Soundi 4/2023 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

W LL AMS | FORESEEN | SMACK OUN | S LVER ULLET | VERM L A | GALVAN ZER | SOLOTHUS | ...AN OCEANS | REAMTALE | RT M SER A ULT MA | SE ULCHRAL CURSE | O MALMSTRÖM | ASHEN TOM | NAKKEKNÆKKER | VANS AN | KOUTA | KÚRU | NERVE REAK ANGLES MORT S | SLASH THE SM LE | RRAT ONAL CAUSE 4/ 20 23 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 4 / 2 2 3 So un dI 11 So un dI 11 M E T A L L I C A THE NATIONAL, DEPECHE MODE, GRAVE PLEASURES, ALMA, TIIKERI, LIILA JOKELIN, LANA DEL REY... A.A. YLI 50 LEVYARVIO TA METALLICA METALLICA METALLICA KAATUMAAN IDEOIDEN PUUTTEESEEN” ”TÄMÄ BÄNDI EI TULE KOSKAAN RUUSUT | THE 69 EYES | LANKUM | MUSTA VALO RUUSUT | THE 69 EYES | LANKUM | MUSTA VALO TAPANI RINNE VIIKATE OTTO MIKKOLA CVC SMACKBOUND KAMELOT TAPANI RINNE • VIIKATE • OTTO MIKKOLA CVC • SMACKBOUND • KAMELOT
11.–12.8.2023 himos park K-18 See program & Buy tickets: himosmetalfestival.fi 75
OLYMPIASTADION, HELSINKI 1 PÄIVÄN LIPUT PALVELUMAKSUINEEN ALKAEN 79,50 € 2 PÄIVÄN LIPUT PALVELUMAKSUINEEN ALKAEN 129 € LIPUT JA LISÄTIEDOT LIVENATION.FI 72 SEASONS UUSI ALBUMI NYT SAATAVILLA! 2LP CD DIGITAL
Soundi 4/2023 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Löytöretkellä 14 Tarkkailuluokka: The Southgates 16 Arttu Seppänen 18 Martti Luther ja muovipussi: Ege Zulu 20 Elämäni soundit: Otto Mikkola 22 Soundi-haastattelu: Tapani Rinne 28 Metallica 34 CVC 36 Hepa Halme 38 Ruusut 40 Viikate 42 The 69 Eyes 44 Musta Valo 47 Lankum 51 Palsa esittää 54 Levyarviot 62 Liila Jokelin 69 Bazook Overkill Smackbound Kamelot 72 Jazz kiinnostaa 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: Ti m Sa cc en ti 6 SOUNDI 42 The 69 Eyes K u v a: So rc h a Fr an ce s R y d er 38 Ruusut K u v a: Te rh i Y li m äi n en K u v a: Ju li u s K o n tt in en K u v a: Ti m o Is o ah o 62 Liila Jokelin K u v a: V il le K u rk i 40 Viikate 47 Lankum
THE BIGGEST ROCK FESTIVAL IN FINLAND 8 TH -10 TH JUNE 2023 HYVINKÄÄ | TESTAMENT | MONSTER MAGNET | BATTLE BEAST | BEAST IN BLACK | | STAM1NA | SICK OF IT ALL | IGORRR | STRATOVARIUS | POPEDA | LORDI | | ESCAPE THE FATE | MICHAEL MONROE | TURMION KÄTILÖT | THE 69 EYES | | VON HERTZEN BROTHERS | CLEOPATRICK | NESTOR | CRASHDÏET | STEVE ‘N’ SEAGULLS | | SWALLOW THE SUN | ROTTEN SOUND | XYSMA | SANTA CRUZ | BLOCK OF FLATS | CHECK OUT THE SCHEDULE ROCKFEST.FI FULL LINE-UP IS OUT! ai1678108652230_32166884_Rockfest_Soundi_maaliskuu_225x297mm.pdf 1 6.3.2023 15.17
Tai hautajaispäivän iltana epävireisenä yhteislauluna kajautettu, monista yhteisistä juhlistamme tuttu Bohemian Rhapsody. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 49. Lähes kaikki tuntuu joko liian tunteikkaalta tai sitten totaalisen yhdentekevältä. Olen etsinyt musiikista kahta vastakkaista piirrettä: että se veisi ajatukseni joko vainajaan liittyviin muistoihin tai sitten täysin muihin maisemiin. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Katarttista. Esimerkiksi itselläni aiemmin vähemmälle huomiolle jäänyt Circle-albumi, kiehtovan epämääräinen, pehmeä ja vähäeleinen Miljard (2006) lämmittää nyt selittämättömästi. Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Emilia Aho, Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Kamalaa, jos tämä olisi pysyvää olotila! Onneksi monta osumaakin on tullut. Ensimmäinen funktio on selkeämpi, ja sitä tehtävää toteutti esimerkiksi – musertavan tehokkaasti toteuttikin – siunaustilaisuudessa flyygelillä ja fyygelitorvella soitettu Life On Mars?, hänen suurimpia suosikkejaan. Mutta eskapismiin minun on ollut nyt vaikea löytää toimivaa musiikkia. Viime viikkoina se on ollut sitä tavallistakin enemmän. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Menetin äskettäin hyvin rakkaan läheiseni aivan liian nuorena, ja tragediaa käsitellessäni olen tietenkin turvautunut musiikkiin. Tuttu musiikki on liian kiinnittynyt muistoihin ja todellisuuteen, kun taas uusista tuttavuuksista parhaatkaan eivät onnistu herättämään kiinnostustani. Tai yrittänyt turvautua, sillä se on osoittautunut yllättävän haastavaksi. Ja sellaista olotilaa tuskin onkaan, jossa Lankumin uuden False Lankum -albumin tinkimättömän armoton mutta ikiaikaisen kaunis tenho ei purisi.. Siis että voisin musiikin avulla joko surra tai paeta. Langendorf United: Yeahno Yowouw Land SOUNDI 4/2023 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Ruusut: Melankolia 1 & 2 The National: First Two Pages Of Frankenstein Otto Mikkola: Otto Mikkola Boygenius: The Record open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Musiikkia liian suuriin tunteisiin A inakin minulle musiikin kuuntelu on useimmiten funktionaalista, siis musiikki vastaa johonkin tarpeeseen
– Ihmiset ovat toki vähän erilaisella meiningillä liikkeellä saleissa ja klubeissa, mutta se passaa minulle oikein mainiosti. Pidän siitä, että porukka on fiiliksissä, mutta eri tavalla erilaisissa paikoissa. – Jos tarkoitat ihan uusia jippoja, joita Rytmihäiriöltä ei ole ennen kuultu, niin vastaus on kyllä. Kyseessä on niin sanottu varma tapaus, toteaa kitaristi. – Osa rundin esiintymisistä tapahtuu konserttisaleissa, kun taas toiset keikat vedetään rockklubeissa, kertoo Hietala. Toisin sanoen seuraavasta levystäkin tulee eräänlainen hybridi, ja 70-lukua hengittävät akustishenkiset progejutut saavat seuraa pirun tanakoista riffeistä. Ruotsalaisguru Dan Swanön (Opeth, Insomnium, Nasum) miksaama biisi hyökkää päälle armotta. Kun tälle tielle on lähtenyt, on kuljettava eteenpäin, syvemmälle ja aina pää edellä. Olemme bändinä katkokävelijä, joka ottaa määrätietoisia askelmia, välillä sivuille horjahtaen – mutta taka-askelia emme ota koskaan. Ensimmäinen single Viinamäen Valioliiga on jo kuultavissa. Täytyy myös erikseen sanoa, että kun pääsee basistina vetämään maestro Nykäsen kanssa, niin se on ihan hemmetin kiitollista puuhaa! Keikoilla kuullaan Mustan sydämen rovio -albumin materiaalin lisäksi ainakin yllätys-covereita. Valmistellaanko seuraavastakin levystä kaksi eri versiota. Näiden ääripäiden välille tulee toki mahtumaan vaikka mitä. – Kokonaisuus on määrätietoisempi ja voimakkaampi kuin koskaan, ja tämä on meitä määrittävälle Surmacore-nimelle varsin vastaansanomaton peruste, huomauttaa kitaristi Janne Perttilä. elokuuta. TEKSTI: TIMO ISOAHO Marko Hietala lähtee Suomen-kiertueelle K u v a: U n to H el o K u v a: Ti m o Is o ah o. Onko levyllä jo aikataulu. Rytmihäiriön (Perttilän lisäksi laulaja Unto Helo, basisti Antti Kiiski ja rumpali Jukka ”Kosmo” Kröger) syksyyn on luvassa myös klubikiertue. Milloin uuden tulokkaan veistäminen alkoi. – Materiaalia on periaatteessa ollut työpöydällä jo vuodesta 2018, jolloin ilmestyi edellinen albumi Gambinapsykoosi. Löytyykö Surmacorelta myös musiikillisia yllätyksiä. – Julkaisemme kesän aikana muitakin yksittäisiä kappaleita. – Surmacorea on soviteltu otsikoksi jo aikaisemminkin, mutta nyt se tuntui sopivan levyn otsikoksi relevantimmin kuin koskaan ennen. – Viinamäen Valioliiga edustaa levyn suoraviivaisempaa laitaa, ja se valikoitui ekaksi lohkaisuksi puolittaisella ja sattumanvaraisella huutoäänestyksellä. Onko se sitten kokonainen albumi vai esimerkiksi ep. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Marko Hietala tekee odotetun paluun esiintymislavoille huhtikuussa, kun Mustan sydämen kevät -kiertue risteilee ympäri maata. Uutta, vielä julkaisematonta Hietala-materiaalia näillä keikoilla ei ole tarkoitus esitellä, mutta seuraavankin julkaisun työstäminen on aloitettu. – Tämän ryhmän kanssa soittaminen on erittäin hienoa. – Ajatus on nyt sellainen, että julkaisen vain yhden albumin, ja samojen kansien sisuksista tulee löytymään niin suomeksi kuin englanniksikin laulettuja kappaleita. – Uusia tekstejä ja biisiaihioita löytyy runsaasti. – Mutta enhän minä karvoistani mihinkään pääse. Basisti-laulaja Hietalan kanssa estradeille kipuavat kitaristi Tuomas Wäinölä, kosketinsoittaja Vili Ollila ja rumpali Anssi Nykänen. Yhtyeen kahdeksannen albumin otsikko on Surmacore, ja se julkaistaan 11. – Vietän tulevan kesän Suomessa. Tarkoituksena olisi leireillä ja äänitellä uusia juttuja, ja syksyllä olisi kiva saada jotakin ulos. Emme tuolloin ottaneet sen kummempia paineita seuraajan aikataulusta, mutta kun pandemia sitten iski, päätimme käyttää luppoajan levyn tekemiseen. Kyseessä on win-win-tilanne: bändi saa keikkasettiin tuoretta soitettavaa ja somen nimimerkit uutta nillitettävää. Nykyään päivät ja kuukaudet tuntuvat kuitenkin rientävän fastforwardilla, ja viimeistelyyn humahtikin vielä pari vuotta. Uusi albumi on epäröimätön isku surmacoren ytimestä ja ammentaa kaikesta, mikä on meille ominaisinta tällä hetkellä. Saapa nyt nähdä! TEKSTI: TIMO ISOAHO Rytmihäiriö tekee iskun surmacoren ytimestä Vuonna 1988 ensirääkäisynsä päästänyt metalli/hc-hybridi Rytmi häiriö aktivoituu levytysrintamalla. Keikkapaikkoina toimivat muun muassa Kuopio, Oulu, Espoo, Joensuu ja Hämeenlinna. Minulla on sellainen tyyli, että kirjoitan ensin vähän liikaa hidasta ja raskasta kamaa, ja nyt täytyykin pitää huoli siitä, että mukaan saadaan myös raikkaampia, hilpeämpiä ja ripeämpiä biisejä, miettii Hietala
On The Rocks, Helsinki CIRCUIT DES YEUX (USA) 25.4. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen oikeellisuudesta. Juhlan kunniaksi on luvassa kauan kaivattu Torcha!-vinyylipainos, jonka julkaisee Svart. Yhtye teki yhden, ylistetyn pitkäsoiton, jonka vinyyliuudelleenjulkaisu saatiin viime vuonna. Eikan Pub, Järvenpää 29.4. Waltari julkistaa myös coverkisan. Scandic Waskia, Vaasa MASTER BOOT RECORD (ITA) 29.4. Olympia, Tampere AESTHETIC PERFECTION (USA), MECHANICAL VEIN (USA/GBR) 23.4. G Livelab, Tampere HIDE (USA) 4.5. On The Rocks, Helsinki LARAAJI (US), SARAH DAVACHI (CAN) 24.4. Olympia, Tampere HOLA GHOST & THE HAUNTED HORNS (DNK) 21.4.–22.4. Kärtsy Hatakka tuokin Waltarinsa keikkalavoille vuoden 1992 kokoonpanossa, johon kuuluvat Sami Yli-Sirniö (kitari), Janne Parviainen (rummut) ja Jariot Lehtinen (kitara). Demolition 23. On The Rocks, Helsinki THE BUG (GBR) 6.5. Kuudes Linja, Helsinki 12.5. Vanha Ylioppilastalo, Helsinki 8.5. Möysä, Lahti 28.4. Tulevana syksynä elossa oleva alkuperäiskolmikko Mikko Alatalo, Harri Rinne ja Pena Penninkilampi tekevät Coitus Int 50 Revival -nimellä juhlakeikkoja, joilla yhtyeen täydentää tamperelaisen Hauli Brosin jäsenet. Temppeliaukion kirkko, Helsinki AEPHANEMER (FRA) 25.4. Ääniwalli, Helsinki ICE NINE KILLS (USA) 7.5. Bar Loose, Helsinki KOSMIKUD (EST) + VIIKATE 21.4. Klubi, Tampere STEVE IGNORANT BAND (GBR) 5.5. Onneksi paluu ei jäänyt yhteen keikkaan, sillä Monroe, Sami Yaffa, Nasty Suicide ja (alkuperäisrumpali Jimmy Clarkin tilalla soittava) Karl Rockfist kiertävät Suomea syyslokakuussa kuuden keikan verran. Temppeliaukion kirkko, Helsinki DESERT HEL: GREENLEAF (SWE), SKRAECKOEDLAN (SWE) 28.–29.4 On The Rocks, Helsinki MATCHBOX (GBR) 27.4. Telakka, Tampere Ennakkoluulottomasti metalliinsa kaikkea mahdollista vuosikymmenten aikana sekoittaneen Waltarin Torcha!-albumin julkaisusta tuli viime vuonna kuluneeksi 30 vuotta, ja sitähän täytyy juhlia. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Poimintoja lähiaikojen ulkomaanvieraista IMMINENCE (SWE), BLOOD COMMAND (NOR) 21.4. Luvassa on myös samalla kokoonpanolla tehty tupla-albumi, joka sisältää uusia tulkintoja Coitus Int -biiseistä. Lutakko, Jyväskylä 30.4. Kulttuuritalo, Helsinki AUSTIN LUCAS (USA) 11.5. Klubi, Tampere 6.5. Kuudes Linja, Helsinki NE OBLIVISCARIS (AUS), PERSEFONE (AND) 5.5. oli alun perin toiminnassa vuosina 1993–94. -punkyhtyeen reunion. Olympia, Tampere 1.5. Juice Leskisen, samoin kuin Mikko Alatalon, levytysuran aloittanut Coitus Int -albumi julkaistiin 50 vuotta sitten. soittaa jälleen Listassa vain osa ulkomaanartistien keikoista. K u v a: Ju li u s K o n tt in en. Viime vuonna Michael Monroen juhlakeikalla Helsingin jäähallissa nähtiin Demolition 23. Tavastia, Helsinki 6.5. Kokoonpanon voi todistaa Helsingissä, Lahdessa ja Tuusulassa, sekä Tampereella kahden keikan verran. Kolme parhaiten Waltaria coveroinutta artistia pääsee lämppäriksi Torcha!-keikoille. Lisää keikkatietoja osoitteesta www.meteli.net Waltari Torchan ilmestymisen aikoihin 30 vuotta sitten. Kuudes Linja, Helsinki RIVERSIDE (POL) 30.4. Tavastia, Helsinki TRYGVE SEIM (NOR) 4.5. Lutakko, Jyväskylä 22.4. Rytmikorjaamo, Seinäjoki SUFFOCATION (USA) 23.4. Olympia, Helsinki STEVE VAI (USA) 7.5. Waltari juhlii Torcha!-klassikkoaan Coitus Int tekee juhlakeikkoja Demolition 23. Lutakko, Jyväskylä 24.4. Torcha!-keikat soivat syyskuussa Tampereella, Helsingissä, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa. On The Rocks, Helsinki 22.4. Keikoilla kuullaan debyytin lisäksi biisejä myös kakkoslevyltä Per Vers, runoilija (1974)
Tuntuu, että aikaa on käytetty hieman epäsovinnaistenkin ratkaisujen pohdintaan. Suurella mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää! Toivon, että Evita käyttää aikaa live-esiintymisen pohtimiseen, jotta ep:n herkkä tunnelma säilyisi myös keikoilla. Vitalla ja Emilialla on kiinnostavat äänet, joiden kudelma vetoaa. Yhtye käsittelee sanoitustensa kautta maailmaa persoonallisilla näkökulmilla. Toisaalta vähän kiireinen tenho on ehkä juuri se, joka luo tuon tiheän tunnelman ja antaa välimatkaa ahdistavankin tunnelman käsittelyyn – tarinaa ei aina ehdi ymmärtää heti. Eerie Deen maailma kulkee vierellä, pitää kädestä ja antaa tilaa kuulijalle. Laulusoundi pysyy läpi ep:n hyvin tunnistettavana. 12 SOUNDI E vita on Emilia Mäenmaan ja Vita Edvardsin muodostama yhtye, jonka maaliskuun alussa julkaistu Hei vaan Teija -ep esittelee viiden kappaleensa kautta viisi erilaista maailmaa. Erityistaitoina kaikissa biiseissä ovat lopukkeet ja nostatukset. Ne eivät välttämättä ole mahtipontisia, mutta musiikillisesti oivaltavia. He myös alleviivaavat, etteivät ole lähteneet tekemään musiikkia johonkin tiettyyn genreen. Törmäsin vastikään porilaisen Eerie Deen, eli Roope Vienonheimon soolomateriaaliin, jota hän on julkaissut vuodesta 2020 lähtien. Tunne, ettei kaikki ole nyt ihan kunnossa, mutta ei hätää, sillä meillä on myös ratkaisuja. Draamankaari toimii hienosti ja pitää otteessaan. Uskon tämän olevan kuitenkin vain ajan kysymys. Yhtye toteaa: ”Olemme pyrkineet tekemään tiheätunnelmaisia ja vilpittömiä kappaleita.” Tämä on hieno lähtökohta. Albumin aloitusraita Pressure on vahva ja mielestäni kokonaisuuden vaikuttavin kappale. Värimaailma ja tematiikka käyskentelevät kuin Twin Peaksin ja jonkun 90-luvun Ylen tv-elokuvan fuusiossa. Kappaleet tuovat mieleeni tarkkoja kuvia, kohtauksia ja lyhytelokuviakin. Akenamin laulu kantaa kyllä, ja yllättävätkin kokeilut saattaisivat tuoda uusia ja vielä upeampia sävyjä hänen äänestään esille. Davia Akenamin debyyttialbumi Ctrl Alt Del on kaunis ja kansainvälisen tason teos. Välillä huomaan pohtivani, että olisiko kappaleiden tempo voinut olla joskus vielä hitaampi. Evita saa ajattelemaan hyljättyjä kaupunkeja, maailmanloppua ja rakkautta. Akenami kertoo, että hän haluaa tehdä musiikkia niille, jotka haluavat tanssia myös silloin kun Erilaisia maailmoja tutkimassa itkettää. Ihanaa! 2000-luvun indie folk pop -laulaja–lauluntekijäperinne elää ja voi hyvin. Akustinen kitara ja kaikuisa lähellä oleva laulu viehättävät. Näistä ensimmäi nen alkaa herättävällä lauseella: ”Katsokaa, ulkona lumi sataa ylöspäin.” Kappaleen kertosäe kantaa ja jää mieleen. Albumin soundimaailmassa ja tuotannossa on onnistuttu yhdistämään tämän päivän ja 90-luvun r&b-soundia afrobeatiin. Kuin runon tai rukouksen, jossa on onnistuneesti luotettu toiston tehoon. Yleisvire albumilla onkin haikea, mutta lämmittävä. Hei vaan Teija -ep:llä on kaksi erityisen vahvaa kappaletta Kassa sekä Muuttolinnut. MuuttolinTeksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI nut esittelee jollain tavalla staattisemman teoksen. Läsnä on jonkinlainen uhkan tuntu, joka ei kuitenkaan muserra alleen tai välttämättä edes toteudu. Tuotannoissa on värikkyyttä ja nyanssit muuttuvat, mutta albumillinen olisi mahdollisesti vieläkin kiinnostavampi, jos tuotannollisissa ratkaisuissa oltaisiin rohkeampia. Ikuisista asioista kerrotaan virkistävillä tavalla luoden näin omaleimaista tunnelmaa. Tässä hienossa debyytissä kuullaan folk-, popja kantrisoundeja erikseen ja yhdessä. Materiaalin aika tiukasti rajattu tyyli ei jätä arvailun varaan Evita Davia Akenami K u v a: To u ko H u ja n en K u v a: Sa m u li V ie n o la. Muutamien singlejen ympärille on tehty myös musiikkivideot, joiden visuaalisella voimalla vahvistetaan Evita-universumin voimaa
Helsinkiläisyhtyeen toinen täyspitkä tarjoilee murskaavaa ja maalailevaa maailmanluokan sludge metallia. Kehutun debyyttilevyn sekä villien keikkojen myötä Suomen kuumimmaksi rock ’n’ roll -bändiksi noussut KISSA on täällä taas, ja tsiisus kraistus minkälaisen levyn kanssa. HURRIGANES Crazy Days On The Road 4LP/2CD ulkona 21.4.. Kyseessä on viiden ystävän projekti, jonka ytimessä on yhtyeen sanoin ”Halu luoda jotain oman kuuloista, sekä tietenkin syvä rakkaus musiikkia kohtaan.” Heidän kolme tähän mennessä julkaistua sing leään esittelevät laajan musiikillisen maailman omaavan yhtyeen, jonka laulajan Henri Piispasen soundi lähentelee välillä uskomattomia sfäärejä The Arkin Ola Salon tavoin. Kuulijana alan keskittyä liikaa ajatukseen: milloinhan joku vingahtaa tai diskantti nousee liian raa’aksi korvalle. Henkilökohtaisesti on välillä vaikea rentoutua soundissa, jonka frekvenssit liikkuvat vaihdellen jopa ääriasetuksissa. Eerie Deen vuonna 2021 julkaistulla debyyttialbumillaan laulusoundia värittää usein kuin kylpyhuoneessa äänitetty efekti. Veikkaan, että Eerie Dee on pian korvillamme useamminkin. Ja englannin kieli sopii hänen ilmaisuunsa täydellisesti. .. Vastikään julkaistu Dream on tuotannollisesti kuulijalle eniten läsnä. Jos olisin Kontio Pola riksen manageri, kehottaisin harkitsemaan vakavasti osallistumista ensi vuoden UMK-kisailuihin. KISSA Apinalinna LP/CD ulkona 5.5. Helsinkiläinen Kontio Polaris on sykettä nostattava sekoitus hienoa bändisoittoa, syntikoita ja moderneja efektejä. Yhtye nojaa syvälle pop rock -biisinkirjoituksen perinteisiin tuoden kuitenkin esiin modernin ja raikkaan soundin. On kiinnostavaa jäädä tarkkailemaan hänen musiikillisia liikkeitään. Tiedossani ei ole kotimaista indie folk -artistia, jonka ote on näin selkeästi genrensä sydämessä. Verkkokauppa avoinna www.svartrecords.com TULENKANTAJAT Hyvää syntymäpäivää rouva presidentti 2LP ulkona 16.6. Piispanen on aiemmin tuttu Pasa-yhtyeen laulajana. KISSA is back. musiikillisia lähteitä. Silti Until I Am Whole Again -debyyttialbumin olisi soinut saada enemmänkin huomiota. Ja jos olisin sinä, menisin heti kuuntelemaan mistä oikein on kysymys! ”Eerie Deen maailma kulkee vierellä, pitää kädestä ja antaa tilaa kuulijalle.” Eerie Dee Kontio Polaris K u v a: E ss i V o u ti v u o ri K u v a: Ju h o Lä n si h ar ju RADIEN Unissa palaneet LP/CD ulkona 19.5. SEITSEMAS MAAILMA Seitsemäs maailma LP ulkona nyt. Soundia on putsattu hieman alkuvuosien jälkeen ja artistin maailma on jollain tapaa enemmän kasassa
Yksi kappaleista on muutamia kitaroita lukuun otta matta soitettu täysin livenä. Intiimeistä klubikeikoista naut tivan bändin unelmana on päästä esiintymään Helsingissä Tavastian Biiseissä on vauhtia, mutta on myös sellaista heleisyyttä, massiivisuutta ja minimaalisuutta, kuvailee rum pali Aapo Rautio. Huhtikuun puolivälissä julkais tiin bändin ensimmäinen ep, joka kantaa nimeä Sensation Presenta tion. Forsman kertoo uusia biisejä syntyvän joka viikko. Kitarapainotteista pop rockia uudelleen pinnalle puskeva yhtye sai alkunsa vuonna 2021 laulaja– kitaristi Eeli Raution ja kitaristi Val le Forsmanin toimesta. Ensin on kuitenkin keskityttävä juuri julkaistun ep:n promohommiin sekä tuleviin keik koihin. – Minä en saatana muitten biise jä laula! TEKSTI: EMILIA AHO www.instagram.com/ thesouthgatesband K u v a: K ri se y s. Yhtye sai hääriä ep:n paris sa omaan tahtiin, mikä tuntui toi mivan sekä bändin että tuottaja ryhmän puolesta varsin hyvin. Niistä osa kehittyy valmiiksi kappaleiksi ja osa jää pois. Useat biiseistä on äänitetty koko bändin ollessa yhtä aikaa studiossa soittamassa, mikä tuo soundiin oman lisänsä. Yhtyeen keikkasetit koostuvat pelkästään omista kappaleista, joi ta löytyy runsaasti jo julkaistuja enemmän. – Se oli kyllä älyttömän kiva keikka! Klubin yläkerta oli tupaten täynnä jengiä, ja oli jotenkin tosi hauska, kun se tila oli niin intiimi ja lava niin pieni, että hyvä kun mahduttiin kaikki siihen kamojen kanssa. Tähtäimessä on kuitenkin jossain vaiheessa lähteä myös Suo men rajojen ulkopuolelle. Keikkaa on heitetty myös Helsingissä Super woodfestareilla sekä Tampereen Vastavirtaklubilla, mikä on jäänyt erityisesti Eeli Raution mieleen. Livevedot eivät ole bändille uusi juttu, sillä niitä on kertynyt taakse jo useampia Oulun seudulla. Siinä keikassa oli tietynlai nen viehätys. – Se on tosi soitetun kuuloinen, mistä itse tykkäsin tosi paljon, Eeli Rautio kertoo ja kehuu ep:n tuotta misesta Jarkko Säkkistä. lavalle. Sanoituksista vastaa usein Eeli tai Aapo Rautio. A-PUOLI The Southgates Manchesterin soundia Oulusta KUUNTELE TARKKAILULUOKKA -SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti T he Southgates on rehtiä kitara poppia soittava, oululaisnuo rista koostuva bändi, jonka kappaleissa voi kuulla vivahteita 1980–90lukujen brittipopbändeis tä. Ep:n työstäminen alkoi viime syksynä, ja studioon yhtye meni ensimmäisen kerran joulukuussa. Nimensä mukaisesti ep esit telee, millainen bändi The South gates on. Tammikuussa ulos tulleen Friday In September sinkun julkaisua juh littiin legendaarisessa oululaisessa 45 Special baarissa. Tulevaisuuden suunnitelmissa yhtyeellä on kokopitkän albumin työstäminen. Biiseissä kummittelevat ainakin The Smiths, Oasis, Blur ja The Char latans. Kerran bändi koitti tehdä kitara popcoverin The Weekndin Blinding Lights hitistä, mutta lopputulos oli niin hirveä, ettei Eeli Rautio suostu nut laulamaan biisiä. Viimeiset sessiot pidettiin tammi kuussa. 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. – Ei me tehdä englanninkielistä musiikkia ihan huvin vuoksi, vaan kyllä meillä on tavoitteet korkealla, Aapo Rautio toteaa. Bändi on tyytyväinen siihen, että biiseissä saatiin kuulumaan ”Manchester”, millä yhtye viittaa 1980luvun manchesterilaisyhtyei den tyypilliseen soundiin. Rumpuja nykyisessä kokoonpanossa soittaa Eelin veli Aapo Rautio, bassoa Olli Holmi ja koskettimia Onni Björn holm. – Ne neljä kappaletta, mitä meillä on tuossa ep:llä, antaa aika moni puolisen kuvan meistä ja tuo useam man puolen meidän bändistä esille
16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Wilman shoegaze keskittyi siihen, miten sanotaan Wilman lauluntekijän Anna Kuoppa mäen (kyllä, hän on Jukka Kuoppamäen tytär) lyriikka oli aikakaudella tyypillisen suorasukaisuuden sijaan hyvin viitteellis tä. Se ilmentää itseään muutenkin kuin musiikilla.” K u v a: So u n d in ar k is to. Tällaista mu siikkia ei pitäisi olla olemassa Suomessa, mutta silti sitä on. Verkkomedia Nuorgamin haastattelus sa vuonna 2011 Anna Kuoppamäki kertoi, että nimenomaan estetiikka oli hänelle musiikissa tärkeää. Musiikissa artistin olisi usein parempi valita miten sanoo kuin mitä sanoo. Marginaalisemmassa suomirockissa oli omat esteettiset polkunsa, joista Karkki automaatin naivismi on ollut huomatta vasti useammin esillä kuin Wilma. Myös yh den albumin julkaissut turkulainen Tyynyt kykeni viittaamaan hienosti 90luvulle. Albumi ilmestyi kaksi vuotta My Bloody Valentinen Lovelessin (1991) jälkeen. ”Bändi on kokonais taideteos. Se myös kuuluu yhtyeen parhaalla albumilla Claudius, joka ilmestyi 20 vuotta sitten. Käsitys 90luvun rockista ei ole leventynyt samalla lailla kuin käsitys siitä, mitä 70luvulla tapahtui. Parhaat lauluntekijät onnistu vat tietysti molemmissa. Milloin alkaa arkistotyö, eli milloin kaivetaan kokoelmasarjaan 90luvun kiinnostavimmat yhden demon bändit ja muut lyhyet kokeilut. Kun itse löysin Wilman 2010luvun taitteessa, se tuntui liki mahdottomalta. Kuoppamäki on laulajatyyppiä, jota tavataan ku vailla sanalla eteerinen. Onkohan arkistoihin jäänyt paljonkin julkai sematonta tavaraa. Jos edes kohtuullisen hyvin keskittyy siihen, miten sanoo, voi saada aikaan muistetta via hetkiä. Sa maan tyyliin kuin runofragmentit, jotka lu kija halutessaan itse täydentää mielessään. Se oli millenniumin aikaisen suomi rockin puhtain esteettinen synteesi. Erityisesti levyn nimikappale voisi hyvin löytyä joltain Creation Recordsin antolo gialta Riden ja Slowdiven vierestä. Sellainen tyyli sopii täydelli seksi pariksi Hande Andersonin kitaravalleille, sa moin kuin Stereolab on osoittanut. Vielä tänä päivänä vaikutun Wilmasta jokaisella kuuntelukerralla. ”Bändi on kokonaistaideteos. Artis tilla voi olla paljon sanomaa ja painavaa sanaa, mutta itse musiikki on tylsää, idea tonta tai jopa kuuntelukelvotonta. Tietenkään muuta näin laadukasta ja tyylipuh dasta suomenkielistä shoegazea ei löytynyt. Se ilmen tää itseään muutenkin kuin musiikilla, esimerkiksi visuaa lisilla asioilla. Vuon na 1992 debyyttinsä julkaissut yhtye jää nykyisessä keskustelussa usein vaille mainintoja, sillä se valitsi etenkin ensi levyillään estetiikakseen shoegazen ja brittiläisen Creation Recordsin katalogin. 1990 luvun suosituimman suomi rockin estetiikan historia kirjoitetaan pitkälti sellaisilla nimillä kuten Apulanta, Maija Vilkku maa, Tehosekoitin ja Don Huonot. Myöhemmin Reginan Soita mulle albumi (2011) oli hyvin onnistunut synteesi 90 luvun räimeestä ja 2010luvun taitteen indien hengestä ja tehokeinoista. Miten jokin näin laadukas on voinut jäädä niin pimentoon maail massa, jossa jatkuvasti viitattiin menneisyyteen ja kaivattiin sin ne. Hän myös mainitsi, ettei ikinä voisi elää epäesteettisessä ympäristössä. Kuoppamäen lyriikka pyrki ainoastaan luomaan oikean tunnelman asettamalla kuuntelijan eteen peilin, joka on kirjoitet tu täyteen erilaisia avainsanoja ja fraaseja, jotka heijastuivat kuuntelijan mieleen. Lamanjälkeiseen nousukauteen kuu luva unelmointi ja viattomuus huipentui itselleni Jonna Tervomaan hitissä Yhtä en saa. Wilman julkaistu tuotanto on aika maltilli nen, ja neljästä studioalbumista vain debyyt ti Pölyä kuusta (1992) on julkaistu vinyylillä. Arvostan Wilmaa siitä syystä, että he valitsivat keskittyä kysymykseen, miten. Moni 90luvulla aloittanut bändi ja rokkari jatkavat yhä uraansa ja pitävät koko katalogiaan esillä. Mitä muuta voisi vielä löytyä. Jos jotain, niin Claudius on täysin esteettinen ympäristö, kuten myös esikuvan sa. Fiilis, joka bändistä syntyy, on monen asian summa”, Kuoppamäki sanoi tuolloin analysoidessaan Wil man tekemisiä. The Cardigansin Erase & Rewindin suomen kielinen vastine, joka herättää aistit ja tuo mieleen aikakauden tuoksut: lähi kioskin irtokarkkihyllyn, nuorisotalon hikisen treenikämpän, kotimaisen keski oluen kitkeryyden. 90luvun nostalgisointi ja läpikolua minen on kollektiivisesti yhä kesken, vaikka vuosikymmenen estetiikka on ollut pintapuolinen trendi jo pitkään. Nyt kun vinyylitehtaat puskevat linjastoiltaan vanhoja levyjä, jotka julkaistaan ensimmäistä kertaa vinyylimuo dossa, niin kai sinne vähän Wilmaakin mah tuisi
| KARRI KOIRA | KÄÄRIJÄ | LAURI HAAV | LOUIE BLUE LÄHIÖBOTOX | MALLA | MATRIARKAATTI | MOSHIMOSHI | MUSCULAR | PEHMOAINO PESSO | PLUTONIUM 74 | POM POKO | PUHELINSEKSI | RUISSALO AMPING | SAFIRA SAMULI PUTRO | SOFA | SUISTAMON SÄHKÖ | SYDÄN, SYDÄN TEKSTI-TV 666 | THE HOLY | WATERBABY ELEKTROLINNA ADA AIK | DJ LANA DEL RAVE | DREAM DJ’S | ELIA LOMBARDINI ESKO ROUTAMAA | FOCHS KOSHKA | GARDEN OF MUSIC: DJ PALMU & MIIA LAINE ROOS+BERG | SNAPIR | SOPHIA MITIKU | TYEMYY DJ’S U-HAUL W/ RESIDENT DJ MOJO. YRJÄNÄ, FETTI, NISA, MON-SALA ISMO ALANKO | MAUSTETYTÖT | MYKKI BLANCO PAPERI T | RUUSUT | SEVDALIZA | SHAME | YONA 22-PISTEPIRKKO | ANNA JÄRVINEN | ANTTI AUTIO + JOUSET | ASA BÄÄND II BUSINESS CITY | CLEANING WOMEN | COMBOS | DINA ÖGON | DRAAMA-HELMI EGE ZULU & SWENGARIT | ELIAS GOULD | ELSI SLOAN | GIRL SCOUT | GLASS BEAMS GRANDE MAHOGANY | HIDRIA SPACEFOLK | HUORATRON | ISAAC SENE | JAMBO JUKKA NOUSIAINEN & KUMPP. R Ö Y K S O P P | A U R O R A | T H E S O U N D S ANNA PUU | ARPPA | CLEDOS DREAMWORLD FEAT. 16.-18.6.2023 LINNANPUISTO, TURKU Liput nyt myynnissä lippu.?/kesarauha kesarauha.
