rerecords AF_AD_Inferno_070322 .indd 1 AF_AD_Inferno_070322 .indd 1 09/03/2022 06:54 09/03/2022 06:54 3/ 20 22 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 3 / 2 2 2 VESTA | VON HERTZEN BROTHERS | AMURI | PEKKA NISU So un dI 11 So un dI 11 J . frontman Richie Cavalera The Godfathers of Skacore – with an innovative mix of System Of A Down, Slipknot and others! OUT OUT 08.04 08.04 Exclusive editions and merchandise: www.atomic. rerecords | www.instagram.com/atomic. OUT OUT 25.03 25.03 Modern US Thrash Metal for fans of Lamb Of God and Machine Head feat. re-records.com www.facebook.com/atomic. K A R J A L A I N E N Pieniä aiheita, Pieniä aiheita, SUURIA LAULUJA SUURIA LAULUJA SUURIA LAULUJA GHOST, HELLACOPTERS, ABBATH, M, ZEAL & ARDOR, HOEDOWN, THE WEATHER STATION, MESHUGGAH… 50 YLI LEVYARVIOTA! J. CD Digipak | Colored 2LP | Cassette | Digital Swedish extreme tech-metal pioneers MESHUGGAH return with their ninth studio manifest „Immutable“ INCITE WAKE UP DEAD CD Digipak | Colored Vinyl | Digital 8 KALACAS FRONTERAS CD + Bonus DVD | Colored Vinyl | Digital OUT 01.04. Karjalainen teki albumin poikansa Väinön kanssa VESTA | VON HERTZEN BROTHERS | AMURI | PEKKA NISU ANTTI AUTIO RECKLESS LOVE ILMILIEKKI QUARTET TOMMI LÄNTINEN KANERVA BIG THIEF ANTTI AUTIO RECKLESS LOVE ILMILIEKKI QUARTET TOMMI LÄNTINEN KANERVA BIG THIEF
Valtava määrä kaappimallinuksia, mikkisijoitteluja ja lukuisia täysin ainutlaatuisia uusia efektejä. Looper, rumpukone ja jopa efektilenkit ulkoisille padaaleille. ZOOM G6 Samat mallinnukset ja efektit kompaktissa koossa ja hinta on hämmästyttävän edullinen.. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. 5” kosketusnäyttö ja efektien säätö irtopedaalien tapaan. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi ZOOM G11 Zoomin uudet vahvistinmallinnukset ovat yllättävän lähellä niin alkuperäisiä kuin parhaita mallintavia vahvistimia. 30 vuoden kokemuksella syntyy aika hyvä työkalu. ZOOM B6 Superläski bassosoundi, 88, 2kHz prosessointi ja 4 erinomaisesti mallinnettua DI-boksia
CD, LP & STRIIMI NYT IHMISTEN ILMOILLA! PAPA EMERITUS IV PAPA EMERITUS IV TODISTAA VÄKEVÄSTI CD, LP & STRIIMI NYT IHMISTEN ILMOILLA! TODISTAA VÄKEVÄSTI TODISTAA VÄKEVÄSTI + Uncle Acid and the Deadbeats ja Twin Temple Live: Imperatour Europe 2022 27.4.22 NOKIA ARENA, TAMPERE www.Ghost-O. cial.com
16 .– 18 .6 .2 2 2 H e ls in k i, N o rd is 16 .– 18 .6 .2 2 2 H e ls in k i, N o rd is 16 .– 18 .6 .2 2 2 H e ls in k i, N o rd is RÓISÍN MURPHY CARIBOU MAC DEMARCO MOGWAI THE AVALANCHES VESALA MAUSTETYTÖT x AGENTS 16 .– 18 .6 . f i / li p u t 22-PISTEPIRKKO BEAK> BIG THIEF CLARK DUNGEN GASELLIT MOLCHAT DOMA PLAYGROUND IN A LAKE. 2 2 2 ONEOHTRIX POINT NEVER PASSENGER RUUSUT UUSI FANTASIA VESTA YEBOYAH YONA YVES TUMOR & ITS BAND + kymmeniä muita! @ s i d e w a y s h e l L i p ut : 3 p v / 1 5 5 e s i d e w a y s h e l s i n k i
Soundi 3/2022 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 12 Arttu Seppänen 14 Elämäni soundit: Johanna Rauma/Punomo 15 Martti Luther ja muovipussi: Ruotomieli 18 Soundi-haastattelu: Tommi Läntinen 24 J. Karjalainen 30 Von Hertzen Brothers 34 Kanerva 36 Antti Autio 40 Big Thief 42 Vesta 44 Pekka Nisu 46 Amuri 48 Ilmiliekki Quartet 50 Levyarviot 60 M 66 Bazook Reckless Love New Horizon Destruction 70 Tractatus Musica 72 Jazz kiinnostaa 73 Leffat 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K u v a: Te ro A h o n en 6 SOUNDI K u v a: R am i M u rs u la K u v a: Li in a A al to -S et äl ä 30 Von Hertzen Brothers 42 Vesta 36 Antti Autio 34 Kanerva K u v a: A n d re P o zu si s K u v a: G u st af Sa n d h o lm A n d er ss o n K u v a: N o ra N ie m is p el to 67 New Horizon
eetu riikonen LP/DIGITAL ULKONA NYT ! m a a i l m a n v i i m e i s e s s ä h u o n e e s s a ELMERI SUMUISESSA SEURASSA LP / DIGITAL ulkona nyt ! I
Mielen saa tunnetusti parhaiten virkistettyä kulttuurilla, joten päivä on parempi lopettaa kirjaan tai elokuvaan kuin uutisvirtaan. Väkisinkin sitä potee huonoa omaatuntoa siitä, että unohtaa ukrainalaisten kärsimykset edes hetkeksi. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 48. Vaikka ei tietenkään pitäisi, eiväthän kenenkään olot parane sillä, että minä niitä murehdin. Siihen on ainakin helpompi itse vaikuttaa. Slava Ukraini! Vesta: Uskon tulevaan SOUNDI 3/2022 SYNTYI NÄIDEN UUTUUSLEVYJEN SOIDESSA: Pambikallio: Pambikallio The Hellacopters: Eyes Of Oblivion Aldous Harding: Warm Chris Jenny Hval: Classic Objects Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi Mielenrauhaa nostalgiasta open.spotify.com/user/soundilehti. Oli pakko olla pari päivää uutispimennossa, että sai tämän lehden viimeisetkin jutut kirjoitettua, editoitua, saatettua taittoon ja oikoluettua, mutta pienikin irrottautuminen ahdistuksesta ja uppoutuminen ihan muunlaisiin maailmoihin teki omalle mielelle todella hyvää. J os totta puhutaan, ei viime viikkoina ole päällimmäisenä mielessä ollut rokkilehden tekeminen. Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Muistakaa siis kantaa huolta sodan jalkoihin joutuneiden ohella myös omasta ja läheistenne jaksamisesta. Haluai sin olla mieluummin eteenpäin katsova ja uutta etsivä kuin menneiden perään haikaileva. Cd-hyllystäni ovat soittimeen päätyneet Ágætis Byrjun, Ragged Glory, Verkligen, Supershitty To The Max!, Frengers, Rings Around The World, Asleep In The Back, Moon Safari, Big Lupu, Debut ja kymmenet muut läpeensä tutut rakkaat niiltä vuosilta, kun oma elämä tuntui merkittävästi huolettomammalta. Sotauutiset ja kuvat tuhotusta Ukrainasta vilisevät silmissä ja pyörivät mielessä. On sille nostalgiallekin näköjään paikkansa. Olo on epäuskoinen, vihainen, huolestunut ja ennen kaikkea avuton. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Olen pariinkin kertaan julkisesti julistanut (viimeksi Rockin kuolema -podcastissamme muutama jakso sitten), kuinka suorastaan vihaan nostalgisia tunteita itsessäni. Mutta arvatkaapa, mitä olen kuunnellut nyt kun olen halunnut irrottautua todellisuudesta mahdollisimman tehokkaasti
PRIORITY 249,90 € VIP 349,90 € 3 PV LIPPUJA MYYNNISSÄ RAJOITETTU ERÄ PRIORITY SIS. Jättikeikkoja on siirretty muun muassa Helsingin jää halliin. TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a : R ii v at a V is u al s K u v a : K y ö st i K al li o. – Julkaisimme After The Storm de byyttilevymme alkuvuodesta 2019, aloittaa kitaristi Johannes Mäkinen. That Little Ol’ Band From Texas dokumenttielo kuvan kylkiäisinä syntynyt Raw albumi äänitettiin livenä Teksasissa. KLO 12-01 PERJANTAI 8.7. PRIORITY 139,90 € . Suomessa näkyvin vaiku tus on ollut venäläisomistuk sessa olevan Helsinkihallin (entinen Hartwallareena) keikkatoiminnan lopettami nen. PÄÄSYN OMALLE PRIORITY-ALUEELLE JOSSA OMA TELTTA / PRIORITY-PASSIN JA -KAULANAUHAN NÄKYVYYS LAVALLE / OMA BAARI ALUEELLA / OMAT SANITEETTIPALVELUT / PIENTÄ SUOLAISTA NAPOSTELTAVAA. – Kun Terveet Kädet päätti päivänsä, jatkoimme toimintaa Lapin Helvetti -nimellä. RUOKAILUN BUFFETISTA / 3 DRINKKILIPPUA / ALKUMALJAN / OMA VIP-ALUE / OMAT SANITEETTIPALVELUT / OMA BAARI ALUEELLA / ISTUMAPAIKAT OMALLA ALUEELLA / VIP HOST -PALVELUT / FESTIVAALIN T-PAIDAN OSTA LIPUT NYT: Artistit tuomitsevat Venäjän sotatoimet Venäjän brutaali hyökkäys sota Ukrainaa vastaan on kir voittanut runsaasti kannanot toja ja toimia myös musiikki alalta aina suurimpia maail mantähtiä myöten. Kohta meillä olikin levytysdiili! Horizon Ignited kiinnitetty Nuclear Blastille Mitä Towards The Dying Landsilta kannattaa odottaa. Jossakin vaiheessa annettiin periksi, ja esiinnyttiin muutaman kerran... VIP 149,90 € PE 99,90 € ... Tuotanto on parempaa, ja bändi soundaa raskaammalta ja dynaamisemmalta. VIP 159,90 € 3 PV 169,90 € . Äijälä kuvailee, että luvassa on räväkkää mate riaalia Lapin helvetti -albumin (2016) tyyliin. – Jos After The Stormin kohdalla maksoimme vielä vähän ”oppi rahoja”, nyt palikat ovat hienosti kohdallaan. HUOM ! PRIORITY-LIPPU EI SISÄLLÄ OMIA ISTUMAPAIKKOJA VIP-LIPPU SIS. Kerrottakoon myös, että kappaleen kitarasoolon soittaa Mar kus Vanhala (Insomnium, Omnium Gatherum). Äskettäin julkaistiin Terveet Kädet – Heikki Kemppaisen valokuvia 1980-1984 -kirja, joka sisältää historiallista kuvamateriaalia maailmanlaajuista pioneerityötä tehneen torniolaisyhtyeen alkutaipaleelta. Uutta studiomateriaaliakin pitäi si olla luvassa, sillä Hillin kerrotaan ehtineen äänittää osuutensa valmis teilla olevalle levylle ennen kuole maansa. Terveet Kädet on elossa – luvassa uutta ja koottua Hardcore/punk-legenda Terveiden Käsien 90-luvun levyt ovat olleet jo pitkään kiven alla. Levyllä yhtye soittaa riisuttuja versioita yhtyeen koko pitkän uran varrelta poimituista kappaleista. Ja nyt tilanne on siis sellainen, että ensi vuoden alkupuolella on luvassa uusi TK-studioalbumi. Mukana ovat albumit Sign Of The Cross, Doomed Alien Race, The Ultimate Pain ja Non Ultra Descriprica. Ne myös soundaavat nyt aikaisempaa paremmilta, sillä ne on masteroitu uudelleen, sanoo laulaja Veli-Matti ”Läjä” Äijälä. Porukka ei kuitenkaan suostunut unohtamaan TK:ta, ja yhtyettä kysyttiin jatkuvasti keikoille. KLO 12-01 LAUANTAI 9.7 KLO 12-01 TO 79,90 € ... Suomessa on järjestetty myös useita hyväntekeväi syyskeikkoja, ja esimerkiksi We Jazz levyyhtiö julkaisi jazzkokoelman, jonka avulla he ovat kerän neet jo tuhan sia euroja ukrainalais ten hyväksi. Eikä siinäkään vielä kaikki. – Saataisiinkohan tällä kerralla toimitettua boksit myös kovina TK-faneina tunnetuille Sepulturan Max ja Igor Cavaleralle, nauraa Äijälä. ZZ Topilta levy, mukana myös Dusty Hill Viime kesänä menehtynyt basisti Dusty Hill oli korvaamaton osa ZZ Topia. PRIORITY 129,90 € . Melodista death metalia soittavan yhtyeen uusi albumi Towards The Dying Lands ilmestyy ensi kesän aikana. Eikä siinä kaikki, sillä luvassa on myös uutta materiaalia – nimenomaan Terveiltä Käsiltä. – Kirjaidean takana taas on Sami Hernesaho Finnish Hardcore -yhteisöstä. 10 SOUNDI Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia TAMPERE 7.-9.7.2022 HAKAMETSÄN PARKKIALUE SAUNAOPENAIR.FI TORSTAI 7.7. – Alkuvuodesta 2021 alkoi tapah tua toden teolla. Kesäkuussa legendaariselta triolta ilmestyy livealbumi, jolla kuullaan myös Hilliä. – Levyn nimibiisi ja ensimmäinen single Towards The Dying Lands kertoo varsin hyvin siitä missä mennään. – Ysärin englanninkieliset ”hevilevyt” ovat varsin erilaisia verrattuna 80-luvun kamaan, mutta diggaan itse kummankin aikakauden tuotoksista. PRIORITY 109,90 € . Yhtyeen vuonna 2016 tehty lopetuspäätös on siis peruttu. VIP 169,90 € LA 89,90 € ... On pirun hienoa, että nämä kuvat ovat nyt diggareiden nähtävillä! TEKSTI: TIMO ISOAHO Kouvolassa vuonna 2017 perustettu Horizon Ignited on solminut levytys sopimuksen maineikkaan saksalai sen Nuclear Blast Recordsin kanssa. Ensi kesän loppupuolella saatavuus paranee huomattavasti, sillä Svart Records julkaisee TK 1990–2002 -boksin niin vinyylikuin cd-formaatissakin. Allekirjoitimme so pimuksen Hard Impact Managemen tin kanssa, ja sieltä heitettiin verkko ja vesille Nuclear Blastin suunnalle. Vuonna 2019 alun perin ilmestyneestä, nopeasti loppuunmyydystä TK Pop 1980–1989 -boksista puolestaan otetaan uusia painoksia tulevan kesän aikana. Lisäksi mukana on ep-levyjä ja aikaisemmin julkaisematonta materiaalia. Keikoilla Hillin saappaisin on as tunut yhtyeen pitkäaikainen teknik ko Elwood Francis. – Kemppainen työskenteli aikoinaan paikallisessa lehdessä, ja hän oli usein paikalla kameransa kanssa, kertoo Äijälä
– Albumilla kohtaavat uusi ja vanha, tavalla tai toisella. VIP 169,90 € LA 89,90 € ... – Näillä näkymin teemme kesällä myös muutamia festivaalikonsertteja, ja silloin lavalle nousee laajennettu kokoonpano. HUOM ! PRIORITY-LIPPU EI SISÄLLÄ OMIA ISTUMAPAIKKOJA VIP-LIPPU SIS. KLO 12-01 LAUANTAI 9.7 KLO 12-01 TO 79,90 € ... Myös vanhan suosikkini Jethro Tullin vaikutuksen kuulee, sanoo Rautiainen. Joten kyllä vain: olemme jo puhuneet kakkosalbumista, sanoo Rautiainen. – Levyn valmisteleminen otti oman aikansa, mutta kun pääsimme vauhtiin, tekeminen oli älyttömän kivaa. – Albumilta löytyy monenlaista folkmusiikkia, ja kuultavissa on esimerkiksi suomalaisia sekä irlantilaisia sävyjä. PRIORITY 129,90 € . RUOKAILUN BUFFETISTA / 3 DRINKKILIPPUA / ALKUMALJAN / OMA VIP-ALUE / OMAT SANITEETTIPALVELUT / OMA BAARI ALUEELLA / ISTUMAPAIKAT OMALLA ALUEELLA / VIP HOST -PALVELUT / FESTIVAALIN T-PAIDAN OSTA LIPUT NYT: Timo Rautiaisen ja Ville Ojasen albumilla uusi sekä vanha kohtaavat Timo Rautiaisen (laulu, kitara, buzuki) ja Ville Ojasen (viulu, alttoviulu, mandoliini, buzuki, harmoni, piano, taustalaulu, shaker) pitkään odotettu yhteislevy on ilmestynyt. Muiden kappaleiden sanoitukset ovat Rautiaisen käsialaa. VIP 149,90 € PE 99,90 € ... PRIORITY 139,90 € . Dylanin edellinen kirja oli vuonna 2004 ilmestynyt omaelämäkerta Chronicles, Volume One. – Keikkoja on luvassa sielläkin suunnalla. PRIORITY 109,90 € . Keikoille mukaan lähtee basisti Nils Ursin. PÄÄSYN OMALLE PRIORITY-ALUEELLE JOSSA OMA TELTTA / PRIORITY-PASSIN JA -KAULANAUHAN NÄKYVYYS LAVALLE / OMA BAARI ALUEELLA / OMAT SANITEETTIPALVELUT / PIENTÄ SUOLAISTA NAPOSTELTAVAA. Esimerkiksi Hallin Janne -biisissä on trad-teksti, kun taas Villen sävellys olisi voinut löytää paikkansa vaikkapa Leevi And The Leavingsin albumilta. Entäpä Trio Niskalaukauksen suunnitelmat. – Tekstit ovat omakohtaisia tarinoita, ja niiden kaari on laaja. Opus sisältää yli 60 esseetä, joissa Dylan käsittelee laulunkirjoittamista eri näkökulmista. Konsta käsivarressa on tarina siitä, kun isäni vei minut pikkupoikana katsoDylanilta kirja laulun kirjoittamisesta Bob Dylan julkaisee marraskuussa The Philosophy Of Modern Song -nimisen kirjan. Kirjaan tulee myös toistasataa valokuvaa ja runollisempaa sisältöä. KLO 12-01 PERJANTAI 8.7. TAMPERE 7.-9.7.2022 HAKAMETSÄN PARKKIALUE SAUNAOPENAIR.FI TORSTAI 7.7. Tiedotteen mukaan aiheina on esimerkiksi Elvis Costello, Hank Williams ja Nina Simone. VIP 159,90 € 3 PV 169,90 € . Kaikkiaan levyllä on kaksi instrumentaalibiisiä ja yhtä monta tradsanoitusta. Whiskey In The Jar -version (Löytynyt ei tillikkaa) teksti taas on Pertti Reposen työtä. maan Konsta Jylhän ja Purppuripelimannien konserttia, kun taas lämminhenkisellä kaipauksella kyllästetty Lännen maat -duuribiisi kertoo isäni poismenosta vuonna 2014. Seuraavasta albumistakin on jo alustavasti keskusteltu! TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a: Ja ak ko M an n in en. Jääkö albumi ainutkertaiseksi tapaukseksi vai onko luvassa jatkoa. Dylan analysoi riimitystä ja yksittäistenkin tavujen merkitystä. PRIORITY 249,90 € VIP 349,90 € 3 PV LIPPUJA MYYNNISSÄ RAJOITETTU ERÄ PRIORITY SIS
Kappaleessa lauletaan kirkosta, jonka tulkitsen olevan minkä tahansa jähmeän instituution vertauskuva. Muistin Interventionin ja laitoin sen soimaan. Hämmennystä kesti sekunnin murto-osan: mikä tämä biisi olikaan. Kuin baarissa kuultu Intervention olisi ollut varoitus. Putinin diktaattorimaisen harhaiset puheet vuoden 1917 vallankumouksesta, Leninistä ja haikailut neuvostoimperiumin aikaan johtivat hyökkäykseen, joka on mieletön, hyödytön ja turha kaikilla mahdollisilla mittareilla. Laulu alkaa: ”The king’s taken back the throne / The useless seed was sown.” Kappaleen sanat tuntuivat puhuvan juuri tästä hetkestä. En ollut kuullut Interventionia pitkään aikaan. Neon Bible on tyypillinen post-9/11-levy, jossa kritisoidaan sotaa, riittämättömiä ilmastotekoja, instituutioiden valtaa ja sen vallan mielivaltaisuutta. Ensimmäinen päivä oli staattista uutisvirran seuraamista. Mikäli historia toistaa itseään, niin Putinin lähtölaskenta on alkanut. Mutta Putin ei jää historiaan suurmiehenä, hän jää historiaan häpeällisenä isona vauvana, jota kohtaan ei voi tuntea edes sääliä. Putin halusi jäädä historiaan miehenä, joka voi palauttaa Neuvostoliiton mahdin. Myyjä oli alkanut paasata monologia siitä, kuinka hänen mielestään levyn teemana on modernisaation aiheuttama tuho. Pohjalla on henkilökohtainen kipu. Levy oli tullut puheeksi tavaratalon parikymppisen myyjän kanssa. Laulu jatkuu: ”Every spark of friendship and love will die without a home / Hear the soldier groan / We go at it alone.” Sillä hetkellä ukrainalaiset taistelivat yksin ilman myöhemmin saapunutta tietoa esimerkiksi aseavusta. Uskon monien venäläisten sotilaiden kipuilevan tämän sodan kanssa. Koko tapahtumaketju tuntui pahaenteiseltä. Kului viikko baarikeskustelusta, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan. Harhaisilla ja sen viimeisen rajan ylittävillä diktaattoreilla on tapana tulla syrjäytetyiksi, yleensä melko nopeasti. Kuin olisin ollut musavisassa, ja saman tien selkäytimestä tuli biisi ja sen esittäjä: Arcade Firen Intervention tietenkin! Keskustelumme hyppäsi täsmälleen viidentoista vuoden taakse, kun kanadalaisyhtyeen toinen albumi Neon Bible ilmestyi. Putin on ollut mies, joka ei ehkä ihaile demokratiaa, mutta venäläisten silmissä hän on ainakin 90-luvun pula-ajan jälkeen tuonut vakautta ja vaurautta, vaikka se on tarkoittanut myös kontrollia. 12 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Keskisormet pystyyn Putiniin päin K irkkouruilla soitettu tuttu intro keskeytti keskustelun. Keskustelimme Venäjän ja erityisesti Vladimir Putinin mahdollisista seuraavista liikkeistä. Neon Bible on dystooppinen ja pessimistinen, mutta ei kuitenkaan toivoton. Ehkä juuri tästä syystä en kaipaa robottikassoja. Kenties yritin vain uskotella itselleni ja ystävälleni, että sotaa ei tulisi. Kuulokkeissa pauhanneet kirkkourut tuntuivat maailmaa järisyttäviltä, vyöryviltä aalloilta. Kun Putinin aika on ohi, pistän Interventionin soimaan täysiä ja laulan mukana keskisormet pystyssä: ”And when you finally disappear / We’ll just say you were never here.” ”Haikailut neuvosto imperiumin aikaan johtivat hyökkäykseen, joka on mieletön, hyödytön ja turha kaikilla mahdollisilla mittareilla.”. Samalla myös tajusin, että kuulen koko lopun ikäni tämän vanhan tutun kappaleen uudella tavalla. Kuuntelen musiikkia arjessa melkein koko ajan, mutta nyt mikään musiikki ei tuntunut osuvan tai kuvaavan olotilaa oikealla tavalla. Ystäväni muisteli, kuinka oli levyn ostamisen jälkeen mennyt tavarataloon ostoksille. Instituutio, jota palvellaan velvollisuudesta ja mahdollisesti ennen kaikkea pelosta, ei suinkaan moraalisin syin. Aivot nyrjähtivät, mihinkään ei voinut keskittyä. Se hyppäsi perusbaarimusan joukosta silmille ja vei kaiken huomion kuin jokin surrealistinen näky, ikkunoita pesevä kenguru pellepuvussa tai Kiovan pommitettu tv-torni. Viikkoa aiemmin saman kappaleen soidessa en uskonut maailman muuttuvan uuteen asentoon, vaikka koko levy on jo aikoinaan syntynyt asennossa, jossa on havaittu maailman muuttuneen, kuten tavaratalon myyjä tiesi kertoa ystävälleni viisitoista vuotta sitten. Olin tapaamassa ystävää baarissa. Entisen vallan sortuminen on ollut valtava trauma Venäjällä. Vielä viikko ennen kuin Putin hyökkäsi Ukrainaan, olin täysin varma, että hänen strategianaan on vain uhitella eikä hän uskaltaisi mennä sodan rajan yli. Niiden kanssa ei voi päätyä keskustelemaan sattumalta paistinpannujen ja stereovehkeiden välissä Neon Biblen teemoista
Vaihdeltiin demoja. Erityisen hyvin loksahtelivat suomenkieliset sanoitukset rytmillisiin sävelmiin Johanna Rauman jalostamissa laulutulkinnoissa. Jos alakulo meinaa vallata ja tarvitsen positiivista energiaa, kuuntelen tätä. Ilmava vähäeleisyys vie joskus pisimmälle. Siitä lähtien hän on ollut mulle kaikkien aikojen upein laulaja, kaikessa täydellistä ja pyhää. Musiikkia genrerajojen tuolla puolen.. Keikkoja on jo tiedossa, kesäfestareitakin. Avasin ääneni ja lauloin Respectiä yksin työhuoneeni kellarissa. Musiikissa kiteytyy kaikki soul revivalille olennainen. KÄÄNNEKOHTA OMAN TYYLINI JALOSTAMISESSA Lauryn Hill The Miseducation Of Lauryn Hill – Kotiutin teini-ikäisenä sattumalta Anttilan levyalesta ja kuuntelin puhki. Hieno levy julkaistiin postuumisti Sharon Jonesin kuoleman jälkeen. – Nyt olemme työstäneet tätä paljon, odotamme kovasti, että pääsemme soittamaan livenä. Johanna Rauma K u v a: Ja n Tr y gg (Punomo) VARHAISIN SOULALBUMI, JOKA HERÄTTI INTOHIMONI PUNOMON TÄRKEIN YHTEINEN SUOSIKKILEVY Sharon Jones & The Dap-Kings Soul Of A Woman – Kaikki Daptone Recordsin julkaisut ovat meillä yhteisen fiilistelyn kohteina. ALBUMI, JOKA ON PYSYNYT PARHAITEN KUUNTELUSSA Robert Glasper Black Radio – Moniulotteinen mestariteos, johon palaan, kun kaipaan jotain aivoja stimuloivaa ja samalla esteettisesti hivelevää kuunneltavaa. Hänellä oli valmiiksi biisipohjia, instruja, joista aloimme ideoida ja koota palapeliä, vuorovaikutuksessa. 14 SOUNDI Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > T urkulainen soul-oktetti Punomo julkaisi ensimmäisen singlensä Onni kääntyy jo kolme vuotta sitten. Punomossa olen tutkinut mahdollisuuksia saada soul toimimaan luontevasti suomeksi, miten fraseerataan ja saadaan kieli osaksi estetiikkaa. Vaikuttaa välittömästi ja tehokkaasti. Aretha Franklin Aretha’s Gold – Se hetki lapsuudessa, kun kuulin Arethan laulua. Mutta vaikka kahdeksan eri ympyröistä tulleen muusikon aikataulujen yhdistely on yhtä helvettiä, me kaikki olemme tykänneet tehdä diggaamaamme musiikkia. Sharon Jones & The Dap-Kingsin taustalaulajien Saun & Starrin saumaton yhteislaulu ja heidän äänistään välittyvä luontevuus ja elämänilo sekä palo viehättävät. Olemme samalla sivulla, mitä tulee treenattaviin kappaleisiin ja sovituksiin. – Ilman koronaa levystä olisi kenties tullut nopeammin tehtynä aika erilainen. Neo soulin klassikon myötä aloin kuunnella uutta ja vanhaa afroamerikkalaista musiikkia ja etenkin soulia. Suuria odotuksia virittäviä digisinglejä julkaistiin harvakseltaan, kun koronavuodet venyttivät esikoisalbumin työstöä. ALBUMI, JOKA SOI PUNOMON TREENIKÄMPÄLLÄ Khruangbin Con Todo El Mundo – Khruangbin on yksi punomolaisten suursuosikeista. Soundiestetiikka on eittämättä vaikuttanut myös meidän instrumentaatioon ja soundiin. Joudun siksi tarkasti säännöstelemään melankolisen musiikin kuuntelun määrää. Kesti 20 vuotta, että tohdin yrittää laulaa Respectin. – Minullahan on takana musiikkiopintoja klassisessa pianossa ja sitten popjazzissa, Sibelius Akatemiassa. Erilaisten freelance-keikkojen ohella minulla oli Joana & Bossakopla -projekti, jossa jo testattiin bossanovaa suomeksi sanoitettuna. Odotamme myös levyn vinyylijulkaisua huhtikuun lopulle, materiaalimme kun on mitoitettu parhaan äänikuvan mukaan 42 minuutin älppärille. Viime vuonna koin olevani valmis. – Tavoitteena oli olla turkulainen soulbändi 1960-luvulta, jossa laulaja ja soittajat puhuu musiikillisesti samaa kieltä, Johanna naurahtaa. Nyt odotukset ovat lunastetut ja nimikkolevy on saanut ihastuneen vastaanoton. Rumpalimme Lauri Levanto vastaa suuremmasta osasta sävellyksiä. Dap-Kings -kokoonpanossa upea solisti kruunaa timanttisen bändin. – Kyllä me hinkattiin tätä debyyttiä pitempään, Johanna toteaa. Jo siinä olivat soulin vintage-elementit nautittavan täsmällisesti kohdillaan tuoreiden soundien ja sovituskikkojen kanssa. SUOSIKKILEVYNI SOULLAULAJANA JA LAULUNTEKIJÄNÄ Saun & Starr Look Closer – Yksi Daptonen henkilökohtaisista soul revival -suosikeistani. TUOREIN INNOSTAVA ALBUMI VOIMASOITOSSANI Leon Bridges Gold-Diggers Sound – Leon Bridgesin musiikki on kehittynyt puhtaasta vintage soulista erittäin kiehtovaksi ja tuoreen tuntuiseksi yhdistelmäksi uutta ja vanhaa. Lauryn herätti myös ottamaan selkoa yhteiskunnallisista kauheuksista, jotka synnyttivät soulmusiikin. Tämä bändi on mieletön taiteellinen paketti – omalaatuinen ja kiehtova. Hänen äänensä ja rytminkäyttönsä on hunajaa korville ja koko keholle! PARASTA MIELIALALÄÄKETTÄ Vulfpeck Hill Climber – Olen herkkis ja musiikki vaikuttaa voimakkaasti tunnetiloihin
Sitten hän on koettanut elellä niin rauhassa kuin systeemi hänen antaa. On saattanut olla masennustakin tai muuten huono vaihe elämässä silloin. On olemassa ihmistyyppi, tässä toki stereotyyppi, jota kutsun vilpittömällä rakkaudella maakuntahipiksi. Isoja saleja en usko Ruotomielen täyttäneen näissäkään, mutta epäilemättä sen painoarvo on ollut ratkaisevasti isompi kuin siellä missä indiebändit kompastelevat toisiinsa matkalla Semifinalin lavalle. Nurkkapöydässä hipin näköinen mies chillaa iltapäivälehden ja tuopin kanssa, ei ihan nuori enää. ”Yks hyvä kuppi kahvii ja sit mä meen.” Se yksi kahvikupillinen nousee symboloimaan elämänasennetta, jossa aivan pian kyllä ryhdistäydytään ja tehdään jotakin, mitä joku muu pyytää tai vaatii. PB SOUNDI SOUNDI 15 Ruotomieli: Yksi hyvä kuppi kahvia (2004) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Maakuntahippi ja mahdollisuuksien avaruus seuraa ja täytettä päiville. Muita ei ole paikalla. Kelat saattavat olla diippejä, kun on aikaa ajatella. Aikaahan on vielä. Aslak Räsänen luettelee asioita, joihin kertojalla olisi vielä aikaa: tuppimatsille, heinäsatsille, boltsi laittaa tutkalle. Kävelemme sisään iltapäiväisen tyhjään baariin. Kirjoitin opiskelijakaupungeista, mutta tosiasiassa juuri opiskelijat eivät tunnu Ruotomielen luontaisimmalta yleisöltä. Hän kylläkin viihtyy parhaiten niissä kaupungeissa, joissa on myös korkeakoulutusta. Nähdäkseni tästä hahmosta kertoo Ruotomielen loistavalla (ja loistavasti nimetyllä) kakkosalbumilla Koiruohobluesband julkaistu Yksi hyvä kuppi kahvia. Sama bändiviritelmien kanssa. Joskus tietysti saattaa joutua kurssille tai palkkatuelle. Kuvioitaan hän ei varsinaisesti vaihda, enemmänkin kiertää epäsymmetristä ympyrää kuvion laidalta toiselle. Maakunnallista jumitusta kuvastaa sekin, ettei kappaleista haluta suoriutua hittibiisin mitassa. T ämä saattaa olla valemuisto tai sitten ei: olen tullut Jyväskylään siellä asuvaa veljeäni tapaamaan. Minuutteja, tunteja, elämä. Mikään alkoholisti hän ei ole, mutta viihtyy paikkakunnan rokkitai hippihenkisessä kapakassa, jossa on samanmielistä Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Kahvikupillinen nousee symboloimaan elämän asennetta, jossa aivan pian kyllä ryhdistäydytään.”. Romanttisia suhteitakin, mutta ne saattavat olla häilyväistä laatua. Oulu, Rovaniemi, Jyväskylä... Häneltä ovat pääsykokeet jääneet aikanaan väliin tai hän on käynyt niissä muodon vuoksi, työkkärin pakottamana. Se on tietysti jonkinlainen mukaelma Bob Dylan -klassikosta One More Cup Of Coffee (1976), mutta ei mikään cover eikä oikeastaan kovin likeisissä suhteissa esikuvaansa. Tietysti vielä yhdelle hyvälle suudelmalle ja ”aikaa vielä hetkeksi mun jäädä sun alle”. Muutama tuoppi kuluu ohessa, pilveä mahdollisesti enemmänkin. Ruotomieli kuuluu olleen kotikonnuillaan ainakin takavuosina suosittu livebändi, mutta fyysiset ja henkiset kilometrit yhtyeen ja Etelä-Suomen välillä ovat ilmeisesti olleet liikaa. Baarin äänentoistosta soi oululaisen Ruotomieli-yhtyeen kappale Yksi hyvä kuppi kahvia ja se sopii siihen hetkeen ja ympäristöön niin kuin musiikkikappale vain voi hetkeen ja ympäristöön sopia. Simppelin, hitaahkon rokkikompin päälle laulaja J. Lähes kuuden minuutin aikana Yksi hyvä kuppi kahvia ehtii kasvaa ulvovien kitaroiden ja jazzahtavaa sarjatulta tykittävien rumpujen kliimaksiin, joka ehkä kuvastaa sitä menemistä, johon asti tekstissä ei päästä. Mahdollisuuksien avaruus on avoinna, mutta ”mä teen sen mikä saa mut mielelle iisille”. Matkakeskuksen tuntumassahan on miellyttävä Musta kynnys -ravintola, jossa voidaan ottaa viikonlopun ensimmäiset neuvoaantavat. Kyyppari hinkkaa puhdasta baaritiskiä puhtaammaksi. Helsingissä olen saanut todistaa keikkoja parillekymmenelle uskolliselle. Stereotyyppimme on levoton luonteeltaan. Yhtyeen luontaista elinympäristöä ovatkin maakuntien opiskelijakaupungit. Tämän aikakauden Ruotomieli on varmasti parhaita happo rock-yhtyeitä Suomessa koskaan. Jopa itsemurhaajien pelastamiseen olisi ja aikaa ”potkii maapallo pois raiteiltaan”. Mutta ei ihan vielä. Biisi on vain yksi Ruotomielen monista häkellyttävän hyvistä outsidereiden rockanthemeista, mutta ehkä parhaiten koko viite kehyksen tiivistävä. Ystäviä ja tuttavia on
45 / 39 € + toimitusmaksut (alk. 1 €) MARIZA GONZALO RUBALCABA ACCENT MARIA YLIPÄÄ & TAPIOLA SINFONIETTA DIRTY LOOPS SILENTOPIA SARAB TRIO HEINZ HERBERT TIMO LASSY TRIO ELIFANTREE JOHANNA IIVANAINEN MIRJA MÄKELÄ TRIO ILKKA AROLA SOUND TAGINE MAXXXTET JOONATAN HENRIKSSON QUINTET ANNI ELIF & SEPPO KANTONEN TRONDHEIM JAZZ ORCHESTRA & ALF HULBÆKMO UMO HELSINKI JAZZ ORCHESTRA ESPOO BIG BAND & ROBINSON KHOURY PJK BIG BAND & PEPE AHLQVIST EBELI IN CONCERT BIG BAND BOOST! ESPOO 14.—30.4. klo 18 ja klo 21 Kulttuuritehdas Korjaamo TUTUSTU KOKO OHJELMAAN apriljazz.fi JA OSTA LIPUT lippu.fi Liput alk. SUPERSUOSITUN RUOTSALAISTRION LISÄKONSERTIN LIPUT NYT MYYNNISSÄ! DIRTY LOOPS To 28.4. 2022
klo 18 ja klo 21 Kulttuuritehdas Korjaamo TUTUSTU KOKO OHJELMAAN apriljazz.fi JA OSTA LIPUT lippu.fi Liput alk. 1 €) MARIZA GONZALO RUBALCABA ACCENT MARIA YLIPÄÄ & TAPIOLA SINFONIETTA DIRTY LOOPS SILENTOPIA SARAB TRIO HEINZ HERBERT TIMO LASSY TRIO ELIFANTREE JOHANNA IIVANAINEN MIRJA MÄKELÄ TRIO ILKKA AROLA SOUND TAGINE MAXXXTET JOONATAN HENRIKSSON QUINTET ANNI ELIF & SEPPO KANTONEN TRONDHEIM JAZZ ORCHESTRA & ALF HULBÆKMO UMO HELSINKI JAZZ ORCHESTRA ESPOO BIG BAND & ROBINSON KHOURY PJK BIG BAND & PEPE AHLQVIST EBELI IN CONCERT BIG BAND BOOST! ESPOO 14.—30.4. 2022. 45 / 39 € + toimitusmaksut (alk. SUPERSUOSITUN RUOTSALAISTRION LISÄKONSERTIN LIPUT NYT MYYNNISSÄ! DIRTY LOOPS To 28.4
Sieltä alkoi tie, joka vei pitkälle – Boycottin kanssa Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin, menestyksekkäälle soolouralle ja aallonpohjasta uuteen nousuun. Sinä kasvoit Turussa poliisi-isän ja kotiäidin perheessä, jossa oli neljä lasta. Tykkäsin kaikesta mikä vähänkin rokkasi. Vuosikymmenten varrelle on mahtunut niin tähtihetkien lämpöä kuin tiettömien taipaleiden taivallusta. Seuraavilla keikoilla ei ollut yhtä paljon yleisöä, mutta innostus oli kova. Ensimmäinen yhtyeesi oli nimeltään Bundesbank. – Se tuli lehtiartikkelista. – Musiikki oli vahvasti mukana isän kautta, hän oli laulaja, kuoromiehiä. 13-vuotiaana hän opetteli soittamaan kitaraa, ja pian rumpalikaveri Tomi Ahdin kotoa löytyi ensimmäinen treenikämppä. Me oltiin niin innokkaita diggareita, että saatiin kuunnella siellä kahta levyä, vaikka virallinen. Kävin ihan helvetin usein Turun musiikkikirjastossa. Kun rumpali Tomi Ahti moikkasi Lasanderin Raimoa kesken biisin, komppi kääntyi väärinpäin. Miten rockmusiikki tuli elämääsi. Bändi oli alun perin nimeltään Deutsche Bundesbank. Meillä oli senniminen biisikin: ”how to get in touch with real big money in Deutsche Bundesbank.” Ensimmäinen keikka Turun Le Chatissa oli menestys, koska paikalla oli paljon koulukavereita, mutta soitto oli vielä vähän hataraa. Kun olin kakara, radiosta ei tullut juuri muuta kiinnostavaa kuin Lista. Ensin oli Tapani Kan”Rakkaus musiikkiin ajaa mua edelleen” TOMMI LÄNTINEN: san Eloise, sitten tulivat Slade, CCR, Sweet, Mud, Uriah Heep, Alice Cooper ja koko Amerikan runsaudensarvi. – Siellä oli säpinää. E lokuun 22. Millainen musiikkikaupunki Turku oli siihen aikaan. Edes jollakin lailla ajan hermolle päästiin vasta sitten, kun sellaiset ohjelmat kuin Pop eilen tänään ja Kovan päivän ilta alkoivat. Mistä moisen nimen keksitte. Nyt punatukkainen raspikurkku on palannut parrasvaloihin albumilla Elämä kantaa mua, jonka nimi on täysin totta. päivänä 1959 Turussa syntynyt Tommi Pekka Läntinen oli kolmasluokkalainen pikkupoika tarttuessaan ensimmäiseen instrumenttiinsa trumpettiin. 18 SOUNDI Teksti: Ari Väntänen Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu Tommi Läntinen teki pitkän ja vaiheikkaan uran englanninkielisen rockin laulajana, kunnes suomen kielinen soolotuotanto sinkosi hänet suurten artistien joukkoon
SOUNDI 19
