SINCE 1958 MAKING HISTORY Legendaariset ROTOSOUND-kielet kitaraan ja bassoon osoitteesta www.smi-music.com • SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5K, 00150 Helsinki • 0400 445 603 • smi@smi-music.com • smi-music.com • Toimitukset ja tilaukset: 5/ 20 22 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 5 / 2 2 2 RAMMSTEIN, ARCADE FIRE, FLORENCE + THE MACHINE, THE SMILE, DAVE LINDHOLM, NELMA U, KURT VILE, ANGEL OLSEN… 50 YLI LEVYAR VIOTA! So un dI 11 So un dI 11 2 2 P I S T E P I R K K O STONED STATUES LÄHIÖBOTOX NOVA TWINS LUUKAS OJA WET LEG KREATOR LOPETTAA ETTÄ PALATA PALJON SYITÄ SEKÄ JUKKA NOUSIAINEN: ”Musiikin maailmaan voi mennä, vaikkei osaisi tehdä kaikkea oikein.” JUKKA NOUSIAINEN: ”Musiikin maailmaan voi mennä, vaikkei osaisi tehdä kaikkea oikein.”
Jäljittelemätöntä ja kovin suomalaista. FRIDAY KESKIVIIKKO 22.6. Jone Nikula “ “ OHJELMA FESTIVAL L I N E U P JUONTAJINA ANNOUNCERS LAURA VÄHÄHYYPPÄ HANNA-MARI KATILA LAUANTAI 25.6. Metallijengiä, metallimusiikkia ja leirintäalue, joka on kuin risteytys Mad Maxia ja huvipuistoa. THURSDAY TORSTAI 23.6. 83. Ja juuri siksi niin pirun hauskaa. SATURDAY FRIDAY PERJANTAI 24.6
Jone Nikula “ “ OHJELMA FESTIVAL L I N E U P JUONTAJINA ANNOUNCERS LAURA VÄHÄHYYPPÄ HANNA-MARI KATILA LAUANTAI 25.6. THURSDAY TORSTAI 23.6. Ja juuri siksi niin pirun hauskaa. Jäljittelemätöntä ja kovin suomalaista. FRIDAY KESKIVIIKKO 22.6.. SATURDAY FRIDAY PERJANTAI 24.6. Metallijengiä, metallimusiikkia ja leirintäalue, joka on kuin risteytys Mad Maxia ja huvipuistoa
MALLA . SWEATMASTER TEINI-PÄÄ . VIAGRA BOYS (SE) OLAVI UUSIVIRTA . VINCE VIGO . WOLF ALICE (UK) . PAMBIKALLIO . KATERINA RONY REX & ORION . L I P U T M Y Y N N I S S Ä l i p p u . FIRST AID KIT (SE) . RISTO ROSA COSTE . . SEPIKKA . ARPPA . KNIPI KOHTI TUHOA . JORI HULKKONEN . EGE ZULU . PUNOMO . RUUSUT . PYKÄRI . / k e s a r a u h a JUNGLE (UK) . KISSA . SEXMANE . PESSA . LYYTI . PEHMOAINO PEKKA NISU . DETALJI (LIVE) . PARIISIN KEVÄT SCANDINAVIAN MUSIC GROUP . KNIFE GIRL (LIVE) . MARKUS PERTTULA . KALLE KARVANEN & MATTI TURUNEN. DORA GRAY MARIA SOINI . PINTANDWEFALL . VESTA . ATOMIROTTA . JESSE MARKIN . ROSITA LUU . ASTRID SWAN . K-X-P . GASELLIT . NELMA U . URSUS FACTORY PLANNINGTOROCK (UK) . YEBOYAH . TY ROXY (LIVE) . KRASH BANDICUTE X-RUST PRESENTS: BURDOCK & JOHN MAJOR . ONNI BOI . LINDA FREDRIKSSON JUNIPER . NICOLE WILLIS . STELLA EXPLORER (LIVE) (SE) . VIEW . DJ SHADOW (US) JOSÉ GONZÁLEZ (SE) . KAURIINMETSÄSTÄJÄT . MC KOO . HONNINGBARNA (NO) ANTTI AUTIO . F HASSAN MAIKAL . MOON SHOT NCO . XYSMA NGHTRDIO (LIVE) . INKARA (LIVE) ELECTRONIC MARKET: SUSKI, EMMA VALTONEN JA ELISA KATARIINA AARON MAPLE & MIRO BENJI . BILLY NOMATES (UK) . LITKU KLEMETTI LOUIE BLUE
Soundi 5/2022 > 10 Pääkirjoitus 12 Tapahtuu näinä päivinä 13 Toinen kuvakulma 14 Tarkkailuluokka: Kiss Disease 16 Arttu Seppänen 18 Martti Luther ja muovipussi: Pariisin Kevät 20 Elämäni soundit: Jani Matti Juhani 22 Soundi-haastattelu: Jukka Nousiainen 28 22-Pistepirkko 36 Lähiöbotox 40 Luukas Oja 44 Wet Leg 46 Nova Twins 48 Stoned Statues 52 Kreator 56 Levyarviot 66 Nelma U 70 Bazook Udo Dirkschneider Ibaraki I Am The Night Dirt 76 Tractatus Musica 78 Jazz kiinnostaa 80 Sanoin kuvin & Leffat 82 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: M ar k u s P aa ja la 8 SOUNDI 74 Dirt 46 Nova Twins K u v a: V en la Sh al in K u v a: Ii ri s Tu o n o n en 22 Jukka Nousiainen K u v a: Ta p io W il sk a 36 Lähiöbotox K u v a: Sh ea M cC h ry st al 48 Stoned Statues K u v a: M il ja Li n n a
Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Tilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai ne n. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. co m is ta . 24 95 Iron Maidenin legendaarisen ROUDARIN MUISTELMAT ”Tositarina, joka perustuu huonoon muistiin.” – STEVE ”LOOPY” NEWHOUSE Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi ttä in . 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 104,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 119,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme
Oli miten oli, peruutukset vaikuttavat kuluttajille välittyvien mielikuvien lisäksi niin artistien kuin työntekijöidenkin toimeentuloon. Minne tahansa oletkin itse suuntamassa, osta lippusi hyvissä ajoin. Määrä on jokseenkin käsittämätön. Oma festarikesäni käynnistynee Sidewaysista, mutta ei takuulla jää siihen. Syy on selvä: ennakkoliput eivät ole käyneet kaupaksi riittävän hyvin, eikä kahden edellisen kesän jälkeen yhdelläkään tapahtumajärjestäjällä ole halua ottaa turhia riskejä. Pääkirjoitus A-PUOLI > 10 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Useimmille kuitenkin riittää 1–2 tapahtumaa per kesä, etenkin kun artistikattaus on festivaalilta toiseen hyvin toisteinen. Sillä saat pyyhittyä pari hikipisaraa järjestäjien otsalta. Ilahduttavan monilla juhlilla tuntuu lippukauppakin käyvän hyvin. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Ylikuumenemistakin on ollut ilmassa. Tänä vuonna Suomeen on suunniteltu yli 50:tä täysin uutta tapahtumaa. Syitä heikkoon lippumenekkiin löytyy varmasti sekä kentän ylikuumenemisesta että artistibuukkauksista ja muista houkuttelevuustekijöistä. Kaikesta huolimatta tulevana kesänä ei ole kesätapahtumista pulaa, vilkkaimpina viikonloppuina ympäri Suomen järjestetään kymmeniä tapahtumia. Lisäksi monilla on satojen eurojen arvosta festarilippuja jopa kahden vuoden takaa jo valmiiksi käyttämistä odottamassa. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 48. Korona on muuttanut kuluttajien ostokäyttäytymistä niin, että liput hankitaan vasta lähellä tapahtumaa. Soundin nimikkolavoja löytyy tänä kesänä Rockfestista, Provinssista, Ilosaarirockista ja East Coast Festivalilta, joten ainakin niillä on luvassa takuulla kiinnostavia artisteja. The Shins: Oh, Inverted World SOUNDI 5/2022 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Angel Olsen: Big Time Puhelinseksi: Vieraita toisillemme Plastikman & Chilly Gonzales: Consumed In Key Slowenya: Meadow Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi Pitkä, ylikuuma kesä open.spotify.com/user/soundilehti. Festivaalien määrä saattaa LiveFIN ry:n mukaan ylittää jopa vuoden 2019 lukemat: silloin Suomessa järjestettiin lähes 400 rytmimusiikkitapahtumaa. Rajoitusten vihdoin poistuttua on festivaaleja pykätty liiankin innokkaasti, ja jo tässä vaiheessa peruuntuneiden listalta löytyvät ainakin Tampere Piknik, Kuopio Soi, Punk It Fest sekä lähes puolet Rock In The City -festarikiertueen tapahtumista. S ieltä se nyt ilmeisesti tulee, kaikkien aikojen festarikesä
Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Ylistetyt SIRE Marcus Miller sekä Larry Carlton soittimet saatavilla hyvinvarustetuista musiikkiliikkeistä! ”To put my name on, It had to be perfect!” Marcus Miller
Kirjoitusurakan ohella luvassa on pitkä rivi esiintymisiä. Ensimmäinen maistiainen, myös videona julkaistu Musta valo on nyt tarkasteltavissa. Rajumpienkaan rokkareiden ei silti kannata pelästyä, sillä Kissa ei ole niin sanotusti myymässä itseään! Tuleva kesä on Kissan osalta siis hyvin kiireinen. Yksi asia kuitenkin johti toiseen, ja tässä sitä ollaan. Kesärauha, Provinssi, Sideways, Ruisrock, Bättre Folk, Tavastia ja niin edelleen. Olen todella kiitollinen kaikille, jotka on innostuneet tästä, ostaneet levyä ja paitoja, tulleet keikoille ja kannustaneet meitä, sanoo laulaja-kitaristi Günter Kivioja. Kissa työstää parhaillaan uutta materiaalia. Uusia biisejä on paljon, mutta kovin uurastus alkaa silti vasta heinäkuussa. Sen otsikko on 112. 12 SOUNDI SOUNDI 13 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Kissa työstää jatkoa debyytilleen Pääkaupunkiseudulta ponnistavan Kissan riemastuttava debyyttialbumi Vaarallinen bändi oli eräs rockvuoden 2021 kohokohdista. – Ensimmäisenä uutena biisinä valmistunut 112 on eräs levyn avainjutuista. Albumin ensimmäinen single on nyt julkaistu. – Voisin sanoa, että If The Sky Came Down on meidän The Downward Spiral, ja levyn jokainen kap pale tuntuu jonkinlaiselta kuvain nolliselta ”hyvästijätöltä”. – Tekstit ovat erittäin rehellisiä ja henkilökohtaisia, enkä lähtenyt sensuroimaan ajatuksiani miten kään. syyskuuta. – Taakse jäänyt parin vuoden jakso on ollut aikamoista vuoristo rataa. Meillä on nyt uusi levytyssopimus Nuclear Blast Recordsin kanssa, ja Joonas Parkkosen (tuottajana mm. Sanoituksista vastaa henki lö, joka on tilapäisesti menettänyt kaiken toivonsa, kuvailee Elbanna. – Seuraavaan täysimittaiseen levyyn on kuitenkin vielä matkaa. Tähän mennessä syntyneet uudet jutut ovat ehtaa Kissaa, mutta samalla siellä väläytetään myös yhtyeen ”toista puolta”. Me nimittäin heitetään mukaan myös uudenlaista syvyyttä ja hyvää popsensibiliteettiä. Erittäin lämmin vastaanotto yllätti bändin täysin. Kun tein Kissalle ekoja biisejä, en ajatellut edes bändin kasaamista tämän homman ympärille. – Tämä on ollut ihan uskomatonta. Kaikkein eniten odotan silti yhteistä kesähetkeä parhaiden ihmisten seurassa Haihatuksessa Joutsan maaseudulla! TEKSTI: TIMO ISOAHO Jyväskyläläisen metalliyhtyeen Lost Societyn edellinen levy No Absolution ilmestyi alkuvuodesta 2020. Kokonaan oma lukunsa ovat al bumin sanoitukset. – Intensiivinen ja kunnianhimoi nen If The Sky Came Down on meil le jättimäinen askel eteenpäin. – Toinen uusi biisi Kuuma hehku ilmestyy myöhemmin kesällä, ja molemmat kappaleet sisältävä seiskatuumainen puolestaan elo-syyskuun vaihteen tienoilla, kertoo Kivioja. – Synkät pilvet alkoivat kuitenkin väistyä yksi kerrallaan. – Kun sinkun nimenä on kan sainvälinen hätänumero, se var maan kertoo jotakin, hymähtää Elbanna. Ajoitus osoittautui mah dollisimman huonoksi, ja yhty een suunnitelmat menivät täysin uusiksi. Bodom After Midnight, Blind Channel ja Apocalyptica) kanssa valmisteltu uusi albumi If The Sky Came Down ilmestyy 30. – Kalenterissa on useita ihania tapahtumia. Albumi on kuiten kin melkoinen musiikillinen vuo ristorata, ja siinä mielessä 112 an taa vain pienen vihjauksen siitä, mitä kokonaisuuden suhteen on luvassa! TEKSTI: TIMO ISOAHO. Kun pandemia iski päälle, koko maailman paino tuntui yhtäk kiä rysähtävän omille hartioille, sa noo laulajakitaristi Samy Elbanna. Itse Lost Society julkaisee uuden albumin syyskuussa K u v a: Sa m Ja m se n K u v a: Fr an s N y b ac k a asiassa minusta tuntuu, että se esittelee Lost Societyn tähän men nessä puhtaimman sydämen ja sy vimmän sielun – edellisiä julkaisu ja yhtään väheksymättä
Minulla oli varsin selkeä visio siitä, miltä halusin levyn kuulostavan ja millaisia instrumentaatioita se vaa tii. – Kakkoslevyn tekeminen oli en simmäisistä sävellyssessioista läh tien erittäin vapautunutta ja rentoa. Ellinoora mukana Ed Sheeranin kappaleella Chisu jättää jäähyväisiä JP Leppäluoto toisen sooloalbumin äärellä K u v a: V en la Sh al in K u v a: Se b as ti an Jo h an ss o n. Luvassa on normikeikasta isosti poikkeavaa erikoismenoa. Samalla albumi pelaa vahvalla dynamiikalla, ja siellä mennään herkästä rajuun ja rujosta siloteltuun. Itse sävellystyö kesti noin vuo den ja materiaali pureskeltiin aika lailla valmiiksi jo esituotantosessi oissa kitaristi Samuli Erkkilän kans sa, joten studiossa vierähti lopulta vain noin kuukauden verran, kertoo Leppäluoto. Lisäksi hän laulaa stemmat kertosäkeisiin. 12 SOUNDI SOUNDI 13 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Juuri mainion Mun kulta -singlen julkaissut Chisu on ilmoittanut laittavansa soolouransa määrittelemättömäksi ajaksi jäähylle. Myös Northern Kings tekee muutaman isomman kesäfestivaalin! – Raskasta joulua kiertue toki tapahtuu loppuvuodesta, ja minun suunnaltani loppuvuoteen on luvas sa myös pari erikoisprojektia! TEKSTI: TIMO ISOAHO Maailman suurimpiin poptähtiin lukeutuva Ed Sheeran julkaisi tou kokuun alussa uuden ver sion 2Stepkappalees taan. Kyseessä on 2Stepkappaleen lokalisoitu versio, ja vastaavia on tehty parille muullekin mark kinaalueelle. Miten uusi tulokas vertautuu Piilevää pimeää albumiin. – Uusi levy maalailee paikoin toi veikkaampia maisemia ja samalla se soundaa selkeästi isommalta ja säh köisemmältä bändilevyltä. Mihin levyn nimi Jäävuoria viit taa. Liput tulivat myyntiin juuri tämän lehden mennessä painoon, ja keikat näyttävät täyttyvän verran rivakasti, että eiköhän lisäiltojakin ole luvassa. Jäävuori edustaa minulle niin turvaa kuin turmiotakin, ja samalla ihmiset ovat kuin jäävuoria: yksinäi siä ja salaperäisiä vaeltajia, ja samal la pinnan alle jää aina jotakin. Lie nee turvallista vei kata, että Ellinoora nousee lavalle Shee ranin elokuisilla Olym piastadioninkeikoilla. – Esiintymisten suhteen näyttää tietenkin paremmalta kuin pitkiin aikoihin, ja festarikeikkoja on lu vassa elokuun loppuun asti. Entä miltä tulevat ajat näyttävät. Monista eri yhtyeistä ja projekteista (Charon, Harmaja, Northern Kings, Raskasta joulua) tunnettu JP Leppä luoto julkaisee Jäävuoriastudio levytyksen kesäkuun alussa. – Show tulee olemaan hyvin harkittu ja suuritöinen tapahtuma, jossa tasapainoillaan performanssin sekä peruskeikan välillä, enkä pitänyt ajatuksesta, että saisin esittää tämän upean kokonaisuuden mahdollisesti vain yhden kerran jollain isommalla areenalla. – Levyn teksteissä raavitaan ihmi syyden ja meidän tekojemme pintaa, rakastetaan toisiamme ja kamppail laan itsemme kanssa, sanoo Leppä luoto. – Piilevää pimeää oli aika tunnel moiva ja akustispainotteinen, ja se tukeutui akustisen kitaran, sellon ja maalailevien sähkökitaroiden va raan. Teos seuraa Suomen fyysisen albumilis tan ykköseksi noussutta Piilevää pimeää soolodebyyttiä (2020). Suomalaisel ta kantilta vedosta tekee huomion arvoisen se, että kappaleella lau laa Ellinoora – ja vieläpä yhden kokonaisen it se kirjoittamansa säkeistön suomek si. Sitä ennen artisti kiertää Suomea jäähyväisten merkeissä, ja vuosi huipentuu kolmeen peräkkäiseen Freeze Chisu -iltaan Tavastialla joulukuun alussa. Tunnen myös olevani parhaimmillani klubikeikoilla, joten Tavastia tuntui luontevalta paikalta viimeisen Chisu-vuoteni loppuhuipentuman paikaksi, Christel ”Chisu” Roosberg kertoo tiedotteessa. Warnerille levyttä vät artistit tapasivat ensimmäisen kerran Ed Sheeranin kei kalla Malmin len tokentällä kolme vuotta sitten. – Jäävuoria oli myös levyn työ nimi, ja mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän siitä löytyi merkityk siä ja vertauskohtia ihmisiin ja elä mään. Sanoitukset taas pysyttelivät tukevasti tien pimeämmällä puolel la, Leppäluoto kuvailee
Yleensä biisit ovat muuten valmiina ennen kuin sanoitukset syntyvät. – Me kaikki kuunnellaan punkia ja ehkä haluttiinkin lähteä tekemään punkia, mutta englanniksi. Tarkoitus on alkaa tehdä seuraavaa levyä heti, syksyllä tai jopa jo kesällä. – Minä ja Anni oltiin puhuttu jo pitempään, että pitäisi alkaa soitella jotain. – Mitään yhtenäistä teemaa kappaleissa ei ole, ehkä puran kaikissa jotain omaa kiusallisuuden tunnettani enemmän tai vähemmän. Se taisi olla kevättalvea, kun aloimme yhdessä rämpytellä, ja kysyttiin sinä kesänä mukaan Pete (Petrus Hirvonen) bassoon ja Störbe (Alex Stöd) soittamaan liidikitaraa, Laine kuvailee yhtyeen alkuaskelia. – On kiva päästä keikkailemaan, kun on tullut ulos materiaalia, joka on ihmisten kuultavissa. Suunnitelmat ovat selvillä, mutta mistä Kiss Disease unelmoi. Ideat eivät ole loppu, vaan päinvastoin: puhtia on tehdä hirveästi lisää. Laine toteaa, että Kiss Disease on hänelle ja rumpali Kososelle ensimmäinen oikea bändiprojekti, jossa he ovat keskittyneet biisien kirjoittamiseen. Laine sanookin, että The Stoogesia on kuunneltu, kuten arvata KUUNTELE TARKKAILULUOKKA -SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti saattaa, eivätkä mielleyhtymät The Hellacoptersiinkaan ole sattumaa. TEKSTI: MIRKO SIIKALUOMA k u v a To iv o H ei n im äk i facebook.com/kissdisease. You Met Me At A Strange Time -levy sijoittuu teemoiltaan ”nuoruuden hulluuden ja aikuisuuden nivelkohtaan”. – Opiskelen itse elokuvakäsikirjoitusta, mutta lyriikan kirjoitus tuntuu mulle tosi vaikealta, koska se on tosi paljasta. – Vaikea sanoa vain yhtä, mutta ehkä meidän koko bändin unelma olisi päästä Gonerfesteille Amerikkaan soittamaan. 1970-luvun ja protopunkin fiilistely kuuluu Kiss Diseasen musiikissa. 14 SOUNDI 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Laineen mukaan lyriikat syntyvät yleensä ajatuksenvirran tuloksena. A-PUOLI Kiss Disease Kulku autotallin kautta H elsinkiläinen Kiss Disease sekoittelee soundissaan katurockin rosoisuutta, tarttuvia popelementtejä, punkin asennetta ja 1970-luvun estetiikkaa raikkaalla otteella. – Uudemmat artistit, jotka ovat saaneet minutkin lähtemään koko bändin kehittämiseen, ovat olleet naislaulajien bändejä, Amyl & The Sniffersin ohella Sheer Mag. Laine ja Stöd olivat jo aiemmin vaikuttaneet yhdessä hardcore-bändi Kurjuudessa, jossa Laine vastasi toisen vokalistin tontista. Minkä bändin lämmittelijänä soittaminen olisi bändin haaveissa. Ehkä Sheer Magin lämppääminen olisi kaikille sellainen unelma. Sivukaneettina mainittakoon, että Kiss Diseasen perustamisen jälkeen Kosonen on liittynyt myös Tamara Luonnon vahvuuteen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne syntyisivät helposti. Jäsenten punktausta kuuluu kiistattomasti Kiss Diseasen musiikissa. Ne ovat olleet innoittajia. Ehkä enemmän garage punkia, mitä on tehty etenkin Ausseissa ja Amerikassa. Yksi tärkeä suunnannäyttäjä Kiss Diseaselle onkin ollut australialainen Amyl & The Sniffers, jota kaikki yhtyeen jäsenet fanittavat. Kesäkuun alussa You Met Me At A Strange Time -nimeä kantavan debyyttikokopitkänsä julkaiseva kvartetti sai alkunsa vuonna 2019, kun laulaja-kitaristi Ella Laine ja rumpali Anni Kosonen päättivät ryhtyä sanoista tekoihin ja aloittaa soittamisen yhdessä. Tulevalta kesältä Laine odottaa debyyttialbumin julkaisun lisäksi keikkailua
f i / li p u t. 16 .18 .6 . 2 2 2 H e l s i n k i , N o r d i s @ s i d e w ay sh e l Li p ut : 3 p v / 1 5 5 e s i d e w a y s h e l s i n k i
12minuuttinen Solar nousee levyn keskeiseksi teokseksi, kollektivismin eeppiseksi ylistykseksi. Pop musiikissa olisi kosolti tilaa muille vastaaville projekteille. ”Anonymiteetti vapauttaa kokeilemaan ja ottamaan riskejä, vaikka sen toivoisi olevan mahdollista muutoinkin.”. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Sault huutelee nimimerkin takaa L askelmointi kuuluu popmusiikin piiriin. Tyylillisesti Saultin musiikissa on ollut aineksia esimer kiksi funkista, rockista, neo soulista ja rapista. Jälkimmäinen tunnetaan myös tuottajanimellä Inflo, joka on tehnyt yhteis työtä esimerkiksi Adelen ja Michael Kiwanukan kanssa. Black Lives Matter liike oli kuumimmillaan. Olen aina tulkinnut anonymiteettia taiteessa siten, että nimimerkki tai nimettömyys siirtää kaikesta spekulaa tiosta huolimatta huomion tekijästä itse teokseen ja sen sanomaan. Esimerkiksi Gorillaz on ollut edellisillä levyillään vain kuriositeetti, josta on vaikea löytää minkäänlaista perusteltua roolia. Sitä ennen oli saanut yllättyä viimeksi Low ’n Double Negativen (2018), Frank Oceanin Blonden ja Bon Iverin 22, A Millionin (molemmat 2016) kaltaisten levytysten äärellä. Fiona Applen Fetch The Bolt Cutters (2020) löi ekspressiivisyydel lään ilmat pihalle kesken koronan. Sault on julkaissut nyt kolmen vuoden aikana jo kuusi albumia. Anonymiteetti tai uusi nimimerkki vapauttaa kokeilemaan ja ottamaan riskejä, vaikka sen toivoisi olevan mahdollista muutoinkin. Muistikuvieni mukaan bändi vakuutti muutkin raatilaiset ja vei voiton. Siitä huolimatta tuntuu, että musiikkiteollisuuden mur roksen myötä popmusiikista on kadonnut riskinottoa ja yllä tyksellisyyttä entisestään. Ratkaisu on ymmärrettä vä, mutta olisipa se jätetty tekemättä, niin kokonai suus olisi ollut tinkimätön. Aikamme vitsaukset, eli omaelämä kerrallisuus, tarinatalous, sosiaalinen media ja yksilöiden selviytymistarinat yhdistettynä entistä henkilövetoisempaan julkisuuteen vaikuttavat jo niin taiteen tekemiseen kuin sen vastaanottoon. Esimerkiksi Spotifyn tekijätiedoista saa kaivettua esiin nimet Cleopatra Nikolic ja Dean Josiah Cover. Bändi ei ole antanut yhtäkään haastattelua. Eikä siinä ole mitään pahaa niin kauan, kun syntyy hyvää musiikkia. Anonymiteetti on viesti tekijästä toissijaisena elementtinä. Se on Saultin viesti. Kun tekijä on piilossa, niin taide ei hen kilöidy kehenkään. Levy tekee yhden kädenojennuksen kappaleessa Time Is Precious, joka ottaa lopussa pienen sivuaske leen soulin ja gospelin puolelle, ja kappaleessa laule taan hetken ajan englantia. Sault ottaa anonymiteetista täyden hyödyn irti. Rasismin kaltaisista aikamme tärkeistä kysymyksistä tulee näin helpommin kaikille yhteisiä. Steve Reichin vaikutuksen kuulee kuoroosuuksissa. Tällaista ei tosiaan osannut odottaa. Se on ripeä tahti erityisesti siihen nähden, että laa tu on pysynyt tasaisen hyvänä, ja albumit ovat keskenään erilaisia. Kuulin Saultia ensimmäisen kerran tuoreeltaan Turun Bar Kukan levyraadissa keväällä 2019. Tarkkaa jäsenmäärää tai kokoonpanoa ei tiedetä. Bändi herät ti jo silloin myös hämmennystä: musiikin rakennusainekset olivat hyvin tuttuja, mutta bändistä ei tiedetty mitään saati löytynyt juuri mitään tietoa. Kanye Westille voi nostaa hattua ainakin siitä, että hän ei tee taiteessaan ihan tavanomaisia ja odotettuja ratkaisuja, vaikka halutessaan hän voisi jyystää tiiminsä kanssa musiikkinörteille sopivia sampleja aina hamaan tappiin asti. Saultia on kuvailtu kollektiiviksi. Siksi uusin julkaisu Air veti täysin maton alta, koska siinä ei ole oikeas taan lainkaan mitään edellä mainituista. Vuoden 2022 yllätyksen on tarjonnut toistaiseksi Sault albumillaan Air. Luos Higher ottaa vaikutteita Kenian kansanmusiikista siirtäen yhtyeen katsetta angloamerikkalaisen maailman ulkopuolelle. Tällaista nimimerkin takaa huu telua on helppo kannattaa. Olen laskeskellut, että popmusiikissa saa yllättyä tätä nykyä kunnolla vain noin kahden vuoden välein. Tällaisia siirtoja näkee hyvin vähän popmusiikissa. Hyvin todennäköisesti Inflo toimii kokoonpanon kokoavana voimana. Vuonna 2020 ilmestynyt teospari Untitled (Rise) ja Untitled (Black Is) tuntuivat hyperajankohtaisilta. Saultin musiikissa käsitellään mustaa identiteet tiä ja rasismia. Myös Saultin musiikissa tärkeintä on tekijän sijaan se, mitä taiteessa sano taan. Levyä on ko meaa kuultavaa alusta loppuun, tähänastisen vuoden par haita teoksia. Air on pesunkestä vää nykyklassista, oikeastaan kuoromusiikkia. Vaikka Airin sävellykset eivät ole erityisen kompleksisia, niin arvos tukseni Saultia kohtaan nousi merkittävästi
Virallista julkaisua ei vielä ollut. Oli aika, jolloin pariutumisriitit todella tapahtuivat tanssilattialla, mutta oli myös aika, jolloin tanssilattia oli euforian ja itsestä pakenemisen paikka. Se tuskin yllättää ketään. Erään kerran hän laittoi soimaan välittömästi kaaliin tarttuvan suomenkielisen kappaleen, jonka saattoi luokitella ”elektropunkiksi”, siis genreen, joka vielä tuolloin oli indiediskoissa hyvinkin voimissaan. Noihin aikoihin netti-ilmiöitä tuli ja meni. Stage oli peruslinjaltaan aika ankea puolihevibaari Panteroineen ja Disturbedeineen, mutta Jarilla oli tarkempi pelisilmä ja sormi ajan hermolla. Tavastian Lauantaidisko lanseerattiin vasta 2009, mutta Tuu rokkaa mun tanssilattiaa sijoittuukin fantasiadiskoon, jossa jokaiselle on ottajansa ja löytäjänsä. Vastaukseksi suoraan kysymykseen hän kertoo saavansa ”hymyn ja olankohautuksen”. Tuunela Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Äkkiä nyt sinne tanssilattialle ennen kuin menetät parhaan tilaisuutesi.”. Oli mentävä kysymään Jarilta, mitä ihmettä tämä nyt sitten oli. Pidän sooloprojektista yhtyeeksi muuttuneen Pariisin Kevään singlesarjaa 2000-luvun Suomen parhaana, ja siihen tulee useita loistavia albumiraitoja päälle. Tai ehkä arkisempikin, tahmaisempikin, baarinnurkka muuttui tähtisilmien katseen alla sellaiseksi. Eikä Suomessa oikein ollut sellaista musabisneksen infrastruktuuria, joka olisi osannut niihin tarttua. Tai ehkä me vain haaveilimme sellaisista tanssilattioista. Sinne uskaltautuminen ei edellyttänyt pelien pelaamista, kylmän kyynistä ”isojaon” odottelua. Asuin lähellä, niin myös ystäväni Jari, joka veti siellä musavisaa ja soitteli levyjä. Tuunelan kertoja ei itse asetu haaveilijan rooliin, vaan usuttaa ystäväänsä tai sitten ihan vain abstraktia kuulijaa nousemaan pöydästä, antautumaan ja edes yrittämään, vaikkei ”lanne liiku niinku MTV:n tytöillä”: ”Sit sä näit sen tähtisilmän keikkuvat lanteet ja sä halusit mennä / No mikset sä oo jo siellä?” Karoliina Sallinen spekuloi haastattelussaan jo menestystä maistaneen Tuunelan olevan sellainen tyyppi, joka ei edes huomaisi, jos joku tähtisilmä olisi kiinnostunut hänestä. Niin kuin Pariisin kevät muuttuu Pariisin Kevääksi romantisoivassa mielessä. S yksyllä 2007 luuhasin paljon Helsingin Iso-Roobertinkadulla rockbaari Stagessa. Nyt hän oli löytänyt itsestään popparin, ja siitä on seurannut jo puolentoista vuosikymmenen verran kaunista kuultavaa. Heti seuraavassa kappaleessa Tuunela tunnustautuu romantikoksi. Tällaisista todellisuuden ja unelmien risteyspinnoista olen aina ajatellut Pariisin Kevään parhaiden kappaleiden kertovan. Pari vuotta myöhemmin valtaosa popmusiikkia seuraavista suomalaisista sitten tiesikin, kuka oli Arthur Tunes -pseudonyymillä alun perin esiintynyt Arto Tuunela, kolmekymppinen studiopuuhastelija, joka oli siihen asti saavuttanut julkisuutta lähinnä grungehtavan Major Label -yhtyeensä kanssa. Kuulemma hän oli löytänyt Pariisin Kevät -nimikkeen alla julkaistun tuoreen biisin MySpacesta. Enimmäkseen meni. Mutta Tuunelan ensimmäisistä MySpace-hankkeista ei olisi voinut päätellä, mitä tuleman pitää. Rokata omaa tanssilattiaansa ja ehkä jonkun toisen. Tai no, oli aika, jolloin asia oli näin ainakin yöelämän kauniimmissa kolkissa, niissä joissa silmät saattoi sulkea ja antaa musiikin virrata. Ensimmäisestä MySpace-julkaisusta asti. 18 SOUNDI SOUNDI PB Pariisin Kevät: Tuu rokkaa mun tanssilattiaa (mitä sä vaiheilet) (2007) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Eskapismia fantasiadiskossa tosin pääsi isolle yhtiölle heti Meteoriittidebyyttiä (2008) tekemään; siinä oli lie kyse aiemmista kontakteista, vaikka Karoliina Sallisen vuonna 2010 City-lehteen tekemässä haastattelussa Tuunela muotoileekin, että hänet ”haettiin kotoa”. Täsmällisesti nakuttava biitti, ronski bassokuvio, vihaisilta roboteilta kuulostavat kitarat ja puolipuhuttu lauluraita, jossa oli periaatteessa aggressiota, mutta sen alla selvästi kuuluvilla merkittävät määrät naiivia haikailua, myöhästyneen teini-iän haaveita ja kenties kertojan itselleen osoittama sanoma: äkkiä nyt sinne tanssilattialle ennen kuin menetät parhaan tilaisuutesi
Kirjakaupoista ja Minervan verkkokaupasta www.minervakustannus.fi Tilaa uutiskirje Minervan nettisivuilta, saat tietoa kirjauutuuksista. Saatavana myös sähkökirjana Saatavana myös äänikirjana Rock-elämää Adrian Harte FAITH NO MORE Narrikuninkaat SINÉAD O’CONNOR Muistelmat John Illsley DIRE STRAITS Elämäni bändissä Tom Lindblom JARKKO AHOLA Mies ja ääni
Jani Matti Juhani ENSIMMÄINEN LEVY, JOKA INNOITTI MUSIIKKIHARRASTUKSEEN ENSIMMÄINEN BÄNDIN PERUSTAMISLEVYNI TAMPEREELLA The Coral The Coral . Levy jätettiin tarkoituksella julkaisematta diginä, koska niinkin voi tehdä. Meille hommattiin eka cd-soitin joskus 90-luvun alussa ja sen mukana tuli nippu sekalaisia rokkikokoelmia ja Kim Lönnholmin Minä olen muistanut. Annoin itselleni luvan tehdä, mistä diggailen. Täysiä tietenkin. – Nimibiisi on toinen tai kolmas tekemäni biisi. – Tein levyn yksin himassa ns. Huomasin kuuntelevani levyä uudelleen ja uudelleen. Aloitin aamulla ja lopetin illalla. Ainoa hc-punklevy hyllyssäni. NOPEIMMIN UUTENA HANKKIMANI LEVY Manic Street Preachers Masses Against The Classes . Jotkin levyt jäävät omiin aikakausiinsa toimien myöhemmin aikakoneina. Hiljalleen itseluottamus palautui ja blokki hellitti. Aloittelin lohduttomana kolmatta Elvis-albumia, mutta deletoin sen kovalevyltä ja kaivoin sijaan läjän keskeneräisiä biisejä kymmenen vuoden ajalta. Opettelin kitarasointuja ja bongasin Beatles-kirjasta While My Guitar Gently Weepsin laskevan kuvion. Se syntyi syyslomalla lokakuussa viidessä päivässä, opiskelun ja töiden antaessa vähän aikaa. K u v a: Su sa n n a Å gr en. Cd ehti huhtikuulle. – Mietin levyä tehdessä, kuulostanko jo liikaa itseltäni, koska levy on yhteenveto kaikesta, mitä olen jo tehnyt. Luukutin Fleuria Bandcampista niin monta kertaa, että unohdin hommata levyn kokoelmiin. Aloin meikata ja tupeerata hiuksia. Sen jälkeen ajoin täysiä kotiin ja laitoin sen soimaan kuulokkeista. Mietin, mitä omaa puhaltaisin niihin. LEVY, JONKA OLEN UNOHTANUT HOMMATA Fleur Fleur . Olen oman elämäni David Bowie. ENITEN KUUNTELUSSA MAAILMA PALAA RAITEILLEEN -ALBUMIA TEHDESSÄ Margo Guryan Take A Picture . Riihimäen tehtaat ja ankeat kadut näyttivät äkkiä kauniilta. ALBUMI, JOKA MUOVASI ELÄMÄÄ UUSIIN SUUNTIIN The Cure Seventeen Seconds . Tämä siis itselle muistutukseksi, että muistan hankkia hyllyyn viime vuosien parasta ye-ye-meininkiä. Elin 2000-luvun alussa lyhyen Yrjänä-vivahteisen kauden, pukeuduin nuhjuisiin pukuihin, kampasin hiukset silavalla, join punaviiniä, poltin pikkusikareita ja soitin hc-punkbändissä bassoa. kalsarit jalassa. 20 SOUNDI Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > M aailma palaa raiteilleen on tyylikäs aloituskappale Jani Matti Juhani Tuovisen samannimiselle albumille, ja etevien popsävelmien sarja ylittää sen perässä saman rimakorkeuden. Dreaming Of You -bassointrossa kiteytyy, miksi basso on soittimista viilein. Kaksi albumia Elviksen lauluja ilmestyi ennen kuin Jani Matti Juhani palasi biisireservinsä aittaan. Hain itseäni enkä löytänyt. Ja jotkin jäävät autoihin. URANI WILDEIMPIEN VUOSIEN LEVY The Ark In Lust We Trust . 60-lukuun tukeutuva Volter-yhtye (mää ja Aittapellon Antti) ei olisi ehkä saanut alkusysäystä Telakalla 2002 ilman Liverpoolin The Coralia. Ostin uuden kitaravahvistimen, jota en ole nähnyt 1,5 vuoteen. – Lähestyin vanhoja demoja ensiksi kuin Elvis-lauluja eli kuin toisen kirjoittamia biisejä. Melodioita on syntynyt aina itsestään ja pakottamatta. Tajusin, että en ole yksi jätkistä. Raita kerrallaan sisään excel-taulukkoa täytellen. T-Rexin olen muistanut siitä lähtien. Melankolinen äänimaailma teki valtavan vaikutuksen teini-iässä. Musiikin raukeus, kepeys ja kauneus tarjoili pakopaikan kiireisen arjen keskellä. Masteroijani Jarno Alho on muovannut kotiäänitykseni kuulostamaan siedettäviltä jo 10 vuotta ja kommentoinut kiltisti miksausharjoituksiani. Marc Bolan & T-Rex I Love To Boogie . Alter-egoni Jann Wilden suosikkilevy. On parodiaa ja pastissia, mukailuja ja hatunnostoja. Ideat jäivät pyörimään paikoilleen. The Cure oli eka ”oma juttu” ilman isän levyhyllyn vaikutusta. – Paluu omaan matskuun oli tuskien taival, Jani tunnustaa. aaa-aAaA-AAAA!!! ODOTTAMATTOMIN SUOSIKKILEVYNI MUSIIKKINI TUNTIEN CMX Kolmikärki . – Biisien teko hyytyi Piste-levyn (2019) jälkeen ja muuttui pian blokiksi. Albumi katosi kohumanagerin autoon ja on siellä kait vieläkin. Tälle kävi molemmat. Olisin halunnut tehdä bändilevyn, sillä kasasimme loistobändin keväällä 2020, mutta jo eka keikka peruuntui pandemian takia. Tätä ja Lee Hazlewoodia. Tero Alanko ei nyt tuottanut levyä, mutta hän ehdotti, että laita pianobiisi Maailma palaa raiteilleen avausraidaksi, jotta se vangitsee kuulijan kuuntelemaan koko levyn. Kiusallista. Lintsasin koulusta loppupäivän ja ajoin polkupyörällä täysiä Riihimäen Levyyn ja Kasettiin hakemaan uunituoreen Manics-sinkun. Hain opiskelemaan, keskityin muihin töihin ja soitto jäi taka-alalle. – Halusin juhlistaa pyöreitä vuosiani 40-vuotislevyllä
f i IK ÄR AJA K-18 Haloo Helsinki! | Antti Tuisku Arttu Wiskari | Ellinoora | Kaija Koo Popeda | Maustetytöt X Agents Vesala | Erika Wikman | ABREU Ressu Redford | Nelli Matula VIIVI | Olli Halonen. L I P U T J A I N F O : p o p p a r k
70-luvun rockin kliseekuvastolla leikitellyt Jukka ja Jytämimmit puolestaan koki nopean ja kiihkeän elämän, joka oli viisaampaa lopettaa ennen kuin väärään suuntaan matkalla ollut yhtye olisi jo liian pitkällä. Monelle ensimmäinen kosketus Nasto”Parasta on, jos onnistuu musiikin kautta tuomaan valoa” JUKKA NOUSIAINEN: lassa kasvaneeseen Nousiaiseen oli Räjäyttäjät. 22 SOUNDI Teksti: Antti Luukkanen Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu Jukka Nousiainen on kulkenut viimeisen kymmenen vuoden aikana pitkän ja värikkään matkan räjäyttävästä rock’n’rollista monien vaiheiden kautta kohti uuden Matkalla kotiin -albumin country rockia. Jyväskylässä perustettu Räjäyttäjät oli etenkin livenä yhtä aikaa energinen protopunkbändi ja performanssi. On myös helppo vahvistaa artistin itsensä tunne siitä, että kaikki hänen mainetekonsa eivät ole vielä tässä. Mitään ei päästetä sattumanvaraisesti tai ennenaikaisesti liikkeelle. Yhtye, joka tuli alkuun tunnetuksi kaoottisista mutta viihdyttävistä keikoistaan. Uusi kymmentuumainen Kesäaika-levy ilmestyy kesäkuun alussa. Jukka Nousiaisen (s. Ja niitä on sentään kertynyt. Kaiken keskiössä kulkee yhä itse tekemisen eetos. Ensimmäiset kasettialbumit mukaan lukien Räjäyttäjät on julkaissut seitsemän täyspitkää levyä ja on yhä aktiivinen. Kun meno rauhoittui, muuttui bändikin ennakkoluulottomasti kaikkea kokeilevaksi yksiköksi. –V aikka tuntuu, että on helvetin vaikea saada mitään aikaan, niin toisaalta olen älyttömän innoissani tekemään lisää kaikkea. 1981) pohdinta haastattelun lopussa nousee kaiken kiteyttäväksi teesiksi. Musiikin lisäksi reissun varrella on muuttunut myös mies itse. Aikamme merkittävimpien lauluntekijöiden joukkoon kolmella sooloalbumillaan noussut Nousiainen on tosiaan tehnyt kaikkea, mutta samaan aikaan musiikin valmistuminen on hänelle vaikeaa. Olen ihan vasta alussa. Muistoksi jäi hienoja keikkoja ja yksi albumi.
