Soundi 2/2024 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

FIXATION | RYTMIHÄIRIÖ | I AM THE NIGHT | LUNA KILLS | SADISTIC DRIVE | SWANSONG KRYPTA | PRESTIGE | PUTRO IN BLACK | SICK URGE | DOME RUNNER BRUCE DICKINSON: ”HALUAN YLLÄTTÄÄ KERTA TOISENSA JÄLKEEN” 2/ 20 24 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 2 / 2 2 4 So un dI 11 So un dI 11 B L I N D C H A N N E L Timo Raut iain en & Trio Nisk alau kaus : Itk u pit käs tä ilos ta SUO MA LAI SEN RO CKI N KLA SSI KO T SAMI YAFFA • TUOMO SAIKKONEN • AMARANTHE SONATA ARCTICA • SEPIKKA • THE HOLY SAMI YAFFA • TUOMO SAIKKONEN • AMARANTHE SONATA ARCTICA • SEPIKKA • THE HOLY SAMI YAFFA • TUOMO SAIKKONEN • AMARANTHE SONATA ARCTICA • SEPIKKA • THE HOLY PITKÄN TÄHTÄIMEN SUUNNITELMIA
12.–14.7.2024 • JOENSUU PÄIVÄLIPUT MYYNNISSÄ NYT! PMMP / CHASE & STATUS LIVE UK / ELECTRIC CALLBOY DE HEILUNG DE/DK/NO / KUUMAA / PALAYE ROYALE US / VIAGRA BOYS SE CIAN DUCROT IE / DON HUONOT / IBE / IMMINENCE SE HALOO HELSINKI! / SANNI / SEXMANE AAVIKKO / ASA / BEE / BEHM / BENJAMIN / BLIND CHANNEL / BUSINESS CITY COSTEE / COSTI / DUMB BUOYS FISHING CLUB UK / EGE ZULU & ORCHESTRE EMMA & MATILDA / EVELINA / GOLDIELOCKS / HUGO / IDESTROY UK JJYLLI & KUOPPIS – MUSIC OF KINGSTON WALL / KAIJA KOO LAURI HAAV / LAURI TÄHKÄ / LYYTI / MOKOMA PARIISIN KEVÄT / SAIMAA / TUULI / VIIVI + LISÄÄ TULOSSA! HANKI OMASI ILOSAARIR OCK.FI 75
APHELION EUROPEAN TOUR 12.03 HELSINKI, KULTTUURITALO * 13.03 JYVÄSKYLÄ, LUTAKKO * 14.03 OULU, KANTAKROUVI * * LOW TICKET WARNING! SUPPORT: SOLD OUT * * *
18 +
Soundi 2/2024 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Löytöretkellä 14 Tarkkailuluokka: Hene Jääsalo 16 Arttu Seppänen 18 Martti Luther ja muovipussi: Maj Karman Kauniit Kuvat 20 Elämäni soundit: Eetu Henrik Iivari/The Holy 22 Soundi-haastattelu: Tuomo Saikkonen 28 Blind Channel 34 Sami Yaffa 40 Bruce Dickinson 44 Sepikka 46 Suomalaisen rockin klassikot: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Itku pitkästä ilosta 51 Eetu Riikonen 52 Levyarviot 62 Anis Kiitu 66 Bazook Sonata Arctica Amaranthe 70 Jazz kiinnostaa 72 Sanoin kuvin & Elokuvat 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: M ar k u s P aa ja la 6 SOUNDI 22 Tuomo Saikkonen/ Mokoma K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: M ee ri K o u ta n ie m i K u v a: Jo h n M cM u rt ri e K u v a: Te ro A h o n en 40 Bruce Dickinson 44 Sepikka 34 Sami Yaffa 68 Amaranthe
Ja välillä myös erehtyy. Sellaista, joka etsii uteliaana muotoaan ja rajojaan. Itse soisin kaiken taiteen olevan juuri sitä, kokeellista. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Lotta Savolainen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 50. Ja silti: usein isoimman vaikutuksen tekevät juuri ne levyt, jotka eivät täysin istu mihinkään valmiiseen muottiin, tai jotka ennakkoluulottomasti lainailevat naapurikarsinoista. Tai no, tsekkaan kyllä joka kerta ilmiöt, artistit ja levyt, jotka Matti Nives palstallaan nostaa esiin, ja usein sieltä tarttuukin jotain pysyvää. Ei sillä, että Matin tämänkertaiset levynostot olisivat mitenkään erityisen haastavaa musiikkia – joskaan ei niistä hittikertsejäkään löydä – mutta jos levyhyllyni olisi järjestetty genreittäin, joutuisin varmaan lajittelemaan nämä siihen kaikkein mitäänsanomattomimpaan osastoon: experimental. Ja sehän juurikin oli hänen kirjoituksensa pointti. Millainen jokin albumi on juuri sen genren historiaan ja viitekehykseen asetettuna. Haluan pystyä jäljittämään, mitä se on syönyt. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. En tiedä teistä, mutta ainakin itselläni on toisinaan vaikea suhtautua musiikkiin, jota en osaa selkeästi lokeroida. Ja niinhän musiikki on aina kehittynyt: joku on keksinyt uuden tavan yhdistää aiemmin kehitettyjä tyylejä tai oivaltanut uudenlaisen lähestymistavan puhkikoluttuun. En tarkoita, että se olisi välttämättä vastaan haraava seikka, vaan että huomaan luonnostani etsiväni kaikelle kuuntelemalleni verrokkeja ja kontekstia. Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Samuel Järvinen, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Ammattitauti varmaankin. Chelsea Wolfe: She Reaches Out To She Reaches Out To She SOUNDI 2/2024 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Ty Segall: Three Bells Gruff Rhys: Sadness Sets Me Free Rebekka Holi: Kukkaan The Holy: Ländmark open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Mitä musiikkia tämä on. Jos kaipaatte esimerkkejä, niin kuunnelkaapa vaikka tämän lehden pääarviossa Pekka Laineen pystyynkehuma Brittany Howardin What Now -albumi. Että hän haastaisi ainakin itsensä jos ei kuulijaa. T ämän lehden Jazz kiinnostaa -palsta herätti ajattelemaan. Kuuntelin siis nytkin Matin kolme levyvinkkiä, ja huomasin jokaisen kohdalla ajattelevani: mitä musiikkia tämä oikein on. Ne, joista ei pysty ainakaan kovin yksioikoisesti osoittamaan, mitä ne ovat syöneet. Joo-o, suhteellisen ”helppoa” musiikkia, tuttuja elementtejä ja historiaan paikannettavia palasia – mutta silti jotenkin ihanan ratkaisematonta, ennakoimatonta ja aivan omalla radallaan etenevää.. Eikä kokeellisuus tarkoita välttämättä vaikeaselkoista tai haastavaa, kunhan tekijällä olisi jokin muu motiivi kuin toistaa toimivaksi havaittua kaavaa
Helsinki, Tavastia 13.07. Metallipioneeri Sentencedin mai neikas taru päättyi loppuunmyy tyihin ”kuoppajaiskeikkoihin” Oulussa syksyllä 2005. Ja itseoikeutetusti viimeinen keikka tapahtuu Karmarockissa. Lisäksi tein kymmenkunta taustahaastattelua. Ja hyvähän se on, että vaikka bändi tuleekin nyt tiensä päähän, niin halukkaat pääsevät vielä tsekkaamaan Maj Karman lavalla. Mitä tulee enemmän Miikaan, niin työskentelyn aikana vahvistui se käsitys, että tosi harva tunsi hänet oikeasti. Toki myös esimerkiksi The Funeral Album ja Amok ovat kovia. Kurittu ovat sitä mieltä, että koska Maj Karma on yhtä kuin me neljä, tämä on sitten tässä, sanoo kitaristi. – Tällaisen kirjan kirjoittami nen on ollut mielessä jo vuosia, sillä Miika on jäänyt merkittä vyyteensä nähden liian vähälle huomiolle. – Olen tuntenut Ylpön nelisenkymmentä vuotta, ja kyllähän me osaamme lukea toistemme kasvoilta, että missä mennään. Että hän on ikään kuin sen verran velkaa bändille. Tämä toki johtui osin miehestä itsestään, sillä hän ei liiemmin välittänyt valokeiloista, kertoo opuksen tehnyt Nefertiti Malaty. – Siltä näyttää. Seinäjoki, Provinssi 12.07. Luvassa on kuusi keikkaa eri puolilla Suomea. – Ylppö itse ehdotti, että tehdään vielä joitakin jäähyväiskeikkoja. Yhtyeen sävellystyö oli paljolti talvella 2009 menehtyneen Miika Ten ku lan harteilla, mutta lahjakas kita risti jäi elinaikanaan enemmän tai vähemmän mysteeriksi. Omassa poru kassa Miika oli omimmillaan, ja hä nellä oli tosi terävä tilannekomiikan taju. Ei ollut diivailusta jälkeäkään. Tampere, Tammerfest 26.07. Savolainen että basisti K. Toisin sanoen se, että Ylppö ilmoitti viime kesänä Karmarock-festivaalin jälkeen lähtevänsä yhtyeestä, ei tullut kovinkaan isona yllätyksenä, sanoo kitaristi Häiriö Piirinen. Kirja oli työn alla parin vuoden ajan, ja haastattelin teokseen noin kuutta kymmentä ihmistä. Biiseistä esimerkiksi The Rain Comes Falling Down on upea, ehkä vähän unoh dettu helmi. Otetaan silti vielä tuplavarmistus: kun tämän Karma-kokoonpanon polku saapuu päätepisteeseen, se tarkoittaa koko yhtyeen kuoppaamista lopullisesti. Turku, Metallivuori 20.07. Entä mikä on suosikkilevysi Sen tencedin tuotannosta. No, tehdään nyt joka tapauksessa nämä jäähyväiskeikat, ja katsotaan sitten fiiliksiä! TEKSTI: TIMO ISOAHO. Kirjassa on myös muutamia näytteitä näistä jutuista. Itse en haluaisi bändin lopettavan, mutta onhan ajatus Maj Karmasta ilman Herra Ylppöä hyvin outo. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Maj Karma tekee viimeisen kiertueen Vuonna 1992 perustettu Maj Karma jättää jäähyväiset ensi kesänä. Nämä konsertit jäävät bändin viimeisiksi esiintymisiksi. – Miika olisi täyttänyt viisikym mentä maaliskuussa 2024. 8. Harjavalta, Karmarock MAJ KARMAN JÄÄHYVÄIS KIERTUE: K u v a: V es a H o lm al a K u v a: Ti m o Is o ah o – Pitänee siis ottaa mallia vaikka Kerry Kingiltä ja jatkaa touhuja muulla tavalla, vaikka pitkäikäinen bändi jääkin taakse. – Tekemisen aikana selvisi esi merkiksi se, että Miikan ja Senten cedin kanssa työskennelleet pitivät heitä helppoina ja mukavina yhteis työkumppanina. Ja toki sekä rumpali J. – Frozen. maaliskuuta ilmestyvälle Melankolian mestari kirjalle on siis totisesti kysyntää. Kirjan ilmestymisen ajankohta ei ole sattumaa. Oulu, Qstock 27.07. Se on tosi ehyt koko naisuus ja ikään kuin sinetöi sen tappa van toimivan yhdistelmän Ville Laihialan ääntä, Sami Lopakan sanoitusmaailmaa ja Miikan melo diakieltä. TEKSTI: TIMO ISOAHO Kirja Sentenced-maestrosta maaliskuussa 28.06. – Samalla kun halusin kunnioittaa hienoa muusikkoa kirjan muodossa, tahdoin myös selvittää, mitä löytyy salaperäisen hahmon takaa
– Lisää on suunnitteilla, eli Ikitalvi-sarja jatkuu tämän avauskaksikon jälkeenkin. – Ikitalven polku on keskiajan historiaa ja mytologiaa yhdistelevä teos, joka jatkaa Talven portin ja Winter’s Gaten (Seväsen novelli, 2007, ja Insomnium-albumi, 2016) maailmassa. Onneksi roots-musiikin erikoisasiantuntijan arvoa ymmärrettiin kuitenkin sen verran, että Kuloniemen tehtäväksi annettiin koota 10-osainen podcast-sarja Mustan musiikin sosiaalihistoriaa. Mopo on nimittäin karannut käsistä, ja minulla on ideoita jo ainakin neljään tai viiteen kirjaan. ja päättyy Seinäjoelle 9.3. – Tämä ensimmäinen kirja kertoo tarinan puolikkaan, ja toisen osan olisi tarkoitus ilmestyä jo vuoden päästä. Muutamia taukoja on toki ollut, musa hommien ja muiden takia. Insomniumin suunnallakin pitää kiirettä. TEKSTI: TIMO ISOAHO Ja tietenkin kaiken asian lisäksi ohjelmissa soi runsaasti ensiluokkaista musiikkia Stevie Wonderista Solomon Burken, Rihannan ja Snoop Doggin kautta Funkadeliciin. Eurooppa on palannut jääkauden olosuhteisiin, ja pohjoiset kansat ovat joutuneet pakolaisiksi vieraille maille. Asiantuntevasti, sivistävästi ja viihdyttävästi koostettu sarja käsittelee afroamerikkalaisen musiikin historiaa ja sen yhteyksiä yhteiskunnallisiin tilanteisiin teemoitettujen jaksojen kautta. Eihän Sevänen nyt sentään sellaiseen tyydy. Yhtyeen Suomenkiertue alkaa Jyväskylästä 22.2. Mustan musiikin syväsukellus à la Esa Kuloniemi Tampereen elokuvajuhlilla manserockin arkistohelmiä Tampereen elokuvajuhlat eli Tampere Film Festival täyttää kaupungin lyhytelokuvilla 6.–10.3. – Toukokuussa tulee kuluneeksi neljä vuotta kirjoitusprojektin aloittamisesta, ja nyt puolet tarinasta on valmiina. K u v a: Li is a V al o n en Insomnium-keulakuvalta fantasiaromaani. Erittäin laajassa ja monipuolisessa ohjelmistossa on mukana myös Soundin nimikkonäytös, jonka puitteissa tehdään kiehtova sukellus manserockin historiaan. Ulkomaisista pitää mainita ainakin J.R.R. Mustan musiikin sosiaalihisto riaa on kuunneltavissa Yle Areenassa sekä Yle Radio 1 -kanavalla tiistaisin klo 11. Tunnin mittaisten jaksojen aiheina ovat esimerkiksi orjuus, huumeet, uskonto, seksuaalisuus ja sota. Martin. Metalliyhtye Insomniumin basisti-laulaja Niilo Sevänen tekee kiinnostavan harppauksen helmikuun lopulla, kun hänen kirjoittamansa esikoisromaani Ikitalven polku julkaistaan. – Kotimaisista eniten ovat vaikuttaneet Kalevala, Mika Waltari, Aino Kallas, Johanna Sinisalo ja sarjakuvataiteilija Petri Hiltunen. Tarina alkaa vuonna 1007 Konstantinopolista, jossa kärvistellään kummallisesti kylmentyneen ilmaston kourissa. Tolkien, Umberto Eco, Neil Gaiman ja G.R.R. Kaksi teosta. – Klubikeikkoja Suomessa Anno 1696 -levyn tiimoilta, mahtavaa! Kerrottakoon myös, että Markus Vanhalan rinnalla toista kitaraa soittaa Ville Friman, jota ei ole liian usein nähty Insomnium-keikoilla viime vuosina. Seväsen loihtimille kiehtoville poluille eksyville on tarjolla muitakin erittäin hyviä uutisia: esikoiskirja saa pian jatkoa. Töitä riittää, Sevänen sanoo. Elokuvafestivaalin pääteemoissa perehdytään tänä vuonna esimerkiksi demokratian ja metsän tilaan monista eri näkökulmista. Tarinassa seurataan monen eri hahmon vaiheita, mutta isoimmassa osassa on juoppo musikantti Orfeus, joka joutuu pahaan kiipeliin ilman omaa syytään. Mukana ovat muun muassa Juice Leskinen, Kaseva, Eppu Normaali, Alivaltiosihteeri, Ilona, Tabula Rasa, Alwari Tuohitorvi, Popeda ja Veltto Virtanen. Ketkä tai mitkä ovat omia esikuviasi kirjoittamisen saralla. Arkiston Aarteet: Manserock on poikaa -näytös vyöryttää valkokankaalle upean valikoiman livetallenteita, haastatteluja, dokumentteja ja muuta kiinnostavaa manserockin ytimestä 70-luvulta 80-luvun loppuun. Aika pitkää työviikkoa tuli huhkittua korona-aikana, eikä tahti ole siitä juuri hiljentynyt. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Yle teki silleen tyhmästi, että päätti lakkauttaa radiosta erinomaisia musiikin erikoisohjelmia, joukossaan Esa Kuloniemen Bluesminis teri
Silti yhtenäinen lanka löytyy, ja albumin kappalei”Kappaleet muodostavat nuoruuden muistojen, ihmissuhteiden kriisiytymisen ja epätavallisten rakkaudentunnustusten kudelman.” K u v a: Ju k k a H ei k k il ä Äkkiä Kuk kia Moonwards Erik Bäckman + Ilja Karsikas Nallekarhut K u v a: Ju k k a P äi v in en K u v a: Jo u n i Ti rr i K u v a: Ju ss i K ar ja la in en @meteli.net @metelinet @meteli SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NET. Laulaja, kitaristi ja biisintekijä Vertti Korkki kertoo yhtyeen aloittaneen toimintansa Helsingissä keväällä 2021. 12 SOUNDI Teksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI V illi, huoleton, taitava ja leikkisä ovat adjektiiveja, joita Äkkiä Kukkia -yhtye ensi ajatuksella synnyttää. Nykyään yhtyeessä toimivat Korkin lisäksi Esko Karvinen (koskettimet ja perkussiot), Oona Uhlgren (rummut) ja Teemu Sorsa (kitara, basso). Mainio lähtökohta yhtyeellä on se, että biisintekemisessä seurataan omia mielenkiinnon kohteita, eikä yritetä rajoittaa yhtyeen sointia johonkin tiettyyn genreen. Albumin musiikillisesti miellyttävin biisi on ehdottomasti Sinphobia, joka kuljettaa lempeissä kitara-aalloissa kuulijaa ajatusvirtamaisen lyriikan äärellä. Juuri kun tuntuu tippuvansa veneestä, nostaa basson ja kitaran lämmin ote takaisin kyytiin. Jollain tavalla tunnistettavissa on Absoluuttinen Nollapiste parhaimmillaan ja ehkä myös tässä, niin kuin aikaisemmillakin palstoilla, olen haistanut kaikuja Juice Leskisen jättämästä perinnöstä. He ovat työstäneet vuoden alussa julkaistua debyytti albumiaan muutaman vuoden, jonka aikana myös kokoonpano on ehtinyt kokea muutoksia. Siitä kaikesMusiikin lämmintä syleilyä ta esimerkkinä toimii Merkit ilmas sa -albumin avaavan Avain onnelli suuteen -raidan toisteinen ”tipun alaspäin näin, tipun alas näinpäin” -hokema
ta on mukava tutkiskella ja pohtia ajatuksella: mikä tapahtuma, lause, riffi tai sävelkulku on mahtanut inspiroida kunkin kappaleen syntyyn. Kyseessä on helsinkiläinen vaihtoehtorockyhtye, jonka debyytin kappaleet muodostavat nuoruuden muistojen, ihmissuhteiden kriisiytymisen ja epätavallisten rakkaudentunnustusten kudelman. Toivon, että isompikin yleisö löytää Moonwardsin. Ratkaisu toimii tärkeänä kokoavana elementtinä ja näin toisteisessa kappaleessa jopa tarinankerronnallisena kannattelijana. Laulaja Salla Seppänen on ilmiömäinen rocktulkitsija, täysin omassa luokassaan. Nallekarhut-yh tyeen muodostavat Henna Kari, Jukka Päivinen sekä Riku Aronen. Yhtyeen soundissa yhdistellään r’n’b:n ja kirkkaasti soivan indie popin elementtejä. Kaikki on toki hieman siistimpää, mutta niin kai tänä päivänä rock vain on. Tällä yhtyeellä, jonka muodostavat laulaja-saksofo nisti Salla Seppälän ohella Jaakko Seppänen (kitara), Elmo Naakka (kitara), Henrik Laaksonen (basso) sekä Joel Seppänen (rummut), olisi paljon tarjottavaa. Minua kappale nimittäin lähtökohtaisesti rauhoittaa, ja fuusiojazzin inhienoisena mausteena saksofonia, joka on todella tervetullut ja kiinnostava ilmaisumuoto tämän tyylisessä musiikissa, sitä saisi olla enemmänkin! Soundista löytyy nostalgisia 1990–2000-lukujen rockklassikoiden sävyjä. Tanssi vaan on kuin kelluttava klusteri, jonka matkassa on turvallista pohtia ja matkata avaruudellisissakin sfääreissä. Kolmikolla on taitoa ja valoisaa näkemystä ja uskon, että matkalle tarttuu vielä villejä ideoita kokeilla jotain uskomatonta, joka jää ajatuksiin pyörimään ainutlaatuisena Nallekarhut-soundina. Kiinnostavaa. Laulaja-lauluntekijä ja kuvittaja Ilja Karsikas on toiminut kotimaisen indiemusiikin tuotteliaana tekijänä jo pitkän ajan. Viime vuosina hän on sekä julkaissut soolomateriaalia omalla nimellään että toiminut yhtenä avainjäsenistä Vino Puu -yhtyeessä. Heleitä kitaroita, yksinkertaisesti mutta päättäväisesti etenevä basso sekä tuotannollisia lisäelementtejä – kuin kauneuspilkkuja musiikillisen maailman laajentamiseksi. Ilolla odotan! Uusi kotimainen indiebändi Nalle karhut on julkaissut kahdentoista kappaleen ja yhden skitin mittaisen debyyttialbumin Silmänkääntötemppuja. Duo kertoo tummasävyisen kappaleen käsittelevän elämän käännekohdissa esiin puskevaa kosmista yksinäisyyden pelkoa. Viimeisin innostuksen lähde on selkeästi löytynyt remixien ja yhteistyökokeilujen ääreltä. Silti näin isossa kokonaisuudessa tuotannollisesti ratkaisut voisivat olla mienoittama valssikomppi ottaa herkästi hypnoottiseen syliinsä lepäämään. Juuri debyytti-ep:nsä julkaissutta Moonwards-yhtyettä kuunnellessa huomaa olevansa jonkin todella kiinnostavan uuden äärellä. Henna Karin laulamat sanoitukset ovat elämässä kiinni ja ne yltävät helposti kuulijan kokemusperään asti. Ja en tiedä, minkälaista kuoppaa itselleni tässä kaivan kun kuvailen, että Moonwards saattaisi olla juuri se yhtye, jonka Courtney Love ja Kurt Cobain tänä päivänä perustaisivat. Jos joku vielä miettii, että onkohan se bändivetoinen rockmusiikki ikinä tulossa takaisin, niin Moonwardsin yhteydessä voi hymyillen todeta, että kyllä se on. Yhtyeen soinnissa käytetään myös lenkiinnon herpaantumisen välttämiseksi rohkeampiakin. Kyseessä on yhtyeen debyyttialbumi ja ymmärrän, että tällöin halutaan esitellä tuotantoa laajasti. Tästä esimerkkinä kappale Tanssi vaan, joka on yhteistuotanto elektronisen musiikin tuottajan Erik Bäckmanin kanssa. Ep:n kappaleet voisivat olla osa 90-luvun hittielokuvan William Shakespeare’s Romeo + Julietin soundtrackia. @meteli.net @metelinet @meteli SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NET. Vaikka laulua efektoidaan välillä runsaastikin, se ei missään nimessä etäännytä. Odotettavissa on myös tanssittavia remixejä biiseistä. Aiemmilta vuosilta hänet voi muistaa Marian Valinta -yhtyeestä
Haaveissa on soolokeikka Tavastialla, jossa hän on pariin kertaan esiintynyt Pretty-yhtyeensä kanssa. – Kyllä siinä on ollut hyvä fiilis, ja aina se on tietenkin kiva keikkailla hyvien tyyppien kanssa. – Olen pari kertaa jopa oksentanut ennen keikkaa jännityksestä. Tulevaisuudelta Jääsalo toivoo ”paljon keikkoja ja snadia nousua”. Jääsalo kertoo kaikkien biisiensä pohjautuvan hänen omiin tunteisiinsa. A-PUOLI Hene Jääsalo Musiikki auttaa setvimään vaikeita tunteita KUUNTELE TARKKAILULUOKKA -SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti G runge-yhtye Prettystä tuttu Hene Jääsalo on siirtynyt soolo tuotantonsa ensimmäisten singlejen myötä hempeän ja melankolisen pop rockin pariin. Hän oli sopinut näkevänsä ystäväänsä, mutta kun tapaamisen aika koitti, www.universalmusic.fi/ artists/hene-jaasalo ei siihen halusta huolimatta ollut voimia. Myös festarikeikat ja Helsingin jäähalli kiinnostavat. Tykkäsin enemmän siitä, että pystyin rämpyttämään perussointuja kirjoittamista varten. Se, että mulla on raskas grunge-bändi ei tarkoita, etten voisi jossain vaiheessa alkaa tehdä melodista poppia, Jääsalo sanoo. Jääsalo aloitti runojen ja sanoitusten kirjoittamisen kolmannella luokalla. – Mulla on kyllä nyt muutamia biisejä, jotka ovat niin henkilökohtaisia, että vähän jopa pelottaa äänittää ne. – Jos saisi sen puoliksi täyteen, niin kyllä mä olisin ihan tyytyväinen poika siinä vaiheessa. Biisi vähän kaipaili sooloa niin mietin, että pakkohan se hemmetti on Jussia kysyä kitaraan. Tulevat biisit ovat melodisuudesta pitävän Jääsalon mukaan sekä synkkiä että pirteitä ja eroavat soundillisesti jo ilmestyneistä sinkuista. Jääsalo on itse kuunnellut Ursus Factorya heidän ensimmäisestä ep:stään lähtien. Ei pidä hävetä sitä, että on paha olla, hän toteaa. Ei auta kuin mennä täyttä häkää sitä kohti ja olla rehellinen, se on tärkein juttu musiikissa. Toteamus kävi toteen viime syksynä, kun Jääsalo kiersi mukana Ursus Factoryn syyskiertueella. – Haluan vain, että mun musiikki tavoittaa paljon jengiä ja porukkaa tulee keikoille. Uutta musiikkia Jääsalo julkaisee alkukevään aikana, ja sitä on tarkoitus laittaa ulos useamman kappaleen verran kuluvan vuoden aikana. Joulukuussa julkaistu toinen sinkku Päiväuni syntyi Jääsalon kokeman uupumustilan ympärille. Itse biisinsä kirjoittava ja säveltävä artisti tykkää teksteissään tunnetilojen maalailusta. – Siitä tuli koko idis ”nähdään mieluummin vasta huomenna”, hän avaa kappaleen kertosäettä. – Narsistisesti en halunnut, että kukaan muu laulaa mun sanoituksia, niin jouduin sitten opettelemaan sen, hän naurahtaa. – Haluan tehdä erilaisia juttuja ja opiskella sitä, missä kaikessa voi kehittyä musiikin saroilla. Jääsalon debyyttisingle Stearii nia julkaistiin viime syksynä, ja sen julkkareita juhlittiin loppuunmyydyssä Helsingin Semifinalissa. – Mulla ei ollut ikinä tavoitteena olla mikään Slash tai muu kitaravirtuoosi. Biisillä kuullaan myös Jääsalon lempibändeihin lukeutuvan Ursus Factoryn Jussi Pelkosen ja Aleksi Ripatin soittoa. – Uskon siihen, että mielenterveysasioista ja kaikista rankemmista asioista pitää pystyä puhumaan, koska se on ainut tapa, miten ne alkavat setviytyä. – Olin puhunut rumpali Allun kanssa varmaan vuotta aiemmin. Hän oli sanonut, että jos tarvitsee äänittää kannuja jossain vaiheessa, niin tulisi erittäin mielellään. TEKSTI: EMILIA AHO ”Mulla on muutamia biisejä, jotka ovat niin henkilökohtaisia, että vähän jopa pelottaa äänittää ne.” K u v a: M er i B jö rn. Keikkaillessa Jääsalo kertoo pääsevänsä lähimmäksi onnellisuuden tunnetta, vaikka hän kärsiikin kaameasta esiintymiskammosta. Laulamisen hän aloitti pari vuotta myöhemmin. Kitaransoitto tuli kuvioihin 12-vuotiaana biisintekoa varten. – Siellä tulee olemaan sekoitettuna shoegazea, rokkia ja popahtavaa puolta. – Pidän runollisuudesta, vertauskuvista ja semmoisista ei niin suorista asioista todella paljon. Yleensä en pysty keikkapäivinä syömään mitään, mutta on se aina sen arvoista. – Ekan kerran jälkeen, kun näin heidät livenä, sanoin silloiselle kumppanilleni, että aion lämpätä tätä bändiä vielä joku päivä. 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja
INDIEILTAMAT Easter 2024 Edition Utopia, Humalistonkatu 8, Turku TO 28.3. WILMA HULDA HUIMA SALALIITTO KAKSIPÄINEN KOIRA MUSTA HANHI Liput: utopiaclub.fi. PELLE MILJOONA & PISPALA PUNKS SARPARANTA SAA KILJUA KATUJEN ÄÄNET SUUDELMAT PE 29.3. RADIOPUHELIMET KRYPTA JANNE WESTERLUND SUOSIKKI KÄRMES LA 30.3
Ihmiset halusivat tulla jääkiekkohalliin ohjelman nauhoituksiin kuulemaan tarinoita ja herkistymään niistä. Ihmiset istuvat nojatuoleilla, kertovat mahdolli simman liikuttavan tarinan, hymistelevät ja kehuvat bändiä. Yle viritti Elämäni biisillä nykymuotoisen musiikkiohjelman huippuunsa suosiossa mitattuna. Tällä palstalla olen jo vuosia sitten kirjoittanut siitä, miten taitei”Musiikkiohjelmia ei ole televisiossa pitkään aikaan ollutkaan. Tänä keväänä esimerkiksi Suuri seikkailu eli Suomen oma versio Selviytyjistä palaa televisioon. Musiikin monipuolisuudesta ohjelma saa pisteitä. Oli hieno veto laittaa lauantain parhaaseen katseluaikaan Good Boysin hillitön biisi ja musiikkivideo kolmannessa jaksossa. Suorastaan janoan nähdä parhaaseen katseluaikaan, kun suomalaiset juoksevat humalassa esterataa liukkaalla Ruotsin-laivan kannella ja menevät sen jälkeen laivan yökerhoon kuuntelemaan, kun Aikakone esiintyy. Vuoden 2024 alussa Levyraati tuli takaisin. Hänen Kuumilla hiilillä -kappaleensa musiikkivideo sai ensiesityksen ohjelman toisessa jaksossa. Oikeastaan musiikkiohjelmia ei ole tele visiossa pitkään aikaan ollutkaan. Olisi hienoa elää Suomessa, jossa televisiosta seurataan, kun ihmiset puhuvat taiteesta. On vain tunnepornoa, jonka oheistuotteena tarjotaan musiikkia. Näin uutisjuttuja, joissa kysyttiin, oletko innoissasi suosikkiohjelman paluusta. Voi olla melko varma, että kun ohjelman suosio hiipuu ja se lopetetaan, niin 10–20 vuoden sisällä sillä on ilo syntyä uudestaan, oli ohjelma miten hyvä tai huono tahansa tai nykyaikaan sopimaton. Levy-yhtiön näkökulmasta ohjelma nähdään järkevänä kauppapaikkana. Suomilove ja Laulu rakkaudelle ovat harjoitustöitä Elämäni biisin rinnalla. Mielellään vaikka intohimoisesti. Kaikki trendit osoittavat päinvastaiseen. Kulttuurijournalismi viihteellistyy ja menee yhä enemmän kohti tunteisiin vetoavia sisältöjä. En vain usko siihen. Tuoreita kasvoja vähemmillä sidonnaisuuksilla olisi kenties löytynyt. Kansainvälistä uraa hakuammunnalla ja heikoilla biiseillä rakentanut Robin oli vihdoin tullut järkiinsä ja julkaisi suomenkielistä musiikkia. Oli varmasti järkevää laittaa video televisioon ja muistuttaa Robinin olemassaolosta, vaikka kappaleen lämpömittari oli pahasti pakkasen puolella. En saa täysin kiinni uuden Levyraadin roolituksesta. Hyviä merkkejä on ilmassa. Hyvää mieltä ja feelgoodia kaikille. Haluan viihteeni lamanjälkeisenä, kylpyläni Katinkultana. Noin 300 000 ihmistä päätti ensimmäisen jakson jälkeen vastata, että he eivät ole innoissaan Levyraadin paluusta. Eniten ihmettelen Asko Kallosen mukanaoloa ja odotan, milloin hän sanoo ohjelmassa poikkipuolisen sanan jostain Warnerin artistista. I kuisesta elämästä haaveilevien kannattaa keksiä jokin tvformaatti. Ylen radio-ohjelma Levylautakunta toimii, sillä siinä ei ole kuvan ja kasvofiilistelyn taakkaa. Ensimmäisen jakson jälkeen mielipiteitä on löytynyt enemmän, mutta samalla katsojaluvut ovat laskeneet tasaisesti. En usko uuden Levyraadin kestävän kuin korkeintaan kaksi kautta, jos sitäkään. On vain tunnepornoa, jonka oheistuotteena tarjotaan musiikkia.”. Jotenkin epäilen, että kuitenkin ilman sitä shamaaniukkoa, joka yli 20 vuotta sitten puhui jaksojen lopussa omituisia ja jota kisaajat katsoivat hämmentyneinä. Etenkin debyyttijakso oli löysä eikä tarjonnut oikein lainkaan mielipiteitä, joihin ohjelman viehätyksen pitäisi perustua. Miljoona ihmistä katsoo, ja ylikin. Kukaan ei kysy, vaan kerron silti: eniten odotan sitä, että Passi ja hammasharja tulee takaisin. Osa biiseistä onnistuu yllättämään, mutta keskustelu ei. Ihmisillä on aikaa keskustella musiikista, koska käytössä on pelkästään se olennaisin: ääni. En oikein vieläkään tiedä, olenko. Onneksi vanhat jaksot löytyvät yhä netistä. Kehityssuunta näyttää yhä samalta. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Levyraati herätettiin henkiin ja kohta lopetetaan taas lijahaastatteluissa mielenterveyden sijaan oikea tabu on itse taide. Musiikkiohjelmat eivät ole enää pitkään aikaan pärjänneet mieli piteisiin nojaten. Olen toisinaan ammatissani toimittajana huomannut, että ihmiset eivät halua kuulla mielipiteitä musiikista
13. L7 Armand Hammer · Chelsea Wolfe · Derya Y?ld?r?m & Grup ?im?ek Ismo Alanko yksin · Julie Byrne · Karri Koira · KUUMAA Lauri Haav · Pariisin Kevät · pehmoaino · The Armed · Vesta Yona · yunè pinku (live) Aaro630 · Asa · Elsi Sloan · emma & matilda · F · Good Boys Huora · Iisa · Janne Westerlund · Jesse Markin · Joalin Knife Girl · Luukas Oja · M · Oranssi Pazuzu · Pekko Käppi & K:H:H:L Räjäyttäjät · Tinyhawk & Bizzarro · Viitasen Piia · Virta · Yeboyah. L7 Armand Hammer · Chelsea Wolfe · Derya Y?ld?r?m & Grup ?im?ek Ismo Alanko yksin · Julie Byrne · Karri Koira · KUUMAA Lauri Haav · Pariisin Kevät · pehmoaino · The Armed · Vesta Yona · yunè pinku (live) Aaro630 · Asa · Elsi Sloan · emma & matilda · F · Good Boys Huora · Iisa · Janne Westerlund · Jesse Markin · Joalin Knife Girl · Luukas Oja · M · Oranssi Pazuzu · Pekko Käppi & K:H:H:L Räjäyttäjät · Tinyhawk & Bizzarro · Viitasen Piia · Virta · Yeboyah Peggy Gou Jungle Frank Carter & The Rattlesnakes Fontaines D.C. – 15.6.2024 HELSINKI, NORDIS sidewayshelsinki.?/liput @sidewayshel #sidewayshel Peggy Gou Jungle Frank Carter & The Rattlesnakes Fontaines D.C
Bileistä se kertoo, ja rakkaus jutusta, joka saattaa olla pelkkää seksiä tai sitten ei – ja joka jää vaiheeseen. Itse olin juuri muutta nut Rovaniemeltä Helsinkiin, ja useimmat lähipiiriläiseni joko tulivat vastaavasta taustasta tai olivat helsinkiläisinäkin ulkopuolisia suhteessa yleiseen tohinaan. ”Muka uimasta olit tulossa / Kaihtimet auki ja pukematta / jätit tahallaan, kun halusit et näkisin”, hän tulkitsee ja jää kuitenkin miettimään naisen motiiveja ja omiaan: ”Mitä sä aiot. Mutta kiinnostavampaa voi olla etsiä heijastus vaikutuksia. Vähän hienovaraisempi rinnakkaisteos samalla albumilla on The Best Of Mozart, musiikillisesti sen aikaisen Karman melodisimpia kappaleita. Vokalistin itseironialla höystetty korskeus kukoisti näillä alkupään levyillä. Mehän emme olleet mitään millennium nuorisoa. Mutta myöhemmin illalla ranta saunalla juopunut mimmi kuiskailee kertojalle rakkauden sanoja: ”Sä riität.” Tulee fyysistäkin lähentymistä: ”Reidelleni sä lasket kätesi / Asenteesi teet aivan selväksi.” Kertojahahmo – joka eittämättä muistuttaa Ylppöä – esiin tyy ulkopuolelta tulevana valloittajana. Tietysti se on myös hieman sovinistinen ja aika itse rakas, koska sellaista oli 2000luvun taitekin. Kuvitteellinen ja epäuskottava ”The Best Of Mozart” on himojen kohteen ainoa levy, minkä on tarkoitus asettaa nai nen paikalleen sivistystä ja hyvää makua opitusti teeskente levänä perimmiltään tyhjäpäänä. Herra Ylppö ja karmalaiset olivat tietysti satakuntalaisina lähtökohtaisesti ulkokehällä hekin, mutta joitakin vuosia vanhempia, ja Ylppöhän taisi liikkua pintapiireissä paljonkin ja sitten kirjoittaa kokemuksistaan lyriikkaa, jonka tyylilajia alkoi jossain vaiheessa kutsua ”reality rockiksi”. Missä kaikissa kulttuurituot teissa ajan henki tuntuu mutkan kautta. Kertoja poistuu paikalta ja tuntee äkillisen raskaasti junt taavassa väliosassa turhautuneisuutta: ”Viihdy en enää mis sään!” Sellaista on olla paikkojen ja yhteiskuntaluokkien välissä, ja tulkitsenkin The Best Of Mozartin salaa luokkatietoiseksi biisiksi. 18 SOUNDI SOUNDI PB Maj Karman Kauniit Kuvat: The Best Of Mozart (2000) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Millenniumin miessankari luokkatietoisuuden asialla teinen. Tai korkeintaan meidät oli pakotettu sellaiseksi. Terävänä tilannekuvauksena se avaa kuitenkin hersyvän ikkunan tietyn ikäpolven tiettynä aikakautena kokemiin kipupisteisiin. Ilman muuta Ylppö oli kuitenkin miessankari, vaikkakin haavoittuva. Tätä kuvastaa hienosti juuri The Best Of Mozart, joka on melko selväpiirteinen skenaario ja samalla moniselit Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Sellaista on olla paikkojen ja yhteiskuntaluokkien välissä, ja tulkitsenkin The Best Of Mozartin salaa luokkatietoiseksi biisiksi.”. Tämänhän voi ajatella sijoittuvan vaikka Espoon kultahammas rannikolle, bilettäjien olevan niitä nuoria menestyjiä. Sitä edustaa esimerkiksi mainio Very Important Person kutsuvierasjuhla kuvauksineen. ”Nämä ihmiset tietävät, mitä on tunnelma”, määrittelee kertoja juhlien luonteen varsin sarkastisesti. Pintaporukoiden halveksunta kiteytyy biisin nimes sä. Paikalla on nainen, joka on kertojasta kiinnostunut. Minä ja ystäväni kuuntelimme sitä tuolloin paljon, kävim me keikoillakin. Sille naurettiin ääneen, koska nauruhan on altavastaajan asemassa olevan parhaita vastahyökkäysaseita. Emme vielä tienneet Ylpöstä liikaa. Häiriö Piirisen mietteliäs, lyhyt kita rateema hallitsee biisiä siinä missä Ylpön jykevä ulosantikin. Ylimielinen asenne suhteessa ”stadin piireihin” voimaannutti meitä maakuntien nuoria. Niistä keskeisimmäksi nousee Ääri, joka ilmestyi alkuvuodesta 2000, näkökulmasta riippuen tiettyjen kehitys kulkujen polttopisteessä tai rappioksi taantuvassa vaiheessa. Kertojahahmo on päätynyt vähän päheämpiin kemuihin, mistä todistavat ihan yksittäiset avainkäsitteet: on koko nainen talo, kallioita, rantasauna ja uinti mahdollisuus. Vaikea näitä olisi tietysti sivuuttaakaan. K un mietitään millenniumSuomen ajankuvaa, nostetaan usein esiin tyypillisen kliseistä kuvastoa sieltä ITkuplan ja Helsingin ensimmäisten akvaariokuppiloiden suunnalta. Tähänkö jäisin?” Tästä naisesta on kiinnostunut moni muukin. Toi saalta hän tuntui olevan paljaana kokemansa vieraantunei suuden äärellä. Mielestäni esimerkiksi Maj Karman Kau niiden Kuvien musiikissa ja Herra Ylpön teksteissä ja persoonassa tuon aikakauden levyillä
