MA 29.8.2022 KULTTUURITALO, HELSINKI LIPUT 41,50 € (+mahd. 1 €) 2/ 20 22 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 2 / 2 2 2 YL I 50 LEV YA RV IOT A AM UR I, ED DIE VE DD ER, SLA SH , BIG TH IEF , SAB ATO N, NE LJÄ RU US UA … LASTEN HAUTAUSMAA JAKE XERXES FUSSELL KUOLEMANLAAKSO JUKKA ORMA JETHRO TULL SYNKKYYDEN KESKELLE ILMESTYI SÄVYJÄ DIABLO | ROSITA LUU | YDINPERHE | YARD ACT | KNIPI DIABLO | ROSITA LUU | YDINPERHE | YARD ACT | KNIPI So un dI 11 So un dI 11 K O R N. toimituskulut alk
Fever 333 Kvelertak British Lion Blind Channel Mokoma Me And That Man Trouble Bokassa Cleopatrick Lost Society The Raven Age Wargasm Moon Shot Sarparanta Cypher16 Ursus Factory Huora Lähiöbotox Nyrkkitappelu Foreseen Silver Bullet Stoned Statues Battledragon 2–4 JUNE 2022 Hyvinkää Airport VIRTUAL LIVE SHOW FROM THE ISLANDERS ARMS 2021 DVD KAUPOISSA 11.3. Mukana 24-sivuinen bookle i tulvillaan ennenjulkaisema omia Making of -kuvia! D G D V D -8 25 00 -P AL D G C D -6 96 00. Intro Noise Planet Hell Alpenglow Élan Storytime How’s the Heart. Ad Astra Kuva u toukokuun 29. – eli eri keikka kuin staccs.com:issa. Harvest Dark Chest of Wonders I Want My Tears Back Ever Dream Nemo Sleeping Sun Pan Last Ride of the Day Ghost Love Score The Greatest Show on Earth All the Works of Nature Which Adorn the World: VIII. Kesto 105 min
Valtava määrä kaappimallinuksia, mikkisijoitteluja ja lukuisia täysin ainutlaatuisia uusia efektejä. ZOOM B6 Superläski bassosoundi, 88, 2kHz prosessointi ja 4 erinomaisesti mallinnettua DI-boksia. ZOOM G6 Samat mallinnukset ja efektit kompaktissa koossa ja hinta on hämmästyttävän edullinen.. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi ZOOM G11 Zoomin uudet vahvistinmallinnukset ovat yllättävän lähellä niin alkuperäisiä kuin parhaita mallintavia vahvistimia. 30 vuoden kokemuksella syntyy aika hyvä työkalu. 5” kosketusnäyttö ja efektien säätö irtopedaalien tapaan. Looper, rumpukone ja jopa efektilenkit ulkoisille padaaleille. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh
Soundi 2/2022 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Tarkkailuluokka: Nevala 14 Elämäni soundit: Kristiina Vaara/Lasten Hautausmaa 16 Arttu Seppänen 17 Martti Luther ja muovipussi: Anne Mattila 18 Soundi-haastattelu: Merita Berg/Rosita Luu 24 Korn 30 Diablo 36 Yard Act 38 Jake Xerxes Fussell 40 Ydinperhe 42 Knipi 45 Hebosagil 48 Jethro Tull 50 Levyarviot 61 Jukka Orma 66 Bazook Kuolemanlaakso Shape Of Despair Hammerfall 70 Tractatus Musica 71 Jazz kiinnostaa 72 Sanoin kuvin & Elokuvat 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K u v a: Ti m Sa cc en ti 6 SOUNDI 48 Jethro Tull K u v a: A ss u n ta O p ah le K u v a: Jo u n i H ar al a 61 Jukka Orma 42 Knipi K u v a: K ri st ia n St ie rn cr eu tz 18 Merita Berg K u v a: M er it a B er g K u v a: M ii k k a Ti k k a 30 Diablo
MOON SHOT . INHALER . LAURI TÄHKÄ LÄHIÖBOTOX . MOUHOUS OLAVI UUSIVIRTA . MAUSTETYTÖT X AGENTS . BEHM JVG . VIIVI . CLEDOS ELLINOORA . SEXMANE . ERIKA VIKMAN . F . IBE . GETTOMASA HASSAN MAIKAL . JESSE MARKIN . Liput myynnissä nyt! 15.-17.7.2022 • JOENSUU A36 . MC KOO . YEBOYAH ALAN WALKER TONES AND I LIAM GALLAGHER NIGHTWISH. ANTTI TUISKU . BLIND CHANNEL . VOLA . BEAST IN BLACK . GASELLIT . TEHOSEKOITIN BATTLE BEAST . HUORA
John Coltrane: A Love Supreme SOUNDI 2/2022 TEHTIIN NÄIDEN SÄVELTEN TAHTIIN: Rosita Luu: Maaginen elävä Jeff Parker: Forfolks Jake Xerxes Fussell: Good And Green Again Black Country, New Road: Ants From Up There Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi Markkinat avautuvat täysinä open.spotify.com/user/soundilehti. Keikkapaikat ja festarit ovat täynnä vakiintuneiden tähtien jo pariin kertaan siirrettyjä keikkoja. Vaikka tapahtumat nyt todella avautuisivatkin, ei se tosiaankaan tarkoita, että tilanne helpottaisi nopeasti. Kaikkein vaikein tilanne on nyt uusilla artisteilla. Ja jos musiikkilehden päätoimittajan on vaikea pysyä kärryillä niin mikähän on tilanne vähemmän aktiivisesti kenttää seuraavien kohdalla. Keikkapaikkojen kassat ovat miinuksella. Näillä näkymin isojen kotimaisten artistien keikoista ei tule olemaan pulaa tänä vuonna. Heille ei yksinkertaisesti ole tilaa. Ongelmat ovat kasautuneet. T ätä kirjoittaessani tilanne on tämä mutta jo lehden ilmestyessä se voi olla eri: tapahtumia koskevat rajoitukset ovat viimein höllentymässä. Alan työntekijöiden on saatava kompensaatiota tulonmenetyksistään, koska heidän työntekonsa on ollut estettynä niin kauan, ja avustukset ovat olleet sekä täysin riittämättömiä että liian monien ulottumattomissa. Artistit ovat innoissaan julkistaneet kevätkiertueita, ja kesäfestareiden kiinnityksiä uutisoidaan kiivaasti. Tilanne on seilannut edestakaisin niin kauan, niin epäloogisesti ja niin lyhytjänteisesti, että on vaikea pysyä kärryillä siitä, mitä tapahtuu missäkin kaupungissa vai tapahtuuko mitään. Käytännössä kaikki artistit haluavat albumit nyt julki ja keikat pyörimään. Vaihteeksi näyttää siis hyvältä. Etenkin livepuolella tilanne heilahtaa nopeasti tyhjyydestä jopa ylisaturaatioon. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Yritä siinä sitten saada jalkaa oven väliin. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Yleisö on niin tottunut siihen, että keikkoja ei ole tai jos on niin ne perutaan, että heidän herättely uuteen tilanteeseen vaatii varmasti aikaa ja voimakasta markkinointia. Moneen kertaan siirrettyjen tapahtumien liput on myyty jo kauan sitten, ja niistä saatu kate on syöty pitkinä hiljaisina aikoina. Tapahtuma-alan työntekijöistä monet ovat vararikossa ja uupuneita, elleivät ole jo tyystin vaihtaneet alaa olosuhteiden pakosta. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 48. Levy-yhtiöt eivät sainaa, koska jonossa on ennestäänkin vaikka mitä odottamassa oikeaa hetkeä
– Vaikka itse sanonkin, bändi on todella kovassa iskussa. The 69 Eyesin tulevat kuviot selvillä The 69 Eyesin suunnalta kuuluu hyviä uutisia. Livenä soittaminen tuo musiikkiin sitä kuuluisaa vaaran tuntua ja käsinkosketeltavaa intensiteettiä. Entä milloin The 69 Eyes julkaisee seuraavan täysimittaisen albumin. Samana päivänä käynnistyy yhtyeen mittava rundi, joka vie ryhmän niin Suomen kuin muidenkin maiden lavoille. Viime vuonna tuli kuitenkin sellainen fiilis, että meidän pitäisi panostaa enemmän kotimaahan taas vaihteeksi... Kaikkiaan kokonaisuudesta löytyy todella paljon eri värejä ja vivahteita! TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a: M ar ek Sa b o ga l. Tämä on aivan mahtava homma. The 69 Eyes on myös käynnistänyt yhteistyön ”uusvanhojen” taustavoimien kanssa. elokuuta. Teimme levyä kaikessa rauhassa, sillä maailmantilanteesta johtuen keikkakiireitä ei tietenkään ollut, sanoo kitaristi Miki Kalske. Tuottajana toimi Erno Laitinen (Haloo Helsinki, CMX) ja miksauksen teki amerikkalainen Miles Walker (Coldplay, U2), kertoo laulaja Jyrki Linnankivi. Millaista palautetta biisi on niittänyt. – Halusimme luoda mahdollisimman kovatasoisen kokonaisuuden, joka kuulostaa meiltä itseltämme. – Osittain koronan takia päätimme valmistella albumin kotimaisen tuottajavelhon Juho Salaterän kanssa. 10 SOUNDI Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Shiraz Lane julkaisee uuden studio albumin kesällä Vuonna 2011 perustetun hard rock -kopla Shiraz Lanen seuraava levy ilmestyy 12. – Keskitymme uuden levyn tekemiseen tämän vuoden aikana, ja se ilmestyy 2023. Toki teemme samalla myös keikkoja! TEKSTI: TIMO ISOAHO – Kerrottakoon myös, että nauhoitimme biisien pohjat ensimmäistä kertaa livenä, ja tämä oli koko yhtyeelle erittäin mieluisa kokemus. Samaan aikaan Nuclear Blastilla pitkään työskennelleet alan ammattilaiset laittoivat pystyyn uuden Atomic Fire Records -levylafkan, ja meidät on nyt kiinnitetty sinnekin. – Levytimme pitkään saksalaiselle Nuclear Blast Recordsille, ja näinä vuosina The 69 Eyesin päämarkkina-alueita olivat Yhdysvallat, Venäjä ja Keski-Eurooppa. Mutta millaista uuden musiikin tekeminen on ollut pandemiaaikana. Drive myös tuntuu enemmän tai vähemmän suoralta jatkolta esimerkiksi Never Say Die -biisin aikakaudelle viidentoista vuoden taakse. – Se on saanut innostuneen vastaanoton! Fake Perfection on tutun kuuloista ja tarttuvaa Shiraz Lanea, ja biisi toimii luontaisena siirtymänä kohti syvempiä vesiä ja laajempaa ääniavaruutta, kuvailee kitaristi. – Biisit on taltioitu Vallila Music Housen studiolla. maaliskuuta, kun taas debyyttisinkku Fake Perfection ilmestyi jo viime vuoden lopulla. Bändiltä ilmestyy uusi Drive-singlebiisi maalis-huhtikuun vaihteessa, ja se saa pari kuukautta myöhemmin seuraa kolmen kappaleen mittaisesta ep-julkaisusta. Miltä uusi materiaali kuulostaa. Tulevan albumin kakkossingle Scream saapuu kuultavaksi 11. – Bändin peruskivet ovat tietenkin tallella, mutta tuleva levy on paikoin aiempaa raskaampi ja tummanpuhuvampi. Shiraz Lane tosin ottaa varaslähdön tien päälle jo toukokuussa, kun se kiertää ympäri Eurooppaa ruotsalaisen Crashdïetin kanssa. Biisien perusvire on todella rock, eli kitarat soivat vanhaan malliin ja Jussi takoo kannuja kuin viimeistä päivää. Mikä oli päällimmäinen tavoitteenne toistaiseksi nimettömän albumin suhteen. Lähetin sitten Driven demon Vallila Music Housen Gabi Hakaselle – takavuosien hienolle yhteistyökumppanille – ja sieltä tuli heti myöntävä vastaus. Tässä vaiheessa uskallan jo sanoa, että pääsimme tähän tavoitteeseen
Albumin on tuottanut Miikka Ahlman. Kokoonpanossa ovat mukana myös Jonatan, Minna, Jasmin ja Carla Stenfors, eli kyseessä on todellinen perhebändi, hymähtää Jan. Stenforsnimen saaneen bändin ensilevytys The Family Album ilmestyy 10. K u v a: M ar ko Sy rj äl ä K u v a: M ii k k a A h lm an. – Aiomme toki soittaa keikkoja, mutta minkäänlaista pidempää rundia emme ole ainakaan vielä suunnitelleet. Meillä luonnollisesti synkkaa yhteen musiikillisesti todella hyvin ja saamme taiteen tekemisen ohessa viettää aikaa lähipiirin kesken. Sovituksista ja soitosta artistin ja tuottajan kanssa vastaavat Aleksi Kaufmann, Jussi-Pekka Parviainen ja Simo Saukkola. – Eräs albumin avainbiiseistä on ensimmäinen sinkkulohkaisu Then It’s Gone. Nasty Suicide -taiteilijanimeä Hanoi Rocksin riveissä käyttänyt Jan Stenfors on valmistellut uutta musiikkia ”perheyhtyeensä” kanssa. Se on selvää, että meillä on kova palo päästä esiintymään tämän porukan kanssa! Ikävämpänä uutisena kerrottakoon, että Stenforsin elämää on varjostanut viime keväänä diagnosoitu eturauhassyöpä. – Minun lisäkseni tulevan levyn biisejä ovat kirjoittaneet veljeni Nils ja Frej Stenfors. Tapahtumassa esiintyvät muun muassa Ellinoora, Arttu Wiskari, Maustetytöt X Agents, Haloo Helsinki!, Antti Tuisku, Erika Vikman, J. 25.3. Pääpaino on hyvissä biiseissä ja tarttuvassa svengissä. Tapahtumarannassa piti alun perin järjestää jo kesän 2020 Rockfest. kesäkuuta Rolling Recordsin kautta. Kappale alkoi hahmottua kesälomalla pohjoisessa, mutta sitten se rupesi elämään ihan omaa elämäänsä ja mukaan tuli paljon muutakin kuin Lapin taikaa. Soundi toivottaa miehelle kaikkea hyvää! TEKSTI: TIMO ISOAHO Jan Stenforsilta uusi albumi Tampereen uusi tapahtuma-alue saa festarin Tampereen Santalahden puiston uusi tapahtuma-alue, Särkänniemen Tapahtumaranta, korkataan vihdoin ensin kesänä kun siellä järjestetään uusi Piknik-festivaali 8.–9.7. Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > SOUNDI 11 M julkaisee persoonallisia iskelmäversioita M-artistinimen alla sävykkäitä indiepoplevyjä tehnyt Minja Koski julkaisee seuraavaksi albumillisen versioita 1960-luvun iskelmäklassikoista. ilmestyvä M:n albumi Lauluja 1960-luvulta sisältää muun muassa Laila Kinnusen, Carolan, Ankin ja Tamara Lundin tunnetuksi tekemiä kappaleita persoonallisesti nykyaikaan tuotuina. Henkilökohtaisesti Then It’s Gone tuo mieleen myös viime vuonna menehtyneen hyvän ystäväni Timo Kaltion. Läheisyyden toinen puoli on toki se, että yhtyeen jäsenten välinen kommunikaatio on toisinaan hyvinkin herkkää! Miten kuvailisit tulevaa levyä musiikillisesti. Karjalainen ja Vesala. – Tällainen perheprojekti on todella erikoislaatuinen juttu, niin hyvässä ja vähän huonommassakin. Onko Stenfors-yhtye lähdössä tien päälle. – Luvassa on perinteistä ja aitoa rock’n’rollia ja bluesia, mutta silti freesissä hengessä
– Meistä on tullut tietynlaisia teinipiirteitä esiin. – Nevala kuulosti meidän korvaan kivan suomalaiselta, mutta kuitenkin tarpeeksi yleismaailmalliselta. – Vapaus, Bentley vastaa välittömästi. Se sai alkunsa Helsingin bändikuvioissa (taustalta löytyy sellaisia yhtyeitä kuin Pastis, The Gadwalls ja Colorblue) tutustuneiden tyyppien muuttaessa yhteiskämppään ja aloittaessa biisien teon. – Sitten alkoi tulla enemmän biisejä, ja ehkä vähän vahingossakin kirjoitettiin biisejä sellaisista teemoista kuin lähteminen ja seikkailu. – Me ollaan oltu paljon nelistään, ja kun mitään ei tapahdu ulkona, ollaan turvauduttu mielikuvitusmatkailuun. Helsingin Kuudennella linjalla, ja samalla Nevala pääsee vihdoin esittelemään kimppakämpässä haudutettuja visioitaan myös elävälle yleisölle. – Aika varhaisessa vaiheessa tehtiin meidän kakkossinkku John & Mary, josta tuli levyn päähenki löiden anthem, Bentley valaisee. Paljastuu, että nelikosta (Bentleyn lisäksi Emil Inberg, Ossian Stadigh ja Sakari Soukka) vain Ingbergillä on kokemusta Amerikan pitkistä valtateistä ja karuista autiomaista. Vapauteen liittyy myös Wastelands, Nevala -albumin tekstien muodostama tarina. Nevala on bändinä tiivis yhteisö. Oli koronakevät 2020, joten oli aikaa istua rauhassa kämpillä ja suunnitella. Levynjulkaisukeikka on 10.3. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN K u v a: K al le O u ti la. Sitä teemaa alettiin sitten tietoisesti rakentaa ja yhdistellä biisejä kokonaisuudeksi. Siksi tuntuukin osuvalta, että albumin julkaisijaksi löytyi – tuloksettomaksi osoittautuneen kotimaankartoituksen jälkeen – ruotsalainen Ninetone Records. Nimen taakse kätkeytyy meidän yhdessä keksimä universumi, hahmottelee Oliver Bentley. – Se tarkoittaa vapautta tehdä mitä haluaa ja vapautta unelmoida. A-PUOLI facebook.com/nevala Nevala Kuviteltua Amerikkaa N evala on yleinen suomalainen sukuja paikannimi, tosin kummallakaan ei ole suoraa yhteyttä helsinkiläiseen Nevalayhtyeeseen. Laajakankaista americana-tunnelmaa häpeilemättömän suurieleiseen areenarockiin yhdistelevän Wastelands, Nevala -debyytin soidessa on kuitenkin ilmeistä, mistä yhtyeen nimi kumpuaa: kyseessä on tietenkin sanaleikki Nevadasta. On ollut sellaista hassua unelmointia, mikä on ollut meitä yhteenliimaava tekijä. Mikä sana kuvaa parhaiten Nevalaa. Se on ollut tosi iso voimavara tämmöisenä hiljaisena aikana. Ollaan ”Ollaan avoimesti puhuttu maailmanvalloitussuunnitelmista, tavallaan kieli poskessa mutta silti tosissaan.” MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti KUUNTELE TARKKAILULUOKKA SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti avoimesti puhuttu maailmanvalloitussuunnitelmista, tavallaan kieli poskessa mutta silti tosissaan. Säveltämisen ohella Nevalan mietteissä oli alusta asti yhtyeen tyylillisen viitekehyksen (”americanaa, rautalankaa ja myös tanssittavaa biittiä”) ja kappaleita nivovan tarinan sekä kunnianhimoisten tavoitteiden hahmotteleminen. 12 SOUNDI 12 SOUNDI 12 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Siksi me ollaan päätetty, että tehdään enkuksi musaa ja tavoitteet on laitettu korkealle ulkomaidenkin suhteen, Bentley sanoo. USA:n osavaltion tunnelmat kaikuvat niin yhtyeen musiikissa kuin teksteissäkin. Se sopii kuvioon, sillä Nevalan musiikissa ja albumin romanttisessa road trip -kehystarinassa onkin autenttisuuden sijaan kyse kaikille yhteisistä, populaarikulttuurin kautta rakentuneista mielikuvista
PAMBIKALLIO . KOHTI TUHOA . PEKKA NISU . LOUIE BLUE LYYTI . MOON SHOT . ONNI BOI . JOSÉ GONZÁLEZ (SE) WOLF ALICE (UK) . OLAVI UUSIVIRTA . ROSA COSTE . SCANDINAVIAN MUSIC GROUP . SWEATMASTER . RUUSUT YEBOYAH . XYSMA + l i s ä y k s i ä t u l o s s a !. K-X-P LINDA FREDRIKSSON JUNIPER . KNIPI . MC KOO . RISTO . VIEW . PESSA PUNOMO . BILLY NOMATES (UK) ARPPA . KISSA . PARIISIN KEVÄT . GASELLIT VESTA . FIRST AID KIT (SE) . K A I K K I L I P P U T Y Y P I T N Y T M Y Y N N I S S Ä L I P P U . HASSAN MAIKAL KAURIINMETSÄSTÄJÄT . PLANNINGTOROCK (UK) . NCO NICOLE WILLIS . LITKU KLEMETTI . NELMA U . SEPIKKA SEXMANE . MARKUS PERTTULA . ASTRID SWAN . URSUS FACTORY . VIAGRA BOYS (SE) . VINCE VIGO . MALLA . ATOMIROTTA . F . ROSITA LUU . PYKÄRI . F I ! JUNGLE (UK)
Tehtiin Äiti heistä cover Vaarallista-bändin kaa, ja niin päin pois. THE LEVY Miles Davis Sketches Of Spain – Tämä on kulkenut mukana aina. Me tykätään tehdä musaa, siksi me tehdään biisejä. Nyt toivotaan, että enempää ei siirrettäisi. Pienenä. Joskus oli aika. Olin yksinäinen, olin nuori, olin Kalliossa. Halusin kiivaasti pois Kouvolasta lukion jälkeen ja pääsinkin. Näkymättömänä. Siitä sai ihanaa haurautta tulkintaan. Pidin levyä pianon päällä ja kuvittelin iltaisin vikana ja aamuisin ekana, että nuori Neil Young on mun poikaystävä. Uppouduin täysillä Jouni Mömmön ja Otran sanaja sävelmaailmaan. Ville, Tommi, Mikko. –Kihelmöivää uutta yhteistyötä on tehty videoissa. Kalevi Suopursu ja Tiina Vanhapelto tekivät loistavan Puiset nuket official-musavideon. On tärkeää, että pystyn samastumaan Lasten Hautausmaan tekstiin tai biisiin, vaikka se ei olisi omatekemä. – Ekan kerran lauloin yleisölle, kun halusin perustaa 30-bileisiini Mana Mana -coverbändin Vaarallista. Aina joskus taivas ei paina mitään, onneksi. LEVY, JOLLA ÄITI KUMMITTELEE Leevi and the Leavings Häntä koipien välissä – Voikkaan tehtaan piipun takaa paistoi aurinko. Äiti hei, Resilar Risto, Psykoosi syvenee, Mun elämä. Niistä sitten levyjä. En osaa perustella, rakastan vain. Sittemmin Mirahista tuli suokkari, mutta tuolloin se oli Levoton tuhkimo. 14 SOUNDI Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > H uolimatta brutaalista betoniarkkitehtuurista ja kuoleman risteysaseman maineesta Kouvolasta on aina kaikunut persoonallista poppia, rockia ja metalliakin. Tuomolla on sama, joten joudumme ja saamme etsiä kompromisseja. MUISTOJEN LEVY Neil Young After The Gold Rush – Kun erosin mun ekasta liitosta, seisoin jonkin reunalla, ja jostain piti pitää kiinni, ettei pudonnut. Korona tuotti luovan tekemisen jumahtamisen, bändiperheen erkanemisen, keikkaelämän ja sosiaalisten kuvioiden menetyksen. Samastuin. Kristiina Vaara K u v a: Je re H äk k in en (Lasten Hautausmaa) LEVY, JOLLA ISÄ KUMMITTELEE LEVY, JOKA ISKI EKANA Dingo Nimeni on Dingo – Kun minä olin nuori tyttö, siis tosi nuori, ehkä viisi, seisoin Hallan saaressa ruokailuhuoneemme pöydällä hapsupaidassa ja lumipestyissä farkuissa, lauloin kynttilään ja leikin Neumannia. Ja onhan se nyt ihan parasta punkrokkia. Tämä on kai sitten se mutsibiisi. Juuri Studiolla Voikkaalla tehtiin livevideot biiseille Ratapiha ja Suovilla. LEVY, JOLLA IRTAUDUIN TEININÄ Dead Boys Night Of The Living Dead Boys – Joskus oli aika, kun tää törky oli parasta mitä tiesin. Sen jälkeen Badge on ollut mun faijabiisi. – En ole ammattilaulaja enkä näyttelijä, enkä osaa tulkita mitä tahansa. Lasten Hautausmaa on hieno hybridi eri genreistä, sillä kokoonpanossa soittaa erilaisten yhtyeiden jäseniä. Levy ei poistunut lautaselta. Olis aika. Ainakaan sinä kesänä kun mutsi lauloi Pimeä tie, mukavaa matkaa ja itki kahden asunnon loukkua ja 17 prosentin lainankorkoja. Tää oli mun kolmekymppisyyden soundtrack ja Lasten Hautausmaan alku. Miksi mummo neuloo talven aikana neljät villasukat ja pari kauluriakin. Edun ääni ja tekstit. LEVY, JOKA ITKETTÄÄ Edu Kettunen Kaivo aavikolla – Mun ja rumpali Mikko Kärkkäisen songs of love and hate. – Olen syntynyt Kouvolassa ja päätynyt Kotkan ja Voikkaan kautta aikuisiällä Helsinkiin, Etelä-Haagaan, Kallioon ja lopulta Vallilaan, Kristiina kertaa. – Välissä asuin pari vuotta Münchenissä. Meni 15 vuotta, ja yhtäkkiä olin hilautunut Hautuumaan myötä takaisin. Meillä piti olla julkkarirundi, kuusi viikonloppua, mutta puolitoista on jo siirretty syksylle. Ei muuten paistanut. Cream Goodbye – Vuonna 85 lähettiin faijan kanssa ajamaan mökkitietä kotiin. Siksi, että se tykkää neuloa. Kiitos.. Eiks rakkaus oo sellasta. Näitten poikien vilpitön teennäisyys oli superhellyttävää, ja ne typerät läpät niin tikahduttavia. Rintaa pakotti. Ennen keikkaa jännitti niin, että oikeasti luulin joutuvani mielisairaalaan. Laulaja Kristiina Vaara ja laulaja-kitaristi Tuomo Mannonen ovat jakaneet biisintekovastuun, mutta viidennellä Kevät-albumilla sävellykset ja sovitukset ovat koko bändin heiniä. LEVY, JOKA NAURATTAA Kivesveto Go Go Saatana kutsuu minua – Ja niin on kyllä tääkin. Faija tuntui olevan yksin sillä tyhjällä tiellä, vaikka mäkin olin kyllä siellä
2000-luvun alussa kitaramusiikilla tehtiin ajan isoimpia hittejä. Rodrigon perässä seurasi 17-vuotias Gayle, joka syntyi kolme kuukautta Anastacian hitin jälkeen, ja jonka Abcdefu on satoja miljoonia striimannut valtava hitti. 2000-luvun alun yhtenäiskulttuuria ei enää samalla lailla ole, mutta sen ohella moni muu asia on yhtenäistynyt. Mutta on myös riittävän suuri määrä ihmisiä, joille uusi nu metal kuulostaa nostalgiselta ja freesiltä tässä ajassa, kun kitara ei ole pitkään aikaan ollut pophittien ensisijainen väline. Sen huomaa myös siitä, miten ilahtunut on nykyään kuullessaan kitaraa popbiisissä. Kitaralla on aina kyetty ilmaisemaan ketterästi eri tunnetiloja surusta vihaan: Sour on yksinkertaisen eksplisiittinen erolevy, jolla kitara toimii vihan, turhautumisen, surun ja katkeruuden kaltaisten tunteiden ilmaisijana. Tunnetilojen säätelyyn käytetään nimenomaan kitaraa, ja näistä versioista luonnollisesti suosituin on Angrier, jossa kitara menee normaaliversiota särömmälle. Viime vuoden isoin poplevy oli 18-vuotiaan Olivia Rodrigon Sour, joka kierrätti todella onnistuneesti esimerkiksi Avril Lavignen ja Paramoren hyödyntämiä ideoita 2000-luvun alusta. Molemmat ovat genreissään niin voimakkaita, että puheissa niitä täytyy aina yksinkertaistaa ja mahdollisesti jopa mitätöidä: Rodrigo estetisoidaan teinipopiksi, kun Topi & Agents keskiolutbaarien äijien kyyneleiksi, vaikka molemmissa on kyse jokaiselle tutuista ja vaikeista tunnetiloista. Jos käyn lähikapakassa bissellä, niin Radio Novaa ei saa siellä hiljaiseksi muutoin kuin tunkemalla kahden euron kolikoita jukeboksiin. Viime lehden esseessä kirjoitin lyhyesti Måneskinista ja Blind Channelista (joka muuten on myöskin versioinut Left Outside Alonen), mutta mainitaan niistäkin tässä yhteydessä sen verran, ettei heidän suosionsa ole tyhjästä syntynyt. Nu metal on yhtä lailla 2000-luvun alun ilmiö, vaikka osa ei ole sen kuuntelemisesta tai tekemisestä koskaan luopunutkaan. Tämän päivän ansaintalogiikka tuskin kannustaa erityisemmin innovatiivisuuteen. Jopa teinidraamasarja Euphorian toisella kaudella on soinut classic rock -suosikkeja, kuten Gerry Raffertya ja Cutting Crew’ta. Kitara on tehnyt paluun teinien tunteiden tulkitsijana. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Kitara teki paluun popmusiikkiin K uulen Radio Novaa nykyään vain yhdessä paikassa. Exälle ja kaikille hänen läheisilleen kirjaimellisesti haistatetaan vitut. En ole lainkaan yllättynyt, että Isaac Senen UMK-kappaletta Kuuma jäbä hehkutetaan. ”Kitara ei ole pitkään aikaan ollut pophittien ensisijainen väline.” Gayle. Sitä paitsi tällä hetkellä se on vielä erottautuva tekijä. Biisi yhdistää useita trendi elementtejä, joista yksi on tosiaan kitara. Myös siinä lauletaan Rodrigon tavoin exälle, josta päästään yli voimaannuttavan katkeruuden kautta. Sour ei ole kuitenkaan mikään pastissi, vaan niin sävellyksiltään kuin sanoituksiltaan se tekee tässä ajassa originaalin täysosuman. All The Things She Saidin poimiminen tuhansien mahdollisten valintojen joukosta yhdeksi kanavan ydinbiiseistä on vain yksi merkki siitä, miten kitaravetoinen 00-pop nostaa taas päätään. Lapsuusmuistoissa Novalla soi aina Suurlähettiläiden Kun tänään lähden. Musiikkipromo on kappaleiden välissä tai mainosten aikana kuultava lyhyt biisivalikoima, jonka on tarkoitus esitellä sekä kanavan ydinbiisit että tarjonnan laajuus. Rockhenkisellä 00-popilla on taas kulttuurista pääomaa. Jaakko Eino Kalevi julkaisi hiljattain synapopcoverin Anastacian vuonna 2004 julkaistusta hitistä Left Outside Alone. Keinot ovat erilaisia, mutta päämäärä sama kuin Topi Sorsakosken & Agentsin Surujen kitarassa. On ihan tavallinen Abcdefu, sitten on Abcdefu (Angrier), Abcdefu (Chill) ja Abcdefu (Nicer). Popmusiikki tuppaa tekemään silmukoita, ja näyttää siltä, että nuo ajat ovat tulleet jossain määrin takaisin. Kiinnostavinta biisissä on, että siitä on julkaistu eri versioita tunnetilojen mukaan. Monella tuottajalla on myös samaan aikaan työpöydällä usean eri artistin kamaa. Kertosäkeessä käytetään myös samanlaisia tuplauksia ja huutovokaaleja kuin Rodrigon levyllä. Kitaran käytöstä on parin vuoden ajalta jo sen verran paljon onnistuneita esimerkkejä, että olisi kummallista, jos tulevien vuosien aikana kitara ei tekisi vielä rajummin paluuta popmusiikkiin. Popmusiikista on tullut artisti-tuottaja-vetoista, ja harva tuottaja uskaltaa tai osaa tehdä irtiottoja ajan standardeihin ja trendisoundeihin. Nyt Novan jättämä muistijälki on onnistunut jopa yllättämään: kanavan musiikkipromossa soitetaan jatku vasti T.A.T.U.:n 2000-luvun alun hittiä All The Things She Said
Se ajatus, että rituaalin taustalla olisi mitään, että olisi muka mitään muuta kuin rituaali itse: pappi, kakku, ”veljesi bändi”. Että hän sai kappaleen laulajaksi skenen sisäpuolelta tulleen Mattilan, on sekä riemastuttavaa että erityisen rienaavaa. Eikä ihme, sillä se erottuu massasta vaivatta: jo vuosikymmenten ajan iskel män normeihin on kuulunut myötäsukaisuus, mutta Perutaan häät on vastahankainen. Ei tule ”palloa jalkaan”, tulee vapaus jatkaa sittenkin ”hulluja öitä loputtomiin”. Perutaan häät on myöskin nimenomaan kepeä. Muuttuiko mikään. Ei voi olla ajattelematta, että samalla tapaa hän olisi voinut laulaa myötäsukaisenkin hääbiisin. Välihuomio: hääbiisejä on tehty iskelmässä ”aina”, mutta esimerkiksi Tapio Rautavaaran Häävalssi ja Heikki Aaltoilan Akselin ja Elinan häävalssi henkivät jäyhää mollivakavuutta, joka tuntui kuuluvan asiaan silloin, kun yleisö ymmärsi kappaleen todella käsittelevän elämänmittaista sitoumusta. Hän oli kuitenkin ärsyyntynyt yleisesti nuorille ihmisille tarjoiltavista vaalean punaisista valeunelmista ja erityisesti Pekka Ruuskan Essi Wuorelalle tekemästä modernista hääklassikosta Naimisiin (1994), joka onkin arkkityyppinen esimerkki pirtsakan kepe ästä aiheenkäsittelystä. Onnettomia liittoja oli tietysti siinä missä nykyäänkin, mutta niistä ei niin vain kävelty pois, ja vaikka moni avioon astuva on varmasti tuntenut epäilyksen korpin siipien häilähtävän alttarin yllä, ei kerran tehdystä päätöksestä ole ollut soveliasta perääntyä. Iskelmäkansan se osa, joka kappaleesta närkästyi, taisi tajuta tämän vähintään alitajuisesti. Perutaan häät on metateksti eikä siinä oikeastaan peruta mitään nimenomai sia häitä, vaan häiden idea. PB SOUNDI SOUNDI 17 Anne Mattila: Perutaan häät (2005) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Närkästystä aiheuttanut iskelmän nykyklassikko Kepeä hääbiisi lienee tullut mahdolliseksi vasta sitten kun suhteellisen vaivaton avio erokin ja avioituminen uudelleen ilman merkittävää paheksuntaa. Mutta nähdäkseni Karjalainen ei esitä kertovansa todelli sesta tapauksesta. Skenen ulkopuolelta tul lut Karjalainen repi ja raateli hyväntuulisesti alas Potemkinin kulissit, joiden olemassaolo oli yhteisesti hyväksytty huijaus. Mattila tulkitsee laulun muotopuhtaasti ja nykyiskelmälle tyypillisellä tähtisilmäisellä ilolla, joka kuulostaa huolella harjoitellulta. Näin ollen laulun ytimessä on herkulli nen ristiriita, joka siihen on varmasti tarkoitettukin. Niinpä suomalainen hääjuhla on risti riitaisilla tunteilla ladattu tilaisuus, mistä on todistuksia vanhimmasta kansanrunou desta Härmän häjyjen häätappeluihin – ja moderniin iskelmäkulttuuriin. Sopivan puolison löytäminen oli loppuelämän suuruinen kysymys. Se on iloinen asia. Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen. Avioliiton peruuntuminen viime hetkellä ei ole surun, pettymyksen, itsekritiikin tai raivon aihe. Perutaan häät on 2000luvun klassikkoiskelmä, jonka lauloi hitiksi varsin puhtoisen imagon omannut nuori Anne Mattila, kaikkea lajityypin valoisaa keskivertoa edustaneen iskelmäperheen suurin tähti. Kaikesta päätellen kokemus oli vapauttava Mattilallekin. Se on hieman kantrihenkinen ren kutus, joka jolkottaa vaivatta eteenpäin puolihengästyttävien säkeistöjen ja voittoi san kertosäkeen voimin. Biisin on säveltänyt ja sanoittanut Mikko Karjalainen, Fridgeindiebändistä ja BetoniHank suomirockyhtyeestä ”tunnettu” jyväskyläläismuusikko, joka on kertonut pääty neensä iskelmähommiin melkein vitsillä. Ei kai. Mutta yritys oli hyvä. Näin Potemkinin kulissit on kaiken lisäksi enenevässä määrin pystytetty myös iskelmän ulkopuoliseen popmusiik kiin. Osa yleisöstä närkästyi, mutta Spotifyssa kappale on Mattilan kuunnelluin. Striimiaikakaudella utilitaristi nen käyttöhömppä on vain lisääntynyt ja joka vuosi tulee uusia hääpareja, jotka tarvitsevat seremoniaansa ”meidän biisin”, olkoonkin se vaikka Elastisen Supervoimii, joka saa sitten toimia samana kesänä kymmenien ja satojen ihmisten ”meidän biisinä”. ”Laulun ytimessä on herkullinen ristiriita, joka siihen on varmasti tarkoitettukin.” K uolemaan asti kestävä rakkaus on länsimaisen populaarikulttuurin väsyneimpiä pakkomielteitä, mutta iskelmän aiheena se tuntuu heijastelevan myös hyvinvointivaltiota edeltävässä yhteiskunnassa akuuttia tarvetta muo dostaa perheyksikkö, joka pysyy yhdessä pysyäkseen hengissä
