Soundi 2/2023 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

2/ 20 23 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 2 / 2 2 3 OPETH ISMO ALANKO TEKSTI-TV 666 BEASTIE BOYS DIRTY HONEY EVE ”ELÄMÄÄ EI TARVITSE OTTAA LIIAN TOSISSAAN” ARPPA ARPPA MÅNESKIN, SAMULI PUTRO, TEINI-PÄÄ, PARAMORE, VESALA, YO LA TENGO, IN FLAMES... LEVYARVIOTA: 50 YLI So un dI 11 So un dI 11 A R P P A AMMENSI 1600-LUVUN MUSTISTA VUOSISTA INSOMNIUM
FI TICKETS ON SALE NORDIS • HELSINKI • FINL AND 11-12 AUGUST 2023 75. WWW .HELLSINKIMETALFESTIVAL
THE BIGGEST ROCK FESTIVAL IN FINLAND 8 TH -10 TH JUNE 2023 HYVINKÄÄ GET YOUR TICKETS NOW! ROCKFEST.FI | TESTAMENT | MONSTER MAGNET | BATTLE BEAST | BEAST IN BLACK | | STAM1NA | SICK OF IT ALL | IGORRR | STRATOVARIUS | POPEDA | | ESCAPE THE FATE | MICHAEL MONROE | TURMION KÄTILÖT | THE 69 EYES | | VON HERTZEN BROTHERS | CLEOPATRICK | NESTOR | CRASHDÏET | STEVE ‘N’ SEAGULLS | | SWALLOW THE SUN | ROTTEN SOUND | XYSMA | SANTA CRUZ | BLOCK OF FLATS | ai167593880030_32148808_Rockfest_Soundi_helmikuu_225x297mm.pdf 1 9.2.2023 12.33
Soundi 2/2023 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Tarkkailuluokka: Coochilla 14 Löytöretkellä 16 Arttu Seppänen 18 Martti Luther ja muovipussi: Yona 20 Elämäni soundit: Ismo Alanko 22 Soundi-haastattelu: Eve 28 Arppa 34 Insomnium 38 Dirty Honey 40 Teksti-TV 666 42 Opeth ja Waltteri Väyrynen 46 Minun tähteni: Beastie Boys 49 Palsa esittää 52 Levyarviot 62 Radio Supernova 67 Bazook Katatonia Obituary Oceanhoarse 70 Jazz kiinnostaa 72 Sanoin kuvin 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: V äi n ö K ar ja la in en 6 SOUNDI 20 Ismo Alanko K u v a: K er tt u M al in en 22 Eve K u v a: Ii ro K u o sm an en 42 Waltteri Väyrynen K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: Te rh i Y li m äi n en 34 Insomnium 40 Teksti-TV 666
– 10.6.2023 HELSINKI, NORDIS Interpol Phoenix Fever Ray M83 Anna Puu · Arppa · Billy Woods · The Comet Is Coming Death Grips · Desire · Emma Ruth Rundle · Gaye Su Akyol · Hania Rani Hannah Peel · Huoratron · Irreversible Entanglements · Jehnny Beth Kælan Mikla · Los Bitchos · Malla · Panda Bear & Sonic Boom · pehmoaino Plutonium 74 · Ruusut: Melankolia Live · Samuli Putro · Sexmane · Supersilent Suzanne Ciani · Ursus Factory Aavikko · Ada Aik · Antti Autio + Jouset · Bad Sauna · Business City · Ege Zulu · Good Boys Hassan Maikal · Isaac Sene · Knife Girl · Linda Fredriksson Juniper · Lyyti · Lähiöbotox Maan Tomu · moshimoshi · Nelma U · Radiopuhelimet · Sin Cos Tan Stepa & Heimo ilman menneisyyttä · Stoned Statues · Teksti-TV 666 · Tre-Funk III · WÖYH! + paljon lisäyksiä luvassa! Interpol Phoenix Fever Ray M83 Anna Puu · Arppa · Billy Woods · The Comet Is Coming Death Grips · Desire · Emma Ruth Rundle · Gaye Su Akyol · Hania Rani Hannah Peel · Huoratron · Irreversible Entanglements · Jehnny Beth Kælan Mikla · Los Bitchos · Malla · Panda Bear & Sonic Boom · pehmoaino Plutonium 74 · Ruusut: Melankolia Live · Samuli Putro · Sexmane · Supersilent Suzanne Ciani · Ursus Factory Aavikko · Ada Aik · Antti Autio + Jouset · Bad Sauna · Business City · Ege Zulu · Good Boys Hassan Maikal · Isaac Sene · Knife Girl · Linda Fredriksson Juniper · Lyyti · Lähiöbotox Maan Tomu · moshimoshi · Nelma U · Radiopuhelimet · Sin Cos Tan Stepa & Heimo ilman menneisyyttä · Stoned Statues · Teksti-TV 666 · Tre-Funk III · WÖYH! + paljon lisäyksiä luvassa!. sidewayshelsinki.?/liput @sidewayshel #sidewayshel 8
Toki tällä metodilla tulee takuulla vastaan myös kehnoja keikkoja ja tylsiä iltoja, mutta ehkäpä sekään ei ole niin vaarallista. Mutta onneksi se on korjattavissa, ja siihen uudenvuodenlupaukseni liittyykin. Ja koska tämän vuoden lupaukseni haluaisin oikeasti pitää, kerron sen nyt tässä kaikelle kansalle. Ja mitä enemmän sellaista lehdessä on, sitä vahvemmin minulle tulee olo, että maailmassa on valtavasti kiinnostavaa musiikkia, mistä minä en tiedä hölkäsen pöläystäkään. Esimerkiksi muutaman lehti sitten startattu Löytöretkelläpalsta: intoilin juuri äskettäin palstaa tekevälle Savolaisen Lotalle, kuinka mahtavaa on, että hän nostanut esiin niin monta itselleni tuntematonta artistia. Ensin pohjustusta. Joka kuukausi parasta tässä työssä on se, kun joku Soundin kirjoittaja intoilee artistista, josta en ole koskaan kuullutkaan. Olisihan se ankea ajatus, että tuntemani todellisuus olisi kaikki mitä on. Midnight Odyssey: Biolume Part 1 – In Tartarean Chains SOUNDI 2/2023 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Teini-pää: Sata syytä aloittaa Merituuli: Runot Yo La Tengo: This Stupid World Dave Rowntree: Radio Songs open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Lupaus on pidettävä U udenvuodenlupausten pitoprosentti lisääntyy huomattavasti, kun ne kertoo julkisesti. Saa vinkata ja laittaa kutsuja tulemaan.. Tietenkin se kertoo paitsi siitä, että maailma on täynnä löytämistä odottavia artisteja, mutta myös siitä, että olen itse vuosi vuodelta enemmän auttamattomasti pihalla. Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Aion marssia ihan vain sokkona Lepakkomieheen, On The Rocksiin, Tenhoon, Semifina liin, Maanalaiseen tai Vastavirralle tietämättä etukäteen, mitä ilta tuo tullessaan. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 49. Lupasin nimittäin pyhästi itselleni, että käyn reilusti viime vuosia enemmän katsomassa aloittelevien tai muuten vain itselleni tuntemattomien artistien keikkoja. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Jos pystyisin tekemään sen päätöksen edes puolista niistä kerroista, kun olisin muuten menossa katsomaan jotain jo hyväksi todettua mutta moneen kertaan nähtyä suosikkiani, olisin vuoden lopussa monta uutta kokemusta rikkaampi
14.-16.7.2023 • JOENSUU Kesän parhaan viikonlopun tähdet: ALIISA SYRJÄ • SALLA • PIHLA • JOUNI • DANIEL • ANNA PUU • JASMIN EMILY • SAARA • AAPRO • HILJA • ANTTI AUTIO • VERONIKA • CAITLYN • MIRA TITTA • ANNA • ARPPA • GREGORY • LOTTA • MARCUS • JUULIA • BESS • PETRI COSTI • KAISA • ANNA • JOHANNA • HENNI • JADE • SAULI • EMMI • MATILDA CHLOE • ANJA • KYRAN • ANNI • EEVIL STÖÖ & STEPA • DARIA • SANNA ISABELLA • GASELLIT • OLIVER • JENNI • ANDY • PANU • ISMO ALANKO KISSA • KATRI • AARON • NIINA • KNIPI • MALCOLM • JANI • TAINA • HENRY JARI • SEPPO • JOONAS • JONE • ROOSA • MARKKU • MAIJA • MALLA • LAURA LUMI • ASKO • MAUSTETYTÖT • JARKKO • JULIUS • TEEMU • MINNA • JOONA JENNI • KIMI • JANETTE • IRINA • ANSSI • MICHAEL MONROE • HENNA • SOFIA HEATHER • LAURA • MOUHOUS • PAUL • DANIEL • SAMU • LILY • BIRGIT • PIA SARI • CHRISTIAN • KALLE • SOPHIE • SANNA • ALEXANDER • NELLI MATULA PAULIINA • MIKKO • ROBERT • OLAVI UUSIVIRTA • MARIA • RASMUS • SAMUEL JIMI • JUKKA • PEHMOAINO • SEBASTIAN • LAURI • HENRI • PIHLAJA • SAMI JUHANI • TUIRE • VALTTERI • AINO • RAMSES II • KARO • ZACHARY • TUOMAS RUUSUT • HANNU • JEFFREY • VIOLA • MIKKO • MATTI • SINI • ILONA • LASSE CAMILLE • ROSANNA • SCANDINAVIAN MUSIC GROUP • AMANDA • IDA ERNO • SEXMANE • AAPO • TEEMU • JIKO • ERIKA • LINDA • ILARI • STAM1NA EMPPU • JESSE • LAURIE • STONED STATUES • JACK • REIJO • ELLI • RONJA EDWARD • TURISTI • PASI • TAAVI • CAMILLA • ARTTU • YONA • JONES • HENRI + TUHANSIA JA TUHANSIA MUITA! THE PRODIGY UK • YEARS & YEARS UK APULANTA • BENSON BOONE US • CARPENTER BRUT FR DYLAN UK • FRANK CARTER & THE RATTLESNAKES UK GETTOMASA • JACOB BANKS UK • VESALA • VV Liity tähtien joukkoon ja hanki lippu: ilosaarirock.?
Sa noman voisi tiivistää seuraavasti: ihmiskunnan pitäisi elää vähän siivommin eikä hirvittävän voiton toivossa pitäisi mäskätä joka paik kaa. Äänen ja soiton pitää elää, sanoo Kokko. Orkeste rin nimeä kantava studioalbumi ilmestyy loppukeväästä, ja ensim mäinen single Haunted By Guilt on juuri julkaistu. Alkuriffin idea pyöri pitkään mielessä, mutta se ei tai punut lopulliseen muotoon ennen kuin sen päälle tullut kiero melo dia löysi oman uomansa. – Tässä on ollut niin paljon kii reitä muun muassa Viimeinen Atlantis näytelmän musiikkisovi tuksen, Eläköön elämä yhtyeen levyn ja Wöyh!touhujen kanssa, että seuraava kirja on pysynyt pöytälaatikossa. Myös muut yhteistyökumppanit ovat vanhoja, mutta sitäkin paremmik si havaittuja. – Miksauksen suoritti Mikko Karmila ja masterointi on Mika Jussilan käsialaa, ja kokonaissoun dista tuli juuri halutun raaka ja brutaali. Ensi syksynä – samoihin aikoi hin uuden albumin kanssa – ilmes tyy myös Ari Väntäsen valmistele ma kirja Stam1nasta. Eikä todella kaan pelkästään sen takia, että siellä on Playstationkulmaus ja jääkaappi täynnä Mosh & Go olut ta. Kyllä sitä vähemmälläkin pär jättäisiin. Pääkkönen oli puikoissa jo parikymmentä vuotta sitten, kun Kalmah julkaisi musiikkia Spine farmyhtiön alaisuudessa. – Alusta asti oli selvää, että mi tään kumisia digipaskasoundeja ei kelpuuteta, vaan homma tehdään vanhan liiton tyylillä: nupit höy ryämään ja suhinaa peliin, eikä soitantaa ruveta liikoja hieromaan. – Meillä on uusi soittokämppä, ja ollaan viihdytty siellä tiiviisti viime kuukausina. – Sanotaan vaikka niin, että me yritetään tulevalla levyllä yhdistää Stam1nan parhaita puolia. Kalmah lähtee keväällä myös tien päälle, ja rundikumppaneina toimivat Mors Subita sekä Suotana. Niin olemme toki mekin. – On ollut parantavaa palata keskeisiin muistoihin yhtyeen pian 30vuotisen uran varrelta, nyökkää Hyyrynen. Että mitenköhän sitä voi enää ikinä innostua levyjen tekemisestä... Entä sitten oma toinen romaa nisi. Kalmahlevyn julkaisee Riku Pääkkösen kipparoima Ranka Kus tannus. – Haunted By Guilt on ensim mäinen uudelle levylle valmistu nut veisu. Yhtye vetäytyy studion uumeniin keväällä, ja ensimmäinen single on luvassa vapun tietämillä. – Novus Ordo Mundin tekemi nen oli niin poikkeusaikojen keskellä raivoamista, että bändi hommien jatkaminen ylipäänsä mietitytti. No, ilmeisen hyvin, sillä me ollaan taas studion kyn nyksellä. – Sanoituksien sielujen syvyyk sistä vastaa velimies eli Pekka. Stam1na työstää uutta mate riaalia vanhan luottokumppanin Janne Joutsennie men kanssa. – Muitakin levyyhtiövaihtoeh toja oli tarjolla, mutta kun Rikun kanssa alettiin maileja ja ajatuksia asian tiimoilta vaihtaa, niin sen jälkeen siinä ei ollut kahta sanaa. Sen voikin luvata jo nyt, että seuraavakaan levy ei tule jäämään Stam1nan viimeiseksi, sillä eihän näin hienoa omaa tilaa voi olla käyttämättä! Edellisen albumin jälkitunnel mat ovat samalla kaikonneet. – Janne tuntuu olevan kovin innoissaan materiaalista. Siitä ne muutkin palaset sitten kehittyivät, kertoo kitaristi Antti Kokko. Millaista tavaraa sieltä on sitten tulossa. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia K u v a: A rt tu M u u k ko n en Stam1na valmistelee parhaillaan kymmenettä albumiaan. – Kaikki biisit on sävelletty ja ne ovat nyt treenauksessa, aloittaa laulaja–kitaristi Antti Hyyrynen. Ollaan vähän katsottu meidän aiempia te kemisiä ja julkaisuja, ja keskitytty säveltämisessä hyviksi havaittui hin juttuihin. Pitkä soitto puolestaan ilmestyy ensi syksynä. – Perkele, viikon mittaiseksi suunniteltu riekostelureissu Lapin aurinkoisille keväthangille jää kes ken, kun joutuu keikkahommiin... Levyn työnimenä voisikin olla vaikka Paluu tule vaisuuteen. Mutta ei se tule sinne jäämään! TEKSTI: TIMO ISOAHO Stam1na uuden materiaalin äärellä Jo 90-luvulla Ancestoryhtyeen raunioille perustettu melodinen death metal bändi Kalmah akti voituu monella saralla. No, tuleehan siitäkin pirun muka vaa, kun päästään voitelemaan ihmisiä Kalmahin ilosanomalla! TEKSTI: TIMO ISOAHO Kalmahin nimikkoalbumi ilmestyy keväällä K u v a: M ik a V al li n ev a
Homma oli sillä selvä, ja aloimme tehdä yhdessä muita kappaleita, kertoo Ursin. – Ja vaikka Convert My Dreams -biisissäkin kuulijaa viskotaan laidasta laitaan, se toki tarjoaa vain pienen maistiaisen kokonaisuudesta. Kysyin tuolloin Teemua tsekkaamaan paria tekemääni aihiota, ja mies laittoikin näiden demojen kitaraja lauluosuudet saman tien uuteen uskoon. Merkkipaalua juhlitaan huhti–toukokuussa 10 keikan kiertueella, ja luvassa on myös albumin ensimmäinen vinyylipainos, joka ilmestyy 31.3. – Olin demotellut tämän tyylistä kamaa Valtterin kanssa jo varsin pitkään, mutta yhtyeen lopullinen kokoonpano löytyi loppuvuodesta 2020. Albumilistahistorian Top 1000 -kirja käy läpi Suomen albumilistan historian vuodesta 1966 alkaen. Epäilemättä luvassa on jälleen pedantisti kirjattua ajankuvaa. Eräs asiaan perehtynyt henkilö on luonnehtinut materiaalia Devin Townsendin, Mike Pattonin ja Dream Theaterin synteesiksi. – Ajatuksena on tuoda raikkaita tuulahduksia ja elokuvallisia orkestraatioita raskaan progen maailmaan. Marsh Tean debyyttialbumi Disturbances In Movements ilmestyy ensi syksynä, ja yhtye tekee tuolloin myös keikkoja. Verrokkilistaan voisi lisätä myös muun muassa Meshuggahin, Gojiran ja Architectsin. Pennasen edellisissä 1000-kirjoissa käsiteltiin albumien sijaan menestyneimpiä kappaleita. sekä mustana normiversiona että 200 kappaleen sinisenä erikoispainoksena. Ideana on kuulostaa isommalta kuin mikään muu! TEKSTI: TIMO ISOAHO Uutta progemetallia Jyväskylästä Liimatan tarina jatkuu Tommi Liimatan Jeppisja Rollo-elämäkertakirjat saavat jatkoa. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Maailmanluokan progressiivista metallia Keski-Suomesta. Listaguru Timo Pennanen julkaisee kolmannen syvälle suomalaisen populaarimusiikin tilastoihin sukeltavan kirjan. Miltä Marsh Tea sitten soundaa. Elokuussa ilmestyvässä Manse – Markka-aika -kirjassa seurataan parikymppisen Tommin muuttoa Tampereelle ja Absoluuttisen Nollapisteen nousukiitoa vuosina 1996–2001. Ensimmäinen singlelohkaisu Convert My Dreams on nyt kuultavissa. Sara juhlistaa klassikkoaan K u v a: Ti in a R o u ta m aa K u v a: Te em u Li ek k al a. Luvassa lisää listatriviaa Tunnelmallisen raskaan rockin luottonimi Sara julkaisi yhtyeen linjaa onnistuneesti keventäneen Veden äärelle -albuminsa toukokuussa 2008, eli 15 vuotta sitten. – Teemu Liekkala vastaa levyn miksauksesta, ja masteroinnin taas suoritti Rammsteinin ja kumppaneiden kanssa työskennellyt Svante Forsbäck, Ursin nyökkää. Kolmikkoa on voinut kuulla esimerkiksi yhtyeissä Red Eleven, Leverage ja Trio Niskalaukaus. Ennakkoluuloton paketti muodostaa musiikillisen labyrintin, josta löytynee uutta tutkittavaa pitkäksi aikaa, Ursin kuvailee. – Albumin äänimaisema on moderni ja painava. Kyllä vain. Artistien lopullinen paremmuusjärjestys selviää kirjan ilmestyessä maaliskuussa, mutta sen verran Soundi sai ongittua ennakkotietoja, että 30 parhaan joukkoon ovat päässeet muun muassa Iron Maiden, Hurri ganes, Antti Tuisku, Apulanta, Nightwish, Eppu Normaali, Madonna, Katri Helena, David Bowie ja Popeda. Asialla on bändi nimeltään Marsh Tea, ja siinä vaikuttavat laulaja–kitaristi Teemu Liekkala, basisti–kosketinsoittaja Nils Ursin ja rumpali Valtteri Revonkorpi
Viimeisin kiinnityksemme Hector liittyi. Sovitukset tehdään yhdessä treeniksellä, joskin Mikolla on usein vahvat visiot kappaleista. Yhteen nimi juontuu sisäpiirivitsistä. Ainoastaan uuden laulajan Oskari Urpasen löytäminen alkuperäisen tilalle oli hankalaa. Yhtyeen hiljattain julkaistu single Miasma on aiempaa monimutkaisempaa Coochillaa, mutta tiivistää reilun kolmen ja puolen minuutin mitassaan yhtyeen soundin. Soundi, tiukkuus ja meininki riittää isoimmillekin venueille. Miasma on viimeinen singlelohkaisu keväällä julkaistavalta Master Groover -ep:ltä. basistiksi keväällä, Hätinen kertoo. Kokoonpanoon on tullut muutoksia matkan varrella. – Miasma antaa kokonaisvaltaisen kuvan soundistamme. A-PUOLI Coochilla Groovea ja dynamiikkaa ”Meidän jytärokki saa varttuneemmankin rokkipoliisin suupielet kohoamaan.” MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti KUUNTELE TARKKAILULUOKKA SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti G rungesta ja vaihtoehtorockista ammentava Coochilla-yhtye vannoo grooven ja dynamiikan nimeen. Vuonna 2017 perustettu Coochilla sai alkunsa kitaristien Hätisen ja Mikko Barckin muutettua Hangosta Turkuun. Yksi meidän hyvä ystävä oli keksinyt Coochillan ja se alkoi sitten resonoida tosi kovaa, Hätinen kertoo. Yhtye on tiputellut yksittäisiä kappaleita vuodesta 2019 lähtien. – Soundimme on monipuolinen ja Master Groover -ep antaa siitä kattavan kuvan. Keväälle on buukattu muutamia esiintymi siä. Heillä on aikakauden suuria vaihtoehtorockyhtyeitä bändin esikuviksi. Hätinen kertoo iso vaikutus kokonaissoundiimme, Hätinen sanoo. Niissä mennään varmaankin raskaampaan ja riffipainoisempaan suuntaan, Hätinen arvelee. – Saimme Mikon kanssa bändin kasaan heti muutettuamme Turkuun. Koukkuja ja groovaavaa rytmiikkaa on luvassa. TEKSTI: ARTTURI SIROMAA www.facebook.com/Coochilla K u v a: M ar ko N ev an p er ä. – Esikuviamme ovat Nirvanan ja Soundgardenin lisäksi Rage Against The Machine ja Audio slave. Kuuden kappaleen ep:ltä on julkaistu ennakkoon kolme singleä. Mulla on biisistä tosi hyvä fiilis, kitaristi Samuel Hätinen kertoo. – Pääasiassa meidän biisit säveltää lead-kitaristimme Mikko. Tuoreemmista alt rock -bändeistä vaikkapa Highly Suspect ja Nothing But Thieves ovat vaikuttaneet soundiimme, Hätinen sanoo. Sanoitukset tulevat pääasiassa Oskarin kynästä. Viimeistelemme parhaillaan ep:tä ja sävellämme uusia kappaleita siinä sivussa. Toistaiseksi keikoilta saamamme palautteen perusteella Coochillalle on skenessä todellakin kysyntää, Hätinen hehkuttaa. Ep on ensimmäinen pidempi julkaisu. Hectorin (Bahamonde, basso) ja Matiaksen (Aaltonen, rummut) kanssa on todella kiva soittaa. 12 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Hätinen nostaa Coochillan olevan ensisijaisesti livebändi. – Osallistuimme Turku Rock Academyn Bandstand -skabaan ja sitä varten täytyi keksiä nimi. – Meillä on tavoitteet korkealla. Rytmisektiomme on aivan timanttia. – Uskon, että meidän jytärokki saa varttuneemmankin rokkipoliisin suupielet kohoamaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kaikkia yhtyeen jäseniä yhdistää 90-luvun grunge. ”Olla coochilla” tarkoittaa bändin kaveriporukan kesken kuistilla olemista — olla ihan pihalla. Tulevaisuudessa Coochilla tähtää ulkomaille. Hän myös tuottaa kappaleemme. Ensimmäiset bänditreenit olivat samana päivänä, kun mä muutin tänne, eli soittokaverit löytyivät helposti. Juuri nyt Coochilla valmistautuu tuleviin keikkoihin
Luulisin, että tällaista on lauluntekijyys, jolle ei voi oikein mitään. Se tuntuu olevan ominaisuus ja tapa olla ja elää. Tämä palsta etsii ja löytää pääosin uutta musiikkia. Tässä tapauksessa keikkapaikalla on väliä – sen on tapahduttava jollain juuri oikealla, hyväsoundisella klubilla tai hämyisessä teltassa. Muuten, jos se Eppu Normaali vertaus jäi mietityttämään, niin kuunnelkaas Tähän jään -albumin seitsemäs kappale Kuu. Ehkä se saattaa etäännyttää, ärsyttääkin. Musiikin voima on joskus käsittämätön. Hullu Pappila Fernet Underground K u v a: O sk ar i In k k in en K u v a: Ju u so H aa ra la. Haluan kuitenkin Tunne, tarttumapinta ja liike antaa tällä kertaa tilan yhtyeelle, joka on ollut olemassa jo useamman vuoden, mutta jonka nimessä sekä musiikillisessa tyylissä on tapahtunut merkittäviäkin muutoksia ja jonka debyyttialbumi julkaistiin vasta viime vuoden puolella. Yhtye on pysynyt tuotteliaana ja energisenä, sillä toinen albumi Esimerkkejä yksinäisyydestä ilmestyy maaliskuun alussa. Jotta jokin voi koskettaa, on löydyttävä tunnetta, tarttumapintaa ja liikettä. Ptrov on toiminut omassa arjessani jonkinlaisena keskittymismusiikkina. Toivottavasti ei liiaksi, sillä aloitan tämänkertaisen Löytöretkellä-palstan vähän isommalla fanituksella. Kyseessä on vuonna 2017 perustettu yhtye Petrov, joka julkaisi uudella nimellä Ptrov debyyttialbuminsa Voimala. ”Kenen elämää oikein eletään, painajaiseenko täällä synnytään. Kova palo oman Teksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI musiikin tekemiseen ja soittamiseen saattoi parivaljakon yhteen muutama vuosi sitten lukiossa, ja parhaillaan kaksikko viimeistelee ensimmäistä ep-julkaisuaan. Yhtyeen ote on innokas ja tuore, samalla myös ikuinen kuin lämmin muisto. Albumi on kulkenut ajatuksissani sen julkaisusta lähtien ja uskon sen äärimmäisen potentiaalin syttyvän täysiin voimiinsa livesoiton myötä. On aika nostaa Satu Lii tapetille. Kiinnostavasti kappale esittelee kuin varkain laulusolistin äänessä mahdollisuuden myös erittäin tiukkaan huutoon, ehkä kuulemme sitä lisää heidän tulevilla singleillään. Niitä tässä yhtyeessä on. Olen kuunnellut Hullu Pappila -yhtyeen ainoaa tähän mennessä julkaistua kappaletta Aallonpohja kymmeniä kertoja löytäen koko ajan jotain uutta, ja kyllä, juuri sinne avaruudellisiin olosuhteisiin vetävää. Ainakin musiikkityyli kutsuu siihen. Kappale pitää hienosti otteessaan, sillä jos kertosäkeen jälkeen ajatus meinaa lähteä harhailemaan, kitaristin lämmittävä soinnutus säkeistöjen yhteydessä palauttaa takaisin ytimeen. Mielessäni matkaavat vaikutteet niin Magyar Possen, King Crimsonin kuin Opethinkin maailmoista. Hullu Pappila on Aapo Pärssisen sekä Touko Kemppaisen muodostama kuopiolainen yhtye. Kyseessä on hyvin pienieleisesti koottu teos kiinnostavin lyriikoin. Satu Liin viimeisin single Sitä ei täällä tunneta enteilee pian julkaistavaa ep:tä. Aistin, että hänen sisällään nähty ja tunnettu muuttuu hyvin herkästi lyriikaksi. Yhtyeen sointi kokeilee ja yhdistää yhden biisin sisälle poppia, rockia, runoutta ja jonkinlaista ambientia vetovoimalla, joka pysäyttää kuulijan aloilleen kuuntelemaan ihan loppuun asti. Eiks niistäkin kuuluisi herää, nousta uudelleen?” Fernet Undergroundin lailla tällainen maailmaa miettivä lyriikka selkeästi puhuttelee useita artisteja ja taiteilijoita tällä hetkellä. Aiheina ihmisen kyky mennä eteenpäin ja unohtaa, ja toisaalta taas ikuinen tarve olla vähän parempi. Kappaleessa on viehättävä, ehkä yllättäväkin, yhdistelmä: tiukasti eteenpäin menevässä rockhuristelussa mietitään filosofisia, rehellisiä ja koskettavia ajatuksia ihmisyydestä. 14 SOUNDI M iltä tuntuu, kun kuvailen, että kappaleessa on tutkiva ja avaruudellinen tunnelma. ”Suora lähetys liikuttaa minua, järkytys kestää vain parisen viikkoa” tai ”Ahdistus, alakulo ja riittämätön olo värittää ajankuvaa”. Kahden jo julkaistun albumin vaikutteet liikkuvat mielessäni Feistin, ranskalaisten chansonien, Eino Leinon ja Eppu Normaalin välillä. Kahden albumin verran musiikkia julkaissut Satu Lii on kuvailtavissa artistiksi, jossa on rauhaa, lämpöä ja suuri yllätys. Luultavasti näin on ollut jo lapsesta lähtien. Alkuvuonna julkaistu Ajan kuvaa -single kiinnostaa minua erityisesti. Uskomattoman kirjava musiikillinen maailma muuttuu ja liikehtii hyvin raskaasta postrockista kirkkaaseen ja herkkäänkin genrevapaaseen improvisaatioon. Pandemiavuonna 2020 perustettu oululainen Fernet Underground julkaisi debyyttialbuminsa Kaikki säröllä kesällä 2021. Omien sanojensa mukaan ”jotakin power-pöperöä, täysiä ja sinnepäin” soittava trio ammentaa soundiinsa sävyjä ja vivahteita ensirakkauksistaan 60ja 90-luvuista. Kappaleen edetessä ja tilanteiden muuttuessa sitä tuumii, että mitähän seuraavaksi tapahtuu, mutta mukana pysyy ja ihastuu entisestään
Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 114,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 131,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa TILAA SOUNDI. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. ”Tällainen maailmaa miettivä lyriikka selkeästi puhuttelee artisteja ja taiteilijoita tällä hetkellä.” Satu Lii Ptrov K u v a: Tu o m as V ii li äi n en K u v a: M ei ju K u lo Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi
Duunarikuvaus Tallirenki laserefekteineen kurottaa hieman jopa suomidiskon puolelle. Mustat kaleerit (1985) -albumin kannessa hän istuu hajareisin paatilla pukeutuneena vaaleansiniseen tuplafarkkuun. Kappaleen singleversio vuodelta 1974 on tyystin erilainen kuin albumille päätynyt. Sarjasen lainsuojattomat ovat duunareita, taksikuskeja sekä keskikaljakuppiloiden viiksimiehiä, joita poliisi retuuttaa lumihangen kautta putkaan. Joskin tämän tyylipuhtaan kantrin sijaan pidän hänen myöhempää levytysuraansa kiinnostavampana. Levyltä Varjoelämää (1981) löytyvä Hiljainen ranta on varmasti erikoisin kappale hänen tuotannossaan. Sarjasen tuotanto on määrällisesti melko suppea, mutta riittävä. Se on saavutus, sillä pohjoisamerikkalainen kantri ei ole kovin ilmiselvä resepti onnistumiseen Suomessa. Vielä tässä silti eletään. Laulun puhujalla ei ole varaa maksaa sähkölaskua, kettu vei kanat, poika joutui vankilaan hakattuaan juovuspäissään jonkun, toinen poika jäi luokalle, miehen koira eli paras ystävä kuoli, ja puhuja vetää itsensä lopulta hirteen. Hän kykenee siirtymään kätevästi möreästä turinasta herkkään falsettiin aina tarvittaessa, kuten hyvän kantrilaulajan kuuluu. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Saatanan tyylikäs Jarno Sarjanen E n ole nähnyt yhtään huonoa valokuvaa Jarno Sarjasesta. Kuka tämä saatanan tyylikäs mies oikein on. Kiinnitin Sarjaseen ensimmäisen kerran huomiota nimenomaan Mustat kaleerit -kannen myötä. Pohjoinen erämaa kaikkine arpineen oli kuitenkin se, minkä Sarjanen onnistui kääntämään musiikiksi. Sarjanen teki omannäköisensä kantriuran ja kulki omaa polkuaan, kuten hän laulaa viimeisen albuminsa Tikkamies-biisissä: ”Kun muut lempii likkaa, niin minä tökin tikkaa / Oon tikka mies”. Hämmästys oli valtava, kun laitoin kotona Mustat kaleerit soimaan. Ja näin oli. Samanlainen rouheasta herkkään yltävä esimerkki on Sarjasen eräänlainen nimikkokappale Keskikalja-Cowboy, jossa rakkauselämä kohtaa karun lopun keskikaljakuppilassa. Sarjasen maailmassa kantri venyy moneen suuntaan, mutta musiikin punainen lanka pysyy. Sarjasesta puhutaan aivan liian vähän siihen nähden, että hänen perintönsä ja estetiikkansa kuuluu myös tämän päivän artistien musiikissa, kuten Jukka Nousiaisen levyillä. Mitä julkisuuteen tulee, Sarjanen oli outlaw, toisella puolen. Hänen viimeiseksi albumikseen jäi KeskikaljaCowboy (1988). Mursuviiksineen ja tuplafarkkuineen hän muistutti erehdyttävän paljon edesmennyttä enoani sekä oikeastaan monia muita keskikaljakuppiloiden nurkkapöytien suomalaisia mie hiä. Tässä vielä eletään hahmottaa suomikantrin ensiaskeleet. Sittemmin olen haalinut hyllyyni liki kaiken Sarjasen tuotannon, jossa on riittänyt monia yllätyksiä. ”Sarjasen lainsuojattomat ovat duunareita, taksikuskeja sekä keskikaljakuppiloiden viiksimiehiä.”. Hänestä ei löydy kuolinuutisten ohella netistä juuri mitään kirjoituksia. Sarjasen kuolema tuskin on hänen elämänsä kiinnostavin asia, mutta kotimainen kantri ei ollut suuren yleisön kiinnostuksen kohteena. Sarjasen elämä sai alkunsa joskus jatkosodan loppupuolella. Tässä levyssä ja miehessä oli pak ko olla jotain jännittävää, mietin. Se myös näyttää Sarjasen monipuolisuuden laulajana. Albumin seuraava kappale Pienen pojan haaveet on se, mistä Sarjanen parhaiten tunnetaan. Levyn avaava nimikappale röyhkeän kaiutetulla laululla ja spoken word -osuudella kuulostaa samanaikaisesti Naantalin kylpylän tansseilta ja 1980-luvun olutsaluunan pysähtyneeltä keskipäivältä. Se on kantrin ja jonkinlaisen esihousen risteytys. Sarjanen ei myöskään kaivannut julkisuutta eikä hän halunnut esimerkiksi keikkailla. Spotifyn artistisivun profiilikuvassa hänellä on nukkavieru hattu ja nahkaliivi ilman paitaa. Sarjanen kuuluu niihin hyvin harvoihin, jotka ovat kyenneet tekemään kantria täällä päin uskottavasti. Sarjanen ei olekaan pelkästään vain kotimaisen kantrin pioneeri. Musiikissa hänen suurimmaksi saavutuksekseen jäi kantrin kuvitteleminen levylle asti maassa, joka on kulttuurisesti hyvin kaukana kantrin syntysijoilta. Kenties kaikki tuli sanottua. Kappaleessa on tunnistettava house piano vuosia ennen kuin koko käsitettä oli olemassa. Hänen omaa nimeään kantava debyyttialbumi vuodelta 1971 alkaa vakuuttavasti. Löysin levyn huonokuntoisena taukopaikka Tiinan Tuvalta monia vuosia sitten. Harmillisesti mieheltä itseltään ei voi enää kysyä, mikä oli se tapahtumasarja studiossa, joka johti tähän upeaan albumiversioon. Hän syntyi maaliskuussa 1945 ja eli vuoteen 2009 saakka
1,50 € www.lippu.fi) F U L L S T E A M P R O U D L Y P R E S E N T S 3.4.2023 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI. SAVOY-TEATTERI HELSINKI PERJANTAI 17.3.2023 WILLIAM BASINSKI ABUL MOGARD Liput 31,50 EUR +tilausmaksut (alk
Vaikka tekee kipeää ilmestyi syyskuussa, mutta sain sen arvostelua varten käsiini selvästi elokuun puolella, jolloin kesä oli vielä voimissaan. Näihin vuosiin osui myös Yonan ja Liikkuvat Pilvet -orkesterin levytysuran alku. Lopussa uneksija palaa taas todellisuuteen ja orkesterikin maan pinnalle. Tuolloisissa haastatteluissa Yona kertoi elämästään sähköttömässä ja vedettömässä pikkumökissä juuri siellä. Hän on musiikillinen superlahjakkuus, jolta on lupa odottaa viimeisteltyjä mestariteoksia. Pian toki myös sen kahden edeltäjän äärellä. Mutta koska populaarikulttuuri maassamme pyörii Helsingin ympärillä, tällaisen estetiikan tunkeutuminen pääkaupunkiseudulle tuntui julkisuuden näkökulmasta ratkaisevalta. Kuluneen vuosikymmenen aikana osa tästä vapaudesta tuntuu haalistuneen, mutta minähän olen vanhentunut siinä missä Yonakin. Kävin Lammassaaressa, jonne ruovikon läpi johtavien pitkospuiden vaiheilla säkenöi myyttistä yksisarvispölyä. Ei, vaikka biisi periaatteessa lähtee liikkeelle juuri tällaisesta konkretiasta, paikannimiä mainiten. Kertoja on ”Merihaassa, mieli maassa” betonin keskellä ja pyöränkumikin tyhjä, mutta naapurin tarakalta voi lainata omin luvin pumppua ja polkea liikennesääntöjä uhmaten Tokoinrantaan. Enemmän se kertoo toivioretkestä paikasta x paikkaan y, eikä silloin tietenkään puhuta vain konkreettisista paikoista. Uusin Uni johon herään (2021) on eittämättä sellainen. Mutta Elämän luonteessa on kaikki sama maksimalismi pirskahtelevampana versiona: siinä, miten Yonan kotikutoiset räpit sulautuvat saumattomasti riemukkaaseen kertosäkeeseen, miten Liikkuvat Pilvet nostaa kudelman euforisiin sfääreihin, kun sanat loppuvat. Sen pidempää reissua ei pintatasolla tehdä, mutta sen kestäessä on kuitenkin edetty suljetusta tilasta avoimeen tilaan, ahtaan portin läpi. Vaikka tekee kipeää -albumin kärkiraitoihin lukeutuva Elämän luonne ei kuitenkaan ole särötön luonnonmukaiMartti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Halutaan sanoutua irti ajan, paikan, yhteiskunnan ja sosiaalisten normien kahleista ja seurata mielijohdetta.”. Oikeastaan hän oli usein äärimmäisin esimerkki siitä, haastatteluissaan ja promokuvissaan ja sanankäänteissään niin kaukana betonitodellisuudesta, että jakoi väistämättä mielipiteitä. Reggae, iskelmä, hiphop ja folk olivat ne musiikilliset ainekset, joilla pelattiin. Tuona kesänä löysin Helsingin kantakaupungin hippimäisimmät alueet, Kumpulan ja Toukolan. 18 SOUNDI SOUNDI PB Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet: Elämän luonne (2012) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Toivioretki yksisarvispölyyn sen idyllin kuvaus. Onhan Helsinkikin kaupunki, jossa riittää lähiluontokohteita romantisoitavaksi. Tampereen, Jyväskylän ja Rovaniemen hipit ovat eläneet haluamaansa elämää trendeistä riippumatta ainakin koko 2000-luvun. Muistoissani se on kaikkien aikojen hippikesä, vaikka niin ajatellessani joudun tukeutumaan musiikin ohella henkilökohtaisiin syihin, sillä aika kalseaa ja sateista oli kahteen edelliseen verrattuna. Näkökulmasta riippuen ihana tai rasittava tapa katsoa olemistamme täällä, mutta sellainen, josta olisi varmaan hyvä omaksua ainakin joitakin perusaineksia toimintaansa. Ja kun tämä on kerran tehty, on kaikki mahdollista: ”Elämän katselu ruohonjuuresta tänään/Huomenna lentotähtenä länteen tai itään.” Tässäkin biisissä avainsanat ovat kuitenkin ne, jotka on nostettu kertosäkeeseen: ”Vapaa kuin tuuli, se on elämän luonne/Kuin lapsi juoksee se sinne, tänne, tuonne.” Siinä tiivistyy uushipin elämännäkemys, jossa halutaan sanoutua irti ajan, paikan, yhteiskunnan ja sosiaalisten normien kahleista ja seurata mielijohdetta. Itse nostin tietyn epäluulovaiheen jälkeen käteni pystyyn vuoden 2012 Vaikka tekee kipeää, ei haittaa -levyn kohdalla: antauduin. Matka on tehty ja väliaikaista kaikki oli vaan, mutta löytyi muutakin kuin betonikaupunki: ”Elämä on yllättävän sykähdyttävä setti.” 2010 -luvun alun suomipopin valta virrassa oli selvä juonne, jossa hippityyppisen elämänasenteen ja eräänlaisen luomuestetiikan pohjalta syntyi todella suosittujakin teoksia, alkaen nyt vaikka Jukka Pojan ja Elokuun hiteistä. Maakunnissa ei välttämättä ollut kyse erityisestä buumista. Vaikka iso bändi venyi alusta asti paljon verrokkejaan moni puolisempaan ilmaisuun, oli Yona hahmona, laulajana ja sanoittajana selvästi osa tätä liikehdintää
TAMPERE FILM FESTIVAL 8.–12.3.2023 LIPUT MYYNNISSÄ NYT! tamperefilmfestival.fi
Studion sijasta tyypit äänittivät omilla pajoillaan, kaikessa rauhassa, ja saivat kokeilla ja tarjota ajatusta tyylilajista. Ennen Hassisen Konetta tuli Suomessakin kiinnostavia tekstejä, ja mullekin löytyi paikka. Varsinkin Cities-biisi jäi päähän jyskyttämään. Kun kaikki saivat toteuttaa itseään, materiaaliahan tuli niin perkeleesti miksaajan ja minun haravoitavaksi. Innostuttiin vallan helvetisti. Itse halusin testata hiukan elektronisia juttuja, erilaista dynamiikkaa ja tapoja, ettei bändisoitto olisi mitään tasaista jyystämistä. Jälkeen päin muistin vielä Nick Caven Boatman’s Callin, joka olisi sopinut moneen väliin. LEVY, JOKA VAIKUTTI MUUSIKOKSI JA LAULUNTEKIJÄKSI RYHTYMISEEN Eri esittäjiä Pohjalla – Punkin tulo oli ratkaiseva askel. Kuulostaa ihan mahtavalta, kun menee kävelylle luurit päässä. Pidän kiinni kovalevyvapaasta linjasta, että kaikki soitetaan livenä. Black power -esiräppiä, konerummut ja sitä iskusanojen chanttausta. Various Jesus Christ Superstar – Lainasin 10–11-vuotiaana vanhemmalta ystävältä, joka opiskeli klassista viulua, minä selloa. Biisejä olin tehnyt jo vuosia. Niitä hokemia me sitten huudettiin yhteen ääneen siellä bussissa. Cavelta minulla on eniten levyjä ja nähtyjä keikkoja. Kuulin radiosta hyvän biisin ja ilahduin albumista – jumalauta, onko maailman suosituin musa näin hienoa ja freesiä. Roadrunnerilta sitten soitettiin enemmän niitä biisejä. Välivuosina oli toki innostavia ja työläitäkin projekteja, kuten 10 keikan putki Neljäkymmentä laulujen vuotta Tavastialla, Oulu Sinfonian kanssa levytetty, puoliksi uusia biisejä sisältävä Kaikenlaisia kehtolauluja sekä viime vuodelle lykkäytyneet Hassisen Koneen juhlakeikat. Biisejä alkoi syntyä poikkeuksellisen pitkässä ja hitaassa, orgaanisessa prosessissa, joka johti nyt julkaistuun, kahdeksanteen soololevyyn Me olemme ihme. – Ensinhän me kokoonnuttiin kaksi vuotta sitten bändin kanssa leirille Villa Vikaniin, tutustuttiin osaan noista biiseistä ja mietittiin arreja. – Olen suoraan sanottuna ihan liekeissä tästä tilanteesta. Ostin, kun se ilmestyi ja kuuntelin tosi paljon. Hienoja biisejä, klasarivaikutteita, heviäkin – ja Ian Gillan Jeesuksena. Poprockia en vielä tuntenut, ja tää kolahti ihan tajuttomasti. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > K olme vuotta sitten, ensimmäisenä koronakeväänä, kun kaikki normaalitoiminta alkoi jumittua, Ismo Alanko havaitsi löytävänsä itsensä työhuoneelta. – Elämäni soundien listaaminen ja karsiminen oli vaikeaa, sillä jokaiseen teemaan olisi voinut laittaa vaikka kuinka monta albumia. Loppujen lopuksi tehtiin kuitenkin niin, että äänitettiin rummut studiossa mun suuntaa antavien demojen päälle. ERITYISIN ARTISTI JO HASSISTA EDELTÄVIEN BÄNDIEN AIKANA David Bowie Aladdin Sane – Aladdin Sane oli minulle kuin uskoontulo. LEVY, JOKA SAI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN HERÄÄMÄÄN YHTEISEN DIGGAILUN KOHTEENA VELJESTEN KESKEN SIELUN VELJIEN YHTEINEN MUSIIKILLINEN YLLYTTÄJÄ The Last Poets This Is Madness – Affe oli saanut tämän jostain kasetilla, ja sitä luukutettiin Siekkarien keikkabussissa tosi paljon. – On aivan ihanaa, kun keikat alkavat uuden levyn kanssa, kun nämä vuosia jumittaneet juhlalliset nostalgiakeikat ovat onnellisesti ja onnistuneesti takanapäin, Ismo myhäilee. Hurriganes Rock And Roll All Night Long – Joensuussa kaikki pikkujätkät kuunteli ja kaikki niiden bändit soitti Hurriganesia. Cisse oli suuri idoli, joten minäkin soitin bassoa. Aika pientä, ennakkoluulottomalla tavalla tehtyä. ALBUMI, JOKA ON SOINUT ME OLEMME IHME -LEVYÄ VALMISTELLESSA Billie Eilish When We All Fall Asleep Where Do We Go – Näin Grammy-gaalan, jossa Eilish putsasi pöydän. 20 SOUNDI Jaakko Teppo Ruikonperän multakurkku – Petri esitteli minulle ja Ilille tämän artistin. Kuuntelin kymmeniä kertoja, opiskelin ja käänsin sanoja. Jätti vaikutteita Säkenöivään voimaan esimerkiksi. Jokainen Bowie-levy ennen ja jälkeen oli minulle tärkeä Let’s Danceen asti, joka ei enää sopinut silloiseen makuuni. Perustettiin Cyde Hyttisen kanssa Sössölandian Kultakurkut, joka lauloi vain Jaakko Teppoa. Tää oli mun eka levy. – Se oli hedelmällinen tapa levyttää ja tuli vähän uudenlaista kulmaa bändisoittoon. Savokarjalainen huumori ja kantaaottavuus puhutteli meitä kaikkia. K u v a: K er tt u M al in en. Ismo Alanko LEVY, JOKA TUO MIELEEN MUISTOT JOENSUUN VARHAISVUOSISTA ALBUMI, JOKA ON KESTÄNYT KUUNTELUA KAUTTA VUOSIEN Talking Heads Fear Of Music – Tätä mä diggaan eniten vielä nytkin. Kun olin Tukholmassa koulun ja Hassisen Koneen välissä, tuli rautainen annos punkia ja kaikenlaista musaa, Jouni Mömmön opastamana. Silloin populaarimusiikki kolahti toden teolla, se musiikillinen rikkaus, myös taiteena. Parhaillaan treenaamme bändin kanssa musiikin livesovituksia. Lapsen mieli vaikuttui. Pohjalla-levyllä oli kaikki: Pelle, Problems?, Sehr Schnell ja Se, tosi tärkeä juttu mulle, koska Yarin klasaritausta kuului niistä biiseistä. Petekin kävi soittamassa pyöränpumppua ja kaljapulloa
R Ö Y K S O P P A U R O R A T H E S O U N D S ANNA PUU | ARPPA | CLEDOS | ISMO ALANKO MAUSTETYTÖT | MYKKI BLANCO | RUUSUT | YONA 22-PISTEPIRKKO | ANNA JÄRVINEN | ANTTI AUTIO + JOUSET ASA BÄÄND II | BUSINESS CITY | CLEANING WOMEN | DINA ÖGON DRAAMA-HELMI | EGE ZULU & SWENGARIT | ELSI SLOAN HIDRIA SPACEFOLK | HUORATRON | JAMBO | KARRI KOIRA LAURI HAAV | LÄHIÖBOTOX | MOSHIMOSHI | MUSCULAR PEHMOAINO | PESSO | PLUTONIUM 74 | POM POKO RUISSALO AMPING | SAMULI PUTRO | SUISTAMON SÄHKÖ SYDÄN, SYDÄN | TEKSTI-TV 666. 16.-18.6.2023 LINNANPUISTO, TURKU Kaikki lipputyypit nyt myynnissä lippu.?/kesarauha kesarauha.