Myös jatko Hey What on ylimusiikkia. Auttaa keskittymään sekä myös unohtamaan. Inspiroi soittamaan kaikkia mahdollisia soittimia ja kovaa. Levy, joka on tatuoitu sieluun. Ihana olla elossa samaan aikaan. Bändissä jokainen duunaili omia osuuksiaan rauhassa kotona, ja vähemmän treenailtiin yhdessä. Kirjoitan musiikkia enemmän kuin koskaan. Jos aikaa jää The Holyn sitoumuksilta, valmistelen soololevyä. – Yhtyeen kesken on ajoissa sovittamista. Rumpaleilla Eerolla ja Mikolla on monia eri bändejä ja Pyryllä on myös sooloalbumi kitarainstruja tekeillä. Suomen ohella meillä on erilaisia settilistoja eri puolilla. Klassikko joka kestää aikaa ja merivettä. VOIMAKUUNTELUSSA LÄNDMARKALBUMIA KOOSTAESSA Aphex Twin Drukqs Tukipilari jo vuosien takaa johon aina palaan, kun en pysty oikein kuuntelemaan mitään. – Jonkin verran jäi se isolaatio päälle. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Eetu Henrik Iivari LEVYSTÖNI MIELUISIN LIVETALLENNE ALBUMI, JONKA TEOSSA TOIVOISIN OLLEENI MUKANA Perfume Genius No Shape – Järjetön mestariteos. Itse ”harrastan työssäkäyntiä” uudella Tanssin talolla äänimestarina, mikä myös laajentaa laulunteon palettiani. Brutaali ja musertava. Se oli rankkaa, ja jäätiin vielä kymppitonni pakkaselle. Sen olisi pitänyt olla tämä. Tekstien näkökulma on kiehtova. Myöhemmin oma fokus siirtyi laulujen kirjoittamiseen ja Bowie & Dylan jyräsivät kaiken, mutta tästä se lähti. – The Incredible Ibexistä tuli ankkuribiisi levylle, ja iso kokemus itselleni. Entistä harkitummin toimitaan, ettei käy niin kuin kaksi vuotta sitten, kun kävimme Euroopassa erikseen kuutena peräkkäisenä viikonloppuna. LEVY, JOKA KYTKEYTYY SELVIMMIN MUUSIKOKSI RYHTYMISEENI The Mahavishnu Orchestra With John McLaughlin Inner Mounting Flame – Nuori mieli ei ollut valmis ja vaikuttui iäksi. Aiheita ei tarvitse hakemalla hakea, nyt kun ei eletä missään yltäkylläisyyden tylsyydessä. Joku levy täytyisi saada seinälle, millä lesoilla vanhana: I Was There. – Laulujen teko venyi tälle vuodelle asti, vaikka ensimmäinen kappale syntyi jo vuoden 2020 koronasulun aikaan, Eetu toteaa. Jokainen tuotannon osa-alue ja taiteilija satumaisesti synkassa. PME-levymerkin ja manageritoimiston kanssa tehdyt sopimukset vaativat vuoden odotuksen ennen kuin albumin tekoon pystyttiin aktivoitumaan kunnolla. Levylle pyrittiin nyt lataamaan paljon liveenergiaa. Eikä siitä muutettu nuottiakaan. Junun oli ensimmäinen kulminaatiopiste. 20 SOUNDI Low Double Negative – Uskomattoman kaunis ja koskettava. Keik(The Holy) kailumme painottuu Manner-Eurooppaan, jossa yleisöltä saa helpommin vastakaikua. LÄHEINEN ALBUMI KITARISTIN JA LAULUNTEKIJÄN INNOITTAJANA Shye Ben Tzur, Jonny Greenwood And The Rajasthan Express Junun – Jonny inspiroi laajentamaan näkemystä rockmusiikin kaanonista jo Radioheadin aikoina ja inspiroi edelleen. Se liikehdintä ja elehdintä antaa biisi-ideoita luomisprosessiin, entistä raikkaampaan ja liikkumiseen innostavaan musiikkiin. Lisääkin on tullut ja varmasti on tulossa. Daniel Norgren Live – Danielin vaikuttavimmat kappaleet yksinkertaisen kauniisti esitettynä. Hyvä fiilis saada homma ulos ja päästä esittämään livenä. (K:H:H:L) V asta The Holyn kolmosalbumin Ländmark julkaisua ja kiertuetta odotellessa yhtyeen laulaja/lauluntekijä Eetu Henrik Iivari oivaltaa bändin olleen kasassa pyöreät 10 vuotta. Silti suurempi juhlan aihe on bänditoimen paluu ”uuteen normaaliin” korona-ahdistuksen jälkeen. Vastuu jakautui paremmin ja kollektiiviset päätökset syntyivät nopeasti. LEVY, JOKA TUO MIELEEN VARHAISVUOTENI HÄMEENLINNASSA AINOA LEVY, MITÄ KUKAAN TARVITSEE ALBUMI, JOKA ON VIIMEISIN VAIKUTTAVA LÖYTÖNI Young Fathers Heavy Heavy – Yhtyeen kappaleiden muotokieli on jotain aivan muuta. – Keikkakalenteri alkaa pikku hiljaa täyttyä – kourallinen kotimaisia ja Ranskaankin jo muutama. Mitä enemmän kuuntelen, sitä vähemmän ymmärrän. Viikonloppuisin sekoilua ja läträämistä. K u v a: To m R o el o fs. Beach House Teen Dream – Nuorison ekat bändikuviot saatu käyntiin ja treenikämppä hustlattu teollisuusalueelta. Kuunnellessa irtoaa hieman ruumiista ja on todella vaikeaa palata takaisin. RIP Mimi Parker. Nyt pyritään olemaan yhtäjaksoisemmin tien päällä. Sellainen tulokulma, että otot, soundit ja kokonaisuus olivat harkitun raa’at, puhdasta energiaa. Rööki palaa aamuyöstä sisällä ja taustalla soi I’ll Take Care Of You. Like There Was A Door on maailman surullisin kappale ja yksinäinen pianoesitys kruunaa kokonaisuuden
2 7 4 8 3 9 3 2 | p o w e r s o u n d . f i Legendaarisen Orangen kitaraja bassolaitteet kokeiltavissa liikkeessämme!. P o w e r S o u n d K y | J o k i o i s t e n t i e 9 9 3 , 3 1 4 1 S o m e r o | p u h
Into lopahti vas toinkäymisiiin strategisella hetkellä. Muiden silmissä hän on ennen kaikkea bändin kitaristi sekä Mokomaa, Stam1naa ja montaa muutakin merkittävää suomalaista rocknimeä julkaisevan Sakara Recordsin toimitusjohtaja. Voi kuitenkin sanoa, että Tavastia klubilla sattumalta tavatun Annalan kelkkaan hyppääminen 90luvun loppupuolella oli oikea ratkaisu. Näillä sanoilla Tuomo Saikkonen kuvaa rooliaan Mokomassa. Erityisen paljon sitä on kitaristi Tuomo Saikkosella, joka on profiloi tunut Mokomaa julkaisevan Sakara Recordsin pääjehuna. Lupaava ura oli noususuhdanteinen, mutta matka undergroundista rockbisnek seen ei tuolloin onnistunut suunni telmien mukaisesti. – Mummolan alakerrassa oli enon bändin treenikämppä. Itse hän pitää yhtenä tär keimpänä tehtävänään sparrata ja jalostaa pääasiallisen biisinkirjoitta jan luovaa puolta. M okoma henkilöityy ansaitusti solistiinsa Marko Annalaan, jonka aivoituksia bändi ensi sijaisesti välittää. Hän on myös keulakuvana se mies, jolta yleensä kysellään mitä bändille kuuluu. 22 SOUNDI Teksti: Antti Luukkanen Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu Kätilö, fasilitaattori ja avustaja. Rumpujen ja basson kuminaa on mummola reissuilla vedetty systeemiin vauva ikäisestä saakka. Sakaran tarina puolestaan laitettiin koviin kansiin Petri Silaksen kirjoittamaan 20vuo tishistoriikkiin. Hänen roo linsa on kuitenkin paljon sitäkin laajempi. Vaikka Mokoma aikoinaan aloittikin hänen sooloprojektinaan, se muuttui hyvin pian esikoisalbu min jälkeen oikeaksi bändiksi, jonka jokaisella jäsenellä on merkitystä. Koronavuodet meinasivat sam muttaa Saikkosen innon, mutta niin vaan maaliskuussa ilmestyy uusi Mokomaalbumi Myrsky, joka nimensä mukaisesti tarjoaa purevaa ja tuulista menoa. Saikkosen oma luova puoli ryöp sähti valloilleen jo nuorena, kun hän ”Näen enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia” TUOMO SAIKKONEN: yritti teiniikäisenä aloitetun metal libändi Mind Riotin kanssa kanssa kaikkensa lyödäkseen läpi. Mikä innosti Tuomo Saikkosta musiikin pariin lapsuusiässä. Alkuun oli jännit. Vaikka Saikkonen on luonteel taan herkästi innostuvaa Annalaa tasaisempi, on hänen mie lestään tärkeää, että kaikki ideat ote taan huomioon ja testataan, olisiko niistä tulevaisuuden hittibiiseiksi
SOUNDI 23
Marko oli tehnyt silloin ekat demot ja meihin uskotaan. Sitten Marko pelasti mut. Mind Riot, jossa tuolloin soitit, ei ollut skenen perusbändi, vaan ta voitteena oli avoimesti jotain uutta ja erilaista ilmaisua sen ajan thrash/ death metal skenessä. Oli iso koulu ja paljon poikia, joita kiinnosti soittaminen. Mutta silloin olin jo lyönyt henkisesti hanskat tiskiin. – 90-luvun puolivälissä siinä alkoi olla lupauksia. Mutta eipä se sitten mennyt niin. Mainitsit taipumuksesi päs märöintiin. Halusi olla kaikessa mukana. Aina piti olla jotain originaalia. Kielisoittimet oli saavuttamaton asia. Mind Riot edusti 1990-luvun alusta sen puoliväliin eteläkarjalaista death/thrash metalia monia kollegoita haastavammalla kulmalla. Kaikki meni päin helvettiä. Se oli pre-internet-ajassa niin kansainvälistä ja vuorovaikutteista kuin vain joku skene voi olla. – Sitten rupesi poreilemaan vähän vanhempien ikäluokassa. Sitten Marko pelasti mut.” Se antoi pohjan sille, mitä tässä on nyt myöhemmin tapahtunut. Undergroundtoiminta perustui aktiivisuuteen, jota sinulla riitti. Ei ole kovin vaikeaa: pum-pum-pum, painat vaan kolmosväliköstä. Tehtiin sen jälkeen demo, jonka perusteella Spine oli jo sainaamassa meitä, Ville Valo halusi tuottaa mun biisejä ja siinä rupesi olemaan sellaista tohinaa. K u v at : Tu o m o Sa ik ko se n ko ti al b u m i. – Oltiin äärimmäisen tosissaan. Aina kun he eivät olleet paikalla, olin hakkaa massa rumpuja ja tutustumassa muihin kiehtoviin härveleihin. Olin jotain 12-vuotias, Marko ehkä 15, kun ollaan ekaa kertaa tavattu. kolasi lapsen innolla muun muassa Napalm Death -covereita. 90luvun alussa kotipaikkasi Joutsenon lähialueilla vaikutti ainakin hc/punkyhtyeitä, kuten Käskynanto ja Riistanhoito yhdistys. ”Olin jo lyönyt henkisesti hanskat tiskiin. Erityisesti on jäänyt mieleen se, kuinka veljeni Teemu äänitti demoja meidän navetassa, Riistanhoitoyhdistykset ja Käskynannot on meillä äänitetty. Näin mä olen sen myöhemmin keittiöpsykologisoinut. Siihen saakka oltiin oltu ahdistuneita jossain pienellä paikkakunnalla, missään ei ole ketään, ei ole mitään kontakteja. – Rumpuja tuli hakattua, koska eno oli rumpali. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu tävää ja vähän pelottavaakin, mutta samaan aikaan myös kauhean kiehtovaa, mitä eno siellä kavereineen röökin ja kaljan käryssä teki. Markosta tulee stara ja me ollaan siinä komppailemassa. Yhtäkkiä lähetellään kirjeitä johonkin rapakon taakse, keskustellaan samanhenkisten ihmisten kanssa. – Oltiin suurella levy-yhtiöllä, levybudjetti oli jotain 200 000 markkaa. Ruvettiin saamaan vastakaikua tokan levyn (Inferno Go-Go, 1996) kohdalla. Tuntuiko teistä oikeasti niin pahalta. Mä olin aina vähän sellainen pikkupoika, joka yritti uida messiin. Siinä kaikki. Miten muutos käytännössä tapahtui. rupesi olemaan semmoista meininkiä, että ostettiin levyjä ja kuunneltiin metallia, bändejä perusteltiin. Oliko kun nianhimo mukana heti alusta läh tien. Tulin Valun äänitysten loppuvaiheessa mukaan keikkakitaristi-nimikkeellä. Soitettiin kuitenkin yhdessä keikkoja ja tykättiin olla kimpassa. Kyllä siitä tuli paineita. Aika kunnianhimoista se oli niillä kyvyillä ja aika usein se meidän musa menikin täysin ohi. Ei enää ollut vain Markon visioita, vaan niistä tuli yhteisiä unelmia. Ryhmäydyttiin voimakkaasti, ruvettiin ehkä vähän unelmoimaan asioista yhdessä. Ensimmäinen oma musiikillinen juttu ja ponne soittamiseen itse tuli klassisesti Kissin myötä joskus 6–7-vuotiaana, kun Alive II teki vaikutuksen keskiaukeamakuvallaan. Bensa loppui moottorista juuri potentiaalisen läpimurron kynnyksellä. Halusi vastata odotuksiin ja uskoa siihen koneisTulevalla Mokoma-kitaristilla soittamisen riemu oli valloillaan jo alaasteiässä. – Se tuli hyvin orgaanisesti. Olarissa oli ollut bändikerhoja. Siitä tuli ehkä mulle sellainen roolikin päsmäröidä, iskeä jätkille soittimia käteen. Ja sitten kun se Kiss tuli, niin ehkä silloin huomio kiinnittyi ensimmäisenä kitaraan, Paul Stanleyhin ja Ace Frehleyhin. Kaikkia niitä tuli silloin kuunneltua. kova. En tiedä, tuliko se jankkaus siitä, että arvioissa hoettiin aina sitä, onko bändi ”original”. Muut soittajat vei omat instrumenttinsa aina veke treenikämpältä. Eka levy oli kaupallinen floppi eikä keikoille tullut ketään. – Silloin kun muutettiin sinne, olin neljännellä luokalla. – Fuck Off And Die – oli ensimmäinen bändi kuudesluokkalaisena. Soitettiin Napalm Death -covereita koulun diskossa. Veli on pari vuotta vanhempi eli niillä – Se tarjosi mahtavat eväät itsensä toteuttamiseen. Ei koskaan soitettu covereita eikä ikinä ollut sellaista, että ”tehdään sellaista kuin Entombed”. Lauloin pari stemmaa ekalle levylle. Vaikka olen syntymäujo ihminen, niin ehkä sitä kautta tulee se vastapaino mennä lavalle ja nostaa nyrkki pystyyn, olla siinä fronttauspaikalla. Kun muutettiin Joutsenoon, olin järkyttynyt, kun kukaan ei soittanut. Led Zeppelin ja muutamat muut rokkilevyt sieltä löytyi, loput oli soulia ja funkia. Oli vimma, että ei voi tehdä sitä, mitä joku muu on jo tehnyt. Meininki oli... – Teini-ikäisenä alkoi tulla se punkosasto. F.O.A.D. Siihen tarjosi hyvät edellytykset 90luvun alun ja puoli välin death metalin DIY kulttuuri kirjeenvaihtoineen, tape treidauk si neen ja pienlehtineen. Miten kitara valikoitui instru mentiksesi. – Toki myös enon levyhylly oli tosi tärkeä siellä ihan varhaislapsuudessa. Sen ajan mittakaavassa maailma oli auki. Varmaan se lähensi meitä. Millainen oli ruohonjuuri tason eteläkarjalainen rockskene nuoruudessasi. Mutta yritys hyvä kymmenen. Mainitset Sakarahistoriikissa, että oli tärkeää saada karistettua ”häviäjän leima”. Silloin olen tutustunut Annalaan. Kyllä mä sainkin kavereita mukaan siihen. Tyyli oli siihen mennessä jo käynyt läpi viilauksia keveämpään ilmaisuun. F.O.A.D. Mokoman ensimmäinen levy Valu (1998) oli käytännössä Markon soolo, mutta oikea bändi Mokomas ta tuli jotenkin puolihuolimatto masti. Sitä ei käytännössä markkinoitu, kun levyyhtiö lakkautettiin. Oltiin yhdessä uskottu siihen ekaan levyyn. Varmaan se on myös minussa
Kurimuksesta on alkanut Suomen oloissa aika poikkeuksellinen ura, sillä Mokomalle ei ole sen jälkeen tullut laadullisia tai kaupallisia aallonpohjia, joiden luulisi olevan väistämättömiä. Silloin kun se meidän musiikillinen oivallus tuli, ja kun rupesi Takatalvia ja muita syntymään, niin muistaa kuinka se 90-luvun alusta tuttu tunne palautui. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Mokoma oli jo vakiinnuttanut asemansa suomalaisen raskaan musiikin kentässä. Hän oli ollut jo Käskynanto-aikoina – ja viimeistään Slumgudgeonissa – legenda. K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: Tu o m as Jä rv el ä ”Meillä taide voittaa aina taloudellisen itsemurhankin uhalla.” K u v a: M o ko m an ar k is to. SOUNDI 25 toon. Itse ainakin hahmotti, että meitä pidettiin sellaisena CMX:n perässähiihtäjänä. – Mistä se häviäjän leima sitten tuli. Olin tosi fiiliksissä ja otettu, kun pääsin sen bändiin soittamaan. Ja sitten tehtiin sellaisia levyjä kaksi. Aina voi suhteilla saada jotain korvapareja hörölle, mutta se, tapahtuuko mitään, vaatii aina hittejä, hyvän tuotteen. Kaupallisia tai taiteellisia notkahduksia ei tullut. – Odotuksista huolimatta levyt ei myyneet mitään. Siinä asiat loksahtivat hyvin paikalleen, mutta olihan silläkin merkitystä, että ensimmäinen Sakaralevy Kurimus (2003) oli erinomainen, mutta myös erilainen levy. Tuli hillitön usko omaan juttuun: tämän kun pääsee esittämään jengille, niin päät räjäh telee! Silloin tuli se asenne, että ihan sama mitä muut on mieltä, mutta tämä ajetaan pihalle tavalla tai toisella. Uskoin Markoon tosi paljon. – Niistä kantimista sitten hyljättynä ja epäonnistuneena lähdettiin rakentamaan sitä omaa polkua Sakaran kanssa. – Kyllä se sisältö tässä leikissä merkkaa eniten. EMI tiputti meidät, arvostelut oli paskoja. Mokoma-kitaristit Saikkonen ja Kuisma Aalto läpimurtolevy Kurimuksen äänityssessioissa Hämeenlinnassa. Puhdasveristä suomenkielistä thrashia ei ollut tehty käytännössä ennen sitä. Maaliskuussa ilmestyy kiukkuinen Myrsky-albumi. Hänet oli tiedetty kivikovana riffinja biisintekijänä. Ajan mittaan sitä kuitenkin syntyi. Siitä tuli kaikkivoipaisuuden fiilis. Koronavuosina Mokomalla riitti taistelutahtoa tiettyyn pisteeseen asti, kunnes jaksamiselle tuli raja. Umpikujasta päästiin ulos myöntämällä itselle lupa luovuttaa, jos uutta materiaalia ei syntyisi. Mutta jos se musa ei liikuta, niin ei tapahdu yhtään mitään. Ei ollut mitenkään voittajaolo. Ei ainakaan niin vakuuttavasti
Siitä tuli matskua, josta ollaan tosi ylpeitä. Kyllä ne on pysynyt erillään. Varsinkin kun ravintolat oli auki, mutta esiin tyjiä sinne ei saanut tuoda, koska se oli vaarallista. ”Niin, se on siis Dduuri”. Johdat Mokoman levy-yhtiötä, mutta olet muusikkona myös hyvin tietoinen musiikintekemisen luovasta puolesta. Koska uusi Myrsky-levy alkoi hahmottua. – Levyyhtiöbrändi alkoi muodos tua siinä vaiheessa, kun Stam1na tu li mukaan ja oli enemmän julkaisu ja takana. – Koronaaikaan Markollakin oli enemmän aikaa räplätä kitaraa koto na. Mind Riotissa pääsin antamaan sen, mitä musta irtoaa. Aina mä olen tehnyt muita töitä. Mutta kyllä mä aika pian sen Sakara Tour nollakutosen jälkeen tajusin, ettei me löydetä tällaisia bändejä enempää. Äänitteet kävi yhä kaupaksi, vaikka keikat hyytyi. Onko tässä mitään jär keä, tehdäänkö me vielä levyjä. Esimerkiksi menestykseksi osoittautunut Stoned Statues halusi levyttää nimenomaan juuri teille, ja se on Sakaran näköinen bändi. Koska mielestäsi Sakarasta tuli brändi, jolla on muutakin arvoa ja merkitystä kuin levyjen julkaisija. Siihen astihan se on pelkkä hieno graffa. – Näen enemmän mahdollisuuk sia kuin uhkia. Mutta biisejä rupesi tulemaan. Jättääkö se teille muille ilonpilaajan roolin vai lähdettekö mukaan innostukseen. Sitten se päätyy bändille ihmeteltäväksi. Se kiertää sitä lasivaasia ja aina samassa kohdassa hoksaa, että ”ai vitsi miten hieno maisema”. > Soundi-haastattelu – Siinä vaiheessa mulla oli jo ta voitteena, että haluan tästä työpai kan itselleni. Jos ei ole draivia viedä asiaa eteen päin, niin ei tehdä. Olen mä senkin jälkeen aina osallistunut tarvittaessa. Vähän niin kuin improvisaatioteatterissa: mitä tahansa toinen heittää, siihen pitää lähteä mukaan. Äänitettiinkin levy kah dessa osassa. – Mutta kun se aina vaan lykkään tyi ja kun lopulta näytti, että nyt ne keikat alkaa, niin sittenkin ne vielä peruttiin. Ensin tietysti kirpai si, kun keikat peruttiin. Jos ei tule koskaan enää levy jä, niin sitten ei tarvitse tulla. Sil loin luovuttiin tasaisesta syklistä. Jos tulee vain ep, tulee vain ep. Ei pidä antaa sille tunteelle valtaa, vaan hypätä mukaan. – Meillä taide voittaa aina taloudellisen itsemurhankin uhalla. Silloin se alkoi näyttää siltä, että jos tämä oikein hienosti menisi, niin tästä voisi tulla itselle oikea työ. Jos meillä on joskus julkaisun verran biisejä, niin julkaistaan. Olin tullut siinä mielessä valmiiksi. Jengi kuun teli kuitenkin Spotifysta edelleen meidän musaa. Pallotellaan, jos se tuntuu Markostakin hyvältä idealta. Silloin vain tehdään. En mä näe sitä kauhean mielekkäänä. – Kyllä me käytännössä aina läh detään mukaan. Jotain me ollaan tehty oikein, jos artistit keskenään juttelee, että noilla olisi kiva olla ja noiden meininki näyttää ulospäin sellaiselta, että ne tietää, mitä ne tekee. Ollaan verrattu sitä kultakalan muistiin. Teidän kokoluokan bändille keikkojen peruuntuminen on iso taloudellinen ongelma. Nyt homma toimii jo toisinpäin. Hänen muistinsa toimii eri lailla kuin keskimääräisen ihmi sen. – Lanseerattiin se aika isosti Kurimuksen aikaan, vaikka ei siinä silloin ollut vielä mitään brändi lupausta. Myö hemmin voi miettiä, onko kaupal lisia edellytyksiä. Varmaan vuoden, puolitoista kesti se yrittäjän intoilu. Sitten mentiin kämpille viimeistelemään loppuja ja siitä puolen vuoden päästä teh tiin loput. Edellinen Mokoma-levy Ihmissokkelo ilmestyi juuri koronapandemian ollessa voimissaan vuonna 2020. Mä en ainakaan muista, että olisi ikinä päästetty sitä ajattelua mukaan, kun ollaan bän dillä tekemässä uutta musaa, että hei, tämä tulee toimimaan radiossa tai tämä on kova keikkaleka. Tuli tunne, että meitä ei arvosteta. Pari yksittäistä biisiä olen tehnyt itse. Siinä olisi kiva olla mukana, mikä merkkaa tietysti mulle tosi paljon. – Marko tekee joskus aika valmii takin biisejä, mutta tosi usein myös niin, että hän ottaa vaan kitaran ja nunnuttaa sanelukoneeseen jonkun pienen melodianpätkän. – Kyllä mä siitä isoimman ansion annan Markolle ja hänen luonteen laadulleen. Tehdään ne helmet mitkä tulee. Tuntui, että tämä on täysin järjetöntä. Stam1nan Novus Ordo Mundi (2021) oli just julkaistu ja olin tuottanut striimijulkkarikeikan niil le. Tai ket ja muut jelppasi siinä henkilö kohtaisessa talouskurimuksessa. On ymmärrys, että sitä pitää vaalia, vaikka kyynisen sy dämen ensimmäinen reaktio on, et tä äh, toi on kuultu miljoona kertaa. Sitä myöten se alkoi saa da sen tarinan taustalle ja sen brän din polttomerkinnän, mitä se pitää sisällään ja mitä se tarkoittaa. Unelmieni työ, mihin olin koko aikuisikäni käyttänyt, ei ollut minkään arvoista. Hänellä on lapsenomainen kyky in nostua yhä uudelleen niistä samois ta jutuista. Oli tosi siistiä läntätä vaan se siihen levynkanteen ja mainoksiin. Paloissa ja hyvin tiedosta en, että tämä saattaa löpsähtää mil loin tahansa. Silloin mulla tipahti. Voiko kaupallinen ja luova puoli ajautua konkreettiseen ristiriitaan: mitä jos luovuus yllyttäisi kaupalliseen itsemurhaan. Siitä voi olla ylpeä. Musta ne on aina parempia biisejä, missä ollaan tehty selkeästi jätkien kanssa yhteistyötä. Onko se mielestäsi tärkein musiikillinen roolisi Mokomassa. – Pikkuhiljaa aina joku setti biise jä tallennettiin parin–kolmen vuo den aikana. Muotoilen siitä meidän bändille sopivaa mu siikkia. Olen kätilö, fasilitaattori ja avustaja. Mutta kun koko kuviota oli ehtinyt vähän ai kaa hämmästellä, niin rupesi miet timään mitä mahdollisuuksia meillä on, striimihommat ja muut. En ole koskaan ajatel lut, että eläisin pelkästään musiikil la. Hänelle ei tule kyynis tymistä yhtä nopeasti kuin keski määräiselle jampalle, vaan jaksaa ai na innostua samoista jutuista, jotka joku on miljoonaan kertaan tehnyt. Meni aika pitkään, että palautui usko yhtään mihinkään. Miten se vaikutti luottamukseen jatkaa. Laitetaan ne talteen, palataan asiaan, kun tulee lisää. Sta m1nan mukaantulon myötä tajusi, että tässähän on tällainen juttu. Tai vaikka hän olisi itse tehnyt. Ensin tehtiin viisi bii siä valmiiksi asti. Itse ajatteli sen enemmän sellaisena omakustanne toimintana.. Se on ollut tosi kiva kuulla esimerkiksi Stoned Statuesilta. – Silleen mä olen sen ajatellut jo silloin ihan alussa. Niitä pitää tukea ja kasvattaa. – Artistit on huomanneet sen, että me tehdään asioita mielek käällä tavalla. Marko ottaa jonkun soinnun ja esit telee sitä, että jätkät hei, nyt on hie no sointu. Ne oli hahmottanut sen, että tässä olisi kiva olla mukana. Sitten hän laittaa sen mulle ja mä mietin vaikka mikä tämän tempo voisi olla, miten tämä voisi bändillä soida. Brändi on olemassa vas ta siitä lähtien, kun se merkitsee ih misille jotain. Jos haluaa jatkuvuutta ja sen haluaa laajenevan, niin sitä alku peräistä ideaa on rikottava. Sil lä tavalla siitä ei tullut kouriintuntu vaa. Ajatte lin, että ei tämä nyt loputtomiin kes tä. Jos Markolta on syntynyt säkeistö ja kertosäe, mutta sieltä puuttuu vaik ka riffejä tai cosia, niin olen tehnyt sellaista additionalbiisinkirjoitta mista. Ne artistibrändit on paljon tärkeämpiä. Pää tettiin, että ei laiteta mitään dead linea. Varmaan aika monikin meistä oli huonossa hapessa ajatellen tulevai suudenuskoa. Jos tulee levyllinen, tulee levyllinen ja se päädyttiin tekemään. Jos kaupallisen ajattelun päästää mukaan siihen prosessiin, kun ne ideat syntyy, se menee pilalle. Ekat demot tuli varmaan vuoden päästä Ihmissokkelon julkaisusta
Jos kertsistä pitää saada isompi, niin on soitettava lisää stemmoja, lisää kitaroita. Miten sitä haetaan. Siitä tulee turpea. – Kyllä se yleiskuva on itselläkin noin. Meillä on aina ollut tällainen bipolaarisuus bändissä. Jos aggressiivi suus ja melodisuus olisivat toisensa pois sulkevia ominaisuuksia, niin nyt mentäisiin enemmän ensin mainitulla. Myrskyn soundi on moderni, hyökkäävä ja jyräävä, jota sovituk set vielä tukevat. Sakaran rosteriin onnistuneita löytöjä on tullut jo pitkällä aikavälillä. Jonas on nerokas pointtaamaan asioita. Jonas ei kuitenkaan lähtenyt viemään sitä metallia pois, vaan päinvastoin. Hänen työkalupakki on erilainen kuin edistyneellä metallituottajalla, koska aina kun pyörit tietyn genren ympärillä, työkalut on aina samanlaisia. Vaikka siellä on Taivaan tuuliin -tyylisiä biisejä, niin kuin meillä aina on ollut. Heidän fokus on ulkomailla. – Hän on niin itsenäinen, että ei hän multa mitään kysy. Ei meillä vanhemmilla ole siinä mitään roolia kuin että kotona on soittimia. Sitä raivohulluutta vain alle viivataan enemmän. Kuvassa ensimmäiset eli oikealla Stam1nan Kai-Pekka Kangasmäki ja Antti Hyyrynen ja vasemmalla viimeisimmät eli Stoned Statues -muusikot Markus Hakala, Allu Tanskanen ja Jenna Kosunen. K u v a: Sa k ar an ar k is to. Ruvetaan kerrostamaan. 23. Jonas on näennäisesti pienillä, mutta dynaamisesti ja mielikuvallisesti järisyttävän isoilla jutuilla tehnyt sen fiiliksen. – Metallissa ei ole luonnostaan dynamiikkaa. tammikuuta 2024 Tuomo Saikkosen koti, Tampere K uv a: Ti m o Is o ah o ”Jotain me ollaan tehty oikein, jos artistit keskenään juttelee, että Sakaralla olisi kiva olla.” Tuomo Saikkonen Sakara Recordsin toimitusjohtajan ominaisuudessa. Jos kiinnostaa, niin siitä vaan. Millaisia ajatuksia herättää, että nyt myös oma poikasi Oskari vaikuttaa lupaa vasti jo nimeä saaneessa metalcorehenkisessä Lastoutissa. – Siitä voisi antaa Jonakselle (Olsson, levyn tuottaja) krediittiä. Ne on läsnä aina, mutta nyt ne on tosi selkeästi. Metallipalkkia, jötkälettä. – Musiikki on ollut läsnä hänen elämässään aina. On se villasukka-Annala, sitten sellainen vitun raivohullu. Jos kysyy, niin sanoo aha, ja tekee kuitenkin oman päänsä mukaan. – Jonaksella on hillitön pop-puolen osaaminen. Puhuttiin asiasta Jonaksen kanssa ja hän sen varmaan sanoi ääneen, että hän haluaa tuoda dynamiikkaa musiikkiin, jossa sitä ei luontaisesti ole. Ei mulla ole osaa eikä arpaa, että he ovat saavuttaneet satojatuhansia Youtube-katseluita. Hän vaali sitä, mutta toi siihen pikkaisen erilaisen näkökulman tarjoilla se. Siellä on tosi herkkä ukkeli, joka ilmaisee itseään yhtä lailla sentimentaalisesti ja raivokkaasti. Siinä ei edelläänkään ole dynamiikkaa. Jotain meksikolaista kuulijaa ei Mokoma voisi vähempää kiinnostaa. Ylipäätään nuoret, jotka on päättäneet tehdä jotain ja suhtautuvat intohimoisesti johonkin, tietävät hyvin mitä ovat tekemässä. Vaikka siihen tulee massaa, se on silti binääristä, ykköstä ja nollaa. Siellä täällä äänikuvassa on joku efekti tai volumen nosto, sellaisia pointtereita
Sinne saakka Blind Channelin suunnitelmat nimittäin kantavat. Mistä päästäänkin siihen toiseen heikkoina hetkinä toisteltavaan mantraan: ”Trilogia on saatava päätökseen.” Tai itse asiassa trilogiat. 28 SOUNDI B lind Channelilla on pari mantraa, joiden voimalla yhtye suuntaa kohti tulevaisuutta. Lisäksi se tietää, mitä ylemmälle portaalle pääsy kulloinkin vaatii. Teksti: Mikko Meriläinen Kuvat: Markus Paajala Blind Channelin laulaja-räppäri-kaksikko nautiskelee pitsaa Helsingin Katajanokalla, tosin Hokka syö lähinnä reunat koska ei voi sietää pitsan runsasta valkosipulia. Taistelutahtoa bändillä riittää.. Toinen niistä tulee tarpeeseen aina, kun kiertue-elämä lentokenttähelvetteineen näyttää kuluttavimmat puolensa. Juuri päättynyt Soundin kuvaussessio on sujunut sekä ylienergisen kohkaamisen että ammattimaisen tehokkuuden merkeissä, ja mitä pidempään yhtyeen kanssa keskustelee, sitä vahvemmin tulee tunne, että juuri nuo ääripäät kuvastavat yhtyeen koko tarinaa. Turhautunut Joel Hokka tempaisi suomalaisten voimasanojen saattelemana matkalaukkunsa komeaan liukuun pitkin lentokentän lattiaa. Kaikkea Blind Channelin tekemistä tuntuu leimaavan pidättelemätön innostus omasta musiikista ja kaikesta sillä saavutetusta, sekä toisaalta määrätietoinen ja kunnianhimoinen suunnitelmallisuus. ”Nosta nyt vittu se laukkusi”, tiuskaisi Niko Vilhelm Moilanen bändikaverilleen, minkä jälkeen oli kaiken korjaavan mantran vuoro: ”Muista, että sä rakastat tätä.” – Aina, kun joku herää lentokentän kylmältä lattialta keikkapaita peittonaan ja on juuri sanomassa, että ”mä en jaksa enää”, niin toinen keskeyttää, että ”vittu sä rakastat tätä”, kertovat Hokka ja Moilanen yhteen ääneen toisiaan täydentäen. Nyt on ilmestymässä viides pitkäsoitto ja maailman esiintymislavoja on koluttu satojen keikkojen tahdilla. Reilu vuosikymmen sitten aloitteleva nu metal -yhtye Blind Channel pohti, kuinka päästä Oulusta eteenpäin. Mutta mikäli asia on yhtään heistä itsestään kiinni – ja sehän on – luvassa on vielä paljon enemmän kaikkea. Esimerkiksi viime kesänä jossain ”saksalaisella pellolla” soitetun festarikeikan jälkeen, kun ryytynyt yhtye saapui aamuyöllä rättiväsyneenä ankealle lentokentälle odottamaan tuntien päästä lähtevää jatkolentoa. Kunnianhimo on Blind Channelin kantava voima. Katse kaukaisuuteen Kurkistetaan kristallipallolla jonnekin reilun vuosikymmenen päähän. Se ei ole lannistanut yhtyettä, vaan pikemminkin päinvastoin
SOUNDI 29