Jos tekee työtään hyvin valaistussa huoneessa läppärin äärellä, saattaa vieraantua siitä, mitä se työ lopul ta koskee. 2000luvulla se sai kuitenkin uuden elämän, kun eri tyisesti maahanmuuttajataustaiset yrittäjät hakeutuivat sen liiketiloihin ja vetivät puoleensa asiakaskuntaa monis ta erilaisista etnisistä taustoista. Toistaiseksi Puhos sinnittelee. Ehkä vasta nyttemmin Puhoksesta on tullut kohtauspaikka akateemikko Vilkunan tarkoittamassa mielessä. ”Maailmanloppu tulee ku koko Puhos romahtaa”, Ege Zulu ennustaa puolihuolimattoman synkästi. Mainitaanpa myös hashis, jota voi ostaa marokkolaisilta. Täysin turvassa ei rodullistettu ihminen täälläkään ole, sillä Puhos on ”kytil vahva target”, ja ”rottia” löytyy täältäkin. Se on sosiaalisen elämän keskus, paikka johon mennään tapaamaan tuttuja. Keinote koinen kielenelvyttäminen ei toiminut, mutta puhoksen saattoi mieltää myös lyhenteeksi Puotinharjun ostoskeskuk sesta, joten tämän ostarin nimenä se jäi käyttöön. 18 SOUNDI SOUNDI PB Ege Zulu: Puhos (2022) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Ostoskeskus on kohtauspaikka ja turvasatama na kuulemiani suomiräppibiisejä, muttei ehkä kovin muodikas: pikemminkin tästä tulee mieleen nollaluvun rempseän mut katon meno, ja tuntuu loogiselta, että Ege ilmoittaa Asan yhdeksi vaikuttajakseen. Varauksista huolimatta Puhoksen tunnelma on suoras taan riemukas. Avautuessaan vuonna 1965 se oli lajissaan Suomen suurin. Sellaisen teki keskiafrikkalaistaustai nen räppäri Ege Zulu (oik. H elsingin Puotinharjussa sijaitse van Puhosostoskeskuksen tarina on monivaiheinen. Puhos sai kaksi laajennusosaa ja menestyi 1980luvulle saakka, mutta sitten viereen nousi Itäkeskuksen valta va kompleksi, ja vanhempi kilpailija jäi siinä auttamatta tappiolle ja rappiolle. Kunnianarvoisa akateemikko Kustaa Vilkuna oli joitakin vuosia aiem min ehdottanut ostoskeskuksen, tuon modernin keksinnön, yleisnimeksi pu hosta: sana periytyy eri puolilta Suo mea ja sitä oli aikanaan käytetty kylän kohtauspaikan merkityksessä. Kahdessa ja puolessa minuutissa biisi onnistuukin hahmottelemaan kokonaisen mikromaailman. Kaiken kaikkiaan parhaita viime aikoi Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Kaupungin kaavoittajien kannattaisi kuunnella tämä biisi.”. Biisin kuvaama Puhos on eksplisiitti sesti turvasatama niille, joita profiloidaan etnisesti, joiden oikeus edes oleskella tässä maassa kyseenalaistetaan. ”Puhokses riidellää, huomen ollaa kavereit.” Taustoilla on silti väliäkin: ”Arabi tai Kurdistan / Molemmat mä tunnistan.” Ege Zulu kuvaa ostarin rouheaakin tun nelmaa humoristisesti. Olenhan minäkin Puhoksessa käynyt monet kerrat, mutta omilla silmillä näkee vain mitä omilla silmillä näkee. Kiinteistökehit täjät ja ostoskeskuksen suuromistajat ovat kiikaroineet uusien osien purkamista asuintalojen tieltä, ja tämänhetki sen suunnitelman mukaan näin tehtäisiinkin, mutta vanha osa kunnostettaisiin ostarin monikulttuurista identiteettiä kunnioittaen. Mutta ehkä kiinteistönkehit täjien ja kaupungin kaavoittajien kannattaisi kuunnella tämä biisi. Tietysti se on myös jatkuvan uhan alla. Se ”haisee ihan pierult”, ja kaduilla on roskia. Eugene Mokulu) viimevuotiselle Oi maamme Helsinki menestysalbumilleen. Toivottavasti siihen on sentään vielä aikaa. Puhos ei ole levyn hittisinglejä, mikä on vähän yllättävääkin, sillä sen viulumaiselle samplelle ja vähän afrofunkymaisen letkeäl le biitille perustuva vetovoima on tarttuvaa laatua, ja Ege Zulun hieman etukenoiset räpit taittuvat mukana lauletta vaksi kertosäkeeksi. Kukko ei kieu vaan on lautasella. Tällainen paikka ansaitsee ilman muuta musiikillisen kunnianosoituksen. Tämä kulminoituu tultaessa kertosäkee seen: ”Metroasemalta ulos / Soitan veli mä oon tulos / Se on Itiksen Puhos / Kahvila tukos / Mulle ovet ei oo lukos / Se on Itiksen Puhos.” Ege Zulu asettuu biisissä ikään kuin matkaoppaan rooliin, kenties opastettava, jota hän puhut telee ”habibiksi”, ystäväksi, on itse taustaltaan valtaväes töä. Tällaisessa raplyriikka on vahvimmillaan: osaava kynä kuvaamassa omaa elämänpiiriä. ”Ei tarvi oleskelulupaa, ei / Ei papereit kysy tääl kukaa, ei.” Väki on värikästä, taustaa on monista maailmankolkista, mutta toimeen tullaan
OHJELMA VALMIS! \\ OHJELMA VALMIS! \\ OHJELMA VALMIS! 14.-16.7.2023 • JOENSUU THE PRODIGY UK YEARS & YEARS UK AVA MAX US APULANTA • BENSON BOONE US CARPENTER BRUT FR • DYLAN UK FRANK CARTER & THE RATTLESNAKES UK GETTOMASA • JACOB BANKS UK • JVG SLEEP TOKEN UK • VESALA • VV ALIISA SYRJÄ • ALMA • ANNA PUU • ANTTI AUTIO + JOUSET ARPPA • BESS • BLOODRED HOURGLASS • COSTI • CYAN KICKS DETALJI • EEVIL STÖÖ & STEPA • ETTA • GASELLIT ISMO ALANKO • JAMBO • JAMI FALTIN • KARRI KOIRA • KISSA KNIPI • KUUMAA • KÄÄRIJÄ • LINDA FREDRIKSSON JUNIPER MAIJA VILKKUMAA • MALLA • MAUSTETYTÖT • MICHAEL MONROE MOUHOUS • OLAVI UUSIVIRTA • PAPERI T • PEHMOAINO • PIHLAJA RAMSES II • RUUSUT • SCANDINAVIAN MUSIC GROUP • SEXMANE STAM1NA • STONED STATUES • TURISTI • URSUS FACTORY VESTERINEN YHTYEINEEN • YONA • YOUNGHEARTED Kaikki lipputyypit myynnissä!
SUOSIKKINI ROVANIEMEN MUUSIKOIDEN AIKAANSAANNOKSISTA ALBUMI, JOKA KYTKEYTYY ENSIMMÄISIIN HEVIJA PUNKBÄNDEIHINI MAINIO AAMUKAHVILEVY Brita Koivunen Brita Koivunen – Kuuntelen eniten musaa aamuisin, ja Brita on taloudessamme soitetuin. Otto Mikkola ENSIMMÄINEN LEVY, JOKA HERÄTTI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN ALBUMI, JOKA ON KESTÄNYT PARHAITEN KAUTTA VUOSIEN Nico The Marble Index – Löysin Nicon täysi-ikäisyyden kynnyksellä, matkalla punkista kokeelliseen musiikkiin. K u v a: W al d em ar B lo m m en d ah l (Autiomaa, Puhelinseksi, Romanssi). Soitan itse vain, kun on pakko, joten mitään virtuoosimaista briljeerausta en harrasta. Otto Mikkola -debyytin piti ilmestyä jo syksyllä, mutta pandemia ja sota viivästyttivät albumin ilmestymistä. Varmasti yksi tärkeimmistä levyistä itselleni. Vaikutus oli käänteentekevä ja, aloin harjoittaa taitojani kitaristina. Tein levyä pidempään kuin mitään aiempia, 7-8 kuukautta, kun bändilevyt syntyvät parissa kolmessa viikossa. Ennen sitä vien nämä julkkarikeikat läpi. Jos bändeilläni tempo on aika kovakin välillä, nyt meininki on yllättävänkin raukeaa. 20 SOUNDI The Misfits Static Age – Koluttuani 13-vuotiaana black/ death metal -klassikot löysin punkin ja leikkasin irokeesin. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > K un maailma pysähtyi syksyllä 2021, Autiomaaja Puhelinseksi-bändien lauluntekijä Otto Mikkola oli muuttanut yksin Rovaniemeltä Helsinkiin. On elämäni soundien summa, miten tekstini löytävät tiensä musiikkiin. Kesällä Puhelinseksillä on neljä festarikeikkaa ja muuten keskityn rauhassa biisintekoon pienen apurahan turvin. Ensikitara hankittiin yhteiseksi minulle ja veljelleni, kun täytin kymmenen. Autiomaa-yhtye piti luovaa taukoa. Jazz-sovitukset tradja rautalankabiiseistä sopivat aamukahvin kylkeen. Niiden energia ja tunnelataus saa nöyräksi. INNOITTAJA NIMENOMAAN BIISINTEKIJÄLLE Bruce Springsteen Nebraska – Aavemaisen kaunis ja pysäyttävä, riisuttu albumi, jonka Springsteen nauhoitti yksin kasetille kotonaan. Puhelinseksi julkaisi heinäkuussa 2022 kolmannen albuminsa ja rundasi sen merkeissä. Kuuntelen näitä eniten arjessa ja debyyttini parissa työskennellessä. – Laulunteko oli nyt henkilökohtaisemmalla tasolla, mies ja kitara -pohjalta. Misfitsin kauhuteemoissa, rujoissa biiseissä ja pop-kulttuuriviitteissä oli kaikki, mikä teini-Ottoa viehätti. Vasta nyt pyörii soololevyn julkkarikiertue, jossa Mikkolaa säestää varta vasten koottu bändi. LEVY, JOKA KYTKEYTYY SELVIMMIN LAULAJAKSI RYHTYMISEEN Tuomari Nurmio & Viides Kolonna Maailmanpyörä palaa – Kuultuani Tuomarin tavan tulkita tekstejään tajusin, että voisin alkaa laulajaksi. Nirvana Nevermind – Saa varmasti edelleen monen muunkin tarttumaan soittimeen. Hän ehdotti, että jos teen levyn, hän kyllä julkaisee sen. Samat elementit ovat tärkeitä omassa tekemisessäni. Tekotavassa, tarinoissa ja jopa kannen tunnelmassa on jotain, mikä liikauttaa sisintä edelleen. Lauluntekoni on yli 90-prosenttisesti tekstivetoista, joskin sanojen mukana on jo melodiaakin mukana. Koronarajoitukset linnoittivat hänet Vallilan yksiöön akustisen kitaran ja äänityslaitteiden kanssa. Mississippi Records jatkaa iloksemme Alan Lomaxin hengessä laulujen ja kenttä-äänitysten uudelleenjulkaisua. Hienoa aloittaa tavallaan puhtaalta pöydältä. Kolkko ääni ja toismaailmallinen tunnelma ovat säilyneet vahvoina läpi vuosien. Levyllä on ikää 55 vuotta, mutta taika on iätön. Materiaalia syntyi paljon, ja toinenkin soololevy on valmisteilla. Altistuin hyvin varhain lapsuudenkodissa isäni kautta. Nurmion laulujen tahtiin opettelin laulamaan huutamisen sijaan. – Aloin tehdä demoja, hirveätä tahtia. Nicon soololevyistä tuli tärkeä soundtrack läpi lukiovuosien. Rumpalin ja kosketinsoittajan otin mukaan, jotta ei oltaisi ihan akkarin ja ääneni varassa. – Ostin auton ja lähdin isoimpaan kaupunkiin, missä olen ikinä asunut, olemaan yksin, Mikkola huokaa. Ajatusta olin haudutellut jo vuosia. Levy on syvällisempi ja seesteisempi. Beherit Drawing Down The Moon – Kotimainen black metal -klassikko kiehtoi ja kauhistutti, kun lainasin sen ensi kertaa Rovaniemen musiikkikirjastosta, jonka erinomainen kokoelma olisi myös oman artikkelinsa aihe. – Harava-yhtiön Dave muisti jostain takahuoneen puheistani, että oma albumi oli tekeillä. Suomi-iskelmä on ollut lähellä sydäntä lapsesta saakka ja blueskokoelmien ohella eniten kuluttamaani musiikkia. VOIMAKUUNTELUSSA OTTO MIKKOLA -ALBUMIA TEHDESSÄ Various artists Mississippi Records – I’m In A Strange Town – Rakastan vanhan bluesin, gospelin ja countryn kokoelmia. Sillä harjoiteltiin vuorotellen yhdellä sormella Nevermindbiisejä. Tunne ja tarina edellä mennään. Beheritin primitiivinen pimeys on jäätävää, kuten tammikuinen pakkasyö Ounasvaaralla. Levy on nerokas yhdistelmä eri genrejä ja omintakeista kerrontaa
Musiikki oli kotona luonteva osa elämää, ja. Kaksikko tallensi improvisointiaan pyhäköissä ja luolissa Intiassa, Kehärataa varten louhitussa tunnelissa Vantaalla ja Nightwishin entisessä treenikämpässä Kiteellä. Ne ovat minun bluesiani. Koska ja kuinka musiikki ensi kerran kosketti sinua. Oman äänen hiominen terästyy asetelmissa, jotka voi luokitella sooloiksi, vaikka niissä häärii toinenkin tekijä. Retki etenee improvisaation syvyyksiin, rytmiikan kierteisiin ja atmosfäärien rannattomiin avaruuksiin. Rinteen uusimmat adjutantit ovat muusikko–tuottaja Juha MäkiPatola ja tuottaja–dj Aleksi Myllykoski. R inneradion keulilla yli kolme kymmentä vuotta sitten näyttämölle astunut säveltäjä, improvisoija ja äänisuunnittelija Tapani Rinne (s. Tuoreimmat ison mittakaavan erikoishankkeet kehkeytyivät lyömä”Yhdessä heittäytyminen avartaa aina” TAPANI RINNE: soittaja Teho Majamäen aloitteesta. Jos legendaarinen mentori eläisi, hän saisi olla ylpeä suojatistaan. Rinteen ensimmäiset soololevyt syntyivät kuvan ja kehollisuuden taitajien kanssa toteutetuista projekteista. Insider koottiin tv-jännärisarjan musiikista (1999), Nectic koreografi Susanna Leinosen tilaustöistä kolme vuotta myöhemmin. Rinneradion diskografia kattaa kaksikymmentä albumia tai ep:tä. Puupuhallinekspertin tärkeimpiin työpareihin kuuluu joikaaja Wimme Saari, joka esiteltiin yleisölle yhtyeen toisella albumilla. 22 SOUNDI Teksti: Petri Silas Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu Saksofonija klarinettimestari Tapani Rinne ampaisi solistiselle kiertoradalle Edward Vesalan puskemana. Inside The Temple (2012), Under The Ground (2015) ja On The Border (2022) todistavat, että äänityspaikan akustisilla ominaisuuksilla voi joskus olla elimellinen rooli elämyksen osatekijänä. Pitkäaikaisin avainkumppani on miksaaja–masteroija Pauli Saastamoinen. 1962) on ehtinyt paljon. Sen jälkeen kaksikko on tehnyt Wimmelle kuusi levyä. – Lapsuudesta muistan merkkipäivien Sä kasvoit neito kaunoiset ja virret. Marginaalista muistetaan Suburban Saxin performanssit, joilla Rinne ja saksofonistisäveltäjä Jimi Tenor herättivät huomiota muun muassa metroasemilla
”Yhdessä heittäytyminen avartaa aina” SOUNDI 23
– Pääsin ekalla yrittämällä Sibiksen solistiselle linjalle ja muutin yo-kirjoitusten jälkeen Helsinkiin. Soittamiseen soveltuvia lahjoja kai löytyi, koska sitä tuli jatkettua. Soundi kiinnosti enemmän kuin sisältö, ja elävän musiikin äärellä viehätyin tosissani volyymista. Jatkoimme Porin musiikkiopistossa klarinetilla, vaikka klassinen musiikki ei tehnyt minuun vaikutusta. Sitten päätin keskittyä omiin juttuihini. Kun vanhemmat huomasivat, että olen tosissani, he tekivät ison satsauksen ja hankkivat minulle uuden Selmerin tenorin. Kultsan sali oli optimikokoinen molemmille. Pari vuotta myöhemmin Akatemialle perustettiin jazzosasto, jonka luennoille myös osallistuin. Jari ehti napata alttosaksofonin ja minulle jäi vanha tenorin lousku. Joe Zawinulin ja Wayne Shorterin maagiset biisit ja reippaalla äänenpaineella annosteltu sävykäs bändisoundi jättivät valtavan jäljen. Keikkojen klaaraaminen riitti, studioissa tuli onnistumisia ja yleisöt tykkäsivät. Halusin jatkaa musaopintoja ja ennen kaikkea lähteä Porista. Olin vain kiltti poika, joka harrasti musiikkia. Tunneille tuli samaan aikaan samasta koulusta vuotta vanhempi Jari Perkiömäki. Sittemmin tie vei soittohommiin ympäri maailmaa. K u v a: Ta p an i R in te en ko ti al b u m i K u v a: Ta p an i R in te en ko ti al b u m i K u v a: Ta p io K o rj u s K u v a: So u n d in ar k is to. Päätöstä varmasti vahvisti, että olit päässyt mukaan albumille nimeltä Lumi (1986), joka ylennettiin pian modernin eurooppalaisen jazzin klassikoksi. Kajareista tulviva ääni lumosi minut. Kun Rinneradiolla oli 1988 eka keikka Pori Jazzissa, seurasivat Zawinul Syndicaten komppijätkät (basisti Gerald Veasley, rumpali Cornell Rochester ja lyömäsoittaja Darryl Munyungo Jackson) Kirjurinluodon lavan sivusta touhua silmä kovana. – Jos ei lasketa nokkahuilua, jonka soittamisen aloitin seitsemän vanhana. Ekat itse ostetut levyt olivat jotain California Poppy Pickersiä. Miltä Edward ”Vierastin sitä, kuinka yleisö alkoi hurrata heti tutun konebassoriffin ensi sekunneilla.” Nuori Tapani Rinne soitti muun muassa Pori Big Bandin riveissä (vas), tässä ollaan Unkarin-keikalla 1981. Hetki oli vallankumouksellinen. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu äiti lauloi mielellään. Hän hiffasi pian, mistä jazzissa on kyse, aloitti ahkeran harjoittelun ja kehittyi jättiaskelin. – Eihän se vaatinut mitään taiteellista näkemystä. Varsinaista varasuunnitelmaa ei ollut, mutta ehdin vastata ilmoitukseen, jossa sirkusorkesteri etsi muusikkoa. illasta tuli käänteentekevä. Tunsin silti enemmän vetoa rockympyröihin kuin dixielandiin ja hakeuduin paikallisiin bändeihin. Miten jazz tuli elämääsi. – Varhaisin tietoinen musiikin kokemus tuli kotiin hankittujen stereoiden kautta. – Soitin laveasti eri yhteyksissä: tänään Ravelin Boleron pariin konserttisaliin, huomenna Maukka Perusjätkän tai Kojon kanssa studioon ja ylihuomenna UMOn kanssa klubikeikalle. Kalliilla ammattitason soittimella oli upea jatkaa. Yleismuusikkouteen liittyivät myös opetustyöt. Niissä kuvioissa tutustuin muun muassa Pekka ja Seppo Tyniin. Soittajia perheessä ei ollut, mutta neljästä sisaruksestani peräti kolme on työllistynyt visuaalisten taiteiden pariin. Mikä sai pyrkimään SibeliusAkatemiaan. – Weather Report oli ensimmäinen jazzbändi, josta innostuin. Olit viidentoista, kun näit Weather Reportin keikalla. Jotkin Bullworkersin vedot Kappelissa menivät oikein hyvin. Tyydyttikö palkkasoittajan arki kunnianhimoasi. Soittotaidon ohella edellytettiin kykyä tulla toimeen eläinten kanssa. Yläkuvassa Rinne musiikkileirillä kitaristi Raoul Björkenheimin kanssa. Lopetin opinnot 24-vuotiaana, kun kalenteri alkoi täyttyä sessiohommista, joista sai ihan hyvää liksaa. Siinä oli jotain taikaa. Vaatimaton Philipsin paketti aiheutti matkaradion kuuntelun jälkeen aidon wau!-efektin. Freelancerin hommat hiipuivat, kun aloin vastailla kyselyihin kieltävästi. Se oli aika lyhyt periodi, yhdeksäntoista vanhasta ehkä kahdeksan vuotta eteenpäin. – Länsi-Porin koulun musiikinopettaja Tapani Kontula, yksi Pori Jazzin perustajista, pisti pystyyn Little Big Band -nimisen kokoonpanon ja hommasi koululle instrumentteja. – Pori Big Band järjesti yhdenlaisen opintomatkan Kulttuuritalolle Helsinkiin. Teini-iän varhaiset livemusiikkielämykset valikoituivat yhtä sattumanvaraisesti ja kritiikittömästi, kun kävin Swinging Blue Jeansin, Hullu-Jussin ja Sleepy Sleepersin keikoilla. – Se oli ihan ammattiin tähtäävä päätös. Kraftwerk potkaisi lähes yhtä lujaa samassa paikassa 1991. Oliko klarinetti ensimmäinen instrumenttisi
Rinneradion evoluutio kulki käsi kädessä hiphopin ja drum & bassin kehityksen kanssa jo ennen kuin konepohjien ja improvisaation yh distämisestä tuli maailmalla tren dikästä. Nuorena näkemysten ilmaiseminen ei aina sujunut fiksusti, mutta kyse ei ollut siitä, etten tahtoisi soittaa Raoulin musaa. – Tommi Lindell ja Kimmo Kajasto tekivät Rinneradiossa pioneerityötä looppien sekä samplerien parissa, Wimmen joikaamisesta tuli varhain tärkeä solistinen elementti sopraanofonin rinnalle ja Iiro Rantala nosti häikäisevällä pianon soitollaan Dior In Nera -eepeen (1993) uudelle tasolle. Alakuvassa Rinne esiintyy tärkeän kumppaninsa Wimmen kanssa Lontoossa 2012. Vierastin sitä, kuinka yleisö alkoi hurrata heti tutun konebassoriffin ensi sekunneilla. – Hän kuuluu vaikuttavuudessa ja ehdottomuudessa samaan sarjaan kuin Jouko Turkka, voimakkaita ja ristiriitaisia hahmoja. Mutta jopa traagisemmalta tuntuu, että hän taisi alamäen alkaessa hyvin tajuta, mihin päin suunta on. Ja opportunistisesti ajatellen totta kai vikatikki. Ambient-vaikutteet korostuivat asteittain. – Ritualiin osallistuminen kävi luontevasti, koska olimme tuttuja Sound & Furysta. Alkuaikojen kokeilut ja omin takeinen soundi kulminoituivat vuoden 1996 huippusuosittuun Rokiin. Kollektiivinen hurmos tuntui yllätyksellisyyttä korostavaan jazztaustaan peilaten feikiltä, vaikka juuri siihenhän kaupallisen musan tekijät pyrkivät. Raoul pettyi, kun en jatkanut Krakataussa. Kokoonpanossa Rinteen lisäksi Zarkus Poussa, Jari Kokkonen ja Dj KenOne. Eetu puhui projektista ”rokkilevynä”, ja vapaamuotoinen rockin ja jazzin hybridi siitä tulikin. Mikan kanssa ei ehditty muuta, mutta Pan Sonicin Ilpo Väisänen on mukana Wimmen kanssa 2017 tekemälläni Humanilla. Olin kahdenkymmenenkuuden, kun hän esitteli konseptinsa. – Meille tuli henkilökitkaa, mutta pääosin se oli minun idealismiani. – Ympärilleni kasattaisiin bändi nimeltä Rinneradio. – Levy-yhtiöpomoni Tapio Korjus jaksaa muistutella kieli poskessa, ettei levy tuo siihen sijoitettua pääomaa ikinä takaisin. Olin kiinnostunut teknosta ja biiteistä, Vesala jatkoi vellovalta rubatopohjalta. Millaisen muistijäljen Vesala jät ti ja koska tapasit hänet viimeisen kerran. – Ainakin oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Mika Vainion ”simultaanitulk kaama” Pfft (1997) oli merkittävä etappi. ”Wimmen joikaamisesta tuli varhain tärkeä solistinen elementti sopraanofonin rinnalle.” K u v a: Ta p an i R in te en ko ti al b u m i K u v a: Ju h o H u tt u n en K u v a: E v a R in n e. Teknojazzin silloinen asema vertautuu progen kulta-aikaan 70-luvulla. Tapasimme kolme päivää ennen hänen kuolemaansa joulukuussa 1999. Teemu Korpipää äänitti meitä Eetun vanhassa kyläkoulussa Yläneellä. Tallenteet julkaistiin Rinneradion On-albumilla 2007. Asiat sovittiin myöhemmin, ja kartoittelimme juuri Ritualin uudelleenjulkaisun merkeissä mahdollisuuksia yhteistyöhön. Soitat Krakataun Ritualilla (1988), hän puolestaan Rinneradiolla. Koska olin jo osallistunut Esa ”Nätsi” Rosvallin musiikkija sirkusleireille Tuiskulassa, tuntui Eetunkin suosima kollektiivina toimiminen tutulta. En ole ehdoin tahdoin vastarannan kiiski enkä todellakaan rinnasta itseäni Miles Davisiin – ja mittakaava on ihan toinen – mutta Kesällä 1999 Rinneradio soitti Down By The Laituri -festareilla uima-altaan reunalla. Olin tehnyt biisejä teini-iästä saakka ja sain ujutettua mukaan Ula-nimisen sävellykseni. Oli surullista, miten monet sillat Eetu poltti ja miten ahtaalle hän itsensä ajoi. Levy vei tanssillisuuden niin pitkälle kuin meidän puitteissamme oli mahdollista juuri kun instrumentaalinen klubimusa sai huomiota. Musiikillisesti menin heti Dance & Visionsin (1990) myötä eri suuntaan. – En osaa ottaa kantaa Vesalan puolesta, mutta itseäni Rinneradion (1988) teko kannusti siinä määrin, että erosin Sound & Furysta. Koimme kuitenkin tärkeäksi julkaista dokumentin Helsingin Vanhalla järjestetystä keikasta, josta Mika miksasi livenä oman näkemyksensä ison salin viereiseen huoneeseen. Jonkin aikaa kului ilman yhteydenpitoa, mutta pikkuhiljaa lähennyimme ja hän kävi vierailemassa muutamalla Rinneradion keikallakin. – Työpajat Kyläsaaren tehtaalla vetivät puoleensa. Eetu julkaisisi oman yhtiönsä kautta saman nimisen levyn, jonka sisällöstä hän vastaisi vaimonsa Iro Haarlan kanssa. Miksi hajotit Rinneradion, tär keimmän välineesi, pian Rokin jäl keen. SOUNDI 25 Vesala Sound & Fury näytti noviisi muusikon silmin. Vesala kätilöi vähän ennen Rinneradiota samalla sapluunal la Raoul Björkenheimin debyytin. Suunniteltiinko kollaboraatio alun perin määräaikaiseksi. Ihailin Eetun asennetta ja ammennan yhä hänen muistostaan ja spiritistään. Vaan siitä, että halusin keskittyä Rinneradioon. Vesalan merkitys uralleni oli ratkaiseva. Kaksi jälkimmäistä ovat myös oikeanpuolimmaisessa Rinneradio-studiokuvassa vuodelta 1998. Olitteko silloin sekä valta että vastavirrassa
Musiikin kuuntelijana pärjään stereolla tai jopa monolla. Olen 61-vuotias ja aloin nauttia taiteilijaeläkettä vuoden alusta. Otan kyllä vastaan toimeksiantoja, jos aikaa liikenee eivätkä tilaajan arvot sodi omiani vastaan. EDM:n alkuhuumassa myös instrumentaalinen kama meni läpi, ja latausmäärät pelkästään Spotifyssa kohosivat älyttömiksi. – Hän vastaa liveympäristössä koneista, ja keikkakattauksen täydentävät Juuson lyömäsoittimet. Aika harvassa ovat ne Princet, jotka osaavat toteuttaa kaikki ideansa omin voimin. Ihan ensimmäiseen mainoksen pyydettiin kuulemma aikoinaan Myrskyluodon Maijaa, mutta hän sävelsi mieluummin uuden teeman. Klikkauksia pitäisi toisin sanoen tulla kunnolla, jotta striimaamalla pääsisi oikeille tienesteille. Soittajapersoonan avantgardis tinen puoli pääsi juuri esiin syn nyinseudullasi, kun esiinnyit niin ikään Porista lähtöisin olevan ääni visionääri Mika Rintalan kanssa. Silloin kun jokin asia pitää erikseen brändätä ulkoa käsin, se ei ehkä ole alkuaan kovin kestävä tai innostava. Joten, eteenpäin! Casa Silas, 16. Vieläkö Vellu Maurolan kanssa 2002 perustettu Slowhill on voimis saan. Pääsin vihdoin tekemään juttuja myös sirkusympyröissä! Konsta ”Muffler” Mikkonen vei Starrkilla (2012) Rinneradion syvälle synkkään, armottomaan ja massiiviseen soundiin, joka oli alkanut viehättää. Jotenkin näin tämän koen. helmikuuta 2023 ”Ihailin Edward Vesalan asennetta ja ammennan yhä hänen muistostaan ja spiritistään.” Laajalla rintamalla musiikkia aina tehneen Tapani Rinteen saa edelleen houkuteltua kiinnostaviin projekteihin ja studiosessioihin. Musiikkialan raadollisuudessa kytee loppuun palamisen ja kyynistymisen hiillos, mutta ydin eli musiikki kallistaa vaakakupin yhä myönteisen puolelle. Jos ei aseteta mitään rajoja, vaihtoehtojen selaamiseen ja päätösten tekoon palaa tolkuttomasti energiaa. Slowhill on esiintynyt julkisesti vain pari kertaa, mutta B2B-juttuja ja yksityistilaisuuksia on riittänyt. 26 SOUNDI > Soundi-haastattelu ymmärrän halua tulla suosituksi nimenomaan omilla ehdoilla. Sehän ei pidä täysin paikkaansa, vai mitä. Mistä hanke käynnistyi. – Slowhillin jutut tulevat suorien kontaktien kautta, emme ole minkään ohjelmatoimiston listoilla. Teostothan menevät Lasse Mårtensonin perikunnalle, mutta sama se. ni. Aikoinaan firmakeikkoja riitti, mutta ”easy money” -vetojen määrä kääntyi laskuun jo ennen koronaa. Niihin sointiväreihin ja äänenpaineeseen kaikki tuntuu palaavan. – Nuorempana olisi ehkä kalskahtanut, mutta noinhan asiat pitää tässä ajassa paketoida. En ole haikaillut niiden perään, ja tein hiljan periaatepäätöksen, etten enää tyrkytä itseäni mihinkään. Aina on pärjätty sillä, mitä on ollut käytössä. Viimeksi kävin Risto Hemmin kutsumana Finnvoxilla. Onko studiomuusikkous taakse jäänyttä elämää vai vieläkö sinut saa mukaan sessioon. K u v a: Te ro V u o ri n en. Noin tarkasti speksattuun projektiin oli helppo lähteä, eikä Paulig kai ole eettisesti arveluttava. Niin kauan kuin tekemistä viitoittaa uteliaisuus ja ”leikkiminen”, siinä on järkeä. Hän suhtautuu musiikin tekemiseen uteliaan tutkimusmatkailijan asenteella. – Meillä oli viime viikolla pitkästä aikaa keikka yhden yksityispankkiirin lapsen häissä Savoyssa. – Saa kyllä. Mika teki muinoin Rinneradiolle oskillaattorien avulla efektejä, joissa television kuva reagoi ääneen reaaliajassa sykkimällä ja taipumalla. Rekrytoin Tumpin kaverikseni ja hoidimme homman. – Musiikin tekeminen tuntuu edelleen mielekkäältä ja antoisalta tutkimusmatkalta. – Ahkera ja idearikas sikäläinen kulttuuriorganisaattori Jyrki Laiho oli keksinyt, että me voisimme saada yhdessä aikaan jotain jännittävää ja ainutlaatuista. En osta modernia karkkikauppaideologiaa, jossa kaikki on mahdollista. Nautin lahjakkaiden ja omaäänisten ihmisten kanssa soittamisesta, sillä yhdessä heittäytyminen avartaa aina. – Teimme silloin viisi träkkiä, joista isoimmaksi kohosi Milky Way Stars. Musiikin tekijänä ja esittäjänä suosin äänenmuokkauksessa yksittäisiä, joskus hyvinkin alkeellisia pedaaleja ja vanhakantaisia looppereita. Immersiivisyys on kehittynyt 5.1-kotiteatteriajoista huimasti, ja uuteen formaattiin tehdyt miksaukset saadaan ihan perusluureissakin kuulostamaan häkellyttävän kolmiulotteisilta. Tapani Rinteen brändi on vahva ja kirkas. Keikkaan verrattuna hukka-aikaa kertyy minimaalisesti, koska jinglet syntyvät omassa studiossa ja valmis musa siirtyy nykyään tilaajalle emailitse. Jos brändi viittaa sisältä tulevaan uniikkiin osaamiseen ja uskottavuuteen, voin allekirjoittaa luonnehdinnan. Tuorein julkaisu on graffititaiteilija EGS:n kanssa tehty One Sax, Two Turntables & Three Letters kahden vuoden takaa. Tällä hetkellä lukema näyttää olevan kuusi miljoonaa. Julkisen kuvan perusteella voisi päätellä, että teknologia näyttelee tärkeää osaa prosessissasi. – Sain hiljan mainostoimistosta puhelun, jossa toivottiin Juhla Mokan tv-kampanjaan siitä tuiki tutusta melodiasta ”Rinneradio meets Vangelis” -henkistä tulkintaa. Jatkuuko vuonna 2017 salanimel lä TR alkanut hanke Janjin kanssa. – No ei, olet oikeassa. Siinä kehyksessä keskityn bassoklarinetin äänellisten ulottuvuuksien ja efektoinnin tutkimiseen. Parhaillaan liikutaan ambientimmissa maisemissa, ja syksyllä ilmestyvää Balladiumia on jo pohjusteltu sinkuilla Photon ja Births Today. Julkaisimme biisin ilman välikäsiä ja jaamme tilin 50–50, joten tiedän että puolet miljoonan toiston tuotosta on pyöreästi 500 euroa. Onko uusin yhteistyökumppa nisi Aleksi Myllykoski tätä nykyä Rinneradion jäsen. Aleksi on dj ja tuottaja, joka julkaisee soolotuotantoani omalla levymerkillään. Eikä musan teko muutenkaan jää laitteista kiin– Se on lähtökohtaisesti bisnestä ja työtä, ei taidetta. Hyvistä jutuista on vaikea kieltäytyä, kunhan ne mahtuvat aikatauluun. Näen taiteen ja tieteen merkityksen sekä ihmisen että ihmisyyden yhtenä kulmakivenä. – Konsertti meni hyvin, ja Mika tallensi sen lisäksi myös valmistavan session kotistudiollaan Nokialla. Kalskahtaako tällainen lause korvaan negatiivisesti. Miten suhtaudut mainosmusii kin tekoon. Musiikin tuottajana aloin ottaa tietokoneavusteista äänitystä haltuun vasta kymmenisen vuotta sitten. Kuinka summaisit urasi ja siihen liittyvät valinnat näin 35 vuoden päässä esikoislevystäsi. Päivän sana oli Dolby Atmos, joten hän äänitti bassoklarinettiani seitsemällä mikillä. – Jatkoin pian uusitulla kokoonpanolla edeten myöhemmin Tuomas Norvion ja Juuso Hannukaisen kanssa monitaiteelliseen suuntaan
– 10.6.2023 HELSINKI, NORDIS Interpol Phoenix Fever Ray M83 Paperi T · Anna Puu · Ruusut: Melankolia Live Arppa · BCUC · Billy Nomates · The Comet Is Coming · Death Grips Emma Ruth Rundle · Gaye Su Akyol · Hania Rani · Huoratron Jehnny Beth · Kælan Mikla · Los Bitchos · Malla Panda Bear & Sonic Boom · pehmoaino · Plutonium 74 Samuli Putro · Sexmane · Sorry · Ursus Factory + kymmeniä muita! Interpol Phoenix Fever Ray M83 Paperi T · Anna Puu · Ruusut: Melankolia Live Arppa · BCUC · Billy Nomates · The Comet Is Coming · Death Grips Emma Ruth Rundle · Gaye Su Akyol · Hania Rani · Huoratron Jehnny Beth · Kælan Mikla · Los Bitchos · Malla Panda Bear & Sonic Boom · pehmoaino · Plutonium 74 Samuli Putro · Sexmane · Sorry · Ursus Factory + kymmeniä muita!. sidewayshelsinki.?/liput @sidewayshel #sidewayshel 8
Teksti: Timo Isoaho METALLICAN DEBYYTTIALBUMI KILL ’EM ALL ILMESTYI VUONNA 1983, EIKÄ YHTYEEN OLE SEN JÄLKEEN TARVINNUT VILKUILLA PERUUTUSPEILEIHIN. SOUNDI SOITTI PUOLIVÄLISSÄ MATKAA – 20 VUOTTA SITTEN – MUKAAN TARTTUNEELLE BASISTI ROBERT TRUJILLOLLE, JONKA MUKAAN NYKY-METALLICASSA ON YHTÄ PALJON KYSE YSTÄVYYDESTÄ KUIN MUSIIKISTA. TUOREIMPANA TODISTUSKAPPALEENA TOIMII UUSI ALBUMI 72 SEASONS. 28 SOUNDI. NELJÄ VUOSIKYMMENTÄ MYÖHEMMIN METALLICA ON KAIKKIEN AIKOJEN MENESTYNEIN METALLIYHTYE, MUTTA JUURIAAN SE EI OLE SILTI UNOHTANUT
