Soundi 4/2014 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

KITARISTIT KUNNIAAN! INSOMNIUM + Zakk Wylde, Gus G, John Petrucci 4/2014 / 6,50 € (sis.alv) SoundI AMORPHIS Metallimiesten kuva-arkisto avautuu NYRKKITAPPELU Aerosmith-läppää ja äänekkäitä sanoja GUGI KOKLJUSCHKIN Pitkä tie musiikkibisneksessä DI K - PA L I N T O SOU JONNA T E R VO M A A 14 20 11 N A N I R A T N E G N U R G
41,50 €: YHTEISTYÖSSÄ: VIRALLISET JATKOT: SOUTHPARKTAMPERE.FI #SOUTHPARKTRE SOUTHPARKTRE. (USA) SKID ROW (USA) SHINING (SWE) / H.E.A.T (SWE) / BATTLE BEAST BROTHER FIRETRIBE / DEATH HAWKS DIMEBAG BEYOND FOREVER / DOOM UNIT / DREAMTALE EGOKILLS / LOST SOCIETY / POISONBLACK RECKLESS LOVE / SANTA CRUZ / SONATA ARCTICA LIPUT ALK. EUROPE (SWE) W.A.S.P
©2014 Fender®, Stratocaster®, Strat® and the distinctive headstock design commonly found on these guitars are registered trademarks of FMIC.
Karjalainen Bazook Triptykon Brother Firetribe Viikate Max Cavalera Stalker: Supertähtien lämppääjät The Hearing, Sansa ja French Films Tarkkailuluokka: Sallan ja Miron matka maailman ympäri Laulun paikka: Tuomari Nurmio Viimeinen sana & Syntymäpäivä Kuva: Visa Högmander 8 9 10 11 Metallikitaristit ”Trendien harjalla pysyminen on mahdotonta.” Kuva: Jeff Katz Robert Cray ”Vintage-kamat maksavat nykyisin aivan liikaa.” 22 Gugi Kokljuschkin ”Tämä on ollut ihan mieletön duuni!” www.soundi.fi. > Soundi 4/2014 19 36 44 48 50 54 69 70 72 76 80 81 Tuomari Nurmio ”Jos Jumalaa ei olisi, se olisi keksitty.” 14 Jonna Tervomaa ”Arvostan suuresti tätä huomionosoitusta.” Kuva: Markus Paajala 81 82 6 SOUNDI Kuva: Timo Isoaho 12 14 16 18 19 20 22 28 36 Pääkirjoitus Suorat sanat & Toinen kuvakulma Uutiset Päivä musiikkiteollisuudessa: Pete Parkkonen Sanoin kuvin Soundi-palkinto: Jonna Tervomaa Jussi Niemen naamakirja: The Last Poets E-liike Inventaario: Robert Cray Elämäni soundit: Samuli Laiho Soundi-haastattelu: Gugi Kokljuschkin Grungen tarina Metallikitaristit: Insomnium, John Petrucci, Gus G ja Zakk Wylde Weeping Willows Nyrkkitappelu Kotialbumi: Amorphis Arviot Oton vinyylit Settilista: J
UUSI KOFF ROCK NYT KAUPOIS KAUPOISSA! www.koff.?
vuosikerta. Silloin hankittiin isompien avustuksella pussikaljaa ja mentiin Lieksan kirkon taakse metsään tekemään surutyötä. En minä sitä vihannutkaan, mutta se ei vain vedonnut – syystä, jonka olen autuaasti unohtanut ja joka todennäköisesti oli jotain hyvin mielivaltaista. Myös Nirvana-ähkyyn oli helppo sairastua, sillä bändiltä ei voinut välttyä missään. Syy, miksi intuitiivisesti kiellän kuuluneeni grungejengiin on se, etten koskaan kuunnellut Nirvanaa. Hämärästi muistan vain Jenni-ystäväni surun. Smells Like Teen Spiritin ilmestyessä olin 13-vuotias, joten jokainen solu kehossani janosi uusia bändejä, joihin hurahtaa. Painopaikka Lönnberg Painot Oy ISSN 0785–0891 Aikakauslehtien liiton jäsen Soundi ilmestyy 11 numeroa vuodessa 40. Siitä huolimatta, aina kun tulee puhe grunge-vuosista, on ensimmäinen reaktioni kieltää kaikki. Tuotanto on tullut myöhemmin koluttua läpi, ja vaikka bändistä ei koskaan itselleni merkittävää tulekaan, olen ihaillut Cobainin herkkyyttä ja melodiantajua lukuisat kerrat. Ehkä olin jo silloin rasittava pikku elitisti, jolle Nirvana oli liian mainstreamia. Mikko Meriläinen Päätoimittaja Vastine ”Päätoimittaja Mikko Meriläinen käsitteli maaliskuun Soundin pääkirjoituksessa työsuhteeni päättymistä. Ja Nirvanahan on yhtä kuin grunge. Hän kirjoitti: ”asia ei tullut kummallekaan osapuolelle yllätyksenä ja ratkaisu tapahtui Juhon kanssa yhteisymmärryksessä.” Tästä voi mielestäni saada sen käsityksen, että irtisanominen olisi tehty yhteisellä sopimuksella kanssani. A-PUOLI > Pääkirjoitus Päätoimittaja Mikko Meriläinen Grunge-fani astuu kaapista G runge-tsunamin iskiessä olin erittäin otollisessa iässä. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Yläasteen bändikatselmuksissa yleisin näky oli isoihin t-paitoihin sonnustautunut poikakolmikko, joka soitti joko Nirvanan tai Kingston Wallin biisejä. Olen viime viikkoina yrittänyt palauttaa mieleeni, missä olin kun 20 vuotta sitten kuulin Kurt Cobainin itsemurhasta. Haluan vielä korjata, että kyseessä oli kustantajan yksipuolinen ilmoitus.” - Juho Juntunen TOIMITUKSESSA SOI: Plain Ride: Skeleton Kites LISÄÄ KUUNNELTAVAA: www.soundi.fi/jutut/soittolistat 8 SOUNDI Toimituspäällikkö Heta Hyttinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Ervasti, Antti Granlund, Harri Hakanen, Timo Harjuniemi, Ville Hartikainen, Visa Högmander, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Juho Kankaanpää, Karoliina Kantola, Timo Koskinen, Pasi Kostiainen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kaisla Leveelä, Ninni Luhtasaari, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Antti Mattila, Ole Nerdrum, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Otto Talvio, Eero Tarmo, Arttu Tolonen, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Laura Vähähyyppä, Heidi Välkkilä, Juho Äijö Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312 33101 Tampere Puhelin (09) 4369 2407 (Pop Median vaihde) Sähköposti: etunimi.sukunimi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Oskari Anttonen Erik Kangas Peter Lindroos Oona Lukkarinen Mikko Mali Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma–pe 9–16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Ensimmäinen itseäni järkyttänyt muusikon kuolema oli vuotta myöhemmin tapahtunut Petri Wallin itsemurha. Mutta en minäkään niin tyhmä ole, etten Nirvanan hyvyyttä ymmärtäisi. L7:n naisia muistan sekä palvoneeni että jotenkin pelänneeni, ja Alice In Chainsin ensi kesän Ilosaarirock-keikkaa huomaan odottavani. Ei, en tosiaankaan kuunnellut grungea! Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ihailinhan muun muassa Pearl Jamia, Soundgardenia ja Screaming Treesia. Ei pienintäkään muistikuvaa
Suomi, jossa ahkera, suurisilmäinen vaaleaverikkö ei voi se lättää kertaheitolla suurta yleisöä ja krii tikkoja. Minä näen sanan takana vain musiikkia tekeviä ja siitä tykkääviä ihmisiä. Nuoren, marginaalissa operoivan artis tin on helppo jalostaa identiteettiään asettumalla jotakin vastaan. Sellaisessa Suomessa ei olisi myös kään tuntemaamme Kauko Röyhkää tai Hynystä. Joi tain myös hämää artistin poliittinen iden titeetti. Kuvat: Jarkko Vehniäinen SOUNDI 9. Suomi, jossa lyhyt jätkä ei voi olla rikas stara. > Suorat sanat Tosi uniikkia S illoin tällöin avaan yöllä Voice TV:n ja kurkistan valtavirtaan toljotta malla puoli tuntia uusimpia pop videoita. Teeskentelemättömästi jyrkkiä mielipi teitään laukovan Kauko Röyhkän ja luon nostaan äijän Hynysen esimerkkiä seura taan aidon samaistumisen myötä mutta tylsistyttävästi. Rockin kentällä niin kutsutusti katu uskottava artisti on usein imagoltaan friikki individualisti, vastarannan kiiski tai vittua ja helvettiä hokeva rääväsuu. Meitä on monia, jotka näennäisesti lei killämme disautamme treenikämpilläm Teppo Vapaus me vaikkapa Uniikkia ärrävikaiseksi kää piöksi, koska emme pidä hänen musiikis taan ja hänen esilläolonsa ärsyttää. Se on inhimillistä jutun iskentää, mutta jossain määrin myös peniskateut ta, vaikka kaveri on pätkä. Kun Uniikki päräyttää pörisevän ärrän sä häpeilemättömästi ja räppää ”hyvin pyyhkii vaik välillä miestä korpee / kun kusilaarikin niin korkee”, ja nousee vi deolla korokkeelle yltääkseen urinoimaan pisuaariin, pistää se hymyilyttämään. Sinä aikana saattaa pyörähtää kaksikin Sannin videota, joku Haloo Hel singin hitti, Cheekin bling bling anthem ja Uniikin Pätkätöis. Suomi, jossa nuorten bändi koululaisten yhtyeestä ei voi kasvaa läpi paistavan lahjakas ja innostava kansan suosikki. Ajatellaanpa Suomi, jossa yksikään poppari ei vedä täyteen jäähalleja ja sta dioneita. Kun hän jatkaa ”ku on päissään ni helppo pysyy suoras / mis tahansa lennol mä oon ku ykkösluokas”, se on jo hatun noston arvoista itseironiaa kevyen viihteen ke hyksissä. Perustallaajan arkeen murtau tuva poptaiteilija tuo musiikin tallaajan elämään. Usein vas tustaja on ”mainstream”, vaikka se ei tar > Toinen kuvakulma koita mitään
Lähtöpäätök seen vaikutti muun muassa yhtye toiminnan elämäntyyli, jota Joha nin terveys ei enää tunnu kestävän. ÄÄ NE ST Ä PA RA ST A RO CK VA LO KU VA A! Viime Soundissa juli stettu keikkakuvakilpailu on ede nnyt toiseen vaiheeseen. Virkistävää vaihtelua mieheltä, joka on totuttu näkemään myös big bandin ja sin foniaorkesterin kanssa. – Tuunelan nimi nousi mietinnöissä esiin yhä useammin. – Minulla on demottuna parikymmentä laulua, joista valitsemme ensi kuun sessioissa viitisentoista jatkotyöstöön. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN Elvis Costello Tampereelle Tänä vuonna 60vuotisjuhliaan viettävä Elvis Costello saapuu Tamperetaloon soolokeikalle 25. Dokumentin traileri löy tyy jo netistä. – Multa kysyttiin kiinnostaako ja myönsin, Arto Tuunela kertoo. Soulia Kaisaniemeen Helsinkiläiseksi kesätapahtumaksi vakiintunut Helsinki Classic Festival vietetään tänä vuonna 9. Eternal Erection 20 vuotta Muhkean ja eroottisväräh teisen funkin ylpeys Eternal Erection juhlii koko vuoden 20vuotissyntymäpäiviään. Kyseessä on erityis laatuisen riisuttu veto, jossa bän din kokoonpanoon lukeutuu aino astaan kitara ja piano. – Sellaista raa’an pihvin tuoksua. Kemiat vaikuttivat toimivan. Kuinka tuttua CMX:n tuotanto oli sinulle. Viimeiset kymmenen vuotta yhtyettä tuottanut Rauli Eskolin on vaihtunut Pariisin Kevät -mies Arto Tuunelaan. Arto ei tiedä vielä, mihin helvettiin on lupautunut. Aikataulut sopivat. Tiamat soittaa sovitut kesän keikat ja sen jälkeen loppuorkesterin pitää päättää jatkaako uuden laulajan kanssa vai ei. Tätä ei yleisesti rockpiireissä kerrota, mutta viidestoista albumi on aina se haastavin. Olen mä niitä muitakin kuunnellut. Olemm e valinneet sadoista tulleista kuv ista parhaat näytille nettisivuillem me. Totta kai tuon mun oman tyylin työskennellä ja kuulla biisit ja soundi, mutta olennaista on se, miten ne yhdistyy poikien tapaan tehdä musaa. A.W. Studioon mennään alkusyksystä. – Jotkut musiikkimme ystävät voivat nielaista tekohampaansa niiden äärellä. Yrjänä kertoo työstäneensä työnimellä Mesmer kulkevan albumin lauluja jo Seitsentahokkaan (2012) aikaan. – Toki kävin läpi nopean kelan, että olenko oikea tyyppi tähän. Uusi tuottaja tarvittiin, koska Rauli Eskolin ei ollut tällä kertaa käytettävissä. Perinteinen kivijalkaliike on keskittynyt myymään lähes pelkäs tään vinyylilevyjä ja niistäkin pää osin punk ja metallijulkaisuja. 10 SOUNDI Millainen albumi on tulossa. ”Viidestoista albumi on haastavin” CMX tekee levyä Arto Tuunelan kanssa V iidestoista pitkäsoitto siintää jo CMX:n horisontissa. Mitä uutta ajattelet omalla panoksella tuovasi CMX:n ilmaisuun. Tapasimme. Uusi vinyylipuoti Tampereelle Tampereen levykauppatarjonta saa uuden tulokkaan näinä päivinä, kun Sammakka Pop avaa ovensa Tamme lassa. syyskuuta. Albumin tuottaa Kemopetrolistakin tuttu Kalle Koivisto. Sam ”Rick Lover” Huberin mukaan syksyllä homma jat kuu täysin uusin sävelin, kun yhtye julkaisee kuuden nen pitkäsoittonsa. toukokuuta. – Toivomme, että hän on vaativa ja kunnianhimoinen maailman tappiin, ja ottaa meistä kaiken irti. A-PUOLI > Uutiset Tiamat-keulamies jätti bändin Kuva: Kerttu Malinen Kuva: AJ Savolainen Tiamatin Johan Edlund ilmoitti kuun alussa jättävänsä yhtyeen, mutta hommaan ei liity sen kum mempaa dramatiikkaa. Soundin saamien tietojen mukaan tällä kertaa mukana on täysin uusia voimia. heinäkuu ta. Vielä emme tiedä tehdäänkö äänitykset edellisen levyn äänityspaikassa Joensuussa vaiko tuttavamme maatalossa Espanjan Andalusiassa. – Olen joutunut tunnustamaan Discopoliksen hienouden – aluksi en voinut sietää sitä. Gateway Films yhtiön tuottamassa dokumentissa seurataan fanin näkökulmasta Jukka Tolosen uraa ja elämää huippukita ristina ja säveltäjänä 70 ja 80luvun huippuvuosista alamäkeen ja uuteen nousuun gospelpainotteisen musii kin parissa. Tuolloin paikalla ovat viimeksi 10 vuotta sitten Suomessa esiintynyt Stevie Wonder sekä Cody ChesnuTT, RickyTick Big Band & Julkinen sana sekä Nicole Willis & The Soul Inves tigators. Mutta noi on sellaisia romanttisia karpaaseja, joilta on muutama ihan nätti biisi syntynyt noinkin lyhyen uran varrella. Tolosen dokumentti ensi-iltaan Lasse Keson käsikirjoittaman ja ohjaaman Tolonendokumenttielo kuvan ensiilta on ovella ja koittaa 2. Totta helvetissä mä olen mukana. – Uudet laulut ovat erilaisia, sen lupaamme, Yrjänä paljastaa. Alkoi vaihtoehtojen listaaminen. Pidän CMX:ssä siitä, että ne osaa saman- aikaisesti olla törkeitä ja kuolemanvakavia. Käy äänestämässä om aa suosikkiasi osoitteessa ww w.soundi.fi/ kuvakilpailu-aanesty s
Kjeh. En valita. Harlan Coben LUPAA JA VAIKENE Jännityksen mestarin vangitseva trilleri intohimosta, salaisuuksista ja valheista. Albumille päätyi kuusi biisiä, joiden teossa olen ollut mukana. Omakehu haiskoon! Nyt, tässä ja tänään 24.3.2014 kello 21.59, sanon hyvin epäsuomalaisesti, että olen ylpeä itsestäni! Uudestaan. Argh! Hymy ei katoa kasvoiltani vaikka pataan tulee taukoamatta. Jokaisen erän panos on tuoppi huurteista, mikä ehkä vähän ottaa päähän. Miten kuulija ilmeilee, hakkaako vasen jalka rytmin tahdissa, haukotuttaako, ei kai se vain ole Facebookissa... Edes pimennysverhot kaihtimien edessä eivät enää auta, kun kevätaurinko puskee läpi. Kymmenen minuuttia ennen vieraiden saapumista piipahdan kahvin kanssa ulkona. Jäätävä jännitys valtaa aina, kun joku uusi tyyppi kuule levyni, olipa kyseessä radioiden iso herra tai kadulta bongattu perustallaaja. Erään radiokanavan päälliköt tulevat kuuntelemaan uuden levyn ennakkoon. illan A uNIquE InTROdUCTIOn By PROCOL HARUM M aanantai. Muutamassa vuodessa sävellys ja sanoittaminen on muuttunut helpommaksi, ja uskallan soittaa keskeneräisiäkin teoksia muille. Oliko ensimmäinen ajatuksesi, että nytkö sillä nousi kusi päähän. Vastassa on parin viikon ajan ollut 20 senttimetriä pidempi ja monta vuotta enemmän elämänkoulussa opiskellut hyväkuntoinen lihasmassa. This is his first book. Luulin levyn kuuntelusession alkavan puoli kahdelta, mutta olenkin reilun tunnin etuajassa. Pihtiputaan punk/ metal-kylästä ponkaisseena voin sanoa, että usko itseeni kirjoittajana on noussut. THIS mAjOR bIOGRAPHY TRACES THEIR ROOTS bACK TO 1964 WHEN THEY WERE AN R&b COVERS bANd CAllEd THE PARAmOuNTS WHOm THE ROllING STONES CITEd AS THEIR fAVOuRITE bRITISH GROuP AT THE TImE. Aurinko nimittäin paistaa täysillä, terassit aukeavat, hameenhelmat lyhenevät – ja lähes kolme vuotta tehty levy on oikeasti valmis. Ian G Cover designed by Fresh Lemon. Since 2010 he has also written, produced and presented his own weekly radio show on the 24-hour Music & Arts radio station, Resonance FM 104.4 London. Kattava historiikki yhdestä aikamme vaikutusvaltaisimmista rock-yhtyeistä. Their insights illuminate what must surely be the gold standard biography of a unique and highly influential band. Onneksi olen saanut itseni hillittyä. Vaikka albumi on soinut omissa stereoissani todella paljon, jo yksi ulkopuolinen kuuntelija saa pulssini nousemaan eri sfääreihin. Saatavana myös sähkökirjana They st as a cov as The P Coaster Robin T into a s weird n other. Kahdeksas Roy Grace -dekkari on hiuksia nostattava matka tähtikultin pimeälle puolelle. Tuoppitilanne on 2–7. Itsekriittisyys on ollut levynteon aikana suurin vastukseni. Levyn soittaminen uusille korville on aina jännittävää. THE GHOSTS Of A WHITER SHAdE Of PAlE Author Henry Scott-Irvine has worked for many years in the record and TV industries specialising in programme development and working as a researcherproducer of music and arts film & TV documentaries. Levy on nyt ollut ’’valmiina’’ noin parin kuukauden ajan ja sitä on tullut kuunneltua monta kertaa päivässä. Olen ylpeä itsestäni. O & Stolle they arr flavoure five min Shade o and hau band’s s some p that foll become. Turpaan tulee. PETE PARKKONEN ”Nyt, tässä ja tänään 24.3.2014 kello 21.59, sanon hyvin epäsuomalaisesti, että olen ylpeä itsestäni!” Ian Gillan – David Cohen IAN GILLAN Omaelämäkerta Suorasukaisuudessaan paikoin hävyttömän hauska rockelämäkerta vokalistien ehdottomaan aateliin kuuluvalta kauhukakaralta. Siinä yksi parhaista palautteista. Herään kello kahdeksan, vedän rahkasmoothien naamaan ja lähden Taliin lyömään mailalla palloa, jossa on sulat. Välillä tekstiä kirjoittaessa tuntuu toivottomalta ja siltä, että kynä kulkee samaa vauhtia takaperin alkua kohden. Vastaanotto uusille sinkuilleni on kuitenkin ollut hyvin positiivinen, jos nyt muutamaa mahtavan rakentavaa ’’stupid nigger’’-palautetta ei lasketa. Olen päässyt 240 bpm -nopeuksisista autotallirokkiteksteistä, jotka kertovat kaikkien oikeudesta rock’n’rolliin (missä en tietenkään näe mitään vikaa) Suomen soittolistoille. Front cover photo by Gered Mankowitz. Tätä levyä tehtäessä olen ylittänyt itseni. Pari biiseistä soi muita kovemmin, joten masteria joudutaan vielä hieman hiomaan Chartmakersilla. Between who had leaving t again ov for writi been cre The ext progress Court an Henry S which a and scale music m OP54395 www.omnibuspress.com minerva Dekkarinälkään Thomas Erikson Kuolema kulkee kulisseissa Thomas Erikson PELON KYLVÄJÄT Peter James KUOLEMA KULKEE Erikson on onnistunut KULISSEISSA kieputtamaan kokoon aivan uudenlaisen rikostarinan, joka porautuu syvälle ihmisluonnon syövereihin. Ihan miten vaan. Kirjakaupoista ja Minervan verkkokaupasta www.minervakustannus.fi Tilaa uutiskirje Minervan nettisivuilta, saat tietoa kirjauutuuksista. PROCOL HARUM Koko ura Procol Harumin vaiheet bändin HENRY SCOTT-IRVINE itsensä kertomana. HENRY SCOTT-IRVINE SIR AlAN PARKER ANd HIGHlY INfluENTIAl bANd Minerva Ja sitten alkaa palaveri. A succession of Billboard Top 100 albums followed but Procol Harum’s future would also be marked by a 14-year retirement, a successful re-formation and one of the costliest and most bitterly fought cases in British legal history. Back cover photo by Andrew Kent. PÄIVÄ MUSIIKKITEOLLISUUDESSA Kuva: Lauri Laukkanen Sarjassa tekijät kertovat, miten elämänsä kokevat. Ei siinä mitään, ainakin kunto kasvaa. No, olenpahan ajoissa. The book’s stellar list of interviewees includes the band members themselves, Martin Scorsese, Sir Alan Parker, Jimmy Page, producer Chris Thomas and author Sebastian Faulks. Istuudun sitä ennen kahvikupin kanssa tunniksi Lasse Kurjen toimistoon kuuntelemaan perjantaina masterista tullutta kokonaisuutta ja fiilistelemään Knipin tekemiä levynkansia. Sisälle palatessa puristan tyhjän pehmeän askin päättäväisesti ajatellen: nyt tää saa loppua. Himo ja halu lavalle vetämään omia uusia biisejä on niin älytön, että välillä tekisi mieli ottaa kitara ja mennä rautatieasemalle ulvomaan hatun kanssa. Taas! Mitään hyötyähän siitä ei ole! Täräyttäviä tarinoita Koko ura In their internati 1970s w Edmonto in the U ‘Conqui After a 1 make th with Th and Bill regularly and thei Henry Scott Irvine With its song writing partnership of Keith Reid and Gary Brooker the new band would soon become associated with a particularly soulful brand of progressive rock and enjoy a massive international hit with ‘A Whiter Shade of Pale’ in the summer of 1967. OMaeläMäkerta PROCOl HARum’S ExTRAORdINARY CAREER NOW SPANS AlmOST 50 YEARS. Saavun Warnerille kello 13.25
Hänellä on edelleen mainet ta kulttuuripiireissä, ja juhlia ja nai sia riittää. Kun Jep täyttää 65 vuotta, hän alkaa tarkastella elettyä elämää ja ympäröivää maailmaa tarkemmin. ELOKUVAT KU TEKSTI: JUSSI HUHTALA UK AU D EN LE FF A THE RAID 2: BERANDAL Kevään kurpitsasatoa Suurempi ja kauniimpi jatko-osa P ari vuotta sitten teattereihin tullut indonesia laistuotanto The Raid: Redemption uudisti toimintaelokuvaa uskomattomilla kohtauksilla, joissa taistelulajien mestarit ottivat mittaa toisistaan. Käsikirjoitus jää ehkä polke maan paikoillaan, mutta haikeat tunnelmat ikuisessa kaupungissa jäävät mieleen. Lopputulos koostuu epäuskottavista yllätyksel lisistä kohtaamisista ja tahattoman koomisista tilanteista. Vaikka perusasetelma on kiehto va, siitä ei ole syntynyt toimivaa ko konaisuutta. Jatkoosa sisäl tää toiminnan lisäksi myös kiinnostavasti rakennet tua draamaa. Pompeji on visuaalisesti kunnianhimoinen Titanicin ja Gladiaattorin yhdistelmä, mutta Ander son ei valitettavasti ole läheskään Ja mes Cameronin tai Ridley Scottin ve roinen elokuvantekijä. Ulosteisiinsa kunnioituksella suh tautuva Tenho Kakkinen päätyy Matchboxin keikalta kosmisiin pyör teisiin. Yllättävän menestyksen myötä walesilaisohjaaja Gareth Evans sai jatkoosaa varten käyttöönsä isomman budjetin, mikä myös näkyy valkokankaalla parhaalla mahdollisella tavalla. The Raid 2: Berandal vie toimintaelokuvan lajityypin jälleen kerran uudelle tasolle. Se tuo paikoin mieleen Kummisedän tai vaikkapa John Woon rikoselokuvat, joissa hirviö mäisillä rikollisillakin on omat kunnian ja lojaalisuu den periaatteensa. Toi mintakohtaukset on toteutettu sarjakuvamaisen epätodellisesti mutta samalla uskottavasti. Tarina etenee kömpe lösti, eikä vanhahtavan kuuloinen dialogi sovi näyttelijöiden suuhun. Nuoruudessa kirjoitettu romaani ei ole vieläkään saanut jat koa, mutta se ei tunnu miestä hait taavan. Harvoin tulee kuiten kaan ajateltua, ettei niiden olemassa olo ole itsestäänselvyys. Lagströmillä on ol lut haastava tehtävä näytellä eloku vassa kuutta eri roolia miekkailevas ta hurmurista kömpelöön nörttiin. Sinnikäs mies pyytää Lian illalliselle. Nuori nainen nimeltä Lia (Elina Reinikka) kohtaa kadulla mie hen menneisyydestä. Fellinin La Dolce Vitan mieleen tuova Suuri kauneus on tyylikäs elo kuva, jonka kauniit kuvat tekevät vaikutuksen ensi sekunneilta läh tien. Resident Evil elokuvien tekijä Paul W.S. Elokuvan keskushahmo Jep (Toni Servillo) on eläkeikää lähesty vä toimittaja, joka tunnetaan myös kirjailijana. Paolo Sorrentinon edellinen elo kuva This Must Be the Place kertoi Sean Pennin esittämästä goottirok karista. A-PUOLI > Sanoin kuvin Asiaa populaarikulttuurin ytimestä. Mies miestä vastaan käydyt yhteenotot ovat kuin kaunista ja taitavasti koreografioitua balettia. Lia ei kuitenkaan tunnu muistavan miestä lainkaan. Suuri kauneus elokuvalla ohjaaja palaa Italiaan, ja leffa onkin eräänlainen rakkaudenosoitus Roo malle. Elokuvan voi nimetä jo nyt yhdeksi kaikkien ai kojen parhaista jatkoosista. Mikään ei näytä videopelimäiseltä bittimössöltä, kuten Hol lywoodin sarjakuvafilmatisoinneissa usein nykyään käy. Ykkösosa sijoittui lähes kokonaan yhteen tilaan eli isoon kerrostaloon, mutta nyt tapahtumapaikka na on koko Jakartan kaupunki yökerhoineen ja valta teineen. Miekka ja sandaali laji tyyppiä ja katastrofielokuvia yhdis televä Pompeji sijoittuu Vesuviuksen purkauksen aikoihin. Muistot sekoittuvat, ja ta kaumissa Lia käy läpi kohtaamisiaan miehen kanssa. Elonkerjuu yhtyeestä tutun Juha Lagströmin esittämä mies kertoo, että hänellä ja Lialla oli suhde kymmenen vuot ta sitten. HH HHH HH 12 SOUNDI VANHOJA PUUTALOJA onneksi vie lä näkee elementtimöhkäleiden seas sa, edes vähän. Salske asta hevosmiehestä tulee gladiaat toriareenan kingi, johon jalosukui sen perheen kuvankaunis tytär iskee silmänsä. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN TIITU TAKALO: MINÄ, MIKKO JA ANNIKKI VILLE PIRINEN: KESKIYÖN DYNAMO (SUURI KURPITSA, 2014). Game of Thrones sarjasta tuttu Kit Harington esit tää nuorukaista, joka on viety Bri tanniasta orjaksi Pompejiin. Upeasti kuvitettu, erilaisten teknii koiden ja värikartonkien avulla elä väksi rytmitetty teos nivoo Tampe reen historian, puutalojen kohtalot sekä taiteilijan omaelämäkerran tai tavaksi ja koskettavaksi kokonaisuu deksi. Elokuva näyttää komealta, vaik ka 3Dkuvan tummuus hieman häi ritseekin. Välillä Jumala kertoo totuuk sia rockabillystä ja ihmismielestä. Julkaisusta vastaa käsikirjoittaja mestari Pauli Kallion ohjastama Suu ri Kurpitsa pienkustantamo, joka mi nulle henkilökohtaisesti on ollut ai na yläasteelta saakka yhtä merkittävä popkulttuuribrändi kuin Epitaph tai Bad Vugum. Suuri Kurpitsa on julkaissut myös Soundinkin sivuilta tutun Ville Piri sen uuden Keskiyön dynamo kirjan. Anderson on hypännyt futuris tisesta pelimaailmasta muinaiseen Roomaan. Värikkäät, groteskeja hahmoja ja ronskia huumoria täynnä olevat ruu dut muodostavat käänteissään yllät tävän ja hienoksi kokonaisuudeksi ni voutuvan tarinan. Älyttömän nerokas seikkailu. Vaikka nämä kaksi kirjaa ovat kai kin puolin erilaisia, yhdistää niitä yk si konkreettinen seikka: Molemmissa on tasan 250 sivua, sillä Pirisen pitku lainen kirja on painettu neliönmuo toisen Annikkikirjan painoarkin yli jäämäosalle. Tiitu Taka lon vangitseva Minä, Mikko ja Annikki sarjakuvakirja konkretisoi yhden puutalokorttelin kautta, kuinka pal jon sitkeiden yksilöiden väsymätöntä taistelua kaavasuunnitelmia ja uudis tusintoisia päättäjiä vastaan se vaatii. Evans on laajentanut paitsi tapahtumapaik koja ja kestoa myös tarinan teemoja. Tarina vaikuttaa aluksi tavallisel ta romanttiselta juonikuviolta, mut ta se muuttuu arvoitukselliseksi pa lapeliksi. HHHHH ROMANSSI SUURI KAUNEUS POMPEJI Anssi Mänttärin ohjaama ja käsikir joittama Romanssi on erikoinen rak kaustarina
HITIN NO REST FOR THE WICKED lykkeli.com facebook.com/lykkeli twitter.com/lykkeli. EVERYDAY ROBOTS URAN ENSIMMÄINEN SOOLOALBUMI NYT KAUPOISSA! damonalbarnmusic.com facebook.com/damonalbarnofficial twitter.com/damonalbarn LYKKE LI I NEVER LEARN ODOTETTU UUTUUSALBUMI KAUPOISSA 2.5.2014! SIS
Uutta levyä pukkaa siis. Eivät ne ilmesty minne tahansa kapakkaan kello 12 yöllä kuuntelemaan, vaikka vanhaakin fanikantaa mulla on edelleen. Näitä ihmisiä olisi pitkä liuta. Jonna toteaa samalla, että Soundin huomionosoituksesta palat kuuluvat kaikille hänen uransa aikana mukana olleille, niin muusikoille kuin muillekin taustajoukoille. Se on se seuraava aalto, ja monelle tää mun uusi levy on tavallaan mun debyyttilevyni, hän toteaa. – Arvostan suuresti tätä huomionosoitusta ja kyllähän mä ymmärrän myös Taattoa, ainakin omalla tavallani. Yrjänä.. Kun tämän palkinnon saajalta oletetaan jonkinlaista historiaa, eipä Suomessa ole ollutkaan monta naista kenelle tällainen antaa. Ainakin irtiotto, Tervomaa kertoo salamyhkäisenä. Tervomaan kuuden vuoden sapatti levytysrintamalla päättyi viime vuonna julkaistun Eläköön-albumin myötä. – Tietenkin pitkäaikainen tuottaja ja kitaristi Jussi Jaakonaho on yksi heistä, kuten myös uuden levyn tuotannossa ja biisien sävellysvastuussa auttanut Eppu Kosonen. Jonna Tervomaa on samalla ensimmäinen naispuolinen Soundi-palkinnon saaja. Mä pidän hänestä, Tervomaa naurahtaa katsoessaan uutta tulokasta, joka sujahtaa mukavasti jo aikaisempien Emma-pystien sekaan kuin kukoksi tuohon rouvaslaumaan. Todennäköistä on, että levy tulee ensi vuoden puolella, ja keikkoja tehdään syyskuun lopulle saakka. On myös ollut jännä nähdä, miten oma sukupolvi liikkuu tällä hetkellä nihkeämmin keikoille, vaikka kuuntelevatkin levyjä. Tuntuu huikealta, että vähän yli parikymppiset tulevat kertomaan, miten heidän vanhempansa ovat kuunnelleet mua ja nyt näillä nuorilla itsellään on joku indiepumppu. – Sehän on tiedossa, että ylipäätään suomalainen rock-kulttuuri on aika lyhyt ja tulee vähän perässä verrattuna rockin syntysijoihin. Karjalainen, Atte Blom ja A.W. Siis ei monta määrällisesti, laadullisesti kyllä. Tässä on varmaan sitä samaa. – Vaikka toki me treenattiin jo ennen levyäkin, vasta keikoilla ”bändi tehdään” ja se alkaa seistä itsenäisesti. SOUNDI-PALKINTO Juho Juntusen suunnittelema ja Tampereella asuvan Christian Jütten valmistama Taatto Taivahinen -pysti luovutettiin nyt kymmenennen kerran. TEKSTI: HETA HYTTINEN Kuva: Markus Paajala J onna Tervomaalla meni tovi tajuta todella olevansa tämän vuoden Soundipalkinnon saaja. – Luvassa on myös yksi erittäin hauska spessuilta Huvilatelttaan. Jonna toteaa monen asian muuttuneen musabisneksessä tänä aikana, ja tavallaan kulunut vuosi on mennyt tutustuessa uudelleen alaan sekä tietenkin uuden bändin sisäänajossa. Pop Median toimituksessa juotujen ”mitalikahvien” jälkeen Jonna oli suuntaamassa tapaamaan Riku Mattilaa. Se voi olla yllättäväkin projekti, josta mä en haluaisi käyttää sanaa ”terapiabändi”, mutta onhan se vapautus omasta tervomaalaatikosta. Sehän on pitkää uraa tekevälle musantekijälle välttämätöntä, että saadaan myös uutta yleisöä. Aikaisemmin Soundipalkinnon ovat saaneet Tuomari Nurmio, Alexi Laiho, Toni Wirtanen, Juhani Merimaa, Tuomas Holopainen, Ismo Alanko, J. Kun Taatto Taivahinen -pysti luovutettiin voittajalle, oli välitön yhteisymmärrys kuitenkin väistämätön. – Me laitetaan ajatuksia yhteen ja mietitään aikatauluja. A-PUOLI SOUNDIPALKINTO 2014 Jonna Tervomaa ”Taatto Taivahisessa yhdistyy kaikki, mitä tarvitaan” 14 SOUNDI – Mä olen ottanut tän positiivisena asiana. Hän on jotenkin myös aika päättäväisen oloinen ja lempeä, mutta varmaan tarvittaessa myös aika häijy. Hänessä yhdistyy kaikki, mitä tarvitaan: selkeästi asennetta ja huumoria
Yhteistyössä: Turku Energia. KARJALAINEN | JENNI VARTIAINEN KOLMAS NAINEN | MICHAEL MONROE | POPEDA ANNA ABREU | CHILDREN OF BODOM | ERIN | GASELLIT | HALOO HELSINKI! HAPPORADIO | JONNA TERVOMAA | JUKKA POIKA | JVG | LOST SOCIETY OLAVI UUSIVIRTA | PARIISIN KEVÄT | RISTO | ROBIN RUUDOLF & KARRI KOIRA & MUSTA BARBAARI & AKSIM SAMULI PUTRO | SANNI | SCANDINAVIAN MUSIC GROUP | STAM1NA STIG & KULLANKAIVAJAT | STONE | TUOMO KAIKKIEN LIPPUTYYPPIEN HINTATIEDOT JA MYYNTIPAIKAT SEKÄ TUOREIMMAT UUTISET: WWW.RUISROCK.FI Festarilippuja hankkiessasi voit myös suojella suomalaista saaristomerta. DAVID GUETTA LILY ALLEN THE OFFSPRING WIZ KHALIFA PHOENIX SUEDE (FR) (UK) (USA) (USA) (FR) (UK) BASTILLE CARIBOU EXAMPLE FIRST AID KIT ICONA POP MANDO DIAO TAME IMPALA VERONICA MAGGIO THE 1975 YOU ME AT SIX (UK) (UK) (CAN) (SWE) (SWE) (SWE) (AUS) (UK) (SWE) (UK) VESA-MATTI LOIRI | CHEEK | J
Siks mä sen siihen kirjoitinkin, muslimikalottiin, marokkolaishuppariin ja teryleenihousuihin pukeutunut äijä murahti kuivasti. A-PUOLI > Jussi Niemen naamakirja Teksti: Jussi Niemi Veteraanitoimittaja kertoo uransa tähtihetkistä. Äijät eivät olleet pehmenneet tippaakaan. Ei maailma häijy ole, se on pelkästään todellinen. Kuule mies, sä katsot asiaa väärästä vinkkelistä. Jalal totesi yleisölle, että ”en tiedä, miten paljon ymmärrätte meidän höpötyksestä, mutta napatkaa siitä mitä suinkin pystytte ja juoskaa sen kanssa”. Eteläafrikkalaisen Keorapetse Kgositsilen runosta napattua nimeä on vuosien mittaan käyttänyt useampi ryhmä. Huoneensa ovea avatessaan Suliaman kääntyi katsomaan minua silmiin. Sitten Oyewole joutui linnaan. Viisauden vapaata jakamista ei voisi innoittavammin lietsoa. Tiedän, man. The Last Poets ailevat p p m a k a k t o vat ne, j o a j u t t a n u i S K un edellisessä Naamakirjassa seikkailin LL Cool J:n kanssa ja jutussa hipaistiin The Last Poetsiakin, niin uppoudutaan nyt noihin räpin kummisetiin, joiden yhä jatkuva tarina on tyypillisen mutkikas. Enemmän kirjoittamiseen kuin esiintymiseen tähdännyt The Original Last Poets levytti vain yhden albumin, Right On!, samannimisen dokumenttifilmin soundtrackiksi. Sen Jalal teki Obiodun Oyewolen ja Umar Bin Hassanin sekä perkussionisti Nilajan kanssa. Ensimmäisen Last Poetsin perustivat mustat runoilijat Luciano Felipe, Gylan Kain ja David Nelson 1968 Malcolm X:n syntymäpäivänä 19. Erityisesti mieleeni jäi setin alku. Elämähän on jatkuvaa kamppailua. . Blues leijui ilmassa sakeampana kuin savusumu New Yorkissa, mutta oppi sen kuin syveni. Häijy todellisuus Hurautettuamme autollani Last Poetsin hotellille löin El-Hadille käteen At Lastin ja kerroin, miten syvästi se on minuun vaikuttanut. Hänen tilalleen otettiin philadelphialainen Suliaman El-Hadi. Last Poets kick ass & brain! 16 SOUNDI Keikan jälkeen Nuriddin halusi vetäytyä omiin oloihinsa, mutta El-Hadi suostui haastatteluun, jonka tekemistä voi luonnehtia itselleni kutsumukseksi. Perkussioiden saattama riimitys oli yhtä nerokkaan hauskasti oivaltavaa ja murhaavan osuvasti asioiden ydintä perkaavaa kuin aina. Siunattuja ovat ne, jotka kamppailevat, hän tatuoi takakannen moskeijan kupolin ylle. Gil Scott-Heronille he olivat esikuva ja hienosti hän heidän soihtuaan kantoikin. Se meni nappiin, minä ihastelin. Ihminen vaan on niin tietämätön, ettei se meinaa millään tajuta todellisuuteen kuuluvan kaikenlaista ikävää paskaa.. Tämä useita albumeja tehnyt Last Poets on se tunnetuin, jos kohta Umar lähti ja palasi bändiin monta kertaa. Last Poets rakensi sen talon, jossa kaikki räpäyttäjät ovat myöhemmin kasvaneet, tajusivat sitä tai ei. LL Cool J ei, päinvastoin kuin esimerkiksi Chuck D, KRS-1 ja Q-tip, nähnyt (ainakaan uransa alussa) kauheasti yhteyttä räpin ja Last Poetsin välillä, mutta siinä hän erehtyi pahasti. Tässä sitä vaan vanhetaan eikä mikään tule helpommaksi, jatkoin filosofointia noustessamme hissillä seitsemänteen kerrokseen. toukokuuta New Yorkin Harlemissa. Sain Last Poetsin Jalal/Suliaman/Umar -version At Last -albumin arvosteluun heti sen ilmestyttyä ja se teki lähtemättömän vaikutuksen. . Hän kuitenkin erosi bändistä tuota pikaa ja ilmoitti lähtiessään perustavansa oman Last Poetsin. Pian porukkaan liittyi brooklyniläinen Alafia Pudim, joka sittemmin on tunnettu legendaarisen Hustlers’ Conventionin tehneenä Lightning Rodina tai musliminimellään Jalaluddin Mansur Nuriddinina. Napatkaa mitä voitte ja juoskaa The Last Poetsin esiintyessä Tampereen Jazz Happeningissa 1993 sen voimakenttinä toimivat Nuriddin ja El-Hadi. Mikä siinä onkin, että maailma on niin häijy. Kirjaile siihen joku spirituaalinen voimalause, sanoin Suliamanille