– Se ei tule antamaan meistä imartele vaa kuvaa eikä ole mikään nöyrä kasvu tarina, vaan se on just semmoista suo malaista Perttikohellusta, Moilanen hehkuttaa, ja Hokka konkretisoi visio taan elokuvasta jonkinlaiseksi Hevi reissun ja Jackassin yhdistelmäksi. Pitkän tähtäimen kokonaiskuvasta puuttuu kuitenkin vielä yksi suuri unel ma. – Greatest hitsin viimeinen biisikin me tiedetään, Moilanen nauraa. – Roolijako on todella selkeä, ja erikoisinta on ettei sitä ole koskaan erikseen sovittu. Biisintekopuolella päävastuut jakautuvat niin, että useimmiten Moilanen, Hokka, Kaunisvesi tai kitaristi Joonas Porko tuo pöytään musiikillisen idean, jota aletaan isommalla porukalla työstää. Mutta siinä mielessä on käynyt ihan hullu tuuri, että juuri me kuusi tyyppiä ollaan päädytty samaan bändiin, Niko Vilhelm Moilanen toteaa. – Nyt on tulossa levy numero viisi, ja kuutoslevystäkin me tiedetään jo nimi ja konsepti, mutta en voi vielä niitä paljastaa. Ehkä kaikkein suurin, ainakin jos Joel Hokalta kysytään. – Siinä vaiheessa, kun minä mietin vaikka biisin melodioita, JOEL HOKKA LAULU. – Ja toistaiseksi kaikki etenee just niin kuin me ollaan suunniteltu, Moilanen toteaa. – Sen jälkeen, jos päätetään että tehdään vielä yksi trilogia, niin sitten sitoudutaan siihen, Hokka visioi. Suunnitelmia siis riittää. – Menin Joonaksen auton kyytiin ja soitin pätkän sille. Musiikin tuotannon suhteen yhtye pääsi täydelliseen omavaraisuuteen siinä vaiheessa, kun Aleksi Kaunisvesi liittyi riveihin vuonna 2020. Joonas Porkoa kaksikko ylistää etenkin loistavaksi sovittajaksi. Toki yhtyeellä on nykyisin taustallaan manageri, agentteja ja levy-yhtiönä Sonyn omistama Century Media, mutta monilta osin langat ovat edelleen visusti omissa käsissä. – Meil lähän kaikki perustuu kiukkuun, joten vikan biisin nimeksi tulee The Big Final Fuck You. 30 SOUNDI SOUNDI 31 30 SOUNDI – Ensimmäiset kolme levyä me teh tiin viisihenkisenä, Oulussa asuvana bändinä. – Ihmiset sanovat, että Blind Channelilla on käynyt hyvä tsägä. Mutta katsotaan sitten, että maltetaan ko vai jäädäänkö sellaisiksi pari keikkaa vuodessa tekeviksi dinosauruksiksi, Hokka pohtii. – Just pari päivää sitten keksin himassa omasta mielestäni hyvän idean, jossa yhdistellään (Mohombin) Bumpy Ride -biisiä, System Of A Downia ja In Flamesia, Hokka havainnollistaa. NIKO VILHELM MOILANEN LAULU ALEKSI KAUNISVESI KOSKETTIMET, PERKUSSIOT ”Tämä on young man’s game, että ei yli nelikymppisenä jaksa enää paljon rakentaa.” KUUDEN YKSILÖN YHTÄLÖ OMAVARAISUUS on Blind Channelille sekä alusta asti tutuksi tullut toiminta tapa että itseisarvo. Ne ovat enemmän tai vähemmän realistisia, mutta tärkeintä on, että maalataan sel keitä tavoitteita, joita kohti pyrkiä. – Toki me ymmärretään, että mikään ei ikinä mene täysin niin kuin suunnitte lee, mutta näin me ollaan tämä koko po rukalla puhuttu läpi ja laitettu puumerkit että tämä olisi plääni, Hokka vahvistaa. Avaintekijä tilanteessa on, että yhtyeestä löytyy monen eri osa-alueen taitajia, ja jokaiselle on muodostunut selkeä oma rooli. Seuraa kiihkeä selostus kaukana tulevaisuudessa ehkä siintävän elokuvan kohtauksista. Sen jälkeen voin todeta, että ”kyllä, tehty!” Kaksikon silmät syttyvät tuikkimaan innostuneemmin kuin koko muun haas tattelun aikana. Eurooppa maksaa Tarkennetaan katsetta lähemmäs ja palataan alkaneeseen vuoteen 2024, sillä juuri nyt tapahtuu paljon. Keikoilla Kaunisveden työhön liittyy kosketinsoittimien sekä perkussioiden lisäksi kovalevyiltä tulevien soundien hoitaminen. Veikkaan, että erittäin tosissaan. Kymmenes albumi on tietenkin muutamalla uudella biisillä höystetty greatest hits kokoelma. On mahdotonta sanoa, kuinka tosissaan kaverit leffansa kanssa ovat. Toinen trilogia alkoi, kun Aleksi (Kaunisvesi, dj ja tuottaja) liittyi bändiin vuonna 2020, tuli Dark Side, Euroviisut ja Lifestyles Of The Sick & Dangerous (2022), pohjustaa Moilanen. Sessioitiin se kolmestaan siihen kuntoon, että voitiin lähettää se Aleksille, joka taas vie sitä eteenpäin. – Lopuksi vedetään vikat kiertueet, ja mun mielestä olisi siistiä lopettaa siihen. Mä vastaan aina, että ei ole käynyt tsägä, vaan tämä on saatu aikaan kovalla työllä. Joonas totesi, että tämä on kova, haetaan läppäri ja mennään Nikolle. – Mä rakastan keikkoja, faneja, musiikin tekemistä ja kaikkea tätä, mutta suurin motivaat tori sille, että jaksan tätä vielä ainakin sen toi sen vuosikymmenen verran, on että minä haluan istua Tennispalat sin isoimman salin ylimmälle riville kutsuvierasnäytökseen ja katsoa kolmetuntisen Blind Chan nel leffan. Blind Channe lin viides albumi Exit Emotions ilmestyy maaliskuun ensimmäisenä päivänä, ja sen tiimoilta yhtye lähtee tietenkin tien päälle. Toisen trilogian eli kuuden nen levyn jälkeen tulee aika istua alas, jutella kaikkien fiilikset läpi ja tehdä päätökset ja mahdolliset muutokset jatkoa ajatellen. Me ollaan vain ajauduttu tässä bändissä tekemään semmoisia asioita, missä me ehkä ollaan parhaita
– Nyt etenkin Saksassa myydään jo nelinumeroisia määriä lippuja ja siihen päälle merchiä ja vippiä, joten kyllä se jo alkaa mennä plussalle kivasti. Vuosien ajan kuvio toimi niin, että Suomen keikoilla rahoitettiin tappiollisia eurorundeja, mutta vähitellen tilanne on Euroopan osalta alkanut tasapainottua. Hän on meidän selkäranka, joka on tehnyt 11 vuoden aikana ehkä kaksi virhettä. Taso tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, millä kulkuvälineellä on varaa siirtyä keikkakaupungista toiseen. – Tommi (Lalli, rummut) on puolestaan koko bändin isähahmo, viimeinen sana ja järjen ääni, Moilanen tiivistää. Basisti Olli Matela on ottanut kontolleen Blind Channelin visuaalisuuden levynkansista merchandiseen ja keikkojen taustavisuaaleihin. 30 SOUNDI SOUNDI 31 Dark Siden jälkimainingeissa yhtye on soittanut reilut 200 keikkaa ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, ja nyt keväällä on taas Euroopan vuoro. Joel Hokan vastuulle on puolestaan langennut sosiaalisen median ylläpito ja muusta näkyvyydestä vastaaminen. – Nyt jos tehtäisiin sellainen valinta, että jäätäisiin kiertämään vain Eurooppaa, niin tässä voisi lyödä rahoiksi, Moilanen pohtii ja naurahtaa perään: – Mutta koska ollaan päätetty yrittää myös Amerikkaan, niin nyt lyödään sitten veloiksi. Mä olen sen suhteen tosi kunnianhimoinen, Hokka sanoo. Joonas Porko hoitaa sähköpostiliikenteen, aikataulutuksen ja yhtyeen sisäisen kommunikoinnin. – Tai jotkut rumpufillit, jotka ei kiinnostaa meikää vittuakaan, niin Joonasta ja Aleksia todellakin kiinnostaa. Onneksi rockmaailma on suhteellisen armelias ikääntymisen suhteen. Kenties jonain päivänä Amerikan-keikoilla maksetaan Aasian-valloitus. Ja meidänkin somen seuraajamäärät kilpailee aika isojenkin medioiden kanssa. JOONAS PORKO KITARA OLLI MATELA BASSO TOMMI LALLI RUMMUT. – Silloin pitää olla jo saavutettuna se joku taso, johon alkaa olla tyytyväinen. Useimmin kipinöi yhtyeen perustajajäsenten eli Joel Hokan ja kitaristi Joonas Porkon välillä, tosin heidänkin kesken kuulemma enimmäkPorko miettii biisin rakennetta, että mihin kohtaan tulee breakdown ja onko c-osaa tai pre-chorusta, Moilanen tarkentaa. Mietin, että mun ikäinen jätkä ja saavuttanut noin paljon, 29-vuotias Moilanen nauraa. Reilu tasajako Kiertueilla ajoittain kiristyvistä tunnelmista huolimatta Blind Channelin kuusikko vaikuttaa aidosti viihtyvän toistensa seurassa. – Joskus 26-vuotiaana mietin, että olen koko ikäni käyttänyt tähän bänditouhuun ja lähteekö tämä koskaan vai joudunko mä tyytymään johonkin normaaliin elämään. – Ja lisäksi myös laajempi tematiikka, esimerkiksi albumien nimet ja kokonaisuudet. Hän laskeskelee, että vaikkapa Electric Callboyn tai varsinkin jonkun Volbeatin tyypit ovat kuitenkin jo aivan toisilla ikävuosikymmenillä. Ollaan vihdoin päästy siellä headline-statukseen ja klubien kapasiteetit alkaa olla Tavastiasta ylöspäin, Hokka kertoo. – Somen merkitys on noussut todella paljon siitä kun me aloitettiin, ja nykyään sen tekeminen työllistää todella paljon. Eikä vähiten taloudellisista syistä. Ensin Suomella rahoitetaan Euroopan-rundit, sitten Suomella ja Euroopalla Amerikankeikat. Kansainvälisiksi tähtääviltä rockyhtyeiltä loppuu siis ennemmin aika, voimat ja rahat kuin maailma. Niko Moilasen päävastuu on sanoitukset. – Sosiaalinen media on tullut johonkin musiikin ja median väliin, asiaksi jolla luodaan audiovisuaalinen imago. – Me kierrettiin Jenkkejä sellaisella RV:llä eli matkailuautolla, jossa oli kolme nukkumapaikkaa ja muiden piti valvoa. Vaikka tähtäin on visusti aina vain kauempana kotimaan rajojen ulkopuolella, on Suomi edelleen tärkeä alue Blind Channelille. Miten yksittäiset biisit saadaan sidottua yhdeksi maailmaksi, ehkä tietynlainen taiteellinen vastaavuus tai käsikirjoitus, Moilanen kertoo. – Mun ikäkriisi oli kolmetoistavuotiaana, kun Justin Bieber tuli. Silloin toleranssi vaikka siihen, että toisen laukku on väärässä paikassa, on tosi pieni. Luvassa on kolmisenkymmentä keikkaa Saksassa, Briteissä, Espanjassa, Puolassa ja monessa muussa maassa, mutta todellinen kevään huipennus on kuitenkin rundin jättimäinen päätöskeikka Tampereen Nokia-areenalla huhtikuun lopussa. Silloin piti käydä keskustelua siitä, että miten me esimerkiksi puhutaan toisillemme, Moilanen havainnollistaa ja myöntää, että RV:ssä istuessa tuli ikävä Euroopan-kiertueiden nightlinereita. – Mutta siinä mielessä tämä on young man’s game, että ei yli nelikymppisenä jaksa enää paljon rakentaa, Moilanen pohtii. Mutta sitten kun se pulla tuli sieltä uunista, ja tajuttiin että tämä lähtee, niin kyllähän se helpotti, toteaa viime syksynä 30 täyttänyt Hokka. – Myös keikoilla Tommi kannattelee rummuillaan meidän show’ta
Ja osa meistä tekee jotain muita omia juttuja sivussa, Hokka sanoo. Helmikuun alkuun mennessä Deadzone oli noussut parhaimmillaan Billboard Mainstream Rock Airplay -listan sijalle 26. – Joku sanoo, että musiikki ei saa olla tuote, ja sitten se menee kuuntelemaan Metallicaa. – Me sovittiin, että splitataan teostot kristillisesti tasan kaikkien niiden kesken, jotka vaivautuvat tulemaan studiolle sessioon, Moilanen selventää. Pitti ei saa pysähtyä, Moilanen jatkaa. – Ja mitä tahansa mainstreamissa tapahtuukaan, me voidaan ottaa sieltä vaikutteita, koska me digataan siitä. – Kyllä me sitä mietitään, ja tämän levyn featit on tosi ajankohtaisia. Heillä on esimerkiksi vuosia ollut periaate, että biisien Teosto-tulot jaetaan tasan vaikka pääasiallinen sanoitusja sävellysvastuu koskisikin vain paria tyyppiä. Blind Channelin ensimmäiset kappaleet ilmestyivät reilu vuosikymmen sitten, ja vaikka yhtye onkin luonnollisesti kehittynyt ja mennyt eteenpäin kaikilla rintamilla, on se toisaalta löytänyt oman nu metalin ja metalcoren taajuuksilla viihtyvän tyylinsä jo heti alussa ja myös pysynyt siinä. Tilanne tulee varmasti muuttumaan ja palkkapäiviä on edessä, sillä vuonna 2022 BloodBros Oy teki reilun miljoonan liikevaihdolla liikevoittoa parisataa tuhatta euroa. Ok, sanotaan, että se on häkki, mutta siellä meillä on vitun hyvä olla, ja siinä häkissä soi meidän mielestä maailman paras musa. Raha on sijoitettu esimerkiksi kiertueisiin ja laitteistoon. Itse valittu häkki Exit Emotions -albumin selkeimmät erot verrattuna edeltäjiinsä liittyvät sen tekotapaan. Esimerkiksi From Ashes To New (joka on mukana XOXO-kappaleella) on nyt Amerikan mantereella tosi iso nimi, Hokka sanoo, ja lisää että tuskinpa kukaan toinen suomalainen bändi olisi saanut heitä feattaamaan levylleen. Me kuunnellaan paljon radiota ja Spotifyn top-listoja, koska siellä on vitun hyvää ja tarttuvaa musaa. Yhtye on opetellut keskustelemaan, ja sopua edesauttaa sekin, että ryhmän vastuut sekä toisaalta tulot pyritään jakamaan mahdollisimman reilusti. ”Joku sanoo, että musiikki ei saa olla tuote, ja sitten se menee kuuntelemaan Metallicaa.”. Perusteena tasajaolle on sovun säilyttämisen lisäksi se, että näin huomioidaan kaikki muukin bändin pyörittämiseen vaadittava työ, josta jokaisella on oma vastuualueensa. – Me haluttiin entistä selvemmin tehdä biisit niin, että ne toimivat myös livenä, Hokka sanoo. – Neloslevy me tehtiin kokonaan itse, mutta nyt ajateltiin, että jos halutaan kansainvälistä fiilistä niin meidän pitää operoida levyntekovaiheessa kansainvälisellä tasolla, Moilanen perustelee. Sen voisi kuvitella tuntuvan häkiltä, josta ei voi astua ulos menettämättä liikaa. – Tähän saakka me ollaan itse eletty teostoilla ja esimerkiksi kustareiden ennakoilla. – Johnny saattoi opastaa, että jos haluatte biisin soivan jenkkiradiossa niin se pitää tehdä tietyllä tavalla. Siitä kaikesta voisi ajatella seuraavan sekä paineita että rajoituksia tekemiselle. Itsehän me ollaan häkkimme valittu, Moilanen kuittaa. Toistaiseksi kaikki yhtyeelle sisään tuleva raha on laitettu Blind Channelin yhteispottiin, eikä kukaan jäsenistä ole nostanut bändin omasta BloodBros Oy -firmasta yhtään palkkaa. – Ollaan keikoilla nähty, että kun pitti on vasta lähdössä kunnolla pyörimään niin breakdown jo loppuukin johonkin suvantoon. – Ihmiset ehkä ajattelee, että suunnitelmallinen bisnes ja taiteellisuus sulkee toisensa pois. – Miksi me ei tunneta tuommoisia paineita, tai miksi se ei tunnu häkiltä... Andrews on kirjoittanut kappaleita useille metalliartisteille, kuten Motionless In Whitelle, Three Days Gracelle, Ice Nine Killsille tai vaikkapa Apocalypticalle ja Tarja Turuselle. Änäripelaajat vetää jotain, että niiden leuka kasvaa, ja sä voit vastustella sitä. Meidän mielestä Deadzone on ihan vitun hyvä biisi, Moilanen huomauttaa ja lisää, että ulkomaisten kirjoittajien kanssa syntyi myös useita kappaleita, jotka eivät kelvanneet levylle. Kansainväliset aseet Toinen uudistus liittyykin maailmanvalloitukseen, sillä siinä merkittävä ase voi olla esimerkiksi tietyllä markkinaalueella potentiaalisesti hyödyksi oleva vierailija. – Me päätettiin lähteä Berliiniin, Los Angelesiin ja Lontooseen tekemään biisejä paikallisten kanssa. Se oli niinkin taktinen veto, että me ajateltiin, että kun biisiä pitchataan jenkkiradioon ja ne katsoo, että ketkäs tämän on tehneet, niin Johnny Andrewsin nimi helpottaa helvetisti. – Sellaista ylivilkasta adhd-metalliahan me ollaan aina tehty, Hokka kiteyttää. Losista tuli Deadzone. – Jos mä alkaisin sanoittajana ottaa isommat teostot, niin miten sitten huomioitaisiin vaikka Olli, joka tekee meidän merchandisen ja grafiikat, Moilanen lisää ja huomauttaa merchandisen olevan hyvin merkittävä osuus bändin liikevaihdosta. – Jo ekasta ep:stä kuulee, että sama idea oli kyllä jo olemassa vaikka toteutus ei ehkä ollutkaan vielä niin hyvää, Moilanen arvioi. Maailmalle tähtäävän artistin on syytä jollain tavalla noteerata myös kunkin aikakauden tyylit ja trendit, otti niistä sitten vaikutteita tai ei. Saavutetuista faneista ei voi luopua, ja toisaalta pitäisi saada lisää jalansijaa uusilla alueilla. Amerikkalaisen From Ashes To New’n lisäksi albumilla vierailee brittiläinen Røry. Nyt päätettiin, että kun tehdään raskas kohta, niin ei heti lopeteta sitä. He kuittaavat aiheen kliseellä ”don’t hate the player, hate the game.” Hokka lähestyy asiaa NHL-vertauksella. Me ajateltiin, että kuunnellaanpa tätä hefeä, hän on näitä tehnyt ennenkin ja kokeillaanpa hänen tavallaan. 32 SOUNDI seen veljellisesti. Vielä määrätietoisemmin Blind Channel on lähtenyt etsimään vipuvartta kansainvälisten biisintekijöiden avulla. – Mutta se ei tarkoita, että me oltaisiin myyty sielu ja tehty ihan mitä vaan. – Ihan samalla tavalla kuin joku Bring Me The Horizon tai Linkin Park uudistuu joka levyllä, niin kyllä me halutaan, että meidän musa soundaa enemmän vuodelta 2023 kuin 2003, Moilanen painottaa. – Ollaankin puhuttu, että nyt vuonna 2024 olisi meillä eka palkkapäivä BloodBrosilta, Hokka iloitsee. – Jos haluat pelata Amerikan kentillä, niin siellä on tietyt säännöt. Mutta sitten kun saat jäällä koko ajan turpaan, tajuat että on pakko pelata heidän peliä. Vuonna 2023 oli yhtyeen mukaan investointien aika, ja kuluvana vuonna on jälleen luvassa tulosta. – Deadzone on kirjoitettu tiettyyn raamiin, mutta minä väitän, että myös joku Himin Wings Of A Butterfly tai Rasmuksen In The Shadows on kirjoitettu siihen samaan raamiin, Hokka sanoo. Hokka ja Moilanen tiedostavat, että näin avoimen kaupallinen formaattiajattelu särähtää varmasti useiden suomalaisen artistien korvaan. Saksalaisten kanssa tuli Flatline ja Briteistä tuliaisena Phobia ja Keeping It Surreal. No, meidän mielestä ei todellakaan sulje, Moilanen toteaa ja ihmettelee, että urasuunnittelu on luonnollinen asia kaikkialla muualla paitsi musiikissa. Koska takana on paljon keikkoja, joilla on päässyt tarkkailemaan yleisön reaktioita, on se väkisinkin – ja tietoisesti – ohjannut uuden materiaalin tekemistä. ”Sellaista vanha aviopari -kamaa”, Hokka toteaa
Spotifykuuntelumäärät kertovat raakaa ja reaaliaikaista dataa joka puolelta maailmaa. Albumin viimeistä biisiä hän vertaa Christopher Nolan -leffan viimeiseksi kohtaukseksi, joka jää mielen perukoille kaihertamaan niin että leffan haluaa katsoa uudestaan. – On siellä sellaista teemaa, Joel Hokka vahvistaa. Kuinka käärmeitä ihmiset onkaan. Tämän tyyppinen ajattelu meillä toimii. Me ollaan kuitenkin perimmiltään reiluja ja lojaaleja oululaisia, ja meitä on vituttanut se, kuinka paljon jengi on yrittänyt puukottaa selkään. Exit Emotions -albumin lyriikoista on helppo aistia pettymystä ihmisiin, selkeimmin Wolves In California -kappaleesta. Mutta onneksi me ollaan fiksuja ja nähdään tuommoinen jo kaukaa. – Me ollaan hyvin tietoisia, että albumin eri kappaleilla on eri funktiot. – Sitten siellä on sinkkurunko, eli ne potentiaalisimmat striimitai radiohitit, jotka on julkaistu ennakkoon ja jotka esittelevät albumin eri puolia. Niitä me ei haluta laittaa levylle peräkkäin, vaan ne on siellä niin, että kun jengi kuuntelee levyn niin siellä on välillä niitä tuttujakin. – No siis, itse asiassa tuo on meidän idea, ja kässärikin on valmiina. – Meidän fiilis livestä, ja myös meidän fanien näkökulma, on että vaikka sulla olisi ollut mitä tahansa paskaa elämässä, niin meidän keikalla voit ”exit emotions” hetkeksi ja olla vain siinä hetkessä, Moilanen selventää. Albumikokonaisuuteen upotetaan myös joku tosifaneille suunnattu erikoisempi tai yllättävämpi veto, niin sanottu ”odd ball”, sekä tarinallisempia biisejä. – Jos meillä on tekovaiheessa tulossa vaikka semmoinen oudompi biisi, niin ei me siitä aleta vääntää mitään radiobiisiä vaan pidetään sellaisena loppuun asti. – Joel sen keksi, kun mä mietin, että mikä kuvastaisi sitä kun mennään lavalle asenteella ”kaikki paskaksi”, Moilanen avaa. Se tulee esiintymään kiertuetematiikassa, ja varmaan Nokia-areenalla isoiten, mutta näette sen sitten siellä, Hokka vihjaa. SOUNDI 33. Albumin kannessa esiintyvä piikkipallo on osa samaa tematiikkaa. Striimiaikakauden albumikokonaisuus BLIND CHANNEL operoi maailmassa, jossa jokainen julkaistu kappale mittaa artistin vetovoimaa. Siinä näytetään meidän statement, että me tehdään mitä me halutaan, Moilanen toteaa. Mutta on tässä ollut pettymisiä ihmisiin. Nyt täytyisi vaan kaivella saksalaisilta (eli levy-yhtiö Century Medialta) massia siihen, Hokka haaveilee. Levyn ensimmäisen biisin pitää ottaa luulot pois. – Musiikkihan on käytännössä tunneviestintää. – Kaikilla meillä on ollut vastoinkäymisiä henkilökohtaisessa elämässä, mutta samalla siellä näkyy se, että kun me ollaan noustu yhtäkkiä helvetin suosituiksi, niin on huomannut, kuinka paljon ihmiset vain haluavat hyötyä sinusta. Jokainen albumin kappale ei kuitenkaan voi olla massiivinen striimihitti, eikä se ole Niko Moilasen mukaan tarkoituskaan. Valitettavasti haastattelun jälkeen selvisi, että upeasta ideasta huolimatta riittävän suurta videobudjettia ei lohjennut. Wrecking ballista tulee luonnollisesti mieleen Miley Cyrusin ikoninen Wrecking Ball -musiikkivideo, joten pitäisikö Blind Channelin esiintyä musiikkivideolla alasti piikkipallon päällä. Harmi, mutta tärkeintä on jaksaa haaveilla. Myös albumin nimi Exit Emotions liittyy huonoihin fiiliksiin. – No, piikkipallo! Se on niin kuin wrecking ball mutta ne piikit tekee siitä väkivaltaisen
Ehkä se on kuitenkin niin, että elämä kulkee omia ratojaan. – 2022 kun elettiin vikaa korona-vuotta, me lähdettiin Meerin (valokuvaaja Koutaniemi, Yaffan vaimo) kanssa Thaimaahan, missä oli aika jännää, koska siellä ei ollut ketään. Mähän olin päättänyt lomailla siellä, kunnes aika nopeasti tyhjillä rannoilla tuli tylsää ja kelasin, että melkein voisi alkaa syynäillä niitä biisiraakileita läpi, koska miksipäs ei. Sekä tietenkin aivan törkeän siistin nimen ja kannen. Ensimmäisen levyn ja sitä seuranneiden keikkojen jälkeen hänen ilmeestään voi huomata, ettei tällaisista epäilyksistä ole enää olemassa pienintäkään hiventä. Siihen, mitkä biisit kutkutti just sillä hetkellä. Mielikuvitusta ja todellisuutta Satan’s Helpers, Warlazer Eyes & The Money Pig Circus. – Tein niin, että heräsin aikaisin, menin aamu-uinnille, löhöilin vähän, laitoin kuulokkeet päähän ja kuuntelin yksi kerrallaan niitä biisejäni, että voisiko tästä ja tuosta tulla jotain, Yaffa muistelee nyt pari vuotta myöhemmin. Jotkin on käyttökelvotonta, jotkin ei ja tämä meinaa sitä, että matskua on olemassa aina paljon. Eli teen musaa koko ajan, laitan hetkessä ideat talteen. Ravintola Ilveksen loosissa karvahattu päässään istuva Yaffa sanoo palanneensa The Innermost Journey To Your Outermost Mind -debyyttinsä pariin useasti ja tunnistavansa sieltä jo asioita, joita haluaisi tehdä eri tavalla. Samaan hengenvetoon hän kertoo olevansa kuitenkin tyytyväinen ratkaisuun, ettei levystä tehty liian sliipattua. 34 SOUNDI SOUNDI 35 34 SOUNDI SOUNDI 35 Teksti: Aki Nuopponen J ulkaistessaan ensimmäisen sooloalbuminsa syksyllä 2021, Sami Yaffa (oik. – Luotin vaistooni. Sen sijaan basisti vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä tekemäänsä uskonloikkaan. – En halunnut tehdä samaa levyä toista kertaa ja tiedän olevani aika työteliäs kaveri musanteon suhteen, koska mulla on kotistudio täällä Suomen-himassa, mökillä ja toisessa himassa Mallorcalla. 34 SOUNDI. Mulla ei ollut koskaan minkäänlaisia ambitioita olla ”lead man”, oon ollut tyytyväinen basismiin ja taustalaulamiseen, mutta nyt kyllä pääsi soolohommat yllättämään. 60-vuotiaan basistilegendan vahva toinen soololevy sisältää vakavia kappaleita yhteiskunnallisella sanomalla, mutta myös irrottelevaa hauskanpitoa täynnä elämän ironiaa. Nimikkeen keksijä, Yaffa itse, ei todellakaan peittele innostustaan sen suhteen, mutta sanoo sitten, ettei nimi ollut minkäänlainen suuren pohdinnan tulos, vaan melkein puhdasta sattumaa. Hän halusi viedä tätä ajatusta nyt vielä pidemmälle, kun toinen levy alkoi hahmottua. Siinäpä albumin nimi, jota ei voi olla sanomatta ääneen mahdollisimman dramaattisilla äänenpainoilla ja jylhästi julistaen kuin olisi puhujaäänenä leffatrailerissa. Pian Yaffa sai huomata, että aihioita oli kasassa yli 100, ja hän naurahti itselleen, että tästä reissusta taisikin tulla duuniloma. Takamäki) kertoi Soundin kansijutussa Jukka Kittilän haastattelussa olleensa hieman epävarma siitä, onko hänen mitään järkeä lähteä tekemään musiikkia omin päin. – Ei kestänyt kauhean kauaa, kun mä jo kelailin, että miksi helvetissä en ole tehnyt tätä jo aikaisemmin. Jossain kohtaa epäilin, että onko tässä biisinipussa nyt ihan liian erilaisia vetoja, että miten tästä saa minkäänlaisen stoorin kasaan, mutta sitten mä jotenkin unohdin tuollaisetkin epäilykset ja annoin vaan mennä. Tekijänsä näköistä ja hajuista taidetta Elämänkokemus takaa, että Sami Yaffa kyseenalaistaa yhä itseään, muttei anna epäilysten mennä intuition yli. Nimikappale itsessään oli musiikillisesti valmiina, mutta Yaffa pudistelee päätään kertoessaan, ettei meinannut millään saada kokonaisuutta valmistumaan. – Siis tämähän on ollut ihan helvetin nastaa! Yaffa huudahtaa heti alkuun ja nauraa sen jälkeen, ettei se leadsolistiksi alkaminenkaan ollut lopulta yhtään niin kuumottavaa kuin hän oli etukäteen pelännyt. En palannut enää niihin biiseihin, jotka heitin sillä hetkellä sivuun. Ensimmäisen levyn innostuksen jälkihöyryissä inspiraatio oli jäänyt vahvasti päälle
Yaffa sanoo saaneensa vahvistuksen sille, että nimi toimii, kun hän esitteli sitä ihmisille ja se jakoi porukan kahtia. K u v a: M ee ri K o u ta n ie m i. Kun autioilla rannoilla löhöily ei kiinnostanut, uusien biisien kehittely tarjosi mielekästä puuhaa. 34 SOUNDI SOUNDI 35 34 SOUNDI SOUNDI 35 – Fraseeraus oli olemassa, mutta mitkään sanat ei kelvanneet mulle, hän myöntää. Mua vitutti taas kerran se, että eikö ihmiskunta ikinä opi. Kun toi sanaparsi tipahti mun mieleen, olin heti varma, että ei saatana, tässä on pakko olla albumin titteli. Mun systeri ja sen tyttäret asuvat siellä ja muutamat kaverit tuli käymään. Ihan toiselta laidalta albumia, päätöskappaleesta Faster Than Time, löytyy myös albumin toinen lyyrinen laita. – Muutamat olivat, että tosi kova titteli, jotkut taas että ”Aivan liian hevi nimi, ei voi käyttää”, ja se oli sillä selvä. – Richin (Jones, kitara) kanssa puhuttiin, että vaikka levy alkaa katsauksesta maailmantilanteeseen, se voi ihan hyvin kulkea stoorin, joka palaa yhteen pieneen ihmiseen, ja Faster Than Time kertoo täysin musta, Yaffa summaa. Grillailtiin partsilla, juotiin vähän viiniä ja sekoiltiin, ja jos tain yläkulmasta mun päähän pälähti sanajono: ”Satan’s Helpers, Warlazer Eyes And Capitalism Pig Circus.” – Tämä tapahtui pian Putinin aloittaman hyökkäyssodan jälkeen. – Samalla ajatuksella Crashing Down kertoo tavallaan Hanoi Rocksista ja siitä selviytymisestä. – Oltiin sitten Mallorcalla käymässä. Yhden sanan vaihtamisella nimi sai lopullisen muo ton sa. Oon myös näh SOUNDI 35 ”Sen sijaan, että oltaisiin säästetty aikaa ja lennetty Ruotsiin, olin että ei, otetaan laiva sinne, vedetään kunnon kännit ja kunnon kankkuset, ja vietetään Dregenin kanssa kaksi päivää.” Sami Yaffan toisen soololevyn kappaleiden ideat alkoivat materialisoitua Thaimaanlomalla. – Leikin silti ihan viime marraskuuhun asti biisien ja le vyn nimien kanssa ja meinasin vähän pakitellakin, kunnes päästin irti ja sanoin itselleni, että ääh, intuitioon pitää luottaa. Tässä oli kuitenkin käynyt niin, että saman tien kun keksin tuon tittelin, myös se kipuilemani aloitusbiisin teksti rakentui kasaan ja siitä lähti rullaamaan ihan kaikki muukin. Yaffa on kirjoittanut levylle sekä aiemmin mainittuja yh teiskunnallisia huomioita, mutta yhtä lailla henkilökohtai suuksia
Tämä filosofia tarttui Yaffaan. – Mä en jaksa yhtään sitä, että joku palkattu tuottaja vääntää tuolla studiossa kaikille levylle sitä samaa soundia, mikä milloinkin sattuu olemaan pinnalla tai että kaikki leffat on vedetty saman filtterin läpi, koska niin vain kuuluu olla. Sen musiikillinen mieli oli ihan mieletön, eikä ole mikään ihme, että se ehti tehdä elämänsä aikana ihan perkeleesti kaikenlaista. Taas Rich hiffasi kaiken heti. Ari oli sellainen, että sitä kiinnosti kaikki ja se oli innostunut kaikesta. – Ari oli kiltein ja ufoin jätkä, kenet mä olen ikinä tavannut. – ”Nuppi auki!”, Yaffa summaa haikeasti hymyillen eräänlaisen Taskiselta opitun moton. Ari opetti mulle, että niillekin on annettava tilaa, eikä tartte olla vaan joku kova rokkijätkä. ”Kiltein ja ufoin jätkä” Ari Taskinen 12.7.1959–15.1.2024 Yksi on joukosta poissa. Sellaisenaan. Taskinen otti mut Pellen bändiin sellaiseen tosi kovaan kouluun, mutta samalla opin siltä herkkyyttä ja aistillisuutta. Ehkä siksi mä palaan monissa asioissa yhä uudelleen vuosikymmenten SAMI YAFFA istuu Ravintola Ilveksen loosissa vakava ilme kasvoillaan. – Aloin kelata ranskalaisia 60-lukulaisia elokuvia, spagettiwesternejä ja muita. Kymmenen elokuvan levy Yaffa tunnisti itsekin, että hän oli valinnut levyn nimeksi ajatuksia herättävän, terävänkin nimikkeen. Se oli nimittäin juurikin Taskinen, joka rekrytoi 16-vuotiaan Yaffan Pelle Miljoonan bändin basistiksi vuonna 1980. Yaffa myöntää kaipaavansa kaikessa taiteessa sitä, että siitä välittyy into ja luovuus, ei tuunaus ja puunaus. Kerroin Meerille, että mulla on tällainen idis, että tehdään kannesta elokuvajuliste. Ja loppu on, kuten sanotaan, historiaa. – Mä olin 16 kun me tutustuttiin, ja se on sellainen ikä, jolloin sä alat luoda sitä omaa persoonallisuutta, etkä ole enää ihan lapsi. Ari Taski nen (toinen vas.) oli Pelle Miljoo nan bändissä hitti nikkari, mutta nuo relle Sami Yaffalle myös mentori. ”Ufoin jätkä” ei ole ihan tavallisin ylistys ketään kohtaa ja Yaffa nauraa, että Taskiseen tämä vain sopi täydellisesti. Hän pohtii vielä pidemmälle, miten suuri vaikutus Taskisella on ollut hänen elämässään ja vie ajatusta sinne saakka, että erittäin suuri osa koko hänen positiivinen elämänasenteestaan on oikeastaan peräisin Taskisen esimerkistä. Olin mä himassakin kuunnellut kaikenlaista, mutta Arin kautta tuli milloin The Clashia ja milloin jazzia ja ihan kaikkea. – Ihan oikeasti. – En mä ilman Taskista tässä istuisi, Yaffa toteaa ilman epäilystä muistellessaan ystäväänsä ja mentoriaan. Tunnelma on kuin kaurismäkeläisestä elokuvasta, kun alamme puhua kaksi päivää ennen kohtaamistamme menehtyneestä Ari Taskisesta. Tämä sai luvan tapahtua erittäin makean kannen muodossa. Ihan omasta taiteenlajista, eli ihanista B-divarin elokuvista puhumattakaan. Hänen mielestään sitä kannatti keventää jotenkin. – Mulla on paljon jaksoja, kun kyseenalaistan itseäni liikaa, epäilen onko biisit hyviä, pidän omia nimija kansiideoitani ihan typerinä ja saatan pitää kaikkea ihan paskana, mutta se on tosi nasta fiilis, kun asiat alkaa loksahtaa. Hankitaan mulle kuteita ja mennään ottamaan kuvia. Tätä vilkasta ja vaivatonta luovaa prosessia ylistettyään Yaffa sanoo, että näin asiat tapahtuvat usein hänelle. – Kaikessa taiteessa saa olla sitä aitoa juustoa mukana, ja taide saa näyttää ja haista tekijältään. Ensin ideat eivät meinaa saada millään muotoa, mutta sitten kun alkaa tapahtua, palaset loksahtelevat paikoilleen nopeasti. Jo kappaleet Tahdon rakastella sinua ja Moottoritie on kuuma takasivat sen, että Taskisen luomukset jättivät pysyvän jäljen suomalaiseen historiaan, mutta hänen työnsä Pelle Miljoonan ja soolomusiikkinsa parissa sekä taustavaikuttajan asemassa ovat jopa niin merkittäviä, etteivät kaikki suomalaiset ole tätä ihan täysin tiedostaneetkaan. Kansista tulee hyvällä tavalla mieleen aika, jolloin jopa menestyneet elokuvat saattoivat olla hieman hähmäisiä, käppäisiä ja huolittelemattomia. Arin ja Pellen bändin muiden tyyppien kautta opin, että musassa voi tehdä ihan mitä tahansa eikä minkään pidä antaa rajottaa sitä tekemistä. K u v a: K ar i R ii p in en. 36 SOUNDI 36 SOUNDI nyt paljon maailmaa ja ihmisiä Sound Tracker -ohjelmani kautta jossain Kolumbian viidakoissa, joten ihan yhtä hyvin pystyin kirjoittamaan niistä asioista levylle. Heti valmiina. – Se vaan oli niin uniikki tapa ihan kaikkea intoiluaan ja puhetapaansa myöten. Taskinen otti ihmiset ihmisinä, eikä ulkonäöllä, ihonvärillä tai vaikka seksuaalisuudella ollut mitään väliä. Sen sijaan Sami Yaffalle Taskisella oli ihan erityinen merkitys. Yaffan mukaan Taskisen mielikuvitus oli rajaton ja hän katsoi maailmaa vapaasti. – Sillon kun me tutustuttiin, Arilla oli paha puhevika ja se änkytti paljon, minkä takia saattoi kestää kauan, että se sai ulos sen oikean sanan, mutta sitten kun se onnistui, niin se oli just hyvä ja oikea sana. Siitä ei ruuvattu juuri mitään. Yaffa hehkuttelee, että Viimeinen syksy (1979) oli hänen suosikkilevyjään jo ennen kuin hän liittyi Pelle Miljoonan bändiin ja iso merkitys fanitukseen oli sillä, että Pellen ja Taskisen kappaleet olivat niin avarakatseisia. Tämä onkin tavallaan koko ison maailman ja yksittäisten ihmisten albumi. Rich lähetti tämän kannen. – Se kuvaussessio kesti ehkä kaksi ja puoli tuntia ja naps vaan, mä tiesin heti niistä kuvista, että tuossa, tuossa ja tuossa ne hahmot on, lähetin kuvat Richille ja pyysin tekemään yhdistelmän gangsterielokuvaa ja westernia