22 SOUNDI Teksti: Antti Luukkanen Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu
Hän ei ole jäänyt kiinni mihinkään elämän vaiheeseen, jos siltä ei ole tuntunut. Tynin Seppo sattui olemaan opettajana ja hiffasi saman tien, että tehdääs nyt silleen, että käyt hakemassa Johnny Winterin Captured Live! levyn. Eve on asunut pitkiä aikoja ulkomailla, ja vaikka hänen elämäntilanteensa tuntuu nyt ”Tässä on keksinyt itsensä jo moneen kertaan” EVE: tasapainoisemmalta kuin koskaan, edelleen polttelisi käväistä esimer kiksi Intiassa. Siinä näin sen näyn, että musta tulee rocktähti! Oli halu alkaa veivata kitaraa ja oppia soittamaan. Levyn on määrä ilmestyä heinäkuussa. ”L ähden taas”, lauloi Jarkko Eve (s. Menin Porin musiikki opistoon ja ajattelin mennä klassi sille tunneille. Pitkän linjan muusikko Eve vertaa itseään savannilla toinen silmä auki nukkuvaan leijonaan, joka vain odottaa oikeaa aikaa hyökätä. Järjettömältä kuulostanut päätös ei ollutkaan aivan älytön, sillä seuraa vana vuonna ilmestynyt sooloalbumi Eve myi kultaa ja mahdollisti myö hemminkin yleisön kiinnostuksen. Kuuntelet sen, tulet viikon päästä takaisin ja siirryt eri osastolle. Lähteminen on kiinnostanut myös ihan konkreettisesti. Hurriganesista ollaan lähdetty liikkeelle. Biisin nimi oli vahvasti enteellinen, sillä Eve lähti menestysbändistä vielä saman vuoden aikana kesken kovim man nousukiidon. Sooloura on pistetty kyl mästi tauolle moneen otteeseen eikä soittaminen edes suurimman nuo ruuden idolin kanssa saanut häntä jatkamaan vastentahtoisesti. – Olin 12–13vuotias, kun sain ski tan ja vahvistimen. 1963) Dingon riveissä sen vuonna 1984 ilmesty neellä ensialbumilla Nimeni on Dingo. Mutta lähteminen on jäänyt pori laissyntyiselle muusikolle veriin. Mun klassinen ura päättyi siihen. Nyt tuo hetki on vuosien jälkeen jälleen koittamassa, kun kesällä ilmestyy hänen viides soolo albuminsa. Monia vaiheita urallaan kokenut Eve tietää tälläkin kertaa mitä haluaa. SOUNDI 23. Nyt miestä pitää kuitenkin Suo messa seuraavan sooloalbumin te keminen, jota työstetään tuottaja Jimmy Westerlundin ja useiden yh teistyökumppaneiden kanssa. Koska ja miten soittohommat veivät sinut mukanaan
Mua kiinnostaa, miltä biisit soundaa ja miten niille käy. Nipa kysyi multa, että lähtisitsä soittamaan yhteen bändiin. Ei Neumann ollut koskaan millään tavalla kateellinen, että vain hänen biisit kävisi siihen. Koulunkäynti ei ihan hirveästi napannut. Ettei se olisikaan kantanut. Itsensä etsimistä. Pääsin ysiltä ulos 5,9 keskiarvolla ja sieltä johonkin kauppakouluun. – Se meni kivasti yli, kun kaikki meni ihan hulluille raiteille saman mään omaa tulemista, että saan sen omannäköisen musan ulos. – Sitä lähdettiin rakentamaan Pepen ja Jipon kanssa. Silloin sinulla varmasti olikin va paat kädet toteuttaa itseäsi rajoi tuksetta. Eiköhän tämä ollut tässä (naurua)! Mutta kyllähän se kannatti, kun aika pian jo liityit Dingoon. – Vuonna 2005 kun tehtiin se Purppuraa-levy, niin siinä oli pari mun biisiä, joista toinen oli mun laulama. Siinä vaiheessa levy-yhtiö varmaan raapi päätään epäkaupallisten biisien kanssa. Sain kuitenkin tehtyä kolme levyä (debyytin lisäksi Laulava muukalainen 1986 ja Saura 1987), jotka antoi sen tunteen, että nyt se on tehty. Mä tein sen päätöksen ihan sydämellä ja intuitiolla. Oliko sinulla koskaan mitään vara suunnitelmaa, jos soittohom mista ei olisi tullut mitään. – Kyllä siinä sitä oli. Syyslukukauden poissaolot oli 146 tuntia. Tiedettiin, että jonain päivänä me breikattais. Ihan niin kuin Lähden taas Dingon ekalla levyllä. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu tien. Jos oltais tultu kimpassa Kerjäläisten valtakunta -levylle, niin varmaan oltais haettu myös mun biisejä. – Ei mulla ollut mitään varasuunnitelmaa. ”Mä tarvitsen musan tekemiseen aina elämää alle ja tosi vahvan motivaation.” Rebel oli osa koko valtakuntaan levinnyttä punk-innostusta. Meillä oli Rebel-niminen punkbändi vuonna 1978. – Kyllähän se mun juttu olisi voinut olla täydellinen floppikin. Nuorelle Jarkko Evelle soittohommille ei ollut vaihtoehtoa. En edes kysynyt mitä musaa, vaan sanoin, että ”joo, lähen!” Siitä Annikselle ekoihin treeneihin. Niin kuin on tänä päivänäkin. Niitä etsittiin soundimaailmasta, ja siinä oli erilaisia soittajia mukana. Päästiin sinne, minne oltiin vuosikausia haluttu. Näin vain pitää tehdä. Vähiten siinä oli kysymys siitä, että huomio kiinnittyisi minuun, vaan kyllä siinä koko ajan oli kysymys musasta. – Oltiin jo pistämässä pillejä pussiin hetkeksi aikaa, kun se Jeve Kelaakaan ei löytänyt sitä biisiä, jolla se olisi lähtenyt liikkeelle. Mä tarvitsen musan tekemiseen aina elämää alle ja tosi vahvan motivaation. Jäbät sai siitä pari sinkkua aikaiseksi. Sillä oli laulut valmiina. Resurssit oli silloin hyvät. Tai että sieltä ei olisi tullut mitään materiaalia. – Sitä kautta löytyi se oikea kombinaatio ja ne oikeat biisit. Levy oli ulkona ja tein yhden rundin. K u v a: To m m i M ic k li n K u v a: E v en ko ti al b u m i. Ensiopit saatiin Johnny Winterin tahtiin. Mulla oli pleku tippunut lattialle ja se oli siitä hiffannut, että ”ooksä kitaristi, osaatsä soittaa jotakin?” Olin vaan pokkana heittänyt, että ”osaan, osaan”! – Tuli punk-aikakausi, joten aloitettiin tietysti sillä. – Oli se ehdottomasti optio. Vaikka hieno valtatie oli just auennut, niin se ei ollut tarpeeksi kiinnostavaa. Mulla oli visio, että siinä pitää olla jotain elementtejä, jotka ei ole ihan tyypillisiä. Saatiin hieroa ja esituottaa. – Sain ehdottomasti. Mun oli pakko palata yrittä– Palo oli voimakas musan tekemiseen. Korven Jallu, joka nykyään myy keikkoja Stupidolla, muisteli meidän ensimmäistä tapaamista. Nimeni on Dingo albumil la on kuitenkin yksi tekemäsi ja laulamasi biisi Lähden taas. Bändi kävi kokeilemassa siipien kantavuutta Rockin SM-kisoissa vuonna 1979, mutta ei päässyt välikarsintaa pidemmälle. Mac taisi olla ensimmäinen vä hänkin Porin ulkopuoliseen tietoi suuteen tullut yhtyeesi, mutta kun se sai singlensä julkaistua, olit ehti nyt jo lähteä siitä. Biisimateriaali ei silläkään ollut oikein riittävä ja tehtiinkin vaihto, kun Neumann tuli meriltä kitaransa kanssa. 80-luvun taitteessa iski The Police. – Saura oli jo tosi vaikea levy, jossa sain viedä sitä omaa visiota vieläkin kauemmas. Ymmärrän sen ihan täysin, mutta sain musiikillisesti toteuttaa itseäni. Mitä elämässäsi tapahtui Sauran jälkeen, kun uutta musiikkia ei enää tullutkaan. En mä nytkään tee musaa ajatuksella, että itse olisin esillä. Ei meillä kuitenkaan ollut niin hyviä biisejä, että oltais breikattu. Taustalla oli koko ajan ajatus oman musan tekemisestä. Oliko missään vaiheessa esillä vaihtoehto, että olisit saanut enemmän laulujasi esille sen riveissä. Ekan levyn suhteen kyse oli siitä, että ne biisit oli jo olemassa ja valmiita. Se oli ihan itsestään selvää. Se on urasi kannalta merkittä vää, mutta kovin kauaa se ei kestä nyt. Heitin kamat turhautuneena johonkin sohvan alle. En mä sitä ikinä ajatellut, että tää oli mahtava ponnahduslauta. Vedin siitä omat johtopäätökseni. Kultaa myynyt ensimmäinen soolosi kuitenkin oli menestys. Lähdin jo juhannuksena 1984. Sitten jätkät oli perustanut Dingon. Kasiviis tuli jo eka levy (Eve). Samoin Hyeenaniminen bändi, joka on itse asiassa tehnyt myös levyllisen matskua, mikä julkaistaan tänä vuonna. Oltiin Rockin SMkisoissa vuonna 1979. Siinä oli Laaksosen veljekset Pepe ja Jippo. Kun katson tätä pitkää janaa, mulla on aina ollut elämässä aikakausia, että pitää palautua, tankata, keksiä itsensä uudelleen ja ennen kaikkea elää. Millaisena muistat tuon ajanjak son. Punkin jälkeen Eve innostui The Policesta, jonka inspiroimana perustettiin Jeve Kelaa. Tuli Jeve Kelaa ja ryhdyttiin tekemään vähän vaikeampaa musaa. Kiinnostuksen kohteet vaihtuivat nuorena nopeasti
Ää nitettiin pari livelevyä, joista toinen Tavastialla ja toinen Maarianhami nassa. Mulla ei ole missiota, että pitäisi saavuttaa koko ajan jotain todella merkittävää. Ajattelin että olisi kivaa hommaa myydä koruja ja paikallisia käsi työjuttuja. Just laitoin viestiä Pellelle (Miljoona) Goaan, kun mulla on yksi biisi johon haluan sen fiittaamaan. Hän kertoo, milloin lähdetään. Jäikö Kuun poika Luca aikakautensa varjoon vai oliko elämäntilanteellasi myös tekemistä asian kanssa. Ne solut aktivoitui mussa. Tuotiin maailmalta hieno ja asioita ja pistettiin taas puoti auki. Kesästä jouluaattoon asti tehtiin sitä, sitten lähdettiin ulkomaille ja oltiin siellä toukokuu hun asti. – Tutustuin Remuun, ja se katse li, että toi jätkä painelee menemään tuossa nyt haahuillen. Ei ole pakko vakuuttaa muille tai itselleen mitään. Olen aika vähän kunnianhimoinen. Remu on ollut monta ker taa mun elämässä suunnannäyttäjä. SOUNDI 25 – Ne vuodet oli niin totaalisia, et tä oli pakko lähteä vetämään happea ja miettiä. Tykkään myös olemisen tilasta. Vuonna 1993 Eve (oik.) soitti kitaraa Remu Plays Hurriganes -projektissa. Lähdin bändistä veke uutenavuotena 1994, mistä Remu ei hirveästi digannut. Olen Dingossa Eve vaikutti vain bändin debyyttialbumilla ennen kuin oma sooloura vei mennessään. – Kyllä mä mielellään olen. – Se oli aika erikoinen hetki, kun vedät jotain Crazy Daysia ja katsot taakse, että tuossa on nyt se sama jäbä, jonka keikalla mä päätin, että musta tulee rocktähti. Remu Plays Hurriganes -vaiheen lisäksi olet ollut myös Dave Lindholmin Redclouds-projektissa. Suomen musiikki-ilmastossa oli paljon muuttunut tultaessa 1990-luvulle. Oli aallon pohja sentyyppiselle rockmusalle. Voin ihan hyvin ol ”Vedät jotain Crazy Daysia ja katsot taakse, että tuossa on nyt se sama jäbä, jonka keikalla mä päätin, että musta tulee rocktähti.” la myös tekemättä musaa, voin läh teä ihan tuosta vain matkustele maan. Näin siinä on käynyt monta kertaa. Syttyikö inspiraatio vain siitä, että pääsit jälleen soittamaan. – Kun siltä reissulta palasi Suo meen, niin edessä oli muutto Por vooseen, josta hankin liikepaikan. Oliko outoa soittaa rakkaita lapsuuden suosikkibiisejä oman idolin kanssa. Näin siinä kävi nytkin. Että otetaan välihappea ja palataan rikospaikalle. Siitä pian syntyikin pitkän tauon jälkeen Kuun poika Luca -albumi vuonna 1995. K u v a: So u n d in ar k is to K u v a: So u n d in ar k is to Hyvien liidereiden mukanakin voi viihtyä. Aikakone ja sellaiset bändit pisti ladot täyteen. – Voin olla hyvien liiderien kyy dissä. Sehän toimi, tehtiin 50 keikkaa. – Olin tehnyt just sitä mitä haluan, eikä yhtään mietitty sitä, kiinnostaako se ketään. Yhtäkkiä siitä aukesikin elämäntapa hetkeksi aikaa, kunnes siihen elä mäntapaan tuli vaikuttamaan Henry Aaltonen. – Jos mä työnnän itseni siihen maailmaan sisään, niin se nappaa mut mukaansa. Tuli ihan järjetön matkakuume! Eli jos et tekisi musiikkia, olisit koko ajan reissun päällä. Tämä liittynee myös siihen, että sinulla ei ole ollut vaikeuksia toimia myöskään ”pelkästään” bändin jäsenenä. Se oli kasaa massa sitä Remu Plays Hurriganes kuviota ja sanoi, että sähän voisit lähteä kepittämään toiseen laitaan. Aikakaudelta on julkaistu kaksi livealbumia.. Uusi yritys koitti vuonna 2005, jolloin Eve lyöttäytyi jälleen kimppaan Neumannin kanssa Purppuraalevyllä. – Mulla musassa tärkeintä on se oikea energia, se hetki, kun lähden sitä tekemään. Kun vuonna 1988 lähdin vuoden reissulle Aasiaan, niin kyllä mulla oli ajatus, että palaan nope ammin. Olen tyytyväinen tilaani, että sieltä löytyy on ja off vaihde. Ei mun tarvitse liidata
Paljon tässä on tullut tehtyä inven taariota myös itsestään. Alettiin suunnitella, että pitäisikö tässä teh dä levy, joka sitten 2005 julkaistiin. – Sitä takavuosien kaveria ei enää ole. Löytötavaraakappaleen tekstin voi tulkita sisältävän omaelämäkerrallisiakin kokemuksia. Ehkä sellainen rauha ja vakaus on tullut munkin osakseni. Vuosikymmenen aikana saatiin valmiiksi vain yksi albumi, vuonna 1995 ilmestynyt Kuun poika Luca. On tosi vaikea saada uusia biisejä ihmisten mieliin, että ne koskaan nousisi samalle tasolle. Pitää olla aitoa motivaatiota, mikä syntyy siitä kun mennään studioon ja tehdään uutta musaa. Ne voi loikoilla siellä puun alla ja nuoleskella huuliaan. – Tosi hyvältä. Tässä on keksinyt itsensä jo moneen kertaan. Olen lähte nyt siihen määrätietoisesti ja pitkä jänteisesti. Oli mennyt se parikymppiä ja alkoi tun tua, että mikä ettei sitä voisi testata. Millainen olet nyt verrattuna siihen takavuosien kaveriin. Se tuntui taas imaisevan mukaansa. Millaiseksi biisintekijäksi näet itsesi. Vaikka olen edelleen hyvin inspiroituva, en ole ehkä niin im pulssiherkkä kuin aikaisemmin. Ganes on ainoa, jonka kans sa lähdettiin rundille, muut on ol leet visiittejä. Olen paljon kiinnostuneempi tästä päivästä kuin mistään muusta päivästä mun elämässä. Siellä on ehkä vähän sitä samaa soundia laulussa mukana, mutta ei mua kiinnosta lähteä tekemään mitään kasarile vyä. – Varmaan ne muutokset liittyy vuorovaikutustaitoihin, tunneäly taitoihin, oman persoonan ymmär tämiseen ja muihin tasapainoasi oihin. Haluat olla nykyajassa etkä menneisyydestään tunnettu tyyppi. – Oli kulunut tarpeeksi aikaa. – Kyllä noi neljä soololevyä on syntyneet hyvinkin ajattelematta. Tehtiin yksittäisiä juttuja ja pätkä duokeikkoja kimpassa. Biisit pitäisi olla tosi hyviä. – Kyllä se aika nopeasti siihen tu li. Ei olla mietitty sitä, pääs täänkö tällä radioon, vaan sitä, mil lainen energia siinä on. Onko biisi nien sarjaan. Täytyi si olla eteenpäin kaatuva, voittava tunne. K u v a: So u n d in ar k is to. 2000-luvulla palasit ehkä hieman yllättäen uudelleen aktivoituneeseen Dingoon. Mikä minä olen, mitä haluan ja miksi olen tääl lä. Tajuttiin jo siinä kohtaa, et tä niin paljon on vettä virrannut sii nä välissä, että ne aikaisemmat bii sit on tulleet ikonisiksi. Oli kiva, että kahden vuoden jäl keen saatiin nyt tuubi auki. Nyt huomaan miettiväni tätä levyä tehdessä sitä, että kun on tehnyt niin monta paskaakin biisiä tässä matkalla ja kun tulee tällaisen ajan jakson takaa takaisin sisään, niin ei tässä millään seiskan biiseillä päästä laiturista edes irti. > Soundi-haastattelu ollut Maijasen levyllä, Pellen levyl lä, Hurriganesin levyllä, Daven le vyllä... Kun kilsoja tulee lisää, aletaan siir tyä kuninkuussarjaan, siihen leijo 90-luku oli Evelle oman musiikin suhteen hiljaisempaa aikaa. Silloin kun aloitin runsas kaksi vuotta sitä tekemään, tein sille tilan elämässäni ja tiesin, että nyt se synnytetään. Meillä käy rollingstonesit joka tapauksessa. Liittyykö tämä itsetutkiskelu myös musiikkiisi. Se sopii ihan hyvin mul le. Kysymyksiä, joita me kaikki pyöritellään. Miltä uuden levyn tekeminen on tuntunut pitkän tauon jälkeen. – Muutin vuonna 2000 Tampe reelta takaisin Poriin. Mitä ja millaista tunnelmaa etsit musiikkia tehdessäsi ja mitä haluat sillä kuulijoillesi sanoa. Törmät tiin aika nopeasti ja jollain kokoon panolla me käytiin Tallinnassa soit tamassa joku uudenvuoden keikka. Oliko alun perinkin ajatuksena, että Dingon puitteissa tehdään myös uutta musiikkia. Ihmisyys ja ihminen on aina kiinnostanut mua. Neumann oli myös tullut sinne stadista. Mua ei pelkkä historiikkirundi olisi kiinnostanut. Oman elämän tarkoituksen ja oman polun kulkeminen on selkeämpää kuin koskaan. Ne näyttää vähän laiskoilta, mutta sitten ne vaan iskee, vaikka ei sen kummemmin enää pöyhistele ja röyhistele. – On kiva, että nyt tullaan sinkku kerrallaan. Kyllähän tuosta toistaiseksi ainoasta uudesta julkaistusta Löytötavaraa-biisistä kuuluu tietynlainen näyttämisenhalu. – Elämänkokemusta ja itsetunte musta on tullut paljon lisää, ei pel kästään elämänkoulun kautta, vaan olen opiskellut psykologiaa ja par aikaa terapiaopintoja. – Kyllä se sillä tavoin liittyy mu santekemiseen, että haluaa että bii sit olisi ehjiä, ymmärrettäviä ja kos ehjä, onko se messageltaan sellai nen, mitä haluan tuoda siihen mu saan, onko se energisoiva
Silloin ilmestyy myös miehen viides sooloalbumi. Olen tehnyt jo aikapäiviä sitten päätöksen, että mä en kuulu uhrien porukkaan. On niin monta tunneelämään vaikuttavaa väylää ja pistettä, johon se voi osua. Se energia kuvastaa mun tyypillistä tapaani olla nyt olemassa. Hyvä biisi nostaa, lohduttaa, tietynlainen biisi saa meditatiiviseen tilaan. Musa on taidemuoto, joka tosi nopeasti liikuttaa suuntaan tai toiseen. tammikuuta 2023 videohaastattelu Eve täyttää ensi heinäkuussa pyöreät 60 vuotta. 24. – Tietynlaiset arvot ja kokemus tulee siinä näkyviin. kettavia. Samaan aikaan tuon esiin biisin lopussa, että ”Maailma on kaunis ja vihdoin mä sen näen / Me surkeat orpolapsetkin se itse päätetään / Kuinka meille lopulta käy / Meille hienosti vielä käy.” – Olen tajunnut jo kauan sitten, että oli se kokemus mikä tahansa, niin on aina mahdollisuus valita se väylä, tapa ja asenne, millä lähteä toipumaan tai menemään eteenpäin. ”Olen mieluummin energisoiva kuin alaspäin vetävä. Olen sinut elämäni ja sen oman polkuni kanssa. Sillä hän haluaa edustaa vain nykyhetken versiota itsestään. Olen mieluummin energisoiva kuin alaspäin vetävä. Taaksepäin on turha katsoa. Olen sinut elämäni ja oman polkuni kanssa.” K u v a: So u n d in ar k is to K u v a: M ik a To iv an en. Tuossakin biisissä on joo omakohtaista, ei kaikki suinkaan, mutta se alkaa lauseella ”Hei hei pieni poika / sulla ei isää edes oo”, niin joo, isättömyys on mun kokemukseni, jonka olen käynyt läpi
28 SOUNDI SOUNDI 29 28 SOUNDI SOUNDI 29 Teksti: Aki Nuopponen Tällä kokkolalaisella on riittänyt viime vuosina vientiä niin paljon, että hän on itsekin yllättynyt siitä, miten moni on löytänyt hänen laulunsa, jotka voivat olla poppia, rockia, funkia, iskelmää tai ihan mitä vain. helpolta.. Voi olla, että jossain vaiheessa alan tehdä jotain ihan muuta, mutta tällä hetkellä musa tuntuu omalta, rennolta ja... – Jotenkin tässä on vaan huomannut, että nautin musasta just nyt tosi paljon. Maaliskuun alussa ilmestyvän Valerian myötä kolme albumia julkaissut lauluntekijä saa toteuttaa itseään levyillään ja kiertää loppuunmyydyillä klubeilla, muttei oikeastaan miellä olevansa muusikko tai mieti liikaa tulevaisuutta. Musta tuntuu, että nyt kun on kolme levyä tehtynä ja touhuilen jo neloslevyn parissa, alan vasta ymmärtää, kuka mä oikeastaan musassa olen, ja innostun siitä koko ajan lisää. Tai siis eläisi, jos hän olisi koskaan varsinaisesti unelmoinut siitä. Opit tähän asenteeseen Arppa on haalinut perhe-, skeitti-, kommuunija bändiyhteisöistä, joissa hän on elämänsä aikana seikkaillut. Tätä viisautta Arppa on kartuttanut elämänsä varrella kaikkialta, missä hän on elänyt. Ei huolia, ei suuria paineita eikä liikaa suunnitelmia. – Kyllähän tämä alkaa sujua ihan kivasti. Siis sillä tavalla, ettei tämä kuulosta oikein miltään muulta, Arppa ihmettelee itsekin. – Kuuntelin uuden levyn tuossa pitkästä aikaa, kun kävelin kauppaan ja takaisin, ja monessa kohtaa tuli sellainen olo, että onpas tämä erikoista kamaa. Arppa on edennyt jo kolmanteen albumiinsa, muttei vieläkään ajattele musiikin tekemistä urana tai suhtaudu siihen liian tosissaan, vaan nauttii elämän käänteistä. Sen sijaan Arpan elämäntavassa ja hetkessä elävissä lauluissa on sellaista viisautta, ettei häntä meinaa millään uskoa vasta 26-vuotiaaksi. Y H T E I S ÖJ E N K A S VAT TA M A Y K S I L Ö 28 SOUNDI A A aro ”Arppa” Airola elää unelmaansa muusikon elämästä. Se sopii mun mielelle. Asiat saavat tapahtua omalla painollaan. Arpan jutustellessa tästä kaikesta helsinkiläisessä kahvilassa huolettomuutta äänessään ei läsnä ole yhtään sellaista urakeskeistä stressaamista tai levy-kiertue-limbossa elämistä, mihin moni muusikko nopeasti ajautuu. – Ei mulla ole oikein vieläkään mitään suunnitelmaa tämän kaiken suhteen, vaikka varmasti jonkun mielestä pitäisi olla, Arppa nauraa ja hänen kasvoilleen leviää arppamaisen lempeä hymy
Kolmannen levyn ilmestyessä artisti on jo työntynyt kotimaisten suosikki artistien joukkoon kuin vaivihkaa. 28 SOUNDI SOUNDI 29 28 SOUNDI SOUNDI 29 Arppa myöntää itse kin olevansa yllätty nyt, kuinka moni on hänen laulunsa löy tänyt. SOUNDI 29 K u v a: A n d re P o zu si s
– Se toteutettiin koko meidän sisarusparven voimin ja Anna-siskolla on siitä jopa videomateriaalia, Arppa naurahtaa ja kuvailee, että vaikkei teatterikärpänen puraissut häntä sen enempää, on esiintymisessä ihan oma viehätyksensä. – Totta kai sitä alkoi huomata, että toi tyyppi osaa tehdä tämän asian tosi hyvin, kylläpä tuo osaa pistää sanottavansa terävään muotoon tai miten hyvin tämä ihminen osaa laulaa, mutta se oli vain esimerkkiä sille, miten voi kehittyä. – Meidän perheessä on aina ollut musaa, teatteria ja kaikenlaista luomista. – Teatteri on siitä hauskaa, että siinä on jo lähtövaiheessa suunniteltuna, milloin on ensimmäinen ja viimeinen esitys. Siskoista Anna ja Oona ovat tunnettuja näyttelijöinä, Sara sirkustaiteilijana ja Laura toimittaja-muusikkona, mutta heitä kaikkia voi sanoa todellisiksi moniosaajiksi. Niin paljon, että se elämäntapa on mulle ihan itsestään selvä juttu, mutten mä koskaan ajatellut, että elämä on pelkkää sitä. Arppa suuntautui musiikin pariin, mutta heittäytymiskykyä hänen kään ei ole tarvinnut erik seen opetella. Mulla oli jo nuorena moponruuvaajakavereita, pyörin lätkäporukoissa ja skeittirampeilla. Kaikki Arpan keikkoja nähneet tietävät, että heittäytymiskykyä muusikolta löytyy, eikä tätä ole tarvinnut mitenkään erikseen opetella. Tätä elämää kun eli hänen koko perheensä. ”Olen oppinut jo varhain, mikä luottamuksen ja yhdessä tekemisen merkitys on ihan kaikessa.” K u v a: A n d re P o zu si s. 30 SOUNDI SOUNDI 31 30 SOUNDI SYNTYNYT KULTTUURIIN Keski-Pohjanmaa, Kokkola ja tarkemmin Ykspihlajan kaupunginosa on se paikka, missä nuori Aaro Airola sai alkunsa, lempinimensä Arppa ja ensimmäiset kosketukset kulttuurielämään. Ykspihlajassa oli muutenkin ilmoilla harrastajakulttuuria, eikä tämä yhteisö koostunut niinkään ammattilaisista, vaan tekeminen oli maanläheistä ja paineetonta hauskanpitoa. Ei meistä sisaruksista kukaan identifioitunut muusikokAirolan sisarusten teatteri taustasta on kirjoitettu paljon. – Meitähän on iso porukka, eli isän ja äidin ohella minä ja neljä siskoa, joilla on jo omia lapsia, jotka hekin alkavat olla ties minkä ikäisiä. Airolan sisaruskatraasta ei luovuutta puutu. – Mulla oli pitkään mielikuva, ettei mua kiinnostanut musa vielä nuorena niin paljon, mutta myöhemmin olen nähnyt videoita meidän kesäteattereista, niin siellähän mä soittelin Kissanpolkkaa lavalla ja ohjaaja pisti mut jopa laulamaan. Vuonna 2014 Arpan sisko Oona oli teatterikorkeakoulussa ja hän matkasi kurssikaverinsa kanssa kesäksi Kokkolaan tekemään Anton Tšehovin Kolme sisarta -näytelmää. Tykkäsin hengailla kaikenlaisten ihmisten kanssa. Heidän äitinsä kirjoitti paljon näytelmiä, joita esitettiin perheen pihapiirissä ja läheisessä työväentalossa. Edes nuorena kokkolalaisena hän ei miettinyt johonkin ryhtyessään, osaako tehdä sitä. – Meidän kotikulttuurissa ei koskaan vaadittu tiettyä tasoa. Sekä vanhemmilla että siskoilla on myös paljon taiteesta kiinnostuneita ystäviä, Arppa kertoo. – Isä tosin soitti ihan ammatikseen jo ennen kuin mua oli olemassa, mutta muuten musa oli meidän perheessä kaikille ennemmin harrastus, Arppa sanoo ja muistelee, kuinka hänen äitinsä lauloi paljon ja osasi kitaralla ehkä viisi sointua, mutta hänellä ei ollut mitään kynnystä soitella vaikkapa Vladimir Vysotskin lauluja. Sisaruksia rohkaistiin jo nuorena tekemään asioita. Aina ei tar vitse jännittää omaa osaa mistaan johonkin uuteen ryhtyessään. Bändiä perustaessa sen sijaan harvemmin tulee sanottua kenellekään, että eka ja vika keikka ovat jo kalenteroitu
Sieltä mulle on vaan voimistunut fiilis, että musa voi olla ihan mitä vaan. Arppa on skeitannut synnyinkaupungissaan Kokkolassa, nykyisessä kotikaupungissaan Helsingissä ja monessa paikassa ympäri Suomea, ja skeittiporukoista löytyy samaa henkeä läänistä riippumatta. Muutaman vuoden aikana hän on asuttanut Helsingin eri puolia. – Siellä ei tarvitse miettiä, mikä mun tyyli on tai miltä mun tekeminen näyttää ulospäin, vaan se tulee ennemmin sisältäpäin, että mitä mä haluan tehdä. – Kun mietitään Arppa-levyjen visuaalista ilmettä, haluan aina käyttää eri graafikoita ja tuoda mukaan sellaista maalauksellisuutta, joka herättäisi sen musan myös näkyvästi eloon sen sijaan, että poseeraisin itse sinkun kannessa. ihan vaan kaikenlaisien asioiden tekemistä! Siksi koska se on kivaa. Arppa ylistää skeittauskulttuurissa erityisesti sitä, miten avoin ja tietyllä tapaa puhtaampi se on musiikkikulttuuriin verrattuna, koska kaupallisen toiminnan osuus on niin paljon pienempi. – Mietin asiaa sitä kautta, että mitä skeitatessa onnistunut kickflip vaatii. – Skeittiporukoissa on kyllä räppityyppejä ja vaikka punkkareita, mikä edesauttaa sen kulttuurin sisällä ihmisiä löytämään itsensä, mutta tuohon kaikkeen kuuluu se tietynlainen esteettömyys. Tietty mulla on sellaisia hetkiä, kun haaveilen että olisinpa tuo artisti ja osaisin tehdä musiikkia noin, mutta nyt Valeria-levyllä huomasin miettiväni tuollaisia juttuja taas vähän vähemmän. – Se tietty fiilis on läsnä kaikkialla, eikä sen porukan suhtautuminen edes muhun ole muuttunut sen myötä, kun oon tehnyt musaa, päässyt kiertämään Suomea ja tullut jo vähän tunnetuksi. 30 SOUNDI SOUNDI 31 si tai vaikka näyttelijäksi. Se on ollut ennemmin... OLLAAN MITÄ HUVITTAA Skeittaaminen on asia, joka on ollut osa Arpan elämää vielä pidempään kuin musiikki. Arppa Airola Antti Ahoniemi Okko Saastamoinen Ville-Veikko Airaniemi ”Nykyään kaikki soittaa kaikkea ja on tosi makeeta, kun vaikka jazz-rumpali soittaa räppärin bändissä.” K u v at : V äi n ö K ar ja la in en. Se näkyy tätä nykyä mun bändissä, jossa tehdään asiat yhdessä, vaikka bändin nimi onkin Arppa. Ei se ole siinä mielessä soolo, vaan bändi kuin crew. – On ihan tiettyjä skeittareita, jotka ovat nostaneet tietyt biisit edustamaan skeittaamista, ja jostain biisistä tunnistaa sekunneissa, että ne on Antwuan Dixonin (amerikkalainen skeittajaa) jutuissa mukana, Arppa sanoo. – Monesti peilaan jopa musiikin tekemistä siihen, mitä tekisin skeittirampeilla, Arppa vertailee. Tulevalla kiertueella basisti Ahoniemeä tuuraa Eero Seppä. Ensin vuoden ajan Turussa ja sittemmin eri puolilla Helsinkiä. Vaikkei joku olisi koskaan elänyt ja kokenut skeittikulttuuria, voi ulkopuolisenakin ihailla sitä lungia yhteisöllisyyttä ja monessa muodossa ilmenevää luovuutta, jotka näkyvät skeittiporukoiden tekemissä. LAUTA YHDISTÄÄ Muutettuaan pois Kokkolasta vuonna 2018 Arppa on ollut monenlaisien kommuunien asukas. Skeittikulttuurin avoimuudesta kertoo jotain sekin, että skeitti-etuliitteen voi lisätä luontevasti melkein minkä vain genren eteen skeittipunkista skeittiräppiin. Vastaus on se, että sitä pitää tehdä paljon, yrittää yhä uudelleen ja ensimmäisen onnistumisenkaan jälkeen jatkuva onnistuminen ei ole taattu. – Tuo on mun periaate myös musiikissa. Kaikki ovat tervetulleita fiilistelemään ihan mitä tahansa lautailun ohessa. – Totta kai sielläkin on esikuvia ja ihailet, että tuolla tyypillä on hyvä staili ja tuolla tavalla olisi siistiä osata tehdä asioita, mutta kuitenkin oma tekeminen tulee kuitenkin omasta kehosta ja siitä, kuka sä olet. Siksi tämä innostuukin aiheesta heti ja muistelee, että hyppäsi niin pienenä ensi kertaa laudan päälle, ettei edes täysin muista tilannetta. – Skeittijengi on ihan oma juttunsa, ja oon tuijotellut lautagrafiikoitakin niin kauan kuin jaksan muistaa, joten kyllä kaikki skeittaamiseen liittyvä tavallaan kuuluu ja näkyy siinä, mitä artisti nimeltään Arppa on, hän vahvistaa. Keikoilla nelikko tykkää heittäytyä spontaaneihin jamitteluihin ja runsaisiin sooloihin. Arppa on paitsi Aaro Airola, myös tiivis yhtye. – Tietty skeittiporukoissakin on se oma klikki tai oma crew johon kuulutaan, ja niistä olen oppinut jo varhain, mikä luottamuksen ja yhdessä tekemisen merkitys on ihan kaikessa
