Soundi 4/2015 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

SOUNDI 4/2015 4/2015 8,50 € (sis.alv) VUOTTA ARTO TUUNELA ”ROCKU SKOTT AVUUS ON HUVIT TAVA AJATU S” YONA SKEPTISYYS OTTAA PÄÄHÄN MEW TANSKALAISTEN KUUDES ETAPPI ANSSI KELA KASARIESTETIIKAN LUMOISSA APOCALYPTICA INSPIROIVAN HULLUUDEN VALLASSA NICOLAS KIVILINNA ENSIVAIKUTELMAA TEKEMÄSSÄ Sound I 11 AR T O TUUNELA DEAD DEAD WÖYH! WÖYH! POIKA NIMELTÄ MIELIPITEITÄ JAKAMASSA WÖYH! WÖYH! POLITIIKAN JA ROCKIN YHTEINEN HISTORIA kansi_4_2015_i.indd 1 13.4.2015 13.35
A HANDMADE ORIGINAL THE AMERICAN STANDARD © 2015 Fender Musical Instruments Corporation. Fender® is a registered trademark of FMIC. All rights reserved. fender.com/american-standard A HANDMADE ORIGINAL Facebook.com/fenderscandinavia 2015 Fender American Standard Handmade SCA 225x297mm [3mbld].indd 1 27/03/2015 14:45 Fender tulostus .indd 2 10.4.2015 6.01
Nightwish tulostus.indd 79 10.4.2015 6.11
K uv a: Mark us P aajala 44 Anssi Kela ”On ollut enemmän fiilistä soittaa syntikoita kuin kitaraa.” K uv a: Sami Sänpäkkilä Soundi 4/2015 > 6 Pääkirjoitus 7 Suorat sanat & Toinen kuvakulma 8 Uutiset 10 Sanoin kuvin 12 Liimatan aikamatka 14 Jussi Niemen naamakirja: Doug Sahm & Augie Mayers 16 Elämäni soundit: Ilkka Alanko 18 E-liike 20 Soundi-haastattelu: Arto Tuunela 28 Dead 34 Nicolas Kivilinna 38 Mew 40 Politiikka ja rock 44 Anssi Kela 48 Jimi Hendrixiä haitarilla 50 Yona 52 Apocalyptica 56 Levyarviot 72 Wöyh! 75 Oton vinyylit 76 Bazook: Seremonia Korpiklaani Cain’s Offering 80 Tarkkailuluokka: Kesä 82 Viimeinen sana & Hei, kuka puhui. K annen k uv a: K er tt u Malinen www.soundi.fi facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti instagram.com/soundilehti 76 Seremonia ”Äänestävä kansa pitäisi jotenkin vaihtaa!” 50 Yona ”Tuskin kenenkään tunnetun ihmisen julkisuuskuva on niiden mielestä oikeanlainen.” K uv a: T er o Ahonen 4 28 Dead ”Kun hän alkoi viillellä sitä eläinparkaa, panin kädet korville ja kävelin ulos.” K uv a: Aki-P ekk a Sinik o ski 72 Wöyh! ”Raapustelimme jo jäähyväisviestejä ihmiskunnalle.” sisa?lto?_2015_4_a.indd 4 13.4.2015 14.03
Southpark tulostus.indd 5 10.4.2015 6.13
Pääsin konkreettisesti perehtymään kyseiseen marginaalikulttuuriin käydessäni By:Larm-kaupunkifestareilla Oslossa muutama vuosi sitten. Hän kertoi meille elävästi oleellisista henkilöistä, skenen synnystä ja kehittymisestä sekä esitteli keskeiset tapahtumapaikat tukikohtana toimineesta Helvete-levykaupan pienestä kellarista Holmenkollenin kirkon tuhopaikalle. Sen myötä itselleni kristallisoitui, että niissä kauas levinneissä hurjissa tarinoissa oli ainakin osittain kyse vain muutaman kymmenen tylsistyneen ja huomiota hakevan nuoren puuhastelusta. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Hurja legenda vaikutusvaltaisesta äärimetallista ja sen pelkoa herättävistä johtohahmoista inhimillistyy yksilötasolle vietynä traagiseksi kertomukseksi pahemman kerran hukassa olleesta nuoresta pojasta. Omaa surullista tarinaansa kertoo sivulta 28 alkava, Ari Väntäsen kirjoittama Dead-artikkeli. Painopaikka Lönnberg Painot Oy ISSN 0785–0891 Aikakauslehtien liiton jäsen Soundi ilmestyy 11 numeroa vuodessa 41. Osallistujille järjestettiin black metal -kiertoajelu, jossa matkaoppaana toimi paikallisissa äärimetalliympyröissä 1980-luvun lopulta saakka pyörinyt Anders Odden (Cadaver, Satyricon). Koska en itse äärimetallia kuunnellut, jäi tarttumapinnakseni luokkakavereiden bändipaitojen lukukelvottomat logot sekä tietenkin rajut tarinat kirkkojen poltoista ja bändikavereiden murhista. Parin henkisesti epätasapainoisen yksilön kohdalla tapahtumat vain lähtivät pahemman kerran lapasesta. Sekä joiden reppanoiden kotikaupungissanikin kumoon kaatamat hautakivet. Muistan elävästi, kun 1990-luvun alussa itäisimpäänkin Suomeen kantautui kertomuksia norjalaisista black metal -piireistä. Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi Pääkirjoitus A-PUOLI > Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Ervasti, Antti Granlund, Harri Hakanen, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Visa Högmander, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Juho Kankaanpää, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Timo Koskinen, Pasi Kostiainen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kaisla Leveelä, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikko Merilinna, Ole Nerdrum, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Otto Talvio, Eero Tarmo, Arttu Tolonen, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Laura Vähähyyppä, Juho Äijö Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312 33101 Tampere Puhelin 045 110 5522 Sähköposti: etunimi.sukunimi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Oskari Anttonen Erik Kangas Peter Lindroos Oona Lukkarinen Mikko Mali Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma–pe 9–16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Mikään siitä ei ainakaan lisännyt kiinnostustani tutustua itse musiikkiin. Ja toki on muistettava, että toisesta ääripäästä löytyy fiksuja ihmisiä sekä syystäkin ison jäljen maailmaan jättänyttä musiikkia. vuosikerta SOUNDI 4/2015 TEHTIIN NÄIDEN SÄVELTEN TAHTIIN: Ryley Walker: Primrose Green Kendrick Lamar: To Pimp A Butterfly Paperi T: Malarian pelko Faith No More: Sol Invicticus Teksti-tv 666: 2 6 Mustaakin mustempaa SOUNDIN TOIMITUKSEN KUUKAUDEN VESSAKIRJA: Perttu Häkkinen & Vesa Iitti: Valonkantajat – Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä pääkirjoitus & kolumni -taitto_2015_4_a.indd 6 13.4.2015 14.30
Loput rahasta, eli 45,6 prosenttia suoratoiston tuloista, menee levy-yhtiöille. Maailma ei aina muutu läheskään niin paljon kuin luullaan. Se menee sinne, minne se on mennyt koko ääniteteollisuuden olemassaolon ajan. Spotifyn maksamista korvauksista valittaminen onkin todella yleistä artistien parissa. > Suorat sanat Arttu Tolonen Kuvat: Jarkko Vehniäinen Toinen kuvakulma > Vuoden oudoimmassa lehdistötilaisuudessa lanseerattu Tidal rynnii ruuhkaisille suoratoistomarkkinoille eettisenä vaihtoehtona kenttää tällä hetkellä dominoiville Spotifylle ja Deezerille. Vallitsevat käytännöt suosivat valtavirtapoppia ja sitä julkaisevia yhtiöitä. Vastakkainasettelu on, että Tidal maksaa omistaja-artisteilleen reilun korvauksen soitoista siinä missä edellä mainitut pelurit pitävät heitä ja heidän julkaisijoitaan nälässä. Haukutte väärää suoratoistopuuta 7 pääkirjoitus & kolumni -taitto_2015_4_a.indd 7 13.4.2015 9.52. Mutta valitusta kuulee häkellyttävän usein miljoonakerhostakin. Tidalin lanseerauksen yhteydessäkin mainittiin 168 miljoonasta streamista saatu joidenkin tuhansien dollarien korvaus. Ernst&Youngin ja Ranskan musiikkiteollisuutta suojelevan Syndicat National de l’Édition Phonographique –järjestön tekemän tutkimuksen mukaan Deezerin ja Spotifyn tuottama raha jakautuu seuraavanlaisesti: artisteille 6,8 prosenttia, säveltäjille/kustantajille 10 prosenttia, veroihin 16,7 prosenttia ja soittoalustalle 20,8 prosenttia. Mutta mihin suoratoistoista tuleva raha oikeasti menee. Palveluun käyttämäsi rahat eivät välttämättä mene kuuntelemillesi artisteille, jos ne ovat marginaalista. Spotifyn tilitysmallissa on ongelmia – varsinkin siinä, miten maksullista palvelua käyttävien kuukausimaksut kohdennetaan
Jo aikaisemminkin konsertteja hillittömällä tahdilla paiskoneen Steve ’N’ Seagullsin keikkakalenteri näyttää riistäytyvän täysin käsistä. Steve ’N’ Seagullsin saama vastaanotto on ollut vähintäänkin huikea. Kiireettömän kesäpäivän tuoksinassa homma alkoi luonnistua ja innostuimme asiasta oikein kunnolla, kertoo hanuristi Hiltunen. Kesäkuussa ilmestyy Dance Me This, jonka Zappa viimeisteli juuri ennen kuolemaansa. Alkuperäisbiisin sisällön täytyy toki olla kunnossa tai Seagulls-muottikaan ei toimi. Nuoria artisteja esiin nostavan, alaikäisillekin sallitun klubin korkkasivat Sons Of Suns ja Toujours. Koelevyt menivät jo uusiksi, joten ilmestyminen taitaa mennä ainakin kesäkuun lopulle! Steve ’N’ Seagulls kovassa nousussa Varhaiset Pekka Pohjola -albumit julkaistaan boksina K uv a: Jaakk o Manninen – Joku meistä saa kuningasidean ja ryhdymme hakkaamaan viisaita puupäitämme yhteen. Ne, jotka pysyvät laskuissa, väittävät että kyseessä olisi Zappa-albumi numero 100. Thunderstruckin ja jo sitä ennen julkaistun Trooper-videon tarkoitusperät olivat suhteellisen löyhät. Tätä kirjoitettaessa video on kerännyt melkein kaksitoista miljoonaa näyttökertaa! – Orkesterin ensihahmotelma muodostui Hankasalmella jo kesällä 2010, kun testailimme Lady Gagan Pokerfacen toimivuutta kantrihenkisenä rallina. Sitten joko vaivumme epätoivoon tai huomaamme olevamme kultakätkön äärellä. – Vinyylitehtaalla on nyt niin tolkuton ruuhka, etten osaa sanoa tarkkaa julkaisuajankohtaa. Uutiset A-PUOLI > Toimittanut: Timo Isoaho Tähden välit Jane’s Addiction -kitaristi Dave Navarro on kehitellyt monikäyttöisen kitarahihnan. Luvassa on synclaviersoundeja ja myös kurkkulaulua. Keikkoja on luvassa myös ulkomailla, yhä enenevässä määrin. Siihen ei ole vielä ehtinyt tottua, ei todellakaan! Toukokuun alkupuolella ilmestyvällä Farm Machine -debyytillä Steve ’N’ Seagulls versioi AC/DC:n lisäksi muun muassa Led Zeppeliniä, Iron Maidenia, Rammsteinia, Nightwishiä ja Panteraa. 8 Viime aikojen nopein ja luultavasti myös kummallisin suomalainen pop/rock-menestystarina. – Tuntuuhan se mahtavalta, kun muutaman vuoden pohjatyön jälkeen keikkapaikat alkavat täyttyä. Musta nahkahihna nimittäin soveltuu oivallisesti apuvälineeksi kinkymmän puoleisiin seksipuuhiin: kaulapannaksi sekä jalat ja kädet sitovaksi vyöksi. Kuvasimme videot promotarkoitukseen ja myös siitä syystä, että Steve ’N’ Seagulls on parhaimmillaan akustisena noin 1,5 metrin päästä seurattuna. Varsinaisen neronleimauksen Steve ’N’ Seagullsin farkkuhaalareihin, henkseleihin ja tuohilippiksiin pukeutuvat herrasmiehet saivat kesällä 2014, kun he latasivat YouTubeen hillittömän version AC/DC:n Thunderstruckista. Asteikolla 0–10, kuinka yllättyneitä olette. Laatikkoa painetaan vain muutama sata kopiota ja bonuksena löytyy Pihkasilmä kaarnakorvan kansitaiteella koristeltu levymatto ja juliste, kertoo Svart Recordsin Tomi Pulkki. – Boksin saa ainoastaan meiltä, mutta muihin kauppapaikkoihin levyt tulevat myyntiin myös erillisinä gatefold-versioina. Frances Bean Cobain on ollut viime aikoina esillä isästään Kurtista kertovan Montage Of Heck -dokumentin takia. Seuraavan kerran lavalle nousevat MadCraft ja Colony 16.5. uutiset_2015_4_a.indd 8 13.4.2015 14.02. Vastauksia on tasan yksi: Steve ’N’ Seagulls. – 10. Svart Records julkaisee kesällä basistilegenda Pekka Pohjolan neljä ensimmäistä soololevyä Solo In The Seventies -nimisenä vinyyliboksina. Miten levyn kappaleet valikoituivat. Täysin pitelemättömäksi livepumpuksi paljastunut keskisuomalaisyhtye esittää tunnetuista raskaan rockin biiseistä sovittamiaan luomukantri-versioita. Trion elossa olevien jäsenten Sami Kuoppamäen ja Jukka Jyllin rinnalle nousevat muun muassa Timo Kämäräinen ja Linde Lindström. Tavastialla on aloittanut kerran kuussa järjestettävä Uusi polvi -klubi. Homma lähti sitten hieman lapasesta... Vuonna 1993 kuolleelta Frank Zappalta on ilmestynyt postuumeja albumeita kymmenittäin. Klubin nimi on osuva siitäkin syystä, että toinen vetäjistä on Tavastia-pomo Juhani Merimaan lapsenlapsi Mikko Merimaa. Ruisrock julkisti yllätysnimen: Ruissalossa nähdään Kingston Wall, 20 vuotta Petri Wallin kuoleman jälkeen. Olemme nimittäin joutuneet hyllyttämään kappaleen jos toisenkin, kun se ei ole vaan ”lähtenyt”. Rolling Stone -lehden haastattelussa tyttö myös myönsi, ettei ole koskaan pahemmin pitänyt Nirvanasta tai grungesta muutenkaan
Jokaisen esiintymisen tulee olla jännittävä seikkailu myös meille itsellemme, Lehtisalo painottaa. – Nämä älyvapaimmat ideat saavat alkunsa huulenheitosta. – Tosiaan, Poisonblack heittäytyy kesän jälkeen telakalle. Ehkä. – Tuleva kesä kuluu festarilavoilla ja syksyksi on sovittuna muutamia juttuja. Überlord Jussi Lehtisalo, avaisitko hieman näitä viimeisimpiä kujeita. Kyseessä on myös kahden vahvan brändin taiteellinen fuusioituminen – vähän samaan tapaan kuin Meritasta ja Leoniasta tuli aikoinaan Meronia! Circle julkaisee myös Siltakonsertti-dvd:n. Silloin olimme vielä vetreitä alle nelikymppisiä ja rokkasimme elämämme kunnossa. Jääköön edelleenkin kuulijan päätettäväksi, että kuka siellä sekoilee! Children Of Bodom uppoutui studioon Children Of Bodom työstää parhaillaan seuraajaa Halo Of Blood -albumille. 9 Ylöjärveläislegenda Eppu Normaali aktivoituu pian keikkalavoille. – Pyrimme harjoittelemaan ennen kiertuetta riittävän vähän tai emme ollenkaan – täten säilytämme iskukykyisen tuoreuden ja hurmoksellisen improvisaation mahdollisuuden. toukokuuta. Idea lähti yllättäen lapasesta ja suunnitelma kasvoi niin isoksi, että joudumme hankkimaan siihen lisärahoitusta. Entä mistä tuli idea Kahdeksas ihme -juhlakiertueeseen. Juuri nyt tarkastelemme lukulasien läpi uutta levytyssopimusta ja aiomme säilyttää toiminnan intensiteetin entisen kaltaisena. Tässä taitaa käydä niin, että 2016 on viimeinkin meidän vuotemme! K uv a: Harri Hinkk a uutiset_2015_4_a.indd 9 13.4.2015 10.38. Lopuksi, näin juhlakeikkojen alla, paljastaisitko kenestä henkilöstä Vuonna ’85 -kappale kertoo. – Ensi vuonna Circle muuten täyttää kaksikymmentäviisi vuotta. Luullakseni Pantse (Syrjä, kitara) on tapaillut uusia säveliä kitaralla, tai ehkä melodikalla, joten tuoreita kappaleitakin ilmestyy vielä jonakin päivänä. – Tuplamittaiselta Sillalta löytyy kaksi keikkataltiointia. – Meidän piti kuvata lyhärin materiaali jo tammikuussa, mutta sen kanssa kävi vanhanaikaisesti. – Pyritään sisällyttämään tuleviin setteihin ralleja jokaiselta studiolevyltä ja mahdollisesti soittamaan biisejä, joita ei ole vedetty livenä koskaan aikaisemmin. Mitä tälle projektille kuuluu. Kesän avaukseen liittyy myös varsin ”eppumainen” tempaus, sillä kaksisataa ensimmäistä konserttipaikalle tiensä löytävää saa muistoksi Eppu-ämpärin (siis ämpärin, ei mp3-tiedostoa). – Saimme kappaleet lopullisesti valmiiksi ensimmäistä studiopäivää edeltävänä iltana ja pari viimeistä kirjoitusviikkoa olikin melko stressaavaa aikaa. Mahtava käsikirjoitus on valmiina, mutta raina on tosiaan vielä kuvaamatta. Esimerkiksi näissä sessioissa joitakin alun perin nopeammiksi suunniteltuja riffejä hidastettiin todella paljon ja saimmekin aikaiseksi rullaavampia riffejä. Seuraavaa levyä ei ole vielä näköpiirissä missään muodossa, joten tauosta saattaa muodostua varsin pitkä, Laihiala painottaa. – 22. Vastaavasti joidenkin aihioiden tempo nousi reilusti levytyssessioiden aikana. Kahdeksas ihme! Eppu Normaali luottaa ämpärien voimaan Kun Circlen dvd kuvattiin puuceen ikkunan läpi K uv a: T uomas L aurila Circlen faneilla ei ole taaskaan tylsää. Toinen konserteista on muuten kuvattu puuceen soikean ikkunan läpi! Konserteista puheen ollen: Circle tekee pariviikkoisen Euroopan-rundin toukokuussa. Faneilla on toinenkin syy rynnätä tuleville keikoille – ja se onkin painava syy. – Uuden levyn tekeminen on ehkä mielenkiintoisin osa tätä ammattia! On tavallaan hassua, että biisien säveltäminen, sovittaminen ja työstäminen laukaisee edelleen aivan samoja tunteita kuin pikkupoikanakin, sanoo Raatikainen. Jos mennään ensiksi studioalbumien maailmaan niin lähiaikoivat luvassa ovat seuraavat levytykset: Circle: Pharaoh Overlord ja Pharaoh Overlord: Circle. Kahdeksas ihme -klassikkoalbumin kolmekymppisiä juhlistava kiertue käynnistyy Ylöjärveltä – mistäpä muualtakaan. Tällä kerralla Children Of Bodomin sävellysvaihe vaihtui suoraan nauhoitushommiksi. Rumpali Jaska Raatikainen on jo saanut omat osuutensa purkkiin. – Circle-yhtye ja Pharaoh Over lord -yhtye ovat tehneet itsenäiset albumit innoittumalla toistensa ominaispiirteistä ja alleviivaavat saamiaan vaikutteita levyjen otsikoissa. Tämän huomaa uusista biiseistä, joiden rakenteet ovat entistä selkeämpiä ja myös tempoja on mietitty huolella. Soitimme konsertit peräkkäisinä iltoina helmikuussa ja settilistat olivat lähes identtiset. Toivottavasti tälle projektille ei käy kuin Mannerheimille! Mitä muuta osaat kertoa Eppu Normaalin tulevaisuudesta. – Teimme osittain akustisen Kahdeksas ihme -rundin kymmenen vuotta sitten, ja taannoin päätimme juhlia sähköisemmin. Silta tar joaa siis hienon mahdollisuuden päästä osalliseksi Circlen konserttia, jossa liioiteltu ylivertaisuus ja vaivaannuttava kompurointi leikittelevät samalla aikajanalla. Materiaali kuvattiin vuonna 2011. – Olemmehan me silti jotakin oppineet vuosien aikana. Poisonblackin ystävien ei kannata jättää näitä esiintymisiä väliin, sillä luvassa on erikoisvetoja. Ämpärijonot ovat jo yleinen vitsi ja kun me julkistimme oman ämpäritempauksemme, saimme paljon viestejä, joissa kirottiin meidän ehtineen ensimmäisenä, sanoo kitaristi Juha Torvinen. – No... Muitakin erikoisjuttuja on luvassa, esimerkiksi vierailijoita, Laihiala sanoo. Ensi vuosi on vielä suunnittelematta. On myös kuulunut puheita Eppu Normaali -lyhytelokuvasta. Alexi kirjaimellisesti nukkui muutamat viimeiset yöt treenikämpällä! Poisonblack täyttää vuosia ja pitää tauon Entisen Sentenced-solisti Ville Laihialan kipparoima Poisonblack juhlii ensi kesän keikoilla viisitoistavuotista taivalta. Levyn materiaalista Tihkumme seksiä kuuluu suosikkeihini, mutta esimerkiksi Voi kuinka me sinua kaivataan ei ole koskaan ollut minulle se rakkain biisi
Ristiriitaista. Väkivallan vuoden ajankuva on rakennettu upeasti, ja mieleen tulevat 1970-luvun rikoselokuvat. Toimintakohtaukset on toteutettu vetävästi ja trillerijuonikin on sinänsä kiinnostava, mutta dialogi on paikoin hämmentävän kömpelöä. Oscar Isaac vakuuttaa vähäeleisellä karismallaan, eikä vaimoa esittävä Jessica Chastain jää hänen varjoonsa. Tätä ajatusta on käytetty hyväksi dokumentissa 20 000 Days On Earth, joka tosi asiassa on dramatisoitu ja fiktion keinoin käsikirjoitettu, mutta kuitenkin kuvitetuksi elämäkerraksi määriteltävä puolitoistatuntinen. Coen-veljesten Inside Llewyn Davis -elokuvassa pääosaa esittänyt Oscar Isaac esittää latinalaisamerikkalaista maahanmuuttajaa nimeltä Abel, jonka lämmitysöljyn myyntiin keskittyvä yritys työskentelee lain harmaalla alueella. Kerronnan tehoa häiritsee liiallinen melodramaattisuus ja väkinäiseltä tuntuva romanttinen sivujuoni, jossa on mukana sodassa miehensä menettänyt leskirouva (Olga Kurylenko). Kaivonkatsoja on esikoisohjaukseksi yllättävän pätevästi toteutettu elokuva. Öljyä laineille VÄKIVALLAN VUOSI Sanoin kuvin > Asiaa populaarikulttuurin ytimestä. J.C. Crowe esittää australialaista maanviljelijää nimeltä Joshua Connor, jonka kolme poikaa palvelivat liittoutuneiden joukoissa Gallipolin taistelussa Turkissa. Yksikään pojista ei palaa kotiinsa, ja heidän arvellaan kuolleen. Lämmitysöljybisnes kuvataan elokuvassa hämäräperäisenä kartellina, jonka sisällä sovitaan asiat kuin mafiaperheiden kesken. Dvd:llä Suomessakin julkaistu dokkari leikittelee näyttämällä, kuinka arkista mystisen artistin elämä todellisuudessa on. Ennen kaikkea Chandor ohjaa varmalla otteella, ja hän on saanut luotua elokuvaan intensiivisen tunnelman alkuhetkistä lähtien. Turkkilaisia ei nähdä entisinä vihollisina, vaan Connor löytää heistä alkuhankaluuksien jälkeen ystäviä ja liittolaisia. Elokuvan nimi on sen sijaan hieman harhaanjohtava – se ei ole erityisen väkivaltainen ja sijoittuu vain muutamaan talviseen päivään. Leppoisasta fiiliksestä ja hauskasta formaatista huolimatta dokumentin antama kuva Cavesta on kuin levy-yhtiön masinoimissa biografioissa Idols-voiton jälkeen. Unenomaiseen satumaailmaan joutuvasta Chihiro-tytöstä kertova elokuva on upeasti animoitu mestariteos, joka sisältää loputtoman määrän kekseliäitä yksityiskohtia ja taianomaisia hahmoja. HHH HENKIEN KÄTKEMÄ Japanilaisen animaatiomestari Hayao Miyazakin vuonna 2001 valmistunut Henkien kätkemä tulee teattereihin uusintakierrokselle Studio Ghiblin 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Siihen maagisuuteen, jota jokainen musiikintekijä tavoittelee. Abelin yritys saa vakavia syytteitä, eivätkä ne täysin perusteettomia olekaan. Miyazaki oli Henkien kätkemän ilmestyessä arvostettu tekijä muun muassa elokuvilla Naapurini Totoro (1988), Porco Rosso (1992) ja Prinsessa Mononoke (1997), mutta tämän elokuvan myötä hän saavutti maailmanlaajuisen suuren yleisön suosion. Abel hakee apua viTHE GUNMAN Sean Penniä ei juuri ole toimintaelokuvissa näkynyt. Psykiatrin vastaanotolla elämäänsä avaava Nick Cave sompailee myös auton ratissa keskustellen valikoitujen kanssa-artistien kanssa sekä kaivelee omia arkistojaan aina Birthday Partyn ajoilta saakka. Naamioitunut hahmo tunkeutuu Abelin komeaan huvilaan, ja hänen perheensä joutuu vaaraan. Taken-ohjaaja Pierre Morelin elokuvassa nähdään myös suomalainen Peter Franzén, mutta selkeä keskushahmo on kuitenkin timmissä kunnossa oleva Penn. HHHH 10 KUUKA UDEN LEFF A Laskelmoitu myytti nimeltä Nick Cave Nick Cave on suosiostaan huolimatta yhä myyttinen persoona. Elokuvan ehdoton ansio on lauluntekijän tiputtaminen jalustaltaan. Tällä kertaa elokuvasta on tarjolla myös suomeksi puhuttu versio. Onkin ilahduttavaa, että suomenkielisen dubbauksen myötä sen voi näyttää myös sellaisille nuorille katsojille, jotka eivät vielä Miyazakia tunne. Nyt hän on lähtenyt mukaan palkkamurhaajajännäriin The Gunman. Abelin yritys joutuu vaikeuksiin, kun polttoöljyä kuljettavia säiliöautoja aletaan kaapata. Hän esittää sotilaan uralta palkkamurhaajaksi siirtynyttä miestä, jonka matka vie sisällissodan riivaamasta Kongosta Lontoon kautta Barcelonaan. HHH TEKSTI: JUSSI HUHTALA ELOKUVAT A-PUOLI ranomaisilta, mutta piirisyyttäjä (David Oyelowo) kääntääkin asian häntä vastaan. Cave itse kuitenkin haluaa alleviivata lauluntekonsa teoreettista puolta tosissaan. Muistot Nina Simonesta tai Jerry Lee Lewisistä nivoutuvat tarkkanäköisesti sekä musiikin soittamisen ja sillä koskettamisen tapoihin. Kalliit öljylastit katoavat pimeille markkinoille. Parhaimmillaan 20 000 Days On Earth on väkevä todistus vakavasti musiikkinsa suhtautuvasta ex-mielipuolesta, nykyisestä kivasta perheenisästä. No, niin on Nick Cavekin. HHHHH KAIVONKATSOJA Russell Crowen esikoisohjaus on historiallinen draama, joka sijoittuu ensimmäisen maailmansodan jälkimaininkeihin. Connor matkustaa Istanbuliin palauttaakseen kaatuneiden poikiensa ruumiit takaisin kotiin. Henkien kätkemä onkin Miyazakin laadukkaan tuotannon parhaita elokuvia. ANTTI LUUKKANEN IAIN FORSYTH, JANE POLLARD: NICK CAVE – 20 000 DAYS ON EARTH sanoin kuvin_4_2015 -taitto_a.indd 10 13.4.2015 10.05. Se ei tosin ole Franzénin vika, sillä hän on pienessä roolissaan vähäeleisen vakuuttava. Mutta kikkaileva dokumentti alkaa toden teolla jyrsiä siinä vaiheessa, kun tajuaa, ettei Cave todellisuudessa aio paljastaa mitään merkittävimpiä vaiheitaan, vaan keskittyy kehumaan esimerkiksi vaimoaan kuin kuka tahansa uransa ehtoopuolella oleva kehäraakki, jota nuoruuden hurjastelu nolottaa. Tarina etenee suorastaan koukuttavasti. Chandorin (Margin Call, All Is Lost) ohjaama Väkivallan vuosi sijoittuu vuoden 1981 New Yorkiin. Kiinnostavimmillaan leffa on kuitenkin Caven jutellessa nykyisen musiikillisen aisaparinsa Warren Ellisin kanssa. Franzénin osuus on tarinan kannalta tärkeä muttei erityisen merkittävä eikä mieleenpainuva. Näytellyt kohtaukset – kuten leffailta omien poikien kanssa – ovat Caven kaltaiselle pokerinaamalle ronskisti tarkoitushakuisia. Vähitellen tarina alkaa muistuttaa Bourne-tyylistä agenttijännäriä laajoine salaliittoineen. Osin artistin itsensä käsikirjoittama 20 000 Days On Earth kaihtaa visusti sekä uran että oman elämän ongelmakohtia
– Musiikin piti olla vain sellainen harrastus. – En mä sitä miksikään todella pahaksi burn outiksi silti sanoisi. TEKSTI: VILLE HARTIKAINEN Jalmari Helanderin ohjaama ja Onni Tommilan sekä Samuel L. Isojen poikien leikki Sillä niinhän siinä kävi, että porvarillisista tulevaisuudensuunnitelmista huolimatta se todellinen intohimo vei kummastakin lopulta voiton. Kuukausi kului lähinnä sängynpohjalla maaten. Helmikuussa 2011 järjestetyssä Jussi-gaalassa Rare Exports palkittiin kuudella Jussilla. Seppien lailla vuosituhannen vaihteessa mainosmaailmassa teki omaa nousuaan nuori ja tuntematon ohjaajalupaus Jalmari Helander. Helander kiikkuu juuri nyt kansainvälisen läpimurtonsa kynnyksellä. Muun muassa Finnairin, Santanderin ja Valion mainoksiin musiikkimaailman luonut Juri kuvailee usein nopealla aika taululla syntyvän mainosmusiikin tekemisen olevan parhaimmillaan jopa palkitsevampaa kuin elokuvien tai äänilevyjen kaltaisten suurproduktioiden. Muusikkoveljekset Miska ja Juri Seppä vastaavat Suomen kaikkien aikojen kalleimman elokuvan Big Gamen musiikkiraidasta. Ei, vaikka kitarasankaruudesta haaveilleet veljekset eivät olleet elämänsä aikana juuri muuta tehneet kuin soittaneet. Sepän veljekset Juri (vasemmalla) ja Miska tekevät työkseen musiikkia ja äänisuunnittelua niin mainoksiin kuin elokuviinkin. Elokuvan ääniraidan valmistuttua Juri kertoo romahtaneensa täysin. – Jos vertaa näitä kahta elokuvaa, niin Big Game on kymmenen kertaa suurempi ja kansainvälisempi juttu. Lukion jälkeen Miska lähti lukemaan itseään luokanopettajaksi Helsingin yliopistoon, Juri kemianlaitokselle Turkuun. Monien mutkien jälkeen veljekset löysivät itsensä vuosituhannen vaihteessa elokuvien, mainosten ja tv-sarjojen äänisuunnitteluun erikoistuneen Humina Oy:n palveluksesta. Hyvin sujuneen yhteistyön tuloksena Helander palkkasi Sepät tekemään musiikin debyyttielokuvaansa Rare Exports. Hän istuu itseään neljä vuotta vanhemman isoveljensä Miskan kanssa elokuvaääniyhtiö Huminan studionurkkauksessa Helsingin Uudenmaankadulla ja muistelee parivaljakon kiemuraista polkua arvostetuiksi ”musiikin monitoimimiehiksi”. – No, onhan näitä leffoja välillä kiva tehdä, mutta en tiedä olisiko musta ihan 100 prosenttiseksi leffasäveltäjäksi, Juri toppuuttelee. 11 Ei Miska ja Juri Sepästä pitänyt alun perin tulla muusikkoja lainkaan. – Siellä on niin paljon studiopolitiikkaa. Miskankaan silmissä ei Hollywood kimmeltele. Pitkät projektit eivät lähde mielestä, ennen kuin ne ovat valmiina. Menestyksestä huolimatta uusi ja haasteelliseksi osoittautunut työ vaati myös veronsa. K uv a: Ville Har tik ainen sanoin kuvin_4_2015 -taitto_a.indd 11 13.4.2015 10.05. Rajusta kokemuksesta huolimatta parivaljakko lähti innokkaasti mukaan myös Helanderin seuraavaan projektiin. – Lisäksi mainosjutut eivät jää työpäivän jälkeen samalla tavalla pyörimään päähän. Elokuvasta tuli hitti ja ilmiö. Sitä tehdessä ei ole kuitenkaan kertaakaan jännittänyt, että selviääkö tästä, Juri sanoo. Mutta kyllä mulla oli mieli aika maassa pidemmän aikaa, hän sanoo. Kokoluokka ei veljeksiä hirvittänyt. Ohjaajalla ei välttämättä ole hirveästi sanomista siihen, kuka niitä kappaleita säveltelee – ellei sitten ole Steven Spielberg. Jacksonin tähdittämä Big Game on Suomen mittakaavassa ennätyksellisen kallis elokuva. Yhdeksän miljoonaa euroa maksanut Big Game on ylivoimaisesti Suomen elokuvahistorian kaikkien aikojen kallein elokuva. Sepät saivat omansa vuoden parhaasta musiikista. Miten on, ottavatko myös Sepät haasteen vastaan, jos kutsu todelliseen isojen poikien leikkiin tulee. Ajattelin, että pitää hankkia jokin ihan kunnon ammatti, Juri, 39, kertoo
Sen koko oli 19,5 x 25,5 cm ja 68 tai 84 sivua. SOUNDI», jossa O on ääniaukko ja sanan päältä menee kielet, oli käytössä 9/76 alkaen. Vertaamatta elintasoindeksiin ei pelkkä luettelo kerro markan ostovoimasta tarpeeksi, mutta sen se kertoo että lehtiuudistusta ei tehdä ilman kustannuksia. Mutta samalla tapahtui lehden historian suurin mylläys. ”Meidän on taas kerran pakko nostaa irtonumeroja vuositilaushintoja... Vuonna 1979 lähes jokainen numero ylsi tuohon mittaan, kunnes 11/79 oli 124-sivuisena kaikkien aikojen paksuin. Luettavuus parani pysyvästi. «Tosi mahtava... Kestävintä on näkymätön uudistaminen, lakkaamaton kohentaminen. Uusi otsikko oli sarjakuvamainen, käsi piteli O:n sisällä kitarankaulaa. Sanomalehti muuttui niskataitteiseksi magazineksi. Numerossa 12/77 oli ensi kertaa niskateksti ja sata sivua. Numeron välissä oli kahdeksan värisivua vähän paremmalla paperilla. Teksti: Tommi Liimatta Viimeinen mahdollisuus tilata Soundi ”...vanhaan hintaan. Soundi 1/75:n irtonumerohinta oli 2,50 markkaa. Myös Soundin ilmiasuun on kajottu monet kerrat. On suorastaan sääntö, että uusi päätoimittaja suorittaa ensi töikseen graafisia uudistuksia. Vaihtoi logon. Se muistutti aikakauslehteä koska myytiin kahtia taitettuna, yhdellä puolen kansikuva. Mitäs Timo teki. Lehti aloitti mustavalkoisena, 24-sivuisena tabloidina. Sivuja oli entisten 28:n tai 32:n asemesta 40 ja neljää väriä oli käytetty muuallakin kuin kannessa ja keskellä. Numerossa 10/77 Kanerva astui uudelleen johtoon. Mielikuva siitä, mikä on kallista, vaihtelee asiakkaittain. Kuudenkymmenen pennin korotus koettiin 10/77:ssä kun Kanerva hylkäsi tabloidimuodon. Kun Waldemar Wallenius astui sivariin TVH:n tiedottajaksi, häntä tuurannut Timo Kanerva vaihtoi Soundi-logon heti toisessa numerossaan (9/75). Seuraava satasivuinen numero ilmestyi lokakuussa ’78. Sitä seuraava numero oli ”entistä paksumpi ja värikkäämpi”. 5/75 maksoi täydet kolme markkaa ja lehden kansikorkeus nousi 29:stä 32 senttimetriin. Seuraavat nostot olivat 90 penniä (9/78), 50 penniä (7/79) ja 1,30 markkaa (12/80), jolloin irtonumerohinta oli 7,20 markkaa. Walde palasi vuoden jälkeen päätoimittajaksi ja – tietysti – muutti heti logoa. Kansi oli ensi kertaa nelivärinen (Ritchie Blackmore). Siitä ei lyödä rumpua mutta se lujittaa nimeä. 12 ”Lehtiuudistusta ei tehdä ilman kustannuksia.” K uv a: Mark us P aajala liimatta_4_2015_a.indd 12 10.4.2015 13.25. Uudella logolla varustettu 9/76, aseista kieltäytyneen Walleniuksen paluunumero, maksoi 3,90 markkaa. Kauppatavara on sopivan hintainen jos ostoarvolla on käsitettävä suhde käyttöarvoon. ainakin vähän, sillä muuten ei pysytä tasoissa kilpailussa kustannusten nousun kanssa” (8/78). Lupaus ei ihan pitänyt: sivumäärä sahasi seuraavissa numeroissa välillä 24–48. > Liimatan aikamatka A-PUOLI Pöyhimässä 1970-luvun Soundeja. Huom! Tarjous on voimassa 11.9.78 saakka!!!” Hinnankorotukset ja ulkoasu-uudistukset suoritetaan lähekkäin, jotta ensimmäiset voitaisiin perustella jälkimmäisillä. Vinovarjostettu SOUNDI, jossa tähti sinkosi pisaroita ja iistä kasvoi viritysnuppeja, oli sitten käytössä aina vuoden ’80 loppuun. Katsotaankin lopuksi, millainen oli Soundin hintakehitys 70-luvulla
Ahvensalmen kenttä, KEMIJÄRVI 2.-5. 49 €. 79 €. VIP Myynti vain Menolipusta PIETARSAAREN KESKUSKENTTÄ Klo 17.30-02.00 (portit auki klo 16.00) Liput toimituskuluineen alkaen 59 € / 69 €. 2 päivän lippu: (vaihdetaan portilla rannekkeeseen) toimituskuluineen alk. Perhelippu (2 aik.+2 lasta 7-15v) toimituskuluineen alk. heinäkuuta HELSINGIN KAAPELITEHDAS, merikaapelihalli la 26.9.2015 0vet 18.00. 49 €. VIP SCORPIONS -paketit alkaen 99€ + Alv24% (122,76€) VIP myynti ja tiedustelut: vip@menolippu.fi Puh. 33 €. Special Guest Star MELROSE Eastwaytulostus.indd 13 10.4.2015 14.34. Bob Geldof& S-Etukortilla 3 € alennus/lippu! Pe 5.6.2015, portit auki klo 16.00 Liput toimituskuluineen alk. Liput toimituskuluineen alkaen 56,50 €. 139 €. HAMINA BASTIONI Klo 19.00-02.00 (portit auki klo 18.00) Liput toimituskuluineen alkaen 59 € / 69 €.€ Haminassa lisäksi: SILVENNOINEN&MAIJANEN BAND, JONNE AARON Pietarsaaressa lisäksi: SANTA CRUZ, PAUL OXLEY´S UNIT, JONNE AARON LIPUT NYT MYYNNISSÄ! OSTA LIPPUSI KÄTEVÄSTI ENNAKKOON ÄRRÄLTÄ! LEPPÄVAARAN URHEILUPUIST O 5.-6.6.2015 VIP-pakettien myynti vain Menolipusta 109€ + alv24% (135,16€) PERHEJA LASTENLIPUT: Lasten lippu (7-15v.) toimituskuluineen alk. LIPUNMYYNTI: www.menolippu.fi, www.lippupalvelu.fi ja www.tiketti.fi VIP myynti ja tiedustelut: vip@menolippu.fi EASTW A Y LIV E & LIVE NA TION PROUDL Y PRESENT : Ti 5.5.2015 HELSINKI JÄÄHALLI Ovet 18.30 Liput palvelumaksuineen alkaen 52,50 / 62,50 €. 010 841 4185 Matkapuhelimesta 8,28 snt/ puhelu +17,05 snt/min. YHTEISTYÖSSÄ: La 6.6.2015, portit auki klo 14.00 Liput toimituskuluineen alk. Priority (K-18) toimituskuluineen alk. Priority (K-18) toimituskuluineen alk. Lankapuhelimesta 8,28 snt/ puhelu +5,95 snt/min. Priority 79€. 79 €. 79 €
Tejano-meininki tuli kaveruksille automaattisesti meksikolaisystävien kautta ja siihen kuuluva polkka myös saksalaisten sukujuurten myötä. Dougin kodin viereisen pellon takana oli musta klubi, jonne hän teininä soluttautui tsekkaamaan Bobby Blandia, Howling Wolfia, Lightning Hopkinsia, James Brownia ja muita mustia huippuja. On the beat Texasin hipit, siinä vasta ihmislaji! Johnny Winter, Janis Joplin, Billy Gibbons, Roky Erickson. Heidän innoittamanaan hän perusti koulussa useita bändejä parhaan kaverinsa Augien kanssa. Niinpä hän pyysi Sahmia tekemään ”on the beat” -biisin ja kokoamaan brittiläiseltä näyttävän ja nimeltäänkin kuulostavan yhtyeen. Supermusikaalisena hän lauloi radiossa 5-vuotiaana ja levytti ensimmäisen pikku hittinsä A Real American Joen 11-vuotiaana. Hän soitti viulua, steel-kitaraa ja mandoliinia ja lauloi Grand Ole Opryssa muun muassa Hank Williamsin kanssa kantrilegendan viimeisessä esiintymisessä. Tuollainen kavereista huolehtiminen on hieno piirre ihmisessä ja meistä tulikin Henryn kanssa elinikäiset ystävät. Teksti: Jussi Niemi A-PUOLI Tutustuin näihin tex-mex-hippeihin henkilökohtaisesti 80-luvun alussa, kun he kävivät usein Suomessa. Mutta jotta ymmärtäisitte, miksi (täysin yllättäin 1999 sydänkohtaukseen nukkuessaan menehtynyt, ei juoppo eikä narkkari) Doug sekä Augie ovat niin huikeita pakkauksia soittajina ja ihmisinä, on pieni historian tunti paikallaan. Doug Sahmin ja Augie Meyersin musiikin tunsin levyiltä jo 70-luvun alusta. Tämä halusi hyötyä USA:ta pyyhkivästä britti-invaasiosta ja legendan mukaan sulkeutui muutaman viinipullon ja kaikkien löytämiensä Beatles-levyjen kanssa hotellihuoneeseen selvittämään, mikä oli Fab Fourin menestyksen salaisuus. He perustivat Sir Douglas Quintetin 1965 tuottaja-hustleri Huey P. Tämä oli lapsena poliota sairastaessaan opetellut soittamaan haitaria ja pianoa. K uv a: Soundin arkis to naamakirja_sahm_myers.indd 14 10.4.2015 13.30. Jussi Niemen naamakirja > Veteraanitoimittaja kertoo uransa tähtihetkistä. 1941 San Antonion mustalla puolella syntynyt Douglas Wayne Sahm oli jo silloin veteraani. Doug teki She’s About A Moverin, josta tuli SDQ:lle top 20 -hitti. Siksi 80-luvulla Texas Tornadosin Freddy Fenderin ja Flaco Jimenezin kans14 Doug Sahm ja Augie Meyers Texasin hipit Iloiset velikullat Augie Meyers ja Doug Sahm tulivat alun perin tunnetuksi Sir Douglas Quintetin riveistä. Henkensä kaupalla. Meauxin yllyttäminä. Tarinamme sankareita voi syystä sanoa heimon vanhimmiksi: Texasin meksikolaisimmasta kaupungista San Antoniosta olevat kaverukset olivat 60-luvun alkupuolella Lone Star Staten ainoat pitkätukat. Ensin Henry tsekkaili meikäläistä hiukan epäluuloisena, kun emme olleet henkilökohtaisesti ennen tavanneet, mutta oivalsi pian olevansa turvassa kun toimin tilanteessa tarpeellisena tulkkina. Herrojen hotellihuoneeseen tullessani siellä oli Remu tuomassa aikaisemmalla reissulla treffaamilleen jätkille hiukan hengen evästä, siis pienen nokareen pilveä, mistä Dougie ja Augie ilahtuivat kovasti. Little Dougie jopa kutsuttiin Opryn jäseneksi, mutta äiti esti sen, koska halusi pojan käyvän koulunsa loppuun. Britteinä esiintyminen oli tosin hankalaa, kun puolet bändistä oli meksikolaisia. Meaux päätteli sen olevan rytmin korostamisen tahdin alkuun, kun bluesissa se yleensä osui tahdin perälautaan