Joten ehkä toi oli tavallaan sellainen täydellinen viimei nen iso juttu mitä tehtiin Arin kanssa yhdessä. Yaffa kokee, että Taskinen huo mioi tiin tämän eläessä, ja itse asiassa Tas kinen ei edes halunnut tämän enem pää. Se oli eri sfääri. Michael Monroen yhtyeestä tutun Jonesin ja Yaffan välillä vallitsee täysin mutkaton, luova dialogi. Siellä on loputtomasti sellaisia punatiilisiä taloja Queensin puolella, just ennen kuin saavut Manhattanille. Yaffa sai kuulla Taskisen poisme nosta, kun Andy McCoy lähetti hänelle viestiä aiheesta. – Mä olin etsimässä jotain sulaketta ja se oli etsimässä kuka ties mitä. Aiemmin mainittu Rich Jones on se kaveri, jonka Yaffa mainitsee monessa käänteessä. Ihminen kun siirtää tuollaisia juttuja usein eteenpäin kuin elettäisiin ikuisesti. Koko levyltä voi aistia sekä musiikillisen että lyyrisen juonen, ja esimerkiksi Far Star -kappale on hyvinkin tarinamainen. Oltiinko me sanottu toisillemme kaikki ne asiat joita oltaisiin haluttu sanoa. Leveä hymy nousee jälleen vakavan Yaffan kasvoille, kun hän muistelee vii meistä kohtaamistaan Taskisen kanssa. Mutta sel laista on elämä, että joskus se viimei nen kohtaaminen tapahtuu tavaratalon sähköosastolla. Suruviesti veti ensin Yaffan mielen maahan, mutta seuraa vaksi ajatukset alkoivat kulkea lujaa vauhtia. Ja Sylvain itse oli kairolainen maahanmuuttaja, jonka kotiplaneetta oli Queens, ja Manhattan oli ihan toinen tähti. Koska sillon ei vielä kelattu liikaa. – Se taisi olla Tokmannilla! Yaffa nau rahtaa. Nimituottajan alaisuudessa biisien viimeisen päälle hiominen ei artistia kiinnosta. Tämä tapahtui kesällä 2023. Se kerto, ettei ne menneet ikinä sinne, koska ”It was like a far star.” Manhattan tuntui niille tavoittamattomalta. Joskus käy jopa niin, että ihminen ei saa ansaitsemaansa kiitosta elinaikanaan, vaan vasta sen jälkeen. – Aina kun joku tuttu ja tärkeä ihmi nen menehtyy, siitä tulee sellainen ”unfinished business” olo, kun siinä alkaa nopeasti kelata sitä, miten paljon itselläkin on ikää ja miten moni tuttu on jo vaihtanut hiippakuntaa. Aina kun tunnettu ihminen meneh tyy, kaikki pysähtyvät muistelemaan häntä ja ylistävät muistot seuraavat toisiaan. Ei festarei den backstageilla, ei studiossa, eikä edes baarissa, vaan... – Kyllähän Ari sai sen suurimman kii toksensa kansalta, jotka otti sen isoim mat hitit ikuisesti omakseen, mutta samalla Ari oli sellanen oman tiensä kulkija, että lopulta se päätti tehdä aika marginaalimusiikkia, matkusti paljon, avarsi tajuntaansa itse ja ei oikeastaan kaivannut mitenkään eri tyisemmin huomiota, kuuluisuutta tai hyväksyntää. K u v a: M ee ri K o u ta n ie m i. Annetaan rockin tapahtua Sille ei voi eikä edes halua voida mitään, että Yaffa-levyllä huomio kiinnittyy ensimmäisenä sen nimeen ja kanteen, mutta rock-fanien riemuksi albumi on sisällöltään juuri yhtä kutkutteleva kuin sen visuaalisuudetkin ovat. Tör mättiin siellä, jubailtiin jonkun aikaa ja toivotettiin toisillemme hyvää loppu kesää, minkä jälkeen oltiin sitten tietty vielä Facessa tekemisissä. – Kelasin siinä heti, että olikohan meillä Taskisen kanssa kaikki asiat kä sitelty. – Ari teki oikeasti sitä, mitä se itse halusi. Se on toinen tärkeä opetus, jon ka siltä sain. – Far Star tulee siitä, kun kysyin Sylvainilta, millaista oli kasvaa 60-luvulla, kun Manhattan oli ihan vieressä. – Sain selville, että Sylvain kasvoi Lefrak Cityssa, joka tulee vastaan kun lähdet JFK:n lentokentältä. – Tähän tapaan jokainen levyn biisi on kuin oma stoorinsa ja jokaisesta näistä stooreista voisi tehdä vaikka oman elokuvansa, joista taas saisi tehtyä vaikka ihan oman posterinsa. Kunnianosoitukset menneille vuosikymmenille ja elokuvamaisuudelle eivät jää kansiin. Tai sitten mä vaan olen vanha pieru, joka Spottarista uutuuksia kuunnellessaan on sitä mieltä, että kaikki näyttää ja kuulostaa samalta. Ettei tarvitse jämähtää mihinkään yhteen juttuun tai elää men neisyydessä, vaan olla utelias, seikkail la ja elää asioita. – Meidän viimeisin tosi iso yhteinen juttu oli Pellen rundi vuonna 2019, mikä päättyi Jäähalliin. SOUNDI 37 taakse. Into ja luovuus, ne ovat avainsanoja Sami Yaffan tehdessä musiikkkia. Se oli ihan mahtava kokemus, kun huomasi miten paljon jengiä sinne tuli, miten paljon ne biisit merkitsi ihmisille ja miten kaikki lauloi niitä mukana. Tarina tulee keskustelusta, joita Yaffa kävi Sylvain Sylvainin kanssa soittaessaan New York Dollsissa
Hän sanoi, että nämä on makeita nimiä, niistä pitäisi tulla oikeita titteleitä biiseille, ja pian Richiltä alkoi tulvia biisejä. Yaffa rohkaisee nuorempiakin rokkareita ottamaan motokseen sen, että pitää uskaltaa olla rock. K u v a: M ee ri K o u ta n ie m i. – Laitettiin ne kaksi biisiä kasaan ja se oli ihan helvetin hauskaa! Dregen on sellainen säheltäjä, enkä muista oliko sillä kipsi jalassa vai missä, mutta musta tuntuu, että siltä on aina jotain rikki, eli... Mulle on mielekästä tehdä vähän kaikkea, mutta ei sillä, olisihan se makeaa tehdä sellainen suora Motörhead-levykin. action rockia, todellakin, hah hah! ”Joka biisin kohdalla sai ihmetellä, että mistä tämä juttu nyt tuli.” Sami Yaffa tekee musiikkia aina intuitio edellä. Kun se kulma on käsitelty, että muuan Jouni Hynynen kutsui The Hellacoptersin action rockia ketjulompakkorokiksi ja Yaffa on esitellyt repeillen omaa ketjulompakkoaan, hän kertoo siitä, että oli vain yksi oikea tapa äänittää kappaleet. Kaiken ei tarvitse aina olla haudanvakavaa. – Jos näitä meinattiin tosissaan tehdä, niin pitihän niihin saada (The Hellacopters -kitaristi) Dregen mukaan. Myös hauskuus ja vakavuus voivat hyvin mahtua samalle levylle. Sekin pohjaa intuitioon, kun asioiden annetaan tapahtua. – Tietysti on bändejä kuten AC/DC ja Motörhead, jotka tekee tasan sitä tiettyä rockia ja tekee sitä vitun hyvin, mutta jos tämän mun levyn pilkkoisi paloihin, niin siellä on reggaet ja punkit sulassa sovussa ihan miten lystäävät. Levyn keskivaiheilta löytyvät kappaleet nimeltään Hurricane Hank ja Shitshow nousevat pöydälle, kun Yaffa sanoo, että kaikki mitä ihminen kokee, jättää häneen jälkensä. Lähdettiin (tuottaja) Erno Laitisen kanssa Dregenin luokse ja sen sijaan, että oltaisiin säästetty aikaa ja lennetty Ruotsiin, olin että ei, otetaan laiva sinne, vedetään kunnon kännit ja kunnon kankkuset, ja vietetään Dregenin kanssa kaksi päivää. Sitä todella suoraviivaistakin rockia albumilla kuullaan. Kaiken pitää tuntua hyvältä riippumatta siitä, haetaanko musiikillista irtiottoa vai perinteiden kautta tekemistä. Hauskaa saa ja pitää olla. Joka biisin kohdalla sai ihmetellä, että mistä tämä juttu nyt tuli. – Suurin osa levyn biisinnimistä on työnimiä, mutta Rich innostui niistä. Ihan hirveän duunin se oli kyllä tehnyt käydessään läpi kaikkia mun ideoita ja luonnoksia, mutta helvetti, levy syntyi tajuttoman helposti. Tämä kappalekaksikko vie vuosiin 2017–2018, jolloin Yaffa toimi keikkabasistina The Hellacoptersissa. Tämä musa, tämä staili, tämä ääni, tämä kaikki. 38 SOUNDI SOUNDI PB – Mulla saattaa olla mielessäni joku melodia tai fraseeraus ja vaikka Rich saattaa aluksi sanoa, ettei tiedä saako se siitä mitään irti, niin hetkeä myöhemmin se on summannut mun ideoista ihan törkeän hyvän biisin, Yaffa sanoo. – Se tarttui muhun, kun soitin jätkien kanssa yhdeksän kuukautta ja niillä on ihan oma soundinsa, enkä edes tajunnut ottaneeni sieltä vaikutteita, ennen kuin nämä biisit olivat valmiina ja huomasin, että Hellaahan ne, Yaffa nauraa. Musiikissa tämän on hyvä antaa kuulua. Rock-biiseihin voi ympätä tyylillisesti paljon flirttailuja moniin suuntiin ja lyriikatkin ovat asia, joissa voi saman levyn sisälläkin olla välillä sävy vakava ja toisinaan taas ihan leikkiä. – Oon aina sanonut, että joku Jane’s Addiction oli mulle tavallaan vika rock-bändi, joka teki todella uskaliasta musaa
Ti 5.11.2024 Helsinki, Jäähalli
40 SOUNDI SOUNDI 41 Teksti: Timo Isoaho Bruce Dickinson rakastaa itse hurmoksellisia ja seikkailullisia albumeja. Sellaiseksi hän näkee myös uuden The Mandrake Project -levynsä. Seuraava taitaakin sitten tulla vähän nopeammin. The Mandrake Project -albumia on jouduttu hieman odottamaan, sillä Dickinsonin edellisestä Tyranny Of Souls -levystä on vierähtänyt lähes kaksi vuosikymmentä. Mielenkiintoisen kokonaisuuden tavoitteena on yllättää kuulijansa. Bruce Dickinson julkaisee uuden soolonsa maaliskuun alussa. Vanhan liiton paluu K u v a: Jo h n M cM u rt ri e
Seurassani tuolloin ollut elämänkumppanini ilmoitti saman tien, että jos tämä hieno biisi ei tule seuraa valle levyllesi, niin minä jätän sinut. Kylmä viima iskee armotta kasvoihin ja jäinen maa on petollisen liukas. – Kyllä. Joidenkin kappaleiden synny tystuskia on koettu jo 1990luvulla, ja kokonaisuus kurkottaa todella moniin musiikillisiin suuntiin – Dickinsonin omien esikuvien hengessä. Taisi olla 2013, kun päätin nos taa seuraavan soololevyn työpöydälle ihan vakavasti. Joihin kin taustavoimiin liittyneiden vääntöjen jälkeen Ronnie putosi pois kuvioista, ja hänen tilalleen tuli Queensrÿchen Geoff Tate. – Halusin tehdä The Mandrake Projec tista niin mielenkiintoisen kokonaisuu den, että se onnistuu yllättämään kuuli jan kerta toisensa jälkeen. No, Leana on nykyään vaimoni. Paitsi ettei näyttänytkään. Tuolloin suunnittelimme The Three Tremors pro jektia, jonka piti olla minun, Rob Halfor din ja Ronnie James Dion juttu. elämäkertaa. Kun sitten ryhdyimme työstämään The Mandrake Projectia pandemian jäl keen, Roy antoi minulle vanhoista demo aihioista koostuneen cdr:n ”tsekkaapa jos tuolta löytyisi jotakin” saatesanoilla. Kyllä vain: lauloin ja supisin – siellä on myös puheosuuksia – ykkösellä sisään noin 80 prosenttia omista Sonataosuuksistani. Roy innostui näkemästään ja kuulemas taan todella vahvasti, ja hän vetäytyi sa man tien kotistudionsa uumeniin. Kun pikaiset kuulumiset on vaihdettu, vuodesta toiseen aina yhtä energinen Iron Maiden keulakuva astelee ripeästi kohti tarjoilupöytää. – Sonata sai alkunsa jo 90luvulla. Lopulta käsissä oli noin kymmenen minuutin mittainen ambient vaikutteinen aihio, kertoo Dickinson. Sitten The Three Tremors jymähti paikoilleen, eikä siitä tullut koskaan mi tään, Dickinson harmittelee.. Hah hah! Pitääkö paikkansa, että uudelta levyl täsi löytyvä Shadow Of The Gods kappa le kirjoitettiin aikoinaan The Three Tre morsille. Sitten hän sämpläsi mukaan Beethovenin Moon light Sonataa, ja ujutti mukaan looppeja sekä konebiittejä. Nämä kaksitoista teosta ilmestyvät erillisinä laitoksina tämän ja ensi vuoden aikana. Kun Sonata alkoi sitten soida, olin aivan ihmeissäni. Royn studio sijaitsee Los Angelesissa, ja minä haluan vanhan liiton miehenä työsken nellä kasvokkain, ainakin suurimman osan ajasta. – Meillä ei toki ollut mihinkään kiire Tyranny Of Soulsin jälkeen, ja yhtäkkiä levyn julkaisusta olikin vierähtänyt jo vuosia. Jo haastattelun pari ensimmäistä minuuttia tuntuvat alleviivaavan sitä, että vaikka Dickin sonin mittariin tuli viime elokuussa 65, rauhal liset eläkepäivät saavat vielä odottaa. – Edellinen soololevyni Tyranny Of Souls ilmestyi vuonna 2005. Kaikki nämä aktiviteetit tarkoittivat sitä, että soolo levyn tekeminen lykkääntyi kerta toi sensa jälkeen, huokaa Dickinson. Artisti on kehittänyt sanoi tuksiin oman universuminsa, ja samasta maailmasta ammentaa myös levyyn liit tyvä sarjakuvaalbumien sarja. – Sitten alkoi näyttää jo paremmalta... Kun sitten lopulta pää simme takaisin hommiin, oli jo kevät 2022. Roy näki tuolloin Immortal Beloved elokuvan, jossa Gary Oldman esittää Beethovenia. Maapallo päätti vilustua, ja yhtäkkiä kaikki paikat olivat lukossa pandemian takia. – Kyseinen studiosessio tapahtui jo aikoja sitten, ja olin unohtanut koko ju tun. Aivan kuin joku ulkopuolinen voima olisi tehnyt tai kojaan kauttani. Laulaja kertoo käyneensä aamu palalla jo varhain. Se oli aivan käsittämätöntä. The Mandrake Project päättyy mitta vaan Sonata (Immortal Beloved) eepok seen. Maalis kuun ensimmäisenä ilmestyy kauan odotettu uusi sooloalbumi The Man drake Project, ja huhtikuussa puolestaan käynnistyy reilun kolmen kuukauden mittainen kiertue. Onneksi joulukuun ankeus unohtuu seuraavassa hetkessä, ainakin hetkeksi. Toisaal ta pidän haasteista, ja kohta jo astelin kin laulukoppiin. Millaisten syiden takia aikataulut venyivät. Tunnelma ei myöskään ole viilene mään päin, sillä seuraavaksi sisään marssii shortseihin ja Bruce Dickinsonin tpaitaan pukeutunut Bruce Dickinson. Syksyyn saakka Bruce Dickinson ei kuitenkaan ehdi lomailemaan. Opuksen tekeminen ja promootio vaativat runsaasti aikaa. Mutta kuinka ollakaan, myös Iron Maiden alkoi aktivoitua sa moihin aikoihin, ja soololevyn työstämi nen sai taas väistyä. Oli siis vierähtänyt yhdeksän vuot ta siitä, kun uuden soololevyni tekemi sen piti alun perin alkaa! Kunnolla överiksi Bruce Dickinsonin uutuus The Mandrake Project ei ole ihan mikä tahansa hätäinen levyraapaisu. Sa maan aikaan kehittelimme Robinsons Brewery panimon kanssa erilaisia Mai denoluita ja niin edelleen. 40 SOUNDI SOUNDI 41 H armaa taivas kaatuu päälle eikä päivä tunnu valkenevan lainkaan. Biisi sai alkunsa Tyranny Of Soulsin tekemisen aikoihin. Sähkötakka loimuaa kulmassa, erikois kahvin aromi kutsuu luokseen ja soh van pehmeyskin tuntuu juuri sopivalta. Muka na on yhtä lailla vanhahtavia progressii visia sävyjä, bluestunnelmointia, spa gettiwesternkitarointia kuin vaikkapa ambientmaailmojakin. – Kun olin otollisessa iässä 70luvulla, suosikkejani olivat esimerkiksi Deep Purplen In Rock, Rainbow’n Rising, Jethro Tullin Aqualung sekä Led Zeppe linin ja Black Sabbathin neloset. Onneksi toipumiseni eteni varsin ripeästi, ja maa ilmankiertue pääsi vauhtiin talvella 2016. Ehkä tämä on vielä salai suus, mutta Maidenilla on suunnitel mia myös vuosille 2025–2026, aloittaa Dickinson. Alkuvuodesta 2020 poikke ustilan kesto ei toki ollut selvillä, mutta en olisi missään tapauksessa uskonut, että planeetta seisahtuu kokonaan lähes pariksi vuodeksi. Entä sitten The Mandrake Projectin sä vellykset. Sitten hän istahtaa höyryävän kupin kanssa vastapäiselle penkille, ja tarinatuokio voi alkaa. Totta kai levyl tä löytyy vino pino raskaita metalliriffejä, mutta se ei missään nimessä ole mikään täysiverinen heavy metal albumi. – Kun kuulin Sonatan varhaisen demon, olin vähintäänkin epäileväinen. – Juuri niin. Että mitä hemmetin kamaa tämä oikein on. Että eikö tämä ole jo vähän liian erikoista. Roy pisti nauhoituk sen päälle, ja demo alkoi pyöriä luureis sa. Näihin aikoihin taisit valmistella myös What Does This Button Do. Pääkaupunkiseudulla sijaitsevan hotel lin kattokerroksen kokoustilassa on ni mittäin aivan toisenlainen tunnelma. Kun rundi oli ohi noin satakaksikym mentä keikkaa myöhemmin, elettiin kesää 2017. Epäilemättä hyvinkin pitkään. Jos aiempi levy ei loksauta kuulijan leukaa alas, niin viimeistään jäähyväis kappale hoitanee homman. – The Book Of Souls ilmestyi syksyllä 2015, ja meidän piti tuolloin lähteä myös tien päälle. Sen jälkeen hän on järjestellyt myöhemmin samalla viikol la Englannissa kuvattavan Rain On The Graves promovideon aikatauluja sekä pistäyty nyt kuntosalilla. Arvaapa mitä sitten tapahtui. – Iron Maiden lähtee ensi syksynä mittavalle rundille, joka ulottuu Etelä ja PohjoisAmerikkaan, Japaniin ja Australiaan. Niin, yh deksäntoista vuotta sitten! Rakastan työskentelyä luottomieheni Royn (kita risti Roy ”Z” Ramirez) kanssa, ja minua on harmittanut menneinä vuosina to della paljon, että The Mandrake Projec tin työstäminen siirtyi eteenpäin kerta toisensa jälkeen. Rakas tan tällaisia hurmoksellisia ja seikkailul lisia albumeja, Dickinson sanoo. Rundia jouduttiin kuitenkin siirtämään, sillä sain niin Maidenin kuin soolojuttujenkin kalenterit totaalisesti tyhjentäneen syöpädiagnoosin
– Ludwig kuitenkin vinkkasi, että ottakaapa yhteyttä Black Belt Mastering -pajalta löytyvään Levi Seitziin. Parasta uudessa tilanteessa on se, että yhden asemesta julkaisenkin kaksitoista sarjakuvalehteä. – Kun albumin masterointi tuli ajankohtaiseksi, halusimme tehdä yhteistyötä Bob Ludwigin kanssa. Eilen. Itse asiassa odotan jo treenejä täysin malttamattomana... – Shadow Of The Gods tosiaan sävellettiin aikoinaan tätä projektia ajatellen, mutta se jäi sitten pölyttymään piirongin laatikkoon. Otimme yhteyttä hänen edustajiinsa, ja saimme pian vastauksen: ”Pahoittelemme tilannetta, mutta herra Ludwig jäi eilen eläkkeelle”. kaikenlaista! Miltä tuntui saada The Mandrake Project valmiiksi – tavallaan jopa vuosikymmenien työstämisen jälkeen. – Päätin vetää homman kunnolla överiksi, ja laitoin If Eternity Should Failin alkuperäisen demoversion Afterglow Of Ragnarok -singlen b-puolelle. Samana vuonna ilmestyi Tattooed Millionaire -soolodebyyttini, mutta en laittanut Daughteria enää tuolle levylle, sillä se oli julkaistu jo kahdesti, kertoo Dickinson. – Odotan rundia ihan hirveällä innolla. Nämä biisit kuulostivat jo puolivalmiina niin hyviltä, että tiesin niiden tulevan levylle. Iron Maiden -fanaatikkojen erityinen huomio puolestaan kiinnittyy Eternity Has Failed -kappaleeseen. Siis legendan, jonka käsien kautta ovat kulkeneet niin Led Zeppelinin, Metallican, Nirvanan kuin lukemattomien muidenkin levyt. – Ajatus oli pitkään sellainen, että julkaisen yhdestä isosta kertomuksesta ammentavan konseptilevyn. – Tähän liittyy hauska tarina, Dickinson hymähtää. ”The Mandrake Project on parhaalta soundaava levy, jolla olen ikinä laulanut.” K u v a: Jo h n M cM u rt ri e. – Muun muassa Afterglow Of Ragnarok ja Many Doors To Hell syntyivät pandemian jälkeen tapahtuneissa sessioissa. – Otetaanpa vauhtia takavuosista. Iron Maiden on nimittäin jo aiemmin julkaissut biisin jo aiemmin If Eternity Should Fail -otsikolla. – Tapahtumien keskiössä ovat tohtori Necropolis ja professori Lazarus, ja he työskentelevät mystisen Mandrake-projektin kimpussa. Eivätköhän nämä kolme eri näkemystä jo riitäkin! Ei perheen pienimmille Jos muutamat The Mandrake Projectin biiseistä kurkottavat jopa kymmenien vuosien taakse, jotkut toiset hohtavat huomattavasti tuoreempaa valoa. Steve Harris piti kovasti sävellyksestäni, ja se sitten päätyikin Iron Maidenin No Prayer For The Dying -albumille 1990. Ainoa ongelma oli siinä, etteivät nämä uudet kappaleet liittyneet mitenkään mielessäni olleeseen isompaan sanoituskonseptiin. Kaivoimme kappaleen nyt esiin, sillä sen julkaisematta jättäminen olisi ollut typerää. Aikomuksena oli myös se, että tämä sama tarina kerrotaan yhden sarjakuva-albumin sivuilla. Mutta sitten suunnitelma muuttui, ja nykytilanteessa vain osa The Mandrake Projectin sanoituksista liittyy isompaan tarinaan, ja muut kappaleet ovat ihan omia yksikköjään. Molemmat yrittävät hallita tieteen ja taikuuden voimia saavuttaakseen kuolemattomuuden, mutta näiden herrojen visiot eroavat toisistaan varsin paljon, ja luvassa on tietenkin... Soolouranihan alkoi vuonna 1989, kun kirjoittamani Bring Your Daughter... Älkää nyt viitsikö... Tällä kerralla voi myös sanoa: ei kahta ilman kolmatta. No, sitten kävikin niin, että luovuin sataprosenttisen teemalevyn ajatuksesta, sanoo Dickinson. No, se ei ollut mikään vitsi, eikä Bob Ludwig masteroinut The Mandrake Projectia, puuskahtaa Dickinson. Se sopi minulle mainiosti, mutta samalla päätin sen, että julkaisen kappaleen myös omalla soolollani. Kerro hieman tästä levyn ”isommasta tarinasta”. Ja voihan pyhä jysäys, miten hyvää jälkeä hän teki. Uusia biisejä Tuhansia keikkoja kuudelle vuosikymmenelle ulottuvan uransa aikana paiskanneen Bruce Dickinsonin silmät alkavat loistaa, kun puhe kääntyy hänen tulevaan soolokiertueeseen. To The Slaughter -kappale julkaistiin A Nightmare On Elm Street 5 -elokuvan soundtrackilla. Siellä on esimerkiksi huumeita ja väkivaltaa – siis asioita, jotka tuntuvat kiinnostavan ihmisiä, naurahtaa Dickinson. – No, ainakaan se ei sovi ihan perheen pienimmille. Tosin hieman erilaisena ja vähän toisella otsikolla. – Kun The Book Of Souls oli valmisteluvaiheessa, Steve kuuli taas kerran tekemiäni demoja, ja hän sitten halusikin If Eternity Should Failin Iron Maidenin käyttöön. Mielipiteeni saattaa olla hieman subjektiivinen, mutta silti: The Mandrake Project on parhaalta soundaava levy, jolla olen ikinä laulanut. Livebändini (kitaristi Roy Z, rumpali Dave Moreno, basisti Tanya O’Callaghan ja kosketinsoittaja Mistheria) on järkyttävän kova, ja aionkin viettää pari ensimmäistä treenipäivää kuunnellen heidän soittoaan. Teimme niin, ja Levi masteroi albumin
Kun Powerslave sitten ilmestyi, monet kysyivät minultakin, että missä ihmeessä Eddie on. Olisin tietenkin halunnut soittaa Suomessa toisenkin konsertin, mutta aiemmin valmisteltu kiertueaikataulu ei valitettavasti antanut siihen mahdollisuutta. Kirjoitin tuolloin paljon Adrianin (Smith, kitara) kanssa, ja väsäsimme yhdessä muun muassa 2 Minutes To Midnightin ja Back In The Villagen. Myös koko bändin kollektiivinen sävellyskynä oli erittäin terävä. – Ai, sinä siis tiedät, että vedän muutamia skittajuttuja uusissa biiseissä, sanoo Dickinson. – Ehdottomasti. Palaan soolobändini kanssa tien päälle ensi vuoden alkupuolella, Iron Maidenin rundin jälkeen, sanoo Dickinson . Tuossa vaiheessa olimme painaneet pysähtymättä The Number Of The Beastin ajoista asti, ja liika alkoi todellakin olla liikaa. Onko jatkoa luvassa. Mutta en aio vetää niitä livenä... Ei tosin sillä, että siinä olisi mitään uutta! – Kiertueesta puheen ollen: Helsingin Kulttuuritalolla tapahtuva keikka myi kuulemma loppuun parissa minuutissa. Kiertue kesti noin vuoden, ja soitimme lähemmäs kaksisataa keikkaa. Kun rundi lopulta päättyi, olin aivan lopussa. Tosin me jatkamme Helsingistä suoraan Tallinnaan, joten ehkä innokkaimmat suomalaisfanit suuntaavat myös Viroon! Kiertueen ensimmäinen osa päättyy heinäkuun lopulla. Nauroin ja kehotin katsomaan tarkemmin kannen keskelle. – Eternity Has Failedin alkupuolen ”surf-kitara” on minun käsialaani, kuten myös Face In The Mirrorin minimalistisen naiivi soolo. Maskottimme Eddie oli näyttänyt varhaisilla Maidenin levyillä lähinnä kodittomalta rähjäkkeeltä, kun taas The Number Of The Beastin kannessa Eddie näytti kunnon hirvitykseltä. Bruce Dickinsonin Powerslave-aikakauteen liittyvät muistot ovat lämpimiä – ainakin pääosin. Klassikon nelikymppiset kolkuttavat siis jo ovella. Olen varma, että tekisin itsestäni lavalla täyden pellen. – World Piece Tour päättyi loppuvuodesta 1983, ja sitten pidimme muutaman viikon mittaisen paussin. – Saattaa muuten olla, että ensi vuonna tapahtuu muutakin. Aiotko itse soittaa kitaraa lavalla. – Kun nyt muistelen Powerslavea, eräs mahtavimmista jutuista on levyn kansi. Kyllä, siellähän se Eddie on kaikessa faaraomaisessa prameudessaan! ”Oli ihan hilkulla, etten lähtenyt tuolloin omille teilleni” K u v a: Jo h n M cM u rt ri e. Tilanne on nimittäin sellainen, että aion kirjoittaa Royn kanssa uusia kappaleita jo kuluvan talven aikana – siis ennen kiertueen käynnistymistä. Oli ihan hilkulla, etten lähtenyt tuolloin omille teilleni. – Saimme levyn nauhoitukset valmiiksi kesällä, ja lähdimme World Slave ry -kiertueelle jo elokuussa. Seuraavaksi raahasimme soittokamat Le Chalet -hotelliin Jerseyn saarelle, ja aloimme kirjoittaa Powerslaven materiaalia. Minulla oli muutamia hyviä ideoita, ja niistä syntyi esimerkiksi levyn nimibiisi. Seuraavaa studiolevyäni ei siis tarvitse odottaa paria vuosikymmentä! IRON MAIDENIN maineikas vitoslevy Powerslave ilmestyi syyskuussa 1984
Ja sitten myös tuo tuotannollinen puoli. Uusi levy tasapainoilee hienosti hiljaisen ja vähäeleisen sekä tunteellisten purkauksien välillä. – Ehkä olen miettinyt tarkemmin, kuinka asioita pystyy sanomaan ja kuinka haluan ne sanoa. Miten tekstisi syntyvät ja mikä niiden rooli tällä levyllä on. Oikeastaan pyrin usein melko minimalistiseen ilmaisuun. Molempien albumien teemat, suomalainen luontosuhde kaikessa kieroutuneisuudessaan ja häikäilemättömyydessään sekä sanoitusten välillä synkkäkin ihmiskuva, eivät ole helposti sulatettavinta antia. Uuden levyn Seppänen kertoo syntyneen kahden vuoden aikana pienissä pätkissä. 44 SOUNDI K u v a: Te ro A h o n en. Se on äänitysteknisesti hiotumpaa, mutta liian yksityiskohtaista hiomista pyrimme välttämään. – Samaa tuttua Sepikkaahan se puhallinja jousisovituksineen on kuin viime levylläkin. Jotkut asiat levyllä ovat hyvinkin spontaaneja, toiset aika tarkkaankin sävellettyjä ja mietittyjä. Lopulta halu tehdä harkiten ja hätiköimättä kuitenkin voitti. Huomasin, että esimerkiksi sovituksiin on panostettu. Uutta levyään hän kuvaa entistä yhteiskuntakriittisemmäksi. Ei koskaan rakkaudella ilmestyi helmikuun alussa. Jokainen kappale tehdään niin, että tekeminen pysyy mielenkiintoisena. Kyse ei ole mistään ehdottomasta. Se olisi saattanut johtaa tylsähköön lopputulokseen. Artisti itse toivoo lyriikkansa aiheuttavat tarvittaessa jopa närkästystä, kunhan joku reaktio syntyy. Teksti: Joni Kling V uonna 2021 debyyttinsä En kestä kylmää lailla ahvenen julkaissut ja Soundin Master Of Pulpets -tulokaspalkinnon voittanut Joni ”Sepikka” Seppänen palaa uudella albumilla kantaaottavien luontoteemojen ja maalauksellisten äänimaisemien pariin. Silloin äänimaisema tukee sanomaa ja on ok kasata niin paljon asioita päällekkäin kuin mahtuu. Mainitsit miettineesi entistä enemmän levyn sanomaa. Ensimmäisen levyn innostunut vastaanotto yllätti. Lauluja päähän ottavista asioista Sepikka puhuu ympäristönsuojelun puolesta, eikä usko pääkaupunki–maaseutu-vastakkainasetteluun. Mutta olen mielestäni entistä tarkempi siitä, ettei biisejä tukoteta. Sepikan musiikki ei ehkä ole korosteisen vaikeaa, mutta se vaatii kuulijaltaan sitoutumista. Henkilökohtaisuus ja kantaaottavuus voivat Joni ”Sepikka” Seppäsen mielestä sanoituksissa myös limittyä. Joskus tarvitaan kunnon vuodatusta. Intoa nopeampaankin julkaisuun olisi ensin ollut
Joistain levyn teksteistä välittyy, että luontoteeman lisäksi tämä on myös ih missuhdelevy. Millaisen jäljen tuo aika on mielestäsi jät tänyt ja kuuluuko se nykytuotannossasi. Vaikka kaan vastuuta ekokriisin hoitamisesta ei tietenkään pidä heille sysätä enää yhtään ene mpää. Ystäviä sieltä löytyy edelleen, mietin aikoinaan pysyvää muuttoakin, mutta nyt se ei ole ajankohtaista. Usein kysellään kin, milloin olisitte tulossa, mutta järjes tävää tahoa ei helposti löydy. – Näinpä. On sääli, että Miki oli saamassa apua, mutta sitä ei saatu ajoissa, enkä lopulta tiedä olisiko se ollut oikeanlaista. Jotenkin jopa toivoisin, että joku näyttäi si minulle närkästyksensä ja siitä sitten saisi keskustelua aikaan. Ja totta kai myös kokemus luonnosta on jokaiselle henkilökohtainen. Tuntuuko, että näiden teemojen käsittely voi käydä joskus niin raskaaksi, että usko omaan tekemiseen loppuu. Miltä tuntuu olla lähes ainoa ympäristöarvojen äänenä toimiva nykyartisti. Tällä levyllä kuuluu ääni, joka on kriittisempi. Kontrastina, olet asunut myös Rovaniemellä teke mässä musiikkia. Suomessa tunnetaan suurta ylpeyttä vaikka siitä, miten täällä niin sa notusti hoidetaan metsiä, mutta totuus on, että ei välttämättä tiedetä tai olla koskaan nähty mitä oikeasti koskematon metsä on. Se teki viime kesästä rankan, ja on murheellista, että mielenterveyden suhteen kaikki ei ole meillä kunnossa – apua on vaikea saada. Kuitenkin musiikki on minulle niin tärkeää, että juuri sen kautta tuntuu luonnolliselta purkaa tuntemuksiaan. Pohjimmiltaan toivon, että onnistuisin havahdut tamaan ihmisiä ympärillä olevaan luontokatoon tai vaikkapa ihmisten eriar voiseen kohteluun. EteläSuomessa on kaikenlaista tra fiikkia. Luonto on it selle aina ollut erityisen tärkeä inspiraa tion lähde. Ehkä vielä muutan Inariin. Ehdottomasti haluaisin maakuntiin kat somaan, mikä meininki. Suojel tuja alueita ja todella erityistä ja erilais ta kuin pohjoisessa, se mitä on säästetty. Aavasaksan Aawastock on pohjoisin, missä olen soittanut. Yhtä lailla oululainen voi ko kea, ettei ole luontoihminen. Paikalliskulttuuri on se mikä näkyy ulkopuolelle. Millaisena pääkaupunki sinulle näyttäy tyy. Teimme viitisen vuotta sitten yhden paluukeikan ja täysimittainen paluu oli kyllä suunnitelmissa, mutta se vain jämähti, ja jää nyt tapahtumatta. – Kyllä se on tosi henkilökohtainen levy, johon olen ammentanut omista tuntemuksistani. Teksteistä välittyy huoli ympäröiväs tä luontokadosta ja ihmisen itsekkyy destä. Ajattelin, että täällä on kaik ki luonto hävitetty, täyteen rakennettu asutuksen tieltä, ja ihmisiä on kaikkial la. Se myös turruttaa. Jos Oulussa toiminta onkin vähän kuihtunut, niin kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 herättää ihan mukavia toiveita. Pohjoisesta löytyisi varmasti vastaan ottavaa yleisöä myös Sepikan musiikille, mutta se on maantieteellisesti haastava alue. En ihmettele, että joku voisi kokea tällaisen provosoivana. Olet kotoisin Oulusta, missä vaikutit aiemmin The Scenes yhtyeessä Miki Liukkosen kanssa. Joskin joillekin suomalaisille se voi olla hyvin yksipuoleinen suhde. “RuuhkaSuomeen” verrattuna poh joisen kaupungit ovat kuitenkin aika kulttuurillisesti marginaalisia paikkoja toteuttaa itseään. – Näin on. Onko syntynyt sellaista mielikuvaa, että luontotematiikka olisi jotain, mikä täällä koettaisiin etäisenä tai vähemmän tärkeänä. SOUNDI 45 ”Toisesta välittäminen ja toisen asemaan asettuminen on tärkeintä.”. Siellä on kesäisin yöttömiä öitä, talvisin lähestulkoon kaamosta, olin siellä vuoden ajan ja se kuuluu ensimmäisellä albumilla. – Uskon, että tällainen paatos saat taa hyvinkin saada jotkut ihmiset är syyntymäänkin. Mainitsen turvetuotan non siellä nyt vaikkapa suoraan ja aika kriittiseen sävyyn. Kappaleessa Vanhukset toteat, kuinka sama filmi pyörii, samat kuviot toistuvat. – Oli todella surullista, että näin kävi. The Scenesin tyylistä on pitkä matka nykyiseen ilmaisuusi. – Sanoitus lähtee syntymään ihan vain sen hetkisestä fiiliksestä. Tällä levyllä nimenomaan ih misten toiminta ja luonnon hyväksi käyttö tulevat entistä enemmän esille. Poh timaan, meneekö raha ja oma etu kaiken edelle. Usein muusikot toistelevat, että tekevät musiikkia rakkaudesta lajiin. Sille poru kalle kuuluu kiitos siitä, että olen oppi nut olemaan lavalla vapautunut ja la kannut pelkäämästä virheitä. Myös ihmisten sekoilu somessa sekä mediasta välittyvät maailman kauheudet ovat tuoneet im pulsseja tekstien kirjoittamiseen. Yleensäkin pohjoisessa on oma rauha. Toki se riipaisee, että vähäisiä alueita joi ta täällä on, halutaan rakentaa edelleen täyteen, esimerkkinä Stansvikin metsä alue joka on ilmeisen ainutlaatuista iki metsää. On ok, että asiat muuttuu, ihminen vanhenee ja vastuu siirtyy tuleville sukupolville. Vastuu ei kuitenkaan ole yksin minulla. Saamelaismuseo Inarissa vaikkapa. Tämä työsarka ei kuitenkaan lopu kesken. – Mielestäni Vanhukset on aika kepeä ja toiveikaskin biisi suhteessa levyn muihin kappaleisiin. Aiheita, jotka ovat paljon esillä, mutta niitä ei juuri kuule nykyisen popmusiikin parissa. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä vähemmän on porukkaa ja metsä on paremmin saavutettavissa. Muutit Helsinkiin, koska muusikko na työskentely käytännössä vaati sitä. Siellä on paljon moni tulkintaisuutta ja paljon omaa elämää, mutta ensisilmäyksellä henkilökohtai silta vaikuttavia asioita voi käyttää myös metaforana suurille asioille. – Kyllähän nämä aiheet voivat käydä toistuessaan kovin raskaiksi. Näetkö toivoa tulevaisuudessa. Sellaista kaipaa täällä. Lähinnä tuntuu, että jos pohjoisessa halutaan jär kätä kulttuuritapahtumia, pienten jouk kojen tai yksilöiden vastuu korostuu. Ensimmäinen levy tuntuikin helpolta tehdä, kun tekstit syntyivät vain omista retkistä luontoon, seikkai luista ja kokemuksista. Olisihan se hienoa, että asiat kaikessa absurdiudessaan kääntyisivät yhtäkkiä paremmin päin, että ei tarvitsisi enää herätellä ihmisiä. – Ajatus kuulostaa pelkältä stereo typialta. Hieno kertaluonteinen tapahtuma upeassa tunturimiljöössä. Keikkaa on ollut todella hauska tehdä ja yleisö poikkeuksetta tosi vastaanottavainen, mutta suurim mat paikkakunnat alkavat käydä tutuksi. Millaisia ajatuksia Mikin kuolema herätti. – On totta, että kulttuuritarjonta on pienemmissä paikoissa niukempaa. Toi saalta pienillä paikoilla on valtava poten tiaali jollekin ainutlaatuiselle. Ainakin sinun koh dallasi positiivinen vas taanotto antaa viitteitä, että aiheita voisi käsitellä enem mänkin. Olet muuttanut hiljattain Helsinkiin. – Kyllä se on vaikuttanut. Synkistä tulevaisuudenkuvis ta huolimatta haluan uskoa, että meillä on täällä vielä toivoa. Väittäisin että Scenesin perintö kuuluu esimerkik si levyn nimikappaleella hektisenä ajona. – Rollo on kiva. Kertoo jotain myös maastamme ja päättäjiemme arvoista, valitettavasti. – Väitän, että niitä käsitellään oivalta vasti esimerkiksi Vestan tai Antti Aution sanoituksissa. Silti tilaa aiheelle ehdotto masti on. Pienimuotoisia juttuja järjestetään, mutta jotain pysyvyyttä kaivattaisiin. Tokihan mielikuvat aiheuttivat aluksi epäilyksiä muutosta. Suurelta osin tottahan se on, mutta kyllä luontoa on täälläkin läsnä. Toisesta välittäminen ja toisen asemaan asettuminen on tärkeintä, ja jos edes yksi ihminen saa musiikkini kautta tällaisia oivalluksia, voin kokea onnistuneeni. En osaa kuitenkaan ottaa kantaa vaikka oikeasti pienten Lapin kuntien kulttuuritarjon taan. Kaikki on aina toki myös rahasta kiinni. Joskus teksti syntyy vain siitä, mikä sillä hetkel lä ottaa eniten päähän