SOUNDI 23
Kun piti lukea ylioppilaskirjoituksiin, niin kuuntelin vaan musaa: Isokynä Lindholm, Suomen Talvisota, Pekka Streng ja nämä. Kuuli sen kokonaisena juttuna, mutta samalla myös paljon enemmän kuin niiden osina. Tajusin, että kaikki biisit on vähän sain sen basson joskus 13-vuotiaana. Oliko sinulla lapsena ja nuorena muita kiinnostuksen kohteita. Kyseessä ei siis ole varsinainen sooloteos, vaan Matkalla kotiin on julkaistu nimellä Jukka Nousiainen & Kumpp. Nousujohdanteinen ura ei osoita laantumisen merkkejä, vaan levyn levollinen country rock -soundi pukee kuulijansa ylle lämpimän tunteen kuin virttynyt mutta rakas villapaita. Musiikki aukesi ihan eri kautta. – Sähkökitaraa olen soittanut jostain 10-vuotiaasta asti. Yritin saada mun veljeä soittamaan bassoa, mutta sillä oli siihen aikaan omat jutut. Sellaisten betonikoulunpihojen loputtomuus. – Keijo Virtasen kanssa käytiin soittamassa Pekka Airaksisen luona. Saatoin olla bändeissä paljon nuorempi kuin muut. Levyjen hankkiminen meni ihan eri levelille. Hiihtäminen oli mun juttu. Ei ollut oikeasti sanottavaa tai tarpeeksi rohkeutta päästä kiinni siihen sisältöön. Oliko siis ideana jo tuolloin, ettet halunnut toisintaa jotain olemassaolevaa. Että siellä se on hakattavana. – Mun äiti opetti mulle perusskilssit pianolla, kun olin tosi pieni. Kahden vuoden välein julkaistut seuraavat kaksi albumia ovat kumpainenkin houkutelleet lisää kuulijoita. Soitinkin aika paljon sitä. Olet muistaakseni sanonut jossain haastattelussa, että sinua kiinnosti musiikki ja soittaminen itsessään eikä niinkään bändit ja levyt. Silloin alkoi kiinnostaa enemmän jäädä soittamaan kitaraa kotiin. Tavallaan se kuulosti siistimmältä ennen kuin tiesi mitä ne on. Jos julkaisutahti on vuosien mittaan hidastunut, tekemisen tahti ei. Basistia tarvittiin useammin kuin kitaristia. räjäyttää kaikki.” k u v at : Ju k ka N o u si ai se n ko ti al b u m i. Tee-se-itseideologian nimeen vannovan muusikon pelinavaus oli rosoinen, mutta sisältä täyttä kultaa. Mutta löysi työkalut ja muodon. Tommi Liimatan tapa jäsentää maailmaa oli niin häkellyttävä. Muiden asettamien deadlinejen noudattaminen on mahdotonta. Se on myös yksi syy, miksi mies haluaa tehdä mahdollisimman monta vaihetta äänittämisestä julkaisuun itse. Hiihdin ihan kilpaakin. Vaikka nyt ei puhuta mistään jazzimprovisaatiosta, niin sinne musiikin maailmaan voi mennä muutenkin kuin että pitäisi osata tehdä kaikki oikein. niin kuin samoja. En edes välttämättä tiedä sellaisia perusteoksia. – Joskus lukion lopussa tutustuin yhteen tyttöön ja heidän perheeseen, jolla oli levyjä. Sen kautta pääsin musiikkiin sisään. Pianoa soitin ihan 5–6-vuotiaasta asti. – Oli mulla Nastolassa sellainen bändikin, jonka nimi oli Aino (naurua), joka vähän hävettää. Levyllä soittaa edellisisistä albumeista poiketen myös Nousiaisen lähipiiriin kuuluvia muusikoita. Mitä tapahtui kun musainnostus alkoi muodostua bändeiksi. Vetäydyin omiin oloihin. Alhaalla tulevan muusikon ensimmäinen soittokuva vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä. Kyllä mä lapsena pelasin jalkapalloa ja pihalätkää, mutta sitten se varsinainen jääkiekko oli jo liian rajua, kovisten hommaa. Yritin tehdä suomenkielisiä biisejä just tossa hengessä, mutta ei ollut itseluottamusta. Toisaalta olen aina soitellut omiani. – Kun miettii sitä Nastolaa 80–90-luvulla, niin ensimmäinen mielikuva on, että on harmaata ja ankeata. Sitten Roskalavojen rocktähti yläasteen koulunpihalla välinpitämättömän yleisön seuratessa taustalla. Kahden vuoden sykli tuplaantui, kun pitkään työn alla ollut Matkalla kotiin -albumi ilmestyy toukokuussa. Kun tossa on C, tossa F ja tossa G, niin pystyinkin niillä soittamaan aika monta laulua. Että nyt on mielenkiintoista! Joskus 30 vuotta myöhemmin olen saattanut tajuta, että niissä oli esimerkiksi Beatlesia ja Kissiä. Meillä oli sellainen bändi kuin The Heavy Snails. Jukka pyrkii mahdollisuuksien mukaan soittamaan joka päivä. – Oli siinä varmaan paljon sitä toisintamistakin. Oli jotain isän vanhoja kasetteja, joissa ei lukenut mitään, mutta tajusin että kasetilla tämä bändi on eri kuin tämä. Ei enää kylmää eikä pimeää -levyä (2018) voi pitää jo läpimurtona. Aika paljon mun omistamat levyt on sellaista random kamaa, mitä on löytynyt kirppiksiltä ja divareista. Onko sinulla joku laajempi rooli tälle kaikelle, josta käsin teet musiikkia. – Sitä tulee mietittyä, että kun kaikki tieto on tossa nyt heti (osoittaa pöydällä olevaa älypuhelinta) siitä katoaa mystiikka. En oikein osannut sellaista kaveriporukkahommaa. En vain ole pitänyt niitä biiseinä. Pelkäsin aina kun mun veli pelasi jääkiekkoa, kun se oli sellainen ruipelo. Olen ymmärtänyt, että musiikki on ollut iso osa elämääsi jo pienestä pitäen. Tuntui aina tältä (katsoo maahan), kun lauloi. – Jo lapsena musiikkia kuunnellessa pystyin erottelemaan, että tuolla on rumpali ja tuolla on kitaristi, tuolla on basisti. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu Soolouransa Jukka aloitti vuonna 2014 julkaistun Huonoa seuraa -soolodebyytin myötä. Musiikin puhtain viehätys katoaa, kun tiedät miten siihen pitää suhtautua. Mutta en tajunnut vielä silloin mitä muutakaan mä oon. Sellainen ei synny multa. Mutta siinä tuli se klassinen, että musa rupesi kiinnostamaan enemmän jo ihan silloin 11–12-vuotiaana. – Enimmäkseen kiinnostuksen kohteita oli ihan tavalliset leikit ja seikkailut. ”Muistan jo joskus teininä kun oli jotain bändejä, niin saatoin innostua niin paljon siitä musasta, että pitää niinku... Serkulla oli rummut, mikä oli tosi kova juttu. Edelleen musta tuntuu siltä, että en ole mikään biisinikkari tyyliin ”hei nyt mä voisin tehdä biisin tästä aiheesta”. Ja Absoluuttinen Nollapiste oli silloin kova juttu, kun se avasi että biisit voi kertoa mistä vaan. Keikoilla albumin päätösbiisi on kasvanut pimeiden aikojen kukistumista lupaavaksi hypnoottiseksi mantraksi, jossa on kaikki ikivihreän ainekset. Nousiainen ei tunnustaudu huolettomaksi biisinikkariksi, vaan laulut syntyvät pitkään kypsyttämällä. Myöhemminkin on tullut sellaisia tilanteita, että ostan kirppikseltä jonkun kasetin, kuuntelen ja mietin, onko tämä jostain levyltä. Oletko ajatellut itseäsi artistina, kitaristina vai biisintekijänä. Olin ehkä joku kolmikymppinen, kun alkoi tulla ensimmäisiä omia biisejä. Mutta en mä ole mikään Tommi Liimatta tai Isokynä Lindholm, joilla on tietynlainen tekstin suvereenius
Joku riffi voi vaan pyöriä päässä ja jauhan sitä. Haluaisin julkaista enemmän juttuja, mutta ehkä siinä on sellaista keskittymiskyvyn puu tetta tai asioiden loppuun saamisen ongelmaa. Joku Suicide oli varmaan kovin vaikuttaja. Joku kuppainen syntikka jauhaa komppia ja siihen junnataan päälle. Yhdessä he soittivat mm. Katusoittokave rin kanssa mentiin niin pitkälle, että jopa oma soittaminen riisuttiin pois. Jukka ja Jytämimmit oli suuren suosion kynnyksellä, kunnes trio painoi jarrun pohjaan. – Silloin kun se eka levy tuli, niin se oli askel Räjäyttäjistä siihen, että uskalsin tehdä jotain ilman naama ria. Laitettiin ne soittamaan kiippareita ja kitaroita. Nä mä soololevyt on tosi pieni pala sii tä, mitä mä teen. Miten se vaikuttaa musiikin tekoon. Keikoilla on han kala käydä tai tehdä ylipäätään mi tään. En ole suurinta osaa ajasta työky kyinen ihminen. Aina kun olen siellä, ää nitän jotain. Samoin tuntuma bändisoundista tuntui jo valmiiksi kotoiselta. Keskeistä on, että vasta niihin aikoihin uskalsin ruveta tekemään vaan ihan omana itsenä ni. En ajattele niitä demoi na, vaan ne on musaa. Ensimmäinen mielikuva uudesta albumistasi oli, että nämähän ovat tuttuja kappaleita! Niitä on soitettu keikoilla siis aika pitkään. Virtasen Keijo oli siinä keskeinen tyyppi. Minkä varmaan huo maa noista biiseistäkin. K u v a: A n tt i Se p p o n en K u v a: A n ts u. Toki ne voi joskus olla osa jotain prosessia. Varsinkin nyt kun on rajat tomat mahdollisuudet kotona tehdä sitä musaa. Kun luopuu ajatuk sesta, että ajattelee itseään artistina. Mutta en mä saanut tätä myöskään valmiiksi yhtään tätä aikaisemmin. Siihen auttaa ainoas taan kortisoni. Mut ta en mä pysty tekemään kovin montaa asiaa yhtaikaa. Saatettiin soittaa iltakahdek sasta aamuneljään. Seuraava levy oli vasta missä se tapahtui. Oikeastaan se on varmaan tul lut soolokeikkojen myötä, kun tajusi että tätä ei voikaan tehdä niin, että vetää muutamat kaljat ja lähtee rok kaamaan. – Mulla menee aika paljon aikaa vuodesta IBD:n (haavainen paksu suolentulehdus) kanssa kamppaile miseen. – Ja jos se ei ole fyysistä huonoa oloa, niin sitten vaan voi ahistaa ihan helvetisti. Silleen sitä joten kin ajattelen. Olihan se musa aika eri koista. Ajattelin, että tehdään se levy sit ten, kun voidaan soittaa niitä keik koja, koska tämä on bändilevy. Oli sellaisia kirppareilta hankittuja pattereilla toimivia robottieläimiä, jotka vikisee ja liikuttaa raajojaan. En muista tarkalleen mi ten Pekka sanoi, mutta avain teke miseen oli siinä, kun tajusi että hän ei ole mitään. Mitä enemmän pystyy olemaan läsnä, niin se kohtaa myös ihmiset. – Periaatteessa elän siinä musii kin maailmassa, teen musiikkia ko ko ajan. Esiinnyttiin kokeellisen mu san tapahtumissa. Siitä tulee sellainen väsymys. Oon kyllä tosi iloi nen ja kiitollinen, että tähän asti on päästy ja on voinut kaikesta huoli matta tehdä vaikka mitä ja toteut taa itseään. ”Soitettiin kaiken laisissa performanssitapahtumissa ja jengi varmaan ajatteli, että meillä on jotain ideaakin siinä, mitä ei tietenkään ollut.” Räjäyttäjistä tuli lähes kaiken musiikinteon mahdollistanut kokoonpano. Nyt sitä ei oikein pysty edes kuuntelemaan. Onko siitä seurauksena tunne, että musiikkia pitää tehdä aina silloin kun pystyy. Se diagnosoitiin mulla 15 vuotta sitten ja se tulee ilmoitta matta päälle. Rambling Boysissa. Tekeminen on hidastunut. Sitten kun se on ohi, niin kestää vielä jonkun aikaa toi pua. En ollut varsinaisesti teh nyt ennen sitä mitään omaa musaa. Keskimäärin mulla menee sen kanssa ehkä kolme kuu kautta kerrallaan. Mielenter veysongelmien kanssa olen kamp paillut ja saanut hoitoa ihan varhais teinistä saakka. Silloin uskalsin sanoa asioita tälleen niin kuin vaikka täs sä jutellessa. SOUNDI 25 Sillä oli kerran vuodessa aina sellai set sessiot. – Aiemmin olin soitta nut kadulla, missä pystyi tekemään ihan mitä vaan. Olin soittanut vapaata improvisaa tiota tai ollut mukana sellaisissa jutuissa mitkä ei ole tollasessa konventionaalisessa popu laarimusiikkimuodossa. Maria Mattila julkaisee musiikkia Mara Balls kokoonpanollaan, Sini Suvanto soittaa Jukan yhtyeessä rumpuja. – Ajatus varmaan oli, että tämä olisi julkaistu viimeistään 2020. Mulla ei ole siis käy tännössä vuodesta käytössä kaikki kuukaudet. Kortisoni aiheuttaa psyykki siä vaikutuksia. Joku äk käsi, että tämähän on performanssi taidetta ja buukkasi meidät elektro nisen taiteen festareille Helsinkiin. Erityisesti uuden levyn kohdalla laulujen merkityksellisyys tulee siitä, kun tajuaa että tekijä on tosissaan. Toi oli eka bändi, jossa soi tetaan kahden minuutin biisejä. – Siinäkin on mielenkiintoinen ristiriita. Kun tajusi joskus 2000lu vun alkupuolella, että ei mun tarviikaan soittaa mi tään tunnettuja kappaleita, vaan katusoitto on kaikista vapain foo rumi. – Siihen liittyi varmaan aika mon ta asiaa. Eka soolosi oli hieno levy, jossa oli upeita biisejä, mutta vähän leikinlaskuksihan se meni. Soitan silloin ihan koko ajan, mutta en pysty tekemään biisejä. Se on pahimmillaan sitä, että tekee vain jotain että selviää aa musta iltaan. Keijo Virtanen (oik.) on ollut Jukan esikuva oman musiikki uran alkutaipaleella. Osa kappaleista tun tuu kyllä ihan relevanteilta vieläkin soittaa keikoilla. Jukan, rum pali Alex Reedin ja basisti Mikko Siltasen yhtye julkaisee uutta musiikkia kesäkuussa. Se meni siihen, että istuttiin kadulla ja laitettiin joku norsu soitta maan ja pyörimään siihen. Se on kuitenkin tehnyt useita kym meniä levyjä ja mielettömän mää rän kuvataidetta. Silloin se menee ihan päin helvettiä. Vä hän niin kuin olisi juonut liikaa kah via. Kuinka paljon siis Räjäyttäjien alkuvaiheen sekoilu oli roolin ottamista. Kortisoni aiheuttaa maani suutta ja lyhytjännitteisyyttä. Tai sitten mä teen ihan elektronista melua ja kenttäääni tysjuttuja. – Siitä katusoitosta homma eteni siihen, että tutustuin Jyväskylässä improvisaatio ja freeporukoihin. Et ehkä uskaltanut olla vielä täysin vilpitön ilman suojamekanismia. Sitä mä pidän sellaise na isoimpana juttuna ja onnistumi sena
– Se huomio tuntui hankalalta. Nykyäänkin mulla on sellaisia keikkoja, että nyt olen kyllä rauhallinen ja iisi, mutta mä sit kuitenkin (huitoo käsillään ilmaan)... Sitähän ei tietenkään osannut käsitellä 16-vuotiaana. Vääränlaiseen rooliin joutuminen ahdisti. Vuonna 2014 kasettiformaatin puolestapuhuja ikuistettiin Soundin kanteen. Se bändikemia, sellainen telepaattinen soittoyhteys oli ihan eri tasolla kuin missään muussa. Se sitten muodostui niistä lähimmistä ihmisistä. Tollainen juttu kun menee liian isoksi, niin siinä tulee väistämättä väärintulkintoja, jotka alkaa tuntua helvetin ahdistavilta. – Itse olen miettinyt sitä myös jonain trauman käsittelyjuttuna. Se oli hauskaa senkin takia, että Maria ei ollut K u v a: Ii ri s Tu o n o n en K u v a: Ii ri s Tu o n o n en K u v a: M ar k u s P aa ja la. Artisteilla, joilla on maine arvaa mattomina tai rajuina esiintyjinä on juuri se lähtökohtainen ongelma, että katsoja tietää odottaa jotain tapahtuvaksi. Sitä bändiä ei pystyisi muuttamaan bändiksi, joka voi tehdä mitä vaan. Tai juosta suoraan järveen, vaikka en muuten uskaltaisi. Kyllä niissä Räjäyttäjien alkuaikojen jutuissa oli sitäkin, että alkoholi vaikuttaa muhun silleen, että musta tulee ihan täysin kahjo. Oliko bändi jäänyt roolinsa van giksi jo alkumetreillä. – Muistan jo joskus teininä kun oli jotain bändejä, niin saatoin innostua niin paljon siitä musasta, että pitää niinku... – No, sen nimen Jukka ja mimmit semmoinen seksistinen tulkinta... Nykyään Nousiaisen turvasatama löytyy Sastamalan-kodin lisäksi Tampereen Onkiniemi Ateljeesta. Keskeinen juttu bändissä oli myös Keltainen talo ja sen ympärillä pyörivä yhteisö. Se oli ihan kollektiivista huonovointisuutta. – Sen nimen vangiksi. Nimi ei ollut mitenkään mietitty, Sini heitti sen ilmoille ja se tuntui hauskalta. ”Soololevyt on tosi pieni pala siitä, mitä mä teen. Aina pitäisi ylittää edellinen taso, ja show’n vetäjän päälle se tuskin tekee kovin hyvää. Mutta ei se mikään vitsi ollut. Aina kun oli katsomassa jotain punkkikeikkoja, niin toivoi että jotakin tapahtuisi. Siinä on on sitäkin, että olenko mä oikeasti toi sama ihminen. Se konteksti on vaan eri. – Vaikuttaa kyllä. Siinä oli niin paljon lahjakkuutta, iloa ja ihan taJukka muusikkokumppaneineen humppakuution äärellä, jolle on uudella Matkalla kotiin -albumilla omistettu oma kappale. Tein mun soololevyä ja alun perin tarvitsin siis vain taustabändiä keikoille, mutta siitä tulikin sitten samantien ihan oma juttunsa. Se oli sellaista leikkiä ja hauskanpitoa. räjäyttää kaikki. Entä millainen Jukka & Jytä mimmien perustamisprosessi oli. Olen ollut muutenkin hitaasti kasvava. Mitä väärintulkintoja. Ainahan niillä festareilla oli joku kännissä munasillaan pistämässä paikkoja paskaksi. – Mä tutustuin Siniin (Suvanto) 2013 ja Maria (Mattila) oli Sinin kämppis. Ehkä se isän kuolema vaikutti siihen, että ikään kuin jäin sille levelille. Kekkuloinnista tulee pakonomainen automaatio. Räjäyttäjät otti ajatuksen ehkä sieltä performanssiskenestä. Soitin sitten myös omia elektroniikkajuttujani niissä tapahtumissa. On niinku niin vitun rajua ja rankkaa, mutta kun katsoo bändejä yksi toisensa perään, niin täytyi oikein miettiä, että miten tää oli nyt parempi kuin toi edellinen. Haluaisin julkaista enemmän juttuja, mutta ehkä siinä on sellaista keskittymiskyvyn puutetta tai asioiden loppuun saamisen ongelmaa.” – Sitä kautta soitettiin kaikenlaisissa performanssitapahtumissa ja jengi varmaan ajatteli, että meillä on jotain ideaakin siinä, mitä ei tietenkään ollut. Musta tulee maaninen, minkä takia olen aika lailla – en nyt ihan kokonaan – feidannut sen homman, koska se vie voimia niin paljon. Mulle tuli silloin niin paljon ajateltavaa, että muut asiat ei tapahtuneet niin nopeasti. Känniylilyönnitkin on tapahtunut pääasiallisesti vasta kolmekymppisenä. Tuliko se oikeaksi bändiksi vähän niin kuin vahingossa. On siinä ollut käsittelemistä. Siinä euforiassa olisin voinut juosta vaikka täysillä päin seinää. Räjäyttäjien musiikki on muuttu nut paljon vuosien saatossa, mutta vaikuttaako musiikki ylipäätään sinuun yhä fyysisesti. Muistan että ekan kerran tuollaista tapahtui sen jälkeen, kun mun isä kuoli. 26 SOUNDI > Soundi-haastattelu soittanut bassoa, vaan oli kitaristilaulaja, joka oli valmis kokeilemaan uudenlaista roolia ja soitinta. Ei enää riitä, että hakkaa sitä kitaraa, vaan ensin lähtee vaatteet ja sitten saatan lähteä munasillaan juoksemaan jotain kylänraittia. Että se ei toistaisi sitä samaa kaavaa. Koska se oli jytää
huhtikuuta 2022, Onkiniemi Ateljee, Tampere jutonta tykitystä! Ajattelin jo silloin levyä tehdessä, kun siinä oli Marian tekemiä tekstejä, että sehän vois laulaa ne. – Itsellä se meni siten, että Jyväskylässä tapahtumien järkkäämisen kautta tajusi, että hei, voidaan tehdä kaikkea! Vähän niin kuin täällä Onkiniemessä. Olen ajatellut, että mä teen musaa ja julkaisen levyjä. Se hidastaa tahtia, vaikka luulisi sen nopeuttavan. Mutta ollaan äänitetty myös Sinin kanssa kahdestaan pohjia. – Mulle on hirveän vaikeata, ehkä jopa mahdotonta lähteä vaikka netissä keskustelemaan asioista. On tullut sellainen olo, mitä mä nyt voisin tehdä. – Viime vuosina on huomannut itsessä sellaisia asioita, mitä ei ole tajunnut aikaisemmin. Mulle tällä hetkellä kotina on tää yhteisö täällä ja muissa paikoissa, mitkä mahdollistaa tekemisen. En voisi ikinä olla mukana politiikassa. Ja joskus kun Silli (Mikko Siltanen, myös Räjäyttäjien basisti) hankki pedal steelin, niin tottakai... Olen ihan varma, että jos sellainen joku ns. Tai sitten kukin tahoillaan tai tullaan mun luo. Tee-se-itse-meininki on ollut sitä, että on löytänyt sen oman tavan toimia ja tehdä, mikä tuntuu kivalta. Olet soittanut tukikeikkoja ja il maissut selkeästi mielipiteitäsi esi merkiksi Facebooksivuillasi. Se on sellaista musaa, mitä on kuunnellut tosi paljon ja halunnut tehdä. Voi tehdä mitä vaan. – Nyt bändilevyä tehdessä on kokoonnuttu yhteen. – Kaikkein parasta on, jos onnistuu musiikin kautta tuomaan jonkinlaista valoa ja näköaloja siihen yleiseen tilanteeseen. Se tun tuu uudelta piirteeltä julkiseen pro fiiliisi. Se jopa kuulostaa siltä, että se on soitettu yhdessä. Jos jotain voi tehdä, niin se kannattaa tehdä. En pystyisi tekemään näitä juttuja sellaisella meiningillä, että mulla olisi pitänyt olla puoli vuotta sitten valmiina kaikki promot ja että nyt olisin markkinamyllytyksessä. Senkin takia kestää kauan, kun on kuusi tyyppiä ja keksii aina jossain vaiheessa, että tällaisenkin jutun vois laittaa. oikea kantrityyppi kuulee tuota, niin se on, että ”Ei ei, pedal steel ja fuzzkitara päällekkäin!” Miten se on vaikuttanut musii kintekoon, että olet asunut nyt muutaman vuoden Sastamalassa syrjässä isosta kaupungista. Mun mielenterveys ei kestäisi sitä, kun asiat jää jylläämään päälle. On pystynyt riisumaan pois siitä kaiken ylimääräisen. Miten ajauduit tällaisen musiikin pariin. Mutta ei me mun mielestä olla tyylipuhdas kantribändi. – Jo siinä vuoden 2016 levyllä oli sellaista kantrihommaa. Pelkät seinät tai maisemat ei tee kotia, se on siellä missä mun rakkaat on. Se on otettu haltuun niin vakuuttavasti, että se lienee tietoisen prosessin tulos. Jos mä kopsaan muutaman kasetin mukaan sinne tapahtumaan, niin siitähän se lähtee. Riittää vain, että tekee biisin ja laittaa sen kasetille. Voisi ajatella, että nyt on kaikki maail. Mutta bändin nimi oli Jukka ja Jytämimmit. Liittyikö tällaisen askeleen ottamiseen tiettyä uskaltamista. Koetko, että olet ollut esimerk ki teeseitsekulttuurin puolesta puhujana. En edes tiedä miten tehdään kantrisovituksia. Olet ottanut viime aikoina kantaa ottavamman lähestymistavan toi mia. 18. Soittamalla tukikeikoilla tai jos mä tavoitan jonkun pienen porukan ihmisiä netissä. Tähän päivään palataksemme, Matkalla kotiin levyä leimaa vahvasti country. Jos nostan esiin asioita, niin se voi ehkä vähän vaikuttaa johonkin ja siihen suuntaan miten mä ajattelen. man aika ja rauha tehdä pelkästään musiikkia. Ehkä se on saattanut antaa joillekin potkua tehdä itse juttuja. Mutta ihan samalla lailla kuin ennenkin, olen tehnyt paljon juttuja kotona eikä missään oikeassa studiossa. – Uuden levyn teemana on aika paljolti koti. Viime vuosina indieken tällä on entisestään yleistynyt tapa ottaa haltuun kaikki tekovaiheet ja tehdä niin paljon ja siten kuin hu vittaa. Yhtäkkiä huomaa, että me ollaan äänitetty vuosi yhtä biisiä, vaikka lopputulos on kuinka yksinkertainen tahansa. Tai Sini. – Ehkä. – On tässä ollut vähän liikaa aikaa. Se missä mä olen omimmallani tai paras, niin siinä kontekstissa löydän sen tavan osallistua yhteisiin asioihin
22-Pistepirkon ainutlaatuisuudella on hinta. Teksti: Ari Väntänen Kuvat: Markus Paajala 22-Pistepirkon tuleva albumi on melkoisen vaivannäön tulos. Kertaalleen kesken jätetty uutuus on viimein saatettu loppuun, mutta julkaisu siirtyi vielä viime metreillä syyskuulle. Asko Keränen, Espe Haverinen ja PK Keränen ovat polttaneet tuhottomasti aikaa ja hermoja rakentaessaan dysfunktionaalisesta triostaan kolmen miehen elämäntyön. Tie Kind Hearts Have A Run Run -albumiin alkoi hajoamispisteestä. Hajaannuksen parantava voima 28 SOUNDI
Siispä me vietettiin seuraava talvi siellä. Sellaista suhdetta ei niin vain katkaista. Tila tuntuu olevan osa bändiä itseään. Hissutteleva ja suomenkielinen levy kuulostaa enemmän varaslähdöltä kuin lähtölaukaukselta. Syitä lopettaa oli paljon ja tuntui hyvältä päästä eroon koko show’sta. Kysyin PK:lta ja Espeltä, että mitäs tehdään, kun tällaista keikkaa tarjotaan ja Joonia on kiva. PK teki Serobi Songs -soololevyn (2020), ja Espe tuotti Jack’s Basket Roomin Wrong Turnin (2020) ja soitti Brown Stripesissa. Ei ole ihme, etteivät Pirkot tahtoneet lähteä Altailta. Asko selittää, että rasvalla tuunattu musta kahvi on lempeä juoma, jonka energisoiva potku kestää pitkään. Jäsenet ovat olleet niin lujasti kiinni yhtyeessään, että se on käynyt ahdistavaksi. Se on ollut yksi 22-Pistepirkon ongelmista. Bändi alkaa soittaa ja minä kuuntelen kaukaa. Tuon iloisten syksyn jälkeen koittivat niin kutsutut vittujen keväät I ja II, jolloin pandemia teki konsertoinnista mahdotonta. Se tapahtui vuonna 2019, kun 22-Pistepirkko kokoontui yhteen soittaakseen muutamia keikkoja. Selaan vanhoista bluesmiehistä kertovaa kahvipöytäkirjaa, kun Asko kertoo 22-Pistepirkon hiljaisista vuosista. Me oltiin jaettu hotellihuoneita ja iloja ja murheita tosi pitkään, kasvettu aikuisiksi yhdessä ja huomattu, että hei, me ollaan hyvin erilaisia ihmisiä. Aittakurun luonnon muovaama amfiteatteri on erikoinen paikka, mutta en tunne saavani musiikista irti niin paljon kuin haluaisin. – Ei, koska tilanne oli hyvin pohjustettu. 22-Pistepirkon basistikosketinsoittaja Asko Keränen kipittää vastaan ja moikkaa iloisesti kiitäessään ohitseni matkallaan alas. Se on tehnyt yhtyeen kunniakkaasta levytysurasta hajottavan ja kivikkoisen. Mutta nyt tuntuu, että me ollaan viimeinkin opittu jotakin.” Kun Asko Keränen avaa Altain oven, hän näyttää vilpittömän hämmästyneeltä. – Gambiassa ystäväni Pa otti selfieitä lehmien kanssa ja tokaisi yhtäkkiä, että ”hei Asko, sun pitäisi laittaa se vanha bändi kasaan”. Ajatus oli ilmassa, mutta Asko ei vielä tarttunut siihen vaan rakenteli 3 Step Andy -albumia (2022) Kati Salon kanssa. Ne sanoivat, että no joo. Siitä se lähti. Lähtiessään vaimon paikalle pakottama tohvelisankari vilkaisee minua kuin haluten sanoa, että minun täytyy olla outo, jos pidän tuollaisesta musiikista. Ensi töikseen vieras saa Reinot jalkaansa ja rasvakahvikupin käteensä. Nykyisin se on kuin aikuisten resursseilla rakennettu maja, josta en mielelläni lähtisi koskaan. Asko on täyttänyt äskettäin kuusikymmentä. Me pidettiin kokous, jossa mietittiin, myydäänkö romut pois ja luovutaanko tästä paikasta. Eikö elämäntyön päättäminen herättänyt haikeutta tai pelkoa. Vastaan katseella, jollaisella en koskaan loukkaisi halpaa makkaraa. Se teki hyvää mulle, koska olen ollut aina vain tässä bändissä. Jos vaikka joskus huvittaakin jatkaa, niin ei tarvitse aloittaa alusta. Treenikämppiä, työhuoneita, kirjoja, vinyylilevyjä, soittimia ja tauluja on kaikkialla. – Tässä iässä on kuljettava kohtuullisuuden kapenevaa polkua, hän sanoo hymyillen. Loppujen lopuksi 22-Pistepirkon paluu oli syntymäpäivälahja myyttisen folkmuusikon Pekka Strengin pojalle. Mä mietin, että nythän tää alkaa olla kuin jossain elokuvassa. Onni onnettomuudessa oli, että Pirkot käyttivät ankeat ajat hyväkseen äänittämällä uuden albumin. – Siinä oli kyse musiikista ja sellaisesta tyhmyydestä, että ihmiset eivät päivittäneet käytöstään. Keikan kaunein hetki on hauras versio Love Hurtsista. p yhätunturi, heinäkuun loppu vuonna 2015. Joku meistä totesi, että hei, annetaan kaiken olla vielä. Me ei tultu toimeen keskenämme, mutta me osattiin soittaa yhdessä ja haluttiin nauttia keikoista. Sydämellinen ja eksentrinen taiteilija mukautuu tilanteeseen saman tien (”Okei… Pärjäätsä mun kanssa?”) ja kutsuu sisään. Tosin ei aivan olekaan, sillä juuri kun tämä lehti oli lähdössä painoon ilmoitettiin, että toukokuulle vahvasti aikataulutettu albumi olikin viime hetkellä siirretty syyskuulle. Tuntuu oudolta, että kymmeniä vuosia yhdessä soittaneet veljekset ajautuvat välirikkoon vielä siinä vaiheessa. Mietin, että herranjumala, miten kivaa mulla on! Lapset ovat täysi-ikäisiä, ja olen vapaa lähtemään mihin tahansa, mihin voi ottaa mukaan piirustuslehtiöitä ja kitaroita. SOUNDI 29. 22-Pistepirkko oli äskettäin tiedottanut hajonneensa kesken albumisessioiden. Rappusten yläpäässä laulaja-kitaristi PK Keränen ja rumpali-laulaja Espe Haverinen katselevat avaraa maisemaa. Kysyin miksi. The Everly Brothers ei vuonna 1960 laulanut siinä kiihkeästä suhteestani 22-Pistepirkon musiikkiin, mutta siltä se nyt tuntuu. Tuntui hyvältä soittaa, koska me tiedettiin, että bändi pannaan pakettiin. Kuulen Espen kysyvän jotakin. TARPEELLINEN HAJOAMINEN Melkein seitsemän vuotta myöhemmin kolkutan Altai-studion ovea Helsingin Maunulassa. Kati selitti, että siellä on mahtavaa. Mies ei ole saanut tietoa Soundin haastattelun ajankohdasta, vaan on paikalla aivan sattumalta. Keräsen veljesten välit ovat katkenneet ja yhtye on päättänyt lopettaa toimintansa kiertueen jälkeen. ”Musta tuntuu, että pitää”, Pa vastasi. ”Loppuihan se, saatana”, puuskahtaa edessäni istunut mies bändin poistuessa lavalta ja ponnahtaa jaloilleen jättääkseen kauhean koettelemuksen taakseen mahdollisimman nopeasti. Ainakin tuntui siltä. – Sain jostakin sen verran rahaa, että kerrankin ei tarvinnut surra, että varat ovat lopussa. PULMASTA PULMAAN Vaikka 22-Pistepirkon jäsenet ovat veljeksiä ja nuoruudenystäviä, heidän välillään on aina kuohahdellut. Eiks niin. Tiesin, että Kati oli näyttänyt sille Birdyvideon, mutta sanat tuntuivat hassuilta, koska tulivat niin kummassa tilanteessa. Kysyn, muistaako hän, millaista oli soittaa Pyhätunturilla vuonna 2015. – Jossain välissä me käytiin Ylva-bändin kanssa Senegalissa ja Gambiassa ja huomattiin, että vau, Afrikka on ihana. Ei ihme, että alkoi pänniä. Siispä me oltiin talvi siellä. – Joo, siellä oli kivaa. Kysyin, että miksi sinne, siellähän on pimeää. Kapuan pitkiä puisia portaita kohti Pyhä Unplugged -tapahtuman pääareenaa. Peruuttamaton on peruutettu. Se on ikävä uutinen meille, joille Pirkot merkitsevät paljon. – Joonia Streng lähetti mulle tekstarin ja kysyi, tultaisiinko me soittamaan sen synttäreille. PK napauttaa vastaukseksi ”Ei tod.” Pelkään kysymyksen kuuluneen, palaisiko heidän bändinsä enää ikinä yhteen. Äänityskalusto on valmiinä käytettäväksi, ja pieniä, kiinnostavia yksityiskohtia ja esineitä ja värejä riittää. Sitä se varmasti osaltaan olikin, mutta siinäkö kaikki. Vierailin siellä edellisen kerran vajaat viisitoista vuotta sitten, ja jo silloin Altai vaikutti enemmän salaiselta kerhotilalta kuin studiolta. Nyt ihanasti nimetty levy Kind Hearts Have A Run Run on valmis julkaistavaksi. 22-Pistepirkon debyyttialbumi Piano, rumpu ja kukka ilmestyi vuonna 1984. ”Levyjen tekeminen on pelottavaa, koska me aletaan melkein aina tappelemaan ja melkein hajotetaan bändi. Asko puhuu 22-Pistepirkon lopettamispäätöksestä ikään kuin iloisesta asiasta. Vaimoni, tai nykyinen exvaimoni Kati (Salo) ehdotti, että lähdetään talveksi Äkäslompoloon