Fabricsissa tutustuin kitaristi Hombre Lampiseen ja esiinnyin ekan kerran Ruisrockissa ja Tavastialla. Turkulaiset nimittäin suhtautuivat Helsinkiin vähän arastellen ja torjuvasti. – Ei, Tom Dozen teki vain kolme keikkaa. ty-Sorvari, Jakke Mäntylä, Hombre Lampinen ja Ari Suomi, joka oli tyylikäs Scott Gorham -tyylinen kitaristi jo Noitawaimo-bändin aikoihin. Mulla oli kauhea palo tehdä musaa, mutta asiat eivät edenneet mihinkään. Tom Dozenin jälkeen levytit uusromanttista poprockia bändissä nimeltä Rin Tin Tin. Eka sinkku, Gotta Rock, tuli keväällä 1987 ja alkoi soida joka paikassa. Pesonen alkoi myydä meille keikkoja. Bändin livekokoonpanoon kuuluivat mun lisäkseni vain veljekset Jimi ja Ming Sumén. Muista, kun se nökötti polvillaan lattialla ja soitti puhelimessa keikkajärkkäreille meidän demokasettia ja vaahtosi, että tästä tulee seuraava hitti. – Via Dolorosa tosiaan teki vuonna 1986 singlen Poko Rekordsille, jonka pomo Epe Helenius piti nimikkobiisiä tosi komeana. Sen ura jäi yhden singlen mittaiseksi, mutta siinä sinä levytit ensi kertaa suomeksi, ja yhtyeen nimibiisi jäi elämään. Managerimme Markku Pesonen vei demon levy-yhtiö Polarvoxiin, joka innostui sainaamaan meidät. – Kesällä 1986 Hombre tuli käymään meillä puolisonsa kanssa. Fabricsin hajottua teit albumin ja singlen Tom Dozen -bändin laulajana. Miten päädyit mukaan tuohon Ralf Örnin ja Jaana Rinteen käynnistämään uusromanttiseen projektiin. Me tehtiin eka albumi turkulaiselle Edge Recordsille ja toinen Dig It -levymerkille. – Kun brittiläinen Classix Nouveaux hajosi, sen suomalainen kitaristi Jimi Sumén liittyi Tom Dozeniin. Meillä oli hittibiisi alla, kun ekaa albumia tehtiin. Ensimmäinen albumi Look At This ilmestyi vuonna 1980. Me alettiin käydä treenaamassa. Turun-keikan jälkeen Andy Taylor sattui tulemaan viereeni vessan kusikourulle. Duranit olivat Rio-levyn maailmankiertueella. – Kävin siihen aikaan kauppaopistoa ja asuin osan aikaa Helsingissä. Rytmipuoli tehtiin loopeilla. – Fabrics syntyi, kun minun ja Kim Trappin bändit yhdistyivät. Levytit ensimmäisen kerran Fabrics-yhtyeessä, joka teki vuosina 1980–1982 kaksi albumia ja neljä singleä. Tutustuin Ralfiin ja Jaanaan, jotka olivat tehneet jännän kuuloisia demoja, maalailevaa ja eskapistista musaa, jossa oli käytetty luuppeja ja konemeininkiä ja muuta siihen aikaan epätavallista. Voi että, se oli kivaa aikaa. Ihmiset heräilivät miksauspöydän alta, ottivat vodkaryypyn ja jatkoivat hommia. Me digattiin brittiläisen Spear Of Destinyn rujoa ja vanhanaikaista soundia, mutta Via Dolorosaa verrattiin Dingoon. Seuraavaksi kuitenkin alkoi tapahtua. Millainen yhtye se oli. Bändi keikkaili ahkerasti ja pääsi muun muassa Ruisrockin lavalle. Muistan, kun me istuttiin Ilveksessä Örnin, Andy McCoyn ja muiden hattarapäiden kanssa. Taylor luetteli puolet maailman maista ja kysyi sitten, että ”entäs itselläsi?” Vastasin, että nousen bussiin numero yhdeksän ja menen himaan. Sä et ole missään yhtä hyvä kuin biisien teke misessä ja niiden esittämisessä. Olin tosi monena vuonna Ruisrockissa roudaamassa, ja myöhemmin esiintymässä ja juontamassa. Sanoin Hombrelle, että kun kerran mikään bändi ei tunnu lähtevän kunnolla ja homma alkaa tuntua raskaalta, niin pitäisi ehkä lyödä pillit pussiin. – Kun olin kesätöissä Helsingissä, aloin pyöriä Lepakossa ja tutustua ihmisiin. ”Me oltiin niin innokkaita diggareita, että saatiin kuunnella kirjastossa kahta levyä, vaikka virallinen sääntö oli levy per asiakas.” K u v a: So u n d in ar k is to K u v a: To m m i Lä n ti se n ko ti al b u m i. 20 SOUNDI > Soundi-haastattelu sääntö oli levy per asiakas. Vuosikymmeniä myöhemmin, kun Boycottin debyytti miksattiin Keikkoja ei käsittääkseni ollut paljon. Se oli sekoitus uutta aaltoa, punkia ja skata, itse tehty keitos siitä aikakaudesta. Sillä tavalla oppi vähitellen tuntemaan musa-alan ihmisiä. Meno oli villiä. Olin siihen aikaan tehdastyössä, josta sai kohtuuhyvää palkkaa. Hombre sanoi taikasanat: ”Tommi. Seuraavaksi tuli bändi nimeltä Via Dolorosa. Me mentiin Finnvoxille tekemään levyä. Kysyin, mihin matka jatkuu. Viimeisellä keikalla Helsingin Natsalla viimeisen biisin looppi jäi vahingossa pyörimään niin, että päätösbiisi kesti yli kymmenen minuuttia. Miten Boycott sai alkunsa. Me laitettiin ruokaa ja istuskeltiin keittiössä, ja leidit juttelivat olohuoneen puolella. Me esiinnyttiin sekä omillamme että isompien bändien lämppärinä, esimerkiksi Bluesoundsin ja Hanoi Rocksin kanssa. Mulle Fabrics oli tulikaste. Rin Tin Tinissä oli mukana monissa sen ajan turkulaisissa bändeissä soittaneita muusikoita, kuten Kim Trapp, Tero Ovaska, Esko MänUutta aaltoa ja ska’ta soittanut Fabrics oli Tommi Läntisen ensimmäinen levyttänyt yhtye. Pannaan pystyyn semmoinen bändi, että tutisee.” Sinä iltana me alettiin miettiä Boycottia ja sovittiin, että bändiin tulee torvisektio. Bändi soitti tosi paljon keikkoja, joita myi Lido Salonen. Mietin silloin olevani aika rohkea turkulaispoika. Mietin, että mulla on ollut jo monta bändiä ja olen tehnyt levyjä, mutta ehkei tästä koskaan tule tämän ihmeempää. Rin Tin Tin teki Cityboy-yhtiölle pari sinkkua ja Swazi-Beat-albumin (1984), jonka tuotti (Suomessa pitkään asunut yhdysvaltalainen muusikko ja näyttelijä) Billy Carson. Turun nuorisotoimella oli siihen aikaan Ford Transit, jolla bändit saivat käydä keikkamatkoilla. Boycottin eka demo tehtiin syksyllä 1986, ja siinä oli biisi nimeltä Gotta Rock. Kun me oltiin matkalla Tavastialle, Kim Trapp korkkasi kaljan Paimion tienhaaran kohdalla ja sanoi, että onpa kivaa olla ihan oikeasti keikalla. Kahdella ensimmäisellä me lämmiteltiin Duran Durania Turussa ja Helsingissä. – Usko oli kova, ja yhtäkkiä asiat lähtivätkin sujumaan. Siihen aikaan saatoin kävellä keikka-autosta aamuvarhain suoraan työpaikalle. Yhdessä biisissä soittaa bassoa Pekka Pohjola, koska hän sai reggaen toimimaan. – Me saatiin kokoon loistava bändi. Se tuli Läntiselle tutuksi myöhemminkin. Rumpali Johnny Gustafsson oli niin reilu mua kohtaan, että sain tehdä hänen Kaamos-bändilleen pikkuhommia, kuten kantaa kamoja ja vaihtaa kalvoja lamppuihin, ja pääsin sitten ilmaiseksi keikoille
Se oli tosi kallis levy, noin 460 000 markkaa. Musiikki toi hyvin elävästi mieleen kaiken, mitä silloin kauan sitten oli. Boycott oli siihen aikaan liian monta kertaa Lallintalolla sen sijaan, että olisi rundannut vaikka Ruotsissa. Varoituksen sananen kaikille: jos sama firma on sekä management että keikkamyyjä, tulee ongelmia. Lampinen menehtyi kuusi vuotta sitten. Mutta vielä se lopullinenkin versio kolisee enemmän kuin svengaa. Studion hajusta ja kelistä lähtien. ”Varoituksen sananen kaikille: jos sama firma on sekä management että keikkamyyjä, tulee ongelmia.” Kaksi Tommi Läntisen vähemmälle huomiolle jäänyttä bändiä. – Me oltiin siellä tasan kaksi viikkoa ja soitettiin kaksitoista keikkaa. Mestat eivät olleet mitään ihmeellisiä, mutta kyllä sen tunsi, että jengi otti hyvin vastaan. Läntinen muodosti yhdessä kitaristi Ari ”Hombre” Lampisen kanssa bändiä johtavan tutka parin. – Hombre ei digannut yhtään siitä soundista. Ihanaa porukkaa siellä kuitenkin oli, sielukkaita ihmisiä. – Me oltiin siellä viisi viikkoa. – Meitä pidettiin Neuvostoliitossa koko ajan silmällä. Meidän diili tehtiin kuudenkymmenen tuhannen levyn prässäämisestä, mutta tarina kertoo, että Boycottin levyjä myytiin siellä toista miljoonaa. T. Meistä puhuttiin piireissä, mutta toisaalta kaupungissa oli tuhansia muitakin bändejä. – Kahden ekan levyn ajalta jäi harmittamaan huono asioiden hoito. Rojalteja tuli vain muutamasta tuhannesta levystä. – Red on hyvä moderni rocklevy, joskin vähän turhan pitkä. Walk Right On on yksi hienoimpia biisejäni. Voi olla, ettei sinne jäämisestä olisi seurannut mitään, tai sitten olisi seurannut vaikka mitä. Me kiivettiin sen parin viikon aikana sikäläisellä ranking-listalla maan seitsemänneksi suosituimmaksi orkesteriksi. Kolmas albumi Lightning Strikes Back! (1990) tehtiin Los Angelesissa. Edellä olivat Elton John, CCR, The Rolling Stones, The Beatles, Billy Joel ja Culture Club. Hombre ei kuitenkaan enää ollut kauhean innostunut, ja mielestäni ei ollut reilua, että jouduin vetämään rekeä yksin. uudelleen 30-vuotisjuhlan kunniaksi, olin mukana studiossa. SOUNDI 21 me. – Boycottin eka albumi julkaistiin sinä vuonna Neuvostoliitossa. Keikat olivat isoja, Moskovan Olympiahallissa oli vähintään 15 000 ihmisen yleisö. Boycottin toinen albumi No! ilmes tyi 1988. Smackin Rane Raitsikka oli siihen aikaan Hollywoodin kingi, joka tunsi kaikki ja jonka tyttöystävä oli kaupungin kaunein nainen. Boycott soitti kolme keikkaa Hollywoodin pikkuklubeissa. Sen manageri tuli sanomaan mulle, että olen tähti, jonka pitäisi ehdottomasti jäädä Los Angelesiin. K u v a: To m m i Lä n ti se n ko ti al b u m i K u v a: Jo rm a Jo rt ik k a / So u n d in ar k is to K u v a: So u n d in ar ki st o K u v a: So u n d in ar k is to. Samana vuonna bändi keikkaili itänaapurissa. Boycottin sillä erää viimeiseksi albumiksi jäi vuonna 1992 ilmestynyt Red. Kun Lightning Strikes Back! saatiin valmiiksi, se ei ilmeisesti vastannut odotuksianne. Amerikassa kuitenkin kävitte. Boycott oli edelleen keikoilla todella tykki ryhmä, jolla oli konehuone kondiksessa. T. Asioita hoidettiin liian lyhyellä katsannolla. Mietin, pitäisikö mun puhua asiasta manageri Seppo Vesterisen kanssa, joka oli järjestänyt meille ne L.A:n kuviot. Alakuvassa oleva uusromanttinen poprock-yhtye Rin Tin Tin julkaisi yhden albumin, ylhäällä oleva Via Dolorosa vain yhden singlen. Ranen kanssa oli tosi hauskaa kulkea siellä. Päätin kuitenkin pysyä lojaalina Boycottille, joka odotteli Suomen festarikesää. Kun me palattiin Suomeen, me ilmoitettiin levy-yhtiölle, että albumi pitää miksata uudelleen. Oksala miksasi sen ja kehui, että levy oli äänitetty tosi hyvin. – Tony! Toni! Toné! -yhtye sattui asumaan samassa hotellissa kuin Vuonna 1987 Boycott kohosi yhdeksi maan suosituimmista rockbändeistä. Elämäkertakirjassasi kerrot saaneesi sillä reissulla tarjouksen, josta kieltäytyminen jäi mietityttämään. Me käytiin Homb ren kanssa tapaamassa paikallisia taiteilijoita ja muusikoita, ja ”päällystakki” oli koko ajan mukana. Toimittaja Heli Nevakare kertoi myöhemmin, että seuraavana vuonna Moscow Music Peace Festival -tapahtumassa näkyi jengin yllä paljon Boycottin paitoja
Mietin, etten jaksa sellaista. Kun Boycott sitten lopetettiin, aloin tehdä soololevyä. Sain kuulla aika paljon ylimielisiä kommentteja siltä suunnalta.” Vuonna 1994 käynnistyneellä soolouralla on riittänyt nousuja ja laskuja. Parhaiten jäi mieleen, kun a&r-tyyppi sanoi, että ”tää on sun viimeinen tilaisuutesi”. 2000-luvun alun albumisi Tähti laiva (2002) ja Popniitti (2004) ilmestyivät Little Red Music -yhtiön kautta. Yhden kouluvuoden jälkeen me jatkettiin matkaa Portugaliin. Millaisia aikoja silloin elettiin. Millaisissa tunnelmissa se tehtiin. Vuosituhannen vaihteen lähestyessä suurin suosio hiipui. Siinä vaiheessa keikkailu oli aikamoista tiettömien teiden ajamista. ”Osa rokkareista ajatteli, että nyt toi petti rock’n’rollin. > Soundi-haastattelu Puhuin asiasta Hombren kanssa ja se ymmärsi mua ja vastasi, että tehdään jatkossa hommat toisella tavalla. Se ei ollut kauhean kiva tilanne. – Tuntui, että levy-yhtiö löi mulle huopatossun kurkkuun. Sillä levyllä oli Kesä häipyy, suomenkielinen versio Fabricsin Summer Is Fadingista, joka soi aika mukavasti radiossa. Yh22 SOUNDI – Siinä oli kaikennäköistä, esimerkiksi yhteistyöjuttuja, jotka tuntuivat lähinnä hyväksikäytöltä, eikä uusi kokoelmalevyni saanut tarpeeksi näkyvyyttä. Miten koit sen. Veijareita ja pyhimyksiä myi platinaa, melkein 50 000 kappaletta. – Siitä huolimatta soolouralle lähteminen tuntui hyvältä siirrolta etenkin sitten, kun biisit alkoivat soida radiossa. Hector sanoi jo 1980-luvun alussa haluavansa sanoittaa sen suomeksi, ja 2000-luvulla se sitten tapahtui. Se oli hyvää ja erilaista elämää, kunnes alkoholista tuli ongelma. – Sony houkutteli mut soolouralle. Hän oli merkittävä tuottaja, todellinen taikuri. – Sillä oli hetkensä, mutta levy on jäänyt mulle vieraaksi. Uusien yhteistyökumppaneiden kanssa asiat sujuvat. Tänä vuonna Tommi Läntinen osallistui UMK:hon Elämä kantaa mua -biisillä. Lopputuloksena jokainen biisi kolisi ja paukkui häiritsevästi. Popniitti oli yksi T. Tähtilaiva myi kohtuullisesti, Popniitti tosi huonosti. Mä kuitenkin tein sitä ”samaa paskaa” vielä yhden levyllisen, Iltavillin, ja samaan aikaan sisältä kumpusi kauhea vastustus niiden meininkiä kohtaan. Tiesin, että en kiinnosta levy-yhtiötä enää. Tähtilaiva ja Popniitti tehtiin sillä kuviolla. Oksalan viimeisiä tuotantoja. Kaikki kunnia duokaverilleni sekä keikkapaikoille, jotka ottivat mut esiintymään, ja kaikki kunnia ihmisille, jotka tulivat kuuntelemaan, mutta kyllä mä välillä toivoin olevani jossain ihan muualla. K u v a: M ar ek Sa b o ga l K u v a: Ju h o Ju n tu n en / So u n d in ar k is to out 8th april the debut album. – Ensin ajattelin, että koska mulla oli mennyt aika helvetin hyvin, saattaisin hyvinkin saada hyvän diilin muualta. Samanniminen albumi ilmestyi helmikuussa. tenä päivänä kävin ilmoittamassa, etten halua enää jatkaa yhteistyötä. Jatkoa ei kuitenkaan seurannut, sillä ensimmäinen oma albumisi Veijareita ja pyhimyksiä ilmestyi vuonna 1994. Ekat sinkut olivat balladeja, ja jotkut olivat sitä mieltä, että nyt siitä tuli nyyhkypoppari. Niin kävikin. Olin kuitenkin sen verran väsynyt, ettei sopimuksen hakemisesta oikein tullut mitään. Viini otti sieposta niskalenkin. Kun ex-vaimoni sai töitä Brysselistä vuonna 2005, me muutettiin sinne. Asuin siellä neljä vuotta ja kävin aina välillä Suomessa rundeilla. Sellaisiin puheisiin alkaa helposti uskoa. Boycottilla oli ollut hyviä tekstejä, kuten Rainbow Colours, joka oli sateenkaariasiaa jo ennen kuin siitä puhuttiin muualla, mutta suomenkielisiin sanoituksiin kiinnitettiin enemmän huomiota. Mitä soolourasi alkuajoista on jäänyt päällimmäiseksi mieleen. itse asiassa osa rokkareista ajatteli, että nyt toi petti rock’n’ rollin. – Yleisö laajentui. Sain kuulla aika paljon ylimielisiä kommentteja siltä suunnalta. Popniitin ja seuraavan studioalbumisi väliin jäi seitsemän vuotta. Olin tosi aktiivisesti mukana niiden levyjen tuottamisessa, ja yhteistyö Puke Katajan kanssa oli tosi hedelmällistä. – Musani soi edelleen siellä täällä sen verran, että pystyin soittamaan keikkoja. Sinne tuli uusi a&r, joka ehdotti mulle ensi sanoikseen, että ”tekisit säkin Tommi jotain muuta kuin tuota samaa paskaa.” Se oli todella moukkamaista. Seuraava albumisi Maalla, me rellä ja ilmassa myi vielä enemmän. Keikoilla ei käynytkään enää pelkkää rockväkeä. Yhtenä päivänä levy-yhtiöstä soitettiin, että nyt levyä on mennyt 6 000 kappaletta ja se tietää sitä, että nyt se lähtee myymään kunnolla. Ne olivat ilmeisesti jonkinlaisia omakustanteita. T. Me tehtiin ekan levyn tueksi ihan helvetisti pienen budjetin keikkoja. Miten sinusta tuli suomeksi laulava sooloartisti. Ihan hyvinhän se oma äidinkieli istui laulajan suuhun. Biisit sinänsä olivat kyllä hyviä. Sitä ehdoteltiin mulle ainakin vuoden verran, mutta mulla oli aina muita töitä. – Sen kohdalla peli muuttui. Mietin, että okei, eihän tää voi tällaista olla. Sitten kuvioihin ilmestyi liikemies, joka halusi rahoittaa meikäläisen levyjen tekemistä. Meillä oli kiertueella isommat kamat ja kunnon bussi. Vielä kolmas sooloalbumi Punainen graniitti myi kultaa. Isoja aikoja ilmestyi vuonna 2011. – Popniitille haettiin tietoisesti uudenlaista soundia
– Mussa on sellainen kummalli nen arka kohta, että olisin voinut jättää soittamattakin, mutta soitin kuitenkin. Tunnen löytäneeni musiikillisen kotini. Gabi huomautti yhtenä päivänä, että meidän molempien pojat ovat mu kana levylläni. Vain ani harva niistä, joi den kanssa aikoinaan aloitin bändi hommat, soittaa yhä. Enää en vienyt kaikkea tilaa, vaan me tehtiin bii sejä porukalla, soiteltiin yhdessä milloin Janne Rintalan, Samuli Sir viön, Lauri Tähkän, Timo Kiiski sen, Haloo Helsingin tyyppien tai oman poikani Ilmarin kanssa. Olen viimeinkin päässyt kuvioihin, jossa on sellainen meininki. 15. Täytit vuonna 2019 kuusikymmentä, ja sinä vuonna sinulta ilmestyi elämäkerta ja pari singleä. Gabi ker toi, että haluaa alkaa tehdä kanssani pitkäjänteistä työtä, ja että hän us koo ja luottaa minuun. Vaihdoin verskat jalkaan ja heitin selälleni sohvalle. Vuonna 2017 ilmestyi yllättäen uusi Boycott-albumi The Mighty. Hyväksyin tilanteeni. Joe Strummer sanoi joskus, että ”the company always wins”. Siis esimerkiksi sil lä, että pienet keikat pitivät mut lei vässä. Me sovittiin treffit Valli la Music Housen tiloihin. Mulla on niin voimakas kutsumus, intohimo ja rakkaus musiikkiin, että olen pysy nyt tällä tiellä. helmikuuta 2022 Kahvila Kylä, Tripla, Helsinki Lopetit alkoholinkäytön kokonaan isänpäivänä 2012. Mä sen kuitenkin uskon, että tälläkin alalla voi päästä winwintilanteeseen. Miten se tapahtui. Mun hommani on pitää itseni mahdollisimman hy vässä hapessa ja opetella luottamaan ihmisiin. Fa nitan edelleen musiikkia todella paljon. Meillä meni aikoinaan vä lit poikki, mutta lopulta soitin Hom brelle. Ajattelin, että en voi muuttaa tilannetta väkisin puserta malla, koska se on jonkun muun kä sissä. Sel vänä pystyin ymmärtämään, että työ asioissakin vaatimattomillakin asioilla on arvo. Tämä on mulle ihana uu si maailma. – Pari vuotta sitten olin lähdössä Tavastialle yhteen musiikkialan ih misten kokoontumiseen. Kotimatkalla mietin, kuulinko oikein. Tiesin, että siellä olisi Ellips esiintymässä ja tut tuja ja hyvää ruokaa. Sillä on hyviä bii sejä ja toivoin, että esimerkiksi Ra dio Rock tarttuisi levyyn, mutta sen sijaan The Mighty tussahti oikein kunnolla. Olin tekemässä lähtöä, kun päätinkin, että vittu, en mene. – Tein sen omilla rahoillani ja suo raan sydämestäni. Ja tää tapahtui ihan oikeasti juuri näin. Se, että nuoren pojan unelmani elää vielä tässä päivässä, on ihmeellinen asia. Raittius toi sen, että rupesin parhaani mukaan kes kittymään oikeisiin asioihin. Mitä tästä päätöksestä seurasi. Me juteltiin, tavattiin ja teh tiin sovinto, ja meistä tuli taas lähei set. – Tätä levyä oli ihan helvetin mahtavaa tehdä. Kirjoitin The Mighty levylle Partners In Crimen, joka kertoo mi nusta ja Hombresta. – Se oli musertava isku, mutta on neksi vanhat asiat eivät jääneet vai vaamaan. Mussa on aina asunut herkkä poika, ja silloin iski arvottomuuden tunne: Mitä mä siellä teen. Levy kuitenkin jäi hyvin vähälle huomiolle. Millaista on olla Tommi Läntinen vuonna 2022. Se ei mennyt sitten yhtään mihinkään. Me tutus tuttiin jo 1980 Levyraadin nauhoi out 8th april the debut album tuksissa, kun olin Fabricsissa ja Gabi Stressissä. Ellipsin settien välissä törmäsin uudelleen Gabiin, joka varmisteli, että ”Tommi, muista soittaa mulle”. Rakkaus musiikkiin ajaa mua edelleen. Olet nyt tehnyt Elämä kantaa mua -nimisen albumin, jonka nimikappale oli mukana UMK:ssa. Ari ”Hombre” Lampinen ei saanut olla mukana Boycottin paluussa, sillä hän kuoli sairauskohtaukseen vuonna 2016.. – Juttelin Tavastialla eri tyyppien kanssa, ja jossain vaiheessa jäin kak sin Gabi Hakasen kanssa. Yhtäkkiä ääni päässäni sa noi, että nyt housut jalkaan ja me noksi. Se tuntui saamarin kivalta. Vähän ennen kuin bändi aloitti, Gabi sanoi, että ”soita mulle”. Se toi rauhallisemman olon. Tuli lämmin olo. Sen jälkeen urallasi taisi alkaa uusi aikakausi. Mietin, että jos on niin, että hommani on tehdä tällaisia keikkoja, jotta voin elää tällaista elämää, niin olkoon niin. – Ei ole syytä paukuttaa henkse leitä, mutta mulla on paljon koke musta elämästä ja tästä alasta. Me kes kustellaan, ja voin tuoda pöytään ideoita tai kysyä. – Elämänmuutos. Tein työtä käskettyä. – Siitä alkoi nousujohteinen flow tila
STUDIOON HE KUTSUIVAT LAAJAN JOUKON VANHOJA JA VÄHÄN UUDEMPIAKIN TUTTAVUUKSIA ELECTRIC SAUNASTA TUOMO PRÄTTÄLÄÄN. KARJALAINEN VÄRVÄSI UUDEN ALBUMINSA ÄÄNITTÄJÄKSI, MIKSAAJAKSI JA TUOTTAJAKSI POIKANSA VÄINÖ KARJALAISEN. VÄINÖ KARJALAISEN J. Uusi Soulavaris syntyi artistin elämän varrelle kertyneistä muistoista ja kokemuksista. Teksti: Mikko Meriläinen HISTORIAN KERROSTUMIA HISTORIAN KERROSTUMIA 24 SOUNDI Lauluja ei voi suunnitella, ne ovat itsessään suunnitelmia, sanoo J. SOULAVARIS -ALBUMI TÄYTTYY MUISTOISTA JA TARINOISTA.. KARJALAINEN OLI AIKA MUUTOKSELLE, JOTEN J. Karjalainen
Soulavaris-albumilla henkilökohtaiset muistot puskivat pintaan aiempaakin kovemmin, ja historia kerrostui niin albumin sanojen ja sävelten kuin monipuolisen tekijäporukankin kautta. Väinö Karjalainen on noussut nuoren polven rockpiireissä viime vuosina halutuksi studiotaitajaksi ja on ollut tekemässä esimerkiksi Ursus Factoryn ja Arpan musiikkia. – Ihmiset pyytävät keikoilla aina, että soita jotain vanhaa, Jukka pohjustaa. Ja sehän sopii, sillä ajan kerrostumista, tarinaperinteestä, musiikin historiasta ja henkilökohtaisista muistoista on J. Ja sehän kuulostaa juuri siltä, kuin kyseessä olisi autenttinen 1960-luvun kerrasta päähän jäävä pophitti, mitä se tavallaan onkin. ” T SOUNDI 25 K u v a: Te ro A h o n en. että sen säveltänyt 9-vuotias Jukka. Karjalainen hyräilee Soulavaris-albuminsa kappaletta Popsävel 66. – Tähän asti olen ajatellut, että Mustat Lasit -biisiä (1981) vanhempaa en pysty soittamaan, se on mun ekan levyn eka biisi. OTTAMATTA JÄÄNYT POLAROID Eddie Boyd (1914–1994) oli Mississippin plantaaseilla syntynyt, etenkin Five Long Years -kappaleestaan tunnettu bluespianisti, joka päätyi asumaan Suomeen vuonna 1970. – Pystyn siis edelleen muistamaan sen. Kappaleeseen sisältyy myös hauska keikkailuun liittyvä tausta-ajatus. Karjalaisen musiikissa ollut kyse aina. Väinö sattuu myös olemaan Jukan poika, mikä osaltaan tuo kontekstiin lisää historiallisia kerrostumia. Mutta nyt mietin, että tästähän tuleekin hauska juttu, että nyt on muuten vanhaa matskua! Tässä jutussa J. Ja nyt, kun oli tässä koronavuonna sattuneesta syystä aikaa, niin päätin kokeilla, miltä se voisi kuulostaa, jos siihen keksisi soinnut ja kompin. Lähdetäänpä tutkimaan. yy dy tyy dy tyy.” Ilmassa väreilee yli puoli vuosisataa historiaa, kun J. Tein sen sitten nopeasti valmiiksi. Äänessä ovat samaan aikaan sekä melodian levyttänyt 64-vuotias J. Hän soittaa bassoa Pekka Laineen yhtyeessä ja Tiisussa. Karjalaiseen viitataan sukunimen sijaan etunimellä selvyyden vuoksi, sillä viereisellä tuolilla Helsingin Vallilassa sijaitsevan Kvark-studion soittohuoneessa istuu toinenkin Karjalainen, albumin äänittäjä, miksaaja ja tuottaja Väinö. 12-kielinen kitara soi täyteläisesti kuin Kinksillä ikään. – Hyräilin tätä biisiä vuonna -66 kun tulin koulusta Roihuvuoressa, Jukka muistelee
Huomionarvoista on kuitenkin se, kuinka epätyypillinen J. – Niin, onhan se Väinö-biisikin tuolla bändillä tehty, Jukka huomauttaa naurahtaen. Oli siis jo aikakin ikuistaa Eddie Boyd myös lauluun. Olen soitellut sitä, ja miettinyt että mikä tämä biisi oikein on. – Muistan heidät jotenkin sieltä, joten olihan se aika hieno meininki tehdä tätä nyt yhdessä. Sitten vain mietittiin, että mikä siitä olisi se kaikkein paras chunkki ja valittiin viimeiset neljä minuuttia. Tapasi legendaarisia hahmoja ja kuuli kaikki ne jutut, Jukka sanoo. PALUU KELTAISEEN TALOON Kolme edellistä albumia (Et ole yksin, 2013, Sinulle, Sofia, 2015 ja Sä kuljetat mua, 2018) J. Lisää kerrostumia: Eddie Boyd -polaroidilla, samoin kuin Yönä niin kuin tää -kappaleella, soittaa parinkymmenen vuoden tauon jälkeen Electric Sauna. – Siinä oli myös nimmari: Your friend, Eddie. Karjalainen teki vakiintuneella kokoonpanolla, jossa soittavat Pekka Gröhnin ohella Janne Haavisto (rummut), Tom Nyman (basso) ja Mikko Lankinen (kitara). Karjalainen -levy Soulavaris on tekotavaltaan: koskaan aiemmin ei hänen levyllään ole ollut näin monentyyppisiä, kappale kappaleelta vaihtelevia kokoonpanoja. -kappaletta, mutta ei ole järin innoissaankaan siitä, kuinka usein on saanut aiheesta kuulla. Mies oli nähnyt Ylen dokumentin ja kysyi, haluaisiko Jukka kyseisen esineen. Luottoryhmä toimii edelleen Karjalaisen livebändinä, ja on joukkio mukana parilla Soulavarisbiisilläkin. Kahden päivän ajaksi Mitja Tuurala (basso), Keimo Hirvonen (rummut), Tommi Viksten (kitara) ja Pekka Gröhn (koskettimet) asettuivat Kvarkin soittohuoneeseen ja antoivat palaa. Siinä on bluesia ja sitten sellaista Tapio Rautavaaran Ontuva Eriksson -tyyppistä sävyä. Aänitettiin 20 minuuttia sitä jamia ja todettiin, että tämähän on mielettömän hyvän kuuloista. – Jukka näytti minulle lasin läpi, että pane pyörimään. 26 SOUNDI SOUNDI 27 1980-luvulla nuori bluesintoilija Jukka Karjalainen kirjoitti Boydille kirjeen pyytääkseen bluesopetusta ja päätyi tapaamaan Boydin hänen kotonaan. – Sen bändin soundi on ihan älytön. – Silloin kun mä olin ihan pieni, oli Jukan työpaikka juurikin Electric Sauna, Väinö huomauttaa. Jukka on kertonut tapahtuman merkityksellisyydestä muun muassa Ylen tekemässä 60-vuotisdokumentissa Beibi ollaan ikuisii. – Oli hemmetin nastaa, että Väinö näki kaikki nämä tyypit, jotka ovat minun ystäviä vuosikymmenten ajoilta. Malang Cissokhon congat äänitettiin vielä eri sessiossa. Kun puskee tuossa liukuja ylös, niin ei tarvitse edes lasin läpi katsoa kun jo kuulee, ketkä siellä soittaa, Väinö intoilee. Kaikkien aiemmin mainittujen lisäksi levyllä soittavat rumpalit Mamba Assefa ja Anssi Nykänen, kitaristi Miikka Uuden J. Tiedoksi, että Väinö ei vihaa Missä se Väinö on. Aloin miettiä, että eihän minulla ole Eddien nimmaria tai edes yhtään valokuvaa hänestä, Jukka harmittelee. Yönä niin kuin tää on levyllä alle neljäminuuttinen blues, mutta studiossa se oli paljon enemmän. – Mulla on ollut se kummallinen blues-iskelmä-aihio olemassa varmaan jo 10 vuotta. Livenä sisään, pari ottoa ja homma oli sillä selvä. "SILLOIN KUN MÄ OLIN IHAN PIENI, OLI JUKAN TYÖPAIKKA JUURIKIN ELECTRIC SAUNA, JOTEN OLIHAN SE AIKA HIENO MEININKI TEHDÄ TÄTÄ NYT YHDESSÄ." K u v a: Te ro A h o n en. Vaikka valokuvaa ei ole, voi siitä tehdä laulun, ja niin syntyi mehevällä groovella etenevä Eddie Boyd -polaroid, jossa bluesin varhaisvaiheet kohtaavat 1980ja 2020-lukujen Helsingin. Juuri Electric Sauna -kokoonpano oli aktiivinen tulevan tuottaja-muusikon ollessa pieni. Karjalais -levyn soittajisto oli Väinölle tuttua jo lapsuudesta. Jukka sai puhelun mieheltä, joka oli löytänyt vintiltä Eddie Boydin esitteen, jossa oli Boydin kuva ja perustietoja
Oli kokoelma ideoita, joita alettiin miettiä. – Se täytyy vielä sanoa, että ilman koronaa tämä levy ei olisi tämmöinen, eikä meillä välttämättä edes olisi nyt levyä. – Muutamissa kohdissa voisi Tuomon kohdalla hyvin puhua lisätuotannosta. KVG: SOULAVARIS ”AJATTELIN, ETTÄ TÄSTÄ OLISI KIVA TEHDÄ SEMMOINEN MUSIIKILLINEN MATKA.” Tuomo Prättälä, J. – Koko levyn teema on älyttömän omaelämäkerrallinen. Se on saanut alkunsa Jukan mukana vuosia kulkeneesta riffistä ja demosta, ja lopulliseen muotoonsa sen taikoivat Jukan ja Väinön lisäksi Mamba Assefa sekä Tuomo Prättälä. – Se biisi syntyi jo ennen Lännen-Jukkaa, kun opettelin banjon soittoa. Sitä suunnitelmaa sitten toteutetaan studiossa ja keikoilla. – Siinä tilanteessa mulle tuli fiilis, että okei, ei jäädä tuleen makaamaan. Kaikki nämä biisit on mun muistoja, Jukka myöntää. Ja useimmiten lähden, Jukka sanoo. – Siinä oli saman tyyppinen perusajatus, eli mun demojen pohjalta rakennettuja biisejä. Välillä muistoissa mennään sukupolvienkin taakse, kuten horrossaarnajana toimineesta äidinäidinäidistä kertovassa Unien näkijässä, mutta sekin nivoutuu Jukkaan itseensä: ”Mä kurkottelen menneeseen/Sä katsot kauas huomiseen.” – Mulle tuli semmoinen idea, että mä katson sinne menneisyyteen päin, hän katsoo tulevaisuuteen ja puolivälissä me tavataan, Jukka avaa. Studion nappuloita Väinö sai väännellä sielunsa kyllyydestä juuri levyn nimibiisin kohdalla. Ainahan kappaleet ovat jollain tavalla aikaan sidonnaisia, vaikka ei mulla koskaan ole varsinaisia teemalevyjä, Jukka sanoo. Raita-countti on siinä biisissä aika valtava. Soulavaris-kappale on neljään erityyliseen osaan jakautuva instrumentaali. – Jukka on tehnyt paljon levyjä siten, että on se tietty bändi, joka soundaa hyvältä, mutta nyt oli kiva kokeilla tämmöistä toisenlaistakin asetelmaa. – Hauskintahan siinä on, että koko sanaa ei ole olemassa, Jukka nauraa. Etenkin tällä levyllä, ja sen nimikappaleessa jos jossain. Karjalaisen musiikki useimmiten pohjaa bändisoundiin, on studiokin tärkeä työkalu. Soulavaris-levyn kappaleita kuitenkin yhdistää vahva teema, joka on tullut selväksi jo esiin nostetuista kappaleista: levy täyttyy Jukan elämästä nousevista henkilökohtaisista muistoista ja kokemuksista. Vihdoin näköpiirissä on myös keikkoja, suurimpana syntymäpäiväja levynjulkaisukeikka Helsingin jäähallissa 1.4. Mä osaan tehdä lauluja semmoista asioista, joihin liittyy minulle tärkeä muisto. Onko tämä suunta, johon laulut vievät minua semmoinen, mihin haluan lähteä mukaan. – Niiden miljardien tietojen joukossa, mitä internetissä on, ei ole semmoista sanaa kuin ”soulavaris”. TURHA GOOGLETTAA, ”soulavaris”-hakusanalla ei nimittäin löydy muita osumia kuin J. Aikajana oli selkeä: ensimmäisenä koronavuonna Jukka teki laulut, toisena koronavuonna ne tallennettiin ja nyt kolmantena levy julkaistaan. Jukka kuvailee Prättälän kanssa työskentelyä elämykselliseksi ja hänen rooliaan parilla biisillä suureksi. Vaikka J. Se alkaa Afrikasta, sitten tulee old time -osio viuluineen, sitten soulia ja lopuksi mennään jonnekin lähes edm-osastolle. Väinökään ei lähde nimeä avaamaan tai arvuuttelemaan, mutta innostuu kertomaan itse kappaleesta. – Jo silloin aikanaan ajattelin, että tästä olisi kiva tehdä semmoinen musiikillinen matka. Vuosien aikana kertyneistä ideoista ja demoista Jukka etenee yksinkertaisella metodilla: kappaleet, joihin syntyy sanat, määräävät suunnan. – Sitten kun on pari, kolme laulua tehtynä, on tehtävä päätös. – Me fiilistellään yhdessä paljon sitä meininkiä, että studio on työkalu, ja sinne studioon tuodaan eri soittajia, Väinö kertoo. Sanottiin hänelle, että tässä on nämä perusraidat ja tee se sun juttu tähän päälle, kertoo Väinö, joka itsekin värittää useita levyn kappaleita syntetisaattoreilla. Omaa selitystään itse keksimälleen sanalle Jukka ei suostu paljastamaan. Kyllä tämä tavallaan on Keltaisessa talossa revisited, Jukka sanoo. Olen soitellut sitä ihmisille eri paikoissa, ja aina se kiinnittää huomion, Jukka kertoo, nappaa kitaran käteensä ja alkaa soittaa kappaleen läpäisevää, mantramaista riffiä. K u v a: Te ro A h o n en. – Siinä nimessä ja kappaleen meiningissä kiteytyy semmoinen leikki, kokeilu ja vapaus, jota on mun ja Jukan yhteistouhuiluissa. – Meillä oli ollut tästä projektista puhetta, ja oltiin hahmoteltu suuntaviivoja, Väinö sanoo. 26 SOUNDI SOUNDI 27 Paatelainen sekä muutamaan otteeseen villejä synasoundeja raitojen päälle valava Tuomo Prättälä. Oli hauska kokeilla sitä, ja aika hieno siitä tulikin. – Sitten kun kaikki peruuntui, me oltiin täällä ja tutkittiin niitä sun demoja, joissa ei ollut silloin vielä sanojakaan. – Siinä on kuitenkin neljä osaa, joiden avulla yritetään kertoa länsimaisen musiikin historia viidessä minuutissa. Hän kuvailee, että lauluja ei voi suunnitella, vaan ne ovat itsessään suunnitelma. – Vaikka sanoinkin, että Soulavaris oli kuin jotain leikkiä, niin sen loppumiksaamisesta oli kyllä leikki kaukana, Väinö huokaa. Ja niinhän siinä kävi, ettei koko vuonna päästy keikalle, mutta kun vuosi oli ohi, minulla oli 10 kappaletta valmiina. Selkeimmin Soulavaris muistuttaa Jukan tuotannosta Keltaisessa talossa -albumia (1990). Menin Talolle (Karjalaisten vapaa-ajanasunto Keltainen talo Perniössä) ja päätin, että muutetaan tämä moodi nyt biisintekomoodiksi. Karjalaisen levyn ja biisin nimi. – Se sana herättää mielikuvia, mutta mä sanon vain, että tällä hetkellä se merkitsee ainoastaan tämän albumin ja tuon yhden laulun nimeä, eikä mitään muuta. – Kun levy tuli valmiiksi, mä mietin, että ketä kiinnostaa. Levy alkoi rakentua koronapandemian suljettua keikka paikat maaliskuussa 2020. Karjalainen ja Mamba Assefa Kvark-studiolla tuottaja Väinö Karjalaisen ohjauksessa. Mutta mistä muustakaan aiheesta mä voisin tehdä
