. Mielipiteeni voi olla yksipuolinen, mutta juuri tämän työskentelytyylin takia Arch Enemy kuulostaa Arch Enemyltä. Kun kierros lopulta päättyi, pää oli kaikesta rundaamisesta sen verran pyörällä, että sävellystunnelmien löytäminen otti oman aikansa. Valmistelen ensin jonkinlaisen aihion, jonka jälkeen uppoudun treenikämpälle Danielin kanssa, ja sovitamme ideaa kahdestaan eteenpäin. Menestys tuli aikamoisena yllätyksenä, sillä meillä ei ollut levyn vastaanoton suhteen minkäänlaisia odotuksia, muistelee Amott. Yhtye on eräs Tuska Open Airin ehdottomista vetonauloista. Omalla kohdallani sellainen ei tule kuuloonkaan, sillä minun täytyy keskittyä säveltämiseen täydellisesti, puuskahtaa Amott. Kitaraguru Jeff Loomis, muun muassa Nevermoren biisinikkari, on vaikuttanut Arch Enemyn riveissä loppuvuodesta 2014. Iso kiitos Nightwishille vielä kerran! Viime lokakuussa tapahtunut Helsingin-keikka oli erityislaatuinen senkin puolesta, sillä Arch Enemy kuvasi konsertin aikana videon Will To Powerin ärhäkästä The Race -avausraidasta. Danielin kekseliäällä rumpuArch Enemy nappaa kuulijat otteeseensa tehokkaasti myös lavalla. – Ymmärrän varsin hyvin, että tämä kysymys nousee esiin tuon tuostakin, sillä Jeff on loistava kitaristi ja taidokas säveltäjä, aloittaa Amott. Melodinen metalli alkoi kuitenkin nostaa päätään esimerkiksi Japanissa Stratovariuksen kaltaisten yhtyeiden ansiosta, ja myös Black Earth niitti mainetta nousevan auringon maassa. – Bändihän oli vielä tuolloin eräänlainen projekti. Maastanne on tullut kova määrä mahtavia hevibändejä 90-luvun alkupuolen jälkeen, ja muistan miettineeni jo ennen Arch Enemyn varhaisia Suomen-keikkoja, että jaksaakohan yhtyeemme kiinnostaa ketään, kun teillä on omastakin takaa pilvin pimein loistavia bändejä. Se lämmitti sydäntä kovasti. – Halusimme promotoida tulevaa Yhdysvaltain-kiertuetta livevideolla, ja luottokuvaajamme ja -ohjaajamme Patric Ullaeus onnistuikin vangitsemaan The Circuksen kiihkeän tunnelman. Tänä päivänä on nimittäin aivan liian helppo unohtaa, millaiseen metallimaailmaan Arch Enemy aikoinaan syntyi
Milloin on luvassa uutta musiikkia. – Asim Searah tuli uudeksi livekitaristiksemme, ja mies on sopeutunut porukkaan loistavasti. Erlandsson taas pestattiin mukaan, sillä bändin alkuperäinen kannuttaja Ken Owen ei ole ollut soittokunnossa sitten 90-luvun puolivälin. Debyyttimme Wintersun (2004), Time I (2012) ja The Forest Seasons ovat hyvinkin erilaisia albumeja, ja sama linja jatkuu tulevaisuudessakin. Hänen paikkaajakseen nousi saksalainen Angela Gossow – ja tässäkin kohdassa kannattaa muistaa tuon ajan henki. Jeff ja Bill taas jatkoivat Carcassia muiden herrojen kanssa, ja hyvä niin! C arcass-vaiheen päättänyt Khaos Legions -albumi (2011) osoitti Arch Enemyn olevan musiikillisesti lähestulkoon elämänsä kunnossa, ja bändin menestyskäyrän suunta näytti selvältä. Sen kummemmin Liivaa väheksymättä tuntui, että Arch Enemy on löytänyt aivan oman juttunsa. Rundi oli Jari Mäenpään johtamalla ryhmälle näytön paikka, ja ainakin Tukholmassa areenallinen Arch Enemy -fanaatikkoja hyppäsi täysin sydämin myös Wintersunin matkaan. Levy oli bändin siihenastisen uran paras ja Gossow otti oman paikkansa välittömästi. Olisimme voineet kirjoittaa Wages Of Sinin kakkososan, mutta jostakin kumpusi vähän erilaisia biisejä, ja monipuolisempi ja melodisempi Anthems Of Rebellion (2003) kurtisti joidenkin diggareiden kulmia. Muutaman vuoden ja kymmenien ja taas kymmenien konserttien jälkeen jouduin ilmoittamaan Carcassin ydinkaksikolle Jeff Walkerille ja Bill Steerille, että ystävät ”WINTERSUNIN TUNNELMA ON HYVÄ JA KIIREITÄ RIITTÄÄ!” A rch Enemyn Euroopan-kiertueen erikoisvieraana nähtiin Wintersun. Metallidiggarit ovat usein puritaaneja, eivätkä he pidä muutoksista. Kivenkova The Forest Seasons -albumi katkaisi Wintersunin pitkän levytyshiljaisuuden viime kesänä. Kuusi! No, homma karkasi käsistä aivan täysin. Sitten tapahtui taas jotakin yllättävää. Wages Of Sin -albumin menestys ylitti kaikki odotukset. – Angela ilmoitti jättäytyvänsä pois laulajan tontilta ja keskittyvänsä jatkossa bändin managerin tehtäviin. – Olimme taannoin pari vuotta horroksessa, mutta nyt tunnelmat ovat toisenlaiset. Keikkoja on tulossa runsain mitoin ainakin Eurooppaan, USA:han ja Venäjälle, ja seuraavan julkaisun suunnittelutyö on käynnissä. Omasta mielestäni laulan livenä nyt paljon paremmin, kun pystyn keskittymään vain yhteen hommaan, Mäenpää päättää. Arch Enemy nousi isoksi yhtyeeksi 2000-luvulla ja Angela antoi kasvot tuolle nousulle. – Suurin osa kiertueen keikoista on ollut loppuunmyytyjä, ja vastaanotto on ollut ykkösluokkaa joka puolella, sanoo Mäenpää Fryshusetin takahuoneessa. Myös suomalaisklubeissa keväällä esiintyvän Wintersunin livekokoonpanokin muuttui viime kesänä, kun Mäenpää päätti keskittyä lavaolosuhteissa pelkkään laulamiseen. Hämmentävää kyllä, mutta Arch Enemyn pyörittämisen ohella miehiltä löytyi aikaa myös horroksesta heränneen Carcassin uudelle tulemiselle. Aikomuksena on nyt etsiskellä ja fiilistellä inspiroivia soundimaailmoja, ja katsoa sitten mihin suuntaan seuraava levykokonaisuus lähtee kehittymään, sanoo Mäenpää. – Vastoin yleistä tietämystä, Michael Amott on todellakin vain yksi ihminen! Vakavammin sanoen: en oikein itsekään tiedä, miten onnistuimme tekemään Carcassia ja Arch Enemyä yhtä aikaa. – Naislaulaja metallibändin keulalla oli hyvin harvinaista, vaikka Nightwishin nousukiito olikin jo alkanut. No, kiertueelta toiselle ilman taukoa, studiosta suoraan tien päälle ja niin edelleen... Samat sanat pätevät rumpalinamme loppukesästä asti toimineeseen Rolf Pilveen – hän on huikea muusikko ja mainio kaveri. Ja kuten jo sanoin, suuarch enemy -taitto_e.indd 36 9.2.2018 12.01. – Emme päästäneet faneja helpolla jatkossakaan. Suomalaisväriä Arch Enemyn kiertueelle on tuonut livekokoonpanonsa uusiksi pistänyt Wintersun. – Wintersunin kantava idea on hieman samanlainen kuin vaikkapa Devin Townsendin tapauksessa, eli julkaisut eivät ole samasta puusta veistettyjä vaan yllätykset kuuluvat pelin henkeen. Me rakastimme Angelan ääntä, mutta rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että fanien vastaanotto jännitti kovasti. Tätähän se oli monen vuoden ajan, kitaristi puistelee päätään. Arch Enemy operoi kuitenkin huomattavasti rankemmilla taajuuksilla, sillä Angelan ulosanti oli jonkinlainen risteytys Morbid Angelin David Vincentiä ja Deathin Chuck Schuldineria. Miten he suhtautuisivat uuteen laulajaan. Amott oli vanha Carcass-konna, sillä mieshän vaikutti legendaarisen brittiyhtyeen riveissä jo vuosina 1990–1993. K u v at : TI m o Is o ah o hyvät, minun ja Danielin on pakko keskittyä jatkossa Arch Enemyn uran rakentamiseen. Noususuhdanteemme ei kuitenkaan taittunut ja aikataulut alkoivat täyttyä kiihtyvällä tahdilla, rumpali sanoo. 36 SOUNDI SOUNDI 37 Vuonna 2001 Arch Enemy ajautui tiukkaan paikkaan, kun yhteistyö ensimmäisen solistin Johan Liivan kanssa saapui tiensä päähän. Ratkaisu on osoittautunut toimivaksi. Vuosi 2018 näyttää Wintersunin osalta kiireiseltä. Ymmärsin hänen ratkaisunsa, mutta samaan aikaan se arvelutti ja jopa kauhistutti. Amottin ja Erlandssonin ahkerointi vuosina 2007–2012 hakee vertaistaan. – Aikataulut ovat vasta mietinnässä ja homma on vielä ideaasteella. – Alkuperäinen suunnitelmamme Carcassin paluun suhteen oli hyvin maltillinen, sillä aikomuksena oli soittaa kuusi keikkaa
Tarkempi tutustuminen aiheeseen olikin jo hämmentävämpää: Ai, olemmekin ykkösenä kaikkien rocklevyjen kategoriassa, ja taaksemme jäivät Foo Fighters ja Queens Of The Stone Age. No, hienoja asioita! arch enemy -taitto_e.indd 37 9.2.2018 12.02. Tiesimme tuskallisen selMichael Amott (toi nen oik.) haluaa pitää Arch Enemyn biisintekoproses sin muuttumatto mana juuri oikean laisen materiaalin luomiseksi, vaikka riveissä on muita kin lahjakkaita säveltäjiä. Hän paljastui mutkattomaksi persoonaksi, mutta tietenkin uuden ihmisen kanssa treenaaminen tuntui aluksi oudolta. Maailmankuvamme ovat sen verran lähellä tosiaan, että päätimme kirjoittaa joitakin sanoituksia yhdessä. Oliko Will To Powerin tekeminen helpompaa verrattuna War Eternalin työstämiseen. – Onneksi Angela osasi ehdottaa seuraajakseen Alissaa, ja kutsuimme hänet Ruotsiin pariksi viikoksi. ”Jos biisit ovat tarpeek si hyviä niin paatti pysyy pinnalla.” västi, että levyn täytyy olla helvetin hyvä. Jos biisit ovat tarpeeksi hyviä niin paatti pysyy pinnalla, ja parhaassa tapauksessa purjeisiin saattaa löytyä jopa uutta tuulta. – Kyllä vain, muutaminkin eri tavoin. Esimerkiksi meille ja Nightwishille on käynyt niin. 36 SOUNDI SOUNDI 37 rin osa metallin ystävistä ei varsinaisesti rakasta muutoksia... Myös studiovelho Jens Bogren tuli tutuksi War Eternalin tekemisen aikoihin, ja yhteistyömme oli varsin saumatonta. Albumin nimibiisin, You Will Know My Namen ja Never Forgive, Never Forgetin kaltaiset numerot kertoivat Arch Enemyn olevan kaukana kuoleman kielistä. Will To Power kohosi korkealle monien lehtien vuosilistauksissa, mutta vähemmän yllättäen Suomi näytti taas metalliset kyntensä. Kun minulle kerrottiin Will To Powerin voittaneen Soundin yleisöäänestyksen, mietin ensin, että onpa hienoa nousta metallilevyjen kultamitalistiksi. Will To Power on eräänlainen War Eternal 2.0., vaikka emme lähteneetkään tekemään musiikillisesti samanlaista levyä, miettii Amott. Alissan taidot ja karisma tekivät joka tapauksessa vaikutuksen, ja meistä alkoi hiljalleen tuntua, että saatamme selvitä tästäkin muutoksesta kuivin jaloin. – Koko homma on useimmiten kiinni biisimateriaalista – solistia yhtään väheksymättä. – Kriitikoiden palaute on ollut varsin kiittävää oikeastaan kautta linjan, mutta fanit ovat olleet suorastaan liekeissä. Tämänhän me saimme takavuosina huomata vaikkapa Iron Maidenin ja Judas Priestin tapauksissa, muistuttaa Amott. Sellainen siitä onneksi myös tuli, ja suurin osa faneista otti Alissan avosylin vastaan, Erlandsson sanoo. – War Eternalin valmistelu oli todella huolellista. Aivan kuten Wages Of Sin kolmetoista vuotta aikaisemmin, myös War Eternal -pitkäsoitto tyhjensi pajatson. Mutta miksi jotkut yhtyeet onnistuvat solistin vaihdoksessa ja toisille käy paljon kehnommin. Pitkän kiertueen jälkeen tunsimme Alissan oikein hyvin ja hän tunsi puolestaan meidät. Silloin tuntui, että mitä hemmettiä täällä oikein tapahtuu
Mopocalypse vankistaa jo hyvällä alulla ollutta Mopon mainetta bändinä, joka tuntee jazzin konventiot läpikotaisin, mutta ei tyydy toistamaan niitä. Vaikka albumin punkjazz-startti loivenee polveilevamman ja inasen traditionaalisemman ilmaisun suuntaan, bändin oikeasti monella tasolla liikkuva soundi napsii vaikutteita ihailtavan laajalta sektorilta aina vanhoja kansanmusiikkimelodioita myöten. Musiikkia tehdään siltä pohjalta kun tuntuu ja koetetaan kertoa tarinaa. – Olemme tehneet musiikkia hirveän intuitiivisesti. Ei pidä paikkaansa. Teksti: Antti Luukkanen Kuva: Aarni Toiviainen Mutkan takaa ilmestyy koko kaistan leveydeltä tämän hetken kovamaineisin mopojengi, Mopo-jengi. Se lienee juuri se kappale, josta tähän vaivihkaa anarkistiseen kokoonpanoon tutustuminen kannattaa aloittaa. 38 SOUNDI SOUNDI 39 K yseessä on jazzia omalla tavallaan käsittelevän Mopo-yhtyeen kolmatta trioalbumia Mopocalypsea promotoiva video kappaleesta Tökkö. Kuulostaa aivan kuin Mopon tarkoitus olisikin ravistaa jazzin muotokieltä. – Se musiikki on tehty ilman mitään määritelmiä genrestä tai että se olisi mikään vastaisku millekään, Linda korostaa. Vasemmalla punaista Vespaa ajaa Eero Tikkanen, keskellä Honda Monkeyn selässä on Linda Fredriksson ja oikealla laidalla Suzuki S1:tä pärisyttää Eeti Nieminen. Oudosta kulmasta sisään mopo-taitto_b.indd 38 8.2.2018 16.13. Mitään konseptia ei ollut eikä ole. Ja se on edelleen niin. Rumpali Nieminen ja basisti Tikkanen pitävät yllä notkeaa mutta muhkeaa jytäkomppia ja Fredrikssonin saksofoni töräyttelee vähääkään hienostelematta tavalla, josta tulee mieleen enemmänkin The Stoogesin Fun House kuin sisäsiistiksi usein luultu nykyjazz. Eero kertoo, että ensidemolle kaikkien kolmen piti tehdä biisejä, jotka päätyivät myös yhtyeen debyyttilevylle Jee! (2012). Eero: – Kyllä me kaikki oltiin soitettu jazzia ja siihen päin haluttiin lähteä. Alkuvaiheen linja siis syntyi sen mukaan, mitä kukakin oli saanut aikaan
Ja niin edelleen. Bändille on kuitenkin itsestäänselvää, että nassakasti nimetyissä biiseissä on olemassa niitä kantava sisäänrakennettu kertomus. Kolmikosta aistii, että juuri tässä kohtaa heillä oli ongelmia. Mutta se huumorikaan ei ole konsepti, vaan asia, joka tulee luonnostaan. Bändi oli jopa hajoamisen partaalla. Sen takia Mopon kautta on päässyt vapautumaan ja kehittymään. Billy Cobhamin Stratusia seuraa ”tietysti” Stratovariuksen Black Diamond. Me voitaisiin soittaa tapahtumissa, jotka ei olisi niin sidoksissa siihen jazz-hommaan. – Meillä ihmisinä oli kolmistaan hyvä ja kiva olla keskenämme, jolloin se soittaminenkin oli turvallista. Jokainen soittaa vuoron perään yhden kappaleen, joka liittyy jotenkin edelliseen. Jo ihan siitä syystä, että siellä olisi erilaisia kuulijoita, jotka löytää uutta musaa toistensa kautta. Linda: – Paitsi viime viikolla keikalla Saksassa lensi kumikana yleisöön. Linda: – Se että kaikilla on ollut haasteellisia elämänvaiheita kuuluu myös musiikissa syvyytenä. Fuusio on monille jazzia karttaville se pahin kirosana. Mutta entäpä jos jazziin yhdistetäänkin rockin puolelta vähän rouheampi soundi tai mennään rohkeasti aina punkin puolelle saakka. Kyllä niiden takia reissaa vaikka Rukalle tai muualle maailman ääriin, Eeti viittaa haastatteluhetkellä käsillä olevaan pidempään keikkamatkaan. 38 SOUNDI SOUNDI 39 Young Nordic Jazz Cometsin Suomen osakilpailun voitto vuonna 2011 sinetöi sen, että voidaan olla muidenkin mielestä jazzbändi. On kuvaavaa, kun Eero vähättelevään sävyyn mainitsee ammattimuusikon urakseen ”vain kymmenen vuotta”. Sellainen on jäänyt vähemmälle. Eero: – Tämä levytysprosessi oli näistä varmasti se haastavin ja pisin. Sitä työstettiin pitkään, varmaan kaksi vuotta. Siihen kuuluu myös ne tummat puolet. Mutta melkein kaikkien biisien kohdalla niistä tuppaa tulemaan tarinoita. Mutta se on vain vahvasti yksi genre muiden joukossa. Mopo on kuitenkin kaikille ensimmäinen todellinen itseilmaisun väline. On uskallettu mennä erilaisiin paikkoihin musassakin. Tai sitten ei. Me ollaan järjestetty etenkin alkuvuosina itse keikkoja. – Se vuorovaikutus yleisön kanssa... Se on ollut temmellyskenttä siinäkin suhteessa. Joita on aina hienosti löytynytkin. Esimerkiksi Jee!-levyn julkkarikeikalle pyydettiin mukaan Jaakko Laitinen ja Väärä Raha. Se on ollut temmellyskenttä.” mopo-taitto_b.indd 39 8.2.2018 16.13. Tähän mennessä se on ollut pitkälti sitä. Vaikka meillä on outo kulma, josta me tullaan sisään, niin ollaan kuitenkin jonkun genren alla. Yhteisymmärryksen löytäminen on jatkamisen edellytys. Ja se uuden etsiminen yhdessä on riemukasta. Mutta se ”mitä vaan” on oltava myös tosi hyvää. Se on tosi hauskaa leikkimistä. Hienoa että saatiin tämä kuitenkin tehtyä ja mentyä eteenpäin. Mä olen tainnut valita seuraavan, joka on Jukka Nousiaista, sitten on Eeron vuoro (Esko Rahkonen: Lapin tango) ja näin se etenee. Jos ei tule mitään mieleen, niin on valittu vaikka Sound Of Music niin kuin tässä. – On musta tosi tärkeää, että pystytään luomaan sellainen hetki, että kaikki ollaankin jossain muualla. On kiva tarjota sellainen mahdollisuus. ”Mopon kautta on päässyt vapautumaan ja kehittymään. On hieno tunne, kun se onnistuukin. Linda: – Ja koska siellä on improvisaatiota, niin se tuo mielettömästi iloa, että asiat voi mennä eri tavalla kuin viimeksi. Se tila on huumaava. Mopocalypsen kansivihkoon on ikuistettu yhden biisilistallisen verran bändin keikkareissuillaan suosimaa ajanvietettä. Eero ja Linda paljastavat, että Mopo on ensimmäinen kokoonpano, jolle he ovat tehneet omia sävellyksiä. – Siinä mielessä mä olen tyytyväinen tähän tilanteeseen. Lindan mainitsema tarinankerronta on kiinnostava ajatus jo senkin takia, että Mopon kappaleet ovat instrumentaaleja. Tätä kaksisuuntaista energiaa Mopon trio mielellään korostaa. Siihen on mahtunut kaikenlaista. Siksi uskalsi soittaa tavalla, jolla ei ollut koskaan aikaisemmin soittanut. Mutta ilmapiiri on avoin ja annetaan ideoille tilaa. Mopon syntymä oli siksi käänteentekevä juttu. Löysin oman musiikillisen ääneni. Kyllä mä elän siitä. Sitä ei pakoteta. Kolmekin jopa. Eero: – Niin, jos vertaa esimerkiksi meidän kahteen edelliseen triolevytykseen, niin niissä on ollut vähän enemmän huumoria tai ainakin iloittelua. Ruutupaperille tallennetun Jyväskylän reissun saldo todellakin kulkee laidasta toiseen. Jossain manner-Euroopan jazz-festareilla soittaminen on oikeasti tosi arvokasta. Mutta unelmana olisi soittaa erilaisia keikkoja. Mun ja Mopon musiikin tekeminen elää siitä, että saadaan hyvä lavaenergia aikaiseksi. Tottakai tämä on välillä tosi vaikeaa, mutta tässä on taas uusi levy. – Rockimman puolen – vaikka Tökkö ja Riisto tällä uudella levyllä – myötä voi tulla ihan uudenlaisia kuulijoita, jotka kuuntelee meidän levyä pidemmälle ja päätyy sitten kuuntelemaan jotain, mihin ne ei olisi muuten tutustunut. Linda: – Voidaan soittaa mitä vaan. Onko Mopo nähnyt käytännössä musiikkinsa ilmeistä crossover-potentiaalia. Meille on sanottu, että meidän biisien nimet on se meidän juttu, ne on sitä Mopoa. Festareiden voi olla vaikea buukata sellaista, joka ei ole jazzia, rockia tai kansanmusiikkia. Mopocalypse on pohdiskelevampi. On menty sen mukaan, miltä on tuntunut. Mopon kolmikko on monissa liemissä kiehautettuja muusikoita, jotka ovat soittaneet lukemattomissa projekteissa ja yhtyeissä. Se on taianomainen fiilis. Linda määrittelee Mopon olevan tasa-arvoinen yhtye, jossa kaikkien pitää lopulta olla samaa mieltä. Eikä Mopon musiikillinen monipuolisuus ole pelkkää sanahelinää. On sielläkin huumoria, mutta se on mustempaa. Eeti: – Henkilökohtaisia kriisejä ja niiden vaikutusta yhteisöön. – Livenä soittaminen on automaattisesti se ykkösjuttu, Eero vahvistaa. Jos jotkut on eri mieltä jostakin ideasta, niin pyritään saamaan aikaan kompromissi. Vaikeaksi homma kävi juuri Mopocalypsea tehdessä. Siellä pitää kuulua missä liikutaan omassakin elämässä. Monesti valinnat sanelee oudot mielleyhtymät tai pelkkä fiilistelyn halu. Linda: – Tässä on ainakin Eeti aloittanut (Kari Peitsamo ja Ankkuli: Tuhatkaunon tapaus), sitten kappaleen soidessa seuraava on intuitiivisesti miettinyt, mikä tulee sen jälkeen. Mopon keikoista kuulee puhuttavan hurmokselliseen sävyyn, ja on jo lähtökohtaisesti todennäköistä, että improvisaatioon houkutteleva musiikkityyli elää vahvimmin vuorovaikutuksessa yleisön edessä. Eero: – Asioista on pystyttävä keskustelemaan. Eero: – Mutta se on silti hyvä, että ollaan profiloiduttu johonkin genreen, koska on havaittu sekin, että on tosi paljon hyvää musiikkia, mitä on vaikea lokeroida minnekään. Linda nostaa esiin jo rivien välissä ehdottamani porttiteorian. – Pyritään saamaan siitä biisin tarinasta vahva, avaa Eeti sävellysten tarkoitusta. Eeti: – Mun mielestä se ei ole sillä lailla sataprosenttisesti vielä onnistunut, että soitettaisiin esimerkiksi rockfestareilla. Tällä levyllä sitä on vaan vähemmän musassa. Eero: – On tosi iso kynnys tuoda omia biisejä minnekään. Eikä siinä ole mitään armoa, että voisi passata. Kun on sitä biisiä kuvaava nimi, niin tarina aukeaa siitä johonkin suuntaan kuulijallekin. On mahtavaa, ettei ole tarvinnut pitää kiinni semmoisesta ”trademarkista”, että meillä keikoilla aina kumilelut lentelisi. – En tiedä, onko se tarina aina ollut siinä ekassa sävellysideassa. Siinä on aina se vaara, että se saattaa epäonnistua
Teksti: Timo Isoaho Kuvat: Pekka Keränen e are very sorry. 40 SOUNDI K u v a: Ti m o Is o ah o shiraz lane -taitto_b.indd 40 9.2.2018 11.27. Nyt, muutamaa tuntia myöhemmin, miehen kurkusta ei tule enää pihaustakaan, Laine puistelee päätään Hard Rock Cafen takahuoneessa. On sanomattakin selvää, että yksikään itseään kunnioittava rockbändi ei halua perua keikkaa, etenkään lyhyellä varoitusajalla. Hannesta tietysti ottaa pattiin kaikista eniten. Usean oktaavin laajuudelta normaalitilassa operoivan solistin kurkusta ei todellakaan lähde mitään käheää kuiskausta kummempaa, joten pelkkä ajatuskin esiintymisestä on silkka mahdottomuus. We can’t play for you guys tonight. RUNDAAMISEN KORKEAKOULUSSA – Helvetin ärsyttävää, mutta minkäs teet. Tukholma on käynyt Shiraz Lanelle jo tutuksi, ja vastaisuudessa näistä kulmista tulee varmasti vieläkin tutumpia. Kovan rockin kahvilaan on kuitenkin saapunut mukavasti paikallisia Shiraz Lane -faneja, joille yllättävä ”no show” tulee ikävänä uutisena. (Yhtyeeseen kuuluu myös rumpali Ana Willman, mutta hän ei ole mukana tällä reissulla.) Keikan peruuntumisen koruttoman syyn voi lukea Kettin puhelimen ruudulta: ”Sori nyt ei pysty puhuu”. Vieressä istuva kuumeisen näköinen laulaja kietoo villahuivia tiukemmalle kaulansa ympärille, näyttäen maansa myyneeltä – ja sen ymmärtää. Shiraz Lanen Tukholmankeikka kariutui viime metreillä, kun solisti Hannes Kett menetti tyystin äänensä. Lupaukset lunastava kakkosalbumi Carnival Days todistaa, että maailmalle kurottavalta bändiltä voi odottaa jatkossakin suuria mainetekoja. Silti, ketään tai mitään väheksymättä, yhden Tukholman-keiJoskus käy näin. No, ensi kerralla sitten, sanoo Alex. Saatiin silloin paljon uusia diggareita ja he ovat tänäänkin paikalla... We are very, very sorry!” Hemmetti soikoon, tämähän alkaa hyvin. Tässäkin tarinassa tehdään paluu Skandinavian pääkaupunkiin, mutta sitä ennen käydään aikamoisella maailmanmatkalla. Soundi on paikalla Tukholmassa, kun Shiraz Lane -nelikko Hannes Kettin (laulu), Miki Kalskeen (kitara), Jani Laineen (kitara) ja Joel Alexin (basso) on määrä esiintyä akustisesti paikallisen Hard Rock Cafen lauantai-illan huumassa. – Soitettiin Santa Cruzin kanssa Tukholmassa viime marraskuussa. – Tultiin aikaisemmin iltapäivällä haastatteluja esiintymisreissulta Kööpenhaminasta, ja Hannes oli vielä suhteellisen okei. Genrerajoista piittaamattoman hard rock -joukkue Shiraz Lanen ärhäkkä nousukiito on ollut vakuuttavaa seurattavaa
Kiertueolosuhteiden ääripäät ovat sen jälkeen tulleet tutuiksi. ”Vuonna 2015 meitä kysyttiin esimerkiksi Uuden Musiikin Kilpailuun, mutta ei edes harkittu osallistumista.” Shiraz Lane pääsi suuren maailman valojen loisteeseen pian ensiep:n julkaisun jälkeen. SOUNDI 41 shiraz lane -taitto_b.indd 41 8.2.2018 16.15