Tällä kertaa myös Robert Trujillon säveltämä materiaali esitti suurta roolia uuden kirjoitusrupeaman synnyssä. ”Tunnen löytäneeni oman paikkani tästä kollektiivista ja minulla on päivästä toiseen lämpimän kotoinen fiilis.” K u v a: Ti m Sa cc en ti. SOUNDI 29 Pitkistä tauoista huolimatta Metallican ideavarasto ei koskaan ole päässyt täysin ehtymään
Ja se tuntui mahtavalta! Niistä ajoista on nyt vierähtänyt melko tarkalleen kaksikymmentä vuotta. Tajusin heti, että minulla on puolisen tuntia aikaa, ja sitten täytyy olla jo liikkeessä. Taakse jääneet vuodet tuntuvat melkein silmänräpäykseltä. Kello oli suunnilleen viisi iltapäivällä. Se oli toki sanomattakin selvää, mutta en silti etukäteen tajunnut tämän kyydin todellisia mittasuhteita. Sitten Lars lisäsi, että Losista lähtee lentokone San Franciscoon vajaan kolmen tunnin päästä. K u v a: Ti m Sa cc en ti. Se oli Lars Ulrich, ja hän meni suoraan asiaan: ”Rob, pahoittelut, unohdimme ilmoittaa sinulle... 30 SOUNDI SOUNDI 31 O n helmikuun loppupuoli 2003. Sitten menimme porukalla oluelle, ja kun tuopit jysähtivät pöytään, tajusin konkreettisesti yhden jutun: minun elämäni ei tule enää koskaan olemaan entisellään. – Olin saanut vain päivää tai paria aiemmin vahvistuksen, että Metallica todella haluaa minut riveihinsä, Trujillo muistelee nyt kahden vuosikymmenen takaisia aikoja. – Kun liityin Metallicaan, kaikki tutut ja tuntemattomat toki onnittelivat minua suu vaahdossa. – Aikamoinen vastaanottokomitea siis! Bändin sisäiset kuviot olivat olleet enemmän tai vähemmän levällään edeltävinä vuosina, ja hymyilinkin autoon istahtaessa, että milloinkahan nämä kaverit ovat viimeksi olleet ajelulla keskenään. Että pääsetkö tulemaan. Oaklandin lentokentällä Trujilloa vastassa oli Hetfield komealla valkoisella autollaan. Samalla jotkut tuntuivat ajattelevan, että ”se on sitten siinä, nyt voit nauttia leppoisasta lopNäillä hetkillä käynnistyvä Metallican maailmankiertue M72 World Tour saapuu Helsinkiin kahdeksi päiväksi kesäkuussa 2024. Siinä jäi päivällinen höyryämään lautaselle, mutta ehdin kuin ehdinkin koneeseen. – Lars naurahti aikoinaan, että jos päätät hypätä Metallican kyytiin, saat huomata junan jyskyttävän melkoisella vauhdilla. Yhtäkkiä puhelimeni soi. Keikoilla on luvassa toisistaan poikkeavat setit. Meillä on huomenna valokuvaussessio, ja sinunkin pitäisi ilmestyä pelipaikalle, kun nyt olet yhtyeen virallinen jäsen”. – Olin kotona Los Angelesissa, ja minun oli tarkoitus syödä vaimoni Chloen kanssa. Hetfield, rumpali Lars Ulrich ja soolokitaristi Kirk Hammett ovat nimittäin pestanneet bändin uudeksi basistiksi muun muassa Suicidal Tendenciesin ja Ozzy Osbournen soolobändin riveissä väkeviä kannuksia keränneen Robert Trujillon (tai siis Roberto Agustín Miguel Santiago Samuel Trujillo Veracruzin, mutta ehkä käytämme tässä yhteydessä tuota lyhyempää versiota). Kyydissä istuivat Ulrich ja Hammett. Erityisellä tavalla niin yhtyettä kuin miljoonia fanejakin lämmittää se, että Metallican kokoonpano on taas lukossa. Anger -albumin kivulias tekoprosessi, laulaja–kitaristi James Hetfieldin alkoholivieroitus, basisti Jason Newstedin ero, ristiriitaisia reaktioita herättänyt Napster-tapaus ja niin edelleen – mutta hiljalleen aurinko alkaa taas valaista San Franciscon metallijätin maailmaa. Metallican lähihistoriasta löytyy sekasortoinen sivujuonne jos toinenkin – St
Tälläkin kerralla asialla oli James, sillä hän lähetti meille työstämänsä akustisen demon Blackened-biisistä. Minun ja Kirkin oli määrä soittaa jollakin keikalla joku duettojuttu, ja päätimme sitten esittää jonkun Metallican harvinaisemman biisin. Että tosiaan, miksi emme kirjoittaisi kokonaan uusia kappaleita. Lievä turhautuminen saattoi liittyä siihen, että tuohon aikaan – vuonna 2020 – internet alkoi yhtäkkiä täyttyä kaikenlaisista zoomissa tehdyistä coverversioista ja muista erikoisbiiseistä. Basisti kertoo salaa toivoneensa, että hänen kirjoittamansa tuoreet aihiot löytäisivät kaikupohjaa muiden Metallican jäsenten keskuudessa. Vasta tässä vaiheessa paljastin Larsille, että lähettämäni tiedosto sisältää täysin uutta musiikkia. – Lars ihmetteli, että mistä kummasta tässä on kysymys. Millaista on olla Metallican jäsen vuonna 2023. – Emme tietenkään tajunneet sitä tuolloin, mutta tästä Blackened 2020 -projektista muodostui eräänlainen 72 Seasons -albumin alkupiste. Sitten kiertue saavutti Amsterdamin, ja joku heitti ilmoille idean hollantilaisyhtye Golden Earringin versioimisesta. Työskentelin biisin kimpussa oman aikani, mutta en kuitenkaan innostunut hommasta ihan niin palavasti kuin olisin halunnut. Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä, mutta aika ei ole mennyt hukkaan! KAHDENLAISIA YLLÄTYKSIÄ Historia on siitä vekkuli kaveri, että sillä on usein tapana toistaa itseään. Kun sitten ryhdyimme tuumasta toimeen, siinä kävi tietysti niin, että yleisö alkoi odottaa Jamesin ja Larsin liittyvän mukaan biisiin. Päätimme nimittäin julkaista Blackenedin uuden version pandemian pahimmassa puristuksessa olleiden fanien iloksi, ja halusimme tietenkin hoitaa homman viimeisen päälle. Opeteltavaa ja hahmoteltavaa riitti yllin kyllin. – Nämä Kirkin kanssa työstämämme ”doodlet” olivat mahtavia juttuja, ja fanit tuntuivat rakastavan meidän sekoilujamme. – Nostimme pöydälle esimerkiksi The Day That Never Comesin, ja minä otin päävastuun kappaleen sovittamisesta. – Henkilökohtaisesti nautin bänditouhuista enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yllättäen julkaistu Blackenedin erikoisversio sai Metallican faniarmeijalta hyvin ilahtuneen vastaanoton, ja pian yhtyeen leirissä ryhdyttiin miettimään myös muiden kappaleiden uusia sovituksia. KUUMA KESÄ Kun hyppäsit Metallican kelkkaan, olit todennäköisesti valmistautunut melkein mihin tahansa. Polveilevan sävelmyrskyn äärellä tulee taas kerran harvinaisen selväksi, ettei aihioista ole ollut pulaa. Koko juttu tuli täysin puun takaa. Kantava alkuidea tulee tietenkin aina joltakin yhtyeen jäseneltä, mutta lopulliset kappaleet löytävät muotonsa meidän neljän toimesta. Aivan kuten silloinkin, James Hetfieldin vieroitusjakso päättyy tälläkin kerralla uuteen Metallica-albumiin ja levyyn liittyvään maailmankiertueeseen. Homma ei siis toiminut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Etenkin työskentelyn varhaisessa vaiheessa albumilla ei ollut mitään varsinaista deadlinea, ja pystyim”72 Seasons on tiiviiseen yhteistyöhön perustuva kokonaisuus.”. Kohta myös James ja Kirk hyppäsivät samaan veneeseen, ja pian aloimme lähettää toisillemme biisi-ideoita. Angerin, mutta minä en ollut mukana levyn studiosessioissa, joten jouduin ensitöikseni opettelemaan tämän 75-minuuttisen albumin alusta loppuun. Toki jälkikäteen voi pohtia, oliko jonkinlaisia hälytysmerkkejä nähtävissä edeltävinä kuukausina ja jopa vuosina, mutta se on tässä vaiheessa toissijaista. Metallica oli juuri nauhoittanut St. Tuskin silti siihen, että eräänä päivänä tulet soittamaan ja laulamaan Kuuma kesä -kappaleen yli viidenkymmenen tuhannen hurraavan suomalaisfanin edessä. Se oli tietenkin vasta alkua, sillä Metallican diskografiasta löytyi jo tuossa vaiheessa seitsemän varsinaista studioalbumia ja vino pino Garage Inc. Nykyään kykenemme puhumaan vaikeistakin asioista avoimesti, eikä ongelmia yritetä lakaista maton alle. Minun näkökulmasta katsottuna tilanne puolestaan oli sellainen, että käteni olivat yhtäkkiä täynnä duuneja. – 72 Seasons on tiiviiseen yhteistyöhön perustuva kokonaisuus. Mukana oli myös saatesanat: ”Jätkät, tässä on teille jotakin. Kyllähän me diggasimme! Trujillo pitää pienen tauon. Pitkäaikainen luottotuottajamme Greg Fidelman kävikin sitten säätämässä meidän hieman pölyttymään päässeitä kotistudiolaitteistojamme uuteen iskuun, ja sen jälkeen musiikin tekeminen omin päin oli inspiroivampaa ja helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Jos diggaatte meiningistä, heittäkää mukaan omia ideoita!” Ja voi hemmetti... – Lars tarttui ajatukseen oitis. Kun alamme tehdä uutta albumia, pöydällä on pian hurja määrä uusia riffejä ja melodioita. Se vanhoista ajoista. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan: uusi studioalbumi 72 Seasons on käsillä! EI DEADLINEA Useiden Metallican studioalbumien tapaan myös 72 Seasons on lähes 80-minuuttinen, moniin suuntiin kurkottava järkäle. Yhdestä ääripäästä löytyy Lux Æternan vähän yli kolme minuuttia kellottava vanhan liiton kohkaus, kun taas levyn päättävä Inamorata yltää lähes kahdentoista minuutin mittaan. Tunnen löytäneeni oman paikkani tästä kollektiivista ja minulla on päivästä toiseen lämpimän kotoinen fiilis. Kun rumpali ryhtyi tutkimaan saamaansa tiedostoa, hänen hämmästyksensä oli suuri. Vaikka tämä kuulostaakin kliseeltä, niin Metallica-yhteisö on minun toinen perheeni, kuvailee Trujillo. No, sieltä on sitten löytynyt vaikka mitä. Eräs hienoimpia juttuja tänä päivänä on se, että olemme löytäneet oivallisen tasapainon, ja melkein enemmän kuin Metallican jäseniä, olemme älyttömän hyviä ystäviä keskenämme. – Metallicassa on neljä tyyppiä, ja me olemme ihmisinä varsin erilaisia. Menneet ovat taas kerran menneitä, toteaa Trujillo. 30 SOUNDI SOUNDI 31 puelämästä”. Että katsopa sähköpostisi, sieltä löytyy jotakin varsin kiinnostavaa. – Toinen yllätys oli luvassa jo seuraavan vuoden keväällä. -kokoelman kaltaisia isoja kokonaisuuksia. Ei mennyt kovinkaan kauan, kun Trujillo lähes tyi Lars Ulrichia viestillä. Eräänä päivänä Trujillon päähän iskostui huomattavasti kiinnostavampi ajatus: miksipä hän ei kirjoittaisi samalla vaivalla jotakin aivan uutta. Hän sanoi jotenkin tähän tapaan: ”Rob, sinunhan piti tehdä sovitus The Day That Never Comesista, mutta enhän minä löydä tästä uudesta versiosta yhtään tuttua ääntä”. – Kun James jättäytyi pois bänditoiminnasta syksyllä 2019, se tuli meille muille aikamoisena yllätyksenä. Valmiiden biisien lukkoon lyöminen on tietenkin oma taiteenlajinsa, mutta Metallica ei tule koskaan kaatumaan raakaideoiden puutteeseen, vakuuttaa Trujillo. Innostuimme ajatuksesta, ja sehän muuten toimi! Kun aloitimme Radar Loven, jengi diggasi siitä todella paljon. Kaiken huipuksi koko homma alkoi melkein vahingossa... Ja katso: vuonna 2023 Metallica on monin tavoin samanlaisessa tilanteessa kuin kaksikymmentä vuotta aiemmin. Tajusimme löytäneemme kiintoisan polun alkupään, ja lähdimme katsomaan, mitä matkan varrelta löytyy... – Niinpä! nauraa Trujillo. – Monien pitkään yhdessä soittaneiden bändien nuottikaivo näyttää ehtyvän vuosien vieriessä, mutta meidän kohdalla tilanne on jostain syystä päinvastainen
– Screaming Suicide on osuva sinkkuvalinta, sillä kappaleesta löytyy monenlaisia elementtejä ja tunnelmia, ja myös albumina 72 Seasons on dynaaminen kokonaisuus: ylös, alas ja sivulle kuulijaa kuljettava vuoristorata-ajelu. Jos näin ei ole, homma kaatuu vähemmän komeasti nokalleen. Oma nuoruuteni oli tasaisempi, mutta toki minullakin oli omat yläja alamäkeni. Rakastan kovasti sitä, että Metallica ei ole koskaan hylännyt juuriaan. To SelfDestruct -albumin sisarukselta tai vähintään serkulta. Meistä tuntui vahvasti siltä, että pystymme nyt antamaan jokaiselle yhdessä soittamallemme nuotille arvoa enemmän kuin koskaan ennen. – Olemme hyödyntäneet samantyyppistä konseptia muutaman kerran menneinä vuosina, ja näistä keikoista on jäänyt hemmetin hyvä fiilis. – James on usein kertonut avoimesti omasta nuoruudestaan, eikä hänellä ollut aina helppoa. Myös kappaleen loppupuolen pahaenteiseltä soundaava ”grooveosuus” onnistui hienosti, kuvailee Trujillo. Rakastan itsekin sitä, että saan tehdä omia tulkintojani hänen sanoituksistaan. Oliko tietoisena ajatuksenanne aloittaa 72 Seasons -aikakausi viittaamalla tuohon neljä vuosikymmentä sitten julkaistuun thrash metalin pioneeriteokseen. LUVASSA TUPLASETIT Metallican maailmankiertue käynnistyy Amsterdamista huhtikuun lopulla. Se on lyhyt ja iskevä biisi, ja sen vuoksi se valikoitui debyyttisingleksi, Trujillo hymyilee. Vielä eräs juttu ennakkolohkaisuihin liittyen: ensimmäinen sinkku, Motörhead-vaikutteinen Lux Æterna kuulostaa hieman siltä kuin Metallica hyppäisi Kill ’Em All -tunnelmiin vuonna 2023. Mutta joudun kuitenkin tuottamaan sinulle pettymyksen, sillä emme pohtineet tätä kulmaa Lux Æternan äärellä. Albumien tunnelmassa tuntuu olevan paljon samaa, vaikka ne tietenkin ovat aivan omia kokonaisuuksiaan. ”Rob, onko sinulla pleku?” Nyökkäsin. Koska levyn työstäminen oli niin erikoista, 72 Seasonsilla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni. – Mainitsemasi Motörheadtunnelmat sen sijaan ovat ehdottomasti läsnä. TÄRKEÄT NUORUUSVUODET 72 Seasons kuulostaa edellisen Hard wired... M72 World Tour -rundin resepti on varsin mielenkiintoinen, sillä varsin harvakseltaan lavalle nouseva Metallica soittaa jokaisessa kaupungissa kaksi keikkaa, ja luvassa on toisistaan täysin poikkeavat setit. me keskittymään musiikin tekemiseen erittäin intensiivisesti. ”Se ei yleensä ole sinun juttusi, joten miksi ihmeessä sinulla on pleku?” Nyökkäsin taas. Homman juju on kuitenkin siinä, että kun kyseessä on tällainen näennäisen helppo kappale, basson ja rumpujen muodostaman pohjan täytyy olla äärimmäisen tiukka. Koen itse niin, että hänen inspiraationsa ja energiansa ovat läsnä Lux Æternan äänimaisemassa. Ja johtuupa se sitten levyn otsikosta tai ei, mutta olen viime aikoina palannut ajatuksissa nuoruusvuosiini ja pohtinut niiden vaikutusta omaan elämääni hyvinkin paljon. Ymmärrän sen täysin: jos hän ilmoittaisi ykskantaan, että tässä biisissä on kyse tästä ja tämä kappale taas kertoo tuosta, hän ikään kuin vetäisi maton alta kaikkien kuulijoiden alta. Pystymme esimerkiksi nostamaan settiin harvinaisempia kappaleita, ja tämä lisää esiintymisten mielenkiintoa niin meidän kuin yleisönkin kannalta, kuvailee Trujillo. 4 vuodenaikaa kertaa 18 siis. – Arvaapa mitä. Singlenäkin julkaistu Screaming Suicide -kappale on kreditoitu sinulle, Jamesille ja Larsille. – Olen toki keskustellut hänen kanssaan, mutta James haluaa pitää suuren osan ajatuksista itsellään. Pitkään kestäneen epätietoisuuden ja epävarmuuden jälkeen yhdessä työskenteleminen tuntui ihan uskomattoman hienolta. Tämä tietenkin liittyy biisimateriaaliin, mutta myös levyjen varsinaiseen tekemiseen, Trujillo sanoo. – Myös Lux Æternan valmistelemiseen liittyy hupaisa tarina. Se on rakenteeltaan varsin suoraviivainen, ja soitan siellä hyvinkin iisin kuuloisia juttuja. Kun mietin Lux Æternan bassojuttuja, halusin nimenomaan tehdä kunniaa Lemmyn huimalle elämäntyölle. Siirretäänpä katse seuraavaksi albumin nimeen, joka viittaa ihmisen ensimmäiseen kahdeksaantoista elinvuoteen. Kun ryhdyimme katsomaan kappaletta päämajassamme Kalifornian San Rafaelissa, kokeilin ensin plekua – vähän piilotellen, sillä yleensähän minä soitan sormilla. – Kuten aiemmin kerroin, pandemia oli vahvasti läsnä 72 Seasonsin alkuvaiheessa, ja jouduimme hahmottelemaan kappaleiden isoja ääriviivoja eristyksistä käsin. Lapsuuden ja nuoruuden aikana henkilöstä tulee mikä hänestä tulee, ja useimmiten nämä varhaiset vuodet antavat vahvasti suuntaa myös loppuelämälle, sanoo Trujilllo. – Minun korvissani Screaming Suicide rullaa eteenpäin todella makeasti. En ehtinyt pitkällekään, kun tuottaja Fidelman keskeytti biisin. – Pidän kovasti tästä Jamesin hahmottelemasta konseptista. Olen täsmälleen samaa mieltä! Olen edelleen äärimmäisen ylpeä Hardwiredista, mutta ainakin tällä hetkellä 72 Seasons nousee omassa maailmassani piirun verran ylemmäs. Kun vedämme samassa paikassa kaksi täysimittaista konserttia ja biisilista muuttuu lähes täysin illasta toiseen, se antaa meille paljon mahdollisuuksia. Kun sitten myöhemmin pääsimme saman katon alle ja aloimme viilata uusia biisejä kasvokkain... Kerropa hieman ajatuksiasi tämän teoksen ääreltä. – Hyvä huomio... – Lux Æterna on muutenkin mielenkiintoinen biisi. ”Kun James jättäytyi pois bändi toiminnasta syksyllä 2019, se tuli aikamoisena yllätyksenä.”. Ja sitten pistin plekun syrjään, nauraa Trujillo. Oletko puhunut Jamesin kanssa levyn teksteistä paljonkin
Vedimme War Inside My Headin, ja Dave Lombardo soitti tuolloin rumpuja. Niihin aikoihin ei ollut epäilystäkään, mikä bändi oli raskaan musiikin tärkein suunnannäyttäjä, Trujillo muistelee. Muistatko vielä sen tapahtuman loppusyksystä 2009, kun esitit Metallican klassisen Batteryn muun muassa Alexi Laihon, Daron Malakianin ja Chino Morenon kanssa. Esimerkiksi hänen valloittava hymynsä jäi mieleeni. Cliff Burton K u v a: So u n d in ar k is to. Hän oli mainio tyyppi. Se oli mahtavaa. – Basistin näkökulmasta katsot tuna Kill ’Em Allin instrumentaali (Anesthesia) – Pulling Teeth oli aivan mieletön juttu. Alexi lähti tästä maailmasta aivan liian aikaisin, ja se on pirunmoinen sääli! ”KILL ’EM ALL ON MINULLE ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄ LEVY” METALLICAN maineikas debyytti albumi Kill ’Em All juhlii nelikymppi siä muutaman kuukauden kuluttua. – Kill ’Em All oli ehdottomasti käänteentekevä julkaisu. Toki poikkeuksia löytyi, mutta yleinen mielikuva oli se, että kitara johtaa joukkoja ja basso seuraa uskollisesti perässä. Tämänkin vuoksi Kill ’Em All oli minulle – nuorelle muusikon urasta haaveilleelle tyy pille – äärimmäisen tärkeä levy. M-karnevaali todellakin ottaa kaupungin syleilyynsä! Nostetaanpa sitten lopuksi esiin eräs takavuosien esiintyminen. Kun levy ilmestyi heinäkuussa 1983, kuulolla oli myös tuolloin 18vuotias Robert Trujillo. Niin olivat toki myös Ride The Lightning (1984) ja Master Of Puppets (1986). – Eräs Metallicaurani huikeim pia juttuja osui kesään 2013, kun esitimme Kill ’Em Allin kokonaisuu dessaan Orionfestivaalilla, levyn kolmekymppisten kunniaksi. – Todellakin muistan! Iltama porautui mieleen erittäin vahvasti, sillä kyseessä oli hyväntekeväisyyskeikka auto-onnettomuudessa vakavasti loukkaantuneen Deftones-basisti Chi Chengin hyväksi, Trujillo huokaisee. Mitäpä tapahtui sitten eräänä päivänä. Se oli nuorelta Cliff Burtonilta niin järkyttävän kova musiikillinen lausunto, etten suo raan sanoen tahtonut aluksi uskoa kuulemaani! – Kannattaa muistaa, että basso raskaan musiikin instrumenttina ei tuolloin ollut esillä kovinkaan hyvin. Esiin astui tämä nuori tappavan kova yhtye, ja heidän basistinsa tuntui olevan täysin tasavertaisessa asemassa kitaristien kanssa. Ja niin, Cliffin isä Ray Burton sattui katsomaan keikkaa lavan sivulta... K u v a: Ti m Sa cc en ti – Eikä unohdeta sitä yleistä meininkiä, kun Metallica-sirkus saapuu samalle paikkakunnalle kahdeksi tai kolmeksi vuorokaudeksi... Se oli unohtumaton kokemus, ja (Anesthesia) – Pulling Teethin soittaminen elävän yleisön edessä oli todella tunteellista. – Niin, Alexi Laiho... Alexi vietti niihin aikoihin paljon aikaa Los Angelesissa, ja törmäsin häneen tuon tuostakin. Metallican liput liehuvat, paidat vilahtelevat katukuvassa ja niin edelleen. – Henkilökohtaisesti tapahtuma oli minulle tärkeä senkin vuoksi, että tuon illan aikana lavalle nousi myös Suicidal Tendenciesin Mike Muir, ja se oli ensimmäinen kerta neljääntoista vuoteen, kun soitimme yhdessä
Music Stuff on suosikkikappaleitani levyllä, Bassey sanoo. Toki tämä on vasta ensimmäinen levymme. – Meillä on tulossa keikka Pariisiin. – Levyllä kuuluu kuitenkin tiettyä livenä soittamisen meininkiä. Kaikki kokemus ennen tuota oli vain Logic-demoista, Bassey sanoo. Sittenpähän nähdään, kumpi on parempi, Bassey sanoo. Vaikutteet ovat tietenkin kuultavissa, mutta siitä tekee uniikkia se, miten saamme ne kanavoitua omaan musiikkiimme. – Kesällä lähdemme Yhdysvaltoihin. CVC:n toinenkin albumi on sävelletty ja äänitykset jo käynnissä. Sitä ennen maistiaisena ilmestyi neljän kappaleen ep Real To Reel. – Mielestäni meillä on tuore lähestymistapa vanhaan musiikkiin. CVC julkaisi levyn kylkeen Music Stuff -lyhytelokuvan, joka toimii myös kyseisen kappaleen musiikkivideona. Rakastamme retromusiikkia, mutta voimme tehdä sitä vain omien kykyjemme rajoissa. Elliott tuli mukaan vähän myöhemmin, laulaja Francesco Orsi sanoo. Videon ohjanneen Edwin Burdisin visio oli kuvata keikalle valmistautumista isossa teatterissa. Teksti: Artturi Siromaa Rauhaa, rakkautta ja hyvää meininkiä Retrohenkinen brittiyhtye CVC uskoo kanavoivansa tuoreita lähestymistapoja vanhaan musiikkiin. Bändillä tuntuu olevan erityinen ja varsin lämmin suhde kotikyläänsä, jonka mukaan ryhmä on nimettykin. Soundimme on kehittynyt luonnollisesti siihen suuntaan, millaista musiikkia kuuntelemme paljon. – Kasvoimme Elliottia (Bradfield, kitara, laulu) lukuun ottamatta pienessä eteläwalesilaisessa pikkukylässä nimeltä Church Village. – Minä ja Elliott teimme suurimman osan tuottamisesta. Kiertämisen ohella yhtye keskittyy uuden musiikin tekemiseen. Ehkä se on syy tiettyyn fiilikseen, Bradfield jatkaa. Yhtyeellä on tulossa kiireinen vuosi. CVC pysyttelee uskollisena esikuvilleen myös soundeiltaan. Levy on saatu kuulostamaan varsin ajatto malta ottaen huomioon jäsenten minimaalisen tuotanto kokemuksen. Haluamme välittää musiikillamme rauhaa, rakkautta ja hyvää meininkiä. Basseyn mukaan levyä on tarkoitus äänittää pienissä palasissa kuluvan vuoden aikana. Suurin osa soittimista on äänitetty vain yhdellä mikillä. – Video onnistui hienosti. Kesällä keikkoja on tiedossa Eurooppaan sekä Yhdysvaltoihin. CVC :n eli Church Village Collectiven debyyttilevy Get Real on maukas pakkaus Beach Boys -tyylistä retroestetiikkaa psykedeelisin vivahtein. Huhtikuussa CVC lähtee kiertämään Iso-Britanniaa kolmeksi viikoksi. Joten kaikki oli hyvin teese-itse-henkistä, mikä myös kuuluu levyllä. – Rakastamme 60ja 70-lukujen musiikkia. Toivottavasti saamme järjestettyä myös muita Euroopankeikkoja samalle reissulle, Orsi sanoo. – Tom (Fry) äänitti rummut pienessä autotallissaan. Francesco ei ole koskaan poistunut Church Villagesta, joten siitä tulee mieletöntä, Bradfield vitsailee. Myös Bassey ja Orsi nyökyttävät hyväksyvästi Bradfieldin kommentille. Loput soittimet äänitettiin yksi kerrallaan missä nyt ikinä satuttiinkaan olemaan. Se on bändin visio, laulava kitaristi David Bassey sanoo. 34 SOUNDI. Odotin enemmän vihaa, joka luonnollisesti kulkee käsi kädessä suosion kanssa, Elliott Bradfield sanoo. Get Real julkaistiin tammikuun puolessa välissä. Tyyli ja soundi tulevat kehittymään ajan kuluessa. – Albumi on saanut pelkkää positiivista palautetta. Tapasimme toisemme hyvin nuorina. En tiedä kuinka paljon tästä saa edes puhua, Bassey sanoo. – Julkaisu sijoittuu varmaankin ensi vuodelle, mutta tarkkaa ajankohtaa ei ole päätetty. Seuraavalla levyllämme olemme käyttäneet pelkästään bassorummun äänitykseen kolmea mikkiä. Bradfield huomauttaa laulaja– kitaristi-kollegansa sanovan noin jokaisesta levyn kappaleesta
Pian alkava, täydelliseksi killeriksi osoittautunut keikka – joka yllätti irtautumalla biisien levyversioista hypnoottiseksi afrofunkiksi ja tolkuttoman svengaavaksi skaaksi – tapahtui Ravintola Kivessä pidetyllä Eclipse-klubilla. Olen pahasti levyn pauloissa kuunneltuani sitä viime aikoina todella paljon. Eclipse on myös kitaristi Tapio Ylisen pyörittämä levymerkki, joka julkaisi Halme Prospektin uunituoreen Prospektagon-albumin. Niinpä Halme Prospektin uusi Prospektagonalbumi onkin taltioitu kokoonpanolle epätyypilliseen tapaan hyvin ripeästi.. Viimemainituista koronaa ei enää tarvitse esitellä kenelHepa Halme halusi kokeilla levynteossa toisenlaista lähestymistapaa. Tila on iso, mutta tunnelma erittäin intiimi, ja se on aina haastattelulle eduksi. En tiedä, onko se bändin paras, koska olen tykännyt kaikista Prospektin levyistä kovasti, mutta varmaa on, että se on todella hieno: syvää mielikuvituksellista jazzia ilman ensimmäistäkään lajin klisettä (lue arvostelu Soundista 2/2023). Teksti: Jussi Niemi K u v a: Jo ri G rö n ro o s Ensin Hepa Halme meni Afrikkaan, sitten Afrikka meni häneen – ON HYVÄN PROSESSIN MERKKI, kun se alkaa säätää itse itseään, saksofonisti Heikki ”Hepa” Halme lausuu filosofisesti verkkaiseen tyyliinsä. Ainakin se poikkeaa edeltäjistään tekotavallaan, joka oli hyvinkin nopea, siis rankkojen viivytysten jälkeen. Istumme vähän ennen Halme Prospektin keikkaa Tampereen Teatterin tyhjässä pääsalissa, koska saimme siellä täydellisen rauhan
Tietoisesti hän ei kuulemma ole asiaa ajatellut, mutta ei kielläkään aavistustani ja toteaa lopulta, että niin voi hyvinkin olla. Ne samat rytmit kulkeutui orjien myötä Amerikkaan. – En mä tietoisesti tavoitellut Afrikkaa niissäkään kappaleissa enkä pidä vieläkään itseäni lajin asiantuntijana, mutta vääjäämättä se soittamisen ja tekemisen tapa ja tyyli imeytyy omaankin musiikkiin. – Totta puhuen sikäläinen meininki puhutteli mua niin syvästi, että olen residenssini jälkeen palannut samoille nurkille Grand Popon kylään pari kertaa vuodessa. Siellä se on 60 senttiä, Hepa nauraa päätään puistellen ja lisää: – Ei tässä viitsi kauheasti valittaa. Se kuunteli hetken ja kertoi, että sillä kertaa laulettiin gospelia, ja tekstit oli Raamatusta. Saatan soittaa joitain aika outojakin juttuja, mutta silti ne suhtautuu niihin aina avoimen uteliaasti ja lähtee mukaan. Samoin sää, vaikka viimeksi alkoi jo olla sietämättömän kuuma. Siellä ei juurikaan soiteta ”keikkoja”, vaan erilaisissa yhteisön tilaisuuksissa, talkoopohjalta. Sikäläiset sanoivat mulle, että ”eurooppalaiset aina laskee, että missä on ykkönen tai jotain. Tunne on molemminpuolinen, Hepa naurahtaa. Koko kulttuuri perustuu läsnäoloon, toisen ihmisen huomioon ottamiselle ja yhdessä tekemiselle. Koska se on oraalinen kulttuuri, siellä oikeasti kuunnellaan toista ihmistä. Ja tanssi liittyy aina musiikkiin: joka rytmille on omat tanssikuvionsa. Kun joku velton oloinen heppu alkaa soittaa, se muuttuu ihan täysin. Vaikka me oltiin eristyksissä toisistamme studiossa, meillä oli kuitenkin näköyhteys. Pieniä alueellisia eroja löytyy, mutta periaatteessa se on samaa kulttuuria. Kun sähkön hinta nousee 20 senttiin kilowattitunnilta, suomalaiset panikoi. Mainitse joitain muitakin sikäläisen meiningin ja musiikin tekemisen oleellisia piirteitä. Kaiken kaikkiaan mä viihdyn siellä. – Siellähän se koko länsimaisen rytmimusiikin perusta on. En mä sinne alun perin sitä varten lähtenyt, mutta siellä on valjennut syvällisemmin, miten ne ainekset lähti sieltä orjien mukana Amerikoihin, ja loppujen lopuksi tänne Pohjolan perillekin, ja millaisia ne kehityskulut on olleet. Prospektagonillakin on kaksi tai oikeastaan kolme biisiä, jotka sai alkunsa siellä paikallisten kanssa soittaessa. Siellä elämä on aina hiuskarvan varassa, silti ihmiset on iloisempia kuin täällä. Kun edellisiä, TUM-merkin julkaisemia levyjä oli tehty pätkittäin rakentamalla, niin nyt Halme halusi kokeilla ripeämpää rykäisyä. Tiedän Hepan olleen muutama vuosi sitten Länsi-Afrikassa taiteilijaresidenssissä Beninin Villa Karossa ja epäilen heti sen vaikuttaneen Prospektagonin tekotapaan. Se lähtee aina heti täysillä, mutta ei raivokkaasti, vaan rennosti. Me ei lasketa, me kuunnellaan”. lekään, mutta täysin puskista tuli bändin pitkäaikaisen trumpetistin Matti Riikosen syöpädiagnoosia nopeasti seurannut kuolema. Tulen erittäin hyvin toimeen paikallisten kanssa, olen saanut siitä palautettakin. Benin on maailman köyhimpiä maita. Bändi on sen verran kovassa iskussa, että ehkä levystä olisi täysin livenä tullut vielä parempi, mutta toisaalta näin saatiin yksittäiset instrumentit paremmin taltioitua. Pohjat vedettiin joka tapauksessa kerralla sisään, ne on raakaa todellisuutta. Elämä ja musa on paljon interaktiivisempaa kuin täällä. ”Beninissä elämä on aina hiuskarvan varassa, silti ihmiset on iloisempia kuin täällä.”. Niissä on sellaista kierrettä ja sointia, mitä ei normijazz-bändeillä usein kuule. – Edellä mainitut tapahtumat viivyttivät levyntekoa melkoisesti, mutta kun hommiin lopulta päästiin, äänitys tapahtui kuitenkin nopeasti. Epäilemättä. Musiikki ei siellä ole mitään viihdettä tai liiketoimintaa, se on elimellinen osa jokapäiväistä elämää. Ja tietysti siinä myös lauletaan. Yksi päivä, kun se kuulosti vähän erilaiselta, kysyin kaveriltani, mitä ne laulaa. Siinä on Togo länsipuolella ja Nigeria itäpuolella, ne on paljolti joruba-kansan (kaikkiaan eri heimoihin jakautuneena yli 40 miljoonaa henkeä Afrikassa) aluetta ja kulttuuria. Tosin sitten tehtiin muutama päälleäänitys, vaikka alkuperäinen ajatus oli studiolive. Siihen kuuluu tietyt rytmit, jotka kaikki siellä tuntee. Esimerkiksi kun kylän miehet isolla joukolla vetää valtavaa nuottaa merestä, niin siinä on kaksi perkussionistia rytmittämässä työtä. Se oli päivän rupeama. Beniniähän pidetään myös voodoon kehtona… – Näin on. En ole analysoinut asiaa sen kummemmin eikä niin pidä tehdäkään. Kuulen Afrikan levyllä erityisen selvästi juuri parissa, kolmessa kappaleessa. Musiikki ja ihmiset on siellä niin hienoja. Kaikille toimille ja tilanteille on oma musiikkinsa. – No, ensiksi on tietysti se valtava intensiteetti soittamisessa. Siellä on kirjaimellisesti eri maailmassa, ja se opettaa suhteellisuudentajua. Siellä on kristillisiä ja islamilaisia kirkkokuntia, mutta voodoo, tai vodun, niin kuin siellä sanotaan, on Beninissä koko kulttuurin ydin