Arppa itsekin kävi nuorempana kauppaopiston. Ja kun sieltä vielä löytyy erilaisia hahmoja, joilla on erilaisia soittimia, niin äkkiäkös siinä jaetaan mahtavia kokemuksia. Elämää eletään siitä kulmasta, että sen on oltava kivaa. Sehän oli sellainen genre, mitä en ollut itse tsekannut juuri yhtään. – Tuollaisen tiiviisti muiden ihmisten kanssa yhdessä asumisen myötä ihminen viimeistään tajuaa oman pienuutensa. Kaikilla oli hevibändejä, kommuunissa oli kaikenlaisia jamimeininkejä ja kun kutsuttiin porukkaa saunomaan ja viettämään aikaa, se oli kuin yhtä rokkileiriä kaikki. – Tässä kun on elänyt köyhänä jäbänä omillaan, se kolmella sadalla kommuunista saatu huone merkkaa paljon. Utelen, oliko Kokkolasta isoon kaupunkiin ja kommuuniin muuttaminen vaikeaa, tai jopa kulttuurishokki. Ihan kuin Arppa oikein pinnistäisi löytääkseen tarinan siitä, kuinka tämä loikka isoon kaupunkiin oli todella vaikeaa. – Jollaksessa oli siitä hauska kommuuni, että siellä oli bändikamat kellarissa ja siellä asui paljon hevityyppejä. – Siellä oli yli kolmekymppisiä tyyppejä, jotka hyppi snowskatella saunan katolta lumihankeen tai leikkivät ja irrottelivat muutenkin. Noista hetkistä mä opin sen, ettei elämää tarvitse ottaa liian tosissaan. Muutamat Arpan esikuvat ovat sellaisia, jotka saavat oikeasti ihan vain pianon tai kitaran säestyksellä tehtyä pienillä asioilla niin hyvän kappaleen, ”Tällä hetkellä musa tuntuu omalta, rennolta ja... ”Vähään tyytyminen” antaa Arpan mukaan väärän kalskahduksen kommuuniasumiselle, joka voi olla rikkaampaa kuin mikään, kun vaatimattomissa olosuhteissa oppii nauttimaan elämän perusasioista. Simppeleillä kamoilla se vaikuttavuus on tehtävä ihan muilla keinoilla kuin volyymillä tai muilla herkuilla. helpolta.” Arppa kieltää, että hänellä olisi vieläkään mitään suunnitelmaa, miten aikoo uransa kanssa edetä. – Kirjoittaminen ja säveltäminen ovat jotain sellaista, mitä on kiva tehdä yksin. – Jos verrataan sitä, että sulla on kaikki mahdolliset pelit, vehkeet ja laitteet, tai vaihtoehtoisesti joku pönttö perkussiona, huuliharppu ja vanha kitara, niin jälkimmäisillä sen sisällön täytyy olla ihan erityisen hyvä, että se toimii. Sitten hän hymyilee leveästi, kohauttaa olkapäitään ja ylistää kommuunielämää. Tällä hetkellä hän vain nauttii musiikin tekemisestä niin paljon, ettei muuta kannata ajatella. – Ei siellä kukaan mieti musaa soitellessaan vaikka sitä, onko kitaran vire niin justiinsa tai onko tämä piano täällä tarpeeksi hyvä, vaan siitä nautitaan täysillä mitä on ja lähdetään vaan tekemään asioita, Arppa sanoo. – Sitten kun asuin Itä-Helsingin hippikommuuneissa ja siellä tuli varttuneempia ihmisiä vastaan, niin siinä näki ihan omin silmin, ettei näillä ole mitään juristin palkkoja tai saavutuksia työelämässä, mutta niillä on sitäkin parempi meininki ja he ovat oikeasti tosi onnellisia. Se rauhaksiin touhuileminen on mulle tosi tärkeä asia. 32 SOUNDI SOUNDI 33 – Itä-Helsingissä, Pohjois-Helsingissä, Meilahdessa ja vaikka missä, Arppa luettelee ja kertoo pitävänsä majaa tällä hetkellä jälleen kolmen muun tyypin kanssa. Kokkolassa aika iso osa nuorista oli Arpan mukaan käynyt lukion tai vastaavan ja mietti parikymppisenä, mikä heistä tulee isona, mitä he haluavat olla ja minkä ammatin he haluavat. Monesti yksin oleminen on mulle aika tylsää, mutta musan kirjoittaminen vaikka Wurlitzeria soitellen on se, mistä todella tykkään, Arppa pohtii. Nytkin oon viikon verran värkkäillyt biisiä ja päässyt ehkä ensimmäisen säkeistön suhteen oikean tuntuiseen fiilikseen. YKSIN JA PORUKALLA Arppa-kolikon yhteisöllisyyden toiselta puolelta löytyy myös laulaja-lauluntekijä-Arppa. K u v a: A n d re P o zu si s. Tämä kuuluu Arpan musiikissa. Pakko ei ole juuri mitään. Kommuuneissa jos missä voi tutustua ventovieraisiin, täysin erilaisiin ihmisiin kuin itse on, ja kokea sellaisia heräämisiä ja havaintoja elämästä jo keskustelujen kautta, mitä ei omassa kuplassaan elämällä välttämättä kokisi. Niin paljon kuin hänelle merkitseekin yhdessä tekeminen, on laulujen säveltäminen aluksi pitkälti hänen omaa puuhailuaan. Seuraa pitkä hiljaisuus. – Vähän kuten monessa muussakin asiassa, oon aika verkkainen tai jopa hidas myös kirjoittaessa, eikä mulla ole tässäkään asiassa kiire mihinkään
Niin simppelin biisin on oltava oikeasti tosi kova, jotta sitä jaksaa biisintekijänä jauhaa kyllästymättä vaikka pelkällä Wurlitzerilla, Arppa sanoo. Siinä yhteisössä ideoita pallotellessa on täysin mahdollista, että lopputulos elää vielä paljonkin. Sano vaan siellä biisin sanoissa, että istut Puomibaarissa Kinnusen Lailan kanssa, pysyt alkuperäisessä ideassa, etkä ala yhtään epäröidä sitä. Nyt kolmen albumin jälkeen Arppa huomaa jo itsekin kehittyneensä ainakin sen verran paljon, että jotkin vanhat kappaleet ovat pudonneet keikkojen settilistoista ihan sen takia, etteivät ne tunnu enää täysin omilta. Viime keväänä bändi tapasi pyytää yleisöstä ihmisiä rumpuihin tai koskettimiin ja improvisoida yleisön valitsemaan runoon kappaleen. Kyllä tämä on bändi, ja se saa myös kuulua. – Kyllähän ihmiset tulevat ihmettelemään, että miten ihmeessä tämä biisi kuulosti niin erilaiselta kuin levyllä, mutta tämä kertoo enemmän siitä, millaisia keikat tänä aikana pääasiassa ovat. Teorian saloja Arppa on saanut ottaa haltuun verrattain lyhyessä ajassa, kiitos erilaisista taustoista tulevan bändinsä. auki. Vain kokeilemalla voi hiffata, ettei jokin ratkaisu olekaan ihan mun juttu. Arppa kuunteli Valeriaa tehdessään paljon Bill Withersia, ja erityisesti Just As I Am -albumia (1971), jonka on tuottanut Booker T. Arppa naurahtaa, ettei hän tiennyt yhtään, että Okko on arvostettu jazz-rumpali. – Tärkeintä on, että musa soundaa omaan korvaan hyvältä, siihen on löytynyt dynamiikan tajua, ymmärretään pulsseja, löydetään harmoniaa... Asioita, joita varmasti enemmän ja vähemmän kaikki miettii jossain kohtaa elämässään, lauluntekijä myöntää. Arppa lisää, ettei hän osannut tässäkään vaiheessa suhtautua asiaan niin, että nyt häntä ympäröi akateemisesti koulutettu bändi, eivätkä hänen uudet bänditoverinsakaan korostaneet asiaa mitenkään. – Siinä vaiheessa kun Arppa-bändi alkoi hioutua tosi kovaan vetoon, halusin kaivaa sieltä yhteisteoksia. Päästyään laulun suhteen tarpeeksi pitkälle Arppa tuo bändiporukan ja luottotuottajansa Väinö Karjalaisen mukaan kuvioihin. Michael Kiwanuka, Bill Withers, Olavi Uusivirta. Kyllä alkuaikojen treeninauhoilta nopeasti kuuli, että en aina ollut ihan vireessä, mutten kuitenkaan koe, että meillä olisi ollut sellaisia tilanteita, että joku biisi olisi jotenkin vääränlainen tai väärin tehty tai kuulostaisi väärältä. Tässä auttaa uusien juttujen oppiminen laveasti eri musiikkikulttuureista. – Withersin biisien rungot on niin kovia, että ne voisi sovittaa ihan millaisiksi vain. Se on jotenkin tosi luonnollista nykyään monissa porukoissa, ja sitä se on myös meidän bändissä. K u va : A nd r e Po z u s is. Arppa-bändi ei jumahda edes tällaisiin temppuihin, vaan ne jatkuivat vain muutaman keikan ajan. Ihan aluksi Arppa ei ollut ihan näin huoleton musiikkinsa suhteen ja myöntää jännittäneensä jopa keikkoja paljon. Sanat on totta kai tärkeitä, mutta usein mä fiilistelen omia lyriikoitani aika pitkäänkin ja jos joku niistä ei soundaa hyvältä, saatan muuttaa siitä sanoja ihan vaan sitä varten, että se soundaisi paremmalta. Arppa-biisit taas eivät valmistu koskaan. Niistä äänitetään levylle sen hetken versio, ja kun lähdemme keikoille, biisit jatkavat rundillakin elämistään. – Alussa mietin, onko tämä musa hyvää, tajuaako tätä kukaan, välittyykö tästä halutut asiat ja riittääkö tämä. – Musta tuntuu, että nykyään kaikki soittaa kaikkea ja on tosi makeeta, kun vaikka jazz-rumpali soittaa räppärin bändissä. – Olin puuhaillut omia biisejäni vähän kuin puoliksi salaa, Okolla oli tosi musikaalinen tapa soittaa ja jotenkin mä sitten kysyin siltä, että pitäisikö näitä soittaa. – Se on hyvä neuvo. Oma ääni voi löytyä vain kokeilemalla. Ihan kaikessa. – Innostuin tämän bändin meiningistä ja näistä muusikoista niin paljon, etten todellakaan kelannut missään vaiheessa, että Arppa-musiikin pitäisi olla jotenkin minä-minä-minä-hommia. – Kinovalon alla -levyllä (2021) ja nyt Valerialla homma on mennyt niin, että alan soitella biisejä Väinölle ja bändille ja tunnustelen, kuka voisi hiffata sen mitä haen biisillä takaa ja sitten tekeminen jatkuu. Silläkin uhalla, että ne erilaiset sanat aiheuttavat sen, että se biisi aukeaa harvemmalle. – Siskot ja ystävät sanoivat aina, että älä yritä mitään, tee vaan. Hän vain piti siitä, että Okko oli rento tyyppi ja soittaja. Jones. 32 SOUNDI SOUNDI 33 että se toimii vaikka sellaisenaan. Kaikki lähti siitä, kun Arppa tapasi vuonna 2018 Okon, joka soitti tuolloin Syskofrenia-bändissä. – Omaa laulamista on täytynyt harjoitella. Okko kertoi mulle Antista ja Veeveestä ja avasi vähän sitä sen maailmaa, joka oli Sibelius-Akatemia, jazz-musa ja toiminta harjaantuneiden soittajien kanssa. – Vanhemmassa polvessa on varmasti ollut enemmän rajanvetoa sinne, että on olemassa oikeaa musiikkia ja ei niin oikeaa musiikkia tai että sä oot liian punk tähän meidän koulutettuun porukkaan, mutta ei sitä enää niin ole. – Kurjaahan se olisi, jos olisin musantekijänä samalla tasolla vuonna 2080 kuin millä olin vuonna 2019. – Mulle merkkaa tietyllä tapaa soundi kaikkein eniten. Arppa-bändistä on muodostunut lauluntekijälleen tärkeä kivijalka, joka tuo kaikkeen tekemiseen vakautta. Mulle tämä tarkoittaa sitä, että oppisin aina uusia juttuja, oppisin ymmärtämään muita musakulttuureita ja oppisin muilta muusikoilta juttuja, joten totta kai kannattaa olla Arppa sanoo tärkeimmäksi tavoitteekseen tulla paremmaksi lauluntekijäksi. Arppa luettelee artisteja ihan eri aikakausilta, joita kaikkia yhdistää yksi asia: musiikkia ei voi tehdä oikein tai väärin, mutta läksyt voi silti tehdä, vaikkei tähtäisikään täydellisyyteen. TEE VAAN! Arppa-bändi on herättänyt nopeasti kiinnostusta myös keikoilla, koska ei olemassa sellaista asiaa kuin ”perusArppa-keikka”. Jos joku kysyisi multa nyt jotain vinkkiä, toistelisin varmasti tuota samaa. – Tosi monenlainen jengi on löytänyt meidän keikoille ja he ovat ilahtuneet siitä, että ekana saattaa tulla tosi herkkä biisi, perään jotain progeilua tai jazzia, ja sitten vedetäänkin ihan folkisti tai iskelmästi, Arppa iloitsee. – Jos tässä mun tekemisessä on jokin päämäärä, niin se on tulla paremmaksi lauluntekijäksi. ne on asioita, jotka viehättää mua musassa ja lyriikoissa, Arppa summaa. Paha meno Pengerkadulla on sellainen biisi, jota olin jollain harmonisella molliasteikolla tapaillut ja pyysin, että Okko (Saastamoinen, rumpali), Antti (Ahoniemi, basisti) ja Ville-Veikko (Airaniemi, kitaristi) kokeilevat sitä, mistä syntyikin sitten tällainen ihan erilainen Five Corners Quintet -tyylinen homma. Settilista saattaa elää usein jopa lennosta, kaikenlaista voi sattua ja kyse on oikeasti elävästä musiikista
Anno 1696 on jylhä metallialbumi, ja levyn tarina se vasta silkkaa metallia onkin. 34 SOUNDI SOUNDI 35 Vuonna 2021 ilmestynyt Argent Moon -ep oli Insomniumilta hetkellinen loikka tunnelmallisen ja kevyemmän partnerin syleilyyn, mutta nyt melodisen death metalin ykkösnyrkin syrjähyppy on taakse jäänyttä elämää. Teksti: Timo Isoaho K u v a: Te rh i Y li m äi n en
Se perustuu basisti-laulaja Niilo Seväsen kirjoittamaan tarinaan, mutta on saanut vaikutteita myös Aino Kallaksen vuonna 1928 ilmestyneestä romaanista. Se on hurja ajatus kaukaa menneisyydestä! Mutta sitten taas toisaalta... 34 SOUNDI SOUNDI 35 e letään 1600-luvun loppupuolta. Jeskasen Santalasarjakuvat ja Tulen morsian -draamasarja. Kirjailija Aino Kallaksen kuuluisa teos on eräs Seväsen tarinan innoittajista. Suurten kuolonvuosien aikana 1695–1697 täkäläiset viljasadot jäävät niukoiksi tai ne jopa menetetään kokonaan. Jo 1400-luvulla kirjoitetun pahamaineisen Malleus Maleficarum -kirjan opit noitien kuulustelemiseksi ovat edelleen käytössä, ja paholaisen palvelijoiksi leimattuja viattomia ihmisiä poltetaan elävältä. ”Vanhalankin sukuhaara oli suurten kuolonvuosien aikana hyvin lähellä täydellistä sammumista.”. Muita Seväsen käyttämiä lähteitä olivat esimerkiksi Mirkka Lappalaisen Pohjoisen noidat, Marko Nenosen Synnin palkka on kuolema: suomalaiset noidat ja noitavainot 1500–1700-luvulla, M.A. Siis kolmannes koko väestöstä. Levy kertoo yhtenäisen tarinan, ja se perustuu Seväsen kirjoittamaan todellista historiankirjoitusta ja mielikuvituksellista fantasiaa sekoittavaan Anno 1696 -novelliin. Esimerkiksi The Unrest -biisi tuo kokonaisuuteen sellaisia kulmia ja vivahteita, joita ei löydy itse novellista lainkaan. Teksti tuli lopulta valmiiksi kesällä 2021, lisää Sevänen. – Niin, jos me oltaisiin synnytty vaikka Lähi-itään ja perustettu siellä Insomnium, mehän oltaisiin tyrmässä. Esimerkiksi ensimmäinen singlelohkaisu Lilian on vähän kevyempi ja toiveikkaampi sävellys, ja kirjoitinkin sanoituksiin lämpimän takauman siitä, kun tarinan rakastavaiset tapaavat toisensa. Jätän tekstini tarkan tapahtumapaikan avoimeksi, mutta esimerkiksi Hämeenlinnahan siellä kuitenkin mainitaan. Kyllä, tuolta ajalta kerrotaan karmaisevia tarinoita esimerkiksi lapsenmurhista ja ihmissyönnistä. Jos katsotaan nykyaikaa tällä pallolla, kuinka paljon teot ja ajatukset ovatkaan oikeasti muuttuneet sitten pimeän keskiajan. Kallaksen opus kertoo metsänvartija Priidikin vaimosta Aalosta, joka muuttuu ihmissudeksi metsän hengen vaikutuksesta, sanoo Sevänen. – Sudenmorsian (1928) on varmaan paras Suomessa kirjoitettu kirja. Rovioilla käristettyjä pirun kätyreitä, tappavaa kylmyyttä, julmaa kannibalismia ja niin edelleen. Vanhalla mantereella riehunut kolmikymmenvuotinen sota on päättynyt jo aikoja sitten, ja useat läpimurrot esimerkiksi tieteen saralla vievät entisestään elintilaa erilaisilta harhauskomuksilta. Aikajanakin täsmää, sillä Sudenmorsian tapahtuu 1600-luvun puolivälin jälkeen, kun taas minun kirjoitukseni osuu muutamia vuosikymmeniä myöhemmäksi. Kun vuosisata alkaa vedellä viimeisiään, pohjoisen Euroopan ylle laskeutuu harvinaisen kylmä jakso. Sudenmorsianhan päättyy traagisella ja synkällä tavalla, mutta jossakin vaiheessa aloin miettiä, että mitä jos teos olisikin loppunut niin, että päähenkilö olisi päässyt pakoon ja jolkotellut Virosta Suomen puolelle. Ajat ovat muuttu neet vuosisatojen vieriessä sen verran, että tänään voi hyvällä syyllä kysyä: voiko metallibändin levylle sopivampaa kuvastoa olla olemassakaan. Ja mitä saattaa tapahtua, kun ravinto loppuu kokonaan. Pohjolan perukoilla muutos on verkkaisempaa, ja pimeä keskiaika jatkuu erityisesti tiettömien taipaleiden takana olevilla salomailla. – Entäpä sitten Suomi vuonna 2023. – Kappaleiden sanoitukset ja novelli myös täydentävät toisiaan. Vaikka itse sanonkin, niin kyllähän alkuperäinen iso tarina, kappaleiden tekstit ja levyn kansitaide muodostavat kokonaisuuden, jossa riittää tutkittavaa ainakin muutamaksi hetkeksi. – Myöhemmin on arvioitu, että 1600-luvun lopulla jopa kolmannes suomalaisista menehtyi esimerkiksi nälänhätään ja kulkutauteihin. Modernin sivistyksen orastavat auringonsäteet alkavat luoda yhä inhimillisempää valoa Länsi-Euroopan ylle. Arvaapa kahdesti, milloin paikka on alkujaan perustettu. – Eipä juuri, hymähtää Insomniumin basisti–laulaja Niilo Sevänen. Nälkää nähdään edelleen, ihmiset tekevät järjettömyyksiä ja niin edelleen. Biisien teksteihin tietenkin mahtuu vain murto-osa tarinasta. Kyllä vain: 1696! nauraa Sevänen. – Meidän suku on rellestänyt Kymijoen suunnalla jo 1600-luvulla. – Taisin mainita alustavasta tarinaideasta muille yhtyeen jäsenille niinkin sopivassa paikassa kuin The Norseman -pubissa Dublinissa. Ihmisiä ei polteta noitina, mutta aika monenlaisiin erikoisjuttuihin – esimerkiksi salaliittoteorioihin – täälläkin uskotaan! Historiallisia konsepteja Hypätäänpä sitten Insomniumin uuden Anno 1696 -studioalbumin maailmaan, ja aloitetaan sen kiehtovasta konseptista. Huh huh. Insomniumin kitaristi Markus Vanhala puuttuu puheeseen. Kuten Insomniumin uuden levyn nimikin kertoo, on Anno 1696 teemoiltaan historiallinen albumi. Silloin oli alkuvuosi 2020, ja me oltiin edelliseen Heart Like A Grave -albumiin liittyvällä Euroopan-kiertueella, Vanhala vahvistaa. Miten vaikeaa oli tiivistää kappaleiden sanoitukset usean kymmenen sivun mittaisesta novellista. Ikiaikaisia asiakirjoja tutkimalla on selvinnyt, että Vanhalankin sukuhaara oli suurten kuolonvuosien aikana hyvin lähellä täydellistä sammumista. – Muistan hyvin. – Moni asia vaikutti siihen, miten tarinaa kerrotaan albumin raidoilla. Musiikillisesti tylympiin biiseihin päätyi toki ihan erilaista tavaraa. – Siinä tuli sitten kaikenlaista, muun muassa maailmanlaajuinen pandemia, ja novelli pysyi idea-asteella jonkin aikaa. Joissakin Afrikan maissa meidät varmaan mestattaisiin saatanan palvelijoina, sanoo Sevänen. – Eräs Anno 1696 -tarinan lähtökohdista oli se, että halusin kirjoittaa täysin vapaamuotoisen jatko-osan Kallaksen opukselle
Vielä yksi juttu Insomniumista ja tekstikonsepteista. Kyllähän ne olivat – ja ovat – melkoisia aarreaittoja niiden kimppuun hyökkäävälle fanille. – Vaikka levyjä on tullut kirjoitettua jo aikamoinen nippu, se sävellyskynän suhina ei ole koskaan itsestään selvää. Jää siis nähtäväksi, millainen... Kun maailma alkoi kärvistellä pandemiassa ja suun nitelmien tekeminen oli vähintäänkin hankalaa, me päätettiin ostaa vähän ai kaa. Kuulostaa niin pirun har maalta ja tylsältä kuin olla ja voi. Anno 1696 on jo yhdek säs täysimittainen teos, eikä tämän kään levyn takia tarvitse piirtää rastia seinälle. Tarkoituksena oli kirjoittaa kappale, joka tekee suhteelli Insomnium ei halua edustaa musiikillaan suomalaista melankoliaa, johon ulkomailla usein tartutaan. Pitäisikö Insomniumia alkaa hiljalleen kutsua vaikkapa ”historiasta ammenta vaksi konseptimetalliyhtyeeksi”. Yhtyeen jäsenistö on osittain vaihtunut ja levyiltä toki löytyy vivahdeeroja, mutta ydin on pysynyt muuttumattomana, nyökkää Sevänen. – Myös levyn avaava nimiraita oli eräs varhaisista avaimista. Biiseissä ja kansivihkoissa oli kaikenlai sia salaovia, ja niitä avaamalla pääsi tut kimuksissa eteenpäin. Levyn tarina muuten jatkuu myös Songs Of The Duskin biiseissä, joten ep on hyvin oleel linen osa uutta Insokokonaisuutta. Mieleen nousevat esimerkiksi Iron Maidenin Somewhere In Time ja Seventh Son Of A Seventh Son. Laitettiin sitten pihalle neljä erillis tä biisiä muutaman kuukauden välein, ja niistä koostettiin lopulta Argent Moon ep. Jos me oltaisiin pa ketoitu mukaan kaikki uudet kappaleet, mittaa olisi tullut reilusti yli 70 minsaa. Väsättiin Argent Moonista tarkoi tuksella hieman kevyempi kokonai suus, sillä varsin hyvässä tiedossa oli jo se, että Anno 1696 tulee olemaan äkäi sempi ja tylympi paketti. niin, historiallinen konsepti sinne kek sitäänkään, hymähtää Sevänen. – Anno 1696:n normiversio kestää noin 55 minuuttia. Jäte täänpä tämä vielä mietintämyssyyn, naurahtaa Vanhala. Tuli fiilis, että se on vähän liian paljon, joten tehtiin tällainen ratkaisu. Neuvottelua ja säätämistä Entä sitten Anno 1696:n musiikillinen anti. Täkäläinen pimeä talvi riittää melankoliaksi ilman romantisointiakin. Ja sitten niitä uusia juttuja alkaa tulla. – Myös Kingston Wallin albumitrilo gia oli aikoinaan kova juttu tällä saralla. – Täytyy sanoa, etten ole vielä miet tinyt seuraavaa levyä sekunninkaan vertaa. Kun uuden albumi teko taas kerran alkaa ja sitä saa kunnian todeta, että jaahas, mistähän ne biisit tällä kerral la löytyvät, niin... Omista biiseistäni ainakin Godforsaken paalutti albumin musiikillista linjaa hy vinkin vahvasti, sanoo Vanhala. Se hirvittää kerta toisensa jälkeen. – Historiasta ammentava konsepti metalliyhtye. K u v a: Te rh i Y li m äi n en. – Villen (kitaristi Friman) säveltämä Lilian oli eräs varhaisimmista jutuista. Sen verran niitä tälläkin kerralla tuli, että Anno 1696:n spesiaalipainos sisältää myös kolmen biisin mittaisen Songs Of The Dusk ep:n. – Meillä on kieltämättä ollut tietty soundi alusta asti. Lähdetäänpä liikkeelle varsin har vinaisesta seikasta: Insomniumin dis kografiasta ei löydy yhtäkään selvää notkahdusta. Että kun vä hän fiilistellään Opethin Damnationin ja muiden vastaavien julkaisujen hen gessä niin sitten voidaankin taas soittaa heviä, kuvailee Vanhala. Toki myös Ior Bockin jutut alkoivat tulla tutuksi, mut ta syvempi tutustuminen jäi kuitenkin tekemättä, hymähtää Vanhala. Myös albumi Winter’s Gate (2017) perustui Seväsen kirjoittamaan muinaisiin aikoihin kur kottavaan tarinaan, kun taas Heart Like A Grave sai innoitusta muun muassa vanhoista suomalaisista kappaleista. Mitkä kappaleet saivat kunnian avata latua tällä kerralla. – Uuden levyn musiikilliset juuret ulottuvat vuoteen 2020
Sevästä alkaa naurattaa. Meidän ainoa ohje taisi olla, että ”ei mitään ”Amaranthe-soundia”. Nyt täytyykin painottaa, etten varsinaisesti halua ajatella ”ei kahta ilman kolmatta” -sananlaskua!. Jaime on tehnyt aiemmin hyvää jälkeä muun muassa Moonspellin, Sólstafirin, Cathedralin ja Paradise Lostin kanssa, ja päätettiin sitten pestata se miksauspöydän ääreen, kertoo Vanhala. No, mielipaha edellä todellakin tehdään! Vanhala puolestaan irvistää. – Tällä kerralla ei annettu mitään referessilevyjä. Miten konsensus uuden kappalemateriaalin suhteen löytyy. Ei vaan pysty! Ei referenssejä Otetaanpa aasinsilta eteläeurooppalaisista: Anno 1696:n White Christ -kappaleessa vierailee kreikkalaisen Rotting Christ -yhtyeen Sakis Tolis. vichyä. Ja joskus käy niin hienosti, että biisi päätyy levylle asti. Sen jälkeen hän ojensi juhlallisesti avaamattoman laatikollisen... Tämähän on vähintäänkin hieno yhteensattuma, Sevänen hymyilee. Ollaan me opittu siinä vähän paremmiksi vuosien aikana, naurahtaa Vanhala. Kun aihio alkoi valmistua, tuli ei-niin-yllättäen mieleen, että Kreikan okkultistihan voisi tulla mukaan vetämään pienet guest-laulut, kertoo Vanhala. Tai kolme. Ja kuten vanhoihin hyviin tapoihin kuuluu, seuraavaksi luvassa on rajua rundaamista. – Vasta myöhemmin muistin, että Johanna on julkaissut levyn Sudenmorsian. Ja koska me suomalaiset ollaan hänen veljiään, hän halusi antaa meille erityisen lahjan: Rotting Christin oluet. Vuosien mittaan on tullut diggailtua Johannan hienoa haltialaulua, ja onneksi hän lähti ilomielin mukaan, tuumaa Vanhala. Albumin miksauksesta nimittäin vastaa Kolumbiasta aikoinaan Englantiin muuttanut Jaime Gomez Arellano. – Kun työn alla oli jo aiemmin mainittu Godforsaken, tekemisen äärellä tuli fiilis, että jonkinlainen shamanistinen naisääni toimisi hyvin tässä sävellyksessä. Niin, se nyt vaan on tärkeää tiedostaa, että ”tuossa kohdassa rähisee aito sähkökitara ja Marshall eikä mitkään plugarit”. Me kuulostetaan edelleen itseltämme, ja kyse on enemmän fiilistelystä, yksityiskohdista ja nyansseista. Anno 1696 -maailmankiertue alkaa Helsingin Tavastialta helmikuun lopulla, ja huhtikuun alussa yhtye lähtee mittavalle USA:n-kierrokselle norjalaisen Enslavedin kanssa. He haluaisivat tietää, mitä se suomalainen melankolia oikein on, ja me taas emme haluaisi tietää siitä yhtään mitään. Sillä mennään, mitä oikeasti nauhoitetaan. Sitten yritetään neuvotella ja säätää aihiota paremmaksi. Sakishan on heavy metal -ukko viimeiseen hengenvetoon, ja se sitten piti paikan päällä taas yhden palopuheen metalliskenen hienoudesta. Insomniumissa on nykyään neljä säveltäjää, sillä Vanhalan, Seväsen ja Frimanin lisäksi myös kitaristi Jani Liimatainen kirjoittaa musiikkia. Kun se hieman Argent Moon -henkinen intro-osuus saadaan parin ekan minuutin aikana lusittua, niin sittenhän siellä todellakin mennään. Että nyt muuten lähtee. Mutta palatakseni aiheeseen: eihän näitä juttuja yksinkertaisesti pysty selittämään jollekin iloluonteiselle eteläeurooppalaiselle tyypille. Esimerkiksi viime vuoden marraskuussa oli sen verran musta mieli, ettei edes biisien kirjoittaminen onnistunut. – Ymmärrän kiinnostuksen aihetta kohtaan, mutta kyllähän tuo ulkomaisten journalistien ”finnish melancholy” -toitotus alkaa tulla korvista ja nenästä ulos. Sitten jään innoissani odottamaan muiden kehuja tai sivalluksia, mutta yleensä siinä vähän kestää. Nostetaanpa esiin vielä yksi nimi. – Jens Bogren teki hyvää duunia Heart Like A Graven miksauksen kanssa, mutta tällä kerralla me haluttiin vähän luomumpaa, orgaanisempaa ja raaempaa soundia – levyn musiikillisen linjan mukaan. Ei tietenkään haluttu pilata Sakiksen hienoa juhlafiilistä, joten nyökyteltiin ja kiiteltiin kovasti! Myös Johanna Kurkelan ääntä kuullaan Anno 1696:lla. – Kun lensin Nykiin maaliskuussa 2020, maailma meni ihan sekaisin pandemian takia, ja meidän silloinen jenkkikiertue loppui yhden keikan jälkeen, Vanhala puistelee päätään. – White Christin työnimi oli Sakiksen hivutus, sillä biisiin tuli kirjoitettua hieman Rotting Christ -henkinen hypnoottinen junttariffi. Bändi aloittaa keikkaputkensa New Yorkista. – Törmäsin Sakisiin Jyväskylässä viime joulukuussa, kun hänen orkesterinsa oli soittamassa John Smith Frozen -tapahtumassa. No, vierähtääpä siinä sitten päivä tai vaikka neljä, niin jossakin vaiheessa joku saattaa jopa ilmoittaa, että ”kyllähän tuosta voisi saada”. – Anno 1696:n soundi ei missään nimessä eroa Heart Like A Gravesta dramaattisesti. – Palautteen antaminen ja vastaanottaminen on selkeä taitolaji. – Kun sitten liihottelin Isoon Omenaan alkuvuodesta 2022, Venäjä aloitti samalla hetkellä hyökkäyssodan... Oli kyllä oikeasti niin syvää melankolian silmiin tuijottelua, että voihan hemmetti... Tämä ei missään nimessä haitannut Jaimea, sillä sehän ei esimerkiksi reamppaa kitaroita tai triggaile rumpuja uusiksi. sen selväksi sen, ettei hempeily ole tällä kerralla päällimmäisenä mielessä. – Jos keskieurooppalaisilta toimittajilta kysytään, Insomnium tekee mystistä musiikkia ”suomalaisesta mielipahasta ja melankoliasta”. Biisin isä saattaa matkan varrella vähän ahdistuakin, mutta sääliä ei tietenkään ole luvassa: aihiota puunataan ja siitä tehdään versio kaksi. – Omasta näkökulmasta juttu menee esimerkiksi niin, että väännän uutta biisiä johonkin aamuviiteen asti, ja sitten lähetän demoaihion muille
leen: isoja kertosäkeitä, koukuttavia riffejä ja bluesvaikutteita. Perinteisistä rakennuspalikoista huolimatta yhtye on löytänyt oman äänensä. – Työ vei liikaa aikaa pois asioista, joita rakastan – moottoripyöräilystä, vaeltamisesta ja musiikista. Rocktähti on sonnustautunut lierihattuun ja aurinkolaseihin haastattelua varten ja vastaa varsin määrätietoisesti kysymyksiin bändistään. Musiikkityylimme muotoutui vasta kun pääsimme soittamaan yhdessä. Ystävänsä rohkaisemana LaBelle päätti alkaa toteuttaa oikeaa intohimoaan – laulamista. Paikan päällä hän huomasi istuvansa lempisarjojensa kuvauspaikoilla läpeensä kyllästyneenä. Puhuimme tv-sarjoista ja elämästä sekä joimme tequilaa.”. K u v a: R ic k H o rn Dirty Honey julkaisi omaa nimeään kantavan debyytti albuminsa toissa vuonna. Patrickin kautta aloin tutustua myös muusikoihin, Dirty Honeyn laulaja Marc LaBelle muistelee. Dirty Honey on juuri sitä, mitä losangelesilaisesta hard rock -yhtyeestä tulee ensimmäisenä mieTyypillinen Hollywood-unelma Aerosmithin ja Guns N’ Rosesin jälkiä seuraava yhdysvaltalainen Dirty Honey nousee Tavastian lavalle maaliskuun alussa. Yhtye koostuu basisti Justin Smoliania lukuun ottamatta Losiin muualta Yhdysvalloista muuttaneista muusikoista. – Ympärillämme on pieni mutta motivoitunut tiimi, joka tekee kovasti töitä. LaBelle vastaa videopuheluun aurinkoisesta Kaliforniasta. When I’m Gone -kappale (2019) teki Dirty Honeysta ensimmäisen yhtyeen, joka nousi Billboardin Mainstream rock airplay -listan kärkeen ilman levyyhtiötä. – Bändimme on tyypillinen Hollywood-unelma – kolme jätkää muuttaa Kaliforniaan pelkkien kitaralaukkujensa kanssa. 38 SOUNDI Teksti: Artturi Siromaa M arc LaBelle pakkasi matkalaukun ja suuntasi New Yorkista kohti Los Angelesia tvja elokuvauran perässä. Blues rock on ”Axl oli paljon omissa oloissaan, mutta istuimme pariin otteeseen iltaa keikkojen jälkeen. Hän kannusti minua laulamaan. Gunnareiden seurassa Tulokset alkoivat näkyä. Intohimolla on valtava merkitys, jos haluaa menestyä, oli sitten kyse mistä hyvänsä taiteesta, LaBelle kertoo. Ystäväni Patrick asui Losissa jo valmiiksi, kun muutin. Vähintään yhtä suuri merki tys menestyksessä on ollut kovalla keikkailutahdilla