Siinä tarinassa on varmasti vielä monta yllättävääkin lukua jäljellä. Hänen laulunteksteissään ääneen pääsevät monenlaiset yhteiskunnan vähempiosaiset tai muuten vain kiinnostavat hahmot, joiden kuviteltuja mutta todentuntuisia kohtaloita hän kertoo herkullisesti käyttämällään suomen kielellä. Normaaliuden määritelmä riippuu tietenkin aina kokijasta ja tilanteesta. Yksi Maaginen elävä -albumin ja ehkä laajemminkin tuotantosi teemoista on normaalius, jota pohdit selkeimmin Normaali-singlessä. Haastateltavana Berg on vuolaasti ja rönsyillen puhuva pohdiskelija, joka usein päätyy vastauksissaan kauas lähtöpisteestä. V iidessä vuodessa ehtii luoda paljon kun on sanottavaa. Berg teki heti vaikutuksen astuessaan esiin kaksi levyä tehneessä Hullu Ruusu -yhtyeessä. Toisaalta Berg luottaa siihen, että maailmaan mahtuu monentyyppisiä artisteja. Musiikillisesta irtiotosta pääosaan nousseen Rosita Luu -nimen alla hän on julkaissut nyt kolme albumia, uusimpana juuri ilmestynyt Maaginen elävä. Se on jokaiselle kokijalle aivan eri asia, enkä mä itse edes tiedä mikä on normaalia.. Miten itse käsität sen. Merita Bergin musiikissa risteävät omaleimaiset tarinat, persoonallinen tulkinta sekä suomirockin jatkumoon luontevasti sujahtavat, herkullisen melodiset kappaleet. – No juuri se, että mitä se ylipäänsä edes on. Merita Bergillä on, ja sen ansiosta hän on noussut nopeasti Suomen kiinnostavimpien artistien ja lauluntekijöiden joukkoon. 18 SOUNDI Teksti: Mikko Meriläinen Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu Rosita Luu ja sitä ennen Hullu Ruusu ovat toimineet Merita Bergin hieman yllättävästikin musiikkiin suuntautuneen luovuuden kanavoimisväylinä. Samaan tapaan voisi kuvailla myös häntä artistina. Viiden pitkä soiton puitteissa Berg on näyttäytynyt karismaattisena ja persoonallisena musiikintekijänä, joka on kietonut suomalaisen indieyleisön värikkään ja oma laatuisen mutta todentuntuisen maailmansa pauloihin. Samalla hän tulee näyttäneeksi tervetullutta esimerkkiä siitä, että itseään ei tarvitse tai pidä tasapäistää saadakseen äänensä kuuluviin. Musiikintekijäksi ja rockyhtyeeseen Berg päätyi puolivahingossa, eikä hän, ”Haluan pystyä samastumaan moniin nahkoihin.” MERITA BERG: oman kuvailunsa mukaan ”ikuinen vuoristoratasydän”, ole vieläkään täysin kotonaan keulakuvana
SOUNDI 19
– Se poika kannusti mua ja näki minussa sellaista, mitä en ollut nähnyt sitä ennen itsessäni. Mun isä just muisteli, että mä tein jo pienenä kappaleita. Jotkut kohden mulla nousi paniikkihäiriöt, joten totesin että se ottaa minusta enemmän kuin antaa. Opin itsenäisesti lukemaan ja kirjoittamaan tosi nuorena, mikä on todella jännä koska mulla on ollut merkittäviä oppimisvaikeuksia läpi elämän vähän kaikessa. – Ne runot, mitä silloin lausuin oli kyllä ihan luokattoman huonoja. Miten päädyit runoilijasta rockbändin laulajaksi vaikka kerroit juuri, ettei lavalla oleminen ollut sinulle aivan helppoa. – Ei se ollut nuorena kovinkaan selvää, vaikka tykkäsinkin kirjoittaa. Olen nyt 31. Olet puhunut lapsuutesi turvattomuudesta aiemminkin (kts. Mutta klubin loppua ”Tekijöitä on erilaisia ja eiköhän tänne mahdu kaikenlaisia kirjoittajia.” Viidakosta kurkistava pikku-Merita tuli ikuistetuksi myös ensimmäisen Hullu Ruusu -albumin kanteen. – Mun ajatus oli juuri se, että taide on turvapaikka. Missä päin vietit lapsuutesi. Sellainen, että mä oon paha, mä oon hyvä, mä oon kaunis, mä oon ruma, mä oon kaikkea. Siinä saa olla utelias ja tehdä sitä itsekseen. Muistatko, missä vaiheessa elämääsi havahduit taiteen merkitykseen itsellesi. Onko sinulla sama asenne myös musiikin teossa. Turussa aloit pyörittää baarissa lavarunousklubia, jonka kautta jouduit nousemaan itsekin lavalle. Vaikka tällä uudella albumilla oleva kappale Älä kysy, latasin siihen tarkoituksella sellaisia epäkypsästi ja epätäydellisesti lauottuja tunnetiloja. – Valitsin elämääni valokuvauksen, koska se on ihmisten tarkkailua. – Sitten aloin kääntää sitä sellaiseen, että ok, mä rakennan sen kaiken sen sijaan musiikista. – Olen loppujen lopuksi tajunnut, että mulle on tosi tärkeää saada olla muiden soittajien kanssa yhteistyössä. Sillä oli myös maailman kaunein isosisko, johon olin salaa rakastunut ja joka harrasti valokuvausta. Joskus parikymppisenä todettiinkin, että mulla olisi ADD. – Mutta kuitenkin mun päässä on soinut pienestä saakka. Että musiikki on mun boyfriend ja koti ja sänky ja kaikki. Mäkin olen käynyt noi reunamat läpi tavallani. Mutta on siinä myös paljon sellaista, joka ravitsee minua ja on hyvää. – No, jossain vaiheessa mulla oli sellainen kela, mikä oli tavallaan tosi epäminua, että halusin partnerin ja siten kokea perheen kautta kodin tunnun – vaikken haluakaan biologisia lapsia. Mun ydinminä esimerkiksi arvostaa vapautta ja joutilaisuutta ja sellaista tervehenkistä hitautta elämässä. – No, tuota ei tapahtunut. Kyllä mä ajattelen, että tulee mitä tulee juuri sinä päivänä. – Se syntyi jotenkin hetken impulssista. Mun perhe-elämä oli skidinä aika rikkinäistä, ja siihen liittyi myös paljon muuttamista, joten sitä oli väkisinkin vähän levällään. Tajusin, etten halua lähteä sellaiseen, että puristan mailaa ja teen itsestäni työnarkomaanin. Saatiin lainata häneltä kameraa ja kuvattiin toisiamme, siitä mulle avautui jotain. Soundi 7/20). Hän tuli ihan eri luokkataustasta kuin minä, sellaisesta kulttuurikodista. Nyt kun luen niitä, tulee olo että mitä helvettiä! Miksi mä olen sanonut jotain sellaista. – Yläasteella aloin styylaamaan yhden tosi herttaisen kundin kanssa. Oli mullakin nuorena, 15–16-vuotiaana sellaisia ajatuksia, että joku bändi olisi kiva, mutta sitä kesti vain hetken. Lavarunoudesta siirryitkin sitten tekemään biisejä, ja pian teillä oli Antti Hermajan kanssa Hullu Ruusu pystyssä. Mutta paskanmarjat, se on nostanut vain lisää kipupisteitä esiin. Se on eräänlainen perhe, kaikki he joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä. Usein artistit kertovat paenneensa vastaavia kokemuksia taiteeseen. – Välillä miettii, että olisiko normaalimpaa ja helpompaa jos ei olisi esimerkiksi mitään tunne-elämän epävakauksia tai huonoa itsetuntoa, mutta toisaalta nuokin ovat aika normaaleja juttuja. – Mulla oli menossa imarreltu vaihe kun muutama ihminen oli klaaraa huomion keskipisteenä olemisen tosi hyvin, mutta mua kiinnostaa lähinnä tunteiden välittäminen ja se, että että saan olla tekemisissä soittajien kanssa. – Varmaan joo. – Ihmisyys kiinnostaa mua kaikkine puolineen. Ja kiinnostaa myös tulkita asioita epäkypsäksi mielletyistä tunnetiloista käsin. Hän tutustutti mut Stoogesiin ja Sparksiin ja niiden perhe oli aivan ihana. Mutta kukapa ei olisi. – Musiikki tuli tosiaan sattumusten kautta. – Synnyin Kirkkonummella mutta me muutettiin Lahteen kun olin tokalla, ja siellä asuttiin pitkään. Enkä mä sen jälkeen keikoilla käydessäni ajatellut, että olisinpa minä tuolla lavalla. Sellaista energiaa en ole halunnut elämääni koskaan, vaan haluan vaalia rauhaa. Haluan pystyä samastumaan moniin nahkoihin. – Pahimmillaan taiteen tekeminen voi sairastuttaa ihmisen luulemaan, että on jotenkin äärimmäisen erinomainen. – Vaikka mun identiteetti onkin häilyvä, enkä aina tiedä mitä haluan tai millainen edes olen, niin mulla on kuitenkin vaisto ydinminästäni. Mutta en mä silloinkaan ajatellut, että haluan olla laulaja, se oli vain sellaista mielekästä ajanvietettä. Mutta aika nopeasti putosin sieltä, se oli menossa epäterveeksi. 20 SOUNDI > Soundi-haastattelu – Tuon biisin lähtökohdat on mun omassa nuoruuden kokemuksessa sellaisesta ulkopuolisuuden tunteesta, että ei päässyt sisälle ihan kaikkiin juttuihin. Musiikki ei ollut ensisijainen valintasi, vaan päädyit Turun Taide akatemiaan opiskelemaan valo kuvausta. Mä olen mennyt tunne edellä. Olin parikymppisenä piirtänyt päässäni, että kyllähän mulla kolmekymppisenä on kumppani ja asutaan kimpassa ja otetaan ehkä kissa tai koira ja mä rämmin paskaarkea jonkun kanssa tiiminä. Eikä siinä mitään, tekijöitä on erilaisia ja eiköhän tänne mahdu kaikenlaisia kirjoittajia. Ainakin ne herättävät jonkun tunteen, oli se sitten vaikka nolous, joten ei se ainakaan ole salonkikelpoista ja kilttiä. Oletko sinä tehnyt niin. Selfiessä 17-vuotiaana naamalla on ”pikkukoviksen” roolin mukainen ilme.. Ja ei ne ainakaan keskinkertaisia olleet. Ei ole varmasti ongelmatonta tasapainoilla sen suhteen, millaisen roolin taiteelle elämässään antaa että se pysyy mielekkäänä. Ei se käynyt mielessäkään
Siihen mä haluan voida luottaa. Mutta kyllä mä olen tosi jännittynyt. – On niissä paljon samaa. Mulle se on taas aika intiimi juttu, mutta kyllä mun mielestä esiintyjiäkin helvetti mahtuu tähän maailmaan kaikenlaisia. Puhun ehkä ihan vain yhdestä kappaleesta, enkä koskaan tule kertomaan, mikä se on. ”Ei ole ketään toista, joka tekisi juuri näitä biisejä.” sanonut, että hei sun pitäisi tehdä musiikkia. Tietenkin me mentäisiin jonnekin helvetin isoille festareille päälavalle vetämään näitä biisejä jos päästäisiin, mutta kyllä mun lempparipaikkoja on intiimit klubit. Kunnes sitten huomaakin, että ei sittenkään, että vaali vain sitä sun omaa juttua äläkä sairastu laskelmoimiseen tai miellyttämisenhaluun. Onko sinulla pysynyt usko siihen, että voi olla hyvinkin persoonallinen tyyliltään eikä tarvitse tinkiä omista näkemyksistään ja silti saavuttaa suosiota. Ujous ja häpeän tunteet ovat siellä yhä, mutta mä teen indiemusiikkia ja ajattelen että saan olla tällainen. – Eniten varmasti esiintymiseen. Liittyykö jännitys sinuun esiintyjänä ja laulajana vai tekemiisi kappaleisiin. Yhtyeen hajoamisen jälkeenkin parivaljakko tekee jatkuvasti yhteistyötä myös Rosita Luun levyillä. – Kuuntelin pitkästä aikaa Hullun Ruusun tokaa levyä, joka jäi ilmestyessään aika vähälle huomiolle. Mutta kyllä mä pääsen aina siihen zoneen kun vain avaan suuni ja alan tulkita kappaleita. Artistin uraan mahtuu monenlaisia vaiheita, ja yhtäkkiä saattaakin olla nälkäinen jotain uutta asiaa kohtaan. Niissä maailmoissa ja siinä, miten kertojanäänet vaihtelee. – Mulla on ollut sellaisia pieniä harharetkiä, ja pystyn puhumaan tästä rehellisesti, että olen jäänyt itselleni kiinni sellaisesta kelasta, että olen tehnyt biisin jostain miellyttämisen halusta. Arwi (Lind, Helmi Levyt) sanoikin silloin, että sääli, koska tässähän olisi nyt tämmöistä pientä momentumia. – Eka Hullu Ruusu -levy sai aika mukavasti suitsutusta, mutta mehän painuttiin sitten saman tien pois, koska minulla itselläni ja mun ja Antin välillä oli ongelmia. – Tällä hetkellä mä olen juuri oikeassa paikassa. Muutenhan tekisin näitä pöytälaatikkoon. Siis silleenhän se just nimenomaan parhaimmillaan menee. Mulla on muutamia luottohenkilöitä, joilta voin kysyä keikan jälkeen että miten meni, ja kaikki aina sanoo, että ei se jännitys näy yhtään. Hullun Ruusun onhan siinä Rosita Luun tyylisiä kappaleita. – Uskon. Rosita Luu oli alun perin syrjähyppy elektronisempaan ilmaisuun Hullun Ruusun perinteisemmästä bändisoundista. – Totta kai. tarina jatkui vain kahden levyn verran, ja Rosita Luu on nykyään tavallaan yllättävänkin lähellä Hullua Ruusua. Olisihan se hienoa, jos useampi ihminen löytäisi mun musiikin, mutta olen mä myös realistinen sen suhteen. Syntyi Hullu Ruusu, ja kyllähän mä olin aluksi aika ujo ja halusin lauluja äänitettäessä laulaa selin muihin. Kai sinä kuitenkin haaveilet isommasta suosiosta, radiosoitosta ja kaikesta mitä siihen liittyy. Olen aina ollut kiinnostunut tulkitsemaan monesta eri kulmasta. On siis saattanut joskus lipsahtaa sellainen kappale. Sitä väkisinkin miettii, että millaisia hahmoja on olemassa artisteina ja sinne mahtuu niin paljon sellaisia lanteenpyörittelijöitä ja villieläimiä. – On ollut sellaistakin, että koko keikan on tärissyt polvet holtittomasti. – Se homma lähti tosi vauhdikkaasti ja intensiivisesti. Mutta en minä voinut sairaanakaan sitä tehdä. Ja K u v a: Ju ss i Sä rk il ah ti. Paineet olisi varmaan aika hemmetin erilaiset jos löytäisin itseni tilanteesta, että olisin joku mainstream-popartisti. Alun hurmoksen jälkeen sitten vähän yllätti, että alkoikin tulla rimakauhua esillä olemiseen. SOUNDI 21 – Se on hyvin inhimillistä. Antti Hermaja ja Merita Berg muodostivat yhdessä kaksi albumia tehneen Hullu Ruusu -duon
– Yleensä minä laulan kappaleen sävelen ja sanat muistiin puhelimelle tai tietokoneelle. – Mullahan on kaksi työparia. Kuvailen, että kuulisin tässä tämän tyyppistä juttua, että kokeillaanko. Tosin se menee vähän kausittain ja rysäyksen omaisesti, että voi olla montakin viikkoa, etten edes suostu ajattelemaan musiikkia. Mutta nyt voisi vähän miettiä enemmän. Onko sinulla biisintekijänä jokin missio. Olen rehellisesti sitä mieltä, että olen tehnyt myös liudan paskaa, mutta tavallaan olen ylpeä myös siitä, että uskallan päästää käsistäni sellaisia… biisejä, jotka ”On paljon ihmisiä, jotka voi samastua minuun ja taiteen tekemiseen niin, että on taustalla mielenterveysjuttujen kanssa painimista.” Merita Berg ymmärtää lauluntekijänä, ettei kaikkeen tekemäänsä voi olla tyytyväinen. Edelleen kirjoitetaan joskus sanoituksiakin kimpassa. Sitten yhtäkkiä huomaa heräävänsä horroksesta ja kävellessään alkaa hyräillä jotain. – Toisaalta olen haaveillut sellaisesta tosi intiimistä levystä, mitä se sitten olisikaan muodoltaan. Sitten hyvin varhaisessa vaiheessa tsekataan yhdessä, että olisiko tämä siihen sopiva sointu, ja jos ei ole niin kokeillaan toista. – Ainakin se olisi hyvä missio, että olisin itse tyytyväinen siihen mitä teen. Silloin on kirjoitettava saman tien biisi siihen säveleen ja mentävä tekemään sitä Antin kanssa. Aamukahvin jälkeen aletaan aina rämpyttää. Kerro vähän biisintekometodeistanne. – Antin kanssa me ollaan molemmat Logicin äärellä ja tehdään sitä kimpassa. – Sekin on ollut kiva metodi, että olen pyytänyt Anttia soittamaan jotain sointukiertoa ja mä alan laulaa ja kirjoittaa siihen päälle. – Mutta joo, ilmeisen tuotteliaitahan tässä ollaan oltu. Sinulta on tullut viidessä vuodessa nyt viisi pitkäsoittoa. Miksi Antin kanssa on niin hyvä työskennellä. Silloin pitää muistaa, että kaikki julki päässeet kappaleet ovat olleet ajankuvina myös arvokkaita. > Soundi-haastattelu Hullun Ruusun toinen osapuoli Antti Hermaja on entinen puolisosi ja yhä edelleen tärkein musiikillinen kumppanisi. Ei me esimerkiksi olla koskaan tehty niinkään, että tehtäisiin biisejä treeniksellä koko bändillä. 22 SOUNDI – On se ihan paikkansa pitävä vaikutelma. Tärkeintä on uskaltaa tehdä. Meidän tapa Antin kanssa on ollut vain hengata yhdessä, ja siihen kuuluu biisien tekeminen. K u v a: V en la Sh al in Hämeenkatu 3 D, 05800 Hyvinkää www.hyvinkaantaidemuseo.fi Avoinna ti–pe 12–18, la–su 11–17 Hyvinkään taidemuseo Museokeskus Taika. En tiedä, onko se mulle mahdollista kun kaikki on tullut tehtyä ikään kuin roiskien, silleen positiivisella tavalla. Biisinkirjoitus taitaa olla aika helppoa. Loputon hinkkaaminen sävellysten kanssa ei ole hänen juttunsa. Me jeesataan toisiamme musiikkijutuissa, ja tehdään tosi paljon musiikkia yhdessä. – Tuukalle mä heitän yleensä a cappella -biisin, ja hän sitten tekee etänä jonkun raakileen ja kysyy multa, että onko tämä se suunta. – Nyt olen miettinyt, että jos tekisi välillä niin, että käyttäisi vähän enemmän aikaa levyntekoon. – Me ollaan kuin sisarukset. Joko teen Antti Hermajan kanssa tai sitten Tuukka Tervon kanssa
– Eli olen kiinnostunut monenlaisesta, mutta tuollaista mulla vain tulee selkäytimestä. Haluatko sinä itse olla esimerkkinä muille tekijöille tai vaikkapa nuorille. – Heh, outsider-Rainerit, mä olen keksinyt sellaisen termin. – Mulla on niin suuri itsekritiikki jatkuvasti, ja tietyllä tapaa niin syvä itseinho itseinho, että jos mä jatkuvasti antaisin sen määritellä tekemisiäni häpeästä käsin, en saisi aikaiseksi mitään. Mutta ei sekään ole minua, että hinkuttaisin vuosikausia. Mutta se ei välttämättä meinaa yksinäisyyttä, vaan että on tehnyt sellaisia valintoja, että on aika paljon yksin. Ja tietyllä tapaa yhteiskunta onkin menossa siihen suuntaan, että näistä asioista pystytään puhumaan avoimemmin. Se ei tee kenestäkään vähempiarvoista. Olen tajunnut, että olen itse itseni pahin kilpailija eikä minusta koskaan tule ketään toista. Sinun musiikissasi yhdistyy jännällä tavalla juuri tuollainen temaattinen ulkopuolisuus ja tietynlainen vastavirtaan meneminen sekä sen vastavoimana musiikillinen helppous ja tarttuvuus. Mulle ydinjuttu on aina ollut biisi, se edellä mennään, eikä siellä kuitenkaan ihan mielettömin määrin ole mitään soundihinkutusta. Olen saanut siitä hirveästi voimaa ja turvaa. Jos saisit vapaasti valita, minkä supervoiman haluaisit. Tekisin kaikenlaista pientä nilkkiä, kävisin kaupasta hakemassa jotain kivoja pikkujuttuja ilman että kukaan näkisi. Joku murros on tapahtunut. Mutta toivon, ja tiedänkin, että on paljon ihmisiä, jotka voi samastua minuun ja taiteen tekemiseen niin, että on taustalla mielenterveysjuttujen kanssa painimista. Maaginen elävä -albumilta löytyy kappale nimeltä Astroboy. Kuinka paljon seuraat, mitä musiikkimaailmassa tapahtuu ympärilläsi. Ei ole ketään toista, joka tekisi juuri näitä biisejä. ovat olleet tiettyä ajankuvaa ja jotka ovat hyvinkin äkkiä saattaneet tuntua että jumalauta, tuollainenkin syntyi ja piti vielä julkaista. Mutta kukapa ei olisi. – No juu, itseeni totta kai, ja sitten muihin, jotka ovat erinäisistä syistä aika yksin. – Mutta joo, pitää paikkansa että ollaan aina tehty se hyvin, varsinkin kun tässä ajassa voi tehdä asiat hyvän kuuloisesti ihan vaan Logicilla. Sitä kautta ehkä sellaiset outsider-Rainerit alkavat löytää toisiaan. Siinä on hieno klangi! Viittaatko sillä myös itseesi. – Se tulee multa luonnostaan. Eli tunnut tekevän pesäeroa indiekentän suosimaan lofi-estetiikkaan. Tämähän on myös kausittaista. – En mä osaa itseäni esimerkkinä pitää. Aiemmin puhuttiin normaaliuden suhteellisuudesta. – Mä ymmärrän kyllä hyvin, että jotkut tekee tietoisesti lofi-soundisempaa kamaa ja että heille sellainen estetiikka sopii. Mä pidän kappaleista, joissa on tarttumapintaa ja melodiaa. – Kyllä näkymättömyydestä olisi hemmetisti hyötyä. Erotut monista indieskenen kollegoistasi sillä, että Rosita Luun musiikki on hyväsoundista ja huolella tallennettua. Anteeksi, mitkä. Nämä on outoja juttuja, ja tiedän että olen ikuinen vuoristoratasydän, ja vaikka jossain vaiheessa peilasin niin paljon, että se melkein pääsi sairastuttamaan minut, nyt minulla on aidosti rauha sen suhteen. Esimerkiksi nyt on ollut aika paljon sisäänpäinkääntyneisyyttä, joten nyt olen kuunnellut paljon vaikkapa Paavoharjua. En tekisi mitään hirveän tuhmia asioita, mutta olisihan se kova juttu päästä näkymättömänä paikkoihin tarkkailemaan että mistä noi puhuu. – On sitä tullut peilattua, mutta nyt se on helpottanut. Ehkä sille ei ole tarvetta, mun pitää vain mennä läpi sen että olen vähän ujo. 25. Siinähän on merkityksellistä sekin, millaisia esimerkkejä ympärillään näkee. Ja pidän minä siitäkin. tammikuuta 2022 Videohaastattelu Hämeenkatu 3 D, 05800 Hyvinkää www.hyvinkaantaidemuseo.fi Avoinna ti–pe 12–18, la–su 11–17 Hyvinkään taidemuseo Museokeskus Taika. Menisitkö lavallekin näkymättömänä niin, että pelkkä mikrofoni liikkuisi ilmassa. Semmoista tiivistettyä pop rock -musiikkia. – Haluaisin, ettei sellaisissa asioissa olisi stigmaa. – Se voisi olla hauskaa, mutta ehkä se olisi kuitenkin pieni pettymys yleisölle
Teksti: Timo Isoaho 24 SOUNDI PIENI TAUKO TUSKASTA ”En halua murehtia tulevia liikaa, mutta kyllähän minä tiedostan liiankin selvästi, että jo huomenna saattaa sataa.” K u v a: Ti m Sa cc en ti
Vaikka internetiä ei vielä juurikaan tunnettu, sana raivokkaasta ja omaperäisestä tulokkaasta alkoi levitä kulovalkean tavoin. Mutta siintääkö kaukana horisontissa taas tummempia pilviä. Tuolloin ilmestyi amerikkalaisviisikon virallinen ensisingle Blind, ja se sai pian seuraa bändin mukaan nimetystä debyyttialbumista. Metallin parissa on tietenkin aina laulettu elämän varjoisista poluista, mutta Korn-laulaja Jonathan Davisin tekstit loikkasivat aitoudessaan, rehellisyydessään ja rajuudessaan alusta asti vielä piirun verran kollegoitaan pidemmälle. Kornin maailmassa tulee myrskyämään hamaan loppuun asti, mutta Requiem-albumin juuri julkaissut yhtye – no, ainakin PIENI TAUKO TUSKASTA. Kalifornialaisesta Bakersfieldin kaupungista Los Angelesin Huntington Beachilla sijainneeseen kommuuniin muuttanut Korn herätti alusta asti kiinnostusta, sillä metallisen nykivät alavireriffit saivat ennen kuulumatonta seuraa esimerkiksi mustan rytmimusiikin groovesta ja ahdistuneista grungesävyistä. Pahaa oloaan pihalle karjuvan ja lohduttomaan itkuun kappaleen edetessä puhkeavan Davisin tulkinta on kaikessa kammottavuudessaan omaa luokkaansa. Pandemia antoi runsaasti aikaa miettiä missä sen jäsenet ilman Kornia olisivat. Kornin 30-vuotisen matkan varrelta löytyy syviä alhoja ja huimia huippuja – ja tietenkin kaikkea siltä väliltä. Jos Korn loi suuntaviivoja kokonaan uudentyyppiselle raskaalle musiikille, se teki samaa pioneerityötä myös sanoitusten maailmassa. Tunnelmiaan avasivat Soundille Jonathan Davis ja James ”Munky” Shaffer. Neljästoista studioalbumi Requiem näyttäytyy tekstiensä puolesta Kornin uran toiveikkaimpana levytyksenä. Raastavin varhainen esimerkki on tietenkin debyyttilevyn päätösraita Daddy, joka on saanut kimmokkeensa laulajan lapsena kokemasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ennen kuin oikea vastaus Kornin suhteen oli selvillä, metallille piti keksiä uusi alagenre. Ensimmäinen puhdasverinen nu metal -yhtye oli syntynyt. Lokerointia rakastavat musiikkifanit alkoivat kysellä toisiltaan enemmän tai vähemmän hämmentyneinä: esittääkö Korn heavy-, rap-, funkvai kenties groove metalia. merikkalainen raskaan rockin pioneeri Korn asteli välkkyviin parrasvaloihin elokuussa 1994. SOUNDI 25 Pitkästä urastaan huolimatta Korn oli motivoitunut ja innostunut Requiem-albumia tehdessään
Taakse jääneen murheellisen ajanjakson muisteleminen ei enää tunnu tuottavan hänelle ylitsepääsemättömän isoja vaikeuksia. Kuolinsyy: useiden kovien huumausaineiden yliannostus. Devenillä oli suuri sydän, eikä hän koskaan tarkoituksella halunnut satuttaa lapsiaan tai ketään, jota hän rakasti.” Traagisen poismenon aikoihin Korn valmisteli seuraajaa vuonna 2016 ilmestyneelle The Serenity Of Suffering -studioalbumille. Vuonna 2004 avioitunut ja kaksi lasta yhteisellä taipaleella saanut pariskunta ei ollut kuolemantapauksen aikoihin enää yhdessä, mutta laulajan vastaanottama isku oli silti todella kova. – Sitten lähdimme The Nothingia promo toineelle maailmankiertueelle, 26 SOUNDI Kornin jäsenet ovat kukin kokeneet suuria vastoinkäymisiä. Kun hän oli todellinen itsensä, hän oli upea vaimo, upea äiti ja upea ystävä. Avohaavat alkoivat hiljalleen parantua. The Nothingin ilmestymisestä on nyt vierähtänyt reilusti yli kaksi vuotta, ja mustimmat varjot ovat jo hyvän aikaa sitten väistyneet Jonathan Davisin elämästä. Hän kärsi vakavista mielenterveysongelmista, ja hänen päihderiippuvuutensa oli näiden sivutuote”, Davis kirjoitti Twitterissä. – Kun Deven menehtyi, bändin muut jäsenet olivat jo kovaa vauhtia valmistelemassa uusia biisejä, ja minun oli määrä tehdä kappaleisiin omat osuuteni tietyn aikataulun mukaan. Kun The End Begins -alkuteeman ”why did you leave me” -kysymykset saivat seuraa Davisin lohduttomasta vaikeroinnista, kuulijan oli melkein mahdotonta olla muistelematta neljännesvuosisadan takaista Daddya. – The Nothingia edeltänyt aika oli minulle hyvin, hyvin synkkää, laulaja aloittaa hitaasti. SYNKKÄÄ AIKAA Oli elokuu 2018, kun maailman musiikkimedioissa levisi suru-uutinen Jonathan Davisin pitkäaikaisen puolison Deven Davisin menehtymisestä. Mitä hemmettiä on tapahtunut. 26 SOUNDI äänitorvi Jonathan Davis – on viimeinkin saapunut rajuilman rauhalliseen tyveneen. The Nothing saapui fanien ulottuville lopulta syyskuussa 2019, ja teos käynnistyi Davisin soittamalla suru mielisellä säkkipilli-introlla. Surun musertava ote ei hellittänyt pitkään aikaan, ja omalta osaltani The Nothingin tekeminen venyi. Lopulta pakotin itseni jaloilleni, ja se osoittautui oikeaksi päätökseksi, sillä mielessä velloneiden ajatusten ulos kirjoittaminen oli hyvin terapeuttista. Tällä hetkellä kuitenkin kitaristi James ”Munky” Shafferin ja laulaja Jonathan Davisin elämät ovat turbulenssin jälkeen kunnossa. ”Viimeisen vuosikymmenen aikana vaimoni oli todella, todella sairas. K u v a: C h ey en n e C o m er fo rd K u v a: R o b b Fe n n K u v a: R o b b Fe n n K u v a: D av id Z ec k. ”Rakastin häntä koko sydämestäni
Henkilökohtaisesti ajattelen Kornin tilanteen olevan vähän samanlainen kaikkien näiden vuosien ja muutosten jälkeen. – Vaikka emme lopulta joutuneet makaamaan laakereillamme kovinkaan kauan, meinasin tulla hulluksi jo siinäkin ajassa. – Kun kiertueet peruuntuivat tai vähintään siirtyivät hamaan tulevaisuuteen, käytännössä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi uuden studioalbumin valmisteleminen, sillä emme todellakaan halunneet jäädä makaamaan toimettomina. Sitten taas toisaalta... Me todellakin elimme kuin viimeistä päivää 1990ja 2000-luvuilla. – Koneiden yllättävässä pysähtymisessä oli ainakin yksi hyvä puoli. Heidän esiintymisensä intensiteetti oli jotakin aivan käsittämätöntä, ja halusimme tavoittaa omassa tekemisessämme edes hitusen siitä mielettömästä voimasta. Loimme kiistämättä jotakin ennen kuulematonta, ja diggareiden piti tietenkin keksiä uudelle tyylille joku nimi. Shaffer: – Emme ole enää ihan nuoria kavereita, ja pelkästään se, että me olemme edelleen hengissä, tuntuu jokapäiväisen juhlan arvoiselta asialta... Davis: – Tahtoisin jonakin päivänä nähdä Kornin livenä... Olen kuullut niin monen ihmisen kehuvan konserttiemme maagista tunnelmaa, että haluaisin kokea sen joskus itsekin. Kun nyt puhun sinulle, mieleen nousee se huono juttu, että edellisestä Suomen-konsertistamme on aivan liian kauan. Hah hah! ”LOIMME KIISTÄMÄTTÄ JOTAKIN ENNEN KUULEMATONTA” SOUNDI 27 Kornin esikoisalbumi oli ilmestyessään vuonna 1994 yhden aikakauden alku. Rajut elämäntavat johtivat moniin huonoihin juttuihin, mutta onneksi nämä hullut vuodet ovat nyt jääneet taakse. Millaisia unelmia teillä on Kornin uran suhteen. Ensilevymme nimittäin ilmestyi 11. Shaffer: – Stadionkiertue olisi hieno juttu, mutta toki tällä hetkellä tuntuu enemmänkin siltä, että keikka kuin keikka kelpaisi... Tätä päätöstä ei ole tarvinnut katua, nyökkää Shaffer. Huomista ei silloin ollut olemassa, sillä ainoastaan käsillä ollut hetki merkitsi jotakin. En vertaa meitä Metallicaan, mutta kuinka moni kutsuu Metallicaa nykyään thrash metal -yhtyeeksi. Totesimme yhteen ääneen, että ”meidän täytyy tehdä jotakin tällaista”. Sen kollektiivinen lopputulos oli selvä: The Nothingille aletaan tehdä seuraajaa saman tien. Kun Davis ja Shaffer ylistävät Requiemin valmisteluvaiheita, taiteilijoita on varsin helppoa uskoa. Sitten kehitimme oman soundin, joka taas teki vaikutuksen todella moniin muihin yhtyeisiin. Toivon todella, että ensi kesäksi sovitut festivaalikeikat eivät peruunnu.”. Korn perustettiin vuonna 1993. Mutta jäämme seuraamaan tilannetta. No, kuinka kävikään. Onneksi kansien ihmishahmot ovat melkeinpä poikkeuksetta taiteilijoiden luomuksia... Me olemme julkaisseet levyjä ja rundanneet maailmalla niin pitkään, että kaikki tämä on alkanut tuntua jonkinlaiselta itsestäänselvyydeltä jo hyvän aikaa sitten, kitaristi sanoo. Olin itse henkisesti paljon aikaisempaa paremmassa paikassa, ja meillä oli kollektiivinen palo tuottaa uutta materiaalia. Onneksi Requiemin tekeminen nytkähti sitten käyntiin, naurahtaa puolestaan Davis. Silloin otti päähän aika rajusti! Davisin ohella myös Korn-kitaristi James ”Munky” Shaffer on avannut videoyhteyden Soundin kanssa. Aiotteko juhlia tasavuosia 2023. Jonathan Davis: – Katsoimme aikamme, mitä esimerkiksi Rage Against The Machine, Faith No More ja Cypress Hill tekivät tahoillaan. Usko pois: olen ehtinyt miettiä kerran jos toisenkin, että missä ihmeessä minä olisin ilman tätä bändiä! MUSIIKILLISTA SAMANMIELISYYTTÄ Kun kitaristin mainitsemat koneet pysähtyivät, Korn-leirissä pidettiin jonkinasteinen kriisipalaveri. ja oma fiilikseni tuntui kohentuvan piiru kerrallaan. K u v a: M ic h ae l La v in e ”Edellisestä Suomenkonsertistamme on aivan liian kauan. Toivon todella, että ensi kesäksi sovitut festivaalikeikat eivät peruunnu. – Uuden levyn valmistelemisen lähtökohta oli äärimmäisen hedelmällinen. Hah hah! Pelottaako teitä koskaan se, että kaikki ne lukuisat Kornin julkaisujen kansissa esiintyvät vauvat ja lapset alkavat eräänä päivänä vaatia yhtyeeltä korvauksia – kuten Nirvanalle on käynyt. Davis: – Jos juhlimme, bileet tapahtuvat mitä luultavimmin syksyllä 2024. – Päätimme kirjoittaa pätkissä, sillä tiesimme sellaisen työskentelytavan piKeksikö Korn nu metalin. Shaffer: – Hyvä kysymys. lokakuuta 1994. – Pandemian aikakaudella jalat ovat tavallaan palanneet maan pinnalle. Ehdim me tehdä jonkin verran USA:nkeikkoja, mutta muualle emme sitten päässeetkään, kun pandemia sulki käytännössä koko maapallon. Bändi otti vaikutteita esimerkiksi Rage Against The Machinelta, mutta loi silti aivan omintakeisen soundin, jota on myöhemmin paljon jäljitelty. Kun pitkän linjan muusikot hehkuttavat rocklehden haastattelussa uuden albumin tekoprosessia, tarinoihin kannattaa joskus suhtautua pienellä varauksella. Korn on Korn. James Shaffer: – Muistan elävästi, kun Rage Against The Machinen Losin-keikka räjäytti päämme juuri ennen Kornin perustamista. Olemme saaneet enemmän tai vähemmän tarpeellisen muistutuksen siitä, miten etuoikeutettuja me olemme
