L7 Ladytron Ane Brun Alessandro Cortini · Armand Hammer · Chelsea Wolfe Derya Y?ld?r?m & Grup ?im?ek · Ismo Alanko yksin · Julie Byrne Huora · Karri Koira · KUUMAA · Lauri Haav · Oranssi Pazuzu Pariisin Kevät · pehmoaino · Royel Otis · The Armed Ursus Factory · Vesta · Yona · yunè pinku live Aaro630 · Asa · Eevil Stöö · Elsi Sloan emma & matilda · Erottaja DJ’s · F · Good Boys Iisa · Janne Westerlund · Jesse Markin · Joalin · Knife Girl Luukas Oja · M · Mikko Joensuu · Paha Vaanii Pekko Käppi & K:H:H:L · Räjäyttäjät · Rättö & Lehtisalo Tinyhawk & Bizzarro · Viitasen Piia · Virta · Yeboyah 5/ 20 24 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 5 / 2 2 4 Tayl or Swif t, Beth Gibb ons, St. L7 Ladytron Ane Brun Alessandro Cortini · Armand Hammer · Chelsea Wolfe Derya Y?ld?r?m & Grup ?im?ek · Ismo Alanko yksin · Julie Byrne Huora · Karri Koira · KUUMAA · Lauri Haav · Oranssi Pazuzu Pariisin Kevät · pehmoaino · Royel Otis · The Armed Ursus Factory · Vesta · Yona · yunè pinku live Aaro630 · Asa · Eevil Stöö · Elsi Sloan emma & matilda · Erottaja DJ’s · F · Good Boys Iisa · Janne Westerlund · Jesse Markin · Joalin · Knife Girl Luukas Oja · M · Mikko Joensuu · Paha Vaanii Pekko Käppi & K:H:H:L · Räjäyttäjät · Rättö & Lehtisalo Tinyhawk & Bizzarro · Viitasen Piia · Virta · Yeboyah Peggy Gou Jungle Bat For Lashes Frank Carter & The Rattlesnakes Fontaines D.C. – 15.6.2024 HELSINKI, NORDIS sidewayshelsinki.?/liput @sidewayshel #sidewayshel Peggy Gou Jungle Bat For Lashes Frank Carter & The Rattlesnakes Fontaines D.C. 13. Vinc ent, Kerr y King , Kaks ipäi nen Koir a, Kuum aa, Amu ri, Pet Shop Boys … ARV IOIT AVA NA KUU MIM MAT UUT UUS LEV YT SLASH PARIISIN KEVÄT KAMASI WASHINGTON LEIJA LAUTAMAJA MODEM US M LENNY KRAVITZ ” E N A J A T T E L E I K Ä Ä O L L E N K A A N ” So un dI 11 So un dI 11 L E N N Y K R A V I T Z APOCALYPTICA SAI LEVYLLEEN ELÄVIÄ JA KUOLLEITA METALLICA-MUUSIKOITA
PERJANTAI 21.6. TORSTAI 20.6. GRILLIJONO K.O. VEHJE DE LA ROCKA STEREO TERROR WIKIROCK AS I MAY HORIZON IGNITED POPONJET ST. KESKIVIIKKO 19.6. AURORA SATANIC NORTH KYY MARIANAS REST VERIKALPA SHADE EMPIRE RYTMIHÄIRIÖ ENEMIES EVERYWHERE VAASA PALAA FM2000 SWANSONG NICOLE INFERIA 18 + 67. OHJELMA FESTIVAL L I N E U P JUONTAJINA ANNOUNCERS LAURA VÄHÄHYYPPÄ HANNA-MARI KARHINEN (Hinta sisältää leirija telttapaikan) ?. SATURDAY FRIDAY THURSDAY WEDNESDAY LAUANTAI 22.6
PERJANTAI 21.6. VEHJE DE LA ROCKA STEREO TERROR WIKIROCK AS I MAY HORIZON IGNITED POPONJET ST. AURORA SATANIC NORTH KYY MARIANAS REST VERIKALPA SHADE EMPIRE RYTMIHÄIRIÖ ENEMIES EVERYWHERE VAASA PALAA FM2000 SWANSONG NICOLE INFERIA. GRILLIJONO K.O. OHJELMA FESTIVAL L I N E U P JUONTAJINA ANNOUNCERS LAURA VÄHÄHYYPPÄ HANNA-MARI KARHINEN (Hinta sisältää leirija telttapaikan) ?. KESKIVIIKKO 19.6. SATURDAY FRIDAY THURSDAY WEDNESDAY LAUANTAI 22.6. TORSTAI 20.6
Soundi 5/2024 > 6 Pääkirjoitus 8 Tapahtuu näinä päivinä 9 Toinen kuvakulma 10 Löytöretkellä 12 Tarkkailuluokka: Julia Delgado 14 Elämäni soundit: Stepa 15 Martti Luther ja muovipussi: Egotrippi 16 Arttu Seppänen 18 Lenny Kravitz 24 Modem 26 Slash 30 Us 32 Leija Lautamaja 34 M 36 Apocalyptica 39 Kamasi Washington 42 Pariisin Kevät 44 Mdou Moctar 46 Levyarviot 57 Kaksipäinen Koira 60 Wheel 62 Jazz kiinnostaa 64 Sanoin kuvin & Elokuvat 66 Viimeinen sana K an n en k u v a: M ar k Se li ge r 4 SOUNDI 36 Apocalyptica K u v a: R ik i M u rt o K u v a: G en e K ir k la n d K u v a: H ay le y Le 42 Pariisin Kevät 34 M 26 Slash K u v a: To m m i M at ti la 44 Mdou Moctar K u v a: E b ru Y il d iz
Hän tekee liukuhihnalta säröisiä teknobiisejä muun muassa nimillä DJ FKU ja Skorde, ja kerää niillä satoja miljoonia striimejä. Etenkin kun Valkiainen Ilta-Sanomien haastattelussa itse kertoi, että hänen kappaleensa syntyvät puolessa tunnissa eivätkä vaadi mitään osaamista. Eikä hän edes itse pidä kappaleista, joita tekee. Siihen nähden tuntuu epätodelliselta, että tässä ajassa pystyn kirjoittamaan nettisivustolle ”suomenkielinen country pop, joka kertoo karanneesta kissasta”, ja minuutin päästä tekoäly on rakentanut kappaleen promptini pohjalta. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Eikä siinä mitään. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Lotta Savolainen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 50. Tavallaan on vain hienoa, että hän on tajunnut, kuinka nykyajan teknologialla ja ilmiöillä pystyy rahastamaan jos osaa. Se on ällistyttävää, siitä ei pääse mihinkään. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. tai no, en oikein osaa suhtautua siihen edes musiikkina. Mutta onko silläkään kuitenkaan mitään tekemistä musiikin, siis taiteen, kanssa. Samankaltaisten tunteiden äärellä olin tutustuessani 19-vuotiaan Valentin Valkiaisen tuotantoon. Sävellyksen, sovituksen ja sanat, kaikki instrumentit ja laulun. Udio.com-sivuston minulle tekemä biisi on nimittäin itse asiassa aika kammottava. Muodollisesti pätevä – onko pahempaa kirosanaa musiikista puhuttaessa. Muodollisesti se on toki aivan kelpo sävellys, ja kyllä se kuulostaa ohjeistukseltani, mutta musiikkina se on... Varmasti sinnikkäästi uudelleen ohjeistamalla ja muokkaamalla olisi mahdollista saada muodollisesti pätevä kappale. Luomista ilman oikeastaan minkäänlaista tunnetta luomisesta. Mutta samalla on helppo tajuta, että tämä ei ole tulevaisuus. Grace Cummings: Ramona SOUNDI 5/2024 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Amuri: Kun mä kotoa lähdin St. Eihän siitä nyt niin kauan ole, kun opettelin Fast Tracker II:lla ohjelmoimaan rumpuja. Pääkirjoitus A-PUOLI > 6 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Samuel Järvinen, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Ja aivan äskenhän Garageband julkaistiin, vai. Udiolla leikkiminen on kuitenkin erittäin kiehtovaa ja koukuttavaa – ja tuntuu samalla jotenkin todella väärältä. Systeemistä niskalenkki, antaa palaa vaan. Tuohon varmasti pystyisi tekoälykin.. Tämä on vain alkeellinen vihje siitä, mitä tuleman pitää. Vincent: All Born Screaming Beth Gibbons: Lives Outgrown Chanel Beads: Your Day Will Come open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Mukamusiikkia P ää meinaa räjähtää, kun yritän hahmottaa, kuinka paljon teknologia on mennyt eteenpäin omana elinaikanani. Siis aivan poskettomia lukemia, ja tahkoaa samalla kunnioitettavan määrän rahaa
Tavastia, Helsinki LA FEMME (FRA) 2.5. Jäähalli, Helsinki NICK CAVE (AUS) 25.–26.6. Tekstimaailmasta puheen ollen: Yesterwynde päättää trilogian, jonka edelliset palaset ovat Endless Forms Most Beautiful (2015) ja Human. Joidenkin mukaan Yesterwynde kuulostaa erityisen paljon ”bändilevyltä”. Hietsu Is Happening, Helsinki 22.5. Ihan kaikkea – sävellyksiä, lyriikoita, orkkasovituksia, kansitaidetta, musavideoita, miksauksia ja niin edelleen – hiottiin enemmän kuin koskaan aiemmin. Albumia on myös luonnehdittu raskaimmaksi ja pahaenteisimmäksi Nightwish-teokseksi. Kuudes Linja, Helsinki BETH HART (USA) 14.6. – Ensimmäinen single Perfume Of The Timeless sisältää muun muassa lauseen ”We are because of a million loves”, ja siihen kiteytyy kenties levyn tärkein teema. Telakka, Tampere SCARECROW (USA), VIDRO (SWE) 8.6. Musiikkitalo, Helsinki POIMINTOJA LÄHIVIIKKOJEN ULKOMAANVIERAISTA Nightwishin levytrilogia täydentyy Nightwish julkaisee odotetun Yesterwynde-levyn 20. Tampere-talo LYDIA LUNCH (USA) 19.5. Allas, Helsinki FU MANCHU (USA) 15.6. :II: Nature. Olympiastadion, Helsinki MAMMOTH WVH (USA) 8.6. On The Rocks, Helsinki THE DELTA BOMBERS (USA) 12.6. syyskuuta. Kuudes Linja, Helsinki DAN LILKER (USA) + PRESTIGE 31.5. Verstas, Nakkila LUKE BLACK (GBR) 13.6. Allas, Helsinki ZHEANI (AUS) 3.6. – Uuden levyn isot teemat ovat samankaltaisia kuin kahdella edeltäjällään. Validi Karkia -klubi, Pori ADG7 (KOR) 22.5. Tavastia, Helsinki 13.6. Voisiko sanoa, että Yester wynden tekeminen oli jopa aiempaa intensiivisempää. Ääniwalli, Helsinki BRUCE KULICK (USA) 27.5. – Albumin jo kuulleet ovat kuvailleet sitä hyvin eri tavoin. Progressiivinen-termi on myös noussut esiin, sanoo Holopainen. Lopputulos on juuri aiottujen visioiden kaltainen, joten olen täpinöissäni. – Yesterwynden kirjoittaminen ja muu valmistelutyö otti enemmän aikaa kuin mikään Nightwishin levy aiemmin. Lisäksi sanoisin, että Yesterwynde on myös meidän lyriikkavetoisin albumi. G Livelab, Helsinki HALINA RICE (GBR) 30.5. Bar Loose, Helsinki AKI TAKASE (JPN), HAN BENNIK (NLD) 30.5. On The Rocks, Helsinki 25.5. Albumia työstettiin lähes päivittäin kolmen ja puolen vuoden ajan. – Numero kymmenen on hieno ja pyöreä luku. Albumin on tarkoitus avata mainittu tunne kuulijalle! TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a: Ti m Tr o n ck o e. (2020). Millainen levy on musiikillisesti luvassa. Aika, muistot, kuolevaisuus ja humanismi ovat eräitä avainsanoja. Uusi levy on pitkä matka ja kokemus, johon kannattaa varata aikaa. – Kyllä se varmaan oli! Kun työskentely alkoi edetä, oma kunnianhimon ja pieteetin määrä meni niin sanotusti taivaankannesta läpi, enkä lopulta halunnut päästää luomisprosessista irti päiväksikään, kertoo Holopainen. Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä, että musa on enemmän kuin koskaan ”naimisissa” sanoitusten kanssa. Vastavirta, Tampere THE DARKNESS (GBR) 11.6. Savoy, Helsinki ANALEPSY (POR) + muita 23.5. Olemassaolomme on siis lähes käsityskyvyn ylittävä onnenpotku ja etuoikeus! Entä mitä albumin nimi Yester wynde tarkoittaa. Pakkahuone, Tampere KAMIJO (JPN) 11.6. Klubi, Tampere METALLICA (USA) 7.–9.6. Se on kiintoisaa, mutta ei yllättävää. Varjobaari, Tampere ACTRESS (GBR) 25.5. – Otsikko kuvaa erästä tunnetta, jolle ei löydy vastinetta esimerkiksi englannin kielestä. Jos joku kohta sävellyksessä ihmetyttää, niin tekstejä tarkastelemalla saattaa hyvinkin selvitä, mistä on kysymys. – Voisi myös sanoa niin, että Yesterwyndestä tuli matkan varrella obsessio ja turvasatama. Kyseessä on yhtyeen kymmenes studioalbumi. Klubi, Tampere SEMATARY (USA) 2.6. Pinnan alla on suuri määrä yksityiskohtia kuulijoiden löydettäväksi, mutta niitä oleellisimpia asioita ei tarkoituksella ole haudattu liian syvälle, kertoo kosketinsoittaja ja säveltäjä Tuomas Holopainen. G Livelab, Tampere 31.5. Olympia, Tampere ERIKA DE CASIER (DNK) 7.6. On The Rocks, Helsinki MARIE BOINE (NOR) 21.5. Nirvana Bar, Turku 24.5. Tavara-asema, Tampere HEART (USA) 25.6. Siksi meidän piti temmata tuulesta uusi sana. 8 SOUNDI SOUNDI 9 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia JONATHAN ROY (CAN) 21.5. On The Rocks, Helsinki CANNED HEAT (USA) 6.6. Klubi, Tampere 14.6. – Itse koen, että Yesterwynde soundaa, maistuu ja tuntuu vahvasti Nightwishin ytimeltä, toki uusilla maailmoilla ja mausteilla ryyditettynä. Ääniwalli, Helsinki ANNA MOSS (USA) + LEIJA LAUTAMAJA 7.6. On The Rocks, Helsinki THE MOLOTOVS (USA) 29.5. Telakka, Tampere 20.5. Jokainen esi-isämme ja -äitimme eli sukukypsäksi asti, ja jos edes yksi heistä olisi kuollut nuorena sairauteen tai joutunut vaikkapa luolakarhun kitaan, sinua ei olisi olemassa. Me olemme osa katkeamatonta ketjua, joka vie miljardien vuosien päähän
Nyt äänitysvaiheessa oleva tuleva albumi jatkaa suurin piirtein samalla konseptilla, kertoo Jussi Lehtisalo. Mitään tarkempia lupauksia en uskalla tehdä, sanoo Lehtisalo. Bändi on nimittäin kaivanut arkistojaan, ja saataville ovat nyt tulleet teokset Circle vs. Kuten odottaa saattaa, lopputulos on kirjava, mutta ilahduttavan monta onnistumista levyltä löytyy. 8 SOUNDI SOUNDI 9 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Monenlaisilla musiikillisilla poluilla yli 30-vuotisen uransa aikana kulkenut Circle valmistelee uutta studioalbumia. – Meiltä tuli juuri albumi nimeltään Musiikki 3. Toki jokainen esitys jää miljoonan valovuoden päähän Byrnen ja kumppaneiden aukikirjoittamattomasta magiasta, mutta kukapa ei jäisi. Kokoonpano oli siis kaiken kaikkiaan massiivinen! – Muurahaiset taas nauhoitettiin jo vuonna 2002. Niin, ja seuraava oma soololevynikin on tulossa jo kesäkuussa. Kiinnostava artistijoukko Talking Headsia versioimassa Tampereen Vapriikkimuseokeskuksen Postimuseossa avautuu 30.5. K u v a: D eb o ra h Fe in go ld K u v a: Ju h o Ju n tu n en K u v a: E et u H en tt o n en. Minun lisäkseni Mahti-kollektiivissa vaikuttavat muun muassa Hannu Saha, Teemu Elo ja Tomi Leppänen. Varsinaisen Circle-kokoonpanon ohella lavalla oli vierailevia muusikoita, joille olimme aiemmin vuokranneet Circle-nimen käyttöoikeuden. Milloin levy ilmestyy. Underground-sarjakuvat esillä Postimuseossa Kultakautena 1967–1974 USA:ssa julkaistiin yli 800 underground-lehteä, tähtinään Robert Crumb ja Gilbert Shelton. Keräilijä Kari Elke län kokoelmiin pohjautuva näyttely paneutuu 1960-luvun loppupuolella USA:ssa kukkaan puhjenneen underground-sarjakuvan historiaan sekä myös perintöön aina 2000-luvun Suomeen saakka. Jussi Lehtisalo on mukana myös monessa muussa