The African Slave muistuttaa, mistä afroamerikkalainen kulttuuri tulee. Hermo katkesi ja tän käden sormet jäi ikuiseen koukkuun. Umar oli lähtenyt Poetsista 18 vuotta aikaisemmin sanoen haluavansa kirjoittaa näytelmiä. . Kultaa ja oopperaa Suliaman kertoi myös Last Poetsin kutsuvierailusta Iraniin 1980-luvun puolivälissä. Soitin Umarille ja ehdotin paluuta bändiin. Jalal on tehnyt levylle kaksi jatkoa, mutta ei ole löytänyt Hustler’s Detentionille ja Hustler’s Ascensionille julkaisijaa. Seuraa ammuskelua ja pako autolla. Poliisit nappaavat jätkät ja hakkaavat heidät pahasti. Jalal ja Suliaman joutuivat vä- ”57-vuotias Suliaman tiesikin kamppailusta vähän enemmän kuin Jyrki Katainen.” häksi aikaa hoitelemaan muita asioita ja sillä välin Umar suostutteli salaa Laswellin tekemään hänelle soololevyn jo äänitetyistä räpeistään samalla nimellä. Nyökyttelin vain hiljaa päätäni. Akustinen jazz-kvintetti keittää Suliamanin, Umarin ja Jalalin takana, mutta meno on äärimmäisen funkya ja tunnelma niin paksu, että siitä voi leikata siivuja. Lightnin’ Rod eli Last Poetsin Jalal Nuriddin maalaa suvereenillä jive-talkilla huikean yksityiskohtaisesti elokuvallisen tarinan kahdesta hustler-veljestä. Kaveri painoi liipasinta. Umar oli sanonut palaavansa, jos rahaa alkaa tulla, mutta että sitä tuskin tulee, kun hän ei ole mukana. GANGSTARAPIN ÄITI Lightnin’ Rod: Hustlers’ Convention (1973) TÄMÄ gangstarapin äiti on yhtä suuren yleisön unohtama kuin se on pienen piirin palvoma. Mainittuani Suliamanille Umarin tuoreesta Be Bop Or Be Dead -albumista, sain kuulla karun tarinan. Valkoisen miehen omahyväisessä kulttuurissa kasvaminen oli hänen nuoruudessaan kuin näkymättömänä elämistä, eikä se monelle ghetto-nuorelle ole tänäänkään paljon parempaa. Harmi vain, että kun heistä joku nousee räpillä miljonääriksi, tyyppi useimmiten ryhtyy pröystäilemään kapitalistin äärimmäisenä kiteytymänä sen sijaan, että rohkaisisi kadulle jääviä analysoimalla ympäristönsä tilannetta niin kuin Last Poets on aina tehnyt. Kaikki meni hyvin ja vanha kolmikko alkoi tehdä levyä hyvissä fiiliksissä. Me hoidettiin se Nykiin ja esiteltiin Laswellille. Sitä ovat sämplänneet muun muassa Wu-Tang Clan, Beastie Boys ja Nas. Siinä esiintyvät Umar ja Odewole muun muassa Bootsyn ja Bernie Worrellin säestäminä. – Vuosi sitten me kaavailtiin levyä Bill Laswellin kanssa ja päätettiin Jalalin kanssa tsekata, missä Umar menee. . The Courtroom ja Death Row ovat hillittömän hauskoja analyysejä yhteiskunnasta ja yksilöistä, vaikka aihepiiri ei todellakaan ole kevyt. Ne on hienoja soittajia, mutta ei asioita noin hoideta, Suliaman lisäsi kuivasti. Yhdessä nimeksi keksittiin iskevä Be Bop Or Be Dead. Jotkut osaa luonnostaan laulaa, multa lähtee nämä riimit. Lopuksi kysyin (vain pari vuotta myöhemmin kuolleelta) Suliamanilta, millaista musaa hän kuunteli omaksi ilokseen. Toinen tiesi hänet ja sanoi kaverilleen, ettei tätä voi jättää henkiin. Laswell hoiti ryhmän kiertueellekin Jalalin ja Suliamanin rundatessa Euroopassa. Sitten hän soitti minulle innostuneena vielä keskeneräistä Scatterap-albumia, jota hän ja Jalal olivat tekemässä itse tuottaen omien muusikoiden kanssa. Jätkä on sitä lajia, joka tulee perään. Tuottaja Alan Douglas hoiti järjettömän funkyn taustan soittajiksi Kool & The Gangin, King Curtisin ja Cornell Dupreen. Arkielämä tarjoaa innoitusta ihan tarpeeksi. Samaan aikaan selvisi hänen vehdanneen muilta salaa heroiinin kanssa. Se osui tähän. Vastaus yllätti: italialaista oopperaa! Kuten usein toistan, todellisuus on tarua ihmeellisempää. Kaikki oli ollut ilmaista eikä heille yllättäen laitettu ”esiliinoja” vahdeiksi. Sopimukset jäivät tekemättä ja lakitupailu sai levy-yhtiön vetämään levyn markkinoilta. Se yllättyi kovasti, mutta suostui heti. Last Poet hänestä tuli kohtalokkaissa merkeissä. Silloin jo 57-vuotias Suliaman tiesikin kamppailusta vähän enemmän kuin Jyrki Katainen. 17-vuotiaana muslimiksi kääntynyt Suliaman alkoi jo teininä kirjoittaa huomioitaan todellisuudesta ja vanhempiensa rohkaisemana pian esittääkin juttujaan. Hän oli myös valittanut, ettei bändi ansainnut tarpeeksi, koska hallitus hankaloitti sen keikkailua. . Kävi ilmi, että se yritti saada aktiaan kasaan siskonsa luona Michiganissa. Ykkösraidan ohella suurin suosikkini on kuitenkin Suliamanin Picture Of Blue, joka avaa ghettoelämän todellisuuden kirurgin veitsen tarkkuudella meidän kaikkien nähtäväksi niin, että sen haistaa ja maistaa. Pari hanua ryösti Suliamanin kadulla. Siihen loppui conga-rumpalin urani. Yllättäen hän kiisti kenenkään innoittaneen häntä uralleen ja totesi olevansa synnynnäinen runoilija. Tuollaisen bluesviisauden perään oli hankala heittää mitään näppärää. Siksi Nixon pani bändin välittömästi vakoiltavien listalle. Ain’t that a bitch! SOUNDI 17. Kaduillakin heidät haluttiin ”suudella tajuttomiksi”, koska he olivat amerikkalaisia muslimeja. Sport ja Spoon osallistuvat konnien konventtiin käärien valtavat potit nopilla ja korteilla kokkelin virratessa. Kyse on varoituksesta ghetto-pojille. Me saatiin mennä ihan minne huvitti, ja meidän sängyissä, jotka oli valtavia, oli niin paljon kultaa, ettei sitä ajatellessa tahtonut saada nukuttua. – Kai sitä sopi odottaakin tyypiltä, joka jo 1985 poisti meidän ollessa kiertueella meidän muusikot Last Poetsin Oh, My People -albumilta ja pani tilalle Bootsyn ja kumppanit. Jalal löysi mut sairaalasta ja sanoi: Man, sä et pääse enää pakoon. Blues ei tule missään oloissa tämän syvemmäksi. FUNKY ANALYYSI AFROAMERIKKALAISESTA KULTTUURISTA The Last Poets: At Last (1974) JOSTAIN SYYSTÄ Last Poetsin sivuutetuimpia töitä ja mestariteos, katsoipa sitä mistä kulmasta hyvänsä! Jalalin In Time & Space avaa pelin tajunnan räjäyttävällä intensiteetillä (Oh dear, what can this madness be…) vaan eipä homma hyydy jatkossakaan. Me funtsittiin, että apu olisi sille paikallaan. Sun on nyt pakko liittyä meihin. Laswell julkaisi levyn ja kaiken huipuksi Japanissa vielä Holy Terrorin Last Poets -nimellä. Vankilassa valkenee totuus: he olivatkin harrastelijoita, mestari-hustler on miljoonia hyväuskoisia kusettava systeemi. Akustisen oloinen meno oli afrikka- laisittain hypnoottisen funkya ja jatsillisempaakin otetta löytyi
Tehokkaasta kitarariffailusta vastasi SUNin bluesmies Joe Hill Louis, jolle Elvis maksoi ”velkaansa” heittämällä Tiger Manin vuoden 1968 comeback-tv-keikallaan.. Tämän Sam Phillips tajusi ja ilman hänen tallentamaansa katalogia olisi myös rock’n’rollin historia toisenlainen. Sam Phillips Memphisissä B.B. Toinen Emerson-klassikko, When It Rains It Really Pours (1954) tunnetaan parhaiten, yllätys yllätys, Elvis-tallenteena. Sam tajusi, että paikallisen valkoisen väestön ohella myös etelän musta väestö halusi kuulla omiensa tekemää musiikkia. RUFUS THOMAS Tiger Man (1953) Maailman vanhin teiniikäinen viidakkotunnelmissa. King kokeili siipiensä kantavuutta paitsi aloittelevana bluesmiehenä, myös radiodeejiinä paikallisella WDIA-kanavalla ja esimerkiksi Howlin’ Wolf piti Memphisiä päämajanaan ennen Chicagoon siirtymistään. Rocket 88:n harteille on kautta vuosikymmenten yritetty sovittaa myös kaikkien aikojen ensimmäisen rock’n’roll-levytyksen viittaa. 2. Wolfin vaikutus yltää 1950-luvun rockabillymiehistä 1960luvun klassisen rockin keskeisiin tekijöihin, 90-luvun grungeen ja nykypäivän punkbluesiin. Lp-kokoisen lodjun mukana seuraa täydellisillä sessiotiedoilla varustettu, erinomaisin artikkelein höystetty ja loisteliaasti kuvitettu 184-sivuinen kirja. Sekä maalaismaista että urbaanimpaa bluesia ja gospelia, musiikkia, joka ei kelvannut isoille levy-yhtiöille, mutta jolle ehdottomasti oli paikallisia ja myös valtakunnallisia markkinoita. JACKIE BRENSTON Rocket 88 (1951) Sam Philipsin ensimmäinen listaykkönen julkaistiin Chess-merkillä vuonna 1951. 18 SOUNDI jo ennen valkoisia poikia merkittävän siivun aikakauden ja koko bluesin historian merkittävintä bluesia – aluksi alihankkijana Yhdysvaltain mustan väestönosan musanälkää tyydyttäville riippumattomille blues- ja R&B-levymerkeille kuten chicagolaiselle Chessille ja losangelesilaiselle Modernille ja pian julkaistavaksi myös omalla SUN-labelillaan. Biisiä myytiin silti jo 50-luvulla kuin leipää sellaisten valkoisten rockabillynimien kuin Billy Lee Rileyn, Ronnie Hawkinsin ja Bob Lumanin levytyksinä. Memphis oli Mississippin deltan pääkaupunki ja puuvillateollisuuden solmukohta. Bear Familyn nyt markkinoille pukkaama The SUN Blues Box on alan ansioituneiden tietomiesten Colin Escottin, Hank Davisin ja Martin Hawkinsin kokoama, ja mahdollisesti kaikkien aikojen paras esitys aiheesta. On yleisesti tunnettu fakta, että Sam Phillips löysi Elvis Presleyn ja tarjosi uran luomisen puitteet etelän rokkaajille kuten Jerry Lee Lewisille, Carl Perkinsille, Roy Orbisonille ja Johnny Cashille. Nuoruuden intoa ja vimmaa uhkuva Oldsmobilen automallin ylistys täyttää kaikki edellytykset. LITTLE JUNIOR PARKER Love My Baby (1954) Alkuperäisversion Elviksen Mystery Train -hitistä teki SUNille blueslaulaja-huulihar- pisti Herman ”Little Junior” Parker. Asialla on itse asiassa Ike Turnerin poppoo, laulusolistinaan bändin saksofonisti Jackie Brenston. Samin studiosta suunnilleen kulman takana pauhasi pikkutunneille afroamerikkalaisen yhteisön kuulu hurvittelukatu Beale Street, jonka sulkeuduttua jatkoille pääsi siirtymällä Mississippijoen Arkansasin puoleisella rannalla sijaitsevaan West Memphisiin. Usein unohtuu, että Elviksen kitaristi Scotty Moore on tyyliliisesti velkaa paitsi valkoisille Chet Atkinsille ja Merle Travisille, myös mustille Sun-kitaristeille kuten Pat Harelle ja Floyd Murphylle, joka kitaroi tällä Mystery Trainin b-puolelta löytyvällä kappaleella. SUNin vuodet 1950–1958 kattava laatikko sisältää 10 cd:tä ja yhteensä 306 levytystä. 5. Kuva: Bear Family Vangeista koostunut The Prisonaires kuului myös SUN-talliin. T Kuva: Bear Family ammikuussa 1950 Sam Phillips avasi äänitysstudion Tennesseen osavaltion Memphisissä osoitteeseen 706 Union Avenue. Nyt asiasta muistuttaa saksalainen Bear Family, joka tunnetaan huolella viimeistellyistä cd- bokseistaan. HOWLIN’ WOLF Moanin’ At Midnight (1951) Kaikkien aikojen pelottavimpiin ja eläimellisimpiin lukeutuvan bluesmiehen ilmestyskirjamainen levytys on täynnä pahaenteistä uhkaa. A-PUOLI > E-Liike Aurinko nousi ennen Elvistä Teksti: Esa Kuloniemi Tällä palstalla matkataan musiikin juurille. Sam Phillips oli samaa mieltä: ”Howlin’ Wolf oli suurin kaikista äänittämistäni artisteista.” 4. Mutta Sam tallensi Eri esittäjiä THE SUN BLUES BOX Bear Family Viisi kertaa valohoitoa 1. Siellä kaikki oli sallittua. Memphisissä – ja laajemmin Mississippin deltalla – majaili paljon potentiaalia. Sodanjälkeisessä etelässä Memphis oli ensimmäinen pysähdyspaikka siirryttäessä perifeerisestä ja edelleen voimakkaan rasismin ikeessä kärvistelevästä etelästä kohti vapaampaa pohjoista; teollisuuskaupunkien kuten Chicagon ja Detroitin tarjoamia parempia työpaikkoja sekä sosiaalisia oloja. Sam ei ollut ainoa, mutta yksi tärkeimmistä mustalle väestönosalle musiikkia tuottaneista riippumattomista levytoimijoista 1950-luvulla. Kun rockabilly-mies Hayden Thompson levytti saman rallin SUNille vuonna 1957, Phillips vaati kitaristi Roland Janesiakin blokkaamaan alkuperäislevyltä Floyd Murphyn likit. BILLY ”THE KID” EMERSON Red Hot (1954) Yksi Phillipsin tallin hienoista biisintekijöistä oli Billy Emerson, jonka Red Hot -klassikko lienee tänään tunnetuin Robert Gordonin 1970-luvun versiona. 3
3 Millä laitteilla vedät nykyisin. Olen tyytyväinen Custom Shopin valmistamiin kitaroihini ja rakastan Matchless-vahvistimiani; ne ovat A-luokan putkivahvistimia ja niissä on huippusoundi. caria) hoitaa sekä kitara- että vahvistinkaluston huollot. Sain sen nähtyäni The Beatlesin esiintyvän Ed Sullivan Show’ssa. Omistan myös James Troussart Steel Devillen, jota käytän satunnaisesti studiossa kuten myös Gibsonin f-aukkoista orkesterikitaraa, Fenderin Kingman -akustista ja Fender VI -bassokitaraa. Vau! Monokäytössä pedaali kuulostaa enemmänkin tremololta tai vibratolta eli hyvään lopputulokseen tarvitset kaksi erillistä (putki)vahvistinta, mutta lopputulos on silloin maukas ja ihanan rasvainen. 6 Tallenne, jolla laitteesi soivat ikimuistoisimmin. Miksi juuri nämä. Lisäksi kitarateknikkoni Zack rakensi erillisen vibratolaitteen, joka on samanlainen kuin vanhoissa Magnatone-vahvistimissa. Vintage vai uusi soitin. Amerikkalaisen Strymonin laadukkaan maineessa olevia efektipedaaleita on alkanut näkyä entistä enemmän maamme huippukitaristien polkusinlaudoissa. Mutta kuten sanoin, eivät ne kestä kiertuekäyttöä. – Luultavasti vuoden 1958 Fender Stratocasterini. Siitä on nyt 50 vuotta. 7 Huollatko kalustosi itse vai käytätkö jotain tiettyä soitinkorjaajaa. Ne on tehty vanhojen kitaroiden mallin mukaan, mutta kestävät paremmin jatkuvaa käyttöä. Mitään suunnitelmia minulla ei ole. – Akustinen Harmony-kitara, malliltaan Sovereign. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen laitearvioija SOUNDI 19. ROBERT CRAY INVENTAARIO #32 KOVA LAKI Kuvat: Mascot STRYMON LEX Kuva: Provogue L 1 Millaiset olivat ensimmäiset soittovehkeesi. – Ennen kuin menemme lavalle panemme aina soimaan O.V. Siksi hommasin Matchlessit. 10 Kenen kanssa haluaisit vielä soittaa. Bluesministerilläkin taitaa olla pari tällaista omassa hevoskuormassaan. Ja niin haluan asian olevankin. Tämä on soundeiltaan ja säädettävyydeltään upea pedaali, vaikka hinta onkin kieltämättä melko korkea. Uudella levyllä kuullaan myös Tele- casteria, joka on modattu kuulostamaan sähkösitarilta. Pedaalissa on kaksi jalkakytkintä: päälle/pois ja nopea/hidas-vätkytys. 99 € Hinta noin 2omst u www.c sounds.com apanen eli Eric Clapton käyttää keikoilla kitaravahvistimien lisänä yhtä tai kahta Leslie-efektikaappia, joka on omalaatuinen pyörivien erilliskaiuttimien sekä vahvistimen yhteishäkkyrä. – En muista sitä, mutta The Beatlesin breikkaamisen jälkeen kaikilla kavereillani oli kitara ja yritimme opetella mitä tahansa radiosta kuulemaamme. – Koen, että olen ollut onnekas aina saadessani soittaa jonkun idolini kanssa. Strymon Lex on kehitetty imitoimaan mahdollisimman hyvin aitoa Leslie-kaappia. Tietyissä kappaleissa käytän myös Fender Vibro King -vahvistinta. Voit tasojen, säröytymisen ja nopeuksien lisäksi säätää esimerkiksi kiihtymiset ja hidastumiset sekä imitoidut mikrofoni- ja kaappietäisyydet. Ne ovat kuitenkin niin hauraita, että ei sellaisia voi käyttää kiertueilla. Luulen että yleisökin osaa jo odottaa sitä. Näin on tehty jo yli 20 vuotta. Kuin Doppler-merkkinen ambulanssi ajaisi ohi pillit ja kumit ulvoen. Nerokkainta tässä efektissä on se, että neljässä säätöpotikassa on kaikissa niin sanottu piilolisäsäätö. Wrightin levytyksen Ace of Spades ja tanssimme sen tahtiin. Efekti on stereo ja se liikkuu vahvistimesta toiseen. Kitaroina käytän edelleen Fender Stratocastereita. – Kitarateknikkoni Zack (Greg Zac- 8 9 Mitä ilman et koskaan lähde keikalle. Oikean Leslien paras muljutus tulee nimenomaan pyörimisefektin nopeuden vaihtelusta sekä hidastumisesta ja nopeutumisesta. Käytän sitä usein studiossa samoin kuin jo mainitsemiani Magnatoneja. En erotellut musiikinlajeja toisistaan; oppimateriaaliksi kelpasi mikä vain. Sillä on nykyisin jonkin verran rahallista arvoa. Muuten ei hommasta tule mitään. – Kappaleen I Was Warned kitarasoundi. Tällaisen nykyaikaisen piirilevyefektin kestävyys raa’assa keikkakäytössä jää nähtäväksi. Omistan toki useita 1960-luvun Fender Super Reverbejä, joista yhdessä on mielestäni paras koskaan kuulemani Fender-soundi. Vai kenties käsityönä tehty. 4 5 Minkä soittimesi tai soittovälineen pelastaisit palavasta talosta mukaasi. Jos ei, niin hyvä. Jotain tapahtuu jos on tapahtuakseen. Omistan on myös neljä vanhaa Magnatone-vahvistinta, mallit 260, 280, 480 ja M10. Fender Custom Shopissa rakennetut Robert Cray Signature Stratocasterini ovat soitettavuudeltaan ja soundiltaan yhtä hyviä kuin mikä tahansa vintage-soitin. – Soitin pitkään vuoden 1964 ”Inca Silver” -Stratolla, joka on nyt eläkkeellä. Tällaisella näätäkerhon läskillä ripuliranteella ei ole varaa eikä voimia kuskata ikinä moisia pömpeleitä keikoille tai studioon. – Vintage-kamat maksavat nykyisin aivan liikaa. – Livekeikoilla käytän sterona kahta Matchless Clubman 35 -vahvistinta, joita ajan kahteen Matchlessin takaa avoimeen 4 x 10 -kaappiin. 2 Ensimmäinen oppimasi riffi, komppi tai biisi
Lisäksi diggailin tosi paljon Stray Catsin ekaa levyä, jossa Runaway Boys toi trad-billyyn modernimman urbaanin klangin, joka vaikutti paljon soundiini. Reich käytti innovatiivisesti sampleria jousikvartetin kanssa. Soul Tattoo Soul Tattoo Tärkeä kokemus, johon palaan, vaikka yleensä en jaksa tuijotella peruutuspeiliin. Viihdyin turhan väkevästi stadin yöelämässä. – Soul Tattoo huipentui. Kronos-versio on myös mahtava. – Ennen sitä olin vuosia Musicmakers-tiimissä ja tein duunia muille. Lapsi syntyi parin vuoden päästä. En ollut kirjoittanut vielä paljonkaan suomeksi. Ajoittain on hankalahkoa selittää mieltymystäni Motörheadiin, Dr. – Hearthillin sisarsikiöstä Soul Tattoosta alkoi mielenkiintoinen vaihe, Samuli määrittelee. Feelgoodiin, AC/DC:hen ynnä muihin jytäorkestereihin. Bernard Herrmann, The Film Scores Löysin Bernard Herrmannin joskus 90-luvun alussa. Hektisestä Japani-skenestä pidän taukoa ja elokuviinkaan en ole kirjoittanut, mutta Aamuista olen löytänyt leffamusaankin ajatuksia. Uusi soololevy Aamut on rankan tien levollinen käänne. Aamut heijastelee mielestäni rakkauden kautta eheytymistä. Kirjoitan edelleen muille artisteille. Silti palaan säännöllisesti No Sleep ’Til Hammersmith -albumiin. Sirkus-levyllä ei ole mitään ylimääräistä. Kesken uutta sävellystyötä rakastuin, ja vetäydyimme landelle. Koska hankin varsin pian ekan Gretschini, valitsen kuitenkin Setzerin ja Stray Catsin. Mangaleffa Ghost In The Cell ja Yoko Kannon musiikki ja erityisesti tunnaribiisi Inner Universe oli aika spacekokemus jetlag-fiiliksissä. Toisen sooloni aikaan avioliitto rakoili. Levystä tuli outo mikstuura bluesia, psykedeliaa, schlageria, americanaa ja grungea. – Osallistun elämäksi nimettyyn prosessiin aviomiehenä ja faijana. Olin sumuisesti pihalla sisällä ja työstin levyä vimmatusti pitkään.. Metheny esitteli kitaristin ja kelanauhurin dueton. Nyt olen työstänyt myös teatterimusaa. Kiintoisa piikki oli Daichin kanssa sävelletty Japanin listaykkönen With You (2011). LEVY JOKA TUO MIELEEN HEARTHILLIN AKTIIVIAJAT JAPANI-SCENEN PARHAINTA ANTIA SUURI VAIKUTTAJA LAULUNTEKIJÄNÄ JA KITARISTINA ELOKUVASÄVELTÄJÄ JOKA ON LÄHINNÄ SYDÄNTÄ Stray Cats Stray Cats Yoko Kanno Inner Universe Ihailin Melrosen ekan levyn energiaa ja estetiikkaa. Ismon Säätiö-pestikin tuntui ohimenneeltä. Aloin toipua. Kirsikkapuistossa olen esityksissäkin akustisen kitaran ja dobron kanssa. Kake lainasi monta Daven levyä. Isokynä Lindholm Sirkus Esa-Pekka Salonen & Los Angeles Philharmonic LEVY JOKA AVARSI KÄSITYKSIÄNI MUSIIKIN TEOSTA Steve Reich, Kronos Quartet, Pat Metheny Different Trains Löysin minimalismin, Reichin, Glassin ja Nymanin yllättävän popmaiset, kelluvat, modulimaiset harmoniarakenteet, joita värittävät erilaiset bassofunktiot ja melodiset kuviot. Erityisen paljon olen kuluttanut E-P Salosen ja Los Angelesin filharmonikkojen hienoa Herrmann-levytystä. SANOITTAJASUOSITUS JA OMA INNOITTAJA LEVYSTÖNI ODOTTAMATTOMIN SUOSIKKIALBUMI TUOTTAMISTANI LEVYISTÄ ERITYISEN ANTAVA ELÄMYS Ismo Alanko Kun Suomi putos puusta Motörhead No Sleep ’Til Hammersmith Olin diggaillut Ismon yllättävää ja omintakeista musaa paljon ennen kuin liityin Säätiöön. Hienoista levyistä, jotka ovat vaikuttanut ajatteluuni suomipopin mahdollisuuksista mainittakoon klassinen Kun Suomi putos puusta, yksi kovimmista soolodebyyteistä ever. Suomessa erityisen vaikutuksen teki Isokynä Lindholm. Kun tein ekaa soololevyäni, kyselin Röyhkältä näkemyksiä teksteistäni. Tokelalle kuitenkin yläfemma! Istuimme usein japsikustantajani kanssa sessioiden jälkeen ja tsekkailimme youtubesta ja muualta musaa, jota hän diggaili. Musiikki peilaa sielun muutosta ja sen kautta pohdin omia valintoja. Meni muutama vuosi. Kun palasin ammareiska-muusikon harharetkiltäni, sisälle oli patoutunut luovaa energiaa, joka kanavoitui tähän. 20 SOUNDI Olen diggaillut paljon kitaristi-lauluntekijöitä: Dylan, edesmennyt JJ Cale ja Young. Liike jatkuu, ja heittäydyn oikeilta tuntuviin suuntiin, vaikka ulkomaailma oudoksuisi genrevapaata poukkoiluani. A-PUOLI > Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen Samuli Laiho K atupartio Hearthillin jälkeen Samuli Laiho on musisoinut reissukitaristina, soolona, elokuva- ja teatterisäveltäjänä ja biisintekijänä. Pile Of Bones kompuroi väkivaltaisesti tummempaa puolta kadusta, mut- ta Malaga saatteli toisille urille. Hakkasin öisin riffejä studiokopissa, rummutin uuden elämänsuunnan. Hän heittäytyy biisintekoon ja esiintymiseen ainutlaatuisesti sydän edellä. Kun kuulin levyä ensi kertaa 80-luvun alussa sekavissa kotibileissä, Aperitapullon jälkeen, pää kiinni kaiuttimessa, tajusin että tuolla jossain muualla on jotain tosi kiinnostavaa ja mahdollista. Olin luonut nahkani. Silloin tajusin, kuinka suuri merkitys rohkealla ja persoonallisella scorella on leffan maailman muodostumisessa
FI J. Night Lives \\ Olavi Uusivirta \\ Viikate \\ Wasted \\ Wolfheart KL UB I. Seuraa @ilosaarirock 11.-13.7.2014 \\ Laulurinne \\ Joensuu www.ilosaarirock.fi \\ www.fb.com/ilosaarirock A LIC E IN CH AI NS (US) P O RT I S HEA D ( UK) H A IM ( U S) MUS TA S C H ( SWE) ELL I E G OU L D I NG (UK ) TRE NTE MØ L L E R ( D E N ) R IV ER SIDE (P O L) AS AP FE RG ( U S ) JEN N I VA RTIA IN EN KC / M D M A FI A STAM 1 N A H A PPO R A D I O P I E TA RI N S P E K TAAK K E LI Aksim & Musta Barbaari \\ Black Lizard \\ Damn Seagulls E N N A K KO L I P U T : Gracias & The Globe Band \\ Haloo Helsinki! \\ Herra Ylppö & Ihmiset I LO S A A R I RO C K . Karjalainen \\ Oranssi Pazuzu \\ Pää Kii \\ Ranger \\ Tuomo JA T I K E T T I Rauhatäti & Tes La Rok \\ Sanni \\ Santa Cruz \\ Turmion Kätilöt LI P P U VAI H TO EH D OT : L A- S U 9 5 € LA 60 € \\ SU 75 € P E S ULO -K LU BI 29 € The Blanko \\ Death Hawks \\ Insomnium \\ Lapko \\ Lieminen \\ Risto + L ISÄÄ OH JELMAA LU VAS S A! Eppu Normaali ( 12 0 MIN . KON S ERT T I) Eläkeläiset: Humpfonia! Pariisin Kevät \\ Anssi Kela P E 1 1 .7
Mistä sukusi on tarkkaan ottaen kotoisin. Faija syntyi Viipurissa 1924 ja muutti stadiin. Nyt, 66-vuotiaana, hän on valmis astumaan esiin sooloartistina. ”En ole kokenut sitä koskaan pelkästään duuniksi, vaikka koviakin aikoja on ollut”, Gugi summaa Isot opit elämän -albumin julkaisun kynnyksellä. Vasilij ”Gugi” Kokljuschkinille ei riittänyt huima elämäntyö ensin teini-ikäisenä Topmost-yhtyeen laulajana ja sen jälkeen maan vaikutusvaltaisimmilla paikoilla levy-yhtiöissä, vaan hän päätti viimein eläkeiässä toteuttaa haaveen sooloalbumista. M itäpä koko elämänsä musiikin parissa viettänyt mies tekisi eläkepäivillään ellei sitä samaa. Mä synnyin 1947 ja vanhempieni erottua asuin oikeastaan koko varhaisnuoruuteni äidin vanhempien luona Kampissa. Vaari pakeni Kronstadtista (linnakesaari Pietarin edustalla) 1918, siis vallankumouksen aikaan. – Mun uuden levyn nimibiisi Uudet opit elämän on kotiseutukerto-. Hän tuli talvella jään yli Terijoelle, jonne tuli aika paljon näitä musiikkisukuja – Babitzinit, Dolivot, Ahvenlahdet ja paljon muitakin. Sieltä kävin Lapinlahden kansakoulun, Helsingin yhteislyseon ja lopulta Ruotsalaisen kauppakorkean. Gugi aloitti bänditouhut yhdessä Remu Aaltosen kanssa. Hän on johtanut Scandiaa, Discophonia, Polygramia ja Suomen Universal Musicia. Whiter Shade Of Pale -käännöksestä Merisairaat 22 SOUNDI kasvot tunnetun ja edelleen keikkailevan Topmostin ohella hän on soittanut muun muassa kantrirokkia ja huiluprogea sekä osallistunut Syksyn säveleen. – Tiedän tarkempaan faijan puolen suvun. > Soundi-haastattelu Teksti: Mikko Meriläinen Piirros: Ville Pirinen ”Kaikki lähtee biiseistä, siitä ei saa tinkiä.” Gugi Kokljuschkin sukelsi musiikkimaailmaan teinitähtenä Topmost-yhtyeen keulilla ja päätti työuransa Universalin toimitusjohtajana. – Vaari meni siellä naimisiin venäläisen kreivin palvelustytön Helenan kanssa. Vuosien varrella on tullut kunniaa niin kultalevyjen kuin tunnustusten muodossa, eikä sydämen- sä musiikkialalle menettänyt mies ei malta pysyä sivussa vieläkään. Gugi on ollut mukana rakentamassa muun muassa Apocalyptican, Kolmannen Naisen, Katri Helenan, Dannyn, 22-Pistepirkon, Anna Erikssonin ja kymmenien muiden artistien uraa. Nimesi viittaa vahvasti Venäjän suuntaan
SOUNDI 23
– Ei meillä mitään nimeä ollut, kunhan jammailtiin paskaa A:sta. Mä olin tosiaan lihava silloin ja mun isovanhemmat suojeli mua ylirasittumiselta. – Mun vaari ja isä asuivat pitkään Lauttasaaressa, ja jostain syystä se oli sellainen paikka, minne emigrantit tuli. Topmost oli aikansa suosituimpia yhtyeitä. Kierrettiin kouluja ja meillä saattoi olla kolmekin keikkaa illassa. > Soundi-haastattelu 24 SOUNDI kämpälle ja sitten takaisin. Koulutuksestasi päätellen pelkkä poptähden ura ei ollut suunnitelmissasi. ”Ei meillä mitään nimeä ollut, kunhan jammailtiin paskaa A:sta.” – Heti kun me mentiin normaaliin tanssipaikkaan, niin siellä oli faneja, jotka juoksi meidän perässä ja katsoivat keikan, mutta samalla siellä oli ihmisiä, jotka olivat tulleet sinne vain tanssimaan. Ei ollut mitään roudareita. Remu siis käveli meille Eerikinkadulle ja kantoi mun valtavan putki-Philipsin Malminrinteen NSSON, CHRISSE JOHA HELENA I GUGI JA KATR Silloin bändiharrastus ei tainnut olla kovin yleistä. Millä tavalla musiikki soi lapsuudessasi. Ensimmäisessä bändivirityksessäsi oli mukana ainakin Remu. TOPMOST Kuvat: Gugi Kokljuschkinin kotialbumi mus ja kertoo juuri siitä paikasta ja ajasta. – Kun mä menin oppikouluun, meillä oli vähän aikaa sellainen duo, missä meitä oli kaksi kundia ja molemmat soitettiin sähkökitaraa. Mä mietin, että mikä helvetti tämä on. Tell Me (The Rolling Stones -single vuodelta 1964) oli eka biisi, jota me treenattiin. Sinä et siis lähtenyt mukaan beatlemaniaan heti alusta. Pian tuli Stump-lehti ja sen Karvapäälistalla oli periaatteessa kaikki bändit, mitä tästä maasta löytyi. Siinä iässä neljän vuoden ikäero tuntui isolta ja me kelattiin pitkään, että voiko tuollaista pikkujätkää ottaa bändiin. Sinun Topmost-urasi päättyi potkuihin. Meidän ovessa luki Kokljuschkin. Se oli mulle vähän omituinen juttu. Bändin nimi oli The Broiler Brothers, ja toinen meistä oli nykyinen professori Leif Åberg. Toisella yrit-. Meillä oli yksi iso keikka B-messuhallissa, jossa oli isot joulujuhlat vuonna 1963, ja me soitettiin lämmittelykeikka ennen The Strangersia. Laulaminen on jäänyt kodista mieleen. Ne oli lähes yksinomaan koulukeikkoja, siis teinibileitä. Mummo ja ukki tykkäsivät Remusta kovasti. Me asuttiin Kampissa, Remu muistaakseni Ruoholahden villoissa. Mun mummo tykkäsi sellaisista italiano-pojista kuten Robertino Loreti, joka lauloi italialaisia romansseja. Miltä suosio tuntui nuoresta pojasta. – Ihan ensimmäinen bändi oli tosiaan trio, jossa oli Remu rummuissa, Suntsi Järvinen bassossa ja mä komppasin skittaa. 45 minsaa, kamat perävaunuun ja seuraavaan paikkaan. – Sitten tuli rautalanka, Shadowsit ja muut, ne oli mielettömän tärkeitä. Se oli vuonna 1962, eli olin 15-vuotias. Mistä syystä ne tulivat. Tuli Rollarit ja me innostuttiin hänen kanssaan soittelemaan. – Mun molemmat vaarit, myös äidin puolelta oli venäläistä sukua, lauloivat aina sekä yhdessä että erikseen venäläisiä kansanlauluja. – En. – Radiot soitti meitä tosi vähän, mutta keikoilla me oltiin hirveän suosittuja. – Nimenomaan, bänditouhujen jälkeen mulle kehkeytyi ajatus siitä, että haluan opiskella. – Sain skitan jo pikkupoikana ja aloin kompata sillä. Ne venttasivat siellä takana, että me lopetettaisiin soittaminen. Muistan, että siinä rapussa oli paljon siirtolaisia, jotka lähes kaikki olivat kääntäneet tai muuttaneet nimensä suomeksi, mutta me ei oltu. – Eihän bändejä paljon ollut. Tykkäsin kun mummo sanoi, että mä olen ihan Robertinon näköinen vaikka olinkin kaksi kertaa lihavampi. Me käytiin Suntsin ja Remun kanssa samaa koulua. – Sitten mukaan tuli Holopaisen Heimo ja lopulta monien vaihdosten jälkeen pikku-Kisu (Jernström), joka oli silloin vasta 13-vuotias. – Sain tosiaan potkut vuonna 1968 koska rupesin seurustelemaan. Pitkätukkien oli ihan mahdotonta saada treenikämppiä, joten aluksi treenattiin jossain jääkylmässä parin neliön rengasvarastossa. Mutta se varmasti inspiroi mua tavallaan. Mistä se sai alkunsa. Sen jälkeen vuorossa olikin Topmost. Niitä me kuunneltiin paljon kotona. – Me soitettiin pari kertaa The Holliesin lämppärinä ja The Beach Boysinkin kanssa. Se oli jotain niin uutta. – Mä muistan hyvin kun tuli The Beatles ja Twist And Shout. – Kyllähän mä sitten aika nopeasti olin fani, mutta se ihan ensimmäinen fiilari oli outo. Ja kierrettiinhän me myös Ruotsia. – Saksalan Harri oli mun luokalla. Mulla oli aluksi siinä joku muuri, kun olin niin vannoutunut Shadows-tyyliseen rautalankaan, ja sitten tuli tällainen laulubändi... Mä olisin tietenkin halunnut tytön mukaan keikoille, mutta muut sanoivat ettei oteta ämmiä mukaan. Muistan, että ostin sen ekan Beatles-sinkkuni Herbert Katzin Levy-Baarista Uudenmaankadulta. Mehän oltiin silloin vielä ihan pikkupoikia. Etenkin alkuaikoina me oltiin vähän kummajaisia
On vain pak ko kalkuloida riskit ja antaa heidän tehdä työnsä. Voisin kuvitella, että siitä ei ole jäänyt kovin hyvä maku suuhun. Siskokset Saa ra Suvanto ja Hanna Ekola ovat rak kaita, eikä kukaan muu oikein usko nut heihin. Kauppakorkean myötä aukeni ura levy-yhtiöpuolella. – Mulla on tietenkin oma teoria siitä, miksi Pauli sen teki, mutta kyl SOUNDI 25. – Luulen, että olen myös onnis tunut aina valitsemaan hyvää hen kilökuntaa. Karman sainaaminen ja breik kaaminen oli hienoa. Että jengi istuu yhdessä aamiaisella ja lounaalla ja käy yhdessä bailaamassa. – Mua voi tulkita lepsuksi, mut ta olen melkein aina antanut heidän tehdä sitä, mitä he ovat halunneet. – Rokkihommista mieleen on jää nyt Kolmas Nainen, se oli tosi hieno juttu ja tehtiin duunia pitkään. Tämä on niin vaikea ala ja osumi nen on harvinaista, että jos on lii an varovainen eikä anna ihmisten tehdä haluamiaan levyjä, niin ei ne koskaan opi hommaa. Progea kun oli, niin koko illan keikkaan mahtui joku seitsemän biisiä. Mutta kaikillehan näitä sattuu, ja onhan niitä osumiakin tullut. Eli se ei mennyt niin, että mo nikansallinen maksoi levyt ja minä vohkin kustannusrahat. Oli Nenäbändi, joka soitti kantrirokkia, ja Paroni Paak kunaisen kanssa meillä oli proge bändi Black Flag Of Utopia, joka teki yhden sinkun. Sieltä siirryit Discophonin ja Sonetin sekä seuraavaksi Polygramin toimitusjohtajaksi. Jonnan isän hän mä tunsin jo Karmayhtyeestä. – Sillä konsernillahan oli hallussa jotain 60 prosenttia Suomen mark kinoista siihen aikaan. Minä uskon, että kaikki lähtee biiseistä. Mä olin ihan varma, että he breikkaavat. Kyllä mä varmasti suurimmat oppini silloin sain.” – Niitä on tietenkin todella pal jon. GUGI JA RICK ASTLE Y ”Se oli ihan mieletöntä aikaa kun mukana olivat Junnu, Vexi Salmi ja Topi Kärki. – Siinä täytyy olla sekä levyyhti öllä että artistilla se tuli koko ajan, ja se on vaikeaa, kun levyyhtiössä kin ihmiset vaihtuu. Mukana olivat myös Nono Söderberg ja ir lantilainen Ken McLeod. – Siinähän oli sellainen seikka, minkä Pauli on saattanut unohtaa kin, että mulla oli kustantamo niissä firmoissa, joissa olin myös omista jana. En muista että mikä demo meille tuli, se ei kuitenkaan ollut Kuka keksi rakkauden, mutta me ei Rikun kanssa otettu sitä. – Näin Hesarissa pikkuisen ilmoi tuksen ja hain paikkaa. Mutta ainakin olen tykännyt paljon siitä musasta ja niistä ar tisteista, joiden kanssa olen työs kennellyt. – Tykkäsin siitä työstä tosi pal jon, se oli ihan mieletöntä aikaa kun mukana olivat Junnu, Vexi Salmi ja Topi Kärki. – Yksi konkreettinen esimerkki on Kaija Koo. Olitko pettynyt kun he lähtivät riitauttamaan kustannussopimukset. Varmasti sinullekin on sattunut tapauksia, että joku myöhemmin menestykseksi osoittautunut artisti on päässyt läpi haavin. Aikamoinen ura. – Joo... Mä löy sin sellaisen bändin kuin Karma ja halusin että ne tekee version City Of New Orleans biisistä. No, sehän oli ihan täysi floppi. Ensimmäinen pestisi oli Finnlevyn tuotepäällikkönä. Se testasi mulla kai kenlaisia biisejä ja kyseli että mistä tykkään ja miksi. – Mun ensimmäinen hitti liittyi myös mun rakkauteeni kantriin ja singersongwritermusaan. Topi sanoi halunneensa varmis tua, että ne joilla ei ole mitään teke mistä musiikin kanssa, eivät myös kään ole missään tekemisessä mu siikin kanssa. Kyllä mä varmasti suu rimmat oppini silloin sain. Me soitettiin Paronin kanssa molemmat huilua, siinä oli sellaista Jethro Tullia. Haastatte lu kesti monta kuukautta, ja mä ky syin jälkeenpäin Toivo Kärjeltä, että miksi minua haastateltiin niin kau an. Etenit ensin samaan konserniin kuuluneen Scandian johtoon. No, Pauli on sellainen kreatiivinen vilkas veijari. Olin sijoit tanut helvetin paljon rahaa heihin ja koko firmaan. – Ja tietenkin Apocalyptica. Vaikka en ole viimei seen kymmeneen vuoteen enää istunut niin paljon niiden kans sa kaljalla, niin on se ollut mul le työn ohella myös rakas har rastus. Junnu Vai nio teki siihen käännöksen Hyvää huomenta Suomi ja siitähän tuli to si iso hitti. En ole kokenut sitä kos kaan pelkästään duuniksi, vaikka koviakin aikoja on ollut. Ketkä artistit ovat olleet itsellesi erityisen tärkeitä. Muistan, kuinka mua jälkeenpäin harmitti se ihan mielettömästi. Rakastin silloin amerikkalaisia singersongwriterei ta ja halusin tehdä Esan levyn Kookas kulkija (1976), siinä kun oli vä hän sellaista James Taylor meinin kiä. – Rakkaita ovat olleet myös Anna Eriksson, joka on mun mielestä yk si Suomen hienoimpia naisartisteja, sekä Jonna Tervomaa. Mainitsit Kolmannen Naisen. – Se oli hienoa, kun oli joku to della hyvä mutta erikoinen juttu. Ja siitä huolimatta menestyminen on vaikeaa. Sa moin 22Pistepirkon mukana olen ollut paljon ja tehnyt todella paljon duunia saadakseni ne maailmalle. ”Pitkätukkien oli ihan mahdotonta saada treenikämppiä, joten aluksi treenattiin jossain jääkylmässä parin neliön rengasvarastossa.” tämällä pääsin kauppakorkeaan si sään. – Olen myös aina halunnut, että töissä olisi kivaa. Olen aina uskonut, että ainoa mah dollisuus millä sä voit breikata on se, että sulla on jotain erikoista. Lopulta päädyit viimeisimmäksi jääneeseen työhösi, eli kymmenvuotiseen pestiin Suomen Universalin toimitusjohtajana. Sehän lähti myymään Suomessa helvetin hyvin, ja ensimmäinen ulkomaa, missä se lähti, oli Portugali. Et saa pääs tää itseäsi etkä toista helpolla ja ri man pitää olla koko ajan korkealla. Teillähän on ollut viime vuosina ikäviä oikeuskiistoja kustannussopimuksista Bark Boat Music -kustantamosi kanssa. Mikä pitkän artistiuran rakentamisessa on vaikeinta. – Jostain syystä mä harhauduin tuottamaan levyjä ja ihastuin Esa Niemisen demoon. – Samaan aikaan mulla oli jotain bändejäkin. Mikä sinusta teki niin hyvän levy-yhtiöjohtajan. Se on se, mistä ei saa tinkiä. Kävin vastaanottamassa bändin hopeale vyn Lissabonissa. – Tuohan on hirveän imartele va kysymys, vaikea siihen on vas TITTA JA G UGI -DUO BLACK FLAG OF UTOPIA tata. Minulla on ollut hyvät tuottajat ja promoihmiset, ja olen ollut heistä todella ylpeä. Me oltiin aluksi että joo, aika hyvän kuuloista, kyllä tätä varmaan jo ku neljä donaa myydään