Rally Of Loven ruotsalaisia tuottajia harmitti, että kivasti soittavalle rockbändille piti tehdä konelevy, ja heidän kanssaan käydyt keskustelut iskivät kipinän bändisoittoon palaamiselle. ”Espe sanoi meille , että me voitais iin puhua toisill emme kohtel iaamm in ja yrittää olla vähem män noloja jätkiä. Me haluttiin tehdä synteesialbumi, jossa olisi mukana muovia sun muuta – U2:n Achtung Baby oli vastaava aikalaisjuttu. Big Lupu (1992) oli eräänlainen läpimurto, levy, jonka kautta moni löysi 22-Pistepirkon. Vähitellen me kuitenkin opittiin kuuntelemaan niitä lauluja toisella tavalla. Lime Green Loreanin (2011) tuotanto kimmelsi kauniina, kirkkaana ja hauraana kuin huhtikuinen lumihanki. Vuosikymmenten mittainen ura ja sen aikana kypsynyt uniikki bändi oli sittenkin liian kallis arvoinen lopetettavaksi. Hei, tehdään sillä! Kaveri antoi kräkätyn Cubase-ohjelman, ja me alettiin väsäämään. Se tapahtui Drops & Kicksillä (2005), jolla 22-PP oli taas rosoinen garagerockpumppu. Ne sanoivat, että jos te tuon teette, yhteistyö loppuu. – Meistä oli tullut teknologian lumoama rokkibändi, joka ei ostellut soittimia vaan tietokoneita ja toimistotuoleja. Herranjumala, että se olikin hyvää ainetta, Asko nauraa ja maistaa rasvakahviaan. – Me ajateltiin, että voisihan sitä itsekin soittaa, ja väsättiin hulluna demoja. Se oli hirveä tilanne, josta alkoi hirveä murjotus. Sillä levyllä on tavallaan vain yksi kappale, sellainen G:n ympärillä pyörivä juttu, jota varioidaan hirveän monta kertaa. Elokuvallinen ja kollaasimainen Rumble City, LaLa Land (1994) syntyi, kun bändi ja Mattila eivät enää halunneet jatkaa yhteistyötä. En kestänyt kuunnella sitä naiiviutta. Garagesta ja trash rockista innostuneet Pirkot tekivät tuottaja Riku Mattilan kanssa svengaavan rocklevyn. Kuten jokainen edeltäjänsä, poksahteleva ja rutiseva Eleven (1998) oli jälleen eri maailmasta. Kaikki villit Velvet Underground -elementit kuitenkin jäivät pois, koska me ei osattu toimia studiossa. Siksi en tykännyt Piano, rumpu ja kukasta. Taas kerran kului hirveästi aikaa, ja kun Eleven lopulta oli valmis, me mentiin Malmille baariin ja yritettiin juhlia. Meistä meillä ei ollut yhtään hyvää kappaletta, vaikka me oltiin tehty töitä monta kuukautta. Me vastattiin, että okei, mennään tällä. Sessiot venyivät niin pitkiksi, että jouduin opettelemaan juomaan kahvia, jotta pysyisin hereillä. Johnnyn jälki kuuluu hyvin Coffee Girlin orkestroinnissa ja Snowy Daven filmitunnelmassa. Myöhemmin huomasin, että sinä maanantaina kuu oli ollut alhaalla, samoin energiatasot. Siinä vaiheessa kuitenkin liian monet ihmiset olivat jo myyneet liian paljon kaikkea meidän puolesta. Levyllä on hetkensä. Me istuttiin baarissa kädet sylissä ja leuka alhaalla, ihan zombeina. Ne vasta oli juhlat! Rally Of Love (2001) on 22-Pistepirkon suurimuotoinen ja kiiltäväpintainen poplevy, jota voi pitää juurevan indiebändin mittapuulla kaupallisena. Rumble City on hyvä levy. Sitten mentiin syvemmälle. Mulla oli satamegahertsinen tietokone, mikä oli kova juttu siihen aikaan. Toinen albumi The Kings Of Hong Kong (1987) oli toista maata ja uusi alku. Sitten koitti musta maanantai, päivä, jona me oltiin sitä mieltä, että kaikki uudet biisit, kuten Rat King ja Space Riding, olivat ihan helvetin paskoja. Bare Bone Nestin (1989) alkurysäys oli bändin totaalinen innostuminen vanhasta bluesista. Crazy Meat, Sky Girl ja Zombie ovat edelleen hyviä keikkabiisejä. Big Lupun tekeminen kesti niin kauan, että lopulta me ei enää kestetty toisiamme. Me pyydettiin Pave Maijasta tuottajaksi, mutta sillä oli oma levy tekeillä. Sitten me törmättiin studiossa Johnny Lee Michaelsiin ja huomattiin, että siinähän on hauska tyyppi. Meillä ei ollut edes erillistä äänikorttia ja me ihmeteltiin, miksi failit eivät pysy paikoillaan. – Kramer sanoi, että tulee kymppitonnilla kymmeneksi päiväksi tuottamaan. Aluksi tuntui hankalalta, koska me oltiin totuttu työskentelemään Rikun kanssa. 30 SOUNDI – Me haluttiin, että levyllä olisi valoja, varjoja ja rujoutta. Ratkaisevaksi tapaukseksi 22-Pistepirkon uudelleen henkiin herättämisessä oli pyyntö soittaa Pekka Strengin pojan Joonian syntymäpäiväjuhlissa. Oli kesä, ja me ja Mattila tehtiin kunnolla töitä. – Me mietittiin, että vau, budjettimme on suppeahko, miten me tehdään levy. – Arvostan sitä, että Riku Mattila jaksoi naputella sen levyn kasaan, vaikka me ei oltu hirveän hyviä koko ajan – välillä me kyllä oltiin. Mutta on siinä hyvä lauluja, Asko muistelee. Se motivoi meitä harjoittelemaan, mutta miksauksia kuunnellessa me puhuttiin, että vitut, kaikki pitää tehdä uusiksi ja paremmin. Bändin persoonattomin levy on amerikkalaisen Kramerin liukuhihnatuottama (Well You Know) Stuff Is Like We Yeah! (2008), jonka nimikin kielii hahmottomuudesta. Studioon mentiin liian aikaisin ja keskeneräisten kappaleiden kanssa, ja sen vuoksi siellä jälleen kerran tuhraantui aikaa. Sitä tehdessään bändi ajoi itsensä niin loppuun, että lopulta tuottaja soitteli ja väänteli studiossa yksin. Homma alkoi toimia, kun Petteri Rajantin Tampere-talolta lainaama 16-raitamankka kytkettiin tietokoneeseen. – Me lähetettiin demoja Rikulle, joka totesi, että ”ei nämä ole bluesia eikä edes biisejä”. Siispä me kehiteltiin ideoita eteenpäin. En tykännyt levystä pitkään aikaan, mutta nykyään pidän. – Se pelaa edelleen. – Se oli näytön paikka, jossa katsottiin, oltiinko me oikea bändi. ”. Biisejä hinkattiin, kunnes kasiraiturin nauha kului ja diskantit alkoivat hävitä
SOUNDI 31
Madness Of Speed – Kaunis balladi, jonka lopussa meininki on räväkkää. Sitten Harri Kerko tuli mukaan ja sanoi, että vanhem piakin kannattaa käyttää. Näinhän se monesti on ihan arkielämässä. Snake charmer – Seesteinen, vääjäämättömästi etenevä kappale, joka ei yritä liikoja. Summertime Motors – Beatlesja sitarmeininkiä. Espe sanoi meille, että me voitaisiin puhua toisillemme kohteliaammin ja yrittää olla vähemmän noloja jätkiä. – Kai se on 22-Pistepirkkoa, rumpali arvelee. Espe soitti ihan sikahyvin. – Koska meillä ei ollut yhtään rahaa, me päätettiin tehdä levy omilla romuillamme. En tiedä, oliko se treenannut tai jotain, mutta me lopetettiin kerran kappale kesken vain sanoaksemme Espelle, että sinäpä soitat hyvin ja onpa kiva taas soittaa yhdessä. Tarkoitus oli sämplätä Suicidea tähän, mutta siitähän olisi pitänyt maksaa, joten soitettiinkin itse. Hän on nykyisin niin ahkera säveltäjäja sanoittajamies, ettei mitään rajaa. Espe Haverinen toteaa, ettei osaa oikein sanoa mitään syyskuussa ilmestyvän Kind Hearts Have A Run Run -albumin biisien tyylisuunnista. Seitsemän vuotta myöhemmin, kun Snakecharmer / Kind Hearts Have A Run Run -single lopulta ilmestyi, Yari kirjoitti lämminhenkisen somepäivityksen kokemuksistaan Pirkkojen kanssa ja siitä, miten iloinen oli dysfunktionaalisen trion paluusta. – Se tuntui ihanalta. Tärkeintä oli koota bändi keikkakuntoon. Kun albumi oli valmis, PK sanoi, että ei kuuntele sitä ikinä. Heatseeker – Tätä tehtiin jo silloin, kun albumia yritettiin tehdä ensimmäisen kerran. Yhteistyö toimi niin hyvin, että Harrista tuli tavallaan meidän tuottaja. Lime Green Loreanin jälkeen trio päätyi umpikujaan. Monessa muussa biisissä on käytetty koneita, mistä en sinänsä maindaa yhtään, olkoon koneet vaikka kaikissa! Kind Hearts Have A Run Run – Albumin nimikkobiisi. Tulevia hittejä?. Kertoo fiktiivisestä hahmosta, joka palaa aina takaisin, vaikka kukaan ei haluaisi. Me oltiin vähän eksyksissä kappaleidemme kanssa ja mietittiin, että jospa äänitetään vain uusia. Kertoo vesiskoottereista, venetrailereita vetävistä autoista sun muista. Mukava, utuinen tunnelma, josta minä pidän kovasti. Noin puolet vanhan session kappaleista tehtiin uusiksi tälle levylle, ja hänen osaamisensa on niiden ytimessä. 32 SOUNDI SOUNDI 33 32 SOUNDI – Sitä tehdessä me sisuunnuttiin, että perkele, nyt tehdään hyvä levy ja loppuun asti. Instrumentaalikappale, jonka miksaaja Totte Rautiainen väänsi uuteen uskoon eli hassun mutta hienon kuuloiseksi. Boomerang – Meikäläisen jazzahtava biisi. SESSIOT KUIN TANSSIA Vuoden 2015 kesken jääneissä albumisessioissa 22-Pistepirkon tuottajana toimi Yari eli Jari Knuutinen, Se-yhtyeessä uransa aloittanut arvostettu laulaja-lauluntekijä ja säveltäjä. Painted Smile – Minun sanoitus ja sävellys, Asko vähän jeesasi. Siinä on mukana itseironiaa, vaikka kyllä jotkut ihmiset minusta tykkäävätkin. Silloin oli luonnollista alkaa äänittää uutta musiikkia. ”Hauskan hömelö pikku rokki, jonka minä yllättäen laulan duettona Maija Vilkkumaan kanssa.” Tulevia hittejä. Ei se helppoa ollut, vaikka ympärillä oli hyvä työyhteisö. Mutta kyllä se myös arvostaa mun ja PK:n hyviä puolia. Konehommia ja paljon raitoja. Eräänlainen pastissi eräästä Suiciden kappaleesta. Asko sanoo ymmärtävänsä hyvin, jos Knuutiselle jäi paha mieli yhteistyöstä. Me oltiin täynnä energiaa ja levynteko sujui kuin tanssi. Tässä on oikeat rummut. – Yari tykkäsi meistä ja meidän bändistä ja biiseistä, mutta sessio loppui ennen kuin valmistui. Mutta siinä vaiheessa bändiä ei oikeastaan ollut. Jokainen albumiprojekti oli ollut bändille pulma, jonka se oli lopulta miten kuten saanut ratkaistua. Varsinkin väliosa on mielestäni oikein kaunis. Kaikki meni hyvin, kunnes virus kumitti keikkakalenterin tyhjäksi. Yarilla ei ollut mitään mahdollisuuksia meidän kanssamme, ja me podetaan siitä kollektiivista syyllisyyttä. Eikä mulla olisi mitään sitä vastaan. Yarista jäi silti levylle ihana jälki. Levyn tekeminen ei ollut päällimmäisenä Pirkkojen mielessä, kun se palasi yhteen vuonna 2019. Asko teki tästä version myös Askon ja Katin albumille. Kappale siitä, miten uskonnon varjolla tapetaan ja tapellaan. Kävimme albumin biisit yksitellen läpi Espen kanssa. Sanoin, että hei, tehdään vaikka kolme levyä! 7AM – Keikkayleisö on ottanut albumin avausbiisin innostuneesti vastaan. Hauskan hömelö pikku rokki, jonka minä yllättäen laulan duettona Maija Vilkkumaan kanssa. Moni sota on sodittu sellaisten erimielisyyksien takia. Oli vain kolme jäbää, jotka… no, silleen. Minäpä luulen, että tästä tulee vielä Pistepirkko-hitti. Yksi levyn kärkibiisejä. Mä laitoin PK:lle myöhemmin viestin, että ”hei, tää on itse asiassa aika hyvä.” Vastaus kuului: ”En vittu usko.” Se matka oli kivinen ja melkoinen sokkelo. Yes/No – Askon idea pariskunnasta, jossa toinen sanoo ei aina, kun toinen sanoo kyllä. Freeway Of Yesterday – Askon biisi, kuten aika moni tämän levyn kappale on
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
– Yksinomaan mulla on näin monta kappaletta, hän sanoo ja osoittaa iloisena seinällä olevaa listaa. Tähän saakka me ollaan sanottu, että oma firma, oma laki, mutta nyt täytyy osata kysyä muidenkin mielipiteitä. Sen jälkeen ajat eivät ole hirveästi parantuneet. On oltava… Mikä se sana on. Keikat ja some ovat tehneet selväksi, että fanit kaipaavat 22-Pistepirkkoa. Askon mukaan mitään ongelmia ei kuitenkaan ole ilmennyt. 22-Pistepirkko julkaisi levynsä pitkään oman Bone Voyage -yhtiönsä kautta. 34 SOUNDI SOUNDI PB Bändin kolmen jäsenen lisäksi levyllä kuullaan monia muitakin soittajia, kuten Motelli Skronklen sellistiä Mirkku Mattista, trumpetisti Antero Prihaa ja laulaja Maija Vilkkumaata sekä äänittäjä Jarkko Viinamäkeä. Se on jäänyt melkein aina tekemättä. Ja kun levy on valmis, kaikki sanovat, että ei vitsaus, ei tätä jaksa kuunnella. Nyt se kuitenkin on tehnyt diilin Universalin kanssa, ja Bone Voyage lopettaa toimintansa. MITÄ OPIMME TÄSTÄ. Se, mitä kiertueiden suhteen tehdään, on silti vielä hämärän peitossa. Siitä tuli syyllinen olo. Jos me saadaan kasaan sellainen paketti, että kaikilla on mukava olla, ja jos ihmiset tykkäävät levystä, niin me voitaisiin kyllä kiertää. On ihanaa, että ihmiset ovat mielissään siitä, että me soitetaan, ja olen mielissäni siitä, että me ollaan taas hyvissä väleissä. Voihan olla, että tulee superpandemia tai maailma poksahtaa muuten sitä ennen. Ja monet niistä ovat ihan hyviä! 22-Pistepirkon hajaannuksen vuosina kaikilla jäsenillä oli kerrankin aikaa henkilökohtaisille projekteilleen. Menen perässä. Mutta sen sanominen ei ole väheksymistä. Bändillä voi olla sopeutumista uusiin kuvioihin, ja toisaalta Pirkko-miesten kanssa työskentelemisessä saattaa olla haasteita. – Kari Pössi (keikkamyyjä) osasi kertoa Universalille, millaisia tyyppejä me ollaan. Vähän niin kuin Beach Boys laitettaisiin garage bändin päälle. Haastattelun tekemisen jälkeen 22-Pistepirkko on kuin onkin päässyt palaamaan keikkalavoille, ja todistajanlausuntojen perusteella soittokuntokin on verraton. Hajaannuksen vuosinaan 22-Pistepirkko ymmärsi, että bändin jäsenet tarvitsevat omaa aikaa ja tilaa, kokonaisen henkilökohtaisen elämän bändin ulkopuolella. – Kun digitaalisuus löi kunnolla läpi, levymyynti laski huumaavasti ja Bone Voyagen pyörittäminen meni vaikeaksi. Asko jatkaa, että yhteistyö sujuu myös agentuurin kanssa. Ehkä siksi kaikki on soljunut tosi mukavasti. Livejuttu pitää ottaa teknikoiden kanssa hanskaan niin hyvin, ettei keikalta tarvitse palata maansa myyneenä ja häveten. Vaikuttaa ihan siltä kuin 22-Pistepirkolla olisi tulevaisuus vielä 40-vuotisjuhliensa jälkeenkin. – Me ollaan joka tapauksessa jo tehty osamme. – Meidän pitää ensin treenata bändi tosi hyväksi. – Ja tietenkin myös P-K:lla ja Espellä on paljon biisejä. Sen vuoksi meidän pitäisi aina harjoitella ja demoilla kaikessa rauhassa ja vasta sitten mennä studioon tuottajan kanssa. Askon mukaan se ei kuitenkaan ole vaikuttanut bändin paluuseen. Ajatus siitä, miltä musiikin tulisi kuulostaa, pysyi samana läpi vuosien. Yhteistyö… kykyinen. Me pidettiin sitä sinnillä pystyssä, mutta alkoi kenkuttaa, kun me ei pystytty tekemään tarpeeksi sainaustemme eteen. Tauko teki hyvää, me tehtiin sen aikana hulluna kappaleita. Mutta mennään pala kerrallaan. – Tule tänne, Asko huikkaa ja painelee omaan työhuoneeseensa. Oman lafkan viimeiseksi julkaisuksi jää Kati & Askon 3 Step Andy. Siinä on 112 biisin nimet. Mutta nyt tuntuu, että me ollaan viimeinkin opittu jotakin. Eihän levyistä tule koskaan sellaisia kuin kuvittelee, mutta se oli ideana. Toiseksi se on tajunnut, että studioon ei enää pidä menemän liian aikaisin. Tähtäimen kohdistaminen vain on aina yhtä tuskaista. Levyjen tekeminen on pelottavaa, koska me aletaan melkein aina tappelemaan ja melkein hajotetaan bändi. Triosta jokainen soitti tauon aikana omilla tahoillaan, PK Keränen teki sooloalbumin.. – Me mietittiin, että olisi ihanaa, jos musiikki kuulostaisi raa’alta ja kotikutoiselta mutta silti harmoniselta. Toisaalta siinä, että studiotyöt eivät ole vielä 40 vuoden jälkeenkään leipääntynyttä rutiinia, on jotakin hienoa. – Ei se tosiaankaan ole meille rutiinia. – Me ei olla vieläkään hirveän hyviä soittajia, mutta kun me saadaan jyvä kohdalleen, musa kuulostaa kivalta
Albumi ulkona nyt!. .
36 SOUNDI SOUNDI 37 Teksti: Ari Väntänen Lähiöbotox kertoo elämästä nurjalla puolella, mutta ei romantisoi sitä. Jäsenten kotimaisemien arki näkyy ja kuuluu yhtyeen teksteissä.
Raskas, kova ja raju Itä-Metal muistuttaa maailmaa, josta se on syntynyt. – Ukrainan sodan kannalta Z ei ole just nyt mikään siisti kir jain. Kauhean moni muu bändi ei pysty kirjoit tamaan siitä näin. – Jäbillä oli ideoita, mutta kynnys kir joittaa ne valmiiksi oli hirveä. – En ollut koskaan ennen kuullut Jar kosta, mutta sain tutustua huikeaan tyyp piin, Hassan sanoo. Kuvittelin, että tää olisi enem män nichemeininkiä, Sitten tulikin kolme ehdokkuutta. Mutta tapahtui silloin hienojakin juttuja, joita kukaan bändissä ei osannut odottaa. Kaksikon kanssakäymisestä näkee heti, että Lähiöbotoxissa vallitsee lämmin hen ki. L ähiöbotox käytti koronakuukaudet hyödyllisesti tekemällä toisen albu minsa. Jos me halutaan, me voidaan aina palata svengipuolelle. Se sai miettimään, että miten tästä edetään. Haukkaluoma jatkaa Lähiöbotoxin päättäneen tehdä erilaisen levyn. Lähiöbotox on nyt saanut valmiiksi toi sen albuminsa Itä-Metalin. – Sama fiilis on mulla, kun joku tulee näyttämään Botoxtatskaa, Haukkaluoma lisää. Tuli oivalluksia, että ai, tän voi tehdä näinkin. En tunne suomalaista metallia kau hean hyvin, mutta tiedän bändejä nimel tä. – Kai siitä pidettiin, koska se oli niin eri lainen, Hassan arvelee. Uusissa biiseissä kuu luu maailmantilanne, jossa ne tehtiin. Se ei tuottanut ongelmia. 36 SOUNDI SOUNDI 37 Debyytillään vaikutuksen tehnyt Lähiöbotox käytti lockdown-ajan toisen albuminsa äänityksiin. Hassan sanoo, ettei pitkä tauko tuntunut lopulta missään. Se, että tää on niiden mielestä kovaa kamaa, tuntuu tosi hyvältä. Haukka luoma jatkaa. Biggest respect. Martikainen tuli Lähiöbotoxin treeni kämpälle Myllypuroon ja auttoi Hassanin ja Konssin paineista rakennetun kynnyk sen yli. Hassan kertoo, että paineita oli aivan riittävästi. – Toinen iso juttu on, että niin moni metallibändi tuli sanomaan, että diggaa meitä ja että meidän näkökulma on virkis tävä. Viki on SeksikäsSuklaa eli Luyeye Konssi, Lähiöbotoxin toinen laulaja. – Emmaehdokkuus tuli täytenä yllä tyksenä. Elokuussa 2020 julkaistun Rikkinäisen Suomen jälkeistä aikaa määritti eniten ko rona. – Se oli Kempeleen ZRockissa, tai Rockissa, kuten me sitä kutsuttiin, ”Omasta elämästä ja kokemuksista on helppo kirjoittaa mutta vaikea puhua.” K u v a: Ta p io W il sk a. – Jengi tykkäsi meidän ekasta levystä tosi paljon. – Suomessa ei ole totuttu kuulemaan tällaista musaa suo meksi. Totta kai sitä mietti, missä iskussa me ollaan, mutta keikka oli 6/5 ja poisti viimei setkin pelot. Siitä oli älyttö män iso apu. Heiluin niiden keikoilla kunnon laitamyö täisessä tietämättä, että Martikainen vielä joskus editoi meidän bändin sanoituksia, Haukkaluoma nauraa. Tää on hyvä hetki näyttää, että me osataan myös tämä juttu. Soitto ja setti, jossa oli mukana muutama uusi biisi, toimivat. Eka ajatus oli tehdä jotain parempaa, mutta itseä vastaan kilpaile minen alkoi nopeasti tuntua hölmöltä. Sävellykset valmistuivat hyvää vauhtia, mutta lyriikoiden kirjoittaminen takkusi. – Meillä oli rakennus palikat valmiina, ja Jarkko sai ne loksahte lemaan oikeille paikoilleen. Jarkko sanoi, että sai –E ihän nää mamut osaa liikkua Helsingissä, kitaristi Harto Haukkaluoma huikkaa, kun laulaja Hanad Hassan saa puu haastatteluun myöhemmin kuin hän, joskaan ei myöhässä. Kitaristi antaa laula jalle ison halin ja varmistaa, että toimitta ja ymmärsi vitsin: Hassan on kotoisin Hel singin Kontulasta. – Wow. Ehkäpä hyvä kemia onkin sen salai suus, miksi bändin ensialbumi Rikkinäinen Suomi toimi niin hyvin. Bändi soitti en simmäisen keikkansa puoleen vuoteen vä hän ennen Soundin haastattelua. Itsehän diggasin YUP:ta jo Huuda harkiten levyn (1991) aikoihin. – Ekalla levyllä oli enemmän svengi menoa. Nyt ollaan syvemmällä huuto, hardcore, ja metalliosastolla. Meidan ma nageri Ewo Pohjola ehdotti, että Jarkko Martikainen voisi olla hyvä apu ideoiden pallottelussa. Paineet tuntuivat selvimmin sanoitta misessa. Aika paljon saa tapah tua, että hommat eivät menisi maaliin. Se oli mulle tosi iso juttu, Hassan sanoo. Niissä biiseissä on mun ja Vikin omia kokemuksia Suomessa elämisestä
– Me haettiin sitä kauan, kunnes jäbät heittivät läppänä Lähiöbotoxin. 38 SOUNDI SOUNDI PB 38 SOUNDI itsekin paljon irti meidän yhteistyöstä. Mä kysyin, mitä se tarkoittaa. Bändin toinen albumi kirjoitettiin ja äänitettiin siellä – missäpä muuallakaan autenttista itämetallia pääkaupungin tapaan voisi tehdä. Syntyy kattila, jossa paine alkaa kasvaa, Hassan sanoo. Hassan jatkaa. Lähiöissä kasvaminen on muokannut bändin jäseniä. Turvotus tasoittaa ihoa.. Hanasta en tiennyt mitään. En tosin tiedä tiesikö Vikikään, että tää on yhtä keikkaa isompi juttu. Olin ihan pihalla, että mikä homma tää on. Nyt asia vain nostetaan esiin ja sanotaan, että nää maahanmuuttajat tekee tällaista, Haukkaluoma sanoo. Me tehdään asiat yhdessä ja jaetaan kaikki tasan. – Suomessa se ajaa taksia, koska perhe pitää elättää jollain. – Mulla on vahva lähiöidentiteetti, vaikka olen asunut muuallakin, Haukkaluoma jatkaa. On vain erilaisia suomalaisia. – Tuntuu mahtavalla tavalla käsittämättömältä olla Hanadin kanssa samassa bändissä. Kitaristit Harto ja Jaakko Luomanen ovat veljekset, basisti Samuli Peurala ja rumpali Lauri Ojala ovat soittaneet yhdessä punkkia ja metallia, ja Konssi ja Hassan tunnetaan myös räppäreinä ja tubettajina. – Harton ja Jaakon KMA-bändin biisi soi aikoinaan radiossa ja tv:ssä, ja mä ehkä näin junnuna niiden videon… – Ai, etkö miettinyt, että ”meitsi tulee tekeen noiden kanssa Emma-levyn?” Lopuksi vielä yksi juttu: mitä Lähiöbotox tarkoittaa. Siellä kysyttiin, mistä sä oot kotoisin, ja sitten tuli pataan. Kasvoton kansa kertoo siitä, kuinka tietynlaiset ihmiset laitetaan asumaan tietyille alueille. Siihen aikaan steissille ei ollut mitään asiaa. – Porukka ajettiin yhteen lähiöön sen jälkeen kun ne olivat ensin tehneet halvalla rakennusduuneja. Tällä levyllä on paljon sellaisia biisejä. ”No, nyt meillä on kaksi laulajaa”, pitkätukat sanoivat. – Vaikka tietyt jutut eivät alunperin olisi sun ongelmiasi, niistä tulee sellaisia, koska asut niiden keskellä. – Se on veljeyttä. Haukkaluoma latelee Lontoon, Pariisin, Tukholman ja Malmön ja kysyy, miksi niistä ei ole opittu mitään. Enkä mä halua edes puhua heistä ja meistä. – Mäkin olin ihmeissäni, kun Jaakko sanoi, että Seksikäs-Suklaa tulee kokeilemaan. E päkohtia löytyy myös yhteisöjen tasolta. Mä olen saanut hyvän päivityksen siihen, miten nykyisin on soveliasta puhua muista ihmisistä. – Niin, mitä sä haluut. Koska en ole somessa, en tiennyt, että nää kaksi on staroja jo valmiiksi. Katuosoitteen ja ovikoodinko. – Omasta elämästä ja kokemuksista on helppo kirjoittaa mutta vaikea puhua. Bändin henki on, että kaikki ovat samanarvoisia, Haukkaluoma sanoo. – Mä olin 15-vuotias 80-luvun puolivälissä. Ja nää nuoremmat jäbät on ehkä hiffaneet, että ei me olla tahallaan tietyn laisia, Haukkaluoma sanoo. Jos vertaa vaikka Kontulaa ja Ullanlinnaa, koulutustaso on täysin eri. Kaikki on yhtä paskassa asemassa. Yhtyeen biisit eivät kerro elämästä yhteiskunnan ulkopuolella vaan osana yhteiskuntaa. Tämä ei ole maahanmuuttajan vaan kontulalaisen näkökulma. Siellä ei tarvitse vertailla värejä. Duunit pitää antaa niille, jotka haluaa ja osaa tehdä niitä, millään muulla ei ole mitään merkitystä. Jos mä olisin miettinyt Hanan ikäisenä, mihin päädyn, niin en olisi uskonut ainakaan, että lähiöhevillä Emmaehdokkaaksi 2020-luvulla, kitaristi nauraa. Näkökulma on se, miten on tottunut näkemään tän maailman. – Ei yhtään. Ei ole tarvinnut puskea yhtään tai esittää rokkitähteä. Kun me alettiin soittaa, homma toimi välittömästi. Jengiytyminen, väkivalta, puukottelu ja tappelut olivat ihan samanlaisia kuin nykyisinkin. Se on taiteena huomattavasti haastavampaa ja merkityksellisempää kuin lapsellinen roadman-larppi. – Jos sulla ei ole mitään mahdollisuuksia saada duunia, sä etsit mahdollisuuksia hankkia rahaa. Tuleehan niitä kaikenlaisia tilanteita, joissa sanotaan ”Hä?”, ”En mä tiennytkään!” ja ”Tsori”. – Vietin nuoruuteni Koskelassa, Haukkaluoma sanoo. Ajatus siitä, miten ihmisten kanssa ollaan, on muuttunut täysin elämäni aikana. – Viki huijasi mut messiin sanomalla, että me mennään mukaan Liemisen eli Jaakon keikalle, Hassan muistelee. Suomessa olisi vielä mahdollista vaikuttaa tähän asiaan, koska väestörakenne mahdollistaa sen. Olen soittanut bändeissä 37 vuotta, eikä yhdessäkään ole ollut lähellekään sellaista vibaa kuin tässä. Lähiöbotox kertoo elämästä nurjalla puolella, mutta ei romantisoi sitä. – Tuli aika pitkä keikkareissu, Haukkaluoma sanoo. Sitä, että ne, joilla ei ole varaa ottaa botoxia naamaan, voivat mennä lähiöön ottamaan turpaan. Viki ja Hana pistää niillä tulemaan rehtiä palautetta siitä, mitä elämässä on tullut vastaan. – Kontula on muovannut mua tosi paljon, Hassan sanoo. – Mun iskä ei pidä vapaapäiviä. – En tiennyt olevani liittymässä bändiin, kun me mentiin noiden treenarille. ”Moi naapuri, joko sä menetit duunisi?” Lähiöbotoxin jäsenet tulevat eri suunnilta. Haukkaluoma sanoo, että bändi on erikoinen, kolmesta kahden ryhmästä koottu yksikkö. Hassan nostaa esimerkiksi Ei pyhiä -biisin, joka kertoo hänen isänsä elämästä. Voin kuvitella, että muutaman kerran on joutunut puremaan hammasta, kun joku kouluttamaton kantis tulee vittuilemaan. L ähiöbotox on enemmän helsinkiläinen kuin suomalainen bändi, sillä sen sielunmaisema on nimenomaan Helsingin syvä itä. Se oli niin ulkona meidän kuvioista, että sanoin, että ehdottomasti kokeillaan. Siitä, millaista on, kun joka päivä kysytään, mistä olet kotoisin, eikä vastaukseksi riitä ”Kontulasta”, vaikka olisit syntynyt siellä. – Se oli protolähiö, jossa herättiin huomaamaan, että oho, täällä tapahtuu tällaisia juttuja. Se pääsi näkemään maailmaa, jossa moni asia oli sille täysin tuntematon. Siitä syntyy niin hirveä viha yhteiskuntaa kohtaan, ettei ole ihme, jos alkaa räjähtelemään. – Olen tänään tällainen koska olen sieltä. Sitten vielä sanotaan, että sä olet pummi, joka ei ansaitse sitäkään, mitä sulla on. Mitä ajatuksia herättää jengiytyminen, josta mediassa on viime aikoina puhuttu paljon. Eivätkö sukupolvija muut erot ole olleet haitaksi. – Hanan faijalla on siis sekä lääkärin että hammaslääkärin koulutus, Haukkaluoma selventää. – Ei tää tosiaan ole ollut millään tavalla odotettavissa, Hassan sanoo. – Se, että kolme kahden hengen yksikköä toimii näin hyvin yhdessä, on mahtavaa. Ihonväri ja musiikillinen tausta sikseen, mutta vuonna 1971 syntynyt Harto voisi ikänsä puolesta olla 1990-luvun alkupuolella syntyneinen Hanadin ja Vikin isä. Mutta vaikka se painaa ja painaa duunia, se ei pääse ylöspäin tietyltä leveliltä, koska on tietynlainen. Tämä lähti puhtaasta frendimeiningistä ja siitä, että tehdään parasta mitä osataan. Meidän kokemukset ovat universaaleja idässä. – Meidän AK47:t on laulumikit. Mä tunnen mamujabiä, enkä ole nähnyt kantiksissa vastaavaa yritteliäisyyttä ja onnnistumisen halua. Se, että asut tietyssä paikassa sanelee, millaiset kortit sulla on kädessä, Hassan sanoo. Kanaverkkokellariin kannatti ostaa lukko. Kyse on mahdollisuuksien epätasaisesta jakautumisesta ja etenkin sen seurauksista. – Kun ihmiset tungetaan yhteen tiettyyn paikkaan, ongelmat tiivistyvät. Joka ikinen kokemus, joka mulla on noista, on positiivinen. – Sieltä ei ole mahdollisuuksia nousta parempiin kouluihin, joissa on paremmat opettajat. Hassan nauraa, että kaikki sai alkunsa hyvin hämmentävissä merkeissä. Kuka tahansa kantasuomalainen itähelsinkiläinen voi ymmärtää ne. – About vaikein asia bändin perustamisessa on nimen keksiminen, Haukkaluoma pohjustaa. Ihmisten pitäisi tajuta, että mikään ihonväri tai uskonto ei tee kenestäkään huonompaa, kitaristi jatkaa