Yhtyeen tulevaisuus vaikuttaa lupaavalta. Etenkin Kreikka yllätti minut po sitiivisesti. – Olemme musiikillisesti vielä luo vassa vaiheessa ja inspiroituneita uusien kappaleiden kirjoittamisesta. Euroopassa meillä tulee olemaan hieman väljempää. – Painotus johtuu pitkälti koronas ta. Oli epätodellis ta päästä rundaamaan yhden lempi bändimme kanssa. Meillä on paljon saavutettavaa jäljellä. Edelli sen kerran kävin Kreikassa ja Italias sa. – Nautin tietysti perheen kanssa olemisestakin. – Musiikkityylimme muotoutui vasta kun pääsimme soittamaan yh dessä. Kerkeämme täl lä kertaa tutustua hieman kaupun keihin, jossa pysähdymme. – Edellinen Yhdysvaltainkiertue oli todella tiiviiksi buukattu. Axl Rose oli myös todella mukava. Olen kuullut hyviä asioita Helsingistä ja olen todella innoissani illasta. Dirty Honeyn yhteiset inspiraation lähteet tulevat perin teisestä hard rockista. Hän saa kuulla siitä vähän väliä, LaBelle kertoo. jonka kanssa vietimme paljon aikaa. Suurimpia esikuviamme ovat muun muassa Guns N’ Roses, Led Zeppelin ja The Black Crowes. Bussis ta suoraan keikkapaikalle, sieltä uu destaan bussiin ja seuraavalle laval le. On hyvä ottaa välillä etäisyyttä musiikki alaan. – Guns N’ Rosesin kanssa kiertä minen oli mahtavaa. Isoja kertsejä ja tietysti loistavia muusikoita lavalla, LaBelle lupaa. John (Notto, kitaristi) tykkää Queenista, Corey (Coverstone, rumpali) rakastaa Van Halenia mutta myös jazzia. Jäsenet kuitenkin nauttivat matkus tamisesta ja ovat pysyneet kiertue rutiinien tahdissa. – Euroopankiertueen jälkeen me nemme studioon äänittämään tois ta levyämme. Puhuimme tvsarjois ta ja elämästä sekä joimme tequilaa, LaBelle sanoo. Kiertueella oli mukana myös Gary Clark Jr. Tuota ei voi sanoa enää kovin mo nesta maasta. Tahdomme päästä kiertämään myös Japania ja EteläAmerikkaa. Onko bändejä, joiden kanssa haluaisit vielä päästä kiertueelle. – Olen pitänyt Aerosmithistä nelivuotiaasta saakka. Rock’n’rollunelma on toteutunut heidän kohdallaan. Heidän crew oli laittanut kaiken valmiiksi ja pääsimme lavalle ajoissa. Guns N’ Roses on Justinin lempiyhtye, vaikkei hän osaa soittaa heiltä pal joakaan. Emme osanneet odottaa sen kaltaista vieraanvaraisuutta. Saavuimme eräälle keikkapaikalle puoli tuntia ennen kuin meidän oli määrä nous ta lavalle. Olemme ajatelleet aina, että onnistuisimme myös Euroo passa. Kiertueella tulee oltua kuiten kin suurin osa ensi vuodesta. Bändin ura on edennyt nopeasti. – Keikkabussimme hajosi Guns N’ Roses kiertueen aikana. Dirty Honey on kiertänyt Euroop paa ja Yhdysvaltoja muun muassa Guns N’ Rosesin, Kissin ja The Black Crowesin kanssa. Siitä tulee mahtava rokkikeikka. Halusin alun perin aloittaa Eu roopasta ja IsoBritanniasta ennen kuin meistä tuli suosittuja kotimaas samme. Genre kuitenkin valikoitui lähes itsestään. Suurin osa bändin esikuvista tu lee ajalta ennen jäsenten syntymää. Tulemme soitta maan Helsingissä uusia kappaleita. Yhtye keskittyy Eurooppaan tar koituksella. On hienoa pystyä keskittymään vain musiikkiin, LaBelle sanoo. Kiertueen päättävä Tavastian keikka on yhtyeen ensimmäinen vierailu Suomessa. Tyypillinen Hollywood-unelma. Hän oli paljon omissa oloissaan, mutta is tuimme pariin otteeseen iltaa keik kojen jälkeen. Maailma tutuksi Dirty Honey on parhaillaan ensim mäisellä omalla Euroopankiertu eellaan. – Rolling Stonesin kanssa ainakin! AC/DC:n myös, ja Aerosmithin, LaBelle listaa innostuneesti. Euroopassa tunnutaan ar vostettavan meidän kaltaistamme musiikkia ehkä vielä Yhdysvaltoja enemmän. Uu den musiikin julkaisu on kuitenkin tärkein tavoite lähitulevaisuudessa, LaBelle sanoo. – En ole koskaan ollut Suomessa. Otan yleensä viikon tai pari vapaata kier tueen lopussa matkustelulle. yhteinen inspiraation lähde meille kaikille. Muilla sisaruksillani on taloja ja omaa perhettä. Tarkoitus on julkaista albumi vuoden loppuun mennessä. Kiertue alkoi Englannista ja se päättyy Tavastialle maaliskuun alussa
Parhaana esimerkkinä siitä toimii itse Huotari. – Itse tietenkin mietin useam mankin uuden biisin kohdalla, että ei me olla just tällaista aiemmin tehty, mutta peruskuulijalle se on ihan sitä samaa edelleen. Debyyttialbumi Aidattu tulevaisuus ilmestyi vuonna 2018. Ja ihan tarkoituksella. Nykyään bändin vahvuus on kahdeksan soittajaa, sillä myös miksaaja Sakari Kumpula tarttuu keikoilla kitaraan niin miksauskopin takana kuin toisinaan lavallakin. – Siksi Tero soittaa ainoastaan duuria vaikka muut soittaisivatkin mollia. Yhtyeen tyylikirjo on uudella albumilla saksofoninkin takia aavistuksen aiempaa laajempi ja soundit jälleen inasen paremmat, mutta pohjimmiltaan Teksti-TV 666 tekee täsmälleen samaa mitä on tehnyt tähän astikin. – Ja vaikka koettaisikin pysyä samassa, niin muuttuuhan sitä väkisinkin kun soittaa vuosia porukalla ja musiikilliset kiinnostuksen kohteet laajenee, Huotari sanoo. Tietenkin on jotain sovittamista ja molemmat meistä saattaa ehdotella juttuja, mutta melkein se menee niin, että kaikki vaan soittaa mitä ne siinä hetkessä keksii. 40 SOUNDI K u v a: Ii ro K u o sm an en. Toisaalta Leppänen ja Huotari painottavat, että yhtyeestä löytyy myös mestarillisesti instrumentin jos toisenkin hallitsevia muusikoita. – Ja sitten niitä frendejä alkoi vain tulla lisää, naurahtaa Tero Huotari, jonka englanninkielisen yhtyeen perustalle Teksti-TV 666 rakentui. – Terohan ottaa soinnut itse keksimällään tavalla, Leppänen tarkentaa. Kymmenen vuoden aikana on myös noussut uusi rocksukupolvi, joista jotkut kokevat Teksti-TV 666:n esikuvakseen. Teksti: Mikko Meriläinen S iitä on lähes seitsemän vuotta, kun Teksti-TV 666 poseerasi Soundin kannessa kera Eläköön sähkökitara -otsikon. Seuraavaa julkaisua tuskin tarvitsee yhtä kauan odottaa, sillä sen tekeminen on jo aloitettu. Nyt ilmestyvä Vapauden tasavalta onkin 10-vuotiaan yhtyeen vasta toinen pitkäsoitto. Kokoonpano on elänyt viime vuosiin saakka, sillä Teemu Tannerin poistuttua bändistä #punkstoopaljastusten saattelemana vuonna 2021 liittyi Hilla Kohtamäki remmiin soittamaan saksofonia ja kitaraa. Lisäksi keikkatilanteissa lavalle saattaa päätyä lisäinstrumentin varteen teoriassa kuka tahansa. – Ei meillä ole mitään kiirettä uudistua, melkein päin vastoin, Joukkovoimaa hiekkalaatikolla Hypnoottisen sähkökitaravallin voimaan jo kymmenen vuoden ajan luottanut Teksti-TV 666 on vihdoin saanut valmiiksi pitkään valmistellun kakkosalbuminsa Vapauden tasavalta. – Jos biisissä on tyhjä kohta, niin Leppänen sanoo, että ota Tero se sun sointu, Huotari nauraa. Silti tärkeintä on olla ”hyvä tyyppi”. Biisit syntyvät treeniksellä tutuksi tulleella metodilla: yleensä Leppäsellä tai Huotarilla on joku riffi tai sointu kierto, jonka päälle kaikki alkavat lisäillä omia ideoitaan. Teksti-TV 666:n ura starttasi Piri torilta taivaaseen -biisillä (2014) ja kolmella innostuneesti vastaanotetulla ep:llä. Itse asiassa kitaroiden määrä tuntuu vain lisääntyvän. – Mua on aina ärsyttänyt se, että kaikki eivät välttämättä ole aina tervetulleita vaikkapa tiettyihin tapahtumiin, ja haluan taistella sitä vastaan, Huotari julistaa. Aikaa on kulunut ja paljon on tapahtunut, mutta yhtyeen agenda on yhä sama: mitä sähkökitaroihin tulee, niin enemmän on todellakin enemmän. – Alun perinhän bändissä oli vain kolme soittajaa, huomauttaa Johannes Leppänen, joka itsekin päätyi liittymään bändiin ensimmäisen keikan tiimellyksessä. Virtuoosiskillsien sijaan tämä perustuu joukkovoimaan, Leppänen lisää. – Että kyllä tänne hiekkalaatikolle ovat kaikki tervetulleita! Mielelläni jeesaan aloittelevia bändejä ja pyydän esimerkiksi tekemään yhteiskeikkoja. – Me halutaan pitää tämä aika ma talan kynnyksen juttuna. Albumi on ollut enemmän tai vähemmän valmiina lähes pari vuotta, mutta bändi päätti odotella julkaisua yli korona-aikojen. – Kuitenkin yksi suuri palkinto tässä hommassa on se, että on saanut tyyppejä innostumaan musanteosta! Teksti-TV 666 on nykykokoonpanossaan yhtä kuin (vasemmalta myötäpäivään) Sakari Kumpula, Joonas Sundström, Hilla Kohtamäki, Timo Huotari, Johannes Leppänen, Tuomas Asanti, Tero Huotari ja Jani Karikoivu. Se kuulos taa hyvältä vaikkakin tavallaan väärältä. – Joo, on tullut monia nuorempia tyyppejä sanomaan, että ovat ottaneet vaikutteita meistä. Ja onhan se tosi hienoa kuulla sellaisia terveisiä, Huotari myöntää. – Jengi tekee aika pitkälti mitä haluaa. Leppänen toteaa. Siten tulee parasta jälkeä ja sellaisia juttuja, joita ei itse pystyisi keksimään, Leppänen kertoo
42 SOUNDI Teksti ja kuvat: Timo Isoaho MARSSII NYT SUOMALAISIN TAHDEIN Mikael Åkerfeldtille luvattiin, että jos Opeth pestaa rumpalikseen Waltteri Väyrysen, ei hänen kanssaan tule ongelmia. Nyt bändin saatua keikkakokemusta uuden jäsenensä kanssa, tietää Opethpomo lupauksen pitäneen.
Vakituista pestiä Sami ei kuitenkaan halunnut. Waltteril la oli käynnissä pesti Paradise Lost rum palina, eikä Åkerfeldt halunnut tehdä ar vostamalleen yhtyeelle ikävää temppua. Tämä on kiertueemme ensimmäinen keikka, ja sen lisäksi meillä on uusi rumpali Walt teri Väyrynen. Myös Fredrik (Åkesson, kitaristi) läheisineen oli paikalla. Ette yhteenkään.” – Koska luotan Jonakseen täydellisesti kolmen vuosikymmenen mittaisen läm pi män ystävyyden jälkeen, en enää miet tinyt muita vaihtoehtoja, ja päätinkin kysyä Waltterin kiinnostusta. Therionin rumpali Sami Karppinen on nimittäin eräs livetekni koistamme, ja hän lupasi toimia tulevien keikkojen sessiorumpalina. – Jonas sanoi: ”Jos haluatte kovan rumpalin, pestatkaa Waltteri. SOUNDI 43 Emme missään nimessä halunneet tuot taa faneille pettymystä, joten meidän oli keksittävä jotain. Nämä ideat jäivät kuitenkin ajatuksen tasolle. Näin lausui stand up koomikonkin lahjoistaan tunnettu Opethin laulaja– kitaristi Mikael Åkerfeldt Tallinnankei kalla syyskuussa 2022. – Mutta sitten ajattelin, ettei kysymi nen ole kiellettyä. Hän ei yksinkertaisesti vas tannut viesteihin, ja se tuntui vähintään kin kummalliselta. ”Saatan kehua Waltteria keikan jälkeen sanoilla ’good work, son’, ja vastaus on tietenkin ’thank you, dad!’” – MIKAEL ÅKERFELDT Opethin ensirääkäisyt kaikuivat Suur-Tukholman alueella 90-luvun alku hämärässä. – Kun rundi alkoi vääjäämättä lähes tyä, jotain ratkaisuja oli tehtävä. Renkse soittaa Katatonian ohella death metal yhtye Blood bathissa, ja Waltterin CV:sta löytyy myös Blood bathin liverumpalin merkintöjä. Ja sitten päätin, että tämä kuvio täytyy saada sel väksi. Lähetin Waltterille tekstiviestin: ”Voisinko soittaa?” Waltteri Väyrynen: – Olin saanut joita kin vihjeitä esimerkiksi Sami Karppisel ta, että Opethin suunnalta saattaa tulla yhteydenotto, mutta en uskaltanut suh –R akkaat ihmiset, täytyy myöntää: me olemme hieman hermostuneita. Mutta kuinka niin death metalin, ras kaan progen kuin monen muunkin mu siikkityylin äärellä unohtumatonta jälkeä tehnyt ruotsalaispioneeri päätyi pestaa maan Väyrysen. Waltteri Väyrysen mobiililaitteen ruutu välkkyi, ja suomalaisrumpali painoi vihreää nap pia. Että minä heitän pal lon Waltterille, ja hän saa tehdä päätök sen. Hyvä juttu on puolestaan se, että jos me mokailemme, ne virheet on omistettu eksklusiivisesti vain teille. Uskallan luvata, ettette törmää Waltte rin kanssa yhteenkään ongelmaan. Hän on mahtava tyyppi ja loistava muusikko. Oli kuitenkin yksi ongelma. Kovilla kierroksilla Helsinki, elokuun toinen 2022. Otetaanpa yhteys molempiin osa puoliin ja lähdetään selvittämään. Mutta sitten tapahtui outoja: emme saa neet rumpaliamme Axea (Martin Axen rot) kiinni. Peruu tammeko kiertueen vai mitä teemme. Mikael: – Olin perheeni kanssa Espan jan Alicantessa. Kun yhtye ryhtyi nelisen vuotta myöhemmin nauhoittamaan Orchid-debyyttialbumia, suomalaisessa Väyrysen perheessä puolestaan juhlittiin uutta tulokasta. Onneksi pelastava en keli oli lähellä. – Vaikka meillä nyt olikin taitava tuu raaja, meidän piti miettiä myös seuraa vaa askelta. Kysyisimmekö esimerkiksi Mike Portnoyn tai Gene Hoglanin kiin nostusta. Mikael Åkerfeldt: – Kun pandemia alkoi hellittää 2021, päätimme lähteä USA:nkiertueelle Mastodonin kanssa. Euroopan kiertueemme oli alkamassa noin kuuden viikon päästä, ja puhuin taas kerran rum paliasiasta Fredrikin kanssa. Sitten puhuin rumpali kuviosta hyvän ystäväni Jonas Renksen kanssa, ja hän suositteli Waltteria. Muutaman minuutin kuluttua hä nen elämänsä oli saanut uuden suun nan. Olimme rannalla, ja aurinko paistoi. Nyt Waltteri Väyrynen on 28-vuotias, ja hän on toiminut Opethin rumpalina viime syksystä asti.
Mikael: – Aloimme treenata Tukhol massa noin viikkoa ennen Euroopan rundin alkua. Ainakin hän hymyili leveästi! Waltteri Väyrysen toivottiin tuovan kovatasoisista edeltäjistään huolimatta myös omia näkemyksiään Opeth-biiseihin. 44 SOUNDI 44 SOUNDI tautua näihin heittoihin kovin vakavas ti. Viestittelen esimerkik si Nickin (Holmes, laulaja) kanssa edel leen jatkuvasti, ja olen tästä ihan hir veän iloinen. Olin edelleen Para dise Lostin rumpali, ja elokuun aikana meidän oli määrä soittaa keikkoja niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Tietenkin meitä jännitti, mutta olin ennen kaikkea innoissani. Ja että meillä on tulevaisuus. Se itse asiassa liittyi enemmän meihin bändin pitkäaikaisempiin jäse niin. Mutta sitten Mikael soitti, ja vastasin saman tien kyllä. En missään nimessä halunnut jättää kave reita pulaan, joten lupasin hoitaa loppu kesän esiintymiset. Onneksi tällaiset ajatuk set kaikkosivat nopeasti, sillä Waltteri tuntui nauttivan soittamisesta. Samaan aikaan tree nasin Opethin kappaleita jokaisessa mahdollisessa paikassa ja välissä. Siinä oli tietenkin älyttömästi hommaa, sillä Opethmateriaalin monipuolisuus ja dynamiikka on omaa luokkaansa. Ei oikein tullut uni sil mään seuraavana yönä, kun ajatukset risteilivät ympäriinsä aika kovilla kier roksilla. Tuntui älyttömän hienolta todeta, että meillä on uusi rumpali. Waltteri: – Kun Mikael otti yhteyttä, ekaan keikkaan oli noin puolitoista kuu kautta. Olisimme voineet periaat teessa nousta lavalle jo debyyttitree nien jälkeen! – Ja se tilanteeseen liittynyt jänni tys... Onneksi kaikki meni hyvin. Esimerkiksi käsissä ei ollut normaalia tuntoa, mutta jotenkin se biisi silti räm mittiin läpi. Åkerfeldtin ja basisti Martin Méndezin kanssa moniosaisten biisien soittaminen on ollut haasteellista mutta palkitsevaa. Onneksi jo tokan kappaleen aikana homma alkoi sujua paremmin. Jos joku ei pidä soitostani, en voi sille yhtään mitään.” – WALTTERI VÄYRYNEN. Kuten jo sanoin, luotan Jonakseen kuin vuoreen, ja hänen sanansa kaikuivat mielessäni: ”Ette törmää Waltterin kanssa yhteen kään ongelmaan.” Waltteri: – Vedettiin ekana Svekets Prins, ja minua jännitti ihan törkeästi. Että tämä on se paikka, jossa minun on tarkoitus olla. Se on sinänsä riittävän pitkä aika ottaa biisejä haltuun, mutta matkassa oli tietenkin mutkia. Listalla oli kuutisentoista biisiä. Mikael: – Minun korvissani homma toimi käytännössä ensimmäisestä iskusta asti. Suomalaisrumpali teki työtä käskettyä. Mitä tärkeintä, meidän välille ei jää nyt pahaa verta. Eroilmoitukseni ei ollut Lostille hyvä uutinen, mutta he suhtautuvat päätök seeni ammattimaisesti ja kannustavas ti. ”Opeth on tehnyt oman valintansa, ja minulla on oma tyylini. Samalla mieleen alkoi tulla selittämät tömän hieno tunne, että juuri tämän ju tun takia minä olen aloittanut rumpu jen soittamisen. Ra kastan sitä musaa ja bändin tyyppejä, joten bändistä lähteminen oli kova paikka. Että mitä jos hän tuumii ekojen treenien jäl keen, että nämä kaverit ovat surkimuk sia ja minun olisi pitänyt pysyä Para dise Lostissa. Mikael: – Suuri epävarmuus oli kal vanut mieltä Axen ja meidän yhteistyön päättymisestä asti. Mietin nimittäin sitä, että mitähän Waltteri mahtaa ajatella meistä. Kun Waltteri sitten ilmoitti olevansa käytettävissä, valtava kivi tippui sydämeltä. – Mutta vielä Paradise Lostista..
Hän soitti vaivatta vanhempien Opeth-rumpalien (Axe, Martin Lopez ja Anders Nordin) mutkikkaimmatkin jutut, mutta hän teki kaiken paremmin kuin edeltäjänsä. Axe oli bändissä pitkään – viitisentoista vuotta – ja hänen soittotyylinsä iskostui meihin syvälle, mutta nyt edessä on kokonaan uusi askelma. Waltteri yksinkertaisesti tahtoo olla täydellinen soittaja, ja ymmärrän tämän aivan täysin, sillä olen pitkälti samanlainen. Waltteri: – Jos tiedän etukäteen, että konsertista tulee todella pitkä, se pitää toki ottaa huomioon. Ei ole itsestään selvää, että tällaiseen ”perheeseen” pääsee sisään tuosta vain... Mikael: – No, ehkä siellä oli pari virhettä, mutta ne olivat pieniä juttuja. Mikael: – Kun aloitimme Evolution XXX -rundin, debyyttikeikka kesti kaksi tuntia ja neljäkymmentäviisi minuuttia. Se oli vähän liikaa, ja viilasimme settiä hieman lyhyemmäksi. Opeth on tiivis kollektiivi, ja tien päällä me esimerkiksi syömme tai kahvittelemme usein yhdessä. Nyt en malta odottaa sitä, että pääsemme työstämään yhdessä uutta musiikkia. – Uuden materiaalin varsinainen valmisteleminen alkaa tänä keväänä. Esimerkiksi Lontoon-keikka tapahtui Eventim Apollossa, jonka entinen nimi on Hammersmith Odeon. Väyrysen viidestoista Opeth-keikka oli alkanut. Waltteri: – Ajattelin ensin niin, että laitan kaikki somekanavat kiinni koko kiertueen ajaksi, ja pääsen samalla henkisesti helpommalla. Miten kova rumpalin täytyy olla teknisesti ettei hän väsy tuollaisen rupeaman äärellä. Hän pahoitteli tehneensä sen ja tuon virheen, mutta arvatkaapa mitä: ainakaan minä en ollut huomannut yhtään mitään! – Tiedän, tiedän... Minulla on myös usein varsin selkeä näkemys kappaleiden rumpuosuuksista, mutta homman tekee mielenkiintoiseksi se, etten osaa soittaa rumpuja. Olihan se varsin juhlavaa! Mikael: – Waltteri on nyt näyttänyt kyntensä liverumpalina moneen kertaan. Waltteri: – Settilista meni ihan uusiksi ennen syksyn toista rundia, ja treenasimme muun muassa vanhan Black Rose Immortal -kappaleen. Vaikka mies huhki melkein kolme tuntia, keikan jälkeen hän näytti siltä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Opeth astui täyteen pakatun Helitehaskeikkapaikan estradille tasan kello kaksikymmentäyksi, ja pian Blackwater Park -klassikko The Leper Affinity oli täydessä vauhdissa. Nimittäin ensimmäistä Suomen-konserttia Opethin kanssa! Mikael: – Niin tosiaan, Waltterin kovin tulikoe on vielä edessä. Bruce myös katsoi koko keikan parvelta käsin. En toisin sanoen ollut huolissani tästä sosiaalisesta puolestakaan. – Muuten, tästä ikäerosta puheen ollen... SOUNDI 45 Pieniä juttuja Tallinna, syyskuun neljästoista 2022. Opeth astui täyteen pakatun Admiralspalast-keikkapaikan estradille tasan kello seitsemän neljäkymmentäviisi, ja pian Ghost Reveries -klassikko Ghost Of Perdition oli täydessä vauhdissa. Siinä tapauksessa joudun pahoittelemaan, sillä en osaa vastata vielä mitään. Ja kyllähän tuollaisten maratonvetojen jälkeen huomaa, että nyt on muuten vähän soiteltu! Mikael: – Loppusyksyn settilistalle oli poimittu biisejä kaikilta meidän levyiltä, ja Waltterin työskentely oli taas pelkkää priimaa. Kun sitten istahdimme keikan jälkeen takahuoneen sohville ja nautimme pari lasia punaviiniä, fiilis oli aivan mahtava. Adrenaliinin voimalla Berliini, marraskuun neljästoista 2022. Siis se keikka kotiyleisön edessä. Että ikään kuin olisi ollut jo vuosia tässä remmissä. Väyrysen ensimmäinen Opeth-keikka oli alkanut. Saatan esimerkiksi kehua häntä keikan jälkeen sanoilla ”good work, son”, ja vastaus on tietenkin ”thank you, dad!” Waltteri: – Kolmen tai neljän keikan jälkeen oma itsevarmuus alkoi olla jo ihan hyvällä tasolla. Ei kannata vetää itseään heti kättelyssä ihan finaaliin, vaikka adrenaliinin voimallakin pääsee pitkälle. Haluaisitko muuten kuulla jotain seuraavan levyn musiikillisista suuntaviivoista. Mikael: – Hommaan kuuluu paljon muutakin. Mutta olen myös sen verran varttuneempi, että osaan jo antaa itselleni vähän armoa. Waltteri: – Tältä kiertueelta jäi mieleen jokunen paikka. Suhteellisen legendaarinen mesta. Jauhoin niitä oman aikani, ja siirryin sitten seuraaviin kohtiin. Waltteri: – Jos Mikael ei malttaisi odottaa, niin en toki minäkään. Millaisia kappaleita sieltä syntyy tällä kerralla. Minähän voisin olla Waltterin isä, ja meille onkin kehittynyt hauskoja sutkautuksia tähän liittyen. Hän saattoi soittaa huikean keikan, mutta mies oli vedon jälkeen maansa myyneen näköinen. Kappale täytyy yksinkertaisesti treenata niin hyvin, että se tulee suoraan lihas muistista. Soittotaito on äärimmäisen tärkeä juttu, mutta keikka vie silti vuorokaudesta vain pienen osan. Se ei tosin johtunut Waltterista... Jos joku ei pidä soitostani, en voi sille yhtään mitään. Prosessi on silti jo tavallaan käynnistynyt. Ai niin: Bruce Dickinson tuli moikkaamaan meitä ennen esiintymistä, sillä ainakin Mikael tunsi hänet jo entuudestaan. Yhtyeen kalenteri on jätetty tarkoituksella täysin tyhjäksi, sillä tarvitsen täydellisen sävellysrauhan. Siinä vaiheessa pystyin jo vähän rentoutumaan ja nauttimaan meiningistä. Mutta sitten mietin, että Opeth on tehnyt oman valintansa, ja minulla on oma tyylini. Olin onneksi tavannut Waltterin jo aikaisemmin, ja tiesin hänen olevan älykäs, kiva, kohtelias ja vaatimaton tyyppi. Kun sitten olimme tutustuneet toisiimme vähän paremmin, Waltteri antoi meille kiitosta siitä, että hänen on ollut hyvin luontevaa ja vaivatonta tulla mukaan. Vaikka biisi kestää näinkin pitkään, minulla ei ole mitään sen kummempia muistikikkoja. Siitä tulee täysin oma juttunsa, sillä ”studiopaine” on toki aivan erilaista verrattuna keikkailuun. En siis välttämättä tiedä, mitkä jutut ovat soitannollisesti edes mahdollisia. Lavalla saattaa tulla teknisiä ongelmia, ja esimerkiksi monitorit voivat pätkiä. Kuulijat eivät varmasti huomanneet mitään. Esimerkiksi viime yönä en saanut unta, kun päässä pyöri villisti eräs biisi, jota ei ole vielä millään tavalla kirjoitettu. Opettelin sitä osan tai pari kerrallaan. Ja arvaapa mitä. No, tulee mitä tulee, niin onhan se päivänselvää, että Opeth-biisien rakentaminen ja nauhoittaminen tulee olemaan äärimmäisen mielenkiintoista. Kas kummaa: meistä muista tuntui ihan samalta. Ja vaikka tiesin, että osaan soittaa biisit vaikka unissani, ennen konserttia mieleen nousi silti epämiellyttäviä ajatuksia. Onhan näiden herrojen kanssa soittaminen ihan uskomatonta. Olin myös pyytänyt Waltteria tuomaan biiseihin mukaan omia mausteita, ja hän teki tälläkin saralla työtä käskettyä. Sovitaanpa nyt niin, että se tapahtuu ensi vuonna!. Mutta ihan hyvin se sitten meni, vaikka pari mokaa sinne lopulta mahtuikin. Enkä muuten malttaisi odottaa toistakaan juttua... Että mitä jos kaikesta huolimatta unohdan jonkun biisin rakenteen tai jotakin muuta katastrofaalista. Ja se innoittaa minua biisinkirjoittajana aivan valtavasti. Waltteri: – Vaikka treenaisi kuinka kovaa, keikka on aina oma maailmansa. Vaikka nyt Martin Méndez, muita yhtään väheksymättä... Mikael: – Kun kiertue alkoi edetä, huomasin Waltterin osaavan ruoskia itseään todella kiitettävästi. Biisillä on mittaa parikymmentä minuuttia, ja siinä on todella monta erilaista osaa. Onhan se paras basisti, kenen kanssa olen ikinä soittanut. Kun tulet uuteen bändiin, totta kai haluat naulata jutun saman tien. Mutta kun sitten menin katsomaan joitakin kommentteja, ei sitä paskaa juuri tullutkaan niskaan
Beastie Boysin debyyttilevyllä on Led Zeppelin -kitarasampleja ja livesoittoa, mutta myös hyvinkin perinteistä old school -räppiä TR-808-rumpukonebiitteineen. Räkänokkaisten ja epäjärjestystä lietsovien riiviöiden mekastuksessa oli sellaista särmää, mikä ei Fat Boysin tai Run-DMC:n tuotoksista välittynyt. Koskinen 46 SOUNDI Beastie Boys EKLEKTISTEN NEROPATTIEN RIEMUKAS TUTKIMUSMATKA B eastie Boys saapui elämääni koripalloreissulla pääsiäisenä 1987 Suomenlahdella, vanhan liiton ruotsinlaivan radiosta. Punk-asenne kuului tekemisestä, ja rajoista piittaamattomuus oli kiehtova osa ilmaisua. Hytissä kuulemani kappale oli No Sleep ’Til Brooklyn tai vaihtoehtoisesti maailman party-anthemien kärkikastissa hekumoiva Fight For Your Right. Mainitut kappaleet olivat hyvä koukku. Rocktaustani takia musiikissa piti olla säröä ja jyskävät rummut, mutta räppikin oli siistiä, vaikka itse musiikki olikin lussua. Liekö tuo ollut oikea järjestö, mitä siitä. Tavallaan tämä sopii juuri kuvioon, olihan Beastie Boysilla T-paita-design ABA – Atwater Basketball Association. Seurasin yhtyeen uraa debyyttilevystä lähtien, mutta vasta myöhään sisäistin, että alussa vaivoin soittotaitoisten Minun tähteni > K u v a: So u n d in ar k is to Beastie Boys muistetaan rentoina hassuttelijoina, jotka osasivat pitää hauskaa niin musiikissaan kuin videoillaankin. Tästä syystä melkein aina yllättämään onnistunut bändi jäi henkilökohtaiseksi kestosuosikiksi. Artikkelisarjassa kirjoittajat kertovat omista suosikeistaan. Loppua kohden kolmikko ujutti sekaan myös vakavampaa sanottavaa.. Teksti: Kimmo K. Molemmissa on räppiä ja särökitaraa, ja juuri tätä komboa olin kaivannut. Uransa aikana Beastie Boys onnistui irtautumaan ääliötyylistään ja kehittymään näsäviisaasta idioottilaumasta näppärästi viihdyttäväksi herrasmiesjoukoksi. Teini-ikäinen Beastie Boys oli railakkaasti toikkaroivaa matalaotsaisuutta, ja ikääntyneempänäkin poikamaisen riemumielinen kolmikko takasi hyvän fiiliksen. Beastie Boys yhdisti rockin ja räpin itselleni mullistavalla tavalla