Esimerkiksi kahden ihmisen rakkaus kappaleen tee mana. Prosessin taus talla meillä on jokin jaettu maailma tai ajatus, jonka kaikki omaksuvat osaksi itseään. Oman tilansa raivannutta yhtyettä ajaa eteenpäin jatkuva uusiutumisen tarve. Vaikka mukana on synkkää kuvastoa, sen matkaan ei tarvitse heit täytyä. M iikka: – Melankolia on aidattu alue, missä asioita tapahtuu. Silti se on löytänyt oman paikkansa yhä yksipuolisemmaksi käyvältä musiikin kentältä. Mutta miten kukin päätyy siihen työskentelyssään – se on kaikille erilai nen prosessi. K u v a: Ju li u s K o n tt in en. Merkittävän panoksensa levylle antoivat tekstittäjä Lauri Levola, tuottaja Artturi Taira ja levyä miksannut Alexan der Clifford, jotka auttoivat sitomaan ko koon sinkoilevat ideat ja neljä eri persoo naa. Koen sen myös noin, mut ta olen pyrkinyt siihen, että kaikki yli määräinen katoaa ympäriltä, kun käsi tellään isoja merkittäviä teemoja. Bändin tuorein julkaisu on kahdelle eri levylle jaettu Melankolia-albumipari. Meillä on kuitenkin keske nään erilaiset taustat ja esteettiset miel tymykset, mutta pystymme tulemaan eri suunnista saman teoksen äärelle. Levyihin sisältyy myös jonkinlainen välinpitämättömyyden kokemus, syvä neutraalius. Se jätettiin vain yhteen biisiin. Ringa: – Meillä on niin eri tulkintoja tästä kaikesta. Ringa: – Varmaan meillä kaikilla on oma näkemys sisällöstä ja tekijöiden välillä on eri tulkintoja. Kirjoit tamani tai laulamani osiot eivät välttä mättä ole oman elämän dokumentaatio Ruusut ei ole urallaan sortunut helppoihin ratkaisuihin. Välillä asetelma on synkkä, epätoivoinen ja jopa väkivaltainen. Itsekin opin koko ajan, mitä meidän musa on, mitä se on ollut ja mitä se voi olla. Miltä popmusiikin tulevaisuus näyttää, ja mikä nyt vallitsevassa ilmapiirissä rajoittaa ilmaisua. Albumipari Melankolia 1 ja Melankolia 2 on bändin antiteesi helpoille ratkaisuille, jo ka syntyi kuin vahingossa ilman asetet tuja raameja. Alpo: – Biisit heijastelevat ympäröi vää todellisuutta ja aikaa, mutta levy on myös kimppu meidän omia narratiiveja. On biisejä, jotka tulevat tosi läheltä: musiikillisesti ja teks tillisesti tosi henkilökohtaisia tarinoita, spesifejä oikeita maailmantapahtumia, surun ja pyhyyden kokemuksia. Ehkä se on näytelmä, jossa on eri tasoja sille, kuinka lineaarisena juoni tai hahmot näyttäytyvät. Teksti: Joni Kling Turhautumista seuraa toivo Ruusut haluaa päästää irti entisestä. Miikka Koivisto, Samuli Kukkola, Ringa Manner ja Alpo Numme lin kertovat hyötyvänsä kokonaisnäke myksestä, joka tulee ydinryhmän ulko puolelta. Meille voimakas tekijä on intuitiivisuus ja voimakas assosiaatio, eikä kaikkea tarvitse selittää. – Uusia kappaleita syntyi niin paljon, että ne päätettiin jakaa kahdelle levylle, joilla henkilöt ja tarinat elävät kuin esi ripun molemmin puolin eri kulmista näyttäytyen. Samuli: – Meidän työtä on ohjannut myös kieltäminen – ei se mitä tehdään, vaan mitä ei haluta tehdä. 38 SOUNDI R uusut ottaa uudella levyllään tie toisen riskin. Toiset asiat taas ovat häilyvämpää heijastumaa
Entä jos seuraavana tavoitteena olisi tulla pie neksi. Työskentelen itse popmusiikin parissa päivittäin ja tuotan muita artisteja työk seni. Välillä täytyy katsoa asioita silmiin ja ky syä, voisiko tälle meiningille tehdä jotain. SOUNDI 39 ”Välillä täytyy katsoa asioita silmiin ja kysyä, voisiko tälle meiningille tehdä jotain.” K u v a: Ju li u s K o n tt in en. Odotamme koko ajan itseltämme uudistumista. Ruusut ei esimerkiksi oikein sovi radioon. Alpo: – Onhan se nihilistinen tilanne, jos ei ole luottoa tulevaisuuteen niin pal jon, että on pakko elää nostalgiassa. Yksi niistä on muutos. Se määrittää meitä, ei se mitä ollaan aiemmin oltu. Käsitellään synkkyyttä olemat ta synkkiä. Se ei tuntunut sellaiselta muodolta, jota enää halutaan soundipuolelle. Alpo: – En koe meidän musiikkia elitistisenä tai itse tarkoituksellisesti vaikeana. Nostalgia sanelee osaltaan myös monikanavaisuuteen no jaavat synergiaedut, jotka johtavat yksi puolistumiseen. Välinpitämättö myys on vain sitä, ettei siinä ti lanteessa ole hyvää tai pahaa. Mutta sen perusteella, mitä johtopäätöksiä markki noiden tarjonnasta voi tehdä, niin sitä ei uskoisi. Tuntuu absur dilta, ettei siinä välissä ole oikein mitään. Tällä uudella musiikilla var maan sovimme sinne vielä vähemmän kuin ennen. Alpo: – Mä en halua korottaa itseäni painamalla alas muita, ei ole kyse siitä. Miikka: – Popmusiikissa muuten tun nutaan tavoittelevan aina kasvua. Enemmän on kyse siitä, että bändit ja artistit jakautuvat ammatikseen musiik kia tekeviin ja niihin joiden täytyy elättää itsensä jollain ihan muulla. Ringa: – En mielelläni pu huisi edes ”kevyen musiikin” käsitteestä, koska se on niin epämääräinen. Mutta niiden tapa tehdä musiikkia on aika erilainen – usein ehkä nostalgiaan tukeutuva tai kitaravetoinen. On yllättävää ja hienoa, että tällainen bändi on löytänyt yleisönsä. Onko Ruusut tässä mai semassa jonkinlainen vaihto ehtoisen keskitien kulkija. Ehkä erinomaista ja kiillotettua keskin kertaisuutta, mutta haluan uskoa kuulija kuntaan siinä, että on muitakin kulttuurin kuluttamisen tapoja. Sen konventi oista Ruusut haluaa pyristellä irti. Mulle on tuntunut aina tosi vastenmieli seltä se ajatus, että jos haluaa tehdä todel la suositun levyn, niin olisi myös tehtävä sellaisia luovia ratkaisuja, jotka eivät lopulta anna kenellekään mitään. Ringa: – Välillä tuntuu että meillä ol laan taipuvaisia nostalgiaan. Ehkä se ker too jotain kulttuurista, joka kulkee kohti kompromisseja. Toisaalta sana ”taide” ei juuri esiinny heidän puheessaan. Itsesääli puuttuu Ruusujen musiikista. Voin sanoa suoraan, että meidän vahvuus on katsominen tule vaisuuteen. Albumin vastaanotto jää nähtäväksi, eikä epävar muus tunnu haittaavan heitä. Levyä teh dessä puhuttiin esimerkiksi hyperpopis ta, ja miten valtavirta on tehnyt siitä asian, joka ei enää ole kommentaari mihinkään. Se on uusi taso, ja tuntuu, että olemme päässeet vapaaksi säännöistä, jos niitä on ollutkaan. Koen että alan sisältä katsoessamme meillä on kompetenssia sanoa jotain suo malaisen musiikin tilasta. Samuli: – Toki Suomessa toimii jonkin verran suht meidän kokoluokan artisteja, jotka eivät ihan asetu mihinkään loke roon. Ehkä juuri totuttuja tapoja vastaan toimivien nuorten artistien myötä jokin on katkeamassa samalla, kun perin teiset toimijat ovat tiedostamattaan käy neet sotaa itseään vastaan. On täysin positiivinen statement sanoa ääneen, mikä on toimintaympäristön tila ja näyttää että on myös vaihtoehtoja ja energiaa tehdä musiikkia sisältö edellä. Oletan, että meiltä odotetaan aika samoja asioita ja lähesty mistapaa kuin me itse. Miikka: – Olemme jossain määrin sisäistäneet, että oman kuulijapiirin ulkopuolella meillä ei varsinaisesti ole kotia. Bisnes on latau tunut mielikuvituksettomalla energialla. Musiikkibisnes on ympäristö, joka ruokkii keskinkertaisuut ta. Miikka: – Taitavatkin tekijät joutuvat sopeutumaan siihen, että potentiaali aan ei pääse toteuttamaan, eikä artistille anneta kasvualustaa. Tähdätään kes kelle keskinkertaisuutta. Olen paradoksaali sesti sekä ahdistunut että innostunut tällä hetkellä. Sitä luulisi että ihmisluontoon kuuluisi uteliaisuus ja ilahtuminen jotain sellaista kohtaan, mitä ei vielä ole aiemmin tehty. En pidä itsestään selvyytenä sitä etuoikeutta, että pystym me soittamaan sellaisia keikkoja kuin itse tykkäämme, ettei tarvitse suostua ihan mihin vain, ja yleisöä kuitenkin riittää. Väistämättä vielä joskus tarpeeksi iso turhautuminen vallitsevaan kulttuuri ilmapiiriin kääntyy voitoksi; että joku alkaa tehdä kaiken toisin tai kiinnittää huomiota uuteen. Mikään tulevaisuudennäkymä ei enää tunnu itsestään selvältä. Miikka: – En näe tätä rypemi senä tai emolevynä. Samuli: – Levyyhtiöissä heräillään nyt siihen, että ollaan aivan jälkijunassa nykyisestä omaehtoisesta musan tekemi sen kulttuurista. Bändi on silti toiveikas itseään nuorempien uusien tekijöiden puolesta. Mutta on antoisaa, jopa vapaut tavaa, kirjoittaa ja laulaa näistä asioista. Samuli: – En juuri mieti, miten tämä levy otetaan vastaan. B ändi asettelee sanansa tarkkaan, kun puhutaan suhteesta populaa riin. Muoto vain sattuu olemaan se kuin se on. L evytysprosessin aikana bändi pää tyi miettimään, mitä on perinteinen popkirjoittaminen. Tarvitaan listaykkönen ennen kuin joku havahtuu, että ehkä mei dän pitäisi signata joku tämän tyyppinen artisti, tai että toimittajan pitäisi tehdä juttu tästä ilmiöstä. Pitää paikkansa, että olemme joskus ajatelleet olevamme ensi sijaisesti popmusaa tekevä bändi, mutta emme enää halua asettaa näitä määreitä itse. Spotifyn listakärjessä näkyy nyt itsenäisiä viraali artisteja ilman levyyh tiötä tai suurten ikäluokkien tvviihde ohjelmia taustallaan. Alpo: – Tiettyjä attribuutteja on säily nyt popissa koko sen historian ajan. Bändinä me ollaan niin irti monesta vallitsevasta tavasta tehdä musiikkia, että meille on löytynyt yllättävän hyvä paikka. Tutkitaan ihmisten manipulatiivisuutta, kateutta, pahuutta, kaunaa, kauheitakin asioita. Voi tämä yhä olla sitä. Kuulija päättää sen, onko tämä pop pia vai ei. ta ja tositapahtumia, mutta nii hin eläytyy ja ne tulevat todeksi siinä hetkessä. ”Kasvua” voi tapahtua moneen suuntaan. K eskustelusta välittyy turhautu minen sekä kotimaisen musiikin näköalattomuutta että julkaisu politiikkaa kohtaan. Viihdelaiva on huomaamatta lipunut pois satamasta. Että laulussa tarvitsisi olla toivoa tai sitä perinteistä popkaavaa. Miikka: – On olemassa musiikkia am matikseen tekeviä ihmisiä, jotka ovat ihan aidosti kyllästyneitä tai piittaamat tomia musiikkia kohtaan
Askel-albumi on kuitenkin huojentavaa ja jännittävää kuultavaa. – Sanoin muillekin tyypeille, että tämä hän oli kuin paljastuskirja, koska siitä paljastui minulle itselleni, ettei niistä alkuajoista olekaan ihan niin vähän aikaa kuin kuvittelin, ja kaikenlaista on ehtinyt jo unohtaa. Se varmistuu, kun Kalle Virtasena siviilissä tunnettu Kaarle Viikate ilmestyy videopuhelun ruudulle ja kertoo, että tämähän on hänen ihka ensimmäinen Zoom-haastattelunsa. Asioita tapahtuu, ja niitä kuuluukin tapahtua, -käyrä on nousussa Edes Kaarle Viikate itse ei varmasti osannut kuvitella, mitä olisi Viikate ilman ikiaikaista kollegaansa Simeoni Viikatetta. – Joskus nuorempana tuli tasavuotisien lähestyessä vähän pähkäiltyä, että mitäs tämä asia nimeltään elämä oikeastaan onkaan, mutta sitten kun täytin 40, huomasin että asiat helpottuivat kummasti. Tunnelma on kuitenkin kepeä, kun muistutan Kaarlea siitä, että hän täyttää 50 vuotta vain muutaman vuoden päästä, muttei tunnu ainakaan vielä kriiseilevän aiheesta. Virtaa ovat tuoneet miehistönvaihdokset sekä kovatasoiset viime albumit. Itse odottelenkin tässä ikääntymistä, että pääsisi silmäleikkaukseen hankkimaan uudet kuulat päähän, koska näkö on alkanut huonontua tässä viime vuosina. ”Minulle paljastui, ettei alkuajoista olekaan ihan niin vähän aikaa kuin kuvittelin.” K u v a: Te rh i Y li m äi n en. Viikatteen neljäs toista kun on sitä itseään, mutta rumpalinvaihdos ja Kaarlen viime aikaiset musiikkiviehtymykset ovat tuoneet mukaan myös uusia käänteitä. – Olen sitä mieltä, että ihmisen kannattaa olla vähintään nelikymppinen, koska silloin ei enää niin välitä siitä, mitä muut ajattelee tai mieti, mitä pitäisi olla tai mitä ei. Tällä hetkellä yhtye elää taas vireämpää vaihetta. Ulkona on keväästä huolimatta harmaata ja pimeää. 40 SOUNDI mutta jotenkin näissä V-hommissa ja elämässä on saanut ilahtua siitä, että nousut ja laskut ovat osa tätä kaikkea. Kaarle nauraa, että Asko Alasen kirjoittama ja viime vuonna julkaistu Viikate-kirja 25 mollivuotta pisti asioita perspektiiviin: V-kippari huomasi miten pitkään bändin kone on pysynyt käynnissä, ja asiassa oli myös hauskoja puolia. – Siinä samalla tässä suhtautuu rauhallisella intohimolla kaikkeen. Teksti: Aki Nuopponen Viikatteen uralle on mahtunut nousuja ja laskuja. V anha kouvolalainen koirakin voi oppia uusia temppuja
– Minusta tuntuu että ne ulkomusiikilliset turinat ja kemiat ovat niin tärkeä osa bänditoimintaa, etten oikein osaa kuvitella sitä, että kaikki perustuisi vain jonkinlaiseen luovaan yksinvaltiuteen ja lavalla suorittamiseen, Kaarle pohtii. – Hauskin homma Viikatteessa on aina ollut se, että minä ja Simo ollaan oltu tässä bändissä ikään kuin elinikäisellä oppisopimuksella ja ihan oikeasti opeteltu soittamaan ja tekemään musaa tämän bändin kautta, Kaarle naurahtaa. – Aikanaan kun Nicke Andersson lähti Entombedista rokkihommiin, niin fanipojan kulmasta se tuntui siltä kuin pitkä parisuhde olisi päättynyt. – Pyöriteltiin paljon levyn biisijärjestystä ja oltiin jo aloittamassa levy Kylmä kolmeja Askel-kaksikolla, mutta ne kuuluivat levyn loppuun, joten päätettiin pistää tosi iskeviä ja kovia biisejä heti levyn kärkeen. Se biisi ei rujoudessaan Askel-levylle sopinut, joten voi olla että meidän pitää kirjoittaa parit rumat biisit lisää ja vetää kaikki nippuun ep-levylle. Uusia rumpaleita ei ole ainoastaan yksi, vaan tavallaan kaksi. En edes muista korvaajan nimeä. Viikate-albumeilla on aina kuultu pieniä flirttejä muuhun musiikkiin, kuvataiteeseen ja jopa suomalaiseen elokuvaan, vain muutamia mainitakseni, eikä Askelalbumi ole poikkeus, vaikka se kuulostaakin täysin Viikatteelta. – Kavaljeeri, Vaihtoaskel-instrumentaali ja Kuin aaveet ovat kuin yhtä teosta, joilla on yhteneväinen draaman kaari. – Olihan se iso homma meille kaikille, koko bändille. – Sitten toisaalta taas Hei syystuuli on sillä ”punaisen hintalapun” Harvester Of Sorrow -riffillään jotain ihan erilaista kuin mitä me ollaan koskaan tehty, ja osoittaa hyvin sen, että kyllä tämä meidän possujuna vielä kulkee! SOUNDI 41. – Me naurettiin monta kertaa studiossa, kun vaikka Ilta on viekas -kappaleen kertosäkeessä soi bassossa ilmiselvää Mombasaa, vaikkei se paneutumatta sieltä paljastu. Simeonin palvelus aika V-ryhmässä kesti peräti 26 vuoden ja 13 albumin ajan. – Tämä saattaa johtua siitä, että viime aikoina on tullut kuunneltua vanhaa dödöä todella paljon, Kaarle myhäilee ja lisää, että sieltä alitajunnastahan sitä soundia sitten tulee lapaluiden läpi kitaran otelaudalle. Eli viitaten Chuck Schuldinerin kipparoimaan Death-bändiin, olisiko Kaarle Viikate voinut luotsata bändiä siten, että kaikki tai lähes kaikki jäsenet vaihtuisivat joka levyllä. Sitten me saatiin Ohto matkaan. – Sitten Peter Stärjnvind osoittautui tolkuttoman kovaksi kannu-ukoksi ja varsinkin Morning Star (2001) osoitti, että asioita voi tehdä myös eri tavalla. – Rocklevyhän on paras mahdollinen ympäristö sisäpiirivitseille, vaikkei kukaan muu tajuaisi niitä, Kaarle sanoo. Olisiko Viikate voinut tehdä niin sanotusti ”Deathit”. Soittivat Kreatorin lämppärinä ja sattuneista syistä ilman Chuckia. Meillä on nyt hyvä lössi kasassa ja olen huomannut, että porukka on alkanut myös avautua ihan eri tavalla eri asioista kun tällaista ravistelua tuli, mutta eivät asiat tietenkään ole enää kuin ennen. – Sitten kun bändiin tulee vaikka Ohton tyylinen kaveri, niin ne vaan lähtee treenaamaan, ottaa settilistan haltuun ja sillä on heti ne rock’n’rollin askelmerkit täysin hallussa. – Simo oli tuskin ehtinyt ilmoittaa vetäytymisestään, kun hän jo sanoi, että meidän pitäisi ottaa Kalke soittamaan levyllä, koska se on kova luu. Siitä me sitten lähdettiinkin rakentamaan juttua. Näin kävi myös Viikatteelle. Nyt kouvostoliittolaisten matkassa taas kulkee rumpali Ohto Pallas. – Muistan kun kävin Lepakossa Deathin Spiritual Healing -albumin (1990) kiertueella. albumillaankin uusia koukkuja säveltaiteeseensa. MONEN pitkäaikaisen bändin uralle mahtuu sekä kovaa ajoa että tasaisempia jaksoja. Että missä Simo on. ROCK-HISTORIA on osoittanut, että uusi rumpali voi tuoda bändiin uutta, erilaista energiaa. – Mehän itse asiassa äänitettiin myös sellainen kappale kuin Hurmehinen, joka oli ihan Deathin Scream Bloody Gore (1987) -tyylistä ajoa, ja siellä oli vielä HM-2-pedaalikin huutamassa taustalla. Sen jälkeenkin levyllä on kappaleita kuten Ilta on viekas, joka vain kasvaa ja kasvaa, osia vaihtuu ja siinä ei palata samaan osaan toista kertaa, joten kappale on kuin onkin viekas. Kalke on kaveri, jolla oli Viikatteen rumputeknikon hommat ja livesoundi täysin hallussa, joten päätettiin ottaa toinen helvetin kova soittaja mukaan. Kaarle tunnistaa tämän ilmiön ja tunnustaa auliisti, että juuri nyt Rillumarei(2020) ja Askel-albumeilla Viikate viuhuu tavallista terävämpänä. – Itselläkin on ollut kausia, jolloin aloittaessamme tekemään Viikate-levyä muutamasta kappaleesta on ollut tosi innostunut ja kun on miettinyt, että mitäs muuta levylle tehdään, on vain tehnyt täysin muotovalioita V-kappaleita. Kyseessä on samanlainen piiloflirtti kuin Kuu kaakon yllä -kappaleessa muinoin, jonka bridgeen livahti ihan ilmiselvää Mikko Alatalon Ihmisen ikävä toisen luo -tapailua. En olisi ikinä uskonut, että se kaikki voi kääntyä parhain päin. Nyt Askeleen kohdalla hommat alkoi tuntua jo niin hyvältä, että vähän pelottaa milloin tämä hyvä draivi päättyy. Sen myötä ei ole tarvinnut tunkea jonkinlaisella yhden ihmisen visiolla kaikkia juttuja saman orkesterin raamien sisälle. – Olin aina sitä mieltä, että meidän kolmas keikka ikinä oli Down By The Laituri -festareilla, mutta sehän olikin vasta meidän neljäs keikka. – Viime aikoina on ollut tärkeää, että V-matskun ohella itse olen päässyt tekemään Haaviston Markon kanssa erilaista musiikkia ja sooloilemaankin, ja muutkin ovat tehneet omia juttujaan tahoillaan. Ne on ihan ammattilaisia, me taas ollaan opiskelijoita. Kaarle on silminnähden iloinen siitä, että Viikate löytää 14. – Havahduin Tuulenhuuhtomat-ep:n ja Suruton-kappaleen myötä siihen, että nyt jotakin osuu kohdalleen. Askel-albumilla Viikatteen rautalankamelodiat soivat hetkittäin jopa death metal -sävyin. Niistä kappaleista tietää heti, että ”se tunne” ei ole ihan täysin läsnä, eikä niitä kappaleita ole soitettu keikoillakaan. Olihan se jotenkin nolo viritelmä varsinkin tällaiselle kaverille, jolle vanhan logon aikainen Death oli merkinnyt niin paljon. – Poikkeusajat vaikutti tähän. Ihan kuin pahaenteisiin kaikuihin olisi löytynyt Evil Dead -Death-klassikon soundia. – Kun keikkabussi sitten lähti liikkeelle, niin siinä oli monta hetkeä kun mietin, että miksi auto liikkuu vaikkei kaikki ole kyydissä. Myös Kaarlen fanittamista bändeistä löytyy tapauksia, joissa epätodennäköisinkin rumpalinvaihdos on onnistunut. Askel-albumilla pannuissa kuullaan Viikate-rumputeknikko Kalle ”Kalke” Kukkosta. Nuo pari vuotta aiheuttivat sen, että musiikkialan ammattilaisia on kadonnut alalta hirvittävät määrät. Totta kai se alkuperäinen kokoonpano oli sellainen, mitä ei ylitä mikään, mutta tuo oli hyvä esimerkki siitä, että bändi voi keksiä itseään uudelleen ihan erilaisilla energioilla, vaikka asiat muuttuisivat. Ikä ja unohdus on tehnyt tehtävänsä, joten on hyvä, että kirja on olemassa kuin päiväkirjana! KAARLE ja koko Viikate ovat nyt historiansa ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa Simeoni Viikate (Simo Kairistola) ei ole mukana bändissä. Kun Simo taannoin soitti ja ilmoitti asiasta, niin kyllä sitä piti vähän aikaa pureskella ja miettiä, miten me saadaan tämä homma puksuttamaan eteenpäin, Kaarle sanoo. – Jos tilanne olisi sama meikämandoliinin kohdalla, niin voisi olla syy katsoa peiliin sen sijaan, että olisikohan vikaa muissakin asioissa kuin taiteellisissa näkemyksissä, fysiikassa tai henkilökemiassa, hah hah! TÄSTÄ haastattelusta ei selvitä yhdellä Death-vertauksella
SUOMI-GLAMOURIA Mitä kummaa piilee The 69 Eyesin uu den nousun taustalla. Nyt käsillä on mainio Death Of Darkness -albumi ja keikkapaikkojen oville ripustetaan loppuunmyytykylttejä ilta toisensa jälkeen. K u v a: M ar ek Sa b o ga l. Itse kuitenkin törmä sin Baxteriin aivan toisella suunnalla, sillä Yelawolfin Blacksheeplevyn kan sitaidekin on hänen käsialaansa. ”Pimeyden kuolema” voi tar koittaa esimerkiksi sitä, että pandemia ajat ovat jääneet taakse. Eikä vain musiikin osalta, sillä käytän Kun Jyrki Linnankivi lähti mukaan Vain elämää -ohjelmaan, laulajalla oli vain yksi tavoite: The 69 Eyes täytyy nostaa takaisin kirkkaisiin parrasvaloihin. Death Of Darknessin taiteesta vastaa kaveri nimeltään Adrian Baxter, ja hän on tehnyt levyjen kansia myös esimerkiksi The Halo Effectille sekä Paradise Lostille. On mielenkiintoista huomata, että monet suomalaiset goottikuvastosta vaikuttuneet artistit kurkottavat kohti takavuosia juuri nyt. Teksti: Timo Isoaho U uteen päivään hiljalleen heräävä taivaanranta loistaa punahohtoi sena, ja jylhän linnan ympärillä leijaileva usva tekee tunnelmasta aave maisen. Vas taus on toki päivänselvä: Jyrki Linnan kiven osallistuminen Vain elämää oh 42 SOUNDI The 69 Eyesin kulta kautta oli etenkin 2000luvun alku. He liikkuvat äänettömästi eikä heistä näytä jäävän varjoakaan. Nyt uuden levyn myötä bändi on palaamassa tuon aikakauden tunnel miin. Miksi yhtyeen uudet singlet kelpaavat taas radioase mille ja tuvat pullistelevat väkeä. Gootti on taas in, ja tä hän juttuun törmää myös skenen yti men ulkopuolella. Kerron osuvan esi merkin... Ja jos joku ei satu tietämään, Yelawolf on pesunkestävä jenkkiräppäri! Entä millainen tarina liittyy Death Of Darkness otsikkoon. Näyttävän goottikuvaston lisäksi Death Of Darkness promovideo tarjoaa aivan erityistä korva ja silmäkarkkia van hemman liiton 69faneille. Äkkiarvaamatta kulman takaa ilmestyy viisi tummanpuhuvaa hahmoa. – Välillä historia toistaa itseään ja niin tekee myös The 69 Eyes: uuden levym me nimibiisi tekee paluuta Blessed Be tunnelmiin vuosituhannen vaihteeseen. GOOTTI on taas in Death Of Darkness videossa täsmäl leen samoja vaatteita kuin Brandon Lee pätkässä vähän yli kaksikymmen tä vuotta sitten, nyökkää Jyrki Linnan kivi. Ville Valo on taas kehissä, Poisonblack myy keikkojaan loppuun, To/Die/For nostaa päätään ja niin edelleen. Kohta kivi seen seinään upotettu painava tammi ovi narahtaa kiinni, ja mystinen kvintet ti katoaa jonnekin linnan uumeniin. – Nimenomaan. Ennen kaikkea levyn nimi viittaa kuitenkin siihen, että The 69 Eyesillä menee nyt paremmin kuin viiteentoista vuoteen. Ei mene kuin muutama viikko, ja nä mä Hämeen linnassa ikuistetut otokset ovat The 69 Eyesin fanien ihasteltavissa. – Death ja darkness ovat vähän syn kemmän puoleisia juttuja, mutta of sana kääntää niiden merkityksen pää laelleen
Fiilis oli toisaalta hyvin epätodellinen, mutta olihan se hauskaakin. – Dez sai sitten idean, että The 69 Eyesin pitäisi tehdä country-ep Nashvillessa Cashin kanssa, ja meidän mielestä se oli paras idea ikinä. The 69 Eyes – myös kitaristit Bazie ja Timo-Timo, basisti Archzie ja rumpali Jussi69 – asteli satojen tuhansien katselijoiden eteen Tommi Läntisen Vain elämää -päivän aikana. Kun keikkabussi kiitää maisemien halki, fiilis on sellainen, että mitkään lait eivät koske meitä, hymähtää Linnankivi. – Nyt täytyy palata parin vuoden taakse. Impaled Nazarene oli menossa soittamaan Italiaan, ja bändin tyypit alkoivat hehkutella Vain elämää. Kun kuuntelee amerikkalaisen Miles Walkerin (Coldplay, U2, Beyoncé) tyylikkäästi miksaamaa levyä, esiin pomppaa Kat Von D:n kanssa duetoitu countryvaikutteinen This Murder Takes Two. Vaikka projektia ei tuolloin saatukaan maaliin, me ehdittiin kuitenkin väsätä joitakin demoaihioita. Se ei ole siellä ihan turhaan, sillä näillä mennään... Termi sisältää ajatuksen siitä, että kannattaako rockyhtyeen ylipäänsä lähteä muille maille jos kotimaassa pyyhkii hemmetin hyvin. – Sitten myös Seiska alkoi tehdä kansijuttuja. Jyrkin suunnitelma toimi. Äskettäin päättynyt kolmen viikon mittainen Euroopan-kiertue meni loistavasti, ja keikoilla riitti porukkaa. The 69 Eyesin edellinen levytysdiili oli päättynyt, ja alettiin etsiä uutta. Menin sinne nimenomaan bändijätkänä, enkä jonakin omasta soolourasta haaveilevana tyyppinä. Se oli eräänlaista ”Suomi-glamouria” parhaimmillaan. Että kääritään hihat ja ryhdytään hommiin. Että okei, nyt muuten mennään aika kovaa. Linnankivi sanoo toivovansa, että This Murder Takes Two löytäisi tiensä erinäisten suoratoistopalvelujen soittolistoille. Vain elämää -buutsien todellinen koko alkoi selvitä viimeistään siinä vaiheessa, kun ohjelmasarja pyörähti käyntiin. Timo-Timo kirjoitti silloin This Murder Takes Twon varhaisen ver sion, ja me päätettiinkin ottaa se mukaan Death Of Darknessille. Jos jotakin tuollaista tapahtuisi joskus The 69 Eyesille, niin olisihan se ihan mielettömän siistiä! Juuri tällä hetkellä The 69 Eyesin prioriteettilistan ykkösenä kuitenkin komeilee tuttu maa: Suomi. – Jos kappale päätyy joillekin countrylistoille, niin mehän voidaan saada paljonkin uusia kuulijoita, huomauttaa Linnankivi. Yhtäkkiä miljoonat potentiaaliset fanit kuulivat vuosikymmeniä vanhan The Crampsin biisin... Metallican Master Of Puppetsin saama valtava huomio Stranger Thingsissä on loistava esimerkki, ja niin on myös The Crampsin Goo Goo Muck -biisin esilletulo Wednesday-sarjassa. Laulaja kertoo muutaman esimerkin kollegoiden reaktioista. – Oma naama tuijotti yhtäkkiä iltapäivälehtien kansista ja bussipysäkkien valtavista mainoksista. 1 -hevicountrylevyn, ja Dez tutustui silloin myös Johnny Cashin poikaan John Carter Cashiin, kertoo Linnankivi. – Samalla häkin ovea voi hyvillä mielin raottaa ulkomaiden suuntaan, sillä sielläkin pöhisee hyvin. Se oli Mika Luttinen. Ei se tullut, mutta Tuomari Nurmio tuli! – Sitten kun jaksot jo pyörivät, odottelin lentokentällä pääsyä Milanon-koneeseen. Gabi sanoi: ”Niin, vielä yksi juttu... Piti tietenkin laittaa Villelle viestiä, että tule ihmeessä fiittaamaan johonkin biisiin. Pistin viestiä Gabi Hakaselle, joka on meidän vanha yhteistyökumppani esimerkiksi Devils-levyn (2004) aikakaudelta. Vain elämää herättää tuntemuksia puolesta ja vastaan. – Somessa tuli vastaan eräskin hauska pätkä, kun brasilialaisessa goottiklubissa jorataan antaumuksella Gotta Rockin tahdissa. KULTAHÄKISSÄ Palataan kuitenkin takaisin Death Of Darkness -albumin äärelle. Yhtäkkiä joku koputti olkapäähän. Idea duetosta taas tuli Archzielta, sillä hän sai päähänsä, että biisin stoori nousee ihan uudelle tasolle naissolistin kanssa. Se oli myös konkreettisesti se hetki, kun The 69 Eyes jätti salamyhkäiset goottiklubit vaihteeksi taakse ja onnistui tarjoamaan elämyksiä isolle yleisölle prime timessä. – Maiden rajat ylittävää Vain elämää -ohjelmaa ei ole, mutta miten rockyhtye voi yhtäkkiä saavuttaa uuden maailmanlaajuisen yleisön. Loppuun asti! SOUNDI 43. Toukokuussa taas käväistään katsomassa, millaiset tuulet puhaltavat USA:ssa vuonna 2023. Että millaisiin saappaisiin tässä ollaan hyppäämässä. – Biisin tarina on varsin mielenkiintoinen. Suosiollisista reissuista huolimatta The 69 Eyesin kultaisin häkki löytyy jatkossa Suomesta. – Samana iltana Gabin nimi välkkyi taas puhelimen ruudulla. – Gotta Rockin vetäminen telkkarissa koko bändin kanssa oli älyttömän hienoa. Lähtisitkö Vain elämää -ohjelmaan?” Olin ihan äimänä, ja valvoin koko seuraavan yön. Bändin goth’n’roll raikaa tulevina kuukausina joka puolella maata. Siis vähintään yhtä antaumuksella kuin Mikko Alatalo ohjelman kuvauk sissa, hymyilee Linnankivi. Pistin sitten kysymyksen Kat Von D:lle, ja hän vastasi saman tien, että ”hell yeah”. Lähetin Gabille Drive-biisin demon, ja hän innostui saman tien. ”Kun keikkabussi kiitää maisemien halki, fiilis on sellainen, että mitkään lait eivät koske meitä.” jelmaan on singonnut Helsingin vampyyrit komeaan liitoon. Yksi vastauksista on Netflix. – Monet artistit ovat puhuneet viime aikoina ”kultaisesta häkistä”. Se tuntui ihan siltä kuin olisin yhtäkkiä ollut Aku Ankan kannessa. Ajattelin, että ei hemmetti, tuliko se katumapäälle näin nopeasti. – Kun hyppäsin mukaan ohjelmaan, tavoitteena oli palauttaa The 69 Eyesin nimi valtavirtayleisön tietoisuuteen. Miten ylipäänsä päädyit mukaan Vain elämää -maailmaan. – Death Of Darkness -albumi päättyy Outlaws-biisin. Jumalauta, jos Impaled Nazarenelle kelpaa, niin siihen ei ole paljon lisättävää, nauraa Linnankivi. Juuri nyt The 69 Eyesin tilanne on erittäin hieno, sillä meidän suosio on palannut 2000-luvun alkupuolen platinatasolle, ja me viihdytään tässä suomalaisessa kultahäkissä oikein mainiosti, sanoo Linnankivi. – Kappaleen sanoituksista löytyy rivi ”They call us outlaws, outlaws for life”. Se on pohjimmiltaan rakkauslaulu, mutta sieltä löytyy muutakin sanomaa. Viisikko esitti tummasävyisen version Boycott-yhtyeen Gotta Rock -hitistä, ja kappale osui ja upposi niin Suomessa kuin ulkomaillakin. – Ennen kuin oman Vain elämää -kauteni osallistujat oli ilmoitettu, Ville Valo kertoi haastattelussa halveksuvansa tällaisia viihdeohjelmia. Ei suinkaan. Meidän taustavoimiin kuuluvan Dez Fafaran oma bändi DevilDriver teki jokunen vuosi sitten Outlaws ’til The End, Vol