– Pitäisiköhän järjestää tasavuosijuhlat heti 1.1.2019. Siellä oli satanut urakalla monta päivää ja koko mesta oli yhtä mutavelliä. Hannes ja Ana toki ideoivat bändin vuonna 2009, mutta ensimmäisinä vuosina toimintaa ei juuri ollut – ja jos oli, niin se ei ollut kovin tavoitteellista tai suunnitelmallista. Tulihan sitä jo Euroviisujen voiton jälkeen käytyä torilla katsomassa, kun Tarja Halonen ojensi Mr. Tutkittiin sitten Bogrenin Fascination Street -studion sivuja ja sitä kautta löytyi muitakin kovia kavereita. – Vuoteen 2011 mahtui jo kaikenlaista, myös vastoinkäymisiä. Muutamaa kuukautta myöhemmin törmäsimme samaan japanilaiseen Wacken Open Airin tiimellyksessä. Onneksi he tapasivat erään entuudestaan täysin tuntemattoman tyypin, joka maksoi sankareidemme taksin hotellille. – Meillä oli silloin muutakin tekemistä. – No, kymmenvuotiskekkerit olisivat liioittelua. – Brother Firetriben kanssa tehty rundi oli paljon lyhyempi ja matkaa tehtiin helvetin hienolla bussilla. Toisaalta, nyt oli helpompaa petrata toisella kierroksella, Laine naurahtaa. Vuonna 2015 meitä kysyttiin esimerkiksi Uuden Musiikin Kilpailuun , mutta ei edes harkittu osallistumista, sanoo Alex. Liverpoolissa takahuoneen katto oli siinä kunnossa, että mestaan satoi sisälle, Alex muistelee. Shiraz Lanen uudelle tasolle nostava Carnival Days -kakkoslevy on tätä luettaessa juuri julkaistu. Yhtäkkiä kaveri vain ilmestyi jostakin ja huikkasi iloisesti: ”Hei, muistatteko, kustansin teille taksin Tokiossa.” Joo, muistetaan. Eihän se sivaripojilta onnistunut, mutta onneksi porukasta löytyi myös armeijan sissikoulun käynyt henkilö, ja saatiin maja lopulta pystyyn, nauraa Laine. – Osallistuimme Hard Rock Rising -kilpailuun, ja kappas vain: voitimme koko skaban. Viime vuoden loppupuolella Shiraz Lane pääsi tutustumaan Manner-Euroopan rockluoliin toisen kerran. Tuskin olivat Wackenin kostuttamat kledjut ehtineet kuivaa, kun Shiraz Lane jo vetäytyi treenikämppänsä uumeniin. Erityisesti Per Aldeheimin CV pisti silshiraz lane -taitto_b.indd 42 8.2.2018 16.15. Mutta ennen kuin hypätään sen tunnelmiin, pysytellään vielä hetki For Crying Out Loudin äärellä. – Pääsimme rundaamaan Lordin kanssa syksyllä 2016. Olosuhteet olivat varsin toisenlaiset. Onneksi saimme lainattua sen verran kamoja, ettei esiintymistä tarvinnut perua. Esimerkiksi toukokuussa päästiin soittamaan Japaniin Sonata Arctican ja Lost Societyn kanssa, sanoo Laine. Olisihan siinä tekosyy hyville bileille, naurahtaa Laine tukholmalaisen anniskeluravintolan uumenissa seuraavana iltapäivänä. Tämän jälkeen Shiraz Lanen ei ole tarvinnut vilkuilla olkansa yli. Kiertueesta ei ole yhtään mitään negatiivista sanottavaa. – Hannekselta ja Analta järki lähtikin. Se oli älyttömän siistiä, sillä olimme diggailleet Lordin touhuista jo monen vuoden ajan. Tuona vuonna UMK:n finaalissa soittivat muun muassa Pertti Kurikan Nimipäivät, Satin Circus, Opera Skaala, Solju ja Angelo De Nile. Nyt soitettiin riisutusti myös akustisilla ja puntaroitiin tarkasti kappaleiden kantavia melodioita, kuvailee Alex ja jatkaa: – Jo varhaisessa sävellysvaiheessa alettiin miettiä parhaita mahdollisia yhteistyökumppaneita. Siinäpä Shiraz Lanen esiintymismaat ensimmäisen omakustanne-ep:n jälkeen. Olimme silloin Iso-Britanniassa ja kelit olivat aivan karmeat. Horisontissa vilkkui kirkas tavoite: ensimmäinen oma pitkäsoitto. Halusimme myös kirjoittaa koukuttavampia melodioita ja muovata soundimaailmaa vakuuttavammaksi, aloittaa Laine. Niin, kuinka moni näistä on tehnyt näyttävän uran. Lordille koko Suomen avaimen. Kun melkein kaksi kuukautta kestänyt rundi oli loppumetreillä, niin fiilis oli sellainen, että joko tämä loppuu, kertoo Laine. – Lordi-kiertue kesti seitsemän viikkoa ja se oli melkoinen rundaamisen korkeakoulu. Eikä tarina tietenkään pääty tähän... – Ykköstavoitteena oli tietenkin tehdä debyyttiä parempi levy ja välttää turhaa kiirettä. Seuraava veto oli Tokiossa kahden tuhannen antaumuksella diggailevan japanilaisen edessä, ja sehän meinasi viedä järjen, hymyilee Alex. Kaikki oli ihan täydellistä, Laine nyökkäilee. – Ettei nyt tulisi ihan väärää kuvaa mistään viiden tähden hotelleista niin palatkaamme Wackeniin. – Musakilpailujen maine on tietenkin vähän kyseenalainen, ja niiden antama huomio voi olla hyvinkin ohimenevää. P alataan takaisin Ruotsiin. Aikansa erilaisia mahdollisuuksia puntaroituaan Shiraz Lane nimittäin päätti valmistella Carnival Daysin viidensadan kilometrin päässä omasta kotipesästä. Oltiin telttamajoituksessa VIP-alueella, mutta kovin kummoista very important person -fiilistä ei syntynyt festivaalille saavuttuamme. Sen verran on matkaa Tikkurilasta eteläiseen Tukholmaan. Liikuimme asuntoautolla ja lämmitin hajosi kierroksen loppuvaiheessa. Tultiin alueelle illan pimentyessä ja ryhdyttiin kasaamaan telttaa hemmetinmoisessa sateessa ja tuulessa... – Tämä ensimmäinen pidempi reissu hitsasi meitä entistä tiiviimmin yhteen ja samalla se valoi uskoa omiin mahdollisuuksiin. Aikamoinen yhteensattuma. Palkinto oli mieluinen, sillä loppuvuodesta 2014 pääsimme palkintomatkalle Kanadaan. Ja olihan Kanadassa kautta linjan aika railakas meininki, mutta vältyttiin sentään pahemmilta ylilyönneiltä, hymähtää Kalske. J apani, Saksa, Kanada ja Suomi. – Keväällä 2016 julkaistu For Crying Out Loud ei ole missään nimessä huono levy, mutta ajan kanssa siitä olisi tullut parempi. Se oli käsittämättömän hienoa. Vain pari viikkoa aikaisemmin oli paiskattu Be The Slave Or Be The Change -debyyttiep:n julkaisukeikka Helsingissä, ja Bar Bäkkärillä oli varsin kiihkeä meininki. Skulataan vanhan liiton meiningillä treenikämpällä ja katsotaan mitä syntyy. Torontossa soitettu keikka oli myös ensimmäinen esiintymisemme Etelä-Suomen ulkopuolella, muistelee Laine. Se oli meidän ensimmäinen varsinainen kiertue, ja päästiin soittamaan illasta toiseen isoille yleisöille. – Me tehdään biisejä useimmiten jammailemalla. Mitähän Jens Bogrenin tekemä masteri maksaisi. – Se oli ihan mieletöntä. – Toisaalta mikään vastoinkäyminen ei tuntunut miltään. Lopputulos oli se, että kaverukset harhailivat keskellä yötä Tokion kaduilla eksyneinä ja rahattomina. Yhtyeen ”vielä vakavampi ajanlasku” alkoi vuonna 2014, jolloin Joel Alex liittyi vahvistamaan rykmenttiä. Vantaan Tikkurilassa alkuperäisiä perustuksiaan vuonna 2009 valaneen hard rock -yhtyeen matkan varrelle on nimittäin mahtunut jo nyt enemmän iloisia tapahtumia ja mainioita käänteitä kuin 99,5 prosentille bändeistä tapahtuu koskaan. Tai jonkun vastaavan, hymyilee Kalske. 42 SOUNDI SOUNDI 43 kan puihin meneminen on pelkkä pisara Shiraz Lanen alati täyttyvässä viinileilissä. Kuka olisi se paras mahdollinen tyyppi vääntämään sopivan modernit tykkisoundit. Meidän ensimmäisen keikan oli määrä tapahtua erään viikon perjantaina, mutta vain muutamaa päivää aikaisemmin treenikämpälle murtauduttiin ja vorojen mukaan lähti kaikenlaista. – Jälkikäteen ajateltuna albumin kanssa tuli vähän turhan kiire, sillä jouduimme kirjoittamaan biisit ja nauhoittamaan koko hoidon noin viidessä kuukaudessa, sanoo Kalske. Kävi nimittäin niin hienosti, että albumi vei Shiraz Lanen kahdelle pitkälle Euroopan-kiertueelle – ja uskokaa huviksenne: tällainen on hyvin poikkeuksellista ensimmäisen levynsä julkaisseelle nuorelle rockyhtyeelle
No, musiikki tulee suoraan sydämestä ja sieltä tulee mitä tulee, mutta kyllähän me haimme ihan tietoisesti pientä etäisyyttä tyypillisimpään glamja hard rockiin. Me on tehty alusta asti omaa juttua ja jatketaan samalla linjalla, eikä odoteta mitään äkkinäistä jättipottia, avaa Laine. Meillä oli vahva visio ja hänellä oli vahva visio, ja valjastettiin molempien parhaat ideat käyttöön. Biisi ei ehdi paljon vanhentua, kun yhtye on jo hypännyt eräänlaisen hämyisen yökerhojazzin tunnelmiin. Kuten itse elämäkin, asiat etenevät sykleissä. Jos taas ei soita niin ei meidän maailmamme siihen kaadu. – Reincarnation on kummitellut Shiraz Lanen maailmassa vuodesta 2014, ja nyt saatiin homma valmiiksi. ”Lordi-kiertue kesti seitsemän viikkoa ja se oli melkoinen rundaamisen korkeakoulu.” shiraz lane -taitto_b.indd 43 8.2.2018 16.15. Rikottiin samalla omia kaavojamme, ja odotamme suurella mielenkiinnolla fanien mielipiteitä, sanoo Kalske. Soivatko Bodomin biisit radiossa tai paistattelevatko ne kaverit median valokiiloissa. Toisin sanoen homma alkoi toimia saman tien, ja päätettiin tehdä koko levy hänen kanssaan, sanoo Laine. Työskentely oli sellaista best of both worlds -meininkiä, lisää Kalske. Rockmusiikki saattaa olla tällä hetkellä jonkinlaisen altavastaajan, underdogin, asemassa, mutta se ei hämää kovaa työtä pelkäämätöntä Shiraz Lanea. Samalla kumarramme ja kunnioitamme myös keskuudestamme jo poistuneita, lisää Kalske. Se ei todellakaan ole meidän juttu, hymähtää Alex ja päättää: – Ace Frehley on sanonut, että tavoitteet kannattaa asettaa ihan järjettömän korkealle, ja jos jonakin päivänä huomaa päässeensä edes puoliväliin niin se on hienoa. Pohjoismainen yhteistyö lähti käyntiin kivuttomasti. Siinä on meidän ohjenuoramme! Shiraz Lanea on verrattu tuttuihin hardja glam rock -nimiin, mutta yhtye itse haluaa haastaa kuulijansa tarjoamalla muutakin kuin genrensä peruskauraa. Jo albumin käynnistävä nimiraita alleviivaa, ettei Shiraz Lane tyydy ”pelkän aivottoman hard rockin paahtamiseen”. Niinpä niin. Oma lukunsa on pitkäsoiton majesteettinen päätösraita Reincarnation. Mutta ei tietenkään niin, että progeillaan pelkän progeilun vuoksi, kuvailee Alex. 42 SOUNDI SOUNDI 43 mään, sillä hän oli työskennellyt muun muassa Soilworkin, Def Leppardin ja H.E.A.T:n kanssa. – Periltä löytyy sitä ”ruotsalaista herkkumelodiakorvaa”, mutta hän ei ollut mikään tuottajatyranni. Kahdeksanminuuttinen eepos seikkailee ennakkoluulottomasti tunnelmasta toiseen – aivan kuin kappaleen tekstikin. Silti tuvat ovat täynnä joka puolella maapalloa, lisää Kalske. – Mietittiin hetken verran, että avataanko homma jollakin tyypillisellä kaahausriffillä, vai haastetaanko itseämme ja kuulijoita vähän enemmän. – Monia tämän päivän artisteja mainostetaan jonkun hampurilaisaterian kyljessä. – Jos joku radioasema soittaa Shiraz Lanea niin hienoa. – Tehtiin ensimmäinen reissu Perin luokse talvella 2017, ja sen aikana syntyi myöhemmin singlenä julkaistu People Like Us. Biisissä oli aluksi kolme muutakin osaa ja se kesti yksitoista minuuttia, mutta päätettiin vähän tiivistää ja antaa kertosäkeelle enemmän toistoja. – Joissakin debyyttilevyn arvioissa mainittiin myös Poisonin ja Warrantin kaltaisia yhtyeitä... – Vaikkapa Children Of Bodom on mahtava esikuva. Ei sekään haitannut, että Aldeheim oli soittanut aikoinaan Max Martinin kanssa It’s Alive -nimisessä bändissä. Musiikki ja teksti pureutuvat elämän kiertokulkuun, ja lisäksi siellä pohditaan kuoleman jälkeisiä juttuja. – Reincarnationin teksti kertoo ihmisen elämänkaaresta. Vastaus oli pian selvillä
Ei se musiikin melankolisuus ole nytkään mihinkään kadonnut, mutta bändisoiton riemu vapautti uusia ener gioita. Intiimisti isommin Itsensä jalustalle nostamisen sijaan Laura on aina tuonut esille hänen kans saan musiikkia sovittaneet, tuottaneet ja äänittäneet tahot, olipa kyse tiedot teista, somejulkaisuista tai vaikka keikkojen välispiikeistä. Halusin myllätä tätä pakkaani ja löytää uudenlaisia jut tuja. Lauran uudella nimikkoalbumilla soi entistä isompi bändi, jossa soittavat Ville Rauhala (kontrabasso), Lauri Myllymäki (kitara) ja Sebastian Krühn (rummut). Ihan kuin syksystä olisi loikattu suo raan kevääseen, ja valo ei ole enää kau kana tunnelin päässä, vaan jo käsin kos keteltavissa. Nyt Lauran uudella albumilla tun nelmat ovat kuin toisesta maailmasta. Suurta kirjoittajajoukkoa hän pitää kuitenkin usein ongelmallisena. Vaikka tekoprosessiin ottaisi osaa muitakin muusikoita, voi intiimiys säilyä. Heti perään Laura myöntää, että le vystä olisi tullut todella erilainen perin teisemmällä ”nainen ja kitara” tyylillä äänitettynä, eikä se lähestymistapa olisi välttämättä edes sopinut kaikkien kap paleiden luonteeseen. – Sävellykset ja sanoitukset on totta kai edelleen mun tekemiäni, mutta kaik ki sovitukset on tehty treenikämpällä ja biisit elivät tosi paljon vielä kaikkien ää nitystenkin varrella. Halusin ihan alun alkaenkin tehdä bän dilevyn sitä tiettyä intiimiyttä kadotta matta, ja tämä kuulostaa juuri siltä, Lau ra hihkaisee tyytyväisesti. ASKEL KOHTI ELÄMÄN KEVÄTTÄ ”Ei musiikin melankolisuus ole mihinkään kadonnut, mutta bändisoiton riemu vapautti uusia energioita.” K aksi ja puoli vuotta sitten jul kaistu Laura Moision soolo albumi Ikuinen valo vaikutti tummassa surumielisyydes sään eräänlaiselta kirjoitta jansa henkilökohtaisen maailmanlopun jälkeiseltä aamulta. Laura Moisio -taitto_b.indd 44 8.2.2018 16.16. – Bändin ohella äänittäjä Jani Viitanen ja miksaaja Jarno Alho olivat koko ajan mukana studiossa ja heiltäkin tuli paljon hyviä vinkkejä, jotka muovasivat biisejä vielä paremmiksi ihan loppumetreillä. – Ikuisen valon kappaleet syntyivät kieltämättä pitkälti alakulosta ja jopa surusta, toteaa tamperelaisen Cafe Eu ropan sohvalla hymyilevä Laura. – Levyllä soittavalla kokoonpanolla on ollut valtava vaikutus sen luonteeseen. – Tällä levyllä on useita sellaisia laulu ja, jotka kaipasivat ihan erityisesti bän din soundin kokoa ja rytmisyyttä. – Sen takia levyn kanssa kesti huimat kaksi ja puoli vuotta. Vähän aikaa kaikki kappaleet velloivat siinä tum massa virrassa, mutta lopulta uusi mu siikki alkoi muuttua sen vastavoimaksi. 44 SOUNDI Teksti: Aki Nuopponen Kuvat: Kukka-Maria Rosenlund Laura Moision kolmannella albumilla folkin, bluesin ja iskelmän melankolian väleistä pilkistelee myös valoa. – Kun siihen mielentilaan sukelsi, sieltä oli aika vaikeaa päästä ylös uutta musiikkia säveltäessään. Laura Moisio peräänkuuluttaa musiikissa inhimillisyyttä
SOUNDI 45 Laura Moisio -taitto_b.indd 45 8.2.2018 16.16
– Levyn valmistuttua mulle jäi sel lainen olo, että onnistuin välittämään enemmän sitä vapautunutta livemäis tä fiilistä kuin koskaan aiemmin, Laura hymyilee. – Tämä juontuu siihen seikkaan, et tä lähes kaikki pohjaäänitykset on soi tettu yhdessä. Siihen voi heittäytyä niin, että tuntee hetken olevansa joku ihan muu ja oppia samalla paljon itsestään. Niissä on usein syvyyttä, kauneutta, kerroksia ja tarttuvuutta. Ne eivät välttämättä ole teknisesti virheettömiä suorituksia, mutta se läs nä oleva hetken fiilis välittyi niistä par haiten. Hetken mietittyään Laura löytää nopeas ti suomalaisia tekstittäjiä, joiden sanoituksissa hän ar vostaa vastaavia piirteitä. Mulle tuli hyvin itsevarma olo siitä, ettei mi nun tarvitse lymyillä hiusteni takana piilossa tai peitellä mitään. – Olen aina tykännyt tosi paljon Da ven (Lindholm) teksteistä, joissa on sel laista tosi spontaania otetta ja vähän si tä mainitsemaani kryptisyyttä, mutta samaan aikaan niistä vyöryy läpi iske viä ja selkeitä ajatuksia. Kappaleesta syntyi omasta mieles täni lopulta aika voimakas laulu ihmi sen tarpeesta omaan tilaan. Jopa bändisoittimien keskellä Lauran musiikin tärkein instrumentti on yhä hänen oma äänensä, josta löytyy sekä koko maiseman täyttävää voimaa että pienimpiin tulkintojen yksityiskohtiin nojaavaa herkkyyttä. Sormella osoittamisen sijaan huomasin tekstiä kirjoittaessani olevani yhtä lailla itse osa sitä ongelmaa, Lau ra myöntää. Yksi ihminen on kirjoittanut yh den rivin ja toinen toisen, ja kaikki pu reskellaan kuulijalle valmiiksi auki. Sen lopussa instrumentaaliset osuudet ovat sellaisia, jotka ovat elintärkeitä kappaleen tunnelman kannalta, Laura arvelee. Laura Moisio -taitto_b.indd 46 8.2.2018 16.16. Usein haen alkuun sävel tä, luonnostelen siihen fiilikseen teks tiä. Tämän myötä teksteihin syntyi Lau ran mukaan sekä henkilökohtaisia he räämisiä että astetta yleismaailmalli sempia tunnelmia, jotka ruokkivat kir joittamisen keskellä myös hänen omia ajatuksiaan. – Se saattaa olla tosi hedelmällinen tapa heille, mutta samalla se vie usein biiseistä pois paljon sitä aidointa inhi millisyyttä, josta pidän musiikissa kaik kein eniten, Laura summaa. – En ole varmaan koskaan kirjoitta nut ensin tekstiä valmiiksi ja säveltänyt vasta sitten. – En halua kirjoit taa mitään niin kryp tistä, ettei kukaan tajua siitä yhtään mitään. – Palasin myös Ikuisen valon pariin tässä hiljattain ja huomasin, että omaan korvaani kuulostan levyllä tosi erilaiselta nykyiseen verrattuna, mutta muut ei välttämättä kuule sitä samalla tavalla. Kaikkea ei tarvitse sanoa suo raan ja tulkinnal le on hyvä jättää tilaa, mutten läh de suotta mutkista maan suoria, Laura pohtii. – Kultainen maailma sen sijaan tuo esille yhteiskuntakriittisemmän Lau ran, joka ihmettelee ihmisten halua omistaa koko ajan enemmän ja enem män asioita, ilman että ovat ikinä tyy tyväisiä. 46 SOUNDI – Kultainen maailma on yksi niistä. – Vaikkei kukaan ole koskaan estel lyt mua urallani, paitsi ehkä minä itse, juuri Keltaisia verhoja kirjoittaessani sa mastuin itse sen ydinajatukseen. Se teksti ruokkii musiikkia, ja bii si päätyy ihan eri paikkaan kuin mistä se lähti. Laura kertoo tämän olevan yhdistelmä välittömyyttä ja luonnollista kypsyttelyä. Laura kertoo aiempaa avaramman sävellystavan johtaneen siihen, että vanhempien päiväkirjamaisien sanoi tusten rinnalle syntyi tekstejä, joissa Laura Moisio saattaa olla kertoja, mut tei välttämättä tarinoidensa kokija. Oli jännittä vää huomata voimaantuvansa tekstin kokijan näkökulman ansiosta. – Joo, ei paljon kiinnosta sellainen, Laura hymähtää isosti hymyillen. Teksteihin paljon panostava Laura Moisio kokee kehittyneensä kirjoittajana. Samalla saan op pia jokaisen levyn kohdalla ”virheistä” ja jokainen levy on ollut oppimiskoke mus. – Jo ensimmäisissä demolauluissa oli niin valtavan hyvä tunnelma, että ne jäivät lopullisiksi otoiksi moniin biisei hin. – Sen jälkeen luetutan sanoituksia tietyillä luottoihmisillä ihan sen ta kia, että he saavat kysyä multa ihan suoraan, mitä tarkoitin jossain tietyssä kohdassa, jos se ei avautunut. En kaipaa oikoteitä niin sanotus ti perille. – Tekstit itsessään muhivat mun päässäni tosi pitkään, ennen kuin kir joitan sanaakaan ulos. – Valtaosa radiomusiikista tuntuu syntyvän cowritingperiaatteella ja sa mat tuottajat työskentelevät monien ar tistien kanssa. Olin itse laulukopissa ja lauloin siellä kitara kädessä, samal la kun muu bändi soitti kopin ympäril lä mukana. Vaikka tällä musiikilla voisi eri ta valla tuotettuna tavoittaa suurempia kin yleisöjä, ei Lauralla ole kiinnostusta lähteä viemään luomuksiaan yhtiöille tai tuottajille, jotka saattaisivat tuottaa hänet itsensä pois hänen omasta musii kistaan. – En oikein osaa kuvitella tilannet ta, jossa mun ja bändin lisäksi olisi vielä joku heebo kertomassa, että näin teke mällä musiikki saattaisi mielistellä vielä useampaa ihmistä. – Katsoin ihan vasta Eppu Normaa li dokkarielokuvan ja huomasin, että vaikken ole koskaan kuunnellut Eppuja mitenkään paljon, pidän niistä teksteis tä tosi paljon. Samat soundit kuuluvat joka biisissä ja välillä tuntuu siltä, et tä biisien lyriikat eivät ole kenenkään suusta. Nykyään hän voi jopa voimaantua itse omista lyriikoistaan. – Keltaiset verhot syntyi Virginia Woolfin Oma huone kirjan innoittama na. – Koen että minulla, ja meillä, on it sellämme se taito tehdä tästä musiikis ta itsemme näköistä. Monen tarinan kertoja Hetkessä eläminen on läsnä myös albu min teksteissä, jotka poikkeavat monin tavoin kaikkein tavallisimmista suo menkielisistä lyriikoista. Samaan hengenvetoon Laura myön tää olevansa jopa hieman allerginen sii hen tapaan, jolla suomenkielistä mu siikkia tuotetaan tällä hetkellä suurilla tekijäjoukoilla. – Menen laulaessani aina fii lis edellä ja liikaa ajattelemat ta, mutta osaan olla välillä tosi tarkka ja ankara itsel leni. Ei kiirettä perille Kun Laura puhuu musiikkipolkunsa etenemisestä, hän kertoo olevansa to della tyytyväinen saavuttamaansa yh distelmään itsenäisyyttä ja tasaisin as kelin eteenpäin kulkemista. – Olen edelleen se havaintoja teke vä ihminen kaiken taustalla, mutta nyt olemassa on myös eräänlainen artisti minä, joka saattaa laulaa minusta, ystä västäni tai vaikka ihan fiktiivisestä hen kilöstä, jonka tarinan haluan kertoa. Tällä kertaa laulujen luonnollisin ta sapaino löytyi yllättäen juuri studiossa, joka saattaa toisinaan olla laulajalle lii an kliininen ympäristö. – Koen ottaneeni askeleen eteenpäin kirjoittajana, kun pystyn eläytymään ihmisten tunteisiin ja heille tapahtuviin asioihin. Kun sitten kirjoi tan jotain paperille, sanat saavat joskus lopullisen muotonsa hyvinkin nopeasti. – Uudenkin levyn laulu raidoissa oli aika monta ker taa sellaisia hetkiä, joissa ku kaan muu studiossa ei kuullut mi tään vikaa, mutta olin itse se, joka ei pystynyt jättämään niitä sellaisenaan taakseen
Room Escape tulostus.indd 47 8.2.2018 14.42
Teksti: Antti Luukkanen Kuvat: Tero Ahonen ihana leijona -taitto.indd 48 9.2.2018 12.08. Nyt levy on vihdoin valmistunut. Romanttisen käsityöläisen katarsis Melko tarkalleen kolme vuotta sitten Soundissa raportoitiin Timo Kämäräisen kovaa vauhtia työn alla olevasta sooloalbumista, jota hän oli työstämässä Ihana Leijona -aliaksen nimissä. Tarina sai kuitenkin onnellisen lopun. Mä voin loistavasti on itsetutkisteleva matka vaikeista vaiheista. 48 SOUNDI Timo Kämäräinen haastoi itsensä niin syvälle menevää tekstimaailmaa kuin lähes kokonaan itse toteuttamaansa musiikkia myöten
Mikä on se viesti ja väite, minkä haluan ilmaista. – Tai en edes yrittänyt. Silti eka demo saattoi olla paras. Pyrin siis säilyttämään alkuperäisten teemojen painon, mutta löytää myös toivoa. Varmasti ikäkin. Hyppäys suomenkieliseen materiaaliin ei kuitenkaan tuntunut vaikealta rastilta, pikemminkin päinvastoin. – Analysoimisesta on hyötyä kappaleita tehdessä, mutta samalla olen tullut romanttisemmaksi käsityöläisyyden ajatuksesta ja haluan varjella sitä. Hän itse jää pohtimaan, kuinka koko aikuisikänsä hän on aina purkanut kaikki asiansa kitaransoiton kautta. Tuntui kuin levyllä olisi kaksi eri kertojaa, jolloin piti ruveta miettimään millainen kokonaisuudesta tulisi, Timo Kämäräinen kertoo. Kun ei ollut deadlinea, niin päätin tehdä levyä niin kauan kunnes se olisi valmis. Alitajunta voi viedä outoihin paikkoihin. Musa ja taide ylipäätään voivat olla kuin uskonnollisia kokemuksia. Seitsemällä levyn biiseistä Kämäräinen itse soittaa kaikki instrumentit ja kolmella mukana on bändi, jonka muodostavat Risto Ylihärsilä koskettimissa, Olli Haavisto pedal steelissä, Olli Krogerus rummuissa ja Jaakko Kämäräinen bassossa. Timo myöntää, että levyn nimen ironisuus on harkittua. Mutta ei musiikki pois mene. Niillä tosin kitaristi ilmaisee itseään periaatteessa enemmän soittajana. Siinä oikeasti puhdistuu. Mutta lopulta kaikki mitä tapahtui muutti minua varmasti parempaan suuntaan. Levynaikaisista tunnelmista Timo Kämäräinen on edennyt huomattavasti valoisampaan suuntaan. Biisintekovastuuta on kuitenkin aina tarjolla. Se oli vaan pakko siivota loppumetreillä pois tältä levyltä, koska se ei sopinut sinne. Levyn tuottajaksi kaavailtu Pave Maijanenkin jäi pois kuvioista vain sen takia, että Kämäräinen itse halusi pitää kaikki langat käsissään. – Alun perin siellä oli paljon viehättäviä purkauksia ja vielä tummempi kertojanääni. Toinen erillinen levy voisi tulla hyvinkin piakkoin, matskua jäi yli suunnilleen kokonaisen levyn verran. Muiden tulkinnat voivat olla yllättäviäkin. SOUNDI 49 ”Musa ja taide ylipäätään voivat olla kuin uskonnollisia kokemuksia.” ihana leijona -taitto.indd 49 9.2.2018 12.08. Toisella levyllä tulee olemaan selkeämpää hittimateriaalia. Sisällöistä puhuminen on aina snadisti vaarallista. Annoin silti itselleni luvan olla törkeän itsevarma. T imo Kämäräisestä kertovissa jutuissa mainitaan poikkeuksetta hänen merkittävimmät pestinsä kitaristina ja hänen ansionsa nimenomaan soittajana. Vuosilta 2005 ja 2010 diskografiasta löytyvät myös puhdasveriset sooloalbumit Unea ja Pulpae. Omaakin materiaalia on silti kertynyt. – Mulla on kuva, että Leijona olisi saamassa jatkoa. Haastattelua hän antaa uusperheeseen hiljattain syntynyt vauva sylissään. Mutta se alkoi tuntua pimeydeltä ilman toivoa. Kun levy on työn alla kolme vuotta ja biisejä on yli tarpeiksi, on varsin todennäköistä, että kokonaisuus hahmottuu tekoprosessin aikana eri lailla. Kahdessa biisissä oli puhaltimissa Verneri Pohjola, Antti Hynninen ja Juho Viljanen. – Koen olevani impulsiivinen toimija. Kahdeksan keikan levynjulkaisukiertueella bassoa soittaa Oskari Halsti ja rumpuja Heikki Kytölä. Mutta kuinka terveellistä on työstää pitkän aikaa materiaalia, joka saa mahdollisesti paljon negatiivisia tunteita pintaan. Näin kävi myös tämän soolotyön kohdalla. Koin että sain biiseistä eniten irti sen tekstikuohunnan keskellä. Mä luulen, että näiden kappaleiden esittäminen ihmisille tuntuu teemoista huolimatta silti hyvältä. Lopulta huomasin, että piti miettiä mihin sävyyn haluan asioita kertoa. Mutta levynteon katarttisuus vapautti hyvää energiaa. Tässä oli hyötyä käsityöläisestä muusikkotaustasta eli pääsin toteuttamaan inspiroituneena kappaleita pitkälle valmiiksi saman tien. Omien tekemisten lanka on tärkeämpi, vaikka on myös tärkeää että saa työstään fyrkkaa. Se, että tähän mennessä henkilökohtaisimmalta tuntuva kolmas soololevy poikkeaa paljon kahdesta aiemmasta ei tarkoita, että Kämäräisen käsitys soololevyjen olemuksesta olisi mitenkään muuttunut. Sanoitusten ryöpsähtelevä rakenne todistaa, että