Itse asiassa niin heikossa, että luulin jossakin vaiheessa oikeasti kuolevani! – Kun jatkoimme kiertuetta pari viikkoa myöhemmin, olin edelleen niin voimaton, että jouduin esiintymään istuviltani. Ja nimenomaan meillä, sillä Jonathan oli tällä kertaa läsnä koko albumin valmisteluprosessin ajan. tävän mielenkiinnon yllä. Uusi elämäntilanne suorastaan loistaa hänestä, niin fyysisenä kuin henkisenäkin hyvinvointina. Me teemme musiikkia tavallaan samalla tyylillä. Shaffer tarttuu aiheeseen: – Saatoimme edellisten levyjen valmistelemisen aikana kehittää hienoja ideoita, mutta emme voineet koskaan olla täysin varmoja, nappaako Jonathan kiinni näistä aihioista. Menneinä vuosina muu bändi on kirjoit tanut ideoita keskenään ja minä olen päässyt kuulemaan nämä alustavat jutut vasta myöhemmin. Henkinen puoli on tietenkin ollut oma juttunsa, mutta tässä on ollut muutakin. En pystynyt niihin aikoihin lähtemään sinne asti, sillä olin hyvin huolissani esimerkiksi lapsistani. Ja jos en ole jostakin syystä innostunut... 28 SOUNDI. Jossakin vaiheessa Requiemin tekemisprosessia minulla oli melkein huono omatunto, sillä samaan aikaan kun maailma tuntui palavan ympärillä, meillä oli studiossa hauskempaa kuin pitkään aikaan. – Kun valmistelimme levyä, meillä ei ollut diiliä minkään tahon kanssa. Jos heitän muiden kuultavaksi jonkin puolivalmiin idean, Head (kitaristi Brian Welch) ottaa yleensä kopin saman tien ja kykenee jatkamaan aihiota eteenpäin. – Edellisten levyjen soitto-osuudet tehtiin tuottaja Nick Raskulineczin kanssa Nashvillessä. Toisin sanoen meillä ei myöskään ollut aikatauluja eikä kukaan hengittänyt niskaamme missään vaiheessa. Vastaavaa ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Hetken mietittyään kitaristi nostaa esiin vielä erään seikan Requiemin tekemisen ääreltä. Tällainen ”musiikillinen samanmielisyys” on muovautunut vuosien aikana, ja nykyään työskentely on täysin saumatonta, sanoo Shaffer. Kun joku tuli paikan päälle uuden idean kanssa, pystyimme saman tien päättämään, lähdemmekö työstämään aihiota eteenpäin koko kollektiivin voimin. – Kun alan säveltää, se on hyvin intensiivistä touhua, ja kaikki muut asiat tuppaavat unohtumaan. Tällaisessa vapautuneessa mielentilassa uuden musiikin kirjoittaminen tuntui aivan erityisen hedelmälliseltä. Esimerkiksi ruokahaluni katosi moneksi viikoksi, ja olin erityisesti sairauden alkuvaiheessa hyvin heikossa kunnossa. Muistat varmaan, miten Aku Ankan veljenpojilla on tapana jatkaa toistensa lauseita. Olimme nimittäin viime elokuussa tien päällä, ja onnistuin saamaan koronaviruksen kaikista varotoimista huolimatta. Miksi ei. Breikin aikana mietimme juttuja eteenpäin tahoillamme, ja sitten kokoonnuimme taas yhteen, kuvailee laulaja. Kirjoitimme uutta materiaalia noin kymmenen päivän ajan, jonka jälkeen pidimme parin viikon tauon. – Tuntui älyttömän hienolta olla mukana levyn tekemisessä alusta loppuun. Davis henkäisee syvään. Lopulta vierähti kolme pitkää kuukautta, ennen kuin aloin tuntea oloni suhteellisen normaaliksi. Samat sanat Jonathanin, Fieldyn (basisti Reginald Arvizu) ja Rayn (rumpali Luzier) suhteen. – Vieläkin hienommalta tosin tuntuu se, että Jonathanin henkilökohtaiset asiat ovat taas kerran järjestyksessä. – Olemme soittaneet yhdessä hyvin pitkään, ja me tunnemme toisemme muusikkoina läpikotaisin. – Näiden asioiden kanssa on ollut tekemistä... Nyt tilanne on aivan erilainen eikä minun tarvitse ajatella tällaisia asioita lainkaan, kertoo Davis. En yksinkertaisesti voinut jättää heitä pitkäksi aikaa muiden vastuulle... Kaikeksi onneksi se ei yltänyt keuhkoihin asti, mutta tauti osui minuun silti todella kovalla voimalla. Mutta kuten sanottua, tilanne oli tällä kerralla täysin erilainen, ja parhaimmillaan uuden biisin valmiiksi saattaminen oli hyvinkin nopeaa
Tarinat nousevat pitkälti alitajunnasta, enkä analysoi niitä sen kummemmin. Sitten hän sanoo vielä viimeisen lauseen. Laulaja vaikenee hetkeksi. Se ei taida olla ihan sattumaa. Kun astelen ulos laulukopista, en itsekään läheskään aina tiedä, mistä teksti lopulta kertoo. Se oli hyvin vaikea ajanjakso, mutta onneksi sekään ei tuhonnut minua tai tätä yh tyettä. En halua murehtia tulevia liikaa, mutta kyllähän minä tiedostan liiankin selvästi, että jo huomenna saattaa sataa, miettii Davis. Kun kuulen yhtyetovereideni säveltämää inspiroivaa musiikkia, mieleeni alkaa tulla ajatuksia, ja sen jälkeen sanoitus syntyy useimmiten varsin ripeästi. – En ole puhunut Fieldylle varsin pitkään aikaan, täysin tarkoituksella. Yksi veljistämme yrittää auttaa itseään – meitä muita siinä sivussa – emmekä aio painostaa häntä millään tavalla, sanoo puolestaan Davis. Reginald ”Fieldy” Arvizun tunnistettava bassosoundi värittää Requiemia, mutta hän on levyn tekemisen jälkeen vetäytynyt yhtyeen kokoonpanosta ”vanhojen pahojen tapojen vuoksi.” – Niin, tilanne ei valitettavasti ole millään tavalla uusi, sanoo Shaffer. Mutta kuinka ollakaan, tummat pilvet eivät ole kokonaisuutena väistyneet Kornin yltä. – The Nothing oli hyvin synkkä levy, mutta jostakin kaukaa kajasti silloinkin ohuita valonsäteitä. Taakse jääneiden vuosien varrelta löytyy rotkoja ja tasaisempaa eloa, mutta tällä hetkellä fiilis on todella hieno... Ennemmin tai myöhemmin! ”Ruokahaluni katosi moneksi viikoksi, ja olin erityisesti sairauden alkuvaiheessa hyvin heikossa kunnossa. – Olemme todellakin oppineet sen, että mikään ei ole pysyvää, naurahtaa kitaristi. Uudenlaiset pintavirtaukset alkoivat tulla selviksi jo viime vuoden lopulla, kun Korn julkaisi Requiemin ensisinglen Start The Healingin. Jos otsikko ei alleviivannut tarpeeksi vahvasti, niin viimeistään ”And try to achieve a little break from the anger” -tekstirivit tekivät sen. – Albumit ovat minulle ”rehellisiä päiväkirjoja”, ja jokainen Kornin levy pureutuu syvälle omiin mielenliikkeisiini. Niin, vielä kerran niistä valoista ja varjoista: Requiemin päätöskappaleen nimi on Worst Is On Its Way. Uuden levyn ääripäät ovat kaiken kaikkiaan kauempana toisistaan kuin koskaan ennen. Requiem hymyilee kokonaisuutena leveämmin, mutta sieltäkin löytyy tummia sävyjä. – Tapanani ei ole suunnitella tekstejä ja niiden tunnelmia etukäteen kovin tarkasti. – Elämä maistuu mahtavalta juuri nyt, mutta ehkä seuraavan kulman takana on luvassa jotakin ihan muuta. Kun silti ajattelette Requiemin sanoituksia kokonaisuutena, ovatko ne Kornin uran positiivisimpia ja toiveikkaimpia. – Meille tuntuu olevan liiankin tunnusomaista se, että kun yksi muusikko saa asiansa kuntoon, joku toinen alkaa painia rankkojen ongelmien kanssa. Itse asiassa niin heikossa, että luulin jossakin vaiheessa oikeasti kuolevani!” SOUNDI 29 K u v a: Ti m Sa cc en ti. Itse esimerkiksi vajosin todella syvälle, kun isäni kuoli vuonna 2008. – Fieldy saa ratkaista tämän tilanteen itse. Sain jonkinlaisen hermoromahduksen ja jouduin lopulta myös sairaalaan. Juuri nyt elämäni tuntuu paremmalta kuin kenties koskaan ennen, ja kyllähän nämä tunnelmat tulevat läpi myös Requiemin teksteistä, Davis sanoo. TARINOITA ALITAJUNNASTA Mennäänpä sitten hieman tarkemmin Requiemin tekstien äärelle – ja kuten sanottua, tällä kerralla ei tarvitse sukeltaa aivan synkimpiin ja sameimpiin pohjamutiin asti. – Niin, myrsky on tulossa. – Tekemisemme perustuvat aina valoihin ja varjoihin, Shaffer aloittaa. Ja olkoon hänen päätöksenä millainen hyvänsä, me tulemme tukemaan sitä, lisää Shaffer. Minulla on uusi rakastava elämänkumppani, lapsillani on kaikki hyvin ja niin edelleen
Teksti: Timo Isoaho 30 SOUNDI – Uuden levyn tekstiteemat liittyvät vahvasti esimerkiksi mereen, ja siitä saatuihin vertauskuviin. MAJESTEETTISTA METALLIA FLOW-TILASSA Ei ollut Diablon jäsenistä vielä kuorohommiin, vaikka uuden When All The Rivers Are Silent -albumin tekoprosessi venytti vieterin äärimmilleen ja lopettaminen kävi vakavasti mielessä.. Levy toki valmistui jo hyvän aikaa sitten, mutta vesi ja sen eri olomuodot ovat pyörineet päässä viime aikoinakin, naurahtaa Nygård. Ravitsevat ruoka-annokset saapuvat vasta myöhemmin, joten tässä vaiheessa meidän on tyytyminen tamperelaiseen veteen. – Asun nimittäin maalla, ja vanhan talon vesijohdot paukahtavat jäähän, kun pakkas herra tulee kyläilemään. Vaikka Diablo on hyvin tärkeä osa elämää, bändi on silti harrastus – tosin paikoin kuolemanvakava harrastus, hymähtää Nygård ja jatkaa: – Esimerkiksi uusi albumi tehtiin lähes Kun vuolaat joet vaikenevat, viimeiset ajat ovat käsillä. Suhteellisin kuivin suin olet siis saanut olla. – Ei niitä vetoja ainakaan enempää ole ollut! Henkilökohtaisesti verkkainen keikkatahti ei ole ollut vuosikausiin minkäänlainen ongelma. Se kelpaa mainiosti niin Soundille kuin laulajakitaristi Rainer Nygårdillekin, sillä tarkoituksena on uppoutua Diablon hartaasti odotetun When All The Rivers Are Silent -studioalbumin saloihin kaikessa rauhassa. P ispalan legendaarisessa Pulteriravintolassa on vielä alkuillasta varsin hiljaista. Myös DIABLO päätyi kolkuttelemaan loppunsa portteja, mutta nyt metalli virtaa väkevämpänä kuin koskaan ennen. Mutta jos Diablolla ei ole esiintymisiä, niin kuningas A:n kanssa hengailu jää todella vähälle. Setlist.fm:n mukaan Diablo on soittanut kuusi konserttia viimeisen neljän vuoden aikana. Se sopii hyvin, sillä tuopilliset elämän eliksiiriä ohjaavat tarinoita juuri oikeaan suuntaan. – Keikkojen jälkeen on hemmetin kivaa juoda pari lonkeroa ja tarinoida elämän koukeroista bändikavereiden kanssa. Kaivovesi taas sisältää raskasmetalleja, mutta sehän sopii kuvaan jo paremmin! Entäpä ne miestä vahvemmat nesteet
– Ensin loukkaannuttiin verisesti. Että nyt muuten lähtee! JUMALATONTA GROOVEA Niin muuten lähtee. Kun vaikka Shackles Of Fearin rai vokas ”Lombardokomppi” lähtee rynni mään, niin herranen aika sitä Heikin (Malmberg, rummut) ja Virtasen (Aadolf, ”Vaatimustasosta ei missään vaiheessa tingitty piiruakaan, ja erästäkin puolitoista sekuntia kestävää laulukohtaa hinkattiin lopulta kaksi kokonaista työpäivää.” MAJESTEETTISTA METALLIA FLOW-TILASSA K u v a: M ii k k a Ti k k a. SOUNDI 31 hulluuden rajamaille menevällä huolelli suudella ja pieteetillä. – Uskallan myöntää olevani samoilla lin joilla. Että on tässä ennenkin laitettu miehiä kilo metritehtaalle. Niin, käytännössä jokaisella osa alueella. Edellinen täysimittainen levytys Silvër Horizon ilmestyi seitsemän vuotta sitten. Itse hommasin vanhoja Englin ja Randal lin analogikamoja, ja niiden äkäinen soun dihan heilutti lahkeita varsin mukavasti. Mikä toimi When All The Rivers Are Silentin lähtölaukauksena. Diablo on enemmän tai vähemmän yllättäen onnistunut kiris tämään ruuveja niin soiton, laulun, sanoi tusten, sovitusten kuin soundienkin suh teen. Soundi oli kuulemma paskan kuuloista kihinää, hymähtää Nygård. – Pitääpä oikein pohtia... No, Vuolukan Eero miksasi Silvërin jälkeisiä keikkoja, ja jossakin vaiheessa Eero alkoi tosissaan moittia meidän mallintavia kitarakamo ja. Uudelle levylle päätyneen Jack Of All Mistakesin riffi syntyi saman tien, ja muistan myhäilleeni pirullisesti. Seuraavaksi mietittiin Ee ron hurjaa ammattitaitoa, ja sen jälkeen päätettiinkin jo laittaa vehkeet kuntoon
Ei kuitenkaan mitään viemäri örinää vaan kireämpää raportointia. Tämä neuvo perustui siihen, että joku timpuri ja koneurakoitsija olivat saaneet rokotuksesta sivuvaiku tuksia. – Jossain vaiheessa aloin olla psyyk kisesti ja fyysisesti ihan lopussa, mutta samaan aikaan Bogrenille piti saada ta saisella tahdilla uutta miksattavaa. – Niinhän siinä kävi, että nauhoituk set päättyivät ”ei enää koskaan tällais ta paskaa” tuntemuksiin. Hänen lahjakkuutensa on aina ollut tiedossa, mutta nyt Marko tuntuu päässeen jon kinlaiseen flowtilaan, jossa tietoisuus omista taidoista ja niiden tuomista mahdollisuuksista on ihan uudella tasolla. Kurkkua kuristava videobiisi The Stranger tarjoilee konkreettisen esimer kin Jens Bogrenin taidoista: esimerkiksi kappaleen aloitusriffi murskaa aivan eri tavalla verrattuna aikaisempaan. Otetaan siitä aasinsil ta: When All The Rivers Are Silentin tekstit eivät pureudu yksin omaan Rainer Nygårdin oman elämän koukeroihin, vaan sanoitukset tarttuvat ihmiskunnan kupruihin myös laajem malla skaalalla. Siinä kuvailtiin ihmisten itsekkyyttä ja maa pallon tuhoutumista sen verran konk reettisesti, että pelkkään tekstistä toi pumiseen meni pari päivää, Nygård kertoo. Tietenkin kaiken loppua – joko henkilökohtaisella tai globaalilla tasolla. Kyselin Samilta tästä ”mistä tietää mil loin pitää lopettaa” aiheesta, ja muuta man viestin jälkeen jouduin toteamaan, etten minä taida olla vielä valmis liitty mään Soilatkuoroon, jossa minun ja Markon äidit edelleenkin vaikuttavat! PELOTTAVAN SUORAAN Sukelletaanpa sitten hieman syvem mälle When All The Rivers Are Silentin sanoitusten maailmaan. Silloin olin sata prosenttisen varma, että Diablon touhu saa omalta osaltani jäädä. – Mainittu Unhola ker too kaipuusta johonkin tuttuun ja turvalliseen. Osa biiseistä, vaikkapa Unhola ja nimi kappale, tuntuvat erittäin avoi milta ja henkilökohtaisilta. – Pakko kai se on uskoa, kun kuusi kymppiset työkaveritkin tulevat selittä mään, että ”sinähän poika laulat hyvin”. Diablo on toki toimittanut Jens Bogre nille (Amorphis, Opeth, Amon Amarth) ruudikkaat lähtösoundit, mutta asias ta ei silti ole kahta sanaa: ruotsalais guru on taas kerran puhaltanut maagista tai kapölyä yhden hienon metallialbumin päälle. Jo on nimittäin ai koihin eletty, kun esimerkiksi lääketie teeseen ei luoteta. Hah hah! – Joskus nuorena melkein hävetti laulaa, kun homma ei oikein lähtenyt. Nimikappale taas... Varjoisemmilla rannoillakin hiippail laan, sillä Nygårdin repertuaarista löy tyy myös death metal vaikutteista tul kintaa. Päätin sitten purkaa omat ahdistukseni sanoituksiin, ja se oli täy sin oikea ratkaisu. Esimerkiksi Symbolicalbu milla ärjyntä tulee niin iholle, että se tuntuu repivän pahaaaavistamattoman kuulijan naaman irti! Eräs When All The Rivers Are Silentin ilahduttavimmista piirteistä liittyy ilma vasti hengittäviin soundeihin. On neksi fiilikset ovat ajan myötä muut tuneet, ja siihen on osansa ystävälläni Sami Lopa kalla (Kursk, exSentenced). Meillä on nyt analogisemmat kamat, mutta myös Bogrenilla on näppinsä pelissä. – Kun aloin toden teolla kirjoittaa uu den albumin tekstejä, henkilökohtai sen elämän myrskyt nousivat aikamoi siin lukemiin. Niin, mitä se tar koittaa, kun joet eivät enää virtaa. Muutamia vuosikymmeniä tässä vie rähti, mutta viimeinkin sitä ”omaa soundia” kehtaa kuunnella... – Deathmestari Chuck Schuldiner on tehnyt tällä saralla lähtemättömän vai kutuksen. Sitten päätin, että kyllä voi, nyökkää Nygård. Sillä taas ei ole mitään tekoa asian kanssa, että nämä ”yllättäviä vai voja” saaneet sankarit ovat luultavas ti vuosikymmenien ajan eläneet ihan ”Viime ajat eivät ole varsinaisesti lisänneet uskoa ihmiskunnan kykyihin ratkaista ongelmia. – Viime ajat eivät ole varsinaisesti lisänneet uskoa ihmiskunnan kykyihin ratkaista ongelmia. Vaati mustasosta ei missään vai heessa tingitty piiruakaan, ja erästäkin puolitoista sekuntia kestävää laulu kohtaa hinkattiin lopulta kaksi kokonaista työpäivää. – Nauhoitusten loppusuorasta tuli ai kamoinen kuoleman kujanjuoksu, ja minä todella tarkoitan tätä, Nygård huokaisee. Tämä toimi ohjenuora na, mutta mietin silti monta kertaa, et tä voiko näin pelottavan suoraan kirjoittaa. Olen jo vuosia pohtinut, että voisiko näistä tun nelmista muovata majesteettisen me tallilevyn, laulajakitaristi sanoo. – En myöskään ollut ainoa, joka joutui äärim mäisen kovaan prässiin. Siis siihen vanhaan ai kaan, kun kaikki oli vie lä hyvin. – Levyn työnimi oli Myrskyluodon Maija. Ei jumalauta! Nygård vaikenee het keksi. Olen lähtöisin Kalajoelta, ja me ren huumaava tuoksu sekä kaukaa ula palta saapuva tuulen tuiverrus tekevät olostani kotoisan ja turvallisen. – Isot pojat ovat sanoneet, että va kuuttavimpia tuloksia syntyy silloin, kun muusikko pistää itsensä peliin il man filttereitä. Kitaroissa on aiempaa vähemmän säröä, ja kas kummaa: soundi on muuttunut paksummaksi, kun turha särömuhju on siivottu pois. Jos naama repsahtaa vinoon tai aortta pullistuu, niin piikin vikahan se toki on. Kirjoittaminen tun tui terapeuttiselta, ja ajatukset ovat nyt paperilla. Terveisiä Eerolle: enää ei tarvitse pelätä paskan kuuloista kihinää! RÄKÄ POSKELLA Pohjanmaan lakeuksilta löytyy sanonta ”lopussa kiitos seisoa jormottaa.” Jos jo ku, niin tämä sananparsi kuvaa osuvasti uuden Diabloalbumin pitkällistä ja pai koin piinaavaakin valmisteluprosessia. Vierestä on kuitenkin helppo todeta, että laulajakitaristin suoritus on häi käisevän tasokas. Rainer Nygård jättää vaatimatto mana miehenä itsensä mainitsematta. – Vire on sama kuin ennenkin. – Marko (Utriainen, kitara) on kirjoit tanut tuttuun tapaan vähintään 90 prosenttia uudesta musiikista. – Lauluurakan loppupuolella vauhtia piti hakea esimerkiksi kyisen pellon laidalta. – Kun sain kuultavaksi ekoja mik sauksia, esimerkiksi laulu tuntui olevan liian pinnassa, mutta pienen totuttelun jälkeen oli pakko ottaa hattu päästä ja todeta, että Bogren on taas kerran vetä nyt oikeista naruista. Kun siellä tallusteli aikansa räkä poskella, niin johan sitä taas jaksoi palata pirttiin mikrofonin äärelle. Sieltä ei puutu syviä ja synkkiä vesiä. Uudenlai nen rohkeus taas näkyy siinä, että joku laulumelodia voi aluksi tuntua ihan lepertelyltä, mutta silti sekin vedetään rohkeasti päätyyn saakka. Siellä ne muistuttavat minua kitkerään loppuun asti siitä, miten asioita ei kannata tehdä. – Esimerkiksi The Extinctionistin ta rina alkoi hahmottua, kun törmäsin erään tutkijaryhmän raporttiin. Minäkin sain viestin, että ”älä mene ottamaan toista korona piikkiä”. Marko piti tuttuun tapaan kokonaisuutta kasassa, ja nauhoitusurakan loppu vaiheessa häneltä tulikin viesti, että ”Lähdenpä täs tä kalaan, palataan asiaan parin päivän päästä.” Markon paineen sietokyky on omaa luokkaansa, ja siinä vaiheessa kun häneltä tulee tuollaisia kommentteja, stressitasot alkavat olla aika tapissa. Jo on nimittäin aikoihin eletty, kun esimerkiksi lääketieteeseen ei luoteta.”. 32 SOUNDI SOUNDI 33 32 SOUNDI basso) jumalatonta groovea, puuskah taa Nygård. Pai ne oli aivan helvetin kova, mutta luo vuttaminen ei ollut vaihtoehto, sillä sil loin esimerkiksi kaikki aikataulut olisi vat menneet uusiksi
2 2 2 ONEOHTRIX POINT NEVER PASSENGER RUUSUT UUSI FANTASIA VESTA YEBOYAH YONA YVES TUMOR & ITS BAND + kymmeniä muita! @ s i d e w a y s h e l L i p ut : 3 p v / 1 5 5 e s i d e w a y s h e l s i n k i . 16 .– 18 .6 .2 2 2 H e ls in k i, N o rd is 16 .– 18 .6 .2 2 2 H e ls in k i, N o rd is 16 .– 18 .6 .2 2 2 H e ls in k i, N o rd is RÓISÍN MURPHY CARIBOU MAC DEMARCO MOGWAI THE AVALANCHES VESALA MAUSTETYTÖT x AGENTS 16 .– 18 .6 . f i / li p u t 22-PISTEPIRKKO BEAK> BIG THIEF CLARK DUNGEN GASELLIT MOLCHAT DOMA PLAYGROUND IN A LAKE
Esimerkiksi mainittu Angel sai alkunsa, kun olin katsomassa jotakin keikkaa Tampereen Pakkahuoneella. Vuosikymmenistä puheen ollen: Diablo juhlii kolmekymppisiä vuonna 2025, kun taas sinä täytät viisikymmentä toukokuussa. Diablo on kuulunut kotimaisen metallin kärkikaartiin jo 2000luvun alkupuolelta saakka, mutta se on silti jäsenilleen ”vain”kuolemanvakava harrastus. Nyt olen pohtinut, että pitäisikö lähteä Moskovaan. Venäjällä nimit täin juhlitaan voitonpäivää 9. Heikki tuli rumpaliksi, Mikko Karmila miksasi levyn ja niin edelleen, muistelee Rainer Nygård. No, motskari meni myyntiin, kun en ehtinyt ajamaan ollenkaan. 34 SOUNDI SOUNDI PB muiden kuin Jaakko Kolmosen ohjeiden mukaan. Ilonpito Charonin kavereiden kanssa yltyi varsin mittavaksi, ja seuraavana aamuna heräsin läpimärästä teltasta. Kun täytin neljäkymmentä, ideana oli tilata Lea Laven yksityiskeikalle, mutta se jäi tekemättä. toukokuuta, ja se sattuu olemaan myös 50-vuotispäiväni. – Omalta kohdaltani taas... Muistan tiedustelleeni Tiinalta (Vuorinen, keikkamyyjä), että onkohan kesäksi tulossa hommia, vai keskitynkö moottoripyöräilyyn. Kävin vilkaisemassa verhon raosta, ja paikka oli ihan tukossa. Siitä oli mahtavaa lähteä rokkaamaan! Myös Diablon sitkeä ”äijämaine” sai alkunsa näihin aikoihin. Se ilmestyi helmikuussa 2002, joten albumi juhlii näinä päivinä parikymppisiä. Tuntui hullulta, että kaikki ne tyypit olivat tulleet katsomaan meitä. Juuri ennen vetoa eräs tuttu tuli sanomaan, että ”nyt on muuten porukkaa”. Vai ollaanko. Loput saatattekin arvata. Otanpa vertauksen siviilityöni puolelta: heti huollon jälkeen ne autotkin tuntuvat hajoavan. K u v a: M ii k k a Ti k k a Diablo esiintyi Soundissa myös 20 vuotta sitten.. Onko luvassa juhlia. Idea taitaa tosin vesittyä jos Putin päättää marssittaa paraatipanssarit kohti Ukrainaa. – Tuskan-keikka nousee ensiksi mieleen. – Kun Angel-video lähti pyörimään Moon-TV:lla, bändin ympärille alkoi tulla uutta supinaa. Keikkoja ei ole juuri viime vuosina soitettu ja edellisestä albumista ehti vierähtää seitsemän vuotta. – Äijäimago tuli vähän kuin vahingossa, ja totta kai se tuntuu jälkikäteen hyvinkin koomiselta. Joskus sitä oli liikaakin, ja tilanteet saattoivat vähän eskaloitua... – Debyytti Elegance In Black (2000) ajoi asiansa, mutta Renaissance nosti rimaa ihan helvetisti. ”RENAISSANCE NOSTI RIMAA IHAN HELVETISTI!” DIABLON LÄPIMURTO tapahtui aikoinaan Renaissance-kakkoslevyllä. – Diablo on pirun huono tällaisissa jutuissa, mutta jos jotakin juhlitaan niin sitten vaikka sitä, että me ei olla vieläkään väljähtyneitä kehäraakkeja. – Nummirockiin taas saavuttiin hyvissä ajoin, ja meillä oli telttamajoitus. Ääni oli ihan romuna ja Marko vaikeroi, ettei muista yhtäkään sooloa. ”Äijäimago tuli vähän kuin vahingossa, ja totta kai se tuntuu jälkikäteen hyvinkin koomiselta.” – Meillä oli kieltämättä kovasti näyttämisen halua. Joku tuntematon tyyppi kaatoi äkkiarvaamatta kaljatuopin päälle, ja huomautin hänen tulleen vittuilemaan väärälle kaverille
@InfernoMagazine inferno_magazine @InfernoMagazine Elämä on raskasta. inferno.fi
Pohjois-Englannin Leedsistä ponnistava Yard Act on noussut nopeasti niin kriitikoiden kuin myös fanien suosioon. Teksti: Mirko Siikaluoma Y ard Actin tammikuussa julkais tu The Overload debyytti koko pitkä kulkee Idlesin ja Shamen viitoittamia suuntia, mutta heit tää sekaan aimo annoksen The Streetsin henkeä ja tarkkasilmäisiä sohaisuja kapi talistista yhteiskuntaa kohtaan peribritti läisellä nasevuudella. Sattuman kauppaa K u v a: P h o eb e Fo x. Paikalla Zoompuhelussa omasta kodistaan käsin on myös basisti Ryan Needham, joka taustoittaa synty tarinaa kertomalla muun muassa hänen ja Smithin aiempien bändien tehneen splittiep:n vuonna 2016. Jay (Russell) liittyi bändiin vasta myöhem min, Smith kuvailee. Vuonna 2019 alkunsa saanut Yard Act ei välttämättä kuulostaisi lainkaan samalta, jos koronapandemia ei olisi pakottanut lä hes koko maailmaa sulkeutumaan kotei hinsa pienen ikuisuuden ajaksi. Laulaja James Smith kertoo, että bän din jäsenet olivat tutustuneet Leedsin musapiireissä jo ennen Yard Actin perus tamista. Solisti Smith sanoo, että hänelle itselleen merkittävimpiä vaikuttajia ovat olleet etenkin 1980luvun poliittiset rapartistit. 36 SOUNDI Britanniasta on viime vuosien aikana noussut viime vuosien aikana post-punk-bändejä kuin sieniä saarivaltiolle tyypillisen sateen jäljiltä. Selvimmin hiphopin vaikutukset kuu luvat esimerkiksi Land Of The Blindissa. – Aloitimme musiikin tekemisen kun nolla vasta lockdownin aikana, eikä meillä ollut rumpalia pitkään aikaan. Bändin nestori, nelikymppinen Need ham puolestaan heittää bändin musiikin vaikutteisiin toisen näkökulman omasta historiastaan
Jo se aiheuttaa kappaleisiin tervettä musa kulttuurien tör määmistä.. Smith arvioikin, että jos bändi olisi kirjoittanut kappaleita perinteiseen tyyliin treenikämpällä, hän ei todennäköisesti olisi päätynyt sellaiseen tyyliin. – Koska meillä ei ollut rumpalia, kirjoitimme biisejä jokainen omissa oloissamme ja lähettelimme biisien tiedostoja toisillemme edestakaisin. – Olin juuri tammikuun alussa kotona, kun yhtäkkiä vaimoni saapui kertomaan, että managerini soitti ja kertoi Elton Johnin yrittävän tavoitella minua. – Tapani esittää osa biiseistä spoken wordina syntyi osittain myös siitä, että jouduin äänittämään lauluja kotioloissa samalla, kun naapurini teki töitä seinän takana, Smith sanoo. Olen aina jahtaamassa sitä. Lopulta levylle päätyi tämän myötä mukaan paljon rumpukoneraitoja, Needham kertoo syistä, jotka johtivat bändin soundin syntyyn. Bändi nauhoittikin vastikään omintakeisen coverin Eltonin Tiny Dancer -klassikosta. Lopputuloksen syntymästä voidaan osaltaan kiittää myös bändin tapaa kirjoittaa kappaleita sulkutilan aikana. Tunnelma on kaikki kaikessa myös Needhamille, joskin lähestymiskulma on hieman käytännönläheisempi. Yard Actin miehis tössä on soittajia eri ikäluokista. Sattumalla on osansa myös siinä, miten Smith on löytänyt äänensä bändin solistina. – Lopulta, kun pääsimme oikeasti studioon, käytettiin albumilla monia demoille nauhoitettuja lauluosuuksiani, koska niissä oli juuri se oikea tunnelma, mitä haimme biiseihin. – Siksi, ettei kukaan olisi kuullut minua, hän toteaa. ”Tapani esittää osa biiseistä spoken wordina syntyi osittain myös siitä, että jouduin äänittämään lauluja kotioloissa samalla, kun naapurini teki töitä seinän takana.” – Itse aloitin musiikin diggailun 1990-luvulla, jolloin brittipopin vuoksi kitaramusiikki oli valtavan suosittua. Ehkä minulle Oasiksen ja Blurin kaltaiset bändit ovat vaikuttaneet samalla tavalla musiikin tekemiseen kuin vaikkapa Gorillaz Jamesin ikäisille, basisti pohtii. Elton halusi kertoa kuulleensa versiomme ja pitä neensä siitä kovasti, Smith tuumailee tyytyväisenä. James Smith kuvaileekin bändin soundia rock-bändin instrumenteilla soitetuiksi rap-kappaleiksi, ja vaikka ajatus kuulostaakin paperilla hyvin tutulta, Yard Act on onnistunut tekemään siitä omaleimaisen. Yard Actin hiphop-vaikutteet pulppuavat pintaan niin James Smithin lakonisessa laulussa kuin myös bändin yhteissoitossa. Yard Act sai osakseen kehuja korkealta rock-maailman huipulta jo ennen debyyttinsä julkaisua, kun Elton John tunnustautui heidän fanikseen. – Minulle tärkeintä on täydellisen bassosoundin hakeminen
– Monet kavereistani tunsivat kyl lä varhaista levytettyä folktraditiota, mutta oli onni päästä mukaan siihen, mitä juuri sillä hetkellä tapahtui. Hänen vanhoja folklauluja versioivilla albumeillaan nuo kaksi puolta yhdistyvät saumattomasti. Tähän syvään traditioon linkittyy myös merkittävä amerikkalainen nyky folkartisti Jake Xerxes Fussell. Musi kologi Alan Lomaxin ja elokuvaohjaaja Les Blankin kaltaiset musiikkiperinteen vaalimisen merkki nimet ovat tärkeä lenkki ketjus sa, jon ka ansiosta nykypäivänäkin voimme ymmärtää folkmusiikin keskeisen roolin syvän Amerikan soinnillisena ydin mehuna. Yli sadan vuoden aikana lukemattomat laulut on tallennettu kenttä äänityksinä kuisteilla, kodeissa ja studiossa kestämään aikaa, tai oikeas taan kokonaan ajan hampaan ulottumattomiin. – Aiemmin sitä sai todella tonkia jos sain pölyisissä takahuoneissa löytääk seen esimerkiksi ennen toista maail mansotaa levytettyä musiikkia, mutta nykyään oikeastaan missä tahansa in dielevykaupassa on heti seinällä jo tain varsin hyviä folkkokoelmia. Fussell mainitsee folkkeräilijä Harry Smithin kokoaman Anthology Of American Folk Music julkaisun keskeisenä Yhdysvaltalainen Jake Xerxes Fussell on sekä folkartisti että -arkeologi. Kotoaan North Carolinan Durha mista Soundin haastatteluun tavoitet tu Fussell on asettunut onnistunees ti osaksi suurempaa jatkumoa julkai semalla neljä albumia Paradise Of Bachelors levymerkillä. Levyillään Fussell versioi lähes yksinomaan lai nattua materiaalia, eli löytämiään pe rinteisiä ja usein varsin vähän tunnet tuja folklauluja, joihin hän sovittaa ja säveltää uutta musiikkia. Vi nyyliinnostuksen nousu on kyllä vai kuttanut isosti musadiggareiden folk perinteen tuntemukseen. Sopivia kappa leita Fussell on kerännyt aikanaan savi kiekoilta ja myöhemmin saatavuuden parannuttua myös tavallisempia musii kin löytämisen reittejä hyödyntäen. Taitei lijaperheeseen vuonna 1981 syntynyt Fussell pääsi jo pienenä poikana mu kaan aineistonkeruumatkoille, koske tuksiin elävän kansanperinteen kanssa. Kappaleiden taustatiedot ja aiemmat versiot kerro taan levyjen kansissa. Se oli maailma, joka kiehtoi. – Sanoisin, että juuri elävien, tässä ajassa toimivien artistien kanssa kos ketuksiin pääseminen oli tärkeää alus sa, Fussell pohtii. Teksti: Matti Nives merikkalaisen folkmusii kin historia on myös ääni levyn ja musiikin tallentamisen historiaa. JA KESKELLÄ VIRTAA FOLK 38 SOUNDI K u v a: To m R an k in. Se te ki musiikista minulle lähestyttävää ja inhimillistä, ja vaikka olinkin nuorena hyvin ujo, pääsin hommaan mukaan kitarani kanssa
Love Farewell on biisi, johon tarvittiin taustalaulajaa, mielellään hieman ylemmässä rekiste rissä, ja oli hienoa, että Will (Oldham, eli Bonnie ”Prince” Billy) oli innostu nut ideasta. Siitä syntyi ajatus tuottajan pestaa misesta. ”En näe mitään järkeä musiikin vaikean saatavuuden romantisoinnissa.” SOUNDI 39. Joskus sitä saattaa törmä tä myös vaikkapa vankilassa tehtyyn aivan käsittämättömän kauniiseen bal ladiin, mutta jos alkuperäinen kappale on noin selkeästi tiettyyn inhimilliseen kokemukseen perustuva, ei minun ole järkeä lähteä sitä omimaan. – Tajusin, että en ole kovin hyvä ohjailemaan muiden tekemistä ja pi tämään pakettia kasassa, koska en ole kovinkaan organisoitunut työtavoilta ni. Niissä saat taa olla vaikutteita folkkappaleista, joi hin olen törmännyt, mutta linja ei ole yhtä suoraviivainen kuin tätä ennen. tekijänä uuden laajemman kiinnostuk sen heräämisessä amerikkalaista laulu perinnettä kohtaan. Tämä kaikki on toki yleistämistä, mutta onhan se on mahtavaa tavata intohimoisia ja laajaalaisia nuoria musadiggareita. – Edellisellä levylläni (Out Of Sight, 2019) ajatus oli, että koko bändi soittaa samassa huoneessa ja musiikki nau hoitetaan livenä. FanipoikaBonnie laulaa myös uu den levyn avausraidan Love Farewellin taustaosuudet. Mies näkee esiintymisessä mah dollisuuden myös uudenlaisen viiteke hyksen luomiseen. Ajattelin vain, että tässäpä mukavan oloinen heppu, joka tuntuu tykkäävän tekemisistäni. Toi saalta jos porukka on jo vahvasti bai lutunnelmissa esimerkiksi festareilla niin saatan mennä aika vähäisillä alus tuksilla. Ne ohjaavat levyn virtausta ja tarinankerrontaa, tuoden tasapainoa erityisesti vahvaan narratiiviin luotta vaan biisimateriaaliin. Fussellin neljä albumia ovat ilmesty neet vailla sen suurempaa fanfaaria tai mediahypeä, mutta miehen vuonna 2015 alkanut ura sooloartistina ei ole jäänyt huomiotta. Halusin soittaa enemmän akustista kitaraa, ja kun muita elementtejä tulisi mukaan, halusin niiden olevan tarkkaan harkit tuja ja sovitettuja, Fussell kertoo. – Olen kyllä hyvin tarkka siitä, min kälaisia kappaleita valikoin ja mitä puolestaan en, artisti toteaa. – Kaikki riippuu keikkatilasta ja ti lanteesta. Valit semieni kappaleiden täytyy toimia emotionaalisella ja henkilökohtaisella tasolla. Kaikki palautuu jäl leen musiikin saatavuuteen. Tuntuu, että nykyään keikoilla käy enemmän ja enemmän nuoria ihmisiä, jotka ovat hyvin kiinnostuneita perinteisestä folkmusiikista ja he tietävät artisteja, joista todella harva oli perillä omassa nuoruudessani. Idea yhteis työstä syntyi yhteisellä kiertueella. Hommassa on vapautta. – Silti koen, että soolokeikka on täysipainoinen versio musiikista ni. Luvassa on soolokiertueita, eli riisuttuja sovituksia ”miehelle ja kitaralle”. Fussell tähdentää, että tästä huo limatta hän ei koe leipälajinsa ole van instrumentaalien levyttämisessä. – Pidän kyllä tästä nykyisestä mu siikkiympäristöstä, jossa oudompaa kin tavaraa on helposti kuunneltavissa, Fussell tuumaa, eikä harhaudu pre internet musamöhistelyn linjalle. Miten tärkeää roolia konteksti sitten näyttelee Jake Xerxes Fussellin musii kissa. Keikoilla käyvällä yleisöl lä on vaihtelevat käsitykset folkperinteestä ja siitä, miten Fussellin kaltainen artisti osaksi sen jatkumoa asettuu. James Elkingtonin kanssa on helppo keskustella ja tapamme ajatella musiikista synkkaa hyvin yhteen. Toki asia valkeni minulle pian. – En näe mitään järkeä musiikin vaikean saatavuuden romantisoinnissa. Nyt taas laulut ohjasivat vähäeleisempään suuntaan. – Uskon, että jotkut kuulijat ymmär tävät hyvinkin syvästi folkperinnettä, mutta toiset taas saattavat tulla tilan teeseen vailla sen kummempaa viite kehystä. – Joskus selitän hieman enemmän biisien taustoja keikoilla, mutta en tie tenkään halua tylsistyttää porukkaa lu ennoimalla, hän naurahtaa. Mielikuvassa on jotain kutkuttavaa ja omaakin kuuntelua ni ohjaavaa. – Blues shouterien biisit eivät oikein musiikillisesti käy järkeen, enkä mis sään nimessä lähtisi omista lähtökoh distani tulkitsemaan suoranaisesti esimerkiksi orjuuden kokemuksiin liit tyvää laulua. Nuorilla ei myöskään ole mitään erityistä tarvetta ”omistaa” tietoa, vaan hommassa on kyse löytöjen jakamisesta. Silloin instrumentaalini ovat olleet versiointeja vanhoista kappaleis ta, mutta nyt niiden suhde aiempaan perinteeseen on löyhempi. Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta laulut yleensä löytävät minut, eikä toisinpäin. Vuonna 2022 Jake Xerxes Fussell lähtee jälleen tien päälle. Biisilista on yleensä lavalla mukana vain muistutta massa, mitä kaikkia vaihtoehtoja setin rakentamiseen on. Eräs vannoutunut Jake Xerxes Fussell fani on Bonnie ”Prince” Billy, joka kertoo eräänkin le vyn kansitarrassa kuuntelevansa ko tona puuhastellessaan ”lähinnä Jake Fussellin musiikkia”. Jos tuntuu, että yleisö on vastaanottavaista niin avaan mielelläni kappaleita, varsinkin jos niihin liittyy henkilökohtaisia tarinoita sen suhteen, mistä olen ne löytänyt alunperin. Kun puhutaan varsinkin amerikkalaisen juurimusiikin jatku mosta, ei voi olla huomioimatta sitä, että kaikki kappaleet eivät taivu hel posti valkoisen nykyartistin ohjelmis toon. Uudella levyllä myös instrumentaa likappaleilla on oma, entistä vahvempi roolinsa. Minulla ei ole mitään tiettyä tapaa kuunnella lauluja, vaik ka toki saatan suuntautua johonkin tiettyyn perinnejat kumoon tai lauluryppääseen kiinnostustani seuraten. Biisit ovat jo niin hallussa soolofor maatissa, että ne tulevat vaivattomas ti ja musiikki todentuu luonnollisena. – Hän on huipputyyppi, innostuu Fussell. – Aiemmilla levyillä olen kokeillut muutamia instruja, mutta en kovin montaa. Minkä tahansa lainatun musiikin omakseen tekemisessä on omat herkät taajuutensa. Se ei häntä haittaa. – Levyn ja liven välillä on toki etäi syyttä, koska albumilla on mukana isompi joukko muusikoita, Fussell pohtii. Laulut tulevat tykö ja kotiutuvat hyvin arki elämään. Keskeisessä roolissa uudella levyl lä on sen tuottaja James Elkington, laulajalauluntekijä joka levyttää myös Paradise Of Bachelorsille. Nämä ovat lauluja arjesta ja elämästä, uudelleen kuviteltuja realistisia tuokio ja haavekuvia, joihin voi syventyä vaikka kalakeittoai neksia pilkkoessa. Kuuntelen paljon musiikkia ja sopivat jutut oikeastaan hyp päävät esiin sieltä itsestään. Smithsonian Folk ways julkaisi cdboksin ensipainoksen vuonna 1997 ja Mississippi Records myöhemmän viiden lp:n vinyyliboksin. Artisti mainitsee ystävänsä William Tylerin, Nathan Salsburgin ja Mary Lat timoren sanattoman säveltaiteen tai tajina, siinä missä Fussellille instruis sa on kyse enemmän musiikillisesta mausteesta. Halusin siihen täyden bändisoundin. Itse asiassa joskus yleisön kanssa jutellessani huomaankin, että he luulevat kappaleiden olevan myös teksteiltään omaa tuotantoani. – Osaan nykyään aika hyvin jo en nakoida, minkälaiset laulut sopivat omaan repertuaariini ja mitkä eivät. – En ollut tavannut miestä en nen kuin hän alkoi käydä keikoillani Kentuckyssä, enkä silloinkaan heti tunnistanut häntä