Nollaluvun loppuun mennessä ”Itkikset”, kuten Parppei ja levyjen äänittäjänä ja tuottajana toiminut Kuismanen sitä kutsuvat, oli julkaisut ep:n, singlejä ja kolme täyspitkää. Post punk -yhtye Musta Valo tekee maksimalistista musiikkiaan omaehtoisesti ja sivussa kaikesta. 44 SOUNDI SOUNDI 45 Teksti: Niko Peltonen U sein ennakko-odotukset menevät herttaisella tavalla pieleen. K u v a: N o o ra Is o es ke li. Tästä on kyse Mustan Valon omannäköisessä sanoitusmaailmassa. Timo: – Oli sovittuna 12 keikkaa, yksi soitettiin Loosessa. Parppei toteaa kuitenkin käyneensä paikassa ehkä kerran, kaksi. Parppein ja Kuismasen kanssa keskustellessa tulee selväksi, että vastaava ulkopuolisuuden tunne leimaa heidän yhtyetoimintaansakin. Sopii toivoa, että se saisi edes hieman enemmän huomiota kuin edeltäjänsä: varsinkin Kaikki on haurasta (2017) ja Tuleville sukupolville (2020) jäivät tasoonsa ja isoon toteutukseensa nähden naurettavan vähälle huomiolle. Jälkimmäistä tietenkin hiekoitti myös liian usein näillä sivuilla mainittu itsestäänselvyys, se taannoinen kulkutauti. Se iski päälle juuri Tuleville sukupolville -levyn ilmestyessä. Aiheet ovat isoja, mutta eskapismi on avainsana. Tärkeintä on pudota hetkeen ”Meidän rajoitteet ja realiteetit ei kuulu musiikissa itsessään.” Asioiden pieleen menemisestä voi laulaa myös kauniilla tavalla. Tai toimintaa kahdessa yhtyeessä: ennen Mustaa Valoa oli Itkevä Tyttö, Raumalla 2000-luvun alussa aloittanut taiderock-yhtye, jota bändi itse luonnehti ”grungejazziksi”, mutta jossa oli kuulijan korvaan paljon kohtalokasta runoteiniyttäkin. Sitten bändi kuopattiin ja tilalle perustettiin vuonna 2013 debytoinut post punk -draamayhtye Musta Valo. Kyllähän se vähän turhautti, kun oltiin tehty mielestämme meidän paras levy. Jo negatiivisten asioiden sanallistaminen voi tehdä niistä myös hitusen positiivista. – Mä olin ehkä siinä suhteessa vähän huono opiskelija, hän naurahtaa. Siitä tuli kulttibändi, mutta vain sitä. Yhtyeen viides albumi Valtakatu julkaistiin maaliskuun lopussa. Olin ehdottanut Mustan Valon laulaja-kitaristi-sanoittaja Lauri-Matti Parppeille ja kitaristi Timo Kuismaselle tapaamispaikaksi Helsingin Toukolassa sijaitsevaa Oljenkorsi-kuppilaa, koska se on lähellä kotiani ja miellyttävä paikka, mutta myös siksi, että elokuvaja tv-puolella ohjaajana ja käsikirjoittajana toimiva Parppei on opiskellut Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksella aikana, jolloin Oljenkorsi oli tunnetusti ”taikkilaisten” eräs lähikuppila. Parppein ja Kuismasen ohella sen muodostavat rumpali Tuuli Kristola, kosketinsoittaja Iiro Liesmäki ja basisti Ilari Pulli
puuhastelulta. Huvikseen kirjoittamista ei halua niin kauheasti tehdä. Jos Valtakatu nyt ei progebändin teemalevy olekaan, niin draamankaari sillä selvästi on. Ilari sanoi: ”Näyttelemisessä, kuten kaikessa muussakin taiteessa, tärkeintä on pudota hetkeen.”. Musta Valo tietysti henkilöityy jossain määrin laulaja– sanoittaja Parppeihin, mutta hän ja Kuismanen tekevät selväksi, että bändin musiikki syntyy yhteistyönä. Mutta se on tärkeääkin, että se ei tunnu... Teksti on niin definitiivinen, että tuntuu yllättävältä, kun Parppei väittää sen syntyneen improvisaationa studiossa. Magnoliat-aloituskappale tuntuu alkupisteeltä ja päätöskappale Valtakadulla mä istuin penkille ja itkin kiihkeän romanttisena alkaneen tarinan surulliselta lopulta. L-M: – Haluaisin ajatella enemmän niin, että asiat menee pieleen kauniilla tavalla, mutta ne voi vielä mennä hyvin. Biisi tuntui ilmestyessään lausunnolta aiheesta, josta kukaan muu ei ollut aiemmin laulua kirjoittanut. L-M: – Tavoite on päästää kuulija musiikin kautta johonkin muualle, samalla tapaa kuin itse joskus pääsi Raumalla. Mustavalolaiset naurahtavat tälle, mutta vaikuttavat allekirjoittavan tulkintani yhtyeen ydinolemuksesta. Mä kirjoitan niin paljon työkseni. L-M: – Siellä on omintakeinen huumori, joka ei kaikille aukea. – Mä toivoisin, että eka biisi on eteenpäin katsova ja muu on sitten katsetta taaksepäin. Editoiminen tapahtuu siinä mikin ääressä. Niissä on ristiviittauksia meidän musaan, meidän omaa mytologiaa. T: – Kun on järkätty itse keikkoja, niin ollaan otettu toisiksi bändeiksi vaan jotain, mistä ollaan tykätty. Ja mä olen tehnyt meidän musiikkivideot, kuvitukset, grafiikat ja kaikki. T: – Ollaan positiivisia, koska meillä on tämmöinen väylä. Eikä sitä myöskään sävelletä valmiiksi tehtyihin teksteihin. Rauha menneisyyden kanssa Musta Valo ei todellakaan olekaan puuhastelua, eikä yhtyeen musiikissa erityisempiä rajoitteitakaan kuulu sen enempää aiheiden kuin niiden käsittelynkään suhteen. Rauman jäätyä taaksekaan ei olla osattu isompien kaupunkien sisäpiireihin pyrkiä. Mustan Valon musiikki kuulostaa niin maksimalistiselta, että on pakko vähän kysellä tekemisen prosessista. T: – Se tekeminen on vaan niin siistiä. Levyt on julkaistu oman Kaakao-yhtiön kautta, Klustermuskulttuuriyhdistystä ja festivaalia ollaan myös pyöritetty. Mutta ehkä se kertoo siitä, että kun se musiikki on tehty, ne sanoitukset solahtaa sinne sekaan. L-M: – Äärimmäisen harvoin sanat tulee kirjallisena. L-M: – Haluaisin sanoa, että mietin asiaa tosi paljon, mutta ehkä se kuvastaa meidän hyvin intuitiivista lähestymistapaa. Valtakatu-biisi on antiteesi meidän aikaisemmille lopetuskappaleille, introspektiivinen. T: – Ehkä sä olit kuitenkin miettinyt aika paljon sitä asiaa, koska se teksti-idea oli vaan niin hyvä. Me ollaan ”genre fluid”, ei post punk -skeneä eikä indietä eikä mitään. Meidän basisti Ilari näytteli kerran yhdessä mun lyhytelokuvassa, ja joku tuli sitten kehumaan sen suoritusta, että mitä sä teit. Tuleville sukupolville resonoi vahvasti ilmastokriisin synnyttämiin ajatuksiin, Valtakadulla keskiössä ovat kehollisuuden ja sukupuoli-identiteetin pohdinnat, joita aiemmillakin levyillä on kyllä ollut. Me ollaan yllättävän positiivisia ihmisiä lopulta. Sellaisia tosin Musta Valo -muusikot eivät selvästikään ole. Oikeasti mä mietin vaan jotain mun sydänsuruja enkä sotia tai ilmastonmuutosta. Kohtalokkaassa goottieepoksessa visioidaan syrjäisillä seuduilla sijaitsevat valtavat prosessorihallit, joiden uume niin someja hakujätit ovat rakkaimmatkin muistomme varastaneet ja piilottaneet. He naureskelevat aiheelle itseironiseen tapaan, joka leimaa koko haastattelua. Vahva teema siinä on rauhan tekeminen menneisyyden kanssa. Varsinkin viimeisimpien albumeiden mittaan yhtye ja sanoittaja Parppei ovat ottaneet haltuun mahdollisimman suuria niin yksityisen kuin yleisen elämänkin teemoja. L-M: – Tekstit syntyi aika lyhyessä ajassa, tietyn elämänvaiheen aikana, joka on ruokkinut niiden teemoja. Jos joku saa sanoitettua negatiiviset tunteensa itselleen, niin sehän on jo positiivista. T: – Mikä on ehkä ollut meidänkin ongelma. Allekirjoittaneen havahdutti Kaikki on haurasta -levyn päätöskappale Suola-aavikko, jonka olin valmis julistamaan suoraan klassikoksi. Mutta loppuvaiheessa se vaatii paljon. L-M: – Vaan siltä, että ollaan arkitodellisuuden yläpuolelle kohoavaa, että meidän rajoitteet ja realiteetit ei kuulu siinä musiikissa itsessään. L-M: – Tavallaan haluaisin sanoa, että ei ole iso vaiva. Haastattelun lopulla kirjoitankin muistikirjaani avainsanaksi ”eskapismi”. T: – Että laitetaan kasettimankka treeniksen nurkkaan ja mennään soittaan. Asiaa pohdittaessa otan puheeksi stereotypiat satakuntalaisista hankalina ihmisinä. Yritämme panostaa myös visuaaliseen puoleen. Ei olla osattu kurottaa ulospäin. Musikantit kertovat vain oppineensa tekemään paremmin. Kaikki menee pieleen, mutta kauniilla tavalla. Vasta nyt on edes keikkamyyntiin hankittu vähän apuja. Oma kokemukseni Mustan Valon musiikista onkin ollut eräänlainen romanttinen pessimismi. L-M: – Joo, se oli vaan niin hyvä kuva, suola-aavikko, kyberaavikko. Kuinka suuri vaiva noin muuhun elämään nähden albumin tekeminen täysin itsenäisesti on. Onkin totta, että Mustan Valon musiikissa iso musiikki kohtaa isot aiheet optimaalisesti. Arkitodellisuuden yläpuolelle Musta Valo on aina tehnyt kaiken itse, niin Itkevä Tyttö kin. 44 SOUNDI SOUNDI 45 Lauri-Matti: – Rehellisesti sanottuna me ollaan niin hyviä livenä, että jos nyt saadaan edes muutamia keikkoja, sitten tulee useampiakin. ja onko ne hallit edes suola-aavikoilla. Kun tulee se, että mitäs tähän vielä tarvittais. Kukin tulkitsee optimistiseksi tai surulliseksi. Mulla oli pitkä, kahden maan välinen etäsuhde just päättynyt, ja meillä oli treenit, ja jotenkin se teksti tuli siitä tunteesta, että se suhde ja kaikki ne viestit ja kuvat jäi olemaan sinne serverihalleihin, ikuisesti talteen sinne sen sijaan, että ne jäisi vaan omiin muistoihin... L-M: – Omaehtoisesti ja aika sivussa ollaan tehty kaikkea ja siksi jääty sivuun mediahuomiosta. Sellaista, että voidaan tehdä mitä huvittaa. Ei olla yhtään mietitty, onko se samaa genreä. Se paljastuu olevan laitteistopuolen osalta varsin samanlainen kuin bändin aloittaessa. Kolme vuotta sitten ei ollut bänditreenejä koronan ja Uudenmaan sulun takia, niin sitten kun pääsi soittamaan, siitä metelistä tuli parempi fiilis. L-M: – Ja sitten kun levy on tehty, niin rupeat tiedottamaan. Parppei tarkentaa tulkintaani. Usein tuntuu, että se on kaikkein parasta tekstiä sen takia, että tekstiä ja musiikkia ei voi taideteoksina erottaa toisistaan. Lauri-Matti ja Timo näkevät asian hieman toisin. Ei edes Suomen pieneen post punk -skeneen
WWW.JOHNSMITH.FI #SUOMENROCKEINFESTARI 1 PV ENNAKKOLIPPU 75 € 2 PV ENNAKKOLIPPU 129 € 3 PV ENNAKKOLIPPU 159 € ENNAKKOLIPUT MYYNNISSÄ NYT! OSTA LIPPUSI OSOITTEESTA WWW.JOHNSMITH.FI
– Yleisöön se meni ihan täydestä. Hilpeä pelimannimusiikki on tämän yhtyeen soundista kuitenkin kaukana, sillä kappaleiden selkärankana toimivat usein Peatin harmooneilla tai Mac Diarmadan kielisoittimilla aikaansaamat dronet eli pitkään soivat, painostavat äänet. Näistä suusta suuhun siirtyneet kansantarinat voivat sisältää melko brutaaliakin kuvastoa.. Anekdootti kertoo jotain tästä poikkeuksellisesta irlantilaisesta yhtyeestä. Irlantilaisen folkin kuumin nimi Lankum julkaisi maaliskuun lopulla neljännen levynsä. Entisestään sointiaan rujommaksi pelkistänyt yhtye on nykyisin lähempänä Swansin tai Constellation-levy-yhtiön post-rockia, mikä entisestään alleviivaa kylmäävien kappaleiden todellista sielua. Lynchin veljesten Lynched-yhtyeen raunioille vuonna 2006 kasattu Lankum yhdistelee ennakkoluulottomasti rujoa äänikudelmaa perinteisempään folk-ilmaisuun. Näin vain, kun nämä (viittaa yhtyetovereihinsa) katsoivat sivusilmällä, että ”mitä helvettiä siellä tapahtuu”, ja meinasivat sitten revetä ihan täysin, kertoo Daragh Lynch, ja lisää: – Nykyisin siinä ämpärissä on kettinkiä, ja kolina kuulostaa suurin piirtein samalta. Lynchien lisäksi paikalla on viulisti Cormac Mac Diarmada – yhtyeen ääneksi identifioitunut Radie Peat ei osallistu haastatteluun. Perinne, joka kestää rajunkin käsittelyn SOUNDI 47 K u v a: E ll iu s G ra ce Lankumin uuden False Lankum -albumin materiaali on enimmäkseen lainatavaraa. Teksti: Jean Ramsay –T arpeeksi kun ravistelin ämpäriä, niin sen pohja putosi yht’äkkiä pois ja kaikki sora tippui lavalle aiheuttaen semmoisen järjettömän tomupilven. Uudessa valossa vanhat kappaleet paljastavat uusia – tai vanhoja! – piirteitä itsestään. Luulivat vissiin, että se oli suunniteltu osa show’ta, lisää veljensä Ian Lynch ja saa edessäni istuvan kolmikon nauramaan
Vakavamieliseksi mielletty yhtye ei suhtaudu materiaaliinsa liian vakavasti. 48 SOUNDI – Wild Rover edellislevyltä (The Live long Day, 2019) on hyvä esimerkki. – Ei meillä ole koskaan ollut mitään suunnitelmaa, kun lähdemme levyttämään, eikä ollut tälläkään kertaa. Hän rakentaa sen jännitteen, ja me jatkamme siitä, Daragh Lynch aloittaa. Sehän on tavallaan kulunein irlantilainen folk-biisi, jota hoilataan jokaisessa irkku pubissa ympäri maailman, ja usein nimenomaan iloisena ja positiivisena ryyppylauluna, vaikka sen alkuperäinen konteksti on ihan päinvastainen... Kun yritän tiedustella inspiraation lähteitä näille kappaleille, vastaa Daragh vähäsanaisesti: – Inspiraatio. Haastattelutilanteessakin tulee selväksi, että Ian Lynch on yhtyeen aivot. Semmoiseksi me sen sitten sovitimme. Kappale on myös levyn – ja miksei Lankumin tuotannonkin – ainoita, jonka keskiössä pyörii folk-musiikissa kliseenomainen akustisella kitaralla soitettu melodia. Usein kappaleet lähtevät liikkeelle siitä, että kokeilemme yhdessä lähestymistapoja studiossa siihen materiaaliin mitä kukin tuo sessioihin, ja joku homma alkaakin sitten kuulostaa hyvältä ja lähdemme kehittelemään sitä, Mac Diarmada selittää Lynchien nyökkäillessä. Siinä oli riittämiin inspiraatiota. Rantautuessaan uuteen maailmaan koko porukkaa näyttäytyy itselleenkin jonkunlaisena haaksirikkona. Daragh taas tuntuu olevan yhtyeen sydän. Se valon ja varjon kontrasti oli jotain mitä halusimme levylle, sillä se korostaa ja tuo entisestään tarkemmin esiin kumpaakin ääripäätä, intoilee Mac Diarmiada, jonka debyytti yhtyeen levyillä laulajana, katkeransuloinen ja kirkasotsaisen viaton Lord Abore And Mary Flynn, on poikamaisella äänellä laulettu balladi, joka pysäyttää kuin poikatenori taistelukentän keskellä. Tätä ei voi sanoa levyn avaavasta Go Dig My Gravesta. Opettelin kappaleiden tarinat, vaihtoehtoiset sanoitukset, esittä jät ja muut variaatiot, Lynch kertaa. Vähäsanainen ja varautuneen oloinen Daragh vastaa myös yhtyeen alkuperäismateriaalista, jota tälle levylle on siunaantunut vain kaksi (Netta Perseus ja The Turn). – Se oli aivan täysin tarkoituksenmukaista, viimeistään siinä vaiheessa kun viimeisteltiin kappalejärjestystä. Murhia ja kuolemaa täynnä oleva levy olisi kenties liiankin nihilistinen paketti, ellei synkkien pilvien välistä paistaisi odottamaton valonsäde. – Usein kuitenkin käy niin, että joku teema sitten alkaa hahmottua levyä tehdessä. Hän ei ole kovin iso nainen, mutta se ääni... Pikemminkin eräänlainen viinapirun kiusaaman miehen suruvirsi. Näissä ikivanhoissa kappaleissa on yllättäviä tasoja, jos niitä uskaltaa etsiä, Ian Lynch avaa yhtyeen prosessia. New York Trader tosiaan kuvaa tilannetta, jossa laivan miehistö murhaa kapteeninsa, kun paljastuu että tämä vuorostaan on murhannut vaimonsa ja kolme lastaan ja paennut tätä Amerikkaan. Tällä kertaa se taisi olla tuo meri, jatkaa Daragh Lynch ja jättää teeman roikkumaan ilmaan. Katharsis syntyy kirisK u v a: So rc h a Fr an ce s R y d er ”Kaikki se pelko, joka meitä ja koko maailmaa ympäröi ei voinut olla suodattumatta levylle.”. Yhtye toimii studiossa vaistonvaraisesti, mutta roolitus tämän ulkopuolella on selvä. – Se on täysin Radien varassa se kappale. Se on valtava. – Kun aloitimme, lainasin kirjastosta ison nipun folk-cd:itä ja uppouduin niihin täysin. Veljeään hieman rotevampi kitaristi ja perkussionisti on se keskisalko, jonka ympärille yhtye rakentuu. No, piti tehdä pari uutta biisiä levylle. Edellislevyn Pride Of Petravore lähti Ian Lynchin mukaan täysin pilailumielessä soitetusta tinapillimelodiasta, joka kuulosti niin typerältä, että yhtye huvitti itseään soittelemalla sitä sessioissa. Ollaan lähempänä Birthday Partyä kuin The Poguesia. Perehtymisvaiheen aikana hän rakensi päässään karttaa tai jonkinlaista järjestelmää, ja noilta levyiltä löytyi se materiaali, jonka pohjalle yhtyeen alkupääoma rakentui. Kunnes siitä alkoi kehittyä jotain. Levy tosiaan vilisee kapteeneja, merimiehiä ja laivoja, mikä Irlannin tapauksessa on ymmärrettävää: onhan kyseessä saari, josta on lähdetty paremman elämän perässä siirtolaisina Amerikkaan tai töiden perässä Englantiin. – Ei meillä ole varsinaisesti mitään perheen puolelta tulevaa taustaa perinnemusiikin parissa, kuten joillain muusikoilla Irlannissa on, mutta meillä on juuremme syvällä Dublinin DIY-skenessä, eli olemme alusta asti osanneet pitää huolen itsestämme ja luoda omat mahdollisuutemme, Lynch jatkaa, veljensä Daraghin nyökkäillessä vieressä. Tuntuu kuin tällä kappaleella Lankum olisi riisunut loputkin lihat luidensa ympäriltä, ja jäljellä olisi vain sirisevä, migreeninomainen drone, joka värisee jossain tämän maailman ja tuonpuoleisen välillä. Kappaleen yhteydessä mainitaan irlantilainen keening-perinne, joka on häkellyttävän lähellä Suomen itäisten heimojen itkijänaisten perinnettä. Ian ja Cormac hymyilevät hieman hämillään olevalle Daraghille, ja heistä jälkimmäinen – yhtyeen romanttinen kaunosielu ja unelmoija – tarttuu aiheeseen. Peatin laulun loppuessa kappale jää yhtyeen varaan. Kaikkein rujointa kappaletta seuraa tällä levyllä aina joku todella lempeä kappale
Kaikki se pelko, joka meitä ja koko maailmaa ympäröi ei voinut olla suodattumatta levylle, Ian Lynch selittää, ja saa tietämättään aikaan ahaa!-elämyksen: siitä kaikki se kuolema tulee, tietenkin! Haastattelun jälkeen huomaan levyn kannessa olevassa Gustav Dorén painokuvassa yksityiskohtia: kärsiviä ihmisiä vedenpaisumuksen alle jäämässä. Erään teoriaan mukaan ”lankum” tai ”lamkin” on karitsa, jonka viattoman valkoinen väri nähdään viittaavan lepraan sairastuneeseen ”väärään lankumiin”, joka puhuu vaimon ympäri murhaamaan lapsensa ja keräämään tämän veren hopeiseen maljaan, jotta tämä voisi keskiaikaisen uskomuksen mukaan puhdistautua siinä ja parantua sairaudestaan. ”Turn, we’ll find better days/Burned to the ground/Mourn, it’s the only way/ We’ll make a sound.” Ja ääntä he todella tekevät.. – Totta kai ne kestävät sen! Ne ovat selvinneet meidän aikoihimme kulkemalla kädestä käteen ja suusta suuhun, ja ovat aivan yhtä elinvoimaisia kuin aina, Ian Lynch intoilee. Tällä levyllä tuntui aiheelliselta palauttaa se tuohon nimen yhteyteen, Ian Lynch kertoo. tyvän tunnelman purkautuessa loppucodan apokalyptiseen äänimaisemaan, jossa Daraghin perkussiiviset iskut tuntuvat kuin nyrkin iskuilta vanhaan puiseen oveen. Daraghin haastattelussa mainitsema meri alkaa näyttäytyä toisenlaisena – jonkunlaisena vertauskuvana meitä suuremmista hallitsemattomista voimista, pandemioista ja luonnonmullistumista. ”Väärä” on näissä yhteyksissä joku demoni, joka on ottanut tutun hahmon muodon, ja pääsee näin lähelle uhrejaan. – Musiikki jatkaa siitä mihin ääni loppuu, joo. Ihan aluksi olimme tosiaan False Lankum, mutta sitten se alkuosa jäi pois. Kappale tunnetaan erilaisina variantteina, joko nimellä Lord Lankin tai Long Lamkin tai Lammikin. Kuollut traditiokin alkaa elää, jos siihen puhaltaa henkeä. – Siitä kappaleesta otimme nimemmekin, alun perin. Noissa vanhoissa kappaleissa on hienoa, että ne kestävät kyllä sen ettei niitä käsittele silkkihansikkain kuin jotain museoesineitä. Hieman retusoitu ja kuohittu folk-perinnekin vilisee demoneita, yliluonnollista kauhua ja kummallisia luonnonoikkuja, jos kappaleita hieman tutkii syvemmälle. Levyn nimikin johtaa alkulähteille, irlantilaiselta kulkurilta John ”Jacko” Reillyltä (1929–1969) kerättyyn kappaleeseen False Lankum (Child 93). Tai arkun kanteen. – No, emme halua markkinoida tätä ”pandemia-levynämme”, mutta emme pääse siitä ympäri, että tämä on meidän pandemia-levymme. Tai siitä pisteestä, mistä ääni ei enää jaksa eteenpäin, Daragh jatkaa. Groteskia kamaa, toden totta. Olennaista on se, että sen tarinassa Englantiin kuninkaan puheille lähtevä lordi varoittaa vaimoaan tästä ”väärästä Lankumista” ja tuhosta, jota se voi saada aikaan. Uhrattuja karitsoja ja avoimia hautoja, pääsisäisen tematiikkaa, mutta ilman sen tuomaa toivoa. Ennakkoluuloton tapa lähestyä kappaleita saa aikaan soundin, jonka äärellä saattaa tulla yllätyksenä, että suurin osa levyn kappaleista on tosiaan lainamateriaalia, joko viime vuosisadan puolivälin folk-buumin ajoilta (Dylanin aikalaisen Gordon Bokin Clear Away In The Morning tai Cyril Tawneyn On A Monday Morning, jonka The Unthankskin on tosiaan levyttänyt) tai sitten ikivanhoja Child-balladeja
VIIKATE .. BRYMIR CHRONOFORM .. STEREO TERROR . MIS b p YRMING .. HEAVY METAL PERSE .. I AM YOUR GOD RUOSKA .. I AM THE NIGHT .. FORESEEN .. BLOOD RED THRONE .. . NYRKKITAPPELU .. . BORN OF OSIRIS .. GUTALAX .. BLOODRED HOURGLASS BEFORE THE DAWN .. . KALMAH .. VALSE TRISTE . VARJOLA .. MORS SUBITA ENNAKKOLIPUT 4PV / 69€ T O I M I T U S KULUINEEN A L K A E N ALUSTAVA LINEUP.... ELVENKING .. VERMILIA . ONE MORNING LEFT .. ABORTED .
Puuluup 24.3.2023, Ö-TALO, RIIHIMÄKI Suosikkiyhtyeeni, viro lainen Puuluup esiintyi Riihimäellä rasisminvastai sen viikon päätöstapahtu massa. Erikoisluvan turvin sain kuvata First Aid Kitin konsertin kokonaisuudes saan sen perinteisen kolmen ensimmäisen kappaleen kuvausrajoituksen sijaan. Itse muistan nähneeni samaisessa salissa Gary Moo ren konsertin keväällä 1987, juuri 13 vuotta täytettyäni. Palsa esittää > Näillä sivuilla valokuvaaja Tomi Palsa ja hänen kutsumansa kuukauden kuvaajavieras esittelevät osaamistaan. Ilta oli samalla eräänlainen koeponnistus jossa selvitettiin Messukes kuksen salin toimivuutta konserttien pitopaikkana. Mielelläni kävisin paikalla useamminkin. K u v a: To m i P al sa K u v a: To m i P al sa SOUNDI 51 First Aid Kit 24.2.2023, HELSINGIN MESSUKESKUS, AMFI-SALI Kaikkien rakastaman First Aid Kitin keikkakaravaani piipahti pitkän tauon jälkeen Helsingissä. Konsertin alkupuolella he eivät otta neet juurikaan kontaktia toisiinsa, mutta loppupuolen akustisen osion aikana sain onneksi otettua haluamani kuvat. Puuluupin konsepti on kuuma: kaksi jouhikkoa ja luupperi, omituisia lauluja hiihtämisestä, ruoasta ja puista sekä rakkauslauluja tuulivoimalalle. Tapahtumapaikkana oli kotoisa Ötalo, joka jat kaa siitä mihin viime vuonna purettu Vihreä talo jäi. Maistuis varmaan sullekin!. Halusin saada FAK:n voima kaksikon Johanna ja Klara Söderbergin mahtumaan samaan kuvaan
Johannes heittäytyi hie nosti mukaan potretti kuviin. Vihdoin pääsin hyödyntämään Oodin arkkitehtuuria. K u v a: A n d y Jo h an ss o n K u v a: A n d y Jo h an ss o n. Pienehkö venue, mutta hyvin toimiva akus tiikka. Elbanna kertoi meidän haastattelussa, miten tuorein albumi syntyi. 52 SOUNDI Palsa esittää Kuukauden kuvaajavieras: Andy Johansson > Johannes Eckerström / Avatar 10.2.2023, OODI, HELSINKI Avatarin nokkamies Johannes Eckerström osoittautui erittäin ana lyyttiseksi ja mukavaksi ruotsalaiseksi. Halusin ruudun siis olevan hyvin läheltä ja kuvasta van Elbannan mainiota ja ainutlaatuista soittotaitoa. Samy Elbanna / Lost Society 5.11.2022 TIIVISTÄMÖ, HELSINKI Tämä ruutu on otettu Lost Societyn keikalla Tiivis tämöllä. Ulkona oli kaunista mutta kylmää. Lost Society on aina pelkkää positiivista ener giaa lavoilla, tosin haas teellinen mutta kuitenkin palkitseva kuvattava
Hieno mies. Amorphis | 3.12.2022 HELSINGIN JÄÄHALLI Ikoninen metalliyhtye Amorphis Helsingin jäähallilla, ja aina yhtä haasteelliset valot. Pyysin Nergalilta asennekuvaa ja oikeastaan sen sainkin. Adam ”Nergal” Darski / Behemoth 2.11.2022 HELSINGIN JÄÄHALLI Tapasin Nergalin haastattelun merkeissä. Kuten Ringo Starr sanoi: peace and love. Eikä Johanssonin osaaminen rajoitu pelkästään metallijumalien taltioimiseen, vaan häneltä taittuu niin tuotekuvaukset kuin urheilutapahtumien ja perhejuhlien ikuistaminen.” – TOMI PALSA LUE AND Y JOH ANS SON IN KUV AAJ AES ITTE LY: soun di.fi /jut ut Ville Valo | 13.1.2023, TAVASTIA, HELSINKI Odotettu VV-keikka legendaarisella Tavastialla. Haastattelussa yhtye kertoi Tavastian olleen pienin venue mutta nopeimmin loppuunmyyty keikkapaikka. Selvästi ei ollut uusi tilanne. Ikimuistoinen hetki, ikimuistoinen ruutu ja artisti vailla vertaa. SOUNDI 53 ”Andy Johansson kiertää kameroineen ahkerasti raskaamman musiikin tapahtumia. Dirt | 30.12.2022 ON THE ROCKS, HELSINKI Tämä tilannekuva on omasta mielestäni poikkeuksellinen, koska harvemmin näkee näin intiimiä läheisyyden osoitusta keikalla artistien ja varsinkaan miesten kesken. Olin saattamassa ystävääni viimeiselle matkalle kaksi vuotta sitten ja luin hänelle Amorphiksen sanoituksia. Haastattelun jälkeen sain pienellä suostuttelulla Nergalin ulos kuvaan betoniseinää vasten. Nuoriso selvästi tiesi yhtyeen, koska Tavastia oli loppuunmyyty kaksi iltaa putkeen. K u v a: A n d y Jo h an ss o n K u v a: A n d y Jo h an ss o n K u v a: A n d y Jo h an ss o n K u v a: A n d y Jo h an ss o n K u v a: A n d y Jo h an ss o n. Varmaankin yksi vanhimmista fanitukseni kohteista. Keikoilla otettujen valokuviensa lisäksi Kaaoszinen sivuilta löytyy runsaasti Johanssonin kuvaamia videohaastatteluja alan suurimmista tähdistä. Palaye Royale | 4.3.2023 TAVASTIA, HELSINKI Itselleni täysin puskista tullut yhdysvaltalaisyhtye Palaye Royale pääsi positiivisesti yllättämään räväkällä energiallaan. Oli etuoikeus päästä ensimmäisten joukossa todistamaan kameran kanssa Ville Valoa pitkän tauon jälkeen keikkalavoilla. Kuvan ottoon saimme viisi minuuttia. Yhtyeen musiikki oli ystävyytemme side. Uskon, että heistä vielä kuullaan. Joka tapauksessa rakkaus kuuluu rockmusiikkiin, ja sen ilosanomaa pitää jakaa. Alexi Laihon viimeiseksi jääneen Bodom After Midnight -keikan kuviin pohjautunut valokuvanäyttely keräsi laajalti kiitosta noin vuosi takaperin
Se ei kuitenkaan vaikuta kuihduttaneen Ruusuja, vaan yhtye taklaa vaikean kolmannen levyn dilemman pikakelaamalla suoraan neljänteen. Etenkin ykkösosan Myrskyssä ja Näytelmässä Ruusut vaikuttaa ottavan kaiken irti siitä toismaailmallisesta pohjavireestä, joka yhtyeen musiikissa on ollut alusta lähtien. Kenties tähtäin ei ole enää kotimaisen popin uudistamisessa, vaan ambitiona on luoda jotain, mikä voisi puhutella myös kielimuurien yli. Nyt se puhkeaa kukkaan. Sama valju maku jää suuhun Lasisilmän ”Ave Maria, lorem ipsum” -kikkailusta. Ringa Manner, Alpo Nummelin, Miikka Koivisto ja Samuli Kukkola eivät pelaa ollenkaan varman päälle: siinä missä Ruusut (2018) oli ohjelmanjulistus, Melankolialla on lähdetty tekemään suurteosta. Pandemia-ajan eristäytymisellä lienee ollut asiaan oma vaikutuksensa, olihan eskapismi hetken aikaa elinehto itse kullekin. On jo aikakin, että joku yrittää kansainvälistä pop-läpimurtoa haltiakielellämme. Melankolia hakee jo konseptin puolesta vertaistaan: harvoinpa tässä maassa on nähty samaan aikaan julkaistuja kahden albumin kokonaisuuksia. Melankolian megalomaniaa alleviivaa levyjen massiivinen soundimaailma, joka tuntuu olevan yhtä paljon velkaa popille kuin elokuvamusiikillekin. Selvintä hittipotentiaalia levyllä edustavat Valkea kuulas, Oppsei, Pimeässä ja Sä et tunne mua, mutta helppoa pureskeltavaa albumiduolta on turha odottaa. Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 54 SOUNDI S uperyhtyeeksi ensiaskelistaan lähtien ristitty Ruusut nousi yhdeksi kotimaan kiinnostavimmista yhtyeistä jo nimikkodebyytillään (2018), mutta kohtalo meinasi vetää momentumilta maton alta, kun kakkoslevy Kevätuhri (2020) saapui maailmaan epävarmimman korona-ajan keskellä. Massiivisuudessaan Melankolia herättää mielleyhtymiä M83:n tuotantoon ja etenkin Anthony Gonzalezin soundtrack-teoksiin, mutta yhtä lailla vertailukohdiksi sopivat Grimes sekä Björk. Välillä Ruusut kompastuu omaan nokkeluuteensa: Niina-kappaleen suklaapatukoiden luettelointi kuvailuna henkilön merkitykselle särähtää ikävästi korvaan. Tämän puolesta puhuu paitsi levyn kunnianhimoinen tuotanto myös suomen kielen leikkisä, eksoottisuutta korostava käyttäminen esimerkiksi Uni huijaa nukkujaaja Punainen-kappaleissa. Sävellykset ovat harkittuja, ja Ruusujen aiempia levyjä hallinneen elektronisuuden ohella jouset ovat nyt aiempaa suuremmassa ja ennen kaikkea monipuolisemmassa roolissa, erottamattomana osana teosta. Jos näin on, niin onnea matkaan. Melankolia tuntuu eteerisyydessään eskapistiselta teokselta. Hetkittäin Melankolia kuiskii myös hyperpopin henkeä. Autotunea käytetään välillä niin paljon, että uncanny valleylta ei voi välttyä: Miikka Koivisto on etenkin Kaunalla tunnistamattoman kuuloinen, niin hyvässä kuin pahassa. MIRKO SIIKALUOMA HHHH Melankolia 1 & 2 Ruusut Fullsteam K u v a: Ju li u s K o n tt in en. Tuotenimien namedroppailu korostaa menetettyä viattomuutta, mutta tuntuu ontolta. Kahden viimeksi mainitun jalanjälissä kuljetaan esimerkiksi 2-levyn päättävällä kaksikolla Hiljaa ranta nukkuu ja Ave Maria, joilla Ruusut hylkää perinteiset pop-kaavat ja antautuu abstraktille
Matt Berningerin ystävällisen intiimi ja jo tavaramerkkisen laiska laulu ja kappaleista huokuva melankolia antavat ymmärtää, että The National on saanut palautettua yhteyden muusaansa. Levyhyllyyn ?. Berningerin luovan jumin purkauduttua First Two Pages Of Frankenstein merkitsi The Nationalille uutta alkua. Näihin lukeutuu surullisen romanttinen ja hieno Ghosts Again -single, jolla Fletcherin aave ilmeisimmin kummittelee. Muutamien kappaleiden melodiakuluissa ja osin koneistetussa rytmisessä toteutuksessa on yhtymäkohtia New Orderin kauniiseen surumielisyyteen. Vastaavia biisitason täysosumia saisi olla enemmänkin, mutta ajoittaisesta junnaavuudesta huolimatta tumma soundimaailma hivelee korvia ja tekee Memento Morista neljää tähteä lähenevää sydänyön fiilistelymusaa. Deppareilta ei ollut tuossa vaiheessa ilmestynyt albumia viiteen vuoteen, ja edellinen suurta innostusta herättänyt täyspitkä oli vuoden 2005 Playing The Angel. Arvostelmaa en itsekään lähde kiistämään. Isoista brittipop-levyistä vastanneen James Fordin tuotanto on ikään kuin modernisoitua retroa, ei laitefetissikamaa, mutta vaikea tässä on 2020-lukuakaan kuulla. Ja jo Boxerilla tavatut häivähdykset Joy Divisionia ja The Curea ovat nekin jälleen aistittavissa. Näistä aineksista on syntynyt levy, joka on jo yleisesti julistettu Depeche Moden parhaaksi 18 vuoteen. Divariin . NIKO PELTONEN HHH The National First Two Pages Of Frankenstein 4AD 2000-luvun merkittävimpiin amerikkalaisiin yhtyeisiin luettava The National teki läpimurtonsa vasta neljännellä albumillaan. Teksteissä tosin kuuluu kaikuja paitsi ihmiselämän rajallisuudesta, myös ihmiskunnan nykypäiväisistä hölmöyksistä sodista salaliittoteorioihin, mutta sekin on klassista post punk -dystopiaa. Boxeria (2007) seurannut High Violet (2010) sinetöi menestyksen, ja käänsi samalla bändin kehitystä osin epätyydyttäväänkin suuntaan. Mennyttä rakkainta muistelevan New Order T-Shirtin nimeä ei voi pitää sattumana. Edellisen levyn jälkeen bändin jäsenet olivat keskittyneet omiin projekteihinsa, joista näkyvin oli Aaron Dressnerin panos Taylor Swiftin albumeilla Folklore (2020) ja Evermore (2020). Fletcherin menehtymisen aikaan bändi oli kuitenkin jo aloittanut 15. Soittimeen ??. Gore on kirjoittanut useita biisejä Psychedelic Fursissa kasarilla vaikuttaneen Richard Butlerin kanssa. Roskiin Depeche Mode Memento Mori Columbia Fanit pohtivat varmasti Depeche Moden jatkoa pian toivuttuaan Andy Fletcherin viime toukokuisen äkkikuoleman aiheuttamasta järkytyksestä. albuminsa valmistelun. PERTTI OJALA HHHH K u v a: Jo sh G o le m an K u v a: A n to n C o rb ij n. SOUNDI 55 ????. First Two Pages Of Frankensteinilla The National tulee yllättävänkin avoimesti paljastaneeksi jotain omista mieltymyksistään. En toisaalta julistamaan albumia klassikoksikaan. I Am Easy To Findilla (2019) laulujen nautittavuus jäi viimein hermostuttavasti kikkailevien rytmien ja taiteellisten ambitioiden jalkoihin. Bänditoverin kohtalo on toki läsnä levyn nimessä ja tekstien ja tunnelmien rivien välissä, joskus riveilläkin. The Alcott -kappaleella kuultavan Taylor Swiftin osuus jää sen sijaan jää tälle kriitikolle mysteeriksi, koska ilmeinen vainoharhaisuus on estänyt biisin sisällyttämisen albumin ennakkoversioon. Tämän rinnalla levyllä vierailevien Sufjan Stevensin ja Phoebe Bridgersin roolit jäävät lähes marginaalisiksi. Memento Morin keskeiseltä musiikilliselta piirteeltä tuntuu tietynlainen paluu 80-luvun taitteen kokeelliseen elektroniseen musiikkiin, jopa enemmän post punkiin kuin synapoppiin, kuten avausraita My Cosmos Is Mine todistaa. Silti tragedia on lopulta voinut edesauttaa Memento Morin yllättävän nopeaa ilmestymistä ja hitsata musiikin saumoja yhteen. First Two Pages Of Frankenstein on elegantti ja tyylikäs rocklevy, jolla biisit saavat hengittää ilman turhia koukeroita aina niukkaan äänimaisemaan puettuun loppuherkistelyyn Send For Me saakka. The Nationalin biiseistä pääosin vastaavan ja syvällä äänellään laulun ja puheen välisellä rajallakin taiteilevan Matt Berningerin kirjoitusblokki viivästytti yhtyeen yhdeksännen albumin valmistumista. Sydämeen ???. Vaikka kosketinsoittaja ei ollut bändin musiikillinen kantava voima, hänen katsotaan yleisesti toimineen koossapitävänä tekijänä Martin Goren ja Dave Gahanin ongelmallisessa suhteessa