yhtyeessä. Ajankohta on varsin sopiva, kun nyt puhutaan niin paljon tekoälyn tekemästä musiikista. Circle: Supermassive ja Muurahaiset. Hillittömät underground-sarjakuvat -näyttely. Samalla visiitillä tietenkin kannattaa uppoutua myös Vapriikin Manserock-näyttelyn aarreaittaan. saakka. The Linda Lindasin Found A Job tai Cavemenin What A Day That Was tavoittavat alkuperäisen omalaatuista svengiä, kun taas DJ Tunezin Life During Wartime tai Jean Dawsonin Swamp vievät alkuperäiskappaleet ilahduttavasti uusille urille. Livelevy Konsertti I taas ilmestyy heinäkuussa. Tuleva levy jatkaa tutkimusmatkaa, joka alkoi vuonna 2021 ilmestyneen Henki-levyn myötä. Loimme silloin Max/MSP-tietokone-ohjelmapohjaisen satunnaismuuttujageneraattorin, joka muovasi ikiliikkujan tavoin kaikesta siihen ajetusta c-kasettipohjaisesta orgaanisesta äänimateriaalista kokeellista metsäfolkia muistuttavaa äänistruktuuria. Mukana on Miley Cyrusin (epäluonteva Psycho Killer) ja Lorden (tylsä Take Me To The River) kaltaisia pop tähtiä, The Nationalin (onnistuneesti yhtyeen melankoliaan istuva Heaven) tai Paramoren (jäykästi vedetty Burning Down The House) tapaisia rockimman laidan nimiartisteja sekä iso nippu uudempia tai marginaalisempia tulokkaita genrestä jos toisesta. Circle ei tietenkään olisi Circle, jos yhtyeen maailmassa ei tapahtuisi kaikkea muutakin. Musiikki 3:lla mukana ovat myös Richard Dawson ja Sally Pilkington. – Henki tehtiin brittimuusikko Richard Dawsonin kanssa. – Heinäkuussa puolestaan ilmestyy Tomutonttu ja Lehtisalo -niminen albumi. Juuri nyt eräs aktiivisimmista on Mahtiniminen ryhmä. Olen tehnyt levyn yhteistyössä Jan Anderzénin (Kemialliset Ystävät) kanssa. Skaala on kiehtovan laaja. Everyone’s Getting Involved -albumi limittyy 40 vuotta sitten julkaistuun legendaariseen Stop Making Sense -konserttielokuvaan, jota 16-biisisen ja -artistisen tribuutin kappalelista ja -järjestys mukailevat. Kun taannoin kaivelin arkistoja, löysin sattumalta tämän materiaalin, ja päätimme tuoda sen nyt julki. Nauhoitukset jäivät aikoinaan julkaisematta. – Supermassive nauhoitettiin livenä Helsingin Tavastialla 2014. Skene oli osa nuorison vastakulttuuria, ja lehdissä pilkattiin valtaapitäviä ja herkuteltiin yleisesti pahek sutuilla aihepiireillä. Näyttely on auki 25.8. TEKSTI: TIMO ISOAHO Circle työstää seuraajaa Henki-albumille Maailmaan on putkahtamassa juuri näinä päivinä kiinnostava Talking Heads -tribuuttilevy. – Aikataulu on vielä auki, mutta se julkaistaan jossain vaiheessa ensi vuonna
Albumilla käsitellään myös mielenterveyden haasteita ja ihmissuhteiden monimutkaisuutta. Kirjoittaessani tätä kevät on jälleen muuttunut takatalveksi, ja mietinkin miten kevyesti vailla viiman aiheuttamaa kokovartalojäykkyyttä tämä kappale saisi kävelemään läpi kaupungin sydän pamppaillen ja jotain jännää odottaen. Runsas unisonossa laulaminen on virkistävää ja saakin miettimään, miksi sitä käytetään nykyään tehokeinona niin vähän. Ehkä sitten, kun en enää jaksa ihastella vaivattomasti eteenpäin rullaavaa sovitusta, teksti saa tilaa kuulua. Kyseessä on heidän huhtikuun puolenvälin tienoilla julkaistu debyyttisinglensä Jääpussi. Humun muodostavat säveltäjä Tytti Arola sekä muusikko ja näyttelijä Anna-Sofia Tuominen, jonka lapsuudenmaiK u v a: E in o M at si K u v a: M ai ja B o n d ar. 10 SOUNDI Teksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI Kuollut Piimä Ruusulla L öytöretkellä-palsta keskittyy tällä kertaa duokokoonpanoihin. Kyseessä on serkusten Ulla Honkosen ja Ruusa Kauton silloin tällöin tiheätunnelmainen mutta yleissoundiltaan vapaasti soiva debyytti. Jyväskyläläinen duo Ruusulla kietoo lempeästi kuulijan Päiväkirjadebyyttialbumillaan tarinoidensa ääreen. Mihin tarinat kehittyvät ja kenestä seuraavaksi lauletaan. Vuonna 2022 ihmettelin ja ihastelin Humu-yhtyeen debyytti-ep:tä Lapila. Jostain syystä ahdistavuus ei kyllä välity minulle. Kun suuntaviivoja, elettyä elämää ja taiteellista näkemystä on kahden henkilön edestä, ei välttämättä aina ole selvää miksi ja miten johonkin päämäärään päädytään. Yllättäen kahdestaan tekeminen saattaa olla vaativampaa kuin yksin tai isommalla joukolla yhtyeenä. Debyytin sanotaan kertovan serkusten välisestä ystävyyssuhteesta, joka on juurtunut lapsuudesta saakka. Kappaleiden taustalla on