Artikkelisarjassa tekijät kertovat merkittävän albumin syntytarinan Suomalaisen rockin klassikot > Teksti: Timo Isoaho 46 SOUNDI Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Itku pitkästä ilosta
Soundi kutsui albumin ydintekijöitä saman pöydän ääreen muistelemaan, kuinka suomalaisen rockin klassikko sai muotonsa. Etelä-Savossa metsästysmajaansa pitänyt pioneeriyhtye Lyijykomppania oli jo ehtinyt laittaa pillit pussiin, mutta äkkiarvaamatta suomenkielisen raskaan rockin kentälle alkoi nousta useita ei-niin-kuolleita kukkia. Jarkko: – Aiempi basisti Arto Alaluusua oli valmistunut maanpuolustusopistosta, ja jättäytynyt pois bändin Trio Niskalaukaus vuonna 2000: Seppo Pohjolainen, Jarkko Petosalmi, Nils Ursin, Timo Rautiainen ja vielä tuolloin kitaristina toiminut Karri Rämö. Suunnitelmat ”kertaluonteisuudesta” unohtuivat, ja Lopunajan merkit -debyyttialbumi ilmestyi levy-yhtiö Spinefarmin alamerkin Ranka Recordingsin toimesta alkuvuodesta 1999. SOUNDI 47 TIMO RAUTIAINEN SÄVELLYKSET, SANOITUKSET, TUOTANTO, KITARA JA LAULU. Erikoisella nimellä varustettu ja vakavalla naamalla muun muassa maailmanlopusta laulanut yhtye alkoi herättää yhä enemmän huomiota. Jo maaliskuussa 2000 oli käsillä toinen pitkäsoitto Itku pitkästä ilosta. Mikä hämmentävintä, kierroksia moottoreihinsa keränneiden Kotiteollisuuden, Viikatteen, Mokoman ja Maj Karman (tuolloin Maij’ Karman Kauniit Kuvat) touhussa tuntui olevan huomattavan paljon ideaa, eikä ensimmäisellä kotimaisella laulettu painava musiikki enää ollutkaan pelkkä hämmentävä kuriositeetti. Mainittakoon myös, että haastattelun aikana tai sen jälkeen ei nautittu ainoatakaan annosta Jaloviinaa. Varsin nopeasti kävi selväksi, että Itku pitkästä ilosta on suomenkielisen raskaan rockin ensimmäinen todellinen – virheetön – klassikko. Yhtyeen omaleimainen ja hyvin vaikutusvaltaiseksi osoittautunut yhdistelmä metalliriffejä sekä niin sosiaalisiin kuin ekologisiinkin huoliin pureutuneita tekstejä löysi kirkkaimman muotonsa 2000luvun alkumetreillä ilmestyneellä Itku pitkästä ilosta -albumilla. Miehistöään remontoineen Trio Niskalaukauksen ote oli terävöitynyt, ja uusi levy oli kaikilta osiltaan debyyttiä parempi. Lyijykomppaniasta eronneella laulaja-kitaristi Timo Rautiaisella oli puolestaan mielessä kertaluonteiseksi ajateltu projekti. PÄÄOSISSA ”EN MUISTA, ETTÄ MITÄÄN PAINEITA OLISI OLLUT” 25 vuotta sitten Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus alkoi määrätietoisesti marssittaa raskasta suomenkielistä musiikkia kohti listoja ja suurimpia festarilavoja. 90 -luvun loppua kohti tultaessa tuntui, että maakuntien juomaveteen – usein toki vähän väkevämpiinkin tuliliemiin – alkoi eksyä aikaisempaa enemmän raskasmetalleja. JARKKO PETOSALMI KITARA NILS URSIN BASSO, KOSKETTIMET K u v a: A rt o R ev o n ko rp i. 24 vuotta myöhemmin Timo Rautiainen, kitaristi Jarkko Petosalmi ja basisti Nils Ursin kokoontuivat ensin mainitun työhuoneeseen muistelemaan Itku pitkästä ilosta -albumin syntyaikoja. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -kokoonpanon Hävetkää!-ep ilmestyi vuonna 1997, ja vastaanotto niin median kuin kuulijoidenkin keskuudessa oli varsin positiivinen – yhtyeen suureksi yllätykseksi
Aamulla oli kevyt morkkis päällä, ja sanoitus alkoi muovautua. Kun luuri räpsähti kiinni, repesin ihan täysin. Esimerkiksi Pahin kaikista teki vaikutuksen. Suomalaisen rockin klassikot > toiminnasta. Vastasin muka vähätellen ja coolisti, että voisi kai tuota harkita. Timo: – Tuomon studiota oli paran neltu näiden kahden levyn välillä, ja me oltiin bändinäkin paremmassa soitto iskussa. Timo: – Vastasin vielä tähän aikaan kaikista sävellyksistä. Mietin kauhuissani, että pitääkö tätä paskaa opetella juomaan. Lyijykomppanian aikoihin teksteistä vastasi lähinnä rumpali Esa Moilanen (1961–2022), ja kun Niskalau kaukselle sitten piti tehdä sanoituksia, kaipasin vierelle osaavaa yhteistyö kumppania. Myöhemmin mielipide toki muuttui ihan täysin. Nils: – Minulla oli samanlaisia tunte muksia. Katsottiin tietysti vanhoja biisejä, mutta samalla myös uusia kappaleita oli työstövaihees sa. Jos Lopunajan merkit oli nauhoi tettu kahden viikonlopun aikana, nyt repäistiin ja varattiin studiolta kol me viikonloppua. Sitten mentiin baariin, ja illan lasku muodos tui varsin huomattavaksi. Timo: – Sanoitusten suhteen jatket tiin tiivistä työskentelyä Tomi Tuomaa lan kanssa. Nils: – Jätkät taisivat antaa anteeksi, sillä Jarkko soitti jonkun ajan kuluttua, että lähtisinkö bändiin. Tomi oli tehnyt hienoja tekstejä Lopunajan merkeille, ja oli ihan selvää, että hän toimisi myös Itkun pää sanoittajana – mikäli hänelle sopii. JÄLKIKÄTEEN AJATELTUNA SE ON NISKALAUKAUKSEN PARAS LEVY.” Trio Niskalaukaus lanseerasi kakkoslevynsä aikoihin suuren suosion saaneet slogan-paidat, joista Minulle ei vittuilla! -design saattoi aiheuttaa omistajalleen ongelmiakin. Bändin monitulkintaisuutta ja vakavan pinnan alla kytenyttä huumoria oli joidenkin vaikea ymmärtää. Lisäksi hän tykkäsi Niska laukauksesta. Kun Timo esitteli sen demon, vakuutuin saman tien. Jarkko: – Nipa piti ajaa sisään poruk kaan muutenkin. – Itse tekstitin kappaleen Kuusikymmentäkaksi. Olin juuri tul lut bändiin, enkä todellakaan osannut kuvitella Lintua Niskalaukausmuotissa. Että huh huh, nyt muuten lähtee. Uutta mate riaalia syntyi sen kummemmin purista matta. Nils: – En ollut ennen edes maistanut Jaloviinaa, ja sehän oli perkeleen pahaa. Eräs onnenpotkuista oli se, että ”ITKU ONNISTUI LIKIPITÄEN TÄYDELLISESTI. Nils: – Treenattiin ahkerasti. Oli hilkulla, etten laitta nut yhtyettä telakalle sen jälkeen. K u v a: To n i H är kö n en. – Se oli raakaa ajoa, sillä olin tuolloin Lutakossa duunissa, ja työvuoro loppui kolmen tai neljän maissa aamuyöllä. Eihän siinä ehtinyt nukkua, kun jo kuu delta aamulla lähdettiin ajamaan koh ti Savonlinnaa, että päästään nauhoit tamaan heti aamusta. Että joo, hyvää on. – Nimikappale puolestaan tehtiin yh teistyössä Tomin kanssa. Jarkko: – Timo asui tuolloin Jyväsky lässä Kannaksenkadulla. Kappaleen kertosäe oli jo tehtynä, mutta säkeistöt syntyivät Markon kanssa. Että Trio Niskalaukaukseen, tämä on helvetin siistiä! Timo: – Kun mentiin ensimmäisen kerran treenaamaan Nipan kanssa, tou hu kuulosti kohtalaisen erilaiselta kuin aiemmin. Timo: – Tiedettiin Nipan olevan osaa va soittomies. Kerroin, että tästä tehdään Niskaversio, ja siitä tulee levyn päätösraita. – Rahat ja henki taas syntyi yhteis työssä Mokoman Marko Annalan kans sa. Niin keikka kuin Nipan hehkutuskin. Meidän kitarat olivat lämpötilaerojen vuoksi karmeassa epävireessä, ja se rämpiminen kuulosti aivan hirveältä. Mietittiin korvaajaksi Nils ”Nipa” Ursinia. Ja siinä vieressä muut jätkät vetivät jallua kovalla innolla. Sanoitusidea lähti tavallaan liikkeelle, kun työntelin painavaa lunta kotipihassa. Oltiin aiemmin tutustuttu, ja halusin hänet mukaan. En muista, että mitään paineita olisi ollut. Meitä taas vitutti melkoisen raivokkaasti. Loppujen lopuksi minulta tuli taas kertsi ja Tomi teki loput. Arton Rickenbackerista oli läh tenyt jumalattoman väkivaltainen jylinä, kun taas Nipan soundi oli huomattavasti huolitellumpi. Tuntui vaan hienolta, että joku saattaa jopa odottaa meidän uutta levyä. Jarkko: – Kun nauhoitukset tulivat ajankohtaiseksi loppuvuodesta 1999, buukattiin studioaikaa tutulta savon linnalaiselta Sundi Coop pajalta. Homma otti sen verran päähän, että soitin Jarkolle ja Nipalle, että tulkaahan drinkille. Mietin kirjoittavani Itkulle sanoituksen tai ehkä pari, mutta en missään nimessä kuvitellut kirjoitta vani kaikkea. Se kertoo serbipoliisista, joka teloitti 62 naista, lasta ja vanhusta Balkanin kriisin aikoihin. Jaloviina oli oleellinen juoma Niskalaukauksen maailmassa, ja tuoreelle basistille tarjoiltiinkin sitten ”talon lonkeroa” – siis jallua tuplana. Olin lukenut aiheesta uutisen, ja sanoitusidea tuli sitten mieleeni. Tuo mo Valtonen toimi taas äänittäjänä ja miksaajana. Nipa kulautti lasillisen huikalla, ja yritti pitää naaman peruslukemilla. Myös Hiljaista syntyi var haisessa vaiheessa. Rajaton rakkaus ja Pahin kaikista taisivat olla ensimmäisiä. Asia oli tullut selväksi Lopunajan merkkien julkaisutapahtumas sa Jyväskylän Lutakossa. Nils: – Kun ensijärkytys laantui, taisi se mennä vähän naureskeluksikin. Timo: – Jossain vaiheessa esittelin Jarkolle ja Nipalle Marja Mattlarin kirjoit 48 SOUNDI taman Lintu-kappaleen. Että tästäkö meinasit coveria. Jarkko: – Riehakkaassa humalassa ollut Nipa tuli vedon jälkeen takahuo neeseen ja kehui orkesterin toimintaa suurin sanankääntein. Kaverit katselivat mi nua ja toisiaan ihan hiljaisena. Siellä alakerras sa alettiin katsoa uusia juttuja. Jo silloin tiesin, että nyt tulee kova levy
Rautiainen kertoi pohjaksi tositarinan miehestä, joka rakkaus huoliensa takia hirttäytyi hyvin matalassa tilassa. – Ylipäänsä pitää sanoa, että Lyijykomppanian sanoitusvas taavan Esa Moilasen henki on vahvasti läsnä minunkin teksteissäni. Loppuillasta alettiin sitten kutsua porukkaa paikalle. Vaikka etukäteen saattoikin epäilyttää, että voiko viimeisestä vaikka pa saimaannorpasta kertova heavy metal biisi olla mitään muuta kuin koominen, niin Niskalaukaus levyjen äärellä ei enää hymyilyt tänyt. Meillä oli esimerkiksi kokeiluja sen suhteen, että millainen määrä päällekkäisiä kitaroita tekee soundista tukevamman, ja millainen määrä taas alkaa jo syödä muiden raitojen tehoa. Entä sitten sanoitukset. Kun Rautiainen hoksasi, että meillä oli tällaisia AVtouhuja, hän pyysi mei tä tekemään Lyijykomppaniadoku menttia. Nils: – Kun eka viikonloppu oli viimein takana, lähdettiin kotiin päin. Olisi voinut luulla, että esimerkiksi Petosalmi olisi kaatunut rättiväsyneenä hotellin sänkyyn, mutta mitä vielä. Rajatila puolestaan sisältää muun muassa näkyjä ilmas tonmuutoksen seurauksista. Tekstin loppu (”Kun se hetki koitti / silloin sinut petin / minä en voi mitään / voiko kukaan mitään”) taas voi tarkoittaa muutamaakin asiaa. Vaikka me tiedämme, että elintasomme perustuu luonnon varojen ylikulutukseen, eläinten kiu saamiseen ja saastuttamiseen, em me tee mitään, sillä siitä koituisi it selle kaikenlaisia hankalia, ikäviä ja raskaita asioita. Oltiin aiemmin keksitty, että esimerkiksi kolikot jäävät kiinni Nipan hikiseen keskivartaloon. Että tulkaa katsomaan, täällä on maailman kahdeksas ihme. Piti pysäyttää saman tien, sillä mehän T imo Rautiainen & Trio Niskalau kauksen debyyttilevy Lopunajan merkit ja kakkosalbumi Itku pitkästä ilosta ovat painavien riffien ja tarttuvien kitaramelodioiden juhlaa. Kun kap paleen sanomaan keskittyy, tulee edelleenkin tippa linssiin. Jarkko: – Peaveyn soundi oli helvetin hyvä, ja yhteistyö Tuomon kanssa sujui mahtavasti. Ja Esahan teki tämän kaiken omalla tavallaan jo Lyijykomppanian Viimeinen voitelu albumilla, joka on yksi kaikkien aikojen suosikkejani kotimaisista rocklevyistä. Tarina oli komea kaikessa traagisuudessaan. saatiin lainaksi Peaveyn 5150 -kaappi/ nuppiyhdistelmä savonlinnalaiselta musiikkimieheltä Jussi Koposelta. Kun sitten päästiin raapimaan kitaroita, olin saattanut valvoa jo reilusti yli vuorokauden. K u v a: Sa n n a R y y n än en. Jarkko: – Kapakassa oli hyviä ohjelmanumeroita. Esi merkiksi Pahin kaikista kappale syntyi ”minä itse ja kaltaiseni keski luokkaiset tyypit olemme pahimpia” ajatuksista. Jarkko: – Työskentely oli varsin mielenkiintoista. Timo: – Itse olin näihin aikoihin kahdeksan kuukautta tipattomalla, eikä studiopäivien aikana muutkaan juoneet. Syntyi Viinasta, kuolemasta ja maailmanlopusta dokkari. – Lopunajan merkkien tapaan myös kakkoslevylle tuli ympäristö aiheista ammentavia tekstejä. Esimerkiksi sitä, että kuolemansairaalle on kerrottu silkkoja kauniita valheita toivosta ja selviämisestä, vaikka lohduttaja on kaiken aikaa tiennyt, ettei parantu misen mahdollisuutta ole. – Timo osoittautui mitä mainioim maksi hahmoksi, ja seuraavana ke sänä pyysinkin häntä näyttelemään Radiopuhelimien Jokapaikan mies videolle, jota teimme Jussi Lehmus veden (silloin Tolonen) kanssa. Tällä hommalla tienattiin lopulta satasia, ja ostettiin aika monet juomat sekä hampurilaiset. Silloin hän pyysi minua avuksi. Omia lyriikoita hän kirjoitti Au Pair -yhtyeelleen. Mutta odotahan vaan, kun ilta koitti... Kun päästiin varhain aamulla studiolle, Seppo (Pohjolainen) soitti ensin sovitut rumpuraidat. Jätkät lähtivät tietenkin baariin. Oli kieltämättä aika sumuinen olo, mutta jynkyt saatiin hoidettua. Tomi Tuomaalan tekstit ovat pohjattoman rehellisiä, kaunistele mattomia ja surumielisiä. Se oli täysin Jarkon ja Tuomon ansiota, että bändin kitarasoundit paranivat tässä vaiheessa ihan älyttömästi. Ehkä sanoitus myös iskee silmää tietyille suomalaisuuteen liitetyille stereo typioille ja täkäläisen iskelmälyrii kan piirteille. Timolla oli ”tilanne päällä” näihin aikoihin, ja niin oli minullakin. – Tapasin Rautiaisen ensi kerran Vakiopaineessa Jyväskylässä, kun tein Lyijykomppaniahaastattelua Rumbaan, Tuomaala kertoo. On täysin selvää, että ilman Tomi Tuomaalan luomia varjoisia tarinoita Trio Niska laukaus ei olisi vuosituhannen vaih teessa tehnyt sellaista vaikutusta kuin se teki. Tai ainakin hän näki niissä potentiaalia. Kun kamat saatiin kohdalleen, Petosalmen hahmottelema ”jynktologia” eli teollisuushallien kokoiset kitaravallit alkoivat käydä toden teolla toteen. Kaukaa on tullut mykkiä miehiä ja outoja eläimiä, koska elinolosuhteet siellä jossain ovat käyneet mahdottomiksi. Oltiin toki sovittu näiden heittäjien kanssa, että mahaan liimautuneet kolikot ovat basistin omaisuutta. SANOJA LUOPUMISESTA, KUOLEMASTA JA EKOKATASTROFISTA ”KAUKAA ON TULLUT MYKKIÄ MIEHIÄ JA OUTOJA ELÄIMIÄ, KOSKA ELINOLOSUHTEET SIELLÄ JOSSAIN OVAT KÄYNEET MAHDOTTOMIKSI.” Tomi Tuomaala oli tehnyt Timo Rautiaisen kanssa yhteistyötä jo videoprojektien merkeissä ennen kuin ryhtyi avustamaan Trio Niskalaukauksen tekstienteossa. Rautiainen tutustui joihin kin teksteihin, ja jostakin kumman syystä hän piti niistä. Jynkkykomppi oli Petosalmen SOUNDI 49 heiniä. Itkulle laitettiin neljä komppikitaraa, ja siihen päälle sitten muita kitarajuttuja. – Jos katsotaan Itku pitkästä ilosta tekstejä, niin Rajaton rakkaus oli tilausteos. Kirjoitinpa sanoja sitten minä, Timo tai Esa, niin teemat tuntuvat liittyvän usein luopumiseen, kuolemaan tai vaikka siihen ekokatastrofiin. Sitten myö hemmin Timolle tuli Trio Niskalauka uksen suhteen tilanne, että hänellä oli musiikkia ja visioita, mutta ei sanoituksia. Tuomo oli antanut mukaan pari raakamiksattua biisiä, ja laitettiin nauha soimaan. Timo: – Minä ja Karri (Rämö, kitara) soitettiin melodioita ja jotain ”rimpsauksia”. – Hiljaista taas kertoo läheisen vakavasta sairaudesta. – Olin myös kirjoittanut jonkinlais ta kokeellista punkrunoutta, jossa ei ollut esimerkiksi mitään loppu sointuja. Sen jälkeen humalaiset heittelivät kolikoita Nipan mahaan, ja ne tosiaan tarttuivat kiinni
”Minulle ei vittuilla” olikin sitten koko festarin ostetuin paita, vaikka me ei edes esiinnytty alueella! Nils: – Olin kesän alkupuolelle asti töissä Prisman kassalla. Marja Mattlar sov. Timo: – Rajaton rakkaus oli selvä valinta ekaksi singleksi. Esimerkiksi ”Minulle ei vittuilla” -paitoja ja huppareita alkoikin mennä aikamoisia määriä. Musa soundasi aivan törkeän hienolta. Perjantaina soitettiin julkaisukeikka Lutakossa – nyt jo paremmalla menestyksellä – ja samalla lanseerattiin yhtyeen sloganipaidat. Timo: – Levyn kansien ja ulkoasun suhteen olin jyrkkä. Timo: – Jotkut toimittajat ihmettelivät sitä, että levy kestää vain 38 minuuttia. & sov. -näkemyksestä tuli myöhemmin keikkahitti. Timo: – Käännettiin black metal -tekstin sanoma tietysti päälaelleen. & san. Jarkko: – Kun oltiin Helsingissä masteroimassa Itkua Jussilan Mikan pajalla, mentiin valmiin tuotoksen kanssa Spine farmin omalle kaupalle. Nappasin tämän idean irlantilaislaulaja Andrew Strongin mainiolta Strong-levyltä (1993). Se oli tietysti vitsi, mutta kyllähän Itku onnistui likipitäen täydellisesti. Pysähdyttiin kuuntelemaan radiolähetystä tien laitaan, ja siellä se oli sijalla 38. Timo: – Albumi ilmestyi maaliskuussa 2000. Jarkko: – On sitä kuullut, että jotkut ovat joutuneet ongelmiin näiden provosoivien tekstien takia. 50 SOUNDI Suomalaisen rockin klassikot > laittoi albumin pyörimään. Nils: – Lutakosta jatkettiin lauantaiksi Joensuun Kerubiin. Timo Rautiainen, san. Sanoin sitten, että jotakin ”infotarraa” voidaan miettiä, mutta varsinaiseen kanteen ei tule esimerkiksi bändin nimeä. Timo Rautiainen, san. Tomi Tuomaala Lintu säv. ”Niin, tässähän on sama riffi kuin Alice Cooperin Dirty Dreams -biisissä”, Koponen sanoi. Tomi Tuomaala Itku pitkästä ilosta Säv. & san. Timo Rautiainen, san. & sov. Biisistä tuli heti fiilis, että tässähän se on. Jälkikäteen ajateltuna se on Niskalaukauksen paras levy. Se kertoi siitä, että oltiin todella tyytyväisiä lopputulokseen. Kyllähän nyt hyvä sentään voittaa pahan! Jarkko: – Itkua tuli kuunneltua paljon myös kotona. Timo Rautiainen, san. K u v a: A rt o R ev o n ko rp i. No, laitettiin sitten hämäykseksi stemmoja ja muuta kehiin, eikä kukaan ole huomauttanut asiasta jälkikäteen. Tomi Tuomaala & Timo Rautiainen Kuusikymmentäkaksi Säv., sov. Kun Rajaton rakkaus murahti soimaan, niin Esa totesi saman tien, että nyt muuten lähtee. Jarkko: – Kun kevät eteni, kiinnostus bändiä kohtaan tuntui kasvavan nopeasti. Ihmettelin, että miten niin. Isossa osassa oli tietenkin myös Tuomaalan teksti, joka osui napakymppiin. Kun Hiljaista soi näytebiisinä, sitä kuunneltiin tippa linssissä. Timo Rautiainen, san. Jarkko: – Se vähän yllätti, että toimittajatkin tykkäsivät. Levy-yhtiössä ideasta ei tietenkään tykätty. Kun olin viimeistä päivää duunissa, Rautiainen käveli sisään, ja sanoi suu virneessä: ”Lähdehän poika mukaan, niin minä teen sinusta rocktähden!” Niin, eihän Timo ihan hakoteillä ollut, sillä Rajaportti ilmestyi sitten keväällä 2002! Rajaton rakkaus Säv. & sov. Timo Rautiainen Hiljaista Säv. & sov. Traagisin hetki koettiin, kun Jussi Koponen asteli studiolle Rahat ja henki -kappaleen ollessa työn alla. Jarkko: – Tuomo miksasi Lopunajan merkit aikoinaan varmaan puolessatoista päivässä. Joku kuvaili meitä meinattiin ajaa ojaan. & sov. Timo: – Sessiot jatkuivat parina seuraavana viikonloppuna. Vastasin, että lyhyttä mittaa kompensoi se, että biisit on parempia kuin muilla eikä siellä ole mitään turhaa. Timo Rautiainen Timo Rautiainen – kitara, laulu Nils Ursin – basso, koskettimet Seppo Pohjolainen – rummut, taustalaulu petosalmi – kitara Karri Rämö – kitara Tapio Wilska & Sami Kokko – taustakuoro kappaleessa Kuusikymmentäkaksi Äänittänyt ja miksannut Tuomo Valtonen Tuottanut Timo Rautiainen ja Tuomo Valtonen TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS: ITKU PITKÄSTÄ ILOSTA Ranka Recordings 12.3.2000 Vakavailmeinen Jaloviinan kumoaminen kuului Trio Niskalaukauksen ulkoiseen ilmeeseen etenkin bändin alkuvuosina. Itkun miksaukseen oli varattu enemmän aikaa, ja levyn valmistelu oli muutenkin huolellisempaa. Kansivihkoon taas painettiin erilaisia kuvia, jotka liittyivät kuhunkin kappaleeseen tavalla tai toisella. Holopaisen Esa oli siellä duunissa, ja se sitten ”ultrapateettiseksi sankariheviksi”, mutta se olikin melkein ainoa soraääni. Lähdettiin sitten kuuntelemaan kappaletta hänen luokseen, ja kyllähän siellä samankaltaisuutta löytyi. Nils: – Sinkun kakkosraidaksi tehtiin suomenkielinen versio Barathrumin Last Day In Heaven -biisistä, ja tästä Viimeinen päivä taivaan. Kumikameli-leirissä oli turvallisempaa, sillä niillähän oli ”Minulle vittuillaan” -paitoja. Marko Annala & Timo Rautiainen Rajatila Säv. Olin ehdoton esimerkiksi siitä, ettei kanteen tule mitään tekstiä. Jussi tuumasi, että jaahas, teillä on lainabiisikin. Lopunajat tuntui jonkinlaiselta demolta Itkuun verrattuna. Tomi Tuomaala Pahin kaikista Säv. Sitten sunnuntaina lähdettiin paluumatkalle, ja tiedettiin Itkun nousseen Suomen viralliselle albumilistalle. & sov. Timo rautiainen, san. Lopulta levyjen välinen ero oli huomattava. Oli se vaan hieno hetki. Jos joku haiskahti näihin aikoihin ”kaupalliselta”, asialle piti tehdä jotain. Päästiin kuitenkin tapahtuman päätösklubille soittamaan, ja samalla saatiin paitoja myyntiin festarialueelle. Tomi Tuomaala Rahat ja henki Säv. Esimerkiksi Provinssirock olisi halunnut meidät festarikattaukseen, mutta ohjelmisto oli jo täynnä. Esimerkiksi Soundissa Itku pitkästä ilosta sai täydet pisteet. Ja jos kielisoittimista puhutaan, niin Itkulla taitaa olla Niskalaukaus-levyjen parhaat kitarasoundit
Olen aina pystynyt etenkin livenä luottamaan itseeni, mutta silloin menin lukkoon. Meidän kaupunki -levyn maisemat ja tarinat koostuvat useista kaupungeista, joita Riikonen ei halua suoraan paljastaa. – Samanlaisia klassikoita ei välttämättä ole tällä hetkellä näköpiirissä. Koen, että tilanteiden rakentaminen on vaikeampaa suomen kielellä kuin vaikkapa englanniksi. – Koen, että olen levyjeni välissä löytänyt hyvän reitin elämääni. Meidän kaupunki taas on kuin pienelämäkerta. Eräs suoremmin oikeaan maailmaan linkittyvistä kappaleista on Yksi poistuu kerrallaan. – Ensimmäisellä levylläni oli helppoa kätkeytyä kielikuvien taakse. Kaikki levyllä seikkailevat ihmiset ovat minulle läheisiä. Kuuntelin levyn uudelleen vasta uutta vuotta edeltävänä päivänä. Pidän levyn äänityksiä yhtenä elämäni parhaista hetkistä, Riikonen hehkuttaa. Meidän kaupunki on kokoelma yksittäisten ihmisten kohtaloita ja kertomuksia. Bruce Springsteenin lyriikallaan luomat tilannekuvaukset ovat vaikuttaneet Riikoseen suuresti. Riikonen pitää bändiään parhaimmillaan livenä. Se oli tiukkaa ajatustyötä kymmenen päivää kellon ympäri. Odotan reflektiota etenkin ihmisiltä, jotka tunnistavat itsensä levyltä. Olen myös rauhoittunut paljon. Bändi sai uuden levyn kappaleet kuultavakseen noin kuukautta ennen studioon menoa. – Aikaisemmin on otettu kerrallaan yksi tai kaksi studiopäivää, jonka aikana on äänitetty muutama biisi. Riikonen kertoo Meidän kaupungin olevan paljon henkilökohtaisempi levy kuin edellinen. Tuoretta Meidän kaupunki -albumia hän luonnehtii itse pienelämäkerraksi. Ensimmäisellä levylläni reflektoin nuoremman itseni sekavia tunteita. Nyt oli 70-luvun tekemisen meininki, tyylillä Fleetwood Mac lukittautuu puoleksi vuodeksi studioon. Hän kertoo sen olevan yksi tavoitteistaan muusikkona. – Soitimme viime keväänä ensi kertaa livenä Jonain päivänä kohtaamme -biisin bändin kanssa. Suomalaisista esikuvistaan hän mainitsee J. – Laitoin puhelimen kiinni, kun levyn masterit saapuivat. Tästä tietystä porukasta, josta kappale kertoo, on aina yksi poistunut kerrallaan. Riikonen on oppinut katsomaan elämäänsä laajemmasta perspektiivistä. – Taito juontuu esikuvistani, joiden kirjoitustyyliä olen opiskellut ahkerasti aikanaan. Tuotin levyn itse paikan päällä studiossa olleiden ihmisten avustuksella. Kappale on tribuutti heille. Kappale antaa ääntä ihmisille, jotka eivät ole enää itse kertomassa tarinaansa. Eetu Riikosen levyt ovat vahvasti itsereflektoivia. Viime syksyn studiorupeamat sekä levyn loppurutistus joulun alla uuvuttivat lauluntekijän. – Joskus on pakko päästää ihmisistä irti. – Äänityspäivinä työskentelin aina nukahtamiseen asti ja joinain päivinä sen ylikin. Riikosen mukaan hänen esikoislevynsä Maailman viimeisessä huoneessa (2022) ei ole kokonaisuus samalla tavalla kuin Meidän kaupunki, vaikka bändi oli soittanut debyytin kappaleita jo kolme vuotta ennen äänityksiä. Hän on kotoisin Järvenpäästä mutta asuu nykyisin Helsingissä. Karjalaisen, Vesa-Matti Loirin ja Topi Sorsakosken. Meidän kaupunki äänitettiin 20:n päivän puristuksena. Riikosella on kyky luoda visuaalisia maailmoja kappaleidensa ympärille. Kasvu niin musiikillisesti kuin ihmisenäkin on yksi levyltä tulkittavista teemoista. Riikonen on todella tyytyväinen levyyn ja sen tuotantoon. Itsereflektiiviset kappaleet ovat kuitenkin aiheuttaneet keikkatilanteisiin haastetta kappaleista suoriutumisessa. Teksti: Artturi Siromaa I stumme Eetu Riikosen kanssa helsinkiläisessä Viiskulmabaarissa. Suomen kielessä on kuitenkin enemmän jalansijaa tekstitaituruudelle. Nykymusiikissa suomen kieltä korvataan finglishillä, joka sopii tiettyihin genreihin, mutta ei ruoki kotimaista lyriikkaa pidemmällä tähtäimellä. Lauluosuuksien äänityksiin kului toiset kymmenen päivää, jonka aikana osa teksteistä sai lopullisen muotonsa. Kenen tahansa tarinoita Suomirockin sekä amerikkalaisen tarinankerrontarockin perinteisiin nojaava Eetu Riikonen julkaisi toisen albuminsa tammikuun puolessa välissä. Se oli aika hienoa. Luopumisessa on jotain yhtä luonnollista kuin sanoituksissa mainitut muuttojoutsenet, Riikonen kertoo kryptisesti. Nyt halusin kirjoittaa suoremmin omasta ja läheisteni elämästä. Se voi tarkoittaa kuolemaa tai muuta reitiltä hairahtamista. ”Täytyy uskaltaa avata vaikeita lukkoja, jotta lopulta pystyy vapauttamaan taiteen täyteen muotoonsa.” K u v a: Li sa N ik u la & A n n a N ie m el ä SOUNDI 51. Joskus täytyy uskaltaa avata vaikeita lukkoja, jotta lopulta pystyy vapauttamaan taiteen täyteen muotoonsa. Se käsittelee elämän risteyskohtia ja luopumista
Musertava groove on ronkittu esiin milloin rumpukoneesta, milloin roskapönttöä tai tyhjää vesipulloa soittamalla. Itsetarkoituksellisen kikkailevaa spederoinaa ei kuulu missään, kaikki mukaan valittu informaatio funkkaa, rokkaa ja räjäyttää. Se on riski, mahdollisuus ja merkittävä osa tämän levyn viehätystä.” K u v a: B o b b i R ic h. Tarinan peruspalikat ovat laajasti tiedossa: kahden kulttuurin kasvatti, erilainen musta ja queer etelävaltioista. Vuonna 2015 rokkimaailman Sound & Colour -albumilla hurmannut Alabama Shakes oli maanläheinen ja korskeita eleitä välttänyt rockin ja soulin rajavyöhykkeen asukki, maailman sielukkain baaribändi. Mitä nyt. Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 52 SOUNDI O U uden äärellä on tylsä puhua menneistä. What Now -albumin värikylläinen, huumaava ja paikoin ihanan härskisti päin pläsiä hyökkäävä musiikki on ilmiselvästi vapautumisen, kasvun ja itsensä löytämisen ääniraita. Hänen musiikissaan on valtava lihallinen lataus ja kuumana kihisevä energia, mutta hänellä ei ole mitään tekemistä listoilla jylläävän nyky-r&b:n pornoestetiikan kanssa. Hänellä on klassisessa mielessä mahtava soul-ääni, mutta häntä ei kiinnosta leikkiä uutta Aretha Franklinia. Vähättelemättä milliäkään Brittany Howardin ansioita, hänen uusin luomuksensa on luovan yhteistyön tulos, jossa luottotuottaja Shawn Everettin rooli on ohittamaton. Levyn otsikko on yksinkertaisuudessaan nerokas. Nyt elämänsä esteradan pahimmat karikot selvittänyt ja siinä rytäkässä voimistunut epätyypillinen soul-diiva on hirmuisessa iskussa. Edessämme on hurja leiskautus. Se kuuluu seikkailuhenkisen ja riehakkaan What Now -tripin jokaisessa käänteessä. Hän on avaruusajan soul-seikkailija. Armottomien funk-vääntöjen, house-sykkeen, Princehenkisen estottomuuden, psykedeliapörinöiden, jazz-hulvattomuuksien ja syvän gospelhehkun seassa säntäilevä musiikki on kyselijän ja tutkimusmatkailijan taidetta, ei totuuksia saarnaavan tilittäjän. Grammyja on kaapissa, mutta elämä normaalia. Everett on juuri se nappulan vääntäjä, joka ymmärtää Howardin monisyisen olemuksen artistina. PEKKA LAINE HHHHH Brittany Howard What Now Island ”Howard ei istu valmiisiin karsinoihin. He ovat ystäviä, aseveli ja -sisko, rikoskumppaneita studiossa. Riskejä kaihtamaton asenne soi Howardin, Everettin ja levyllä soittavien ässien kuten rumpali Nate Smithin otteissa. Nyt valtava luomisenergia ja potentiaali on saatu levylle täydellä teholla. Yhtyeen keulakuvasta Howardista on sittemmin tullut nimi ja ikoni omassa megavaltavirran ja indien välisessä maailmassaan. Käänteentekevältä tuntuvan albumin viehätysvoima on suoraan Howardia itseään. Toivottavasti se riittää voittoon tai ainakin mitalisijoille. Nyt Howardin musiikissa soiva ideavyöry ja meiningin rautaisuus muistuttavat supersankarielokuvan metamorfoosikohtausta. Brittany Howardin ilmaisua kuitenkin kannattaa peilata Alabama Shakesiin, vaikka vanha bändi on historiaa. Yksistään levyn timanttinen rytmiikka on täynnä epäortodoksista ilonpitoa ja kokeiluhenkeä. Maisema on paikoin rupisen orgaaninen, toisinaan neonväreissä hehkuvan sähköinen. Jyrinän keskellä leimahtaa, ja supernainen astuu esiin. Brittany on kitaralla tykittävä Sister Rosetta Tharpen reinkarnaatio. Se on riski, mahdollisuus ja merkittävä osa tämän levyn viehätystä. Mitä seuraavaksi. Albumi kuulostaa isolta, mutta tuleeko siitä markkinoiden aallokossa sellainen. Onko se liikaa tai väärää. Tausta antaa peilin ja mittatikun. Howardilla ja Everettillä on pitkä historia. Hän on moderni, muttei päivän päälle muodikas. Howard ei istu valmiisiin karsinoihin