Tämä viisikko ei kaihda keinoja kuulostaakseen ja näyttääkseen kaikelta siltä mitä ovat, ja vielä vähän päälle. 40 SOUNDI K u v a: M er i B jö rn. Nykyään bändi on ymmärtänyt, että samalle levylle voi mahtua sekä hauskoja lauluja että vakavampaakin asiaa. Aiemmin Luukas Ojan biisit ovat saattaneet syntyä negatiivisuuden kautta. Teksti: Aki Nuopponen Aidosti oudompi, vakavasti rennompi Luukas Ojan toisesta albumista tuli jotain ihan muuta kuin mitä oli aluksi kaavailtu, ja hyvä niin
Sä oot siellä niitä varten ja ne on siellä sua varten.. Aluksi Luukas Oja oli Iita Ylösen ja Jessica Kräkinin akustinen duo, josta tuli bändi. – Sitten me ”jäbät” taas kuunnellaan aika paljon punkia, postpunkia ja vieläkin raskaampaa musaa, ja varsinkin Olavin ja Ilkan biiseistä kyllä kuulee, että siellä on se metallikin läsnä, Iivari lisää. Iita arveli varmaan jotain kolmea varttia, eikä meinannut uskoa, että tämä kaikki sisältö on puristunut puoleen tuntiin. – Tällaisen musan pitää paitsi kuulostaa, niin myös tuntua. – Mehän kuunnellaan aina keikkamatkoilla musaa milloin kenenkin puhelimesta ja 80-prosenttisesti me jaetaan samat jutut, 2000-luvun alun pop punkit ja Paramoret ja muut, mutta sitten kun vaikka Ilkka istuu rattiin ja laittaa Metallicat soimaan, niin aika nopeasti me Jessin kanssa huomataan olevamme ihan omien höpöttelyjemme maailmoissa, Iita nauraa. Mä ainakin olen sairaan iloinen siitä, jos keikalle tulee kolme tyyppiä ja saadaan sitten niiden kanssa aikaan hulluimmat bileet, Ilkka jatkaa virnuillen. ”Hetken vangitseminen” on keskeinen osa myös sitä, Luukas Oja ikuistaa levyilleen. – Me laulajathan ollaan selkeästi ne suomimusan vannoutuneimmat fanit ja me kuunnellaan musaa aika selkeästikin tekstit edellä, Iita aloittaa villin genreyhdistelmän kuvailemisen. Eteenpäin menemisen asenne on näkynyt jo nyt myös bändin keikoilla, joille löytää koko ajan enemmän väkeä. Riemua kiukun rinnalle Iita kuvailee, että vielä debyytillä hänellä ja Jessicalla oli tapana kirjoittaa tekstejä todella paljon kiukun kautta. Kai tästä tuli siinä mielessä aika hc-punkia! – Ainoa huono puoli on se, ettei saada paljon pituutta keikkasettiin, eikä me olla Jessin kanssa kovin hyviä välispiikeissäkään, Iita nauraa ja toteaa sitten, että onneksi bändi osaa revitellä hetken kustannuksella. – Esimerkiksi meidän laulusovituksethan lukittuu usein vasta tosi spontaanisti, studiossa, kun me päätetään kuka laulaa mitkäkin rivit ja miten ne lauletaan, Iita kertoo hänen ja Jessin tavasta jakaa lauluosuuksia keskenään. Ja nyt puolitoista vuotta myöhemmin on vuorossa toinen albumi Lähdinkö liian varhain. Nyt toisella levyllä laulajakaksikko lähti haastamaan itseään ja toisiaan eri tavalla. – Se kaikki on lähtenyt jo treenikseltä asti, Iivari naurahtaa ja jatkaa luettelemalla, että Luukas Oja käyttäytyy oikeastaan ihan samalla tavalla, oltiinpa sitten treenikämpillä, studiossa tai lavalla. Varsinkin laulajat Jessica ja Iita hyppylevät yhtä innoissaan pitkin lavaa ja seiniä, olipa yleisöä sitten kymmenen tai tuhat. – Vaikka meillä on tietyllä tapaa biisit tosi jiirissä jo treenikseltä lähdettäessä, me halutaan aina jättää niihin pelivaraa, jotta just laulut ja muutkin jutut saa elää ihan vapaasti siihen asti, kunnes ne on oikeasti valmiina, Iivari lisää. Täyskäännös täyskäännökseen Ojalaisten katseet kiertävät virnuillen ympäri toistensa silmiä, kun he alkavat kertoa siitä, miten paljon lopullinen Lähdinkö liian varhain -albumi eroaakaan kaikessa raskaudessaan siitä, millaista kakkoslevyä he lähtivät tekemään. Luukas Ojan säännöt on siis tehty rikottaviksi, ja tämä tarkoittaa myös sitä, että vaikka bändi kuulostaa juuri nyt tekijöidensä musiikkimakujen yhteentörmäyksessä tältä, se voi olla tulevaisuudessan myös jotain ihan muuta. – Kun kysyin Iitalta, että arvaa minkä mittainen meidän levy on. En mä osaa kuvitellakaan, että varsinkaan mä ja Jessi voitaisiin tehdä tätä muuten kuin hulluna hillumalla ja moshailemalla, Iita nauraa. Riemulle ei meinaa löytyä rajoja, kun joukko ynnäilee, miten nopeaa tahtia tätä nykyä punkin energiaa, popin iloa ja rockin raskautta summaileva bändi onkaan oikeastaan muuttunut elinaikanaan. – Mehän puhuttiin ekan levyn jälkeen keskenämme, että lähdetään testaamaan kaikenlaisia uusia juttuja ja mukaan tulee vaikka mitä elektronisuuksia ja syntikoita, mutta ei tästä sellaista tainnut tulla, Iivari muistelee. Albumilla kun kuullaan melkoisen raskaita ja tykkejä riffejä, ja jopa breakdowneja, vaikka moni saattoi odottaa vielä bändin Väritetty todellisuus -debyyttiäkin (2020) melodisempia ja popimpia kappaleita. – Mukana oli myös paljon sellaisia akkarijuttuja, jotka on mulle yhä tosi rakkaita. ”Ei me väkisin yritetä provosoida provosoimisen takia, vaan kokeillaan vaan kaikenlaista, koska me voidaan tehdä niin.” SOUNDI 41 L uukas Ojalle on ehtinyt tapahtua paljon vain puolen vuosikymmenen aikana. – Mä väitän, että keikat pizzerian nurkissa on aliarvostettuja. – Muistan kun olin itsekin ihan varma, että popelementit tulee nostamaan vahvasti päätään tokalla levyllä ja nyt huomaan kelailevani joka kuuntelulla, että tuliko tästä oikeasti näin rajua kamaa, Ilkka ihmettelee. – En todellakaan ollut hiffannut mit tajuttuja, ennen kuin laitoin kaikki uuden levyn masterit pötköön, Iivari sanoo. Iita sanoo, että bändi olisi nytkin voinut hioa levyä paljon pidempään, mutta tuolloin matkan varrelle olisi voinut kadota biisien alkuperäinen juju. – Oltiin jotenkin ajateltu, että eka levy oli suoraa rockia ja toisesta tulee sitten diipimpi soundillisesti, mutta aika pian saatiin huomata, että mehän ollaan tekemässä vielä rockimpaa levyä, joka on oikeastaan jopa aika heviäkin. Koko porukka sanoo melkein yhteen ääneen, etteivät he ole itsekään huomanneet levyjä tehdessään, miten tiukkoja paketteja niistä on tullut: sekä debyytti että nyt julkaistava kakkoslevy kellottavat napakat 30 minuuttia. – Olen minäkin koittanut syöttää porukalle bluegrassia, mutta ei siitä ole oikein mitään meinannut tulla vielä kaikkien näiden siedätyshoitojenkaan jälkeen, Olavi huomauttaa ja arvelee, ettei Luukas Oja taida heti tehdä blueslevyä. – En ole koskaan ymmärtänyt bändejä, jotka jotenkin kelaa, että vasta isot keikat isoille yleisömäärille on oikeita keikkoja. Nyt on hauska huomata, että ne ekat demot ei kuulosta yhtään siltä, mitä me ollaan nyt! Iivari sanoo ja lisää, että demoilta löytyy esimerkiksi hulvaton biisi nimeltään Hattiwatti, jota vedettiin joskus keikoillakin. – Jo eka levy syntyi tosi tiiviillä aikataululla, vaikka me haettiin hetken aikaa sitä muotoa, mikä me tullaan olemaan yhdessä. – Niille bändeille, jotka ei rokkaa siellä pizzerioissa, tulee olemaan paljon vaikeampaa rokata myöhemminkään isoissa paikoissa, Olavi summaa julkilausuman ja kiteyttää sen, millä tavalla bändi on rynninyt eteenpäin alusta asti. Jokaista katsojaa pitää kunnioit taa. Esimerkiksi sellainenkin biisi kuin Juice, joka on mulle yksi meidän tärkeimpiä biisejä, vaikkei me olla saatu sitä toimimaan bändillä, Iita hymyilee. Puolitoista vuotta sen jälkeen, kun Iivari Nenonen, Olavi Tanttu ja Ilkka Nanouche olivat löytyneet mukaan, julkaistiin debyytti. Niin paljon, että sekä toimittaja että bändin paikalla oleva nelikko ovat yhtä ymmyrkäisinä, että ollaanko tässä oikeasti jo kakkoslevyn äärellä
SALALIITTO . – Olin heti, että tästä me kirjoitetaan biisi! Listattiin sellaisia hetkiä ja tilanteita, joissa ihminen on tyytymätön omaan itseensä. Tuon paineen alla moni ei meinaa edes kehdata elää siten, miten on oikeasti itse onnellinen. SARPARANTA MEAL . Samana iltana pistin ne ajatukset lyriikoiksi ja siinä se oli, ihan valmis biisi. TEINI-PÄÄ . Joitakin tekstejä Iita ja Jessi kypsyttelivät lähes koko levynteon ajan, kun taas esimerkiksi Haaveminä pulpahti valmiiksi vasta äänitysten aikana. THE HOLY THE HOLY RADIOPUHELIMET RADIOPUHELIMET .. Se on kuitenkin yhtä iso osa meitä kuin ne pienet raivonpurkauksetkin. WASTED WASTED . KIVESVETO GO GO KIVESVETO GO GO .. TRYER . KISS DISEASE . – Oltiin jo studiossa, kun me ei oltu vieläkään ihan varmoja siitä, mistä muutaman biisin pitäisi kertoa, Iita paljastaa. LASTEN HAUTAUSMAA LASTEN HAUTAUSMAA .. Energisillä ja vapautuneilla keikoillaan bändi puolestaan on voittanut yleisön puolelleen. Joitakuita se on myös ärsyttänyt. JOENSUU 1685 JOENSUU 1685 THE FLAMING SIDEBURNS THE FLAMING SIDEBURNS .. SEREMONIA MARY ANN HAWKINS . – Löytyy sieltä nytkin suoraa tykitystä kuten Näytöksen loppu, mutta Lähdinkö liian varhain -kappale taas on sitä maalailevampaa osastoa, johon löytyi tuon ilon ohella myös meidätkin yllättänyttä melankoliaa. JONI EKMAN JA KOIRA . – Sen oikean fiiliksen löytäminen vaati paljon pureskelua, mutta lopulta mä onnistuin kirjoittamaan havaintoja tästä yhteiskunnasta, jossa joka paikassa tuutataan sellaista viestiä, että parisuhde ja jonkun kanssa eläminen on se ainoa onnen muoto. RISTO RISTO .. MIDSOMMAREN . – On siellä negatiivisuuttakin lähtökohtana, mutta jotenkin me haluttiin mukaan myös sitä vilpitöntä riemua, jota me pyritään välittämään keikoillakin. 42 SOUNDI – Kyllä me haluttiin kirjoittaa mukaan edes pari sellaista laulua, joissa kaikki tai edes se yksi asia ei olisi aina ihan paskaa, Iita hekottelee huone kaikuen ja lisää sitten, että tuli sinne teksteihin silti aika paljon sitä avautumistakin. Erilaisten lyriikoiden mukana tuli myös lisäväriä laulusovituksiin, jotka tuovat hyvää vastapainoa raskaille kitaroille. KÄRMES. – Jessin ja Iitan äänissä on ollut aina tosi jänniä rytmityksiä, mutta nyt ne blendautuu jopa vielä paremmin yhteen ja kyllä tässä sai monta kertaa ihmetellä, että voitteko te kuulostaa tältäkin yhdessä, Iivari kehuu. – Siellä studiolla Jessica sitten istui koneen ääressä ja kysyin, mitä se lukee netistä. Jessi kertoi lukevansa fantasiaminästä ja alkoi kertoa siitä, mitä koko käsite oikeastaan tarkoittaa. – Tiesin heti, että biisin pitää kertoa erosta, mutta ei draaman, vaan ennemmin haikeuden kautta, laulaja sanoo. TIIKERI . . LA 16.7.2022 VANHA SUURTORI, TURKU INDIE-ILTAMAT INDIE-ILTAMAT O P E N A I R O P E N A I R TEKSTI-TV 666 TEKSTI-TV 666 .. 42 SOUNDI Luukas Oja ei ole pelännyt irrotella ja leikitellä vaatteilla. Rakkain sanoitus Iitalle itselleen on levyn nimikkokappale, joka haki lopullista muotoaan puolentoista vuoden ajan. – Nyt Haaveminä sitten kertoo siitä, miten paljon me ihmiset luodaan henkilökohtaisia paineita siitä, millaisia meidän pitäisi olla ja miten me voitai siin olla aina jotenkin parempia ja parempia versioita itsestämme. ITÄ-HOLLOLA INSTALLAATIO . PUHELINSEKSI . K u v a: M er i B jö rn PE 15. BAD SAUNA BAD SAUNA JARKKO MARTIKAINEN . Yhtä tapaa Luukas Ojan tekstien synnylle ei ole
Ei me voida, eikä edes haluta voida sille mitään! PE 15. MIDSOMMAREN . Ilkka nauraa. SALALIITTO . WASTED WASTED . Asian kääntöpuoli on vähemmän yllättäen se, että yhtä moni kokee bändin törkeän ärsyttäväksi. . – Toki siellä on ihan erilaisia energianvaihteluita kuin missään aiemmissa biiseissämme, Iita lisää. LA 16.7.2022 VANHA SUURTORI, TURKU INDIE-ILTAMAT INDIE-ILTAMAT O P E N A I R O P E N A I R TEKSTI-TV 666 TEKSTI-TV 666 .. ITÄ-HOLLOLA INSTALLAATIO . RISTO RISTO .. – Jotenkin riffimusasta tulee vaan kiusallista, jos sitä tekee ihan liian tosissaan. Onhan bändin Instagramtilinkin nimi yhä “luukasoja_hauska”. PUHELINSEKSI . THE HOLY THE HOLY RADIOPUHELIMET RADIOPUHELIMET .. SEREMONIA MARY ANN HAWKINS . Vakaviakin aiheita voi käsitellä pienellä pilkkeellä, ja kuka sitäkään on sanonut, ettei samalla levyllä voi olla mukana hauskaa ja totisempaa kamaa. TRYER . se kaikki vaan on meitä. Ei (liian) vakavaa Albumi osoittaa läpi tiukan mittansa, ettei alussa mainittu yhtyeen hauskuus ole kadonnut Luukas Ojasta mihinkään, vaikka ote onkin nykyään yhä monipuolisempi. KIVESVETO GO GO KIVESVETO GO GO .. – Meidän kansien ja keikkojen ilme menee aika käsi kädessä. On tosi siistiä liioitella joitakin puolia itsestään sen sijaan, että menisi levykansiin vaan patsastelemaan omissa kamoissaan. – Tämä on se keskustelu, jota me ollaan käyty ihan itsekin meidän musan suhteen, että me ei välttämättä oikeasti olla tarpeeksi indietä tai tarpeeksi mainstreamia istuaksemme mihinkään täysin, mutta... – Kyllä mä myönnän, etten mä kulje vapaa-ajalla keltaisissa yöasuissa, joita meillä oli ekan levyn kansissa päällä, mutta just sehän siinä olikin ideana että ”Miks ei?” Kuka ei lähde irrottelemaan asuilla, jos on saumat. Luukas Oja ei kaihda irrottelua myöskään levynkansista, musiikkivideoista tai keikka-asuista, joissa kaikissa on yhtä paljon bändin tyyppien omia persoonia kuin vieraammilla tyyleillä leikittelemistä. – Olisi helpompaa tehdä niin, että äänitettäisiin jollain teippinauhurilla indie-lätty ja ollaan maailman coolein lofi -bändi. JONI EKMAN JA KOIRA . – Eikä me mitenkään väkisin yritetä provosoida provosoimisen takia, vaan kokeillaan vaan kaikenlaista, koska me voidaan tehdä niin. Niissä on hauskaa olla välillä jotain ihan muuta kuin oma itsensä, kun musaan me laitetaan jo niin paljon itseämme, Iivari pyörittelee. TIIKERI . JOENSUU 1685 JOENSUU 1685 THE FLAMING SIDEBURNS THE FLAMING SIDEBURNS .. TEINI-PÄÄ . Joskus me vaan annettiin mennä just siten kuin vain sattui tulemaan, mutta välillä kyllä mietittiin tarkasti, että miten me halutaan tietyt asiat sanoa. BAD SAUNA BAD SAUNA JARKKO MARTIKAINEN . Tai sitten tehdä tosi tuotettu levy, joka kiiltäisi niin paljon, että se iskisi varmasti helpommin kaikkiin. Iivari kysyy. SARPARANTA MEAL . KÄRMES. – Musta tuntuu että eka levy oli tosi paljon sellaista ”nännännännännännää” -tykitystä laulullisesti, kun taas nyt huomattiin tulkitsevamme juttuja ihan eri tavalla. – Siis rockmusaan kuuluu ehdottomasti se, että sitä vedetään hymy huulessa eikä yrmy naamassa! Ilkka huudahtaa. – Kun mä laitan päälleni ne verkkosukkikset, jonkun baskerin ja pikkutakin, siitä tulee sellainen Angus Young -efekti, että tämä on se univormu ja nyt on tämä rooli päällä, eikä sen roolin tarvitse olla täysin sitä, mitä on arkisesti. Bändin räväkkä, välitön ja iloinen energia on jotain, mikä on vetänyt ihmisiä bändin puoleen ensimmäisistä keikoista asti. – Mutta just tämä estetiikka, yhtälailla kaikki nämä hulluttelut ja sormenheristelyt, mitä te kuulette meidän musassa... mitä sitten. Jos huvittaa laittaa huulipunaa kuviin, niin sitten laitetaan, ja hyvä niin, Iivari summaa. KISS DISEASE . LASTEN HAUTAUSMAA LASTEN HAUTAUSMAA .
K u v a: H o ll ie Fe rn an d o ”ON THE CHAISE LONGUE , on the chaise longue, on the chaise longue. Halusimme itse päästä soittamaan festivaaleille, näkemään enemmän keikkoja ja olemaan mukana siinä skenessä, Teasdale kuvailee. Wet Legin tie levyttäväksi artistiksi on poikkeuksellinen. – Meitä inspiroi se, kuinka hauskaa ihmisillä oli soittaa musiikkia. Teas dale kertoo, että innostuksen kipinä yhtyeen perustamiselle syttyi hänen kiertäes sään Englannin festivaaleja pitkä aikaisen kaverinsa Chambersin kanssa. All day long, on the chaise longue.” Brittiindien tämän hetken kuumimpiin nimiin kuuluvan Wet Legin läpimurtosingle Chaise Longuen yksinkertaisuudessaan koukuttava kertosäe jää kertakuulemalla asumaan päähän päiväkausiksi. Yh tyeen yksiselitteisesti Wet Legiksi nimetty debyyttilevy julkaistiin huhtikuussa. Debyyttialbumilleen Hester Chambers ja Rhian Teasdale ovat kirjoittaneet useita päähän jääviä biisejä ilman keikkailun tuomaa kokemustakin. Huhtikuussa debyyttilevynsä julkaissut bändi korostaa imagossaan häpeilemättömästi maalaisuuttaan, eikä pelkää taikoa ilmoille hölmöjäkään korvamatoja. Teksti: Mirko Siikaluoma Suosion yllättämät Isle of Wightilta kotoisin olevasta Wet Legistä on tullut nopeasti Britannian indie-skenen nouseva nimi. Englannin suurimmalta saarelta Isle of Wightiltä kotoisin olevan Wet Legin muodostavat Rhian Teasdale ja Hester Chambers, jotka perustivat yhtyeen vuonna 2019. Aiemmin kaksikko Teasdale-Chambers oli soittanut yhdessä folk-henkisempää musiikkia, mutta nyt kellos
Musiikista pulppuavaa rentoutta alleviivaa Wet Legin tarinassa myös se, että Teasdale ja Chambers keksivät bändin nimen kirjoittaessaan emojeilla ja osuessaan sattumalta vesipisaraja jalka-symboleihin. sa on toinen ääni. Imagossaan Wet Leg ottaa kaiken irti maalaisuudestaan ja itse ohjaamillaan videoilla bändi temmeltää pelloilla ja maalaisteillä. – Pandemian vuoksi Hesterin ja minun piti kirjoittaa aika paljon vain läppäreillämme, ja mielestäni niin demottaessa pystyy helposti miettimään, miltä kappale voisi kuulostaa koko bändillä. – Kaikki tapah tui lockdownin aikana, eli hyvin epätyypilliseen tapaan, koska he eivät esimerkiksi voineet tulla katsomaan meitä keikalle, kun keikkoja ei ollut lainkaan. Wet Legiä kuunnellessa on ilmiselvää, että tämä yhtye tekee musiikkia hauskuus edellä: kieli poskessa sanoitetut kappaleet ovat kuin luotuja soundtrackiksi kesäiseen tunnelmaan. – Itselleni tärkein kappale levyllä on varmaan Chaise Longue, koska se syntyi niin pakottomasti ja iloisissa, hölmöissä myöhäisyön tunnelmissa. Otamme kaiken päivä kerrallaan. Aika paljon debyyttilevystämme syntyi meidän omilla tahoillamme kirjoittamista biiseistä. Siinä missä Wet Legin tähänastisen uran merkittävimmät askeleet ovat tapahtuneet koronapandemian vuoksi epätyypillisillä tavoilla, debyyttikokopitkän myötä edessä on sitä perinteisempää bändielämää: keikkoja, kiertueita ja kilometrejä. Albumi itsessään on kuin kuva siitä ajasta, jolloin se syntyi. En osaa kuitenkaan vielä kuvitella, missä olemme viiden vuoden päästä. Sitten kaikki meni pandemian vuoksi kiinni ja meillä oli yhtäkkiä paljon enemmän aikaa käytettävänä. – Jotkut kappaleistamme, kuten Wet Dream, ovat syntyneet spontaanisti suoraan Logicille nauhoittaessa, ja osa kun olemme soittaneet yhdessä koko bändin voimin. Teasdalen mukaan lukuisien kuuluisien indie-bändien kotina tunne tulle Dominolle pääseminen on avannut Wet Legille todella paljon mahdollisuuksia ja ollut wightilaisten uran merkittävin asia. Se mahdollisti myös sen, että debyyttilevyn tuotti muun muassa Franz Ferninandin, Bloc Partyn ja Fontaines D.C.:n kanssa työskennellyt Dan Carey. Bändin kotipaikka ei ole kuitenkaan mikään mitätön maapläntti merellä, sillä onhan Wight-saarella pitkät perinteet brittiläisessä rockkulttuurissa Isle Of Wight -festivaalin kotina. ”Meitä inspiroi se, kuinka hauskaa ihmisillä oli soittaa musiikkia.” K u v a: H o ll ie Fe rn an d o. Vaati muutamia demoja ja pari musiikkivideota, ennen kuin yhtye löysi itselleen manageritiimin ja allekirjoitti levytyssopimuksen maineikkaan Domino-levy-yh tiön kanssa. – Bändiä perustaessamme meillä ei ollut mitään suuria suunnitelmia, päätimme vain tehdä musiikkia päivätöidemme ohessa. Wet Legin kappaleet kertovat kolmeakymmentä ikävuotta lähesty vien ihmisten elämän aallokoista, kuten sydänsuruista, bilettämisestä sekä kasvukivuista. – Se kävi lähes vahingossa ja nyt ollaan tässä, sanoo Teasdale vaatimattomasti. Livenä Wet Leg laajenee duosta viisihenkiseksi rockyhtyeeksi. Mitään selvää punaista lankaa ei kuitenkaan Teasdalen mukaan ole. – Olen innoissani keikoista, koska meillä on mukana kavereistamme koostuva porukka, joka on kuin pieni, yhdessä matkustava perhe. Myös biisit syntyvät varsin rennoissa merkeissä
Tiedämme usein minkä värinen mikäkin biisi on, vaikkakin se kuulostaa varmasti vähän oudolta.” 46 SOUNDI. – Meillä ei ole oikeastaan muita rajoitteita kirjoittaessamme kuin se, että emme halua pysyä mukavuusalueellamme. Love kiittää vuolaasti yhtyeen lähipiiriä, joka jaksoi kannustaa kaksikkoa ja uskoa heidän tulevaisuuteensa. Love puolestaan kertoo kuunnelleensa paljon glam rockia kuten New York Dollsia ja enemmän kitaravetoista musiikkia kuin South. Kontrasti musiikin ja värikkäiden vaatteiden sekä naisten asenteen välillä on ollut toisille ylitsepääsemätön. K u v a: Ja m ie A . – Onneksi ihmisillä oli lockdownin aikana aikaa etsiä uutta musiikkia. Kaksikko piti kuitenkin päänsä ja jatkoi omalla tyylillään. Ehkä kaikilla oli enemmän aikaa etsiä uusia bändejä. He myöntävät, että saattaisivat suhtautua menestykseen eri tavalla jos kaikki olisi tapahtunut nopeammin. Tiedämme usein minkä värinen mikäkin biisi on, vaikkakin se kuulostaa varmasti vähän oudolta. – Halusimme yhdistellä rappia, konemusiikkia ja punkkia, ja siitä iloisesta liitosta tämä on syntynyt. Perustaessaan Nova Twinsiä naisilla oli heti selkeä visio millaista musiikkia he haluavat tehdä. Nova Twins on saanut oman osansa vähättelystä. Jos jokin tuntuu liian turvalliselta, heitämme sen idean romukoppaan. Teksti: Laura Vähähyyppä V äsynyt ja hieman flunssainen kaksikko saapuu linjoille kesken Yhdysvaltain-kiertueensa. Nyt molemmilla on tuoreessa muistissa kaikki tähän asti vaaditut työtunnit. Love ja South saivat pakit useammaltakin levy-yhtiöltä, ja hyviä neuvoja sateli, miten tyylin muutos johtaisi menestykseen. Nova Twinsin musiikissa voi kuulla kaikuja monista eri musiikkityyleistä, ja yhtye itse kutsuu kappaleitaan urbaaniksi punkiksi. Amy Love ja Georgia South perustivat Nova Twinsin jo vuonna 2014, ja debyytti-ep näki päivänvalon vuonna 2016. W at er s ”Teemme suuren osan esiintymis vaatteistamme itse. Heiltä on tiedusteltu, soittavatko he tosiaan instrumenttejaan itse tai kuka heille kirjoittaa kappaleet. Lisäksi kaksikko on saanut ehdokkuuksia NME Awardseissa ja esiintynyt Kerrangin kannessa. – Onneksi seurasimme omaa tuntemustamme. Kun sitten pitkään haudutettu esikoislevy saatiin valmiiksi, oli pettymys melkoinen kun hyvin alkanut kiertue tyssäsi koronaan. Olemme tietysti tehneet omat virheemme mutta olemme ainakin tehneet ne päätökset itse, kaksikko nauraa. Nyt Provinssiinkin saapuva kaksikko on valmiina valloittamaan maailman kakkoslevyllään Supernova. – Jos jotain pitää tulevasta kesästä mainita, niin kyllähän Glastonburyssa esiintyminen on unelmien täyttymys. – Onneksi pääsimme pian jaloillemme ja otimme kaiken ilon irti siitä ajasta, mikä meillä oli käytettävissämme, tuskin meillä muuten olisi käsissämme jo nyt toista levyämme. Nova Twinsiä on ehtinyt jo hehkuttaa esimerkiksi Tom Morello ja bändi on tehnyt yhteistyötä muun muassa Bring Me The Horizonin kanssa. – Vaatteista puheen ollen, teemme suuren osan esiintymisvaatteistamme itse. juuri ennen koronapandemian alkua vuonna 2020. – Mikään ei ole tapahtunut yhdessä yössä, ja ehkä siksi olemmekin osanneet nauttia kaikista pienistäkin onnistumisista matkan varrella. Pakkien kautta pitkälle Elektronisesta musiikista, hiphopista ja punkista ammentava lontoolaisduo Nova Twins julkaisi debyyttialbuminsa Who Are The Girls. Amy Love ja Georgia South muistelevat debyyttinsä julkaisua lämmöllä. Nova Twinsin alku ei ollut ruusuinen. Myös pitkä ystävyys auttaa pitämään jalat maassa. Ehdimme tehdä jokusen keikan Ranskassa, mutta sitten kaikki peruuntui, naiset muistelevat. Olemme saaneet todella paljon viestejä, miten ihmiset löysivät musiikkimme tänä aikana, jonka he viettivät kotona. Matkan varrella osaaminen on lisääntynyt mutta perusajatus on pysynyt samana. – Asteikolla yhdestä kymmeneen pettymys hipoi kyllä kymppiä. Monesti pienetkin tapahtumat voivat tuntua uskomattomilta saavutuksilta, pelkästään uusissa maissa esiintyminen tuntuu käsittämättömältä. Love ja South jakavat monia yhteisiä suosikkeja, vaikka eroavaisuuksiakin on: omista vanhoista lempiartisteistaan South tipauttelee nimiä kuten Missy Elliott, Kanye West, Timbaland, Skrillex, Prodigy. – Meillä on ollut todella monta huippuhetkeä jo nyt. Nytkin olemme kiertueella Yhdysvalloissa mitä emme ikinä olisi uskoneet. Vaikea alku on opettanut Amy Lovelle ja Georgia Southille nöyryyttä
FATLIZARD.BEER
Yksi: jos tämä ei ole Suomen tämän hetken lupaavin raskas rockbändi, niin mikä sitten. Hieman yli parikymppisten Jenna Kosusen (laulu, basso), Markus Hakalan (kitara, laulu) ja Allu Tanskasen (rummut) muodostaman Stoned Statuesin keikka kestää puolisen tuntia, eikä setistä löydy heikkoja lenkkejä. Kehut upposivat todella syvälle sieluun! Uniikki tyyli Nyt täytyy kuitenkin hypätä taas taaksepäin, sillä kiinnostava kysymys kuuluu: mitä oli tapahtunut ennen SmugglerRokia – ennen niiden isojen rattaiden ensimmäistä pyörähdystä. huhtikuuta, ja olemme Toijalassa Stoned Statuesin treenikämpän välittömässä läheisyydessä. Sakara Recordsin julkaisema levy on jo ehtinyt kuitata Soundista täydet arvostelupisteet. Tarkemmin sanoen niin kiinnostavaa musiikkia, että toimittajan ja lemiläiskaksikonkin kasvoille nousee saman tien hymy. Me kaikki tykätään Stam1nasta ihan hulluna, ja huomasin SmugglerRokin lavalla, että Hyrde ja Kaikka seuraavat meidän vetoa. Nyt on 22. Stam1nan herrat olivat vihjaisseet Tuomolle (Saikkonen, Sakara Records) Stoned Statuesista jo festivaalin aikana. Soitettiin usein koulun musatunneilla, mutta varsinaiset bändihommat alkoivat joskus 17-vuotiaina. ENSIN SUOMALAISILLE, SITTEN MUILLE. Markus: – Pää oli tosin jo valmiiksi pyörällä. Taisi siinä pari liikutuksen kyyneltä vierähtää poskelle! Miten tällaiseen ”Stoned Statues -päivään” on oikein päädytty. Vuonna 2019 pääsin opiskelemaan musiikkia Ahlman Eduun Tampereelle, ja törmäsin siellä Alluun. STONED STATUES ON ASTUNUT VALO KEILAAN JA HEILLÄ ON SANOTTAVAA. Eilen sitten juotiinkin hieman viiniä ja Allu piti retrospektiivisen puheen. Vedettiin todella rankkaa metallia, mutta laulajan löytäminen oli hankalaa. 48 SOUNDI SOUNDI 49 Teksti: Timo Isoaho ROCKTAIVAANKA PPALEIDEN E letään aurinkoisesta hieman harmaammaksi kääntynyttä elokuun lauantaita 2021, ja Soundin edustaja on saapunut nauttimaan Turun kupeessa Liedossa järjestettävän SmugglerRok-festivaalin mainiosta tunnelmasta. Markus: – Tänään on mahtava päivä. Kaksi: miksi ihmeessä yksikään levy-yhtiö ei ole napannut tällaista ryhmää talliinsa. Parhaillaan on meneillään leppoisa juttutuokio omaa keikkaansa innolla odottavien Stam1nan Antti ”Hyrde” Hyyrysen ja Kai-Pekka ”Kaikka” Kangasmäen kansaa. Mehän oltiin ehditty haaveilla nimenomaan siitä, että Sakaralle pääseminen olisi maailman siisteintä. Jenna: – Katsottiin epäuskoisina, että viestin on lähettänyt Sakaran Tuomo. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Kun Tuomo sitten pisti mailia, siinä tuli kunnon vapina päälle. Mikä ihmeen porukka tämä oikein on?” Nopea selvitystyö kertoo, että Turku Rock Academy -lavalla soittaa esimerkiksi modernista metallista, räyhäkkäästä punkista ja progressiivisesta rockista vaikutteita varsin omaperäiseen keitokseensa sekoittava Stoned Statues. Allu: – Isot rattaat pyörähtivät liikkeelle SmugglerRokista. Tuntuu hyvältä. Jenna: – Minä taas olen kotoisin Ylivieskasta, ja aloitin yhtyeissä soittamisen ja biisien kirjoittamisen 15-vuotiaana. Juuri tällä hetkellä yhtyeen nimetön debyyttialbumi on löytynyt striimauspalveluista noin neljäntoista tunnin ajan. Lopputulema vakuuttavasta kei kasta oli levytys sopimus. Kun keikka sitten päättyi, kaksikko tuli hehkuttamaan, että teillä on todella hyvä juttu. Yhtäkkiä tarinointi keskeytyy, sillä sivulavalta alkaa kuulua musiikkia. Kun tiukasti soittava voimatrio poistuu estradilta, mielen päällä on kaksi ajatusta. Allu: – Näin Jennan esiintyvän koulun tilaisuudessa, ja vakuutuin välittöStoned Statues oli jo nauhoittanut albu millisen biisejään, kun yhtye soitti Liedon Smuggler Rokissa kesällä 2021. Tuomolta tulikin yhteydenotto heti maanantaina. Anteeksi mitä. Pää pyörällä Hypätään joitakin kuukausia eteenpäin. Ihan helvetin hyvältä! Jenna: – Kun Stoned Statuesille tapahtuu jotakin siistiä, meillä on tapana fiilistellä juttuja yhdessä. K u v a: Ti m o Is o ah o. Siis mitä. Markus: – Olen tuntenut Allun ykkösluokalta asti. Kohta joku sanoo: ”Nyt kuulostaa pirun hyvältä..