Musiikillisesti tämä vaihe oli kuitenkin aika mitätöntä, mutta hauskaa kokeilua toki. Yhdeksänosainen B-Boy Bouillabaisse kuvaa hyvin albumin rajatonta lennokkuutta. Ja hevikitaroitahan soitti Slayerin Kerry King! Teinikohelluksesta monipuolisuuteen Remellyskausi loppui kuitenkin tähän. Oman Grand Royal -levymerkin alla julkaistu kokonaisuus on riemunkirjava mutta juuri vaihtelevuudessaan loistokas. Levy oli kuitenkin jotakin tyystin erilaista, ja nousi sittemmin itselleni debyytin ohella aution saaren kiekoksi. Hooceestä hiphopiin Hölmö Cooky Puss on bändin siirtymä hiphopin pariin, vaikka biisi onkin lähinnä piirasvalmistajalle soitettu pilapuhelu erittäin omatekoisella biittitaustalla. Albumi eroaa musiikillisesti debyytistä: isot rumpukonebiitit, hevikitarat ja iskulauseita vilisevä mökellys olivat korvautuneet valtavalla määrällä vanhoja funk-sampleja ja ihmeellisiä kappalerakenteita. Bändi sai tarpeekseen kaulassa roikkuvista Vokswagenin keulakoristeista, kaljatölkkien viskomisesta, häkeissä tanssivista misuista ja lavalla jöpöttäneistä peniksistä. Jokseenkin valmiilta, joskin edelleen räkänokkaiselta kuulostava She’s On It -single (1984) on jo aivan linjassa yhtyeen debyyttilevyn Licence To Illin (1986) kanssa. Cheap Trick -samplella alkava levy sisältää kosolti monimuotoista ja kekseliästä hiphopia, mutta sen rinnalla on rutkasti enemmän tai vähemmän instrumentaalia funkia (Funky Boss, Groove Holmes), psykedeelistä soul jazzia (Something’s Got To Give, Namaste) ja railakasta punkia (Time For Livin’). Ep on kokonaisuudessaan mukana Some Old Bullshit -kokoelmalla (1994), jossa on myös yhtyeelle käänteentekevä Cooky Puss -single (1983). K u v a: G le n n A . Kolmikko ei tarkemmin tutkaillen edes tehnyt täyskäännöstä vaan verhosi musiikkinsa monisyisempään loimeen. Tuottaja Mario ”Mario C” Caldato ja kiipparisti Mark ”Money Mark” Nishita olivat tässä vaiheessa oleellinen osa orgaanista Beastie Boysia. Vanhaa asennetta uudella tavalla edustavat riemuraidat Shake Your Rump ja Hey Ladies, legendaarinen rumpukone jymisee High Plains Drifterillä, ja kitarakin rämisee Looking Down The Barrel Of A Gunilla. SOUNDI 47 1981 Hardcore-yhtye Beastie Boys perustetaan New Yorkissa Young Aboriginesin raunioille 1983 Cooky Puss -singlen myötä tyyli muuttuu hiphopiksi ja lopullinen kokoonpano syntyy 1986 Debyyttilevy Licence To Ill saavuttaa Billboardin ykkössijan ensimmäisenä rap-levynä 1989 Pelkistä sampleista koostuva, uraauurtavaksi muodostuva Paul’s Boutique julkaistaan 1994 Sabotage-hitin lisäksi punkia ja funkia sisältävä Ill Communication julkaistaan 1998 Beastie Boys esiintyy Hello Nasty -kiertueella Ruisrock-festivaalilla 2012 Adam Yauch kuolee syöpään ja Beastie Boys lakkaa olemasta Ja Licence To Ill on edelleen mahtava. Runsaudensarven loistavuutta ylistää moni, mutta aikanaan sen hienous jäi monelta tajuamatta – myös itseltäni. Kaljanhuuruinen sekoilu on edelleen riemullista kuultavaa, vaikka poliittisen korrektiuden kanssa on niin ja näin. Samalla se jätti Def Jamin ja siirtyi tekemään musiikkia yksinomaan sampleja käyttäen. Sen nykysaatavuus on heikko, bändi kun käytti luvatta kappaleen taustana AC/DC:n Back In Black -biisiä. Sen myötä alkuperäinen rumpali Kate Schellenbach lähti (tai potkittiin) pois. Toinen ja suurin menestyskausi Check Your Headilla yhtye oli itse instrumenttiensa äärellä vähintään yhtä paljon kuin pöyhi samplekirjastoaan. Girlsin misogynististä teinihölmöilyä, Brass Monkeyn dokailuylistystä tai Hold It Now, Hit It -biisin pössyttelyhekumointia ei ehkä vastuullinen aikuinen tekisi, mutta albumi on keskenkasvuisuudessaan yhä raikasta kuultavaa. Ilmestyessään Paul’s Boutique oli pettymys, ja sen seuraaja Check Your Head (1992) tuli noukittua talteen vain koska luokkaretkellä ei oikein muuta hankittavaa löytynyt. Sama tuotantometodi jatkui miltei sellaisenaan Ill Communication -menestyslevyllä (1994), jonka hittibiisi Sabotage riemastuttavine, Yauchin Nathaniel newyorkilaisteinien ilmaisu oli alkuvuosina kiivasta hc:ta. 70-lukuisten garderobien koluamisen ja Dust Brothers -tuottajakaksikon yhyttämisen tuloksena oli Paul’s Boutique (1989). Rick Rubinin otettua yksin vastuun tuotannosta, hommaan tuli ainakin vähän järkeä. B ak er K u v a: A ri M ar co p o u lo s. Se on matalaotsaisen näsäviisasta yläastemölinää ja ääliöintiä, ihan kannesta lähtien: vain peilin kautta näkee, että kannen vuorenseinään törmänneen lentokoneen tunnus on ”Eat Me”. Aikaansa edellä oleva, monipuolinen ja sävykäs albumi on kuitenkin loistokas näyte uusiutumiskyvystä. Tätä kohellusta on tallennettu Polly Wog Stew -ep:lle (1982), jonka ”helmiä” ovat Egg Raid On Mojo sekä yhtyeen nimikkokappale. Rock-kitarat yhdistyvät vanhan liiton biitteihin ja kolmen nasaaliäänen rytmikkääseen mökellykseen. Tyylillisesti Check Your Head laajensi palettia sellaiseksi, mitä Beastie Boys sittemmin uransa loppuun saakka ainakin jollakin tavalla edusti. Tämmöinen älämölö vetoaa aikuisenkin ihmisen sisällä majailevaan keskenkasvuiseen urpoon edelleen ihmeellisellä tavalla. Biisin yllättävästä klubisuosiosta innoittuneena yhtye pääsi tekemään Rick Rubinin ja Russell Simmonsin tuottaman Rock Hard -singlen Def Jamille. Kokoonpanoksi vakiintui lopullinen ydinkolmikko: kitaristi Adam ”Ad-Rock” Horovitz, basisti Adam ”MCA” Yauch ja rumpali Michael ”Mike D” Diamond – kaikki siis myös päänaukojien roolissa soittamisen lisäksi
Beastie Boysin viimeiseksi jäänyt levy on erittäin vahva ja viriili kokonaisuus, jolla Beastie Boys on omimmillaan. Punk maittoi kolmikolle tuohon aikaan, ja yhtye ryski tätä osastoa levylle enemmänkin. Etniset vaikutteet ovat ilmeisim millään psykedeelisissä tiibettiläissävyissä vellovissa raidoissa. Mukana on myös punkia. 20 kappaleen kimara on muheva läpileikkaus Beastie Boysin hämmentävästi poukkoilevasta ilmaisun kirjosta. Se sisäl tää eniten yhtyeen yleisesti tunnettuja biisejä, mutta rutkasti syyttä unholaan jääneitä vaikeampia raitoja. Punk on nyt paitsiossa, mutta ääripäät ovat kaukana toisis taan: yhtäällä ovat riemuhermoon iskevät hassuttelut ja toisaalla bändille harvinaisen herkästi pohdiskelevat fiilistelyt. Ill Communication oli erinomainen, mutta tyylillisesti aika selkeää jatkoa Check Your Headille. Horowitz ja Diamond kirjasivat yhtyeen uran erinomaiseen Beastie Boys Book -kirjaan (2018). Sure Shot -singlelle riitti loistava Mullet Head, loput punkinsa bändi purki mainiosti kohkaavalle 11-minuuttiselle Aglio e Olio -ep:lle 1995. Odotukset The Mix-Up -levyä (2007) kohtaan olivat valtavat: mitä herkkua olisikaan kokonainen levyllinen koplan takaa-ajofunkia ja muhevia instrumetaaligrooveja! Koko levyn ollessa samantyyppistä kamaa jäi Beastie Boysin tuotannossa ihastuttavin ominai suus puuttumaan – yllätyksellisen mixtapeaspektin puute jätti Mix-Upista harmillisen valjun maun. Minun tähteni > www.soundi.fi/soittolistat KUUNTELE SOITTOLISTA B-Boy Bouillabaisse 48 SOUNDI ALOITA NÄISTÄ BEASTIE BOYSIN vaihtoehtosuo sioon nostanut albumi on tunnettu suureksi osin Sabotagehitin ansios ta. Tyylillinen linja pysyy silti levymitassakin ihmeellisesti hallussa. Se on myös äänikirjana loistava, samoin kuin kirjan Spike Jonzen ohjaama dokumentti Beastie Boys Story (2020). Beastie Boys muuttui myös yhteiskunnallisesti valveutuneeksi buddhalaiseksi kääntyneen Adam Yauchin johdolla ja järjesti esimerkiksi Tibetan Freedom Concert -tapahtumia. Kokonaisuutena massiivinen ja hajanainen Hello Nasty on hitti levy, mutta myös Beastie Boysin haastavin albumi. Hittien jälkeen rennosti kaanonissa The Sounds Of Science -antologian (1999) myötä Beastie Boys vetäytyi hetkeksi hiljaisuuteen. Vetävien sinkkujen (Intergalactic, Body Movin’) myötä hitiksi nousseen Hello Nastyn kiertueella yhtye vieraili myös Ruisrockissa. Hello Nasty (1998) K u v a: M ar ty n G o o d ac re Beastie Boys aloitti punkbändinä, mutta vähitellen musiikki sulautui hiphopiin. Ill Communication (1994) BÄNDIN toisiksi suurimman biisin Intergalacticin sekä rasittavuuteen saakka Fat Boy Slim remixinä soineen Body Movin’ renkutuksen lisäksi Hello Nastylla on yhtyeen saavutettavinta ja haastavinta materiaalia. Alkuaikojensa seksististä naiskuvaa bändi kyllä korjasi ihan tyylikkäästi biisissä Sure Shot: ”I want to say a little something that’s long overdue, the disrespect to women has got to be through”. Leimallisesti poukkoileva viihdyttävyys, kekseliäisyys ja rentous oli luontevasti läsnä myös näissä jälkisanoissa. Adam Yauchin saama syöpädiagnoosi ja -hoidot antoivat odottaa Hot Sauce Committee -levyä (2011). Se on hauska, viihdyttävä, mukaansatempaava ja tietenkin poikamaisen eklektinen. Jo 2009 julkaistu, Nasin feattaama Too Many Rappers -kappale piti kiinnostuksen korkealla. Toki muikeasti funkkaavaan materiaalin äärellä viihtyy, mutta se on kuin pari Aglio e Olio -punk-ep:lle ihan hauska kuriositeetti. Henkinen kasvu ja tutkailu heijastui myös musiikkiin, mutta yhtyeestä ei koskaan tullut vakavamielistä mielipiteiden puolesta toitottelijaa. Muusikkoryhmään mukaan tulleen levysoitinvelho Mix Master Miken ote kuuluu myös levyllä vahvasti, ja Three MC’s One DJ -biisin livenä vedetty video on huikea suoritus. Punk jäi nyt tyylikirjosta pois, mutta levyllä on sen sijaan akustista kukkaispoppia, kokeellisia elektrosävyjä ja Lee ”Scratch” Perryn feattaamaa reggaeta hiphopin ja soul-funk-groovailun ja jatsailun lisäksi. Seuraavalle levylleen Hello Nastylle (1998) Beastie Boys loihti monipuolisimman kattauksensa kuunaan. Riemukas albumi koukuttaa myös muulla annillaan ja esittelee bändin vaivatonta monipuolisuutta vanhan liiton hiphopin, punkin ja funkveivailun ja souljazzin risti tulessa. Satunnaisista pohdiskelevimmista sanoitusaiheista huolimatta pääpaino oli aina ilomielisessä fiiliksesssä ja tunnelman positiivisuudessa. Vuoden 2001 terrori-iskuissa New York sai pahasti siipeensä, ja bändin linjakkain albumi To The Five Boroughs -albumi (2004) onkin eräänlainen kunnianosoitus yhtyeen kotikaupungille. 48 SOUNDI Hörnblowér -pseudonyymillä ohjaamine viiksipoliisivideoineen mursi yhtyeen yleiseen tietoisuuteen. Levyn samplekirjosta löytyy tavallisten biittien ja basso linjojen lisäksi huilua ja lampaita. Levyn kannessa kaksoistornit ovat yhä pystyssä, mutta levy ei ole synkkä tai vihainen: ”It takes time to build, you gots to chill.” Elämän ohjenuoraksi käyvä Hey Fuck You tiivistää kaiken: ”Jos et tykkää siitä niin hei, suksi kuuseen.” Albumi on riemastuttava, vaikka tyylillisesti se painottuukin pelkkään hiphopiin. Trio ei kuitenkaan hylännyt juuriaan eikä ylenkatsonut mitään tyylejä, mikä teki sen soundista poikkeuksellisen tunnistettavan.. Adam Yauch kuoli imusolmukesyöpään 2012, ja samalla Beastie Boysin tarina bändinä päättyi. Henkilökohtainen kohokohtani oli keikkaan valmistautuessa pitkän harjoittelun jälkeen onnistunut ”Intergalactic, planetary” -röyhtäisy. Julkaisu venyi, mutta onneksi Part Two -lisämääreellä nimetty reipashenkinen albumi lopulta ilmestyi. Seuraavaksi yhtye teki jälleen jotakin erilaista
Helvetin koneeksi kutsutuilla uruil laan Akimof esitti hupaisan koskettavia ralleja suurella antaumuksella. Palsa esittää > Näillä sivuilla valokuvaaja Tomi Palsa ja hänen kutsumansa kuukauden kuvaajavieras esittelevät osaamistaan. Hyvä!. Hyvä niin, sillä Akimof tarjoili huomat tavan paljon levyttämättö miä kappaleitaan. Nytkin täysi Vastavirta oli vastaanotta vaisella tuulella. K u v a: To m i P al sa K u v a: To m i P al sa SOUNDI 49 Weyes Blood 20.1.2023 BERNS, TUKHOLMA Pitkään vaihtoehtoisem man musiikin parissa puurtanut Natalie Mering eli Weyes Blood on suuren läpimurron kynnyksellä. Voisiko Flow ottaa Weyes Bloo dista kopin. Vuoden 2019 Titanic Rising sekä tuore And In The Darkness, Hearts Aglow ovat kriitikoiden ja mui den laadukkaan kamari popin ystävien mieleen. Liisa Akimof 20.1.2023 VASTAVIRTA-KLUBI, TAMPERE Akimofin Lissu keikkailee niin harvakseltaan, että hänen konserttinsa ovat Tapauksia. Levyjulkkarikiertueen toi nen konsertti sopi täydel lisesti prameista puitteis taan tunnettuun Bernsin saliin. Viisihenkinen yhtye toimi sävykkäästi, kappa leet olivat priimaa ja Nata lie Mering lauloi ne upeasti sydän hehkuen
Lumikuningatar-jääbaletti | 31.12.2022 NOKIA-AREENA, TAMPERE Laura Lepistön esittämä Lumikuningatar kaartaa usvan keskellä, llveksen hyökkäyspäädyn B-pisteen kieppeillä uudenvuodenaattona. lokakuuta 2022. K u v a: M ii k k a V ar il a K u v a: M ii k k a V ar il a K u v a: M ii k k a V ar il a. (Maalipintaa ei vahingoitettu kuvausten aikana.) Jesse Markin | 16.12.2022 YO-TALO, TAMPERE Jesse Markin revittelee Tampereen Yo-talolla. Mikki Kuntun uskomattoman tyylikäs valosuunnittelu sai tosin unohtamaan kiekkotematiikan esitysten aikana. Näin hänet ensimmäistä kertaa The Megaphone Staten kanssa Hotelli Sorsanpesässä Seinäjoella kymmenen vuotta takaperin. Tiedättekö sen tunteen, kun henkilö vaikuttaa katsovan suoraan lävitsesi. 50 SOUNDI Palsa esittää Kuukauden kuvaajavieras: Miikka Varila > Iisa | 14.10.2022 YO-TALO, TAMPERE Iisa (Pajula) Yo-talon yläkerrassa puoli tuntia ennen keikan alkua Tampereella 14. Tähti silloin ja nyt. Ada Aik | 29.9.2022 TELAKKA, TAMPERE Pysähtynyt hetki Ada Aikin keikalla Lost in Music-festivaalilla. Iisan kiipeilykengät onneksi pitivät ja hän sai vedettyä settinsä ehjänä
SOUNDI 51 ”Uuttera kuvaajalahjakkuus Miikka Varila on paikalla aina siellä missä tapahtuu. Varilan tyylikkäitä kuvia näkee usein tapahtumien ja artistien virallisilla sosiaalisen median tileillä, olipa kyseessä UMK-finaali tai laatumusiikkiin panostava festivaali. Kuvaajalla meni juoksuksi, sillä minuuttia ennen kuvanottohetkeä seisoin lavaa vastapäätä olevalla neljännen kerroksen parvella. Nokia-areenalla show’n päälavasteena toimineet led-pilarit pääsivät täyteen mittaansa. Varilan kameralla on harvinaislaatuisen suora yhteys Jesse Markinin ja Yonan kaltaisten heittäytyvien taiteilijoiden sieluun.” – TOMI PALSA LUE MIIK KA VAR ILAN KUV AAJ AES ITTE LY: soun di.fi /jut ut Mestarit 12.11.2022 NOKIA-AREENA, TAMPERE Mestarit eli Ellinoora, Kaija Koo, Jenni Vartiainen ja Paula Vesala. Lavan visuaalisesta suunnittelusta vastasi Ari Levelä ja valosuunnittelusta Pekka Martti. K u v a: M ii k k a V ar il a K u v a: M ii k k a V ar il a K u v a: M ii k k a V ar il a. Yona ja Sinfonia Lahti | 4.11.2022 SIBELIUSTALO, LAHTI Yona ja Sinfonia Lahti saavat Sibeliustalon yleisöltä seisovat aplodit Lahdessa
Ikävä mummoa on kahden edeltäjänsä tavoin Riku Mattilan tuottama, mutta nyt lisävahvistusta saadaan Death Hawks -yhtyeestä tutuista tyypeistä, Rikun pojasta Tenhosta sekä rumpali Miikka Heikkisestä. Sovituspuoli on levyn ehdottomia vahvuuksia. Siten nostatetaan kyllä katteettomia odotuksia, sillä enemmän uutuutta leimaa otsikon vihjaama nostalgia ja toisaalta viisikymppiselle artistille luonteva tapa puhua preesensistäkin menneen sävyttämin sanankääntein. Ei niin, että juuri tämä olisi Ikävä mummoa -albumilla mikään hallitseva teema. Oleellisinta on kai se, että tietyssä yksipuisuudessaankin Ikävä mummoa on yksi Putron vahvempia biisivalikoimia. Jos tuossa iässä löytyy esimerkiksi uusi rakkaus, tuntuu se haikealta onnelta, jota peilaa väistämättä nollassakin käyneisiin omiin tulevaisuudenodotuksiin. Ja kyllähän levyllä sitä kepeyttäkin kohdittain löytyy, ainakin pintapuolista sellaista. Muuttolaatikot taas tulee olemaan monelle vetovoimainen arkisen käänteen kuvaus, mutta minua siinä häiritsee sama seikka kuin suuressa osassa Putron tuotantoa: avioeron selittäminen jälkikasvulle on hänelle tyypillinen asetelmallinen skenaario, ja lauluntekijänä hän tuntuu jokaisella levyllä rastittavan joitakin tällaisia ruutuja: milloin puhujana on syöpään kesken ruuhkavuosien kuoleva ihminen, milloin koulukiusattu lapsi. NIKO PELTONEN HHH Ikävä mummoa Samuli Putro Universal K u v a: Te ro A h o n en ”Syntikoiden maalailu ja pulputus leimaavat levyä kauttaaltaan.”. Ilmeisimmistä hiteistä singlenä julkaistu Kakarat muistelee ihanaa nuoruudenrakkautta, josta olisi voinut tulla kestävämpi, ellei elämä olisi repinyt eri suuntiin. Loppujen lopuksi elektroniset äänet palvelevat aivan samaa aikuista melankoliaa kuin kahden edellisen albumin orgaanisemmat sovitukset, mutta kuulokuvaa ne vapauttavat ja piristävät. Toki monet hänen syviä vesiä kyntävät soolobiisinsä ovat suoranaisia patetiaklassikoita – mainitaan nyt vaikka upeat Olet puolisoni nyt ja Ilmasta tehtyjä – mutta kokonaisten levyjen kuunteleminen on ollut usein raskasta. Tanssilattialla on tungos voisi olla diskohitti, jos Tallinnan-laivalla voisi oikeasti diskota. Olisiko Ikävä mummoa alakuloisesta nimestään huolimatta vastaus pyyntöihini. Sittemmin olen toivonut, että suomirockin puolivirallinen vakavikko tekisi taas jotain vastaavaa. Promomateriaalissa Putron kahdeksatta sooloa luonnehditaan jopa riemukkaaksi. Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 52 SOUNDI S uosikkini Samuli Putron soololevyistä on Älä sammu aurinko (2011). Uuspsykedeelistä jumitusta ei silti ole tiedossa, mutta muuta musiikillista uudistumista kyllä: vanhempi ja nuorempi Mattila saavat krediitit syntikoista, joiden maalailu ja pulputus leimaavat levyä kauttaaltaan. Putrohan sukelsi hieman vastaaviin maailmoihin jo ristiriitaisen vastaanoton saaneella Valkoisella heterolla (2017), mutta nyt synahomma tuntuu itsevarmemmalta ja mietitymmältä. Ihmissuhteita levyllä kyllä käsitellään monessa eri muodossa. Mutta surullinen paikkahan sekin on, ja tähän kaksivalotteisuuteen Putro toki kykenee. Keskellä kylmää talvea ilmestyneellä albumilla on paljon pieniä lauluja kesäisiltä tuntuvista aiheista, Putrolle tyypillinen isojen teemojen käsittely tunkee palkitsevasti esiin rivien ja nuottien välistä
SOUNDI 53 ????. Sydämeen ???. Divariin . Näkemiin, melankolia on levy, joka hukkuu omaan monotoniseen tunnetilaansa. Vielä vaikeampi on musiikkikritiikin väsyneimpiin kliseisiin kuuluva ”slaavilainen melankolia”, jonka avulla kotimainen popmusiikki yritetään usein irrottaa jostain yleismaailmallisesta ja jaetusta populaarin ekstaasista osaksi itäistä periferiaa. Paula Vesalalla on poikkeuksellinen melodian lahja ja kyky alleviivata äänellään laajoja tunnetiloja. Tulevaisuuden kokoelmalevylle tältä välityöltä rankkautuisivat ehkä 00-luvun retrosynapopista muistuttavat Kysy mua ulos ja Miks pitää itkeä. JONI KLING HH Arppa Valeria Johanna Arpan taiteilijuudesta puhuttaessa muistetaan mainita hänen taustansa kulttuurilla kyllästetyn kokkolalaisperheen nuorimpana. Lou Reedin Walk On The Wild Siden rentoutta hyödyntävä Metsänpoika popparissa esittelee päähenkilökseen äitinsä helmat jo nuorena poikana jättäneen Karin, joka palaa Yyteristä vuonna 1965 tatuointien kera: ”Toiseen käteen love ja toiseen peace”. PERTTI OJALA HHHHH K u v a: A n d re P o zu si s K u v a: M ar k u s P aa ja la. Roskiin Vesala Näkemiin, melankolia Warner Melankolia on vaikeasti avautuva ja historian saatossa muuttunut käsite. Kotimaisen popmusiikin kaanonissa hän on jo syvällä sisällä, mutta ehkä etsii siellä lopullista asentoaan. Kolmannen soololevyn kohdalla sen toivoisi löytyneen, mutta Näkemiin, melankolia ei tunnu etenevän mihinkään suuntaan artistiminän asemoimiseksi, eikä demomaisista biisintyngistä löydy verrokkeja tekijänsä vahvaan aiempaan katalogiin. Jazz-henkisen intron avaama ja jopa progahtavaksi äityvä Hiekkasäkki aivojen tilalla tilittää äärimmäistä itsekriittisyyttä. Valeria on levy, jonka kuunteluun voi keskittyä ainakin kolmesta kulmasta. Välillä on silti pakko todeta, ettei lattea yhtenäiskulttuuri olekaan kuollut, vaan se palaa aina tasaisin väliajoin. Arpan jutusteleva laulutyyli ottaa vapauksia, joiden kautta tekninen rajallisuus on taiottavissa hyveeksi. Tuon stereotypian haluaisi haastaa – myös Vesalan uuden albumin nimessä hyvästellään alakulo. Niissäkin on jokin nakuttava pohjavire. Laavalamppuja (2020) ja Kinovalon alla (2021) olivat jo omaäänisiä laulukokoelmia mutta vasta alkusoittoa. Arpan haikeisiin muistoihin päättyvä Valeria on kaikkinensa niin täydellinen popia, jazzia ja rockia fuusioiva albumi kuin tähän hätään kuvitella saattaa. Lämpöä tihkuva laulu, biisien lyriikat ja kolmemiehisen bändin tavanomaista rockia tai popia vapaampi soitto ovat elementtejä, joista on syntynyt poikkeuksellisen vangitseva kokonaisuus. Lähinnä jazzin parista tulevien basisti Antti Ahoniemen ja rumpali Okko Saastamoisen työskentelyn perusteella voi jo tässä vaiheessa uskoa Valerialle päätyneen improvisointia ja biisien ensiottoja. Vain todella iloton sellainen. Levyhyllyyn ?. Laman lapsien iskelmätraumat. Tuotantopuolella onnistumisen takaa Arpan aiemmillakin levyillä mukana ollut Väinö Karjalainen. Biiseiltään ja toteutukseltaan mestarillinen Valeria on Arpan ensimmäinen täysosuma. Se on kuin yhdelle taajuudelle jumittunut mökkiradio, josta Gösta Sundqvistin, Agentsien, Maustetyttöjen ja Arttu Wiskarin äänet matelevat ulos toisiaan kertaavana ja vahvistavana aallonpituutena, joka vuodesta toiseen iskee johonkin apeaan rantaan tällä säänpiiskaamalla luodolla. Soittimeen ??. Varsinainen ongelma kuitenkin on, että samalla se kuitenkin pyrkii olemaan poplevy. Arkirealistinen apeus ei vaadi suurta draamaa tai valtavia musiikillisia nostatuksia koskettaakseen, mutta Jurekin tuottamia millenniumtrendikkäitä konetaustoja tai lattarikitaroita vasten tuntuu usein siltä, että levyllä keskustelee kaksi tekijää, joiden visiot eivät ole hetkeksikään kohdanneet. Tätä kun voi pitää yhtenä syynä Arpan levy levyltä kirkastuneelle ainutlaatuisuudelle lauluntekijänä ja laulajana. Arpan laulujen elokuvallisuus kiteytyy Paha meno Pengerkadulla -kappaleen takaa-ajokohtauksen soundtrackilta kuulostavaan liitoon. Vihdoin viimein katsoo peiliin, josta näkyy Riston, Litku Klemetin ja Michael Kiwanukan kaltaisia esikuvia ja Luulin että -biisillä Arppa selviytyy rimaa hipoen itselleen asettamasta laulullisesta haasteesta. Ville-Veikko Airaniemi näyttää lopuksi kuinka hillittömältä periaatteessa hillitty kitarointi voi kuulostaa
ASKO ALANEN HHHH Måneskin Rush! Epic Vuonna 2016 perustettu Måneskin on osannut luovia urallaan taitavasti ollen oikeissa paikoissa oikeaan aikaan ja ottaen myös onnistuneesti riskejä. Karismaattisen laulaja Damiano Davidin rosoinen ääni sekä kyky heittäytyä ja tulkita on rusetti paketin päällä. Teini-Pää Sata syytä aloittaa Soit Se Silti Nössöpunkin, pöhköpopin ja teiniunelmien sanan ja soinnin saattajaksi ilmoittautunut Teini-Pää pitää toisellakin albumillaan edelleen kiinni parhaista prinsiipeistään. Måneskin on vahvimmillaan simppelien, yleensä groovaavan ja koukuttavan bassokuvion johdattelemien popin ja rockin rajalla häilyvien bängereiden parissa (kuten Own My Mind, Gossip, Gasoline). Ihastuksen kohtaaminen voi tapahtua Sattumalta, jolloin ei uskalla nostaa katsetta kengistä tai sitten aloite on omissa käsissä ja kumppanille voi luvata Sun ei tarvi pelätä, vaikka häntä veisi myyttiseen Amerikkaan tai ”Austraniaan”. Modernius ei kuitenkaan tarkoita muovisen hengettömäksi sliipattua ja kiillotettua, vaan mukana on sopivasti räkää ja asennetta. Se onnistui saamaan puolelleen niin viisukansan kuin rockpuristit ja tekemään kansainvälisen läpimurron napaten muun muassa Grammy-ehdokkuuden. Siinä missä debyytti Il ballo della vita (2018) ja kakkoslevy Teatro d’ira: Vol. Riippumatta siitä, ovatko pää-teinit uppoutuneet feminiinisen rockin ja punkin historiaan, heidän molemmat albuminsa muistuttavat tekemisen ja kokemisen säheltävässä innossa Blondien ja Go-Go’sin ensialbumeja tai vaikkapa poikamaisempien Advertsin ja Ypö-Viiden ensimmäisiä julkaisuja. Pop-melodinen ja rock-rytminen tatsi pysyy asioiden vaikeutuessa ja vakavoituessakin hyvin vaivattomana. Nyt käsissä on kolmas pitkäsoitto, ensimmäinen sitten viisuvoiton. Kaikkien mainittujen verrokkien toiset albumit olivat kehityshakuisuudessaan pulmallisempia, joskin Teini-Pään kevyttä kitaravetoista riffailua eniten muistuttava Go-Go’s oli ainoa, joka myi itsensä peruuttamattomasti muovisemmalle pop-teollisuudelle. Teini-Pää välttelee levyllään määrätietoisesti ja onnistuneesti lopullista aikuistumista, koska sillä on vielä kovasti tahtoa, kanttia ja luovuutta lykätä tarkoitushakuisempaa täysi-ikäistä ajattelua. I (2021) kellottivat puolisen tuntia, Rushilla on mittaa lähes tunti ja biisejä löytyy peräti 17. Lemmenasioissakin on aloittelijan markkinat, kun toisaalta väistetään sitoutumisen vaarat ja Kuka vaan käy, ja toisaalta on tehty päätös kenen kanssa kohdataan käsi kädessä maailmanlopun Supernova. Todellakin, aikuisuuteen ei kasveta, vaan siihen rajoitutaan. Yhtyeellä on siis nyt Sata syytä aloittaa monia ajatuskulkuja, mitä tulee maailmanmenoon, ihmissuhteisiin ja yksityiskohtaisempiin hienosäätöihin elämässä. Niistä tärkein on olla ottamatta kohtalokasta askelta ”ammattimaisemmin” tuotetun poprockin noidankehään. Muistikuvat eloisasta livekeikasta vuoden takaa täydentävät mielikuvat Teini-Pään vapaamuotoisesti ideoimasta ja improvisoimasta nuorisokuvaelmasta ja vilpittömyydestä sen pohjana olevien tunnekuohujen ja seesteisten johtopäätösten ilmituonnissa. Ilmaisun ja dynamiikan kapeudesta hommat eivät siis ainakaan jää kiinni. Välillä meno äityy vallan punkiksi (Bla Bla Bla, Kool Kids), mutta bändi on kuitenkin yhtä kotonaan myös herkissä ja tunteikkaissa balladeissa (If Not For You, The Loneliest). Ähkyn uhka leijuu ilmassa, mutta kiitos bändin ja biisintekijäkumppanien terävän sävelkynän, ei mukaan ole onneksi päätynyt isoja huteja, vaikkakin lievää itsensä toistamista on havaittavissa. Muut nousivat tavalla tai toisella notkahduksesta uusiutuviin kokoonpanoihin ja vankempaan ja kestävämpään ilmaisuun. Monille rockyhtyeille vaikkapa Euroviisut ovat punainen vaate, mutta italiaanot ottivat ja voittivat kisan katu-uskottavuuden kärsimättä. 54 SOUNDI Levyarviot > ...lavalta koettuna ihku hämyhörhöily toimisi vieläkin paremmin... Kovimmillaan se on todella kova, mutta mukaan mahtuu myös ”ihan kiva” -osastoa. Vaikka Rushia ei nyt ihan sillisalaatiksi voi sanoa, kaipaisi se silti hieman tiivistämistä ja virtaviivaistamista. Måneskin osaa taitavasti sekoitella uutta ja vanhaa jalostaen esikuvilta kuten The Stoogesilta ja Iggy Popilta (jonka kanssa yhtye on tehnyt jo yhteistyötäkin), The White Stripesilta, Sex Pistolsilta sekä The Clashilta imettyjä oppeja modernimpaan muotoon. Uuden aallon edustaman tee-se-itse -musiikin kaunein ja kiinnostavin ydinasia, verrattoman vetoavat ja menevät biisit, on kaikessa hauraudessaankin järkähtämätön meriitti. VESA SILTANEN HHH K u v a: N o ra N ie m in en K u v a: Il ar ia Ie ie