Farther On Down The Road ei ole se bluesklassikko, vaan raikas teinirock-iskelmä. . Pari napakkaa blues-shufflea ja Edna Rodarten verevän taustalaulun sulostuttama soulballadi Bring It On Home täydentävät levyn, joka ei ihmeitä yritä, mutta jonka parissa huonompikin fiilis paranee. – Mun isoisän isä Adel Sahm tuli Texasiin Madagoran saarelle 7vuotiaa na joskus 1840. Siel lä oli tusina Sahmeja, enemmän kuin oon missään muualla nähnyt. Augie muuten soittaa tässä pianoa, haitaria ja kitaraa, muttei tavaramerkkiurkuaan. Saksalaisryhmää johta nut prinssi Carl von Solm vei porukan ostamalleen maalle, jonka se risti New Breuthelsiksi. At The Crossroadsia tai I Wanna Be Your Mama Againia parempia lauluja ei olekaan. Doug totesikin, että hän tulee Willie Nelsonin maailmasta, mutta on yhtä paljon osa Grateful Deadin maailmaa. Kookas, lentopelkoinen Augie, jonka käsivarren paksuinen palmikko ulottui vyön ala puolelle, oli jo lähtenyt heidän seuraa vaan etappiinsa laivalla ja maitse. Miksi Texasista ja etenkin Austi nista tuli etelävaltioissa psykedeelinen keskus. Me funtsittiin, että mitä jos Augie soittaisi sille tyypille: Hei August, täällä puhuu August Meyer. Sitä kautta hai tari ja jodlaus tulivat kantriin ja Texa sissa on edelleen pikkupaikkoja, jois sa asukkaiden syntyperä näyttäytyy monella tapaa. Doug räjähti nauruun eikä muuta maan sekuntiin pystynyt puhumaan. Tässä vaiheessa olimme Dougin kanssa kaksin. Meidän lapset ei ole koskaan kapi noineet meitä vastaan. Mun äiti on LänsiTexasin irlanti laisia. Täydellisen luonnollinen sekametelisoppa Augien vaikutteista: polkkaa, bluesia, soulia, vanhaa rock’n’rollia ja R&B:ia, kaikki kotikutoisella sydämellisyydellä soitettuna ja laulettuna. Señor Sahm halusi kertoa tyttäres täänkin: – Viimeksi kun me soitettiin San Antoniossa, se näki naistenhuo neessa yhden kauniin tytön ja sanoi sille, että ”Sä oot just sellanen nainen, josta iskä tykkää. Se on aika paljon se. sa perustaneiden kaverusten musiikki on niin monipuolinen paketti. Jolleivät nämä kolise, soittakaa lääkärille. Meillä on siellä sukuhau ta. Haluaisin todella tietää, miten päin vaikutevirta on kulkenut. . Miksi kärsiä tyranniasta, kun Friscossa voi viettää hienoa vapaata elämää. Minullakin on vain tämä, mutta sillä pääsee pitkälle. Augien mainiosti jankuttavan Vox-kompin ajama nimiraita on texmexin ydinmehua ja garage-tyyliin soulahtavan She’s About A Moverin kanssa parivaljakkomme isoin hitti. Meyerse ja oli kuusi sivua ja – diggaa tätä – yksi August Meyer, mikä on Augien oikea nimi. Meininki on kuin jostain epävirallisesta ilonpidosta: rentoa, maanläheistä ja sielukasta. Me oltiin just Berliinissä ja tsekat tiin piruuttaan puhelinluetteloa. Isä tykkäsi kovasti musiikista, vaikkei soittanut mitään, mutta vaarilla oli bändi: The Sahm Boys. Doug ja tutut meksikaaniveljet – Louie Bustosin huilu, ja torvisektio ylipäätään, tuo erityisen mukavaa väriä – ovat vahvasti kuvassa mukana ja Augien poika Clay soittaa rumpuja ja syntikkaakin; vaatimattomasti, mutta kuka tässä virtuooseja kaipaa. Ihminen voitiin heittää linnaan ilman syytä. Deep In The Heart Of Texas ja Down In Mexico saavat reipashenkisen tejanopolkkakohtelun, Just You & Me ja Keep On Sayin’ ovat sydämeen käyvän haikeita balladeja piano/huilusäesteisen I Wonderin mennessä My Way -tyyppiseksi tilitykseksi, ilman Hollywoodia. Silloin Austi nissa jylläsi jo cosmic cowboy homma. Kun hippihomma iski Texasiin, niin teillä oli varmaan vaikeaa punaniskojen kanssa. PALMIKKOPÄÄN SPESIAALI 15 naamakirja_sahm_myers.indd 15 10.4.2015 13.30. One Too Many Mornings tulkitsee Dylanin vähemmän tunnetun helmen nappiin ja hiljalleen kiihkeytyvä If She’d Only Come To Me on kuin biisi, jonka Dylan jätti tekemättä. Man, se oli kauheaa! Austin oli jotenkin hip, mutta lähes kaikki parhaat tyypit sieltäkin lähti Friscoon. Lempeän huilun hyväilemä Dallas Alice muistuttaa Jimmy Webbin parhaita. Roky (Erickson) pantiin mielisai raalaan ja sille annettiin sähköshokkeja. Musiikki on niin kodikkaasti luontevaa ja teeskentelemätöntä, että sitä on helppo lähestyä kenen hyvänsä. Dougilla oli kaksi poikaa ja tytär, Augiella yksi poika. Huippupuheliaalta ja eläväiseltä mie heltä se oli paljon. Mä lähdin sinne 1966 ja palasin vasta 1971. Siksi oli ihan pakko ottaa tähänkin kaksi killeriä Sir Douglas Quintetin alkukaudelta. Hankausta tosiaan oli, Doug puus kahti päätään pudistellen. Together After Five alkaa Nuevo Laredon täydellä tex-mexillä, mutta painottaa sitä puolta jatkossa hiukan Mendocinoa vähemmän suosien Friscon hippiskenen syövyttämää kantrirockia loistavin tuloksin. PARI HERKKUTORTILLAA RAJASEUDUN TAPAAN Augie Meyers: Still Growin’ (1982) HARVA OMISTAA monia bändejä Texas Re-Cord -merkillään tuottaneen Augie Meyersin omalla nimellä tekemiä levyjä, vaikka niitä on 14 ja uusin on tehty 2013. Luin juuri Mojosta, että Mendocino on Wilko Johnsoninkin rakkain levy, mutta Wilko onkin aina ollut fiksu. Siksi kai mä ja Willie (Nelson) muutet tiin sinne. Ne on ihan samanlaisia kun mekin, Doug väitti ja Augie säesti: – Voin täysin rehellisesti sanoa, että kun mä ja Doug ollaan poikiemme kans sa ja soitellaan, se on enemmän kaveri– kuin ”isät ja pojat” pohjalta. Ne veivasi O Mein Papa ja muita saksalaisralleja. . You’re really comin’ home to your daddy!” ”Texasin lait oli kammottavia. Ne avasivat jätkille kestävän arvostuksen myös Euroopassa. Texasin lait oli kammottavia. Ihminen voitiin heittää linnaan ilman syytä.” Sir Douglas Quintet: Mendocino (1969) ja Together After Five (1970) DOUG SAHMILLA ja Augie Meyersilla on paljon hienoja levyjä, useimmiten ensin mainitun nimellä. Ne ovat niin vastustamattomia. Ihmetyttää, ettei näiden levyjen muista kappaleista tullut hittejä, koska aito maanläheisyys ja juurevuus yhdistyvät niissä Dougin hiukan käheästi täyteläiseen lauluun ja pistämättömään pop-sensibiliteettiin ainutlaatuisesti. Palmikkopää ei ole lainkaan hullumpi laulaja: ääni on miehekkäällä tavalla pehmeä ja lämmin, tekstuuriltaan jotenkin sumuinen. Mene ihmeessä jutte leen sille.” Sanoin tyttärelleni, että ”Kiit ti. O mein papa Saksaa ja Texasia ei heti yhdistä toisiin sa, mutta tosiasiassa monilla texasilai silla on saksalaisjuuria. – Austin oli muuta Texasia vähän liberaalimpi mes ta, ehkä siksi, että siellä on iso yliopisto. Poltetaan ruohoo, otetaan pari tequilapaukkua ja pidetään hauskaa
Mutta ihan helvetin mauton kansi siinä on. OLIHAN SE SIISTII, KUN ISOVELI JULKAISI EKAN LEVYN MUSTAHUULIJA PUSSIKALJAAIKOJEN SUOSIKKILEVY Ilkka Alanko Eppu Normaali Elävänä Euroopassa ”Keltainen tupla”, jota kuuntelin todella paljon saatuani sen lahjaksi. ENSIMMÄISTÄ OMAA MUSAA, JOTA EN SAANUT ISOSISARUKSILTA VITUN KOVA, MUTTA KAVERIPIIRISSÄ VÄHÄN NOLO KIEKKO Michael Jackson Thriller Pitkään harkitsin, mutta pitihän levy kuitenkin ostaa, vaikka se vähän noloa olikin silloisessa musapiirissä. Juppihippipunkkarin päivitykseksi tehty Normcoreprotohipsteri on myös herättänyt huomiota. – Mutta etsimme Koden kanssa soundeihin jotain uutta ja ajattelimme kokeilla Euforia-levyllä useampia tuottajia. 16 17 Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > TUPLALEVY, JONKA KUUNTELIN PUHKI KOLAHTI KOKO BÄNDIIN HYVÄÄ YÖTÄ BANGKOKIN AIKAAN Depeche Mode Violator Naapurin saksanserkulta sain innostuksen. Niin saatanan hyvä setti kolmen ekan levyn eli Eppujen parhaan ajan parhaita kappaleita, harvinaisempia raitoja, Martin kännisiä välispiikkejä ja tietysti korkeushyppyä. Neljä Ruusua perustettiin 30 vuotta sitten, joskin Ilkka Alanko teki musiikkia Kode Koistisen, Lade Laakkosen ja Kämy Kämäräisen kanssa jo edeltävässä Talouskukkaro-yhtyeessä. Ja biisintekijänä: Darling Nikki, When Doves Cry, nimikappale tietysti. Violator on omaa luokkaansa, vaikka välissä onkin hämäriä biisejä. Seuraava kasetti oli sitten Abbaa. Tosi paljon sain musaa isoveljiltä ja -siskolta: suomirockia, Cooperia, Bowieta, progea ja jatsiakin. Achtung Baby on se uuden aikakauden levy. – Tuloksena on vanhoihin vahvuuksiimme perustuvaa uudenlaista tunnelmointia ja tanssittavuuttakin. Mutta pisimpään soi Lordsien rokkaava levy. Härski, moderni ja kestävä. Sitä mentiin kaverin opiskelijakämppään pussikaljojen kanssa kuuntelemaan. Mustan Paraatin Peilitalossa oli kova juttu. KUN ROKKI KEKSITTIIN RÖYHKEÄSTI UUDELLEEN U2 Achtung Baby Lade, Kode ja Kämy diggailevat U2:n traumaattisia villapaita-aikojakin, mutta minulle vielä Rattle & Hum oli liikaa. Olin levynteon jäljiltä rättiväsynyt, mutta tyytyväinen. Hänellä oli jo takaraivossa 90-luvun Haloo-maailmamme, ja yhteistyö osoittautui helpoksi ja mukavaksi. – Hakuhaastatteluissa Mikko Tamminen tuntui olevan ”meidän miehiä”, joten hänelle nakitettiin koko homma. Boney M Nightflight To Venus Äänitin kasetille älpeen, jolla olivat Rasputin ja Brown Girl In The Ring. (Neljä Ruusua) Elämäni sooundit 4_15.indd 16 13.4.2015 9.48. VHS-LEFFA, JOSTA KATSOIN PELKÄT MUSAPÄTKÄT 30 KERTAA Prince Purple Rain Elämäni katsotuin leffa, jonka musa on käsittämättömän hienoa; funkia, rockia, hendrixiä... Yhtye on edennyt punkahtavasta rockista eri kehitysvaiheiden kautta omalta kuulostavaan soundimaailmaansa, jossa perinteinen kitarakvartetti antaa tilaa pelkistetylle ja postmoderniksi leimaantuvalle elektroniselle rytmitykselle. Yksi parhaista tanssimusan ja rockin yhdistelmistä, ja olihan Jackson aivan mieletön laulaja. The Lords Of The New Church The Lords Of The New Church Mustahuuliaikaan kuunneltiin Siouxsieta, Bauhausia, Curea, Cultia... Prince on oikea yli-ihminen kitaristinakin. – Edellinen levymme Katkera kuu olikin nopeampi ja enemmän kitararokkilevy, Ilkka määrittelee. Itse en meikkaillut. Kuuntelin salaa kasetilta. Muut veteli maalia naamaan ja lakkaa päähän. Hassisen Kone Täältä tullaan Venäjä Olin saanut olla kärpäsenä katossa ja joillakin keikoillakin tuon Hassisen ensimmäisen kiekon musiikkia tehtäessä, joten melkoinen tapaus sen ilmestyminen oli. Minähän kuvittelen itseni Suomen David Gahaniksi. En nostaisi sitä mielestäni hyvin tasavahvan levyn muiden laulujen yläpuolelle, mutta jonkinlainen friikkibiisi siitä on tullut keikoillakin. – Ennakkosingle Sininen sunnuntai sai hyvän vastaanoton, radiossakin. Haalin radiosta myös muita, kuten Ma Bakerin. Varsinkin People Are People -video vaikutti kumman mielenkiintoiselta. Nämä hierottiin kimpassa yhteen ja Mikko rakensi soundimaailman hienolla tyylitajulla Neljän Ruusun tuttujen ja uusien ideoiden pohjalta. Tapamme mukaan Kode sävelsi ja minä sanoitin täysin itsenäisesti, niin että kukaan tai mikään ei sotkeutunut tai rajannut ajatusten virtaa
Myymälöistämme ja Suomalainen.comista Ovi lukem attom iin maailm oihin Billy Idol DANCING WITH MYSELF – ELÄMÄNI “Dancing with Myself on sekä kertomus selviytymisestä että ylistys niille päihdyttäville päiville, jolloin punk syntyi – vangitseva ja vakuuttava sisäpiiriläisen tarina mieheltä, joka on tehnyt musiikin historiaa.” – Goodreads Yngwie Malmsteen VOITTAMATON Arvostetun kitaristin poikkeuksellinen soittotyyli on tehnyt hänestä legendan kaikkialla maailmassa. Outo mies on jättänyt lähtemättömän jäljen muun muassa lukuisiin bändeihin ja ilmiöihin. Matti Riekki TÄÄLTÄ POHJOISEEN – SENTENCEDIN TARINA ”Täältä pohjoiseen on varmasti pakkohankinta kaikista kirjakammoisimmillekin Sentenced-faneille; suosittelisin sitä myös jokaiselle kiertämistä aloittelevalle bändille.” – Kaaoszine.fi UUTUUS 2995 UUTUUS 3295 UUTUUS 3295 UUTUUS 2995 Rockiaikä kaikki Like tulostus.indd 17 10.4.2015 6.00. Kirja valottaa henkilöä myytin takana. Musiikki-ikoni kertoo elämäkerrassaan urastaan ja rocklavojen takana pyörivästä armottomasta bisneksestä. Gary Lachman ALEISTER CROWLEY – SUUREN PEDON ELÄMÄ JA TEOT Mystikko Aleister Crowley on yksi populaarikulttuurin ikonisimmista hahmoista
– Ensimmäisenä oli saksofoni. – Olen käyttänyt samaa vahvistinta 30 vuotta ja 1980-luvulta saakka olen soittanut jokaisella levylläni Dumble Overdrive Specialilla. Expressissa olivat jazzmuusikoita eikä se voinut olla ruokkimatta nälkääni tulla sellaiseksi. Ja kuinka monen kitaristin CV:hen lukeutuu Miles Davisin kanssa skulaaminen. Itselleni tuottaa suurta mielihyvää olla kykenevä soittamaan vaihtelevaa musiikkia erilaisissa olosuhteissa – ja tuntemaan aina oloni kodikkaaksi. Reverbina käytän TC Electronicsin Hall Of Famea ja olen hyvin tyytyväinen siihenkin. – Dumblesta voisin sanoa, että en tiedä parempaa ja reaktiivi”Itselleni tuottaa suurta mielihyvää olla kykenevä soittamaan vaihtelevaa musiikkia erilaisissa olosuhteissa – ja tuntemaan aina oloni kodikkaaksi.” E-liike 4_15 taitto .indd 18 12.4.2015 18.35. Robben Ford kuulostaa itseriittoiselta, mutta kieltämättä hänellä on siihen varaa. Teksti: Esa Kuloniemi 18 ROBBEN FORD INVENTAARIO #43 A-PUOLI -O len pohjimmiltani bluessoittaja, Robben Ford aloittaa. Tarve kehittää itseäni lauluntekijänä kuitenkin laajensi ilmaisuani ja totta kai tyylissäni on mukana jazz-vaikutteita. On ollut erilaisia Les Pauleja, jonkin aikaa myös Epiphone Riviera ja juuri nyt käytän kahta 1960-luvun alun Gibson SG:tä. Univormuihin pukeutuneessa ryhmässä oli kaveri, joka soitti alttosaksofonia. Minusta se on kovin rajoittunutta. Saksofonilla. Ensimmäinen kunnollinen soittimeni oli puoliakustinen Guild Starfire kahdella humbuckerilla. Kaveri soitti jo alle kaksikymppisenä bluesveteraani Charlie Musselwhiten bändissä ja hieman myöhemmin vielä piirun verran kovemman luokan legendan Jimmy Witherspoonin kanssa. 3 Millä laitteilla vedät nykyisin. Innostuin valtavasti ja aloin kinuta itselleni saksofonia ja sainkin sellaisen parin viikon kuluttua. Käytän pelkästään niitä ja Telecasteria uudella albumillani Into The Sun. Sen sijaan 13-vuotiaana fonin rinnalla aloittamani kitara vei minut mukanaan. Dumblessa itsessään on boost ja overdrive, mutta jos käytän erillistä overdrive-pedaalia on valintani yleensä Zendrive, jollainen minulla on ollut jo monen vuoden ajan. 4 Miksi juuri nämä. Tai George Harrisonin. Viiveenä on Strymon TimeLine Delay, erittäin monipuolinen ja paras koskaan käyttämäni kaiku. Kokemus avasi silmäni ja korvani paljon isommalle musiikilliselle maailmalle tavalla josta olen kiitollinen. – Nimittäin, minä tapaan niin monia ihmisiä jotka osaavat ainoastaan yhden jutun, siis soittaa vain yhdessä genressä. – Minulla on hyvin pieni pedal board. – Jos otan kitaran käteen, niin ilmoille kumpuaa aina ensimmäiseksi bluesia. Minulla on myös Vertex Boost, jonka Mason Marangella suunnitteli yhdessä Michael Landaun, loistavan losangelesilaisen kitaristin kanssa. Kun soitat jotain, kitaran pitää todella laulaa vaikka sitä ei olisi edes kytketty vahvistimeen. Treenasin antaumuksella mutta ajauduin parikymppisenä rännin kanssa umpikujaan. Erinomainen poljin, joka on minulle korvaamaton mikäli käytän pedaaleja. Vähän päälle kaksikymppisenä, alettuani työskennellä L.A. E-Liike > Tällä palstalla matkataan musiikin juurille. Olin kymmenvuotias ja katsomassa äitini kanssa vanhemman veljeni koulubändin keikkaa. Minusta on suorastaan järkyttävää huomata, että esimerkiksi sointuja ei osata käyttää kunnolla ja kuinka rajoittunutta tietous soinnuista useimpien tuntemieni kitaristien keskuudessa ylipäätään on. Tällä kertaa Ford hyrisee tyytyväisyyttä promotessaan uutta Into The Sun -albumiaan, jolla on mukana Warren Haynesin, Keb’ Mo’n, Robert Randolphin ja Sonny Landrethin kaltaisia kollegoja. Mikään osa-alue ei kuulu lujempaa kuin toinen, sointi on tasainen. – Tuiki tuiki tähtönen. Tai KISSin. – Olen yllättänyt, että niin harva kitaristi pystyy siihen. Se on aina hankintaperusteeni soittimelle. Sen jälkeen kitaraksi vaihtui Gibson 335, joka alkoi ajan mittaan tuntua äänellisesti yksiulotteiselta. 1 Millaiset olivat ensimmäiset soittovehkeesi. Päätymiseen Telecasteriin ja SG:eisiin on myös käytännön syy: Les Paulit olivat liian raskaita ja aloin saada niistä alaselän ongelmia, joten lopetin kyseisen mallin käytön. – Matkan varrella löysin vuoden 1960 Fender Telecasterin, joka on sen jälkeen ollut pääsoittimeni yhdessä jonkinlaisen vaihtuvan Gibson-tyyppisen humbucker-kitaran rinnalla. Expressin ja Joni Mitchellin kanssa, luulin kovasti haluavani jazz-kitaristiksi. Halusin kirkkaampaa soundia ja otin yhteyttä Fenderiin, jonka kanssa suunnittelimme Robben Ford -mallin, jolla soitin 10 vuotta. Kasvoin soittamaan Gibsontyyppisillä kitaroilla. Hyvä sähkökitara soi akustisestikin. 2 Ensimmäinen oppimasi riffi, komppi tai biisi. Se oli tajunnanräjäyttävä kokemus. Loistavia kitaroita. Eliike tavoitti miehen puhelimitse Saksasta ja latasi tiskiin inventaariokysymykset. Kaikki kundit L.A. – Kitaroista voisin sanoa, että ne resonoivat juuri oikealla tavalla. – Mutta totuus on, että he kuuluivat samalla Losin studioskenen ykkösketjuun ja soittivat kaikilla mahdollisilla kaupungissa tehdyillä hittilevyillä 1970-luvulla. – Sen sijaan kitaramaailmassa on tapahtunut matkan varrella muutoksia
6 Tallenne jolla laitteesi soivat ikimuistoisimmin. Vahvistimista voin tarvittaessa tinkiä ja luottaa paikalliseen backlineen. 5 Minkä soittimesi tai soittovälineen pelastaisit palavasta talosta. Soitin hitaasti Stairway To Heavenin laulumelodiaa, kunnes oli naurun takia pakko lopettaa. Erityisen hyvin kolisivat nimikkeet Away Way Too Long, Lonely Love ja Brush Up Against You. Minulla oli onnea, sillä maksoin ensimmäisestä Dumblestani 1300 dollaria ja toisesta 2000 dollaria. Minkäänlaista äänitason säätöä ei ole. Laite toimii vain monona eli sointuja on turha soittaa. 19 Sarjakuvapedaali H ulluja nuo japanilaiset! Ensin he keksivät perus J-poppia laulavan Hatsune Miku -nimisen sarjakuvahahmon, joka on ikään kuin poptähti ja on rundannut käsittääkseni Japanin lisäksi myös jenkeissä. Nyt niiden hinta on 30 000 – 50 000 dollaria. – Dumble hoitaa kaiken huollon eksklusiivisesti. Miku on leikisti 16-vuotias sievä tyttö, joka painaa 48 kiloa ja on tasan 158 senttiä pitkä. Mahtavaa! Tämä on kummallisin, hauskin ja käyttökelvottomin kitaraefekti, johon olen ikinä törmännyt. – Puhuin jo aiemmin kunnollisesta resonanssista, värähtelystä. Vahvistimen häneltä ostaessasi allekirjoitat sopimuksen jolla sitoudut siihen, että et salli kenenkään muun koskea Dumbleen. Sitten japsi-insinöörit suunnittelevat suuren suosion vuoksi Korg Miku Stomp -kitaraefektipedaalin, joka toistaa tämän Hatsunen japaninkielisiä lauseita ja äännähdyksiä, jotka on alun perin laulanut oikea ääninäyttelijä Saki Fujita. – Telecasteria. ”Materiaali on voimakkaasti vaikuttavalla blueskomponentilla höystettyä modernia etelän folk rockia.” taran tahtiin. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen laitearvioija E-liike 4_15 taitto .indd 19 13.4.2015 15.06. 9 Mitä ilman et koskaan lähde keikalle. Norttipoikien ja Osbornen uutuudella kohtaa toisensa kahden etelän musiikkikeskuksen perinteet: Dickinsonin veljesten Codyn ja Lutherin edustama Pohjois-Mississippin bluesikkaan robusti groove sekä New Orleansia ja Louisianaa edustavan Osbornen laulunkirjoitustaito ja solistinen auktoriteetti. Maukasta ja sopivan monipuolisOsiaan suurempi koalitio Tässäpä mielenkiintoinen uutuus, joka on tosin saatavana vain digitaalisesti. Kun kumpikin lukeutuu tämän päivän ykkösauktoriteetteihin sekä sliden että normaalivireisen varressa ja kun keitokseen lisätään Cody Dickinson näkemyksellinen kannutus ja yleismuusikkous, ei jää kysyttävää. Korgissa on myös hupaisa englanninkielinen iPhone-toiminto, jolla saat tallennettua efektiin kolme omaa japaninkielistä lausetta. Myös Fenderin Blues DeVillet ovat hyviä vahvistimia, vaikkakaan eivät kovin keikkailua kestäviä. 8Vintage vai uusi soitin. – Uusi levyni Into The Sun. Hän elättää itsensä pääasiassa modaamalla Fender Bassmaneja ja muita vanhoja myllyjä, koska Dumble on yksinkertaisesti liian kallis kone. North Mississippi Allstarsin ja Anders Osbornen yhteenliittymä miltei pyyhkii lattiaa hieman vastaavalla konseptilla yrittäneen Royal Southern Brotherhoodin tuotoksilla. Vastaukseni on siis vintage. Aika harvalla on varaa maksaa uudesta vahvistimesta 30 000 taalaa. Mark Howardin tuottama 11 NORTH MISSISSIPPI ALLSTARS & ANDERS OSBORNE Freedom & Dreams (NMO Records) ta sekä samalla mukavan kotikutoisen kuuloista meininkiä. Totuus on, että sitä ei oikeasti löydy upouudesta soittimesta. Spedu seuraa eli träkkää soittoa hieman epämääräisesti ja nopeammat lickit saavat aikaan vain pierua tai hälyääniä. Pedaalia ei ilmeisesti ole virallisesti saatavissa Suomessa. Vintagesoittimista saa irti jotain mihin uudet soittimet eivät yllä. sempaa vahvistinta. Tuolloin myös Vertex Boost on minulle välttämättömyys olla mukana. Keikoilla voin tarvittaessa soittaa myös Fender Super Reverbilla, jos minulla ei ole mahdollisuutta kuskata Dumblea lentokoneessa. – Luultavasti Dumble-vahvistimen. Niihin pääsee nopeammin syvemmälle sisään. Materiaali on voimakkaasti vaikuttavalla blueskomponentilla höystettyä modernia etelän folk rockia. Dickinsonien ja Osbornen parhaat puolet yhdistyvät nyt joksikin suuremmaksi. Loota kytketään normaalisti kitaran ja vahvistimen väliin. Rakennutin jopa toisen sellaisen varavahvistimeksi, joten minulla on kaksi Overdrive Specialia. – Vaikea yksilöidä ketään. Olen valmis soittamaan kaikissa kiinnostavissa projekteissa. 10 Kenen kanssa haluaisit vielä soittaa. Pyörökytkimestä valitaan 11 erilaista lyyristä kuviota ja kas: Hatsune laulaa tai ääntelee sinulle kibiisin mittainen albumi taltioitiin Dockside-studioilla Louisianassa siten, että pääasiallisena vokalistina toimii Anders Osborne, joka myös jakaa kitaravastuun Luther Dickinsonin kanssa. Tälle koalitiolle toivoisi laajempaa menestystä. Vuosikertakitarat ovat harmonisesti rikkaampia ja tapa, jolla puu värähtelee ja laulaa on vintagesoittimissa yksilöllinen. Howard Dumble ei enää valmista Overdrive Specialia, vaan on keskittynyt custom-vahvistimien rakentamiseen. 7 Huollatko kalustosi itse vai käytätkö jotain tiettyä soitinkorjaajaa. Vai kenties käsityönä tehty
Persoona kohtaa mielikuvan. Vuonna 2007 yhtye julkaisi debyyttialbuminsa ...And The Ma chines Will Never Wake Us. Biisit resonoivat suuressa yleisössä ja yhteistyökumppanit kannustivat studion kätköissä viihtynyttä taiteilijaa toteuttamaan Pariisin Kevään myös livenä. Uusi ”omituinen sivuprojekti” nielaisi pian hänen aikansa, energiansa ja kiinnostuksensa. Hieman maanläheisemmin ilmaistuna Arto on kuitenkin entinen potentiaalinen syrjäytyjä, joka on löytänyt paikkansa yhteiskunnassa tekemällä intohimoisesti töitä sen asian parissa, missä on lahjakkain. Se on ihan ymmärrettävää, onhan Arto kirjoittanut muutaman todella ison radiohitin ja näyttää vähän Jeesukselta. Herkkä ehtinyt solmia diilin major-jätti Sonyn kanssa ja julkaista Meteoriittilevyn (2008). Hän ei havainnoi itseään ihailtuna pophahmona, vaikka tiedostaa varmasti asemansa. Arton liidaama englanninkielistä alternativemetakkaa melodisesti suoltanut Major Label teki ensimmäiset demonsa jo 2000-luvun alussa. Vasta nyt, yhtyeensä viidennen Musta Laatik ko -albumin jälkimainingeissa hän tuntee itsensä enemmän lauluntekijäksi kuin äänimieheksi. Arto Tuunelasta on kehitelty mediakuvaa hieman mystisenä metsänpeikkona, joka ei ehkä oikein pidä itsestään puhumisesta. ”Uskottavuus syntyy siitä, että sitä ei yritä tavoitella.” runopoika, sympaattinen ja vaatimaton kaveri. Puheissaan Arto ei korosta saavutuksiaan. Teksti: Teppo Vapaus Kuvitus: Ville Pirinen Soundi-haastattelu > 20 Tapaan Arto Tuunelan helsinkiläisessä Allotria-ravintolassa, jonka nurkkapöydässä hän lueskelee David Foster Wallacen novellikokoelmaa Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja. Tätä seurasi kakkosalbumi When I Am With You You Are Safe vuonna 2009, jolloin Arton yhden miehen studioprojektina alkanut Pariisin Kevät oli jo haast_arto tuunela_d.indd 20 10.4.2015 13.49. Hän pohtii, että 10 vuotta sitten hän opetteli äänittämistä harjoittelijana Finnvoxstudiolla ja alkoi tehdä ensimmäisiä demoja Pariisin Keväälle. Seuraava viisituntinen turinatuokio on täydellinen antiteesi kirjan otsi kolle. Keväällä 2010 kakkoslevy Astro nautilta julkaistu single Tämän ky Pariisin Kevään keulahahmona kansansuosioon noussutta Arto Tuunelaa on kutsuttu kotimaisessa mediassa sellaisellakin nimellä kuin popin ylijumala
21 haast_arto tuunela_d.indd 21 10.4.2015 13.48
Sitten on vaan opeteltava. Alepasta pari kaljaa, kahvi porisemaan, Kuura-koiralle vähän hellyyttä ja nauhuri päälle. Kiinnostavaa on se, että missä vaiheessa se katosi. – Musta tuntuu, että kaikilla on skidinä mielikuvitusystävä, kyllä mulla ainakin oli. Artistin uransa rinnalla Tuunela on kasvanut ensin studioharjoittelijasta ja -assarista ammattiäänittäjäksi ja vakiinnuttanut sitten asemansa kysyttynä tuottajana. Mutta noin muuten maailma vaikutti siltä, että teki mieli juosta paljon, kiipeillä puihin ja keinua. – Muistan, että en hirveästi pitänyt epäonnistumisesta. Mitä muuta muistat lapsuudestasi. En muista sen nimeä tai millä tavalla se osallistui elämääK uv a: K er tt u Malinen 22 haast_arto tuunela_d.indd 22 10.4.2015 13.48. Ihan mielellään hän tuntuu puhuvan. – Lapsenmielisyyden säilyttäminen on tärkeää siksi, että sen avulla voi ohittaa kaikki ajatukset siitä, että en ole tarpeeksi hyvä tai taitava tai että en saisi tehdä tätä, koska en osaa lukea nuotteja, soittaa nopeita tilusooloja tai ymmärrä musiikin teoriaa niin hienolla tavalla kuin olisi mahdollista. Olin aika ujo ja halusin aina piiloutua jonnekin äidin helmoihin. Mutta on erilaista varuillaan olemista, kun alkaa tulla tietoiseksi itsestään ja omaksua yhteiskuntaan integroitumisen piirteitä. > Soundi-haastattelu ni. Jo lapsena on ollut siihen liittyvä fiilis, jonka tunnistaa vieläkin. Että jos ei hanskaa jotain hommaa, se harmittaa ja on sellainen olo, että haluaisi jo osata tämän. Toki pienenäkin on varuillaan, jos vaikka oudot ihmiset pelottaa. Viimeisimpänä merkittävänä pestinä hän tuotti CMX:n Mesmeria-albumin. Se ei välttämättä ollut hyvä juttu. – Ihmiset vaikutti uhkaavilta. Monet niistä saattaa olla tosi rajoittavia. Mitä taiteilija tekee lapsenmielisyydellä. Ehkä se olisi silti syytä tehdä. – Viattomuuden loppuminen tapahtuu sillä tavalla, että alkaa olla varuillaan. Oliko sinulla mielikuvitusystäviä. Muistot siitä on aika hatarat. En tiennyt, haluanko puhua niille. Muistellessaan menneitä ja keskustellessaan musiikista Arto poikkelehtii ja polveilee pohdiskelevasti, käyttää abstraktia termistöä, keskeyttää itsensä usein, kieltää sen mitä juuri sanoi, aloittaa lauseen monta kertaa alusta ja rientää ajatusketjuissaan yhdestä asiasta toiseen arvaamattomasti. Alat käyttäytyä tietyllä tavalla, koska oletat, että sillä tavalla tulee käyttäytyä. Voi aina ajatella, että tämä on osittain vain leikkiä ja teen tämän niin kuin itse haluan tehdä. Tietysti, jos mä nyt lähtisin tästä kiipeilemään puihin, se voisi vaikuttaa vähän omituiselta. Ei se nyt ainakaan mikään hirveän pahansuopa tyyppi ollut. Jazzbändi aloittelee soundcheckiä kuppilassa, joten kävelemme parin korttelin matkan Arton luo. Ilman, että kukaan selittää miksi. län poikii räjähti radiokanavilta kansakunnan kollektiiviseen tajuntaan, ja kesällä kuusihenkiseksi bändiksi kasvanut Pariisin Kevät esiintyi ensimmäistä kertaa elävänä. On tosi kummallista, että sitä ei tee enää. Ilosaarirockissa yleisö vastaanotti hurmioituneesti suoraan huipulta aloittaneen uuden rockbändin ja siivitti sen matkalle, jota on jatkunut samalla kokoonpanolla nyt viisi vuotta. Paitsi ehkä niin, et”Lolita romutti ne ajatukset, että tämä duuni on mukavaa fiilistelyä, jossa voi nostaa jalat pöydälle ja painaa reciä.” Miltä maailma ja ihmiset vaikuttivat, kun olit lapsi. Mitäs sen siistimpää voi olla! Muistikuvat puuhun kiipeämisestä saa mut usein hyvälle mielelle. Viattomuuden kadottaminen on aikuisuuden tragedia
Tämä on ehkä vähän liikaa itselleni. Miten Sepultura vaikutti koulumenestykseesi. Se onnistui myös aidosti koskettamaan mua. 23 K uv a: K er tt u Malinen K uv at: Ar to T uunela haast_arto tuunela_d.indd 23 10.4.2015 13.48. – Niin. Se on ollut niin iso osa omaa identiteettiä, että ei itseä pysty edes ajatella ilman sitä. Aika nopeasti oppi sellaiset väkivaltaiset tyypit, joita kannatti vältellä. Kun mulla oli Sepulturaa, mulla oli kovemmat aineet. Siitä voi vain unelmoida. Ne alkaa kuunnella metallia, jotta ne näyttäisi vähän enemmän koviksilta. Ehkä yhtä todennäköistä kuin lottovoitto, mutta on se mahdollista. Mulla on tuolla kaapissa c-kasetti, jossa lukee ”Arton äänityksiä vuodelta -84”. tä jos et tee asioita määrätyllä tavalla, et saa isona töitä. Vaihdeltiin c-kasetteja. Musiikin ja bändien maailma on kiehtonut mua skidistä asti. Musiikki on pakoreitti. Mä ainakin koin jossain vaiheessa niin, että pitää ruveta aikuiseksi. Stonen logo piti osata piirtää. Olin saanut tädiltäni 7-vuotislahjaksi Iron Maidenin Powerslave-kasetin ja kuuntelin Aces High -biisin kitarasooloa. Muut kuunteli Guns N’ Rosesia tai Dr. Tuollaiset asiat olivat hyvin merkityksellisiä. Ja ihan sama! Se on niin kivaa, kun pääsee vaan treenikämpälle vetämään. Ei ole millään tavalla luon”On tärkeää, että tuntee merkityksellisyyttä siitä mitä tekee.” Arto Tuunela muistaa lapsuutensa hyvänä aikana, vaikka olikin ujo ja vihasi epäonnistumisia. Musiikki oli ainoa asia, mikä mua kiinnosti. En muistele niitä aikoja mitenkään erityisen hyvällä. On tärkeää, että tuntee merkityksellisyyttä siitä, mitä tekee. Jos ei tunne, voi olla aika paska fiilis. Olen siis kiinnostunut oman rämpytyksen äänittämisestä tosi nuorena. – Ne 18-vuotiaat ihmiset, joiden kanssa vietin aikaa armeijassa, eivät tuntuneet täysin ymmärtävän, että jos aseeseen laittaa luodin ja sen ampuu, niin se tappaa. Musta tuntuu, että olen onnekas siinä mielessä, että mun perheestä ei ole ikinä tullut minkäännäköistä ohjausta siihen suuntaan, että mun pitäisi olla joku vahanukke. Mä en ajatellut, että pitää kehittää itsestään hyvä tappelija, vaan että on parempi pitää huoli siitä, että on rivakat jalat, joilla pääsee nopeasti karkuun. Miksi. Sieltä tuli sellainen sähkö muhun, joka ehkä saneli jotain. Albania. Jouduitko konflikteihin. Eihän kukaan toki halua kenestäkään tietoisesti tehdä robottia. Se oli vähän outo meno. Olen mä niitäkin tehnyt, mutta aina on ollut ajatus siitä, että en haluaisi kokea tekeväni töitä. Oli osa normaalia elämää, että välillä on pakko ottaa välitunnilla vähän matsia. Tai ehkei sittenkään! Sitähän uskoo kohtalaisen sokeasti siihen, että se on mahdollista. Olin vahvasti sitä mieltä, että koska niin on, mulla on aika heikot tulevaisuuden näkymät. Kyllä se tuntui eräänlaiselta suojalta, ja se oli siisti juttu. – Mulla kävi niin kuin monilla herkillä pojilla. Muistan, että musiikki on ollut jo ala-asteella syvällisempi elementti kuin vain statuksen muodostamiseen liittyvä asia. On muuten hassu ajatus, miten nörttiä hommaa joku metallin kuunteleminen oli. Miten musiikki tuli maailmaasi. Mutta yritin vältellä niitä. – Olen tosiaankin käynyt kuusi kuukautta armeijaa. Osa kantsulaisista oli sillain, että tuo tyyppi tulee Haagasta, vedetään sitä turpaan. Työnteko ei kiinnostanut. Lama oli just alkanut. Sitten sitä ajattelee, että miksi mä edes haluaisin töitä. Kai. Kun lapsena miettii, voisiko vaikka tehdä omia levyjä ja elää sillä, se on täysin naurettava ajatus. Se on maailman ahdistavin ajatus, jos se ei kiinnosta. – Totta kai rockmusiikista ja sen lieveilmiöistä kiinnostuminen vähensi mielenkiintoa koulua kohtaan. Skidinä ajattelee, että sä menet johonkin ihme toimistoon ja teet jotain vitun tylsää koko loppuelämäsi. Missä vaiheessa innostus muuttui omaksi tekemiseksi. Se tietysti johtaa helposti siihen, että harrastuksesta tulee jossain vaiheessa työ, ja päätyy tekemään ihan helvetisti töitä! Mielekkäitä töitä. Oli jonkun verran skidejä, joilla ei selvästikään ollut asiat kondiksessa. (Nauraa.) Mutta se oli asia, joka sai mut tuntemaan, että tästä ei ole paluuta. Se oli kovin fiilis, mitä siihen mennessä oli saanut. Millaisena muistat nuoruutesi kotipaikan Kannelmäen. Olen saanut pienenä tädiltä lainaan akustisen kitaran ja jo sitä ennen mandoliinin jostain mutsin ja faijan reissulta. En kuitenkaan digannut Sepulturasta vain sen takia, että se oli rankempaa musaa ja niillä oli magein logo. Mutta päällimmäisenä muistona on se, että kun muutin sinne Pohjois-Haagasta, niin skideillä oli sellainen sääntö, että kantsulaiset ei diggaa haagalaisista ja haagalaiset ei diggaa kantsulaisista. Suurimmaksi osaksi mun lapsuus oli kuitenkin sitä, että lähti vaan ulos potkimaan palloa, pelaamaan lätkää tai jotain. – Keskeisimpänä on säilynyt muisto siitä, kun sain ensimmäistä kertaa musiikista sellaisen tunteen, että se meni ihon alle. – Monella tavalla tosi hyvä paikka, diggasin. Siitä pisteet omille vanhemmille, että ne ei ole yrittäneet tehdä minusta robottia. Vaikutat stereotyyppiseltä hipiltä, mutta kävit kuitenkin armeijan. En muistanutkaan, että sitä on pitänyt jo skidinä siistinä asiana! Määrititkö musiikin avulla identiteettiäsi ja sosiaalista statustasi koulussa. On ollut kiehtovaa, että pystyy tallentamaan omaa tekemistä. – Aika varhaisessa vaiheessa. – Jouduin, todellakin
Mitä matka toi muassaan. Kaiken pitää olla just niin kuin se on kelannut. Se on hyvin vaativa ja todella tarkka. Lisäksi artistina on Kerkko Koskinen, joka ei ole ihan helpoimmasta päästä. ”On aina suuri mysteeri miten saa itsensä toteuttamaan jonkin asian.” nollista, että sulla on käsissäsi tappava ase. Että hyvänen aika, olen päässyt oikealle studiolle harjoittelemaan. Sehän on ihan täydellistä. Vuodet 2000-2004 asuit Joensuussa ja opiskelit Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa viestintää ääniopintoihin painottaen. Huolsit hautoja. En ole oppinut missään niin lyhyessä ajassa niin paljon kuin Finnvoxilla. Voi opiskella jotain sellaista, joka saattaa johtaa johonkin. Se oli ihan mieletön juttu, koska olin just muuttanut takaisin Helsinkiin ja olin tyhjän päällä. Kaikki pisteet jengille, joka jaksaa painaa sellaista duunia. Ei ollut mitään hajua, mitä aion tehdä. En mä nyt ehkä koskaan pelännyt duunin tekemistä, mutta monotonisuus on aina pelottanut. Se oli duuni, jonka jälkeen totesin, että kyllä mä pystyn levyjä äänittämään. Siihenhän armeija kouluttaa, että se tuntuisi siltä, ja joissain olosuhteissa pystyi sit käyttämään aseita. Mitkä oli24 Major Label oli Arton pääbändi aina siihen asti kun sivuprojektina alkanut Pariisin Kevät yllättäen nousi suursuosioon. En ollut ikinä räplännyt minkään neliraitureiden tai muiden kanssa, mutta aloin pikkuhiljaa kiinnostua äänittämisestä ja musan tekemisestä enemmän. Tämä hautausmaahomma oli selkeästi mun suosikki. – Se toi aloittelevalle syrjäytyjälle maailman, jossa on olemassa oikeasti kiinnostavia juttuja, joita voi tehdä työkseen. Pääsit koulusta työharjoitteluun Finnvox-studiolle ja palasit sinne uudestaan koulun jälkeen. Ehkä siitä jäi jotain käteen, en kyllä tiedä vieläkään mitä. Se oli sellainen tulikaste, että oksat pois. Se oli ihan järjettömän siistiä. Kerkko Koskisen Lolita-levy taisi olla nuorelle äänittäjälle melko tärkeä meriitti. – Jos en olisi päässyt Finnvoxille takaisin harjoitteluun ja jäänyt myöhemmin duuniin, en tiedä, mitä olisi käynyt. Ymmärrän, että monilla on paljon parempia työkaluja jaksaa siinä duunissa kuin mitä mulla oli. Sitä voisit tehdä toistekin. Armeijan jälkeen päätit parantaa vointiasi menemällä töihin teolliseen pesulaan. – Helposti. Jossain vaiheessa sitten huomasin, että olin ollut siellä jo vähän pidempään ja mulle oli alettu maksaa palkkaa. Mikä on Finnvoxin rooli tielläsi ammattimuusikoksi ja -tuottajaksi. Sai olla kesällä ulkona, vähän haravoi, ajoi nurtsia ja istutti kukkia. Kasvoit luontevasti äänittäjästä tuottajan saappaisiin. Tuntuiko se merkitykselliseltä. Sitä ennen sinun piti näyttää taitosi. Nuorempana tuli tehK uv at: K er tt u Malinen haast_arto tuunela_d.indd 24 10.4.2015 13.48. Kyllähän hautausmaalla elävänä oleminen tuntuu aika hyvältä. Se oli ihan hyvä kokemus todella raskaasta työstä. Se toi varmuutta siihen, että haluaisin musan äänittämisen, tekemisen ja tuottamisen kulkevan käsi kädessä. Soundi-haastattelu > tyä kaikennäköistä duunia, että sai fyrkkaa. Se oli kyllä puoli vuotta silkkaa absurdiutta. – (Nauraa.) Niin, jotainhan sitä pitää tehdä. Vuonna 2009 edellisen levynsä julkaisseessa triossa soittavat Arton lisäksi Ilari Kivelä (rummut) ja Tero Saraperä (basso). Työskentelit myös kesäisin hautausmaalla. – Kerkon levy oli todella merkittävä. Alkeellista puutarhurin hommaa vieläpä alueella, jossa tyhmempikin ymmärtää käyttäytyä sivistyneesti ja rauhallisesti. Ei tarvitse kuin kuunnella levyä ja todeta millaisia sovituksia siellä on ja miten paljon siellä on kamaa. Muistan sen aikakautena, jolloin on ollut sillä kynnyksellä, että lapsuus on ohi ja pitäisi ruveta selviytymään elämässä. Lolita romutti ne ajatukset, että tämä duuni on mukavaa fiilistelyä, jossa voi nostaa jalat pöydälle ja painaa reciä. – Erittäin merkitykselliseltä. Ja ehkä joku muukin totesi niin. Kertausharjoituksen suoritin siviilipalveluspuolella
25 ”Rockuskottavuus on ideana aika huvittava ajatus.” K uv at: K er tt u Malinen haast_arto tuunela_d.indd 25 10.4.2015 13.48
Rumpalilla ei ole niin paljon valitusoikeuksia kuin laulajalla. Jos se ei tunnu, prosessista ei jää muistikuvia. Totta kai voi olla tosi herkkiä basistejakin. Minkä uskot toimineen vahvimpina meriittinäsi muiden silmissä. Se oli mun eka kokopitkä levy tuottajana. – Vähän nolotti, että hyvänen aika, mitä mä olen tehnyt. Monet kuvittelee, että rumpalit on kuin luolamiehiä, kun ne takoo jotain pönttöjä. On varmasti paljon hyviä levyjä, joiden tekeminen on ollut ihan karmeaa, mutta eihän kukaan halua käyttää työaikaansa siihen, että on huono meno. Kehitin kykyä reagoida nopeasti tehtyihin ottoihin ja antaa niistä palautetta. Silloin tajusin, että haluan tehdä tätä niin, että olen puikoissa sekä tuottajana että äänittäjänä. Tekemisen pitää tuntua tärkeältä, kun se tapahtuu. Ei voi katsoa niin kapeasti. Siihen liittyy aina aika tavalla ajattelua. Pariisin Kevään löysivät ensimmäisenä silloisen Backstage AllianOlit tehnyt pitkään metallista alternativerockia Major Labelin johtohahmona, kun aloit kirjoittaa Pariisin Kevään biisejä. Ketkä ovat soittajista herkimpiä studio-oloissa. Minkälaisia tunteita kävit läpi, kun alkoi syntyä suomenkielistä popmusiikkia. – Tosi vaikea sanoa itse, mutta vaikutelma on se, että kun olin tehnyt pari levyä Pariisin Kevättä, ihmiset kokivat, että teen asiat vähän eri tavalla kuin keskimäärin tehdään. Opettelin äänittämistä, ja silloin kukaan ei puhunut siitä, että olisin tuottaja, mutta se oli kuitenkin myös sitä. Se on kaikista hienovaraisin juttu. Se on kummallista, mutta niin se vaan on. Se toi minusta esiin puolen, jota en ollut ennen ilmaissut musiikissani. Niiden myös oletetaan aina hanskaavan homman nopeasti. Yksi hyvän levyn merkki on usein se, että levyn tekeminen tuntuu matkalta, jossa kaikki tekijät ovat voimakkaasti läsnä, ollaan nimenomaan yhdessä ja se tuntuu olennaiselta. Jos yrittää olla uskottava, se menee ihan varmasti puihin. Mulle on myös erityisen tärkeää, että tuotannossa koko jengillä on hyvä meininki. Tunsin, että nyt pitää avata mieltä. Pitää vaan pystyä vetämään. Ajattele, jos rumpali saisi käyttäytyä äänityksissä samalla tavalla kuin laulaja. laiseksi. – Nimenomaan. Mutta se olikin voittopuolisesti ihmisten mielestä tosi siisti juttu, yhdistelmä jotain naiiviutta ja rehellisyyttä, jotain avointa ja sensuroimatonta. Mä vaan voin, jos haluan. Tunsin, että nyt pitää avata mieltä.” K uv a: Timo Isoaho Tuunela tuotti viimeisimmän CMXalbumi Mesmerian. Olet saanut merkittäviä tuottajan pestejä kuten uusimman CMXlevyn. Menestyy levy sitten tai floppaa, se ei voi tuntua niin merkittävältä. Rumpali on yleensä loppuen lopuksi bändin herkin. Liittyikö siihen ajatuksia niin kutsutusta rockuskottavuudesta ja siitä luopumisesta. – Downstairsin demot ja sittemmin ep:t olivat ensimmäinen bändijuttu, jota äänitin Finnvoxilla. Oli äärimmäisen kiinnostavaa nähdä ensin bändi livenä ja kokea tietävänsä, miltä haluaisi sen kuulostavan levyllä. ”Pariisin Kevään synty oli identiteettikriisin paikka. Damn Seagullsin Soul Politics oli myös tärkeä. Soundi-haastattelu > vat ensimmäiset merkittävät tuotantotyösi. On kiehtovaa tajuta, että niin, mä voin tehdä näin. Sain hyvin voimakkaan inspiraation, jonka johdosta tein poikkeuksellisesti yhdeltä istumalta kokonaisen kappaleen valmiiksi alusta loppuun asti. Oltiin nuoria, ja intoa oli huomattavasti enemmän kuin taitoa. Saat tehdä mitä haluat, ja se on parasta. Ja erityisesti rumpaleita. Olet äänittänyt satoja muusikkoja. Pariisin Kevään synty oli identiteettikriisin paikka. Ja ne kamppailevat keskenään. – Laulaminen on aina tosi herkkää hommaa. Sitten piti yrittää selvittää, miten se tehdään. Ehkä vähän erilaisella estetiikalla. Rockuskottavuus on ideana aika huvittava ajatus. Yhtye kirjoitti kesästä keikkapäiväkirjan, joka julkaistiin Soundissa 8/2012. K uv a: Ville-P et teri Määt tä 26 haast_arto tuunela_d.indd 26 10.4.2015 13.51. Jollain tavalla haluaa päästää itsestään ulos jotain vilpitöntä, mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa, että menet transsiin ja ulostat kappaleen. Kaikki uskottavuus mitä voi olla syntyy vain siitä, että sitä ei millään tavalla yritä tavoitella. Hän itse arvelee kysyntänsä johtuvan erilaisista tavoista tehdä asioita. Kun tekee jonkun todella simppelin biisin, sitä ajattelee, että voiko tällaista tehdä. Se on mun mielestä juuri sitä, mistä jo puhuttiin, ikään kuin lapsen oma mielikuvitusmaailma. Toisaalta taas jostain pinnan alta puskee aina esiin se, minkä voisi ajatella olevan sitä, mitä oikeasti on. Olin hämilläni. Ajattelin, että ehkä soitan tätä parille frendille, ja tämä on oma hupailu, joka voi jäädä selPariisin Kevät vuoden 2012 Wanajafestivalilla. On omituista, kuinka kaikkeen liittyy tarve yrittää olla jotain muuta kuin on. Tämä ristiriita on vahvasti läsnä biisejä kirjoittaessa