Isä ja poika pitävät myös samanlaisesta musiikista. Karjalainen on ensisijassa kiinnostunut elämään nimenomaan nykyajassa. NIITÄ TULEE KOKO AJAN UUSIA.” Kun Väinö Karjalainen tuottaa isänsä Jukan levyä, ei siinä ole sukulaissuhteesta tai sukupolvien välisestä ikäerosta johtuvia ongelmia. Punainen keinutuoli niputtaa hauskalla tavalla sekä Jukan omaa elämää että hänen mielikuvituksensa luomaa menneisyyttä: laulussa hänen omistamansa keinutuoli seikkailee maailmalla Lännen-Jukan kanssa. Siksi häntä ei suuremmin kiinnosta puhua vaikkapa omaelämäkerran mahdollisuudesta tai vinyyliharrastajien keskuudessa kovasti kaivatuista Electric Sauna -albumien lp-julkaisuista. Oman pojan värvääminen ”EIHÄN MUSIIKKI LOPU. 28 SOUNDI SOUNDI 29 – Mietin, että mitähän horrossaarnaaja ajattelisi tämmöisestä rokkihommasta, Jukka nauraa ja visioi keikkatilannetta. SYNASOUNDI VUOSIEN TAKAA Kaiken historiapuheen keskellä on oleellista huomauttaa, että J. Päivitetyn soittajaporukan lisäksi tärkein uudistuminen koskee tietenkin tuottajaa. Uuden luomiseen kuuluu myös uusiutuminen, ja sitä Soulavaris tarjoaa etenkin metodiensa puolesta. Entä semmoinen kuin Laura Häkkisen silmät: me oltiin siellä keikalla, mutta tapahtuiko se oikeasti. Uutta luovana, ei vain menneisyyteen tarrautuvana artistina. – Valot palaa isossa temppelissä ja poika siellä saarnaa tuhansien ihmisten edessä. – Yksi laulu kertoo Eddie Boydista, joka oli oikea fyysinen ihminen ja toinen biisi kertoo tavallaan ihan samanlaisesta tyypistä, paitsi että semmoista Lännen-Jukkaa ei ole olemassa, Jukka vertaa. Jukka kiteyttää, että lauluntekijälle unet, mielikuvitus ja tosiasiat ovat kaikki samanlaista materiaalia. – Mä olen aina tykännyt siitä tunteesta, että onko tämä totta. K u v a: Te ro A h o n en K u v a: Te ro A h o n en. Se heijastuu myös levyn sisältöön värikkyytenä ja seikkailullisuutena, vaikka toki albumin jokaisesta hetkestä tunnistaa vaivatta sen tekijän. EI MELODIAT, EIVÄTKÄ SANAT. Hyöty yhteistyössä tulee erilaisista työskentelymetodeista. Sanotaan vaikka joku Marjaniemessä-biisi, niin siinä mä yritän kertoa sen minkä muistan, ja se on aika lähellä totuuttakin kaiken lisäksi. Sen tyylisiä ne hänen näyt nimittäin olivat, sen mitä olen kuullut. ”Never say never”, hän kuittaa mutta painottaa, että on mukavampi keskittyä tekemään uusia kuin vanhoja levyjä ja on mukavampi soittaa musiikkia kuin kirjoittaa muistelmia
Kyllähän mä omalla tavallani olen rauhallinen ja järjestelmällinen kun pystyn tekemään vuoden kappaleita. Karjalaisten keskinäinen työskentelytapa on siis hyvin kaukana modernista tuottajavetoisesta popista, jossa tuottaja käytännössä toteuttaa biisin kokonaan. Karjalaisen laulujen estetiikka ollut alusta asti hyvin samankaltaista. Vaikka onhan tälläkin levyllä paljon ohjelmoitua kamaa, jotka ovat itse asiassa useimmat Jukan demoista nostettuja luuppeja tai muita. Vaikka vuosikymmeniin mahtuu monenlaisia yhtyeitä ja levyjä, on J. Sitten vielä miksaan sen. Joten onhan siinä aika iso kaari, joka on ihan muissa kuin Jukan käsissä. Mutta se on toisen tyyppistä. – Haluaisin toivoa, että mun tietty rauhallisuus ja järjestelmällisyys mahdollistavat sen, että jos jokin ei toimi, niin sitten sitten sitä voidaan miettiä, Väinö pohtii. – Tuottajan homma on saada mun biiseistä mahdollisimman hyviä, Jukka sanoo – Mulla on omanlainen sähläävä työskentelytapa, joten kaipaan siihen tyypin, joka ottaa homman haltuun ja vie sen loppuun. – Mutta ne eivät ole yhtä korostuneita. Hetken mietittyään Jukka myöntää, että hänellä on tapana ilmaista suoraan, jos jokin ei toimi. – Onhan sellainen tunne aina voimakkaampi kuin joku ”paljon onnea”, tosin sekin voidaan verhota kurjuuteen kuten Stindebindessä. – Jos jokin on päin hemmettiä, niin mä aika helposti kiihkoudun semmoiseen aika kipakkaan sanomiseen. – Pidemmän aikaa ollaan puhuttu, että tehdään joku tällainen juttu sitten kun minulla on enemmän kokemusta ja projekti on oikea. – Mutta kuitenkin kun miettii, että mä kuulen demon jo varhaisessa vaiheessa ja jo silloin tulee fiiliksiä siitä, miten se pitäisi äänittää. Ethän sinä voi varmaksi tietää, että menen nyt tuonne kuukaudeksi ja tulen sieltä kolmen biisin kanssa. Ovatko rauhallisuus ja järjestelmällisyys sitten piirteitä, joita Jukalta puuttuu. Yksi pieni anekdootti alleviivaa Karjalaisten esteettistä yhteyttä ja omalta osaltaan vetää linjoja historian pisteestä toiseen. Kerran Väinökin sanoi minulle, että hold it, ei me olla pilaamassa sun levyä. Ei melodiat, eivätkä sanat. – Artisti on tietenkin aina se pomo, Väinö lisää. Jukka on taitava poimimaan laulunaiheita näennäisesti vähäisistäkin paikoista. – Jotta mä voin lähteä siihen mukaan, niin mun täytyy tykätä siitä musiikista, mutta mä kuitenkin palvelen musiikkia ja näitä biisejä. 27-vuotiaan ja 64-vuotiaan välillä luulisi olevan hyvin erilaisia esteettisiä näkemyksiä. Etenkin kauneus on ollut aina leimaava osa hänen musiikkiaan. – Mun homma ei toimi olleenkaan niin, Väinö sanoo. Sitten se äänitetään ja kutsutaan soittajat paikalle, minkä jälkeen mä saatan vielä itsekseni näprätä sinne jonkun autoharpun. – Unien näkijän on lopussa Yamahan DX7:lla tehty juttu, Väinö kertoo. – Ja kyllä mä aika vanhanaikainen olen sitä kautta, että metodi millä mä teen musaa on sellainen, että on kappale, joka sitten äänitetään pääosin ”oikeilla soittimilla”. – Siinä ei ole ollut koskaan mitään ongelmaa, Jukka sanoo. Julkaistuja lauluja on siis satoja, ja niitä tuntuu syntyvän aina vain lisää. Levyn päätöskappaleessa Tuulella ratsastajat puolestaan vain katsellaan lintuja ja eläydytään heidän lentoonsa. – Silloin pääsivät kaikki amatööritkin levyttämään. Kyllä mä tiedän, että pystyn niitä tekemään. Onhan uudella levylläkin kappaleet kiikkutuolista sekä polaroid-kuvasta, jota ei ole olemassa. – Eihän musiikki lopu. Soitin sen sinne ja mietin, että miten tämä on niin tutun kuuloinen. KAUNEUS EDELLÄ Ensimmäisistä J. – Se on mun mielestä jopa vähiten erikoista tässä, koska ainahan me on tykätty samanlaisesta musasta, Väinö vahvistaa. Ja sen ansiosta varmaan minäkin sain mahdollisuuden levyttää. Mustat Lasit -yhtye syntyi aivan 1980-luvun alussa punkin kääntyessä uuteen aaltoon. Vaikka tietenkin tässä on oppinut tekemään ja makukin kehittyy, mutta periaatteessa kyllä ihan yksi yhteen. No, sehän on sama soundi kuin Villejä lupiineja -biisissä! Eli me ollaan 30 vuoden välein plärätty samoja soundeja läpi ja päädytty siihen, että just tuo on hyvä. – Se on kyllä pysynyt hyvin samana, joo, Jukka vahvistaa. Kuka tahansa resupekka, jolla oli kitara ja oli tehnyt muutaman biisin haettiin studioon. Se saattaa viedä kauan aikaa, ja joskus voi olla aikoja ettei synny mitään, mutta kyllä niitä tulee, Jukka vakuuttaa. Karjalaisen kauneimpiinkin lauluihin yhdistyy usein tumma sävy. – Olin tavallaan aika valmis heti kättelyssä. – Enhän mä edes tiedä, mitä kaikkea siellä on tehty, mutta niin kauan kuin se kuulostaa minusta siltä, että hemmetti tämä menee hyvään suuntaan, niin se on mahtavaa, Jukka toteaa. Sukulaissuhdettakin enemmän yhteistyössä herättää kysymyksiä sukupolvien ero. – En minä niiden syntymistä hämmästele, mutta ei se ole itsestäänselvyyskään. Toisaalta J. – Olen joka kerta iloinen, kun pystyn tekemään laulun, hän sanoo. – Aina me ollaan yhdessä soiteltu ja tehty jotain hölmöjä demoja ja sellaisia, Väinö kertoo. Jukka ei pitänyt punkista silloin (toisin kuin nykyään) ja haki innottajansa etenkin countryn maailmasta. – Mä pläräsin niitä soundeja läpi ja löysin yhden, joka oli hyvä. – Mä ajattelin, etten halua soittaa mitään punkia, mä haluan soittaa jotain kaunista. – Aina on kaksi vaihtoehtoa: joko biisi syntyy tai sitten ei synny. Kolme cowboyta olikin vähän antiteesi kaikelle sille. Niitä tulee koko ajan uusia.. Luovuuden ehtymistä Jukka ei ole pelännyt missään vaiheessa. Sekin helpottaa yhteistyötä, että Jukan ja Väinön näkemykset tuottajan roolista tuntuvat olevan hyvin samankaltaiset. – No ei ne varmaan ihan puutu, Jukka nauraa. Karjalaisen julkaisuista on kulunut yli 40 vuotta, ja näinä vuosina studioalbumeita on kertynyt 23 kappaletta. 28 SOUNDI SOUNDI 29 albumin tekijäjoukkoihin ei ole ihan tavallisin kuvio, mutta Karjalaisten tapauksessa yhteistyöhön ollaan ajauduttu luonnollisesti. Villejä lupiineja -kappaleen autereisen pinnan alle kätkeytyy kuolema, eikä Hän-hitin hän ole elävien kirjoissa. On tärkeää, ettei lähdetä tekemään liian varmana jotain näin epämääräistä kuin biisi
Tämä ohjenuora mielessä Von Hertzenin veljeskolmikko työsti uutta albumiaan. Teksti: Aki Nuopponen Kun musiikin luominen alkaa tuntua raskaalta, on tärkeää että sen sisältö on itselle varmasti merkityksellistä ja koskettavaa. 30 SOUNDI
– Day Of Reckoning -kappale lähestyy aihetta katastrofien kautta. K aikesta voi aistia, että viime aikoina on tapahtunut jotain ainutlaatuista. All Of A Sudden, You’re Gone on kappale, jonka moni on mieltänyt ihan puhtaasti ihmissuhdelauluksi, kun taas itselleni se merkitsee vielä isommassa mitassa jostain tärkeästä luopumista. – Ennen koronan alkua me kolme ajauduttiin aika eri paikkoihin maailmalla. Albumia koskettavasta luontoteemasta puhuessaan Mikko toteaa, että kaiken maailmalla viime vuosina tapahtuneen jälkeen veljeksiä ei kiinnostanut yhtään kirjoittaa sellaisista asioista, jotka eivät ole heille oikeasti tärkeitä. Levyn biisit lähtivät syntymään, kun olin itse vielä Intiassa, Kie oli kitaran kera luodoilla kanoottimatkoilla ja Jonne vietti paljon aikaa mökillämme, Mikko muistelee kahden vuoden takaisia tapahtumasarjoja istuessaan Viikin Viihdekeskuksessa sijaitsevan studion tuoliin. Näissä hetkissä syntyi esimerkiksi All Of A Sudden, You’re Gone. Nyt kansan kuultavaksi on saatettu poikkeusaikoina syntynyt poikkeuksellinen albumi, jolla Von Hertzen Brothers soi sanan monessakin merkityksessä luonnollisemmin kuin ikinä. – Maailmassa on valloillaan harmonian ja tasapainon katoaminen, joka koskettaa meidän kaikkien elämää monella tavalla. Mikko, Kie ja Jonne Von Hertzen valmistautuvat kertomaan keskellä harmainta helmikuuta vehreästä Red Alert In The Blue Forest -albumistaan. Luonnollisen kuuloiset veljekset Von Hertzen Brothers on sanomaltaan keskittyneempi kuin ikinä ja luovuudessaan vapaampi kuin koskaan. – Huomasin ajattelevani aluksi, että nyt teen sellaista musiikkia, mitä bändi ei varmasti tule käyttämään. – Luontoteema oli tavallaan koko ajan läsnä, kun kirjoitettiin levyn tekstejä ja moniin kappaleisiin syntyi tuon pohjavireen myötä monia merkityksiä. Niinhän siinä pitikin käydä, että juuri nämä biisit olivat niitä, joista kaikki muutkin innostuivat eniten, ja mainitusta tuli jopa levyn ensimmäinen single. Se maalailee globaalia dystopiaa, joka on ympärillämme juuri nyt, kun maapallon yhdellä puolella tulvat piinaavat maata ja samalla Australiassa maa palaa. Kie täsmentää, ettei koko albumia määrittävä tekijä ole metsäteema, vaan ennen kaikkea Mikon mainitsema halu kirjoittaa niistä tekijöilleen kaikkein merkittävimmistä, jopa kivuliaimmista asioista. – Samalla valloillaan on disruptiota, jossa monen ihmisen huomaa taistelevan päänsä sisällä sen kanssa, miten tähän kaikkeen tulisi suhtautua ja mitä näille asioille voisi tehdä. – Me ollaan tehty näitä hommia kauan, ja välillä se luova työ on niin raskasta, että lopputuloksen haluaa olevan itselleen koskettavaa. Se on yksi sellaisista teoksista, joka olisi muodoltaan hyvin erilainen, jos maailmaa vavisuttanut pandemia ei olisi toiminut tienhaarana ihmiselämissä. – Sen sijaan koko Blue Forest -metsäteema on kypsynyt hiljalleen vuosien, jopa vuosikymmenien aikana. Siinä putoavat monet kevyemmällä motiivilla tehdyt jutut pois. Se on ollut iso asia aina luonnossa viihtyneelle veljeskolmikolle. – Heti kun kuulin Kien biisejä ensimmäistä kertaa, aistin että ne on kirjoitettu keskellä luontoa, koska niissä oli ihan erilaista energiaa kuin vaikka hektisessä rockissa, jota olemme toisinaan kirjoittaneet. – Anil on kappale, jonka säveltäminen oli yksi juttu ja sen tuottaminen oli toiSOUNDI 31 K u v a: R am i M u rs u la. – Se vaihe kesti paljon pidempään kuin tavallisesti, koska sulkujen takia Mikko vietti Intiassa aikaa suunnitellun kuuden viikon sijaan yli neljä kuukautta, Mikkoa vastapäätä istuva Kie lisää ja sanoo sitten Jonnen suuntaan vinkaten, ettei kolmikko ole tainnut koskaan aiemmin työstää musiikkiaan näin pitkään omillaan ja näin kaukana toisistaan. Pandemia ja kaikki vastakkainasettelut olivat kuin viimeinen pisara sille, että tämän oli tapahduttava nyt. Se on eräänlaista jatkumoa sille ajatukselle, että meillä on aina levyllä se yksi keventävä biisi siellä joukossa. – Ainoa biisi, jossa on mukana vähän kevytmielisempää hauskuutta, on Pirates Of The Raseborgian. Red Alert In The Blue Forest -albumillaan yhtye asettaa ihmiskunnan ja ympäristön ristiriidat todellisiin mittasuhteisiin. Motiivina merkityksellisyys Blue Forest -kappale kuvastaa sitä, miten veljesten lapsuuden rakas leikkija samoilupaikka, kokonainen metsä, hakattiin tasaiseksi. Koemme sen maailmanlaajuisesti esimerkiksi ilmastonmuutoksena ja jyrkkänä polarisaationa. – Siemen tälle kaikelle oli istutettu jopa vielä aiemmin, koska War Is Over -albumin (2017) ja sitä seuranneen kiertueen jälkeen me ei puhuttu yhtään siitä, millaista musiikkia lähtisimme seuraavaksi tekemään, Kie lisää. Ikkunasta ulos vilkaiseva Mikko arvelee että näin kaukaisissa ympäristöissä musiikkiin välittyvä impulssi on aika erilainen kuin siinä tapauksessa, jos tekisi musiikkia vaikkapa sitten talvisessa kaupungissa
32 SOUNDI 32 SOUNDI nen, mutta kolmas taso kappaleessa on teksti, jossa halusin tuoda pöydälle kou lukiusaamista. – Mitä pidempään me ollaan Von Hert zen Brothersia tehty, sitä enemmän me halutaan, että tämä on sellainen vapaa kenttä temmeltää. Toisinaan tuntui jopa siltä, että kol mikko yritti yhtä aikaa tavoitella kahta kuuta taivaalta, tähtäämällä yhtä aikaa sekä kokeilevaan taiteelliseen vapauteen että vielä tuolloista laajamittaisempaan läpimurtoon. En miettinyt lainkaan, millä tavalla biisi toimii livenä tai mitä vaikkapa Jonne tai Sami tulevat soittamaan biiseihin, ja unohdin hetkeksi täysin sen totutun viiden hengen bändille sovittamisen, Kie kuvailee. Sii tä, kuinka Jokelan koulusurman jälkeen eräässä koulussa oli nuori, jota oli jo en nen tapahtumaa useamman vuoden kiu sattu. – Nyt tekeminen erosi aiemmasta siinä mielessä, että kullakin meistä saattoi olla jokin visio, jota ei toteutettukaan koko naan itsekseen tai edes bändin kanssa, vaan pyysimme lahjakkaita frendejä mu kaan. Kun häntä ei sitten syntymäpäi vänään ollut ensin kuulunut kouluun ja joku oli hänet koulun lähistöllä nähnyt, porukka oli flipannut, että nyt se tulee sieltä tappamaan meidät kaikki ja soitta neet poliisit. Viime vuosikymmenen ensim mäisellä puolikkaalla Von Hertzen Brot hersin albumeilla kuultiin limittäin sekä todella kunnianhimoisia sävelmiä että hiottuja rockhittiehdokkaita. – Keskityn usein ihan tiettyyn melo dia tai rytmipätkään, joko koneella tai koskettimilla, ja lähden sitten kasvatte lemaan kokonaisuutta pienistä ideoista. Nyt tä mä meni ihan loppumetreille, ja joissakin kappaleissa tätä ei tapahtunut ollenkaan. – Tietenkin meillä kaikilla on poikke uksia, mutta luulenpa että kuulijatkin osaavat vainuta sen, kenen biisi mikä kin on. Niissä rakennetaan jännitteitä ja kuljetetaan energiaa ihan eri tapaan, ja nyt uudellakin levyllä mo net pisimmät biisit ovat Jonnen kynästä. Kolme visiota, yhteinen päämäärä Yksi Von Hertzen Brothersin suurimmis ta musiikillisista voimavaroista on aina ollut se, miten erilaisia säveltäjiä Jonne, Mikko ja Kie ovat, ja kuinka sieltä kaik kien ilmaisun keskeltä löytyy myös erit täin tunnistettava yhteinen muotokieli. – Luin paljon koulukiusaamisesta. – Vuosikymmenen taitteessa kuvioihin tuli isoa managementia ja Spinefarmin kautta maailmanlaajuista Universaldiiliä, mikä ei niinkään muuttanut sitä taiteel lista tekemistämme, mutta vaikutti teh tyihin valintoihin ja painotuksiin.. – 2020 tapahtui Koskelan teinisurma ihan tässä lähistöllä, ja monien tuttujen lapsia oli samassa koulussa kuin nämä nuoret. Ja sen sijaan että näis tä teoista opittaisiin jotain, viha synnyt tää lisää vihaa ja sama tapaus pistetään poikimaan lisää pahaa. – Tuloksena oli kahden vuoden järkyt tävä pyöritys, kaverille todella synkät merkinnät papereihin, mielenterveys tutkimukset, tutkimukset syytteen nos tamisesta, koulusta pakkopoisjäänti ja laumahylkääminen. – Itsehän teen melodioiltaan paljon ti heämpiä biisejä, joissa kitara on usein se kertova instrumentti. – Luulenpa, että meillä oli sellainen pieni välivaihe Stars Aligned (2011), Nine Lives (2013) ja New Day Rising (2015) le vyillä, joissa meidän musan painotukset olivat hieman erilaisia kuin sitä ennen tai sen jälkeen, Mikko myöntää. – Mikolla on biiseissään ja melodiois saan sitä ihan omanlaistaan poptarttu vuutta, ja itsekin teen paljon biisejä tiiviin melodiapainotteisesti, kun taas Jonnella melodisuus ilmenee paljon pidemmissä kaarissa. Jonnen estetiikan taju on aika erilainen ja biisin syke ete nee elokuvallisesti pitkäjänteisemmin. – Nämä ovat sellaisia aiheita, joiden sanomalla on niin paljon merkitystä, et tä ne ajavat sorvaamaan biisejä sen parin vuoden ajan jopa läpi epäuskoisten het kien, kun saattaa hetkittäin tuntua, ettei millään ole mitään merkitystä. Ja pahimmas sa tapauksessa nämä johtaa nuoren hir vittäviin tekoihin. – Samaan tapaan työstin itse Disappear There kappaletta puhaltajien, huilistien ja kirkkourkujäbän kanssa omalla työ pöydälläni ja mietin, että jos tulee tar peen saada tietynlainen kitarajuttu mu kaan, otan tottakai Kien messiin, mutta koko levyä kuvastaa se, ettemme anta neet edes itsemme rajoittaa itseämme mitenkään, Mikko summaa. Esteetöntä versoilua Albumin syntyä, siihen liittyvää Luon nonperintösäätiön kanssa toteutettua Iki metsäalueprojektia ja veljeskolmikosta välittyvää fiilistä yhdistävät rauhallisen tuntuinen, kahleeton määrätietoisuus. – Kelatkaa mikä sykli! Elinikäiset psyykkiset ongelmat viimeistään tuollai sen jälkeen on aika selvät. Omista biiseistäni taas voi huomata hy vin sen duurimollipopin Abbaestetii kan, jossa yksi terävä koukku isketään hyvin suoraa päin kokijaa. – Samalla Jonnen biisit, kuten Elbow, ovat siinä mielessä rytmivetoisia, että se drum’n’bassosasto on niissä isossa roo lissa ja melodisuus kietoutuu siihen mu kaan paljon harmonisemmin tasapainot tamaan kaikkea, Mikko jatkaa. – Kien biisejä kuullessani puolestaan huomaan paljon enemmän pentatoni suutta. – En ole koskaan kokenut, että olisi olemassa epäVHB musiikkia, koska meille oleellista on se, koemmeko biisin olevan hyvä, Jonne sanoo ja lisää, että tämä voi tarkoittaa yhtälailla kaikuja vaikka Kraftwerkista tai Iron Maidenista. Oma tekeminen tapah tuu menemällä tietokoneen ääreen ja katson, mitä syntyy, Jonne sanoo. Yksinäinen, erilainen lapsi. Tämä on ollut meille aina se kaikkein luonnollisin oma, tunnistettava soundi. Anilin lähtölaukaus ei ollut Kos kelan surma, olen halunnut kirjoittaa kiusaamisesta jo pitkään, mutta tapaus viimeisteli sen, että nyt nämä ajatukset on laitettava tekstiksi. Kuten vaikkapa Samuli Kosminen, joka tuli träkkäämään Kien Anilbiisiä, ja se kappale eteni pitkään minusta ja Jon nesta riippumatta. – Anil ja Söderskär, joita tein Kosmisen kanssa, rakentuivat pikkuhiljaa ihan eri tavalla kuin olen tavallisesti biisejä teh nyt. Asiat eivät ole aina olleet täysin saman sävyisiä. Sen takia biisini eivät ole oikeastaan kos kaan kitaralähtöisiä. Toisin sanoen me kolme ollaan sörkitty toistemme biisejä. Joke lan tapauksen jälkeen tätä kundia oli alettu leimata, kuinka hän on juuri sen oloinen kaveri, että siitä tulee se tuon koulun koulusurmaaja. – Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että erittäin monenlaiset ideat alkavat kuulostaa Von Hertzen Brothersilta, kun me kolme ja meidän kanssa musisoivat ihmiset kuten Sami Kuoppamäki (rum mut) ja Robert Engstrand (koskettimet) soittavat niitä yhdessä. – Kaveri oli lopulta kiusaamisesta pro vosoituneena läpällä tokaissut, että joo, tottakai tapan teidät kaikki vielä joku päivä. Kie arvelee, että heillä on paljon yh teistä maaperää, mutta kaikkien välillä on myös tietty estetiikkaero. Nyt jokaisella meillä oli vielä entistäkin suurempi vapaus tuo da luovia ideoita pöytään ja katsoimme, resonoivatko ne muiden veljesten kans sa ja saavatko he kiinni biisin ajatukses ta, Mikko kertoo. Samalla Kie on myös monipuolisin meistä kirjoittajana, kos ka siltä saattaa tulla ihan yhtälailla folkia tai tarttuvaa rockriffiä, mutta Kie diggaa myös häröillä kaikkein eniten. Se ei ole sellaista blues tai pop kaavaan kirjoittamista, mutta kerron nallisesti tiivistä. Erot voimistuvat monin tavoin Red Alert In The Blue Forest albumilla, jolla proge on suurieleisempää, folk soi pal jaammin, pop on vielä tarttuvampaa ja soundit yltävät juurevuudesta moniker roksiseen elektronisuuteen. Hän pohtii, ettei ole yhtä rutinoitunut biisintekijä kuin veljensä ja naurahtaa, että onhan niitä biisejä oikeastaan tullut tehtyä jo vuosikymmenen. – Aina aiemmin me ollaan tehty tietys sä vaiheessa eräänlainen demokierros, jossa kaikki soitattavat biisinsa toisilleen ja sieltä ovat valikoituneet ne biisit, joita viedään levylle. – En tee biisejä oikeastaan koskaan ki tara kädessä, enkä edes bassolla, vaikka basisti olenkin
Oli mielenkiintoista haastaa itseään tekemään levyille niitä tiukkoja myyntikärkiä. – Moni on miettinyt, oliko meille jonkinlainen vankila rajata tiettyjä äärilaitoja musastamme, mutta se oli tavallaan myös vapauttavaa, kun sulla oli käytössäsi ne tietyt kynät ja ei tarvinnut arpoa lainkaan, haetaanko tähän vielä vesivärejäkin mukaan. Kirja on jatkoa Timo Kalevi Forssin menestysteokselle Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo. – Esimerkiksi New Day Risingille meillä oli olemassa 30 kappaletta, joiden joukossa oli juuri ne samat biisit, jotka kuullaan levylläkin. – Ei se missään tapauksessa ollut sellaista, että yritettiin väkisin tunkea käärmettä pyssyyn, Mikko naurahtaa kompatessaan veljeään sen suhteen, ettei bändi tehnyt mainituilla levyillä mitään sellaista, mitä se ei oikeasti edusta. SUOMEN MYSTISIMMÄN ROCKBÄNDIN MENESTYSTARINA. Noista biiseistä Garth Richardson valikoi biisit, joita sitten työstimme eteenpäin ja koska koimme tietynlaista hengenheimolaisuutta hänen tuottamaansa Biffy Clyroon, painotus valinnoissa taipui iskevään matskuun. Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n . – Kyse oli tiettyyn muottiin menemisen sijaan ennemmin siitä, mitä tapahtui siinä vaiheessa, kun kävimme demoja läpi ja päätimme tuottajan kanssa rajata niitä häröimpiä ja monipuolisimpia juttuja pois, Kie pyörittelee ja sanoo, että myöhemmin osa niistä ideista päätyi War Is Over -albumille. Trio korostaa, että bändi ei ole koskaan julkaissut mitään mitä se ei oikeasti edustaisi. – Kieltämättä tämä vapaus on silti nyt ihan erilaista, kun kaikki langat ovat meidän omissa käsissämme ja musiikki virtaa vapaasti. – Meidän yhteistyökumppanit maailmalla olivat esimerkiksi brittejä ajatellen aika tavalla sitä classic rock -osastoa, joten siinä sapluunassa meidänkin musasta eroteltiin hieman paremmin niihin kohderyhmiin uppoavaa materiaalia. Ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . Bändi oli pitkälti lauluntekijä Gösta Sundqvistin (1957–2003) luomus, mutta nyt pääsevät ääneen hänen luottomuusikkonsa Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund. Red Alert In The Blue Forest -levy ottaa pesäeroa joihinkin Von Hertzen Brothersin aiempiin albumeihin. Red Alert In The Blue Forest on meidän oma julkaisu ja tällä albumilla ollaan saatu huomata se, että musiikkimme merkitsee meille itsellemme kaikkein eniten silloin, kun annamme sen versoilla ilman rajoja. He kertovat yhtyeen albumien synnystä sekä siitä, millaista oli työskennellä erikoisiakin ideoita pursuavan biisinikkarin kanssa. K u v a: R am i M u rs u la Leevi and the Leavings Hittitehtaan tarina TIMO KALEVI FORSS Leevi and the Leavings ei tehnyt koskaan yhtään keikkaa mutta nousi silti toistuvasti listojen kärkeen ja jätti järkälemäisen jäljen suomalaiseen populaarimusiikkiin
Voi sanoa aikojen hyvällä tavalla muuttuneen, kun suomalainen naisartisti voi tänä päivänä korostaa sitä, että ei ole enää aivan nuori. Etukäteen minun ja Pekan ajatus oli, että pidetään se yksinkertaisena. Tuli oikein härnäävä olo, että tasan tarkkaan teen näin, vaikka se olisi jonkun mielestä ikävystyttävää. Sitten mulla on ydinryhmä, jonka kanssa ne on sovitettu. Perijät kuulostaa pakottomalta. Arki on ollut aika hektistä. Sanoin, että laita sinne kuvan kollaasiin mahdollisimman paljon kaikkea lapsiperhekamaa. Kun katson taaksepäin, niin ihmettelen, missä välissä mä olen tehnyt ne biisit, Kanerva hämmästelee. Se on aina ollut mun luonteessa, artisti avaa ajattelumaailmaansa. Toinen epätyypillinen kulma Kanervan musiikissa on siitä huokuva ylpeä elämänkokemus. Pitää päästä sellaiseen tilaan, että keskustelee alitajuntansa kanssa. Thomas Rönnholm soittaa rumpuja ja Hannu Pikkarainen bassoa ja kitaraa. Ylipäätään Kanervan mukaan hyvässä laululyriikassa pitää olla samaistumispintaa. Peli on menetetty, jos asiaa joutuu ylipäätään edes miettimään. – En edes tykkää niin paljon sellaisista teksteistä, jotka jää liian auki ja joista joudun miettimään, että mistä tää kertoo. Odotan kiinnostuksella, millaisia tarinoita he rupeavat kertomaan. Jos suomilyriikassa mainitaan imurointi tai lastenvaatteiden ja lelujen noukkiminen, niin onhan se ollut tietoinen päätös. Levyn detaljit ovat hienovaraisia ja levyn pehmeä ja inhimillinen tuotanto on sekin voimavara. Sanoin levyn kannet tehneelle ja sen valokuvat ottaneelle Nora Niemispellolle, että mun pitää olla kannen kuvassa keittiössä. Pekka (tuottaja Pekka Nisu) soitti päälleäänitysvaiheessa jotain juttuja. Hän halusi uuden levyn ilmestyvän 40-vuotispäiviensä aikaan, mikä kuulostaa kannanotolta itsessään. Ei liikaa kamaa. Ei verhota mitään mystiikkaan. Hetken aikaa biisintekijäminä hänessä joutui ihmettelemään, mistä lauluja nyt syntyisi, vaikka vastaus oli koko ajan hänen ulottuvillaan. Kyllä mua ärsyttää kaikki nuo ikäjutut. Perijät-biisiin kirjoitin, että ”ja mun omat ajatukset/en muista minne ne laitoin”. Niin, ihan kuin laulaja tarinoisi omasta elämästään. Että pitäiskö tässä nelikymppisenä siirtyä eläkkeelle. 34 SOUNDI K u v a: N o ra N ie m is p el to ”Jos suomi lyriikassa mainitaan imurointi tai lasten vaatteiden ja lelujen noukkiminen, niin onhan se ollut tietoinen päätös.”. Kanerva on näppärästi kääntänyt asetelman itselleen edulliseksi tuomalla sen esiin, mutta murroksen aika on koittamassa yleiselläkin tasolla. – Mä olen siinä mielessä vähän änkyrä, että jos koen, että muut menee tonne, niin mun pitää mennä tänne. – Olen tehnyt biisit kitaran kanssa. Kun maailma meni säppiin, niin aikaa itsetutkistelulle on varmaan ollut yllin kyllin. – Tää on just nyt sitä mitä mä elän. – Ei mulla ole ollut aikaa mun omille ajatuksille. Teksti: Antti Luukkanen K orona-ajan iskettyä päälle Kanerva Salomaa sai juuri toisen lapsensa. Fiilis ja lämpö tulee muutenkin esiin. Olen itsekin yllättynyt, kuinka hyvin se kantaa. Arvostan taidolla tehtyjä suomalaisia laulutekstejä, joissa se ajatus on kirkas. Sanoin edellisessä haastattelussa, että suomalaisessa musakentässä on monta suunnilleen mun ikäistä naista – Paula Vesala, Anna Puu, Jenni Vartiainen. Isoista asioista laulaminen on Kanervan mukaan sekin aivan ok, mutta siinä on omat sudenkuoppansa. Olen tosi ylpeä itsestäni, että olen tehnyt levyllisen musaa. Mitä se tarkoittaa, kun kukaan heistä ei ole jäämässä nyt eläkkeelle. Perijät-levy on syntynyt artistin oman elämäntilanteen inspiroimana. Ympäröivää maailmaa alkaa miettiä liikaa, kun yrittää olla ajankohtainen. Aina kun pääsi siihen rauhaan, niin piti lopettaa. Ei tarvitse aina ylituottaa. – Sitä ottaa hetken sieltä täältä. Ei tarvitse väkinäisesti pukea nuoren ja menevän artistin imagoa ylleen, vaan voi olla oma itsensä. – Minkä takia ollakseen kiinnostava pitää edes olla seksikäs tai mystinen. Vaikka höttöisiä kielikuvia ja elämää suurempia tunteita ei olekaan luvassa, on lopputulos kaikkea muuta kuin tylsä. Arjen sankari Jos ajattelee popmusiikin olevan suuria tunteita ja eskapismia, tarjoaa laulaja-lauluntekijä Kanervan kolmas albumi hieman pureskeltavaa. Ympäröivästä arjesta tietenkin
EPPU NORMAALI PE 1.7. KALEVAUVA.FI, LOIRIPLUKARI, TEATRO 13.5. LEAVINGS-ORKESTERI – JOSSAIN ON KAI VIELÄ JOULU, LOGOMO-SALI KE 8.6. PUNK IN DRUBLIC PE-SU 10.-12.6. HAPPORADIO, LOGOMO-SALI 24.9. EDU KETTUNEN, TEATRO 8.4. TUURE KILPELÄINEN & KAIHON KARAVAANI LA 23.7. CHISU, TEATRO 5.5. MAUSTETYTÖT, TEATRO 23.4. MARIA YLIPÄÄ: PIAZZOLLA! TANGO NUEVO, TEATRO 14.4. GASELLIT PE 26.8. KOLMAS NAINEN PE 15.7. MACY GRAY 8.7. ATOMIROTTA, TEATRO 21.4. KLAMYDIA, TEATRO 23.4. ARTTU WISKARI, LOGOMO-SALI 24.11. KESÄRAUHA 2022 PE-LA 12.-13.8. PATTI AUSTIN PLAYS ELLA FITZGERALD 17.5. ELLINOORA PE 2.9. THE SOUNDS, LOGOMO-SALI 13.5. IDA PAUL & KALLE LINDROTH PE 22.7. JETHRO TULL 15.5. IDA PAUL & KALLE LINDROTH, TEATRO 22.4. NELJÄ RUUSUA LA 16.7. KIM WILDE 28.9. SF-BLUES 20-VUOTISJUHLAKIERTUE 31.3. AIKANSA IDOLIT: DANNY, PIRKKO MANNOLA, LASSE LIEMOLA, KAI LIND 25.4. INSOMNIUM, FINNTROLL, LOGOMO-SALI 29.4. MAIJA VILKKUMAA KE 27.7. VESTA + PEHMOAINO, TEATRO 9.4. KNOTFEST LOGOMO, TURKU: KULTTUURITALO, HELSINKI: NAANTALIN KAIVOHUONE: KESÄN KRUUNAA SUURET ULKOILMATAPAHTUMAT TURUSSA: SUNBORN LIVEN KEIKAT 2022 25.3. Katso kaikki keikat: sunbornlive.fi Liput myynnissä: 26.3. RESSU REDFORD PE 23.6. BEHM, LOGOMO-SALI 6.4. POPEDA OFFICIAL PE 17.6. EDU KETTUNEN, JOHANNA & MIKKO IIVANAINEN, MIKA KUOKKANEN ROUND TWO, TEATRO 31.8. ARTTU WISKARI LA 9.4. VON HERTZEN BROTHERS, TEATRO 30.4. ARTTU WISKARI LA 28.5. LAURA VOUTILAINEN LA 24.6. SUVI TERÄSNISKA PE 27.5. SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT, LOGOMO-SALI 20.5. KAIJA KOO LA 30.4. PATE MUSTAJÄRVI, TEATRO 26.3. ERIKA VIKMAN. BEHM PE 3.6. NITS, TEATRO 21.9
Kauneus kietoutuu usein melankoliaan ja rakkaus näyttäytyy menetyksinä tai etäisinä haaveina. – Se oli typerästi sanottu, mutta silloin kaikki oli joten kin niin vakavaa, Autio muistelee naurahtaen, vaikka tot ta puhuen ei hänen maailmansa järin kepeältä uudenkaan levyn kontekstissa vaikuta. Teksti: Mikko Meriläinen K un Antti Autio oli julkaisemassa debyyttialbu miaan keväällä 2017, tein hänestä pienen esittely jutun Soundin Tarkkailuluokkapalstalle. Tärkeintä maailmassa on rohkeus, opetti Antti Aution isoäiti hänelle. Usein ne lomittuvatkin, esimerkiksi Kaikki hyvin singlellä alun optimismi muuttuu pahaenteisyyden kautta epätoivoon.. – Ei, mutta on olemassa sellainen estetiikkaan liittyvä kulma. Kauneus ja rakkaus ovat olleet hyvinkin määrittäviä tekijöitä Antti Aution musiikissa, vaikka usein niitä on lähestytty vähintäänkin mutkan takaa, ellei peräti kään teisesti. Tämä opetus on hyvä pitää mielessä, kun punnitsee Aution levyllä kuultavia isoja teemoja. Albumilta löytyy ahdistusta ja surua mutta myös lohdullisuutta ja optimismia. Musiikillisessa uudistumisessa suureksi avuksi oli Autiota räiskyvämpi alter ego. Kysyin silloin, onko Autiolla joitain sanoja, joita hän ei sanoittajana halua käyttää. – Muistan hyvin mitä vastasin, ja olen kyllä käyttänyt nii tä sanoja, Autio naurahtaa nyt viisi vuotta myöhemmin kol mannen albuminsa ilmestymisen kynnyksellä. En halua käyttää sanoja, jotka eivät ole mun mie lestä esteettisesti kauniita. Onko niiden tilalle tullut uusia sanoja, jotka olet laitta nut pannaan. Mutta rakkaus on kyllä kaunis sana. 36 SOUNDI SOUNDI 37 36 SOUNDI Eno tuli apuun Kolmannen albuminsa kynnyksellä Antti Autio ammensi sekä sisäisistä alhoistaan että ympärillään luhistuvasta maailmasta. Kaikki talot huojuu -levylle pääsi kuitenkin sisään myös toivoa. Sanat olivat ”rakkaus” ja ”sydän”. Uudella Kaikki talot huojuu albumilla Aution paletti on laajentunut niin sanojen kuin musiikin puolesta