Ja korostettakoon, että provosointi ei tässä yhteydessä tarkoita toisten sol vaamista tai muuta trollaamista, vaan ennemminkin keskenään ristiriitaisten viestin välittämistä niin, että kuulija joutuu tosissaan pohtimaan, mikä kul loinenkin pointti tekstissä mahtaa olla. Ydinperhe on kehittynyt vaivihkaa. Esimerkiksi Toksiset kotibileet biisissä katkonainen puhe on kuin salaa autenttista keskustelua kuuntelisi. Monesta jutus ta voi olla ihan eri mieltä, mutta olennai sempaa on se, että asiaa ylipäätään käsi tellään kuin että mitä mieltä siitä varsi naisesti ollaan. Niitä vyyhtejä voi käsitellä monesta näkökul masta. Mulla ei ole koskaan ollut kiinnos tusta absoluuttisen monitulkintaiseen tekstintekoon, vaan olen aina halunnut käsitellä selkeitä konkreettisia asioita. – Itseä kiinnostaa ne taustalla olevat kuviot, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset asemat, pääasiallinen tekstittäjä Torvi nen sanoo. Ydinperhe ruokatauolla. Rumpali Heikki Romppainen myöntää, että enemmän kommentti on heitto, jos sa itää silti totuuden siemen. Yhtä lailla yllättävää on, ettei Torvinen myönnä tarkoituksellisesti provosoivan sa. Kun Helsin gin Sanomien jutussa otettiin esille Slummiutumisen puolesta kappaleen tekstissä olleet mielipiteet asuntosijoittamisesta, ei jutun kommenttikentässä alkanut tyy pillinen älämölö vaan oikeasti keskustelu asuntosijoittamisesta. Asiaa kuin asiaa terävällä otteella sohinut Ydinperhe on aiemminkin herättänyt iloa sekoittamalla pakkaa, mutta nyt kolmannella albumillaan Kymmenen välivuotta ryhmä on entistäkin kovemmassa iskussa. Pureskeltuja rat kaisumalleja ei ole luvassa, vaan solistin itsensä mielestä on tärkeämpää ottaa asi at esille kuin antaa suoria elämänohjeita. Vaatimattomuus on turhaa, sillä juuri Torvisen ärhäkkä mutta sävykäs ulosan ti on yksi Ydinperheen tunnistettavim pia piirteitä. Lähin vertailukohta Torvisen ilmaisulle olisi ehkä Jello Biafra. Oon ollut ihan tuskissani, että mi ten oma epävarmuus ja hätäisyys välit tyy siitä. Solisti huutaa ja meuhkaa korkealla energiatasolla, mutta myös ryt mittää sanomansa kulloiseenkin yhtey tökkiä Saa ja huudella Yleensä punkbändit kehottavat, ettei muiden antamia neuvoja kannata totella. 40 SOUNDI SOUNDI PB Teksti: Antti Luukkanen O n suorastaan hykerryttävää, kuinka laulaja Matti Torvisen teksteissä asioiden käsittely kulma saattaa tehdä kolmois lutzin itse biisin sisällä. Olennaista on tuoda esiin selkeitä arjen realistisia kuvioita, sellaisia mitkä on tosiasioita eikä tulkinnanvaraisia. – Toisille punk on musiikillisesti muu taman dogmin seuraamista ja oman luo vuuden käyttämistä niissä rajoissa – ei kä siinä mitään. – Mä oon ihan sovinnollinen tyyppi, mutta se on hauskaa kun saa mikrofonin käteen, niin saa vähän tökkiä ja huudella. Ydinperhe ei ole poliittinen punkbändi termin ahtaassa merkityksessä, vaan rie mastuttavan kuriton noudattamaan lain alaisuuksia olematta silti omaan erin omaisuuteensa tukehtuva besserwisser porukka. teen sopivaksi. Kymmenen välivuotta on ehdotto masti bändin paras albumi, mikä ei kui tenkaan vähennä aiempien julkaisujen iskuvoimaa. Kun kehun levyä Torviselle, epämu kava vääntelehtiminen kuuluu puhelin yhteyden välitykselläkin. Mutta bändinä kiehtoo enemmän se, että musiikin voi antaa ke hittyä ilman että miettii, mitähän joku oletuskuulija tästä tuumii. Vasemmalta laulaja Matti Torvinen, rumpali Heikki Romppainen, basisti Vilja Joensuu ja kitaristi Aleksi Nurminen. K u v a: Je re Le h m u s. Ydinperhe on noussut kahdella aiem malla albumillaan ja useilla pienjulkai suillaan suomipunkin kärkikaartiin ja herättänyt huomiota myös sen ulkopuo lella. – Niissä voi käyttää punkin näkökulmaa hyväkseen. Oikeastaan hyvä vain, jos joku hämmentyy. Voi sanoa, että Ydinperhe ja Torvinen on agendassaan onnistunut. Kuten laulaja aiemmin myönsi, sellaista ei välttämättä ole. Uuden albumin saatteessa bändi vih jailee, että parhaat punkbändit ovat ke hittäneet ilmaisuaan juuri kolmoslp:il lään London Callingista (The Clash) Machine Gun Etiquetteen (The Damned). – Tuli kiireellä tehtyä ne omat osuu det. Tämä siis siitä huolimatta, että lyriikoissa saatetaan osoittaa sanat suoraan vaikka pa nuorisolle. Tästä kokeilunhalusta toimii esimerkkinä kolkkona spoken wordina ja postpunki na kulkeva nimibiisi, jossa on poikkeuk sellisesti äänessä basisti Vilja Joensuu. Mitään katteettomalla itsevarmuudel la ladattuja taiteilijoita ei bändissä silti ole
toimituskulut alk. Helsinki, Kulttuuritalo Liput 38,50 EUR (+mahd. 1 EUR). tom odell Ti 21.6
Egotripistä tunnettu, pian 50 vuotta täyttävä Knipi ei halunnut Valoilmiöitä-albumillaan lisätä tätä kurjuutta. – Ajatukseen on alkanut jo vähän tottua, mutta kun mä havahduin asiaan viime vuonna, tuli hetkeksi sellainen tunne että ei saakeli, koska koen olevani ihan samanlainen kuin aina. Teksti: Aki Nuopponen O nneksi olkoon, Knipi! Miltä tuntuu täyttää muutaman kuukauden päästä 50 vuotta. Toiselle soololevylleen kappaleita tehdessään Knipi oli vapautunut ajatuksesta, miten hänen ”pitää” tehdä musiikkiaan eri tavalla kuin Egotripille. – Mulla on ollut muutamia aika vakaviakin masennuskausia vuosien saatossa. 30 vuoden kokemus saa riittää oli laulujen esittäjä kuka tahansa. En halunnut olla omalta osaltani lisäämässä kurjuutta.” K u v a: K ri st ia n St ie rn cr eu tz 42 SOUNDI. Ei sitä osannut tuolloin ajatella, miten nopeasti tällaiset numerot tulevat vastaan. Hän keskittyi äänittämään lauluja elämän valonpilkahduksista. – Muistan kun Tuomari Nurmio täytti 50 vuotta. Ajattelin jo tuolloin, miten siistiä olisi tehdä tätä vielä silloin, kun oon itse viisikymmentä. Yksi noin kolmeSympaattisen vakavia lauluja Menneet pari vuotta ovat olleet masentavaa aikaa ihmiskunnalle. ”Koronavuodet ovat olleet niin masentavaa aikaa, että päätin jättää monta synkempää biisiä pois levyltä. Olimme Tavastialla hänen synttäribileissään ja oltiin Egotripin kanssa hänen pyöreitä juhlistavalla cover-levylläkin. Erilaisien kitaroiden ja äänityslaitteiden keskellä työhuoneellaan istuva Zachris ”Knipi” Stierncreutz sanoo ensin, ettei keski-iän kriisiä ole vielä kuulunut, mutta korjaa sitten, että ehkä niitä kriisejä on ollut tavallaan jo useampia
Millaiset välit sinulla on akustiseen ki taraan verrattuna Telecasteriisi. Mulle on siunaantunut paljon vuosia musaalalla, mutta joskus menee toista vuotta tyhjäkäynnillä. En sano, että olisi ollut ihan yliyrittämistä siinä alkupäässä, mutta kun tekemiseen löytyi tietynlai nen lepo, aloin suhtautua tähän ren nommin. Tykkään siitä ristiriitaisuudesta, joka alkaa pienestä leikittelystä ja päättyy sydänverellä kir joitettuun rakkaudentunnustukseen. Se saa epäile mään itseään. Knipin levyitä on hauskaa löytää ki perien aiheiden seasta sanontoja kuten ”ruoho on vihreämpää aidan toisella puo lella”, ”maitojunalla kotiin” tai ”halpaa makkaraa” ilman, että ne muuttavat vakaviakaan lauluja meemimäisiksi isku lauseiden jonoiksi, joista monet suomi räppärit ja esimerkiksi Arttu Wiskari ovat tehneet oman taiteenlajinsa. Jukka on tosin aina läsnä vaikkei suora naisesti olisikaan. SOUNDI 43. – Ensimmäisellä levyllä Immosen Juk ka saattoi tuottajan ominaisuudessa olla enemmän läsnä jo ihan alkuvaiheessa. – Kyllä mulla on aavistuksen läheisem mät välit akustiseen kitaraan siinä mie lessä, että teen lähes aina bii sit sillä. Nyt oli tä mänkin asian suhteen levollinen olo. – Viime kesänä alkoi tuntua siltä, että koronavuodet ovat olleet niin masenta vaa aikaa, että päätin jättää monta syn kempää biisiä pois levyltä. – Tasapainottelu tämän kanssa on ää rimmäisen vaikeaa. Sellaisia, jolloin mietin ihan vaka vasti, haluanko oikeasti tehdä tätä hom maa koko ikäni. – Parikymmentä vuotta sitten mä ha vahduin siihen, että haluan aina tehdä oman ikäistäni musaa. – Myös soolobändini keikoilla yritän minimoida oman osuuteni, eli soitan vain sen mikä on tarpeen. Sen sijaan haastavampaa on tehdä akustiselta pohjalta soivia, mutta oikeas ti koukuttavia kappaleita. Nyt soolohommassani tein ihan selkeän päätöksen, etten soita sähkistä ollenkaan, koska haluan keskittyä laula miseen ja akustinen tuo hyvää rytmistä elementtiä myös siihen. Valoilmiöitälevyllä Knipin akustisen kitaran ympärillä soivat sähkökitarat, rum mut, synat ja jopa jouset, mutta eivät liikaa. Lau laa livenä, laulaa studiossa ja laulaa ihan kotonakin, Knipi sanoo. Vaikka oonkin tehnyt graafikon työtä, ol lut vapaaehtoisena urheiluseurassa ja tuottanut musiikkia, musiikin tekemi nen ja sen esittäminen ovat kuitenkin kaiken A ja O sen suhteen, kuka mä olen. – En halunnut olla viisikymppisenä möhömahana pukemassa spandekse ja jalkaan. Jos biisi vaatii jotain, mitä en itse osaa toteuttaa, etsin sopivan kaverin tuomaan siihen sitä. Tom Petty oli mahtava kirjoittaja, koska sen teksteistä löytyy aina snadi hilpeä twisti, joka vetää vähän mattoa jalkojen alta. – Olin ihan fiiliksissä kun mietin, voinko sanoa Sä pelastat mut biisissä ”halpaa makkaraa” ja tajusin heti, että tottakai voin. – Siitä asti kun päästiin vauhtiin soo lobändin kanssa, aloin löytää rauhan omaan tekemiseen. Knipin bändissä soittavat Egotripistä kin tuttu basisti Anssi Maasalo, kosketin soittaja Jussi Liimatainen, kitaristi Jaak ko Murros ja rumpali Heikki Kytölä. Sooloalbumeillaan Knipi laulaa monista asioista todella suoraan siten kuin ne on koettu ja tunnettu. Se, että saa musan kuulostamaan siltä, että se on syntynyt ihan tuosta vain ja että se on koukuttavuudessaankin näennäisen helppoa, on oma taiteenlajinsa sekin. – Siitä asti kun teen biisistä ensimmäi sen version akustisella, kaikki loput on kokeilemista. – Olin itsekin yllättynyt siitä Ylextal lenteesta, koska pystyin itsekin katso maan sitä ilman sellaista ihan järjetöntä myötähäpeää, joka mulle yleensä tulee, kun katson omia esiintymisiä. Sopivan sovitettua Egotripissä Knipi on totuttu näkemään useimmiten sähkökitaran varressa. Sanat eroavat aika paljon siitä, mistä Egotrippi tuli varsinkin uransa alkuvai heessa tunnetuksi. Leikittelyä ja sydänverta Myös Knipin kirjoittamat lyriikat tukevat ajatusta peittelemättömistä sävellyksistä. Niissä hetkissä oi keasti miettii, että oliko tämä tässä. – Keskityin ennemmin elämän valon pilkahduksiin. vitosena ja toinen vähän yli nelikymppi senä. – Vaikeimmat ajat ovat niitä, jolloin musiikkia ei synny. – Tärkeintä on ollut tehdä paljon. Raja on todella häi lyvä siinä välissä, missä kohdassa pilke menee vitsin puolelle ja millä sävyllä ly riikoihin saavuttaa sen halutun sympaat tisen lähestymistavan, Knipi sanoo. Äänitän aika simppelin de mon ja tunnustelen sitten, mitä kaikkea siihen rungon ympärille voisi rakentaa. – Tällä hetkellä mä keskityn siihen, etten soita liian vaikeita juttuja, jotta pystyn laulamaan samaan aikaan, Knipi hekottelee viitatessaan toisen sooloalbu minsa kappaleisiin. – Aika nopeasti havahduin siihen, että oon tehnyt musaa yli 30 vuotta, joten miksi mun juuri nyt pitäisi alkaa muuttaa asioita ihan vain muuttamisen takia. Suomalaisessa musiikissa jako vaka vasti otettavan musiikin ja huumorimu siikin välillä on usein mallia jokotai. – Mä näen paljon vaivaa sen eteen, että asiat kuulostavat helpolta. – Oma roolini on tällä kertaa siinä mielessä vähän isompi kuin ensimmäi sellä levyllä, että nyt olen vienyt demot sovituksellisesti pidemmälle ja monessa biisissä ollaan käytetty mun alkuperäis ten demojen raitoja. – Ekaa sooloa tehdessäni pelkäsin sitä, että miten mun ”pitää” alkaa tehdä biise jä nyt, kun teen sooloalbumia. Solistin paikka on ollut Knipille uusi haaste, jonka haltuun ottamiseen avain on ollut kokemuksen kartuttaminen. Ajattelen aina biisejä tehdessäni, että miten saisin tehtyä ne niin hyvin ja valmiiksi, ettei minun tar vitsisi hirveästi selitellä, kun soitan niitä Jukalle. Näennäisen helppoa Yle Areenastakin löytyvässä Katkoviivoja ja tien varsia nimisessä Ylexlivekeikas sa voi aistia, että Knipi on soolobändinsä kanssa solistina esiintyessään hieman eri maailmoissa kuin Egotripin kanssa kita ristina lavalla ollessaan. Nyt soolobändinsä kanssa esiintyessään hän laulaa ja soittaa tämän työkalun lempe ämpää serkkua, akustista kitaraa. Miten erilainen muusikko olet nyt soolona kuin aiemmin urallasi. – Sellaisen pienen kriiseilyn jälkeen oon aina palannut siihen, etten saa mis tään muusta samalla tavalla kiksejä. Ei miksikään. Toinen samanlainen pätkä biisissä on: ”Minä yllätän sinut, ällisty tän sinut.” – Kahdessa ensimmäisessä säkeistössä ote on aika kepeä, kunnes cosassa sävy onkin yhtäkkiä vakavampi. – Mulla on aika rajallinen tietotaito äänitysohjelmien käyttämisessä, joten useimmiten fiilistelen juttuja korvakuu lolla. En halunnut olla omalta osaltani lisäämässä kurjuutta. – Toisaalta oon kyllä soittanut sähkökitaraa bän dissä nyt 30 vuotta, että ei sekään sinän sä kovin vieras ole. Akustinen kitara on niin hieno soitin, että jo yhden ainoa punotun kielen soin ti resonoi jossain syvällä mielen syvyyk sissä. Aina kun julkaisen levyn, se on meikäläistä just tuolloin, enkä halua väkisin pitää kiinni jostain vanhasta ihanteesta. Se oli aika vapauttava oival lus. Levyllä käsitellään paljon ihastumista, rakastumista, pitkää rak kautta, parisuhdetta ja kaikkea sellaista, mitkä tuntuivat oikeanlaisilta laulun aiheilta juuri nyt. – Tykkään itse sellaisista biiseistä, jois sa on jonkinlainen pieni kevennys, vaik ka aihe saattaa olla raskas
TAMPERE . ROOMESCAPE.FI HELSINKI . TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA. Selvitätkö tiesi ulos. ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet
Joku sen mainitsi, kun pähkäilimme kantta. Ensi vuonna kaksikymppisiään viettävän oululaislähtöisen Hebosagil-yhtyeen jäsenet ovat juuri sitä ikäluokkaa, joille karkkilaiva oli lapsuudessa tuttu ja myyttinen. – En muista, kuka meistä keksi idean karkkilaivasta levynkannessa. Karkkilaiva on ikuistettu Hebosagilin uuden Yössä-albumin kanteen. PB SOUNDI SOUNDI 45 Teksti: Jukka Kittilä K empeleen kauppakeskus Zeppelin juhlii tänä vuonna kolme kymppisiään. K u v aa ja : Jo h an n a Le v o m äk i. Öinen hylätty karkkilaiva vertautuu Yössä-levyyn paitsi tummanpuhuvien Karkkilaivan konsensus Kuusihenkiseksi kasvaminen kasvatti myös äänekästä mutta sävykästä suomenkielistä rockia tekevän Hebosagilin sävellyksellistä nälkää. Pysähdyimme ja totesimme, että jonkun täytyy käydä kuvaamassa se, Kähkönen kertoo. Laiva oli sen verran kookas, että sinne todella astuttiin sisään. Kauppakeskuksen karkkilaiva kyhjöttää nykyään hylättynä oululaisella teollisuusalueella. Tyystin klassikot eivät unhoitu. He, jotka lapsina vierailivat 1990-luvulla Zeppelinissä, huomaavat yhden keskeisen juhlakalun uupuvan juhlavuodesta. Kannella kelpasi herkutella karkeilla ja pehmiksillä. – Paljon olen penskana siellä pehmistä syönyt, kitaristi Ilpo Heikkinen tokaisee. Kuusivuotiaalle ei karkkilaivaa järisyttävämpää paikkaa ollut olemassakaan. – Eiköhän me kaikki olla, kitaristi Oku Kähkönen jatkaa. Pettymys oli kova, kun laiva Zeppelinistä katosi. Kameleontti ei toista jo tekemäänsä, mutta jännite tummien sävyjen ja huumorin välillä säilyy
Jotkut biisit jäävät pois yksin kertaisesti siksi, että ovat liian saman kaltaisia kuin aiemmat jutut. N ew wave of British heavy metalia varioivaa genrenimikettä ei kek sitty otettavaksi vakavasti. Huolellisuus on tarkoittanut pitkää sävellysprosessia. – Mitäs siinä lauletaan. Kuusihenkiseksi kasvanut kokoon pano ruokki halua haastaa säveltämistä, avarsi sovitusten mahdollisuuksia. Heikkinen kehuu Junnon kykyä vä läyttää oivalluksia sanoitusten kautta, kiteyttää pitkä prosessi yhteen lausee seen. Bändiä ohjaa vahva konsensushakui suus tai ainakin suostumushakuisuus. K onsensus on helpompi saavuttaa pysyvällä kokoonpanolla. Monet musiikilli sesti hienoimmat jutut löytyvät, kun itseään ei ota koko ajan niin vakavasti, mutta tietää milloin vakavoitua jonkin asian äärelle. Kita ristikolmikko ei tyydy vain triplaamaan voimasointuja. Se on osa identiteettiämme, tätä suomalaisen rockin janaa mihin varsinkin sanoituk set menevät, kun laulukieli on suomi. En muista että biisissä olisi ollut erityisemmät Hectortyölyriikat. Levyn demolauluissahan oli kaiken näköistä Baddingviittausta ynnä muuta, Kähkö nen kommentoi. Kyllä, säe ”Hiljaisuus tekee helve tin eteiseen” on hyvinkin selkeä Lumi teki enkelin eteiseen viittaus. Mutta Yksin helvettiin kappaleen tekstissä on sen verran vahvat Hectorviittaukset, ettei asiaa voi ohittaakaan. Tuollaisilla viittauksilla rakennetaan suhdetta niin sanottuihin vanhoihin mestareihin, Heikkinen naurahtaa. Silti Hebosagilin kovakätisesti louhiva ydin on yhä tunnistettavissa. Heikkinen luovutti rumpalin paikan 2009 Pete Miettuselle ja siirtyi syrjään – vain palatakseen kita ristiksi 2017. – Koen, että tällä bändillä on vahva oma ääni, joten kyse on myös identi teettiasiasta. Kokonaisdynamiikkaa on mietitty huolella. Mutta jou tuu hänkin muutaman tekemään.. Heikkinen painottaa huumoria va pauttavana vastavoimana musiikin ja sanoitusten tummille sävyille: – Huumori on keskeinen asia luovuu delle, ajatusten syventämiselle, musii killiselle mittelölle. – Maahanbiisi on ehkä poikkeus, se tuli aika kertalaakista, ainakin verrattu na muihin, Heikkinen sanoo. Ura ja Lähtö (2013) kiteyttivät noise rock vetoisen ilmaisun, jota Lohtu (2016) vei maalailevammaksi, mutta muistutti myös sludgetaustasta. Sävellyksellisen nälän ja itsekritiikin yhdistelmä johtaa myös siihen, että He bosagil tekee huomattavasti enemmän musiikkia kuin julkaisuille päätyy. Kahta popsävyisempää epjulkaisua seuraava Yössä on kuitenkin ensimmäinen täys pitkä, jolla Hebosagilin ”new wave of Finnish suomi rock” soi näinkin moni syisenä. Jos asettaa metallisemmat ensijulkai sut ja uuden levyn vastakkain, Hebosa gilia ei noin vain hahmota samaksi yh tyeeksi. – Olin poissa soittorivistöstä, mutta olin kaikilla äänitteillä mukana äänittä mässä, miksaamassa, joskus masteroi massa, aina myös ennakkotyössä stu dioon valmistautuessa. – Yllätyn usein, että tuossa Tatu nyt sanoo sen mitä itse olen yrittänyt höpöt tää monta minuuttia auki. Taiteessa olennaista on jännite eri elementtien välillä, yhden vahvan tulkintatavan jutut eivät välttä mättä kestä aikaa. Jokaisesta levyn kap paleesta on tehty monta versiota. Niissä joka ikinen Hebosagilherra poseeraa kitaran kera. Mutta Yössä lunastaa nimikkeen sovitukselli sella sävykkyydellä, karkkilaivamaisella runsaudella, josta on poimittavissa yhä popimpia ja jopa iskelmällisiä vivahteita. – Ei tähän bändiin ketä tahansa viitsisi ottaa. Levyn avaavan Tämä on nähty ensisinglen nimen voi lukea korostavan ettei kertaalleen tehtyä tois teta, Kellot soi kappaleen kertosäkeen ”Kuka minä olen taas?” soi yhtyeen kameleonttimaisuuteen liittyvänä kysy myksenä. Siinä on se eteinen mainittu ainakin, Kähkönen muistelee. Ilpo on ollut ikään kuin valmen taja aiemmissa projekteissa, hyvä että meillä on nyt tällainen hahmo arjessa, Kähkönen toteaa. – Vaikea kommentoida Tatun puoles ta, mutta ollaan me oma osuutemme suomirockista kuunneltu. Läheinen po rukka ollaan oltu aina, Heikkinen toteaa. 46 SOUNDI SOUNDI PB ”Monet musiikillisesti hienoimmat jutut löytyvät, kun itseään ei ota koko ajan niin vakavasti, mutta tietää milloin vakavoitua jonkin asian äärelle.” tekstien osalta myös kuvastaen Hebo sagilin isoa musiikillista askelta. Kähkönen tosin soitti ensin bassoa, Rousselle kitaraa. Kutsu takaisin kokoonpanoon kol manneksi kitaristiksi oli Heikkiselle paitsi yksi musiikillisen uransa parhais ta hetkistä, myös hyvin luonteva askel. – Monesti me nauretaan miten sosiali demokraattinen porukka me ollaan. – Se käy välillä aika rankaksikin. Pal jon kokeillaan, paljon hylätään, mutta saadaan me paljon biisejä myös toimi maan. Ensim mäisten demojen jälkeen Hebosa gilin miehistöksi vakiintuivat Heikkinen, Kähkönen, Karjalainen sekä solisti Tatu Junno ja basisti Remi Rousselle. Ei yhtyeen aiempaakaan tuotantoa tosin voi paikallaan polkemisesta ja jo tehdyn toistamisesta syyttää. Sävellykset saavat monesti alkunsa ki taristi Antti Karjalaiselta, minkä jälkeen seuraa työstövaihe koko kuusihenkisen yhtyeen kesken. Kitaraharmonioilla ja sooloilla on levyllä Hebosagilin aiem paa tuotantoa huomattavasti suurempi, paikoin hyvinkin revittelevä rooli. Mutta löytyy sanoituksesta myös vahvoja Jos sä tahdot niin viitteitä, vaikka Tatu Junno tahtomisen sijaan pyytämisestä laulaakin. – Remi taitaa olla meistä se Hector fani. Mutta levyl lä on monta säettä, jotka osuvat henki lökohtaisesti syvälle ja kiteyttävät sen, millaisen levyn teimme. Toki tekstit ovat melko abstrakteja, niihin on helppo lukea aika paljon tulkintoja. – Ilpo on kuitenkin ollut mukana jokaisella äänitteellä muutamaa kassua lukuun ottamatta, Kähkönen huomaut taa. Tämä on haastavaa siksikin, että biisien pitäisi mielellään sytyttää kaikkien kuuden into, Kähkönen kertoo. Selkeämpi referenssipiste on Uraalbumi (2011), ensimmäinen suo menkielinen Hebosagiljulkaisu. – Siinä biisissä ollaan perusosaami semme äärellä, Oku Kähkönen kuittaa. Sekin tekee prosesseista vaativia ja pitkiä – mutta aina myös tosi antoisia, Heikkinen jatkaa. Ei sentään ihan niin revittelevä kuin uudet promokuvat vitsailevat. Biisejä on sovitettu jo pitkään ennen äänityksiä tiettyyn janaan, tran sitiot biisistä toiseen on tehty tietyllä ta valla. Kuvissa korostuu Hebosa gilin vähemmän vakava puoli, josta malliesimerkkejä ovat myös new wave of Finnish suomi rock termi sekä rum pali Miettusen hervottomat videosarjat Rock Uutiset ja Rock Poliisit. Levy syntyi suuresta sävellyksellises tä nälästä, kuten myös yhä kasvaneesta itsekritiikistä, halusta haastaa itsensä. On hauska lähteä tutki maan omaa ääntään syvemmin, vaalia laatua eikä päästää itseään helpoimman kautta, Ilpo Heikkinen painottaa ja jatkaa: – Tätä levyä – kuten aiempiakin – on tehty nimenomaan albumikokonaisuu tena. H eikki ”Hector” Harma on aihe, jonka äärelle keskustelu Yössäal bumista vie aivan yllättäen. – Saman perheen sisällä tässä ollaan, vähän vain eri takissa, Heikkinen sanoo. No, tässä nyt puhutaan laulajamme puolesta, kun hän ei halua haastatteluita tehdä. Junnon teksteissä on myös säkeitä, jotka peilaavat Hebosagilin muuttu vaista luonnetta
Oli vuosi 2003 ja The Jethro Tull Christmas Album tuntui klassikkobändin lopulliselta jäähdyttelyltä. Se on myös paljon elämää nähneen Ian Andersonin ja hänen yhtyeensä folkahtavasti proge muistutus pysähtyä hetkeksi elämän perusasioiden äärelle. Hän demotti osan kappaleista yhden ihmisen esitettäväksi ja osan laajamittaiselle bändille. – En ole kristitty ihminen, joten tarkastelen ison kirjan asioita historiallisesta perspektiivistä. studioalbumi. Ei olekaan mikään ihme, että nyt 74-vuotias Anderson kokee tarpeelliseksi avata heti haastattelun alkuun sitä, ettei The Zealot Gene -albumin tekemisessä ole kestänyt ihan pariakymmentä vuotta. Äänitimme seitsemän kappaletta seuraavan neljän päivän aikana ja kaikki vaikutti sujuvan hämmästyttävän hyvin. Jethro Tullin uuden albumin syntyprosessi ei ollut vaivaton. Olin jo miksannutkin neljä kappaletta valmiiksi, kunnes kiertueiden paineet vuonna 2018 osoittautuivat liian koviksi albumin kannalta. Yksi asia kerrallaan. – Olin kirjoittanut paperille sanoja kuten viha, raivo, kosto, kateus, ahneus, uskollisuus, kumppanuus, intohimo, rakkaus ja ilo, ja aloin käydä läpi Raamatusta tarinoita, joissa käsitellään samoja tunteita. – Pian seurasi viiden päivän jakso bändin kesken, kun harjoittelimme kappaleita. 48 SOUNDI SOUNDI 49 Teksti: Aki Nuopponen I an Anderson oli 55-vuotias Jethro Tullin julkaistessa viimeksi musiikkia. Itse asiassa sen synty oli aluksi kaikkea muuta kuin verkkainen. Pitkän tauon jälkeen progeyhtyeen nimen naftaliinista kaivanut Ian Anderson sai The Zealot Gene -albumin valmiiksi vasta kolmen vuoden kypsyttelyn jälkeen. Huilu, K u v a: A ss u n ta O p ah le. Tämä oli Andersonille alkulähde, jonka pohjalta hän kirjoitti The Zealot Genen musiikin kahden kuukauden aikana. Ennen kuin kierjoka soi suurella tunteella The Zealot Gene ei ole vain Jethro Tullin 22. Raamattu on proosallisena kirjana luettuna yhä opettavainen ja perustasolla ihmisyyttä peilaileva teos, jonka syvin opetus on kuin onkin se, miten helppoa meidän ihmisten olisi elää harmoniassa, jos sitä ihan oikeasti haluaisimme. Hän kertoo, että teema asettui nopeasti varsin ikiaikaisiin kehyksiin. Olin oikeassa. – Laitoin albumin hetkeksi syrjään ja pohdin, että monet levyn aiheet saattavat itse asiassa kypsyä vieläkin ajankohtaisemmiksi. – Sain vuonna 2017 valtavan inspiraation kirjoittaa musiikkia, kun koin tarpeelliseksi palata ihmisyyden perustojen pariin, toteaa englantilaisen tyynesti ja tarkkaan artikuloiden puhuva Anderson