Et malttanut pysyä poissa musiikin parista eläkkeelläkään. Siis sillä lailla pidetty, että mulle olisi voinut sanoa jo kymmenen vuotta sitten että selitäpä tämä ja oletko sä kusettanut meitä. – En mä koe, että siinä mitään ihmeellistä uudistettavaa edes olisi, tosin en kaikkia yksityiskohtia aloitteesta nyt muista. maaliskuuta 2014 Ravintola Telakka, Tampere. Millaista levyä lähdit tekemään Hannu Sormusen johdolla. Nykyään proseduuri käännöslupien saamiseksi on niin työläs, että mä kelasin sellaisia biisejä, jotka on jo tehty suomeksi. – Mulla on sellainen fiilis, että tuosta on puhuttu niin kauan kuin minä olen ollut tällä alalla! En minä koe, että se olisi juurikaan muuttunut. Tekijänoikeuslain uudistamista on ajettu viime vuosina voimakkaasti. Minä jopa vähän pelkäsin, että jään ulkopuolelle. – Oma viehätyksensä on myös tässä vuodenajassa, kun venettä tuunataan kuntoon ja siitä jutellaan. – Mutta nythän onneksi näyttää siltä, että ala taas kasvaa ja kuluttaja on oppinut vähitellen maksamaan. – Ne kopiointisuojauskokeilut varmaankin oli sellaisia, jotka kävi nilkoille. – Siinä kävi niin, että en aluksi oikein tiennyt, että mitä olen tekemässä. Että jengi istuu yhdessä aamiaisella ja lounaalla ja käy yhdessä bailaamassa.” molle, että minä haluan tehdä saman kun lapset menee naimisiin. Ihminen ei välttämättä edes huomaa, että tililtä lähtee automaattisesti kymppi kuussa, joten onhan se helpompaa kuin viedä sama raha kauppaan. Pitkän työurasi aikana musiikkimaailma on muuttunut hurjasti digitaalisen musiikin myötä. Moottoriveneilijä on hyvin erilainen veneilijä. Elämäsi ei kuitenkaan ole pelkkää musiikkia – ainakin olet intohimoinen purjehtija. – Vaikka se ei ole mitään superurheilua, niin kyllä siinä saa tehdä paljon duunia kun menee paikasta toiseen. Mikä siinä vetoaa. – Suurin osa mun kavereista on muusikoita, ja olen ihan vilpittömästi tykännyt siitä jutusta ja niistä tyypeistä. Albumillasi on itse tekemiäsi biisejä, muutama sinulle tehty laulu ja käännöksiä. Ehkä olemme liian hyviä ystäviä. 25. Ehkä siinä on ollut liikaa kuluttajien syyllistämistä. Olin niin ujona, että tein sen oikealla etunimelläni Vasili ja niin, että sinkun kannessa näkyi vain selkäni. Esimerkiksi Ray Charlesin esittämä I Can’t Stop Loving You on mukana Chrisse Johanssonin vanhana käännöksenä. Me oltiin niin helkkarin hyviä kavereita ja mulla oli sellainen tunne, että olin pidetty sen bändin keskuudessa. Nyt olen laulanut sen häissä kahdesti. > Soundi-haastattelu 26 SOUNDI – 1980-luvun puolivälissä itse asiassa tein yhden soolosinglen nimeltään Syksyiset veet. Mutta sitä mieltä mä olen, että operaattorit elää kyllä aika hyvin, ja niille pitäisi sysätä jollain tavalla vastuuta. Siinä olisi mun mielestä se avain. – Siellä on myös vanha New Orleans -tyyppinen biisi The Glory Of Love, johon Heimo Hatakka teki tekstin. – Minä en ole siitä ihan samaa mieltä, olihan meillä esimerkiksi ÄKT:n digikauppa EmmaFM jo hyvissä ajoin, mutta se ei oikein menestynyt. – Siellä on aika sekava joukko covereita. Nyt olet itse palannut artistiksi ja käsillä on ensimmäinen soololevy. Olen purjehtinut Välimerelläkin melkein kaikki maat, eikä Suomen veroista löydy mistään. Enkä myöskään oikein kehdannut mennä yhtiöön, jossa olin ollut toimarina. Mutta aika hyvä biisi se oli, hyvin erikoinen. – Mutta totuus on se, että nyt mulla on vielä parempi omatunto siitä, kuinka tärkeää duunia levyyhtiöt tekevät. Luulen, että isojen levyyhtiöiden on ollut pakko tehdä kaikki diilit niin vedenpitäviksi, että varmaan se proseduuri on ollut vaikea ja siinä on mennyt aikaa. Täällä on mielettömän kaunis ja rauhallinen saaristo. Yhdytkö näkemykseen siitä, että nykyisin artistiurat ovat lyhyempiä. ”Olen aina halunnut, että töissä olisi kivaa. Siinä on montakin elementtiä, joista pidän. – Joskus kolme vuotta sitten aloitettiin levyn tekeminen ensin Ruuskan Pekan kanssa, mutta se ei mennyt kuten olin ajatellut. – Aloitin sen vuonna 1987. Ja ehkä se tappelun taso on ollut poliittisesti vähän huonoa, se sellainen absoluuttinen ei. Jos se kasvaa samalla lailla kuin Ruotsissa, niin sittenhän tässä on happy days edessä. Sanoin silloin vai- METALLICALLE JALOMETALLIA LUOVUTTAMASSA. Oletko haaveillut sellaisesta jo kauan. Eikö juuri sinun pitäisi urasikin puolesta vannoa isojen levy-yhtiöiden nimeen. Mulla on oma vanha kustantamo (Bark Boat Music) joten mietin, että miksipä en voisi sitä kautta tätä tehdä. Kuva: Jani Tanskanen lähän mä olin. Kaipaako se mielestäsi uudistusta. Biisivalikoima oli liian poppia ja minä halusin enemmän rouheutta ja bluesia. Julkaiset albumisi omakustanteena. Sekä nousu että lasku tapahtuu nopeasti, eikä artisteihin satsata yhtä pitkällä tähtäimellä. Tämä on ollut ihan mieletön duuni! Vasta nyt mä todella huomaan, että se hinta minkä artistit maksavat levy-yhtiölle duunista ja varsinkin riskin ottamisesta, on ihan järkevä. En tiedä sitten, että ollaanko oltu liiankin varovaisia, mutta kyllä ainakin Universalissa höykytettiin investoimaan uuteen teknologiaan. Se on tietyn tyyppinen ihminen. APOCALYPTICAN MENESTYSTÄ JUHLIMASSA. Usein puhutaan, että isot levy-yhtiön mokasivat pahemman kerran kun eivät lähteneet tarpeeksi nopeasti mukaan tekniseen kehitykseen. Purjehdusporukka on samanlaista kuin musaporukka, kivaa ja relaa jengiä. Tämän maan kaltaista merta ja saaristoa ei ole olemassa missään muualla. Siitä vaiheesta jäi handuun vain yksi biisi, Suvi Isotalon tekemä Ollaan kuin ennenkin. Näin sen jossain leffassa, jossa isä soitti sen lapsilleen hääseremoniassa. Haluan olla edelleen mukana siinä sosiaalisessa ympäristössä
VIP Myynti ja Tiedustelut: vip @ menolippu.fi /010 841 4185 Matkapuhelimesta 8,28snt/puh + 17,04snt/min. E A S T W AY L I V E Y L P E Ä N Ä E S I T T Ä Ä : E A S T W AY L I V E & E K T Y R Y P R O U D LY P R E S E N T bluesrockin jättiläinen B en M iller B and M ELROSE 10 v. Portit avataan klo 15.00. Portit avataan klo 16.00. -7. 2014 Liput toimituskuluineen ennakkoon 49€, ovelta 54€ Priority-liput toimituskuluineen ennakkoon 79€, ovelta 84€ CHEEK UB40 • SABATON (UK) Pe 13.6.2014 OULU Raatin stadion ANETTE OLZON Klo 17-24. KLR (USA) (FIN) L E P PÄVA A R A N U R H E I L U P U I S TO S S A 6 . 2 0 1 4 Perjantai 6.6. Liput toimituskuluineen alkaen 69 / 79 / 89€ (SWE) (SWE) THE RASMUS METSATÖLL(EST) • INDICA • ST. 2014 Liput toimituskuluineen ennakkoon 44€, ovelta 49€ Priority-liput toimituskuluineen ennakkoon 74€, ovelta 79€ URIAH HEEP SONATA ARCTICA (UK) J. CHICAGO BLUES: a Living History The greatest tribute of our time to the Chicago Blues Billy Boy Arnold, John Primer, Billy Branch, Lurrie Bell, Carlos Johnson & Living History Band Lauantai 7.6. Liput toimituskuluineen alkaen 69 / 89€. KARJALAINEN • JENNI VARTIAINEN JVG • STAM1NA • HALOO HELSINKI! SANTA CRUZ • TUOMAS KAUHANEN 2 päivän lippu toimituskuluineen ennakkoon 69€, ovelta 79€ kivenlahtirock.com Ke 4.6.2014 HELSINKI, Kulttuuritalo klo 20.00 (ovet 19.00) Liput toimituskuluineen alkaen 54€/49€ www.chicagobluesalivinghistory.com Lipunmyynti: Menolippu, Lippupiste ja Tiketti Katso myös: www.kesafestarit.fi www.lahdenyot.com www.kemijarvenyot.fi www.lappeenrannanyot.com www.haminanyot.fi www.meripaiva-areena.fi www.chicagobluesalivinghistory.com YHTEISTYÖSSÄ:. RASTA HUOM! Perhelippu toimituskuluineen ennakkoon 119€, ovelta 139€ ( yhden päivän lippu, 2 aikuista + 2 alle 15 v. 6 . Lankapuhelimesta 8,28snt/puh + 5,95snt/min. lasta) La 14.6.2014 helsinki kaisaniemen puisto Klo 16-24
28 SOUNDI Kuvat: Pop Median kuva-arkisto Teksti: Tuomo Yrttiaho
Ulkoiset vaikutteet olivat rajalliset. Silti samalla seudulla kylvettiin amerikkalaisen vaihtoehtorockin kannalta tärkeitä siemeniä. Muutamaa päivää aiemmin kajahtaneeseen haulikonlaukaukseen päättyi yksi ajanjakso rockmusiikin historiassa. Sanan leviämisen kannalta tärkeiksi rock-klubeiksi Seattlessa muodostuivat paikat kuten Metropolis, Showbox ja Gorilla Room, joissa paikalliset bändit alkoivat saavuttaa mainetta räjähtävillä live-esiintymisillään. Sijaintinsa vuoksi Seattle osui vain harvoin tunnetumpien bändien kiertuereiteille. Maailmalla levinnyt grungekuume oli jo aiemmin osoittanut ylikuumenemisen merkkejä, mutta nyt se oli polttanut loppuun suurimman ikoninsa, Nirvanan 27-vuotiaan keulakuvan Kurt Cobainin. V ielä 1960- ja 1970-luvuilla Seattle ei ollut se kuuma populaarikulttuurin keskus, jollaisena se nähtiin myöhemmin 1990-luvulla. Grunge-sanan ensimmäistä lausujaa on metsästetty vuosien varrella monet kerrat, mutta tuloksetta. Juuri nämä yhtyeet avasivat äänekkäällä ja primitiivisellä garagerockillaan myöhemmin monen punkin tee-se-itse-eetoksesta innostu- neen nuoren silmät. ”Grunge on sitä mitä puetaan päälle kun ei ole rahaa.” – JEAN PAUL GAULTIER Huhtikuun 10. Vaikutteita otettiin myös Black Flagin hc-punkista, The Stoogesin garagesta ja Black Sabbathin metalista. Monien mielestä taas Mudhoneyn Mark Arm oli vastuussa sanan liittymisestä Seattleskeneen käyttäessään sitä vuonna 1981 Desperate Times -zinen lukijapalstalla. Jotkut ovat varmoja sanan historiasta, toiset eivät halua olla missään tekemisissä koko käsitteen kanssa. Alun perin grunge (tai grungy) olikin adjektiivi. Mutta grunge jatkoi matkaansa, aivan kuten se oli tehnyt paljon ennen traagisia tähdenlentojaan, flanellikuosin valloittamia catwalkeja ja Seattlen nousemista hetkeksi maailman rockpääkaupungiksi. SOUNDI 29. lika, likainen) on havaintoja jo esimerkiksi 1970-luvun musiikkilehdistä, jolloin termillä saatettiin kuvata yleisesti esimerkiksi rajua kitarasoundia. Monet Seattle-skeneen liitetyt hahmot tulivat pienemmistä kaupungeista kuten Aberdeen, Bellingham ja Olympia. Seattle toimi alueen keskuksena kooten yhteen erilaisia ihmisiä. Kuhinaa marginaalissa Varastohalleissa ja kellarimurjuissa järjestetyt keikat pysyivät aluksi pienen piirin tietona. Muun muassa Sub Popin tehokkaan brändäystyön ja muutamien rockjournalistien kirjoitusten myötä kuvaileva sana muuttui 1980-luvun lopulla käsitteeksi, joka alkoi elää omaa elämäänsä. Washingtonin osavaltiossa sijaitseva kaupunki oli niin maantieteellisesti kuin henkisestikin syrjässä New Yorkin ja Los Angelesin itä–länsi-akselista. 1980-luvulla harva uskoi työttömyyden vaivaaman Seattlen tarjoavan mahdollisuuksia menestymiseen. 1960-luvulla Washingtonin Tacomasta ponnistaneet The Sonics ja The Wailers näyttivät tietä myöhemmille polville, aivan kuten naapuriosavaltio Oregonin Portlandista tullut The Kingsmen. Uusilla tuulilla kesti aikansa saavuttaa maan luoteiskolkka. päivänä 1994 tuhannet surun murtamat fanit kokoontuivat Seattlen keskuspuistoon. Termistä grunge (suom. Vaikka lähteminen oli useille ainoa vaihtoehto, oli myös niitä, jotka jäivät. Heidän ympärilleen alkoi muodostua musiikkiskene, jossa garagerock, punk ja hardrock yhdistyivät mielikuvituksellisilla tavoilla. Arm itse kertoo törmänneensä ilmaisuun jo paljon aikaisemmin
Nirvanan julkaistessa Nevermindin vuonna 1991 oli jo selvää, että Seattlella olisi vaikutus vielä pitkälle rockmusiikin tulevaisuuteen. Sub Popin mustavalkoinen logo oli viesti tietystä estetiikasta ja soundista, jonka yhtiö alleviivasi kumpuavan juuri Seattlen ympäristöstä. Kokoelma sementoi grungen perusidean raskaana punkin ja metalin ristisiitoksena. Yhtiö keskittyi erityisesti Seattle-skeneen julkaisemalla levyjä yhtyeiltä kuten Soundgarden, Mudhoney, Tad, Nirvana, Screaming Trees ja L7, jotka herättivät yhä suurempien yleisöjen ja levy-yhtiöiden kiinnostuksen grungea kohtaan. Yhtyeillä oli valtava vaikutus kaupungin omavaraisen musiikkielämän elvyttämisessä klubien omistajien huomatessa, kuinka paikalliset bändit saattoivat vetää tuvan täyteen. Myös yhtiöt kuten PopLlama, K Records ja Sub Pop julkaisivat aktiivisesti paikallisten yhtyeiden musiikkia. Grunge maailmankartalle... U-Men oli myös toistaiseksi tunnetuin niistä kuudesta yhtyeestä, joita kuultiin Seattlen marginaalibändejä esittelevällä Deep Six -kokoelmalla vuonna 1986. MOTHER LOVE BONE Punk-yhtye The Telepathsin raunioille noussut The Blackouts sekä UMen olivat omaperäisimmistä päästä, ensin mainitun hyödyntäessä musiikissaan koskettimia ja saksofonia, ja jälkimmäisen panostaessa yleisön shokeeraamiseen. Fanzine-pohjalta ponnistaneen levy-yhtiön ensimmäinen julkaisu oli kokoelmalevy Sub Pop 100 (1986), jolla kuultiin seattlelaisnimien ohella indiebändejä eri puolilta Yhdysvaltoja. Deep Six -kokoelman julkaissut C/Z Records ei ollut ainoa Seattlen ja sen ympäristön soundista kiinnostunut riippumaton levy-yhtiö. Myös Courtney Love hyödynsi samaa estetiikkaa Hole-yhtyeessään, joskin alkuperäisestä laimennettuna ja poliittisuudestaan riisuttuna versiona. Jälkimmäisestä kehittyi merkittävä tekijä juuri Seattlen ja grungen maailmanvalloituksessa, eikä yhtiö arastellut käyttää grunge-leimasinta markkinoinnissaan. neistä yhtyeistä. ...ja catwalkeille Vuonna 1992 grunge-kuume oli levinnyt myös populaarikulttuurin muille alueille. U-Menin keikat muistuttivatkin lähinnä performansseja – milloin yleisö pääsi seuraamaan painimatsia, milloin lavalla sytytettiin tulipalo. Bruce Pavittin ja Jonathan Ponemanin johtama yhtiö ymmärsi alusta asti brändäämisen päälle: tuottaja-äänittäjä Jack Endino vastasi monien Sub Pop -julkaisujen soundista, valokuvaaja Charles Peterson puolestaan yhtenäisestä ilmeestä. Grungen rynnistäessä listoille leveänä rintamana koko genre alkoi vaikuttaa entistä hahmottomammalta: MTV-ystävällisten Nirvanan ja Pearl Jamin lisäksi siihen kuului niin Alice In Chainsin ja Soundgardenin glam- ja hardrockista versonnut metalli, Mudhoneyn garagepunk, The Melvinsin ja TADin rujous, sekä tusinan verran muita grunge-johdannaisia. Bikini Killin, L7:n, 7 Year Bitchin ja Slater-Kinneyn kaltaiset feministiseen Riot girrrl -liikkeeseen liitetyt yhtyeet raivasivat tietä. Sen kautta ilmestyivät muun muassa grungen perusteoksiksi kohotetut Mudhoneyn debyytti-ep Superfuzz Bigmuff (1987), Soundgardenin Screaming Life -ep (1987) ja Nirvanan debyyttialbumi Bleach (1989). Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi Sub Pop 200 -kokoelma, joka koostui grungen kovasta ytimestä. Vaikka grungen kaanon mielletään usein kovin miesvaltaiseksi, oli Seattleskenessä alusta asti mukana niin miehiä L7 Sub Popin työntekijä oli toimittajiin kyllästyneenä keksinyt kaiken omasta päästään. kuin naisiakin. Pian perässä seurasivat myös muut. Soundgarden oli lopulta ensimmäinen major-yhtiön kanssa levydiilin teh- 30 SOUNDI Seattlelaisella Sub Popilla on grungen tarinassa oma lukunsa. Ohjaaja Cameron Crowen elokuvassa Singles (1992) nuoret Hollywood-tähdet Matt Dillonin johdolla ratkoivat ihmissuhdeongelmiaan grunge-. Tarjouskilpailun voitti A&M Records, jonka kautta yhtye julkaisi toisen albuminsa Louder Than Love (1989). 1990-luvulla naiset nousivat aiempaa näkyvämmin parrasvaloihin
Ja niin grunge-epidemia jatkoi leviämistään valtioiden tai genrejen rajoista välittämättä, kunnes vastustuskyky alkoi kohota. Levyn sisältö ei ollut kovin yhtenäinen: yhtyeiden tyylit vaihtelivat punkista raskaampaan rockiin yhdistäen mukaan myös psykedeliaa ja teatraalisempia hardrock- vaikutteita. Grunge täytti MTV:n päivittäisrotaation, ja suosituimmat yhtyeet ikuistettiin vielä kanavan Unplugged-sarjaan. Lehdet neuvoivat lukijoitaan oikean grunge-tyylin löytämisessä. Niinpä The New York Timeskin päätyi kirjoittamaan Seattle-skenen koodistosta ja slangista – tosin juttuun haastateltu Sub Popin työntekijä oli toimittajiin kyllästyneenä keksinyt kaiken omasta päästään. MUDHONEY sukupolven nahoissa. Menestyksen kääntöpuoli Päihteet ja kuolema ovat alusta asti olleet osa rockmusiikin mytologiaa, ikään kuin menestyksen ja palvonnan pakollisena kääntöpuolena. Heroiini ilmestyi Seattlen musiikkipiireihin pysyvästi 1980-luvulla. ”Grunge on sitä mitä puetaan päälle kun ei ole rahaa”, kiteytti suunnittelija Jean Paul Gaultier Voguessa vuonna 1993. Flanellikuosi ja Dr Martens -saappaat ilmestyivät myös muotilehtien kansikuviin ja catwalkeille. Maaliskuussa 1986 seattlelainen C/Z Records julkaisi Deep Six -kokoelmalevyn, jolla kuultiin kuutta paikal- lista bändiä: Green River, The Malfunkshun, The Melvins, Skin Yard, Soundgarden ja U-Men. Sama kohtalo odotti Stefanie Sargentia SOUNDI 31. Seattleen sijoittuvassa elokuvassa vilahteli useiden bändien jäseniä, soundtrackista puhumattakaan. Termistä post-grunge tuli kirosana. SOUNDGARDEN PEARL JAM STONE TEMPLE PILOTS Vaikka musiikkityylien ja ilmiöiden kehittymisessä voi harvoin osoittaa selviä käännekohtia tai yksittäisiä päivämääriä, tuli vuodesta 1986 tärkeä virstanpylväs grungen kasvutarinassa. Grungen ensimmäisen aallon mentyä menojaan yhtyeet kuten Creed, Puddle Of Mud ja Staind Yhdysvalloissa, Silverchair Australiassa ja Bush Britannissa astuivat estradille. Silti kokoelma onnistui hahmottelemaan grunge-soundin rupisen ja raskaan perusidean, jota yhtyeet Seattlesta ja muualta jalostivat seuraavina vuosina yhä pidemmälle. Muutamien jättiläisiksi kasvaneiden bändien varjoon jääneet suhtautuivat hypetykseen epäuskoisesti. Kun kaikki grungeen liitettävissä ollut alkoi kiinnostaa mediaa, eikä ylilyönneiltä voitu välttyä. Ensimmäinen koko tiivistä skeneä ravistellut tragedia seurasi vuonna 1990 Mother Love Bonen vokalisti Andrew Woodin kuollessa heroiinin yliannostukseen juuri yhtyeen debyyttialbumin julkaisun kynnyksellä. Doug Prayn vuonna 1996 valmistunut dokumenttielokuva Hype! kuvaa hyvin sitä hämmennystä, mikä seurasi marginaalissa kehittyneen musiikin löydettyä itsensä yhtäkkiä keskeltä val- tavirtaa. Grunge-epidemia jatkoi leviämistään valtioiden tai genrejen rajoista välittämättä. Joka puolella sikisi uusia yhtyeitä, joilla oli lopulta enää kovin vähän tekemistä Seattlessa 1980-luvulla kehittyneen musiikin kanssa. Myös grungen tarinassa niillä on paikkansa
Myös kirjailijana ja Soundin avustajana tunnettu Teppo (kesk.) tekee nykyisin suomenkielistä rockia nimellä Teppo Vapaus. Hetki oltiin viattomia, 50 keikkaa myöhemmin treenis oli täynnä paskaa, kusta ja spermaa. Mies oli juuri keskeyttänyt vieroitushoidon, johon oli hakeutunut toistuvien yliannostusten vuoksi. TEKSTI: TEPPO VAPAUS. HOLE Paluu rikospaikalle LÄHTEET: GREG PRATO: GRUNGE IS DEAD. Tuli siinä näitä ecstasy-juttuja sun muita, mutta ne otan kaikki vain omiin nimiin. Tapasin kaksi kauhtuneisiin kuteisiin pukeutunutta korsolaiskundia Tikkurilan ränsistyneen Silkkitehtaan miljöön reunilla, ja treenis vasta mäihnäinen kolo olikin. Korviin sattuva feedback sinkoili betoniseiniltä ja bongi kaivettiin repusta. Toisaalta grunge ei koskaan varsinaisesti kadonnut popmusiikin kartalta, vaikka Seattle ei sillä enää niin suurilla kirjaimilla luekaan. Grunge siis kiinnostaa yhä yleisöä. 2004 järkkäsin Helsinki Grunge -illan Kulttuuriareena Gloriassa. AN ORAL HISTORY OF GRUNGE (2011), DOUG PRAY: HYPE! (1996). Palautuu mieleen sieniroudaus. – 7 Year Bitchin kitaristi kuoli heroiiniin 24-vuotiaana vuonna 1992. ”Halutaan rumpali joka lyö vittu lujaa vittu”, jätkät olivat kirjoittaneet kännissä Muusikoiden.netiin. The Oral History of Seattle Rock Music (2009) ja Mark Yarmin Everybody Loves Our Town. And the cigarette burns. Vuonna 1994 oli Holen basisti Kristin Pfaffin vuoro, vain pari kuukautta Kurt Cobainin kuoleman jälkeen. Incredible Nothing vuonna 2004. Kolme vuotta myöhemmin musiikkimaailmaa järkytti puolestaan tieto Alice In Chainsin laulaja Layne Staleyn kokaiinin ja heroiinin aiheuttamasta kuolemasta. 1990-luvulla naiset nousivat aiempaa näkyvämmin parrasvaloihin. Vuonna 1999 grungen superyhtye Mad Seasonin basisti John Baker Saunders hävisi oman köydenvetonsa heroiinin kanssa. Myös Alice In Chains nousi jaloilleen William DuVallin astuttua Staleylta jääneisiin saappaisiin. Grungen suurista Pearl Jam on jatkanut uraansa tasaisesti tähän päivään saakka. ”Treenis oli täynnä paskaa, kusta ja spermaa. Kuva: Aleksi Alku Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta Kurt Cobainin kuolemasta. Pukeuduttiin pyjamiin ja pannumyssyihin, ja soitettiin pizza slice -palkalla. Taustalakana hävisi Korson Varjoankan keikalta. Faneja kumma kyllä oli. Bitch Alert, Superchrist ja Lapko messissä. Kaikki vähän nolosteli tapahtuman nimeä, mutta siellä oli melkein 300 pikkuhyypiötä pogoilemassa, vaikka bändit eli marginaalissa. Yhtyeen alkuperäisjäseniin kuulunut basisti Mike Starr otti oman yliannostuksensa vuonna 2011. Äidit lähetteli sähkö- postia, että tyttäret tulee keikoilta ihan seipäissä himaan. Lyhyen ajan sisällä on julkaistu kaksi Seattlen ja grungen vaiheista kertovaa järkälemäistä historiikkia, Greg Praton Grunge Is Dead. Treeniksellä asuttiin ja seinäkello oli pysähtynyt viittä vaille yhdeksään. Portaista puuttui palasia, koska heitin aina ”möykyn” alas niitä. Vaikka Cobainin varsinainen kuolinsyy oli peräisin haulikonpiipusta, olivat kovat huumeet jo pitkään kuuluneet tämän elämään. Blossipäissäni vastasin. Se oli vähän kuin Ars 95. Möykky piti basarin paikallaan ja painoi kuin perkele. Se oli vähän kuin Ars 95.” Loppupeleissä homma oli aika viatonta, ja kaikilla oli kivaa. Ei sillä mitään väliä olisi ollut, mutta piti tehdä uudet, ja niihin jaksettiin liimata enää tarrat. An Oral History Of Grunge (2011), joissa lähes kaikki skeneen tavalla tai toisella liittyvät muistelevat vuosikymmenten takaista aikaa. Leikeltiin sadan omakustanne-cd:n itse tehdyt kannet paikoilleen, kuunneltiin lätty ja huomattiin, että vikan biisin viimeiset 20 sekuntia vouvvaa oudosti. Kutsuttiin mutsit mukaan. Huumekuolemat eivät jääneet vain grungen menestysvuosiin. Pari mimmiä otti yhteyttä, että Jeesuksen näköinen kaveri oli kääriytynyt siihen ja kaupitteli sitä Korson asemalla. Pantiin koko painos paskaksi, kun vitutti. Samalla parikymppisiään juhlii jälleen rivinsä koonneen Soundgardenin klassikkoalbumi Superunknown. Kamojen rikkominen oli pirun hauskaa. Sittemmin yhtye on palannut esiintymislavoille ja julkaissut kaksi albumillista uutta musiikkia. 2010-luvulla grunge on tullut tarinassaan kohtaan, jossa se on popkulttuurin syklisen luonteen vuoksi jälleen ajankohtainen. Treeniksen portaat löllyivät ja seinät vyöryivät päälle. 32 SOUNDI 2001. Kyseltiin kotisivuilla sen perään. THE ORAL HISTORY OF SEATTLE ROCK MUSIC (2009), MARK YARM: KAIKKI RAKASTAVAT SEATTLEA – EVERYBODY LOVES OUR TOWN. Hevarit halveerasi inccipissiksiä, jotka notkui Kiasman nurtsilla Stadissa ja oksenteli Vantaan Vernissan vessoihin
Kotimainen rock-kenttä kärsi identiteettikriisistä Eppujen ja Popedan keskiikäistymisen sekä uusien tulokkaiden poissaolon myötä. Muut innoittajat ja inspiraation lähteet olivat kaukana menneisyydessä. Energia, kotikutoisuus ja hyvät biisit. ”Tajunnan räjäytti lopullisesti tietenkin ne neljä sointua, joilla Nevermind käynnistyy.” – SIPE 4. Nevermindia kovempaa levyä ei oikeastaan osaa vieläkään nimetä. Tajunnan räjäytti lopullisesti tietenkin ne neljä sointua, joilla Nevermind käynnistyy. SOUNDI 33. 5. Sittemmin genreleima on kokenut inflaation, vaik- Miten grunge näkyi ja kuului mielestäsi suomalaisessa rockmusiikkikentässä tuolloin. Grunge vaikutti todella paljon. Miten se tapahtui. Yksittäisistä biiseistä Meat Puppetsin Cobbler ja Smashing Pumpkinsin Bullet With Butterfly Wings nousevat korkealle. 4 ka esimerkiksi vielä vuonna 2004 Helsingin Gloriassa esiintyneet Superchrist, Bitch Alert, The Incredible Nothing ja Lapko niputettiin Grunge 2004 -otsakkeen alle. 5 Mitkä grungeksi laskettavat bändit ja levyt ovat tehneet sinuun vaikutuksen – hyvän tai huonomman. Seattlen kaltaisen keskuksen sijaan kotimaista näkemystä grungesta taottiin ympäri maata. Varhaisimmat muistot grungesta liittyvät ylä- asteelle, yksittäisiin Mudhoney- ja Pixies-biiseihin. BITCH ALERT I ELOHOP EA Kuva: Dick Lindberg LIMONAD GRUMPS E ipä aikaakaan kun Yhdysvaltojen luoteisosien soundi ja estetiikka kantautui myös härmän perukoille. Iso N tietysti. Grungessa puhutteli varmaan aika lailla samat asiat kuin punkissa pari vuosikymmentä aiemmin. Se oli musiikkia, johon samaistui helposti ja joka kosketti pysyvästi. 2. Yhteistä edellä mainituille bändeille on silti Seattlen suunnasta pyyhkäisseen aallon kiistaton vaikutus. Siksi oli pakko perustaa oma bändi. Lopulta on mahdotonta edes vetää tarkkaa rajaa siihen, mikä on grungea ja mikä ei. 2 Kotimainen grunge oli ja on ollut enimmäkseen englanninkielistä, mutta löytyypä grungesta vaikuttuneita bändejä suomenkieliseltäkin puolelta, esimerkiksi varhainen Apulanta, Limonadi Elohopea ja Sydän, Sydän. Ei siinä tympinyt mikään. 3 Mikä grungessa sinua puhutteli, tai vastaavasti tympi. Miten grunge on omasta mielestäsi vaikuttanut yhtyeesi musiikkiin. Genren kovinta kamaa oli lähinnä Kolmas Nainen, joka ei tietenkään tyydyttänyt Misfitsistä, Descendentsistä ja Nirvanasta syttyneitä sieluja. Pixiesin Bossanova on myös isosti vaikuttanut mestariteos. Nykyisistä tekijöistä juuri toisen albuminsa julkaissut Kaaoksen Ystävät osoittaa, kuinka suomenkielinen grunge on 2010-luvulla edelleen ajankohtaista. Toistaiseksi grungen huippuvuodet osuivat kotimaisessa rockmusiikissa 1990-luvun loppupuolen ja 2000-luvun alun tienoille. Kysyimme muutamalta kotimaiselta tekijältä grungen herättämiä muistoja ja mielikuvia. 1 Milloin muistat ensimmäisen kerran törmänneesi grungeen. 1. Se oli oikeastaan ainutta aikalaismusiikkia, joka kolahti ja jota arvosti. 3. Uudemmista tulokkaista Magic Meredith ja Polanski ovat jälleen ammentaneet tutusta lähteestä. Tyylikirjo on kattanut kaiken keskitien vaihtoehtorockista (Huggin’ Wayne, The Incredible Nothing, Sick Things International) raskasmetallisempaan (Jimsonweed, Kyyria, Monsteriser, Rust, Slumgudgeon) ja punk- ja riot girrrl -tyylisistä bändeistä (Superchrist, Bitch Alert, The Grumps) powerpoppareihin (Penniless People Of Bulgaria / Penniless, Psyche del Buzz). Ei mitenkään
5. Miten se tapahtui. Ne soittivat silloin vielä triona. Milloin muistat ensimmäisen kerran törmänneesi grungeen. Kuva: Reetta Ylijärvi 1 1. Nirvana ja Bleach on tietysti ollut tärkeä. 5 Mitkä grungeksi laskettavat bändit ja levyt ovat tehneet sinuun vaikutuksen – hyvän tai huonomman. Grungen siemen on kylvetty minuun niin nuorena ja niin syvälle, ettei sitä ilmeisesti pääse karkuun. Jotain grungea sieltä kuulemma kuitenkin aina löytyy. Lyriikoissa on myös jotain samoja tummia varjoja. Eipä sitä vielä tuolloin hirveästi kuulunut. Pohjat vedetään studiossa livenä, eikä muutakaan rosoisuutta pelätä. 5. Erikseen mainittakoon, että jokaisella Soundgardenin levyllä on oma, erityinen paikkansa sydämessäni. Olin juuri alkanut soittaa bändeissä, kun grungen kukoistuskausi alkoi. Isoveli kiikutti kotiin juuri ilmestyneen Pearl Jamin Tenin ja sen jälkeen tietenkin kaikki suuruudet: Nirvana, Alice In Chains, Soundgarden ja Stone Temple Pilots. Olin soitellut kitaraa jo aikaisemmin, mutta oikeastaan Nirvanan innoittamana sain kipinän biisintekoon ja aloin tehdä omia biisejä. SE TULI SEATTLESTA – GRUNGEN KULMAKIVET www.soundi.fi/jutut/soittolistat. Itse olen kuitenkin saanut vielä enemmän vaikutteita grungen aikalaisilta, Pixiesilta, Hüsker Dulta ja Sonic Youthilta. 2. Kyllähän sitä itsekin kuulee, että ne vaikutteet ovat siellä. Kun tartun kitaraan ja teen biisejä, niin en mä ajattele sitä sen kummemmin. ”Muistan nähneeni Jussi Lehtisalon päällä ensimmäisen Nirvanapaidan.” – OSSI ALISAARI 3. Kun kuulin myöhemmin Black Sabbathin Master Of Reality -albumia, hoksasin mistä grunge oli ottanut omat vaikutteensa. Jo mainittujen lisäksi vaikutuksen ovat tehneet esimerkiksi Mad Season ja Temple Of The Dog. Pearl Jamilta taas tykkään myöhemmistä albumeista enemmän. Muistan nähneeni Jussi Lehtisalon päällä ensimmäisen Nirvana-paidan. Mudhoney on mielestäni ihan paska, vaikka sitä kai pidetäänkin tärkeänä bändinä. Se oli helvetin kova. 3 Mikä grungessa sinua puhutteli, tai vastaavasti tympi. soundi.fi 34 SOUNDI KUUNTELE SOITTOLISTA 1. 4 Miten grunge on omasta mielestäsi vaikuttanut yhtyeesi musiikkiin. Ehkä se on vähemmän näkynyt 90-luvun jälkeen, mutta onhan meillä esimerkiksi Monsteriser ja Sydän, Sydän. Eikä musiikkimme nykyäänkään ole mitään ilosita poppia. Metallipuolen grunge ei itselleni oikein tippunut, vaikka Soundgardenista pidän kyllä. Soundgardenilta pari levyä, esimerkiksi Badmotorfinger on aika kova. 2 Miten grunge näkyi ja kuului mielestäsi suomalaisessa rockmusiikkikentässä tuolloin. 4. Esimerkiksi Nirvanan sanoitukset olivat enemmän irrallisia ja sisäänpäin kääntyneitä, eikä niistä välttämättä saanut siinä iässä kunnolla kiinni. Ehkä varhainen Circle oli tavallaan grungea, hidasta ja junttaavaa. Heh, surullisena teininä samaistuin siihen grungen aggressiivisuuteen ja angstiin. Huonon vaikutuksen ovat tehneet kaikki bändit, jotka ovat väkisin yrittäneet kuulostaa Nirvanalta. Mutta enemmän sitä kiinnitti itse musiikkiin huomiota kuin teksteihin. 4. Etenkin asenteeseen. Olin sopivassa iässä, 13–14-vuotias, kuullessani Nirvanaa ensimmäistä kerta. Vartuin pienessä kylässä, jossa sain – JUKKA RUOSTILA turpaani, koska mulla oli pitkät hiukset. Mikäs sen paremmin angstiselle teinille toimii, kuin hieman rujo rockmusiikki, jonka sanoitukset kertovat eristäytyneisyydestä ja ulkopuolisuudesta. 2. Varsinkin Pennilessin vanhemmassa tuotannossa oli enemmän grungessa hyödynnettyä hiljaisemman ja räyhäävämmän vaihtelua. ”Huonon vaikutuksen ovat tehneet kaikki bändit, jotka ovat väkisin yrittäneet kuulostaa Nirvanalta.” 3. Mun mielestä Siekkareissa on jotain grungemaista, vaikka he ehtivät hajota oikeastaan ennen grungen tulemista
2 päivää kello n ympäri
Eivät ainakaan Insomniumin Ville Friman ja Markus Vanhala. V Teksti: Timo Isoaho -tyyli tai epätyyli Musiikkilehdet, keskustelu foorumit, sosiaalisen median eri ilmentymät ja monet muut tahot tuntuvat olevan liikuttavan yksimielisiä sähkökitaran epätrendikkyy destä, junttiudesta tai jopa kuolemasta. ”Meikäläisen ja sähkökitaran kohtaaminen oli suurta rakkautta ensiräpellyksellä ja ryhdyin imemään viisautta jopa kahdeksan tunnin päivätahdilla.” - Markus 36 SOUNDI. No, muodin oikut tulevat ja muodin oikut menevät, mutta onko joku oikeasti sitä mieltä, että David Guetta muistetaan sadan vuoden kuluttua paremmin kuin Jimi Hendrix
V ille Friman: – Aloitin kitaran soittamisen yläasteen lo pulla, mutta treenaaminen oli pitkään täysin päämää rätöntä. Varsinaisten kitarataiturien levyistä suurimman vaikutuksen tekivät Steve Vain Passion And Warfare ja Joe Satrianin Surfing With The Alien. Joten olkaapa hyvät, seuraavaksi äänessä ovat epämuusik ko sekä bändijätkä, ja keskustelun polttopisteestä löytyy rock musiikin ikonisin instrumentti. Kuvat: Jussi Ratilainen Kuuden kielen ikuinen liitto K un pyydän Insomniumin Ville Frimania luonneh timaan itseään muusikkona, toteaa mies olevansa epäkitaristi. Instrumentin paremmin hallitsevat kaverit to ki antoivat hyviä vinkkejä, mutta varsinaista opetustakaan en koskaan saanut. Niinhän se on: tuhan net treenitunnit voivat mahdollistaa esimerkiksi valon nopeu della etenevän soolotaituruuden, mutta raudanluja tyylitaju on silti asia erikseen. Kun loistavalla One For Sorrow albumilla pajatson tyhjen tänyt Insomnium ilmoitti loppuvuodesta 2011 kiinnittäneen sä riveihinsä kokeneen kitaristiketun, Omnium Gatherumin kanssa maailmaa ahkerasti kiertäneen Markus Vanhalan, mie leen hiipii suorastaan monumentaalisia odotuksia: kuinka korkeiden vuorten päälle ja miten syviin valtameren hautoi hin Friman ja Vanhala yhdessä yltävätkään. – Ensimmäinen kitarani oli Yamahan nylonkielinen akkari, jolla ryhdyin sahaamaan korvakuulolta Metallican Enter Sandmania ja Nothing Else Mattersia. Ensimmäinen säh kökitara taas oli joensuulaisesta Karjalan musiikista löytynyt halvin mahdollinen Jackson ja vahvistimena toimi 10wattisen ”karvaSamickin” päivitetty malli ”nahkaSamick”. Nämä biisit tuntuivat sopivan yksinkertaisilta, ottaen huomioon noviisin lyhyen pinnan ja taitojen vajavaisuuden. Teorian tunteminen ei onneksi ole välttämätöntä, ainakaan rockmaailmassa, mutta eihän sen puolen osaamisesta tietenkään haittaakaan ole. ItäSuomesta alun alkaen lähteneen orkesterin kuudes albumi Shadows Of The Dying Sun kertookin niin laajaalaista ja tyylitajuista tari naa kahden lahjakkaan muusikon saumattomasta yhteistyös tä, ettei Soundille jäänyt tarinan suhteen vaihtoehtoja. Nyt odotus on viimein päättynyt ja varjot ovat väistyneet Insomniumin uuden auringonnousun tieltä. Henkilökohtaisesti biisien kirjoittaminen kiinnosti heti enemmän kuin soittotekniikan hinkkaaminen tai teorian opiskeleminen. Paketti täydentyi vielä DOD:n Overdrivella ja sen jälkeen soundit oli vat ymmärrettävästi kohdallaan! SOUNDI 37. Lausunto kuulostaa erikoiselta, sillä tä mä brittiyliopistossa työskentelevä filosofian tohtori on kirjoittanut ison osan suomalaisen metalin viime vuosien melankolisista merkkiteoksista. Sitä joko löytyy tai sitten ei
Markus: – Soittajayhteisö on minulle iso asia ja olenkin aina ollut enemmän ”bändijätkä” kuin sooloartisti tai komerokitaristi. Ville: – Säveltäminen on edelleen se juttu – en ole toisin sanoen päässyt lähtökohdasta mihinkään! Olen tehnyt biisejä myös esimerkiksi kosketinsoittimilla, mutta kitara vetää ennemmin tai myöhemmin puoleensa. Tämä tapahtui muun muassa Adrian Smithin, Edward Van Halenin ja Slashin innoittamana: nämä herrat näyttivät livevideoilla aina cooleimmilta ja heidän instrumenteistaan lähti uhmakkain möly. Toivottavasti hyvä karma jatkuu tulevaisuudessakin. Mikä on kitaran ja sen soittamisen kiehtovin puoli tänä päivänä, tuhansien tuntien ja tuhansien toistojen jälkeen. Soittotuntuma ja -mukavuus eivät ole mitään itsestäänselvyyksiä. Entä onko yhdellekään instrumentille käynyt kehnosti, esimerkiksi tien päällä. – Ensimmäinen opeteltu riffi taisi olla Metallican Harvester Of Sorrow, kun taas kokonaisten biisien puolella valinta päättyi Jimi Hendrixin Hey Joen kohdalla. ”Villellä on käsittämätön taito kasvattaa sekä kerrostaa sävellyksiä ja varioida soinnutuksia.” - Markus 38 SOUNDI Markus Vanhala: – Piano sai jäädä, kun tartuin kepakkoon 12-vuotiaana. Ville: – Kaikkiaan minulla on ollut kahdeksan sähkökitaraa, joista viisi on edelleen tallella – ja näihin keppeihin olenkin hyvin kiintynyt. Montako kitaraa omistatte nykyään. Olen tietenkin myös helvetin huono myymään kitaroita pois. Soolohommien osalta kovimmaksi innoittajaksi taas osoittautui Ozzy-kitaristi Randy Rhoadsin bravuuri Mr. Nykyisenä kitaraopettajana konsultoisinkin junioreja ja etenkin junnujen vanhempia seuraavasti: älä hanki itsellesi tai jälkikasvulle sitä tavaratalon kuppaisinta kepakkoa, sillä se tappaa motivaation viikossa tai kahdessa. Elämän isoja kirsikoita ovat myös biisien säveltäminen ja etenkin ahaa-elämykset, mutta bändihomma kavereiden kesken on silti mukavuuden ehdottomassa ytimessä. – Teoria. Niin, auttaahan se laskemistakin, jos tuntee numerot edes jollakin tavalla... Markus: – Minähän olen armoton kitararunkkari ja konttorilta löytyy tällä hetkellä seitsemäntoista rakasta perheenjäsentä. Kolme muuta ovat menneet myyntiin eli esimerkiksi rundeilla ei ole hajonnut yhtään soitinta. Soittaminen on periaatteessa helpompaa, jos tuntee otteiden oikeat paikat myös teoreettisesti, mutta toki ilman tätä tietämystäkin pärjää. Summa summarum: Karhulan torilla hengaaminen ja tyttöjen jahtaaminen jäi kirotun vähälle, kun sisuksia korvensi omien skilssien hiomisen ja ensimmäisen bändin perustamisen liekki! – Varhaisin työkalu oli kärähtänyt punavalkoinen Epiphonen Stratocaster-kopio, joka toki kelpasi alkuaikojen veistelyihin. N iin Friman kuin Vanhalankin ovat viihtyneet valitun instrumenttinsa parissa jo vuosikymmeniä. Crowley. Se on instrumenttina älyttömän monipuolinen ja törmään edelleenkin uusiin näkökulmiin ja mahdollisuuksiin. Se, mikä tuntuu hyvältä on juuri oikea valinta, onpa se sitten akustinen tai sähköinen. Nykylaivastossa on kaikennäköisiä karttuja, esimerkiksi signaturemalleja muun muassa Edward Van Halenilta, Randy Rhoadsilta, John Petruccilta, Adrian Smithilta, James Hetfieldiltä ja Roope Latvalalta. Kuvat: Timo Isoaho ”Kitara on instrumenttina älyttömän monipuolinen ja törmään edelleenkin uusiin näkökulmiin ja mahdollisuuksiin.” - Ville Villen ja Markuksen suhde tarpeellisten kitaroiden lukumäärään on erilainen: Ville kiintyy harvoin ja harvoihin, Markus haalisi puolen maailman keihäät. Vieläkin harmittaa, kun kauppasin takavuosina superstrat-Jacksonin ja X:n muotoisen päheän Ibanezin!. Meikäläisen ja sähkökitaran kohtaaminen oli suurta rakkautta ensiräpellyksellä ja ryhdyin imemään viisautta jopa kahdeksan tunnin päivätahdilla, niin kotitalon kellarissa kuin musiikkiopistollakin