Nyt tuli tämä Antti-eno vastaukseksi siihen turhautumiseen, ettei tekemisen tarvitsisi olla aina niin... Eikä ole mikään ihme, jos ne tarttuvat myös lauluihin. Päässä pyörii kysymyksiä, että miksi asiat ovat näin ja miksei niille tehdä tarpeeksi. Uudenlainen ilmaisu vaati syntyäkseen uusia tekemisen tapoja. – Antti-enon metodi on, että se tekee biisejä tosi nopeasti eikä mieti mitään. Tähän asti en ole kokenut tarvetta sellaiselle, mutta ei mulla ole mitään semmoistakaan, että niin ei voisi tehdä. Se on musta hyvä biisi, mutta se vaan jäi. Onko sinun vaikea ymmärtää tai hyväksyä sitä, että useimmat ihmiset eivät koe maailmantuskaa yhtä raskaasti kuin sinä. – Vaikka tämä on tietyllä tapaa kevyempi tai huolettomampi levy – mikä tulee lähinnä siitä, että levy on tehty nopeasti verrattuna aiempiin – niin kyllähän siinä kuuluu tämä aika, joka on vaikeaa paitsi itselle niin varmasti kaikille, Autio pohjustaa. – Mutta oli mulla myös yksi biisi, jota tein kuusi vuotta. Se on tullut paljon soitinvalinnastakin, siis akustisesta kitarasta. – Siinäpä se onkin, että mitä yksi tyyppi voi tehdä. Tälle levylle päätyi pari sellaista, ja ne on tehty yhdeltä istumalta muutamassa tunnissa. Hyvällä vai huonolla tavalla ihan sama. Uudet kappaleet syntyivät nopeaan tahtiin, mutta Autio kertoo, että normaalisti kappaleet vaativat häneltä hyvin erilaisia työmääriä ja aikoja valmistuakseen. Mikä siinä tarkkaan ottaen ahdistaa sinua. – Folk on tullut tavallaan sattumalta, ei se ole mulle koskaan ollut mikään ehdoton juttu, että pitää tehdä folkia. – Se on jäänyt itselle ja nyt sitä kautta muillekin muistutukseksi. – Ei, ei yhtään. – Tuntuu, että kohta tämä systeemi nitisee, ja se tunne on osunut samaan kohtaan oman mielen nitisemisen kanssa Kaikki talot huojuu -albumilla Autio ammentaakin oman päänsä sisäisestä maailmasta ja laajentaa sitä isompaan mittakaavaan. Aution tekotapa on vakiintunut sellaiseksi, että hän tekee kappaleet pitkälle itsekseen ennen kuin esittelee ne yhtyeelleen. Onhan joku ilmastokatastrofi tavallaan täysin käsittämätön ajatus, vaikka se konkretisoituu joissain metsäpaloissa. 36 SOUNDI SOUNDI 37 SOUNDI 37 Hienosti rakentuvan albumikokonaisuuden lopussa Railikappaleessa lauletaan edesmenneen isoäidin suulla, että tärkeintä maailmassa on rohkeus. Uudistuminen on aihe, jonka tarpeellisuutta tai turhuutta varmasti jokainen musiikintekijä pohtii aika ajoin. – No, korona ja ilmastokatastrofi ja ekosysteemien romahdus ja kuudes sukupuuttoaalto ja ovella kolkutteleva sota, Autio puuskahtaa (haastattelu tehtiin hieman ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan täydellä voimallaan). Ja se liittyy nimenomaan musiikin tekemiseen, että biisit ovat syntyneet sellaisesta ihan sama -tunteesta. Henkilökohtaisen elämän haasteet nivoutuvat samaan tunnekimppuun oman elämänhallinnan ulkopuolelle rajautuviin globaaleihin uhkiin. – Kyllä se on hyvä ihan sama. Ehkä sille löytyy aika ja paikka vielä joskus. Ja sitten kun itse on ollut synkissä vesissä, ja oma mieli on aika huojuva ja horjuva, ja kun tämä aika missä me eletään on itselle tosi ahdistavaa... Sitten esitin sen kerran keikalla enkä ole soittanut sen jälkeen kertaakaan. Uudella albumilla tuntuu, että Autio yrittää tietoisesti karistaa päälleen levitettyä folk-artistin viittaa, vaikka toki levyllä hiljaisesti näppäiltyä akustista kitaraakin löytyy. Onhan se itsellekin järjenvastaista, koska ei se kiinnity oikein mihinkään. Eno-versio on häntä itseään spontaanimpi ja räävittömämpi biisintekijä. On vaikea olla ulkopuolella asioista, joissa oikeasti on sisäpuolella. Tuntuiko se keikalla niin huonolta. Ja sehän tässä koronassa onkin ollut hirveää, kun ei ole voinut olla yhteisiä kokoontumisia ja voimaantumisen paikkoja. Biisien äärellä tuskaillessa avuksi ilmestyi yllättävä tyyppi, joka pääsi tositoimiin, kun Autio kääri hihat Hailuodon taiteilijaresidenssissä majaillessaan. Pohtinut, että mitä ne ylipäänsä voisivat olla. Ei siis mitään pieniä ahdistuksen aiheita. Ennen Railia albumilla on kuulunut myös syvä ahdistus, jolle löytyy konkreettinen vastinpari Aution omista viime vuosien tuntemuksista. – Ne oli itse asiassa mun isoäidin viimeisiä sanoja meille lapsenlapsille, että olkaa rohkeita, Autio muistelee. – Joskus saattaa tulla kappale ihan sikahelposti, silleen ettei jää edes mitään muistijälkiä, että mitä tapahtui. – Olisihan se kiva aina kehittää jotain uutta, vähintäänkin tekotapaan liittyen. Mä näen voimaa yhteisöllisyydessä. Ne on siinä. – Ehkä sen myötä on tullut semmoinen turhautunut olo, että ihan sama, ei jaksa nyt liikaa välittää. Kaikki ovat vain yksin koettaneet räpeltää jotain. – Kehitin semmoisen alter egon, jonka nimi on Antti-eno, Autio kertoo. – Kyllä mä olen hahmotellut uusia tekemisen tapoja seuraavalle levylle, sitten kun sen aika joskus on. Vielä reilu vuosi sitten valmiina ei ollut oikein mitään, kunnes kevään 2021 lähestyessä biisejä alkoi syntyä, ja Autio ”runnoi kasaan tämmöisen kokonaisuuden”. Sillekin olisi tietenkin löydettävissä vaihtoehtoja. – Ei, se meni tosi hyvin. A ntti Aution ja hänen yhtyeensä (Joel Parvamo, sähkökitara, Ella Rosenlund, viulu ja laulu, Jussi Liukkonen, basso ja Joska Saarinen, rummut) musiikin pohjalla on edelleen aiemmilta levyiltä tuttu herkkä folk ja akustinen sointi, mutta vastapainona on entistä runsaampaa dynamiikkaa, äärimmäisimpänä esimerkkinä Lisää ääntä -kappaleen kakofoniaksi kasvava, sähköinen ja säröinen bändisoitto. ”Kun tietää, että bändistä lähtee vaikka mitä irti, niin turha sitä on piilotellakaan.” K u v a: Li in a A al to -S et äl ä. Pointti on siinä, ettei niihin sanoituksiin saa kajota enää sen jälkeen. hidasta. Ainakaan yksin. Autio on myös kaivanut itsestään uudenlaisen tyylin tekstittäjänä ja laulajana, kun Kaikki on hyvinja Muistitkokappaleet etenevät luettelomaisina sanaryöppyinä. Ahdistusta lisää aina tunne siitä, ettei asioille voi tehdä mitään. Uusi levy syntyi Aution sanojen mukaan ”aika rytinällä”. Ne myös avaavat ja sulkevat albumin ympyrän hienosti
Sen konkreettisempia tavoitteita Autio ei osaa itselleen asettaa. – Mä olen aika huolestuvaa tyyppiä, joten esiintyessä saatan huomata miettiväni joitain käytännön asioita. Pitäisikö joku tavoite sitten olla. Näyttelijäntyöstä ja etenkin improvisaatiosta Autio kokee saaneensa hyötyä esimerkiksi lavaspiikkeihin. Aikaisemmiltakin niin soolokuin bändikeikoilta on Autiosta välittynyt kuva herkkänä mutta itsevarmana artistina, joka antaa haavoittuvaisuutensa näkyä mutta joka myös tietää osaavansa sen, mitä on tullut lavalle tekemään. Tuleva kesä näyttää ainakin tässä vaiheessa lupaavammalta. Mutta sen mä muistan, että tuolla Turun-keikalla mietin paljon vähemmän mitään sellaisia. – Mutta kyllä mä ajattelen, että keikallakin siihen esiintymiseen tulee joku sellainen pinta, vähän kuin rooli. – Kyllä mä saan esiintymisestä nautintoa, en mä sitä muuten varmaan tekisi, mutta onhan se samaan aikaan ihan kauheaa. Millaisen tunnetilan toivoisit kuuntelijoille jäävän päälle Kaikki talot huojuu -levyn jälkeen. Sen jälkeinen aika osoittautui kuitenkin pettymykseksi kun ”kaikkien aikojen festarikesä 2020” kuihtui koronan takia kasaan. – Välillä Joonas on ollut sitä mieltä, että ei tarvitse tehdä mitään muutoksia, mutta välillä hän on esittänyt hyviä kysymyksiä ja ehdottanut jotain. – En osaa itse sanoa, että olenko hyvä, mutta on siihen tullut joku oma staili, Autio pohtii. Autio painottaa, että on kuitenkin ihan eri asia olla teatterin lavalla näyttelijänä kuin keikalla artistina. K u v a: Li in a A al to -S et äl ä. Tiedätkö, että koko päivä menee pilalle siitä, että jännittää keikkaa ja sitten seuraavan päivänä se keikka hävettää. Sen suurempia tavoitteita hän ei uskalla epävarmaksi osoittautuneessa maailmassa toistaiseksi asettaa. Edellinen pitkäsoitto, syksyllä 2019 ilmestynyt Pihalla tuulee taas sai erinomaisen vastaanoton. Keikkailusta oppii nauttimaan ja siinä kehittyy väkisinkin paremmaksi, jopa hyväksi. Vaikkei sitä ajattelisikaan, niin lavalla on kuitenkin esiintyjänä. Ehkä sellaista kihelmöintiä. Vaikka molemmissa onkin tavallaan kyse näyttelemisestä. Jos ei ihan hahmo sentään, niin joku layeri siinä on. Hän on tosi herkkä sen suhteen, että mikä tämä meidän juttu on ja mihin tässä pyritään. – En ainakaan lannistunutta. Onko sinulla itselläsi nyt sellainen kihelmöivä olo. Tietenkään todellisuus ei ole niin yksinkertaista, eikä edes kokemus näyttelijäntyöstä (Autio on opiskellut näyttelijäksi ja edelleen sekä näyttelee että tekee teatterimusiikkia) estä ennakkojännitystä ja hermoilua lavalla. 38 SOUNDI SOUNDI PB – Ehkä mulla oli nyt semmoinen olo, että halusin jotain toisenlaista. V iime kesänä Turun Kesärauha-festivaalilla Antti Autio yhtyeineen näyttäytyi suvereenina ja varmana esiintyjänä. – Ehkä siihen liittyy jotain sellaista, että sitä ei uskalla sanoa ääneen tai myöntää itselleen. Uutena ainesosana Kaikki talot huojuu -albumilla on äänittäjän, miksaajan ja tuottajan roolissa ollut Joonas Saikkonen. Se keikka tuntui kyllä hyvältä. Ensin sitä ajatteli vain, että olisipa kiva tehdä taidetta työkseen, ja sitten kun se toteutui niin ei ole tullut mitään uutta tähtäintä. – Ehkä musiikissa on ainakin mulla se, että kun itse tekee biisit niin onhan se ihan eri tavalla itsestä lähtöistä. Ja kun tietää, että bändistä lähtee vaikka mitä irti, niin turha sitä on piilotellakaan. Tärkeintä oppimista on kuitenkin ihan vain keikkojen tekeminen. – Joo, on! ”Koko päivä menee pilalle siitä, että jännittää keikkaa ja sitten seuraavan päivänä se keikka hävettää.” Antti Autio toivoo, että kuulijalle jäisi hänen uudesta Kaikki talot huojuu -albumista kihelmöivä olo. – En ole oikein miettinyt tavoitteita
Uusia kappaleita testaillessamme palasimme aina samaan pohdintaan: ”Is this Pitkän prosessin huipentuma Nykyajan kiinnostavimpiin indiebändeihin lukeutuva Big Thief ei ainakaan materiaali pulasta kärsi. Soundi otti puhelun Brooklyniin. Albumi on häkellyttävän monipuolinen, mutta samaan aikaan oudon yhtenäinen 20 kappaleen möntti, joka ohjaa jo nimellään maksimalistiseen ”enemmän on enemmän” -maailmaan. Nimi heijastelee osuvasti levyn runsaana versovaa äänimaailmaa ja Adrianne Lenkerin sanoituksia, jotka ovat suoraviivaisen emotionaalisia, ajoittain jopa rohkean naivistisia. 40 SOUNDI SOUNDI 41 Teksti: Matti Nives S uunnilleen kaikki kyynisimpiä kriitikoita lukuun ottamatta ovat olleet yksimielisiä siitä, että Dragon New Warm Mountain I Believe In You on paitsi Big Thiefin uran tähänastinen merkkipaalu, myös merkkiteos laajemminkin ajateltuina. – Oikeastaan meillä oli levyn nimi jo ennen kuin yhtään mitään muuta oli edes sovittu, muistelee yhtyeen rumpali ja levyn tuottanut James Krivchenia. – Adriannella oli biisi tuolla nimellä ja sen luoma tunnelma ohjasi koko hommaa. Vuonna 2019 ilmestyi kaksi kovatasoista albumia ja vuosi 2022 korkattiin lähes puolitoistatuntisella mammuttialbumilla. K u v a: A le x a V is ci u s
– Studioenergia laskee ihan pakostikin muutaman viikon jälkeen, eikä sille oikein voi mitään. Ja oikeastaan en tiedä haluaisinko edes kuuntelijan roolissa kuulla vaikkapa digi muodossa 45:tä uutta Big Thief -biisiä kerralla. Onneksi bändiä kuullaan jälleen pian Suomessakin, Sideways-festivaalilla Helsingissä kesäkuussa. Mielestäni sillä saavutettiin jotain todella luontevaa. Levyn järkälemäinen koko herättää kysymyksen myös kappaleiden valintaprosessista. – Big Thief on niin hyvä ja tuottoisa perusta meille kaikille neljälle, että voimme bändin aktiivivaiheiden ulkopuolella puuhailla rauhassa omia projektejamme ilman että tarvitsee koko ajan tunkea kalenteria täyteen hiki hatussa. Ratkaisu sopii Big Thiefin ja albumin fiilikseen täydellisesti. Tuntui hyvältä erottaa ne kaksi eri vaihetta, jotka kumpikin vaativat ihan eri tyyppisen ajatusmaailman. Musafanina tykkään itse todella paljon vinyyliformaatista, joka mahdollistaa levyn tarinan kertomisen hienolla tavalla ja toisaalta tarjoaa myös raamit kappalevalinnoille. Debyytti kuulostaa lähes stadionrockilta uutukaisen herkän folkahtavan äänimaiseman rinnalla. Päätimme ottaa mielestämme parhaat aihiot työstöön ja olla miettimättä ollenkaan miten ne sopisivat yhteen, mikä taas sitten on tietenkin tärkeää levyn viimeisessä tuotantovaiheessa. Sen takia idea olikin tehdä useita lyhyempiä pyrähdyksiä eri paikoissa ja eri äänittäjien kanssa. Levyn neljä puolta muodostavat kukin oman tarinansa ja digimuodossa hyppy esimerkiksi Blurred View’n post-triphopista suoraan Red Moonin countrymenoon tuntuu aluksi jopa harkitsemattomalta, mutta vinyylin kuuntelija kokee toisen puolen lopun ja uuden alun, pienellä hengähdystauolla rytmitettynä. Big Thiefin hienouden ymmärtää parhaiten livenä. Albumin tekeminen on todella erilaista kuin livenä soittaminen. Levyn kansitaide on Adrianne Lenkerin käsialaa ja herkkä lyijykynäpiirros onkin auttamatta digimaailman kansikuvakoolle liian hienovarainen. Siitä se kokonaisuus alkoi muodostua, ja tuottajana koen, että soundien kanssa pitää nimenomaan ehtiä elää jonkin aikaa ennen kuin niiden luonne alkaa paljastua. Avattavan kannen sisältä paljastuu iso kasa kuvia levyn nauhoitussesioista ja muista bändin jäsenten seikkailuista. Dragon New Warm Mountain I Believe In You vaikuttaa vinyylille tehdyltä. Tällä kertaa meitä ei todellakaan kiinnostanut miettiä, onko joku mahdollisesti tarpeeksi coolia jonkun muun mielestä. Itselleni Big Thiefin keikka vuoden 2019 Flow’ssa oli koko festivaalin kohokohta ja hetki, jota on voinut haikeudella muistella läpi lockdownien. Kappaleista oli ihan selkeästi ylitarjontaa tällä kertaa, joten pari leikkaamon lattialle jäänyttä ylijäämäbiisiä ei juuri haitannut, mutta oli siellä tietysti muutamia hankalia rajatapauksia, jotka kenties näkevät joskus vielä päivänvalon. dragony enough?” Nimessä on jotain hienoa energiaa ja se tarkoittaa meille kaikille vähän eri asioita. Aika pitkälti töitä tehtiin ”yritys ja erehdys” -pohjalta, jolloin osa ideoista lensi iloisessa kaaressa myös roskiin, Krivchenia naurahtaa. – Joo, ajattelin kyllä vinyyliä tässä ilman muuta, tuottaja-rumpali vahvistaa. Miehen soitto on toisaalta jazzmaisen nyanssirikasta ja reaktiivista, toisaalta taas hänen joustavan elastiset biittinsä vaikuttavat paikoin miltei ysäriräppivaikutteisilta. Keikkailu täydentää kuvion ja siinä on jotain hyvin pysyvää, luonnollista ja oikeaa. Sähköisesti pulputtava teos saa rumpukonekokeilujen rinnalle toimivan selkänojan muutamalla raidalla albumilla vierailevan Mat Davidsonin haitarin ja stemmalaulun ansiosta. – Keikkailu kiinnostaa kyllä isosti tällä hetkellä!, Krivchenia innostuu. Myös muut Big Thief -jäsenet ovat hekin aktiivisia emobändinsä ulkopuolella, Adrianne Lenker ja Buck Meek sooloartisteina ja basisti Max Oleartchik erilaisissa jazzbändeissä. – Lavalla voi tuntea itsensä jälleen muusikoksi, koska joskus levyjen tekeminen vie johonkin vähän eristäytyneen tuntuiseen maailmaan. Munniharppu, viulu ja jopa nimikappaleessa kuuluvat jääpuikot soivat sulassa sovussa nelihenkisen ydinbändin kanssa. Hommasta saattaa tulla vähän abstraktia detaljinysväystä, joten koko prosessin pointti oli tällä kertaa pohtia jo etukäteen, mikä toimii työskentelyn kannalta ja mikä ei, ja pitää bändin tekeminen liikkeessä kaiken aikaa tunnelmia seuraillen. – Levyn soundi rakentui hyvin luonnollisesti. Siinä missä Andrianne Lenker, Buck Meek, Max Oleartchik ja James Krivchenia työstävät levyjään tiiviisti yhdessä, oli Krivchenialla nyt selkeästi aiempaa isompi rooli. Kappaleet elävät omaa elämäänsä kehittyen yllättävänkin vapaasti ja touhussa on koko ajan läsnä syvä ystävyys. – Yleisesti ottaen nimen mukanaan tuoma viisaus oli se, että voimme antaa vain mennä ja olla miettimättä liikoja. Päivittäisen tekemisen spontaanius oli keskeinen tavoitteemme. – Kyseessä on pitkän ja hitaan oppimisprosessin huipentuma. Rumpalina Krivchenia on tunnistettavan omaperäinen. Sanoisin, että emme niinkään veistäneet levyä kasaan ikään kuin kivenmurikkaa louhimalla vaan pikemminkin pyrimme pitämään homman Big Thiefiä eivät rockbisneksen turhat lainalaisuudet häiritse. Vinyylin gatefold-kansissa nyanssit pääsevät oikeuksiinsa. Ryhmän neljä jäsentä toimivat yhdessä ja kaiken aikaa vuorovaikutuksessa keskenään. Mutta oliko bändille alusta asti selvää, että tulossa oli tällä kertaa nimen omaan yhden levyn mitassa tällainen megapläjäys. Yhtäkkiä homma löysi jengoilleen, painoimme rec-nappulaa ja kun oli valmista, miksasin biisin saman tien. Lisäksi uutta musiikkia tarjoillaan usein runsaina annoksina. Big Thiefin irtonainen soundi nojaakin hyvin paljon Krivchenian tarjoamaan värikkään tukevaan perussoittoon, joka avaa uusia suuntia muille instrumenteille. Vuonna 2019 Big Thief julkaisi pian U.F.O.F.-albuminsa perään yllättäen toisen kokopitkän Two Hands, joten tämän tason tuotteliaisuus ja laadun pysyminen korkeana kovassakin julkaisutahdissa ei sinällään ole mitään uutta. Mies mainitsee idoleikseen jazzrumpali Ed Thigpenin ja Levon Helmin. Se on etuoikeus, josta olen erittäin kiitollinen. Pitkän levyn kohokohdista puhuttaessa James Krivchenia nostaa esille kappaleen Wake Me Up To Drive. – Adriannella oli tyyliin 50–60 valmiin oloista biisi-ideaa, joista sitten rupesimme rajaamaan materiaalia. Krivchenian oma musiikki saa muotonsa esimerkiksi herkullisen täyteläisinä ambient-vinjetteinä, kuten vuoden 2020 sooloalbumilla A New Found Relaxation. Vaikuttaa silti, että bändin sisältä tuleva tuottaja on onnistunut pitämään prosessin tarpeeksi ilmavana. ”Päivittäisen tekemisen spontaanius oli keskeinen tavoitteemme.”. Jos vertaa uuden levyn tuotannollisia ratkaisuja ensilevyyn Masterpiece (2016), on ero järisyttävä. Jopa hieman kornin kuuloiset ideat saivat mahdollisuutensa, ja nimen rooli tämän fiiliksen luomisessa oli todella tärkeä. Jossain vaiheessa kaikki olivat jo hylänneet instrumenttinsa ja jammailin vain rumpukoneella Buckin siirryttyä kitaransa luota rumpusetin taa. – Tavallaan tiedostimme, että tästä tulee jotain suurta, mutta oikeastaan yritimme olla menemättä liikaa asioiden edelle, Krivchenia muistelee. 40 SOUNDI SOUNDI 41 koko ajan eläväisenä ja reaktiivisena. Bändin soundi on kulkenut pikemminkin isommasta pienempään. – Se biisi on hyvä esimerkki siitä, että yritimme monia eri versioita jotka eivät tuntuneet oikein loksahtavan kohdilleen. Musiikin pinta on sopivasti hiomatta ja sitä silittelemällä saattaa saada tikunkin sormeensa. – Mutta aina jäi fiilis, että hyvä että kokeiltiin ja taas päästiin eteenpäin. Emme oikeastaan edes nauhoittaneet enää, kunhan askartelimme asian parissa. – Itselleni kokemus oli kyllä hyvin erilainen johtuen uudesta roolistani, myös Mega Bogin edellisen levyn tuottanut rumpali vahvistaa. ”Lohikäärmeisä” yhtyesoundi on Big Thiefin uudella levyllä enemmän puuta kuin betonia. – Välillä mietimme jopa tripla-lp:tä, mutta tuntui hyvältä rajata kokonaisuus sitten lopulta kahdelle vinyylilevylle
Lähes neljä vuotta Lohtulauseita-debyytin (2018) ja melkein kaksi vuotta uuden levyn esirippua kohottaneen Valonsäteet-singlen jälkeen. Hän esiintyi kaikkialla pieniltä klubeilta suurille festareille. Televisiossakin. Emma-ehdokkuuksia siunaantui hänelle eniten vuoden 2018 gaalassa. – Mun tekee mieli sanoa, että tämä on ollut maailman rankin, karsein ja vaikein projekti, mutta niin sanomalla mä valehtelisin, koska on tähän matkaan mahtunut paljon ihaniakin hetkiä, helpottuneen kuuloinen Vesta kertoo ja sanoo sitten hymyä äänessään, miten tärkeää on ollut, että albumi syntyi läheisten ihmisten seurassa ja tukemana. – Koronan ohella näihin vuosiin on mahtunut vaikeita aikoja, jotka ovat vaikuttaneet tähän mun eloon, ja sen kaiken kuulette nyt levyllä. Aiemmin pelkkä hyvältä soundaaminen kuulosti tärkeämmältä. Kuvajaisia todellisuudesta Debyytin myötä Vestan tähti leimahti nopeasti. Singlet soivat isosti radiossa. VÄRILOISTOA JA SYNKKIÄ SATUJA Jos luulit kuulleesi Vestan rohkeimmat, luovimmat ja koskettavimmat puolet jo debyytillä, valmistaudu yllättymään. Hänen toinen levynsä Uskon tulevaan on juuri niin arvaamaton kuin elämälläkin on tapana olla. Kauan odotetulla kakkoslevyllään Vesta Burman on uskaltautunut laulamaan ja asettamaan enemmän tulkintaa biiseihinsä. Heti puhelun alussa kuluneista vuosista alkaa jutella artisti, joka on ilmiselvästi antanut kaikkensa levylleen. K u v a: A n d re P o zu si s. Siksi olen todella iloinen siitä, että levy on valmis, ja voin päästää sen käsistäni. 42 SOUNDI SOUNDI 43 Teksti: Aki Nuopponen V estan uteliaasti odotettu toinen albumi Uskon tulevaan on vihdoin julkaistu
– Sitä olen punnertanut, sen kanssa olen paininut, sen takia olen menettänyt yöunia ja olen käynyt tosi syvissä ve sissä monta kertaa, kun olen yrittänyt fiilistellä sitä, missä järjestyksessä tämä tarina pitää kertoa. No, aika pian sen jälkeen maailma, tai aina kin maailma sellaisenaan kuin sen tun simme, tuhoutui. Musassa, sanoissa ja visuissa. – Tarina kaiken takana on mun ja se on lähtöisin sellai sista lähtökohdista, joissa mä koin niin paljon suosiota, että se alkoi ahdistaa, mutta kirjoitin aiheesta siten, että se voi istua muidenkin ihmisten omiin sisäisiin taisteluihin. Postikortteja elämältä Uskon tulevaan albumista ei voi puhua nostamatta esille sen visuaalisuutta, joka yltää maalauksellisista levynkan sista sinkkujen kuvastoon, musiikki videoihin ja vielä paljon pidemmälle. – Kivaa on se, että tämän levyn aika na olen uskaltautunut laulamaan enem män. – Olen nauttinut siitä, ettei kaikki ole mun omissa käsissäni ja minusta tun tuu, että tämän työtavan ansiosta mi nusta on tullut rohkeampi musiikin tekijä. Siten kuulijat voivat ymmärtää kappaleen välittämän tun teen omalla tavallaan. – Moni biisi on käynyt läpi pitkän evoluution, mutta ehkä eniten mieleen nousee nimikkokappale. – Siinä hetkessä kirjoitin, kuinka mä odotan että maailma pelastuu, mutta si tä ennen odotan että se tuhoutuu. Vesta täsmentää, että suo raan sanomisen sijaan hänen tapansa käsitellä noita aihei ta on pukea ne ”satumai siin runomuotoihin”. Laulajalauluntekijä kuvailee olevan sa herkkä sille, mitä hänen ympärillään ja maailmassa tapahtuu. – Se on sellainen biisi, jota en pysty laulamaan millään muulla tavalla kuin suuren tulkinnan kautta, Vesta muo toilee. – Periodin sovitus antaa myöten sille, että viitsin laulaa tulkiten. Olin puoli vuotta aiemmin päättänyt, että le vyn nimeksi tulee Uskon tulevaan. – Toivon, että levy antaa tilaa mieli kuvitukselle. Kannen maalaus oli yhteissommitelma Anetta Lukjanovan kanssa, Vesta avaa levyn kuvallisten maailmojen lähteitä. – Suoraan sanoen mä olen kahden vuoden ajan stressan nut biisijärjestystä vähintään yhtä paljon kuin itse biisien syntymistä, Vesta hymähtelee hiljaisesti, melkeinpä epäus koisen itseironian kera. Ihan kaikessa. Kollaasitaide on ollut minulle ominai nen ja hauska muoto, mikä keskustelee hyvin myös tämän musan kanssa, koska molemmissa on sitä tärkeää tulkintojen vuorovaikutusta. – Mulle tällä levyllä on paljon itsensä opettelua, mutta myös itseinhoa. Odotan innolla, että pääsen teke mään tämän levyn jälkeen biisejä itsek seni ja näkemään, miten tämä kaikki on vaikuttanut mun omaan touchiini. Lopulta kaikki tunnekirjojen laidat tuntuvat osuvan yksiin. Se purkautuu usein musiikkiin, joka heijastelee Ves tan kokemuksia maailmasta pelotta vankin suoraan. En nyt sano että olisin ollut robottimainen, mutta en ihan hirveästi laittanut tulkintaa laulu suorituksiini studiossa, vaan keski tyin soundaamaan mahdollisimman hyvältä. Levyllä lauletaan samaan tapaan kuin musiikki soi: isoimmillaan Vestan ääni on voimakasta ja äärimmilleen efektoitua, mutta esimerkiksi Periodi balladissa kuullaan riipaisevan heittäy tyvää tulkintaa. – Kun laulan rivejä ”Ottaisit varovas ti/oon tippunut/Ja sitä sun pitää sietää nyt/et selviydyn”, menen lauluissa ihan mun rekkarin ylimpiin ääniin asti. – Olen tehnyt paljon visuja itsekseni sekä Andre Pozusisin kanssa. – Painin myöhemmin tosi paljon sen kanssa, pitäisikö mun muuttaa siitä ly riikasta aikamuotoja ja laulaa, kuinka odotin että maailma pelastuu ja sitä en nen odotin, että se tuhoutuu. Sen katkeamattomassa flow’ssa on nousuja, laskuja, suuria biittejä, orgaa nista haurautta ja niin paljon toisiaan täydentäviä vastakohtia, että tanssitta va ja liikuttava draaman kaari tuntuu kuin djkeikalta elämän yökerhossa. Debyytille Vesta teki lauluja itsek seen pianon ääressä ja Jori Sjöroosin kanssa studiossa. – Se oli joulukuuta 2019, kun menin studiolle tosi ahdistuneena ympäröi västä maailmasta. Nyt en enää pidätellyt itseäni. Se on vähän vaarallista. Tuntui, että maail massa vallitsee tosi kireä jännite. Nyt hän kertoo teh neensä levystä noin promillen verran kotona, ja valtaosa syntyi studiossa Matti Ahopellon ja Atso Soivion kanssa. Itkua pidättelemättä Uskon tulevaan ei ole mikään tavallinen popalbumi, jolla kuultaisiin joukko tie tyn tunnetilan tarttuvia lauluja. – Tietynlainen satukirja on se mun toiveestetiikka tässä kaikessa. – Tosi monia, melkein kaikkia näistä biiseistä, me ollaan tehty Matin kanssa käytännössä siitä asti, kun Lohtulauseita julkaistiin, Vesta sanoo ja naurah taa sitten, ettei oikeastaan enää muista, miten albumin vähintäänkin vaiherikas aloituskappale Saavun kyllä syntyi, kun ihmettelen ääneen sen vallatonta sovi tusta. 42 SOUNDI SOUNDI 43 Hetkeä myöhemmin alkoi tuntua siltä kuin Vesta olisi tovin empinyt, ha luaako hän kaikkea sitä huomiota, mitä musiikin julkaiseminen toi mukanaan. Suoma laiset maisemat, kiiltokuvat ja postikor tit ovat mun työkaluja visujen teossa. Siten kuin laulan yksin himassa pianoa soittaessa ni, jolloin laulu on just tuollaista itku virttä. Samalla sen on saanut myöntää itsellekin, että on aika rankkaa olla laulunkirjoittaja. Kaikki ovat kyllä saaneet huomata, mille mun elämä on ollut omistettu tämän levynteon aikana. Vie lä puuttui se biisi, jossa nuo sanat lau lettaisiin. Siinä käsitellään itsensä kanssa elämistä suh teessa muihin ihmisiin, ja muiden kans sa elämistä samalla, kun yrittää elää it sensä kanssa. Jopa se, kun ni mikkolaulu lainaa hetken Olavi Uusivir ran varhaista On niin helppoo olla onnellinen hittiä ja alle viivaa samaan aikaan, miten vaikeaa se onnellisuus voi kaan olla. Se on sellai nen laulu, joka nyt taaksepäin katselles sani tuntuu aika erikoiselta, Vesta alus taa arvoituksellisesti. – Coolrnb on sellainen biisi, jossa nä en monen parikymppisen itkevän sisäi sesti tuolla elämissään, että missä on mun fucking boring normal life, eikä sen tarvitse millään tavalla tarkoittaa oireilua kokemastani tuhkimotarinasta. Siinä työnnetään kauhe asti kaikkia pois, mutta myös vedetään lähelle. Se vaatii hirvittävästi herkkyyttä ja keskit tymistä. Satumaisen värikäs kuvasto on kuin kolikon toinen puoli albumin inhimilli selle, raa’alle ja todelliselle sanastolle. – Koen hieman luotaantyöntävänä asiana valittaa julkisuudesta, koska kaikki muuthan vain toivoivat, että nauttisit nyt siitä mitä saat, mutta kyllä, kyllä mä hieman vetäydyin, Vesta pyö rittelee varovaisesti. ”Sen on saanut taas huomata, miten kokonaisvaltaista tämä musiikin tekeminen on ja miten se vaikuttaa ihan jokaiseen soluun ja ihmissuhteeseen.”. Ekalla levyllä koin, etten ihan kauheasti laulanut, vaikka toki mä lau loin sen koko levyn. Lopulta mä en vaihtanut mitään. Musiikkia hän halusi selvästikin teh dä, mutta sen tuoma menestys arve lutti. Kun visuaalisuus on näin värikästä ja herkullista ja musa puolestaan synkänpuoleista, nämä maailmat voivat kohdata kaikkien mei dän mielissä. Studiossa olen usein ollut paljon maltillisempi mun tulkintojeni kanssa, koska onhan se tosi henkilökohtaista it keä tuolla tavalla mikkiin. – Sen on saanut taas huomata, miten kokonaisvaltaista tämä musiikin teke minen on ja miten se vaikuttaa ihan jokaiseen soluun ja ihmissuhteeseen
Samoin Pekka Nisun kaksi vuoden sisään julkaistua soololevyä: Papillon (2019) ja helmikuussa ilmestynyt Kaiken täytyy mennä. Kodikkaasti sisustetussa, hämyisessä tilassa on unelias, lähes pysähtynyt tunnelma. Samoin hänen soolobändilleen on jo muodostunut oma jäntevä soundinsa. Tässä on edelleen tosi paljon samaa, mutta mankka on hienompi, Nisu naurahtaa viitaten studion analogimiksauspöytään ja muihin tarpeisiin. Teksti: Joni Kling Kirjeitä tulevaisuuteen Pekka Nisu ei kykene olemaan joutilaana. Pimeys-yhtyeen jälkeen alkaneen soolouran aikana Pekka Nisu kertoo löytäneen äänensä lauluntekijänä. Prosessoin asioita ja mulla se tapahtuu musiikin kautta, Nisu kertoo. Joskus heti aamusta mieleen tulee yksittäinen uusi idea, jota hän sitten istuu studiossa päiväksi hiomaan. Hän kertoo, että studio on duunipaikka, josta saa toimeentuloa, mutta ennen kaikkea myös tärkeä tukikohta asioiden jatkuvalle ja säännölliselle työstämiselle. Että painoin mankasta rec-nappulaa ja biisi syntyi matkan varrella, alitajunnasta. Kyllä sen läheisetkin tietää, että mun on saatava pitää ääntä ja olla soittimien kimpussa. Sellaista jatkuvaa virtaa. Työtahti kuulostaa hektiseltä, mutta Nisu ei vaikuta stressaantuneelta. Jengi on ollut lamaantunutta, kun ei ole ollut mitään maalia viimeisten parin vuoden aikana. Uuden levyn nimikappaleen Nisu kertoo olevan hänen ”kirjeensä tulevaisuuteen”. Kyse on olemassaolemisesta. Viimeisten kahden vuoden aikana laulunkirjoittaminen on ollut tapa pitää yllä oman työskentelyn mielekkyyttä. Kvarkstudiohanke alkoi vuonna 2017 Nisun ja tuottaja Väinö Karjalaisen yhteisprojektina ja sama työpari viimeisteli siellä myös entisen Pimeys-miehen soololevyt. Pimeys-yhtyeen hajottua syntyi nopealla tahdilla kaksi henkilökohtaista, omaa muusikon roolia ja tekijyyttä pohtivaa soololevyä. Ärhäkkä julkaisutahti on tuntunut luontevalta. Se on ollut tapa selviytyä tässä ajassa. – Tavallaan teen täällä sitä, mitä olen ihan pikkulapsena tehnyt. P ekka Nisu istuu kiikkutuolissa Helsingin Vallilassa sijaitsevalla Kvark-studiolla. Halusin kurkottaa jotain kohti, sen sijaan että vain soittelisin itsekseni himassa. Se on rituaali, jossa on tarvittavaa toisteisuutta. – Kun tästä pandemiatilanteesta tullaan viimein ulos, niin haluan olla olemassa artistina. Nisu kulkee studiolle päivittäin Itä-Helsingistä ja alkaa jo joukkoliikenteessä matkustaessaan tunnustella, mitä aihioita ja työvaiheita tänään tulee työstämään. Tehdä koko ajan jotakin. Siellä ovat syntyneet muun muassa Kanervan, Itä-Hollola Installaation ja Ursus Factoryn viimeisimmät albumit. Käynnistää tämän soolobändin. Haluan saada nämä kappaleet kuuluville ja että ne tulevat osaksi ihmisten elämää. Nisun soololevyt syntyivät nopeana luomistyönä, osittain päällekkäin, kun Papillonin työstämisen aikana 44 SOUNDI K u v a: Te ro A h o n en. – Se on mulle luontevin olemisen tapa