Yhtyeen kappaleista löytyy useita kantavia kulmakiviä, mutta nostetaan ”Tyypit, välittäkää muista ja olkaa ystävällisiä. Ei ehkä maailmallakaan. Muu porukka vaikutti vähän ujostelevan, mutta Jenna käveli suunnilleen käsillään joidenkin jamikohtien aikana. Kun Stoned Statues pääsi debyyttiosuman jälkeen kunnolla vauhtiin, ilmeikkäitä sävellyksiä alkoi syntyä lähes ”yksi per treenikerta” -tahdilla. Eikä siinä kaikki: Jennalla on niin uniikki tyyli, ettei sellaista ole kenelläkään muulla Suomessa. Minulla oli kuitenkin kova halu oppia, ja tuumasinkin sitten Markukselle ja Allulle, että eiköhän me pärjätä. Hän nimittäin aloitti basson soittamisen vasta Stoned Statuesin perustamisen aikoihin. Rocktaivaankappaleet osuivat rytisten kohdalleen. Nyt meillä oli yhtäkkiä idearikas solisti, ja se tuntui törkeän siistiltä. Räppäämisen rytmejä Demento oli aikamoinen alkuräjähdys. Kun aloin laulaa joskus 12-vuotiaana, se oli ihan hirveän kuuloista. 48 SOUNDI SOUNDI 49 mästi. Onneksi hemmetin ahkera treenaaminen on tehnyt tehtävänsä, ja oma juttu on hiljalleen löytynyt. Allu: – Jenna tuli soittokämpälle, ja kertoi tehneensä Dementoon ”vähän juttuja”. Markus: – Saatiin Demento-biisi hyvälle mallille jo ekoissa treeneissä. Kuulostin varmaan kymmenen kertaa kireämmältä ja kimeämmältä kuin nyt. En siis tarttunut bassoon nollatasolta, mutta kyllähän me alussa silti pohdittiin basistin etsimistä. Että kokeillaanko. Kollektiivinen ”tää tuntuu täsmälleen oikealta” -fiilis oli todella vahvasti läsnä. Markus: – Aikaisempien bändien kanssa oli menty riffit edellä ja laulu oli aina se ”vaikea asia”, jota yritettiin saada kuntoon viimeiseksi. Jenna: – Mulla on aina ollut melko erikoinen ääni. Jenna Kosusen musiikillinen lahjakkuus ei rajoitu vain ilmeikkääseen laulamiseen. Laulusoundi oli älyttömän siisti ja karismaa riitti. Kokeiltiin, ja se oli ihan uskomattoman siistiä. Onneksi he olivat samaa mieltä. Älkääkä olko perseestä!” K u v a: M il ja Li n n a. Jenna: – Kun saatiin Dementon pohjat valmiiksi, aloin miettiä siihen laulumelodioita ja tekstejä omin päin. Jenna: – Olen aikaisemmin soittanut kitaraa ja pianoa. Olin miettinyt uuden kokoonpanon perustamista Markuksen kanssa, ja kysyttiinkin sitten Jennaa mukaan. Tajusin Markuksen kanssa heti, että juuri tätä juttua me on etsitty jo vuosien ajan
Markus: – Mietitään vaikka Kendrick Lamaria. Miitri myös kykeni poimimaan kappaleista esiin tuoreita kulmia, ja hän nosti esimerkiksi Amor’s Attack -biisin akustiset kitarat pintaan ihan uudella tavalla. Läppäri auki, basso syliin ja tekstejä alkoi tulla. Moni puolisen musiikki tyylin äärirajoja halutaan koetella oikein kunnolla. Se tarkoittaa sitä, että me ollaan keskeneräisiä ja kaikki tekevät virheitä. Mutta miksi ihmeessä pitäisi synkistellä jo lähtötelineissä, että ei me kuitenkaan tulla onnistumaan. Jenna: – Me esimerkiksi halutaan rohkaista kaikkia olemaan omia itsejään. Markus: – Otetaan esimerkki. K u v a: M il ja Li n n a. Yhtyeen komean nimikkobiisin ”we have something to say” -rivi ei jää kuulijalta huomaamatta. Ihmisten pitäisi myös kunnioittaa toisia enemmän. Olkaa mitä olette, kunhan olette aitoja. Stoned Statuesin juuri ilmestynyt debyytti on siis nauhoitettu jo puolitoista vuotta sitten. Stoned Statuesin tavoitteena on tehdä pitkä ura bän din parissa. Markus: – Yleisesti voi sanoa, että me halutaan tehdä musaa elääksemme pitkään. Tyypit, välittäkää muista ja olkaa ystävällisiä. Kun Sakara-diili syntyi, mitään ei lähdetty nauhoittamaan toista kertaa, mutta materiaali miksattiin uudelleen Miitri Aaltosen (Stam1na, Mokoma) toimesta. Bändi vetäytyi studioon loppuvuodesta 2020, ja intensiivisten sessioiden jälkeen käsissä oli omakustannealbumi. Äkäiset jutut on äkäisempiä, proge on progempaa ja niin edelleen. Yritetään siis elää, oppia ja tulla vähän paremmiksi ihmisiksi. Mitä sanottavaa teillä on. Nyt tuntuu hienolta, että saatiin ikuistettua yhtyeen alkuvaiheen vimma. Voisi kuvitella, että teiltä löytyy jo iso kasa uusia kappaleita kakkoslevyä varten. Sitä ennen voidaan unelmoida soittamisesta vaikka Nokia-areenalla. Se ei ehkä ollut kaikista turvallisin ratkaisu, mutta meistä se tuntui juuri oikealta. Allu: – Isossa kuvassa voi sanoa, että Miitri ja masteroija Mika Jussila tekivät alkuperäisestä materiaalista isomman ja ”kalliimman” kuuloista. Vaikka niistä saattaakin paikoin tulla mieleen esimerkiksi Rage Against The Machinen maineteot, Stoned Statuesin kitaraosastolta löytyy silti roppakaupalla omaa ilmettä. Markus: – Saahan sitä unelmoida vaikka Lontoon Wembleystä. Vuosi sitten ajatus tällaisista keikoista olisi hirvittänyt ja pelottanut, mutta nyt se tuntuu maailman siisteimmältä. Allu: – Pitkän aikavälin tähtäin on tietenkin asetettu ulkomaille. Kun aloin kirjoittaa tekstejä, päälle iski todella luova flowtila. Kun ei päästy välimatkan takia treenaamaan uusia biisejä, päätettiin pistää vanhat – tai ”vanhat” – kappaleet talteen. Jenna: – Jo tänä kesänä esiinnytään esimerkiksi Rockfestissä, Provinssissa ja Knotfestissä. Tuntuu siltä, että keikoilla saatua kokemusta on pystytty hyödyntämään uusissa biiseissä. Me itse ollaan lopputulokseen erittäin tyytyväisiä, ja tästä on äärimmäisen hyvä jatkaa eteenpäin. Mitäpä sitä siis aikailemaan. Minussa elävä vegaanihippi tykkää siitä kovasti. Saatan innostua sen räppäämisen rytmistä ja seuraavaksi alan miettiä, miten voisin tehdä jotakin samanhenkistä sähkökitaralla. Jenna: – Itsestä tuntuu nyt siltä, että kakkoslevyn laulumelodioista ja -sovituksista tulee paljon monipuolisempia. Ehkä me soitamme siellä joskus, ehkä emme. Myös oivaltavat sovitukset ansaitsevat kiitoksen. Alkuvaiheen vimma Kun Stoned Statues oli rakentanut kappaleita vasta vajaan vuoden ajan, yhtyeellä oli materiaalia jo täysimittaisen levyn verran. Kun valmisteltiin Around The Worldia, kakkoskertosäkeen jälkeen päätettiin hypätä suoraan ripeään ”thrash-osaan”. Jenna: – Kyllä. Markus: – Minä ja Allu oltiin pahimpana korona-aikana Toijalassa, kun taas Jenna oli Ylivieskassa. Jenna: – Vaikka lockdown oli päällä, haluttiin ehdottomasti pitää bändi jollakin tavalla aktiivisena. Vaikka sitten kymmenien vuosien ajan. Jatkosta puheen olleen... Ei vielä koko levyllistä, mutta demoja ja aihioita on vino pino. Päteekö sama työskentelymetodi myös sanoituksiin. Jenna: – Siellä on myös rivi ”we have one more thing to do”. 50 SOUNDI SOUNDI PB 50 SOUNDI 50 SOUNDI tässä esiin jämerät riffit. Millaisia unelmia teillä on juuri nyt. Älkääkä olko perseestä! Markus: – Jos ollaan tarkkoja, Stoned Statues -biisissä ei puhuta ainoastaan ihmisistä vaan Jenna laulaa kaikista elävistä olennoista. Allu: – Ei me toista samanlaista levyä lähdetä tekemään, mutta hyväksi havaitusta energisestä triomeiningistä pidetään kiinni. Allu: – Vaikuttaa myös siltä, että ääripäät ovat kauempana toisistaan. Markus: – Biisit on purkitettu livemiksaajamme Jere Isbergin kanssa. Jos kuuntelisin vain Meshuggahia, meidän jutut saattaisivat olla paljon geneerisempiä. Markus: – Onhan niitä. Liian pitkään miettiminen ja hiominen ei ole tämän yhtyeen juttu
Kaikki kunnia esimerkiksi Sodomille ja Destructionille, mutta räväkän teutonipaahdon epäpyhä kruunu on tiukasti Kreatorin kutreilla. – Edellinen levymme Gods Of Vio lence ilmestyi 2017, ja aloitimme uusien kappaleiden valmistelemisen heti seuraavana vuonna. Pelottavan ajankohtainen Hate Über Alles kiilaa vaivatta yhtyeen kovimpien albumikokonaisuuksien joukkoon. Pandemia sulki yhtäkkiä koko maailman, ja tajusimme Kreatorin kiireiden olevan ohi – ainakin hetkeksi aikaa, kertoo laulaja-kitaristi Mille Petrozza. Mielikuvituksen kauhut muuttuivat todeksi Neljänkymmenen toimintavuoden portteja kolkutteleva thrash metal -legenda Kreator on edelleen hurjassa iskussa. Eikä marssijärjestys ole näköjään muuttumassa miksikään, sillä Essenin karulla teolllisuusseudulla 80-luvun alkuvuosina perustetun kvartetin kesäkuussa ilmestyvä Hate Über Alles on eeppisten melodioiden ja äkäisten riffien täyttämä täsmäisku 2020-lukulaisen thrashin ytimeen. K eski-Euroopan vesijohtoverkostoissa taitaa uiskennella joitakin aivan erikoisia raskasmetalliseoksia. Hate Über Allesin materiaali oli pitkälti valmiina jo alkuvuodesta 2020, mutta sitten suunnitelmat menivät uusiksi. Siinä missä monet thrash metalin parissa ansiokasta pioneerityötä tehneet amerikkalaisserkut ovat joko laittaneet pillit pussiin (Slayer) tai siirtyneet valtavirran puolelle (Metallica), yhtä paljon vuosirenkaita keränneet saksalaiskollegat paahtavat äkäistä ”rässiä” vanhojen hyvien aikojen hengessä. Sami Yli-Sirniö, Mille Petrozza, Frédér Leclercq ja Jürgen Reil eivät antaneet studion maineikkaan historian vaikuttaa levyn musiikillisiin linjauksiin. Modernia studiotekniikkaa käytettiin vanhan koulukunnan thrash-raivoamisen tallentamiseen. K u v a: C h ri st o p h V o y. Teksti: Timo Isoaho Kreatorin Hate Über Alles -albumi on taltioitu legendaarisessa Hansa-studiossa Berliinissä
Noin tunti ennen esiintymistä meille kerrottiin, että konsertti on peruttu ”uskonnollisista syistä”. Vaikka uuden Kreatoralbumin tekstimaailma onkin luotu jo hyvän aikaa sitten, Hate Über Allesin tee mat iskevät tähän hetkeen suoras taan pelottavalla tarkkuudella. Ehkä se oli pelkkää kuvitte lua, mutta Hansan kaltainen legen daarinen paikka ikään kuin piiskasi meitä entistäkin kovempiin suori tuksiin, kuvailee Petrozza. – Keikan oli määrä tapahtua Kuala Lumpurissa. – Kun valmistelin Hate Über Al lesin sanoituksia, ajattelin hieman liioit televani joitakin juttuja, mutta vähänpä minä tiesin... Hate Über Alles ei kuitenkaan ole sotaan pureutuva teemaalbumi, sillä mukana on myös Killer Of Jesu sin, Midnight Sunin ja Strongest Of The Strongin kaltaisia kappaleita. "Kun valmistelin Hate Über Allesin sanoituksia, ajattelin liioittelevani joitakin juttuja, mutta vähänpä minä tiesin..." – Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että Hate Über Alles hyötyi koronatauosta. No, Kreator teki kaiken tuon jo 80luvulla, eikä meidän enää tarvit se toimia sillä tavalla, nauraa Pet rozza. – Monet nykybändit kertovat nau hoittaneensa levynsä ”ykkösellä li venä” ja jättäneensä lopputulokseen tahallaan kaikenlaisia soittovirheitä. Kun pandemiatilan teen todellinen vakavuus selvisi, siirsimme sovittuja studiosessioita eteenpäin, ja ryhdyimme hiomaan tuoreita biisejä entistä paremmiksi. Kun intro päättyi, aloitimme varsinainen keikan Enemy Of God -biisillä, ja kaikki oli hyvin! liippaa. Kreator ei kuiten kaan ole mikään black metal yhtye, sanoo Petrozza. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että keikkajärjestäjä oli unohtanut hankkia huviluvan. Mennäänpä siis KaakkoisAasiaan. Lava oli jo pystytetty, soundcheck tehty ja loppuunmyydyn paikan ulkopuolella odotteli jo reilusti ihmisiä. Sain nimittäin tämän sanoi tusidean katsottuani Midsommar kauhu elokuvan, joka sijoittuu Ruot siin. Patrik on nimittäin eläinten oikeuk sien ja veganismin puolestapuhuja, ja nämä asiat ovat minullekin äärim mäisen tärkeitä! K u v a: C h ri st o p h V o y. – Haimme elävää ja energistä ”old school meets new school soundia” tuottajamme Arthur Rizkin (Power Trip, Cavalera Conspiracy) kanssa. Ja melko tavalla parempana! Kreator vetäytyi studioon lopulta syksyllä 2021. Kokeilimme kaikenlaisia juttuja, ja nauhoitimme esimerkiksi rummut sekä bassot vanhan liiton nauhalle, mutta siirsimme sitten kaiken tieto koneelle. – Siinä ei ole mitään uutta, että teen tekstejä julmasta sodasta, so keasta vihasta ja päättäjien type ryydestä, mutta valitettavasti nämä mielikuvituksen tuottamat tarinat näyttävät joskus muuttuvan ikään kuin todellisuudeksi, vieläpä mitä karmeimmalla tavalla, Petrozza puis telee päätään. Paikalle tulivat myös Kuala Lumpurin pormestari ja poliisipäällikkö. Se on muslimivaltio, ja ”uskonnollista harmoniaa” valvotaan tarkasti. Lopputulos miellyttää mi nua suuresti. – Fiilis oli sataprosenttisesti koh dallaan. Esimerkiksi uskonnollisilla ja poliittisilla johtajilla on aivan lii kaa valtaa, ja suuret massat tuntu vat seuraavan heitä kyselemättä. – Oli vuosi 2006, kun meille tuli mahdollisuus soittaa Malesiassa. – Killer Of Jesus ei kerro Jeesuksen tappamisesta vaan se on tarina auk toriteeteista ja niiden kyseenalaista misesta. Levyn kokonaissoundista ja yhtyeen soitosta löytyy vanhan kou lun raivoa, mutta albumi on silti to teutettu modernia studiotekniikkaa hyväksi käyttäen. Esimerkiksi levyn nimikappaleen ensimmäinen näkemys taisi olla val miina jo 2019, mutta lopullinen ver sio soi melko tavalla erilaisena. – Parin vuoden päästä oli uuden yrityksen vuoro – nyt vähän ammattimaisemman promoottorin kanssa. Ihminen on toki aina ollut sotaisa luontokappale, mutta en olisi silti villeimmissä kau hukuvitelmissakaan pystynyt usko maan, että keskellä Eurooppaa teu rastetaan siviilejä 2020luvulla. On myös mahtavaa, et tä biisin taustalaulajaksi päätyi Sak san voimakkain mies tittelin taan noin voittanut Patrik Baboumian. Poliisipäällikkö hyväksyi ehdotuksen, mutta meidän täytyi silti seistä lavan reunalla ja ”laulaa” mukana lip sync -tyyliin. En pistäisi yhtään pahitteeksi, jos ihmi set ajattelisivat hieman enemmän omilla aivoillaan. – Strongest Of The Strong on eräs omista suosikeistani, ja kappale ker too yleisellä tasolla kaikista heistä, jotka yrittävät tehdä jotakin hyvää tällaisina pelon, vihan ja katkeruu den aikoina. Petrozza, soolokita risti Sami YliSirniö, rumpali Jürgen ”Ventor” Reil ja uusi basisti Frédéric Leclercq työskentelivät tällä kerralla maineikkaan berliiniläisen Hansa studion uumenissa. – Midnight Sun ei puolestaan lii ty Suomeen, mutta varsin läheltä ”KOSKA SE ON TAPANA...” SUOMALAISKITARISTI Sami Yli-Sirniö on soittanut Kreatorin riveissä kymmenissä eri maissa, ja muutamatkin reissut ovat olleet hieman erikoisia. Kap palelistalta löytyvät muun muassa teokset Crush The Tyrants, Conquer And Destroy, Demonic Future ja Dying Planet. – Provokatiivinen Killer Of Jesus oli ehdolla jopa levyn nimibiisiksi, mutta asiaa pohdittuani tajusin kap paleen otsikon vievän mielikuvia väärään suuntaan. Onneksi myös suomalainen yö tön yö tulee kerran tutuksi, sillä me hän soitamme niin Oulussa kuin Helsingissäkin kesäkuussa. Juuri ennen keikkaa meille sanottiin, että yhtyeen pitäisi aloittaa show Malesian kansallislaululla, koska ”se on tapana”. Emme tietenkään osanneet soittaa sitä, ja kysyimmekin sitten, voisimmeko tuutata kansallislaulun PA-kaapeista ikään kuin introna. – Välillä me innostuimme karkki kauppaan päässeiden lasten tavoin: ”Hei, tuossa on David Bowien aikoi naan käyttämä piano! Onko tuossa Nick Caven sessioissa käytetty kita ra. Otetaanpa ne mukaan meidän kin levylle!” Hate Über Allesin tuotanto osuu maaliin
Meine Tränen taas käsittelee lievästi sanoen problemaattista äitisuhdetta. LASSI LINNOLA HHH Rammstein Zeit Universal K u v a: B ry an A d am s. Yhtyeen kahdeksas studioalbumi Zeit – suomalaisittain ”aika” – pureutuu juuri tuohon kysymykseen. Tässä piilee albumin viehätys: Zeit on aikakapseli täynnä muistoja uralta, jonka itse miellän jonkinasteiseksi ihmeteoksi. Hauraana tunnelmointina alkava kappale huipentuu ronskin auto-tunen läpi räjähtävään tunnepurkaukseen. Oiva näyte tästä on räävitön Dicke Titten, joka kertoo parinmuodostuksesta pelkän rintavarustuksen koon perusteella – kuin suoraan olutjuhlilta temmatun torvisektion soidessa juhlavana taustalla. Till Lindemannin runonlausunnan johdattama Lügen puolestaan edustaa Rammsteinille uutta harppausta. Uskallankin väittää miehen olevan lapsellisimmillaankin nerokas lyyrikko. Mikäli lisää on luvassa, jään sitä innolla odottamaan. Kuulostaako tutulta. Nyökkäyksiä piisaa: esimerkiksi perinteisen Neue Deutsche Härten tahdissa takova Giftig on ankaran rytminsä ja syntikka-aksentointinsa puolesta kuin suoraan Herzeleiddebyytiltä (1995). Menneisiin ei kuitenkaan jämähdetä, sillä upeasti miksattu Zeit soi raikkaana ja ajoittain myös yllättää. Kyllä vain. Kosketinsoittaja Flake Lorenzille on annettu totuttua enemmän kaistatilaa, ja monesti juuri koskettimet nousevat sovitusten kiintopisteeksi – kuten muuten varsin mitäänsanomattoman Schwarzin kohdalla. Ratkiriemukasta. Moni seikka puhuu tämän puolesta, eikä vähiten Adieun hyvästejä jättävä kertosäe. Rammsteinin kohdalla ei kuitenkaan huomisesta koskaan tiedä. Korkealle asetettua rimaa ei kuitenkaan ylitetä, sillä albumia piinaa yhtyeelle harvinainen ponnettomuus. Mutta jos tämä oli tässä, totean päätöskappaletta mukaillen: kanssanne vietetty aika oli kaunis. Rammsteinin parissa viihtyneet tunnistavat yhtymäkohdat Rammliediin ja Mutteriin, niin teemojen kuin sovitusten puolesta. Zick Zack, Zeit ja Adieu ovat malliesimerkkejä siitä, miltä Rammstein tyhjäkäynnillä kuulostaa: riffit rullaavat ja säkeistöt toimivat, mutta keskinkertaiset kertosäkeet vesittävät kokonaisuuden. Totta helvetissä. 56 SOUNDI Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen K uka olisi reippaat 25 vuotta sitten uskonut, että Itä-Saksasta käsin on mahdollista valloittaa koko maailma nihilistisellä industrial metalilla – vieläpä saksaksi laulaen. Typerää. Valuvikaa tasapainottaa onneksi Lindemann, jolla on jo pitkään ollut suora yhteys ihmismielen likakaivoon. Härskiä ja ihastuttavan toimivaa! Yksityiskohtiensa puolesta Zeitissa olisikin ainekset merkkiteokseen. Zeit jättää jälkeensä oleellisen kysymyksen: onko tämä päätepiste. Rammsteinilla on kuitenkin mielessään toinen kysymys: minne nuo vuodet oikein hujahtivat. Ja mille monumentti onkaan omistettu. Analysoitavaa riittää, ihmettelemistä sitäkin enemmän. Armee der Tristen kutsuu osaksi apeiden armeijaa, joka kollektiivina marssii käsi kädessä kohti ilotonta huomista. Teemaa tukee kansikuva, jossa ilmailuonnettomuudesta nimensä saanut yhtye astelee kapselimaisen monumentin portaita alas. Ilmailututkimukselle
Välillä perfektionismi tosin kiilaa tunneilmaisun edelle. Levyn otsikko on arvoituksen avain. ”I never got to see Elvis / I just sweated it out in a hotel room / But I think the King would have understood why I never made it to Graceland.” King ja Elvis Morning ovat kaksi Florence + The Machinen uran ehdottomasti parhaimpiin lukeutuvaa sävellystä. Valitettavasti Dance Feverin neljääntoista biisiin mahtuu myös todella paljon singlejen Freen ja My Loven kaltaista filleriä, joka vain kierrättää aiemmilta levyiltä tuttuja sointukulkuja ja sovitusideoita. Roskiin Arcade Fire We Columbia ”Then I’ll dig a tunnel / From my window to yours.” Arcade Fire on luonut yhteyksiä debyyttinsä (Funeral, 2004) avausraidasta lähtien. Vaikutelma kiteytyy sävellyksiin, joista huokuu Win Butlerin tarve kirjoittaa suuri amerikkalainen levy. Boys For Pelen seikkailullisuuden ja hulluuden sijaan Dance Fever on kuitenkin enimmäkseen konventionaalista ja kohteliasta musiikkia. Kauhukuvien viesti on selvä. Soittimeen ??. Yleistasolla We pyrkii pikemminkin herättämään tuntemuksia kuin etsimään ratkaisuja. Kun Welch pohtii Kingillä analyyttisesti lasten hankkimisen ja taiteilijauran yhteensovittamista, vertaa kertojaääni Elvis Morningilla itseään Elvikseen ja makaa huonossa hapessa hotellihuoneen kylppärin lattialla toivoen selviävänsä seuraavana päivänä lavalle, tai edes olevansa aamulla vielä hengissä. Vaikka kappaleet on otsikkotasolla pilkottu moniosaisiksi teemoiksi, soi musiikki määrätietoisena ja sivupolkuja vältellen. Esityksellisyys kirjautuu osaksi levyn metasanomaa, mutta Arcade Fire on vähällä uhrata sille yhden olennaisista vetovoimatekijöistään – arvaamattomuuden. Jos levyn ensimmäisellä biisillä käsitellään elämän uhraamista taiteelle kylmän intellektuaalisesti, palataan samaan teemaan selvästi raadollisemmin levyn päättävällä Elvis Morningilla, jonka kuningas on taiteilijaelämän nuorena tappama Elvis Presley. Sama päämäärä välittyy yhtyeen kuudennestakin levystä. Silti Arcade Fire tuntuu laittavan kaiken peliin. Ensimmäisellä biisillä Kingillä kuningas on Florence Welch itse: ”I am no mother, I am no bride, I am King.” Uhmakkaasta ensivaikutelmastaan huolimatta biisi ei lopulta kerro paikan lunastamisesta miehille suunnitellussa maailmassa, vaan siitä kuinka unelmat tavallisesta perhe-elämästä joutuu uhraamaan taiteen vuoksi. Kaikki voisi olla toisin, jos ihmiset löytäisivät yhteyden toisiinsa. Keskittynyt ote minimoi riskit. SOUNDI 57 ????. Hälyääniin sekoittuneiden unelmien raunioilla viriää ajatus, joka paitsi karnevalisoi tuhon myös nujertaa sen. Divariin . Sydämeen ???. ”When everything ends / can we do it again?” HANNU LINKOLA HHHH Florence + The Machine Dance Fever Polydor Dance Feverin avaa ja päättää erinomainen kappale kuninkaasta. Pienestä sanasta löytyy kaikkein tärkein yhteys, ainoa joka voi tehdä lopusta uuden alun. Kyse on koko ajan yhdestä ja samasta messusta. Welch on suurin piirtein saman ikäinen kuin Tori Amos oli äänittäessään Boys For Pelen, ja levyjen teemoissa ja asenteessa on jotain samaa. 2020-luvun dioraamaa katsellessaan Arcade Fire rakentaa yhteyttä myös itseensä. Levyhyllyyn ?. Kuitenkin albumin laveakaarteinen pohdinta kulkeutuu lopulta johtopäätöksen äärelle. NUUTTI HEISKALA HHH K u v a: M ar ía Jo sé G o v ea K u v a: A u tu m en D e W il d. We kertoo sisimpänsä kadottaneista yksilöistä, kulutuskulttuurin tyhjentämistä mielistä sekä maailmasta, joka hajoaa sitä nopeammin mitä valmiimmaksi sitä luullaan. Noustakseen ikuisten vertailukohtiensa Tori Amosin ja Kate Bushin tasolle Welchin täytyisi luottaa omaan visioonsa enemmän, vaikka se tarkoittaisikin vaikeammin lähestyttäviä biisejä. Osasyyllinen tähän on varmasti radiokelpoisiin soundeihin ja sovituksiin erikoistunut tuottaja Jack Antonoff. Nigel Godrichin kanssa työstetty tuotanto antaa laulujen kasvaa kiihkeästi mouruaviksi diskopaloiksi, palmikoiviksi glamballadeiksi ja postmoderniksi stadionrockiksi, mutta kaikki tapahtuu kokonaisuuden ehdoilla. Siinä missä Wen edeltäjät Reflektor (2013) ja Everything Now (2017) hukkuivat massiivisten muotojensa alle, kuulostaa uutukainen ydinainesanalyysin johtopäätökseltä. Alkuun sijoitetut Age of Anxiety I ja II (Rabbit Holes) osoittavat vastaansanomattomasti yhtyeen kyvyn kulkea intiimistä kolossaaliseen, ja samanlainen pienieleisten tunnustusten ja viihteellistyneen intensiivisyyden vuorottelu jatkuu kautta albumin
On mulla koti -päätösraita feidautuu kauniisti jonnekin olemassaolon suureen ykseyteen. Vaan eipä tuo haitannut, kyseessä on mestariteos joka tapauksessa ja viime vuosikymmenen lopulla Nousiaisen laaduntarkkailu ja lauluntekeminen olivat häkellyttävällä tasolla. Neljän vuoden levytystauko saattaa kieliä luovan vuoksen rauhoittumisesta, vaikka Nousiaisen kaltainen hahmo tietysti häslää aina kaikkea muuta ohessa. Nyt kaksikko on koronavuosien puhteina näprännyt levyllisen kappaleita yhdessä jazzrumpali Tom Skinnerin (Sons Of Kemet) kanssa. Suurin osa loppulevystä on niiden vähemmän kiinnostavia variaatioita, usein enemmän aihioita kuin viimeistellyn oloisia sävellyksiä. Ne nostivat odotukset korkealle. K u v a: P ap a W il sk a The Smile A Light For Attracting Attention XL Kun Radioheadin Thom Yorke julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa, erinomaisen The Eraserin (2006), tuntui se verevältä ja uusia suuntia avaavalta sivuhaaralta – siis ehdottomasti perustellulta. Uutuuslevyn referenssiksi taiteilija itse heittää mm. The Smile ei tunnu merkittävältä saati pitkäikäiseltä yhtyeeltä, mutta sen tarpeellisuus ja innostavuus tekijöilleen välittyy kiitettävästi myös kuulijalle. Skinnerin herkkä ja svengaava rumpalointi istuu Yorken ja Greenwoodin synkopointia suosiviin laulu-kitara-tekstuureihin hyvin luontevasti. Tarttuvimmat ”hitit” – nimikappale, Syntyä rokkaamaan – ladataan heti alkuun, mutta muutaman kuuntelun jälkeen aloin aavistella, että lopun himmailut, varsinkin upean tunnelmallinen Yhteensulautuneet sydämet, saattavat jäädä levyltä aktiivisimpaan soittoon. Kitaraja kosketinvetoisessa menossa on soittoruokalan tunnelmaa. Albumia ennakoineet singlet vihjasivat levyn monipuolisuudesta: You Will Never Work In A Television Again on upean äänekästä ja suoraviivaista triorockia ysäri-Radioheadin tapaan, Pana-vision kiehtova pianokudelma, Free In The Knowledge ihon alle hiipivä akustinen kaunokki, jolla Yorke laulaa upeasti, The Smoke hypnottisen rumpuja bassoriffin varassa lepäävä, koukuttava kraut-pala ja Skrting On The Surface oikein laadukas Radiohead-ylijäämä. Kun otetaan lukuun, että mukana on myös Radioheadin luottotuottaja Nigel Godrich, olisi yllätys jos The Smile kuulostaisi suurelta irtiotolta. ”Aikuisrockin” moniselitteisen käsitteen muistan heittäneeni jo ensimmäisillä näkemilläni Kumpp.-keikoilla. Niinpä Matkalla kotiin on varsin leppoisa valikoima arkista elämänfilosofiaa, keikkareissumeininkiä, koti-ikävää ja kotona olemisen tunnetta. NIKO PELTONEN HHHH K u v a: Ii ri s Tu o n o n en. Ja nyt tekemisen metodikin sitten on muuttunut: Matkalla kotiin on lopulta se bändilevy. Neljännellä sooloalbumillaan Jukka Nousiainen tuntuu löytäneen roolinsa retrosuomirockin viisaana maalaisenona. Turhankin korkealle. Varsinkin Ei enää kylmää eikä pimeää on niin painavaa asiaa, ettei siitä kai päässyt enää kuin pieneen päin. Ehdottomasti parhaiten The Smile toimiikin silloin, kun kolmikko kuulostaa soittavan kimpassa toisiinsa reagoiden, kuten äkäisesti koukeroisessa Thin Thingissä tai virkistävän yksinkertaisesti rokkaavaassa We Don’t Know What Tomorrow Bringsissä. ”ykköskaljakantrin”, ja jossain näiden kahden tyylilajin välisellä akselilla Matkalla kotiin liikkuu, yllättävänkin paljon siihen kantriin painottuen. MIKKO MERILÄINEN HHH K u v a: A le x La ke Jukka Nousiainen & Kumpp. Nousiaisen kaksi edellistä sooloa tuntuivat definitiivisiltä lausunnoilta ensin artistista henkilönä ja sitten koko yhteiskuntamme tilasta. A Light For Attracting Attention ei jää merkittäväksi osaksi Radiohead-sukupuuta, mutta kiehtova ja varsin usein palkitsevakin albumi se on. Paljoa uutta se ei tekijänsä taiteilijakuvaan tuo, mutta sitä on ehdottoman mukava kuunnella. Matkalla kotiin Jukan musiikki Ei enää kylmää eikä pimeää (2018) oli vielä soolotyö, vaikka Jukka Nousiainen oli jo pari vuotta keikkaillut loistavan Kumpp.-bändin kanssa. 58 SOUNDI Levyarviot > ...sähköiset tulikepit ampuvat rokkiräjähdyksiä... Sittemmin Radiohead on jalostanut ilmaisuaan enimmäkseen onnistuneesti, ja siinä sivussa myös Yorke on jatkanut soolouraansa valjusta elektrohuuruilusta tehokkaan painostavaan leffamusiikkiin (Suspiria, 2018). Häntä syvemmälle soundtrackien maailmaan on soolotöissään paneutunut Radiohead-kitaristi Jonny Greenwood. Kuusihenkisen yhtyeen musisointi on rentoa, menevämmissä kappaleissa sellaista sujuvaa perinnetietoista renkuttelua, jota tekee mieli kutsua adjektiivilla ”maukas”
Edesmenneelle Neil Peartille omistettua akustista Western Sunset -instrumentaalia lukuun ottamatta Envy Of None ei siis ehkä ole sitä, mitä kovimmat Rush-diggarit Lifesonilta odottavat. Siihen sekaan Kivi raivoaa jotain, mistä ei ihan vielä saa selvää. Tätä yhtye pääsi kehittämään varsin intensiivisiin mittoihin ennen taukoaan, mutta vuodet eivät ole tässä suhteessa tehneet pahasti hallaa. Se vaikuttaa luonnolliselta, syvään juurtuneelta tunnetilalta, josta yhtye pääsee biisinsä kasvattamaan. Lindholmin persoonallinen tyyli ja tulkintatapa eivät ole 50 vuodessa muuttuneet nimeksikään, ja kappaleet on ollut helppo koota yhteen luontevasti niiden iästä riippumatta. Levyltä on nimittäin hyvin vaikeaa nostaa esiin yhtäkään heikompaa kappaletta. Kuunnellessa Juustopäiden aikaisempaa tuotantoa tuntuu uusin levy erityisen viimeistellyltä. Asiaa on turha arvuutella. Kappalemateriaalikin esittelee tuttuja piirteitä, mutta sävellykset eivät ole samalla tavalla intensiivisiä kuin joskus ennen. Ella Kiven ja Alex Stödin käsissä mouruavat sähköiset tulikepit ampuvat rokkiräjähdyksiä basisti Petrus Hirvosen ja rumpali Anni Kososen ankaralla kädellä takoman kompin päälle. Envy Of None on maalailevaa ja äänimaailmoilla leikittelevää tummaa elektronispainotteista musiikkia, jossa kitarat ovat sivuroolissa tai loistavat täysin poissaolollaan. Tunnelmallisuudella leikittelyssä on jotain vielä vaivattomamman oloista kuin ennen. Speed ’n’ Doubt ja Larger Than Life lienevät albumin tarttuvimmat kappaleet. Hurja nimikappale petraa raskaine väliosineen siitäkin. Välillä kompit tihenevät ja ääni voimistuu komeasti. Uusista kappaleista kiemuraisin Mental Destruction kurkistelee myös hieman Sepulturan suuntaan. Careyn apeasti huokaileva tulkinta myötäilee Vernonin ominaisimpia fraseerauksia, ja melodiat ovat viipyileviä keskiarvoja Bon Iverin sävelteemoista. Ja silti ulkopinta on vähällä peittää alleen kaiken mikä todella merkitsee. Asetelma riipaisee. Mutta tämä heille annettakoon anteeksi. Kahden vuoden takaisen soolotuplan Kun sä haluut voittaa -julistus kuittaa vahvasti livelevytyksen ja 50 vuoden jatkumon hengen. You Met Me At A Strange Time on raaka, mutta lupaava debyytti, jolle saadaan toivottavasti mahdollisimman pian jatkoa. Mitä järkee! on huippuunsa hiottu levy, jossa on paljonkin samaa henkeä kuin 90-luvun tuotannossa. Kosonen soittaa myös Tamara Luonto -bändissä, johon kytkeytyvä power pop -yhtye Plastic Tones on Kiss Diseaselle oiva moderni verrokki. Jokainen kappale kuulostaa loppuun asti harkitulta, ehkä jopa tusinapunkilta. Wake Up Deadin uudet kappaleet seisovat silti myös omilla jaloillaan: Inciten energia ja innostuneisuus on pitelemätöntä, ja soitossa on mukana myös luomua. Sitähän se kaikki on virittää rakastettavaan tunnelmaan, joka lopuksi tuudittautuu kaikkein kauneimpaan Pieni ja hento ote -lauluun. Esitykset on huolella jyvitetty 12 keikkapaikan tallenteista, Rovaniemen ja Helsingin väliltä kautta Suomen. ISLA MÄKINEN HHH Battlelore The Return Of The Shadow Napalm Battlelorella tuntui menevän hyvin ainakin taiteellisessa mielessä, kunnes bändi päätti pistää pillit pussiin määrittelemättömäksi ajanjaksoksi. Hilpeästi nimetty War Soup päästää mikrofonin ääreen myös Maxin, mutta kappale jää hieman tavanomaiseksi. The Return Of The Shadow on omassa sarjassaan kaikesta huolimatta erinomainen levy ja Battlelore-skaalallakin hyvä, mutta kun tiedossa on, että bändi kykenee parempaan, siltä rohkenee myös vaatia enemmän. SOUNDI 59 Dave Lindholm Laulu & kitara Emsalö Dave Lindholm aloitti soololevytysten uransa 50 vuotta sitten Isokynä Lindholmina. Vanhimmat rallit elävöittävät uudempia ja päinvastoin, tunnetuimmat iskusävelmät harvemmin kuultuja. Tunnelmien skaala ulottuu tanssittavasta ja menevästä hypnoottisen salaperäiseen ja synkkään. Jokseenkin ristiriitaista on ilmiselvät melodiset vaikutteet jenkkiläisestä skeittipunkista ja sanoitukset, jotka pyörivät itsesäälin ja masennuksen ympärillä. Carey Break Me Open Jagjaguwar Miltä Justin Vernon kuulostaisi, jos hän ei olisi tietoisesti särkenyt muotokieltään toisen Bon Iver -levynsä (Bon Iver, Bon Iver, 2011) jälkeen. Myös utuiset, taiten aksentoidut soitinnukset tunnustavat velkansa. Avausbiisin nimi Alpha Maid lienee viittaus Turbonegroon. Promokirje kertoo Inciten olevan puuttuva linkki Lamb Of Godin ja Machine Headin välillä, mutta ainakin yhtä paljon mukana on Hatebreedin aggressiota sekä Darrellin veljesten groovea. Vaikuttaa kuin Battlelore ei olisikaan saavuttanut samanlaista hurmostilaa, johon se pystyi esimerkiksi The Last Alliancella (2008) ja jota siltä sittemmin opittiin odottamaan. Pitkästä tauosta oli bändille selvästi hyötyä, ja kappaleideoita on kypsytelty loppuun asti. JARI MÄKELÄ HHH Juustopäät Mitä järkee! Love Is Punk Pitkälle on tultu sitten vuoden 1995 Sukkapuikkokapinan. Bon Iver -rumpali Sean Careyn soolotuotanto soi nimittäin sovittelevana rinnakkaistodellisuutena, jossa vernonilainen katsanto tiivistyy pehmeiksi ja koherenteiksi kappalekokonaisuuksiksi. Ihan kuin bändi ei olisi hoksannut pontevammin alleviivata biisiensä väkevimpiä piirteitä. MARKO SÄYNEKOSKI HHH S. Uudet kappaleet ovat hyvinkin miellyttäväksi tuotettua ja perinnetietoista, hardcore-vaikutteista metallia. Nuorista uraansa aloittelevista pojista on tullut musiikin ammattilaisia, ja vuosien kokemus on kulminoitunut tähän kuudenteen studioalbumiin. Kaiken keskipisteessä on Maiah Wynne todella kauniilla ja melodisella, mutta minimalistisella laulullaan, joka välillä muistuttaa enemmän eteeristä huokailua ja kuiskuttelua. Honey Sheets -kappaleessa kuuluu The Stooges -sävyjä. Samansieluisuus hätkähdyttää. Ennakkoluulottomille kuuntelijoille ja maalailevan tunnelmoinnin ystäville Envy Of None -debyyttiä sen sijaan voi suositella lämpimästi. Onhan se toki totta, mutta yhtye on kuitenkin paljon muuta kuin pelkästään Lifeson eikä sen debyytti ole mitään progressiivista rockia tai soittotaituruutta esittelevää instrumentaalijamittelua. Jälki on nautinnollista, mutta jättää sivumaun: eikö Carey todellakaan halua kyseenalaistaa taustaansa. VESA SILTANEN HHH Kiss Disease You Met Me At A Strange Time Svart Helsinkiläisen Kiss Diseasen nimeä kantanut kelpo esikois-ep (2020) oli varsinkin You Met Me At A Strange Timen ensimmäiseen puoliskoon verrattuna aika pedestriaaninen katupunkrockpläjäys. Inciten tempot ovat kauttaaltaan melko kipakoita, ja erityisesti Deadbeat murjoo jopa deathcoren tyylikeinoilla. Esikoisalbumi on siihen verrattuna raketti toiselle planeetalle. Vuorovaikutus jää kuitenkin puolinaiseksi. Tämä on silkkaa toimintarockia ja mieleen tulee MC5:n ohella sellaisia menneitä nimiä kuin Iris Flower Group ja Young Heart Attack. MIKKO MERILINNA HHH. Ilmiasunsa takana Break Me Open on omakohtainen, järkyttynytkin levy, jolla Carey ruotii elämän rajallisuutta avioeronsa, vanhemmuutensa ja isänsä kuoleman kautta. Sanoihin peilautuessaan musiikin piirteet osoittautuvat lohduksi ja turvaksi kriisien keskellä. Ehkä aika on tehnyt tehtävänsä ja syönyt yhtyeen terävyyttä sekä tylsistyttänyt sovitusten iskuvoimaa. Kuunteluiden myötä muutkin biisit alkavat vähitellen hahmottua. Laulu & kitara -konserttisarjan uusi siivu Laiva ja ankkuri täydentää hienosti puolen vuosisadan kaaren. Tämä ei ole viimeiseen asti korjattua, kliinistä metallia, vaan sydänveri vuotaa hyvin selvästi kappaleiden läpi. Tässä Carey on, avoimena ja murrettuna. Battleloren fantasiametallin tunnusomaisin piirre lienee sen melankolia. Love Records halusi hänen kirjoittavan lauluja suomeksi, mikä osoittautui kauaskantoiseksi ratkaisuksi, sillä hän kehitti lyriikat aivan omaksi kielekseen, katuslangin, tajunnanvirran ja mietteliään runollisuuden sekoitukseksi, joka rikastutti suomenkielistä rockia innoittamalla muita olevia ja tulevia sanoittajia uudenlaiseen ilmaisuvapauteen. Albumilla on lauluja ja kitaraa kaikkiaan 20 albumilta kautta vuosikymmenten. Ja vaikka promon saate levyä rockina mainostaa, räkää ja räminää siltä ei löydy. Kazookin löytyy räikkymään Jazzikansa tulee -kappaleelle. ASKO ALANEN HHHH Envy Of None Envy Of None Kscope Envy Of None -yhtyeestä puhuttaessa muistetaan aina ensimmäisenä mainita, miten se on Rush-kitaristi Alex Lifesonin uusi bändi. Humisevan äänimaailman reunalta huhuillut lauseet huuhtoutuvat liian helposti yleispiirteisiksi; eroon kokijastaan, kiinni valmiisiin rakenteisiin. HANNU LINKOLA HHH Incite Wake Up Dead Atomic Fire Max Cavaleran vaimona ja managerina tunnetun Gloria Cavaleran (ja Maxin adoptoima) poika Richie julkaisee viiden kokopitkän ja parin ep:n jälkeen major label -debyyttilevynsä, joka itse asiassa sisältää viisi uutta kappaletta sekä viisi remasteroitua vanhempaa raitaa, jokainen napattu yhdeltä bändin edellisistä pitkäsoitoista. Levytystaukoa kertyi 11 vuotta, joten jo ennalta voi arvata, että bändi ei voi olla entisensä. Vaikka albumi itsessään ei ole mitenkään rajoja rikkova tekele, voisi sen helposti sanoa olevan Juustopäiden kunnioitettavan uran parhaimmistoa