Kappaleet soivat mainiosti erillisinä teoksina. Bängereitä löytyy toki tästäkin valikoimasta. SOUNDI 55 la, Kolumbia ja Meksiko. LINDA SÖDERHOLM HHH Nyrkkitappelu Ongelmanuorten sävellahja Blast Of Silence Viidenteen albumiinsa ehättänyt Nyrkkitappelu taitaa nyky-Suomessa täyttää parhaiten sen lokeron, jota eräs tuttavani kutsui junttipunkiksi. Vaikka joukossa on pari tunnettua nimeä, niin suurimmaksi osaksi RTJ CU4TRO nostaa esille kokonaisvaltaisesti (dj:t, tuottajat, muusikot, visuaaliset taiteet) marginaalin ruskeita artisteja, mikä viestii aidosta kiinnostuksesta Latinalaisen Amerikan taiteilijoita kohtaan. Vaikka orgaaniselta kuulostavan setin jaksaa kuunnella läpi useamman kerran, ei voi olla pohtimatta, että lavalta koettuna ihku hämyhörhöily toimisi vieläkin paremmin. Myös lattaritaiteilijoiden tunteen palo, energia ja luovuus on tarttuvaa. One Day alkaa Foundin stadionmittakaavaa lähentelevällä kolonialismirockilla. Viitekehyksessään Nyrkkitappelu onkin kehkeytynyt melkoiseksi hittikoneeksi, jolla on jopa varaa jättää täyspitkältä pois sellainen leka kuin vuoden takainen ep-raita Vitosen stretsit. Kun katseen kääntää kokonaisuuteen, halkeamat katoavat. Kaunis mutta kasvoton Every Acre on välillä vaarassa hukkua omaan seesteisyyteensä. Biisin primitiivinen äänimaisema jumittavine sooloineen ja koukuttavine rytmiikkoineeen kietoutuu pakosti kuulijaan. Synasoundit ja sanat vaihtelevat näennäisesti laulujen välillä, mutta eivät sitten kuitenkaan. Rikkumattomista pianoballadeista ilmavasti orkestroituihin kuvaelmiin ulottuva tyylivalikoima luo sävykästä tunnekarttaa, jonka yksityiskohtia Moisio lukee varmalla otteella. EERO KETTUNEN HHH Uniklubi 8 Playground Uniklubi elää uutta kultakauttaan. Sen riemukkaan tunnelman ja stadionluokkaan kasvavan soundin takia levystä haluaisi todella kovasti pitää, mutta tämä ei onnistu lyriikoiden saadessa lähinnä kiemurtelemaan ja monien kappaleiden kuulostaessa jo ensikuulemalla puhkikuunnellulta. Horisontteja laajentava albumi on kaoottisen yhtenäinen kokonaisuus, jonka punaisena lankana toimivat lattarit, tällä kertaa Honduras, VenezueUp on edelleen rohkea akti, mutta sen persoonallisuus nojaa raskaasti Abrahamin ilmaisutapaan. 8-albumin laulut eivät tiedä, haluaisivatko ne olla jotain retroa, jotain ajatonta, jotain tästä hetkestä vai jotain tätä kaikkea yhdistävää. Maltillisen yhtyesoiton ja kaiutetun pianon kuljettama Every Acre tarjoaa runollisen matkan surutyön ja ihmiselon kipeiden asioiden pohdiskelun pariin. menokin ehtii vaihtua himmailusta superkiihkeäksi useita kertoja äärettömien jamien aikana. HANNU LINKOLA HHH Fucked Up One Day Merge Fucked Upin kuudennen kokopitkän otsikko viittaa kuvainnollisesti niin ihmiselon äkkikäänteisiin ja itseään niskasta kiinni ottamiseen kuin faktuaalisesti yhden päivän aikana kirjoitettuun biisimateriaaliin. Kiinnostavimmiksi tässä hullunmyllyssä muotoutuvat kappaleet, joita on salsakaikujen, cumbian, kitarariffien ja marimbatahtien läpi lähes mahdoton tunnistaa RTJ:n alkuperäiskappaleiksi. VIRPI PÄIVINEN HHHH H.C. Kokonaisen maanosan sisällyttäminen levylle johtaa väistämättömään kulttuurien, vaikutteiden ja villisti erilaisten soundien sekamelskaan. Nyrkkitappelulla on aseet tehdä juuri se, mitä heidän yleisönsä kaipaa, ja tokkopa muuta sitten tarvitaankaan. Siksi One Daytakin kuunnellessa tulee usein mieleen yhtyeen etsikkoaikojen nostalgia. Hän ei tarkoittanut sitä hyvällä, mutta termin voi kääntää vahvuudeksi. AKI NUOPPONEN HH Maan Tomu Maan Tomu Alakulttuuritalo Maan Tomu -yhtyeen uljaalla debyytillä bluespohjainen rock kaikuu psykedeelisissä väreissä. Näin tämä 2000-luvun poprockkiiltokuva saattaa villeimmissä unissaan asian kokea, mutta tälläkin kertaa todellisuus on vähemmän ihmeellinen. Lopputulos on 40-minuuttinen, monipuolinen mutta napakka tuotos, jolta hätäisyys tai huonot ratkaisut eivät ole kuultavissa. Sama aikakatto asetettiin myös albumin äänityksille. Kaavaa voi toki varioida loputtomiin, mutta sinänsä kompakti 25 minuutin mittakin tuntuu vähän tarpeettomalta. Noissa liki huomaamattomissa nyansseissa suoruuden illuusio nimittäin murtuu, ja viesti tuntuu kulkevan esteettisten pisteiden kautta. Itsehillintä oli bändiltä kelpo lähestymistapa tätä albumia varten, ja kenties Dose Your Dreams -tuplan (2018) jälkeen ainoa mahdollinen. Levyn raukea maisemallisuus miellyttää, mutta toisaalta reilun puolituntisen jälkeen tekee mieli tähyillä toisenlaisia horisontteja – niin kovin yhdenmukainen, jopa yksipuolinen albumi yleisilmeeltään on. Mustaa multaa soittelee tunnepitoista bluesiaan, ja On ollut ennenkin yhdistää massiivisen progeilun sekä Pink Floydin taivaallisesti ajelehtivat harmoniat. Ei kädenlämpöinen, mutta kuitenkin. Neljän lähes eeppisen pitkän kappaleen kokonaisuus sisältää vaikutteita monilta eri vuosikymmeniltä. Jokin Kyykkyviini on tietysti joka tapauksessa kova biisi, mutta vielä kovempi siksi, että siinä lauletaan: ”Nääs tällä pyllyllä käydään alahyllyllä!” Varsinaisesti Nyrkkitappelu ei ole albumibändi. NIKO PELTONEN HHH pihenkinen laulu ja vähäeleiset lyriikat tehostavat musiikin meditatiivista olemusta. Rakkauden kirjoa luodattaessa harkinta ja välittömyys perustelevat toinen toisensa. Uniklubin olisi nimittäin toivonut joko tekevän juuri sitä samaa kuin he tekivät nuoruudessaan, mutta vieläkin törkeämmin, tai sitten jotain rohkeasti erilaista. Silti pari koukukkaampaa ja nopeatempoisempaa kappaletta olisi tehnyt kokonaisuudelle hyvää. Parhaimmillaan albumi tuntuu eräänlaiselta musiikilliselta hengähdystauolta kaiken kiireen ja turhanpäiväisen touhotuksen keskellä. Nyt se ei tee oikein mitään. Runsaasti vastakohtia sisältävän päätöskappaleen Miks’ en oo. Etenkin hiljaista surua tihkuva nimiraita ja haikean arkadinen Salaisuus yhdistävät riipaisevan tulkinnan ja varmakätisen bändisoiton upealla tavalla. RTJ CU4TRO on myös hyväntekeväisyysprojekti, jonka tuotot ohjataan yhdistämään Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla hajotettuja perheitä. Hän tulkitsee samaan aikaan pehmeästi ja kuulaasti asettuen jonnekin Neko Casen ja Emmylou Harrisin välimaastoon. Damian Abrahamin rääkyminen nivoo kaiken tutuksi Fucked Upiksi, poikkeuksena kitaristi Mike Haliechukin laulama, kivan unipopahtava Cicada. TOMI NORDLUND HHH Run The Jewels RTJ CU4TRO Jewel Runners/BMG Killer Miken ja El-P:n vuoden 2020 RTJ4-albumista uudelleenmiksattu värikäs ja monipuolinen levy nostaa valokeilaan joukon Latinalaisen Amerikan taiteilijoita ja heidän versiointinsa atlantalaisduon menestyskappaleista. Albumilla viihdytään lisäksi muun muassa 90-luvun vaihtoehtorock-, powerpop-, ja tietysti Hüsker Dü -vaikutteiden parissa. Kaikki on kuin olisi taas vuosi 2004, bändin energia on vähällä pursuta yli, jokainen biisi tarttuu kuin piikkilanka ja samalla mukaan on tullut niin paljon uutta kypsyyttä, että bändi on entistä ehompi. Jos olet kuullut levyltä irrotetut singlet Hehkuvia kipinöitä ja Sammuttamaton, olet kuullut koko albumin. Toisaalta levyn voisi ajatella myös teema-albumiksi, joka jatkaa kulkuaan erilaisten sattumusten johdattamina. Stonerista ja happorockista ammentava single Ikuinen joki virtailee nimensä mukaisesti sinne tänne. Esimerkiksi vastustamattomasti soljuvat Turpentine ja Rows Of Clower ovat tällä saralla muotovalioita. ”Täytyy mennä niillä mitä on”, tiivistää Hepe päätösraidalla, ja juuri näin hänen yhtyeensä tekeekin. McEntire saanee monet folkartistit kateellisiksi pelkästään poikkeuksellisen upealla lauluäänellään. Fucked. Sitä seuraava I Think I Might Be Weird kuulostaa niin Electric Light Orchestralta kuin hardcorebändin on mahdollista. Niinpä olen pohtinut päivien ajan, onko Laura Moision luonnonherkän lauluäänen ja muutamien oppikirjamaisten fraseerauksien välillä hento epäsuhta. RTJ on tunnetusti modernin aktivismin edelläkävijä – menestyksen myötä kaksikosta on tullut yhteiskunnallisia vaikuttajia, joiden mielipiteitä arvostetaan ja jotka osaavat käyttää valtaansa oikein. Nyrkkitappelun tapauksessa niitä ryydittävät usein laulaja Hepen tarttuvat sloganit, jotka ovatkin tässä musiikissa elintärkeitä. Voimakkaimmin laulut koskettavat silloin, kun haavat ovat avoimia. Sovitukset rakentuvat sävelmien olemusta aistien, ja sanat varovat selittämästä itseään puhki. Niiden rinnalla osa materiaalista jää sovittelevaksi, mutta ilmeisellekin kauneudelle on sijansa. Vieras Maa nostaa esille Moision ja hänen luottoyhtyeensä mieltymyksen sofistikoituneeseen laulaja-lauluntekijä-traditioon, mutta jättää tilaa myös mielikuvitukselle. Parasta nyky-Uniklubissa on se, ettei bändi piehtaroi synkkyydessä tai larppaa teiniangstia. HipLaura Moisio Vieras Maa Texicalli Äärimmäisen intiimi ilmaisu ohjaa huomion hiuksenhienoihin vaikutelmiin. Kyllä mutkatonta katutasorokkia ja hoilauskuoroja tarvitaan maailmassa siinä kuin monia hienostuneempiakin asioita. McEntire Every Acre Merge Mount Moriah -yhtyeestäkin tuttu H.C. McEntiren kolmas sooloalbumi Every Acre on kaukaisille preerioille tähyilevä, viipyilevän herkkä teos
Albumin popahtavin rallatus London Bridge voisi mennä täydestä Blurin hittikappaleena. Bluesinclusion esimerkiksi tikkaa perimmäistä, normaalisti kitaralla soitettua bluesriffiä, mutta torvilla vedettynä se iskee kuin unessa. Levyarviot > 56 SOUNDI Levyarviot > ...kaiutetuilla bendeillä maalaillaan oikein tyylikkäästi... LASSI LINNOLA HHHH Paramore This Is Why Atlantic Paramore pamautti kuudennen studioalbuminsa This Is Why viisi vuotta edellisen albumin jälkeen. Get Real on poikkeuksellisen valmis debyyttilevy, joka nostaa seuraajansa riman todella korkealle. Jo pitkään on hanhiniemeläinen filosofia opettanut, että me ihmiset olemme tuomittuja optimistiseen hölmöilyyn, etenkin ihmissuhteissa. JUSSI NIEMI HHHHH Shame Food For Worms Dead Oceans Lontoolaisbändi Shamen raivoisan energinen ja ajoittain jopa holtiton debyytti Songs Of Praise (2018) oli julkaisuvuotensa valopilkkuja. Prospektagon on niitä harvinaisia jazz (tai ylipäätään mitään) -levyjä, joilla joka biisillä on selkeästi oma luonne. Levyarviot > 56 SOUNDI tarkoittaa sitä, että he, jotka ovat ennenkin pitäneet bändistä, pitävät tästäkin levystä. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Ylistetyt SIRE Marcus Miller sekä Larry Carlton soittimet saatavilla hyvinvarustetuista musiikkiliikkeistä! ”To put my name on, It had to be perfect!” Marcus Miller. Tosin niin tässä bändissä tekevät kaikki. Nyt mukaan ovat livahtaneet nokkelat kontradiktiot, jotka muistuttavat aiempaa oivaltavammin, että lopulta aika armahtaa ja opettaa pärjäämään – myös sen kanssa, ettei oikein pärjää. Vaihtelua tarjoavat herkkä Liar ja voimakas Crave. Virkistävää. Monen muunkin levyn kappaleen tavoin television laatusarjan tunnariksi soveltuva Devil’s Island edustaa levyn koukukkainta antia. Salainen ase on taustalla hienovaraista myyräntyötä elektroniikallaan tekevä Arttu Tolonen. Puolustuksekseni esitän kuunnelleeni albumia nyt pari viikkoa kroonisesti eikä se himmene yhtään. ARTTURI SIROMAA HHHH Dave Rowntree Radio Songs Cooking Vinyl Blurin näkymättömin jäsen, rumpali Dave Rowntree on tehnyt viime vuosina muun muassa tv-sarjojen soundtrack-musaa. Lopulta huomaa löytäneensä albumin, joka luo tyylikkään sillan Hanhiniemen juurevan ja rokkaavan tuotannon välille. 56 SOUNDI 56 SOUNDI CVC Get Real CVC Recordings Get Real on 70-luvun rockista ja psykedeliasta ammentavan walesilaisen CVC:n eli Church Village Collectiven debyyttilevy. Kun albumille nimen antanut aloituskappale lähtee pyörimään ja vokalisti Hayley Williamsin ääni raikuu kaiuttimista, on selvää, mistä yhtyeestä on kyse. Singlebiisi The News on samaan aikaan kova, kaunis sekä kirpaiseva ja – sattumaa tai ei – kovin ajankohtainen: ”A war, a war, right behind my eyes/So I turn on the news, turn off the news.” KAROLIINA KANTOLA HHH Halme Prospekt Prospektagon Eclipse Trumpetisti Matti Riikosen kuolema oli kova isku Hepa Halmeen Prospektille. Riikosen tonttia löytyi kuitenkin hoitamaan Eero Savela. Hetkittäin keskittyminen lipsahtaa, mikä onkin vaivannut miltei jokaista Hanhiniemen tuotosta, paitsi Perunateatterin loisteliasta Kaikki rakkaudesta (2004) -albumia. Vaikka kitarat ovat levylllä merkittävässä roolissa, perinteisistä kitarasankarimaneereista on päästy sooloissakin irtaantumaan. Ja hienostihan se soi, niin tuotannoltaan kuin soitannoltaankin. Hänen käsityönsä hämmästyttää kautta albumin luovalla mielikuvituksellaan. Kuten aloitusraidassa lauletaan, ”You’re either with us or you can keep it”. Uusvanha, mutta erittäin dynaaminen ja erotteleva tuotanto tukee kokonaisuutta erinomaisesti ja levy kuulostaa todella hyvältä. Sophiella läpi kappaleen korvia hivelevä steel-kitararaita tuo persoonaa ja syvyyttä sovitukselle. Sopivasti ennen ensi kesän comeback-keikkoja julkaistu soolodebyytti osoittaa, ettei Rowntree ole kovin kauas yhtyeen puusta pudonnut – miekkosen ääni ja laulutapa on hillitympi versio Damon Albarnista ja Graham Coxonista. Kun Antaa tuulen huuhtoo helähtää soimaan, voi tuntea nahoissaan miten kuntouttava tuuli huuhtaisee kuonat sydämestä. Toisaalta jotakin uutta ja yllättävää olisi ollut virkistävää kuulla. Bändin jäsenet kertovat viime vuosina kuunnelleensa aiempaa enemmän vanhempaa musiikkia, mutta suuria muutoksia entiseen tai bändiläisten ikääntymistä ei juuri ole kuultavissa. Rinnalla soivat tietenkin paramorelaiset riffit, joita soittaa erinomaisesti kitaristi Taylor York, sekä pop-rock-emorytmit, joita hakkaa taitavasti rumpali Zac Farro. Päinvastoin! Homma osuu omaan pirtaani viimekädessä ehkä eniten siksi, että kyseessä on loistavan sielukas jazz-bändi, jolta jazzin sääntökirja hukkui jo kauan sitten. Halme (huilu, tenori, baritoni) ja Savela (trumpetti) näyttelevät pääosia, mutta (myös baritoniin tarttuvan) Tapani Variksen ja Affe Forsmanin rytmiikka tajuaa pienimmätkin tunnekäänteet. JARI MÄKELÄ HHH Pauli Hanhiniemi Minä ja Retkue Universal Pauli Hanhiniemen kolmas sooloalbumi Minä ja Retkue on verkkaiseen lämpenevä tuotos: se paljastaa hienoutensa hiljalleen. Meille töpeksijöille Minä ja Retkueen opetukset ovat tervetulleita ja lohdullisia. Drunk Tank Pinkillä (2021) yhtyeen itsevarma ja röyhkeä ote pysyi tiukkana, eikä löysäämisen merkkejä tapaa Food For Wormsiltakaan. Kyllä kitarakin lopulta leikkiin yhtyy, mutta Esa Onttosen vähäeleisen tanakka soolo piirtää sekin syvän bluesin kaikki kliseet väistäen. Kun sääntöjä ei ole, ajaudutaan kiinnostaviin ratkaisuihin, ainakin kun asialla on näin näkemyksellisiä ja tasokkaita soittajia. Vapaasti hengittävä Mademoiselle olisi oivallinen hetki iskeä pöytään nopeimmat ja näyttävimmät kitarafraasit, mutta sen sijaan kaiutetuilla bendeillä maalaillaan oikein tyylikkäästi. Radiosta äänitetyt pätkät ovat inspiroineet niiden päälle rakennettuja kappaleita. Kitarat soivat muutenkin maukkaasti koko levyllä maalaillen hyvällä vintagesoundilla. Mainio esimerkki on levyn loppupuolen groovaava Music Stuff, jossa laulajan tavujen painostukset, rumpukapulan iskut sekä sormien ja plektran ensikosketus kitaran kielen kanssa on saatu taltioitua varsin orgaanisella tavalla äänitteelle. Kohokohdat toimivatkin upeasti – niin upeasti, että niitä toivoisi vielä enemmän. Ja mikä apu hänestä saatiinkaan! Prospektagon hurmaa kaikilla akseleilla, antaudun ehdoitta. Mutta se toki K u v a: P la y gr o u n d M u si c Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Ambientin ja soundtrackien parissa työskennelleen Leo Abrahamsin tuottama Radio Songs sisältää tyylikästä ja hallittua äänimaisemaa kuulokkeisiin ja aamuyön hiljaisiin kuunteluhetkiin. Levyn kappaleet kulkevat tuttuun tempoon ja tyyliin, ja toisinaan ne kuulostavat vähän liiankin samanlaisilta keskenään sekä ylipäätään yhtyeen aiemman tuotannon kanssa. Silti kutsun tätä parantavaksi musiikiksi. Erityisen hyvin levyllä on onnistuttu kappaleiden sovituksissa. Julia Hügelin kanssa duetoidun Tape Measuren eksoottinen koukku kuulostaa itäeurooppalaisesta euroviisukappaleesta sämplätyltä. Kaikessa perinteikkyydessään yhtyeen musiikki on kuitenkin hyvin ajan hermoilla. Levyn tarina on saanut alkunsa Rowntreen lapsena yöaikaan selaamista kaukomaiden radioasemista ja asemien välisestä hälystä. Anna Nealen kanssa kirjoitettu, pianon ja jousien voimaan luottava Black Sheep kuulostaa ehkä tarkoituksellisestikin David Bowielta
0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Ylistetyt SIRE Marcus Miller sekä Larry Carlton soittimet saatavilla hyvinvarustetuista musiikkiliikkeistä! ”To put my name on, It had to be perfect!” Marcus Miller. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh
ARTTU TOLONEN HHHH Ronskibiitti QS Huge Bass 20-vuotiaan Ronskibiitin uusi albumi on energinen sekoitus vaihtelevan tasoisia biisejä ja räppejä. Tärkeintä This Stupid Worldilla onkin ote, jolla Yo La Tengo lauluihinsa tarttuu. Oman alkutyönsä jälkeen Henry lähetteli kotiäänityksensä luottosoittajilleen, jotka saivat tulkita niitä haluamallaan tavalla. Malone soittaa siniaaltogeneraattoria, Railton selloa ja O’Malley sähkökitaraa. Paljon käytetään myös kollektiiviseen muistiin iskostuneita idiomeja kotimaamme lähihistoriasta. LINDA SÖDERHOLM HHH Shereign Ghost Diaries Omakustanne Suomesta ei ole 2020-luvulla ilmaantunut liian montaa tuoretta metallibändiä, minkä takia Shereign on enemmän kuin tervetullut ilmestys. Levyarviot > 58 SOUNDI Shamen kaksikitarainen ja punkin alkuvoimasta ammentava rock soi yhä kiitettävän intensiivisenä, aggressiivisena ja paikoin lähes kaoottisena. Erityismaininta tekoälyn kirjoittamasta lehdistötiedotteesta. JUSSI NIEMI HHH Kali Malone Does Spring Hide Its Joy Ideologic Organ Kali Malonen musiikissa on aina ollut ritualistinen kierre. Muutamia biisejä tukeva kimppalaulanta muistuttaa The Clashistä, mutta aikalaisista Shamen ilmaisu tuo väistämättä mieleen vuotta myöhemmin oman väkevän ensialbuminsa julkaisseen dublinilaisviisikko Fontaines D.C.:n. Oman lisänsä tuovat kryptisesti nimetyt kappaleet, jotka tekevät albumista entistäkin enigmaattisemman. Parhaiten vetävät ymmärrettävästi veteraaniräppärit Klaus Kustaa, Kirby ja Sattalite, sen sijaan muiden flow jättää parantamisen varaa. Sävelet putoilevat paikoilleen välinpitämättömän rennosti, mutta silti ronskilla itsevarmuudella. Yo La Tengo etsii edelleen täydellisiä ääniä sieltä, minne muut harvoin eksyvät, eivätkä rujotkaan maastot säikytä sitä. Pikemminkin kolmikko vertyy sitä mukaa kuin kontrastit syvenevät. Viime kädessä massiiviset ääniveistokset ovat vain materiaa, jolla hengen saa näkyväksi. Viesti olisi kolkko, ellei This Stupid World tulvisi elinvoimaa. Shokkiarvoa konkarit kuitenkin välttävät. Kun teoksen kuuntelee tarkkaan, huomaa eri versioiden välillä yllättävän suuria, mutta hyvin pienillä liikkeillä tehtyjä sävyeroja. Small Wonder erottuu lähinnä Ribot’n sitarkitaran hienovaraisella kujerruksella ja Karen Dalton edesmenneeseen legendaariseen, opiaattiriippuvaiseen folk-laulajaan viittaavalla nimellään. PERTTI OJALA HHH Yo La Tengo This Stupid World Matador Yo La Tengon uutukaisen nimi sopisi kommentiksi nykyajasta. Julkaisuna Does Spring Hide Its Joy koostuu kolmesta samannimisestä, noin tunnin pituisesta versiosta löyhästä, ehkä enemmän ohjeellisesta kuin varsinaisesti sävellyksellisestä, raamista. Samasta syystä sen ensimmäinen julkilausuma Ghost Diaries on turhauttava pettymys. Musiikki on ymmärtäväistä ja maanläheistä, ystävän käsi olkapäällä. Ne kuuluvat lauletuissakin kappaleissa, jotka on kaikki tehty yksin pandemian sanelemassa eristyksessä akustisen kitaran kanssa. Shamen pitelemättömyys kuuluu osaltaan bändin tavassa paisuttaa laulujaan täysiin mittoihin ja myös niiden tempoja kiihdyttämällä. ”Prepare yourself while there’s still time”, yhtye kehottaa tietoisena siitä, että aika on syvärakenteena jopa musiikissa, johon vuodet eivät näennäisesti pysty. Jousen kosketus kieleen erottaa sen kahdesta muusta. Joe Henry All The Eye Can See Ear Lyhyt avausinstrumentaali Prelude To Song tekee heti selväksi, ettei nyt olla kepeän levyn äärellä. Shereignin rokkaavasti melodinen äärimetalli on samasta puusta veistetty, mutta sen voimattomat kappaleet, riffit ja melodiat vain korostavat Arch Enemyn vastaavien terävyyttä. Tämä tuskin on bändin tarkoitus, mutta Shereignin debyytti saa miettimään toistuvasti sitä, miten loistava bändi ruotsalainen Arch Enemy on tätä nykyä. Siitä huokuu jonkin rankan äärellä olemisen tuntu, mutta myös syvä myötätunto. Päähuomion levyllä saavat kuitenkin erilaiset introt, outrot ja samplet, joiden avulla siteerataan kuuluisia suomalaisia suurmiehiä ja -naisia. Riimit ovat näppäriä, eivätkä tekstit ole missään nimessä ilmiselviä – niiden sisäistäminen vaatii raakaa keskittymistä. HANNU LINKOLA HHHH K u v a: C h er y l D u n n. Albumi on kuin yhtä pitkää filosofisesti omaelämäkerrallista tilitystä. Usein on vaikea sanoa missä yksi loppuu ja toinen alkaa. Food For Wormsin syntyä Shame tulee kuin ohimennen ajoittaneeksi wah wah -kitaroinnilla käynnistyvällä Six Packillä, kun Steen tunnustaa lockdownin aiheuttaman mökkihöperyyden johtaneen jopa hallusinaatioihin. Läpi levyn Railtonin sello erottuukin jonkinasteisena solistisena soittimena, mutta lähinnä teksturaalisesti. Selkein Shereign-ässä on laulaja Sara Strömmer, jonka ääni soi kirkkaimmillaankin rajusti ja juuri oikeilla het...erityismaininta tekoälyn kirjoittamasta lehdistötiedotteesta... Tunnelma ei silti ole masentava, vaan lääkitsevä. Hänelle usein ominaisesta metalliteatterista riisuttuna, O’Malley on hieno minimalisti ja sulautuu ajoittain täydellisesti Malonen siniaaltoon. Laulajalauluntekijä-tuottaja Joe Henry kertoo lisäksi samalle ajalle sattuneen äitinsä ja idolinsa John Prinen kuolemien, Kalifornian metsäpalojen, kongressin valtauksen ja muun poliittisen hulluuden värjänneen musiikkia vahvasti. Täydellinen levy tähän aikaan, tälle alkaneelle vuosikymmenelle, jona itse aika tuntuu välillä olevan rikki. Porukan aikaansaama jälki on yhtaikaa hienostunutta ja folkahtavasti juurevaa eikä Henryn koukeroista laulua pääse syyttämään läsnäolon puutteesta. Biitit ovat tehneet 2Tahti, Sattalite, Loudus Plexus sekä timetocall.abe. Mitään varsinaista teemaa levyllä ei tunnu olevan, alusta loppuun sen sijaan viljellään sisäpiirin vitsejä, joista harvemmat avautuvat asiaan vihkiytymättömälle. Kokonaisuus on melko perinteistä suomiräppiä, joskin biiseissä voi kuulla myös muodikasta trapia sekä Memphis-rapin kaikuja. Antoisa kokemus on kuulla O’Malleysta aivan uusi, hienovarainen puoli. Uudella, sellisti Lucy Railtonin ja kitaristi Stephen O’Malleyn kanssa tehdyllä julkaisulla tämä korostuu jo pelkän pituuden ansiosta. Se on noin kolme tuntia. Laaja tekijäkaarti onkin melkoinen, seassa luuraavat kitaristit Bill Frisell ja Marc Ribot, urkuja, bassoa ja pedal steeliä soittava Daniel Lanois sekä Henryn saksofonistipoika Levon. Niin paljon hienoa kuin All The Eye Can Seessä onkin, se kuitenkin kärsii yhdestä ratkaisevasta viasta. Yhtye runtelee tasaista kraut-jauhantaansa jyrkin hälyin, patoaa intensiteettinsä letargisilla lauluraidoilla ja maadoittaa sähkövirtansa humaaneilla melodioilla. Kitaramyrskyjä riittää kautta levyn ja laulusolisti Charlie Steen vakuuttaa auktoriteetillaan. Otsikon alla käsitellään kuitenkin aikaa ylipäänsä: odotuksena, uhman kohteena ja kuolemana, mutta myös vanhahtavien bassolinjojen ja steel-voihkauksien kaltaisina vihjeinä. ”Now you’ve got Pamela Anderson reading you a bedtime story”. Different Personin moni-ilmeisyys tarjoaa detaljeja useammankin biisin tarpeisiin. Sellaisen voi saavuttaa vasta sopivassa iässä – kun näytöntarpeen tilalle on kasvanut luottamus siihen, että musiikki taipuu kaikkeen mihin aikakin. Keskittyneenä kuuntelusta tulee rituaalinomainen, aikaa taittava kokemus. Samalla verkkaisella tempolla käyviä biisejä ei oikein erota toisistaan useammankaan kuuntelun jälkeen
PATTI SMITH KOMPROMISSITON ROCK-IKONI YHTEISTYÖSSÄ: JAKSON JUONTAA MIKKO MERILÄINEN VIERAINA JEAN RAMSAY & MANNA LINKTR.EE/SOUNDIPODCAST
Levyn laulut kertovat sekä kasvutarinaa että ajankohtaista selviytymisraporttia. Jos yhtyeen uniikille soundille haluaa hakea vertailukohtia, nousevat ensimmäisenä mieleen TV On The Radio ja Animal Collective. Hellästi sanojaan painottava Woods elää The Golden Dregs -musiikissa vahvasti omaa elämäänsä, jossa säestävät muusikotkit ovat läheisiä elämäntilanteen kokijoita. Afrotyylisen Sink Or Swimin tribaalinen biitti pakottaa joraamaan. Hastingsin jo teineinä muodostama trio rakentaa eriparisista aineksista – taidepopista, hiphopista, post-punkista ja soulista – yllättäviä kombinaatioita, ja useimmiten yhtälö toimii. Riippuu kuulijan virityksestä, onko se sitä taattua Ismoa vai onko kyse maneereista. AKI NUOPPONEN HH The Golden Dregs On Grace & Dignity 4AD The Golden Dregs on cornwallilaisen muusikon Ben Woodsin bändiprojekti, joka on kahden pienjulkaisun jälkeen sainattu isommalle 4AD-indielabelille. Ghost Diaries sortuu sekä yliettä aliyrittämiseen. Poikkeava kattaus ja vapauksia suosinut tekotapa tuovat joka tapauksessa huomattavaa tuoreutta kokonaisuuteen. JUSSI NIEMI HHHH killä vakuuttavan brutaalisti. Me olemme ihme tuntuu yhtenäiseltä kokonaisuudelta, vaikka moneen paikkaan sukkuloikin. Ismon vakibändin kanssa tehty uutuus on kollektiivisempi oman joukkueen teos kuin ryhmän aiemmat tuotokset. Ismo Alanko Me olemme ihme Fullsteam Siinä missä Ismo Alangon edellinen albumi, Minä halusin olla niin kuin Beethoven (2019), oli rosoisempi, rockimpi ja riisutumpi, Me olemme ihme on hahmoteltu isosti soivaksi, täysiveriseksi poplevyksi. Hokemamaisiin, toisteisiin melodiaja tekstifraaseihin pohjautuvat Rice ja Drum tarttuvat takiaisten tavoin takaraivoon. Woods menetti karanteenin vuoksi työpaikkansa citybaarissa. Teksteissään Ismo vakuuttaa komeasti. Yhtye on moniosaajineen sitä tasoa, että se voi hoitaa kaikenlaisia osastoja. Käsillä olevalla tynkälevyllä on kaksi alun perin sarjan toiselle tuotantokaudelle suunniteltua kappaletta: reggaeton-artisti Bad Bunnyn domiLevyarviot > ...saattaa hyvinkin olla mitä saarnaa: maailman paras räppäri... Teräviä oivalluksia ja raadollistakin ironiaa löytyy runsaasti, kun hän pohtii modernin elämän ja ihmissuhteiden kommervenkkejä niin vilpittömästi kuin raitistuneen kuusikymppisen kuuluukin. Varsinaiset sävellykset ja sanoitukset ovat kyllä selkeästi Ismoa: hetkittäin korva tarttuu hyvinkin tutunoloisiin melodiakulkuihin. Piano, kitarat, syntetisaattori, Hannah-siskon soittama saksofoni ja taustalaulut myötäävät huolella hartaita sävelmiä ja tunnelma pysyy lämpimänä ja eheänä alusta loppuun. Yhtye pokkasi jo ensimmäisellä albumillaan Dead (2014) arvostetun Mercury Awardin, eikä taso ole laskenut sen jälkeenkään. Laulusovitukset ovat rohkeita ja vaikka ne olisivat kaivanneet rinnalleen vieläkin tarttuvampia laulumelodioita, Ghost Diaries paljastaa lähes kaikki kiinnostavimmat twistinsä juuri vokaaleissa. SAMI NISSINEN HHH Gorillaz Cracker Island Parlophone Virtuaalibändi Gorillazin kunnianhimoisin julkaisuprojekti, fyysisenä deluxe-versiona edelleen ehdottoman suositeltava Song Machine, Season One: Strange Timez (2020) ei sitten saanut jatkoa. Ihan kuin levyä tehdessä ei olisi täysin luotettu syntyneen metallin alkukantaisimpaan voimaan, vaan se olisi tuotettu liian pitkälle kuulostamaan joltain, miltä sen ”pitäisi” kuulostaa täyttääkseen jonkinlaisen modernin metallin sääntökirjan kaikki opit. Käyntikorttina toimi koronavuosien aikana syntynyt intiimi On Grace & Dignity -albumi, joka henkii hyvin rauhallista ja filosofista olotilaa lockdownin jähmettämän kyläyhteisön elämässä. Ehdoton suosikkini on persoonallisuudellaan epäilemättä hitiksi nouseva ensisingle Synkkää musiikkia, joka kiitää taivaanrannassa syntikkapilvessä filosofisesti melkein kuin vaihtoehto-Hawkwind katajaisen mentaliteettimme vaikuttavasti paketoiden. Esimerkiksi puhaltaja Joakim Berghäll on toteuttanut välillä mahtavasti pauhaavat jousija sello-osuudet ja pasunisti/perkussionisti Juho Viljanen vastaa syntikoista, jotka ovat tässä paljon enemmän framilla kuin kitarat. Albumin otsikko kuvaa yhtä lailla tunnelmaa kuin jykevän basson ja tanakoiden rytmien hallitsemaa soundia. Viiden vuoden julkaisutauon rikkova Heavy Heavy naulaa niin ikään yhteen vaikutteiden, ideoiden ja kohtausten kollaasin, jossa kaikki yhdistyy hillittömällä energialla, intohimolla ja sielulla. Tummalla, rauhallisella äänellä lauletut stoorit voi rinnastaa Tindersticksin Stuart Staplesin vielä möreämpään, verkkaiseen laulantaan tai Mark Laneganin crooner-levytyksiin, mutta vain pintapuolisesti. Ensi kerralla enemmän tunteella kuin järjellä. Vaikka maailman paino näyttää kasvavan päivä päivältä, Young Fathers on vielä hetken aikaa nuori ja viaton. ASKO ALANEN HHHH K u v a: K er tt u M al in en. Tuotanto on kitaristi Jussi Jaakonahon ja isännän yhteistyötä. Alloysious Massaquoin, Kayus Bankolen ja G. Muutenkaan ketään ei nyt ole kutsuttu kylään. Young Fathers Heavy Heavy Ninja Tune Edinburghilainen Young Fathers on arvoituksellinen yhtye, jolla on todella vaikeasti määriteltävä soundi. ”Teennäisestä” musiikista välittyy vaivattomuus, ilo ja empatia, mikä tuntuu tässä yhteydessä jopa radikaalilta. Hän palasi kotikylään ja vietti talvea rakennustöissä. Levyn kannessa on yösineen kätkeytyvä dioraama kotikylästä, mikä valaa taiteellisen maagista realismia laulajan kokemustaustaan