Ehkä Kvarkin soundissa on jotain samaa patinaa. Halu amme, että se työn jälki on laadukasta ja pystyy tuolla valtavirrassa kilpailemaan tietyn tehokkaan modernin soundin kanssa, vaikka tehdäänkin paljon orgaanista bändimusaa. Jussin (Pelkonen) kanssa meillä on siihen selkeästi myös pyrkimys, että sanoituksissa on laulettu na imua. Nisun mukaan uusia kotimaisia bändejä kuunnellessa on kiinnostavaa huomata, millaista on suomihiphopin jälkeinen suomirock. Joskus mie lessä on lauluja kirjoittaessa tiettyjä tuttuja tyyppejä ja myöhemmin on ihan hauskaa huomata vaikka keikalla, että miten tämä biisi niihin upposi. Nisun mukaan yhtenä soolobändin tärkeänä tavoitteena oli jäntevä soitto ja räjähtävyys. Ainakin olen oppi nut sen, että mulla on oma ääni. Muutos on yksi merkittävä teema. Levyyhtiöporukkaa valitsemassa sinkkubiisejä ja muuta pallottelua. Vaikkapa Ursus Factory on siitä hyvä esimerkki, miten kieli svengaa. – Tapasin taannoin Samuli Putron ja kun kerroin mitä on ollut työn alla, hän totesi, että teidän ympärille on selvästi skene muodostumassa. Levyn nimikin viittaa luopumiseen. On ihan totta, että Kvarkille on hakeutunut tietyn profiilin artisteja. Väinö Karjalainen on toiminut levyillä äänittäjänä, miksaajana ja toisena tuottajana. En edes silloin hahmottanut, että 80luvulla oli ollut joku Saimaa-ilmiö. – Pimeyden jälkeen on ollut hyvä tehdä hom maa niin, että on vähemmän byrokratiaa. artisti havaitsi hyvää materiaalia olevan karsiutumassa levyltä pois; kappaleita olisi kahdenkin levyn tarpeisiin. Hän on saanut palautetta siitä, että sekä sooloprojek teissa että muissa produktioissa on jo olemassa tietty tunnistettava ote. Kun on soitettu keikkoja ja tehty levyjä, se on näyttänyt, että meillä on tässä hyvä porukka. Se oli kuitenkin koulu, jonka kautta minusta tuli ammattilainen ja oma kirjoittajaääni löytyi. Mutta nyt sitten tämän kaiken myötä tuntuu, että olen käsitellyt sitä aihetta ihan tarpeeksi. Syntyi ajatus kahdesta tunnelmiltaan erilaisesta levys tä, joista Papillon on irrottelevampi ja vapautuneempi, energinen purkaus. Uutta ja vanhaa yhdistelevä soundi kuuluu paitsi Ni sun uusilla levyillä, myös Kvarkstudion tuotannoissa. – Suomi on ilmaisuvoimainen kieli ja tuntuisi mahdottomalta – ennen indiebändeissä englanniksi kirjoittaneena – tehdä nykyisin enää mitään muulla kielellä, saada samaa syvyyttä. Lisäksi vaikutteina on ollut uuden aallon bändejä kuten Blondie ja Pretenders sekä 2000 luvun musiikkia kuten Sharon van Etten ja Killers. – Nuoruuteeni kuului Maija Vilkkumaa, Jonna Tervo maa ja Egotrippi. Puheeksi tulee suomirock ja mitä termi on minäkin aikakautena merkinnyt. Siihen tarvitaan pidempi kaari oman työn jälkien tarkkailuun, parempi tuntemus yleisöstä. ”Pimeyden loppuminen oli mulle isoin ammatillinen kriisi tähän asti.” SOUNDI 45. – Nyt soolouraa tehdessä homma on omissa näpeissä. Soolouralla hän ei ole halunnut tavoitella ajanhen kistä yhden miehen läppärituottamista, vaan halusi kuulostella henkilökemioita ja ottaa vastaan ideoita kollegoilta. Molempia kuitenkin yhdistää myös samasta tunneelämän risteyskohdasta ammentaminen. Hän sanoo laulujen syntyvän yhdistelmästä henkilökohtaisuutta ja kuulijan arvostusta. Kyseessä on täysin eri ilmiö kuin 2000luvun alussa. Nisu sanoo edelleen olevansa ehdottomasti bändi ihminen. – Bändin hajoaminen kuuluu tässä levyssä samoin kuin erolevyissä kuuluu parisuhteen päättyminen. Ja odottelua, Nisu kertoo. Ja mikä parasta, tälläkin bändillä alkaa olla oma tunnistettava soundi. Hän on kuunnellut levyjen teon yhteydessä Tom Petty & The Heartbreaker sia, Clashia, Bruce Springsteeniä ja ikisuosikkiaan Van Morrisonia. Suomen kieli tulee lähelle. Nisun lennokkaissa, melankolian ja riehak kuuden välillä liikkuvissa sanoituksissa on niis säkin kaikuja vanhan polven suomirockartisteil ta. Vaikka Nisu liidaa treeneissä, hänen musii kissaan on aksentteja ja kehittelyä, joka vaatii jatkuvaa interaktiota. – Uusi sukupolvi on muhinut aivan erilaisessa kielessä. Kyllä ennenkin sain toteuttaa omaa juttuani, mutta se kuuluu demokraatti seen bänditouhuun, että lopulta kaikki venyy kompro misseihin. Juice Leskinen ja Eppu Normaali on tosi korkeatasoista musaa, ei kaikki levytyksinä niin upeita, mutta hyviä biisejä ja laulunkirjoittamista. Kun Pimeyden viimeiseksi jääneellä Delta albumilla (2019) lähestymistapa oli elektroni sempi, uskoo Nisu että olisi muutenkin suun nannut ennen pitkää takaisin bändisoittoon ja perinteisten soittimien äärelle. Nyt sen jatkoksi ilmestynyt Kaiken täytyy mennä on hieman sinisävyisempi ja pohdiske levampi, kaunis kokonaisuus. Vaikka Nisun kaksi ensimmäistä soololevyä ovat sanoituksiltaan erittäin henkilökohtaisia, hän ei ole vie lä ehtinyt täysin sisäistää, mihin nuo sanat ovat matkal la – millainen on Pekka Nisu kuulija. Nisu hakee mieluummin vertailu kohtia 1990luvun lopusta ja 00luvun alusta. Lisäksi ulkopuolisia tahoja saattaa olla mukana. Tämä toteutuu nyt nykyisen kokoonpanon kanssa. Halut tiin tehdä hyvältä kuulostavaa bändimusaa, mutta ei kylmän modernia soundia. – Tämä on jatkuvaa itsetutkiskelua. – Tähän bändiin mahtuu sattumaa, virheitä, töhnää, Nisu sanoo. Nykyiseen kokoonpanoon ovat vakiin tuneet Jukkis Virtanen (basso) Ville Hatanpää (rummut), Julius Sihvonen (piano, koskettimet) ja Axel Virkkunen (kitara). Mutta osaako hän tässä vaiheessa – entisen pitkän bändiuran ja kahden soololevyn jälkeen – sanoa kuka on Pekka Nisu. Hyvin pian yhteissoittoon tulee omanlaisia nyansseja. Levyt ovat kaksi erilaista tapaa käsitellä muun muassa sitä, että Nisun entinen Pimeysyhtye tuli tiensä päähän. – En ihan vielä tiedä ketä se porukka on. On ihan kunniakasta olla jatkamassa sellaista perintöä, jos sen assosiaation sopivana kokee. Pimeyden loppu minen oli mulle isoin ammatillinen kriisi tähän asti ja tapahtui yllättäen
46 SOUNDI SOUNDI 47 Teksti: Antti Luukkanen Kun 70-luku rakennetaan uudelleen Toisen albuminsa julkaissut Amuri on historian tuntevana bändinä osannut poimia takavuosilta olennaisimman ja muokata siitä itsensä näköisen version tähän päivään. 46 SOUNDI ”Ironia on aikamme tauti, mutta ymmärrän, että asioita voi tulkita monella tavalla.” K u v a: Sa m i Sä n p äk k il ä
Olenko minä vitsi. Tunnistan sen hyvin. Biisintekijät kehuvat vuolaasti haastattelun kuluessa soittajakave reitaan eikä se jää tyhjäksi muusik kojargoniksi. Se nimittäin on alitajuista. 46 SOUNDI SOUNDI 47 S oundin haastatteluun saa punut Amuriyhtyeen biisin tekijäkaksikko Kalevi Suo pursu ja Mikko Siltanen ovat juuri lukeneet Soundin edellisessä numerossa olleen Hannu Linkolan levyarvion, jossa pyöritellään au tenttisuuden ja jäljittelyn välistä vastakkainasettelua. Koko levy alkaa sillä 70luvun äänimaisemalla. Tyhmää tai ei, ei Kasevan mai nitsemista voi nytkään välttää. MUTTA PALATAAN vielä alkupe räiseen teemaan siitä mystisestä ja määrittelemättömästä ”aitou desta”. Ennem minkin se on metafora 70luvun suomalaisen paratiisista. Rummut, basso ja kosketti met on livenä soitettu. Aivan kuten nykynuorista 70luvun muoti saattaa näyttää pelleilyltä, ei ole itsestäänselvää että Amurin kaltaisen musiikin henki välttämättä aukenee. ENSIMMÄISEN ALBUMIN jälkeen Amurin yhteydessä ei montaa sa naa ehditty lausua ennen kuin Kaseva otettiin esiin. Kiva huomata, että voi tehdä kaikkea. – Alkuun se oli enemmän sellai nen studiolaboratorio, Suopursu kertoo. Etenkin levyn huip puhetkiin kuuluvassa Joensuussa Pesosen soolo pistää nieleskele mään. Viime metreillä kerrottu tarina antaa ihan toisenlaisen fjongan koko autenttisuuden käsitteelle. – Jos olisin vaikka 20vuotias, niin en olisi pystynyt tekemään täl laista. – Siitä mä olen iloinen, että meitä vanhempi sukupolvi, joka ajattelee että paras musiikki tehtiin jo eikä ole enää mitään uutta kuunnelta vaa on huomannut, että edelleen tehdään hyvää ja kiinnostavaa mu siikkia. Amurin aikamatkailussa hie nointa on ajattomilta kuulosta vien laulujen lisäksi se kokonai nen maailma, jonka se musiikillaan rakentaa. Eikä viit tailu aina edes ole tarkoituksellista. Amuri ei sorru fiilistelemään konkreettisesti ”vanhoja hyviä aikoja”, joita se ei ole säveltäjien sä iän vuoksi edes kunnolla elänyt, vaan oikeatkin paikat ja tapahtu mat saavat suuremman merkityk sen. Salhojankadun pub on vanha anniskeluravintola Tampereen Tammelan kaupunginosassa. Se oli äänittänyt myös puheensorinaa. Ettei kukaan tuntisi enää pimeää (otsikon samankaltaisuus Jukka Nousiaisen albumiin Ei enää kyl mää eikä pimeää on puhdas sattu ma) on harppaus eteenpäin myös siksi, että nyt Amuri on enemmän bändi. Kun toka biisi Hattupäinen mies alkaa, se miksaus on kunnollinen ja yhtäkkiä ollaankin siellä studios sa. Nimetön esikoinen ilmestyi vuonna 2020. – Se on mun mielestä se ero ekan ja tokan välillä, että tokalla soittaa bändi. Kuten biisintekijä itse naurahtaa: ”Mä en ole ikinä edes käynyt Kanarialla. Vasta kun meillä siitä oli vuoden päästä eka keikka, niin An na (muun muassa koskettimia soit tava Anna Pesonen) tuli mukaan ja vasta sitten tästä tuli bändi. Asetelmaa ei voi olla miettimät tä Amurin toisen albumin, herkän mutta hauskan Ettei kukaan tun tisi enää pimeää levyn äärellä. Ja se soitto nimenomaan kuuluu. Hmmm, ja eikös juuri Kaseval la ollut myös Julieniminen kappa le niin kuin nyt Amurillakin. – Sekin oli jo liikaa. Mikko korostaa, että ei asiaa voi miettiä sävellysvaiheessa. Kun poimii vaikutteitaan takavuosilta, on sikäli armeliaassa asemassa että voi valita haluamansa. Jos joku laulaa herkästi, se vetoaa ihmisiin. Seppo (Se bastian Krühn) soitti rummut ja me Mikon kanssa ääniteltiin kai kenlaista. Kunnioitus Kasevaa kohtaan kaksikolla on niin vahvaa, että ei voi puhua isänmurhasta, vaikka muistelemme että lähes jokaista pakahduttavan kaunista hittibiisiä kohti bändin tuotannosta löytyi nolostuttavia huumoriralleja. Se on puhdas fantasia, mutta jonkun muun fantasia.” Amuri osaa terveen eskapismin ohella ujuttaa lauluihinsa myös huumoria. Anna ja Sep po on niin kovia soittajia, joten voi vain nauttia siitä. Eli siinä on sellainen siirtymä 70luvulta. Kun Siltanen laulaa uudella le vyllä haluavansa Kanarialle, ei se tarkoita välttämättä paikkaa, mihin mennään lomailemaan. Hänen innostunei suutensa vei toista levyä eteenpäin, ensialbumia lauluntekijät ideoivat keskenään. Amurin voi tul kita onnistuneen pyrkimyksissään vähemmälläkin hermoilulla. Mikko: – Tuollaisia asioita tulee tietysti väistämättä mietittyä. Miten näin hienon laulun voikin vielä nostaa seuraavalle tasolle. Amu rin nimettömän esikoisalbumin kansikuva on otettu samassa pai kassa puolestaan siksi, että yhty een ihaileman Kasevan kitaristi laulaja Asko Raivion myöhemmän soololevyn kansi on otettu niin ikään siellä. Juuri siksi historiansa tuntevan Amurin kak koslevy on vielä kiiteltyä esikoista kin parempi. On tärkeää, että on tiedossa se 70luvun musiikkimaailma, jotta voi tehdä joitain ratkaisuja myös toisin. – En yhtään tajunnut, että se Hattupäinen miehen intro muistut taa (Jackie DeShannonin alun perin esittämää, mutta monien muiden myöhemmin versioimaa) Needles And Pinsiä, Pursu myöntää, mutta kuten edelläkin sanoi, selkeiden yhtymäkohtien rakentaminen his toriaan kiinnostaa. – Mua kiinnostaa lainailu, sellai nen viittailu sinne sun tänne. Yhtyeen jäsenet tunteva tai levyn ajatuksella kuunteleva ymmärtää varmasti, kuinka kunnioittavalla asenteella 1970luvun sävelaarteis tosta ollaan inspiroiduttu. Toisella levyllä kuultavat Antti Hermajan upeat puhallinsovitukset pikemminkin vahvistavat mieliku vaa. Siinä pelätään, että onko tämä nyt vitsi. Amurikaksikko haluaa korostaa juuri sitä, kuinka kahden miehen idean muuttuminen oikeaksi bän diksi luo aivan toisenlaiset mah dollisuudet myös biisejä säveltä essä ja sovittaessa. Jukka Nissinen on sanonut jossain, että kun tekee jotain ja sen jälkeen pikkuisen hävettää, niin silloin on hyvä. – Kasevaan vertaaminen on vähän tyhmää, kun se oli niin hyvä ja ainutlaatuinen bändi, toppuutte lee Mikko vaatimattomasti. Ollaan menty jo niin kauan aikaa sitten häpeän tuolle puolen, että ei ole enää turhaa itsekritiikkiä siinä mielessä. – Tietysti nimessä, mutta siinä on myös melodisia yhtäläisyyksiä ihan tahallaan. – Siinä kappaleessa on aitoa puheensorinaa Salhiksesta. JOS AUTENTTISUUTTA miettii liikaa, käy niin kuin sille suoma laiselle artistille, joka pohdiskeli haastattelijalle kuinka hän ”yrittää olla aito rockjätkä”. Muuten ei saisi aikaiseksi mitään. – Ironia on aikamme tauti, Mik ko myöntää. Se oli ym märrettävää, sillä heiltä oli lainassa yltiömelodisten kappaleiden pik kunäppärä kauneus sekä 70lukua mallintava tumppu soundiympä ristö. – Ekasta levystä joku toimittaja sanoi jossakin, että laulaako nämä tosissaan herkkiä lauluja, Pursu hämmästelee. Alun perin Suopursun ja Sil tasen piti nimen alla julkaista vain yksi single, mutta kun materiaalia alkoi syntyä sanattomien rajojen sisällä, parivaljakko intoutui teke mään levyä. Tämän sanottuani Pursu myöntelee Kana rian sovituksen olevankin hieman Irwinhenkistä ”dänkädänkää”. – Mutta ymmärrän, että asioita voi tulkita monella tavalla. Kyllä se viittaussuhde on mulle tärkeä intertekstuaalises ti. Jos asiaa ei osaa asettaa historialli seen kontekstiin, muuttuuko se vitsiksi. Se kuulostaa vahvasti 70luvulta, mutta niin kuin hyvin tiedämme, nostalgia ei koskaan pe rustu todellisuuteen, vaan siihen mielikuvaan, jonka haluamme kus takin ajasta romantisoida. – Oli ajatus, että ollaan vähän niin kuin siellä keikalla. SOUNDI 47. Mutta se Kasevan Julieteksti on ihan kauhea, kun se kertoja vaan syyttelee sitä Julieta kaikesta. Amurin keikoilla on käynyt vanhempaakin porukkaa, Suopur su kertoo tyytyväisenä. Mut ta miten sen tekee hienotunteisesti, on eri asia. Meidän kaverin Pekka Peckersonin isä Ris to Poramo äänitti harrastuksenaan muun muassa junien ääniä ja Sal hiksen jameja 1970luvulla. Se on vielä miksattu niin, että ikään kuin soitettaisiin jossain nurkassa. Halusin tehdä toisenlai sen tekstin. Kanaria on eräänlainen jatkumo vaikka Kari Salmelai sen Tahdon olla sun napakymppis karnevaalihenkeen tai Irwinin Las Palmasin huolettomuuteen. – Ei oltu koskaan soitettu li venä niitä kappaleita. Pitää kin olla välillä tunne, että voiko tällaista tehdä. – Se on viittaus siihen Kasevan Juliebiisiin, Suopursu myöntää. Olemme puhuneet kaksikon kanssa kahvin ja pullan äärellä aihetta sivuten pitkään ja lopuksi kysyn rutiininomaisesti, olisiko heillä vielä jotain muuta mielessä, kun Suopursu ryhtyy kertomaan levyn avausraidasta Salhojankadun pub. Kun viitataan johonkin aikaan, josta ei välttämättä ole omaa koke musta, saattaa lopputulos saada myös sävyjä, joita siihen ei ole tar koitettu. Uudella levyl lä lisäboostia toi myös levyn äänit tänyt ja miksannut Pekka Tuomi, joka vaikuttaa vahvasti Litku Kle metin bändissä
Me ollaan kaikki tosi hyviä ystäviä – siitä ei ole mitään epäilystä – mutta kun kaikki on vahvoja ja herkkiä taiteilijasieluja, niin kyllähän toisinaan käydään kiivaita keskusteluja kaikenlaisista asiois ta. Syykin on selvä: Ilmiliekki on vahvasti tämän ajan jazz yhtye. Kukaan ei myöhästele treeneistä ja muita kohdellaan kunnioituksella. Voisi luulla, että kun on koronan takia aikaa, niin voi hyödyntää sen ajan tekemällä musaa, mutta mulla se vaan ei mene ihan niin. Debyyttialbumi March Of The Alpha Males (2003) tuntui voittavan kaikki puolelleen ja saman teki Take It With Me (2006). Dream pop ja ambient ovat ajoittain lähes näköetäisyyllä. Kun joku tuo biisin muille, se tapahtuu aika kohte liaasti, että ”Mitä mieltä olette, voisitteko soittaa tämmöistä?” ja yleen sä muut vastaavat yhtä kohteliaasti, että ”Ilman muuta!” En muista, että kukaan olisi koskaan sanonut jonkun toisen biisistä, että ”Ei tätä missään tapauksessa.” – Eniten keskustellaan covereista, että mikä meille parhaiten soveltuu. Sen sointi noudattelee harvoin jazzin perinteisiä sääntöjä. Ilmiliekin ura käynnistyi sähäkästi 2000luvun alussa heti kättelyssä tul leen Young Nordic Comets kilpailun voiton myötä. Kun takki on ollut tyhjä, niin ei musaakaan syn ny kovin helposti. – Viikkoja siinä meni ja olin kyllä hel vetin kipeä… eikä ne oireet ihan täysin ole poistuneet vieläkään. Hetkittäin svengataan aika kovaakin, mutta sitä ei koskaan korosteta. Improvisaa tioon mieluusti heittäytyvässä soitossa on paljon kokeellisia piirteitä, mutta lopputulos on useimmiten rauhallinen. Ilmi liekin ehkä määräävin ominaisuus on holistinen kollektiivisuus, ja sävel lyksiä tulee kaikilta. ja rauhoittava. Kaikki yhtyeen neljä jäsentä osallistuvat säveltämiseen, mikä kuuluu myös uuden albumin moniäänisyytenä. – Jaaa, tuota… Pohjola huokailee ja mutisee jotain hankalasta kysymyk sestä. Sitten tuli avioero, ja ihan kuin tuo kaikki ei jo riittäisi kenelle tahansa, niin joulun jälkeen Pohjolan poika sai koro nan ja kun hän oli isän hoidossa, isäkin sai sen. Kohteliaiden herrasmiesten demokraattinen liitto Laaja-alaisuus leimaa Ilmiliekki Quartetin musiikkia ja asennetta. Jos ihan rehel linen olen, niin kyllä tässä vähän masen nusta on ollut ja jonkinlaisia maailman lopun fiiliksiä. Verneri Pohjolan, Tuomo Prättälän, Antti Lötjösen ja Olavi Louhivuoren Ilmiliekki Quartet on ollut jo 20 vuoden ajan oleellinen osa modernia suomalaista jazzia. Sovituista jutuista pidetään kiinni. Sitä edelsi kaksi laulaja Emma Salokosken kanssa tehtyä, ruotsinkie lisiä kansanlauluja tai niiden perillisiä sisältänyttä pitkäsoittoa: Vi sålde våra hemman! (2009) ja Ligger du fortfarande i sängen! (2018). Ensin koko maailmaan iski tämä kuuluisa korona ja sen myötä soittajil ta loppuivat ansiotyöt ja edelleen rahat. Millainen bändin sisäinen kemia oikein on, kysyn Pohjolalta. – No, siis hyvähän se on. Voisi sanoa, että bändi on kehittynyt ammattimaisemmaksi. Juuri tämä laajaalaisuus lei maa bändin soundia ja asennetta. Ei kuitenkaan oikeastaan koskaan musiikista. Pienellä onnella päästään kohta puoliin keikoillekin, Pohjola kuvailee tilannet ta Ilmiliekki Quartetin uuteen nimettö mään albumiin viitaten. Me ollaan aika tehokkaita työn ääressä. Melodisuus on Ilmiliekillä yleensä vahvaa, mutta alleviivaamattomalla tavalla kokonaisvaltaista. Ilmiliekki on ollut yksi merkittävä kantoraketti siinä nousussa, jonka jazz on uuden polven soittajien käsittelyssä kokenut, ja joka tuntuu vain kiihtyvän etenkin Euroopassa. Onneksi tilanne on nyt parempi, kun saatiin uusi levy ulos. Levyjä nähtiin vuoden parhaat listoilla muuallakin kuin Suo messa. Kyse on aidosta demokratiasta, jossa kaikki ratkaisut tehdään yhdessä. Tosin bändin kontrabasisti Antti Löt jönen kärsii juuri parhaillaan koronan kourissa. 48 SOUNDI SOUNDI 49 Teksti: Jussi Niemi M ikä kosminen laki sitäkin mahtaa säätää, mutta kiusal lisen monesti vastoinkäymi set tulevat ihmispololle poru kalla. Trumpetisti Verneri Pohjolalla on tästä tuoreita omakohtaisia kokemuk sia. Rumpali Olavi Louhivuori on jo sairastanut taudin, joten pianisti Tuo mo Prättälä on ainakin vielä haastatte luhetkellä Ilmiliekin ainoa ”koronaneit syt”. Joka tapauksessa puhelinkeskuste lumme katalysoi Ilmiliekin uusi pitkä soitto, joka tuli vain pari vuotta edel täjänsä The Land Of Real Menin (2019) jälkeen. Kaikki bän din jäsenet tuntevat ja diggailevat pop ja rockmusiikkia laajasti, kuten myös klassista
Olavin biiseissä on usein vahvaa ambient-sävyä ja se tekee ne, ainakin mulle, helpoiksi soittaa. Homma toimii hyvin luontevasti, melkeinpä omalla painollaan. Tekemisen meininki huokuu nyt Ilmiliekistä. On siinä levyllä hiukkanen elektroniikkaakin, joku pieni luuppi, mutta pääsääntöisesti mennään luomuna. Verneri ei kuitenkaan halua vielä julkistaa nimeä, koska asia ei ole varmistunut. Tuomo on meistä ehkä tietoisin säveltäjä sillä tavalla, että se lähtee tekemään biisiä esimerkiksi Alban Bergin hengessä tai perustaa kappaleen johonkin Messiaenin asteikkoon tai vaikka polyrytmiikalle. Sinä varmaan näet selviä eroja. Esimerkiksi tällä uudella levyllä mun ainoa biisi perustuu rytmiseen ideaan. – Levyn avausraita on vasta Antin eka biisi Ilmiliekille, mutta se tulee sikäli vähän uudesta kulmasta meidän musaan, että on aika riffipohjainen ja siinä on selvä Aja B-osa sekä paljon kahdek sasosameininkiä. Niissä on puhtaita harmonioita, mikä toki pätee usein muhunkin. Olavilla ja sullakin on aika voimakas ambientja elokuvallinen puoli. 48 SOUNDI SOUNDI 49 Yleensä sen vaan aistii, jos joku kappale ei tunnu meille oikealta. – Joo, sen aiheen parissa painiskellaan loputtomasti. Päinvastoin, se tuntuu ammentavan Ilmiliekkiin lähinnä klasaripuolestaan. — Tavallaan. Se on mun mielestä Ilmiliekkiä jazzeimmillaan, ja Antti onkin paneutunut jazzbasismiin ja svengiin todella perusteellisesti. Meidän soundi on tavallaan syntynyt sitä kautta, että olennaisinta ei ole mitä biisejä soitetaan, vaan miten ne soitetaan. Yritin vapauttaa itseäni siinä kohtaa. Vaikka Tuomo hallitsee kaikenlaiset elektroniset härpäkkeet, niin Ilmiliekissä hän soittaa aina pianoa. Lopputulos kuulostaa kuitenkin aina Ilmiliekiltä. K u v at : Jo ri G rö n ro o s. Tosin nyt olen vähän koittanut päästä siitä eroon ja haastaa itseäni. Se on melkein hassua, että vaikka me kaikki tehdään aika erilaisia biisejä, niin valmiina ne kuulostaa aina Ilmiliekiltä, Verneri pohdiskelee itsekin vähän ihmetellen. Itse viime kuukaudet uutta Jimi Hendrix -elämäkertaa kääntäneenä ja Jimin musiikkia taas vaihteeksi pohtineena heitän spontaanisti Vernerille märän uneni ”Ilmiliekki plays Hend rix”, koska voin todellakin kuulla bändin tulkitsemassa jotain Wind Cries Marya tai Little Wingiä huikein tuloksin. Siinä tietysti piilee vaarakin: se soittajan iki-dilemma, että pitäisi olla selvästi oma tyyli, mutta toisaalta ei saisi jäädä sen vangiksi. Tuomo on säveltäjänä aika älykkö, vaikka kyllä sekin vahvoja tunnelmia hakee. Siitä on puhuttu, että kun itse kullakin meistä on kaikenlaisia muita projekteja, joissa on paljonkin elektroniikkaa, niin pidetään tää bändi akustisena ja yritetään orgaanisesti luoda moderneja, ehkä jopa vähän elektronisen oloisia sointeja. Tuomollahan taas on vahva soulpuoli, mutta se ei manifestoidu Ilmiliekissä mitenkään. – Minä ja Olavi ollaan ehkä lähinnä toisiamme säveltäjinä sikäli, että me tavoitellaan vahvaa moodia. Kyllä meillä itsensä haastamisestakin keskustellaan, mutta Ilmiliekki on luonteeltaan äärimmäisen orgaaninen bändi. – Kyllä joo, Olavi tekee tosi kauniita biisejä ja sitten jännite tuodaan niihin soittamalla. Yritin kirjoittaa melodian sillä tavalla, ettei se dominoi kappaletta, vaan tuo siihen vain tietyn moodin. Lisäksi vaiheessa on projekti amerikkalaisen, innostusta herättävän vierailijan kanssa. – Ei niin. Yritin kuunnella uutta levyä siltä kantilta, että mitkä on kunkin säveltäjän ominaispiirteitä, mutta tulos jäi laihaksi. Nimenomaan. Mulla on taipumusta rakentaa biisi niin, että siinä on kunnon melodia, jossa on tarina. Onko akustisuus teillä sovittu linja. Uudelta levyltä jäi kuulemma albumillinen biisejä yli ja lisää syntyy, joten seuraavaa levyä on jo kaavailtu. Tietysti siinä on sekin, että kun meistä jokaisella on monia muitakin musiikillisia kanavia, niin Ilmiliekin tyylillä ei ole kovia paineita muuttua. Aina kun me palataan Ilmiliekkiin, niin se on kuin kotiin tulisi. Hän suhtautuu ehdotukseen hyvinkin myönteisesti ja kertoo jo soittaneensa Little Wingiä muutamankin kokoonpanon kanssa
Myös 80-luvun melodista radioystävällisyyttä on mukana aimo annos. Hyvät melodiat ja vetävä tatsi on aina eduksi, tyylikäästi esillepantu soitto ja hyvänkuuloinen kokonaissoundi ovat vielä plussaa. Osa biiseistä – kahdestatoista raidasta yhdeksän on varsinaisia kappaleita, loput välikkeitä – on substanssiltaan kepoisia, mutta toki nekin rullailevat osaavissa käsissä aivan kivuttomasti. Rasittavuuden puolelle bändi muljahtaa Twentiesissä. KIMMO K. Molempien, ja oikeastaan kaikkien biisien, erikoisuutena voi pitää niiden mieleen iskostumista – useampiakin levyn melodioita tuli pyöriteltyä mielessä yösydännä ihan tahdonvastaisesti. Härskin puolelle menee myös voimaballadi Darkness At The Heart Of My Love, mutta kyllähän tuo toimii, sormien napsutteluineen kaikkineen. Kappale on levyn parasta antia perinteiseen Ghost-tunnelmaan ja -tatsiin turvautuvan Call Me Little Sunshinen ohella. Tuotanto ei ole sentään kaiussa kylvetettyä kasaripöhöä, mutta rehvakkaat tomifillit ja kitarasoolot värisevät vahvaa 80-luvun estetiikkaa. Ei Imperasta näppyjä saa, vaikka aluksi se tuntuikin allergisoivalta. Impera on albumina aivan mukiinmenevä. Vihtahousun kanssa vehkeily on sanoituksissa aiempaa paremmin piilossa, ja viittaukset alakertaan hoidetaan välikäden kautta. Osa tähänkin ilmaisutapaan mieltyneistä yhtyeen ystävistä joutunee silti nieleskelemään Van Halen -riffien ja Journey-Boston-Asia-osaston kanssa flirttailun kanssa. Niiden ohessa on liuta ihan kuuntelukelpoisia, joskaan ei ehkä ikimuistoisia täytekappaleita. Variaatiota kappalemateriaalissa kyllä on kummasti, ja siitä annettakoon korkeat taiteelliset pisteet. KOSKINEN HHH Ghost Impera Universal. 50 SOUNDI Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen K u v a: M ic ke E ri k ss o n K u v a: Jo h n E sp ar za ”Taiteellisesti lopputulos on aivan mainio, paikoitellen jopa erinomainen.” R ock-maailman isojen nimien joukkoon noussut Ghost on onnistunut tavoittamaan suuria massoja radioystävällisillä melodioillaan ja perinnetietoisella heavyllaan. Siinä missä aiemmin yhtyettä on verrattu 70-lukulaiseen Blue Öyster Cultiin, nyt albumin pohjavire on 80-lukulaisessa tsemppirockissa. Ghost on ollut uransa alusta asti kaupallisuuteen kallellaan, ja se sallittakoon. Tavallaan levy on looginen ja tarpeellinen askel Ghostin tyylillisessä kehityksessä: se ei kadota perusajatustaan, mutta vie sitä yhä lähemmäs kaupallisuuden alttaria. Toisaalta uusia juttujakin on kokeiltava, jos mielii pysyä freesinä. Täysin loistavaksi kokonaisuus ei silti nouse. Toivottavasti yhtye ei silti jatka tätä tietä pidemmälle. Dub Warilta kuulostavan biisin ragtime-heavy on rasittavaa ja kallistuu sirkusteluksi. Kertosäkeiden toistomäärä ylittää sallitun rajan siellä täällä, eikä modulaatiotakaan ole sivuutettu tehokeinona. Biisin aikaansaama tuntuma vaikuttaa ihmeen paljon koko albumin kokonaisfiilikseen – leikkisyys on toki aina ollut Ghostissa läsnä, mutta jotenkin peitellympänä. Mukana on pari-kolme loistavaa biisiä, jotka varmasti jäävät elämään. Taiteellisesti lopputulos on aivan mainio, paikoitellen jopa erinomainen. Kutkuttavan intron pohjustama varsinainen avausraita Kaisarion on reippainta Ghostia ja yllättää toimivuudellaan. Jotakin on siis tehty erittäin oikein, jälleen kerran
Niin mikä ”soulavaris”. Albumin loppupuolen nimikkobiisi ja Kaikki muuttuu ottavat vahvasti kantaa ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Soittimeen ??. Vanhaa tietosanakirja-artikkelia mukaileva kansiteksti vihjaa, että ainakin tästä eteenpäin Soulavaris on yksinkertaisesti tämä J. Karjalaisen levyllä esiintyvän. Kappaleiden sanomaa ei pysty sivuuttamaan, etenkään kun Vesta vyöryttää ilmastoahdistuksen vuoksi enemmän tekoja ja vähemmän puhetta vaativat Biolapset kertomaan asian itse: ”Kato luontoo, luonto katoo.” Tämän suoremmin ilmastoahdistusta ei ole suomalaisessa musiikissa aiemmin puettu sanoiksi. Kesäwaun elektronisessa eteerisyydessä on kaikuja Björkistä, kun taas Periodi yltää jopa Bond-tunnarimaiseen dramaattisuuteen. Vuoden 2018 debyytti Lohtulauseita esitteli suurelle yleisölle Vestan laulajana, joka Sun kadulla onnistui ajattomasti sanoittamaan milleniaalien kipuilut ja väläytti outoa puoltaan Vestallicalla. NIKO PELTONEN HHHH K u v a: Te ro A h o n en K u v a: A n d re P o zu si s. Divariin . Hieman jännittynyt ja raskas pohjavire kantaa läpi albumin, mutta pohjimmiltaan Uskon tulevaan on optimistinen levy, kuten sen nimi antaa ymmärtää. Sydämeen ???. Lähes hämmentyneenä saa todeta 65 vuotta täyttävän ja yli 40 vuotta levyttäneen kansansuosikin tehneen yhden parhaista albumeistaan koskaan. Sinänsähän bluesin vieminen avaruusaikaan kiinnosteli Karjalaista jo joskus ensimmäisen Electric Sauna -levyn (1996) aikaan. Coolrnb:n keskeiseksi lauseeksi nouseva ”Missä mun fucking boring normal life” herättää miettimään paitsi valokeilaan nousseen artistin paineita, mutta myös valitettavan ajankohtaista tunnetta, kuinka historialliset tapahtumat riepottelevat itse kunkin elämää. Soulavariksen on tuottanut oma poika Väinö ja muusikoina kuullaan kattava liuta sellaisia soittajia, joiden voi olettaa J. Odotus on ollut faneille takuulla pitkä, etenkin kun sen ensimmäisen singlen Valonsäteet julkaisusta on lähes kaksi vuotta, mutta Uskon tulevaan ei petä useimpien odotuksia. Karjalaisen mestarillinen albumi. Se on vetovoimainen fantasia ja hioutunut toistokertojen myötä virheettömäksi. Vesta ottaa toisella albumillaan harkittuja askelia myös kansainvälisesti trendikkään hyperpopin suuntaan, tästä hyvänä esimerkkinä toimii etenkin Kotiosoite ja Coolrnb, joilla korostetusti esillä oleva autotune on kuin siirappia. Karjalaisen omaan tarinaan. Osa heistä on soittanut yhdessä tai toisessa hänen aiemmassa kokoonpanossaan, osa taas ei: Pekka Gröhn, Mikko Lankinen, Tom Nyman, Janne Haavisto, Mitja Tuurala, Miikka Paatelainen, Mamba Assefa, Anssi Nykänen... MIRKO SIIKALUOMA HHH J. Suurimmaksi osaksi Vesta Burmanin itsensä ja Matti Ahopellon tuottama albumi on tarttuva, rohkea ja kokeileva, mutta dramaattisempi (Vähän aikaa) ja kontrasteiltaan räikeämpi kuin edeltäjänsä. Mieletön kantrisaaga Punainen keinutuoli kertoo sanoin sen saman narratiivin, jonka instrumentaalinen nimibiisi pukee säveliksi. Eikä siinä kilpailussa ole aivan helppo pärjätä. Soulavariksella tämä tiivistyy kahteen kappaleeseen. SOUNDI 51 ????. Roskiin ”Taiteellisesti lopputulos on aivan mainio, paikoitellen jopa erinomainen.” Vesta Uskon tulevaan Etenee/Warner Vesta onnistui lyömään itsensä läpi siihen taiteellisesti kunnianhimoisen, mutta valtavirtaystävällisen popin tyhjiöön, jonka PMMP jätti jälkeensä lopettaessaan. Raskaista ajoista huolimatta pilvien takaa on odotettavissa auringon pilkettä ja lupaus keväästä. En tiedä eikä tunnu tietävän moni muukaan. Karjalainen Soulavaris Warner Kriitikkokollega Hannu Linkola viittasi kerran J. Levyhyllyyn ?. Todettakoon heti, että Karjalainen on suuri kapellimestari ja hänen levyillään on paljolti kyse myös yhteistyökumppaneista. Nöyristä takamaapuroista kehkeytyy suurempia virtoja, Mississippi pauhaa mereen, Lännen-Jukka seilaa reissuiltaan takaisin Suomeen, ”keltaisessa talossa tähtilampun alla” eräs Karjalainen keinuu keinutuolissa ja rämpyttää laulujaan. Muusikot vaihtelevat biisistä toiseen, mutta nuoremman ja vanhemman Karjalaisen sekä ilmeisenä jokerikorttina Tuomo Prättälän säätämät syntikat ja rumpukonehommat ovat leimallisinta albumille ja merkitsevät selvintä eroa muutamaan edelliseen. Uutta ei ole sekään, että kokonaisvisioksi hahmottuu ”musiikin tarinan kertominen”, joka rinnastuu J. Karjalaisen yhteydessä ”valtiomiestasoiseen laulunkirjoittamiseen” ja Soulavaris kyllä kirkastaa määritelmän