Kirja on täynnä skandaaleita ja moraalista närkästystä. Suurin osa jutuista taitaa olla välimallin ideoita, mutta niistäkin saattaa syntyä jatkojalostuksen kautta käyttökelpoista materiaalia. Yritän mahdollisuuksien mukaan blokata jokaisesta eri stailista mielenkiintoisia juttuja. l i ke . Markus: – Suurin osa varhaisista vaikutteista tuli kasarihardrockin maailmasta. w w w. Loppusoundi on sekoitus rouskuvan modernia hifiä ja lofi-hengessä pörisevää ruotsisäröä eli sieltä löytyy selkeyttä, mutaa ja rapeutta. M iten luonnehtisitte itseänne kitaristeina. Muutaman tuhannen kilometrin välimatkasta johtuen ette tainneet istua paljonkaan kasvokkain. Homma etenee yrityksen ja erehdyksen kautta. Entä sitten oma soundi – millaisia ”laboratoriokokeita” parhaan mahdollisen äänimaailman löytäminen on vaatinut. Ville: – Katselimme biisejä yhdessä jo viime vuoden Insomnium-rundeilla, mutta suurin osa työskentelystä tapahtui silti internetin välityksellä. Ville: – Vuosien aikana soundeja on ollut todella monenlaisia – lähtien jo mainitusta ”nahka-Samickista”, päivittyen sen jälkeen muun muassa rahatilanteen mukaan. Vedän omat juttuni ja muut vetävät muiden jutut. Myöhemmin olen tutustunut ahkerasti muun muassa David Gilmourin, Steve Lukatherin ja deathmetal-miekkosten nitkutukseen. f i. Heikkoudet löytyvät more is more -ideologian puolelta, sillä olen tavannut soittaa mieluummin muutamaa kymmentä kuin paria nuottia. Erittäin monet tekijät vaikuttavat äänimaailmaan ja albumisoundien resepti onkin vaihtunut melkein joka kerta, vaikka esimerkiksi Mesa/ Boogien ja Peaveyn laitteet ovat olleet käytössä useammalla kiekolla. Siedettävää. No, se on muiden pääteltävissä. J atketaan matkaa syvemmälle Insomniumin maailmaan. Syntyykö siedettävää materiaalia tunneittain, päivittäin vai viikoittain. Alex Ogg DEAD KENNEDYS Fresh Fruit for Rotting Vegetables Dead Kennedys oli piikki konservatiivien lihassa. Tuoreen Insomnium-levyn nauhoituksissa studio täyttyikin lähes mauttoman kokoisesta läjästä erilaisia laitteistoja, mutta jotenkin se albumin tanakan munakas kuulaus kuitenkin hahmottui. Mistä löytyvät vahvuudet ja heikkoudet. Olen myös kehittänyt niin sanottuja idiotismifilosofioita eli tapaan soittaa Omnium Gatherumin keikoilla valkoisilla ja Insomniumin riveissä taas tummilla Jacksoneilla… Ying ja Yang, Alfa ja Omega, maailman tasapaino ja niin edelleen! Torrakot ovat kestäneet myös kiertueiden rasitusta aika hyvin, mutta vahvistin- ja efektiosaston puolella onkin sitten ollut enemmän huolia. Kitaraopettajana toimiminen on tuonut mukaan entistä enemmän monipuolisuutta, sillä viime vuosina olen veivannut kaikenlaista sambasta popmusiikkiin ja blackmetalista hissijazziin. Markus: – Joskus uutta rakentuu koko ajan ja toisinaan kovakaan yritys ei johda mihinkään. Ville: – Olen epäkitaristi. Millaista Shadows Of The Dying Sunin säveltäminen ja ennen kaikkea yhteistyönne oli. Ville: – Jotakin hahmottuu aina, kun kitara eksyy käsiin. No, oppia ikä kaikki! Kuinka tuotteliaita olette. Jouduin odottamaan maagista inspiraatiota esimerkiksi Omnium Gatherumin kahden tuoreimman levyn kanssa ja jossakin vaiheessa lopetin riffien väkinäisen vääntämisen ihan tietoisesti. ”Kummallakin on ilmeisesti sen verran kilometrejä mittarissa, että pystymme hahmottamaan kokonaisuuden ja kuuntelemaan toisen mielipiteitä.” - Ville – Meikäläisellä on endorsementedustusdiili Jackson Guitars USA:n kanssa ja tuon puulaakin tuotteet ovat luonnollisesti ykköspäreitä ”kentällä” – ja V-tyyli on toki tässäkin lajissa erityisen toimiva. Kumpikin teki ensin raakabiisejä tahollaan – minä Lontoossa RÄYHÄÄ RÄKÄÄ ROKKIA Paul Rees ROBERT PLANT Legendaarisen rockikonin värikkään elämän huiput ja kuilut, tragediat ja kiinnostuksen kohteet. Mark Yarm KAIKKI RAKASTAVAT SEATTLEA Seksiä, huumeita & grungea! Äänessä sisäpiiriläiset Eddie Vedderistä Chris Cornelliin ja Mark Armista Courtney Loveen. Studio tarkoittaa myös suuruudenhulluutta ja kitararaitoja nauhoitetaankin aina liikaa – eikä Shadows Of The Dying Sun todellakaan tehnyt poikkeusta tästä kaavasta. Tyylini koostuu lähinnä heikkouksista, ilman mainittavia vahvuuksia. Markus: – Yleisesti sanoen: on erittäin mielenkiintoista tehdä jatkuvaa kehitystyötä ja täydentää vanhaa luottoketjua uusilla taikalaatikoilla. Niin, tulevasta vielä sen verran, että seuraavaksi saamme tehtaalta Axe-Fx II:t ja ensi kesän keikoilla teemmekin hyppäyksen digitaalisten mallintavien maailmaan. Jonakin päivänä salama sitten iski ja kirjoitin kuukaudessa kaiken tarvitun materiaalin. Olemme usein hyödyntäneet esimerkiksi kahta erilaista vahvistinta, joiden läpi on sitten ajettu yhtä aikaa samanlainen splitattu soundi
Uskallus on vuosien mittaan kasvanut eikä omia ideoita tarvitse enää sensuroida millään tavalla – jos joku muu ei tykkää niin sille ei sitten voi mitään. Levyn päättävästä nimikappaleesta taas löytyy hypnoottista toistoa. Ville: – Markus on kirjoittanut noin kolme kokonaista biisiä ja osallistunut rankasti albumin sovittamiseen, joten siinähän niitä tuoreita puhureita on jo kerrakseen! Tein omaakin sävellystyötä hyvin tuoreella korvalla ja esimerkiksi The Primeval Dark -avausbiisin rytmiset elementit ovat Insomniumille jotakin uutta. Yhteistyö oli monimuotoista. Markus: – Hankimme Orangen taskuvahvistimet ja niiden avulla pystyimme kirjoittamaan uusia syntejä myös tien päällä. 40 SOUNDI pari tehokasta mökkiviikonloppua keskellä metsää. Viimeistään silloin tajusin, miten vahvan tunneskaalan ja vision omaava vastapeluri Ville oikein on. Kuvat: Timo Isoaho Insomniumin kitarakaksikko pöllii toisiltaan sumeilematta ja luvalla. Toisin sanoen treenasimme, juopottelimme, sovitimme ja saunoimme uudet biisit kuntoon – ja siinä sivussa romutimme lunastuskuntoon myös meikäläisen rakkaan Jeep Cherokeen! Mitkä ovat kitaraosaston puolella Shadows Of The Dying Sunin uusimpia tuulia. Lisäksi kirjoitin joihinkin Markuksen aihioihin laulumedioita ja hän taas rikasti ideoitani esimerkiksi sooloilla sekä lisämelodioilla. Kummallakin on ilmeisesti sen verran kilometrejä mittarissa, että pystymme hahmottamaan kokonaisuuden ja kuuntelemaan toisen mielipiteitä, eikä kaikkiin pikkujuttuihin tarvitse jäädä jumiin. Saatoin sysätä kollegalle liidiosuuksia, joissa hänen soittotyylinsä ja -tatsinsa pääsevät oikeuksiin. – Työskentely oli kaikkiaan erittäin interaktiivista ja visiot sekä näkemykset osuivat yllättävänkin hyvin kohdalleen. Mitään ei kuitenkaan tehty väkisin vaan kaikki erikoisemmatkin jutut syntyivät pakottamatta. Samaan aikaan myös Villeltä on tullut erittäin freshiltä tuoksahtavia kokeiluja. Ennen pestiä olin orkesterin fani, joten tunsin firman konseptin suhteellisen hyvin, mutta olen toki tuonut hommaan uusia tuulia oman näkemyksen ja soittotyylin puitteissa. Toki varastimme toisiltamme myös kokonaisia osia – nappasin Markukselta jonkun kertosäkeen ja päinvastoin. Kaverilla on käsittämätön taito kasvattaa sekä kerrostaa sävellyksiä ja varioida soinnutuksia, puhumattakaan dynamiikan ja draaman tajusta! – Myös viime joulukuu oli ikimuistoinen, sillä vietimme silloin ”Vieläkin harmittaa, kun kauppasin takavuosina superstrat-Jacksonin ja X:n muotoisen päheän Ibanezin!” -Markus. Markus: – Yritin tietenkin säveltää Insomniumin pääkallolipun alle mahtuvaa musiikkia. Lopullinen studiosessio sisälsi varsinaisten nauhoitusten lisäksi runsaasti myös sovitustyötä. Kuva: Timo Isoaho ja Markus Kotkassa – ja sen jälkeen ryhdyimme sorkkimaan toistemme juttuja
”En minä harjoittele, minä korjaan autoja.” Kolmekymppisiä ensi vuonna juhlivan Dream Theaterin John Petrucci antaa samantyylisen lausunnon pohtiessaan nykyistä ajankäyttöään. Jos taas olen kiertueella niin todennäköisesti nukun tai treenaan... Sitä paitsi, live on live ja lavalla pitääkin improvisoida. Kun mietin vaikkapa levyjä Images & Words, Awake ja Change Of Seasons niin eihän kitarameininki voi paljon paremmaksi muuttua. Ja loputtomiin. Juuri äskettäin Omnium Gatherum kiersi USA:ssa ja olimmekin sitten aloittamassa loppuunmyytyä Denverin-keikkaa. Ville: – Iso-Britanniassahan konepohjainen studiomusiikki on ollut suosittua aina ja ilmiö saattaa olla rantautumassa Suomeenkin entistä vahvemmin. Kuulijoita ei saa aliarvioida. Teetkö soittovirheitä vai oletko täydellinen kitaristi. – (Naurua.) Minähän mokailen jatkuvasti, varsinkin livenä! Saatan aloittaa riffin liian aikaisin tai polkaista väärää pedaalia. Millaisia muita tarinoita maailman turuilta nousee mieleen. Ville: – Erään maailmankuulun bändin lisäksi Ibanez ja Rock Discipline -dvd. Markuksen ensimmäiselle Insomniumrundille väänsin biiseistä tabulatuurit, sillä ukkohan hyppäsi tähän kelkkaan suoraan Omnium Gatherumin kiertueelta. Ja maailman. ”Aluskasvillisuudesta löytyy silloin tällöin mahtavia uusia soittajia.” – Ymmärrän Jamesin kommentin, sillä rockilla on joskus mennyt lujempaakin, Petrucci myöntää. Mitä uusia asioita opitte Shadows Of The Dying Sunin tekemisen aikana. Olemme varmaankin tehneet jotakin oikein, vaikka monet ihmiset inhoavatkin meitä sydämensä pohjasta! Mitä Insomniumherroille tulee John Petruccista mieleen. Pari vuotta sitten vasen käteni alkoi oireilla hermopuristuksen jäljiltä ja se tahtoo puutua ikävästi kesken keikkojen. Erityisen paljon opin ”pölyttämisestä” eli Insomniumin kerroksellisen trademark-soundin rakentamisesta. Löytyyhän nyt kunnon kitaratulituksesta hieman enemmän kyrväkkyyttä kuin jonkun Technicsin kanssa suhaamisesta. Tällaiset fyysiset ongelmat kieltämättä harmittavat ja huolestuttavatkin. Aidosti soitetulle musiikille tulee aina löytymään kuulijoita, mutta toki myös kitarabändien täytyy löytää ilmaisuun tuoreita kulmia. Lisäksi pidän korvani ja mieleni avoimina nousevien kitaristien suuntaan. James Hetfield ihmetteli äskettäin Metallican oman Orion-festivaalin suurta taloudellista tappiota ja rockmusiikin lamaa Yhdysvalloissa. Aluskasvillisuudesta löytyy silloin tällöin mahtavia uusia soittajia. SOUNDI 41 Kuva: Timo Isoaho Saattaa itse asiassa olla jopa niin, että minä kumarsin jopa Villeä enemmän vanhan Insomnium-sapluunan suuntaan tällä kerralla. Markus: – Insomnium-setti on uponnut omaan prosessoriin melko vaivattomasti ja mehän tunnumme nykyään jakavan yhteisen aikakäsityksenkin. Mutta millaisen työn jouduitte aikoinaan tekemään ennen kuin soittotyylinne ja -tapanne löysivät yhteisen uoman myös lavaolosuhteissa. Markus: – Petrucci on erittäin taitava muusikko ja hänen kikkojaan on tullut treenattua aika huolella. Kaikista tärkein havainto saattoi kuitenkin olla se, ettei meistä ole karaokelaulajiksi. Siis kuntosalilla. Ville: – Ymmärsin entistä selvemmin ainakin sen, että tämä bändi on valmis taistelemaan veren maku suussa yhteisen päämäärän puolesta, vaikka jaksamista olisi jo venytetty loputtomiin... CCI U R ET P K äydäänpä vielä keikkailun maailmassa – tien päällehän Insomnium seuraavaksi lähtee. Markus: – Spinal Tapin uhka tai mahdollisuus leijuu ilmassa esimerkiksi jokaisen keikkaintron jälkeen. Suoritimme siis ensimmäiset varsinaiset yhteisharjoitukset lavalla, mutta ilmaisu kuulosti silloinkin erehdyttävästi Insomniumilta. Omnium Gatherumin, Insomniumin ja Swallow The Sunin rundi oli nimittäin saavuttanut Italian ja Frimanin pojalle iski yllättäen lähes tappava keuhkokuume, kurkkumätä tai joku vastaava. Tällaiset jutut menevät joka tapauksessa sykleissä ja uusi sukupolvi suhtautuu juttuihin aina omalla tavalla. Langaton ottaa lentoa, piuhat irtoilevat, kielet katkeilevat, efektit tökkivät, sanat unohtuvat ja silloin tällöin myös posket pumppaavat, erityisesti ”uunoillan” jäljiltä. – Esimerkiksi kahdeksankielinen kitara on mielenkiintoinen soitin ja olenkin viime aikoina pohtinut, millaisia uusia maailmoja yhdeksänkielisellä kepakolla voisi saavuttaa. Ville: – Samat sävelet ja myös ne nuottien viereiset kohdat löytyivät helposti. – Minun täytyy kuitenkin kiittää Dream Theaterin diggareita, sillä trendien aallot eivät vaikuta meidän suosioomme millään tavalla. Katsoin siis kappaleet, soitin sen jälkeen Omnium Gatherumin keikan ja ryhdyin sitten rimpuilemaan Insomniumin kanssa. Mehän olemme hakeneet livetoimitukseen nimenomaan meininkiä, sillä estradille ei kaivata mitään tumput suorana -osastoa. Insomniumissa vielä silloin kitaroinut Ville Vänni tuli ilmoittamaan, että otapa 45 minuutin mittainen setti haltuun, sillä keikkaa ei ole tarkoitus perua. Romut toimivat moitteettomasti linjatsekissä vielä viisi minuuttia ennen vetoa ja minähän sitten kirmasinkin adrenaliinia pursuavana alfauroksena lauteille ja rämäytin kieliä voimieni tunnossa – eikä ämyreistä tietenkään kuulunut mitään! Eihän siinä auttanut muu kuin painaa leuka rintaan, hiipiä lavan reunan varjoihin ja toivoa, että kitarateknikko pelastaa tilanteen. Trendit tulevat ja menevät, mutta kitara pysyy! N JOH ”Minähän mokailen jatkuvasti!” T iedätkö, miten Jeff Beck vastasi, kun häneltä kysyttiin mahdollisista soittotreeneistä. Markus: – Tämä kommentti ei ehkä yllätä, mutta enpä voisi yhtään vähempää välittää siitä jos jonkun mielestä kitara on epämuodikas tai väsähtänyt soitin. Kun me julkaisemme levyn niin diehard-fanit ostavat sen saman tien ja tulevat myös keikalle... Kitaralla soitetun musiikin kuolemasta puhuminen tuntuu olevan kovin suosittua tänä päivänä. Ajatuksia. Täydellisyys on tylsää – ja minä todella ajattelen näin. Mutta toisaalta, kyllähän kitarahommat toimivat myös Englannissa, sillä esimerkiksi melodinen hardcore, metalcore ja djent ovat suosittuja tyylejä nuorison keskuudessa. Niin ja sen, että jossakin välissä täytyy pitää myös hauskaa miettimättä paineita tai bisnesjuttuja. Ville: – Soittovirheitähän tulee jatkuvasti, kun rapatessa tahtoo tunnetusti roiskua. Se hyvinkin kaiutettu soundipöhinä on nyt kiitettävän tuttua kauraa minullekin.. Lukemattomia palkintoja pitkän uransa aikana voittanut 46-vuotias legenda on myös hyvin kiinnostunut kitaroiden, pedaalien, vahvistimien ja muiden asiaan kuuluvien vempaimien kehityksestä. – Kun olen kotona, tykkään esimerkiksi grillata. Harjoittelen toki bändin kanssa ennen jokaista kiertuetta, mutta muuten annan kitaralle myös vapaa-aikaa. Muodin oikut eivät ole muutenkaan koskaan kiinnostaneet, puhutaanpa sitten musiikista tai vaikka ulkoisesta habituksesta. Maalilinja ylittyi yllättävänkin kunniallisesti ja illan päätteeksi jouduinkin paukauttamaan henkisiä henkseleitä pari kertaa. Mutta hei... Kaikkihan alkoi itse asiassa siitä, kun tuurasin Frimania puolentoista tunnin varoitusajalla vuonna 2009. Markus: – Puhun nyt vain omasta puolestani..
– Kieltämättä, vaikka Ozzy ei edes ollut aluksi paikalla! Olin tietenkin todella hermostunut enkä muista koko iltapäivästä oikeastaan mitään. Miehen näpithän tuntuivat tanssivan mukavasti! Itse asiassa, eräs tavoitteistani on päästä soittamaan Ozzyn bändiin jonakin päivänä, joten terveisiä vaan Gusille... Koesoitto taisi olla melkoinen kokemus. ”??????” ?????????????... Kun kuulin nuorena poikana Yngwien soittavan niin en ymmärtänyt siitä yhtään mitään, nauraa Gus G. Markus: – Gus G on minulle melko tuntematon jamppa, mutta olen kuitenkin todistanut hänen soittoaan Ozzy Osbournen keikalla. – Firewindin Days Of Defiance -albumi toi minut sitten Suomeenkin, sillä Nino Laurenne ja Tapio Pennanen miksasivat kappaleet Sonic Mitä Insomniumherroille tulee Gus G:stä mieleen. Gus G päätti pian keskittää voimansa bändiprojekteihin. – Pidän hyvinkin monenlaisista kitaristeista, kuten Tony Iommista, Gary Mooresta, David Gilmourista, Peter Framptonista ja tietenkin Yngwie Malmsteenista. – Päätin hyvissä ajoin, etten todellakaan halua tehdä mitään metallista instrumentaalialbumia täynnä ultranopeita sooloja. Anteeksi, Kostas ”Gus G” Karamitroudisin tarina on puhdas ryysyistä rikkauksiin -klassikko. Ville: – Perusjuttuja... Tuorein palikka on äskettäin julkaistu miehen ensimmäinen sooloalbumi I Am The Fire. Mutta sisälläni paloi sammumaton liekki ja halusin tulla maailman parhaaksi kitaristiksi. Ozzy Osbournen yhtyeessä muun muassa Randy Rhoadsin, Jake E. Leen ja Zakk Wylden maineikasta perintöä tänä päivänä jatkava 33-vuotias Gus G hyppäsi tuntemattomaan jo 18-vuotiaana nuorukaisena, kun hän muutti yksin Bostoniin ja ryhtyi opiskelemaan muun muassa Dream Theaterin jäsenten korkeakouluna tunnetussa Berklee College Of Music -opinahjossa. Firewind-otsikon alla tehty Nocturnal Symphony -demo toikin miehelle mainetta metallipiireissä ja levytyssopimuksen. Samana vuonna, siis 2010, muusikko saapui konsertoimaan Hartwall-areenalle Ozzy Osbournen oikeana kätenä. En tuntenut Yhdysvalloista käytännössä ketään enkä osannut englantiakaan mitenkään erikoisesti. – Kun mietin Ozzy-pestiä niin minun pitää edelleenkin nipistää itseäni aika ajoin, jotta ymmärrän olevani hereillä, thessalonikilaiskitaristi nyökkää. Osbournen viime aikojen Black Sabbath -kiireiden vuoksi Gus G on jatkanut oman uransa rakentamista. Saako soolourasi joskus jatkoa, mikäli Ozzy- ja Firewind-kiireet antavat siihen mahdollisuuden. Tuo Sonic Pump -vierailu ei tietenkään ole ainoa kerta, kun Gus G on vieraillut Suomessa. Vähän ajan kuluttua kuitenkin selvisi, ettei kyseessä ole mikään vitsi ja tuolla hetkellä minulle olikin tulla löysät housuun. – Sain sähköpostia Osbournen manageriportaalta ja aluksi ajatte- ”Kun kuulin nuorena poikana Yngwien soittavan niin en ymmärtänyt siitä yhtään mitään.” lin yhteydenoton olevan jonkun ystäväni rankka pila. Kaverit tekivätkin aivan loistavaa jälkeä. G GUS ”Tuoreiden soittokulmien löytäminen on koko jutun ydin!” 42 SOUNDI Kuva: Timo Isoaho E ntisen Megadeth-kepittäjä Marty Friedmanin kanssa Suomessa toukokuun alkajaisiksi kahdesti esiintyvän kreikkalaisen ???????????. I Am The Firen tekeminen oli ainutlaatuinen kokemus ja opin erittäin paljon uusia asioita. Ja tuoreiden soittokulmien löytäminen on koko jutun ydin tänä päivänä!. En pystynyt nukkumaan moneen yöhön käytännössä lainkaan. – Olihan se huikea hyppäys, varsinkin jälkikäteen ajateltuna... – Tottahan toki. Kun juuri täysiikäisyyden saavuttaneen lujatahtoisen hullun päässä takoo tuollainen ajatus niin yritäpä pistää kapuloita niihin rattaisiin, Gus G nauraa. Gus G soittaa joillakin Nightragen levyillä ja nykyisin ukko paahtaa Ozzyn bändissä. I Am The Fire on pikemminkin vanhan liiton classic rock -levy, jolta löytyy paljon vahvoja laulumelodioita. Ilmeisesti näpyttelin kieliä suhteellisen oikeassa järjestyksessä, sillä sain kuin sainkin himoitsemani paikan, Gus G sanoo. Se on kohta monoa ja menoa! Pump -studiolla
Crowley -biisissä on huikea. Entä mistä biisistä löytyy maailman paras kitarasoolo. Kuva: Timo Isoaho Ville: – Ronski parta, viskitouhut, artificial harmonics ja ”southern-meininki”. Jo pelkkä Ozzyn tapaaminen tuntui käsittämättömältä, sillä minähän olin jättimäinen Black Sabbath -fani, Wylde naurahtaa. ”Harjoittelu on eri asia kuin Ozzy Osbournen rock and roll -korkeakoulu” A ivan kuten Gus G vuonna 2009, myös Zakk Wylde nousi parrasvaloihin Ozzy Osbournen yhtyeen liidikitaristina. – En pysty valitsemaan, sillä Jimmy Page, Tony Iommi ja Ritchie Blackmore kirjoittivat liian paljon unohtumattomia juttuja. Mikä on maailman kovin riffi. Toki Black Label Societyllakin on muutamat hetkensä, mutta isossa kuvassa bändi toistaa liiaksi itseään. Törmään tien päällä yhtyeisiin, jotka itkevät vaikkapa kiertueen pituudesta. – Mieleen nousee kolme kappaletta: Led Zeppelinin Stairway To Heaven, The Eaglesin Hotel California ja Jimi Hendrixin All Along The Watchtower. SOUNDI 43. Tärkein neuvo on silti tämä: älä vaivaudu edes aloittamaan, jos sinulla on pieniäkin epäilyksiä rockmuusikon uran suhteen. – Aloitin kitaransoiton kahdeksanvuotiaana ja joskus teini-ikäisenä treenasin parhaimmillani jopa kaksitoista tuntia päivässä, mutta harjoittelu on eri asia kuin Ozzy Osbournen rock and roll -korkeakoulu. Zakk, oikealta nimeltään Jeffrey Phillip Wielandt, oli vain 20-vuotias hypätessään Osbournen hurjaan kyytiin vuonna 1987. Minä en ole koskaan kehdannut valittaa kesken keikkaputken, että olisipa mukavaa olla jo kotona. Ja soita omaa mielimusiikkiasi, sillä trendien harjalla pysytteleminen on mahdotonta. Markus: – Olen diggaillut joitakin partajaakon tekemisiä niin Ozzyn julkaisuilla, Pride & Glory -yhtyeen albumilla kuin Book Of Shadows -levylläkin. Mikä tahansa heidän riffeistään kelpaa! Zakk Wylden taiturointia voi kuulla Black Label Societyn keikoilla Tampereella ja Helsingissä heinäkuun alussa. Seuraavat kaksi tuntia kuluvat kuin siivillä, parhaasta mahdollisesta fiiliksestä nauttiessa. Toki myös Randy Rhoadsin soolo Mr. Tunnelma oli aivan käsittämätön! Mitkä ovat neuvojasi aloittelevalle muusikolle. – Paneudu perusteisiin kunnolla, sillä tukevan kivijalan päälle on helppo rakentaa... – Ryhdyimme sitten tekemään No Rest For The Wicked -albumia ja pääsin kirjoittamaan Miracle Manin kaltaisia kappaleita Ozzyn ja basisti Bob Daisleyn kanssa. E LD WY K ZAK Mitä Insomniumherroille tulee Zakk Wyldestä mieleen. Paikalle saapui satatuhatta ihmistä eivätkä he olleet koskaan aikaisemmin nähneet länsimaisia rockbändejä. En uskonut sitä edes todeksi. Varhaisista esiinty- misistä hurjimpia taas oli Lužnikistadionilla Moskovassa kesällä 1989 järjestetty Music Peace Festival. Rakastan edelleen biisien kirjoittamista, levyttä- ”Soita omaa mielimusiikkiasi, sillä trendien harjalla pysytteleminen on mahdotonta.” mistä ja rundaamista - ja jos joku ajattelee samoin niin se on jo hyvä lähtökohta, Wylde pohtii ja kiirehtii jatkamaan: – Kun nousen lavalle kitarani kanssa, jotakin maagista tapahtuu edelleen ja kaikki maailman huolet unohtuvat
Promootiopäivän aiemmat haas tattelut on kuulemma tehty englan niksi, joten kaksikko yllättyy kerto essani, että haastattelen heitä mie lelläni ruotsiksi. Totta kai halusimme, että albumista tykätään Suomessa. Sydäntä pakahduttavan kaihon ruotsalaiskonkarit ovat löytäneet paikkansa maailmassa. Alkuhämmennyksestä selvitty ään laulaja Carlson myöntää, että yhtye muisti levyä tehdessä myös suomalaiset vaikutteensa. – Jotenkin tiesimme, että The Time Has Come on suomalaisten mieleen. Wee ping Willowsin laulaja Magnus Carlsonin ja rum pali Anders Hernestamin haastatte lujen täyttämä päivä Café Engelissä on päättymäisillään. Kaksi levyn kappaleista, Let The River Flow ja Ghost Of Love, ovat erittäin vahvasti Topi Sorsa koski & Agents vaikutteisia lauluja. Weeping Willows esiintyi loppu kesällä 2011 Mosebacken terassilla Tukholmassa, vain muutamaa päi vää Topi Sorsakosken kuoleman jäl keen.. Teksti: Visa Högmander Kaihon suurlähettiläät löysivät paikkansa universumissa Kuva: Sony Weeping Willows teki kriitikoita lämmittäneen paluun seitsemän vuoden tauolta julkaisten helmikuun lopulla kuudennen studioalbuminsa The Time Has Come. 44 SOUNDI O n helmikuinen torstai päivä Senaatintorin lai dalla Helsingissä
Se tuntui itsestään selvältä, että levytämme seuraavaksi pienelle yhtiölle, vaikka jakelu hoidetaankin isomman yhtiön kautta, Carlson ja Hernestam kertovat siemaillessaan oluitaan. Weeping Willowsin edellinen levytyssopimus päättyi Fear & Loven jälkeen. The Time Has Comen syntyminen oli pitkä prosessi. Omistimme Blue And Alonen Topille. SOUNDI 45. – Yhtäkkiä aloin kuulla Andersin sävellyksissä paljon Burt Bacharachia, omaa Broken Promise Lan diamme sekä Sorsakoski-vaikutteita. Mutta se vain meni niin. Ne samat juuret, jotka olivat yhtyeen perusta jo Broken Promise Land -debyyttilevyllämme. ”On lähes mahdotonta tehdä musiikissa jotain, mitä ei olisi vielä tehty.” – Muistamme keikan hyvin. – Tapasimme yhtiön väkeä, ja kaikki olivat innoissaan meistä. Näistä lähtökohdista The Time Has Come on täydellisin levymme, oluen ja kahvin voimalla väsymyksestään vähitellen virkoava Weeping Willows -kaksikko toteaa. Kaikki on sujunut mahtavasti. Sinä aikana teimme omia juttujamme, minä keikkailin ja tein studiohommia Thåströmin kanssa, Magnus uppoutui jazzmaailmaan The Moon Ray Quintetin kanssa ja teki paljon dj-keikkoja. Viides albumi Fear & Love taas oli vahvasti country-vaikutteinen. Vähitellen bändi alkoi tehdä omaa, 1950- ja 1960-lukujen musiikin innoittamaa materiaalia. On lähes mahdotonta tehdä musiikissa jotain, mitä ei olisi vielä tehty. Weeping Willowsille ominainen kaiho on silti ollut yhtyeen punainen lanka läpi koko tuotannon. Tauko venähti yllättävän pitkäksi. Emme ole enää aloitteleva yhtye, emmekä halua keksiä pyörää uudestaan. The Time Has Comen sävellykset ovat Anders Hernestamin käsialaa ja teksteistä vastaa totutusti Magnus Carlson. He vaikuttivat valmiilta panostamaan meihin ja niinpä päädyimme heidän talliinsa. Laulaja Carlson toteaa löytäneensä tauon aikana Weeping Willowsin juuret uudelleen. – Tauon jälkeen ja sen aikana huomasin pohtivani, että mitä Weeping Willows todella on. – Kun toin ensimmäiset biisit treeneihin, kaikki innostuivat ja siitä homma lähti rullaamaan. – Melodisuus oli erittäin väkevässä osassa. Anders tunsi Razzian edustajat hyvin ja asiat ikään kuin vain menivät niin. Broken Promise Land ja End less Night kohtaavat Fear & Loven. Keikoilla oli väkeä paljon enemmän kuin olisimme ikinä usko- neet. Weeping Willowsin referenssejä studiosessioissa olivat edellä mainittujen lisäksi muun muassa Einstürzende Neubauten ja Nick Cave & The Bad Seeds. Ja onhan se täysin totta, että The Time Has Come muistuttaa tuotannostamme kahta ensimmäistä levyämme. Mietin, että kaipaako meitä kukaan, mutta onneksi mietteeni olivat turhia. Singlenä julkaistu (We’re In) Different Pla ces oli ensimmäisten syntyneiden kappaleiden joukossa, Hernestam toteaa. Teimme kuka mitäkin, toteaa rumpali Anders Hernestam. Bändi oli paljon ajatuksissa tauosta huolimatta. Olemme löytäneet paikkamme universumissa. Bacharach kuuluu jo levyn avausraidalla The World Is Far Away, joka huutaa joka sävelellään, että ”hei, me olemme palanneet.” Tietty rauha huokuu koko levystä. – Se oli kuin uusi alku. Hän oli aikeissa levyttää Broken Promise Land -kappaleesta suomenkielisen version, mutta ei ehtinyt äänittää lauluosuuksia, Carlson muistelee. Levyltä löytyy myös hitusen verran vaikutteita edelliseltä albumilta. – Se oli jopa vähän suunniteltu juttu. Edellinen albumi Fear & Love julkaistiin vuonna 2007. Kappaleet ovat syntyneet viimeisen seitsemän vuoden aikana. Esiinnymme samassa paikassa joka vuosi, ja tuolloin keikassa oli erityislataus. – Samana vuonna teimme muutamia muitakin keikkoja ja huomasimme, että meitä oli todella kaivattu. Weeping Willows aloitti vuonna 1995 coverbändinä, joka versioi muun muassa Roy Orbisonin kap- paleita. Sieltä, missä ovat Glen Campbell, Elvis Presley, Roy Orbison ja muut. – Otimme tietoisesti hieman etäisyyttä bändistä Fear & Love -kiertueen jälkeen. The Time Has Come -albumin julkaisi indieyhtiö nimeltä Razzia Records. Kolmannella ja neljännellä levyllään yhtyeen sointi sai vaikutteita uudemmasta musiikista, kuten Depeche Modesta ja The Smithsistä. Löysin juuremme 1960-luvulta, menneisyydestä. – Jos kuuntelee Endless Nightin ensimmäistä kappaletta While I’m Still Strong, tai melkein mitä tahansa biisiä ensimmäiseltä levyltä, ne voi- WEEPING WILLOWS KEIKKAILEE TOUKOKUUSSA YMPÄRI SUOMEA: Vaasan Ritzissä (ti 13.5.), Tampereen Klubilla (ke 14.5.), Turun Klubilla (to 15.5.), Hämeenlinnan Suisto-klubilla (pe 16.5.) sekä Espoon Sellosalissa väliajallisessa konsertissa (la 17.5.). Aloitimme kaiken alusta
Tälle albumille kysyimme mukaan myös Abbalaulaja Agnetha Fältskogia, mutta hän kieltäytyi kunniasta. Tässä ja tätä me olemme, ot takaa tai jättäkää. Olisi vaikea kuvitella esi merkiksi Liam Gallagher laulamaan sellaisista asioista. Äänityksissä meni ehkä noin kaksikymmentä minuuttia. Wichita Lineman päätyy siis luontevasti listalle, toteaa Carlson. Kitaristi oli transvestiitti, Carlson muistelee. – Kuten todettua, albumi on pa luu ensimmäisten levyjen maail maan. – Mutta mitä enemmän asiaa miet tii, sitä vahvemmin tuntuu siltä, että Emmylou Harris olisi unelmaduetto kumppani. – Suomalaisista tangolaulajista löytyisi useita. Yhdellä albumin hienoimmista lauluista, Lovers Never Say Goodbye, vierailee ruotsalaislaulaja Anna Tern heim. – Seuraavan levyn ilmestymiseen ei mene seitsemää vuotta, se on var ma. – Olimme eräässä tvohjelmassa, jossa myös Anna oli samalla kertaa vieraana. – Selvitän aina ensi töikseni kau pungin second hand liikkeet ja le vykaupat. Aika tuntuu tehneen yhtyeelle vain hy vää. Vilpittömästi. Millaista musiikkia Carlson ja Her nestam ovat kuunnelleet viime ai koina. The Time Has Comella riittää paa tosta, mutta siltä ei löydy True To Youn, Touch Men ja The Burdenin kaltaisia instanthittejä. Glen Campbell WICHITA LINEMAN (1968) – Tällä hetkellä kuuntelen paljon musiikkia vuodelta 1968. Onneksi Butler saatiin mukaan, niin listalle ei tule vain valkoihoisten tekemää musiikkia, Carlson naurahtaa. RUNNING SCARED (1962) Reijo Taipale SATUMAA (1962) – Vanha suomalainen iskelmä on lähellä sydäntäni, Carlson sanoo ja laulaa pienen pätkän Satumaata. Hän kuitenkin pyysi minua kirjoittamaan laulun omalla levyllensä, laulaja to teaa. En käytä Spotifyta. Weeping Willowsin kuudennen studioalbumin elementit ovat tuttu ja: kaiho, melodramaattisuus, sydän surut, yksinäisyys ja rakkaus. Ostan singlejä divareis ta ja levykaupoista lähes joka päivä. Löytyykö suomalaisista laulajista potentiaalisia duetoijia. Turussa on paljon hyviä kauppoja, olen tehnyt siellä monia hienoja löytöjä. – Hyvät bileet saamme varmas ti aikaiseksi. Pål Svenren tekemät jousisovitukset ovat kerras saan mahtavat. Viimeisen viiden vuoden aikana olen ostanut vain vinyylising lejä vuosilta 1963?1972, vain harvoin jotain muuta. Mutta kyllä se tästä.. omia m ikkeja kisuos k ii s u m : O LISTA LE KOK UUNTE tolistat K it A o J s E t/ LU /jutu oundi.fi www.s Olavi Virta Roy Orbison – Täysikuu on pakko olla listalla. Miehellä oli muka na laatikollinen vanhoja seiskatuu maisia. Emmylou Harris toinen. Haastattelupäivän iltana Magnus Carlson soitti levyjä helsinkiläises sä ravintolassa. Eino Grön ja Reijo Tai pale esimerkiksi. Täysikuu (1953) Everly Brothers SLEEPLESS NIGHTS (1960) – Voisin suositella montaa muutakin Everly Brothers -kappaletta, mutta Sleepless Nights on se, joka tulee ensimmäisenä mieleen. Juuri nyt kuuntelen enimmäkseen musiikkia vuodelta 1968. Nuoruustango soi, sen muistan. Ja aamulla vierailem me aamutv:ssä kukonlaulun ai kaan. Nick Cave & The Bad Seedsin uusimmasta levystä pidin kyllä ko vasti. – Roy Orbison olisi ykkösvaihto ehto. Hankin vinyylisinglejä poikkeuksetta jokaisessa kaupungissa, jossa käyn. Jos Magnus Carlson saisi valita duettokumppanikseen kenet tahan sa, keneen valinta kohdistuisi. Se voi ilmestyä jopa yllättävän pian. On uskomatonta, miten vakuuttavasti suomalaislaula jat tulkitsevat vaikkapa kukista kerto via tekstejä. – Moon River on yksi hienoimmista lauluista, joita on tehty. – Noin kahdeksan vuotta sitten olimme Andersin kanssa Suomessa promokäynnillä. Upea kappale, Anders Hernestam toteaa kappaletta sujuvasti suomeksi laulaen. Lista näyttää muodostuvan kappaleista, joiden on pakko olla mukana, sanoo Magnus Carlson. Tämä on sydäntem me musiikkia. Sinne, jossa kaiho ja paatos olivat suuressa osassa. Jerry Butler MOON RIVER (1961) Kuva: Visa Högmander sivat hyvinkin vaihtaa paikkaa The Time Has Comen kappaleiden kanssa. Kappale on yksinkertainen rau hallinen countryballadi. Päädyimme lounaan jälkeen Vantaalle ravintolaan, jossa soi Esko Rahkosen musiikki ja tans simme nättien tyttöjen kanssa. Velvet Underground I’M SET FREE (1969) – Lou Reedin muistoa kunnioittaen. – Olen vanhanaikainen. Emme tunteneet toisiam me ennalta, mutta hän esitti The Longer The Waiting (The Sweeter The Kiss) kappaleen, joka on erittäin hieno. Levyn kappalemateriaalista on vaikea nostaa yhtä kappaletta ylitse muiden. 46 SOUNDI WEEPING WILLOWSIN MELANKOLIASUOSIKIT on ja s Carls sivat Magnu m lista ta s e n er H dan s u r li e And nnöstä in pyy ia s li o Sound k elan an. Olemme todella löytäneet paikkamme universumis sa. Päädyimme juttelemaan ja pyysim me häntä mukaan duetoimaan levyl lemme. – Ja hienointa on se, että se vain syntyi. Hänen kanssaan asiat sujuivat todella hyvin ja vaivattomasti. Alun perin seitsemänhenkinen Weeping Wil lows on kutistunut levylle nelihen kiseksi yhtyeeksi, mutta silti albu min sointi on lähes massiivinen jou siosuuksineen. Tosin vähän väsyttää, rankka päivä. – Roy Orbisonia ei ikimaailmassa voisi jättää pois, laulaja toteaa