Värikylläinen ja yksityiskohdiltaan runsas Sarastustaulu siivitti Aution mielikuvitusta hyvän matkaa. Elämännälkä on harvoin yhtä pakahduttavan tuskaista. Vittu minä kuolen tänne -kappaleen viulun kuljettama alku ei anna vihjettä siitä, että tulossa on hengästyttävän kiihkeä ja liki hengittämättä laulettu vyörytys. PERTTI OJALA HHHH Bruce Dickinson The Mandrake Project BMG Hevitoteemi Iron Maidenin nokkamiehen Bruce Dickinsonin seitsemättä soololevyä on odotettu 18 vuotta. Täällä sinua kaivataan syntyi taiteilija Raana Lehtisen Aution tilauksesta tekemän maalauksen inspiroimana. Pienessä mittakaavassaan kunnianhimoisella levyllä toistuvasti esiintyvä kaipuu huipentuu puolestaan nimiraitaan Täällä sinua kaivataan, jonka uljas sovitus kasvaa barokkisten vivahteiden kautta kohti beatleaanisuutta. Minä tuon mukanani sateet -albumista (2017) tie on johtanut neljänteen pitkäsoittoon, jonka luomisprosessi poikkeaa radikaalisti edeltäjistään. Roskiin Antti Autio Täällä sinua kaivataan Soit Se Silti Folk-pohjaisena laulaja-lauluntekijänä uransa aloittanut Antti Autio on kasvattanut tasaisesti suosiotaan ja arvostustaan. Soittimeen ??. Tarina on kunnianhimoinen, mutta niinpä on julkaisukin, sillä The Mandrake Project on transmediatyyppinen pläjäys, johon kuuluu musiikkialbumin lisäksi Z2 Comicsin julkaisema sarjisalbumi ja nippu Ryan Mackfallin ohjaamia elokuvallisia videoita. Etäinen ihailu on joskus pelottavan suurta. Ei The Mandrake Project toki huono ole, se on täsmälleen sitä, mitä Dickinsonia vuosikaudet seurannut fani odottikin, paitsi että biisit ovat kautta linjan sen harmittavan hitusen huonompia kuin toivoisi. Läheisyyttä kaipaavan Aution herkkä laulu päätyy välillä pinnistelemään kuin levytysuransa hieman myöhemmin aloittaneen ja yhden albumin verran perässä tuleva Arppa. The Mandrake Project on jotenkin runoilija William Blaken sanoihin kietoutuva konseptilevy, synkän dystooppinen scifi-tarina vallasta, hyväksikäytöstä, kuolemanrajakokemuksista ja orpona kasvaneen tieteellis-okkulttisen nerohahmon kamppailusta oman identiteettinsä löytämiseksi. Niin tykkejä hajabiisejä kuin kaksikko on parhaimmillaan (Adrian Smithin avustamana) muille Brucen sooloille kynäillytkin, tällä kierroksella tikka ei ota osukseen taulun keskiöön sitten niin millään. SOUNDI 53 ????. Ilmeisimmin albumin ja maalauksen yhdistää Lippispoika, jonka tunnelma ei ole aivan yhtä auvoinen kuin pienen pojan yksinkertainen ja helppo elämä. MAPE OLLILA HHH K u v a: A k i R o u k al a K u v a: Jo h n M cM u rt ri e. Sydämeen ???. Olennaisempaa on se, miten nautittavaan lopputulokseen Antti Autio on kuvan herättämistä ajatuksista päätynyt. Jousineen ja puhaltimineen biisi on myös ensimmäinen todiste albumin rikkaasta sovitustyöstä. Autio ja maukkaasti soittava yhtyeensä tekevät monipuolista työtä, joka ei ole kokonaan vailla ristiriitaa. Levyhyllyyn ?. The Mandrake Projectilla ei ole ensimmäistäkään niin loistavaa biisiä, että puukorvaisinkaan fanipoika nostaisi sen vaikkapa klassisten Tears Of The Dragonin tai The Towerin rinnalle. Ulkopuolisin korvin läheskään kaikki levyn yksitoista laulua eivät ole suoraan johdettavissa albumin kanteenkin ikuistetusta teoksesta. Aution persoonallisissa lauluissa rakkauden tapaa pikemminkin haaveissa ja muistija mielikuvissa kuin läheisen ihmisen todellisessa läsnäolossa. Ehkä epäreilunkin koviin odotusarvoihini nähden harmittavan vaatimattomaksi jäävän musan ovat sorvanneet Dickinson ja luottokumppaninsa Roy ”Z” Ramirez. Maininnan ansaitsee myös kiinnostava Fingers In The Woulds, jossa on soundivaikutteita niin westerneistä kuin Lähi-idästä. Mainioita ovat myös elämänmakuisella tavalla karheat hituri Face In The Mirror ja päätösbiisi Sonata (Immortal Beloved), jonka laulussa tosin kuuluu aavistus liikaa väkisin puskemista. Haluun sut -kappaleella yllättäviä sanakäänteitä sisältävän lyriikan ja liki hartaan melodian yhdistelmä näyttää, kuinka hienosti pintapuolinen eriparisuus voi toimia. Divariin . Niinpä tämän kunnianhimoisuudestaan huolimatta keskinkertaiseksi jäävän ja kaikenlaista muistettavuutta karttavan albumin parhaaksi kappaleiksi jäävät Brucen ikääntyneelle äänelle hienosti sopiva slovari Shadow Of The Gods sekä jo aiemmin Iron Maidenin The Book Of Soulsilla hiukan eri nimellä julkaistu Eternity Has Failed
Vuosikerta-sähköpianojen sävyttämä Can I Take You Home on siemaillut vaikutteita Arctic Monkeysin uudemmasta tuotannosta, levyn fuzzikkaat kitarasoundit ovat velkaa Queens Of The Stone Agelle ja hetkittäin kuullaan kaikuja Ennio Morriconesta. vuosisadan keskinkertaisen ihmisyyden museo, jossa kaikki, jopa baarinnurkan kantrivoivottelut, tuntuvat jähmettyneiltä ja hieman keinotekoisen sentimentaalisilta. Siinä missä vuoden 2021 Sticky-albumi oli hurraahuuto juhlinnalle, joka vannoi ettei pandemian jälkeen lukittauduttaisi enää koskaan neljän seinän sisään, Dark Rainbow osoittaa, että toisin kävi. Frank Carter & The Rattlesnakes Dark Rainbow AWAL 2010-luvun taitteen brittiläisestä hardcore-skenestä ikätovereitaan selvästi pidemmälle ponnistanut Frank Carter on viidennellä Rattlesnakes-albumilla uransa vedenjakajalla. Dark Rainbow’n ilmavat sovitukset nojaavat aiempaa vähemmän kitaroille ja antavat tilaa Carterin uran sielukkaimmille laulusuorituksille ja hetkittäin hänestä kuoriutuukin varsinainen crooner. Dark Rainbow’ta voi pitää jossain määrin aikuisempana tuotoksena kuin aiempia Rattlesnakes-albumeja, ja se ei missään nimessä ole paha asia. Mieleen tulee toinen teknohypen väsyttämä vetäytymislevy, Beckin Mutations vuodelta 1998. Samoin Bon Iverin 22, A Million, jonka myötä Justin Vernon siirsi korpi-idyllinsä bittiavaruuteen, kalseaan .jpeg-versioon metsämaisemasta. Olkoon se Lytlen apeaa juopunutta napinaa kappaleissa You’re Going To Be Fine And I’m Going To Hell ja Long As I’m Not The One tai jotain universaalimpaa angstia teksteissä, joissa toistuvat aavemaisina lentokoneet, junat, bussit, jukeboksit, Ford Pintot, valkokaulustyöpaikat ja yhtyeen suosikkiaihe: kansallispuistot. Oli outoa yhtäkkiä tajuta, kuinka kauan älyteknologia on läpäissyt popmusiikkia. JONI KLING HHH K u v a: D u st in A k sl an d K u v a: Ta fa ra M u gu m b at e. On mahdoton sanoa, mihin matka tästä jatkuu. MIRKO SIIKALUOMA HHHH Grandaddy Blue Wav Dangerbird Kuuntelin viime syksynä sattumalta The Sophtware Slumpin. Sen pitäisi olla analogis-akustinen paluulevy. Korkeuksissa liitoa seuraavat laskut tuntuvat aina jyrkimmiltä, mutta aamu koittaa vielä. Blue Wav tarjoaa tuttua vähäeleistä americana-indietä jostain tuolta kaukaa. Nyt käsillä olevaa kokopitkää voi pitää rohkeana taiteellisena askeleena, jolla voi jopa olla potentiaalia crossoversuosion saavuttamiselle. Se on kaunistelematon, mutta myös lohdullinen. Etenkin albumin loppupuolta hallitsee pääosin rauhallinen tunnelma, joka on omiaan korostamaan Carterin raskasta mielentilaa. Jos Grandaddyn läpimurtolevy vuodelta 2000 oli digitaaliseen murrokseen heränneenä muodikkaan ahdistunut, sen ensimetrien äärellä yhä paikkaansa hakeva, on vuonna 2024 tekoälyn ja algoritmiikan puuskuttaessa niskaan tunnelmasta jäljellä enää aitoa nöyryyttä ja melankoliaa. Menneisyydestä, jota ei tunnu enää olevan edes olemassa. Hillitysti haikeat kitaramelodiat ja kolme koristemaista välisoittoa kätkevät sisäänsä levyn pääteeman. Lauseen voisi painaa tiedotteeseen tai kannen mainostarraan antamaan lupauksen siitä, että albumin sydän on jossain entisessä, aidommassa, vain puolielektronisessa ilmaisussa, jossa robotit ovat yhä palkollisiamme nostalgisessa pakopaikassa tai päänsisäisessa piilopirtissä, jossa Jason Lytle avausbiisin aikana majailee. Sen keskiössä ovat edelleen ihmiset ja ihmissuhteet. Rattlesnakes on tehnyt tähänastisen uransa helposti lähestyttävimmän albumin, mutta Dark Rainbow’ta ei voi pitää millään tavalla helppona levynä. Ehkä Blue Wav on koneiden perustama 20. Dark Rainbow’n jälkeen voimme odottaa Rattlesnakesilta mitä vaan. Armoton herkkyys ravistelee kuulijaa. 54 SOUNDI Levyarviot > ...keskinkertaisen ihmisyyden museo... Heidät vain on kaikki jollain tavoin syrjäytetty. Albumin voi tuntea kumpuavan synkkyydestä ja morkkiksesta, ja Carter onkin kertonut retkahtaneensa raittiudestaan ennen albumin syntyä. Balladikaksikko Queens Of Heartsin ja Sun Bright Golden Happeningin sanat kumpuavat hauraasta mielen kolkasta, jota Carterista ei ole aiemmin kuultu. Onkin ironista, että Blue Wav on nimetty äänitiedostomuodon mukaan
Vaikutelmaero on olennainen. Jo biisien nimistä B.D.E., Goddamn White Trash ja Just Stop Oil saa vihiä siitä, kuinka syvälle aiheisiin mennään. Riikonen osoittaa kykenevänsä niin tarttuvien melodioiden kuin myös mieleenjäävien tekstien kirjoittamisen. Montgomeryn Runotyttö-kirjoissa. Kokonaisuus, josta puhuttaessa haastava on liian laimea adjektiivi. Olisi rockistista palvoa tässä genressä vain My Bloody Valentinen väkivaltaisia meluvalleja, eikä se ole minun juttuni koskaan ollutkaan, mutta Ruusupuutarhalla mennään toiseen ääripäähän. ASKO ALANEN HHHH Ruissalo Amping Ruusupuutarha Svart Ruissalo Amping on alleviivatusti, jopa meemimäisesti, romanttisen eskapismin asialla, vaikka samalla jo nokkelasta nimestään lähtien kytkeytyy shoegazeja dreampop-perinteisiin. The Collectivella Improvisoituun ja ylipäätään kokeelliseen musiikkiin mieltynyt Gordon toteuttaa itseään tavalla, joka on todella kaukana siitä suhteellisesta vapaudesta minkä Sonic Youth jo mahdollisti. Psalm 69 -albumin (1992) henkiset raskaat thrash-riffit ja takovat rummut iskevät vakuuttavasti. Laulajan syvällisissä tuntemuksissa on vahva ja myötäelävä läsnäolo mahdollista myös kuulijalle. Levyn elektroninen puoli on kokeellista, pulputtavaa ja paikoitellen räjähtävää, lähes ekspressionistista värien käyttöä. Onneksi soiton ja laulun varmaotteinen lohtuterapia pitää pään pinnalla. Bye Byella Gordon sentään luettelee vakaalla äänellään erinäisiä tarve-esineitä silmäripsien kihartimesta korvatulppiin ja e-pillereistä poolopaitaan. Jokainen saksofonilinja on soitettu kontrollilla niin, että juuri kappaleeseen oikea tapa tulkita melodia on taltioitunut. Ja kun laulujen lumovoima perustuu yksittäisten osatekijöiden sijasta soiton välittämiin tunnelmiin, on optimismille katetta. Ruissalo Ampingin ongelma on, että se osaa vain jälkimmäisen – eikä aina sitäkään. Koneiden ja Gordonin äänten kovavolyymisistä vyyhdeistä on yhtä vaikea löytää juonta kuin lähinnä puhelauletuista teksteistä. Joka tapauksessa Daniel on silkkaa pehmeäpiirteisen indien juhlaa. Kitaristi Sami Hassisen kanssa meditoidut, intiimit duoaihiot on täydennetty The Dark Placeksi visioidun kompaktin orkesterin huolellisesti ja hartaasti konstruoiduksi yhteissoitoksi ja -tunnelmaksi. Ei eskapismi ole väärin. Monet teokset uittavat auringon eteen sopivasti melankoliapilviä tuntuakseen sydänalassa, mutta samalla niiden huokoisuus keventää varjojen painoa. Bruce Springsteenin Born To Run ja muut syntikoilla ryyditetyn sydänmaarockin klassikot tulevat vääjäämättä mieleen. Muu konsepti onkin sitten Houses Of The Molesta (2004) lähtien tuttua kansalaisaktivismia äärimmäisen poliittisine sanoituksineen. Meidän kaupunki on eittämättä yksi alkuvuoden vahvimpia kotimaisia julkaisuja. Kappaleet itsessään eivät kuitenkaan kuulosta pastisseilta lukuun ottamatta levyn päätösnumeroa Sä toit mulle kaupungin. Ote hiukan löystyy loppua kohden, mutta joka tapauksessa voidaan puhua onnistuneesta levytyksestä. Riikonen on onnistunut kypsyttämään ilmaisuaan huomattavin harppauksin. On mahdotonta sanoa, kumpi on tullut ensin, omistautumisen halu vai hieman vertaisiaan terävämmät kappaleet. Leikkisyys saattaa tuoda paikoitellen mieleen Knower-tyylisen modernin elektrojazzin, mutta Sandsjö ei kuitenkaan tunnu jahtaavan internet-jazzin post-ironiaan kuorrutettua häilyvää suosiota. SAMUEL JÄRVINEN HHHH Ministry Hopiumforthemasses Nuclear Blast Hopiumforthemasses on selvästi parin vuoden takaista Moral Hygienea pirteämpi levy. Vaikka Real Estate paljastaa kaiken olennaisen jo ensi kuulemalla, riittää vetovoimaa jokaiselle toistokerralle. Aivan kuin viisikko olisi tajunnut viime hetkellä, rutinoitumisen uhatessa, miten hienoa musiikkia se parhaimmillaan tekee, ja antanut oivalluksensa säteillä jokaiseen soitettuun nuottiin. Levy on eheä ja johdonmukainen kokonaisuus. Siinä missä edellinen levy, The Main Thing (2020), saosti yhtyeen jangle-popin velvollisuudentuntoiseksi paketiksi, kuulostaa kaikki nyt helpolta ja pinnistelemättömältä. SOUNDI 55 T. Kun sielu ja elämisen arvot on myyty teiden risteyksessä paholaiselle ja muille vedättäjille, kierrettä on hankala katkaista. Levy poukkoili tyylilajista toiseen varsin epäkoherentisti. Jarva & The Dark Place Post Festum Keravan Ääni ja Levy Taneli Jarva on löytänyt tuomiokantrissa ja raskaampien rokkibailujen jälkeisessä bluesissa syvimmän vakavuutensa ja tummankarheimman äänensä. Riikonen yhtyeineen nojaa soundien puolesta esikuviinsa häpeilemättä. Aryan Embarrassmentilla vierailevaan Jello Biafraan verrattuna Al Jourgensenin poliittiset sanoitukset ovat tökeröitä ja osoittelevia. Levy kuitenkin on muutoin vakuuttavaa jälkeä. Shelf Warmer rauhoittaa tunnelmaa ennen kuin The Believersin ryntäävä tausta saa industrialististen äänten törmäytyksen kuulostamaan rockilta. PERTTI OJALA HH Eetu Riikonen Meidän kaupunki Playground Eetu Riikosen esikoisjulkaisu Maailman viimeisessä huoneessa (2022) oli sillisalaattia. Sitähän se on ollut aina. Danielin lempeissä sävellyksissä ja äärimmilleen herkistetyssä äänikuvassa on kuitenkin uusi vire: kypsä mutta vapautunut. VILHO PIRTTIJÄRVI HHHH. Mutta kuitenkin Sandsjö on levyllä parhaimmillaan melodioiden kutomisessa. Välillä albumilla ylletään jopa lähes minimalistiseen melodiatapettiin, kuten Perla/moln-kappaleella. Levyn ainoan yllätyksen tarjoaa puoliksi läpällä vedetyn päätösbiisin Ricky’s Handin duurivoittoinen syntikkapoppi. Mutta tässä tavoitellaan päiväunimusiikkia, mikä on päämääränä yhtä arvostettava kuin koskettavan onnittelukortin kirjoittaminen: niitäkin toki tarvitaan. Albumilla on aikaisempaa roiskivampi tyyli maalata ajan kangasta. Lyriikat päätyvätkin levyn suurimmaksi kompastuskiveksi. NUUTTI HEISKALA HHH Real Estate Daniel Domino Tuntuisi hölmöltä väittää Real Estaten kuulostavan viimeinkin valmiilta. Helppous viehättää. Dream Dollarin kiihkeä suoruus sinetöi vaikutelman, että The Collective on nautittavuuden suhteen vahvasti takapainoinen albumi. Hurjaa ja puhdistavaa sellaista on vaikka L.M. Itsetilityksissä Post Festum hakee syntisäkille uskonnolla sävytettyä armoa ja vapahdusta satanismin synkeistä synneistä, juoppouden kiroista ja ylipäätään Calamity-kappaleeseen kiteytyvistä itsetuhoon ajautumisen ja avuttomuuden tunteista. Jopa melodioiden mukavuudenhaluisuus palvelee tarkoitustaan. Toisella albumillaan se sukeltaa entistä syvemmälle yksisarvishattaraan. Kappale on kaikki vaatimukset täyttävä Springsteen-pastissi, mutta tarvitaanko niitä enää yhtäkään lisää. Kahden edellisen levyn tavoin Hopiumforthemassesilla on TV Song -niminen biisi. Kehitys ensimmäisen ja toisen albumin välillä on huimaa. Sandsjö on tarttunut kolmannella albumillaan torveensa uusi soundi keuhkoissaan ja laaja äänipaletti korvissaan. HANNU LINKOLA HHHH Kim Gordon The Collective Matador No Home Recordilla (2019) Sonic Youthin jälkeisen soolouran aloittanut Kim Gordon palaa – jos mahdollista – vielä edeltäjäänsäkin vaikeammin sulavalla äänitteellä. Muun muassa John Calen, Yeah Yeah Yeahsin ja Charli XCX:n tuottajana meritoituneen Justin Raisenin myötävaikutuksella Gordon pukee biisinsä tummina jytiseviin beateihin ja kikkailevuuteen saakka efektiseen elektroniseen asuun. Eritoten kokonaisuudesta nousevat esiin kappaleet Näinkö nuoruus päättyy, Hetkittäin ja Jonain päivänä kohtaamme. Onnistumisen ilo tarttuu. Post Festumin äänimaisema ottaa Jarvan juurevat laulumelodiat hyvin hienosävyisillä soundeilla ja akustiikalla syleilyynsä. NIKO PELTONEN HHH Otis Sandsjö Y-Otis Tre We Jazz Ruotsalaissaksofonisti Otis Sandsjö on ihastuttanut jazzin ystäviä leikkisällä ja notkealla soundillaan jo debyyttialbuminsa Y-Otis (2018) ilmestymisestä saakka. Nietzsche-vainaa jakoi taiteen dionyysiseen ja apolloniseen, mutta oli sitä mieltä, että todella kova materiaali tarvitsee sekä dionyysisen kaunista kaaosta että apollonisen järjestelmällistä estetiikkaa. Äänitapetti on pintapuolisesti särötön, mutta herättää tunteita halkeillessaan vääristä saumoista, esimerkiksi Kuopus-nimellä esiintyvän näyttelijä Pietu Wikströmin sentimentaalisesta puheosuudesta Hoiva-kappaleella. Uuden Ministryn ystäville Hopiumforthemasses on ehdottomasti keskivertoa parempi julkaisu, mutta vertailussa The Mind Is A Terrible Thing To Tasteen (1989) tai Filth Pigiin (1996) se kalpenee. Ministry ei ole ollut sama bändi Paul Barkerin lähdettyä Animositisominan (2003) jälkeen. Katse on selvästi jossain hienostuneemmassa visiossa, jonka kuulee albumin kyvystä rauhoittua ja kehittää ideoita eteenpäin. Jatkuvan Psalm 69:n TV II:sta muistuttamisen ei luulisi olevan nyky-Ministryn intresseissä. Jarva luettelee projektin innoittajiksi maanläheisiä pyhän ilottomuuden airuita Van Zandtista Alice In Chainsiin, mutta aito suomalainen melankolia lyö antaumuksellisesti läpi suuren maailman ikonisten tulkintatapojen, niin kauniissa sävelmissä kuin hyvin vienosti soinnahtavassa englannin ääntämyksessä
Räjähtävistä keikoistaan tunnettu yhtye on julkaissut uutta musiikkia ihailtavan tasaiseen tahtiin ja ihailtavalla ruokahalulla. Singlet Re-Vision, Outer Dimensions, Insatiable, Damnation Flame ja Find Life ovat jälleen levyn viisi parasta vetoa, mutta kolme varttia kuluu muutenkin vauhdilla ja viihtyen. Rhysin lauluissa toistuu tietty tematiikka – 60-lukuisesti henkivän melodisen kuorrutuksen alta löytyy pisteliäitä havaintoja nykypäivän elämänmenon älyttömyyksistä. Levyltä löytyy erinomainen Asan fiittaama Rikosrekisteri pt 2 -kappale, joka on päivitetty versio vuoden 2007 Rikrek-hittibiisistä. Past My Prime -kipaleen aikana mielessä pyörivät Beastie Boys, Sonic Youth ja Fu Manchu. Henri osoittaa muuntautumiskykynsä myös soundinsa suhteen – painostavasta horrorcoresta, grimestä ja gangsta räpistä on tultu pitkälle. Olen turhautunut Amaranthesta. Yön syttä ja yliruumiillisuutta riittää kappaleesta toiseen, bassovoittoiset dronejärkäleet törmäilevät kolhoihin rytmeihin, ja Wolfe kuulostaa siltä kuin sävelet olisivat tuominneet hänet elinkautiseen. The Catalyst ei täysin välty tältä kohtalolta, mutta se kuuluu sllti Amaranthen parempiin kokonaisuuksiin. Klassiseen sämple-räppiin perustuva albumi on tikkiin tuotettu – huumaavat kulta-ajan soundit ja melodiset luupit luovat humaanille albumille täydellisen flow’n Henrin ja vierailijoiden säkeillä säestettynä. Wolfen ja hänen pitkäaikaisen tutkaparinsa Benjamin Chisholmin johtama työryhmä on takonut goottifolkista, industriaalielektrosta ja metallihipuista aiempaa abstraktimman kokonaisuuden, jossa kauneus kääntyy peilikuvakseen ja alitajunta on ylivirittynyt. Flat Society on kompleksinen ja avautuu hitaammin kuin aiemmat levyt. Paratiisi Mörssi Suomiräplegenda Julma-Henri on tullut tunnetuksi terävänä sosiaalisten ongelmien esilletuojana ja kommentoijana. Kuten rikosrekisteri vanhenee, niin kaikki muukin kääntyy parhain päin. Bändin tavaramerkiksi muodostunut räjähtävyys on korvattu kypsemmällä laulunkirjoituksella, tanssittavilla grooveilla, Levyarviot > 56 SOUNDI Levyarviot > ...ei ole syytä rallatteluun, kun ajankuva on näin rikki... Se, että Amaranthea rakastetaan ja vihataan, on osoitus siitä, että bändi tekee paljon oikein vielä seitsemännellä levylläänkin, vaikka sen piti olla vain yhden albumin tähdenlento. Juurevan hc-paukutuksen lomaan lykätään brittipunkeroa, stoneria, glamia ja post punkia. Hallittu kaaos viehättää. Harvasta levystä pystyy rehellisesti sanomaan samaa. JARI JOKIRINNE HHHH Julma-Henri SRJTNT Vol. Räppärin tuotannolla on ollut tendenssi olla raivorealistista, teemoissa yleensä yhteiskunnan varjopuolet sekä valtavirrasta unohdetut. Se on yksi niistä modernin metallin bändeistä, joka ovat kehdannut tehdä tarttuvaa Abbametalliaan niin liisterisesti, kiillotetusti ja tarttuvuuden keinoja kaihtamatta, ettei sitä voi kuin rakastaa. AKI NUOPPONEN HHH Chelsea Wolfe She Reaches Out To She Reaches Out To She Loma Vista Chelsea Wolfen seitsemännen levyn maailma on koruton. Sadness Sets Me Free on miehen uusin kiinnitys vahvojen pitkäsoittojen listaan, josta löytyy muun muassa moderniksi klassikoksi luokiteltava Babelsberg (2018). Levyllä vallitsee tavallistakin futuristisempi tunnelma. Upea syväsointinen ympäristötilitys Earth Junk äityy bläkkisjuntaksi. Kevyen psykedeelisen mausteen levylle tuo aiemmin The Flaming Lipsissa vaikuttanut rumpumaestro Kliph Scurlock, jonka työn jälkeä on ollut aina upeaa seurata. Vaihtelunhalu paistaa edelleen rytmeissä ja sävelkuluissa, mutta yhä enemmän myös musatyyleissä. Tämäkin albumi kolmen laulajan vuorotteluineen, pop-synasoundeineen, telfon-pintaisine tuotantoineen ja härskeine melodioineen tulee taatusti ärsyttämään monia. Monesti. Minuuden kerroksia kuorivat äänimassat yllättävät vain harvoin, ja levyn huokaileva dramatiikka urautuu nopeasti. LINDA SÖDERHOLM HHHH Amaranthe The Catalyst Nuclear Blast Rakastan Amaranthea. Ehdottomuus voisi olla hyve, jopa kerronnan ylätaso. Synkeän huminan keskellä hauraimmaksi lenkiksi osoittautuu Wolfe itse. Yksityiskohdat jäävät kuitenkin nujertavan yleisestetiikan alle. Yksi jälkimmäisistä oli Walesin Cardiffista ponnistanut Super Furry Animals, jonka johtohahmona toiminut Gruff Rhys jatkoi soolourallaan aika pitkälti siitä, mihin yhtyeensä kanssa jäi. Särmiä löytyy sieltä, mistä niistä vähiten osaa etsiä, josta erinomainen esimerkki on nimeään myöten piikikäs They Sold My Home To Build A Skyscraper. Yhtyeen uusi albumi Tangk poikkeaa edeltäjistään hieman rauhallisuutensa takia. 56 SOUNDI 56 SOUNDI Hero Dishonest Flat Society If Society Hero Dishonest julkaisee 25-vuotisjuhlansa kunniaksi yhdeksännen pitkäsoiton, jonka punaisena lankana toimii luomakunnan uusi epäjärjestys. “Mä en haluu miettii maailmanmenoo / Mä en haluu et mä sekoon tänään / Mä en haluu et tää on taas samaa paskaa / Mun pitää saada mun pää kuntoon”, karjutaan Sä-biisin alussa. Vaikka hän kampeaa persoonaansa esille ja ripustautuu jokaiseen sanaansa, jähmettyvät vaivalloisesti voihkitut lauluraidat usein valjuiksi piirroiksi tumman massan pintaan. Sadness Sets Me Free on orgaaninen, vapaasti hengittävä ja hyvää mieltä tuottava levy. Lauluista huokuvan ahdistuksen ymmärtää liiankin hyvin – ei ole syytä rallatteluun, kun ajankuva on näin rikki. Se sisältää paljon totutusta poikkeavaa materiaalia perheestä ja rakkaudesta. VIRPI PÄIVINEN HHHH K u v a: A ij a Sv en ss. Samaan lokeroon osuu jo viime syksynä pitkäsoiton ennakkomaistiaisena julkaistu Celestial Candyfloss, joskin melodiallisesti herkemmin tarttuvaan kuosiin puettuna. Edelleen balaklava päässä esiintyvä Henri kuvaa luonnollisesti inhimillistä tuskaa, mutta tämän albumin myötä myös siunauksia. Yhtyeen singleistä ja parhaista kappaleista saisi kyllä aikaan viiden tähden viihdemetallikokoelman ja keikoilla hittikimara on lyömätöntä, mutta levykokonaisuudet tuppaavat väljähtymään. Kun satunnaiset kontrastitkin pyörivät yhden ja saman tunneilmaisun sisällä, saavuttaa sielukkuuden ja pelon dialogi potentiaalinsa vain vaivoin. Rakkauslauluja riimittelevä räppäri kuulostaa onnelliselta ja helpottuneelta, tiessään ovat katkeruus ja synkistely. Levyarviot > 56 SOUNDI Gruff Rhys Sadness Sets Me Free Rough Trade 90-luvun brittipop jätti jälkeensä paljon nostalgista roskaa, mutta myös muutamia todellisia helmiä. Silti mikään ei liiku, mikään ei hengitä. Mutta se mikä hehkuu hetken, kangistuu lopulta kylmäksi raudaksi. Bändillä on ollut aina kaikki palikat kasassa, mutta se ei ole saanut kokoon täysin toimivaa albumia debyyttinsä jälkeen. Taitava soitto tuo punan poskille. Wolfe uskoo musiikkiinsa, eikä epäröi elää sitä todeksi. 3. Uusi levy Paratiisi on perusvireeltään valoisa ja esittelee räppäristä uuden, positiivisemman puolen. HANNU LINKOLA HHH Idles Tangk Partisan Brittiläinen post-punk -yhtye Idles räjähti musiikkimaailman tietoisuuteen kakkosalbumillaan Joy As An Act Of Resistance (2018). Herojen musiikin viehätys perustuu ennalta arvaamattomiin käänteisiin. Kun nyrjähtäneen tarinan ”hevonpaskaporukka” ja ”hevonpaskafrendit” on käsitelty, jatkuu kiroilu englannin kielellä. Harras kuuntelu kuitenkin palkitaan ja paha maailma pysyy hetken täysin hiljaa
Toisaalta M:n eli Kosken ja tuottaja Miika Ahlmanin musiikissa elektro on kohdannut usvaiseksi suodattuneen folkloren alusta asti. Päätöskappale Ultramarinessa Halvorson antautuu revittelemään itselleen tunnusomaisella tavalla Whammy-efektiä käyttäen, kieliä nyppien ja vimmaisesti rämpyttäen, kuin haluaisi katkaista kaikki kielet kitarastaan. Lopussa biittiosasto ajetaan alas, kun baariin haaksirikkoutuneiden merenneitojen voimalaulu Vellamo ja vetiseen hautaansa hukkuneiden naisten elegia Ounasjoen Ainoja rauhoittavat levyn haurailla, mutta nyanssirikkailla akustisilla tunnelmilla. Bryn Jones loksauttelee vaihdekeppiä sujuvasti musalokerosta ja vauhdista toiseen, hard rock -hymniä seuraa kepeää banjopikkausta, New Orleansin svengitahtia, avaraa americanaballadia, vikkelää kantribillyä ja jump (start)-buugia, pehmeää JJ Cale -laidbackia, hauska miksaus On Broadway -musikaaliteemaa ja vetopasuunaista reggaekomppia. Laulumelodiat kantavat hyvin ja kansainvälinen indie-estetiikka on hyvin hallussa, mutta levylle ei ole saatu taltioitua sitä tiettyä energiaa, mitä hengenheimolaiset kuten Editors parhaimmillaan ovat saaneet, tai sitä tunteiden kirjoa, mihin esimerkiksi The National yltää. SAMI NISSINEN HHHH Bryn Jones’ Brew Jump Start Krapin Paja Tällä vuosituhannella Suomen rokkirakenteita raudoittanut suomenwalesilainen Bryn Jones alkoi valmistella soolouralle kaapelikäynnistystä jo korona-ajalla. Ehkä bändi on itsekin herännyt ilmiöön, mistä Dilemma, Corvette Summer, Bobby Sox ja Goodnight Adeline voimapopillaan todistavat. ...kuin olisi sulkenut hyönteisiä purkkiin... Levy alkaa Molotovin cocktail -biisin aika tylylläkin tamppauksella, ja Seitsemältä niityltä -kappaleessa juhannusromantiikka dekonstruoituu monotonisen biitin ja pianoluupin voimin niin, että lopputulos hiipii aivokuoren alle. Laulaja Joel Talbotin ote levyn vokaaliosuuksiin on myös aikaisempaa vivahteikkaampi. SAMUEL JÄRVINEN HH Green Day Saviors Warner Ei oikeastaan ole ihme, kuinka Green Dayn kaltainen yhtye on ajan myötä kokenut lähes pinkfloydmaisen pullistumisen turvarockia soittavaksi popkulttuurin vastavoimaksi. Lopuksi vielä Paris-muistoihin uppoutuva slovari ja sähköistetty kantriblues. Saviorsin oikeutettu korsi kekoon lienee jonkinlainen kyrpiintynyt eskapismi. Tältä bändiltä hyväksyn sellaisen sirkushuvin. M on ilman muuta parhaassa vedossaan. Uusimman levynsä 2000-luvun omaperäisin jazzkitaristi äänitti sekstettinsä kanssa. Runsaasti tilaa saava Jacob Garchikin pasuuna luo oivan vastinparin Halvorsonin kielten venytyksiä suosivalle soitolle. Levyn soundi on voimaantunut ja kirkas. Tangk on albumina selkeästi todiste siitä, miten Idles kykenee olemaan paljon muutakin kuin se villi uusi tulokas, jota se oli ensimmäisillä julkaisuillaan. Muutamat huippukohdat erottuvat kuitenkin edukseen. Rockin laajemman kirjon asiantuntevilla kytkennöillä saatiin verevä ja rapeasti kiihdyttelevä Jump Start -albumi aikaiseksi. Albumi tuntuu paikoin valitettavan tunkkaiselta. American Dream Is Killing Me ja One Eyed Bastard erottuvat nyrkinpuinnillaan avainraidoiksi, mutta vähemmällä pubirockin hoilaamisellakin pärjäisi. Mustarastaat tulivat -vitoslevyllä kaksijakoisuus tuntuisi aiempaa selvemmältä. Pihlajassa sekaan heitetään kosmista rautalankaa ja päätösraita Savages junnaa circlemäisen hypnoottisesti kasvaen euforiseen finaaliinsa. Levyltä löytyy soonisesti monipuolisempi ja tulkinnallisesti kypsempi yhtye, joka kykenee kaivamaan sähköisestä pohjavireestään esiin uusia ulottuvuuksia hukkaamatta koskaan ydinsoundiaan. Levyltä on vaikeaa löytää kokonaisuutta kannattelevaa voimaa, joka saisi yksittäiset toimivat elementit kuulostamaan tuoreilta, kiinnostavilta ja The Holylle omalta. Bändin Coldplayn suuntaan vähän väliä kumartava, brittirock-vivahteinen ja post-rockin katkuinen tyyli tuntuu uudella albumilla kuin hedelmästä itsestään puristetulta mehulta, mutta ei kuitenkaan kovin tuoreelta. Erityisesti kappaleessa Grace tulee ilmi, kuinka paljon Talbot on kehittynyt tulkitsijana. ASKO ALANEN HHHH K u v a: To m m i M at ti la PRELIMINARY LINE-UP! (Hinta sisältää leirija telttapaikan) ??. Mustarastaat tulivat on ensikuuntelusta kasvava ja mysteerientäyteinen levy, ovelan hauska ja dramaattisen synkkä ja sopivan moniselitteinen. Näin pitkä aikajana harvemmin vaikuttaa positiivisesti, jos kyseessä on energiaan ja protestin osumatarkkuuteen luottava genre. Bryn Jonesin vahva ja karhea ääni pitää koko valikoiman moitteettomasti ruodussa. NIKO PELTONEN HHHH The Holy Ländmark PME The Holy nousi musiikkiväen huulille debyyttillään Daughter (2018), jonka jälkeen bändi on soittanut myös kansainväliselle yleisölle. JONI KLING HHHH Mary Halvorson Cloudward Nonesuch Mary Halvorsonin sähkökitaran soundi kuulostaa suurin piirtein siltä, kuin olisi sulkenut hyönteisiä purkkiin ja kuuntelisi niiden epätoivoista pyristelyä ulos vapauteen. Saviors yllättää. Levy avaa makunuottinsa parhaiten toistuvalla kuuntelulla, joten koen sen paranevan vielä ajan kanssa. Albumi rämpii vaikuttavasti vauhtiin suoraan rämebluesin turpeisella otteella, chicagolaisen perinneriffin vetävällä variaatiolla. Staattisesti kahdeksasosanuotteja teemassaan toistava Tailhead on kaunis myös perinteisessä mielessä. Uutta Ländmarkalbumia on nyt odoteltu neljä vuotta, mutta musiikillisesti kuulostaa siltä, että kovin paljoa ei ole muuttunut. Vapaaseen improvisaatioon pitkälti luottavaa Cloudwardia on mielekkäämpää kuunnella kokonaisuutena kuin yksittäisinä biiseinä. Desideratan viekas mutta helposti vihellettävä teema jää kummittelemaan mieleen hienostuneena korvamatona. Näitä perusosasia on tiiviin levyn kymmeneen kappaleeseen annosteltu vaihtelevassa määrin. Punkbändiksi se on jäyhä dinosaurus, joka on 37 vuoden ajan jauhanut enimmäkseen samaa napinaa myllystään. Tuusulan keikkaja studiomestalle Krapin Pajalle kokoontui soittokumppanuksia jammailemaan mieluisia rokkibiisejä. Ennen pitkää yhtye alkoi kiteytyä Jonesin rustaamille kappaleille otolliseksi dynamoksi. Jo yhteisessä Zook-yhtyeessä soittaneet Kingston Wall -veteraani basisti Jukka Jylli ja rumpali Mikko Sirén ovat välittömästi juohevan ja täyteläisen kompin takuumiehiä. Yhtä rämeuskottavasti kitaristi Altti Uhlenius viiltelee särmikkäät soolot väliin. Levyarviot > 58 SOUNDI monipuolisella äänimaailmalla ja dynamiikalla. SAMUEL JÄRVINEN HHHH M Mustarastaat tulivat Playground Minja Kosken artistiura sai mielenkiintoisen käänteen, kun hieman hahmottomalta tuntuneen Punainen ovi -albumin (2020) jälkeen hän kajosi uskaliaasti, mutta vähintäänkin onnistuneesti eleganteimman iskelmämme aarteistoon mahtavalla Lauluja 60-luvulta -albumilla (2022). Yhtyeen eklektisestä ja modernista, kamarimusiikkimaisesta tyylistä ja etenkin Patricia Brennanin värikkäästä vibrafonismista tulee paikoin muistumia vibes-legenda Gary Burtonin yhtyeistä. Se on bändin virkein ja spontaaneimmin soiva albumi vuosiin, paluu riffija melodiavoittoiseen ysärin kevytpunkiin, josta nykypäivän slacker-indiekin on viime vuodet ammentanut. Vuodet ovat osoittaneet, että Green Day osaa olla vihainen, mutta protesti ei ole sen leipälaji, vaikka tämä aika juuri sitä kaipaisi. Kappaleissa Halvorson antaa runsaasti soolotilaa yhtyeensä soittajille, ja pelaa itse aiemmasta poiketen myös särösoundilla sekä muilla erikoisefekteillä
...kuin olisi sulkenut hyönteisiä purkkiin... PRELIMINARY LINE-UP! (Hinta sisältää leirija telttapaikan) ??