Pitkähkön tauon pitäneen yhtyeen paluun kunniaksi primus motorin Nicke Anderssonin aisapariksi on palannut Dregen, joka oli viimeksi mukana kakkoslevyllä Payin’ The Dues (1997). KIMMO K. Jos pianon leipomisen kykenee sivuuttamaan, Eyes Of Oblivion paljastuu varsin tyylikkääksi ja mukaansatempaavaksi albumiksi. ASKO ALANEN HHHH The Hellacopters Eyes Of Oblivion Nuclear Blast Ensisekunnit ovat lupaavia: kirskuva feedback antaa odottaa viitteitä yhtyeen romuluiseen debyyttiin Supershitty To The Max! (1996). Tuolla pianolla myrkyttämisellä on toki taustaa siinä perinteessä, mistä Hellacopters ammentaa, mutta joku roti siinäkin. Segarran ääni leikkaa yhtä iisisti läpi synteettisen verhouksen kuin kitaran ja basson harkitun täsmällisten kuvioiden, juuri sopivalla äänenvoimakkuudella, joka ei vahingossakaan tempaise mittareita punaiselle. Tyylikkään pehmeiden vintage-soundien päällä tamburiini helisee ja kapakkapiano kilkattaa. Monipuolisuutta tuovat erityyppiset tunnelmat ja eritoten pari tummasävyisempää raitaa. Pääpaino on kuitenkin sopivan etukenoisessa hyvän tuulen vintagerockissa, jonka onnistuneena pääpontimena on saada lantioniveliin liikettä. Vietnamilaissyntyisen runoilijan Ocean Vuongin podcast-sample asettaa Nightqueenin tyynen filosofian vapauden addiktiosta kohdalleen. Onneksi jossain kohdin sormio tarkoittaa myös urkua, mutta en voi olla ainoa, jonka hermoille jatkuva kahdeksasosien paukutus käy. 52 SOUNDI Levyarviot > ...yhtyeen mopo on livetä karkuteille... Paluun lisäksi kenties myös tästä tuntuu kirvonneen tiettyä tiukkuutta otteisiin. Useammassakin kappaleessa melodiat ovat erittäin vahvoja, kuten levyn nimibiisissä, vahvasti aloittavassa Reap A Hurricanessa ja alle kaksiminuuttisena tiukasti lähtevässä Can’t It Waitissa. Sanat ovat selkeitä, painotukset harkittuja. Meno käy vartaloon, mutta biisit ovat myös kuuntelumateriaalina laadukkaita. Paras todiste tästä uusiutuvasta uteliaisuudesta musiikin kanssa taiteillessa on hyvin intiimi tapa tehostaa omaa kerrontaa konstailemattomilla syntetisaattorien tahdeilla ja efekteillä. Vaikka debyytin räkäisyyttä ei nyt kuullakaan, Eyes Of Oblivion on tyylikäs ja linjakas Hellacopters-albumi, ja sellaisena faneille aika varma nakki. K u v a: M ic ke Sa n d st rö m Hurray For The Riff Raff Life On Earth Nonesuch Alyssa Mariposa ”Riff Raff” Segarralle voi hurrata sangen monestakin syystä: lauluntekijänä, maanläheisen musiikin bändiliiderinä, itsenäisenä tyylinluojana sekä oman elämänsä ja uransa teemojen navigaattorina. Niiden tuomat jännitteet eivät ole mitään hassuilla kikoilla leikittelyä saati lyriikoita sumentavaa utuista ambienssia. Albumin puolivälissä huokaistaan nimikkoteeman mukaisesti, kuinka pitkä maallinen elämä onkaan ja jatketaan toinenkin mokoma tunteiden ja tapahtumien impressioita. Jäljemmän osalta Hellacopters on aiemminkin kunnostautunut siinä määrin, että se on ollut jopa täysipainoisen diggailun esteenä. Tämäkin on mahdollista, koska Segarran jalat ja elämä pysyvät edelleen vakaasti maanpinnalla. Mutta eipä siitä lähde likainen ja äänekäs katurock-kappale liikkeelle, vaan bändi jatkaa debyyttinsä jälkeen omaksumallaan Kiss-pohjaisella retro-hardrockilla. Rullaavasti soittavan bändin käsittelyssä heppoisempikin ralli tuntuu vetävältä, mikä vaikka Beguidedin kohdalla todettakoon. Oman elämän rauhallinen tilitys Saga saa lopussa run out groovekseen muutaman hiljaisen sointunäpäyksen. KOSKINEN HHH K u v a: A k as h a R ab u. Jännitteitä on sitäkin enemmän symbolisissa sanoituksissa, joissa sudet ovat jo ovella, paetaan sydämeen tähdättyjen menetetyn lemmen nuolien sadetta, ammutaan yksinäisyydessä suoraan aurinkoon, tuudittaudutaan alppiruusun mystiikkaan, tanssitaan Jupiterin ja kulkurin valssia. Oma yksilöllisyys tasapainottuu yhteiskunnallisten näkemysten ja totuuksien kanssa, niin kuin maanpäällisessä elämässä tapana on. Sielukkaassa So Sorry I Could Diessa pianolla on sentään joku muukin rooli kuin matalaotsainen perkussio. Precious Cargo puolestaan on hienostelematon puhelaulu maahantulijoiden koettelemuksista ja siirtolaisviraston toimista Yhdysvaltoihin yrittäessä. Todellisuus puree varoittamatta henkilökohtaisemman elämänkuvauksen takaa. On ilo havaita, kuinka hän ei ole koskaan antanut americana-genreluokituksen kahlita itseään sydänmaiden kulttuurin syväluotaukseen, vaan on antanut inspiraation liikkua vapaasti Bronxin kotikulmien punkhengestä New Orleansin musiikkikehtoon, koruttomasta hobo folkista ja murhaballadeista Puerto Ricon värikkääseen sukutaustaan ja viimeistään nyt peräti Life On Earth -nimellä kruunattuun kahdeksanteen albumiinsa
Vaikka yhtyeen edellinen levy Monotony Fields julkaistiin jo vuonna 2015, tämän uuden albumin sävellystyö käynnistyi lähes heti edellisen ilmestyttyä. Kokoelma paljastaa silti myös bändin yksioikoisuuden. Keskeisin lopputulema on yhtyeen ainutlaatuinen tapa käsitellä melodioita, sillä jopa tavanomaiselta vaikuttava melodiakulku voi yllättäen tarjoilla täydellisellä suunnanvaihdolla yllätyksiä, jotka ovat aina ilahduttavan raikkaita. Pätevä tuotantojälki kuitenkin kohottaa kappaleita kokoaan suuremmiksi. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan se ehkä toimisi, muttei tässä ja nyt. Kaksikko ei yritäkään kätkeä Cocteau Twinsin tai Beach Housen vaikutteita, tai edes imeyttää niitä osaksi laajempaa yhtyeidentiteettiä. Vuorovaikutus kuitenkin rohkaisee taiteilijoita viehättävään rehellisyyteen. Pianisti Fredriksson, basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio ovat kymmenisen vuotta hioneet svengiä, jossa korostuvat kiehtovan kuohkeat elementit. Doomimpi versio Jefferson Airplanesta voisi myös sopia kuvaukseksi. HANNU LINKOLA HHH Shape Of Despair Return To The Void Season Of Mist Shape Of Despair kiiruhtaa edelleen hitaasti. Edelleen. Kohtelias äänimaailma jää omituisen materiattomaksi, eikä joogakultin ympärille teoretisoitu tematiikka riitä personoimaan sisältöä. Splatterin ja Käkkärämännyn kaltaiset kirmailevat tulkinnat puhkuvat poikamaisuutta. Uutuuslevyä on ennakkoon markkinoitu Papillonia tummasävyisemBabel Yoga Horror PME Mikko Pykärin ja Karin Mäkirannan Babel on kutkuttava projekti. Messalla on myös tunnelmointi ja menevämpi räimintä pääosin hyvässä tasapainossa ja soundimaailma on orgaaninen ja hengittävä. Juuri tällä saralla Shape Of Despair on hyvä ja ydinosaamisalue on kohdallaan. Yoga Horrorin tunnelma seurailee lojaalisti Pykärin tuotantohistoriaa, ja Mäkirannan tulkinta pehmentää musiikin linjoja tunnusomaisella kuulaudellaan. Nisun laulut ovat sitä samaa kuin aiemminkin, siis suomenkielistä rockia, jolla on hyvin vähän yhteistä suomirockin kaanonin kanssa. Mutta onko se lopulta myös levyn olennaisin anti. Etenkin bändin mainion esikoislevyn kappaleet tarjoavat Hits To The Head -kokoelman alkupuolella mukavan nostalgisia värinöitä. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Von Hertzen Brothers Red Alert In The Blue Forest DoingBeing Viiden vuoden takaisella levyllään War Is Over Von Hertzen Brothers palasi progen pariin. Ainoastaan yksi kysymys herää: miten bändi aikoo toteuttaa nämä uudet biisinsä livenä. Konteksti on helppo hahmottaa. Proge taitaa tarjota Von Hertzen Brothersille hieman ahtaan lokeron sikäli, että näille herroille se tarkoittaa lähinnä lupaa antautua aidosti kokeilemaan ja ilakoimaan musiikilla. TOMI NORDLUND HHH Messa Close Svart Saatekirje kuvaa italialaisyhtyettä sanoilla ”Stevie Nicks Black Sabbathin keulilla”. Heille tuntuu riittävän, että musiikki kohtaa esikuvansa rennosti mutta tyylillä. Loppua kohti yli tunnin kestävä ja järkälemäinen Close uhkaa kuitenkin jumittaa paikoillaan hypnoottisuudessaan ja tukehtua omaan massiivisuuteensa. Tuo hiottu ja nätti soundi kantaa pitkälle, mutta pilvenpiirtäjä-kokoluokan soundien ja tematiikaltaan pienien ja sisäänpäinkääntyneiden tekstien yhdistelmä ei jokaisen biisin kohdalla toimi. Red Alert In The Blue Forest on monella tapaa suuri. Itse en havaitse kahden levyn tunnelmissa muuta eroa kuin sen, etteivät levyn sovitukset pullistele riehakasta iloittelua kuten edeltäjällään, vaan kappaleita sävytetään hienovaraisemmilla tehokeinoilla. Kun tähän vielä yhdistyy Von Hertzen Brothersille tyypillinen lauluharmonioiden rakentelu, kokemukset ovat huikeita. Jo alkumetreillä materiaali alkoi kallistua yhtyeen oman menneisyyden lähteille, ja jostain syystä bändi on katsonut tarpeelliseksi alleviivata, että Shape Of Despair ei ole livennyt linjastaan. Tribuuttimaisuudella on toki kääntöpuolensa. Kokoelman uudet biisit Curious ja Billy Goodbye ovat sen verran freesejä vetoja, että keski-ikäistyneille indierokkareille toivottaa mielellään hyvää jatkoa. Elämyksestä tihkuu elokuvallisuutta, joka toistuu eheällä dynamiikalla. Mäkirannalle Babel puolestaan tarkoittaa pientä ja turvallista erkaantumista Karinan viitekehyksestä. Vertaus ei ole täysin tuulesta temmattu. Levy soi U2:n ja Bruce Springsteenin kaltaisten artistien kasarituotannon hengessä, mutta levyn kertosäkeet eivät tempaa mukaansa edellä mainittujen artistien tavoin. Return To The Void on jossain määrin helpompi levy kuin edeltäjänsä, pänä. Joku saattaisi puhua aikuisrockista. VILHO PIRTTIJÄRVI HHH Jussi Fredriksson Trio Archipelago Sea Tales Flame Jazz Jussi Fredriksson Trio lukeutuu kotimaisen jazzin edustavaan eturintamaan. Solisti Alex Kapranos on myös yksioikoisuudessaan hieman puuduttava tulkitsija. Biisitärpeiksi nostettakoon avausraita Suspended, fiilistelevä Orphalese sekä rokkaavampi Rubedo. Messan valttina on Sara Bianchinin laulu, joka leikkaa terävästi ja voimalla läpi muun yhtyeen tummasävyisen möyrinnän. Vaikka illusorisuudella leikkimisen voi tulkita osaksi levyn sanomaa, lienee se samalla oire jostakin. Kaiken täytyy mennä on laadukas, joskin kappalemateriaaliltaan hiukan tasapaksu levy. Pykärin vuolaiden soololevyjen rinnalla hanke vaikuttaa kaivatulta fokusoitumiselta, vakiintumiseltakin. Kolmikko luo tyylittelyllään vahvoja mielikuvia. Soundi ei ole perinteisessä mielessä massiivinen, vaan pikemminkin runsas. VESA SILTANEN HHH RETRO. Selkein miinus on kuitenkin levyn loppuun heitetty kaikin puolin turha alle minuutin mittainen Leffotrak-hassuttelu, joka yrittää kai keventää tunnelmaa, mutta onnistuu vain rikkomaan kokonaisuuden. Levy vilisee pieniä efektinomaisia pilkahduksia ja uutta soundimaailmaa on haettu ennakkoluulottomalla rohkeudella, josta on löytynyt yhtyeelle epätyypillistä räiskähtelyä. Kovin kauas muusikot eivät tosin loitonnu taustoistaan. Skottibändin perustamisestakin on kulunut 20 vuotta, joten nyt on sovelias hetki niputtaa yhtä monta hittiä kokoelmalevyn muotoon. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Pekka Nisu Kaiken täytyy mennä Kronik Pimeys-yhtyeestä tutun Pekka Nisun toinen sooloalbumi Kaiken täytyy mennä on äänikuvaltaan yhtenäisempi kokonaisuus kuin viimevuotinen Papillon. Mitään yllättävää siinä ei sitä vastoin ole. Linjakkaampi ote on syönyt räjähtävää energiaa, joka teki Nisun edellislevystä virkistävää kuultavaa. SOUNDI 53 mitä selittää paljolti kappaleiden jämäkämpi struktuuri. Vaikka pianon, basson ja rumpujen luomat kollaasit vaikuttavat pintapuolisesti simppeleiltä, musiikin sisin on täynnä värejä. Itse asiassa on ilahduttavaa, ettei bändi tunnu itse pitävän hitautta itseisarvona ja antaa tempojensa elää kappaleidensa edellyttämällä tavalla. Pikemminkin Pykärin O-levyllä (2019) alkanut yhteistyö on luonteva askel kummankin uralla. Kuivakasti soiva yhtye yhdisteli tymäköitä riffejä äkkiväärään rytmiikkaan kutkuttavasti. Sävelien virrassa voi kuvitella, kuinka aallot hyväilevät rantakallioita. Se olikin yksi niistä yhtyeistä, joiden myötä tyylisuunta nousi uuteen kukoistukseen 2000-luvun alussa. Olkoon se tempo mikä tahansa, Shape Of Despairin ei tarvitse tinkiä musiikkinsa voimasta. Osa kappaleista jää rasittavien renkutusten tasolle, ja Talking Headsia kumarteleva bändi tuntuu olevan vuodesta toiseen maneeriensa vanki. Koronapandemian varjossa rustattu Archipelago Sea Tales kertoo saariston kauneudesta, mutta myös Itämeren ankeasta nykytilasta. Niinpä Return To The Voidin avausraita vaikuttaa tässä valossa suorastaan pikametallilta, sillä jalalla voi helposti läpyttää lattiaa. Päivitystä touhuun on saatu oikeastaan vain elektronisista mausteista ja miehistönvaihdoksista. Suurimman hypevaiheen jälkeen Franz Ferdinand ei ole paistatellut kirkkaimmassa valokeilassa mutta on silti julkaissut albumeja rauhallisen tasaiseen tahtiin. Kokonaisuus on kuitenkin mainio, joskin sulattelua vaativa paketti doomia. Kyse on siis psykedeelissävytteisestä doom rockista, jota ryyditetään esimerkiksi itämaisin maustein ja muutenkin perinteisestä doomista poikkeavin keinoin. Shape Of Despairia pidetään hautajaisdoomin ääripäänä, josta ei enää paljon hitaammaksi voi pistää. Albumin kaksi ensimmäistä raitaa tuntuvat vielä olevan harjoittelua ja kevyttä virittelyä Solitary Downfallia varten, sillä vasta tämä aukaisee lohduttoman surumielisyyden padot, joiden valuttama murhe ja tuska käärivät pahaenteiseen syliinsä. Yhtyeen peruslinja säilyy nyt ennallaan, mutta jos edellinen albumi oli geneerinen progetai rocklevy, uutuudella yhtye on löytänyt uuden tavan tuottaa. JUHA SEITZ HHHH Franz Ferdinand Hits To The Head Domino Siitä on jo peräti 18 vuotta, kun Franz Ferdinandin räväkkä Take Me Out -hitti villitsi indiediskoissa pitkin Eurooppaa. Nauvossa, Brännskärissä, Gullkronassa ja muussa suolaisessa ympäristössä syntyneet sävellykset etsivät aistikkaan jazzin sävyjä mielikuvituksellisella tavalla. Vain muutaman kerran yhtyeen mopo on livetä karkuteille, mutta pääsääntöisesti kokonaisuus on perin harmoninen. Franz Ferdinand muistetaan ironiaa tihkuneena nörttiretkueena, jonka hyväntuulisessa tanssirockissa piisasi vahvoja post punk -vaikutteita
Henki on sama, mutta energia tulee happoakkuja tehokkaammilla paristoilla – taidon ja tyylitajun tappovarmalla yhdistelmällä. A. Mukana ovat rock’n’rollin sydänmaiden rytmiset rootsit, joista tuli parasta brittiläistä beat-musaa, jota rahdattiin Valtoihin jalostettavaksi uudestaan autotalleissa ja hippiluolissa ja trippailtiin taas Euroopan freak beat -kuvioihin. Silti biisien sydän tuntuu jäävän liiaksi estetiikan taakse. Tämäkin on ysäriangstista innoittunutta taidepoppia. Albumia seurannut viime vuoden Inside Out oli riisutumpi mutta biisimateriaaliltaan varsin pirteä ep. Kaikki tämä, siis ihan kaikki, läpäisee häikäisevän selkeästi ja energisesti Miikka ”Mike” Siiran valiojengin bändisoiton valmiudet. Multiskaalaa riittää sävellyksistä, soitinnuksista ja sovituksista power popin ja garage rockin nuorekkaaseen intoon ja musiikinrakkauteen. Runomuotoisissa teksteissä on järkeä, mutta asuu niissä omalaatuinen huumorikin. Yanya kähisee sydänsurujen ja irrallisuuden tekstejään äänellä, joka tulee iholle, mutta usvaisesti kuin radiokohinan takaa. Kasvukivuista huolimatta Zeal & Ardor on yksi aikamme metallin kiistattomia edelläkävijöitä ja luonut lajissaan omaleimaisen tyylin. Vielä painokkaammin puhelaulumetodia toistetaan päätöskappaleessa Muistitko. Niitä tyytyy ihailemaan vain etäältä. 54 SOUNDI Antti Autio Kaikki talot huojuu Soit se silti Aution vahvuuksiin kuuluu monisärmäisyys: nämä laulut eivät ole samasta puusta vuoltuja ja niiden sovituksissa on käytetty onnistuneesti erilaisia näkökulmia. Kvintetin aivoitusten perusta lepää jazzin puolella, mutta yhtä lailla vaikutteita ammennetaan esimerkiksi avantgarden huuruilun ja taidemusiikin aavikoilta. Mainio levy on kuin täsmälääke kosmiseen yksinäisyyteen. Levyllä kuullaan myös kepeämpää materiaalia, kuten tarttuvapoljentoinen tanssikutsu Kotasaari sekä ehtaa euroviisupotentiaalia 80-luvun malliin tykittelevä Ei päivänselvää. Mäen toinen sooloalbumi Syys on vinkeä kokoelma erilaisia lauluja ja tunnelmia. Pieni helmi ja Onnellista matkaa tunteilevat haikein sävyin. Kiitos jousisovitusten onnistumisesta kuuluu osin myös tuottajanakin toimineelle Joonas Saikkoselle, jolla on sormensa pelissä myös soittajana. ASKO ALANEN HHHHH Nilüfer Yanya Painless ATO Lontoolaista Nilüfer Yanyaa houkuteltiin 2010-luvun puolivälissä One Direction -tyyliseen ”tyttöbändiin”, mutta sen sijaan hän valitsi itsenäisen soolouran. Mäki Syys Piintyneenä syksyihmisenä vaikutun kansitaiteesta, jossa kuihtuvan nurmen peittää hauras jää. VIRPI PÄIVINEN HHHH Zeal & Ardor Zeal & Ardor MVKA Zeal & Ardorin ura sai alkunsa primus motor Manuel Gagneuxin 4chanissa kysymästä konseptista uudelle musiikkiprojektille, johon tälle ehdotettiin black metalin ja bluesin yhdistämistä. Välillä hän operoi yhtä lailla falsettia käyttäen ja välillä viljelee puhelaulua, kuten synavetoisessa ja hittimäisessä, mutta tunnelmaltaan hyytävässä Kaikki hyvin -kappaleessa, jossa laulajalla ”kaikki on hyvin”, vaikka tulkinta kertoo muuta. On synapohjaista meininkiä, aitoja jousitaustoja, ja sooloviulukin tekee onnistuneita täsmäiskuja. Autio vahvistaa kolmannella albumillaan asemaansa maan kärkiluokan lauluntekijänä. ANTTI MARTTINEN HHHH K u v a: Li in a A al to -S et äl ä. J. Alkuperäisiin raameihin väkisin takertumisen sijaan päällikköönsä henkilöityvä yhtye tuo enemmän uutta pöydälle kuin moni muu verrokkinsa. Jokunen laulu (Hukkasin sut, Romukasa) on toteutettu laulaja-lauluntekijäperinteellä, mutta isojakin taustoja joukosta löytyy. Lähinnä tavanomaista rockmenoa on Lisää ääntä, joka myös toimii mallikkaasti. Jokainen soitin, riffi, soolo ja rytmitys antaa osansa velmuille finesseille, olipa kyseessä klassinen Needles & Pins -teemakuvio tai rento Diddleyshuffle. A. Vincentinkin aikalaissoundiin. Lopuksi todetaan: ”Ei tämä ole henkäys viimeinen, tai jos on, siihen lisään sävelen.” Mäen vahvaan ääneen ja karuun artikulaatioon sulaa. Sanoituksetkin ovat omaleimaisia ja erottuvat massasta. Eikä mitään kirurgisesti leikeltyjä pastisseja vaan ytimekkäitä yksittäisteoksia. Kitarat puhisevat kuin kelanauhalla. Vaikka kolmas opus on ansiokas uudistumisessaan, sitä vaivaa suunnattomuus, eikä kokonaisuudesta nouse selviä hittejä. Soitanto on polveilevaa ja soundit raikkaita. Levyarviot > 54 SOUNDI J. Kuitenkaan ei voi välttyä ajatukselta, että Zeal & Ardor onnistui toisella levyllään Stranger Fruit viemään etenkin Servantsin kaltaisilla kappaleilla alkuperäisen konseptinsa täydellisyyteen. Kartellin autotallissa ikiomilla kipaleilla ei teeskennellä karuja garagesankareita, jotka korvasivat soittotaidon puutoksia kovemmalla karjunnalla ja kitaranrankaisulla. tällä kertaa hienon jousitaustan päälle. Painless jatkaa impressionistista linjaa. MIKAEL MATTILA HHH Koma Saxo with Sofia Jernberg Koma West We Jazz Koma Saxo on yhtye, joka venyttää mielellään rajoja. Aution laulu ei ole aina tavallista ”omien tuntojensa tulkki” -meininkiä. Levy tuntuu aluksi jopa ujolta. Nimeään kantavalla kolmosalbumilla puuvillapeltojen ja puhtaan black metalin sekoittelun sijaan Zeal & Ardorin säveltaide on edelleen extreme metalissa erittäin raikas näyte luovuuden voimasta. Mieleen nousevat suuretkin nimet: Radioheadin In Rainbowsin kuulaus, Beckin Mellow Goldin rumpukonekokeilut, Cocteau Twinsin eteerisyys. Artistin luontosuhde näyttäytyy levyllä erityisenä, kuten nimibiisissä, jossa vuodenajan vaihtumisen tuntee nahoissaan. Päätöskappaleessa Viimeinen henkäys suunnitellaan viinanhuuruisia bileitä hautakummulle. Jykeväsointinen Varjosta valoon on silkkaa progea ja krautrock-junnausta. Meno on synkkää, muttei suinkaan kliseistä. MIRKO SIIKALUOMA HHH The Mike Bell Cartel The Cartel & I Beluga Kerrassaan valloittavaa matkailua rockin aikakausissa sekä edestakaisissa löytöretkissä rapakon takaa tälle puolen Atlanttia ja taas takaisin. Mikäs siinä: Yanya nousi jo vuoden 2019 Miss Universe -debyytin myötä varteenotettavaksi indietekijäksi. Taustalla väijyy raskas verenperintö. Hypnomen-, Tanssiva karhu-, Valkyriansja Hard Action -soturit takaavat Bell Tones -commanderin johdolla The Cartel & I -työstön ydinelementit. Levyarviot > 54 SOUNDI ...jokainen soitin, riffi, soolo ja rytmitys antaa osansa velmuille finesseille... Sisältöä ei ole sommiteltu tukkoon, vaan se avautuu verkkaisesti, puhjeten lopulta kukkaan. Parhaina esimerkkeinä kappaleet Shameless, Midnight Sun ja Trouble. Zeal & Ardorin ensimmäisellä levyllä oli aistittavissa pieni hakuammunnan maku, mutta odottamaton cocktail on edennyt jo kolmannelle kokopitkälle asti. Levyn modernisoidun kitarapopin saattoi ulottaa Breedersin kaltaisista klassikoista King Krulen tai miksei St. Painlessin retro jää onneksi viitteelliseksi, mikä tekee siitä ihan tyylitajuisen, erottuvan levyn. Uskalias ryhmä ei pelkää hypistellä monipuolisia tunnelmia. Tavallaan se kuuluu estetiikkaan
Enpä olisi uskonut, että jopa Reckless Loven uutuuden humoristinen synthwave miellyttää nykyään enemmän kuin Rust N’ Ragen raskassoutuinen popmetalli. Jos albumin tuotanto olisi valjastettu sen tasoisen kappalemateriaalin varaan, jota Marr 1980-luvulla kirjoitti kuin ohimennen, olisi käsillä huipputuote. Onneksi sympaattisesta bändistä huokuu edelleen tyytyväisyys. Rust N’ Ragen persoonallisuus ja rock ’n’ roll -sielu on haudattu syvälle Sturm und Drang -tuottaja Jimmy Westerlundin äänivallin alle, niin syvälle mahtipontisen tyhjyyden valtamereen, että sitä on sieltä mahdoton havaita. Lentävä matto leijuu staattisesti melkein ambientiksi, vaikka siinäkin on selloineen tietty uumoileva jännityselementti. Kappaleet syntyvät silkasta tekemisen riemusta. 1–4 BMG The Smiths -legendan neljäs soololevy alkaa mahtavasti. Levyarviot > 56 SOUNDI Koma Westille bändi houkutteli tukun osaavia vieraita. Levyn puolivälin jälkeen keskittyminen alkaa herpaantua väkisin, kun osa biiseistä paljastuu lähinnä treenisfiilistelyiksi. Laulaja Sofia Jernberg, sellisti Lucy Railton, viulisti Maria Reich, harmonikkataiteilija Kiki Eldh sekä pianisti Kit Downes varmistivat sen, että sävelien kirjo on laaja. Nimikappale aiheuttaa jo lievän oksennusreaktion. JUHA SEITZ HHHH Hoedown XX Emsalö Suurenmoisen täyteläisen albumin on livekeikoistaan ja upeasta yhteissoinnistaan tunnettu Hoedown saanut jälleen aikaiseksi, nyt täysin omista uusista kappaleistaan. Sämpläys ja ”leikkaa, liimaa ja manipuloi” onkin homman nimi. Kattaus on monipuolinen. Loppupään surruroinneista erottuvat instrumentaali Lanka reprise sekä 22-Pistepirkko-henkinen garagejunnaus En jaksa soitella. Kasperihan on ammatiltaan äänisuunnittelija ja ratkaisut ovat pohdittuja. Teemallisesti albumi pyrkii hahmottamaan Ruotsin länsirannikon mentaliteettia, joka on tullut tutuksi Eldhille. JUSSI NIEMI HHH Sur-rur Entisyydestämmekinköhän If Society Sur-rur-yhtyeen kahdeksas albumi starttaa Hipsu-nimisen suhdekuvailun merkeissä. Albumilta löytyy vain yksi kunnollinen mötikkärokki, The Throne. Levyn kuudestatoista kappaleesta puolet ovat kuin variaatioita samasta aiheesta. Vaikka tekstit käsittelevät vaikeita juttuja, ne eivät ole ahdistavia tilityksiä, vaan kiehtovia ja mukaansatempaavia. Kerroksia riittää ja etenkin jousien ja puhallinten käyttö puhuttelee. Kellotorni ja Mutantti aloittavat erän hysteerisen sirpaleisella kiihkolla. Varhaiselta Curelta soundaava Negatiiviset uut kertoo, millaista on elää sosiaalisten pelkojen kanssa. Alkaa tuntua yhä enemmän siltä, että valtavan määrän erilaisia elementtejä limittäin ja päällekkäin sisältävä paketti aukeaa täyteen kukkaansa vasta ajan kautta. VIRPI PÄIVINEN HHH K u v a: P as i R y tk ö n en Fever 333 Kvelertak British Lion Blind Channel Mokoma Me And That Man Trouble Bokassa Cleopatrick Lost Society The Raven Age Wargasm Moon Shot Sarparanta Cypher16 Ursus Factory Huora Lähiöbotox Nyrkkitappelu Foreseen Silver Bullet Stoned Statues Battledragon 2–4 JUNE 2022 Hyvinkää Airport. Pian kuusikymmentä vuotta täyttävä artisti polkaisee levyllä säröpedaalinsa pohjaan haluten sillä sanoa ”olen yhä nuori!” SAMI NISSINEN HH Laineen Kasperi ja Kummitusorkesteri God Damington Windowfactory Kasperi on suosikkiräppääjiäni, joten ilman ennakkotietoja odotin terävää verbaalisirkusta kohottamaan mielialaa näinä ankarina aikoina. Musiikillisesti ja tyylillisesti tapahtuu paljon. Kromaattisesti nousevaan kitarariffiin perustuva Ariel muistuttaa ajasta, jolloin Marrin kynä oli terävä. Kansankodin tuottama nostalgia kimmeltää kappaleissa paikoin koskettavalla tavalla. Pitkän tauon jälkeen julkaistu toinen albumi Tales From The Wasteland (2018) ei suoratoistosta löytyvien maistiaisten perusteella ollut enää kuin hiukan sinne päin, mutta uutukainen on siitä huolimatta pettymys. Kokonaisuus on hauska, joskin liian pitkä ja repaleinen. Ainoaa ”suoraa räppiä” kuullaan Kellotornissa Raipatilta, muuten pelin henki on instrumentaalinen. Päähuomion anastavat Petter Eldhin sekä Christian Lillingerin luomat kuplivat rytmitykset, Sofia Jernbergin vaeltelevat vokaaliosuudet ja puhaltimien tuottamat lempeät puhurit. Fever Dreamsin perusteella vaikuttaa siltä kuin Marr tuntisi vain voimasoinnut ja pentatonisen asteikon. Teokset käyskentelevät modernein askelmerkein nojautuen nyrjähtäneeseen sykkeeseen. JARI MÄKELÄ HH Johnny Marr Fever Dreams Pts. Kolmasti Kuokkasen kumppanina on tuttu Australian-vahvistus Terry McArthur. Kielisoittimien näppäillyt, strummatut ja liu’utetut soundit muodostavat taivaallisen, valloittavan äänija rytmikudelman. Keskinäinen ymmärrys ja harjaantuneen yhteissoiton asetukset ovat niin syvällä yhtyeen soittotavassa ja tyylitajussa, että yksikään osatekijä ei äänitysten kirjossa hievahda tai horju. Nostalginen jytä Laava on menneen talven lumia luo katseet menneisyyteen: ”Oli aika, jolloin olisin tehnyt mitä vaan, ettei minkään ois tarvinnu muuttua.” Tuhnu jatkaa pohdintaa ajan mystisestä katoamisesta ja Tuulessa heiluva lanka liittää muistoihin häilyvät mielentilat. Kappaleet vuorottelevat Mika Kuokkasen ja Jere Ijäksen tekemien ja laulamien biisien kesken. Tavoitteleeko Marr nyt liiaksikin asti hittejä. ASKO ALANEN HHHHH koneet syöksevät ilmoille nousukasmaista beatia ja sähkökitarat hyökyvät isoina, kimaltelevina aaltoina. Satamat operoi puhallinsektioon kietoutuvan itäisen jazzin ja koneellisen industrialismin välimaastossa ja Freeze on urbaanin painajaisen soundtrackia. Avausraita Prisoner sekä yhden sortin Desmond Child -pastissit Ghost Town ja The Future Is For The Strong sopinevat rockradioiden soittolistoille. Esa Kaartamon hieno JJ Cale -tyylinen hölkötys Music Man päättää albumin livetallenteena. Spirit Power And Soulin 1980-luvusta muistuttavat rumpu...soundit muodostavat taivaallisen, valloittavan äänija rytmikudelman... Vaihtelu Kuokkasen vakaan, sävelrikkaan kerronnan kanssa toimii sävykkäästi, ja bändi pitää huolen, että jokainen kappale saa elävimmän ja inspiroituneimman säestyksen ja solistiset osuudet. Musiikki on niin suloisesti, sävykkäästi ja soinnikkaasti kasassa, että bändi on voinut ujostelematta kertoa levytyksen hoituneen suurimmaksi osaksi muusikoiden yksittäisinä etätöinä. Komeasti alkaa moni muukin levyn kappale, mutta pysyvän muistijäljen niistä jättää vain harva. Roboto” -soundilla lauletut osuudet viehättävät, mutta biisien särmättömiksi pyöristetyt kulmat etovat. No, nopeasti opin, että God Damington onkin Kasperin päivitetty paluu biittejä vaan ei laineja tarjoavan debyyttinsä (Kasperi Laine ja Kummitusorkesteri, 2005) meininkiin. Lisäksi hän tuntuu viehättyneen hokemiin, jotka kuulostavat vain hölmöiltä. Heti kun Marr poikkeaa kaavasta, alkaa tapahtua. I’ve Had Enoughin a-osan ”Mr. Periaatteessa voidaan puhua myös soololevystä, vaikka muutama vierailijakin vilahtaa, kuitenkin sämpläyksen kautta. Kokoonpanon johtaja ja multiinstrumentalisti Petter Eldh luottaa tälläkin julkaisulla vitaalin liikkeen hurmioon. Nähtävästi hän ei kykene enää säveltämään William, It Was Really Nothingin tai Heaven Knows I’m Miserable Now’n kaltaisia, näennäisen yksinkertaisia mutta valtavan paljon eri aineksia sisälleen sulkevia genrehybridejä. Rust N’ Rage One For The Road Frontiers Porilaisen glamrockbändi Rust N’ Ragen debyytti Showdown (2013) oli Ektron ja Karkia Mistikan julkaisema raaka ja hiomaton pläjäys kukkoilevaa sleazerokkia ja NWOFHM-meininkiä. Hitaat tuokiokuvat vaihtuvat lennossa shoegaze-rykäisyihin ja punkpoppiin. Ijäksen soultyyliin värähtelevä lauluääni on asettunut hehkeästi western-balladien tyyliin, jossa usein noustaan kantrin maanläheisyydestä emotionaalisen virtuositeetin toisille tasoille. Oikeastaan tämä heijastelee uhkaavaa nykyhetkeä melkein liiankin täydellisesti
Fever 333 Kvelertak British Lion Blind Channel Mokoma Me And That Man Trouble Bokassa Cleopatrick Lost Society The Raven Age Wargasm Moon Shot Sarparanta Cypher16 Ursus Factory Huora Lähiöbotox Nyrkkitappelu Foreseen Silver Bullet Stoned Statues Battledragon 2–4 JUNE 2022 Hyvinkää Airport
Peloissaan monet uumoilivat uutta maailmanjärjestystä. Silti se on lähinnä halpa provo. Pikemminkin se taivuttaa musiikilliset linkkinsä ja piikikkäät narratiivinsa toisiinsa sotkeutuviksi suhteiksi, joihin kätketyt purkukoodit johtavat epäilemättä myös harhaan. Sen sijaan Sleaford Mods -karjuja Jason Williamsonin vierailu ylipitkässä ja hahmottomassa nimibiisissä on hukattu mahdollisuus. Huomasin vain sinut kiteyttää molemminpuolista ihmetystä aiheuttaneen ihastumisen ja arkistakin kuvastoa sisältävä Sä pelastat mut on vuosikymmenten jälkeenkin umpiromanttinen rakkaudentunnustus. Niissä voidaan havaita sekä alfaettä theta-aaltoja. Melankolian satunnaisesta läsnäolosta huolimatta Valoilmiöitä on kaikessa rakkaudellisuudessaan valoisa ja toiveikas popalbumi. PERTTI OJALA HHH Alt-J The Dream Infectious ”Ihmeellistä tiskaamista”, totesi ystäväni kun poistuimme Alt-J:n Flow-keikalta vuonna 2015. Eikä tarvitse laittaa edes sinivalkoisia laseja päähän todetakseen, että iso osa siitä on rumpali Ukri Suvilehdon ansiota – kuunnelkaa vaikka, miten esimerkiksi singlelohkaisu Dream Cull rullaa eteenpäin hypnoottisesti ja mukaansatempaavasti. Päihdeongelmat ottivat Eikemosta niskalenkin, minkä vuoksi keikkoja jouduttiin perumaan ja bändi natisi liitoksistaan. Persoona on kolmas, tyylilaji viisto satiiri, virkaveljinä Father John Misty tai Steve Albini. Rytmiltään kiihkeä soul-kappale Maailman toimivin kaupunki kommentoi nykypäivän kaupunkisuunnittelua ja Korttitalo yllättää Ralph McTellin Streets Of London -klassikon sukuisella melodiallaan. LIAM GALLAGHER ASHNIKKO ANTTI TUISKU BEHM BEAST IN BLACK ERIKA VIKMAN IBE MOON SHOT SEXMANE VOLA LA 16.7. Myös suunnittelusta, päätöksenteosta ja sosiaalisesta kontrollista vastaavan otsalohkon aktiivisuus vähentyy. Vaikka The Dream paikallistuu Pohjois-Amerikkaan odottamattoman eksplisiittisesti, varoo yhtye konkretisoimasta perspektiivejään enempää kuin on tarpeen. Ymmärsin luonnehdinnan, vaikka koin kaiken toisin. Sonic Youth -legenda Thurston Moore päätti äänittää sarjan instrumentaalisia kitarakappaleita. Levy on parhaimmillaan hämmentävän tarttuva ja jopa groovaava ja svengaava. 00840 ylistää puolestaan Knipin kotimaisemia Helsingin Laajasalossa. Vaihteeksi pääosan saavat akustiset kitarat, joita hän soittaa kuin sitraa, välillä kieliä näppäillen ja toisinaan niitä lyöden. Teemoiltaan Valoilmiöitä on ennen muuta levy rakkaudesta. Tutun soittajiston kanssa on luotu pehmeä ja särmättömäksi pyöristetty bändisointi, jonka ylle Knipin pikemminkin rauhoittavan lakoninen kuin intohimoinen laulutapa maalaa pian viisikymppisen miehen seesteisyyttä. Mies onneksi ryhdistäytyi ja haki ongelmiinsa apua, mikä kuuluu positiivisella tavalla ja uutena energiana myös yhtyeen kolmoslevyllä. Valoilmiöitä-levyn laulut ovat valikoituneet Knipiä (2019) laajemmasta biisimateriaalista, mutta tuloksena on harmoninen ja yleisilmeeltään vakavahko kokonaisuus. Niin omaleimaisia kuin yhtyeen modernistiset sekoitelmat yhä ovatkin, kuultavat vaikkapa Deerhoofin, Fleet Foxesin ja The Black Keysin sävyt nyt selväpiirteisinä niiden pinnasta. Edelliset liittyvät rentoutuneeseen valvetilaan, jälkimmäisiä esiintyy syvän REM-unen aikana. Eiköhän moisesta otsikko saada. Dread Reaver kumartaa vanhan liiton hevin, brittihevin uuden aallon ja thrash/speed metalin suuntaan black metalin hengessä. HANNU LINKOLA HHH Levyarviot > ...kätketyt purkukoodit johtavat epäilemättä myös harhaan... Tämä ei kuitenkaan ole mikään kynnyskysymys ja paikoitellen myös sopii kuvioon kaikessa kaoottisuudessaan. VESA SILTANEN HHH Thurston Moore Screen Time Southern Lord Hypnagogiassa, unen ja valveen rajatilassa, ihminen liikkuu tietoisen ja tiedostamattoman rajamailla. Minä olin puolestani antautunut pitkien aaltojen heiteltäväksi ja nauttinut jokaisesta tyrskystä. Harmaan alueen operointi jatkuu myös nelosalbumilla Oxy Music. Ihaan mukiinmenevää aikuisrockia levy silti on. Aiemmat yksityiskohtaiset tarinat tuntuvat jääneen ylätasolle. SAMI NISSINEN HHH Alex Cameron Oxy Music Secretly Canadian Seekae-teknoyhtyeessä venkoilun ja toisinaan myös The Killersin biisinkirjoittajana häärimisen päälle sydneyläinen Alex Cameron on rakentanut omintakeista soolouraa, jonka kiinnostus huonosti käyttäytyviin miehiin on ollut aika patologinen. Kappaleen Cancel Culture lopuksi vieraileva räppäri Lloyd Vines (tummaihoinen, huom!) kajauttaa n-sanan ja nauraa räkäisesti päälle. Kesällä 2020 maailma oli kuin vaipunut kollektiiviseen hypnagogiaan pandemian sulkiessa ihmiset ko15.-17.7.2022 • JOENSUU Myös päiväliput nyt myynnissä! PE 15.7. Neljännellä albumillaan Alt-J on korvannut sporadisesti vaihtuvat miellemaisemansa helppotajuisemmilla rakenteilla ja nostanut sidonnaisuutensa aiempaa avoimemmin esille. Hypnagoginen lopputulos kuulostaa miellyttävältä, jopa rauhoittavalta. Jos Alt-J lauhtuisi vielä yksiselitteisemmäksi, saattaisi sen kupla puhjeta kokonaan. NIGHTWISH TONES AND I BLIND CHANNEL GASELLIT INHALER JESSE MARKIN JVG MAUSTETYTÖT X AGENTS TEHOSEKOITIN VIIVI. Ne miehet ovat usein olleet joko itsetuhoisia surkimuksia, pikkutakkiensa suojista läähättäviä saalistajia, tai muuten vain epäonnistuneita yksilöitä. Salamyhkäisyys on tarpeen, sillä antinomioiden takaa löytyy varsin kapea rekisteri. Näissä valveunissa aivot käyttäytyvät poikkeuksellisella tavalla. The Dream ei mahdollista vastaavaa tulkintaeroa. Albumin terävintä kärkeä ehkä hieman syö suttuinen, black metal -peruja oleva soundimaailma, varsinkin kitaroiden osalta. Aiemmin Cameron on ollut nokkelakin sivaltelija, mutta huumeaddiktioita pyörittelevän albumin (oxy = opioidi) teema ei oikein kirkastu. Onpa mukana myös Metallica-cover Trapped Under Ice, joka lähtee ilahduttavan tiukalla ja freesillä otteella. Naulakossa roikkuva takki voi muuttua ihmiseksi, saatat kuulla jonkun puhuvan sinulle tai saada muuten yllättäviä ideoita. Todellisuus on yhä läsnä, mutta arjen logiikka ontuu. Koko arvoitustaan Alt-J ei sentään paljasta. ALAN WALKER A36 BATTLE BEAST CLEDOS ELLINOORA F GETTOMASA HASSAN MAIKAL HUORA LAURI TÄHKÄ LÄHIÖBOTOX MC KOO MOUHOUS OLAVI UUSIVIRTA YEBOYAH SU 17.7. Hän oli keskittynyt musiikin nenäkkääseen sirpaleisuuteen. Knipin ja vaimonsa yli kolmekymmenvuotinen suhde on vahvasti läsnä heti järisyttävästä ensikohtaamisesta lähtien. teihinsa. MIKAEL MATTILA HHH Knipi Valoilmiöitä Capitol Egotripin myötä lauluntekijänä kasvanut Knipi on julkaissut toisen varsinaisen sooloalbuminsa. Best Life on Paul Simonin ja Princen risteymä, K Hole makea loungehituri ja Sara Jo Cameronin oikean käden, fonisti Roy Molloyn tähtihetki. Niiden puitteissa Moore karttaa tavanomaisia kitaransoittotekniikoita ja keksii nipun uusia. Sähköiset kitarat muodostavat taustalle pahaenteisiä droneja. 58 SOUNDI K u v a: Fr an ci sc o M u n o z Abbath Dread Reaver Season Of Mist Immortalin perustajajäsenenä tunnetun Olve ”Abbath Doom Occulta” Eikemon taiteilijanimeä kantavan yhtyeen tulevaisuus näytti muutama vuosi sitten hyvin huonolta