noin parinkymmenen vuoden ajalta kerättyjä kokemuksia elämästä, jota serkukset ovat vuosien varrella prosessoineet musiikin kautta. Kyllä se tunne sieltä kuitenkin hahmottuu, vähän vallaton ilo ja erityisesti kihelmöivä riemu varsinkin kappaleessa esiintyviä pieniä musiikkikoruja kohtaan. Se on kertomus ja kokoelma tarinoita sekä tunnelmia Lapilanimisestä saaresta, joka sijaitsee Naantalin saaristossa. Albumin yksi vahvimmista kappaleista on jo aiemmin julkaistu single Rappukäytävässä. Kahden ihmisen välillä ollaan taas nopeammin herkemmillä vesillä ja usein tämä herkkyys onkin juuri se taika, joka kuulijaa viehättää. Kappale, jossa luotetaan yksinkertaiseen sovitukseen ja vahvaan tekstiin. Siihen, että kahden lauluäänen sävyistä ja tekstin hienosta käsittelystä voidaan valmistaa mestariteos. Ruusan ja Ullan suurimmaksi osaksi itse tuottama albumi soi persoonallisesti ja vahvana. Tiina Koskisen ja Panu Ukkosen duo Kuollut Piimä on tehnyt kappaKahden ihmisen yhteistaikaa leen, joka on jollain tavalla niin kevyt ja tyylitietoinen, että en meinaa ymmärtää mitä tunnen sen äärellä. Ehkä eniten juuri mietinkin, mitä tämän jälkeen. Kahden ihmisen luomaan yhteiseen säveltaiteeseen. Tekemisen muotoon, josta myös minulla on useiden vuosien kokemusta Pikku Kukka -duosta. Yksinkertaistettuna voisi ajatella, että isompi yhtye jakaa rennommin eriävät mielipiteet, sillä on itsestään selvää, että kaikkien taiteellinen näkemys ei voi olla sama. Mielenkiinnolla jään seuraamaan, mitä duo saa vielä aikaan. Hengetön rumpukomppi ympäröidään niin elävillä elementeillä, että kudelma on lähes vastustamaton. Kuollut Piimä kertoo tiedotteessaan, että sanoituksen idea oli kirjoittaa siinä hetkessä ahdistavin teksti, mitä tuli mieleen. Mielestäni tämä albumi on yksi kevään yllättäjistä. Se on koskettava kertomus hylkäämisestä, surusta ja vaikenemisesta
Arolan ja Tuomisen valo välkkyy kirkkaana ja heidän taitonsa äänimaisemien tuottajina ja tarkkojen hetkien ku vailijoina välillä jopa ällistyttää. sema Lapila oli. Tuo parin vuoden takainen kokonaisuus on hyvin taiteellinen, viipyileväkin kuuden kappaleen läpileikkaus muistoista ja tunnelmista. En voi olla pohtimatta ajatuksia omien muistojen varmuu desta. Kap paleen erityisen kiinnostava piste löytyy kertosäkeestä, joka laskee biisin puolitempoon ja rauhoittaa tilannetta. Heidän keväällä jul kaistu toinen singlensä Narsistit kritisoi somekulttuuria. Se uh kuu itsevarmuutta ja rauhaa. Sanoitus alleviivaa, että huomiokulttuuri vie meidät kauas omista vaikeista tunteistam me ”Huomaa mut, näe mut, mä en haluu mun tunteita kohdata”. Nyt keväällä 2024 julkaistu single Akvaariokala tuo Humun saaristosta kaupunkiin. Vallilan Unelma Humu Oona Niskanen ja Pasi Nissinen muodostavat Vallilan Unelma ni misen duon. Lapila on kaikkinensa hienon dra ma turgian omaava kokonaisuus, jonka äärellä kannattaa viettää vaikka joku harmaa ja yllättävän luminen kevätpäivä. Tämä ei ole yllätys, sillä Niskasen ja Nissisen juuret ovat punkmusiikissa ja vaikutteet selkeästi puskevat läpi myös tässä projektissa. Lapsuudenmaisemas ta tuntuu usein jäävän mieleen juuri vahvoja kuvia paikoista, heijastuk sia äänistä ja yleisestä ilmapiiristä. Kappale kuvaa yksinäi syyttä, mutta ei surullisesti. ”Jotenkin vinksahtanut yhdistelmä pitää mielenkiintoa yllä ja antaa yhtyeelle persoonallisen leiman.” K u v a: O o n a N is k an en. Se pohtii narsismia ja vaikuttajien sisäistä maailmaa. Miksi jotkut asiat jäävät niin tarkasti muistiimme, mitä me taas unohdamme. Yhtye yhdistää musii kissaan kevyesti punk ja elektro vivahteita. Aistittavissa on sävyjä jopa 90luvun tanssipopista. Tämä jotenkin vinksahtanut yhdistelmä pitää kyllä mielenkiintoa yllä ja an taa myös yhtyeelle persoonallisen leiman