LINDA SÖDERHOLM HHHH Sonata Arctica Clear Cold Beyond Atomic Fire Aah! Tervetuloa takaisin, powermetallisempi Sonata Arctica! Tätä on odotettu! Näin ajattelin taas kerran, kun kuulin levyn aloittavan First In Linen ensimmäistä kertaa. Nyt käsillä oleva kymmenen kappaleen kokonaisuus on kuitenkin rehellinen bossa-sävyinen akustinen teos. AKI NUOPPONEN HH Karlo Haapiainen & Varaslähtö Rakkauden raastuvassa Helmi Levyt Näyttelijä-kirjailijatenorilaulaja Karlo Haapiaisen sekä Varaslähtöyhtyeen ensilevyllä soi perinteinen Suomiiskelmä, humppa, foxtrot, rock’n’roll ja tango. Reipashenkinen albumi tekee kunniaa vanhojen aikojen suurille tanssiorkestereille. Siksipä Infected Rain paranee levy levyltä. Kameleontti Sam Gendel on tullut tunnetuksi kokeellisista projekteistaan, jotka pakenevat luokitteluja. Tuloksena on lumoavan intiimi albumi, jonka jokainen kappale on kunnianosoitus brasilialaisen ja latinalaisamerikkalaisen musiikin rikkaille perinteille. Eniten levyllä ihmetyttää silti sen puuroinen ja voimaton tuotanto. LASSI LINNOLA HH Judas Priest Invincible Shield Sony Joskus ainekset hyvään levyyn saatta aistia siitä, että ensimmäisellä kuuntelulla levystä ei tulekaan välitöntä. Aneemisesta 90-luvusta muistuttavat Slime ja nimikkobiisi puolestaan tuovat mieleen The Cranberriesin, jos kyseisestä yhtyeestä vain riisuisi pois kaiken koukuttavan. Sonata Arctica on tehnyt todella kirkassoundisiakin levyjä, mutta nyt toistakymmentä vuotta bändin soundi vaikuttaa vain rikastuneen sävellyksellisesti, ja tämä kaikki puristetaan yhteen yhdeksi muhennokseksi, josta ei oikein ota selvää. Kahdentoista kappaleen massiivisessa mitassa kokonaisuus on yhä hieman puuduttava ja kaipaisi vielä lisää eksoottisuutta ja monipuolisuutta, joita Infected Rain väläyttelee toisinaan. Sävellyksistä vastaa Varaslähdön johtaja Seppo Äikäs ja bändi esittääkin vain varta vasten sitä varten tehtyä musiikkia. Ei kappaleita, ei melodioita, ei fiiliksiä. Aikeet eivät vain välity täysin, ja tämän hönkäisyn matkassa ulos pääsee lähinnä ilmaa. Time on joukon kuudes levy kolmeentoista vuoten, ja tuotantonsa voimakkain kokonaisuus. Vaikka levyllä kuuluu Suomi-iskelmän pakollinen annos melankoliaa, niin sen yleisvire on kuitenkin positiivisen hyväntuulinen. Nascimento soittaa nopeita syklisiä rytmejä, joiden päälle Gendelin lempeä sointi puhaltelee pitkiä rauhoittavia melodioita. Clear Cold Beyondilta käteen ei Marika Hackman Big Sigh Chrysalis Brittiläisen Marika Hackmanin (jolla on muuten suomalaisia sukujuuria – torille!) neljäs kokopitkä Big Sigh on tarkoitettu syvänä huokauksena purkautuvana murheena. Clear Cold Beyondin power metal ei lähde millään täyteen lentoon, sen musikaalisimmat kappaleet pidättelevät itseään ja edes balladien Sonata-juusto ei ole kovin juustoista. Tai oikeastaan tee juuri päinvastoin. AKI NUOPPONEN HHH Fabiano do Nascimento & Sam Gendel The Room Real World The Room on amerikkalaisen saksofonistin Sam Gendelin ja brasilialaisen kitaristin Fabiano do Nascimenton ilmavan kaunis instrumentaalialbumi, joka antaa tilaa molempien muusikoiden poikkeukselliselle lahjakkuudelle. Lapsuudesta saakka instrumenttitekniikoitaan kehittänyt kaksikko todistaa mestaruutensa. Ehdin jo innostua, että nyt muuten lähtee ja kovaa. jää oikein mitään. The Roomin ainutlaatuinen äänimaailma on minimalistisen kompakti, mutta silti tilava. Haapiaisen yksityiskohtaisen kuvaavat tekstit värittävät elävän kuvan kappaleiden aihioista, joita tanssiorkesterin soitanta tukee saumattomasti. Tai jotain sellaista, missä kaikki tehtäisiin täysillä. Inspiraatiota on haettu ympäri maailmaa erilaisista musiikkikulttuureista, argentiinalaisista tangoista, Balkanin rytmeistä, rock’n’ rollin alkutaipaleelta sekä kotimaisilta tanssilavoilta ja tuloksena onkin saavutettu vakuuttava, nostalginen ison orkesterin Suomi-soundi. Jos elektronisuus, metalcore, nu metal ja djent aiheuttavat sinulle näppylöitä, pysy kaukana Time-albumista. Esimerkiksi edellä mainittu Vitamins alkaa lupaavasti, mutta lopahtaa kertosäkeen paikalle lätkäistyyn mielenkiinnottomaan instrumentaaliosuuteen. Kitkeryys ei tule siitä, ettei levy olekaan kokonaisuutena kovin powerinen, vaan siitä, ettei sillä ole oikein mitään identiteettiä. Tai vaikka täyttä musikaalia teatraalisella konseptialbumilla. Vai miltä Vitaminsin avaussäe ”Mum says I’m a waste of skin / A sack of shit and oxygen” kuulostaa. Saksikäsi ei onneksi ole yhtyeensä ainoa ässä, kun ryhmä saa aikaiseksi koko ajan häikäilemättömämpää ultramodernia raskastelua. Haluaisin, että Sonata Arctica tekisi törkeän tiukan power metal -albumin. Ihan kuin kaikki soisi maton alta. Myös do Nascimenton vahva seitsenkielisen kitaran näppäilytekniikka on omaa luokkaansa. Soittimet kietoutuvat toistensa syleilyyn saumattomasti. LINDA SÖDERHOLM HHHH Levyarviot > ...bändi ei kuulosta itsekään kiinnostuneelta biiseistään... Ei kaikki kuitenkaan kamalaa ole. Musiikki on tarkasti sävelletty ja sovitettu Haapiaisen sanoituksiin. Veikkaan Haapiaisesta & Varaslähdöstä kesän 2024 lavatanssien tähtiesiintyjää. Sitten kitkerä totuus alkaa paljastua. Minä ainakin aion hankkiutua tämän pumpun keikalle. Infected Rain Time Napalm Moldovalainen Infected Rain tuntuu ottaneen motokseen, että jos tehdään modernia metallia, niin tehdään sitä niin modernisti ja turboahdetusti kuin on mahdollista, eikä edes yritetä mielistellä ketään flirttailulla vanhalle liitolle. Mutta ne sävellykset. Se on tunnelmaltaan kevyt, mutta kaikkine teknisine yksityiskohtineen se vaatii silti kuulijansa täyden huomion. Blood on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava kappale, ja Please Don’t Be So Kind ja Yellow Mile ryömivät loppumetreillään mukavan aavemaisesti ihon alle. 31-vuotiaan Hackmanin vaihtoehtopoppi on äänenlaadultaan varsin miellyttävästi toteutettua, ja vereslihalla kirjoitetut lyriikat kulkevat intiimin ja iljettävän välistä väkevää linjaa. Sääli, sillä kovin mieluusti tästä tykkäisi – ja lähtökohdatkin ovat hyvät. Saatat nimittäin yllättyä Infected Rainista. Pariah’s Child (2014) onkin yhä yhtyeen onnistunein albumi 20 vuoteen. Gendel saa sopraanosaksofonistaan irti yliluonnollisia huilumaisia ääniä, jotka eivät kuulosta fonilta laisinkaan. Iskelmät, humpat ja balladit, jopa yksi jodlaus, rullaavat vaivattomasti Haapiaisen upeissa tulkinnoissa taitavan soittokunnan instrumenttien säestämänä. Ei käy kieltäminen, etteikö Infected Rainin vahvin valtti olisi laulaja Elena ”Lena Scissorhands” Cataraga, jonka karisma ja kaikkialle yltävä äänenkäyttö vetää sekunneissa mukaansa ja yllättää joka käänteessä. Ärsykettä tykitellään vasemmalta, oikealta ja muistakin suunnista niin paljon, että koko mitassaan Time on myös väärällä tavalla raskasta kuultavaa. Intohimoisen hevosja ravimiehen intressit kuuluvat laulujen sanoissa, joissa rakkauden raastuvan haasteisiin rinnastetaan usein kaksarit ja muut uhkapelit
Tuotantopuoli ei välttämättä pue niitä täysin, ja satunnaiset kaavan rikkomiset esimerkiksi laulun rytmityksissä tuovat toisaalta jännitettä, toisaalta väkinäisyyttä. Ei kai NWOBHM-bändin sanoituksista merkityksellisyyttä voikaan toivoa, mutta jonkinlaista koherenssia kuitenkin. Musiikki soi aavistuksen aiempaa kompaktimpana, ja Red House Paintersilta omaksuttu folk rock -pohja kaiuttuu tämän tästä AOR-vivahteiseksi uuspsykedeliaksi. Piggiesillä riittäisi rahkeita hedonistisempaan sointiin ja röyhkeämpään tuotantoon, mutta maltilliselle otteelle on perusteensa. The Amazing Piggies Fashion Police Ruotsalaisen The Amazingin taiteessa on laatutakuu. Lisäksi biisien aiheet tulevat ihan joka suunnasta. Biisit itsessään ovat perimmiltään aika hienojakin melodisesti. Albumi on varsinainen runsaudensarvi käyden läpi yhtyeen koko menneisyyden. Kappaleet ovat usein pitkiä ja niin rytmillisesti kuin sävellyksellisestikin moniosaisia. Levyn soundit ovat erinomaiset, ja Doug Scarrattin ja Brian Tatlerin kitarointi kuulostaa edelleen hienolta. Eikö sen pitäisi olla Hellfire And Damnation. Ennen kaikkea kitarasoolot tarjoilevat paljon tavattoman tyylikkäitä yksityiskohtia. RodríquezLópezin laulutapakin muistuttaa hiukan Smashing Pumpkins -ukkelin rauhaisampaa tyyliä. Kyseessä on kiinnostava, joskaan ei varsinaisesti mullistava levy. My Room on levyn selkein poplaulu, jonka rinnalla loppuaan kohti virtansa menettävä Eggman lähestyy Syd Barrettin hapuilevuutta. NUUTTI HEISKALA HH. on yksi näistä, ja vieläpä aiemmin julkaisematon. Invincible Shield ei tunnu ensimmäisellä kierroksella kummoiseltakaan. Myös silloin, kun bändi käsittelee balladiksi laskettavaa Crown Of Hornsia. Riffitehtailut, kitaratuplaukset ja Rob Halfordin äärimmilleen viritetyt äänijänteet tarjoavat tutun konseptin, mutta bändi saa viedyksi musiikkiaan taas uudelle tasolle. ...bändi ei kuulosta itsekään kiinnostuneelta biiseistään... Bändi on kaivanut uusiin sävellyksiinsä jokseenkin kaiken mahdollisen, mitä sillä on omasta historiastaan kaivettavana. Kappaleiden semitaiteellisesti laulelmallisen tyylin ja erityisesti melodiatajun, osin ilmaisunkin kautta hahmottuu mielleyhtymä Billy Corganin puuhiin. Elementeistä keskeisimpiä ovat Segallin sähkökitarapurkaukset ja häikäisevästi soittavan Charles Moothartin rumputyöskentely. Ja kuten miehen tuntien arvata saattaa, erikoismusiikin puolelle anti taittuu, joskaan ei ihan tolkuttomaan taiteiluun äityen. Invincible Shield on siis juuri sitä, mitä Judas Priestiltä voi odottaa, ja jopa vielä vähän enemmän. Levyn kymmenen biisiä vaikuttavat pikaisesti sävelletyiltä, eikä yhdestäkään löydy tarttuvaa kertosäettä tai toimivaa koukkua. Varsinaisen musiikillisen roiskimisen Segall näyttää kuitenkin jättäneen ainakin toistaiseksi taakseen. Christoffer Gunrupin ja Dungen-kitaristi Reine Fisken ympärille rakentunut yhtye on tarjonnut ensinuoteistaan alkaen unen rajalta noudettua mutta melodisesti valpasta musiikkia, jonka avarapiirteiset kuvaelmat ovat poikkeuksellisen pakottomia. Mistään näistä aiheista ei tunnu olevan mitään varsinaista sanottavaa. Bändi on vuosien mittaan tehnyt suunnilleen kaiken, mutta silti se pystyy luontevasti löytämään yhä uusia tasoja valitsemastaan tyylistä ja tuomaan ne arvokkaasti esille. On biisejä Sheffieldin terästehtaista, Roswellin avaruusolioista, Kublai Khanista, 60-luvun piraattiradioista, Salemin noitavainoista, lujaa autolla ajamisesta ja hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Ujosti aukeavat kaunokit, kuten Streetfighter, Cinnamon ja Through The Cracks, säilövät pintansa alle mielettömät määrät latausta, eikä mielihyvä laannu missään vaiheessa. Viiden vuoden hiljaisuuden päättävä Piggies ei kajoa tehdasasetuksiin. KOSKINEN HH Erika de Casier Still 4AD Tanskalaisen r&b-laulaja Erika de Casierin kakkosalbumi Sensational (2021) herätti hyvää pöhinää ja keräsi mairittelevia arvioita pitkin maailmaa. Tällä kertaa ei. Rakenteeltaan liki progeisesta The Bell -avauksesta lähtien on selvää, että akustiset kitarat ovat perusta, jonka päälle muut ainekset lisätään. Three Bellsiä leimaa Segallin lähes tavaramerkkinen runsaus, mutta nyt tupla-albumin mittainen kokonaisuus kuulostaa useita aiempia levyjä huolellisemmalta ja harkitummalta. Kuuntelutoverin huomio siitä, miten levy ”kuulostaa tosi lujalta vaikka on hiljaista musiikkia” on aika kuvaava monellakin tapaa, vaikka rummut tömpsyttelevät kevyesti ja kitaraosasto on selkeästi akustispainotteista. Toinen kierros onneksi avaa levyä paremmin ja sen jälkeen asia alkaa olla taputeltu: levy kohoaa varmasti Judas Priestin parhaimmistoon. PERTTI OJALA HHHH Saxon Hell, Fire And Damnation Silver Lining Parin edellisen levyn tapaan Hell, Fire And Damnation on kasariheviin erikoistuneen Silver Liningin julkaisema ja legendaarisen Andy Sneapin tuottama. Tuntuu, että Saxon on ajatellut, että parin vuoden välein julkaistaan levy, oli biisejä tai ei. Judas Priest kykenee olemaan edelleen innovatiivinen. Terävimpien sävelkulkujen sivussakin The Amazing luo rikkeetöntä tunnelmaa, jonka suojaan kelpaa vetäytyä. I Hearin kireät kitarasoundit vievät biisiä David Bowien Fashionin suuntaan. Nyanssitasolta löytyy kuitenkin jotain uutta. Laulut rakentuvat irtonaisesti, ulottuvuuksiaan tunnustellen, ja tunneilmaisu tukeutuu niin Fisken lyyriseen soittoon kuin Gunrupin haikeaan ääneenkin. Kontrolloitu lähestymistapa tukee sävellystyötä. Three Bellsiä yhdessä miehensä kanssa kirjoittanut Denée Segall saa kiitokseksi nimikkobiisin, jonka tekstiksi riittää etunimen toistaminen rumpujen, basson ja sähköpianon pehmeän tyylittelyn seurassa. Bändi ei kuulosta itsekään kiinnostuneelta biiseistään. Alkaa hieman huolestuttaa. HANNU LINKOLA HHHH innostumisen reaktiota. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Ty Segall Three Bells Drag City Kalifornialainen lauluntekijä Ty Segall on tunnettu huimasta julkaisutahdista ja onneksi myös joistakin erinomaisista albumeista, viimeisimpänä täysosumanaan Freedom’s Goblin (2018). Juuri suvereenin osaamisen ja inhimillisen vetäytymisenhalun yhdistelmä tekee The Amazingista nimensä veroisen. Ongelmaksi muodostuukin juuri kappalemateriaalin rutiininomaisuus. Omar Rodríquez-López Is It The Clouds. KIMMO K. Clouds Hill At The Drive-Inja The Mars Volta -kitaristi julkaisee 31 sooloalbumiaan 57 vinyylin Amor De Frances -boksina. Kappaleissa on jonkin verran modernilta haiskahtavaa tuotannollista prosessointia, mutta oikeastaan kyse on melko pienieleisestä ilmaisusta. Invincible Shield on väkevä albumi, joka asettaa esille runsaasti hienoja sävellyksiä ja sovituksia. Judas Priestin äänimaisema on modernisoitunut jo vuosia sitten, ja yhtye pysyttelee edelleen heavy metalin polun raskaammalla puolella. Ainoa mikä ei tunnu ammattimaiselta on itse levyn nimi. Vahvalla rutiinilla siis mennään. Is It The Clouds
Milloin ja mistä lauluja alkoi ilmaantua. Kummankin polun risteyksessä seisten toivon voivani tuoda esiin sitä syvää kunnioitusta ja ihailua, jota koen kanssaihmisiä kohtaan. Hämmentyneenä lähetin rakkaalle ystävälle puhelinäänitteen Kauniista, että katsohan kuinka erikoista. Hänen jälkeensä tuli Markus (Väisänen), ihmeellinen kitaristi, joka kuljettaa sointia maagilliseen suuntaan. Ajatus ei ollut käynyt mielessä edes haaveilun tasolla. Anis Kiitu on luonnonmukaisen sointinsa taidolla toteuttava yhtye. Luulen, että matkareppu oli ylitsepursuavan täynnä tarinoita ja tuota kuormaa oli tarve keventää hieman, näin laulellen. 62 SOUNDI Levyarviot > ...huomaan ajattelevani näitä sävelmiä mystisinä kansanlauluina... Muistin murenemisen riipaiseva kuvaus Muistola puhuu muistoista sentimentaalihaikailun sijaan ihmisyyden kantavana tukirankana. Vai onko kyseessä kaksi toisistaan irrallista maailmaa. Risto ja Stepa ankkuroivat mainioilla visiiteillään osaltaan rehevää ilmaisua omaan aikaamme. – En joitakin vuosia sitten tiennyt oikein osaavani laulaa saati missään nimessä kirjoittaa omia lauluja. Ajoittain jopa turhankin vuolaasti soivan harmonikan, tehokkaasti sanansa valitsevan kitaran ja vähäeleisen perkussiokehikon keskellä soiva ääni kertoo aikuisen, elämää kokeneen, ihmisyyttä pelottomasti ja vilpittömästi tutkivan ihmisen tarinoita. Kaiken akustisen touhuilun hähmäiseksi yleisnimeksi vakiintuneen folkin sijaan huomaan ajattelevani näitä sävelmiä mystisinä kansanlauluina. TEKSTI: PEKKA LAINE K u v a: E li n a Se la m o. – Sointi syntyi sattumalta. Jollain tapaa määrittävänä tekijänä näkisin haitaristimme Petrin (Makkonen) suvereenin osaamisen sekä ymmärryksen musiikista. Hei poika lisää kierroksia ja vie kuulijan paljon pimeämpään kuin tämä ikinä kuvitteli joutuvansa. Onko laulujen maailman ja siviilityön välillä joku vyöhyke, jossa ne yhdistyvät. Apua! Tämähän on hyytävää kamaa! Synkkien säkeiden yllä ei leijaile kuitenkaan itsetietoisen taideshokeeraamisen henki. Albumin avaava Kaunis tekee inventaarion toksisesta parisuhteessa ensimmäisessä persoonassa mitään himmailematta. Tuutulauluja laulellen löysin ensin oman ääneni ja lopulta muutama vuosi sitten, aivan yks kaks pintaan nousi säveliä sanojen kera – syntyi Kaunis, Kaihola ja muutama muukin. Niiden kirjoittaja on tiedossa ja musiikin arkaaisista sävyistä huolimatta ne puhuvat modernin ihmisen sielusta. Jokainen meistä neljästä on antanut pienen palan omaansa ja onnekkaasti se kaikki tuntui sulautuvan yhteen varsin kivuttomasti. PEKKA LAINE HHHH Anna-Riikka Vehviläinen, olen siinä käsityksessä, että lauluntekijyys on melko hiljan pintaan pulpahtanut osa sinua. Miten Anis Kiitu -yhtye on löytänyt sointinsa ja musiikki lopullisen muotonsa. Anis Kiitu Kaihola Humu Vahvasti omaäänisellä musiikilla debytoiva Anis Kiitu lyö jauhot suuhun heti kättelyssä. Musiikin voima kumpuaa kuitenkin lumoavalla ja luonnonkauniilla äänellä laulavan Anna-Riikka Vehviläisen kappaleista. Arkityö pitää myös sisällään tarinoita koko olemisen kirjon verran. – Vaikka luonnontieteen, hoitotyön ja musiikin maailmojen välillä on ilmaa, lopulta kyseessä on saman sadun käännökset eri kielille – keskiössä on ihmisyys. Jos lääkärinä olen asiantuntija ja kuuntelija ja lauluntekijänä havainnoija ja kertoja, on yhtymäkohtana mahdollisuus luovia erilaisten maailmojen äärellä ja tarkastella ihmisenä olemisen monia muotoja. Hän olikin yllättäen kovin kannustava ja osasi myös ohjata eteenpäin, muiden soittajien äärelle. Olet ammatiltasi lääkäri. Perkussionistin ja äänitaikurin Sampsan (Väätäinen) läsnäolo ja virtuoosimaisuus antoi kokonaisuudelle lopullisen luonnon. Anis Kiitun lauluissa on kuitenkin ylisukupolvista perspektiiviä, joka on kaukana kevytnostalgiasta saati nykypopin kouristuksenomaisesta hirttäytymisestä kaavamaiseen ja ohueen preesensiin: minä ja sinä, tässä ja nyt. Lempeällä energialla syvälle sukeltavat laulut tuovat Anis Kiitun synkemmälle, jopa ahdistavalle puolelle tervetulleen tasapainottajan. Nimikkolaulu Kaiholan kaipuu viiltää halki aikakausien
Viimeistään vauhdikas krautrockjunnaus Superhuman Superhighway sekä yliveto goottibiisipari Apocalypstick – Post-Apocalypstick käännyttävät kyynisimmänkin skeptikon Chemtrails-faniksi. Counting Hoursin musiikissa on kuitenkin omanlaistaan melodisuutta, ilmavuutta ja… kepeys on vähän huono sana, mutta ehkä kuulautta, jopa kauneutta, jolla se erottuu sukulaissieluistaan. Counting Hoursissa on runsaasti hyvää ja se tekee paljon asioita oikein. Tässä roolipelissä kaikki voittavat. Albumin päätösraidat Twice ja Someone sentään uppoavat hitaan seesteisessä tunnelmallisuudessaan. Kolmanteen levyynsä ehtinyt Viima on kypsytellyt suurteostaan pitkään ja se on kannattanut. Little Rope syntyi sikäli poikkeusoloissa, että kesken biisintekoja levytysprosessia tapahtunut Carrie Brownsteinin äidin kuolema liikenneonnettomuudessa ei voinut olla heijastumatta albumin sisältöön. Kaikki albumin kaksitoista kappaletta huokuvat 1990ja 2000-luvun pop punkia. Pianoarpeggion kuljettama Luckysingle on levyn vetävämpiä kappaleita, mutta toisaalta se muistuttaa useampaakin takavuosien hittiä. Jotain hieman amorphismaistakin yhtyeessä on. Piristystä tuovat kappale transylvanialaisesta silppurista sekä loppupuoliskon Night Of The Living Dead, joka tuntuu kertovan jonkinlaisesta liskojen yöstä. ISLA MÄKINEN HHH Viima Väistyy mielen yö Viima Siitä on aikaa, kun progressiivinen rock oli valtavirtaa, mutta genre elää voimakkaasti maan alla. VESA SILTANEN HHH. Levyn taustalla on selvästi vuosikymmenten osaaminen, tai ainakin ymmärrys siitä, mitä punkin ystävät haluavat kuulla. Nimestään huolimatta Love Songs Never Die tulvii itsesääliä ja melankoliaa. Sleater-Kinney on Little Ropella jossain määrin laventanut ilmaisuaan, mutta tiukasti kitaravetoinen rock soi yhä rajuna. Muutamien kappaleiden rap-fiittauksetkin tuntuvat kornin irrallisilta. JARI MÄKELÄ HHHH Counting Hours The Wishing Tomb Ardua Counting Hours on tummasävyistä ja melankolista mutta melodista death doomia soittava yhtye, jonka miehistöltä löytyy aiempaa kokemusta muun muassa Impaled Nazarenesta, Shape Of Despairista, Rapturesta ja The Chantista, mikä kuuluu varman jykevässä otteessa – yhtye tietää, mitä on tekemässä. Kappaleet tuntuvat tosin pitkälti toistavan itseään ja ne sekoittuvat toisiinsa. Stilliä tuskin on tehty trendikahvilat ja vaatekauppojen sovituskopit mielessä, mutta parempia sijoituspaikkoja tälle musiikille on aika vaikea keksiä. Välillä tyylilajin nimissä tulee merkkipaaluja, jotka ansaitsisivat laajemmankin kuulijakunnan. Yhtyeen kolmas pitkäsoitto The Joy Of Sects on ensimmäinen ulkopuolisen tuottajan (Margo Broom) kanssa ammattistudiossa äänitetty levy, ja sen kuulee mainiosta lopputuloksesta. Pituus antaa tilaa kehittelylle, vanhan levypuolen mittainen Äiti maan lapset sisältää monia osia ja se on hallittu kokonaisuus, jota instrumentaalijaksot kuljettavat onnistunesti. Levy alkaa varsin vahvasti nopeatempoisella kappaleella As Above So Below. Päätöskappale Vuoren rauha alkaa virsimäisellä melodialla, joka loppuu urkujen viemänä vielä korkeampiin sfääreihin ja antaa levylle hienon, ekologian ikuisuutta korostavan päätöksen. Muiden muassa Business Class War Paint -kappaleessa on samankaltaista britpopin tarttuvuutta kuin Lushin joutsenlaulualbumilla Lovelife. Blondien ja Pixiesin inspiroima kitarapop soi selkeämmin paljastaen biisien herkulliset yksityiskohdat. Yhtye kuuluu siihen samaan syviä, riipaisevia tunteita tulkitsevaan joukkoon, johon kuuluvat vaikkapa Swallow The Sun, Hanging Garden ja Insomnium. Tässä on yksi sellainen. Still sisältää peräti 14 lyhyehköä kappaletta täynnä melankolisen raukeaa electronicaja r&b-chillailua, jonka äänimaisemat ja tuotantotyyli paikantuvat jonnekin 1990-luvun ja 2000-luvun taitteeseen. Vaikka The Wishing Tomb onkin laatuteos, tukehtuu kokonaisuus hieman omaan suuruuteensa eikä saa aikaan aivan samanlaisia väristyksiä kuin debyytti aikanaan. Sanoitukset liikkuvat osin hevosten ja miekkojen parissa, mutta mukana vilahtavat vuoret ja laaksot ovat myös nykypäivää ja tulevaisuutta. Ensi vuonna kymmenen vuoden ikään tuleva yhtye julkaisi esikoispitkäsoittonsa The Will vuonna 2020 ja nyt on vuorossa toinen albumi The Wishing Tomb. Hyvän mielen levyksi ei albumia voi sanoa. Seitsemän studiolevyn jälkeen bändi piti taukoa lähes vuosikymmenen, ja Little Rope on vuonna 2014 tapahtuneen uuden tulemisen neljäs albumi. Ainakin väliaikaisesti. Bang Bang ja Sycophant’s Paradise tekevät kunniaa glamrockille. Esteettinen sively toimii, ja de Casier löytää itsestään omaperäisemmän äänen. Neljäntoista vuoden mittainen tauko päättyi vuonna 2021 julkaistulla albumilla When Tigers Used To Smoke. Progebiisit saattavat olla pitkiä, tällekin levylle mahtuu vain viisi kappaletta. Tuckerin herkkä ja aggressiivisen voimakas laulu tunnustaa, että vaikka helvetillä ei olekaan tulevaisuutta eikä menneisyyttä niin ”Hell is just a place that we can’t seem to live without.” PERTTI OJALA HHH K u v a: C h ri s H o rn b ec ke r Still-uutuus on nostatellut odotuksia, mutta täyttymys jää tällä kertaa saavuttamatta, vaikka valitun tyylilajin sisällä asiat tehdäänkin niin sanotusti oikein. SOUNDI 63 The Odorants Love Songs Never Die Striped Vuonna 1995 perustettu The Odorants julkaisi vuosituhannen vaihteessa usemmankin ep:n sekä vuosina 2003 ja 2007 täysimittaiset albumit ennen kuin löi hanskat tiskiin. Mielikuvia alan mestareista vilahtelee päässä, mutta levy ei ole kopio mistään, vaan ihan oma juttunsa. De Casier pyrkii olemaan kuiskailevan sensuelli ja tulemaan kuulijansa korvan ääreen, mutta levyn yleinen kliinisyys ja tekemisen persoonattomuus lähinnä etäännyttävät. ANTTI MARTTINEN HHHHH ...huomaan ajattelevani näitä sävelmiä mystisinä kansanlauluina... Poikkeuksena on nostettava levyn keskivaiheen Funeral, joka erottuu selvästi edukseen. Kun lauluntekijäpariskunta Mia Lust ja Laura Orlova viisi vuotta sitten muutti Lontoosta Manchesteriin, rekrytoitiin bändiin uusi komppiryhmä, jonka myötä moderni garagerock/freakbeat sai lisää jämäkkyyttä. Nyt bändi vaikuttaisi olevan taas aktivoitumassa. Työnjako on selkiytynyt niin, että Brownstein vastaa omintakeisen ärhäkästä ja kulmikkaastakin kitaroinnista ja Tucker välillä hyvinkin vimmaisesta laulusta. Kyyti on jylhää, kylmää ja ahdistavaa, mitä nyt raskassoutuista menoa ryyditetään välillä esimerkiksi tuplabasarein. Grungen dynamiikkaa hyödyntävä ja bändin kotimaan yhteiskunnallis-poliittisen tilanteenkin inspiroima Hell on niin väkevä avausja avainraita, että aivan samaa intensiteettiä Little Rope ei pysty loppuun saakka ylläpitämään. Sleater-Kinney Little Rope Loma Vista Washingtonin Olympiassa 30 vuotta sitten feministisen riot grrrl -liikkeen tuntumassa perustettu punkhenkinen Sleater-Kinney on tänään Carrie Brownsteinin ja Corin Tuckerin muodostama duo. TOMI NORDLUND HH Chemtrails The Joy Of Sects PNKSLM DIY-makuuhuoneprojektista bändiksi kasvanut Chemtrails solmi levytyssopimuksen ruotsalaisen Punk Slimen kanssa heti toisen keikkansa (Brighton Pride) jälkeen vuonna 2016. Huipuimmat hetket löytyvät albumin lopusta. Päävokalisti Lust kuulostaa edelleen Pete Shelleyn ja Jayne Countyn sarkastiselta ja nokkelalta perilliseltä
Avausraidalla Venal Joy Fast ja bändin vuoden 1998 romahtamisesta kertovalla Jamcod-kappaleella Reidin veljekset ottavat inspiraatiota vaihteeksi Suicidelta, mikä on tuttua jo Automatic-albumilta (1989). Ehkä kakkossoolon suurin yllättävyys onkin se, kuinka paljon se nojautuu klassiseen rockiin. Albumilla on useampiakin perusränkytyksiä, jossa kuuluu artistin tausta kaduilta henkeen vedetystä punk rockista. Yhtyeen kuudennentoista levyn helmet Reload, Cold Wind ja Coming Or Going jyräävät vakuuttavasti mutta auttamattoman vanhanaikaisesti. Peaky Blinders: The Official Soundtrack (2019) oli pääosin kokoelma eri artisteilta valikoituja biisejä, mutta Anna Calvin tupla-albumi on varta vasten Peaky Blindersin viimeisten tuotantokausien innoittamaa ääniraitaa. Black metal ja sinfoniaorkesteri ei ole mitenkään epätavallinen yhdistelmä, mutta sinemaattiset sovitukset ovat ällistyttävän taiten tehtyjä. Ennakkotiedotteiden Kraftwerk-vaikutteet ovat löysää markkinapuhetta, mutta Michael Rotherin ja Klaus Dingerin meditatiivisen kosmische musikin vaikutus Williamin soittoon kuuluu biiseillä Mediterranean X Film, Discotheque ja Silver Strings. Kertakaikkisen upea ja valloittava teos, joka näyttää Ihsahnin parhaat puolet. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. Orkestraatiot seisovat myös täysin omilla jaloillaan ja levystä julkaistaankin kaksi erillistä versiota: metallinen sekä bändisoittimista riisuttu orkesteriversio. Ei sillä, etteikö irvistys suupielessä veistelty räminä ja rytinä maistuisi. Maahantuomme näitä ja paljon muita. Kun nämä kappaleet soivat radioaalloilla ja keräävät nuoria jäähallin täyteen, vanhat metalliparrat tulevat julistamaan, ettei tämä ole metallia, kuinka metalli on silti taas kerran pilattu ja pelkäävät uutta metallibuumia, joka pilaa koko skenen. Nyt paino on taas Ihsahnille omimmassa metallisemmassa ja progressiivisemmassa ilmaisussa, tarttuvuutta ja lähestyttävyyttä kuitenkaan unohtamatta. Siksipä Blind Channel lähtikin Euroviisuihin kirjaimellisesti keskisormet pystyssä ja kuulijoita lietsoen. Maailman paras urkusoundi. Laatua riittää myös sarjan tiimoilta julkaistuissa soundtrackeissä. JARI MÄKELÄ HHHH. Kriisejä on vaikea verrata keskenään, mutta pahempaakin on hiljan tapahtunut. Vuonna 1980 perustettu bändi on ainoan alkuperäisjäsenensä laulaja-kitaristi Justin Sullivanin elämäntyö, ja vaikka hän lahjakas biisinikkari onkin, niin ehkäpä yhtyeen kannalta olisi (ollut) hyvä, jos siinä olisi myös jokin Sullivanin haastava vastavoima. Ihsahn on aina sekoitellut rohkeasti erilaisia elementtejä niin äärimetallin ja progen kuin popin ja elektronisen musiikin alueilta. Tunne on läsnä valoissa ja varjoissa, joista jälkimmäisessä Balkan-rytmeillä etenevä Death Squad majailee. Kitkaa aiheuttaa myös Sullivanin laulutapa: vihaisemmissa numeroissa hän tuntuu yrittävän liikaa, toisaalla hän kuulostaa siltä, kuin olisi tukehtumassa. NMA:n levyillä on usein ollut muutama todella hyvä kappale ja moninkertaisesti haaleampaa settiä. Ihsahn Ihsahn Candlelight Black metal -legenda Emperorissa musiikillisen tutkimusmatkansa aloittanut Ihsahn on edennyt soolourallaan kahdeksanteen albumiin. Toivottavasti näin ei käy, sillä yhtye on nykyään harvoja lajinsa alkuperäisiä, yhä toimivia edustajia. Hauskan höhlästi nimetyn levyn nimikkoblues narskuttaa kuivakalla soundillaan kuin PJ Harveyn To Bring You My Love -albumin aikoinaan ällistyttänyt avausja nimiraita. Mutta niin vain Blind Channel tekee omaa juttuaan omalla tavallaan, mistä moni metallibändi vain haaveilee. Kun lähtökohta mukavasti kihelmöi, tulee samalla murehtineeksi, kuullaanko vähän kaikkea vähän liikaa. Niin kuului aiheuttaakin. Nyt kun bändin on aika lunastaa odotukset nosteessa, se jatkaa röyhkeästi takki vielä enemmän auki ja anteeksi pyytelemättä, mikä kuuluu vapautuneemmissa kappaleissa. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. Calvin karkeana raastava kitarointi luo uhkaavaa ja painostavaa ilmapiiriä, jonka räjähdysalttiutta ambientimmat hetket vain alleviivaavat. Yhtä lailla luontevasti artisti maalaa balladiksi sovitetussa Down Homessa Bruce Springsteeninkin hahmottamaa juurevaa maisemaa. Levyn parissa viihtyy. Koko Peaky Blinders -sarjan tunnuskappale on Nick Caven Red Right Hand, josta ensimmäisellä soundtrackillä kuullut Caven ja PJ Harveyn tulkinnat saavat nyt rinnalleen Anna Calvin näkemyksen. PERTTI OJALA HHH Blind Channel Exit Emotions Century Media Blind Channel on ymmärtänyt jotain sellaista nu metalista, mikä on jäänyt monelta bändiltä tajuamatta: kaikkien ei kuulukaan siitä pitää ja kun teet sitä vanhan liiton rap-asenteella, jaat varmasti hyvässä mielessä mielipiteitä. Kuudennen tuotantokauden hieman viidettä sävykkäämpi score on Calvin ja The Birthday Partystä lähtien Nick Caven levyjä tuottaneen Nick Launeyn yhteistyötä. Yaffa haluaa selkeästi viekoitella kuulijansa levyn pauloihin. I Love Rock ’N Roll -klassikkoa mukaileva The Eagles And The Beatles on hilpeä ylistyslaulu muun muassa Rolling Stonesille. VESA SILTANEN HHHHH New Model Army Unbroken Attack Attack Poliittisesti tiedostavilla artisteilla ei ole ollut viime aikoina laulunaiheista pulaa. Tämä aiheutti ihmisissä ihastusta ja myötähäpeää. www.power-sound.fi 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! SOITINLIIKE SOMEROLLA ...ihastuttavan käppänen häröpala... Second Of June kuulostaa Velvet Underground -biisiltä, mutta Hey Lou Reid on eriparisista aineksista koottu ihastuttavan käppänen häröpala. Tälle levylle Ihsahn on panostanut toden teolla orkestraatioihin. Lähes koko albumi on täyttä nykymetallin juhlaa. Huvittavankin paljon Hellacoptersia muistuttava Shitshow on aimo menopala. ANTTI LUUKKANEN HHHH The Jesus And Mary Chain Glasgow Eyes Fuzz Club Edellinen JAMC-albumi Damage And Joy (2017) oli omissa kirjoissani liki täydellinen poplevy, jonka rappioromanttiset duetot naisvokalistien kanssa – muun muassa Isobel Campbell ja Sky Ferreira – kutittelivat samoja makuhermoja kuin muinaiset Nancy Sinatra & Lee Hazlewood -iskelmät. Suurin syy siihen on kiihkeästi sykkivä vapautuneisuus ja musiikin välittämä vilpitön innostus, joka kuuluu joka käänteessä. Jim Reidin tyttöystävänsä Rachel Conten kanssa duetoima rokkibiisi Girl 71 toimii tavallaan siltana edelliselle levylle. AKI NUOPPONEN HHHH Sami Yaffa Satan’s Helpers, War Lazer Eyes And The Money Pig Circus Vallila Music House Rivimuusikon ominaisuudesta oman artistiprofiilin vuosien saatossa kuin vaivihkaa muodostanut Sami Yaffa on tunnettu monipuolisesta musiikkimaustaan, joten toiseltakin soololevyltä odottaa vähän kaikkea. Alku on suorastaan salakavala. SAMI NISSINEN HHH Anna Calvi Peaky Blinders: Season 5 & 6 (Original Score) Domino Vuosisadan takaisen birminghamilaisen rikollisjoukon väkivallan kyllästämästä elämästä kertova Peaky Blinders on yksi viime vuosien vaikuttavimpia tv-sarjoja. Unbrokenin kappale I Did Nothing Wrong kertoo Britannian postitoimistoskandaalista, jossa viattomia ihmisiä joutui vankilaan ohjelmistovirheen väitettyä heidän varastaneen työpaikaltaan rahaa. Tunnelma on välillä eeppinen ja mystinen kuin John Williamsilla tai Howard Shorella, välillä leikittelevä ja hektinen kuin Danny Elfmanilla. Englannin ensimmäisen sisällissodan aikaisesta parlamentaarikoiden armeijasta nimensä lainannut New Model Army on tosifaniensa muodostamalle ”The Familylle” elämää mahtavampi yhtye, mutta suurelle yleisölle saarivaltion ulkopuolella se on jäänyt etäiseksi. Levy on nimetty tekijänsä mukaan, mikä kertoo sen merkityksestä. Glasgow Eyes on eklektisempi ja kokeilunhaluisempi; samalla menneisiin huippuvuosiin kuikuileva erinomainen JAMC-teos. Edellislevy Ámrilla (2018) vaaka kallistui ehkä hieman liikaa popin puolelle, mikä söi ilmaisulta terävintä kärkeä. Exit Emotionsin revittelyt ovat parin, kolmen minuutin täsmäiskuja, joissa Joel Hokka ja Niko Moilanen sylkevät pitelemättä ansaittuihin suuntiin ja julistavat myös todellisista asioista, samalla kun Blind Channelin ultramodernia soundia on viritelty vielä aiempiakin levyjä jämäkämpiin suuntiin. Kolme erinomaista albumia tehnyt Anna Calvi heittäytyy Peaky Blindersin tunnelmissa syvälle Tommy Shelbyn johtaman liigan traagiseen maailmaan. Levyarviot > 64 SOUNDI www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Ja kun Shelbyn sielu on viimein rimpuillut aikansa Calvin riipivien slideviiltojen kynsissä, niin Tommy’s Final Requiem antaa sille lopullisen rauhan