Siksi kirjoitan yhä musiikkia heijastelemalla nykyaikaa historian kautta ja päinvastoin, sekä äänittämällä musiikkia akustisilla soittimilla digitaalisin keinoin, jotta eri maailmojen parhaat puolet yhdistyvät. Kuvailemallaan tavalla kylmän analyyttisesti puhuvan Jethro Tull -kipparin ääneen tulee lämpöä, kun hän kertoo bändin svengaavan olemuksen perustuvan yhä samoihin asioihin kuin aina, vaikka hän on myös teknologianörtti. – Koen tässä mielessä sukulaisuutta suomalaisiin. Niiden piikkienkin olemassaololle on syy. Suuret tunteet ovat niin The Zealot Genen kuin Andersonin bändinkin keskiössä. Olen elänyt sellaisiakin aikoja, kun kuvittelin pystyväni valjastamaan kaikki tunteet ihan itsekseni, Anderson hymyilee. Tämä tulee ilmi, kun hän sanoo arvostavansa nyt 15 vuotta yhdessä soittanutta Jethro Tull -kokoonpanoa paljon ja myöntää, ettei Ian Anderson yksinään voisi olla yhtä kuin Jethro Tull -niminen bändi. On tuskallista huomata, että demokratiastamme on tullut niin epäinhimillistä ja monimutkaista, ettei moni ihminen luota enää demokratiaan, koska he eivät ymmärrä miten se toimii. – Jos asiat vaikuttavat toivottomilta, keskityn pieniin asioihin. Ei ole olemassa sellaista elämää, jossa jokainen päivä olisi ruusuilla tanssimista. – Kannatan kyllä sananvapautta, mutta yhtä paljon liputan sen puolesta, että ihmiset ajattelisivat mitä sanovat, etteivät he ihan aina sanoisi mitä ajattelevat. Kirjoitan tästä levyn nimikkokappaleessa. Seurauksena sosiaalisessa mediassa poliitikot, julkimot, urheilijat ja taiteilijat kertovat suodattamattomasti tuntemuksiaan maailmalle ja ovat tässä mielessä esimerkkeinä muille, sekä hyvässä että pahassa. – Kirjoitin juuri albumin hyvinkin paljon tästä aiheesta, joten olen selvästikin ihminen, joka ajattelee että vellomme liikaa vihassa ja negatiivisuudessa, vaikka osa albumista keskittyy myös valoisiin asioihin, Anderson pohtii. Ihmiset tuntuvat nykyisin olevan koukussa negatiivisille tunteille ja myönteisiä tunteita pidetään heikkouden merkkinä. – Se palava kemia, joka välillämme vallitsee, on tärkeä bändiä eteenpäin ajava voima. KOLLEKTIIVISIA TUNTEITA Andersonin puheessa kuuluu paitsi hänen ikänsä tuoma viisaus ja kokemus, myös hänen tapansa kyseenalaistaa asioita. Se mikä on meille hauskanpitoa, voi näyttäytyä muille murjottamisena, kunnes soittimet alkavat soida ja päästämme itsemme irti. – Mielestäni ihmisten tulisi yhä pyrkiä tasapainoon. Mekin voimme vaikuttaa aika viileiltä ja etäisiltä. – Ihmisyyden perimmäinen olemus ei tule muuttumaan koskaan mihinkään, mutta onhan se hieman hölmistyttävää, kun huomaa, etteivät asiat ole menneet omana elinaikanaan kauheasti eteenpäin. Ja kaikki saattaa lähteä vain yhdestä humalaisesta twiitistä. Varsinkin jos nämä oksennukset tapahtuvat vain sen takia, että ihminen pääsee olemaan julkisesti jotain mieltä jostain asiasta ja kokemaan, että on sitä myöten jotenkin enemmän olemassa. – Soitamme aina studiossa yhdessä, ja se on yksi niistä vakioista, jotka ovat säilyneet tekemisissämme vuodesta 1967 asti. Asia ei ole aina ollut näin. – Sanoisin, että se, että tätä nykyä meitä rohkaistaan ilmaisemaan tunteitamme enemmän kuin ennen, on ymmärretty hieman väärin. Elämme yhä sitä vallankumousta. TUNTEET TASAPAINOSSA Kun puhelimen toisessa päässä on ihminen, joka on nähnyt elämää jo kahdeksalla eri vuosikymmenellä ja laulaa nyt albumilla suurista tunteista, ei voi välttyä utelemasta, miten hän kokee ihmisten tunnekirjojen muuttuneen. Muistan kun hymyilin ja sanoin Bobille, että tuo kuulostaa vähän surulliselta, kun kaikki kuuluvat bändiin kuulumatta oikeastaan kuitenkaan bändiin. 48 SOUNDI SOUNDI 49 tueemme olivat päättyneet, vuosi 2020 alkoi, pandemia oli ovella, maailma syttyi tuleen ja sen sijaan että ihmiskunta olisi yhdistynyt järjellä, se jakaantui tunteisiinsa heittäytyen. Jutustelumme päätteksi Andersonin äänensävystä löytyy vielä lisää itseironian vinkeyttä, kun hän kertoo turhautuvansa tätä nykyä eniten siitä, että huomaa tuskastuvansa yhä samoista asioista kuin koko ikänsä. Joskus bändin toiminta yhdessä on sitä, ettei kukaan puhu mitään, ja kaikki ymmärtävät silti toisiaan. Ymmärtämään, että valon vastapuolella on varjoja ja että ihmis elämään kuuluvat niin myönteiset kuin kielteisetkin tunteet, eikä kavahtaa kumpiakaan niistä. – Poliittiset mekanismit, jotka ovat kaiken pintapuolisesti tapahtuvan takana ovat asia, ovat oikeastaan ajautuneet vain enemmän umpisolmuun. Rakastan kissaeläimiä. Olemme teollisen köyhälistön brittiläisiä kasvatteja, emmekä vaikkapa Välimeren tai latinalaisten alueiden kiihkeitä ihmisiä, joissa se tunteenpalo näyttäytyy todellisena veren kuohuntana. – Sitä kemiaa on vaikeaa selittää, koska se ei ilmene räiskyvällä tavalla. Heihin verrattuna saatamme vaikuttaa vähän kylmiltä ja intohimottomilta. Bob Ezrin, joka tuotti muinoin myös Pink Floydia, kertoi minulle aikoinaan, että The Wall -albumin äänityksissä studiossa ei ollut kertaakaan enempää kuin yksi bändin jäsen kerralla. – Koen olevani itse vanhan maailman ihminen, joka on yhä utelias uudesta maailmasta, mutten usko asian olevan niin mustavalkoinen. Me ihmiset unohdamme vaalia sellaisia hetkiä, joissa vaikkapa katselemme kotikissaa silmiin ja jaamme pienen hetken elämää hänen kanssaan. ”Kannatan kyllä sananvapautt a, mutta yhtä paljon liputan sen puolesta, että ihmiset ajattelisivat mitä sanovat, etteivät he ihan aina sanoisi mitä ajattelevat.”. – Kun aloitimme, vaihtoehtoina oli äänittää 4tai 8-raiturilla analogiselle nauhalle, mikä oli maailmamme pitkän aikaa. – Pidän kiinni tällaisista elämän kauniista asioista, soitan huiluani ja toivon, ettei sen soidessa maailma pala loppuun. Siitä, kuinka sosiaalisesta mediasta on tullut ihmiskuntaa yhdistävän siteen sijaan sitä jakava voima, joka polarisoi maailmaa enemmän kuin mikään. – Asian kääntöpuoli on se, että tämä tapahtuu tuhoisissa asioissa liian impulsiivisesti. – Haluan aina pysyä ajan tasalla digitaalisen äänittämisen ja muiden nykyaikaisien työkalujen mahdollisuuksien kanssa, mutta se mitä en halua ikinä kadottaa, on tapamme äänittää levyt kuin ne olisivat keikkojamme. Se alkoi muuttua ensin raitojen määrän kasvulla, mikä antoi mahdollisuuden seikkailla äänien kanssa hieman enemmän, kunnes digitaalinen tekniikka alkoi astella kuvioihin 80-luvulla
Viimeistään tässä vaiheessa viittaussuhteet sotkeutuvat toisiinsa. Heistä Kalevi Suopursu luotaa kadonnutta aikaa hienotunteisesti ja nyanssitarkasti. 50 SOUNDI Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen K u v a: Sa m i Sä n p äk k il ä K u v a: Jo h n E sp ar za T aidetta arvotetaan helposti skaalalla, jonka ääripäät ovat autenttisuus ja jäljittely. Jaettu näkemyksellisyys nousee lopulta jopa yksittäisiä lauluja tärkeämmäksi, mutta Amuri onnistuu myös kappaletasolla. Yhtäällä Kasevan ja Baddingin herkkyyttä, toisaalla liki irwinmäistä karnevalisointia. Sellaisena se on paitsi pelkistys myös jotakin enemmän. Siksi 1970-luku voi jatkua loputtomiin. Vastakohtia ja yhteyksiä, jotka personoituvat yhtyeen luoviin voimiin. Amurin jäsenet eivät ole varsinaisesti kokeneet mallintamaansa ajanjaksoa, mutta sen kulttuurijäljet ovat olleet olemassa heille aina. Mutta se myös tarjoaa mahdollisuuksia katsoa jättiläisiä uusin silmin ja ymmärtää heidän musiikistaan jotain mitä ei voisi oivaltaa ilman Amuria. Mutta samaan aikaan musiikki on päivänselvästi osa nykyisyyttä; eräänlainen yritys selvittää, millaisen muodon tässä hetkessä eletty elämä olisi saanut joskus aiemmin. Se on värejä: pehmeitä, lämpimiä, joidenkin mielestä tunkkaisia. Kaikki yhtyeen tekemisessä – kansitaide, habitus, äänimaailma – on silkkaa 1970-lukua. Sillä tuskin mikään on niin taipuisaa kuin Amurin käsiin joutunut aika. Yhdessä lähestymistavat avautuvat näennäisen koherentteja rekonstruktioita laveammiksi. Jotta väittämä tulee ymmärrettäväksi, pitää hahmottaa, millainen Amurin luotaama 1970-luku on. Mikko Siltanen puolestaan maalailee suoraviivaisesti, parodioidenkin. Sebastian Krühnin letkeä rumpalointi ja Anna Pesosen linjakkaat koskettimet luotaavat täydellisesti Suopursun ja Siltasen sävelkieliä, eikä esteettinen kokonaisote petä kertaakaan. Amurin näkökulmasta dikotomia on mielivaltainen ja hedelmätön. Se on epäilemättä myös Oiva Toikan oluttuoppeja, muovituoleja ja pajatsoja. Tai pikemminkin että suoraviivaisten janojen sijasta kulttuuri tulisi nähdä joukkona päättymättä pyöriviä kehiä, joissa kaikki on samanaikaisesti aitoa ja epäaitoa, merkitykset jatkuvassa liikkeessä, ja aikatasot syntyvät joka hetki uudelleen. Yhtyeen koko olemus kertoo, että jäljittelemälläkin voi syntyä jotakin autenttista. HANNU LINKOLA HHHH Amuri Ettei kukaan tuntisi enää pimeää Helmi Levyt. Toisella albumillaan orkesteri soi rempseämmin ja sadunhohtoisemmin kuin kaihomielisellä esikoisellaan. Se myös määrittyy entistä selvemmin itsenäiseksi yhtyeeksi sen sijasta, että olisi vain yksi jäsentensä monista samankaltaisista projekteista. Jos esimerkiksi syrjäänvetäytyvä manifesti Hattupäinen mies tai pakahduttava Joensuu olisi äänitetty 50 vuotta sitten, ne olisivat tällä hetkellä tunnustettuja klassikoita – eikä mikään, yhtyeen vastakulttuurisuutta lukuun ottamatta, estä niitä joskus kasvamasta sellaisiksi. Tämä kehäliike ei pysähdy. Mutta ennen kaikkea se on musiikkia. Amuri toki seisoo jättiläisten harteilla ja näkee täyteen maalatun kankaan siellä missä edeltäjät näkivät vain tyhjät kehykset. Siksi yhtye pystyy näkemään olennaisen ja jalostamaan siitä rakastettavaa uusiomenneisyyttä. Vaikka kaiken edellä mainitun olisi voinut kirjoittaa myös Amurin debyytistä (Amuri, 2020), ei yhtye ole ainakaan vielä jäämässä paikalleen. Ajankuva ei välity suoraviivaisina väittäminä vaan moniäänisinä tunteensiirtoina
Älä kysy on riemastuttavan tulenarka “diss track” instituutiotaiteen rakenteellisille ongelmallisuuksille, ja Klaudia on Bergille klassinen, luokkaeroja läheltä katsova henkilökuva. Sydämeen ???. Kuka laulaa, soittaa, äänittää, miksaa ja tuottaa ja ennen kaikkea miten. Se on äänekäs ja moneen suuntaan pyrkivä, tuotantoarvoiltaan ammattimainen poplevy. Enkä tarkoita mitään ”taitavaa soittoa, hyvät soundit ja huolellinen miksaus” -horinaa. Popmusiikissa on mahdoton vetää viivaa pisteeseen, jossa sisältö vaihtuu muodoksi ja paketoinniksi. Pauliina Nymanin eteerisesti tulkitsemat kappaleet tuntuivat heti persoonallisilta. Roskiin Rosita Luu Maaginen elävä Playground Merita Bergin ja kumppaneiden Rosita Luu on siinä mielessä ilahduttava suomalainen indieyhtye, että se osoitti viimeistään edellislevyllään Samettisuu (2020) aitoa tuotannollista kunnianhimoa ja halua kehittyä. Se on kirjoitettu J. Levyn monikerroksiset sovitukset yltyvät paikoin jopa kamaripopiksi: esimerkkinä maksimalistinen Mullasta noustaan, joka on kuin Animal Collectiven tuottamaa Karkkiautomaattia. Myös levyn ulkopuolisuushymni Normaali on hieno popkappale ja tekstillisesti ehkä levyn selkeintä samaistumisosastoa. Millaisia lauluja kirjoitat. Konkreettisiin aiheisiin koskiessaan Berg on parhaimmillaan. Maailmalla on jo pitkään ollut ryysistä, mutta jälleen kerran kieli ratkaisee. Kallio ja Nyman ovat vastuussa taiteestaan alusta loppuun ja näin he luovat oman sadunomaisen mikrokosmoksensa. Kaikki liittyy kaikkeen ja määrää sen, kuinka kiehtovan maailman kykenet musiikillasi rakentamaan. Onneksi yhtye ei latista tunnelmaa pitkäsoitollaan. Astroboyn leijailussa onkin tutunkuuloista roolin ottoa, mutta teksteistä puuttuu tekijälleen ominainen särmä ja hämmennys. Levyn parhaiden biisien valitseminen sen sinkuiksi on myös osoitus touhun ammattimaistumisesta: näin hyvin rakennetut sävellykset ansaitsevatkin päästä ykkössoittolistoille kaapimaan striimiluvut kotiin. SOUNDI 51 ????. Pambikallio osoittaa pienemmässä mittakaavassa, että kaikki ratkaisee. Divariin . Joskus on kiva kommunikoida myös ulkomaailmalle ja astua lofin tuolle puolen! Soundipuolella Maaginen elävä pistää jopa edeltäjäänsä paremmaksi. Olennaista on se, että purukumi ei putoa taiteellisen prosessin missään vaiheessa. Levyhyllyyn ?. Karjalaisen Menneen miehen päälle, ja sen sovitus nousee niin ikään mahtavan överiksi. Albumiraidat soljuvat sinällään vaivattomasti, mikä kertoo Bergin kovasta lähtötasosta. Näiden oivallusten ulkopuolella Maaginen elävä on kuitenkin hyvässä vauhdissa olevan popbändin rutiinisuoritus. Hän kiinnitti huomion itseensä, koska aussin musiikki kuulosti siistiltä kaikella tapaa. Albumi oli kokonaissoundiltaan värikäs ja raikas, vailla tarkoituksellisen amatöörimäistä nuhaisuutta. Singlejen ulkopuolella meininkiä riittää suunnilleen puoleen väliin levyä. Soittimeen ??. Tämä levy on tehty ajatuksella, rakkaudella ja taidolla. Tuntui siltä, että Pambikalliolle on tarvetta. Ei Tame Impalan nousua selitä Kevin Parkerin sävellyksellinen nerous. Niissä oli huuruista runollisuutta, terävää leikkisyyttä ja romanttista eskapismia. Pambikallion ydinkaksikko Pauliina Nyman-Lauri Kallio liikkuu musiikissaan siellä missä toteutus usein on juuri se seikka, mikä erottaa ikuiset genretuhertajat potentiaalisista karsinoiden rikkojista. Pambikallio-albumissa on parasta se, että se on tehty niin hyvin. Häntä, Volvo ja Antaa tulla vaan edustivat melodista modernia psykedeliapoppia eli musiikkia, jota suomeksi on tehty todella vähän. PEKKA LAINE HHHH K u v a: V en la Sh al in K u v a: A n n a Su n d q v is t. Levyn avaavasta ihanasta jazzballadista svengaavien aurinkopoppisten kautta törkeimpiin surinasoundeihin ja kaikuliplatteluihin kaikki yksityiskohdat sirkuttavat samaa viestiä. Myös Loistava tulevaisuus on levyn kärkisinkku. MIKAEL MATTILA HHH Pambikallio Pambikallio Helmi Levyt Voin myöntää rehellisesti: halusin heidän onnistuvan. Myös avausja nimiraita on rivakkuudestaan huolimatta aika ohut rallatus. En usko ”biisi ratkaisee” -mantraan. Kun laulujen raikkaus koplautui poikkeuksellisen hallittuun kokonaisestetiikkaan, ei sydän voinut olla pamppailematta. Kuulun siihen musahyypiöiden ryhmään, joka innostui kaikista Pambikallion singlejulkaisuista viime vuonna
Mrs. TOMI NORDLUND HH Big Thief Dragon New Warm Mountain I Believe In You 4AD Paikan ja musiikin sidos on tiivis. Tärkeintä Big Thiefille lieneekin ollut mahdollisuus osoittaa monipuolisuuttaan. Vaikka vaikutelmat ovat odotettuja, epäilemättä tietoisestikin haettuja, säväyttää niiden luonteva rikkaus. K u v a: D an n y C li n ch Eddie Vedder Earthling Republic Pearl Jamin jähmeähkön Gigaton-albumin (2020) jälkeen solisti Eddie Vedderillä on riittänyt aikaa myös henkilökohtaiselle projektilleen. Haluaisin myös olla kärpäsenä katossa, kun vanhat Pearl Jam -fanit kakistelevat iloluontoisen kaljakantrihölköttely Picturesin kanssa. Yhtye pysyy uskollisena indie-folkin sävyttämälle viitekehykselleen, ja kappaleiden erot hahmottuvat lähinnä perinteisen ja modernin tai luonnosmaisen ja valmiin vaihteluväleillä. Kappaleet tai lähtökohdat eivät hakeudu vuoropuheluun, eikä albumilta löydy esimerkiksi U.F.O.F.-levyllä (2019) lumonnutta harrasta pitkäjänteisyyttä. U2 Berliinissä, Bon Iver erämaamökillään, Neil Young ladossaan – kaikki ovat olleet saman asian äärellä; tavoittelemassa sielun ja materian yhteyttä, joka löytyy tietyllä hetkellä vain tietystä paikasta. Mitään järin radikaalia levy ei sisällä. Kenties se on yhtyeen omin ääni, jonka pinnalla kaikki muu on vain koristelua. Ainakaan Earthlingiä kuunnellessa ei tarvitse liiemmin miettiä miehen emobändiä, sillä useissa kohdin ainoa yhtymäkohta Pearl Jamiin on Vedderin tavaramerkkisoundi. Mills ansaitsee hatunnoston yllättävän toimivana Beatles-pastissina. Vedderin tosiystävät silti antanevat huterimmat harha-askeleetkin anteeksi. Earthling on hajanainen ja etäiseksi jäävä mutta toisaalta paineettoman kuuloinen levy. Tämän voi tulkita kahdella tavalla. Ukulele on viskattu sivuun, ja tällä kertaa mies tuntuu hurahtaneen muun muassa aikuisrockiin. Kuin tahallaan fokuksen roskikseen heittäneeseen albumiin on joka tapauksessa vaikea suhtautua ilman otsankurtistuksia. Ratkaisunaan yhtye matkasi eri puolille Yhdysvaltoja neljään nauhoitussessioon, joista jokaisella oli oma äänittäjänsä ja esteettinen teemansa. 52 SOUNDI Levyarviot > ...välillä rokkaaminenkin voi olla ihan perseestä... The Haves on artistin maneereista huolimatta pätevä akkariballadi, ja mureasti rokkaava Rose Of Jericho voisi toimia ytyisästi myös Pearl Jamin albumilla. Tai sitten paikat pysyvät ja yhtye on niissä vain käymässä. Etukäteen uskalsi varovasti odottaa, että 57-vuotias Vedder olisi löytänyt sooloillen hieman raikkaampia ilmaisutapoja. Herran edellisestä varsinaisesta sooloalbumista Ukulele Songsista onkin vierähtänyt peräti 11 vuotta. HANNU LINKOLA HHH K u v a: A le x a V is ci u s. David Bowie ehti julkaista oman Earthlinginsä vuonna 1997, mutta nyt on toisella puolella rapakkoa musisoivan Maan asukkaan vuoro. Tuplamittaan levitetty Dragon New Warm Mountain I Believe In You on projektin massiivinen yhteenveto, Big Thiefin paikkasuhteiden manifesti. Ei-niin-positiivinen hätkähdyttävyys vain yltyy levyn edetessä. Näitä lienee miettinyt Big Thiefkin päättäessään selvittää, miten voisi vangita musiikkinsa kaikki ulottuvuudet yhdelle levylle. Joko paikat vaihtuvat ja yhtye pysyy. Niinpä moni artisti hakeutuu mielellään ympäristöihin, joiden tunnelmat voi suodattaa osaksi säveltaidetta. Karmean punk rock -rykäisy Good And Evilin mukanaololle muutenkin ylipitkällä albumilla on vaikea löytää perusteita. Kakkosraita Power Of Right hämmentää pinnallisella radiorokkailullaan, kun taas sympaattisessa Long Wayssä kaasutellaan Tom Pettyn matkassa preerialle. Hyviäkin hetkiä silti löytyy. Arizonassa muusikot irrottelevat country-viulun tahdissa, New Yorkissa ote on tunnustelevan kolho, Kalliovuorilla sointi on ilmavimmillaan, ja Kaliforniassa lauluihin hiipii psykedeelinen taustakaiku. Vedder saa levyllään seuraa suurnimistä, kuten Stevie Wonder, Elton John ja Ringo Starr, mikä kielii siitä, että entinen raivoisa vaihtoehtosälli on nykyään vankasti jalustalle nostettu rock-establishmentin jäsen. Lopulta laulutulvasta seuloutuu esille hieman toisteinen, jos kohta viehättävän mukautuvainen sävelkieli. Jo avausraita Invincible hämmentää, sillä se on silkkaa kasarirockia ja esittää grunge-veteraanin jonkinlaisena valaistumisen kokeneena köyhän miehen Peter Gabrielina. Tätä korostaakseen nelikko on asetellut sessioidensa annit levylle sattumanvaraiseen järjestykseen. Tunnelmatasolla nelikko saa kuitenkin paljon irti metodistaan. Arvaamattomasti poukkoilevan rakenteen ansiosta mikään esitysmuoto ei ehdi manerisoitua, mutta yleistunnelma jää upeasta materiaalista huolimatta sekavaksi
Tämä näkyy esimerkiksi siten, että The Path Less Followedja April Fools -kappaleissa käytetään jopa tismalleen samaa laulumelodiaa, joka sekin on napattu suoraan Aerosmithin Falling In Love (Is Hard On The Knees) -biisistä. historian palkituin naissotilas Milunka Savi?, ensimmäinen afroamerikkalainen jalkaväkirykmentti, brittien taisteluristeilijät, lumivyöryjen Dolomiiteille hautaamat jääkärit sekä luodinkestävä belgikenraali Adrian Carton de Wiart. Ja tässä jälkimmäisessä luvussa uutukainen on pätevä suoritus. Jonka jälkeen yhtye piti seitsemän vuoden tauon. Yli kaksikymmentä vuotta yhdessä soittaneen yhtyeen soitossa kuuluu kokemus. Ilmaisu on miltei ambientmaista, hieman Harold Buddin ja Brian Enon tyyliin. Bassotteleva Toivanen, Tapani, suosii useissa kappaleissa jousta. Yleisesti ottaen levyllä on vähän teemoja ja paljon improvisaatiota. Siinä määrin kokonaisvaltainen on kolmikon musiikillinen visio. Ja hyvin on Diablo pitänyt pintansa: When All The Rivers Are Silent on verevä albumi yhtyeeltä, joka ei turhan tiukasti mailaa purista. Levyllä on myös Sabatonin komein biisi. Toivanen itse on tullut tutuksi lyyrisenä ja herkkänä soittajana. Tästäkin huolimatta Slashin ja kumppanien laatutakuu kuitenkin pitää ja levy on varsin nautittava. eeppisen Another Go Around -teoksen. Se momentumista. Tätä jakoa korostaa fyysisten äänitteiden jakautuminen kolmeen erilliseen cd/ lp-levylliseen, samoin lienee tulevan kasettijulkaisun kanssa. The Great Warin (2019) lailla levy jatkaa 1. Varhaishistoriallisen sosiaalisen median syövereissä duon takalistoon lyötiin aika suorasukaisesti dreampopja shoegazing-leimat ja vaikka näitä termejä voikin pitää yhä melko hyvin kuvaavina, on Beach Housen musiikillinen paletti selvästi laajemmalle alueelle levittynyt. Elämässä sattuu ja tapahtuu, ja välillä rokkaaminenkin voi olla ihan perseestä. Monista aikalaisistaan poiketen Beach House on kuitenkin koko tämän matkan kulkenut linjakkaasti omaa tietään, eikä sen musiikkiin ole päässyt kulloinkin vallitseva ajan henki tai ulkoiset paineet vaikuttamaan. Olisiko When All The Rivers Are Silentista vaikkapa Icaroksen manttelinperijäksi. Kiitos keskeisen asemansa pohjoisaamerikkalaisessa mytösfäärissä, tie o ilman muuta oikea vertauskuva tässä kohtaa. Their name liveth for evermore. Musiikki on kuin kuviin sävellettyä. Sabaton muistaa. Kovin paukku lyödään pöytään heti kättelyssä energisen The River Is Rising -avauskappaleen merkeissä. Myös Spirit Love itämaisine vivahteineen ja groovaava April Fool tarttuvine kerosäkeineen jäävät parhaiten mieleen loppulevyn soljuessa läpi siinä missä poppoon aiemmatkin tekeleet. Jos John Lurien elokuviin tekemä musiikki tai suoratoistoalustojen uusio-noirin soundtrackit viehättävät, tykkäät varmasti myös The Patience Faderistä. One Two Melody on jaettu kolmeen teemalliseen kokonaisuuteen. Kokonaisuuksista selvästi vahvin on kolmas (Melody), joka sisältää mm. Ryhdikkään perkussiivisina tamppaavat, majesteettiset ja tarttuvat biisit nostavat kättä lippaan sodan kaikille osapuolille. maailmansotaa. SAMI NISSINEN HHHHH Beach House One Two Melody Bella Union Vokalisti Victoria Legrandin ja multi-instrumentalisti Alex Scallyn Beach House -duolla alkaa olla takanaan jo merkittävä määrä maileja. Sweatshirt päivittää ajatuksensa maailman tilasta sylkien syvällä baritonillaan metronomin tarkkuudella, ja jokainen sana osuu maaliinsa. Sabatonin kymmenes levy taitaa olla – hyytävän ajankohtaisuutensa vuoksi – historiahevihurrien paras. Niinpä kitarasankari Slashilla on ollut aikaa työstää lisää soolomateriaalia kokonaisen levyllisen verran. On vaikea sanoa, missä teema loppuu ja improvisaatio alkaa. Rujonkaunista melo-deathia paiskiva yhtye julkaisi toinen toistaan kiehtovampia albumeita, ja lopulta homma kulminoitui mahtipontiseen Icarokseen. Tavallaan kaikki on ennallaan, mutta atomitasolla jotain on tapahtunut: terävöitynyt riffikynä kirjailee mieleenpainuvia tykitelmiä – kuten Titanissa kuullaan – ja solisti Rainer Nygårdin ilmaisussa on kuin uusia sävyjä. Löytyy aavojen tilojen tuntua. Tällä kertaa aika komeastikin. Kitaran noustessa pinnalle on musiikista tullut huomattavasti melodisempaa, yksinkertaisella ja toistoon nojaavalla tavalla. Yhtyeen noustessa pinnalle vuonna 2007 netin musiikinjakelukanavat olivat vielä lapsenkengissä itse esimerkiksi muistan törmänneeni Beach Houseen ensimmäisen kerran nostalgisesti MySpace-sivun kautta. Jens Bogrenin miksaus soi kolkkoa Silvër Horizonia (2015) rikkaammin ja kovimmat iskut, kuten Jack Of All Mistakes, tarjoavat tarttumapintaa. Sick! on kirkas, lyhyt, luova ja looginen. Paitsi kaiku. Muusikoilla ei ole kiire ilmaista kaikkea osaamaansa heti, vaan pikemminkin jokainen liike on tarkkaan harkittu ja kokonaisuutta palveleva. Falunissa sanontaa ei ehkä tunneta. Mutkia oikoen matkan voisi katsoa alkaneen hyvin utuisesta, kaikujen syömästä ja äänitaiteen kanssa flirttailevasta ilmaisusta, josta vuosien varrella on yhä selvemmin erottunut sähkökitara, muiden elementtien pikkuhiljaa jäädessä taustalle tai kokonaan tienposkeen. Sitä se on, mutta millä tavalla! Both Only on Teosto-palkitun trion seitsemäs julkaisu, ja sitä kuunnellessa aika pysähtyy. Omalla tavallaan hauskimmat teokset ovat niitä, joissa se melodia joutuu hiukan kamppailemaan päästäkseen esiin, kuten Memorizing, Memorizing. Trans-Siberian Orchestra -tyylinen rockooppera The Christmas Truce pyöräyttää sydämen syrjälleen muistuttamalla, että ihmisistä löytyy kuolematon empatian ja veljeyden kipinä, jota ei nitistä edes sodan kauhu. Diablon siirryttyä nykyiseen julkaisutahtiinsa yhtyeen tarina jakautui. Soittajat kehittelevät sekvenssejä ja pidempiä tunnelman kaaria kohkaavan freen sijaan. Suurimmat irtiotot tekee rumpali Olavi Louhivuori, jonka kekseliäät nakutuskompit muistuttavat elektronisesta musiikista. Earlin, joka tunnetaan runollisista pohdinnoistaan ja joka on aina onnistunut pukemaan ajatuksensa sanoiksi mahdollisimman säästeliäästi, riimit ovat tiivistyneet entisestään. Tuotantotyö on moitteetonta, siinä ei ole jälkeäkään miehen edellisten tuotosten savisista soundeista ja instrumentaalit – erinomaiset soul-samplet, jouset, pianot ja vinyylin rahinat lo-fi ja trap-matoilla – ovat saavutettavimpia vuosiin. maailmansodan melskeissä. On vain tämä hetki. The Patience Fader on nimittäin myyttisen Amerikan kyllästämä, minimalistista romantiikkaa pursuava levy – jopa kliseisyyteen asti. SOUNDI 53 Pan American The Patience Fader Kranky Labradfordin Mark Nelson on tehnyt sooloja Pan American -nimellä 90-luvun lopulta lähtien. Mukana ovat tuttuun tapaan Alter Bridgestä tuttu laulaja Myles Kennedy sekä The Conspirators -orkesteri. ARTTU TOLONEN HHH Sabaton The War To End All Wars Nuclear Blast ”Historia ei ole mikään seikkailukertomus.” Näin sanoi 1700-luvun englantilaiskirjailija Samuel Johnson. Nämä piirteet ovat yhä läsnä, mutta pianismi on entistäkin abstraktimpaa ja minimalistisempaa. Ei, mutta ei voisikaan olla. Hattu. Sitä löytyy aina vain. Hiekkaa ja pölyä. Päästä. MAPE OLLILA HHHH Slash featuring Myles Kennedy & The Conspirators 4 BMG Guns N’ Roses ei ole saanut pandemia-aikanakaan uutta musiikkia aikaiseksi vaan on tyytynyt julkaisemaan arkistojen kätköistä kaivettujen kappaleiden päivitettyjä versioita. Sähke hylätystä motellista, jonka uima-allas on kuiva. VESA SILTANEN HHH Earl Sweatshirt Sick! Tan Cressida/Warner Flow’n päälavallakin muutama vuosi takaperin nähdyn, Odd Future -kollektiivista ponnistaneen innovatiivisen kalifornialaisräppäri Earl Sweatshirtin neljäs studioalbumi on valmistunut kuten niin moni muukin viimeaikainen musiikillinen tuotos pandemian ja lockdownien ikeessä. LASSI LINNOLA HHH Joona Toivanen Trio Both Only We Jazz Saatekirje kuvailee Joona Toivanen Trion Both Only -levyä adjektiivilla “ennakkoluuloton”. Beach House on viimeisiä 2000-luvun alkupuolen indie-aallon relevantteja selviytyjiä. Vaikka pidänkin kovasti Kennedyn soundista, miehen suoritus tuntuu nyt jotenkin turhan varmaotteiselta ja rutiininomaiselta. ”Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä”, sanoi puolestaan amerikkalainen George Santayana, vain yhdeksän vuotta ennen 1. JARI JOKIRINNE HHH. Niissä ikuistetaan mm. Musiikillisessa kuplassa elämisessä on selvästi myös positiivisia puolia. LINDA SÖDERHOLM HHHH Diablo When All The Rivers Are Silent Sakara Vuosi oli 2008, ja Diablo kovassa nosteessa. Runsaasti kaikua suosiva miksaus on kiinteä osa kokonaisuutta. Bassodronen myötä ambient-tunnelma entisestään korostuu. Hänen terävä nokkeluutensa sekä tunnistettava ulosantinsa loihtii yksityiskohtaisia kuvia maailman turbulensseista syntaksein, joita värittää syvällä istuva traumaattinen suru, mutta jota sävyttävät Sickillä myös ilo ja toiveikkuus. Se nojautuu vahvasti kasvavan vihan ja levottomuuden kaaokseen, covid-väsymykseen sekä vieraantumiseen ja eksistentiaalisiin kriiseihin niin henkilökohtaisella kuin universaalillakin tasolla. Vuosia myöhemmin päätöstä ymmärtää paremmin
Sillä vaikka Hauskaa, mutta ei koskaan enää -debyytti (2020) vakuutti kypsällä otteellaan, ei mikään sen terhakkaassa ilmaisussa viitannut siihen, että seuraajan referenssejä olisivat Pariisin Kevät, Pimeys ja Scandinavian Music Group. Rajasika-TV kritisoi tositelevisiosarjoja, mutta kyytiä saa myös esivalta, sillä ”kaikki tietää et poliisit on pääosin rasisteja”. Esimerkiksi The Devil & Mister Jones tuoksahtaa vahvasti The Rolling Stonesilta. Mutta maksaako se vaivan. Beirut syntyi aikanaan Zach Condonin pahoista univaikeuksista. Mykistävää elämänkokemusta ja karismaa huokuu myös Tinariwenin pian tämän äänityksen jälkeen kuolleen Japonaisin käheä laulu Tamiditinillä, jota aavemaisen modernisti humiseva sähkökitara ja perkussiot terästävät. Condonilla on mukavan rento laulutapa ja haikean filosofinen ääni. Musiikissa on tarpeeksi vaihtelua mutta myös toistoa, jonka ansiosta paketti on yhtenäinen. Viisikymppisten herrojen mutkaton hengentuote huokuu positiivisuutta ja aitoutta. VIRPI PÄIVINEN HHHH Spoon Lucifer On The Sofa Matador Amerikkalaisen indie rock -yhtye Spoonin tasalaatuisuus jaksaa hämmentää vuodesta ja levystä toiseen. Toisaalta kaikuja on kuultavissa vielä kauempaa ja etenkin brittiosastolta. JUSSI NIEMI HHHHH K u v a: Fe h ti Sa h ra o u i Reckless Love Turborider AFM Reckless Loven uutukainen saa minut vähän kahden vaiheille. Olla hetken vapaa suorittavan ihmisen ahtaasta univormusta. Levyn pääosaan asettuvat toimivat sävellykset ja rennon heittäytyvä yhteissoitto. Biisikymmenikön viimeiseksi sijoitettu nimikappale poikkeaa linjasta äityen Rhodes-pianon luotsaamaan indie-leijailuun. Arpomiseni ei kuitenkaan kumoa sitä faktaa, että kuopiolaisyhtye on aina osannut tehdä hittikimaraa. MAPE OLLILA HHH Ydinperhe Kymmenen välivuotta Hakaniemi Hardcore Hardcorepunk-yhtye Ydinperheen kolmannella pitkäsoitolla kurkotetaan kohti taidepunkin sfäärejä. Kovimmissa oloissa syntyy myötätuntoisinta ja katarttisinta kamaa. Jo vuonna 1993 perustetun bändin edellinen albumi Hot Thoughts (2017) tarjosi tanssilattiallekin saatellutta hurmoksellisuutta, ja erinomaista jälkeä riittää myös entistä rouheammin soivalla uutuuslevyllä. Artifacts ei oikeastaan kerro, missä Condon juuri nyt menee musiikillisesti, koska kyse on pitkästä kaksoisalbumista, joka koostuu ensimmäisestä ep:stä Lon Gislandista sekä harvinaisista b-puolista ja varhaishistorian kokonaan julkaisemattomista biiseistä. Tyylistä poikkeavan Sonic Youth -henkisen nimibiisin sijoittaminen levyn keskivaiheille toimii oivana tuumaustaukona. Laaja skaala yltää My Sailsin vähäeleisen maanläheisesti haitarin keinuttamasta merimiesrallista Le Phare du Cap Bonin täysiveriseen indie-estetiikkaan ja Sicilyn simplistiseen syntikka/rumpukone-töksötykseen. Missään vaiheessa ei hypitä yli aidan matalimmasta kohdasta. Etenkin kitaroiden surinataso on juuri optimaalinen. Musiikillisesti Turborider on minulle kuin Judas Priestin Turbo: upean bändin rohkea ja iso mutta myös epämääräisellä tavalla arveluttava kehitysaskel ulos hyväksi havaituista kaavasta. Elleivät nimikkoralli, Outrun, Like A Cobra, For The Love Of Good Times ja Prodigal Sons saa vibaa punttiin, kannattaa tarkistaa onko lahkeissa koipia ollenkaan. Voi olla myös että Turbon lailla tämänkin levyn hyvyys selvää minulle vasta kaukana hamassa tulevaisuudessa. The Long Island Sound kuulostaa siltä kuin kävelisi 60-luvun Long Islandilla pyhäpäivänä jäätelöä syöden. Kun Mielellään maan alla, aina ulkopuolella julistaa lopuksi DIY-tekemisen ja yhteisöllisyyden puolesta, voi ristiä kädet ja hengittää syvään. Sen edeltäjä Temet (2019) hurmasi raa’alla, länsimaisia vaikutteita heijastelevalla rokkaavuudellaan ja funkiudellaan. Aboogi yllättää olemalla paljolti akustinen. Tällä kertaa teksasilaisorkesteri on päättänyt hylätä uuden aallon nykivämmät vaikutteet ja keskittyä simppelin suoraviivaiseen bändisoittoon. Kaikki uusiksi miksattuina ja masteroituina. JUSSI NIEMI HHHH Rohkeat Kuvat Ei se ahdista meitä Soit Se Silti En olisi uskonut Rohkeiden Kuvien etenevän tähän suuntaan, ainakaan näin nopeasti. TOMI NORDLUND HHHH Beirut Artifacts Pompeii Kurjillakin asioilla on joskus yllättäviä bonuksia. Melodiat ovat vaikuttavia ja soundit raikkaita. Ozzy-lainaa sen sijaan en olisi välttämättä tarvinnut, joskin komeasti sekin retrofuturistiselle muotokielelle taipuu. Nytkin länsivaikutteita löytyy, mutta niitä käytetään hienovaraisesti ikiaikaisen tuaregiperinteen mausteina. Nostalgiatrippailu on hauskaa, mutta ajanjakson itse jo aikuisikäisenä eläneelle muhkeiden olkatoppausten, neonsävyjen, sähkörumpusoundien, Jan Hammer -syntsien ja kasibittigrafiikan viehätys on vähän fifty sixty. Etenkin mariachi-tunnelmat ja vanhan liiton soittokunnat vetävät selvästi Condonia puoleensa. Epäinhimillisiä asumisolosuhteita ruoditaan kappaleessa Slummiutumisen puolesta. Synthwave ja kasariestetiikka tuntuisi soluttautuvan kaikkialle populaarikulttuuriin kuin syöpä. Improvisoidun oloinen puhelaulutyyli sopii kokonaisuuteen, sillä fiilis on jo kappaleissa ja teksteissä. Jo ensikuuntelulla suuri osa huomiosta kiinnittyy taitaviin kynäilyihin. Levyarviot > 54 SOUNDI Levyarviot > 54 SOUNDI ...kannattaa tarkistaa, onko lahkeissa koipia ollenkaan... 54 SOUNDI Imarhan Aboogi City Slang Aboogi on Imarhanin kotikaupunkiinsa Algerian Tamanrassetiin rakentama uusi oma studio, jossa tämän nuoren tuaregibändin kolmas albumi on tehty. Huippu saavutetaan Taghadartilla sudanilaislaulaja Sulafa Elyasin tuodessa surulliseen balladiduettoon sellaista naisellista herkkyyttä ja intohimoa, että järki lähtee. Kun avausraita Achinkad jälkipuoliskollaan käynnistää riffinsä ja naiset alkavat taaempaa huutaa tribaalista kannustusta, tuntuu kuin tuuli antaisi kuulijalle siivet. Vaikka matsku on sekalaista, tietty ajattomuus ja mihinkään lukittumattomuus tekevät levyn hyvin kuuntelua kestäväksi. Eräänlaisen takaisinpaluun aiheuttamasta alkuhämmennyksestä selvittyäni olen rakastunut levyyn palavasti. Se, että levyn soundimaailma ja estetiikka nyppivät arvostelijaa, ei kuitenkaan ole bändin vika. Älä luota kehenkään ohjeistaa nuorisoa elon tiellä. Tälläkin kertaa levyllä on muutama todella kova biisi. Joka biisi tihkuu murhaavan syvää aavikkobluesia tilittäessään tuaregien osaa heitä vainoavan Isisin ja rankan nuorisotyöttömyyden välissä. Herkullista sekin. Multi-instrumentalisti Condonin pääsoitin on trumpetti ja juuri se, usein muilla torvilla vahvistettuna, on Beirutin salainen ase. Mutta syvä blues Saharassa, Mississippissä tai missä vaan ei koskaan paina alas. Yhtyeen kymmenes albumi Lucifer On The Sofa paikantuu tyylillisesti 2010-luvun taitteen kitaravetoiseen indie rockiin. Spoonin yksinkertaistettu ote tuottaa nautinnollista kuultavaa myös soundien puolesta. Aboogin monikerroksinen maailma avautuu tasaisesti pitkällä kaavalla palkiten. Niitä käytetään kautta linjan taidokkaasti tukemassa etulinjan akustisten kitaroiden hiekkaista blueskudontaa. Nyt on takana jo useita hienoja levyjä, joilla monenlaiset eurooppalaiset ja maailmanmusiikin tyylit sulautuvat indierockiin, painotukset vain ovat vaihdelleet. Striitit kutsuu -biisissä painotetaan kuinka tärkeä osa elämää sekoilu on. Vaihtaessaan 1990-lukulaisesti virittyneen vaihtoehtoisuutensa ajan. Kappaleet erottuvat hyvin toisistaan. Wild puolestaan siirtää perspektiivin 1990-luvulle kuulostamalla The Verveltä, jolta on varastettu kaiku. Kyllä