Se on hiukan raskasta kuunneltavaa. Ne eivät tee oikeutta Time Machinelle, joka räiskyy vielä komeita kappaleitaankin enemmän Alman karisman ja sielun voimalla. Time Machine sopii levyn nimeksi myös siksi, että se todellakin on kuin popmusiikin aikakone. Ilmaisu on laventunut pinnistelemättömän tuntuisesti ja kuulostaa siltä, että yhtye on nyt kunnianhimoisempi kuin koskaan. VILHO PIRTTIJÄRVI HHH K u v a: Jo rd an R o ss i K u v a: N an a Si m el iu s. Alman persoona loistaa läpi kaikista levyn kappaleista. Ajaton albumi, joka yltää popin menneille vuosikymmenille ja elää silti tätä hetkeä. Alman kanssa työskennelleiden tuottajien ja säveltäjien lista on vaikuttava: Elvira Anderfjäld (Taylor Swift, Tove Lo), Tove Burman (Au/Ra, Anna Of The North), Fat Max (The Weeknd, Maisie Peters) ja Decco (Dua Lipa, Selena Gomez). Alma Time Machine Warner En ole enää yhtään pahoillani siitä, että Alma on julkaissut levyjään verkkaisesti ja huolella itseään tarkastelleen kypsyttelyn jälkeen. Edellislevyllään Zen (2021) yhtye pyrki selkeästi uudistumaan, mutta henkistä hyvinvointia käsitellyt konseptialbumi tuntui lähinnä nurkkaan itsensä maalanneen yhtyeen tahattomalta itseparodialta. Esimerkiksi kappaleen Viimeinen kesä tunnelmanmuutos on dramaattinen ja tyly, mutta joka tapauksessa temppu, jollaista yhtyeeltä ei ole ennen kuultu. Varsinkin Rahaa on raivostuttava. Alma on tähti. Uransa lähtöviivoilla yhtyeeltä julkaistiin kahdessa vuodessa Kiittämätön (2012) ja Aina (2013), kaksi suuria lupauksia herättänyttä albumikokonaisuutta. Kun sana”raha” toistetaan alle kolmessa minuutissa arviolta 50 kertaa eikä aiheesta siltikään onnistuta sanomaan mitään painavaa, alkaa koko levyn rahapuhe jo totisesti tympiä. Alma joukkoineen onnistuu tekemään tätä kaikkea. Ne on tehty täyttämään suuret areenat kiljuvilla faneilla. Tuottajajäsen Musajusa on selkeästi ujuttanut kappaleiden sävyihin aiempaa enemmän kontrasteja. 56 SOUNDI Levyarviot > ...hikisen yleisön joratessa elämänsä kyllyydestä... Kaikesta huolimatta Gasellin kyynel on mielestäni yhtyeen paras levy sitten Ainan. Levyn teemat kiertyvät taloudellisen riippumattomuuden ja henkisen hyvinvoinnin välisten yhteyksien ympärille. Ja näistä kappaleista voi nauttia kuulokkeet päässä, jokaiseen soundiin, eleeseen ja yksityiskohtaan tarttuen. Kokonaisuus on vahva, vaikkei täydellinen ja yhtye tuntuu hiljalleen uudistavan ilmaisuaan. Joukossa kuuluu pop-perintö Abbaa, Madonnaa, Britneytä, Pinkiä ja Katy Perryä myöten, mutta kaikki kuultava on sataprosenttista Almaa. Siksi namedroppailut saavat nyt riittää. Niiden jälkeen yhtye on tuupannut ulos tasaiseen tahtiin väkevien sinkkujen vetämiä epätasaisia pitkäsoittoja, joiden uudelleenkuunteluarvo on ollut vähäinen. Gasellin kyynel on edelleen sitä Yhdysvaltain etelävaltioiden hip hopista ja indie-diskoista innoittunutta popräppiä, josta yhtye tunnetaan. Levy kuulostaa kuitenkin virkeältä, meno on reippaampaa kuin parilla aiemmalla albumilla. AKI NUOPPONEN HHHH Gasellit Gasellin kyynel Sony Vanhasta tottumuksesta valmistauduin pettymään Gasellien uuteen levyyn. Yllättävin veto on Thube Hefnerin kokonaan laulama soulvinjetti 100 km Stadiin. Tämä lista antaa vihiä siitä, millä nykypopin rikkaudella Time Machine soi, mutta levy on vielä paljon enemmän. Silkkaa juhlaa kaikki 13 kappaletta eivät ehkä ole, mutta kauaksi ei jäädä. Singlet Everything Beautiful, I Forgive Me, Summer Really Hurts Us ja Hey Mom Hey Dad ovat jo säväyttäviä otoksia, mutta riipaiseva Natalia, kitkerä Stupid People, huumaava Run Run Run ja ylevä I Will Survive ovat värikkään levyn huiput. Saagansa seitsemännessä osassa Gasellit on astunut askeleen taaksepäin Zenin ylivirittyneestä meiningistä ja ottaa rennosti. Jokaisella rivillä. Nämä kappaleet on tehty soimaan savuisimmilla klubeilla hikisen yleisön joratessa elämänsä kyllyydestä. Mitä muuta voi enää sanan kaikissa merkityksissä liikuttavalta pop-albumilta toivoa. Liian moni artisti yrittää tehdä vain retroilua, tavoittaa nykyhetken tai luoda uutta. On tuntunut siltä, kuin Gasellit rakentaisi levykokonaisuuksien sijaan kokonaistaideteosta, vaihtelevantasoisten albumien läjästä kasattua jätkäporukan kasvukertomusta. Kaikissa herkimmissä ja revittelevimmissä laulutulkinnoissa, joiden särmää ei voi tekemällä tehdä. Kun Alma julkaisee nyt kakkoslevynsä, se on maailmanluokan poppia
VESA SILTANEN HHHH Molina, Talbot, Lofgren & Young All Roads Lead Home Warner Korona sen teki. Nyt kuultavalla albumilla on pitkä nimi, se sisältää 16 kappaletta, kestää 78 minuuttia ja Lana Del Rey on tehnyt kappaleissa yhteistyötä kahdentoista eri tuottajan ja vierailijan kanssa. Siinä missä yllämainituilta on levyllä kolme laulua kultakin, Neil Young osallistuu vain yhdellä. Jethro Tull on ollut jo vuosikymmeniä ihailtavasti irrallaan kaikesta. Eikä tätäkään arviota voi tehdä mainitsematta erikseen voimanpesä Lauranteen kykyä tulkita herkästi ja kauniisti tai revitellä äärirajoilla aina biisin vaatimalla tavalla. Erityisesti hymyilyttämään jää kappaleessa Vakavana kuultu viittaus Pave Maijasen Lähtisitkö-ikivihreään. Olariräp tarvitsi magnum opuksensa, mutta kaikki materiaali ei missään nimessä puolusta paikkaansa tällä 72-minuuttisella levyllä. Pysäyttävä mestariteos se ei ole, mutta osoitus siitä, että Järvelä varmasti sellaiseen kykenee. Lana Del Reylla on saattanut olla vahva visio taiteellisesti vapaasta albumista, jossa on jopa teatraalista dramaturgiaa. Nämä ovat kunnon lohtulauluja. Etenkin Molinan Look Through The Eyes Of The Heart kuulostaa sen ajan klassikolta. Kun rumpali Ralph Molina, basisti Billy Talbot ja kitaristi-laulaja Nils Lofgren eivät päässeet hommiin Neil Youngin kanssa, Crazy Horse -miehet täyttivät tyhjiön tekemällä biisejä omillaan. Tässä ei keksitä pyörää uudelleen. All Roads Lead Home on niin vanhojen hippien folk/country rockia kuin olla voi, ilman nokkeluuksia tai modernisointeja. Bändin nimikin vei ajatukset lähinnä jonnekin Pantera-wannabe -osastolle. Noin muuten se kuulostaa levyltä, jossa sedät ovat kerääntyneet jokasunnuntaisille jameilleen, painaneet rec-nappia, soitelleet omaksi huvikseen tunnin verran ja laittaneet maanantaina tulokset levy-yhtiölle julkaistavaksi.. Olari All Starsilla kuullaan myös joukoittain vierailevia tähtiä Notkeasta Rotasta Petokseen pistäytymässä pitkällä päätösraidalla Vuosi 21. Soitto on hurmaavan siloittelematonta ja melodiat hyväilevät korvia, sielusta puhumattakaan. Digialbumin bonusraitana kuullaan vielä Rhodes-pianon ja laulun kuljettama Flowers-demo, joka on paljon hittiversiota puhuttelevampi. AKI NUOPPONEN HH OYAB Olari All Stars 3rd Rail OYAB on Tuomion ja Koneen ympärille kerääntynyt kollektiivi ronskeja suomiräppäreitä. Olarilaisten ydinporukasta en ole koskaan (tai korkeintaan Ylilyrisoitunut-biisin Mario Bros -settiä lukuun ottamatta) oikein vakuuttunut Ässän artistiudesta, kun taas Raimon vuosikymmenten aikana muuttumatonta tyyliä on vaikea vastustaa, ja se nouseekin lähes koko levyn keskiöön. Niin, ja musadiggari, jolta sujuvat niin räkäiset Led Zeppelin -coverit kuin poptyylittely omilla lauluilla. Danceen ja lattariinkin taipuva albumi voisi herätellä kuulijaansa enemmänkin, mutta supertähden julkaiseman poplevyn kontekstissa se tarjoaa mielekkään kuuntelukokemuksen. Persoonallinen ääni ei ole muuttunut miksikään, Talbot ja Molina soundaavat hauraammilta. Älä pelkää on miellyttävä ja eheä albumi. Leppoisan haaveilevaksi musiikiksi albumi on puuduttavaa kuultavaa, kun monet perinteisistä Lanalauluista on jo kuultu parempina versioina ja osa rohkeammista kokeiluista on oudon kökköjä. VILHO PIRTTIJÄRVI HHH Lana Del Rey Did You Know That There’s A Tunnel Under Ocean Blvd Interscope En tiedä, mitä Lana Del Reylle tapahtui hänen julkaistessaan vuonna 2019 Norman Fucking Rockwell! -albumin, mutta tuon myötä tuotteliaisuus lähti niin käsistä, että hän on julkaissut neljässä vuodessa neljä ja puoli tuntia musiikkia. Albumi lipuu usein ohi tajunnan ja jättää ihmettelemään vain sitä, tyhjenikö terävin luovuus hienoon A&W-kappaleeseen. SOUNDI 57 Aili Järvelä Älä pelkää Omakustanne Niin klassisen musiikin, kansanmusiikin kuin myös jazzin parissa kokemusta kartuttanut laulaja-lauluntekijä Aili Järvelä on tehnyt levyllisen kunnianhimoista poprockia. Seksikäs synatunnelmointi Handstand taas kelpaisi varmasti Taylor Swiftillekin. Eniten särmää ilmentää Lofgren. Tarttuvuudesta ei tingitä, mutta polveilevaa ja dramaattista Järvelän musiikki on. Oma suosikkini onkin tehokkaalla riffillä polkeva Fill My Cup. Bändin musiikki tapahtuu Anderson-kuplassa, joskus ulos tulee hienompi albumi, joskus vaisumpi. Järvelä hallitsee niin solistina kuin säveltäjänä valitsemansa tyylin varmasti ja osaa yhdistellä tuttuja popkoukkuja hauskasti uusiin konteksteihin. Sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä niin kauan kuin bändin 60-luvulta saakka tunnistettavana säilynyt progressiivinen folk rock jatkaa soimistaan edes kelvollisesti. Onhan näitä nähty: nimekkäät, tässä tapauksessa muun muassa Stratovariuksesta ja Wintersunista tutut hahmot pistävät pystyyn coverpumpun, joka alkaa tehdä omaa materiaalia. Egotripin ja Jonna Tervomaan kaltaisten nimien talloma polku lähtee kuitenkin hiukan eri suuntaan. Albumi tarjoaa kiinnostavampiakin raitoja. Kun tuosta säyseydestä hetkittäin irrotaan, on levy oikein ilahduttavaa kuultavaa. TOMI NORDLUND HHH Smackbound Hostage Frontiers Myönnän suhtautuneeni Smackboundiin aluksi epäluuloisesti. Mutta jo 20/20-debyytti (2020) heitti ennakkoluulot roskiin ja näytti, että bändi ei leiki, vaan siltä löytyy sekä taitoa että terävä sävelkynä. Näin kovilla näytöillä Smackboundilla on ovet auki minne vaan. Väkevää metallista hard rockia tarjotaan nyt Hostage-kakkoslevyn merkeissä. Tämä visio pilkahtelee ilmoille aina välillä juonta kuljettavina väliosina. Myöhemmin seuraavan pt.2:n kohdalla alkaa jo kuitenkin ajatella, olisiko vähempikin riittänyt. Sitten se taas unohtuu ja eteen tulee vuoron perään vintagehenkistä mukavan kuuloista Lanaunipoppia ja selvästi modernimpia kokeiluja. 1. Sympaattisesti Crosby, Stills, Nash & Youngille silmää iskevä nimi on täysin perusteltu eriytetyn tekotavan vuoksi. Biisin nimi kertoo albumin eetoksen: rauha, rakkaus ja ymmärrys ovat homman nimi, eikä siinä ole mitään huvittavaa. Itsekritiikki onkin toinen tarina. Mutta Ian hyvä, ihan kaikkea bändisi kanssa jammailemaasi ei kuitenkaan tarvitsisi julkaista, koska kaikki tekemänne ei ole hyvää. JUSSI NIEMI HHH Jethro Tull RökFlöte InsideOut Ian Anderson tulee taatusti tekemään musiikkia kuolemaansa saakka, eikä hänelle ole mitään merkitystä, mitä musiikkilehden kriitikko hänen tekemisistään ajattelee täällä Pohjolan perukoilla. Ysäritaustojen päälle höpötettyjen riimien, hyvänä esimerkkinä Myönteisfobian ”Säkin syöt välil pussin sipsei / jos väität muuta, mä en usko, mee nussii ittees” härskiysja taakiusaste on laskussa ja vanhoja läppiä kierrätetään sekä räpeissä että sampleissa. Se käy ilmi tätä repaleista tilkkutäkkiä ihmetellessä. Osaamista tällaisista superkokoonpanoista löytyy, mutta se ei aina takaa laatua. Mutta ei se haittaa, suuri osa levystä on vallan viehättävää lähiöfiilistelyn juhlaa. Harvat osaavat rokata niin aseistariisuvan rennosti kuin vuonna 1969 perustettu Crazy Horse, mutta tässä paino on lempeällä tunnelmoinnilla. EERO KETTUNEN HHH Miley Cyrus Endless Summer Vacation Columbia 30-vuotiaaksi kasvanut ex-lapsitähti Miley Cyrus osoitti 2010luvun mittaan olevansa kontroversiaali ja popkulttuurin rajoja mielellään testaileva uskalikko. RökFlöte-albumia kuvastaa parhaiten se, että ärsyttävä ääkkösnimi on eniten tunteita herättävä asia koko levyllä. Kuuntele vaikka Break ja Imperfect Day, niin tiedät, mitä tarkoitan. Cyrusin kevyen raspin tunteikkaasti kuljettama Jaded on oivallista amerikkalaista nykymelankoliaa. Sitä voisi luulla 70-luvun alussa tehdyksi. Albumin kulminaatiopiste on liki liikuttava Ostari anthem pt. Tammikuussa julkaistu Flowerssinkku on perin tavanomainen radiopoppis, mutta se on rikkonut Spotifyennätyksiä ja hätyyttelee jo miljardin striimauksen rajapyykkiä. Viimeisetkin epäilysten rippeet karisivat viimeistään siinä kohtaa, kun solisti Netta Laurenne avasi suunsa. Artistin kahdeksas albumi Endless Summer Vacation on yli 10 tuottajan kanssa kasattu pehmeäkudoksinen ja haikean kesäinen popalbumi, joka ei tuo Cyrusin artistikuvaan uutta kulmaa. Taatusti joku dissaa All Roadsin turvallisena nostalgiana, mutta hän ei silloin tajua, että vanhojen soturien laulaessa tällaista kamaa se tulee lyhentämättömänä sydämestä. Kunnianhimon puutteesta laulaja-lauluntekijää ei voi syyttää. All Roads Lead Home on kuin tapaisi pitkästä aikaa vanhan rakkaan ystävän. Se soi ammattitaitoisesti, mutta kuulijaa tunnutaan suojelevan kulmilta, kynnyksiltä ja kovilta pamauksilta. Levyllä pelataan naisen vahvuuksilla eli hyvillä melodioilla ja vakuuttavalla tulkinnalla. Luonnollisesti sillä ei ole etuna debyytin yllätysmomenttia, mutta muuten palikat – tarttuvat kertsit, tymäkkä soundi ja monipuolinen repertoaari – ovat yhtä jämäkästi paikallaan. Vaivattomuus ja vilpittömyys ovat adjektiiveja, jotka kokonaisuudesta päällimmäisenä tulevat mieleen. Kappaleen Nälkä ja utopia kertosäe jäi kutittelemaan mieltäni päiväkausiksi. Levy kuitenkin olisi kaivannut hiukan särmää
Toisella soololevyllään hän tunnustelee virginialaisen lapsuudenkaupunkinsa ilmapiiriä; aikojen taakse ulottuvaa häpeää, lankeemuksen pelkoa ja kaunaista ahtautta. Jos pari turhempaa raitaa olisi karsittu pois, kokonaisuus kohoaisi ihan loistavalle tasolle. Näin syntyy sitä luvattua magiaa ja kiehtovasti kulkevaa svengiä. Jotkut puhuvat grungegazesta, toiset doomgazesta tai heavygazesta, mikä kertoo sen, että kenkiintuijotteluun on rapakon takana nivottu entistä raskaampia vaikutteita. Albumi on kooste ep-trilogiasta, joka on julkaistu huhtikuusta 2022 huhtikuuhun 2023. Heidän muistonsa, tekonsa ja kätketyt traumansa ovat kuin johdinlankoja, jotka tarttuvat paikkoihin ja värähtelevät niiden taustakaikuina. KOSKINEN HHH K u v a: Te k la V ál y. Doom-taustansa Cottrell paljastaa suodattaessaan hyisimmistäkin tekstuureista esille kaiken olennaisen. Homman ytimessä on siltikin retrorockista omiin ulottuvuuksiinsa edennyt muusikkoryhmä, joka ei ujostele laittaessaan soitinnuksia alati uudenlaisiin yhteyksiin ja suhteisiin soittotoverien instrumenttien kanssa. albumiaan. Mark Armin laulu on kuosissa, eikä Plastic Eternityä muutenkaan hevin uskoisi veteraaniyhtyeen tuotokseksi. Rujojen maisemien keskelle Cottrell sytyttää vienon valon. Tarina muistuttaa klassista Frankensteinia. Sopiviin sointuihin iskeytyessään se pakottaa aaveet tanssimaan tahdissaan. Boblikov’s Magical World on yllättävän tiukka rocklevy, jossa on rehevien kitaraja bassoriffien lisäksi monisävyisiä värityksiä ja rytmityksiä ylitse genrerajojen. Mat McNerneyn falsetti soi paikoin kuin Brett Andersonilla. Plastic Eternity lienee monipuolisinta Mudhoneyta kuunaan. Plagueboysin perusteella yhtye olisi valmis nousemaan goottirockin raskaaseen sarjaan. Levyarviot > 58 SOUNDI Levyarviot > 58 SOUNDI Levyarviot > ...pastissin pastissia omista kappaleistaan... Albumi vyöryttää päälle yhdeksän laulua, jotka kaikki käsittelevät kuolemaa eri näkökulmista: teksteistä löytyy masennusta ja itsetuhoisuutta, kuolemanpelkoa ja toisaalta sen fantasiaa, sekä okkultistisia utopioita kuolleen rakkaan herättämistä henkiin. Silti hänen kertojanäänessään on voimaa. Kitaroiden, kosketinkaikujen ja voimakaspiirteisen laulun ilmaisuvara ulottuu synnintuntoisista folk-laulelmista kylmäveriseen gothic country -kuvastoon, ja sanoitukset suorastaan vaativat tulla kuulluiksi. Parasta Plagueboysilla ovat sävellykset, jotka hyödyntävät neuvokkaasti modulaatioita ja erilaisia harmonis-melodisia anomalioita. Kappaleissa on itua paikoitellen oikeinkin mukavasti ja soittohan rullaa tietenkin mainiolla sykkeellä, etenkin kun perkussiot ja muut sötköttimet avittavat groovea vielä liukkaammaksi. Dorthia Cottrell luotaa näitä aaltoja valppain aistein. Aviopari Mario ja Sarah Quinteron liidaaman ja rumpali Chris Enriquezin täydentämän Spotlightsin varhaisemmat levytykset lukeutuivat doomgazen parhaimmistoon, mutta neljännellä täyspitkällä tyylin vaikutus kuuluu enää lähinnä laulussa. Painostavasti surisevat, dissonoivat voimariffit, raivoisat rytmit, elektroniset piippaukset ja vähäeleisen melodinen stemmalaulu johdattavat hyytävän kauniille matkalle tuonelaan, ja jollain tapaa kaikki tuntuu hyvin lohdulliselta. Toisinaan värinä tiivistyy soinniksi; hitaasti vellovaksi huminaksi, jonka taajuuksissa on katoavaisuuden tuntu. HANNU LINKOLA HHH Spotlights Alchemy For The Dead Ipecac Britanniassa 1990-luvun vaihteessa syntyneen shoegazen vaikutus on ollut huomattavasti kauaskantoisempi kuin samoihin aikoihin ensiaskelia ottaneen brittipopin. Fantasia rocktivolia pyörittävästä fiksarista saa musiikillisenkin mielikuvituksen laukkaamaan omaperäisten melodioiden ja niihin kirjattujen outojen ja yleismaailmallisten mielikuvien yhteispelissä. Kohtalokkaasti soinnutettu ja modernilla otteilla dramatisoitu Death Folk Country operoi pienessä tilassa, mutta täyttää sen tarkasti. Bändin ties kuinka mones albumi on kelpo tekele. SAMI NISSINEN HHHH Mando Diao Boblikov’s Magical World Playground Keski-Ruotsin Borlängessä parikymmentä vuotta sitten aloitellut rockbändi on välähdyksittäin tullut tietoisuuteeni ennen uusinta 12. Sopii toivoa, ettei Grave Pleasuresin kansainvälinen momentum mennyt jo. Ensitahdeista on selvää, että tässä remeltää edelleen se sama yhtye, joka runnoi 80-luvun puolella Touch Me I’m Sickin kaltaisia kaoottisia kappaleita. Lähin havainto on noin kolmen vuoden takaa SVT:n visailuohjelmasta På spåret, jonka husbandina Mando Diao esitti monipuolisen taidokkaasti musakysymysten covereita kantrirockista ja europopista trad-lauluihin. Cottrell on laulunkirjoittajana pikemminkin vakaa kuin omaperäinen. Tämän yhtye osaa tehdä jo myös ilman eläimellistä riekuntaa. Shoegaze-diasporia löytyy ympäri maapalloa, mutta eniten shoegaze-johdannaista musiikkia tehdään nykyään Yhdysvalloissa. 58 SOUNDI 58 SOUNDI Nyky-Jethro on täydellistä vapautta maailmassa, jossa tällaista vapautta ei juuri ole. Onkin subjektiivista, miten paljon saa irti siitä, että bändi tekee taas pastissin pastissia omista kappaleistaan. Plagueboysillä yhtye hellittää puristusotettaan mailasta, ja antaa välillä väkinäiseksikin yltyneen rokkauksen sijaan tilaa sävykkyydelle ja melodisuudelle. Järin modernia bändin kolisten suriseva meuhtominen ei ehkä ole, mutta energiaa ilmaisuun on jälleen puristettu esimerkillisesti. On suoranainen vääryys, jos upeaan laulumelodiaan pohjautuva Lead Balloons ei muodostu hitiksi, tai albumin nimikappale, jonka kertosäe jää mieleen kertaiskusta. Yhtyeen nykyisestä soundista, erityisesti kristallisista sähkökitaroista, tulee yleisemmin mainittuja goottijättiläisiä enemmän mieleen newyorkilainen Interpol, joka on levyillään rohkeasti venyttänyt kitaravetoisen post punkin muottia. Ei se mikään huikea irtiotto ole missään nimessä, mutta ainakin monenlaista lisämaustetta on ikiaikaisen herkullisesti riipivän indie-soundin seassa. Albumin avausraidan nimi Disintegration Girl ei jätä paljoa arvailun varaan, mistä lähteestä Grave Pleasures vaikutteita ammentaa. Vaikka hänen musiikkinsa on ilmimuodoltaan karua, löytyy sen sisältä myös toivoa. KIMMO K. SAMI NISSINEN HHHH Dorthia Cottrell Death Folk Country Relapse Menneet sukupolvet ovat koko ajan läsnä. Boblikovin maagisessa maailmassa rock on ilmavassa vapaaliidossa, jossa kitarat maadoittavat musiikin luovasti katurockiin, tarkasti testattuun elektroniikkaan sekä vahvaäänisen vokalistin Björn Dixgårdin täysipainoisiin tulkintoihin. ASKO ALANEN HHHH Mudhoney Plastic Eternity Sub Pop Garage grunge -retkue jatkaa rämistelyään väsymättä vuosikymmenestä toiseen. AKI NUOPPONEN HH Grave Pleasures Plagueboys Century Media Grave Pleasuresin uran tapahtumarikkaita alkuvaiheita nimenvaihdoksineen, huipputuottajineen ja breikkausennustuksineen on käsitelty tämän(kin) median sivuilla jo siinä määrin, että tarpeen on mainita vain olennainen: eteenpäin on menty. 2020-luvun Mudhoney on toki soonisesti hallitumpi ja nyanssejakin soitossa on, mutta ydin on yhä tismalleen sama. Alchemy For The Deadista näkee jo päältä, ettei se sisällä kovinkaan hilpeätä materiaalia
LIPUT alk. 169,50€ 1-PÄIVÄN R.I.P. WWW .HELLSINKIMETALFESTIVAL. LIPUT 2-PÄIVÄN R.I.P. 158,50€ alk. 189,50€. 98,50€ alk. FI TICKETS ON SALE + MANY MORE TO COME NORDIS • HELSINKI • FINL AND 11-12 AUGUST 2023 1-PÄIVÄN LIPUT 2-PÄIVÄN LIPUT alk. 119,50€ alk. 139€ 1-PÄIVÄN PRIO LIPUT 2-PÄIVÄN PRIO LIPUT alk
Laulusta vaistoaa hyvälaatuisen naisenergian biisejä tulkitaan pilke silmäkulmassa. Teksteissäkin on toivomisen varaa. Silloin Sam Shingler oli kaksikymppinen ja kaupunkilaistrendien aallonharjalla, nyt hän on viisikymppinen veteraanimuusikko ja lauluntekijä, jonka ansioluetteloon kuuluu monenlaista valistuneiden asianharrastajien arvostamaa poprock-musiikkia Montevideosta Husky Rescueen ja The Lieblingsiin. Albumin avauskappale on jopa nimeltään Jos talvesta selvitään. Hän halusi antaa itselleen armoa ja purkaa tämän kaiken musiikkiin. Elokuvamainen albumi kestää vain 34 minuuttia, mutta se sisältää niin rikkaita maalauksellisia tunnelmia ja aistillista latausta, että matka mielen ytimeen tuntuu olleen ajallisesti pidempi. Tämä ei ole taustamusiikkia, kun pitkin levyä huomaa kyynelehtivänsä ja purevansa hammasta. Vaikka laulujen kuvasto on tuttua, iskee tämäkin kavalkadi luihin ja ytimiin. Kun meri nousi yllemme on kokonaisuutena turhan pitkä ja lavea. Tämän kaiken voi todellakin aistia levyllä. tuottamaa ja kiillottamaa kitaraja syntikkamusaa. Syvää, merkityksellistä ja ajatonta musiikkia. Levyn huippuhetkien räjähtävyys kuitenkin nostaa arvosanaa ja hymyn huulille. Collective Displacementin varrella ajantaju katoaa. Vuonna 2021 julkaistu Aarnivalkea oli kiinnostava, mutta kylmäksi jättänyt julkaisu. Boundaries on Shinglerin toinen sooloalbumi. Soololevyn lauluissa mukkalaisen alkuvoimainen luontokuvaus yhdistää Helsinkiin muuttaneen Mikkolan kotiikävää ja ikiaikaista miehen reissuromantiikkaa, jossa päähenkilön osana on aina pakko lopulta lähteä. Vinyylillä sen voi kuulla kokonaisuutena, suoratoistoon se on tarjoiltu vähän kömpelönä kolmen ep:n sarjana. Saharan dyynejä palvoo vanhasta perulaisesta cumbialaulusta tuunattu Söpöläinen. Boundaries on isoa ja Shinglerin itsensä viimeisen päälle K u v a: N in a M aa n in k a Su 30.4.2023 Olympia, Tampere Ma 1.5.2023 Tavastia, Helsinki. Sanoitukset murtavat tehokkaasti alkoholismin tabuja. Kuin sattumalta levy on kivuliaan osuva soundtrack loputtomalta tuntuvalle talvelle. VIRPI PÄIVINEN HHHH ...vuorenhuippuoptimismi kohtaa kevytmelankolian... Itse koin aiemman materiaalin melodiat melko heikoiksi. Parhaimmillaan Perttula on muhkeilla ja dramaattisilla raidoilla kuten Utopos, Vaaleanpunaisen kuun jumalatar ja Älä muista. Panostamalla aitouteen ja rehellisyyteen syntyy musiikissakin vaikuttavaa jälkeä. Levyarviot > 60 SOUNDI Antinranta Collective Displacement New Narratives Auri Antinranta on kuvaillut Collective Displacementin olleen puhdistautumisriitti, jolla hän käsittelee elämäänsä pilanneita asioita koulukiusaamista ja masennusjaksoja myöten, ja antaa itselleen anteeksi. Rappioromanttisissa tarinoissa tiet johtavat nuhjuisiin kaljabaareihin. Letkeästi etenevät biisit on sovitettu värikylläisesti, mutta soittimilla on silti elintilaa. VILHO PIRTTIJÄRVI HHH Otto Mikkola Otto Mikkola Harava Kun vielä ansaitsemaansa arvoa odottava, lappilaista eksotiikkaa ja americanaa yhdistelevä Autiomaa jäi tauolle ja sen tummaääninen lauluntekijä Otto Mikkola ilmoitti ryhtyvänsä soolouralle, kävi mielessä riittääkö lahjakkaan solistin karisma kantamaan lauluja vielä yksinkin. Mikkolan lauluääni ja uskottavuus kantaa heikommatkin tekstit (Keskeneräinen on kuin itseään tutkistelevan iskelmälaulajan jargonia), mutta lähes aina symbioosi on liki täydellinen. Tunnelmaa korostetaan dramaattisin äänenpainoin ja viidakon rytmein. Biisien kaiusta ja pauhusta tulee mieleen Coldplayn tapaisia verrokkeja. Joko reissun päälle tai parisuhteesta. Ne Galaktiset -orkesterin debyytillä etelän rytmit ujuttautuvat pohjoiseen järvimaisemaan. Riittäähän se. Jeff Buckley ja Radiohead kuultavat yhä ilmaisusta läpi, mutta jäljittelyltä tämä ei tunnu. Levy on samaan aikaan valoisa ja pehmeän surumielinen. Albumin soundtrack-henkiset instrumentaaliset sävellykset soivat kuin läsnä olisi suurempikin orkesteri, mutta kyse on silti minimalistisien nyanssien viiltävästä voimasta. Vuonna 2023 vaikutelma on auttamatta nostalginen. On hienoa, että Antinranta on jakanut näinkin henkilökohtaisen tripin myös muille. Ratkaisu lienee täysin tarkoituksellinen. Aarnivalkealla oli jo enemmän tarttumapintaa, ja uusi levy tuntuu isolta harppaukselta eteenpäin. Suomi-iskelmän ja cumbian aineksista kasattu Laituri viimeistellään psykekitaroin. NIKO PELTONEN HHH Markus Perttula Kun meri nousi yllemme MPM Sans Paradesta tuttu Markus Perttula julkaisi viime vuosikymmenellä pari soololevyä, mutta soolotouhujen tahti on kiristynyt 2020-luvulle saavuttaessa. Kolmesta kappaleesta, joiden nimessä on sana ”älä” olisi voinut pudottaa kaksi viimeistä pois ja jättää levylle vain jo mainitun päätösraidan. Sen suuri kokoonpano on nyt vaihtunut intiimiksi triobändiksi, laulujen maailma sen sijaan on pysynyt uskollisena Lapille. Arka paikka kertoo ystävästä, joka kylvee pelkoa ja vaikeuksia ympärilleen: ”Ei hänen kanssaan juoda / eikä edes maljaa nosteta / koska tiedetään mihin se johtaa”. Ilmaisuun on tullut rehvakkuutta ja omaäänisyyttä. Vuorenhuippuoptimismi kohtaa kevytmelankolian kultaisessa leikkauksessa. AKI NUOPPONEN HHHH Sam Shingler Boundaries Stupido Lähes 30 vuotta on kulunut The Pansiesin brittipop-nostetta tavoitelleesta debyytistä. 90-luvun lopulla tai nollaluvun alkupuolella se olisi ollut lähtökohtaisesti kaupallista. Hammond-virtuoosi Sami ”Kanttori” Niemisen soitto vie myrskyn keskelle. Lauletuissa kappaleissa vertaus Kate Bushin teatraalisuuteen ei ole lainkaan liioiteltua. Älä jää ja Älä huoli ovat kuin toisen artistin levyltä ja istuvat muiden kappaleiden joukkoon huonosti. ANTTI LUUKKANEN HHHH Ne Galaktiset Ne Galaktiset Helmi Levyt Tanssijalka vispaa kärsimättömästi jo ensimmäisten tahtien aikana. Levyn sisältäessä vaihtelevan tyylisiä ja tasoisia kappaleita kokonaisuus tuntuu sekavalta. Levyiltä ei jäänyt muuta mieleen kuin Perttulan hillittömän kaunis ääni. Collective Displacement on taideteos, jolta löytää joka kuuntelulla uusia tajuntaa väräytteleviä ääniä. Pohjoisen melankoliaa Mikkola tiputtelee pienempinä annoksina ätäkästi yhä Puhelinseksin riveissä, mutta soololevy on suoraa sukua Autiomaalle. Ei se väärin ole, ja biisit ovat tasalaatuisen hyviä, vaikka niistä jää usein puuttumaan jokin rakastumaan saava x-tekijä. Joka kerta kun tunnelmia äärimmilleen vavisuttava Swans päättyy, olo todellakin on puhdistunut. Vaikka ihmissuhteita koetetaan vaalia, peittoaa brenkku lopulta rakkauden janon. Henna Emilia Hietamäen kanssa duetoitu hattarainen dreampoppaus Utopia on kyllä ainakin ehdolla klassikoksi
Su 30.4.2023 Olympia, Tampere Ma 1.5.2023 Tavastia, Helsinki. ...vuorenhuippuoptimismi kohtaa kevytmelankolian..