kirjoittajalla on ollut paljon sanottavaa. Mutta sen levyn näkökulma tulee olemaan toinen, minkä takia niitä kappaleita ei tullut samaan pakettiin näiden laulujen kanssa. – Oli pitkiä jaksoja, että olin aika tummassa mestassa. Tunnustelin, että mitkä lauluissani ovat niitä tärkeimpiä asioita, joiden haluan levylle päätyvän. Kirjoitetaan paljon levyllekin materiaalia yhdessä eli saan kyllä toteuttaa itseäni. Jotenkin haluan olla optimisti ja uskoa tulevaisuuteen, vaikka tiedostan kaikki maailman uhat aina ilmastosta lähtien. Tämä vaan tuli ulos sanoin enkä ruvennut estelemään, kun sanottava tuli ulos sanoina ja fraaseina. Mä käytän muutenkin esimerkiksi sähköposteissa paljon ilmaisua ”sori, ei ole aikaa kirjoittaa lyhyesti”. – Olen tyytyväinen, että olen päässyt näin pitkälle ja toivon Leijonalle jatkuvuutta. Olli Krogeruksen kanssa muodostettu Toot Toot -duo on tarjonnut mahdollisuuden julkaista englanninkielistä materiaalia. – Tottakai lapset ja rakkaus niitä kohtaan vaikuttaa juuri toivon ajatukseen. – Aiemmin Toot Toot oli vahva kanava, jolle kirjoitin tekstit englanniksi. – Tämä on aina ollut yhtaikaa rakkain harrastus, ammatti ja intohimon kohde. Vaikka Timo itse puhuukin levyn aiheista avoimesti ja vapautuneesti, ei asia biisintekijän näkökulmasta ole aivan ongelmaton. Kun on oikeassa tunnetilassa, pystyi nopeasti paiskomaan. Pitää päästä tekemään kiinnostavia asioita ja taloudellisten ja taiteellisten arvojen pitää olla tasapainossa. Jos mulla olisi urakonsultti, se olisi sanonut, että toi on älyttömintä mitä voit juuri nyt tehdä. David Bowiekin sanoi joskus, että vaikka häntä pidetään musiikillisena kameleonttina, niin hän työstää koko ajan samaa ulkopuolisuuden tunnetta kaikessa tekemisessään. Kuten alussa sivuttiin, Kämäräinen tunnetaan muusikkopiireissä työteliäänä, taitavana ja visionäärisenä soittajana. Soitan samaa kieltä ensin muiden muusikoiden kanssa ja myöhemmin kuulijoiden. – Kappaleita tuli hyvää tahtia syksystä 2014 kevääseen 2015 ja lopulta niitä vain kertyi ja kertyi. Mutta aina on löytynyt oma rauta, jota takoa, kun aikaa ja mahdollisuuksia on ollut. Mä voin loistavasti henkii monellakin tapaa vanhan ajan soololevyjen ajatusta. Silti nyt tätä levyä tehdessä luottoinstrumentti ei saanutkaan ulos niitä tunteita, joita hän haki. – Kirjoittamisessa on katarttista voimaa. Soitamme varmasti sitä tulevilla keikoillakin. Mulla on ystäviä, jotka on olleet psykoosissa. Ei jää epäselväksi, että Mä voin loistavasti kietoutuu päättyvän parisuhteen ympärille. – Elämässä tapahtui kaikenlaista ja sävy eli. Kun aloitin muusikkona, olin loputtoman onnellinen, kun kitaransoitolla pystyi maksamaan vuokran. Tuli paljon materiaalia. Kun muusikko soittaa monien vuosien ajan lukemattomissa projekteissa toteuttaen monesti muiden visioita tai hänet hankitaan paikalle ikään kuin tilaustyönä vetämään jotain, jonka tiedetään luonnistuvan voi syntyä käsitys, että ilmaisun oma ääni vähitellen katoaisi. Eka versio biisistä saattoi olla tosi raju. Mulla on muutenkin itselle luontevin tapa soittaa kaikki instrumentit itse, jolloin sovitusideat saa toteutettua juuri niin kuin olen itse ajatellut. Sitä en kuitenkaan halunnut. Olin tosi iloinen ja tunsin itseni etuoikeutetuksi, vaikka lukioiässä ajattelin keskittyväni omaan tekemiseen. – Parista kappaleesta saattoi kertyä seitsemänkin eri versiota, kun etsin niihin uutta kulmaa. Kämäräinen itse ei näe asiassa vaaraa. Vaikka en itse väitäkään kokeeni samaa, samaistuin siihen. Se on henkilökohtainen, artisti itse on soittanut valtaosan materiaalista ja lopputulos oikeasti johdonmukainen kokonaisuus tietystä teemasta, jonka eri vaiheet välittyvät myös kuulijalle sen tarkemmin avaamatta. He tuntevat, että se kokemus on muuttanut heitä. Bossanova, rock, pop, jazz tai niiden fuusio ovat kieliä, joiden avulla ihmiset voivat ymmärtää toisiaan. Suomeksi kirjoittaminen ei ollut helpompaa, mutta sen tekstin tuottaminen oli. – Kitarahaastatteluissa otetaan aina esille se, kuinka monipuolinen kitaristi mä olen. – Olavin (Uusivirta) kanssa saan huseerata vapaasti. Psykoosissa kokee pelkoa ja ahdistusta ja taistelee niitä vastaan. Biisejä tuli tosiaan nopeilla rykäisyillä, yksi tai kaksi jopa päivässä. – Työstän oikeasti samoja asioita, välineet ovat vain erilaiset. Suomeksi kirjoittaminen tuntui yllättävän helpolta ja suurempi ongelma olikin, että materiaalia oli niin paljon. Mutta oikeastihan se kaikki on sitä samaa, vain kieli on eri. Tehdessä on kysymys tunnetiloista enkä halua lukita niitä kerralla tietynlaisiksi. Jonkinlaisena enteenä albumin sävygalleriasta voi pitää sitäkin, että Ei vaihtoehtoa -videota tähdittää valtakunnanraivoajana tunnettu Jussi Parviainen. Se syventyy entisestään, kun albumi paljastuu hyvin omakohtaiseksi ja raadolliseksi
XJapan, Boris, Abigail, Galneryus, Sigh ja kumppanit ovat pi täneet nousevan auringon metallilipun korkealla jo vuosikymmeniä. Maa oli vallan erilainen vuonna 1981, kun kitaristi Akira Takasaki, basisti Hi royuki Tanaka ja rumpali Munetaka Higuchi perustivat Loudnessin. Sitä ei ollut tääl lä käytännössä olemassakaan, bändiin sen perustamisvuonna liittynyt laula ja Minoru Niihara muistelee tulkin vä lityksellä. – Totta kai Japanissa oli paljon rokki bändejä ja meikeillä peitettyjä glambän dejä, mutta metallia... Japani oli aika kahtiajakau tunut maa. Monet vanhemmistamme kunnian päivät Kaukaa idästä tuleva Loudness onnistui murtautumaan jo 1980-luvulla läpi kielimuurien heavy metalin länsimaisiin kärkikahinoihin, eikä bändi päästä edelleenkään irti määrätietoisuudestaan. 50 SOUNDI k u v a: h ir an o ta k as h i.c o m loudness-taitto_c.indd 50 8.2.2018 16.19. Dir En Grey puolestaan on tehnyt metallista valtavirtaa ja Babymetal suorastaan viihdettä. – Kaikki kosketuksemme metalliin perustui siihen, mitä saimme käsiimme ulkomailta. Teksti: Aki Nuopponen V aikka Japania ei tunneta varsi naisena raskaan rockin pyhät tönä, japanilainen metallimu siikki ei ole nykyaikana tunte maton käsite
Kaikki olivat tavallaan kiinnostuneita tekemisistämme, mutta samaan aikaan he olivat huolissaan siitä, voiko tällaista musiikkia myydä sellaisenaan. Läpi kielimuurien Loudnessin alkutaival eteni nopeaa tahtia, muttei mitenkään luontevinta reittiä. Ne olivat aika raakoja ja poikamaisia tribuuttilevyjä, jos minulta kysytään. Olen laulanut englanniksi neljänneltä levyltämme asti, mutta siinä kielessä on niin paljon japanilaiseen suuhun luonnottomia äänteitä, että menen vieläkin välillä täysin solmuun, Minoru nauraa. Minorun mukaan oli hyvä, ettei maailmanvalloitusta yritetty vielä ensimmäisillä levyillä. – Tätä kaikkea ei olisi tapahtunut, jos emme olisi soittaneet paljon keikkoja Japanissa. Olimme nuoria ja halusimme olla kuin sankarimme, emme olleet vielä löytäneet omaa ääntämme. – Tähtäsimme alusta alkaen Japanin ulkopuolelle. Se koki Loudnessin joksikin uudeksi ja erilaiseksi. The Birthday Eve -debyytti ja sitä seuranneet Devil Soldier ja The Law Of Devil’s Land äänitettiin vastavirtaan kulkien. Otimme mallia monilta isoimmilta rokkibändeiltä ja halusimme pistää vielä vähän paremmaksi. Vuonna 2018 haluamme vain ylittää itsemme.” Loudnessin comebackia ei pidetty todennäköisenä huonoissa merkeissä tapahtuneen laulajanvaihdoksen jälkeen. 2000-luvun paluun myötä tämä toistui. Diili solmittiin Yhdysvalloissa Atlantic Recordsin kanssa. – Kai me herätimme ihmisten uteliaisuuden. Eikä bändi ollut vielä julkaissut ainuttakaan englanninkielistä levyä. 1980-luvun lopulta löytyy sekä helmiä että huteja. Annoimme vähän periksi myös ulkoisen olemuksemme suhteen, mutta samaan aikaan tiesimme mihin tähtäämme. Se sujuu tätä nykyäkin vain jotenkuten, mutta tuolloin laulamisesta ei olisi tullut mitään. olivat niin konservatiivisia, etteivät he halunneet lastensa sekaantuvan ”Amerikan juttuihin”. monet bändit olivat tehneet maailmalla vuosia sitten. – Vedimme homman niin pitkälle rockin ja glamin äärilaitaan kuin mahdollista. – Äänitimme levymme popstudioissa poptuottajien kanssa ja julkaisimme ne poppiin keskittyneiden levyyhtiöiden kautta. Noste sai bändin äänittämään neljännen Disillusion-albuminsa (1984) uudelleen englanniksi. Hurricanellä pääsin todella sinuiksi laulamiseni kanssa. – Totta kai Japanissakin sai houkuteltua tietyn määrän rockista innostunutta yleisöä keikoille ja saimme täällä aika nopeasti fanikuntaa. Toisin kävi. Ei amerikkalainen musiikki kiellettyä ollut, mutta ei sen kuuntelemiseen oikein rohkaistukaan. Hitit olivat juuri sitä, mitä Loudness vauhdikkaimpina vuosina ”80-luvun alussa halusimme näyttää koko Japanille ja saman vuosikymmenen lopussa koko maailmalle. SOUNDI 51 – Suurimpia innoittajiamme olivat ulkomainen rockmusiikki ja varhainen metalli. Minoru arvelee, että Loudness vetosi ihmisiin japanilaisuudellaan, mutta lopullisen läpimurron avain oli samassa yhdistelmässä kuin millä tahansa saman aikakauden metallibändillä: hyvissä biiseissä ja kovassa lavamenossa. Minoru korostaa, ettei englanniksi laulaminen tullut parikymppisenä kysymykseenkään. Meidät koettiin eksoottisiksi. Se oli iso haaste, mutta ehdottomasti kaiken vaivan arvoista, kun astuimme lavalle yllättävän suurten yleisömäärien eteen. Kun se onnistui, se oli ihan uskomatonta. He taisivat ihmetellä, onko oikeasti mahdollista, että Japanista tulee hyvää metallia. Japanilaisen metallin pioneerin toinen tuleminen on kestänyt nyt 17 vuotta. Eikä ihme! Mekin koimme kaiken näkemämme todella ihmeelliseksi. Halusimme rokkitähdiksi! Halusimme valloittaa maailman! Sitä ei ole mitään syytä peitellä tässä kohtaa, sillä me aika lailla valloitimme sen, Minoru lohkaisee vaatimattomasti. Iron Maiden, Aerosmith, AC/DC, Deep Purple ja monet muut lauloivat englanniksi. Vaikutteemme kuuluvat niistä läpi todella selvästi. Kasvoin 70-luvun Japanissa, missä englantia ei vain kerta kaikkiaan oppinut mistään. – Emme kuitenkaan halunneet tyytyä siihen. Teimme paljon töitä päästäksemme länteen. Levyjen soundit eivät olleet ihan niin metallisia kuin halusimme, vaikka esittelimme studioille esimerkkibändejä. Paljon enemmän kuin uskalsimme odottaa. Sen perään Loudness julkaisi muutaman vuoden sisällä Thunder In The Eastin, Shadows Of Warin ja Hurricane Eyesin muodostaman hurjan levysuoran. – Syynä kielivalintaan oli se, että olin ihan onneton englannissa. Käytännössä kaikki 70-luvun bändit innoittivat meitä. Kompromisseja oli pakko tehdä. – Disillusion oli eräänlainen läpimurtolevymme. Loudnessin alkuajat eroavat paljon siitä kuvasta, josta bändi opittiin myöhemmin länsimaissa tuntemaan. Pidän siitä edelleen valtavan paljon! Siinä oli sopivan raakaa särmää kasarimetallin hengessä, mutta samalla olimme hyväksyneet meille luontaisen japanilaisen tarttuvuuden osaksi musiikkiamme. Siinä vaiheessa olimme tehneet tätä jo jonkin aikaa ja olin laulanut niin paljon lavalla, että ymmärsin aseeni kaikki vahvuudet. Samalla Loudness teki bändin alkuaikoja määrittäneen ratkaisun laulukielen suhteen. – Kukaan täällä ei oikein tiennyt, miten metallibändin kanssa tulisi toimia, Minoru naurahtaa. Muualla maailmassa se oli jo tapahtunut ja tuli Japaniin hieman jälkijunassa, mutta saimme täällä harteillemme uudisraivaajan viitan. Voittokulkua kasarilla Loudness ei antanut vastatuulten haitata, vaan löi vuonna 1983 itsensä väkisin läpi mittaville Euroopanja Yhdysvaltain-kiertueille. Teimme täällä oman pienen metallivallankumouksemme, samoin kuin loudness-taitto_c.indd 51 8.2.2018 16.19. Huippuja ja murtumisia Kova vauhti alkoi näkyä Loudnessin levyjen nopeassa julkaisutahdissa ja ailahtelevissa levykokonaisuuksissa. Vaikka bändi lähti ”tavoittelemaan tähtiä ja valloittamaan maailmaa”, Japani oli valloitettava ensin. Jo ensimmäinen kiertue oli pelkkää oudon uuden maailman ihmettelyä, Minoru hehkuttaa. – Ensimmäiset japaniksi julkaistut levymme ovat kuin eri bändin tekemiä. Keikkasuosion myötä Loudness saavutti ensimmäisenä japanilaisena metallibändinä paikan suuren levy-yhtiön riveissä. – Osuimme keskelle metallin vallankumousta. Vaikken osannut koko kieltä, ymmärsimme aika nopeasti tietynlaisen rockin universaalin yhteiskielen. Se toi nuorille rokkarinaluille paljon haasteita, mutta juuri tämä ajoi meitä eteenpäin
Jälkikäteen tuntuu siltä kuin olisimme eläneet ison bändin kymmenien vuosien elinkaaren muutamassa vuodessa. Liput 56/49 € SCOTT BRADLEE´S POSTMODERN JUKEBOX Tre-talo_SD_2018_02_b.indd 1 7.2.2018 10.19 loudness-taitto_c.indd 52 8.2.2018 16.19. Voisi kai sanoa, että yksin tuo kiertue kasvatti minut pojasta mieheksi. Minoru piti entisen bändinsä etäällä mutta tunnustaa seuranneensa sen toimintaa sivusta. Siinä kohtaa oli oikeastaan kaksi äärimmäistä vaihtoehtoa: liikkua muiden mukana kohti valtavirtaa tai pitää kiinni omasta tyylistään. Osaat varmasti kuvitella, miten vaikeaa se oli vanhalle japanilaiselle metallibändille. Minoru muistelee noita aikoja elämänsä hulluimpina vuosina, joita hän ei kykene vieläkään täysin sisäistämään. Vaikka he muotoilivat asian omaksi valinnakseni, sain todellisuudessa potkut bändistä. – Kyse oli hyvästä ajoituksesta. Ajan kuluessa ne arvet olivat parantuneet ja olimme kaikki aika erilaisia ihmisiä. – Yhdeksänkymmentäluku oli vaikeaa aikaa ihan mille tahansa vanhan ajan metallibändille. Hetken aikaa tuntui kuin olisimme olleet maailman isoin bändi ja elimme täysillä suurta unelmaa, jonka ei toivonut koskaan loppuvan. Odottamaton comeback Vuonna 2001 Loudness teki yllättäen 20-vuotisjuhliaan kunnioittavan paluun tunnetuimmassa kokoonpanossaan. – Menimme koko 80-luvun hirvittävää vauhtia eteenpäin. – Huomasin kyllä, millaisessa aallokossa Loudness eli monen vuoden ajan. Lauloin soulia, poppia ja kaikkea, mikä sattui kiinnostamaan, koska se ei ollut 80-luvun hullujen vuosien aikana mahdollista. Lähdimme tekemään sitä, mistä pidimme itse eniten. – Koenkin itseni onnekkaaksi. Juuri kun Loudness oli nousunsa huipulla ja rajana vaikutti olevan vain se kuuluisa taivas, tapahtui koko bändin historian tunnetuin pudotus: Minoru sai lähtöpassit bändistä. klo 19 Iso sali Tony Visconti & Woody Woodmansey jatkavat rakastetun musiikin parissa. Kun minut potkittiin bändistä toistakymmentä vuotta aiemmin, olin totta kai monen vuoden ajan todella loukkaantunut ja jopa vihainen. Hän halusi tehdä menneiden vuosien kunniaksi jotain isompaa. Asiat sujuivat kaikkien meidän kesken jotenkin luontevasti. – Halusin kokeilla jotain muuta ja unohtaa kaiken, mitä Loudnessin kanssa oli tapahtunut. – Olin tuolloin 24-vuotias ja se kiertue oli todella kasvattava kokemus. Ne veivät bändin yhä uudelleen Yhdysvaltoihin. Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten tiedä ehdimmekö edes nauttia siitä kaikesta. – Tasavuosien juhlallisuuksien tullessa ajankohtaisiksi Akira oli jäänyt Loudnessin ainoaksi alkuperäiseksi jäseneksi. Joko lähden mukaan tai sitten koko hommaa ei tehdä lainkaan. kaipasi. Se 80-luvun lopun tunkkainen ilmapiiri oli tiessään, kun meidän ei tarvinnut enää todistella mitään kenellekään. Jos olisin kuulunut Loudnessiin kaikki nuo vuodet, olisimme varmaan kituuttaneet pitkään ja lopettaneet jossain kohtaa. Toisin kävi. Alkuvuosien hapuilu oli nopeasti kuitattu. klo 19 Iso sali Youtube-hiteistään tunnettu bändi soittaa moderneja popja rockhittejä tyylikkäinä retroversioina. Minorun mukaan comeback oli hienoinen riski: kukaan ei voinut tietää, kaivattiinko bändiä lainkaan. Kypsyimme koko ajan paremmiksi soittajiksi, mutta studiossa meinasi iskeä vauhtisokeus. – Hurricane-albumin kiertueiden aikoihin metallimaailmassa alkoi tapahtua outoa liikehdintää. Liput 69/59 € HOLY HOLY: ILTA DAVID BOWIEN MUSIIKILLE! JOE LYNN TURNER & SPECIAL GUEST THE KEE MARCELLO BAND SU 18.3. En olisi päässyt tekemään näitä muita juttuja ja paluutamme olisi tuskin tapahtunut. Minoru itse keskittyi samaan aikaan tyystin erilaiseen musiikkiin ja unohti vuosiksi koko metallin. 2000-luvun taite tuntui pitkästä aikaa raikkaalta ajalta metallille. – Muut tyypit olivat sitä mieltä, että meidän tulisi ottaa seuraava askel kohti vielä isompaa menestystä ja kaapata haltuumme koko maailma. Hän kertoi minulle puhelimessa, että jos Loudness tekee minkäänlaisen paluun, olen avaintekijä siinä. Heillä oli kahdentoista vuoden aikana kaksi eri laulajaa ja he tekivät paljon musiikkia, mutta homma oli koko ajan sellaista kituuttamista. He yksinkertaisesti päättivät, että laulaja oli tässä kuviossa se suurin kynnys unelmien toteutumiselle. Tein myös paljon erilaisia sessiotöitä muiden bändien ja erilaisten viihdejuttujen kanssa. 52 SOUNDI ”Minusta tuntuu, että olen Loudnessin suhteen innokkaampi kuin ikinä! Jos minun pitäisi arvata, mihin Loudness on lähivuosina matkalla, sanoisin ettemme tule lopettamaan ennen kuin kuolemme.” 80-luvun lopulla Loudnessilla meni lujaa. Hetken aikaa vaikutti, että koko maailma käänsi selkänsä Loudnessille, ja vaikka seurasin sitä sivusta, se ei tietenkään tuntunut hyvältä. klo 18 Iso sali TAMPERE-TALO.FI/TAPAHTUMAT KEVÄÄN ROKEIMMAT KEIKAT KOET TAMPERE-TALOSSA! Näe todellinen rocklegenda Tampere-talossa! Liput 29 € KE 18.4. Lauloin täällä Japanissa bändeissä Sly, Dead Chaplin ja X.Y.Z?A, minkä ohella äänitin soololevyn nimeltä One. K u v a: So u n d in ar k is to LA 10.3. Bändi kiersi länsimaissa isoja areenoita muiden muassa AC/DC:n ja Mötley Crüen kanssa. Albumimme nousivat silti Billboard-listoille. – Kun kerron nyt, että kiersimme 80-luvun lopulla Yhdysvaltoja jättimäisellä areenakiertueella AC/DC:n ja Mötley Crüen kanssa heidän ollessa parhaassa vedossaan, en meinaa itsekään uskoa sitä! Soitimme joka ilta kymmenilletuhansille ihmisille vain hetkiä sen jälkeen, kun olimme äänittäneet ensimmäisiä levyjämme japanilaisessa poppistudiossa. Vaihtoehtojen vuosikymmen Loudness jatkoi matkaansa läpi 1990-luvun
Eron voi kuulla näillä uusilla levyillä, joilla jännitettä ei ole. klo 18 Iso sali TAMPERE-TALO.FI/TAPAHTUMAT KEVÄÄN ROKEIMMAT KEIKAT KOET TAMPERE-TALOSSA! Näe todellinen rocklegenda Tampere-talossa! Liput 29 € KE 18.4. Se onnistui! Rise To Glory on paras Loudness-albumi ikinä. klo 19 Iso sali Tony Visconti & Woody Woodmansey jatkavat rakastetun musiikin parissa. Jälleensyntynyt Loudness joutui kyseenalaistamaan olemassaolonsa uudelleen vasta vuonna 2008, kun bändin alkuperäinen rumpali Munetaka Higuchi menehtyi odottamattoman nopeasti maksasyöpään. – Siitä Rise To Gloryssa on kyse. – Olimme yhtä mieltä siitä, että näytönhalumme on nyt yhtä kova kuin vuosikymmeniä sitten. Samalla prioriteetit ovat muuttuneet, eikä Loudness kärsi enää katkerasta sisäisestä kilpailusta. Kaikki lähtee edelleen Akirasta, joka tekee biisien rungot. – On hauskaa, että vaikka olemme muuttuneet ihmisinä aika paljon, tietty musiikillinen yhteenpelaaminen ei ole muuttunut yhtään. Kaukana setärockista Loudnessin yhden kiertueen mittaiseksi suunniteltu paluu on jatkunut nyt seitsemäntoista vuoden ajan, siis tuplasti pidempään kuin Minorun ensimmäinen aikakausi bändin riveissä 80-luvulla. Puhtaasta näyttämisenhalusta. klo 19 Iso sali Youtube-hiteistään tunnettu bändi soittaa moderneja popja rockhittejä tyylikkäinä retroversioina. LA 10.3. Levyn, joka osoittaisi meille itsellemme, etteivät parhaat päivämme ole jossain kaukana takanapäin. Kysyntää todellakin riitti, ja Loudnessin 2000-luvun albumit Spiritual Canoe, Pandemonium ja Terror keräsivät sekä uudet että vanhat Loudness-fanit jälleen bändin keikoille. – Juttelimme uutta levyä tehdessämme, mistä Loudnessissa on mielestämme kyse, Minoru kertoo. 2000-luvun paluun myötä tämä toistui. Aloitimme tämän bändin yhdessä, koimme loiston päivät yhdessä, näimme heikot hetket yhdessä ja toteutimme paluukiertueen yhdessä. Vuonna 2018 haluamme vain ylittää itsemme. – Sen jälkeen mietimme pitkään, mitä meidän pitäisi tehdä. Liput 56/49 € SCOTT BRADLEE´S POSTMODERN JUKEBOX Tre-talo_SD_2018_02_b.indd 1 7.2.2018 10.19 loudness-taitto_c.indd 53 8.2.2018 16.19. Tässä porukassa on sellaista taikaa. – Minusta tuntuu, että olen Loudnessin suhteen innokkaampi kuin ikinä! Jos minun pitäisi arvata, mihin Loudness on lähivuosina matkalla, sanoisin ettemme tule lopettamaan ennen kuin kuolemme, Minoru nauraa. Minorun halun jatkaa Loudnessiin tarua ymmärtää: uusi Rise To Glory -albumi ei todellakaan kuulosta kuusikymppisten veteraanien setärockilta. Teimme mielestämme Munetakalle enemmän kunniaa jatkamalla kuin lopettamalla. Päätimme jatkaa, sillä tunsimme voivamme tehdä vielä paljon metallimaailman eteen. Jo demot ovat monesti ihan valmiita kappaleita, mutta mielestäni niistä syntyy Loudnessia vasta siinä kohtaa, kun me kaikki soitamme niitä yhdessä ja sovitukset muuttuvat sessioiden mukana. Liput 69/59 € HOLY HOLY: ILTA DAVID BOWIEN MUSIIKILLE! JOE LYNN TURNER & SPECIAL GUEST THE KEE MARCELLO BAND SU 18.3. Mietin joskus, miten hyviä 80-luvun levymme olisivat olleet, jos emme olisi tehneet biiseille hallaa pienillä valtapeleillä. Toivottavasti fanit ovat samaa mieltä. Halusimme tehdä parhaan Loudness-levyn ikinä. Laulaja arvelee, että bändin yläja alamäet ovat vain vahvistaneet kokoonpanoa. Isosta hevistä ja isosta itsevarmuudesta. Päätimme heti, ettemme hyväksy levylle ihan mitä tahansa. – Ero 80-lukuun on se, että osaamme nyt ilmaista itseämme paremmin. 80-luvun alussa halusimme näyttää koko Japanille ja saman vuosikymmenen lopussa koko maailmalle. Tiedämme kaikki mitä haluamme emmekä taistele vallasta tai kunniasta. – Se oli ensimmäinen kerta, kun bändi kohtasi toden teolla kuoleman, Minoru kertoo vakavana
Sen kuulee yhtyeen juuri ilmesty neen neljännen albumin GO:n jokaiselta raidalta. Vaikka Varvaran nykykokoonpanosta Mikon lisäksi vain kitaristi Tommi Muh li on kotoisin Haminasta, eikä bändis tä kukaan enää asu siellä, on kaupun ki elimellinen osa Varvaraa. 54 SOUNDI Suonissa virtaa 90-luku K u v a: K aj K u h lm an varvara-taitto.indd 54 9.2.2018 12.10. Mä olin siitä vähän vi hainenkin, että ihan väärä referenssi, ja mulla meni koko haastattelu siihen, et tä jäin jumiin siihen ajatukseen, nauraa Varvaran laulajakitaristi Mikko Kiri. – Mulla meni pasmat ihan sekaisin, kun oltiin viime levyn tiimoilta YleX:n haastattelussa. Nyt tavoite on täytetty ja siinä sivussa saavutettu Lars Ulrichinkin huomio. Mutta mitähän 1990luvun rockin kymmenistä eri kul mauksista nyt tarkoitetaan. Haastattelija aloitti ker tomalla, miten se oli tosi viboissa mei dän levystä ja veti heti kehiin referens sinä Pearl Jamin. Grungeksi Varvaran musiikki onkin aivan liian hyväntuulista, energistä ja melodista – siis selkeästi lähempänä Foo Fightersia kuin Nirvanaa. Mieleen nousee vaikkapa Ashin tai Weezerin ro soisen säröilevä, mutta vastustamatto man tarttuva voimapop. Tästä on hyvä jatkaa. Onhan yh tyeen nimikin napattu paikalliselta hy väntekijänaiselta Varvara Schantinilta Teksti: Mikko Meriläinen Kymmenen vuotta ja neljä albumia oli Varvaran suunnitelma. Ainakaan ei puhuta grungesta, se on selvää. Homma on helpointa rajata avaamalla sitä, mistä ei ainakaan puhuta. P itää ehdottomasti paikkansa, että haminalaislähtöinen Var vara soittaa ysärirockia