Nyt me sävellettiin ja sovitettiin näitä biisejä uusiksi kunnes ne toimivat. Haluan olla rocktähti ja saada paljon naisia on huomattavasti synkempi aiempaan nähden, ja kappaleissa on enemmän variaatiota – olette samaan aikaan tuttu ja tuntematon.. ”Ei meidän tarkoitus ole loukata naisia, vaan meidän tarkoitus on loukata kaikkia.” 48 SOUNDI dellinen Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Nyrkki tappelu Rocks -albuminne oli monelle edeltäviin pienlevyihin perehtyneille pettymys. Toin joka treeneihin uuden biisin, enkä tiedä miten niitä tuli ihan vitusti silloin. Konkkaronkasta neljä viidesosaa vastasi muutamiin kysymyksiin suoraan viimeisen studiopäivän jälkeen. Vaikka mielestäni se ei sillä kuulu, oli sitä vittumaista tehdä, koska usein joku oli joko kännissä tai darrassa edellisestä illasta. Horo-Hepe: – No, se levy äänitettiin keikkojen välissä ja väsyneenä. Jos yli neljänkymmenen keikan jälkeen ei kuulu mitään kehitystä soitossa, niin kannattaisi oikeasti mennä mieluummin vaikka työmaalle lapioimaan paskaa. Tällä kertaa ehdittiin kypsytellä tätä pakettia. Nästi Jeskanen: – Niin, ja kun Tyttöjen farkut ja Voi pyhä äiti nyt mennään saivat taannoin saman tien tuulta alleen, kaikki asiat kasaantuivat niin nopeasti, ettei bändi ehtinyt kehittyä samaa tahtia maineensa kanssa. Teksti: Juho Äijö Mielipiteitä E jakavat alfajuntit Yhtä lailla pahennusta ja arvostusta aikaan saanut Nyrkkitappelu voi seistä ylpeänä uuden Haluan olla rocktähti ja saada paljon naisia -albuminsa ja livemaineensa takana, vaikka testosteronilla pumpatun yhtyeen matkalle tulikin suuria kompastuskiviä. Mikä sen kanssa meni pieleen. – Viime levyllä teimme sen kummemmin miettimättä meidän tyyliin sopivia juttuja ilman varmuutta, halusiko kukaan julkaista mitään. Rima kappaleiden tekemiseen oli myös alhaisempi. Kyytipoika: – Ja bändin sisälläkin oli kaikenlaisia vastoinkäymisiä – siinä oli kuitenkin muiden juttujen ohella muun muassa meidän rumpalin sairasloma. – En voi sanoa, että oltaisiin aikuistuttu, mutta eteenpäin on menty. Nyt ei otettu keikkoja, vaikka niitä tarjottiinkin paljon, ja kehitettiin tietoisesti nyansseja uudelle levylle
vittuakaan tai kiinnitä huomiota lyriikoihin. NJ: – Me kaikki ollaan kuitenkin aina tykätty näyttävisSe oli alusta lähtien sovittu juttu. Sitten yhtäkkiä tuli ajatus, että yhdistetäänpä han kävi sellainen ikävä tapaus ennen sen seiskan julkaitähän tällaista rokkistarailua, joka varmasti vituttaa sua, että se delasi. mittajanakin pitäisi tajuta, että kaikki äänekästä NJ: – Mä en ole ikinä kuunnellut Turbonegroa, lukevat tuollaisen arvion ja että sitä musiikkia, niin vaikka mulla joku niiden levy onkin. sen yhteyden. KP: – Ei se mun mielestä synkempi ole, se vanha on HH: – Niin, et ole Make viemässä mun paikkaa lavalla – tähän verrattuna vain tosi naiivi. kaikkia. Levyn soundit kyllä tuovat mieleen uuden levyn kiitoslistaltakin löytyy. Ehkä me ollaan enemmän puhuttu The Stoogesista ja kerta kun luin sen arvion, totesin että ”ei helvetti, tää on piriä täyteen vedetystä Hurriganesista sitä tehdessä. Ensimmäinen asti. Teitä on luonnehdittu debyytiltänne löytyvän biisinNJ: – Kyllä niissä teksteissä on ihan selkeästi paljon nimen mukaisesti alfajunteiksi – miksi. enemmänkin Appetite For Destructionin. HH: – Joo, kun mä nykyään osaan laulaa puoli säveKP: – Mielipiteitä jakavat jututhan ovat aina onnistulaskelta korkeammalta, ja on levyllä myös muutenkin neita. Näettekö tässä jonkinlaiäänekkäät sanat. kollektiivisesti omaehtoista. Merkitseekö kredibiliteetti teille mitään. Ei mun sitä paitsi ole missään vaiKeravalta tai ihan vaan jostain vitun persereiästä, niin heessa tarkoitus ollut tehdä mitään sellaista niin sanottua kukaan ei vertaisi meitä Popedaan. On hyvä heittää pallo kuuliohittaa. Mikollabändinä. HH: – Joo, ”Pamputa mua kumisella pampulla”, onhan NJ: – Ehkä suurin osa ihmisistä ei loppujen lopuksi siinä joo jotain syvempää. lähdön myötä tavallaan hävisi Hepen tontista kilpaillut KP: – Ja sehän on aika omaehtoista, mutta ei silleen showmies, mutta tilalle tuli paljon parempi soittaja. Tällainen suoraviivainen kitaramusiikki ei porukan kanssa ja nussitaan ämmiä.” Ei meidän tarkoikuitenkaan ole ollut hetkeen kartalla Suomessa. Jos soittaa äänekästä musiikkia, niin pitää olla myös hin suosionne lähti nousuun. osaa pilailla omalla kustannuksellaan tarpeeksi, ja jos me Kokoonpano tosiaan on muuttunut sitten edellislevyn. syvällisempi tatsi. Make Agenda: – Kun ei enää voi olla veljensä vartija niin The Stoogesin paras levy. peräisimmässä kokoonpanossa mitä vain voi olla. Nyt bändi on taas alkutä bändeistä. HH: – En nyt tiedä. KP: – No ollaanhan me nyt vitun kovia jätkiä. paljon enemmän syvyyttä. Heitettiin sovitut keikat tuuraamaan tulleen Kaarlon nostanut mikään lavan nurkassa soittaminen kavereista kanssa, koska Make ei luonnollisesti kyennyt. joku meidän fani, saatana!” Ihan varmana se oli tahallaan KP: – Miten voi olla vetänyt enemmän piriä kirjoittanut noin näkyvän arvion, että kuin Hurriganes!. Kaarlon MA: – Kyllähän me erotutaan mielestäni eduksemme. jonkun mielestä ollaan alfajuntteja, niin onneksi olkoon Miten päädyitte tähän ja miten se on vaikuttanut bändiin. En sitten väitä vastaan. Kunhan keikoilla käy väkeä, niin olen tyytyväinen. Jos me oltaisiin Kalliosta tai vaikka sissä! Rakastan naisia. Oli se paljon parempi pitää olla myös yrittää olla sellainen muotipunkkari kun ne oli kuin joku kolmen tähden arvio, joita ei äänekkäät sanat.” pinnalla, mut ei siitäkään mitään tullut. Ymmärsi NJ: – On tosin yksi bändi, jota me ei vaikutteissa voida minä-kertojan ihan väärin. Kaarlo sanoi koostuvalle yleisölle. En ole miettinyt muuta kuin tekeväni erilaisia biisejä. siitä. Toivottavasti se joitain naune Rumban arviossa täysin, mutta kyseistä kritiikkiä rattaa, vaikka enemmänkin se varmaan vituttaa kuuntelijaettiin paljon sosiaalisessa mediassa ja samoihin aikoijoita. Tai Tehosekoittimella, joihin en itse vielä ollut tässä bändissä – tuli meitä on joskus verrattu, vaikka ei meillä ole niiden kanssellainen fiilis, että ei toi kaveri osaa lukea rivien välistä sa mitään muuta yhteistä kuin kieli. KP: – Ensimmäisellä seiskatuumaisellahan soitti bassoa HH: – Alun perin Nyrkkitappelu perustettiin punkMikko, joka oli nykyisen basistimme Maken veli. NJ: – Se on varmaan ollut punainen lanka ihan alusta HH: – Ei se siitä varmaan suoraan johdu. Terveisiä vaan Popedalle. siihen suuntaan vaan. Joissainhan on edelleen se sama NJ: – Kriitikotkin ovat rock-uskottavuuden suhteen Blitzkrieg Bop -sointukierto tai jokin synkempi variaatio aina askeleen jäljessä. HH: – Turbonegrokin kopioi kaikkia, yhtälailla KP: – Niin, mutta kai sen nyt toi”Jos soittaa me varastetaan paljon juttuja. pitää olla tuuraaja! Kaikki: – Raw Power, koska se on Raw Power! SOUNDI 49. kukaan lue. kuka tässä bändissä nyt onkaan se keskushyökkääjä, hä!. Sen jälkeen oltiin kaikki ihan paniikisainakin Lepiksen ja Vastavirran jengiä. Ei pahemmin kiinsa. HH: – Kyllähän niilläkin paljon samoja vaikutMA: – Ja kyllä sitä lukiessani – vaikka teita sinänsä on. me saadaan huomiota myös punkpiiriNJ: – No, sen kuulee meidän levyltä sitten. olevansa mukana siihen asti, kunnes Make on kunnossa. Nyrkkitappelun kokoonpano on muuttunut sitten debyytin. tus ole loukata naisia, vaan meidän tarkoitus on loukata Uudella levyllä on myös aika paljon Aerosmith -läppää. Oli pakko jaetaan paljon. KP: – Edelleen kuullaan noita vitun Popeda-vertauksia HH: – Niin, ja mähän ihailen naisia Ämmäbändit-biimonessa mediassa. Me tehdään omaa pillurokkia, että ”otetaas nyt vähän kaljaa Tampereen juttuamme. KP: – Niin, ja onhan noissa biiseissä sävellyksinäkin nyt KP: – Ei sillä ole sen koommin väliä loppujen lopuksi. en ulkopuolella. jalle. Oskarille iso kiitos arviosta, ja varmaan sen nimi viittauksia niihin. HH: – Uusi on enemmänkin sellaista turpaanvetoa – tarOskari Onninen lyttäsi teidän ensimmäisen albuminkoitus oli pelkästään vittuilla
Kuvassa myös tuolloin kosketinsoittimia soittanut Kim Rantala sekä basisti Oppu Laine. Se oli uramme ensimmäinen ja viimeinen camper-rundi. Kitaristi Esa Holopainen kokosi Amo-miehistön kotialbumin helmistä poimitun kuvakavalkadin. Keikkapaikan nimi oli osuvasti Chaos And Hell. Eka rundi. Tomi Koivusaari myös pelasi baarissa Lemmyn kanssa Pac Mania. Jenkkirundilla Rainbow-baarissa Whiskey A Go Go:n keikan jälkeen. Me vaadittiin, että kuvassa pitää näkyä palmu. 50 SOUNDI. Meillä oli belgialainen promoottori/kuski/ paitamyyjä sekä kiertuemanu, ja sama mies hoiti koko palettia muutaman viikon. Snoopy on tässä just herännyt ItäSaksan aamuun. Vuonna 1994 Los Angelesin palmujen alla. Metallimiehet maailmalla Vuonna 1990 perustetun Amorphiksen käänteisiin on mahtunut monenmoista reissua. Levy-yhtiö oli hoitanut promokuvaajan räpsimään synkistä Suomi-pojista kuvia, mutta meitä kiinnosti enemmän L.A:n aurinko. Fuck Off. > Kotialbumi Muistoja artistien valokuvakansioista
Sande ja Niku pyramideilla. Kuvassa silloinen laulajamme Koskisen Pasi ja Koivusaari. Pikainen aamustoppi keskelle Arizonan erämaata. Jenkkirundilla 2000. Kuvasta näkyy, että ainakin pari kaveria on omaksunut venäläisen pukeutumistyylin. Tämä oli Amorphiksen ensimmäinen pidempi Venäjän-rundi vuonna 2007. Koneessa sai muuten juoda omia viinoja ja wc:t toimivat röökikoppeina. Vuosi 2007 esiintymässä Wackenfestivaaleilla saksassa. Kone pysähtyi tankkaamaan Abakanin kentälle. Kesäfestivaalit 2011, Saksassa odotellaan keikkaa. Hemmot joivat paikallisen poppamiehen eliksiiriä ja saivat siitä yli viikon kestäneen ripulin. Kyseinen Tupolev ruikkasi matkustamossa kondenssivedet käytävällä istuneiden päälle, mutta siihen on ilmeisesti totuttu, sillä ihmiset kuivasivat tyynen viileesti naamansa. Matkalla Vladivostokista Moskovaan. Etelä-Amerikan rundilla Mexico Cityssä. Kyllä, näinkin voi ottaa torkut. Joku sytytti nurmikon palamaan Smokebiisimme tahdissa. SOUNDI 51. Me ihmeteltiin, miten vanhoja viereisen kopin Quiet Riot -hemmot olivat. Joutsenta väsyttää lentokentällä
70 000 Tons Of Metal -risteilyllä 2011 vaihdettiin Marcon (Hietala) kanssa kuulumisia. Sveitsissä asuvat ystävämme veivät meidät patikoimaan Prattelnin upeaan luontoon. James oli mukava herrasmies, jolta liikeni aikaa myös suomalaisille karvanaamoille. Mexico Cityssa Suomen suurlähetystön tiloissa Strato-kavereiden kanssa suorittamassa kansalaisvelvollisuutta eli äänestämässä Suomen presidentistä. Kuvassa Sotkamon Syke -passi eli vuosi oli 2013. Laurille 10 pistettä ja papukaijamerkki häppeningin organisoimisesta. Suomalaisten bändien kattaus oli loistava: Nightwish, Bodomit, Moonsorrow, meikämannet jne… Äänimiehellämme Samilla on erikoisia tatuointeja, mutta hemmon matkustaminen on sitäkin erikoisempaa. Laivan kannella tuli vietettyä yllättävän paljon aikaa. 52 SOUNDI Syyskuussa 2013 kävimme pokkaamassa Saksan Metal Hammer Awardseissa vuoden albumi -pystin. Sitä ennen Entombedin LG esitteli palkintopuhetta, jonka hän päätti lukea yleisölle lunttilapulta saksaksi.. Kaikki vapaapäivät eivät mene sängynpohjalla makoillessa. Kesäkuussa 2012 soitimme Helsingin Kalasatamassa lauteet lämpimiksi Metallicalle ja Machine Headille
Kuvassa hetki ennen encorea. Omistajalla on myös kanafarmi, joten aina syödään kanaa. Loud Park -festivaalikeikka oli yksi viime vuoden ehdottomia kohokohtia. klo 16.30 Partnerit: Tapahtumaa tukevat: Helsingin kulttuurikeskus sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö. Rundilla pitää välillä päästä ylimääräisistä karvoista eroon. Beligian Biebob on venue, missä kakka ei mene pöntöstä alas ja home haisee. Vapaa pääsy! Los de Abajo (MEX) Amparo Sánchez (ESP) Capitan Tifus (ARG) Da Cruz (BRA/SUI) The Sexican (DEN) Lauri Tähkä Hiphop Allstars & FeatFest-voittaja Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani Minä ja Ville Ahonen Wimme Saari & Tapani Rinne Four Cats St. Japanissa 2013. Rasta Bajo Cero Fernando Vega Kuperseikkailu Maailma kylässä -festivaali 24.–25.?5.?2014 Kaisaniemen puisto & Rautatientori, Helsinki + yli 150 muuta esitystä Koko ohjelma: maailmakylassa.fi Celso Piña (MEX) | Sunnuntaina 25.5. Euroopan järkyttävimpiä bäkkäreitä. Uskomaton yleisö ja mahtava meininki. Ei haittaa, sillä keikat täällä kuitenkin toimivat ja yleisö on loistokas. Italian promoottorimme Max toimii Tomin parturina
Ehei, vaan johdatusta. Hän on järkäle. Kuulin vahingossa autoreissulla radiosta Pepen uuden loistosinkun Tällä kadulla. Lapussa lukee: ”Onnea Hemmo ja Petra, t. Matti Mikkolan (ex-Tehosekoitin) ja Pepen liitto on pyhä, jumalten siunaama. Onnistuessaan Pepe Willbergiä ei voi tulkitsijana verrata keneenkään muuhun suomalaisartistiin. Matin laulujen piti vain löytää täydellinen tulkki: Pepe. Kuva: Lauri Eriksson Levy tuo mieleeni ajan, jolloin popmusiikki oli rohkeaa ja uljasta. Singlenäkin julkaistu Tällä kadulla on kirkkomaisen sävykäs Beach Boys -tyylinen popspektaakkeli. Matti Mikkola on nero, tai itse asiassa kaikki tätä levyä tehneet ovat kosmisia neroja. Hämmästyttävintä on se, että Pepe laulaa vielä 66-vuotiaana näin kirkkaasti ylärekisterissä. Mikkola on tehnyt uuden levyn sinfoniset pop-kappaleet jo vuosia sitten Saimaa-orkesterilleen, joka ei ilmeisesti oikein koskaan saanut tuulta purjeisiinsa. > Levyarviot ...teitte minusta katkeroituneen exän... Tämä on täydellinen taiteellinen täysosuma ja mestariteos. Paradisen muutkin levyt ovat viihtyneet taajaan levylautasellani. Pepe.” En kuuntele radiota, koska sieltä tulee niin huonoa musaa. Muuttuvat tiet on hienoa Wigwamin kaltaista jöpinää. Ne tuovat mieleeni ajan, jolloin popmusiikki oli rohkeaa ja uljasta. Kaikki biisit ovat mestariteoksia, ihan jokainen. Kun menin naimisiin, niin ystäväni pyysi tv:ssä esiintyneeltä Pepeltä minulle nimmarin. Pepe Willberg Pepe & Saimaa Suomen Musiikki Olen jumaloinut Pepe Willbergin lauluääntä jo vuodesta 1972, jolloin kuulin vahingossa Soukan kirjastossa Pepe & The Paradisen Niin vähän on aikaa -klassikon. Pepe olisi ehdottomasti tarvinnut uransa tueksi pätevän managerin. Tunsin jälleen samaa haltioitumista ja tiesin, että minun on pakko kuulla tämä levy. Pepe on kyntänyt vuosikymmeniä syvissä vesissä tehden keikkaa vaatimattoman karismansa ja entisten loistobiisiensä turvin. Biisien sovituksiin ja äänityksiin on selvästi panostettu. Elämänmakuiset sävykkäät tekstit on laatinut enimmäkseen Timo Kiiskinen, joskin 54 SOUNDI myös Johanna Vuoksenmaa on sanoittanut ja Eppu Kosonen säveltänyt pari raitaa. Mikkolan pääosin sovittamat ja tuottamat sekä Saimaa-orkesterin soittamat runsaat, monimutkaiset ja uskaliaan pitkät kappaleet ovat täynnä upeita nyansseja. Kaikki on hyvää! Nämä laulut suhteutuvat täysin Pepen tuotannon olennaisiin kulmakiviin. On uniikkeja väliosia, Moog-sooloja sekä jousia. Bändin hajottua Pepe ryhtyi soolouralle, joka alkoi mukavasti, mutta 70-luvun lopun Finntastic-kvartetin jälkeen menetin uskoni, sillä levyt ja biisit olivat pääosin tylsiä tai huonoja. Saan vihdoin vastata: ”Kiitos Pepe, t. Ajattelen, että Matti on vihdoinkin päässyt toteuttamaan pidäkkeettömästi jo Tehosekoitin-aikanaan väläyttelemiään kunnianhimoja. Pepe on nyt turvassa vuosien evakon jälkeen. Sori vaan, Pepe. Olen aivan sanaton ja täysin myyty. Sattumaako. Aivan sama mulle mä oon onnellinen -biisissä on soulahtavan positiivinen fjonga. Haaveilin, että joku hieno lauluntekijä voisi yhdistää voimansa tämän upean tenorin kanssa. Hemmo.” HEMMO PÄIVÄRINNE HHHHH
Oikeastaan Keskitalon sanottava saa selvimmin humoristista säväystä vasta kuulijan toisen käden maistelussa ja sanankäyttöä ihastellen siteeratessa. Hyräily- ja vihellysjaksot, huuliharpunkin käyttely, rytmittävät ja elävöittävät sakeammin puhuttelevaa kerrontaa. Aluksi kaikki sujuukin kuin vanhoilla päivillä, mitä nyt muutama lisäkilo muistuttaa kuluneista vuosista. Keskitalo on huomioissaan, reaktioissaan ja näkyjensä tulkinnoissa niin virkeä ja valpas, että hänen ulosantiaan on mahdoton seurata etääntyneesti tai ohikulkien. Indie Cindy on aivan kuin kuvailemani skenaario. Näinkin näitä tilanteita ja elämänarvoja voi tajuta ja kertoa, kun sana on hallussa ja vapaana yhtä aikaa. Kahville, vaikka, mikäli kalenterista löytyy tilaa. Lempeän hyväntuulinenkin tunnelmointi, kuten Pyhä neitsyt Maria -ylistys on epäilyttävän ironista. Vakavuus saa ruumiinsa ja verensä sanoitusten karuihin realiteetteihin, uskonnolliseen symboliikkaan ja retoriikkaan sulautuneessa absurditeettien tajussa ja ilottoman mustassa huumorissa. Levyn kuuntelu onkin vähän kuin katselisi Luis Buñuelin Andalusialaista Koiraa ilman kohtausta, jossa tyynesti tuolilla istuvan naisen silmä halkaistaan partaveitsellä. Tietty arkinen tuttavallisuus estää kavahtamasta tekstien friikahtavampia tai morbidejakaan terhennyksiä, koska mikään ei pakota samastumaan artistin tuntemuksiin sellaisinaan. Pikaisen kupposen ja hätäisen tekosyyn jälkeen sovitaan, että pidetään jatkossakin yhteyttä. Takarivistä on varmasti helppo huudella vuodenvaihteessa yhtyeen jättäneen, alati hämmentävän coolin Kim Dealin toimineen Pixiesin paskafiltterinä ja toisena primus motorina, mutta kyse oli tuskin missään vaiheessa siitä – olivathan Breedersinkin paluulevyt tuskaista kuunneltavaa. Tämä laulunteon pieteettisyys ei toki estä hillitysti säestettyä folktrubaduuria olemasta paljon enemmän kuin laulun ja kitaransa sointien summa. Sori vaan, Pixies, mutta teitte minusta katkeroituneen exän. Maanisuuden ja täydellisen itsehillinnän luomasta ristiriidasta ei ole enää tietoakaan. Vaistomainen kiinnostus ja erikoinen viehätys riittää. Hyvä esimerkki stoorin valmiista musiikillisesta mieltämisestä on Muuttopäivän ikivanha kansanballadirakenne; yksiviivaisesti turinoidut säkeistöt ja hartaan melodinen kertosäe. JUHO ÄIJÖ H SOUNDI 55. Ironista kyllä, levyn nimikkobiisissä kiteytetään koko albumi parilla rivillä: ”Put this down for the record, it’s more or less un-checkered / wasted days and wasted nights / made me a fucking beggar.” Pixies on jo nyt ilmoittanut työstävänsä jatkoa yhtyeen maineen tahranneelle albumille. Hävettää jo nyt yhtyeen puolesta. Ikinä. Keskitalon lyyriset mielikuvat, niin intiimin pienet kuin laajemmatkin maailmankuvan heijastukset, sulautuvat taitavasti selviin ja jopa sopivan kaavamaisiin melodioihin, ikään kuin lauluntekijän koko ajattelu asettuisi luontevasti nuottiviivastolle, valikoituina pätkinä kerrottavaksi. ASKO ALANEN HHHH Pixies Indie Cindy Kuva: Markus Paajala Pixiesmusic / PIAS Tiedäthän hämmentävän tunteen, kun entinen rakastettu ottaa yhteyttä vuosien takaisen välirikon jälkeen ja ehdottaa tapaamista. Niin ei kuitenkaan tapahdu. Ainuttakaan levyn kappaleista ei olisi 90-luvun alussa kelpuutettu edes yhtyeen b-puoliksi, ja Frank Blackin alati keskinkertaistuvilla soololevyilläkin on ollut parempaa materiaalia. Hetken jutustelun jälkeen syyt yhteydenpidon lopettamiseen nousevat kuitenkin mieleen kummallakin osapuolella. En ole vihainen, olen vain pettynyt. Ylösnousemus on näennäisestä yksinkertaisuudestaan ja pelkistetystä säestyksestä huolimatta yllättävän sävyrikas niin äänenpainojensa kuin sävelkulkujensa vaihtelussa. Toinen ongelma on jo nyt vanhentuneelta kuulostava kaikuisa ja kirkas tuotanto, joka on pyyhkinyt viimeisetkin rippeet Pixiesille olennaisesta ja satojen bändien kopioimasta ärhäkästä dynamiikasta. Ah, mikä suurenmoinen tarinatuokio. Kuva: Pixies Music / PIAS Joose Keskitalo Ylösnousemus Helmi Levyt Joose Frans Esko Keskitalon siunattu vakavuus on sellainen valtti, jota jaksaa ihastella niin lavaesiintymisissä kuin keskittyneissä ja kiteytyneissä studiolevytyksissä. Indie Cindy ei järkytä, kohauta tai liioin edes kosketa
MARKO SÄYNEKOSKI HHH Ochre Room Box, Bar & Diamond Lumpeela Julkaisut Tamperelainen Ochre Room liikkuu erittäin juurevissa maisemissa. Kappaleet ja niiden sovitukset ovat mahtipontisia, klasarivaikutteita alleviivataan asianmukaisesti, kuorot soivat komeasti ja kitara murjaisee mukavasti mahanpohjasta. Reissatessaan hän oppi myös kirjoittamaan lauluja ja soittamaan banjoa. Tuomari Nurmion kierompaa puolta on siis tältä julkaisulta turha hakea. Muutamat asiat nostavat bändin toisen levyn Box, Bar & Diamond keskivertoa parem-. Valonkantajien sävellysten ja sanoitutusten liitto on tiivis ja vahva. Ainoat varsinaiset notkahdukset ovat kuitenkin laiskasti vedetty Pikku julmuri ja heppoisen kuuloinen Paavi Roskapankissa, jonka Alamaailman Vasaroiden kanssa esitettyä alkuperäisversiota paremmaksi tuskin voi vetää. Blue Ridge Mountain taas etenee ihanan multaisesti viulun ja banjon siivittämänä. JUHO ÄIJÖ HHH Babyshambles Up The Shambles – Live In Manchester DV D EV Classics The Libertinesistä ja Kate Mossin poikaystävän roolista aikanaan tutuksi tulleen Pete Dohertyn Babyshambles-bändin uudelleen julkaistu Up The Shambles -dvd lupaa takakannessaan yhtyeen livekeikan ”at their raw and exciting best”. Mark Jansenin örinän pystyy halutessaan jättämään taka-alalle, joskin jollain tasolla sen ja Simonsin kuulauden toisiaan tukevan vaikutuksen voi alkaa ymmärtää. Jo debyytillä Nikkilä osoittautui teräväkynäiseksi havainnoijaksi, jonka jälki on jalostunut entisestään. Lopulta hän asettui New Orleansiin, jossa sai myös alkunsa tämä mainio yhtye. Tämä levy kestää ahkeraakin kuuntelua. Mielikuvissa vilisevät niin preeriat kuin vuoristopolutkin. Vaikka taustayhtye onkin Tuomari Nurmion seesteisin vuosiin, revitään kappaleista silti irti upeasti svengaavia uusia sävyjä, Käytettyä rakkautta - ja 1999-albumien materiaalin muodostaessa kokoelman selkärangan. Paikoittan bändi löytää kappaleisiinsa rauhan yksinkertaistamisen kautta, mutta monin paikoin tuntuu siltä, että bändi kurkottaa korkeammalle kuin pystyy yltämään. Kuinka upeita ja liikuttavia lauluja Small Town Heroesilta löytyykään! The Body Electric kumartaa perinnetietoisesti vanhojen murhaballadien suuntaan. Jarkko Nikkilän tekstit ammentavat suomalaisesta luterilaisuudesta, jos kohta uskonto itsessään herättää kriittistä sävyä. Segarra lähti kotoaan 17-vuotiaana ja liftasi ympäri Yhdysvaltoja vuosien ajan. Dvd:n bonusmateriaalina tarjotaan takahuonemölinää ja satunnaisia akustisia livepätkiä – hikeä, törmäilyä, päihteitä, hurmoksellista yhteislaulua, ehkä hieman vaarallisuuttakin. The Quantum Enigma on kaikesta huolimatta hieno levy. Vaikka Valonkantajat ei suinkaan ole terapeutti tai psykologi, vaikutelma vertaistuesta voi olla lohdullinen silloin, jos sellaista tarvitsee. Nikkilä ei teksteissään ihannoi renttuja, vaan kuvaa tavallisen suomalaisen miehen elämää, jossa tämä on joskus hieman hämillään, yksin ja hukassakin. Bändi luottaa voimasointuihin ja hävyttömän helpon kuuloisiin riffeihin, joiden toimivuus on omaa luokkaansa. Mukaan on myös jostain syystä otettu epäonnistuneella Karaokekuningas-coverlevyllä alun perin ilmestynyt Rahamies, joka ei toimi tälläkään kokoonpanolla millään tapaa. Pimentolalla ei ole aivan yhtä itsestäänselviä ja nasevia hittejä kuin debyytillä, mutta kokonaisuuden linjakkuus ja kappaleista kurkottavien melodioiden vetoava käsittely tekevät tehtävänsä. Tuolloisen Babyshamblesin setit koostuivat uusista biiseistä ja muutamista, pääosin akustisella kitaralla esitetyistä The Libertines -klassikoista. Epican materiaali on vahvaa. Hurray For The Riff Raffin perusta on folkissa, kitarapopissa ja kansanmusiikissa. Hunajainen paholainen vinkuu kuin räkäisen hotellin halpa patja ja humalaisena lavan reunaan nojaava Paha tyttö kuullaan definitiivisenä versiona. Sääli, sillä kyseessä on kuitenkin eräs maamme kansallisaarteena pidettävistä taiteilijoista. Vaikka Pimentola olisi miten mieltä rauhoittava kokemus tahansa, kappaleiden voima löytyy kuitenkin sieltä synkemmän laidan tunnelmista. Tyylinsä hyvissä ajoin löytäneenä Valonkantajien on ollut levytysurallaan helppo jatkaa kehittymistä keskittymällä hienosäätöön. Segarran hieno lauluääni onkin parhaimmillaan pelkistettyjen elementtien keskellä. Viihteellinen kappalevalikoima toimii uusina sovituksina erinomaisesti, ...hikeä, törmäilyä, päihteitä, hurmoksellista yhteislaulua... Yhtyeen folkrocksointi tuo mieleen paikoin Neil Youngin, paikoin Bruce Springsteenin. ANTTI GRANLUND HH Hurray For The Riff Raff Small Town Heroes ATO Alynda Lee Segarran, Hurray For The Riff Raff -yhtyeen johtohahmon, tarina on sellainen, jota ei voi olla rakastamatta. Lupaus on pahinta paskapuhetta, jota Dohertyn faneille on kuunaan yritetty syöttää. Manchesterin Ritzissä syyskuussa 2004 kuvattu konsertti on ajalta, jolloin The Libertines oli periaatteessa vielä olemassa, ja bändistä pois potkittu Doherty teki ensimmäisiä heroiininhuuruisia keikkojaan uuden, lyhytikäiseksi jääneen kokoonpanonsa kanssa. Sävellysten parhaat puolet löytyvät sovitusten useista kerroksista ja Simone Simonsin vahvasta tulkinnasta. Levyltä löytyy myös kikkailemattomuudessaan virkistävää kantripoppia. Keikat olivat loppuunmyytyjä, vaikka Doherty tiedettiin arvaamattomaksi niin keikkakuntonsa kuin paikallesaapumiskykynsä puolesta. The Quantum Enigma on monellakin tapaa iso levy. Juuri sieltä, joka on yleensä iskenyt voimakkaimmin suomalaisten ja suomalaisuuden sydämeen. Levy muistuttaa, että hyvä kappale ei tarvitse välttämättä tuekseen muuta kuin akustisen kitaran ja laulajan. Up The Shambles toimii erinomaisena dokumenttina siitä, kuinka huonoon kuntoon Doherty sai lahjakkuutensa pahoinpideltyä. Debyytti julkaistiin vuonna 2010. Nikkilä lähestyy suomalaisuutta erityisesti miesnäkökulmasta ja osoittelematta esittelee kipupisteet, joihin monet ovat varmasti joskus arjessaan itsekin törmänneet. The Libertinesin loistokkuudesta ei ollut tässä vaiheessa juuri mitään jäljellä. Epica ei ole oleellisesti kääntänyt keulaa puoleen saati toiseen, mutta levyltä voi aistia tavanomaista innostuneempaa otetta uusiin kappaleisiin. Jostain syystä Dumari & Spuget Bailaa! jättää kuitenkin hivenen kyl- Valonkantajat Pimentola Violent Journey Valonkantajat nousi hankaluuksista huolimatta varsin nopeasti Soundin Demoefektistä levyttäväksi bändiksi, mutta olihan yhtye jo silloin erittäin valmis. Bändin metallirock on hyvin suomalaista hieman Viikatteen, Kotiteollisuuden ja Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen hengessä, joskin Valonkantajien lähestymistapa on hieman rauhoittavampi ja sanoituksiltaan ehkä sovittelevampikin. Silti musiikista löytyy kerroksellisuutta ja etenkin ilmavuutta, jonka imuun on hyvä heittäytyä. Vaikutelma Pimentolasta on kaikin puolin äärimmäisen kokonaisvaltainen. Bändinä Epica vain alkaa olla jo sellainen, että siltä haluaa täydellisyyttä tavoittelevaa ja myös siihen kykenevää levyä. JUHO KANKAANPÄÄ HHHH Epica The Quantum Enigma Nuclear Blast On oikeastaan helppo ymmärtää, miksi Epican levy-yhtiö on kovin innoissaan yhtyeen kuudennesta pitkäsoitosta. Monesti juurevaa nykymusiikkia vaivaa vaivihkainen teennäisyys ja väkinäisyys. MARKO SÄYNEKOSKI Kuva: Violent Journey HHHH 56 SOUNDI mäksi, eikä keikkojen hurmos ole välittynyt aivan täysin studioäänityksiin asti. vaikkakin on pakko todeta, että niitä olisi ollut hankala alun alkaenkaan pilata. Small Town Heroes on kuitenkin välitön ja luonnollinen levytys, kaikesta turhasta riisuttu. Kunnianhimo on kuitenkin lyönyt pikkuisen yli, ja kokonaisuus vaikuttaa siltä kuin Epica ampuisi singolla kärpästä. > Levyarviot Tuomari Nurmio Dumari & Spuget Bailaa! Sony Tuomari Nurmio ei tällä kertaa julkaise uutta musiikkia, vaan uusia versioita vanhoista kappaleistaan
Se on ensimmäinen asia, jonka Kalifornialaisen EMA:n uudella albumilla kuulee. SUJUVAMPAA MUSIIKIN TUOTTAMISTA • Uudelleen ajateltu, tehokas ja kompakti työasema • Yli 2.000 lippulaivamoduli INTEGRA7:n soundia, mukana SuperNATURALteknologia • Intuitiivinen ja virtaviivainen käyttöpaneeli suurella LCD-värinäytöllä • Ivory Feel –koskettimisto (FA-08) • Sisäinen SP-404EX:ään perustuva sampleri, 16 padia x 4 bankkia ja tallennus/toisto SDHC-kortilta VISA HÖGMANDER HHH SOUNDI 57. Levyn soundia voineekin vähättelemättä kuvailla parhaiten kuin yhdistelmänä Sonic Youthia ja Homogenicin aikaista Björkiä, sillä erotuksella, että EMA käyttää musiikissaan hälyääniä kuin luodakseen kohtauksia vailla kuvaa – musiikki on ikään kuin teknofolkia milleniaaleille. VISA HÖGMANDER HHHH EMA Future’s Void City Slang Kohina. JUHO ÄIJÖ HHHHH Irina Björklund La Vie Est Une Fete Kaiho/Naive Björklundin neljäs albumi on koottu ranskaksi lauletuista suomalaisista elokuvalauluista, kulturelleista iskelmistä ja nuoremman polven rock/pop-valiokappaleista. On siis luonnollista, että kokoelman parhaat palat ovat Wainwrightin uran alkupuolelta poimittuja. Wainwrightin levyjen parhaimmisto on usein löytynyt hieman haastavammista kappaleista, etenkin laulajan kolmen parhaan albumin (Poses, Want One, Want Two) kohdalla. Peter Foxin kanssa luodut somat sävelmät ja sahansoitot ovat siis vaihtuneet hillityn tyylikkäisiin ja melodioiden herkintä viehätystä vaaliviin bagatelleihin. Intiimistä värinästä ja klubiambienssista vastaavat Markus Nordenstrengin luottojengi sekä tuottaja-muusikoiden oman porukan soittopelit. Levyn alkupuolella Ochre Room esittelee vahvuutensa laidasta toiseen, vauhdikkaasta country-poljennosta herkkiin, kesäisen tähtitaivaan alla kuunneltaviin balladeihin. / www.roland.fi ASKO ALANEN HHHHH Rufus Wainwright Vibrate: The Best Of Rufus Wainwright Universal Vastikään Helsingin Kulttuuritalolla keikkaillut yhdysvaltalaislaulaja Rufus Wainwright on laittanut nippuun seitsemän studioalbumia kattavan uransa parhaat palat. Karjalaisen Hän on ainoa, joka kärsii hiukan mukaansa tempaavan helinän menetyksestä, mutta Pilvet karkaa, niin minäkin on hurmaavan kepeä gypsy jazzin soundeissa ja ilman suomalaisen kankeaa marssitangon tahtia. maksi albumiksi: Lauri Myllymäen persoonallinen ja tunteikas lauluääni, hienot stemmat sekä komeasti soivat puhaltimet ja jouset. Leif Wagerin laulamat jalot leffamelodiat ovat rinta rinnan Kauko Röyhkän hillityimmän säveltyön tai Timo Kiiskisen sulavimpien melodioiden kanssa. Albumi on samaan aikaan voimaannuttava, surumielinen ja hauska. Hieno balladi Spark, komeasti jopa calexicomaiseen pauhuun kasvava No Trail sekä hidastempoisempien kappaleiden keskellä piristävä Garbage Trucks Are On The Move nostavat päätään tasalaatuisen materiaalin joukosta. Se herättää halun kuunnella levy uudestaan. Levyn päättävä Myllymäen ja Minttu Tervaharjun duetoima nimibiisi on kaihoisa, kaunis ja raukea. Keskivaiheilla peräkkäin kuultavat hitaat kappaleet muuttavat alkupuolen paikoin rönsyilevän tunnelman hieman turhankin seesteiseksi. Viime vuosina Wainwrightin tuotantoa on vaivannut hienoinen tasapaksuus ja paikoin jopa takakireys, vaikka esimerkiksi Release The Stars -levyltä (2007) mukaan valikoitunut Tiergarten toimiikin edelleen mainiosti. Kohina on myös Future’s Voidin jättämää tunnetta hyvin kuvaava termi, sillä harvoin mikään albumi jättää samaan aikaan näin ihastuneen ja täysin alastoman olon – aivan kuin EMA sukeltaisi pää edellä sieluun. Anderson on Future’s Voidilla sysännyt itsensä kauas muista yhdysvaltalaisista indieartisteista. Samuli Putron soolohitin Elämä on juhla mukaan nimetty biisikimara sisältää paljon persoonallisia painotuksia tutuimpienkin laulujen tunnelmiin ja sävelkulkuihin. Vuonna 2011 hienon Past Life Martyred Saints -debyyttialbuminsa julkaissut Erika M. Kerrassaan oiva idea oli valita tuottajaksi Nouvelle Vague -mestari Marc Collin parinaan Liset Alea. Viehättävintä on se pakottomuus, jolla lähtökohdiltaan hyvnkin erilaiset kansalliset valiokappaleet asettuvat linjaan keskenään. Vibrate: The Best Of Rufus Wainwright -kokoelmalevylle on valikoitu miehen tuotannon radioystävällisintä materiaalia. Grey Gardens, April Fools, Foolish Love ja etenkin Cigarettes And Chocolate Milk ovat mainioita kappaleita. Radioystävällisin materiaali ei kuitenkaan aina tarkoita parasta. Jotain pientä jää hampaankoloonkin. Want One -levyn (2003) komea 14th Street ja Posesin (2001) pelkistetty helmi One Man Guy ovat jääneet kokoelmalta pois. Future’s Void on samaan aikaan aikaansa edellä oleva ja silti vuotta 2014 täydellisesti kuvaava tuleva klassikko. Box, Bar & Diamondilta löytyy useita kohokohtia. Cthulu jyskyttää kuin tietoisuuden saanut tehdas, siinä missä Neuromancer on aggressiivisen herkkä, enkä muista milloin pelkästä feedbackista koostuva soolo olisi kuulostanut yhtä kauniilta kuin When She Comesissa. Putron, Uusivirran ja Knipin hienoudet eivät jää Erna Tauron ja Tove Janssonin Syyslaulun ja Tapsa Rautavaaran lempeän tummaan ääneen fiksoituneen Sinisen unen varjoon. Verkkaistettu J
Hetken Kursk saattoi edetä konseptinsa suojissa, mutta nyt sen on jo pysyttävä pinnalla musiikillisilla ansioillaan. Levyn kappaleista monet ovat syntyneet jo Blinking Lights And Other Revolutionsin (2005) ja Hombre Lobon (2009) välisenä aikana. Mihin tie vie Eelsin ja Mark Everettin seuraavaksi. Mistakes Of My Youth on levyn avainkappale. Soundi on rakennettu akustisen kitaran, pianon, violan ja pehmeästi soivien rumpujen varaan. Kyllä on. Ehkä kasvatan ison parran taas sitten, kun se ei ole muodissa. Kuva: E Works Eels The Cautionary Tales Of Mark Oliver Everett E Works Mark Oliver Everett, alias E, täytti vuosi sitten viisikymmentä vuotta. TEKSTI: VISA HÖGMANDER 58 SOUNDI Prince of Assyria Changing Places Soliti Surumielisen musiikin kuuntelu ei johda aina surumieliseen oloon, vaan se saattaa olla myös rauhoittavaa tai mieltä ylentävää. Päätöskappale Where I’m Going vihjaa tulevaisuuden näyttävän valoisalta. – Heh. Oliko levyn teema itsestään selvä valinta, Mark Everett. Kuljen vastavirtaan. > Levyarviot ...soundia ohjaa väärentämätön ymmärrys koko jatkumosta bluesista lähtien... Tällä hetkellä partaa ei ole. Suurimmaksi osaksi Imena Na Stene soljuu kuitenkin valitettavan harmittomasti ohitse, eikä siitä paria hyvää riffiä ja lopun blacksabbathmaisia fiilistelyjä lukuunottamatta jää totuuden nimessä ihan hirveästi mieleen.. Vuonna 2001 oli coolia, kun oli iso kokoparta, mutta nyt sellainen löytyy yhdeltä jos toiseltakin trendikkäältä tyypiltä. -levyllä kiteytyvät Eelsin eri puolet. Ole partatrendien edelläkävijä minun kanssani. Älkää tehkö kuten minä olen tehnyt, vaan tehkää kuten minä sanon. – Tulevaisuus tuntuu hyvältä ja lähdemme kiertueelle. The Cautionary Tales... Onko sinulla parta. VISA HÖGMANDER HHHH Uuden Eels-albumin nimi on paljon kertova. Olisi kyllä hienoa tulla Suomeen taas. Sopivasti Imena Na Stenen julkaisun kynnyksellä se onkin ajankohtaisempi kuin Kurskin sanoittaja Erkki Seppänen olisi ehkä toivonut. Musta huumori pilkahtelee välillä, mutta se ei pääse valloilleen dokumentaarisella albumilla. Eels on ollut aina parhaimmillaan levyillä, joiden taustalla on vastoinkäymisiä. The Cautionary Tales... Kursk osaa olla painostava ja lohduton. On pakko pyytää anteeksi suomalaisilta faneiltamme sitä, ettemme ole soittaneet maassanne sitten vuoden 2001 (Helsingin Juhlaviikoilla). Sarjakuvamaisuus on hyvä pointti! Tavallaanhan heitän tällä levyllä itseni bussin alle. Parisuhteensa päättäneelle Changing Places saattaa hyvinkin toimia parantumislevynä, kauniissa surumielisyydessään lohtua tarjoavana, mutta ei kuitenkaan vielä kadun aurinkoiselle puolelle johdattavana. Suurin ero levyjen välillä on se, että End Timesilla osoitin sormella muita ja nyt sormi osoittaa minua itseäni. Tässä tapauksessa se on osa suoraa lainausta Vladimir Putinin puheesta. Albumi on E:ltä selkeä julistus: ”Älkää tehkö asioita kuten minä olen tehnyt, vaan kuten minä sanon.” Sävellyksellisesti duurivoittoisen albumin sanoituksissa E tuntuu välillä päästävän itsensä yllättävän helpolla. Sävelet ja sanat koskettavat, jos niihin on valmis uppoutumaan, mutta ne eivät pysäytä tai pakota kuuntelemaan. Tunnelmaltaan Changing Places on yhtenäinen, mutta osin liiankin tasainen. Mitä tavaramerkkiparrallesi kuuluu tänä päivänä. Miehen siskon ja vanhempien kuoleman sekä elämän suurten kysymysten ympärille rakentunut Blinking Lights And Other Revelations (2005) on raskaudestaan huolimatta Eelsin tuotannon kärkipäätä. ANTTI GRANLUND HHH Kursk Imena Na Stene Ranka Kustannus Mi pobedim?, ”voitammeko me”, Kurskin kappaleessa Prorok kysytään. Albumin tunnelma muistuttaa teemojen erilaisuudesta huolimatta End Timesia. Tai parhaassa tapauksessa parantavaa. Vain pientä sänkeä. Kysymystä on esitetty poliitikkojen ja sotapäällikköjen toimesta maailman sivu. – Se on totta. Tempojen kanssa ei hurjastella. Esimerkiksi kelvannee Deti Birkenau, joka on kuin melodisempi tulkinta debyytin vastaavasta kiintopisteestä, Chernaya Dyrasta. Mark Everett katsoo taaksepäin ja kertoo tarinoita elämästään. Parhaimmistoon kuuluu myös End Times (2010), joka on musertavan hieno erolevy. Where I’m Going päättää albumin optimismiin, tunteeseen, että kaikki päättyy vielä hyvin. Leonard Cohen, Nick Cave tai The National sopivat tälläkin kerralla vertailukohdiksi, joskin Dankha on ajoittaisesta teatraalisuudestaan huolimatta vähäeleisempi ja tutkiskelevampi. Kyllästyin isoon partaan, siinä on niin paljon huoltamista ja peseminenkin vie aikaa. Miehen johtaman Eelsin yhdestoista studioalbumi on tilinpäätös: The Cautionary Tales Of Mark Oliver Everett katsoo syväluotaavasti taaksepäin Everettin tähänastiseen elämään. Se voisi hyvin olla myös sarjakuva-albumin nimi. – Nimessä kiteytyy se, mitä halusinkin. Keikkailu on hauskaa, kappaleet elävät omaa elämäänsä lavalla. Musertavaa vastoinkäymislevyä ei tullut tälläkään kertaa, mutta eteenpäin kävellessä olan yli taaksepäin katsovassa haikeudessaan yksi Eelsin parhaista albumeista kyllä. Meillä oli silloin todella mukavaa. Ehkä syynä on se, että albumin lyhyet tuokiokuvat ehtivät loppua ennen kuin Dankhan antaa niille mahdollisuutta kasvaa emotionaaliseen huippuunsa. Electro-Shock Bluesilla (1998) kuultiin hätkähdyttävää kerrontaa kuolemasta ja kärsimyksestä. – Kannattaa ajaa se pois. Saapuuko bändi joskus vielä Suomeen. huipentuu pitkäsoiton päättäviin kahteen toivoa huokuvaan kappaleeseen. Uutuudenviehätys Kurskista, venäjänkielistä doomia esittävästä suomalaisesta kokoonpanosta, karisi nopeasti ensilevytyksen (Cherno, 2008) jälkeen. Muuta ajankohtaista levyssä ei olekaan. Tukholmalainen Ninos Dankha eli Prince Of Assyria jatkaa toisella albumillaan tummien sävelten tulkitsijana. Ja naispuoliset ihmiset olivat todella kauniita. Singleinä julkaistut Annika ja Bring Along Joy ovat silti lajityyppinsä pieniä mestariteoksia