ROCKIN KUOLEMA P O D C A S T Rockin kuolema -podcastissa päätoimittajat Jukka Hätinen (Rumba), Mikko Meriläinen (Soundi) ja Matti Riekki (Inferno) keskustelevat musiikkimaailman ajankohtaisista aiheista, iänikuisista totuuksista ja alaa tuulettavista ilmiöistä. SOUNDI 55 ...kannattaa tarkistaa, onko lahkeissa koipia ollenkaan... TAMPEREELLA TAPAHTUU! PE 4.3.2022 PEER GÜNT LA 5.3.2022 IRINA, THELISE PE 11.3.2022 UNIKLUBI, MERTA (19:00) PE 11.3.2022 SHRTY, COSTI, MADBOIALI + DJ’S (23:30) PE 18.3.2022 LOUIE BLUE PE 25.3.2022 LEIMARIT PE 31.3.2022 NACHTMAHR (AUT), FREAKANGEL (EE) PE 31.3.2022 NACHTMAHR (AUT), FREAKANGEL (EE) PE 1.4.2022 ASA & BAND, AURORA LA 2.4.2022 JULIET JONESIN SYDÄN LA 9.4.2022 22-PISTEPIRKKO 40V JUHLAKIERTUE ENNAKKOLIPUT: WWW.LIPPU.FI/YOTALO WWW.YO-TALO.COM
Mielleyhtymät vievät Yngwie Malmsteeniinkin, mutta kappale soi raskaammin ja komeammin, ja Unleash The Archers -solisti Brittney Slayes toimittaa upeasti. Huoliteltu materiaali vastaa onneksi haasteeseen. Vierailijaluettelo on komeaa katsottavaa: solisteina toimivat muun muassa Floor Jansen, Jeff Scott Soto ja Joe Lynn Turner, ja kitarasooloja tarjoilevat esimerkiksi Symphony X:n Michael Romeo, Steve Vai, Adrian Vandenberg ja Bumblefoot. KIMMO K. TAMPERE FILM FESTIVAL 9 . Ei se ahdista meitä on linjakas levy, mutta siltä puuttuu ripaus edeltäjänsä persoonallisuutta. NUUTTI HEISKALA HHHH Hebosagil Yössä Svart Metelirockia myllertävän Hebosagilin debyyttilevy Lähtö (2013) iski lujasti. Jens Johanssonkin käy lurauttamassa synasoolon. Yhtään tytöttelemättä se on siis 2020-luvun lahjakas, omintakeinen ja aavistuksen eriskummallinen supertyttöbändi, joka vähät välittää muiden mielipiteistä taikka genrerajoista. Levy elää tätä päivää, mutta tarjoaa samalla myös matkan menneisyyteen. Vastustamattomasti lanaava Mitä tapahtuu hyökkää päälle vesikauhuisen koiran lailla. Bändin Brüssel Kaupallinen–Radiopuhelimet -osaston rytisevä mekkalointi on edelleen erittäin iskevää. HANNU LINKOLA HHH Los Bitchos Let The Festivities Begin City Slang Los Bitchos on kuin supercoolin Khruangbinin huonosti käyttäytyvä ja villisti bilettävä lontoolainen pikkusisko, joka tanssii pöydillä ja juo yöt läpeensä lähiöpubissa halpaa tequilaa. Sillä sektorilla bändin päällekäyvä noise-myllytys on kyllä edelleen erittäin vaikuuttavaa. Muusikoiden surrealistinen huumori, joka näkyy erityisesti bändin videoissa, paistaa läpi myös heidän musiikistaan: tiukkoja bassolinjoja sekä taidokkaita kitarasooloja säestävät kosmiset syntetisaattorit ja kaiken maailman perkussiot timbaaleista lehmänkelloihin. Siinä missä viisikko saattoi aiemmin korvata satunnaiset puutteensa sähköllä ja energialla, on sävellyksillä nyt enemmän kannateltavaa. – 1 3 . Niitä tulee kaikille, jotka kasvavat vauhdilla suuriksi. Laveaksi kirjoitettu tarttumapinta yleispiirteistää lauluja, ja aukottoman itsevarma olemus syö hellävaraisen melodisuuden tenhoa. The Fallenin massiivisia doom metal -riffejä lukuunottamatta W:llä kuullaan Borisin maalailevampaa puolta. 2 2 2 Ohjelmisto on julkistettu! Tutustu näytöksiin ja tapahtumiin www.tamperefilmfestival.fi. Kunnon mesomiseksi yltyessään äänivalli on suorastaan huumaava. Vaikka W onkin edeltäjäänsä verrattuna lähes täyskäännös, muodostavat levyt kuitenkin konseptuaalisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Sitä löytyy rutkasti myös junakompin kuljettamassa kappaleessa Otamoon, jonne Haavisto laulaa haluavansa tulla haudatuksi lailla mummon ja papan. Pienet epäsuhdat lienevät kuitenkin vain muodonmuutoksen aiheuttamia venytysjuovia. Levyarviot > 56 SOUNDI mukaisesti prosessoituun sointiin Rohkeat Kuvat on ottanut ilmeisen riskin. Progressiivinen melodinen metalli on Arjen Lucassenille melko venyvä käsite: Avausraita Fate Of Man rallattelee tutuissa power metal -korkeuksissa, mutta melodioiden tarttuvuus ei ole aivan huipussaan. Aloituskappaleen sanojen perinnetietoisuus ”kaupungin kirkkaat valot saavat beibin sekaisin” puhuvat omaa kieltään myös musiikin ajattoman vanhakantaisista sävyistä. Levy on bändin ensimmäinen Sacred Bonesille ja soundinsa puolesta sopii levy-yhtiölle kuin nyrkki silmään. Samalla jotakin on myös kadonnut. 28 Days on taas aivan toisesta päästä spektriä: raskas ja alavireinen, sinfoninen raita, jonka tulkitsee hienosti Symphony X:n Russell Allen. Maanista vyörytystä helpottaa rennommat osiot, joten ihan pelkkää mellakkaa levy ei ole. Siis juuri niitä elementtejä, joilla 1992 aloittanut tokiolaisbändi alun perin niitti mainetta kansainvälisellä alternative rock -kentällä. Kappaleiden ilmiasu on jokseenkin taiteellinen ja omintakeinen, eikä tyylilajin määrittäminen ole mielekästä. NO:n viimeisen biisin Interluden ambient-soundit jatkuvat W:n ensimmäisellä raidalla I Want To Go To The Side Where You Can Touchilla, ja levyjen nimet muodostavat yhdessä sanan now. Esityksessä Mari oottaa on kohtalonomaisuutta, joka sopisi vaikka lännenelokuvan tunnusmusiikiksi. KOSKINEN HHHH Billy Talent Crisis Of Faith Spinefarm Kanadalaisen Billy Talentin levytysura on jo yli 20 vuoden mittainen, ja yhtye löytää silti kuudennella levyllään uusia sävyjä persoonalliseen, punkin ja ...juo yöt läpeensä lähiöpubissa halpaa tequilaa... Ei sillä, että kitarat tai laulukaan siloiteltua jälkeä tekisi, mutta metakan pohja on vankka hiljaisempanakin. Se mikä tekee W:stä monta vähemmän meluisaa Boris-levyä kiinnostavamman on, että sen aiempaa muodottomampien biisien on annettu rakentua kauniin orgaanisesti, yrittämättä ympätä koukkuja ja tarttumapintaa mukaan. Vuosien varrella bändin soundi on laajentunut kattamaan shoegazea, dream popia ja jopa jonkin verran elektronisia soundeja. MIKKO MERILINNA HHHH Boris W Sacred Bones Borisin edellinen albumi NO (2020) oli kaoottinen ja energinen sekoitus metallia, särörokkia ja noisea. Pakko mainita myös bonus-cd, joka sisältää samat biisit toisten laulajien tulkitsemana, ja kolmen cd:n superpakissa mukana ovat myös instrumentaaliversiot. ANTTI MARTTINEN HHH Arjen Lucassen’s Star One Revel In Time InsideOut Hollantilainen heavysäveltäjä ja multiinstrumentalisti palaa Star One -sivuprojektinsa kanssa, vuorossa on yhtyeen kolmas albumi. 3 . Kokonaisuudessaan homma kuulostaa johtavan vain yhteen asiaan: kaikkien aikojen fiestaan ja maksimaaliseen hauskanpitoon! LINDA SÖDERHOLM HHHH K u v a: To m M it ch el l Marko Haavisto & Poutahaukat Yleisön palvelija Emsalö Pitkän linjan yhtye operoi yhä onnistuneesti iskelmällisemmän ilmaisun ja rock’n’rollin rajamaastossa kuten monet esikuvat ennen heitä. Melankolisen karhea Olen valmis lähtemään kirvoittaa tipan linssiin. Toisaalta myös ilmavampi ilmaisu on varsin antoisaa. Tunnelma tuo hyvässä mielessä mieleen standardin Johnny, Remember Me. Yleissoundi on hyvin kitaravoittoinen, kitaristeja on peräti kolme. Kiillotettuja muistoja mittaileva Kaupunki, traaginen Olli (kesä -05) ja hurmoksellinen Kannattaa hengittää todistavat, että yhtyeellä on sekä halua että taitoa asetella lyyrinen sisältö ja musiikillinen ulkomuoto koskettavaan tasapainoon. Hebosagilin rujosti romuluisessa otteessa onkin piilotettua herkkyyttä ja hienoja nyansseja, jotka saattavat jäädä helposti voimalla räiskyvien rumpujen ja tomerasti rohisevan basson pimentoon. Lontoossa syntyneen mannertenvälisen kokoonpanon hallusinatorinen realismi ja retrofuturistinen instrumentaalisoundi on sooninen piñata, jonka sisältä pursuaa surffieksotiikkaa, psykedeelistä rockia, takaa-ajofunkia, spaghettiwesterniä, latinalaisamerikkalaisia perinnerytmejä, poppia ja tiki lounge -viboja. Lievästi tasapaksusta sävellyksestään huolimatta Revel In Time onkin eksessiivisyydessään huikea teos. Levyn unenomaiseen tunnelmaan on helppo uppoutua. Biisissä Hellapuut ja jumalat soitetaan maukasta slidea, joukon ainoa lainakappale Lennä ja rokkaa on perinnetietoista rock’n’rollia. Viisto, repaleinen, kovaääninen ja intensiivinen mäiske on erittäin oululaista, joten mainitut bändit ovat saaneet Hebosagilista hienon manttelinperijän
2 2 2 Ohjelmisto on julkistettu! Tutustu näytöksiin ja tapahtumiin www.tamperefilmfestival.fi. – 1 3 . 3 . ...juo yöt läpeensä lähiöpubissa halpaa tequilaa... TAMPERE FILM FESTIVAL 9
Seventh Baby osoittaa, että itsevarmuuden karttuminen ei ole rapauttanut yhtyeelle ominaista naiiviutta. Elämä kantaa mua on toki kliseisesti sanottu, mutta Tommi Läntisen laulamana väitettä voi nolostumisen sijasta jopa uskoa. Soittoja biisinteko-osaamista nimittäin on! MAPE OLLILA HHH Lili & Luna Kolme kaljaa ja kaupunkiin Sony Moderni kantripop on Suomessa valikoidun piirin harrastus, mutta ehkä juuri siksi kannattaa kokeilla sen lokalisoimista. Billy Talentin tulkinnassa synergiaa luovat solisti Ben Kowalewiczin korkea, rääkymisen rajalla ulvova belttaus ja kitaristi-tuottaja Ian D’San persoonallinen, perkussiivinen ja yllättävän heavy soittotyyli. Crisis Of Faith on herkullinen, yhtä aikaa moderni mutta myös bändin juurille ja perinteille kumartava, monipuolinen rockalbumi. 58 SOUNDI hardcoren sävyjä sisältävään rockiinsa. Läntisen laulun ja sovitusten suureellisuus on hengästyttävimmillään kookasta kuin äskettäin edesmenneen Meat Loafin ja viime vuonna kuolleen Jim Steinmanin legendaarinen yhteistyö. Tätä on sielukas roll! ASKO ALANEN HHHH Tommi Läntinen Elämä kantaa mua Vallila Music House Fabricsja Boycott-veteraani Tommi Läntisen vuonna 1994 alkaneella suomenkielisellä soolouralla on vuorossa kahdeksas albumi ja jo toinen osallistuminen kotoisiin Euroviisukarsintoihin. Särmikäs maanläheisyys ja hallittu huojunta tulevat lauluäänen purevuudesta sekä kitarakuvioiden suorasukaisesta varioinnista. PERTTI OJALA HHHH Detset Vermeil Out Of Line Saksalaisyhtiö Out Of Line jatkaa suomalaisyhtyeiden kiinnittämistä esitellen tuoreimpana hihaässänään 2019 perustetun Detsetin. Rakkautta ja elämän nälkää ja janoa monelta suunnalta tulvivista lauluista on syntynyt ääriprofessionaalisena soundaava ja kohottavan intensiivinen kokonaisuus. Valkealasta käsin tätä yrittävillä Sanni Savolaisella ja Leena Tirrosella on aseenaan joukosta erottuva coolin tädin ja lahjakkaan sukulaistytön dynamiikka.Tietysti myös iso levy-yhtiö, Tirrosen kokemus moninaisista laulukilpailuista euroviisuja myöten (Norma John -duon Blackbird, 2017) ja biisinkirjoitusapuna Joel Melasniemi ja Pasi ”Stig” Siitonen. PERTTI OJALA HHHH Levyarviot > ...suomalaisen musabisneksen piiri pieni siis pyörii... Kaksiosainen avausraita Forgiveness I+II on miltei seitsemän minuuttia kellottava progeopus, jonka alkuosa on pirteintä ja energisintä Billy Talentia vuosiin. Jälkipuolen jazz-kokeilut hieman huvittavat, mutta ainakin ennakkoluulottomuutta piisaa. Nämä kaksi näennäisesti ristiriitaista elementtiä eivät ehkä kertaakaan aiemmin yhtyeen levytyksissä ole kohdanneet näin sävykkäästi. Kompit kulkevat lennokkaan kevyesti mutta ehdottoman tarkasti. Kaikeksi onneksi Seventh Babystä tuli sävykäs ja monipuolinen albumi, jolla kvartetin garagejuurisesta soinnista erottuu toinen toistaan maukkaampia detaljeja ja vivahteita. Vaikka ratkaisu olisi perinteisempi ja bändin soundi sitä myöten tavanomaisempi, tehokkaampaa dynamiikkaa syntyisi pelkästään puhtaalla laululla, joka sekin päivänselvästi Sami Silvennoiselta onnistuu. Suomalaisen musabisneksen piiri pieni siis pyörii, mutta Lilin & Lunan rehvakkaat ihmissuhdebiisit ovat selvästi artisteja itseään. Hieno meininki! MIKKO MERILINNA HHHH Jo’ Buddy & Down Home King feat. Haloo Helsinki! -yhtyeen Läntiselle kirjoittaman Elämä kantaa mua -kappaleen kohtalo ratkennee sattumoisin juuri tämän lehden ilmestymisen aikoihin. Hyväsoundisen levyn biisien reseptissä ei ole muuta vikaa kuin se, että laulusolistin kuivakka ja sekä äänialaltaan että emotionaaliselta ilmaisuskaalaltaan turhan kapea kärinä suorastaan nakertaa kohtalaisen melodisen bändisoinnin dynaamisuutta ja sitä myöten biisien melodioiden muistettavuutta. Mehevässä kerroskaakussa ovat ylin ja alin kerros, marenki ja paistopohja, Niemisen luksussoundeilla liukuvia instrumentaaleja, joihin rumputahti ja kitarasoolot solahtavat takeltelematta. Nieminen Soul ’n’ Roll Jubilee Ram Bam Roll! Soul ’n’ Roll Jubilee -levyn voisi kuitata Jo’ Buddyn suosimalla yhden sanan analyysillä, nautinnollisella äännähdyksellä ja kuunteluun tai omaan musisointiin yllyttävällä hihkaisulla. Ensinnäkin Sami ”Kanttori” Niemisen saaminen mukaan diiliin vahvistamaan peruskaksikon rytmillistä suvereniteettia sekä asettumaan omaksi svengillä rikastetuksi Hammond-elementikseen sävyttää soittoa ja sovituksia kirotun hyvin. Väkevän ja kaikin puolin uniikin rock-äänen omaavalta Tommi Läntiseltä Elämä kantaa mua on odottamattoman vaikuttava albumi. Käyntikortti on joka tapauksessa nyt onnistuneesti jätetty, ensi kerralla vain kärinää kärinän vuoksi vähän vähemmäksi ja melodiat esille vielä hiukan korostetummin, niin bändi vetoaa entistä kovempaa muihinkin kuin metallikasteensa jo kauan sitten saaneisiin. Pintandwefall Seventh Baby Soliti Pintandwefallin seitsemäs albumi syntyi aitona pandemia-ajan levynä. Pintandwefallin kömpelyys ei ole koskaan ollut näin sulavaa. Toisekseen Jo’ Buddyn mittavasta bluesaihioiden laarista ovat löytyneet pistämättömän tyylitajuiset rytmin ja bluesin avainkikat ja -kicksit jalostettaviksi levytykseen. Tamperelaisviisikon debyyttialbumi Vermeilin musiikki on menevien bassolinjojen johdolla jykevästi groovailevan metallin, raa’an rähinälaulun ja kohtalaisen tarttuvien pop-koukkujen fuusiota, joka kuulostaa samaan aikaan sekä vanhastaan tutulta että tuoreelta. Tuesday No Brain tuskastuu multitaskauksen paineista ja Hard Work muistuttaa levyn rankimmin kitaroituna raitana kuinka vaikeaksi kaiken voi saada riittävän negatiivisella asennoitumisella. Home Alone, Sane välittääkin huojentuneisuutta järjen säilymisestä, vaikka viikonpäivistä ei ole kotiin jumittumisen vuoksi ollut aina varmuutta. Muun muassa Timo Kiiskisen, Janne Rintalan ja Lauri Tähkän kaltaiset ansioituneet lauluntekijät ovat tehneet Läntiselle tai hänen kanssaan vahvoilla kertosäkeillä silattuja biisejä, joiden kiihkeät tulkinnat vyöryvät päälle aikuistuneen hard rockin määrätietoisuudella. Kuin todisteeksi hyvästä maustaan Pintandwefall on asetellut Seventh Babyn kansirekvisiittaan Magazinen ylivertaisen Real Life -albumin. Ylellisten urkuosuuksien ohella trumpetti ja tenorifoni saavat kumpikin yhden kappaleen terästettäväkseen. Clues tuo kitarointiin hykerryttävän kapeata näkökulmaa ja Dust Maker on pala kiihkeätä punkia. The Wolf on kaunis ja koskettava puoliballadi, sinkkulohkaisu I Beg To Differ (This Will Get Better) tarttuu takiaisen lailla ja Weezerin Rivers Cuomon kanssa sävelletty ja esitetty End Of Me leikittelee 90-lukulaisella altsurockillaan. Mostly Me päätyy rullaavilla rummuillaan ja kitarasoundillaan lähimmäksi brittibändien kenkiintuijottelutraditiota. Itsetietoiset ja maanläheiset naiset hurauttavat Dodgella taivaanrantaan tai mummopyörällä pikkukaupungin puupaneelikapakkaan, mutta minne sitten mennäänkin, pyörii ympärillä miehiä, josK u v a: H et a In ar i K o m i facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T. Koska sana on jo otsikossa aseteltu yhteyksiinsä, otan monisanaisemman ja informatiivisemman vastuun ja kerron, miksi levytys minusta rullaa niin suurenmoisen vetävästi. Ja vaikka Pintit ovat jo kauan olleet aikuisia naisia, niin tyttömäisyys on yhä läsnä osana biisien lauluharmonioita
...suomalaisen musabisneksen piiri pieni siis pyörii... facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
Introllaan Texasin Summer Son -hitin mieleen palauttava 80-luvulla sopii juhlavuoden teemaan lähes pelottavan hyvin. Varsinaisesti uusia kappaleita on kaksi, kolkko ja mustanpuhuva instrumentaali Construction Site sekä levyn uljaasti päättävä Tonight. Tarinaan tekee mieli uskoa, kun se koostuu John & Maryn, Boyfriend In Wastelandsin ja Have You Seen My Brotherin kaltaisista kaunokeista. Nevala tekee nimittäin jotakin, mihin en muista törmänneeni täällä aiemmin. Aiemmin julkaisemattomista kappaleista In This House koukuttaa ovelasti nykivine rytmeineen. Good And Green Again on maagisen rauhoittavaa lääkettä, jolle on juuri nyt huutava tarve. Sotaan lähtevien nuorten miesten jäähyväisistä morsiamilleen kertova biisi on veret seisauttavan koskettava lempeydessään ja jäätävästi kohtalon hyväksyvässä reippaudessaan. Yhtä lailla tarttuvia ovat pitkään setissä pysyneet Morality ja Under The Light. Sisällöllisesti pysähdyttävimmät laulut ovat kuitenkin kokonaan uusia. Elämä oli edessä ja tuleva menestys merkitsi sen hedelmistä nauttimista ja myös tuhlailua. Amélie on levyn rauhoittava akustisvoittoinen keidas. Ilmaisun jänne kantaa kuitenkin suvantojen yli, ainakin jos siihen päättää luottaa. Kun musiikin kohtaa vailla epäilyksiä, kaikki vivahteet sellaisinaan hyväksyen, vie tie kulkijaansa – ja Nevala on, toden totta, vain kirjaimen päässä Nevadasta. Fussellin pehmeä mutta äärimmäisen läsnä oleva laulu välittää ihmiselämän olennaisuuksia. Sekä rytmiikassa että tunnelman pinnan alla väreilevässä dekadenssissa on vahvaa sukulaisuutta. Road movien draamankaarta myötäilevä kehysjuoni luo kliseineenkin pitävän pohjan tummalle tunnelmakirjolle, jota yhtye tutkii kiireettä ja hellästi. Visionizer on soundillisesti yhtenäisempi kuin bändin debyytti Pleasure Object (2005), jolla bändisoittimia hyödynnettiin vähemmän onnistuneesti. Biisi syöksyy nuoruusmuistoihin itsereflektoivan tilinpäätöksen tavoin. Juontaakohan kaikki lopulta jonnekin Bertolt Brechtiin ja Kurt Weilliin. Kajalit naamaan, ja tanssilattialle! SAMI NISSINEN HHH Anna von Hausswolff Live At Montreux Jazz Festival Southern Lord Anna von Hausswolffin konserttiäänitys tarjoaa kätevän läpileikkauksen urkuri-laulajan teatraalisesta estetiikasta. Jouni Tammisen dramaattinen tenoriääni on vuosien varrella vahvistunut, mutta aksentti paljastaa ettei englanti ole äidinkieli. On kiinnostavaa, että ennen vanhaan näitä kauhujännäreitä ei useinkaan korostettu surullisella melodialla eikä dramaattisella fraseerauksella, vaan luotettiin tarinan voimaan. James Elkingtonin tuottama levy hyötyy hienovaraisesta rytmisektiosta, viulusta, pedal steelistä ja aavemaisesti huokaavista puhaltimista. 60 SOUNDI Levyarviot > ...vakavuudessaan kuin U2:n kotoinen vastine... Kiinnostaa miten viime vuosien minimalistisemman sooloilun vaikutus kuuluisi potentiaalisesti dramaattisemmassa ympäristössä. NIKO PELTONEN HH Neljä Ruusua 1000X Sony 1000X käynnistää Neljän Ruusun merkkivuoden. ARTTU TOLONEN HHH K u v a: K al le O u ti la. Sotien väliseen Berliiniin. Ensimmäistä kertaa mukana on kolme originaalia, kaikki tosin instrumentaaleja. Tällaista musiikkia ei moni Suomessa (enää) tee. HANNU LINKOLA HHH Jake Xerxes Fussell Good And Green Again Paradise Of Bachelors Kun oppii soittamaan kitaraa Mississippi John Hurtin ja Reverend Gary Davisin vanhoja savikiekkoja kuunnellen ja ottaa ensimmäisen kitaratuntinsa blueslaulaja Precious Bryantilta, niin bluesin melodinen Piedmont-pikkaus käy luontevaksi. Se yhdistää The War On Drugsin maantieromantiikan Lo Moonin retromelankoliaan tavalla, joka kätkee musiikin syntyperän taitavasti. Nelikon Amerikka on joutomaineen, farkkuineen ja Thunder Roadeineen silkkaa kulttuurisilla koodeilla pelaamista, mutta sävelet saavat maisemat hengittämään. Kuten vaikka Fussellin viidennen albumin avaavassa Love Farewellissa. Pitkä The Golden Willow Tree kertoo karmivan tarinan laivan upottamiseen huipentuvasta petoksesta ja opportunismista. Hyväntuulisessa eetoksessa ei ole mitään vikaa ja kappaleetkin ovat aivan tarttuvia, mutta varman päälle pelattu tuotanto hakee koukkuja Lauri Tähkän EDM-iskelmäkantrin tai Mumford & Sonsin banjonostatusten suunnalta ja jättää kylmäksi. Jäätikkö sulaa pelkää tulevaa, mutta tasokkaan albumin hautajaissaaton hitaudella etenevästä päätöksestä Levon hetki huokuvan lopullisuuden äärellä huomaa pohtivansa jopa Neljän Ruusun tulevaisuutta. Tulokas vieläpä toteuttaa konseptinsa tyylillä. Bändin 40-vuotisen taipaleen starttina on perusteltua pitää Talouskukkaro-yhtyeen syntyä vuonna 1982, josta alkoi Ilkka Alangon, Kode Koistisen, Lade Laakkosen ja Kämy Kämäräisen lähes telepaattiseksi hioutunut yhteistyö. Esimerkiksi The Mysterious Vanishing Of Electra kuulostaa hetkittäin aivan The Young Godsilta. Lähes 30 vuotta kestäneen elonsa aikana yhtye on julkaissut yhdeksän singleä, ja Visionizer on sen toinen pitkäsoitto. Niinpä unelmallisen soinnin taustalla häivähtää välillä arkipäiväisyyden varjo. Montreux’ssa, Nick Caven kiertueen lämmittelykeikalla, soittaa bändi. kus sellaisia joiden luota karkaamista joutuu seuraavana aamuna hetken pohtimaankin. Nimiraita listaa suoraviivaisena rockina tuhansien keikkojen raakaa arkea ja riemua. Vuodesta 1985 lähtien Neljänä Ruusuna soittanut kvartetti on vakaudessaan kuin U2:n kotoinen vastine. Viidellä singlellä pohjustetun esikoislevyn parhaana täkynä pysyy nimikappale, jonka kertosäkeellä on valtava karaokepotentiaali. Jake Xerxes Fussell ei kuitenkaan jää siihen, vaan imeytyy kaikenlaiseen amerikkalaiseen folkiin, jonka juuret usein ovat hyvinkin vahvasti Euroopassa. Laulamansa kappaleet Fussell kaivaa historian hämärästä erehtymättömällä maulla ja ymmärryksellä. Live At Montreux Jazz Festival herättää toiveen, että von Hausswolff tekisi taas bändilevyn, jolla käyttäisi ääntään. Omalla tavallaan Hausswolffin ylilyönteihin tasaiseen tahtiin lähtevä laulutyylikin voisi olla jostain Franz Treichlerin ja sitten toisaalta Nick Caven välimaastosta. Levyn avaava, vuonna 1997 singlenä julkaistu, Build Me A Life (Again) on saanut uuden version myötä ryhdikkäämmän sovituksen ja kunnolliset lauluosuudet. PERTTI OJALA HHH Nevala Wastelands, Nevala Ninetone ”Ai Suomessa tehdään tällaistakin!” Tämän ajatuksen, saati ajattelutavan, ei soisi olevan mielekäs enää 2020-luvulla, mutta niin vain miete nostaa päätään. Levy onkin yhden sortin best of -kokoelma, sillä sen yhdeksästä kappaleesta neljä on julkaistu aikaisemmin singlenä, ja muitakin on työstetty pieni ikuisuus. Jatkuvaa koskettavuutta tavoitellessaan Nevala ei karta ilmeisiäkään ratkaisuja. JUSSI NIEMI HHHH Romantic Vision Visionizer Soit Se Silti Tampereen ”Depetse” Romantic Vision ei ole turhia hötkyillyt. Ensimmäisenä korvaan pistää hauska tapa, jolla soundimaailmasta pilkistää läpi vanha eurooppalainen industrial. Neljän Ruusun konetehostetun kitararockin vakiintumisesta kielii 1000X:n eheys, vaikka reilu kolmannes albumin biiseistä onkin julkaistu jo aiemmin. Viime vuosina von Hausswolff on Southern Lordille siirtymisen jälkeen näkynyt useammin urkusooloteosten kautta. Levyn synteettiset soundit ovat retrosti linjakkaat, ja ajoittainen sähkökitara sopii äänikuvaan kuin hillo lihapiirakkaan, pikantisti hyvin. Levy on loistoesimerkki siitä, miten vanhasta voi tehdä oikeasti uutta
Kun vaihdoin Stratosta siihen, oli kuin nousisi moottoripyörältä laatuautoon. Mamba Assefan rytmiikka ja sävyhöystöt, Eeva Koivusalon taianomaiset, rinnakkaismelodiset kontrabassokuviot sekä Jukka Gustavsonin Hammondit kahdessa kappaleessa täyttävät Orman muille soittimille jättämän antoisan väljän kulkutilan täydellisesti. Perustava dogma oli se, että vanhojen levytysten tapaan ensin soitetaan koko melodia läpi, ja vasta sitten laulaja ja sanoitus tulevat mukaan. Jukka Orma Argentiinan Pusta Emsalö Jukka Orman tribuuttilevytys väistää ovelasti suomalaisiin ikivihreisiin tangosovituksiin liiankin hanakasti pyrkineen, jähmeän saksalaisen marssitahdituksen. Hänellä on tanssilavataustaa, niin kuin minullakin. Alkujaan toki jo 60-luvun radion rinnakkaisohjelman iskelmistä ja tangoista sekä savikiekoista, joita kuuntelen grammarillani. Tapa jolla Orma soittaa ydinmelodian helmeilevällä kitarallaan ja laulaa sanoitukset vakain, verkkaisin painotuksin avaa Toivo Kärjen, Unto Monosen ja kotimaahamme omittujen coverien (Tango Desiree, Hopeinen kuu) keskeisen lumovoiman. Näiden muusikoiden panos on todella iso. Pelkästään sen valkean ja kullan väriestetiikka on upea. Ilman lähestymistapaa rytmiikkaan tai sointumaailmaan ei ole järkeä jatkaa. Hän ei kuitenkaan tyydy tekemään valikoimistaan kappaleista Tuomari Nurmion tapaan anarkisesti murrettuja vastarytmisiä sovituksia, huumoripopiksi sortuvia, ivallisia nuorisorock-versioita tai omahyväisen hienostelevaa laulutaidetta. Hieno lämmin ihminen, joka mielellään tarjoutui mukaan kahteen biisin. Argentiinan Pusta on hauskan leikillisen nimensä, viattoman iskelmällisen mielikuvan keventämää, mutta ytimeltään vakavasti otettavaa ja hehkuvassa genren arvonannossaan suorastaan harrasta tulkintaa tangosävelmien ja -sanoitusten arkipyhimmistä unelmista. – Idea on ollut pitkään mielessä, 90-luvun Voodoo Tango -bändistä lähtien. Nimenomaan sävelmille ja sanoituksille. Gutsiin yhteys syntyi jo Madame Georgen aikaan 70-luvulla. Toinen dogma on, että soitan joka biisillä Gretschin White Falcon -kitaraa, joka on nautinnollinen mutta myös haastava soitin. Hän hallitsee kontrabasson, jonka soundin halusin levylle. En osaa olla despoottinen määräilijä, vaan soitot ja soundit on haettu yhdessä, ja meillä oli kaikilla kivaa Minkälaiset olivat omat ambitiosi, haasteesi ja nautintosi kitaristina ja laulajana. SOUNDI 61 ..vakavuudessaan kuin U2:n kotoinen vastine... Noin 20–30 oli kasassa, kun aloin katsoa, mihin saisi mielekkään näkökulman. Miten houkuttelit oivat muusikot, Mamba Assefan, Eeva Koivusalon sekä Jukka Gustavsonin mukaan ja mikä on heidän merkityksensä levytyksen soitoissa, soundeissa ja sovituksissa. – Tein tribuutin iskelmätaivaan tähdille ja tanssilavaskenelle. Näitä tangoja tapailtiin ensin kaksin hänen kanssaan. TEKSTI: ASKO ALANEN K u v a: Jo u n i H ar al a Vasemmalta: Mamba Assefa, Eeva Koivusalo, Jukka Orma sekä livekokoonpanoa vahvistava kosketinsoittaja Maria Ilmoniemi.. Aloin merkata ylös parhaiten mieleen jääviä. Varsinkin Unto Monosen Tähdet meren yllä nousi uusiin korkeuksiin. Yksittäisinä kappaleina levyn siivut, kuulijan mausta riippuen, saattaisivat herättää kummastusta ja muutosvastarintaakin, mutta kokonaisteoksena Argentiinan Pustan tangot tukevat ja perustelevat toisiaan harkitussa ja hallitussa sävelnautintojen kirjossa. – Mamban ja hänen ainutlaatuisen rytmiikkansa kanssa tunnen syvää läheisyyttä. ASKO ALANEN HHHH Jukka Orma, mistä kaukaa juontui idea soittaa suomalaista tangoa maailmankansalaisen avoimella mielellä ja miten kappaleet valikoituivat. Melkein joka kappale alkaa sille kitaralle sovitetulle melodialla ennen laulua. Eevan kanssa on tehty jo hyvää yhteistyötä