Artisti päätti myös yrittää äänittää omia kappaleitaan. Alkuun hän opetteli erilaisia covereita ja siirtyi sen jälkeen muokkailemaan oppimiensa kappaleiden sointukulkuja. – Mua on rohkaistu tekemään englanninkielistä musiikkia, mutta se ei ole ehkä itselleni sellainen, mitä osaisin luontevasti kirjoittaa. Biisin teksti muodostui samalla kun Delgado haki siihen sopivaa rytmiä. – He sanoivat, että kyllähän tuo sellaista folk–country-henkistä enimmäkseen on. Omaa tuotantoaan hän esitti ensimmäisen kerran ystävänsä juhlissa. Kiinnostus kasvoi kuitenkin niin suureksi, että Delgado päätyi opettelemaan kitaran soittamista kavereiden avustuksella. Tulevaisuudelta hän toivookin mahdollisimman paljon keikkailua. Tapahtuman jälkeen Delgadolle tuli saman tien lisää esiintymispyyntöjä. – Se on vähän menevämpää ja siinä on ehkä sellainen rockimpi meininki. Omien biisien tekeminen alkoi kitaransoiton kautta. – Sain kuitenkin rohkaisua ja kannustusta nousta lavalle, ja siitä koko homma sitten lähti. TEKSTI: EMILIA AHO instagram.com/neitidelgado ”Oli todella vaikeaa määritellä omaa musaa ja luokitella sitä.” K u v a: St af fa n St rö m. Äiti huomasi tyttären innostuksen jousisoitinta kohtaan, ja myös hän pääsi ensimmäisellä luokalla viulutunneille. – Kirjoittelin mieleen tulleita asioita paperille ja soittelin monta kertaa uudestaan ja uudestaan. 12 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. – Koskaan ei ole ollut sellaista ajatusta, että musta tulisi muusikko. – Sitten päätin, että nyt näitä on pakko saada ulos, Delgado toteaa nauraen. – Iso haave on päästä reissaamaan ja esiintymään mahdollisimman monessa paikassa. Korona-aika laittoi kuitenkin kokeilemaan hommaa uudestaan, sillä tuttavat ja fanit alkoivat kysellä keikoilla kuultujen kappaleiden perään. – Vinguttelin sitä menemään aina kun hän lopetti treeninsä, Delgado naurahtaa. Ehdottomasti kuitenkin haluan näillä suomenkielisillä kappaleilla päästä kotimaan rajojen ulkopuolelle. Tuolloin keikka meinasi jännityksen vuoksi jäädä vetämättä. Se ei kuitenkaan osoittautunut helpoksi. Hän jatkoi itsenäisesti tutustumista erilaisiin soittimiin, ja laulamisesta tuli intohimo kuoron myötä. Sen Delgado kuitenkin paljastaa, että genreen on tiedossa muutosta. Haaveena on kiertää myös ulkomailla. Keikkailusta Delgadolla on jo useampien vuosien kokemus. – Mukaan ei tullut sellaista keikkaräväkkyyttä. Lopulta päädyin kuitenkin alkuperäiseen versioon. Olin esityksestä aivan haltioissani ja mietin, että vitsi kun en tuota kitaraa tajua. – Meni monta vuotta, ennen kuin kappale julkaistiin ja se on muuttanut muotoaan useasti. Oikeastaan hän ei alkuun tiennyt tekevänsä sitä. Seuraava päivänvalon näkevä biisi on jo tiedossa, mutta aikataulusta ei ole vielä tietoa. – Kaikki lavoilla tähän mennessä esitetyt biisit olisi tarkoitus saattaa julkaisumuotoon. Nyt julkaisutahtia on tarkoitus kiristää, ja uutta musiikkia on tälläkin hetkellä tekeillä. – Kun aloin keikkailla ja multa kysyttiin millaista musiikkia teen, meni aina sormi suuhun. Pari vuotta vanhemman isoveljen aloittaessa ensimmäisellä luokalla viulunsoiton innostui myös pikkusisko soittimesta. Niin teen oikeastaan kaikki biisini. Oli todella vaikeaa määritellä omaa musaa ja luokitella sitä, vaikka olenkin kuunnellut ja tutustunut paljon erilaisiin genreihin. A-PUOLI Julia Delgado Keikkasuosikit julki KUUNTELE TARKKAILULUOKKA -SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti F olkmuusikko Julia Delgadon elämässä musisointi on kulkenut mukana siitä lähtien, kun hän oppi puhumaan ja kävelemään. Lopputuloksena syntyi huhtikuussa julkaistu Jännittääsinkku. Vaikka Delgadon tähän mennessä julkaisemat kappaleet ovat olleet vahvasti folkiin nojaavia, ei kyseinen genre ole hänen oma suosik kinsa. Neljän vuoden jälkeen viulun soittaminen riitti, mutta musiikkia Delgado ei kuitenkaan lopettanut. En sitten saanut aikaiseksi julkaista niitä, kun en ollut ikinä tyytyväinen. Niissä Delgado esiintyy nelihenkisen bändinsä kanssa. – Joskus eräs tuttava soitti ja lauloi puistossa Dolly Partonin Jolenen. Kavereiden puoleen kääntymällä tyylisuuntaus löytyi. – Aloin katsoa tutoriaaleja ja kirjaimellisesti rämpytin, kunnes tajusin, miten kitaraa soitetaan. Uuden musiikin lisäksi kesällä häämöttää muutamat festarikeikat
THE PRODIGY UK GENE SIMMONS BAND US APULANTA AMARANTHE SE EPPU NORMAALI STRATOVARIUS SUBURBAN TRIBE BLIND CHANNEL JJYLLI & KUOPPIS MUSIC OF KINGSTON WALL TAROT TURMION KÄTILÖT MAIJA VILKKUMAA HAPPORADIO LORDI HARDCORE SUPERSTAR SE MOKOMA POPEDA KOTITEOLLISUUS LOST SOCIETY VIIKATE DINGO WARMATH NYRKKITAPPELU KRYPTA ATOMIROTTA TEMPLE BALLS SHADE EMPIRE FM2000 ROCK BAND FROM HELL LOHKARE LINNANRAUNIOT ANOREXY JATKOROIKKA666 SELF ENSLAVED TOIVO OLAVI LICUATION VIOLET GARDEN HALOSHADE WOUNDSTRIPE SKYB TSEKKAA PÄIVÄKOHTAINEN AIKATAULU!