Niissä on myös pirusti sydäntä, lämpöä, huumoria ja, jumaliste, ihan lyhentämätöntä iloa. Wheel of Talent on kaikkiaan bändin 22. Hän ei siinä tapauksessa täysin ymmärrä, mistä rokettirollissa on kysymys. The Great Escape, Brighton (UK) 12.05. Ei tässä varsinaisesti mitään uutta keksitä, mutta ei kelata väsyneesti kliseitäkään. albumi. Levy tempoilee epäjohdonmukaisesti indierockin eri ilmansuuntiin. Edelliseen Outside Love (2009) -hissutteluun verrattuna biisit tuoksuvat pakokaasulle. Pelkkä esityskieli on harvoin tehnyt mistään bändistä suurempaa kuin mitä se todellisuudessa on. Pelkästään Yep Rocille neworkilaiset ovat tehneet viisi levyä ennen tätä. Eläväisen kokoonpanon vierailijoiden vakuuttavalle listalle mahtuu muun muassa porukkaa Dinosaur Jr.:sta, Dead Meadowista ja The Fallista. East Village Arts Club, Liverpool (UK) 15.05. JUSSI NIEMI HHHH indie Oulu rock experimental värit kuunvalo TNEWH ALBUM E Sbeige CENES OUT 25.04.2014 SHOWS: 26.04. The Haunt, Brighton (UK) 28.06. Vaikka monet pitävät Rock Candy Funk Partya nimenomaan Bonamassan yhtyeenä, todellisuudessa se on kuuden muusikon kiihkeä kollektiivi. The Joiners, Southampton (UK) 18.05. Kamerat kuvaavat yhtyettä intiimisti lähietäisyydeltä, joten kotisohvalla voi helposti aistia tilaisuuden tanakat tuoksut. Vajaa vuosi sitten kesällä New Yorkin Iridium Jazz Clubilla filmattu konserttitallenne koskettelee kuivapuristettua svengiä perin yltäkylläisin linjauksin. Sekstetin ideana on päästää virtuosi- teetti vapaaksi funkin ja soulin laveisiin maisemiin. Hare & Hounds, Birmingham (UK) 10.05. The Bodega, Nottingham (UK) 17.05. Fleshtones ei ole koskaan noussut listoille, mutta rakastaa rock’n’rollia sellaisella totaalisella intohimolla, että jos bändi ei mitenkään väräytä, niin vika on kuulijassa. The Deaf Institute, Manchester (UK) 13.05. Lyriikat ovat tylsää jaarittelua kesästä, rakkaudesta, unista ja vastauksista. Thekla, Bristol (UK) 09.05. NINNI LUHTASAARI HHH DV D Rock Candy Funk Party Takes New York Provogue Kitaristi Joe Bonamassalta vaikuttaa ilmestyvän julkaisuja tasaisen tiiviillä tahdilla. Get Back ei tarjoile uusia reseptejä, mutta tahdittaa sitä lesoa hetkeä, kun kaivetaan aurinkolasit povarista ja asetellaan ne keikkumaan nenänvarrelle. Liverpool Sound City, Liverpool (UK) 03.05. Harmony Korine -henkisesti kuvitetulla albumilla on mukavasti roskaa, rosoa, räimettä ja riffejä. Juuri oikealla tavalla rosoista soundia ohjaa väärentämätön ymmärrys koko jatkumosta bluesista lähtien, vaikkei blues suoraan lopputuloksessa kuulukaan. Instrumentaalihinkkailusta pitäville Takes New York on runsaudensarvi. JUHA SEITZ HHH The Fleshtones Wheel of Talent Yep Roc Tämäpä mukava yllätys, vaikka itse asiassa Fleshtones ei ole koskaan lopettanut 1976 tapahtuneen starttinsa jälkeen. VILLE SORVALI HH Pink Mountaintops Get Back Jagjaguwar Kanadalaisen psykerock-kollektiivin Black Mountain Armyn pyörittäjän Steve McBeanin kokeellisempi henkireikä Pink Mountaintops palaa viiden vuoden levytystauon jälkeen alaviitteitä vilisevällä rokkilevyllä. Vaaran elementit vesitetään ei niinkään keskinkertaisilla, vaan jo useasti kuullun tuntuisilla sävellyksillä. Alkulevyllä on selkeitä niiauksia The Clashin, The Smithsin ja jopa Oasiksen suuntiin. Suomessa tällaisen synkistelyn perinne on niin vahva, että Kursk on kolmen levyn jälkeen edelleen haastajan asemassa. King Tut’s, Glasgow (UK) 14.05. Nuclear Nightclub, Oulu (beige release party) 01.05. Hikinen illanvietto on niin täynnä tavaraa, että kuluttajaa odottaa ähky jo setin puolivälissä. Mies viihtyy blues-kuvioissa, mutta ei arkaile hypätä mukaan myös muunlaisiin projekteihin. Silti white trash -estetiikka tuntuu päälle liimatulta. Kosketinsoittaja Peter Zaremba on edelleen päävokalisti ja myös alkuperäinen kitaristi Keith Streng, rumpali Bill Milhizer sekä viimeisenä 1990 mukaan tullut basisti Ken Fox laulavat. Etenkin basisti Mike Merritt ja kosketinsoittaja Renato Neto tuottavat eetteriin jäntevästi pinkovia soolokirmailuja. Joka toisella kuuntelukerralla se ei häiritse. Biiseissä on järjestään ideaa keskimääräistä enemmän. Live at Leeds, Leeds (UK) 08.05. Lyhyesti sanoen, paikoin viulujen mehukkaasti maustama Wheel of Talent ammentaa vapautuneesti koko rockhistoriasta eikä vain siitä, vaan myös myös Motownista, 50-luvun tyttöyhtyeistä ja muustakin mustasta musiikista. Ei se haissutkaan bensalle, vaan biodieselille. Bättre Folk Festival, Hailuoto + more to be announced www.scenesband.com www.facebook.com/scenesband www.sofmusic.fi Booking in Finland: feniks@fullsteam.fi SOUNDI 59. Yli puolentoista tunnin keikasta saisi vivahteikkaamman, jos muusikoilta irtoaisi enemmän suvantoja sekä tyylillistä vaihtelua. Ja erittäin mukava kiekko onkin
Fiilistä on haettu, mutta soundeja ei. Bolanin liiankin lujaa hippiajan varjopuoliin sukeltanut bongorumpali Steve Peregrine-Took korvattiin näillä levyillä valoisammalla ja huumorintajuisemmalla, joskaan ei aivan yhtä luovalla Mickey Finnillä, jonka matineaidolin piirteet sopivat keijumaisen Marcin viereen kuin nenä päähän. Kuva: Soundi-arkisto TV On The Radion Dave Sitek, jonka omakin bändi on osannut ammentaa selkeitä elementtejä menneisyydestä ja tehdä niistä jotain uutta, mutta samalla ajatonta. Alkuperäiset uruilla, mellotronilla ja paikoin jousillakin maustetut albumit ovat ilmeikkyydessään mahtavan ehjiä elämyksiä. Uusi levy tuntuu olevan jopa debyyttiä kevyempi, jolloin Survivorin ja Foreignerin läsnäolo vaikuttaa välillä turhankin vahvalta. MARKO SÄYNEKOSKI HHH The Men Tomorrow’s Hits Sacred Bones Erilaiset nettimediat Wikipediaa myöten yrittävät tunkea The Men -bändiä jonkinlaiseen punk-lokeroon, mutta itse en tähän määritelmään pysty juurikaan yhtymään. Keravalaislähtöinen orkesteri on alusta lähtien työskennellyt kevyen amerikkalaistyylisen hardrockin maaperällä. Keijumaisesti värähtelevä ja kääntyilevä laulu kuulostaa tänään yhtä originaalilta kuin 45 vuotta sitten. Vaikka mielikuvia ja verrokkeja The Menin musiikista nouseekin esille melko taajaan, on kyseessä paljon enemmän kuin pelkkä pastissi. Rexinä, edustavat kiinnostavaa välikautta Bolanin musiikissa. Bändi on pystynyt sopivan itseironian ja pilkkeen ansiosta vähintäänkin neutralisoimaan alunalkaen niinkin pahanmakuisen sanan kuin AOR. Heart Full Of Fire (2008) oli jo selvästi hevimpää, mutta nyt bändi palaa taas lähtöruutuunsa. MARKO SÄYNEKOSKI Kelis Food Ninja Tune Sopimussotkujen vuoksi kokkikoulussa kastikeguruksi kouluttautunut ja oman lisukesarjansa lanseerannut Kelis julkaisee vihdoin myös uuden levyn. Bändillä oli selvästi tekemistä A Fragile Kingin pitämisessä aisoissa, mutta se pystyi suitsimaan levynsä siten, että sen vihaisuus pääsi purkautumaan hallitusti. Tämän jälkeen Marc käynnisti täysin sähköisen rockbändin ja nousi vielä virtaviivaisemmalla menollaan listojen kärkeen rapakon molemmin puolin innoittaen lukuisia seuraajiaan, kuten Oasista, Black Keyesiä ja The Smithsiä. Niinpä bändi pääsee puskemaan kauppatavaraa markkinoille perin harvakseltaan. Bändi pystyy kuitenkin pitämään kiinni melodisista koukuistaan, joiden runsaus riittää takaamaan sen, että niistä ainakin jotkut tarttuvat. Yhtyeen debyytti False Metal (2006) oli puhdasoppista kasaria, mutta linja oli sentään hieman Foreigneria rankempi. Kiivas levytystahti ei selkeästikään ole muodostunut The Menille minkäänlaiseksi rasitteeksi, sillä Tomorrow’s Hits -levyn materiaali on kauttaaltaan vahvaa ja uskaltaisiko sanoa jopa klassista. Rex (2 cd Deluxe-edition) HHHH Polydor RE TR O RE TR O Traagisen varhain auto-onnettomuudessa kuollut Marc Bolan oli kiihottava yhdistelmä: ulkonäöltäänkin ilmiselvä teiniidoli, joka kuitenkin tuli 60-luvun undergroundin akustisesta hippimeiningistä. Jo parin viikon tuttavuuden perusteella uskaltaa sanoa, että käsissä on hieno teos, mutta ainekset johonkin vielä kestävämpääkin ovat kasassa. Splinters vaikuttaa hieman harhaisemmalta kuin edeltäjänsä. Brother Firetriben tavaramerkki on ollut musiikista huokuva hyväntuulisuus, mutta nyt bändi on selvästi vakavampi kuin kahdella edeltäjällään. Toinen jalka oli vielä akustisen kauden kryptisesti fantastisissa, keijuja ja velhoja vilisevissä lauluissa toisen jo polkaistessa Hendrixin innoittamana sähkökitaran pedaaleja ja polkiessa iskevämpiä rytmejä sähäköiden riffien tueksi. Sen moniulotteisuus säteilee remasteroituna upeasti. The Men on hyvin tuottelias yhtye, sillä Tomorrow’s Hits on bändin viides pitkäsoitto yhtä monessa vuodessa. Tämä levy sukkuloi klassisen soulahtavassa maastossa olematta retro tai pastissi. ARTTU TOLONEN HHHH Tyrannosaurus Rex A Beard Of Stars (2 cd Deluxe-edition) HHHH T. Kelisin uusin on aikuinen levy sanan parhaassa mielessä ja esittelee kypsän artistin, joka on pitkän ja kameleonttimaisen uran jälkeen selkeästi todella tietoinen vahvuuksistaan. Levyltä löytyy huikean hienoja biisejä, kuten mystisesti hiippaileva Change, tiukasti funkkaava Hooch tai takavasemmalta hyökkäävä akustisella kitaralla säestetty balladi Bless The Telephone, eikä yhtään kauhean heikkoa. Levyn on tuottanut HHH Brother Firetribe Diamond In The Firepit Spinefarm Brother Firetribe ei varmaan ole bisnesmielessä levy-yhtiön kannalta helppo bändi. Kaksikon kemia lietsoi luovuutta niin, että nämä levyt syntyivät samana vuonna, 1970, glamrock-mestari Tony Viscontin loisteliaalla tuotannolla. Kirkkain esimerkki tästä on Different Ways -kappale, josta on helppo vetää positiivissävyisiä yhtäläisyysviivoja niin The Gaslight Anthemin kuin The Strokesinkin suuntaan. Se oli hyvä siirto, mutta tämä levy on taas jotain aivan muuta. Kitaristina hän yhdisteli esikuviensa (lähinnä Elvis-veteraani James Burton, musta blues-äijät, Jimi) oppeja niin nerokkaan futuristisesti omaksi paketiksi, että ihmetyttää, miten vähän hänestä kepittäjänä puhutaan. Rex T. Ja koko levy on tullut alas keskimäärin 50 bpm:ää edellisestä. Vallenfyren myrkkykeitokseen vaikuttaa livahtaneen pitkälti samat sapet kuin viimeksi, mutta nyt tarkempi ainesten mittaus olisi ollut tarpeen. Kansivihkot taustoittavat musiikkia hyvin, mutta kakkoslevyjen bonukset eivät tuo kotidemoillaan ja toisilla otoillaan mitään oleellista kokonaisuuteen. > Levyarviot ...tarkempi ainesten mittaus olisi ollut tarpeen... Splintersin rupisen äänimaiseman kuorruttamat kappaleet jäävät tunnelmassa selvästi jälkeen, vaikka sävellykset sinänsä edustavat oman tyylilajinsa osaamista muodossa, johon harvat yltävät. Hävettävää silti ei ole. Sounditaju, draivi ja dynamiikka ovat huippuluokkaa. Pikemminkin kyse on ylvään powerpopin ja rosoisen autotallirockin sekoituksesta, joka on yhtä kaukana punkista kuin vaikka Big Star, Pixies tai Hüsker Dü aikoinaan. Nämä levyt, joista vanhempi Beard Of Stars julkaistiin vielä alkuperäisellä Tyrannosaurus Rex -nimellä ja uudempi totaalisesti T. Mielikuvituksellisella soinnillaan ja tyylillään ilmeinen futuristi, jonka rakasti 50-luvun rock’n’rollia, rockabillyä ja syvää bluesia. Ei kai kvartetti ole alkanut tehdä näitä levyjä haudanvakavissaan, eihän. Ensiksi mainittuun viittaa vahvasti myös levyn kansitaide, joka on selkeä kunnianosoitus Big Starin debyytille. Edellisellä levyllään, vuoden 2010 60 SOUNDI Flesh Tonella, Kelis tavoitteli europpalaisista megaklubeista tuttua EDMsoundia ja onnistui siinä juustoisen hyvin. Splintersistä jää vaikutelma kuin yhtyeen jäsenetkin olisivat aistineet, että nyt ei mennyt toivotusti putkeen. JUSSI NIEMI Vallenfyre Splinetrs Century Media Vallenfyre, tuo mustien ja mutaisten vesien synkkä sielunmaisemien maalari latoi reilu pari vuotta sitten debyytillään kohtuulliset odotukset jatkolle. Ilmeisesti yhtyeen debyytti pyöri sittenkin hieman liikaa Gregor Macintoshin isän kuoleman aiheuttamissa tuskissa, sillä edellisen levyn lataus oli murskaavan vahva. Siinä ei ole mitään pahaa, kun Vallenfyre rämistelee melkein hooceetyyppisesti menemään. Ja omaa rutkasti tyyliä sekä hyvää makua. JARI JOKIRINNE HHHH. Bändi kun häviää vain omalle debyytilleen. Kitaristi Emppu Vuorisella on kiireensä Nightwishissä, ja laulaja Pekka Heinolla on Leverage. Bolan oli visionääri. Lähes monotoniset melodialinjat ovat edelleen tallella ja Celtic Frost kuuluu edelleen muikeasti bändin biiseistä, mutta bändin omaleimaisuus ei ole jättänyt teokseen kunnollista jälkeä. Tomorrow’s Hits on nimittäin levy, jos pidän päivä päivältä enemmän
SOUNDI 61
Svart Records antaa malliesimerkkiä myös kansien suhteen – vinyylit on pakattu valtavaan ja paksuun tuplagatefoldiin, jonka kylkiäisenä tulee levyn vaikeaa syntyhistoriaa avartava ja sanoitukset käännöksineen sisältävä kirjanen. Fortuna Pop HHHH vä Outtakes from Hotcakes -albumi ei ehkä ole kovin tasalaatuinen kimara, mutta siltä erottuu omat kirkkaat hetkensä. Kaikeksi onneksi. Edes nuo kaksi viimeksi mainittua näytettä eivät ole lähelläkään puistattaa, sillä niin vakuuttavasti Hans On The Bass ottaa kaikki lajit haltuunsa. Yhtyeen jäsenistä Jim Pembroke, Jukka Gustavson ja Pekka Pohjola sävelsivät kukin tahoillaan noin levypuoliskon verran kujeilevaa musiikkia, viimeisen siivun sisältäessä Jukka Tolosen kanssa Tavastialla soitetun jamin. > Levyarviot Wigwam Fairyport Svart RE TR O Wigwamin kolmas albumi Fairyport oli yhtyeen ensimmäinen oikeasti merkittävä julkaisu, joka on myöhemmin kanonisoitunut yhdeksi suomiprogen kulmakivistä. No, Hans On The Bass esittää hyvän tuulen poppia, josta ei huumorin pilkettäkään puutu. Kliseiden kierrättämisessä ei ole mitään vikaa, mutta siihenkin tarvitaan joko tyylitajua tai jossain poskessa olevan kielen ja lahkeessa kasvavan kalun välissä olevaa härskiyttä. This is his first book. Paitsi, että nämä ovat ruotsalaisbasisti Hans Täckenströmiä lukuun ottamatta suomalaisia. Keski-Eurooppa- Niin paljon kuin progea halveksittiinkin 1970-luvulla, se kuulostaa nyt enimmäkseen ajattoman hienolta popmusiikilta. Varsinkin, jos omien oivallusten tuominen jää parin pilkahduksen tasolle. Kappaleiden tyyli vaihtelee peruspopista bossa novaan, reggae-poljentoon ANTTI ERVASTI Tycho Awake Ghostly International Graafisena suunnittelijana ja tuottajana maineensa luoneen Scott Hansenin yhden miehen projektista on Awaken myötä kasvanut kolmihenkinen bändi, joka on tuonut aiemmin ambientin pinnalla kelluneeseen musiikkiin postrock-sävyjä, ollen Hansenin omien sanojen mukaan ensimmäinen ”todellinen” Tycho-albumi. Rennot Jazz Thing In 10 ja Boogie Wigwam vihjailevat, että Little Featista olisi voinut kehittyä myös näkemyksellinen jazz-pumppu. Kun kokoonpanon kantavana voimana häärinyt multi-instrumentalisti Lowell George menehtyi kesäkuussa 1979, taiteellisen tason lievä alamäki alkoi. JUHO ÄIJÖ H Hans On The Bass Now Is The Time Reel Good Bändin nimi ei herätä odotuksia, vaan ensimmäinen mielikuva on saksalainen humoristinen euroviisuiskelmä. Mikäli Wigwam olisi saanut ansaitsemansa menestyksen myös ulkomailla, pidettäisiin Losing Holdia ja Lost Without A Tracea hämyrokin klassikkoina. Back cover photo by Andrew Kent. Kolmannella albumillaan bändi sulattaa melkoisen määrän erilaisia tyylilajeja maukkaaksi kokonaisuudeksi. Pieni tiivistäminen olisi käynyt lisätähden arvoisesta loppusilauksesta. JUHO ÄIJÖ orientoitunut My First Band on kotimaassamme vielä toistaiseksi juuri sopivasti persoonallinen. Loppua kohden albumi alkaa olla oikeasti ihan mielenkiintoinen. Front cover photo by Gered Mankowitz. Niiden nimetkin kertovat ihan tarpeeksi mistä Minimum Rock’n’Rollissa on kyse: Never Been Properly Loved, Stuck In A Box, Got To Have It Everyday ja sitä rataa. Kuten sanottu, melkoisen tyhjänpäiväistä hyvän tuulen meininkiä tämä kyllä on. Years 19711990 Rhino Led Zeppelinin kitaragurun Jimmy Pagen suuriin suosikkeihin lukeutuvan Little Featin kattava boksi sisältää lähes kaiken, mitä kuluttajan tarvitsee yhtyeestä tietää. Years 1971–1990 koristelee pöydän Little Featin yhdeksällä studiopitkäsoitolla, kahdella tasokkaalla konserttiäänityksellä sekä bonus-kiekolla, johon kerättiin näytteitä Rhino-levymerkin vuonna 2000 julkaistulta neljän levyn laatikolta Hotcakes & Outtakes: 30 Years Of Little Feat. Vaikka Tychon maailmaa syleilevä äänimaailma ei ole järin mielenkiintoinen, ja levy jää harmittavan usein pyörimään paikalleen, on Awakessa jotain luokseen kutsuvaa. EERO TARMO HHH Author Henry Scott-Irvine has worked for many years in the record and TV industries specialising in programme development and working as a researcherproducer of music and arts film & TV documentaries. Pääosin Heikki Silvennoisen säveltämät Corazon Ekkedien tanssi RE TR O. Ristiriitaisesti Fairyport toimii mainiosti kokonaisuutena, mutta käytännössä jokaisen kappaleen voi nostaa siltä myös erikseen esiin. Little Earth -levyn suurin ongelma piileekin juuri tässä. Little Feat (1971), Sailin’ Shoes (1972) sekä Dixie Chicken (1973) loivat vakaan pohjan ryhmän maineelle. Chain & The Gangilla ei ole kumpaakaan. Rad Gumbo: The Complete Warner Bros. Awaken kohokohdiksi nousevatkin kaikkein dynaamisimmat numerot, joista seesteisemmän Mogwain mieleen tuova See ja Tychon todellisen potentiaalin lunastava, musertavan äänimaailman omaava Apogee nousevat pintaa rikkoen esille. Vaikka albumia voi pitää siirtymävaiheena pop-progesta kohti temaattisia kokonaisuuksia, on osa sen viehätystä nimenomaan ilmava päämäärättömyys. Studiossa tuotetut tarkoituksellisen paskat, fuzzin ryydittämät autotallisoundit ja viettelevä kujerrus ei paljoa paina, jos itse kappaleet ovat juosten kustuja. Shiny Darkly Little Earth Crunchy Frog Shiny Darkly on kotoisin Kööpenhaminasta, mutta sen henkinen koti on selkeästi Brittein saarilla. Mercury & Glitter -aikojen (2011) ironiapölyn laskeuduttua voidaan alkaa puhua musiikillisen vainunsa johdattelemana aikuistuneesta yhtyeestä, jonka kurssi osoittaa keskiviikkoklubien sijaan kohti festareiden alkuiltaslotteja. JARI JOKIRINNE HH HH My First Band Tabula Rasa Sony Svart Takaisin isolle levy-yhtiölle vaihtanut kasaripoppipumppu My First Band on kolmannella kokopitkällään mehevän muodokas ja aiempaa synavoittoisemmin pop. Iso kokoonpano osaa asiansa ja tuottaa isosti pauhaavan soundin, jota kelpaa luukuttaa kevään ja kesän riennoissa. Silloin se oli jotakin ihan muuta kuin insinöörimäiseen monimutkaiseen ja ylitarkkaan soittoon vannovat nykyiset uniteatterit. Albumin kolmantena ja neljäntenä kuultavat This One’s Gonna Hurt ja Teenage Dreamstage svengaavat letkeästi, samoin kuin Juha Tapion Pettävällä jäällä -sävellyksen kerta toisensa jälkeen mieleen kuljettava avaussinkku Don’t Break My Corazon. Tabula Rasan kakkoslevy vuodelta 1976 ei ole kadottanut tippaakaan alkuvoimaista tenhoaan, päinvastoin. Cover designed by Fresh Lemon. Siloposkinen meininki on kautta linjan modernin salskeasti arjen yläpuolella. Omaan korvaani Fairyportin tuore uusintajulkaisu soi dynaamisemmin kuin Love Recordsin alkuperäispainos tai Johannan reilun kymmenen vuoden takainen uudelleenmasterointi. JUHO ÄIJÖ HHHH Little Feat RE TR O Rad Gumbo: The Complete Warner Bros. Joy Division, Echo & The Bunnymen ja The Cure ovat yhtyeen peruspilarit, joiden varaan koko sen soundi rakentuu, ja kun tähän päälle lisätään pieni ripaus uuden aallon jenkkibändejä, kuten Television ja Talking Heads, päästään hyvin lähelle Shiny Darklyn maailman ydintä. JUHA SEITZ HHHH Minimum Rock’n’roll Allekirjoittaneelle aiemmin tuntematon Chain & The Gang löyhkää väkinäiseltä viileydeltä. Köykäisen ja joissain määrin mitäänsanomattoman alun jälkeen palaset alkavat loksahtaa paikoilleen ja äänitapettiin alkaa ilmestyä kuvioita. Minkään tribuutin tekeminen ei varmastikaan ole ollut yhtyeen perimmäinen tarkoitus, mutta valitettavasti Little Earthista tällainen mielikuva päällimmäiseksi jää. Aallon harjalla Antti Koivula haukkoo totutun ahnaasti. Seuraavalle albumille Tychon olisi kuitenkin syytä kehittää ilmaisuaan tai ainakin työskennellä ulkopuolisen tuottajan kanssa, sillä tiiviimpänä ja soundeiltaan monipuolisempana pakettina Awake olisi ollut paljon hienompi levy. Since 2010 he has also written, produced and presented his own weekly radio show on the 24-hour Music & Arts radio station, Resonance FM 104.4 London. Vain ruotsalaiset osaavat tehdä tällaista tyhjänpäiväistä jokamiehen poppia niin, että se kuulostaa vakuuttavalta ja täysin luontevalta. Hyväntuulisen kokonaisuuden kulmakivenä toimii Heikkien Puhakainen & Kytölä, Juho Vehmasen ja Mikko Virran värittämä retrosti futuristinen äänimaisema. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että jos yhtye ei pian tajua vaihtaa suuntaansa, on tie nousemassa hyvinkin pikaisesti pystyyn. Boksin harvinaisuuksia siivilöi- 62 SOUNDI ...vinyylit on pakattu valtavaan ja paksuun tuplagatefoldiin... Shiny Darklyn kulkema tie on niin useaan kertaan tallattu ja sen esikuvat ovat omassa genressään nousseet niin ikoniseen asemaan, ettei uusille tekijöille juuri tilaa löydy. Käytännössä Awake on kuitenkin luontaista jatkoa kolmen vuoden takaiselle Divelle. Vai kaipasiko joku oikeasti jo kymmenen vuotta sitten ärsyttäneitä, The Libertinesin vanavedessä perustettuja bändejä, joiden rokkikukkoilu rajoittui mielenkiintoisempien yhtyeiden pinssejä täyteen koristeltujen nahkatakkien pitämiseen. Shiny Darkly on vielä nuori yhtye, joten sen kasvulle täytyy antaa aikaa. Onnistuneen tasapainoisesti masteroiduista americana- ja juurikeitoksista varsinkin yhtyeen uran alun teokset tuntuvat erityisen terhakoilta. Koko albumi on kuin kokoelma filleribiisejä ja niistä jokainen kuulostaa enemmän tai vähemmän yhdistelmältä postpunkkia ja 60-luvulle ihan syystä unohdettuja riffejä – Chain & The Gang käytännössä anoo päästä Carlingsin vaatemyymälöiden harmittomaksi, melkein katu-uskottavaksi taustamusiikiksi. Chain & The Gang ja väliin jopa swing-jazziin ja tanssipoppiin
Vedos toimitetaan jälkitoimituksena Olympus Finlandilta. 15x20cm, arvo 499,00 €. Olympus OM-D E-M1 12-40mm f2.8 PRO KIT Olympus OM-D E-M5 12-40mm f2.8 PRO KIT 2199,90 € 1499,90 € Olympus OM-D E-M5 14-42mm f3.5-5.6 KIT 699,90 € Olympus OM-D E-M10 14-42mm f3.5-5.6 EZ KIT 799,90 € ENNAKKOLIPUT TOIMITUSKULUINEEN ALKAEN HINTA SISÄLTÄÄ LEIRINNÄN JA /3 PV AUTOPAIKAN TSEKKAA VIIMEISIMMÄT BÄNDIJULKISTUKSET SAITILTA: WWW.NUMMIROCK.FI * Rajoitettu 100 kpl Limited Edition -erä, kuva-ala n. SOUNDI 63. 599,90 €), niin saat kaupan päälle aidon Ross Halfinin signeeraaman Metallica-vedoksen*. Ohjeet osoitteessa: verkkokauppa.com/olympus OIKEUDET OHJELMAMUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN. Legendaarinen rock-kuvaaja Ross Halfin & Olympus OM-D – Back (on) stage Nyt sinulla on mahdollisuus saada pala rock-historiaa omalle seinällesi! Osta mikä tahansa Olympus OM-D –sarjan kamera (alk. Kampanja voimassa 3.3.2014 alkaen niin kauan kun tavaraa riittää
Espionnage Espionnage 100% Record Company Terhi Sikiö ja Jaakko Järvinen muodostavat Espionnagen, hienon popduon, joka tulee nyt esikoisalbuminsa kanssa. Juopoksi ja naisia kroonisesti piirittäväksi töitä vieroksuvaksi hustleriksi, jollaisena hän räpeissään itsensä esittää, Tykopaatti on siis hämmentävän ahkera mies. Sikiön ja Järvisen lauluäänet sointuvat hyvin yhteen, ja stemmat on hienosti rakennettuja. Soitto on taitavaa mutta ei itsetarkoituksellista tilutusta. Mukana tulee single Rakastatko vielä kun on ilta / Yksin. JARI JOKIRINNE HHHH Lou Reed DV D A Night With Lou Reed Eagle Vision New Yorkin The Bottom Line -klubilta vuonna 1983 taltioitu dvd A Night With Lou Reed tuskin olisi nyt arvioitavana, ellei Reed olisi viime lokakuussa menehtynyt 71-vuotiaana. Akustisten kitaroiden ryydittämät eteeriset laulut seuraavat albumilla toistaan, ja ne ovat toinen toistaan parempia. Silvennoisen kitarasoolot ovat hyvinkin juurevan rockhenkisiä. Kappaleet eivät kuitenkaan ole turhanpäiväistä taustamusiikkia, vaan niissä riittää kiinnostavia melodisia oivalluksia ja rakennelmia. JUSSI NIEMI HHH Artturi Rönkä Quartet Artturi Rönkä Quartet Fredriksson Syksyinen sopraanosaksofoni soi vaivattoman elegantisti pianon kuljettaessa kappaletta vakaasti eteenpäin. > Levyarviot kappaleet polveilevat hienon melodisesti. Tapio Suomisen basso paukuttaa jämerää komppia ja lähtee ajoittain seikkailemaan omiin sfääreihinsä. Jos eroja näiden kahden välillä lähdetään kuitenkin perkaamaan, niin selkeimpänä esiin nousee The Autumn Defensen hieman pehmeämpi lähestymistapa. Bluespiireissä suosioon nousseen rumpali Tom Hambridgen tuottama levy tuntuu yrittävän kovasti vakuuttaa Michael Bloomfield-vainaan sydänystävän hallitsevan koko bluesperheen. Menoa väritetään skrätsien lisäksi niin fonilla, huuliharpulla kuin tosi hönöisellä syntikkakujerruksella ja haahuilevalla laululla. PERTTI OJALA HHH Jolie Holland Wine Dark Sea Anti- Teksasilaisen laulajalauluntekijä Jolie Hollandin Wine Dark Sea ei ole sovituksellisesti helpoimmasta päästä. Jos 12 raidan ohjelmassa ei yhtään killeriä olekaan, joukosta löytyy monta miellyttävää hetkeä. Kuivassa huumorissaan nerokas ”tai ainaki mä luulen nii” -huomautus asettaa biisin koko virityksen suhteellisuuden armottomiin rajoihin. Esittäjänä on viime aikoina myötätuulessa olleen nuoren pianistin ja säveltäjän Artturi Röngän luotsaama kvartetti. Väärin, vaikka soundissa onkin samankaltaista ihailtavaa ajattomuutta. Tämä albumi on erinomainen valinta kaikille aistikkaan suomalaisen jatsin ystäville. Dokumentin kuvauksellinen ja äänityksellinen taso kun ovat varsin vaatimatonta luokkaa. Onhan se hyvä merkki, ettei 64vuotias konkari jää toistamaan yhtä juttua, mutta Hornet’s Nestin laaja tyylikirjo kääntyy osittain itseään vastaan. Levy yhdistää kantrin pehmeyden rockin. Soulin ja gospelin läpitunkemasta tyylistään tunnettu laulaja-kitaristi ei istu taas muotiin tulleeseen tyyliin täysin luontevasti. Esimerkiksi Movies voisi olla joltakin Simon & Garfunkelin alkuaikojen levyltä. Monet kappaleet ovat tunnelmaltaan hienovaraisen arvoituksellisia, kuten suosikkini Medianoche. Erityisesti niissä kuuluvat 1960-luvun kaiut. Riimiensä rappioromantiikalla (yllättäin Monspin eikä Joku Rotin julkaisema) Bäk In Bisnes ei voita minua varauksetta puolelleen, mutta parhaimmillaan Tyko maalaa bukowskimaisen rehellisesti osuvia kuvia elämästä(än?). Välillä liikutaan melkoisissa avaruuksissa, välillä pohdiskellaan uskoa ja yhteiskuntaa, mutta kaikki sopii musiikkiin loistavasti. JUHO KANKAANPÄÄ HHHH The Autumn Defense Fifth Yep Roc The Autumn Defense on parhaiten Wilcosta tunnettujen John Stirratin ja Pat Sansonen sivuprojekti. Tämä koskee sekä laulu– että varsinkin kitaraosuuksia, sillä Wilcossa Jeff Tweedyn tavaramerkiksi muodostuneet sähköiset purkaukset puuttuvat The Autumn Defenselta luonnollisesti kokonaan. ANTTI ERVASTI HHHH Tykopaatti Bäk In Bisnes Monsp Kuusi vuotta ehti kulua Tykopaatin edellisestä pitkäsoitosta Luopioisten luja mutta välissä ilmestyi Irrationalsin sähäkkä debyyttialbumi. Hankala on vastustaa myös rennosti hienon kitarasoolon kera heiluvaa Hairahdus Bluesia. Jos Espionnage esiteltäisiin jonkinlaisena aitona 1960-luvun unohdettuna hippiduona, aivan täydestä menisi. Tunnelmia rakennellaan rauhassa, ja kappaleiden mitat venähtävät melkoisiksi, mutta sitä ei oikeastaan huomaa. Vaikutteet suodatetaan kuitenkin ehdottoman omaperäiseksi keitokseksi. Tietysti siellä täällä kuuluu selviä vaikutteita monestakin suunnasta. Hieman samasta puusta veistettyjä kappaleet ovat, mikä pudottaa suorituksen vähän alle täysien pisteiden. Rakenteeltaan hyvin suunnitellun keikan ääripäissä on The Velvet Underground -klassikkoja Sweet Janesta ja I’m Waiting For The Manistä White Light / White Heatiin ja Rock And Rolliin. Edellisellä Robert Quine repii ja raastaa kitaraansa aiheeseen kuuluvalla tuskaisuudella ja jälkimmäisellä Reed kurittaa omaansa yhtä lailla armoa tuntematta. Vaikka tavallaan näin onkin, jokin siinä tökkää. Mielenkiintoista kyllä, tyylikkäästi popahtava Jaggerilta ja Richardsilta saatu Ride On, Baby sen sijaan rokkaa rennon uskottavasti paljon juurevammalla soundilla. Varsinkaan Kasurisen soitosta ei voi olla pitämättä. Aiemmin he ovat operoineet Suomeksi Muusa-nimisenä. Tähän suhteutettuna minun on hyvin vaikea löytää The Autumn Defensen tuoreimmasta levystä mitään pahasti kritisoitavaa. Transformerin (1972) Walk On The Wild Side ja Satellite Of Love ovat nekin itseoikeutettuja valintoja. Useimpien kriitikkojen lailla olen aina pitänyt Wilcoa yhtenä aikakautemme tärkeimmistä bändeistä. Lisäksi tulevat Tykon hommat Jo’ Buddyn ja Groovy Eyesin sekä uusimpana Pietarin Spektaakkelin rumpalina sekä vielä rajoja rikkova Hobo Newskin. All I Wanted Do kulkee luonnikkaana vanhan koulun r&b:na, Don’t Let Go ja Keep The Faith vakuuttavat gospel-kvartetillaan, Soul City funkkaa luonnikkaasti ja Love Enough vierailee Mississippi-juuril- la. Vuodesta 1999 lähtien kasassa ollut The Autumn Defense on aktivoitunut toimintaan lähinnä pääbändin pitämien taukojen aikana, mutta on ehtinyt silti julkaista jo viidennen pitkäsoittonsa. Kun yhtye muodostuu yhdestä kolmasosasta Wilcon jäsenistä, ei The Autumn Defensen musiikkia tarvinne sen tarkemmin kuvailla. Otetaan vaikka Eijjaa, joka kirjaimellisestikin kulkukoirana ulvoo surkeana omilla tyhmillä asenteilla menetetyn hyvän naisen perään. ANTTI ERVASTI HHHH Joe Louis Walker Hornet’s Nest Alligator Nimiraita avaa Joe Louis Walkerin 21. Vaikka toteutus on pääosin melko minimalistista, studiota on osattu käyttää hienosti, ja vähillä elementeillä sointi kasvaa paikoin tosi komeaksi. Rumpali Fred Maherin edessä loistavat vähäeleisellä tyylillään Richard Hell & The Voidoids -päivistään lähtien lukemattomissa yhteyksissä kuultu kitaristi Robert Quine ja Reedin ohella myös Marianne Faithfullin luottobasisti Fernando Saunders. Muun muassa vuonna 2012 Jazzverk-sävellyskilpailun voittanut Rönkä on säveltänyt itse kaikki esikoisalbumin kappaleet. Rumpujen ja basson avulla kappale kasvaa kiehtovan ylväisiin mittoihin. Kokoonpanon muita jäseniä ovat saksofonisti Sampo Kasurinen, basisti Eero Seppä ja rumpali Jonatan Sarikoski – kaikki erinomaisia muusikoita. albumin pätevällä, mutta aika kaavamaisella bluesrockilla. Eipä olisi uskonut, että tällaista musiikkia vielä joku tekee, vieläpä Suomessa. Kaiken kaikkiaan musiikillisesti virkistävän vaihtelevissa maisemissa (blues, reggae, r&b) underground-henkisesti seikkaileva levy, jolla fiittaavat muun muassa Stepa, Jodarok ja pitkästä aikaa Soppakin, edustaa vastaiskua esimerkiksi Cheekin tasan yhdellä koodilla jyskyttävälle valtavirtarapille. Rennompi tunnelma viittaa pikemminkin jonnekin 70-lukuiseen Kaliforniaan – The Byrdsin, The Eaglesin ja The Flying Burrito Brothersin huolettomaan aikakauteen. Mikko Alatalon tilaustyönä tuottamat tekstit poikkeavat selvästi miehen silloisesta omasta tuotannosta. Teknisistä puutteistaan huolimatta soitannollisesti nautittavan keikan huippuhetkiä ovat Lou Reedin ikiomasta Cold Turkeystä käyvä Waves Of Fear ja muutoin vaatimattoman Sally Can’t Dancen (1974) Kill Your Sons. A Night With Lou Reedillä soittaa Reedin paras kokoonpano sitten The Velvet Undergroundin. Pieteetillä tehdylle ja sydämestä tulevalle musiikille kun on aina omissa kirjoissani kestotilaus. Leimallinen elementti on myös laulaja Jukka Leppilammen korkealta ujeltava persoonallinen lauluääni. Ajankohtaisimmat biisit on poimittu The Blue Maskilta (1982) ja nyt asialla olevan miehistön kanssa tehdyltä Legendary Heartsilta (1983). Siellä hänen luontevimmillaan sielukas äänensä on kotonaan. Svartin vinyylijulkaisu on komea säästämättä tehty paketti, johon Alatalo on kirjoittanut perusteelliset saatesanat. Rönkä onkin kypsä muusikko, jonka sävellykset hengittävät nautinnollisesti. Tämä on varmasti Bill Evansin levytys, tuttavani arvelee. JLW:n kannattaisi keskittyä uuttamaan oma näkemys laajasta rootsosaston tuntemuksestaan. JUSSI NIEMI HHH 64 SOUNDI ...sydämestä tulevalle musiikille kun on aina omissa kirjoissani kestotilaus..