Liikkuvasta kuvasta irroitettuna Mister8-albumi näyttäytyy ainakin pirullisen vahvatunnelmaisena taideteoksena. Soundeista on vastannut Codex Omegan (2017) tavoin metallin luottomies Jens Bogren. Staattinen urkupiste sekä asteittain pintaan nouseva rytmitys Iho iholla (Skin On Skin) -kappaleessa innostavat meditaatioharjoituksiin. Vuosien varrella sen orkesterielementeillä terästetty metalli on alkanut kääntyä metalliriffeillä höystetyksi soundtrack-musiikiksi. Dimmu Borgirin Death Cult Armageddonista asti äärimetallikollaboraatioita tehnyt Prahan filharmoninen orkesteri on levyllä suuressa roolissa, kuten jokaisella Septicflesh-kiekolla Communionista (2008) lähtien. Kokonaisuus on kerroksellinen, mutta loistavasti yhteen sulautettu. VIRPI PÄIVINEN HHHH Aivolävistys Oma illuusio Off Records Aivolävistyksellä on jo vuosia ollut asema suomipunkpiireissä, mutta edellisestä varsinaisesta albumista on tullut kuluneeksi jo 12 vuotta. Vaikka varsinkin Jooseen yhdistetään aina tietty raadollinen pahaenteisyys, niin tässäkin hänen laittamattoman luonteva laulunsa välittää monenlaisia tunteita eikä vähiten lempeää myötätuntoa. 60 SOUNDI Horace Andy Midnight Rocker On-U Sound Midnight Rocker -albumi on yhden Jamaikan arvostetuimman laulaja-lauluntekijän Horace Andyn – jonka äärimmäisen tunnistettava falsettivibrato kaikuu vielä 71 vuoden iässä – sekä UK dub -pioneeri ja tuottaja Adrian Sherwoodin mestarillinen yhteistyöprojekti, joka menee suorilla reggaealbumien kaanoniin. Silti orkesterin kasvava rooli alkaa Dimmu Borgirin tavoin muodostua ongelmaksi Septicfleshillekin. Ääniraidalta löytyy myös alun perin Op:l Bastardsille tehty häpeilemätön synapoppailu DJ-Sex – Rakkaus tulee, jota sanoittaa mantramainen ”En tahdo mitään muuta kuin rakastaa”. Jo ennen vuosituhannen vaihtumista uransa aloittanut bändi oli aktiivinen uransa ensimmäiset kymmenen vuotta, mutta Levyarviot > 60 SOUNDI ...välittää monenlaisia tunteita, eikä vähiten lempeää myötätuntoa... Yksi ehdottomista kohokohdista on kuitenkin Andyn Safe From Harm -versiointi Massive Attackin hitistä, jonka hän kääntää täysin omakseen. Levyarviot > 60 SOUNDI Septicflesh Modern Primitive Nuclear Blast Modern Primitive tarjoaa Septicfleshin faneille tutun kattauksen mahtipontista orkesterilla ja kuorolla höystettyä melodista extreme metalia. Lauri Ainalan mestarillisesti manipuloidut huokoiset, utuiset ja karheat äänimaailmat ovatkin eräänlaisia kenttä-äänityksiä tai paremminkin hyödyntävät niitä moderneilla elementeillä maustettuna. Se takaa, että Happinessiin voi palata vaikka kuinka kaukana tulevaisuudessa, eikä sen himmeä hohde ole kadonnut minnekään. Muiden muassa Bon Iverin, The Nationalin ja Angel Olsenin kanssa yhteistyötä tehnyt Van Etten on kasvanut alkuaikojen niukasta folkista We’ve Been Going About This All Wrongin täysimittaiseen koneiden käyttöön ja paikoin todella isoon soundiin. Erittäin kiehtova levy, joka vain kasvaa kuuntelun myötä! JUSSI NIEMI HHHH 17.–18.6.2022 OULU. Nyt tosin seikkaillaan englanniksi. NUUTTI HEISKALA HH Tuomo Puranen & Timo Kaukolampi Mister8 Svart Timo Kaukolammen ja Tuomo Purasen Mister8soundtrackin painostavat tunnelmat linkittyvät palkittuun kotimaiseen komediasarjaan. Levyn keskiössä on kuitenkin Van Ettenin pitkiin nuotteihin mieltynyt laulu, joka taipuu sekä savuisuuteen että kaartelemaan ja liitämään korkeuksiin. Laulujensa hitaudella ja yleistunnelman tummuudella Van Etten vain alleviivaa vakavia teemojaan. Kansanmusiikki on tässä myös vahvasti läsnä, toki vääntyneenä ja avantgardistisessa underground-kontekstissa, mutta samalla kaikessa kosmisuudessaan vahvaa maanläheisyyttä henkien. Kappaleissa on pari re-makea, jotka jättävät varjoonsa jopa ensiluokkaiset alkuperäisversiot (This Must Be Hell, Materialist). Musiikin olemus on silti yhtä mystistä kuin ennenkin. Taidokkaasti uudelleen sovitetut klassikot ja kypsät roots-hitit rullaavine bassolinjoineen muodostavat levyn kymmenen raitaa, joista jokainen hipoo täydellisyyttä. Se on tuottanut hämäräperäisyydessään kuolematonta musiikkia jo muutaman albumin. Äänitehosteet ovat kuin minimalistien aarrearkusta – piiskan iskuja, teollisuuskolinaa, lintuäänistä valitusta. Bändin soundi toimii edelleen erinomaisesti, mutta ensimmäisen singlen Hierophantin egyptiläismelodioita lukuun ottamatta mukana ei ole juuri mitään, mitä ei jo oltaisi kuultu. Vankkumattomana born again & again -psykedeelikkona puollan tietenkin jyrkästi tuota lirautusta. Uuden aallon kaikuja heijastavat kappaleet rohkaisevat tekemään omia hahmotuksia. En ole nähnyt vielä sarjaa, joten on vaikea sanoa kuinka hyvin musiikki tukee tarinaa. Kaikesta päätellen Sherwoodilla tuntuu olevan ilmiömäinen kyky tuottaa vanhan koulun muusikkoja ja houkutella kuuluviin myöhäisvuosien mestariteoksia. Hengitystä pidättelevän rauhallisesti käynnistyvän albumin ääripäinä soivat Headspace jyräävine kitaroineen ja lähes industrialistisine paukkeineen ja alkeellisella akustisella kitaralla ja laululla verkkaiseksi folkiksi pelkistetty Darkish. Hälyisimmätkin komponentit on asemoitu niin, ettei päänuppi kärähdä. Aloitusbiisi Cold War tuo mieleen vanhojen scifija kauhuelokuvien tunnusmusiikit. Keskitalo avasi tuon pään mainioilla albumeillaan New Songs For Old Motifs (2021) ja H.C. Vaaniva Manipulation ABC asettaa sykkivät lonkeronsa juuri oikeisiin paikkoihin ja Black Ladybug luo synasoundein astetta rankempia kuvitteellisia uhkakuvia. Levyllä on niin monta erinomaista oivallusta, että niistä on vaikea poimia suosikkia. Eikä Happiness käännä kaaren suuntaa. LINDA SÖDERHOLM HHHHH K u v a: M ic h ae l M o o d ie Sharon Van Etten We’ve Been Going About This All Wrong Jagjaguwar Vasta lähes kolmekymppisenä virallisen debyyttialbuminsa julkaissut Sharon Van Etten pohtii kuudennella levyllään asioita, jotka nousevat pintaan kun ympäröivä tai oma maailmamme saattaa olla vaarassa kaatua. Toinen ja ehkä isompi ongelma on konseptin tuttuus. Sharon Van Ettenin vangitseva mutta myös haastava laulu luo We’ve Been Going About This All Wrongille erityistä tunnelmaa, jota ennakoi jo levyn kansikuva Van Ettenin selän takana avautuvasta Kalifornian maastopalon lieskojen mystiseksi värittämästä taivaasta. Tapahtumapaikka vain tuntuu olevan jossain unen ja valveen välisessä tilassa, missä erilaiset tunnetilat sekoittuvat selittämättömästi toisiinsa. Studiossa äärimmäiseen kisakuntoon hiottu liveinstrumentaatio on verraton pelikenttä Andyn moniulotteiselle laulannalle sekä materialismin ja kapitalismin vastarinnalle. PERTTI OJALA HHH Paavoharju & Keskitalo Happiness Helmi Levyt Mitä lie Savonlinnan pohjaveteen lirahtanut, kun pahaa-aavistamaton pikkukaupunki synnyttää Paavoharjun ja Joose Keskitalon kaltaista porukkaa. Siten bändin klassiset instrumentit ja kuoro ovat aina muodostaneet tavallista orgaanisemman kokonaisuuden metalliräimeen kanssa. Septicfleshin kitaristilla Christos Antoniulla on orkesterimusiikin maisterin tutkinto London College of Musicista ja hän sovittaa kaikki orkesteriosuudet itse. Slim Sings (2019)
SOUNDI 61 ...välittää monenlaisia tunteita, eikä vähiten lempeää myötätuntoa... 17.–18.6.2022 OULU
San Franciscosta Suomeen asettuneen Nathan Francisin musiikki on äärimmäisen jämäkkää perinnejazzia, jossa ei kasva hometta pinnalla. PEKKA LAINE HHHH Mary Ann Hawkins Mary Ann Hawkins Svart Vaikka Mary Ann Hawkinsin musiikki on instrumentaalista, yhtye ei ole jäänyt yksiulotteiseksi. Tyylikiteytyksen ytimessä on kaksi maukasta Cumbia-kappaletta taustalaulajineen, torvi-iskuineen ja rennosti kulkevine bassolinjoineen. Toinen vanhoista kaveruksista tuntuu viihtyvän ainakin tällä hetkellä pienemmän ja intiimimmän äärellä. Nathan Francisin toisesta soololevystä puuttuu monia jazz-hankkeita riivaava taidolla maskeerattu projektimaisuuden klangi. Riitta Paakki vastaa pianistina toisen pääsolistin tontista ja tekee sen sävykkäästi. Tämän lisäksi jotkin sanoista ovat väärällä tavalla karkeita. Kun toimitaan periaatteessa pienen musiikillisen ympyrän sisällä, on vaarana että alan bändit päätyvät soittelemaan vain samanmieliselle skenelle. Komeimpaan lentoon kohoaakin hienosti sovitettu Night Hawk. Lukuisissa hienoissa videoissa on viestitetty pokerinaamaisten muusikoiden ymmärtävän sekä perinteet että kliseet, joihin voi suhtautua joku kunnioittaen ja/tai sisäänpäin naureskellen. Kaiken pohjalla on silti tyylitietoinen klassinen surf-soundi. Syntikka on myös käsien ulottuvilla, mutta kosketinsoittimilla ei lähdetä rakentamaan elämää suurempaa spektaakkelia tai modernia mallintavaa hässäkkää. Mary Ann Hawkins on saanut vetovoimaa surf rockia lähtöpisteenään pitämälleen musiikille eri keinoilla. Pienistä irrallisista virkkeistä muodostuu tarinoita, joissa on arvoituksellisuuden tuntua. Kuluneen ajan vuoksi ainakin allekirjoittaneen odotukset olivat korkealla, ja niihin levy pääasiassa vastaakin. ASKO ALANEN HHHHH ...päätös jäädä kotiin touhuamaan on ollut hyvä... Päätös jäädä kotiin touhuamaan on ollut hyvä. Soitossa on rockmainen ote, mikä korostuu entisestään livenä lujaa lyövän rumpalin voimin. Vähäeleiset sanoitukset hiipivät kavalasti ihon alle. Vaikka aikaa on kulunut, bändi on pysynyt uskollisena omalle tyylilleen. ISLA MÄKINEN HHH Riitaoja Maan alla ei tuule Stupido Kolmannen plattansa julkaiseva Riitaoja on muotoillut miehitystään ja panostaa entistäkin tummasävyisempiin tunnelmiin. Mutta hyväntuulista, kuuntelua kestävää ja tyylikästä käyttömusiikkia nyt kuitenkin. Jo toisen ep:n nimeäminen Rumbleksi saTAMPERE 7.-9.7.2022 HAKAMETSÄN PARKKIALUE TO 79,90 € PRIORITY 109,90 € VIP 149,90 € PE 99,90 € PRIORITY 139,90 € VIP 169,90 € LA 89,90 € PRIORITY 129,90 € VIP 159,90 € 3 PV 169,90 € PRIORITY 249,90 € VIP 349,90 € LI PU T SAUNAOPENAIR.FI EI IKÄRAJAA EI IKÄRAJAA liput alk. Joey Burnsin tummemmin murmuttavat twang-soundit herkistävät montaa muuta taitavaa sovitusta. Luonnosmainen maalailu tuntuu erittäin toimivalta. Tässä maailmanajassa näin vanhahtavaan soundiin nojaavasta musiikista on hyvistäkään aineksista huolimatta liki mahdotonta saada leivottua klassikkoa. Ilman puristusta on syntynyt eräänlainen ”taiteilijan hyvä päivä” -teemalevy, joka kuuluu Vilen tuotannon parempaan päätyyn. Laulun ja soiton pehmeys ja herkkyys yhdistyvät hämmästyttävän vetävään rytmiin. Siilitie-nimisessä viisussa tähdennetään: ”Minä tunnen ihmisiä, jotka tuntevat ihmisiä”. Oman illuusion sekä vahvuudeksi että heikkoudeksi osoittautuu muuttumattomuus; oli helpottavaa kuulla, että bändi on pysynyt ennallaan, mutta samalla juuri mikään ei erota uusinta levyä aiemmista tuotoksista. Välillä rytmikone puksuttaa, toisinaan folkkaillaan kitaralla ja yhtenä hetkenä livahdetaan country-fiiliksiin. Huippubiiseinä erottuvat ambient dub -tehostein leikkivä Junissa sotien jälkeen sekä tylysoundinen Minne kätkit sen, joka istuttaa Trickyn kuiskivan laulutyylin yllättävän luontevasti suomen kieleen. Albumin kappaleet liimautuvat toisiinsa episodien tavoin luoden elokuvallisen kokonaisuuden. Antti Hämäläisen vahva tulkinta sitä vastoin tulee turhankin lähelle. Kappaleiden sanoitukset käsittelevät niin poliittiselle punkille tuttuja kuin ajankohtaisiakin aiheita, kuten uskontoa, sotaa, rasismia ja kapitalismia. Albumin puolivälissä kuullaan vielä yllättävä käänne, kun instrumentaatioon nostetaan trumpetti, mikä tuo mukaan vielä sombrerollisen mariachi-sävyjä. Francisin sävellyksien ympärille rakentuneen kvartetin musikki soi 50-60-luvun jazzin eli sen kaikkein ikonisimman ja jäljitellyimmän kauden kaikuja. Kurt Vilen lauluissa on hyvä virta päällä. Bändin musiikillinen viehätys perustuu vankkaan soittoon sekä tarkasti mietittyihin kuvioihin. Hän seikkailee isossa ja lievän epäjärjestyksen kourissa olevassa talossa tavaroiden, kirjojen ja soitinröykkiöiden keskellä, poimii käsiinsä uuden kapistuksen ja miettii ”olisiko tämä hyvä”. Tuntuu siltä kuin Francisin muheva musiikki olisi puhaltanut koko porukkaan eloa ja iloa: jazzin soittaminen on mahtavaa! Manuel Dunkel on tenoreineen kovassa vedossa ja rotevalla soundilla soitetuissa sooloissa on fjongaa. The El Burro Song pistää pystyyn railakkaimman mex-partyn, kun Constellation on kerrassaan ylimaallisen kaunis slovari. ”Avaimet saat viimeiseen huoneeseen / Ja kun palaat, ethän kerro mitä näit” sanailee psykologinen jännäri Alhaalla tavataan. ANTTI LUUKKANEN HHH Calexico El Mirador City Slang Calexicon viehätyksessä on aina ollut vahva osansa mariachi-sävytysten imeyttämisessä omiin americana-fantasioihin. Asenne on pysynyt yhtä kovana, mutta soundi on ehkä aavistuksen viimeistellympi. Vaikka juoni menettää välillä otettaan, on lopputulos reilusti plussan puolella. Tämä on tapahtunut onnellisten tähtien alla, sillä albumi on kauttaaltaan hurmaava rytmeiltään, laulumelodioiltaan ja sovituksiltaan, joissa kitara luo tuttua jännitettä vetävin soundein ja riffein. Saksofonikaan ei tyydy statistin rooliin. VIRPI PÄIVINEN HHH Nathan Francis Diamondback Ajabu! Ensimmäinen kappale käynnissä ja on heti pakko hehkuttaa: onpa tyylikäs tapa toimia bändiliiderinä! Tämä on basistin johtama yhtye, mutta asiaa ei kerrota sooloilemalla vaan puskemalla kokonaisuutta eteenpäin todella jäntevällä ja lihaksikkaalla svengisoitolla. man nimisen rokuparodian (sekä Link Wray -klassikon) mukaan paljastaa, millä mielellä toimeen on tartuttu. Levyarviot > 62 SOUNDI Kurt Vile Watch My Moves Verve En tiedä, kuinka hohdokas adjektiivi ”kodikas” on rock-kontekstissa. Sen päälle voi loihtia viitteitä rautalangasta, garagesta tai 50-luvun molli-iskelmästä. Kappaleista yksikään ei lipeä mielenkiinnon ja nautinnon huippulukemista. Suomijazzin mainio amerikkalaisvahvistus tuo tullessaan juuri sitä itseään eli Amerikan meininkiä. Ja mikäs siinä, kunhan seuraavaa albumia ei joudu odottamaan yhtä pitkään. Tuntuu kuin pääsisi seuraamaan luovaa taukoa pitävän taiteilijan touhuilua kärpäsenä kattoon. Yhtyeen soitossa parasta on kuitenkin sen loihtima yhteisyyden tuntu. Trumpetit ja latinokitarat ovat kaikuneet myös yhteiskonserteissa sinfoniaorkesterin kanssa. Vanha bändikaveri Adam Granduciel on kuljettanut The War On Drugsin soinnin ja musiikin herättämien mielikuvien tasolla areenoille ja avaran taivaan alle. Harness The Wind -kappaletta vie kuulaasti helmeilevä kitarakommentointi, El Pasoa samoin mutta bluesahtavammin. 59,90 eur liput alk. Dylanilainen sanavirta jatkuu, mutta arkisrunollisen tajunnanvirran ympärillä soiton sävyt vaihtelevat rennosti. 59,90 eur. PEKKA LAINE HHH viimeisen vuosikymmenen ajan on ollut hiljaisempaa. Lasken tämän johtajan ja säveltäjän ansioksi. Tämä kuulostaa bändiltä, jolla on yhteinen tähtäyspiste. El Mirador on toistaiseksi latinopainotteisin albumi, jopa siinä määrin, että vaikutusten suunta kääntyy toisin päin: traditionaaliset latinosoundit mariachi, conjunto, cumbia ja tejano saavat vaikutteita Calexicon aiemman tuotannon kantrista, jazzista ja post rockista. Musisoinnissa on kuitenkin raikasta läsnäoloa ja energiaa. Jokaikinen sointi on erityinen myös Maan alla ei tuule -levyllä. Se kuvaa mielestäni hyvin Kurt Vilen Watch My Moves -albumin tunnelmaa
59,90 eur liput alk. 59,90 eur. TAMPERE 7.-9.7.2022 HAKAMETSÄN PARKKIALUE TO 79,90 € PRIORITY 109,90 € VIP 149,90 € PE 99,90 € PRIORITY 139,90 € VIP 169,90 € LA 89,90 € PRIORITY 129,90 € VIP 159,90 € 3 PV 169,90 € PRIORITY 249,90 € VIP 349,90 € LI PU T SAUNAOPENAIR.FI EI IKÄRAJAA EI IKÄRAJAA liput alk
Tyyli – tai tyylittömyys – on taattu, eikä esillepanossa tai materiaalissa ole mainitsemisen arvoisia muutoksia suuntaan tai toiseen. Se pitää otteessaan, vaikka meneekin alusta loppuun melko samalla vaihteella. PERTTI OJALA HHHH Hatchie Giving The World Away Secretly Canadian Ensimmäinen brisbanelaiselta shoegaze-artisti Harriette Pilbeamilta kuulemani kappale oli Cocteau Twins -kitaristi Robin Guthrien remiksaus Hatchien raikkaan esikois-ep:n Sugar & Spice (2018) kappaleesta Sure. Barone ja viime vuosina mm. Yhden romanssin päättyessä ja toisen alkaessa Olsen psyykkasi itsensä kertomaan lesboudestaan vanhemmilleen. KOSKINEN HH Jani Matti Juhani Maailma palaa raiteilleen Ainoa Glam rock -menneisyyden omaavan Jani Matti Juhanin suomenkielinen sooloura on edennyt viidenteen pitkäsoittoon. Nyt hyvin intiimi, intensiivinen ja tempoiltaan verkkainen toiminta tapahtuu jossain indiefolkin ja countryn välissä, jos kohta fiiliksellä ei ole mitään tekemistä Nashvillen kanssa. Ripeästi ekonomisella tee-se-itse -periaatteella syntynyt Maailma palaa raiteilleen on pienesti mutta napakasti soitettu ja tutun sydämellisesti tulkittu laulukokoelma. Impact Is Imminent on yhtyeen 19. Optimistisesti ja päättyvän kevään tapahtumista autuaan tietämättä nimetty levy elää pitkälti kotiseutuun, nuoruuteen ja rakkauksiin liittyvistä muistoista. Tunnustuksellisuus on väkevää heti upean avausraidan All The Good Timesin avausriveistä, kun Olsen laulaa ”Can’t say I’m sorry / as I don’t feel so wrong anymore” niin, että sydänalassa tuntuu. Vähäeleinen bändityö on hyvän maun juhlaa ja pianisti-urkuri Drew Ericksonin elävät ja paisuvat jousisovitukset todella hienoja. ”I’m glad to be alive” Lips laulaa Lockdownissa, ja se tuntuu rehelliseltä ikääntyneen heavy-ukkelin sanomana. 60-luvun alkuvuosien beatja twist-viittaukset ja yeah yeah yeah! -aikaisen The Beatlesin vaikutus ovat levyllä avoimesti läsnä. Indiefolkkarina aloittanut 36-vuotias laulajalauluntekijä-kitaristi on sittemmin lähestynyt countrya, indierockia ja punkin reunamiakin. Ei mukana nyt ihan noloja suoritteita ole, mutta silti turhimpia ralleja olisi saanut jättää pois aivan surutta melkoisen tukun. Teininä kirjoitettu En rauhaa saa on vetävine bassoineen levyn rouheimmin kitaroitua twistausta. Tämä on edelleen heavya, joka on tavallaan vähän melodista, mutta ei mitenkään sievällä tavalla. Ääristressaava tilanne meni hyvin, mutta kolme päivää sen jälkeen Olsenin isä kuoli ja muutaman viikon päästä äitikin. Kuten yleensä, mukana on tyylillisesti aika monen sorttista mätkintää. Vanhoja demoja hyödyntävä tyylitajuinen albumi katsoo taakseen myös sisällöllisesti. Steve ”Lips” Kudlow ja aisaparinsa Rob Reiner ovat bonus-ukkoineen jauhaneet jymäkkää heavyaan jo 1970-luvun lopusta saakka. Anvil Impact Is Imminent AFM Kanadan väsymätön metallipuurtaja tykittelee menemään vaikka isoa suosiota ei ole tullut eikä tule. Pilbeam on aiemmin tehnyt Hatchien kappaleet kahdestaan miehensä Joe Agiusin kanssa. Hurjalla säröllä rouhiva sähkökitara yllättää minimalistisesti alkavan Right Now’n lopussa, mutta ei tunnu yhtään päälle liimatulta. Kahden erinomaisen Elvis Presley -tribuutin jälkeen käsillä on jälleen levyllinen omia lauluja. Angel Olsen Big Time Jagjaguwar Levyn nimi ei ole tyhjästä tempaistu. Äänikuva ja soundi tuntuvat hyvin orgaanisilta ja Olsenin laaja-alainen, tarpeen vaatiessa hämmentävään voimaan yltävä ääni on aina keskiössä. Eväistä musiikkiin ei siis ollut puutetta ja Big Time onkin Olsenin toistaiseksi paras levy. Louisista Pohjois-Carolinaan asettunut Angel Olsen tuli julkisesti kaapista tehtyään jo viisi albumia. Levyn 14 biisiä on jokseenkin ylimitoitettu annos, etenkin kun yhtyeen laaduntarkkailu ei tunnetusti ole ihan tiukimmasta päästä. albumi, joten ei liene yllätys, että albumi on ihan sitä samaa mitä muukin katalogi, hyvässä ja pahassa. KIMMO K. Hatchien debyyttialbumi Keepsake (2019) oli genrensä tyylipuhdas edustaja, muttei tarjoillut mitään uutta. JUSSI NIEMI HHHH K u v a: A n ge la R ic ci ar d i. Taas on sunnuntai tavoittaa puolestaan jotain olennaista hiljaisen lepopäivän olemattomuudesta. Tämä pätee myös Anviliin: se tarjoaa yhä vakiokattauksensa, eli pari hyvää biisiä ja liudan keskinkertaisia, mukava että se tekee niin. Laulaako hän vanhemmilleen vai entiselle miesrakastajalle, se jää arvailuksi, mutta ei tunteen aitous. Big Time on tosielämän soundtrack parhaasta päästä. Wild Nothingin, Sky Ferreiran ja AgiuLevyarviot > ...tosielämän soundtrack parhaasta päästä... Totutun leppoisaa aggressiivisuuttakin veteraaneilta edelleen löytyy. Riihimäki kuvaa Johnny Cash -beateineen tavanomaista viha-rakkaus -suhdetta vanhaan kotiseutuun, jonne kelpaa palata korkeintaan kuolemaan. Nyt tuottaja Jorge Elbrecht on kreditoitu kolmanneksi kirjoittajaksi, ja kolmikko jakaa eri instrumenttien soittamisen keskenään lukuunottamatta rumpuja, joista vastaa albumin toiseksi tuottajaksi merkitty Beach House -yhtyeen James Barone. Kiinnostavimmillaan Hatchie on toistaiseksi ollut coveroidessaan viime vuonna Jennifer Paigen ysärihittiä Crush. Kotikaupunginosa Peltosaari on kuitenkin Jani Matti Juhanin ikioma Penny Lane ja ansaitsee siksi huomattavasti lempeämmän kohtelun. Ennen sen nopeaa äänitystä St
Vivahteikkaassa kimarassa voi havaita aineksia brittiläisestä tavasta ilmaista asioita. Minkäs teet. Myös pianon panos on vahva ja lihaksikas. Suuntaan jos toiseen rönsyilevä levy jää puuhastelun asteelle. Kokonaisuutena levyä leimaa kuitenkin vahva melodisuus, joko saksofonin, klarinetin tai pianon toimesta. Rieju nilkuttaa eteenpäin ties mitä, vuoroin kiihtyvää ja hidastuvaa erikoistahtilajia purkautuen välillä rytmisesti tihentyviin lopukkeisiin. Hauskojen kitaravyörytysten, rullaavan grooven ja friikkien pörinöiden keskeltä on vaikea löytää yhtään mieleen jäävää sävellysideaa tai loistamaan jäävää teemaa. Korpirojulla yhtyeen ilmaisu on muuttunut yhä helpommin ymmärrettäväksi, mutta juuret ovat yhä vankasti monissa etnisissä maaperissä. Yksi riemastuttavimmista hetkistä levyllä on viimeinen kappale Hover, jossa saksofoni palaa alun lyyriseen moodiin ja ylikin. Monet niistä ovat poikkeuksellisen detaljirikkaita. Liesun kaltaisen levyn kanssa kehtaa lähestyä maailman ykkösklubeja ja -tapahtumia. Pianisti Toomas Keski-Säntti saa fonisti Tikan ohella paljon soolotilaa. ARTTU TOLONEN HHH Forwardman The Brass Bandit Transaction Ainoa Forwardman eli Sakari Viittala on ehtinyt urallaan julkaista pitkäsoittoina garage-orientoitunutta rockia (This Ain’t No Rocket Science, 2015) sekä elektronista musiikkia (New Tomorrow, 2018). Elektrokraut-henkinen Muscles muistuttaa McBeanin ”isomman bändin” vahvuuksista. Konstailemattomissa levytyssessioissa materiaali purkitettiin kuudessa päivässä, mikä kuuluu albumin raidoilla ilmavina virtauksina. Viittalan rustaamat biisit puhkuvat voimapopilla voideltua rockia. Todettakoon, että erittäin hyvillä soundeilla harjoitetuksi puuhasteluksi. Liesulla huomionarvoisia ovat Saastamoisen pelkistetyt, mutta viekkaat rumpukompit. ANTTI MARTTINEN HHHH Pink Mountaintops Peacock Pools ATO Musiikintekijöitä pännii se, kun heidän sivuprojektejaan ja terapiabändejään vertaillaan artistin pääorkesteriin ja musiikilliseen emoalukseen. Avauskappale Animan modaalisesta tunnelmoinnista tulee mieleen John Coltranen ja Wayne Shorterin kaltaiset legendat. JARI MÄKELÄ HHH OK:KO Liesu We Jazz Rumpali Okko Saastamoisen luotsaama OK:KO julkaisee kolmannen levynsä. Faarao Pirttikangas & Nubialaiset Korpirojua Helmi Levyt Avauskappaleen Piikkikruunu blues-riffi kertoo, että Faarao Pirttikangas Nubialaisineen liikkuu edelleen syvissä suistoissa. Toinen rytmi-ilottelu Vanhatie funkkaa omaperäisellä mutta varmalla näkemyksellä. Stephen McBean ei anna muita mahdollisuuksia. Raskaassa hypnoottisuudessaan oudon kiehtova yhtye on keskeinen nimi uuden vuosituhannen psykedeliakierrätyksessä ja tämä taas on tekijöilleen epäilemättä välttämätöntä mutta ulkoa päin tarkasteltuna aika triviaalin oloista musisointia. Nimikappaleessa tunnelma muuttuu suorastaan hilpeäksi ja laulun voinee tulkita rempseäksi kotipolttoisen ylistykseksi. Periaatteessa vastustan iänikuisen ”biisit puuttuu” -mantran hokemista, mutta Peacock Poolsin kohdalla hokema nousee mieleen. Liesulla musisoivat Saastamoisen lisäksi saksofonisti Jarno Tikka, pianisti Toomas Keski-Säntti ja basisti Mikael Saastamoinen. Open alkaa lyyrisesti. Kun runsaisiin sovituksiin jää tilaa, koetaan Sakari Viittalan trubaduurimaista otetta huuliharppuineen. JUHA SEITZ HHH sin Rinse-sooloprojektin kanssa työskennellyt Elbrecht lisäävät takuulla Hatchien kiinnostavuutta dream pop -diggareiden mielissä, mutta korviin asti tuotannon lisäarvo ei valitettavasti kuulu. Sen rikas, henkevä soundi sopii hienosti yhteen synien kanssa. Kansanlaulumainen Arvo ammentaa sieltä, mistä suomalaisten yhtyeiden kannattaa ammentaa: ”Omasta perinteestämme.” Liesu on villi ja seikkailunhaluinen, mutta kuitenkin helposti lähestyttävä levy. Levyn musiikki tasapainoilee aika perinteisen ambientin ja minimalistisen jazzin välillä, kappaleesta riippuen jommalle kummalle puolelle hiukan kallistuen. Trumpetti, pasuuna ja saksofonit värittävät askellusta melko tyylikkäällä tavalla. Kuuntelun hetkellä Giving Away The World kuulostaa ihanalta Saint Etiennen ja Natalie Imbruglian synteesiltä, mutta artistilta uupuu vielä oma persoonallisuus, eivätkä biisit jää mieleen. Muutoinkin yhtyeen soinnissa kuuluu aiempaa enemmän afroamerikkalaisen jazzin laaja perintö. Helmeilevä pop-estetiikka sulautuu rollaamiseen sujuvin elkein. Vaikka biisit sinälläänkin ovat hienoja, iso orkesteri on tärkeässä osassa – sovitukset on tehty yhteistyönä. Pink Floydilta kuulostava balladi You Still Around nostattaa odotuksia, mutta ne nollataan turhanpäiväisellä kitarajynkytyksellä. Kamelia ei jätetä voi nimenä kuulostaa kömpelöltä vitsiltä, mutta hölmö mielikuva pysyy pinnalla raikkaan soitinilottelun avulla. Ryhmä on raivannut tiensä muutamassa vuodessa kotimaisen jazzin kärkeen ja ovet ulkomaille alkavat nyt aueta. Ote tuo mieleen klassisen 1980-luvun rockfonin, mutta istutettuna aivan eri yhteyteen. Bassoklarinetti loistaa levyn rauhallisemmilla vesillä. SAMI NISSINEN HHHH ...tosielämän soundtrack parhaasta päästä.... Kiellettyjen levyjen aikana raita olisi tuskin soinut radiossa, mutta nyt siellä soisi soivan vaikka koko levyn. Levy rauhoittuu edetessään ja synapadit valtaavat enemmän ja enemmän tilaa. Työn sankarin palkinnon saa Konsta Eskelinen, jonka lukuisten soittimien joukosta erityisesti hänen soittamansa viulu nostaa vielä usein muutenkin railakasta yleistunnelmaa. Kaksi ensimmäistä kappaletta tuntuvat runsaimmilta ja ilmentävät ehkä eniten sitä saksofonin soittotyyliä ja soundia, josta Rinne tunnetaan. Vaikka ugribluesin parissa paljolti liikutaankin, mukana on myös elementtejä muista kulttuureista, kiitos etenkin runsaan ja värikkään soittimiston, jolla visiot on hyvä toteuttaa. PEKKA LAINE HH Tapani Rinne & Juha Mäki-Patola Open Hush Hush Open on saksofonisti Tapani Rinteen ja säveltäjä Juha Mäki-Patolan ensimmäinen yhteistyö. Black Mountainin linjakkuutta ja hypnoosikykyjä tässä tulee ikävä. Se osoittaa, että yhtye on juurtunut vankasti modernin, akustisen bändijazzin perinteeseen, mutta sen otteissa on nykyaikaista selkeyttä. Kuvittele vaikka Glenn Freyn You Belong To The City, jossa intro ei koskaan lopu ja kaiku vain kasvaa. Kuuntelen Pink Mountaintopsin perusmukavaa ja samalla hyvin tavanomaista psykerokkausta ja takaraivossa soi Black Mountain. Lisäksi mies mainitaan monessa kohtaa myös laulunkirjoittajana. Rumpali Aleksi Hakala sekä basisti Lasse Rantanen näyttävät, että he hallitsevat kauttaaltaan leppoisat rytmitykset. The Brass Bandit Transactionilla taiteilija tukeutuu orgaaniseen bändisoittoon, jossa viisihenkistä ryhmää tukee torvisektio
Takaisin kouluun tiivistää hienosti jotain, mikä tuntuu todellisuudelta. Kesän 2022 soundtrackilta se tuntuu jo nyt. Joskus lähden tekemään biisiä ajatuksella, joskus taas haluan vaan pitää hauskaa ja sanoa, mitä sillä hetkellä mieleen tulee. Mä itse nautin musiikista, josta kuulee että sen tekeminen on ollut kepeää ja hauskaa. Se tekee kaikesta merkityksellisemmän tuntuista. Asetelmaan nähden on hauska todeta, että Nelma U:n oma persoona hallitsee Vol 2:ta siinä missä hänen aiempaakin musiikkiaan. Haluaisin että se tarjoaisi sellasta arkista taikaa ja lohtua normielämän juttuihin. Muun ohessa levy lienee kesäisintä hetkeen kuulemaani: hienossa Icetownissa negaation kautta, kylmän sään ja kylmän sydämen sulamista odottaen. – Ehkä otsikko viittaa siihen lapsuuden kepeyteen, kun palattiin kouluun ja käytiin ostamassa Tiimarista geelikyniä. Nelma U Vol. Nelma U:n kertojahahmo elää elämäänsä pienten ihmeiden ja rajattomien mahdollisuuksien kaupungissa, tukeutuu ystävyyteen, kamppailee välillä ihastusten kanssa, hahmottelee paikkaansa elämässä ja vähän taiteilijanakin. Vapaalta improvisaatiolta ja hetkiin tarttumiselta. – Tuo on totta! Mutta riippuu kappaleesta tietty. Nelma U:n tapauksessa huoleton leijuminen on tyylivalinta, joka avaa tien hänen taiteilijuutensa ytimeen – ainakin juuri nyt. – Kyllä mietin tätä ja välillä se ahdistaakin – sopiiko mun musiikki tämänhetkiseen popmusan ilmapiiriin esimerkiksi niin, että se olisi myös kuuntelijoiden helppo vastaanottaa. Vol 2:n voisi väittää kuulostavan makuuhuonelevyltä, ellei se sijoittuisi niin selkeästi ulos: Helsingin kaduille ja puistoihin ja kahviloihin. Ja miksi tässä vaiheessa uraa pitäisikään katsoa kauemmas, saati taakseen. Kyllä mä toivon, että mun levy toimii jonkinlaisena eskapismina, vaikka se onkin vahvasti yhteydessä tosielämään ja nykyhetkeen. TEKSTI: NIKO PELTONEN K u v a: Ju li u s K o n tt in en. Toisaalta taas tuntuu tärkeältä, että teen musiikkia, jossa on jotain uudenlaista ja joka ehkä täyttää jonkun kolon musakentällä. NIKO PELTONEN HHHH Levysi kuulostaa hyvässä mielessä siltä, että kertoja kävelee jossain kaupungilla, ajattelee omiaan ja purkaa ne mietteet spontaanisti biiseihin. 2 – Takaisin kouluun Skorpioni Parikymppinen Alma Uimonen on vuoden 2020 omakustanne-minidebyytistään lähtien tehnyt vahvaa tulemista uuden suomalaisen vaihtoehtopopin eturiviin, ja erinäisten pikkulevytysten jälkeen Vol 2:lla on läpilyönnin paikka: muun muassa Iben julkaisuista tunnettu Skorpioni-yhtiö takana ja tuotantopuolen yhteistyökumppaneina Matti Ahopellon ja Miikka Koiviston kaltaisia kärkinimiä. Sen lisäksi huippuhetkiä ovat varsinkin urbaani vaelluslaulu Itäväylä sekä Tumen fiitillä ryyditetty Mansikka Marja, joka onnistuu olemaan uskomattoman optimistinen kesäkuva täysin alleviivaamattomalla tavalla. Lyhyet biisit (niitä menee viisitoista 37 minuuttiin) toteuttavat spontaania popnäkemystä, jossa on tilaa kepeälle lauleskelulle, kotikutoisille räpeille, pomppiville biiteille ja bliippaaville ja kupliville tietokonepelisoundeille. 66 SOUNDI Levyarviot > ...helppoa ja mukavaa kuunneltavaa, mutta ei erityisen visionääristä tuotantoa... Sellaista haahuiluahan elämäkin on. Haluan tuoda samaa fiilistä omaan musaan. Kuinka mietitystä prosessista oikeasti oli kyse. Nykypopissa vaatii rohkeutta jättää reunat repsottamaan ja paketti hyvällä tavalla levälleen. Mitä olet halunnut tuolla otsikolla sanoa. Teet musiikkia, jota on vaikea luokitella genreihin: on räppiä, poppia, indietä ja elektroa. Levysi alaotsikko on Takaisin kouluun, mutta oikeastaan se tuntuu välittävän monenlaisia kahleista vapautumisen ja ihan vaan olemisen tunnelmia. Miten koet itse sijoittuvasi suomalaiselle musakentälle vai mietitkö edes koko asiaa. Vol 2