INNOITTAVA LEVY NIMENOMAAN TEKSTINTEKIJÄLLE Brother Ali Mourning In America And Dreaming In Color – Tekstien hyväntahtoisuus teki suuren vaikutuksen. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Stepa ENSIMMÄINEN LEVY, JOKA HERÄTTI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN Aerosmith The Big Ones – Ystäväni Tero nauhoitti minulle kasetillisen Aerosmithiä. Onkohan se naapuri, joka kävelee usein huppu päässä ja kyselee omituisia alakerran pyörävarastosta. Ehkä nyt, kun olen löytämäisilläni tarkoituksen seuraavalle levylleni. Lähetin ne tuottajalle, Pehmeelle Goolle, joka lähetti mulle takaisin Miami bassja ghettotech-vaikutteisia, nopeita biittejä, joihin pystyy räppäämään puolet hitaammin. Leonard Cohen I’m Your Man – Yllätti minut viikko sitten, kun matkasin parhaan ystäväni rautatien kyydissä. Jos teet samaa musaa läpi elämän, voit saada jostain gaalasta parhaan tylsimyksen palkinnon tai sit voit tehdä mitä huvittaa. TUOREIN SUOSIOONI SULKEUTUNUT ALBUMI ERIKOISIN TAI ODOTTAMATTOMIN LEVYSUOSIKKINI PARHAITEN KUUNTELUA KESTÄNYT ALBUMI De La Soul 3 Feet High And Rising – Yllätyn joka kuuntelulla, kun löydän tältä debyyttilevyltä biisin, jota en ole aiemmin kuullut. Vaihtoehdot olivat vähissä. Oulussa asustava räppäri on vaalinut lappilaisia juuriaan ja antanut kulttuurisille vaikutteilleen eloisat ja kehittyvät hip hop -biitit ja -riimit. Kuuntelin The Big Ones -levyä koko kesän ja tunsin olevani coolein paskiainen koko Lapissa. Minä olen ”teen mitä huvittaa” -tyyppi. Toisaalta minusta tuli tekstien kirjoittaja, kun nuorena meni tietokone rikki ja sen mukana katosi 200 biittiä. TYYLILAJINI KEHITYKSEN VIIME VUOSIEN INNOITTAJA Chris Cornell Scream – Cornellin liike grungerokkarista poppariksi oli niin bad ass, että inspiroiduin mielettömästi. Katsoin vain Simpsoneita ja muita tv-sarjoja. Ei siis kummoinenkaan räppäri, mutta korvaa intohimollaan tekniset puutteensa. – Levyllä on muutama biisi, jonka meikä räppäsi vaan klikin päälle, ilman biittiä, mikä on yllättävän vaikeeta. Halusin, että kuulija hymyilee, nauraa ja saa hyviä fiiliksiä, eikä tarvitse miettiä yhtä ainutta yhteiskunnallista kysymystä. Bassoradiossa soi Kehumatta paras, viimeinen palapelin pala, jonka tarvitsin oman unelman jahtaamiseen. – Se oli sellainen vuoden mittainen ”päiväni murmelina”. S odankylässä varttuneen Stepan (Joni Stenberg) todettiin jo 16 vuotta sitten aloittaneen suomirapin uudesta nollapisteestä MC-debyytillään. Levyllähän on skittejä ja kertomus, jossa olen lyönyt päänsä tosi pahasti ja räpit on siksi aika kököt. Mun musiikki on usein aika toiveikasta ja hyväntahtoista, mutta Tom Waits vie kuuntelijansa niin lähelle helvetin tulia, että palaneen lihan voi haistaa. Miten mikään musiikki voi ollakaan näin hyvää, ja miten pystyinkään pääsemään elämäni ruotsinkurssit läpi. – Oli tarkoitus tuoda levylle sielukkaampiakin kappaleita, mutta ei sitten vaan tuntunut siltä. Luulin, että Leonard Cohen tekee jazzballadeja, mutta levyn elektro-dystopia suisti junan raiteilta ja konduktööriä ei ole sen koommin nähty. – Voi kuinka me naurettiinkin kuin pikkupojat! Piti jatkuvasti painaa stoppia ja ajaa toisia eri huoneeseen niiden juttujensa kanssa. Ennen sitä on lähinnä puujalkafutista ja keikkoja. – Gettotekniikkaa äänitettäessä halusin tehdä jotain ihan muuta eli päätöntä, pöhköä meininkiä. Levy on ollut hyllyssä yli 15 vuotta ja joka vuosi joku käy lisäämässä sinne uuden kappaleen. Silloin minulla oli vain kynä, paperia ja kuva edesmenneestä mummostani. ALBUMI, JONKA TEOSSA OLISIN HALUNNUT OLLA MUKANA De La Soul …And The Anonymous Nobody – Mikäli minä olisin ollut studiossa, olisin sanonut, että jätetään tämä teos tekemättä. – Se aika toi keikkataukoa, mutta käytin sen ajan huonosti, Stepa tunnustaa. Saa kauheen sykkeen biisiin, mutta kuulija saa selvän mitä sanotaan. Yhdestoista albumi Gettotekniikkaa on paluuta vanhan koulukunnan hauskanpitoon, jota Stepa kokee itsensä ja yhteisönsä tarvitsevan korona-vakavoitumisen jälkeen. Joka aamu täysin samat uutiset, jotka eivät inspiroineet luovaan tekemiseen. Uusissa biiseissä on hyvät keikkalekat. 14 SOUNDI Tom Waits Blood Money – Jo Verirahat-nimestä voi päätellä, että albumi on pelkkää verta ja luuta. Levystä tuli sellainen hassuttelu, koska tuntui siltä, ettei mitään tehdä väkisin. Levyn myötä kaikki mitä halusin leikkiä, olivat jollain tapaa “bändileikkejä”. Mahaan sattui, kun oli liiankin hauskaa. K u v a: Lo as te ez e. LEVY, JOKA KYTKEYTYY RAPARTISTIKSI JA BIISINTEKIJÄKSI RYHTYMISEEN Kemmuru Kehumatta paras – Lukion ruotsinkurssilla ope antoi kuunnella musaa kuulokkeilla