Keväällä 2007 Sonata Arctican maailmassa puhalsivat jo aivan toisenlaiset tuulet. Ecliptican jälkeinen reissu on ollut aikamoinen. – Minulla oli onneksi varastossa biisejä ja ideoita 90-luvun varrelta, eikä Silenceä ei tarvinnut säveltää tyhjästä. – Ecliptica nauhoitettiin aikoinaan todella nopeasti. Nyt käsillä on bändin ensimmäinen uusi studioalbumi viiteen vuoteen, ja power metalin fanit voivat huokaista helpotuksesta: Clear Cold Beyond tuo takaisin sen ”vanhan kunnon Sonatan”. – Eihän me oltu ajateltu esimerkiksi ulkoista habitusta tai “imagoa” pätkän vertaa. – Myös uskallusta oli jo enemmän. Jaahas, millainen rundi. 666, Nightwishin Angels Fall First ja Children Of Bodomin Something Wild. Fanit olivat enemmän tai vähemmän ihmeissään, ja kyllähän albumia sitten saikin puolustella aika monen vuoden ajan. Vaatimattomilla kemiläispojilla oli vähän totuttelemista siihen uuteen tilanteeseen, hymähtää laulaja Tony Kakko. Kappaleesta on ollut paljon iloa vuosien mittaan. – Se on hyvä kysymys. Kun levy sitten ilmestyi, hehkutus niin median kuin fanienkin puolelta oli yhtäkkiä aikamoista. – Matkustettiin samassa bussissa Rhapsodyn kanssa. No, seitsemän viikon mittainen kierros Stratovariuksen ja Rhapsodyn kanssa. Pian 25-vuotisjuhlia viettävä albumi oli tarttuvan power metalin juhlaa, ja esimerkiksi Soundin arviossa Sonata Arctican todettiin olevan ”jo tällä hetkellä kovempi kuin esimerkiksi Helloween, Gamma Ray ja Rhapsody”. Levyn myötä alettiin löytää enemmän omaa ja monipuolisempaa juttua, josta meidät opittaisiin tuntemaan, miettii Kakko. Raskaamman puoleista asiaa. – Samalla Unia oli iso vedenjakaja. Vuonna 1996 Tricky Beans -nimellä perustetun Sonata Arctican debyytti Ecliptica puolestaan julkaistiin hieman myöhemmin eli loppuvuodesta 1999. No, ennen promokuvauksia sitten mentiinkin vaatekaupoille Spinefarm-levy-yhtiön edustajien kanssa! Sonata Arctican tie vei saman tien myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Levyllä on toki hienoja kappaleita, mutta monet biisit eivät oikein sopineet Sonata-konseptiin. Italialaiskaverit olivat etukäteen katsoneet meidän bändikuvaa, ja ihmetelleet meikäläisen mustia silmänalusia. Homma kuulosti jo paperilla ihan käsittämättömältä, ja käsittämätön se sitten olikin. Kakkosalbumi Silence ilmestyi vain puolisentoista vuotta debyytin jälkeen. Yhtyeen vauhti vain kiihtyi, ja pian Sonata Arctica rundasi myös Japanissa sekä EteläAmerikassa. Palataanpa uuden levyn äärelle pian, mutta lähdetään liikkeelle takavuosista. Sonata Arctica on tutkimusmatkaillut hyvinkin erilaisissa musiikillisissa maailmoissa, ja välillä yhtyeen hevimmän laidan ystävät ovat saaneet olla todella kummissaan. Power metal -huuma oli jäänyt taakse, ja Uniaalbumi esitteli varsin erilaiselta kuulostavan bändin. – Jälkikäteen on helppo nähdä, että Unia oli turhankin radikaali irtiotto. Se tehtiin sitten Silencelle, ja hyvä niin. – Samana päivänä kun Ecliptica masteroitiin, Spinefarmin kippari Riku Pääkkönen ilmoitti: ”Pojat, ensi keväänä olisi sitten Euroopankiertue”. Sitäkin voi toki pohtia, että olisiko Sonata Arcticaa edes olemassa vuonna 2024, jos olisitte jatkaneet power metal -levyjen julkaisemista naama irvessä ja puolipakolla. Tämä etsimisen vaihe kesti monen levyn ajan, ja The Days Of Grays PALUU VANHOIHIN HYVIIN AIKOIHIN SONATA ARCTICA SONATA ARCTICA. Meidän olisi tuolloin pitänyt hengähtää vähän, mutta kun rauta oli kuumaa, sitä oli mukava takoa, laulaja sanoo. Me oltiin niin hurjia, että juotiin muutama kalja silloin tällöin, ja terveysintoilijoiksi paljastuneet italialaiset lähinnä kuntoilivat. – Oltiin painettu aikamoisella tahdilla monta vuotta, ja Reckoning Night -albumin (2004) rundi oli varmaan kahden sadan keikan mittainen. Eihän me tiedetty kiertämisestä siinä vaiheessa mitään, ja pitkä rundi olikin sitten aikamoinen korkeakoulu monin tavoin. Esimerkiksi Tallulah oli aika lailla valmiina jo Ecliptican aikoihin, mutta biisi tuntui silloin liian lällyltä. Kaiken muun ohella Unia oli itselle jonkinlainen “puhdistautumisen riitti”, ja levyn myötä sai päästettyä höyryjä kunnolla pihalle, miettii Kakko. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 66 SOUNDI K u v a: Ja ak ko M an n in en V aikka sitä ei tuolloin vielä täysin ymmärretty, suomalaisen raskaan musiikin riemumarssi alkoi loppuvuodesta 1997, kun muutamien viikkojen aikana kauppojen hyllyille iskeytyi HIMin Greatest Lovesongs Vol. Meillä taisi olla vähän samansuuntaisia ennakkoluuloja Rhapsodyn miehistöstä. Power metal jäi sen myötä sivuosaan, ja aloimme katsella uusia suuntia sekä tekemisen tapoja. Olivat sitten miettineet, että minkähän narkkareiden kanssa me joudutaan kiertämään. No, totuus valkeni molemmille aika nopeasti
– Tekstien puolesta kyseessä on konseptilevy. Nyt Sonata Arctican tutkimusmatkailu on päättynyt ainakin siinä mielessä, että tuore albumitulokas Clear Cold Beyond tekee selvän paluun kohti yhtyeen varhaisaikojen power metal -tunnelmia. – Huomionarvoista on sekin, että albumilta löytyy kappale nimeltään Clear Cold Beyond. – Toinen juttu on se, että toteutimme pitkään kaavaillun akkariprojektin vuonna 2022. – Lauluääneni tekee varmasti sen, että joistakin Himmelkraftin biiseistä tulee Sonata Arctica mieleen, mutta ajatuksena on toki ollut se, että nyt tehdään jotain muuta. – Eikä unohdeta sitäkään, että Clear Cold Beyondin taustalla on myös vuonna 2021 tehty 25th Anniversary Tour. Tämä ei ole sinänsä mikään iso ihme, sillä tein monia tekstejä keväällä 2023, kun olimme kiertueella Etelä-Amerikassa. – Projektin nimi on Himmelkraft, ja sen samanniminen debyyttilevy ilmestyy Japanissa maaliskuun alussa. – Siinä napsahti aikamoinen flow-tila päälle, ja kappaleita alkoi tulla kovalla tahdilla. Sonatalla on luonnollisesti oma konsepti, ja yhtye kuulostaa sen vuoksi aina itseltään, mutta tämän oman projektin suhteen ei ollut raja-aitoja. Albumeilla mennään popahtavasta rockista sinfoniseen metalliin ja vaikka minne, nyökkää Kakko. Entäpä sitten seuraava levy. Tämä on nimittäin ensimmäinen kerta, kun joku levyn biiseistä on nostettu myös albumin otsikoksi. Aloitetaan siitä, että Talviyö jäi vähän turhan pehmeäksi, johtuen pitkälti omista ongelmistani laulutulkinnan suhteen. (2009), Stones Grow Her Name (2012), Pariah’s Child (2014), The Ninth Hour (2016) ja Talviyö (2019) ovat hyvinkin erilaisia kokonaisuuksia. Ideoita on maalattu todella leveällä pensselillä, ja kappaleet ovatkin todella vaihtelevia. Toisaalla on isoja kuoroja ja kaikenlaisia erilaisia instrumentteja... Himmelkraftin biiseissä on kaikenlaisia mielenkiintoisia sävyjä ja ideoita, enkä rajoittanut tekemisiäni millään lailla. Syksyllä taas lähdetään Euroopan-rundille, ja ensi vuonna kierretään muilla mantereilla! K u v a: K ri st ia n R eu te r ”EN RAJOITTANUT TEKEMISIÄNI MILLÄÄN TAVALLA” ”EN RAJOITTANUT TEKEMISIÄNI MILLÄÄN TAVALLA” Ku va : Ja ak ko M an n in en. Muiden maiden osalta virallinen julkaisu tapahtuu joskus myöhemmin, mutta en osaa sanoa siitä vielä sen tarkemmin. – Kerrottakoon myös, että vaikka Clear Cold Beyond -nimi kalskahtaa suhteellisen viileältä, sanoitusten yleinen sävy on aiempaa positiivisempi. Jokaiseen biisiin liittyy myös mininovelli, siis varsinaisten sanoitusten lisäksi. Kun tämä akustinen kierros päättyi, meillä oli vahva kollektiivinen fiilis, että seuraavaksi tehdään jotain muuta – jotain hevimpää. Aikooko Sonata Arctica jatkaa uudelleen avatulla power metal -polulla vai onko luvassa taas odottamattomia käännöksiä. – Seuraavaksi toki rundataan reilusti. Isossa kuvassa sanoitukset kertovat undergroundyhteisöstä, joka elää jossain täällä keskuudessamme. Nyt sen aika on koittamassa – tässä vaiheessa tosin vain nousevan auringon maassa. Kun siellä palmun alla kirjoitti, tuli väkisinkin vähän lämpimämpää tarinaa. – Nykyään Sonatalla on niin monenlaisia kappaleita, että se on jo vähän haastavaa. Nämä ongelmat on onneksi jo selätetty, painottaa Kakko. Seuraavaa albumia ei myöskään tarvitse odottaa viittä vuotta. Maalis-huhtikuussa tehdään Suomen-kiertue, ja kesällä on luvassa festarivetoja. Esimerkiksi osa materiaalista on hyvinkin hidasta. – Taustalta löytyy muutamia syitä. Nythän on tietysti niin, että monet kuuntelevat musiikkia soittolistoilta, ja jos joku diggailee vaikkapa ”Sonata Arctica ballads” -nimistä listaa, niin kyllähän Wolf & Ravenin kaltaiset biisit tulevat sitten aikamoisena yllätyksenä – esimerkiksi keikoilla. Kun Tony Kakko alkoi näissä tunnelmissa kirjoittaa uusia Sonata-biisejä, ideoista ei ollut pulaa. Julkaisimme tuolloin kaksi studioalbumia (Acoustic Adventures – Volume ”Samana päivänä kun Ecliptica masteroitiin, Spinefarmin kippari Riku Pääkkönen ilmoitti: ’Pojat, ensi keväänä olisi sitten Euroopan-kiertue’.” One ja Volume Two), ja heitimme mittavan rundin. – Kyllä me aiotaan pitää Sonatajuna näillä samoilla raiteilla eli jatketaan Clear Cold Beyondin tyylisissä tunnelmissa. Nostettiin tämän juhlarundin settilistalle joitakin vanhoja power metal -paloja, ja niiden soittaminen oli hemmetin hauskaa pitkästä aikaa. Eräs varhaisista avainbiiseistä oli videonakin julkaistu Dark Empath, joka jatkaa monella Sonata-levyllä eteenpäin vietyä Caleb-saagaa, sanoo Kakko. Jossain vaiheessa mielessä kävi, että tässä on myös vähän Rammsteinhenkisyyttä, mutta sekin on vain yksi vivahteista. Esimerkkinä voi mainita vaikka A Monster Only You Can’t See -kappaleen, jonka viesti on se, että menipä syteen tai saveen, niin kaveria ei jätetä missään tilanteessa. Uusia biisiaihioita on jo olemassa, ja alan työstää niitä eteenpäin mitä luultavimmin jo tämän vuoden aikana, nyökkää Kakko. Myös fanit tuntuivat olevan innoissaan näistä kappaleista. SOUNDI 67 S onata Arctican pyörittämisen ohella Tony Kakko on hahmotellut omaa sooloprojektiaan jo useiden vuosien ajan
– Suomi tuntui jo tuolloin melkein toiselta kotimaaltamme. – Entä hänen vaikutuksensa pelkästään Suomessa. – Olimme tuolloin julkaisseet toisen levymme The Nexuksen (2013). Alexi sävelsi myös soolot, ja ne ovat parhaimmillaan puhdasta neroutta. Kuuntelepa debyyttilevymme avausbiisi Leave Everything Behind, ja tsekkaa sen jälkeen Bodomin Needled 24/7... Olin jossain vaiheessa jopa vähän huolissani, että onko levystä tulossa liiankin vaihteleva. Vaihdetaanpa keskustelun ytimeen silti Amaranthe. – Julkaisimme Manifest-levyn lokakuussa 2020. Että hetkinen, menemmekö me jo liiankin kauaksi Amaranthen ytimestä. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 68 SOUNDI COUNTING HOURS R uotsalaisyhtye Amaranthen kitaristi ja biisinkirjoittaja Olof Mörck avaa Zoom-linkin sovitulla hetkellä. Olimme tuolloin julkaisseet levyjä ja rundanneet käytännössä kymmenen vuotta putkeen, ja bändi alkoi kiistämättä olla vähän väsynyt, myöntää Mörck. – Kun palasime yhteisen sorvin ääreen, minulla oli valtava kasa aihioita. No, ei mennyt kuin pari kuukautta, ja aloin kirjoittaa biisejä. Niin oli Elizelläkin. Mikä suomalaisbändi on sinulle kaikista rakkain. – Rakastan Bodomin levyjä, ja Alexi on minulle valtavan iso vaikuttaja. Esimerkiksi hänen soolonsa ovat miljoonan valovuoden päässä päämäärättömästä tilutuksesta. – Kun pandemian puristuksen tiukkuus selvisi, sanoin Elizelle (laulaja Ryd), että pidetään reilu tauko. Helsingin jäähallissa maaliskuun alussa DragonForcen ja Infected Rainin kanssa esiintyvän ruotsalaisyhtyeen seitsemäs studioalbumi The Catalyst on nimittäin nyt käsillä. Ensimmäisenä silmään osuu Mörckin asunnon seinällä komeileva vanha keikkajuliste, jonka tehtävänä oli aikoinaan mainostaa Amaranthen ja Stratovariuksen yhteistä Euroopan-kiertuetta. The Catalystin bonusraitana on versio Roxetten Fading Like A Flowerista. Polte uuden tekemiseen oli kova. Valitsimme yhden, ja siitä syntyi Stay A Little While. The Catalyst lienee tähän mennessä monipuolisin Amaranthealbumi. Alexi näytti tietyn tason, eikä sitiä haluta tinkiä. Jo varhaiset keikkamme saivat hienon vastaanoton, eikä tunnelma ole ollut ainakaan laskemaan päin. Kerropa hieman tästä. The Catalystin varsinainen valmisteleminen alkoi alkuvuodesta 2022. Tilanne otti silloin päähän pahemman kerran, mutta jälkikäteen ajateltuna tauko osui hyvään saumaan. Että unohdetaan Amaranthe kokonaan vähäksi aikaa. Suurin ongelma The Catalystin suhteen olikin lopulta se, että miten saamme mahdutettua albumille edes pienen osan kaikista hyvistä ideoista, naurahtaa kitaristi. – Jos mietin vaikkapa rauhallista Stay A Little While -biisiä, niin Elizellä oli puhelimessaan nelisenkymmentä alustavaa ”balladi-ideaa”. Amaranthe on soittanut lukemattomien suomalaisbändien kanssa vuosien aikana, ja yhtyeiden kitaristit ovat aina naurettavan kovia. Kun aloin asetella sitä Amaranthen muottiin, tuntui kuin olisin sovittanut omaa biisiä. Hyvin pian huomasin, että vaikka kappaleen alkuidea olisi hyvinkin erikoinen, niin Amaranthekäsittelyn jälkeen biisi soundaa vain ja ainoastaan meiltä. Sitten päätin unohtaa tällaiset ajatukset ja kirjoittaa täysin vaistojen varassa. – Olen samaa mieltä. – Kyllä se taitaa olla Children Of Bodom. Se oli pahinta korona-aikaa, emmekä päässeet juurikaan kiertämään. Kun kirjoitin Leave Everything Behindia, COBbravuuri ei ollut mielessäni, mutta olen toki tajunnut tietyt yhtäläisyydet jälkikäteen, naurahtaa Mörck. Heitimme ilmoille ehdotuksia, ja Fading Like A Flower tuntui olevan useammankin mielessä. Vaikka olimmekin rundanneet jo debyyttilevymme Amaranthen (2011) jälkeen, tämä Strato-kiertue oli mahtava kokemus, aloittaa kitaristi. – Mietimme taannoin, että voisimme nauhoittaa muutamia lainabiisejä. Se oli niin läpeensä tuttu kappale jo lapsuusvuosilta! ”Amaranthe on soittanut lukemattomien suomalaisbändien kanssa vuosien aikana, ja yhtyeiden kitaristit ovat aina naurettavan kovia.” POSITIIVISIA ONGELMIA AMARANTHE AMARANTHE
ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.fi TILAA INFERNO inferno.fi/tilaa @InfernoMagazine @inferno_magazine @InfernoMagazine
Darin kertoi St. ”En oikein ymmärrä, miksi nämä skenet ovat aina nykyään niin erillään”, hänkin pohdiskeli. Ja toisaalta: abstraktin metallin ja raskaamman päädyn ”melkein jazzin” koordinaatit ovat toisinaan niin lähellä toisiaan, että Google Maps saattaisi heittää täpän samalla haulla kumpaan vain. Lousisissa olleen hänen kasvaessaan poikkeuksellisen paljon erilaisten rajujen musiikkien limittymistä. Kyse on usein muusikon taustasta ja yksittäisen projektin markkinoinnista. Itse asiassa tuntuu, että musiikin henkinen energia on genreä parempi työkalu esimerkiksi musasuositusten antoon. Musiikin muotokieltä, toki, mutta onko esimerkiksi jazziksi usein luettava The Necks -trion äänimaisema yhtään sen enempää jazzia kuin vaikkapa Steve Reichin teokset, jotka luetaan klassisen musiikin kehityslinjaan kuuluvaksi. Kenties vastaus yleisöjen sekoittumisen vaikeuteen voisi olla rohkeampi kuratointi, ja tarkoitan tätä nyt enemmän ”double bill” tai lämppärikeikka-henkisten tilanteiden kannalta kuin festariohjelmissa. Nykymaailmassa genren sanotaan olevan käytännössä irrelevantti asia ja esimerkiksi soittolistojen tai festareiden ohjelmistojen ohjaavan toimintaa. Tuntuu yhtä puolittaiselta hymähtää vastaus kumpaan tahansa ennakkoluuloon. Pointti on lähinnä siinä, että ei pitäisi kauheasti vaikuttaa samastumispintaan, esitetäänkö korkeaoktaanista musiikkia sähkökitaroilla tai saksofoneilla. Ehkä tämä hoituu parhaiten siten, että yhtyeet esiintyisivät samalla klubikeikalla. No, ei tietenkään. Pidän tätä näkemystä osittain paikkansa pitävänä, mutta silti vielä hieman utopistisena. Juttelin aiheesta nykyään Forssassa asuvan, St. Onko Art Ensemble siis ”punkia” ja Minor Threat ”jazzia”. Silti genreaidat tuntuvat ohjaavan yhä paljon sitä, mitä kuunnellaan ja minkä musiikin pariin hakeudutaan. 70 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Louisista kotoisin olevan Darin Grayn kanssa. Hevari, kuuntele jazzia Gunn – Truscinski – Nace: Glass Band Three Lobed Pmxper: Pmxper Smalltown Supersound / Le Jazz Non Saint Abdullah & Jason Nazary: Evicted In the Morning Disciples KOLME UUDEHKOA LEVYÄ JOSTAIN JAZZIN ULKOLAIDOILTA: ”Pahimmassa tapauksessa raja-aidat muodostavat esteitä uuden löytämiselle.”. Genreä käytetään edelleen tuntuvasti musiikin kohdemarkkinointiin tai määrittelyyn, ja pahimmassa tapauksessa raja-aidat muodostavat esteitä uuden löytämiselle. Oma taustani on hevin ja hc-punkin kuuntelussa, ja siitä räppisamplejen innoittamana jazzia kohti. Hän on ollut mukana monessa ja seikkaillut sekä kokeellisen raskaahkon rockin, erilaisten avantgardemusiikin alalajien että jazzin rajojen sisäpuolilla. Tai kuten eräs alan vaikuttaja viisaasti joskus totesi: ”jazz on jazzmuusikoiden soittamaa musiikkia.” Kuvailu ei ehkä ole aina täysin validi ja soveltuu lähinnä tilanteisiin, jossa jazzille pitää piirtää rajat, mutta pidän lausunnon lakonisuudesta ja monitulkintaisuudesta. Mitä enemmän musiikkia kuuntelen sitä luontevammalta tuntuu ajatella vaikkapa Minor Threatin ja Art Ensemble Of Chicagon edustavan jotain toisilleen sukua olevaa musiikillista pyrkimystä. Geneerisellä cocktailpartyjazzilla ja Brötzmann-henkisellä sielunperkauksella ei tunnu olevan kauheasti tekemistä keskenään, ellei sellaiseksi laske niiden riittämättömyyttä kokonaisvaltaiseksi genreselitykseksi. Pohdin toisinaan mitä ”genre” ylipäätään tarkoittaa. Punktai hevikeikalta tuntuu olevan pitkä matka freejazzin pariin – ja toisinpäin. Tai siihen, että koko genreä määrittää äärimmäinen roilotus, jota joskus saatetaan kutsua termillä ”siantappofree”. T örmään aika ajoin käsitykseen, jonka mukaan jazz on ensisijaisesti oivallista ”taustamusiikkia”. Olisi hienoa nähdä vaikkapa Foreseen-keikalla samoja hahmoja, jotka kuuntelevat Ho Chi Moonia. Tuntuu että ”ambientimpi” kokeellinen musiikki ja jazz läikkyvät luonnostaan sekaisin, mutta jostain syystä yllä mainittu esimerkki punkin suuntaan taipuvan ja vapaamman energiajazzin hankalasta yhdistymisestä pitää yllättävän usein kutinsa
KAIKKI ELOKUVISTA episodi.fi TILAA EPISODI episodi.fi/tilaa @episodilehti @episodi_lehti @Episodilehti
???. Nicolas Cage on joka tapauksessa täydellinen valinta rooliin, jossa päähenkilö ei pysty hallitsemaan julkista imagoaan ja meemijulkisuuttaan. Mutta tokkopa ilman sitä nuoremmat sukupolvet olisivat juuri kuulleet Kasevasta. Kaseva on toiminut trendien ulkopuolella ja ollut passiivinen suhteessaan julkisuuteen. MOLLY MANNING WALKER) Oppivelvollisuus on päättynyt loppukokeisiin, ja vaikka niiden tuloksista ei vielä ole tietoa, lentää ystäväkolmikko Tara, Skye ja Em Kreikkaan bilettämään ennen aikuisempaan ja vähemmän vapaaseen elämänvaiheeseen siirtymistä. KRISTOFFER BORGLI) Hissukkamainen, yliopistolla opettava biologian professori Paul Matthews saa kuulla muutaman ihmisen nähneen hänet unissaan. TODD HAYNES) Todd Haynes on usein elokuvissaan käsitellyt perhekulissien takana piileviä salaisuuksia sekä hillityn pinnan alla kuohuvia tunteita. Niihin yhtye 80-luvun alkupuolella hiipui, ja sitten Raivion traagisen hukkumiskuoleman myötä 1989 tarjoutui mahdollisuus uudelle elämälle, joka hahmottuu pitkäksi ja vähän melankoliseksi jälkikirjoitukseksi. Toki myös All Of Us Strangersin voi mieltää fantasian kanssa leikitteleväksi draamaksi. HOW TO HAVE SEX (OHJ. Kun eräs vanha tuttu kirjoittaa aiheesta artikkelin, tilanne karkaa käsistä, sillä Matthews on tietämättään vieraillut miljoonien ihmisten pääkopassa näiden nukkuessa. ???. Brittien bileparatiisit Etelä-Euroopassa ovat surullisenkuuluisia, ja varttuneemmalle katsojalle olisikin painajaista joutua heidän jumputuksen ja oksennuksen hallitsemaan hotelliinsa. Silti tekstimassa jäsentyy erittäin sujuvasti luettavaksi kulttuurihistoriaksi. ALEXANDER HAIGH) Alexander Haigh nappasi 1980-luvulla ilmestyneestä, yliluonnollisia elementtejä sisältävästä japanilaisromaanista perusidean ja teki siitä maanläheisemmän tarinan surusta ja hyväksynnän kaipuusta. ???. Kun tähän yhdistetään parhaimmillaan huimaan kauneuteen yltävä musiikki, niin siinähän on jo tarinan ainekset. MAY DECEMBER (OHJ. DREAM SCENARIO (OHJ. May Decemberissä tapauksesta ollaan tekemässä elokuvaa, ja Natalie Portmanin esittämä näyttelijä saapuu Gracien (Julianne Moore) ja Joen (Charles Melton) kotiin tekemään taustatutkimusta, koska hänen on tarkoitus näytellä Gracieta. How To Have Sex kertoo kuitenkin, että myös bilettäjät suunnittelevat tulevaisuutta, kamppailevat itsetunnon kanssa, hakevat haparoivia kontakteja muihin ja tekevät siinä sivussa vääriä ratkaisuja. Se kuljettaa mukana jäsenten elämäntarinoita, kulttuurista murrosta sodanjälkeisestä köyhyydestä 2020-luvulle ja Tamperetta kaupunkina. Sen pitäisi myös osoittaa kovapäisimmillekin, että suostumus ja halukkuus eivät aina ole synonyymeja ja ennen suoranaista pakottamista on paljon harmaan sävyjä. MaantieteilijätaustaiVäliinputoajien mytologia K u v a: R is to V u o ri m ie s / K ir ja n k u v it u st a Kasevan ensimmäinen keikka, Helsingin Kulttuuritalo 6.2.1975. Nenäliinoja kannattaa varata matkaan, sillä All Of Us Strangers käsittelee mielenterveysongelmia, surua ja yksinäisyyttä rehellisesti ja koskettavasti. Linkola on pedantin musakirjoittamisen mestari, ja Kasevan uran disko grafiamielessä vähistä aineksista syntyy 480-sivuinen teos, joka ei tietenkään olekaan vain bändihistoriikki. Kyseessä on ilman muuta eräs onnistuneimpia Suomessa tehtyjä bändikirjoja. Dream Scenario kuuluu tapauksiin, joita on vaikea kuljettaa täysin tyydyttävään loppuun. Linkola on tehnyt valtavan työn haastatellessaan jokseenkin kaikkia, jotka vielä ovat kertomassa. Kun Adam lähtee käymään lapsuudenkodissaan, hän kohtaa siellä vanhempansa. ????. Näiden – ja ehkä naapurissa asuvan Harryn (Paul Mescal) – kanssa Adam käy läpi elämäänsä ja purkaa ”mustaa möykkyä rinnassaan”. Häntä tilanne huvittaa, vaikka hieman harmittaa, että hän on aina vain outojen ja pelottavienkin tapahtumien passiivinen tarkkailija. Tarinan keskiössä on laulunkirjoittajapari Mikko Jokelan ja Asko Raivion ristiriitainen mutta Kaseva-musiikin kannalta välttämätön suhde, samoin miesten ratkaisevasti erilaiset persoonallisuudet. Hannu Linkolan ylöskirjaamana se tarina on kuitenkin sekä arkisempi että juuri sen kautta kiinnostavampi kuin olisi ehkä voinut luulla. NIKO PELTONEN HANNU LINKOLA: KASEVA – JYKEEN KIVEN LÄMPÖ S&S sella Linkolalla on merkittävä kyky ympäristöjen kuvaamiseen, ja arkkimanselaisen Kasevan tapauksessa se on erityisen olennaista.. Norjalaisohjaaja Kristoffer Borgli kuitenkin tekee parhaansa, ja kulttuurisatiiri tuo mieleen jopa Michel Gondryn oudot elokuvat. TOIMITTANUT: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT A ikalaissuosiostaan ja 2000-luvun uudesta arvostuksesta huolimatta Kaseva on suomirockin väliinputoajabändejä – ja juuri siihen yhtyeen mytologia perustuu. Sen päähenkilö Adam (Andrew Scott) suunnittelee omaelämäkerrallista tarinaa lapsuudestaan, johon liittyy hänen vanhempiensa kuolema autoonnettomuudessa. Hänen uutuutensa pohjautuu löyhästi 1990-luvulla kuohuttaneeseen tapahtumaan, jossa aikuinen opettaja ryhtyi seksisuhteeseen alaikäisen opiskelijansa kanssa ja sai tämän kanssa lapsia. 72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja ALL OF US STRANGERS (OHJ. Tarkkailijan saapuminen kuitenkin nostaa pintaan kaikkea epämiellyttävää, jonka hahmot ovat piilottaneet itseltäänkin. May December tekee sen kiehtovasti synkkyyttä ja huumoria sekoittaen
pidetyt konsertit kokonaisuudessaan. Kirja täyttyy limittäin kuljetetuista vaihtoehtoisista tulevaisuusväläyksistä, joista useimmat ovat absurdeja tai surrealistisia, muutamat seesteisempiä. Reilut 20 biisiä myöhemmin konsertit päättyivät bändiesittelyyn, painavan vimmaiseen It’s Alright, Ma (I’m Only Bleedingiin), haikean toiveikkaaseen Forever Youngiin ja aina yhtä ajankohtaiseen encoreen The Times They Are A-Changiniin. ja 1.3. Musturin mielikuvitukselle vetää vertoja vain hänen aivan ilmiömäisen taitava ja runsas taiteensa. PERTTI OJALA BOB DYLAN: THE COMPLETE BUDOKAN 1978 SONY Dylan radikaalina Japanissa Tulevaisuus on överi. Klassisimpienkin laulujen paikoin hyvinkin radikaalit uudet sovitukset eivät todellakaan olleet kaikkien mieleen. I Want Youn alkuperäinen pop-henkinen kepeys hidastuu lähes hartaan vakavaksi, ja Don’t Think Twice, It’s All Right taipuu puolestaan huiluiseksi reggaeksi. Loputtoman paljon värejä, tekstiä, ideoita ja yksityiskohtia sisältävä kirja on kaikilla tavoin yltäkylläinen, suorastaan överi. Tai ehkä molemmin tavoin. Lukukokemuksena kirja on hykerryttävä mutta myös uuvuttava, joten se kannattaa nautiskella joko a) alkuperäisen ilmestymislogiikan mukaisesti yksittäinen lehti kerrallaan, tai b) vain yhtä tarinalankaa kerrallaan läpi kirjan seuraten. Nimensä mukaisesti Future kertoo tulevaisuudesta, mutta kaikkea muuta kuin johdonmukaisen selkeästi. Tambourine Manillä suoraan asiaan, mutta tosiasiassa konsertit käynnistyivät peräti 11-henkisen ja pääosin Street-Legal -albumilta (1978) tutun bändin kieltämättä rennon viihteellisellä A Hard Rain’s A-Gonna Fall -instrumentaalilla. Japanista alkaneen urakan kahdesta konsertista julkaistiin ensin vain Japanissa mutta myöhemmin myös maailmanlaajuisesti tupla-albumi Bob Dylan At Budokan (1978/1979). Jos jo alkuperäinen Bob Dylan At Budokan oli aiheuttanut päänsärkyä kaikkein puritaanisimmille Dylanfaneille, niin The Complete Budokan 1978 tuskin näitä muistoja lievittää. The Complete Budokan 1978 sisältää Tokion Nippon Budokanissa 28.2. Dylan itse virittäytyi iltoihin coveroimalla omia idoleitaan Roland Janesia ja Tampa Rediä. Välillä hyvinkin jatsahtava saksofonisti ja huilisti Steve Douglas ja viulisti David Mansfield ovat uusien tulkintojen keskeisimpiä muusikoita. Yhteistyössä K uvataiteilija Tommi Musturin sarjakuvajärkäle Future (288 sivua) kokoaa yksiin kansiin hänen viiden vuoden aikana tekemänsä kymmenen Future-lehteä. Bob Dylan At Budokan meni Mr. Hienoa, että Siurosta käsin hämmennetään isoa osaa muustakin maailmasta! MIKKO MERILÄINEN TOMMI MUSTURI: FUTURE ZUM TEUFEL B ob Dylanin vanhan tuotannon kaivauksissa ovat nyt vuorossa vuoden 1978 maailmankiertueen alkumetrit. Sittemmin Dylanin yllätyksellisyyteen ja oikeuteen muokata biisejään on sentään totuttu. C I N E M A S Meille, jotka rakastamme elokuvia. Scifi-dystopiohin on liitetty paljon moraalisfilosofista pohdiskelua sekä ihan vain älyvapaata, groteskiakin menoa. Nyt tuo tiivistelmä on lavennettu ja paketoitu näyttäväksi neljän cd:n dokumentiksi. Pieni ELOKUVAKERHO Suurempi kuin uskotkaan. Urakan päätteeksi olo on hengästynyt ja hämmentynyt mutta jollain kummallisella tavalla myös tyydytetty. Jokainen kirjan tarina on kuvitettu täysin omalla tyylillään: tuntuu että hän kanavoi näillä sivuilla koko (sarja)kuvataiteen historiaa Don Martinista Moebiusin kautta Joakim Piri seen. Tosin mitenpä muutenkaan tuntemattomasta tulevaisuudesta voisikaan kertoa kuin spekuloiden. Future julkaistiin saman tien seitsemällä kielellä
Ohjus ei valitettavasti yllä ihan samalle tasolle, mutta Lapin kuvaajana Tervo on edelleen sisäsyntyisesti uskottavimpia Suo messa. Silti se on aivan hyvä suomalainen elokuva. NIKO PELTONEN MUSAKRIITIKON HOMMISSA tulee yleensä arvosteltua albumeita – ja se on juurikin oikein! – mutta käy tetäänpä nyt tätä areenaa yksit täisestä biisistä vaahtoamiseen. Kiinnostavaa! Olen viime aikoina innostunut myös Oulusta. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Kasevahistoriikin Jykeen kiven lämpö voitti Wille Naukkarinen Jyväskylästä. Sinun tehtäväsi on etsiä se. On herkullista istua tai maata kuun nellen oman päänsä kahinaa. KIELO KÄRKKÄINEN väki vastassa lämpimin sydämin. Käykää katsomassa niitä, teatte rissa. Onnittelut! rovaniemeläisestä mielestäni yksi koko vuosituhannen parhaita kotimaisia. Perinteisen radion sattumanvaraisuudessa on kuitenkin korvaamaton hohtonsa. Jos puhuu radiossa, toivoisi itseltään kykyä muodostaa kokonaisia lau seita. Mikä ihana keikka paikka! Pikisaari oli pakkasyönä tunnelmalli nen ja Hailuodon panimon Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 16. Siinä tu lee auttamaan muun muassa portu galilaisen laulajan Maron konsertti Temppeliaukion kirkossa huhti kuussa. Nyt mietin, missä minun kaltaiseni kokematon intoilija voisi kokeilla siipiään radio sisällön tuottajana. Siitä minä nautin. Ja onhan tuota hiihdon maailmancupiakin vielä jäljellä. Kateus on kaikille tut tua, mutta ei ole liikaa pyydetty, että harjoittelisimme muiden upeudesta iloitse mista. Olen lukenut aikamme huomatuimpiin kuuluvalta musakirjottajalta Simon Reynoldsilta aiemmin muita teoksia, mutta vasta nyt glam rock historiikin Shock And Awe vuodelta 2016. POUKKOILEVA AJATUS hihityttää. Vuoden 1984 jouluna Ina rinjärvelle pudonneen neuvosto liittolaisen ohjuksen ympärille kiertyvä draamakomedia alleviivaa kyllä joitakin pointteja liikaa peräti Natomainokseksi asti. Minunkin pitäisi useammin. Olen laula nut sitä itsek seni ja fantasioinut, että olisin karaokessa, joka muuttuisi samoin tein kännisekoilusta elä mykseksi. Katson pal jon hiihtokisoja ja vertailen kilpaur heilua kulttuuri kenttään. Miten sopivaa, edellinen käynti Oulussa tuntui olalla pitkään kuin pehmeä vaate. Suurin odotuksin menin katsomaan Miia Tervon toisen pitkän elokuvan Ohjus, olihan hänen esikoi sensa Aurora (2019) K uv a : T er o J u ss i l a Kielen löytäneiden kesken arvotaan Helmi Levyt vinyylipaketti: Frankosun & the Family: Small Talk Big Problem, Kari Tapiiri: Maailma täynnä ihmeitä, Lätsä: II + kaksi yllätyslp:tä Helmi Levyjen katalogista.. Nautin yhä radion kuuntelusta, Politiik karadiosta, musiikin erikoisohjelmista ja niiden kautta löyty västä uudesta musii kista. Museokeskus Vapriikissa on muuten uusi Radioaallon harjalla näyttely. Kävin myös Rotosherrojen haas tattelussa ja tutustuin paikalliseen indieradio toimintaan. Olen rakastunut radioon. Taannoin Suomen kulttuuri rahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson peräänkuulutti Hesa rissa taitoa kehua ja nostaa kanssa tekijöitään. Kansan muusikkotaus tainen Lautamaja on onnistunut tyrmäävässä cross overissa, jonka pitäisi soida kaikkialla. Rey noldsia lukiessa oppii Weimarin tasavallan Saksasta yhtä paljon kuin 70luvun Britan niasta. Ainakin biisiin olen kin rakastunut. Nämä tapahtumat tarvitse vat toisiaan, ainakin puhe ajatuksen harharetkiä. Radiouraa odo tellessa jatkan puhe harjoituksia, päästän irti hoke mista, kirkastan ajatusta. Leija Lautamajan vuoden alussa ilmestynyt single Kun rakkaus iski minuun on kertakaikkisen koukuttava kap pale. Urkuhar mooni junnaa elektro biitin taustalla ja Pekko Käppi taikoo jouhikko taikojaan, mutta nerouden viimeiste lee uskomattoman hauska ja nokkela teksti, joka vieläpä kertoo oikeasti rakastumises ta. Podcastit, vastaa nyky aika, ja on toki oikeassa. Mistä me tällä puolella edes kilpailemme. Soitimme keikan Mallassaunalla tammikuussa. En suinkaan ole mikään glämä rin erityinen ystä vä, mutta Reynold shan ei kirjoita pelkästään siitä. Genren taustat haetaan vähin tään 1700luvulta asti, eikä kukaan muu kaiketi ole käsi tellyt yhtä perusteel lisesti David Bowien 60luvun floppivaihet ta tai Sweetyhtyeen mitään vaihetta. Kun kerran musiikkia ja elo kuvaa, niin pitää sitten kirjal lisuuttakin. Palaan pian Ouluun ja ehdin vielä nähdä Nina Huismanin ja Mika Nykäsen näyt telyn Galleria 5:ssä, joka ”tarkaste lee näkymättömän todellisuuden läsnäoloa ihmisen kokemuksessa”. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Alku sysäys tapahtui jo lapsuudessa, kun äitini kuunteli Lauantain toivot tuja levyjä tai kun koulusta tultuani annoin Radio mafian täyttää tyhjän talon
12.–14.7.2024 • JOENSUU PÄIVÄLIPUT MYYNNISSÄ NYT! PMMP / CHASE & STATUS LIVE UK / ELECTRIC CALLBOY DE HEILUNG DE/DK/NO / KUUMAA / PALAYE ROYALE US / VIAGRA BOYS SE CIAN DUCROT IE / DON HUONOT / IBE / IMMINENCE SE HALOO HELSINKI! / SANNI / SEXMANE AAVIKKO / ASA / BEE / BEHM / BENJAMIN / BLIND CHANNEL / BUSINESS CITY COSTEE / COSTI / DUMB BUOYS FISHING CLUB UK / EGE ZULU & ORCHESTRE EMMA & MATILDA / EVELINA / GOLDIELOCKS / HUGO / IDESTROY UK JJYLLI & KUOPPIS – MUSIC OF KINGSTON WALL / KAIJA KOO LAURI HAAV / LAURI TÄHKÄ / LYYTI / MOKOMA PARIISIN KEVÄT / SAIMAA / TUULI / VIIVI + LISÄÄ TULOSSA! HANKI OMASI ILOSAARIR OCK.FI 75
FIXATION | RYTMIHÄIRIÖ | I AM THE NIGHT | LUNA KILLS | SADISTIC DRIVE | SWANSONG KRYPTA | PRESTIGE | PUTRO IN BLACK | SICK URGE | DOME RUNNER BRUCE DICKINSON: ”HALUAN YLLÄTTÄÄ KERTA TOISENSA JÄLKEEN” 2/ 20 24 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 2 / 2 2 4 So un dI 11 So un dI 11 B L I N D C H A N N E L Timo Raut iain en & Trio Nisk alau kaus : Itk u pit käs tä ilos ta SUO MA LAI SEN RO CKI N KLA SSI KO T SAMI YAFFA • TUOMO SAIKKONEN • AMARANTHE SONATA ARCTICA • SEPIKKA • THE HOLY SAMI YAFFA • TUOMO SAIKKONEN • AMARANTHE SONATA ARCTICA • SEPIKKA • THE HOLY SAMI YAFFA • TUOMO SAIKKONEN • AMARANTHE SONATA ARCTICA • SEPIKKA • THE HOLY PITKÄN TÄHTÄIMEN SUUNNITELMIA