3/ 20 23 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 3 / 2 2 3 KINGSTON WALL SLEAFORD MODS ROTTEN SOUND INHALER XYSMA So un dI 11 So un dI 11 M A U S T E T Y T Ö T PALEFACE | SAMULI PUTRO | YO LA TENGO | NYRKKITAPPELU Kaikilla mausteilla Kaikilla mausteilla ISOMPI, POPIMPI, PAREMPI MAUSTETYTÖT ISOMPI, POPIMPI, PAREMPI MAUSTETYTÖT
75
i d l o u n g e . Bowers & Wilkins B o w e r s & W i l k i n s I D L o u n g e U u d e n m a a n k a t u 4 6 1 2 H e l s i n k i w w w. f i 2 7 4 3 7 PI5 S2 nappikuuloke 299,PI7 S2 nappikuuloke 399,PX7 S2 sankakuuloke 429,PX8 sankakuuloke 699,PX8 McLaren Edition 799,Uusiutunut kuulokemallisto nyt saatavilla
re-records.com www.facebook.com/atomic. rst time! availbale on CD for the . Exclusive editions and merchandise: www.atomic. rerecords | www.instagram.com/atomic. rerecords OUT OUT MARCH 31 MARCH 31 CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital LORDI return with 14 melodic metal hymns EXCLUSIVE EDITIONS ONLY ON www.reapermusic.de www.reapermusic.de REAPER REAPER MAILORDER MAILORDER EXCLUSIVE EDITIONS ONLY ON EXCLUSIVE EDITIONS ONLY ON EXCLUSIVE EDITIONS ONLY ON EXCLUSIVE EDITIONS ONLY ON FIRST OF THE FIVE ELEMENTS availbale on CD for the . rerecords WARMEN are back! WARMEN are back! The comeback of The comeback of CHILDREN OF BODOM CHILDREN OF BODOM Keyboardist Keyboardist Janne Wirman Janne Wirman availbale on CD for the . rst time! „Ounas „Ounas II““ available on CD, Vinyl & as limited „Kuksa“ bundle FIRST OF THE FIVE ELEMENTS FIRST OF THE FIVE ELEMENTS available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle OUT: OUT: March 17 March 17 2023 2023 Finland‘s up-and-coming Melodic Deather Finland‘s up-and-coming Melodic Deather present another frosty masterpiece! present another frosty masterpiece!. rst time! New album in summer 2023! New album in summer 2023! Exclusive editions and merchandise: www.atomic. rerecords | www.instagram.com/atomic. re-records.com www.facebook.com/atomic
THE BIGGEST ROCK FESTIVAL IN FINLAND 8 TH -10 TH JUNE 2023 HYVINKÄÄ | TESTAMENT | MONSTER MAGNET | BATTLE BEAST | BEAST IN BLACK | | STAM1NA | SICK OF IT ALL | IGORRR | STRATOVARIUS | POPEDA | LORDI | | ESCAPE THE FATE | MICHAEL MONROE | TURMION KÄTILÖT | THE 69 EYES | | VON HERTZEN BROTHERS | CLEOPATRICK | NESTOR | CRASHDÏET | STEVE ‘N’ SEAGULLS | | SWALLOW THE SUN | ROTTEN SOUND | XYSMA | SANTA CRUZ | BLOCK OF FLATS | CHECK OUT THE SCHEDULE ROCKFEST.FI FULL LINE-UP IS OUT! ai1678108652230_32166884_Rockfest_Soundi_maaliskuu_225x297mm.pdf 1 6.3.2023 15.17
Soundi 3/2023 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Löytöretkellä 14 Elämäni soundit: Tuulikki Blom/Pegasos 16 Arttu Seppänen 18 Martti Luther ja muovipussi: Tamara Luonto 20 Soundi-haastattelu: Paleface 28 Maustetytöt 36 Samuli Putro 38 Xysma 40 Sleaford Mods 42 Inhaler 44 Yo La Tengo 46 Nyrkkitappelu 48 Kingston Wall 52 Levyarviot 62 Fernet Underground 67 Bazook Avatar Rotten Sound 70 Jazz kiinnostaa 72 Sanoin kuvin 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: A k i R o u k al a 6 SOUNDI 38 Xysma 40 Sleaford Mods K u v a: E w en Sp en ce r K u v a: Te ro A h o n en K u v a: Je re H äk k in en K u v a: A rt o A rv il ah ti K u v a: A k i W al li 46 Nyrkkitappelu 36 Samuli Putro 48 Kingston Wall
158,50€ alk. 189,50€. 119,50€ alk. 98,50€ alk. LIPUT alk. LIPUT 2-PÄIVÄN R.I.P. 169,50€ 1-PÄIVÄN R.I.P. 139€ 1-PÄIVÄN PRIO LIPUT 2-PÄIVÄN PRIO LIPUT alk. FI TICKETS ON SALE + MANY MORE TO COME NORDIS • HELSINKI • FINL AND 11-12 AUGUST 2023 1-PÄIVÄN LIPUT 2-PÄIVÄN LIPUT alk. WWW .HELLSINKIMETALFESTIVAL
Festivaali kestää neljä päivää, lavoja on tulossa seitsemän, artisteja on jo nyt julkistettu yli 80 ja ainakin parikymmentä on vielä luvassa. Kävi miten kävi, jo nyt on selvää, että juuri tällaista piristysruisketta Suomen festarikenttä on kaivannut.. Voi hyvinkin olla, että idea osoittautuu suuruudenhulluksi, mutta itse uskon vakaasti, että edessä on ainutlaatuinen ja unohtumaton reissu. Mukana on Spiritualizedin, Bernard Butlerin ja Faustin kaltaisia kansainvälisiä tähtiä, suomalaisen marginaalin kummallisimpia nimiä ja kaikenlaista siltä väliltä – paitsi juuri ne lähes kaikilla muilla festivaaleilla nähtävät vakiokasvot. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Epäjohdonmukaisten tanssiaiset on elokuun alussa järjestettävä festivaali, jonka puuhamiehenä on aiemmin turkulaisia Ilmiötä ja H2Ö:tä tehnyt Mikko Levón (tuttu myös mahtavasta Levonille laske luojani -podcastista). Digilippuja ei ole lainkaan, joten pilettejä voi ostaa vain fyysisinä, sarjakuvataiteilija Tommi Musturin tekeminä viireinä. Erittäin ilahduttavaa on myös se, että opiskelijat ja työttömät saavat lipun huomattavasti muita halvemmalla. Nyt jännittää lähinnä, että kuinka moni uutisen riemuiten vastaanottaneista on tosiasiassa valmis lähtemään Kuusamoon monipäiväiselle festarille. Paikkana on Rukan kupeessa Kuusamossa sijaitseva, käytöstä poistettu golfkenttä. Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Eikä artistikattaus muistuta mitään muuta ensi kesän festivaalia. Ainakin oman somekuplani riemu ja hämmästys oli sitä luokkaa, että harvoin saa vastaavaa todistaa. Kelela: Raven SOUNDI 3/2023 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Janne Masalin: Kuoseja Ursus Factory: I The Church: The Hypnogogue Caroline Polachek: Desire, I Want To Turn Into You open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Hylätyllä golfkentällä nähdään J onkinlainen ehkä tiedostamatonkin aukko suomalaisessa festivaalikentässä tuntui täyttyvän maaliskuun ensimmäisenä päivänä, kun Epäjohdonmukaisten tanssiaiset julkistettiin. Festareita on toki Suomessa enemmän kuin tarpeeksi, mutta kukaan ei ole aiemmin ollut tarpeeksi näkemyksellinen ja myös uhkarohkea tehdäkseen juuri tällaista. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 49
– Saivo kallistui vahvasti Tenhin ”maalaukselliselle puolelle”, mutta nyt tasapainotimme tätä maalauksellisuutta ja toisenlaista läsnäoloa. – Kakkoslevy on parhaillaan miksattavana. Lisäksi uusien kappaleiden sovituksista löytyy enemmän niin sanottuja perusrakenteita. – Siltoja ei silti poltettu. Uuden tulokkaan vanhimmat riffit on sävelletty 90-luvun puolivälissä, ja toisaalta osa Valkama-sessioiden ideoista menee seuraavalle albu mille. Onko luvassa esiintymisiä. Kuvattavan puolelta saattoi tulla toive, että jotain otosta ei käytettäisi. Enemmän kiinnostaisi valmistella esimerkiksi kasiraiturilla joku kokeilevampi teos, jonka äärellä voisimme ”irrotella” pitkän Valkama-prosessin jälkeen! TEKSTI: TIMO ISOAHO Ville Maljan ottamia artistimuotokuvia esillä K u v a: Te n h i K u v at : V il le M al ja Suad Khalifa Eino Grön. – Tällä hetkellä ei ole keikkasuunnitelmia. Odotettu Valkama-studioalbumi ilmestyy ensi kesänä, ja se seuraa vuonna 2011 ilmestynyttä Saivolevytystä. Jotkut Maljan ruudut on alun perin napattu Veikkauksen X-lehden juttukokonaisuuksia varten, kun taas osa kuvista on otettu nimenomaan tätä näyttelyä varten. Artisteista on tarjolla myös ”kriittisempiä näkemyksiä”. Miltä tuleva albumi kuulostaa. Eräs isompi viitekehys on kansantarustot, joita tulkitsemme taas omalla tavallamme, kuvailee Saarikko. – Kävin aiheesta keskusteluja joidenkin taiteilijoiden kanssa. – Eräänä johtoajatuksena on nimittäin se, että kuvat päästävät katsojan tilanteisiin, joihin ei voi ostaa lippua. – Levymme liukuvat saumattomasti toistensa päälle, joten varsinaista aloitushetkeä on vaikea hahmottaa. Miten kuvailisit uutta materiaalia. Tenhi velloo omissa sfääreissään ja levyn tekeminen kestää sen minkä kestää. – Näin pitkä levytystauko ihmetyttää meitäkin suuresti. Tekstien puolesta Valkama on jatkoa Saivolle, sillä matkaamme edelleen erilaisten maailmojen sekä tajunnan syvänteiden välillä. Kun minulle annettiin hieno mahdollisuus kuvata artistia läheltä, halusin hoitaa homman loppuun asti niin, että kaikki ovat tyytyväisiä. Minulla on vahva kutina, että musiikkimme ystävät tulevat pitämään levystä kovasti! TEKSTI: TIMO ISOAHO Tenhi-fanien odotus palkitaan viimein Dark folk -yhtye Tenhin pitkä hiljaiselo on päättymässä. Näyttelyseinille on ripustettu monenlaisia potretteja. Milloin Valkaman valmisteleminen alkoi. Mainittakoon kuitenkin, että tällä kerralla aikaa kului myös siihen, että vaihdoimme studiomme lokaatiota kaksi kertaa. Aika pian tajusin – tai muistin – kuitenkin sen, että puhun ”samaa kieltä” kollegoiden kanssa, ja heidän on varsin helppo luottaa toiseen muusikkoon. Eräs aihealue kuitenkin loistaa poissaolollaan, sillä liveotoksia ei ole mukana. – Kun aloin aikoinaan kuvata enemmän, ajatuksena oli pysytellä musakuvioiden ulkopuolella. – Toisaalta mikään ulkoinen tekijä ei ole koskaan aikatauluttanut meitä. – Harkitsin myös keikkakuvia, mutta tulin lopulta siihen päätelmään, ettei minun kannata lähteä kilpailemaan sille kentälle, hymähtää Malja. – Jos debyytti oli eräänlainen kokoelma siihenastisesta Moon Shotista, kakkonen on musiikillisesti kiteytyneempi ja osuvampi teos. Esillä on muusikkonakin tunnetun Ville Maljan – palataan Moon Shot -yhtyeen kuulumisiin tuota pikaa – otoksia suomalaisista artisteista. – Valkama-nimi kuvaa sekä lähtötai saapumispistettä, mutta myös suojaa tai pysähtynyttä tilaa. Esimerkiksi Jonne Aaronia kuvasin hänen kotonaan. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Musiikkimuseo Famessa Helsingissä on avautunut valokuvanäyttely Laulavat ikonit. Aluksi ajatuksena oli julkaista uusi sinkku jo tänä keväänä Euroopan-kiertueen kunniaksi, mutta aikataulu saattaa osoittautua liian tiukaksi, sanoo Malja. Entä Moon Shot -yhtyeen tilanne. Olemme kuitenkin olleet koko ajan varsin aktiivisia musiikin suhteen, emmekä ole pitäneet mitään kummempia taukoja, sanoo multi-instrumentalisti Tyko Saarikko. Maljan kameran edessä ovat viihtyneet muun muassa Ismo Alanko, Samu Haber, Anna Eriksson, Eino Grön, Miikka Koivisto ja Mika Rättö. No, itsehän taas halusin käyttää sitä kuvaa juuri saman syyn – vaikkapa ilmeen – takia, naurahtaa Malja. Ajatus siitä, etten tule tarttumaan kuvissani musaan liittyviin henkilöihin tai aiheisiin, alkoi unohtua, sanoo Malja
– Alettiin katsoa uusia biisejä keväällä 2021. Pakkahuone, Tampere ANDREA BOCELLI (ITA) 4.4. Kuudes Linja, Helsinki NERVOSA (BRA) 11.4. Olympia, Tampere, 1.4. On The Rocks, Helsinki, 25.3. Mokoman kevät jatkuu riemuk kaissa merkeissä, sillä yhtye soittaa Japanissa huhtikuussa. Kuten aina, purim me ensin Markon (Annala, laulu) sanelukoneen, ja sieltä löytyi täl läkin kerralla tärkeitä suuntavii voja taiteellisen kokonaisuuden suhteen, kertoo kitaristi Tuomo Saikkonen. Tällä kierroksella Mokoman pää yhteistyökumppanina toimii studio velho Jonas Olsson. Yo-talo, Tampere, 12.4. Jonas on Suomen kovin poptuottaja, mutta häneltä löytyy myös metallipuolen osaamista muun muassa Amorphisin suunnalta. Olosuhteet ovat olleet viimeisen päälle. Olympia, Tampere SOULS OF MISCHIEF (USA) 27.3. Storyville, Helsinki P?HJA KONN (EST) + SAIMAA 25.3. On The Rocks, Helsinki ALEXEY CHICHAKOV (RUS) 30.3. Nyt aloimme kin miettiä aikatauluja ja buukata studioita vasta sitten, kun kasassa oli riittävästi vahvaa materiaalia. Korjaamo, Helsinki WAYFARER (USA) + HAVUKRUUNU 10.4. Jäähalli, Helsinki Listassa vain osa ulkomaanartistien keikoista. Deadlinesta taas keskustel tiin sen verran, että siitä luovuttiin ihan kokonaan, naurahtaa Saikko nen. Tavastia, Helsinki JOE BONAMASSA (USA) 19.4. Vanha Ylioppilastalo, Helsinki BBNO$ (CAN) 26.3. House Of Olaf, Savonlinna HAKEN (GBR), BETWEEN THE BURIED AND ME (USA) 2.4. Suisto, Hämeenlinna, 6.4. Tullisali, Oulu WORLDSERVICE PROJECT (GBR) + MALADY 30.3. Telakka, Tampere VIAGRA BOYS (SWE) 31.3. (USA) 13.4. Zemppi Areena, Kempele LONG TALL TEXANS (GBR) 1.4. Kerubi, Joensuu, 8.4. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Poimintoja tulevien viikkojen ulkomaanvieraista Mikä on tämän päiväin parasta yhdysvaltalaista punk lyriikkaa. On The Rocks, Helsinki BELPHEGOR (AUT), KAMPFAR (NOR), HIDEOUS DIVINITY (ITA) 24.3. Kaipasimme freesiä ja energistä näkemystä sekä haasta mista, ja juuri näitä asioita olemme myös saaneet, Saikkonen kertoo. Pakkahuone, Tampere. – Kiitosta täytyy antaa myös Fantomstudion Samu Oittiselle ja Estudion Jyri Riikoselle. Lutakko, Jyväskylä, 6.4. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen oikeellisuudesta. Viime vuo den aikana saimme joka tapauk sessa kasaan kymmenisen aihiota, ja nyt ensimmäinen studiorupea ma on takana. G Livelab, Tampere KAMELOT (USA) + special guests 29.3. 31.3. Vanha Ylioppilastalo, Helsinki, 3.4. G Livelab, Helsinki JEFF BERLIN QUARTET (USA) 5.4. Kulttuuritalo, Helsinki, 15.4. Olympia, Tampere, 17.4. ”Rakastamme Kaaosta, Riistettyjä ja Rattusta. Hän päätti tilata esiintyjiksi suosikki bändinsä Stam1nan sekä Mokoman, ja luvassa onkin lämmin jälleennä keminen! TEKSTI: TIMO ISOAHO Mokoma valmistelee uutta levyä K u v a: K u is m a A al to K u v a: Tu o m o Sa ik ko n en. – Suomalaisen metallin sikäläinen ystävä Mr. Tullisali, Oulu THE SOFT MOON (USA) 15.4. Ääniwalli, Helsinki GOD IS AN ASTRONAUT (IRL) 19.4. Tavastia, Helsinki COURTNEY MARIE ANDREWS (USA) 26.3. Perkele (Masami Tsubaki) järjestää Rock Inn Dice baarinsa synttärit isolla meiningillä. Sellosali, Espoo STEVE GUNN & DAVID MOORE (USA) 5.4. Toistaiseksi nimetön levy ilmestyy ensi vuoden alkupuolella. Tavastia, Helsinki ELECTRIC CALLBOY (DE) 26.–27.3. – Edellisen Ihmissokkeloalbumin kanssa oli kiireen tuntua, eikä sellai nen hötkyily tunnu sopivan veteraa niosaston kavereille. Korjaamo, Helsinki WORMWOOD (SWE) 30.3. Toinen sessio tapah tuu myöhemmin tänä vuonna. On The Rocks, Helsinki NILE (USA) 16.4. Lisää keikkatietoja osoitteesta www.meteli.net Mokoma työskentelee kahdennen toista studioalbuminsa parissa. Mikaelsgården, Pori ATOMIC SWING (SWE) 7.4. Vanha Ylioppilastalo, Helsinki, 31.3. Vanha Ylioppilastalo, Helsinki DYNAZTY (SWE) + APOCALYPTICA , TURMION KÄTILÖT ym. – Olen tutustunut Jonakseen viime vuosina, ja olemme usein päätyneet intoilemaan musajutuista. Millaisia isoja ajatuksia yhtyeellä on levyn suhteen. On The Rocks, Helsinki, W.A.S.P. Olympia, Tampere IGORRR (FRA), AMENRA (BEL), DER WEG EINER FREIHEIT (DE) 3.4. Pakkahuone, Tampere, 14.4. 1.4. Möysä, Lahti SOPHIE ZELMANI (SWE) 5.4. No, vaikkapa tämä: ”Olen vitun koira/haista minun perse reikä.” Muun muassa noin kauniisti runoilee enemmän tai vähemmän selvällä suomen kielellä kalifornialainen hard corebändi Ransu’s Revenge. Lyriikan lisäksi bändin musiikkikin toimii erittäin hyvin, joten Soundi suosittelee suuntaamaan Ransu’s Revengen Bandcampsivulle. Utopia, Turku, 26.3. Opettelimme suomea puolitoista vuotta”, valaisee yhtye taustojaan. Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Ransun kosto on hirmuinen TRICKBAG (SWE) 25.3. – Ensimmäisen demosession jälkeen soitimme koronasulkujen vuoksi siirrettyjä keikkoja, ja siinä vierähti lopulta vuoden verran, ennen kuin pääsimme taas kun nolla demottelemaan. Nokia-areena, Tampere SOILWORK (SWE), KATAKLYSM (CAN), WILDERUN (USA) 4.4 Tavastia, Helsinki, 5.4. Sawohouse, Kuopio, 7.4. – Sisällöllisistä tavoitteista ei ole puhuttu. Tavastia, Helsinki CHINA MOSES (USA) & UMO HELSINKI JAZZ ORCHESTRA 29.3. Lutakko, Jyväskylä, 31.3. G Livelab, Tampere, 31.3
Hänen debyytti-ep:nsä Enneunia julkaistiin vastikään omakustanteisesti teese-itse-menetelmin. Tästä muutoksesta olenkin kirjoittanut jo aiemmin, mutta ilmiö on selvästi nähtävissä ja pinnalla myös tämänkertaisissa artisteissa. Onko kyseessä jäähyväiset, uusi aika tai jokin alkava uni. Ep innostaa leikkisyydellään ja mietityttää tematiikallaan. Parikymmenminuuttinen kokonaisuus esittelee artistin, jonka maailmasta saamme toivon mukaan nauttia vielä pitkän aikaa. Tulee mieleeni myös mahtavan Munkkivuori-tvsarjan kutkuttava musiikillinen ilmaisu. Enneunia-ep:n kannen kuvalOmaan näkemykseen luottavaa lahjakkuutta linen ilmaisu tuntuu aluksi yksinkertaiselta: henkilö keskellä niittyisää mäkeä, horisontti vinossa. Sharyn Hope on koonnut toisen ep:nsä I Made It selviytymisen teemalla, jossa hän käsittelee lapsuuden traumojen ja menetysten aiheuttamaa kipua ja hyväksymistä. Elämmehän kuitenkin maailmassa, jossa biisileirit ovat hyvissä voimissaan, joten toisenlai nenkin tekeminen on enemmän kuin tervetullutta. Ulkopuolisen tuottajan ennen niin kiistämätön tarve on haastettu. Tykkään päättäväisyydestä, jolla neljästä kappaleesta kaksi on otsikoitu uniajatuksin (Enneunia ja Nokoset), ja kolmannessa vähintäänkin lauletaan unista. Lohdullinen ilmapiiri on läsnä myös K u v a: Sa m u li V ie n o la K u v a: H en n i E ro n en K u v a: La u ri A h lb er g. Ep:n jokainen biisi on tuotettu pieteetillä, ja sen soundi herättää mielenkiintoni ensitahdeista. Artisteja astuu esiin rohkeasti osaavina, omaan näkemykseensä luottaen. Onhan siellä kaukana takana peurakin! Aloitusraita Martti, josta yritän kaivaa syvempää merkitystä, vaatii useamman kuuntelun. Jokaisen kappaleen sisällä on herkkä maailma, ja tätä säestää sovitus, jossa todella on luotettu ensiluokkaiseen soittoon. Koen, että kyseessä on kuva unesta, jossa horisontti on aina hieman miten sattuu. Ensimmäisenä esittelen artistin nimeltä Ilmi Lupiini Martti. Kappale on hyvin yksinkertainen instrumentaaliteos. Toisaalta tämä saattaa olla ihan tervettäkin oman äänen ja soinnin kuuntelemista. Olen myös miettinyt, että työryhmän puuttuessa musiikintekemisestä on mahdollisesti tullut myös yksinäisempää kuin vaikka kymmenisen vuotta sitten. 12 SOUNDI Teksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI Ilmi Lupiini Martti Tyson Blu Sharyn Hope T ässä keväässä uhkuu sellaista valoa ja energiaa, että uuden musiikin saralla tullaan varmasti julkaisemaan, ja on jo julkaistu, mitä kiinnostavampia ja näkemyksellisimpiä julkaisuja. Huomaan ajattelevani Robin Hoodia, hetkiä raunioiden äärillä ritarien vielä nukkuessa. Enemmän ja enemmän omin neuvoin, ilman takana seisovia yhtiöitä ja suuntaa ohjaavia tukipilareita
Silva Emilia ”Nautin studiossa siitä, että sain itse soittaa kappaleen kitara-, pianoja viuluosuudet.” K u v a: U sv a P it k äl ä. Will We Ever Know on kesäinen, mietiskelevä ja optimistinen. Tyson on imenyt biisiinsä vaikutteita edesmenneeltä kongolaiselta musiikkisuuruudelta Papa Wembalta. Nautin studiossa siitä, että sain itse soittaa kappaleen kitara-, pianoja viuluosuudet”, Silva Emilia kertoo. Yhtäkkiä epämääräinen suru mahanpohjassa ja levottomissa unissa oli laulun soinnuissa, sanoissa ja sävelissä.” Suurimman osan lapsuudestaan Etiopiassa viettänyt Sharyn Hope eli Suvi Ahlberg on Helsingissä vaikuttava artisti ja biisinkirjoittaja. Auroraa ja Billie Eilishia ihaileva Sharyn haluaa voimaannuttaa kuulijaa oman tarinansa kautta ja osoittaa, että vaikka vaikeista tunteista ei välttämättä pääse eroon, niin niiden kanssa voi oppia elämään. Hänen musiikillinen maailmansa on avaruudellinen ja kokeilevakin. Yhdessä hetkessä tuntuu kuin oltaisiin juuri siellä Etiopian tähtitaivaan alla, toisessa taas kuin komerossa. Koska minun tuntuu olevan vaikea odottaa tuottaja Santeri ”MD$” Kauppisen Fountain Recordsille kiinnitetyn Tyson Blun ep:tä, albumia tai jotain muuta laajempaa kokonaisuutta, niin haluan nostaa tapetille hänen viime vuonna julkaistun Lay Low -singlensä. Will We Ever Know sisältää tärkeää eksistentiaalista pohdintaa stadionmaisen tuotannon säestäessä täysin suvereenisti mahtavilla, mutta ei liian mahtipontisilla jousisovituksilla. Voi vain ihailla, miten taitavaa r’n’b-vaikutteista mutta eri genrejä yhdistävää popmusiikkia täällä tehdäänkään. Ep:n jokaiselle biisille on löydetty oma henki ja tilallinen tuntu. Hän kertoo, että ”I Made It syntyi, kun tajusin kuinka paljosta oon selvinnyt. Äsken toisen singlensä Will We Ever Know’n julkaissut, keväällä 18 vuotta täyttävä Silva Emilia edustaa jotain täysin kummallista lahjakkuutta. Lopulta mietin, että tässäkin voisi mennä rohkeasti vieläkin pidemmälle, korostaa tiloja todella. Hänen ensimmäinen singlensä What If We Could Fly otettiin mukaan Poromafia-tv-sarjan tunnus musiikiksi, ja vaikka levy-yhtiöt olivat hänestä kiinnostuneita, päätti Silva Emilia julkaista uudenkin kappaleensa omakustanteisesti. artistin nimessä; lausuttuna Sharyn Hope -nimi leikittelee ”sharing hope” -ilmaisulla. ”Rakastan biisissä erityisesti sen sanoja, instrumentaaliosuuksia ja lämmintä tunnelmaa. Äänisuunnittelua on tuotu hienosti vahvistamaan kappaleen sanomaa. Se todella keinuttaa lannetta. Jos kuuntelette alkuinspiraation lähdettä, huomaatte kyllä sielun, joka näissä yhdistyy. Hän kertoo, että kirjoitti laulun vain 15-vuotiaana
Etenkin myöhäisvaiheesta huokuu luova leikki, niin musiikissa kuin teksteissäkin. Vielä viimeisenä iltana ennen miksauksia kuuntelin tallenteita, jotka kuulostivat ihan hirveiltä. Laulut eivät edusta rajattua teemaa, mutta ihan alitajuisestikin albumista tuli hyvä kokonaisuus. Tuulikki Blom ENSIMMÄINEN ITSE OSTAMANI LEVY JA INNOITTAJA KUN KUUNTELEN ENEMMÄN MUSIIKKIA KUIN TEKSTEJÄ Amason Galaxy I – Juhannuksen autoreissuilla ystävieni kanssa Taalainmaalla joku soitti paikallisen Amason-bändin ensilevyä. Blue oli isossa roolissa laulua opiskellessa. Mahtavaa, kuinka hän hyödyntää Göteborgin sinfoniaorkesteria valtavan runsaana instrumenttinaan. Rakastuin stemmoihin, isoon bändiin, sanoituksiin ja majesteetillisiin sävellyksiin. Dreams on loistoesimerkki siitä, miten vähillä, hyvin valikoiduilla aineksilla voi tehdä upean teoksen. Olen nähnyt keikoilla, kun he halusivat esittää biisin ilman äänentoistoa. Blue toimi lohduttavana olkapäänä. Pianon läsnäolo veti puoleensa, sillä harrastin sen soittoa todella intohimoisesti. Herätteleviä tekstejä. Rumpali Oskari ja akustista kitaraa soittava Veikki kuuntelivat levyä sovittaessaan ja äänittäessään omia raitojaan levyllemme. Odotusja viilausvaiheessa oli oikeastaan vain yksi biisi, joka vaati monta kuukautta. Tämän takia koko bändimme palaa aina Beatlesin musiikin äärelle. 14 SOUNDI Håkan Hellström Illusioner – Hellströmin levystä tuli sattumalta yksi suosikeistani. Ihastuin heti Amanda Bergmanin ääneen ja bändin utuiseen soundiin. – Laulut äänitettiin jo melkein vuosi sitten. Toinen levy Galaxy I on levystöni klassikoita. Mua viehättää erityisesti Nordhemsgatan leder rakt in i himlen. Mutta kaoottisuudestakin löytyi aina yhteinen linja. Näin Big Red Machine tuli tutuksi meille muillekin ja vaikutus levyyn oli todella merkittävä. Nyt omia osuuksia saattoi miettiä rauhassa. – Kun eri muusikoiden osuuksia koottiin raitapankkiin, oltiin välillä helisemässä ideakirjon eri tempojen ja sävellajien kanssa, Tuulikki huokaa. LEVY, JOKA LOHDUTTAA JA MENTOROI LEVY, JOKA HERÄTTÄÄ KUNNIANHIMOISIA HAAVEITA LUOVUUDELLAAN INSPIROIVA LEVY JA ARTISTI The Beatles Abbey Road – Beatles-musiikissa ihailen valon ja varjojen suhdetta. K u v a: O sk ar i Jä rv in en. Opettelin vokaalibreikkejä, pitkiä fraaseja, isoja ambituksia sekä folkin ”venyttelevää” fraseerausta. Onneksi miksatusta matskusta saattoi heti todeta, että tällainenhan siitä piti tulla. Jonissa vetosi leikkisyyden ja surusilmäisyyden yhdistelmä. – Silloin kun on tehty yhdessä, kuuden hengen kesken on voinut tulla eteen ongelma, että kaikkien pitäisi saada oma huippuideansa yhtä aikaa. Miten elävä mielikuva heti nimessä. Pandemian alkuvaiheessa emme vähään aikaan nähneet toisiamme, kun monivuotinen vakiotreeniaikakin jäi. INNOITTI EI MIKÄÄN OLE NIIN KUIN EILEN -SOVITUKSIA Big Red Machine How Long Do You Think It’s Gonna Last – Edellinen muusamme oli The War On Drugs, tällä kertaa taas Big Red Machine. Koskettavan herkkiä biisejä, kuten Golden Slumbers ja rinnalla lastenlaulumainen Octopus’s Garden. Laulustemmat ja folk-akustiikka korostavat sanoitusten keskeistä asemaa, mutta monisyinen yhteistyö tuotti myös sähköisen pop rockin soundeja ja elektronisia sävytyksiä. Ihailen Johannan ja Klaran laulunkirjoitustaitoa ja kokonaisvaltaista muusikkoutta. LEVY, JOKA INSPIROI PEGASOKSEN LAULUSTEMMOJA First Aid Kit Stay Gold – Söderbergin sisaruksia olen luukuttanut paljon. Nyt sitten olemme jo hyvän tovin rakentaneet livesovituksia levyjulkkariin ja myöhemmin keväälle myös muille keikoille. (Pegasos) Joni Mitchell Blue – Muutto opiskelemaan Helsinkiin tiesi kasvukipuja. UB ei ollut lahjan saajan juttu, joten omin levyn itselleni. Toisen albumin Ei mikään ole niin kuin eilen tekoon on edelleen menty tekstit edellä, mutta myös niin, että soittajat ovat saaneet aikaa ja tilaa muotoilla musiikillisia ideoitaan Tuulikin laulujen ehdoilla. Mahtavaa laulua ja soittoa. Kuinka hyvältä se kuulostikaan! LEVY, JOTA FIILISTELEE KOKO BÄNDI Fleetwood Mac Rumours – Kun kuulin Paperi T:n biisin Stevie Nicks, googlasin kenestä on kyse. Vaihtoehtona aloimme kokeilla uuden levyn kokoamista, raita kerrallaan. Me saatoimme luottaa toisiimme ja tämän metodin myötä oppi lukemaan paremmin muiden ideoita. Ultra Bra Kalifornia – Ostin isälle joululahjaksi nimen ja kannen perusteella. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > K uuden muusikon muodostama kollektiivi Pegasos on symbolisesti laulajan ja laulujen tekijän Tuulikki Blomin lyriikan siipien kannattelema jumal’orhi. Fleetwood Macin mahtisävellykset, vuoropuhelevat tekstit, vaihtuvat laulajat ja folkrock-tyyli imaisivat heti mukaansa. Olin niin innoissani, että taisin melkein hypähtää penkillä. – Tuntui, että syntymässä oli liiankin erilaisia biisejä, onhan se kiva ottaa mukaan kaikkea pientä sommittelua, puhaltimia ja jousiakin. Prosessi otti koville, mutta meidän näköinen levytys siitä syntyi
16.-18.6.2023 LINNANPUISTO, TURKU Liput nyt myynnissä lippu.?/kesarauha kesarauha.. R Ö Y K S O P P A U R O R A T H E S O U N D S ANNA PUU | ARPPA | CLEDOS | DREAMWORLD ISMO ALANKO | MAUSTETYTÖT | MYKKI BLANCO PAPERI T | RUUSUT | SEVDALIZA | SHAME | YONA 22-PISTEPIRKKO | ANNA JÄRVINEN | ANTTI AUTIO + JOUSET ASA BÄÄND II | BUSINESS CITY | CLEANING WOMEN | COMBOS DINA ÖGON | DRAAMA-HELMI | EGE ZULU & SWENGARIT | ELSI SLOAN GIRL SCOUT | GLASS BEAMS | GRANDE MAHOGANY HIDRIA SPACEFOLK | HUORATRON | ISAAC SCENE | JAMBO JUKKA NOUSIAINEN & KUMPP. | KARRI KOIRA | KÄÄRIJÄ LAURI HAAV | LÄHIÖBOTOX | MATRIARKAATTI | MOSHIMOSHI MUSCULAR | PEHMOAINO | PESSO | PLUTONIUM 74 | POM POKO PUHELINSEKSI | RUISSALO AMPING | SAMULI PUTRO | SOFA SUISTAMON SÄHKÖ | SYDÄN, SYDÄN | TEKSTI-TV 666 | WATERBABY
Koska biisissä kuultavat puheet tulevat pieniltä lapsilta, jotka tuskin ovat tosis saan, kappale naurattaa häiriintyneellä tavalla, mutta samalla se on myös hyvin ahdistava. Sitä on mahdoton kuunnella miettimättä, mitä tässä tapahtuu, ja mistä tämä kertoo. Synkkä ja kepeä. The Books tekee kokeellista elek tronista musiikkia kollaasitekniikalla. Juuri siitä syystä, että lapset puhuvat tällaisia asioita. Yhdysvalloissa on täysin poikkeuksellinen asekulttuuri, jossa suorastaan puolustetaan henkeen ja vereen kansalaisten oikeutta aseisiin hieman samaan tapaan kuin Suomessa puolustetaan jokamiehenoikeuksia sieni metsään. Sattuneesta syystä kappale on pyörinyt viime aikoina mielessä. Niin paljon Yhdysvalloissa on ollut joukkoampumisia vuo den alussa. Tulkintani kappaleesta voi olla tieten kin täysin väärä, kuten taiteessa aina. Se tarkoittaa liki kahta joukkoampumista päi vässä. The Books lopetti toimintansa aika pian sen jälkeen, kun kappaleen sisältävä albumi The Way Out (2010) ilmestyi. En ole varma, oliko se Paul De Jongin ja Nick Willscher Zammuton alkuperäinen ajatus, mutta vuonna 2010 he tulivat tehneeksi yhden oudoimman ja osuvimman kappa leen yhdysvaltalaisesta väkivalta kulttuurista. Siitä alkaa kolmen minuutin riemurata ja syöksykierre. Äänitykset todistavat, että jo lapset sisäistävät sen kulttuurin ja kykenevät joko vitsillä tai suutuspäissään purkamaan pahaa oloaan haaveilemalla toisen lapsen ampumisesta haulikolla ja kiväärillä. Näin täy delli sen teoksen jälkeen olisi ollut vaikeaa jat kaa. The Booksin A Cold Freezin’ Night on samaan aikaan kekseliäs, hieman syyllisellä tavalla hauska, ennen kaikkea häiriintynyt teos. Luku on järkyttävä. päivä. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Se oli kylmäävä ja jäätävä yö videolla näkyy kaikenlaista tunnelmaan sopivaa, kuten ahdistavia nukkeja, lapsia laskemassa mutaista mäkeä ja nuoria nai sia ampumassa aseilla. Tyttö on tallentanut esimerkiksi sellaisia lausah duksia, kuten ”You’re such an asshole” ja ”Kill em’, I wish I was a boy”. Alussa metsurifaija antaa Jasonpojalleen syntymäpäivä lahjaksi upouuden kiväärin lahjapaketissa. Kun tämä lehti ilmestyy, luku on kasvanut suurella todennäköisyydellä usealla kymme nellä. Valitettavasti joukkoampumisten lisääntyessä sen ajankohtaisuus kasvaa ja viesti muuttuu entistä kylmäävämmäksi. Outo, häiriintynyt, surkuhupaisa, tärkeä. Toisinaan sitä on oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. Jos yhdysvaltalaiselle lapselle antaa äänittimen, niin mitä hän tallentaa; The Booksin kappale kertoo aika suorasukaisesti, että ainakin tappo uhkauksia ja erilaisia solvauksia. Pojat ovat tallentaneet esimer kiksi tällaisia tappohaaveita: ”I can kill you with a rifle”, ”Probably by cutting your toes off, and working my way up, towards your brain” ja ”I’m gonna kill you, I’m gonna rip your hair off, you’re gonna be bald, and everybody’s gonna think: look at Meredith, she’s an idiot ha ha ha.” Kappaleen musiikkivideo on erityisen tykkiä kamaa. M ittari nakuttaa lukemassa 96. Netissä on kaikkea, kuten gun violencearchive.orgsivusto, joka keskittyy listaamaan näitä surkeita tapahtumia. Se on toteutettu samankal taisella kollaasitekniikalla kuin itse biisi. Niin kuin parhaimmat popteokset, A Cold Freezin’ Night ei ole kärsinyt ajan hampaasta ollenkaan. Tiedä vaikka A Cold Freezin’ Night olisi jäänyt itseltäni löytämättä ilman tuota iltaa, tai ainakin siinä olisi kestänyt pidempään. Ristiriitaisen luonteensa vuoksi tästä on tullut yksi kaikkien aikojen suosikki kappaleitani. Kappaleeseen on sämplätty pienten lasten tekemiä nauhoituksia. Kävin kysymässä dj:ltä kappaleen nimen. Arvostan rohkeutta soittaa todellakin juuri sitä, mitä haluaa. Erityisen levottomaan tyyliin editoidulla ”A Cold Freezin’ Night on samaan aikaan kekseliäs, hieman syyllisellä tavalla hauska, ennen kaikkea häiriintynyt teos.”. Tämä teksti on kirjoitettu helmikuun 26. Vuosi oli joko 2010 tai 2011. Olin Tampereella jo edesmenneessä 931ravintolassa. Se on samanaikaisesti viihdyttävä että poliittinen. Tässä kohti lukijan olisi hyvä klikata itsensä Youtubeen ja katsoa A Cold Freezin’ Night musiikkivideo. Koska äänitykset ovat aitoja, löydettyä eikä manipuloitua materiaalia, ne kerto vat paljon Yhdysvaltain ase ja väkivalta kulttuurista. Illan dj soitti kappa leen, jonka outous viehätti ensi hetkistä alkaen. Terveiset sille dj:lle
14.-16.7.2023 • JOENSUU Kaikki lipputyypit nyt myynnissä! • • THE PRODIGY UK YEARS & YEARS UK AVA MAX US APULANTA • BENSON BOONE US CARPENTER BRUT FR • DYLAN UK FRANK CARTER & THE RATTLESNAKES UK GETTOMASA • JACOB BANKS UK • JVG SLEEP TOKEN UK • VESALA • VV ALIISA SYRJÄ • ANNA PUU • ANTTI AUTIO + JOUSET ARPPA • BESS • COSTI • EEVIL STÖÖ & STEPA GASELLIT • ISMO ALANKO • KISSA • KNIPI MALLA • MAUSTETYTÖT • MICHAEL MONROE MOUHOUS • NELLI MATULA • OLAVI UUSIVIRTA PEHMOAINO • PIHLAJA • RAMSES II • RUUSUT SCANDINAVIAN MUSIC GROUP • SEXMANE STAM1NA • STONED STATUES TURISTI • YONA + MONIA MUITA! JUST LISÄTTY! JUST LISÄTTY!