olisi soitannollisesti niin nautittava ja irtonaisen rento kokonaisuus, niin tekstiensä yksisilmäinen jankutus voisi karsia levyn pistesaldon tähteä pienemmäksi. Musiikki on miellyttävän pehmoista, mutta silti siitä välittyy sopivasti pientä särmää, jonka ansiosta ilmaisu ei laimene äänitapettimaiseksi lounge-tefloniksi. JARI MÄKELÄ HH Rolling Blackout Coastal Fever Endless Rooms Sub Pop Hope Downs oli neljä vuotta sitten hyvinki n virkeä debyytti Melbournen hanuilta, ilmavan ja vilkkaan, etuviisteisen rokin räimijöiltä. Ellei What’s It Gonna Take. Vajaa vuosi Latest Record Project: Volume 1 -tuplajärkäleen jälkeen What’s It Gonna Take. Monenkirjavan levyn suojiin mahtuvat niin kantrin kyllästämät Young And Stupid ja Deathbed Of My Dreams kuin Reclaim The Nightin ja Prophets On Holdin urbaanit klubirytmit. Vaaralliseksi kutsumisensa kun todistaa, että hän on vain ollut pääsemässä lähemmäksi totuutta. Sama yleinen tuttuus välittyy myös yhtyeen soinnista ja kappaleista, joten Sincere on helppoa ja mukavaa kuunneltavaa, mutta ei erityisen visionääristä tuotantoa. Urputuksensa Morrison fokusoi kaikesta ilkeydestä vastuussa pitämiinsä poliitikkoihin. Poissa ovat kypsän 25 vuoden iän saavuttaneelle artistille kenties liian puberteettiset hyperpopvivahteet sekä 10-luvun alulta tuoksahtaneet tuotantoratkaisut. Ilmavan jatsahtaen svengaavan albumin motto käy ilmi biisillä I Ain’t No Celebrity. SAMI NISSINEN HHH. Neljän albumin jälkeen yhtye siirtyi isommalle levy-yhtiölle ja kauemmaksi indie-juuriltaan, ja vaikutti kuin sen taiteellisena motiivina olisi tasapainoilla itse asettamansa indieuskottavuuden rajapinnalla. Bändin menossa on ehtaa 90-luvun tunnelmaa, sillä sen suureellisuus on mukavan pienieleistä ja miedot räjähdykset pehmoisen kädenlämpöisiä. Ja vaikka huumorintajua ei ole koskaan pidetty Van Morrisonin vahvimpana puolena, niin Sometimes It’s Just Blah Blah Blah’n The Beach Boys -henkinen surf-kuoro pakottaa hymyilemään. Aidosti raikkaalta yhtye kuulostaa levyn soul-numeroissa If They’re Shooting At You ja Working Boy In New Yorl City. Bändin ulosanti henkilöityy Caroline Landahlin tyylikkään vähäeleiseen, joskaan ei järin persoonalliseen lauluun. Soittaminen ja laulaminen riittävät. Kappaleiden pieni suuruus on ...helppoa ja mukavaa kuunneltavaa, mutta ei erityisen visionääristä tuotantoa... Koronatoimien vastaisten mielipiteidensä kohtaaman kritiikin Morrison pyrkii puolestaan kääntämään voitoksi heti levyn avausraidalla Dangerous. Tunnelmallinen avausraita It Gets Dark on nostatuksineen albumin ylivoimaisesti kiehtovin, oikeasti mielenkiinnon vangitseva biisi. Ehkä kaikkia Rolling Blackouts Coastal Feverin lupauksia ei ole vielä tällä albumilla menetetty. Sigridin uusi tuottaja on Sly, biisinkirjoittamiseen vahvasti osallistunut tanskalainen Sylvester Sivertsen. Vähänkin nopeampi kappale, kuten Vanishing Dots, kuulostaa sekin melkein mekaaniselta takovassa tahdissaan. Kitaramelodialtaan raikkain kappale Bounce Off The Bottom on säästetty viimeiseksi siivuksi, joten sen nimestä voi tehdä omat johtopäätöksensä. Yhtyeen jäsenten huhuttiin olevan kommunisteja ja sen hauras ja runollinen ilmaisu kuulosti äänekkyyttä korostavan eetoksen jälkeen jopa radikaalilta. Monityylisyyden vuoksi A Bit Of Previousin tunnelma muistuttaa musikaalia. suoltaa jälleen morrisonisia protesteja yhden toisensa perään. Jos A Bit Of Previousin olisi tehnyt aloitteleva yhtye, sille todennäköisesti sanottaisiin, että sen tulisi valita, haluaako se edustaa urbaania, modernia ilmaisutapaa, vaiko juurevampaa perinnetyyliä. Pienen järvenrantarötiskon suojissa syntyneet akustiikan ja ambienssin tilat eivät kuulosta niin loputtomilta kuin albumin nimessä toiveikkaasti ilmoitetaan. Sigridin laulutyylille ominaiset kiekaisut lähinnä ärsyttävät. Se ja levyn paras bängeri Mirror voisivat yhtä hyvin olla Dua Lipan esittämiä, onhan artisteilla sama ammattilainen Emily Warren kappaleiden kirjoittajanakin. KIMMO K. PERTTI OJALA HHH Hater Sincere Fire Sille toisellekin grunge-näätäilijälle tiedoksi, että tämä Hater ei ole se Soundgardenin parin jäsenen 90-lukulainen projektibändi, vaan ruotsalainen indiepop-yhtye. Sen rinnalla Endless Rooms kuulostaa harmittavasti laantuneelta, niin kuin vapaammin määritellyt genretyypitykset olisivat muuttuneet virallisemmiksi indierockin kitarajankkauksiksi ja laulunkailotuksiksi kaikkien kolmen laulajakitaristin toimesta. Tämän Haterin ote on jämäköitynyt mukavasti kukkaispopista astetta jäntevämpään shoegazeleijutteluun. Yhtyeen melodiataju on kunnossa, vaikka maailmojasyleileviä tai kosiskelevia sävelkulkuja ei olekaan mukana. Loppu albumista on tylsää ammattitaidolla tehtailtua äänitapettia ja silkkaa ajanhukkaa. Turhin biisi lienee rockbändiä imitoivan Bring Me The Horizonin kanssa duetoitu nimensä mukainen voimaton powerballadi Mistake Like You. SOUNDI 67 Sigrid How To Let Go Universal Norjalaisen poptähti Sigridin toinen albumi on Sucker Punch -debyyttiä (2019) tasaisempi ja samalla tylsempi kokonaisuus. Levyn sovitukset elävöityvät brassien ja taustalaulujen lisäksi Farfisa-urkujen kepeällä leikkisyydellä. Levy oli määrä äänittää Los Angelesissa, mutta sattuma, korona, puuttui peliin ja se jouduttiin tekemään yhtyeen kotikaupungissa Glasgow’ssa. Virgin Korona näyttää aiheuttaneen Van Morrisonille kroonisen artistisen ripulin. ”Teimme sen yhdessä, me ja kaupunki”, muotoili Stuart Murdoch haastattelussa. Morrison ei pyri miellyttämään ketään muuta kuin itseään. ASKO ALANEN HH Van Morrison What’s It Gonna Take. KOSKINEN HHH Belle & Sebastian A Bit Of Previous Matador Muistan hyvin 1990-luvun lopun, jolloin Belle & Sebastian oli indiepiirien jumaloima yhtye. Kappaleet kulkevat kovin väkinäisesti ja vaikka pienillä vinjeteillä vihjataan eloisampiin ja vaihtelevampiin valmiuksiin, miltei joka kappale liimautuu tasatahtiseen ja yksitotiseen tahmaisuuteen. Mirrorin ohella albumin muidenkin dance-biisien Burning Bridges ja A Driver Saved My Night kirjoittajatiimiin osallistunut, syntyjään norjalainen ammattibiisintekijä Caroline Ailin on myöskin työskennellyt Lipan kanssa. Niinpä Belle & Sebastian teki urallaan myös oman discolevynsä, Girls In Peacetime Want To Dancen (2015). Kahdeksasosia jauhavat miedosti särötetyt kielisoittimet, rennon pienieleisesti svengailevat rummut ja eteerinen laululeijuttelu ovat silkkaa My Bloody Valentine/Slowdive-osastoa. K u v a: H o ll ie Fe rn an d o toimivaa, ja nostaa esiin musiikin intiimin aspektin. Edellisten levyjen tapaan biisit lienevät koko bändin nimissä, minkä lisäksi he ovat ensi kertaa myös tuottaneet albuminsa itse
VESA SILTANEN HHHH Plastikman & Chilly Gonzales Consumed In Key Turbo Recordings Vuonna 1998 Plastikman julkaisi levyn nimeltä Consumed. Vaikka mikään lähestymistapa ei tunnu puolinaiselta, jää kokonaisuudelta odottamaan jotakin: kaavojen rohkeampaa rikkomista tai sitoutuneempaa viipymistä eri tunnelmissa. Levy todistaa paremmin kuin hyvin sen, että punkbändin ei välttämättä tarvitse olla poliittinen ollakseen vakavasti otettava. Ja panoksia. Motiivinsa se jättää kuitenkin vieraiksi. ISLA MÄKINEN HHHH nyttä pitkäsoittoa. Ne osoittavat Watsonin olevan ennen kaikkea hetkellisyyksien taitaja. Sieltä täältä kuultaa myös viitteenomaisia soulja jazz-vaikutteita. Puoli yhdeksän uutiset on kaksikymmentä minuuttia tiukkatempoista menoa, joka jaksaa levyn alusta loppuun. Consumed In Key on Consumed, jonka päälle Chilly Gonzales soittaa pianoa ja onnistuu tekemään sen tavalla, joka tekee syntyneestä levystä oikeasti itsenäinen ja omilla ehdoillaan toimivan. Se oli uusia uria aukova ja kokeellinen levy, ja kuuntelukokemuksena äärimmäisen miellyttävä. Better In The Shadella on oikeastaan vain viisi laulua ja kaksi välisoittomaista melodiatutkielmaa. Pikemminkin ne osoittavat, että kaikki mahtuvat seisomaan rinnakkain, ihmiset ja musiikki. Tällä kertaa kohtaaminen on nopea. Kappaleissa on vaihtelevuutta ja ennen kaikkea sellaista tarttuvuutta, mikä saa jopa muutamat albumin heikommatkin raidat (kuten turhan siirappinen Falling In Love Without A Warning) tai vähintäänkin niiden kertosäkeet jättämään muistijälkiä. Espe’s Taxi 74 listaa yönsinisen sointupohjan päälle tukun viittauksia 22-Pistepirkon historiaan. Minimalistisimmillaan mies ammentaa Nick Draken herkkyydestä, toisaalla musiikki tulvii elektronista kohinaa ja orkestraalista efektiikkaa. Levyn päätteeksi pöytään lyödään kortti, joka on pilkottanut hihasta koko ajan. Idea vaatii toimiakseen paljon sekä alkuperäiseltä materiaalilta että etenkin siltä, joka sen päälle soittelee. Akustinen, vähäeleisesti sovitettu albumi on täynnä pieniä, kutkuttavasti kehittyviä kappaleita, joita kaksikko tulkitsee vuoroin hartain, vuoroin haltioitunein mielin. Levyarviot > 68 SOUNDI ...kaikki mahtuvat seisomaan rinnakkain, ihmiset ja musiikki... On kuvaavaa, että albumilta erottuvat parhaiten sen huolettomat välikkeet. Energinen meno pysyy silti päällä. Kun emoyhtyeen riitaisa hajoaminen irrotti muusikot häijyksi lukkiutuneesta dynamiikasta, vapautui tilaa ja energiaa uuden etsimiselle. Kuulostaa kamalalta, eikö vain. Omistautuneesta otteestaan huolimatta Watson tuntuu vasta tunnustelevan kappaleitaan. Vuonna 2018 perustettu bändi on aikaisemmin ollut tunnettu lähinnä punkskenessä, mutta porukalla on kaikki eväät laajempaankin menestykseen. Yksinkertaisten riffien ja melodioiden sekä kiitettävän hyvän artikuloinnin ansiosta suurin osa kappaleista on helposti tarttuvia korvamatoja. Tukemaan ja täydentämään toisiaan. Tilannekuviltaan levy on ehjä, vivahteikaskin. HANNU LINKOLA HHH Patrick Watson Better In The Shade Secret City Patrick Watsonin musiikki on soinut muun muassa Greyn anatomiassa, The Walking Deadissa ja Lovesickissa. Manzanan puristus oli jo edellisellä Silver Metal -albumilla (2018) erittäin tiukka, mutta Neon Darkness nostaa kierroksia ja tiukentaa otetta vielä piirun verran. Enkä ihmettelisi vaikka monien sarjojen tuotantoryhmät kuuntelisivat tarkasti Better In The Shadeakin. Se koskettaa mutta osaa myös kadota jälkeä jättämättä. Consumed In Key perustuu naurettavan yksinkertaiseen ajatukseen: otetaan helvetin hyvä levy ja soitetaan sen päälle. Vapautuneisuus leimaa myös Asko Keräsen ja Kati Salon hitaasti kypsyPuoli yhdeksän uutiset Puoli yhdeksän uutiset Rolling Uuden punkin saralla mahdollisesti vuoden lupaavin tulokas Puoli yhdeksän uutiset esittäytyy samannimisen debyyttialbuminsa kanssa. Kati & Asko 3 Step Andy Bone Voyage Viime vuodet lienevät olleet onnellisia 22-Pistepirkon leirissä. Watsonin mielikuvallinen indie-folk luo nimittäin täydellisen taustan hitaille, tunneladatuille kohtauksille. On kuin Gonzalesin sormet löytäisivät harmonioita, jotka ovat olleet piilossa näissä kappaleissa 24 vuotta. Vaikkei musiikillisesti suoria yhtäläisyysviivoja voikaan toki vetää, niin eipä Neon Darkness kalpene yhtään vaikkapa Battle Beastin tai Beast In Blackin viimeisimpien albumien rinnalla. Itse asiassa levystä tekee erinomaisen juuri se, että bändi tuntuu tehneen levyn vain itselleen, ja muiden mielipiteet siitä ovat toissijaisia. Eniten hittipotentiaalia omaavat porautuvatkin sitten korvamadoiksi päähän päiväkausiksi ja niitä biisejä muuten riittää. Seurauksena on syntynyt joukko paineettomia projekteja, jollaiseksi voi lopulta laskea Pirkkojen tuoreen paluunkin. Erityisesti Tuhannen markan tilaisuus ja Kodista baariin, baarista kotiin jäävät pyörimään päähän jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen. Musiikki kumpuaa odotetusti bluesin ja folkin välimaastosta, mutta vaikka elementit ovat ilmeisiä, ei levy kuulosta liian mukavuudenhaluiselta. Consumed, kuten esimerkiksi aikalaisensa Basic Channelin tuotannot, kuulostaa yhä tuoreelta. Sanoitukset pysyvät pääasiassa melko pinnallisina, mutta ajoittain käyvät käsittelemässä myös vakavampia aiheita. Tuttua rockin, metallin ja industrialelementtien sekoitusta on tarjolla, mutta osuvasti nimetyllä Neon Darknessilla yhtye soi ainakin omalla mittapuullaan aavistuksen synkempänä, tummasävyisempänä ja vakavampana. Levy on nykyään minimalistisen teknon merkkipaalu. ARTTU TOLONEN HHHH Dälek Precipice Ipecac New Jerseyn drone rapp -duo ei ole varsinaisesti koskaan ollut genrensä etuvartiossa, pikemminkin syrjässä. Kyseessä on siis klassikko. Se, että kyseessä on klassikkolevy nostaa haastetta. Tuntuu hämmentävältä, miten näillä näytöillä Manzana ei nauti vielä suurempaa suosiota kuin se nyt tekee. Tiheätunnelmainen pohjateos tarjoaa rutkasti tilaa, mutta myös vaatii paljon. Jos Death Grips, Danny Brown ja JPEGMAFIA ovat läpeensä meemiytyneitä parikymppisten erikoismiesten heimosymboleja, on Dälekin massiivinen jyK u v a: M ax ie M ad is o n. HANNU LINKOLA HHH Manzana Neon Darkness TRC Tamperelainen rockryhmä on edennyt urallaan kuudenteen pitkäsoittoonsa. Lisäksi soundimaailmassa on sopivassa suhteessa hiottuja ja hiomatonta pintaa. Vaikka sanoitukseen ujutetut coma moonit, coffee girlit ja frankensteinit kertovat Askon seuraavien askelten suunnan, eivät ne kyseenalaista tämän hankkeen arvoa. Mutkaton tunnelma kannattelee lauluja silloinkin, kun taiteilijoille kelpaavat helpot ratkaisut. Tässä homma toimii. Silti Watson ehtii kiertää koko sen piirin, jonka hänen musiikillinen orientaationsa rajaa. Piano nojaa alkuteoksen tiheään atmosfääriin ja tuo siihen aivan uuden kauneuden tason sen omilla ehdoilla
Kim Wilsonin jälkikäteen soittaman harpun kruunaama I Ain’t From Mississippi paljastaa Zetterbergin tienneen oman arvonsa, ilman mitään pöyhkeyttä. Ripeähköstä kompistaan huolimatta hitaalta tuntuva, huojuvan urun sävyttämä sala-psykedeelinen biisi omaa erinomaisen melodian, jonka Auerbach tulkitsee vereslihaisella tunteella. Tällä kitarariffittelyllä ruumiitkin lähtevät liikkeelle. Kohtalokkaan paisutteleva Yes You Can kuuluu myös levyn kohokohtiin. Samankaltaista kuin vuoden 2008 Abandoned Language -klassikolla. Levyn häly on eniten kuitenkin jännitteistä, karun kaunista kihinää. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. It Ain’t Over parantaa siitä. Sittemmin Sandé on neljän studioalbumin myötä vakiinnuttanut paikkansa popkentällä. The Black Keys Dropout Boogie Nonesuch Tämä tulee aika pian Black Keysin hill country -juuria pöyhineen Delta Kreamin jälkeen. Veri seisahtui ja aloin huohottaa. Let’s Say For Instance -uutuudella Sande päivittää soundiaan kohti elektronisempaa modernia poppia, mutta toteutusta vaivaa geneerisyyden suohon uppoaminen. Tästä bluesissa on kyse! Eletty tuska valuu esityksestä, mutta se muutetaan voimaksi. Jo Family-avausraidan elähtäneen kuuloinen auto-tunella kikkailu pistää ärsyttämään varsin voimallisesti. MIKAEL MATTILA HHHH Sven Zetterberg Rain On, The Lost Session Pama Taas saa ihmetellä, miksi näin kova levy jäi aikanaan hyllylle. SOUNDI 69 ...kaikki mahtuvat seisomaan rinnakkain, ihmiset ja musiikki... On melkein huvittavaa, että biisijärjestys heijastelee varman päälle pelaamista. Maahantuomme näitä ja paljon muita. For The Love Of Money on ihan yhtä kova, mutta eri vaihteella. Esimerkkeinä huumaava Devotion tai Jonesin likaisen kitaran päällä jumittava A Heretic’s Inheritance. Huippuihin lukeutuu Bill Withers -tulkinta Granma’s Hands, johon Sven jälleen samaistuu täysin omien kokemusten kautta. Pieni bändi soittaa erinomaisen svengaavasti, salafunkysti. Onneksi voimme kuulla sen nyt. Onneksi hyviäkin biisejä silti riittää, ja pienet tyylikokeilut pitävät homman vireänä, vaikka 16 biisin tilkkutäkki ei jaksakaan kantaa koko mittaansa. Jatkokaan ei petä: joka raita on verevää ja tyylillisesti mukavan vaihtelevaa kamaa, vaikka muutama biisi hiihtää varsin tuttuja latuja. Rain On tulvii intohimoa, näkemystä ja kantapään kautta opittua viisautta. Toivottua särmää ei ole isommin irronnut mutta ihan tasalaatuista soulia, r&b:tä ja poppia kylläkin. Auerbachin välillä falsettiin loikkaavasta laulusta hyötyvä kappale on hieno esimerkki syvän bluesin päivittämisestä tähän päivään. TOMI NORDLUND HH Ecko Bazz Mmaso Hakuna Kulala Ugandassa syntynyt ja kasvanut räppäri Ecko Bazz on ainutlaatuinen ilmiö Itä-Afrikan musiikkiskenessä. Vakuuttavimmillaan Sande on Look In Your Eyesin kaltaisissa menevissä r&b-poppiksissa, joita levyllä saisi olla enemmänkin. Toinen mokoma on Jimmy McGriffin ja Junior Parkerin elämän tosiasioista saarnaava Good Things Don’t Happen Every Day, joka lyö kuulijasta ilmat pihalle. Black Keysin olisi korkea aika ottaa joku oikea riski ajamalla itsensä pois mukavuusalueeltaan. Pori Jazzin vuoro on muuten taas tulevana kesänä. Kaikki laulaja-kitaristi-harpistin livenä nähneet tietävät, miten huima blues/soulmies Sven oli, mutta silti levyn avaava omaelämäkerrallinen nimiraita yllätti. Olisiko perinnesavotta piristänyt Dan Auerbachia ja Pat Carneytä. www.power-sound.fi 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! SOITINLIIKE SOMEROLLA Emelí Sandé Let’s Say For Instance Chrysalis Todistin uransa alkutaipaleella olleen Emelí Sandén konserttia Pori Jazzissa kymmenen vuotta sitten. Tällaiselle niche-musiikille melko olennaista on myös oman tyylin varsin hienovarainen työstäminen. Skottiartistin esitys oli sympaattinen, ja etenkin hänen Next To Me -hittinsä pelitti hienosti, mutta muistan tuumineeni, että nuori lahjakkuus kaipaisi pakettiinsa lisää särmää ja jopa pientä poikkiteloisuutta. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. LINDA SÖDERHOLM HHH K u v a: Ji m H er ri n gt o n. Happiness tarjoilee Auerbachin hienoa särökitarointia slidellä ja ilman, popahtava Baby I’m Coming Home viittaa Beatlesiin, ja Didn’t I Love You on taas turhankin tyypillistä Black Keysia. Räppäri vuorottelee vaivattomasti vakavien totuuksien, hyperaktiivisten huutojen sekä kuumehoureisten naurahdusten välillä vaihtaen viestin intensiteettiä miltei joka säkeessä. Ja tilan luonnissa Dälek on usein vertaansa vailla. Jos Dälekissä on joskus häirinnyt kaiken sävykkyyden nielevä, aggressiivinen metelimaisema, tuntuu Precipicella tila. Tiedostava räppäri ja aktivisti tunnetaan omintakeisesta aggressiivisesta tyylistään sekä maanista energiaa pursuavista esiintymisistään. Suomessa tällainen demografia voisi ehkä olla taidehevifestari BlowUpin kävijät. Ei siis mitenkään paska paketti, mutta yhtyeen huippuja vasten ei järin kiihdyttäväkään, eikä varsinkaan yllättävä. Wild Child avaa pelin säpäkästi aivan perus-Black Keysinä. Sekä Pohjois-Mississippin hypnoottisuus että beefheartiaanisesti ontuva ravi ovat läsnä, ja tekstikin on asiaa. Will Brooksin flow pysyy itsetietoisen old schoolina. Noiden jälkeen Your Team Is Looking Good tuntuu aika harmittomalta eikä Billy Gibbonsin vierailema, varsin zztopmainen Good Love ole kovin paljoa parempi. JUSSI NIEMI HHH linä luonut jonkinlaisen ylisukupolvisen salaseuran etupäässä ihmisille, jotka eivät muuten kuuntele räppiä. Levy sekoittelee grimeä, dancehallia ja hardcore-hiphopia sekä poliittisesti latautuneita sanoituksia väkivallasta, uskonnosta, huumeiden käytöstä sekä Ugandan slummien köyhyydestä. Hysteerinen Mmaso on täynnä kapinallista sähköä, joka resonoi maailmanlaajuisesti. Samanlaista tinkimättömyyttä kuulee ehkä Killer Mikelta. 35-vuotias Sande tuntuu aina vain pysyvän potentiaalisena mutta hieman persoonattomana laulajatähtenä. Dälek on tiedetty suosikki juuri metallipiireissä, ja tälläkin levyllä vierailee Toolin kitaristi Adam Jones. Sydäntäsärkevän niukan pianoriffin ja upean breikin leimaama southern soul -tyyppinen balladi menee luihin ja ytimiin. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. Ostakaa heti! JUSSI NIEMI HHHH www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Mmaso on miehen debyyttialbumi huikean suosion vuonna 2018 saavuttaneen Tuli Banyo -ep:n jälkeen. Maailman paras urkusoundi. Rohkeita irtiottoja Precipicella ei siis ole: tutut särövallit nousevat korkeuksiin ja dj Mike Mantecan rujot biitit ryömivät verkkaisesti. Vuonna 2016 traagisesti menehtynyt Sven Zetterberg levytti Rain Onin soolouransa alussa 1998. Tuotannosta vastaavat muodikkaat ug-tuottajat Debmaster, Slikback, DJ Die Soon sekä DJ Scotch Rolex, pääosassa on kuitenkin ehdottomasti artisti itse, jonka raju sanataiteilu säteilee vahvasti hänen persoonaansa sekä postmodernia taiteellista tyyliään
Mikä hienointa, hän myös pitää siitä kovasti. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 70 SOUNDI H evipioneeri Acceptin ja omien yhtyeidensä riveissä metallilegendaksi noussut Udo Dirkschneider täytti huhtikuussa seitsemänkymmentä vuotta. nauttii suurta suosiota molemmissa maissa, ja tunnen paljon ihmisiä niin Venäjältä kuin Ukrainastakin. Olen hirvittävän surullinen tämän kamalan tilanteen vuoksi, Dirkschneider puuskahtaa. Acceptin klassikkolevy Restless And Wild ilmestyi 1982, joten se juhlii nelikymppisiä. Eikä unohdeta sitäkään, että U.D.O.-yhtyeen kitaristi Andrey Smirnov on venäläinen. nauttii suurta suosiota molemmissa maissa, ja tunnen paljon ihmisiä niin Venäjältä kuin Ukrainastakin. Tuntuihan se sitten mahtavalta, kun vaikkapa Slayerin herrat tulivat hehkuttamaan, miten vahvasti Fast As A Shark on vaikuttanut heihin! ”U.D.O. Udo Dirkschneider nimittäin antoi syntymäpäivälahjan niin itselleen kuin faneilleenkin: paketin kannessa komeilee otsikko My Way, ja cover-levyn kääreiden sisältä löytyy seitsemäntoista lainakappaletta. Raskaamman puoleista asiaa. Onkohan Brian May kuullut tämän version. Haluan tehdä näitä hommia vielä ainakin kymmenen vuoden ajan. – Minulla ja Brianilla on yhteinen tuttu, ja hän on kuin onkin tutustunut meidän näkemykseemme. Tunnen itseni oikein hyväkuntoiseksi, enkä malta odottaa kiertueiden käynnistymistä. Joku heitti sitten kommentin, että cover-levyn tekeminen voisi olla aika hauskaa... Millaisia ajatuksia sinulla on 70-vuotispäivääsi liittyen. Brian olisi itse asiassa halunnut soittaa kappaleen kitarasoolon, mutta hän joutui pahaksi onneksi sairaalaan ja meidän piti hylätä tämä idea. – My Way alkoi hahmottua melkein vahingossa. ja meihin, nauraa Dirkschneider. Skaala on suorastaan mieletön, sillä Udo ja hänen luottoystävänsä – muun muassa Acceptin entinen basisti Peter Baltes – tulkitsevat kovalla itseluottamuksella niin Motörheadia, Led Zeppeliniä, Queenia, Billy Squieria, Tina Turneria kuin monia muitakin. Eläkkeelle vetäytyminen on muita kavereita varten! Nostetaan vielä lopuksi esiin toinen merkkipaalu. – Tämä on klisee, mutta ikä on vain numero. – Miksi ihmeessä tällaista sotaa käydään. Olen hirvittävän surullinen tämän kamalan tilanteen vuoksi.” K u v a: E d d i B ac h m an n ”ELÄKKEELLE VETÄYTYMINEN ON MUITA KAVEREITA VARTEN!”. – Lisäksi otimme esikuvaksemme Hungarian Rhapsody: Queen Live In Budapest -konserttitaltioinnin, joka on studioversiota kitaravetoisempi. Se oli suuri harmi! Mutta niin, asiasta toiseen... Esimerkiksi Queenin We Will Rock You on kulunut puhki jo aikoja sitten, mutta My Wayn versio kestää kuuntelua kummasti. Levyn avausraita Fast As A Shark oli aikoinaan melkoinen pommi! – Se teki lähtemättömän vaikutuksen kollegoihin... – Mietin aluksi Who Wants To Live Foreverin versioimista, mutta sitten kollegani Stefan Kaufmann huomautti kohteliaasti, ettei minun lauluääneni taida taipua tarvittaviin sfääreihin, nauraa Dirkschneider. Minulla oli aluksi hieman epäilyksiä, mutta ne karisivat nopeasti, sillä My Wayn valmisteleminen oli pirun hauskaa, kertoo Dirkschneider. – U.D.O. Kappaleiden uudet sovitukset ovat ilahduttavan omapäisiä. Se on täydellisen absurdia ja pähkähullua! Jätetään karmaiseva hyökkäyssota kuitenkin tällä erää, ja mennään musiikin äärelle. No, tietenkin meidän piti. – Kun sitten mietin We Will Rock Youn sovitusta, päätin ensimmäiseksi jättää pois kappaleen klassisen rumpukompin. Se oli siihen aikaan niin rankkaa musiikkia, etten ollut ihan varma, pitäisikö meidän edes julkaista sitä... Udo Dirkschneiderillä on nimittäin pitkä suhde niin venäläisten kuin ukrainalaistenkin fanien kanssa. Sattuneista syistä meillä oli hieman vapaata aikaa, ja innostuimme soittelemaan kaikenlaista treenikämpällä. – Kun kuulin kappaleen aihion ensimmäisen kerran, olin lentää perseelleni. Puhutaan merkkipäivästä ja takavuosista hieman myöhemmin, mutta hypätään ensin tätä päivää korventaviin aiheisiin
Se oli mahtavaa. Kun Trivium sitten saavutti nimeä esimerkiksi Englannissa, meistä alettiin tehdä kansikuvajuttuja Kerrangiin ja muihin isoihin lehtiin. – Hyvä kysymys... Maalasin kasvoilleni tylyn black metal -maskin eikä lavavaatetuksesta puuttunut piikkejä tai niittejä. No, on siellä myös Behemothin Adam ”Nergal” Darski! Niin, kuten useimmat lukijat varmasti tietävät, black metal -piireissä on tärkeää olla ”true”, eikä Matt Heafy tietenkään ole ”true”. Minulla oli melkein kaikissa kuvissa Emperorin paita, ja myös Ihsahn huomasi tämän, kertoo Heafy. Miksi en ollut tajunnut sitä itse. Miksi et hyödynnä sitä. Jos joku sanoo Ibarakia vaikkapa extreme metaliksi, se sopii minulle oikein hyvin. No, sanotaan vaikka niin, että vähemmälläkin ”provokaatiolla” on saatu totisten mustan metallin palvojien kupit nurin. En itsekään ole varma, onko Ibaraki lopulta black metalia, mutta yhden asian tiedän sataprosenttisesti: jos jotakin, Ibaraki on minun kunnioittava ”rakkauskirjeeni” mahtavalle musiikkityylille nimeltään black metal! – Täytyy muuten sanoa yksi juttu Ibarakin teksteistä... – Olimme ensimmäisen kerran yhteydessä joskus 2010-luvun alkupuolella. Pelkkä ajatus siitä, että Triviumin tyyppi tekee jotakin black metaliin viittaavaa, on monille hyvin puistattava, naurahtaa Heafy. Sehän oli itsestään selvää, että minun täytyy kirjoittaa Ibaraki-D?jin kaltaisista demoneista ja muista mahtavista jutuista. SOUNDI 71 M iltä kuulostaa ajatus Triviumnokkamies Matt Heafyn ja Emperorin laulaja-kitaristin Vegard ”Ihsahn” Tveitanin black metal -projektista. Erityisesti rohkea Eremita-sooloalbumi (2012) räjäytti pääni totaalisesti, ja siitä tuli suunnannäyttäjä myös Ibarakille. Japanin historia on täynnä mahtavia tarinoita!” Olin kuin puulla lyöty. Mutta koska keikkoja ei ollut, minulle jäi aikaa työskennellä myös Ibarakin materiaalin parissa, ja nyt debyyttilevy on viimeinkin kaikkien kuultavissa. – Olen valtavan innoissani Ibarakista, ja minulla on jo uusia biisejä. Entä saako Ibarakin ura jatkoa vai jääkö Rashomon kokoonpanon ainoaksi julkaisuksi. Rashomon oli työn alla kymmenen vuoden ajan, ja lupaankin täysin epäpyhästi, ettei Ibarakin kakkoslevyä tarvitse odottaa läheskään niin kauan! RAKKAUSKIRJE BLACK METALILLE IBARAKI ”Jos joku sanoo Ibarakia vaikkapa extreme metaliksi, se sopii minulle oikein hyvin.” RAKKAUSKIRJE BLACK METALILLE ”Jos joku sanoo Ibarakia vaikkapa extreme metaliksi, se sopii minulle oikein hyvin.” K u v a: E d d i B ac h m an n. Syvä rakkauteni Emperoriin ei tule koskaan kuolemaan, mutta Ihsahnin soolotuotanto on minulle aivan yhtä tärkeää. Kun valmistelin sanoituksia, surkuttelin Ihsahnille sitä, etten ole kotoisin Skandinaviasta. – Löysin Emperorin vuosituhannen vaihteessa. – Kun koronasulku alkoi, Trivium aktivoitui sävellysrintamalla todella väkevästi, ja julkaisimme What The Dead Men Sayja In The Court Of The Dragon -levyt vuosina 2020 ja 2021. Jouduin kuitenkin irtautumaan Mindscarista, sillä Trivium alkoi viedä kaiken aikani. Olen siitä äärimmäisen ylpeä! Mutta miksi Ibarakia ylipäänsä kutsutaan black metal -projektiksi. – Ehdin kirjoittaa suunnilleen biisin vuodessa, Heafy nauraa. Kun hän kertoi pitävänsä niistä, uskaltauduin kysymään häntä koko homman tuottajaksi. Ihsahn mietti hetken ja vastasi: ”Sinun sukujuuresi ovat Japanissa. Entä miten tutustuit Ihsahniin. Sanoin hänelle: ”Enhän minä voi kirjoittaa uskottavasti Thorista ja muista mahtiherroista, kun kotipaikkani on Florida”. – Kun olin viitisentoista, tutustuin orlandolaiseen kaveriin nimeltä Richie Brown. Ei, vaikka hän soitti black metaliin kallellaan olleessa Mindscar-yhtyeessä jo parikymmentä vuotta sitten. Kappaleiden sanoitukset perustuvat muinaiseen japanilaiseen tarustoon, eikä ”länsimaisia pimeyden voimia” näy missään. Triviumin suuri kansainvälinen suosio on kuitenkin pitänyt huolen siitä, että Ibarakin ura on edistynyt hitaasti. Olin jo silloin kirjoittanut materiaalia haaveilemaani black metal -projektia varten, ja lähetin Ihsahnille joitakin demoaihioita. Hän pyysi minut soittamaan Mindscariin, ja teimme myös joitakin keikkoja. – Olet oikeassa. – Voisin vielä lisätä vettä myllyyn muistuttamalla, että Ibaraki-projektiyhtyeeni Rashomon-debyyttilevyllä vierailee My Chemical Romancen laulaja Gerard Way
– Waltteri taas on pitkäaikainen ystävä, ja vieläpä perkeleen kova rumpali. Muun muassa bassosoundin ihmettelyvaiheessa otimme skenepuhelun tuottajalegenda Dan Swanölle, jolta sitten kyselimme taikatemppuja Dissectionin matalataajuuksien taustalta. – Summa summarum: halusin I Am The Nightin debyytille kaikkia niitä palasia ja tunnelmia, joista 15-vuotias Markus Vanhala olisi intoillut yli kaiken! Entä miltä I Am The Nightin tulevaisuus näyttää. – Soitamme livenä Tampereen Saarihelvetti-tapahtumassa elokuussa. Jos näistä lähtökohdista syntyy jatkossakin laadukkaita biisejä, niin miksi emme julkaisisi toista levyä jonakin päivänä! HERRASMIESORKESTERI HELVETISTÄ MARKUS VANHALA ja kuusi merkkiteosta 90-luvulta: EMPEROR: In The Nightside Eclipse MAYHEM: De Mysteriis Dom Sathanas DISSECTION: Storm Of The Light’s Bane BURZUM: Hvis Lyset Tar Oss DARKTHRONE: A Blaze In The Northern Sky ULVER: Bergtatt – Et Eeventyr I 5 Capitler K u v a: Te rh i Y li m äi n en 5.-6.8.2022 himos park K-18 himosmetalfestival.fi LIPUT JA INFO I AM THE NIGHT I AM THE NIGHT I AM THE NIGHT. I Am The Night pääsi kunnolla vauhtiin, kun pandemia sulki maailmaan, mutta kyseessä ei ole mikään ”koronayhtye”. Bändi vaipui unholaan muiden kiireiden vuoksi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja nyt ollaan uudella kierroksella Jannen kanssa! I Am The Nightin kokoonpanossa vaikuttavat myös rumpali Waltteri Väyrynen (Paradise Lost, Bodom After Midnight) ja laulaja Okko Solanterä (Horizon Ignited). Entä yhtyeemme logo. Norjan vuonojen ja vuoristojen yötaivaiden pakanalliset säkeet todellakin raikasivat Kymijoen suiston synkeässä yössä. Miten innostuit aikoinaan black metalista. Runditarjouksiakin on tullut, mutta katsotaan nyt, mitä kaikkea ehdimme ja haluamme tehdä. – Levyn vastaavaksi taiteilijaksi taas piti saada legendaarinen Kristian ”Necrolord” Wahlin, sillä hänen töitään löytyy monen takavuosien suosikkilevyn kannesta. I Am The Nightin kitaristi Markus Vanhala (Insomnium, Omnium Gatherum) ja basisti Janne Markkanen (ex-Omnium Gatherum) nimittäin vuolivat jo tuolloin ”mustaa kultaa” Manala-nimisen yhtyeen riveissä. Herättävätkö esimerkiksi Emperor ja Dissection lämpimiä tuntemuksia. Päätimme siis tehdä albumin, joka kumartaa 90-luvulle musiikin, tuotantoarvojen kuin nauhoitustapojenkin osalta. Mikäli pirunsarvesi nousevat nyökkäysasentoon, sinun täytyy tarkistaa I Am The Nightin esikoisalbumi While The Gods Are Sleeping. Huomasin samalla, että ”kuumehallusinaatio” on varsin sopiva olotila tällaisen misantrooppisen kaman tekemiselle, kertoo Vanhala. Oli meillä myös piikkinuijia ja pääkalloja – sian, ei sen vakavampaa – messissä, koska miksipä ei! Millainen oli Manalan tarina. – Kotkan lähimetsissä sitä aikoinaan vaelleltiin ja diggailtiin näistä mustista sielunmaisemista. 72 SOUNDI Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 72 SOUNDI I ntoiletko 90-luvun black metalista. – Okko on meikäläisen erinomainen lankomies, ja hän tuli mukaan ”kekkosmaisen saunapalaverin” jälkeen. – Tehtiin yksi demo ja vedettiin yksi keikka, eikä huudeltu orkesterista pahemmin muutenkaan. Bändi on uudenkarhea, mutta sen kyhmyiset juuret ulottuvat black metalin epäpyhälle kultakaudelle 90-luvulle. Onneksi hän liittyi mielellään tällaiseen herrasmiesorkesteriin helvetistä. – Kun ”maailmanloppu” – koronasulku – sitten pamahti päälle, ajankohta tuntui varsin otolliselta hieman laajamittaisemmalle toiminnalle. Hypätään siis takavuosiin. – Hahmottelimme raakalaismaisia treenikämppänauhoituksia jo ennen virusta, ja kirjoitin ensimmäiset I Am The Nightin biisit kovassa kuumehorkassa vuonna 2019. Toki black metal myös opetti yksilöllisempää ajattelua ja asioiden kyseenalaistamista – tiettyyn rajaan saakka, kertoo Markus Vanhala. Tiesin Okon olevan kova brutaalin lauluosaston taitaja, ja hän innostuikin tällaisen pimeämmän puolen kanssa flirttailusta, Vanhala kertoo. No, sen teki Christophe Szpajdel eli ammoisien aikojen todellinen ”lord of the logos”. – I Am The Night on syntynyt täydellisen stressittömistä lähtökohdista ja suuresta rakkaudesta tällaista musiikkia kohtaan. – Siinä oli kapinaa, ilkeyttä ja jotakin kiellettyä. Itse musiikissa taas oli spesiaalia hypnoottisuutta sekä majesteettisuutta, ja kaikki nämä seikat kutsuivat puoleensa