Huolellinen valmentauminen kannattaa aina. Villeimmillään ne kuulostavat taidokkaan kimurantilta lo-fi-bluesilta. Ehkä nukkavieruisuus on osittain tarkoituksellista, mutta Beverly Girl ei herätä kuulijassa kasarin kaipuuta. Tanssimusiikki on vaikea laji, mutta paremmilla resursseilla ja suuremmalla itsevarmuudella tästä voisi poikia ennenkuulemattoman herkullista, ajattelin, ja kirjoitin nimen muistiin. Tässä tapauksessa se ei ole johtanut ainoastaan siihen, ettei Khroman esikoislevytyksessä ole ”mitään vikaa”. Muuten nostalgiapölyisellä albumilla on hieman liikaa ilmaa ja diipadaapaa siitäkin huolimatta, että se onnistunee oletettavassa pyrkimyksessään iskeä kiihkeää kipinää pitkään yhdessä olleiden kaupunkilaisparien eloon. Teknisten muotoseikkojen ohella Collapse on myös taiteellisesti inspiroiva teos, ja sellaiseen suoritukseen törmätessään kannattaa tietysti aina pysähtyä kuulostelemaan. Levyn lopettava Waiting For The Sun näyttää, että Hollandin äänestä löytyy soullaulajan täyteläisyyttä ja pyöreyttä. Myös kitarasooloille on jätetty tilaa. Bänditaustatkaan eivät ravistele, sillä ne tarvitsisivat tuekseen aggressiivisempia lauluosuuksia. Mukana hyörivät Erin, Huge L ja Rauhatäti. Kasvunvaraa tämän kierroksen heijastelemien kollektiivisten tuntojen tulkiksi nimittäin vielä on. Parhaimmillaan (Salaisuus, Kolmekymppinen nainen) Nopsajalka onnistuu viekasta twistiä ja arkiromantiikkaa naittaessaan. Se on osoitus siitä, että Holland on kypsä ja taidokas muusikko, jonka tekemisiä kannattaa seurata vielä jatkossakin. Sun nyökkää hyväksyvästi ajoille, jolloin yhden illan aikana sekä paperit että eritteet vaihtoivat omistajaa. Rauhoittavan kantrimaisia säveliä kuuntelee kyllä mielellään, mutta välillä kappaleet etenevät turhankin hapuilevasti. JUHO KANKAANPÄÄ HH Nopsajalka Sun Kuuluuks / Sony Elokuu-kollektiivissa valtavirtasuosioon murtautunut Antti ”Nopsajalka” Hakala palaa Sun-soolollaan astetta pehmeämmän himmailun pariin. Parannettavaa olisi myös sähkökitaran käytössä. Levyn nimikkokappale on sinänsä harhaanjohtava avaus, että siinä ven- SOUNDI 65. Onneksi sentään Move On -ralli onnistuu tavoittamaan jotain diskopopin vastustamattomasta hölmöydestä ja rallateltavuudesta. Kitara räyhää sietämättömän levottomasti taustalla puurouttaen äänimaailman. Kenties Soul Captain Bandissäkin vaikuttaneen artistin henkinen koti löytyy kuitenkin syksyllä julkaistavalta, funkia ja discoa sisältävältä Mun-jatkoteokselta. Erityisen hieno on myös Tom Waits -henkinen Palm Wine Drunkard. Khromakin sanoo yhdistelevänsä raskasta post-heviä ambientiin ja triphopiin, eikä joku väkisinväännetty uusi genre voisi nyt oikeasti vähempää kiinnostaa. Tunnustuksellinen nimiballadi Sun on hauraudessaan vuoden rehellisimpiä radiohittejä. Särökitaroista huolimatta kokonaisuus on yllättävän verkkainen, sillä Hollandilla ei tunnu olevan minnekään kiire – pianokin soi raukeasti. Esimerkiksi levyn raflaavasti avaava On And On on kuin PJ Harveyn nuoruuden levyltä, mutta ilman Harveylle ominaista pidättelemätöntä alkuvoimaa. Debyytti kuitenkin vaikuttaa turhan samankaltaiselta kuin alkuaikojen demot. Feather And Dust toimii pikemminkin muistutuksena siitä, että parhaat tanssikiekot levytettiin 1970-luvun puolella. Selvitystyö paljasti, että helsinkiläinen Khroma oli kiertänyt itäisen Euroopan jo pariinkin otteeseen. EERO TARMO HHH Khroma Collapse Inverse Näin Khroman viime vuonna ohimennen Tallinnassa, ja jotenkin arvasin, että ei bändi ensimmäistä keikkaansa siinä ollut vetämässä. Ei ole kuitenkaan epäselvää, etteikö Holland olisi hyvä laulaja. Sähkökitaroiden sointiin on saatu rosoista jännitettä erilaisten efektien avulla. kovuuteen. Se tekee kokonaisuudesta tunkkaisen, jopa ilottoman. Konseptina on pitkäksi venähtäneen nuoruuden summatiivinen tarkastelu ja lukuisten rakkaudella vaalittujen hetkien unohtumaton hekuma. Korn ja Nine Inch Nails tuskin olisivat ajatelleet perintönsä jalostumista tällaiseksi, mutta valittaa ei voi, jos kokonaisuus toimii. Kaiken kaikkiaan levystä jää totinen jälkimaku: tällaisena Feather And Dust ei juuri huvita tai tanssita. JUHO KANKAANPÄÄ HHH Beverly Girl Feather And Dust 47 Tutustuin helsinkiläiseen Beverly Girliin muutama vuosi sitten, kun kotikutoisen funkrokin ja retron diskopopin lähettiläät latasivat singlensä Bandcamp-musiikkipalveluun. Syntetisaattori ujeltaa melko yksioikoisesti, vokaaliosuuksia vaivaa vaisuus. Levyä niiltä vaan ei ollut tullut. Ohjelmoidut konerytmitkin putputtavat yhtä apaattisesti kuin hiilivoimalan savupiiput. Paperilla kaikki on tylsää ja teennäistä
Bändin omaa nimeä kantanut debyytti (2011) oli hämmästyttävän vaisu esitys kokeneelta porukalta. Bändin kitarat soivat 90-lukulaisen altsusti Dinosaur Jr:n ja Sonic Youthin popimman materiaalin hengessä, mutta kappaleiden melodiat ja Aleksi Pahkalan nuotteja venyttävät laulusuoritukset ovat silkkaa suomirokkia, sitä hyvää, unohdettua versiota, alkuaikojen Eppu Normaalin tai Juliet Jonesin Sydämen hengessä. Gim Kordonin laulaja-kitaristi Aleksi Pahkala, miksi päätitte tehdä näin. Näitä biisejä on soitettu hänen haudallaan. Olette maininneet vaikutteiksenne muun muassa Dinosaur Jr:n, Lemonheadsin ja ehkä hieman yllättäen Eppu Normaalin. Ne ovat unimaisia tapahtumia, mutta esimerkiksi Kaupunki tappaa sielunsa –biisissä kaikki on totta. KOLMAS NAINEN PE 30.05. Gim Kordon Ei ole helppoo Soliti Juuri kun luulin, että kitarabändit ovat kivettyneet joko amerikkalaista rockradiosoundia toistaviksi koneiksi, lainattua nostalgiaa mielikuvituksettomasti jauhaviksi retropumpuiksi tai parhaimmillaankin vain rokkenrollin perusarvoihin nojaaviksi tyylitaitureiksi, saapuu yhtye, joka puhaltaa raikasta ilmaa koko lajityyppiin. Nyt päristellään jossakin Weezer – Major Label -akselilla. koileva hevirunttaus ja koneiden käyttö ovat vielä hieman toistensa tiellä. Toisaalta meidän kitarasoundeihin tuli paljon stoner-tunkkaisuutta, niin kuin Fu Manchulla tai alkuaikojen Kyussilla. Vasta aikain päästä kappaleiden joukosta voi aistia nyansseja, joiden sankariksi kohoaa erityisesti kitaristi Henrik Danhage. Kaikissa niissä on tosi syvä henkilökohtainen tarina, mutta niissä on myös poliittista kannanottoa. Death Destruction raapii raskasta ja jykevää riffiä, joka ei anna armoa. MARKO SÄYNEKOSKI HH Snipe Drive Headfirst Piss Poor Antti ja Heikki Huurinaisen alun perin vuonna 2001 perustaman Snipe Driven Headfirst on kokoonpanomuutoksia kokeneen ja neljän vuoden levytystauolta palanneen ryhmän kolmas studioalbumi. Osasyylliseksi jälkimmäiseen voitaneen nimetä tuottajan pallilla istunut Arto Tuunela. Hän sanoi, ettei meidän kannata mennä mihinkään studioon. Ovatko henkilöt ja tapahtumat aitoja. VILLE SORVALI HHHH Death Destruction II Sony Ei liene kummallista, jos Death Destructionin metalcoren lomassa pulputtavia vaikutteita on haettu Dead By Aprilin, Hammerfallin ja Evergreyn suunnalta. Lopputulos kuulostaa siltä, mitä treeniksellä soitto parhaimmillaan voi olla. Snipe Driven kahden ensimmäisen levyn (2007 julkaistu Cables ja kaksi vuotta myöhemmin seurannut At The Night Sky) kokonaisuuksia verottanut roiskimisen tuntu on tiessään ja tilalle on kipattu iso läjä yhtyeen valttikortteja (herkkyys + tiukkuus) linjaavaa näkemystä. Ehkä me jalostetaan soundiamme tulevaisuudessa. Yhdistelmä ei kuulosta juuri miltään aikaisemmin Suomessa tehdyltä. POPEDA PE 16.05. Satumaisia stemmoja ja cosia (Moonraker, Superior) sisältävällä Headfirstillä ei liiemmin lätsytellä. A Vessel To Steer -kappaleessa niiden yhteispeli on kuitenkin jo niin sujuvaa, ettei Khromaa voi oikeudenmukaisesti laittaa yksin mihinkään lokeroon. Snipe Driven vahvuus suhteessa potentiaalisiin kilpailijoihinsa piilee sävellys- ja sovitustyön ajatuksellisuudessa. OSMO´S COSMOS PE 02.05. Pahkalan sanoitukset risteilevät henkilökohtaisista muistoista vilpittömiin tuntemuksiin ja poliittisiin kannanottoihin. Ja niin kuin parissa biisissä lauletaan, faijani kuoli oikeasti vähän aikaa sitten. Bändin ensimmäisellä kokoonpanolla kun oli kokemusta näistä kaikista. Bahaman-kodistaan liikahtamatta Skypen ja muun nykyteknologian avulla Oldfield ja Los TEKSTI: ANTTI GRANLUND Kuva: Annikki Valomieli > Levyarviot. RESSU & JUSSI YSÄRIHITIT TOUR KE 30.04. Ovatko Eput olleet sinulle kova juttu. Vahvoja SOAD-katkujakin irtoaa (One Creepy Night). Hyvälle säveltäjälle olisi edelleen kysyntää. ANNA ABREU tulisuudelma.fi facebook.com/tulisuudelma Tarkista esiintyjät: tulisuudelma.fi OSTA LIPUT ENNAKKOON Original Sokos Hotel Vantaa, Tulisuudelma, Hertaksentie 2, Tikkurila Vantaa 66 SOUNDI ... Nyt yhtye on koittanut avata möykkyään, mutta ensimmäisillä kuunteluilla bändi ei vakuuta. Bändin treenikämpällä pääosin livenä taltioidun albumin soundi on todella rosoinen ja demomainen, mikä on sekä sen vahvuus että heikkous. albumi soi lopulta niin tasapaksuna, että siitä nauttiminen on haaste... Paikoittain soundi käy niin tunkkaiseksi, että on mahdoton olla pohtimatta, mitä ulkopuolinen tuottaja olisikaan voinut saada yhtyeen kanssa aikaan. Tuli sellainen vanhan liiton meininki. ANTTI GRANLUND HHHH Ei ole helppoo on äänitetty itse treenikämpällä, ja taustat on soitettu livenä sisään. Kun The Police on uuden musiikin suhteen tietoisesti ajan hermolta sivussa pysyttelevälle Mike Oldfieldille viimeisin kiinnostava bänditulokas, niin Man On The Rocksin 80-lukulainen ilme ei ole yllätys. Huolettoman rentouden ja haparoivan raakilemaisuuden raja kun ei aina ole selkeä. Tai ehkä sanoituksia on lähestytty vähän omituisesti. haksi lohduksi, sillä bändi jyrää pian taas kaikki herkkupalat alleen. Headfirstin onnistuessa antamaan jokaiselle rockista pitävälle jotakin ilman hampaiden hioutumista, on yksi vuoden rocklevyistä hyvin todennäköisesti tässä. Albumin kirkkaimpia hetkiä ovat viime vuonna ilmestyneen Ei ole helppoo -singlen lisäksi melodiseen kertosäkeeseen upeasti kasvava Sateessa, popisti punkahtava Sä oot mun unelma, beibe ja kiihdytyksineen albumin komeasti päättävä Yöhön tummaan. Bändin jäsenten taustoihin nähden myös kappaleiden sisältö on kovin vaatimaton ja harmaa, vaikka muotokielen bändi hallitseekin. Helsinkiläisen Gim Kordonin debyyttialbumi Ei ole helppoo huokuu spontaania tuoreutta ja uudelleen löytämisen riemua. Ilmatiiviin kokonaisuuden kappaleet ovat kautta linjan tasavahvoja, moni melodioillaan edukseen erottuvan korskeita. HAPPORADIO PE 23.05. Välipalat jäävät kuitenkin lai- MUSIIKKI ON PARASTA LIVENÄ PE 25.04. Bändin leka lyö päähän edelleen liian voimakkaasti. Me nauhoitettiin demoja, jotka Solitin Nick Trianin mielestä kuulostivat sellaisinaan täydellisiltä. – Ovat. Albumin sanoitukset vaikuttavat henkilökohtaisilta ja eletyiltä. – Tavallaan koko bändi syntyi vahingossa treenikämpällä. – Eppuhan on parasta, mitä löytyy! Mua naurattaa itseäni tosi paljon, kun laulaessani mulla on sellainen marttisyrjämäinen ärrä, vaikka puhetyylini on muuten liiankin Vantaan lähiöläinen. PANDORA MEETS DISCO INFERNO PE 09.05. EERO TARMO HHHH Mike Oldfield Man On The Rocks Virgin Aikanaan radikaalilla Tubular Bells -albumilla (1973) Richard Bransonin Virgin-levy-yhtiön julkaisutoiminnan käynnistänyt ja 20-vuotiaana läpimurtonsa tehnyt Mike Oldfield on kautta vuosikymmenten luonut mieluummin suuria ja kunnianhimoisia sävelkokonaisuuksia kuin perinteisiä laulubiiseistä koostuvia albumeita. Death Destructionin II on päällisin puolin uljaan kuuloinen, mutta pelkkä taituruus ei riitä nostamaan bändiä huipulle
Ammattimaisella sulavuudella etenevä albumi soi lopulta niin tasapaksuna, että siitä nauttiminen on jonkinasteinen haaste. Onnen varjoista, suitsukkeista ja melankoliasta on Lyla Foyn debyytti tehty. Lähinnä hairahdukseksi luettavaa Guitar Heaven – The Greatest Guitar Classics Of All Timea (2010) lukuun ottamatta albumit ovat olleet varsin kelvollisia. Bassot ryömivät ja murisevat uhkaavammin ja synamatot huokuvat syvempää rauhaa. Aikaa ja rauhoitettua kuunteluympäristöä vaativan albumikokonaisuuden tunnelma rakentuu lopulta nautittavan sidosteiseksi ja liki yhdentekevältä ensipuraisulla vaikuttanut äänite pääsee yllättämään niin sanotusti takavasemmalta. Sitä tarjoilee Sub Popin tuore kiinnitys, aiemmin WALL-otsakkeen alla musiikkia tehtaillut Lyla Foy. Brassien terästämän Yo soy la luzin tähtivieraana puhaltaa saksofonisti Wayne Shorter. Pelonsekaisista lapsuusmuistoista kumpuavan Castawayn suolana on nimenomaan Oldfieldin murean bluesinen kitarasoolo. Onko tämä se mitä hipit hakevat kuunnellessaan PohjoisAmerikan aboriginaalien huiluja suitsukkeelle tuoksuvassa kerrostalokaksiossa. Una noche en Napoles on meksikolaisine ja espanjalaisine laulajattarineen levyn kaunis akustinen balladi. Angelesissa ja Lontoossa osuutensa hoitaneet soittokumppanit ovat tehneet levyllisen helposti kuunneltavaa ja yhtä vaivattomasti unohtuvaa pop-rockia. SOUNDI 67. Irtautumista todellisuudesta. PERTTI OJALA HHHH DJ Kridlokk Mutsi Monsp Memphisinsukuisen soundin voittokulku Suomessa on gradun arvoinen asia ja luotan, että tähän pureudutaan jonkun yliopiston musiikintutkimuslaitoksella heti, kun siellä on saatu valmiiksi Metallican klassikkolevyjen modulaatioita käsittelevä magnum opus. Kridlokkin tiskin takaa etualalle sysännyt soolodebyytti oli omalla sarallaan täydellinen suoritus, mutta tämä uusi on vielä parempi. Meksikolaissyntyinen muusikko menee juurilleen yhtä riemastuttavasti kuin mihin Los Lobos on jo useammankin kerran yltänyt. Supernaturalista alkaneen ketjun kirkkaimpana helmenä soiva Corazón on yllättäen Carlos Santanan uran ensimmäinen varsinainen latinoalbumi. Tarkastelukulma on samaan aikaan etäisyyttä ottava ja raadollinen. PERTTI OJALA HH Lyla Foy Mirrors The Sky Sub Pop Herkkää utua ja usvaisaa kutua. Tämän ansiosta huomion voikin huoletta kiinnittää Oldfieldin runsaaseen kitarointiin. Lontoolaisen laulaja-lauluntekijän seesteinen ilmaisu kelluttaa lo-fi-taajuuksilla pöhiseviä, vienosti kohti kukoistustaan nytkähteleviä kappaleita hitaasti mutta varmasti. Kuuden vuoden julkaisutauon päättävällä Man On The Rocksilla Mike Oldfieldin pysyttelee levytysprosessin lisäksi myös sisällöllisesti tiukasti omalla mukavuusalueellaan. Tätä levyä toistuvasti kuunnellessa on ollut jännittävä huomata, että koen sen nimenomaan rauhoittavaksi – soundiksi, joka tuottaa syvän tyytyväisyyden tunteen. Luke Spillerissä Oldfield on löytänyt Man On The Rocksin teksteille osaavan, joskaan ei järin persoonallisen tulkin. Sielukasta tavaraa. Mirrors The Skylla pääosassa ovat minimalismissaan suloiset sävellykset (Impossible, Easy, No Secrets), joiden luonteikkuus on valjastettu popin palvelukseen harkitun vähäeleisesti. Se korostaa myös rakkaudella työstettyjen soundien voimaa tömähtävistä basareista ja vellovista soinnuista kihiseviin snareihin. Brasilialaisen Samuel Rosan laulama Saideira räjäyttää levyn käyntiin vauhdikkaana lattarin ja ska’n fuusiona. Kitaristina Santanan käsiala on yksi tunnistettavimmista, mikä on ollut sekä siunaus että kirous. Pitbullin kanssa tehty Oye 2014 päivittää Abraxasilta (1970) tutun Oye como van tähän aikaan ja Ziggy Marley pääsee ääneen isänsä Iron, Lion, Zionilla. Luottamus omaan kykyyn täyttää tilat nuottien välissä on kasvanut. Lyla Foyn tekstit ovat kuin pienoisrunoelmia – metaforiin käärittyjä kollaaseja elämän kertaalleen haavoittaman kertojahahmon tielle sattuneista uhista ja mahdollisuuksista. EERO TARMO HHHH Santana Corazón Sony Taiteellisesti ja kaupallisesti laihojen 80- ja 90-lukujen päätteeksi moninkertaista platinaa myynyt Supernatural (1999) merkitsi 30 vuotta aiemmin debytoineelle Santanalle uutta tule- mista. Corazónin myötä musiikilliseen kotiinsa palannut Carlos Santana on tällä kertaa todellakin sydämen asialla. Jatkossakin solistit ovat latinotähtiä Juanesista Migueliin ja Gloria Estefanista Diego Torresiin. Laimean materiaalin parissa soitto on latistunut puuduttavan maneeriseksi, mutta Corazónilla kyse on silkasta säkenöinnistä. Kaiken aikaa Kate Bush on äidillisesti läsnä. Mutsilla nämä käsityötaidon näytteet yhdistyvät debyyttiäkin vahvemmin lyriikoiden vinkasahtaneen larppauksen haikeuteen
Pienet ilmot PiENETPienet iLMOT ilmot Ilmoitusmyynti p. Sanojen pyörittelyä, läppää, meta-analyysia hiphopin tilasta tai ainakin siitä tilasta, jossa hiphopin tilan analyysi tällä hetkellä on – asianmukaisen kevyesti tietty – ja arkisen mytomaanisia juttuja keksitystä hahmosta nimeltä Stepa, jonka yhtymäkohtia Jon Stenbergiin voi spekuloida jos kokee sen kiinnostavaksi. Vuosina 2007– si tyyliksi, mutta ominta ydintä ei vie2009 operoitujen masterointien lisukKäy myös web-kaupassammelä ole löytynyt. ARTTU TOLONEN HHHHH Jussi & The Boys Kerran vielä, pojat! Turenki Jussi Raittisen hip-isällisesti luotsaaman The Boys -yhtyeen viimeiset 15 vuotta rokannut inkarnaatio on Kerran vielä, pojat! -albumilla mitä etevimmässä vedossa. Kompletistit voivat riipiä Dayta kuunnellessa mieleen tulee Jeff riemua aiemmin vain YhdysvaltainBuckley. Kevyttä lyyristä otetta ja tarinankerrontaa suosiva Stepa on alusta asti ollut virkistävä ilmiö joskus hiukan ryppyotsaisessa suomirap-ekosysteemissä ja todistaa, että tälläkin saralla musiikkia voi tehdä vakavissaan ottamatta itseään tosissaan. Monella tapaa helsinkiläisen Monspin ja Sodankylän välissä ammottava kuilu saattaa olla yhtä suuri kuin englantilaisen Slick Rickin alkuperäisen todellisuuden ja newyorkilaisen Def Jamin aikoina ennen hiphop–kulttuurin globaalin dominoinnin vuosia. Äskettäin bänhigh-end ja kotiteatterilaitteita. Vain Nurmion Tonnin stiflat vaikuttaa Handen karun toteavan version rinnalla hiukan yli-ilmehdityltä, mutta Jussilla on silti yhtä pätevät Hagiksen, Sörkän ja Kallion passit näkemyksensä takuuna. mikrofonit O UFO di soitti Lontoossa toukokuussa on Palvelemmejamyös iltaisin The Complete Studio www.tammerpianojasoitin.fi pitkä Englannin-kiertue. selta että kosketinsoittaja Joni SepLaatikon julkaisua puolustavat piepäseltä. Soitto on ahkeroinnin ansiosta kuluttajien UFOhämmentävän tarkkaa. Suonna Kononen suometti osuvasti Waylon Jenningsin mainion Bob Wills -tribuutin muotoon Virran Ola on vielä kuningas. Nämä jutut ovat mitä ovat. Staattisesti kimmeltelevästä kaisuja, konserttiäänityksiä sekä muualusta lopuksi kiihtyvää Mythopoesista sälää, joista osa on ollut melko vaita ja varsinkin juhlavan pianon saattakeasti saatavilla. 0500-789692 ja 03-6171018 talokkaan melodisen tyylin vetoavan Tähtiportinkatu 18 13130 Hämeenlinna britteihin, varsinkin kun pureskeltavaa On liki rikollista, että on pidemmäksi aikaa, jos kohta minulbrittiläinen UFO ei kosle riittäisi vähän vähempikin intellekkaan ole yltänyt samantuellismi. Huumoripuoli on iloisen luontevaa Hectorin ajat sitten sanoittamassa Red Hot -versiossa Oot melkein liikaa ja Jussin itse kynäilemässä, Buck Owensin ja Ringon tutuksi tekemässä filmitähteyden unelmassa Oot ittes vaan. laiseen suosioon kuin Vauhtia ja vaaratilanteita riittää yhä, sen useat kollegat. Mekkalassa on tietoisuus kasvaa koko ajan. > Levyarviot Lyyrisesti Kridlokk seikkailee yhä samoissa vanhoissa rinnakkaistodellisuuksissa ja ote lyriikkaan on yhä rauhallisen haikumainen. Funkit ja joskus jazzahtavat breikit on homman nimi. Ultramagneettisella taustat ammentavat samasta 90-lukupainotteisesta traditiosta, josta Stepa on alusta lähtien ponnistanut. Chrysalis mieltä, vaikka tekstit ovat paikoin kuin Years -boksien sekä Original Album Sekirjoitettuja Dalin maalauksia. 045 110 5522 • ilmoitusmyynti@popmedia.fi Kymmenen kiekon boksin annin voi karkeasti ottaen jaotella kahteen osaan: aikaan ennen kitaristi Michael Schenkerin poistumista yhtyeestä ja sen jälkeen. JUHA SEITZ HHHH The Scenes Ilmoitusmyynti VEIKKO VIRTANEN, 09-5627 7110 Beige Sound Of Finland Joka suuntaan häkellyttävällä energialla ARTTU TOLONEN riuhtoneesta debyytkitarat tialbumista on vain HHH stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet vuosi, kun The Scenes bassot/vahvistimet paiskaa joka jatkaa Parhaatkehiin merkitkakkosen, ja kattavimmat valikoimat kaiuttimet/mikserit RE TR siitä mihin ykkönen jäi. painoksissa nähdystä Force It -levyn JUSSI NIEMI (1975) astetta häveliäämmästä kansiHHH taiteesta. 03-222 1300 Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Av. Levyn menevin pala Mä siitä eroon pääse en svengaa muikeasti perusnelikolla, mutta ydinmehukasta tukea kautta albumin antavat myös Lasse Sirkon läskibasso ja Pedro Hietasen näppäimistöt. Kimaran aloittava Phenomenon-albumi (1974) osoittaa, kuinka tyylikkään vivahteen saksalaissankari uutti yhtyeeseen. Kosmisen ilmava Space Child sekä lavabravuureiksi itseoikeutetusti päässeet rollaavat Doctor Doctor ja Rock Bottom valottavat UFOn vahvuuksia. Itse en. Tai alkamatta huumoriaktiksi. Uusi levytys saattaa hyvin olla isojen Poikien tasapainoisin ja lennokkain albumikokonaisuus. Albums 1974–1986 käläiseen art-rockiin viittaavan kohRhino Puh. Vaikka Lights Out -lätyn (1977) Love-versiointi Alone Again Or ei kehity lähellekään yhtä mystiseksi kuin originaaliesitys, äänitteen ilme on elinvoimainen. Veikkaan sija viikonloppuisin. Suomessa on paljon todella kivoja kesäkaupunkeja ja tämä sopii niihin kaikkiin. Kolossaaliseksi kasvava eepos Love To Love poreilee varsin nautittavasti. Albumi hidastuu lopkeisiin lukeutuu demoja, sinkkulohpua kohti. ries -sarjan rykäisyn oheen pukattiin Yksi livenä erittäin sähköistävän The Complete Studio Albums 1974–1986 Scenesin valttikorteista on, että sä-kokonaisuus, joka tuo ensimmäistä vellyksiä tulee sekä vokalisti Konskertaa saataville bändin kaikki Chryta Koivistolta, kitaristi Miki Liukkosalis-levyt samassa paketissa. Kelmeän 1980-luvun puolivälin jälkeen taika laimentui merkittävästi; puolivillaisen Misdemeanorin (1986) läiskyvät rytmit ovat ajoittain jopa tuskallista kuunneltavaa. Syywww.unisound.fi Pi t k ä kfokusta a t u 2 8 , 6 on 51 0 hiukan 0 VA A S A •tiukennettu 06-3170 159 mutta tä voi vain ihmetellä, sillä bändin mesekä biisikohtaisesti että kokonaisuulodinen hardrock puhkuu elementteden osalta. ma-pe 10-18 la 9-15 www.soundi.fi 68 SOUNDI Pikkuilmot 11_10.indd 93 MUSIC SHOP Jokaisen k SKAAL ERILAI Suoraan t ediside@l https://sit Hyvän fiiliksen musakauppa Myy Löyd Osta Liity www.vertikaali.com www Pikkuil. Berry -rokkaus, kitaristien Lupari ja Metsberg näppärät rautalankainstrumentaalit sekä bonus-raitojen Elvisjoulubluesit. tiheänä, että mehiläispesäkin tuntuu Warner-levy-yhtiön alamerkkien sen rinnalla avaralta paikalta. Siinä yhdistyvät päkistelemättä verrattomin kantrisvengi, vauhdikkain Sun- ja Chuck ...virkistävä ilmiö joskus hiukan ryppyotsaisessa suomiräp-ekosysteemissä... Honey B Puurtinen duetoi herkullisesti Jussin kanssa Nääsville Bluesin. Suomalaiset rock’n’roll-pioneerit ovat vuosikymmenien aikaan saaneet aikaan aivan nappiin meneviä biisejä, mutta yhtä lailla liian isoja klassikkopaloja haukanneita ja esikuviin nähden alisuoriutuvia läpivetoja. Tosin avausraita Hunters jä, joilla moni yhtye on vuollut mekiehuu viuluineen niin klaustrofobisen nestystä. Mikään ei ole muuttunut, mutta kaikki on parantunut. Ne asettuvat tunnistettavaknet yksityiskohdat. ASKO ALANEN HHHH Stepa Ultramagneettinen Monsp Suomen Slick Rick tulee Sodankylästä. mana falsettiin kiipeävää ja puhallinMyös ulkoisista ansioista löytyy ten ehostamaa päätösraita King For A ihasteltavaa. WWW.TLAUDIO.FI SK1 Uutuus! SK2 Uutuus! Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit Laadukkaat japanilaiset FGN-kitarat ja -bassot www.tammerpianojasoitin.fi Puh. Bonus-esityksistä kiintoisimmat paikallistuvat No Heavy Petting -levylle (1976), joka täydentyy muiden muassa osuvan lempeällä tunnelmoinnilla Have You Seen Me Lately Joan. Raittisen viihdeviikarin elkeetkin ovat hioutuneet tyylikkäämmiksi
Selitys on yksinkertainen: Svartin komea vinyyliuudelleenjulkaisu Fairyportista on selvästi käynyt kaupaksi kohtuullisesti, Svartin omien arvioiden mukaan sitä oli myyty viikolla 14 reilut 120 kappaletta – jos määrä ei tunnu huikelta, niin se kertoo suomalaisen levymyynnin tasosta. RSD-erikoisjulkaisujen metsästämisessä toimivin vaihtoehto on aikainen jonottaminen. Toki nyt, kun vinyylimarkkinat taas vetävät ja keski-ikäiset hyvin toimeentulevat miehet tarvitsevat jotain hypisteltävää, niin kaikelle Bowie-aiheiselle löytyy ostajia. Tutkimuksessa selvisi muitakin kiinnostavia lukuja: yksi viides- tä osti levyn viikoittain, seitsemän kymmenestä kerran kuussa. Vaikka vinyylin paluu oli jo melko hyvässä myötätuulessa 2003, eivät isot levy-yhtiöt olleet ymmärtäneet lähteä siihen mukaan. Keskimääräinen levykokoelma oli tutkimuksen mukaan 300 lp:tä ja 80 singleä. Sonyn arvion mukaan Music On Vinylin julkaisemaa Realitya olisi myyty Suomessa kyseisellä listaviikolla parisensataa kappaletta. Yleensä kaikenlaista on lähtenyt mukaan (niin kuin edelleen avaamattomana seisova Flaming Lipsin Zaireeka-boksi), mutta ehkä tavoitteeksi voisi ottaa harkitumman kuluttamisen. Nämä luvuthan eivät tunnu aktiivisesta musiikinharrastajasta kovin suurilta. Se on reilu metri hyllyssä. Tämähän on täysin loogista seurausta siitä, että Bowien paluulevyä The Next Dayta myytiin vinyylinä erinomaisen hyvin. > Oton vinyylit Teksti: Otto Talvio Tällä palstalla puhutaan vinyyleistä – uusista, vanhoista ja erikoisista. Vinyylikauppa jatkaa elpymistään S uomen albumilista yllättää joskus, kuten vaikka viikolla 14. Se ja Daft Punkin Random Access Memories olivat muun muassa Britanniassa viime vuoden myydyimmät vinyylijulkaisut. Tämä oli sen seitsemäs viikko Suomen albumilistalla, mikä tuntuu erityisen ihmeelliseltä, ennen kuin huomaa, että kuusi aikaisempaa viikkoa oli levyn alkuperäisen julkaisun yhteydessä 2003. Silloin se roikkui peräti pari viikkoa kärkikymmenikössäkin. Britannian musiikintuottajien yhdistyksen BPI:n (British Phonographic Industry) viimevuotisessa tutkimuksessa osoittautui, että vaikka vinyyli on etupäässä miesten harrastus (87,4 prosenttia vinyyliharrastajista oli miehiä), niin se ei ollut ainoastaan keski-ikäisten harrastus: 35,3 prosenttia ostajista oli iältään alle 35-vuotiaita. Sinänsä on ollut kiinnostavaa seurata, kuinka vinyylivetoinen ja riippumattomiin levykauppoihin keskittynyt uusi levykulttuuri on onnistunut elvyttämään koko levybisnestä. On erikoista ajatella, että tarvittiin asianharrastaja- ja kauppiasvetoinen Record Store Day, jotta isot levy-yhtiöt osasivat lähteä vinyylibisnekseen kunnolla mukaan. On tietysti täysin kohtuullista kysyä, miksi tällaista Bowien Realitya lähdetään julkaisemaan vinyylillä nyt, tai tarvitseeko kaikkia levyjä ylipäätänsä julkaista vinyylillä, jos ne ovat alun perin tulleet aikana, jolloin vinyyli oli käsittämätön marginaalilafkojen erikoisuus. Ei sekään päätä huimaa. SOUNDI 69. Toinen albumilistan yllättäjä on Wigwamin alkujaan 1971 julkaistu Fairyport sijalla 40. Suomessa viime viikolla järjestettyyn Record Store Dayhin osallistui 20 liikettä. Myös Bowiessa on kyse vinyylistä, mutta tällä kertaa Realityn ensimmäisestä virallisesta vinyylilaitoksesta. Kertoo muuten suomalaisten levymarkkinoiden murroksesta, että kahdeksan niistä kuuluu Levykauppa Äx:n ketjuun. Koko fyysisen levyn markkinoiden oli ensin romahdettava, että vinyyliin ruvettiin uskomaan uudestaan, jos ei miljoonia myyvänä tuotteena, niin ainakin hyvännäköisenä ja (usein) hyvin soivana laatutuotteena. Sijalle 13 nousi varsin erikoinen levy, David Bowien Reality. Tämän vuoden aarteista tavoiteltavimpia on ainakin vuonna 1979 taltioitu Grateful Deadin tupla Live At Hampton Coliseum
Tätä biisiä soittaessaan tajuaa olevansa hyvin onnekas. J. MÄ JÄIN KIINNI ASFALTTIIN/KEIHÄÄNKÄRKI Kaksi Electric Saunan aikaista biisiä, joita muut kuin Jukka ja Gröhnin Pekka eivät ole aiemmin soittaneet. Tää oli vuosien varrella se biisi, jonka kuuleminen vaikkapa radiossa sai aina tuumaamaan, että täytyy vielä päästä Jukan ja jätkien kanssa tekemään musaa. Onneksi se haave toteutui. 70 SOUNDI HÄN VILLEJÄ LUPIINEJA ”Vanha kunnon Hän.” Aina nautinto soittaa sutijunakomppia yhdessä Jukan näppäilyn kanssa. Karjalainen juhli syntymäpäiviään Tavastia-klubilla liki kaksituntisen keikan merkeissä, jonka hännäksi kuultiin vielä minisetillinen Et ole yksin -levystä tehdyn Nyt kolisee -tribuuttilevyn valittuja paloja. Pikkuhiljaa tämä bändi on kuitenkin löytänyt oman tapansa tulkita näitä, ja nyt molemmat ovat setin ehdottomia kohokohtia. Keihäänkärkeä soittaessa tulee joskus fiilis, kuin olisi 70-luvulla ja päässyt soittamaan Wigwamin kaltaiseen huippubändiin. Meno on heti kova. Jukan eeppinen teksti yhdistettynä Lankisen upeaan leadkitarointiin ja Gröhnin kosketinsoitinsfääreihin luo hienon tunnelman, johon on mahtava juntata vääjäämätöntä pohjaa Toman kanssa. Rumpali Janne Haavisto ruoti mitä tuli tehtyä. Hieno teksti, simppeli sovitus, joka antaa liveversiolle tilaa elää. Mahtava orkka.. Karjalainen Tavastia, Helsinki 1.4.2014 J. Et ole yksin -levyn valmistelu, levytys, julkaisu ja sen jälkeinen vuosi kiertueineen on ollut uskomattoman hienoa. Komea sävellys, hieno mystinen teksti. Se tuntui heti sopivan luontevasti settiin ja on ollut yksi nastimmista kappaleista soittaa. Ja jotain hauskaa on siinä, että jengi tunnistaa biisin Wurlitzer-sähköpianon soinnuista ja bassorummun lätkytyksestä. Monesti iisi lähtö lasettaa keikan paremmin käyntiin kuin raivopäinen kohkaus heti kättelyssä. ONNENLANTTI Tää on yksi näitä biisejä, jonka Jukka on tehnyt yhdessä Markun, eli Menneessä miehessä seikkailevan sivupersoonansa kanssa. MERENNEITONI JA MINÄ Kasaribiisi, jota ei ole veivattu vuosiin, ehkä muutamaan vuosikymmeneen. Ja tietysti yleisön aplodit Lankisen välisoiton jälkeen lämmittävät mieltä. Alkuperäisen version levytti Jorma Kääriäinen ja me napattiin biisi Jukan bändin ohjelmistoon jokin aika sitten. Se on uskomaton tunne. Tälläiset yllättävät valinnat piristävät välillä. > Settilista Mitä soitettiin ja miksi. Jukka aloittaa tän yksin, ottaa jengin heti haltuun ja bändin on helppo lipua messiin. Pieni ralli, joka kasvaa vaivihkaa massiiviseksi yhteislauluspektaakkeliksi. Siinä on joku sellainen hyvä sisäänrakennettu ”Wrecking Crew” fiilis, joka johtaa itse itseään. Electric Sauna oli sen verran tiukka sakki, että kynnys näiden soittamiseen oli aika kova. RIISINJYVÄ Oma suosikkini Et ole yksin -levyltä, joka on hiljalleen saavuttanut sille kuuluvan suosion keikoilla. MENNYT MIES Tietyssä mielessä tämän kuluneen vuoden tunnussävel, jonkinlainen fanfaari, jota soittaessa on aina juhlallinen olo
010 841 4185. 2014 FESTIVAL An evening with Plus special guests Kaisaniemen puisto, Helsinki Keskiviikko 9.7.2014 Liput palvelumaksuineen alkaen 88,50€. Ikäraja 18 vuotta. 09 8567 3456 vip@menolippu.fi puh. Hanki huolettomat VIP-paketit: info@eventsclub.fi puh
– Monen ihmisen elämäntehtävänä näyttää olevan kaikkien nykyisten tekemisieni lyttääminen... En voi kuin nauraa katketakseni tällaisille väitteille! Ovatkohan nämä valittajat jo tutustuneet Melana Chasmatan kokeilevampiin raitoihin. Vielä iloisempi olen Triptykonin nykyisestä tilanteesta ja yhtyeen sisäisestä hengestä. Enkä itse asiassa tiedä, että pystynkö uppoutumaan levyn maailmaan koskaan. Minulla on valtava varasto kaikenlaisia sävellyksiä ja palaan niiden maailmaan aina silloin tällöin. Löytyykö pitkän urasi varrelta toista yhtä vahvoja tunteita herättävää pitkäsoittoa. – Tuoreelta levyltä löytyy myös paljon vanhoja ideoita, sillä osa materiaalista on peräisin Celtic Frostin vuosilta. – Melana Chasmatan kolme vuotta kestänyt työstäminen oli äärimmäisen haastavaa, vaivalloista ja outoa, mutta onneksi lopputuloksesta tuli erittäin vahvatunnelmainen. Millaisin korvin kuuntelet Triptykonin Eparistera Daimones -debyyttiä (2010) tänä päivänä. Nykyisellä digitaalisella aikakaudella tilanne on täysin erilainen eikä minun tarvitse juurikaan jännittää, miltä se lopullinen vinyyli tulee kuulostamaan. – Melana Chasmata on ehdottomasti Menetin silloin koko bändin teos, mutta kappaleiden elämäntyöni ja alkuperäiset ideat syntyivät enimmäklähes kaiken seen minun käsissäni. – Celtic Frostin To Mega Therionin (1985) valmistumisen jälkeen oli myös eriskummallinen olo, vaikka sen tekeminen ei ollutkaan aivan yhtä haastavaa. Olen todella ylpeä bändin jättämästä perinnöstä. En ollut aikoinaan lainkaan tyytyväinen albumin soundimaailmaan, mutta tänä päivänä To Mega Therion tuntuu eräältä parhaista teoksistani, Fischer kertoo. Haaveilen myös siitä, että voisin tuoda markkinoille Monotheistin aikaisia demokokeiluja, mutta valitettavasti ne kymmenet versiot pysyvät lukkojen takana – en halua julkaista enää mitään Celtic Frostin nimellä alla. On yllättävää kuulla, että Melana Chasmatalta löytyy enemmän Fischerin kirjoittamaa materiaalia kuin Triptykon-debyytiltä. Usein joku muinainen demo herättää eloon kokonaan uuden maailman. To Mega Therion ei suinkaan ollut ainoa levytys, jonka soundeihin jouduin pettymään – oikeastaan kaikki 80-luvulla julkaisemani albumit epäonnistuivat enemmän tai vähemmän. Monen mielestä Melana Chasmata tuntuu olevan Eparistera Daimonesia parempi, tai ainakin helppotajuisempi, mutta minulle Eparistera Daimones on niin sanotusti kaikki. Lyhyesti sanottuna minun ja parin muun orkesterin jäsenen elämät ovat olleet aikamoisessa myllerryksessä. Eräs toistuvista argumenteista on se, että ”Tom ei enää uskalla tehdä Into The Pandemoniumin (1987) kaltaisia 72 SOUNDI jännittäviä kokeiluja”. – Aika on kuitenkin parantanut haavat eikä Celtic Frost enää merkitse minulle muuta kuin hienoa menneisyyttä. – Se on äärimmäisen merkittävä teos – henkilökohtaisesti levy painii samassa sarjassa Monotheistin, Celtic Frostin Morbid Talesin (1984) ja Hellhammerin Apocalyptic Raidsin (1984) kanssa. Melana Chasmataa voi kuvailla ainakin sanoilla ”kokeellinen, murskaava ja hallitseva”. Myös Victorilta merkityksellisen. Entä harmittaako Celtic Frostin kuuden vuoden takainen hajoaminen sinua edelleen. – En oikein tiedä, onko edes mahdollista kirjoittaa Triptykonia ja Celtic Frostin Monotheistia (2006) painostavampaa musiikkia, nauraa Fischer. > Bazook! Teksti: Timo Isoaho Raskaamman puoleista asiaa. – Monet pitkän linjan muusikot ylistävät analogilaitteiden lämpöä, mutta minun muistoissani vanhaan studiotekniikkaan liittyy vain ongelmia. Se oli äärimmäisen vaikea periodi, Fischer huokaa. Olemme kirjoittaneet uutta materiaalia ja tiedän jo nyt seuraavan kolmen studiolevyn nimet sekä kansiaiheet!. (Santura, kitaristi) tuli paljon aihioita, mutta osa niistä jäi pois tilanpuutteen vuoksi, Fischer kertoo. – Huhhuh! Tyhjentävän vastauksen antaminen veisi varmaan tunnin... Kuva: Ester Segara nelmia n u t a j o hv Liian va tse tekijälle! – jopa i H ellhammerin ja Celtic Frostin kipparina erityisesti blackmetalin perustuksia jo 80-luvun alussa muovannut Thomas Gabriel Fischer huokaisee syvään, kun metallipioneerille esittää kysymyksen liittyen Fischerin nykyisen yhtyeen Triptykonin Melana Chasmata -kakkoslevyn viivästymiseen. Kaikenlaiset kolhut ja epämiellyttävät muutokset toki tarjoavat arvokasta inspiraatiota taiteilijalle, mutta toisinaan liika on liikaa, Fischer aloittaa. – Menetin silloin elämäntyöni ja lähes kaiken merkityksellisen. Pitkäsoitto etenee jopa niinkin syvissä vesissä, etten ole kyennyt kuuntelemaan sitä kertaakaan alusta loppuun..