Kikkailua siinä mielessä, että bändi tekee musiikkinsa niin itsetietoisesti, että se vie kritiikin aseet käsistä jo pelkkää sanoitusliitettä tutkailemalla. Puolikkaiden alusta löytyy kaksi uutta studiobiisiä, sopivasti naistenpäiväksi ilmestynyt She Is A Fire ja Demon Prince Regent, jotka jatkavat Existence Is Futilen (2021) perusmoitteetonta linjaa. Ehdotonta riemua kestää kolme raitaa aina Boycott-lainaan Gotta Rock asti. Kappaleet ovat tummasävytteisiä kuten pitääkin, ja välillä bändi raottaa itsestään sitä uhkaavaa puoltaan, joka nosti Blessed Ben (2000) ja Paris Killsin (2002) tunnelmaa. Moving On Skifflen suvereenisti swingistä rock’n’rolliin ja gospelista jazziin vaihtavasta svengistä vastaavalla rytmikaksikolla taas oli sama rooli Morrisonin versioidessa lempibiisejään Linda Gail ”Jerry Leen sisar” Lewisin kanssa tehdyllä You Win Againillä (2000). West End -albumia (2019) siivitti tietty kypsyys ja rauha. PERTTI OJALA HHHH Cradle Of Filth Trouble And Their Double Lives Napalm Uuden Cradle Of Filth -liven biisilistaa ensi kertaa tarkastellessa ei voi välttyä siltä huolestuttavalta ajatukselta, kuinka paljon studioversiota huonommalta mikäkin kappale kuulostaa. EERO KETTUNEN HHH Tiikeri Punk rock pamaus!!! Open Up And Bleed / Vox Populi / Tiikeri Tiikerin runsas vuosi sitten ilmestynyt ensiep taitaa olla nopeiten loppuunmyyty punklevy vuosikausiin. Vahvasti trad.-painotteisen materiaalin lisäksi julkaisuja yhdistää skifflen pääsoittimesta käyvää pyykkilautaa harjaava Alan Wickett. Ilmiö on edelleen läsnä uusilla kappaleilla, mutta tuntuu kuin bändi olisi löytänyt keskittyneemmän vaihteen niin soittamisessa kuin sovittamisessa. Levyarviot > ...onko kyseessä suuri punk rock -puijaus... Näissä lauluissa on tavoitettu se mystinen punk, josta jo useampi sukupolvi on löytänyt tapansa tehdä musiikkia. Tähän ympäri maailmaa vuosien 2014 ja 2019 välillä tallennettuun tuplaan tutustumisen jälkeen voi onneksi ilolla todeta, että kokonaisuus pärjää edellä mainitussa vertailussa suhteellisen hyvin. Vaikka kaikki kappaleet eivät osu täysin The 69 Eyes -ytimeen, ei niistä kuitenkaan voi olla pitämättä, jos vaikutteiden joukosta voi poimia ripauksen The Cultia tai Billy Idolia. Muutamilla edellisillä levyillään bändi on pystynyt pitämään kiinni laadusta, mutta niiden äärellä ei ole voinut kokonaan välttyä tunteelta, että yhtye on ollut sisäisesti hakusessa. Mutta Tiikeri istuttaa voimanlähteenä olleen tekemisen vapauden suomipunkin historiaan kirjoittamalla viimeistä piirtoa myöten olevia pastisseja punkin ja uuden aallon rajapinnasta.. Nyt vuorossa on lp:llinen samaa iloluontoista kikkailua. Dani Filtihin tulkintakin on kummallista kyllä kehittynyt, luulisi hänen jo viimeistään tässä vaiheessa rääkyneen äänensä pilalle. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Van Morrison Moving On Skiffle Exile Kahden lyriikoillaan nolostuttavan ”protestilevyn” jälkeen Van Morrison palaa varhaisnuoruutensa ääniraidan pariin tarjoamalla innostuneita tulkintoja 50-luvun brittiläisen skifflebuumin keskeisistä tai sen läheisistä lauluista. Moving On Skiffleä voi pitää viivästyneenä jatko-osana nuoren Ivanin idoleihin kuuluneiden Lonnie Doneganin ja Chris Barberin kanssa äänitetylle livelevylle The Skiffle Sessions (2000). Gootit ovat palanneet takaisin ja väkevämpänä kuin pitkään aikaan. Tuoreella tuotoksella entistä ammattimaisemmat soittajat, runsaat taustanauhat ja huolellinen jälkikäsittely hakevat alkuperäisversioiden tarkasti rakennettua äänimaailmaa. Tuplan teemasta poikkeaa puolestaan pitkä päätösraita Green Rocky Road, jonka meditatiivisuus viittaa skifflen sijasta lähinnä Astral Weeksiin (1968). Live Bait For The Dead (2002) oli astetta räkäisempi livelevy Cradle Of Filthiltä. Kun Death Of Darkness käynnistyy nimiraidalla, sydämessä läikähtää. Biisimateriaali on kattavaa ja laadukasta, huippuhetkinään upeat, jostain syystä ”bonus trackit” The Death Of Love ja You Will Know The Lion By His Claw. Onko kyseessä suuri punk rock -puijaus. Mitään erityistä livehurmosta tilalle ei synny. Levyn tyylirikoksi erottuu Gov Don’t Allow -biisiin kahden edellisen albumin hengessä kirjoitettu saarnaava lisäteksti. Liiallista pohdiskelua! Tiikeri valloittaa kuulijan, halusi asiaa tarkastella sitten miltä kantilta tahansa. Eikä ihmekään, sillä suomalaista punkhistoriaa valistanut bändi oli sisäistänyt sekä sympaattisen asenteen että kirjoittanut aiheesta muotovalioita biisejä. Onko 12 punkista kertovaa kappaletta liikaa. K u v a: M ar ek Sa b o ga l The 69 Eyes Death Of Darkness Atomic Fire Jyrki 69:n esiintyminen suositussa televisio-ohjelmassa on näyttänyt vapauttavan paitsi laulajan oman sielun, myös koko The 69 Eyesin sielun. Kat Von D:n kanssa esitetty kantrivivahteinen This Murder Takes Two muodostuu albumin vedenjakajaksi, kun bändi jatkaa rocklinjalla sallien kuitenkin goottitunnelmien luikerrella takaisin. Hank Williams -klassikot ovat Moving On Skifflen itsestäänselviä helmiä, mutta jopa Cotton Fieldsiin taiotaan suoraviivaista tuoreutta. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, bändi ja sen uudet kappaleet kuulostavat luonnollisilta ja nyt myös tavattoman rennoilta
Tuoreita kappaleita leimaa myös varsin jazzillinen harmonia. Mahdolliset remiksaukset saattavat toki muuttaa kappaleiden luonnetta. Uuden albuminsa tyylilajiksi Raaikset ovat valinneet paikallisen Fernet Undergroundin tapaan 90-lukulaisen vaihtoehtorockin, mutta lähestyvät genreä vähemmän hienostuneesti kuin kollegansa. Kaunis nimibiisi on silkkaa ambientia. Erityisen vaikuttavia ralleja ovat kenties hyväksikäytetyn lapsen mahdollinen valemuisto UFO-laulu, IRCGalleria -kontaktin jälkeiseen euforiaan sijoittuva Aion uskaltaa, isän pojalleen perinnöksi jättämää traumaa tutkaileva Hei poika sekä albumin päätöskappale, nettipornolla itsensä tyydyttäjän henkilökuva Näyttöpäätteen valossa. Lopulta Nielson paljasti, että kappaleen oli julkaissut yhtye nimeltä Unknown Mortal Orchestra. Vesteriselle Yhtyeineen on kuitenkin paikkansa. Albumin päättävä Some Other Town on kuulemma tanssibiisi gooteille, mutta referenssinä mainittuun Helena Hauffiin saati oikeaan witch houseen Detaljilla on matkaa. V-albumilla yhtye on kuin sarjakuvaversio Steely Danista. Vaikka teksteistä löytyy sysimustan ironian pilkettä, Raaka Hanu ei leiki tai lyö huumoriksi. päivä vuonna 2010 uusiseelantilainen laulaja-kitaristi Ruban Nielson latasi nimettömään Bandcamp-profiiliinsa kappaleen Ffunny Ffriends. Maailma tarvitsee musiikkia, joka on täysin vilpittömästi suurta hyvän mielen viihdemusiikkia ilman mitään taka-ajatuksia. SAMI NISSINEN HHHH Raaka Hanu Yrittää uudelleen Äitin levy ja kasetti / Hillotehdas / Woimasointu Miehisiä sielunliikkeitä muutamalla ep:llä ja yhdellä älpeellä (2021) rujosti peilannut oululainen voimapoptrio Raaka Hanu vaihtaa toisella pitkäsoitollaan isommalle vaihteelle ja osuu liki häränsilmään. ANTTI LUUKKANEN HHHH The Zombies Different Game Cooking Vinyl The Zombies levytti ensihittinsä She’s Not There osapuilleen 60 vuotta sitten. ASKO ALANEN HHH Detalji Truly Deep Limit Ysärin ja vuosituhannen vaihteen ravesekä trance-meininkejä kanavoiva tuottaja ja artisti Krista Myllyviita alias Detalji kahmi itselleen Emma-ehdokkuuksia ja elektronisen musiikin Femman ollessaan tuore lupaus. Kitaristi Ekin keppi rouhii tarttuvia riffejä murskaavalla otteella. Etenkin Nielsonin ”tunteellinen” laulu tukee vaikutelmaa. JARI MÄKELÄ HHHH. Siihen nähden yhtye on hajanaisten vuosikymmenien jälkeen poikkeuksellisen hyvässä levytyskuosissa. Yhtye löysi homman jujun levyttämällä korona-ajan jälkeen kaiken livenä studiossa, kaivatun vapauden huumassa. Raaka Hanun säröpop lainaa häpeilemättömästi Pixiesiltä, Weezeriltä – ”Pinkerton maailman paras levy on, sitä kuunnellessa mä olen onneton” – Nirvanalta ja Jonna Tervomaalta (Luurangot). Se on ihan kivaa ja mukavaa viihdemusiikkia kulutettavaksi. Tero Vesterisen lämmin ääni ja hänen yhtyeensä bändisoittimet, kuorot, koskettimet, puhaltimet ja jouset soivat niin hekumallisesti lempeästä säkeistöstä ja juhlavasta kertosäkeestä toiseen, että kyynisimmänkin ihmisen sydän sulaa. Basisti Jannen tarkkanäköisesti kipuilevien sanoitusten mielenmaisema velloo Mana Manan ja Juustopäiden välimaastossa. AKI NUOPPONEN HHH Unknown Mortal Orchestra V Jagjaguwar Toukokuun 17. Lupaukselta hän vaikuttaa edelleen, sillä vuosia odotettu esikoisalbumi Truly on enemmän kuuntelukäyttöön soveltuva teos kuin bängereillä ladattu tanssilevy. Artisti itse kokee olevansa tyylillisesti omimmillaan yhdistellessään tummasävyisiä folk-laulumelodioitaan tanssibiittiin, kuten albumin ensimmäisellä singlellä Caribbean tai William Orbitin tuottamalta Suzanne Vegalta/Tanita Tikaramilta kuulostavalla Space Lovella. Koukut ovat kauttaaltaan teräviä, ja esimerkiksi avausraidasta Gardenista voisi povata yhtyeelle seuraavaa hittiä. Se ei roiku kahden ison hittinsä, (Time Of The Season on se toinen) tai valikoivan kuulijakunnan psykedelisen klassikkoalbumin Odessey And Oracle (1968) varassa. Toki 60-luvun nuoriso-orkesterissa oli ainutlaatuisempaa mikstuuraa tunnehaurauden ja kokeilevan musiikin uteliaassa löytöretkeilyssä, mutta jo nimensä mukaisesti uusi albumi on trimmattu sen mukaan, mikä nykyhetkessä tuntuu tähdelliseltä. Kukapa voisi vastustaa kappaleita kuten Hetken ikuinen ja Kohti sydänpeltoja, jotka eivät nostatteluja väistele. Saatekirjeessä avoimesti The Chemical Brothers -henkiseksi luonnehdittu Übermacht Revolter ja The Prodigy -pastissimainen Speed ovat nostalgiasävyineen Trulyn maistuvimpia kappaleita. Ne ovat tiivistettyjä ja nokkelia fragmentteja siitä maailmankuvasta, josta punk syntyi ja josta punkin aluskasvillisuudessa vielä on merkkejä. Hetken ikuinen on oikeastaan niin kolmen tähden levy kuin olla voi. JARI MÄKELÄ HHH Vesterinen Yhtyeineen Hetken ikuinen Universal Iskelmäpop on taatusti monelle yhdyskirosana. ...onko kyseessä suuri punk rock -puijaus... Yhdysvaltojen Portlandiin sittemmin asettunut trio julkaisee nyt jo viidennen albuminsa V:n, joka kätkee sisälleen tutun nyrjähtänyttä ja pirun hauskaa musiikkia, jota voisi kutsua psykedeeliseksi souliksi. Siitä tulee ensimmäisenä mieleen yhdistelmä molempien genrejen juustoisimmista ja viihteellisimmistä puolista. Kappale meni viraaliksi yhdessä päivässä, ja se sai huomiota jopa Pitchforkin kaltaisilta etabloituneilta musiikkimedioilta, jotka yrittivät kuumeisesti etsiä kappaleelle tekijää. Joukosta erottuvat Kollaa Kestäälle kunnioittavasti nyökkäävät Elämäni valo ja Punkkari suruissaan, sekä kipakasti maaliinsa osuva Atria ja HK (ei oo ok). Sävelmissä ja soitannoissa ei ole väkinäistä vanhan musiikillisen olemuksen välttelyä tai vääntelyä, mutta ei myöskään pakonomaista muuttumisen painetta. Peräti kymmenhenkinen orkesteri soittaa juuri niin tarttuvaa viihteellistä iskelmää, ettei moni bändi uskalla edes tehdä moista yllä mainituista syistä johtuen. Tiikerin laulut edustavat sitä alkuperäistä tekemisen iloa ja korostavat omaa ajattelua. Drum and bass -taustan päälle hyräilty Keep Me Alive on samaa sarjaa. Nostalgian riekaleita voi aistia Colin Blunstonen mahtavana säilyneen lauluäänen, suloisten stemmojen sekä urkujen ja sähköpianon soundeista. Ei sen enempää tai vähempää. Vesterinen Yhtyeineen osoittaa, ettei tämä ole välttämättä paha asia. Detalji ei peittele vaikutteitaan. Mutta sävelmissä ja kitarankäyttelyssä on toisenlaista särmää ja emotionaalista vahvuutta. Voimaslovarit, kepeämmät poprallit, kruusalliset kamariorkesterisovitukset ja särmikkäämmät rockhöystöt ovat tasapainoiseksi kokonaisuudeksi muokatut. Mutta hyvässä mielessä. Trion musiikissa on kauttaaltaan tanssittava groove, joka saavutetaan hämmästyttävän pelkistetyin liikkein. Tai eivät ne ole oikeastaan pastisseja, sillä nyt ei väkisin palata menneeseen. Reilussa kymmenessä vuodessa psykedeelistä poppia soittavasta UMO:sta on kuin varkain tullut suuren luokan yhtye, jonka suurimmalla hitillä, suloisella So Good At Being In Troublella on Spotifyssa huimat 158 miljoonaa kuuntelua
Kirjoitin seitsemänvuotiaana ensimmäisen biisini nimeltä Kissankulma. Lieneekö taustani kuitenkin alunperin lyriikassa. Minulla on myös yksi vähän kiistanalainen eno, hän on nimeltään Marilyn Manson. – Ihka ensimmäinen muistoni kirjoittamisesta on itse asiassa runoihin ja lauluihin liittyvä. Miksi, siitä en ole varma. Tätini Courtney Love on vähän outo, mutta rakastan häntä silti. Teatterin maailma kuuluu biiseissäni äärimmäisyyksien vaalimisena. Pikkusiskoni on Billie Eilish. 64 SOUNDI Levyarviot > ...sanoma jää symboliikan aluskasvuston peittoon... Setäni Metallica oli minulle teini-iässä todella suuri tuki. Kehtolaulumaisuudesta väkevään hurmokseen liukuva kappale nostaa palan kurkkuun ja tipan silmäkulmaan. Jumalien päässä pyöriviä hyrriä ja nuoruuden taikalaaksoja väläyttävä Sinisellä suolla tiivistää Jokelinin estetiikan. TEKSTI: PEKKA LAINE. Keitä nököttää viereisillä oksilla. Isosiskoni ovat Amy Winehouse, Mara Balls, Maija Vilkkumaa ja Miley Cyrus, ihailen heitä. Hän tekee tasapainotaidettaan omilla säännöillään, ilman ajanmukaisen perusnäppäryyden muodostamaa turvaverkkoa. Äidin puolelta löytyy Janet Jackson, Sinead O’Connor ja Lady Gaga. Loistavan yhtyeen folkiskelmäroots-finesseillä silatut ja kaikesta mielistelystä riisutut kappaleet tähtäävät rohkeasti yläviistoon. – Isäni puolelta löytyy Jacques Brel, Bob Dylan, Vladimir Vysotski, sekä Gogol Bordello -yhtyeen keulakuva Eugene Hütz. Se oli hyvin lyhyt, aggressiivinen ja nopea – aivan kuin punk-biisi, joskin melodisempi, ja meni näin: ”Tuli kulmille uusi kissa / Ja kun koira siitä sai tietää / Niin sitten alkoi riita ja kähinä ja muukin paska / Ja sitten kävi niin hullusti / Että kissa upposi koiran persrööriin!” Olen siis lapsesta saakka ollut runoilija, mutta teatteri on myös ollut aina tiivis osa elämääni. Popin trendisykleistä johtuen joskus muinoin aivan normaali musiikillinen lähestymistapa tuntuu nyt lähes radikaalilta. Jokelinin laulujen aistikkaassa vimmassa on jotakin selittämätöntä ja älyn tuolle puolen ulottuvaa. Jokelinin lauluissa voi aistia kirjallisen laulunteon kulttuurihistorian. PEKKA LAINE HHHH Tunnen houkutusta kutsua rehevää ja popkaavoista poikkeavaa sanoitustyyliäsi runolliseksi tai kirjalliseksi. – Autenttisuus, eli se, että musiikissa kuuluu tekijän henkilökohtainen ja rehellinen suhde siihen, mistä hän milloinkin soittaa tai laulaa. Setäni naapurit eli Rage Against The Machinin tyypit ovat minulle myös tosi läheisiä. Jokelinin lauluissa soi ammattilaisen rikas ja vivahteissaan hallittu kieli. Liila Jokelin ei sekoitu mitenkään reaalipopin massaan. Isoäitini haarassa on sellaisia nimiä kuten Janis Joplin, Tina Turner, Edith Piaf, Carola ja Anneli Sari. Monen mielestä ovat, ja juuri se Liila Jokelinin lauluissa on parasta. Isoveljeni Orville Peck on pioneeri, hän on luonut jotakin todella omalaatuista. Vaikuttaako taustasi näytelmäkirjailijana siihen, millaisia lauluja kirjoitat. Ennen muuta hänen musiikkinsa tuntuu kuitenkin raikkaalta ja räväkältä tässä ja nyt. Kuvittele esteettis-henkinen musiikillinen sukupuu ympärillesi. Isoisäni on Queen, The Rolling Stones, Tapio Rautavaara, Tom Waits, The Doors, David Bowie, Henry Rollins. Mutta ovatko tihkuvat metaforat ja ilmirunollisuudet jo liian paksua kamaa. Musiikissa on kyse sielusta, tunteesta, jonkin paljastamisesta itsessään – vaikka se tapahtuisi roolin tai hilpeän huumorin avulla. K u v a: V il le K u rk i Liila Jokelin Saapuu sankarina kevät Helmi Levyt Laulaja-lauluntekijä Liila Jokelinin persoonallista, tekstivetoista ja reippaasti runollista ilmaisua voisi kutsua moderniksi laulelmaksi. Mitkä ovat sinulle ”pyhiä arvoja” musiikintekijänä
Menneeseen ei kuitenkaan haikailla. Kun synnyt puolestaan antaa väkevää viitettä artistin melodiantajusta. Äänimaisemaa on rikastettu kaikenlaisella trumpetista saksofoniin, pianoon ja ukuleleen. Toivottavasti Matsson löytää levynsä myötä uusiakin faneja. Valtaosan ajasta sanoma jää symboliikan aluskasvuston peittoon, äänenkuva on epätasainen ja säkeistöt johtavat usein kuin viikon ryyppäämisen jälkeen äänitettyihin puhaltimiin. Toisaalta esimerkiksi Every Little Heart -kappaleessa artisti intoutuu asettumaan samoille taajuuksille maanmiehensä José Gonzálezin kanssa. Pikemminkin rikkaat soitinnukset ja mutkattomasti jaetut lauluvuorot luovat levylle kollektiivisen yleistunnelman. Ehkä ajatus on yhtä kaunis kuin laulajan ääni, ja kunnioitus alkuperäisiä kappaleita kohtaan yhtä korkea kuin hänen ylärekisterinsä, mutta toteutus on tylsä kuin tavaratalon taustamusiikki. Toisiinsa nivoutuvissa Happyja Ugly-kappaleissa kertsit menevät samalla kaavalla. John -henkistä kurnutusta. Silti keskiössä on edelleen Matssonin karhean vahva ilmaisuvoimaisuus. ARTTU TOLONEN HHH Ulla Kolla Jäätie Helmi Levyt Pienen budjetin indiefolkia tehdään Suomessa joka pubissa ja korttelissa. Vaikka Continue As A Guest soi huokoisasti ja maltilla, on lauluissa myös tuttua terävyyttä. LASSI LINNOLA HH Ane Brun Portrayals Balloon Ranger Petyn lähes joka kerta, kun Spotifyn Discover weekly -soittolista tarjoaa minulle klassikkokappaleista tehtyjä ...sanoma jää symboliikan aluskasvuston peittoon... TOMI NORDLUND HHHH The New Pornographers Continue As A Guest Merge Carl Newmanin luotsaama The New Pornographers on ollut aina uskollinen viistolle näkemykselleen. Silti välillä tavoitetaan jotain suurta. on nimittäin ensimmäinen, jolla kuullaan kokonaista bändiä. Mitä sekavammaksi Newman maailman kokee, sitä luontevampaa hänen on tarkastella sitä vieraan silmin. The Tallest Man On Earth Henry St. Siitä huolimatta yhtyeen suosio ja merkitys ovat vaihdelleet. Vaan ei auta: muutamaa pysäkkiä lukuun ottamatta Jäätie jää kylmäksi ja vieraaksi kokemukseksi. Välimatkaa Yum-paatoksesta brittipop-Sooneriin on reippaasti. Vastineita voisi hakea vaikkapa Viagra Boysin, Idlesin ja Fontaines DC:n kaltaisista yhtyeistä. Jos näitä hetkiä olisi enemmän, olisi Jäätie kovin erilainen matka. RETRO K u v a: St ep h an V an fl et er en. Newmanille tämä epäilemättä sopii. Kappaleiden tyylit vaihtelevat laajalla skaalalla perinteisemmästä rap-ilmaisusta läpitunkeviin elekronisen musiikin pläjäyksiin. HANNU LINKOLA HHH Slowthai Ugly Method Music Artistinimellä Slowthai tunnettu brittiläinen Tyron Kaymone Frampton sekoittelee kolmannella levyllään ajallemme tunnollisesti punkia, hiphopia ja grimea. Ongelmia riittää. Yhtenäisyyttä ei murra edes moniäänisyys, jolla Newman sotkee sävellyksiin jättämiään sormenjälkiä. Ulla Kollan kohdalla erottumistekijöitä haetaan lyriikoiden tappiinsa väännetystä luontosuhteesta, taustapiruna häärivästä Joose Keskitalosta sekä tämän toteuttamista puhallinosuuksista. Projektin kantavana ajatuksena oli tiettävästi lähteä improvisoimaan puhtaalta pohjalta aina hengen ja ruumiiden manifestoituessa. Kahdentoista kappaleen mitta on auttamatta liian pitkä. Pikemminkin musiikki on kaikesta erillään oleva linnake, jonka sisällä Newman saa rauhassa kokeilla, millaisilla äänillä kulloistakin ideaa kannattaa höystää. ei sisällä trendikkäintä mahdollista musiikkia, mutta toisaalta sen lämpimistä folk-tunnelmista pystynee nauttimaan sujuvasti kuka tahansa. Harmolodia mainitaan. Nykyisin, bändin ollessa salonkikelpoisempi kuin koskaan, se kuulostaa paradoksaalisesti korostuneen ulkopuoliselta. Henry Streetin ja New Religionin kaltaisissa balladeissa Matsson osoittaa olevansa lyömätön tulkitsija. Gardener Songs Tämä albumi merkitsee eräänlaista uutta alkua valovoimaiselle ruotsalaistrubaduurille. Kappaleet ammentavat niin taiderockista, twee popista kuin 80-luvun AOR:stakin, mutta johdonmukainen melodioiden ja balanssien taju liittää näkökulmat toisiinsa. Kaksi näistä manifestoitumisista tarttui nauhalle. SOUNDI 65 dämeen -raidan kertosäe sekä Kuva, jossa mä oon kokonaisuudessaan. Kaiken kaikkiaan kiinnostavaa musiikkia, ja ennen kaikkea kiinnostavaa historiaa. Stemmalaulut taas ovat sanalla sanoen hapokkaita. Tässä Raoul Björkenheim kuulostaa jo huomattavasti enemmän myöhemmin tutuksi tulleelta volkaaniselta itseltään kuin pari vuotta aiemmassa taltiossa. Siihen on syynsä, että klassikot ovat klassikkoja, eivätkä ne usein versioimalla parane. Treenikämppäjami Muddy Watersilla (1983) bändi kuulostaa tutkivan samoja polkuja kuin Ornette Coleman 1970-luvun puolivälin jälkeen tai Miles Davis hiukan sitä ennen. Henry St. Always On My Mind on tarpeeksi monta kertaa versioitu, ja True Colours jo saanut hiusvärimainoksen leiman. Happy toimii hienosti, mutta nimibiisi junnaa fillerimäisesti paikoillaan ja on levyn heikoimpia. Nyt taitava norjalaisartisti Ane Brun on levyttänyt kokonaisen albumin covereita. Levy alkaa itsereflektoivalla aggressiivissävytteisellä terapiakeskustelulla Yum-kappaleen muodossa. Uutta ovat myös Jarmo Savolaisen koskettimet, jotka tuovat todella paljon uutta, hienoa väriä yhtyeen palettiin. Äänitteellä kuullaan myös yleisön kommentointia. Tokoinlahdella äänitetty live Tokoi (1985) alkaa toteamuksella ”Mitä vittua. Toisaalta koko diversiteetissään Ugly toimii omalaatuisena genrerajoja ylittävänä pakettina omassa sarjassaan. Lisäksi pelissä on sattumanvaraista Dr. Harvemmin ruotsalaisen artistin kuulee saavan englanninkieliseen ilmaisuun yhtä autenttisen tuntuvaa otetta. Niin hyvä laulaja kuin hän onkin, edellä mainitut ajatukset ovat mielessäni. ARTTURI SIROMAA HHH Roommushklahn Roommushklahn Svart Roommushklahn oli lyhytikäinen projekti 1980-luvulla, jossa soittivat Jone Takamäki, Raoul Björkenheim, Antti Hytti, Tom Nekljudow ja Jarmo Savolainen. Tosin perinteikkäämpi rap (Fuck It Puppet) ja laulua hyödyntävät alt-raidat (Never Again, Feel Good) toimivat hienosti. Vaivattomasti soljuvalla albumilla vallitsee käsityöläishenkinen tekemisen meininki, ja etenkin irkkuvaikutteita on napsittu mukaan yllättävänkin paljon. The Tallest Man On Earth -taiteilijanimeä käyttävän Kristian Matssonin kuudes levy Henry St. Esimerkiksi Into My Arms on Nick Caven alkuperäisversiona niin voimakas, että siitä ei haluakaan heleää versiota. Linnea Olssonin kanssa tulkittu Halo puolestaan ei ole kovin kaukana Beyoncén temposta, joten se mukautuu ihan mallikkaasti kitaraballadiksi. Mihin helvettiin se oikein…”, joka saattaa tulla joko muusikon tai teknikon suusta. Yllättävää kyllä, kasariklassikko Big In Japan toimii erinomaisesti myös zen-versiona. Punkja vaihtoehtorockjuuret pysyvät vähintään taustalla läpi levyn. Monisyisesti nimetty Continue As A Guest pursuaa paineettomia sävellyksiä, jotka kasvavat itsepäisiksi muistumiksi 2000-luvun alun indieparadigmoista. Kaikki ajoissa päättyy -kappaleen ”Meren luodolla, sydäntalvella / selät on jäätyneet kiinni toisiinsa” -toteamus on ihmissuhdekuvauksena kylmäävä ja todistaa, että hetkittäin Ulla Kolla saa rakennettua saumattoman sillan ihmisen ja luonnon välille. Ajankohtaiseksi albumi ei jalostu, eikä sen tarvitsekaan. Esimerkkeinä vaikkapa Sukellan sun syakustisia tai muita folk-pop -versioita
Hyvät sävellykset ovat yhä asian ytimessä, ja albumin anti on ehdottoman kuuntelukelpoista myös kitarahurlumheistä piittaamattomille. Descend on ensimmäinen tällä vuosituhannella kotimaassa teollisesti puristettu vinyylilevy, kun Helsingin Levypuristamo aloitti toimintansa aiemmin tänä vuonna. Sitä on hankala päihittää, mutta Mika Tyyskä osoittaa tyylikkäällä levyllään ainakin painivansa samassa liigassa. Mahtava nimi biisillä! Vastaavanlaista tykitystä ei popahtavasta discosta jazz-funkiin tyylillisesti vaihtelevalta albumilta valitettavasti löydy. Stereo Mind Game sitä vastoin kääntyy kohti valoa. Yhtyeen shoegazing-kulissit, harsoiksi hankautuneet sävelkulut ja kalseat lauluraidat muodostivat puhuttelevia vastakohtia täyttymystä tavoittelevalle dreampop-estetiikalle. Nyt puhutaan Trout Mask Replican tai My Life In The Bush Of Ghostsin serkusta. Kaksikko on vaikuttanut Suomen elektromusiikkiskenessä jo pitkälti yli vuosikymmenen, mutta osoittaa jälleen kykynsä muuttua ja kehittyä. Yournalist-kollega Oskari Ruohosen sielukkaasti laulamat Word On The Wire sekä soft rock -balladi Losing = Winning ovat kuitenkin hyviä vetoja, ja suomalaisen funkin grand old man Sam Huber vierailee heruttelemassa Keep The Lights On -raidalla. Aitoahon ilahduttavan epäsuomalaiselta kuulostava soololevy käynnistyy juustoisen maukkaalla, millenniumin taitteen Daft Punkista, Chromeosta (ja Fu-Touristista) muistuttavalla vocoder-mausteisella electrofunkilla Auraraver. Berliiniläisen dj Sotofettin kanssa tuotettu Descend on matka tietoisuuden syvyyksiin. Mikä salaperäisyydessä hävitään, se liikkumavarassa voitetaan. LINDA SÖDERHOLM HHH Muscular On The One Drink Tonight Muscular on turkulainen biisinikkari, tuottaja ja kosketinsoittaja Ilmari Aitoaho, joka on aiemmin tuttu muun muassa indiebändi Yournalistin ja soul-kokoonpano Punomon riveistä. Bändikokoonpanolla toteutettu On The One -albumi on kelpo käyntikortti kansainvälisille markkinoille, joilta löytynee enemmän kuulijoita Muscularin retrolle eli yhtä kuin ajattomalle, vaivattoman tuntuisesti rullaavalle musiikille. Kasarille ajatukset vievä syntikka tuo mainiota lisäsävyä muutoin esimerkillisen ilmavalle triosoitolle. Hypnoottiset seitsemän kappaletta, joista kaikki ovat yli viisiminuttisia, vievät kuulijan transsinomaiseen tilaan, jossa kaikki muu unohtuu. Helppotajuisen ilmaisun kääntöpuolena on soinnin kliinistyminen. Hän puhuu äitinsä suosimasta sanonnasta, jonka todellisen merkityksen hän on tajunnut vasta nyt vanhana. Toisaalta nyt ollaan ehkä eniten kiinni uudessa hipster-linjassa, kun eri biiseillä vierailevat Moor Mother, Michael Stipe, Justin Vernon, Jeff Parker, Sharon van Etten ja Rokia Koné. JUSSI NIEMI HHHH K u v a: D av id R ac cu gl ia. Oh Me Oh Myhin pitää paneutua useita kertoja tositarkoituksella ennen kuin sen koko mittava anti täysin aukenee. KOSKINEN HHH Jesse Descend Haista Suomi-elektron ihmelapset eli Stiletti-Ana ja Kalifornia-Keke ovat elektroakustinen Jesseduo, jonka uuden albumin soundi yhdistelee meditatiivista kitaranäppäilyä ja tarttuvia bassomelodioita sekä perinteisempiä rumpukomppeja tajunnanvirtaisiin syntetisattorilinjoihin. Valtaosa musiikista velloo välitilassa, joka on täynnä paitsi mahdollisuuksia myös itseään kiertäviä ääniä. Jos National Freedom (2020) on se helpoimmin lähestyttävä avant-blues-albumi, niin tämä todella haastaa kuulijaa avant-saarnoillaan ja -mietiskelyillään. Kirkasotsaista, melodiarikasta ja rento-otteista instrumentaali -hard rockia kuuntelee mielellään, semminkin kun taso on maailman mittakaavassakin huippuluokkaa. Tämä tarkoittaa joustavampaa yleisvaikutelmaa. KAROLIINA KANTOLA HH Lonnie Holley Oh Me Oh My Jagjaguwar ”I believe the deeper we go the more we can understand the oh mes and the oh mys”, Lonnie Holley tilittää tajunnanvirtatyyliinsä kuudennen albuminsa nimiraidalla. Levyarviot > 66 SOUNDI Mr. Modernimmalle Flight Modelle mieltyi enemmän vertailukohtia, mutta nyt ainoa mieleentuleva yhteys piirtyy maailman parhaaseen kitararocklevyyn, Steve Vain Passion And Warfareen. Linda Ilves tekee vaikutuksen vokalistina etenkin kappaleella Don’t Breathe On Me. Kaikki totaaliseen improvisaatioon uskovan laulaja-poikkitaiteilijan levyt ovat avantgardistisia, mutta Oh Me Oh My sijoittuu niissäkin kokeellisimpaan päähän. Fastfinger Tremors Elektrik Pyjamas Mainion Flight Mode -albumin (2022) sisarlevyllä laatu pysyy korkeana esityksissä sekä sävellyksissä. HANNU LINKOLA HHH Ei levyn kuuntelu tietenkään vastenmielistä ole, mutta kovasti odotan Ane Brunin omaa tuotantoa, jossa piano, kitara ja ainutlaatuinen ääni pääsevät parhaimpiin ulottuvuuksiinsa. Jacknife Leen tuotanto painottaa tätä esimerkillisesti ylisuorittamiseen haksahtamatta. Oppikirjamaisella varmuudella aseteltu albumi on monessa mielessä yhtyeen paras. Musiikki on aiempaa viimeistellympää, aikuisempaa sekä seesteisempää – ei enää niin tanssittavaa, vaan enemmänkin jotain, jonka tahdissa vain hytkyä päämäärättömästi ja kadottaa itsensä äänitaiteen uumeniin. JARI MÄKELÄ HHH Daughter Stereo Mind Game Glassnote Edellisillä levyillään (Not To Disappear, 2016; Music From Before The Storm -soundtrack, 2017) Daughter seilasi tummia vesiä. Jesse sekoittelee suvereenisti electronicaa, broken beatia, future jazzia ja leftfieldiä. I Can’t Hushilla Syvässä Etelässä rankan mutta luovan elämän elänyt afroamerikkalainen toteaa nyt ymmärtävänsä, miksei äiti koskaan puhunut kokemistaan kauheuksista, mutta ilmoittaa heti perään, että ”minä en voi pitää suutani kiinni”. Aitoahon oma instrumentaali Stellar Studies ei kalpene klassisen Mongo Santamaria -coverin Afro Blue rinnalla. Levy on turhan konsensushakuinen pelatakseen tutuilla kaksinaisuuksilla, mutta myös liian etäinen antautuakseen todelliseksi pop-taivaaksi. ...tilutuspitoisempi, joskaan ei härskiä nuottionaniaa... Musiikin varjoihin kätkeytyi repivää kauneutta. KIMMO K. Kappaleet ovat hyviä ja sävelkulut tarttuvia, joskin aivan selkeitä johtobiisejä albumilta jää kaipaamaan. Kyse ei ole jostain käsittämättömästä dadasta, vaan syvän bluesin lailla omista kokemuksista ammentavasta vapaasta musiikista, joka iskee tekijän lohduttavasta hellyydestä hurjaan särmään yltävä ääni ja asia edellä. 1980-lukulaisuus kuuluu Tremorsilla astetta selkeämpänä, joskaan ei millään juustonvenyttelyyn liippaavalla tai glitteriä heittelevällä läppätasolla vaan sävelissä ja tunnelmissa. Tremors on sisartaan hiukan tilutuspitoisempi, joskaan ei härskiä nuottionaniaa. Se vajoaa mieleen ja sen mikrokosmoksiin, josta löytyy kaksikolle aina uutta ammennettavaa. Tulkinnanvaraisuuden katoaminen on kuitenkin kova hinta muodolliseksi pelkistyvästä mielihyvästä. Tutut rakenneosat ovat yhä läsnä, mutta niiden keskinäisiä suhteita on säädelty helläkätisesti: rytmejä on kevennetty, kuulokuvaa pelkistetty ja lämpöä lisätty. Ja nyt kun olen soittanut Portrayalsia, algoritmit luulevat taas, että haluan aina vaan kuulla uusia versioita klassikkokappaleista. Stereo Mind Gamen pohjatunteisiin on vaikea samastua, vaikka trio alleviivaa huolellisesti jokaista ajatustaan
ARTTU TOLONEN HHHHH Alfa Mist Variables AntiVariables on hyvä nimi Lontoon kuumimpiin uusiin jazz-tähtiin lukeutuvan Alfa Mistin uusimmalle. Viime vuosina Rinteen tekemisissä on omaan korvaan eletty jonkinlaista etsikkoaikaa. Ainakin silloin, kun yhtyeen syytämä informaatio ei ole totaalisen yliampuvaa. Siinä energinen drum’n’bassbeat ja dubahtavat kaiutukset yhtyvät maukkaan luontevasti trumpetisti John Woodhamin ja kitaristi Jamie Leemingin (kovasti 80-luvun John Scofieldistä muistuttavaan) perinteisempään jazz-sooloiluun. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Periaatteessa Enslaved-leirissä ei ole tapahtunut mitään suurempaa uutta ja bändi siis jatkaa sinnikkäästi päänsä hakkaamista riimukiveen kuvitellen, että sävellykset tasoittavat tiensä kuin itsestään. Ei ole ensimmäinen kerta, kun Enslavedin kohdalla marisee tyylien runsaudenpulasta, mutta sille on taas syynsä. Kakofonia ei ole kaukana, mutta juuri sen välttäminen on eräänlainen Heimdalin punainen lanka. Biisit tosiaan kattavat laajan alueen avausraita Forewordin vanhan liiton isompiin orkestereihin viittaavalla, mutta samalla fuusionkin kanssa flirttailevalla meiningillään Borderlinen itse räpättyyn omakohtaiseen moderniin pohdiskeluun tai Bongeziwe Mabandlan falsettisävyisen eteläafrikkalaislaulun leimaamaan Aphoon. Jälkimmäisiin kuuluu bassoklarinetin soinnin lisäksi esimerkiksi soittimen läppien kolinaa ja soittajan hengitystä: ihminen, puu ja metalli. Bändin tarpeen kokeiluilleen voi ymmärtää, sillä ajan myötä lopputulemaa voi pitää vähintäänkin mielenkiintoisena. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 114,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 131,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa TILAA SOUNDI. Grey kuulostaa löytymiseltä. Johtajan Rhodes helkkyy kautta levyn miellyttävästi ja ajoittain luuppausta simuloivat rakenteet tukevat helppoa kuuntelukokemusta, mutta loppujen lopuksi Variables ei päräytä sillä tavalla pysäyttävästi kuin vaikka James Brandon Lewisin viimekuinen Eye Of I. Tapani Rinne Grey Signature Dark Brian Eno julkaisi vuonna 1978 levyn Ambient 1: Music For Airports, jonka hihanuoteissa hän määritteli ambientia musiikiksi, jonka voi jättää taustalle, mutta joka palkitsee tarkemman huomion, jos sille haluaa sen suoda. JUSSI NIEMI HHH Enslaved Heimdal Nuclear Blast Enslaved on uransa aikana kokeillut kaikenlaista, ja melkein aina kaiken lisäksi yhtä aikaa. Viimeisen 45 vuoden aikana kyseinen musiikki on kehittynyt suuntaan, jossa määritelmän jälkimmäinen puoli jää usein toteutumatta ja kiinnostavampia tulkintoja aiheesta saattaa kuulla esimerkiksi lähi-Alepan kylmäosastolla. Tuloksena on levy, jonka pintakerros on rauhoittava ja miellyttävä, mutta lähemmällä kuuntelulla paljastuu todella syvä erilaisten tekstuurien ja tilojen sinfonia. Siinä missä nimibiisin mietiskelevä modernismi vakuuttaa tunnelmallisuudessaan, The Gist ja varsinkin Cycles kuulostavat minun korvaani vähän ”automaattiselta cooliudelta”, jollaista olen kuullut jo tarpeekseni. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Kerroksellisuus tuntuu olevan Enslavedille edelleen päivän sana. Toista sooloalbumiaan Manzanitaa voi pitää todisteena Clevelandin elämänmuutoksen onnistumisesta. Akustisen kitaran saattamalla Aged Eyesilla basisti Kaya Thomas-Dyke laulaa kevyen pehmeästi jousien tuella, kun taas BCinstrumentaali päättää levyn sen ärhäkimpänä ja itselleni parhaimpana palana. SOUNDI 67 ...tilutuspitoisempi, joskaan ei härskiä nuottionaniaa... Vaikuttaa kuitenkin siltä, että onnistumisten myötä romahdukset ovat olleet pienempiä, ja bändi on jaloilleen noustuaan päässyt askeleen eteenpäin. Manzanita on hiljaisella tavalla positiivinen, Clevelandin itsensä yliluonnolliseksi rakkausalbumiksi ja kevätMene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Grey on tehty bassoklarinetilla – joka soi sekä omana ilmaisuvoimaisena itsenään että manipuloituna – ja elektroniikalla. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Ainutlaatuisena sitä ei kuitenkaan voi pitää, sillä konsti on käynyt tutuksi monien muiden bändien taholta ja usein vielä selkeämmässä hahmossa. Jääräpäisyys on kannattanut ja kannattaa, mutta pahitteeksi ei olisi, jos yhtye keksisi itse karsia liiat nuotit kappaleistaan. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Shana Cleveland Manzanita Hardly Art Los Angelesista tulevan, lauluharmonioita, surfia ja lievää psykedeliaakin hyödyntävän La Luzin johtohahmo Shana Cleveland on vaihtanut kaupungin jännitteet kalifornialaiseen erämaahan, jossa vaaran tuntua aiheuttavat lähinnä pihapiiriin saakka tunkeutuvat kalkkarokäärmeet. Ja metsäänkin bändi on välillä mennyt. Erityisen onnistuneesti levyllä on rakennettu manipuloitujen ja orgaanisten tekstuurien yhteispeli. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Uutta levyä kuunnellessa tuntuu siltä kuin kuuntelisi useampaa Enslaved-levytystä samaan aikaan. Onneksi vastaan tulee säännöllisesti myös helmiä