K u v a: Te rh i Y li m äi n en SOUNDI 73 5.-6.8.2022 himos park K-18 himosmetalfestival.fi LIPUT JA INFO
Kyllähän se sitten tuntui todella hyvältä, kun levytyssopimus Ranka Kustannuksen kanssa syntyi syksyllä 2021. – Levyn julkaisukeikka tapahtuu Helsingin Tavastialla 13. heinäkuuta. Yhtye on ottanut ep:n jälkeen isoja harppauksia, mutta kyllähän pikkulevyn nimibiisi tuntuu edelleen aikamoiselta täysosumalta. Se tarjoaa samalla myös jatkumoa Low Life -ep:n nimibiisille, sillä molemmat sanoitukset ovat hengeltään varsin samantyylisiä. Benny Raivio taas sattui hengailemaan treenikämpällä. – Reissun päättää True Blue (Only You), joka on monella tavalla yhtyeen isoin biisi. – Bändi sai alkunsa kesällä 2016, kun rumpali Alex Anttila ja kitaristi Sebastian Frigren luukuttivat Def Leppardin Hysteriaa päivästä toiseen. – Sinkkuina julkaistut kappaleet (Real World, God Has Cut You Down ja Circles) ovat toki oleellisia juttuja, mutta ideana oli rakentaa koko levyn mittainen matka, korkeine vuorenhuippuineen, syvine aallonpohjineen ja seesteisine laaksoineen, sanoo laulaja. Sen jälkeen luvassa on rivi Suomenkeikkoja Shiraz Lanen kanssa. – Meidän pitkän tähtäimen tavoitteet ovat ehdottomasti Suomen rajojen ulkopuolella. Low Life -ep ilmestyi jo vuonna 2019. 74 SOUNDI Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 74 SOUNDI K u v a: St u d io 1 8 5 1 P ainavan metallista ja tarttuvan melodista hard rockia soittava helsinkiläinen Dirt on saanut vastaanottaa ”Suomen lupaavin raskas rockyhtye” -ylistyksiä kerran jos toisenkin. Kun mitään kiirettä ei sitten ollut, päätimme tehdä albumin valmiiksi kaikessa rauhassa. – Itse päädyin mukaan, kun jätkät etsivät muusikoiden.netissä solistia ”maailman parhaaseen bändiin”. Juuri nyt Deadbeat tuntuu komealta aloitusfanfaarilta uralle, joka toivottavasti kestää hyvin pitkään. – Aluksi soitimme tukkahevipainotteista kamaa, jossa saattoi olla kahdeksan eri kasaririffiä per biisi, mutta nykyinen monipuolinen linja on muovautunut varsin raskaaksi, jopa metalliseksi. Koska hän on myös loistava basisti, toivotimme hänet tervetulleeksi mukaan. Millaisia ajatuksia se herättää tänä päivänä. – Haluamme esitellä debyytillä yhtyeen koko musiikillisen kattauksen, demoaikoja unohtamatta. Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia Dirtillä on. – Deadbeat-kappale kertoo surullisesta ihmisturhakkeesta, joka nostaa itseään ylemmäs polkemalla muita alas. Entä milloin Deadbeat-debyyttialbumin valmisteleminen alkoi. – Studion saunan lauteilla tajusimme myös sen, ettei levyä kannata julkaista maailmaan, jossa ei pysty keikkailemaan. Nauhoitukset taas tapahtuivat tuusulalaisen LammasKOMEAN ALOITUSFANFAARIN ÄÄRELLÄ kallion Audio -studion uumenissa keväällä ja kesällä 2020, Tiainen kertoo. Löytyykö levyltä jonkinlaisia avainbiisejä. Seuraavaksi lähti ilmoitusluonteinen viesti Kappe Koutoselle: ”Sä oot meidän uuden rokkibändin kitaristi. Mikä oli oma tavoitteenne Deadbeatin suhteen. – Low Life oli opettavainen prosessi, ja sen tekeminen osoitti meille oleellisia suuntaviivoja tulevaisuuden suhteen. Kuuntelumaraton johti siihen, että herrat päättivät perustaa planeetan kovimman rockyhtyeen. Mitä albumin nimi tarkoittaa. Treenit on maanantaina”, hymyilee laulaja Aleksi Tiainen. Muille maille olisi tarkoitus päästä viimeistään lähivuosien aikana! DIRT ja viisi vaikuttavaa albumia takavuosilta:DEF LEPPARD: Hysteria • ALICE IN CHAINS: Dirt • METALLICA: Metallica • SKID ROW: Slave To The Grind • OBITUARY: World Demise. kesäkuuta. Myös grunge-vaikutteita monipuoliseen keitokseensa sekoittava Dirt ottaa nyt ison askeleen kohti entistä kirkkaampia parrasvaloja, sillä yhtyeen Deadbeat-ensialbumi ilmestyy 3. Pureudutaan levyyn tuota pikaa hieman tarkemmin, mutta käydään ensin ottamassa vauhtia muutaman vuoden takaa. – Varsinainen sävellystyö käynnistyi vuonna 2019. Se jättää kuulijan katkeransuloisiin ja kaihoisiin tunnelmiin, muun muassa jousien ja orkestraatioiden tehostamana
21. 23.7.2022 Peurunka, laukaa www.johnsmith.fi GET YOUR TICKETS @ WWW.JOHNSMITH.FI
Boss hallitsi efektilaitemarkkinoita 1980ja 1990-luvuilla ja on jättänyt yli sadalla pedaalillaan jälkensä tuhansiin popja rock-levyihin. Ja tietysti se oli Boss, joka toi markkinoille ensimmäisen digitaalisen, pedaalimuotoisen delayn (DD-2 Delay, 1983) sekä reverbin (RV-2 Reverb, 1987). Chorus-efektistä tuli uuden aallon ja modernismin ääni. Kaikki alkoi siis Roland JC-120 Jazz Chorus -vahvistimesta, joka oli suosittu etenkin brittiläisten new wave -yhtyeiden kitaristien parissa. Kaikua, niin tilakaikua (reverb) kuin viivekaikua (delay), käytettiin aikakauden levytyksissä runsaasti. Bossin laitteet olivat monille kitaristeille ja basisteille ensimmäinen kosketus äänenmuokkaamiseen. Vieläkin suositumpi oli vuonna 1991 julkaistu, tänä päivänä yli miljoonan kappaleen myynnin ylittänyt Boss MZ-2 Metal-Zone, jonka alaja ylätaajuuksia korostava, tiukka ja kihisevä särö sopi hyvin Metallican kappaleiden harjoitteluun. Itse ostin junnuna panttilainaamon huutokaupasta Bossin CH-3 -choruksen luullen sitä säröpedaaliksi. Ensimmäiset Boss-säröt ovat vuoden 1977 Overdrive OD-1 ja seuraavana vuonna julkaistu Distortion Pomo määrää! Tractatus Musica > Musiikkitieteellistä faktaa rockista Teksti: Sami Nissinen ”Bossin laitteet olivat monille kitaristeille ja basisteille ensimmäinen kosketus äänenmuokkaamiseen.”. Boss oli julkaissut jo edellisenä vuonna CH-1 chorus-pedaalin, mikä oli teknisesti Roland JC-120 Jazz Chorus -vahvistimen chorus-efekti. Metal Zonen vitsikäs maine johtunee siitä, että se oli 1990-luvulla monen aloittelevan muusikon ensimmäinen säröpedaali. Hämmennys vaihtui riemuksi, kun tajusin, että laitteella saa aikaan ”Nirvana-soundin”. 1980-luvulla metallimusiikki kehittyi kovaa vauhtia kunnes se jakautui useiksi alatyyleiksi. Dickin tarinan premissiltä.” Viime vuonna 30 vuotta täyttänyt Boss Metal Zone -särö pedaali on rockkulttuurisena artefaktina niin ikoninen, että siitä kerrotut tarinat saavat tällaisia ulottuvuuksia. Surkeammin kävi Bossin ”grunge-pedaaliksi” suunnitellulle Power Driverille, joka vedettiin pois myynnistä jo kahden vuoden jälkeen. 2000-luvun alussa julkaistut MD-2 Mega Distortion, ML-2 Metal-Core seuraavat orastavia nu-metal ja metalcore-trendejä. Se oli luonnollisesti hölynpölyä, mutta kuulosti aivan joltain Philip K. Uutisessa Clutchin laulaja Neil Fallon avaa tarinaa: ”Vuoden 2021 alussa kuulin, että jotkut levittivät Bossin Metal Zone -kitarapedaalin kytkentäkaaviota ”todisteena”, että koronarokotukset sisälsivät sähköisiä komponentteja, jotka olivat yhteydessä 5G-verkkoihin. Uusi raskaan rockin tyyli muodostui monesti uudenlaisen särösoundin ympärille. Pedaali oli iso, ja se oli suunniteltu erityisesti kosketinsoittajille. Bossin tunnetuimpien laitteiden, värikkäiden lattiapedaalien, tuotanto aloitettiin vuonna 1977. Ja tarinoita Metal Zonesta ja Bossin laitteista riittää. Vuonna 1983 julkaistu HM-2 Heavy Metal jäi teknisine puutteineen kauas sille asetetuista myyntitavoitteista. 1980-luvun alkupuolella Boss julkaisi uusia, ”paranneltuja” malleja kummastakin särötyypistä. Omalle sukupolvelleni chorus-soundi yhdistyi Nirvanan tuoreeseen Come As You Are -hittiin, joka teki chorus-efektistä jälleen ajankohtaisen. ”HM-2-bändeistä” tuli puhekielinen nimitys kaikille metallibändeille, jotka pyrkivät jäljittelemään tukholmalaisessa Sunlight-studiossa tehtyjen death metal -levyjen ”moottorisahamaisia” kitarasoundeja. Vuosituhannen vaihteen aikoihin Bossin yleinen arvostus alkoi laskea, kun markkinoille tuli lukuisia pieniä pajoja erikoisine boutique-pedaaleineen. Useinkaan aloittelijat eivät saaneet pedaalista sen potentiaalia irti vaan väänsivät säätimet miten sattuu. 1980-luku oli myös digitaalisten kaikulaitteiden yleistymisen aikaa. Japanilainen efektilaitevalmistaja Boss perustettiin vuonna 1973 osaksi Roland Corporationia. 76 SOUNDI SOUNDI PB DS-1. Siitä tuli kuitenkin suosittu etenkin kitaristien keskuudessa. Vanha Boss DS-1 ja uudempi DS-2 Turbo Distortion myivät kuin häkä, koska marttyyriidoliksi noussut Kurt Cobain käytti niitä. H iljattain Soundin nettisivuilla uutisoitiin: ”Rockyhtye Clutch on julkaissut uuden singlen Red Alert (Boss Metal Zone)”. Siitä tuli välittömästi klassikko. Nuorille soittajille CH-2 Chorus tai Metal Zone -pedaalit olivat sukupolvikokemuksia. Siellä huomattiin, että pedaalin kaikki nupit on väännettävä täysille kunnollisen särön saavuttamiseksi. Boss julkaisi viimein kitaristeille markkinoidun, kompaktin CE-2-chorus-pedaalin vuonna 1979. Sitten Ruotsista alkoi kuulua
ELDER | HIGH ON FIRE | ORANSSI PAZUZU | VOLA | THE NIGHT FLIGHT ORCHESTRA VLTIMAS | WHEEL | OMNIUM GATHERUM | BLOODRED HOURGLASS LÄHIÖBOTOX | SHAPE OF DESPAIR | CHURCH OF THE DEAD MARIANAS REST | HUMAVOID | DETSET | POLYMOON | ONE MORNING LEFT | VERIKALPA | ENPHIN ABSTRAKT | THE RIVET | SHEREIGN | AMOTH | ASTRALION | DENOMINATE | KING SATAN CRYPTIC HATRED | THE MIST FROM THE MOUNTAINS | REBELLIX | EDGE OF HAZE | ATLAS DEEP PURPLE SET DEVIN TOWNSEND | HEILUNG | STAM1NA | BEAST IN BLACK STRATOVARIUS | NORTHERN KINGS | SYMPHONY X | MOKOMA BARONESS | ELUVEITIE | INSOMNIUM | SOILWORK LOST SOCIETY | BLIND CHANNEL | THE DARK ELEMENT | PERTURBATOR RED FANG | GLORYHAMMER | JOE LYNN TURNER RAINBOW & TUSKA.FI | @TUSKAFESTIVAL 109,00 € lippupalvelu
En ole ihan varma, missä kuulin Mingusia itse ensi kerran. Kirja kertoo Charles Mingusin elämästä (kai!), mutta ei juurikaan musiikkihommista, tai ainakaan kovin lineaarisesti. Paitsi artisti ja ”hahmo”, Mingus oli myös eräs ensimmäisistä omaa levymerkkiään pyörittäneistä jazzmuusikoista. 78 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Mielikuvani Charles Mingusista on muotoutunut levyilltä, niiden kansista, kuvista. Aviador-kustannus julkaisi kirjan Jussi Niemen suomentamana nimellä Koiraakin kurjempi vuonna 2018. Kyllä, sitäkin mutta myös niin niin niin niin niin kovin paljon enemmän. Miksi sitten pidän Mingusin musiikista niin paljon. Niiden tutkimista jatkan varmaankin koko elinikäni. ja Tanskaan puolestaan syntyi Ole Vestergaard Jensenin aloitteesta oma Debut-merkkinsä vuonna 1957. Ilmaisun tyylikeinot vaihtelevat tilanteen mukaan. Elegantti svengipala Flowers For A Lady ja äärettömän hauraalla kauneudellaan lumoava Doug Hammond -sävellys Moves johdattivat eteenpäin Mingus-matkalla. Olin koukussa! Innostusta ei hälventänyt hämmentävän Mingus-elämäkerran Beneath The Underdog lukeminen. Hän menehtyi 5.1.1979 ALS-taudin murentamana tehden viimeisenä työnään Mingus-nimistä yhteislevyä Joni Mitchellin kanssa. Välillä macho, välillä avoin ja haavoittuvainen. Pian kuuntelin myös klassikot: Mingus Ah Um, Blues & Roots, The Black Saint And The Sinner Lady, Mingus Mingus Mingus Mingus Mingus ja niin edelleen. Hän on elämää suurempi hahmo, muttei sellainen, jolta haluaisin välttämättä omaksua kaikkia piirteitä. Juuri se, mitä on mahdoton jäljitellä. Debut Records oli vuonna 1952 Mingusin ja hänen silloisen vaimonsa Celian (Lucille Germanis) perustama levymerkki, joka toimi vuoteen 1957 saakka. Myöhemmin Fantasy Records julkaisi Debut-uudelleenjulkaisuja Yhdysvaltain markkinoille, Sata vuotta sitten syntynyt Mingus säväyttää ikuisesti Alabaster DePlume: GOLD International Anthem Julieta Eugenio: Jump Greenleaf Music Mazam: Pilgrimage Clean Feed KOLME KIEHTOVAA UUTUUTTA: ”Koko ajan jossain on tulipalo sammuteltavana.” K u v a: To m M ar ce ll o. Saattaa jopa olla, että levy oli Moves (Atlantic,1974), joka ei varsinaisesti säteile ikiklassikon auraa. Hänen johdossaan bändi hyökkää kajareista niskaan kuin joukko vihaisia ampiaisia (kuuntele esimerkiksi kappale II B.S.) ja koko ajan jossain on tulipalo sammuteltavana. Tai olisi täyttänyt, tietenkin. Hän jätti jälkeensä väkevän musiikillisen aarreaitan, johon mahtuu lukuisia klassikoita ja tuntemattomia helmiä. Jos jotain, Mingus oli ”originaali”. Hieman köpö sana sekin, mutta sisältää paljon edemmän sitä, miksi kaikkien tulisi ainakin joskus kuunnella hänen musiikkiaan. Tulkitsen, että minuun vetoaa hänen taidokkaiden sävellystensä ja tukevan bassonsoittonsa lisäksi hänen musiikissaan alati kytevä vaaran tunne. Jos joku kysyy minulta yhtä ainoaa hienoa jazzballadia, sanon sen. Se julkaisi Amerikan-serkkulabelinsa tuotoksia ja myöhemmin myös koko joukon tanskalaisia modernin jazzin helmiä. Mingus on aina arvaamaton. Kappale valuu levyltä kuin hunaja ollen samalla pohjattoman surullinen ja jollain oudolla tavalla lohdullinen. Lester Youngin muistolle sävelletty Goodbye Pork Pie Hat (alkuperäinen versio levyllä Mingus Ah Um, 1959) on tästä klassisin esimerkki. Minulle Mingus on Tijuana Moodsin liner notesien kaltainen herkkä elostelija, Beneath The Underdogin elämää hämmästelevä superkokija, käkkäräpäinen ja hieman tukeva basisti aina sikari suussa. Hänen musiikkinsa on ukkonen lasipullossa, lohikäärme levysoittimessa ja kirkkaalta taivaalta iskevä terävä salama. Charles Mingus (joskus myös Charlie ja koko nimeltään Charles Mingus Jr.) täytti 100 vuotta 22.4.2022. T untuu hölmöltä sanoa, että Charles Mingus oli ”basisti”. Mingus oli myös mitä herkimpien balladien taituri. Kaikenlaista muuta häiläystä kirjassa on mielin määrin, rasvaisimpiakaan yksityiskohtia unohtamatta. Mingus oli punk ennen kuin koko sanaa oli edes keksitty. Minuun albumi teki heti suuren vaikutuksen
5.–6.8.2022 | KUUSISAARI, OULU MANDO DIAO (SWE) OCEAN ALLEY (AU) ISMO ALANKO • MAUSTETYTÖT 22-PISTEPIRKKO • LITKU KLEMETTI CHISU • PARIISIN KEVÄT JESSE MARKIN • PEHMOAINO • MALLA STEPA & HEIMO ILMAN MENNEISYYTTÄ SEPIKKA • ROSA COSTE • ISAAC SENE FLOW SIRKUS: HANNA MOISALA JA RACE HORSE COMPANY 1 pv 59,50 € | 2 pv 99,50 € | 2 pv lounge 239,50 € | lippu.fi & tiketti.fi varjofestivaali.fi
Olipa kuvioissa mukana myös Ian Fleming, James Bondin isä... Varsinaisia päähenkilöitä esittävät Colin Firth ja Matthew Macfadyen, joilla on keskenään mainiota kemiaa. DOCTOR STRANGE IN THE MULTIVERSE OF MADNESS (OHJ. Onneksi he onnistuvat kuin onnistuvatkin tekemään kunniaa ikoniselle pelaajalle. MINÄ, ZLATAN (OHJ. ??. Yksi vastaus kysymykseen selviää tästä selittämättömällä tavalla inhottavan, absurdin, hallitun ja koskettavan yhdistävästä sarjakuvakirjasta, jossa petankkionnettomuudessa loppunsa kohdannut taiteilija syntyy uudelleen jättimäisen pakettien lajittelukeskuksen ahdistuneena työntekijänä. Kyseistä, Oscar-ehdokkaaksikin päätynyttä Taivaan lapset -elokuvaa ei meillä nähty teattereissa, mutta Majidin paluu vahvuusalueelleen pääsi nyt levitykseen täälläkin. MIKKO MERILÄINEN JARNO LATVA-NIKKOLA: LOGISTIIKKAKESKUS 5 ZUM TEUFEL Helvetti on logistiikkakeskus. Hienosti toimii myös sinisen ja punaisen sävyillä pelaava väritys. Aarteen perässä oppilaiksi ilmoittautuvien lasten mielessä se ei ole päällimmäinen asia. Elämäkertaelokuvia harvemmin katsotaan yllätyskäänteitä odottaen, ja varsinkin kirjan lukeneille Zlatanin elämän ongelmat eivät tule takavasemmalta. Päähenkilössäkin lienee isohko ripaus itse taiteilijaa, ja eikös lopun rokkibändikin ole aivan selvästi Räjäyttäjät. OPERAATIO MINCEMEAT (OHJ. Harmillisesti muutenkin tarpeeksi vinkeroon tarinaan on kirjoitettu päälleliimattu kolmiodraama. Yksi oudoimmista on operaatio, jonka tarkoitus oli hämätä natsi-Saksaa ja sen liittolaisia kuvittelemaan brittien olevan tekemässä maihinnousua Kreikkaan, vaikka tarkoitus oli aloittaa Euroopan etelälaidan puhdistaminen natseista Sisiliasta. Varsinkin, kun elokuvan alku nostattaa sykettä ja odotuksia. Siihen liittyi vääriä tietoja sisältäviä asiakirjoja ”kuljettavan” ruumiin huuhtoutuminen saksalaisten hallitsemalle rannalle. TEKSTI: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT J okainen agnostikko, miksei ateistikin, on pohtinut, että mitä sitten kun ei ole taivasta ja helvettiä. Etenkin kun maisemista on helppo bongailla Tamperetta. Latva-Nikkola hallitsee sarjakuvan kiistatta: tarina etenee vetävästi ja hahmoihin rakentuu syvyyttä jo muutaman kuvan aikana. Muun muassa Rakastuneen Shakespearen ja Best Exotic Marigold Hotel -elokuvat ohjannut John Madden kuljettaa tarinaa rutiinilla ilman sen kummempia revittelyjä. 80 SOUNDI SOUNDI 81 Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja AURINGON LAPSET (OHJ. Hän kääri yhteiskunnallisen sanoman helposti lähestyttäviin pienimuotoisiin seikkailuihin, joissa aiheena saattoi olla vain kadonneen kenkäparin etsiminen. Hänen hahmoissaan on kaikkine vastenmielisyyksineenkin tuskastuttavan paljon tuttua ja samastuttavaa. Tarina kieppuu yläpilvessä ja joitain käänteitä ei usko erkkikään, mutta kuitenkin kaikessa on jotain kovin tuttua. Vaihtoehtotodellisuudesta toiseen pompittaessa velho joutuu kohtaamaan itsensä – kirjaimellisestikin – ja joutuu miettimään, tekeekö hän aina oikeita päätöksiä, vaikka hänestä itsestään siltä tuntuukin. ???. JOHN MADDEN) Toisesta maailmansodasta on tehty paljon elokuvia, mutta edelleen siitä löytyy vähemmän tunnettuja tarinoita kerrottavaksi. Majidi osaa edelleen kertoa tarinaa lasten näkökulmasta ilman tunnetta aikuisesta saarnaajasta. ??. Silti kyseessä on niin eeppinen hahmo, suuri niin teoiltaan kuin puheiltaankin, että elokuvaltakin olisi ehkä toivonut aavistuksen enemmän revittelyä. MAJID MAJIDI) 1990-luvulla Majid Majidi ohjasi kansainvälisesti arvostettuja elokuvia, jotka kertoivat iranialaisen yhteiskunnan usein sivuuttamista hahmoista: katujen vähäosaisista lapsista. JENS SJÖGREN) Zlatan Ibrahimovic on tunnettu paitsi jalkapallon käsittelytaidoistaan myös kovasta egostaan. Auringon lapsissa joukko katulapsia saa vihiä salaisiin tunneleihin kätketystä aarteesta. Logistiikkakeskus 5:ssä on onneksi paljon muutakin kuin vain älyvapaata touhuamista ja häiritseväksikin yltyvää huumoria. Paras hetki koetaan, kun Raimi ja hänen hovisäveltäjänsä Danny Elfman revittelevät musikaalisessa kaksintaistelussa. SAM RAIMI) Evil Dead -kauhuelokuvillaan maailmanmaineeseen noussut Sam Raimi ohjasi kolme Spider-Man-seikkailua 2000-luvun alkuvuosina. Koulun ja sen opettajien tarkoitus on tarjota katulapsillekin jonkinlaista koulutusta. Jyrki Nissisen ihastuttavan outo maailma tulee tietenkin mieleen. Hänen viivansa on näennäisen huoletonta, mutta jokaisen kuvan sommitelma ja sivujen rytmi on tarkasti harkittua. Pääsy tunneleihin onnistuu kuitenkin vain liian täyteen tungetun hyväntekeväisyyskoulun kautta. Toivottavasti Minä, Zlatan ei koe samaa kohtaloa kuin vuonna 2020 ilmestynyt, jalkapalloilija Martin Bengtssonista kertova Tiikerit-elokuva, jota suomalaiset ilmeisesti kuvittelivat urheiludokumentiksi ja jättivät suurelta osin huomiotta. Ulottuvuuksien välisiä portteja avaamaan pystyvä teini joutuu kyseistä voimaa himoavan pahiksen takaaajamaksi, ja Doctor Strange ottaa tehtäväkseen hänen suojelemisensa. ??. Samannimiseen elämäkertakirjaan perustuvassa Minä, Zlatan -elokuvassa ruotsalaisnäyttelijät Dominic Andersson Bajraktati ja Granit Rushiti ovatkin vaikean tehtävän edessä heidän esittäessään töksäyttelevää Zlatania yrittäen samalla pitää yleisön sympatiat tämän puolella. Nyt suosikki hahmo Doctor Strange on saanut Raimin palaamaan, ja hän on tuonut rinnakkaisulottuvuuksissa seikkailuun myös itselleen tyypillistä energistä revittelyä ja kauhuelementtejäkin, joita on lievennetty synkän fantasian puolelle, koska kyseessä on Marvel-universumin jatkumoa, jolle haetaan isoa yleisöä. Jarmo Latva-Nikkola on vankasti underground-sarjakuvan perinteeseen nivoutuva tekijä, joka lähestyy reaalimaailmaa kuvittelun ja liioittelun kautta, usein groteskilla kierteellä
Vaikka Nurmen tarinat olisivatkin osaksi sepitettä, on liikuttavaa aja tella sitä vaivaa, jonka Niemi on nähnyt saattaakseen tätinsä oman äänen kuuluville. Hiukan häiritse vää on myös se, ettei Niemi pääsään töisesti liiemmin erittele, ovatko kir jan tarinat vain Nurmen kirjoituk sista referoituja, vai onko tarinoiden tosipohjaisuutta todennettu muista lähteistä. Making Movies levyn (1980) ai kana eronneen Markin velipojan Da vid Knopflerin erosta hän itsekin myöntää, että nyt pitää harkita sano jaan ja spekuloi asiaa melko tavan omaisena veljesriitana. Nurmen ainoa elossa ollut suku lainen, veljentytär Sandra Niemi löysi tätivainaansa asuntoa tyhjen täessään kaksi jätesäkillistä lähettä mättömiä kirjeitä, päiväkirjoja ja pa pereita täynnä Nurmen käsinkirjoit tamia pätkiä omasta elämäntarinas taan. KIMMO K. Loopy luette lee keikkoja ja niiden ympärillä tapahtuneita kommelluksia sekä bändin suosion karttumista päi väkirjamerkintöjensä tuomalla tarkkuudella. Kyse on enemmänkin Illsleyn omis ta muistikuvista yhtyeen ajalta kuin varsinaisesta bändihistoriikista. Maila Nurmen tarina on tärkeä. Iso osa muuten lämminhenki sen kirjan negatiivisesta puolesta kohdistuu Loopyn mukaan han kalasti käyttäytyneeseen rumpa li Clive Burriin ja ilmeisen mulk vistiin manageriin Rod Small woodiin. Melkein kaikki hänen tapaa mansa ihmiset ovat ”hyviä tyyppe jä”. Steve Harris on sovit telija ja määrää kaapin paikan, ja muutkin Maidenheput ovat kelpo väkeä. Vuosina 1954–1955 esitetyn The Vampira Show’n juontaja, Nurmen esittämä vampyyrihahmo Vampira nousi suositummaksi kuin ohjel man varsinainen täky, halvalla esi tettäväksi hankitut kauhuelokuvat. Toisinaan Pau lit menevät sekaisin, kun New house puhuu bändin väestä ja tausta voimien edustajista etuni millä. 13 vuoden uurastamisen ja lukuis ten vastoinkäymisten jälkeen suku nimensä Niemestä Nurmeksi vaih tanut moni osaaja sai roolin, joka teki hänestä hetkeksi suuren täh den. Omista syrjä hypyistään hän on kuin avuton kala koukussa ja ”paljastuksetkin” ovat sitä luokkaa, että Illsley istui lähtö valmiissa Concordessa, joka odotti myöhästynyttä matkustajaa, joka lo pulta paljastui Robin Gibbiksi. Kirjassa ei juurikaan kontekstoida sitä, millaisessa maailmassa Nurmi vahvan ja omavaltaisen naisen pio neerityötään teki. 80 SOUNDI SOUNDI 81 ROCKIN KUOLEMA P O D C A S T Rockin kuolema -podcastissa päätoimittajat Jukka Hätinen (Rumba), Mikko Meriläinen (Soundi) ja Matti Riekki (Inferno) keskustelevat musiikkimaailman ajankohtaisista aiheista, iänikuisista totuuksista ja alaa tuulettavista ilmiöistä. Sel lainenkin joskus vielä saataneen, nyt kyseessä on pelkkä raapaisu ai heeseen. KOSKINEN STEVE NEWHOUSE: ROUDARI DOCENDO Kevyttä turinointia Iron Maidenista J ohn Illsley oli Mark Knopflerin kanssa ainoa Dire Straitsissa loppuun asti pysynyt alkupe räisjäsen. Kirja on kevyttä lueskeltavaa, jossa olut maittaa sekä nimet ja paikat vilisevät. Tämä lavantakai sen puolen esiin tuominen onkin kirjassa kiinnostavaa. Monesta ta rinasta on vain Nurmen kertomus jäljellä. Kulttivampyyrin elämän palapeli V uonna 1922 Massachusettsissa syntynyt amerikansuomalais ten lehtimiehen ja siivoojan tytär Maila Niemi lähti syksyllä 1941 kohti unelmiaan, elokuvatähteyttä ja uraa kulta kauden Hollywoodiin. Koulukaveri Paul Di’Annoon Loopylla oli ehkä lä heisimmät välit. Ei ole selvää, onko Maila Nurmen adoptoitavaksi luovutta man pojan isä Orson Welles, eikä tie detä varmaksi, oliko Nurmi todella paikalla, kun Elvis Presley yhtyei neen hioi Hound Dogin sovitusta aavi kolla Las Vegasin ulkopuolella. Vampirasta tuli pohjoisamerikka laisen popkulttuurin kulttisuosikki, ”ensimmäinen gootti”, mutta Nur mi kuoli hänen sydämensä petet tyä yksin, köyhänä ja suuren yleisön unohtamana vuonna 2008. Miehen muistelmat ovat mu kavan kotikutoista turinointia, josta on turha koittaa löytää sen isompaa draamalla herkuttelua tai juonellisuutta. Newhousen turinointi on ihan viihdyttävää, mutta ei mitenkään hulvatonta. Maiden fanit löytänevät oleellisia detal jeja esimerkiksi varhaisen mie histön osalta. VILHO PIRTTIJÄRVI SANDRA NIEMI: VAMPIRA – MAILA NURMEN TIE HOLLYWOODIIN LIKE S teve ”Loopy” Newhouse toi mi Iron Maidenin roudarina ja rumputeknikkona bändin uran alussa, heti vuodesta 1978. Heikentyneiden henkilökemioi den aiheuttaman tauon aikana mies puuhaili pienempien bändi en kanssa ja palasi Maidenin ret kueeseen Piece Of Mindin ja Powerslaven aikaan 1983–1984 kun hommat olivat todella isollaan. Ja nimiä riittää, kaikkien pikkubändien treeneissä käy neistä kitaristikokelaista lähtien. Maila Nurmi esiintyi Vampirana Ed Woodin klassikkokalkkunassa Plan Nine From Outer Space (1959) ja oli todistettavasti läheisissä tekemi sissä Orson Wellesin, James Deanin ja Elvis Presleyn kanssa. 12 vuotta kestäneen kirjotuspro sessin tulos on Sandra Niemen nä kemys siitä, millaisena Maila Nurmi itsensä näki ja miten hän halusi maailman itsensä muistavan. ANTTI MARTTINEN JOHN ILLSLEY: DIRE STRAITS – ELÄMÄNI BÄNDISSÄ MINERVA Yksi näkökulma Dire Straitsiin K u v a: Jo se d e R en zy. Varsin kritiikittömät muistikuvat Illsleylle on heti ensilevyllään suur suosioon nousseen yhtyeen ajasta jäänyt. Niemi kirjoittaa Nurmen elämästä voimak kasti myötäeläen. Knopflerin alkusanoja voi taneen pitää jonkinlaisena hyväksy misen merkkinä näille muistelmille. Lohkaisut kommel luksista ovat hellyttävän laimei ta, tyyliin ”olipa siinä sitten tosi kova pissahätä” tai ”tuuli niin kovasti, että melkein sattui huo nosti.” Aikoja sitten Maiden kuviot jättäneen Derek Riggsin vuonna 2015 piirtämä kansikuva on mielenkiintoi nen lisä. Kirjan alkuperäinen nimi My Life With Dire Straits kertoo paljon. Kuuluisaa tätiään koko ikänsä ihaillut Niemi lähti kokoamaan pala peliä, Maila Nurmen elämäntarinaa tuosta hajanaisesta kasasta
Ja kun luette tätä, olen varmaankin aloittamai sillani Better Call Saulin viimeistä kautta, jännit täen miten huikean Kim Wexlerin käy. Elokuvana tämä YouTubesta tutun Biisonimafian tekele ei ihan osunut omaan makuhermoon, mutta skopalla keuliva pizza lähetti herätti kyllä nuoruuden mopovietin uudestaan henkiin. Olen nimittäin odottanut kieli pitkällä Lindan soololevyn Juniperin vinyy liversiota. En ole varsinainen jazzin suurkuluttaja, vaan pikemmin kin hyvin tarkkaan valikoiva satunnaiskäyttäjä. Kihachi Oka moton Samurai Assassin (1965) ja Sword Of Doom (1966) eivät ole yhtä hallittuja, mutta hurjapäi sissä otteissaan antoisia. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Koulukiusaamisen ja aikuisten vihamielisen ja/tai ohittavan suh tautumisen kuvaukset tunnistaa ki vuliaasti hänkin, joka ei ole vastaa vaa kokenut, jos on havainnut kou luyhteisöissä kytevät hierarkiat. Mitä pyöräilymusiikkiin tulee, thrash metal on juuri sopivan rivakkaa, etenemään piiskaavaa. Pandemiaaikaan on ollut han kala solmia uusia ystävyyssuhteita, mutta Trek FX 1 hybridipyörään olen kiintynyt. Levyhän ilmestyi jo aika päiviä sitten, mutta fyysisen äänit teen nimeen vannovana piti toki odottaa lp:n ilmestymis tä. Tämän kevään löytö lenkkien tahdittajaksi on Sadus debyytti Illusions (1988), komiammalta uudel leenjulkaisunimeltään Chemical Exposure. Brittiläisen Soft Machine yhtyeen neljää ensimmäistä levyä tulee toki kuunneltua hyvinkin taa jaan, mutta muutoin jazz on pahasti paitsiossa. Tämän elokuvan myötä ajatus kirkastui ja kyllähän se on viidenkympin (50cc) mopovillitys! Villityksestä aasinsiltaa pitkin toiseen villitykseen; fonisti Linda Fredrikssoniin. Westerneihin vaikuttaneisiin japanilaisiin samuraielokuviin en ole aiemmin tutustunut, lukuun ot tamatta Akira Kurosawan keskeisiä teoksia. Kevätkuu kausina kilometrejä on taas alkanut kunnolla karttua. Hurriganesin Roadrunner lp:n ”Vuoromies”pai noskin löytyi vitosella, mutta levy oli harmil lisen huonokuntoi nen. Jos kus kyllä puhutteleva esine läh tee matkaan, vaikka sillä ei akuut tia käyttötarvetta olisikaan. Myös huonekalut ja vanhat va laisimet ovat olleet kovassa syynis sä. Vanhan tavaran harvesterointi onkin yksi läheisimpiä har rastuksiani. Viimeiset kaksi vuotta ovat – tie dätte miksi – lisänneet kotona vie tettyä aikaa. On pakko myöntää, että käytetyt Hon da Monkeyt alkoivat toden teolla taas kiinnostaa. ARI TAIMINEN Viikate, Taiminen, Koljosen Tiekiista Kielen löytäneiden kesken arvotaan Universal Musicin lahjoittama Rammstein-paketti, joka pitää sisällään Zeitalbumin vinyyliversion sekä tpaidan (koko L).. Vanha kotimainen käyttöja designlasi herättää kiinnostuk sen. Iida Rauman kolmas ro maani Hävitys (2022) on vaikuttavinta viime vuo sina lukemaani kotimais ta proosaa, häkellyttävän hieno – ja kaamea – romaa ni, joka rinnastaa luonnon, JUKKA KITTILÄ kaupungin ja yksittäisen ihmisen tuhoamisen. JÄLKIKASVUN KANSSA hiljattain tsekattu uutuus leffa MC Helper beKINGs putkahti itselleni täysin pusikosta. Muistiku vani lapsuudesta on, että niitä tuli miltei joka toinen viikko. Paluu westernien äärelle on muistuttanut, että kiistattomien klassikkojen vanavedessä on tuotet tu järeä määrä vähäpätöisiä muoto puolia. Lin dan instrumentaalimusiikissa kaik ki siveltimen vedot ja taivaanran nan maalailut pääsevät oikeuksiin sa, kun tarina ei ole tekstin vankina. Täytin taan noin puolivuosisataa ja olen odotellut, että mikä villitys nyt alkaa. Masaki Kobayashin ohjaamat Harakiri (1962) ja Samurai Rebellion (1967) ovat lajinsa valioita, si sällöltään rikkaita ja elokuvakerronnal taan suvereeneja kuvauksia vallas ta ja omatunnosta. Työpaineita ja soittokiireitä tasa takseni olen pörrän nyt puhdistuslen toaan tekevän mehi läiskuningattaren lailla kirpputoreilla. Ja aikaa elokuvataiteen parissa. Viime aikojen suosikkilöytöjä ovat olleet Kaj Franckin Hackma nille suunnittelemat Scandiaate rimet, Tapio Wirkkalan Nivalasit ja Alvar Aallon punaisella keino nahalla verhoillut 69mallin tuo lit. Omakohtaista tapauskertomus ta musiikkiluokkahelvettiin on kri tisoitu ansioistaan huolimatta uu vuttavaksi. Nastarenkaiden an siosta lyhyemmät pyöräilymatkat ovat sujuneet halki vuoden, paitsi pahimmilla peilijäillä. Silmäni on sen verran harjaan tunut, että saalistus on hyvinkin tarkkaa ja vali koivaa hajataitosta viis veisaten. Jo oli aikakin. Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 36. Minusta hyytävien ku vausten uuvuttavuus on yksi lois tavan romaanin monista, monista ansioista. Red Hot Chili Peppersin Unlimited Love vinyylin ja tpaidan voitti Tuomo Jäntti Helsingistä. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Onnittelut! KUUKAUDEN WESTERN. Voiko tosiaan ol la, että vinyylilevyn kin saa puhki ihan vaan kuuntelemalla. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 82 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Kaikkea en toki yhteistaloute ni kohteliaasti huomi oiden osta kotiin, eikä hamsterointi kuulu muutenkaan sanavarastooni
Jäljittelemätöntä ja kovin suomalaista. Ja juuri siksi niin pirun hauskaa. SATURDAY FRIDAY PERJANTAI 24.6. FRIDAY KESKIVIIKKO 22.6. Metallijengiä, metallimusiikkia ja leirintäalue, joka on kuin risteytys Mad Maxia ja huvipuistoa. 83. Jone Nikula “ “ OHJELMA FESTIVAL L I N E U P JUONTAJINA ANNOUNCERS LAURA VÄHÄHYYPPÄ HANNA-MARI KATILA LAUANTAI 25.6. THURSDAY TORSTAI 23.6
SINCE 1958 MAKING HISTORY Legendaariset ROTOSOUND-kielet kitaraan ja bassoon osoitteesta www.smi-music.com • SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5K, 00150 Helsinki • 0400 445 603 • smi@smi-music.com • smi-music.com • Toimitukset ja tilaukset: 5/ 20 22 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 5 / 2 2 2 RAMMSTEIN, ARCADE FIRE, FLORENCE + THE MACHINE, THE SMILE, DAVE LINDHOLM, NELMA U, KURT VILE, ANGEL OLSEN… 50 YLI LEVYAR VIOTA! So un dI 11 So un dI 11 2 2 P I S T E P I R K K O STONED STATUES LÄHIÖBOTOX NOVA TWINS LUUKAS OJA WET LEG KREATOR LOPETTAA ETTÄ PALATA PALJON SYITÄ SEKÄ JUKKA NOUSIAINEN: ”Musiikin maailmaan voi mennä, vaikkei osaisi tehdä kaikkea oikein.” JUKKA NOUSIAINEN: ”Musiikin maailmaan voi mennä, vaikkei osaisi tehdä kaikkea oikein.”