Siinä missä 2020-luvun sovelluksissa swaippaillaan usein pelkän profiilikuvan perusteella, eivät Napakympin osallistujat nähneet toisiaan ennen valintaansa. ”Sä olit neiti B / Mun mielestä sä olit upee / Vaikket sanonutkaan halaistua sanaa / tiesin et suhun voisin rakastua.” Mutta Tamara Luonnon biisin keskeisin sisältö on tietysti siinä, miten se suhteutuu ylipäätään norminmukaisen heteroparisuhteen tavoitteluun ja siinä epäonnistumiseen. ”Sä olit neiti B.” Imperfektillä on merkitys. M ainostelevision vuosina 1985–2002 näyttämä Napakymppi-ohjelma perustuu USA:ssa jo 60-luvulla lanseerattuun The Dating Game -formaattiin, mutta siitä tuli innokkaan Kari Salmelaisen juontamana Suomessa aivan erityinen tv-ikoni. Neiti B on vuonna 2022 tehty kannanotto niihin asioihin, jotka meidän pitäisi sekä unohtaa että muistaa. Siinä Tuhkasen esittämä kertojahahmo rikkoo mahtavan kitarasoolonsa inspiroimana neljännen seinän, pelastaa bändikaverinsa eli neidit A:n, B:n ja C:n televisiotodellisuudesta ja vie autolla patriarkaattia pakoon. Konseptissa on siis tunnelatausta ja mahdollisuuksia vahvaan symboliikkaan. Wikipedian mukaan joitakin Napakympin jaksoja jouduttiin jättämään omaisten pyynnöstä näyttämättä, kun valitsematta jäänyt kilpailija oli tehnyt kuvausten ja showtimen välissä itsemurhan. Enää koskaan ei ole syytä tyytyä olemaan sermin taakse eristetty objekti, jota arvioidaan epäolennaisilla perusteilla. Siis sellaisiksi, joita televisiossa nähdään ja joita deittiohjelmaan menemällä tavoitellaan. Kun kappale ottaa lähtökohtansa tv-ohjelmasta, on luontevaa, että kerrontaperspektiivi on telkkaria katsovan ihmisen. Pari ilmeistä muutakin syytä voi arvata: rakennemuutoksen jälkiseurauksista kärsivässä pitkien etäisyyksien maassa parisuhdekumppania metsästetään usein hapuillen ja toivottomasti kuin lottovoittoa, ja vielä Napakympin kulta-aikoina ulkomaanmatka oli sellainen jo itsessään. 18 SOUNDI SOUNDI PB Tamara Luonto: Neiti B (2022) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Sermit nurin ja patriarkaattia pakoon ”Sä olit neiti B / Sul oli meikki ja kauneimmat kuteet / Mutta ne ei tuoneet mitään lisäarvoa / Vaan olit harmaan sermin takana.” Mutta katsoja näkee tai luulee näkevänsä koko tilanteen, koko ihmisen. Ja katsoja lumoutuu. Se käyttää varsin ovelasti kahta aikatasoa. Ohjelma on nykyisen treffikulttuurin mielenkiintoinen kääntökuva. Melankolisen kappaleen musiikillisessa muodossa on jotain Yön varhaisista levyistä muistuttavaa, samoin tekstin retoriikassa: Neiti B on ”aamu-uninen suloinen prinsessa”, mikä on silkkaa Jussi Hakulista. Tamara Luonnon feministisessä tulkinnassa keinotekoiset sermit kaadetaan, Sami Sänpäkkilän ohjaamassa loistavassa videossa ihan konkreettisesti. Mutta viime vuonna sentään sivuttiin ja poikkeuksellisen onnistuneesti, kun voimapopyhtye Tamara Luonto lohkaisi syksyllä ilmestyneeltä Honeymoon-esikoisalbumiltaan ennakko singlenä tähänastisen mestariteoksensa Neiti B. Mutta tv-lavasteissa ei ole keskustelua tuntemattoman kanssa, ja lopulta sermi välissä tekee tilanteesta vain epäluontevamman. Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Kirjainten takaa maailmaan marssivat ihmiset, joilla on ihmisarvo ilman parisuhdetta tai Bangkokiakin.”. Onkin ihme, ettei Napakymppiä ole sivuttu suomalaisessa popmusiikissa enempää. Ihanahan neiti B:kin on, mutta halvaantuu sosiaalisesti spottivalojen alla eikä saa sanottua sulhaskandidaatille juuri mitään. Kirjainten takaa maailmaan marssivat ihmiset, joilla on ihmisarvo ilman parisuhdetta tai Bangkokiakin. Hän tuntee sääliä ja närkästystä, kun se idiootti sermin toisella puolella ei ymmärrä sitä, minkä hän ymmärtää. Hän haluaa pelastaa hyljeksityn. Tässä tapauksessa laulaja–kitaristi Kristiina Tuhkasen tulkitsema kertoja onnistuu kuvaputken välityksellä rakastumaan jakson väliinputoajaan, Neiti B:hen, joka on nimettykin alleviivaamaan hänen toisarvoisuuttaan kahden itsetietoisen kaunottaren välissä. Hakulisen teksteissä kaivattiin intohimoisesti rakkautta, joka konkretisoitui – tai jäi konkretisoitumatta – epälihallisilta tuntuviksi haavekuviksi. Se piti tehdä sokkona, kysymysten ja vastausten perusteella. Eikä Napakympin konseptissa ulkonäkö auta
8. – 10.6.2023 HELSINKI, NORDIS sidewayshelsinki.?/liput @sidewayshel #sidewayshel Helsingin parhaat puolet yhden viikonlopun aikana! TO 8.6 Phoenix Fever Ray PE 9.6 Interpol LA 10.6 M83 Helsingin parhaat puolet yhden viikonlopun aikana! TO 8.6 Phoenix Fever Ray PE 9.6 Interpol LA 10.6 M83
Karri Miettinen (s. ”Paleface on hahmo, jota en enää täysin hallitse.” KARRI MIETTINEN: Englanniksi alkanut pioneeritoi minta jatkuu uran sivujuonteena, samoin toimittajan, kääntäjän ja DJ:n työt. Parissa kuukaudessa pla tinaa myynyt albumi toi kolme Em mapalkintoa, muun muassa ensim mäisen räppärille myönnetyn mies solistin pystin. Suomalaisen rapin hullu vuosi 2001 oli hädin tuskin alkanut, kun The Pale Ontologist nollasi paitsi verbaa lisen osaamisen, myös musiikin edis tyksellisyyden mittarit. Missä mentiin kuusitoista vuotta sitten Studio Tanin ilmes tyessä. Hyvä osaisen hämeenlinnalaisperheen keskim mäinen lapsi pääsi Iowan Albiassa kosketuksiin paitsi rakasta mansa musiikin, myös aidon kurjuu den kanssa. Quarter Pastin (2003) ja Studio Tanin (2007) myötä suosio hiipui, kunnes kielen vaihto suomeen ja Helsinki – Shangri-La (2010) räjäytti vät pankin. 1978) kulkee vaihtooppilasvuoden aikana kitey tyneen tiekartan mukaan. Kyseinen haastatte lu löytyy nyt myös nettisivuiltamme osoitteesta www.soundi.fi/jutut. Okke Komu laisen, Jaan Wessmanin ja Riku ”DJ Infekto” Pentin kaltaisten taiturien ympärille koottu bändi teki selvää jälkeä sekä klubeissa että festareilla ja valoi samalla perustan imagolle armoitettuna viihdyttäjänä. Hypätään tarinaan toistaiseksi viimeisen englanninkielisen soolosi kohdalta. – Noudattelimme lapsuudenystä väni Jussi Poutiaisen eli Sonjay Beat. Omat kokemukset kou lukiusaamisesta vahvistivat vakau musta taistella heikompien puolesta. Seitsemäs albumi Autofiktio avaa räppärin ja aktivistin uran kolmoskauden. K ynäniekka Walt Whitmanin Song Of Myselfin avainvirke kuuluu: ”Olen rajaton, sisäl län kaikkeuksia.” Mitä edemmäs Paleface astelee, sitä osuvammin sitaatti kuvaa häntä. Odotukset ovat korkealla, sillä ansioluettelo kattaa jo nyt niinkin erilaisia biisejä kuin Syntyny rellestää ja Emme suostu pelkäämään. 20 SOUNDI Teksti: Petri Silas Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu Ihailtu ja vihattu Paleface on uurastanut kaksi vuosikymmentä tärkeinä pitämiensä asioiden puolesta. Karri Miettisen lapsuuden, nuo ruuden ja alkuuran käänteet kerrot tiin Soundissa perusteellisesti maa liskuussa 2005
SOUNDI 21
– En. Hänestä oli juuri tullut poikamies ja keskityimme musan tekemiseen vimmaisesti. Bella jaksoi ymmärtää ja otti minut siipensä suojaan. – Fat Beat Sound System oli tehnyt Jaskalle pari vuotta aiemmin Feed The Vocalists -lätyn, jonka merkeissä DJ Bunuel oli usuttanut minut ja Don Johnson Big Bandin Tommy Lindgrenin räppäämään suomeksi. Koska panit korkin kiinni. Vaikka sinkku biisi Gently herätti huomiota, levy jäi katveeseen. Koska Redille yritettiin avata latua ulkomaille, yhteispohjoismainen combo meni hyvin läpi levy-yhtiössä ja bisnespuolella. Kävimme esiintymässä Tukholmassa sekä Tallinnassa, ja kaikilla oli kova vauhti päällä. – Kesällä 2009 La Coka Nostran keikalla Virgin Oilissa. Sain A&R-kontaktiksi Flegmaatikkojen kautta tutun jäbän, eikä yhteistyötä tarvinnut käynnistää lähtöruudusKarri Miettisen muodon muutos Palefaceksi. ”Te viimeiset mohikaanit saatte nyt sellaisen kotiläksyn, että teette kumpikin biisin suomeksi”, Bunu uhosi. – Muistin, miten ihmisillä pysähtyi viimeisillä Studio Tanin keikoilla purkan jauhaminen kuin seinään, kun räppäsin välillä suomeksi. – Homman takana oli vantaalainen musiikintekijä CapeNape eli Narinder Singh. Conscious Youthsille suunniteltiin jopa oma vaatemerkki, mutta rättibisnestä hoitanut yhteistyökumppani osoittautui epämääräiseksi. Kuvioon tuli mukaan toinenkin vanha yhteistyökumppani. Radio Helsingin ohella taloutta kannatteli DJ-kiinnitys Hiutale-baarissa. Raitistumisen aiheuttama yli-ihmismäinen hybris sai täydellisen purkukanavan, kun törmäsin vanhaan frendiini Joel Attilaan. Oma psykonautin ura on soljunut kaikkiaan aika kevyesti. – Olin alkanut tehdä ohjelmia Radio Helsingille, kun aseman kantaviin voimiin kuuluva Lasse Kurki tilasi räppibiisin projektiin, jonka tavoite oli tuottaa tasokasta uutta lastenmusaa. Pian hän esitteli minut firman perustajalle Jacob Ehrnroothille. Onneksi päihteistä ei koitunut suurempia huolia, vaikka olenkin hyvä seuramies ja turnauskestävyyttä löytyy. Pilven polttamista et tainnut lopettaa. Elämä oli edelleen sekavaa. Autofiktion raita Kahvi ja fernetti kertoo niistä ajoista. Ote piti eikä ole lipsunut. Oliko englannista helppo luopua. Hän oli aikoinaan työharjoittelussa Suomalaisen Antin studiolla Tampereella, kun teimme The Pale Onto logistia ja hän muun muassa soitti ekan hittini The Ultimate Jedi Mind Trickin synabassot. Erilaisten ylilyöntien vaara leijui ilmassa, mutta mitään pahempaa ei sattunut. Hän soitti akustista kitaraa Django Reinhardt -tyyliin ja minä hahmottelin lyriikoita. Homma alkoi toimia, teksti syntyi yhdeltä istumalta ja olimme Lasse mukaan lukien aika fiiliksissä. Kalja ei tuntunut nousevan päähän lainkaan ja mietin, onko touhussa mitään tolkkua. Vähän ajan päästä roudasin rojuni hänen luokseen ja pian muutimme yhdessä Lauttasaareen. Hiphoppii englantii oli tärkeä ”halfway house” kielten välillä keikkumisessa. Erosin pitkäaikaisesta tyttöystävästäni ja yksi polku oli selkeästi päättymässä. Suomiräppi oli vähän kuopassa, mutta managerini Sami Peura myi keikkoja uutterasti. Conscious Youthsin See Why ilmestyi syyskuussa 2008. Kenen idea johti albumiin Redraman ja ruotsalaisen Promoen kanssa. Jeesasi minuakin. Debyyttilevy The Pale Ontologist takasi paikan Soundin kannessa vuonna 2001. – Ajoitus oli lähes taianomainen, koska Jouni Tamminen oli juuri siirtynyt Pokolta Exogenicille. – Maine hyvänä liveaktina kannatteli, kuten hiljaisina aikoina myöhemminkin. Olen sparraillut graafikko Kai Arposen kanssa siitä lähtien, kun hän aikanaan suunnitteli Palefacelogon. Nukuin myöhään ja kömmin liikkeelle illansuussa. Elämäntaparemontti ja Helsinki – Shangri-La’n valmistelu osuivat päällekkäin, eikö vain. Olet ollut jo vuosia raitis. Ipanapa 1 oli syksyllä 2007 tärkeä etappi siirtymävaiheessa suomenkieliseen ilmaisuun. Se oli balsamia haavoihin, koska omat albumini eivät olleet saavuttaneet läheskään vastaavaa sukseeta. Nyt Jopi oli perustamassa studiota thai-ravintolan varastotilaan Bulevardille, eikä kestänyt kauan ennen kuin olimme käärineet hihat. Mutta kun duunit ja velvoitteet vähenivät, arjesta tuli risaista. Hän hoiti brändin kamaa myytiin Stockmannillekin, mutta diiistä ei herunut meille latiakaan. Lähdin vain ihan intuitiivisesti siihen suuntaan. Pari päivää myöhemmin päätin alkaa rajoittaa läträämistä. Yhtäkkiä olin itse Exogenic XO -labelilla. – Onneksi olin tavannut viehättävän ja mukavan naisen. – Kyllä. Miten alasvaihto monikansalliselta BMG:ltä paikalliselle indiemerkille sujui. Moni juttu linkittyi silloin aika mystisellä tavalla. Joulun lähestyessä hoksasin olleeni selvin päin La Coka Nostran keikasta asti. Pyysin messiin frendini Mikko Myllyniemen. Uralla olisi edessä vielä monenlaisia kään teitä. Ensimmäinen Ipa napa myi platinaa eli 40 000 levyä. Diggailin innoissani Ill Billin, Everlastin ynnä muiden meininkiä ja kumosin tuopin toisensa perään. Sehän auttaa, jos haluaa eroon alkoholista. Päätin pinnistellä uuden vuoden yli. Et hylännyt englanniksi räppäämistä. 22 SOUNDI > Soundi-haastattelu sin visiota elektroon nojaavasta old skool -soundista. Kaide on aikaansaava tyyppi, joka oli juuri viimeistellyt Exogenic Recordsin visuaalisen ilmeen. Itselle siitä harjoituksesta jäi vain CY-aamutakki. Bella soitteli välillä varmistaakseen, että muistamme käydä syömässä. Ratkaisua vauhditti häätö luukustani Punavuoressa. ”En ole päässyt katkeroitumaan, koska olen saanut kehittää intohimoani eli sanojen kanssa eri tavoin pelaamista.” Kuva: Terho Aalto Kuva: Karri Miettisen kotialbumi
Vierailijoista painui erityisesti mie leen Hilja Grönfors. Ääni tyspäivä oli järkyttävän kuuma, em mekä osanneet Jopin kanssa edes arvailla, millaista oli laulaa Saapuu elokuun yötä pienessä kopissa täy dessä romanivarustuksessa. Teimme musaa aivan maanisesti. – Helsinki – ShangriLa’n piti olla vain yllättävä avausraita, eikä kukaan alkuun ajatellut sitä sink kuna. – Olin rekrytoinut bändikseni Aki Haaralan kaltaisista frendeistä ja osaajista koostuvan kokoonpanon, joka oli toteuttanut Tuomo Prättä län upean My Thingin (2007). Kun soitin ja eh dotin yhteistyötä, hän sanoi voivan sa lähteä mukaan ”sellaiselle räppi levyllekin, kunhan kappaleessa ei kiroilla eikä pilkata Jumalaa”. Niin kansan musakuvioista tutun Juho Puron ahon viulusta tuli yksi albumin kan tavista äänistä. Vuonna 2013 julkaistiin sekä Matren kanssa tehty Food For The Gods, jolla sukkuloidaan suomen ja englannin välillä, että Ricky-Tick Big Band & Julkisen Sanan debyytti Burnaa. Siitä tuli nasta projekti. Minulla oli mukana ultraäänikuva tyttärestäni, ja sehän oli paikallisel le shamaaninaiselle jotain käsittä mätöntä. – Studio Tanin tuottanut Poutiai sen Jussi oli törmännyt losangelesi laiseen Matreen eli Matt Sawayaan, joka halusi yhteistyöhön suomalais ten hiphoptyyppien kanssa. – RickyTickkuvio taas käynnis tyi niin, että tutustuin kitaristisä veltäjä Valtteri Pöyhöseen. Olin henki sesti aika finaalissa paitsi tiiviistä keikkailusta, myös perheenisän paineis ta. Esikoiskirjasi Rappiotaidetta ilmestyi syksyllä 2011 ja pian sen jälkeen ryhdyit Maan tapa -albumin tekoon. Tutkin kotimaista perinnekamaa, roma nimusiikkia, vähän kaikenlais ta ja tein Act Like You Know ohjel maani juttuja muun muassa joikaa ja Wimme Saaren sekä tuaregibändi Terakaftin kanssa. Vaikka en hom maa tietoisesti hiffannutkaan, se oli täydellinen kasvualusta tuleville julkaisuille. – Matka Afrikkaan oli antoisa ja jännittävä, mutta se myös ajoi korostamaan tekeillä olleen materi aalin suomalaisuutta. Oliko selvää, että nimibiisistä tehdään pilottisinkku. Kun Radio Helsingin toimipiste siirrettiin Sanomataloon, tutustuin Miska Rantasen kaltaisiin avarakat seisiin toimittajiin ja aloin saada virkeitä syötteitä musan tekoon. Levyn teko oli kesken, kun sait mullistavan tiedon. Mutta Hissu vain tokaisi iloisesti, ettei ole kaan ennen äänittänyt iskelmäkap paletta. – Olin kääntänyt erilaisia kirjalli sia tuotoksia sekä Eminemin 8 Mile elokuvan, ja Likellä poiketessa viri si idea suomalaisen hiphopin histo riateoksesta. Kiinnostus englanninkielisiä levyjä kohtaan oli hiipunut, mutta suomen kieleen vaihtanut Helsinki–Shangri-La räjäytti pankin. Tunnelma oli kuuma niin Tavastialla, Himoksella kuin Tammerfestissäkin. – Talonomistaja ja Perussuomalai nen jenkka, josta tuli levyn nimibii si. Mitkä Helsinki – Shangri-La’n kappaleista syntyivät ensimmäisinä. Yhtye nimettiin Räjähtäväksi Nyrkiksi, ja jäbät ottivat Jopin kanssa isosti vastuuta levyn teosta. Idea yllätti ja osui maa liin. Tavastialle järkätty julkaisu keikka myytiin vauhdilla loppuun. Perheen perustaminen tuntui merkitykselliseltä, ja koin olevani tarpeellinen. SOUNDI 23 ta. Helsinki – Shangri La ilmestyi syyskuussa 2010, ja esikoisemme syntyi marraskuun alulla. Muistin parin vuoden takaa Steen1:n levyn Varasta pomolta, jonka eka biisi on räväkkää hc punkkia, ja halusin vetäistä samal la tavalla maton kuulijan alta. – Bella odotti lasta, mikä oli tie tenkin fantastinen uutinen. Se oli hyvä uusi avaus, sillä en ollut koskaan ajatellut rajata ilmaisuani musiikkiin. Maan tapaa alettiin työstää turhan nopeasti Hel sinki – ShangriLa’n jälkeen, vaikka ostimmekin välissä aikaa Palaneen käryä remixlevyllä. Se oli harmonista hyvän fii liksen aikaa. Maan tapa myi kultaa, mikä oli kelpo saavutus platinaan yltäneen Helsinki – ShangriLa’n vanavedessä. Jengi odottaa räppiä, mutta levy starttaa kin kupletilla! Kun soitimme val miin masterin Exogenicin eräänlai sena mentorina toimineelle Timo Kuoppamäelle, hän ehdottikin juuri ekaa biisiä. Hän oli hahmotellut rumpali Jaska Lukka Vuodet 2010-2011 olivat Palefacen uralla melkoista pyöritystä. Paitsi että stipendihakemukseni Villa Ka roon oli juuri hyväksytty. Platinaa myynyt albumi aiheutti myös melkoisen keikkakysynnän. Onneksi vaimokin oli sitä mieltä, ettei tilai suutta saa hukata, joten lähdin Be niniin kahden kuukauden jaksolle suomalaiseen taiteilijaresidenssiin. K u va : T i mo Iso a ho ”Oma psykonautin urani on soljunut kaikkiaan aika kevyesti.” K u v a: Jo n i Sa rk k i K u v a: Ti m o Is o ah o
Siis voi äiti, miten himmeää! – Eikä siinä vielä kaikki. Puolet painoksesta lahjoitettiin varainhankintaan Loldiers Of Odin -pelleporukalle, jonka tempaus Tampereen Hämeenkadulla oli ollut mahtava kannanotto. Luovan tuhon myynti ei noussut kummoiseksi, mutta XO-katalogini herätti kiinnostusta Sonyssa ja Playgroundissa. Minunkin piti kääntää katse muualle. Jälkimmäi sen tarjous meni läpi. Kuudes oma levysi Luova tuho on jälkikäteen helppo nähdä toisen taiteellisen syklin päätöksenä. Seuraukset kantoivat pitkälle. Olimme tehneet kolmeen pekkaan Maan tavalle biisin Muista! ja siltä pohjalta oli hyvä rakentaa. Keikalla käytiin, mutta tyyppejä ei näkynyt. Korottaa panoksii ilmestyi 2015 ja Pidä valot päällä kolme vuotta sen jälkeen. Emme suostu pelkäämään vuodelta 2016 muodostui Palefacen uralla vedenjakajaksi. – Kontaktina toimi säveltäjä Timo Hietala, jonka kanssa olin duunannut vuotta aiemmin lastenooppera Ihmepoika A:n. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu risen kanssa spoken word -levyä Gil Scott-Heronin ja The Last Poetsin hengessä, mutta sain myytyä heille ajatuksen Tommy Lindgrenin, Redraman ja itseni muodostamasta cypherista. Jännititkö kappaleen vastaanottoa. Hän ja Kujis soittelivat tuotantopalavereistaan välillä minullekin kysellen esimerkiksi työväenlauluperinteestä, josta olin K u v a: V il le Ju u ri k k al a K u v a: In la n d Fi lm C o m p an y. RTBB & Julkisen Sanan tarina on jatkunut mahtavien keikkojen ja kahden albumin myötä. Lähdin juhlavuoden suunnittelupaneeliin luottavaisena, koska viranomaiset tiesivät minuun ja läheisiini kohdistuvan uhan mahdollisuudesta. Jaskalla ei indietyyppinä ehkä ollut sydäntä myydä bäkkistä yhdelle maailman suurimmista viihdejättiläisistä, vaan hän valitsi Pleikkarin. Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana yhdisti ensiluokkaisesti Valtteri Laurell Pöyhösen (toinen vas.) mainiot kappaleet komeine sovituksineen räppäreiden (Paleface, Tommy Lindgren ja Redrama) keskinäiseen kemiaan. Loput levyt myytiin Voiman nettikaupassa ja keikoilla. Jacob oli pyörittänyt firmaa lähes viisitoista vuotta ja alkoi himmailla. Ei ole liioiteltua sanoa, että Emme suostu pelkäämään on yksi urani käännekohdista. – Sessioista Mamba Assefan kanssa on pelkästään hienoja muistoja, mutta lätty todellakin jäi Exogenicin viimeiseksi Paleface-julkaisuksi. Siellä oli täysi rähinä päällä. Hän kieltäytyi. ”Ei ole liioiteltua sanoa, että Emme suostu pelkäämään on yksi urani käännekohdista”. – Julkaisuhetkellä ei jännittänyt, vaikka tajusin tekeväni itsestäni entistä isomman maalitaulun öyhöttäjille. Noin vuotta myöhemmin ilmestyi Emme suostu pelkäämään, joka nosti poliittisen aktivismisi uudelle tasolle. Käsittelen asiaa teoksessani Viides Maamme-kirja. Kuulin tapauksesta Arhinmäen Paavolta, joka vinkkasi käymään Twitterissä. Hahmotitko tilanteen loppuvuodesta 2014, kun albumi ilmestyi. Teksti syntyi reaktiona Soldiers Of Odinin toikaupunkiini minua vastustavan miekkarin. mintaan, ja Voiman toimittajan Jari Tammisen ehdotuksesta biisi julkaistiin seiskatuumaisena. Puolustusministeriksi sittemmin edennyt persukansanedustaja Jussi Niinistö teki nimityksestäni hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Uuden diilin hierominen oli kalkkiviivoilla, ja biisistä haluttiin minun eka Sony-julkaisuni. Mistä oli kyse mielenilmauksessa saman vuoden syksyllä Järvenpäässä. Olin tehnyt itselleni turvakiellon jo Helsinki – Shangri-La’n aikaan, ja nyt ulotin sen muihinkin perheenjäseniin. Tulit toisen kerran isäksi kesällä 2015. Oikeiston syvässä päässä hermostuttiin lisää, kun minut nimettiin Suomi 100 -neuvottelukuntaan. He järkkäsivät joidenkin Q-Anon-hörhöjen kanssa synnyinMaaliskuussa 2018 tuli ensi-iltaan Heikki Kujanpään ohjaama ja Martti Suosalon tähdittämä Suomen hauskin mies, jossa teit debyyttisi valkokankaalla. Sillä vedenjakajalla tajusin, että Paleface on hahmo, jota en enää täysin hallitse. – Kuhina biisin liepeillä poiki traagisen sivujuonteen, kun sen videolla ihmisjoukon seassa vilahtanut mielenterveysongelmainen räppärijäbä meni psykoosiin ja puukotti vanhuksen Espoossa. Soldiers Of Odinia vastaan suunnattu kappale asetti räppärin itsensä avoimesti maalitauluksi. – Otin pakkia Luovan tuhon massiivisuudesta hahmottelemalla musaa bluegrass-hengessä banjon soittaja Miihkali Jaatisen ja viulisti Matti Pitkäsen kanssa. Sitä kautta nopeasta underground-vetäisystä tuli iso uutinen, jota osa mediasta lietsoi klikkiotsikot silmissä kiiluen. Kemistä tuli pilottitakkisilta kavereilta viesti, jossa he uhosivat kääntävänsä keikkabussin nurin, jos uskaltaudun paikkakunnalle. Kun aloin tehdä Yleisradiolle Laulu sisällis sodasta -proggista, pyysin välittämään kutsun saapua keskustelemaan aiheesta tv:ssä
GUTALAX .. FORESEEN .. BLOODRED HOURGLASS BEFORE THE DAWN .. NYRKKITAPPELU .. . I AM THE NIGHT .. MORS SUBITA ENNAKKOLIPUT 4PV / 69€ T O I M I T U S KULUINEEN A L K A E N ALUSTAVA LINEUP.... ELVENKING .. KALMAH .. STEREO TERROR . VALSE TRISTE . VARJOLA .. BLOOD RED THRONE .. . ABORTED .. ONE MORNING LEFT .. VERMILIA . VIIKATE .. I AM YOUR GOD RUOSKA .. MIS b p YRMING .. BORN OF OSIRIS .. HEAVY METAL PERSE .. BRYMIR CHRONOFORM ..
– Ainakaan en ole päässyt katkeroitumaan, koska olen saanut kehittää intohimoani eli sanojen kanssa eri tavoin pelaamista. Autofiktion shortlistillä ollut MGI-biisi jäi maaliviivalla ulos albumilta. Tiesin Henkan jo pitkän ajan takaa. Tuorein näyttämöprojektini on Teatteri Jurkkaan tulevan SuzanLori Parksin Topdog/Underdog -dialoginäytelmän suomentaminen. Kolmetoista kertaa kovempi sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon, mikä oli huikea juttu. Ensimmäinen Sonylle tekemäni pitkäsoitto Autofiktio valmistui juuri. ”Perheen perustaminen tuntui merkitykselliseltä ja koin olevani tarpeellinen.” K u v a: Jo n i Sa rk k i > Soundi-haastattelu. – Henkka laittoi Sonyssa heti tuulemaan. Ja kun sisällissotaan sijoittuva kässäri valmistui, nämä kehvelit saivat päähänsä roolittaa Palefacen valkokaartilaiseksi. Angsti helpotti vasta valmiin elokuvan äärellä. Mitkä uran saavutukset nousevat muiden yläpuolelle. Tyydytätkö näin uteliaisuuttasi vai onko levittäytyminen nykyartistin elinehto. Hän siivosi rosteria kovalla kädellä ja pisti esimerkiksi CMX:n pihalle. Hän huusi ”Isi, toi ei ollut hyvä idea”, karkasi lastenhuoneeseen ja paiskasi oven kiinni. Tämä ala on aiempaa leimallisemmin nuorten pelikenttä, ja menestyminen vaatii pitkäjänteisyyttä. – Hyvin meillä synkkasi. Meillä oli Myka 9:n lämppärinä Kaliforniassa useampi veto, jotka ovat syöpyneet syvälle muistiin. helmikuuta 2023 Ravintola Lotus Garden, Tampere kasvattanut hyvän tietopankin. Nimesi on tullut viime vuosina vastaan Turun kaupunginteatterin Varissuon (2018) ja tamperelaisen Ahaa-teatterin Betoniviidakon (2019) sekä kirjojen kuten Esa Salmisen kanssa tehdyn Kolmetoista kertaa kovemman (2019) ja Kaisa Happosen kanssa tehdyn Ilmastotekokirjan (2020) myötä. Se oli korona-aikana tärkeä henkinen ja taloudellinen pelastusrengas. 26 SOUNDI opettavaisia projekteja. Miten yhteistyö 50 Centille ja Kylie Minoguelle musiikkia tehneen menestystuottajan kanssa käynnistyi. Idea oli niin kiero, etten voinut vastustaa sitä. Miten perhe suhtautui uuteen ulkomuotoosi. Sitten hän oli kuulemma riemuinnut jossain palaverissa, että meillähän on Paleface! Ja siitä se lähti. Debyyttialbumisi täyttää pian 22 vuotta. Samoin teki kahden vanha, kun heräsi päiväuniltaan. – Ekan kuvauspäivän aamuna Kyminlinnassa Kujis tuli ovelana kohti ja tokaisi: ”Kyllähän sinä Karri tiedät, ettei vuonna 1918 ollut tuollaisia hyväntuoksuisia muotoon trimmattuja hipsteripartoja?” Ensin hirvitti, mutta ajattelin, että olen sitoutunut juttuun, joten fuck it! Parta lähti, viikset jäivät ja hyi helvetti, miten törkeältä minä näytin. Myös Helsinki – Shangri-La ja Ricky-Tick Big Band & Julkisen Sanan Burnaa ovat merkittäviä julkaisuja. Aika moni olisi pannut Studio Tanin jälkeen pensselit santaan. Katsomossa tajusin, ettei valkokankaalla harppova kaveri ole Paleface saati Karri Miettinen vaan lahtari nimeltä Äimälä. – Kuuden vanha kuuli minun palaavan kuvauksista kotiin, juoksi ovelle vastaan ja järkyttyi pahan kerran. No ei kai, kun näytin Lech Wa??salta tai joltain tšekkiläiseltä lihakauppiaalta! Olit tammikuussa 2019 Sonylle levyttävä artisti, kun yhtiön johtoon kohosi Henri ”MGI” Lanz. Rauhoituttuaan esikoinen tuli kysymään varovasti: ”Isi, onks sulla noi naamassa vielä kun mennään ekana päivänä kouluun?” Sellainen bonus viiksistä koitui, ettei minua hetkeen tunnistettu kadulla. Olen räpännyt myös hänen biitteihinsä, mutta toistaiseksi biisit eivät ole nähneet päivänvaloa. Olemme vetäneet samalla konseptilla kymmeniä työpajoja kouluissa ja kirjastoissa eri puolilla maata. Yleisössä oli muun muassa Rifleman, Aceyalone ja muita Freestyle Fellowshipin tyyppejä. Mutta bisnespuolella hän on tietenkin ison firman CEO ja minä vasemmistolainen räppäri. Jälkimmäisessä on liittymäkohtia sekä beatkirjailijoiden cut up -juttuihin että David Bowien ja Lou Reedin Berliinin-jakson sanoituskokeiluihin. Tämän hiljaisuuden katkaisee nyt uusi Autofiktio-pitkäsoitto. 16. Meillä on jännä suhde, koska olen vähän vanhempi ja hiphophierarkiassa Henkkaa ylempänä. Ilmastotekokirja ja Kaisan kanssa pari vuotta aiemmin tehty Revi se olivat niin ikään hauskoja ja Pelkästään omissa nimissään Paleface ei ole julkaissut uutta albumia lähes kymmeneen vuoteen. Yleisemmällä tasolla voin ehkä kiittää itseäni sitkeydestä, monialaisuudesta ja siitä, etten jäänyt oman genreni vangiksi. Hän oli muun muassa tullut katsomaan Los Angelesin keikkaani Los Globosissa vuonna 2016. Kelasin, että tätäkö se elokuva-alan glamour on. Juuri nyt minulla on kovat odotukset Autofiktion suhteen. Bella tuli keittiöstä ja purskahti säälivään nauruun. – Kyllähän nimenomaan The Pale Ontologist oli suuri onnistuminen. Pahinta olisi ollut jumittua johonkin katalogiartistiksi, jota levyfirma yrittää pitää tyytyväisenä antamalla pari kertaa vuodessa pienen sinkkubudjetin samalla kun lypsää vanhoista levyistä viimeisetkin tipat. Vaimo vittuilee, yksi lapsi raivostuu ja toinen on tikahtua nauruun
0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Kovassa nousussa olevat Schecter-kitarat ovat helpposoittoisia ja luotettavia. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Hinnat alkaen 299,. Runko on lehmusta, rautaosat mustaa kromia ja kielet kulkevat rungon läpi. Edullisesta hinnastaan huolimatta kyseessä on kelpo työkalu niin aloittelijalle kuin pidempään soittaneelle. Saatavilla hyvinvarustetuista musiikkiliikkeistä kautta maan! Uusi tasokas SGR-sarja by Schecter nyt Suomessa! SGR-sarjan Banshee-6 on hyväsoittoinen sähkökitara, jossa ei ole mitään turhaa. Vaahterakaulan profiili on nopea ”ohut C” 24 X-jumbonauhalla ja grafiittisatulalla, otelauta on ruusupuuta. Muotoilu on klassisen tyylikäs, ja Ultra Access -soololoven ansiosta myös ylänauhoille pääsee helposti
28 SOUNDI. Vaativat keikat konkareiden kanssa veivät epämukavuusalueelle, mutta toivat pitkällä tähtäimellä myös itseluottamusta. Teksti: Aki Nuopponen Kuvat: Aki Roukala Maailman onnellisin kansa on Maustetyttöjen paluu oman musiikin pariin Agents-yhteistyön jälkeen
Maailman onnellisin kansa -albumilla siskokset vastaavat epäilyihin uudistamalla soundiaan niin luontevasti, että entistä suurempi tuotanto pääsee ensin yllättämään. Siskokset ylittivät itsensä laulunkirjoittajina ja veivät soundiaan seuraavalle tasolle yhdessä uuden tuottajansa Sasu Ripatin kanssa. Vuonna 1979 perustetun, kitaralegenda Esa Pulliaisen luotsaaman rautalankayhtyeen mukana kiertämisessä oli puolensa, mutta kokemus oli Karjalaisille myös rankka. Heidän laulunsa erottuivat kaikesta siitä, mitä radioaalloilla tai jopa indie-musiikissa kuultiin. Ehtyykö kaivo jo muutaman levyn jälkeen. Vakavailmeiset Anna ja Kaisa Karjalainen herättivät uteliaisuutta apaattisilla kappaleillaan, jotka kertoivat siitä, ettei elämä ole kurjuutta kummempaa. Vierivä live ei sammaloidu Vierivä live ei sammaloidu Viime vuonna Maustetytöt lyöttäytyi yhteen Agentsin kanssa. M austetytöistä tuli ilmiö sillä hetkellä, kun heidän Tein kai lottorivini väärin -ensisinglensä julkaistiin. SOUNDI 29. Siis siinä mielessä, että niissä keskityttiin lujasti hyvän laulun kirjoittamiseen, eikä melo dioita tai harmonioita kuorruteltu isoilla tuotantoarvoilla. Pinnan alla sykkii kuitenkin yhä sama Maustetyttöjen sydän. Karjalaisten kirjoittamissa lauluissa ei ollut kuitenkaan mitään ihmeellistä. Miten kauan Maustetytöt voi jatkaa reseptillä, joka on näin simppeli. Kaisa ja Anna Karjalaisen hymyt eivät ole Maustetyttöjen kolmannellakaan albumilla herkässä, vaikka sen nimi onkin Maailman onnellisin kansa. Kappaleiden oli oltava niin hyviä, että ne toimi vat kahden laulajan, kitaran, synan ja rumpukoneen avulla
– Sitten ollaan oltu myös keskellä pö pelikköä Kuusamossa, missä soitettiin käytännössä akustisesti. – Jo treenien tai viimeistään ensim mäisten keikkojen aikana tajusin, että identifioidun aika voimakkaasti kirjoit tajaksi, enkä niinkään laulajaksi, Kaisa Karjalainen lisää ja tarkentaa, ettei ol lut koskaan aiemmin oikeastaan ajatel lut tällaisia asioita, koska hän on aina aiem min esittänyt omia tekstejään Maustetytöissä sekä aiemmin Ehkä ja Kaneliyhtyeissä. Varhaiset vuodet veivät duon seikkai luihin ympäri Suomea ja paikkoihin, joita ei ole suoranaisesti tehty keikkai luun. Kyllähän siinä vähän mietti, onko tässä mitään järkeä ja tuleeko sinne metsään ketään, mutta aina jälkeenpäin tuollaisia kokemuk sia sitten vaalii, että tulipahan sellai nenkin nähtyä ja yleisöäkin ilmestyi jostain. Kenelläkään ei ole oikeutta kyseenalaistaa sitä, kun esitän omia lyriikoitani, mutta tilanne oli ihan toinen, kun esitettiin klassi koita. Tekeville sattuu Tekeville sattuu Suomalaisen melankolian ohella Maus tetyttöjä ja aiemmin mainittua Agentsia yhdistää myös molempien yhtyeiden tapa kyetä uudistumaan ja omaksu maan erilaisia soundeja ilman, että bändin oma tunnistettava identiteetti katoaa. – Tietenkin se oli ihan valtava kunnia, mutta tunsin myös seisovani saappais sa, jotka eivät ihan täysin sovi mulle. – Huomasin, että mulle se suurin tuki ja turva ovat koskettimien sijaan kui tenkin ne omat kappaleet. Me ei enää jakseta. – Meillä oli aluksi sellainen asenne, että kaikki keikat tehdään. Olosuhteet olivat paikoin tosi ankeat, kun esiintymään saapuneella muusikolla ei ehkä ollut edes paikkaa missä odotella keikkaa. Musta tuntuu, että pystylaulajana esiin tyessäni saatoin oppia jopa laulamaan vähän paremmin, tai ainakin sain lisää itsevarmuutta siihen, Anna Karjalainen sanoo. Meillä oli siellä mukana pattereilla toimiva kaiutin, jo ”Kukaan ei voi kirjoittaa pelkästään itsestään.” hon saatiin viritettyä rumpukone, Kai sa kertoo. 30 SOUNDI SOUNDI 31 30 SOUNDI – Näin jälkikäteen ajateltuna se oli tosi hieno ja opettavainen kokemus. – Tuohon reissuun lähdettiin nollan tunnin yöunilla, koska edellisenä päi vänä oli keikka Jyväskylässä ja ajomat kaa oli niin paljon. Isosti soiva Maailman onnellisin kansa albumi tekee jo ensisoitolla selväksi, ettei Maustetytöt ole täysin entisensä.. Agentsin kanssa Maustetytöt kiersi pääasiassa isoja keikkapaikkoja ja Suo men suurimpia festareita. – Huomasin, että muusikoiden arvos tus on ollut aika erilaista silloin joskus ja siellä on ollut kaikenlaisia keikkaolo suhteita. – Olihan se orpoa olla siellä lavalla il man kitaraa, koska ei me Kaisan kanssa olla mitään laulajia. En tiedä lähtisinkö enää mukaan vas taavaan. Anna kuvailee, että oli mielenkiin toista tehdä musiikkia sellaisten ihmis ten kanssa, joita arvostaa niin paljon ja jotka ovat tehneet musiikkia niin pit kään, että heiltä kuuli paljon tarinoita vuosikymmenien takaa, jolloin moni asia oli toisin. Monen suomalaisen artistin ja bändin tuskaillessa sitä, että maassa joutuu aina kiertämään samat paikat, Maustetytöt löytää yhä uusia keikka paikkoja. Siitä tuli enemmän sellainen olo, että mitä me tehdään täällä, vaikka esitettiinkin leipälajiam me, Anna miettii. Enää se ei ole tietenkään järkevää, ellei sitten ha lua soittaa loppuelämäänsä kaljapalkal la pizzerioissa seitsemän päivää viikos sa. Kaksikko myöntää, että myös ilman kitaraa ja koskettimia laulaminen oli sekin todella erilaista totutusta. Menin mukavuusalueiden ulko puolelle enemmän kuin arvasin etu käteen. Sen sijaan omilla keikoillaan Kaisa ja Anna ovat nähneet ihan kaiken Suo messa. – Se oli tavallaan tosi stressitöntä ja hienoa, kun ei tarvinnut tehdä muuta kuin kävellä lavalle ja ottaa mikki kou raan, Kaisa hymyilee vienosti ja koros taa siskonsa tapaan, ettei koe vieläkään olevansa varsinaisesti laulaja. Festareilla artistien kohtelu ei ollut välttämättä yhtä hyvää kuin tänä päivänä. – Se, että ollaan voitu tehdä keikkoja mitä moninaisimmissa paikoissa on ollut kiinni kysynnästä, Kaisa sanoo ja kertoo kaksikon olleen iloisia siitä, että tätä kysyntää on riittänyt Kehä III:n ulkopuolellakin. Anna muistelee muun muassa keikkaa Pyhäjärven torilla, jossa lava oli rakennettu pakettiauton kylkeen