– Toivon, että me päästäisiin soitta maan festivaalikeikkoja, mitä meillä on tähän mennessä ollut aika vähän, Mik ko sanoo. Kymmenen vuoden taival ei ole Var varan kohdalla sujunut täysin ongel mitta. Ollaan sovittu tree nit ja joku ei pääsekään ja sit joku suu tahtaa. Mutta ei siinä vielä tosiaankaan kaikki. Ai jaa, no onpa kiva! Kun ei itse ole mikään Metallicafani niin ei se aluksi ollut mikään järisyttävän iso asia, mutta olihan se snadisti häm mentävää nähdä oma pärstä jossain Maikkarin klikkiuutisessa, että ehkä tää on sittenkin kova juttu. Tommilta tuli vain viestiä, että by the way, Lars Ulrich on soittanut mei dän biisiä... – Tommi toimii meidän puuhamie henä tällaisissa hommissa, eikä me muut olla oikein tietoisia näistä jutuis ta. Konkreettisen epäonnen lisäksi Mikko kertoo Varvaran olevan myös draamaan taipuvainen joukkio. – Sage Clubilla oli mielettömän ystä vällinen henkilökunta. Keikka oli Berlin Fashion Weekin yhteydessä, joten siellä oli muotinäytös ja me jaettiin backstage berliiniläisten mallien kanssa. Reissu jäi siis plussan puolelle, eten kin henkisesti. Vielä ensilevyllä musiikki oli kahtia jakoinen yhdistelmä kimuranttia proge rockia ja napakoita poplauluja. Kerrostalon ala kerrasta löytyi luola, missä oli yksi ka veri vastassa. – Meidän eka keikkapaikka oli Tsek kien rajalla, eikä me tiedetty yhtään et tä mikä paikka se on. Ei mulla ainakaan olisi aikaa vain sel laiselle bänditilassa vellomiselle, Mik ko toteaa. Oltiin just tultu 30 tuntia lautalla Saksaan ja ajettu seitsemän tuntia keikalle. Mikko kokee Varvaran vahvuudeksi sen, että he ovat oikeasti eläneet sen ajan ja soittaneet jo silloin bändeissä, eivätkä vain jälkeenpäin larppaa yhdek sänkymmentälukua. Me oltiin varattu studiot ja muut elokuulle, mutta mä poikkasin käteni rullalautaillessa. Konkreettisia onnettomuuksia on riittänyt kahden uusimman levyn ääni tysten aikaan. Yritettiin kysyä, että kuka meitä miksaa, mutta se oli että eikun itse vaan... Vuosikymmen on heillä verissä. Ja kun mä sain kipsin pois ja ru pesin parantelemaan vasemman käden peukaloani, niin meidän basistilla mur tui oikean käden peukalo. Ja nyt me ollaan siinä pisteessä. Seuraava keikka olikin sitten Berliinis sä ja kaikin puolin onnistuneempi. – Se on mun pieni tavoite. – Ei se ole helppoa pitää bändiä ka sassa. – Meille kävi edellisen levyn kanssa ihan sama juttu, silloin mulla murtui peukalo. – No ei ole ollut helpoin juttu, Mikko naurahtaa. Vaikka perinteinen keikkabussissa köröttäminen on yhä se tärkein tapa le vittää rockia kansalle, voi musiikki vä lillä edetä yllättäviin paikkoihin kum mallisia reittejä. Yhteys kaupunkiin löytyy myös yh tyeen premisseistä. Kotimaan klubien tahkoamisen jälkeen Varvara pääsi vuosi sitten ensimmäisen kerran testauttamaan biisejään Itämeren eteläpuolelle. Ei se mikään lomareissu ollut, kun itse roudaat ja ajat sitä pakua, Mik ko naurahtaa. Suunnitelmallisuus on tarpeen aina, jos tähtää yhtään treenikämppäänsä pi demmälle. (1870–1941), jonka patsas löytyy Hami nan ytimestä. – Se tulee meiltä luonnollisimmin ulos. Mistä johtuen Varvaran pakettiautoa voi bongailla maaliskuussa uudemman kerran samoilla seuduilla. Kaverisuhteet pistetään koetukselle treenikämpän ohella etenkin keikoilla. – Meillä on kaikilla nykyään myös toi nen elämä, ja ollaan aika kiireisiä bän din ulkopuolella. 10vuotiaan yhtyeen kohdal la se on elinehto. – Me ollaan huonon onnen bändi. Viimekesäinen Weathermansingle sai indieyhtyeelle kii tettävän kokoisen yleisön Lars Ulrichin soitettua biisiä netti radioohjelmassaan. Siellä oli mikseri pultattu seinään kiinni, kaksi mikkiä ja sitten se heppu oli vaan, että tehkää soundcheck. Toiminta on tosi pää määrätietoista, että nyt tehdään nämä uudet biisit ja julkaistaan niistä vaikka ep. Kaikki tästä eteenpäin on bonusta. Ja olihan se! Varvara on kärsinyt suorastaan akuankka maisen huonosta tuu rista, mutta hyviäkin asioita on tapahtu nut. Mulla oli ihan oikeasti sellainen tavoite, että 10 vuotta ja neljä albumia, ja sitten kat sotaan mitä tapahtuu. Meille käy mielettömän usein paska säkä monien asioiden kanssa, ihan pienissäkin jutuissakin. – Mutta sitten vähän myöhemmin mä aloin taas teke mään suoraviivaisempia kappaleita, tavallaan taannuin siihen 1990luvun puolivälin power pop meininkiin, mi hin olin kasvanutkin. Saatiin paikalle seitsemän hengen yleisö. Saatiin paikalle seitsemän hengen yleisö.” varvara-taitto.indd 55 9.2.2018 12.11. – Kymenlaaksossa oli aika vaikea löy tää heimoveljiä, joten eka porukka oli musadiggareita aika laajalla skaalalla, ja meillä oli hankaluuksia löytää yhteistä linjaa, Mikko muistelee. Tässä oppii tuntemaan bändin jä senet aika hyvin kun on paljon tekemi sissä. Lasketaan mihin budjetti riittää... – Mullahan murtui käsi viime heinä kuussa. Se on jo meidän kaikkien soitto tyylissä, ne kitaran oktaavisoinnut ja se, miten paljon sä voit nauttia siitä särökitaran äänenpaineesta, Mikko fiilistelee. Siitäkin selvit tiin, siirrettiin studiota vaan. Eikä ne kemiat välttämättä aina natsaa kovin hyvin... Esimerkiksi niin, että joku Apple Musicin työntekijä innos tuu bändistä, ja tunkee sen sit ten Lars Ulrichin kouraan, joka taas päätyy soittamaan yhtyettä omassa nettiradioshow’ssaan. Keikkailuun liittyvät myös juuri Full steam Agencyn listoille siirtyneen yhty een konkreettisimmat tulevaisuuden tavoitteet. Sekä yhtyeen tyyli että kokoonpano ovat eläneet vuosien aikana. Suuri ta voite on se, että tämä bändi toimii jat kossakin samanlaisena terapiana, jut tuna mitä oikeasti haluaa tehdä. SOUNDI 55 ”Oltiin just tultu 30 tuntia lautalla Saksaan ja ajettu seitsemän tuntia keikalle. Juuri näin kä vi Varvaralle viime kesänä julkaistun Weathermanirtosinglen kohdalla. Mutta se kaikki muu, minne bän di on vienyt ja mitä se on tuonut, niin to si tyytyväinen olen että bändi on edel leen kasassa, Mikko ynnäilee. Nykyisin bändissä soittavat Mikon ja Tommin li säksi Toni Raukola (kitara), Simo Kuhl man (basso) ja Lauri Tattari (rummut). – Sekin oli seikkailu täynnä epäonnea ja onnea. – Silloin reilu 10 vuotta sitten, kun muutin Jyväskylästä takaisin Haminaan ja mun muut bändit kariutui, ajattelin että nyt olisi hyvä sauma haminalaisel le bändille jonka musiikilliset referens sitkin olisivat niiltä ajoilta, kun siellä nuorena majailtiin, kertoo Mikko
Meteli tulostus.indd 56 7.2.2018 14.56. facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T HUOM! SELAA SUOMEN LISÄKSI MYÖS VIRON JA RUOTSIN KEIKKOJA
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi Kake tulostus.indd 57 7.2.2018 14.58
Sekä Gibran että Lennon ymmärsivät, että yhdistääkseen menestyksen ja taiteellisen kunnianhimon on yleisön luokse kulkeva tie raivattava jollain tutulla, sisällön suhteen merkityksettömällä. L ibanonilaissyntyisen kirjailijan Kahlil Gibranin runokokoelmassa Sand And Foam (1926) on lause: ”Half of what I say is meaningless; but I say it so that the other half may reach you.” Populaarikulttuuriin perehtyneille se saattaa olla tuttu John Lennonin Juliakappaleen alkusäkeistä, hieman muunneltuna tosin. Kahdessa tekstissä kirjoittajina vierailevat Miki Liukkonen ja Heikki Salo, ja tuotantopuolella Väinö Wallenius ja Riku Mattila vastaavat, ettei homma lähde täysin käsistä. Saman asian on ymmärtänyt myös Mikko Kuoppala eli Pyhimys. Suomalaisessa musiikkikentässä ei liene toista, joka osaisi yhtä taitavasti liukua altaan matalasta päästä syvään, fiiliksestä ja muodosta rakennetuista bilebiiseistä kantaaottavuuteen tai synkkämieliseen sisäiseen dialogiin. Esimerkiksi levyn avaavaa Pyhän vitutuksen katedraalia on vaikea kuvitella Spotifyn kuunnelluimpien listalle. Monipäisen tekijäkaartin aikaansaama kokonaisuus onkin äänellisesti hajanainen, mutta ei sekava. Ja kirjoittajana hän on jälleen todella terävä. Ne avaavat tien albumin maailmaan, mutta myös esittelevät sen kantavan teeman. Pyhimyksen yhdeksäs albumi Tapa poika on sekä taiteellisesti kunnianhimoinen että kaupallisesti puoleensavetävä teos. Samaan aikaan levyn toisen puoli, Tabu Records -kollektiivin biitteihin tehdyt kappaleet, ovat kylmempiä ja hyökkäävämpiä. Vestan ja Aksel Kankaanrannan lisäksi albumilla esiintyvät muun muassa Henrik ”Tiisu” Illikainen ja Hulda Huima. ANTTI GRANLUND HHHH Tapa Poika Pyhimys Johanna ”Suomalaisessa musiikkikentässä ei liene toista, joka osaisi yhtä taitavasti liukua altaan matalasta päästä syvään.” K u v a: Te ro A h o n en Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 58 8.2.2018 11.58. Sen kaksi julkaistua singleä, Vestan kanssa yhteistyössä syntynyt Kynnet, kynnet ja viime vuoden Voice of Finland -kisasta tutun Aksel Kankaanrannan kanssa tehty Jättiläinen ovat ajanmukaisella tuotannolla ja hittisoinnutuksella kuorrutettuja avunhuutoja, joissa säälitään itseä ja etsitään lämpöä, ehkä toiselta ihmiseltä, ehkä oman pään sisältä. Tapa poika ei etene yhtenäisen tarinan lailla, mutta se on silti teemallinen kokonaisuus, jonka jokainen säe vaikuttaa tarkkaan harkitulta. Populaareimmillaankin hän osaa olla kantaaottava – ja paljaimmillaankin populaari. Yllättäviäkin näkökulmia on siellä täällä. Esimerkiksi ajatus käyttää Zairen diktaattoria Mobutu Sese Sekoa vertauskuvana läheisilleen hirveitä tekevästä ihmisestä lähentelee neroutta. Räppärinä Kuoppala ei ole koskaan ollut värikkäin, mutta omien tekstiensä sisällön hän osaa tulkita erinomaisesti. Tarvittaessa Pyhimys hallitsee myös suoran kerronnan, kuten levyn päätösbiisissä: ”Kauneus pilas perhosen, hyödyst tuli harmi, kun jokaisel on vastaus, ei keskusteluu tarvi”. Kuoppalan monipuolisuutta kuvaa hänen kykynsä valita yhteistyökumppaneita. On tietysti moneen kertaan todettu, että Kuoppalan tuotokset Teflon Brothersissa, esimerkiksi hitit Pämppää ja Maradona (kesä ’86), eroavat suuresti Ruger Hauerin urbaaneista teksteistä tai Pyhimyksen henkilökohtaisista pohdiskeluista, mutta Kuoppalan musiikin kohdalla jako sisällöttömään raharäppiin ja monitasoiseen spoken wordiin on yksinkertaistava. 58 SOUNDI Levyarviot > ......epämukavuuden rajoille saakka räiskyvän brutaali...... Lopulta albumin soundin nivoo yhteen Pyhimyksen ääni
Carnival Daysin suurin vahvuus on monipuolinen ja harkittu ulosanti. Shamen piittaamattomuus romanttisen rakkauden ja toimivien ihmisuhteiden perinteisestä auvoisuudesta käy ilmi pitkin Songs Of Praisea. Debyyttiin verrattuna äänenkäyttö on harkitumpaa ja myös vähemmän repivää, kun kaikista korkeimmat ja kylmäsävyisimmät äänenavaukset on jätetty pois. Laulusolisti Charlie Steen sylkee asiansa kipakan pidättelemättömästi kuin nuori Joe Strummer tai The Fallin vast’ikään edesmennyt Mark E. Albumin pisimpänä raitana Angie välittää bändin herkkyyttä ja voimaa edellään kuultua pysäyttävämmin. Sitä ei kuitenkaan tule, ja juuri vaarallisuudessa piilee albumin kauneus. Koko albumin kannatteleva voima on eittämättä Hannes Kettin persoonallinen ja vaivattomasti ilmoille pääsevä lauluääni, joka on suunnattomuudessaan taitavasti hallittu kaaos. Shiraz Lane on selvästi kasvanut saappaisiinsa, sillä tällä albumilla yhtye lunastaa sille asetetut odotukset paremmin kuin hyvin. Lievästi U2-soundisen kitaran siivittämällä One Rizlalla Steen tekee tylyn tunnustuksen. Vaikka osa albumin raidoista rikkookin keskinkertaisuuden kuoren vasta pidemmälle edetessään, ei varsinaista täytebiisiä ole levylle eksynyt. Täysimittainen ensialbuminsa ei nimestään huolimatta ylistä ketään eikä levyn kannessa bändin jäsenten sylissä poseeraavien pienten porsaiden söpöyskään kuvasta levyn sisältöä. Silti kappaleet ovat debyyttialbumiin verrattuna toisistaan erottuvampia, tarttuvampia ja myös kansainvälisemmän kuuloisia: monet kappaleista tuntuvat jo ensikuulemalta hyvällä tavalla tutuilta ja suurilta rakentaen tämän illuusion ympärille oman todellisuutensa. Musiikista huokuu esikoisalbumia persoonallisempi ote, ja nauhoitusaikaa on uskallettu käyttää myös erilaisiin kokeiluihin pelkän hittikaavan orjallisen noudattamisen sijaan. Äänekäs, arvaamaton, välillä epämukavuuden rajoille saakka räiskyvä ja brutaali niin soitossa kuin lyriikoissa. Vasta vähän aikaa sitten teini-ikänsä jättäneet kaverit tarttuvat post punk -vaikutteiseen kitararockiin samalla vimmalla kuin vielä hiukan nuorempi The Strypes rhythm & blues -traditioon omalla Snapshot-debyytillään. Siitä huolimatta on yhtye jostain syystä jäänyt vaille laajempaa mediahuomiota, mutta tämä epäkohta tulee mitä luultavimmin korjaantumaan tämän albumin myötä. Kolme singlejulkaisua People Like Us, Carnival Days ja Harder To Breath, tässä järjestyksessä, ovat samalla myös albumin parhaimmat kappaleet. Songs Of Praisen päätteeksi Shame vakavoituu itsemurhan tehneen Angien kohtalon äärellä. Kettin laulu on tanssia veitsenterällä, ja välillä kuulija saa jopa pelätä lipsumista. VILJA VAINIO HHHH K u v a: P ek k a K er än en Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 59 8.2.2018 11.58. ”Well I’m not much to look at, I ain’t much to hear, but if you think I love you, you’ve got the wrong idea”. Tasteless jatkaa samoilla linjoilla. The Lick kertoo asiansa osittain puhuttuna ja Frictionilla Charlie Steen laulaa tavallista rauhallisemmin kitaroinnin huokuessa Echo & The Bunnymenin kaikuja. Smith. Vitkastelematta äänitetyllä Songs Of Praisella Shame on röyhkeä ja häpeämätön itsensä. ”Well I’d like to pick you up, but I would rather watch you crawl”. Sean Coyle-Smithin ja Eddie Greenin täyteläinen kitarointi tyrmää heti voimariffin kera jyräävästä avauksesta Dust On Trial lähtien. PERTTI OJALA HHHH K u v a: O sm an Z af ar Shiraz Lane Carnival Days Frontiers Shiraz Lanen esikoisalbumi For Crying Out Loud sai ilmestyessään varsin positiivisen vastaanoton, ja Soundissakin levy arvioitiin neljän tähden arvoiseksi suoritukseksi. Shame Songs Of Praise Dead Oceans Etelä-Lontoosta tuleva viisikko Shame aloittaa uuden rockvuoden ilahduttavan vakuuttavasti. Väkevät yhteiskunnalliset näkemyksensä Shame ilmaisee niin ikään pienen ihmisen näkökulmasta. On hämmästyttävää, miten miehistöltään näin nuori yhtye voi kuulostaa jo näinkin kypsältä ja – ennen kaikkea – uskottavalta. ”I like you better when you’re not around”. Gold Hole voisi puolestaan saada lapsilta kielletty -leiman. SOUNDI 59 HHHHH Sydämeen HHHH Soittimeen HHH Levyhyllyyn HH Divariin H Roskiin ......epämukavuuden rajoille saakka räiskyvän brutaali...... Ratkaisevan armoniskun antaa alle kaksiminuuttinen Donk. Niiden ulkopuolelta maininnan ansaitsee The Crown, joka monen muun kappaleen tavoin puhkeaa lopulta hienosti kukkaan
Kiekolta olisi voinut tiputtaa yhden keskivertorallin pois ja paikoin trimmata lisää löysää pois, niin timantista olisi tullut näin hiottua entistäkin komeampi. 60 SOUNDI Levyarviot > ...nyt olisi oikea aika etsiä uutta suuntaa... Myös biisien tempoa on keskimäärin ruuvattu kireämmäksi ja nopeammaksi, mikä tuo lisää edeltäjältään puuttunutta energiaa. Tujumpaa tuotantoa, intensiivisempää elektronista puserrusta, tiukempia biittejä ja väkevämpää identiteettipolitiikkaa on saatava levylle. Hypnoottisesti afrodiskoava Colonizer on ilmiselvästi enemmän kuin yksi laulu tusinasta. Levy on tunnistettavan priestmäinen, mutta itselleni kaikkein raskaimmat jynkytykset tuovat Halfordin soolotuotannon mieleen juuri soundiensa vuoksi. Rob Halfordin paluulevy Angel Of Retributionin (2005) ja megalomaanisen konseptialbumi Nostradamusin välissä vierähti vain kolme vuotta, mutta harmillisen löysäksi osoittautunutta Redeemer Of Soulsia (2014) odotellessa menikin jo pieni tovi. Tyylillisesti biiseissä löytyy skaalaa nopeista tykittelyistä jylhien ja eeppisten junttausten kautta kiekon päättävään semiballadiin. Merrillin kannattaisi rauhoittua ja keskittyä luovaan leikkiin. Se olisi kuin lahjakasta ja viatonta lasta rukoilisi: älä vakavoidu, jatka leikkimistä. Bändin luottotuottajana Unleashed In The East -albumista (1979) läpi seuraavan vuosikymmenen aina Ram It Downiin (1988) saakka toiminut Tom Allom on jälleen puikoissa, minkä johdosta erinäisissä yhteyksissä arveltiin ja hehkuteltiin yhtyeen palaavan lähemmäs kultavuosiensa tyyliä. Lelusoundeista, kotiluuppailusta, sieltä täältä poimituista ideoista ja äänistä rakennetun rytmikollaasin ja räiskähtelevän politikoinnin keitos on vietävä seuraavalle asteelle. Tuntuu siltä kuin Garbusin sisällä käytäisiin taistoa. Se ei tässä tapauksessa ole yhtään huono asia. Paasaamalla Garbus voi pilata kaiken. Itse en Firepowerista hirveästi kasarikaikuja kuule, mikä johtuu suurilta osin osatuottajana toimivan, muun muassa Fear Factoryn, Carcassin, Testamentin ja Arch Enemyn levyjä miksanneen Andy Sneapin säätämistä moderneista soundeista. Ne kuitenkin istuvat Priestille hyvin ja levy soikin vaikkapa Redeemer Of Soulsia terävämmin ja iskevämmin. Liberaaliälykkö-Merrillin on kuitenkin samaan aikaan pakko tehdä tiliä kulttuurisista pelisäännöistä ja omasta paikastaan niiden keskellä. Paradoksaalisesti Tune-Yards onkin älykkäimmillään silloin, kun rytmit ottavat vallan, puhtaasti popin ehdoilla toimivat vahvat melodialinjat saavat kuljettaa tarinaa ja laajempi pohdiskelun ja painavan sanottavan kehikko on vain aavistuksena läsnä. Parasta onkin puhutella sekä takapuolta että aivoja kuitenkin muistaen, että ensin mainittu on tärkeämpi musiikillisen sanoman kohde. PEKKA LAINE HHHH K u v a: M ar k W ei ss Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 60 8.2.2018 11.58. TuneYardsissa on potentiaalia olla merkittävä yhtye, eräänlainen sample-ajan Talking Heads, joka sulattaa keskivertopoppiin verrattuna paljon avaramman vaikutteiden avaruuden vapautuneen älykkääksi musiikiksi. Judas Priest Firepower Sony Brittiläinen hevilegenda on julkaissut 2000-luvulla levyjä suht verkkaiseen tahtiin. DJ-Merrill haluaisi saada tanssilattiat jytisemään ja euforiaporinat kuplimaan jengin aivoissa. VESA SILTANEN HHHH Tune-Yards I Can Feel You Creep Into My Private Life 4AD Olisi kohtuutonta pyytää kokeilunhalusta, leikistä ja rajojensa tutkimisesta elävää taiteilijaa pysymään aloillaan. Se on kuva Tune-Yardsin sielussa riehuvasta kamppailusta. Haistan veren äänessäni. Tästäkin huolimatta faneilla ja ylipäänsä klassisen heavy metalin ystävillä on syytä riemuun, sillä Firepower on bändin verevin ja toimivin albumi sitten Angel Of Retributionin. Sen ainoa miinus on oikeastaan lievä ylipituus. Kolonialismia tanssilattialla. Firepowerista on vaikea löytää huonoa sanottavaa. Etuoikeutettu pihistää sorsitulta. Nyt Judas Priest tulittaa taas – kaikeksi onneksi vielä aiempaa pirteämmin ja tiukemmin. Hän on partnerinsa Nate Brennerin kanssa hyvän puolella – ja juuri siksi, että he lainaavat rohkeasti sävyjä afro-karibia-latino-akselilta poppiinsa. Valkoinen amerikkalaisnainen lainaa Afrikkaa. Merrill Garbusin Tune-Yards -projekti on saavuttanut vajaassa kymmenessä vuodessa selvän leikkauspisteen
MIRKO SIIKALUOMA HHH Spigu Kiehuvan järven maa Helmi Vuonna 2006 Walt Disney Pictures toi elokuvateattereihin koko perheen animaation Autot, jossa nuori, taitava ja ylimielinen kilpa-auto Salama McQueen taistelee Piston Cupin voitosta, mutta ennen kuin hän on valmis mestariksi, hänen on opittava jotain elämästä ja ystävyydestä. Kunnianhimo on kuitenkin pääosin tallella, sillä hetkittäin bändi innostuu kurkottamaan hieman myös mukavuusalueensa ulkopuolelle. Se onkin hyvä ratkaisu, koska vie soundia poispäin turhan tiukasta genrelinjauksesta. Spigun kolmannen albumin avausbiisissä Salama McQueen ei käy yhtä kauniisti kuin Walt Disneyn elokuvassa. Puhumattakaan I’m Your Pilotista, jossa lupaan turvata lapseni viattom…” En kuuntele loppuun, syötti on kurkussani. Tai jos tarkkoja ollaan, amerikkalaisen aavekaupungin suomalaisessa versiossa: paikassa, josta lähdetään tai jossa lähdöstä unelmoidaan, jossa rakkaus näyttäytyy muistoissa ja jumala on läsnä. SOUNDI 61 Belle And Sebastian How To Solve Our Human Problems Parts 1-3 Matador Mielikahvilani löytyy Glasgow’n keskustasta, harmaan sivukadun varrelta. Edelläkävijä kun on aina edelläkävijä. Kari Peitsamo hajotti Shöcking Blü -yhtyeensä kesken keikan viime toukokuussa, ja jo seuraavana päivänä hän törmäsi lähibaarissa uuden bändinsä kokoonpanoon. Fall Out Boy katosi ja heräsi muutaman vuoden tauon jälkeen uudelleen eloon Save Rock And Rollilla (2013). Laulaja viittoo minut kulmapöydän pölytaskuun ja kaivaa esille kolme ep:tä, uuden levyn raaka-aineet. Verevästi toteutetun laulutyylin ongelma piilee siinä, että se taipuu huonosti erilaisiin melodioihin ja saa kaikki kappaleet kuulostamaan vähän samalta, vaikka niissä erilaisia osia onkin. Kitarasankari korjasi erheensä, mikä poiki Devil’s Milk -trion. Valitettavasti etenkin Pete Wentzin kohdalla lento Detroitin hardcoreskenen kasvatista MTV-tähdeksi oli turhan suuri pala purtavaksi. Tankerolausuminen kuuluu asiaan parhaiden perinteiden mukaisesti. Jan-Erik Kiviniemen julistava, loppusointuja kaihtava laulu ei ole ollenkaan niin kirkasotsaista teksteiltään kuin sen koukeroisesta hahmosta voisi luulla, kuten jo Vitutuksen valtameren ja Herran pelon biisin nimistä voi päätellä. Luvassa on sekoilua ja juonenkäänteitä siihen malliin, ettei bändin matkassa varmasti tylsisty. ”Toiset jakavat itseään liiankin kanssa, toiset tuhlaavat kauneuden”, Spigu laulaa kappaleessa Kuningas peukaloinen, kuin tietäen, ettei hän itse tee kumpaakaan. Lopun kiitoksena seisoo loistava Häränperse-rock. Viime syksynä kokoon kursittu ryhmän debyyttialbumi perkaa Kari Peitsamon rustaamia simppeleitä rockbiisejä, jotka rullaavat suomeksi ja englanniksi. Joskus hiukan bluesahdetaan aikakauden hengessä tai fiilistellään Uriah Heep -tyyppistä esiheviä. Parhaimmillaan bändi on melodisesti rikkaammissa biiseissään, kun toisessa ääripäässä yhtye punnertaa vähän väkinäisesti ja tuntuu päästäneen myös biisien sovituksissa itsensä vähän turhan helpolla. Tero Sundellin, Kim Rantalan, Erik Michelsenin ja Miihkali Jaatisen muodostama bändi tulkitsee Linnan sävellykset taidolla ja tunteella, puhtaasti ja pelkistetysti. Patrick Stumpin ääni on genressään yhä omaa luokkaansa ja tämän vuoksi edes Karibia-rytmien viime vuosien ylikäyttö ei syö Hold Me Tight Or Don’tin kaltaisen hitin iskua. Kolmikko puskee sympaattista sykettä konstailematta. Rise To Gloryn rankkuusaste vaihtelee melkein laidasta laitaan. Metalli on muuttunut matkan varrella ja samalla monipuolistunut, minkä tähden Loudness kuulostaa täysin nykyaikaiselta, paikoin jopa modernilta. Siellä tapaamme nytkin, minä ja Stuart Murdoch. Aikoinaan Loudness tunnettiin ennen kaikkea kitaristinsa Akira Takasakin ansiosta, sillä hän kuului 80-luvulla kitaransoittoa vahvasti uudistaneiden miesten joukkoon. Mutta siinä missä American Beauty / American Psycho (2015) väisteli trendejä onnistuneesti, Mania kuulostaa vahvasti oman aikansa tuotteelta lainaten elementtejä erityisesti hiphopin trendeistä. Mania kuulostaa jo tutulta ”uudelta” Fall Out Boylta. Luonnollisesti uralle mahtuu monenlaista tyylillistä käännettä, mutta nykyään bändi on paljolti oman historiansa sulatusuuni. Kuppilan sisustus on virttynyttä, tunnelma joutilas ja taustalla soi Belle And Sebastian – aina. Wilsonissa vanhan toisto lemahtaa, kun Stump laulaa pukeutuvansa mustaan kunnes joku keksii tummemman värin. Jos Seksihullut ei suoranaiseksi punkvastineeksi Tommi Liimatan ja kumppanien Diu Dau Tapes -äänityksille asetukaan, hyvin samanlaisista lähtökohdista rokki kumpuaa. Musiikillisesti Kiehuvan järven maa jatkaa samalla suomikantrin linjalla kuin Spigun aikaisemmat albumit. 19 biisin joukkoon mahtuu tietysti myös paljon toisenlaista tavaraa Nurmiojolkotteluista (Paniikki tunnelissa) Noitalinna Huraa! -yhtyettä muistuttavaan tunnelmointiin (Tyhmempi kuin kärpänen). JUSSI NIEMI HHH Loudness Rise To Glory Ear Loudness ei ole ollut viime vuosikymmeninä esillä ainakaan samassa mittakaavassa kuin 80-luvun puolivälissä Amerikan-vuosinaan, mutta toimettomana bändi ei suinkaan ole ollut. ”Mutta tällaista me nykyisin teemme, mitä milloinkin. Suuliekki jatkaa minun korvissani aika suoraan Myrskyvaroituksesta (2015), mitä nyt koskettimissa painotetaan enemmän syntikkaa kuin urkuja. Touhun ydin kiteytyy lyhyellä kaavalla, mutta myös pidempiin rykäisyihin kasvaa luonnetta. HANNU LINKOLA HHHH Sammal Suuliekki Svart Levy-yhtiön saatesanojen mukaan Sammalen kolmas albumi sisältää entistä enemmän kaikuja bändin jäsenten henkilökohtaisista musiikkimauista. Niiden kautta aukeaa uusi maailma, epäkoherentti mutta riemukkaan vapaa. ”No, jotain räätälöimme sinullekin”, Murdoch lohduttaa. Itse asiassa koko paikkaa ei ole tuon musiikin ulkopuolella. ANTTI GRANLUND HHHH Seksihullut Vänrikki Stoolin seksihullut tarinat Joteskii Groteskii Seksihulluja seikkailuja tarjotaan jälleen isolla kiekolla. Albumilta löytyy mukaansatempaavia kaljanhuuruisia punk rock -vetoja sekä low life -anthemeja, ja hcrääkäisyillä on niin ikään oma paikkansa Seksihullujen ilmaisussa. Sori Patrick, mutta tuo oli vanha vitsi jo Fall Out Boyn ensimmäisen elämän aikaan. Tai klassisen haikea The Same Star. Dog Days Revolution -poppoossa heiluneet rumpali Twist Twist Erkinharju ja basisti Tsöötz Kettula ihmettelivät baarin nurkassa, miksi Peitsamo ei ollut pyytänyt heitä koskaan mukaan bändiin. Hypnoottisesti nykivät Hoochie Coochie Man sekä No Woman, No Car sorvaavat kelpo boogie-pippalot. Vai onko niin, että herrojen maut poikkeavat toisistaan kovin vähän. Loudnessin uutuus on kokonaisuutena tempoileva, mutta Takasakin soolotyöskentely on edelleen kiinnostavaa. Kuulostaa hyvältä, mutta ei sitä mainittavasti huomaa. Vaikka levy on lyhyt, sen alusta loppuun kuunteleminen vaatii tantran tuntemusta. Studiolevyjen määrä kun huitelee jo kolmenkymmenen tietämissä. Sanoitukset huitelevat siellä sun täällä ja tietynlainen kotikutoisuus on musiikissa läsnä. Mania on hyvä kolmososa bändin comebackille. Nyt olisi oikea aika etsiä uutta suuntaa ennen kuin uuden alun nuotio hiipuu. Bowie-pastissia, Rubber Soulia, breakbeatia, progressiivista diskoa, hitto soikoon, vaikka Air-flirttiä. Perusasioiden äärellä ollaan, joten väkijuomat, naiset ja nopeat menopelit saavat ansaitsemansa huomion. Kaappaan kiekot kainalooni ja pakenen kahvilasta. ”Sitä älyllistä sentimentaalisuutta, jota rakastat. Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 61 8.2.2018 11.58. Tiedän pääseväni karkuun, sillä nämä laulut eivät tuo enää tänne takaisin. Laulaja-lauluntekijä Ville Linnan tulkitsemissa lauluissa eletäänkin ennemmin puolikuolleessa Syylari Cityssä kuin Kalifornian auringon alla, tuhansien salamavalojen loisteessa. Kunpa asia olisikin niin, täyspitkä levy ei edelleenkään kuulosta Seksihulluille sopivalta formaatilta. JUHA SEITZ HHH ...nyt olisi oikea aika etsiä uutta suuntaa... On aika opetella tuntemaan se. Sammalhan ammentaa nimenomaan Tabula Rasan, Haikaran ja vastaavien 70-lukuisesta suomiprogesta. EERO KETTUNEN HHH Devil’s Milk Devil’s Milk Rocket Devil’s Milkin synty on joviaalia fennorockin lähihistoriaa. ”Odotat taas Tigermilkia, etkö vain”, hän hymähtää. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Fall Out Boy Mania Island Fall Out Boy tuli 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tunnetuksi emopunkillaan, joka tarttui kuin purkka suoristettuihin hiuksiin. Äskettäisellä keikalla jumitettiinkin hiukkasen stoner-hengessä tyrnällä riffittelyllä, mutta ei tässä. Sillä katsohan, se että sinä olet juuttunut melankoliaan, ei tarkoita sitä ettei meillä saisi olla hauskaa.” Huomautan pitäneeni Girls in Peacetime Want To Dancesta (2015), mutta puhun seinille. Manialla uuden alun polte tuntuu kuitenkin hetkittäin jo rutiinisuoritukselta. Vaikkapa Sweet Dew Lee, kevyt kuin perhonen, mutta silti suuri kuin sinfonia