Ei enää. Artistilla on aina ollut tapana julkaista tuotoksensa kesäpäivänseisauksena, tämä vain vähän yli puolituntinen albumi sen sijaan tuli ulos talvipäivänseisauksena. Levy on monitahoinen vaihtelevien tunnetilojen virta. Istuva neule, josta ei halua päästää irti. Discoisimmillaan Bless This Mess soi herkullisen retrona So Typically Now’lla ja jopa lievästi madonnamaisella Tux (Your Body Fills Me, Boo)lla. Homicidal Ecstasylla ollaan kuitenkin otettu askel eteenpäin niin musiikillisen laadun kuin vakavastiotettavuudenkin saralla. Toiseen kokopitkäänsä ehtinyt Sanguisugabogg aloitti puoliksi läppäbändinä. Albumi rakentui yhtä matkaa kansikuvaankin ikuistetun Remyn raskauden kanssa niin, että lapset olivat äänitysten aikaan joko kohdussa tai äitinsä käsivarsilla. VILHO PIRTTIJÄRVI HHH noima Tormenta ja Tame Impalan vierailun sulostuttama New Gold. Vuoden sisään bändi on kuitenkin piristynyt eläen hiljaisen 2010-luvun jälkeen uutta luomiskautta. Bless This Mess on huikean värikäs yhdistelmä modernia funkia, discoa ja dancea Remyn laulaessa niin tyttömäisellä kuin aikuisellakin äänellään. Mike saattaa hyvinkin olla mitä saarnaa: maailman paras räppäri. Gorillazin tuotannosta viime vuodet kahdestaan vastanneiden Albarnin ja Remi Kabaka Jr.:n kaitsijaksi on pestattu jokapaikanhöylä Greg Kurstin. Bändin perinteinen ote on jo tuonut sille George ”Corpsegrinder” Fisherin kaltaisia tukijoita, joka valitsi sen Cannibal Corpsen lämppäriksi. Levy on hyvä, muttei laisinkaan niin naulitseva kuin edeltäjänsä. Tortured Wholen (2021) alapäähuumorin sijaan Homicidal Ecstasylla keskitytään väkivaltaan.. Ehkäpä Beckin kautta Gorillaz-yhteistyöhön tullutta Kurstinia sopinee syyttää kappaleiden ja sovitusten yllätyksettömyydestä ja virtaviivaisesta hittihakuisuudesta. Tuottajan pöydän takana on myös Mike itse DJ Blackpower -persoonanaan, joka on miehen tuottajaalias. Kokonaisuus on miellyttävä ja tyylikäs, mutta ensilevyn täysosumien tasolle ei aivan ylletä. Yhteistyöt muiden atistien kanssa ovat pitäneet Damon Albarnin pitkään vireänä, mutta nyt on ruvettu kaapimaan biisilaarin pohjia. Kappaleet eivät tempaa mukaansa, vaan ennemminkin vihjaavat reissun mahdollisuudesta. Late Developers on äänitetty samoissa sessioissa kuin keväällä 2022 julkaistu A Bit Of Previous, mutta mistään jämäpalaalbumista ei ole kyse. Levyn ote kuitenkin väkevöityy loppua kohden. JARI MÄKELÄ HH Mike Beware Of The Monkey 10K Newyorkilaisen räppärin Miken DIY-hengessä tehdyn kymmenennen projektin nimellä on astrologinen ulottuvuus. Heavy Lightilla (2020) pohditut teemat ovat Bless This Messillä vaihtuneet äitiyden haasteisiin. ”I’m laying down a future’s bet, there’s always gonna be someone alive”. Cracker Islandin perusversion kymmenestä biisistä on julkaistu ennakkoon viisi digisingleä, joista c-osassaan elektropunkisti polkkaava Skinny Ape ja Thundercatin kanssa duetoitu mukiinmenevä nimikappale kuuluvat myös levyn parhaimmistoon. Konseptina Late Developers ei yllä korkeammalle kuin skotlantilaisen twee-kitarabändin tunnistettavaksi käyntikortiksi, joka kertoo kaiken olennaisen luottonimestä keskikarhealle paperille painettuna. JONI KLING HHH U.S. Tätä mielleyhtymää ohjasivat tekstit, joissa oli ohjelmanjulistuksen henkeä. Late Developers ei sisällä yhtään heikkoa raitaa, vaan sen tasalaatuisuus on lähes haukotuttavaa. Varsinkin kappaleet Moi, Hidasta aikaa ja Planeetta raikastavat levyn yleissoundia huomattavasti Fresko ei ole Mallan ensilevyn toisinto, vaikka tutulta kuulostaakin. NUUTTI HEISKALA HH Malla Fresko Solina Mallan kahden vuoden takainen debyytti ihastutti selkeästi hikisille tanssilattioille ja hämäriin huoneisiin kuulijan vievällä tunnelmallaan. Girlsinä työskentelevä Meg Remy on tehnyt kahdeksannen albumin...saattaa hyvinkin olla mitä saarnaa: maailman paras räppäri... Se tulee miehen lukemasta horoskoopista kiinalaisessa ravintolassa. sa. Se ei soita lainkaan kitarasooloja ja sen hitaat groovet ja peltiroskiksilta kuulostavat rummut tuovat paikoin mieleen Kornin ensimmäiset levyt. Jälkimmäisellä puolikkaalla äänimaailma ja tekstien salaperäinen ote alkavat toimia jo paremmin. Fresko on huomattavasti sisäänpäinkääntyneempi. Värejä olisi kuitenkin saanut käyttää rohkeammin. Vielä 2000-luvun alussa Gorillaz oli pop-tyylien innovatiivinen sulatusuuni, edelläkävijä ja suunnannäyttäjä. Sanguisugaboggin musiikki ja yleisilme nojaavat kulta-aikojen Cannibal Corpseen ja Morbid Angeliin, mutta bändi on kuitenkin esikuviaan astetta millenniaalisempi. Uuden Face Ripped Off -sinkun videokin on varsin nimensä mukainen. PERTTI OJALA HHHH Sanguisugabogg Homicidal Ecstasy Century Media Ohion Sanguisugabogg soittaa old school death metalia äärimmäisen matalalle viritettyjä kitaroita, tuhnuisia soundeja ja Deicide-örinää myöten. LINDA SÖDERHOLM HHHH Belle & Sebastian Late Developers Matador Yhtyeeksi, joka ei missään vaiheessa ole kokenut tarpeelliseksi uudistaa tyyliään tai ravistella sävellyksiään kokeellisempaan saati kaupallisempaan suuntaan, Belle & Sebastianin luulisi olevan jo kypsä historian romukoppaan kahdennentoista levynsä myötä. Pensselit ja maalit ovat samat, mutta kuva-aihe on erilainen, syvämietteisempi ja abstrakti. Sellaisenakin se on todella miellyttävää hypisteltävää. Niin sen sanoituksissa, nimessä, parodiamaisessa bändilogossa kuin musiikkivideoissakin on tähän mennessä aina ollut pilke silmäkulmassa. Selkeitä paikkoja ei ole, vaan levy tapahtuu mielen kammioissa. Itsevarman räppärin sisäinen monologi sekä luontevat, kerrostuneet lyriikat ruotivat masennusta, surua, ahdistusta ja stressiä, mutta Miken itkuiset sanat ovat samalla yhtä lohdullisia ja optimistisia kuin ne ovat synkkiä. Tuotannon kulmakiviä ovat nostalgian ja modernin kamppailu: taustat sekoittavat 70-luvun soul-soundia, televisiotunnareita, dancehallia, bossa novaa, R&B:tä, jazzia, neosoulia sekä lo-fia ja ug-hiphopia. Päätösraitaan Pump Remy on lopulta sämplännyt rintapumppunsa rytmiä. Pohjimmiltaan pianoballadisella nimiraidalla naispuolinen jumala siunaa ihmisen aiheuttaman sotkun ja ajattelee tämän tekevän kaikesta huolimatta parhaansa. Materiaalia on riittänyt kahden julkaisun tarpeisiin. Räpit ovat Miken laiskankuuloista, miltei unenomaista flow’ta, jotka kuitenkin riimeillään uhkuvat sellaista rohkeutta ja voimaa, että niiden flegmaattisuus jää taka-alalle. Girls Bless This Mess 4AD Kotimaastaan torontolaistunut mutta yhä U.S. Synnyinmaansa Tähtilipun ensitahteja Jimi Hendrixistä muistuttavan raa’asti siteeraavalla Futures Bet -kappaleella Remy uskaltautuu vedonlyöntiin ihmiskunnan puolesta. Maailmantilanteesta huolimatta Remy haluaa välittää lohtua ja uskoa tulevaan. Vielä ei kuitenkaan ylletä Corpsen tai Kornin tasolle. Mixtapen muotoinen tuotos on arkistojen uumenista kaivettuihin sampleihin pohjautuvaa vaihtoehtohiphopia
Levyn päättävä nimikkoballadi on täydellinen purkaus polveilevan yhtenäiselle teokselle. Lisäksi kielemme kuulostaa ulkomaalaisten korviin varsin eksoottiselta. Levy on täynnä kertsikoukkuja ja erinomaisia melodiaja sointukulkuja, jotka tiukka rytmiryhmä kutoo yhteen. 62 SOUNDI Levyarviot > ...lauluääni onkin kuin luotu kroonisten sydänsurujen tulkiksi... Onnittelut uudesta levystä! Millainen prosessi Paratiisi-albumin tekeminen oli. Koemme myös, että omalla äidinkielellään voi ilmaista itseään parhaiten. Millaisia suunnitelmia yhtyeellä on tulevaisuudelle. – Jossain vaiheessa alamme varmasti taas työstämään uutta musiikkia. Levyn äänityksistä muotoutui varsin hikinen prosessi, sillä ne ajoittuivat viime kesän kuumimpaan hellejaksoon. Uusia biisiaihioita on päässyt kertymään jo Paratiisia työstäessä reippaanlaisesti. Kolmannen pitkäsoiton julkaisu häämöttää. Oliko päätös tehdä musiikkia suomen kielellä alusta alkaen selvä. Äänitimme levyn treeniksellämme, jossa oli parhaimmillaan 35 astetta lämmintä. Koukuissa ja vieläkin tarkemmin hiotussa tuotantoja soundipuolessa on parannettu edelliseen kahteen pitkäsoittoon verrattuna. Suomenkielistä shoegazea ei oltu juurikaan tehty siinä kohtaa, kun päätimme perustaa Radio Supernovan syksyllä 2017. Törmäsittekö johonkin yllättävään matkan varrella. TEKSTI: ARTTURI SIROMAA. K u v a: Te k la V ál y Radio Supernova Paratiisi Soit Se Silti Mansegaze alkaa olla jo vakiintunut termi kuvaamaan Radio Supernovan persoonallista, vahvasti efektoitua äänimaisemaa. ARTTURI SIROMAA HHHH Kitaristi Henri Tuunanen vastasi Soundin esittämiin kysymyksiin sähköpostitse. Paratiisi on kahdeksan kappaleen matka, joka vie kuulijan ensin aavikolta aamun pikkutunneille jatkuvien juhlien kautta lopulta paratiisiin. Äänitysolosuhteet muistuttivat lähinnä saunaa. Emme malta odottaa, että pääsemme soittamaan levymme kokonaisuudessaan elävälle yleisölle. Sinkkunakin julkaistu Kuoleman puutarha on takuuvarma korvamato, jonka kertosäe jäi allekirjoittaneella jo ensimmäisellä kuuntelukerralla päähän soimaan. Olosuhteet olivat siis varsin trooppiset. Etenkin Läpi yönja Aamunkoi-kappaleissa levyllä juuri ja juuri kuuluviin miksatun laulun melodiat sekä rytmitys tukevat kappaleita hienosti. Reippaasti kaiutettu laulu täydentää kuulokuvan hetkeä myöhemmin ja ympärillä oleva maailma häviää. Levyn avaava Aavikko lähtee käyntiin modulaatiomuljuttimella kyllästetyn kitaran grungeriffilllä. Tamperelainen yhtye yhdistelee unenomaisia pop-kiertoja Neuvostoliitto-henkiseen, betoniseen post-punk-estetiikkaan. – Päätös tehdä musiikkia suomen kielellä oli tehty jo ennen bändin syntyä. – Kierrämme maaliskuussa uuden levyn tiimoilta Suomessa. – Kiitos! Osa levyn biiseistä oli jo sävellettynä Takaisin-albumimme (2021) äänitysvaiheessa. Julkkarikeikkoja on tiedossa Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä, Turussa, Seinäjoella, Oulussa sekä Pyhätunturilla. Kahdeksan kappaleen mitta on juuri sopiva ja jättää kuulijan janoamaan lisää. Muut kappaleet syntyivät hiljalleen matkan varrella omalla painollaan
Uuden albumin eräänlaisena fokuspisteenä kupruileva TJ kiteyttää seitsemään minuuttiin sen, miksi tämä ”tuhansien kitaroiden yhtye” on sähkökitarataiteen ytimessä. MIRKO SIIKALUOMA HHH Pölykuu Mandala fantasia Suolavesi/Panama Tamperelais-helsinkiläinen Pölykuu on 20-luvun ahkerimpia – Mandala fantasia on jo kolmas pitkäsoitto – albumijulkaisijoita. JARI MÄKELÄ HHHH Ron Sexsmith The Vivian Line Cooking Vinyl Yli 30 vuotta sitten levytysuransa aloittaneen ja lukuisten nimekkäiden kollegojensa suitsuttaman laulaja-lauluntekijä Ron Sexsmithin on sanottu olevan puoliksi ihminen ja puoliksi melodia. Mahtavasti pörräävistä sähkökitaravalleista itselleen identiteetin rakentanut Teksti-TV 666 on laittanut uuden levyn avausraidaksi kaikkein lähimpänä peruspunkrockriffittelyä jynkyttävän kappaleensa. Kokonaisuus on Insomniumin kunnianhimoisin, ja se olisi voinut hyvinkin helposti kapsahtaa historialliseen katajaan, mutta näin ei pääse käymään. SOUNDI 63 likko Intro-Wow-Älä itke-KNHR tarjoilee iskuja tyrmäävällä tahdilla. Insomnium on muuttunut iän myötä yhä itsevarmemmaksi yhtyeeksi. AKI NUOPPONEN HHHH Sexmane Sextape II Sony Max Sene eli Sexmane raivasi itselleen tontin Suomen rap-skenen kartalle omakustanteena platinaa myyneellä Sextape-debyytillään (2019), joka esitteli maailmalle uuden aallon räppärin, joka ei kerjännyt aitopäiden kunnioitusta. Se on harmi, sillä Sextape II kestää timanttiensa (esimerkiksi Chillaa veli) ja tuotantonsa puolesta vertailun kansainvälisesti. Sextape II käynnistyy väkevästi, kun kymmenessä minuutissa biisine...lauluääni onkin kuin luotu kroonisten sydänsurujen tulkiksi... Sextape II nousi julkaisuviikollaan Spotifyn globaalisti viiden kuunnelluimman uutuusalbumin joukkoon, joten voikin heittää ilmoille kysymyksen: riittääkö Suomi Senelle. Basisti-vokalisti Joonas Kiviranta toimi aiemmin rumpali-vokalisti Ville Puumalan kanssa punkbändissä Lebakko ja myöhemmin biisintekijä, kitaristi ja päävokalisti Ville Väisäsen kanssa uusromanttisessa punkyhtyeessä Kaupungin Valot. Sen kohteena on 1600-luvun lopun Suomi, joka oli täynnä kylmyyttä, uskonsotia, nälänhätää, kuolemaa ja noitavainoja. Tälle luonnehdinnalle tekijänsä kanadalaisia kotimaisemia halkovan maantien mukaan nimetty The Vivian Line antaa vahvaa todistusta. Rytmikkäistä nakutuksista ja naukaisuista pauhaavaksi särömereksi kasvava teos on äärimmäisen fyysistä musiikkia, joka on täynnä puhdistavaa voimaa. Onneksi viiden vuoden julkaisutauon jälkeen ilmestyvä ja korskeasti nimetty Vapauden tasavalta myllää etupäässä juuri siellä, missä yhtyeen metodi toimii tehokkaimmin. Anno 1696 on tässä mielessä jälleen eräänlainen Insomnium-huipentuma, jolla sekä musiikista että konseptista löytyy runsain mitoin syvyyttä. Sanoitukset ja sovitusratkaisut ovat oivaltavia. Pölykuu saattaa olla jopa tämän hetken paras kotimainen rockbändi! Tsekkaa vaikka biisit Mortteli, Madame Butterfly tai Uusi upea leikki. Sydämellisen heittäytymisen, tarttuvuuden ja tylyn toiston välisessä tasapainottelussa Teksti-TV 666 on mestari. Matkalla Pölykuu on vain petrannut. PEKKA LAINE HHHH K u v a: Ii ro K u o sm an en. Kapteeni on iskevä ralli, mutta tätä sortimenttia en ole osannut Tekstareilta kaivata. Ikävä kyllä Sextape II:n alun taso ei kanna koko matkaa. Ilmainen pizza tarjoaa levyn toisen täydellisen kraut-katharsiksen, jossa maailmanluokan jumirokkaus kohtaa omintakeisen hetken laulun. Teksti-TV 666 Vapauden tasavalta Svart Hitto kun säikähdin! Onneksi turhaan. Melodinen kitararock kuulostaa paljonkin tiedotteessa mainituilta 80-luvun bändeiltä The Feelies ja The Sound. Häpeämättömän pateettinen melodia ei häiritse transsia, vaan tuo särisevään nautintoon uuden ulottuvuuden. Näinhän äänimassojen ja hitaasti muuntuvien mökävallien kanssa operoivat koulukunnat psykedeliasta shoegazingiin ovat opettaneet. Ei siis mitään kurjuutta kummempaa. On kiinnostavaa nähdä, mitä Sexmane tekee seuraavaksi. Sexsmithin välittömästi tunnistettava ja vetoavan surumielinen ääni välittää lempeän pienimuotoisiksi sovitetut laulut sydämeenkäyvästi. Sovitusten pehmeyttä tukee iskevien brassien korvautuminen oboen ja muiden puhaltimien aistikkaalla keveydellä. Jo vuosikymmenten takaa tutun tuottajaystävänsä Brad Jonesin kanssa Nashvillessä syntyneellä albumilla Sexsmithin paikoin hyvinkin yksinkertaiset laulut pukeutuvat vähäeleisiin väreihin sähkökitaroita karttaen. Reilussa kolmessa vuodessa Sexmanen suosio on kasvanut entisestään, mutta autotunella väritetty flow, pop-melodiat ja häpeilemättömän moderni tuotanto muodostavat yhä soundin kolminaisuuden. Ron Sexsmithin 17. Heillä on kiinnostavampi oma sarkansa krautrockin toisteisen hypnoosin ja nykyaikaisen raivoenergian fuusioijina. Jos Insomnium väittää uuden levynsä olevan olevan heidän monipuolisin, kaihoisa akustisuus ja viimeistään Johanna Kurkelan vieraileva laulu tekevät tästä täyttä totta. Itselleni tulee Pölykuusta mieleen The Only Ones. Tasoonsa nähden levyt ovat jääneet vähäiselle huomiolle. Jos laitetaan paljon kitaraa, sanottavaa per soittoniekka ei saa olla liikaa. Bändi ei sorru suomalaisen vaihtoehtorockin perisyntiin eli itsetarkoitukselliseen nokkeluuteen, toisaalta yhtye ei vaivu valtavirtaa kosiskelevaan tyhjänpäiväiseen huttuunkaan. Tunnin mittainen levy kärsii siitä, ettei siltä ole karsittu heikompia lenkkejä pois. Se ei kuulosta enää lainkaan ruotsalaiselta, kuten uransa alkupuolella, ja myös teemat ovat levy levyltä ihka aidompaa Insomniumia. PERTTI OJALA HHHH Insomnium Anno 1696 Century Media Jos tämän hetken Suomi ahdistaa, Insomnium tarjoaa eskapismia. Ja vaikka Sexsmithin lauluääni onkin kuin luotu kroonisten sydänsurujen tulkiksi, niin kappaleidensa kirjo on onneksi tätä laveampi. Väisäsen sooloprojektina aloittaneen Pölykuun eka bändijulkaisu Tultasyöksevä helvetinkone kylpyhuoneessa (2019) oli vakuuttava post-punk-seiska. Rujonkauniin silauksen teemalle antavat tietenkin sävellykset, jotka soivat todella suomalaisilla kuulailla melodioilla ja tällä kertaa jopa black metaliin yltävällä mustuudella. Cheekversiointi Äärirajoille II tuntuu statementilta, jolla Sene korostaa kantavansa osaltaan Jare Tiihosen liekkiä eteenpäin seuraavassa sukupolvessa. albumin pysyttäytymistä perusasioiden äärellä kuvastaa sekin, että When Our Love Was New huokuu samaa herkkyyttä kuin Don McLeanin yli 50 vuoden takainen Vincent-klassikko. Absurdille tasolle hinattu kitaroiden ja myös kitaristien määrä paljastaa konseptuaalisen nerokkuutensa, kun meno on riittävän minimalistista. Luomusta soundimaailmastaan huolimatta Pölykuu pelittää tiukasti nykyhetkessä. The Vivian Line tulvii 70-luvun alun singer-songwriter -buumista periytyvää laulunkirjoittamista parhaimmillaan. Levyn karua fiktiota vielä kurjempaan historiaan sekoittavia lyriikoita jaksaa jo itsessään tutkia pitkään, varsinkin laulaja-basisti Niilo Seväsen kirjoittaman samannimisen novellin rinnalla
Sillä tavalla sopivasti vaan, jolloin kiinnostus herää ja samalla säilyy pitkään. Myös miehen nimeä kantava uusi albumi nojaa Lynyrd Skynyrdin ja ZZ Topin kaltaiseen 70-luvun hard rockiin, joskin mukana on myös modernimpia sävyjä, kuten aliceinchainsmaisella Skin ’n Bonella. Tietysti bändi välillä päästää kuulijan – ja myös itsensä – helpommalla, ja tarjoilee nopeasti omaksuttavia melodioita, jos kohta niissäkin yhtye säilyttää vahvan omaperäisyytensä leiman. On mahdollisuus löytää välillä aika vahvojakin viittauksia Ghostiin, mutta kyllä tämä ryhmä silti lanaa selkeästi omanlaistaan melankolian sarkaa. Nicholsin rosoinen ja 70-luvun henkinen lauluääni on myös enemmän Ace Frehley kuin Robert Plant. Kaikki nämä seikat tekevät Word Of Sinistä kiinnostavan päänavauksen, mutta jättää bändille vielä tilaa omintakeisen tyylinsä jatkojalostamiseen. Valitettavasti säveltäjänä ja laulajana Nichols ei ole läheskään yhtä ilmiömäinen kuin kitaristina. Kaunis balladi Kesä ja Pinnan alle ovat levyn tervetulleita hengähdystaukoja. Valkeat kaupungit on Josafatin ensimmäinen soololevy ja se sisältää V. Erityisesti dynaaminen leikittely hiljaisen eri asteilla on kutkuttavaa. Josafatin lauluäänestä ja -tyylistä tulee usein mieleen toinen ”vaihtoehtoiskelmän” tulkitsija Jaakko Laitinen. PEKKA LAINE HHHH Joska Josafat Valkeat kaupungit JosaFat Musiikki Joska Josafat tunnetaan parhaiten räppäri Asan Jätkäjätkät-yhtyeen luovana moottorina, mutta taustalta löytyy myös yhden levyn julkaissut Jason Muuttaa Taivaaseen -yhtye. Yllättävämpää on se, että tekstit on valittu oikeistolaiselta, kansallissosialismia sympatisoineelta tekijältä. Jared James Nichols ei kuitenkaan ole mikään kitarasankarilevy, vaan aika perinteinen hard rock -albumi, joten pyrotekniikka jää harmittavan vähälle. Kaikesta huolimatta Valkeat kaupungit toimii, sillä sävellykset ja sovitukset ovat ensiluokkaisia. Jared James Nicholsin 12 biisiä ovat kautta linjan toimivia ja ammattimaisia, mutta yksikään ei erotu edukseen sävellyksenä. Ihastuttavia yksityiskohtia tulvivat sävellykset vievät keskelle kaunista ja hallittua arkkitehtuuria. Levyarviot > 64 SOUNDI ...jazzrumpalin soittama vispiläkomppi on seksikkäintä ja tyylikkäintä mitä on... Peräti kuusijäsenisen yhtyeen työstämistä punkin, popin ja suomirockin aineksista on eittämättä syntynyt kovin tutun kuuloinen synteesi. Olisiko seuraava luonnollinen liike omien tekstien kirjoittaminen. Antti Sarpilan valinta pääsolistiksi on ollut Pöyhöseltä briljantti veto. Luultavasti tarkoituksena on osoittaa Koskenniemen toinen, romanttisuutta ja mytologioita korostava puoli, sillä poleemiset tekstit on jätetty rauhaan. On hienoa, että The Abbeyn kohdalla vertailukohdat eivät pomppaa heti selkeästi esille. PERTTI OJALA HH Jared James Nichols Jared James Nichols Black Hill Jared James Nicholsia Instagramissa seuranneet tietävät hänet yhdeksi tämän hetken parhaista sähkökitaristeista. Ei The Abbey ole silti järin kokeellinen. Kymmenhenkisessä bändissä Joskan laulu ja kitara soivat yhdessä rumpujen, kontrabasson, torvisektion, harmonikan, orkesterikitaran sekä analogisyntikoiden ja Hammond-urkujen kanssa. Koskenniemen runoihin sävellettyä jazz-iskelmää ja soulpoppia. Kyle Thomasille (King Tuff) se on kuitenkin ainutkertainen paikka: nuoruuden maisema, jossa hän on kokenut kaiken olennaisen ensimmäistä K u v a: Sa m i M u st o n en The Abbey Word Of Sin Season Of Mist Harvemmin enää nykyään kuulee uutta bändiä, jota ei välittömästi alkaisi sijoittaa johonkin lokeroon. Kuulija saa arvokkaan muistutuksen: hyvän jazzrumpalin soittama vispiläkomppi on seksikkäintä ja tyylikkäintä mitä on! Samalla kun Pöyhösen nonetti loihtii ilmoille kadonneen maailman charmin, huoliteltu ilmaisu tuntuu merkitykselliseltä. Kaiken kaikkiaan Aino & Hajonneet -yhtyeen kakkosalbumin ongelmat kiteytyvät siihen, että otsikkonsa kuvastaa liian hyvin levyn sisältöä. Tuore suomalaisryhmä The Abbey on tehnyt tyylisuuntansa tiettäväksi, mutta katse on näyttänyt siintävän kauemmas ja laajemmalle jo biisien kirjoitusvaiheessa. Ellei sellaisena pidä nimikappaletta, jonka ”valkea” ei tarkoita lunta. P90-mikeillä varustetuilla Les Pauleilla ilman plektraa soittava Nichols on kuin 70-lukuinen kitarasankari. Musiikin rakennuspalikoiden ja tehokeinojen väliset mittasuhteet tuntuvat täydellisiltä. Valtteri Laurell Nonet Tigers Are Better Looking We Jazz Valtteri Laurell Pöyhönen on tärkeä hahmo suomalaisessa uudessa jazzissa, koska hänen kädenjälkensä on niin omanlaistaan ja tunnistettavaa. Lähtökohdista johtuen artistisubjektin oma identiteetti jää debyyttilevyllä myös arvoitukseksi. Kitaraharrastajalle miehen Instagram onkin edelleen albumia parempi ratkaisu. Soolouran sijaan Nicholsin toivoisi perustavan bändin, jossa hän soittaisi vain kitaraa. Jos sä kuoletkin nuorena ja parisuhdeväkivallasta kertova Rakkaus on murhaa saavat vastakohdakseen Vilma Tuulian, jolla Suvivirren haikeus rauhoittaa ja ensirakkaus saa koko maailman paikoiltaan. Suomalaisista huippusoittajista kasattu yhdeksänmiehinen pikkuyhtyeen ja big bandin välimuoto on Valtteri Pöyhöselle täydellinen sivellin. Merkillepantavaa on, että vaikka bändi on luokiteltu progressiiviseksi doom metaliksi, bändi käyttää hyödykseen seikkoja, joilla on perin vähän tekemistä metallin kanssa. Tiger Are Better Looking -albumilla Pöyhönen vie melodisen vahvuutensa yllättävään maastoon. NUUTTI HEISKALA HH King Tuff Smalltown Stardust Sub Pop Brattleboro, VT lienee perin tavallinen pohjoisamerikkalainen pikkukaupunki. Josafatin aiemmat tuotannot tuntien ei ole yllätys, että musisointi on taidokasta ja tyylikästä. A. Tätä kuvastavat myös hetkittäin esiin tunkevat muistumat 80-luvun alkupuolen Yöstä. Huhtikuussa-kappaleessa lähestytään jo Jamiroquain acid jazz -tunnelmia. MARKO SÄYNEKOSKI HHH. Toisen solistin Jesse Heikkisen ääni on varsin kaukana geneerisestä metallilaulusta. Taidokkaaseen instrumentalismiin painottuvassa genressä helposti lähestyttäviä ja samalla syvätarkkoja melodioita ei viljellä liikaa. Kamarijazz, orkestraalinen cool-soundi ja klassisen ja jazzin välissä 50–60-luvun taitteessa pulputtanut niin sanottu ”third stream” eivät ole peruskauraa nykyjatsareiden historiatripeillä. Aino & Hajonneet käy biiseissään läpi nuoren ihmisen tuntoja iloineen, haaveineen ja etenkin moninaisine murheineen. Hänen edustamansa estetiikka ei ehkä heilauttele trendiviisareita, mutta oikeassa asiayhteydessä klarinetisti on oman instrumenttinsa elävä klassikko. Levyn parhaat hetket ovatkin ne, joilla Nichols pääsee esittelemään energistä ja mukaansatempaavaa soittoaan. Intensiivinen laulusolisti Aino Laakso piiskaa itsestään kaahaaviin biiseihin sopivaa vimmaa, mutta päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää lopulta ylenmääräinen tavanomaisuus. Kun nopeiden raitojen rajuus hyytyy lähinnä muodollisen pintapuoliseksi, niin albumi on parhaimmillaan bändin ottaessa rauhallisemmin. SAMI NISSINEN HHHH Aino & Hajonneet Kuluneita kaikuja Svart Vasta muutaman vuoden ikäinen keravalaisyhtye Aino & Hajonneet tarjosi debyytillään hulluja unelmia, mutta jo nyt luvataan Kuluneita kaikuja. Sarpilan klarinetissa on eleganssia ja soinnin jaloutta, joka syntyy ainoastaan ajan kanssa. Myös äänimaisema kitaroiden osalta on reilun askeleen päässä metallille tyypillisestä kireästä särösoundista
Oddisee tekee modernia hiphopia perinteitä kunnioittaen. Kepeän tuotannon johdosta To What End on painavista teemoistaan huolimatta helposti lähestyttävää hyvän mielen musiikkia. Animal Collective tunnetaan hysteerisistä ja hyper-aktiivisista musiikillisista ilotulituksista. Oddiseelle tyypillisesti hän kritisoi edelleen kärkkäästi maailman tilaa pyrkien antamaan kuulijoille selkeän kuvan asioista sellaisina kuin ne ovat, sanomalla sanottavansa suoraan. Anders Fridénin murinat ja puhtaat laulut pelaavat saumattomasti yhteen ja muukin yhtye tuntuu olevan, noh, liekeissä. Korona-aikana äänitetyllä levyllä Avey Tare käpertyy introspektioon. SAMI NISSINEN HH K u v a: N u cl ea r B la st. Foregone otetaan taatusti monien fanien talouksissa vastaan suurella ilolla. Vaikka elämän syklisyyteen uskova päätösraita The Wheel pyöräyttää albumin sisällön lopulliseen perspektiiviinsä, jää kierros emotionaalisesti vajaaksi. Överimmät kokeilut ja flirttailut popin suuntaan on jätetty sivuun ja korville päräytetään kolme varttia ilkeää ja äkäistä, mutta samalla melodista ja runsaskoukkuista tykitystä. Kun kadut, jokipenkat ja ihmiset syntyvät uudelleen osana omaelämäkerrallista pohdintaa, peittää nostalgia todellisuuden kuin lumimyrsky. Liekö syy kokoonpanomuutoksissa (mukana on muun muassa Nevermoressa ja Megadethissa vaikuttanut Chris Broderick), hieman pidemmässä julkaisuvälissä vai missä, mutta yhtye on saanut kanavoitua Foregonelle aimo annoksen energiaa ja raivoa, joka muistuttaa ”vanhoista hyvistä ajoista” kuulostaen samalla tuoreelta. Kaiken kaikkiaan soundi on poppia ja albumilla kuullaan ilmiselviä Anderson .Paak -vaikutteita. LINDA SÖDERHOLM HHHH Avey Tare 7s Domino Avey Tare on Animal Collectivessa vaikuttavan David Portnerin sooloakti, joka julkaisee jo seitsemännen levynsä. Thomasin arkinen tulkinta yltää harvoin lauluihin ladatun lumouksen tasolle, ja toisto pikemminkin tasapäistää kuin syventää rivejä. Tuottajana aloittanut Oddisee on sinnikäs kaveri, jolla on yli 20-vuotinen musiikkiura, jota mies on tehnyt indie-asenteella alusta asti. studioalbumilla mennään aiemmasta tuotannosta poiketen yhä tanssittavampaan suuntaan todella kovan vierailijakaartin voimin. Jotain on kuitenkin tapahtunut In Flames -leirissä sitten edellislevy I, Maskin (2019). Indie-henkisen mutta äärimmilleen terävöitetyn soinnin taustalta erottuu tuottajapari Sasami Ashworth, jonka kekseliäät harmoniat rikastavat päälausekeskeistä kerrontaa ratkaisevasti. Albumin ytimessä on kysymys ”Kuinka pitkälle olet valmis menemään ja miksi?” Tekstit sukeltavat kuitenkin syvemmälle, riimit menevät henkilökohtaisuuksiin ja saammekin vihdoin kuulla artistin avautuvan samalla, kun hän tietoisesti peilaa itseään laajemmin ihmiskuntaan. Kaiken keskiössä on leikki, nonsensen elähdyttävä vaikutus ja itse valitusta ulkopuolisuudesta seuraava erityisyyden tunne. In Flames Foregone Nuclear Blast Ruotsalaisen melodeathin pioneeri on puskenut levyjä ulos tasaiseen tahtiin kahden, kolmen vuoden välein aina Lunar Strain -debyytistä (1994) lähtien. Vaikka kaikki tämä on läsnä myös 7silla, on Avey Tare ilmaisussaan minimalistisempi. HANNU LINKOLA HHH Oddisee To What End Outer Note Label Bandcampin päivän albumiksikin nostetulla Oddiseen 12. Haurasta lauluääntä säestävät pulputtavat syntetisaattorit, kilkattavat lelupianot ja poukkoilevat konerytmit. Thomas on pehmentänyt stonerja garage-taustansa kamaripopin, americanan ja glam rockin viehättäväksi sekoitukseksi, jota omakohtaisuus kultaa kevyenä tähtipölynä. VESA SILTANEN HHHH kertaa. ”Mitä hyötyä uutisista voisi olla, kun nukut aina?” Portner kysyy transsin keskeltä kuin herättääkseen itsensä ja kuulijat hereille apatiasta. Musiikillista leikkisyyttä vasten asettuvat vakavat, yhteiskunnalliset teemat parhaimpana esimerkkinä Sweeper’s Grin, joka on hallusinaation kaltainen esitys aikuisten velvoitteiden hyväksymisestä ja yhteiskunnasta, jossa teeskentelemme välittävämme toisistamme. Alkuaikojen hittilevyjen jälkeen laatu on kuitenkin jämähtänyt keskitasolle ja vaikka totaalista rimanalitusta ei olekaan tullut, ovat viimeisimmät albumit jättäneet monet pitkäaikaiset fanit janoisiksi. Muu kappalemateriaali ei yllä kunnianhimoisen suunnitelman tasolle. Melodisen rapin kruunaavat huippulaatuiset lyriikat, bounssaavat biitit ja tarttuvat koukut. Aika näyttää, onko rahkeita peräti uudeksi In Flames -klassikoksi asti. Niin paljon kuin Brattleboro onkin Thomasille antanut, pysyy se muille pisteenä jossakin päin itärannikkoa. Uusin albumi on jälleen takuuvarmaa sielukasta boombapia liveinstrumentaatioin. Smalltown Stardust on hellä rakkaudenosoitus tuolle kaikelle. Vaikka kokoonpanot ja kontekstit muuttuvat, jonkinlainen esteettinen punainen lanka sitoo Avey Taren sekä muut Animal Collectiven jäsenten sooloprojektit (muun muassa Panda Bear ja Deakin) osaksi yhtä suurta saagaa. Muistojen läpi katsottuna kaupunki on myös myytti. Mittaansa pidemmälle nautinnollinen äänimaailma ei kuitenkaan kanna. Sen lisäksi hänellä on kadehdittava diskografia, johon voidaan lukea vain onnistumisia. SOUNDI 65 ...jazzrumpalin soittama vispiläkomppi on seksikkäintä ja tyylikkäintä mitä on..