Ehdotin asioita, mutta päätös oli tietysti aina bändin. Ne ovat enemmän sellaisia ”avaruussoun deja”, tai ainakin kutsun niitä sellaisiksi, ja innostuin paljon siitä, kun äänimai semassa oli enemmän tilaa kitaramelo dioille. Priimaa tuppaa Priimaa tuppaa tuottamahan tuottamahan Maustetytöt on yhtä kuin Kaisa ja Anna, molemmat kaksikosta kertovat, mut ta kumpainenkin lisää sitten, että tuot tajalla on niin suurin merkitys heidän kunkin levyn soundiin, ettei sitä pidä vähätellä lainkaan. Yleensä olen aina tuhonnut kaikki kivat jutut tietoisesti ja pieteetillä. – Maustetyttöjen asenne, sanat ja fiilis kolahtivat saman tien tosi paljon. Siinä oli jotain aitoa, mitä ei todellakaan voi sanoa oikein mistään musiikin parissa. Käsite ”se vaikea kolmas levy” ei kuulosta liioitellulta, kun Kaisa huokai lee sattumien sarjasta. – Lopulta kun päästiin studioon, mul le iski joku poskiontelotulehdus, jollais ta mulla ei ole ikinä ollut. Se oli jotenkin käsittä mättömän raskasta. Työstettiin Kaisan kanssa biisejä paljon pidempään kuin koskaan aiemmin ja meillä molemmilla oli ajatus, että nyt tehdään isompi poplevy, Anna muiste lee. – Kun Anna ja Kaisa kysyivät, olisinko kiinnostunut tuottamaan levyn, kävimme lounaalla, puhuimme lyhyesti asiat läpi ja aloimme hommiin. Anna puolestaan sanoo, että tällai nen pidempi sessio uusien laulujen kanssa osoitti jälleen sen, miten yh tenäinen visio hänellä ja Kaisalla on Maustetytötsoundin suhteen. – En ollut koskaan aiemmin tehnyt tai tuottanut popmusiikkia, joten aluksi piti selvittää itselle, miten tämä homma toimii ihan periaatteessa ja teknisesti. Itkin jo siinä, että pitää varmaan vaihtaa soittimet ja kaikki työ tulee me nemään hukkaan. – Kuulin bändin musiikkia ensimmäistä kertaa, kun sain uuden levyn demoja kuultavaksi, Ripatti paljastaa ja myöntää heti, ettei ole ylipäänsä kuunnellut tai seurannut suomalaista musiikkia sitten Dingon ja Hanoi Rocksin. – Meillä oli alusta alkaen mielessä, että nyt tehdään asioita uudella tavalla. Se pilasi mun kurkun kahdeksi kuukaudeksi, kun olisi pitänyt laulaa. Tytöillä oli selvä visio tehdä iso poppilevy, joka on tuotettu tyylikkäästi. – Nyt tilanne oli siinäkin mielessä eri lainen, että aiemmin me ollaan molem mat oltu koko ajan studiolla, koska ol laan niin kovasti haluttu pysyä kärryillä kaikesta mitä tapahtuu. Hän tarttui mielellään levytysprojektiin, jolta kaivattiin uudistushenkeä mutta myös ajattomuutta. – Ei meillä ole oikeastaan koskaan eri mielisyyksiä, minkä sijaan meitä riivaa ennemminkin yhteinen käsitys siitä, minkälainen mistäkin biisistä on tulta va ja emme ole valmiina, ennen kuin molemmista tuntuu siltä. Itse halusin vielä lisätä siihen ajattoman albumin, josko sellainen on yhä mahdollista tehdä kaiken poppisaastan keskelle. Parhaiten Vladislav Delay -taiteilijanimellä tunnettu Sasu Ripatti on pitkän linjan elektronisen musiikin artisti. Hermot menivät hänen mukaansa monta kertaa jo siinä kohtaa, kun kaksikko halusi ylittää it sensä ja ruuvaili kappaleita yhä parem miksi. On jotenkin absurdia, että olen tehnyt musiikkia 30 vuotta, mutten koskaan mitään kotimaahan. Ratkai sua ei ollut päätetty vielä debyytin aikoihin. Nyt kun oli kaksi levyä takana, niin meillä oli entis tä vahvempi luottamus siihen, että toi nen osaa kyllä yksinkin, eikä toista tar vitse olla koko ajan siellä vahtimassa. Maailman onnellisin kansa on levy, joka on tehty ilman kompromisseja. – Itselleni oli mahtavaa päästä tekemään suomenkielistä musiikkia. – Kun alettiin tehdä liveä, mulla kesti ikuisuus ennen kuin sain uuden rum pukoneen ja synan midisynkan toimi maan. Minua ei kiinnosta ajaa omaa agendaani jonkun toisen sydämen tuotteelle. Terapiaa tämä kai oli siinä mielessä. 30 SOUNDI SOUNDI 31 Mitä enemmän sitä kuuntelee, sitä suu remmalta soundin muutos alkaa tuntua. Nautin kovasti siitä, että pystyin tekemään musiikkia, jossa lyriikat on kirjoitettu suomeksi ja pystyin samaistumaan niihin. Ilolla voin sanoa, että albumilla on kymmenen kovaa biisiä, eikä yhtään filleriä. K u v a: Sa su R ip at ti. – Tuottajana tykkään olla täysin anti-ego. – Kaikkia tämän levyn kitarasoundeja ei välttämättä tunnista kitaroiksi. Se on aina aivan parasta, kun tekee jotain ensimmäistä kertaa ja ei tiedä siitä oikein mitään, eikä ole myynyt itseään helppoihin vaihtoehtoihin. Kolmella Maustetytötalbumilla on ollut kolme eri tuottajaa. – Tässä piti ottaa vähän eri asenne käyttöön. Hyppysellisen aiempaa isompi Maus tetytötsoundi mahdollisti myös An Ensi kertaa poppia kyydissä SASU ”VLADISLAV DELAY” Ripatti on tehnyt vuosikymmeniä elektronista musiikkia useilla eri aliaksilla. Nyt 47-vuotias oululainen sai ihan uudenlaisen haasteen: hän on Maustetyttöjen kolmannen albumin tuottaja. nalle uudenlaisia irrotteluja kitaroissa ja tämä tokaiseekin kitaroiden yhdisty vän yhä tiiviimmin osaksi albumin ko konaissoundia
– Oon kyllä ollut joskus vähän huolestunut heistä, että muistavatko nämä koskaan levätä, kun se maanisuus menee tosi pieniin yksityiskohtiin, joita muut eivät välttämättä edes kuule, Anna ihmettelee. Moni on arvellut useimpien Kaisan kirjoittamien tekstien kertovan joko suoraan tai ainakin melko suoraan hänen tai Annan omista kokemuksista, mutta tämän oletuksen Kaisa haluaa oikaista tosiasioita peittelemättä. Siitä tulisi ensinnäkin tylsää ja toiKolmannelle albumilleen Maustetytöt saivat tuottajakseen Sasu ”Vladislav Delay” Ripatin, joka ei ole työskennellyt aiemmin popin tai edes suomenkielisen musiikin parissa. – Toisaalta kukaan kirjoittaja ei voi myöskään kirjoittaa pelkästään itsestään. Aloin kiinnittää enemmän huomiota siihen, että sanoitusten rivit voivat olla lähempänä saman pituisia ja tavujakin olisi hyvä olla suht saman verran. Kolmikko halusi tehdä ison kuuloisen popalbumin, Maustetyttöjen soundia kadottamatta. Oon aina toivonut, että ne kuulostaisivat tosi hienoilta ja en sano, etteivätkö ne olisi kuulostaneet, mutta Sasun ansiosta ne kuulostavat nyt ihan erityisen hyviltä, Kaisa lisää. – Heillä tuntuu olevan vaikeuksia erottaa työtä ja vapaa-aikaa. – Sisältö ei ole niinkään muuttunut, vaan ennemminkin muoto. – Sasulle pystyi mainitsemaan vaikka PMMP:n ja se ihmetteli, että ”Ai mikä?”, Kaisa hymähtää ja Anna taas sanoo olevansa itsekin aika kujalla nykymusiikista, mutta Sasu oli tätä vielä enemmän, mikä saattoi olla myös vahvuus. – Kaikki kokemukset näiden kolmen levyn ympärillä ovat olleet erilaisia, opettavaisia ja mielenkiintoisia, koska siinä kehittyy niin paljon itsekin, ei jää junnaamaan samoihin tapoihin, Anna kiteyttää. – Ihmettelin monta kertaa levyn valmistuttua, miten ammattitaitoinen Sasu oli siinä, että se onnistui tekemään meidän kuuloisen levyn ja päivittämään soundia seuraavalle tasolle, vaikkei se tuntenut tällaista musiikkia ennestään. Molemmat kertovat työstäneensä levyn demoja poikkeuksellisen pitkälle jo esituotantovaiheessa, mutta hehkuttavat varauksetta Ripatin vaikutusta koko levyn entistä suurempaan soundiin ja pieniin yksityiskohtiin. – Kun me tehtiin ensimmäistä levyä, me ajateltiin että kun homma sujuu, levyn tekeminen oli kivaa ja oltiin molemmat tyytyväisiä siihen, niin tietenkin tehdään asiat aina samalla tavalla, Anna taas toteaa viitaten Pentti Amoreen, oikealta nimeltään Juho Kauhanen, joka tuotti Kaikki tiet vievät Peltolaan -albumin (2019). – Nyt kun ollaan treenattu uuden levyn materiaalia ja otettu jälleen haltuun vanhojakin biisejä, siinä on saanut huomata, miten nopeaa tahtia niitä vanhoja sanoituksia saa laulaa, kun niissä on mukana niin paljon kaikkea. Tämä oli Kaisalle ja Annalle hauska yllätys. – Pyrittiin kuitenkin pitämään demot sellaisina, ettei lukita mitään lopullisesti, vaan pidettiin demot biittejä ja melodioita myöten simppeleinä, jotta voisimme olla studiossa sitten aiempaakin avoimemmin mielin, Kaisa kuvailee. Se on paikoin melkein kuin räppäämistä, kun joka rivi on ihan täynnä sanoja, enkä aio ihan täysin luopua siitäkään tavasta. – Yksikään teksteistä ei kerro suoraan minusta tai Annasta, mutta ne eivät ole myöskään täysin irrallaan meistä. Maalta se pienikin Maalta se pienikin ponnistaa ponnistaa Heti soundin jälkeen kuulijat alkavat varmasti kiinnittää huomiota Maailman onnellisin kansa -levyn lyriikoihin, jotka nekin eroavat selvästi aiemmista Maustetytöt-albumeista. Albumilla kuullaankin paljon ajattomia elektronisuuksia ja akustisuuksia, jotka eivät edusta mitään tiettyä vuosikymmentä tai edes genreä. Se on ollut meille aika iso taivaan lahja, etteivät tuottajat vain nostele palkkaa, vaan oikeasti ottavat nämä projektit sydämeensä, Kaisa jatkaa. Kaisa osaa kertoa heti, mistä on kyse. työnarkomaaniutta, Anna kertoo ja sanoo olevansa myös otettu siitä, miten miten paljon eri tuottajat ovat omistautuneet työskennellessään heidän musiikkinsa parissa pikkutunteja myöten. Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä -levyn (2020) sen sijaan tuotti Kalifornia-Keke, joka liikutteli duon soundia omalla tavallaan, ja näiden kokemuksien myötä Maustetytöt ymmärsivät, miten arvokkaita eri yhteistyöt voivat olla. – Tuottajan soundi on meidän kohdalla merkittävä, koska meillä ei ole basistia eikä rumpalia ja biiseissä on paljon asioita, jotka voi tehdä monella eri tavalla, eikä me olla haluttu tehdä samaa levyä kolmea kertaa, Kaisa sanoo. – Siellä on sellaisia taiteellisia ratkaisuja, jotka on täysin Sasun vision pohjalta tehty. – Panin erityisesti merkille stemmat. Molempien kasvoilla käy merkillepantava ilme, kun he kertovat, mitkä asiat yhdistävät kaikkia kolmea tuottajaa. ”Sasulle pystyi mainitsemaan vaikka PMMP:n ja se ihmetteli, että ’Ai mikä?’”. Esimerkiksi Lyijyä ja puuta -kappaleen c-osan laulu oli alun perin stemma, mutta Sasu oli sitä mieltä, että se olisi hienompi lead-lauluna. – Tuottajissa on aistittavissa tietynlaista... – Samoin Takapajulan basso on selkeästi Sasun ideoima, eikä multa olisi syntynyt lainkaan sellaista rytmiikkaa, mitä siinä kuullaan, Kaisa komppaa siskoaan albumin pienien mutta sitäkin merkittävämpien yksityiskohtien tärkeydessä. – Kun kuulin levyn soundimaailmaa, yllätyin vielä itsekin, miten suuri se muutos voi olla, enkä ollut tosiaankaan tajunnut, että tätä meidän soundia voi tehdä tällä tavalla, Anna myöntää
– En ole itse asiassa kuullut levyä vielä, eli en lähtenyt sitä kautta tulkitsemaan yhtyettä maalaukseksi. – Kaisa kysyi multa, olisiko nimen hyvä olla Hanna, Sanna vai Anna, mutta olihan se nyt kiva twisti, että siinä lauletaan Annasta, kun laulan leadia kappaleessa. Toinen siskoksiin erityisen helposti yhdistettävissä oleva sanoitus löytyy levyn aloituskappaleesta Ei niin kovin suuri city, joka tuntuu Vaalasta Oulun kautta suureen Helsinkiin muuttaneiTAITEILIJA vaikuttavan Maailman onnellisin kansa -kansimaalauksen takana on Anna-Liisa Kankaanmäki. Maalaus kuin tuhat sanaa seksi, jos kirjoittajalla on yhtään mielikuvitusta, alkaa tekstejään väkisinkin värittämään. Säilytin sen alkuperäisen hengen, barokkimaisen tyylin ja realistisuuden, jotka heijastelevat paljon taidehistoriaa. – Työnjako on ollut luonnollinen valinta, koska Kaisa on tekstittäjä, mutta on siihen vaikuttanut sekin, että mulla on pikkasen korkeampi ääni. Se sopii tosi hyvin siihen, että vedän hieman korkeampaa stemmaa, Anna arvelee. – Pyrin aina siihen, että maalaus on itsenäisesti toimiva ja mielenkiintoinen. – Sävelsin biisin Kaisan tekstiin ja voin kyllä sanoa, että pystyn samaistumaan siihen lyriikkaan, koska oon ollut nuorempana todella ujo ja kokenut, etten koskaan osaa ilmaista asioita siten kuin haluaisin. Ehdotin tätä Kaski-maalausta siihen pohjaksi, mistä koko kolmikko sitten innostui. Joitakin yksityiskohtia muuttelin, päähenkilöt lähinnä, mutta sommitelma pysyi ennallaan. – Maustetyttöjen musiikki on tullut ensi kertaa vastaan jo vuosia sitten, mutten ole mitenkään erityisemmin seurannut heitä, vaikka kiinnostava kokoonpano se on ollut, Kankaanmäki taustoittaa lisäten sitten, että yhtyeen musiikki nimenomaan erottuu tämän hetken muusta musiikista ihan positiivisella tavalla kaikessa apaattisuudessaan. Varsinkin studiossa stemmoilla kokeileminen on tosi mukavaa, mutta kyllä tämän myötä tuli sellainen oli, että voisihan sitä leadia kokeilla useammin. Asia jäi joksikin aikaa ilmoille enkä tiennyt, ottavatko he enää yhteyttä. Se, että laulan kappaleen, oli tuota myöten ihan selvä asia. Lahtelainen maalari ikuisti Kaisan ja Annan teokseen, joka ammentaa isosti Eero Järnefeltin Kaski-maalauksesta. – Olen hyvin pitkälle käyttänyt sitä Kaski-maalausta teoksen pohjana, eli en ole käyttänyt sellaista luovuutta siinä puolessa. – Tykkään myös tosi paljon stemmojen tekemisestä ja laulamisesta. Sikäli laulu kyllä ilmentää minun ja myös Kaisan tuntemuksia, vaikkei teekään sitä mitenkään suorasti, Anna sanoo. Maalari, joka on erikoistunut maalaamaan teoksia barokkimaisella ja kansallisromanttisella hengellä. – Roukalan Aki otti yhteyttä ja kysyi, olisinko kiinnostunut tekemään kansikuvan. – Ominta tapaani kirjoittaa onkin ottaa tarpeeksi tiuhaan yksityiskohtia ja asioita, jotka on poimittu omasta elämästä tai jostain kokemuksesta, jonka olen nähnyt tai kuullut, ja annan sitten tarinan syntyä. Onneksi ottivat, ja lähdin sitten työstämään isoa öljyvärimaalausta kankaalle tekniikaltaan hyvin perinteisellä tavalla. Juteltiin aiheesta ensimmäistä kertaa joskus kesällä ja sanoin, että totta kai. Moni ihmetteli singlen kuultuaan, miksei Anna laula useammin lead-lauluja Maustetytöt-kappaleissa, koska hänen äänensä eroaa siskostaan paljonkin äänenväriltään. Työstän maalauksia aika pitkään, ne eivät synny ihan päivässä tai kahdessa, jotta niissä olisi sellaistakin katsottavaa, mitä ei huomaisi ihan saman tien.. Ilmeisin albumin teksti, jonka kuulija varmasti yhdistää kappaleen laulajaan, on Näkymätön Anna -single. Sain sellaiset ohjeet, että olisi hienoa, jos siinä olisi jokin tunnistettava maalaus taidehistoriasta ja että Anna ja Kaisa olisivat siinä kuvattuna
Suosio on tullut vanhan liiton työnteolla.. 34 SOUNDI SOUNDI PB ”Kyllä mä tykkään tosi paljon siitä, kun pienissä paikoissa törmää tuttuihin.” den Kaisan ja Annan kokemuksista kirjoitetulta. Täällä ei ole sellaista samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin pienemmissä paikoissa, koska kaikki täällä ovat tavallaan muualta muuttaneita ulkopuolisia. Maustetyttöjen nopea menestys näyttäytyy odottamattomalta, mutta Anna ja Kaisa Karjalainen ovat tehneet ison työn tehdäkseen levynsä huolella. Monissa Maustetytöt-lauluissa on vanhanaikainen, nostalginen ja jopa pieniä menneitä asioita haikaileva vire, eivätkä siskokset kiistä sitä, että tietyt menneet asiat viehättävät yhä, vaikka he eivät olekaan jumahtaneet niihin. Niissäkin maito haetaan lehmästä, joka seisoo siellä samassa tutussa navetassa. Siksi Helsingistä on vieläkin tavallaan kylmä olo. Keikkatarjouksiin he ovat tarttuneet olosuhteista välittämättä. – Meillä oli aina ajatuksena, että pitäisiköhän kokeilla Helsinkiä, sitten muutettiin tänne (22-Pistepirkon) Keräsen Askon ilmoittauduttua tuottamaan Kanelin (Maustetyttöjä edeltänyt yhtye) levyä ja tässä sitä ollaan, 10 vuotta myöhemmin yhä Helsingissä, Kaisa ihmettelee. – Kyllä mä silti tykkään tosi paljon siitä, kun pienissä paikoissa törmää koko ajan tuttuihin, vaikka sitten siellä Alkon kassalla, mutta ymmärrän senkin, että moni pikkukaupungissa asuva vihaa tuota. – Hektisessä nykymaailmassa on rauhoittavaa ajatella aikaa, jolloin piti miettiä lähinnä sitä, mistä saa ruoan ja ehkäpä yösijan, mutta sen ohella ei ollut paljon mietittävää ja ihminen osasi nauttia pienistä, yksinkertaisemmista asioista. – Ehkä siksi tykkään katsoa paljon vanhoja elokuvia. Kala käydään hakemassa järvestä ja heinät pellosta, Anna sanoo. Kaisa pohtii, että tämä voi olla eräänlaista ”pääkaupunkisyndroomaa”, kun isoissa kaupungeissa on helpompaa hukuttautua osaksi massaa ja yksittäinen ihminen ei välttämättä erotu niin helposti joukosta. – En tiedä kotiudunko tänne täysin ikinä, kun olen niin pieneltä paikkakunnalta kotoisin. Annan ja Kaisan vanhemmat ovat 50-luvulla syntyneitä ihmisiä
A.A. W LL AMS | FORESEEN | SMACK OUN | S LVER ULLET | VERM L A | GALVAN ZER | SOLOTHUS | ...AN OCEANS | REAMTALE | RT M SER A ULT MA | SE ULCHRAL CURSE | O MALMSTRÖM | ASHEN TOM | NAKKEKNÆKKER | VANS AN | KOUTA | KÚRU | NERVE REAK ANGLES MORT S | SLASH THE SM LE | RRAT ONAL CAUSE
– Albumia ei missään nimessä saa tuhota liian monella ennakkosinglellä, Putro sanoo. Toinen funktio on tietenkin yleisön kasVäärin eletty nuoruus Mikäpä muukaan se on keski-ikäisellä mielessä kuin ikä. – Mulle tulee raikkauden kokemus ihan pelkästään niiden ihmisten näkemisestä, heidän vaatetuksen näkemisestä ja siitä tietynlaisesta vakavasta huolettomuudesta. Putro kuvailee, kuinka saattaa istuskella perjantaisin kalliolaisessa Harju 8 -baarissa ja tarkkailla muita asiakkaita. Nyt kun katsoo sen ikäisiä ihmisiä ja ymmärtää, että esimerkiksi esteettisesti ne on sellaisia, jotka voisivat juoda kolme viikkoa ja jäädä rekan alle, jonka jälkeenkin ne näyttäisi ihan helvetin raikkailta. Tarkoitus on viestiä jo olemassa oleville faneille, että tulossa ollaan ja antaa samalla vihjeitä uudesta suunnasta. K u v a: Te ro A h o n en Samuli Putro on tunnettu koskettavista lauluistaan. Teksti: Mikko Meriläinen I kävä mummoa -levyn loputtua mieleen jää askarruttamaan Nuoruuteenkappaleessa toistettu rivi ”En koskaan osannut olla nuoruuden arvoinen.” – Se varmaan yrittää olla lainaus semmoisesta klassikkolauseesta, että nuoruus menee nuorien käsissä hukkaan, Samuli Putro, 52, avaa. Samuli Putro ei ole poikkeus. Samaan aikaan koen vilpitöntä kauhua siitä, että painovoima vaikuttaa minuun enemmän kuin heihin. Nyt soolonakin pitkän uran tehneen artistin yleisöpohja on laajentunut niin, että hänen kappaleisiinsa samaistuvat useat eri sukupolvet.. Koko maailma on valmis polvistumaan sormen napauksesta sen sukupolven edessä, niin kuinka se on mahdollista, ettei sitä itse tajunnut silloin kun oli sen ikäinen. Avainteokselta tuntuvan Nuoruuteenkappaleen asemointi levyn viimeiseksi kertoo tietenkin siitä, että Putro uskoo albumikokonaisuuden voimaan. Ja onko se niin, että tuokaan sukupolvi ei sitä ymmärrä, mutta ne vain esittää paremmin. Siis nuorisoa. – Että kuinka sitä saattoi olla niin typerä parikymppisenä, että koki itsensä niin rumaksi ja epävarmaksi. Menneet ja tulevat vuodet, ajan kuluminen, ihmissuhteiden muutokset, nostalgiakin. Singlejen roolin hän kokee kahtalaiseksi. Hän luottaa myös kuulijoidensa olevan samalla aaltopituudella
Albumin rikas, runsailla syntetisaattoreilla koristeltu äänimaailma liikkuu kasaritai jopa seiskaritunnelmissa. Ihan vilpittömästi toivon hittiä, eikä mulla ole koskaan ollut mitään sitä vastaan, että yleisö olisi laaja. – Ennemminkin siitä tulee semmoinen olo, että ihmiset ovat ihania kaikessa surkeudessaan.. Esitys oli koskettava. Sitäkään hän ei omien sanojensa mukaan pysty täysin ennustamaan. Sovituksilla on tietenkin suuri merkitys. Ikävä mummoa -albumilla sama kappale on sovitettu meneväksi ja täyteläiseksi, tavallaan kevyemmäksi, ja on houkuttelevaa väittää, ettei laulun tekstikään tunnu syntikoiden ja rumpujen keskellä yhtä riipaisevalta. Tiesin minä päivänä ne tulee sinne ja mihin aikaan, halusin olla eka. Ikävä mummoa -albumi on rakennettu pääosin Putron nykyisten bändikavereiden eli Tenho Mattilan (muun muassa pulputtavat ja leijailevat koskettimet) ja Miikka Heikkisen (täyteläisen lämpimät tai terävän sähköiset rummut) sekä tuottaja Riku Mattilan kanssa. – Lavalta mä katson sitä kaksikymmentävuotiasta jäbää, joka itkee mun Muuttolaatikoiden kanssa ja sitten katson sitä seitsemänkymppistä naista, joka tekee samaa, ja ajattelen, että te olette tällä hetkellä sama ihminen. Silloin hän soitti vanhempien erosta kertovan Muuttolaatikot-kappaleen pelkän akustisen kitaran kanssa. – Mietin, että jos meistä kolmesta yksikin kokee näin, ja se prosenttiluku suhteutetaan viiteen miljoonaan... Kappaleen voima konkretisoitui kuitenkin Putrolle vasta treeniksellä, kun bändin sisältä nousi vastaavia omakohtaisia kokemuksia. Ja kyllä mä ihan vilpittömästi ilahdun, kun kuulen jotain uutta kotimaista, josta tajuan jotain ja josta innostun. – Esimerkiksi juuri tuo Muuttolaatikot-kappale. Bändikaverit ovat tuttuja myös psykerockyhtye Death Hawksista, ja Mattiloilla on isä-poika-suhde. Esimerkiksi jouset ja sellaiset asiat ovat hirveän hyviä siihen. – Kasarin muuttuminen retron jälkeiseksi moderniksi musiikiksi on merkillinen ilmiö. Kumpikin single on tunnistettavaa Putroa, tarttuva ja selkeäksi hiotulta sanomaltaan vetoava, joten muodollisesti asiat ovat kunnossa. – Laulunkirjoitushetkellä havainto on pikemminkin sellainen, että kappale joko tuntuu ehjältä tai sitten sellaiselta, että sille täytyy vielä tehdä jotain. Vaikka Ikävä mummoa -albumi on Putron muuhun tuotantoon suhteutettuna varsin synteettinen, ei se ole kuitenkaan erityisen moderni. Osittain, mutta vain osittain, syyt ovat ammatilliset. Joku Stranger Things alleviivasi, että tämä on nyt uusinta musiikkia mitä teille on tarjolla. Kun hittiä ei kuitenkaan tule, voi vikaa aina etsiä vaikka radioiden musiikkipäälliköistä tai suoratoistopalveluiden soittolistaeditoreista. Vaikka hitin tekeminen ei olekaan helppoa, on Putro kieltämättä taitava kirjoittamaan yleisönsä tunteisiin vetoavia tekstejä. En mä sille halulle ole immuuni tietenkään. Putro sanoo seuraavansa uutuuslistoja ja kuuntelevansa kiinnostuneena uusia hittejä. Joten enhän mä voi väittää, ettenkö olisi kiinnostunut rakenteista, olen aina ollut. Sekä siihen, miten musiikki istuu muun nykymusiikin sekaan että ihan suoraan kappaleiden tunnelmaan. – Ennen katsoin teksti-tv:stä Suomen listoja ja nuorena menin Raahen kirjastoon lukemaan Soundia ja Rumbaa. Tosin, kuten Putrokin hyvin tietää, menneet vuosikymmenet kiertävät takaisin muotiin. – Ammatillinen kiinnostus kohdistuu enemmän ulkomaista musiikkia kohtaan. ”Koen vilpitöntä kauhua siitä, että painovoima vaikuttaa minuun enemmän kuin heihin.” vattaminen eli hittien saaminen. – Totta kai sitä toivoo, että edes yksi single olisi ihan järkyttävä leka sekä Spotifyssa että radioissa. Etenkin suoratoistolistoilla jylläävät uuden sukupolven sankarit, kuten kuuluukin. niin tämähän kuulostaa aika hyvältä! Pitkän uran myötä Putrolle on kertynyt laaja yleisöpohja, mistä johtuen keikalla samaa laulua voi kuunnella useita eri sukupolvia. Vähän kuin joku Barefoot Brothers Down By The Laituri -festareilla 1994, että tämä on nyt se modernein juttu teille. Mutta se on kapea kaista. – Olen opetellut ajattelemaan asian niin, että ainakaan se ei ole kenenkään muun kuin mun vika. Helppoa se ei ole Putrollekaan. Ikävä mummoa -albumin Kakarat-ensisingle on saanut jonkun verran radiosoittoa, mutta hitistä ei voida puhua. Toinen single Tanssilattialla on tungos on vasta matkansa alussa, mutta toistaiseksi on ollut Kakaroitakin hiljaisempaa. – Tietyltä kantilta katsottuna laulut ovat koskettavimmillaan silloin, kun ne ovat mahdollisimman paljaita, tai että niihin on lisätty aineksia, jotka kiristävät sitä emotionaalista ruuvia. Tekohetkellä se jäi mulle hyvin vahvasti mieleen kappaleena, joka tuntui ehjältä ja kokonaiselta ja ehdottomasti julkaisemisen arvoiselta. Puolisen vuotta aiemmin Samuli Putro piti kotonaan minikonsertin median edustajille. Voisi kuvitella, että tuollaisissa hetkissä tulee olo, että on hyvä siinä mitä tekee. Vaikka toisaalta tekstin ja ulkoasun välinen epäsuhta onkin klassisia poplaulun rakennustapoja. Se huono puoli siinä tietysti on, että siten saattaa tulla itselle huonommuuden tunteita. Kaupallisesti se voi olla itse asiassa aika laajakin kaista, mutta tekijälle hirvittävän kapea. Tai katsoa Putron tavoin peiliin
Sen vuoksi ei tule minkäänlaisena yllätyksenä, että yhtyeen kokoonpa nosta löytyy nykyään kosketinsoittaja. Siis ihan toden teolla, Olli Nurminen sanoo nyt, maaliskuussa 2023, helsinkiläisen ravintolan uumenissa. – Vaikka bändissä ei ole aiemmin ollut varsinaista kosketinvelhoa, kaikenlaiset synat ja pianot eivät ole koskaan olleet Xysmalle vieraita – nehän ovat olleet mukana ekasta demosta (Swarming Of The Maggots, 1989) lähtien, huomauttaa Nurminen. K u v a: A rt o A rv il ah ti. Xysmaa on totuttu pitämään uranuurtajana usean eri musatyylin lanseeraamisessa näillä main. Kävin ensin soittokämpällä Tepon kanssa, mutta aika pian pirautettiin Kallelle (Taivainen, basso), Janille (Muurinen, laulu) ja Jannelle (Lastumäki, koskettimet). Ehkä vieläkin riemastuttavampaa on se, että yhtyeen seuraavaa studioalbumia ei tarvitse odottaa neljännesvuosisataa. Ilmeisesti aika ei kuitenkaan ollut kypsä, sillä nämä kokeilut eivät johtaneet sen kummempaan aktivoitumiseen. 38 SOUNDI SOUNDI 39 Teksti: Timo Isoaho E räänä kesäehtoona vuonna 2017 Xysman rumpali Teppo Pulli sattui olemaan vierailulla saman orkesterin kitaristin Olli Nurmisen luona. Entinen kitaristimme Toni Stranius menehtyi 2006, ja kun muistotapahtuma oli jäänyt taakse, mentiin Tepon kanssa kokeilemaan joitakin uusia ideoita. – Olin soittanut Jannen kanssa eräässä toisessa ryhmässä, joten tiesin hänen taitonsa esimerkiksi klaVain muutos on pysyvää. Että me ollaan tässä vähän puuhailtu, joten miten olisi... Jo tekemäänsä yhtye ei toista kauan odotetulla uutuuslevylläänkään. Naantalissa 80-luvun lopulla perustetun Xysman odotettu paluu uutta musiikkia julkaisevaksi ryhmäksi oli saanut sinettinsä. Kun Nurminen huomautti oman tilanteensa olevan täsmälleen samanlainen, vanhojen ystävysten katseet kohtasivat merkitsevällä tavalla. Kaikki tuntuivat olevan todella innoissaan, ja uuden materiaalin työstäminen alkoi ihan oikeasti. Xysman omaehtoisessa maailmassa ainoastaan yksi asia on ollut ehdottoman varmaa: muutos. RIMA KEIKKUU KORKEALLA Xysman uunituore No Place Like Alone on riemastuttava rocklevy. – Kesällä 2017 asiat alkoivat loksahdella oikeille paikoilleen. Jossakin vaiheessa iltaa Pulli totesi ohimennen, ettei hänellä ole aktiivista yhtyettä juuri nyt. – Meillähän oli jo takavuosina kaikenlaisia sessioita. – Tuon illan aikana päätettiin Tepon kanssa, että lähdetään kokeilemaan uusia juttuja. Vuonna 2013 soitettiin taas joitakin keikkoja, ja silloinkin katsottiin myös tuoreita juttuja
– Kun kaikkien edeltävien vuosien hapuilujen ja kokeilujen jälkeen testattiin Well Seasoningia, homma lähti rullaamaan heti. Siis kuinka monella rocklevyllä ylipäänsä kuullaan klavinettia ja mitkä niistä on miksattu näin. – Olin tutustunut Well Seasoningin varhaiseen esiasteeseen Ollin soittamana jo paljon aikaisemmin. – Suuri osa levylle päätyneistä ideoista on syntynyt viime vuosina, mutta sieltä löytyy huomattavasti vanhempaakin kamaa. Moose & Gutbucket -kappaleen otsikko osuu silmiin. Studiossahan voi korjata epätarkkuuksia vaikka loputtomiin, mutta niin Villen kuin meidänkin ajatuksena oli, että pidetään homma niin rupisena ja luomuna kuin mahdollista. Esimerkiksi Mr. – Jos Jani vei Xysman sanoitukset lähes banaalin arkiselle tasolle esimerkiksi Lotto-albumin New Gel In Town -kappaleessa, niin Teppo on jalostanut tätä stailia entistä pidemmälle. Raatikainen vastasi, että kerran testattiin, mutta klikki ei pysynyt perässä, hymähtää Nurminen. Kun Janne soitti sitä kohtaa, hän suunnilleen makasi instrumenttinsa päällä, ja siinä vähän epäröitiin, että miten tämän kanssa. Girl On The Beachja No Place Like Alone -levyjen välille jäi neljännesvuosisata... – Biisi perustuu Kallen riffiin. Uutta materiaalia on jo pöhisemässä eikä seuraavaa levyä joudu odottamaan kahtakymmentäviittä vuotta. 38 SOUNDI SOUNDI 39 ”Kuinka monella rocklevyllä ylipäänsä kuullaan klavinettia ja mitkä niistä on miksattu näin. Teppohan työskentelee siviilissä kokkina, ja esimerkiksi Well Seasoning on tarina kokkaamisesta – niin, ainakin pintatasollaan. – Lammaskallion Audio -studiolla tehdyn yhteisen session lisäksi teimme nauhoitushommia myös tahoillamme, ja esimerkiksi Jani nauhoitti lauluosuutensa kotonaan vaatekaapissa. Ville tuumi heti, että tämä tietenkin pistetään levylle tällaisenaan. Pyysimme siis Tepolta jostain alkavan ja johonkin päättyvän stoorin, ja saimme tarinan hirven ja suoliämpärin railakkaasta juhannuksen vietosta! Muutosta on jo ehditty toitottaa, mutta raikkaita tuulia löytyy edelleenkin. Kuuntelin sitten erään kerran Wigwamin Nuclear Nightclubia, ja tajusin ensimmäistä kertaa, että Pekka Rechardtin kitara ja Esa Kotilaisen klavinetti on miksattu samalla tavalla. – Eteenpäin – tai ainakin jonnekin – meneminen kuuluu Xysman DNA:han. – Moni studiohahmo olisi tiettyjen ottojen kohdalla tuuminut, että otetaanpa uusiksi. Kerran hänen tyttärensä oli tullut yllättäen kotiin kavereiden kanssa, ja frendit olivat olleet pikkuisen ihmeissään, että mitä hemmettiä tuolla komerossa tapahtuu! Albumin miksausvaiheessa taas päädyttiin kiinnostavaan erikoisratkaisuun – legendan jalanjäljissä, mutta siitä tietämättä. Näin tehtiin: pistin kaikenlaisia raakoja ideoita muiden kuultavaksi, ja niistä sitten alettiin kasata kokonaisia biisejä soittokämpällä, kuvailee Nurminen. – Eihän esimerkiksi Teppoa voi laittaa soittamaan klikin kanssa. Fulltraden pääideat. – Nyt kun päästiin liikkeelle, eteenpäin puksuttavaa junaa ei ole tarkoitus pysäyttää. Räjähtävää intoa ainakin riittää!. Tehdään seuraava levy huolella ja rauhassa, mutta tehdään kuitenkin. Ne ovat todellisia henkilöitä, nauraa kitaristi. Se on Jannen ensimmäinen sävellyskontribuutio Xysmalle. Entä sitten mahdolliset tulevat levytykset. Kun sitten lähdettiin miettimään uutta Xysma-materiaalia, tajusin iskun paikan tulleen: otetaan Janne mukaan orkesterin vahvuuteen. Jos otetaan esimerkiksi Model 670, niin biisin alkupuolella sisään hyökkäävä klavinetti on aika rajun kuuloinen. Vähän bluesia, mutta ei liian perinnetietoista.” Mietin aikani, että mitähän Teppo oikein haluaa, ja sitten syntyi Mr. Eikä Jannen panos jäänyt siihen, sillä hän myös sävelsi kappaleen keskellä olevan puheosuuden – se on tietysti se keskiyön soitto – jälkeen tulevan vähän hevim män riffin. Tepon kohdalla voi nimittäin miettiä, että kertooko se lopulta jostain ihan muusta. Ei ollut, joten päätimme tehdä periaatteessa yhteen riffiin perustuvan kappaleen. Että keikkukoon rima lopuksi korkealla, mutta alussa se saa olla hyvinkin matalalla. Kun sitten alettiin treenata biisiä Xysman kanssa, minua alkoi naurattaa. Kun soittoa siivotaan, siinähän siivotaan samalla myös yhtyeen omaa karaktääriä pois, huomauttaa Lastumäki. Tällä kerralla ensimmäiseksi valmistui kappale Well Seasoning. Oli ihan mieletöntä kuulla, kun raakile alkoi svengata ja groovata niin kuin vain Xysma svengaa ja groovaa, kuvailee Lastumäki. Hän esitteli mainion idean, ja kysyin sitten, että onko sinulla muuta tarjolla tähän kylkeen. Ville taas nyökkäsi, että hieno fiilis, se oli siinä. Tulee mieleen, että erään tarinan mukaan Radiopuhelimien Raatikaiselta kysyttiin joskus, että oletteko te kokeilleet klikkiä. – Midnight Call on eräs omista suosikeistani. – Olimme täsmälleen samalla aaltopituudella. Mukaan oli jo ideoitu rokkaavaa riffittelyä, mutta sitten kappale lähti ihan uusiin sfääreihin. Muun muassa Foreseenja Kohti tuhoa -yhtyeistä tuttu mies toimi äänittäjänä, miksaajana ja tuottajana. No, Wigwam teki sen 1975 ja Xysma heti perään 2020-luvulla, nauraa Lastumäki. Se julkaistiin myös No Place Like Alone -levyn debyyttisinglenä. Kävi nimittäin niin, että Janne lisäsi sinne kasarihenkisiä syntikkatunnelmia, ja lopulta biisi löysi aivan ihanan muodon. Jos Xysman vanhoilla levyillä sanoitusten päävastuu oli solisti Muurisen harteilla, nyt tekstit ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta rumpali Pullin käsialaa. – Jani ilmoitti, että hänen sanottavansa alkaa olemaan lopussa, mutta onneksi Tepon runosuoli alkoi pulputa kiihtyvään tahtiin, Nurminen nyökkää. Ei edes viittätoista, vakuuttaa Lastumäki. Kun levyn salaisuudet alkavat aueta, tuntuu päivänselvältä, että juuri tältä Xysman kuuluu kuulostaa vuonna 2023. Xysma nimittäin työsti No Place Like Alonen uuden yhteistyökumppanin eli Ville Valavuon kanssa. Mainittakoon vaikka päätösbiisi Encounter At Dawnin viimeinen riffi, joka on jäljitettävissä First & Magical -levyn aikoihin eli vuoteen 1993. – No Place Like Alonen kitaraja klavinettikompit on miksattu niin, että kiipparit on yhdessä laidassa, ja skebat taas toisessa. – Uudet kappaleet saivat lopulta alkunsa milloin mistäkin. Samalla aaltopituudella Muutosta on syytä alleviivata edelleen. No, se oli meille kaikille sanomattakin selvää! Hapuilujen jälkeen Xysman uusi studioalbumi No Place Like Alone on railakas ja särmikäs paketti täynnä jyräja jytäriffejä, häpeilemättömän tarttuvia melodioita, kasarihenkisiä syntikkamattoja ja yleistä musiikillista mellastusta. No, Wigwam teki sen 1975 ja Xysma heti perään 2020-luvulla.” vinetin äärellä. Meille tuli kollektiivinen fiilis, että tämä juttu toimii ja tästä tämä taas lähtee, nyökkää kitaristi. Fulltrade lähti liikkeelle, kun Teppo lähetti öisen Rieslingin katkuisen viestin: ”Nurminen, tee riffi PJ Harveyn hengessä, ja sitten vaan jauhat sitä. – Aivan niin, hirvi ja suoliämpäri... Koska biisi siis junnaa musiikillisesti hyvällä tavalla paikallaan, sanoituksen täytyy viedä hommaa eteenpäin. – Kun tekeminen alkoi, Teppo ohjeisti minua sanomalla, että laita kaikki vähänkin mielenkiintoisen kuuloiset riffit kuultavaksi. Mistä siinä on kysymys. Teppo soitti täysin jäljittelemättömällä tyylillään, Kalle oli elementissään ja Jani oli taas jossain uudessa ulottuvuudessa. – Me ei edelleenkään istuta ihan kuumimpien musatrendien päällä, joten mitään kiirettä ei ole. Kun alettiin touhuamaan, Jani tuumi saman tien, että tehdäänhän me sitten jotain ihan uutta eikä lähdetä larppaamaan vanhoja juttuja