Enemmänkin oli kyse siitä, että onko bändin jäsenillä aikaa, ja halutaanko tähän laittaa tarvittavat panokset. Me käytiin tapaamassa paria, ja lopulta Sony innostui. Artturi saattoi pitää todella merkittävänä jotain biisiä, josta mä ajattelin enintään, että tästä voi ehkä tulla jotain. On pakko saada vähän supporttia frendeiltä tai keneltä tahansa, joka sanoo, että tee se. Tehtiin yhdessä demoja puolen vuoden ajan ennen äänityksiä. – Tunnistan tosi hyvin tuon. Miltä se tuntui, ja antoiko se siunauksen jatkaa. Ja sitten toteutin sen. Vapautti paljon energiaa itseltä, kun ei tarvinnut päättää kaikesta. Mutta mua ahdisti, kun levy-yhtiöltä ja keikkamyyjältä tuli viestiä, että on kyselty keikoille ja että olisi kyllä hyvä, jos lähtisit. Tai itse asiassa se lupasi kasata bändin, minkä johdosta se on sen koommin tunnettu miehenä, joka kasasi Pariisin Kevään, ja ottanut kaiken kunnian siitä niin kuin asiaan kuuluukin. Se tuntuu kammottavalta. Mitä enemmän sitä ajatteli, sitä vähemmän löytyi syitä, että miksi ei. Haluttiin. K uv a: Timo Isoaho si. Tuottajakumppanin on oltava sellainen, että se pystyy sanomaan, jos joku kuulostaa paskalta. Musiikki saavutti kuitenkin nopeasti suosiota ja singlet saivat radiosoittoa. En ollut koskaan kokenut sellaista. – Joo, niin siinä kävi. Sanoin aika pitkään, että keikkoja ei ole tulossa. 27. Tästä tuli paljon hauskempaa kuin osasin kuvitella. Aloin pohtia, että tarkoittaako tämä sitä, että meidän ei tarvitsisi aloittaa pienellä profiililla. Mitä sitten tapahtui. Nyt julkaiset jo viidennen Pariisin Kevät -albumin, kolmannen, jossa koko bändi on mukana. Nämä ensimmäiset keikkakokemukset oli järkyttävän hyviä. Jälkikäteen tuntuu siltä, että tein silloin asiasta päätöksen. Mun mielestä on sääntö, jolla ei ole juurikaan poikkeuksia, että jos tekee aivan yksin, aika nopeasti herää ne epäilykset, että onko tässä mitään järkeä. Olin aina nähnyt tämän vain studiojuttuna. Tunsitko painetta lähteä keikoille. – Se oli tosi makeeta. Niillä oli aika nopeasti se ajatus, että haluaisivat lisensoida Pariisin Kevään jollekin major-yhtiölle. Tämän kylän poikiin muodostuminen hitiksi toimi hyvänä lisäbuusterina sille, että keikalle tuli paljon jengiä, ja ne lauloi biisejä messissä. On kivaa ideoida, mutta ennen kuin edes ryhtyy toimeen, kyllästyy ja alkaa jo rakastella seuraavaa ideaa. Olin nähnyt Rubikin jokin aika sitten Tavastialla. Se on ehkä tärkeintä. Totta kai pitää olla joku oma sisäinen palo ja ajo päällä. Mutta meillä ei ollut bändiä! Ja mä en osannut kuvitella, miten tämä olisi ihan törkeän kova juttu livenä. Jotkut asiat oli helppo ottaa vastaan, joistain kinasteltiin vähän enemmän. Reko Ahon tultua rumpuihin ja Antti Poudan kitaraan ja koskettimiin meillä oli kasassa kuusihenkinen bändi. Meteoriitti-levyn jälkeen pidit kiinni siitä, ettet tee keikkoja. Ne oli niin taitavia ja teki niin hyvää musaa, että mua vitutti. Olin, että no okei, heitetään se menemään. Ilari on läpeensä musikaalinen tyyppi, joten ajateltiin, että se voisi tehdä tässä vähän kaikkea, soittaa synia ja perkkoja ja laulaa taustoja. – Toinen tärkeä asia on se, että etsii itse työtavat ja työkalut, joilla tekeminen tuntuu mahdollisimman kivalta. Kaiken kaikkiaan mä olin ällikällä lyöty, että meillä oli yhtäkkiä kasassa tällainen porukka. Että tästä puhuttiin silloin, kun levytyssopimus tehtiin, ja te hyväksyitte sen. Mutta sen säilyttämiseen tarvitsee muita. Tuo on yksi näkemys, ja se on hyvä näkemys, mutta musta tuntuu, että vähintään yhtä olennaista on löytää ne ihmiset, jotka kannustaa sua tekemään sitä juttua. Siinä tuntee itsensä kummallisen alastomaksi, kun soittaa jotain biisiraakiletta toiselle. Se saa miettimään, että mitä kaikkea voi päättää nyt. Sitten kun menee seuraavana aamuna työhuoneelle, on sillain että ei saatana, eihän mulla ole aavistustakaan mitä mä oikeasti tekisin. En usko kenelläkään käyneen mielessä, että pitäisikö pistää pillit pussiin. (Nauraa.) Kun Rubikin Jussi Hietala ja Artturi Taira ilmoittautuivat mukaan, tunsin olevani onnettaren suosiossa. Tänään oltiin kuvaamassa Herra Ylpön kanssa musavideota ja tsiigasin Ylppöä, kun se on sen kameran kanssa, että ”vittu tää on siisti kamera!” Hommahan ei voi mennä ihan puihin, jos olet aivan liekeissä. Ilosaarirockissa saitte hurmioituneen vastaanoton. En ole ennen antanut biisejä niin varhaisessa vaiheessa jonkun toisen kuultavaksi ja tutkittavaktästä tulee kova. Tällaiset asiat tarvitsevat tapahtuakseen jonkun sysäyksen, jonka vuoksi on toimittava aika äkkiä. – Mua pelottaa tosi paljon sanoa kaikkea tosi kliseistä, että jos uskoo unelmiin ja pälä pälä, se on vähän liian siirappista. Usein tekee yhtäkkiä mieli tehdä kaikkea muuta kuin sitä, mitä pitäisi oikeasti tehdä. Silloin on väärät unelmat. Artturi oli eri mieltä. Itselläni on ongelmia siirtää oivallukset tekemiseksi. Se ei ole hirveän kova myyntipuhe, mutta Sonylla digattiin musasta, ja mä diggasin niistä tyypeistä. Ilari lupasi vähän miettiä. Nyt ei voi enää oikein valittaa. Ollaan me ennenkin puhuttu bändin kanssa jutuista, mutta kun olen ollut yksin tuottajana, asetelma on ollut se, että minä päätän. Mietittiin Ilarin kanssa, että mitä helvettiä, tehdään vaan, eletään vähän. Esimerkiksi Voimakivet-biisissä oli kohtalaisen pitkä bridge, joka oli mun mielestä tosi hyvä. – Major Labelin rumpali Ilari Kivelä oli ollut mulla luottotyyppinä mukana myös Pariisin Kevään jutuissa. Yksin ei pysty. Mitä uutta Mustan Laatikon prosessi on tuonut työskentelytapoihinne. Mutta kyllähän mä joskus silloin skolessa haaveilin, että jonain päivänä tuotan ihan oikean levyn. On löydettävä sellaiset välineet, joiden kanssa viettää mielellään aikaa asiansa parissa. Silloin tällöin fiilisteltiin, että mitä jos perustetaan bändi. Että meillä on tällainen Pariisin Kevät tässä, se ei tee keikkoja eikä se nyt oikein ole bändikään. Mutta aina tuli sitä, että kyllä me tiedetään, että sä et ole lähdössä keikoille, mutta olisi se nyt kuitenkin hyvä! Mikä sai pääsi kääntymään. Se ei riitä, jos unelmoit, että olet maailman kovin basisti, jos basson kädessä pitäminen ei tunnu kivalta. Pakko sanoa, että se tuntui todella oudolta. Tuntuuko sinusta siltä, että elät unelmaasi todeksi. Kun toinen sanoo, että tästä tulee helvetin kova, kappaleesta innostuu ihan uudella tavalla. Tällaisiin asioihin Artturi vaikutti paljon. – En. Pariisin Kevät -miehistö kesän 2012 Provinssirockissa. maaliskuuta 2015, Arto Tuunelan koti, Helsinki. Tämä oli myös syy sille, että saatiin levy tehtyä aika nopeasti. Miten niin voi käydä. – Se voi olla niin. Mä jotenkin suutuin siitä ja ajattelin, että mä en ikinä pystyisi tuohon. Tuntui, että se oli aika hasardi juttu. Vasemmalta: Artturi Taira, Jussi Hietala, Ilari Kivelä, Reko Aho, Arto Tuunela ja Antti Pouta. On aina suuri mysteeri, että miten saa itsensä toteuttamaan jonkin asian. Tässä tapauksessa sysäys oli se, että Ilosaarirock oli antanut ymmärtää alkuvuodesta 2010, että olisi mahdollisuus soittaa keikka hyvällä lavalla ja hyvällä slotilla. – Mä tein tuolloin Astronauttilevyä, joten olin kädet täynnä töitä. Tuntuu hyvältä selittää Coronan baaritiskillä, että mulla on hyvä idea, 27 haast_arto tuunela_d.indd 27 10.4.2015 13.51. cen Jussi Ruusila ja Paavo Bäckman. Ja sitten tehdä. – Pyysin Artturin tuottamaan levyn kanssani. Ehkä sen ratkaisee se, onko tahtotila tarpeeksi luja, onko intohimo itse tekemistä kohtaan riittävä. Me oltiin yhtäkkiä bändi, joka kiinnosti ihmisiä ja jota haluttiin tulla katsomaan
Kallonsirukorujen, kuolleiden eläinten ja black metalin toisen aallon alla oli vaaleatukkainen poika, joka sai pikkuveljensä nauramaan ja jota rakastettiin. Mutta oli hän paljon muutakin. 28 K uv a: Morbid dead-taitto_f.indd 28 10.4.2015 13.38. VALKOISEN VALON VANKI Teksti: Ari Väntänen Dead oli Morbidin ja Mayhemin laulaja, brutaalin black metal -vokalistin arkkityyppi, elämää ja kuolemaa suurempi myyttinen olento, joka riisti itseltään hengen vain 22-vuotiaana
Niihin aikoihin kävi ilmi, että hän oli metallin suhteen toisella tapaa tosissaan kuin muut. ”Huhujen todenperäisyyttä on vaikea todistaa. Esimerkki: hän perusti lapsena kerhon ja vaikka kaikki kaverit kyllästyivät siihen nopeasti, hän pyöritti kerhoa vuoden – yksin. Hänen lempimusiikkinsa muistutti hänen lempielokuviaan: se oli raakaa ja saatanallista. Kun raato alkoi haista, Pelle kävi jättämässä sen kirjekuoressa Bathoryn levy-yhtiön vastaanottotiskille. Morbidin kitaristi Uffe Cederlund arvelee, että hän halusi tehdä vaikutuksen Bathoryyn ja sen levy-yhtiöön. Morbidin laulaja Pelle Ohlin riensi paikalle ihailemaan suurta idoliaan mutta sai pettyä. – Pelle oli pirun hyvä piirtämään. Äärirajoille. Kun hän aloitti jotakin, siitä ei tullut loppua ennen kuin se meni älyttömäksi. – Olin luvannut ottaa valokuvia, mutta en pystynyt, Gullbrandsson sanoo. – Eihän se oikeuta tekemään tuollaista, mutta Pellen nuoruus oli vaikea. Kavereille Pelle. Ohlinin ystävät eivät ole varmoja, mikä Pelleen meni. Pikkuveli Anders Ohlin kertoo, että Pelle oli aina ”erilainen” lapsi. Käsitteet ”death metal” ja ”black metal” hakivat vielä sisältöään, mutta nuo thrashilla löylytetyt uudet yhtyeet soittivat selvästi brutaalimmin kuin esikuvansa. Kerran hänet melkein hakattiin hengiltä. Ruotsissa Pellen sukupolven nuoret lukivat Okej-lehteä ja valitsivat puolensa hevareiden tai poppareiden joukosta. Sitten hänet oli ympäröinyt kuuma valkoinen valo. – Hän halusi lisätä CV:hensä kuolleen eläimen. Jos ihminen haluaa tuottaa kipua tai tappaa, hän on psykiatrisen avun tarpeessa. Hän väänsi ruuvit kuolleen marsun silmiin ja seivästi sen pään ristiin. – Se taisi romahduttaa Pellen maailman. Pelle reagoi pettymykseen huolestuttavalla tavalla. Ruotsalainen black metal -kuninkaallinen Bathory oli juuri julkaissut kolmannen albuminsa, ja yhtyeen pomo Quorthon jakoi liikkeessä nimikirjoituksia. Pelle halusi ylittää hyväksyttävyyden rajan ja teki sen tyypilliseen tapaansa pragmaattisesti. Hän jumaloi sitä sen kaikissa muodoissa, Anders Ohlin sanoo. Jos jokin kiinnosti Pelleä, hän antoi sille kaikkensa. Hän syntyi Tukholmassa tammikuussa 1969 ja varttui vähän kaupungin ulkopuolella Västerhaningessa. Myös Anders Ohlin uskoo, että tarkoitus oli täydentää ansioluetteloa. Sellaisia asioita olivat piirtäminen, sota ja kauhu. Hänen nimensä oli Per Yngve Ohlin. – Pelle halusi näyttää olevansa tosissaan. Sellaista ilmaisua kohti hän itsekin pyrki – hän oli alkanut laulaa bändeissä. Mayhemin jälkeen myös muut black metal -bändit ovat keikoillaan ottaneet äärimmäiset keinot käyttöön. Metallin uudesta undergroundista Pelle löysi vastineet Cannibal Feroxin kaltaisille gore-suosikeilleen. Jos Pelle piti jostakusta, hän saattoi kertoa tälle tarinan siitä, kuinka oli kuollut. Ajattelin, ettei Pelle ole tuollainen. Pelle rääkyi ensimmäiset keikkansa Morbidissa keväällä 1987. – Kun hän alkoi viillellä sitä eläinparkaa, panin kädet korville ja kävelin ulos. 80-luvun jälkipuolella Pelle Ohlinin ikäiset soittajat, Venomin perilliset, alkoivat perustaa bändejä, vaihdella kasetteja ja verkostoitua. Hänellä oli erikoinen, tunnistettava tyyli. – Me muutkin olimme pettyneitä, koska Quorthon käyttäytyi kuin rocktähti, Ohlinin ystävä Nils Gullbrandsson muistelee. Muut pojat lähtivät mukaan niin kuin teinit joskus lähtevät, mutta vain Pelle meni loppuun asti. Shokeeraamisen halu oli Deadin näkyvimpiä luonteenpiirteitä. Aluksi Pelle kuunteli Kissiä, mutta pian hard rock sai väistyä Venomin ja Mercyful Faten saatanallisten säkeiden tieltä. Hän päätti hankkia marsun, tappaa sen ja lähettää raadon Quorthonille. Pelle piti siitä. Voi olla, että Pelle meni Deadin rooliin metodinäyttelijän antaumuksella.” 29 K uv a: Jens Näs str öm K uv a: P eac eville K uv a: Morbid dead-taitto_f.indd 29 10.4.2015 13.38. – Pelle oli pragmaattinen, keskittyvä ja määrätietoinen luonne. Pellen mukaan värit edustivat astraalimaailman tasoja. Kuoleman hetkellä kaikki oli näyttänyt siniseltä. – Pelle olisi voinut tehdä väitöskirjan kauhusta. Niin kuin kaikessa muussakin, Pelle halusi mennä metallissakin älyttömyyksiin. Valkoisesta ei voinut palata elävien maailmaan. Lopulta kaikkein tärkeintä oli metalli. Aurinkolasit päässä tukkaansa pöyhinyt Quorthon ei ollut se synkeä antisankari, joksi Pelle oli hänet kuvitellut. Se oli kuin jokin äärimmilleen viety Alice Cooperin tai Ozzy Osbournen showtemppu. Toukokuun 1987 lopulla Tukholman Heavy Sound -levykaupan edustalla parveili farkkuliivisiä pitkätukkia. Sinä päivänä hän oli. Hän olisi yhtä hyvin voinut poimia raadon tienvarresta. Gullbrandsson lisää, että Pellen omilla kokemuksilla saattoi olla osuutta asiaan
Pellen lähei set eivät tunteneet ketään sellaista. Arkku ei mahtunut lavalle, joten se kannettiin lavan taakse. – Kaikki niissä pienissä piireissä tiesivät, että Pelles sä oli jotakin erityistä. Asia selvitettiin sillä su mealla logiikalla, jota näihin tapauksiin usein sovelletaan: kiusattu joutui vaih tamaan koulua, kiusaajat saivat jäädä. – Isäni järjesti meille lavasteeksi ruu misarkun. Totuus oli paljon tylym pi ja yksi syy siihen, millainen Pelle Oh linista tuli. Hän oli omalaatuinen eikä hänellä ollut tyt töystäviä, mutta outo erakko Pelle ei ol lut. Hän oli ennen muuta lämmin, antelias ja hauska tyyppi. Pelle perusti Morbidin vuonna 1986. 30 K uv a: P eac eville dead-taitto_f.indd 30 10.4.2015 13.38. Ambulanssin saa puessa pulssia ei enää tuntunut, mutta hänet saatiin elvytettyä. ”En ole ihminen, tämä on vain unta ja pian minä herään.” Yksi ikonisimpia Mayhem-solistista otettuja kuvia. – Hän oli paljon mietteliäämpi kuin me muut. Black metalin mytologiassa Dead tun netaan outona, pahana, yksinäisenä ja pakkomielteisenä olentona. Sairaalassa selvisi, että Pellen per na oli hajalla. Hän oli mielellään kavereiden seu rassa. Hänen vanhem pansa uskovat edelleen, että Pelle kaa tui. Sen huomasi, että hänen sielus saan oli arpia. Kenen kään muun oli vaikeaa tajuta, mitä Pel le halusi. Koulussa väkivalta huomattiin ja sii hen reagoitiin. Bän din piti mennä kaiken edelle. Niin omistautu neen tyypin kanssa haluttiin soittaa. Tultuaan tajuihinsa poika kertoi liukastuneensa. Pelle antoi musiikilleen sata prosenttia itsestään. Hän oli nuori eikä ollut kokenut läheisen kuo leman aiheuttamaa tukahduttavaa ja kasvattavaa surua. Eräänä päivänä Pelle tuli koulusta kalpeana ja huonovointisena ja meni sitten tajuttomaksi. En ikinä unohda, kuinka on nelliselta Pelle näytti, kun kerroin sii tä. Hän oli hauska ja ujo kave ri, jolla oli tosi musta huumorintaju. Mikä pa hinta, kukaan muu kuin John ei osannut muuttaa Pellen ideoita musiikiksi. Pelleltä ei jäänyt huomaamatta, että kuolema oli pelastanut hänet. Pian sen jälkeen kitaristi John Hagström erosi bändistä keskittyäkseen päivätöi hinsä. Joskus hän sanoi menehtyneensä syö tyään myrkkysieniä, joskus kaatuneen sa tai pudonneensa jäihin ollessaan luistelemassa. Uudessa koulussa Pelle sai kavereita ja perusti ensimmäisen bändinsä. Hän olisi halunnut koristel la lavan vanhoilla kuolleilla tammipuil la. Pellen puheissa kuolinsyy vaihteli. – Musiikin te keminen muuttui hankalaksi. – Minulle oli iso juttu päästä Morbi diin, Cederlund kertoo. Hänellä oli pahoja sisäi siä verenvuotoja. Hänelle kuolema oli kauhuviihdettä vhsnauhoilla ja nyt myös mystinen valkoinen valo, joka käänsi hänen elämänsä suunnan. En ole nauranut kenenkään seurassa yhtä paljon, Anders Ohlin sanoo. Pelle yritti olla niin kuin mitään pa haa ei tapahtuisi, mutta vainoaminen jätti häneen pelon ja epäluulon arvet. En ole soittanut kenen kään muun kanssa, joka olisi lavalla yhtä vahvasti läsnä. Sillä kertaa ratkaisu toimi. Syksyn mittaan haukkuminen muuttui hakkaamiseksi. Bändi soitti valla tuissa taloissa ja nuorisotaloilla, mutta Pelle yritti järjestää kaikkialla teatraali sen shown. Cederlundilla oli tarjota jotakin vielä mieluisampaa. Pellestä se oli käsittämätöntä. Pelle makasi siellä alkunauhan aikana päästäkseen tunnelmaan. Joulukuussa 1987 Morbid äänitti en simmäisen demonsa December Moonin. Deadin esiintyminen yhtyeen äänitteillä jäi hurjasta maineesta huolimatta vähäiseksi. Nils Gullbrandsson sanoo, että Pelle oli erilainen. Kun Pelle meni seitsemännelle luo kalle syksyllä 1982, häntä alettiin kiu sata. – Olen tavannut pahoja ihmisiä, ja Pelle ei ollut paha. Ker ran hän oli kävellyt yöllä hautausmaal la ja miettinyt, että kunpa hautakivet oli sivat ejectnappuloita, joita painamalla ruumiit pomppaisivat maasta. – Johnilla ja Pellellä oli erikoinen luo va liitto, Cederlund sanoo. Sinä syksynä hän sulkeutui kuoreensa, ja kotona tuli usein riitoja. Kesti vuo sia, ennen kuin Pelle myönsi veljelleen, että hänet oli hakattu. Tunnetuimmassa kokoon panossa soittivat LG Petrov ja Uffe Cederlund, jotka myöhemmin perusti vat Entombedin. Morbidissa Pelle Ohlin otti nimen Dead ja alkoi maalata kasvonsa näyt tääkseen kuolleelta. – Pellelle oli tyypillistä sulkea sil mänsä kiusallisilta asioilta ja ongelmil ta, jotta ei joutuisi käsittelemään niitä, Anders Ohlin sanoo
Sitten ei tapahtunut juuri mitään. Enimmän osan aikaa hän istui yksin huoneessaan, kirjoitti sanoituksia kuolemasta ja piirsi synkeitä kuvia, joita ainakin Dissection ja Immortal käyttivät demojensa kansissa. Mayhem oli enimmäkseen toiveajattelua. Metallin oli oltava mahdollisimman epäkaupallista, äärimmäistä ja epänormaalia. Kun Pelle alkoi sanoittaa ja laulaa Mayhemin uusia kappaleita, vitsit kävivät vähiin. Voi olla, että Pelle meni Deadin rooliin metodinäyttelijän antaumuksella. Pian hän oli kirjeja puhelinkontaktissa Mayhemin kitaristin Øystein Aarsethin eli Euronymousin kanssa. Alkuvuodesta 1990 se soitti pari keikkaa ja äänitti kaksi biisiä kokoelmalevylle, mutta siinäpä se. 31 K uv a: Jens Näs str öm dead-taitto_f.indd 31 10.4.2015 13.38. Mayhem tuntui pyrkivän samaan kuin hän. Kun Slayer-lehden Metalion eli Jon Kristiansen kertoi Pellelle Mayhemin etsivän laulajaa, tämä päätti hakea paikkaa. Pelle halusi lavalle kidutusvälineitä, kuolleita puita, kuunvaloa jäljittelevän valaistuksen sekä eläinten päitä ja ihmisten kalloja, joiden silmissä on valtavat ruuvit. Kaikki kammottava kiehtoi Pelleä. Pelle kertoi sanoittavansa Mayhemille De Mysteriis Dom Sathanas -nimistä albumia. Kerrotaan, että hän lakkasi syömästä saadakseen kehoonsa puutosarpia ja että hän jahtasi kulkukissoja veitsen kanssa. Lopulta hän kysyi siltä naiseltakin. Muut bändissä tajusivat sen, mutta Pelle uskoi melkein kaiken ja odotti. Lopulta Øystein vuokrasi koulukaverinsa vanhemmilta hienon ja tilavan talon, jossa saattoi sekä asua että soittaa. –Kuolemanrajakokemuksesta oli tullut hänen taiteensa kantava voima. Pelle Ohlin lähetti bändille demon ja ristiinnaulitun hiiren. Muut jäsenet näkivät myllerryksessä tilaisuuden muuttaa Morbidin tyyliä. Treenejä ei ollut yli puoleen vuoteen. Norjalainen Mayhem oli Pellestä erittäin true. Sellainen ehdotus kuulosti Pellestä lähtölaukaukselta. Hän kävi ahkeraa kirjeenvaihtoa äärimetallin undergroundissa. Pellen poseerauskin hakee vielä myöhempien aikojen vakavampaa sävyä. Hän oli kysellyt koko matkan vanhemmiltaan, oliko takki aitoa leopardinnahkaa. Pikkupoikana Pelle oli nähnyt junassa naisen, jonka takki näytti leopardin turkilta. Hän oli tyytyväinen siihen, että iso osa yleisöstä ei halunnut katsella sellaista showta. Noina aikoina saivat alkunsa Deadia koskevat huhut. Bändin vuonna 1986 tekemä Pure Fucking Armageddon -demo oli ”rajuinta, äänekkäintä ja tuhoisinta black metalia”, jota Pelle oli ikinä kuullut. – Kitaristeja tuli ja meni. Morbid yritti kirjoittaa uusia biisejä ja löytää uuden kitaristin. Aitous oli Pellelle tärkeää. Huhujen todenperäisyyttä on vaikeaa todistaa. Pelle oli ollut Mayhemissa kaksi vuotta ennen kuin bändi soitti ensimmäisen keikkansa. Luultavasti hän kokeili kaikenlaista, Anders Ohlin arvelee. Alkuvuodesta 1988 Pelle muutti Osloon ja liittyi Mayhemiin laulajaksi. Alkuaikoina Mayhem oli soittanut humoristista splattermetallia, ja Morbidin jäsenet olivat keksineet huvittavia taiteilijanimiä ja tehneet Disgusting Semla -biisin laskiaispullasta. Se sijaitsi Oslon ulkopuolella Kråkstadissa. Mayhem joutui luopumaan treenikämpästään eikä löytänyt uutta, ja Pelle majaili toisten nurkissa, metsästä löytämässään vajassa ja leirintäalueella. Jokainen istui tuntitolkulla Pellen kanssa ja yritti saada soitettua jotakin häntä kiinnostavaa. Pettymys Morbidiin ja halu tehdä vaikutus Mayhemiin purkautui samoin kuin Quorthonin kohdalla. Mikään ei kelvannut, Cederlund muistelee. Hänen bändinsä soittaisi likaista ja saatanallista äärimetallia, ei mitään muuta. Se aalto nousi tuskallisen hitaasti. Ja sen suhteen hänellä oli uusi suunnitelma. Sinä iltana Jessheimissä lavalla oli seipäiden nokkaan iskettyjä sianpäitä, ja Pelle viilteli itseään niin pahasti, että joutui käymään tikattavana. Øystein valehteli ja liioitteli pitääkseen bändin henkeä yllä. Øystein kyllä luetteli maita, joissa Mayhem soittaisi ja levyttäisi ja joihin sen oma levymerkki Deathlike Silence toimintansa ulottaisi, mutta mitään ei tapahtunut. Venom synnytti black metalin pilke silmäkulmassa, mutta Mayhem nosti genren toisen aallon ilman hymynhäivääkään. Hänen sanotaan haudanneen lavavaatteensa maahan, jotta ne tuntuisivat kuolleen vaatteilta, ja haistelleen kuollutta varista ennen keikkoja. Se oli hyvä alku, mutta vasta alku. Hän puMorbidin keikkapaikat olivat monesti vallattuja taloja. Huonolla menestyksellä. Ehkä kuolemasta tuli hänelle pakkomielle. Jos Pelle ei pitänyt jotakuta ”true metal” -tyyppinä, hän ei jutellut tämän kanssa
Hän haki sen ja ampui itsensä. Elän mieluummin menneisyydessä.” 32 K uv a: Morbid K uv a: P eac eville K uv a: Ander s Ohlin dead-taitto_f.indd 32 10.4.2015 13.38. Øysteinilla oli suuri suu, eikä Pelle enää viihtynyt hänen seurassaan. – Se oli vähän kuin haamusärkyä. Asiat tapahtuvat niin hitaasti, että on vaikeaa ennustaa mitään. Toisille hän on Per Yngve Ohlin, ikuisesti nuori legenda, joka hohtaa kaunista valkoista valoa. Dead rakasti raakaa ja alkukantaista 80-luvun metallia. hui pahuudesta inspiraation lähteenä, mutta perheensä silmissä hänestä oli paha kaukana. Tässä palvonnan kohteena Slayerin Live Undead. Joskus, kun Øystein soitti talossa paskaa musiikkia, Pelle otti tyynynsä ja meni metsään nukkumaan. Pelle Ohlin haudattiin Tukholmaan Österhaningen hautausmaalle. Sitten Pelle oli taas yksin. Se on usein syvän masennuksen yhteydessä puhkeava henkinen häiriö, josta kärsivä luulee olevansa kokonaan tai osittain kuollut. Se ei onnistunut. – En puhu tulevaisuudesta mielelläni, Pelle sanoi kiertueen jälkeen antamassaan haastattelussa. Hän löysi Pellen ruumiin ja hyödynsi sitä kylmästi Mayhemin markkinoinnissa – otti kuolleesta kuvia ja keräsi kallonpalasia lattialta ja askarteli niistä koruja. Pelle lupasi harkita opiskelua. Sanotaan, että haulikonpamaus tyhjässä talossa lähetti norjalaisen black metalin nousukiitoon, mutta ei se niin mennyt. Kun isovanhempiensa luona silloin asustellut Jan-Axel Blomberg eli Mayhemin rumpali Hellhammer tuli poikkeamaan, Pelle kertoi iloisena, että hänellä oli uusi, tosi terävä veitsi. Morbid eli lyhyen, mutta intensiivisen ajanjakson. Aikalaisten kertomusten ja itsemurhaviestin pohjalta on spekuloitu, oliko Pelle Ohlinilla Cotardin oireyhtymä. He tekevät piirroksia, kirjoittavat runoja, pitävät nettisivuja ja kuvaavat dokumentteja. Syyt Pellen tekoon alkoivat hahmottua vasta paljon myöhemmin. Luultavasti se oli kova isku Pellelle, joka oli uhrannut kaiken aikansa, terveytensä ja rahansa Mayhemille. Heidän kuollut idolinsa elää kahta elämää. – Bändin muut jäsenet olivat alkaneet keskittyä muihin asioihin. Hän oli eronnut bändistä huomattuaan kuinka sydämettömästi Øystein suhtautui Pellen kuolemaan. – Pelle oli masentunut ja kriisissä, Anders Ohlin sanoo. Mutta se on toinen tarina. Pellen kuudes ja viimeinen keikka Mayhemissä oli Turkissa. Läheiset kertovat, etteivät Deadin välit toiseen Mayhemlegendaan, kitaristi ja pääpomo Euronymousiin (oik.) olleet aivan ongelmattomat. ”En puhu tulevaisuudesta mielelläni. – Vuosia Pellen kuoleman jälkeen perheemme odotti joka joulu, että hän tulisi ovesta sisään niin kuin ennenkin, Anders Ohlin sanoo. Vuoden 1990 lopulla Mayhem teki minimaalisen Euroopan-kiertueen: kolme keikkaa Saksassa ja yhden Turkissa. Perheelleen hän on Pelle, jota on kova ikävä. Kaikki hänen äänityksensä – kaksi kokoelmalla julkaistua biisiä sekä jokainen rupinen treeninauha, demo ja keikkataltiointi – on julkaistu moneen kertaan. Antaakseni jonkinlaisen selityksen: en ole ihminen, tämä on vain unta ja pian minä herään”, hän kirjoitti. Pellen isä kävi Kråkstadissa ja vei pojalleen taidekoulun esitteitä. Itsemurha teki Pelle Ohlinista ikonin, äärimetallin Kurt Cobainin. Kaikilla muilla oli läheisiä, mutta Pelle oli yksin. Yli puolet tuon amatöörimäisen interrail-reissun esiintymisistä peruttiin. Deadin lisäksi se oli lähtölaukaus myös myöhemmin Entombedissa soittaneille muusikoille. Hän oli kroonisessa rahapulassa, mutta hän oli sillä tavalla ylpeä, ettei puhunut ongelmista perheelleen. – Elän mieluummin menneisyydessä. – Hän kävi Ruotsissa silloin tällöin. Suru-uutinen kiiri Ruotsiin seuraavana päivänä ja järkytti Ohlinin perhettä syvästi. Hän palasi taloon ja kirjoitti viestin. Mayhemin jäsenistä vain basisti Jørn Stubberud eli Necrobutcher osallistui hautajaisiin. Kuusi keikkaa, kaksi levytettyä biisiä. Muut saattoivat ottaa bändiin etäisyyttä, mutta Pelle ei voinut. Hän yritti tehdä haavan kaulaansa, mutta siitäkään ei tullut mitään. Hän istui tyhjässä talossa, ajatteli kaikenlaista eikä ollut enää aina varma, mikä oli todellista. – Pelle tuli aina jouluksi kotiin ja palasi Norjaan syntymäpäivänsä jälkeen tammikuussa, Anders Ohlin sanoo. Sen jälkeen mikään ei enää ollut liian sairasta. Oikea lähtölaukaus oli Øysteinin kameran ääni. Toisille hän on kadotettu sielu nimeltä Dead. ”Kukaan ei tule ymmärtämään syytä tähän. Hän oli yksin vieraassa maassa ja hyvin haavoittuvassa asemassa. Pelle tiesi, missä Øysteinin haulikko oli. Mitä Mayhem oli saanut aikaan kolmessa vuodessa. Hän meni metsään ja yritti viiltää ranteensa veitsellään. Hänellä on faneja ympäri maailmaa. Oli huhtikuun kahdeksas 1991
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Soundi FIN KorpiklaaniHelloween 04-15.indd 1 07.04.2015 11:22:44 Nuclear tulostus.indd 33 10.4.2015 6.07
Nicolaksen pienet laulelmat soveltuivat tarkoiTeksti: Antti Luukkanen Kuvat: Mikko Meriläinen nicolas kivilinna_taitto.indd 34 10.4.2015 13.39. Kun pari vuotta sitten kuulin, että uraansa starttaavan Nicolas Kivilinnan ensimmäinen virallinen julkaisu on seiskatuumainen vinyyli, jolle hän on säveltänyt Eino Leinon teksteihin omia kappaleitaan, muistan tarttuneeni levyyn vähintäänkin vastahakoisesti. Mutta älkää kutsuko häntä folkprofeetaksi. Onneksi kuitenkin kuuntelin levyn, sillä siihen oli helppo ihastua. Kuulun siihen harvinaiseen vähemmistöön, joka ei syty Vesa-Matti Loirin kanonisoiduista Eino Leino -levysarjasta. Ja vaikka syttyisinkin, niin idean momentum oli mennyt jo ohi. Myöhemmin kuulin, että Nicolas ei ollut edes tietoinen kansan veteläksi saaneista Loirin tulkinnoista. arhaimmat ideat ovat usein pähkähulluja. Kun jo lapsena Juiceen hurahtanut nuori mies vaihtaa matematiikan musiikintekoon, tulee lopputuloksestakin jotain totutusta poikkeavaa. 34 Vanhaa magiaa etsimässä Nicolaksen itse painattamassa t-paidassa Beatles ylittää Abbey Roadia väärään suuntaan. Saammeko siis esitellä Nicolas Kivilinnan, esikoisalbuminsa julkaisseen artistin, joka saa samaan ajatukseen mahtumaan Aku Ankan ja Platonin
Kun en osaa tarpeeksi hyvin äänittää tai vie lä laulaakaan jotain juttua, niin olen us konut siihen varastoimisen mahdolli suuteen. Ja sil tikään levystä ei tullut sellaista mi tä hän oli etukäteen vakaasti pohdis kellut. Tämä ei ollut se esikoislevy, jota olin päässäni aina ajatellut. Nicolas Kivilinna edustaa ihmis tyyppiä, joka ei osaa olla toimettoma na, vaan puuhastelee usealla rintamalla yhtaikaa. Hän esiintyy paljon soolona, mutta myös bändikokoonpanolla. – Se nimi tulee En etsi valtaa enkä loistoa biisin kertsistä. Vaikka mulla on sel keä visio musiikin tekemiseen ja tyk kään tehdä sitä oman nimeni alla, niin en ole koskaan kuitenkaan kiinnostu nut esiintymisestä sinänsä. Ainakaan aiheiltaan se ei välttämättä vanhene. Tai esittä västä taiteesta. Vähän yllätyksenä se tuli hänelle itselleenkin. Aiemmin olen aika hyvin osannut tehdä biisejä varastoon. Nicolaksen pehmeä laulusoundi on kuin nuorella Mikko Alatalolla. Mulle on kiusallistakin olla se esillä oleva tyyppi. – Kun soittaa tällaista hyvinkin pe rinteistä musiikkia, niin siinä ei sinäl lään ole kauheasti uutta, vain se hen ”Olen tosi tietoinen omasta asemastani myös musiikin tekemisessä ja siitä kuinka se poikkeaa muista.” kilö, joka sen esittää tuo sen omanlai sensa äänen. Ahkeran keikkailun jälkeen sekä omaa yhtyettään luotsaava että soolo na esiintyvä Nicolas sai esikoisalbu minsa Joka laulun laulaa vaan valmiik si kuin varkain. Sen runollisesta kirkassilmäisyydestä voi saada sellaisenkin mielikuvan, että hä nen laulunsa ovat itsessään pieniä, jopa merkityksettömiä. Oletko lauluntekijänä siis impulsii vinen, jonka tarvitsee saada toteuttaa kaikki mielen päällä olevat ideat tavalla tai toisella. Seuraava levy voisi jo pa olla näitä teeman ympärille kietou tuvia biisejä. Se on sellai nen ideamaailma, ja on tämä meidän maailma. Se liittyy myös omiin kokemuksiin siitä Leinolevystä. Ja siinä on sellaista löytämisen iloa, kun voi kohdata vanhoja juttuja. Nyttemmin on tullut hiljattain sellaisia biisejä, joita olisi tosi kiva ää nittää nopeasti. Siihen biisiin kiteytyy olennaisesti suhtautumiseni musiikin tekoon. Li säksi hänellä on muiden lauluntekijöi den kanssa viritteillä yhteistyöprojek teja. – En etsi valtaa enkä loistoa on myös kritiikkiä henkilöpalvontaa kohtaan. Omien piirien kautta löytää paljon hui man hyviä nykytekijöitä. Mulle taide on pakokeino. Koin sen tosi ahdistavaksi, että jouduin käymään sellaisen läpi. – Mulla oli pitkään ajatuksena, että julkaisisin ensimmäisen levyni sit ten kun olen 23 tai 24, juuri 22 vuotta täyttänyt Nicolas paljastaa. Tässä tapauksessa tuo perinteinen musiikki herättää hyvinkin poikkeuk sellisia vertailukohtia tämän päivän nuorelle lauluntekijöille. Nicolaksen halu riimitellä tuo mieleen vahvasti Jui ce Leskisen pakkomielteisen pedantin suhteen suomen kieleen. Nicolaksen levyn nimi herättää mie lenkiintoisia tulkintavaihtoehtoja. Se on hienovarainen tie kävellä. Mulle tai teen ajatus on platonistinen, vaikka en ole Platonia lukenutkaan. Just ennen tuon biisin tekemistä luin Pete Seegerin elämäkerran ja imin siitä vielä paljon sellaista trad. Enkä ole sinänsä niin kiinnostu nut soittamisesta, vaan studio on mul le soitin. 35 tukseensa hienosti eikä niiden naiivin herkästä tunnelmasta meinannut saa da tarpeekseen. Jos siellä on muis tutuksia tästä maailmasta, niin mones ti se rikkoo sen illuusion. Toisaalta olen innostunut viimeisten vuosien aikana ihan hirveästi Surrurista ja Pelkästä vä liviivasta. – Aku Ankassakin ärsyttää, kun sen tarinoihin tuli älypuhelimet. Ehkä se liit tyy siihen perinteeseen, että kyse on kuitenkin laulusta eikä siitä esittäjästä. tietoisuutta. Vaikka hän analysoikin tarkasti tekemisiään, ei hän halua ainoastaan tutkia musiikkia ja sen historiaa, vaan tulkita sitä, tarjo ta oman versionsa. Tai jos menee negatiivisten fiilisten puolelle, niin ai nicolas kivilinna_taitto.indd 35 10.4.2015 13.39. Jos tuollaiset ai heet koskettaa ihmisiä nyt, niin ne kos kettaa varmasti vastaisuudessakin. Tämä on enemmänkin kokoelma kotiäänityksiä. – Joo, siinä vanhassa on sellaista ma giaa, kun sitä ei sellaisenaan voi tapah tua nyt. Nicolas on kuitenkin mietti nyt esikoiskokopitkänsä antamaa mie likuvaa poikkeuksellisen kauan. Nämä biisit on kuitenkin pikkaisen vanhempia, jo ten niihin ei uudemmat viittaukset ole vielä ehtineet mukaan. Se ei voi olla tarkoi tuksenasi, eihän. Mun sanoitustapa nojaa vielä sellaiseen perinteikkääseen suomeen, ja vaikka levyllä onkin yksi tai kaksi riimitöntä biisiä, niin tykkään tosi paljon juicemai sesta sanoitustavasta. En ole kauheasti soit tanut bändeissä, vaan enemmän itsek seni. Kun oli tullut ääniteltyä ja käsissä paljon kamaa, sainkin niistä jo levyn. Kaikki debyyttialbuminsa julkaise vat artistit tietävät, että ensivaikutel man voi tehdä vain kerran ja jokainen haluaa sen olevan mahdollisimman edustava. – Sekin oli juurtunut vain siksi, että joku esikuva oli silloin julkaissut ekan levynsä. Artisti itse tuli kaiken laisen muusikkouden tuolta puolen mikä takasi paitsi autuaan tietämättö myyden mahdollisista rajoitteista, myös tuoreen asenteen tehdä asiat omalla tavallaan. Tämä on mun tyyli, mutta ei se ole kiveen hakattu. Vielä Nicolas ei osaa arvioida, millai set mahdollisuudet laulujensa vanha kantaisella ajattomuudella on kantaa ne pidemmälle kuin hänen oma uran sa. Vaikka se onkin hyvin mi nua, niin se on vain yksi puoli minusta. Sellainen Pimeä maa ko konaisuus. Ville Vuorenmaa tekee mel kein pelkästään biisejä siitä mitä se nä kee ympärillään. Kuinka jotkut on koke neet sen myötä, että mä olen folkpro feetta, joka tekee aidosti vain jotain tie tyn tyylistä. Nico las korostaa olevansa nuori ja ehtivän sä tehdä vielä kaikenlaista. – Aiemmin olen inspiroitunut hyvis tä fiiliksistä tai unista. Lopulta kyse oli enemmänkin kap palevalinnoista ja teemakokonaisuu den puutteesta, joten varsinaista jossi teltavaa lauluntekijälle ei jäänyt. Mutta samaan aikaan olen tosi tietoinen omasta asemastani myös musiikin tekemisessä ja siitä kuinka se poikkeaa muista. Se myös kuului lop putuloksesta. – Mulla ei ole kauheasti viittauksia nykyhetkeen. – Koen vahvasti, että olen osa jatku moa. Se musiikki kuulostaa minulta, vaikka se kuulostaa monelta muultakin. Suurin suosikkeihin kuuluvat puolestaan Beatles ja vanhan liiton lauluntekijät kuten Bob Dylan ja Neil Young. – Joo ja ei. Se rikkoo taiteen illuusion jos siihen tulee arkipäiväisiä juttuja. Mutta se on tietoista, että hän ei ha lua ankkuroida niitä myöskään tähän hetkeen
Mutta ei voi olla vain yhtä juttua. Vielä kun itsellä oli viime vuonna kaikkea... Vähemmän sävellettyä tietyllä tapaa. Osittain se on tietysti minuutta. – Kaikki taiteet varmaan painii sen kysymyksen kanssa, että onko tämä merkityksellistä muille. Olen aina urheillut paljon ja ollut hyvä matikassa ja fysiikassa. 36 noastaan yksinäisyydestä. käy ilmi, että hän on ryhtynyt myös kirjoittamaan proosaa. Olin pitkään teknillisellä yliopistolla ja mä olin varma, että musta tulee diplomi-insinööri. – Olen miettinyt sitä paljon ja se on tosi iso kysymys. Tykkään ajatella korkeasti ja moni niistä oli siellä paljon käytännöllisemmistä syistä. Vasta nyt olen huomannut, että taide voi olla myös ura. Onko se sinulle välttämätöntä. Mutta ehkä musiikki on sittenkin se juttu, missä mä olen hyvä, omalla tavallani ainutlaatuinen. – Kun olin TTY:llä, niin tuntui, ettei teekkareilla ollut sielua. Koska se on pahimmillaan kuin sairaus.” Nicolas luuli pitkään, että hänestä tulee diplomiinsinööri. Jutellessa ”Olen paljon miettinyt sitä, että jos taide otettaisiin pois, niin miten se vaikuttaisi minuun. Hyvistä fiiliksistä inspiroituminen on myös kuulunut Nicolaksen musiikista ja eritoten tulkinnastaan. No, liian monet hautajaiset ja sellaista. Se kirjoittaminen on avannut sen, että ehkä mä kuitenkin olen taideihminen. Että mä olen aina ollut, mutta nyt mä olen huomannut sen. Vaikka musiikki onkin ollut se ykkösjuttu, mä en ole kirjailija enkä varsinkaan maalari, niin ehkä se kirjoittaminen on avannut sitä ajattelua. Pitäisi mennä nukkumaan, mutta tuleekin idea ja tietää, että nyt menee koko yö valvoessa ja fiilistellessä. Jäin sille tielle. Kun on ollut aina outoja ja mielikuvituksellisia ideoita päässä ja nyt kun on alkanut kirjoittaa niitä on tajunnutkin, että hei, mulla on ollut tällaisia ideoita ihan lapsesta asti. Ekaa kertaa otin fiiliksiä musiikkiin semmoisesta ja nyt tuntuu, että voisi olla hienoa tehdä vilpittömästi liikaa miettimättä semmoista impulsiivisempaa musiikkia. Olen paljon miettinyt sitä, että jos taide otettaisiin pois, niin miten se vaikuttaisi minuun. – Tiedostan sen ja monesti joku sanookin, että mahtavaa kun varauksettomasti kuulee, että olen hyväntuulinen. – Viimeisen vuoden aikana olen ruvennut kirjoittamaan ja olen jotenkin tajunnut, että ehkä mä kuitenkin... Sitten tuli musiikki ja pelasti hänet. Tällainen lapsenomainen ilo on paitsi harvinaista, myös itsensä asettamista alttiiksi aivan toisella tapaa kuin etäännyttää itsensä vaikkapa ironialla tai kyynisyydellä. Suhtautuminen tekniikkaan muuttui ja mä olen kuitenkin aina tykännyt sci-fistä. Mutta mikä aiheutti alun perin sen ahaa-elämyksen, että siirryit teknisemmästä ajattelumallista kohti musiikkia ja sen tekemistä. Koska se on pahimmillaan kuin sairaus. Samalla se on myös tosi siisti tunne. Tämä levy onkin innostunutta kotiäänittelyä, kun ekaa kertaa on pystynyt tekemään tuollaista nyt rokataan -henkeä, soiton ja musiikin iloa. En hirveästi bondannut niiden kanssa ja vaihdoin yliopistolle lukemaan enkkua, mikä oli halpamaista, koska puhun sitä äidinkielenäni. Nicolas on kertonut aloittaneensa myös maalausharrastuksen. Kuulostaa siltä, että sinulla tuntuu olevan lievä pakko tehdä koko ajan jotain luovaa. nicolas kivilinna_taitto.indd 36 10.4.2015 13.39. Siinä on pohjalla hyvin epäsuomalaisen positiivinen vire ja voi kuulla kuinka hän suorastaan hymyilisi laulaessaan. On jopa sellainen morkkis, että antaa näin paljon sille musiikille ja sen tekemiselle, kun en ole tullut musiikkipiireistä