Henkilökohtaisesta poliittiseen poukkoileva albumi on täynnä substanssia ja kertoo niin taiteilijan muutosta New Yorkiin (herkkä Le Départ -intro) kuin tuomitsee amerikkalaisen aseväkivallan (nostalgiahuuruinen Dumpalltheguns). Muutamankaan kuuntelukerran jälkeen oikein mikään muu kuin nimikkobiisi ei tunnu jäävän mieleen. Melodiat kuorruttavat maukkaasti yhtyeen tymäkkää pohjavirettä, ja kielisoittimien tylyt soundit saavat aikaan mukavaa kontrastia metallisen murinan ja melodioiden rajapinnassa. Mutta tämä värillinen nainen osaa olla myös häpeämättömän seksikäs ja silkkisen groovaava. Hitaaseen valssiin kallistuva Quick Winter Sun konkretisoi talvipäivän lyhyyden; ”Woke up too late now, the day is almost done, there goes the quick winter sun”. Pehmeä laulu ja herkkä akustinen kitarointi luovat hillittyjen koneiden, kosketinten ja runsaan pedal steelin kera vaikutelmaa aavemaisesta neofolkista. Albinö Rhino tosin käyttää myös näiden bändien työkalupakista puuttuvaa Isoa Pörinää, jonka ilmestyminen äänikuvaan on varsin vaikuttava tapahtuma. Soolouraa vuodesta 2018 tehneen artistin vasta toista levyä kantavat kuitenkin laulajan huumaava ääni, funkaavat bassolinjat, päihdyttävät sävellykset ja mestarillinen tuotanto. Streng olisi taatusti ollut tyytyväinen tähän käsittelytapaan. Biisin kiitettävän reima syke pysyy yllä eikä välillä sakeasta huuruilusta huolimatta touhu lipsahtele laisinkaan hahmottoman jahkailun pariin. Nämä toimivat levyn teemoina. Vanhan thrash-bändin vuonna 2019 ilmestynyt debyytti tarjoili modernisoituja kaikuja 90-luvulta. Pekka Strengiltä lainattu Luumupuupoika on ainutlaatuinen poiminta, sillä mestari itse ei kappaletta koskaan ehtinyt levyttää. Jos tähän on pyritty, niin siinä onnistutaan. Ajoittain meno on niin retroa, että kappaleet kuvittelee tuntevansa jo entuudestaan. Puhelaulua hyödyntävä Halloween Store nousee myös esiin mielenkiintoisena ja erottuvana kappaleena. Albumi oli mainio lajityyppinsä edustaja, jolla bändi osoitti tuntevansa perusasiat, mutta se pyrki silti vähän omaperäisempään ilmaisuun. Salokosken ulottuva laulu ja Saaren helmeilevä kitarointi luovat hämyistä mystiikkaa. Klassikon sovitukseen on ujutettu kohtalokkaita matalia tehosteita, mikä kampeaa tunnelman hetkittäin jopa uhkaavaksi. Unenomainen tulkinta istuu pitkäsoiton väreilyyn häkellyttävän hienosti. Verrokeiksi Return To The Corelle hahmottuu Pink Floydin ja Hawkwindin kaltaisten vakioiden lisäksi akustispitoinen Kingston Wall ja musiikillinen surmanajoryhmä Circle. Levyarviot > ...sopii erinomaisesti lastentekoon... KIMMO K. Ja meininki on hyvä. Kertakaikkisen nerokkaassa Multiply-kutusoulkappaleessa hän esimerkiksi kertoo tarpeestaan lisääntyä laulamalla kertsissä munasarjoistaan. Norm on ainoa täysosuma kiinnostavilla melodioilla ja tyylitietoisella laulusuorituksella. ARTTURI SIROMAA HH Damage SFP Punished By The System Samsara Damage SFP on kokenut reilun kasvojenpesun. Eittämättömän omaäänisen Manzanitan lauluttomat soolobiisit Bonanza Freeze ja Sheriff Of The Salton Sea esittelevät Shana Clevelandin rehevää kitaranpikkausta. JUHA SEITZ HHHH levyksi kutsuma laulukokoelma, jonka keskiössä ovat niin tuore äitiys kuin ympäristön hyvinvointi. PERTTI OJALA HHH Andy Shauf Norm AntiLeppoisaa americanaa, folkia ja popia yhdistelevä Andy Shauf on indie laulaja-lauluntekijän arkkityyppi. Keskitempoisuudessaan, kauneudessaan ja taustamusiikkimaisuudessaan ei urotekoihin tällä kertaa ylletä. Samuli Kosminen on sorvannut kolmelle raidalle efektejä laajentaen äänimaisemaa avaraksi. Levyn päättää slovari Unfreeze Me, joka on ainoa levyn linjasta pikkuisen sivuun lipsahtava raita, mutta silläkin bändi osoittaa omaavansa tyylitajua. Lähes kaikki kappaleet tuntuvat olevan variaatioita toisistaan. Kappale olisi istunut Damage SFP:n edellisen levyn aikoihin kuin rautanyrkki silmään, mutta nykyisellään yhtye on jo kasvanut ulos Motörheadille ominaisesta yksioikoisemmasta runttauksesta. Vesa-Matti Loirin muistolle omistettu Nocturne soi osuvan arvoituksellisella klangilla. Yhtyeen laulaja Jarkko Nikkilä oli aikoinaan mukana myös Valonkantajat-yhtyeessä, ja niiltä ajoilta on perua se, että nyt yhtyeen musiikki on reilulla kädellä melodisempaa sekä tummasävyisempää, ja luonnollisesti uudesta materiaalista voi siksi poimia useita viittauksia Nikkilän edelliseen yhtyeeseen. Pehmeiden rumpujen ja jousella soitetun kontrabasson leimaama Faces In The Firelight on Clevelandin rakkaudentunnustus miehelleen ja pojalleen. Soundissa voi kuulla selkeitä vaikutteita ainakin Bootsy Collinsista ja Macy Graystä. Suurimmaksi osin instrumentaalinen teos on rennon vaikuttava ja myös oudon viihdyttävä. 68 SOUNDI Albinö Rhino Return To The Core Space Rock Productions Eipä voi juuri osuvampaa levylafkan nimeä tälle levylle olla kuin Space Rock Productions. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Adi Oasis Lotus Glow Unity Ranskalais-karibialainen laulaja ja basisti Adi Oasis, joka tunnettiin aiemmin nimellä Adeline, tekee jonkintasoisen kameleonttiliikkeen aikaisemmasta modernista popmusiikista retrohenkiseen Philadelphia-souliin, funkiin ja r’n’b:hen. Simppeleitä ideoita kierrätetään vähän turhan paljon. Bändi heittää coverina Motörheadin Iron Fistin vuonna 1982 ilmestyneeltä saman nimiseltä albumilta. Telephone yhdistelee kaikkea ihanaa, kuten jousia, heleää laulua ja simppeliä, pitkälle vietyä teknistä tuotantoa. LINDA SÖDERHOLM HHHH K u v a: Sa k ar i R ö y sk ö. Kun ihanuutta on liikaa, siitä jää kädenlämpöinen fiilis. Kokonaisuus onkin mestarillisen seksikäs ja sopii erinomaisesti lastentekoon. Viileässä virrassa annostelee ihailtavan aistikasta laulelmapohjaista musiikkia. Levyä kuunnellessa uppoaa ajatuksiinsa tai keskittyy johonkin ympärillä tapahtuvaan musiikin jäädessä taustalle rullaamaan keskitempoiselle pyöritykselle. Biisi velloo dynamiikan suhteen mainiosti ja yhden ainokaisen teeman variointi näin monipuoliseksi spektaakkeliksi on aika mahtavaa tekemistä. KOSKINEN HHHH Emma Salokoski & Jarmo Saari Viileässä virrassa Music Box Helsinki Laulaja Emma Salokoski on moneen otteeseen esiintynyt muun muassa XL-yhtyeestä tutun multi-instrumentalistin Jarmo Saaren kanssa, joten yhteisen studioalbumin työstäminen oli vain ajan kysymys. Sävelien luonne on pääosin minimalistinen, mutta sointi tuntuu kuulaalta. Avaruusluotain ulvoo ja samaa kiertorataa pyöritään. Return To The Core on hämmästyttävän mukaansatempaava järkäle, joka ei tunnu järkälemäiseltä. Siitä on nimenomaisesti kyse tällä 35 minuutin mittaisella yhden kappaleen tripillä
Osaan Overkillin sanat vaikka unissani, mutta olin kuitenkin sen verran hermostunut, että ennen estradille kipuamista kirjoitin tussilla käteeni jokaisen säkeistön ensimmäisen sanan. – Sitten tuli Overkillin vuoro, ja Lemmy viittoili minut laulamaan viereensä. Overkillin nimi on tietenkin napattu Motörheadin levystä, ja ennen rundia olin hieman huolissani, että mitähän Lemmy ja kumppanit ajattelevat meistä... – Olimme Motörheadin kanssa Euroopassa vuonna 2007. Onpa niitä jo paljon! Onhan tuo kieltämättä hieno tasaluku, mutta se ei silti herätä minussa kovin kummoisia värähdyksiä. Sen enempää en pysty sanomaan nyt, sanoo Ellsworth. Mitkä rundit ovat jääneet mieleen lähtemättömällä tavalla. Mitä tapahtui. Overkillin tuore julkaisu Scorched on nimittäin amerikkalaisyhtyeen kahdeskymmenes studioalbumi. levymme, naurahtaa laulaja Bobby ”Blitz” Ellsworth. Lähinnä se kertoo minulle siitä, että seuraava tulee olemaan 21. – Ensimmäisenä tulee mieleen USA:n-kierros vuonna 1988. – Saavuin kotiin 14. Aika pian tajusin, etten halua julkaista näin synkkiä tarinoita, sillä minä olen kuitenkin pohjimmiltani hyvinkin iloinen ja positiivinen tyyppi, Ellsworth nyökkää. Lemmy karjui paikalle tulleelle jengille, että ”tämä saakelin jätkä ei muista Overkillin sanoituksia”. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho SYNKKIEN AIKOJEN JÄLKEEN. Overkill oli USA:n-kiertueella keväällä 2020, mutta jouduimme jättämään rundin kesken, kun kaikki paikat menivät yhtäkkiä kiinni koronan takia, sanoo Ellsworth. Tässä vaiheessa maailmanlaajuinen pandemiatilanne oli kuitenkin jo helpottanut, ja myös oma fiilikseni oli paljon parempi verrattuna maaliskuuhun 2020. Overkill on kiertänyt maailman lukemattomia kertoja. – Kirjoitin siis uudet sanoitukset. Me avasimme iltaman, Motörhead luukutti kakkosena ja pääesiintyjänä oli Slayer. Maailma näytti taas vähän paremmalta paikalta, ja lopulta hylkäsin toisetkin tekstit. Seuraavaksi päätin, että minun täytyy sulkea nämä musertavat ajatukset mielestä, ja jatkaa elämää entiseen malliin – ilman kiertueita tietenkin. – Osa tulevan rundin aikatauluista on työn alla, ja myös Skandinaviankeikat ovat suunnitteluasteella. O nko New Jerseyssä vuonna 1980 perustettu Overkill maailman ahkerin thrash metal -yhtye. Naamani valahti kirkkaanpunaiseksi ja halusin vajota maan alle, mutta sen sijaan hyppäsin yleisön joukkoon ja poistuin paikalta porukan käsien kannattelemana! OVERKILL OVERKILL SOUNDI 69 Raskaamman puoleista asiaa. Aloin siis tehdä sanoituksia Overkillin seuraavalle albumille. Oli tietenkin omalla tavallaan hienoa, että meillä oli pandemiasulkujen takia runsaasti aikaa kirjoittaa uusia biisejä, mutta rajansa kaikella! Milloin Scorchedin valmistelutyö sitten alkoi. Yksikään poliitikko tai tiedemies ei tuntunut tietävän, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja minua ahdisti aivan helvetisti. Vasta kolmannella kierroksella syntyi jälkeä, jonka takana pystyin seisomaan kirjoitusurakan jälkeenkin! Scorched tuo Overkillin taas kerran Eurooppaan, mutta Suomenkeikkaa ei ole näköpiirissä ainakaan tämän tekstin kirjoitushetkellä. Jos katsotaan levytysten määrää, vastaus saattaa hyvinkin olla myönteinen. Hän huomasi käteeni kirjoitetut sanat. He olivat myös äärimmäisen kovia bile-eläimiä, ja me yritimme pysyä parhaamme mukaan heidän tahdissaan! Ellsworth nostaa esiin myös toisen Motörheadiin liittyvän muiston. No, huoli oli turha, sillä Motörheadin herrat olivat suunnattoman mukavia. Järkeilin homman niin, että mikäli jostain syystä unohdan lyriikat, pelastan tilanteen vilkaisemalla käteen rustattua ”muistilappua”, sanoo Ellsworth. Mietin surkeana, että tähänkö tämä 40-vuotinen laulajan ura nyt päättyy. – Minäpä kerron. maaliskuuta. Kiertue päättyi Berliiniin, ja Lemmy tuli kysymään ennen vetoa, että haluaisinko tulla lavalle vetämään Overkill-biisin heidän kanssaan. Ja voi hemmetti... Soitimme takavuosina esimerkiksi Oulun Jalometallitapahtumassa, ja se oli aivan mahtava keikka. – Huomattavasti enemmän minua liikuttaa tietoisuus siitä, että Scorched on viimeinkin fanien ulottuvilla. – On sanomattakin selvää, ettemme malta odottaa seuraavaa Suomen-konserttia. Ja arvaapa mitä. – Kahdeskymmenes. Ja sitten se venyi vähän lisää. Lopulta kirjoitusurakka venyi. Totta kai minä halusin. – Kun ensimmäinen nivaska oli valmiina, luin tekstit huolella läpi, ja ne olivat alusta loppuun synkkääkin synkempää lunastusta
Kun saan kiertää maailmaa terveenä tällaisten vaiheiden jälkeen, en voi tuntea muuta kuin valtavaa kiitollisuutta. Ehkä siinä voisi todellakin olla jonkinlaisen juhlarundin tai ison levyboksin paikka! Hypätään vielä Kamelotin varhaisvuosiin, erään kiinnostavan seikan äärelle. Kamelotin tuorein maailmankiertue promotoi yhtyeen uutta The Awakening -studioalbumia. – Illan keikalla tulee olemaan tungosta, ja minä pidän Tampereesta muutenkin kovasti. – Otsikko viittaa myös siihen, että omat prioriteettini ovat hieman muuttuneet. Mutta silloin kun yhtye lepää syystä tai toisesta telakalla, keskityn aivan muihin asioihin. Täytyy sanoa, että sieltä avautuneet lumiset maisemat näyttivät todella huikeilta tällaisen floridalaisen tyypin silmissä. Millainen oli heavyja power metalin asema Floridassa tuolloin. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 70 SOUNDI K AMELOT S infonisen ja progressiivisen power metalin parissa komeaa jälkeä tehneen Kamelotin perustaja Thomas Youngblood istuskelee keikkabussin viihtyisässä oleskelutilassa. Youngblood huokaa syvään, kun hän alkaa kertoa levyn valmisteluvaiheista. Musiikki merkitsi minulle takavuosina kaikkea, mutta nykyään perhe on vähintään samalla viivalla. Älä käsitä väärin: kun Kamelot on aktiivinen, bändi on minulle edelleen äärimmäisen tärkeä juttu. – En ole kovin nostalginen kaveri vaan katson mieluummin eteenpäin. Saman vuoden loppupuolella sain erittäin ärhäkän koronatartunnan, ja lopulta minut vietiin sairaalaan. Sitten pandemia sulki koko planeetan, eikä meillä yhtäkkiä ollut enää mitään kiireitä. – Arvaapa kahdesti, miltä tilanne näytti paikan päällä. – En todellakaan! Satun tietämään, että Tampereella on kaksi kovaa joukkuetta, enkä halua saada Ilveksen fanien vihoja päälleni. Kaupunki on hieno. Hän on hieno ihminen, ja bändi on tietenkin aivan mainio. Kun yhtyeen juuret alkoivat upota tampalaiseen maaperään 90-luvun vaihteen molemmin puolin, seutukunta tunnettiin death metalin mekkana. Miksi valitsit levylle nimen The Awakening. Ja siinä skene periaatteessa olikin, sanoo Youngblood. – Kiersimme Battle Beastin kanssa Amerikassa, ja ystävystyin laulaja Noora Louhimon kanssa. – Jos kuitenkin mietin vuotta 2025, niin Eternityn synttärien lisäksi The Black Halo -albumi täyttää kaksikymmentä, kun taas Haven viettää 10-vuotisjuhlia. – Viime vuodet ovat olleet todella erikoisia, ja minulle The Awakening tarkoittaa eräänlaista uuden aikakauden starttia, nyökkää Youngblood. Mainittuja ”takavuosia” löytyy jo yllin kyllin, ja Kamelotin debyyttialbumi Eternity juhlii kolmekymppisiä 2025. Tilanne voisi nimittäin olla täysin toisenlainen! – Jos pandemiatilanteessa oli mitään hyvää, niin sitten se, että pystyimme miettimään ja hiomaan The Awakeningia aivan eri tavalla verrattuna vanhempiin julkaisuihin. Niin, sain Tapparan liigajoukkueelta heidän pelipaitansa, ja se todella lämmitti minun kaltaiseni kovan lätkäfanin sydäntä! Aiotko kiskoa paidan päällesi illan keikalla. Hoitojakson jälkeen jouduin käyttämään eräänlaista hengityskonetta noin puolen vuoden ajan. Amerikkalaisyhtyeen mittava Euroopan-kiertue on juuri nyt saavuttanut Tampereen Pakkahuoneen, ja Kamelot-kitaristi on innoissaan. Kitaristilla on myös tamperelaisia kavereita. – Aloitimme sävellystyön alkuvuodesta 2020. Ääniguru Scott Burns nauhoitti lukuisia death metal -klassikoita tampalaisessa Morrisound-studiossa ja Obituaryn kaltaiset yhtyeet soittivat keikkoja parissa pienessä klubissa... Se oli kaiken kaikkiaan hyvin hedelmällistä aikaa amerikkalaiselle uuden liiton heville, ja jos minä jotakin kaipaan, niin juuri näitä aikoja! K AMELOT K u v a: N at E n em ed e THOMAS YOUNGBLOOD ja muutama tärkeä levytys takavuosilta: YNGWIE MALMSTEEN: Marching Out IRON MAIDEN: The Number Of The Beast TNT: Intuition EUROPE: Wings Of Tomorrow HELLOWEEN: Keeper Of The Seven Keys: Part I ja Part 2 UUDEN AIKAKAUDEN ÄÄRELLÄ. Perinteisempi heavy metal taas... Se on iso sana. Samaan aikaan laulajamme Tommy Karevik toi omia ideoitaan mukaan entistä rohkeammin, ja hänen ansiostaan moni biisi nousi aivan uudelle tasolle. Se Tampereesta ja lätkästä, mennäänpä musiikin äärelle. Olisihan se silti tavallaan mielenkiintoista katsoa, kun puolet yleisöstä vihaa minua ja toiset taas rakastavat, nauraa Youngblood. Meillä oli eilen vapaapäivä, ja kävin esimerkiksi Näsinneulassa. – Älä taaskaan käsitä väärin: en väheksy tuon ajan death metal -liikehdintää, mutta se oli lopulta hyvin pienen piirin juttu. Se oli todella suosittua, ja Savatagen, Saigon Kickin ja Crimson Gloryn tyyliset paikalliset nimet menestyivät. Vaikka itse sanonkin, niin esimerkiksi erilaiset orkestraatiot ja sinfoniset mausteet pauhaavat nyt todella hienosti. Se pitää minut liikkeessä kaikkien näiden vuosikymmenien jälkeen, huomauttaa kitaristi. – Mitäpä muuta
– Hostage-nimi taas tuli siitä, että menneen parin vuoden tapahtuminut sooloartistina ja Smackbound taas oli bändi, näkyi esimerkiksi siinä, että yritin antaa kaikille yhtyeen jäsenille paljon tilaa, miettii Laurenne. – Uusista aihioista löytyy aina joku kantava tunne ja energia, ja biisit alkavat ikään kuin sanoittaa itse itseään. – Meidän yhteisen The Reckoning -albumin (2021) jälkeisestä seuraavasta askeleesta on kyllä jotain puhuttu... SOUNDI 71 TÄRKEINTÄ ON MATKA, EI MÄÄRÄNPÄÄ! ”Olen ehkä turhankin kunnianhimoton sen suhteen, mitä kaikkea pitäisi saavuttaa.” SMACKBOUND SMACKBOUND H elsinkiläinen hard rock -yhtye Smackbound sai alkunsa joitakin vuosia sitten laulaja Netta Laurenteen käsissä, ja pian mukaan tulivat muun muassa Stratovariuksen, Wintersunin ja Tracedawnin riveissä kannuksia keränneet Teemu Mäntysaari (kitara), Rolf Pilve (rummut), Vili Itäpelto (koskettimet) ja Tuomas Yli-Jaskari (basso). – Sitten eräässä vaiheessa levyyhtiöltä tuli ilmoitus, että meidän pitäisi toimittaa heille masteroitu albumi jo puolentoista kuukauden kuluttua. Haluaisin tietenkin, että taide saisi syntyä vapaasti! Mikä on suurin unelmasi Smackboundin suhteen. Onneksi paikalla oli myös hieman virkeämmässä kunnossa ollut Vili, ja hän sitten herättelikin meitä hyvillä kommenteillaan! Miten Hostage vertautuu 20/20debyyttiin. Kriitikko Mape Ollila antoi levylle täydet pisteet, ja tiivisti mielipiteensä seuraavasti: ”Smackbound on heti kättelyssä genrensä kansainvälistä kärkitasoa”. – Uudella levyllä mennään entistä vahvemmin sinne, minne ollaan aina oltu menossa. Ehkä se, että olin aikaisemmin toimat ovat toisinaan aiheuttaneet tunteita, että olen panttivankina omassa elämässäni enkä voi tehdä asialle mitään. – Luominen itsessään on onnellisuuden lähde, ja suurin unelmani on aina ollut se, että saisin tehdä omaa musiikkia. – Samalla Hostage kuvastaa fiiliksiä erityisesti albumin tekemisen loppupuolella, kun minua alkoi ärsyttää se, että levy-yhtiö sanelee aikataulut eivätkä asiat tapahdu musiikin ja sen tekijöiden ehdoilla. Hostage käväisee myös 20/20:n musiikillisen tematiikan äärellä sitoen levyjä tällä tavalla toisiinsa, mutta samalla tuore tulokas tarjoaa välähdyksiä myös tulevasta. Sitten sairastuin vakavasti (MCTD) ja menetin fyysisen toimintakykyni. En koskaan etukäteen mieti mitään tiettyjä isoja teemoja vaan kuuntelen uusia sävellyksiä ja ne alkavat puhua minulle, kuvailee laulaja. – Sanottakoon tosin se, että James Bond -leffan tunnusbiisin haluaisin säveltää, mutta se formaatti on toistaiseksi jäässä. Jotakin kertoo esimerkiksi se, että valvoin. 58 tuntia yhteen menoon ennen levyn masterointia. Millaiset asiat inspiroivat sinua sanoittajana tällä kerralla. – Olen ehkä turhankin kunnianhimoton sen suhteen, mitä kaikkea pitäisi saavuttaa, miettii laulaja. Lopulta sävelsimme, sanoitimme, äänitimme, editoimme ja miksasimme Hostagea ihan viimeiseen minuuttiin saakka. Tärkeintä on matka, ei määränpää. Sitä edeltävänä yönä tehtiin vielä erinäisiä viilauksia, ja lopulta minä ja miksausta tehnyt Tuomas oltiin kirjaimellisesti nukahtamassa pystyyn. Ihan oikeasti: täydellisen Bond-biisin tekeminen on ollut haaveeni lapsesta asti! Viimeinen kysymys: aiotko vielä julkaista musiikkia Battle Beastin Noora Louhimon kanssa. Milloin Hostagen valmisteleminen alkoi. Meillä oli vielä silloin biisejä tekemättä, ja siinä iski pieni paniikki päälle. Millaisia ajatuksia 20/20 herättää yhtyeen leirissä nyt. Smackboundin debyyttialbumi 20/20 ilmestyi – yllätys, yllätys – vuonna 2020, ja taidokas esikoinen sai ylistävän vastaanoton Soundinkin sivuilla. – Aloitimme materiaalin valmistelemisen kesällä 2020, ja uusia biisejä syntyi esimerkiksi muutamien mökkireissujen aikana. – Uuden Hostage-albumin tekeminen oli sitten jo erilaista, sillä Smackboundin kirjoitustiimi – minä, Vili ja Tuomas – oli jo hioutunut tiiviiksi ryhmäksi, ja meidän työskentely oli todella saumatonta. Hostage on siis tavallaan silta hieman erilaisten Smackboundmaailmojen välillä. – En juuri kelaile tekemisiäni jälkikäteen, sillä keskityn enemmän tähän hetkeen ja tuleviin juttuihin. Minulla oli jatkuvia lihastulehduksia, jotka vaikuttivat huomattavasti sekä kehoon että lauluääneen, ja albumin tekeminen keskeytyi, kertoo Laurenne
Maaliskuun lopulla yhtye polkaisi käyntiin mittavan Norjan-kiertueensa kymmenvuotista taivaltaan juhlistaneella kolmen illan minifestivaalilla Oslon Victoria-klubilla (tunnetaan myös nimellä Nasjonal Jazzscene). Large Unit kokoontui ensi kerran Molden jazzfestivaalilla 2013. Japanilaismaestro Sakata toi oman värinsä soitollaan ja laulullaan, ja Fendika oli täysipainoinen osa bändiä varsinkin viimeisen illan Ethiobraz-setissä. Tällä kertaa kollektiivia laajentamassa olivat esimerkiksi japanilaissaksofonisti Akira Sakata, hollantilaisen The Ex -yhtyeen liideri Terrie Ex ja etiopialaisyhtye Fendika. N orjalaisrumpali Paal Nilssen-Love on loputtoman energinen vapaan jazzin dynamo. Keräsen musiikki tiivistää aikaa. Nilssen-Loven ja Molden taiteellisena johtajana tuolloin toimineen Jan Ole Otnæsin yhteistyönä toteutettu tilausteos on poikinut suorastaan hämmentävän paljon muutakin, sillä megabändi on kiertänyt eurooppalaisten festareiden ohella muun muassa Etiopiassa. Kirsikkana kakun päällä oli taikuri, joka esitti silmänkääntötemppuja settien väleissä. Nykyään Lissabonissa majaansa pitävä, vuonna 1974 syntynyt muusikko on tullut tutuksi muun muassa The Thingin, Atomicin ja Scorch Trion riveistä, mutta jos haluaa todella tutustua miehen laajaan musiikilliseen maailmaan, kannattaa ottaa kontakti joukkioon nimeltään Paal Nilssen-Love Large Unit. Tai oikeastaan illan ohjelma otti varaslähdön jo ennen haastatteluja, kun soittimiinsa pukeutunut ”yhden miehen orkesteri” rymisteli läpi klubin aiheuttaen hämmennystä ja ihastusta. Varsinainen pihvi monipuolisessa menussa oli tietenkin Large Unit itse. ”Braz” tulee perkussionisti Celio DeCarvalhosta, ja Brasilia on Etiopian tavoin tärkeä inspiraation lähde Nilssen-Lovelle. Moni ikimuistoinen hetki Large Unit -keikoilla nojaa siihen, että koko yhtye ei soita yhtä aikaa. Ja voimaahan bändissä on. Isoissa free jazz -yhtyeissä päällimmäinen haaste on yleensä, miten hyödyntää bändiä moniulotteisesti. Paal Nilssen-Love oli rakentanut Victoriaan ohjelman, jonka kekseliäisyydestä ja monialaisuudesta saisi moni festivaalijohtaja ottaa mallia. Lisäksi kuultiin vaihtuvia lämppäreitä, kuten japanilaisfonisti Sakatan uskomattoman hieno sooloesitys, Fendikan oma keikka, sekä erittäin toimiva 3D-toteutus, jossa yhtyeen saksofonistit Laajan joukkion iso visio Paal Nilssen-Love Large Unit & Fendika: Ethiobraz PNL Records Nakama: New World Nakama Records Bear Brother Meets Mats Äleklint: Played Freely With Power And Emotion Taragot Records LARGE UNIT -SUOSITUKSIA: K u v a: St ei n H ø d n eb ø ”Melko pienelläkin viitseliäisyydellä ja kekseliäisyydellä saadaan aikaan isoja asioita.”. olivat levittäytyneet eri puolelle Victoriaa. Suomalaisittain mukava lisä Large Unitissa on se, että Marhaugin yhtyeessä on korvannut jo melko varhaisessa vaiheessa kotimainen noise-artisti Tommi Keränen, joka soitti myös oman settinsä viimeisenä iltana. Musiikki ei tunne rajoja, kaikenlaista ”vaikeaa” voi tehdä jos on tahtoa, ja kun järjestää jotain, sitä ei tarvitse tehdä samalla kaavalla kuin muut. Äänikokemus oli todellakin immersiivinen, ja kyseessä oli oiva osoitus siitä, miten melko pienelläkin viitseliäisyydellä ja kekseliäisyydellä saadaan aikaan isoja asioita. Myös sosiaalisen vastuun kantaminen on Large Unitille tärkeää. 72 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Kukin ilta alkoi haastattelulla, jotka toimitti Large Unitin alkuperäisjäsen, äänitaiteilija ja kysytty masteroija Lasse Marhaug. Lisäksi loppuillasta kuultiin dj-settejä. Kyseessä oli koko kolmipäiväisen radikaalein musiikkiesitys, joka sisälsi kymmenen minuutin mitassaan kuuntelun tasoja ja nyansseja vähintäänkin parin tunnin edestä. Etiopiassa vieraillessaan yhtye on jättänyt instrumenttejaan jälkeensä paikallisten nuorten muusikoiden käyttöön. Yhtye soitti kolme melko erilaista juhlakeikkaa osin vaihtuvan kokoonpanonsa avulla. Large Unit on jopa parikymmenhenkiseksi kasvava retkue, joka pitää sisällään vaikuttavan nipun pohjoismaiden merkittävimpiä muusikoita ja tekee usein yhteistyötä myös yli kauempana sijaitsevien rajojen. Paal Nilssen-Love tuntuu lähtevän liikkeelle siitä, kuinka paljon volyymiä ja energiaa bändistä saa irti. Otnæs toimii tällä hetkellä Victoria-klubin kuraattorina, joten maaliskuun Large Unit -festarilla oli vahvaa kotiinpaluun tunnelmaa. Kahden rumpalin ankkuroiman paahdon sisään jää piiloon paljon nyansseja, mutta onneksi Paal osaa myös hyödyntää pieniä yhtyekokonaisuuksia. Keikat alkavat pääasiassa asteikon yläpäästä. Haastateltavat vaihtuivat illasta toiseen, ja oli mielenkiintoista kuulla eri näkökulmia yhtyeen ja sen yhteistyöartistien toimintaan. Paal Nilssen-Loven Large Unit on osoitus monesta hienosta asiasta
20Hz 35kHz ± <0,02dB, dynamiikka 124dB. f | w w w . 2 7 5 1 2 3 | s a l e s @ s t u d i o t e c . M a a h a n t u o n t i : S t u d i o t e c O y | K u u s i n i e m i 2 , 2 7 1 E s p o o | p u h . Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Taltioit puheesi aina selkeästi Tylsät kokoukset, mainosraidat tai luontoelokuvasi spiikit taittuvat hankalammillakin mikeillä ja Air -kytkimellä saat Focusriten legendaaristen studiomikserien soundin. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi. Nautit 3 vuoden takuusta Focusrite myy jo pelkästään Suomessa tuhansia ja tuhansia äänikortteja vuosittain, joten valmistustekniikat ja komponentit on hiottu kohdalleen. s t u d i o t e c . f i Katsot leffat parhaalla laadulla Erilliset ADja DA-muuntimet takaavat, että kuulet jokaisen yksityiskohdan tarkasti ja dynaamisesti. Äänität vaikka koko bändin Optisen ADAT-väylän kautta voit helposti lisätä 8 kanavaa äänitysjärjestelmääsi. Sävellät soundtrackisi Mukana tuleva Hitmaker Expansion sisältää valikoiman todella laadukkaita plugareita ja lisäksi käytössäsi on myös Pro Tools Artist kolmeksi kuukaudeksi
Tämä kaikki on niin kaukana omasta todellisuudestani, että vastapainobalanssi toteutuu jotakuinkin jetsulleen. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Sain siis biisintekijänä uuden esikuvan, kiitos Diane! Etsi Genen kieli! > Edellisessä lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 34. Nordenstreng on mainio toimittaja, joka saa omalla erityistietämyksellään haastateltavan avautumaan suhteestaan kitaroihin ja kertomaan filosofiaansa soittamisesta. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Keinokuorma on loistava työkalu myös äänityksissä. Samaan tilaukseen otin John Mayerin ja Jeff Beckin käyttämää Klon-säröpedaalia esikuvanaan pitävän rakennussarjan, joka saa toimia sooloboostina. Jakso Ville-Veikko Airaniemen kanssa oli erityisen kiinnostava, ja Airaniemen hehkuttamat kitaristit Julian Lage sekä Daniel Lanois ovatkin olleet kovassa kuuntelussa siitä lähtien. Nostan hattua Ennin ja Kirsikan Hollywood-tietämykselle, nämä helsinkiläiset ovat perillä Jenkkilän it girleistä reippaasti paremmin kuin allekirjoittanut kotimaansa vastaavista on koskaan ollut. Kun yliannostus musiikinkuuntelusta iskee, Radio Helsingin kännykkäsovellus on ollut oiva ratkaisu. Olen aina ollut heikkona brittiläiseen huumoriin, joka loistaa Taskmaste rissa välillä niin että häikii. Alkuperäinen Taskmaster eli Suur mestari UK on ollut iltojeni ilo ja pelastus jo pitkään. Onhan se vähän hömppää, mutta minä ainakin tarvitsen sellaista. Hillandin pedal steel -velho Antti Vuorenmaan ja tietenkin Olli Haaviston innoittamana lap steel on löytänyt omaankin syliini ja avannut jälleen uuden lähestymisen kitaran soittoon. Maikkarilla pyörivä suomalainen vastine Suurmestari pyrkii samaan, mutta siinä jään kuitenkin kaipaamaan jotain tälle katajaiselle kansalle osuvampaa kulmaa. Onnittelut! SUOMEN POLITIIKAN luisuessa täystuhoonsa on hyvä hetki tarkastella, mitkä asiat lisäävät juuri minulle onnellisuutta. Hiwatt-henkisen Uraltonen High Gain -vahvistimeni kaveriksi kolvailin Hot Mama -keinokuorman, joka muuttaa osan vahvistimen tuottamasta tehosta lämpöenergiaksi. Kuusikielisen taivaan tunnuskappaleena kuullaan Ry Cooderin säveltämä slideteema elokuvasta Paris, Texas. What would Markus Kajo do. Olisin aivan hirveästi halunnut haipata Aerosmithin I Don’t Want To Miss A Thing -biisiä, oman yläasteeni aikaista slovarihelmeä, kunnes Steven Tyler meni ja töppäsi, mitä ilmeisimmin jo hyvä tovi sitten, ja pilasi mahdollisuutensa päästä tälle ylistyslistalle. Jos ei katso ikkunasta ulos, voi melkein kuvitella itsensä syvään etelään. Tämä mahdollistaa ison vahvistimen putkisärön hyödyntämisen treenikämppävolyymilla. Katsoin elokuvan hiljattain ja se osoittautuikin kaikessa erikoisuudessaan erinomaiseksi leffaksi, eikä yhtään vähiten soundtrackinsa takia! Näin kaikki kytkeytyvät toisiinsa. Hyvä tapa syventää omaa suhdettaan kitarismiin, ja etenkin suureen intohimooni soittokamoihin, on ollut Uraltonen rakennussarjat. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Mainittakoon kuitenkin sen verran, että biisin on kirjoittanut Diane Warren (kyllä, nainen), joka on tehtaillut nimekkäille artisteille läjäpäin hittejä. Junamatkojeni eskapistisena viihdykkeenä luureissa on toiminut Enni Koistisen ja Kirsikka Simbergin Tuplakääk-podcast. On viihdyttävää, kun jotkut ovat niin tohkeissaan vaikkapa Renny Harlinin tapaamisesta tai Los Angelesin julkkisbongauksesta. Mare Nordenstrengin Kuusi kielisen taivaan ja Musamusan parissa korvat latautuvat, ja ohjelmien jälkeen on taas viikoiksi uutta musiikkia kuunneltavaksi. En voi tietenkään tietää, minkälainen taival kullakin perheellä on ollut oppia elämään autismin kanssa, mutta sarjan päätähdistä sekä heidän lähimmäisistään välittyvä rakkaus ja viisaus on jotain sellaista, mistä voimme kaikki ottaa mallia. Kausittain vaihtuvat viisi koomikkoa kilpailevat pisteistä tekemällä pöhköjä tehtäviä, mutta ydin ei ole niinkään voittamisessa vaan ennemminkin luovassa ongelmanratkaisussa. ALOIN KATSOA Yle Areenasta Kirjolla-sarjaa miltei heti sen ilmestyttyä, ja olen itkenyt ja nauranut sarjan äärellä kaikki jaksot. AILI JÄRVELÄ ARTTURI SIROMAA Kielen löytäneiden kesken arvotaan Herra Ylpön kirjoittama 101 elämänohjetta -kirja (Docendo), joka nimensä mukaisesti sisältää Ylpön toimivaksi kokemia ohjeita parempaan elämään.. Helsingin Juttutuvan jokaviikkoinen Hilland Mondays -kantriklubi on ollut monen alkuvuoden maanantain pelastus ja kohokohta. Sarja opettaa ihan valtavasti, paitsi autismista itsestään, mutta ennen kaikkea elämästä ja erilaisuudesta, ihmissuhteista, tunteista, siitä miten täällä ollaan. Sennheiser CX Plus True Wireless -kuulokkeet voitti Anne Rintala Porista
11.–12.8.2023 himos park K-18 See program & Buy tickets: himosmetalfestival.fi 75
YLI 50 LEVYARVIO TA METALLICA METALLICA METALLICA KAATUMAAN IDEOIDEN PUUTTEESEEN” ”TÄMÄ BÄNDI EI TULE KOSKAAN RUUSUT | THE 69 EYES | LANKUM | MUSTA VALO RUUSUT | THE 69 EYES | LANKUM | MUSTA VALO TAPANI RINNE VIIKATE OTTO MIKKOLA CVC SMACKBOUND KAMELOT TAPANI RINNE • VIIKATE • OTTO MIKKOLA CVC • SMACKBOUND • KAMELOT. A.A. W LL AMS | FORESEEN | SMACK OUN | S LVER ULLET | VERM L A | GALVAN ZER | SOLOTHUS | ...AN OCEANS | REAMTALE | RT M SER A ULT MA | SE ULCHRAL CURSE | O MALMSTRÖM | ASHEN TOM | NAKKEKNÆKKER | VANS AN | KOUTA | KÚRU | NERVE REAK ANGLES MORT S | SLASH THE SM LE | RRAT ONAL CAUSE 4/ 20 23 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 4 / 2 2 3 So un dI 11 So un dI 11 M E T A L L I C A THE NATIONAL, DEPECHE MODE, GRAVE PLEASURES, ALMA, TIIKERI, LIILA JOKELIN, LANA DEL REY..