03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. 66 SOUNDI www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Quintet East on kuitenkin Lötjösen ikioma bändi ja keskittyy pääosin hänen biiseihinsä, tässä pumpun kakkosalbumilla ihan kokonaan. Musa on syntynyt lyhyehkössä ajanjaksossa vastalääkkeeksi nykyisen maailmanmenon hulluudelle ja hyvin se sellaisena toimiikin imiessään kuulijan omaan avaruuteensa. Musiikki saa vähän turhan niukalti tilaa hengittää eikä Joonas Kososen laulu pääse täysin oikeuksiinsa. Levyarviot > ...leikkimieli ja positiivisuus ovat merkittävässä asemassa... Leikkimieli ja positiivisuus ovat merkittävässä asemassa eikä kiperiltäkään tilanteilta vältytä. KIMMO K. Jussi Kannasteen (tenori), Mikko Innasen (altto, baritoni, sopranino, oboe) ja Verneri Pohjolan killeripuhaltajakolmikon vuoropuhelu ja piukeat riffit loistavat ymmärrettävästi etulinjassa, mutta eivät johtajan napakka kontra ja Joonas Riipan eläväiset rummut tietenkään tyydy sivusta katseluun. ASKO ALANEN HHH Antti Lötjönen Quintet East Circus/Citadel We Jazz Suomesta tuskin löytyy toista yhtä kysyttyä jazz-basistia kuin Ilmiliekki Quartetista, The Five Corners Quintetista ja monista muista yhteyksistä tuttu Antti Lötjönen. Muu materiaali ei ihan saa syttymään mainitun kolmikon lailla, mutta erittäin lupaava debyytti käsissä kuitenkin on. Sikäli tämä on pettymys, että bändin varhaisten biisien valttina oli nimenomaan sävellyksellinen tarttuvuus, jota kovan luokan toteutus tehosti. Näppärä musette-henkinen haitariluritus Til Mari raikastaa albumin loppupuolta ennen viimeistä kevyen melankolista ja hillityillä soitinsooloilla höystettyä Waiting-siivua. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. VESA SILTANEN HHH K u v a: B al az s Sz ab o. Nimikappale on sulavalla melodialla taitavasti silattu tangotyylitelmä, joka jättää levyn pelkistetympiä folkkipaleita valjumpina varjoonsa. Circus/Citadel on edeltäjäänsä (ALQE, 2020) hiukan freempi veto, mutta kyllä tässä useammassakin paikassa ihan bebopkin on näköetäisyydellä, aina toki nykyaikaisesti ajateltuna. Juuri sellaista musiikkia, jonka tahdissa voi tanssilattialla tuijotella kenkiään ja heilua kevyesti mukana. Jos projektin nimi kuulostaa tutulta, johtuu se siitä että 1999 Paradise Lost päästi samannimisellä levyllään aina pinnan alta pilkottaneet 80-luvun new waven ja goth rockin vaikutteensa ensimmäistä kertaa etualalle. Mielenkiintoinen lähtökohta ainakin! Lopputulos ei ehkä ihan täysin vastaa edellä kuvailtua sekoitusta, mutta mainiota 1980-luvun kultaajoille uskollista goottirockia se joka tapauksessa on. Jotain sukulaisuutta levyllä on omiin lemmikkeihini lukeutuvaan Art Ensemble Of Chicagoon, vähemmän afrosentrisestä vinkkelistä tietenkin. Maahantuomme näitä ja paljon muita. Esikoislevyn saatekirjeessä yhtyeen perustaja Joakim Knutsson sanoo halunneensa koota bändin, jossa The Lords Of The New Church, Adam And The Ants, John Carpenter ja Billy Idol paiskaavat kättä okkultismin merkeissä. KOSKINEN HH Die Oberherren Die By My Hand Svart Die Oberherren on ruotsalainen goottirockyhtye, jonka jäsenistöltä löytyy kokemusta muun muassa The Coffinshakersin ja Ghostin riveistä. Ehdottoman edustuskelpoisen Heads Will Rollin monipuolisesta materiaalista kuitenkin välittyy lievä tikistämisen tuntu intensiteetin tiimoilla. Tunnelma on asianmukaisen synkkä ja melankolinen, mutta samalla myös kepeä, tarttuva ja melodioiltaan runsas. Muotopuoli orgaanisine soundeineen on siis kunnossa ja biisimateriaalikin on pääosin vetoavaa ja maistuvaa. Ulosanti on kyllä osaavaa, energistä ja hyvällä tunteen palolla kiitettävän rehdisti ja autenttisesti ilmaistua, mutta biiseistä jää harmillisen vähän käteen. Kappaleet ovat kaikki omaa tuotantoa sävellysten ja soitannollisen johdatuksen jakautuessa kaikkien neljän soittajan, viulistin, kitaristin, hanuristin ja basistin kesken. Mackintoshin säveltämät ja Holmesin laulamat biisit ovat kuitenkin melodisesti täysin linjassa Paradise Lostin materiaalin kanssa ja äänimaailmansakin puolesta erittäin lähellä Host-albumia, joskin 2020-luvulle päivitettynä. Niiden solistisissa hienouksissa ilakoiva viulu pääsee oikeuksiinsa ja akustinen komppikin vetreytyy jänteväksi. Reipas ja napakasti rullaava vaihtoehtoisemman laidan heavy painottaa edelleen soittamisessa piilevää ”tekemisen meininkiä”. Pohjantähden kappalelistalla on hartaita tunnelmia lähes urkuharmoonin painelua muistuttavissa harmonikkahitureissa, mutta pohjoisen maan hymnit vaihtuvat kerkeästi Hulju-swingin kaltaiseen, vikkelämpään svengipoljentoon. Maailman paras urkusoundi. Livevideoilla Tjangon soitanta on parin piirun verran lennokkaampaa vuorovaikutuksessa hyväntuulisen yleisön ja tanssikansan kanssa, mutta tarkempi ja harkitumpi studiosoitanta on myös keskittyneen kuuntelusession väärtiä nautiskelua. Uudelleen äänitetty, hitaasti louhiva Waves on tämän levyn paras raita. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. Depechemodemainen Host (1999) ei ollut bändin kaikkien fanien mieleen. Silti on jotenkin kuvaavaa, että vaikka levyn päättävä A Flock Of Seagulls -cover I Ran (So Far Away) onkin onnistunut, ei se kuitenkaan ihan yllä 80-lukuisen alkuperäisen tasolle. www.power-sound.fi 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! SOITINLIIKE SOMEROLLA Host IX Nuclear Blast Host on Paradise Lostin Nick Holmesin ja Greg Mackintoshin uusi kasarivaikutteinen synth pop -bändi. Erittäin hyvä niin! JUSSI NIEMI HHHH Oceanhoarse Heads Will Roll Noble Demon Oceanhoarsen studiodebyytti Dead Reckoning (2021) painotti raskasta hevimörssäystä, mutta nyt ote hiukan hellittääkin. NUUTTI HEISKALA HHH Tjango! Pohjantähti Tjango! Helsinkiläinen Tjango!kvartetti sekoittaa sangen ovelasti nimensä vihjaamaan gypsy jazziin vahviketta argentiinalaisesta tangosta ja kapakkajatsista sekä amerikkalaisesta ja pohjoismaisesta kansanmusiikista. Tiukkaa vääntö on edelleen: useammassakin kohdassa muodostuu hämmentävähkö mielleyhtymä Disco Ensemblesta metallisella Pantera-silauksella. Livepuolella tämä eittämättä toimii, levytettynä ei välttämättä niin hyvin. Teema/soolot/teema -kaavaan tässä ei onneksi turvauduta: usein soolot ovatkin kahden tai kolmen pienyksikön intiimiä yhteistoimintaa. Välttääkseen taas pääasiallisen bändinsä pakan sekoittamista hienon Obsidianin (2020) jälkeen on kaksikko päättänyt erottaa IX:n erilliseksi projektiksi. Hetkessä toimiminen sekoittuu valmiisiin rakenteisiin. Levyn avaavat erittäin paradiselostmainen Wretched Soul ja sitä seuraava newordermainen sinkkubiisi Tomorrow’s Sky ovat erinomaisia sävellyksiä, ja taso pysyy korkeana läpi koko lyhyen 40-minuuttisen albumin. Eritoten levyn avaava The Horned One Stabs, menevintä laitaa edustava The Blood Or The Wine sekä vastavuoroisesti albumin tunnelmallisin ja minimalistisin raita Guns And Pills ansaitsevat erityismaininnan
Ja muistaa palata maan pinnalle heti huomenna, laulaja nauraa. En nimittäin ymmärrä, miten kykenin huutamaan ja karjumaan ne kappaleet läpi. Mikä oli oma tavoitteesi Sky Void Of Starsin suhteen. – Kun nykyään muistelen Dance Of December Soulsia, ensimmäisenä mieleen nousee oma laulusuoritukseni. Olisin nimittäin tullut hulluksi jos olisin jäänyt istumaan kotiin toimettomana! – Säveltäminen ei aluksi ollut ihan helppoa. Edellisiltana bändi on esiintynyt täpötäyden tamperelaiskatsomon edessä, ja myös Kulttuuritalo on myyty täyteen viimeistä paikkaa myöten. – Olemme siis tänä iltana suurempia kuin Jimi Hendrix, AC/DC ja Led Zeppelin. Tein sitten tehdä itselleni tiukan aikataulun, ja työskentelin joka arkipäivä kello 9–15. Edellä mainitut eivät tainneet myöskään myydä paikkaa loppuun... Bazook! > Teksti: Timo Isoaho R uotsalaisyhtye Katatonian laulaja Jonas Renkse istahtaa Helsingin Kulttuuritalon takahuonetiloista löytyvälle sohvalle. Täytyypä nauttia. Tämä lienee yksi iso syy siihen, että Katatonian discografiasta löytyy hyvinkin erilaisia levykokonaisuuksia, huomauttaa Renkse. Katatonian erilaisista levyistä puheen ollen: debyytti Dance Of December Souls täyttää tänä vuonna kolmekymmentä, ja sen äänimaailma on hyvin kaukana uudesta Sky Void Of Starsista. – Itse asiassa ryhdyin tekemään levyä jo ennen City Burialsin ilmestymistä. Jos nykyään laulaisin tuolla tavalla, menettäisin ääneni vartissa. – En yleensä aseta itselleni mitään kummempia päämääriä. Tämä johtui siitä, että aloin pandemian aikana kaivata keikkailua niin paljon, että halusin säveltää muutaman kappaleen, joita tulisimme soittamaan lavalla, sitten jonakin päivänä. Kun maailman ovet olivat yhtäkkiä säpissä, inspiraatiota piti hieman etsiskellä. On kieltämättä mahtavaa soittaa paikassa, jonka lavalla ovat aiemmin vierailleet muun muassa Jimi Hendrix, AC/DC ja Led Zeppelin. Katatonian kiertueen pontimena on uusi Sky Void Of Stars -studioalbumi. – Täytyy kuitenkin myöntää, että kirjoitin Sky Void Of Starsille ihan tietoisesti muutaman vähän ripeämmän ja kitaravetoisemman kappaleen. – Se oli juuri sitä aikaa, kun me suorastaan palvoimme Paradise Lostia, ja tämän kuulee debyytiltämme hyvinkin selvästi, Renkse nauraa. Samalla rundi tosin promotoi myös keväällä 2020 julkaistua City Burials -levyä. Ajattelen niin, että biiseistä ja levyistä täytyy tulla juuri sellaisia kuin mitä niistä on luonnollisesti tulossa. Kun keväällä 2020 selvisi, että kaikki rundit peruuntuvat, aloitin saman tien uuden sävellysprojektin. Kun pääsin vauhtiin, aloin nauttia tällaisesta työskentelymallista, ja uusia biisejä syntyikin hyvää vauhtia. K u v a: M at h ia s B lo m Raskaamman puoleista asiaa. Siis lopullisesti! ERILAISTEN TUNNELMIEN MESTARIT KATATONIA JONAS RENKSE ja viisi tärkeää levyä: PARADISE LOST: Gothic CANDLEMASS: Epicus Doomicus Metallicus METALLICA: Master Of Puppets ENTOMBED: Left Hand Path DISMEMBER: Like An Ever Flowing Stream SOUNDI 67. – Tampereen-keikka oli Euroopan-kiertueemme avaus, ja meillä oli toki tuttuja rundin debyyttivedon ongelmia, mutta annan konsertille silti arvosanaksi yhdeksän, hymyilee Renkse. – City Burials ilmestyi mahdollisimman huonoon aikaan, sillä pandemia tuhosi tuolloin kaikki keikkasuunnitelmamme, sanoo Renkse. – Tämän kiertueen settilistan suunnitteleminen olikin todella hankalaa, sillä mehän olemme julkaisseet jo kaksitoista studioalbumia. – Vaihdoin juuri äsken muutaman sanan kiertueella mukana olevan Sólstafirin Addi Tryggvasonin kanssa, ja hän mainitsi Kulttuuritalon olevan legendaarinen paikka. Ja yhtäkkiä meidän piti lisätä settiin biisejä kahdelta kokonaan uudelta levyltä! Milloin Sky Void Of Starsin valmisteleminen alkoi
Me myös tultiin Soenin tyyppien kanssa niin hyvin juttuun, että saatiin ”huijattua” Martin Lopez (ex-Opeth) soittamaan perkussioita meidän uudelle albumille. K u v a: A rt o Li n d en ”Minä ja laulaja Joonas Kosonen ollaan aika allergisia fantasiateksteille, joten aiheet on tälläkin kerralla kaivettu pitkälti oman mielen syövereistä.” GROOVAAVAA JA ÄKÄISTÄ HEAVY METALIA OCEANHOARSE OCEANHOARSE. Jos siis soitto-oton fiilis oli muuten kohdallaan, jätettiin virheitä ja niin sanottua paskaa entistä rohkeammin narulle. Lopuksi täytyy puhua myös Panteran uudesta tulemisesta. Tuntuihan se melkein absurdilta, kun katselin ekan tapahtuman aikana runsaslukuista yleisöä. Phil Anselmo kuulostaa paremmalta kuin vuosiin, Charlie Benante naulaa Vinnie Paulin rumpuosuudet täydellisesti ja Zakk Wylde soittaa Dimebagin juttuja tarpeeksi autenttisesti, mutta kuitenkin makealla omalla tyylillään. – Toki se täytyy sanoa, että olisin toivonut kokoonpanon nimen olevan esimerkiksi Pantera Revisited, sillä eihän tämä kuitenkaan Pantera ole. Menen ehdottomasti tsekkaamaan Rockfestin keikan kesäkuussa, nyökkää Varon. Haluttiin taas kerran taltioida meille ominainen groove, mutta vielä aikaisempaakin vahvemmin. – Kun aiheesta uutisoitiin, odotukset nousivat aika korkealle, eikä hommaan ole tarvinnut pettyä. – Henkilökohtaisiksi avainbiiseiksi nostaisin Metallicaa ja Children Of Bodomia yhteen naittavan Fall Like Dominoesin, ilkeästi räyhäävän Pryopenin sekä orkesterin iisimpää ja melodisempaa puolta esittelevän Nailsin. – Hoarsefestit taas... Nelikon juuret yltävät alkuvuoteen 2018, mutta bändi on ehtinyt pitkästä pandemiatauosta huolimatta kiertää niin Suomessa kuin lukuisissa muissakin maissa. Ajatukset menivät jotenkin seuraavasti: ”Ei helvetti, nää on meidän omat festarit, ja täällä on oikeesti hienosti jengiä”. – Tutkailemme parhaillaan mahdollisuuksia rundien suhteen, sillä tämä bändi kuuluu lavoille. Nyt on nimittäin käsillä uusi studioalbumi Heads Will Roll. – Japani on tunnetusti metallibändeille varsin otollista seutua, eikä meidänkään tarvinnut pettyä. Käytiin soittamassa Tokiossa vuonna 2019, ja reissu oli hyvinkin ikimuistoinen, aloittaa kitaristi Ben Varon. – Viime syyskuu taas hurahti Euroopassa Soen-yhtyeen kanssa, ja rundi oli menestyksekäs esimerkiksi yleisön vastaanoton sekä merchandise-myynnin osalta. – Minä ja laulaja Joonas Kosonen ollaan aika allergisia fantasiateksteille, joten aiheet on tälläkin kerralla kaivettu pitkälti oman mielen syövereistä. Mutta ymmärrän toki valinnan syyt. Onpa yhtye järjestänyt myös omia Hoarsefest-tapahtumia. Kerropa hieman albumin sanoituksista. – Voluntary Bends oli varsin väkevä pelinavaus, ja allekirjoitan sen toki edelleenkin! Eikä tahti näytä olevan hiipumaan päin. 68 SOUNDI Bazook! > Teksti: Timo Isoaho H elsinkiläinen heavy metal -yhtye Oceanhoarse ei ole levännyt laakereillaan. Ollaan myös pidetty tietoista taukoa säveltämisestä, sillä me halutaan löytää aivan uusia värejä seuraavalle studiolevylle. Elämään kuuluvat valinnat, virheet, kokemukset ja fobiat kummittelevat aika monen biisin taustalla. – Mutta sen tiedän, että alkuvuodesta 2022 mentiin viikoksi hyvin valmistautuneena studioon, ja ulos tultiin uuden levyn pohjien kanssa. – Ollaan kirjoitettu biisejä melkein tauotta viiden vuoden ajan, joten en osaa ihan tarkasti sanoa, milloin Heads Will Rollin varsinainen valmisteleminen alkoi, miettii Varon. Mahtava hetki! Myös Oceanhoarsen julkaisurintamalla on riittänyt kiirettä, sillä debyytti-ep Voluntary Bends on jo saanut seuraa esimerkiksi parista pidemmästä teoksesta (The Damage Is Done -Live! ja Dead Reckoning) sekä lukuisista singleistä. Esimerkiksi sen takia, että Ben Varon on nähty kitaran varressa Dimebag Beyond Forever -kokoonpanon keikoilla. Kappaleet soitettiin sisään livenä, ja myös suuri osa kitarasooloista tallennettiin livenä näiden sessioiden aikana. Entä sitten Oceanhoarsen jatko. Samalla tavoitteena oli tehdä edellistä Dead Reckoningia äkäisempi ja ”likaisempi” levy
Milloin kuulit ensimmäisen kerran hänen tavaramerkkikarjaisunsa. SOUNDI 69 MAAGISTA YHTEYTTÄ JO NELJÄ VUOSIKYMMENTÄ 1984 oli hämmentävän hieno vuosi raskaan musiikin saralla. – Tämä on tietenkin hirmuinen klisee, mutta numerot ovat vain numeroita. Obituaryn tyyli ja soundi on pysynyt melkeinpä hämmentävän samanlaisena koko uran ajan. Entä mitä tapahtui vuonna 1997, kun Obituary löi pillit pussiin muutaman vuoden ajaksi. Eipä voisi vähempää kiinnostaa! Me olemme aina tehneet omaa juttua sydän edellä, ja tällaista ääntä sieltä sydämestä sattuu tulemaan, nauraa Tardy. Tuolloin alkunsa sai Executioner, joka muutti nimensä Obituaryksi vuonna 1988. Kun sitten myöhemmin valmistelimme Slowly We Rot -debyyttialbumin avaukseksi päätynyttä Internal Bleeding -kappaletta, John päätti kokeilla hieman rajumpaa lähestymistapaa. Toisinaan teemme aihioon vain pieniä muutoksia, mutta joskus lopputulos poikkeaa alkuperäisestä ideasta huomattavastikin. Ja lisää kovaa ajoa olisi luvassa vähän myöhemmin. Kyllähän meidän välillemme on kehittynyt täysin maaginen yhteys, rumpali hymyilee. Tardy työstää valtaosan Obituaryn materiaalista kitaristi Trevor Peresin kanssa. – Executioner julkaisi Metal Up Your Ass -demon 1985, eikä John ollut vielä löytänyt omaa juttua. – Olimme silloin noin kolmekymppisiä kavereita, ja osa meistä lähti perustamaan perhettä ja niin edelleen. Omalta kohdaltani tilanne oli toisenlainen, sillä minä halusin edelleen soittaa, kertoo Tardy. – Olemme tietenkin kuulleet nämä ”miten te oikein jaksatte” -heitot todella monta kertaa... – Sitten sain yhteydenoton kovalta Obituary-fanilta Andrew WK:lta: ”Donald, tulisitko soittamaan bändiini?” Lähdin ilomielin mukaan, ja julkaisimme I Get Wet -albumin vuonna 2001. Kun maailma suljettiin, uppouduimme treenikämpälle ilman mitään kiirettä. Uusien biisien kirjoittaminen ilman deadlinea tai paineita oli mahtavaa, ja sen kuulee Dying Of Everythingilta. Kuulijasta riippuu, tuntuuko tällainen toiminta enemmän puupäiseltä pysähtyneisyydeltä vai omien juurien kunnioittamiselta. Hah hah! ”Olemme itse asiassa varsin erilaisia niin ihmisinä kuin biisinkirjoittajinakin, mutta tässä tapauksessa erilaisuus on pelkästään voimavara.” K u v a: Ti m -H u b b ar d. Kun aikaa ei enää ollut entiseen malliin, bändin toiminta hiipui. Donald, vielä yksi juttu. Samana vuonna Floridan kosteissa rämeiköissä oli nimittäin kehittymässä jotakin armotonta, pahaenteistä ja ilkeää. Möyrintä kuulostaa viimeistä piirtoa myöten Obituarylta, ja se on helvetin hienoa. Ja se oli saman tien siinä. Veljesi John Tardy on eräs legendaarisimmista death metal -solisteista koskaan, eikä hänen hurja äänensä osoita suurempia väsymisen merkkejä. Trevor säveltää usein kappaleen alustavan pohjan, ja alamme sitten katsoa sitä yhdessä. Yhtyeen tuore albumi Dying Of Everything ei tee poikkeusta sääntöön. – Olemme itse asiassa varsin erilaisia niin ihmisinä kuin biisinkirjoittajinakin, mutta tässä tapauksessa erilaisuus on pelkästään voimavara. Pandemia ei tehnyt meille pelkästään hallaa. Andrew nimittäin kutsui muut Obituaryn herrat paikalle, ja päädyimme soittamaan pari biisiä. Kaksikko on soittanut yhdessä... Sen jälkeen meidän ei ole tarvinnut katsoa taakse, sillä touhu on maistunut erittäin hyvältä. Se toimi uutena lähtölaukauksena, ja Obituaryn paluualbumi Frozen In Time ilmestyi vuonna 2005. Obituary juhlii ensi vuonna jo nelikymppisiä, mutta kehäraakkifiilis loistaa täydellisesti poissaolollaan – ainakin meidän mielestämme, nauraa rumpali Donald Tardy. niin, vuodesta 1984. – Kun tekee neljä vuosikymmentä musiikkia toisen ihmisen kanssa, työskentelytavat alkavat käydä melko tutuiksi. Mutta arvaapa mitä. Seuraavana kesänä pääsimme Ozzfest-kiertueelle, ja Floridankeikasta tuli hyvinkin legendaarinen. Olen siihen äärimmäisen tyytyväinen. Tajusimme heti, että John on nyt löytänyt itsestään niin brutaalin äänen, että Obituary on matkalla maailmanmaineeseen... Vai mitä tuumitte esimerkiksi seuraavista levyistä: 1984, Ride The Lightning, Powerslave, Love At First Sting, Perfect Strangers, The Last In Line, Defenders Of The Faith, Don’t Break The Oath, Morbid Tales, At War With Satan ja niin edelleen
Sideways-festareille kesällä saapuva Irreversible Entanglements oli oma energinen itsensä, eli täysin veret seisauttava yhteistyömusiikin toismaailmallinen ruumiillistuma. Standardipainotteisia keikkoja riittää. Niin tälläkin kertaa, kun seikkailin Winter Jazz -festarin ulkopuolelle kuuntelemaan Barbésiin. Musiikin nyanssit virtaavat yhteen rajusta all in -freestä svengaaviin lattarisävyihin. Muina vuodenaikoina pitkälti Euroopassa ja muualla Pohjois-Amerikassa kiertävät muusikot kerääntyvät kotikaupunkinsa klubeille reilun viikon aikana esittelemään tuoretta musiikkiaan. Tapahtuman pääfokus on ”maraton-illoissa”, jotka ovat nimensä mukaisesti täynnä musiikkia. Tennesseestä kotoisin olevan Amban musiikki on vapaata ja voimakasta, Suomessakin useamman kerran vieraillut Corsano puolestaan tunnetaan armottomana pitkän linjan kannuttajana vailla vertaa. Huoneen pitkällä seinällä olleella korkealla lavalla vasta 22-vuotias Zoh Amba ja rumpali Chris Corsano esittivät musiikkia, jota kieltämättä voisi kutsua vaarallisella termillä spiritual jazz. Erityisesti mieleen jäi basisti Eric Revisin kvintetti, jossa liiderin ja iltaa houstanneen Davisin ohella loistivat mainio fonistikaksikko Darius Jones ja Bill McHenry, sekä rumpali Chad Taylor. Täynnä paikat olivat tälläkin kertaa ja välillä joutuu jonottamaan kylmässä Nykin talvi-ilmassa, joten pitkät kalsarit ovat tarpeen. Pommi! Joku voivotteli taannoin Helsingin runsasta klubiohjelmaa ja päällekkäisyyksiä, johon toinen henkilö viisaasti totesi: ”Ei New Yorkissakaan kukaan valittele, että onpas paljon kaikkea.” Tämän voi todeta Winter Jazzissa, jossa off-WJF-ohjelma on joka illalle erittäin runsasta ja väkevää. Käsityölaisasenne oman soittimen hallinnassa ohjaa monien tekemistä urallaan eteenpäin bändien kehittelyn sijaan. Varsinkin astetta kokeellisemman jazzin painopiste on jo hyvän aikaa ollut Brooklynissä, jossa myös suuri osa sen tekijöistä vaikuttaa asuvan. Manhattanin puolella ansiokkaasti uutta seikkailunhaluista jazzia ohjelmoiva Jazz Gallery pullisteli viikonlopun ajan laatuJazzin eri suuntia New Yorkissa Zoh Amba: Bhakti Mahakala Music Eric Revis: Slipknots Through A Looking Glass Pyroclastic Records Isaiah Collier & Michael Shekwoaga Ode: I AM Division 81 Records KOLME AIHEESEEN LIITTYVÄÄ LEVYSUOSITUSTA: Zoh Amba. Puhaltimien eloisa vuoropuhelu ja rytmisektion jämäkkä, mutta vapaa svengi takasivat viikonlopun nautinnollisimman keikkaelämyksen. Toisaalta perjantain vakioslottia saattaa olla kuuntelemassa vaikkapa neljä kuulijaa. Erikoinen keikkamesta ja Amban musiikki sopivat mainiosti yhteen. Kokeellisemman (ja improvisaatiopohjaisen) musiikin suunnat puolestaan sekoittuvat New Yorkissakin iloisesti esimerkiksi elektronisen musiikin ja akustisen modernin klassisen läikähdellessä jazziin, ja toisinpäin. Kyseessä oli loistava uudistus. Tällä kertaa paras ohjelman ulkopuolinen löytö oli Isaiah Collierin ja Michael Shekwoaga Oden duo, joka soitti suitsukkeiden palaessa dj-kuuluisuus Joe Claussellin hallinnoimassa Cosmic Arts -levykauppa-galleriassa. Manhattanilla on paljon kaistaa ”muusikkojazzille”, eli bändejä ja keikkoja, jotka tuntuvat olevan yksittäisten muusikoiden ponnahduslautoja kohti uusia uramahdollisuuksia. Bändi puhaltaa yhteen hiileen kuin yksi organismi Camae Ayewan (Moor Mother) liekittäessä omaa intensiivistä lavarunouttaan. Samalla musiikillinen fokus tuntuu orgaanisesti eriytyneen, sillä Manhattanin kuuluisissa keikkamestoissa suositaan keskimäärin hieman sovinnaisempia jazzin tyylisuuntia. Toinen vuoden 2023 maratoneista järjestettiin tuttuun tapaan Manhattanilla Lower East Sidella, lauantai-illan megakoonti puolestaan vei kuulijat ensi kertaa Brooklyniin. Tälläkin kertaa skippasin huoletta Makaya McCravenin ja Sun Ra Arkestran kaltaiset ihanuudet, ja hakeuduin nousevan nuoren saksofonistin Zoh Amban keikalle Brooklynin National Sawdustiin. Eräs meistä neljästä paikalle eksyneestä yleisön edustajasta oli muuten Suomessakin vankkaa suosiota nauttiva kitaristi Jeff Parker. Kaksikon energia virtasi suoraan syvälle sieluun. Puolentoista tunnin spiritual-vyöry pulppusi ylitsemme tehden tavallisesta lauantai-iltapäivästä äärettömyyksiin jatkuvan musiikillisen tripin. Yleensä tuppaan Winter Jazzilla etsiytymään itselleni uusien nimien keikoille, tai vähintäänkin tarkastamaan tärppejä, joita en ole ennen kuullut. N ew Yorkin Winter Jazz on alkuvuoden festarikalenterin väkevä tärppi. Brooklynissä löytyy The Owlin ja Barbésin tapaisia keikkapaikkoja, joissa tapahtuu koko ajan uutta ja jännittävää. Viesti on väkevää kautta linjan. 70 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Moni paikallinen muusikko jaksaakin aina muistuttaa, että Winter Jazz täysinä pullistelevine klubeineen antaa New Yorkin jazz-skenestä ja varsinkin rohkeamman musiikin yleisöpohjasta epärealistisen ruusuisen kuvan. nimistä pianisti Kris Davisin Pyroclastic Recordsin showcaseilloissa
BLOOD RED THRONE .. I AM THE NIGHT .. CHRONOFORM .. BRYMIR .. MORS SUBITA ONE MORNING LEFT .. BLOODRED HOURGLASS MIS b p YRMING .. I AM YOUR GOD .. HEAVY METAL PERSE ENNAKKOLIPUT 4PV / 69€ T O I M I T U S KULUINEEN A L K A E N ALUSTAVA LINEUP.... FORESEEN .. BORN OF OSIRIS .. ABORTED .. VARJOLA .. RUOSKA .. GUTALAX .
DARREN ARONOFSKY) Ennen katoamistaan kirkkaimmasta valokeilasta lähes pariksi vuosikym meneksi Brendan Fraser oli niin lei mautunut komediallisen toiminnan komistukseksi, että on vaikea muis taa hänen osoittaneen kykynsä vaka vammassakin elokuvassa jo 1990lu vulla. Tai jopa vasten mielisenä hänen ”lääkitessään” it seään ruoalla tukehtumisen rajoilla. Charlieta sattuu niin, ettei hän enää pidä itseään huolenpidon arvoi sena ihmisenä. Kotona Matthias saa kuitenkin havaita, että paikalliseen tehtaaseen palkataan srilankalaisia työntekijöitä. TÁR (OHJ. JAFAR PANAHI) Vuonna 2011 iranilaisohjaaja Jafar Panahi tuomittiin kotimaassaan ”Ira nin valtion vastaisen propagandan levittämisestä”. Aina voi lyödä alaspäin, kun itseä huo nommat ihmiset tulevat tänne vie mään työpaikat! ??. Vaikka kyläläiset ovat lähteneet töihin muihin Euroopan maihin, koska eivät ole halunneet tyytyä tehtaan tarjoamaan minimi palkkaan, mielet kuohahtavat. Tosin Panahi vangittiin heti elokuvan kuvausten päätteeksi, mutta tätä kir joitettaessa nälkälakonkin aloittanut ohjaaja on taas vapaalla jalalla. R.M.N. Ilmestyessään Oriental Beat (1982) oli enem män edellä kuin jäljessä aikaansa, mutta silti molempia. TEKSTI: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT Uusi miksaus syrjäyttää vanhan ”I ’ ve got skin tight jeans and high heel shoes/ A leather jacket and nothing to lose/ Gotta rock the nation!” Vuoden 1982 alussa Hanoi Rocks tiesi, mitä oli tekemässä. Nyt, reilun 40 vuoden jälkeen, Oriental Beat on lopulta miksattu uudelleen, ja kerrankin bän din omaa hypeä kannattaa uskoa. Hänen rangaistuk seensa sisältyi maastapoistumiskiel lon lisäksi 20 vuoden panna elokuvien tekemisestä. Toisaalta R.M.N – Kylmä talvi on myös kitkerän ironinen. Tyyliltään se oli glam ennen muu taman vuoden päästä supermuodikasta glam buumia ja asenteeltaan punk muutama vuosi ensimmäisen punkaallon jälkeen. Alkuperäiseen soittoon ei ole nykytekniikalla koskettu, mitä voi pitää ainoana oikeana ratkai suna. Bändi tiesi, mihin pystyi, mutta muu maailma ei aivan vielä tiennyt. Yhtä hyvin hän voisi olla todellinen henkilö, sillä Field on rakentanut elo kuvansa elämäkerralliseksi, ja ennen kaikkea Cate Blanchett tekee nimihah mona roolisuorituksen, joka ei ole vain hänen parhaansa – mikä sekin on jo paljon – se on yksi hienoimmista yleen sä koko 2000luvulla. Elokuva kuitenkin osoit taa vaarallisuutensa, kun Panahi sa malla paikallisten elämää kuvates saan tulee mahdollisesti taltioineeksi salai suuden, joka käynnistää konf liktin kyläläisten kesken. Albumin tarttuvimmat biisit Oriental Beat, Motorvatin’ ja Hoyt Axton cover Lightin’ Bar Blues soivat juuri niin kirkkaasti ja erottele vasti kuin mainoslauseet lupaavat, mutta jopa hieman yllättäen uusi miksaus tekee parhaiten kunniaa eksoottisesti groovaavalle Sweet Home Suburbialle ja albumin kolmanneksi kappaleeksi siirretylle No Law Or Orderille, jota voi keinu vine komppeineen ja puheosuuksineen pitää todellisena unohdettuna Hanoihelmenä. Tuottajaksi valittu Pete Wooliscroft ei tiennyt, minkälaisen yhtyeen soundeista oli vastaa massa, minkä vuoksi levyn soinnista tuli ohut ja lattea, kuin bassotaajuudet olisi tarkoituksella leikattu pois. Koska diiva ei ajattele seksistä ja sukupuolesta ”oi kealla” tavalla, julkisuus iskee häneen odottamattomalla tavalla. Ei karhuja on hänen vii des salaa kuvaamansa elokuva sen jäl keen. Bändin imago oli valmis ja bii sit rautaa, ja mikä tärkeitä, yhtye pystyi seiso maan uskottavasti Motorvatin’in julistuksellis ten säkeiden takana. Olisi helppo nähdä sairaalloisen ylipainoinen, sohvaansa massansa vuoksi kahlittu homoseksuaalinen Charlie, joka piilottelee netin kautta opettamiltaan kirjoittajan aluilta pi mennetyn kameran takana, nauret tavana hahmona. Jälleen Panahi on pistänyt itsensä tarinan keskiöön muka kuvaamaan elokuvaa pariskunnasta, joka yrittää hankkia väärennettyjä passeja maasta paetakseen. Juhlittu muusikko menettää kont rollin elämästään, kun häntä syytetään seksuaalisesta häirinnästä. ???. CRISTIAN MUNGIU) Jos haluaa masentua ihmisyyden tilasta, etenkin vähäosaisemmissa ja/tai autoritaarisemman hallinnon alai sissa yhteisöissä, ei ole parempaa vaihtoehtoa kuin Cristian Mungiu! Aikaisemmin Mungiu on kuvannut lähinnä Nicolae Ceau?escun dikta tuurin ja sen jälkeisen ajan Romaniaa, mutta uutukaisessa hän laajentaa pes simismiään toteamalla, ettei se ruoho niin vihreää ole aidan takanakaan, romanialaisten unelmissa välkkyvissä EU:n isoissa talouksissa. ANTTI GRANLUND HANOI ROCKS: ORIENTAL BEAT 40TH ANNIVERSARY THE RE(AL)MIX SVART K u v a: R ii p in en. Fraser tuo hahmoon kuitenkin myös haavoittuvuutta ja ennen kaikkea sympaattisuutta. Uusi miksaus nimittäin potkii ja jytisee tavalla, joka tekee vanhan version tarpeettomaksi. Kaikilla on kaapissa omat luurankonsa, joiden paljastumista täytyy pelätä. THE WHALE (OHJ. Ja glamiksi liian aito: Hanoi Rocksilla ei lopulta ollut paljon yhteistä myöhempien aiko jen Poisonin tai vaikka Pretty Boy Floydin kal taisten poseeraajien kanssa. Vaikka Oriental Beatin ansiosta Hanoi Rocks pääsi murtautumaan Suomen ja Ruotsin lisäksi myös Britteihin ja lopulta Japaniin, albumia ei koskaan pidetty yhtyeen onnistuneimpana. 72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja EI KARHUJA (OHJ. Sen sijaan hän näkee potentiaalista hyvää kaikissa muissa. ????. ???. TODD FIELD) Todd Field tekee elokuvia hiljakseen, mutta ne ovat sitäkin vaikuttavampia. Se ker too transilvanialaiseen kotikylään sä palaavasta Matthiaksesta, joka on joutunut jättämään työnsä Sak sassa vedettyään lättyyn rasistista pomoaan. Edellisestä, Kate Winsletin ja Patrick Wilsonin tähdittämästä Little Child renistä on kulunut jo 16 vuotta! Fieldin uutuus kertoo maailman kuuluisimmasta kapellimestarista ja säveltäjästä, Lydia Tárista, muun muas sa Berliinin filharmonikkojen ensim mäisestä naispuolisesta ylikapellimes tarista. Koska niin olikin. The Whale on paitsi muistutus Fraserin näyttelijänkyvyistä myös hänen paluunsa eturiviin. Niitä on onneksi saatu kuljetet tua ulkomaille, missä ne ovat päässeet ihmisten katsottaviksi – luojan kiitos. Mutta tie helvettiin on kivetty hyvil lä aikomuksilla ja hyvääkin tarkoitta essaan voi satuttaa. – KYLMÄ TALVI (OHJ. Field onnis tuu välttämään mustavalkoisuuden, ja katsoja saa itse päätellä, mikä on totta ja mikä on oikein. Punkiksi levy oli kuitenkin aivan liian monipuolinen, hullu ja hauska. Jos et ole kuullut hänestä, se ei tarkoita, että olisit epäkultturelli mouk ka, sillä Lydia Tária ei ole olemassa
Laulaja Esa Lindén vakuuttava korina ja ehtymätön riffipankki nostivat Demigodin ja tämän albumin maailmanlaajuiseen kulttisuosioon. Saamelaiset, romanit, maahanmuuttajat ja maahanmuuttajien jälkikasvu kertovat kirjan sivuilla näkemyksensä Suomesta, suomalaisuudesta, suomiräpistä ja siitä, mikä näiden käsitteiden merkitys heille on. VILHO PIRTTIJÄRVI ELINA WESTINEN: AINA OLLU TÄÄL – SUOMIRAP 4.0 JOHNNY KNIGA Suomiräpin moderni kuva K u va : K ar i m A w a d S uomalaisen death metalin historiassa on jälkikäteen ollut helppo osoittaa Amorphi sin, Sentencedin ja Xysman kaltaisten bändien vaikutus, koska niiden suunta oli jatkuvassa liikkeessä. Haastatteluita on saatu niin 1990-luvulla aloittaneilta veteraaneilta kuin myös vasta muutamia singlejä julkaistuilta tulokkailta. Jos katsotaan nyt vanhan liiton death metalia soittavaa nuorta suomalaista sukupolvea, on Demigodin vaikutus yllä mainittua kolmikkoa suurempi. Kunnianhimo suuntautui death metalia pidemmälle. Kuolometalli oli imaistu luihin ja ytimiin loputtomalta tuntuneella nuoruuden innolla. Siinä tarinassa loimaalainen Demigod oli ehkä merkittävin yksittäinen luku. Slumber Of Sullen Eyes on julkaistu moneen kertaan uudelleen, mutta tässä tuoreimmassa Svartin julkaisemassa painoksessa mainittavaa lisäarvoa tuo bändin tarinan perinpohjaisesti kertova historiikki. Aina ollu tääl on helposti sulavaa tekstiä painavista asioista ja dokumenttina kotimaisen hiphopin tilasta se on varsin vaikuttava suoritus. Se oli tuolloin kiihkeästi odotettu julkaisu bändiltä, joka oli uppoutunut musiikkiinsa perinpohjaisella antaumuksella, kuuntelemalla kaikki ulottuville saadut alan julkaisut ja lukemalla kaikki käsiin saadut metallizinet. Kirjassa tartutaan rasismiin, misogyniaan ja syrjintään hanakasti, mutta teos myös osoittaa, etteivät kaikki etnisiin vähemmistöihin kuuluvat räppärit ajattele yhdenmukaisesti näistä aiheista. Vuonna 1992 ilmestynyt Slumber Of Sullen Eyes on suomalaisen death metalin klassikko. Westinen on haastatellut kirjaa varten yli 30 etnisiin vähemmistöihin kuuluvaa artistia. Mutta entä ne bändit, jotka olivat kehityksen eturintamassa, mutta joita ei kiinnostanut muu kuin alavireinen jyystö. Westisen akateemisen asiallisuuden ja innostuneen, englanninkielisiä lainasanojen viljelevän tuttavallisemman sävyn välillä vuorotteleva tyyli hiukan nikotutti itseäni, mutta se ei vähennä teoksen teesien arvoa laisinkaan. Siinä on aiheestaan enemmän kiinnostavaa dataa kuin keskimääräisessä bändikirjassa. Demigodin kukoistuskauden ainoa albumi on armotonta mäiskettä, jossa jokaiselle elementille oli oma paikkansa. Lopputuloksena oli omannäköinen tyyli, joka ei jäänyt kiinni amerikkalaisen ja ruotsalaisen death metalin nyanssieroihin. Läpi koko akateemisen uransa suomalaista hiphop-kulttuuria tutkineen Elina Westisen uutuusteos Aina ollu tääl on kiinnostava ajankohtaisraportti tästä murrosaikakaudesta. Tämä on ollut asiantila myös hiphopin kentällä, vaikka poc-taustaisia tekijöitä on ollut räppitouhuissa mukana alusta lähtien. ANTTI LUUKKANEN DEMIGOD: SLUMBER OF SULLEN EYES SVART Suomikuolon arvonsa pitävä merkkiteos Gracias. 2000-luvun loppupuolelta lähtien niin valtavirran kuin myös undergroundin tekijöiden kirjo on moninaistunut kiihtyvällä tahdilla. V oitaneen sanoa, että suomalainen kulttuuri on ollut vielä 2010-luvulle asti varsin valkoista ja homogeenistä. Westinen on saanut koottua aineistostaan esityksen, joka läpivalaisee vähemmistöjen keskinäistä heterogeenisyyttä niin arvojen, lähtökohtien kuin musiikinkin osalta
Todellisuus on ollut tähän mennessä joka kerta jälkim mäinen, ja taitaa olla jatkossakin. Siinäpä peli, joka sekä koukuttaa että raivos tuttaa. Tosin tällä kertaa olen kysellyt ystä viltä suosituksia, ja niiden myötä katsonut Mubista sentään jo tusinan verran ympäri maailmaa tulevia uusia ja van hoja elokuvia, ja pitä nyt oikeas taan niistä kaikista. Matsitarjoilujen kuvaamiseen keskittyvät tilit trendaavat sosiaali sissa medioissa. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Konsolipelien sijaan olen iloin nut jälkikasvuni lautapeli-innostuksesta. Mutta niinhän sitä Ranskassa sanotaan, un bon vivant est rare ment maigre! Etsi Genen kieli! > Viime Soundissa kieli oli piilotettu sivulle 73. Mikä parasta, vihdoinkin kausi ilman vieraspeliä Lahdessa! Muu ten viehättävässä kaupungissa ottelutapahtumasta on onnistuttu tekemään mitä erikoisemmilla säännöillä sietämätön. HELSINGIN IFK:N MIESTEN EDUSTUS JOUKKUE romahti Ykkö seen yritettyään pari kautta pai kata kassavajettaan maailman vanhim malla rahoitusmal lilla, eli tuhlaamalla älyttömyyksiin. HENRIK VUOKSENMAA Pastis MIKKO MERILÄINEN Kielen löytäneiden kesken arvotaan Iggy Popin Every Loser albumi vinyyliforma atissa. No ei! Lehtimäen Liikenne kuljettaa stadi laisia akateemikoita, taiteilijoita ja jos jon kinlaista kadun kulki jaa pelipaikkakunnal ta toiselle. Normipakalla pelattavista kortti peleistä mikään ei voita Jukaa, tuota modernia klassikkoa, jonka kansitähtemme Arppakin mainitsee Helsingin hulina kap paleessaan (2019). Salo, Kokkola, Pietar saari! Tämä on minun hommani, jees, jees, jees. Eihän vielä ole liian aikaista fiilistellä tulevaa divarikesää. Silti huomaan odottavani lähinnä The Last Of Usin (HBO) uutta jaksoa. Molemmat ovat makuuni: eivät vaadi liian pit kää perehtymistä ja sääntöjen tank kausta, pelisessio on järkevän mit tainen ja pelissä yhdistyy sopivasti taktikointi ja tuuri. Miltäpä kuulostaa esimerkiksi lippalakkien ja aurinkolasien käyttökielto jonot taessa. Pelisessio voi kestää monta tuntia, ja mitä väsyneempi tai päihtyneempi on, sitä vaikeampaa muistamiseen ja nopeuteen perustuvaa Jukaa on hallita. Tosin, maamme jalkapallopyhättö jen tarjottua koko kesän mitä suu renmoisempia paikallisherkkuja, ei loppukaudesta seurueessamme ole enää uhkarohkealle operaa tiolle sopivanmuotoista toteutta jaa. Henri Bardouin Grand Cru vir taa ja cd:t lyövät kipi nää ulos bussin me diakeskuksesta. Vaikka ruokailu lippalakki päässä onkin sikamaista käytöstä, ei hot dogiaan vasta odottelevia saisi kohdella kuin eläimiä. Mubi on kuratoitu laatuelokuvien streamaus palvelu, jonka aktiivikäyttäjä haa veissani olisin: kukapa ei mieluum min identifioituisi kansainvälisiä klassikkoelokuvia katsovaksi aficia nadoksi kuin oktasoisia jenkki bulkkisarjoja tylsyyteensä ahmi vaksi moukaksi. Ismo Alangon Me olemme ihme albumin vinyylinä voitti Kai Partajärvi Helsingistä. Liian monen varautumattoman kulinaristin tuhoksi ovat koituneet vieraskannattajien oman katsomo sektion rajalliset palvelut! Kun kulku stadionin kiinnostavimmille ruokakojuille on estetty, ainoaksi vaihtoehdoksi jää lähettää katso mon laihimmat pojat aidan raosta salaiselle herkunhakureissulle. Siitä huoli matta suo sittelen jalkapallo matkaajia syömään paremmin stadionin ulko puolella. Eihän mikään voita ihmiskun non tuhon viehätystä, ja sarja on ainakin nel jän ensimmäisen jakson perusteella erinomaisen vangitseva. Onnittelut! LANKESIN ties kuinka monennen kerran Mubitarjousjaksoon, nau rettavan halvalla kun sai. Ohi vaihtuvat maisemat tuovat mieleeni Mik ko Alatalon mesta rillisen Suomalaisen Odysseian osat 1 ja 2. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. En tuomitse, pitkälti sa malla filosofiallahan kustannettiin Pastiksen helmikuun alussa julkai sema kakkosalbumi. Myös Exploding Kittensistä on muodostunut kesto suosikki. IFK:n matkassa keski tämme ruokapysäh dykset lähtökohtaisesti vain Chaîne des Rôtisseurs kilvellä varustetuihin ravintoloihin. Kovasti ylis tetty konsolipeli, johon sarja pohjautuu, on itsel leni vieras, kuten käytän nössä kaikki muutkin konsoli pelit. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Viime aikoina on tullut pelattua esimerkiksi Dinner In Parisia ja Nova Lunaa. Palkinnon lahjoittaa Warner Music.. Pelin sään töjä on turha googletella, sillä tieto taito leviää suul lisesti pelaajaporukalta toi selle. Mainio korttipeli on myös Laatu bölle, jonka säännöt sen tään ovat julki set: ne löytyvät – ainakin suurin piirtein kirjattuna – Mopon Mopo calypsealbumin kansivihkosesta
FI TICKETS ON SALE NORDIS • HELSINKI • FINL AND 11-12 AUGUST 2023 75. WWW .HELLSINKIMETALFESTIVAL
2/ 20 23 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 2 / 2 2 3 OPETH ISMO ALANKO TEKSTI-TV 666 BEASTIE BOYS DIRTY HONEY EVE ”ELÄMÄÄ EI TARVITSE OTTAA LIIAN TOSISSAAN” ARPPA ARPPA MÅNESKIN, SAMULI PUTRO, TEINI-PÄÄ, PARAMORE, VESALA, YO LA TENGO, IN FLAMES... LEVYARVIOTA: 50 YLI So un dI 11 So un dI 11 A R P P A AMMENSI 1600-LUVUN MUSTISTA VUOSISTA INSOMNIUM