Sleaford Modsin Andrew Fearn (vas.) ja Jason Williamson ovat niin tottuneita brittiläisen arjen kurjuuteen, että näkevät siinä myös kauneutta. Oma työväenluokkainen tausta säilyy yhtä kaikki Sleaford Modsin filoso fian karuna pohjavireenä. Harvoin kukaan toteaa Williamsonin ja Fearnin tekemis ten olevan ”ihan ookoo”. Sanavarastoni ei ole kyllin laaja kaikkien makuun. – Eiväthän tekstini yksiselitteisen työväenluokkaisia ole. Sleaford Mods solisti on viimein oppinut, ettei se hyödytä mitään. Nauru sen kun yltyy, kun mainitsen havainneeni ystäväpiirissäni lähinnä vahvoja näkemyksiä Sleaford Modsista, puolesta tai vastaan. – Olen hiljalleen alkanut hyväksyä, että jotkut kavahtavat tekemisiämme, eivät yksinkertaisesti voi sietää meitä. Mutta vereni kiehuu yhä, jos meitä hauku taan auttamattoman tietämättömin ja naiivein kommentein, Williamson myöntää. Sleaford Modsin kasvava suosio on aiheuttanut vastareaktion. Solisti käy mietteliääksi kysymyk sestä, kipuilevatko jotkut kenties siksi, että pitävät Sleaford Modsin musiikista mutta eivät siitä, mitä Williamson suus taan päästää. Ja kai kyse on myös kielimuu rista. Koen jopa ymmärtäväni, mistä heidän näkemyksensä kumpuavat. si identifioituville yksi vuonna 2007 pe rustetun Sleaford Modsin luotaantyön tävistä piirteistä. Tuhti, karkea murteeni luo vahvemman yhteyden työväenluokkaan kuin se, mitä sanon. – Turhauttaahan se, mutta yritän pysyä tyynenä, solisti virnistää ja purs kahtaa nauruun. Se ei miellytä kaikkien korvia. Niin masentava ja intensiivinen kuin tuo ympäristö voi ollakin, on siinä myös oma kauneu tensa. Williamson opettelee olemaan provosoitumatta. Ja ruokkii sitä kaikkea muuta kuin sees teistä tapaa, jolla Williamson havait semiinsa epäkohtiin reagoi. 40 SOUNDI K u v a: E w en Sp en ce r. Haastavistakin tilanteista selviää terveellä järjellä. – Tulen kovista oloista, jotka tar joavat monille hyvin rajallisen kyvyn havainnoida mahdollisuuksiaan. Ne ovat yhä filosofisempia ja introspektiivisempiä. Teksti: Jukka Kittilä J os tuomitset UK Grimin sur keaksi albumiksi, Jason Wil liamson ei käy suukopuun kanssasi. Helppoa se ei ole. Williamsonin mukaan juuri tämä on joillekin keskiluokkaisik Jason Williamson ei kiellä kietoutumistaan kapitalismiin. Mutta nuo samat olosuhteet ovat opettaneet minulle paljon elämästä, työstä, terveestä järjestä ja käytän nöllisyydestä. Solistin ja musiikista vastaavan Andrew Fearnin minimalistisen elek troninen post punk ammentaa britti läisen työväenluokan mentaalisesta maisemasta
Et ehkä kuule niitä niin hyvin, mutta siellä ne ovat, tukemassa biisin groovea. EN SANOISI UK Grimiä suoranaiseksi konseptialbumiksi, mutta kaikilla kappaleilla on poikkeuksellisen vahva yhteys levyn otsikkoon. Williamson on sanoittajana varsin intuitiivinen. Muuten elämä raastaa sinut riekaleiksi. Itselläni oli melko vihamielinen olo, hieman lyötykin. Ehkä ne osuvat itseenikin liian syvälle, mutta juuri siksi niiden pitää levyllä olla. Yllättävämpiä ovat So Trendyn vierailijat, Jane’s Addiction -ukot Perry Farrell ja Dave Navarro. Juustoisia, puistattavia juttuja. – Kun Ukrainan sota alkoi, olin varma, että se hitaasti imaisee meidät kaikki syöveriinsä. Fearn on muutamaan otteeseen vuosien saatossa kysynyt, millaisia biittejä ja tunnelmia Williamson seuraavaksi toivoo. ”Suosio ei tee sinusta huijaria. Se on vain osoitus siitä, että musiikkisi puhuttelee ihmisiä.” SOUNDI 41. Intoilin Andrew’lle, että katso, tuolla on John Carpenter. Mutta löytyy levyltä myös anarkopunkia. Rujous ei ole ennenkuulumaton elementti Sleaford Modsille, mutta kahdennellatoista (!) albumilla se on tavallistakin monisyisemmin läsnä. Kapitalismin vetovoimasta on pystyttävä käymään keskustelua, kuten myös syistä siihen miksi ihmiset eivät halua luopua etuoikeuksistaan ja mukavuuksistaan. Jää nähtäväksi, voiko niin yhä käydä. Hän vain töksäytti, että eikä ole. Siihen kiteytyy kapitalismin viekoitteleva voima. – Yllätyn itsekin yhä, ketkä kaikki meistä diggaavat! Suostuimme oitis, kun Perry ehdotti yhteistyötä. English Tapasin (2017) kautta yhtyeen löytänyt toimittaja ei tätä allekirjoita. Sleaford Mods tunnetaan myös monista yhteistöistään. Andrew’n musiikkimaku on niin eklektinen, ettei meillä ole koskaan tarvetta suuremmille suunnitelmille etukäteen. Jos väität voivasi täysin kääntää selkäsi kapitalismille, valehtelet. – Biiseistämme löytyy paljon säkeitä, jotka ovat luonteeltaan jopa masentavia, mutta joissa piilee oma nyrjähtänyt huumorinsa. Voimme olla yhä taipuisampia, jopa kaupallisempia, popimpia. – Kiinnostava huomio. Daven mukaantulo teki kaikesta entistä hienompaa, hänellä ja Andrew’lla synkkasi hyvin. Williamsonin teksteille on ominaista, että ensikuulemalta yksinomaan ankea säe on seuraavalla pyöräytyksellä niin ankea, ettei voi kuin nauraa. UK GRIMIÄ luonnehditaan Sleaford Modsin tanssittavimmaksi albumiksi. Spare Ribs opetti minulle ja Andrew’lle, että ilmaisumme voi haarautua moniin, moniin suuntiin. Mutta kummankaan levyn luonteessa ei ole juurikaan tietoista suunnittelua takana. Williamsonin vastaus on aina sama: Tee juuri sellaista kamaa kuin haluat, kuoma. UK Grimiltä löytyy huolella hiottuja tekstejä, mutta myös sanoituksia, joissa ensimmäinen versio on lopullinen. Biisien aiheet vain asettuivat yhtenäiseen linjaan. Naiiviudesta ja kateudesta tällaiset väännöt syntyvät. Outoa onkin, että juuri nuo jutut käyvät valmiilla levyllä parhaiten järkeen. Nyt kun John Carpenterin nimi on mainittu, en voi olla hekumoimatta, millaista jälkeä virtaviivaisuuden mestari ja Sleaford Mods saisivat yhdessä aikaan. Tilldripperin rumpukuvio tuo mieleeni Dischargen ja – uskallanko sanoa – Crassin. – Niissä on jotain kaunista, miltei utopistista. – Ja myönnän senkin, että kun olin heidän asemassaan, olin ihan samanlainen niitä kohtaan, jotka olivat siinä pisteessä kuin me olemme nyt. Kuten Andrew tokaisi, levyhän on täynnä festaribangereita. Erinäiset oudot taustaäänet ovat yksi Andrew’n tavaramerkeistä. Force 10 From Navarone -singlellä vieraileva Dry Cleaning -solisti Florence Shaw on varsin luonteva yhteistyökumppani. Spontaanisti on siis syntynyt myös UK Grimin ambienttisempi pohjavire. Mietipä Lontoon bisneskaupunginosan siistejä katuja, näyttäviä rakennuksia, kirkkaan keltaisia tieviivoja, seksikkäästi hyriseviä ajoneuvoja. Nämä kokemukset törmäävät levyllä kansallisiin ja globaaleihin kipukohtiin. Nauru ei Sleaford Modsin levyillä raikaa, mutta virne on väkevästi vino. Rujo levy UK Grim nimittäin nimensä mukaisesti on. Mutta ne ovat siellä siksi, että noin halusin itseäni ilmaista sillä hetkellä, kun sanat kirjoitin. Suosio ei tee sinusta huijaria, se on vain osoitus siitä, että musiikkisi puhuttelee ihmisiä. Entä Williamson. Nähtäväksi jää, onko yleisö samaa mieltä, solisti toteaa, jälleen kerran rehevän naurun saattelemana. Ja turva! Kuin jokin näkymätön voimakenttä suojelisi tuota kaupunginosaa rikoksilta ja levottomuuksilta, jotka ovat muualla Lontoossa täyttä totta. – Levystä tuli sellainen kuin tuli sitä ympäröineiden tunnelmien vuoksi. – Olen itsekin kapitalisti, kietoutunut sen hyväksyttävämpiin juuriin. – Levyllä on juttuja, jotka haluaisin yhä muuttaa. Olemme viime vuosina kohdanneet kritiikkiä musiikkiyhteisön ruohonjuuritasolta, tee-se-itse-porukoilta, riippumattomilta keikkapaikoilta ynnä muilta. Lamaannuttavan tunnelman se silti luo. Hulluiksihan me tulisimme, jos antautuisimme täysin todellisuuden nurjille puolille. Olen elämäni varrella kohdannut erinäisissä töissä ja tilanteissa jos jonkinlaisia ihmisiä, ja monia on yhdistänyt se, miten huumorista rakennetaan barrikadeja, jotka auttavat selviytymään todellisuudesta. UK Grim käsittelee ilmiselvän poliittisen katastrofin – kuten Williamson kotimaansa ilmapiiriä luonnehtii – ohella varallisuuden, mukavuuksien ja etuoikeuksien vaikutusta. – Niin no, nimibiisi, Force 10 From Navarone ja Smash Each Other Up kiteyttävät aika hyvin levyn tumman, elektronisen, hieman vanhoihin hip hop -sävyihimme nojaavan soundin. Tuntuu kuin sotaa käytäisiin kulissien takana, koska emme itse näe taistelukenttiä. – Kuvittelepa! Näin kerran aivan hänen näköisensä miehen lentokentällä. Emme taatusti arkaile tehdä teemalevyä, jos sellaisen tekeminen joskus tuntuu oikealta. – On siellä myös juttuja, joissa ei ollut alun alkaen mitään tolkkua. Williamson hekottaa tämän kumpuavan peribrittiläisestä kyynisyydestä ja taipumuksesta valittamiseen. – Andrew loihti tälle levylle monia tanakoita hip hop -biittejä. – Eihän se meille täysin uutta ole! Mutta kieltämättä Andrew’lta syntyi jopa elokuvamusiikillisia sävyjä, esimerkiksi Smash Each Other Up tuo paikoin mieleeni John Carpenterin. Myönnän kyllä heittäneeni itsekin vettä myllyyn tässä väännössä. – Olen täysin avoin ajatukselle, että tekisimme joskus tietoisesti teemalevyn. KAUNIS ei ole ensimmäinen adjektiivi, joka juolahtaa mieleen UK Grimin soidessa, mutta kenties rujouden takana kauneuttakin kajastaa. – Olen kohdannut elämässäni niin kammottavia tilanteita – kuten varmasti olet sinäkin – että ainoa tapa käynnistää sisäinen moottori uudestaan on värittää kokemansa humoristisin sävyin. Vain siksi, ettemme ole kaikesta samaa mieltä kuin he. Näen myös edellisen levymme Spare Ribsin temaattisesti yhtenäisenä kokonaisuutena. Don ja Smash Each Other Up toivat vahvasti mieleeni varhaiset Grandmaster Flash -jutut, samoin I Claudius. Samapa tuo, minulle riitti, että ne rimmasivat ja olivat muodoltaan oikeanlaisia. Tähän kun lisää maamme korruptiokierteen ja paatuneet poliitikot, ja törmäyttää siihen introspektiivisempiä sävyjä, on lopputulos melkoisen karu
– Ensimmäiset vuodet minä, Rob ja Eli vain soitimme erittäin huonoja covereita pitämiltämme bändeiltä, kuten Pixiesiltä, Nirvanalta ja Joy Divisionilta. Inhaler oli ensimmäinen, josta olimme samaa mieltä, Hewson sanoo. Kotiin tullessa tuntuu oudolta, koska kaikilla kavereilla on oikeat työpaikat ja he ovat valmistumassa yliopistosta, kun taas me olemme näiden vuosien ajan vain soittaneet musiikkia, Jenkinson pohdiskelee vahvalla dublinilaisaksentillaan. Mutta jos Inhalerin jäseniltä kysytään, bändin uran edistäminen on tarkoittanut sitä, että ikätoverit ovat aikuistuneet, kun taas he ovat ”jumittuneet paikalleen”. – Tuntuu, että nuorempina aikuistuimme hyvin nopeasti ja sitten pysähdyimme niille sijoilleen. Asiat rupesivat kunnolla etenemään, kun saimme houkuteltua Joshin mukaan toisesta bändistä kertomalla, että aiomme tehdä Joy Divisionin, The Stone Rosesin ja The Smithsin kaltaista musiikkia, rumpali McMahon sanoo ja lisää pian ironisesti: – Taisimme vähän valehdella Joshille, koska emme mielestäni kuulosta miltään noista bändeistä. – Alun perin vitsillä keksitty nimi jäi elämään, koska on niin vaikea päättää nimeä, josta kaikki pitäisivät yhtä lailla. Inhalerin nuoret muusikot ovat imeneet rockin historiasta kaikki ne oikeat vaikutteet, mitä itseään kunnioittavan indiebändin kuuluukin. ovat kasvaneet teini-ikäisistä nuoriksi aikuisiksi. Laulaja Elijah Hewsonin mega staraisästä yhtye ei haastatteluissa halua puhua. Aikuistuminen on jäänyt paussille. Yhtye myös saapuu tulevana kesänä toistamiseen Suomeen: Liam Gallagherin lämppäriksi Helsinkiin. Teimme levyn ”perinteisempään tyyliin” viime vuoden aikana, kun taas ensimmäistä levyä teimme monien vuosien ajan. 42 SOUNDI SOUNDI 43 Teksti: Mirko Siikaluoma I rlantilainen indie rock -lupaus Inhaler on ollut pystyssä pitkään ainakin ottaen huomioon, minkä ikäisiä bändin jäsenet ovat. ”Olemme huonoja päättämään, milloin biisi on valmis” – Toista albumia tehdessämme meillä oli enemmän aikaa tehdä sitä yhdessä. Levy ei kuitenkaan syntynyt tuosta vaan: studiossa tehtiin pitkiä päiviä töitä pään raapien. Laulajakitaristi Elijah Hewson, 23, basisti Robert Keating, 22, ja rumpali Ryan Mc Mahon, 23, aloittivat soittamisen yhdessä jo 2012 hädin tuskin yläasteikäisinä, ja nykyisen muotonsa ja nimensä Inhaler löysi vuonna 2016, jolloin Josh Jenkinson, 23, liittyi kokoonpanoon. Erimielisyyksiltäkään ei vältytty studiossa.. Nopeampi aikataulu ja oikea työskentely levyn tekemiseksi johti parempiin tuloksiin, basisti Robert Keating sanoo bändikaverien kompatessa ryhmäpuhelussa. Bändin uran vuosien aikana Hewson, Keating, McMahon ja Jenkinson Aikuistuminen paussilla Koulukavereiden vuosikymmen sitten starttaama, kolkon massiivista indierockia soittava irlantilaisyhtye Inhaler julkaisi juuri toisen pitkäsoittonsa. Nimi Inhaler valikoitui itseironisesti laulaja Hewsonin astman vuoksi. Yhtye itse haluaa jättää biiseihinsä tilaa silti myös spontaaniudelle
”You can try to shoot me down, you can never shoot me down”, kuten Hewson laulaa Valentinella. ”Eihän se kuulosta yhtään Nirvanalta”, toteamus kuuluu. Uskon, että se on vain terveellistä, eikä levy olisi ilman sitä niin hyvä kuin se on, Elijah Hewson kuvailee puheessaan pientä markkina henkeä. Omiksi suosikeikseen levyn kappaleista nelikko vastaa eri nimiä. Ja oikeastaan parempi, ettei sitä ajattele niin paljoa, kunhan toimii spontaanisti. Ja että sellainen luontevuus omissa nahoissa on houkuttelevinta, minkä yleisö voi esiintyjissä nähdä”, Bono kuvailee kirjassaan niin kuin aidosti ylpeä isä vain voi. Inhaler saapuu esiintymän Helsinkiin kesäkuun loppupuolella Kaisaniemen puistossa järjestettävälle In The Park -festivaalille, jossa nähdään heidän lisäkseen Liam Gallagher, Ismo Alanko sekä Billy Idolin Generation Sex. Nepo babystä, eli kuuluisan vanhemman kuuluisasta lapsesta, on tullut viime vuosien aikana leima, joka on lyöty monen – jo omien taitojensa puolesta lahjakkaan – taiteilijan otsaan. – Olemme huonoja päättämään, milloin biisi on valmis, vaan viemme sen aina niin pitkälle kuin on mahdollista. Minulla on suurempi varjo kuin hänellä.” Hewson on myös aiemmissa haastatteluissa sanonut, ettei Bono-isä ollut alkujaan niin innostunut poikansa suunnitelmista lähteä musiikkialalle: ”He halusivat minun menevän opiskelemaan, niin kuin kaikki muutkin vanhemmat.” Bono puolestaan kertoi Surrenderelämäkerrassaan (2022) pitävänsä ”huikeana ja koskettavana nähdä, kuinka Elijah kykenee toteuttamaan musiikillista visiotaan.” ”Kyllä hän joskus kysyy neuvoja, ja olen sanonut, että kadehdin hänen luonnollisuuttaan lavalla, samoin kuin sen ulkopuolella. – Nykyään meillä on yhä vähemmän käsitystä, mistä olemme saaneet innoituksemme. Kitaristi Jenkinson nimeää Valentinen, rumpali McMahon päätöskappale Now You Got Men, laulaja Hewson So Far So Goodin, basisti Keating Just To Keep You Satisfiedin. – Niin iisisti kuin kiertävät muusikot pystyvät, Josh Jenkinson toteaa perään naurua äänessään. 42 SOUNDI SOUNDI 43 – Kun yrittää tehdä jotain hyvää, niin totta kai ihmiset ovat joskus eri mieltä asioista. – Voimme nimetä paljon asioita, miltä emme kuulosta, rumpali McMahon toteaa vitsaillen väliin mainiten esimerkkinä George Michaelin ja Spandau Balletin. – Nyt meidän ei tarvitse tehdä uutta levyä kiertämisen ohessa, vaan voimme nauttia vaan kiertämisestä ilman, että olemme koko ajan burnoutin partaalla. Elijah nimittäin on U2-laulaja Paul ”Bono” Hewsonin kolmanneksi vanhin lapsi, ja kun yhteyden ymmärtää, huomaa nuoren solistin tyylissä selviä – kenties verenperintönä saatuja – piirteitä. Oli lahjakkuus kannustavan ympäristön tai geenien edistämää tai ei, on täysin ymmärrettävää, että kuuluisien taiteilijoiden lasten menestys herättää kritiikkiä, kysymyksiä ja jossain määrin kateuttakin tiukasti kilpailuilla aloilla. Jättiläisen harteilla, vaan ei varjossa Mikäli Inhalerin laulaja Elijah Hewsonin nimessä, äänessä tai kasvoissa on jotain tuttua, siihen on syynsä. Irlannin Independentin haastattelussa laulaja on tokaissut muun muassa, että ”Bono on oikeastaan aika pieni, kun hänet tapaa. Hewsonin mukaan ensimmäinen keikka Arctic Monkeysin lämmittelijänä oli suorastaan outo, koska Inhalerin jäsenet ovat kuunnelleet ja fanittaneet sheffieldiläisyhtyettä jopa 9-vuotiaista pojista lähtien. Elijah vaikuttaa itse suhtautuvan isänsä kuuluisuuden taakkaan vitsaillen. Mestarien mukana areenoilla Inhalerin toinen albumi Cuts & Bruises näki päivänvalon helmikuussa, ja keväällä yhtye on suuntaamassa lämmittelijäksi Arctic Monkeysin areenakiertueelle Keski-Eurooppaan ja Skandinaviaan. Areenat tuntuvatkin sopivalta ympäristöltä Cuts & Bruisesille, jonka edustama, hetkittäin jopa epämuodikkaalta tuntuva kitararock ammentaa 1980-luvun post-punkista ja alternative rockista kääntäen irlantilaisen haikeutensa positiiviseksi. Inhaler ei ole ensimmäistä kertaa hyppäämässä Arctic Monkeysin karavaaniin, sillä yhtye on ennättänyt keikkailla indie-legendojen kanssa aiemmin muun muassa Istanbulissa. K u v a: Le w is E v an s ”Kadehdin hänen luonnollisuuttaan lavalla, samoin kuin sen ulkopuolella” – BONO POJASTAAN ELIJAH HEWSONISTA.. On helppo tulkita, että kyseessä kaverillinen vittuilu, tai banter, kuten tätä hyväntahtoista sohaisua voisi englanniksi kuvata. Ei mene hetkeäkään Nirvanan mainitsemisesta, kun joku bändin jäsenistä päätyy palauttamaan McMahonin maan pinnalle. Brittitabloidit sekä saariston musiikkilehdistö ovat ottaneet kaiken irti laulajan kuuluisasta isästä ja monet Inhaler-jutut tuntuvatkin keskittyvän sukulaissuhteisiin enemmän kuin itse musiikkiin. Se oli mahtava tunne ja kappale on valtavan kokoinen, olemme sillä lähimpänä Nirvanaa kuin koskaan aiemmin, rumpali fiilistelee. Inhalerin brittiedus tajat pyysivätkin ymmärrettävästi, ettei tämän haastattelun yhteydessä kysyttäisi Bono-aiheisia kysymyksiä. Ja siinäpä se, basisti Keating pohtii. – Omalta osaltani Just To Keep You Satisfied vie minut sellaisiin tilaan, johon harva biisi onnistuu. He ovat todella mestareita omassa taiteessaan ja olemme otettuja, että pääsemme kiertämään heidän kanssaan, Hewson kuvailee. Viime kesänä yhtye soitti Ilosaarirockissa. Nuorukaisten jalkoihin sovitellaan isoja kenkiä. Viime elokuussa, kun soitimme heidän kanssaan muutaman keikan, jokainen ilta oli hieno: emme malttaneet odottaa oman keikkamme loppua, että pääsisimme fiilistelemään heidän show’taan. Eniten nelikko kertoo odottavansa kuluvalta vuodelta etenkin sitä, että he pääsevät ottamaan esikoislevynsä lisäksi keikkojen settilistoille uusia kappaleitaan. Tämä oli todellakin vaikea toinen albumi, mutta lopputulos on mielestäni kaiken sen vaivan arvoinen, McMahon sanoo. Tänä vuonna voimme ottaa iisisti, Elijah Hewson toivoo. Niin kuin voisin elää kappaleen mielessäni. – Hyvä top nelonen, monipuolisia valintoja, kokoonpano kehuu toisiaan kukin omista kodeistaan käsin. Se on ehkä enemmän muiden päätettävissä, Hewson sanoo. Vaikka nelikko mainitsee usein Joy Divisionin, he eivät osaa sanoa, mikä yksi artisti olisi vaikuttanut Inhalerin soundiin vuosien varrella eniten. McMahon kertoo, että Now You Got Men nauhoittamiseen liittyy hänen suosikkihetkensä levyä tehdessä. – Jos tuleva kiertue on yhtä hyvä kuin aiemmat keikat, olemme onnemme kukkuloilla. – Se oli todella spontaani ja vaivaton biisi, joka kirjoitettiin vain parissa tunnissa studiossa
Pienimmistäkin teknisistä pää töksistä tulee samalla luovan prosessin osia. Koska Chacón ei puhunut englantia, opetteli Ashburn lauseen ”yo la tengo”, eli vapaasti suo mennettuna ”mä hoidan” – siis se, mitä sanotaan kun halutaan, että joukkue toveri ei lähde tavoittelemaan palloa. albumi This Stupid World sai alkunsa ennen pandemiaa, ja prosessi keskeytyi ymmärrettävästi pitkäksi ai Laulu palvelee musiikkia Lähes 40 vuotta sitten perustettu yhdysvaltalaistrio Yo La Tengo on indierockin ikihonka, jonka soundi on tinkimättömän kiehtova myös uudella This Stupid World -albumilla. Oikeastaan työtilamme kutsuminen ”studioksi” olisi vähän liioittelua. 44 SOUNDI Kokonaissoundin kerroksellisesta luonteesta huolimatta Yo La Tengon livesoundi on albumilla hyvin läsnä. kaa. Taustalla on New York Metsin ulkokentällä käyty ideointi siitä, miten kahden pelaajan, Richie Ash burnin ja venezuelalaisen sieppari Elio Chacónin yhteispeli voisi toimia parem min heidän törmättyään toisiinsa pal lontavoittelutilanteessa. – Joskus kappale ”ehdottaa” kenen se pitäisi laulaa, eikä tämä oikeastaan aina liity siihen kuka alun perin olisi työstä nyt laulumelodiaa treenivaiheessa. Yhteentörmäyksestä toipuessaan Tho mas kysäisi Ashburnilta: ”What the hell is ’yellow tango’?” Yo La Tengon helmikuussa ilmesty nyt 17. Nuorempana väheksyin joskus ty peryyksissäni itse prosessin eri osien merkitystä, mutta nyt kun olen van hempi ja vähemmän hölmö, ymmärrän tämän kokonaisuuden. Kun aloitimme levyn ka saamisen tosissaan noin vuosi sitten, kuuntelimme paljon aiempia nauhoi tuksia ja kävimme läpi muistiinpano jamme. K u v a: C h er y l D u n n. – Mutta juu, onhan siinä aina oma hommansa. Kolmikon pääasialliset instrumen tit ovat Kaplanin kitara, Hubleyn rum mut ja McNew’n basso, mutta kaikki jäsenet soittavat lisäksi erinäisiä muita soittimia – ja laulavat. Jopa ambienthenkiset leijupalat sen sijaan linkittyvät luontevasti aiemmin mainit tuihin instrumentaalikokeiluihin ja toi saalta vuoden 2018 There’s A Riot Going On levyn jatkumolle. – Laulu tulee meillä oikeastaan aina kaikkein viimeisenä, McNew kertoo. On myös kiehtovaa yhdistellä vanhempaa tavaraa uusiin nauhoituk siin, jolloin livesoiton ja jonkun aiem min purkittamamme ”arkistomateriaa lin” raja hämärtyy ja lopulta katoaa. Kun basisti McNew liittyi Yo La Ten goon, oli bändillä takanaan jo melkein vuosikymmen historiaa. – Kokoonnuimme silloin tällöin yh teen ja nauhoitimme kaiken, mitä soi timme. This Stupid World on tuotantotaval taan uusi aluevaltaus yhtyeelle, sillä tällä kertaa bändi työskenteli keskenään ilman ulkopuolista tuottajaa. Yhtyeessä vuodesta 1992 vaikuttanut James McNew vahvis taa tämän. Vuonna 1984 New Jerseyn Hobokenissa perustettu kokoonpano rakentui Ira Kaplanin ja Georgia Hubleyn ympärille, ja perusta japariskunta on edelleen Yo La Tengon ydin. Yhtyeen nimi muuten tulee basebal lin maailmasta. Ky seessä on vain paikka, jossa säilytämme kaikkia rojujamme, McNew naurahtaa. – Oikeastaan saamme kiittää kaikesta nykyaikaisten ITfirmojen työntekijöitä, jotka ovat luoneet meille hyvät työkalut nauhoitusten aikakoodittamiseen ja hallinnointiin, McNew hassuttelee. Kuulostaa siltä, että Yo La Tengon tuotantoprosessissa painotus on vah vasti siis niillä valinnoilla, joita bändi tekee käydessään läpi valtavaa äänikir jastoaan. – Emme koskaan laita lyriikoita fyy sisen levyn mukaan. Minusta se tuntuu aina liikaa ”käyttöohjeelta” kun kuun telen levyä, jossa on sanaliite. Seuraus: Ashburn törmäsi seuraavaksi toiseen joukkuekaveriinsa Frank Tho masiin, joka ei ymmärtänyt espanjaa. Niistä ajatuksista ja rönsyistä sitten rupesi muodostumaan biisejä. Mutta miten potentiaaliset kappaleaihiot sitten lopulta saadaan kaivettua esiin. Teksti: Matti Nives YO LA TENGON musiikki tuntuu kuis kaukselta ajassa, jossa kaikki huutavat koko ajan kovempaa. Koska McNew nauhoittaa kaiken, mitä yhtye treenikämpällään soittaa, ehti kahden varsinaisen studiolevyn välissä tulla myös dronehenkinen instrumentaalijulkaisu We Have Amnesia Sometimes ja lisäksi japanilaistaitei lija Yoshitomo Naran näyttelyyn koos tettu coverep This Sleepless Night, jol la aiemminkin lainakappaleiden paris sa kunnostautunut Yo La Tengo ver sioi muun muassa Bob Dylania ja The Byrdsiä. Juuri kolmen jäsenen yhtenäisyys, tasaarvo ja monipuolisuus muusikkoi na saa Yo La Tengon kuulostamaan en nen muuta kaveriporukalta, joka tekee yhdessä musaa. Erityisesti rokkaavammat kappaleet vastaavat hyvin sitä Yo La Tengon ro soisempaa laitaa, jota varsinkin klubi keikoilla on totuttu kuulemaan. Kaikki rakentuu hyvin orgaanisesti. – Uutta levyä tehdessämme opette limme uuden työtavan, jossa nauhoitta minen on samalla säveltämistä ja sovit tamista. On pa rempi, että kuulija muodostaa oman suhteensa kappaleisiin. Juuri kolmen lauluäänen melko tasaisesti jakautuva vaihtelu on eräs Yo La Tengon olennai sista piirteistä, joskin Ira Kaplan taitaa olla se, jonka ääneen yhtye eniten hen kilöityy. Bändin kappalei den salamyhkäiset sanoitukset hukku vat osaksi yhtyeen kokonaissoundia ollen pikemminkin äänielementtejä kuin tarinoita, joita tulisi seurata joten kin tarkemmin. Kaikki yhtyeen jäsenet pääsevät ää neen vuorottelevina päälaulajina. McNew ottaa tämän ar vion vastaan suurena kohteliaisuutena ja sanoo itse tykkäävänsä esimerkiksi Minutemenin kaltaisista komboista, jossa jäsenten välisen ystävyyden kuulee helposti musiikin läpi
Tykkäämme siitä kyllä. – En tiedä. Elokuva kertoo parkkipaikkavahdeista, joista yksi on aiemmin kyseisessä toimenkuvassa työskennellyt McNew. Tätä kirjoitettaessa Yo La Tengo on aloittamassa juuri laajaa maailmankiertuetta. Jotenkin teemat vain ilmaantuvat, eikä siihen oikeastaan liity mitään sen syvempää suunnitelmaa. – Mutta jos siellä oli parkkivahti työvuorossa, niin hänellä olisi ollut aivan liian kiire keikkaa seuratakseen, sen verran paljon oli trafiikkia mestoilla kyllä. Matalat odotukset, heh. Meidän musiikissamme laulu palvelee aina musiikkia, eikä toisinpäin. – Olemme miettineet aikaa paljon viime aikoina, ja luulen että aika moni muukin on. Bändi tekee settilistansa lennosta soundcheckin perusteella ja nauttii siitä, että kappaleet vaihtuvat illasta toiseen. Ideoita riittää, musiikki kehittyy, ja kaikkeen liittyy käsinkosketeltava innostus paitsi musiikkia, myös itse bänditoimintaa kohtaan. Jos Yo La Tengon pääsee kokemaan livenä, on odotettavissa taatusti yllätyksiä. Kertooko kappale kenties guacamolesta. – Hanukka-festarimme alkoi 2001 Maxwell’s-nimisessä, nyt jo edesmenneessä paikassa Hobokenissa, McNew muistelee. Pidämme musiikista ja toisistamme. – En tiedä! Enää. Oikeastaan halusin vain tietää, onko Yo La Tengo koskaan esiintynyt parkkipaikalla ja jos kyllä, oliko paikalla kenties parkkipaikan valvoja. Nyt keskenään hyvät kaverukset ottivat harppauksen eteenpäin tuotantosektorilta, kun tuore This Stupid World -albumi tallennettiin aivan ominpäin. – No jep! Eihän sinun edes olisi tarvinnut sitä minulta tarkistaa, mies naurahtaa. Sehän on melkoinen saavutus! Ainakin se tuntuu paljon merkittävämmältä kuin mikään palkinto tai mediaosuma. Se on aikamoinen urakka, mutta myös todella hauskaa! James McNew’n kanssa jutellessa tulee fiilis, että Yo La Tengo on edelleen liikenteessä samalla innolla kuin kuka tahansa nuori bändi. Jos et ole koskaan kokeillut, niin suosittelen vahvasti. Hyvä esimerkki tästä on yhtyeen perinteinen oma hanukka-ajan festivaali New Yorkissa vuosittain. On hemmetin hauskaa soittaa musiikkia ihmisille. Kunakin iltana mukana on lämppäri, stand up -koomikko ja sitten lopuksi meidän keikkamme, usein erityisvierailijoiden kera. McNew epäröi hieman pohdiskellessaan, kuinka tärkeää kiertäminen yhtyeelle lopulta on. Viime joulukuussa yhtye soitti tapahtumassa kahdeksana iltana putkeen toistamatta yhtään kappaletta. Olemme löytäneet oman tapamme kehittyä ja menestyä. Teimme juuri ensimmäisen levymme täysin keskenämme, ilman että paikalla oli edes ketään neljättä henkilöä. Koko ajan tapahtuu uutta, ja se innostaa jatkamaan. Tapahtuma vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja esiintyjälistalla on usein muun muassa Sun Ra Arkestran kaltaisia kovia yllätysnimiä. Eräs uuden Yo La Tengo -albumin keskeisistä teemoista tuntuu olevan aika ja sen kuluminen. Ydinlause kuullaan jo heti ensimmäisen singlen Fall outin lyriikoissa, jossa Ira Kaplan laulaa ”I want to fall out of time, reach back unwind”. Kiertäminen on oikeastaan itsessään jo palkinto meille. Helsingissäkin kävimme joskus, mutta se oli hyvin lyhyt visiitti, joten toivottavasti saamme uuden tilaisuuden tutustua kaupunkiin. Lopuksi on aivan pakko palata vielä niihin laulun sanoihin. SOUNDI 45 ”On kiva palata kotiin ja kertoa sukulaisille, millaista maailmalla on.”. Kaikki tulot menevät hyväntekeväisyyteen, yhteen kohteeseen per ilta. Samalla pääsemme tapaamaan tuttuja ja näkemään erilaisia kaupunkeja. Mikä on yhtyeen pitkäikäi syyden salaisuus. Minua kiinnostaa kovasti tietää, mitä McNew’n tulkitsema, mystisen kuuloinen kappale Tonight’s Episode oikein käsittelee. Soitamme itse jokaisena kahdeksana iltana. On myös kiva palata kotiin ja kertoa sukulaisille, millaista maailmalla on. Kuka tahansa voi tehdä niin, ja kaikkien pitäisi kokeilla sitä joskus. Mies vaikuttaa varautuneelta, kun mainitsen katsoneeni leffan. – Haha! No joo, kyllähän me kerran taidettiin Lollapalooza-festivaalin sivulavalla tosiaan parkkipaikalla soittaa, vuonna 1995, McNew naurahtaa. Yhtenäisyys, tasaarvo ja muusikoiden monipuolisuus ovat pitäneet Yo La Tengon tiiviinä yksikkönä. – No joo, näinhän se on, McNew vahvistaa. Äitini ei koskaan päässyt Helsinkiin, joten voin tulla takaisin kier tueelta ja kertoa hänelle kuulumiset kaikkialta. James McNew’n historiaa ennen Yo La Tengoa voi halutessaan vilkaista myös Youtubesta löytyvässä Meghan Eckmanin dokumentissa The Parking Lot Movie (2010). – Se mesta lopetti jo 2015, ja sen jälkeen olemme olleet Bowery Ballroomissa New Yorkissa
Päällisin puolin yksinkertainen sapluuna on vaatinut huomattavan määrän omien vahvuuksien pohtimista ja tekemisen opettelua. Nyrkkitappelu on ollut muusikoille tuulinen paikka. Teksti: Antti Luukkanen Nyrkkitappelu on tehnyt jo viiden täyspitkän verran altavastaajan näkökulmasta kirjoitettuja ja helposti mukana hoilattavia punkralleja. Nykyinen kokoonpano sulassa sovussa: Jee Jee Lavone (basso), ”Luca Di Giovanni” (rummut), Juha Pöllänen (kitara) sekä juhlatamineisiin pukeutunut Horo-Hepe (laulu). 46 SOUNDI K u v a: Je re H äk k in en