Vilpittömästi rokkaava julkaisu saa myhäilemään bändin kirkasotsaisuutta. Kolmikon ameebamaisella yhteydellä toimiva, erittäin tunnelmallinen yhteistyö on äänitetty livenä pienessä klubissa Barcelonassa. Punk on rakkaus -seiskatuumaisen nimiraita on vaikutteitaan Vaavista Eppu Normaaliin listaava neronleimaus, jonka edessä on suojaus laskettava ja otettava vastaan napakka isku suoraan päin pläsiä. Sukupolvensa ylistetyimpiin ranskalaismuusikoihin kuuluva Rifflet on paitsi saksofonisti myös klarinetisti sekä säveltäjä, joka on esiintynyt ja levyttänyt useiden eturivin muusikoiden kanssa Euroopassa kuin Amerikassakin, ja häntä pidetään yhtenä vuosituhannen vaihteen nuoren jazzsukupolven kärkinimistä. J os viime kerralla tuli intoiltua Doriksen naivistisesta punkpoppauksesta, niin samat sanat voi sanoa myös ensiep:nsä julkaisseesta Tiikeristä. Kelpo härdellin bändi saa silti aikaiseksi. ANTTI LUUKKANEN Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Helsinkiläisen hardcorebändin asia on painavaa ja ennen kaikkea omaan suuhun sopivaa. Jos tämän split-7”:n osallistujat lukevat itsensä punkiksi, niin rakkaudesta ei ole tietoakaan. Ei se väärin ole! Timewave Zero on varsin perinnetietoinen tutkielma niin sanotun Ber. Laittamattomana tukena hänellä ovat barcelonalaiset sähkökitaristi Marçal Xirau ja rumpali Jordi Barberà. Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Jos tekstien karut tarinat eivät ole omasta eletystä elämästä, niin ainakin uskottavasti esitettyjä. Mekkalaa on luvassa myös Karkaisun kuuden biisin nimettömällä ep:llä, joka aavistuksen kärsii soundillisesti biisien määrästä. Yhteensä viisi minuuttia kellottava ep on alansa valioita. Ihan perinteistä hc-tykittelyä ei Karkaisun musiikki ole, vaan esimerkiksi Ei kuulu sulle -biisissä kikkaillaan myös rockmaisilla vaikutteilla. Luvassa on siis äärimmäistä ääntelyä, kitaroiden kiertoa ja monumentaalisia rumpuja bassosoundeja. Paraatipuolen biisistä huolimatta levyn kääntämisen jälkeen meinaa hämmentyä entistäkin puhdasverisemmästä blues-jyystöstä, vaikka rivakampaankin tempoon kyllä ehditään. Uuden aallon söpsäkkä tohina on jo niin autenttista, että vähääkään heikommilla eväillä homma kääntyisi jo itseään vastaan. Taser kirskuu Arseface-teemalla ja Ward hieman suoraviivaisemmin riffittelevällä True Fear -nimisellä kappaleella. Mainio idea! Kiintoisa kitka tulee siitäkin, että Saastamoinen on säveltänyt kaikki biisit (varmaan tässä improvisaatiotakin on rutkasti) Kainuussa ja Padasjoella suomalaisen luonnon keskellä. mattoman tyylikkääksi kokonaisuudeksi Riffletin uniikki tenorisoundi sekä Pohjolan omaleimainen ja lämmin ilmaisu. Senkin syystä olisi syytä ottaa levystä uusi painos, että kaikki halukkaat pääsisivät osalliseksi punkromantiikan iloista. Yleisön äänet on kuitenkin editoitu pois eli jälki kuulostaa studiossa tehdyltä, mutta samalla liveltä. Ainakin asia tulee selväksi, sillä lohduttomuus on tässä äänimaailmassa ilmeinen. Ytimekäs kaksibiisinen pistää janottamaan lisää samanlaista. Erityislaatuisen ulottuvuuden albumille tuo myös jazz-levylle harvinainen instrumentaatio: puhaltimia säestävät rummut ja sähkökitara. 70-luvun Vihannekset lienee tunnetumpi Suomen Ramopunk-yhteisössä, mutta mitenkään fakkiutunutta heyhouta ei bändi edusta edesmenneen basisti-laulaja Pete Pajusen muistoksi julkaistulla Majakanvartija-ep:llä. Levyn kolmesta kappaleesta kaksi on aiemmin vain digitaalisessa muodossa julkaistuja, b-puolen Teenage Kicks -käännös Nuoruuspotku on ensiesitys millään alustalla. Tulos on erittäin koukuttava ja levyn voi hyvin soittaa pari kolmekin kertaa peräkkäin. Ehkä sludgemöyrintä menee kuitenkin enemmän metallin puolelle. Eniten Xiraun ote muistuttaa minua Bill Frisellistä ja vapaamman pään Jerry Garciasta. Satunnaiskuulijalle annos on oikeaa kokoa ja ihan kuin kyseessä olisi molemmilta bändeiltä aiempaan diskografiaan nähden ytimekkäämpää ilmaisua. Muun muassa Poikien ja Ne Luumäkien jäsenistöä sisältävän yhtyeen tekstipuoli on nokkelaa kieli poskessa leukailua, mikä sopii paineettomalta kuulostavaan ilakointiin paremmin kuin hyvin. Trion henkinen koti on jossain pub rockin ja seiskaripunkin välisellä asuinalueella. LINDA SÖDERHOLM HHHH Outomuru Live From Robadors 23 Outomuru Post-rock on hieno laji, vaikka usein minua häiritsee kaavamainen tapa vaihdella jyrkästi herkän tunnelmoinnin ja brutaalin rytistyksen välillä. Kaksikon yhteisteos on tasa-arvoinen kokonaisuus, jolla yhdistyvät sau...riffeihin kätkeytyvä ratkaisemattoman mysteerin tuntu... Outomuru ei tähän sorru, vaan liikkuu hienostuneemmilla tasoilla. Oli tavoitteena pastissi, kunnianosoitus tai ihan kirkkain silmin tehty ralli, lopputulos ratkaisee ja se on ensiluokkainen. Feelgoodin hengessä nytkyttävällä jytkeellään. Ei se rockin soittaminen tämän vaikeampaa ole, jos sydän on hommassa mukana. Upea bändi ja levy! JUSSI NIEMI HHHH Blood Incantation Timewave Zero Century Media Avaruudellis-psykedeelisen death metalin visionääriyhtyeen edellisalbumi vuodelta 2019 oli genrensä merkkiteos. Trion voimahahmo on myös Superpositionissa, Ok:kossa, Katu Kaikussa ja Perussastamalassa vaikuttava basisti Mikael Saastamoinen, joka tässä käsittelee sähköbassoa. Avarasti meditoivaa kokonaisuutta leimaa hypnoottisen kauniisiin riffeihin kätkeytyvä ratkaisemattoman mysteerin tuntu. Ajatus on suositeltava, mutta kierrosten laskiessa intensiteetin tasokin tipahtaa ja toivoisi bändin paahtavan suoraviivaisemmin. Pitäkää tunkkinne, toivottaa esikoissinglensä julkaiseva Masentajat kivasti Dr. Levyarviot > 62 SOUNDI Sylvain Rifflet with Verneri Pohjola Cake Walk From A Spaceship Eclipse Pohjolan Miles Davisiksikin tituleerattu suomijazzin kultapoika, trumpetisti ja säveltäjä Verneri Pohjola lyö tällä kertaa hynttyyt yhteen ranskalaisen maailmanluokan saksofonistin Sylvain Riffletin kanssa, joka ei myöskään meriiteillään kalpene. Tuloksena on ainutlaatuinen ja poikkeuksellisen ilmaisuvoimainen sekä rikas jazz-albumi, jolla nivoutuu yhteen kahden visiöönärisen muusikon pyrkimys kauneuteen ja herkkyyteen. Mies ei hiihtele vanhoja latuja, tämä on oikeasti vapaata musaa. Sointi on kirkas. Tempo laahaa oikeaoppisen liejuisasti. Seuraavaksi Blood Incantation julisti julkaisevansa levyllisen ambientia
MARKO SÄYNEKOSKI HHH Hammerfall Hammer Of Dawn Napalm Pidän Hammerfallin debyyttialbumia Glory To The Brave (1997) syypäänä siihen, että lukuisat ajan hiekkaan jo armollisesti hautautuneet perinnehevibändit tekivät ysärin lopussa ja sitä seuranneella vuosikymmenellä comebackejä, joita oikeastaan kukaan ei kaivannut. Mutta saahan tällaistakin välillä tehdä, jos ei hevi aina nappaa! MIKAEL MATTILA HH Josephine Foster Godmother Fire Josephine Fosterin musiikki on siitä jännittävää, että sen olemus tuntuu muuttuvan sen mukaan mitä kohtaa siitä kuuntelee. Entistäkin käheämmin laulava Mellencamp on ottanut kolmelle biisille vielä mukaan toisenkin kärisijän Bruce Springsteenin. Se ei oikein tahtonut saada aikaan ehjää albumikokonaisuutta. Akustisen säestyksen tahdittamat sanat todistavat samalla, että Roland Orzabal ja Curt Smith tietävät elämän edenneen. Levy on myös jaettu kuin ”vanhan liiton” syna-albumi: kaksi parikymmenminuuttista eeposta, Io ja Ea, vinyylin kummallakin puolella. Jos Blood Incantation painaa metallimusiikin puolella omassa ulottuvuudessaan, kuulostaa sen syntikkalevy leppoisalta boutiquesyntikoiden soittelulta, joka on syntynyt kivijalkahampun ja pienpanimotuotteiden nautiskelun lomassa parin viikonlopun aikana. ”Perinnetietoinen” tarkoittaa tässä yhteydessä myös ei-kovin-kiinnostavaa. Levyiltä löytyi muutama mieleenpainuva sävellys, ja siinä se sitten oli. Levyn tyylikkään karu kansikuva korostaa päähenkilön arvaamattomuutta, joka osaltaan käy ilmi myös lauluista, jotka eivät istu samaan muottiin. John Mellencampia ei kannata vielä kuitata menneeksi kyvyksi. MAPE OLLILA HHH Tears For Fears The Tipping Point Concord Olkoon comebackin syynä sitten tekemisen tai rahan puute tai puhtaasti intohimo musiikkiin, se on onnistunut. Länsinaapurin rintamalta ei siis mitään uutta, paitsi King Diamondin vierailu yhdessä biisissä. ANTTI MARTTINEN HHH SOUNDI 63 ...riffeihin kätkeytyvä ratkaisemattoman mysteerin tuntu... Vetistelyn puolelle meinaa mennä Please Be Happy -slovari, jossa yritetään voimaannuttaa toista, vaikka uskooko parempaan tulevaisuuteen itsekään. Pianoballadi Gone So Soon kertoo koskettavasti yllättäen muonavahvuudesta poistuneesta henkilöstä, sävyä alakuloon tuo kaihoisa trumpetti. Paikoin karun nylonkielisen kitaroinnin, mantramaisen laulannan ja synteettisten äänien liitto tuntuu vangitsevalta. Saxon on kuitenkin bändi, jonka on vaikea ajaa totaalisesti metsään edes laput silmillään, sillä yhtye pystyy vääntämään perusasioitakin pari kierrosta kireämmälle ja pelastautumaan katastrofilta. Biisien teho pohjaa yhä niiden lastenlaulumaiseen helppouteen. Io on sitä vastoin kauttaaltaan melkoista Hans Zimmerin jämäkamaa. Pikakelataan vuoteen 2022, ja nyt göteborgilaisyhtyeen uppiniskaiselle tyyliuskollisuudelle – josta on poikennut ainoastaan Infected-niminen (2011) mahalasku – täytyy nostaa jo hattua. Erityisesti levyltä kuulee Klaus Schulzen kaltaisten 70-luvun syntikkasaksalaisten vaikutuksen. Sanoitukset vilisevät sekä hyvähenkisiä kannustuspuheita että manowarmaisuuteen asti korneja metalliveljeyskliseitä. KAROLIINA KANTOLA HHH K u v a: Lo re n R ei m er. Nelisenkymmentä vuotta sitten perustettu Tears For Fears on kerännyt instrumenttinsa kasaan ja julkaissut uuden studioalbumin lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Vaikka rifftehtailu raikaa komeasti, melodiat ja kaikki muu on liian usein siirretty sivuun. Ja juuri riffeihin Saxonin musiikki pitkälti perustuu, myöhempinä aikoina niin hyvässä kuin pahassa. Jos sähkösoittimet sipaistaisiin pois Fosterin taiteesta, hän voisi olla joku historian hämyyn kadonnut väärinymmärretty kulttiartisti, jonka kirjallis-runollista sanoitustyyliä ja pienillä sävelnyrjähdyksillä rikastettuja minimalistisia lauluja palvottaisiin keräilijöiden keskuudessa. Biff Byford jaksaa korostaa, miten biisi lähtee riffistä. Rummut on miksattu etualalle, mikä sopii äänikuvaan pienen alkutotuttelun jälkeen. Jos ottaa syyniin laulujen perusrakenteet ja melodiat, Josephine on monin paikoin tiukasti traditiossa. Se kehittyy melko tylsistä arpeggioista melodiseen, melankoliseen leijailuun, joka tuo mieleen Tangerine Dreamin Alpha Centauri -albumin eeppisyydet. John Mellencamp Strictly A One-Eyed Jack Universal 70-vuotias veteraani on edennyt jo 25. Tästä syystä levyn vaihteluväli on joltisenkin kapea. Levyn korvamadoksi ja arvatenkin myös hitiksi noussee yhdessä kähisty Wasted Days. liinin koulukunnan soundista. Onneksi albumi sisältää myös sitä syntikkapoppia. Foster tuntuu arkaaiselta aikamatkaajalta, joka jokaisen kappaleen jossakin taitteessa paljastaa olevansa 2020-luvun asukki. Oikea vastaus lienee sekä että. Esimerkiksi kappaleiden The Tipping Point ja My Demons tahdissa tanssii oikein mielellään omassa olohuoneessa – ja toivottavasti taas jonakin päivänä tanssilattialla neonvalojen loisteessa. Vaikkei yhtyeen omassa kaanonissa perushyvän Hammer Of Dawnin biiseistä voi havaita liukuhihnamaisuutta tai biisihanojen kuivumista, siitä ei pääse mihinkään, että bändi kierrättää edelleen samoja ideoita. Ei Josephine Foster kuitenkaan täyspainoinen weirdokaan ole, vaikka hän selvästi harkituilla oudoilla äänillä ja kitaran taustalla pihisevine syntikoineen siihen suuntaan assosioituu. Jo avauskappaleen No Small Thing ensimmäiset tahdit saavat pysähtymään: tämä kuulostaa hyvältä. Hammerfallille paras quo on status quo. The Tipping Point heijastelee bändin alkuajan tuotantoa, ja sehän passaa kaikille kasarihittien ystäville. Oscar Dronjakin kitarariffit ovat simppelin tarttuvia ja Joacim Cansin tenori lentää ja kantaa, vaikka ikää tulee mittariin. Ajoittain bändi innostuu sovittamaan kappaleitaan vähän enemmän, ja tällä kerralla taas vähän vähemmän. Tarttuvassa Chasing Rainbow’ssa käytetään onnistuneesti myös naiskuoroa. Tuplabassarit lätkyttävät reippaaseen keskitempoon tai nopeammin. Onko Foster suht normaali menneisyyden maailmoja kanavoiva uusfolkkari vai outo avantgarde-näplääjä. Carpe Diem on periaatteessa osa samaa jatkumoa, jota yhtye on kulkenut kymmenkunta vuotta ja resepti on entistä napakammin keskittynyt riffien ympärille. Jos käyttää hehtaaripyssytermiä folk, Godmotherin maailma on kaukana uusakustisen kentän populaareimmasta laidasta. soololevyynsä ja vaikka suurimmat menestyksen päivät ovat jo kaukana, annettavaa riittää edelleen. Sitä sen fanit tosin odottavatkin. The Pilgrimage on pilkahdus Saxonin loiston päivistä, jolloin yhtye säteili musiikillaan uljasta gloriaa, ja ehkäpä siitä voisi hyvinkin olla uudeksi 747:ksi. PEKKA LAINE HHH Saxon Carpe Diem Silver Lining Saxonilla oli takavuosina ongelma. Kakkospuolen Ea on kappaleista parempi. Living On The Limit sentään viittaa siihen, että bändi osaa ja pystyy, jos se vain haluaa. Mutta on joukossa sentään yksi todellinen helmi. Ponnistuspohja löytyy laajasti ottaen ennenkin hyviksi havaituista countrysta, folkista ja rockista, samoin aiemminkin tuttu viulu tuo perinnehenkiseen musiikkiin omia sävyjään. Toisinaan siinä on jotakin pakotettua ja teennäistä. Ja Saxon on kuitenkin bändi, jonka soisi onnistuvan enemmän kuin mielellään
Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. Perinteisimmästä räimeestä yhtyettä nostaa esiin ajoittaiset konetaustat, joiden myötä mieleen tulevat The Streets ja Sleaford Mods. Eikä Yard Act ole ansiotta noussut uusimman sukupolven kärkeen. Ilahduttavaa on se, että useammassakin kohdin käy edelleen selväksi, mikä Scorpionsista on tehnyt aivan omanlaisensa hevibändin. Jännittävät sävelkuviot ja pahaenteisen psykedeeliset tunnelmat muistuttavat tästä, helpot rokkirallatukset niistä vähemmän riemuittavista ajoista. Tätä syntyy automaattisesti kun brittinuoret marssivat ensi kertaa treenikselle ja ottavat kitarat käteen. KOSKINEN HHH Sonata Arctica Acoustic Adventures – Volume One Atomic Fire Sonata Arctica teki vuonna 2019 akustisen kiertueen, jonka suosion innoittamana bändi päätti tallettaa kappaleidensa akustiset versiot myös levylle. Niin hienolta kuin biisit kuulostavat, albumi jää hieman etäiseksi. 64 SOUNDI Yard Act The Overload Island Post punk on briteillä veressä, vähän kuin meikäläisillä molli-iskelmärock. Nautitaan siitä vielä kun voidaan, kyynisenä veikkaan tylsempää kakkoslevyä. Levyarviot > ...mitään viheltelyjä ei ole mukana... Assassine(s) soikin 2020-lukulaisen raskaasti ja isosti, ja äänimaisema on koko ajan aivan tapissa, olkoon sitten kyseessä alavireinen groove, sirkkelin lailla penetroiva sähkökitara tai ranskan kielellä tulkittu, rääkymisestä kuiskauksiin vaipuva huutolaulu. Sonata Arctican muusikoiden suvereenit taidot ovat kyllä käyneet ilmi jo bändin muilta levyiltä, mutta akustisilla versioilla soittajien dynaaminen työskentely kohoaa selkeämmin esiin. Muutama onnistunut sikermäkin levylle mahtuu ja parin biisin naisnäkökulma on kiinnostava, mutta muuten oma anti jää vähäiseksi, jopa Hartin mylvähdykset jäljittelevät usein Plantia. Bändin kappaleiden ytimessä ovat usein onnistuneet ja koukuttavat melodiat, jotka näin riisutumpina versioina osuvat jopa helpommin maaliinsa. Levyn kestäessä pelko voiman katoamisesta osoittautuu liitoitelluksi, mutta ei täysin turhaksi. Mikä ei ole välttämättä huono asia, etenkin jos vaihdossa saa näin monta indiediskon lattiantäyttäjää. Sonata Arctican sävellykset toki kestävät monimuotoistakin sovittamista, ja siksi yhtyeen on ollut eittämättä helppo muokata kappaleensa akustisiksi versioiksi. Siitä on kiittäminen katkeamatonta, PIL:stä ja Gang Of Fourista Shameen ulottuvaa jatkumoa, josta ei vuosikymmenten vaihtumista juuri huomaa. Ensimmäinen mieleen nouseva sana on turha. Celestellä on ilman muuta dynamiikan tajua, mutta se on hieman piilotettu turbotuotannon alle. Leedsistä ponnistavan nelikon suurin vahvuus on onnistunut tasapainoilu turhautuneen äkäisen sanoman ja hurtin, musiikissakin kuuluvan huumorin välillä. Ja niin se taitaa olla Hartillekin, sillä hän on pitäytynyt levytysten sovituksissa lähes piirulleen. Silti erityisesti on ihmeteltävä 73-vuotiaiden Rudolf Schenkerin riffikynän terävyyttä ja Klaus Meinen laulun kuulautta. Celeste ei anna palaakaan ilmaiseksi, vaan murjoo jopa piinallisella intensiteetillä. Maailman paras urkusoundi. Rytmit ovat selkeitä mutta osin hyvinkin monimutkaisia, kitaravallit manaavat esiin hyökyaaltoja ja tunnelma on erittäin murhanhimoinen – kuin uuden aallon äärielokuva olisi ottanut musiikillisen muodon. MIKKO MERILÄINEN HHH Scorpions Rock Believer Universal Germaaniheavyn ikihonka on vireänä. Ei tätä oikein huonoksikaan voi moittia, tuottaja Rob Cavallo ja soittajat ovat tehneet sinänsä hyvää jälkeä. Konserttitallenne olisi puolustanut paremmin paikkaansa. ANTTI MARTTINEN HH Pääesiintyjät Lauluja laitakaupungilta Bluelight Francinen kylkeen syntyneen Pääesiintyjien Pitkäsoitto (1993) oli hämmentävä sekoitus rockabillyä ja vanhojen Suomi-Filmien rillumarei-estetiikkaa. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. Trio vaikeni 26 vuodeksi pian ensilevynsä jälkeen, mutta houkutus palata kävi lopulta ylivoimaiseksi. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Beth Hart A Tribute To Led Zeppelin Provogue Raspikurkkujen kruunaamaton kuningatar on tarttunut isoon haasteeseen ja ottanut käsittelyyn Led Zeppelinin monille pyhän sävelaarteiston. Mutta eipä siinä, ainahan kulmikas, puoliksi puhuttu rockin renkutus maistuu. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. Oma panos jää lauluun, joka sopii kyllä hyvin Robert Plantin vastineeksi. Helpointa olisi vetäistä verrokiksi The Fall, mutta Yard Act on Mark E. Acoustic Adventures ei aivan sovellu samanlaisiin käyttötarkoituksiin kuin bändin sähköiset levyt, mutta sillekin on helppo ounastella paikan löytyvän. Mitään viheltelyjä ei ole mukana, vaan levy on selkeä latinki heavy rock -biisejä. Kaikkiaan on vaikea käsittää vuonna 1965 perustetun bändin kuulostavan näin energiseltä ja… hyvältä! Rock Believer on kirkasotsainen ja kitarapainotteinen hevirokkilevy, joka tuo mieleen useampaankin kertaan yhtyeen musiikillisesti parhaan jakson 1970-luvulta 1980-luvun alkupuolelle. Helppoa kuunneltavaa Assassine(s) ei missään tapauksessa ole. Maahantuomme näitä ja paljon muita. Lättähatun paluuta (2020) seuraava Lauluja laitakaupungilta pitää kiinni Pääesiintyjien kahdesta Celeste Assassine(s) Nuclear Blast Lyonin kauniista kaupungista kajahtaa surumielisen synkeää musiikkia, kun sludgea, post-hardcorea ja hieman black metaliakin yhdistelevä Celeste julkaisee kuudennen albuminsa, ensimmäisen ison Nuclear Blast -metalliyhtiön kautta. Smithin tekemisten rinnalla kovin harmiton tapaus. www.power-sound.fi 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! SOITINLIIKE SOMEROLLA K u v a: Jo n at h an B o u il la u x. Joukossa on kyllä aika yhdentekevää ja paikoin rasittavaakin materiaalia, mutta vähemmässä määrin. Rumpali Timo Järvisen ja lähinnä Whistle Baitistä ja Agents-pestistään tutun Vesa Haajan mukaantulon myötä Mika Jokisen ja Pete Salomaan bändi aktivoitui viimein vuonna 2019. Sonata Arctican melodinen metalli on perustunut bändin kykyyn löytää kappaleisiinsa vielä enemmän voimaa kuin bändiltä voisi odottaakaan, ja yhtyeen tunnelataus on ihan omaa luokkaansa. Papparaiset pistelevät heavya hyvällä sykkeellä ja jopa yllättävään sävyyn. Kolme isointa järkälettä Whole Lotta Love, Kashmir ja Stairway To Heaven tarjoillaan heti kättelyssä ja tunnelma alkupalojen jälkeen on omituinen. MIKKO MERILINNA HHHH www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. KIMMO K. Eikä ohjelmistoon ole valittu mitään vähemmän kuultuja paloja, vaan niitä kaikkein tunnetuimpia. Yhtyeellä on karismaa niin musiikissaan kuin muutenkin, ja Overloadille on kasaantunut hyvä määrä vetäviä bassoriffejä ja tarttuvia hokemia. Skorppari-levyllä debytoi rumpali Mikkey Dee, jonka Motörhead-tausta ei taatusti heikennä ilmaisun huomattavaa jämäkkyyttä. 16 biisiä on totta kai liikaa, mutta kun pahoja tyylitai laatunotkahduksia ei ilmene, niin menköön. Yhtyeen tyylikkyydessä ja raskaudessa on paljon samaa henkeä kuin alkuaikojen Gojirassa, olkoon tämä mielleyhtymä maantieteellisesti hätäinen tai ei. Livenä nämä esitykset toimivat takuuvarmasti, ja onhan tämä hetkeksi mukavaa vaihtelua, mutta kotikuuntelussa käsi hakeutuu kyllä jatkossa paljon useammin levyhyllyn kohtaan L kuin kohtaan H. Viehättävää on myös se, kuinka levällään Yard Actin tyyli vielä on – epäilemättä tahattomastikin
Metal ja näin ollen myös Metal II ei musiikillisesti kuulu Annihilatorin parhaimmistoon. Uutuudellaan Annihilator on muutoin voimiensa tunnossa ja bändin asenteesta löytyy edelleen rujoutta, joka boostaa yhtyeen esiintymistä, mutta kappalemateriaalin puutteisiin yhtye ei pysty vaikuttamaan. Lauluja laitakaupungilta -albumin perusteella uskaltaa olettaa Pääesiintyjien tähtäävän rillumabillyllään ennen kaikkea hyväntuulisuuden levittämiseen. Osa lauluista on niin tökeröjä pastisseja, että ne saavat ihmettelemään Sonyn A&R:ien löyhäpäisyyttä. MIKAEL MATTILA H Annihilator Metal II Ear Jeff Watersin johtama Annihilator on äänittänyt uudelleen vuonna 2007 julkaistun levynsä Metal. Sonjan tarina on varkaus Anssi Kelan Millasta, Kohta oon vanhan rojaltit pitäisi maksaa Samuli Putron Elämä on juhlalle. Warrior on kaikkinensa kuitenkin Freyn soolouralla askel parempaan suuntaan. Vierailijatkaan eivät päässeet alkuperäisellä äänitteellä parhaimpaansa Alexi Laihoa lukuun ottamatta. Sitten hän päätti ”uudistua”; katosi mediasta, pääsi Kaikulle Pekka Ruuskan talliin, vaihtoi ruuhkatukan vesikampaukseen ja julisti, että Ehkä joskus tiedän miksi sisältää ”vihdoin” tekijänsä näköisiä lauluja.. Tältä ehkä tuntui heistä, jotka aikoinaan kuulivat Arttu Wiskarin Mökkitien ensimmäisen kerran. Aloituskappale Future Hackers vastaa vielä ennakko-odotuksiin ja toimii kaikessa energisyydessään ja iskevyydessään. Levyllä Hakaniemi käy läpi puupäisimmän mahdollisen suomi-normcoren lottopalloista taksikuskeihin ja koirankusettamiseen, ja kun hän (s. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Tauno ja Ansa ei selitystä kaipaa, mutta Kaunis Veera on oudompi tapaus. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Levy tuntuu musiikilta niille kehyskuntien pikkuporvareille, jotka haluavat Juha Tapioonsa vaihtelua, mutta joille Putron risuparta on liian dekadentti. Bändi oli thrashin uranuurtaja runsas 30 vuotta sitten, mutta sittemmin yhtye alkoi menettää otettaan ja vähän väliä lipsui lajityyppinsä keskikastiin. Mieti Antti Holman Raastepöytä-niminen Zen Café -parodia kymmenen kertaa toistettuna ja täysin vailla huumoria, niin saat tämän. Selkein huti on cover Tina Turnerin We Don’t Need Another Hero -kappaleesta. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Voi hemmetti. Merkittävämpi muisto jo edesmenneistä vierailijoista olisi jäänyt jos yhtye olisi tehnyt uuden levyn, jolla se olisi palannnut juurilleen ja liittänyt Van Halenin ja Laihon vierailut vain bonuskappaleiksi. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 104,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 119,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa. Sinänsä fiksua, ettei Turneria ole yritetty matkia vaan lähdetty tekemään jotain omaa, mutta lopputulos on vain liian pliisu toimiakseen. Metalin kappaleet edustivat aikoinaan hieman monimuotoisempaa ilmaisua kuin yhtyeen muut albumit noihin aikoihin, mutta yhtye oli lipunut jo varsin kauas alkuvuosiensa erinomaisuudesta. MARKO SÄYNEKOSKI HH Jessi Frey Warrior Frey Enterprises Industrial metalia soittaneen Velcra-yhtyeen keulilta tuttu Jessi Frey julkaisi 2019 Villainesssoololevyn, jonka syntikkapoppiin oli haettu vaikutteita Depeche Moden ja New Orderin kaltaisilta nimiltä. SOUNDI 65 kulttuurisesta perimästä. Musiikki on osin iskelmällisellä otteella maustettua rock’n’rollia ja rockabillyä, mutta lyriikat tarjoavat kosolti 50-luvun kotimaista elokuvaa nostalgioivaa kuvastoa. Kyseessä on kunnianosoitus Alexi Laiholle ja Eddie Van Halenille, jotka esiintyivät varsin mittavan vierailijajoukon mukana tuolla 15 vuotta sitten julkaistulla leyllä ja joiden silloin äänittämät raidat on sisällytetty myös tälle uudelle versiolle. VESA SILTANEN HH Tilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Aikka Hakala & Banditsin Be Seeing Youn kääntyminen Kun nähdään taas -tribuutiksi kohoaa sitä vastoin yhdeksi levyn helmistä. Ville Salmisen elokuvaklassikon avainsanojen istuttamista Elvis Costellon Radio Sweetheartiin ei voi pitää levyn onnistuneimpana ideana. PERTTI OJALA HHH Aleksanteri Hakaniemi Ehkä joskus tiedän miksi Sony Aleksanteri Hakaniemen ura on ollut epätoivoista hakuammuntaa lapsellisesta itsesääliräpistä mukasyvällisiin erolauluihin. Tosin ei Janne Rintalakaan kehtaisi olla näin pöyristyttävän tosikko. Warrior-levyllä Frey ottaa taas muutaman askeleen lähemmäs rosoisempaa ja rankempaa soundia ja saatekirjeessä mainitaan sellaiset nimet kuin Nine Inch Nails, KMFDM ja Skinny Puppy, mikä lupaa hyvää. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Onko sellaisia ihmisiä. Alun minimalistinen tunnelmointi toimii vielä joten kuten, mutta viimeistään kertosäkeestä puuttuu se karisma ja voima jota Turnerilla on. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. 1994) Elokuu-kappaleessa yrittää keksiä metaforan omalle ”aikuisuudelleen”, hän valitsee konjakin. Valitettavasti loppulevyllä osumatarkkuus heittelee rankasti osuen välillä lähemmäs maalia kuten tarttuvalla kertosäkeellä varustetulla Antifragilella
– Onneksi satuimme taltioimaan Ludwigsburgin keikan Euroopankiertueen aikana. Muistan ne fiilikset edelleen kuin eilisen päivän... – Kyllä. Göteborgin-kodistaan Soundille soittava kitaristi Oscar Dronjak aloittaa videohaastattelun kiittämällä ”hyvää onnea koronan suhteen.” – Julkaisimme edellisen Dominion-levyn elokuussa 2019. Aikataulujen puolesta korona ei siis onnistunut iskemään meihin kovimmalla mahdollisella voimalla – ainakaan vielä! Nostetaanpa uudelta Hammer Of Dawn -kiekolta esiin pari juttua, ja aloitetaan Venerate Me -biisistä. – Aloitan sanomalla, että mainitsemasi juttu tulee varmasti jakamaan fanien mielipiteet, naurahtaa Dronjak. Millaisia tuntemuksia tämä herätti. – The Halo Effectin kaverit ovat vanhoja tuttuja ja olin kuullut kaupungilla huhuja uudesta yhtyeestä, mutta esimerkiksi kokoonpano tuli minulle silti yllätyksenä, sanoo Dronjak. HammerFallin varhaisessa kokoonpanossa vaikuttivat muun muassa kitaristi Jesper Strömblad ja laulaja Mikael Stanne. Pääni käytännössä räjähti, kun luukutimme esimerkiksi The Gods Made Heavy Metal -kappaletta kovalla äänenvoimakkuudella. Otetaan vielä yksi juttu... Hah hah! Entä kertooko levyn avausnumero Brotherhood sinun ja Joacimin pitkäaikaisesta toveruudesta. Kun valmistelimme Venerate Me -kappaletta, tajusin erään kohdan olevan kuin tehty King Diamondin vierailua varten. Sitten lähetin aihion solisti Joacim Cansille, ja hänen oli määrä tehdä kappaleen lopulliset sanoitukset. Hänellä sattui olemaan ennakkokopio Manowarin Louder Than Hell -albumista (1996), ja menimme sitten kuuntelemaan tätä levyä. No, emme sitten skipanneet. Miten syntyi Reveries-biisin yllättävä ”naa naa naa” -lauluidea. Mitä pidät heidän uudesta The Halo Effect -yhtyeestä. No, kolmisen viikkoa myöhemmin koko maailma alkoi sulkeutua nopealla tahdilla, huokaisee Dronjak. Pontus pirautti Kingille, ja hän lupautui mukaan saman tien, hymyilee kitaristi. Kun ihmettelin, miksi hän ei laula siinä kohdassa mitään oikeita sanoja, Joacim tuumasi tämän ”hölynpölyn” kuulostavan niin hyvältä, ettei meidän kannata skipata sitä. Tosin vielä enemmän se kertoo maailmanlaajuisesta heavy metal -yhteisöstä, johon me kummatkin ilomielin kuulumme, hymyilee Dronjak. Raskaamman puoleista asiaa. HammerFall oli toki perustettu jo vähän aikaisemmin, mutta tuolla hetkellä tajusin tarkasti, että minun täytyy ryhtyä levittämään heavy metalin ilosanomaa kaikille kansoille. Dominion-kierroksen viimeinen keikka taas tapahtui Moskovassa helmikuussa 2020... Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 66 SOUNDI R uotsalainen power/heavy metal -yhtye HammerFallin uusi albumi Hammer Of Dawn on juuri ilmestynyt. Teoksessa vierailee itse King Diamond. Sen jälkeen lähdimme tien päälle ja rundasimme muun muassa PohjoisAmerikassa sekä Euroopassa. – Kaikki The Halo Effectin jäsenet (myös basisti Peter Iwers, rumpali Daniel Svensson ja kitaristi Niclas Engelin) ovat soittaneet jossakin vaiheessa In Flamesin riveissä, ja tämä uusi bändi onkin todellinen vanhan liiton In Flames -fanin unelma. Sain sitten myöhemmin hänen versionsa, ja myös Joacim lauloi ”naa naa naa”... – Kun tein kappaleen demon, lauloin kohtaan huvikseni ”naa naa naa”, sillä sanoitukset eivät olleet vielä valmiit. – Toinen kitaristimme Pontus Norgren toimii Kingin bändin livemiksaajana. Sinä täytit äskettäin viisikymmentä. – Kun tapasimme, Joacim työskenteli levykaupassa. Kun korona sitten iski päälle pahemman kerran eikä keikkoja ollut, meillä oli taskussa valttikortti nimeltään Live! Against The World. En koe olevani puolen vuosisadan ikäinen, en sinne päinkään. Toki kehoni vanhenee niin kuin muillakin, mutta heavy metal näyttää pitävän mieleni hyvinkin nuorekkaana. – Tiedätkö mitä. Julkaisimme tämän livepaketin syksyllä 2020, ja samaan aikaan työskentelimme kulisseissa uuden albumin kimpussa. Hah hah! OSCAR DRONJAK ja viisi tärkeää levyä takavuosilta: ACCEPT: Balls To The Wall JUDAS PRIEST: Screaming For Vengeance TWISTED SISTER: Stay Hungry KISS: Animalize SLAYER: Hell Awaits HammerFall HEAVY METALIN ILOSANOMAN LÄHETTILÄÄT. Jostakin syystä tunsin vahvasti, että ”play it louder than hell / we promised that we would” -sanoitukset on tarkoitettu juuri minulle
No, ensi vuosi tuo tullessaan ainakin yhtyeen 25-vuotisjuhlat. SOUNDI 67 M elankolisten tunnelmien kiistattomana mestarina tunnettu funeral doom -pioneeri Shape Of Despair ei ole pitänyt kiirettä viime vuosina – niin, kuinkapa muutenkaan. Elämän kuohut toki saattoivat viedä hetkeksi erilleen, mutta musiikki yhdisti meidät uudelleen. – Kuten jo sanottua, musiikin sävyistä voi löytää joitakin yhtymäkohtia yhtyeen varhaiseen taipaleeseen liittyen, mutta paluuta tehdään muillakin tavoilla. Nyt, valkoisena hohtavan pakkastalven hiljalleen väistyessä, on kuitenkin saavuttu siihen kylmiä väristyksiä selkäpiihin tuovaan hetkeen, kun pitkissä varjoissa viihtyvä sekstetti tarjoaa seuraajan vuonna 2015 ilmestyneelle Monotony Fields -järkäleelle. – Kun duunikalenteri on tukossa ja pää täynnä kusta, tulee joskus tehtyä tyhmiä päätöksiä. Alleviivaako albumin otsikko Return To The Void nimenomaan paluuta kohti menneitä aikoja ja tunnelmia. – Tarkemmin ajatellen: voisimme ehkä miettiä jonkinlaisen erikoiskeikan tekemistä... Ihanaa! Tulevasta on toki tällä hetkellä vaikea sanoa mitään vedenpitävää, mutta millaisia suunnitelmia Shape Of Despairilta löytyy esimerkiksi kuluvan vuoden varalle. Toki myös muilla bändin jäsenillä on muita projekteja. – Tällä hetkellä lukkoon lyötyjä keikkoja ovat Tuska ja saksalainen Party.San -festivaali. Ja jos katsotaan tarkemmin esimerkiksi lauluja, niin tällä kerralla melodioista tuli monipuolisempia ja biiseistä löytyy paljon erilaisia sävyjä, eikä suinkaan pelkkää monotonisuutta. – Emme ainakaan näillä näkymin, sanoo Salomaa. – Tällä kerralla jokainen yhtyeen jäsen oli mukana esimerkiksi sovittamisessa, eivätkä kaikki hommat kaatuneet pelkästään Jarnon harteille. Mietimme toki muitakin vaihtoehtoja, mutta päädyimme kuitenkin käyttämään Return To The Voidia, sillä se kuvastaa albumikokonaisuutta ja bändin yleistä tilannetta varsin osuvasti, sanoo laulaja Henri Koivula. – Itse koen niin, että Return To The Void on Shape Of Despairin yhteisöllisin levy – jos näin asian voi edes ilmaista, sanoo puolestaan solisti Natalie Koskinen. Kipinä ei jostain syystä kuitenkaan sammunut ihan kokonaan ja kun sitten Jarnon kanssa aloin varovasti viestitellä mahdollisesta paluusta setin taakse, peli oli aika pian selvä. Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun tulin aivan toisiin ajatuksiin: ”Tämähän itse asiassa soundaa enemmän Shapelta kuin mikään!” – Albumin valmisteluprosessi oli kaiken kaikkiaan pitkä, mutta toisaalta menneisiin vuosiin mahtuu myös Counting Hours -kokoonpanon The Will -debyyttialbumi. – Se toimi levyn työnimenä pitkään. Rumpali ottaa puheenvuoron. Tai no, vielä tarkemmin ajatellen: eihän sellainen ole ollenkaan meidän juttu! PALUUTA MONILLA RINTAMILLA ”Kun duunikalenteri on tukossa ja pää täynnä kusta, tulee joskus tehtyä tyhmiä päätöksiä.” K u v a: H en ri K o iv u la. Aiotteko juhlia. Ensimmäiseksi syntyi levyn avaava nimikappale, toisena muotonsa sai kakkosbiisi Dissolution ja niin edelleen, aloittaa kitaristikosketinsoittaja Jarno Salomaa. – Näiden ensimmäisten sävelmien aikoihin hieman mietitytti, sillä uusi materiaali kuulosti aluksi turhankin primitiiviseltä ja myös yhtyeen alkuaikoihin viittaavalta. Nythän on nimittäin tapahtunut sellaista, että Samu Ruotsalainen on palannut orkesterin riveihin muutaman vuoden sapattivapaan jälkeen. Katsotaan mitä muuta tulevaisuus tuo tullessaan. Kun soitin Shape Of Despairin kanssa livenä edellisen kerran – siis vuonna 2015 –, olin noin 120-prosenttisen varma siitä, että lopetan kaikenlaisen soittamisen kokonaan ja myyn rummut pois. – Ajat ovat tietysti mitä ovat, aloittaa Koskinen. – Aloin kirjoittaa tuoreen Return To The Void -albumin materiaalia talvella 2016