Valtteri tulostus.indd 37 10.4.2015 6.15
Olemme esiintyneet festivaalien päälavoilla ja No More Storiesin (2009) kiertueella soitimme Helsingin jäähallissa, mutta nautimme ehkä eniten olostamme intiimeissä keikkapaikoissa. Otitte meidät avosylin vastaan vuosituhannen alkuvuosina ja suhteemme on ollut läheinen siitä lähtien. LEVYTYSPROSESSIN aikana Mew muutti tuttuja toimintatapojaan. Uudella levyllä soi totuttua duurivoittoisempi Mew ja mukana on jopa r&b-rytmejä. Mew’n kuudennelta pitkäsoitolta löytyy tarttuvia, kuulaita pophittejä, Bjerren enkelimäisen äänen kuljettamia kauniita balladeja sekä taiteellisesti kunnianhimoisia, progemaisia eepoksia. Veikkaan, että hän on vielä täydessä unessa. Se oli lopulta melko selkeä valinta ensisingleksi, koska kappale jollain tapaa linkittää parhaiten vanhan Mew’n uuteen. Nyt olo on helpottunut, albumi on valmis ja se julkaistaan vihdoin. Yksi ensimmäisistä levylle kirjoitetuista lauluista oli ensimmäinen single Satellites, jonka soitimme muistaakseni jo Provinssirockissakin kesällä 2013. Juuri heränneeltä vaikuttava Mew-laulaja Jonas Bjerre istuu hotelli Klaus K:n aulan sohvalla odotta massa yhtyetoveriaan, kitaristi Bo Madsenia. MONET MUISTAVAT Mew’n keikat taustakankaalle heijastetuista videoista, joissa lentävät kissat ja muut eläimet soittavat viuluja. Varmasti pärjäämme, juteltavaahan meillä riittää. Teksti: Visa Högmander Mew on viime aikoina pelkistänyt aiemmin huikentelevaisen visuaalista lavashow’taan. Albumin yleistunnelma on aiempia levyjä optimistisempi. Ne ovat oma lukunsa. Aikuistunut ja optimistinen – Ennen teimme aina levyn kokonaan valmiiksi ja odotimme sen julkaisua ennen kiertueelle lähtemistä. Mew on nauttinut vankkaa suosiota Suomessa aina ensimmäisestä kansainvälisesti julkaistusta albumistaan Frengers (2003) lähtien. Laulaja Jonas Bjerre on helpottunut, että bändin kuudes albumi +on valmis. Noh, emmeköhän me pärjää näinkin, jollain hassulla tavalla rocktähden sijaan hieman ujolta mutta sympaattiselta hobittitietokonenörtiltä vaikuttava Bjerre naureskelee kätellessään minua. – Kirjoitimme lauluja +-levylle Sisiliassa Bon ja Silaksen (Utke Graae Jørgensen, rumpali) kanssa. – Onhan se niinkin. – Suomi on meille erityinen paikka. Festarikeikat ovat eri tavalla nautinnollisia. Johan (Wohlert, basisti) lähti bändistä Kitesin kiertueen alkuosan jälkeen ja nyt hän on taas riveissämme. Emme ole enää nuoria poikia. Olemme luopuneet niistä vähitellen jo edellisten kesien festarikeikoilla. Nyt olemme keikkailleet, vaikka levytysprosessi on ollut samaan aikaan täydessä vauhdissa. Beinhornin kanssa ja Johan tuli aluksi mukaan vain kirjoittamaan lauluja. Ja olemme taas se sama bändi, joka olimme Mew And The Glass Handed Kites -levyn (2005) aikaan. Halusimme ottaa aikalisän sillä saralla, jotta voimme palata kenties uusien visuaalien voimin. – Syksyllä teimme Helsingin Tavastiallakin pysähtyneen klubikiertueen, jossa käytimme erittäin pelkistettyjä valoja, emmekä ottaneet vuosikausia käyttämiämme visuaaleja mukaan lainkaan. Yhtye on vieraillut maassamme lukuisia kertoja. – Hän ei vastaa puhelimeensa. Välillä levyltä kuulee myös r&b-vaikutteita. Yhtye tuntuu aikuistuneen. Valmistelimme levyn kappaleita tuottaja Michael ”Isot urheiluareenat on tehty urheilua varten, ei musiikkia.” 38 mew-taitto.indd 38 10.4.2015 14.11. Tanskalaisnelikko nousee Suomessa jälleen lavalle kesällä Turun Ruisrockissa. Yhtäkkiä tuntui kuin hän ei olisi ollutkaan poissa. Isot urheiluareenat on tehty urheilua varten, ei musiikkia. Uusien kappaleiden kokeileminen livetilanteessa on virkistävää, ja niihin saa uutta näkökulmaa kun testaa niitä sekä studiossa että lavalla. Tanskalaisyhtye Mew’n tavaramerkkeihin on kuulunut vahva visuaalisuus ja eteerisyys yhdistettynä välillä kimurantteihin progetunnelmiin
4PV liPut alk.168,50€ Provinssirock tulostus.indd 39 10.4.2015 14.32
Vaikka varsinaisesta poliittisesta akti vismista ei voitu ehkä puhua, onnistut tiin politiikka tuomaan ainakin samaan lauseeseen popmusiikin kanssa. Hector lauloi työttömän arkiviisun Ei mittään vuonna 1978. Vuoden 1984 Live Aid on yhä maailman tunnetuin musiikin avulla masinoitu hyväntekeväisyyskampanja. Musiikin poliittinen voima on kuitenkin juuri sen kyvyssä puhutella ja yhdistää suuria ihmisjoukkoja. Teksti: Tuomo Yrttiaho Vastakkain asettelua, aktivismia ja kritiikkiä Popmusiikin ja politiikan liittoon kuuluvat niin suuret joukkoliikkeet kuin hetkelliset hämmentäjätkin. Poliittinen sävy oli selkeä. K uv a: Soundin arkis to K uv a: W arner politiikka-taitto.indd 40 10.4.2015 14.26. Monille se selvin esimerkki politiikan ja populaarimusiikin liitosta Suomessa on edelleen 1970luvun vasemmistolainen laululiike, jota muun muassa Love Re cords menestyksekkäästi tallensi jälki polville. Tai näin asia ainakin haluttiin yksin kertaistaa. 40 Juuri käytyjen eduskuntavaa lien myötä keskustelu politii kasta virisi kevään aikana myös siellä, missä sitä ei kovin usein ole totuttu tapaamaan, jopa musiikkimedioissa. Viime presidentinvaalien aikoihin Suomessa saatiin kuitenkin jälleen pientä hajua siitä, millainen joukkoliike populaarimusiikin parissa saattaa piillä. Kirjoittami nen rajoittui tosin pitkälti tuttujen muusikko ehdokkaiden ja muutamien tukikonserttien ihmettelyyn. Popmusiikin ja politiikan liitossa on nähty vuosien aikana niin ylä kuin alamäkiäkin. Kaj Chydeniuksen sävellykset tai Agit Propin levytykset eivät välttä mättä vedonneet kovin laajoihin mas soihin, mutta siitä huolimatta ne jätti vät vahvan jälkensä kotimaiselle kult tuurikentälle. Valinta kahden ehdokkaan välillä muuttui va linnaksi suvaitsevaisuuden ja liberaa liuden sekä arvokonservatismin välil lä. Kenen joukoissa seisot. Haistakaa paska koko valtiovalta lienee Irwinin tunnetuin poliittinen viesti. Silti politiikan ja popu laarimusiikin suhdetta miettiessä katse kääntyy väkisinkin menneisiin vuosi kymmeniin. Love Records ja sen lippulaiva Agit Prop olivat aikansa tunnettuja poliittisia vaikuttajia. Muille kyse saattoi olla va linnasta kahden huonon vaihtoehdon välillä. Alkuaikojen protestifolk sai myöhemmin paljon ärhäkämpiä sävyjä
Mitäköhän Leskinen olisi tuumannut populistiseksi liikkeeksi kuvatun Perussuomalaisten vuoden 2011 jytkystä. – Kun Juice nousi omaan asemaansa, elettiin vielä yhtenäiskulttuurin aikaa, jossa myös Juicen kaltaisilla kriittisillä artisteilla oli huomattavasti isompi yleisö kommenteilleen. Luoto mainitsee esimerkkinä vuoden 1986 Linnan juhlat, joissa taiteilija Leskinen, ensimmäisenä juhliin kutsuttuna rockmuusikkona, esiintyi silminnähden humalassa suorassa tv-lähetyksessä. – Juice tykkäsi haastaa ja horjuttaa yhteiskunnallista tilannetta, joten hänelle varmasti tuo viime vaalien jytky olisi ollut positiivinen asia. Valtakunnan virallinen vittuilija Juice Leskinen K uv a: Soundin arkis to politiikka-taitto.indd 41 10.4.2015 14.26. Hänelle valtio näyttäytyi yksilöä rajoittavana koneistona, ja niinpä hän kyseenalaisti tuotannossaan ja julkisissa esiintymisissään poliitikkoja ja muita vallankäyttäjiä, Luoto kertoo. Kuvaavaa on, että näennäisen epäpoliittisena esiintynyt rokkari ei aikalaistenkaan mielissä välttämättä näyttäytynyt lainkaan poliittisena hahmona. Pääministerin avustajana työskennellyt Alistair Campbell kertoi vuonna 2007 julkaistuissa päiväkirjoissaan, kuinka Blair pelkäsi Noel Gallagherin aiheuttavan hämminkiä musiikkialan silmäätekeville järjestetyllä vastaanotolla. Juice ei nojannut kritiikissään mihinkään tiettyyn ideologiaan. Levy-yh”Juice pyrki nostamaan yhteiskunnan ”näkymätöntä” esiin ja haastamaan eliittiä.” Poliittisuuden ei rockmusiikissa aina tarvitse merkitä äänekästä agitointia tai barrikadeille nousemista. Tätä mieltä on Aki Luoto, joka teki Juicen poliittisuudesta Tampereen yliopiston valtio-opin pro gradu -tutkielmansa otsikolla ”Mä arvostan näitä ihmisiä, mutta niiden pitäis ymmärtää, että ne on vaan ihmisiä.” – Juice Leskisen poliittinen toimijuus 1980-luvun Suomessa esteettisen politiikan näkökulmasta. Niinpä hänen sijoittamisensa perinteiselle vasemmisto-oikeisto-akselille on hankalaa. Luodon mukaan Juice olikin kiistatta populisti. Kekseliäs julkisuustemppu tai ei, mutta eikö punkkarin ilmoittautuminen konservatiivin riveihin ole tänä päivänä lähes punkein mahdollinen kannanotto. Kieltämättä julkisuudessa levinneet yhteiskuvat pääministeri Blairista ja Gallagherista olivat erityisesti edellä mainitulle eduksi. – Juice ei tarjonnut vaihtoehtoja tai aatteita, vaan Juice vittuili. Voi myös toimia kuten Juice Leskinen, joka valitsi politiikan välineekseen perisuomalaisen vittuilun. Luoto korostaa, että myös Juice oli aikansa tuote. Tämän vittuilunsa kautta Juice nousi myös kuulijoidensa edustajaksi silloista poliittista eliittiä vastaan. Mieluummin hän kommentoi tapahtumia sivusta. Sen sijaan Gallagher on saanut vielä vuosien jälkeen selitellä valintojaan. Apulanta-yhtyeen Simo Santapukin liittyminen Niinistön tukijoihin sai aikaan jopa pientä kuohuntaa, eikä vähiten yhtyeen itsensä toimesta: ydinkaksikon toinen osapuoli Toni Wirtanen näki parhaaksi julkistaa lausunnon, jossa sanoi yhtyeensä irti ”Sipen sekoiluista”. Poliittisiin puolueisiin Juice suhtautui karsaasti. Epäilen, että Juice ei itsekään nousisi nykyisin vastaavaan asemaan koko kansan tunnustamana kommentaattorina ja kriitikkona. 41 Valtakunnallisessa julkisuudessa noteerattiin tuolloin erityisesti Anssi Kelan, Ultra Bran ja muiden kotimaisten popmuusikoiden masinoima kampanjointi Pekka Haaviston puolesta, joka huipentui tukikonserttiin Helsingin jäähallissa. – Enemmänkin Juice ”sanoi niin kuin asiat ovat”. 1990-luvun puolivälissä brittipopin kuumina vuosina Tony Blairin Labour-puolue kosiskeli Oasista ja muita työväenluokkaa puhuttelevia ja suosionsa huipulla olleita brittipoppareita. Sittemmin on paljastunut, ettei edes Blair ollut aivan varma asiasta. Haastattelussa Leskinen rinnasti juuri eliitin ja oman yleisönsä: ”Keskimäärin meidän keikkojen yleisö on samanlaista kuin toi ryhmä, joka tuolla palloilee: ne on kaikki aivan lanttu hukassa ja hirveessä soseessa, ja hyvin arvokkaita niinku omasta asemastaan, niinkun meidän keikoillakin.” – Juuri tällaista oli Juicen poliittisuus – hän pyrki nostamaan yhteiskunnan ”näkymätöntä” esiin ja haastamaan eliittiä, Luoto sanoo. Miten Juicen poliittisuus oikein näkyi. Ja harva meistä on imartelulle immuuni, ei edes suorapuheisen rokkarin perikuva Noel Gallagher. Niinistön leirissä oli poppareiden osalta hieman hiljaisempaa, mutta kyllä sillekin puolelle oli tunkua. Minä raavin sinua, raavi sinä minua Kuten vuoden 2012 presidentinvaaleissakin, poliitikon ja popmuusikon kohtaamisessa on aina kyse myös tietynlaisesta kaupankäynnistä: poliitikko saa imagoonsa kaivattua katu-uskottavuutta, muusikko puolestaan toisenlaisia uskottavuuspisteitä. Tämän lähemmäksi puoluepolitiikkaa ei Juicea saanut. Juice käsitteli tuotannossaan monenlaisia aiheita, mutta humoristisuutensa vuoksi häntä on totuttu pitämään enemmän jonkinlaisena kuplettiperinteen jatkajana, kuin poliittisena artistina. – Se oli erityisesti kriittisyyttä ja kriittisyyden opettamista yhteiskunnallista vallankäyttöä kohtaan. Siksi hän myös nousi julkisuudessa halutun kommentaattorin asemaan, Luoto selventää
Yhdysvaltojen 1960-luvun folkaallossa pinnalle nousseet, Pete Seegerin esimerkkiä seuranneet protestilaulajat Bob Dylanista Joan Baeziin ja Phil Ochsiin ovat lauluineen edelleen vahva osa länsimaisen populaarimusiikin perimää. Biafra sijoittui kymmenen ehdokkaan joukossa neljänneksi keräten 3,79 prosenttia äänistä. Musiikkiin sisältyy aina kannanotto, oli tavoitteena sitten yllyttää barrikaadeille puimaan nyrkkiä tai tanssilattialle twerkkaamaan. Biafra keräsi huomiota myös vaalikampanjassa ajamillaan asioilla: talonvaltaamisen sallimista, autojen kieltämistä ja liikemiesten pukemista pelleasuihin. Huomattavasti suurempia kansanosia ovat puhutelleet protestilaulajat. Myös heidän musiikkinsa ja laulunsa elävät edelleen, eivätkä vähiten juuri niihin liittyvän poliittisuuden ansiosta. Esimerkiksi Juice Leskisen tai Gösta Sundqvistin kaltaiset tuotteliaat lauluntekijät käsittelivät lauluissaan paljon Suomeen ja suomalaisuuteen liittyviä kipeitä aiheita, mutta harvapa mieltää heidän tuotantoaan suoraan poliittiseksi samalla tavalla kuin vaikkapa Palefacen levytyksiä ja kannanottoja. politiikka-taitto.indd 42 10.4.2015 14.26. Tunnetuin ja vaikutusvaltaisin esimerkki musiikin synnyttämästä, rajat ylittävästä aktivismista lienee Bob Geldofin ja kumppaneiden organisoimat hyväntekeväisyystempaukset, joilla kerättiin varoja Etiopian nälänhädän lievittämiseksi. Simo Santapukin osallistuminen vuoden 2012 presidentinvaalikampanjaan Sauli Niinistön joukoissa nosti poliittiset ristiriidat esiin jo Apulannankin sisällä. Myös Suomessa innostuttiin hyvästä asiasta. Häirintää ja protestia Oma lukunsa populaarimusiikin poliittisuudessa on erilaisilla häiriköillä ja protestilaulajilla. Eräs tunnetuimmista hämmentäjistä oli punkyhtye Dead Kennedysin edelleen poliittisesti aktiivinen Jello Biafra, joka päätti vuonna 1979 pyrkiä kotikaupunkinsa San Franciscon pormestariksi. Hyvän asian puolesta Musiikin poliittisuudessa ei aina tarvitse olla kyse suorasta vastakkainasettelusta. Tuorein esimerkki Geldofin innoittamasta hyväntekeväisyysprojektista on Helsingin Olympiastadionilla kesäkuussa järjestettävä Live Aid Uusi Lastensairaala -konsertti, joka kerää varoja lastensairaalan hyväksi. 42 tiöpomo Alan McGee sai kuitenkin vakuutettua, ettei Noelista koituisi ongelmia. Esimerkiksi Public Enemyn, Rage Against The Machinen tai vaikkapa riot grrrl -liikkeen kaltaiset suoran aktivismin nimeen vannoneet toimijat ovat toisaalta jättäneet poliittisella ärhäkkyydellään popmusiikkiin niin vahvat jäljet, ettei hienovaraisemmin yhteiskunnan tilaa kommentoivaa musiikkia välttämättä lueta poliittiseksi. Totuus kuitenkin on, että musiikki on aina poliittista: se joko kritisoi ympäröivää todellisuutta tai hyväksyy sen. Vuonna 2000 Biafra oli tyrkyllä vihreiden presidenttiehdokkaaksi, mutta hänen sijastaan ehdokkaaksi valittiin Ralph Nader. Suomessa vaikkapa Hectorin ja Irwinin kaltaisten protestilaulajien edustama jatkumo on usein limittynyt kuplettiperinteeseen, jossa yhteiskuntaa on kommentoitu huumorin kautta. Viime vuonna Geldof lämmitteli uudelleen Do They Know It’s Christmasia, tällä kertaa tavoitteena kerätä varoja ebolan vastaiseen taisteluun. Vuonna 1985 kotimaiset artistit levyttivät Juice Leskisen kynäilemän Maksamme velkaa -hyväntekeväisyyssinglen niin ikään Etiopian nälänhädän helpottamiseksi. Samaan aikakauteen osui myös mustien kansalaisoikeusliike, johon liittyivät tunnetut soulja funkmuusikot James Brownista Aretha Frankliniin ja Marvin Gayeen. Nimekkäässä laulajajoukossa oli muun muassa Lauri Tähkä. Toisin olisi kuulemma voinut olla, jos päivällisille olisi osallistunut se nuorempi Gallagher. Vuonna 1984 julkaistulla niin kutsutulla Band Aid -hyväntekeväisyyssinglellä Do They Know It’s Christmas esiintyi tukku tunnettuja brittija irlantilaispoppareita Bonosta Phil Collinsiin. Sitä seurasi seuraavana vuonna Lontoossa ja Philadelphiassa järjestetyt Live Aid -konsertit sekä myöhemmin useat muut tapahtumat ja levytykset. Aikakausi jätti jälkensä myös yhteiskuntakriittisten laulujen teemoihin: kantaaottavien laulujen aiheiksi mielletään edelleen universaalit aiheet, kuten sota ja rauha, ihmisoikeudet, sukupuolten välinen tasa-arvo ja sosiaalinen epätasa-arvo. Täytettyään tietyt ehdot hänet hyväksyttiin viralliseksi ehdokkaaksi, mikä tarkoitti muun muassa näkyvyyttä paikallisessa mediassa. Varoja uudelle lastensairaalalle keräävän hankkeen tunnusbiisin sävelsi Tuomas Holopainen. Toisaalta juuri lauluntekijöiden käyttämä huumori on usein ollut seikka, joka on saattanut yleisön mielissä häivyttää poliittisuutta. Projektia kritisoitiin sen levittämästä Afrikka-kuvasta, ja sen katsottiin suhtautuvan alentuvasti ihmisiin, joita sen oli tarkoitus auttaa. Sittemmin sama kappale levytettiin uudelleen vuonna 2005 Aasian tsunamin uhrien hyväksi. Sama ilmiö näkyy myös laajemmin. Viime aikoina Geldofin hyväntekeväisyysprojektit ovat saaneet osakseen myös arvostelua. Dead Kennedys -solisti Jello Biafrasta ei hyvästä yrityksestä huolimatta tullut San Franciscon pormestaria eikä vihreiden presidenttiehdokasta
Live Nation eka.indd 43 13.4.2015 11.05
Anssi Kela on kuin kuka tahansa muusikko tai studiokettu – hän paitsi rakastaa kaiken maailman soittopelejä ja muita härveleitä, hän myös rakastaa kertoa niistä. 44 anssi kela -taitto.indd 44 10.4.2015 14.19. Katsotaanpa, minkä voimalla albumin 1980-luvun läpäisemä soundimaailma on rakennettu. Anssi julkaisee toukokuun puolivälissä Nostalgiaa-albumin, jonka hän on tuttuun tapaansa taas rakennellut yksikseen kellaristudiossaan. Teksti: Mikko Meriläinen Kuvat: Markus Paajala Esittelyssä Anssin vehkeet AD, AKG, SD, XL, jne
Vääntelen asiat sitten jälkeenpäin eq:lla kivan kuuloisiksi. En kuitenkaan millään jaksaisi enää opetella uuden äänityssoftan käyttöä: olen tottunut Toolsiin ja sen asettamiin rajoituksiin. ADDICTIVE DRUMS, ROLAND 808 JA SIMMONS SDS8 – OLIN PIKKUPOJASTA lähtien haaveillut Steinbergeristä ja sain sellaisen vihdoinkin juuri ennen albumin äänitysten alkamista. Pino Palladino soitti aikanaan samanlaisella ja apinoin häneltä myös oktaaverin käytön: suurimman osan nauhattomista bassoraidoista soitin ylärekisteristä siten, että oktaaveri hoiti alakerran. Maustoin rytmiraitoja myös jonkin verran Rolandin 808-rumpukoneella. Erikoistilauksesta viritelty masiina maksoi muistaakseni lähes seitsemän tonnia, mikä on merkittävä summa kannettavasta tietokoneesta. Puristit tuhahtelevat, mutta minä diggaan – mahtava basso. Sen voi työntää vaikka minkälaisen äänilähteen eteen hyvillä tuloksilla. – Tajusin myös, että voin ohjelmoida rumpuraitani kuulostamaan suosikkirumpaleiltani: uudella levyllä Tony Thompsonin haamu soittaa useammassakin kappaleessa. Olen erityisen mieltynyt AD:n Linn-mallinnukseen: lähes jokaisessa kappaleessa läsähtää Linnin virveli, jolla saa ihanasti lihavoitettua snaresoundin. Kun on kova fiilis päällä, niin tärkeintä on saada nopeasti soittoa talteen. Hinkkasin kuitenkin rumpuraidat niin hyvän kuuloisiksi, että niiden korvaaminen ”oikeilla” rummuilla alkoi tuntua älyttömältä. Ostin C414:n, koska se on mainio yleismikki. Hassu basso: villasukalta kuulostava ritsa, johon jokainen sitä kokeileva soittaja kuitenkin rakastuu. Ne ovat käsityötä ja niissä toteutuu minun visioni rumpujen soitosta. Jos pitää taltioida esimerkiksi akustista kitaraa, niin lyön vain mikin kitaran eteen, tarkistan tasot ja painan reciä. – Interfacena minulla on Apogeen Duet 2. AKG C414 XLII -MIKROFONI –ÄÄNITIN uuden levyn pääpiirteissään samalla kalustolla kuin ensimmäisenkin albumin. Ostin vuonna 2012 sen ajan tehokkaimman MacBookin. Se ei ole paras vaihtoehto midiraitojen työstämiseen ja tuiskahtaa aika usein nurin softasyntikoiden kanssa. – Rakennan tavallisesti rumpuraidan pinoamalla AD:ssa useampia settejä päällekkäin. nauhan kieppeillä Dja G-kielillä juttuja, joita normaalisti soittelisi perusasemassa matalilla kielillä. Se pyörii kuitenkin edelleen hienosti ja olen nyt äänittänyt sillä kaksi levyä, joten koen investoinnin jo maksaneen itsensä takaisin. Minulla onkin hallussani kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokkaat Simmonsit: ne ovat nimittäin Trio Forresterin Linkin vanhat. En ylipäätään ole mikään äänittäjä, kunhan vain tulitan raidoille jotain. – Parissa kappaleessa käytin vanhaa uskollista Fender Musicmasteriani. Kokonaan grafiittinen instrumentti pysyy täydellisesti vireessä, soi tasaisesti pitkällä sustainilla eikä kaulalla ole ainuttakaan kuollutta kohtaa. – Äänityssoftana käytän Pro Toolsia. Siinä on vain jotain hyvin miellyttävää. Addictive Drums -ohjelman kanssa operoiminen on mullistanut käsitykseni siitä, mitä soittaminen oikeastaan on. MACBOOK PRO, APOGEE DUET 2 JA PRO TOOLS 11 – JOITAKIN FILLEJÄ ja perkussioita lukuun ottamatta kaikki uuden levyn rytmiraidat ovat ohjelmoituja. Sillä pystyy äänittämään kerrallaan vain kaksi kanavaa, mutta koska soitan levyilleni kaikki soittimet itse, enkä äänitä kokonaista rumpusettiä, niin nuo kaksi linjaa riittävät. Olen syynännyt jokaisen rumpuraidan tarkasti läpi ja tehnyt niistä elävämmän kuuloisia siirtämällä iskuja taakse tai eteen ja säätämällä niiden aksentteja. STEINBERGER XL2, MUSIC MAN STINGRAY FRETLESS JA FENDER MUSICMASTER -BASSOT 45 anssi kela -taitto.indd 45 10.4.2015 14.19. Se on itse asiassa ainoa soitin, jota on kuultu jokaisella sooloalbumillani. – TÄLLÄ MIKROFONILLA olen äänittänyt kaiken. Vaikka olenkin luonut raidat pelaamalla midipalikoilla Tetristä tietokoneen ruudulla, niin jollain tasolla kuitenkin koen soittaneeni ne itse. Vaatikin hiukan orientoitumista operoida 12. Haluan laitteistoni olevan mahdollisimman kompakti: läppärin ja Duet 2:n muodostama studioni mahtuu helposti vaikkapa Siwan muovikassiin ja on siirrettävissä mihin vain. Steinbergeriä kuullaan neljässä kappaleessa, yhdessä jopa solistisessa roolissa. Eikä mikään kasaritrippi olisi täydellinen ilman Simmonsin sähkörumpuja, joita läiskin moneen biisiin. – Olen maailman laiskin ja kärsimättömin mikittäjä. En jaksa alkaa mittailla etäisyyksiä tai etsiä mikkiä siirtelemällä kuumaa pistettä, jossa kitara kuulostaisi jumalaisimmalta. Jokin kallis putkimikki saattaisi toki olla parempi laulusieppo, mutta hyvin tällä AKG:llakin on pärjätty. Kuuntelin hänen levytyksiään ja kopioin esimerkiksi hänen tyylinsä jättää pieni tauko fillin ja seuraavan ykkösen väliin. Edellistä levyä tehdessäni suunnitelmana oli, että teen AD:lla ainoastaan demorummut ja käyn jossain vaiheessa oikeassa studiossa äänittämässä ihan oikeaa rumpalia. Moni muusikkokaverini on tämän kuultuaan halunnut koskea Simmonsejani. Enpä ole tuota muovikassia tosin pahemmin joutunut roudaamaan: kaikki äänitykset on tehty kellarissani. Olisin vain pyytänyt rumpalia soittamaan juuri samanlaiset raidat. – Eniten bassoraitoja soitin Music Manin nauhattomalla Stingraylla
Soolot ovat hiukan Mark Knopfler -henkisiä, joten halusin välttää Stratocasterin käyttöä, ettei olisi mennyt liian knopfleriaaniseksi. Suurin osa albumin syntikkaraidoista on peräisin tästä Rolandista. Vireongelmaa ei koskaan ollut AKG:iden kanssa laulaessa. – Yleisesti ottaen olen nyt näillä kahdella viimeisellä levyllä ollut oudon kiinnostunut syntikoista – on jostain syystä ollut enemmän fiilistä soittaa syntikoita kuin kitaroita. Minulla on aito Rhodes, mutta mallinnus on jo niin hyvä, etten nähnyt tarpeelliseksi ryhtyä roudaamaan painavaa sähköpianoa äänitysvalmiuteen. – Sain juuri studiooni Genelecin kaiuttimet, mutta levyn äänitysten aikaan tosiaan operoin pelkillä kuulokkeilla. Hyvin harva soundi on peräisin vain yhdestä lähteestä: usein synasoundi saattaa olla kasattu neljästäkin eri soundista. – ARTURIA ON mallintanut ansiokkaasti vanhoja klassikkosyntikoita, jotka olivat runsaassa käytössä jo edellisellä levyllä. Kaikki levyn kitarat on soitettu styrkkarimallinnuksiin, joko Amplitubeen tai Scuffham Ampsin S-Geariin. Jostain syystä minulla on kuitenkin ollut vaikeuksia laulaa niiden kanssa: lauluraidat ovat uusien luurien kanssa lipsahtaneet helposti ylävireisiksi. Add to basket. Parikymmentä vuotta minua palvelleet AKG:n luurit hajosivat kesken uuden levyn äänitysten. Minulla on tapana pinota syntikkaraidoille useampia soundeja päällekkäin. – Lisäksi on mainittava Addictive Keysin pianomallinnukset, jotka ovat todella korkealuokkaisia. Soitin ei arvostanut. ARTURIA JA ADDICTIVE KEYS -SOFTASYNTIKAT – OLEN TEHNYT kaksi uusinta levyäni pelkästään kuulokekuuntelulla. Yleensä päädyn aina siihen. Latasin siihen netistä erään saksalaisen tekemiä patchejä, joista erityisesti tuuhea mattosoundi päätyi moneen biisiin. – Yksittäisiä kitararaitoja tuli rämpyteltyä monilla eri kitaroilla, mutta Hitmakerin lisäksi täytyy nostaa esiin Gretsch White Falcon, joka on myös melko tuore lisäys laivastooni. Sessioiden aikana koin kauhun hetkiä, kun katsoin parhaaksi kaataa viherpirtelön JX-3P:n (on muuten kuin puhuisin jostain Tähtien Sodan droidista) sisuksiin. Minulla on myös suositumpi Juno-106, mutta jostain syystä sain nyt paljon enemmän irti yleensä hiukan ylenkatsotusta JX-3P:stä. Sillä on kai jotain tekemistä sen kanssa, millä tavalla kuulokkeiden rakenne päästää laulaessa omaa ääntäni läpi. – Innostuin valtavasti, kun huomasin, että Fairlightista oli julkaistu iPad-sovellus. Niiden laittamisesta päähän on tullut automaatio: vaikka istuisin koneella lukemassa Facebookia, niin minulla on luurit päässä. Eniten innostuin albumin avausraidan int rossa, jonka massiivisessa synavyörytyksessä taitaa olla kahdeksan syntikkaa huutamassa. Myös Yamahan CP-80 -sähköflyygelin simulaatio ilahdutti suuresti. ROLAND JX-3P -SYNTIKKA JA FAIRLIGHT IPAD-SOVELLUS ”Katsoin parhaaksi kaataa viherpirtelön JX-3P:n sisuksiin.” 46 anssi kela -taitto.indd 46 10.4.2015 14.28. FENDER HITMAKER STRATOCASTER JA GRETSCH WHITE FALCON -SÄHKÖKITARAT – TÄMÄ VANHA analogisyntikka on ollut minulla jo yli kymmenen vuotta, mutta uuden levyn äänityksissä friikahdin siihen lopullisesti. Hitmakerista tulikin tämän albumin kitara: suurin osa kitararaidoista on soitettu sillä. SENNHEISER HD 800 -KUULOKKEET ”Kävi kuten yleensä: päädyin ostamaan kalleimmat.” – MINULLA ON paljon kitaroita. En tiennyt tarvitsevani jälleen uutta, ennen kuin bongasin netistä Fender Custom Shopin tekemän tarkan replican Nile Rodgersin legendaarisesta Hitmaker Stratocasterista. Minulla on kaikki Arturian mallinnukset, ja taisin myös käyttää jokaista, mutta ylivoimainen suosikkini on Oberheim SEM -mallinnus. Myös Teit musta viisaan -kappaleen kitarasoolo on soitettu Nilen kitaralla. Monista suosikkilevyistäni tutut orch hitit oli luonnollisesti pakko laittaa omallekin albumille. Se päätyi hyvin tärkeään rooliin: levyn päättävän Kuolleen miehen kitara -kappaleen soolot on soitettu White Falconilla. Kyseistä mallia ei enää valmistettu, joten kävin koekuuntelemassa erilaisia kuulokkeita. Pitänee hankkia erilliset laululuurit. Mukana ovat kaikki alkuperäiset filet. Jäljet johtavat monilta osin Rodgersin sylttytehtaalle: uudella levyllä on joitakin discon ja jopa funkin puolelle kurottavia juttuja, ja mikäpä kitara olisi enemmän omiaan niiden soittamiseen kuin Hitmaker. Tähän on tultu: instrumentti, joka 80-luvun alussa kustansi omakotitalon verran, maksaa nyt 40 euroa ja sen saa ladattua iPadille. Näissä Sennheisereissa on loistava, ilmava soundi. Sain sen kuitenkin saman tien huoltoon ja syntikka syntyi uudestaan. – Tunnustetaan nyt vielä lisää kerettiläisiä toimintatapoja: en koko albumin äänitysten aikana kytkenyt kertaakaan virtoja oikeaan kitaravahvistimeen. Paljon muutakin kivaa löytyi, Fairlight oli yllättävänkin kovassa käytössä. Tämä on minun synavaiheeni. Minulla ei ole iPadille erillistä koskettimistoa, joten naputtelin äänet lasiselta näytöltä. Kävi kuten yleensä: päädyin ostamaan kalleimmat
Tiedostat varmasti, että monille kasarisoundit ovat pahin mahdollinen punainen vaate. Näillä kahdella levyllä olen halunnut kokeilla siipieni kantavuutta laulajana ja heittäytyä siihen, lähteä härskimmin vetämään juttuja överiksi. – Mä päätin, että vielä kerran pojat. – Hienointa, mitä voisi artistina kuvitella, olisi se ettei tarvitsisi koskaan ajatella, että täytyisi tehdä tietynlaista musiikkia vaan voisi tehdä sitä mitä huvittaa. – Mutta siinä ei kuitenkaan ole mitään ironista. Sitä taustaa vasten pystyn hyvin ymmärtämään, että joku kokee kasarin samalla tavalla. Nostal giaa-levyllä palautat mieleen, kuinka tärkeitä bassosoundit ja -linjat ovat. Äärimmäisellä pieteetillä toteutettu kasaritrippi jatkuu Nostalgialla entistäkin vahvempana. – Silloin kun se oikeasti tapahtui. Olen yrittänyt saada sen keikka-Anssin laulamaan levyllekin. Mitä juustoisempaa, sen siistimpää. Anssi Kelan rakkaus 1980-luvun musiikkiin tuli selväksi heti Anssi Kela -albumin (2013) ensisinglen Levoton tyttö myötä. Mulle olisi käsittämätön lähtökohta se, että kuunneltaisiin ironisesti vaikka Popedaa. En tiedä onko sillä tekemistä sen kanssa, että kukaan ei enää kuule sitä bassoa kun musaa kuunnellaan läppärin kaiuttimista... – En ole vielä uhrannut ajatustakaan sille, että millainen seuraavasta levystä tulee, mutta en myöskään halua asettaa palloa jalkaan ja jäädä jauhamaan paikalleen. – Totta kai. Tällä hetkellä mulla on sellainen ajatus, että tämän levyn jälkeen vedetään vähän henkeä ja mietitään, että olisiko joitain ihan uusia ovia auottavaksi. – Olen ilahtunut että poimit sen esiin, koska se oli oikeastaan punainen lanka kun lähdin äänittelemään. Se ihan tietoinen lähtökohta. Olen koko ajan pyrkinyt menemään enemmän sinne härskiin päin, sillä ajatuksella että jos pitää valita överi tai vajari, niin totta kai överi. Milloin hurahdit kasarimusiikkiin. Nykyään basso on kokenut inflaation, aika harvoin nykypäivän hittejä kuunnellessa kiinnittäisi huomiota siihen, että onpa tosi makea bassokuvio. ”Mitä juustoisempaa, sen siistimpää” ”Mitä juustoisempaa, sen siistimpää” ”Olisi hienoa, jos Anssi Kela voisi olla sellainen artisti, että koskaan ei tietäisi mitä sieltä tulee, mutta aina sitä olisi kiinnostava kuulla.” 47 K uv a: A J Sav olainen anssi kela -taitto.indd 47 10.4.2015 14.19. – Aika lailla tuolla tavalla mä olen koko ajan laulanut keikoilla. Olisi hienoa, jos Anssi Kela voisi olla sellainen artisti, että koskaan ei tietäisi mitä sieltä tulee, mutta aina sitä olisi kiinnostava kuulla. – Musa saa olla hauskaakin. Se liittyy aina siihen vuosikymmeneen, milloin oma musiikillinen herääminen on tapahtunut. Vanhoissa kasaribiiseissä on melkein aina hieno bassolinja, jonka varaan biisi rakentuu. Vaikutat käsityöläiseltä, joka voisi ainakin teoriassa ottaa seuraavaksi yhtä täydellisesti haltuun vaikkapa progen. Se lähti Michael Jacksonista ja Duran Duranista liikkelle ja siitä sitten rönsyilemään, vuonna 1972 syntynyt Anssi Kela muistelee. Joko kuunnellaan Popedaa tosissaan tai sitten ei kuunnella! Kasariestetiikkaan liitetään yleensä jättimäinen virvelikaiku ja imelät synasoundit. Mulle puolestaan sellainen leimallisesti ysärimeininki on kauhistus. Basso keskiöön, niin että se kuuluu ja että se on merkittävässä roolissa. – Enkä sano sitä mitenkään läppänä, vaan olen ihan oikeasti sitä mieltä, että paras musa tehtiin 80-luvulla. Aika moni biisi lähti siitä, että mä tein rytmiluupin ja aloin etsiä siihen bassolinjaa. Muistan takavuosilta sellaisia hetkiä studiosta, että jos olen yhtään lauluotossa erehtynyt revittelemään, niin sille on aina vähän naureskeltu ja todettu, että lauletaanpas nyt kunnolla. Kun aloin kiinnostua musiikista sen verran, että aloin ostaa levyjä, elettiin juuri kasarin puoliväliä. Ja yleensä keikan jälkeen joku on tullut sanomaan, että sä laulat ihan eri tavalla ja paljon paremmin kuin levyllä. Monia äärimmäisyyksiin viemäsi härski kasariestetiikka myös naurattaa. – Mulle tuli laulajana kyllästyminen vallitsevaan suomalaisen mieslaulajan tapaan ilmaista itseään. – 1990-luvulla tuli tietysti se vastareaktio, että kaikki mikä oli leimallisesti kasaria oli ihan karseaa. Yleensä popparit vannoo 60-luvun nimeen, mutta en mä vaan pysty siitä samalla tavalla innostumaan. Mutta sitten taas jossain vaiheessa on joutunut myöntämään itselleen, että ei kun se on oikeasti ihan parasta. Myös laulutyylisi on muuttunut paljon rohkeammaksi kasariestetiikan myötä
Ei tällaista levyä voi tehdä vaan siltä pohjalta, että diggaa Hendrixiä. . Lopulta me tajuttiin, että Jimi kommunikoi meidän kanssa, Pale Saarinen ja Reeta Vestman selittävät silmät loistaen yhteen ääneen. Myös laulussa. Koko bändi (Roots Of Lovessa soittavat maestron ja laulaja Reetan ohella rumpali Anssi Nykänen, basisti Ape Anttila, kitaristi Tuomas Metsberg ja kosketinsoittaja Harri Taittonen) soitti livenä studiossa ja mukana on paljon improvisaatiota. Sovitukset imeytyy kyllä koko bändille, Pale sanoo ja kertoo tiimin keskustelleen ja analysoineen kappaleita palKuvassa vasemmalta: Mika Venhovaara (äänittäjä), Harri Taittonen (kosketinsoittimet), Pale Saarinen (haitari), Anssi Nykänen (rummut, perkussiot), Ape Anttila (basso) ja Tuomas Metsberg (kitara). Molemmat painottavat Hendrixin häpeällisen vähän esiin nostettua merkitystä biisintekijänä ja säveltäjänä. ?Kyllä Jimi oli paikalla silloin kun me soitettiin studiossa. Se on sitä voodoota. Mua todella kiehtoo ajatus, että haitari voi soida näin rockisti, hän tunnustaa. Täytyy mennä syvemmälle. En ihmettele. . Kuvassa alhaalla Reeta Vestman. jon ennen soittamista, joka sitten tapahtui puhuttujen ohjenuorien opastamana. ”Jimissä on niin paljon upeita juttuja: rytminen taju, hienot melodiat ja se käsittämätön bioenergia.” 48 Jimi sytytti valot Teksti: Jussi Niemi Kuvat: Timo Jansson pale saarinen -taitto.indd 48 10.4.2015 13.46. World Music -listoille nousseesta Harmony Of Spirit -levystään, Matti Pellonpää -dokumentin palkitusta soundtrackista ja edesmenneen näyttelijän Peltsix-yhtyeestä tuttu Pale jatkaa leveästi hymyillen: – Kerran mä aloin puhua sille valojen sammuttua, että ”eiks tää nyt ole sentään ihan asiallista meininkiä, Jimi?’ Valot pamahti heti päälle ja sen jälkeen ne pysyi päällä. Väliosa menee joikun suuntaan, mutta kun siinä alkuperäisessä tulee vahvana se Vietnam-viritys niin jotain aasialaisuutta mekin haettiin, Reeta selittää. . Reetan laulu oli teknisistä syistä pakko äänittää erikseen, mutta sekin improvisoi pitkiä pätkiä livenä bändin soittoon. Äänittäjä Mika Venhovaara esitti, että siihen sopisi joku mantramainen meininki ja mulla oli sama ajatus. 3rd Stone From The Sun, jossa vierailee Junnu Aaltonen huiluineen, on levyn jazzillisin raita. Nyt osuvasti nimetty albumi Personal Contact tarjoaa seitsemän Hendrix-tulkintaa ja bonuksena vielä Rhapsodyn. Saarinen näytti jo vuoden takaisella Hendrix Rhapsody -ep:llä, ettei hän marjastele historian huimimman kitaristin jäämistöllä, vaan paneutuu siihen syvällisesti ja vie sen aivan uusiin maisemiin. Tuntui, että Jimi antoi hyväksyntänsä meidän musiikille. Palesta ja Husky Rescuen pitkäaikaisena solistina maailmanmainettakin maistaneesta Reetasta huokuu aito innostus tästä projektista, josta Pale haaveili jo 80-luvulla kun häntä ärsytti ihmisten käsitys vetopelistä ”pelkkänä humppakoneena”. Hendrix ei jätä Pale Saarisen harmonikkaa rauhaan Kukaan muu haitaristi koko maailmassa ei tiettävästi ole tehnyt Hendrixiä levylle, joten pioneeriosastossa mennään ja tosiaankin Jimin spontaanisti tutkimusretkeilevässä hengessä. Jimissä on niin paljon upeita juttuja: rytminen taju, hienot melodiat ja se käsittämätön bioenergia. Machine Gunin vedin yhdellä otolla alusta loppuun improvisoiden. Lopun free-revittelyssä haitari rääkäisee tietoisesti kuin Jimin polkaistessa wah-wah-pedaalin pohjaan. . Rhapsodyn vika oli teoksen lyhyys. Valot sammui ja syttyi kummallisesti ihan omia aikojaan. – Se innostui niin, että pyysi meitä kiertueelle niiden lämppäriksi. . Musikaalinäyttelijänä ja laulunopettajana toimiva Reeta arvosti Jimiä aikaisemmin ”legendana” ja eikä tuntenut tämän musiikkia läheskään niin perinpohjaisesti kuin Pale, mutta sanoo nyt tulleensa todella läheiseksi Jimin aina uusia puolia itsestään paljastavan musiikin kanssa. Sen kitaran ja laulun välinen suhde oli asia, jonka halusin siirtää Reetan kanssa harmonikan ja naisäänen välille. Taannoin Pale tapasi Los Lobosin Helsingissä keikan jälkeen, jutteli Cesar Rosasin kanssa ja antoi tälle Hendrix Rhapsodyn
GONG” MARLEYJAM CHARLI XCXUK \ APOCALYPTICA HALOO HELSINKI! \ APULANTA AMORPHIS \ BERES HAMMONDJAM \ BIG K.R.I.T.USA ELASTINEN \ TOM ODELLUK \ SÓLSTAFIRISL \ MOKOMA BEARDYMANUK \ POPEDA \ MICHAEL MONROE \ SANNI CMX \ PARIISIN KEVÄT \ OLAVI UUSIVIRTA + MORE Ilosaari tulostus.indd 49 10.4.2015 6.04. est. Ole tässä Liput: 2 pv 98 € Premium 2 pv 151 € 1 pv 32/69 € Ennakkomyynti: Tiketti \ Lippupiste PLACEBOUK \ GHOSTSWE BASTILLEUK \ ANGUS & JULIA STONEAUS DAMIAN ”JR. 1971 Joensuu • 17.-19.7.2015 @ilosaarirock ilosaarirock.