ALAN WALKER A36 BATTLE BEAST CLEDOS ELLINOORA F GETTOMASA HASSAN MAIKAL HUORA LAURI TÄHKÄ LÄHIÖBOTOX MC KOO MOUHOUS OLAVI UUSIVIRTA YEBOYAH SU 17.7. 15.-17.7.2022 • JOENSUU Myös päiväliput nyt myynnissä! PE 15.7. ...kätketyt purkukoodit johtavat epäilemättä myös harhaan... NIGHTWISH TONES AND I BLIND CHANNEL GASELLIT INHALER JESSE MARKIN JVG MAUSTETYTÖT X AGENTS TEHOSEKOITIN VIIVI. LIAM GALLAGHER ASHNIKKO ANTTI TUISKU BEHM BEAST IN BLACK ERIKA VIKMAN IBE MOON SHOT SEXMANE VOLA LA 16.7
Minja Kosken keijumaisessa lauluäänessä on sisäänrakennettuna kiinnostavaa magiaa mutta niin on yhtyeen otteissakin. Tasapaino löytyi yhdessä bändini kanssa soittaen, sovittaen ja kuunnellen. Tämä musiikki vie minut toisenlaisiin maailmoihin, arkisen yläpuolelle. TEKSTI: PEKKA LAINE K u v a: A k as h a R ab u t. Tällä toteutuksella lähes rutiininomainen ajatus kuitenkin herää henkiin. – Lauluntekijänä minua viehättää vanhojen iskelmien lyyrisyys, romanttisuus ja salaperäisyys. Ensin heräsi ajatus singlestä, mutta kun aloin miettiä sopivia kappaleita oli niitä niin paljon, että pian mieli lähtikin hahmottelemaan kokonaista albumia. Nimenomaan pienet kauneusvirheet ja esteettiset epäpuhtaudet tekevät tästä iskelmätripistä tässä ajassa kiinni olevaa musiikkia, joka ylittää turvanostalgian rajat. Intiimisti kihisevät ja svengaavat versiot ovat täynnä likihuomaamattomia nyrjähdyksiä ja säröjä, joiden läpi kajastaa outo valo. Epookkihenkinen tyylikkyys sekoittuu vapaampaan ajatuksenkulkuun ja häröhäivähdyksiin. Kun minua pyydetään valitsemaan esimerkiksi johonkin ohjelmaan lempibiisejäni on mukana aina ainakin yksi iskelmä. Suurimmaksi osaksi tulkinta lähti liikkeelle tekstistä. Ei hiilipaperikopioita tarvitse kukaan, muttei myöskään itsetietoista oman peukalonjäljen painamista kauniin klassikon pintaan. Ei lainkaan vaatimaton piirre musiikissa. Tunne on suurta ja siitä lauletaan rehelliseen sävyyn. Vanha suomalainen iskelmä on ihanan tuttua ja turvallista, mutta samaan aikaan pinnan alla kytee kaikenlaista. Vanhoissa iskelmissä on vaikeasti määriteltävää toismaailmallisuutta. 60-luvun iskelmiin tarttuminen tuntui luontevalta, koska ne ovat olleet aina lähellä sydäntäni ja niitä on tullut lauleskeltua. – Vanha metsästysmaja, viisi muusikkoa ja 60-luvun iskelmät. Tamara Lundin, Laila Kinnusen, Carolan ja Ankin ikivihreiksi laulamien laulujen taikapölyn myös soittoon. PEKKA LAINE HHHH Minja Koski, millainen on suhteesi vanhaan suomalaiseen iskelmään, mitä se edustaa sinulle. Laulaja Minja Koski on yhtyeensä kera tavoittanut vuosikertaiskelmien ehkä tärkeimmän ominaisuuden. Jos kuuntelet näitä vanhoja iskelmäaarteita lauluntekijänä, millaisia asioita kuulet. Se on siis lempimusiikkiani. Sellaisista lähtökohdista lähdettiin liikkeelle. Olennainen syy onnistumiseen on se, että M on kunnioittanut ja uskaltanut sopivassa suhteessa. Miten löytää tasapaino perinteen ja oman äänen välillä. Kepeissä lauluissa taasen on ihanaa hupsuutta ja viattomuutta. M Lauluja 1960-luvulta Solina Albumillinen 1960-luvun iskelmäaarteita uusioversioina ei sinänsä ole mikään mullistava idea. – Suhde on läheinen ja lämmin. Monissa alkuperäistulkinnoissa orkestrointi on todella isoa, eli myös resurssit rajasivat luonnollisesti omaa tulkintaa. Mistä oma tulkintanne lähti liikkeelle. – Omia kappaleita kolme albumillista suhteellisen lyhyen ajan sisään julkaisseena tuli olo, että pieni syrjähyppy lainattuihin lauluihin olisi kiehtovaa. 60 SOUNDI Levyarviot > ...lähdeaineisto on laajaa ja miellyttämisenhalu nollassa... Ne ovat ikkunoita reaalimaailman tuolle puolen, soivia satuja ja unikuvia. Mistä idea tuli tähän levyyn. Myös moni laulajaesikuva tulee vanhan suomi-iskelmän maailmasta, kuten Laila Kinnunen, jonka fanitus periytyi äidiltäni. M on osannut pelkistetyllä mutta oivaltavalla tavalla siirtää mm. Se on asia, johon itsekin lauluntekijänä pyrin. Minimalismin polkua on muutenkin tullut kuljettua ja se toimi myös tässä. Emme juosseet pakoon aikaisempia versioita, vaan ne olivat ystäviä, joiden kautta oma ääni löytyi orgaanisesti ja kivuttomasti. Pidän myös siitä, että kappaleissa on monesti läsnä joku maaginen elementti. Monesti se on luonto, joka lohduttaa ja auttaa surussa ja kaipuussa
Jos Carolina Oliveros onkin kerta kaikkiaan sydäntäsärkevä laulaja, teknisestikin huikea, niin kyllä muu bändi on hänen kanssaan samalla tasolla. Siksi Squeezen purkauksia tekee mieli kunnioittaa, osuivatpa palaset toisiinsa tai eivät. Earthen Sea on yhtä kuin Jacob Long ja hänen studionsa, joka toimii prosessissa kokonaisvaltaisena ”dubinstrumenttina”. Bligen albumit näyttävät saaneen Soundissa ennenkin kolmea tähteä mikä johtunee siitä, ettei niihin arvion kirjoittamiseen mennessä ole ollut riittävästi aikaa perehtyä. JARI MÄKELÄ HHH ...lähdeaineisto on laajaa ja miellyttämisenhalu nollassa... Broken Cog kehittyy hitaasti, videobiisi The Abysmal Eye rullailee tutummilla rengasmerkeillä mutta sekin kuulostaa jotenkin... Toki cumbian usein kuulee, mutta monesti se on räjäytetty täysin uuteen asentoon. Melodisena pop punk -bändinä Alkaline Trio on usein niputettu samaan kastiin sanoituksellisesti ja sävellyksellisesti kevyempien yhtyeiden kanssa, eikä se ole ikinä oikein saanut ansaitsemaansa asemaa. HANNU LINKOLA HHH Meshuggah Immutable Atomic Fire Jos on keksinyt musiikkigenren, voi ottaa melko rennosti, tuumii ruotsalainen Meshuggah ja julkaisee yhdeksännen albuminsa, ensimmäisen kuuteen vuoteen. Vaikka tyylilajien rinnakkainja vastakkainasettelut jäävät monesti pintapuolisiksi, kielivät ne myös kypsymisestä. Sävyissä on sludgea ja shoegazea, ja riffit tuntuvat rullaavan hieman aiempaa perinteisemmin. Sekä Andrianon että Skiban sooloilla kuulee selvästi tunnistettavia Alkaline Trio -melodioita, mutta kuten Mouldin ja Hartin projektienkin kanssa, ymmärtää Andrianon ja Skiban levyjen perusteella mistä sointukuluista, koukuista ja sanoituksista kukin mies on ollut vastuussa. On hämmästyttävää, kuinka näin abstrakti musiikki voi aiheuttaa näin voimakkaita tunteita. Mikä meininki! Ei mitään kliseitä, eikä rajoituksia. Mitä hittoa on tapahtunut. On Dear Darknessissa paljon hyvääkin, mutta kiinnostavinta siinä on ehkä lopulta se miten se valaisee Alkaline Trion sisäistä dynamiikkaa. Kaiken ihmisen hulluudesta, kolonialismista, sotimisesta, ennakkoluuloista ja vastaavasta kirpoavan vihan (iré). Ligature Marks rouhii kuin maansiirtokone ja Kaleidoscope näyttää rytmittelemisen mallia. Kappaleet kehittyvät maltillisesti Fender Rhodes -samplejen, ambienttekstuurien ja konkreettisten äänien (veden valuminen, kolisevat esineet, kodin laitteisto) massasta, joka on suodatettu live-efektoinnin läpi intuitiivisen tunnelman saavuttamiseksi. Dear Darkness alkaa vahvasti kahdella hienolla ja erittäin paljon Alkaline Trioa muistuttavalla biisillä, Narcissus, Amateur Classic Narcissistilla ja Sea Levelillä. 90-luvun R&B-veteraaniartisti Usherin kanssa duetoitu Need Love näyttää tunnekylmille millenniaaleille mallia. Syvintä inspiraatiota on tarjonnut 1990-luvun loppu, josta Sasami on vohkinut halpoja nu-metal-riffejä ja yrmeitä tuotantoratkaisuja lohdullisten lauluraitojensa vastapainoksi. Kaikkialla on tunne eläviksi tehdystä aineesta – sekä kaipauksesta ja poissaolosta. Uutuus oli jäämässä jopa kahteen tähteen, sillä aiemmin Bligen albumeilla on aina ollut kiinnostavaa tai tanssittavaa nuorisomusiikkia. Yhtä vahvana, tai oikeastaan vahvempana, musiikista tulvii valtava toivo, rakkaus elämään, ihmisiin ja luontoon. Tuntuu silti, että bändi on kimuranteimmat rytminsä jo luonut ja nyt voidaan runtata vanhempien metallimiesten arvokkuudella. Kun lähdeaineisto on laajaa ja miellyttämisenhalu nollassa, vaihtelee lopputuloksen laatu. Taiten rakennettu kappalejärjestys pitää mielenkiintoa yllä. Lauluilmaisussa ja atonaalisissa fuusio-tapping-sooloissa Meshuggah tarpoo innovoimillaan poluilla, jopa hivenen toisteisissa tunnelmissa. Sekä Andriano että Skiba ovat erinomaisia säveltäjiä, mutta ehkä Skiban Babylonia lukuunottamatta miehet eivät ole yksin yltäneet Alkaline Trion tasolle. JUSSI NIEMI HHHHH Lowdown Shakin’ Chills From The Cradle To The Grave Hiljaiset Levyt Vammalassa perustettu, sittemmin tamperelaistunut Lowdown Shakin’ Chills oli 90-luvun alkupuoliskolla yksi Hanoi Rocksin ja Smackin hajoamisen jättämää aukkoa täyttämään pyrkineistä yhtyeistä. Immutable on jopa lämminhenkinen turbometallilevy, ja se pitänee Meshuggahin tiukasti maailman metalliskenen terävimmässä kärjessä. Harmi vain, ettei best of -koosteen sijaan julkaistu koko tuotantoa uusiksi tuplavinyylinä tai kahtena erillisenä älppärinä singlebonusten kera. Nyt kokoelmalle on päässyt vain She-Devil-singlen (1992) garagerock-henkinen b-puoli I Tried. NUUTTI HEISKALA HHH Combo Chimbita Iré AntiNäiden nuorten New Yorkin kolumbialaisten kolmas albumi iskee suoraan selkäytimeen, sydämestä puhumattakaan. Sex Is Boring -albumin (1994) kasettiversiolla julkaistu rupinen kohkaus New Life on hauska biisituttavuus. Anderson .Paakin kirjoittama avausraita No Idea, tämän kirjoittama ja tuottama Love Without The Heartbreak sekä kirjoittama Here With Me (jolla Anderson .Paak myös vierailee) toimivat mainiosti. Aivan yhtä paljon klassikkopotentiaalia siinä ei ole kuin bändin uraauurtavimmissa tuotoksissa, mutta erinomainen kiekko on kyseessä. Onneksi täysin vaivaannuttavat esitykset, kuten kvasimetalliversio Daniel Johnstonin Sorry Entertainerista, ovat harvassa. Mutta niin kauan kun taso pysyy näin korkeana, ei sillä ole merkitystä. Musiikin estetiikan tasolla se merkitsee selkeitä samankaltaisuuksia tekstuurissa ja soundissa eri artistien välillä. luomulta, jos tällaista ilmaisua voi näiden ääriteknikoiden äärellä käyttää. Aikakauden valjut sounditkaan eivät pysty peittämään punkin pohjalta ponnistaneen katurockin energiaa. Aikuissoul-osasto toimii paremmin. Long käsittelee raaka-aineet symbioosin ja hypnoosin tunnistamattomaksi rajatilaksi. Bändi on ottanut askeleen taaksepäin tuotannon kliinisyydessä ja kuulostaa nyt ilmavammalta kuin aikoihin. Tyrmäyksen jälkeen sointi asettuu tunnistettavampiin uomiin. Blige Good Morning Gorgeous 300/Mary Jane Productions Hiphop-soulin kuningattareksi kutsuttu Mary J. Levyn loppua kohden Andriano alkaa kuitenkin päästää itsensä sävellyksellisesti vähän liian helpolla, ja moni biisi jää luonnosmaiseksi. Good Morning Gorgeous on artistin neljästoista studioalbumi yli kolmenkymmenen vuoden uran aikana ja self help -teemoillaan jatkoa erolevylle Strength Of A Woman (2017). On tärkeää ymmärtää, että tässä ei mausteta modernia menoa ripauksilla mennees. Hiljaiset Levyt julkaisi LSC:ltä tuolloin kaksi albumia ja neljä singleä. MIKKO MERILINNA HHHH Earthen Sea Ghost Poems Kranky Kranky-levy-yhtiön leima on takuu laadusta ja ekslusiivisesta mausta. Paljon bändin ilmaisukyvystä kertoo se, että vaikka espanjankieliset tekstit jäävät hämäriksi, niin silti koen tajuavani musiikin ihan täysin. Blige on viimeksi kuluneen vuosikymmenen ajan voitu lukea jo soullegendojen sarjaan. Kun syvät juuret genrestä riippumatta käyvät aitoa vuoropuhelua tämän ajan kanssa tulokset ovat järisyttäviä. The Greatestin ja Not A Love Songin kaltaiset anthemit olisivat tuskin olleet mahdollisia, jos Sasami ei olisi iskenyt vanhaa katsantoaan säpäleiksi. Siinä missä Sasami Ashworth kutoi debyytillään (Sasami, 2019) hellän perfektionistista shoegazing-mattoa, möyrii kakkoslevyn avausraita Skin A Rat kuin pahaisin industriaalihirviö. Kuten Iréssä. RETRO Mary J. JARI MÄKELÄ HHH Sasami Squeeze Domino Ensimmäisten äänten soidessa joudun varmistamaan, kuuntelenko oikeaa levyä. Mehevillä sampleilla ladattu Memoria korostaa juurten merkitystä alleviivaten, mutta ei mitenkään kirkkain otsin. Melodian rippeet sirpaloituvat, hohtavat ja taittuvat kuin valo vedessä; pulssit tihentyvät ja haihtuvat, ikään kuin kartoittaen vedessä ajelehtivia hiekanjyviä. Entiseen Sasami ei kuitenkaan palaa. Nyt kokonaisuudesta korvaan pistävät DJ Khaledin tuottama dancehall-raita Amazing ja drill-räppäri Fivio Foreignin fiittaama On Top ovat levyn heikoimpia hetkiä. Longin kolmas Earthen Sea -albumi Ghost Poems jalostaa hänen herkkää ja haurasta soundipalettiaan edelleen suhinan, perkussiivisten teknoelementtien ja molli-pitoisten äänikatkelmien muodostamiksi ihaniksi rytmihäiriöksi. LSC:n toisella albumilla rumpalina toimi God’s Lonely Men -bändistä ja Jungle-lehdestä tuttu Jarkko Jokelainen, joka nousi sittemmin a-sarjaan The Flaming Sideburnsin riveissä. Toinen kitaristi Toni Haimi muutti LSC:n hajottua Lontooseen, ja soitti 2000-luvun alussa goottibändi All About Evessä. Asialla on äärimmäisen tiivis bändi. SAMI NISSINEN HHHH Dan Andriano & The Bygones Dear Darkness Epitaph Alkaline Trion Dan Andrianoa ja Matt Skibaa voisi verrata Hüsker Dün Bob Mouldiin ja Grant Hartiin. Välillä tanssitaan hurjassa rytmissä, sitten tunnelmoidaan kokonaan rytmittä (Sin Tempo), ja kaikkea siltä väliltä. Pääosin kitaristi P-P Kotilan tarttuvasta biisimateriaalista erottuu edukseen voimalla riffitelty ja psykedeelinen Leaves Of The Tree. Arvokkainta levyllä on tuntemus siitä, että muutos on lähtenyt sisäisestä tarpeesta. Pikemminkin hän venyttää rajojaan epäonnistumistenkin uhalla. SOUNDI 61 tä tai vanhan liiton soundia ripauksella syntikoita, vaan kyse on elävästä ja luonnollisesti täydellisestä synteesistä
2000-luvun retrosynameno on harvoin nyökännyt näin selvästi alan alkuperäisille innovaattoreille, jotka eivät olleet mitään kitsch-poppareita. Lisäksi Tosin Abasin kitaralinjoissa, niinä hetkinä kun hän malttaa soittaa vähemmän, on pistämätöntä melodiatajua ja kohtalokkuutta. Uutukainen on vankalla käsityötaidolla ja puhtaalla sydämellä tehtyä musiikkia niille, jotka jo valmiiksi rakastavat tätä stemmalaulujen, ensikuulemalla tutun oloisten melodioiden ja ihanasti möyrivien sähkökitaroiden heimotaidetta. Vanha maine ja laadukas tuotanto takaavat kuitenkin sen, että tämä jenkkialtsun klassikkobändi saa nimensä lehteen, kun levy tulee ja hyvä niin. OK:n ensisinglenä julkaistu nimibiisi tuntuu vähän transhumanistiselta läpältä siihen nähden, miten pitkälle Stylman on sittemmin edennyt. NIKO PELTONEN HHHH K u v a: A in o V ai n io. Stylmania on kiitettävä siitä, ettei hän ole lähtenyt diskohassuttelun tielle, vaikka sellainenkin näkymä olisi epäilemättä ollut tarjolla. En vain keksi juuri mitään tilanEinari Stylman OK M.Dulor Tutustuin Einari Stylmanin musiikkiin vuoden 2019 loistavan ja aiheeltaan vangitsevan Berlin Parkplatz Disco -singlen myötä, mutta albumidebyytille artisti tuntuu suorittaneen niin tyylillistä kuin temaattista uudelleenarviointia. Rex -mausteella lisättynä. Ja kun levyllä on kuitenkin mittaa lähes tunti, informaatioähky ehtii iskeä jo hyvän matkaa ennen loppua. Nuorempi väki on toisaalla eikä tule taatusti häiritsemään. Kaiken kruunaa Ross Dolanin kalmalta ja viemäreiltä löyhkäävä örinä. PERTTI OJALA HH Immolation Acts Of God Nuclear Blast Death metal -veteraani pamauttaa pöytään uransa yhdennentoista pitkäsoiton. Acts Of God on kitarariffien juhlaa ja jokaisessa biisissä on vähintään yksi todella tiukka ja tarttuva riffi. Ja tykittelyä todellakin on luvassa koko mitalta. Sin Cos Tan voisi olla kohtuutoimiva vertailukohta. Change The Show on albumi, jossa ei päällisin puolin ole paljoakaan vikaa. Progeyhtyeille usein tyypillinen musiikillinen viisastelu onneksi loistaa poissaolollaan, ja yhtyeen ilmaisussa on rehellinen, brutaali pohjasävy. Onneksi mikään ei silti mene pilalle, päin vastoin OK on odotuksiani syvempi synteettinen elämys. Tempoissa pääpaino on keskinopeassa kaahauksessa, jota ryyditetään blast beateillä ja ajoittain hieman raskaammalla ja groovaavammalla poljennolla. Wild Loneliness -levyllä piipahtavien vierailijoiden nimilista kertoo Superchunkin vankasta asemasta kitarapopin kaanonissa. Avausraita Conflict Cartography kuulostaa hektisyydessään erittäin riidanhaluiselta ja singlekappale Monomyth nakuttelee niin rytmisesti, että melkein naurattaa jos ei pelottaisi. Ikääntyvä ja oman lempimusiikkinsa pysähtyneisyyden tyynesti hyväksyvä surinapopfani on hyvissä käsissä antautuessaan Superchunkin varmaotteisen haikeilun kyytiin. Paino sanalla pitkä, sillä kuolometallitykitystä on tarjolla 15 biisin eli hieman vajaan 55 minuutin verran. VESA SILTANEN HHH Animals As Leaders Parrhesia Sumerian Fuusio-djent-trion uusi albumi on yhtyeen ensimmäinen kuuteen vuoteen, ja ultratekninen, alavireinen ja kitaravetoinen ilmaisu ei ole ainakaan rauhoittunut. Kanen neljäs oma pitkäsoitto tuskin tätä tilannetta muuttaa. Gestaltzerfall pyörittelee perinteisemmissä fuusiotunnelmissa siinä missä Micro-Aggressionsin kahdeksankielinen turboruuvaus irrottaa paikatkin hampaista. Teenage Fanclub -ukkelit Norman Blake ja Raymond McGinley, Sharon van Etten ja R.E.M-yhtyeen Mike Mills eivät olisi mukana turhien tuhertajien levyllä. Mammuttitauti kääntyy kuitenkin sinänsä lajissaan erinomaista levyä vastaan, sillä olivat riffit miten tarttuvia tahansa, niitä tulitetaan kuuloelimille niin hengästyttävää tahtia että kuunteluhetkellä todella kovalta tuntunut riffi ehtii unohtua jo seuraavan biisin aikana. Tuomas Ilmavirran kanssa työstetyt biisit kaikuvat avaruudellisina ja saattavat kestää helposti yli kuusi minuuttia. Tunnelma on asiaan kuuluvan kaoottinen, hektinen ja primitiivinen. Parrhesia on eittämättä taidonnäyte. Superchunk kävi aikanaan monen aikalaisbändin tavoin kolkuttelemassa isompien kuvioiden liepeillä, mutta eihän alakuloinen power pop oikeasti ole kaupallisesti potentiaalista musiikkia. Levyn sinänsä kohteliaan hienovaraisesta retroilusta kuulee kuinka merkittäviä inspiraation lähteitä 60-luku, David Bowie, Tamla Motown -henkinen soul ja jopa spectoriaanisuus ovat Miles Kanelle yhä olleet. Kitarapopista on tullut eräänlainen roots-genre, joka elelee supistuvassa marginaalilokerossaan. Suoralinjaistaminen ja ”kill your darlings” -lähestymistapa olisivat tehneet terää. Lana Del Reyn Blue Banisters -albumin Dealerin kirjoittajana ja laulajanakin vieraillut Kane siivilöi Change The Show’n biiseihin vanhoja tuttuja aineksia. Animals As Leadersin kohdalla on hankala puhua laulunkirjoituksesta. Enemmänkin kyseessä on erilaisten musiikillisten suoritteiden synnyttämä visuaalisten mielleyhtymien ja auraalisten tunnereaktioiden synteesi, joka joko ällistyttää tai tylsistyttää, useimmiten sekä että. Tämän parempia suomenkielisiä synalevyjä ei ihan hirveästi ole tehty. Brassit alleviivaavat Carolinen soul-henkeä ja Nothing’s Ever Be Good Enoughin sielukkuus saa lisäarvoa Corinne Bailey Raen laulusta. PEKKA LAINE HHH Miles Kane Change The Show BMG Miles Kane on yhä tunnetumpi Arctic Monkeysin Alex Turnerin kanssa perustamastaan The Last Shadow Puppetsista ja sen kahdesta albumista kuin soolourastaan. Superchunk ei ole legendastatukseltaan skottien tasoa, mutta samaa genrerautaisuutta bändin musiikissa on. Musiikillinen sukulaisuus on ilmeisintä juuri ”Fanniesin” suuntaan. Levyarviot > 62 SOUNDI ...melkein naurattaa jos ei pelottaisi... Tears Are Fallingilla Kanen äänessä on Luke Hainesille ominaista keimailevaa virnettä lievällä T. Toisessa ääripäässä Efelake ja Luotain ovat komeaa toismaailmallista nörttimusaa, kuin päivitettyä Vangelista laululla. Rumbavaikutteisen Coming Of Agen parissa Kane tuntuu hetkeksi rentoutuvan. Superchunk Wild Loneliness Merge Yksi amerikkalaisen 1990-luvun alternative rockin popimman laidan tärkeistä yhtyeistä julkaisee varsin pätevän kahdennentoista albumin ja se siitä. Se kurottelee paljon laajemmalle kuin edes haikeankauniista uudesta Ou mua mua -sinkusta voisi päätellä. Vaikka Change The Show'lla on hetkensä, niin kokonaisuutena levy jättää oudolla tavalla kireän vaikutelman. Miles Kanen lauluäänen pingoittuneisuus tuntuu kuitenkin estävän biisejä hengittämästä optimaalisen vapaasti
Tilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Satiininpehmeä sointi tiivistyy hypnoottiseen pisteeseen, johon mahtuvat niin uuspsykedeeliset taivaankajot kuin dreampopin haamu. Kaustisen perinne kuuluu vielä ensimmäisessä lorulaulussa Unituuli tuivertaa, mutta muuten Sointi Jazz Orchestra polveilee erikoisemmissa sävelkuluissa ja haasteellisemmissa vokalisoinneissa. Jo mainitun Black Shoresin lisäksi levyn parhainta antia tarjoavat kaunis nimikappale sekä minimalistinen päätösraita Serenity. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 104,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 119,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa ...melkein naurattaa jos ei pelottaisi... MIKKO MERILINNA HHH Aili Järvelä & Sointi Jazz Orchestra Unituulia Eclipse Pari vuotta sitten Aili Järvelä kertoi Elämäni soundit -palstalla kolmen digi-ep:n sarjastaan, joita haviteltiin koottavan ensimmäiseksi sooloalbumiksi. Ja vaikka Heikkilän laulu onkin vahvaa, olisin kaivannut sillä osastolla vähän enemmän vaihtelua ja sävyjä. Paketti on kokonaisuutena hyvin tasainen. Yhtyeellä on varaa viipyillä, sillä sen musiikissa on ajattomuuden tuntu. ”I could never let it go”, arvelee orkesteri, vaikka tiedostaa muutoksen vääjäämättömyyden. Välillä kierroksia nostetaan lohduttomasta jynkytyksestä reippaampaan poljentoon kuten Black Shores -kappaleella, mutta raskaudesta ei tingitä silloinkaan. Muuta kritisoitavaa ei juuri löydy. Unituulia sisältää digilevyiltä vain yhden kappaleen, kepeän Roihuvuoren sekä yhden mainion livetallenteen Kaikesta kaukana -laulusta. ISLA MÄKINEN HHH Dawn Of Solace Flames Of Perdition Noble Demon Vuonna 2006 debyyttilevynsä julkaissut Tuomas Saukkosen (Wolfheart, Before The Dawn) sooloprojekti Dawn Of Solace heräsi viime vuonna pitkästä horroksesta Waves-albumin siivittämänä. Määrätietoiset voimasäkeistöt tekevät arkisen elämän ja ihmissuhteiden teemoista vahvoja, lähes juhlallisia elämyksiä ja oivalluksia. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Erityisesti Käännyn hiljaa pois ja nimibiisi ovat kuin neljä erillistä kappaletta, joiden alkuja loppupuoliskot ovat juuri sen verran erilaisia toisistaan, että ne saavat uskomaan kappaleen jo vaihtuneen. Ehkä jopa liian pitkiin. Flames Of Perdition jatkaa Wavesin melankolista ja lohdutonta linjaa ja mukana on edellislevyltä tuttuun tapaan Mikko Heikkilä (Kaunis Kuolematon), joka tuo puhtaalla ja melodisella laulullaan kontrastia ja sävyjä tummana vyöryviin sävellyksiin ja tunnelmiin. netta, missä levyä voi häiriintymättä kuunnella. Se albumi ei toteutunut, mutta nyt Järvelän ambitiot on linjattu yhteistyöhön Sointi Jazz Orchestran kanssa, jonka kanssa oli jo tehty konserttiprojekti vuonna 2019. ASKO ALANEN HHH Vvorse Kurjien elegia Off ”Elämme raskaita aikoja”, ajattelin kuunnellessani Kurjien elegiaa ensimmäisen kerran. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Muuten albumi uhkuu uutta, taiteellisesti ja jatsillisesti vapaata lauluja säestysvoimaa. Ensimmäiset isolle orkesterille tehdyt omat sovitukset innostivat levyhankkeeseen, sillä niitä ei haluttu jättää parin liveesityksen varaan. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Kaikki osa-alueet toimivat ja kantavat kyllä, mutta ihokarvoja ei ihan saada nostettua pystyyn. Välillä se on muuttanut tempoa, välillä sähkön määrää, mutta perusta on pysynyt paikallaan. Kolmatta pitkäsoittoa ei tarvinnut odottaa aivan neljäätoista vuotta vaan kadotuksen liekit leimuavat jo nyt. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Muutama lähes pitkästyttäväksi asti venyvä kappale annettakoon bändille anteeksi, sillä muutoin levy on rakennettu erinomaisesti. Crustpunkin ja metallin elementtejä yhdistelevä bändi kirjoittaa musiikkia tavalla, joka kertoo pitkästä kokemuksesta ja rakkaudesta raskaaseen musiikkiin. Kappaleet ovat melodiakulultaan levottomat, mutta niihin latautuu erilaisia vapauttavia avainosuuksia, joissa laulutulkinnat ja tiiviit soitannat tavoittavat hyvin yleviä sfäärejä ja kantavaa musiikillista tenhoa. Varsin vähäisestä kappalemäärästä huolimatta bändi on panostanut pitkiin, rakenteeltaan melko monimutkaisiin kappaleisiin. Erityisesti levyn päättävä 1990 tuottaa alusta loppuun nautinnon kylmiä väreitä. Ja sen tunnelman jyväskyläläinen hardcorepoppoo on saanut kulminoitua uusimpaan albumiinsa. VESA SILTANEN HHH Widowspeak The Jacket Captured Tracks Widowspeak on soittanut samaa kappaletta yli kymmenen vuoden ajan. Siksi The Jacketin nimikkoraidan problematiikka tuntuu osuvalta: milloin vanhoista ihanteista on osattava luopua. Melankoliset, jopa pessimistiset lyriikat luovat hyvän kontrastin raivoa täynnä olevalle soundille
Mutta albumit ovat myös erillisiä teoksia. Spirituaalisesti rauhoittava Glorybound voisi hyvin olla trad ja nouseekin ehkä suosikikseni koko ohjelmasta. Myös Questions on Stillsiä, ja Ylisen tulkitsemana sekin nousee levyn kärkipäähän. Kitaraässä Jarkka Rissanen on jo tehnyt monta hienoa instrumentaalilevyä Tonal Boxillaan eikä tämä tee poikkeusta. Kappalettaan yhtyeen ei tarvitse vielä vaihtaa. Laulaja-kitaristi Jesperi Mommolle yhtye on jo neljäs. Yritystä kuitenkin riittää, se on myönnettävä. Kanervan vakava mutta kujeileva lauluääni sekä puhemaiseen kallistuva intonaatio. ISLA MÄKINEN HH. Omalla matskulla silti operoidaan Dr. Rakastaja ja rakastettu. Pimeän talon kevyt irtiotto Buckingham/Nicks-kauden Fleetwood Macin suuntaan istuu mukaan hienosti, samoin kuin isona ja äänekkäänä soiva Kamikaze. Vaikka olisi houkuttelevaa ajatella, että How Is It That I Should Look At The Stars esittelee Ignorancen alkumuodon, on albumi pohjimmiltaan omilla ehdoillaan toteutettu äänite, jonka paljaus on monen tietoisen ratkaisun tulosta. Sekä siellä sotkuisessa keittiössä että studiossa ja lavalla. Kokonaistunnelma pelkistyy kaikessa johdonmukaisuudessaan esteettiseksi suuntaviivaksi, jota muusikot seuraavat turhankin säyseästi. Levyarviot > ...bändi kyllä tuntee rock'n'roll-elämän, uskokaa pois... Herrat laulavat biisejä vuorotellen. Sanoitukset taas keskittyvät siihen, että bändi kyllä tuntee rock'n'roll-elämän, uskokaa pois! Räjähtävää energiaa kyllä riittää, mutta ei sekään kaikkea pelasta. Ja rockia on tullut kuunneltua, sen huomaa! Kaikessa keskinkertaisuudessaan For All The Bastards kuulostaa juuri siltä, kuin se olisi tarkoituksella kirjoitettu läpimurtoalbumiksi. Duetto soololevyjäkin tekevän kitaristi ja banjonsoittaja Timo Ylisen kanssa on hiukan hankalampi tapaus. Lindeman on kertonut levyjen materiaalin syntyneen yhtä aikaa ja kietoutuvan temaattisesti yhteen. Ehkä bändin täytyy vielä hioa omaa soundiaan. Varsinkin Little Featin ystävät varmasti viihtyvät Bonesin parissa, vaikka vaikutusta ilmenee myös Ry Cooderin, Sonny Landrethin ja Tom Waitsin suunnalta. Kuulostaako tutulta. Lisäksi Widowspeakilla on korvaa yksityiskohdille. Biisit tuntuvat olevan kirjoitettu sen ympärille, että Mommo osaa soittaa kitaraa. Hauskasti soittavan bändin avara ja pelkistetty soundi shufflekomppeineen. Hank Williamsin You Win Again ja Steve Stillsin taas erityisen osuva For What It’s Worth toimivat parhaiten. Vaikka The Jacketin sointi vangitsee, puuttuu siitä edellisen albumin (Plum, 2020) vivahteikkuus. Poikkeavasta ilmiasustaan huolimatta How Is It That I Should Look At The Stars kumpuaa samasta silmäkkeestä kuin edeltäjänsä. Nyt vieraana on tenoristi Kalle Fält, joka tuo juurevasti bluesahtavaan, letkeän downhome-funkyyn pohjaan jatsillisuutta hetkittäin jopa freen reunamia hipoen. Kalle Fält Bones Humu HHHH Jarkka Rissanen ja Timo Ylinen Long Time Coming Eclipse HHH Näin soittaja hyödyntää parhaiten koronaaikaa: tekemällä uutta musaa. Viimevuotinen Ignorance saattoi kuitenkin huipentaa tämän kehityskulun. Johnin nätisti haikeaa Dellaa lukuun ottamatta. Rissanen on kokemattomampi laulaja ja se kuuluu pienenä pinnistämisenä. HANNU LINKOLA HHHH Jarkka Rissanen Tonal Box feat. Pekka Nisun vaivihkaisen nyanssirikkaassa tuotannossa on syntynyt Kanervan vahvin ja yhtenäisin kokonaisuus. Monitahoisesti instrumentoitua albumia seuraa nimittäin huokauksenomainen pianolevy, jolla Lindemania säestää vain muutama torontolainen jazz-muusikko. Kun tarkentaa katseensa tosielämän yksityiskohtiin, löytää sanomisiinsa merkitystä ja kuulijalle samastumispintaa. Ydintä vasten kimpoilevissa kitaramouraisuissa ja huomaamattomissa melodisissa irtiotoissa on sekä voimaa että ideaa. Luontevat mutta mietityn oloiset melodiat. Musiikillinen persoonallisuus syntyy pienistä jutuista kunhan se lävistää koko homman. Pääroolin näyttelee kuitenkin Rissasen slide, jos kohta tuubansoittaja, paikoin kontrabasisti Jorma Välimäki ja rumpali Jussi Kettunen käyttäytyvät kumpikin erittäin taitavasti. Ylinen on parempi vokalisti, vaikkaiutkin. Aivan parhaimmillaan yhtye ei kuitenkaan ole. Omaa ääntä ei lähdetä vääntämään rautalangasta, ja silti sen tunnistaa heti. Taiteestahan tässä on kyse, joten hän sivelee lauluihinsa kiehtovia säröjä, hauskoja sekä hätkähdyttäviä sanavalintoja sekä roppakaupalla arjen päälle nousevaa kauneutta. Kitarat soivat nytkin laittamattomasti materiaalin yltäessä tradista Jackson Brownen, Lennonin ja McCartneyn soolotuotantojen ja Michael McDonaldin kautta Beckiin. Pienestä iloitseva ja kaikesta huolestuva. Ei levyssä varsinaisesti levyhyllyntäytteenä sen suurempaa vikaa ole, hyvä yritys se on. Jokainen kappale edustaa enemmän tai vähemmän erinäisiä klassisen rockin kliseitä. Sen sisältö on ehkä mietelmämäistä, mutta samalla suoraa ja erehtymätöntä; perustellusti uudenlainen näkökulma taiteeseen, jonka pikkusievätkin piirteet näyttäytyvät levy levyltä ilmaisuvoimaisempina. Sen Kanerva yhtyeineen tajuaa. MIKKO MERILÄINEN HHHH The Backstabbers For All The Bastards Noizeland Debyyttialbuminsa julkaisseella triolla on vähäisestä julkaisuhistoriasta huolimatta aikaisempaa kokemusta rockin parissa vailla sen suurempaa läpimurtoa. Jaetun perimän aistii vaivatta. Fältin ote on miellyttävän rouhea, ei siistin kohtelias. Vaivihkaista takinkääntöä se voisi kuitenkin harkita. JUSSI NIEMI K u v a: Fa t P o ss u m Kanerva Perijät Texicalli Konkretia tekee aina hyvää. Uutukaista leimaava kohtalonomainen luopumisen tuntu jatkaa Ignorancen emotionaalista viestiä, ja varkain ravistelevat sävellykset kestäisivät suureellisemmankin tuotannon. Useita Kanervan parhaita kappaleita sisältävän Perijät-levyn äärellä kuulijalla on levollinen olo: Kanerva kuulostaa tietävän, missä haluaa olla. 64 SOUNDI The Weather Station How Is It That I Should Look At The Stars Fat Possum Tamara Lindemanin The Weather Station -projekti on jalostunut vuosien varrella pienimuotoisesta folkista kunnianhimoisesti asetelluksi soft rockiksi. Tuttu aihepiiri on hyvä lähtökohta, mutta Kanerva ei jää vain siihen. Tai ehkä viides kerta toden sanoo. Fokuksena on usein äidin rooli, josta laajennetaan: Selviytyjä ja haaveilija. Kolmannella levyllään Kanerva puhuu raadollisenkin suoraan nelikymppisen arjesta. Jopa kitarasoolot menettävät osan hohdostaan, kun niitä laitetaan jokaiseen väliin. HANNU LINKOLA HHH ka 60-luvun alun folkkareista muistuttava tyyli ei tietynlaisessa ylevässä kirkasotsaisuudessaan ihan minun laariini osu. Viileä pidättyväisyys on tietysti tyylillinen valinta, mutta levymitassa Widowspeakin pitäisi pystyä muuhunkin kuin oletusarvoiseen Mazzy Star -mukailuun