Don Broco Technology Sharptone Don Broco onnistui yllättämään allekirjoittaneen Automatic-kakkoslevyllään (2015), jonka maailmassa Miami Vice kohtasi modernin rockin hämmästyttävän loogisella tavalla. Laulaja Arrow de Wilde on vetovoimainen keulahahmo ja livenä Starcrawler on varmasti jännittävä akti. Ja siltä ne sivuprojektit sitten kuulostavat. Tuon ajan hengessä Starcrawler olisi luultavasti tehnyt suuremman vaikutuksen olemalla valtavirtaisesti cool enemmän kuin omaa tietään kulkeva kuriositeetti. Fakta on kuitenkin se, että tämän kaliiberin tekijöiltä, näin järjettömän kovilta tyypeiltä, on lupa odottaa parempaa. Hauraimmat ja keskittyneimmät laulut ovat albumin tunnevoiman takuuraidat. Jos sooloihin kaipaa järkeä, musiikkiteoriaa tai melodista punaista lankaa, ei Grimmest Hits ehkä ole paras valinta, mutta jos hendrixmainen luonnollinen virtuositeetti kiinnostaa, kannattaa levylle antaa mahdollisuus. Levynä Grimmest Hits on samaa tasaisen laadukasta, mutta ei kovin kiinnostavaa jälkeä kuin muutkin Black Label Society -levyt tähän mennessä. 62 SOUNDI Laura Moisio Laura Moisio Texicalli Laulajana ja lauluntekijänä Laura Moisio käyttää ja jalostaa kolmannella albumillaan parhaita vahvuuksiaan. Emotionaalisista kuohuista järkiintyvä Tiedän on tarpeen rauhoittua vähän on hyvä intro monitahoisia tunteita analysoivalle biisikimaralle. Starcrawler esittelee alle puolituntisella debyyttialbumillaan autotallissa hautuneita jytäja protopunk-riffejä, Black Sabbath -pörinää, aavistuksen grungea ja psykedeliaa sekä rutosti ronskia asennetta. B) Superryhmien tuotokset tuottavat aitoa iloa ainoastaan omille jäsenilleen. Hullulla tavalla nämä kaikki sekoittuvat luonnollisesti keskenään. Vallitsevan herkän mietteliäisyyden katkaisee virkeä kantribilly-säksätys Suuri musta lintu, joka toimii sekin täydellisen topakasti. Tasokas peruspaketti ei missään tapauksessa riitä. Technology on näennäisesti helppoa kuunneltavaa, josta tarkkaavainen kuuntelija löytää uusia yksityiskohtia toistojen kautta. Vaikka biisit ovatkin teknisesti uusia, tarjolla on liiankin tuttua sekoitusta raskasta groovea, post grungea ja countrya. Ei aivan, mutta lähes. Jokaista hienoa sävelmän osaa vaalitaan tarkasti, ja pikantti puhenuotti välähtää vain sopivin väleihin, vailla minkäänlaista maneeria. Levyarviot > ...näin järjettömän kovilta tyypeiltä on lupa odottaa parempaa... EERO KETTUNEN HH Nuoret Marttyyrit Vieraille Stupido Nuoret Marttyyrit on livenä nähtynä ollut samalla tavalla hauskan elastinen kuin kuvittelen Talking Headsin olleen alkuaikojen yliopistokeikkoja soitellessaan. Toppari liikkuu monesti samoilla alueilla ja aaltopituuksilla kuin edellisessä sukupolvessa Risto tai vielä aiemmin Kauko Röyhkä, mutta osaa jo nyt venyttää tekstejään ajoittain todella pitkiksi. Silti vain parilla levyn biiseistä (Love’s Gone Again ja Let Her Be) meininki saadaan oikein kunnolla tulille. Kyseessä ei siis harhaanjohtavasta nimestä ja hutaistusta kansitaiteesta huolimatta ole kokoelma. Ozzy Osbournen kitarasankarina maineeseen noussut Zakk Wylde ei edelleenkään ole kummoinen säveltäjä tai laulaja. Grimmest Hitsin biisit ovat perushyviä rocksävellyksiä, mutta Wylden huippulahjakkuus pääsisi paremmin oikeuksiinsa jos hän yhdistäisi taas voimansa Ozzyn kaltaisen vahvan persoonan kanssa. Sellaista letkeän keinuvaa, merimiesromanttisen vankkaa, tunnelmallista ja osittain hyvinkin juurevaa hevirockia. Hellän selkeästi tulkituissa sanoituksissa intiimit henkilökohtaiset ilot ja huolet raamittuvat maalauksellisempiin kokonaiskuviin. Lupauksia jostain suuremmasta debyyttilevy kuitenkin antaa, joten jätetään nimi korvan taakse ja seuraillaan, täyttääkö kvartetti kasvunvaransa. Sangen hämmentävällä kannella paiskattu Technology on koukuttava cocktail pomppuriffejä, äkkivääriä rakenteita ja suvereenia sävellyskynää. Siinä missä Automatic oli hengeltään Florida, Technology lähestyy Kaliforniaa. Bändin uusi levy ottaa keikoilta tutusta venyttelystä ilon irti, mutta hiukan synkempänä versiona. Livenä lähitorilla jo kuultu Kaupungin harhassa on levyn kaikkein vaikuttavin ja sävellyksenäkin hivelevin kappale, jossa yksilöllinen ja yleinen elämys ristivalottuvat upeasti. Ei kuitenkaan ole pelkkää sattumaa, että levystä puhuessa huomio kiinnittyy kitaransoittoon. Nuorten Marttyyrien Taneli Toppari kirjoittaa suomalaisen yliopistokaupungin nuorten aikuisten pettymystentäyteisistä elämistä. SALLA HARJULA HH Black Label Society Grimmest Hits Spinefarm Grimmest Hits on Black Label Societyn kymmenes studioalbumi. Starcrawlerin musiikista tulevat ensimmäisenä mieleen viisitoista vuotta sitten tuoreet bändit kuten Yeah Yeah Yeahs, Black Rebel Motorcycle Club ja The Kills. Säännön vahvistavia poikkeuksia toki löytyy, mutta tämä Mastodonkeulakuva Brent Hindsin ja Toolrumpali Danny Careyn yhteisproggis ei kuulu niihin. Se on sitä, kun ensin on omassa pääbändissä sydänverellä tehty jotain haastavaa ja upeaa ja sillä noustu rock-maailman kermaan lillumaan. Musaa, joka oikeasti tuo skeneensä jotain uutta ja omaperäistä. Hyvän albumin tunnusmerkeiksi voisi nimetä helpostilähestyttävyyden ja kuuntelukertojen myötä löytyvät kerrokset. 14 biisin kokonaisuudesta voisi helposti karsia neljä biisiä pois, sillä tiivistettynä Technology olisi lähes viiden tähden arvoinen. MIRKO SIIKALUOMA HHHH Legend Of The Seagullmen Legend Of The Seagullmen Caroline Kaksi yleismaailmallista tosiasiaa: A) Superryhmät ovat kokeneet inflaation. Virtuoosimaiset funk-bassot (T-Shirt Song) ja post-hardcore-juurista muistuttavat breakdownit (Porkies) ovat yhä läsnä, mutta soppaan heitetty mausteina niin itseironista countrya kuin Drakeakin. Laulaja on äänikuvassa juuri sopivassa, avarassa paikassa kompaktin orkesterin edessä ja hän tuntuu esiintyvän privana jokaiselle kuuntelijalle. Sitten halutaan tehdä kaverien kanssa jotain vähän rennompaa. Ja kyllä, saatan olla jonkun mielestä epäreilu, koska Legend Of The Seagullmen on laadukas pala. Persoonalliseksi bedfordilaisbändin kakun tekee myös peribrittiläisiä snobeja matkiva imago, jolla bändi tuntuu hyppivän narua parodian ja totuuden välillä. NUUTTI HEISKALA HHH Starcrawler Starcrawler Rough Trade Los Angelesissa soitetaan näemmä rockia vielä Herran vuonna 2018. Leppoisalta kaurapuurolta. ASKO ALANEN HHHHH K u v a: K an e La y la n d Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 62 8.2.2018 11.58. Albumilla bändin toiminta on hieman ulkoluetun kuuloista, vaikka epäaitoudesta tai muovisuudesta syytöksiä on turha esittää. David Byrne kirjoitti korkeakoulutettujen eksistentalistisista kriiseistä enemmän tai vähemmän koko yhtyeen uran ajan – vaihtelevalla surrealismin määrällä maustettuna. Pitkästä aikaa löytää vanhan ystävän puhelusta paljon muutakin iloa kuin pelkkää nostalgiaa. Siinä missä levy ei biisimateriaaliltaan tarjoakaan yllätyksiä, on Zakk Wylden soitto tavallistakin vapautuneempaa ja villimpää. Laulumelodiat soljuvat sulavasti omalla painollaan eikä niiden tarvitse sointua jokaisen tavun tarkasti Moision taidokkaaseen laulukerrontaan saati pakottautua poppikertsien toistoon
SOUNDI 63 Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 63 8.2.2018 11.58
Lontoon legendaarisella RAK Studiosilla äänitetty Last Night All My Dreams Came True on tyylitajuinen ja verevä livetaltiointi, joka osoittaa Wild Beastsin lopettaneen ollessaan vielä huipulla. Perin erinomainen sadepäivän soittolista. Muilta osin tämä uusi on tasaisemmin vahva. Myös vierailijaräppäreitä sataa kuin Esterin sieltä konsanaan, eivätkä he suinkaan jää biittiosaston varjoon. 2004 tuntui laimealta musiikkivuodelta, kun yhtyeen eponyymi levy piti vielä hallussaan kuumimman debyyttialbumin titteliä. erinomainen sadepäivän soittolista... Lokakuussa julkaistu minialbumi Punk Drunk And Trembling (2017) oli välähdys, ja nyt on jyrähdyksen aika. Näin tämän kaiken kuuluikin päättyä. Vaikka bändi kulkeekin Schenkerin nimellä, vetävät solistit pisteet kotiin. Yhtymäkohtia Fairport Conventioniin, Watersoneihin ja McCarthyihin löytyy paljonkin, mutta samalla surumielisyyteensä miellyttävää optimismia kätkevässä meiningissä on hyvin vaikeasti määriteltävää moderniutta ja ehdottomasti omaa ilmettä. Awellupontheway (2012) ja Tender Gold & Gentle Blue (2014) olivat akustisia afäärejä, nyt folkrokataan jo puolisähköisesti, tosin hyvin kiireettömästi. LINDA SÖDERHOLM HHHH Wild Beasts Last Night All My Dreams Came True Domino Brittiläinen taide-indien luonnonvoima Wild Beasts totesi viime syyskuussa aikansa täyttyneen. Yhtään edellisen levyn Maailman veroista biisiä ei tällä kertaa löydy, mutta niin harvalta levyltä löytyykään. Päätösraita Celestial Creaturesin mantra ”These are blessed times that we’re living in, down here on earth all is forgiven” tarjoaa kuulijalle lohdun, johon tarrautua. Levyarviot > 64 SOUNDI Michael Schenker Fest Resurrection Nuclear Blast Kitarasankari Michael Schenkerin ura on ollut täynnä yläja alamäkiä. Kuivien soundien erityisosaaja Steve Albinin osittain äänittämä ja lähinnä adhd:ksi diagnosoitava Freedom’s Goblin on massiivinen palapeli aina tuhdin brassisektion vahvistamana askeltavasta Fanny Dogista 12-minuuttiseen päätösraitaan And, Goodnight, jonka päättymättömän kitarasoolon myötä Segall heittäytyy Neil Youngiksi. Yksitoista vuotta ensimmäistä yksinpuhelauluaan myöhemmin hän kumartaa edelleen hyväksi havaittujen yhteistyökumppaneiden puoleen ja onkin keräillyt levyn tuotantopuolelle aivan käsittämättömän tekijäköörin: Alchemist, DJ Premier, Nottz, DJ Babu, Twiz The Beat Pro, Sam I Yam ja Budgie. Selkeän brittiläistä soundia sävyttävät Robin Strattonin piano ja Ed Sandersin viulu ja dulcimer, joskus basisti Coral Kindred-Boothbyn sellokin. Laulavat he sitten yksin tai kaikki yhdessä, jokainen hoitaa tonttinsa enemmän kuin hyvin. Weather Or Not on Evidencen kelitrilogian viimeinen osa, jonka taakse kätkeytyy anekdootti hänen vanhasta riimistään: ”Some think I’m clever, others think I’m the one who makes too many references to weather… or not.” Sää sekä sen erilaiset ilmiöt ovatkin olleet keskeinen osa miehen tuotantoa aivan hänen uransa alkuajoista saakka. Suunta on taas ylöspäin ja hyvä niin. Bändiä johtaa kitaristi David Morris, joka laulaa korkeahkolla, hiukan hengästyneen oloisella ”folk-äänellä”. Pääkitaristina toimii Simon Drinkwater ja bändi kasvoi heidän duostaan vaiheittain sekstetiksi. Levyllä laulavat siis MSG:sta tutut Gary Barden ja Graham Bonnet, McAuley Schenker Groupin Robin McAuley sekä Temple Of Rockista tuttu Doogie White. Kiitosta ansaitsee lisäksi uskollinen tuottaja Michael Voss-Schön, jonka sävelpanos on ollut myös varsin merkittävä. LASSI LINNOLA HHHH Franz Ferdinand Always Ascending Domino Myönnetään, etten ole koskaan tullut erityisen haltioituneeksi Franz Ferdinandin kitaradiskoilusta sen enempää kuin Glasgow’n oppi-isien Orange Juicen kuivasta tikkauksestakaan. Biiseissä on sentään vaihtelua powermetalmaisista vauhtiralleista AC/DC:n ja ZZ Topin lailla groovaaviin jameihin eli sitä ei ole veistetty vain yhdestä puusta. ... Franz Ferdinandin (vasta) viidennellä studioalbumilla on joka tapauksessa asiat kohdillaan. Uudelle levylleen saksalaistaituri on koonnut yhteen Michael Schenker Groupista tuttuja ääniä ja rokkaa vapautuneesti. PERTTI OJALA HHHHH K u v a: D an ee Se ga ll Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 64 8.2.2018 13.49. Viisivarttisena ilmiselvän ideatykin työtä oleva Freedom’s Goblin on Segallin kymmenes sooloalbumi yhtä monessa vuodessa. Hot Chocolaten 40 vuoden takainen discohitti Every 1’s A Winner on riemastuttavan levyn ärhäkkä cover. Lienevätkö Sparks-yhteistyö ja miehistönvaihdos ladanneet virtaa koneeseen, mutta ainakin sitä on tehnyt uusi tuottaja, muiden muassa Phoenixin Soittajina Nuoret Marttyyrit on hieno ja peloton trio, jolla on kyky luoda vahvoja atmosfäärejä vähäisillä elementeillä ja punoa niistä todella pitkinäkin sovituksina kuuntelua kestäviä biisejä. Biisit ovat parhaimmillaan todella hyviä ja koukuttavia, kuten esimerkiksi McAuleyn laulama ja Metallicakitaristi Kirk Hammettin vierailulla tähditetty avausraita Heart And Soul sekä kaikkien laulajien kanssa levyn päättävä The Last Supper, mutta suurin osa materiaalista on osastoa ”ihan hyvä”. Onneksi tuli syksy ja Arcade Firen Funeral. Last Night All My Dreams Came True on kiihkeä ja koskettava jäähyväiskirje yhtyeeltä, jota pieni, mutta kiivaasti rakastava yleisö jää kaipaamaan. Korkeapainetta ilmassa, länsirannikolta itään hurrikaanin lailla liikkuva albumi on todiste säämiehen vahvasta kunnosta. Jazzja funktuokion kruunaa James Chance & The Contortionsin vapaudella rytmittyvä Talkin 3. Saumattomasti soittava yhtye tarjoaa Boy Kingiä (2016) painottavan läpileikkauksen urastaan, ja onnistuu luomaan jo valmiiksi hyvästä lähdemateriaalistaan jotakin vieläkin parempaa. Jotkut artistit saattavat sekoittaa tunnelmia ja musiikillisia elementtejä tehosekoittimella, mutta äärimmäiseen särökitarointiin mieltynyt Ty Segall tyytyy Freedom’s Goblinilla betonimyllyyn. Resurrection on perushyvää ja -varmaa hard rockia, ei enempää eikä vähempää. Kevennyksiksi Segall tarjoaa muun muassa George Harrison -kitaraista puolikantria ja Buddy Hollyn Words Of Loven hengessä soivan I’m Freen. Luvassa olisi viimeinen välähdys ja jyrähdys, jonka jälkeen kuusitoista vuotta riehunut myrsky vaikenisi ikuisesti. Shen voisi kuvitella olevan peräisin samoista nuoren Black Sabbathin huuruisista treeneistä kuin Paranoid. JUSSI NIEMI HHHH Evidence Weather Or Not Rhymesayers Hiphopin undergroundissa huomattavasti tunnetumpi, jo pitkän uran Dilated Peoples -yhtyeessä tehnyt räppäri ja tuottaja Evidence luottaa soolollaan yhä kultakauden soundeihin sekä boom bapin voimaan. Tunnelmat ovat Cornwallin merellistä maisemaa heijastavasti avaria ja herkällä tavalla maanläheisiä. ARTTU TOLONEN HHHH Ty Segall Freedom’s Goblin Drag City Tuore avioliitto näyttää vauhdittaneen garageisen indierockin parissa melskaavan Ty Segallin jo entuudestaan hurjaa luomisvirettä. VESA SILTANEN HHH Red River Dialect Broken Stay Open Sky Paradise Of Bachelors Perin harvoin törmää Cornwallista – Englannin ainoa subtrooppinen alue ja mahtipaikka niin kelttiläisen väkensä kuin tolkienmaisen luontonsakin puolesta – tuleviin bändeihin, mutta Red River Dialect on sieltä
SOUNDI 65 Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 65 8.2.2018 11.58
ARTTU TOLONEN HHH The Go! Team Semicircle Memphis Industries The Go! Teamin tapauksessa tulee ensisijaisesti pohdittua, kuinka pitkälle yksi – hyväkin idea voi kantaa. Säröttömät liidikitarat helisevät avarasti kuin terästähdet yötaivaalla huutaisivat maan matosille. Monumentaalisia kappaleita rakennetaan maltillisesti osio kerrallaan kohti kliimakseja, ja parhaimmillaan biisien finaalit ovat peräti katarttisia. Pehmeästi tömiseviä, vaivatta tahtilajeista toisiin vaeltelevia rumpuja vaille koko soitinarsenaali kaikuu kuin kanjonissa. Sormiotaiteilijan tuoreet sävellykset etsivät tasoja jazz-harmonioista, joiden peruspilareina toimivat aistikkaat melodiat ja rytmit. Nyt hetki on lyönyt, ja maailma saa kuulla, mikä tietyn kulmakunnan kirkoissa ja baareissa on tiedetty vuosikymmeniä. The Mysterious Vanishing Of Electra on monella tapaa levyn keskiössä hysteerinen ja tumma kuin goottilainen katedraali. Dead Magic on myrskyisä levy, josta on vaikea sanoa kurottaako se taivaaseen vai helvettiin. Nyt jos koskaan on Partonin porukalla itsetutkiskelun paikka. Tässä katsannossa The Go! Team ei enää kuulosta tuoreelta, vaan pelkästään negatiivisella tavalla retrolta. Musiikki itsessään ja varsinkaan sen luomisprosessi eivät koskaan ole ajasta irrallaan oleva saarekkeita, vaan ne ovat aina suhteessa paitsi omaan historiaansa, myös ajan virtauksiin. Näillä asioilla on valtava ero. kanssa työskennellyt ja Cassius-duosta tuttu Philippe Zdar. Eräänlainen kliimaksi levyn yleisfiilikselle on Feel The Love Go -biisin saksofonisoolo. Levy on hetkittäin upeaa kuultavaa, mutta olisi kokonaisuutena vielä parempi ellei olisi niin uuvuttava. Robert Finley on kotonaan, Auerbach vain kylässä. Suuntaukset, tyylisuunnat ja ennen muuta teknologia kehittyvät koko ajan. Kokonaisuuden ajoittainen viihteellisyys takaa sen, että sävelet lipuvat korviin mutkattomasti. Ajan kulku on kuitenkin armotonta. Painostavuus on saatu aikaan puhtaasti tunnelmoinnilla ja pastoraalisella painostavuudella. Von Hausswolffin musiikissa on aina ollut shamanistinen sekä tribaalinen puolensa ja tällä levyllä ne korostuvat. Semicircle on levy, joka pintapuolisesti kuulostaa hyvältä, mutta josta tarkemman tutkailun perusteella puuttuu se ihan olennainen – eli sisältö. Louisianan kasvatti on elänyt tiiviisti liki 70 vuotta musiikissa saamatta kuitenkaan siitä elantoaan. Eikä kyseessä ole mikään ”bongaa mikä yhteys tuossakin biisissä on” -levy, bändi liikkuu ihan oman universuminsa puitteissa. Aina ei tiedä mistä eikä sillä niin väliä olekaan, ne toimivat ihan omillaankin. Biiseissä on vaihtelua, mutta lähes kaikki niistä venyvät eeposmittoihin kahdeksan, jopa kymmenenkin minuutin tuolle puolen. Tasapainoisella kokonaisuudella menokenkä ei kärsi jatkuvasta jorauksesta, vaan saa myös kiillellä rauhassa yöelämän valojen loisteessa. Albumin esitellyt nimikappale on iskevä hittibiisi, eikä muukaan materiaali siitä kauaksi jää. Finley on väärentämätön ja musiikillisesti väkivahva etelän soulmies. ANTTI MARTTINEN HHH Anna von Hausswolff Dead Magic City Slang Anna von Hausswolffin uusin levy on rakennettu Kööpenhaminan Marmorikirkon urkujen ympärille, mutta levyn maailma on täysin uniikki ja sataprosenttisesti artistin oma. JARI JOKIRINNE HH Robert Finley Goin’ Platinum! Easy Eye Sound Olla vai olla olevinaan. Partonin keitoksesta tuli itsekin aika lailla innostuttua yhtyeen Thunder, Lightning, Strike -debyytin (2004) myötä. Olen aivan varma, että tuottajana tällä albumilla toiminut Black Keys -stara Dan Auerbach on kuivannut kyyneleitä tarkkaamon puolella. Levyarviot > 66 SOUNDI Harakiri For The Sky Arson AOP Post black metal -kaksikko Harakiri For The Skyn neljäs albumi Arson roihuaa tuskaisan kaunista melodisuutta ja hehkuu kuin hiipuvan hiilloksen lämpöä. Gospel, country, blues ja etelän musiikin totaalinen kaikkeus se soi Finleyn lauluissa pakottomuutena ja syvyytenä, jollaista kuulee harvoin. MAPE OLLILA HHH Olli Ahvenlahti Thinking, Whistling We Jazz Suuri yleisö tuntee kotimaisen jazzin uranuurtajiin lukeutuvan Olli Ahvenlahden lähinnä hänen roolistaan sketsihahmo Jean-Pierre Kuselan pianistina Puppena, joten Thinking, Whistling pääsee valottamaan muusikon toista puolta. Se leikkaa ja liimaa -metodi, mikä vielä 2000-luvun alussa oli vallankumouksellista, on nykyään jokaisen ääntä käsittelevän älylaitteen perustoimintoja. Jussi Kannasteen tenorisaksofoni löytää paikkansa sooloille, joita basisti Antti Lötjönen ja rumpali Jaska Lukkarinen tukevat ilmavin kompein. Kuivakka akateemisuus on ryhmän svengistä kaukana. Kuulostaa hirveältä sotkulta, mutta von Hausswolffin persoona on niin vahva, että paketti pysyy kasassa. Yhtyeen nokkamiehen Ian Partonin suuri kuningasajatus oli naittaa 60-luvun tyttöbändit, garage rock, elektro pop ja Bollywood samaan, sinänsä varsin mehukkaaseen pakettiin. Siellä piano kilkuttaa, syntikat naukuvat ja meno on hauskaa ja vinksahtanutta – levy on nimensä veroinen. Vaikka esitysten soljuva sointi nojaa paljolti Ahvenlahden rennosti vaeltelevaan pianoon, kaikki instrumentit kannattelevat lainehdintaa. Äänivallit vellovat kuin vuorovesi, huuhtoen kuulijan ulapalle ja pian taas puhdistuneena takaisin rantaan. Jos välillä tuntuu, että oma musiikin kuuntelu on muuttunut liian vakavan oloiseksi, on hyvä kääntyä tämän yhtyeen puoleen. EERO KETTUNEN HHHH K u v a: K ri st M o rt Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 66 8.2.2018 11.58. Kuinka ammottavasta kuilusta on kyse, selviää kuuntelemalla muutaman sekunnin ajan veteraanimuusikko Robert Finleyn tulkintaa. Oli jo aikakin, sillä Ahvenlahden omalla nimellä julkaisemasta edellisestä albumista ehti kulua yli 30 vuotta. An Insult To The Fact Checkers alkaa kuin ”kunnianosoitus” Tom Pettylle, mutta levytyksestä voi nauttia ilman havaittua yhteyttäkin. Dead Magic on joillain tavoilla yksi raskaimpia kuulemiani göteborgilaisen artistin tekemiä levyjä, mutta ilman suunnattomia kitaravalleja. Yksi heistä, vokalisti, rääkyy takaisin korkeuksiin kuin huutaisi tuskaansa avaruuden eläville yli valovuosien. Von Hausswolffin musiikki on saanut yhtä lailla vaikutteita modernista klassisesta ja psykedeelisestä rockista kuin itäeurooppalaisesta kansanmusiikista, avant-metalista sekä dronesta ja vaikeasti luokiteltavista eksentrikoista kuten Yma Sumac tai Scott Walker. 72 minuuttia näin intensiivistä hengenpaloa yhteen menoon menettää tehonsa jo paljon ennen loppuaan. Arson soi väkevästi, tiivistunnelmaisesti ja majesteettisesti. Always Ascending soundaa oikein hienolta ja tyylikkäältä säilyttäen bändille ominaisen suoraviivaisuuden. Kokemus voi olla terapeuttinen. Levyn esitykset (viisitoista 40 minuutissa) ovat kuin pieniä pastisseja. Näin ei The Go! Teamin tarina voi jatkua. JUHA SEITZ HHH They Might Be Giants I Like Fun Lojinx Jos 36 vuotta sitten perustettu yhtye on kantanut otsassaan enemmän tai vähemmän ikuista indie/alternative-bändin leimaa, sen vaarana on jämähtää genrensä viralliseksi edustajaksi, josta voisi välittyä vain asian muodollinen puoli. Hän on taatusti tajunnut olevansa etuoikeutettu päästessään kuulemaan lähietäisyydeltä suoraan lähteestä pulppuavaa aitoa suuren hengen puhetta. Hienoihin cowboy-vetimiin sonnustautunut Robert Finley on sikäli tyypillinen kotivaltionsa kasvatti, että hä...on vaikea sanoa kurottaako se taivaaseen vai helvettiin... They Might Be Giantsilla ei kuitenkaan ole sitä vaaraa – pikemminkin kyseessä on peterpanmaisesti yhtye, joka ei ole suostunut kasvamaan aikuiseksi. Heinäkuussa G Livelabissa tallennetun projektin rakennuspalikat pysyvät Olli Ahvenlahden sekä häntä komppaavan Jaska Lukkarinen Trion hyppysissä