Samalla pitäisi pystyä pitämään freesiys ja usko hyvään. Lopputuloksena on Yonan koskettavin ja ehkä myös paras albumi. Näissä sanoituksissa katson ehkä syvemmälle itseeni. Yona vaihtoi viidennellä levyllään tyyliä, mutta halusi kuitenkin tehdä tämänkin albumin tutun tuottajan Didier Selinin kanssa. 50 yona-taitto.indd 50 13.4.2015 15.01. – Kun on tullut vanhemmaksi ja aikuisemmaksi, on pitänyt enemmän hyväksyä näitä elämän realiteetteja. Teksti: Antti Luukkanen Kuva: Tero Ahonen ona on jo ehtinyt kuvata uutta Naivi-albuminsa tekoa diipiksi matkaksi. Yona jää itsekin miettimään mitä on mahtanut lausunnollaan tarkoittaa. Tuohon on takerruttava, sillä Yonan aiemmistakaan levyistä ei ole välittynyt kuva, että ne olisi sen kummemmin ajattelematta roiskaistu hänelle merkityksettömistä aiheista. Mitä enemmän ymmärtää miten tämä ihmisten maailma toimii, niin epäilee, onko se edes mahdollista AMFITEATTERIN GLADIAATTORI Kuin vaivihkaa Yona eli Johanna Pitkänen on julkaissut jo viisi sooloalbumia. Uusi Naivi -albumi on matka kypsempään näkemykseen, joka on toteutettu kuitenkin naivistisin keinoin. Aikaisemmilla levyillä mä olen kertonut rakkaustarinoita, tarinoita elämästä ja toki myös omista syvistä kokemuksista, mutta tässä on ehkä enemmän etsimistä ja pohdintaa. Ehkä tämä on tällainen myöhäinen teini-ikä. – Eiköhän kaikkia mun levyjä voi sanoa diipeiksi
Harva ihan pelkkää tangoa täällä rupeaa veivaa maan tai ylipäätään tekee tangolevyn. Se oli kokei lu muiden joukossa eikä hänellä ollut missään vaiheessa tarkoituskaan käyt tää sitä tangouran luomiseen. Mä olen vähän niin kuin jo hyväksynyt sen, että ihmiset ei koskaan voi tuntea mua. Se on oikeasti paras tapa op pia tuntemaan mut. Halusin tehdä selkeän suunnanmuutoksen ja ymmärsin, että ainoa tapa tehdä se on vaihtaa työskentelytapaa. Toki aina musiikki edellä. Sillä ei anneta mitään toivoa. Tällä levyllä mä olen... Jotkut taas on ol lut sellaisia, että mä haluan näyttää kai kille, että nyt mä teen näin. Hän ei myöskään halua jäädä paikoillaan. Jotkut levyt on olleet vaan enemmän etsimistä. pitää sitä naiiviutta. Vaikka mun biisit on surullisia, niillä annetaan silti toivoa. Koska sitä tehdes sä oli sellainen hetki, jolloin mä en usko nut mihinkään hyvään. Aluksi mä suorastaan kiljuin ja kikatin treeniksellä, että tämä on tosi hassua. Siellä on ollut epäonnistumisia, mä olen ehkä välillä vähän sekoillut. – Ei se kuva ole minusta täysin toden mukainen, mutta toisaalta tuskin ke nenkään tunnetun ihmisen julkisuusku va on niiden mielestä oikeanlainen. Ehkä sen kin takia mä olen sanonut, että tämä tuntuu diipimmältä, koska tämä tun tuu mulle tosi rehelliseltä levyltä. Se taisi se pointti siinä ollakin. Tunnistatko it sesi sinusta kirjoitetuista jutuista. Se on ihan yhtä lailla mua. Niissä on kaikissa ollut hyvä pointti. Ehkä vuosien päästä ihmi set rupeaa kiinnostumaan myös siitä si sällöstä. Tämä on vaan tällaista amfiteatteria ja mä olen gladiaattori. Mitä suorempaan kirjoittaa sitä enem män ihmiset ryhtyvät spekuloimaan yhtäläisyyksistä artistin oman elämän kanssa. Yona itse aluksi hämmästelee havaintoani. – Orgaanisempi. Vanhana oikeinkirjoitusnatsina mal toin mieleni enkä kysynyt, miksi levyn nimi on kirjoitettu erheellisesti vain yh dellä i:llä. kylmempi. Jos mä joskus ikinä haluaisin johonkin leimautua, niin joksikin hörhöksi, joka tekee ihan mitä vaan ikinä huvittaa. – Mä haluan kehittyä. Yona on myös ahkera räppi levyillä vierailija. Eli tavallaan haluan ne naa miot pois ja samalla olen käyttänyt niitä naamioita enemmän kuin aikaisemmin. Ja toisaalta on se ilo, että ol laan tässä hetkessä, jota voidaan elää. Mutta oi keasti mä en ole sellainen. Ja miksi olisi tarvinnutkaan, sillä vastaus siihen löytyy esimerkiksi Yonan Facebooksivuilta: ”Koska mää haluan niin.” yona-taitto.indd 51 13.4.2015 10.11. Yonaa nau rattaa, kuinka hänen vierailuiltaan hae taan usein samaa teemaa. Yonan edellinen albumi oli tyylipuh das tangolevy Tango A La Yona (2014). Se puhutteli mua siihen aikaan erityisen paljon ja mä halusin sen ulos mun sys teemistä. Meillä on nyt enem män kaikkea epäorgaanista. – Tykkään ironiasta, sarkasmista ja sa tiirisesta huumorista, mutta skeptisyys ottaa mua päähän. Yonan rooli julkisuudessa on ollut monellakin tapaa tyypillisen tapahtuma ketjun tulos. Kyllähän mä Stigin levyllä olen vetänyt ihan läppä biisejäkin. Mutta mä toivoisin, että mieluiten ne vaan kuuntelisi mun musaa ja oppisi si tä kautta. Mä olin jo pa jännityshakuinen ja halusin kokeil la syntetisaattoreita ja rumpupadeja. Eh kä mun itsetunto muusikkona on kas vanut enkä tarvitse enää niin paljon si tä muiden muusikoiden ja kriitikoiden hyväksyntää. Mä rakastan tangoa. Musta on niin vahvasti maalattu sitä metsäkeijukuvaa, niin mä olen itsekin jo vähän adaptoitunut siihen. Hän kertoo kyllästyvänsä nopeasti. Mutta Naivi eroaa sovituksellisesti myös kolmesta sitä aiemmasta sooloalbumis ta. – Suurimmasta osasta tangokunin kaallisistakaan ei tule tangoartisteja, vaan ne vetää kaikkea tanssimusaa tai menee musikaalipuolelle. Mutta musta se on aina kunnioitetta vinta artisteissa, että ne uskaltaa tehdä jotain ihan uudenlaista. Uutuuslevy on popimpi ja moder ”Tykkään ironiasta, sarkasmista ja satiirisesta huumorista, mutta skeptisyys ottaa mua päähän.” 51 nimpi verrattuna siihen Yonaan, jonka laulelmallisista levyistä pystyi kaiva maan jopa iskelmällisiä sävyjä. – Mulla on siinä suojakilpi enemmän kuin aiemmilla levyillä. – Mua pyy detään herkistelemään. Mä haluan, että mä voin joskus katsoa mun uraa taaksepäin ja sanoa vau, mä olen kehit tynyt. Halusin katsoa, osaan ko mä tehdä biisejä, joissa on selkeä a ja bosa, koska mua on tähän asti kiin nostanut tehdä enemmänkin sellaista polveilevaa laulelmaa, jossa on a, b, c, d, e, f ja gosa. Monelle Yonan osallistuminen vuo den 2013 Tangomarkkinoille (jossa hän sijoittui toiseksi) tuntui oudolta vedol ta, mutta hän itse ei näe asiassa vielä kään mitään kummallista. Itse asi assa hän kyseenalaistaa koko käsitteen merkityksen. Liljan Loiston riveissä hän sai muun yhtyeen ohella aikaan kosket tavaa materiaalia versioidessaan muun muassa vanhoja karjalais ja mustalais sävelmiä. Haluan rehelli sesti näyttää, että mä olen myös sellai nen. Muiden muassa Aivo vuodon, Stigin ja Laineen Kasperin li säksi tulossa on nytkin esimerkiksi fiit taus Pyhimyksen levyllä. Vaikka levyn tyylivalikoima on ai empaan nähden nykyaikaisempi, sen orgaaninen bändisoitto välittyy silti ja albumin soundit paikoin jopa korosta vat sitä. Hänen kohdallaan muistetaan toistaa samoja asioita helluntailaisesta taustasta ja metsää hippimäisesti rakas tavasta luonnonlapsesta. Yonan muutoshalukkuudelle löytyy selkeät syyt. – Jotain sellaista syvällistä, hän sa noo teatraalisesti ja nauraa. Yona kiirehtää kuitenkin täsmentä mään, että epäonnistumisista puhumi sesta huolimatta hän ei kadu mitään. Mä olen myös se vitun ärsyttävä skeptikko. Sellaista kaunista uskoa, että me voidaan vielä tehdä pa rempi maailma. Olen kiertä nyt räppäreiden kanssa Suomea kym menen vuotta. Yona reagoi heti huudahtamalla, että totta kai uusi levy kertookin hänen elämästään. Yona on onnistunut luomaan itsel leen tunnistettavan artistiprofiilin ja saanut musiikilleen intohimoisia kuu lijoita. Siihen en kuiten kaan halunnut lähteä, koska mulla riit ti uskoa mun soittajiin ja tuottaja Di dier Seliniin. Voi olla, että ne ihmiset jotka on tykänneet ihan hir veästi mun ekasta levystä ei välttämät tä tykkää tästä viidennestä. Aika moni tämän levyn biiseistä kertoo niistä epätoivon hetkis tä, kun tuntuu, että kaikki on ihan tur haa ja mitkään unelmat ei voi koskaan olla totta. Lähdettiin rakentamaan sitä aika paljon riffien ja biittien ympärille. Se on ollut tosi hauskaa. Se on suomalaisille turva. Monet levy yhtiön sedät sanoi, että mun pitää vaih taa tuottajaa ja bändi. – Halusin kehittyä biisintekijänä uu teen suuntaan. Se on helposti suojakilpi, mikä on mun mielestä pelkurimaista. Esillä pysyvät yhä samat, itse musiikkiin heikosti liittymättömät asiat. Mä olen nimenomaan lähtenyt sellaisesta ugmusasta. – Koin, että tavallaan mä olin tois tanut itseäni niiden neljän levyn aika na, vaikka ne onkin erilaisia. Vähälle huomiolle on jäänyt hä nen uransa myös bändin jäsenenä ja vierailijana. – Mussa on taistellut skeptinen minä ja naiivi minä. Vaikka se voi kin olla vähän noloa. Pystynkö mä teke mään muunlaista ja miten se tehdään. Mutta tällä levyllä on esimerkiksi biisi nimeltä Lintu, joka on minulle tämän le vyn yksi rakkaimmista biiseistä. Pystymme kyllä tekemään erilaista musaa, kunhan vaan yhdessä mietitään sitä päämäärää. – Ei, mä olen ylpeä kaikesta mitä mä olen tehnyt. Harva ihminen ha luaa oikeasti edes tuntea mua
52 K uv a: R alf S tr athmann apocalyptica-taitto.indd 52 10.4.2015 13.40. Erikoisyhtye Apocalypticalla kesti yli kaksikymmentä vuotta löytää vakituinen laulaja, mutta nyt yhtyeen kanuunoista löytyy kovempia panoksia kuin koskaan aikaisemmin. Teksti: Timo Isoaho Ensiluokkaisen höyrypäistä hurjastelua Kaikella on aikansa ja joskus hyvää kannattaa odottaa
Se takavuosien epävarmuus, että kuka lopulta tulee sen ja sen biisin laulajaksi... – Apocalyptica on pioneeriyhtye – eihän kukaan muu tee tällaista. – Nyt tuntuu siltä, että meillä kävi älytön tuuri. Meiltä tilattiin sinne musiikkia, eikä tuollaisesta voi tietenkään kieltäytyä. Eri laulajien miettiminen ja vierailuihin liittyvän valtavan management-paperisodan läpi käyminen, taas kerran, ei tuntunut mielekkäältä. Kun albumin työstäminen alkaa, fiiliksen pitäisi olla maksimaalisesti tapissa, sillä tuolloin jaksaa haastaa itsensä maaliin asti vaikka minkälaisten vaikeuksien läpi, sanoo Mikko Sirén. – Olihan meillä koesoitto – nimittäin Pahat pojat -elokuvan ensi-iltabileissä. – Siinä oli takana liian raju liian monen vuoden työputki eikä levyn tekeminen yksinkertaisesti maistunut parhaalta mahdolliselta. – Menneillä levyillä ja kiertueilla esiintyneiden yli kahdenkymmenen vierailevan laulajan jälkeen tuntui siltä, että pysyvä solisti on ainoa vaihtoehto. Sapattivuosi muutti siis vähän olemustaan, mutta pääsimme silti irti pahimmasta oravanpyörästä. – Pistimme viime kesäkuussa sanan kiirimään, että Apocalyptica etsii vakituista laulajaa ja jo viikon päästä pöydällä oli parinkymmenen solistin tarjoukset. apocalyptica-taitto.indd 53 10.4.2015 13.40. Onneksi tajusimme ajoissa, että meidän täytyy ottaa vähän etäisyyttä Apocalypticaan. Eihän meillä olisi ollut mitään mahdollisuutta ostaa Frankya mukaan rahalla, mutta onneksi häneltä löytyi aitoa innostusta liittyä ryhmään, Toppinen nyökkää. Apocalyptican tie ei seuraa kenenkään muun tietä ja yhtyeen liekki nousee juuri tästä erityislaatuisuudesta. Ei, vaikka teoksen taustalta löytyi monilla taistelutantereilla ansioituneiden Joe Barresin ja Howard Bensonin kaltaisia kivikovia ammattilaisia. 53 aikki ei ollut parhain päin vuonna 2010, kun Apocalyptica julkaisi 7th Symphony -levyn. – Saapa nyt nähdä, että vaiheessa tämän herrasmiehen pimeä puoli tulee esiin – kaikiltahan sellainen löytyy. Vastasin rehellisesti, että nyt on paha sanoa, kun en kuullut mitään. Se oli tärkeää. – Olimme Leipzigissä viime kesänä, kun teimme lopullisen päätöksen vakituisen laulajan etsimisestä – siis nimenomaan sellaisen laulajan, joka pystyy tulkitsemaan uusien kappaleiden lisäksi myös aikaisemmat biisimme, sekä rundaamaan bändin mukana koko tulevan maailmankiertueen, sanoo Toppinen. Homma oli sillä selvä: Mikko pyydettiin bändin rumpaliksi, kertoo Kivilaakso. Sanoin olleeni kerran kaljoittelemassa Mikon kanssa ja hän oli vaikuttanut hyvältä tyypiltä. Mikä kenties tärkeintä niin Apocalypticalla on nyt vakituinen levyja livelaulaja – ensimmäistä kertaa yhtyeen 22-vuotisen historian aikana. Eiccahan kysäisi minulta aikoinaan, että tunnetko sinä Sirénin Mikkoa. Kolmen kärki tulkitsi Shadow makerille päätyneen Hole In My Soul -biisin parhaaksi katsomallaan tavalla ja Frankyn versio nousi omalle tasolleen. Ei, vaikka levyn solistilistalta löytyi Bushin Gavin Rossdalen ja Gojiran Joe Duplantierin kaltaisia tunnettuja tulkitsijoita. 7th Symphony -maailmankiertue päättyi syksyllä 2012 ja Apocalyptica teki mitä heidän täytyi tehdä: bändi vetäytyi hiljaiselon maailmaan. – Apocalyptican jäseneksi on muuten aikaisemminkin liitytty fiilispohjalta. Tämän jälkeen meitä jännitti lähinnä se, että haluaako hän todella lähteä Apocalyptican matkaan. Apoca lyptican taltioi dessa kahdek satta studioalbu miaan fiilis oli kuitenkin mitä parhain. Franky on ollut tähän mennessä varsin vieraskorea, hymähtää Toppinen. Koko homman fokus meni muualle kuin itse asiaan eli musiikkiin. Sen jälkeen kaverit ojensivat kouransa, että sinä olet meidän mies, Sirén nauraa. – Ryhdyimme koostamaan albumia eräänlaisesta sivuluisusta ja olosuhteiden pakosta, eikä se ole hedelmällisin mahdollinen lähtökohta. Soitin siis rumpuja, joista ei lähtenyt juurikaan ääntä, ja Eicca, Perttu sekä Paavo (Lötjönen, kolmas sellisti) kyselivät setin jälkeen, että veditkö sinä hyvin. Emme todellakaan aio muuttua automaatiksi, joka suoltaa ulos keskinkertaista paskaa esimerkiksi levy-yhtiön vaatimuksesta, lisää Eicca Toppinen. Pyysimme viideltä kiinnostavimmalta version I’m Not Jesusista, jonka jälkeen tiputimme taas pari ehdokasta pois. No, otimme miehelle Skype-puhelun ja me olimme tietenkin ilkosen alasti, kuten kunnon suomalaisten kuuluukin olla. Ajattele nyt: bändi pisti aina koko elämänsä levylle ja sitten jonkun laulajan yllättävä peruuntuminen saattoi torpedoida lähes koko projektin. – Leipzigissä juhlittiin Richard Wagnerin 200-vuotispäiviä kesällä 2013. Apocalyptican ”pimeä puoli” taas tuli Perezille tutuksi niin sanotusti kättelyssä. Franky on loistava solisti, hemmetin monipuolinen ukko. Jos kollektiivinen fiilis alkaa laskea, asialle täytyy tehdä jotakin, Perttu Kivilaakso huomauttaa. Tai itse asiassa jo ennen sitä. – Emme olleet tavanneet Frankya kasvotusten, mutta päätös hänen valinnastaan oli tehty. Uusi keulakuva tottelee nimeä Franky Perez ja miehen taustalta löytyy työskentelyä esimerkiksi System Of A Down -miesten Scars On Broadwayn sekä Slashin kanssa. Se on niin poikkeuksellisen hieno tilanne, ettemme me tietenkään halua ryssiä tätä juttua. Hieman muutakin on tapahtunut sitten viime näkemän, sillä yhtyeen taskut pursuavat tuoreita levytyssopimuksia (”päätimme etsiä joka paikasta parhaan mahdollisen yhteistyökumppanin ja nyt meillä onkin kolmetoista diiliä”) ja uudet yhteistyökumppanit – Nick Raskulinecz ja Greg Fidelman – ovat jopa entisiäkin nimekkäämpiä. Se osoittautui toki vähintäänkin suhteelliseksi käsitteeksi, erityisesti Eicca Toppisen kohdalla. Jenkkiukon naama oli näkemisen arvoinen, kun meikäläiset pärähtivät ruutuun, Toppinen nauraa. Homman nimi oli playback. – No joo, melkoinen sapattivuosi! Minähän kirjoitin paljon uutta musiikkia, niin Cherry & The Vipersille kuin Apocalyptican Wagner Reloaded -projektillekin, ja keikkojakin riitti, Toppinen naurahtaa. TOPPISEN SANOJA on helppo uskoa uuden Shadowmaker-albumin äärellä, sillä pitkäsoitto esittelee uudenlaisen sydämen löytäneen ja akkunsa piripintaan ladanneen ryhmän. Se oli ikävää. ”Kun albumin työstäminen alkaa, fiiliksen pitäisi olla maksimaalisesti tapissa.” Eicca Toppisen (vas.) levoksi tar koitettu sapatti vuosi oli työn täyteinen. Kaiken lisäksi hän on kokenut muusikko ja pirun mukava tyyppi, Kivilaakso taivastelee. Olihan se pähkähullua, että kaikki asiat riippuivat kaikista muista paitsi meistä, Kivilaakso huomauttaa
– Kun me lähdimme Nickin Nashvillen-studiolta takaisin Suomeen niin mies oli ihan maansa myynyt. Sen kanssa oli helppo päästä samalle aaltopituudelle, Kivilaakso lisää. K uv a: R alf S tr athmann apocalyptica-taitto.indd 54 10.4.2015 13.40. Jos jonkun sydän on musiikin muotoinen niin Nickin. – No, Greg oli buukattu Slipknotin toimesta, eikä hänen pitänyt ehtiä Shadowmakerin kimppuun. Foo Fighters ja Rush, hymyilee Toppinen. Voit ehkä kuvitella, miten innoissamme odotimme ensimmäisiä biisejä... Shadowmakerin äärellä ainakin allekirjoittaneen huomio kiinnittyy ensimmäiseksi huikeaan soittoon sekä uudenlaisiin sovituksiin. Se sanoi, että ottakaa jatkossa yhteyttä milloin vain, hän raivaa aikataulunsa meille sopiviksi. Soundi oli todella kaukana hakemastamme, Sirén puuskahtaa ja jatkaa: – Mutta Fidelman on ammattimies. – Nick pistää muusikon soittamaan ilmeikkäämmin ja paremmin. Apocalyptican albumeilla ei ole koskaan vedetty näin hillittömällä tunteella, Sirén painottaa. Viilauksien jälkeen Fidelman tajusi homman jujun aivan täysin ja seuraavat miksaukset olivat jo aivan loistavia. – Olisi aika hullua rajoittaa prima vista -tason herraa, jonka krediitit ovat kovemmat kuin meillä! Frankyhan on tehnyt muiden töiden ohessa musiikkia myös elokuviin ja tv-sarjoihin, muun muassa The Avengersin ja Sons Of Anarchyn kaltaisiin isoihin produktioihin, Toppinen sanoo. – Shadowmaker-projektin alkuvaiheessa tuli taustajoukoilta kommenttia, että miksaamiseen ei välttämättä laiteta tolkuttomasti paukkuja, kun rockmusiikki elää vaikeita aikoja ja blaa blaa blaa. Erääksi syyspäiväksi sattui mukavan aurinkoinen keli ja lähdimmekin heti aamutreenien jälkeen veneilemään saaristoon. Että ”jos sä vedät liidiä tuossa kohdassa niin mitä mä teen sellolla” ja niin edelleen. MIKÄÄN EI AUTTANUT: Apocalyptica poistui nauhoitusten jälkeen Yhdysvalloista eikä Raskulinecz lähtenyt sillä kerralla Suomeen. – Kaveri on aivan valtava musiikin rakastaja. Tunnelma oli kohdallaan, Sirén kertoo. – Esituotantovaihe oli mieletön kokemus. – Teimme ensin Nashvillessa viikon verran esituotantoa tuottaja Nick Raskulineczin kanssa ja tulimme sitten porukalla Suomeen. – Katsotaan nyt. Se on varmaa, että muistamme Plays Metallica By Four Cellosin merkkipäiviä tavalla tai toisella! introksi. Albumin kappaleaihiot olivat jo hyvin pitkälle valmiina, mutta Perez sai tietenkin täydet valtuudet muutosehdotuksiin. – Soitin aivan raivona muille jätkille, että mitä helvettiä täällä tapahtuu. – Nick toimi Shadowmakerin hulluna kapellimestarina, Toppinen avaa. Että kirjoittakaapa siihen mennessä uutta materiaalia. – Sitten Fidelmanin aikatauluihin tulikin tilaa ja pestasimme hänet välittömästi. – Nick muuten nosti meidät top kolmoseen sen tuottamista yhtyeistä. Sitten Nick ilmoitti ryhtyvänsä miksaamaan. No, levyllä se soi 8-minuuttisena monsterina, kertoo Kivilaakso. Niin, ne kaksi muuta. Se oli aluksi kolmen minuutin mittainen idea, jota mietittiin levyn ette te voi vielä lähteä, meidän pitää jatkaa tätä ihanuutta! Tai jos te tosiaan lähdette niin minä tulen mukaan, nauraa Sirén. Kuvailimme sille entistä tarkemmin juttuja, tyyliin ”rumpujen täytyy olla kuivat kuin perkele ja sellon pitää kuulostaa siltä, että joku soittaa sitä sinun vieressäsi”, ja niin edelleen. Ensimmäistä kertaa Apocalyptican historiassa pystyimme miettimään laulajan kanssa asiat selviksi ennen nauhoituksia. No, hän miksasi, ja soundista löytyikin taikaa, mutta äänimaailma ei täysin kohdannut meidän visiota, sanoo Toppinen. – Nick saattoi heittää, että tähän biisiin olisi mahtava saada progeväliosa, vähän niin kuin Rushia tai King Diamondia, mutta ei kuitenkaan. Että joo, onpa tutun kuuloinen biisi, mutta miten ihmeessä Apocalyptica kuulostaa näin törkeän hyvältä, nauraa Kivilaakso. Tavallaan ne ovat seikkailleet eri maailmoissa, mutta nyt tilanne on muuttunut, jatkaa Toppinen. Tämä voi olla vaikea kysymys, mutta mikä oli Raskulineczin paras puoli. Että hei, Bändikaverit kiittävät tuoretta Apocalyptica-solisti Franky Pereziä (alhaalla oikealla) ”hemmetin monipuoliseksi ukoksi”. Melodinen laulubiisi saattaa muuttua hetkessä jalat alta vieväksi progehurjasteluksi, eikä yhtye välttämättä palaa alkuperäisiin ”singletunnelmiin” kuin vasta minuuttien kuluttua. Mehän olimme jo kimpassa miettineet maailman kovinta ukkoa eli Fidelmania, kertoo Sirén. Nick innostui aihiosta hurjasti ja homma alkoi sitten rönsyillä... – Kun kuulin ensimmäisen napakymppiin osuneen Fidelmanin miksauksen, en ollut oikeasti uskoa korviani. Hänenkin ansioluettelostaan voi nostaa esiin päivänvaloa kestäviä nimiä: U2, Black Sabbath, Johnny Cash, Slayer ja Red Hot Chili Peppers. Sitten se tuumi, että minäpä haen lapset tarhasta ja palaan parin tunnin kuluttua. – Shadowmakerin toiseksi viimeinen biisi Till Death Do Us Part on hyvä esimerkki. Nickin inspiroiva hulluus tarttui ja testasimme ideoita aivan höyrypäinä. Entä ensi vuonna kaksikymmentä täyttävä Plays Metallica By Four Cellos -debyytti... Pari instrumentaaliksi suunniteltua aihiota muuttui laulubiiseiksi Frankyn ansiosta, Kivilaakso kehuu. Tästä rohkeudesta on osaltaan kiittäminen Nick Raskulineczia, jonka viime vuosien CV:sta löytyvät muun muassa nimet Alice In Chains, Deftones, Ghost, Mastodon, Rush ja Foo Fighters. Franky asui meikäläisen saunamökissä Sipoossa ja nukkui kuulemma paremmin kuin koskaan. Tekeekö esimerkiksi Fidelman levystä remiksauksen vai tapahtuuko jotakin muuta mukavaa. Tehtiin avotuli luodolle ja grillattiin. Shadowmakerin valmisteleminen jatkui silti Yhdysvalloissa, sillä seuraavaksi kalifornialaisstudiossa puikkoihin tarttui miksaaja Greg Fidelman. – Minua on aikaisemmin vähän harmittanut, etteivät vokaalija instrubiisit ole täysin kohdanneet. Parhaimmillaan homma vaikutti sitä, että kuusi kakaraa on laitettu hiekkalaatikolle uusien lelujen pariin ja kaikki ovat aivan järjettömän innoissaan, kuvailee Sirén. 54 APOCALYPTICAN uudelle tasolle nostavan Shadowmakerin lopullinen muoto alkoi hahmottua viime heinäkuussa, heti Franky Perezin liityttyä yhtyeen vahvuuteen. Tavallaan olet koko ajan itsesi yläpuolella. No, ensimmäiset kappaleet kuulostivat aivan hirveiltä. Mitään ajatusta ei tyrmätty ja kokeilimme kaikenlaista – jotkut ideat toimivat, toiset eivät
Ruisrock tulostus.indd 55 10.4.2015 6.09
Kappaleiden taustat oli tapana luoda samplaamalla vanhoja soul-, jazz-, discoja funk-klassikoita, joihin usein viitattiin myös sanoituksissa. Kulttuurisen pääomansa lisäksi Pulkkinen haluaa Malarian pelolla alleviivata haavoittuneisuuttaan, sydänsurujaan ja kovaa juomistaan – esikuvanaan etenkin Ruudolfin kuuluisa erolevy Vaimo. Paperi T on tyyliltään virkistävän erilainen geneerisellä suomihiphopin kentällä edustaen akateemisempaa laitaa. Naistenlehdet tuskin pysyvät tänä keväänä housuissaan. ARTTU SEPPÄNEN HH Paperi T Malarian pelko Johanna 56 Levyarviot >> ...kappaleet vaihtelevat arvaamattomasti ja jopa epäloogisesti... Toivottavasti tämän levyn jälkeen teräväkynäisellä Pulkkisella on muutakin sanottavaa kuin legitiimin maun todistaminen käyttäen rappioromantiikkaa ponnahduslautana. Levy alkaakin DJ Kridlokkin UG-Soloon viittaavalla itseironisesti nimetyllä Mainstream-Sololla, jonka ensimmäisessä lainissa on jo Moby Dick -viittaus. Paperi T on räppärinä kehittynyt paljon esimerkiksi Paavoharju-vierailuistaan ja tyyli on teknisesti erottuva. Kaikkine puutteineen Malarian pelko on koherentti, viihdyttävä kokonaisuus ja osuva ajankuva vuodesta 2015, kun sosiaalisessa mediassa poseeraaminen ja julkisen identiteetin rakentaminen muiden silmille on käyränsä huipulla. K uv a: Johanna ”Naistenlehdet tuskin pysyvät housuissaan.” Levyarviot 4_15 uusi.indd 56 13.4.2015 15.37. Hiphopiin tyylilajina on aina kuulunutkin olennaisena osana lainaaminen sekä viittaaminen. Jatkuva narsistinen kulttuurireferensseillä poseeraaminen alkaa pian tylsistyttää, vaikka tyylin on pakko olla vitsi. Harkittu viittauksien käyttö sanoituksissa voi olla parhaimmillaan tyylikästä, mutta Malarian pelon namedroppailu on usein motivoimatonta. Siinä missä viime vuosina klubiräppäreillä on ollut trendinä tehdä viittauksia vanhoihin suomi-iskelmiin, niin Paperi T viljelee viittauksia kirjallisuuteen, kokeelliseen elokuvaan ja vaihtoehtomusiikkiin. Tuotanto on läpi levyn tyylikästä mutta mukailee melko yllätyksettömästi viime vuosien etelän räppiin viittaavaa tummanpuhuvaa trendiä. Surullisen näköiset naiset -kappaleen alussa puolestaan Pulkkinen viittaa Henry Milleriin: ”Sanoin sua Henry Millerin romaanin naiseks / muttet tajunnu ees loukkaantuu”. Teknologian kehittymisen ansiosta hiphopista on jo muodostunut enemmän omilla jaloillaan seisova genre, vaikka lainauksista käydään edelleen toisinaan raastuvassa. Paperi T:n eli Henri Pulkkisen Malarian pelko on epäilemättä yksi vuoden odotetuimpia ja hypetetyimpiä kotimaisia levyjä. Pahin poseeraus, eräänlainen Voguen kansikuva, on singlenäkin julkaistu Resnais, Beefheart & Aalto. Paperi T:n artistiprofiili elää kulttuurireferensseistä. Ehkä kappaleen myötä monet intoutuvat kuuntelemaan Trout Mask Replicaa tai katsomaan Alan Resnaisin kulttiklassikon Viime vuonna Marienbadissa, joka on toiminut innoittajana monelle elokuvantekijälle. Jos sosiologi ja kulttuurisen pääoman käsitteen isä Pierre Bourdieu olisi elossa ja osaisi suomea, levy olisi hänelle epäilemättä herkullista aineistoa. Vuonna 2015 suomenkielinen hiphop on suositumpaa kuin koskaan ja vakiinnuttanut paikkansa valtavirrassa. Malarian pelon suurin ongelma onkin statuskamppailua käyvät sanoitukset ”Vaimo kuulostaa asuntolainalta” -tyylisine kliseineen
Itselleni mainituista retrorinnakkaisuuksista tuli heti neitseellisellä ensi kuulemalla mieleen Van Morrisonin Astral Weeksillä työstämät vapaamuotoiset jazz-sovitukset, jotka menivät muusikoille sysättyä improvisaatiovastuuta pykälän syvemmälle, kun soljuvat sovituksetkin muokattiin lennosta hyvin hauraan yhteisymmärryksen merkeissä. Arto Tuunela on kirjoittanut muutamia viime vuosien parhaimmista suomalaisista rock-kappaleista. Ja se tarina vain tuntuu vahvenevan vuosi vuodelta. Sitä seuraa lokeroiva vertailu 1970-luvun taitteen folkrock-persoonallisuuksiin, kuten Tim Buckleyyn tai Bert Janschin Pentangleen. Pop– ja rockmusiikki on viimeistään tällä vuosikymmenellä päässyt eroon siitä kivikautisesta asenteesta, jonka mukaisesti ”oppirahat on maksettava”. Ensimmäisenä singlenä julkaistu Haamupuhelu ei ole piikki suuntaan tai toiseen, vaan se toteuttaa Tuunelan omienkin sanojensa mukaan hyvin Mustan laatikon yleistä linjaa. Yhtäläisyydet tajuaa hakemattakin, mutta Walkerin musiikissa on paljon monipuolisempia ja modernimpiakin säikeitä kuin ilmeisimmät retrokytkennät. ASKO ALANEN HHHH K uv a: Dead Oc eans ...kappaleet vaihtelevat arvaamattomasti ja jopa epäloogisesti... Pikku Huopalahti, Painovoimaa (Korkeushyppääjän rakkaus) ja Kesäyö ovat moderneja klassikoita, joiden asema tulee tulevina vuosikymmeninä vain vahvistumaan. Se, että suomalaiseen – kieltämättä hivenen yksioikoiseen – kansantajuun pystyy Tuunelan kaltainen indie-eksentrikko näin syvästi koskettamaan, on yksi hienoimmista tarinoista kotimaisessa popmusiikissa. Yksittäisten onnistumisten sijaan paino on kerrankin kokonaisuudessa ja siitä on yhtyettä kyllä vaikea kritisoida. Pariisin Kevään viides albumi on tasalaatuinen ja täyteläinen pitkäsoitto, jota leimaa tekijöiden varmuus oman suunnan ja yleisön löytymisestä. 57 Levyarviot 4_15 uusi.indd 57 13.4.2015 15.37. Lyriikassa vallitsevat hempeät avainsanat kesästä, vehreydestä, rakkaudesta, ruusuista ja muista herttaisista ilonaiheista eivät jää pintapopin piirissä imelästi kerratuksi kosiskeluksi, vaan sekä tarinat että kerrontatapa avaavat aivan muita näkökulmia. Tämä ”vuoropuhelu” eri soundien kanssa on hyvin hedelmällistä ja inspiroivaa. Tämä jatkuvuuden tunne tekee yhtyeelle pelkästään hyvää. Tässäkin suhteessa Musta laatikko on poikkeus. Pariisin Kevät nousi kenties pikatietä pinnalle, mutta se ei tee matkasta yhtään vähemmän arvokasta. JARI JOKIRINNE HHHH K uv a: K er tt u Malinen Ryley Walker Primrose Green Dead Oceans Pintapuolisimmissa esittelyissä Walkerista annetaan hiukan turhankin kärkkäästi mielikuva pilveen, eritoten Primrose Green -laatuiseen ruohoon, mieltyneesti folkkarista. Primrose Greenin päävaltti on sen ympärille muodostuva rauhallinen, lähes eteerinen aura. Jokaiselta Pariisin kevään levyltä on tähän asti myös löytynyt yksi jään puhkaiseva kärkikappale, joka on vetänyt muuta pitkäsoittoa perässään. Yksittäisistä onnistumisista huolimatta Tuunela ei ole vielä onnistunut tekemään täysipainoista pitkäsoittoa. Se, että bändi nousee tiiviiseen radiosoittoon ja isojen festareiden lavoille ilman vuosikausia kestävää räkälöiden nurkissa kiertämistä, kuvastaa hyvin aikaa jossa elämme. Pariisin Kevät Musta laatikko Sony Pariisin Kevään jalostuminen Arto Tuunelan pöytälaatikkoprojektista yhdeksi maamme kiistattomista kärkiyhtyeistä on hyvin epätyypillinen kasvuprosessi. Edellinen, vuonna 2013 julkaistu Jossain on tie ulos oli jo sitä hyvin lähellä ja yhä lähemmäs tätä pyrkii Musta laatikko. Taitavana kitaristina Walker tuo soittonsa ja kenties sävellystapansakin kautta mieleen myös folktaustaisen mestarikitaristin Richard Thompsonin, joka vankentaa tyylilajeissaan vaihtelevia laulujaan avoimen vapautuneella lauluvoimalla ja tarpeen tullen jopa puhtaan tunnevoittoisella sanatoistelulla tai pelkkien äänteiden jollotuksella. Walkerin lauluääni ja läpitunkeva tunnevoima saavat jalostetumman taustan, mutta vastaavan vapaan luovuuden aistii ainakin osittain vaikuttaneen vaihtuvien soitinten korostuksissa laulun rinnalla. Tyylillisesti ja soitannollisesti kappaleet vaihtelevat arvaamattomasti ja jopa epäloogisesti, mutta silti kappaleiden laadusta ja niiden välisestä koheesiosta tinkimättä
Hitikkään Interview The Girlsin jälkeen albumin päättää reilu kymmenminuuttinen Rows, jonka sakeaksi suurustettu emansipatorisuus viimeistään poistaa paakut kalkkeutuneimmankin kyynikon suonistosta. JUSSI NIEMI HHHH Mew +Petroleum Mew on yksi modernisti ahdistuneen popmusiikin suunnannäyttäjistä. Välillä asiantilan todellisuus purskahtelee voimakkaasti valtavirtaan, viimeksi Fergusonissa poliisien holtittoman tappavan väkivallan käytön kautta. Kendrickin kohdalla yksi niistä paikoista oli Nelson Mandelan selli Robben Islandin vankilassa. Heart Full Of Scars päättää hienon levyn koskettavan intiimisti. The Day Is My Enemy vaikuttaa silti 90-luvun Mobya muistuttavaa Rhythm Bombia lukuunottamatta modernilta ja tuoreelta. Jo yli seitsemänkymppinen Steve Wold on kovassa iskussa ja hänellä on rumpalinsa Dan Magnussonin kanssa aivan oma kahden miehen Levyarviot > ...kajahtaneessa odysseiassa seilataan toista vuotta paratiisisaarelle... +on sekä verbaaliset määritelmät väistävä elämyksellinen runsaudensarvi että Mew’n tähänastisen uran lähestyttävin, ehein ja tasapainoisin kokonaisuus. Yhtyeen äänimaisema on kuin Claude Monet’n maalaus: jokainen värikylläinen veto tapahtuu tiedostamattoman ohjaamana, sen synnyttämiin signaaleihin luottaen. Witness museilee päälinjat uomiinsa ja sitten: The Night Believer purskauttaa pintaan koko sen kirkasotsaisen kauniin ja surumielisen eleganssin, joka Mew’ssä on aina ollut upeinta. Kiekon huipuksi nousee mahtavaa jännitettä jylhine bluesriffeineen huokuva Dog Gonna Play, jossa on sellaista seksuaalista vaarantunnetta, mitä ei tämänikäiseltä ukolta välttämättä odota. Your Name luotaa hobo-elämää hypnoottisena bluesina rämisevin symbaalein. Tippa on linssissä, ihmissydän pakahtuu. Turhia vastakkainasetteluja vältetään, meininkinsä, jonka rujoa mississippiläistä bluespohjaa maustavat syvät folkainekset, kuten Georgina Leachin vuoristolaisviulu kauniin kuorensa alla uhkaavassa Peaceful Dreamsissa tai herkästi pikkaillussa Right On Timessa. Esimerkiksi Destroyn biitti on lainattu bändin omalta, 18 vuoden takaiselta Smack My Bitch Up –hitiltä. Musiikillisesti Lamar ja laaja tuottajakatras ovat keittäneet kasaan upean hiphop-sekoituksen P-funkia, jazzia, poppia, r’n’b:tä… Kendrickin levystä hienon tekee se, että maailmallinen konflikti on nivottu hienosti sisäiseen konfliktiin. ARTTU TOLONEN HHHHH Seasick Steve Sonic Soul Surfer There’s A Dead Skunk ”We want to get on that stage and put on our very best show”, Seasick Steve laulaa uuden albuminsa avausraidalla Roy’s Gang. Siitä alkoi amerikkalaisen apartheidin aikakausi, joka on kestänyt näihin päiviin saakka. Se on hieno asenne ja Sonic Soul Surfer panee myös uskomaan sen aitouteen. Dynamiikassa löytyy, mieli valpastuu, taivas raottuu. Ne soivat väkevästi, slidellä ja ilman. Ryhmä tunnetaan paitsi valonarkojen tunnelohkareiden rauhoittavasti hurisevana siirtokoneena, myös audiovisuaalisesti kunnianhimoisena livebändinä. 58 59 The Prodigy The Day Is My Enemy Take Me To The Hospital Skrillexin ja Crystal Castlesin menestyksen myötä The Prodigyn energinen ja aggressiivinen konemusiikki kuulostaa vuonna 2015 jälleen ajankohtaiselta. Maailman ongelmat nähdään oman vajavaisuuden linssin läpi ja kertojana on ihminen, joka on saavuttanut oman kenttänsä huipun ja huomannut ettei se tuo täyttymystä. And The Glass Handed Kitesiä (2005) ja No More Storiesia… (2009) vaivannut draamallinen hajanaisuus on tiessään. North Mississippi All Starsin Luther Dickinsonin räväkkä slide-kitarointi tuo bonusta Barracuda ’68iin ja haamumaisesti ulvovaan Swamp Dogiin siinä kuin Ben Millerin suujousi Summertime Boyhin. Olennainen osa Steven omintakeista soundia juontuu omatekoisista romukitaroista, jotka soundaavat mahtavan ruosteisesti. To Pimp A Butterfly käsittelee jo itse asiaa. Kendrick Lamar To Pimp A Butterfly Interscope Abraham Lincoln antoi emansipaatiojulistuksen 1.1.1863. +on yhtyeen kuudes studioalbumi. Homma on hallitusti levällään ja arki unohtuu. EERO TARMO HHHHH Levyarviot 4_15 uusi.indd 58 12.4.2015 20.45. Dubstepia tai muita trendejä bändi ei kuitenkaan ole lähtenyt jahtaamaan, vaan se kuulostaa välillä melkein liikaakin itseltään. D’Angelon Black Messiah oli työn alla vuosia, mutta sai viimeisen puskun ulos studiosta Fergusonin myötä. Mew päästää musiikillisen ytimensä virtaamaan tavalla, joka saa kuulijan tuntemaan olevansa etuoikeutettu. Mew on kasvanut pisteeseen, jossa sen ei tarvitse todistella tai pyrkiä olemaan itsetarkoituksellisen obskuuri. Levyn alkuun sijoitetut taisteluhenkinen Ibiza, tarttuva Nasty ja Trickyn levyiltä tutun upeaäänisen Martina Topley-Birdin laulama The Day Is My Enemy ovat erinomaisia ja eli tilaa on sekä bailaamiselle että tietoisuuden kasvattamiselle. Tilalla on muodoltaan sidosteinen ja sielun makaronisoiva albumi, joka ripottelee kaihoisan kauniit kiteensä reitilleen, jonka haluamme kulkea uudestaan. Tämä hetki jona valokiila osuu jatkuvasti vuotavaan epäoikeudenmukaisuuden haavaan on synnyttänyt jo kaksi mestariteosta. Sävellyksellisesti bändi on kuitenkin entistä monitahoisempi. Jatkossa saamme kuulla lisää jylhän kaunista bändisoitantaa sekä lukuisia anteeksiantamattoman suloisia kaikuharmonioita. The Prodigyn oma soundi on niin tunnistettava ja ajaton, ettei sen ole juuri tarvinnut muuttua teknologian mukana. Satellites käynnistää masiinan hyvin mewmäisellä kaikki kortit tiskiin -periaatteella. Water Slidesin ollessa vielä yhtyeen diskografian maistuvin annospala sitten Frengers-albumin (2003) 156:n, on pakko nostaa kädet pystyyn. Aito viisaus löytyy jostain muualta. Partajeesuksen laulussakaan ei ole valittamista, kyllä siinä hobona, cowboyna ja studiomiehenä vietetty elämä kuuluu
DVD & BLU-RAY NYT KAUPOISSA! SAATAVILLA NYT Levyarviot 4_15 uusi.indd 59 12.4.2015 20.45. Useamman kuuntelukerran vaativat, sävellyksellisesti ja sovituksellisesti haastavammat kappaleet on järkevästi sijoitettu levyn loppupuolelle. NUUTTI HEISKALA HHHHH Calexico Edge Of The Sun City Slang Calexico on astellut askel askeleelta ulos yhtyeen alkutuotannon määritelleistä aavikkomielikuvista ja rajavyöhykkeen sointimaailmoista. Ajattomaksi en yhtyeen luomuksia tohdi julistaa, mutta eivät nämä laulut taatusti ensimmäisten joukossa happane. Silkkii. Sarja on nyt saatavilla kokonaisuudessaan DVD:nä ja BLU-RAY:nä jotka sisältävät paljon ennennäkemätöntä bonus-materiaalia. Crystal Castlesin tyyliin 8-bit –soundeja hyödyntävä Invisible Sun ja instrumentaalibiisi Beyond the Deathray avaavat ikkunan The Prodigyn melodisempaan puoleen. Albumin läpi sykkivästä reggaepoljennosta ja elämänmyönteisistä biisinnimistä (Parempaa, Brand new ihanuus, Draivi) huolimatta Elämäntyylin tunnelma on jopa melankolinen. Rauhallisesti hengittävien poplaulujen lomassa soivat latinopohjaiset numerot rakentavat kokonaisuuteen tason, jota keskivertofolkkarin levyllä ei ikinä kuulisi. pidennetyt versiot Grohlin haastatteluista Barack Obaman, Billy Gibbonsin ja monen muun kanssa. ANTTI GRANLUND HHH Wöyh! Dwzyrek Kaskelotti Stam1nassa ja YUP:ssä vaikuttavien Hyyrysen veljesten toinen albumi Dwzyrek kuittaa vaivatta kuukauden hämmentävimmän levyn pokaalin muutoinkin kuin vain kryptisellä nimellään. Parivaljakon villi ja vapaamuotoinen sekametelisoppa naittaa YUP-tyylistä nyrjähtelyä, krautja taiderockia, jeanmicheljarremaista kasarisoundista elektrosynapoppia sekä progea nerokkaassa sekoitussuhteessa, kaikki suodatettuna jonkinlaisen Uuno Turhapuron tunnarista jalostetun filtterin läpi ja enimmäkseen laulettuna Stam1nasta tuttuun tapaan. Vain elämää. Se ei nimittäin ole mikään koko kansan hittialbumi. Mielikuvitusmariachin ja askeettisen uusiospagetin tilalla Calexico-soundin keskiössä on juurevan melodinen lauluntekijäpop ja tarinankuljetukseen nojaava folkhenkisyys. 58 59 heti iskeviä biisejä. Calexicon musiikin maisema on avara, rikas ja ihastuttavan tasapainoinen. Suurelta osin Jukka Pojan itsensä äänittämä ja tuottama levy kuulostaa henkilökohtaiselta ja hauraalta. Järkiheitto Dwzyrek kiehtookin ensin lähinnä kummallisuudellaan, mutta parin kuuntelukerran jälkeen sitä huomaa nielaisseensa sävelmistä ihan liian monta koukkua, että niistä pääsisi enää irti. MAPE OLLILA HHHH ...kajahtaneessa odysseiassa seilataan toista vuotta paratiisisaarelle... Hyyrysten kajahtaneessa odysseiassa seilataan toista vuotta paratiisisaarelle, kuunnellaan tapiirien sonetteja, ryövätään aarteita, soditaan pingviinejä vastaan ja myötäeletään kaupunkiin muuttavan lokin elämän vaikeutta. Toisaalta Calexico on kiinni ajassa ja paikassa. YLE Teemallakin esitetty SONIC HIGHWAYS on Dave Grohlin ohjaama road trip Amerikan kahdeksaan musiikilliseen pääkaupunkiin. Puhkiglobalisoituneen ja kaikesta irti revityn sieluttomuuden keskellä Joey Burnsin ja John Convertinon musiikillinen visio tuntuu kahdellakin tapaa äärimmäisen terveeltä. Se Anna Abreun tulkitsema coverbiisi. Konsepti on yhtä aikaa pöhkö ja nerokas. Voin hyvin kuvitella että sekoitus on osan kuuntelijoista mielestä täysin sietämätön. Sen musiikki kumpuaa jostakin olemassa olevasta – olkoonkin, että yhtye kuljettaa sanottavansa vahvasti mytologisoivan ja romantisoivan filtterin läpi. Aluksi virhearviolta tuntunut kurssin korjaus loksahtaa Edge Of The Sun -albumilla kohdalleen. Samalla Calexicon musiikki liitää vapaana kaavamaisen lokeroestetiikan ja lyhyentähtäimen suhdanneajattelun yläpuolella. Cumbiarytmit, rajan eteläiselle puolelle kurkottavat valssisävyt ja kauas exotica-ulottuvuuden tuolle puolen porautuvat puhallinkuviot tuovat Calexicon uhkeaan sointiin ainutlaatuista magiaa ja lämpöä. Sitä on tehty kauan ja hartaasti, ja välillä ilmeisen tuskaisesti, sillä viime syksynä Jukka Poika veti valmiin albumin takaisin työpöydälle ja kutsui vanhan ystävänsä Bommitommin mukaan tuotantoprosessiin. Niin minäkin ensin kuvittelin se olevan. Hämäryydestään huolimatta sekoilu kuitenkin nappaa mukaansa ja levyn loputtua päähän on porautunut aivan liian monta korvamatoa. Tuotannollisesti Elämäntyyli onkin kaksijakoinen: osalla kappaleista soittaa Sound Explosion Band, osalla taustat on ohjelmoitu. Mukana mm. Kun Jukka Poika albumin päätöskappaleessa laulaa kuinka rakkaus voittaa, kuulostavat hänen sanansa ennemminkin kainolta pyynnöltä kuin itsevarmalta julistukselta. Albumin paljas sielukkuus kiehtoo, vaikka varsinaiset tähtihetket ovatkin vähissä. Ne ovat eri suunnassa kuin Elämäntyyli. PEKKA LAINE HHHH Jukka Poika Elämäntyyli KHY Suomen Musiikki Jukka Poika on kääntynyt takaisin tieltä, joka oli viemässä häntä kiihtyvällä vauhdilla kohti iskelmätähteyttä. Siideripissiksen kaltaisia poppihölmöilyjä ei kuulla, ellei sellaiseksi lasketa levyn kokonaissoinnista irralleen pomppaavaa Crzybailaaja-singleä