Siinä on sellainen altavastaajan asema, eli ei se ole sellaista teekkaripositivismia. Vuosien saatossa hommaa on tehostettu lisäämällä melodioita, toisaalta taas karsimalla biiseistä loputkin ylimääräiset pois. Samalla kun riemu oli ylimmillään, tajusi myös heti, että tamperelaisbändillä oli melkoinen pulma ratkottavanaan. Kyllä se on ollut haasteellista mennä eteenpäin. Hepe myöntää, että vaikeitakin aikoja taipaleelle mahtuu. Tuutataan kunnolla ja kaikki kompressoidaan yhdeksi pötköksi, mitä kaikki aina vihaa. – Se on tosi vaikeaa. Tai jos on hyvä meininki, mutta ei jaksa enää soittaa, voi hypätä rumpuihin. – Edellisen (Isosta nyrkistä naamaan, 2020) ja tämän uuden levyn välissä oli taukoa, kun porukkaa on vaihtunut. – Onko se rooli. Hepe myöntää, että biisejä tehdään nimenomaan hokemat edellä. Ajattelin, että tälla lailla tämä musaharrastus menee. Seiskatuumaisilla homma toimii, mutta jos meiningin meinaa siirtää pidempään formaattiin, ongelmia voi olla luvassa. – Ihan alkuun me ei haluttu laittaa oikeita nimiämme mihinkään, kun jotkut oli sellaisissa ammateissa, että se olisi ollut haitaksi. Se on täytetty räjähtävällä energialla ja hymyilyttävillä onelinereilla. Niin paljon Hepe Youtube-akatemioista innostui, että myös Nyrkkitappelu teki ruuminavauksen oman Mä vihaan somee -biisin tekoprosessista. Albumimitassa Nyrkkitappelun jälki on ollut vaihtelevaa. Nykyään tiedän, että sitä tullaan kuuntelemaan. Miksei samaa ajatusmaailmaa voisi hyödyntää myös Nyrkkitappelussa. Mikä mua itseä naurattaisi tai mihin saisi jonkun reaktion. Vaikka homma ei olekaan mitään keskenkasvuista koheltamista, on katsojalla tunne, että mitä vaan voi sattua. Kuin ensimmäisen levyn aikainen Hellacopters kohtaisi Turbo negron kadulla nyrkkihippasten merkeissä. – Jos mä teen sata biisiä, niin kyllä sieltä yksi klassikko tulee. Jos en näe sieluni silmin, että porukka alkaa riehua, niin ei siitä tule mitään. Mulla oli sellainen ihan abstrakti ajatus, että mitäs jos me vedettäis vaan täysillä ja kertosäkeessä melodialinja menis niin korkealla kuin pystytään. Teen vaan musaa, mistä itse tykkään. – Mun aikaisemmat bändit oli tehnyt kaksi-kolme keikkaa vuodessa. k un törmäsin runsaat kymmenen vuotta sitten netissä pyörineisiin Nyrkkitappelu-biiseihin, oli ensimmäinen reaktio välitön innostus. Nyrkkitappelun viehätys on aina ollut sen yksinkertaisuudessa. Välillä pitää käydä töissäkin. Voi siis arvata, että lavaolemusta on pohdittu jo ennalta. Olen halunnut mennä korkeammalle tasolle kuin mihin lyhyessä ajassa pystyy. Roolien puolesta puhuisi sekin, että suurin osa bändissä mukana olleista soittajista on esiintynyt Nyrkkitappelussa taiteilijanimillä. Hittibiisithän sisältää sellaista yleistä. Öitä kului katsellen Youtubevideoita, joissa hittibiisien rakenteiden kautta käytiin läpi, mistä elementeistä minkäkin artistin hitit syntyvät. Biisien perimmäinen tarkoitus on saada yleisö mylvimään keikoilla. Olen kuunnellut sitä nuoresta pitäen vähintään yhtä paljon kuin punkia. Kyllä mullakin on jäänyt kerran asunto saamatta, kun möläytin, että olen Nyrkkitappelu-nimisessä bändissä. Kun ollaan oltu koko ajan keikoilla, ei ehdi katsoa sitä ulkopuolelta. – Ensin pitää olla tähtikohta ja lähteä siitä taaksepäin tekemään kaikki sinne taustalle. Ne ekat biisit tuli ihan tavallisen pubijätkän ajatuksista. No, se on osa mun persoonaa, kun mä olen tuollaisessa tilanteessa. Pääjuttu pitää tulla selväksi yhdellä kuulemalla. Mutta miten ihmeessä pään seinään hakkaamisen soundtrackin saa kantamaan viisi levyä, ettei kirjoita samaa biisiä aina uudelleen tai vastavuoroisesti pakota rönsyilemään ulos konseptista. Nyrkkitappelun mielipiteitä jakava voima on ollut teksteissä. Se on hyvä kysymys. Kuten arvata saattaa, on Nyrkkitappelu parhaimmillaan keikalla. Ekasta levystähän tulee aina hyvä, koska biisit on tehty pitkän ajan sisällä. Sitten ollaankin yhtäkkiä koko ajan keikoilla. Kyllä se biisinteko on ny kyään sellaista teollista muotoilua, jos haluaa rumasti sanoa. Mä olen ihan varma siitä. No, olin oikeassa ja väärässä. Mutta ei me osata sellaista tehdä, kaikki vaan täysille. Itseluottamus kannattelee tietysti tätäkin viritystä. – Ja olihan se soundienkin kanssa ollut pitkään sitä hienon tilasoundin hakemista, mitä vaikka jollain Hivesilla on. Olen yrittänyt liikaa. Etenkin Pyhä äiti, nyt mennään oli röyhkeydessään juuri sellainen adrenaliinipiikki, mitä action rockin krapulaa potenut rokuväki kaipasi. – Porukka ei varmaan odota multa sellaista, mutta olen aina tykännnyt esimerkiksi melodisesta brittiläisestä popista. Ja sitten siellä olis jotain yleistä. Idea on siis kantanut yli kymmenen vuotta. Siitä tuli tämä meidän oma genre eli tsemppipunkki. – Toi olikin vaikea, koska en halunnut sinne huumoria enkä politiikkaa, mutten myöskään päihdeongelmamaailmaa. Onneksi pieni mutta notkea Blast Of Silence -levymerkki hoksasi heti, mistä oli kyse ja ensimmäinen Nyrkkis-ep ilmestyi vuonna 2012. Tällaista intensiteettiä ei väkisin kannatella. Kuka tahansa meidän keikalle tuleva pystyy laulamaan niitä. Nykyään Horo-Hepe ei ole enää ainoa Kuivalan artistiminä, sillä Parkanon Tulikukko -nimellä on tullut jo useampi singletäky popimpaa materiaalia. Biisien välissä tilanne otetaan haltuun etukäteen mietityllä läpänheitolla, joka voi ottaa uutta suuntaa, jos tarve vaatii. Ei me välitetä siitä. Tiiviitä ralleja on Hepen kynästä irronnut siis viiden albumin ja puolen tusinan ep:n verran. Jos haluaa kikkailla, niin levylle voi laittaa kikkailubiisejä, mutta harvemmin niistä yleisön tai edes omia suosikkeja tulee. Ei mulla ollut mitään tavoitetta. Siellä Hepen olemuksessa on aggressiivista provosoinnin henkeä. Ilman niitä on turha tehdä ärhäköitä riffejä tai näppäriä sovitusratkaisuja. Meidän musa on niin pitsaa ja hampurilaista, niin miksei se voi olla sitä myös äänikuvan suhteen. Me halutaan tehdä vaan se hampurilainen mahdollisimman hyvin. Ei ole keikkoja, aina terveellä päällä ja nuorella innolla. Hepe innostuu selittämään, kuinka hänelle biisinkirjoittamisen filosofia aukesi vasta, kun hän oli valmis myöntämään, ettei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Kun kuuntelet sitä kännykällä puistossa, niin rumpujen ja laulun pitää tulla täysillä. Teksteissä ei ruodita politiikkaa tai hierota huumoria väkisin kuulijan korviin. Kun teen kappaleita kotona, mietin koko ajan livetilannetta. Sen jälkeen sinne säkeistöön voi tulla muuta silppua. – Tavallaan olen miettinyt ja tavallaan en. SOUNDI 47 K u v a: Je re H äk ki n en. Olen miettinyt, miten mun omien idoleiden Glenn Danzigin, Turbonegron tai GG Allinin kaltaiset hahmot sopisi suomalaiseen sosiaalidemokratiaan. – Näen sen ydinlauseiden kautta. Huomionarvoista on, että niissä on yllättävän vedenpitävä linja. Toisaalta, kun tapaan Nyrkkitappelu-solisti Heikki Kuivalan alias Horo-Hepen, bändi on juuri julkaissut viidennen albuminsa Ongelmanuorten sävellahja. Ja kyllä se lähtikin rönsyilemään jossain vaiheessa
90-lukulaisuutta on saatu häivyKingston Wallin debyytin uudelleenmiksauksessa on katsottu, kuinka paljon levylle voidaan tehdä, ennen kuin sen muokkaamisesta jää kiinni. Jukka Jyllin ja Aki Wallin luotto Palomäellä on ollut alusta saakka. Erilliset raidat ovat helposti havaittavissa, ja alkuperäisäänitettä vaivaava kotiäänitystunnelma on saatu häivytettyä pois. Hän miksasi osittain Kingston Wall II -levyn sekä miksasi ja äänitti Tri-Logyn kokonaisuudessaan. Palomäellä on pitkä historia yhtyeen kanssa. Kaikki tässä hetkessä tuntuu muistuttavan lyhytikäisen yhtyeen traagisesta tarinasta. Ikkunoiden pesua K u v a : M ik k o M er i lä in en Robert Palomäki. Kun asioista saa selvää, niin fiiliskin välittyy eri tavalla, Palomäki sanoo. Idea levyn uudelleen miksauksesta sai alkunsa, kun Robert Palomäki teki With My Mindin nauhoista koemiksauksen Kimmo Aroluoman Kingston Wallin perintö -kirjaprosessin yhteydessä. – Tuon ajan meininki on ollut, että kompressoidaan vähän niin kuin varmuuden vuoksi, että asiat pysyvät kontrollissa. Soundi kävi tutustumassa paranneltuun albumiin asianomaisten kanssa. Pala nousee kurkkuun ja kylmät väreet kulkevat iholla. Miksaukseen on saatu ajattomuuden tuntua. Hän on toimi myös bändin miksaajana keikoilla. Genelecin showroomissa minua ovat vastassa miksaaja Robert Palomäki sekä Petri Wallin veli Aki. Uuteen miksaukseen käytettyä yhteistuntimäärää Palomäki ei ole laskenut. With My Mind lähtee soimaan stu dion kaiuttimista. En mä osaisi kuvitellakaan ketään muuta tekemään tätä, Aki Walli sanoo. Olen matkalla Kingston Wall I -levyn (1992) uudelleen miksatun version ennakkokuuntelutilaisuuteen. Nostatukset toimivat tehokkaammin ja tuntuu, että Petri Wallin wah-pedaaliinkin on tullut reippaasti lisää sädettä. Kitarasoundit ovat muhkeammat, ja kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia on havaittavissa ilman äärimmäistä keskittymistä ja arvailua. Petri Walli (1969–1995) otti elämänsä aikana vaikutteita Intian-matkoiltaan niin musiikkiin kuin sen ulkopuolellekin. Kuinkahan ison osan kokemuksesta kuuntelulaitteisto tulee tekemään. Yritän painaa mieleeni Kingston Wallin debyytin avaavan kappaleen kuulokuvan mahdollisimman tarkasti. Kaikki kuulostaa selkeämmältä. Uudessa miksauksessa olen keskittynyt siihen, miten ne kappaleet on oikeasti soitettu. Tilanteen jännitys alkaa purkautua. – Roope on ollut siellä paikan päällä katsomassa miten nämä hommat on tehty aikanaan. Kuuntelutilaisuuteen kutsutut istutetaan muutaman kymmenen tuhannen euron Genelec-seinän eteen. 48 SOUNDI SOUNDI 49 Teksti: Artturi Siromaa K ävelen Intiankatua ja kuuntelen With My Mindia. Rumpali Sami Kuoppamäki ehtii tervehtiä pikaisesti ennen poistumistaan, ja basisti Jukka Jylli saapuu paikalle kuuntelun loppuvaiheilla. Muusikoilla on nyt täysin erilaiset tekniset mahdollisuudet tehdä hyvää jälkeä, vaikka omalla työhuoneella ilman minkäänlaista budjettia. Palomäki huomauttaa, että 90-luvulla musiikin tallentaminen oli aivan toisenlaista kuin tänä päivänä
– Jos uudet miksaukset alkavat häiritä liikaa, voi kuunnella niitä vanhoja, Palomäki jatkaa. – Hankalinta on vetää raja, kuinka paljon levylle voi tehdä, ennen kuin alkuperäinen muuttuu liikaa. Kaikkea häiriötä ei ole pyritty poistamaan. On aika huvittavaa, ettei Shine On Me (kakkoslevyn avainkappale) mahtunut ekalle levylle, Jylli sanoo. Yksityiskohtia ei ole palattu korjailemaan jälkikäteen. ”Ihmiset muistavat, miltä paikassa haisi tai mitä he olivat syömässä, kun kuulivat Kingston Wallin ekan ensi kertaa.” K u v at : A k i W al li. Toista levyä pidän vasta todellisena bändin voimannäyttönä. Jukka Jylli kertoo olleensa todella tyytyväinen kuullessaan miksauksen ensi kertaa. Siinähän se levyn taika osittain piileekin, Jylli sanoo. Olen puhunut ikkunoiden pesusta, Palomäki kertoo. Bändillähän oli jo historiaa kolmen rumpalin ajalta tuossa vaiheessa. Raitoihin ei pahemmin kajottu äänityksen jälkeen, ellei tullut jotain, Petrin sanoin kardinaalivirhettä. Levy on äänitetty alun perin livenä ja varsin ripeään tahtiin. Tämä antoi perspektiiviä omaan tekemiseen, Palomäki sanoo. Että kuinka paljon voi parannella jäämättä kiinni. ”Monenlaista”, Jylli vastaa ikään kuin kierrellen. – Näin hiljattain videon Oranssin kulttuurikeskukselta Suvilahdesta, jossa yläastebändi veti We Cannot Movea ja salillinen saman ikäisiä pomppi tasajalkaa mukana. Uudessa versiossa kitaran lähija ambienssimikin vastavaiheisudesta on päästy eroon. Se oli nauhoista huonokuntoisin, Palomäki kertoo. – Siihen tulisi ainakin enemmän kuvia. Postuumisti Kingston Wallilta on ilmestynyt kaksi livealbumia. – Mulle ne livekeikat ja se fiilis olivat aina se juttu. Muistan kaiken selkeästi vieläkin, Aki Walli sanoo. Isoin parannus vanhaan on tullut siinä, että 90-lukulainen tapa tehdä äänityksiä on saatu pois itse musiikin edestä. Niissä sä olet kuule onnistunut, Jylli kehuu Palomäkeä. Levy alkaa helposti kuulostaa väärältä, vaikka se olisikin teknisesti parempi. Mikkien oikea ajastus tekee levyn kitaroille tyypillisestä riipivästä yläpäästä hieman pehmeämmän ja korvalle miellyttävämmän. Vaikea niitä suosion syitä on eritellä. Joku on liian väärin. 48 SOUNDI SOUNDI 49 tettyä. Analoginauhojen heikko kunto aiheutti myös haasteita, ja niiden digitoinnista vastasi alan asiantuntijayritys Diginord. Vaikkapa ennen With My Mindin ensimmäistä kertosäettä tuleva kitararaapaisu on jätetty levylle. – Varsinaisesti mitään ei jäänyt hampaankoloon, kun levy ilmestyi, mutta en mä siitä kovin paljoa jaksanut innostuakaan silloin. – Kingston Wallin biisit muuttuivat koko ajan. Olen lähettänyt erilaisia versioita noin kymmenen ihmisen porukalle, jossa oli mukana Jukan ja Samin lisäksi muun muassa Kie Von Hertzen. Uusi miksaus on tuonut levylle enemmän yhdessä soittamisen tuntua. Nyt valmistui ensimmäisestä albumista huolella tehty uudelleenmiksaus, ja saman käsittelyn ovat saamassa myös yhtyeen kaksi muuta studioalbumia. – Ensimmäiselle kakulle oli aiemmin äänitetty Problemsia, ja hiljaisissa kohdissa taustalla kuului Tumppi Varosen bassonsoittoa. Vuosien saatossa siihen on jo tottunut, että ne kuulostavat tuollaiselta ja sillä hyvä, Jukka Jylli muistelee. Ajattelin, että siinä menee raja, kuinka paljon levylle voi tehdä. Aki Walli väläyttää kolmannen Kingston Wall -kirjan mahdollisuutta. Selkeästi tämä kuuluu Tanyan introssa. Me ollaan jo Viljamin (Petri Wallin saagan kirjoittanut Puustinen) kanssa siitä puhuttukin, Walli sanoo. – Tämä ensimmäinen on vähän kuin kokoelmalevy. – Ihmiset muistavat, miltä paikassa haisi tai mitä he olivat syömässä, kun kuulivat Kingston Wallin ekan ensi kertaa. Kingston Wall I on äänitetty neljälle enemmän tai vähemmän käytetylle nauhakakulle. Sitten otettiin uudestaan. Nämäkin biisit olivat ihan erilaisia vuonna 1994 kuin ne ovat tässä. Vain avausraita With My Mind ja And I Hear You Call ovat Kuoppamäen aikaisia kappaleita, ja ne ovat kyllä mun mielestä levyn parhaimpia. Jos sitä kuulokuvaa lähdetään muokkaamaan liiaksi, aiheuttaa se hylkimisreaktion. Levyn uusi miksaus vie minua enemmän sinne Tavastialle ja tuo sen ajan kuvaa paremmin esiin. Vaikka Kingston Wall herätti 90-luvulla paljonkin ihastusta, saattaa bändi olla tällä hetkellä suositumpi kuin koskaan. En tuolloin kuunnellut levyjämme juuri lainkaan, etten saisi itsestäni vaikutteita. Kingston Wall II -albumin uudelleen miksattu versio on määrä julkaista syksyllä 2023 ja Tri-Logy keväällä 2024. Viimeinen, parikymmenminuuttisen Mushroomsin sisältävä nauha on täytynyt pyörittää hitaammalla nopeudella koko kappaleen tallentamiseksi. Jukka Jylli nostaakin nimenomaan Tanyan yhdeksi uuden miksauksen parhaiten onnistuneista kappaleista. – Myös Used To Feel Beforeen tuli meininkiä. Palomäen visiona on ollut tehdä ikään kuin huomaamattomia parannuksia. Lisäksi tällä hetkellä suunnitellaan kolmatta yhtyeestä kertovaa kirjaa. – Siinä on ollut helppo onnistua, kun kappaleessa on niin vähän tavaraa, Palomäki toteaa vaatimattomasti. Minusta se on ihan oikein, että bändi on suositumpi kuin koskaan, Palomäki sanoo. Tiedustelen Jylliltä ja Palomäeltä, mitä he ajattelevat siitä, että bändi on tänä päivänä suositumpi kuin koskaan
klo 20 Louhisali Alk. 1,50 €), lippu.fi. 29/24 € + tilausmaksut (alk. klo 19 Sellosali Alk. 1,50 €), lippu.fi Häikäisevän valovoimainen soul/R&B-artisti JUDITH HILL (US) Ke 26.4. 2023 TUTUSTU KOKO OHJELMAAN apriljazz.fi JA HANKI LIPUT lippu.fi Art-popia ja jazzia yhdistävä laulaja-lauluntekijä ensi kertaa Suomessa YUMI ITO (CH) La 22.4. LIZZ WRIGHT BILLY COBHAM BAND MNOZIL BRASS SARA CORREIA TAPIOLA SINFONIETTA: ALEXI TUOMARILA TRIO, JUKKA ESKOLA SULLIVAN FORTNER STEVE COLEMAN AND FIVE LEMENTS THE BAYLOR PROJECT TILL BRÖNNER & ESPOO BIG BAND JUDITH HILL DAWDA JOBARTEH / STEFAN PASBORG DUO POIL UEDA YUMI ITO VERNERI POHJOLA JUKKA LINKOLA THE TENTET AILI IKONEN ANTTI LÖTJÖNEN QUINTET EAST AURORA HENTUNEN QUINTET TATU RÖNKKÖ EBELI IN CONCERT ESPOO 21.—29.4. 39/34 € + tilausmaksut (alk. 35/29 € + tilausmaksut (alk. klo 20.30 K-18 Kulttuuritehdas Korjaamo Alk. 1,50 €), lippu.fi Ranskalainen elektrorock kohtaa japanilaisen lauluperinteen POIL UEDA (FR/JP) La 29.4
2023 TUTUSTU KOKO OHJELMAAN apriljazz.fi JA HANKI LIPUT lippu.fi Art-popia ja jazzia yhdistävä laulaja-lauluntekijä ensi kertaa Suomessa YUMI ITO (CH) La 22.4. 1,50 €), lippu.fi. 1,50 €), lippu.fi Häikäisevän valovoimainen soul/R&B-artisti JUDITH HILL (US) Ke 26.4. klo 20 Louhisali Alk. 29/24 € + tilausmaksut (alk. 1,50 €), lippu.fi Ranskalainen elektrorock kohtaa japanilaisen lauluperinteen POIL UEDA (FR/JP) La 29.4. klo 19 Sellosali Alk. 39/34 € + tilausmaksut (alk. 35/29 € + tilausmaksut (alk. LIZZ WRIGHT BILLY COBHAM BAND MNOZIL BRASS SARA CORREIA TAPIOLA SINFONIETTA: ALEXI TUOMARILA TRIO, JUKKA ESKOLA SULLIVAN FORTNER STEVE COLEMAN AND FIVE LEMENTS THE BAYLOR PROJECT TILL BRÖNNER & ESPOO BIG BAND JUDITH HILL DAWDA JOBARTEH / STEFAN PASBORG DUO POIL UEDA YUMI ITO VERNERI POHJOLA JUKKA LINKOLA THE TENTET AILI IKONEN ANTTI LÖTJÖNEN QUINTET EAST AURORA HENTUNEN QUINTET TATU RÖNKKÖ EBELI IN CONCERT ESPOO 21.—29.4. klo 20.30 K-18 Kulttuuritehdas Korjaamo Alk
Muistetaanpa, se oli aikaa, jolloin Sinikka Sokkaa vielä syytettiin luokkapetturiksi Linnan juhliin osallistumisesta, ja mediatyöläisten pikkujouluja kiersi Punatähdet-niminen stallarilarppiorkesteri. JONI KLING HHH Autofiktio Paleface Sony K u v a: Jo n i Sa rk k i. Paleface läksyttää meitä yksinkertaisista perusasioista. Helsinki – Shangri-Lan (2010) kannessa paloivat makasiinit. Jälkimmäisen osalta on vieläpä pakko myöntyä; jos nykyräppärit Gettomasasta Stööhön abstrakteine postinternet -teksteineen ovatkin vähäsen jännittävämpiä ulosanniltaan, on Palefacen riimien ja lausunnan vanhakantaisuus jopa jotain yllättävää. Autofiktio on nuhjuinen matkustaja tuosta ajasta. Kun Helsinki – Shangri-Lan nimikappale lähtee soimaan hiljaisessa kalliolaisessa räkälässä (niitä on yhä olemassa!) voi hetken erehtyä kuulevansa jotain ikivanhaa irwinismiä. Ps. Autofiktio on tasaisen laadukas isämäisen demarihiphopin nostalgialevy, jonka kuuntelee läpi tekstien osalta hieman hammasta purren. Silti näin suoraviivaisesti polemisoivan levyn ajatus vuonna 2023 vaivaannuttaa. Hänestä on tullut kansakunnan päivystävä omatunto, joka saapuu kellontarkasti muistuttamaan meitä hyvinvoivia ja hyviin itsemme lukevia kotiintuloajasta pöhisevällä luokkatripillämme. Niin syvälle vuosituhannen alun uudet protestilaulut on poltettu laitapuolitajunnan äänitapettiin. Autofiktiota kuunnellessa ymmärtää, miksi uuden musiikin julkaiseminen ei aikoihin ole ollut Palefacen pääasiallinen kanava influenssata. Aika on tälle kaikelle oikein kypsä. Mediapersoona Karri ”Paleface” Miettinen puolestaan on ollut äänessä 365 päivää vuodessa. Ajatus että näitä perusasioita tankattaisiin cd-levyn kansivihkosta, saati että ne löytäisivät tiensä soittolistoille ja sieltä moraaliseen selkärankaan, on muinainen. Oli kyse sitten ketjuravintolaboikotista, graffitiaidan lobbaamisesta tai vaelluskalojen kummitoiminnasta, on Paleface valmiina antamaan lausunnon. Kantaaottavan poplevyn ajatus on yhtä lailla reliikki. Sanoituksetkin ovat silkkaa 00-lukua; käsitelty sillä vakavuudella, jota aiheet periaatteessa vaativat. Mahtuuhan kymmenen vuoden sisään useampi kollaboraatiolevy. Viesti edellä, ei tyyli, perustellen. Siinä on teknisyyttä ja sujuvuutta, joka ehkä ei ole tässä hetkessä suurin mahdollinen meriitti, mutta on se silti meriitti. Itsestäänselvyyksistä, jotka pääsevät toisinaan unohtumaan. Hieman pahvinmakuista, sosiaalipalvelua muistuttavaa musiikkia, mutta kuitenkin tarpeellista olla olemassa. Malmissa voi kuulla ajankohtaisiakin viitteitä lähiöeriytymisen uusiin, lähinnä yhdyskuntasuunnittelullisiin avauksiin paikallisromantiikan sijaan, eivätkä päihderiippuvuuden tai syrjäytyneisyyden kuvaukset koskaan kysy aikaa. Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 52 SOUNDI ”Hänestä on tullut kansakunnan päivystävä omatunto, joka saapuu kellontarkasti muistuttamaan meitä.” P aleface on viettänyt pitkään hiljaiseloa. Paitsi ettei ole. Aika oli hyvin erilainen ja hyvin erilaisella tavalla poliittinen. Mutta juuri reliikkinä Autofiktio on täynnä herkullisia ratkaisuja: löytyy 00-lukuisen suomisoundin kiksutrancesynaa, paksuja hippiräppibiittejä, G-funkin taustavoihkinaa ja vanhan suomiräpin tehokkaita hoilottelukertsejä
Myös Polachekin hyperpopista ammentava estetiikka on hiottu entistä överimmäksi niin musiikissa kuin stailauksessa (entiset ”ulkomusiikilliset seikat”). Mutta duon omalakinen suomipop-estetiikka sulattaa tämän sinänsä positiivisen tuunauksen vaivatta itseensä. Ainakin levytysmielessä väsyttävän turhan Agents-yhteistyön jälkeen se tuntui virkistävältä. Desire, I Want To Turn Into Youn erityinen voima on kuitenkin juuri tuossa Polachekin tavassa törmäyttää odottamattomia ja eriparisia mielikuvia, ääniä ja nyansseja. NIKO PELTONEN HHH Caroline Polachek Desire, I Want To Turn Into You Sony Caroline Polachek on viimeiset kymmenen vuotta ollut eräänlainen popin julkinen salaisuus. Vastaavasti toisena julkaistu Ei niin kovin suuri city hukkaa periaatteessa lupaavat helsinkiläistymiskuvauksen mahdollisuudet hölmöön riimittelyyn ja liian kosiskelevaan korvamatoiluun (päähän se kyllä jää soimaan). Sunsetin Ibiza-kitaran arkinen koukku istuu saumattomasti samalle levylle Billionsin uskonnollisen ekstaasin kanssa. Vuonna 2019 julkaistu Pang palautti artistin kartalle hitikkäämpänä, joskin syvällä PC Music -tyyppisessä vaporwave-psykedeliassa uitettuna tekijänä. Sen sijaan, että biisin voisi maustaa Enya-vivahteilla, täytyy muuttua Enyaa suuremmaksi pastissiksi. Biisinkirjoitus on virheetöntä, ja vaikuteshoppailu aiheuttaa sopivaa levottomuutta. Ja kuitenkaan noilla kahdella biisillä ei ole järin suurta eroa, ellei ala anaalisen tarkasti analysoida. Tuokaan albumi ei täysin lunastanut odotuksia. Genrehybridinä progehtava r&b-levy saattoi yhä olla liian outo. Samalla hän julkaisi kaksi kokeellista levyä taidepopin ja ambientin parissa. New agen ja ysärikonesoundien käyttö on ehkä jo hieman arvattavaa kuvastoa, mutta myös häikäilemätöntä. SOUNDI 53 ????. Levyhyllyyn ?. Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset -klassikkomaalauksesta mukailtu kansi yhdistettynä otsikkoon tuntuu sekin itseparodialta, mutta Karjalaiset ovat kuitenkin selvästi jättäneet Pirkka-kaljaa ja masennuslääkkeitä -vaiheensa taakseen. JONI KLING HHHH K u v a: A k i R o u k al a K u v a: N ed d a A fs ar i. Desire, I Want To Turn Into Youta haluaisi kritisoida derivatiiviseksi, Pangin ideoita kierrättäväksi työksi, mutta lopulta se on tuttu konsepti tehtynä paremmin. Yleinen apeus vie meininkiä melkein Maustarit-parodian suuntaan. Noteerattu mutta ei täysin tunnustettu. Syy voi olla tinkimättömissä uravalinnoissa. Ne jäivät täysin marginaaliin. Polachek siirtyi taustavaikuttamaan kirjoittaen biisejä muun muassa Beyoncélle ja Charli XCX:lle. Anna Karjalaisen, tuon hiljaisen kitaristin, laulama metafiktiivinen Näkymätön Anna vihjaa pelisilmään leikkiä oman imagon kustannuksella, mutta onnistuu silti olemaan aidosti koskettavakin. Roskiin Maustetytöt Maailman onnellisin kansa Is This Art! Maustetyttöjen ongelma ja sen ratkaisun mahdollisuudet tiivistyvät hyvin kolmosalbumin singleihin. Maailman onnellisimmalla kansalla siihen tuo uuden musiikillisen vivahteen Sasu Ripatin alias Vladislav Delayn aiempaa isompi elektroninen tuotanto, joka kuulostaa yleismillenniaaliselta helposti omaksuttavalta konepopilta. Tästä kierroksesta selvitään näillä aseilla, seuraavalla tarvitaan niin melodiakielen kuin sanoitusten muodon puolesta uusia. Ainakin Kaisa ja Anna Karjalaisella on yritystä vapautua muotista, mutta keinot tuntuvat vielä vähän rajallisilta. Soittimeen ??. Mitä teksteihin tulee, Maailman onnellisimmalla kansalla on ehkä musiikkiakin enemmän yritystä uuteen. Maustetytöillä on edelleen suuri vaara muuttua eräänlaiseksi indieskenen Juha Tapioksi, joka tarjoaa festarikävijöille sitä, mitä profiiliin kuuluu. Divariin . Idea johtaa toiseen unen logiikalla. Jos vielä 2020-luvulla löytyy nuivia ihmisiä, jotka inhoavat Björkin tai Kate Bushin vastaavaa poseeraamista, niin varmasti myös tämä levy ärsyttää heitä ilahduttavan paljon. Sydämeen ???. Eksentrisellä indievenkoilulla sykähdyttänyt Chairlift-duo lopetti toimintansa heti saatuaan kolmannen levynsä Moth (2015) ulos, vaikka bändiin oli ladattu valtavia odotuksia. Ne ovat Maustetytöt-musiikkia. Kolmoslevyllä käsitellään muun muassa alkoholismia kumppanin näkökulmasta, Välimeren sotapakolaisia ja mustasukkaisuuden leimaamassa parisuhteessa elämistä
Kokonaisuus on rikas ja bändi on hämmentävällä tavalla kotonaan tyylin vaihdellessa kappaleiden sisälläkin etukenoisesta remurockista 80-lukulaiseen syntikkahuuruiluun, dramaattiseen psykerockiin ja drone-paatokseen. Yhtye on 2006 edesmennen kitaristi Toni Straniuksen paikalle tullutta kiipparisti Janne Lastumäkeä lukuun ottamatta kokoonpanoltaan sama kuin lopettaessaan 1998. K u v a: O la f H ei n e U2 Songs Of Surrender Island Vuonna 1976 Dublinissa syntynyt U2 ei ole tullut tunnetuksi vaatimattomuudesta musiikkinsa tai sen esillepanon suhteen. KIMMO K. U2 hyödynsi koronan aiheuttamat lockdownit äänittämällä uudelleen runsaan valikoiman vanhoja laulujaan. 54 SOUNDI Levyarviot > ...lauluäänen lämmin sointi sitoo melodiset kukinnot kauniiksi kimpuksi... Jälkimmäinen on myös usein johtanut liialliseen patetiaan, jolta Songs Of Surrenderilla voittopuolisesti vältytään. Yksinkertaisen koukukas vuoden 1980 singlebiisi 11 O’Clock Tick Tock ja How To Dismantle An Atomic Bombin (2004) avausraita Vertigo ovat U2:sta rockeimmillaan. Kuten aiemminkin, se on onnistunut hämmentävän näkemyksensä toteuttamisessa erinomaisesti: linja pysyy kuin ihmeen kaupalla selkeänä. Songs Of Surrender käynnistyy loogisesti Achtung Babyn (1991) Onella ja päättyy Warin (1983) päätösraitaan 40, jonka bändi oli laatinut kovalla kiireellä albumin määrämittaa täyttämään aivan kuin Black Sabbath Paranoidin ja Hurriganes Get Onin aikoinaan. Siinä kuuluu autotallirockin rehvakas riffittely, huuruinen pulputtelu, psykedelia ja klassinen hard rock. Pianon ja basson säestämä One ja The Joshua Treen (1987) Where The Streets Have No Name etäisen ambientisti maalailevine syntsineen tuovat U2:lle leimalliseen vakavuuteen entistäkin hartaampaa ulottuvuutta. Songs Of Surrenderin kirkkaimpia helmiä on odotetusti I Still Haven’t Found What I’m Looking For, jonka uuden sovituksen kruunaavat Bonon herkkä laulu ja The Edgen syvä akustinen kitara. Bändin kantaaottavuus kuuluu klassisen Sunday Bloody Sundayn lisäksi vahvimmin All That You Can’t Leave Behindin (2000) Walk Onilla, joka on lisälyriikan myötä saanut nimen Walk On (Ukraine). Runsaana ujeltelevat sormiot maustavat kokonaisuutta upeasti. PERTTI OJALA HHH Xysma No Place Like Alone Svart Kun viime vuosituhannen lopulla pillit pussiin tuikannut turkulaislegenda julisti tekevänsä paluun levykantaan, pettymyksen pelko ja intoileva kihelmöinti kilpailivat. Laulujen riisutut tulkinnat korostavat U2:sta jo ammoin syntynyttä vaikutelmaa bändinä, jonka kunnianhimo ei ole niinkään suuntautunut ryhdikkäiden ja iskevien rockbiisien tekemiseen kuin laveammalla siveltimellä tunnelmoivaan säveltämiseen. Vain kakkosalbumi October (1981) ja No Line On The Horizon (2009) on jätetty rannalle. Tarttuva, iskevä, yllätyksellinen ja sopivalla tavalla omaehtoisen viisto No Place Like Alone on outo mutta moniulotteisuudessaan kiehtova levy. Songs Of Surrenderin laajin versio on neljän cd:n ja 40 kappaleen annos pääosin akustisia ja suurelta osin pianovetoisia tulkintoja. Levy on Xysman myöhempien vaiheiden synteesi, joka seisoo vahvojen melodioiden tukemana täysin omilla jaloillaan komean jonon jatkona. Se on sellainen mitä ei oikein osannut odottaa, mutta silti juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. Hulvattoman eklektisestä lopputuloksesta kuulee, että bändi on tehnyt jälleen kerran mielensä mukaisesti. Kappaleet on poimittu suhteellisen tasaisesti yhtyeen tuotannosta pääpainon ollessa kuitenkin 2000-luvulla. Pelko on kuitenkin turha, ja levy on sellainen kuin Xysman uraa seurannut odottaakin: siinä on kyllä jotakin tuttua, mutta paljon odottamatonta. Bändi ei ole uskonut väitteisiin pienuuden kauneudesta. Rumpujen tahmea groove, lennokkaasti kuljetteleva basso ja selkopiirteisenäkin jännittävän vivahteikas kitaratyöskentely tekevät tämän bändin – unohtamatta Jani Muurisen tango-skenessä marinoitunutta vibraattoa, joka kuulostaa nyt monipuolisemmalta kuin ikinä. Se on ehtaa ja ainutlaatuista Xysmaa. Bändin leimalliset, ainutlaatuiset ja herkulliset elementit ovat läsnä ja kunnossa. Tähän johtobiisinä julkaistu, levyn geneerisin biisi Well Seasoning kuitenkin miedosti viittasi. Ulkoisesti sama filosofia pätee myös uusimpaan julkaisuunsa. KOSKINEN HHHH K u v a: A rt o A rv il ah ti. On ehkä liikaa väittää, että albumi istuu tyyliltään grindcoresta death metalin kautta stonerja garage rockiin ja edelleen popiin morfautuneen uran jatkoksi. Olisiko No Place Like Alone puolivillaista vanhan lämmittelyä
Meiningin salainen ase on se täydellisen pinnistelemätön rentous, jollaiseen hyvin harvat kitaristit nykyään pystyvät. Sakamoto on taistellut syöpää vastaan vuodesta 2014. Kaiken pitäisi olla niin melankolista, että kyyneleitä virtaisi poskille yhdessä hetkessä, kunnes rajummat purkaukset saavat puremaan hammasta. Aivan täysosuma Yachtyn intohimoprojekti ei ole. Kaikki hyvän pop-albumin kappaletyylit ovat käytössä. Ylipäätään biisit kattavat entistä laajemman tunnelmien kirjon. Silti Let’s Start Here herättänee lukuisten musiikkifanien kiinnostuksen siitä, mihin Yachty suuntaa seuraavaksi. Monen sävellyksen toivoisi olevan ennemmin lakonisen toteava kuin tarpeettoman rimpuileva. Levyllä ne ovat kronologisessa järjestyksessä ja laadultaan vaihtelevina äänitteinä, joka tekee levystä päiväkirjamaisen ja intiimin teoksen. AKI NUOPPONEN HHHH Sleaford Mods UK Grim Rough Trade On vaikea keksiä toista bändiä, joka olisi hengeltään enemmän undergroundia kuin Sleaford Mods. JD Harmo lainaa harppuaan I’ll Be There By Your Sidelle ja Never Find Anotherille, joka nousee omaksi suosikikseni koko levyltä. Tätä korostavat kohdat, joissa voi kuulla Sakamoton asettuvan pianon ääreen. Pääosassa on silti Floor Jansen itse. Yachty onnistuu luomaan visiollaan ja vilpittömällä aitoudellaan kiinnostavan retron ja modernin soundin. AKI NUOPPONEN HH. Marianas Restin metallissa on siis kaikki kohdallaan, mutta välittyvät asiat ovat koko albumin mitassa aivan päinvastaisia kuin mihin bändi kurottaa. Sitten kylmyys alkaakin osoittautua kädenlämpöiseksi, viiltely tehdään veitsen tylsällä puolella ja äärimmäisyydet saavat vain turtumaan. Vaarallinen uni soljuu akustisemmin, sillä Samuli Happo on vaihtanut kontrabassoon ja kitaristin paikan ottanut Riku Kettunen varioi soundeja sähkökitaran rinnalla myös teräskielisellä kitaralla, mandoliinilla ja mandolalla. Kaikkien soitinten parhaat finessit korostuvat vuorollaan, ja Heli Alkun lauluäänen lämmin sointi sitoo melodiset kukinnot kauniiksi kimpuksi. Paragon pääsee yllättämään juuri siksi. Sävellykset ovat yhtä aikaa täynnä voimaa ja haurautta. Vuonna 2016 Bowie julkaisi Blackstar-nimisen levyn, joka enteili Bowien kuolemaa varsin dramaattisesti ja mystisesti, viestinä meille kuoleman porttien tuolta puolen. Muiksi levyn spirituaalisiksi suojelijoiksi voisi nimetä Fats Dominon, Jimmy Reedin, Gatemouth Brownin, Professor Longhairin ja Earl Bosticin. Afrikka tuoksahtaa ja Slim Harpo hymyilee taivaassa. Ihan kuin kurkistaisimme viihdyttävästi hänen sieluunsa juuri sopivan popisti, kevyen rockisti ja sinfonisesti. Albumi on Floor Jansenia. Silti heidän kolme viimeistä albumiaan ovat nousseet Briteissä top teniin! Kaipa se kertoo siitä, miten moni saa näppylöitä brexitistä, inflaatiosta, oikeistohallinnosta ja osattomien määrän jatkuvasta kasvusta. SOUNDI 55 Darlingbee Vaarallinen uni Ainoa Darlingbeen toinen albumi on debyyttiäkin hienovaraisempi, herkempi ja intiimimpi. Pop-balladiakin tarjoillaan Stormilla. Albumilla ei kuulla ihan koko hänen repertuaariaan örinää tai oopperaa myöten. Konteksti tekee jokaisesta yksityiskohdasta merkittävän ja Sakamoton rauhallinen, paljas ja pikkutarkka ote materiaaliin korostaa niiden painoa. JUSSI NIEMI HHHH Floor Jansen Paragon Revam Arvelin niin kovasti Floor Jansenin soolodebyytin olevan keskinkertaisilla pop-kliseillä leikittelevää ja tarpeettoman kevyttä valtavirtamusiikkia, jota vain sattuu laulamaan Floor Jansen, että jätin kuuntelematta levyn kaikki singlet. Liekki ei kanna koko levyn mittaa, vaan tunteroisen aikana kompastutaan muutamaan otteeseen luonnosmaisuuteen. Mutta kaksikko ei pokkaa kenellekään eikä ”virtaviivaista” soundiaan. Viimemainittu paikka tarjoaa oivan tilaisuuden kehitellä ja testata materiaalia soolona. Näin ei vain meinaa millään tapahtua. Let’s Start Here huokuu puhdasta rakkautta 1970-luvun musiikkia kohtaan. Kiukun alla piilee muutakin. Jyrkästä käännöksestään huolimatta Yachty ei suinkaan ole ensimmäinen saati viimeinen rockin puolella siipiään kokeileva räppäri, mutta onnistuu tässä lajissa paremmin kuin monet ennen häntä. Bondmaisessa Apart From Youssa on jopa piano. Hän lähestyy kuolemaa huomattavasti vähemmän dramaattisesti kuin ex-kollegansa. Lopputulos tuo mieleen Tyler, The Creatorin kirkkaimmat timantit. Kuolema on läsnä, arkisemmin ja paljaammin kuin Bowien levyllä. Keveistä ja musikaalisista lähtökohdista johtuen levyllä ei ole vähäisintäkään väkisin vääntämisen tai soundien teknisen viilauksen tuntua. Täysin omin päin tehty levy on hautunut Raulamon mielessä jo pitkään. MIRKO SIIKALUOMA HHH Jo’ Buddy’s One Man Stomptet Lockdown Sessions & Beyond Vol. UK Grim on Sleaford Modsia parhaimmillaan. Lawrence on Ruyichi Sakamoton tunnetuin melodia. Kirkkaimpia hetkiä ovat komean Motown-henkinen Drive Me Crazy! ja Pink Floydista ammentava aloitusraita The Black Seminole. Jotenkin Auerilla soiva Marianas Rest jää hieman etäiseksi ja voimattomaksi, vaikka se huutaa lähes koko ajan päin näköä ja yrittää tartuttaa sitä syvintä murhettaan kuulijaan. Luomufiilis syntyy hiljalleen keinahdellen tai edelliseltä levyltä tuttuun tapaan tassutellen, Pike Kontkasen viulunäppäilyjen ja pehmoisten bassokulkujen johdatuksella. Onnellinen helinä ujuttautuu mukaan myös mietteliäämpiin lauluihin ja rokkitahditkin ottavat paikkansa akustisessa perussoundissa. Ihan täysin ilman kavereita ei sentään selvitä. Siinä kaima vetelee killerislidet erittäin imevän nakutuskompin päälle. ”Ehkä me ollaan ylpeitä brittiläisyydestämme. Pit 2 Pit lähestyy äänikuvaltaan ”normaalia” punk-bändiä. ASKO ALANEN HHHH Lil Yachty Let’s Start Here Universal Mumble rap -aallon mukana julkisuuteen noussut Lil Yachty yllättää julkaisemalla psykedeelisestä rockista ja soulista innoittuneen Let’s Start Here -levyn. 12 on sarja ambient-teoksia pianolle ja syntetisaattoreille. Murre on niin paksua nottinghamia, ettei siitä ei-britti millään tajua kaikkea. Asia vaan on niin, ettei sillä englantilaisuudella, mistä me ollaan ylpeitä, ole mitään tekemistä sen englantilaisuuden kanssa, jota hallinto pyrkii edistämään”, Williamson lausuu levyn saatesanoissa. Kyse ei ole pelkästään kitara/laulu-virityksestä, vaan Jo’ Buddy kunnostautuu myös rumpalina, basistina, taustalaulajana, urkurina ja pianistina. Lockdown Sessionsia ei mitenkään voi kuunnella jänteet kireällä, on pakko relata. Fearn on löytänyt rytmeihinsä uutta vaihtelevampaa, paikoin tanssittavaakin kulmaa. Se kuulostaa ja tuntuu ensimmäisistä tahdeista asti täysin häneltä. 1 Ram-Bam Lontoo on viime vuosina ollut Jussi ”Jo’ Buddy” Raulamon pääasiallinen toimipaikka, missä hän on soitellut ahkerasti klubeissa sekä eri artistien kanssa että yksin, usein kadulla. Kyse ei ole vihasta. Andrew Fearn luo avantgardistis-minimalistisia elektrotaustoja ja Jason Williamson paasaa niiden päälle tiukkaa myrkkyä, joka hänen on pakko saada ulos sisuksistaan, koska niin moni asia omassa maassa vituttaa lujaa. Se toteutuu nyt Lockdown Sessionsin muodossa. Törkeän tarttuvaa voimapoppia kuullaan heti aloituskappale My Paragonilla. Yachty on selvästi tiennyt, mihin haluaa suunnata ja on valinnut matkalle mukaansa muun muassa Mac DeMarcon, MGMT:n Benjamin Goldwasserin ja Magdalena Bayn. UK Grim näyttää, että äijät pystyvät myös kehittämään konseptiaan, niin idiosynkraattinen kuin se luonteeltaan onkin. Säpinäkipaleet ja ylellisen sulosointuisesti viipyilevät laid back -slovarit tasapainottavat toisiaan taitavasti. Ja Invinciblella pop-rokataan isosti. Nyt keskitytään 42-vuotiaan hollantilaisen Nightwish-solistin intohimoon, herkkyyteen ja kykyyn laulaa niin suurella tunteella, että jokaisesta tavusta, melodiasta ja kertosäkeestä voi aistia hänen valtavan elämänkokemuksensa ja elämänhalunsa. Tai hengittävän, kenties vaivalloisesti. Se ei ole metallialbumi, ei pakotetun kokeellista erikoisuutta, eikä varsinkaan nykyaikaista pop-säksätystä. Marianas Rest maalaa kaiken särövallin taustalla upeita maisemia, mutta seisoo itse omien teostensa edessä. Vuonna 1983 hän näytteli saman nimisessä elokuvassa, jonka soundtrackilta biisi löytyy, vastanäyttelijänään David Bowie. Koko albumia vaivaa hyvin omituinen dynaamisuuden puute. ARTTU TOLONEN HHHH Marianas Rest Auer Napalm Alkuun on täysin selvää, että Marianas Rest tekee hyytävän kylmää metallia, jossa doomahtavat melodiat viiltävät syvältä, metallisimmat riffittelyt ovat intensiivisiä ja koko ajan ollaan täysin äärirajoilla. Dry Cleaning -vokalisti Florence Shaw antaa seksikkäästi kohtalokkaan äänensä Force 10 From Navaronelle. Koko albumin mitalta. Hiippailurytmin tihetessä kuulokuvan täyttää valoisien ajatusleikkien raikas hilpeys, kuten kolmosraidalla Tänään. Masa Orpana tenoreineen vierailee (ja sooloilee todella sielukkaasti) rennosti jolkuttelevalla Lakewood Walk -instrumentaalilla. Me Without You flirttailee elektronisesti ja etenee rauhassa kliimaksista kliimaksiin. JUSSI NIEMI HHHH Ruyichi Sakamoto 12 Milan Merry Christmas Mr. Heli Alku avaa albumin haaveilevasti helmeilevällä sähköpianolla, ja kestää hetken tajuta, että musiikin läheisyyden tunnetta hehkuttavat myös suomeksi lauletut sanat