– Se oli selkeä välityö. – Tuon ajan ihmiset luulivat suututtaneensa jumalat ja saaneensa kostoksi ikuisen pimeyden ja kylmyyden. Tämän osuvampaa – synkempää – lähtökohtaa death/doom-levylle on hankala keksiä! Isossa kuvassa käsittelen levyn teksteissä ihmisen luontosuhdetta ja elämän haurautta. Osa pitää Gothic Tapesia parhaana levytyksenäni, mutta omasta mielestäni se olisi pitänyt joko jättää tekemättä tai julkaista se jollakin muulla nimellä ja jonkun toisen laulajan tulkitsemana, kertoo Laakso. Maaliskuussa ilmestyvä Kuusumu on vuonna 2010 perustetun KuoleIKUISTA PIMEYTTÄ JA KYLMYYTTÄ manlaakson omaperäisin ja kovatasoisin albumi tähän mennessä. Onko kuopiolaisen death/doom-yhtye Kuolemanlaakson edellisestä Tulijoutsenstudioalbumista tosiaan vierähtänyt kahdeksan vuotta. – Konkreettisena esimerkkinä voisin mainita esimerkiksi sen, että tein uuden levyn kosketinosuudet Aleksi Munterin (ex-Swallow The Sun) kanssa. Se aiheutti nälänhätää, kuivuutta ja kuolemaa, kun viljat, puut, kasvit ja muut eivät päässeet kasvamaan, kertoo Laakso. No, ehkä muistijälkiä hämmentää se, että multilahjakas Kuolemanlaakso-kippari Markus Laakso julkaisi M. Luonto on herra ja me olemme mitättömän pieniä! Kuolemanlaakso Kuolemanlaakso MARKUS LAAKSO ja viisi Kuolemanlaaksoon vaikuttanutta albumia: TRIPTYKON: Eparistera Daimones MY DYING BRIDE: Turn Loose The Swans ANGELO BADALAMENTI: Soundtrack From Twin Peaks AMORPHIS: Tales From The Thousand Lakes BLACK SABBATH: Paranoid K u v a: R ik u Jo k in en MARKUS LAAKSO ja viisi Kuolemanlaaksoon vaikuttanutta albumia: TRIPTYKON: Eparistera Daimones MY DYING BRIDE: Turn Loose The Swans ANGELO BADALAMENTI: Soundtrack From Twin Peaks AMORPHIS: Tales From The Thousand Lakes BLACK SABBATH: Paranoid. – Nauhoitimme levyn viime kesänä, ja Santura tuli hommiin Suomeen. – Katsoin dokumentin vuonna 535 tapahtuneesta luonnonkatastrofista. Suomalainen rajavartija oli osoittautunut metallifaniksi, ja hän tiesi muun muassa Triptykonin. Santura (Triptykon, Dark Fortress). Lisäksi myös laulaja Mikko Kotamäki ja rumpali Toni Ronkainen ylittivät itsensä! Kuusumun tuottajana toimi Kuolemanlaakson vanha yhteistyökumppani V. – Tiesin pitkään, että Pimeys laski tulee käynnistämään kokonaisuuden ja luomaan levylle halutun aloitustunnelman. 68 SOUNDI Bazook! Teksti: Timo Isoaho > M itä ihmettä. Hän oli sitten unohtanut täyttää erään maahantulokaavakkeen, ja matka tyssäsikin lentokentälle. Lopputulos oli joka tapauksessa se, että mies toivotti Santuran tervetulleeksi Suomeen! Pystytkö nostamaan esiin jonkinlaisia avainbiisejä uudelta levyltä. Kuusumun sanoitukset pureutuvat noin puolentoista tuhannen vuoden takaiseen kylmään ajanjaksoon. Ilmasto kylmeni dramaattisesti tulivuorenpurkausten aiheuttaman massiivisen tuhkapilven takia, ja maapallo menetti suuren osan auringon lämmöstä puolentoista vuoden ajaksi. Surun sinfonian työnimi taas oli Paras biisi, ja se kertonee jotakin. – Henkilökohtaisesti minulla oli vain yksi tavoite: tehdä hyvinkin onnistunutta Tulijoutsenta parempi levy. Kuusumu on edeltäjiään monipuolisempi, musikaalisempi, melodisempi ja harmonisempi. 1: The Gothic Tapes -levyn vuonna 2016, ja esimerkiksi Wikipediassa tämä teos listataan Kuolemanlaakson albumiksi. Laakso – Vol. Aikomus toteutui, sillä mielestäni harppasimme uudelle tasolle kaikilla sektoreilla. Eikä unohdeta sitäkään, että viisi vuotta myöhemmin alkanut paiseruttoepidemia niitti kolmasosan Euroopan asukkaista... Aiemmin olen väsännyt koskettimet omin päin, mutta Aleksin työpanos nosti orkestraatiot ihan toisiin sfääreihin. Katkeruuden malja ja Pedon vaisto taas esittelevät uusia tuulia, niin kevyemmältä osastolta kuin blackmetalisemmalta puoleltakin. Santura soitti keskellä yötä ja kertoi, että hänet käännytetään takaisin. Mainitun Gothic Tapesin lisäksi olen ollut viime vuosina tekemässä kahta kirjaa (Amorphis ja Folk Metal Big 5) ja myöhemmin tänä vuonna ilmestyvää Her Shadow -yhtyeen debyyttialbumia. Onhan tässä tullut myös perheenlisäystä ja päivätöitäkin on pitänyt painaa. Aloin selvitellä tilannetta, mutta samassa tuli uusi puhelu. – Nyt täytyy myöntää, että pitkä levytystauko johtuu allekirjoittaneesta
@episodilehti @episodi_lehti @Episodilehti Kaikki elokuvista episodi.fi
Videoiden tekijät, vloggaajat, kilpailevat suosiosta, sillä suuret katsojamäärät tietävät lisää mainostajia ja sitä myöten lisää rahaa. Vaikka laitevideoissa on ennen muuta kyse tuotteesta, keräävät vloggaajat faneja myös soittamisellaan. M usiikinharrastajat käyttävät vuosittain yhä enemmän rahaa soittimiin ja erilaisiin musiikkilaitteisiin, käy ilmi statista.comin tilastoista. Unboxausta mielenkiintoisempia ja hyödyllisempiä ovat soittimien ja laitteiden arvosteluvideot, joihin itse olen suorastaan koukussa. Valmistajat tuottavat laitteista jatkuvasti uusia, ”parempia” versioita, jotka meidän on aivan pakko saada, ja verkkokaupassa impulssi ostaminen on luvattoman helppoa. Yksi viime vuosien trendeistä on ollut Youtuben unboxing-videot, joissa jengi avaa tilaamiaan paketteja ja kertoo ensivaiku telmastaan. 70 SOUNDI SOUNDI PB ”Kaikki tietävät, kuinka ihanalta paketin avaaminen tuntuu, vaikka samalla ajatus ikuisesta joulusta hieman epäilyttää ja nolottaakin.” mista edustaa yhdysvaltalainen Mike Hermans, jonka jazzahtavat improvisaatiot ja näkemykselliset sovitukset tunnetuista popkappaleista ovat saaneet useat katsojat anelemaan häneltä näistä levytettyjä versioita. Seuraan itse päivittäin käytettyjen kitaroiden ja musiikkilaitteiden kauppaa ja yhä useammin nettitoreilla törmää siihen, että ihmiset myyvät heräteostoksiaan. Youtuben musiikkilaiteyhteisö olisi huomattavasti köyhempi ilman Henning Paulyn ja The GuitarGeekin kaltaisia koomikkoja, jotka ovat silti arvioissaan asiantuntevia. Perhanan komeasti bluesia tulkitseva Johan Joos Laur on kerännyt jäljittelijöitä, jotka matkivat hänen fraseeraustaan, joskin heikommin tuloksin. Vloggaajat ja videoiden kommentoijat tarjoavat samalla valmistajille erittäin arvokasta tietoa siitä, kuinka kehittää tuotteita paremmiksi tai korjata niiden suunnittelun heikko ja kohtia. Toisinaan persoonallinen ja innostuva tyyli voi olla kompetenssia tärkeämpää. Niiden videot ovat teknisesti laadukkaita mutta eroavat jo lähtökohtaisesti kriittisistä kuluttajaarvioista. Kaikki suosituimmat vloggaajat eivät kuitenkaan aina ole taitavimpia muusikoita. Voit samalla jopa tienata hieman rahaa. Laitearvio on joillekin riittävän hyvä tekosyy postata oma naama näkyville, vaikka videon anti jäisi innottomaksi perusriffien rämpyttelyksi. Ja ostorumba jatkuu. Osa suosituista arvioijista solmii laitevalmistajien kanssa yhteistyösopimuksia, jolloin he saavat testattavat laitteet itselleen palkkana arvostelusta. Parhaimmat arvosteluvideot ovat pitkiä teoksia, joissa laitteiden ominaisuudet ja käyttötavat käydään yksityiskohteisesti ja samalla viihdyttävästi läpi. Tätä vastoin toiset korostavat sitä, että laitteet on omalla rahalla hankittuja ja arviot rehellisiä ja kriittisiä. Kun tarpeeksi moni kuluttaja kokee saman asian soittimessa ongelmalliseksi, on valmistajan syytää ryhtyä hommiin asian ratkaisemisiksi. Lähes kaikilla laitevalmistajilla on omat Youtube-kanavansa tuote-esittelyä varten. Soittajien kamat vaihtuvat uusiin tämän tästä, vaikka entisissä ei olisi mitään vikaa. Unboxaus on modernin kuluttajakokemuksen ydintä. 60 Cycles Hum -vlogi on kerännyt lukuisia faneja intohimoisella surf-musiikin diggailullaan, vaikka kitara juuri ja juuri pysyy soittajan hyppysissä. Jos et soita bändissä tai ole esiintyvä sooloartisti, voi videoiden tekeminen korvata näitä aktiviteetteja. Ostamisesta on tullut yhä selkeämmin identiteettikysymys, jota halutaan myös manifestoida muille. Olen yhä samaa miltä, mutta toisinaan itsekin hakeudun sellaisten äärelle, kun harkitsen jonkin laitteen ostamista. Vuorovaikutusta tapahtuu yhä – joskin välitteisesti. Kaikki tietävät, kuinka ihanalta paketin avaaminen tuntuu, vaikka samalla ajatus ikuisesta joulusta hieman epäilyttää ja nolottaakin. Rautaisinta osaaVlog’n’roll! Tractatus Musica > Musiikkitieteellistä faktaa rockista Teksti: Sami Nissinen Elmo Karjalainen. Suomalaisista vloggaajista Elmo Karjalaisen pöhköt tilutusvideot ovat keränneet faneja ympäri maailmaa. Yleisö kyllä kertoo, puhutteleeko presentaatio vai ei. Vlogikulttuurissa omaperäisiä tekijöitä arvostetaan, sillä videon kautta pääsee samalla kurkistamaan (ja samastumaan) tekijän persoonallisuuteen. Parhaimmillaan vloggaaminen voi olla tulevaisuuden muusikkoutta. Kun näin ensimmäisen kerran unboxausvideon, pidin koko ajatusta idioottimaisena. Se vaikuttaa tietysti arvion uskottavuuteen
Joku kriitikko toteaakin leffassa, että ”easy listening”, ”adult contemporary” ja ”instrumental music” lienevät osuvampia nimityksiä, eräs toinen lanaa ison G:n musan maanrakoon ”masturbaationa”. Päätin jättää kommentin huomioimatta ja pistin asian hevi-Suomen marinoiman mielenmaiseman piikkiin.) Huolimatta siitä, että emme useinkaan ajattele smooth jazzia varsinaisena relevanttina kuuntelukohteena, on lähes jokainen kuullut nimen Kenny G. Smooth jazz on Amerikassa laaja ilmiö. Kotimainen käännös lienee arkikäytössä tutumpi: ”hissi jazz”. Olen tosin huomannut, että hissi jazzia terminä viljelevät eivät juuri kaan ole kosketuksissa koko genren kanssa ja silloin kyseinen lokanimi saattaa lipsahtaa yhtä lailla ohi maalistaan. Kyseessä on mahdollisimman harmiton soundimaailma, jossa kyllä revitellään fonilla, mutta kohteliaasti. Muutama omista AOR-suuntautuneista kavereistani on alkanut ujuttaa smooth jazzia keskusteluihimme, tosin kuulemma ”Kenny G:n kohdalle on jo vedettävä raja”. S uomalaisella, ja voisi sanoa laajemminkin eurooppalaisella musiikin ystävällä, on useimmiten sokea piste jazzgenren ymmärtämisessä osana amerikkalaista kulttuuriympäristöä. Farvel: Farväl Toppkonst Jone Takamäki, Umut Ça?lar, Fahrettin Aykut: Myth Of The Drum Z ehra UMO Helsinki Jazz Orchestra: Last Dance Neuklang VUODEN ALUN JAZZTÄRPIT: Kenny G. Kenny G:n karisma riittää helposti popsuosioon ja HBOdokumentti antaa lukuisia kultahippusia miehen näkemyksistä esimerkiksi soittotaitoon tai musiikin ”helppoon kuunneltavuuteen” liittyen. Kenny G, mitä mieltä. Jopa 75 miljoonaa levyä uransa aikana myynyt ja kymmeniä miljoonia lukuisilla hiteillään striimaava artisti on monelle musarakastajalle todellinen punainen vaate. Kaikesta päätellen 65-vuotias Kenneth Gorelick on äärimmäisen määrätietoinen ja kunnianhimoinen mies, jonka menestys ei ole tullut sattumalta. Lukuisat radiokanavat identifioituvat genren äänenkannattajiksi ja kuulijamäärät ovat valtavia. Hymyilevän ja yltiöpositiivisen ulkokuoren sisältä löytyy taitava businessmies. Golf-pystit ovat hänelle musiikkialan vastaavia rakkaampia, koska niissä heijastuu ”objektiivinen parhaus”. Kenny G on iso tähti myös Kiinassa, jossa on vahva markkina kansalaisten kapinamieltä hillitseville sulosoinnuille. Tai oikeastaan Kenny G:n juttu on se, että hän haluaa olla paras. ”Menikö kaikki ok. Kaikessa. ”Haluan että tämä on paras haastattelusi koskaan”, artisti toteaa ohjaajalle. (Kerran sain radiopalautteen, jossa termillä viitattiin Ahmad Jamaliin. Musiikillisesti Kenny G -soundi määrittää smooth jazzin. Synnyinmaassaan jazz nimittäin tarkoittaa monelle ”taviksille” jotain sellaista, johon aktiivinen musadiggari ei täällä kovin herkästi törmää. Vaikuttaa, että pohjimmiltaan herkän oloinen Kenny ei ihan voi sulattaa osakseen saamaansa rajua kritiikkiä, mikä on varsin ymmärrettävää. HBO:n tuoreessa Music Box -sarjassa on katsottavissa erittäin mielenkiintoinen dokumenttielokuva Kenny G:n elämästä ja urasta. Ai niin, taisin unohtaa mainita, että hän on myös menestynyt sijoittaja, eräs Starbucksin varhaisista osakkaista. Kyseessä on popformaatti, joka ei suoranaisesti asetukaan jazzjatkumolle muuten kuin pääinstrumenttinsa osalta. edellinen Jazz kiinnostaa -palsta). Aika näyttää. Kyllä, puhun smooth jazzista. Levymyynti ja vankka fanisuosio toki takaa sen, että Kenny G vähintäänkin hymyilee matkalla pankkiin. Hänen musiikkiaan on todennäköisesti kuullut, vaikkei sitä olisikaan kuunnellut. Olen viime vuosinakin kuullut muutamassa suomalaisessa asiakaspalvelutilanteessa smooth jazz -nettiradiota, mutta toistaiseksi smuuttaus vaikuttaa täällä olevan vielä lapsenkengissä. PB SOUNDI SOUNDI 71 ”Hymyilevän ulkokuoren sisältä löytyy taitava businessmies.” Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Itse asiassa läheisempää sukua smooth jazzille voisi musiikillisen idean puolesta olla new age -päädyn ambient, mutta brianenolainen tilamusiikki pelaa silti eri kortein (kts. Muu yhtye on paikalla pelkästään Kenny G:tä varten, eikä jazzista yleensä tuttua vuorovaikutusta yhtyeen jäsenten kesken esiinny. Taisin itse törmätä ensimmäisen kerran Kenny G:hen Wayne’s World 2:n (1993) klassikkokohtauksessa, jossa Garth kuvittelee olevansa Kenny G -konsertissa hammaslääkärin louhiessa kauhistuneen miesparan purukalustoa sillä hieman äänekkäämmällä poralla. Voinko tehdä jotain vielä paremmin?” Tällä mentaliteetilla Kennystä on tullut teknisesti huipputaitava saksofonisti ja kovan luokan poptähti
Pariskunnan kohtaamisiin paikallisten kanssa sekoittuu erityisesti Chrisin tarina-aihio, jonka hahmot ilmestyvät kerrontaan myös näitä esittävinä näyttelijöinä (Mia Wasikowska ja Anders Danielsen Lie), kun siitä on tehty elokuva. Ashley Kahnin teksti, samoin kuin Petri Silaksen huolellinen ja asian tunteva suomennos, etenee sujuvasti. ??. Harrastuksessakin vahvin ajava voima tuntuu olevan äidin kunnianhimo. Lopputuloksen puolesta ei tarvitse jännittää, mutta keinotekoisuudessaankin Marry Me on tietyllä tasolla toimivaa todellisuuspakoa, fanifiktionakin toimivaa tuotesijoittelun täyteistä mainosta tähdilleen. Alun yksinkertaisen bassoriffin ja Coltranen laulaman iskevän mantran ansiosta tämä modaalisen jazzin kulmakivi tuntuu nopeasti tutulta, mutta se on vasta ensiaskel. Tony (Tim Roth) ja Chris (Vicky Krieps) ovat käsikirjoittajapariskunta, jotka on saapunut Ingmarin kotimaisemiin Ruotsin Fåröhön työskentelemään uusien elokuviensa käsikirjoitusten kanssa ja esittelemään Tonyn viimeisintä elokuvaa – sekä tutustumaan Bergmanin elämään. KAT COIRO) Kahden latinotähden yhteislevyn mainosvideo on naamioitu romanttiseksi komediaksi, joka on niin umpihölmö, että raivostuttavuudessaankin se ei voi olla viehättämättä. Naisten elämäntilanteisiin linkittyy Espanjan vielä muistissa oleva mutta yhä vaiettu diktatuurin ajan kauan kaivattu esiinkaivelu – kirjaimellisestikin. Juuri ennen h-hetkeä Jennifer Lopezin esittämä Kat saa selville Bastian-sulhonsa (Maluma) uskottomuuden ja nappaakin vierelleen katsomoon väkisin raahatun, kaikin puolin tylsän mutta kiltin matematiikan opettaja Charlien (Owen Wilson). Tinja-tyttö (Siiri Solalinna) esiintyy somevaikuttaja-äitinsä ihanteellisilla elämäntapavideoilla ja harjoitte lee selvitäkseen telinevoimistelukisajoukkueeseen. Roolistaan Oscar-ehdokkuudenkin saanut Penélope Cruz on loistavassa vedossa keski-ikäisenä Janisina, joka ilokseen havaitsee olevansa raskaana. Kahn ei syyllisty superlatiivivyörytykseen, vaan tuo ilmi Coltranen ja levyn ansiot tyynen kiihkotta. Sisällissodan ja Francon vallan ajan uhrien huomioiminen tuo espanjalaismaestron uutuuteen jopa testamentin tuntua. K u v a: D u n ca n P. Munasta kuoriutuvaa olentoa olisi ihaillut pitempäänkin, ja yleensäkin Pahanhautoja näyttää kaikin puolin hyvältä. ??. Se onnistuu myös varsinkin loppupuolellaan myös aidosti jännittämään. Silti tuntuu, että olen vasta matkalla levyn sisään. Se ei vähällä tyhjene. Muille jäävät hyvät näyttelijät esittämässä epämääräisesti epämiellyttäviä ihmisiä. KOHTAUKSIA ERÄÄLTÄ SAARELTA (OHJ. Faniintoilu jätetään lukuisien haastateltujen sitaatteihin. MIKKO MERILÄINEN ASHLEY KAHN: A LOVE SUPREME – JOHN COLTRANEN TESTAMENTTI AVIADOR Opas levyyn ylivertaiseen K ir ja n k u v it u st a. Samalla, kun Tinja alkaa havaita rakoja äidin täydellisessä kulississa, hän löytää metsästä sala peräisen munan, jota päättää alkaa ryhtyä hautomaan. Sc h ie d t Indianapolisin Murat Theaterin näyttämöllä 30. HANNA BERGHOLM) Mielenkiintoisessa lisäyksessä turhan harvalukuiseen kotimaiseen kauhugenreen esiteini-ikäisen tytön ahdistus purkautuu pelottavalla tavalla. Lisäksi Tinjalla ei tunnu olevan hyviä vaihtoehtoja: joko hänen on murruttava ihmisenä tai muututtava äidikseen. ???. Albumin tahti tahdilta perkaavan kirjan ansiosta löysin uusia tapoja havainnoida Coltranen, pianisti McCoy Tynerin, rumpali Elvin Jonesin ja basisti Jimmy Garrisonin hienovaraista kommunikaatiota. MIA HANSEN-LØVE) Ingmar Bergman jätti jälkeensä rikkaan kulttuuriperinnön ja elokuviensa fanit, jotka auteurin kotisaarella joutuvat pähkäilemään, voivatko luovuus ja onnellisuus kulkea käsi kädessä. Kiinnostavaa oli saada käsitys siitä kulttuuri-ilmastosta, mihin A Love Supreme ilmestyi, ja hahmottaa, millaisen vaikutuksen se aikanaan teki. Synnytyssairaalassa hän tutustuu vielä teini-ikäiseen Anaan, jota myös on siunattu yllätysraskaudella, tosin ei todellakaan yhtä halutulla kuin Janisin tapauksessa. PEDRO ALMODÓVAR) Pedro Almodóvarin uutuuden ytimessä on yksilötasolta Espanjan lähihistorian yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin kulkeva perimän ja verenperinnön teema. Kahn avaa riittävästi niin tyylisuuntia, termistöä kuin avainhenkilöitäkin. 72 SOUNDI 72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja @NUCLEARBLASTRECORDS | @NUCLEARBLAST @NUCLEARBLASTRECORDS | NUCLEARBLASTEUROPE w ww ww w..N NU UCCLLEEAARRBBLLAASSTT..ddee “Bombshell return to the well-known battlefield!” METAL HAMMER GERMANY PAHANHAUTOJA (OHJ. RINNAKKAISET ÄIDIT (OHJ. TEKSTI: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT A Love Supreme on varmasti eniten kuuntelemani jazzlevy, ja tätä 350-sivuista kirjaa ahmiessani kuuntelin sen aika monta kertaa lisää. Vaikka se tulee yllätyksenä eikä isä ole tapahtumasta tyytyväinen, Janis päättää pitää lapsen. Satojen miljoonien fanittamat latinotähdet aikovat lyödä hynttyyt yhteen kaikkien aikojen mediatapahtumassa. huhtikuuta 1962.. Tiukasta aiherajauksesta johtuen kirja menee äärimmäisen syvälle kohteeseensa, mutta hyvin se toimii myös kaltaiselleni jazzdiletantille. Naisten polut kietoutuvat toisiinsa Almodóvarin hyvin hallitseman melodraaman keinoin. Jotenkin se kuitenkin vain toistaa kauhuelokuvien tuttuja elementtejä, omaperäinen mysteerin tuntu siitä puuttuu. Kiltteyttään Charlie ei tahdo pahentaa Katin ahdinkoa ja vastaa suostuvasti. Hän tuo pihvin ympärille kosolti perspektiiviä ja kontekstia, joten kirjasta nauttiminen ei vaadi tanakkaa pohjatietoa. MARRY ME (OHJ. Lukukokemusta ei tahmauteta liiallisilla teknisillä yksityskohdilla, ja teksti on sävyltään asiallista. Nyt ymmärrän paremmin, millaisen matkan Coltrane teki soittajana ja säveltäjänä päästäkseen tähän pisteeseen. Hetken mielijohteesta tuleekin imagonpelastusoperaatio, mutta asiat mutkistuvat, kun supertähti ja tavis kohtaavat ihmisinä. Se ei johdu siitä, että poikkeuksellisesti yhdessä sessiossa joulukuussa 1964 äänitetty A Love Supreme olisi erityisen vaikea levy, vaikka ei se toki helpoimmin hahmottuviinkaan lukeudu. ?. Se toimii sekä johdattajana että syventäjänä niin A Love Supremen, John Coltranen kuin laajemminkin jazzin maailmoihin. Bergman-fanit nauttinevat niin mestarin maisemista kuin viitteistä hänen tuotantoonsa sekä kohtausvetoisesta aikaja metatasojen sekaantumisesta. Neljään eritunnelmaiseen osaan jaettua, julkilausutustikin spirituaalista teosta leimaa syvä levollisuus mutta myös palava kiihko
Robby Krieger kuvaa paljon myös omaa elämäänsä sekä ennen The Doorsia että sen jälkeen. Krieger ei turhaan hehkuttele eikä myöskään liikoja kaunistele. Seuraavana vuonna (1997) julkaistu albumi Be Here Now aloitti yhtyeen taiteellisen ja kaupallisen alamäen. Lisäksi bändin elämä ei ollut sittenkään sellaista täysillä kaahaamista kuin aiemmin on saattanut luulla. Nykyään sellainen onneksi tuomittaisiin toksiseksi. On myös hykerryttävää lukea siitä, kuinka ensimmäisellä Yhdysvaltain-kiertueella Oasiksien brittiläinen arroganssi törmäsi tekopirteän smalltalk-kulttuurin muuriin. Surullista on myös se, että yhtyeen jäsenten riidat johtivat repiviin oikeudenkäynteihin, vaikka jäsenet pysyivätkin keskenään edes jonkinlaisissa väleissä. Krieger kuitenkin monessa kohtaa ampuu alas sekä kirjan että elokuvan väitteitä historiankulusta ja viittaa samalla Ray Manzarekin elämänkertaan, jossa ilmeisesti faktojen ei annettu liiemmin pilata hyviä tarinoita. Kirjassa painotetaan sitä usein unohtunutta seikkaa, että veljekset ovat perimältään ja identiteetiltään irlantilaisia, eivät englantilaisia. Sitä vahvisti myös Oliver Stonen samaisen kirjan pohjalta tekemä elokuva. MARKO SÄYNEKOSKI ROBBY KRIEGER & JEFF ALULIS: SET THE NIGHT ON FIRE – ELÄMÄÄ, KUOLEMAA JA KITARANSOITTOA THE DOORSISSA LIKE E nsimmäinen koskaan suomennettu Oasis-kirja pureutuu yhtyeen alkuvaiheisiin aina vuoden 1996 megalomaanisiin Knebworthin-konsertteihin asti. Ainoastaan alkuperäinen basisti Paul McGuigan on jättäytynyt pois hankkeesta. Kirjan haastattelut tehtiin alun perin Supersonic-dokumenttielokuvaa (2016) varten. The Doorsin jäsenet eivät päässeet Morrisonin kuoleman jälkeen enää uudelleen kiinni menestyslevyihin ja suosioon. Kerronta on sujuvaa ja luo mielikuvan siitä, että Krieger olisi lähimpänä asioiden oikeata laitaa. Kirjassa käydään läpi Gallagherin veljesten tarina lapsuudesta alkaen yhtyeen itsensä sekä sen lähipiirin kertomana. Siitä syystä dialogi tuntuu usein kömpelöltä ja keinotekoiselta, ja jää lopulta lukijan tehtäväksi konstruoida tarina ja todellisuus. Mitäpä sellaista muistelemaan. Kirjassa veljekset oikovat monia virheellisiä, myyttisiä käsityksiä yhtyeestä, mutta samalla suupaltit tulevat rakentaneeksi uusia. Vain kahdessa ja puolessa vuodessa levytyssopimuksen kirjoittamisesta yhtye julkaisi kaksi huippusuosittua albumia ja hilasi itsensä brittipopin kuninkaiksi. Kirja on editoitu dialogimuotoon eri haastatteluja yhdistämällä. SAMI NISSINEN SIMON HALFON: OASIS – SUPERSONIC LIKE Historian mutkien oikomista Suupalttiveljesten puheenvuoro. Kirjasta saa käsityksen, ettei Morrison ollutkaan ihan sellainen sekopää kuin on annettu ymmärtää, vaikka hän arvatenkin osasi olla myös paha piikki takamuksessa sekä tahallisesti että tahattomasti. Supersonic on dokumentti viimeisistä ajoista, jolloin kohtuuttomuus, ylimielisyys ja suoranainen sikailu olivat hyveitä rockkulttuurissa. Tietysti huumeet ja muut päihteet näyttelevät suurta osaa kirjassa, ja niin surullista kuin se onkin, humoristisin osuus on Kriegerin kertomus hänen ja hänen vaimonsa vajoamisesta huumeriippuvuuteen. @NUCLEARBLASTRECORDS | @NUCLEARBLAST @NUCLEARBLASTRECORDS | NUCLEARBLASTEUROPE w ww ww w..N NU UCCLLEEAARRBBLLAASSTT..ddee “Bombshell return to the well-known battlefield!” METAL HAMMER GERMANY R obby Krieger on viimeinen elämänkertansa julkaissut The Doorsin jäsen. Tosin laulaja Jim Morrisonhan ei osallistunut omien elämänkertojensa tekemiseen, vaikka niistä ensimmäinen, vuonna 1980 julkaistu Jim, onkin pitkälti määritellyt sen, minkälainen mielikuva yhtyeestä on julkisuudessa muodostunut. Mielenkiintoista on lukea, kuinka yksinäinen ja ujo teini-Noel opettelee soittamaan kitaraa ja kirjoittamaan biisejä. Ja kuinka musiikista aiemmin täysin piittaamaton, murrosikäinen Liam saa koulutappelussa vasarasta päähänsä, kiinnostuu herätyksenomaisesti musiikista ja päättää The Stone Rosesin Ian Brownin esimerkistä ryhtyä laulajaksi. Samalla hänen teoksensa valottaa silloisia musiikkimaailman kuvioita laajemminkin ja antaa hyvän syyn palata paitsi The Doorsin, mutta myös kirjassa mainittujen aikalaisten musiikin pariin
Hommassa on sopivasti huumoria, mutta ei missään nimessä liikaa. Laulajan ulosanti on tässä yhtyeessä aika samanlainen kuin Yard Actin solistilla, eli melodioita ei juuri kuulla mutta asiaa on. Kaiken kaikkiaan ehtaa brittiläistä post punk -menoa. Saa keskittyä tykkäilemiseen. Iron Maiden -t-paidat voittivat Niko Kolehmainen Lappeenrannasta, Annele Buddas Loviisasta, Pasi Einemäki Espoosta ja Timo Koitto Vaasasta. AC:n uusi levy ei ole enää samanlainen tapaus kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin fanina piti aina olla perustelemassa, että onks tää ny niin hyvää kuin noi tuolla väittää. Vuosi lähti erittäin vahvasti käyntiin jo heti tammikuussa, kun brittiläinen Yard Act laittoi ulos esikoisensa The Overload. Että pitäisi kuunnella kaksikymmentäkuusi tunnin mittaista albumia, jotta saisi kokea kolme tuntia totaalista euforiaa. Mistä päästäänkin hitaasti kasvavan nautinnon ylistämiseen. Suomirockin kaanoniin Pate on kynäillyt muun muassa sellaiset viisut kuin Kuuma kesä, Repe ja Lissu ja Punaista ja makeaa, mutta niiden perässä on iso tukku muita onnistumisia. Tätä levyä kuunnellessa aina haaveilen, että osaisinpa soittaa kyseistä soitinta edes jotenkin. Onnittelut! ANTTI GRANLUND MISKA KUUSELA Rohkeat Kuvat AIVAN LIIAN HARVOIN tulee ylistettyä Pate Musta järven nerokkaan omaperäisiä sanoituksia. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. R-kirjainten tulinen tulkinta hykerryttää jokaisella kerralla. Itse en moiseen vapaamielisyyteen kykene, mutta varmaan sitäkin voi kokeilla jos on täysi hurjapää. Äänellisesti albumi on pehmeä ja keinuva, ja sen biiseissä on jälleen satsattu ihastuttaviin beachboysmaisiin superstemmoihin. Mielenkiintoista, tyylikästä ja samalla myös äkäistä kitarointia. Haluan nyt kehua erityisesti kuuntelukokemusta, koska ennen sitä pidin äänikirjoja hieman höpötyksenä. Yard Act on kuin melodisempi versio Sleaford Modsista. Makustellaan vaikka hetki Hullut koirat -biisin hengästyttävää poljentoa: ”Huohottaa hullut koirat, huohottaa aivottomat/Kiljuvat kuutamossa, karjuvat kapakoissa/Laukkaavat hullut koirat, ei niitä ammu kukaan/Ja lasten kaalit sekoo, ne ryntää lauman mukaan.” Animal Collective julkaisi uuden albumin Time Skiffs, ja ai että, se on hyvä! Ainakin kaltaiselleni fanille. En ollut aluksi erityisen innostunut HBO:n hittisatiiri Successionista, koska pidin sitä Shakespeare-kliseillä kuorrutettuna Kauniina ja rohkeina, mitä se toki onkin, mutta hyvällä tavalla. Kolmannen tuotantokauden kolme viimeistä jaksoa ovat nimittäin suurin piirtein parasta televisiota, mitä Yhdysvaltojen viihdekoneisto on pystynyt tuottamaan. Ne ovat erityisen koukuttavia kaltaiselleni lukijalle, jonka on pakko tietää loppuratkaisu. Mediamoguli Logan Royn varjossa kasvaneiden monimiljonäärilasten rikkinäistä valtataistelua pitää vain jaksaa kahlata läpi 26 jakson verran, että pääsee viiden tähden osuuteen. Zafónin kirjoissa muuten väitetään, että ne voitaisiin lukea missä tahansa järjestyksessä. CARLOS RUIZ ZAFÓNIN Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarja oli niin mahtava lukukuin kuuntelukokemuskin. Eihän siitä voi ihminen kuin tykätä! Vähän samankaltaista saundia oli myös lontoolaisen Dry Cleaning -yhtyeen New Long Leg -albumilla, joka oli yksi viime vuoden suosikeistani. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Kielen löytäneiden kesken arvotaan Helmi Levyjen vinyylipaketti, johon sisältyy uutuuslevyt: Amuri: Ettei kukaan tuntisi enää pimeää, Pambikallio: Pambikallio sekä Arwi Of Lovers: Spiritus Sanctus.. Tietysti tästä on kiittäminen myös itse kirjailijaa, joka on onnistunut tekemään aivan loistavia aikuisille suunnattuja lastenkirjoja. Kitarat ovat syy, miksi tästä levystä niin pidin ja mistä se jäi mieleen. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Tina Finnin toimittama teos sisältää paitsi 140 Paten kirjoittamaa tekstiä, myös Paten rentoa ja sujuvaa muistelua siitä, miten ne ovat syntyneet. Albumilla kuullaan todella kasassa oleva ja harkittu kokonaisuus debyyttilevyksi. Paras kitaransoittolevy sitten Placebon ekan! Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 24. Lukija Markus Niemi onnistuu loistavasti antaen hahmoille omia ääniä, joka teki kuuntelusta mielekästä. Kuka tekisi saman musiikissa. Paitsi nyt! Tohtori Mustajärvi, otaksun (Docendo) on alkuvuoden miellyttävimpiä musiikkiniteitä. Ja kun tässä musiikkilehteen kirjoitetaan, niin lienee hyvä puhua myös musiikista. Animal Collectiven fanittaminen on näinä päivinä parasta puuhaa siitäkin syystä, että bändi on päässyt niin sanotusti rauhaan musiikkimedioiden odotuksilta
Harvest Dark Chest of Wonders I Want My Tears Back Ever Dream Nemo Sleeping Sun Pan Last Ride of the Day Ghost Love Score The Greatest Show on Earth All the Works of Nature Which Adorn the World: VIII. Ad Astra Kuva u toukokuun 29. Intro Noise Planet Hell Alpenglow Élan Storytime How’s the Heart. Fever 333 Kvelertak British Lion Blind Channel Mokoma Me And That Man Trouble Bokassa Cleopatrick Lost Society The Raven Age Wargasm Moon Shot Sarparanta Cypher16 Ursus Factory Huora Lähiöbotox Nyrkkitappelu Foreseen Silver Bullet Stoned Statues Battledragon 2–4 JUNE 2022 Hyvinkää Airport VIRTUAL LIVE SHOW FROM THE ISLANDERS ARMS 2021 DVD KAUPOISSA 11.3. Mukana 24-sivuinen bookle i tulvillaan ennenjulkaisema omia Making of -kuvia! D G D V D -8 25 00 -P AL D G C D -6 96 00. Kesto 105 min. – eli eri keikka kuin staccs.com:issa
1 €) 2/ 20 22 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 2 / 2 2 2 YL I 50 LEV YA RV IOT A AM UR I, ED DIE VE DD ER, SLA SH , BIG TH IEF , SAB ATO N, NE LJÄ RU US UA … LASTEN HAUTAUSMAA JAKE XERXES FUSSELL KUOLEMANLAAKSO JUKKA ORMA JETHRO TULL SYNKKYYDEN KESKELLE ILMESTYI SÄVYJÄ DIABLO | ROSITA LUU | YDINPERHE | YARD ACT | KNIPI DIABLO | ROSITA LUU | YDINPERHE | YARD ACT | KNIPI So un dI 11 So un dI 11 K O R N. MA 29.8.2022 KULTTUURITALO, HELSINKI LIPUT 41,50 € (+mahd. toimituskulut alk