Noita on ihan hilpeä levy, mutta hauskaksi sitä ei rohkene kutsua. Korpiklaanin rillumarei on lopulta harkitun kontrolloitua koheltamista jättäen tilaa illuusiolle siitä, että oikeastihan tässä vedellään rennosti vasemmalla kädellä. Biisit on ollut helppo jakaa omiin ääripäihinsä. 60 61 Buena Vista Social Club Lost And Found Nonesuch Lost And Found on Buena Vista Social Clubin joutsenlaulu – yhtyeen vielä elossa olevien jäsenten vuoden 2015 jäähyväiskiertueen yhteydessä julkaistava täyspitkä. Huh-hah-hei, rommia pullo ja salsakengät jalkaan. Lajityyppi itsessään on erittäin vaativa, ja viinalauluja laulamalla ovat vain perin harvat onnistuneet. Uudella levyllä tarina saa uuden, lähes täydellisen kerrostuman kun peliin otetaan mukaan bändisoitto ja valotetaan miehen menneisyyttä vanhana Bad Brains ja The Minutemen –fanina sekä kiertueita Convergen kanssa. Korpiklaanin huumoripläjäykset ovat tahtoneet olla vähän hankalia paloja, eivätkä ne nytkään tee poikkeusta. Sen keskiössä oli etenkin limaisen Erä-Koiran persoona kahvaviiksineen. Vuosien mittaan ne ovat vähitellen lähestyneet toisiaan, ja nyt yhtye esittelee selkeästi ehjimmän kokonaisuutensa koskaan. Korpiklaanin eksotiikka puree ymmärrettävistä syistä Keski-Euroopassa ja Amerikassa, mutta Suomessa bändiin ei edes liity eksotiikkaa. Yhtyeen kappalevalikoima nimittäin on laadukkainta Korpiklaania koskaan. Keskilänsi elää. SMC:n ensimmäinen video ilmestyi muuten vuonna 2009. LINDA SÖDERHOLM HHHHH SMC Lähiörotat Ja niin se menee Fullsteam SMC Lähiörotat nousi julkisuuteen muutama vuosi sitten ammattimaisesti tehdyillä ja hauskoilla musiikkivideoillaan ja Notkea Rotta -henkisellä helsinkiläisellä rappioromantiikalla. Eikä niissä kuulu punk yhtä paljon kuin vaikka Uncle Tupelo tai jonkinlaisen alternative-siivilän läpi tiristetty Bob Seger. Jos koko levy olisi biisimateriaaliltaan A Thousand Deathsin tai CiviliLevyarviot > ...viinalauluja laulamalla ovat vain perin harvat onnistuneet... SMC:n kaltaisessa posseräpissä ja sen esikuvissa sisältö ei ole tosin koskaan ollutkaan kovin merkityksellistä, mutta genren vaatimat punchlinetkaan eivät tässä tapauksessa ole kovin hyviä. Aikamme parhaista kuubalaismuusikoista koottu Buena Vista Social Club soittaa perinteistä son-musiikkia, joka yhdistelee espanjalaisia kitararytmejä sekä afrikkalaisia perkussioita. Yhdentekevyys nousee huippuunsa mitäänsanomattomalla nimiraidalla Ja niin se menee, jossa Juno kiteyttää tahattoman koomisesti levyn sisällön: ”Tää paska junnaa samaa vielä monta vuotta”. Oli sanoitusten kanssa niin tai näin, bändin musiikilliset arvot ovat kohdallaan. Muuten aika menee maatilaa hoitaessa. Tai no, Jouni Jouni kallistuu hauskanpuoleiseksi versioksi muun muassa Raaka-Arskan suomeksi versioimasta Muumi, Muumi –hitistä. Kansanmusiikkivivahteet ja varsinkin haitari sulautuvat saumattomasti metalliriffittelyyn, ja tällä kerralla bändi on tehnyt osien hitsaamisen yhteen tavattoman hienosti. ARTTU SEPPÄNEN H William Elliott Whitmore Radium Death AntiWhitmoren tarina on kuin americana-viraston propagandayksikössä porukalla kirjoitettu: mies iowalaiselta farmilta käsin käy viikonloppuisin lähimmässä kaupungissa äänittämässä levyjä, pelkän kitaran tai banjon säestyksellä gospelin, folkin ja countryn välimaastosta kumpuavia biisejään laulaen. Nauhoitusten iästä johtuen levyllä kuullaan postuumisti useita jo edesmenneitä yhtyeen jäseniä, kuten esimerkiksi kitaristi ja laulaja Compay Segundoa, pianisti Rubén Gonzálezia sekä laulaja Ibrahim Ferreriä. Erä-Koira vastaa jälleen levyn huumoriosuudesta – harmi vain, että läppä on käynyt jo vanhaksi. Lost And Found on erinomainen kooste perinteisiä lattarikipaleita suurenmoisten muusikoiden esittämänä. Adiós, Buena Vista Social Club, jäämme ikävöimään. Vähäisistä Äänistä lähtien suomenkielisen hiphopin undergroundissa pysytellyt Thono Slono on porukan teknisesti taitavin, mutta se ei pelasta sitä, että kenelläkään porukasta ei ole lyriikoissa minkäänlaista sisältöä – paitsi jos yhdentekevät lähiötarinat, skeittaus ja päihteet lasketaan. Alas, I Cannot Swim (2008) ja I Speak Because I Can (2010) olivat koukuttavia levyjä, mutta A Creature I Don’t Know (2012) ja Once I Was An Eagle K uv a: P eer o L ak anen Levyarviot 4_15 uusi.indd 60 12.4.2015 20.45. Bändisoittoa käytetään kyllä lähinnä huutomerkkinä jo tutuksi tulleen saarnamieskaman seassa. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH zationsin tasoa, kyseessä olisi täysosuma, mutta joukossa on turhan monta pastissiksi kalpenevaa vetoa, kuten Primal Screamiakin huonommin Rollareita kanavoiva Don’t Strike Me Down. Korpiklaani Noita Nuclear Blast Korpiklaani on aiemmilla levyillään esittäytynyt hieman kahtiajakoisena yhtyeenä. Kuten albumin nimi vihjaa, on se kokoelma ennenjulkaisematonta liveja studiomateriaalia, joka ei syystä tai toisesta päätynyt yhtyeen vuoden 1997 läpilyöntialbumille tai nauhoitettiin vasta joitakin vuosia myöhemmin sensaatiomaisen menestyksen myötä. Lost And Found on aistikas aikamatka vallankumouksen jälkeiseen Havannaan, kasinojen ja yökerhojen kulta-aikaan. Thono Slonosta, Erä-Koirasta, Avionin Prinssistä ja Junosta koostuva nelikko luottaa näihin samoihin aineksiin toisella kokopitkällä levyllään. Toisaalta voi ymmärtää olevan hauskaa pomppia kavereiden kanssa pienessä pöhnässä Korpiklaanin tahtiin vaikkapa kesäfestareilla, mutta sanoitusten tarkempi tarkastelu ei edelleenkään suo kaivatunlaista tyydytystä, sillä suurempi joukko alkoholiaiheisia lauluja ei jaksa innostaa. Sitä paitsi ulkomailla ei välttämättä välitetä teksteistä, ja hyvä niin. ARTTU TOLONEN HHH Laura Marling Short Movie Virgin Laura Marling katosi hetkeksi kartalta
Yli kaksi ja puoli tuntia kestävä konsertti tuuppaa ruutuun tuhdin annoksen ison kokoonpanon kera tulkittuja sinisiä säveliä. Tuore levy on tunnelmaltaan hyvin intensiivinen ja aiempaa raskaampi siinä mielessä, että bändi on joskus liikkunut selvästi emotionaalisemmissakin fiiliksissä. VISA HÖGMANDER HHHH Joe Bonamassa Muddy Wolf At Red Rocks Mascot Kitaristi Joe Bonamassalta tuntuu koko ajan virtaavan markkinoille materiaalia. Käytännössä Liturgy keskittyy uudella levyllään parhaansa mukaan välttämään melodioita, rytmejä ja perinteisiä kappalerakenteita. Muusikko on tällä vuosituhannella viihtynyt sooloja muiden vetämissä projekteissa niin tiuhaan, että tavallisella tallaajalla olisi moisessa rallissa puskenut päälle pahanlaatuinen burnout. Monin paikoin tosin suorapuheisuus piiloutuu kryptisten tekstien taakse, ikään kuin laulaja yhtäkkiä tajuaisi paljastavansa itsestään liikaa. Haven on edeltäjiensä tapaan täyteen ladattua tavaraa, jonka kuorimiseen kuluu aikaa. Lontooseen asettuneen laulajalauluntekijän viides albumi on kuitenkin väkevä tapaus. Ainoastaan laulaja Roy Khanin myötä tapahtui suurempi suunnan reivaus, mutta sittemmin yhtye on etsinyt omaa kultajyväänsä samoilta sävyalueilta osuen joskus hyvin lähelle, joskus jääden hieman kauemmas. Bändi soittaa edelleen hyvin, mutta tällä kertaa vähät ideat ovat haudattu syntikkatorvien ja sekavan tuotannon alle. Pettämisteemainen ja sarkastinen Strange, levyn hienosti avaava, laulajalle tunnusomaisia kielikuvia käyttävä Warrior sekä rauhallinen, yksinäisyyden pelkoa syväluotaava ja pelkistetyn hieno Walk Alone ovat albumin parhaita hetkiä. NUUTTI HEISKALA H DVD Levyarviot 4_15 uusi.indd 61 13.4.2015 15.15. Liturgy käyttää koko levyn 56 minuutin keston ajan samoja tahtilajin muutoksia ja samoja alkeellisia Pro Tools –kikkoja. 60 61 18.19.20.KESÄKUU.2015 NUMMIJÄRVI.KAUHAJOKI 18.19.20.KESÄKUU.2015 NUMMIJÄRVI.KAUHAJOKI ENNAKKOLIPUT TOIMITU SKULUINEEN ALKAEN 113 /3PV € HINTA SISÄLTÄÄ LEIRINNÄN JA AUTOPAIKAN WWW.NUMMIROCK.FI TSEKKAA KAIKKI BÄNDIT SAITILTA: OIKEUDET OHJELMAMUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN (2013) jäivät omassa kuuntelussa vähälle huomiolle. Tähänastisten näyttöjen perusteella hän tulee tekemään pitkän ja hienon uran. JUHA SEITZ HHH Kamelot Haven Napalm Kamelot on aina seurannut omaa tietään äärimmäisen johdonmukaisesti. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Liturgy The Ark Work Thrill Jockey Liturgy on edellisillä julkaisuillaan yhdistellyt toimivasti black metalia ja post rockia. Levyksi jolle mahtuu USBM:n mausteeksi säkkipillejä, industrial kirskuntaa, klassista musiikkia ja post punkia, The Ark Work on kuitenkin puuduttavan itseään toistava. Vasta 25-vuotias Marling on yksi nykypäivän kiinnostavimpia nuoria artisteja. Haastattelut, tunnelmat lavan takaa sekä arkistovälähdykset Muddy Watersista ja Howlin´ Wolfista tukevat kokonaisvaltaista kokemusta. Marling on tällä kertaa lyriikoissaan totuttua suorapuheisempi. Uudella The Ark Workilla se on viety äärimmilleen. Keulamies Hunter Hunt Hendrix on ilmoittanut luoneensa täysin uuden filosofian, jonka mukana on tullut täysin uusi tapa tehdä taidetta ja elää elämää. Musiikki tukee oivallisesti levyn tummasävyistä ja melankolista teemaa, mutta tarjoaa silti lohdullisen pohjavireen. Muddy Watersille sekä Howlin’ Wolfille suunnattu bluestribuutti houkutteli paikalle liki kymmenen tuhatta katsojaa, joiden tuomat pääsylipputulot lahjoitettiin kouluille. Aesthetican suurin ongelma oli kuitenkin tekotaiteellisuus. Julkaisun bonus-dvd kahlaa läpi aiheeseen liittyviä filmipätkiä. Sävellyksellisesti sekä Aesthetica (2009) että Renihilation (2011) olivat alkeellisia, mutta dynamiikan taju, taitava soittaminen ja hyvät soundit paikkasivat puutteita. Levyn punainen lanka on Marlingin vahva ja vakuuttava lauluääni, joka tuntuu vahvistuvan pitkäsoitto pitkäsoitolta. Joe Bonamassa kepittelee kohtuullisen sielukkaasti setissä, joka suurustuu puhaltimilla sekä Hammond-urkutyylittelyillä. Short Movien alkupuoliskolla hän on vahvimmillaan: kappaleet ovat vaikuttavia ja naisen tulkinta tulee iholle. Tällä kertaa kuluttajalle katetaan Bonamassan ja hänen yhtyeensä viime vuonna filmattu keikka Kalliovuorten Red Rocks -amfiteatterin lavalta. Varmaan joku saa indiepisteitä väittämällä pitävänsä tästä, mutta tuskin bändi itsekään jaksaa levyä kuunnella. Maltilliset jousisovitukset ovat hienoja. Haven jatkaa musiikillisesti jokseenkin samaa reittiä kuin Silverthorn (2012), mutta Kamelot pystyy jälleen availemaan uusia puolia itsestään. Willie Dixonin, Chester Burnettin ja muiden rustaamat kappaleet taltioituivat eläväisillä maneereilla kiertelevine kameroineen. Tämä edellyttää keskittynyttä kuuntelemista, mutta on se sen väärti. Kamelot ei tavoittele nytkään pikavoittoja nopeasti kiinni tarttuvilla koukuilla, mikä voi toisaalta olla jossan määrin haittakin, mutta silti yhtyeen repertuaarista löytyy riittävästi houkuttelevia melodioita ja sovitusten kerroksellisuutta, joiden ansiosta kokonaisuus on tavattoman rikas
Pinnallisesti Beat The Champin aihe on amerikkalainen vapaapaini, mutta biisien todellinen sisältö löytyy syvemmältä; Darniellen lapsuudesta ja nuoruudesta. Naivilla liikutaan totuttua popimmissa maisemissa, mukana on jopa r&b-rytmejä, mutta yhtäkkiä mieleen saattaa juolahtaa Pekka Strengin nimi tai Yonan musiikin yhteydessä aina esiin nouseva suomifilmimäinen tunnelma. Naivin teksteissä käsitellään tunnepitoisesti ja usein luontokuvien kautta samaistuttavia aiheita – muun muassa rakkautta, kuolemaa ja lähtemistä. Debyyttilevyn Uusi sävel -hienouden surumielisempää sisarusta muistuttava kappale on yksi Yonan soolouran kauneimmista hetkistä. Taiteilijoille itselleen varmasti täydellisenä harmonian kaarena hahmottuva teemakokonaisuus tuntuu tunnin kestossaan hieman venytetyltä. Levyn yleissoundi on saksalaiseen tapaan minimalistinen, synteettinen ja viileä. Toki Domovoyd nostattaa ajoittain esiin kysymyksen annostelun estetiikasta. PERTTI OJALA HHH Mark Knopfler Tracker Universal Sivistynyt, hienostunut, tyylitajuinen… Siinä kolme laatusanaa, joita ei usein rockkritiikissä näe ja itse asiassahan ne ovat täydessä ristiriidassa sen kanssa, mitä rockin monen mielestä pitäisi olla. Selvinpäin kuultuna loputon toisto ja harras jurnutus olemattoman vähillä sävelaiheilla kääntyy helposti komiikaksi ja rasittavuudeksi. You let me down but Chavo never once did.” Saman bändin kanssa tehdyt kaksi edellistä levyä olivat erinomaisia. MG–levyllä ei ole suureellista oheistarinaa maailmojen synnystä vaan sen instrumentaaliset kappaleet luottavat tekijänsä nimeen, tavaramerkkiin ja visioon. Psykedeliayhtyeeksi se on raskas ja tummasävyinen. The Dreamersin ja Peter Buckin R.E.M.-kitaroinnin koristaman I Would Do It For Youn kaltaisten linjakkaiden balladien rinnalla Malin keventää tunnelmaa Addictedin, Oh Sheenan ja Deathstarin häpeämättömällä popmaisuudella. Santa Barbaran kotistudiossa hitaasti kypsytellyllä kolmannella albumillaan Gore haluaa tulla osaksi elektronisen musiikin kaanonia, ikään kuin hän ei siihen jo muutenkin kuuluisi. Vaikka vuodet tuntuvat muuttaneen Bar Lifen lähinnä haikean väsyneeksi muistoksi, niin sekään ei estä Jesse Malinia lukeutumasta yhä läpimurtoa tekemättömien lauluntekijöiden eliittiin. Vuosituhannen vaihteen jälkeisellä soolourallaan monipuoliseksi laulaja-lauluntekijäksi kasvanut Malin on 50 ikävuoden lähestyessä tullut vaiheeseen, jossa New Yorkin Queensiin sijoittuvien kotikulmien lisäksi on lupa muistella myös itse elämää. Ja kirjallisuuden parissa liikkuu Knopfler muutenkin. Doom-mittapuulla Domovoydin musiikki on varsin happopäistä ja värikylläistä. Paikoin yhtyeen kokkaama puuro on paksua ja sitä on paljon. Eivätkä he tee yhtä hyviä biisejä kuin Chvrches. The Mountain Goats –levyt rakentuvat aina jonkin yhdistävän teeman tai tarinan ympärille. Mark Knopfleriin nuo adjektiivit kuitenkin sopivat. Nykyisessä muodossaan Purity Ringin musiikki on harkittua, tyylikästä, taitavasti tuotettua – ja harmillisen turhaa. Kakkosalbumillaan Purity Ring ei nimittäin enää surffaa tulevaisuuden aalloilla, vaan on päättänyt hakeutua lähemmäksi elektronisen popmusiikin keskustaa. Niin hänen melodiantajunsa kuin kitaransoittonsakin hakevat vertaistaan. Yhtyeen toisen albumin starttaava mammuttieepos Domovoyage puristaa kuuteentoista minuuttiin orkesterin keskeiset tehokeinot. Painostavia sointipatjoja leikataan hämyisään leijailuun, jonka piilevä pahaenteisyys ennustaa edessä odottavan täysjylinän. Vuosien varrella yhden miehen projektista on muodostunut kolmen hengen bändi, johon nykyään kuuluu Darniellen lisäksi Superchunk-rumpali Jon Wurster ja basisti Peter Hughes. Singlebiisit Bodyache, Push Pull ja Begin Again kuulostivat vielä irrallaan varsin oivallisilta, mutta jäävät albumin äänivirrassa tasapaksuiksi tekeleiksi muiden samoin soivien sävellysten rinnalla. SAMI NISSINEN HHHH Jesse Malin New York Before The War One Little Indian Aiemmissa bändeissään kanssa hardcoreista punkia soittanut Jesse Malin on julkaissut seuraajan Love It To Life -albumilleen (2010). Määrä ei ole korvannut laatua. Siitä lähtien laulajan julkaisutahti on ollut kova: Vaikenen laulaen (2011), Vaikka tekee kipeää, ei haittaa (2012) ja Tango A La Yona (2014) ilmestyivät lähes vuoden välein. James ja Roddick eivät ole yhtä persoonallisia kuin esimerkiksi Grimes. Esimerkiksi The Legend Of Chavo Guerrerolla Darnielle laulaa ”He was my hero back when I was a kid. Trackeralbumin kansitekstin on kirjoittanut Richard Ford, merkittävä amerikkalainen prosaisti. Parhaiten The Mountain Goatsin musiikki toimii edelleen pelkistettynä. Eivätkä he ole yhtä yllättäviä ja ajassa kiinni olevia kuin, sanokaamme vaikkapa, JLin. Harmi vain, että samalla yhtye on hävittänyt ison Levyarviot > ...itseoppinut laulaja ja lauluntekijä, jonka metodeja kutsutaan usein kokeellisiksi... Albumin kohokohta, uljas balladi Lintu kiteyttää asian. VISA HÖGMANDER HHHH Martin L Gore MG Mute Kahdella aikaisemmalla soololevyllään Counterfaith (1989) ja Counterfaith2 (2003) Depeche Moden biisintekijä Martin Gore versioi muiden artistien kappaleita. 62 63 osan alkuperäistä vetovoimaansa. Kaksi laulua on saanut innoituksensa brittiläisen sanataiteen edesmenneistä mestareista: Basil kertoo Basil Buntingista, hienosta runoilijasta ja Beryl puolestaan Beryl Bainbridgestä, englantilaisen työväenluokan taitavasta kuvaajasta. Alexis M A ryo n Orlando Julius & The Heliocentrics (NGR/GBR) sunnuntaina 24.5. Herkimmillään Gore työstää kuin Ryuichi Sakamoto kalligrafiaansa. Tämä laulaja tallaa täysin omia polkujaan. Tiiviistä säestysbändistä maininnan ansaitsee etenkin Ryan Adamsin ja Jack Whiten levyiltä tuttu basisti Catherine Popper, joka sinetöi tyylikkäästi Boots Of Immigrationin diskopoljennon. Täsmälliset rytmit uhkuvat industriaalista fatalismia ja veistosmaiset teemat soivat arvaamattomissa asteikoissa. Yonan levyt ovat olleet hyviä, ja viidennellä albumillaan ”urbaani metsätyttö” jatkaa laatulinjaa. Musiikillisesti Gore astelee Brian Enon ja Vangeliksen jalanjäljillä eikä Depehce Moden ajoittaisesta leikkisyydestä ja camp–huumorista ole tietoakaan. Rupisen saksofonin terästämä Turn Up The Mains ja MC5:n Wayne Kramerin kitarasoolon maustama Freeway edustavat Malinin rock’n’rollista juurevuutta. Eikä muusikko, jolla on takanaan 125 miljoonaa myytyä levyä, hetkeäkään häpeä älyllisyyttään. Vuoden 2002 Tallahassee tehtiin kasettimankan sijaan tuottaja Tony Dooganin kanssa ja siitä lähtien on äänenlaatukin ollut biisien kanssa samalla korkealla tasolla. Domovoyd kiertää hyvällä groovella, kolmiulotteisella yleissoinnilla ja todella maukkaalla yhtyesoitolla nämä tylsyyden karikot. Musiikilliset genrerajat paukkuvat iloisesti. Ilman tiheitä ja tasaisia rumpukomppeja Darniellelle jäisi tilaa fraseeraukselle. ANTTI GRANLUND HH Yona Naivi Kaiho Republic Yona julkaisi debyyttilevynsä Pilvet liikkuu, minä en vuonna 2010. New York Before The Warin lauluissa kuuluu Jesse Maliniin vaikuttaneiden artistien ja bändien kirjo yhtä laajana kuin mainiolla coverlevyllä On Your Sleeve (2008). Calelta, Dylanilta ja kelttiläisestä kansanmusiikista. Lauluääni soi muhevan pehmeänä – ja ne laulut, nehän ovat toinen toistaan taidokkaammin rakennettuja novelleja! TIMO KANERVA HHHH The Mountain Goats Beat the Champ Merge Records The Mountain Goatsin John Darnielle on yksi tämän hetken parhaista laulunkirjoittajista. Sooloalbumeillaan hän kuitenkin pitää tiukasti oman linjansa. Domovoydin happohevissä on draamaa ja melodisista aihiosta kasvavaa jännitettä. MC K Tsuumi Sound System Aurora Kaveri Special Satu Sopanen & Tuttiorkesteri + 140 muuta esitystä Koko ohjelma: maailmakylassa.fi Vapaa pääsy! Levyarviot 4_15 uusi.indd 62 13.4.2015 15.09. Lyriikoiden luontokuvaston ja Yonan herkän tulkinnan kautta päästäänkin siihen, mikä Yonassa on ehdottomasti parasta: omaleimaisuus, jota Liikkuvat Pilvet -orkesteri ja Didier Selinin tuotanto tukevat erinomaisesti. Pitkän uransa aikana Knopfler on tehnyt monenlaista musiikkia vaihtelevien kumppanien kanssa. Vaikutteita hän yhä noukkii J.J. Scifimäinen, vieraantunut tunnelma synkkenee kappale kappaleelta, kun kuuntelija johdatetaan Goren mielen tehdashalleihin. Ensimmäiset Mountain Goats –levyt olivat äärimmäisen lo-fia mies ja kitara –musiikkia. klo 16.45 Tapahtumaa tukevat: opetusja kulttuuriministeriö sekä Helsingin kulttuurikeskus Pääpartnerit: Sierra Leone's Refugee All Stars (SLE) Songhoy Blues (MLI) Aziza Brahim (ARG/ESP/ESH) Mashrou' Leila (LIB) Ramy Essam (FIN/EGY) Jaliba Kuyateh & Kumareh Band (GAM) Klezmofobia (DEN) Janna UMO – Helsinki – Cotonou (FIN/BEN) Kalle Salonen band feat. Kenties edmontonilaiskaksikko tietää tämän. MG ei esittele konemusiikin uusia suuntia vaan on intensiivinen ja klassinen ambient-tekno-albumi. PEKKA LAINE HHH Purity Ring Another Eternity 4AD Megan Jamesin ja Corin Roddickin muodostama, futuristista poppia soittava Purity Ring on saanut huomata, ettei pesti netin kuumimpana buzzbändinä ole eläkevirka. Monet raskasjumituksen ”suurtyöt” Sleep-yhtyeen tarunhohtoisesesta Dopesmoker-eepoksesta alkaen tuntuvat rajusti savustetuille aivoille räätälöidyiltä. NUUTTI HEISKALA HHHH Domovoyd Domovoyd Svart Eteläpohjalaisen huurumusiikin renessanssia edustava Domovoyd heiluu musiikissaan kahden maailman rajalla. Uutuus MG viittaa jo nimellään siihen että nyt on luvassa jotain omaa. Tällä kertaa äänimaailma on paikoin liian täyteen pakattu. Vuonna 2011 Pitchforkin ja musabloggaajien sydämet varastanut duo alkoi olla menneen talven akteja jo seuraavana vuonna ilmestyneellä, sinänsä laadukkaalla debyyttialbumillaan Shrines, ja nyt, vuonna 2015, vanhojen nettihittien uutuudenviehätys on lopullisesti tiessään
Andreya Trianan vuonna 2010 ilmestynyt esikoinen julkaistiin Ninja Tunella ja hän onkin tehnyt yhteistyötä muiden Ninja Tune -artistien, kuten Bonobon ja Mr. ASKO ALANEN HHHH RETRO Levyarviot 4_15 uusi.indd 63 13.4.2015 15.13. Levyn nimeäminen Easy Skankingin mukaan tuntuu siis varovaiselta, niin nasta kuin kyseinen sinsemillan tuoksuinen livevalttikin on. Albumilla on onnistuneet hetkensä, mutta kokonaisuus on aavistuksen epätasapainossa. Mahtavalla soul-äänellä varustettu neitokainen ei laula genrekonventioiden mukaisia rakkauslauluja vaan ammentaa tarinansa omista elämänvaiheistaan sekä jokapäiväisistä havainnoistaan. Musiikillisena kokonaisuutena on varsin levollinen, jopa mietiskelevä setti, joka hellittelee pieteetillä laulumelodioita akustisin soundein, pianotaustoin sekä harkituin erikoisuuksin. 12 levylle päätynyttä kappaletta valittiin 70 albumien välivuosina syntyneiden joukosta. Mark Oliver Everett nimittäin toimii puheliaana, vitsikkäänä juontajana, joka luotaa juhlavan keikkamestan historiaa sekä omia tuntemuksiaan esiintymisestä Dylanin ja Beatlesin haamujen rinnalla. Melodisesti hillityssä Burnin’ & Lootin’ -laulussa ei ole falskiuden häivääkään. Hän on itseoppinut laulaja ja lauluntekijä, jonka metodeja kutsutaan usein kokeellisiksi. Runoutta lähentelevät tekstit ovatkin varsin tärkeässä osassa Andreyan taidetta. ASKO ALANEN HHHHH Eels Royal Albert Hall E Works Vasta äskettäin Eelstuotantoon laajemmin ihastuneelle kuulijalle bändin Royal Albert Hall -livetallenne on mukavan tuttavalli...itseoppinut laulaja ja lauluntekijä, jonka metodeja kutsutaan usein kokeellisiksi... Scruffin, kanssa. MC K Tsuumi Sound System Aurora Kaveri Special Satu Sopanen & Tuttiorkesteri + 140 muuta esitystä Koko ohjelma: maailmakylassa.fi Vapaa pääsy! Andreya Triana Giants Counter Giants on lontoolaissyntyisen pop-prinsessa Andreya Trianan vuosia odotettu kakkosalbumi. Peräkkäin soitetut I Like Birds ja My Beloved Monster muodostavat raikkaan kohokohdan konsertin keskivaiheilla. Lainakipaleet ovat hurmaavan eksentriset. Saman vuoden Pariisin konserteista tuoreeltaan koottu Babylon By Bus -tupla on riittänyt julkaisijalle, vaikka settilista painottuu Kaya-kiertueen mukaisesti. 62 63 pertuotettua hittimateriaalia ja sangen amerikkalaisen kuuloista eeppistä poppia, joka kaikesta sielukkuudestaan ja herkkyydessään huolimatta jää etäiseksi. Tuntuu käsittämättömältä, kuinka pitkään sitä on pantattu tähän 70. Niistä avainraidoista viisi löytyy myös vuoden 1975 loistavalta Liveltä. Giants sen sijaan on julkaistu Counter Recordsin kautta ja sen tuottajana on häärinyt Matt Hales (tunnetaan myös artistinimellä Aqualung), jonka Los Angelesin studiossa Andreya piipahti nauhoittamassa uuden albuminsa. Vaikka koko show keskittyy Everettiin, voi sielunsa silmin nähdä kokonaiskuvaa. Hän keskustelee kosiskelematta myös yleisön kanssa sekä tekee koko orkesterin tutuksi esittelyissä, vinoiluissa ja yhteishengen yllytyksissä. Pop-kuriositeetteina läpimurtohiteiksi muodostuneet I Shot The Sheriff ja No Woman No Cry Marley palauttavat tyynesti taistelulaulujensa pariin. Alexis M A ryo n Orlando Julius & The Heliocentrics (NGR/GBR) sunnuntaina 24.5. Lopputulos: Giants on sunen tapa inhimillistää bändiä mielikuvissaan. Introna on Samu Sirkan laulu When You Wish Upon A Star, encoreissa Elvistä ja Nilssonia. LINDA SÖDERHOLM HHH Bob Marley & The Wailers Easy Skanking In Boston ’78 Island Marleyn rastajengin Bostonin keikan korkealaatuinen soundboard-tallenne on musiikillisestikin jumalattoman upea kokonaisuus. Varsinkin trumpetin ja glockenspielin sovitukset ovat herkulliset. Ainakin neljännes puolitoistatuntisen konsertin kappaleista on peräisin tuoreimmalta, erinomaiselta Cautionary Tales -levyltä, mutta biisiharava yltää yli kahdenkymmenen vuoden taakse. juhlavuoteen asti. Joka tapauksessa Wailers on mahti-iskussa petollisen rennolta kuulostavassa kompissaan, joka hyvin erotellussa äänikuvassa paljastuu horjumattoman kurinalaiseksi työnjaoksi ja soolopistoiksi. Marleyn laulussa puolestaan yhdistyvät sulavan kauniit melodiat ja tanssirytmi todellisuudenkarheaan sanomaan. Syitä on toki helppo löytää. Bostonissa kaikkein väkevintä materiaalia on varhaisempi ja poliittisempi materiaali, mikä myös voi olla syynä julkaisuhaluttomuuteen. klo 16.45 Tapahtumaa tukevat: opetusja kulttuuriministeriö sekä Helsingin kulttuurikeskus Pääpartnerit: Sierra Leone's Refugee All Stars (SLE) Songhoy Blues (MLI) Aziza Brahim (ARG/ESP/ESH) Mashrou' Leila (LIB) Ramy Essam (FIN/EGY) Jaliba Kuyateh & Kumareh Band (GAM) Klezmofobia (DEN) Janna UMO – Helsinki – Cotonou (FIN/BEN) Kalle Salonen band feat
Levy pohjautuu Kowloonissa, Hong Kongissa toukokuussa 2013 taltioituihin viisipäiväisiin jamisessioihin. – Luulimme, ettei niistä sessioista saisi välttämättä mitään järkevää kasaan. – Tuohon on vaikea sanoa mitään, mutta olisihan se hienoa jos niin kävisi. Paluuta entiseen levy–kiertue–levy–kiertue-tahtiin ei tule Rowntreen mukaan tapahtumaan. Otan puheeksi kitaristi Coxonin totuttua maltillisemmat kitaraosuudet, joiden myötä Blur kuulostaa sekä aiempaa kypsemmältä että tyylitietoisemmalta. Albumilla kaikuu ajoittain myös Damon Albarnin mainion Everyday Robots -levyn (2014) tunnelma. Levy oli täysin valmis viikkoa ennen julkistusta, rumpali Rowntree avaa tapahtumien kulkua. Dave Rowntree työskentelee siviilielämässään rikosasianajajana. Blurin kahdeksas studioalbumi The Magic Whip ei syntynyt tavanomaisimmalla mahdollisella tavalla. Miehen osuudet kuulostavat tyylitajuisemmilta kuin yhdelläkään aiemmalla Blur-levyllä. Mutta levyn loppupuoli, se vasta onkin monenlaisine vaikutteineen jotakin. Luulen, että teemme silloin edelleen musiikkia kuten tänä päivänäkin, yhdessä ja erikseen. Dave Rowntree toteaa, että Blurilla on lämmin suhde Suomeen. Hän äänitti lauluosuudet omassa studiossaan. Monin paikoin on kuultavissa jopa iskelmällisiä vaikutteita. 64 65 Levyarviot > ...jos uskaltaisin, niin tarttuisin laulajaa palleista ja kiertäisin pari kierrosta... Oikeudenmukaisessa maailmassa jamaikalaistunnelmainen Ghost Ship ja letkeydellään hymyilyttävä Ong Ong nousisivat valtaviksi kesähiteiksi. Emme edes muistaneet, millaista kaikki materiaali oli. Draaman kaari on hieno. – Soittaessamme levyn biisejä huomaan tykkääväni kaikista niistä, rumpali naurahtaa. ”Suomi oli yksi ensimmäisistä maista, missä nousimme niin sanotusti isoksi nimeksi.” Paluulevy, joka syntyi palasista Mainitessani kuulleeni levyn, Dave Rowntree kyselee innoissaan mielipidettäni siitä. Pyongyang esimerkiksi on kappale, jota on todella kiva soittaa. Toissa kesän keikalla taas satoi kaatamalla. – Se oli hurjaa aikaa. Musiikki on mahtavaa vastapainoa toimistotyölle, mies naurahtaa. Se on erilainen kuin Think Tank (edellinen, vuonna 2003 julkaistu Blur-albumi). Tähän tietoon peilaten levy on hämmästyttävän hyvä. Olimme nuoria ja musiikki oli koko elämämme. Päätöstunnelmointi Mirrorball huipentaa levyn liki täydelliseen melankoliaan. The Magic Whip jakautuu selkeään aja b-puoleen, ja se b-puoli on monin paikoin aivan uudenlaista Bluria. Kaikki yllättyivät siitä, miten hyvä albumista tuli. VISA HÖGMANDER HHHH K uv a: W arner Levyarviot 4_15 uusi.indd 64 12.4.2015 20.45. – Graham soittaa minun mielestäni levyllä tyylikkäämmin ja paremmin kuin koskaan. – Blur ei ole kuitenkaan tällä hetkellä kenellekään meistä neljästä ainoa asia, mitä teemme. Ensimmäisellä keikoista (vuonna 1999) oli tosi hieno ja kuuma kesäpäivä. – Olemme erittäin ylpeitä levystä. Joulun aikoihin kahdentoista biisin pohjat olivat valmiit ja Damon (Albarn, laulaja) palasi Hong Kongiin tekemään sanoituksia. Kahdeksannen Blur-albumin aluksi kuullaan Lonesome Streetin ja Go Outin kaltaisia muistutuksia siitä, mitä Blur on uransa aikana ollut ja sitten päästään levyn vaisuimman biisikolmikon pariin. Rumpali Dave Rowntree otti puhelinyhteyden Soundiin ja kertoi lisää. Blur-kitaristi Graham Coxon alkoi työstää Hong Kong -sessioissa taltioitua materiaalia eteenpäin tuottaja Stephen Streetin kanssa. Mainitsen myös Ghost Shipja Ong Ong -kappaleiden selkeän kesähittipotentiaalin. Nämä seikat ja silppumaiseen taustaan nähden mainio kappalemateriaali tekevät The Magic Whipistä erittäin relevantin paluualbumin. Kuten jo mainitsin, olen erittäin ylpeä, että tämä levy tuli tehtyä. Muistan pari viimeistä keikkaammekin hyvin, molemmat olivat Provinssirockissa. Blur on olemassa nyt ja veikkaan, että se on olemassa kymmenen vuoden päästäkin. Minä ja Alex (James, basisti) teemme omia juttujamme, Damon jatkaa puuhailua projektiensa parissa, Graham samoin. – Jos teemme kiertueen, toivottavasti tulemme myös Suomeen. – Kyllä, työni on paikoin hyvin jännittävää. – Suomi oli yksi ensimmäisistä maista, missä nousimme niin sanotusti isoksi nimeksi. Rowntree kertoo, että miehen omat suosikit The Magic Whipillä vaihtelevat lähes tunnin välein. TEKSTI: VISA HÖGMANDER Blur The Magic Whip Warner The Magic Whip syntyi Hong Kongissa keväällä 2013 pidetyn viisipäiväisen jamisession pohjalta. Marraskuussa 2014 alkoi tapahtua. – Olen kyllä suuri balladien ystävä. Korviinpistävintä on se, että Graham Coxonin kitaramaneerit on pidetty lähes täysin kurissa. Olet oikeassa
Levyarviot 4_15 uusi.indd 65 12.4.2015 20.45. Bändi on täynnä konkarisoittajia sekä joku nuori Äetsän sävelkulkutapailulaitoksen modulaatiosukkarumpaliässä. Kuuntele itse. Keskitytään onnistumisiin. Levyn loppupuolella kappaleissa kuten Harju ja Harmaakuvia saadaan sointiin jo enemmän tarvittavaa väriä, mikä muutoin levyltä puuttuu täysin äänimaiseman ollessa kolkon mustavalkoista teräksen ja betonin hankausta kumisevassa tehdashallissa. Jos sooloja ei ole riittävästi, niin saat rahat takaisin. En voi kuin suuresti ihailla miten hyvin kitaristit Ace ja Marco osaavat taidokkaasti pelata yhteen, ja kun vielä molemmat viljelevät runsaasti slidekitaraa, niin ei voi muuta kuin hattua nostaa. Läpeensä lahjakas kentuckylaisyhtye tavoittelee seitsemännellä pitkäsoitollaan yhä kosmisempia korkeuksia vailla pienimpiäkään paineita musiikkimaailman trendeistä ja vaateista. Sepitteellisen pienen Broadchurchin merenrantakaupungin tiivis, surumielinen tunnelma, lapsensurman tuottama kollektiivinen pelko ja murhe sekä menneisyyteensä palanneen murhatutkijan Alec Hardyn sisäiset demonit kiteytyvät kaikki koskettavasti musiikissa. Ensimmäisellä Gentle-levyllä kappaleet on esitetty folkmausteisen akustisesti ja toisella, Storm-nimisellä, samat biisit saavat mahtipontisen sinfonis-progen heavykuorrutuksen. Islantilaisista metallibändeistä kokeilevaan elektroniseen musiikkiin siirtynyt Arnalds oli jo saanut mainetta sekä soolouralla että Kiasmos-projektissaan Janus Rasmussenin kanssa. Olisi ollut ehkä mielekkäämpää kuulla kustakin kappaleesta vain yksi versio, missä tapauksessa lyhyempi kokonaisuus olisi ollut kevyempää ja koukuttavampaakin kuultavaa. Epäilen, että levyn sanoituksissa käsitellään muun muassa teoreettisen antediluvisen esiihmisen filosofis-tieteellisen ajattelun kehittymistä muka-teosofisen saatana-allegorian keinoin ja muita rock-musiikille tyypillisiä aiheita, tai sitten ei. ARTTU SEPPÄNEN H Ólafur Arnalds Broadchurch – Original Music Mercury Englannin etelärannikolle Dorsetiin sijoittuvan brittisarjan musiikki palkittiin viime vuonna parhaana alkuperäisenä tv-sävellystyönä. Vaikka My Morning Jacketia on kutsuttu americana-perinteen jatkajaksi, on sen musiikki melko vapaata periamerikkalaisen autenttisuuden alleviivaamisesta, ei ole banjoja tai hassua hattuja. Kesässä kaikuu 80-luvun suomalainen post punk ja new wave, selkeimpänä esikuvana ensi kesänä Provinssirockissa paluukeikan tekevä Musta Paraati. Älä anna mun odottaa onnistuu miehekkään rouheutensa ansiosta. 64 65 Klasu Klasu Drink Tonight Klasu on kotimaisella artistikentällä uusi nimi. Ne saattaisivat edesauttaa Klasun päätymistä meidän yltiöromanttisten popnörttien päiväja viikkokausia kestävään puhkiluukutukseen. Mielipiteitä jakavin momentti Klasun paketissa lienee miehen yläpilvissä vaikeroiva ääni, jonka damienricemäisyys tuo kotimaisista verrokeista mieleen ainoastaan astetta tampatumman materiaalin parissa operoivan PistePisteen. Matalampaan rekisteriin vaihtaessaan Klasu kuulostaa ajoittain hämmentävän paljon nuorelta J. Mutta silloin, kun biisin sanoitus on kliseinen, sävellys vähän sinne päin ja poljento väkinäistä, Pate supistuu yhtä pieneksi kuin ne sadat häntä vuosikymmenten varrella kopioineet suomirokkarit. Akustinen ja paisutellumpi ilmaisutapa ovat toki molemmat perusteltavissa, mutta hieman kieltämättä harmittaa ettei biisien sovituksissa ole niin radikaaleja eroja etteikö kaksilevyinen julkaisu tuntuisi vähän turhalta. Kun Pate saa oikean biisin laulettavakseen, kukaan ei pysty ylittämään hänen tulkintaansa. Tucker Martinen (The Decemberists, Modest Mouse) kanssa äänitetty, 1970-lukumaisen verkkaisesti etenevä Waterfall, yhdistää amerikkalaista radiorockia monenlaisiin ja -sukuisiin vaikutteisiin eikä yhtye voi syyttää kuin itseään, jos sitä kutsutaan vastedes Amerikan Pink Floydiksi. Kesän kohdalla yhtiön seula tuntuu pettäneen. ANTTI GRANLUND HHH The Gentle Storm The Diary InsideOut Kaksi alankomaalaisen raskaan musiikin arvostettua hahmoa, Ayreonin säveltäjä-kitaristinero Arjen Anthony Lucassen ja kaunisääninen entinen The Gathering -laululintunen Anneke van Giersbergen yhdistävät voimansa otsikon The Gentle Storm alle. Nyt muuten oikein mainiota albumia riivaa turhan paisuttelun tuntu. Kirjoittaessaan Broadchurchia ohjaaja Chris Chibnall kuunteli Arnaldsin levyjä, ja mainitsee luoneensa koko sarjan niiden tunnelman pohjalta. Majesteettinen Thin Line kuulostaa miltei Suedelta! Muutamat folkja soul-numerot maadoittavat kokonaisuutta. Suomalaisuutta tihkutaan, välillä kulunein keinoin, välillä hyvinkin uskottavasti. HEMMO PÄIVÄRINNE HHH Kesä Kesä Svart Svart Records on noussut yhdeksi mielenkiintoisimmista kotimaisista julkaisijoista, jonka kautta on viime aikoina julkaistu suomiundergroundin klassikoita sekä uusia hyviä tulokkaita, kuten Lasten Hautausmaata ja Tähtiporttia. Rakkauden tunari ja Taivas on täynnä kuvaavat harhapoluille kulkeneen miehen itsesääliä uskottavan osuvasti, ja albumin päättävä pianoballadi Suuri huijaus voisi hyvinkin olla 80-luvulla kynäilty suomirockin kadonnut klassikko. Itse asiassa kaikki biisit ovat hemmetin hyviä mukaansa tempaavia rallattelusävellyksiä. Giersbergenin kirjoittama tarina on hyvinkin teemalevyn arvoinen, kekseliäitä kappaleita kuuntelee ilokseen ja Anneken laulu on herkkää ja kaunista, kuin enkeliä kuuntelisi. Luonteva tarinointi kantaa läpi albumin, mutta sävellyksellisesti kirkkaimmat hetket tarjoillaan heti alkupäässä (Hei onneton, Katos vain). Loppumetreiltäkin komeita kappalekokonaisuuksia (Poika ja lintu) löytyy, mutta jälkipuolisko paljastaa myös tuoreen sooloartistin selkeimmän kehityshaasteen: rohkeampia tempovaihteluita ja lyyrisiä irtiottoja kaivataan. Musa on kelvollista Rollari-tyylistä boogiepsykedeliavääntöä. Huippuhetkistään huolimatta Waterfall tuskin muuttaa My Morning Jacketin suhdanteita. Jos uskaltaisin, niin tarttuisin laulajaa palleista ja kiertäisin pari kierrosta ympäri, että karisma kasvaisi. Synteettisten merten aaltoiluun on haettu seudulle ominaisia ääniä ja kaikuja. Hänen kappaleitaan on liitetty myös elokuviin Looper ja Hunger Games sekä tulevaan Ihmenelosiin. Arnór Dan laulaa upeasti kaksi sävelkuluista jalostettua teemakappaletta, joissa on samaa hienostunutta haikeutta kuin Silta-sarjan kuoroteemassa. Parin kappaleen jälkeen tekisi mieli kaivaa jo muuta kuunneltavaa. Karjalaiselta (Vilkutan maapallon läpi). Mustajärven kymmenes sooloalbumi Taivas on täynnä sisältää monenlaisia hetkiä, ja luojan kiitos, myös niitä hyviä. EERO TARMO HHH My Morning Jacket Waterfall ATO My Morning Jacket on kiillottanut kilpeään niin monta kertaa, että se on jättänyt itsestään varsin hahmottoman vaikutelman. Levyn tarinat käsittelevät iloa ja surua, rakkautta ja sen menetystä, ikävää ja toivoa. Ohjaajan ja säveltäjän yhteistyö onnistui erinomaisesti, sillä Arnalds sai koko tekstin luettavakseen ja myöhemmin tilaisuuden täydentää soundeja ja sävelmiä nähtyään kuvattuja jaksoja. Levyn musiikillinen skaala vaihtelee suomirockista countryn kautta kansanmusiikkiin ja Bruce Springsteen –vaikutteiseen kasarifiilistelyyn. Klasuna Toimi kirjoittaa ajatonta poplyriikkaa, jonka peruspilareina toimivat kahdenvälisten muistojen kankaalle maalatut tuokiokuvat. Levyn päättävässä Pääskyvuoressa bändi onnistuu luomaan parhaiten tavoittelemansa ahdistavan ja painostavan tunnelman rumpujen kolistessa mielipuolisesti Salmisen maanisen laulun päälle, mutta näihin goottimaisiin sanoituksiin kaapistani ei löydy tarpeeksi vahvoja meikkejä ja hiuslakkaa. Projektin ensimmäinen julkaisu The Diary on teemalevy, Alankomaiden merija kauppamahdin aikaan 1600-luvulle sijoittuva seikkailuja rakkaustragedia, joka kerrotaan tuplalevyllä kahdesti. Nimen takana lymyävä Lasse Toimi sen sijaan on jo tuttu muun muassa yhtyeistä Common Tones, Wojciech ja Traffic Island. ASKO ALANEN HHHH Pate Mustajärvi Taivas on täynnä Ratas Pate Mustajärvi on laaksojen ja kukkuloiden mies. Laulu ei todellakaan ole heikkoa, mutta siitä puuttuu säihkettä ja munaa. Paul Simonia ja T-Rexiä leikkisästi naittava Compound Fracture on huikean hieno avaruus-soul-siiveihin sanoituksiin tekevät kuuntelusta valitettavan raskaan ja vaivaannuttavan kokemuksen. Valitettavasti laulu ei aivan kohoa samalle tasolle soiton kanssa. MAPE OLLILA HHH vu. Laajalla skaalalla on tullut yhtä lailla onnistumisia kuin huteja. Painostava soitanta yhdistettynä laulaja Toni Salmisen monotoniseen lauluääneen ja naii...jos uskaltaisin, niin tarttuisin laulajaa palleista ja kiertäisin pari kierrosta... Nautitaan niistä. Hui! En tälläkään kertaa saa mitään selvää lyriikoista. SAMI NISSINEN HHH The Wyman Family Songs Of Trial And Tribulation Family Tree The Wyman Family on jo pari vuotta vanha stadilainen rokkaava rokuryhmä, joka julkaisee nyt itse ensilevynsä. Radiohitti Ei luotu kestämään vielä putoaa ok, vaan ei klassikko –kategoriaan, mutta kun Pate alkaa herkistellä, syntyy upeaa jälkeä