Jos Rotten Sound on musiikillisesti maailmanluokan grindiä, sanoituksellisesti ollaan lähempänä yläkoulutasoa. Meri ja Tuuli Wallenius ovat rakentaneet kolmannen levynsä Eino Leinon ja L. Pintaluennan sijasta kaksikko tunnustelee herkin mielin tekstien kokemusperspektiivejä ja asemoi ne osaksi tämän päivän esitystapoja sekä esteettisiä painotuksia. Tunnelma pysyy kauttaaltaan intiiminä, ja voimakkaimmatkin orkestroinnit näyttäytyvät pikemminkin tulkintamahdollisuuksina kuin suorina lukuohjeina. Pakkia ollaan otettu myös siinä, että uusi levy kuulostaa Plungea (2017) selvästi enemmän Fever Rayn vuoden 2009 debyytiltä. Apocalypsen sanoitukset ovat monen grindcore-bändin tapaan poliittisia ja kantaaottavia, mutta lopulta aivan liian kömpelöitä ja kliseisiä. 56 SOUNDI 56 SOUNDI K u v a: H ei k k i Tu rp p o MeriTuuli Runot Eclipse Juuri näin kanonisoituja teoksia pitää lähestyä: ei kaanonin vaan taiteen itsensä kautta. HANNU LINKOLA HHHH Deus How To Replace It PIAS Musiikillisesti kautta aikojen tärkein belgialaisbändi rikkoi yhdentoista vuoden levytystauon yllättäen. Worst Case Scenario(1994) ja The Ideal Crash(1998) mestariteosten rinnalle se ei luonnollisestikaan yllä, mutta muun katalogin rinnalla se pärjää mainiosti. Olofin lisäksi levyllä vierailevat myös Nine Inch Nailsin Trent Reznor ja Atticus Ross ja nouseva portugalilainen tuottaja Nídia. Rummut tuiskivat sinnikästä ja avaraa tahditusta vilkkaisiin goottilaisiin visioihin. Intensiiviseen settiin napalmdeathmaista grindia mahtuu toimivia biisejä ja rutkasti dynamiikan ja rytmin muutoksia. MeriTuulin itsevarmassa mutta kohteitaan kunnioittavassa otteessa on lempeää viisautta. Levyltä kuunneltuna se rikkoo liikaa kokonaisuutta, jonka olisi toivonut pysyvän armottomana läpi levyn. Suomeksi ”juonnettu” ja kiivaalla tavalla laulettu kappaleiden kimara loksahtelee oikein hyvin mainittujen bändien väliin vauhdikkailla biiseillä ja kiidätyksen keulakuvaksi nousseen Marin vetävällä äänenkäytöllä. The Knifen ystäville se, että Dreijerin sisarukset ovat ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen äänittäneet yhdessä musiikkia on varmasti tapahtuma jo itsessään. Vaikka levy on bändin standardeillakin lyhyt, saman mittainenhan on esimerkiksi The Locustin Plague Soundscapeskin (2003). Paras esimerkki tästä on ennakkomaistiaisena levyltä julkaistu avoimen nostalginen, mutta kieltämättä upea 1989-kappale. Kitarat soittavat sutjakkaita riffejä ja sooloja, joiden nopeus ja kuulaus vihjaavat jopa surf-kitaroiden suuntaiseen työstöön. Runot ja musiikki käyvät laulusta toiseen tasa-arvoista vuoropuhelua, joka korostaa tekstien aikasidonnaisen suureellisuuden takana päilyvää melankolista paljautta. Radical Romantics on selvästi Plungea parempi levy, mutta sen parhaat biisit kuten single What They Call Us ja Shiver kuulostavat niin paljon debyytin materiaalilta, että se tuntuu väkisinkin askeleelta taaksepäin. ASKO ALANEN HHHH Rotten Sound Apocalypse Season Of Mist Grindcore-legenda Rotten Sound ahtaa Apocalypsella 21 minuuttiin 18 biisiä. Onervan runojen varaan, mutta ujuttaneet itsensä sanojen sisään. Ainoastaan puolenvälin Denialist alkaa hitaammalla groovella. Trippi on kiitettävän kiihkeä ja mukaansa tempaava. Walleniukset kohtelevat lähdeaineistoaan arvostaen, mutta uskaltavat myös ohjata runojen synnyttämiä mielleyhtymiä vakain melodisin valinnoin. Levyarviot > 56 SOUNDI tien lisäksi jonkinlaista garage-karheutta, haukkatuulien kohinaa sekä erikoisia kuulokuvia etäisistä lauluista ja elokuvarepliikeistä. Se tuntuu levyn mittaiselta statementilta. Mutta homma rullaa erinomaisen luistavasti. NUUTTI HEISKALA HH Wesley Joseph Glow Secretly Canadian Nuori brittiläinen monitaiteilija – elokuvaohjaaja ja muusikko – Wesley Joseph on nouseva huippulahjakas artisti, joka lienee suurelle yleisölle toistaiseksi tunnettu erinomaisista kollaboraatioistaan. Levyn aineisto on kuratoitu huolella. Koukut ja melodiatkin ollaan pidetty minimissä. Onneksi näin ei ollut, sillä How To Replace It on pääosin hyvin mitat täyttävä Deusteos. Erityisesti Tom Barmanin syvän äänen myötä. NUUTTI HEISKALA HHH Pääkallo Pääkallo Svart Psykedelisen rockin urakkamies Tommi ”Corpse” Hoffren on jälleen koonnut uuden bändin toteuttamaan kuumeisia biisejään hiukan Jess And The Ancient Onesin sekä Exploding Eyes Orchestran linjoista poiketen. Oman merkittävän uuden lukunsa Deus-kaanoniin tuo myös levyn päättävä yli kuusiminuuttinen, kokonaisuudessaan ranskankielinen Le Blues Polaire. Hän tekee rehellistä, ilmavaa ja sielukasta genrerajoja rikkovaa, modernia, hypnoottisiin biitteihin perustuvaa UK-hiphopia, joka on mielenkiintoinen sekoitus avant-garde R&B:tä, futurepoppia ja elektronista soul-musiikkia. Pääosassa ovat Sinitähden, Ihmisen ja Rauhan kaltaiset eksistentiaaliset teokset, joihin ladatun ilmaisuntarpeen Walleniukset kääntävät taitavasti folk-popinsa kielelle. Vuodet ovat kohdelleet Deusia totutulla tavalla – terävimmät särmät ja vaihtoehtoisen rockin tunnusmerkistönä surisevat kitarat ovat jääneet sivuosaan ja tilalle on tullut tummasävyisempi, hieman synteettisempi äänimaailma. Vain kahdeksan kappaleen mittainen debyyttiprojekti Glow tekee heti alkusekunneista selväksi miehen kyLevyarviot > 56 SOUNDI Levyarviot > ...kalmanhouruisten sanoitusten magia pitää mystiikkaa yllä... Fever Rayn goottisävytteisen ja dramaattisen elektropopin soundi on kuitenkin niin uniikki ja vaikuttava, että vielä kierrätettynäkin se kuulostaa virkistävältä. Pääkallo ei ole siloiseksi sliipattu projekti, vaan kappaleisiin on tarttunut tajuntaa laajentavien kaikuefek. Kompaktista kestostaan huolimatta kyseessä on ehdottomasti pitkäsoitto. Heavymuottiin valettu rock sivuaa teknisesti ottaen pop-genreäkin, mutta kalmanhouruisten sanoitusten magia pitää mystiikkaa yllä, jos niiden antaa puhua estottomalla voimallaan. Harvoin popmusiikissa voidaan verrokiksi oikeasti nostaa Leonard Cohen, mutta nyt liikutaan kieltämättä kaikilla tavoilla samoissa sfääreissä. Rotten Sound pitää nastan laudassa koko levyn läpi ilman turhia väliosia tai muita hengähdystaukoja. Runoilla omaäänisinkin versiointi hahmottuu tavaksi kuunnella ja ymmärtää. Ensimmäistä kertaa äidinkielellään operoiva Deus kuulostaa niin luontevalta, että tätä toivoisi kuulevan jatkossa reilusti enemmänkin. Vaikka yhtye oli toiminut varsinkin keikkarintamalla kohtuullisen aktiivisesti, olivat miehistönvaihdokset ja raportoidut terveyshuolet antaneet kuvan, että Deus on tulossa tiensä päähän. JARI JOKIRINNE HHH Fever Ray Radical Romantics Rabid Vuonna 2014 kuopatussa The Knife -duossa veljensä Olofin kanssa startannut Karin Dreijer on nyt ehtinyt Fever Rayksi nimetyn soolouransa kolmanteen pitkäsoittoon. Lähimmät vertailukohdat löytyvät Björkin, Zola Jesuksen, Austran ja CocoRosien kaltaisista artisteista. Toisaalta vinyylillähän samaan paikkaan tulee väkisinkin paussi, joten traditionaalisemmin ajateltuna B-puolen aloittava biisi on ehkä ihan paikallaan. Tavallaan Radical Romanticsilla ollaan palattu juurille, sillä Olof on ollut mukana tuottamassa neljää levyn biiseistä. Paketin kruunaa liki virheetön sävellystyö
Niidenkin kohtalona on kadota hyökyjen alle, mutta tyhjyyteen jää elämään toivo. Levyn aloittava Metal Kingdom on vielä ensimmäisten levyjen tasoa, mutta muuten levy koostuu lähinnä fillereistä. Levyarviot > 58 SOUNDI K u v a: So rc h a Fr an ce s R y d er Lankum False Lankum Rough Trade Alussa on ääni. Swansin ja The Bad Seedsin kuvaelmiin rinnastuva kadotuksellisuus on kuitenkin vain yksi musiikin monista heijastuspinnoista. HANNU LINKOLA HHHHH vyt niin laulajana, räppääjänä, esiintyjänä kuin tuottajanakin. Viime vuodet ovat kuitenkin olleet bändille vaikeita. SAMI NISSINEN HHH Kamelot The Awakening Napalm Kamelotin tie on ollut pitkä haarniskankalistelulla ryyditetystä sankarimetallista sinfoniametallin tienraivaajaksi. tuaan, mutta ensimmäinen kerta kun konsepti vietiin mainstreamiin. Huomaan suhtautuvani kappaleisiin kuin arvoituksiin: vasta kun olen ratkaissut jatkuvasti vaihtuvien tahtilajien ja polyrytmien ”arvoituksen”, pystyn kuuntelemaan kappaleita ilman ärsytystä ja levottomuutta. Metal Resistancella (2016) otettiin jo ensimmäisiä askelia siihen suuntaan. Youngbloodin sävelten kuorikerrokset voivat ehkä tarjoilla tutun oloisia koristeita, mutta niiden ytimestä yleensä löytyvät ne hehkuvat sydämet, jotka puhaltavat lämpimänä huokuvan hengen Kamelotin levyille. Faunan pitkät, rytmisesti polveilevat ja moniosaiset kappaleet aukeavat vasta huolellisen kuuntelun myötä. Itse asiassa The Awakening on tavallaan samanlainen kuin Kamelotin kaikki edeltävätkin levyt: mukava, odotettu ja lämminhenkinen jälleennäkeminen ja tuliaisina taas rahtusen verran uusia kujeita. Olisi varmaan aika kuopata projekti ja kehittää bändin keulakuvalle ja erinomaiselle laulajalle Suzuka Nakamotolle jotain arvoistansa tekemistä. Audiovisuaalinen elokuvallinen kerronta onkin eräs monista tämän visionäärin vahvuuksista. The Other Onella tarkoitus olisi siis osoittaa Babymetalin pystyvän vakavasti otettavaan musiikkiin alkuperäisiä faneja kuitenkaan kadottamatta ja liikaa bändin soundia muuttamatta. Ja vaikka se ei olisikaan sitä, sopii se paremmin kuin hyvin kuvaamaan informaatiotulvaa ja teknologisia utopioita. Shrimp Burns poikkeaa albumin linjasta miesäänisellä tulkinnallaan ja muuta materiaalia kantrimpana raitana. ”Oh Lord, oh Lord, oh Lordy me”, ääni parkaisee ennen kuin hyytävät hälypilvet pimentävät taivaan. Ehkä ihmiset ehtivät kääntyä ennen tuhoa. ...musiikki kuulostaa usein kuin tietokoneen tai tekoälyn säveltämältä... Leinonen ja taustakuoronakin kommenttejaan tarjoava Bublicans vannovat vanhakantaisen soulin, bluesin ja rhythm & bluesin nimiin. Ehkä he löysivät toisistaan lohdun ja viisauden. PERTTI OJALA HHH Haken Fauna Inside Out Lontoon progejyrä Haken on tuotteliaisuudestaan huolimatta ehtinyt olla osa myös Mike Portnoy’s Shattered Fortress -superkokoonpanoa, jossa Portnoy esitti vähemmän tunnettua Dream Theaterin tuotantoa. Hammondilla ja nasevan yksinkertaisella trumpettiriffillä käynnistyvä BB Queen tekee selväksi mistä Holy Rollerilla on kyse. The Awakening tarjoilee jo melkein ensikuulemalta mieleenpainuvia melodioita, ja melkein tässä yhteydessä siksi, että sävellysten runsaus sallii päästä vain vähän kerrallaan kappaleiden ytimeen. Laulaja Yuimetal lähti bändistä ja kitaristi Mikio Fujioka kuoli. Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan myös artistin musiikkivideot. Puhdas, yksinäinen ihmisääni. Hidas blues Treat Yourself Right ilmestyi alkujaan Jimi Tenorin kanssa yhteistyössä tehdyllä singlellä jo vuonna 2019. Artisti on kertonut tekevänsä musiikkia kuin filmejä: hän näkee biisit ja niiden tunnelmat kohtausten ja värien avulla, jotka auttavat häntä rakentamaan kappaleiden draaman kaaren. Fauna vaatii paitsi soittajilta myös kuulijalta paljon. Kitaristi Petri Kautto ja kosketinsoittaja Risto Kumpulainen tekevät pienieleisen herkullista työtä ja basisti-tuubaisti Ville Niemelä ja rumpali Sami Vettenranta niittaavat biisien jäntevät rytmit. Irlantilaisen folkin traditiot ovat edelleen yhtyeen peruskiviä, mutta niiden varaan on kasattu entistä jylhempi ja traumaperäisempi kokonaistaideteos, jossa vähäisinkin armo joutuu puristumaan ilmoille ankarien drone-vallien välistä. Rankimman djent-tykityksen sijaan Faunan sävellyksiä leimaavat AOR-, fuusioja hard rock -sävyt, ja muutamassa kappaleessa, kuten uljaassa Sempiternalnissa on jopa popahtavaa hittiainesta. Ja tämä on tosiaan vasta alkua. Nyt debyytistä on melkein kymmenen vuotta, bändin tytöt ovat aikuisia ja konseptin kuriositeettiarvo on kuokittu. Esimerkiksi punk-henkisempään BiSiin verrattuna isoja pop-melodioita hyödyntänyt Babymetal oli alusta alkaen enemmän tuote kuin bändi. Näin asianlaita on jossain määrin nytkin, mutta vain pinnallisesti tarkasteltuna. Haken järjestää seitsemännellä albumillaan sellaiset rytmiorgiat ja djent-bileet, joista harva selviää ilman korvien kuumotusta. Jotain saman suuntaista Haken tekee myös omilla albumeillaan. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Babymetal The Other One Cooking Vinyl Babymetalin vuoden 2014 japanilaista idolimusiikkia ja metallia yhdistänyt debyytti ei ollut ensimmäinen laa@InfernoMagazine @inferno_magazine @InfernoMagazine ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.fi TILAA INFERNO inferno.fi/tilaa. The Awakening on kuin sipuli, jossa riittää kuorittavaa ja alati palkitsevia tasoja. Kappaleen painokkaat lauluharmoniat kietoutuvat ylpeäksi yhteisöllisyydeksi, joka voimistuu ajan henkeä uhmaavaksi vastarinnaksi. Roots-svengi ja groove ovat Holy Rollerin sydän riippumatta siitä mitä kulmaa yksittäiset biisit itsestään näyttävät. Sen Karate on edelleen Babymetalin paras biisi. Wesleyn falsettilauluosuudet sekä flowaavat räpit hurmaavalla brittiaksentilla ja vangitsevat melodiakoukut ovat verraten vastustamaton yhdistelmä tuoretta soundia, joka on yhtaikaa tyydyttävä ja mielenkiintoinen sekä kiusoitteleva ja ilmiselvä. Faunan musiikki kuulostaa usein kuin tietokoneen tai tekoälyn säveltämältä. Holy Roller kutsuu tanssiinsa vapaana kaikista rönsyistä ja koristeluista, ja Marjo Leinosen laulu on kauttaaltaan odotetun sielukasta. Upea Go Dig My Grave -avaus kertoo, millaisissa maailmoissa Lankum tällä hetkellä liikkuu. Suoranaiseksi katsomukseksi False Lankumin kontrastit määrittyvät päätösraidalla The Turn. Siinä on sukupolvien läpi periytyvää surua, ylpeyttä ja epätoivoa, ja sen veistämät lauseet putoilevat kuin märkä hiekka arkun päälle. LINDA SÖDERHOLM HHHH Yhtyeen kitaristia Thomas Youngbloodia voi hyvällä syyllä pitää jonkinasteisena nerona alallaan, sillä miehen kynä suoltaa monipuolisia metallikappaleita, jotka runsaista rönsyistään huolimatta pysyvät tiukasti omissa näpeissä. There’s A Light saa liikettä jäykimpiinkin lantioihin, ja itse Holy Roller on minuutti lyömäsoitettua ja yhdessä laulettua gospel-hengennostatusta. Periaatteessa Kamelot on jo pitkään operoinut alueella, jossa tyylilliset variaatiot eivät ole juurikaan saaneet jalansijaa. NUUTTI HEISKALA HH Marjo Leinonen & Bublicans Holy Roller Playground Balls-veteraani Marjo Leinonen palaa Bublicans-yhtyeensä kanssa rock’n’rollin alkuperäisen kotikielen pariin. Metal Galaxy (2019) oli aika keskinkertainen levy, eikä The Other Onekaan siitä juuri paranna. Soiton yleisen virtuoositeetin huomioon ottaen kitarasooloja kuullaan yllättäen vain parissa kappaleessa. Levyn uumenista löytyy myös mutkaton folkpunk-remmi, joka rakastaa karkeaa kauneutta ja näkee kuolemassa elämän kaikkinaisuuden
...musiikki kuulostaa usein kuin tietokoneen tai tekoälyn säveltämältä... @InfernoMagazine @inferno_magazine @InfernoMagazine ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.fi TILAA INFERNO inferno.fi/tilaa
Agda-kappaletta kuunnellessa hoksaan, että jos verrokkeja on pakko käyttää, bändin soundin voisi vihjata olevan kuin Sonic Youth Bad Moon Risingin aikaan. Hyvää onkin kannattanut odottaa: ilmava kakkosalbumi on miltei meditatiivisiin ulottuvuuksiin menevä levyllinen sielukasta, taivaallisen minimalististista tanssimusiikkia ja modernia R&B:tä. Vuonna 2021 bändistä lähtivät kaikki paitsi yhtyeen perustanut kosketinsoittaja Martijn Westerholt, joka ilmoitti Delainin toimivan vastaisuudessa projektiluonteisesti. Helposti palavaa on musiikkia, joka toimii aivan taatusti mainiosti livenä sopivan hämyisällä klubilla. Suomalaisessa undergroundissa tällainen antirautalankaviritelmä on aarre. Eli se niiden paras levy. Levyn päättyessä tunti on kadonnut jonnekin eikä kuulijalla ole muita muistikuvia kuin että olipas se ihanaa. 2 on levynä harkitumpi kokonaisuus, menettämättä eripariosasista kootun portfolioalbumin spontaania henkeä. Vedellisiin teemoihin keskittyvä albumi kutsuu sukeltamaan syvälle sen ääniaaltoihin, joihin voikin helposti hukkua. Moniminuuttiset ambientja downtempo-introt leikittelevät momentumilla, jotka sitten räjähtävät breakbeat-, drum’n’bass-, ja garage-henkiseen afroamerikkalaiseen elektroniseen klubimusaan, jota Kelelan samettinen ja ulottuva ääni kantaa. Simmonsin hahmo vuoden 2014 Whiplash-elokuvassa. Se on alati muuttuva, joka kuuntelukerralla uudella tavalla avautuva albumikokonaisuus, kokonaisvaltaisesti immersiivinen ja tunteikas elämys, josta yksikään kappale ei avaudu yksinään. Tim Charlesin melankolisina vaeltelevien viulumelodioiden ja surumielisen puhtaan laulun sekä Xenoyrin kuivan korinan keulittama, ei-muusikoille vaikeusasteeltaan jonnekin Fermat’n lauseen ja Goldbachin konjektuurin välimaastoon sijoittuva äärimetallijazzproge menee yli hilseen ja lumoaa pysähtymään äärelleen kuin ufo. Albumia kuunnellessani tunnen olevani J.K. K u v a: La u ra M ai n ie m i. Osittain jo koronapandemian alussa purkitettu mutta vasta 2022 valmistunut, yhtyeelle tyypillisen kryptiseen tapaan vieraantumisen erilaisia muotoja pohtiva Exul on Melbournen neroilta jälleen yksi hypnoosin lailla vangitseva levy. JONI KLING HHHH Ne Obliviscaris Exul Season Of Mist Ne Obliviscaris on ääriesimerkki yhtyeestä, joka ei ole ikinä tehnyt yhtäkään biisiä – vai pitäisikö NeO:n kohdalla puhua teoksista – miellyttääkseen ketään muuta kuin itseään ja silti saavuttanut maailmanlaajuista suosiota silkalla ainutlaatuisuudellaan. Levyarviot > ...majesteettisuuden äärelle voi onneksi halutessaan palata... (Nimihän on siis napattu oletettavasti maailman ylivoimaisimmalta ilmastointilaitemerkiltä). Helposti palavaa ei ole missään vaiheessa huonoa musiikkia, päinvastoin, mutta mainiosti leikittelevä Miehen kylkiluu ja herkkä Pariisi alleviivaavat perustekemisen tasaisuutta. LINDA SÖDERHOLM HHHH Delain Dark Waters Napalm Delainin riveissä on tapahtunut paljon sitten yhtyeen edellisen levyn Apocalypse & Chill (2020). Olimpia Splendid 2 Fonal Olimpia Splendid on loistava nimi bändille, jonka perustila on kuulostaa enemmän tai vähemmän rikkinäiseltä kodinkoneelta. Mutta älkää erehtykö – mistään itkuvirrestä tässä ei ole kyse, sillä yliluonnollisen vetovoimainen Kelela onnistuu tekemään haavoittuvuudestaan valtavan voimavaran. Vaikka esimerkiksi päätösraita Yolande on silkkaa anarko-shreddingiä, niin bändin otteessa on toisaalta yhä myös humaania, ei liikaan instrumenteilla edgyilyyn perustuvaa villapaita-avantgardismin henkeä kuin vuonna 2015 ilmestyneessä, tosin paljon hajanaisemman kuuloisessa debyytissä. Kotimaista no wave -kitaranitkutusta ei ole olemassa liikaa, ja määritelmällisesti Olimpia Splendid pääsee tuolle viivalle. Fiilistelen Ikosen ja bändinsä svengaavaa musisointia pieni hymynkare suullani, nyökyttelen melkein myöntävästi ja kuitenkin koko ajan tekee mieli pysäyttää biisi, todeta ”Not quite my tempo” ja vaatia joko enemmän täydellisyyttä tai epätäydellisyyttä. Kappalemateriaalia sitoo yhteen tunnelma ja tekemisen tapa, mutta anti on silti hienostuneen, jopa ylpeän epäkoherentti. Laulajattaren rento ja vaivaton ilmaisu sekä aistillisen eteerinen laulu laineilee rumputaustoja vasten kertoen ruskean naisen vierauden sekä ulkopuolisuuden kokemuksista erityisesti tanssimusiikkiskenessä tänä misogynoirin aikana. AKI NUOPPONEN HHH Kelela Raven Warp Toisen polven etiopianamerikkalainen laulaja Kelela Mizanekristos palaa julkisuuteen lähes kuusi vuotta huippuarvostelut saavuttaneen debyyttinsä jälkeen. Toisin kuin lentävien lautasten kohdalla, Exulin majesteettisuuden äärelle voi onneksi halutessaan palata. Neljännellä sooloalbumillaan Ikonen orkestereineen tekee viihdyttävää jazzia, joka on tavallisimmillaan liian sujuvasti ohi lipuvaa nuottikimaraa vailla lopullista syvyyttä. MAPE OLLILA HHHH Aili Ikonen Helposti palavaa Laulan Music Aili Ikonen on niin kokenut jazz-laulaja ja -säveltäjä, että hänen urastaan voisi kirjoittaa varmasti kokonaisen Soundin numeron ja tulla siihen lopputulokseen, että Ikonen on aina ollut avarakatseinen ja utelias muusikko. Levyltä kuunneltuna se jää ihan mukavaksi viihdemusiikiksi, joka ei ole tarpeeksi jazz tai pop kaapatakseen täyden huomion
JARI MÄKELÄ HHHH Suicide Silence Remember… You Must Die Century Media Kalifornialaisen deathcorebändin Suicide Silencen vuoden 2017 bändin nimeä kantanut levy sai hirveän määrän kuraa niskaansa niin faneilta kuin kriitikoiltakin. Keijukaisrockin rakastajille levy toimii varmasti silti. Djent on parhaimmillaan silloin, kun se on yksi höysteistä, koska yliviljeltynä se turruttaa minuuteissa. Kokoonpano ei ole lähtenyt liikkeelle totaalisen puhtaalta pöydältä, sillä rumpalilla ja kitaristilla on jo aiempaa Delain-historiaa. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Härmälän Mimosa Saatana saapuu hermostoliittoon Alakulttuuritalo Härmälän Mimosa -nimessä on kiehtova kaiku, eikä levyn nimi Saatana saapuu hermostoliittoon ainakaan vähennä kiinnostusta. VIRPI PÄIVINEN HHH Periphery Periphery V: Djent Is Not A Genre 3dot Olen samaa mieltä Peripheryn kanssa siitä, ettei djent ole genre. Alkuperäinen laulaja Mitch Lucker oli kuollut moottoripyöräonnettomuudessa vuonna 2012 ja comeback-levyllään bändi päätti äänittää uuden laulajansa Eddie Hermidan ja Korn-tuottaja Ross Robinsonin kanssa levyllisen nu metalia. Ja kyllä yhtyeen edelleen Delainiksi tunnistaa, vaikka yhtyeen riveissä on myös uusi laulaja Diana Leah. Uusinta uutta edustaa erityisesti Moth To A Flame sekä muutama sen perässä soiva kappale, jossa metalli murahtaa yllättävän kuohkean melodian rinnalla. Kuuhunmaatunut tanssittaa metsien kaunosieluja unelmapop-kitaroin. Nostoahan tässä kaivataan.. Westerholt osaa asiansa säveltäjänä sekä sovittajana, ja mikä miellyttävintä, osoittaa uuden levyn myötä pystyvänsä toimimaan myös tavallista haasteellisemmassa toimintaympäristössä. Huomionarvoisia ovat myös puoliminuuttinen äänitaideteos Katedraali sekä jylhänkaunis sovitus ikiaikaisesta virrestä Aurinkomme ylösnousi. Sittemmin ajatukset muuttuivat ja kyseessä on jälleen ihan oikea yhtye. Biisivalikoiman monipuolista tyylillistä kirjoa jazz-maalailusta avaruusdiskoon voi verrata Uusi Fantasian levyihin. Uutta ja vanhaa yhdistävä Remember… You Must Die on bändin tähän mennessä paras levy. Astetta usvaisemmille kukkaniityille vie kesäinen balladi Hämärtää. Suurin osa näistä lahjoista menee hukkaan juuri siksi, ettei Periphery tee vaikkapa poppia. Runollisissa lyriikoissa sukelletaan ihmisyyteen sekä rakastetaan aurinkoa ja muita taivaankappaleita. Biisilähtöisyys on korvattu soundein ja tekstuurein. Become The Hunterilla (2020) palattiinkin sitten puoliksi pakosta taas vanhoille deathcorejuurille. Uusi albumi on tunnelmaltaan kuulaampi kuin edeltäjänsä, ja metallinen väkevyys on sulatettu joustavasti kepeämpään äänimaisemaan. Parhaat elämykset antaa taiderock-pläjäys Aortta, jonka äänimaailmasta voi bongata metallisia ylläreitä. Kyse on eräänlaisesta gospelalbumista, jossa Jeesusta ja Herraa ei mainita kertaakaan. Kyseessä on helsinkiläinen psykedeelistä folkia loihtiva orkesteri, jonka toisella pitkäsoitolla soivat akustiset instrumentit elektronisin vivahtein. Peripheryn Akilleen kantapää on se, ettei bändi taida suurinta osaa kikkailuistaan. Alkuaikojen vähän kaavamaiseen ilmaisuun verrattuna Remember… You Must Die on seikkailullisempaa ja haastavampaa musiikkia, tuoden paikoin mieleen Panteran The Great Southern Trendkillin häijyimpiä hetkiä ja raskaimpia grooveja, unohtamatta Suicide Silencen tuttua tuplabasarimättöä. ...majesteettisuuden äärelle voi onneksi halutessaan palata... Life Of Miken ajattomassa kattauksessa kaikuu etiäisiä ainakin Canja Neu!-yhtyeiltä, Bowien Low-klassikolta sekä Vilungin omilta kokoonpanoilta Op:l Bastards ja Tähtiportti. Vilungin käsinpainama, tutusta brändistä mukailtu herkullinen kansitaide ja mukana seuraava horoskooppiliite tekevät fyysisestä albumista erittäin haluttavan keräilyesineen, joka kannattaa napata talteen pikaisesti, jos hävyttömän pienestä painoksesta on vielä jäljellä. Se ei faneja miellyttänyt, ja levyn poisvetoa vaatinut adressi keräsi yli 5000 ääntä. Underland puolestaan hätyyttelee Delainin parhaan biisin titteliä mieleenpainuvalla ja väkevällä ilmaisullaan. Eteerinen lauluääni johdattaa musiikkia, joka ajelehtii suurelta osin kuin elokuva ilman juonta. V-levyn soidessa säpsähtää kerta toisensa jälkeen siihen ajatukseen, että näillä kertseillä ja jossain metalcore-riffivallien alle haudatuilla melodioilla voisi tehdä älyttömän hyvää semi-raskasta pop-rockia. Sitä en tiedä, miksi aiheesta puhutaan levyn otsikossa. Tästä bändistä löytyy todella lahjakkaita säveltäjiä. Se jos mikä tekisi oikeutta Peripheryn kyvyille. Mainitut djent-rymistelyt, jazz-kiemurtelut tai edes elektroniset nostattelut eivät ole kovin hyviä lajissaan. Muiden levyn kappaleiden yläpuolelle nousee myös iskevä Golden Hammer, jonka helmeilevällä synamelodialla koristeltu krautpoljento muistuttaa entisten bändikollegojen Timo Kaukolammen ja Tuomo Purasen K-X-P-yhtyeen alkuaikojen hitikkäämmästä tuotannosta. Periphery haluaisi varmasti, että nämä äärilaidat ovat biisiensä kliimakseja, mutta oikeasti ne ovat antikliimakseja sotkemassa sitä pinnan alla piilevää. AKI NUOPPONEN HH Vilunki 3000 Life Of Mike Helmi Levyt Kunnioitettavan puolen vuosisadan rajapyykin juuri saavuttaneen Mikko Viljakaisen toinen sooloalbumi on artistilta tervetullut paluu rytmimusiikin pariin debyytin The Life Of Elsa Liimanainen (2018) huuruisen ambientin jälkeen. Sen voi kuulla jokaisessa kappaleessa, kun Periphery kiusoittelee säkeistöillään, nostaa tarttuvuuden rimaa kertseillään ja yllättää lähes jokaisessa kappaleessa pienellä twistillä, joka saattaa olla elektronista paisuttelua, jazzahtavaa kikkailua, äärimetallista ryöpytystä tai vaikka täyttä poppia. Meno on kaikin puolin ennakkoluulotonta ja porukka nauttii eittämättä musagenrejen sekoittelusta. Westerholtin lähtökohdat säveltäjänä eivät ole kokoonpanon vaihtumisesta huolimatta muuttuneet ja hyvä niin, sillä tällaisissa tilanteissa bändi tarvitsee vahvan liiman, joka pitää yhteyden menneisyyteensä. Levottomat ja ryhdittömät kappaleet tekevät tunnelmasta kuitenkin melko epämääräisen. Tämä on jo kansainvälinen ilmiö: ateistitkin löytävät lohtua mustasta gospelista, eikä sitä ole vaikea ymmärtää. Samalla linjalla Remember… You Must Diekin jatkaa, mutta sillä erotuksella, että väsähtäneeseen Become The Hunteriin verrattuna vaikuttaisi vahvasti siltä, että bändi tekee taas deathcorea omasta tahdostaan. NUUTTI HEISKALA HHH Steve Mason Brothers & Sisters Double Six The Beta Bandin laulajana aloittaneen Steve Masonin viidennen soololevyn taustalla luuraa koronan, brexitin ja Ukrainan sodan lisäksi myös paha masennus, josta Mason onneksi toipui. On siis mukavaa kertoa tunnelman olevan hyvinkin positiivinen ja ylösrakentava. Ennakkomaistiaisina tarjoiltu riemastuttavan kahjo Run Zebra lienee rupisinta old school electroa ja afrobeat-funkia mitä skweeen tällä puolen on kuultu