Isaac Sene pe 3.6. Chisu la 23.4. SALIN TÄYDELTÄ JOTAIN, MITÄ ODOTTAA la 26.3. JuuriJuhla: Pauanne, Aija Puurtinen & Brooklynin satu ke 13.4. Anssi Kela la 9.4. April Jazz: Timo Lassy Trio, EBB pe 29.4. Mariska ke 25.5. Frank Gambale All Star Band (US) pe 1.4. Kadri Voorand (EE) pe 27.5. Tormis Quartet feat. Arppa la 2.4. Antti Autio + Lyyti to 21.4. Yeboyah + Hassan Maikal pe 6.5. Ida Paul & Kalle Lindroth Katso kaikki tapahtumat ja osta lippu live-elämykseen: sellosali.fi Sellosali | Soittoniekanaukio 1 A, Leppävaara | Espoo | sellosali.fi. The Elvis Concert to 14.4. The Flaming Sideburns ke 30.3
– Ehdottomasti! Samalla Turborider hatunnosto myös Painkillerille – katso vaikka levyn kansikuvaa... No, näyttää se olevan. – Sanotaan vaikka niin, että meidän Bark At The Moonissa susi ei ulvo Suomen metsissä vaan jossakin Miamin South Beachin kulmilla! K u v a: P et e V o u ti la in en ”Meidän piti tehdä debyyttilevyn 10-vuotiskiertue, mutta idea mittavasta juhlarundista lensi roskakoriin pandemiatilanteen räjähdettyä käsiin.” Raskaamman puoleista asiaa. Turborideriltä löytyy myös Reckless Loven näkemys eräästä 80-luvun heavy metal -klassikosta. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 66 SOUNDI ISOA JA RAIKASTA POWER METALIA NEW HORIZON NEW HORIZON RECKLESS LOVE SOUTH BEACHIN KULMILLA. Mietimme sitten, että käydäänpä uuden materiaalin kimppuun, jos vanhan albumin juhlistaminen ei onnistu. Mutta kun takana oli muutaman vuoden verran erittäin tiivistä työskentelyä, pienet levähdystauotkin alkoivat kelvata oikein hyvin. – Täytyy sanoa, että kun yhtyeen soundia ja identiteettiä muokataan varsin reilulla kädellä, kaikki asiat eivät välttämättä loksahda heti kohdalleen. Mutta ainakin tällä kerralla haasteet ja niiden selättämien antoivat meille vain lisää energiaa ja inspiraatiota. – Ozzy Osbournen Bark At The Moon on minulle pyhä biisi eikä yksi yhteen -version tekemisessä olisi ollut mitään järkeä. Kerropa sitten, onko uuden levyn otsikko sukua Judas Priestin Turbolle ja erityisesti Turbo Loverille. Mennään uuden albumin äärelle. K uopiossa juurensa kasvattaneen hard rock -rykmentti Reckless Loven mainio ensilevy ilmestyi vuonna 2010. InVader-pitkäsoitto saapui fanien ulottuville alkuvuodesta 2016, ja nyt on koittanut tuoreimman tulokkaan vuoro. – Olen itse aina digannut esimerkiksi David Lee Rothin Skyscraperista, Def Leppardin Hysteriasta ja Billy Idolin sekä ZZ Topin syntikkameiningeistä. – Meidän piti tehdä debyyttilevyn 10-vuotiskiertue, mutta idea mittavasta juhlarundista lensi roskakoriin pandemiatilanteen räjähdettyä käsiin, kertoo Herman. – Meniköhän se niin, että nuorena sitä vielä jaksoi, vitsailee laulaja Olli Herman. Jossakin vaiheessa alettiin sitten kollektiivisesti miettiä, että miten me onnistuttaisiin viemään se 80-luvun lopun älyttömyys vielä älyttömämmäksi... Herman kertoo, ettei yhtye halunnut tällä kerralla toistaa omia vanhoja tekemisiään. Lämpimästi vastaanotettu debyytti sai vuosina 2011 ja 2013 seuraa Animal Attractionja Spirit-albumeista. Avauskolmikon jälkeen julkaisutahti rauhoittui. – Keikkoja oli ehditty myydä ihan hemmetisti ennen lukkojarrutusta, ja kyllähän tämä kertoi siitä, että orkesterille löytyy kysyntää. InVaderin ja Turboriderin väliin jäi siis kuusi vuotta. Kannesta puheen ollen: Turboriderin visuaalisuus viittaa myös Van Halenin 1984:n suuntaan, vaikka me uimmekin hieman tummemmissa vesissä. Ja mitäpä muutakaan Reckless Loven kaltainen kasaribändi voi silloin tehdä kuin sukeltaa entistä syvemmälle 80-luvun kirkasotsaisen soundin, estetiikan ja meiningin maailmaan, nauraa laulaja. Milloin Turboriderin valmistelu käynnistyi. Niin vahvasti, että lopulta me mentiin ajateltuakin pidemmälle 80-luvun synthwavejuttujen äärelle, kertoo Herman. Toki hampaita joutui vähän narskuttelemaan näinkin erilaisen sovituksen äärellä, mutta samaan aikaan meidän versio tuntui mahtavalta, hymyilee Herman. – Joonas innostui meidän hullutuksista vahvasti. – Kun debyytti ilmestyi ja lähdimme tien päälle, suunnilleen kaikki unelmat tuntuivat toteutuvan. Yhtye myös kiersi tiiviisti niin Suomessa kuin muillakin mailla. – Ajatuksena oli löytää uusia kipinöitä ja välttää tietynlaista tylsistymistä... Se oli mahtavaa, ja voimavarat tuntuivat loputtomilta. Kuunnelkaa vaikka Turborider! Reckless Love löysi neonvärisinä hohtaneille visioille vastakaikua äänittäjä/tuottaja Joonas Parkkosen (Bodom After Midnight, Lost Society) suunnalta. Että onko sellaisen turboruuvin löytäminen edes mahdollista
Mukana on myös progressiivisia vivahteita. Myös nimibiisi on erittäin tärkeä, sillä albumin visuaalinen ulkoasu on ideoitu sen pohjalta, nyökkää Jona Tee. Vielä kuukausi sitten olin täynnä energiaa, ja elämä oli aivan normaalia. Verikokeiden jälkeen selvisi, että sairastan leukemiaa.” Erik, millainen on terveystilanteesi juuri nyt. pitää minut jatkossakin hyvin kiireisenä, mutta myös New Horizonin ura saa jatkoa. Minulla on tällä hetkellä viisi tai kuusi biisiä valmiina seuraavalle albumille, sanoo tuottaja. – New Horizon soittaa perinteisellä heavy metalilla maustettua power metalia. – Kerrottakoon myös, että osa musiikillisista aihioista on todella vanhoja. Bändin soundi on iso ja raikas, mutta ei liian moderni. Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia New Horizonilla on tällä hetkellä. Esimerkiksi Stardust-biisin kosketinteema syntyi, kun olin ehkä neljäntoista vuoden ikäinen. Jos vaikkapa Helloween tai Stratovarius uppoavat, New Horizon kannattaa tsekata! Jos uuden kuulijan pitäisi valita yksi New Horizonin sävelteos, mistä hänen kannattaisi aloittaa. SOUNDI 67 O letko sattunut pohtimaan ruotsalaisesta H.E.A.T.-kokoonpanosta vuonna 2020 eronneen laulaja Erik Grönwallin seuraavaa siirtoa. H.E.A.T. Yhtä lailla haluan poistaa kaikenlaisen negatiivisuuden elämästäni, sillä minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa sellaiseen... Mutta ennen kuin mennään H.E.A.T.-yhtyettä raskaamman New Horizonin äärelle, tartutaan melko paljon isompiin asioihin. Erik Grönwallilla nimittäin todettiin lymfaattinen leukemia alkuvuodesta 2021, ja muusikko kertoi asiasta seuraavalla tavalla: ”Olen viettänyt 22 päivää sairaalassa. Frontiers-levylafka kiinnostui näistä kappaleista, ja samalla New Horizon sai alkunsa, kertoo Jona Tee. – Kaikki lähti omalta kohdaltani liikkeelle Cry For Freedom -kappaleesta, joten se on eräs ensilevymme keskeisistä teoksista. Grönwallin lisäksi yhtyeen toisena “pääjäsenenä” vaikuttaa tuottajana ja H.E.A.T.:n kosketinsoittajana tunnettu Jona Tee. Sitten sairaus ilmestyi kuin tyhjästä, eikä minulla yhtäkkiä ollut lainkaan energiaa. Niin tai näin, mutta nyt se on joka tapauksessa selvillä: komealla äänellä varustettu solisti toimii tänä päivänä New Horizon -bändin keulakuvana. Kun olin ulkoiluttanut koiraani viisi minuuttia, tuntui kuin olisin juossut maratonin. Hypätäänpä sitten Gate Of The Gods -debyyttialbumin äskettäin julkaisseen New Horizonin maailmaan. – Minulla oli kolmisen vuotta sitten käsissäni pino ideoita ja biisiaihioita, jotka eivät löytäneet paikkaansa esimerkiksi H.E.A.T.:n julkaisuilta. Tämä voi olla klisee, mutta ymmärrän nyt nauttia jokaisesta päivästä ja hienoista jutuista – vaikkapa ystävien tapaamisesta – paljon enemmän kuin ennen. – Kiitos kysymästä! Voin oikein hyvin, sillä olen voittanut sairauden ainakin tällä erää, laulaja sanoo. – Aiomme myös paiskata keikkoja tulevina aikoina, mutta esiintymisten aikataulu on vielä hämärän peitossa! K u v a: G u st af Sa n d h o lm A n d er ss o n ISOA JA RAIKASTA POWER METALIA NEW HORIZON NEW HORIZON JONA TEE ja viisi suosikkialbumia: IRON MAIDEN: Somewhere In Time SYMPHONY X: The Divine Wings Of Tragedy HELLOWEEN: Keeper Of The Seven Keys Part II A.C.T: Circus Pandemonium SEVENTH WONDER: Mercy Falls JONA TEE ja viisi suosikkialbumia: IRON MAIDEN: Somewhere In Time SYMPHONY X: The Divine Wings Of Tragedy HELLOWEEN: Keeper Of The Seven Keys Part II A.C.T: Circus Pandemonium SEVENTH WONDER: Mercy Falls. – Kun joutuu yllättäen kokemaan jotakin tällaista, se muuttaa elämänarvoja peruuttamattomasti
Hah hah! – Sanoitusten suhteen pidin tarkasti huolta siitä, etten kirjoita suoraan pandemiasta, mutta rivien väleistä voi toki aistia viime aikojen tunnelmia, sanoo Schmier. Levyn otsikko on Diabolical. – Amerikassa tapahtui hienoja asioita, mutta tuohon aikaan tieto liikkui hyvin hitaasti. Käytimme nauhoituksissa hyväksi modernia teknologiaa, mutta emme hioneet tai hieroneet biisejä liikaa vaan jätimme äänikuvaan pieniä epätarkkuuksia ihan tarkoituksella. The Lonely Wolf taas viittaa siihen, ettei muiden varaan kannata laskea. Destructionin uusi kitaristi tottelee nimeä Martin Furia. Hah hah! ”Tuntuu hämmentävältä ajatella, että me olimme aikoinaan eräs thrash metalin maailmanlaajuisista kehittäjistä.” K u v a: H ex p h o to gr ap h y / G y u la H av an cs ák DESTRUCTION DESTRUCTION SYNKKIÄ TOIVON KIPINÖITÄ 68 SOUNDI. Me olemme oman onnemme seppiä täällä. – Martin työskenteli pitkään Destructionin livemiksaajana ja kiertuemanagerina, mutta hän on myös pirun kova kitaristi. Toisaalta kun takana on neljäkymmentä vuotta näitä hommia, mitta saattaa tulla täyteen monesta muustakin syystä. Rakastin kovasti jalkapalloilua, mutta sitten bändikuviot tulivat ja veivät mennessään. Jos Destructionista ei olisi tullut elämänuraasi, mitä tekisit tänä päivänä. – Levyn soundimaailma taas yhdistää vanhan ja uuden liiton. – Lepäilisin Bahamalla ja nautiskelisin leppoisasta olosta jonkun hyvää drinkin äärellä, nauraa Schmier. – Se on toki mahdollista. No Faith In Humanity... Uuden kokoonpanon ensimmäinen täysimittainen isku on luvassa huhtikuun alkupuolella. Destructionin synttärikakun kynttilät taas sytytetään tänä vuonna, sillä saksalaisyhtyeen juuret ulottuvat vuoteen 1982. Älkää silti käsittäkö väärin: thrash metal on elämäni suurin rakkaus. Vaikka olisi kuinka synkkää, toivon kipinät eivät suostu sammumaan. – Esimerkiksi kappale Hope Dies Last kertoo omasta ajatusmaailmastani parin viime vuoden aikana. – Kun aloitimme uuden albumin tekemisen, pyysin Mikeä lähettämään tuoreita ideoita. Viime vuonna orkesterin leiristä kuitenkin kuului kummia: Mike on jättänyt Destructionin ilman sen kummempia selityksiä. Mutta jos pelaaminen olisi jatkunut, olisin varmasti tehnyt suuren summan rahaa... Kun Mike katosi kuvioista, tajusin Martinin olevan täydellinen paikkaaja. Muistan elävästi, kun sain käsiini Slayerin Show No Mercy -debyyttialbumin, ja siellä komeili biisi nimeltään Antichrist. Bazook! Teksti: Timo Isoaho > T hrash metalin kantaisä Metallica juhli viime vuoden lopulla nelikymppisiä. No, biisin otsikko taitaa kertoa jo ihan tarpeeksi! Palataanpa vielä lopuksi menneiden vuosien äärelle. – Ykköstavoitteena oli tehdä energinen ja vaihteleva thrash metal -albumi. – Kun nimittäin olin varhaisessa teini-iässä, haaveilin ammattifutaajan urasta. Me olimme puolestaan juuri nauhoittaneet Bestial Invasion Of Hell -demon, ja meillä oli samanniminen kappale. Tajusin heti, että jengi tulee syyttämään meitä Slayerin perässä juoksemisesta vaikka oikeasti kyse oli siitä, että thrash metalin kuvasto oli syntymässä eri puolilla maapalloa samaan aikaan. – Tuntuu hämmentävältä ajatella, että me olimme aikoinaan eräs thrash metalin maailmanlaajuisista kehittäjistä, aloittaa basisti-laulaja Marcel ”Schmier” Schirmer. Vuonna 1982 Schmierin rinnalla seisoi kitaristi Mike Sifringer – ja pitkään hän sitten seisoikin. Esimerkiksi kitaraosuudet ovat nyt selvästi aikaisempia levyjä ilmeikkäämpiä, kuvailee Schmier. Ne alleviivaavat sitä, että Diabolicalin takaa löytyy oikeita ihmisiä, eikä mitään tietokoneita. Hänen suunnaltaan ei kuitenkaan kuulunut pihaustakaan, eikä ole mitenkään liioiteltua sanoa, että hän vain katosi kuvioista! Käviköhän Miken suhteen niin, että hänen mittansa tuli täyteen korona-ajan vaikeuksien keskellä
ELDER | HIGH ON FIRE | ORANSSI PAZUZU | THE BIRTHDAY MASSACRE | VLTIMAS THE NIGHT FLIGHT ORCHESTRA | WHEEL | OMNIUM GATHERUM | BLOODRED HOURGLASS LÄHIÖBOTOX | SHAPE OF DESPAIR | 1914 MARIANAS REST | HUMAVOID | DETSET | POLYMOON | ONE MORNING LEFT | VERIKALPA | ENPHIN ABSTRAKT | THE RIVET | SHEREIGN | AMOTH | ASTRALION | DENOMINATE | KING SATAN CRYPTIC HATRED | THE MIST FROM THE MOUNTAINS | REBELLIX | EDGE OF HAZE | ATLAS DEEP PURPLE SET DEVIN TOWNSEND | HEILUNG | STAM1NA | BEAST IN BLACK STRATOVARIUS | NORTHERN KINGS | SYMPHONY X | MOKOMA BARONESS | ELUVEITIE | INSOMNIUM | JINJER | SOILWORK LOST SOCIETY | BLIND CHANNEL | THE DARK ELEMENT | PERTURBATOR RED FANG | GLORYHAMMER | JOE LYNN TURNER RAINBOW & TUSKA.FI | @TUSKAFESTIVAL 109,00 € lippupalvelu
70 SOUNDI SOUNDI PB Sorsan kommentissa ratkaisevaa on se, mitä tarkoitetaan ”toimivalla biisillä”. Albarnin nähtiin edustavan naisvihaa ja ties mitä somekansaa kiihottavaa puheenaihetta. Kun yhteinen tavoite on luoda toimiva biisi, se on motivoivaa monelle musiikintekijälle. Laulunkirjoittamiseen liitetty autenttisuuden vaatimus juontaa juurensa 1960-luvun folk-artisteihin sekä rockin taiteellistumisen vaiheisiin. Teoston asiakaslehti Teostoryn uusimmassa numerossa nuoret suomalaiset biisintekijät kertovat co-writingkulttuurista. Bisnesmaailmasta tuttu tuotannon optimointi asettuu kuitenkin etenkin rockin kontekstissa poikkiteloin artistin autenttisuuden kanssa. Albarnin haukkumisen sijaan olennaisempaa olisi kuitenkin pohtia, mitä arvoa on sillä, että artisti kirjoittaa itse laulunsa. Kokeilevat ideat ovat harvoin kaupallisia, ainakaan suunnitellusti. Eikä se ole ihme, jos artistit buukataan Instagramista. Ja kuten arvata saattaa, moni tuohtui, keskustelu sai pian uusia kierroksia, ja varsinainen asia unohtui. Tavallaan popmusiikin tuotanto on palannut takaisin alkutekijöilleen. Monet suomalaiset biisinikkarit suuntautuvat nykyisin Kja J-popin markkinoille. Samalla kun musiikkiteollisuuden mielenkiinto alkoi kohdistua bändeistä artisteihin, oli ammattimaisille laulunkirjoittajille yhä enemmän kysyntää. Tällöin musiikki on jo lähtökohtaisesti geneeristä, eikä sapluunaa juurikaan muunnella suosion toivossa. Populaarimusiikin ensimmäinen suuri massatuotantokoneisto, yhdysvaltalainen Tin Pan Alley oli juuri kuvatunlainen co-writing-systeemi. Albarnin ei tarvitse tykätä Taylor Swiftin musiikista, mutta hänen olisi kannattanut tarkistaa faktat ennen noloa kommenttiaan. Myös biisinkirjoittamisessa siitä on varmasti monenlaista hyötyä. Behmin haastatteluissa mainitaan aina se, että hän kirjoittaa itse laulunsa. Myös Suomessa useimmat eturivin artistit luottavat nykyisin co-writing-ammattilaisten tuotoksiin. Sellainen on epäilemättä potentiaalisesti suosittu kappale. Swift kirjoittaa itse laulunsa. Samassa Los Angeles Timesin haastattelussa Albarn tuli dissanneeksi musiikkiteollisuuden co-writer-ilmiötä, jota hän ei pitänyt oikeana laulunkirjoittamisena. Tyypillisesti mukana on tuottaja, melodioiden ja sävellyksen tekijä sekä tekstittäjä.” Parviäly on osoittanut joukkovoiman potentiaalin ongelmia ratkottaessa. Co-writing-kulttuurissa kappaleita kirjoitetaan markkinavetoisesti ennalta suunniteltuja artisteja, genrejä ja markkinoita varten. Omaa kilpeään ennätti kiillottamaan – Chilen presidentin ohella! – myös uuden levyn julkaiseva Liam Gallagher (myös hän kirjoittaa kappaleensa yhdessä muiden kanssa), joka sai tilaisuuden tintata entistä riitakumppaniaan verbaalisesti nekkuun. Ja tätä Albarn varmasti tarkoitti. Ja myös silloin kriitikot pauhasivat massatuotetun musiikin turhuudesta. Tausta-ajatuksena oli kai, että co-writer-krediittejä kirjataan artisteille liian heppoisin perustein jonkun toisen tehdessä oikean työn. Artikkelissa Music Finlandin vientipäällikkö Katariina Sorsa (tuttu myös Ikinä-yhtyeestä) toteaa aiheesta seuraavasti: ”Co-writing on vakiintunut käytäntö musiikin kirjoittamisessa, koska se toimii niin hyvin. B lurin laulaja ja lauluntekijä Damon Albarn teki hiljattain virheen, jota internet ei antanut anteeksi. Co-writing ei ole kuitenkaan uusi ilmiö. Tractatus Musica > Musiikkitieteellistä faktaa rockista Teksti: Sami Nissinen ”Vanha totuus on, että mielenkiintoiset uudet jutut ja tulevat trendit nousevat marginaalista.” K u v a: Li n d a B ro w n le e. Vai onko sillä. Jälkikäteen arvioituna Tin Pan Alley tuotti paljon hienoa musiikkia, mutta myös paljon mitäänsanomatonta roskaa. Tällöin laulaja-lauluntekijöiden myötä syntyi myytti auteur-artistista, joka kertoo itsetekemiensä laulujen kautta rehellisesti omista tunteistaan. Toki poikkeuksiakin löytyy. Lopputulemana syntyy valtava määrä riskitöntä, suurin piirtein samalta kuulostavaa musiikkia. Vanha totuus on, että mielenkiintoiset uudet jutut ja tulevat trendit nousevat marginaalista. Kuka kirjoitti laulun. Albarn oli Swiftin suhteen väärässä. Co-writingiin osallistuvilla tekijöillä on erilaiset vahvuudet. Kun häneltä tivattiin mielipidettä (monen muun asian ohella) Taylor Swiftista, vastasi Albarn lyhyesti: ”hän ei kirjoita laulu jaan itse”
Ensimmäinen keskittyy enemmän elektroakustisiin kokeiluihin mm. Yhtäkkiä luvassa on siis instrumentaation puolesta kamarijazzia, mutta toki sieltä jostain Ukrainalainen Goncharova näki tulevaisuuden jazzin Kit Downes, Petter Eldh, James Maddren: Vermillion ECM Plop: Plop & Junnu Fiasko Records Sylvain Rifflet with Verneri Pohjola: Cake Walk From A Spaceship Eclipse Music KOLME UUTTA JAZZ-SUOSITUSTA: ”Aito ennakkoluulottomuus ei tunne musiikillisia eikä kansallisia rajoja.” Valentina Goncha rova. Kolmen illan aikana taltioitu musiikki oli Letovin voimannäyte inspiroivana improvisoijana ja täysin yllättävä uusi musiikillinen kulma Goncharovalle. Tarkkaa äänityspäivää ei ole kerrottu, mutta kokoelman aikahaarukka 1987–1991 antaa riittävän viitekehyksen. Lisätiedot: muscut.bandcamp.com U krainalaissyntyisen ja Virossa asuvan artistin Dmytro Nikolaienkon pyörittämä Muscut-levymerkki Shukai-alabrändeineen tarjoaa oivia näkymiä vähän tunnettuun kokeellisen musiikin historiaan entisen Neuvostoliiton alueella. Goncharovan viulu ja Letovin saksofoni seikkailevat eläväisessä dialogissa akustisesti ja orgaanisesti. Valentina Goncharova on eräs niistä neuvostovallan halkeamissa kasvaneista omaäänisistä taiteilijoista, joiden musiikin on jo korkea aika tulla laajemman yleisön tietouteen myös meillä Suomessa. Itse asiassa kyseessä on jo toinen Goncharova-kokoelma Shukai-merkillä. Levyn kolme duovetoa venäläissaksofonisti Sergei Letovin kanssa puolestaan vievät visiota täysin eri suuntaan. 2 -levyn viedessä hommaa kiehtovasti jazzin suuntaan. Kiovassa 1953 syntynyt ja nykyään Tallinnassa asuva Goncharova kuvailee 1990-lukua alueella jonkinlaiseksi kokeellisen musiikin tyhjiöksi, jolloin kulttuuriala kärvisteli Neuvostoliiton hajoamisen luomassa muutostilassa. Jazzia. Loppuvuodesta 2021 julkaistu viulisti-säveltäjä Valentina Goncha rovan musiikkia kronikoiva kokoelma esittelee tekijän, joka oli aikaansa edellä ja hyödynsi klassisen musiikin koulutustaan pidäkkeettömästi kokeellisen musiikin ja kosmisen jazzin saralla. Recordings Vol. Aito ennakkoluulottomuus ei tunne musiikillisia eikä kansallisia rajoja. Ennen muuta Goncharovan erilaisissa musiikeissa yhdistyy jatkuva kokeilunhalu ja pyrkimys uutta kohti. Riiasta löytyi kuitenkin teatteriohjaaja-multi-instumentalisti Aleksander Aksenov. Hänen kanssaan Goncharova teki muun muassa upean Reincarnation-teoksen, joka kuullaan levyn avausraitana. 2 -levyn suomalaisittain odotetuin anti kuitenkin löytyy vinyylin b-puolelta. Tällaista musiikkia ei liiemmälti tehty tuolloin missään, saati sitten rautaesiripun takana. Sinne on nimittäin nostettu kolme Helsingissä vuonna 1988 nauhoitettua raitaa, joiden oli määrä tulla Goncharovan ja Pekka Airaksisen yhteislevylle. Klarinetti ja kiehtovan omituinen laulu liitelevät kauniisti drone-maton yllä. Ja kuinka upeaa musiikkia ne ovatkaan! ”Tuloksena on urkusoundien, efektoidun viulun ja edistyksellisen minimalismin yhtymäkohta Terry Rileyn ja La Monte Youngin hengessä”, tunnelmoi Fergus Clark liner noteseissaan ja osuu naulan kantaan lisäten, että Goncharovan musiikissa kättä lyövät ”määrittelemätön tuntematon ja harmoninen tuttuus”. Kuten Goncharovaan aiemmin suuren vaikutuksen tehneellä Airaksisen levyllä Buddhas Of Golden Light (1984), myös näissä nyt kuultavissa duovedoissa heijastuu laaja musiikillinen näkemys, joka katsoo kauas genren tuolle puolen. Karlheinz Stockhausenin ja Iannis Xenakisin inspiroimilla poluilla, uudemman Vol. ”Se oli ensimmäinen kerta kun kokeilin mitään freejazziin viittaavaa”, Goncharova kertoo albumin saatetekstissä. Kiinnostus improvisoitua uutta musiikkia kohtaan oli kuulemma melko olematonta kaupungeissa, joissa artisti vaikutti, eli Tallinnassa ja Latvian Riiassa. 72 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Tuntuu ihmeelliseltä, että Goncharovan ja Airaksisen levy ei koskaan nähnyt päivänvaloa, niin tuoreelta musiikki kuulostaa. Tällä hetkellä Muscut/Shukai-levymerkki lahjoittaa kaikki tuottonsa Ukrainan kriisin hätärahastoihin. hieman hämärämmistä kamareista. Levy ei koskaan ilmestynyt, mutta nyt Rock Jazz, Temble Woman ja Cosmic Love saadaan onneksi vihdoin kuultavaksi virallisella julkaisulla. Valentina Goncharovan ja Aleksander Aksanovin ambient jazz on täydellisesti nykypäivään sopivaa kelluntaa, jota kaikkien vaikkapa Nala Sinephrosta innostuneiden tulisi kuulla. Kukaties, ei sen niin väliä
Mukana on muitakin elokuvantekijöitä, -säveltäjiä ja muusikoita. Siinä muutamia tunnetuimpia elokuvia, joihin Ennio Morricone (1928–2020) teki unohtumatonta musiikkiaan. 59,90 € TYTÖT TYTÖT TYTÖT (ALLI HAAPASALO) Syysprinssija Tottumiskysymys-elokuvista tutun Alli Haapasalon uusin ohjaus sai ensi-iltansa Sundance-elokuvajuhlilla yhdessä Pahanhautojan kanssa. Elokuva kertoo kolmesta itseään ja seksuaalisuuttaan etsivän, aikuisuuden kynnyksellä olevan koulutytön elämästä kolmena perättäisenä viikonloppuna. Itsensä löytäminen sekoittuu pelkoon itsensä lokeroimisesta loppuelämäksi. Tornatore haastatteli Morriconen kanssa työskennelleitä ohjaajia Dario Argentosta Bernardo Bertoluccin kautta Oliver Stoneen ja moneen muuhun. Se tuo elokuvaan tervetullutta raikkautta, kun potentiaaliset ongelmat nousevat suoraan ja realistisesti heidän omasta elämästään, ei heihin ulkopuolelta kohdistuvasta uhasta. ?????. Joachim Trier on saanut aikaiseksi draaman, joka viipyilevyydestään huolimatta pitää katsojan pauloissaan. Olisi helppo olla pitämättä oman napansa ympärillä pyörivistä, tunteistaan loputtomasti puhuvista etuoikeutetuista ihmisistä. THE WORST PERSON IN THE WORLD (JOACHIM TRIER) Nuori norjalaisnainen Julie on pomppinut partnerista ja ammatillisen kiinnostuksen kohteesta toiseen, kunnes päätyy pitkään ja vakaan oloiseen suhteeseen vanhemman sarjakuvataiteilijan kanssa. Elokuvan käsikirjoittaja Eskil Vogt sai elokuvasta ansaitun Oscar-ehdokkuuden, ja parhaillaan ohjelmistosta voi bongata Vogtin oman ohjauksen, tunnelmallisen lapsipelottelun The Innocents. On yhtä aikaa huikean ihanaa ja kammottavan pelottavaa, kun elämän palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Yleisö valitsi Tytöt tytöt tytöt -elokuvan suosikikseen. Leffat > Teksti: Jouni Vikman www.rh-entertainment.fi TUTUSTU KOKO KESÄN TAPAHTUMATARJONTAAN: Liput tapahtumiin: Perjantai 5.8.2022 Lauantai 6.8.2022 Sunnuntai 7.8.2022 TAMPERE Sorsapuisto Live HELSINKI Kaisaniemen puisto TURKU Paavo Nurmi Stadion K L O 1 4 2 3 | K 1 8 P E RU S L I P P U 6 9 , 9 € P R I O R I T YL I P P U 9 9 , 9 € V I P L I P P U 1 5 9 , 9 € Konsertit klo 19 liput alk. Sittemmin elokuva on päässyt myös Berliinin elokuvafestivaaleille. ???. Päähenkilöiden ympärillä pörrää erilaisia aikuisia ja eri-ikäisiä miehenpuolia, mutta Haapasalo pitää näkökulman nuorten naisten perspektiivissä. Ohjaaja käsittelee musiikkimaestron elämää ja uraa Sergio Leonen länkkäreistä 1960-luvulta lopulta Oscarin tuoneeseen The Hateful Eightiin. Tässä vaiheessa ympäristö alkaa asettaa omia odotuksiaan noin kolmikymppiselle naisille, mikä saa hänet vilkuilemaan aidan takaista vihreämpää ruohoa. Upea, ihastuttavan kohteensa elämää tämän tuotannon kautta kartoittava dokumentti on pakko katsottavaa elokuvafanille ja saattaa yllättää jopa Morriconea aikaisemminkin arvostaneita. Heissä on kuitenkin jotain niin totta, että jopa elokuvan hieman polkiessa paikallaan päällimmäisenä on halu tietää, miten sen kuvaamille ihmisille käy. ENNIO (GIUSEPPE TORNATORE) Kourallinen dollareita, Vain muutaman dollarin tähden, Hyvät, pahat ja rumat, Huuliharppukostaja, Legenda nimeltä 1900, The Thing – ”se” jostakin, Suuri gangsterisota, Lahjomattomat... ???. Giuseppe Tornatore on tehnyt useaan elokuvaansa musiikkia säveltäneestä Morriconesta dokumentin Ennio
Etsi Genen kieli! > Edellisessä lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 21. Olen koettanut keskittyä ajattelemaan kaikkea sitä hyvää ja hienoa, mitä olen Baltiassa kokenut. Baltian-rakastaja ei tosin voi tällä hetkellä tarkastella maailmantilannetta tuntematta huolta näistä valtioista, joille historia on säännöllisesti esitellyt julmuuttaan, aivan kuten Ukrainallekin. Ja Tartossa käyminenhän on itsessään yksi maailman suositeltavimpia toimia. Harmaanturkooseja rytminappeja kymmenen, vaaleanvihreät soundinapit ja niiden oikealla vaaleanpunainen nappi. Myles Kennedy and the Conspirators -yhtyeen 4-albumin vinyylinä.. Sitä painamalla lähti soimaan upean kaunis ja haikea romanttinen sävelmä, josta tuli aina syvällinen ja surullinen olo. Kirjoittamishetken ja lehden ilmestymisen välillä ehtii tapahtua paljon, toivottavasti positiivista. Muutama viikko sitten kasailin työhuoneella Lundia-hyllyä, jonka osat olin ostellut ympäri Helsinkiä eri tyypeiltä. Demo. En ikinä saanut tietää mikä se oli, ei löytynyt vanhempien vinyyleiltä eikä soinut Radiomafialla. Totuus löytyi lopulta nettiä selaamalla ja käppään CT390-Youtube-videoon jätetty kommentti päätti 30-vuotisen pähkäilyn. Jälkiä siivotaan edelleen. Isoisäni toi sen huutokaupasta Suomen ainoasta kuningaskunnasta Hartolasta. Keväällä pitää päästä reissuun ja onneksi pääsenkin! Niitä lienee tiedossa useampikin lähiviikoille, mutta erityisen tärkeältä tuntuu paluu elämäni yhteen kaupunkiin, Tarttoon – ensi kertaa sitten koronan. Helmi Levyjen vinyylipaketin voitti Anu Itäniemi Kouvolasta. Yksi merkittävimmistä varhaisaikojen kapineista oli kuitenkin vuosien varrella kadonnut. Se oli vaan se demo siitä syntikasta. Iltakaljat sitten tietenkin Karlovan puutaloalueella Barlovassa, joka on maailman paras baari. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Autoharmonize. Intro. Jotain siitä tiivistyy Vilnassa sijaitsevan Uzupiksen ”vapaatasavallan” perustuslain hienoimpaan pykälään: ”Ihmisillä on oikeus asua Vilnia-joen varrella ja Vilnia-joella on oikeus virrata ihmisten ohi.” Kielen löytäneiden kesken arvotaan Slash-paketti, joka sisältää minikokoisen Gibson-koristekit aran sekä Slash feat. Huoneen nurkassa nojaili ystäväni Ilarin Yamaha Cs1x, oli nojaillut eri seiniin 2016 Ilosaarirockista lähtien ja sitä ennenkin toiminut kuulemma lähinnä pyykkitelineenä. Muut napit olivat sileitä muovityynyjä, joiden vieressä luki extraviileitä sanoja. Etenkin vanhoja palapelejä ja leluja tutkaillessa alitajunnasta pulppuaa sameita, mutta erittäin vahvoja tunnelmia. Siirsin sen sivuun hyllyn tieltä ja sen takaa paljastui työhuonekaverini Akin syntsa, jota en ollut aiemmin se kummemmin noteerannut. Vaan annahan olla, lapsuuteni Casio ja demo-napin takana lapsuuteni tuntematon sävelmä! Soitin isälleni, joka ei muistanut demobiisiä, mutta muisteli että todellisuudessa se Casio oli kenties korttipelistä voitettu ja vasta useampi liuotinkierros oli irrottanut siihen pinttyneen tupakanhajun. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. LAPSENI SYNTYMÄN myötä on tullut usein ajatuksissa palattua omaan lapsuuteen. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Siinä oli tenniskentän muotoinen virtakytkin ja samanlaiset kytkimet volyymille ja rytmille. Se oli mielestäni yhtä kaunis kuin Beatlesin The Long And Winding Road. Atro Lahtelan ohjaama dokkari on aivan perinteistä puhuvien päiden vyörytystä, mutta ääneen pääsevät oikeat akateemiset asiantuntijat, mikä tuntuu virkistävältä. Suomalais-virolaisen kulttuurikeskuksen ja pikkuhotellin yhdistelmä 1700-luvun puutalossa on tunnelmaltaan ainutlaatuinen ja ehdottoman suositeltava majoitusvaihtoehto Tarton-kävijälle. Richard Claydermanin Ballade Pour Adeline. Taustalla soivat hauskat pätkät viinamyönteisistä aikalaiskupleteista. Casio CT-390. OK-albumini oli vihdoin valmis ja piti järjestää tilaa uuden musiikin äänittämiselle. Synchro. NIKO PELTONEN Huone on jo varattu Tampere Majasta, jossa olen viettänyt lukuisia tärkeitä hetkiä. Informaatiota eikä mutuilua! Ja pohdittavaa riittääkin siinä, miten raittiusliikkeen kieltolakikiima teki Euroopan kuivimmasta kansasta muutamassa vuodessa jotain aivan muuta. Onnittelut! EINARI STYLMAN EX-PERSUPOLIITIKKO Sampo Terho ei olisi ensimmäinen mieleentuleva nimi laadukkaan historiallisen dokumentin taustalla, mutta niin vain hän on Toni Viljamaan kanssa tuottanut ja käsikirjoittanut Areenasta löytyvän kolmiosaisen Kieltolaki-yleisesityksen, joka on kiinnostavinta viime aikoina katsomaani
ZOOM G6 Samat mallinnukset ja efektit kompaktissa koossa ja hinta on hämmästyttävän edullinen.. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. ZOOM B6 Superläski bassosoundi, 88, 2kHz prosessointi ja 4 erinomaisesti mallinnettua DI-boksia. 30 vuoden kokemuksella syntyy aika hyvä työkalu. Valtava määrä kaappimallinuksia, mikkisijoitteluja ja lukuisia täysin ainutlaatuisia uusia efektejä. 5” kosketusnäyttö ja efektien säätö irtopedaalien tapaan. Looper, rumpukone ja jopa efektilenkit ulkoisille padaaleille. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi ZOOM G11 Zoomin uudet vahvistinmallinnukset ovat yllättävän lähellä niin alkuperäisiä kuin parhaita mallintavia vahvistimia
OUT OUT 25.03 25.03 Modern US Thrash Metal for fans of Lamb Of God and Machine Head feat. Karjalainen teki albumin poikansa Väinön kanssa VESTA | VON HERTZEN BROTHERS | AMURI | PEKKA NISU ANTTI AUTIO RECKLESS LOVE ILMILIEKKI QUARTET TOMMI LÄNTINEN KANERVA BIG THIEF ANTTI AUTIO RECKLESS LOVE ILMILIEKKI QUARTET TOMMI LÄNTINEN KANERVA BIG THIEF. CD Digipak | Colored 2LP | Cassette | Digital Swedish extreme tech-metal pioneers MESHUGGAH return with their ninth studio manifest „Immutable“ INCITE WAKE UP DEAD CD Digipak | Colored Vinyl | Digital 8 KALACAS FRONTERAS CD + Bonus DVD | Colored Vinyl | Digital OUT 01.04. rerecords AF_AD_Inferno_070322 .indd 1 AF_AD_Inferno_070322 .indd 1 09/03/2022 06:54 09/03/2022 06:54 3/ 20 22 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 3 / 2 2 2 VESTA | VON HERTZEN BROTHERS | AMURI | PEKKA NISU So un dI 11 So un dI 11 J . rerecords | www.instagram.com/atomic. frontman Richie Cavalera The Godfathers of Skacore – with an innovative mix of System Of A Down, Slipknot and others! OUT OUT 08.04 08.04 Exclusive editions and merchandise: www.atomic. re-records.com www.facebook.com/atomic. K A R J A L A I N E N Pieniä aiheita, Pieniä aiheita, SUURIA LAULUJA SUURIA LAULUJA SUURIA LAULUJA GHOST, HELLACOPTERS, ABBATH, M, ZEAL & ARDOR, HOEDOWN, THE WEATHER STATION, MESHUGGAH… 50 YLI LEVYARVIOTA! J