ALK. @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 UUDET TV-SARJAT THE LEGO NINJAGO MOVIE Taistelussa NINJAGO® Cityn puolesta Lloyd (Dave Franco), joka on päivisin korkeakouluopiskelija ja öisin Vihreä Ninja, joutuu huimaan seikkailuun salaisten ninjataistelijaystäviensä kanssa! Viisaan Mestari Wun (Jackie Chan) johdolla heidän on päihitettävä paha sotapäällikkö Garmadon (Justin Theroux), pahin tyyppi ikinä, joka sattuu myös olemaan Lloydin isä. episodi_A_februari_2018.indd 1 2018-01-25 13:36 Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 67 8.2.2018 13.21. 19,95€ KINGSMAN THE GOLDEN CIRCLE Kingsman-elokuvasarjan toiminnantäyteisessä osassa brittiläinen ja yhdysvaltalainen vakoilujärjestö yhdistävät voimansa päihittääkseen yhteisen häikäilemättömän vihollisen. SOUNDI 67 ...on vaikea sanoa kurottaako se taivaaseen vai helvettiin... 34,95€ DVD 16,95€ BLU-RAY ALK. 19,95€ DVD 16,95€ BLU-RAY ALK
Häkin ovi on kuitenkin auki. VILJA VAINIO HHH K u v a: St ep h en B u tk u s Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja. Parhaiten erottuvat Turn ja Lethal Combination, joka on samalla ironisesti albumin kappaleista kaikkein lyhin. www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02 Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 68 8.2.2018 14.10. Tosin pari vuotta sitten näki päivänvalon Meidän politiikkamme – Kaikki levytykset 2001-2015. Ehkä hyvä niin, jotteivat pimeät talvi-illat synkenny entisestään. Albumilla on muutama todella hyväkin veto, mutta moni kappaleista ei myöskään jää mieleen ja tuntuu, kuin jokin pidättelisi musiikkia lähtemästä kunnolla lentoon. Brechtin Iloja esimerkiksi yksinkertaisesti luettelee juuri niitä huilun ja viulujen huomassa ja D-rapussa asuu vampyyri on sekin riemastuttava tarina. toiminta ylipäätään on sekä logistinen että taloudellinen painajainen, varsinkin kun agenda on avoimesti anti-kapitalistinen. nen souliinsa sisältyy melodisia ja popahtavia kierteitä. Niin tässäkin. Myös Let The Punishment Fit The Behind sekä Special Education kaappaavat kuulijan mukaansa, ja albumin loppupuoli on huomattavasti menevämpää, ihanan ärsyttävää korvamato-osastoa. Mukaan on sotkettu hyvällä menestyksellä old school hip hop -soundeja ja -rytmejä. Ainakin Turbonegro on uudistumiskykyinen – tai vaihtoehtoisesti vain viehtynyt retrosoundeihin. Myös lukuisat Trumpsamplet toimivat erinomaisesti. JUSSI NIEMI HHH Sarah Walk Little Black Book One Little Indian Kuinkahan monta kertaa esimerkiksi tällä palstalla on mainittu sanapari laulaja-lauluntekijä. Tuttuja Ministry-elementtejä viime vuosien speed metalista Filth Pigin (1996) huuliharppuihin löytyy, mutta ensimmäistä kertaa sitten Paul Barkerin lähdön jälkeen uusi Ministry-levy kuulostaa tuoreelta ja jopa yllättävältä. Valkoisten poikien tusinaretroiluun verrattuna Goin’ Platinum! on autenttisuudessaan ja sävykkyydessään ylivoimainen puheenvuoro. Siinä missä kymmenen vuoden takaisilla Ministry-levyillä leikattiin ja liimattiin Bushin puheita, ollaan Trumpin sanomisia pystytty käyttämään enempää editoimatta. Näin hyvää levyä ei bändiltä enää olisi odottanut. NUUTTI HEISKALA HHHH The Wombats Beautiful People Will Ruin Your Life Kobalt Indierokkareiden neljäs studioalbumi on häkkilintu, joka ei aivan uskaltaudu nousemaan siivilleen. Walk on kuunnellut Joni Mitchellinsä ja Tori Amosinsa, ja kelpo tulos siitä on syntynyt. Tuo ei kuitenkaan tarkoita, että materiaali olisi yhtä jöötiä eivätkä kaikki laulutkaan ole poliittisia. Yleissävyltään albumi on erityisesti sanoitusten puolesta melankolinen, eivätkä lyriikat tunnu aina osuvan yksiin popahtavien melodioiden kanssa. Levyn tarkoituksena ei olekaan yksiselitteisesti piristää tai masentaa, vaan pikemminkin myötäelää. Näennäisen kirkasotsaisella sekakuorolaululla yhteiskunnan mätäpaiseita tökkivää tyyliä olisi musiikillisesti voinut enemmän hämmentää joillakin yllättävillä elementeillä. Esikoisalbumin aloitusja nimikkokappale Little Black Book ei ainakaan jätä ketään kylmäksi. Jos Bush-vuosien levyt nojasivat liiankin vahvasti Psalm 69:n (1992) thrash industrialiin, on AmeriKKKantin ote luovempi ja kokeilevampi. Kappaleiden sijaan mielessä alkaa kuitenkin pyöriä yksittäisiä, varsin kiehtovia lyriikkapätkiä, kuten ”Every silver lining has a cloud” ja ”My orange cola got black flamingoes crying for ya”. Suosikkejani ovat silti aikamme taudit mehukkaasti kiteyttävät bacharachmainen Shoppauksen pitkä yö ja pinnallisuuden aivan nappiin naulaava Liisa M. 2000-luvun aamuna perustettu yhtye julkaisi debyyttinsä Toivelauluja 2003, Ei hyvältä näytä ilmestyi 2010. Välissä piristyksenä on onneksi vauhdikas Hurry Up & Die. KAROLIINA KANTOLA HHH Ministry AmeriKKKant Nuclear Blast Donald Trumpista voidaan olla montaa mieltä, mutta Al Jourgensenille Amerikan uusi presidentti on tehnyt hyvää. Ja jatketaan: Sarah Walk on vahva tulkitsija, jonka eteeriset laulut kertovat haavoittuneesta sydämestä. Nainen ja piano on harvoin epäonnistunut yhdistelmä. Walkin keveänrosoinen ääni pysäyttää kuuntelemaan, ja ihmissuhteiden iloja ja enimmäkseen suruja käsittelevät laulut tulevat suoraan hertasta. Jotakuinkin näin se on. Sen sijaan Let Me Try on yksi levyn tylsistä raidoista, joissa melankolisuudessa kieriskely muuttuu jo ikävystyttäväksi. Edelleen säveltäjä/laulaja Tuomas Nikulinin (ent. Albumin avaa hauska Star Wars -tyyppinen intro, mutta suureksi pettymykseksi sitä seuraa anteeksipyyteleviä vetoja, jotka eivät hetkauta kuuntelijaa suuntaan tai toiseen. Still Frames herkistänee kovemmankin luun. Yhtyeen aiemmilta albumeilta tuttu karheus on saanut väistyä kevyemmän hittivoittoisten kappaleiden tieltä, mutta se ei välttämättä ole huono asia. AmeriKKKant on parasta Ministrya sitten Animositisominan (2003). Johtuuko sitten kitaristi Mike Scaccian traagisesta kuolemasta, mutta AmeriKKKant poikkeaa viime vuosien thrashahtavista ja toisiaan muistuttavista Ministry-levyistä keskitempoisemmilla ja rytmisemmillä biiseillään. Karppinen) johtama bändi jatkaa suoraan siitä, mihin AgitProp aikanaan jäi. Vaikka syntikkasoundeja kuunnellessa paikoin tuntuukin siltä, kuin yhtye olisi lähinnä käynyt huolella läpi Van Halenin ja The Whon löytötavaralaatikot, on albumi kokonaisuutena viihdyttävä, suorastaan tanssittava. Muutaman vähemmän terävän biisin (Wargasm, Antifa) takia ihan viiteen tähteen ei kuitenkaan ylletä. Juuri kun usko alkaa loppua, Hot For Nietzche kiskaisee junan takaisin raiteilleen nerokkaan kerroksellisella kertosäkeellään. Sitä vasten voin ilahtuneena todeta, ettei Varaque ole kolmannella albumillaan yhtään liuduttanut linjaansa. Aloituskappaleen lisäksi muun muassa Wake Me Up on vaikuttava laulu, jossa tempon ja volyymin vaihtelut Levyarviot > ...nuoruuden tyhjyys, kaipaus ja ulkopuolisuus tiivistettynä yhteen albumiin... Toki 11-henkisen ryhmän – tässä mukana vielä jousisektio . Bändi tekee kokonaisuudesta vieläkin vahvemman. VILJA VAINIO HHH Varaque Planeettojen liikkeen on jatkuttava Rocket Ahkeraksi ei Varaquen julkaisupolitiikkaa pääse kehumaan. Levy ei toimi kuitenkaan niin hyvin, että sitä jaksaisi pyörittää taukoamatta. PEKKA LAINE HHHHH Turbonegro Rock’n’roll Machine Universal Death punk -yhtyeen uusin albumi on kuin kaukana muistin rajamailla seilaava uni, josta saa kunnolla otteen vasta, kun lakkaa yrittämästä. 68 SOUNDI antavat näyttöä artistin taidoista. Albumin musiikki on kuin kosken suvanto, johon tekee mieli jäädä hetkeksi kellumaan – vaikka ei voikaan olla ihan varma, tuleeko pysymään pinnalla. Rappioromanttisen tunnelmansa puolesta Beautiful People Will Ruin Your Life voisikin hyvin olla jonkin Coming-of-age-elokuvan soundtrack: se on nuoruuden tyhjyys, kaipaus ja ulkopuolisuus tiivistettynä yhteen albumiin
www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02 Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 69 8.2.2018 11.59. Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja. SOUNDI 69 ...nuoruuden tyhjyys, kaipaus ja ulkopuolisuus tiivistettynä yhteen albumiin..
Riipaisevaa naivistisuutta väkivaltaiseen kitaramöyryyn lauluissaan koplaillut yhtye ei ollut trendisidonnaisin ysäriläinen. Joukossa vilahtaa myös muutama tunnetumpi nimi. Vaikka osa esityksistä on uusia, mukana on myös umpituttuja esityksiä (Red River Valley, Swing Low, Sweet Chariot) eri yhteyksistä, eikä niissä mitään folkloren pitkää kurssia kaivata – ilmeisesti näin on ollut tarkoituskin. Nimikkolaulun avaussäkeet tuntuvat intiimiltä tunnustukselta: ”I wanna see you / Especially you / You don’t know how much I miss you”. PEKKA LAINE HHH Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 70 9.2.2018 14.38. Albumin avaa Ordinary Man, parikymmentä vuotta vanha, mutta entistäkin ajankohtaisempi laulu työtImarhan Temet City Slang Tuaregihipsterien porukka on luultavasti aika pieni ryhmä, vaikka mistä sitäkään varmaksi tietää. 2006 perustetun bändin nimi tarkoittaa ”parhaita ystäviä” ja Temet on sen toinen albumi. Christy Moore on nyt kiertänyt maailmaa 50 vuotta ja julkaisee sen kunniaksi tupla-albumin. Rikkaassa soinnissa voi herkutella monilla pienillä yksityiskohdilla perkussioista ja akustisista kitaroista tanakammin sähköisiin detaljeihin ja ympäristön ääniin. Hypnoottisimmillaan vauhdikkaimmissa biiseissä aistii jopa EDM-vaikutusta – tuaregidisco, anyone. Ehkä elokuvan näkeminen valottaa jälleen kerran juttua enemmän. Sinänsä kiehtovaa mutta vähän liiankin tuttua. Nyt tuo yhteys on tuore elokuLevyarviot > ...ei tätä käärmekeittoa lepopäivän ratoksi tule soitettua... Kaiken kaikkiaan hieno ja moni-ilmeinen levy! JUSSI NIEMI HHHH Eri esittäjiä American Folk Soundtrack Thirty Tigers Amerikassa syntynyt folk eli kaupallista buumiaan 1960-luvun alkupuolella, mutta genre ei ole suostunut kuolemaan vaan se on nostanut aina välillä karvaista päätään eri yhteyksissä. Nimetön debyytti ilmestyi 2016. Kim Deal on aina ollut eri puusta kuin todellisuudesta vieraantuneemmat aseveljensä alternative-jumaltarustossa. Jos kitarat irrottelevat vähemmän kuin Tinariwenillä, johon Imarhanilla on ihan verellisiäkin sukulaisuussuhteita, niin aavikkobluesin tuntu on silti väkevä. va, jonka päähenkilöinä toimiva pari kulkee terrori-iskujen Yhdysvalloissa syksyllä 2001. Maanläheisellä tavalla karismaattinen Deal oli sukupolvessaan inhimillinen ilmestys pihalla olijoiden keskellä. Tuaregien perinnemusiikki on Temetinkin vankka pohja ja tekstitkin käsittelevät sorretun kansan asiaa, mutta riffejä on hiukan yksinkertaistettu ja niitä tuutataan monessa kappaleessa, joilla on hyvin selkeästi kaikilla oma luonteensa, vähän tykimmin. – mutta ei lainkaan päälle liimatulla tavalla. Elokuvan näyttelijät Joe Purdy ja Amber Rubarth esittävät itse valtaosan lauluista, niillä kuullaan akustista ”leirinuotiokitaraa” ja hyvin yhteen soivaa yhteislaulua. Tällaisia me olemme edelleen, hieman vanhempina ja haikeampina. The Breeders All Nerve 4AD The Breeders kuuluu niihin 1990-luvun vaihtoehtoikoneihin, joiden kuulumisia on jopa ollut ikävä. On mukava tavata sinut pitkästä aikaa. Christy osaa ottaa yleisönsä hienoilla lauluillaan, hykerryttävän hauskoilla jutuillaan ja lämpimällä olemuksellaan. Melankolinen sähkökitarapöristely on samalla tapaa viesti ”vanhasta kunnon meiningistä” kuin jonkin bluesbändin jammailu oli Breeders-Nirvana -sukupolven valtakaudella. Uusien fanien löytyminen voi tehdä todella tiukkaa. Kunnioitus on väkevää – ja molemminpuolista. Tempoiltaan ja moodeiltaan jopa surumielinen All Nerve soi näyttönä Kim Dealin sitkeydestä ja uskollisuudesta omalle äänelleen. Siinä, missä Espanjan sisällissodasta kertova Viva la Quinta Brigada kasvaa hurjine huutoineen, lauluineen ja aplodeineen tuliseksi, fasismin vastaiseksi mielenosoitukseksi, hiljenee yleisö hetkessä herkkien balladien ajaksi. Algerian Tamanrassetista tulevat sällit ovat sitä tuaregien uutta polvea, joka on kasvanut Tinariweniä kuunnellen, mutta miksaa musiikkiinsa uusia elementtejä oman kertomansa mukaan rockista, funkista, jazzista, mitä nyt sattuvat kuulemaan. ANTTI MARTTINEN HHH Christy Moore On The Road Sony Christy Moorea parempaa esiintyjää en ole konserteissa nähnyt. Viisihenkinen Imarhan joka tapauksessa näyttää ja kuulostaakin siltä. Cannonball-ajan rosoisen rautaiseen melupoppiin jo valmiiksi ihastunut kuulija saa varmasti tästä mielihyvän tuntemuksia. David Grisman ja Jerry Garcia tarttuvat hyvällä menestyksellä kaluttuun Freight Train -aiheeseen ja toinen veteraani John Prine kertoo talking blues -tyyliinsä pitkän tarinan Some Humans Ain´t Human katalista ihmisistä. Kaikkialla ihmiset ovat innoissaan, he tuntevat olevansa osa suurta irlantilaista kulttuuritapahtumaa, mutta riehakkuus ei tulvi yli rajojen. Yhtä hyviä toki ja kovastikin erilaisia, vaan en parempaa. Nyt The Breeders palaa edustamansa rokkauskoulukunnan näkökulmasta hankalan suhdannesyklin keskellä. Se on äänitetty 17 keikalla Britannian eri puolilla
Idea voi olla monen mielestä tekotaiteellinen, mutta yhdistelmä oikeasti toimii. Kollegoihinsa rinnastettuna Satriani onkin lähempänä mystifioimaansa muukalaista kuin koskaan aiemmin – ei yliluonnollisten kykyjensä, vaan ennemminkin ulkopuolisuutensa takia. ASKO ALANEN HHHH Slim Bean Early Days Slim Bean Joskus kun on menossa vaikkapa räväkälle blues-keikalle, tekee mieli soittaa läksiäismusiikiksi jotain aivot narikkaan -tyyppistä menoa. Syvemmällä kuuntelulla instrumentaali silti vetää pidemmän korren vaikeasti määriteltävän kestävyyden suhteen. Astetta edellistä kypsempi, valtava kokonaisuus sovittelee epäsovinnaiset valintansa yhteen luontevasti. Levyn tarjoama keitos on kuin yhdistelmä Faarao Pirttikangasta, Hurriganesia ja bluesin (pahaa) henkeä. Car Seat Headrestin nimellä Toledo oli ehtinyt julkaista Bandcampin kautta peräti 12 albumillista omatekoista, terävää indie rockia vuodesta 2010 alkaen ja kerätä ansaittua kulttimainetta. Ensi alkuun räppärille ja täydelle orkesterille sovitettu teos jäi soimaan repeatilla. Tony Joe White -henkisesti muriseva Gracile on tervetullut yllätys, sillä huomaan tympiintyneeni Segerin kasarikaavoittuneeseen ulosantiin jo 30 vuotta sitten. Linjakas bändisoitanta voimistaa Toledon ulosantia vakuuttavammalle tasolle, ja DIY-kappalemateriaali pääsee oikeuksiinsa. TIMO KANERVA HHHH Lauri Porra Entropia BIS Basisti-säveltäjä Lauri Porran esikoislevy klassisen musiikin saralla ei tyydy pysymään modernin klassisen rajojen sisällä, vaan tarjoilee omintakeisia sovitusratkaisuja. Valtaosa levystä koostuu Satrianin kummallisesta yrityksestä johdattaa kuuntelijansa jonkinlaiseen alisuoritteiseen transsitilaan, jota raamittavat taustanauhanomaiset kappalerakenteet sekä itse sooloilijan ontuva melodiantaju. Kokonaisuutena Entropia on levy, jonka snobimpi saattaisi sanoa olevan kaunis, mutta aika poppiklassista. Kitarariffit rokkaavat dynaamisesti ja lauluun latautuu punkahtavaa hyökkäävyyttä. SALLA HARJULA HHHH RETRO Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 71 9.2.2018 14.38. ANTTI MARTTINEN HH Joe Satriani What Happens Next Sony Tilutuspohjaisen instrumentaalimusiikin armoitettu astronautti Joe Satriani halajaa takaisin maankamaralle. Ei tätä käärmekeittoa lepopäivän ratoksi tule soitettua, mutta oma rajattu käyttötarkoituksensa sillä on. Musiikkiin, joka ylittää keinotekoiset genrerajat ja tarjoaa hätkähdyttävän elegantin ja voimallisen kuuntelukokemuksen. Tarpeen tullen fiilistely lähenee psykedeelistä euforiaa, selvimmin albumin lopettavan nimikappaleen verkkaisessa tunnelmien tunnustelussa ja monologeissa. Porran ihka ensimmäinen klassinen sävellys Kohta löytyy levyltä sekä instrumentaaliversiona että räppäri Paperi-T:n kanssa levytettynä kokeellisempana teoksena. Tiedotteen mukaan kitaraa ja matkalaukkua soittava Otto ”Slim Bean” Liimatainen aloitti yksin ja sai sittemmin ympärilleen nyt viisihenkisen yhtyeen hahmot. Satrianin downshiftaus-pyrkimykset vääristyvät omituisiksi pastisseiksi, joissa lainaillaan joko omaa tai muiden tuotantoa. Avausraidan ja Invisiblen kaltaiset energianpurkaukset jäävät lyhyiksi tähdenlennoiksi. I Knew You Whenin melodiaosastolla jäykistellään vain pari siivua samaa ylituotettua linjaa, mutta ylipäätään sovitukset ja laulutulkinnatkin ovat palautuneet terveesti kansipotretin nuoren, maanläheisen ja sydämellisen Robert Clark Segerin rocktulkintojen suuntaan. Matador-levy-yhtiö julkaisi ensin kokoelman Teens Of Style ja nyt on uusiksi soitettu ja levyksi konkretisoitu suosituin Bandcamp-albumi Twin Fantasy (2011). Erityisen onnellisesta kotiinpaluusta ei ole kyse. Pianoa ja rumpuja liidisoittimina käyttävä teos kristallisoi sen, mihin Porra pyrkii. Kukaan muu ei tee ihan tällaista juuri nyt. Jos poppoo tulisi läheiseen pizzeriaan keikalle, saattaisin jopa vääntäytyä paikalle. Omat road-kuvaelmat The Highway ja Runaway Train rullaavat rennosti rokaten, The Sea Inside on suorastaan heavya riffailua, joka istuu laulajalle kuin niittihanska. Bad Birdy -taiteilijanimeä totteleva mimmi on päälaulajana ja muut soittajat möykkäävät mukaan call and response -tyylisiä taustalauluja. Siinä eivät poliitikkojen aktiivimallit auta, kun tehtaat sulkevat ovensa. Sähköbassolle ja orkesterille tehty Entropia on Porran klassisen uran toinen ”biisi”. Lou Reedin Busload Of Faith istuu mukavan sielukkaasti Segerin Hollywood Nights -hitin maukkaan monotoniseen luentatyyliin. Mutta mitä sitten. Harmi kyllä Leonard Cohenin Democracy ei pysty samaan, vaan marssinpärinä yllyttää Segerin ylijuhlalliseen U.S.A.-julisteluun. Myös nimimerkin King Kobra tuuttaama saksofoni on joukossa sattumana. Ja se päättyy kolmeen encorebiisiin: If I Get An Encore kasvaa yleisön ja artistin yhteistyön komeaksi ylistykseksi, North & South luo uskoa uuteen elämään ja Time Has Come jättää haikeat jäähyväiset. Tuorein Domino on kuitenkin levyn kuningas. Vaikka nöyrin ja sisäänpäinkääntynein ilmapiiri hälveneekin, mietteliäämpien slovarien myötä albumi raukeaa pitkin matkaa takaisin Toledon päänsisäiseen ajatusten rauhaan. Alunperin auton takapenkin intiimissä mukavuudessa laulettu lo-fikama on bändille kirkastettuna yhtä hallittua ja välittömyydessään nautittavaa. LASSI LINNOLA HH Bob Seger I Knew You When Capitol Alkaapa maukkaasti tämä Bob Segerin pitkään hivuttamalla kokoon kasautunut kahdeksas sooloalbumi. Kun soppaan heittää vielä tunnettuja blues-fraaseja, myrkyllinen keitos on valmiina. ASKO ALANEN HHH tömästä, jolle ei työtä etsimälläkään löydy. What Happens Next -levyllä artisti hylkää polveilevan ilmaisun ja pyrkii kohti juurevampaa lopputulosta. Entropia on antoisa, luova ja vähintään kotimaisella rintamalla yksi viime vuosien tärkeimmistä avauksista. Valistunut musiikillinen itsevaltius vie tällä albumilla kuitenkin selvän voiton. Car Seat Headrest Twin Fantasy Matador Kahden vuoden takainen valiolevy Teens Of Denial nosti laajempaan tietoisuuteen Will Toledon bändiksi laajenneen sooloprojektin. Se jää soimaan myös myöhemmin, räppiversio ei. Early Days on niin aivotonta, että muuta käyttötarkoitusta vinyylilevylle on vaikea keksiä, joskin samaan hengenvetoon on todettava, että jotain viehkoa tähän kätkeytyy. Silloiset Silver Bullet Band -levytykset Like A Rock ja Fire Inside stailasivat rehtiä rock-hikeä valuttaneesta orkesterista niin ulkoisesti kuin musiikillisestikin föönatun, pateettisen anthem-tuuttaajan. Vipuvoimaa haetaan basisti Glenn Hughesista sekä Satrianin kanssa jo epäonnistuneessa Chickenfootissakin musisoineesta Chad Smithistä. Slovareista Marie suosii hienoa, hillittyä herkkyyttä eikä ratkea jyskäämään voimaballadina. Lajityypiksi määritellään ”retkublues/rock`n`roll” joka on musiikista aika osuva kuvaus. Kitarasankarina Satriani jää auttamatta viiteryhmänsä jalkoihin niin tyylitajun kuin teknisen osaamisen mittapuulla
Ilmaisun äärellä on kuitenkin vaikea uskoa, että orkesteri on joskus edustanut jotakin uutta ja tuoretta. Riku Rousu on muun muassa Moses Hazysta tuttu muusikko, joka on ottanut kontolloon monenmoista savottaa. Kolme ja puoli minuuttia silkkaa rautaa! Punk rockin nimeen vannoo myös Grooves Of Fury. Kolmen biisin nimetön ep palauttaa mieliin 90-luvun lopun action rock -buumin, mutta hyvällä tavalla. Levy-yhtiökin puhuu jo suomirock-pumpusta. Ulkoasultaan edeltäjiensä näköinen seitsentuumainen menee tarinankerronnassaan entistäkin hykerryttävimmille tasoille. Olisi kiinnostava jos yhtye astuisi vielä lähemmäs Las Vegas Grind -tyyppistä lounge-soundia, kun ovat jo burleskiesitystäkin säestäneet. Helsinkiläishampuusit eivät tyydy kopsaamaan muiden tavoin Hellacoptersia, vaan melodisen ärhäkässä ilmaisussa palautuu mieleen Glueciferin ja Turbonegron rehvakkaampi metelöinti. Riku Mattilan, Teho Majamäen ja Samuli Laihon tuottama albumi ilmestyy keväämmällä. Neljän Baritonin Pop-musiikkia-hitin tapaan kilahtavalla pianolla koristellusta avausraidasta Pidän hautapaikkaa lähtien levyllä elää popin, rockin, progen ja jazzahtavuudenkin tyylitietoinen fuusio, jossa painopiste vaihtelee ennen muuta Beatlesja Pink Floyd -vaikutteiden välillä. Heargevuoddji puolestaan esittelee traditionaalisempaa puolta Angelin Tytöistä tutun Ulla Pirttijärven ja hänen tyttärensä Hildan muodostamasta duosta. Ja että monimuotoisuus olisi täydellinen, vielä kauniiksi lopuksi musiikkia saamelaisittain. Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Siinä missä muu tuolloin kuuntelemani musiikki tavoitteli taivaita yliampuvin sähkökitaraja jousisovituksin, muistutti Turin Brakes että voimakkain tunnelataus voi syntyä pienimuotoisen soitinnuksen ja seesteisyydessäänkin jännittyneen tulkinnan varassa. 40 vuoden merkkipaalua juhlistaa nyt näkemyksellä toteutettu uusintajulkaisu näköispainoksena. Sittemmin maailma on muuttunut enemmän kuin Turin Brakes. Samaa asennetta olisi voinut ujuttaa myös pikkuisen kliiniseksi jääviin soundeihin. Parikymmenminuuttisella eepoksella arktisesti soivat kitarat kohtaavat monenmoista eksoottista vaikutetta. Lieneekö kieli poskessa, mene ja tiedä. Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Vaikka musiikin omistautuneisuudessa on oma charminsa, lentää kokonaisuus matalalla. HANNU LINKOLA HH We Sell The Dead Heaven Doesn’t Want You And Hell Is Full Ear We Sell The Dead on usean bändin jäsenistä koottu yhtye, johon kuuluvat muiden muassa In Flamesin kitaristi Nicklas Engelin sekä HIM:in exrumpali Gas Lipstick. Lokit ehti sittenkin julkaisemaan vielä yhden pikkuvinyylin ennen pitkäsoittoa. Tehotoistolla saa kyllä hiottua Lost In The Woodsin ja nimikkoraidan kaltaisiin kaunokkeihin himmeää hohtoa, mutta yleistunnelman pinnasta tunkkaisuus ei irtoa millään. Loista vain -biisistä Ihana Leijona kasvattaa albumin pääteoksen. Ypö-Viiden Energia on A ja O oli aikoinaan ensimmäinen punkomakustanne vuonna 1978 eli yhtye oli todellakin ensimmäisten alan pioneerien joukossa julistamassa itse tekemisen riemua. Useissa jazzyhtyeissä vaikuttanut ja etenkin Ismo Alangon ja Olavi Uusivirran rinnalla järisyttävää rockmuusikkoutta osoittanut Kämäräinen on kirjoittanut ja toteuttanut Mä voin loistavasti -albumin laulut pitkän ajan kuluessa. Tämä projekti on hyvä esimerkki, kuinka etnisyyttä ei tarvitse piilottaa marginaaliin, vaan sen on mahdollisuus puhutella ketä tahansa. Inivisible Stormin suurin ongelma on musiikin pidätelty tarkoituksenmukaisuus. PERTTI OJALA HHHH Turin Brakes Invisible Storm Cooking Vinyl Vuosituhannen vaihteessa Turin Brakesin The Optimist LP (2001) antoi minulle tärkeän opetuksen. B-puolelle kääntäessä huomion varastaa Raymondin pelikutsujen surrealistinen kertomus Bomfunk MC’s -pomon äidin illanvietossa tarjoamista kekseistä. Huikeasti kitaroidun raidan nimi tuntuu myöntävän, että käsillä on kunnianosoitus Pink Floydille ja sen perustajalleen Syd Barrettille omistamalle Shine On You Crazy Diamondille. Ihan timangein sivallus jää kuitenkin puuttumaan. vat perinnelainoja kokonaan uusiksi universumeiksi – Turin Brakes pelkistyy parhaimmillaankin lähinnä taustakaiuksi. Ihana Leijona Mä voin loistavasti M.dulor Kitaristiemme terävimpään kärkeen kuuluva Timo Kämäräinen debytoi Ihana Leijona -nimellä äidinkielisenä lauluntekijänä. Viktoriaaniset vaikutteet ovat vahvana elementtinä erityisesti albumin introlla The Body Market, joka grotesLevyarviot > ...ainoastaan rumpupatteristo paukkuu luontevan akustisena... Soljun singlellä lyövät kättä moderni ja perinne, kokemus ja tuoreus ja lopulta vielä etno popin kanssa. Kiva tätä on silti kuunnella ”vain” suomipunkin merkkiteoksena eikä pelkkänä keräilyobjektina pyöritellä silkkihanskat käsissä. Nimikappale sekä Kotka palaa ovat varmasti alan harrastajille tuiki tuttuja. Viitteitä on haisteltavissa myös aina 70-luvun Dead Boys -koulukuntaan saakka. Hevosella Helsinkiin lienee tietoinen nyökkäys Leevi & The Leavingsin suuntaan, myös Kaseva mainitaan. Yksi kiinnostavimmista niistä on surf-rautalankayhtye The Botherers, jonka uuden Krautalanka!-mini-albumin taustatarina mystisesti kadonneesta surfyhtyeestä on melkeinpä musiikkia vetoavampi. 72 SOUNDI A loitetaanpa kierros kulttuurihistoriallisella havinalla. Yhtyeen kahdeksas levy tukeutuu sinällään luotettaviin vetovoimatekijöihin: hartaasti rakennettuihin melodioihin, heleään soittoon sekä Olly Knightsin ja Gale Pardjanianin pinkeään laulantaan. Bändi itse kuvailee musiikkiaan sellaiseksi, miltä heavy metal olisi kuulostanut, jos se olisi keksitty 1800-luvulla: jos Viiltäjä-Jack olisi matkustanut ajassa eteenpäin ja liittynyt bändiin. Kerrassaan valloittava esitys! Ihan kuin bändi olisi siirtynyt himpun verran lo-fi-kopistelustaan helpommin nieltäviin sovituksiin. Soitto soi monista muista yhteyksistä tutuilta ukoilta (Lapinpolthajat, Heartburns) miellyttävän räkäisesti. Ihana Leijona puhuttelee toki sävellyksillään ja valtavirtaa karttavilla teksteillään, mutta tiukimmin huomio kiinnittyy sittenkin biisien toteutukseen. Maailmassa, jossa levyn esittelemät sävelkulut on kirjoitettu moneen kertaan – ja jossa The War On Drugsin kaltaiset yhtyeet koostaLevyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 72 8.2.2018 11.59. Ei vaihtoehtoa -kappaleella ollaan elämän kovimman paikan edessä espanjalaistyylisen akustisen kitaran johdattaessa kohti sykkivää beatiä ja puhaltimilla paisutettua finaalia. Odda Aigodatilla joiku kohtaa täysin palkein pauhaavat jouset vastaansanomattomalla voimalla