– Brian ”Robbo” Robertson. One Track Mind 5. – Bändi jäi tietoiselle breikille ja keskityimme elämiseen tahoillamme. HANOI ROCKS: Two Steps From The Move • 2. Sen avaaminen on hankalaa, etenkin ruotsalaisen kalabuffetin jälkeen. – Panostamme ensi syksyyn ja toi- Kuva: Ville Juurikkala ardrock-kvintetti Brother Firetribe julkaisi Heart Full Of Fire -albumin vuonna 2008. Ridin’ With The Driver 4. Stet- son taas peittää pakenevan hiusrajan. Mitä albumin nimi tarkoittaa. Voisitko luopua jostakin seuraavista: panosvyöstä, pierunhajuisista stretseistä, buutseista tai stetsonista. – Ei ainakaan Shirazia: liian terävän makuista. BON JOVI: Slippery When We • 3. – Yliarvostetusta tulee mieleen niin sa- nottu klassinen kokoonpano. – Biisien sanoitukset taas seuraa- vat tutuksi tulleita teemoja miehen ja naisen välisistä asioista. – Otsikko viittaa menetelmään, jolla timantista saadaan entistä kiiltävämpi. Nimibiisin lisäksi mukana on nolla hyvää kappaletta. NIGHT RANGER: Big Life V iikate julkaisee – viimeinkin – levyllisen Motörhead-tuotantoa, luonnollisesti suomeksi taitettuna. – Koira ei ole päässyt karvoistaan ja aurinko paistaa risukasaan edel- veena on päästä rundaamaan niin paljon kuin mahdollista. Tämä meidän uusin jalokivi on hautunut tulipesässä kuutisen vuotta, ja se todellakin kiiltää aiotulla tavalla, Heino vertaa. Mikä on Motörheadin huonoin albumi ja miksi. Missä määrin Brother Firetribe aktivoituu estradeille. FRANK SINATRA: That´s Life • 5. Vaikka he tekivätkin maailman parhaan livelevyn niin studioalbumien taso ei silti päätä huimaa, Ace Of Spadesin onnistuneesta äänimaailmasta huolimatta. Julkaiseeko Viikate seuraavaksi Agents- vai Entombed-coveralbumin. Boogeyman 2. Kahden ja puolen vuoden aika- KAARLE VIIKATE & MOTÖRHEADIN osuvimmat otsikot: 1. – Leveragekin on ollut hengityskoneessa pitkään, mutta teimme suunnitelmia joitakin aikoja sitten. Ensi vuonna orkesteri näyttäisi aktivoituvan! PEKKA HEINO ja laulamiseen eniten vaikuttaneet albumit: 1. ”Myö ollaan Viikate ja myö soitetaan mollissa!” Kuva: Timo Isoaho SOUNDI 73. Kuuden vuoden timantti H BROTHER FIRETRIBE leenkin, laulaja vahvistaa. Sitten jossakin vaiheessa tajusimme, että taukoilu saa luvan riittää. Yleensä vaikeista sellaisista, kumma juttu! Teksteissä käsitellään itsensä löytämistä, elämänmuutoksia ja vaikeitakin ratkaisuja. Sitten sävellystyö hidastui ja hanskat putosivat totaalisesti viimeisen kappaleen valmistuttua – mutta onneksi laatu pysyi korkealla, solisti Pekka Heino nauraa. JOURNEY: Raised On Radio • 4. Stretsit ja buutsit toimivat aina. Ryhdyimme katsomaan uusia biisejä pari vuotta sitten ja kohta tasokkaita aihioita olikin puoli levyllistä. Killers (We Kill You Til You Die) na Viikate on julkaissut kolme pitkäsoittoa ja irtobiisejä (Adventti-single ja Kitara, taivas ja tähdet -laina), joten ensi kesän keikkojen jälkeen luvassa on hengen vetämistä. On siis vähintäänkin kohtuullista, että Soundi esittää laulajakitaristi Kaarle Viikatteelle seuraavat kysymykset. Eikä näille herroille sanota, että hävisit niukasti! Mikä on Motörheadin historian aliarvostetuin jäsen. – Olisikohan lainahommat tässä. Vastaan Jack And Coke. Liekehtivän tarttuva pitkäsoitto nousi komeasti kultakantaan, mutta Live At Apollo -dvd:n (2010) jälkeen varmaotteisesta yhtyeestä ei ole juuri kuultu – johtuen muun muassa kitaristi Erno ”Emppu” Vuorisen Nightwish-kiireistä. Ihmiset muistavat bermudashortsit eivätkä siitä, että mies oli tekemässä Motörheadin kovinta albumia. Aliarvostettuja ovat myös Phil Campbell ja Mikkey Dee, sillä Lemmyn ainainen suitsutus jättää muut katveeseen. – Joku vuosituhannen vaihteessa julkaistuista neljästä levystä (Overnight Sensation, Snakebite Love, We Are Motörhead ja Hammered) tai jopa Iron Fist. Jack And Coke vai punaviini. Siihen asti tosin vedetään sata lasissa ja stretsit kainaloissa. Toukokuun alussa ilmestyvä Diamond In The Firepit ei karkaa kauaksi Brother Firetriben tutun hyväntuuliselta asemapaikalta. Miksi 1916 ei ole suomeksi 1917. Aikuisiän diabetesta odotellessa. Back At The Funny Farm 3. – Sehän olisi niin sanottu one louder. – Panosvyöstä. Entä yliarvostetuin. Entä toinen yhtyeesi Leverage – onko tuo mainio bändi hengissä
Se on mahtavaa, sillä Mastodon on tämän hetken kovimpia metallibändejä. – Inflikted onnistui mainiosti, mutta kakkoslevy Blunt Force Trauman tunnelma jäi vähän turhan vaisuksi. Suurin elämänmuutos oli tietenkin laulajakitaristin yllättävä ero Sepulturasta vuonna 1996 ja oman Soulflyyhtyeen perustaminen. Suomalaisten juomatavat tulivat siis erittäin tutuiksi minulle silloin, kun itsekin jaksoin vielä naukkailla. Yhteisen ajan löytäminen voi olla hankalaa, mutta haluan ehdottomasti tehdä toisen Killer-levyn ja soittaa myös keikkoja, Cavalera päättää. Jos minulta kysytään niin Killer Be Killedistä ei tule niinkään mieleen Dillinger Escape Plan, mutta sieltä löytyy Sepulturan sekä Soulflyn tyylisiä riffejä ja myös Mastodonin henki on helposti aistittavissa. – Konsertin jälkeen lähdin seikkailemaan suomalaisyleisön joukkoon ja kaikki tuntuivat tarjoavan minulle vodkaa suoraan pullon suusta. – Ilman muuta. Jatkuuko Killer Be Killedin ura ensilevyn jälkeenkin. Klassinen Arise-albumi oli juuri ilmestynyt ja brasilialaisyhtyeen Giants Of Rock -festivaalikeikka olikin suorastaan loistava, ehdottomasti eräs kaikkien aikojen thrashmetal-konserteista näillä leveyspiireillä. Soulflyn mittavan kiertueen jälkeen muusikon elämässä pääosan ottaa taas vaihteeksi Cavalera Conspiracy. – Killer Be Killedin varsinainen isä on Greg. – Toukokuun puolivälissä ilmestyvä debyyttilevy onnistui yli odotusten. Voisi kuvitella, että Soulflyn ja Cavalera Conspiracyn biisitalkoissa, studiosessioissa ja kiertueissa sekä esimerkiksi elä- mäkerran tekemisessä olisi tarpeeksi yhdelle miehelle, mutta 44-vuotiaan Massimiliano Antonio ”Max” Cavaleran viime kuukausiin mahtuu vielä yksi yhtye – nimittäin Dillinger Escape Planin Greg Puciaton, Mastodonin Troy Sandersin ja entisen The Mars Volta -rumpali Dave Elitchin kanssa perustettu Killer Be Killed. Cavalera Conspiracyn Inflikted-debyytti (2008) tulikin aikoinaan suurena ilouutisena faneille, sillä uusi yhteinen bändi tarkoitti tietenkin myös rauhan laskeutumista veljeskaksikon välille. ”No, sir, it’s 4 a.m., you should go to sleep”, virkailija huomautti. Myös Troy innostui yhtyeestä ja kirjoitimmekin parissa viikossa levyllisen materiaalia, Cavalera kertoo. – Soulfly on julkaissut jo yhdeksän albumia – tämä tuntuu aivan uskomattomalta! Tuorein albumi Savages ilmestyi viime lokakuussa ja rundaamme sen myötä ainakin loppusyksyyn asti, mutta valitettavasti Suomen-keikkoja ei ole suunnitteilla ainakaan tällä hetkellä, Cavalera sanoo. Kirjoitin lähes yksinomaan todella nopeita riffejä, mutta Igor yritti tuon tuostakin ujuttaa mukaan hitaampia groove-komppeja. Täsmälleen sama juttu tapahtui Nummirock-festivaalilla kesällä 1996. – Pitkäsoiton materiaali on rivakkaa ja raakaa, Nailsin tyylistä paahtoa, mutta ilman grindcore-komppeja. Hän paasasi minulle ideastaan kerta toisensa jälkeen ja lopulta löysin tämän projektin mentävän aukon aikatauluistani. n e g e l n i r e k aailman ah Metallim Kuva: Timo Isoaho 74 SOUNDI. Maxin ja hänen veljensä Igorin perustaman yhtyeen kolmas albumi saapuu markkinoille alkusyksystä. Keskeytin hänet kerta toisensa jälkeen ja nauroin, että ”fuck the groove, let’s play fast!” Sepulturasta lähteminen tarkoitti aikoinaan totaalista välirikkoa myös Maxin ja Igorin välille. > Bazook! H Teksti: Timo Isoaho ämeenlinnan Ahvenistolla oli todella kuuma kesäpäivä, kun maailmanmaineeseen kohonnut Sepultura soitti debyyttikeikkansa Suomessa kesällä 1991. da. – Levyn työnimi on Fuck The Groove ja se saattaa jäädä lopulliseksikin otsikoksi, Cavalera naurahtaa. Näiden klassisten Suomen-keikkojen jälkeen Max Cavaleran elämässä on tapahtunut lukemattomia asioita, joista muusikko kertoo seikkaperäisesti juuri englanniksi ilmestyneessä My Bloody Roots: From Sepultura To Soulfly And Beyond -elämäkerrassaan. Myös ensimmäinen yötön yö oli mahtava kokemus – esimerkiksi tuon Giants Of Rock -keikan jälkeen ei tuntunut tulevan lainkaan pimeää ja kyselinkin ihmeissäni hotellin vastaanotosta, että mahtaakohan nyt olla aamu, kun ulkona on valoisaa. Jo pelkästään tämän vuoksi haluan, että kolmas CC-albumi täräyttää ilmat pihalle vähänkään varomattomasta kuulijasta. – Amerikkalainen Winger soitti meidän jälkeemme ja muistelen vahvasti, ettei meidän jälkeemme ollut helppoa nousta lavalle tuona päivänä, Max Cavalera hymähtää helsinkiläishotellin aulassa huhtikuussa 2014 – reilusti yli kaksikymmentä vuotta Hämeenlinnan-esiintymisen jälkeen
Bändin ensireaktio oli huvittunut, sillä kiivastahtisesta ulkomaan keikkailustaan ja alati kasvavasta suosiostaan huolimatta yhtye kokee olevansa enemmän jeesusteippiin luottava yksikkö kuin pro-bändi. Mikä ettei. Siihen taksiin meni lähestulkoon kaikki mun rahat. – Stadikalla meitä odotti Musen lavamanageri, joka kävi tarkasti läpi päivän aikataulut ja kaikki mahdolliset pienet yksityiskohdat. > Stalker Teksti: Teppo Vapaus Tällä palstalla Stalker kohtaa artisteja lähietäisyydeltä. Olin ollut katsomassa Brucea edellisenä kesänä Stadikalla. Kuva: Lari Laakkonen I ndierock-yhtye French Films kuuli alkuvuodesta 2013, että kesälle olisi tarjolla Musen lämppäys Olympiastadionilla. Vedin nopeasti kledjut niskaan ja hyppäsin taksiin kitaran kanssa. – Heräsin, kun joku soitteli, että kai mä olen aikataulussa. Tehtiin soundcheck todella stressittömästi ja mentiin syömään. Vaihtoehtoja riitti. Safkaaminen oli perus keikkapaikkamättöihin verrattuna tietty luksusta, näillä kun oli omat kokit mukana tekemässä crew’lle ruuat. Pyörittiin vähän ympäriinsä ja todistettiin, kun true Muse-fanit kiljui ja juoksi kilpaa eturiviin. Johtopäätös oli kuitenkin ilmiselvä. Mukanamme oli äänimies, pari kaveria teknikkoina ja silloinen tiedottaja kaitsemassa meitä. Lavamanageri oli kuitenkin todella mukava tyyppi ja jeesasi meitä pitkin päivää. Musen jengi oli vähän ihmeissään, ettei meillä ollut enempää roudattavaa kuin puolikas Hiacen takakontillinen. Meillä oli lisäksi vain puolen tunnin slotti, joten tilanteessa ei ollut siinä mielessä mitään haastavaa. Olisi saatanan typerää jättää väliin. Oltiin aiemmin keväällä oltu kuuden viikon kiertueella ja soitettu perään useat festarikeikat, joten biisit oli siinä kohtaa melko hyvin hallussa. – Me käytiin muistaakseni kerran treeneissä ennen keikkaa. Keikkapäivänä kitaristi-laulaja Johannes Leppänen nukkui pommiin. Superstaroja lämppäämässä Tällä kertaa Stalker jakaa kolmen kotimaisen artistin omakohtaiset kertomukset isoilta keikoilta 30 Seconds To Marsin, Musen ja Genesiksen lämppäreinä. Oli siistiä päästä soittamaan samaan paikkaan.. The Hearingin Ringa Manner kertoo, että Hartwall Areenallakin voi joutua runnomaan sähköt Leathermanilla kiinni, Sansa muistelee Phil Collinsin iskeneen hänelle silmää ja French Filmsin Johannes Leppänen toteaa juoneensa stadionkeikan jälkeen Loosessa kaljaa viimeisillä rahoillaan ja vastanneensa keikkauteluihin: ”Ihan jees.” 76 SOUNDI French Films soitti Olympiastadionilla ennen Mew’ta ja Musea. Olympiastadion ja heinäkuu. ”Musen jengi oli vähän ihmeissään, ettei meillä ollut enempää roudattavaa kuin puolikas Hiacen taka-kontillinen.” Varmaan muilla keikoilla niiden lämppäreilläkin oli jotain rekkoja mukana. – Ennen keikkaa otettiin aika iisisti. Saatiin myös käyttää heidän valomiestään
Hänen yhden naisen yhtyeensä The Hearing oli kutsuttu lämppäämään Jared Leton retkuetta. Ilta siis loppui samaan tapaan kuin mikä tahansa muukin keikkapäivä! Status tuli selväksi Kaksi viikkoa ennen 30 Seconds To Marsin maaliskuista Hartwall Areenan keikkaa Ringa Manner sai yllättävän puhelun keikkamyyjältään. Menin jossain vaiheessa itse kysymään, että pitäisikö mun kasata kamat. Se oli, että joo joo, wattimäärä on ihan tarpeeksi lähellä. Juna oli 50 minuuttia myöhässä, joten jouduin juoksemaan Radio Helsingin haastikseen. ”We don’t have any adapters”, stage hand sanoi. – Koska setti oli lyhyt meidän peruskeikkaan verrattuna, jäi siitä vähän sellainen fiilis, että lisääkin olisi voinut tykitellä. H-hetki koitti pian. Jengi huusi kovaa ja olikin pakko ottaa heti kuva tilanteesta. Kun sain kamat lavalle ja rupesin pystyttämään niitä, kävi ilmi, että olisin tarvinnut UK adapterin, koska kamat oli brittifirmalta. Kuulemieni huhujen mukaan Jared on pyhimysluokan vegaani ja saman luokan absolutisti. Kun haastis oli ohi, tajusin, että aah, nyt on muuten tämä seuraava päivä, nyt on muuten tämä päivä! Shit, man! Menin himaan, kävin suihkussa ja koitin hengitellä. Mutta lämppäreitähän me oltiin, ja yleisö Muse-faneja, joten kyllä se varmasti riitti. Tuntui kyllä aika pieneltä. Mutta antaa tulla vaan jos on tullakseen. En muista mitään erityisiä yksityiskohtia keikasta, mutta omistin kyllä yhden biisin Pekka Ruuskalle, sillä hän on meidän suurimpia faneja. – En tiedä katsoiko muut bändit meidän keikkaa. Mun mutsi fanitti kovasti myös. Porukka myös tunsi yllättävän hyvin meidän biisejä. Se meininki tuntui toki melko vieraalta. Menee sähköt, pyörryn, ei lähde ääntä, sanon jo- SOUNDI 77. Kaikki oli siinä mielessä uutta meille, ettei oltu todistettu stadionkeikan produktiota niin läheltä aiemmin. Mun raiderissa on normaalisti neljä olutta ja yksi skumppapullo. Ihan sama vaikka tekisivätkin tuon joka keikalla. Piuhat runnottiin kiinni, painoin looperista playta ja mulle näytettiin etupäästä, että joo, me saadaan signaali. Okei, mennään tällä! – En saanut tehdä soundcheckiä enkä testata tuleeko monitorista ääntä. Olihan varsinkin se Musen touhu ihan toisesta maailmasta. Ne vuorotteli The Hearingin Ringa piirsi kokemuksestaan sarjakuvan. Kaikki oli niin ylimitoitettua! – Koko tiimin catering-tila oli erikseen. Kuva: Nelli Palomäki ”Spiikkasin ainakin kahdesti biisien välissä, että ”tää on Hartwall Areena, te olette siellä ja mä oon tässä.” – Kun meidän slotti alkoi vihdoin lähentyä, meidät tultiin hakemaan bäkkäriltä ja vietiin venailemaan lavan viereen keikan alkua. Äiti ei arvosta, mutta siitä tulee vähän rennompi olo. En muista, että olisin nähnyt muita kun pari Mew’n tyyppiä pikaisesti sen päivän aikana. Edellispäivänä kuulemani huhun perusteella ei siis todellakaan ole. – Hartwallilla tuntui, että edes keikkabuukkaajat eivät tienneet tai muistaneet, että mua on vain yksi. Tarviin yleensä yhden tai kaksi olutta ennen keikkaa. Olen tottunut, että pienempiäkin bändejä houstataan vaikkapa festareilla, mutta nyt kukaan ei tiennyt mitään. Siitä seuraava puolituntinen meni ennätysnopeasti hikisissä tunnelmissa. Oli neljää eri pääruokaa, ihan järjetön jälkiruokapöytä ja lisäksi sellainen välipala-mehustin-vihannes-hedelmä -pöytä. – Lopulta bäkkärini oli kai Jokereiden pukuhuone jossain kaukana käytävien päässä. Kun vihdoin päästiin nousemaan lavalle, oli näky kieltämättä hieno: perkeleesti ihmisiä täydellisessä iltapäiväauringossa. – Muse lähetti meille pari pulloa kuoharia minikokoisen kiitoskirjeen kans- sa bäkkärille siinä jossain kohtaa. Statukseni siellä tuli selväksi, vaikka se ei varmaan ollut heidän tarkoituksensa. Se auringonpaiste ja yleisönpaljous oli fiilistelemisen arvoista. Eikä ne tienneet, missä on mun bäkkäri. Joku kysyi, että miten meni keikka, johon sanoin, että ihan jees. What do we do then?” Se otti Leathermanin ja ronttasi suomipistokkeen sisään. Se oli juurikin sitä ison maailman meininkiä. – Olin edellisenä päivänä keikalla Jyväskylässä, joten mun aamu alkoi 6.30, kun piti ehtiä junaan. Meikatessa ja pukiessa kävin läpi kaikki katastrofiajatukset. – Kahdeksan ihmistä tuli kantamaan mun neljää laukkua. Me oltiin nimittäin kaikki muu jo juotu. Olin että okei, does this work. Oltiin poikaystäväni Pasin (Viitanen, I Was A Teenage Satan Worshipper) kanssa kahdestaan jättimäisessä huoneessa. mun rullattavaa matkalaukkua, että ai ai, ranne menee paskaksi, ei jaksa enää. Ja fanithan oli tietty aivan ekstaasissa. Hartwallin keikan sähköt runnotaan sisään Leathermanilla. Jännittämiselle ja spesiaalikikkojen keksimiselle ei Ringan onneksi jäänyt juuri aikaa. Käväisin kyllä katsomassa muutaman kappaleen molempien keikoista. Kun meiningit oli Stadikalla pistetty pakettiin, mä lampsin sieltä suoraan Looseen ja otin kaljaa siinä sen verran, mitä mulla oli aamun taksimatkan jälkeen varaa. Ne on ammattilaisia, joilla on isoja biisejä ja megalomaaninen lavashow. Olutta ei kuitenkaan löytynyt mistään. Se oli pieni epämukavuustekijä. ”Ok
– Keikan jälkeen pukuhuoneeseeni oli ilmestynyt suurin näkemäni kukkakimppu. Kuulin kaiken selkeästi ja nautin joka hetkestä täysillä. Tsekissä korvamonitorini ei toiminut ja yritimme paineen alla saada äänen kuuluviin. Spiikkasin suomeksi kunnes joku huusi eturivistä, että ”speak english!” Kyllä ne nauroi mun vitseille. Sansa työstää uutta ep-levyä, jonka suunniteltu julkaisuajankohta on syyskuussa. Tein koko bändille kiitoskortin ja koitin oikein painottaa Live Nationin tyypeille, että voitteko välittää kiitokseni kaikille. Olisin uskaltanut kysyä asiaa, jos niillä olisi ollut yhteinen bäkkäri, mutta niillä oli omat superstarabäkkärit. Yhtäkkiä oli ihan normaali lauantai-ilta. – Olin hankkinut esiintymisvaatteet Teatterikorkeakoulun puvustamosta. Sansan Genesis-eksperienssistä on vierähtänyt jo 7 vuotta. – Spiikkasin ainakin kahdesti biisien välissä, että ”tää on Hartwall Areena, te olette siellä ja mä oon tässä.” Oli pakko alleviivata itsellenikin, että tämä on nyt se keikka. Kuulostaa siistiltä, kun 7 500 ihmistä nauraa tyhmälle vitsille. Parempi, että meni näin päin. Kyseessä oli Genesiksen kiertueen ensimmäinen keikka ja niiden crew’lla oli muutakin mietittävää kuin lämppärin tekniset ongelmat. Asuuni kuului suuri valkoinen tyllilaahustin, valkoiset housut, toppi ja lasikengät. Pari keikkaa on silti hyväksytty kesälle eikä treeniksellä ja studiolla pyöriminenkään noin vain tyrehdy elämäntapasoittajilta, joten turha kai pauhata sen suuremmasta tauosta. Biisit on selkärangassa, ei mitään hätää”, motivoin itseäni. Ringa Manneria työllistää The Hearingin toisen levyn lisäksi jo viides Pintandwefall-albumi ja muusikon oman vuoden 2014 tallentaminen päiväkirjamaiseen sarjakuvablogiin. Tuoreimpina kuulumisinaan hän kertoo tutustuvansa pienin askelin uuden kotikaupunkinsa Lontoon musaskeneen, kirjoittavansa runsaasti uutta materiaalia ja syventävänsä suhdettaan omaan taiteeseensa. Keikkaani oli aikaa noin tunti ja olin hermostunut. ”Niinpä niin”, he totesivat, nauroivat ja ohjasivat fiilistelijän ulos. Sitten se pyysi halaamaan. Lasikengät jätin silti jalkaani. – Keikan käynnistyttyä vääränlainen mystiikka kuitenkin hälveni ja tajusin että hei, tää on keikka, lavavalot sokaisee mua ihan samalla tavalla kuin aina. Tuntui vähän, että olinko mä just 30 Seconds To Marsin lämppärinä vai oliko se unta. Se oli tosi miellyttävä illan päätös. Uudet biisit soivat mielessäni ja jännitti hyvällä tavalla, kun pirssi kaartoi Olympiastadionin pihaan. Yhtyeen kolmas albumi on työn alla. ”Ei mitään ylimääräistä vaatekrumeluuria, keskityt vain vetämään hyvin, vaikka et kuulisi mitään. Mä oon aina ihan vitun urpo lavalla ja kerron tyhmiä vitsejä. ”Lava oli kuin metallinen mustekala, suuri ja voimakas” lämmittää Olympiastadionin lauteet legendaariselle Genesikselle. Really. – Kävelimme turvamiesten saattelemana ramppia pitkin suuren lavarakennelman taakse. Turvamiehet estivät aikeet eivätkä uskoneet vakuutteluja seuraavan päivän keikkapestistä. Kummankin yhtyeensä luomistyölle hän haluaa antaa rauhan, mutta pyrkii pitämään kiinni kahden vuoden julkaisuvälistä niin Pinttien kuin The Hearingin kanssa. French Films on julkaissut ep:n ja kaksi albumia ja tehnyt mittavat kiertueensa käytännössä ilman taukoja, joten pieni breikki tulee yhtyeelle tarpeeseen. Laitoin piuhat paikoilleen ja olin valmis. Halasin sitä jäyhästi ja se sanoi: ”Come say hi after the show if you want a picture or something.” – Keikan jälkeen menin Kallion B12baariin kaljalle kavereiden kanssa. Kortissa luki: ”Sansa. Olin valmiina elämäni suurinta keikkaa varten. Saimme 10 minuuttia aikaa tsekata soundit kuntoon. Oh my god, that’s amazing!” Varmaan se oli kuullut lavan sivusta musaa ja stemmoja ja oli vähän hämmentynyt. Jossain vaiheessa joku huusi yleisöstä, että ”you’re doing great!” Jes, ne on mun puolella! – Olin ajatellut sisällyttää 30 Seconds To Marsin Hikikuvat-projektiini, johon kuvasin artisteja välittömästi esiintymisen jälkeen. – Seurasin pukuhuoneen ikkunasta stadionille kerääntyvää jengiä. Itse keikkapäivä aukeni aurinkoisena. Phil Collinsin silmänisku Parhaillaan Lontoossa majaileva laulaja-lauluntekijä Sannaliisa Ilkka alias Sansa sai kesällä 2007 mahdollisuuden 78 SOUNDI Sansan areenahetki tapahtui Genesiksen lämppärinä. Thank you for your music. – Stadionilla mua odottivat kosketinsoittaja Visa Oscar, monitorimiksaajani, nykyään Stratovariuksessa soittava Matias Kupiainen ja Live Nationin henkilökuntaa. > Stalker tain ihan sikatyhmää tai yleisö rupeaa dissaamaan. Tajusin myös, että tämän kokoluokan keikkoihin olen kouluttanut itseäni jo yläasteella opettelemalla ulkoa kaikki Queenin livejutut ja marinoimalla itseni Freddie Mercuryn lavaesiintymisellä, vaikkei mun juttu olekaan mitään sellaista. Ne oli, että ”ok sure, we’ll take this to Jared.” – Keikkani jälkeen Jared tuli kehumaan ja kysyi, että ”where’s the rest of you guys?” ”No, it’s just me.” ”Oh, I thought I heard... Jos mulla olisi ollut tosi hyvät odotukset, olisin ehkä ollut kipsissä. Sinä päivänä mulla oli suojelus mukana, sillä monitorit toimivatkin loistavasti. Koitin puhutella niitä koko ajan monikossa, mutta bändi yksilöityi Jarediin. Stalker toivottaa kansainvälisille taiteilijoillemme luovuuden iloa! OTA YHTEYTTÄ STALKERIIN: teppo.vapaus@gmail.com. Nousin lavalle, ihmisiä oli paljon ja he osoittivat suosiotaan. Paljon mieluummin olin siellä kuin kerjäämässä järkkäreiltä kaljaa jäähallin sokkeloissa. Genesis.” Myöhemmin, kun Genesiksen pojat olivat siirtymässä pukuhuoneista lavalle, Phil Collins hymyili mulle ja iski silmää. Tuli ihan superkotoisa olo olla lavalla. Näin ollen molempien plattojen tulisi olla ulkona 2015. Lava oli kuin metallinen mustekala, suuri ja voimakas. Hän valmistautui urakkaan seuraamalla edeltävänä päivänä Stadikan lavan rakennusta ja yrittämällä livahtaa sisään
PHILIP H. 98€,1 PÄIVÄ ALK. ANSELMO & THE ILLEGALS • DEVIL YOU KNOW • TURMION KÄTILÖT • INSOMNIUM • ENSIFERUM • ORPHANED LAND METAL CHURCH • WE CAME AS ROMANS • POISONBLACK • LOST SOCIETY • BATTLE BEAST • TANKARD HAMFERÐ • DIESEAR • EGO FALL • POWERWOLF • NAILS • SANTA CRUZ • BEASTMILK • AMORAL • RANGER • SPEEDTRAP • AMENDFOIL • MR. T KLUBIT TUOSK2AN VIRALLISET 6.6.–SU BAR BÄ ON THE ROCKS 29.6. K K Ä RI & TAVASTIA,RVAVINTOLA KOMPPI IRGIN OIL. PETER HAYDEN • CHURCH OF THE DEAD CUTDOWN • PSYKOANALYYSI • ALTAIR • CANNIBAL ACCIDENT • SHEAR • ARION • MANALA COMEDY PRESENTS: STAND UP -KOOMIKOT ALI JAHANGIRI • IDA GRÖNLUND • ROBERT PETTERSSON SUVILAHTI, HELSINKI, 27.-29.6.2014 WWW.TIKETTI.FI: 3 PÄIVÄÄ ALK. 122€, 2 PÄIVÄÄ ALK. 71€ WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI OSTA LIPUT: Oikeudet muutoksiin pidätetään
Nyt julkaistun Tarinoita-debyytin piti alun perin putkahtaa maa- ilmaan jo viime vuoden puolella, mutta kaksikon tyytymättömyys lopputulokseen tuuppasi julkaisua eteenpäin. Tarinoita-albumin ensimmäinen mieleenpainuva elementti on sävellysten ja sovitusten kepeys, joka on kuitenkin tietynlainen illuusio. Luin jostain blogista, että nimi on ärsyttävä. Se on luonut hyvän pohjan koko bändille, Salla jatkaa. Sitten päätimme perustaa bändin, joka tekisi englanninkielistä progepoppia, maailmanvalloitus mielessä, Miro (Palokallio) muistelee. Päätimme, että olisimme vain duo, ettei kukaan pääse pilaamaan hommaa. Yhtyeen nimivalinta on vähintäänkin erikoinen. Vaikka sen jälkeen ei hetkeen saatukaan enempää omaa musiikkia tehtyä, treenasimme todella paljon yhdessä improten ja coveroiden muiden biisejä. Salla oli heti mukana. – Me haluttiin joku tosi mieleenpainuva nimi ja rämpättiin Wikipedian satunnainen artikkeli -painiketta. Ei minusta, Miro toteaa. Rehellisesti outo bändi 80 SOUNDI Kuva: Suomen Musiikki Y ksi lähtee, toinen tulee, näinhän se on. TEKSTI: HETA HYTTINEN. Täysin duona Miro ja Salla eivät kuitenkaan hommaa tee, vaan livenä mukana on kokoonpano Aarni Palokallio (Miron veli, rummut), Aku Rouhe (Miron serkku, basso), sekä Ville Viitanen (kitara). – Heti, kun me saatiin Älä tartu mun siipiini tehtyä, oli ainakin mulle todella selvää, että tämä on se ”Toisessa säkeistössä puhutaan petikaverin tukahduttamisesta tyynyllä.” juttu. – Me myös kuulostamme livenä ja levyllä kovin erilaiselta; esimerkiksi levylle halusimme juurikin heleitä vokaaliosuuksia, mutta livenä meininki voi olla aika rajukin. Mutta sitten kirjoitin koulusta lintsatessani Älä tartu mun siipiini -kappaleen, ja tajusin, että tällaistahan meidän pitää alkaa tehdä, hän jatkaa. Väitän, että seuraavan levyn äänitykset ovat kaikille paljon helpommat, Salla kertoo. > Tarkkailuluokka Sallan ja Miron matka maailman ympäri Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Olen aina tykännyt tehdä jollain tapaa tosi kieroutunutta musaa, Miro tunnustaa. – Soundimaailman näennäinen kepeys on suunnitellussa kontrastissa tekstien rajuuden kanssa. Tapasimme ekaa kertaa, kun Salla (Hätinen) lähti bändini kanssa mökille. Tykkään kirjoittaa biisejä kerroksittain, koska sillä tavalla kirjoitettuja biisejä on mun mielestäni kaikkein palkitsevinta kuunnella. Tuo kokoonpano soitti yhden keikankin, mutta kuihtui pian kasaan, ehkäpä kaikkien onneksi. Kirjoitin jonkun uudelle ”oudolle” yhtyeellemme sopivan biisin ja äänitykset piti käynnistää, kun niitä olisi muutama lisää. Sieltä tuli ihan hauskoja nimiä bändille, mutta ne eivät lopulta tuntuneet niin omalta. Monet on keikkojen jälkeen tulleet sanomaan, etteivät kaikella hyvällä odottaneet ollenkaan tällaista keikkaa, Salla lisää – Toivon, että ihmiset huomaisivat, että vaikka jossain Älä tartu mun siipiini -biisissä on muutaman kerran lällällällä-melodia, toisessa säkeistössä puhutaan petikaverin tukahduttamisesta tyynyllä. – Myös lauluja hiottiin moneen otteeseen. On kuitenkin hyvä, että olemme tehneet nyt kaikki ”tavallisimmat virheet”, mitä levynteossa voi tehdä. Äänitimme reissulla Sallan jonkun biisiidean kantelepohjat, mutta niille ei sitten tehty mitään. – Muutaman kuukauden kuluttua, makoillessamme sängyssä Sallan ja silloisen tyttöystäväni kanssa kuunnellen Reginaa, aloin pohdiskella ääneen, että olisipa kiva perustaa joku suomenkielinen outo bändi. – Heti tutustuessamme tiesimme, että jotain musaa pitää alkaa tehdä yhdessä. Tämän jälkeen sävelsin yhden Sallan kirjoittaman runon, josta tulikin ihan kiva biisi. PMMP:n jäähyväiskeikkaa lämmitellyt Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtye täyttää varmasti monen mielessä juuri sellaisen suomenkielisen musiikin paikkaa, jossa myös peruspopista poikkeavat erilaisuudet ovat sallittuja. Sitten sain tuon päähäni, ja kerättyäni hieman rohkeutta ehdotin sitä Sallalle, joka ihastui nimeen
Vatikaanin maine on kuitenkin ainakin näillä leveysasteilla menetetty. Paavi Roskapankissa -biisissä on epäilemättä kuitenkin kyse Jeesuksen persoonasta ja opeista suhteessa vallanpitäjiin ja muihinkin ihmisiin. Jälkimmäinen kelaus koskee myös vaikkapa islamia. Siellä kulmilla on tullut pyörittyä tarpeeksi paljon. Ja jos se on, niin kuka on sitten Vatikaanissa hänen paikallaan. Ristin perässä on menty miekat kädessä milloin minnekin. Kaikki ei ole itsestään selvää lauluissa eikä elämässä, Nurmio sanoo. Kuitenkin paavin vaikutuspiirissä on miljoonia ihmisiä. – En muista tekstin synnystä oikeastaan mitään. Stoori on satunnaisen ohikulkijan kertoma. – Se lukitsee laulun tulkintoja liikaa. Sillä saa uuden sulan hattuun. – Biisin paavihahmo ei ole todellisuutta, en ole nähnyt enkä kuullut moisesta, mutta toisaalta, sellainen on hyvin helppo kuvitella Roskapankin terassille. Usein siinä on joku tilanne päällä, riitelyä, toikkarointikoreografiaa, pitkiä halauksia, jotka voivat muuttua nyrkkitappeluksi. Kun ei jaksettu mennä Jerusalemiin asti, niin ryöstettiin Konstantinopoli. ”Roskapankissa, Hesarilla, näin paavin notkumassa terassilla pannumyssy päässä ja perseet olalla, Vatikaani taitaa olla heikolla tolalla” mat, vaikka niistä luettiin samasta kirjasta. – Jumaluusoppineet ovat erikseen, mutta noin maalaisjärjellä voi sanoa, että kristinusko on monijumalainen uskonto. Siinä missä esimerkiksi Jahve on kaikkivoipa tyranni, Jeesus oli paitsi jumalolento, myös kidutettu ja kärsivä ihminen, johon on helppo samaistua. – Jos Jumalaa ei olisi, se olisi keksitty. Levyn mukana tulee Tavastialla kuvattu ja äänitetty live-dvd. Siinä voi ajatella, että mitäpä jos tuo hahmo onkin paavi. Keikoilla kappaletta on hauska soittaa, se hakeutuu usein setin loppuun, jossa tarvitaan ne ”nuijalla päähän” -biisit. – ”Roden” terassi on kuin iso näyttämö, jossa on menossa jatkuva katuteatterinäytös. Eri uskonnoissa kuvio on erilainen, mutta yhtä sekava. Kyseinen kappale on mukana myös huhtikuun lopulla julkaistavalla Dumari ja Spuget bailaa -levyllä, jolle taltioitiin studiossa kokoonpanon keikkasetin vetävimpiä biisejä. Tuomari Nurmio & Alamaailman Vasarat: Paavi Roskapankissa Levyltä Kinaporin kalifaatti (2005) Sanat ja sävellys: Tuomari Nurmio Kuva: Visa Högmander T uomari Nurmio kertoo heti haastattelun aluksi pyrkivänsä yleensä vaistomaisesti välttämään biisiensä ylenpalttista analysointia. Olen aina tykännyt enemmän lauluista, jotka eivät avaudu sormia napsauttamalla. Jeesusta on yhtä vaikea kuvitella Vatikaanin palatseihin kuin Roskapankin eteen humalaisen roskajoukon rienattavaksi. Ja sen sisältö saa ihmiset samalla kelaamaan asioita. Nykyinen paavi Franciscus aiotaan kuulemma julistaa pyhimykseksi. Se on hauska, reteä tanssibiisi. – Olin kuunnellut siihen aikaan balkanilaismusiikkia ja uskoin vakaasti, että se meininki tulee vielä pelastamaan kotimaisen iskelmän pystyynkuolemiselta. – Kristuksen keskeisin oppi oli väkivallattomuus. Toinen asia on se, olisiko sen noudattaminen edes toivottavaa. Paavi Roskapankissa -biisin iso ydin on se, että Jeesus ei kelpaa vallanpitäjille, eikä paljon muillekaan, ellei lueta kuin piru raamattua toinen silmä kiinni. Se vaan syntyi jostain. Jumala ja Jeesus olivat valttia sielläkin, mutta ehkä ne eivät olleet sa- 60°11’12”, 24°57’8” ”Matkalla Kurviin tajusin, nyt on maailmankirjat sekaisin / Itse piru on nyt paavina Vatikaanissa ja paavi paviaanina Roskapankissa” Tarina toimii myös nyky-yhteiskunnan tasolla. Pyhien kirjojen kanssa ollaan loputtoman kysymysmerkkimäärän äärellä. On pyhä kolmiyhteisyys, on saatanan rooli ja sen autonomia. Paavi on erehtymätön hahmo, joka ilmoittaa jumalallisen totuuden. On kiinnostavaa ja liikuttavaa, että vertavuotava ja ristillä roikkuva hahmo on noussut niin suosituksi. Paavi Roskapankissa -biisin sävellyksessä ja sovituksessa on tiettyä irwinismiä ja balkanilaista poljentoa. Se on kaikkein vaativin oppi, eikä se ole koskaan pätenyt. Aate on aivan liian radikaali. Maailma on liian paha ja itsekäs kuitenkin. > Laulun paikka Teksti: Visa Högmander Sarjassa käydään paikoissa, joista laulut kertovat. Roskapankki-ravintola perustettiin 1990-luvun puolivälin tienoilla Helsingin Kallioon Helsinginkadulle, entiseen Yhdyspankin konttoriin. Rivien välistä voi tulkita, että asiat eivät ole hyvällä tolalla täälläkään päässä. Mesta on varmaan rauhoittunut viime vuosina, mutta kappale sijoittuu luontevasti Kallion kaupunginosan maisemiin. SOUNDI 81. Jos paavi on Roskapankissa, kuka on Vatikaanissa
voisi enää vähempää vituttaa. Kuten peruskunnolliset tissuttelijat tietävät, yksi on varmaa: morkkis tulee. West Ham Unitedin selviytyminen pois Valioliigan putoamistaistelusta, HJK:n onnistuneet pelaajahankinnat talven aikana ja Huuhkajien toivoa herättävä arpaonni EM-karsintoihin ovat olleet ilahduttavaa seurattavaa. Tulevaa kesää odotan myös suurella mielenkiinnolla. Juuri nyt maistuu anoppini nimeen vannova, alle kympillä alan liikkeistä irtoava Argentiinan Paula. Omiksi suosikeiksi ovat nousseet Keisari Luomu ja Keisari 66 American Pale Ale. Keittiossä odottaa illalla pattitilanne: pihviä vai pastaa. Pääsin näkemään QTeatterin hurjan hypetyksen saaneen Kaspar Hauserin. Olen intohimoinen jalkapallon ystävä, eli kuulun siihen ryhmään, joille Socrates on ensisijaisesti keskikenttäpelaaja. Edullinen litrahinta ei saa enää jalkoihin liikettä ja vastapainoksi on tullut huomioitua kauppojen monipuolistunut olutvalikoima. Jahka päivän duunit on kahlattu, kunnon rääkkilenkki tuo synninpäästön. EERO TARMO KEVÄÄN TULLEN tapaan alitajuisesti nostalgisoida aiempia keväitä musiikin kautta. Ryhdikäs mutta leppoisa vinkku kelvannee loppasuillekin. > Syntymäpäivä 70 VUOTTA CHRIS KARVINEN Modernistit KUN MODERNISTIEN Historia oli eilen -albumin miksaukset saatiin valmiiksi viime vuoden lopussa, tarjoutui hyvä mahdollisuus keskittyä muihin asioihin kuin musiikkiin. 82 SOUNDI erittäin kevyesti sekin rima ylittyi. Jenkkiduo on löytänyt humalluttavan hunajaisen keskitien jostakin Elton Johnin ja Bruno Marsin väliltä. Siis lenkkeilijän tarvitsemat hiilarit vs. Modernistien festarikeikat tulevat olemaan hienoja tapahtumia, jotka motivoivat koko bändiä ja viikko Barcelonassa tapasten ja viinin äärellä kruunaa taatusti hienon kesän. Kausikortti Suomen karsintapeleihin on totta kai jo takataskussa! Oman joukkueeni, FC Tavastian preseason jäi bändikiireiden takia osaltani harmillisen rikkonaiseksi, mutta uskon silti olevani sarja-avauksessa tutun juonikkaalla pelipäällä. -debyytin tahtiin, eikä Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Oikeassa teatterissa koetuista vaikuttavimpana mieleen painui Sonic Youthille, Beastie Boysille ja Björkille videoita tehtailleen Spike Jonzen dystooppis-sentimentaalinen Her. 20.5.1944) ”Maailma on kovempi paikka elää kuin silloin aikoinaan, aikana ennen tietokoneita.” John Robert Cocker alias Joe Cocker kommentoi elettyä elämäänsä Askmen.comin haastattelussa. Siksipä punaviinin lipittely kotisohvan kulmaan käpertyneenä on toinen fiilisteltävä keväinen toimenpide. Karu paikka on se – viimeiset katupölyn rippeet valuivat kyynelten mukana kauluksille. Ripeät 30 minuuttia kevätauringon alla A Great Big Worldin loistavan Is There Any body Out There. Kuva: Soundin arkisto > Viimeinen sana. Myös eläväisten kuvien puolella on tullut suosittua suven sävyissä kahlaavia draamoja. Leffa näytti, millaiseen maailmaan suurella hartaudella harrastamamme teknologiaonanointi tulee meidät ennen pitkää syöksemään. Viime aikoina pihvi on usein vienyt voiton, sen kanssa kun sopii tuo punkkukin. Oivalsin suuria asioita. Orastavan henkisen kasvun mittarina olen noteerannut muuttuneen suhtautumiseni oluisiin. Oliko syy sitten loistavien näyttelijöiden (Lotta Kaihua, Jussi Nikkilä ja Eero Ritala), visuaalisen ilotulituksen, kekseliään dialogin vai oman sukupolveni tarkkanäköisen peilaamisen, en osaa sanoa, mutta sykähdyttävä se silti oli. Futiksen MM-kisat rastittavat kalenterin täyteen kesäkuussa ja lohkojen omat ennakkoanalyysit on tehtävä pian. Vastakohdat virkistävät. Nokian Panimon tuotteet ovat nousseet erityiseen suosiooni, ja Modernistien keikka-auton ”Modzillan” matkustamosta kerätäänkin reissujen jälkeen Pirkan tai Koffin sijaan mielenkiintoisempien kotimaisten vaihtoehtojen hylsyjä. Lisäksi punaisten liitto on mitä parhain leffaillan avaaja. Koko kevään loppuunmyydyt näytökset nostivat riman korkealle, mutta Joe Cocker (s. himot herättävä punainen liha. Popot pölkkyjen jatkeeksi ja poterosta pihalle. Levysektorilla comebackin korvakäytäviini teki tänä vuonna So Called Planin hormonihuuruisesti sykkivä kolmoslätty GO! And We Will Follow… Mukanaan se toi muistot sieraimiin käyvän katupölyn kirpeydestä, vaahtobileistä ja hakemalla haetusta humalasta. Nauttikaa keväästä. Nauttikaa läheisyydestä ja lihallisuudesta, mutta muistakaa, että ne eivät ole toistensa synonyymeja
CHECK OUT! DISTRIBUTED BY NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
Live-DVD taltioitu Tavastialla 2013 ja 2014. www.tuomarinurmio.fi www.ratasmusic.fi Muista myös kultaa myynyt albumi Tuomari Nurmio: ”Dumari ja Spuget”. Kesto 49 min. TUKEVASTI PIHALLA JO ENNEN VAPPUA! UUSI TUOMARI NURMIO DUMARI JA SPUGET BAILAA! CD & DVD KAUPOISSA 25.4.2014 CD sisältää 13 keikkasetin helmeä uusina versioina svengaavalla Spugestaililla