Noises At Sea tuo miehistön palettiin elektronisia sävyjä ja astetta abstraktimman otteen. Ja musiikki kuulostaa huomattavasti merellisiltä ääniltä. Sen tietää Miller-Heidke, joka on paitsi taitava laulunkirjoittaja, myös armoitetun aistillinen tulkitsija. Siinä missä yhtyeen aiemmilla albumeilla dominoinut Hatebreedin haju luo edelleen perustukset, riittää puitteissa sen sijaan hämmästeltävää. K uv a: Mikk o Meriläinen Levyarviot 4_15 uusi.indd 66 12.4.2015 20.45. Laulu Intialainen kuvitelma on sävelletty onnistuneesti Uuno Kailaan tekstiin, toisen tekstiin kirjoittamisessa Kivilinnalla on kokemusta jo vuonna 2013 julkaistun Eino Leino -ep:n ajalta. JUHO KANKAANPÄÄ HHHH Liberty Ship The Wide Open Suite & Noises At Sea Eclipse Esa Pietilän luotsaama yhtye on ottanut nimensä amerikkalaisten toisen maailmansodan aikana rakentamista rahtilaivoista, joilla korvattiin nopealla tahdilla saksalaisten torpedoimia brittiläisiä aluksia. Luuranko-Lasse taas on riemukasta perusrockia parhaimmillaan; perusasioiden parissa ollaan, mutta kekseliäästi. Ensimmäisen levyn Wide Open Suite –sarja on aika perinteisellä otteella vedettyä freehen hiukan kallellaan olevaa soittoa – bändi vetää olemassa olevien luonnosten pohjalta, tarjoten itselleen joskus enemmän ja joskus vähemmän liekaa. Kivilinnan musiikki nimittäin muistuttaa monin paikoin enemmänkin hilpeän riemukasta rockia ja musiikki tekee vaikutuksen ennakkoluulottomuudellaan. Homma toimii hienosti ja itsevarmasti, mutta tässä seilataan selvästi tuttuja väyliä. Miller-Heidken ennätysnopeasti ja ennätyksellisen avokätisesti joukkorahoitettu viides studioalbumi pursuaa erinomaisia ja mikä parasta, keskenään kovin erilaisia popkappaleita. Sanoitustyö vei Hemmingin myös useille Amerikan-matkoille. Vuonna 2011 sanoittaja Perttu Hemminki alkoi ideoida kappaleita vieraan mantereen suomalaisyhteisöstä muusikkokonkarien Aija Puurtisen ja Esa Kuloniemen kanssa. Haunt Me As I Roam Lifeforce Vuodesta 2005 rymynnyt, Uuden-Seelannin hardcorea maailmalle kammennut Antagonist A.D. Olen nähnyt artistin pari kertaa livenä pelkän kitaran säestyksellä, ja biisien voimasta kertoo sekin, että ne toimivat hienosti silläkin tavalla esitettyinä. Kivilinnan omat biisit toimivat, mutta miten on lainojen laita. Musiikki on puhtaasti improvisoitua. 66 67 Me kävisivät monelle popnikkarille perustavanlaatuisesta opetuksesta siitä, mistä ei ainakaan kannattaisi tinkiä. Liberty Shipin musiikissa vesi on elementtinä vahvasti läsnä, varsinkin tämän kokonaisuuden elektronisemmalla kakkoslevyllä. Pepper -lauluun ei saatu lupaa, näin Kivilinna on enemmän omillaan. Laulut muodostavat mukavan laajan kirjon – avausraidassa Kapteeni Kirk ja Enterprise liikutaan Star Trek -tunnelmissa ja tietysti Kirk pelastaa siinä maailman. Teoksen toinen levy onkin sitten oikea täysosuma. Juuri amerikansuomen reteä rytmikkyys soveltuu erinomaisesti tarinankerrontaan. EERO TARMO HHHH The Villagers Darling Arithmetic Domino Irlantilaista Villagersia voisi kuvata yhden miehen bändiksi. Upeaa. Kivilinna on pitkälti soittanut ja laulanut kohdat itse päällekkäisäänityksinä, mutta siellä täällä hän on käyttänyt muitakin muusikoita. Ilman ytimen värin sisäistänyttä esittäjää parhainkin kappale on vain nippu kivasti järjestettyjä sointuja. Siitä huolimatta levy on aivan oma juttunsa, koska useimpia lauluja on koristettu muilla soittimilla äärimmäisen hyvällä maulla. Vokaaleissaan australialainen MillerHeidke hyödyntää skaalaa, jollaisen parissa toikkarointi tekee useimpien yrittäjien tuotoksista puuduttavaa kikkailua. Raita on riemukas, mutta seuraava biisi Ystävä parhain on lähempänä perinteistä folkia ja erolaulua, sen sanoitus on niin koskettava, että kaikki samassa tilanteessa olleet – siis me kaikki – samaistuvat takuuvarmasti laulun tunnelmiin. Laulukieliksi valikoituivat niin englanti kuin finglish, lainasanoilla maustettu suomi. Laulu oli alkujaan The Beatlesin Being For The Benefit Of Mr. Toisin on nyt. Mitään yllättävää Darling Arithmetic ei bändin faneille tarjoa, muttei varmasti pettymystäkään. Esimerkiksi albumin nimikkokappale kertoo Brooklynintyöläisten karuista elinolosuhteista, yhteisöllisyydestä ja pienistä haaveista koskettavilla tuokiokuvilla. Lystikkyydestään huolimatta finglishille ei naureskella, vaan kieli on väline elollistaa kaukaiset tapahtumat. Instrumentaatio on monipuolista ja O’Brienin kitaranäppäilyn taustalla kuulee niin urkuja, kuoroa, pianoa, kuin hellää synamattoa. O Vertigo!, Share Your Air, Rock This Baby To Sleep ja Sing To Levyarviot > ...kansanmusiikin, iskelmän ja bluesin keitoksessa on rujoa vetovoimaa... Vertaamista samankaltaista folkia soittaviin monitoimimiehiin, kuten Bright Eyesin Conor Oberstiin ja Mount Eerien Phil Elvrumiin ei voi välttää. Paavi kävi Kentuckyssä on huima verbaalitykitys ja melodialtaan sama kuin Juicen tutuksi tekemä Napoleonin mopo. Juttua ei ole missään kohtaa paisutettu liian isoksi, vaan soittimia ja laulua on käytetty juuri sopivassa suhteessa. Elektroniikan en muista toimineen näin hyvin sitten Goran Kajfesin X/Y – kokonaisuuden. Ja pärjää mainiosti, tosin biisin tai pari olisi lyhyehköksi (33 minuuttia) jäävälle levylle voinut lisätä. Herra Hakkaraisen uni on typistetty lyhyeksi kuorsaukseksi. ARTTU TOLONEN HHHH Kate Miller-Heidke O Vertigo! Kate Miller-Heidke Pty Oopperaroolejakin tehnyt Kate Miller-Heidke tekee sulavalinjaista, mutta äärimmäisen nyanssirikasta poppia. Tämän naisen käsissä dramaattisuus ja sensitiivisyys löytävät jumalaisen balanssin. Lisäksi hän on äänittänyt, tuottanut ja miksannut levyn itse. Molempien levyjen jonkinlaisen sukulaissieluna voisi pitää Herbie Hancockin kokeiluja Sextantilla ja The Crossinigilla. Villagersin folk on juuri riittävän omailmeistä, että se välttää tyylilajin helpot ja pahimmat kliseet, mihin useimmat modernin folkin esittäjät sortuvat. Vaikka virallisesti Villagers on viisihenkinen yhtye, nokkamies Conor O’Brien on säveltänyt Darling Arithmeticin kaikki kappaleet ja soittaa levyllä myös kaikki instrumentit. Vaikka Villagersin musiikkia ei voi kuvailla millään lailla iloiseksi, soi sen mullantuoksuisen folkin vahva emotionaalinen lataus silti verrokkejaan kevyemmällä otteella. Nicolas Kivilinna Joka laulun laulaa vaan Joteski groteskii iTunes määrittelee levyn musiikin folkiksi ja siitä kai pitkälti on kysymyskin, mutta tämän huikean debyyttialbumin kohdalla määre tuntuu melko rajoittavalta. on uuden äärellä. Kite, mutta siihen ei saatu käännöslupaa – kannessa teksti yhä kummittelee. Kokonaisuutta leimaa tunnelmansa Miltei kaikilla kappaleilla laulava Puurtinen tulkitsee sielukkaasti ja vivahteikkaasti kielestä riippumatta, eikä lahjakas ja kokenut muusikkojoukko haitareineen ja huuliharppuineen jää varjoon: kansanmusiikin, iskelmän ja bluesin keitoksessa on rujoa vetovoimaa. Albumi on merkittävä tallentaessaan katoavaa kulttuuriperintöä mutta ennen muuta osoitus tarinankerronnan voimasta. Darling Arithmetic ei kuitenkaan pröystäile tuotannollaan, vaan fokus pysyy O’Brienin laulussa ja rehellisen hauraassa tulkinnassa. ARTTU SEPPÄNEN HHH Antagonist A.D. Parhaimmillaan Darling Arithmetic on katkeransuloisessa ja elokuvallisessa Couragessa, joka olisi omiaan sydänsurujen maantien soundtrackiksi. ANTTI MARTTINEN HHHH Aija Puurtinen & Rytmiraide Allstars Brooklynin satu Turenki Suomalaisten Amerikan-siirtolaisten kohtaloista sävelletty Brooklynin satu on upea todiste teemalevyjen vaikuttavuudesta. Ehkä on hyväkin, että Sgt. Kunpa hänet löydettäisiin meillä Suomessakin
Ancient Ritesin historialliset referenssit kattavat koko maapallon vuodesta 2000 eKr. Ware, Carla Bley, Peter Brötzmann, David Murray… Kahden levyn ja yhtä monen tunnin paketista ensimmäinen on triolla ja koostuu Innasen originaaleista. Haunt Me As I Roamilla on tarjottavaa yhtä lailla kasarilla sydämensä thrashille menettäneelle skeptikolle kuin vain ja ainoastaan tämän vuosituhannen musiikin allekirjoittavalle naperolle. Ykköslevyn huippukohta saavutetaan asiallisesti lopussa. Nyt käsillä on vasta viides pitkäsoitto. Vaikka historialliset tarinat saattaisivat aluksi vaikuttaa vieraannuttavilta tai jopa korneilta, bändi käyttää niitä älykkäästi ja tyylikkäästi kehyksinä biiseilleen. Kohdeyleisö saattaa siis olla hakusessa, mutta ennakkoluulottoman metallifanin kannattaa kuitenkin Laguziin tutustua. Keikoilla soitettuun Behemothteokseen pohjautuva Asunder, Sweet And Other Distress on GY!BE-mittapuulla lyhyt (vain yksi lp), selkeä (neljä omiksi kokonaisuuksiksi erottuvaa 6–13-minuuttista raitaa) ja raskas (edellisalbumilla lisääntynyt synkkyys ja kitaravyörytys on astetta vahvempaa). ARTTU TOLONEN HHHH MUKANA UUDET KAPPALEET “PELILIIKE” JA “ASKELMERKIT” TIMO RAUTIAINEN & NELJÄS SEKTORI ”SARVIVUORELTA SEKTORIIN: 2006-2015” 2CD WWW.JOHANNAKUSTANNUS.FI TimoRautiainen_Soundi_97x131mm.indd 1 13.4.2015 9.23 Levyarviot 4_15 uusi.indd 67 13.4.2015 15.09. NUUTTI HEISKALA HHH Innanen, Parker & Cyrille Song For A New Decade TUM Song For A New Decadella Mikko Innanen soittaa basisti William Parkerin ja rumpali Andrew Cyrillen kanssa. GY!BEn tunnelmiin ja soundeihin pohjautuva instrumentaalitaide on toki äärimmäisen kaukana simppelistä listapopista, mutta tavallaan se on myös hyvin helppoa musiikkia: se kun hyökkää suoraan tunteisiin. HENRI EEROLA HHHHH Godspeed You! Black Emperor Asunder, Sweet And Other Distress Constellation Kanadalaiskollektiivi Godspeed You! Black Emperor on lunastanut paikkansa post rockin ykkösryhmänä järisyttävästä ensialbumista F#A#. Albumi hyökkää välittömästi käyntiin täydellä höyryllä ja päättyy 40 minuuttia myöhemmin hurjaan kiihkoon. Ajatuksenjuoksua on hauska kuunnellessa seurata. (1997) lähtien. Painostavuudesta, synkkyydestä ja hälyisyydestäkin huolimatta levyn kuuntelusta jää miellyttävän levollinen olo. Ancient Ritesin sävellykset ovat hyviä ja soittaminen taitavaa ja itsevarmaa, mutta Laguzin soundi ei ehkä ole riittävän raskas black metal –faneille, eivätkä sen sävellykset temaattisesta kunnianhimoisuudestaan huolimatta välttämättä ole riittävän monitahoisia progressiivisen metallin ystäville. Kaikkien miellyttäminenhän ei toki ole itseisarvo, mutta harvemmin musiikki on kättelystä tässä määrin ihon alla, eikä sen parissa löytämisen riemu niin vain laannukaan. Hitaasti kehittyvään tunnelmaan ja suuriin dynaamisiin loikkiin pohjautuvan post rockin hyveisiin ei ole koskaan kuulunut itsetarkoituksellinen vaikeus, eikä GY!BE ole sortunut siihen haastavammillakaan levyillään – saati nyt. Kaksikon CV:t ovat huimat: David S. Porukalla tuotettu Look For The Red Door on yksi levyn parhaita, joten näitä olisi voinut olla lisääkin. nykyaikaan. Toinen levy on täysin eri juttu: sataprosenttisesti improvisoitu ja huomattavasti abstraktimpi. Jo vuonna 1988 Belgiassa perustettu orkesteri laulaa kolmella eri kielellä; englanniksi, saksaksi ja flaamiksi. Nuorallatanssia jatketaan vielä marssittamalla valokeilaan neljä vierailevaa solistia, ja toisin kuin valtaosana kerroista, esittäjän kilpi kiillottuu entisestään. Toinen, Song For This Decade, koostuu Innasen ja Cyrillen improvisaatioista. Koko levyä leimaa muusikoiden välisen yhteyden toimivuus, mutta Cyrillen ja Innasen duosoitossa se vielä korostuu ykköslevyä vahvemmin. Small And Big Steps on vinksahtanut kuin epäkeskosti pyörivä levy ja helposti villeintä menoa koko levyllä, ei vähiten Parkerin upean con arco-revittelyn ansiosta. Ensimmäisen levyn sävellykset ovat yhtä lukuun ottamatta kaikki Innasen. Deez Nutsin JJ Petersin räpäytysten rytmittämä Dogs Blood on alkuvuoden voimaannuttavin sävellys. Keskimääräinen black/death-fani ei ehkä ole kiinnostunut lukemaan historiaa suurennuslasilla, mutta Ancient Rites ei olekaan aivan tavallinen black metal –bändi. Kuulokkeissa vaikuttaisi pauhaavan tähän mennessä varteenotettavin linkki vanhan ja uuden aallon välillä. Tästä johtuen useammankin kerran mielessä käy, ihme ja kumma, Tuomas Saukkosen edesottamukset. MIKKO MERILÄINEN HHHH Ancient Rites Laguz Massacre Laguzin kansilehdissä jokaisen biisin sanoitusten vieressä on teksti, jossa kerrotaan historiallisista tapahtumista joihin biiseissä viitataan. Parker soittaa bassoa kuin se olisi berimbau. 66 67 puolesta vahvahko Obituary-käry, mutta musiikki on myös ennakkoluulottomasti kuorrutettu kitaramelodioilla pitkin matkaa. Välissä käydään päinvastaisissakin, hiljaisissa ja pelkistetyissä, maailmoissa
JUSSI NIEMI HHHH Levyarviot 4_15 uusi.indd 68 12.4.2015 20.45. Seksihulluja olen ennenkin arvostanut päämäärätietoisessa absurdin hömpän ja banaalin arjen sekoittamisessa. Ensin tuntui, etteivät yksipuoleisen levyn kaksi biisiä ole Ekmanin jatkuvasti sauhuavan sävellyskynän terävimpiä ralleja, mutta kummasti ne jäävät pääkoppaan kummittelemaan. Bändiä on alusta asti johtanut kitaristi/vokalisti/biisintekijä Lori S seuranaan rumpali Joey Osborne. Suomen kielellä artisti itse on parhaimmillaan kylläkin Kaukojunien toisena lauluntekijänä. Vaikka meininki nojaa reilulla etukenolla hälläväliä-asenteeseen ja sinnepäin-toteutukseen, ei tällaista jaksaisi kuunnella ilman oikeasti hyviä biisejä. Tylsällä tavalla kaoottinen soitto ei nappaa sekään. Jokainen muusikko loistaa edelleen napakan tarkassa yhteensoitossa notkeista kompeista ja piukeista torvisovituksista sukkeliin solistisiin osuuksiin ja laulustemmojen variaatioihin. Krautrockiksi bändi on liian pop, garagerockiksi liian siistiä, mutta vielä kauempana se on elektrosta. Kaikkia miehen projekteja leimaa turhia kursailematon ote ja samaa voi sanoa myös hänen Fuck CD’s -levymerkistään. Nivaskan kovin äänite on kuitenkin Mustien kalsarien kolmen biisin nimetön ep. Määrittely-yritykset karkaavat käsistä mikä on on tietysti hyvä merkki. Niin kuin nimestä voi päätellä, katalookissa ei compact discejä näy, vaan julkaisut ovat kasetteja ja seiskatuumaisia, joista tässä tarkastelussa viisi valikoitua poimintaa. B-puolella räksytetään jo ripeämmällä tempolla mikä jättää hommasta iisimmän jälkimaun. ANTTI LUUKKANEN Moon Duo Shadow Of The Sun Sacred Bones Kuten yhtyeen nimikin vinkkaa, niin tässä yhtyeessä on kyse kahdesta ihastuttavasta hämystä, joiden voi suorastaan kuvitella huonoryhtisinä kumartuneen keskittyneesti instrumenttiensa pariin niiden mahdollisuuksia tutkiessaan. Siinä tuntuu elävän 60/70-lukujen taitteesta muistuttava ehdoton omistautuminen asiLevyarviot > ...pysyvä mysteerin tuntu on aina erittäin hyvä merkki... Kaikista näistä mukana on kuitenkin elementtejä. Levyjen kuuntelu on pidemmällä aikavälillä jäänyt sittenkin toissijaiseksi. Ultra-matalalle viritettyä kitaraa on välillä vaikea erottaa bassosta. Mielikuviin ilmestyvät niin 22-Pistepirkko, Kollaa Kestää kuin Vaselineskin. Tämä San Franciscon kolmikko oli rikospaikalla jo 1993, mutta on levyttänyt harvakseltaan. Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Omalla kummallisella tavallaan Sick Thoughts on myös seiskakimaran perinteisin artisti. Mielikuva saattaa olla vähän romanttinen, sillä kaikesta kuulee, että yhtye noudattaa omaa visiotaan säntillisesti. Uljaan Thievesin kaltaista laajaa piirtoa olisi voinut suosia popmaisuuden kustannuksella rahtusen enemmänkin. Otsakkeella The Beatlesejen tarina Pekka Mutaseksi esittäytyvä mies lukee levylle hiukkasen taiteellisia vapauksia ottaen liverpoolilaisbändin saagan. Se ei kuitenkaan riitä mielenkiinnon säilymiseen montaa kuuntelukertaa. Tämä kostautuu laulujen ja varsinkin sanallisen ulosannin ja fiilistelyn ulkokultaisuutena, jossa ei ole ihan sitä rentoutta ja elävyyttä kuin toivoisi taitavan taustamusisoinnin päälle saatavan. Pysyvä mysteerin tuntu on aina erittäin hyvä merkki. 68 69 kuulostaa tavallaan jopa suomalaiselta. Nelosalbumin ote on lievästi sanottuna tanakka ja raskas, silti soundissa on avaruutta. ASKO ALANEN HHH Acid King Middle Of Nowhere, Center Of Everywhere Svart Viime vuosina myllännyt stoner/doom-meininki on osoittautunut vakavasti otettavaksi trendiksi. Vaikka meno tuntuu koko ajan ”siltä samalta möyryämiseltä”, kumman mielellään levyn kuuntelee aina uudestaan. Nyt sitä hallinnoi Mark Lamb. Tempot ovat narkoottisia, mutta rytmityö musikaalista ja täynnä nyansseja eikä verkkaisen jylhissä kitaralinjoissakaan ole valittamista. Kun suomalaiset haluavat ylpeydenaiheita vaikka väkisin, niin Jonas Verwijnenin miksaama levy tosiaan alle ja vankka psykedeelisyys, tosin alan bändien tripit tuntuvat menneen sille pahemmalle puolelle. Romuluinen soitto ja simppeli autotallirock saavat taustatukea hysteerisesti ulisevista uruista ja solistin suurpiirteisestä tulkinnasta. Siihen nähden, kuinka loistava konsepti bändillä on ladata kaikkensa musiikkiinsa, All Rise -albumi on työstetty jopa liian kireästi ja teknisesti hioen. Bassotontilla on vilske käynyt. Ideana puoliksi improvisaatiolta kuulostava tarinointi on seinähullu ja juuri siksi se jaksaa huvittaa useamman kuuntelukerran. Tuoreella split-seiskalla uudet neljä biisiä ovat yhtyeen normitasoon nähden kohtuullisen ja mainion välillä, mutta tekstien tuokiokuvat ja näkemykset ovat jälleen huikeita. Myös kansista löytyvä Seksihullut Sanomat -lärpäke naurattaa muiden muassa ihmisarvioillaan. Toisaalta, tätä juuri on punk, ärsyttämiseen tähtäävää. Esimerkiksi Axl Smithin laulamaan Driveen polkaistaan kaasua Jungle Boogien räyhäkkäin torvin. Sieltä täältä tunnistaa tutumpia funkhistoriallisia osakuvioita, mutta ne pidetään vinjetteinä eikä kappaleiden ydinelementeissä nojauduta niihin. Vielä hulvattomammaksi meno yltyy levyn kääntöpuolella. Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Kitaristi Ripley Johnson ja syntetisaattoria piippaava Sanae Yamada rakentavat Moon Duon viehätysvoiman minimalismiin ja sen läheiseen ystävään toistoon. Särö on vakavaa sorttia ja musiikista huokuu kiehtova ehdottomuus. Ihan kaukana ei olla esimerkiksi Black Lizardista tai varhaisesta Circlesta. Jonin omalla nimellä julkaisema 1/2 EP sisältää hänelle hyvin tunnusomaista lo-fi punk rockia, jossa on kuitenkin melodiaa, teini-ikäisen maailmassa tuttuja sydänsuruja ja muita popmaisia elementtejä. Loppujen lopuksi yhtye ei ehkä kuulostakaan niin rajoja rikkovalta mitä ensivaikutelma antoi ymmärtää. Nimensäkin Acid King on ottanut sekopäämurhaaja Rick Kasson 80-luvulla käyttämästä nimestä. ANTTI LUUKKANEN HHH The Northern Governors All Rise Texicalli Ketterä jazzfunk-seitsikko leipoo toisen kakkunsa debyyttiä tanssittavammin maustein ja linjaa lähes hengästyttävän tiiviin setin kuin livesession alkujuontoineen. Sen hypnoottisuuteen ylletään kuitenkin vain hetkittäin. Ekmanin ja Skip Deathiksi nimetyn toisen miekkosen garage punk on asiaankuuluvan roisia ja asenteeltaan kiitettävän välinpitämätöntä. Josta tulikin mieleen, että Cola Boysin ep:llä sellaisista ei ole juuri merkkejä. Vaikka ulosanti on ruhjovaa, on hommassa silti koherentti toteutustapa. Joni Ekman on tuttu esimerkiksi The Achtungsin ja Lähtevien Kaukojunien riveistä. Vuorovaikutus konserttiyleisön kanssa ja hiukan vapautuneempi soiton ilo on kuitenkin helppo saavuttaa, kun energinen sapluuna ja soitinnusten kellokoneisto on levyllä saatu lupaavasti pohjiksi. Lorin huutolaulu – jota ei valtavasti viljellä – muistuttaa Hawkwindin Dave Brockista. Kahdeksan raitaa nivoutuvat yhdeksi tripiksi. Levynipun ainoa ulkomaanelävä on baltimorelainen Sick Thoughts, jonka You Won’t Get Through -ep:n nihkeästi puolivaloilla käyvä nimibiisi tuo mieleen 80-luvun kokeellisen jenkkipunkin
Autotallin – ja tukkaan läästityn – rasvan käry löyhkää läpi kuulokuvastakin. Sisältönsä nimellään aika kuvaavasti niputtava albumi uppoaa vakavimmillaan suomalaisen miehen sielunmaisemaan hieman ennalta-arvattavasti. Space/Time – Redemption lienee paras Laswellin omaa nimeä kantava levy. The Night Walkin tunnistaa Wanda Jacksonin Funnel Of Love -mukaelmaksi ilmankin. Ensimmäisellä virallisella albumillaan Tupakan Ystävät suosii vinoa huumoria eikä pelkää ratkaisuja, jotka ideatasolla kuulostavat pelkästään hölmöiltä. Saarinen soittimineen pääsee enemmän esille levyn päättävässä Hendrix Rhapsody -sikermässä, jolla hän esiintyy Marzi Nymanin sovittamien jousien säestyksellä, tosin muitakin soittimia on mukana. Studioalbumeista kiintoisimmaksi kokonaisuudeksi kehittyy syyskuussa 1974 julkaistu nerokas Hall Of The Mountain Grill, jonka sävyjä syventää Simon Housen Mellotron-maalailu. Dawn Of The Nine on joko virkistävän tai ahdistavan vanhanaikainen levy. Nyt yhtye on yhtä kotonaan vaikkapa blues-festareilla tai rockabilly-kinkereissä. Mutta jos aikoo tehdä cover-versioita toisen kappaleista, ei haittaa tehdä sitä täysin uudesta näkökulmasta, sillä miksi yrittäisi kopioida täydellisyyttä. Täyteläisesti soivassa boksissa riittää kahlaamista useammaksi toviksi. Samuli Edelmann Osta liput ennakkoon tulisuudelma.fi facebook.com/tulisuudelma Is Dead niputtaa tukun studioalbumeja, konserttiäänityksiä sekä single-lohkaisuja Hawkwindin tuottoisilta vuosilta 1970-1974. Personal Contact ei ole mikään kertavitsi, ei itse asiassa vitsi lainkaan, sillä ei soita mies, haitari ja palli, vaan se on tehty pieteetillä ja isolla ryhmällä. Von Hertzen Brothers Pe 05.06. ARTTU TOLONEN HHH Unleashed Dawn Of The Nine Nuclear Blast Ruotsalaisen pakanametallilegendan uusi albumi (yhtyeen 12. On silti hankala kuvitella, että tällä yleensäkään houkuteltaisiin uusia seuraajia. Dave Brock ja kumppanit ovat 1960-luvun lopulta alkaen olleet intensiivinen ryhmä, jonka tekemisten ehdottomuudelle vetää vertoja vain ranskalainen Magma-yhtye. Vaikka keikkapätkissä meno on sovituksellisesti pelkistetympää, maaniset huurut toistuvat tehokkaan hypnoottisina. Toisessa pääroolissa on Pale Saarinen, jonka näpelöimä kurttu ei ota kaikkialla pääosaa, vaan levyn yleisantina on pikemminkin ison yhtyeen saumaton yhteissoitto. Esimerkiksi Last Exitissä hän tuntui hiukan orvolta improvisoidun musiikin legendojen seurassa, mutta toisaalta hän osaa halutessaan soittaa hienon lyyrisesti ja ennen kaikkea intuitiivisesti vapaassakin musiikissa. Skandinavia on jo aikapäiviä sitten avautunut, ehkä Unleashedinkin vähitellen pitäisi. Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Kuopiolaiset reikäpäät julkaisivat ensimmäiset vinyyli-ep:nsä jo vuosituhannen alkupuolella, mutta debyyttialbumia on saatu odottaa tähän päivään asti. Sen jonka Kanuunarallija Lastenlaulu -hitit elävät yhä elämäänsä. Ikään kuin aika Unleashedin studiolla olisi pysähtynyt jonnekin 1990-luvun alkupuolelle, kun metallialbumit vielä soivat hiljaa, diskanttisina ja orgaanisina ja soitto oli hieman sinne päin. Lyhyemmät psykedelia-annokset kantavat ajatuksiin mielikuvan Hawkwindista Pink Floydin nyrjähtäneenä pikkuveljenä. Tämä levy on hauska muistutus siitä ettei kyseessä kuitenkaan ole vain välttävästi soitintaan osaava tuottaja ja että hänellä on muusikkona samat intuitiopohjaiset vahvuudet kuin tuottajanakin. Popeda Pe 30.04. Levystä digatakseen ei tarvitse ottaa 50-luvun oppitunteja. Onneksi yhtyeellä on roppakaupalla tarjota myös arkipäivän anarkismia ja velmuilevaa vääntöä. Unleashedin pistämätön ja omaperäinen melodiataju lienee ollut myötävaikuttava tekijä bändin selviytymisessä 2010-luvulle asti. Yö Pe 08.05. 68 69 Pale And The Roots Of Love Plays The Music Of Jimi Hendrix Personal Contact Presence Internetin ihmemaassa on kuvia, joissa Jimi Hendrix soittaa harmonikkaa. Telaketju Pe 01.05. Neljänsuora La 16.05. Your Captain ...pysyvä mysteerin tuntu on aina erittäin hyvä merkki... Samaan aikaan tupruttelijoiden musiikissa on melankolinen, kenties keski-ikäisyyden tuoma pohjavire, joita isot puhallinsovitukset vuoroin karkottavat ja korostavat. Original Sokos Hotel Vantaa, Tulisuudelma Hertaksentie 2, Tikkurila Vantaa www.sokoshotels.fi Pe 24.04. Roope Salminen & Koirat Pe 15.05. Onnistunut levy alallaan, tätä voi suositella ainakin Hendrix-diggareille ja ennakkoluulottomasti musiikkiin suhtautuville. Taustalla nykii pirullinen jytke eikä rosoja ole loppuun asti poiskaan hiottu. MIKKO MERILINNA HH Tupakan Ystävät Elämisen riemu ja kurjuus Rocket Muistattehan te vielä 90-luvulla ilakoineen Nypykät -yhtyeen. Äijämäisen pärryytyksen lisäksi sällit osaavat myös melodisemman laidan, kuten nätti Let Me Be Your Heartbeat osoittaa. Miksikään setärockiksi ei Hole In The Headin runttaus ole silti laimentunut. studiolevy!) on melkoisen lepsua suorittamista. Laulaja Reeta Vestmanin kuulas, välillä etnoon päin taipuva ääni istuu biiseihin hyvin, naisen laulamat Hendrix-biisit saavat asiasta lisäväriä. Eteenpäin kulkeva ja hellän kömpelö groove on niin ikään alati läsnä, ja laulusuoritukset kiidättävät välittömästi death metalin alkupäiviin. Primitive Love ei lankea siihen sudenkuoppaan, että musaa olisi tehty vain genrepuristeille. Jukka Poika & Dj. Suurin syy siihen on räkää täyteen puhallettu huuliharppu, jota rääkätään useammassakin rallissa. Pystybasso määrittelee rytmin jämptiyden ja saksofonin töräyttely estää sovituksia jähmettymästä turhan minimalistiseksi. Laveiden trippien jälkeen single-esityksiä erittelevä kiekko antaa kuluttajalle tilaisuuden hengähtää. ANTTI LUUKKANEN HHHH Milford Graves & Bill Laswell Space/Time – Redemption TUM Bill Laswellin ansiot muusikkona jäävät usein pimentoon. Tupakan Ystävät aktivoi Nypyköistä tuttuja musikantteja eikä meininki vieläkään ole täysin normaaliasetusten mukaista, vaikka astetta seesteisempiä ja aikuisempia nyt ollaankin. Gravesin jatkuvasti elävä ote rytmiin ja tanssien soittamat rummut tarjoavat Laswellille hienon pohjan jolla esitellä tätä usein vähälle huomiolle jäänyttä puolta itsestään. Your Captain Is Dead Warner Hawkwind muodostaa täysin oman siivunsa avaruusrockin ja happojamittelun kategoriassa. Tuottajana Laswell on parhaimmillaan osannut olla sekä herkkä kontekstille että tarpeeksi egoistinen hakeakseen jotain uutta ja ehkä lyödäkseen tuotokseen oman leimansa. Sooloihin on saatu miellyttävän pahaenteinen tunnelma – Defenders Of Midgard -kappaleen kitaratyöskentely on jopa kuolemaa halveksuvaa. Syyn ymmärtää sikäli, että porukan musiikki on käynyt hienoisen muodonmuutoksen rähjäisestä garage rockista kohti rootsimpaa ilmaisua. Mikä ei sinänsä ole ihmeellistä, kun ikää on kertynyt 20 vuotta lisää. ANTTI LUUKKANEN HHH Hawkwind This Is Your Captain Speaking... ANTTI MARTTINEN HHH Hole In The Head Primitive Love Sasse & Andy Productions Savossa ei turhaan hötkyillä. Stormy Pe 12.06. PiL, Motörhead ja ambient-käsittelyt Miles Davisin materiaalista ovat hyviä esimerkkejä. Rastafarismin perinnöllisyydestä tai Tommi Läntisen ilmestymisestä ihmisen arkeen kirjoitetut laulut ovat kuitenkin ajatustaan lystikkäämpiä. Levyjen alkuperäisiä vinyylijulkaisuja jäljittelevät pahvikannet huokuvat sopivalla tavalla nostalgiaa. JUHA SEITZ HHHH Oceanwake Sunless ViciSolum Oceanwaken näkemys kokopitkästä levystä koostuu neljästä kymmenminuuttisesta (tai pidemmästä) teoksesRETRO Levyarviot 4_15 uusi.indd 69 12.4.2015 20.45. Toki kunnia pioneereille, mutta vuonna 2015 yhtye olisi voinut hieman skarpata nauhoitushommiensa kanssa. En ole myöskään bändin nationalismija viikinkitematiikkojen ylin kannattaja. Vaikka historiankirjoitus onkin virheellisesti kirjannut yhtyeen vitsiksi tai kuriositeetiksi, sen ainoan albumin kuuntelu on takuuvarma keino parantaa elämänlaatuasi. Ovat kuvat sitten aitoja tai photoshopattuja, haitari on kuitenkin soittimena varsin kaukana sähkökitarasta, jonka kiistaton mestari Hendrix oli. Massiivinen 11 cd:n paketti This Is Your Captain Speaking... Antti Tuisku Ke 13.05. Apulanta Pe 22.05. Levyn soundilla Gravesin 60-luvulle juurensa juontava vapaa soitto yhdistyy Laswellin hiukan 80-lukulaiseen NYC downtown-meininkiin
Bändillä ei kuitenkaan ole Kacey Musgravesin sävelkynää tai Brad Paisleyn soittotaitoa, joten muun muassa Sturgill Simpsonia ja Jason Isbellia tuottaneen Dave Cobbin avustuksellakaan Little Neon Limelightista ei kovin hyvää levyä ole saatu. Pitkien ja hitaasti kiiruhtavien äänimaisemien seassa melodialliset ulokkeet jäävät vähiin, eikä levyltä pysty varsinaisia kappaleita juuri lainkaan hahmottamaan. Bändi palkittiin hiljattain Finnish Blues Awards -tapahtumassa vuoden bändinä ja Brysselin European Blues Challenge -kilpailussa menestys oli myös kohtalainen. NUUTTI HEISKALA HH Husband 2007-2015 Texicalli Kitaristi Marzi Nymanin, basisti Harri Rantasen sekä rumpali Anssi Nykäsen luotsaama Husband höyrysti jälleen vastustamatonta groovea. Kevyemmän laidan death thrash on homman suunta, ja valitettavasti riittävä intensiteetti saavutetaan vain paikoitellen. Lisäksi melodiset kertosäkeet puhtaine lauluineen (solistin lauluääni on kylläkin erinomaisen sävykäs) ja pop-henkisine sointukiertoineen ovat väärässä paikassa, vaikka niitä tämän lajin levyillä alati viljelläänkin. MIKKO MERILINNA HHH Velvet Desperados Grasping For Breath GOF Progressiivinen rock ei varsinaisesti ole ollut viime vuosina muodissa etenkään kotimaisten julkaisujen joukossa, joten mahtipontinen Grasping For Breath yllättää positiivisesti puskista. JUHA SEITZ HHHH Enthrone The Unborn LXXVIII 57 Records Keravalaisen Enthrone The Unbornin kakkosalbumia on ensin hankala kuunnella, sen verran tummasävyinen, ahdettu ja epäselvä äänimaisema on. Siinä missä Grouplove on energinen ja kokeilunhaluinen bändi, on Houndmouth täysin yllätyksetön. On selvää, ettei Musique De Film Imaginé edusta Brian Jonestown Massacren musiikillista tiivistymää, vaan kyse on todennäköisesti ainutkertaiseksi jäävästä kokeilusta. Mukaan on valitettavasti mahtunut yksi pahasti epäonnistunut rockabillypastissikin. Pasuunan, trumpetin ja alttosaksofonin sointi tukevoittaa äänitteen askellusta pinkein puhurein. Sanoituksiltaan vaivaannuttavan Newsin sekä levyn päättävän täytekappaleen That’s All Folksin olisi voinut kuitenkin pudottaa levyltä kömpelöine viittauksineen pois, sillä March Of The Chameleon Seeds olisi sopinut tyylikkäästi päätöskappaleeksi. Legendaaristen kokoelmatuplakoiden asetelmat sovitettiin onnistuneesti uuteen uskoon. Rockilla, jazzilla, popilla, funkilla ja surf-rautalangalla marinoitu kokonaisuus uhkaa heittäytyä jopa liioitellun ilkikuriseksi, mutta soittajien virtuoosimainen näkemys pitää svengin vakaalla tiellä. Nyt Newcombe liikkuu aivan eri maisemissa – Musique De Film Imaginé on kuvitteellinen soundtrack elokuvaan, jota ei ole olemassa, mutta se tekee tehtävänsä täydellisen hämäävästi. Indianan Houndmouthkin on äänittänyt uuden albuminsa Nashvillessa. Lähes 90-minuuttisella levyllä soittaa yhteensä parikymmentä soittajaa ja kaksi kappaletta yltää jopa 25 minuutin kestoon. 70 71 Levyarviot > ...ainoan selkeän särön eteerisyyteen tuo solistin örinä... Vaikka Newcombe ei levyn yhteydessä ole varsinaisesti nimiä esiin nostanutkaan, johtavat jäljet selvästi esimerkiksi Godardin ja Truffaut’in suuntaan. Tarkkaan hiotulta levyltä kuitenkin huokuu ydinkaksikko Fredrik Löfin ja Heikki Hiltusen into tehdä juurikin klassinen brittiläinen 70ja 80-luvulta kuulostava progelevy, jossa on angstia, maailmantuskaa, ritareita, lordeja ja lohikäärmeitä. Miksaus kuulostaa muhjuiselta mutta saattaa olla yhtyeen tyrmäävän ilmaisun viitekehyksessä lopulta tehokas valinta. Kunnianhimoinen ja yhdeksän vuoden aikana äänitetty eepos on hieno ja teknisesti virheetön kunnianosoitus klassiselle progelle, mutta siinä piilee myös levyn keskeisin ongelma. Anton Newcomben musiikilliset aktit ovat aina luottaneet pinnalta neo-psykedeliseen, mutta pohjimmiltaan pop-henkiseen ilmaisuun. Albumin vahvuus lepää sen virnistelevässä runsaudessa. Ain’t Bad Yet esittelee jälleen asiansa osaavan juurevan kombon joka viehättää iskevällä ja melodisella musiikilla. Sunless on pureskelua aiheuttava, helposti sulamaton möhkäle, mikä on tässä kontekstissa hyvä asia. Bändi soittaa ja laulaa ihan hyvin ja biisitkin ovat jokseenkin toimivia, mutta mitään kiinnostavaa tai omaperäistä ei Little Neon Limelightilta löydy niin sävellysten, lauluäänten kuin soittamisenkaan saralla. Samoissa hautavajoamissa uivat kotimaamme artisteista esimerkiksi Callisto ja Swallow The Sun, joskin Oceanwakella on tässä meressä ihan oma poukamansa. Kuuntelukokemuksena levy vertautuu elokuvan katsomiseen ja Pink Floydin The Walliin, ja siihen on selvästi pyrittykin. Iskelmällisyys ei vain death metal -hommissa toimi, mutta maailmalla menestyvät Enthrone The Unbornin aikalaisyhtyeet, esimerkiksi Soilwork tai Trivium, todistavat, että kansa tykkää. ARTTU SEPPÄNEN HHH Brian Jonestown Massacre Musique De Film Imaginé A Records Musique De Film Imaginé on Brian Jonestown Massacren pääidealisti Anton Newcomben avoin kunnianosoitus 1900-luvun suurille eurooppalaisille elokuvantekijöille. Vaikka levyn tarttumapinnattomuus tekeekin siitä paikoin silkkaa äänitapettia, on se jälleen yksi osoitus Newcomben ja kumppaneiden kameleonttimaisesta muuntautumiskyvystä. Kakkosalbumillaan yhtye kuulostaa jopa korostuneen itsetietoiselta ja vapautuneelta. Walesissa äänitetyn levyn ta, joita ei voi kutsua vain ”biiseiksi”. Levyltä puuttuu rohkeutta poiketa esikuvien asettamien raamien ulkopuolelle ja tuoda mukaan omaa särmää sekä yllätyksiä. MIKKO MERILINNA HHHH Levyarviot 4_15 uusi.indd 70 12.4.2015 20.45. Tuttuus ei myöskään ole Oceanwakelle ongelma. Houndmouth Little Neon Limelight Rough Trade Nashvillestä on viime vuosina jälleen tullut yksi Amerikan tärkeimmistä musiikkikaupungeista. Bändit matkaavat sinne samaan tyyliin rahan ja uskottavuuden toivossa kuin parikymmentä vuotta sitten Seattleen. Albumin raidat tuntuvat kestojaan lyhyemmiltä ja pysyvän mielenkiintoisilta, mikä kielii sovitusja tyylitajusta. Genren konventiot lienevät toinen pitkällä aikajänteellä yhtyeen voitoksi kääntyvä asia. Soitinja keinovalikoimassaan yhtyeellä on kaiutettua kitaraa, jyhkeää särövallia, hitaita tempoja, minuuttikaupalla kasvatettavia kuvioita sekä kirkasta laulua. Jo vuodesta 1991 toiminut kokoonpano on keikkaillut ahkerasti ulkomaillakin jossa se on nauhoittanut useimmat levynsä. Myös puhallinosasto puhkuu voimaa. JARI JOKIRINNE HHH Micke Björklof & Blue Strip Ain’t Bad Yet Hokahey! Micke Björklöf & Blue Strip soittaa blues rockia ronskilla otteella. Jos hyppysistä löytyy näin vakuuttavaa osaamista, leikittelyyn on aihetta. Husbandin huumori väreilee kautta linjan, mistä esimerkkinä komeilee albumin The Beatlesille irvistelevä kansitaide. Levyn soundit ovat kohdallaan, mutta Houndmouthin musiikki on kuin laimennettua, vähemmän tarttuvaa Grouplovea country-vivahteilla. Kahdeksan vuotta kestänyt levynteko poiki instrumentaalista fuusiovoimistelua, jonka kurimuksissa muusikot pääsevät toteuttamaan itseään yltäkylläisesti. Ennemmin puhuisin hypnoottisista, elliptisistä eepoksista, joissa on omalaatuinen draaman kaari sekä epätoivoisen kaihoisa tunnelma. Ainoan selkeän särön eteerisyyteen tuo solistin örinä, joka ei aivan saumattomasti istu muuhun äänimaisemaan. Tämä on LXXVIII:n eniten kuuntelua kestävä ominaisuus. Monen muun suomalaisen alan yhtyeen tavoin Enthrone The Unborn kuulostaa enimmäkseen trendeistä piittaamattomalta. Kiekon rytmipuoli pukeutuu tanakkaan kuosiin; Nykäsen, Mamba Abdissa Assefan ja Mongo Aaltosen perkussionäytökset kiipeilevät etevimmillään huikeilla intensiivisyyden asteilla. Kun kaikki levyt kuitenkin maksavat suunnilleen saman verran, ei musiikissa ihan hyvälle tuotteelle juuri ole tarvetta. Nämä ovat kyseisen tyylilajin hyväksi havaittuja tehosteita, ja sellaisinaan myös hieman kuluneen kuuluisia. Ilmeisesti kyseessä on albumin lehdistösaatteessakin mainittu ”omintakeinen keravalainen ote”