Viisikon Blondie-vetoinen New York -mukaelma kuulostaa virkistävän omintakeiselta, varsinkin sekoittuessaan synthpopin uusromantiikkaan ja Thin Lizzyn innoittamiin kitarakommentaareihin. Kyse on vankasti Sonny Rollins/John Coltrane -pohjaisesta tenoristi-säveltäjästä, joka ei ujostele ottaa vinkkejä myös jazzin ulkopuolelta, kuten afrikkalaisesta musiikista ja kokeellisesta funkista. Kiekon valtteja on sekin, että tunnistettavasta tyylistä huolimatta biisit eivät toista itseään. Vetoavimmin tunnesisältö ja esillepano kohtaavat Late Night Linella ja uudelleen versioidulla Mystery Machinella, joiden himmeään imuun ei kyllästy. Koskettimet ovat myös saaneet yhä enemmän tilaa äänimaisemassa ja ne myös istuvat sinne hyvin, eritoten menevimmissä biiseissä. SAMI NISSINEN HH Plastic Tones Power Pop Testament Vox Populi/Plastic Records Uusi aalto on tuttu innoittaja kotimaisille indie-artisteille, eikä Plastic Toneskaan peittele lähteitään. 62 SOUNDI Otto Eskelinen Sieluni rakkaus ja sen vastaus Helmi Levyt Mystisten perinnehuilujen ekspertin Otto Eskelisen albumin herkästä kansikuvasta tulee mieleen japanilainen vesiväripiirros. Hän ei hae päitä vadille, vaan peräänkuuluttaa suvaitsevaisuutta, tiedostamista ja yhdessä selviämistä. Urkuri-basisti-laulaja Sam Coomesin ja rumpali-laulaja Janet Weissin muodostama duo oli aikaisemmin pari myös siviilielämässä. No, ei nyt ihan sentään, mutta jostain samasta tanssijalkaan vipinää saavasta lähteestä on taidettu imeä inspiraatiota kuin vaikkapa Ghost, joka tulee vahvimmin mieleen Tumman tiedon lähde -kappaleesta. Yhtye on toki pysynyt tyylilleen uskollisena, mutta alkanut polkea paikallaan ja toistamaan itseään hieman liikaa. VESA SILTANEN HHHH K u v a: Te rh i Y li m äi n en. Mutta yhtye myös erottuu vertaisistaan. Quasista tuli taas duon päätehtävä sekä keino ymmärtää maailmaa. Kun Portlandin kadut olivat tyhjentyneet ihmisistä koronaviruksen vuoksi, eikä Quasi voinut lähteä tien päälle, pari sai idean: he käyttäytyisivät kuin olisivat kiertueella ja soittaisivat yhdessä joka ikinen päivä. Omienkin biisien nimet kertovat paljon: The Blues Still Blossoms, Send Seraphic Beings ja Within You Are Answers. Laulut säilyttävät salaperäisyytensä, vaikka yhtyeen melodinen käsiala ja Tytti Roton summittainen intonaatio tulevat nopeasti tutuiksi. Eye Of I’lla Lewis on liikkeellä triomuodossa rumpali Max Jaffen ja pedaaleja kaihtamattoman sellisti Chris Hoffmanin kanssa. JUSSI NIEMI HHHH Tässä Steveä tukee neljä alan taustalaulajaa, mutta yhtä lailla kortensa kekoon kantavat pakistanilaiset laulaja Javed Bashir ja helmeilevästi helisevän sanoorin soittaja Kaviraj Singh. Tähän lähtökohtaan peilaten kuulostaa Askel ilahduttavan raikkaalta, vaikkei järisyttävän suuria muutoksia linjaan olekaan tehty. Oman musiikkinsa lisäksi duo sai 1990-luvulla tunnettavuutta toimimalla mestarillisen laulaja-lauluntekijä Elliott Smithin kiertuebändinä. Jotain kuvaa lähtökohdista antavat jo levyn kaksi coveria: soulmies Donny Hathawayn upea Someday We’ll All Be Free ja freejazzikoni Cecil Taylorin Womb Water. Siinä sivussa muusikot ovat meritoituneet Ghost Worldin, Tamara Luonnon ja Pölykuun kaltaisissa kokoonpanoissa. Ollaan aivan muualla ja samalla läsnä, tässä maailmassa. Jo ensimmäinen läpikuuntelu jätti hyvän maun suuhun ja joka kuuntelukierroksella pintaan nousee uusia vivahteita ja sävyjä, jotka vahvistavat hyvää ensivaikutelmaa entisestään. James Brandon Lewis Eye Of I AntiMikäpä estäisi spirituaalijazzin nousua, kun tulee tämän tason kiekkoja. Suurenmoista sielun tilitystä, joka voimaannuttaa kuulijan taas laittamaan pystypäin kapulaa Babylonin rattaisiin. Merkillinen ristiriita liittyy tosin siihen, että vaikka yhtyeellä on aksenttia myöten periamerikkalaiset maneerit, on sen musiikki pohjimmiltaan tyyliltään varsin ”beatleaanista”, kuten oli Smithinkin. Itse asiassa levyn tyyliä on varsin vaikea selkeästi luokitella, koska elementit soulista, rockista, electronicasta ja kansanmusiikista ovat niin yhteen hitsautuneet. Vaikka Power Pop Testament on Plastic Tonesin debyyttipitkäsoitto, on sitä pohjustettu pienjulkaisuilla monen vuoden ajan. Mullistavan yhteiskunnallisen tilanteen keskellä he loivat tukun melodisia kappaleita, jotka kimaltelevat raivosta ja villistä huumorista. Eskelisen musiikki vaatii aikaa ja rauhaa. Pääosin puupuhaltimilla soitettu musiikki on vahvasti luontoäidin inspiroimaa. Levyn lopettava The Losers Win on juuri niin hapokas slackeriyden julistus kuin vain Quasilta voi odottaa. Vain sanoituksista voisi tunnistaa yhtyeen punk-asenteen. Sen jälkeiset levyt eivät ole saaneet läheskään yhtä kovaa riemastusta aikaiseksi. JUSSI NIEMI HHHH mäisen lähestymistavan puhaltimien käsittelyyn. Uusi levy tarjoaa elokuvallisen matkan halki vuosisatojen. Minimalistinen ote vahvistaa musiikin läsnäoloa sekä tiettyjä mielikuvia. Nimikappaleen maagista tunnelmointia säestävät luonnonäänet – vesiputous solisee ja tuuli humisee. Askeleessa on sopivassa suhteessa tuttua viikatemaisuutta ja piristävän tuoretta energiaa. Soitto on teknisesti hyvin taidokasta, mutta siitä aistii myös omistautumisen ja zenLevyarviot > ...mikäpä estäisi spirituaalijazzin nousua, kun tulee tämän tason kiekkoja... Kärsivällisyys kuitenkin kannattaa, sillä useamman kuuntelukerran jälkeen levy alkaa todella elää. Sen antaumuksellisuudessa on kuitenkin lumoavaa hehkua. ”Viikate goes disco!” pulpahtaa ensimmäisenä mieleen, kun avausralli Kavaljeeri kajahtaa korville. Newyorkilainen James Brandon Lewis on vielä alle nelikymppinen, mutta suoltanut jo monta vuotta levyjä huimaa vauhtia. Viime kädessä Plastic Tonesin emansipoitunut olemus on kaikkine vaikutteineenkin silkkaa 2020-lukua. Power Pop Testament on pikemminkin ehjä kuin täydellinen levy. Aloittakaa vaikka vaivihkaa funkysta Brixton Fish Frysta. Jälki on todella väkevää. Sivupoluilta on löytynyt glitteriä, polymeerejä sekä taitoa saattaa retrojäljet uusiin yhteyksiin. Sivuutatte Eye Of I’n omalla vastuullanne. Jonkinlainen spirituaalinen ratkaisu lienee tekstien sormella osoittelemattomuus. Hoffmanin sello kuulostaa toisinaan särökitaralta eikä Jaffekaan kliseitä kolistele. Hienoja muodonmuutoksia levyllä kokevat muun muassa Tšaikovskin pianokappale Valse Sentimentale sekä alttosaksofonipuvun ylleen saava ruotsalainen kansanlaulu Emigrantvisa. Sittemmin eronnut kaksikko on jatkanut bändinä ja julkaisee jo kymmenennen levynsä, kymmenen vuoden odotuksen jälkeen. Helppo ratkaisu on sanoa tätä indierockiksi. Tenorisoundi on sielukas mukavan karhealla tavalla ja skaala yltää hienostuneesta kauneudesta ärtsyyn free-irrotteluun, aina todellisella merkityksen tunteella ladattuna. Kappaletasolla yhtye luottaa yliampuvaan tarttuvuuteen, mutta jättää sijan myös mielikuville. Veikkaan, että päädytte tsekkaamaan joka raidan. Yhtään turhanpäiväistä numeroa tästä ei löydy, mutta ainoana The Messtheticsin kanssa vedetty kahdeksanminuuttinen päätösraita seisauttaa veret. HANNU LINKOLA HHH Viikate Askel Universal Viikatteen tunnistettava tyyli puhutteli jo Noutajan valssi -debyytillä (2000) ja allekirjoittaneelle yhtyeen soundi ja ote huipentuivat Marraskuun lauluja I -albumilla (2007). Mutta vaikka leppeässä kevättuulessa leijuukin paljon kirsikankukkia, oodinsa saavat myös kotoisat Vartiokylän vaahterat. Moni teksti peilaa tiettyjä viime aikojen tapahtumia, mutta Mason varoo selkeästi nimeämästä ketään tai mitään. Samat elementit kertautuvat hartaassa teoksessa Komusho Nagashi. VIRPI PÄIVINEN HHHH Quasi Breaking The Balls Of History Sub Pop Jos Quasin musiikki riisuttaisiin rosoisesti rokkaavasta kuorestaan, jäisi jäljelle melodiset, 1950ja 1960-lukujen karikatyyrimaiseen tyyliin naiivit poplaulut
Kikkavitoset ovat simppeleitä, eikä lopputuloksen tarvitse olla niin justilleen. Mikko: – Mulla oli ainakin tarve jotenkin toteuttaa biisejä, joita tuntui kumpuavan jostain alitajunnasta. Mutta elämmme vuotta 2023 ja nostalgia on muutenkin vähän noloa. Kyllä mä silti olen optimistinen ihminen kaiken tämän keskellä. Roku: – Aina löytyy aihetta molempiin. Mikko: – Halusin kirjoittaa ajankohtaisista jutuista, siitä mitä moni meistä varmasti kokee. Millä tunneskaalalla itse sanoisitte FUG:in liikkuvan. Siltä istumalta sovitettiin ja äänitettiin eka sinkkumme Täällä & sun. Ja vaikkei tarkoituksellista olekaan, niin en näe mitään syytä yrittää peitellä rakkautta mitään musaa kohtaan. ANTTI LUUKKANEN HHHH Kitaristi-laulaja Mikko Heikkinen ja rumpali Roku Rousu kertovat, mistä Fernet Undergroundissa on kyse. Mieleen pomppaa positiivisia flashbackeja ajalta, jolloin jokainen Lemonheadsin, Dinosaur Jr:n tai Weezerin ässäbiisi tuntui puhuttelevan juuri minua. Käsillä on bändin toinen albumi, mutta monelle Fernet Underground lienee vielä tuntematon tapaus. Ja sitten Fernet Underground vain tapahtui. TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN K u v a: Ju u so Sa m u li H aa ra la. Satuttiin pari vuotta takaperin olemaan reeniksellä laiskottelemassa Masan (Kenttälä, basso) kans kun Mikko tuli biisiensä kanssa sessioimaan itsekseen. En ajattele kuitenkaan, että meidän musiikki olisi tarkoituksellisesti ysäriä. Tuskin oululaisyhtyeen toisen albumin materiaali nojaa lähtökohtaisesti mihinkään retro-ajatteluun. Pörisevät kitarat ja tuhnun kolho soundi sattuu vain pukemaan juuri näitä kappaleita. SOUNDI 63 ...mikäpä estäisi spirituaalijazzin nousua, kun tulee tämän tason kiekkoja... Niissä puhutaankin tämän päivän tunnelmista. Fernet Underground Esimerkkejä yksinäisyydestä Kynsinauhat Tämä on juuri sitä, mitä haluan muistaa 1990-luvusta. Välillä huolettomuus viittaa Itä-Hollola Installaation musan vaivattomuuteen, jyrkemmin runtatessaan ollaan matkalla Teksti-TV 666:n jynkyttävämpään suuntaan. Roku: – Joo, ikäkysymys se kait on! Monenmoista musaa tulee kuitenkin tuusattua ja tämä nyt on tämmöstä, tällä hetkellä ainakin. Musiikistanne huokuu peittelemätön ihastus 90-luvun pörisevään indie-soundiin. Ja vaikkei sitä paskaa tarvitsekaan nykymaailmassa hirveän syvältä kaivaa ja vaikka se kuinka välillä meinaisi lannistaa, niin soitonriemu jaksaa aina hämmästyttää merkityksellisyydellään. Tiedä sitten, kuinka jo ensikuulemalla koukuttavat laulut puhuttelevat pidemmällä tähtäimellä. Mistä rakkaus ysäriin on syntynyt ja mikä siinä oli parasta. Millaista tyhjiötä tai tarvetta bändi on perustettu täyttämään. Mä uskon, että hyvälle rokkimusalle on aina tilaa. Taustalla paistavasta apeudesta (”Ei toimi kalja / Ei auttava puhelin”, huokaistaan Maailma palaa -kappaleessa) huolimatta nämä biisit tuntuvat täydestä sydämestään uskovan mielihyvän ja lohdun tuottamisen voimaan. Musiikki on kuitenkin pohjimmiltaan iloinen asia ja sen soittaminen ihan saatanan kivaa. Kaikki tämä on sijoitettu silti suomirockin ja -indien aikojen saatossa muovautuneeseen maisemaan. Mikko: – Ehkä se on se herkkä nuoruus, joka silloin tuli elettyä. Silti en malta olla viehtymättä Fernet Undergroundin vilpittömään ja asiansa osaavaan altsurocksoundiin. Rennosta mutta jämäkästi jumpsuttavasta indie rockista, joka panostaa kaiken tehonsa laiskanpulskeisiin melodioihin ja satunnaisesti mukana hoilotettaviin kertosäkeisiin. Itselle korvaan pistää alakuloinen pohjavire, mutta onko tekijöillä aihetta myös optimismiin. Roku: – Ei kai siinä sen suurempaa missiota ollut, itse halusi soittaa rumpuja ja kaipasi sitä tekemisen meininkiä. Ne kai lasketaan tarpeeksi, jos nyt ei ihan tyhjiöksi
Se ammentaa saM odemin viime vuonna puskista tullut italodisco-tribuutti Elokuvia löi kaikessa tyylitietoisuudessaan ällikällä. Sinne Pegasoskin on matkalla. Nimikappaleen dystopia on kuin 80-luvun karuimmista skenaariosta, aggressiivisesti tamppaava biitti muistuttaa puolestaan Romanssin sadomasokistisista fantasioista. ANTTI LUUKKANEN Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere.. Karut ovat tunnelmat myös Kuolemanlaakson kolmen biisin minijulkaisulla Kuolleiden laulu. Kometsin varttuneilla herrasmiehillä on kokemusta tyylikkään rock’n’rollin veivaamisesta, ja käsillä oleva yhtye onkin perustettu rakkaudesta garageja pub rockiin. Myös musiikissa ja soundissa on paljon yhtymäkohtia mainittuihin, etenkin Custom Drummerin ensimmäiseen seiskaan. Läpi levyn kuuluu rentous, hauskuus ja hyvä meininki, riimit ovat nokkelia ja humoristisia, kappaleiden teko kuuluu olleen ennen kaikkea kivaa. Rosteriin on jälleen saatu tiukka räppäriedustus kotimaan joka kolkasta, ja kuten parivaljakon aiemmissakin projekteissa, kukin artisti on päässyt toteuttamaan itseään ilman kompromisseja. Tyttö minkä teit puolestaan paljastaa, ettei #metoosta vielä ole luontevaa kirjoittaa popkappaletta, ainakaan valitusta näkökulmasta. Niitä kuvaillaan runollisilla ja metaforisilla lauseilla, mutta myös yksityiskohtaisilla huomioilla arjesta ja tavallisesta elämästä. Se ei välttämättä ole kovin innovatiivista tai uraauurtavaa, mutta yhtä kaikki erittäin miellyttävää kuunnella ja oikein tervetullutta vaihtelua träpin hallitsemaan nykypäivän rap-skeneen. Soul-, funkja blues-soundeja, klassisia sampleja ja meneviä biittejä feattaa todella vahva kokoelma suomi-hiphopin eturivin artisteja (Are, DJ Massimo, Ex Tuuttis, Gasellit, Haamu, Joniveli, Jontti, Juhani, Juno, Mon-Sala, Ritarikunta, Sere ja muut). Kahden vuoden aikana folkpopyhtye Pegasos on hypännyt monen esteen yli, ja palkintona on toinen pitkäsoitto Ei mikään ole niin kuin eilen. Mukaan mahtuu vain muutama albumilla ensiesityksensä saava kappale. Palaset ovat vielä paremmin kohdallaan kappaleessa Viikko kerrallaan, jossa kertoja pohtii, että kai mulla on joku suunta, se on mihin vaan. Toisaalta, hyvin tuo paljon versioitu rock-klassikko kulkee Kometsinkin käsittelyssä. Hyvä silti, että se elää edes tällaisessa yhteydessä. Vähän kuin päämäärätön kävelylenkki, levy on kasvanut mittaansa rennosti ja orgaanisesti. Floyd Dakil Fourin Bad Boy on bändin hyppysissä silkka killeri! Särkyneet on jäänyt turhankin hyvin pidetyksi salaisuudeksi, vaikka yhtye on kuulunut kalustoon jo 13 vuotta sitten ilmestyneestä ensijulkaisusta lähtien. Samalle vuosikymmenelle sijoittuu julkaisun toinen biisi Trabant. Ilman vilpitöntä tulkintaa ja sävykästä soittoa tämä on perus roots-kauraa, Whistle Baitin käsittelyssä kaikkea muuta. Mielikuva on hämmentävä, vaikka itse biisin tehokkuutta ei käy kieltäminen. A-puolen Loner on miehekkäästi jyräävä rockveto, jossa on edellytyksiä jos ei nyt valtakunnalliseksi, niin ainakin kaakkoissuomalaiseksi ikivihreäksi. Muita mieleen tulevia suomalaisia esimerkkejä ovat Tomi Leppäsen Custom Drummer -julkaisut ja Juho Viljasen Viljasen Koneliike. Maailmanlopun discoa totta tosiaan. Biisi tuntuu sisältävän vähän kaikkea naislaulusta tuplabassarinakutukseen. Siitä paistaa tekemisen ilo – se tunne, kun voi tutkia ideoita, katsoa minne ne vievät, ilman paineita. Mikään ei tuu muuttuu on nimensä veroinen: hyvän mielen musiikkia ja nostalgisia hoppitarinoita. Tästä yksi esimerkki on Sisko-kulta, jossa sävelet kulkevat kauniisti, vaikka sanoissa roikutaan tylsästi vanhoissa muistoissa. A-puolen perusteella olisi mieluusti kuullut enemmänkin uutta omaa tuotantoa. Kehuna siis voi ottaa mielikuvan, että nämä kappaleet olisi voitu julkaista yhtä hyvin 40 vuotta sitten. Ep:n kaksi muuta raitaa soivat seesteisemmin. Nimikappale on tarttuva, mutta laulumelodiallaan ja jumputtavalla biitillään tuo mieleen Ruoskan kaltaiset härmäindustrialin suomirockin suuntaan nyökkäävät nimet. Jälleen siis vahva tuottajalevy Äänet käskee -duolta, joka tekee tunnistettavaa kulta-ajan soundeihin nojaavaa tuotantoa. Albumilla käsitellään teemoja kaukaisista lapsuushaaveista, rikkoontuneista ihmissuhteista, yhteiskunnan epäkohdista ja monikulttuurisuuden tärkeydestä. Walking Musicissa on paljon tuttua. Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Tämänkertainen annos, neljän biisin Minkä mä sille voin -ep on jälleen kelpo valikoima bändille ominaista ja entisestään jalostunutta ilmaisua. Vesa Haajan luomistahti ei ota sammuakseen. Kaikille kateellinen on avoin Pixies-kunnianosoitus myrkyllisine mustasukkaisuuskertomuksineen, Ankeita jätkiä ja En mee mihinkään molemmat terhakasti rullaavia näppäryyksiä. Levyarviot > 64 SOUNDI ...sitä isoa, karaokestandardiksi päätyvää biisiä ei näistä lauluista vielä löydy... Nyt seuraa jatkoa niinikään 12-tuumaisella julkaisulla Luxuria, joka vain vankistaa Ville Valavuon ja Tytti Roton kohtalokkaan konejytän vaikutusta. LINDA SÖDERHOLM HHH Tolonen Walking Music CNCD Finland On kiinnostavaa kuunnella, kun monenlaisissa kollektiiveissa yleensä musiikkia tekevät muusikot tekevät jotain täysin soolona – ehkä osittain koska olen tehnyt samaa itsekin. Pitkän hiljaiselon jälkeen Komets tekee uutta tulemista vinyylisinglen muodossa. Puhutaan kukkien kastelusta, vesilammikossa hyppivistä lapsista, yhtä aikaa nukkumaan menemisestä ja liian vähissä vaatteissa ulkona liikkumisesta. Tuulikki Blomin ja Riina Riikosen äänet soivat edelleen upeasti yhteen sekä toistensa että soittimien kanssa. Takakannessa jopa neuvotaan kädestä pitäen miten menetellä, mutta oikeastaan riittää, kun asettelee illan joka vaiheeseen istuvan vinyylin levylautaselle. KAROLIINA KANTOLA HHH Äänet käskee Mikään ei tuu muuttuu 3rd Rail Kaksikko Antti Tammimaa ja Lasse ”Jaarli” Rytkönen ovat Äänet Käskee -tuottajaduo, jonka toinen albumi seurailee pitkälti edeltäjänsä jalanjälkiä. Ihan samaan kuvaan musiikki ja vanhahtava runomitta eivät omassa korvassa sopusoinnussa suomeksi mahdu. Paljon biisin viehätyksestä kertoo se, että joka kerta sitä kuunnellessa tulee ikävöineeksi Räkärodeota. Liekö väliinputoaja-asema popin ja punkin välillä aiheuttanut moisen epäkohdan. Mikä lie sitten Särkyneiden tulevaisuus, sillä lopettamisestakin vihjataan. Kuten edellä mainitut, myös Ilkka Tolonen on rumpali, joka soittaa monenlaisissa kokoonpanoissa monenlaista musiikkia. Kahden oman ja kahden lainavedon julkaisu kattaa sekä sydämelliset slovarit että olohuoneen lattian täyttävät tanssistyget. B-puolen Bowie-cover Suffragette City on hieman nurinkurinen valinta. Pegasos Ei mikään ole niin kuin eilen KHY Suomen Musiikki Varsa on kasvanut aikuiseksi, ja se kuuluu. Juuri ilmestyi Hi-Fly Rangersin Charlie Feathersia omilla biiseillään kunnioittava ep, ja samaan syssyyn julkaistaan myös uutta Whistle Baitia. Biisit vaan lienevät monille jo tuttuja, sillä suurin osa kappaleista on julkaistu jo aiemmin. Edelliseltä albumilta ulosjääneet kappaleet ovat saaneet oman julkaisunsa. Neljän raidan Frolic Time! on räätälöity kotibileiden taustamusaksi
Genre on se, jota voisi kutsua vaikka tunnepopiksi. Näin aggressiivinen musiikki vaatisi toimiakseen väkevää ilmaisua – tai sitten esoteerinen sanoma kaipaisi rinnalleen reippaasti psykedeelisempaa sovitusta. Ja onpa mukana pari ääneen luettua ilmastokriisiä kommentoivaa kirjettäkin. Mutta niiden päällimmäiseksi funktioksi jää vain perustella bändin uran jatkoa. Mustan sienen muutaman sekunnin bläkkis-blastauksen ja Ääni päässäni -finaalin loppukiihdytyksen kaltaisia jippoja olisi suonut kuulevan enemmänkin. Noin 20-minuuttisen tripin aikana viljellään muka-valaistuneita keloja, ylistetään happopäissään alulle pantuja lapsia, ja ”tuutataan sourcee” – mitä se sitten tarkoittaakaan. Vaikka sanansa asettaisi kuinka varovasti, legendan hyväntahtoinenkin kritisointi tuntuu kunnianloukkaukselta. MIKKO MERILÄINEN HHH Terveet Kädet Kaikki kaikkia vastaan Svart Jos Terveet Kädet on suomalaisen hardcorepunkin historiankirjoituksessa se peruskivi, jota ilman myöhempääkään kehitystä ei voi tarkastella, määrittää pioneerin status ikuisesti myös bändin itsensä tarinaa. MAPE OLLILA HHHH Profeetta Viihteen ja ongelman tuolla puolen Filosofiaa on se vaan Muun muassa Laulurastaasta tunnettu Matti Pihl jatkaa hippihenkisen psykesanoman yhdistämistä crustiin Profeetta-projektin alla. Behm ei sitä todellakaan keksinyt, mutta hänen supersuosionsa myötä tälle on entistä enemmän kysyntää. Toisin kuin hardcoressa parhaimmillaan, Profeetan lyriikat eivät säväytä tai hymyilytä, vaan muistuttavat festariseurueeseen väkisin tuppautuneen kiintiöjoogin horinoita. Hieman ironista on, että Läjän bändeistä Sultansin yksinuottinen blues-junnaus tai elektroniset kokeilut ovat paljon äärimmäisempää kamaa. ARTTU TOLONEN HHH La Haka Toiset on luotuja tuntemaan Sony Forssalaistaustainen Emmi Hakala on ollut tekemässä biisejä poppareille Robinista alkaen, mutta suurin palo on selvästi omaan musiikkiin, jota on pudoteltu vuodesta 2021 alkaen viiden singlen verran. Kai tämä pienelle psykepiirille toimii. Läjän omia tekstejä mukana on enää vain runsaat puolet. Ne kaikki sisältyvät tietysti tälle vähän yli puolituntiselle albumille, eli nykytyylin mukaan mennään. Enimmäkseen Lene ja Ilari ovat tehneet sekä tähän päivään että yhtyeen historiaan hyvin istuvia kiivaita biisejä. Sloanin tarpeen mukaan kiivaasti, kuulaasti tai hauraasti laulamat tekstit kertovat tärkeitä ja koskettavina välittyviä kokemuksia identiteetin rakentumisesta, rakkauden subjektiivisten ja universaalien totuuksien löytymisestä sekä matkaa värittäneistä kriiseistä. Sloanin oma persoona saa albumilla seurakseen suuren joukon muita tekijöitä. Hän on ikään kuin antanut laulunsa monenlaisten tuottajien ja muusikoiden käsiin, jolloin lopputuloksessa soivat sulassa sovussa muun muassa orgaaninen folk, moderni pop, äänekäs rock sekä spoken word ja rap. Puolivälissä tunnin matkaa rakenne hajoaa, varmasti tarkoituksellisesti, mikä luo albumille juuri sen ainutlaatuisen olemuksen, mutta samalla se tekee levystä vaikeasti hahmottuvan ja kuuntelukokemuksena raskaasti etenevän kokonaisuuden. Introjen ääniefekteillä alustetaan keskiöisen tivolin karmivaa tunnelmaa, Hellan syntsatapettien varassa biisit kasvavat horjumattoman varmoina kohti passelin poppeja kertsejä eikä hevisapluunasta epäröidä karkailla, jos biisin tarttuvuus sitä vaatii. Sisällön painavuutta sekään ei vähennä. Suurimman osan aikaa levy lipuu ohi, mutta keskellä viikkoa on pieni nousu. Viihteen ja ongelman tuolla puolen on uuvuttava teos, jonka paras puoli on sen lyhyt kesto. Pakko muuttua manifestoi viime aikoina paremmin näyttelijänä tunnetun Elsi Sloanin poikkeuksellisen omaäänisenä muusikkona. Toisaalta tuntuu kuin arvioisi brändiä. manlaisesta rososta: säröisiä rumpulooppeja, mutaista bassoa, kihiseviä synia… Välillä tulee mieleen jopa 90-luvun Crooklyn tai illbient-meno, mutta vähemmän hiphopia. Tuesday ja Wednesday muodostavat melodisesti koskettavan pienen nosteen. Uuden albumin arvottaminen itsenäisenä teoksena on hankalaa. Oikeastaan kyse on klassisesta laulaja-lauluntekijämusasta, jossa vain on hienovaraisia elektronisia mausteita ja tähän aikaan sopiva vereslihainen vokaaliestetiikka. Kaikki kaikkia vastaan ei ole millään muotoa huono levy. Aika kömpelöllä taiteilijanimellä raskautettu La Haka ei tavoittele ilmeisimpiä striimihittejä, vaan ”diipimpää” näkökulmaa. Uuden kitaristin Koneen tyylitajuisesti 80-lukuinen ja juuri sopivassa määrin sankarillinen kädenjälki pukee Lordia kuin vaarna vampyyrin vasenta kammiota. Vaikka yhtye paiskiikin blast beatia ihailtavalla otteella, on Pihlin hämmentävästä visiosta vaikea nauttia. Eikä sillä, että Profeetan ”happocrust” olisi genrenä etikettivirhe, toteutus vain on huono. Tämä levy ei siis toimi lainkaan samalla tavalla kuin oikea viikko... Kimpoilu lopettamisen ja jatkamisen välillä ja epämääräinen Lapin Helvetti -välivaihe kertovat myös siitä, että Läjä Äijälän on vaikea elää ilman TK:ta. Albumin alkukolmannes on todella vaikuttava keskenään erilaisten, vahvojen kappaleiden kokonaisuus. Siinä missä Lordin biiseissä on takavuosina ollut toisinaan tiettyä frankensteinmaisuutta – kuin ralleja olisi koottu joidenkin toisten haudoista kaivetuista biisien osista – uudella pitkäsoitolla hommassa on suorastaan yllättävää tuoreutta. Sitä isoa, karaokestandardiksi päätyvää biisiä ei näistä lauluista vielä löydy. NIKO PELTONEN HH Elsi Sloan Pakko muuttua Elbae Viimeisen kappaleen loputtua olo on hengästynyt. ANTTI LUUKKANEN HHH K u v a: E er o K ak ko Lordi Screem Writers Guild Atomic Fire Monsteri-instituution kahdeksastoista (!) studiolevy on perin pohjin tuttua Lordia; melodista ja kohtalaisen tarttuvaa, karheasti kurlutettua kasariheviä ja saman aikakauden kauhukliseitä. LASSI LINNOLA H. Läjä meuhkaa yhä korkealla energialla. SOUNDI 65 ...sitä isoa, karaokestandardiksi päätyvää biisiä ei näistä lauluista vielä löydy... Muun muassa Kalle ”Kashwell” Mäkipellon kanssa työstetty albumi on sinänsä tyylitajuista suomipoppia, mutta huonoissa parisuhteissa vellomista jaksaa vain määränsä, eivätkä Otteita muistikirjasta -otsikon alle sijoitetut puhutut interluudit kokonaisuutta kevennä. Aika ei ole ajanut bändistä ohi, mutta itseisarvoisesti nämä biisit edustavat suoraviivaisen mutta vanhakantaisen suomihardcoren hyvää keskitasoa. Liekö Mr. Vapautuneimmillaan La Haka on laulaessaan lapsuudenkodille (Kotiin) tai vanhalle ystävälle (Sisko). Silti Screem Writers Guild on yksi yhtyeen verevimpiä levykokonaisuuksia ikinä. Lordi oppinut Godzillan kokoista Lordiversity-fantasiakokoelmaa tehdessään biisinkirjoittamisesta jotain uutta, sillä Screem Writers Guildillä ei tavaramerkinomaisia SCG-välisoittoja ja zombin lailla laahaavaa The Bride -slovaria lukuun ottamatta juuri tyhjäkäyntiä ole. Mutta ulkopuolista näkökantaa edustavana joudun ikävä kyllä toteamaan, että ei lähde eikä aukea – ei sitten yhtään. Uusia klassikoita ei synny eikä kukaan sellaisia odotakaan. Päällimmäisenä on ajatus: tällaista albumia ei ole Suomessa aiemmin julkaistu
Levyn iskevimmällä kappaleella What Are The Odds Death Valley Girls lähettää terveiset Madonnalle ja tämän Material Girlille. Bändi julkaisi uransa parhaan albumin Skeleton Laken alle kaksi vuotta sitten ja viime vuonna kuultiin kuuden kappaleen ep Neither Moth Nor Rust. Hän on tehnyt yhteistyötä David Grayn, James Yorkstonin kollektiivien sekä Once-elokuvasta tutun Levyarviot > ...hienoimmat luomukset kärsivät levyn tilkkutäkkimäisyydestä... PERTTI OJALA HH Hanging Garden The Garden Agonia Hanging Garden on ollut tuottelias viime aikoina. Hanging Gardenin alati laajentuneesta kokoonpanossa löytyy monta monipuolista laulajaa ja säveltäjillä taas on uskallusta kokeilla niin paljon erilaista ilmaisua, että The Garden on kuin onkin todellinen doom/deathin puutarha. Hartaina vellovat urkumatot ja ajoittain hieman maneerisesti ”aavemaisuutta” mallaavat molliharmoniat viittaavat sinne. ASKO ALANEN HHH Renttu & Jämät Alepop Kalansilmä Kouvolalainen Renttu & Jämät julkaisi debyyttialbuminsa Nopeet, hitaat & rumat kaksi vuotta sitten. Triossa vaikuttavat Traxelin (kontrabasso) lisäksi Otis Sandsjö (saksofoni) sekä Moritz Baumgärtner (rummut). Heti levyn avaava, raskassoundinen Kivikauden kuningatar nostaa riman ja odotukset korkealle. Kaikki sävellykset ovat Traxelin omia ja ne ovat syntyneet suremisprosessissa hänen menetettyään isänsä. Luontomystiikan ja unikuvien taajuuksilla soivat tekstit ja Heikkisen laulu antavat musiikille omakohtaisen klangin. PEKKA LAINE HHH Joonas Romantisointiholisti Omakustanne Pari vuotta sitten pillit pussiin laittaneen brittipop-bändi Roanin biisintekijän, kitaristin ja laulusolistin Joonas Jalosen esikoisalbumi on tavallaan paluu viime vuosikymmenen puoliväliin, jolloin The Kooks-, The Libertinesja The Smiths -yhtyeiltä vaikutteita ammentanut Roan oli vielä samettiäänisen Jalosen sooloprojekti sekä biisit raikkaimmillaan. Irlantilainen paikallismurre on olennainen osa hänen kertomustaan kotimaan suuresta nälänhädästä, symbolisten lintujen inspiroimista luontoaiheista ja vieraannuttavan urbaaneista kokemuksista. Suurenmoisen viulusooloilun ja koskettimien käytön ohessa akustinen kitara veivaa yksitotisempaa komppia. Miehen debyytti on orgaanista ja avantgardistista instrumentaalijazzia, joka kuvaa tunnetiloja laidasta laitaan. Romantiikkaa tursuavat, välillä onnahtelevat säkeet on punottu täyteen kiusallisen ennalta-arvattavia kliseitä. Muun muassa Hexvesselyhtyeen riveistä tuttu Jesse Heikkinen tekee omaa musiikkiaan totisuudella ja paatoksella. Nyt alkaa jopa näyttää siltä, että bändissä vaikuttaa niin monta toisistaan eroavaa biisinkirjoittajaa, että kaikilta on tarpeen saada musiikkia ulos, kaikki sävellykset eivät ihan täysin juttele keskenään ja pieni karsiminen ei olisi pahitteeksi. Nyt tarvittaisiin keskittymistä ja malttia. Levyn monipuolinen ote pitää lähes loppuun asti, kunnes sen päättää selkeästi joukosta erottuva Kuule Irina. Paikoitellen jopa herkkä, kahdeksan minuutin mittainen tunteikas monologi tuntemattomaksi jäävälle Irinalle on mielenkiintoinen päätös muuten energiselle levylle. JARI MÄKELÄ HHH Lisa O’Neill All Of This Is Chance Rough Trade Lisa O’Neill on vakuuttavan persoonallinen irlantilainen laulaja ja lauluntekijä, joka on jo 14 vuoden ja viiden albumin mitalta kasvattanut mainettaan kotimaansa ja Ison-Britannian folkpiireistä laajempiin kuvioihin. Rytmikäs free jazz on aina liikkeessä, levy on samaan aikaan vihainen ja haikea, surullinen ja toiveikas, tarmokas ja herkkä, viimeistelty sekä keskeneräinen. AKI NUOPPONEN HHH Iterum Nata Trench Of Loneliness Nordvis Vilpittömyys on ensimmäinen mieleeni tuleva sana, kun kuuntelen näitä yksinäisyyden juoksuhaudoissa kaikuvia lauluja. Musiikissaan hän pysyttelee kuitenkin aika kapealla kaistalla ja nimikappaleen 8,5-minuuttisen, polveilevan eepoksen jälkeen trad-sävytykset kulkevat tutumpia jotoksia pitkin. Urkuvetoisena jähmeästi etenevä ja saksofonilla väritetty Sunday saa lopulta vauhdikkaan kliimaksinsa, ja Watch The Sky rullaa avaruudellisesti kuin Hawkwindin Silver Machine -klassikko. Roanista muistuttavat albumilta ensimmäisiksi singleiksi lohkotut kitaravetoiset, nolkytluvun nostalgiaa tihkuvat Terapiaa ja Roswell, jotka edustavat samalla levyn parhaimmistoa Elokuvissa-kappaleen ohella. Bonnie Bloomgardenin mukaan elämme tänään pikemminkin simuloitujen tyttöjen simuloidussa maailmassa. Ehkä sinnikkään harjaussoiton kaveriksi olisi folk-perinteestä voinut imaista pari hatsia esoteerisemman pikkailun ja harmonia-ajattelun henkeä värittämään hieman tasapaksua jatkumoa. Nyt se jää levyksi, jossa hienoimmat luomukset kärsivät levyn tilkkutäkkimäisyydestä. Levyn nimi – japanilaisesta mytologiasta ja buddhalaisesta perinteestä peräisin oleva Daruma-talismaani, jonka yksisilmäisyys viittaa vahvasti toiveiden toteutumattomuuteen tai epätäydellisyyteen – kulminoituu Traxelin, Sandsjön ja Baumgärtnerin soitossa, joka tuo sävellykset toteen. Glen Hansardin kanssa. Tässä soi otsikossakin esiin nostettu yksinäisyyden ääni, ei mystinen roolileikki. Luovan jazzin vaikutteissa voi kuulla sveitsiläispianisti Colin Vallonin trion, kaikuja Jimmy Guiffren ja Sonny Rollinsin tuotannoista sekä Charlie Hadenin kontrabasismista ja John Coltranen saksofoniperinteestä. Joonaksen laulukieli on sekä hänen vahvuutensa että heikko kohtansa. Omissa lauluissaan ja levytyksissään O’Neill on kuitenkin täysin oman itsensä ja sanoitustensa varassa, pätevien muusikoiden ohjastajana. Heikkisen melankolian eri asteilla operoiva maisema linkittyy omassa päässäni vahvasti 60-70-luvun taitteen progen, hevin ja hippifolkin balladipuoleen. California Mountain Shaken kurottauduttua kuolemanlaaksostaan Islands In The Sky hakee Magic Powersille ja liki popahtavalle nimiraidalleen The Velvet Undergroundille ja The Jesus And Mary Chainille ominaista rytmistä järkähtämättömyyttä. Vaikka albumilla liikutaan eteenpäin varsin rennolla otteella, mukaan mahtuu myös vakavampiakin aiheita. Iterum Nata soi osana viimevuosina sakean rihmaston synnyttänyttä dark/wyrd/neo/occult-folk-maailmaa, joka sijaitsee jossain progen, esoterian ja okkultismin kanssa askartelevan raskaan rockin ja folkin liepeillä. Kaikki ainekset ovat läsnä. Mennään Pariisiin on makuuni liian humpahtava, mutta Joonaksen duetointi vaimonsa kanssa ihanan söpöä. Muistan sitä kuunnellessani ajatelleeni, että nämä kaverit tuntuvat tietävän, mitä tekevät. ISLA MÄKINEN HHH Lukas Traxel One-Eyed Daruma We Jazz Sveitsiläisen jazz-taiteilijan Lukas Traxelin debyyttialbumi on vahva aloitus. Kikkailuja ei kukaan kaipaa, mutta esimerkiksi kuulokuvaa hallitsevaa akustista kitaraa käytetään aika vivahteettomasti. Tuotteliaisuuden kääntöpuolena on tällä kertaa se, että laatu alkaa tasoittua The Garden -albumilla. 66 SOUNDI. Konstailemattoman kuulas soundi ei kuitenkaan esitä vanhaa tuotantojälkeä, mikä irrottaa laulut uusfolkin retroilevimmasta siivestä. The Garden on kauttaaltaan hyvää doom/deathia, mutta se voisi olla loistavaa. Kunnianhimoisesti sävelletty ja sovitettu, livenä äänitetty Suokulta-balladi erottuu joukosta. Karheanlempeällä itsevarmuudella hän laulaa muiden kirjoittajien teksteistä omittuja ajatelmia, mutta ei tavoittele muiden laulajien äänenkäytön tai tulkintojen imitointia, vaan sovittaa oman laulutapansa niitä vastaaviin melodisiin sävelmiin. Muutoin varsin erinomainen levy jättääkin viime kädessä mieleen viimeiset neljä minuuttia, jotka koostuvat – yllättävää kyllä – saksofonin soitosta. Romantisointiholistin yleisvaikutelma on valitettavasti paljon flegmaattisempi. Silloin kuitenkin meno oli aika kevyttä verrattuna uusimpaan tuotokseen ja aiheetkin pinnallisempia. Puhtaasti musiikillis-soitannollisesti kokonaisuudesta jää hieman yksitotinen jälkimaku. Jos The Gardenilta karsisi pari kappaletta pois, bändi malttaisi fiilistellä hieman pidempään parhaita melodioitaan ja ei sotkisi joihinkin kappaleisiin liian paljon elementtejä, tässä saattaisi olla jälleen bändin paras albumi. LINDA SÖDERHOLM HHH Death Valley Girls Islands In The Sky Suicide Squeeze Los Angelesissa vuosikymmen sitten perustetun garageja punkjuurisen Death Valley Girlsin tuotanto on osaltaan todistanut, että kalifornialaisen rockin ei välttämättä tarvitse olla erityisen valoisaa. Erityisesti Samaan aikaan samassa paikassa näyttää erilaisen puolen bändistä ja onkin levyn parasta antia. Islands In The Sky on levy, jonka sinänsä rohkea mutta etenkin laulusoundia sabotoiva tuotanto lähinnä vieraannuttaa ja alentaa ikävästi albumin nautittavuutta. Nuoruuden ja aikuistumisen universaaleja kipuiluja käsittelevät tuokiokuvat onnistuvat kuitenkin koskettamaan, sillä ne on tulkittu niin vilpittömän oloisesti ja aseistariisuvasti. Neljännellä varsinaisella albumillaan bändi liikkuu päävastuullisen biisintekijänsä ja laulusolistinsa Bonnie Bloomgardenin johdolla omanlaisessaan psykedelis-kosmisessa soundimaailmassa. Mieleenpainuvista opuksista huokuvat vahvat tunteet, joita kolmikko tulkitsee teräväkärkisellä tarkkuudella ja merkityksellisellä syvyydellä