ediside@luukku.com https://sites.google.com/site/eijauhi Pikkuilmot 11_10.indd 93 9.11.2010 9.18 Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit Laadukkaat japanilaiset FGN-kitarat ja -bassot www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Riimit totta tosiaan vaihtelevat sylkijästä riippuen äärimmäisen naiiveista ja simppeleistä suomen kielen substantiiveista varsin spesifeihin populaarikulttuuriviittauksiin. Hip hop -biititkin pomppivat jossakin alavireisen murjomisen alla. ”Nyt kun olen kuunnellut levyä oikealla nopeudella, se on mielestäni entistäkin parempi! Vaikka ’hidas blues’ hieman nopeutuikin, niin ainakin ’örinä’ muuttui hyvinkin hennoksi lauluksi. Tutuista ainesosista Cane Hill on leiponut yhteen ainutlaatuisen musiikkikaaoksen, jonka kuunteleminen ei ole miellyttävää, enintään subliminaalisella tasolla nautittavaa. Biisien nimet ja Ben Knox Millerin kuiskuttavalla falsetilla laulamat tarinat ovat yhtä yläpilveä kuin levyn nimihirviökin. kiudestaan huolimatta onnistuu jäljittelemään 1800-luvun äänimaailmaa varsin kutkuttavasti. Viimeinen biisi The End (jossa tietenkin lainataan häpeilemättömästi Doorsia) summaa yhtyeen ydinviestin ytimekästä nimeään myöten. Ikävä kyllä lp oli tarkoitettu kuunneltavaksi 45-kierrosnopeudella, mutta kriitikkomme oli pyöritellyt sitä 33:lla. Ohessa oikea. Harmoonin, akustisen kitaran, kummallisten nitinöiden, harkitun liikuttavasti läpsyttelevän rytmikoneen ja hetkittäin kamaripuhallinten leimaama intiimi sointi on niin eteerisen hauras että yksi pieru riittäisi sen murentamiseen. VILJA VAINIO HHH Joku Roti Mafia Joku Roti Mafia Monsp Onpa kertakaikkiaan iloinen yllätys tämä lähes koko Suomen maantieteellisesti kattavan rapryhmittymän perhealbumi! Kyseisen syndikaatin vuosina 2011–17 muotonsa ottanut nimikkoteos on erittäin tervetullut albumi kotimaan kuranttiin puhelauluskeneen ja sillä otetaankin vahvasti kantaa suomiräpin nykytilaan sekä koplan vertaisryhmän edesottamuksiin. Kun kuvittelee saavansa melodianpätkästä tai riffistä kiinni, tiheä särö tuhoaa laulusoundin ja kitaralinja rappeutuu efektimyrskyn alle. Arvostan bändejä, jotka kieltäytyvät toistamasta itseään, mutta kun rhodeislandilaiset seuraavat (ilmeisesti) rohkeasti sydäntään, en saa lopputuloksesta monellakaan yrittämällä kiinni. Vaikka albumilla on kuultavissa havinaa miehistön jäsenten omasta historiasta, mikään leikkaa ja liimaa -tuotos levy ei ole. Albumin parhain kappale on singlenäkin julkaistu Echoes Of An Ugly Past, joka on kitaroiltaan mukavan tummasävyinen ja harmoninen veto. Molemmilla on takanaan 38 studioalbumia, joista tuoreimmilla muistellaan nuoruusvuosien sävelmaisemia. Useankaan kuuntelun jälkeen yksikään biisi ei jää mieleen, ainoastaan yleissoundi, jonka yllä leijuu pahamaineisen ”tekotaiteellisuuden” tuntu. MIKKO MERILINNA HHHH kuukautta bluesvoittoisen Roll With The Punchesin jälkeen ilmestyneellä Versatilella on yhtymäkohtansa myös Bob Dylanin viimeaikaiseen tuotantoon. Tuotantopuolella on häärinyt Ilari Autio, jolle erityispropsit tiukoista biiteistä sekä oikein kätsäävistä rytmeistä. Van Morrisonin levyillä on bluesin lisäksi kuultu niin ikään rakastamiaan kelttiläisyyttä ja kantria, mutta Versatilen keskiössä on pitkästä aikaa jazz ja swing pienimuotoisen big band -vaikutelman syntyessä puhallinkaksikon ja Morrisonin oman alttosaksofonin toimesta. Maininnan ansaitsee myös yhtyeen herkempää puolta valottava Too Cold To Touch. Dylanilla amerikkalaiseen lauluaarteistoon uppoutuminen on ollut totaalisempaa, mutta Van Morrisonillakin lainakappaleet ovat selkeässä pääroolissa. Kehnoa levyä Van Morrison tuskin osaa tehdä, mutta Versatilen merkitys lienee sittenkin suurempi hänelle itselleen kuin pitkäaikaisille faneilleen. Hupaisan Broken Recordin jälkeen George ja Ira Gershwinin A Foggy Day edustaa mennyttä aikaa siinä missä Lontoon sumukin. Vain yhdeksän kappaletta sisältävänä se on juuri sopivan mittainen ja sopii mustanpuhuvuudessaan hyvin pimenevään talvi-iltaan, kattokruunun lepattavaan valoon. Läpi platan esitetään hitusen esikuvistaan flipattuja tutunkuuloisia melodioita, jotka istuvat kuin nenä päähän rosterin kalsaripajauttelusanoituksiin. MUSIC SHOP Pitkäkatu 28, 65100 VAASA • 06-3170 159 www.unisound.fi Käy myös web-kaupassamme www.vertikaali.com Hyvän fiiliksen musakauppa bassot/vahvistimet kaiuttimet/mikserit mikrofonit www.tammerpianojasoitin.fi kitarat Myy kitara! Löydä rumpali! Osta levy! Liity bändiin! Pikkuilmot osoitteessa www.soundi.fi Jokaisen kitaristin nuottihyllyyn kuuluu teos SKAALOJA SÄHKÖKITARALLE ERILAISIN SORMITUKSIN Suoraan tekijältä ilman postikuluja (24€). SOUNDI 73 www.soundi.fi ilmoitusmyynti@popmedia.fi PiENET iLMOT SK1 Uutuus! SK2 Uutuus! Pienet ilmot Pienet ilmot Ilmoitusmyynti VEIKKO VIRTANEN, 09-5627 7110, veikko.virtanen@soundi.fi Puh. Vajaat kolme Cane Hill Too Far Gone Rise New Orleansin urbaani rappio saa auraalisen ilmenemismuotonsa tästä tulvatuhojen ja katuväkivallan kyllästämästä kaupungista ponnistavan Cane Hillin kakkosalbumilla. Yllättävintä on, että levy on tehty 2016 kiertuematkalla sattuneen pahan auto-onnettomuuden jälkeen ja silti mikään ei tunnu juuri miltään. 0500-789692 ja 03-6171018 Tähtiportinkatu 18 13130 Hämeenlinna WWW.TLAUDIO.FI stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet Parhaat merkit ja kattavimmat valikoimat high-end ja kotiteatterilaitteita. LINDA SÖDERHOLM HHHH Van Morrison Versatile Caroline Van Morrison on parin vuoden ajan kiihdyttänyt julkaisutahtiaan ikätoveri Neil Youngin rinnalle. Viime Soundissa arvioitiin Joni Ekmanin 3: Uneton Tampereella -albumi. Ainoastaan rumpupatteristo paukkuu luontevan akustisena – kuin yössä kajahtavia pistoolinlaukauksia imitoiden. Palvelemme myös iltaisin ja viikonloppuisin. 03-222 1300 Levyarvostelut 2_2018 uusi indd.indd 73 9.2.2018 14.38. Joku Roti Mafia on siis Hannibal, Tomigun, Tykopaatti, Massimo, Are, Tapani Kansalainen, LRVJ sekä postuumisti levyllä esiintyvä Edorf (mukana meiningeissä myös Stepa, 6mäki & AT). Myös toinen singlejulkaisu Turn It Over erottuu edukseen, vaikkakin jo valmiiksi hieman tukkoisen laulusoundin päälle vyöryvä musiikki on paikoin hermostuttavaa kuunneltavaa. Bye Bye Blackbird, Unchained Melody, I Left My Heart In San Francisco ja Makin’ Whoopee -blues ovat levyn tutuinta ja eittämättä myös kuluneinta antia. Eikä tässä vielä valitettavasti kaikki, sillä Soundin toimitus oli onnistunut mokaamaan myös samaisen levyn kansikuvan. Konsepti perustuu kuulemma John Cagen elämäkerrassa kerrottuun juttuun. Alkeellinen moka, johon ei sokeankaan pitäisi syyllistyä, kuuron korkeintaan”, kommentoi kovin pahoillaan oleva Antti Marttinen erhettään ja pitää oikealla nopeudella pyörivää levyä kolmen sijaan neljän tähden arvoisena. Äijäklikin hyvä meininki on käsinkosketeltava. JUSSI NIEMI HH ...ainoastaan rumpupatteristo paukkuu luontevan akustisena... Kuulemani näytteet Oh My God, Charlie Darwin -albumilta (2008) innostivat, mutta tällä viidennellä pitkäsoitolla mennään ihan eri maastossa. Yhteinen nimittäjä on kumminkin kunkin artistin suvereeni flow. Hardcore on on Cane Hillille asenne ja nu metal inspiraatio, ja jossain taka-alalla kaikuvat myös Panteran groovet ja Slipknotin industrial-sävyt. Oikaisu Silloin harvoin kun oikaistaan, niin oikaistaankin sitten kunnolla. Usein konventionaalinen heavy metal on muotoutunut Cane Hillin käsittelyssä yhteiskunnallisesti haastavaksi, rosoiseksi ja häiriöiseksi äänimaisemaksi – kolmen minuutin haistatteluiksi, joissa osansa saavat niin 2010-lukulainen hedonismi kuin koko valtiovaltakin. PERTTI OJALA HHH The Low Anthem The Salt Doll Went To Measure The Depth Of The Sea Joyful Noise Tunnustan, että havaintoni Low Anthemista ovat vähäiset
74 SOUNDI Bazook! > Raskaamman puoleista asiaa. Teksti: Timo Isoaho ”En ole ollut enää pitkiin aikoihin missään tekemisissä Rudolfin kanssa, sillä raha ja maine ovat sekoittaneet hänen päänsä pahemman kerran.” MICHAEL SCHENKER LEGENDOJEN ESIKUVA Bazook 2_18 .indd 74 9.2.2018 10.34
Vasta paljon myöhemmin tajusin, että In Search Of The Peace Of Mind oli kreditoitu kaikille Scorpionsin jäsenille, vaikka kirjoitin sen yksin äitini keittiössä. Sympaattinen muusikko asteli valokeilaan jo 1970-luvun alussa, ja hänen ihailijakuntaanMICHAEL SCHENKER ja muutamia ajatuksia kollegoista: TONY IOMMI – Kuulin Black Sabbathin ensimmäisen albumin ollessani 15-vuotias, ja se oli mielen räjäyttävä kokemus. Eikö sinuakin kysytty aikoinaan The Rolling Stonesiin. – Kyllä vain. Menin isäni ja äitini kanssa katsomaan Scorpionsin varhaista kokoonpanoa vuonna 1966, ja bändi kutsui minut lavalle. Vaihdetaanko puheenaihetta. – Michael Schenker Festin ansiosta olen innostuneempi kuin pitkiin, pitkiin aikoihin. Yhtäkkiä tajusin, mitä kaikkea kitaralla voi tehdä. Fantastinen muusikko. En ole aktiivisesti kuunnellut muita artisteja kymmeniin vuosiin, mutta tunnen toki Metallican The Unforgivenin kaltaiset biisit. – En ole ollut enää pitkiin aikoihin missään tekemisissä Rudolfin kanssa, sillä raha ja maine ovat sekoittaneet hänen päänsä pahemman kerran. Olikin todella hieno juttu, että Kirk Hammett halusi tehdä vierailun Resurrection-albumille. – Niin, paperilla tämä kuulostaa täydeltä katastrofilta. Motörhead ei ollut minun musiikkiani. Yhteistyö on sujunut loistavasti, ja jokainen laulaja on täydestä sydämestään mukana Michael Schenker Festissä. Mietin asiaa, mutta en koskaan mennyt tapaamaan heitä. – Se sopii varsin hyvin, Schenker hymähtää. Seuraavaksi Schenker vie yhtyeensä (mainittujen solistien lisäksi basisti Chris Glen, rumpali Ted McKenna ja kosketinsoittaja Steve Mann) maailmankiertueelle. – Onhan tämä hämmentävää, mutta tavallaan urani lähti väärille raiteille jo ensimmäisen kirjoittamani kappaleen myötä. Michael Schenkerille, jos jollekin, tämän ”hyvän meiningin” suo mielellään. Kiinnostusta riitti niin yleisön kuin levy-yhtiöidenkin puolelta. Keväällä tapahtuvan Yhdysvaltain-rundin jälkeen vuorossa ovat maanosat. – Älä ymmärrä väärin: kunnioitan Metallicaa valtavasti, sillä he ovat luoneet täysin oman juttunsa. – Kyllä. JEFF BECK – Kaikkien aikojen suosikkikitaristini. En ollut ensin uskoa korviani – siskoni ei käytä tuollaista kieltä – mutta se pakotti minut pohtimaan ja tutkimaan asioita. Hän diggasi kovasti soitostani. Toivoisin siis, että vastaukseni olisi kyllä – vaikka raha ei olekaan minulle tärkeää. Silti Schenker tuntuu kuuluvan luokkaan ”aliarvostettu pioneeri”. Se oli niin mahtava instrumentaali, että olin välittömästi koukussa. – Elämästä, maailmasta. JIMMY PAGE – Jimmy vastaa monista kaikkien aikojen parhaista riffeistä ja kitaramelodioista. RITCHIE BLACKMORE – Kuulin Child In Timen vuonna 1970, ja Ian Gillanin suoritus löi minut ällikälle. Seuraavaksi tajusin, miten loistava kitaristi Ritchie Blackmore on. Ei ole vaikea tajuta, mistä he ovat saaneet innoitusta näihin ”raskaat riffit kohtaavat akustiset kitarat” -kappaleisiin, Schenker sanoo. LEMMY KILMISTER – Lemmy pyysi minua liittymään Motörheadiin 70-luvulla, mutta en pitänyt ajatuksesta. Schenkerin rekkoja näkee joka puolella, joten heillä menee ilmeisesti ihan hyvin. Olin juuri liittynyt UFOn riveihin, ja sitten Rollareiden leiristä otettiin yhteyttä ja pyydettiin koesoittoon. Tämä oli kuitenkin vasta alkua – ainakin Schenkerin mukaan. Kirjoitin ison osan albumin materiaalista – esimerkiksi biisit Another Piece Of Meat ja Coast To Coast – mutta tälläkin kerralla niiden tekijöiksi merkittiin koko ryhmä. Minulla ei ollut varakieliä, mutta halusin jatkaa soittamista. Tämän hetken suunnitelman mukaan rundaamme pitkälle vuoteen 2019, ja sitten on toisen studioalbumin aika. Uudesta kokoonpanosta löytyy peräti neljä laulajaa, joista kolme (Gary Barden, Graham Bonnet ja Robin McAuley) vaikutti Michael Schenker Groupissa jo 1980-luvulla. Vanhemmistasi puheen ollen: olen kuullut huhun, jonka mukaan DB Schenker -kuljetuspalvelu olisi perheenne omistuksessa. Temple Of Rock on kuitenkin pistetty nyt telakalle Michael Schenker Fest -bändin tieltä. Jouduin siis hieman ”soveltamaan” ja juuri tämän vuoksi keksin Captain Nemon riffin. Ja laulajilla on usein iso ego... Muita sen sijaan kiinnosti. – Scorpions löi läpi USA:n-markkinoilla Lovedrive-albumilla (1979). – Rakastin säveltämistä ja studiotyöskentelyä yli kaiken, eikä esimerkiksi raha kiinnostanut minua vähimmässäkään määrin. Lopetetaanpa tällä tavalla: ensimmäinen kuulemani Michael Schenker Groupin biisi oli aikoinaan Rock Will Never Die -livealbumin (1984) avausnumero Captain Nemo. Mistä löydät inspiraatiota tänä päivänä. Aivan mieletön kaveri. Minun ei tarvinnut kaivaa kovin syvältä ymmärtääkseni, miksi siskoni oli niin vihainen. Kun Lovedrivesta sitten julkaistiin erikoispainos Scorpionsin 50-vuotisjuhlan kunniaksi, minun nimeäni ei löytynyt enää mistään, Schenker puistelee päätään. – (naurua) Captain Nemon syntytarina on varsin hauska. – Olen törmännyt tarinaan ennenkin, mutta se ei pidä paikkaansa. Todellakin, neljä laulajaa. Vuonna 2011 kitaristi kasasi Michael Schenker’s Temple Of Rock -kokoonpanon, jonka kiertuekokoonpanossa vaikuttivat muun muassa vanhat Scorpions-miehet Herman Rarebell ja Francis Buchholz. Bazook 2_18 .indd 75 9.2.2018 10.35. sa lukeutuvat muun muassa James Hetfield, Kirk Hammett, Dimebag Darrell, Slash ja koko Iron Maidenin kitarapartio. Neljäs solisti, Doogie White, puolestaan kuului Temple Of Rockiin. Rock Will Never Die nauhoitettiin Lontoon Hammersmith Odeonilla ja muistan elävästi, kun The Rolling Stonesin Ronnie Wood tuli koko perheensä kanssa katsomaan keikkaa ja tervehtimään backstagelle. – Olemme kuitenkin jo tehneet keikkoja, julkaisseet livetallenteen Live – Tokyo International Forum Hall A, ja maaliskuun alussa Nuclear Blast Records tuo markkinoille Resurrection-debyyttialbumimme. Juttelin joitakin aikoja sitten Arch Enemyn Michael Amottin kanssa, ja hänkin ihmetteli, että oletko sinä nyt aivan varma tästä laulajakuviosta, nauraa Schenker. Pitääkö paikkansa, että soitit ensimmäisen keikkasi 11-vuotiaana. Suomalaisena haluat muuten varmaan kuulla, että tahdoin levylle myös Apocalyptican selloja, mutta aikataulut menivät niin pahasti ristiin, että suunnitelma täytyi haudata. Näppäilin eräänä päivänä kitaraa, kunnes yksi sen kielistä katkesi. Sävelsin 16-vuotiaana biisin In Search Of The Peace Of Mind, ja se päätyi Scorpionsin Lonesome Crow -debyytille (1972), aloittaa Schenker. Pitääkö tämä paikkansa. – Tulee mieleen toinen tarina. 63-vuotiaan muusikon ura on kuitenkin ollut täynnä nousuja, laskuja ja suoranaista ”poissaoloa”, ja sen vuoksi Michael on jäänyt Scorpionsin vuonna 1965 perustaneen isoveljensä Rudolfin varjoon. Olin lähtenyt yhtyeestä ensimmäisen kerran jo ensilevymme jälkeen, mutta Rudolf pyysi minut takaisin bändiin ennen Lovedriven tekemistä. Ainakin tällä erää. Silmäni avautuivat viimeistään silloin, kun siskoni kutsui häntä ”ahneeksi paskiaiseksi”. Viime vuosina, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, Michael Schenkerin linjanvedot ovat vaikuttaneet suhteellisen selkeiltä ja tavoitteellisilta. Ajattelin asian niin, että minä olen kuollut mies parin vuoden sisällä, jos hyppään siihen kelkkaan. En tainnut täysin ymmärtää mitä olin tekemässä, mutta se oli silti hieno kokemus. Oli myös mielenkiintoista kuulla Iron Maidenin Back In The Village Captain Nemon jälkeen... Onneksi he löysivät hyvän kitaristin – Ronnie Woodin! SOUNDI 75 M ichael Schenker, osuvilta lempinimiltään German Wunderkind ja Blonde Bomber, on kiistämättä eräs kaikkien aikojen merkittävimmistä saksalaisista rockkitaristeista
Seuraavaksi käsissäni olikin pari eeppistä, mutta samalla varsin tarttuvaa kappaletta. Haluamme ehdottomasti, että keikkakokemus nousee samalle tasolle albumin ja videoidemme kanssa, joten meillä on vielä paljon työtä edessämme, mutta onneksi me emme pelkää duunin tekemistä, kitaristi naurahtaa. Tarvittavat kulmakivet alkoivat olla kasassa. Kaiken kruunasi ystäväni Dan Lind, joka ilmoitti haluavansa tehdä alustaviin biiseihin animaatiovideoita. Heaven Doesn’t Want You And Hell Is Full – sen kirjoittaminen ja nauhoittaminen sekä visuaalinen suunnittelutyö – on ollut mahtava kokemus, ja tämä matka saa todellakin jatkoa, painottaa Engelin. Entä onko We Sell The Dead ”vain” projektibändi vai onko kyseessä ihan oikea, tulevaisuuteen katsova kokoonpano. – Suunnittelemme parhaillaan myös esiintymisiä. Drömriket). Tiesin hänen taitonsa rumpalina ja päätin pyytää häntä mukaan – ja onneksi hänen vastauksensa oli myöntävä. Kertoisitko hieman enemmän. Tavallaan sitä voi kuunnella ja ”katsoa”, ja levyn tarinasta voi sitten tehdä omia päätelmiä, Engelin tuumii. – Kirjoitin taannoin uusia biisejä, niin kuin tapanani on. In Flames), Mika ”Kaasu” Karppinen (mm. Jos katsot hienosti onnistunutta Echoes Of An Ugly Past -animaatiovideoitamme, näet bändin jäsenet eräänlaisina menneiden aikojen haudanryöstäjinä. Olen ankara Black Sabbathja Candlemass-fani ja We Sell The Deadin perusta löytyy juuri näistä musiikillisista maisemista, aloittaa Engelin. J oskus muulloinkin on tullut aloitettua teksti tällä samalla tavalla, mutta nyt täytyy mennä taas. Pitkäsoitolla kerrottavaan kokonaistarinaan liittyy myös varsin epäonninen rakkaustarina ja jossakin taustalla lymyilee myös Jack The Ripper. – Mutta avataan arkun kantta sentään hieman... – En halua paljastaa liikaa, sillä toivon kuulijoiden suhtautuvan Heaven Doesn’t Want You And Hell Is Full -debyyttialbumiimme vähän kuin elokuvaan. Hyvä niin, sillä monen muun asian ohella hän on hämmentävän taidokas tekemään tarinallisia ja elokuvallisia sanoituksia. Kaasu. Arvaatteko tarinan seuraavan käänteen. Apollo taas on vanha ystäväni, ja hänen äänensä taipuu monenlaisiin tyyleihin. Kyllä vain, tämä juttu kertoo uudesta yhtyeestä nimeltä We Sell The Dead, jonka kokoopanosta löytyvät Niclas Engelin (mm. Hallatar, ex-HIM), Apollo Papathanasio (mm. Syntyneet aihiot olivat tempoiltaan selvästi hitaampia kuin yleensä, ja innostuin hiomaan ideoita eteenpäin. Visuaalinen puoli näyttelee erittäin vahvaa roolia We Sell The Deadin maailmassa. – Yhtyeen seuraavat musiikilliset ja sanoitukselliset askeleet ovat jo työn alla. Vaellamme öisin hautausmailla, teemme kaivauksia ja myymme vainajien osia pahoille ihmisille. Spiritual Beggars) ja Jonas Slättung (mm. – Seuraavaksi kelkkaan hyppäsi Jonas. 76 SOUNDI Bazook! > Teksti: Timo Isoaho NICLAS ENGELIN ja viisi tärkeää albumia nuoruusvuosilta: JUDAS PRIEST: Defenders Of The Faith MERCYFUL FATE: Don’t Break The Oath CANDLEMASS: Epicus Doomicus Metallicus BLACK SABBATH: Heaven And Hell METALLICA: Ride The Lightning EI MIKÄÄN SATUNNAINEN PROJEKTI We Sell The Dead We Sell The Dead Bazook 2_18 .indd 76 9.2.2018 10.01. Vanhan totuuden mukaan tarina menee nimittäin näin: kun maineikkaissa rykmenteissä marinoituneet kaverit laittavat hynttyyt yhteen, intoudutaan helposti hehkuttamaan taas yhtä superkokoonpanoa. Mutta se, onko siinä tai tuossa bändissä jotakin ”superia” tai edes mitään hyvää, on jo kokonaan toinen kysymys. Aikamoinen nelikko – ja mikä hienointa, orkesteri ei ole lähtenyt liikkeelle millään puolivillaisella materiaalilla
Tuska live tulostus.indd 77 7.2.2018 14.53