Näin ollen Ain’t Bad Yet ei takuulla petä vanhoja faneja ja saattaa jopa vetää raikkaudellaan puoleensa uuttakin kuulijakuntaa. Kun tempot vaihtelevat hitaasta hitaampaan ja biisit muistuttavat vahvasti toisiaan, on siinä keskimääräisellä Slayer-fanilla sulattelemista. Jo vuonna 2010 perustetun Amusian urbaanisti elektronisoitu pop rock soi kiehtovan täyteläisesti. JUSSI NIEMI HHH Maximilian Hecker Spellbound Scenes Of My Cure Rough Trade Maximilian Hecker on kuin miespuolinen versio Azure Rayn maalailevasta indie popista. ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Kortit ovat pakassa, nyt ne olisi vielä jaettava. Kaikki ei ole kuitenkaan muuttunut: elektropoppimaisuus on vain Elifantreen kokeilunhaluisuuden ja leikkisyyden uusi ilmenemismuoto. Jonkinasteinen tasapaksuus kuitenkin vaivaa Spellbound Scenes Of My Curea. Valitettavasti Spellbound Scenes Of My Curen muut biisit eivät ole sävellyksellisesti yhtä mieleenpainuvia. King, Santana, Ozzy Osbourne) joka on selvästikin toiminut ennemminkin reippaan svengihengen nostattajana kuin laskelmoivana tuotekehittelijänä. Bändi soittaa ponnekkaasti ja palaset loksahtavat luontevasti kohdalleen. 03-222 1300 SK1 Uutuus! SK2 Uutuus! Pienet ilmot Pienet ilmot Ilmoitusmyynti VEIKKO VIRTANEN, 09-5627 7110, veikko.virtanen@soundi.fi Puh. Tyylitajuisella yhtyeellä on taito kaulia loppuun lypsetyiksi luulluista elementeistä kiinnostavaa äänikuvaa. Kaikkea ei ole vielä kerrottu -debyytin vaivattomimmin soljuvissa melodioissa Ilmoitusmyynti p. JUHO KANKAANPÄÄ HH The Hep Stars Like We Used To: The Anthology 1965-1967 RPM Kun aina on kuunneltu jauhamista, kuinka ruotsalaiset osaavat paremmin, niin on kiva tietää, että Hep Stars – Ruotsin suosituin rockbändi 60-luvun molemmin puolin – keksi ensimmäiset hittinsä Suomen kautta, vaikkeivat ne alun ...ainoan selkeän särön eteerisyyteen tuo solistin örinä... ediside@luukku.com https://sites.google.com/site/eijauhi Pikkuilmot 11_10.indd 93 9.11.2010 9.18 Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit Laadukkaat japanilaiset FGN-kitarat ja -bassot Levyarviot 4_15 uusi.indd 71 12.4.2015 20.45. Amusia ei ole porukan kehnoimmasta päästä. MUSIC SHOP Pitkäkatu 28, 65100 VAASA • 06-3170 159 www.unisound.fi Käy myös web-kaupassamme www.vertikaali.com Hyvän fiiliksen musakauppa bassot/vahvistimet kaiuttimet/mikserit mikrofonit www.tammerpianojasoitin.fi kitarat Myy kitara! Löydä rumpali! Osta levy! Liity bändiin! Pikkuilmot osoitteessa www.soundi.fi Jokaisen kitaristin nuottihyllyyn kuuluu teos SKAALOJA SÄHKÖKITARALLE ERILAISIN SORMITUKSIN Suoraan tekijältä ilman postikuluja (24€). Suurin osa kappaleista on nimetty paikannimien mukaan (Gangnam Misery, Battery Park, Aoyama’s Glow, Kastrup) ja levystä välittyykin eräänlainen hotelleissa asumisen yksinäisyyden ja irrallisuuden tunne. 70 71 on tuottanut tuottajaguru John Porter (B.B. NUUTTI HEISKALA HHH Amusia Kaikkea ei ole vielä kerrottu Amusia PMMP:n puuttuminen kotimaiselta kevyen musiikin kentältä on saanut liikkeelle valtaisan manttelinperijä-tarjokkaiden joukkovaellusaallon. Kaiken aikaa läsnä on myös ripaus silkkaa iskelmää. Parhaimmillaan Anssi Lammisen kitaroiden ja Paula Pennasen syntetisaattoreiden liitto on alavatsasta kouraisevalla tavalla pyhä (Vieras, Puhu nyt). Levylle kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, sillä sävellykset ovat kauniita ja Hecker laulaa ne tunteella. Sittemmin megamaineeseen Abballa noussut Benny Andersson liittyi Hep Starsiin urkuriksi 1964, mutta kun kilpailijat Tages ja Shanes tekivät omat biisinsä, Andersson tarttui kynään ja nousi ryhmän moottoriksi hyvällä ulkonäöllä ja persoonallisella äänellä siunatun vokalisti Svenne Hedlundin rinnalle. Kotimaisen trion kolmatta levyä kuunnellessa muusikkoja ei voi syyttää ainakaan rohkeuden puutteesta: albumilla liikutaan atomikellojen, glitterin ja futuristisen konepopin ajassa, jossa retrot syntikkavallit surisevat sähköisyyttään ja ilmaisu on muutenkin elektronisoitunut. Pauli Lyytisen saksofoninsoitossa on uudenlaista vienoutta, ja rumpali Tatu Rönkön rytmirakennelmat kuulostavat aikaisempaa hakkaavimmilta, jopa monomaanisilta. Vielä aavistuksen showcasemaisen esikoisen perusteella ei kuitenkaan pysty päättelemään, millainen on juuri Amusian ääni – mistä sen musiikissa on pohjimmiltaan kysymys. Farmer John opittiin Antti Einiöltä ja Cadillac Renegadesilta. Anni Elif Egecioglu ei ole koskaan ollut perinteinen jazz-laulajatar, mutta nyt ilmaisun eksentrisyydessä on punkahtavuuden lisäksi erotettavissa jopa discodiivamaisia piirteitä. Päällimmäisinä meuhkaavat laulajahuuliharpisti Björklöf ja kitaristi Lefty Leppänen. Varsinaisia musiikillisia helmiä historiallisesti kiinnostavassa levyssä ovat yllämainitut kolme originaalihittiä. Hetkittäin vaikuttaa myös siltä, että uudet tekniset oivallukset tehosteineen ovat itsetarkoituksellisen kikkailevia. Siltä tällä kokoelmalla on seitsemän näytettä joukossaan nuo Suomi-lainat. RETRO Tuoreet demoarviot joka toinen viikko osoitteessa: www.soundi.fi/demoefekti DEMOJA! perin suomalaisia olleetkaan. Vihkosen antia ovat liuta alkuperäisiä levykansia ja Hedlundin sujuva tarina. Mainiota keikkaohjelmistoakin, siis. Ilman kosketinkoukkuja Anderssonin Lady Lady ja Isn’t It Easy To Say eivät yltäneet hiteiksi ja ne imitoivatkin brittejä folk-purkallaan. Tämän melankolisen tunnelman luomisessa Spellbound Scenes Of My Cure onnistuu hienosti ja se toimiikin paremmin kokonaisuutena kuin yksittäisinä biiseinä. Levyn avaava, This Mortal Coilin Song To The Sirenia muistuttava To Liu Wen, The Opposite House, 3 A.M. EERO TARMO HHH www.soundi.fi www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Av. 0500-789692 ja 03-6171018 Tähtiportinkatu 18 13130 Hämeenlinna WWW.TLAUDIO.FI stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet Parhaat merkit ja kattavimmat valikoimat high-end ja kotiteatterilaitteita. on todella hieno biisi. Näin yhtyeen livenä Pyynikin paviljongilla samana vuonna, tosin en muista mitään villiä menoa, lähinnä vain coolit tukat. Useampien kuuntelukertojen avulla kappaleet alkavat avautua paremmin ja erottua toisistaan. Spellbound Scenes Of My Cure sisältää kymmenen kuiskaten laulettua rakkauslaulua. 045 110 5522 • ilmoitusmyynti@popmedia.fi PiENET iLMOT on viettelevän pakotonta ilmavuutta (Auttakaa nyt saatana, Maailmanloppu). Kutkuttavien yksityiskohtien runsaudesta huolimatta tai sen takia kokonaisuus jää harmittavan sirpalemaiseksi ja etäiseksi. Tuija Nyrhinen laulaa vielä hieman karkeakulmaisia lyriikoita yhdellä hetkellä kuin Katri Ylander (Onnenpuu), toisella kuin Paula Vesala (Ei voi lakata pelkäämästä). Noiden biisien studioversioilla Hep Stars ei häikäise, mutta bändin suosio kasvoi räjähdysmäisesti villeillä keikoilla. OLE NERDRUM HHHH Elifantree Movers And Shakers Eclipse Jo viisi vuotta sitten jazzalbumina pidetyllä debyytillään Love & Trees Elifantree näytti, ettei yhtye suhtaudu ryppyotsaisesti tyylilajien rajoihin. Tukevaa bändisoundia kevennetään paikoitellen naistaustalaululla, ja kappaleita kannattelevat vahvat kertosäkeet joihin kuuntelijankin on helppo tarttua. Täysin tyylistä poikkeava afrikkalaisvirsi Malaika nousi vielä 1967 top teniin, mutta sen myötä bändi alkoi rakoilla viihdeja rock-osastoon. Siinä määrin, että bändin kakkosalbumi Hep Stars On Stage (1966) oli live. Palvelemme myös iltaisin ja viikonloppuisin. Paikoin tulos on rujo kuin suonikohju, mutta levylle mahtuu myös seesteisempiä hetkiä
– Wöyh!:n musiikillinen tyyli sekä imago ovat löytyneet täysin luontevasti ja tällä hetkellä kokonaisuus on 72 Wöyh-taitto.indd 72 10.4.2015 13.44. Lokki-singlen ja videon suosion myötä nälkä luonnollisesti kasvoi ja päätimme rakentaa tämän lintukodon ympärille kokonaisen maailman, Jussi kertoo. Ymmärsin oitis, että kyseessä on elämää suurempi laulu, ja pian alkoi itää ajatus tämän neronleimauksen taltioimisesta parhaalla mahdollisella tavalla. Wöyh!-puhemies Jussi kuvailikin Ikkillykiä varsin mieleenpainuvasti: ”Levy on avantgardista progressiivista dadaa, yhdistettynä 7/8-rytmeihin ja euroviisupoljentoon.” Teksti: Timo Isoaho Kuvat: Aki-Pekka Sinikoski Ei siitä ole kauankaan, kun Wöyh! raapusteli jäähyväisviestejä ihmiskunnalle, mutta nyt yhtyeen kellossa soi kokonaan toinen ääni. Maaliskuussa 2013 ilmestyneen Ikkillyk-debyytin höyryinen kimuranttisuus, tuttujen kesken wöyhötys, ei tietenkään tullut täydellisenä yllätyksenä, sillä Wöyh!:ssa kitaraa soittavan Jussin YUP-menneisyys ja konventioita Stam1nan riveissä kaihtavan Antin seikkailunhalu antoivat odottaa ”jotakin muuta”. Esimerkiksi tämän: mistä ihmeestä Wöyh! sai alkunsa. Kun Huurusen, anteeksi Hyyrysen, menestyksekkään veljessarjan saavutuksista kirjoitetaan jonakin päivänä paksu kirja, ansaitsee pelottomasti erilaisia musiikillisia maailmoja ja raikkaita sovitusratkaisuja tutkiskeleva progeyhtye Wöyh! oman ison lukunsa. ”Haluamme jakaa mielipiteitä – mitä jyrkemmin, sen parempi!” Ennakko-odotuksista huolimatta on myönnettävä, että Ikkillykin villeimmät Lokki/Hieho/Kaskelotti-visiot, hämmentävät promovideot sekä erikoiset pressikuvat herättivät kysymyksen jos toisenkin. – Antti esitteli minulle akustisella kitaralla Lokki-kappaleen kauan sitten, joskus vuosituhannen vaihteessa
Seuraavassa vaiheessa valmistelin ja viimeistelin sanoituksia Jarkko Martikaisen kanssa, kertoo Jussi. Samalla lisäsin soppaan ilakoivia melodioita ja sävelsin biiseihin kokonaan uusia osiakin. – Wöyh!:n ystävät ovat ylipäänsä idearikasta porukkaa. 73 Wöyh-taitto.indd 73 10.4.2015 13.44. ”Päättömys tai hulluus eivät ole koskaan olleet poissulkemisen syitä.” suorastaan erittäin paljon meidän näköinen! Kertoisitko hieman lisää Ikkillykkokonaisuuden muovautumisesta. Pelkästä kuriositeetista siinä ei ole kyse, mutta musiikillisesti hieman helppoheikkimäinen ulosanti kyseenalaistaa sen, viitsiikö albumiin tarttua kovinkaan useasti.” Jussi, jäikö mikään Ikkillyk-palaute kummittelemaan mieleesi erityisellä tavalla. Esimerkiksi hänen selostuksensa eturivin studiokitaristin sekoilusta kajaanilaisessa pallomeressä ja ”u-u-uusi kokemus” -tyyppiset anekdootit ovat toimineet matkojemme riemastuttajina, Jussi nauraa. Tästä kommentista syntyikin laaja keskustelu orkesterin nettisivulla, kitaristi aloittaa. Soundi tosin vahvisti arviossaan poikkeuksen: ”Veljesbändi herättää kiinnostusta ja tarjoaa viihdyttävää kiemurointia. Siinähän olisi jo melkoinen show katettuna!” Melkoinen show oli myös Mikkelin Jurassic Rockissa elokuussa 2012 koettu Wöyh!:n debyyttikeikka, lyhyestä kestostaan huolimatta. – Tämän jälkeen hioin bändisovituksia hyvinkin tarkasti, kaikenlaisia tomikelauksia myöten. Sitten rohkaisin mieleni, pirautin rumpalimestari Anssi Nykäselle ja tiedustelin hänen innokkuutta kevyesti vinksahtaneen progemusiikin tulkitsemiseen. – Pitkäsoitto rakentui Antin pöytälaatikossa jo vuosia muhineiden riffien ja muiden ideoiden pohjalta. Eikä vähiten siksi, että pakettiautostamme löytyy eräs Suomen viihdyttävimmistä tarinankertojista, nimittäin Anssi Nykänen. Esimerkkinä voi mainita vaikkapa seuraavan ajatuksen: ”Lämpenisivätköhän Savonlinnan Oopperajuhlat wöyhötykselle. Mekaaninen Kaskelotti uiskentelemaan torin rantaan Ikkillyk-höyrylaivojen sekaan ja Hieho teutaroimaan pitkin Olavinkatua. Tavallaan Wöyh! siis kasautui debyyttilevyn nauhoitussessioiden aikana. – Jurassic Rock oli toki unohtumaton kokemus, mutta oikeastaan kaikki keikkareissut ovat olleet ikimuistoisia. Ikkillyk herätti ansaitusti huomiota ja levy jätti harvan kuulijan kylmäksi – useimmat taisivat joko rakastaa tai vihata sitä. Sain häneltä roppakaupalla demoja, poimin talteen ne mieluisimmat aihiot ja ryhdyin kokoamaan palapeliä Garagebandilla. – Joku oli kuulevinaan Kalasatamaan-biisissä selkeitä Madonna-vaikutteita, Papa Don’t Preachin hengessä. Orkesterin lisäksi lavalle nousi muun muassa tanssijajoukko eikä erikoistehosteistakaan ollut pulaa. Suureksi ilokseni Anssi lähti mukaan, kuten myös Apulannankin riveistä tuttu kosketinsoittaja Antti Pitkäjärvi
Lähdimme sitten liikkeelle ennen kahdeksaa ja matkan puolivälissä päälle iski aivan järjetön myrsky. – Suunnitelmissa oli kuvata hevostilalla Luoteis-Islannissa. – Se tehdään. Päättömys tai hulluus eivät ole koskaan olleet poissulkemisen syitä. Mikä on oleellisin asia, jonka Dwzyrek paljastaa Wöyh!-planeetasta. Samalla vannoimme toisillemme, ettemme paljasta tästä Wöyh!-salatieteestä mitään kenellekään. Wöyh-taitto.indd 74 10.4.2015 13.44. Entä mitä osaat sanoa kolmannesta Wöyh!-albumista juuri nyt. Tylsyysmoodissa suoritettu vapaa assosiointi tuotti nopeasti tuloksia ja suunnittelinkin levyn juonenkäänteet, hahmot sekä miljööt varsin tarkasti, tavallaan elokuvakäsikirjoitusmuodossa. Kohta aivot alkavatkin tuottaa wöyhöistä materiaalia ja taltioin syntyneet ideat esimerkiksi puhelimeen, Jussi kertoo. Aamunkoitteessa poljin graafikko Jussi Karjalaisen luokse ja pyysin häntä kryptaamaan jostakin toispuoleisesta saamani tiedot albumin sisäkansiin niin kimuranteilla salakoodeilla, ettei kukaan voisi ikinä selvittää niitä. Nukkumattia ei tarvinnut kutsua, mutta yllättäen heräsin kesken syvimmän unen täysin valppaana. Olin keksinyt kakkosalbumin nimen ja sen merkityksen! – Kirjoitin asiat muistivihkoon ja jatkoin unia. Dwzyrek on myös enemmän ”bändilevy”, sillä niin orkesteri kuin tuotantoryhmäkin, siis äänittäjä/tuottaja Miitri Aaltonen, osallistuivat sovitustyöhön, huomauttaa Jussi. – Antti taas lähestyi minua uusilla demoilla jo tammikuussa 2014 ja sieltä löytyi valmiita kappaleita sekä hajanaisempia riffejä ja melodioita. Kappaleen video syntyi Islannissa. Jarkko Martikainen toimi tälläkin kerralla arvokkaana makutuomarina. Asiassa on kuitenkin yksi mutta: jos joku onnistuu ratkaisemaan arvoituksen, tunnustan kaiken! Asia selvä. Käänteiskronologinen ulottuvuus tuntui kiinnostavalta ajatukselta ja aloinkin oitis kirjoittamaan synopsista aiheesta. Sivutuuli painoi ison maasturin väkisin ojanpenkkaan ja kohta tietä ei enää näkynyt ollenkaan. Ja voi sitä riemua, kun survoimme sitä samaa munaa pakettiautoon myöhemmällä klubikiertueella! Keväällä 2015 tapahtuu taas, sillä Wöyh!-saaga on nyt edennyt toiseen lukuunsa. – Jos minulta kysytään niin Wöyh! ei ole silti muuttunut mitenkään merkittävästi. Entä missä piilee Wöyh!-aivoriihien ydin. Ikkillykin seuraaja, käänteiskronologisissa ulottuvuuksissa seikkaileva Dwzyrek ei petä musiikillisesti eikä konseptin puolesta – aivan kuten Jussi ilmoittaa: ”kukaan muu ei tee tällaista kamaa, ainakaan maapallolla”. – Spinal Tap -vaikutteista hienoutta puolestaan edusti pari metriä korkean, luukullisen lokinmunan rakennuttaminen Qstock-festivaalien lavalle. Piti pysäyttää auto ja laittaa hätävilkut päälle. – Sain sitten viime kesänä kuningasajatuksen, että teemamuotoisen Wöyh!-kakkoslevyn tarina voisi sijoittua aikaan ennen debyytin tapahtumia – tätä kauttahan se myös selittäisi Ikkillykin käänteitä. – Hakeudun tylsyyden tilaan ja olen tekemättä mitään. Anttihan on sen verran tuottelias ja jopa nerokas säveltäjä, että hänen kanssaan on helppo törmätä ”poimin kultahippusia runsaudensarvesta” -fiiliksiin. Poimin mukaan sopivia aineksia ja albumikokonaisuuden tarkentuessa tilasin Antilta lisää tietynlaisia musiikillisia aihioita. Poistun informaatiomaailmasta ja lähden vaikka pitkälle juoksulenkille. – Wöyh!:n musiikillinen linja haki Ikkillykillä vielä jossain määrin paikkaansa, mutta toisella tulemisella rönsyilevä ilakointimme asettuu lopullisiin uomiinsa. Haluamme edelleen jakaa mielipiteitä – mitä jyrkemmin, sen parempi! Toisen wöyhöannoksen äärellä tulee ennemmin tai myöhemmin seuraavan kysymyksen äärelle: onko mikään Wöyh!-yhtyeeseen liittynyt ajatus ikinä lentänyt roskakoriin, koska se on todettu liian älyvapaaksi. – Deleteä on painettu ainoastaan epäkiinnostavien tai kokonaisuuteen kuulumattomien ideoiden kohdalla. – No, me suomalaiset naureskelimme, että näemmeköhän tosiaan pöllyävää lunta... Dwzyrekin singlehkaisu tottelee otsikkoa Kamppailu merellä. Viime marraskuussa hölkkäilin yhden päivän aikana yhteensä neljäkymmentäkolme kilometriä. Vähän ajan päästä raapustelimme jo jäähyväisviestejä ihmiskunnalle, mutta yllättäen sää muuttuikin vähän paremmaksi ja pääsimme kuin ihmeen kaupalla kuvauspaikalle asti. Reykjavikiläisen majoituspaikan emäntä kehotti kuitenkin starttaamaan ennen aamukahdeksaa tai unohtamaan koko jutun, sillä säätiedotuksen mukaan luvassa oli erittäin huonoa keliä, aloittaa Jussi. Missä ja miten yhtyeeseen liittyviä ideoita syntyy. – Tai mitä se ei paljasta..
Postimerkkeilijä hakee vain tietoisuutta harvinaisen painoksen omistamisesta ja sen tuomaa rahallista ja historiallista arvoa, levynörtti hakee varhaisen painoksen hyvää soundia, ja ehkä sitä myyttistä yhteyttä, joka tulee siitä, että sinulla on sama painos Are You Experiencedistä kädessäsi kuin se, jota Jimi Hendrix itsekin ihaili. Myönnettäköön, että tässä jälkimmäisessä täytyy vähän käyttää mielikuvitusta. Näen aina toisinaan unia levyistä. Viime kädessähän molemmissa haetaan varhaisinta mahdollista painosta, parhaassa mahdollisessa kunnos sa. En tietenkään ole itse mitenkään immuuni näille sa moille ongelmille. Aina kun näen jutun levyn keräilijästä, jonka kokoelma ylittää 30 000 levyä, ajattelen levyhamsteria, jonka kriittises sä vaistossa on jotain pahasti vialla. Vaikka musiikki levyillä olisi hyvää, ovat painokset rumia kuin fan ja prässien laatu ihan mitä sattuu. Ei tarvitse kuin käydä läpi keskimääräisen levykaupan käytettyjen levyjen hyllyt, kirpputoreista puhumattakaan, niin huomaa, että suurin osa levyistä on samoja isojen levyyhtiöiden bulkkituot teita 70 ja 80luvuilta, levyjä joita on prässätty sadoissa tuhansissa, ja jotka eivät tule ikinä vaihtamaan omistajaa. Kuuntelenkin niitä, ja soitan baareissa muille ihmisille. Muun muassa näistä syistä on ihan kohtuullista nähdä kunnollisessa levynkeräilyssä piirteitä postimerkkeilys tä. Mutta sekin kuuluu levyhommiin. Tai otetaan esimerkiksi se brasilialainen keräilijä, jon ka kokoelmassa on yli miljoona levyä – minulle tulee hänestä yksinomaan mieleen, että siel lä on niin paljon kuraa, ettei edes DJ Shadow löytäisi hel meä niiden joukosta. Teksti: Otto Talvio Suurin osa vinyylistä on ihan roskaa tarpeeksi epätoivoista tilanpuutteen aiheuttamaa epäsenti mentaalisuuden puuskaa. Tietysti myös ostan paljon levyjä, niin netistä kuin kivijalkakauppiailtakin, kotona ja matkoilla. Minulla on läjäpäin teininä – no, toki myöhemminkin – ostettuja levyjä, jotka ovat joko kökköjä 80luvun halpispainoksia tai aikojen saatossa niin heik koon happeen soitettuja, että niillä ei ole kuin muisto arvoa. Eihän sellaisia viitsi edes yrittää myydä – ne pitää vain joko museoida kaapin pimeimpään nurkkaan tai heit tää suosiolla roskiin. 75 ”Painokset rumia kuin fan ja prässien laatu ihan mitä sattuu.” otto talvio 4_2015 -taitto_a.indd 75 13.4.2015 9.53. Haaveilen kii reettömistä iltapäivistä laadukkaiden levylaarien äärellä. Jälkimmäistä varten on odotettava Oton vinyylit > Tällä palstalla puhutaan vinyyleistä – uusista, vanhoista ja erikoisista. Silti minun on pakko tunnustaa, että tämä vinyylin renessanssi saa minut hetkittäin vaipumaan epätoivoon. Paitsi, että se on tuonut mukaan valtavan määrän vinyyli toopeja, joilta tuntuu netin myyntisivujen perusteella puuttuvan kokonaan käsitys siitä mikä on arvokasta ja mikä on täysin arvotonta, on se myös luonut kuvitelman siitä, että vinyyli olisi yleisesti ottaen jotenkin automaatti sesti hyvää ja harvinaista – ikään kuin sillä olisi formaattina joku immuniteetti, joka estää sitä olemasta täyttä paskaa. Usein kun en tiedä mitä tekisin, menen levykauppaan. Niinhän ei tietenkään ole. Ero – se todellinen, valtava ero – onkin niissä syissä miksi niitä painoksia haetaan
Kaiken kruunaa Sami Sippolan saksofonilla huutama kosminen jatsisoolo, kuvailee Pirinen ja päättää: – Onhan Kristalliarkissa hieman sulattelemista, mutta sulatteleminenhan on parasta! 76 Bazook! > Raskaamman puoleista asiaa. – Kaikki sellaiset taiteilijat, jotka heittäytyvät omana itsenään ”esityksen tuolle puolen”. Tämä saattaa tarkoittaa katatonista pysähtyneisyyttä tai eläimellistä riehumista, henkilöstä ja hetkestä riippuen, Pirinen sanoo. Tykkään levystä varmasti vielä kuolinvuoteellakin. Albumi herätti yllättävän paljon kiinnostusta, sillä ymmärtäjiä sekä kitisijöitä löytyi ympäri maailman. Seremonian nimetön debyytti ilmestyi syksyllä 2012. Tuloksena olikin varsin omalaatuista möykkää. Vasta äänitysten aikana huomasimme senkin, että nyt syntyy pimeämpää ja psykedeelisempää materiaalia. – Jos vastaan kyllä niin sitten pitäisi varmaan uskoa paholaiseen. – Levyn tekstit tarkastelevat henkistä polkua, joka vie turhankin syvälle metsään tai vaikkapa ulkoavaruuteen. Kosminen teksti valikoitui mukaan luonnostaan. Ihmisistä puheen ollen: mikä on pahiten pielessä juuri vaaliuurnilla käyneessä Suomessa . Ei kai tässä voi muutenkaan aloittaa: onko rock and roll paholaisen musiikkia. Sellaiseen syyllistyvät tietysti muutkin kuin sisäsiittoiset maailmanlopun kultit, muistuttaa Pirinen. Aihiota piti siis kuunnella pitkään ennen kuin myönsimme, että käsissä on tämän kokonaisuuden avainbiisi. Psykedeelisyyttä ei puutu varsinkaan albumin 14-minuuttisesta nimikappaleesta. Muistan erityisesti sen epäuskoisen innostuksen: tästähän tulee parempi kuin ajattelimmekaan. Seremonia VILLE PIRINEN ja viisi usein levylautaselle eksynyttä albumia: MISFITS: Walk Among Us | JON SPENCER BLUES EXPLOSION Orange BLACK SABBATH Master Of Reality | STEEL MAMMOTH Nuclear Ritual | THE CRAMPS Stay Sick! ”Entistä pimeämpää ja psykedeelisempää.” 9000 9000 9000 Spontaania räiskimistä, omalaatuista möykkää K uv a: Sami Sänpäkkilä Viinamäen jounit Bazook taitto 4_15.indd 76 12.4.2015 19.02. Happoista perinneheavya 70-luvun malliin. – Tämäkin biisi syntyi tyhjästä. Albumin teema ei kuitenkaan sinänsä liity äärilestadiolaisuuteen vaan enemmänkin eristäytyvään ja synkkämieliseen ajatteluun. – Täytyy kuitenkin lisätä, hymyssä suin, että valintatilanteessa otan mieluummin musiikkivinkkejä vanhalta kehnolta kuin Leo Melleriltä! Entä kuka on vaikuttavin näkemäsi lavapersoona ja miksi. Sanotaan ennemmin niin, että rokkenrollin ytimessä on oman mielen vapauttaminen ja vapaa mieli on toki asia, joka voi ”pelastaa” tai ”tuhota” kantajansa, sanoo kitaristi Ville Pirinen. Valittuja ”jonnekin” vievän kristalliarkin idea on lainattu 1920–30-luvuilla Tornionjokilaaksossa hämmennystä herättäneeltä korpelalaiselta herätysliikkeeltä, jonka uskomuksen mukaan kristalliarkki kuljettaa Palestiinaan noin 666 oikeamielistä... Seremonian riveistä löytyy muun muassa poikkeuksellinen rumpali sekä laulaja, ja vapaa rönsyily lähteekin silloin tällöin hienosti käsistä. Kaikkea tätä, ja vähän muutakin, tarjoaa Seremonia, jonka kolmosalbumi Kristalliarkki upottaa tämän tamperelaishämeenlinnalaisen viisikon entistäkin syvemmälle apokalyptisten kauhutarinoiden syövereihin. Tähän hetkeen sopii siis mainiosti Kristalliarkki-levyn teema eli tarina maailmanlopun kultista. – Tällaisia ”hän ei voi itselleen mitään” -hetkiä on tullut todistettua muun muassa Jon Spencerin, Jussi Lehtisalon, Kalevi Helvetin, Bobby Lieblingin, Janne Westerlundin ja Seremonia-tovereiden lavaolemuksien parissa. Seremonian nauhoitukset olivat muuten ensimmäinen kerta, kun me oikeasti soitimme yhdessä. – Ihminen-kakkoslevyllä (2013) soittaa kokeneempi, sovituksiin enemmän keskittyvä ja omia omituisuuksia paremmin hyödyntävä ryhmä. Pohjaotto on jankkaava improvisaatio, joka nauhoitettiin jo pari vuotta sitten. – No, äänestävä kansa pitäisi jotenkin vaihtaa! Heikompien kiusaaminen ja nöyryyttäminen jatkuvat entistä räikeämpinä, suurpääoma vahvistaa kuristusotettaan demokratiasta, rasistiset juntit öyhöttävät naamat punaisina, aikaa sitten tuhottu luonto korisee tuskissaan ja kaikki muutkin asiat tuntuvat muuttuvan perkeleen paljon huonommiksi ennen maailman lopullista hukkumista vereen ja paskaan. KORPIKLAANI – Kaikenlaisia musiikillisia etukäteisvisioitakin oli, mutta Seremonian kappaleiden tekeminen tuntuu silti olevan spontaania räiskimistä. Miksauksessa ohjenuorana taas oli lievää merisairautta aiheuttava rohkea epämääräisyys. Millaisia ajatuksia ensilevy herättää nyt. Hämyisen kontrolloimatonta psykedeliaa. Teksti: Timo Isoaho Doomahtavan huuruista jytäpunkprogea. Sen jälkeen improvisoimme pohjien päälle lisää juttuja, kunnioittaen alkuidean säännöistä piittaamatonta henkeä
Mytologia ja kansanperinne ovat kuitenkin läsnä, totta kai. Riemukkaan energisistä keikoistaan tunnetulla Korpiklaanilla ei kuitenkaan ole ongelmia yleisön villitsemisessä ja tanssittamisessa. Siitä vaan. Alunperin vuonna 1968 julkaistun kappaleen kimpussahan ovat aikaisemmin olleet muun muassa Popeda ja Billy Idol. – Ensinnäkin, Noita ei ole teemalevy, eikä se liity niin vahvasti Kalevalaankaan kuin edellinen Manalaalbumi. Annoin sitten versiolle nimen Jouni Jouni, sovitin siihen itämaisen viulumelodian ja lähetin sen muiden jätkien ihmeteltäväksi. Aksu ei todellakaan mene sieltä, missä aita on matalin, ja välillä vuorokauden tunnitkaan eivät riitä, kun puhutaan tuottajan työpäivän pituuksista! Noita soi aikaisempia Korpiklaani-kiekkoja tiukemmin ja raskaammin. Ei siitäkään huolimatta, että Korpiklaanin 75-minuuttinen setti sisältää useita biisejä vasta toukokuun alkupuolella ilmestyvältä Noita-albumilta. En jaksa uskoa, että huonosoundisetkaan liveversiot vaikuttavat tulevan levyn myyntiin, pelkkään laulamiseen liveolosuhteissa nykyään keskittyvä laulajakitaristi Jonne Järvelä sanoo. – Lataako jengi julkaisemattomia biisejä nettiin. Aivan kuten sanoit: näiden herrojen ansiosta metalli sekä folk potkivat nyt toistensa perseitä entistäkin väkevämmin. – Se yleinen eli halusimme valmistella erittäin vahvan Korpiklaani-albumin, Järvelä sanoo. – Hanuristi Sami Perttula on vaikuttanut ryhmässä pari vuotta, mutta Noita on hänen ensimmäinen Korpiklaani-albuminsa. Myös Korpiklaanin sanoituspuolella on tapahtunut muutoksia, vaikka hovitekstittäjä Tuomas Keskimäki on tutusti tarinoiden keskiössä. – Aikaisempaa enemmän minämuodossa kirjoitetuista sanoituksista löytyy niin pyhyyden kokemista (Luontoni), sen tavoittelemista (Minä näin vedessä neidon), oman minän ymmärtämistä ja löytämistä (Kylästä keväinen kehto), lemmen ja onnen pyytämistä (Lempo), ajatuksia ympäröivän maailman suhteesta omaan itseen (Sen verran minäkin noita) kuin ”kevyempääkin” maailman kohtaamista (Pilli on pajusta tehty). Myöskään Korpiklaanin uusimpien jäsenien merkitystä ei voi väheksyä. Hän on myös hyvin oma-aloitteinen ja mieheltä löytyy roppakaupalla positiivisen hulluja sovitusideoita, Järvelä kehuu. Kiitos taas Aksun, levy soundaa todella tykiltä, nyökkää Järvelä. Onhan se vielä kysyttävä: mistä saitte idea Mony Mony -klassikon levyttämiseen. – Toinen hieman uudempi Korpiklaani-muusikko, viulisti Tuomas Rounakari, on löytänyt Samista hengenheimolaisen. – Mehän olemme työstäneet jo muutaman levyn tuottaja Aksu Hantun kanssa ja yhteistyö tuntuu tiivistyvän kerta kerralta. – Noitahan on meille itsellemme tavallaan jo vanha levy, sillä sen nauhoitukset tapahtuivat viime syksynä. Sooloteos on akustinen, joten se imaisi hempeämmän materiaalin, kun taas Korpiklaanin käyttöön jäivät painavammat rallit. Illan päänimi on itseoikeutetusti yhdeksännen albuminsa julkaisuun valmistautuva Korpiklaani – itseoikeutetusti ainakin siinä mielessä, että kovin monella yhtyeellä ei olisi tässä vaiheessa, noin seitsemän tuntia kestäneen metallivyörytyksen jälkeen, enää mitään asiaa estradille. Sami on kiistämättä tuonut mukaan energiaa ja musikaalisuutta. Ämmänhauta on puolestaan historiallista totuuspohjaa omaava kertomus Vesilahdesta, joka on minun ja basistimme Jarkko Aaltosen kotipaikkakunta. Miksi. Kuten myös juomapuoli, aivan kuten kappaleista Viinamäen mies ja Sahti pystyy päättelemäänkin, Järvelä hymyilee. Heidän ansiostaan yhtyeen työstämä metallin sekä folkin liitto soi nyt saumattomammin kuin koskaan. Tuottajaa myöten kaikki innostuivat ja levyllehän se sitten tietenkin päätyi! JONNE JÄRVELÄ ja kaikkien aikojen eniten soineet albumit: HURRIGANES Roadrunner IRON MAIDEN Piece Of Mind DIO The Last In Line JUDAS PRIEST Painkiller BLACK SABBATH Live Evil Viinamäen jounit 9000 90 Bazook taitto 4_15.indd 77 12.4.2015 19.02. Varhain iltapäivällä alkanut Paganfest-sisäfestivaali on tarjonnut berliiniläisyleisölle jo lukuisia yhtyeitä, muun muassa Frosttiden, Turisaksen ja Wintersunin – niin, kyllä vain, folkvaikutteisen metallin valtikka on edelleen tiukasti suomalaisten käsissä. Kun mietimme tämän Paganfest-kiertueen settilistaa niin emmehän me yksinkertaisesti malttaneet jättää uusia juttuja rannalle – nehän ovat nimittäin kovimpia Korpiklaani-kappaleita koskaan! Mikä oli ykköstavoitteenne Noita-pitkäsoiton suhteen. – Kirjoitin samaan aikaan kappaleita Noidalle ja omalle Jonne-levylle. KORPIKLAANI 77 Eletään maaliskuun viimeistä viikonloppua. – Leikittelin demoversion kanssa kotistudiossa, enemmän tai vähemmän tosissani
– Olihan siinä hirveä stressi oli välillä päällä, kun kyseenalaistin, että ovatko nämä biisit mistään kotoisin. Joka tapauksessa, sanoitukseni ovat aina enemmän tai vähemmän henkilökohtaisia. Aikataulu oli kireähkö ja albumin solisti, siis Timo Kotipelto, oli samaan aikaan mukana Kuorosota -ohjelmassa ja sehän vei miehen aikaa melko reippaasti. Oppimista oli toki paljon, kun olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa minun piti hoitaa kaikki asiat omin päin. – Esiintymisistä on puhuttu, mutta aikataulujen luominen on ainainen ongelma. Paljon myöhemmin, muiden kiireiden hellittäessä, ryhdyin sävellyspuuhiin. Olemme toiveikkaita asian suhteen! Bazook taitto 4_15.indd 78 12.4.2015 19.29. Saattaa myös olla, että ensimmäisellä levyllä yritin todistaa liikaa, suurimmaksi osaksi itselleni. – Säveltäjänä en ollut ensilevyn aikaan vielä tarpeeksi kypsynyt ja sieltä löytyy joitakin “levällään” olevia kappaleita, mutta uskallan toki seistä myös ensimmäisen pitkäsoiton takana! Mitä muuten muistat Gather The Faithfullin tekemisestä. Tällä kerralla näyttämisen halua ei enää ollut vaan tahdoin ainoastaan säveltää levyllisen todella hienoja biisejä. – Kaikki tekstit ovat omaa käsialaani, lukuun ottamatta On The Kun Sonata Arctican ensimmäisillä levyillä vakuuttanut Jani Liimatainen ilmoitti vuonna 2009 julkaisevansa ensimmäisen oman albuminsa, perinteisen heavyn ja powermetalin ystävien suupielet kääntyivät hymyyn. Olemme toiveikkaita!” JANI LIIIMATAINEN ja viisi eniten kuuntelua kestänyttä albumia: DREAM THEATER: Awake GUNS N’ ROSES: Appetite For Destruction PANTERA: Cowboys From Hell SAVATAGE: Edge Of Thorns QUEENSRŸCHE: Operation Mindcrime Ei mitään puolivillaista CAIN’S OFFERING CAIN’S OFFERING sesta albumista! Keskityin pelkästään siihen, että saisin edes tämän yhden pitkäsoiton tehtyä, Liimatainen nauraa. Halusin silloin näyttää, että pystyn tekemään biisimateriaaliltaan todella vahvan albumin. – Omista lapsista on hankala valita, mutta tällä hetkellä suosikkejani ovat nimikappale Stormcrow, balladi Too Tired To Run ja hienosti rokkaava Antemortem. Kitaristin johtaman Cain’s Offering -yhtyeen Gather The Faithfull -debyytti olikin juuri sitä, mitä Liimataiselta odotettiin: tarttuvaa powermetal-henkistä raskasta musiikkia. Entä uuden levyn sanoitukset. – Äänityksistä on jäänyt elävästi mieleen laulusessio ja kaikki sen ongelmat. Japanin-rundista on ollut keskusteltu ja ehkä esiinnymme samalla myös Suomessa – jossakin vaiheessa siis. En todellakaan halunnut tehdä mitään puolivillaista. – Levy-yhtiö ehdotti toisen albumin tekemistä jo pari vuotta sitten, mutta aikataulu ei silloin antanut mahdollisuutta moiselle projektille. Synkistä hetkistä (esimerkiksi kappale A Night To Forget) huolimatta sanoitusten yleisilme on positiivisempi kuin debyytillä ja teksteistä löytyy jopa toiveikkuutta, Liimatainen sanoo. Stormcrow-kakkonen on kuitenkin nyt valmis ja se ilmestyy toukokuussa. Haluaisitko syystä tai toisesta nostaa esiin jonkun uusista kappaleista. 78 Bazook! > Teksti: Timo Isoaho ”Esiintymisiä. Entä onko keikkoja viimeinkin tiedossa. – Tällä kerralla lähdin kirjoittamaan ainoastaan ja pelkästään todella hienoja biisejä, Liiimatainen aloittaa. – Silloin ei ollut mitään ideaa toiShore -päätösraitaa, jonka kirjoitin Timon kanssa. – Stormcrow on eheämpi ja laadultaan tasaisempi. Esimerkiksi kappaleet Oceans Of Regret ja Morpheus In A Masquerade toimivat edelleen hyvin, Liimatainen sanoo. Tuleeko tästä ylipäänsä mitään. – Ensimmäisen levyn aikoihin henkilökohtaisessa elämässäni oli synkkiä jaksoja ja se paistaa läpi paikoin jopa kyynisistä teksteistä. – Levyjä tehdessä niihin tutustuu liiankin hyvin, mutta ensimmäiseltä Cain’s Offering -albumilta löytyy joitakin edelleen tuoreilta kuulostavia biisejä ja erityisesti hetkiä. Kaiken kruunasi Kotipellon saama keuhkokuume, mutta nauhoituksista selvittiin siitäkin huolimatta kunnialla! Mikä oli tuolloin, siis vuonna 2009, ajatuksesi mahdollisen kakkoslevyn suhteen. Muutamanakin iltana tuli istuttua silloisen asunnon ikkunalaudalla tupakka huulessa miettien, että mihinkähän sitä tuli itsensä sotkettua
luonnollisen soittotuntuman omaavat kalvolliset padit, lyöntikohdan tunnistava virveli sekä autenttinen VH-11-hi-hat. TD-25-sarja on suunniteltu rumpaleille, jotka vaativat soittimeltaan ammattiluokan soundeja, intuitiivista käytettävyyttä ja luonnollista soitettavuutta. Erinomaisesta TD-30:sta peräisin olevat edistykselliset SuperNATURAL-äänet mahdollistavat mahtavan soittokokemuksen kotona ja studiossa. Muita tärkeitä ominaisuuksia ovat mm. Rumpusettien ja soundien muokkaus omiin tarpeisiin sopivaksi on helppoa ja nopeaa. V-Drums TD-25KV/TD-25K Dynaaminen, ilmeikäs soitettavuus ja näppärä kustomointi Roland tulostus.indd 83 10.4.2015 15.24
– Nyt oli varmasti oikea hetki kokeilla millaista ilmaisua saisi aikaan ilman huutamista ja kitaravallia. Musiikillinen kenttä on hyvin erilainen kuin punkin syntymän jälkivuosina. Toki Musta Paraati ja Ratsia olivat oleellisia bändejä, mutta ne tulivat elämääni vasta yläasteiässä. Se ei ole enää leimallisesti pirstoutunut erillisiin heimoihinsa eikä bändien tarvitse taistella elintilastaan ja perustella musiikkityylinsä valintaa väkivallalla. – Itselläni on ollut jo vuosia haaveena tehdä suomenkielistä musiikkia, joka nojaisi bändeihin, joita aloin kuuntelemaan lapsena. Kimmo: – Kesässä ei ole kyse revivalismista ja tuon ajan toisinnosta, mutta haluan että bändi palvelisi samaa ennakkoluulottomuuden ajatusta kuten pioneerit kolme vuosikymmentä sitten. Lisäksi Toni on jo ehtinyt puhua suomalaisen musiikin merkityksestä nuoruudessaan. – Post punkista ovat puhuneet tämän bändin yhteydessä lähinnä kaikki muut paitsi me itse, muistuttaa rumpali Kimmo Saastamoinen. Kesä on Facebook-sivuillaan nimennyt vaikuttajiaan ja huomio kiinnittyy juuri suomalaisten bändien suuren lukumäärään. Edustamanne genre vertautuu leimallisesti 80-lukuun. Kontrasti bändin nimen herättämien mielikuvien ja Kesän musiikin luonteen välillä on niin mielenkiintoinen, että on pakko kysyä yhtyeen nimeämisen taustaa. Biisi lähti synariffistä, joka jollain tavoin varmaan määritti suuntaa mihin lähdettiin. Kimmo: – Nimi on omalla tavallaan äärimmäisen raaka ja massiivinen kuten Burzum, Death tai Kraftwerk, tavoittaen kuitenkin jotain olennaista yhtyeen romanttisuuteen taipuvasta luonteesta. Jäsenistön aiemmista kokoonpanoista (muun muassa Lighthouse Project) poiketen Kesä on kallellaan puhtaammin post punkiin mutta myös 80-luvun suomirockiin. Soundi, jota saatiin aikaan, tuntui alusta asti itselleni niin kotoisalta että tiesin että tämä ei jää pelkästään tämän kesän projektiksi. En silloin tiennyt kuuntelevani post punkia. Ennemminkin haaveena oli tavoittaa fiilispuolella elementtejä, joihin olen törmännyt pitkin elämää ja levyissä, joihin olen hurahtanut. Me ei kuitenkaan lähdetty tekemään musiikkia lähtökohtaisesti yhden genren tai vuosikymmenen nimissä. Yhden termin ei kuitenkaan pidä pelätä vaikuttavan rajoittavasti sisältöön. Tästä maastosta on ponnistanut myös debyyttialbuminsa vappuaattona julkaiseva Kesä. Bändi oli kasassa kahdessa tunnissa ja ensimmäinen biisi valmiina reilussa viikossa. Tällä en tarkoita että itse musiikin pitäisi nojata nostalgiaan. Punk on on aina ollut läheisesti kytköksissä sitä historian kronologiassa seuranneeseen post punkiin. Kasvoin Yön, Dingon, Pelle Miljoonan ja Sielun Veljien kanssa. 80 SOUNDI 80 SOUNDI 80 Kesä Raaka, massiivinen ja romanttinen >Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Toni: – Ideana oli tehdä impulsiivisesti musiikkia kesän ajan, julkaista demo, soittaa pari keikkaa ja lopettaa. TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN www.facebook.com/kesahelsinki K uv a: Samuli Härk önen tarkkis-taitto_2015_4_a.indd 80 13.4.2015 10.08. Haluatteko että näin on myös teidän musiikkinne kohdalla vai haluatteko päivittää tyylin soundia myös tähän päivään. – Sen kirjon alle mahtuu monta eri lajia, joskin tyylisuunnan nimeämisessä on ollut tässä tapauksessa kyse muiden odotuksista kuin meidän omista tavoitteista. Koetko että Kesä edustaa juuri suomalaista versiota post punkista muutenkin kuin kielen osalta. Laulaja Toni Salminen kertoo, että nyt oli aika heittäytyä lopullisesti suuntaan, johon oma musiikkimaku jo valmiiksi nojasi
Live Nation toka.indd 81 13.4.2015 11.06
Tapasin hiljan erään kreikkalaismiehen, joka soitti levyjä 1970-luvulla. (Haluaisin ainakin uskoa, että klubeille tullaan pariutumisen lisäksi myös kuulemaan edes vähän uutta musiikkia). 2) Ylävitosmies, joka haluaa osoittaa dj:lle legitiimiä makuaan ja toivoo musiikkia normaalin klubimusiikin ulkopuolelta, ja on usein myös pettynyt, kun se löytyykin. (Criminal: Final Exit) ”Swatting” är när man ringer ett nödsamtal och lyckas lura alarmcentralen att skicka ut exempelvis ett SWAT-team till en falsk nödsituation. Yhden pitkän illan lannistamana ajattelin vetää yhteen muutaman illasta toiseen toistuvan vakioprofiilin biisien toivojista. Toivoo Cheekin tai Elastisen kaltaista vävypoikaa. Toivoo usein myös sitä, mikä juuri on soimassa. Ei helvetti mitä touhua. Lähetä arvauksesi sähköpostilla osoitteeseen kilpailut@soundi.fi. 4) Rivitalounelma, joka toivoo nuoruutensa hittejä. Lähtiessä haluaa narikkamaksun takaisin. Arvomme vastaajien kesken levypalkintoja. Hon är en Exit Guide inom en organisation som på detta sätt hjälper personer som lever med outhärdlig fysisk smärta att avsluta sina liv. De kräver inga förkunskaper, vilket är sympatiskt, men samtidigt är de gjorda för att vara så beroendeframkallande som möjligt. > MATTIAS BJÖRKAS OLEN soittanut levyjä aktiivisesti muutaman vuoden, mutta en vieläkään ymmärrä, miksi joku haluaa tulla baariin kuulemaan samoja kappaleita, joita kuuntelee vapaaajallaan suoratoistopalveluista. Tämän ihmisen mielestä mitään muuta musiikkia ei voi tanssia. Mikäli vastaus on kielteinen, sitä seuraa vihainen selonteko siitä, miten dj on ennen kaikkea asiakaspalvelija, jonka hän on ostanut oluella itselleen. Den här metoden förespråkas av organisationen, eftersom den ger en snabb och lugn död. Lapset on hoidossa, ja kerrankin kun on päässyt ulos, niin pitäisi saada kuulla samaa kuin matkalla automarketiin. Pahimmassa tapauksessa käy dj-pöydällä monta kertaa illassa pätemässä. ARTTU SEPPÄNEN Vasas Flora Och Fauna, Cats On Fire viimeinen sana -taitto_15_4_a.indd 82 13.4.2015 10.13. LÅT MIG LISTA ett antal saker jag lärt mig genom att lyssna till podcasts medan jag pendlat till och från mitt arbete i Tensta i Stockholm. Pitäisi soittaa sitä, mitä asiakkaat haluavat. (Reply All: I’ve Killed People And I Have Hostages) Spelautomater av typen Hedelmäpeli är direkt ondskefulla konstruktioner. Tottahan se on. Onneksi on myös olemassa sen ymmärtävä, viides tyyppi. 1) Kuivaomena, joka haluaa kuulla reipasta hieman yli 120 bpm jyskyttävän, radiosta tutun Calvin Harris -jyystön, koska sitä voi tanssia. Hon sitter i samma rum när personen tar på sig en huva och andas in gas. Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Laita viestisi otsikoksi ”Kuka puhui” ja liitä mukaan yhteystietosi. (NPR Invisibilia: How to become Batman) Är det olagligt i Finland bara sitta bredvid och titta på medan en person tar sitt liv. a) Peter Criss (KISS) b) Phil Collins (Genesis) c) Roger Taylor (Queen) Edellisen lehden siteeraus kuului John Entwistlelle. 3) Luottokorttishoppaaja, joka kysyy ensin, että saako esittää toiveen. Levypalkinnon voitti Sirpa Malmberg Liedosta. Hän kertoi tarinan dj-kaveristaan, joka oli suuttunut niin pahasti erään asiakkaan sanomisista, että oli ajanut päänsä kaljuksi ja kieltäytynyt soittamasta muutamaan viikkoon. Kaiken järjen mukaan dj on baarissa siksi, että hän valikoi kappaleet, ja parhaassa tapauksessa asiakkaat voivat löytää myös uutta musiikkia illan valikoiman joukosta. Det har visat sig vara fyra gånger så lätt att utveckla ett problematiskt förhållande till Hedelmäpeli som till spel på hästar. Suhtaudumme toimeemme antaumuksella. Etenkin mitä hän haluaa. När klickljudet reflekteras från omgivningen och når örat alstrar hjärnan hos dessa personer bilder, på samma sätt som hjärnan hos normalt seende människor använder reflekterat ljus för att skapa bilder. Människan behöver nödvändigtvis inte ögon för att se. Onnellisena antaa paljon ylävitosia. Det finns synskadade som använder sig av klickljud och sin hörsel för att ta sig runt, i vissa fall rätt så obehindrat, och i enstaka fall till och med på cykel. En äldre dam beskriver hur hon åker hem till personer som bestämt sig för att begå självmord och hjälper dem med förberedelserna. Inom onlinespelsvärlden är det på mode att ringa in ett team åt någon som livestreamar sitt spelande, så att hela världen kan se när teamet stormar in sovrummet. Japp, de är ondskefulla och de drar in oerhörda mängder pengar. I Kalifornien är det inte det. Käy valittamassa usein (myös baarin henkilökunnalle) ja tuijottaa kauempaa vihaisesti. Soundi 40 vuotta sitten Hei, kuka puhui. (99 % Invisible: No Armed Bandit) 82 ”Rumpalin rooli on aina ollut vaikea täyttää tässä bändissä, koska ennen minua sitä oli kokeillut jo kaksi.” (Soundi 4/1975) Arvaa tai tiedä – kuka oli äänessä
ODOTETTU UUTUUSALBUMI KAUPOISSA 24.4. instagram.com/blurofficial THE MAGIC WHIP facebook.com/blur twitter.com/blurofficial CD / VINYL / DIGITAL Blur tulostus.indd 3 10.4.2015 6.02
A P OCAL YP TICA ALB UMI NY T KA UPOISS A! S HAD WMAKER WWW.FACEBOOK.COM/APOCALYPTICA WWW.APOCALYPTICA.COM 26.6. PROVINSSI FESTIVAL SEINÄJOKI 18.7. ILOSAARIROCK JOENSUU 25.7. PYHÄ UNPLUGGED PYHÄTUNTURI SUOMEN KEIKAT takakansi 4_15.indd 84 10.4.2015 15.31. QSTOCK OULU 30.7