Vain pari iltaa aikaisemmin tämä karismaattinen keulakuva villitsi maineikkaan lontoolaisen Forum-keikkapaikan sisuksiin ahtautunutta, parista tuhannesta Avatar-fanista koostunutta massaa. Tärkein oivallus oli se, että päätimme alkaa maksaa kuukausipalkkaa jokaiselle bändin jäsenelle. Tuskasta puheen ollen: Avatarin voi nähdä tositoimissa festivaalin estradilla ensi kesänä. Joku saattaa vaikka huomata, että studion kulmassa on jonkun legendaarisen muusikon aikoinaan käyttämä instrumentti, ja sitähän pitää sitten päästä testaamaan... Palataan vielä Suomesta kodin löytäneisiin ulkomaisiin raskaan sarjan muusikoihin. Kysymys siis kuuluu: miksi ihmeessä tämä ruotsalaismuusikko on saapunut Lontoosta suoraan Helsinkiin. Kun pandemia sitten pysäytti bänditoiminnan, emme jääneet suuremmin suremaan kohtaloamme vaan aloimme tehdä suunnitelmia tulevien aikojen suhteen. Tajusin nimittäin sen, että meidän pitää tehdä Dance Devil Dance samalla mentaliteetilla kuin Judas Priest teki British Steelin, hymyilee Eckeström. – Kun ryhdyimme valmistelemaan Dance Devil Dancea, aloin samoihin aikoihin lukea Rob Halfordin Confess-omaelämäkertaa. – Kontrasti Hunter Gathererin tekemiseen oli melkoinen. Ja niin ovat pystyneet kaikki muutkin yhtyeen jäsenet. – Siitä tulee aivan mahtavaa. Teimme tilaa päärakennuksen suurimpaan huoneeseen, ja nauhoitimme ison osan uuden levyn raidoista siellä, sanoo Eckerström. Yhtye purkitti valtaosan edellisestä Hunter Gatherer -levystä Sphere-studiossa Los Angelesissa, mutta Dance Devil Dance sai muotonsa keskellä Ruotsin metsiä. Vastaus on tietenkin se, että Eckerström asuu pääkaupunkiseudulla. Se ei ole ihan vähän sanottu, sillä monimuotoista modernia ja groovaavaa metallia soittavan yhtyeen discografiasta löytyy jo yhdeksän studioalbumia. Pidän kovasti niistä duuneista, sillä haluan auttaa ihmisiä, kertoo Eckerström. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho K u v a: Jo h an C ar lé n O n helmikuun loppu, ja Göteborgissa vuonna 2001 perustetun Avatar-metalliyhtyeen laulaja Johannes Eckerström istahtaa Helsingin rautatieaseman kupeessa sijaitsevan Vltava-ravitsemusliikkeen sohvalle. Tuskan-veto on näillä näkymin myös viimeinen esiintymisemme ennen muutaman viikon mittaista keikkataukoa, joten laitamme kaiken peliin! YTIMEKÄSTÄ ISKEVYYTTÄ. Työskentely Los Angelesissa on toki mahtavaa, mutta siellä on myös liiankin helppo keskittyä kaikenlaisiin epäolennaisuuksiin. Tuollaiset ovat tietenkin tavallaan hienoja juttuja, mutta ne eivät välttämättä tee omasta levystä yhtään parempaa. – Vanhemmillani on tiluksia maaseudulla. Avatar on tällä hetkellä Eckeströmin ainoa ”työpaikka”, mutta miehellä on kokemusta monesta muustakin alasta. – Olen työskennellyt elämäni aikana esimerkiksi monissa hoitokodeissa, myös Suomessa. SOUNDI 67 Raskaamman puoleista asiaa. Samalla Avatar laittoi myös albumin nauhoitusprosessin aivan uusiksi. – Tiedän Jensenin asuneen Helsingissä. – Avatar on kuitenkin kasvanut askel askeleelta, ja nyt alamme olla jo varsin tunnettu nimi niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Näin hänet kerran Tuskafestivaalin passijonossa, mutta en mennyt sanomaan hänelle mitään. Ja nythän on niin, että Eckerström kertoo myöskin göteborgilaisen The Hauntedin innoittaneen alkuaikojen Avataria aivan valtavasti. Panostukset eivät ole karanneet harakoille, sillä tuore albumi Dance Devil Dance saattaa hyvinkin olla kovatasoisin Avatar-kokonaisuus tähän mennessä. Jäljelle jäi ytimekkäitä ja iskeviä biisejä. Kun hän kertoi opuksessa British Steel -levyn valmistelemisesta, oma mielenikin kirkastui. Ruotsalaisen thrash-kopla The Hauntedin ja monien muiden painavien yhtyeiden riveissä kitaraa soittava Patrik Jensen nimittäin asui vuosia Helsingissä, mutta nyt hän on jo palannut kotimaahansa. Tämän vuoksi saatoin jättäytyä pois siviilitöistä, ja olenkin viime aikoina pystynyt keskittymään Avatarin touhuihin täysillä. – Aivan kuten Priest yli neljäkymmentä vuotta sitten, mekin keskityimme omiin vahvuuksiimme, ja karsimme kaiken turhan pois. Hän on minun mielessäni niin kovan luokan muusikko, etten yksinkertaisesti uskaltanut, nauraa laulaja
Bazook! > Teksti: Timo Isoaho K u v a: M ik a A al to 68 SOUNDI EI MITÄÄN TURHAA TAI YLIMÄÄRÄISTÄ ROTTEN SOUND ROTTEN SOUND
– Halusimme tehdä aggressiivisen albumin, jossa ei ole mitään turhaa tai ylimääräistä. Entä miten Rotten Sound juhlistaa kolmen vuosikymmenen mittaista taivalta. Päädyin esimerkiksi myöhemmin nukkumaan ihan väärään hotellihuoneeseen – edelleen yltä päältä mutaisena. – Oltiin jo studiossa, kun vaihdoin Positivity-työnimellä kulkeneen biisin otsikoksi Apocalypsen. – Keikkoja on tulossa paljon, ja esimerkiksi Suomen-festareita on luvassa enemmän kuin aikoihin. – Obscene Extreme Asia -keikan aikana taas tempaisin naamaan Shivas Regal -pullon, ja lopulta päädyin indonesialaisyleisön keskelle mutaiseen pittiin. Kitaristi Mika Aalto nappaa puheenvuoron. Jumalauta, kolme vuosikymmentä. – Muistoja olisi toki kirjan verran! Ensimmäiseksi tulee mieleen keikka eräässä paikassa Itä-Helsingissä, sillä ilmassa oli lievää väkivallan uhkaa, kun emme soittaneet pidempää settiä. Millaisia isoja ajatuksia ja tavoitteita teillä oli uuden materiaalin suhteen. Tällainen homma olisi ollut muuten ihan normaalia ”grindcoreja/tai Gutalax-menoa”, mutta iltaan kuului kaikenlaista muutakin. Niin, uhka tuli siis promoottorin puolelta.”. Ja jos yksi kierros ei riitä, niin kannattaa toki ottaa uusi erä, tuumaa Niinimaa. Paikalla oli aivan liikaa porukkaa. Toivottavasti sota Ukrainassa loppuu mahdollisimman pian ja saadaan ihmiskuntaa taas takaisin raiteilleen, parempaa tulevaisuutta rakentamaan. Tämä tarkoitti sitä, että biiseistä tuli todella ytimekkäitä, aggressiivisia, lyhyitä ja nopeita. Lisäksi meille usein tunnusomaiset vähän metallisemmat riffit jäivät nyt lähes kokonaan pois. Kyllähän se on niin, että keikkailu on meille koko homman maittavinta suolaa. Se on helvetin pitkä reissu yliäänikoneensa kierroksia vuodesta toiseen kiristävälle grindcore-yhtyeelle, mutta underground-piireissä suurta maailmanlaajuista arvostusta nauttiva Rotten Sound ei edelleenkään suunnittele eläkepäiviä. Määritelmä ”lyhyt ja ytimekäs” pitää todellakin paikkansa. Niin joo: torniolaisen keikkapaikan portsari ei uskonut, että tämän näköinen lauma on tulossa paikkaan soittamaan, ja meidän pitikin sitten jättää takit narikkaan. Samalla tajusin kirjoittaneeni kokoelman erilaisia tekstejä, joissa pohdiskellaan tämän maailman menoa. Meille oli myös ihan selvää, ettemme julkaise uutta levyä ennen kuin kiertäminen on taas mahdollista, sanoo kitaristi. Itselleni kaikista tärkein vanha julkaisu taitaa silti olla vuonna 2008 ilmestynyt Cycles. Hah hah! – Seuraavaksi syntyneen Murderworks-albumin (2002) jälkeen alettiin kiertää muilla mailla ihan säännöllisesti. – Tuoreen Apocalypse-levyn kappaleiden tekeminen alkoi jo vuonna 2018. – Kaikki ovat oikeasti tärkeitä, mutta jo mainittu Murderworks oli todella iso loikka eteenpäin. Mutta samalla on sanottava, että onhan se älyttömän surkeaa, että vuonna 2019 kirjoitettu sotien vastainen Pacify – uuden levyn avausraita – on ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin omana elinaikanani. – Murderworks oli ensimmäinen julkaisu, joka tuntui ”ihan oikealta levyltä”. Päinvastoin. Tulevatko varastoon jääneet kappaleet kuultaviksi jossain vaiheessa. En nimittäin usko, että kovinkaan moni jää kaipaamaan pidempää levyä. Ensin mentiin soittamaan Ruotsiin 1999, ja seuraavana vuonna jatkettiin Tšekkiin (Obscene Extreme -festivaali) ja Saksaan (Fuck The Commerce -festivaali). Kohta kuulin Hahdon huudahtavan: ”Ei helvetti, nyt rupeaa satamaan!” No, jos sai rumpali kuset niskaan, niin itse sain kohta kaljat naamalle! – Pariisissa taas vedettiin kerran jokilaivalla, ja se paatti näytti lopulta melkein uppoavan. – Ulkomaille lähdettiin jo 90-luvulla. Se ei ollut pelkästään huono asia, sillä saimme samalla lisää aikaa biisien värkkäämiseen ja uusien näkökulmien miettimiseen. Sitten raidat lähetettiin kanadalaiseen Rain City Recorders -studioon Jesse Ganderille, ja hän teki loistavaa työtä miksauksen suhteen, kertoo Aalto. Omasta mielestäni levy ei ole missään nimessä liian lyhyt, sillä kappaleissa tapahtuu todella paljon ja toistoa on verrattain vähän. Täytyy muuten samalla mainita, että nykyään viski menee useimmiten alas vähän sivistyneemmin. Sitä edeltävät jutut olivat enemmän jonkinasteisia kokeiluja. Exit (2005) ja Cursed (2011) veivät bändiä uusiin suuntiin ja Abuse To Suffer (2016) sekä Suffer To Abuse (2018) ansaitsevat ehdottomasti maininnan, nyökkää Niinimaa. – Masteroinnin taas teki Brad Boatright Audiosiege -studiossa, ja myös tämä viimeinen silaus osui nappiin. Biisit todella vyöryvät kuulijan päälle. Ja niin edelleen... Mitkä Rotten Soundin vanhemmat levytykset ovat teille itsellenne erityisen tärkeitä. Onneksi siellä ei ollut tuona yönä ketään muuta asukasta... – Kaksikymmentäyksi minuuttia voi kuulostaa lyhyeltä mitalta, mutta kuunnelkaapa albumi ennen lopullisen mielipiteen muodostamista. Laivan kattopaneelit taas hajosivat turhan raivokkaan crowdsurfingin seurauksena, ja siitä taisi tulla hieman sanomista myöhemmin. Sen jälkeen erilaisia merkkipaaluja on kertynyt varsin mukavasti, aloittaa solisti Keijo Niinimaa. Sieltä tultiin takaisin todella hyvin hioutuneina ja marinoituneina. Tämän hetken suunnitelmissa on julkaista seuraavaksi minialbumi, ja sinne tulee Apocalypse-levykokonaisuuteen ”sopimattomia” biisejä sekä ihan uusia juttuja. – Kerrottakoon tekstien varhaisesta työstövaiheesta vielä se, että käsissä oli ”sarkastisia tarinoita” – esimerkiksi mainittu Positivity – ja ideana oli antaa muillekin kappaleille ”hyvän fiiliksen” nimiä, mutta varsinaisessa tekstissä asiat eivät olisikaan olleet kovin hyvin. Sillä onhan se nyt niin, että vaikka asiat olisivat todella huonosti, toivon menettäminen ei pitkällä tähtäimellä auta ketään tai mitään! Miltä Rotten Soundin pitkän tähtäimen suunnitelmat näyttävät. Myös Apocalypsen aggressiivinen tuotanto osuu nappiin, ja levy ottaa kuristusotteeseen ensimmäisestä sekunnista alkaen. Lopulta käänsin ajatuksen melkeinpä toisin päin, ja sanoituksista löytyy myös toiveikkuutta. – Jos katsotaan ensin kauas taakse, niin espanjalaisen Repulse Recordsin julkaisema debyyttialbumi Under Pressure (1997) oli meille ensimmäinen iso juttu. Maksua vastaan tietenkin. – Kyllä. Kokonaisista kiertueista puhuttiinkin jo hieman, mutta mitkä yksittäiset keikat tai keikkareissujen tapahtumat nousevat ensimmäisenä mieleen. Vuonna 2017 taas paiskattiin kattava Aasian-kiertue ja pari vuotta myöhemmin päästiin vihdoin myös Etelä-Amerikkaan. Mistä tuli albumin otsikko Apocalypse. Ja esimerkiksi Islannissa me ei olla vielä käyty, ja se on ehdottomasti to-play -listalla! ”Muistoja olisi toki kirjan verran! Ensimmäiseksi tulee mieleen keikka eräässä paikassa Itä-Helsingissä, sillä ilmassa oli lievää väkivallan uhkaa, kun emme soittaneet pidempää settiä. – Materiaali nauhoitettiin Hämeenlinnan Sound Supremessa (rummut, laulu) ja Vaasan Nordic Audio Labissa (kitara, basso). Eräs hienoimmista jutuista onkin ollut se, että jokainen uusi levy on poikinut jotain uutta. Julkaisemalla uuden studioalbumin, tietenkin. Sitten tuli pandemia, ja hommat pysähtyivät. Niin, uhka tuli siis promoottorin puolelta, hymähtää Niinimaa. Sitten jenkkiläinen Necropolis Records julkaisi Still Psycho -ep:n, ja lähdettiin isolle rundille Malevolent Creationin kanssa. Toisin sanoen Japanese Highball -muodossa soodan kanssa! – Obscene Extreme -tapahtuman ”Tšekki-versiosta” tulee mieleen eräs tarina, hymyilee puolestaan Aalto. – Olen usein sanonut, ettei meidän ideana ole ennustaa mitään vaan pikemminkin me nostetaan ”tuhoon” johtaneita syitä ja aiheita esiin. Aikomuksena on rundata taas kaikkialla: Euroopassa, Etelä-, Keskija Pohjois-Amerikassa, Aasiassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. SOUNDI 69 K olmekymmentä vuotta. Esimerkiksi Species At Warin (2013) jälkeen tehtiin ensimmäiset vierailut Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. – Meillä oli enemmänkin uusia biisejä, mutta tämän mittainen kokonaisuus tuntui juuri sopivalta. Esimerkiksi USA:ssa rundattiin 2004 ja 2005, ja ensimmäinen eurokierros pääesiintyjänä tapahtui vuonna 2006. Ja vaikka se onkin harmillista, Apocalypse-sana tuntui yhdistävältä tekijältä, sanoo laulaja. Ei mitään. – Kävi nimittäin niin, että tuolloin Rotten Soundin rumpalina toiminut Kai Hahto katosi jonnekin tuntikausiksi. Lopulta mies löytyi! Olin eräällä kattoterassilla, ja menin sitten tyhjentämään rakkoa terassin kaiteen viereen, sen kummemmin alas katsomatta. Lisäbiisit olisivat vain puuduttaneet, sanoo Aalto. Apocalypsella on nimittäin mittaa noin kaksikymmentäyksi minuuttia, ja se koostuu kahdeksastatoista musiikin muotoon puetusta raivonpurkauksesta
Samalla kun kolmen huippumuusikon tekeminen on täysin ytimessä, on Plop myös juuri sopivasti ”levällään”. Ja kyllä sitä foniakin vielä kuullaan. Yhtyeen musiikissa on yllätyksellisyyttä, mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia. Tai oikeastaan ei pokannut, sillä yhtye ei ollut paikalla seremoniassa. Maaliskuussa julkaistu Plop & Junnu ei ”räjäyttänyt internetiä”, kuten sanonta kuuluu, eikä sitä ainakaan vielä tehnyt yh tyeen Emma-palkintokaan, vaikka syytä olisi ollutkin. Suosittelen muutenkin kuuntelemaan Emma-voiton kunniaksi paitsi Plop & Junnu -albumin, myös koko muun saatavilla olevan Fiasko-tuotannon. Viime vuosina saksofonista enimmäkseen huilun varteen siirtynyt Junnu soittaa poikkeuksellisella syvyydellä ja herkkyydellä tuoden ydintrion sointiin hienon lisäulottuvuutensa. ”Free-musiikki-kahvihetki”, toteaa Junnu ja koko nelikko naureskelee hyväntahtoisesti. Jazz kiinnostaa onnittelee koko porukkaa! J azz-Emma taitaa olla vuosittain jaettavista jazzlevypalkinnoista se halutuin, ja tällä kertaa helmikuisessa Helsingin jäähallissa palkinnon pokkasi Plop & Junnu -niminen kokoonpano. Mutta ei hätää, ei yhtye kuulijaansa susille jätä, vaan homma on kaiken aikaa hallussa ja lopussa siintää hallittu telemark-alastulo täysin tyylipistein. Saksofonit lähtevät juttelemaan leppoisaa vauhtia tallustelevan irtonaisen grooven päällä, ja yhtäkkiä ollaankin siinä pulkkamäen jyrkemmällä rinteellä syöksymässä päistikkaa kohti tuntematonta. Se kutsuu mukaansa. Eräs ystäväni kertoi, että hänen parivuotias poikansa kaivoi aina Plopia kuunnellessaan kaikki mahdolliset kattilat ja ”kalistimet” keittiön kaapista ja ryhtyi lyömäsoitinhommiin. Ei väliä, vaikka pulkka katosi jossain matkan varrella ja nyt jalassa onkin mäkihyppysukset. Labelin nykyrosteriin kuuluvat Innasen, basisti Ville Herralan ja rumpali Joonas Riipan Plop-trion ohella Gourmet, Kallio Slaaki, Mikko Innanen Autonomous, sekä ainoan levynsä kataloginumerolla 2 vuonna 2000 julkaissut Nuijamiehet. Kappale alkaa studiojutustelulla, jossa ilmeisesti pohdiskellaan kahvin juontia. Jos musiikkipalkinnoista jotain jälkeä jää, niin toivottavasti kestäviä uusia kuulijasuhteita. Painava Emma-patsas ja yhtye löysivät onneksi pian toisensa, ja samalla ansaittua huomiota sai julkaisijana toimiva Fiasko Records, jo vuodesta 2000 toiminut ansiokas tinkimättömän jazzin julkaisija, jonka ovat perustaneet saksofonisti Mikko Innanen ja kitaristi Esa Onttonen. Onnea maailman vanhimmalle Emma-voittajalle! The Necks: Travel Northern Spy Ronald Langestraat: Light Years Away South Of North Mette Henriette: Drifting ECM KIINNOSTAVIA JAZZ-UUTUUKSIA ”Lopussa siintää hallittu telemark-alastulo täysin tyylipistein.”. 70 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Plop & Junnu on kokonaisuutena toimiva levytys, jonka sykähdyttäväksi päätökseksi kuullaan 11-minuuttinen eepos Saareke, kyllä vain. Pientä ilmiön tynkää aiheesta kuitenkin löytyi, sillä Juhani Aaltonen on 87-vuotiaana kaikkien aikojen vanhin ehdokassarjassa (eli erikois-Emmojen ulkopuolella) palkittu Emma-voittaja. Innanen, Herrala ja Riippa on kolmikko, joista kukin on vahva oman muusikkoutensa ja artisminsa kantaja, mutta juuri tässä yhdistelmässä on jotain räiskyvää, jopa vaarallista. Uusin, nyt palkittu Plop-julkaisu on yhteistyö Juhani ”Junnu” Aaltosen kanssa. Fiasko ei juuri otsikoissa esiinny, mutta kaikki levymerkin julkaisut ovat mainiota kuunneltavaa, joten siksi onkin erittäin sopivaa, että Emma-instituutio osoitti (tai ainakin yritti osoittaa) valokeilaansa labelin suuntaan Plop on yhtye, jossa Fiaskon henki sykkii vahvana. Legendaarinen hahmo on eräs kotimaisen seikkailullisen musiikin kulmakivistä, kansallisaarre ja monilla tavoin korvaamaton. Palkinnon ilmoittamisen jälkeen hallissa kaikunut ”dead air” onkin mitä sopivin tapa kyseiselle poppoolle ottaa osaa valtavirran ehdolla järjestettyyn gaalaan, ja samalla he kenties tulivat tahtomattaan kommunikoineeksi jotain laajemminkin tarpeellista kotimaisen musiikkialan prioriteeteista. Saareke, kyllä vain voisi levyn pisimpänä kappaleena olla sopiva viraalihitti, joten eiköhän pusketa sen streamit uudelle tuhatluvulle (tällä hetkellä alle tuhat)
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
TEKSTI: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT J ari ”Yari” Knuutisen taiteilijaelämäkerta alkaa Jyväskylän ensimmäisen kansakouluvuoden kesälomasta, ja paikallismuistot alkavat kelautua auki Jaguar-pyörän selässä kelpo vauhtia. Millä kielellä tahansa yhdeksänvuotiaan tytön silmin nähty tarina olisi kaunis ja koskettava. Mutta uudessakin kodissa on omat salaisuutensa. Yksinhuoltaja voittaa lotossa ison kasan rahaa, mutta kuusi vuotta myöhemmin alkoholisoitunut nainen heitetään ulos vuokramörskästään, koska hän ei saa revittyä rahaa kasaan enää mistään. Onneksi isä on valmis tukemaan jälkikasvuaan, kun tämä miettii mahdollisia muita kouluttautumislinjoja. Vaikka elokuva käsittelee lasten kaltoinkohtelemista, se ottaa lähestymistavaksi hyvyyden voiman ja elämän kauneuden, jota luontoa hyödyntävä kaunis kuvaus korostaa. Elokuva kuvaa satuttavasti, kuinka riippuvuus ei ole vain yksilön ongelma. COLM BAIRÉAD) Hiljainen tyttö oli Irlannin ehdokas parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kategoriassa. Omaehtoisen tekemisen into kantaa yhtyeestä, projektista ja yhteistyöstä toiseen. Sitten sen ympärillä alkoi sen kokoon nähden suhteettoman suuri kohu, kun sen epäiltiin rikkoneen Oscar-pystejä jakavan Yhdysvaltain elokuva-akatemian sääntöjä taktikoidessaan aggressiivisesti Andrea Riseborough’n pääosaehdokkaaksi. Tuotteliaan Mika Kaurismäen draamaelokuvien lomaan on aina nivoutunut musiikkiaiheisten dokumenttien sarja. Cáit on ison sisarusparven hiljainen taimi. Yhteiskunnallinen aktivismi ja silkka uteliaisuus vievät musikantteja aatteellisiin kimppakonsertteihin, Rauhanjunaan ja ystävyysmatkoille itäiseen Eurooppaan. Se ei onneksi kuitenkaan ole vain tallenne kiertueesta vaan sydämellinen ja kunnianhimoinen dokumentti bändistä, josta tuli suomalainen ilmiö. Se repii sydäntäsärkevästi kaikkia tämän ympärillä olevia perheenjäsenistä ystäviin. Varhaishistorian kuittaaminen kronologisesti heti alussa jäisi helposti muodolliseksi läpiluvuksi, kun nyt stoori kantaa elävämpänä vaiheesta toiseen. ????. HASSISEN KONE 40 VUOTTA MYÖHEMMIN (OHJ. Edes vierailu Talent-ohjelmassa ja siellä kohdattu positiivinen kiinnostus ei auta sisäisessä pähkäilyssä. MICHAEL MORRIS) Pieni, riippumaton elokuvatuotanto olisi hyvinkin saattanut mennä kaikilta ohi. REVONTULTEN RÄPPÄRI (OHJ. ???. Hiljalleen Cáit löytää oman äänensä, jota ei ole rohjennut käyttää. To Leslie voisi olla tarina Suomesta. Valmis ammattikin hänellä jo olisi, sillä isä ei varmasti panisi pahakseen, jos poika jatkaisi perheen poronhoitoa. Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin -elokuvan ytimessä on vuoden 2022 pienimuotoisen paluukiertueen huipennus Ratinan stadionilla Tampereella. Taiteilijaelämän kokonaiskuva on poikkeuksellisen jännittävä, monipuolinen, inspiroiva ja hyväntuulisesti ylöskirjattu. Siinä lähes kauttaaltaan käytetty iirin kieli onkin raikasta vaihtelua. Perheellä ei mene taloudellisesti – tai muutenkaan – kovin hyvin. 72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja TO LESLIE (OHJ. ????. Dokumentti onnistuu mainiosti osoittamaan, kuinka erilaista ja samanlaista nuorten ihmisten tuskailu tulevaisuutensa kanssa voi olla kulttuuriperimästä riippumatta. PETTERI SAARIO) Iso osa Revontulten räppäri -dokumentin sympaattisuudesta kumpuaa sen kohteesta, nuoresta Mihkku Laitista. Yli 600-sivuisessa tarinassa ja lyhyiden lukujen jatkumossa monisyiseksi kirjattu musiikillinen ura ottaa useasti uudestaan alkuvauhtia varhaisnuoruuden ja perhehistorian vaiheista. Kolme albumia julkaistuaan se hajosi vuonna 1982. Voiko sen varaan kuitenkaan rakentaa tulevaisuutta, sillä sille on aina olemassa pieni yleisö, vaikka mentäisiin muutenkin pienen kielialueen Suomen rajojen ulkopuolelle Pohjois-Skandinaviassa. Kohu uhkasi peittää alleen erään tärkeän faktan. Soolouralle ajauduttua painotus siirtyy työhuoneen uumeniin, musiikin opiskeluun, klasarija elokuvamusiikin proggiksiin sekä vaihteleviin tuottajanpesteihin, taidemusiikista ja teatterikappaleista 22-Pistepirkkoihin, Eläkeläisten euroviisuiluun ja Litku Klemettiin. Musikaalisesti lahjakas Laiti on nimittäin valinnut tyylilajikseen rap-musiikin, mutta mielenkiintoisella tvistillä: hän räppää omasta kulttuuristaan inspiraatiota hakien saameksi. Kerrontatapa toimii rinnasteisena kuvauksiin Yarin laulujen ja musiikin teosta, jossa myös lyriikan ja sävelteoksen rakenne muodostuu kollaaseista, eri aikakausien vaikutteiden yhdistelmistä, jotka jatkuvasti vikuroivat runomittojen ja sävelkulkujen standardeja vastaan. ??. Uuden aallon vapauttamat voimat ovat odotettuakin vankemmat, kun levytyksissään artsympi Se kiihotti keikoilla kansaa rajummalla rockilla ja punk-covereilla. Itse asiassa se alkoi jo vuoden 1981 Saimaa-ilmiöstä, jossa hän Aki-veljensä kanssa seurasi Hassisen Koneen, Juice Leskinen Slamin ja Eppu Normaalin Tuuliajolla-kiertuetta. Isä juopottelee ja äiti kantaa jo seuraavaa lisäystä lapsikatraaseen. Taikurin apulainen kertoo sävyrikkaasti yhteistyöstä avainhenkilöiden, persoonallisten muusikoiden, tuottajien ja muiden bändien kanssa. HILJAINEN TYTTÖ (OHJ. Outona ja sulkeutuneena pidetty Cáit katsotaan parhaaksi sysätä äidin serkun ja tämän miehen huostaan kaukaiselle maatilalle. Ja jos saisi, se menisi viinaan. Ensimmäinen varsinainen luku tekee kontrastiksi aikaharppauksen vuoteen 1985 ja Se-yhtyeen toiminnan hiipumiseen ja väliaikaiseen unohdukseen vaipumiseen. Itsenäistymisen kynnyksellä Laiti pohtii uravalintojaan, jotka mielenkiintoisesti ovat sekä hyvin moninaiset että rajalliset. Hassisen Kone -yhtye perustettiin vuonna 1979, seuraavana vuonna se voitti rockin SM-kisat. Maatilalla Cáit kohtaa viimeinkin huomioon ottamista ja välittämistä, joista on jäänyt paitsi. MIKA KAURISMÄKI) Joskus lyhyessäkin ajassa saa aikaiseksi jotain, joka jää uhmaamaan aikaa. Vaikka Riseborough’n mahdollisuudet kisassa olivat huonot ylivoimaisia kilpakumppaneita vastaan, hänen roolisuorituksensa on huikea – ehdottomasti ehdokkuuden arvoinen. Levyt Täältä tullaan Venäjä, Rumat sävelet ja Harsoinen teräs sekä klassikkoaseman saavuttaneet kappaleet Rappiolla, Jurot nuorisojulkkikset ja Levottomat jalat, vain muutamia mainitaksemme, elävät silti edelleen. Kieli tuo elokuvaan suorastaan maagista tunnelmaa. ASKO ALANEN YARI: TAIKURIN APULAINEN LIKE Se-tarina ja monet muut polut K u v a: A ri Ij äs. Ratkaisu toimii erinomaisesti, sillä Knuutisen luovuuden ja sosiaalisen elämän hyvin erilaiset vaiheet ja saavutukset jyvittyvät kukin erilaisin painotuksin ja hyvin muistiin tallentunein mielialoin
Pepen fani olen ollut siitä lähtien ja hyllyssäni on Pepen edellinen, vuonna 2012 julkaistu Kai vielä muistat sen -elämäkerta. Sauli Miettisen kirjoittama uusi Muuttuvat tiet -elämäkerta on edellistä parempi, ja pönötyskuvia on vähemmän. Minua harmittaa, kun Pepe ihan suotta mollaa monia omia äänitteitään turhiksi tekeleiksi, vaikka niillä on hyviäkin kappaleita. Kirja toi mieleeni, että Pepen esittämät mainosviisut Kuppi teetä ja sympatiaa sekä Suomen suosituin riisi on Risella olivat aikanaan mainioita ja kaikki osasivat laulaa ne. H annu Paloniemi on Lapin yliopiston suomen kielen lehtori, mutta Soundin lukijakunnasta osa tuntenee hänet taannoin Black Sabbathia suomeksi esittäneen Sapattivuosi-yhtyeen laulaja–sanoittajana. Hän ei ole tarinassaan kovin johdonmukainen ja kirja on osin ristiriitainen. Myös 70ja 80-lukujen tuntemattomampia bändikuvioita on selvitetty. Lumiluolapoika on hänen esikoisromaaninsa, ilmeisen omakohtainen kuvaus varttumisesta teiniksi Torniossa 80-luvun alussa, perhetragedian varjossa, mutta musiikin elähdyttämänä. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Hänen äitinsä sairastuu ja kuolee syöpään pian sen jälkeen, kun perhe on muuttanut Itä-Lapista Tornioon suurin odotuksin. Sittenkin kaikkein vaikuttavinta ja romaanin suositeltavaksi lukukokemukseksi nostavaa ovat ensinnäkin kuvaukset rajaja joensuistokaupungin laajasta maisemasta ja vuodenajoista – ja musiikista, oli se sitten Laurin pianotunneilla soittamaa klassista tai koulun juhlasalissa varhaisella keikalla nähtyjä Terveitä Käsiä. Pepe on kuitenkin esiintyjänä järkäle, omaa luokkaansa, mutta ei hänkään saa kehnompia kappaleita loistamaan. Toisaalta taas hän kehaisee Satakunnan-kotistudioaikoinaan äänittämiään sekvensseritaustaisia levytyksiä, joiden relevanttiudesta voi olla montaa mieltä. Lauri-pojan tunteet äitinsä kohtalon äärellä tuntuvat karheudessaan ja heittelehtivyydessään aidolta murrosiältä, niin myös hapuileva ensirakkaus suloiseen Sannaan ikävaiheessa, jossa sellaisia tunteita on mahdotonta artikuloida. Pepe kertoo torjuneensa vanhojen hittien uudelleenlevytysehdotuksia, mutta on kuitenkin tehnyt niitä itse. Lisäksi vaatimattomana pidetty artisti osaa olla hyvinkin itsetietoinen ja ylpeä osaamisestaan. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. HEMMO PÄIVÄRINNE SAULI MIETTINEN: PEPE WILLBERG – MUUTTUVAT TIET OTAVA Kasarin rajakaupunkitunnelmaa Järkäleen ristiriitainen tarina Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Esikoiskirjailijaksi Paloniemi on ehtinyt katsella elämää monelta kantilta, mutta tavallaan Lumiluolapoika on aika odotuksenmukainen debyytti. Onneksi kirjan lopussa on hyvin kattava diskografia. Onko se sitten autofiktiota, sitä on turha jäädä pohtimaan. Ajan ja paikan tiivistelmänä Lumiluolapoika on ehdottoman tarpeellinen. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Joka tapauksessa Lumiluolapoika on vahvimmillaan teemoissa, jotka maistuvat oikealta elämältä, ja se taas on aina sattumanvaraista eikä usko käsikirjoitusoppaita. Kirja etenee riittävän kronologisesti ja selvittää kattavasti artistin uraa näihin päiviin saakka. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Kirjan skuuppi: Pepe ilmaisee rohkeasti mielipiteenään, että Wigwamin ja Tasavallan Presidentin laulajat eivät olleet tarpeeksi hyviä ja Englannin tai maailman valloitus kaatui tähän. Olen asiasta eri mieltä. NIKO PELTONEN HANNU PALONIEMI: LUMILUOLAPOIKA LIKE I hastuin Pepe Willbergin lauluääneen 70-luvun alussa Soukan sivukirjaston vinyyliosastolla. Pepe korostaa vaatimattomuuttaan ja muistaa toistuvasti harmitella levy-yhtiöiden puutteellista markkinointia aivan kuin hänen menestyksensä olisi ollut siitä kiinni. Romaanin kerrontanäkökulma on Lauri-nimisen pojan eikä Hannu Paloniemen. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 114,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 131,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa TILAA SOUNDI
Syksyllä julkaistu, taannoin löytämäni kakkoslevy Blending kuulostaa paikoin kuin post hardcore -bändi soittaisi Oasista. The Banshees Of Inisherin kytkeytyy edeltäjiään (In Bruges ja Three Billboards Outside Ebbing, Missouri) vahvemmin McDonaghin näytelmien – monet niistäkin erinomaisia – mentaalimaisemaan. Nyt se on kehu. Syvästi pasifistinen, paikoin rikollisen hauska ”Tuntsa” pyörii vielä, kun tätä luette. En ihmettelisi, jos useista mainioista viime aikoina näkemistäni esityksistä päänsisäiseen repertuaariini jäisivät sitkeimmin Tehdas Teatterin Baby Judo ja Teatteri Vanha Jukon ja Turun Kaupunginteatterin Tuntematon sotilas: kaksi erilaista teosta, joiden molempien katse ihmiseen pääsi pakahduttamaan. Näyttämötaiteen katoavaisuudessa kauneinta on, miten jotkut teokset jatkavat pääkopan ohjelmistossa, välillä poistuen, taas mentaalinäyttämölle palaten. Vuosikymmen sitten tämä olisi (ehkä) ollut moite. Suuresti toivon, että avaruudellaan sivaltava, lempeästi nyrjähtelevä Baby Judo nähdään vielä muuallakin kuin loisteputkikkaina välähdyksinä päässäni. Kun taas Iñárritu vie meidät suoraan leikkisiin, hapokkai siin uniin, joissa lennetään, kutistutaan ja pidetään hauskaa. Markku Eskelisen Kolmen kehän sirkus on täynnä niin älykästä ja moniulotteista tekstiä, että en voi muuta kuin tuntea itseni tyhmäksi. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Niistä mainittakoon päähenkilön tanssikohtaus David Bowie -a cappellan tahtiin. Tulee tunne, että tässä vittuillaan kaikille maailman ihmisille paitsi juuri lukijalle. Markku Eske linen tekee Suomesta paremman paikan asua. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Tietoisemmin kanavoidaan Ridea, mutta jo avausbiisi Talk For Hoursin tahtiin hyräilen ”Shake along with me”. McDonaghin elokuvien äärellä pääsen nykyään lähimmäs sitä vinoa virnettä, jonka lukioiässä nostatti ensi kertaa nähty Fargo. Tuntuu, että räppärit ovat unohtaneet, että lauluissa saa tehdä mitä haluaa. Seven Psychopaths ei ole kummoinen. Mieleeni tuli ensin Roy Andersson, mutta hän nojaa enemmän realismiin ja stabiiliin kameraan. Eivätköhän Drug Church ja Shame otsikon alle kierteillään kiepsahda. Fever Dreamsin video tarjoaa harvinaisen ilon silmälle: britti rock-soolo vetäistään Mercy ful Fate -paitaan sonnustautuneena. Unohtaneet, että taiteen maailmassa ei ole kiveen hakattuja sääntöjä, joita kaikkien tulisi kumartaa. Maailma kääntyy hetkeksi ylösalaisin, ja me löydämme säilyttämisen arvoisia hetkiä. Kepeä ja kipeä kohtaavat, lempeä ja pimeä samoin, oivaltavasti, kielellisesti ja mittasuhteilla iloitellen. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Luen rivit uudestaan ja yritän ymmärtää paremmin. Ja on kirjassa huumoriakin. Albumi on sekaisin kuin itsestään kanavalta toiselle hyppivä kaukosäädin. Onnittelut! OLENKO INTOILLUT kitararockiksi luonnehdittavasta uudesta musiikista viime vuosina. KUN PELKÄT laulujen nimet saa polvet lyömään yhteen, niin ollaan hyvän asian äärellä. Saas nähdä, onko Trauma Bonds paras 2022 julkaistu, 2023 kuulemani biisi. Eskelinen pistelee kuin Jouko Turkan joulusaarna tai Ilkka Kalevi Tillanen vaalijuhlissa kahden kaljan jälkeen. Täynnä hikoiluttavaa tajunnanvirtaa, noisea ja koomisia rivejä, jotka antavat kuulijalle ajattelemisen aihetta. Perinteiset värssyt täynnä taisteluriimejä ja turhanpäiväisiä leveilyjä ovat juosseet vuosia läpi pääni, päin seinää. Iggy Popin Every Loser -lp:n voitti Tanja Toijanniemi Jyväskylästä. Samoin kiepsahtaa High Vis. ASA JUKKA KITTILÄ Kielen löytäneiden kesken arvotaan Sennheiser CX Plus True Wireless -kuulokkeet. Se on puhdasta sanataidetta, kun viisas ihminen tuo kaiken älykkyytensä esiin kaunistelematta ja kumartelematta. Valon pilkahduksia korvalehdilleni on tarjoillut viime vuonna julkaistu $ilkMoneyn albumi I Don’t Give A Fuck About This Rap Shit, Imma Just Drop Until I Don’t Feel Like It Anymore. Vastamelutoiminnolla varustetuissa langattomissa nappikuulokkeissa riittää virtaa jopa vuorokaudeksi.. Kritiikin rinnalla kaikuu kuitenkin ylistäviä sanoja suomalaiselle monimuotoiselle ja kokeilevalle kirjallisuudelle. Suomalaisen kirjallisuuden (jälkeenjäänyttä) tutkimusta ruoskitaan sen verran terävästi, että ystäviä Eskelinen ei ole selvästikään tullut tänne hakemaan. Päinvastoin. Etsi Genen kieli! > Edellisessä lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 32. Alejandro Gonzales Iñárritun (Birdman, The Revenant) Bardo, valekronikka kourallisesta totuuksia -elokuva on joukko hienoja kohtauksia. Muut kolme Martin McDonaghin elokuvaa ovat loistavia, ravistelevat ja hykerryttävät itseäni isommin kuin juuri mikään muu viimeisen puolentoista vuosikymmenen elokuvataide
75
3/ 20 23 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 3 / 2 2 3 KINGSTON WALL SLEAFORD MODS ROTTEN SOUND INHALER XYSMA So un dI 11 So un dI 11 M A U S T E T Y T Ö T PALEFACE | SAMULI PUTRO | YO LA TENGO | NYRKKITAPPELU Kaikilla mausteilla Kaikilla mausteilla ISOMPI, POPIMPI, PAREMPI MAUSTETYTÖT ISOMPI, POPIMPI, PAREMPI MAUSTETYTÖT