Suomalaisilla on myös merkittävä rooli Euroopan kitaranrakentajien yhdistyksessä. Vuonna 1984 Nieminen muutti Ikaalisiin luomaan alan koulua ja on sen jälkeen ollut sivutoiminen yrittäjä. Olin köyhästä kodista, kymmenes lapsi, eikä ollut varaa oikeaan kitaraan tai vahvistimeen, joten väsäsin itse Tekniikan maailman ohjeilla, kertoo Nieminen. Opin koko ajan vanhojen rakentajien tekemistä soittimista, muilta soitinrakentajilta ja varsinkin vanhoilta oppilailtani. – Kyllä sekä koulutuksessa että omassa työssä on pysyttävä ajan hermolla ja mieluummin vaikka suunnannäyttäjänä koko alalle. Olen opettanut musiikkia, soittoa, soitinrakennusta ja akustiikkaa erilaisilla kursseilla ja oppilaitoksissa kuten Sibelius-Akatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa. Nieminen kertoo, että Suomen markkinoiden pienuus rajaa asiakaskuntaa, joten täällä on järkevintä tehdä laadukkaita ja arvokkaita soittimia kansainvälisille asiakkaille. – Kerroin tämän tarinan amerikkalaiselle kollegalle, joka totesi, että päätit sitten olla köyhä jatkossakin. Nevalaisen ja Pölkin kanssa alulle panemamme koulutus on luonut suuntaviivoja alalle meillä ja muualla. Rockin jälkeen olen soittanut kansanmusiikkia, jatsia, irlantilaista, venezuelalaista, zydecoa, cajunia, ambientia ja itse sävellettyä tai soittajakumppaneiden kanssa improvisoitua musiikkia. Meillä on nyt keskusteleva ja kehittyvä ammattikunta. Hän ei koe olevansa itseoppinut soitinrakentaja, vaikka hänen nuoruudessaan ei ollutkaan koulutusta. – Toimialani on musiikki eri muodoissaan. Ideologia Rauno Niemisen soitinrakennusideologian keskiössä on pitkät, jopa vuosikymmenten asiakassuhteet. Nykyään Suomessa on yli 150 kitaranrakennusyritystä. Viime vuonna hänet nimitettiin Euroopan kitaranrakentajien yhdistyksen EGB:n kunniajäseneksi, ja hän on myös Suomen soitinrakentajien killan kunniapuheenjohtaja. – Lisäksi olen ollut aina ammattimuusikko, soittanut rahasta. – Piti päästä soittamaan pitkätukkamusiikkia. Joulupukki toi ksylofonin, ja isoveli lupasi markan, jos soitan Ukko Nooan. – Landolan kanssa esiteltiin Frankfurtissa vuonna 1998 sataprosenttisesti kotimaisesta lämpökäsitellystä puusta tehty Eko-kitara. Muodollisen pätevyyden ammattiinsa hän on hankkinut jälkikäteen: opettajan tutkinto 1991, muotoilijan AMK-tutkinto, soitinrakentajamestari 2006 ja musiikin tohtori 2008. Hän on konsertoinut 25 maassa ja myynyt soittimia yli 30 maahan, suunnitellut kitaroita Landolan kitaratehtaalla suomalaiselle soitinteollisuudelle, jota ei enää ole. Hänen rakentamillaan soittimilla on käyttöja huolto-ohjeet sekä rakentajansa elämän mittainen takuu. Vähitellen taitoa kertyi lisää. Niemisen ammattimainen ura alkoi vuonna 1978. Useimmiten Nieminen yhdistetäänkin Pölkin ja Matti Nevalaisen kanssa Ikaalisten soitinrakennuskouluun. Akustinen bassokitara, malli Strandberg. – Esimerkiksi kolmen eurooppalaisen koulun Leonardo-projekti keskittyi tutkimaan paikallispuiden käyttöä kitaranrakennuksessa. Tohtorintyön otsikko oli Soitinten tutkiminen rakentamalla. Koen olevani lenkki ketjussa, joka alkoi ennen minua ja jatkuu jälkeeni. Nieminen ynnää, että Ikaalisten soitinrakennuskoulussa on ollut lähes 400 opiskelijaa sekä toista tuhatta oppijaa työllisyys-, kesäja oppisopimuskoulutuksen kautta. Teksti: Esa Kuloniemi SUOMALAISTA KÄSITYÖTÄ ESITTELYSSÄ SOITINRAKENTAJAT | OSA 26 Äänen muotoilija ja rakentaja S uomalaisen soitinrakennuksen emeritus Rauno Nieminen päätyi rakentamaan ensimmäisen sähkökitaransa 1960-luvulla pakon sanelemana. Tarvittaessa Nieminen myös opasTapio Rautavaaran syntymän satavuotisjuhlakitara. Myös soitinrakennuskoulu on osallistunut moniin kansainvälisiin projekteihin. Myös Ontrei-orkesterilta ja Verde-yhtyeeltä tulee kummaltakin levy tänä vuonna. Konsertteja sekä äänilevyjä on tullut tahkottua, mutta vasta tänä vuonna julkaisen ensimmäisen soololevyni Sarvella yhdessä Jan-Olof Strandbergin ja Köpi Toivosen kanssa. E-liike 2_18.indd 78 8.2.2018 14.58. Soittaminen, rakentaminen ja opettaminen on hyvä yhdistelmä. Aluksi hän myi soittimia vain Suomeen, nykyisin merkittävä osa menee ulkomaille. 78 SOUNDI E-Liike > Tällä palstalla matkataan musiikin juurille. Kitaroita syntyi ensin kavereille, ja lopulta soitinrakennuksesta tuli ammatti. Oppilaat käyvät työharjoittelussa ulkomailla, Nieminen havainnollistaa. Viime vuoden mieleenpainuvia kokemuksia olivat Lakkautettu kylä -orkesterin keikat ja oma soolokonsertti Galway Jazz Festivalilla. Suomalaisen soitinrakennuskulttuurin tila Rauno on saanut todistaa puolen vuosisadan aikana useampia kehityskaaria. 1990-luvulla Rauno kehitti Pertti Niemisen ja Osmo Savolaisen kanssa soitinpuun lämpökäsittelyn, joka on lyönyt läpi kautta maailman. Moni soitintilaus tulee konserttien ja opetustilanteiden yhteydessä, summaa Nieminen. Koulun starttaaminen johti asioiden tutkimiseen: piti kirjoittaa oppimateriaalia kouluun. Kaikkia rakentamiani soittimia on pitänyt opetella myös soittamaan: kitaraa, bassoa, mandoliinia, jouhikkoa, kanteletta, huiluja, trumpettija lyömäsoittimia. Seuraavana vuonna hän perusti verstaan Korpilahdelle yhdessä Jyrki Pölkin kanssa. Sen jälkeen hän sai viisivuotisen taiteilija-apurahan, jonka aiheena oli soittimien tutkiminen soittamalla. – Itseoppineita ei varmaan olekaan. Se ideologia ei kiinnostanut silloin juuri ketään, mutta nyt on alkanut pakon edessä kiinnostaa
Rauno Nieminen ei itse mielellään luettele, että ketkä kaikki käyttävät hänen rakentamiaan kitaroita. – Me suomalaiset olemme maahanmuuttajia ja juuremme ovat Afrikassa, mistä on tuotu myös valtaosa soittimistamme. Se on varmaan yhtä vanhaa perinnettä kuin nuotioon tuijottaminen. Sähköjouhikko Retzius F.G. Sitä parasta soitinta ei ole vielä tullut. Rauno Nieminen E-liike 2_18.indd 79 8.2.2018 15.02. Heikille haluaisin kyllä tehdä kitaran, jos hän suostuisi vielä soittamaan. Euroopassa lyyraa alettiin soittaa jousella noin tuhat vuotta sitten. – Dave Lindholmin mukaan ”jouhikko on soitin, joka yhdistää maan ja taivaan”. Kun kytkin talk-moodin ja futsin samaan aikaan, pystyin ikään kuin imitoimaan tuvalaista kurkkulaulua. Wahia voi käyttää tavallisen polkusimen tapaan ilman säröä ja se on silloin ihan okei funk-masiina, jossa ei tosin ole mitään säätöjä. Taivaan ja maan soitin 1970-luvulla Rauno Nieminen kiinnostui eri maiden kansansoittimista. – Koulussa olen yrittänyt kitkeä salailun kulttuuria, joka oli vallalla aloittaessani. Ensin on oltava visio äänestä ja sitten on yritettävä toteuttaa se soittimessa. Anders Retziusin tutkimustuloksista Hitlerkin innostui. Jousilyyran eli O len toivoton kamarunkkari ja aina loputtoman kiinnostunut uusista soittovehkeistä. Särön voi kytkeä ennen tai jälkeen wahin ja ero on todellakin hyvin huomattava. Hinta on ihan jeppis 135 €. – Pyrin aina tapaamaan asiakkaan työn tilausja luovutusvaiheessa. Hän rakentaa soittimet perinteisillä menetelmillä käsityönä, mutta käyttää apuna myös moderneja tietokoneohjattuja työstökoneita. Muovirakenteinen spedu on kevyt, mutta tukeva. Electro Harmonix on julkaissut uuden Cock Fight Plus Wahin, jossa on myös monisäätöinen sisäänrakennettu fuzz. Sitä kautta löytyi lähes unohduksiin jäänyt jouhikko, jota hän opiskeli Martti Pokelan ja Jouni Arvalan johdolla. Visuaalinen muoto on tärkeä, mutta sen edelle menee vielä soitettavuus. Tällä hetkellä Rauno on mukana Pekko Käpin ja Janne Suitsin kanssa Lasten jouhikko -projektissa ja Musiikin edistämissäätiön Suomisoittimia suomipuusta -hankkeessa Juhien Lottonen ja Ruokangas kanssa. – Minun pitäisi elää yli satavuotiaaksi, että saisin toteutettua kaikki suunnitelmani. Olen rakentanut henkilökohtaisesti noin tuhat soitinta, ja lisäksi Kaustisen soitinverstaalla ja Landolan kitaratehtaalla kymmeniä tuhansia. Testaan itse käytännön soittotilanteissa soittimien toimivuuden. Suosittelen spedua kaikille muille kamarunkkareille. Koenkin olevani äänen muotoilija ja rakentaja. Rakas vaimoni kutsuu minua hulluksi haalijaksi vaikka tarkoittaa tietysti halimista. Nykyään jouhikolla on Niemisen mukaan tuhansia soittajia. Bias-säätimellä voi laittaa särösoundiin lisää kuolevan patterin ihanaa pörinää. Jouhikon soittoperinne jäi elämään Virossa ja Karjalassa ja oli 1940-luvulla yhden suvun, Arjavan perheen varassa. on nimetty ruotsalaisen pääkallotutkijan mukaan. SOUNDI 79 ”Kun tekee hyvän soittimen, sillä voi soittaa satoja vuosia. Toinen soitinrakentaja ei ole uhka, vaan mahdollisuus. – Soittimen ääntä ei saisi alistaa visuaaliselle muotoilulle, vaan päinvastoin. Onhan teitä siellä. Olen aina diggaillut maksimitäböillä futseja ja waheja koska Hendrix. Nieminen painottaa, että koko alan kannalta on hyvä se, että tietoa ja osaamista jaetaan ja toisten saavutuksista iloitaan. En käytä hiilikuitua. Teos käsittelee soittimen historiaa ja soittamista, sisältää soitto-ohjeet ja kaikki arkistoista löytyneet jouhikkosävelmät nuotinnettuna ja arkistoäänitteinä oheis-cd:llä. Syleillään! Noin! Ethän purista pepusta. Kun tekee hyvän soittimen, sillä voi soittaa satoja vuosia. Kehitys loppuu, jos alkaa olla liian tyytyväinen tekemisiinsä. Molemmat olivat hyviä. Opettajan työstä Nieminen jää eläkkeelle syyskuun lopussa, mutta haaveita ja suunnitelmia riittää vielä pitkälle. Haluan huolehtia siitä, että soittimeni toimivat myös sen jälkeen kun ne on maksettu. – Kysymyksessä on luottamuksellinen suhde. Hän myös sanoo, että jokainen maksaa soittimesta saman hinnan, oli sitten harrastelija tai maailmantähti. Wahille on myös vaihtoehto nappulan takana: talking pedal, joka on tavallaan vokalisoitu filtteri. Niistä Jouhikko – The Bowed Lyre on kaksikielinen ja levinnyt ympäri maailmaa. – Monista asiakkaista on tullut myös hyviä ystäviä. Nieminen rakentaa soittimia vain tilausten perusteella. Huono bisneksen kannalta, mutta maapallo kiittää. Rauno Nieminen on kirjoittanut jouhikosta kaksi kirjaa. Vau! Tämä on himputin hyvä efektipedaali. Tässä joukossa on varmaan myös joitakin kuuluisuuksia. Oppilaani ovat rakentaneet tuhansia soittimia, joiden kätilönä olen toiminut. Nyt se on elvytetty uudelleen. Soittimia tehdään tuottamaan ääntä, jolla voi tehdä musiikkia. Myyn itse kaikki soittimet suoraan asiakkaille ja olen kehittänyt monia soittimia yhteistyössä soittajien kanssa. Siitä tulisi melko varmaan ihan soitettava. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen virallinen laitearvioija jouhikon juuret ovat afrikkalaisessa lyyrassa noin 6000 vuoden takana. Sen ääni puhuttelee monia ihmisiä. Huono bisneksen kannalta, mutta maapallo kiittää.” www.raunonieminen.com Kuuma kukkowaukku taa soittamisessa, ja tietenkin huoltaa soittimia. Hiilijalanjälki on tärkeä. Toinen vaihtoehto on tehdä samoin kuin Heikki Laurila ja lopettaa kaikki kerrasta. Mutta kun kytket nappulasta futsin päälle, niin johan lätty lätisee ja hippulat vinkuu! Sain laitteesta ulos ihanan perverssejä, törkeitä ja suttuisia surinoita
Day-Lewisin esittämä päähenkilö johtaa maineikasta muotitaloa. Elokuvan bändillä ei ole keikkakokemusta, omia biisejä eikä edes nimeä, mutta puutteet korvaa kova into päästä lavalle. Suurimpana heikkoutena on dialogi, joka usein kangistuu teennäiseksi tusinareplikoinniksi. Laiho kirjoittaa sujuvasti, ja tarinan rytmi vie vaivatta mukanaan. 1960-luvun alkuun sijoittuvan elokuvan keskushahmo on Sally Hawkinsin esittämä mykkä nainen, joka toimii siivoojana tutkimuslaitoksessa. The Shape of Water on hänen mestariteoksensa Pan’s Labyrinthin ohella. Biisileirikokemukset välittyvät jännittävinä, ja lopusta löytyvän improvisaatiokonsertin kuvailun Laiho kirjoittaa mestarillisesti, erinomaisen aistillisilla mielikuvilla. Matiasta myös vaivaa taiteellisesti tyydyttävämmän jazzmuusikon uran jääminen popbisneksen jalkoihin. Del Toro käyttää tarinansa pohjana mytologioita ja vanhoja tarinoita, mutta näkemys on silti tuore ja moderni. Näyttelijät eivät kuitenkaan pelasta kokonaisuutta. Se on kuitenkin ennen kaikkea aikuisten satu: siinä nähdään shokeeraavaakin kuvastoa ja avointa seksuaalisuutta. Jarestä tulee menestyvä räppitähti, ja veli jää kotikulmille, mutta heitä yhdistää vahva side ja uhoavan isän (Kai Lehtinen) perintö. Radiohead-kitaristi Jonny Greenwoodin hypnoottisen kaunis musiikki saa paljon tilaa, ja sillä on suuri merkitys tunnelman rakentamisessa. Jo There Will Be Blood -elokuvassa Day-Lewisin kanssa yhteistyötä tehneen Paul Thomas Andersonin ohjaustyö sijoittuu 1950-luvun Lontooseen. Pääosassa on perheineen Suomesta Berliiniin muuttanut Matias, joka reissaa biisileiriltä toiselle yrittäen saada edes yhden kansainvälisen hitin vyölleen ja sitä kautta taloutensa kuntoon. HH THE SHAPE OF WATER Meksikolainen Guillermo del Toro yhdistelee elokuvissaan kauhua, fantasiaa ja populaarikulttuuria. HH TEKSTI: JUSSI HUHTALA ELOKUVAT S oundin lukijoille Samuli Laiho on varmasti parhaiten tuttu Hearthillin ja Ismo Alanko Säätiön kitaristina sekä sooloartistina, mutta monikertaisesti suurempi määrä ihmisiä on altistunut popsäveltäjä-Laiholle, joka on ollut tekemässä täsmähittejä niin kotimaan iskelmätähdille kuin vaikkapa japanilaiselle Sexy Zone -poikabändille. Tosin ruvella on paljon muutakin kuin pankkitili: parisuhde on jumissa ja päihdeongelma syö miestä. Jos näin käy, niin se on loistava päätös brittinäyttelijän elokuvauralle. Toinen hauska roolihahmo on Max Ovaskan kaikkitietävä basisti. HEVI REISSU Hevi reissu ei valitettavasti ole Suomen Spinal Tap, vaikka se onkin komedia hevibändistä, jonka rumpali kuolee monta kertaa ja syttyy välillä tuleen. The Shape of Water on visuaalisesti kekseliäs sadunomainen elokuva, jossa klassiset b-kauhutuotannot yhdistyvät romanttiseen rakkaustarinaan. Tekijöiden lapsenomainen innostus välittyy, mutta minkä sille voi, jos kohellus ei naurata. Veljeni vartija yrittää avata Cheekin menestyksen taustoja pintaa syvemmältä kertomalla väkivaltaisesta nuoruudesta, mielialahäiriöstä ja sisintä kalvavasta möykystä, mutta käteen jää elokuvan päätyttyä tunne, että se on pelkkä promotuote, jolla halutaan vain kiillottaa artistin kilpeä. Sen Laiho todella hallitsee, ja se olisi saanut ahmaista kirjasta vieläkin isomman osan. Siitä kaikesta seuraa kliseinenkin länsimaisen miehen ahdistuskertomus, jossa etsitään henkistä valaistumista ja matkataan pohjakosketuksen kautta kohti elämän tärkeitä arvoja. Phantom Thread on vahvalla tyylitajulla ohjattu elokuva, joka sisältää kiinnostavia psykologisia jännitteitä ja monitasoista kerrontaa. Matiaksen ammatillisten pyrkimysten ja henkilökohtaisen elämän ongelmien välille ei kirjailija tunnu löytävän kunnollista tasapainoa, mistä johtuen etenkin vaimo jää ratkaisuineen etäiseksi ja monet tapahtumat irrallisiksi. Nimensä mukaisesti Top liner sijoittuu popkirjoittamisen maailmaan, jossa räätälöityjä hittejä tieteellisellä tarkkuudella tekevät toplinerit (päävastuuna melodiat) ja träkkerit (tuotanto ja biitit). Sen kätköissä elää vangittuna salaperäinen kalaihminen, johon nainen tuntee outoa vetoa. Hän on työlleen elävä kontrollifriikki, joka ei pysty pitkäaikaisiin ihmissuhteisiin. HHHHH VELJENI VARTIJA Cheek-leffan nimi kertoo, mistä elokuvassa on kyse: Veljeni vartija ei kerro pelkästään Jare Tiihosesta vaan myös hänen suhteestaan kaksosveli Jereen. MIKKO MERILÄINEN SAMULI LAIHO: TOPLINER (LIKE) Etsinnässä täydellinen biisi ja elämä K u v a: To n i H är kö n e n sanoin kuvin_2_2018 -taitto_a.indd 80 8.2.2018 16.21. Persoonallisinta ja myös vahvinta antia kirjassa on musiikki maailmaan liittyvä kuvailu. Niistä kokemuksistaan hän on ammentanut esikoisromaaninsa ainekset. Pojat päättävät valloittaa Pohjolan kovimman metallifestarin, joka sijaitsee Norjan Lapissa. 53 the trooper “I HAVE NEVER UNDERSTOOD THE IDEA OF GENRES. HHHHH PHANTOM THREAD Kolminkertainen Oscar-voittaja Daniel Day-Lewis on ilmoittanut, että Phantom Thread jää hänen viimeiseksi valkokangasroolikseen. Eniten häiritsevät kohtaukset, joissa Holma puhuu suoraan kameralle. Jukka Vidgrenin ja Juuso Laation esikoisohjauksen alkuasetelma on hauska, ja pelkälle idealle tekisi mieli antaa 666/5 tähteä, mutta lopputulos saa katsojan vaivautumaan. Sitä maailmaa Laiho kuvaa sekä todentuntuisesti että myös fiktiolle sopivasti kärjistäen. Bändin keulahahmoa esittävä Johannes Holopainen (Tuntematon sotilas) on monipuolinen näyttelijä, joka sopii rooliin mainiosti. Ohjaaja JP Siili (Ganes, Selänne) hallitsee musavideomaisen kuvaston, ja Holma on tunnetusti lahjakas näyttelijä, mutta tarina etenee hyppien ja dialogi on kömpelöä. I TAKE MY MUSIC AS VIBRATING, DIVINE ENERGY.” Maria Mattila, Mara Balls I TAKE VIBRA Maria Mattila, Mara Balls 53 the trooper 80 SOUNDI Sanoin kuvin > Asiaa populaarikulttuurin ytimestä. Antti Holma tekee kaksoisroolin esittämällä sekä Jarea että Jereä. Sitten hän tapaa nuoren tarjoilijattaren, joka ei suostu alistumaan pelkäksi mallinukeksi. Doug Jones esitti jo del Toron Hellbo yssa samantyyppistä ihmisen ja kalan välimuotoa, mutta tämä hahmo on vielä kiehtovampi
ANTTI LUUKKANEN ISTEN FANZINE: CHURCHES (SVART) Perimmäisten asioiden äärellä 77 quest for fire “SHITTY METAL IS THE FUCKING BEST.” Teemu Bergman, Myrkky-Käärme et al Churchesin tarinoita rytmittävät Damhairin taiteilemat haastateltavien muotokuvat. Isten ei edelläänkään ole artistien uusien julkaisujen promootiokanava. Kirjaseen tarttuu suurella mielenkiinnolla, sillä Mikko Mattilan kunnianhimo esiintyy monesti perinteisten muotojen rikkomisena, ja niin tälläkin kertaa. On tietysti lukijasta kiinni, kuinka intensiivisesti musiikin perimmäiseen olemukseen tähyävä artikkeli puhuttelee. Käytännössä jutustelu avaa ikkunoita moneen suuntaan vannoutuneellekin musiikkiinsa filosofisella hartaudella suhtautuvalle. Tamperelaisille Churches tarjoaa lisämielenkiintoa valokuviensa vuoksi. 53 the trooper “I HAVE NEVER UNDERSTOOD THE IDEA OF GENRES. Idea kantaa väljän layoutin ja runsaasti kuvitetun sisällön ansiosta jouhevasti. I TAKE MY MUSIC AS VIBRATING, DIVINE ENERGY.” Maria Mattila, Mara Balls I TAKE VIBRA Maria Mattila, Mara Balls 53 the trooper IRTIOTTOJA ARJESTA TAPIOLASSA! M istä lie syntynyt käsitys, että kolme vuotta sitten ilmestynyt massiivinen Isten-antologia olisi ollut suomalaisen metalliskenen maineikkaimman fanzinen päätepiste. Mattila apujoukkoineen on osannut valita lähinnä metallija punk-piireistä joukon persoonallisia tekijöitä, jotka uskaltavat niin ikään haastaa yleiset mielipiteet ja kykenevät vielä perustelemaan kantansa. Rivien välistä voi lukea myös päiväkirjamaisia tunnelmakuvia. sanoin kuvin_2_2018 -taitto_a.indd 81 9.2.2018 12.23. Se on paitsi dokumentti pakonomaisen laajentumisvimman vuoksi alati muutoksen tilassa olevasta alakulttuurikaupungista, myös kunnianosoitus kotimaisemille. Isteniä kohtaan tunteman kunnioituksen tajuaa itsekin, kun pitää vaistomaisesti itse julkaisua vastuullisena siitä, että joskus joku haastateltava kompastuu omaan nokkeluuteensa. Edeltäjänsä rinnalla 99-sivuinen opus tuntuu kepeältä välityöltä, vaikka edelliset varsinaiset numerot olivat ohkaisia läpäreitä Churches-alaotsakkeella kulkevaan uutuuteen verrattuna. Churches on ikään kuin yhtä suurta haastattelua, jossa jututettava vaihtuu tasaisin väliajoin
Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 50. Lisäksi laite on todella kevyt, pienikokoinen, nielee sisäänsä tuhansia kirjoja ja akun lataus kestää jopa viikkoja. Tulin myös tarttuneeksi Lucia Berlinin Siivoojan käsi kirja ja muita kertomuksia -novellikokoelmaan. Elokuvien suurena ystävänä ihmettelen, miksi minulta on mennyt näinkin kauan löytää MUBI. Kirjaan voi tehdä alleviivauksia ja muistiinpanoja, ja englannin kielisten sanojen merkityksiä voi tarkastaa sanakirjasta. Tämän striimauspalvelun idea on nerokas: tarjonta on todella suppea (vain 30 elokuvaa kerrallaan), mutta leffat ovat R&A-tyyliin leffa friikkien sinne valitsemia, joten laatutaso on korkea. Suosittelen pimeisiin aamuihin Christopher Youngin Hellbound: Hellraiser II:ta, illallisen taustalle John Williamsin The Witches Of Eastwickiä ja aamuyön kukkumiseen Howard Shoren Crashiä. Neljän päivän kurssin ja kahdeksan sukelluksen jälkeen olen pysyvästi koukussa. Täydellistä vastapainoa metallin soittamiselle! BEN VARON Etsi Genen kieli! > Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Arkon puolesta. Asiaa liipaten, viime aikoina levylautasella ovat pyörineet syystä tai toisesta pääasiassa elokuvien sound trackit. Kielen löytäneiden kesken arvotaan CMX:n Alkuteosalbumi komeana vinyylilevynä (lahjoittaja Sony Music). Nightwishin Endless Forms Most Beautiful -nuottikirjan voitti Tapio Sintonen Kauniaisilta. Jokunen pääkirjoitus sitten huutelin suomalaisten musiikkipodcastien perään. Muutamankin minuutin tauoilla laitteen voi vetäistä povitaskusta ja jatkaa suoraan siitä mihin jäi. Kielen löytäneiden kesken arvotaan CMX:n Alkuteosalbumi komeana vinyylilevynä (lahjoittaja Sony Music). Kielen löytäneiden kesken arvotaan CMX:n Alkuteosalbumi komeana vinyylilevynä (lahjoittaja Sony Music). Joka päieläydyin vahvasti John Williamsin 1960-luvulla kirjoittamaan Stone riin, joka kertoo vakuuttavan toteavasti yhden miehen erikoislaatuisen elämänkaaren. Sinun tehtäväsi on etsiä se. vä lisätään yksi uusi elokuva, ja yksi vanha putoaa pois. On ollut niin älyttömän hienoa rakentaa jotakin uutta aivan alusta, uudella ryhmällä, ja huomata kuinka se löytää muotonsa ja bändin ”oma juttu” rupeaa selkenemään pienen alkuhapuilun jälkeen. Kielen löytäneiden kesken arvotaan CMX:n Alkuteosalbumi komeana vinyylilevynä (lahjoittaja Sony Music). Omalaatuisia, hauskoja ja koskettavia anekdootteja. On siis tullut luettua. MIKKO MERILÄINEN JO PARIN VUODEN ajan olen lukenut suurimman osan kirjoista puhelimen tai iPadin näytöltä, mutta enpä olisi uskonut, kuinka paljon miellyttävämpää on lukea paperia simuloivalta e-inknäytöltä. Kiinnostusta herättelevästi alkoi myös uusi ps. Huutooni on vastattu: Antti X Antti -podcastin ekoissa jaksoissa on jo pohdittu kiinnostavasti Emma-gaalaa, festarikesää, kaupallista soundia ja aitoutta popmusiikissa. viimeinen sana -taitto_18_02_a.indd 82 9.2.2018 12.26. Hykerryttä vää kieltä ja absurdejakin hetkiä. Kielen löytäneiden kesken arvotaan CMX:n Alkuteosalbumi komeana vinyylilevynä (lahjoittaja Sony Music). tykitellään -podcast, joka tuntuu olevan tyyliltään vakavampi, nörtimpi, indiempi ja eksklusiivisempi. Jatkoin pitkästä aikaa Knausgårdin aina vain suurempaa kiintymystä aiheuttavaa Taisteluni-sarjaa, luin ensimmäisen Houellebecqini (Submission) josta hämmennyin, vaikutuin ja ärsyynnyinkin (onnistunut kirja siis) sekä VUOSI 2018 alkoi ryminällä, kun pari vuotta varjoissa kypsytelty uusi yhtyeemme Oceanhoarse julkistettiin vihdoin maailmalle debyyttisinglen myötä. Olen vuosien mittaan hamstrannut ihan varteenotettavan ko koelman leffamusaa sekä cd:nä että vinyylinä, ja Spotify täydentää kätevästi puutteita. Seuraavana vuorossa on Jouni Mömmö -elämäkerta Totuus palaa. Muutaman euron kuussa maksava palvelu on loistava vaihtoehto jos Netflixin tarjonta alkaa tökkiä. Pääsin vihdoin noin vuosi sitten toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja kokeilemaan laitesukel lusta. Kun päivät tuijottaa työkseen tietokonetta, tuntuu ihanalta lepuuttaa illalla silmiä Kindle Paperwhiten hämmentävän paperimaisella, mattapintaisella ruudulla, joka ei säteile valoa. Teinimäinen into treeniksellä työstämiseen, biisintekoon sekä bändin yhteissoiton tiukentamiseen ensimmäisiä keikkoja varten onkin pitänyt minut kiireisenä tässä jo hyvän tovin. Leffoja on ihan ympäri maailmaa, kaikista genreistä ja uusia sekä klassikoita sekaisin. Taivas. Onneksi ensi kuussa pääsee etelänreissulla jälleen pinnan alle nauttimaan vedenalaisesta maailmasta. Se oli juuri niin uskomatonta puuhaa kuin epäilinkin. 82 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Viihdyttävästi rupatteleva ja asiantunteva ohjelma. Aiheissa toistuu etenkin alkoholiriippuvuus. Pieniä ja irrallisia tarinoita, jotka aina välillä kietoutuivat toisiinsa. Onnittelut! Oceanhoarse (ex-Amoral) Kielen löytäneiden kesken arvotaan CMX:n Alkuteosalbumi komeana vinyylilevynä (lahjoittaja Sony Music). Aihe on sekä minulle että monelle muulle niin tärkeä, että oikein jännittää kirjailija H.S
The Man with the Iron Heart blu-ray & dvd McMafia dvd & blu-ray Loving Vincent Blu-ray & DVD Final Portrait dvd & blu-ray Happy Death Day blu-ray & dvd Gladiator / Dark Crystal 4K UHD Ma-Pe 11-19, La 10-16 Puh. 09 42 89 1212 Kampinkuja 2 C 00100 Helsinki www.filmihulluleffakauppa.com Sivun tulostus.indd 83 7.2.2018 13.10 WWW.SONYMUSIC.FI JULKAISTAAN 9.3.2018 SINGLE “LIGHTNING STRIKE” SPOTIFYSSA NYT! JULKAISTAAN 2.3.2018 SINGLE “EVER AGAIN” SPOTIFYSSA NYT! YOU’RE NOT ALONE JULKAISTAAN 9.3.2018 SINGLE “THE MOUNTAIN” SPOTIFYSSA NYT! Sonymusic aukeama tulostus.indd 2 7.2.2018 13.03 _2SD_sisäkannet_2_2018.indd 1 8.2.2018 16.52
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Soundi 2 FIN Nightwish-Auri 02-18_BACKCOVER.indd 1 05.02.18 10:43 takakansi 2_18.indd 84 7.2.2018 13.02 2/ 20 18 9,80 € (sis.alv) S O U N D I 2 / 2 1 8 So un dI 11 So un dI 11 SOUN DIN LUKIJ OIDEN SUOSI KKIYH TYE A R C H E N E M Y PAVE MAIJANEN LAURA MOISIO LOUDNESS MOPO TYÖMYYRÄ JA ONNENPEKKA PAVE MAIJANEN TASAISIN ASKELIN ETEENPÄIN LAURA MOISIO JAPANIMETALLIN UUTTERA AHERTAJA LOUDNESS JAZZ-KARSINAN AITOJA KAATAMASSA MOPO IHANA LEIJONA MESTARIKITARISTI SOOLOILEE IHANA LEIJONA SHIRAZ SHIRAZ LANE: LANE: ”TAVOITTEET KANNATTAA ASETTAA JÄRJETTÖMÄN KORKEALLE” ”TAVOITTEET KANNATTAA ASETTAA JÄRJETTÖMÄN KORKEALLE” ”TAVOITTEET KANNATTAA ASETTAA JÄRJETTÖMÄN KORKEALLE” kansi_2_2018_g.indd 1 8.2.2018 16.44 _1SD_ulkokannet_2_2018.indd 1 8.2.2018 16.49