Mutta matka elämän vertauskuvana on toimiva. Toki Egotripillä aina myös näiden kahden stemmalaulut tekevät onnistumiset. Matkustaja on laulubiisinä aika ovela. Siinä mielessä hän on eittämättä klassikon päätähti. Elämä on irrallisuutta, tui jottelua bussin ikkunasta. Eikä itsekään päässyt itseään virtuaalimaailmassa viihdyttämään. Komppi on koko ajan jäntevä ja pitää homman kasassa. Matkustaja on Egotripin kitaristin Knipin säveltämä ja so vittama kappale. Kun ihan alkusekuntien jälkeen jouset tulevat kehiin, niin kylmät väreet saapuvat myös. Aineen eetos oli agnostinen ja jossain määrin nihi listinen. Jousia ei kuitenkaan ole ylikäytetty tai alistettu hal van draaman palvelukseen. Kuulokkeet ja kirjat ja ikkunasta tuijottelu oli keksitty. Se vain maalaa abstraktin, vihjeen omaisen kuvan; tunnetilan, jonka moni voi kokea omakseen. Ehkäpä Egotrippi onnistui siinä paremmin vuonna 2004 kuin minä vuonna 1997. ”Asemalta kaikuivat kuulutukset kutsuna, jota pakoon ei pääse.” Eivät ne kuulutukset kutsu jäämään kyydistä pois, vaan pysymään kyydissä, uusiin paikkoihin, uusia kuulutuk sia kuulemaan. Kyllä ikiklassikko Matkustajakin joka tapauk sessa 99 pisteen arvoinen on. Se on tässä tapauksessa myös sopi van epämääräinen. Kyseessä on jokseenkin uraauurtava suomirockbiisi. Vieraantumisen tunne voi iskeä. Matkustaja on kappale koko elämää leimaavasta levotto muudesta, tai näin sen koen. Ajat telen usein, että elämä on elämisen arvoista vasta reissussa. Olen viettänyt loputtomat tunnit junissa ja busseissa yksin, vaikka perillä odottaisikin hauskaa seuraa. Ei se esitä loppulausun toa siitä, millainen matka elämä on. Liikennevälineen ikkunasta ei juuri mi tään näy. Se kumartaa perinteelle, mutta on täysin omalakinen.”. Teksti on rytmitetty hyvin epäorto doksisesti, mutta Kausteen laulamana se soljuu luontevasti. Matkustaminen yöllä on vielä oma lajin sa. Reissu voi olla rasittavakin, ja usein onkin. A bivuonna kirjoitin lukiotaipaleeni parhaaksi luokitellun äidinkielen aineen: teksti nimeltä Matka vailla määränpäätä sai opettaja Aira Revolta par haan mahdollisen pistemäärän, 99. Näinhän 18vuotias älykköjätkänä itseään pitävä ajattelee. Siksihän sitä on niin paljon käytet tykin. PB SOUNDI SOUNDI 15 Egotrippi: Matkustaja (2004) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Koko elämää leimaava levottomuus Tähän liittyvät biisin avainfraasit, kuten ”Aina matkalla jonnekin”, joka sittemmin päätyi Egotripin hienon orkesterilivenkin nimeksi. Matkustaja on kapselissa, jonka tarkkaa sijaintiakaan ei voinut ennen Google Mapsia selvittää. Ei se välttämättä paaluta kokonaista elämänkäsi tystä. Mutta oikeastaan Matkustaja on todella suuressa määrin musiikillinen mestariteos. Tällaiseen kultasuoneen kun osuu, voi jo luvan kanssa ilmoittautua historiankirjoihin. Tai voi, ajoittain, kun tullaan asemalle. Tai: ”Nouset kyytiin kerran, oot kyydissä aina.” Nyt tullaan matkaan vertaus kuvana. Vuonna 2004 kukaan ei edes odottanut matkustajan olevan tavoitettavissa vaikkapa sähköpostilla. Jousikvartetin rikastama popkappale on jok seenkin parasta 70luvun aikuisrockin mal lista tavaraa, mitä meillä on tehty. Mutta hyvänä kakkosena seuraa laulaja Mikki Kaus te, jonka kuulas ja sopivan neutraali tulkinta ankkuroi biisin juuri sopivalle melankolian asteelle. Se kumartaa perinteelle, mutta on täysin omalakinen. Olin sii nä keksinyt niinkin omaperäisen vertaus kuvan kuin että elämä on matka. Lisäksi se vetoaa pakahduttavimpiin perustunteisiin sekä sanoillaan että sävelkielellään. Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Kyseessä on uraauurtava suomirock-biisi. Tunnistan tunteen myös. Sitten on kyse toteutuksen tasosta. Eräs ystäväni kehui sitä kerran yhdeksi palkitsevimmista karaokekappaleista, mutta kun itse koetin kuivaharjoitella, totesin, että eihän tästä paljon mitään tule. Sanat keinuvat kappaleen luontaisen rytmin mukana ja luo vat nimenomaan matkustamisen vaikutelman. Pimeyttä näkyy, mutta liikkeen tuntu on silti läsnä. Vähän kuin kaikessa hiljaisuudessa siitä on tullut yksi 2000luvun suomirockin todellisista järkä leistä, vaikka toki iso hitti oli aikanaankin. Välitilasta puhuminen on klisee, mutta tosi klisee sekin
16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Kaksin aina kaunihimpi Herkät kotimaiset räppiduetot ovat hallinneet striimipalveluiden kärkeä viime aikoina. Duetto synnyttää erilaisia musiikillisia mahdollisuuksia. Tuntui kuin kappaleen mahdollistama kuvaja videomateriaali olisi jo pelkästään oikeuttanut yhteistyön. Duetto onnistuu myös markkinointitehtävässään. Duetot suosittujen artistien kesken mahdollistavat kaksinkertaiset markkinointimahdollisuudet. Tuotanto on myös sen verran hillitty, että lauluäänet ja -melodiat ovat suuressa roolissa. Se on monin tavoin oppikirjaesimerkki tämän päivän duetosta ja mitä niillä voidaan ja ylipäätään halutaan saavuttaa. Yhtenä iltana bongasin herrasmiehen, joka lauloi kappale toisensa perään Roy Orbisonia ja Elvistä. Tietenkään duetoissa ei ole kyse pelkästään markkinoinnista. Se on tuonut kesän keikkakauden ja uuden albumin kynnyksellä Behmin avulla artistia tunnetuksi myös niille, jotka eivät ole hänestä koskaan kuulleetkaan. Yhdistää kahta eri genreä tai artistia, tunnettua ja tuntemattomampaa. Behmistä on tullut suosittu duettokumppani. Loppukevennys: olen ottanut karaokeravintoloissa tavaksi pyytää täysin tuntemattomia ihmisiä kanssani laulamaan. Sanni ja Gettomasa tekivät samalla eetoksella ja reseptillä kappaleen Paperihaavoja, joka tätä kirjoittaessa vaikuttaa saavuttaneen myös tukevan hitin aseman. Sen jälkeen sen on myös kuullut karaokeravintolassa lähes aina. Biisin suosio yhdessä muuttuneen julkisuuden kanssa on tehnyt duetoista aiempaa suositumpia. Huvittavasti samana päivänä myös Melo julkaisi singlen Paperi haavoi. Ruuhkaa metaforien markkinoilla! Duettojen merkitys korostuu erityisesti julkisuuden keskittyessä vakiintuneiden nimien äärelle. Mahdollisuudet on maksimoitava. Kysyin, lähtisikö hän laulamaan kanssani Hurriganesia. Biisi on Ege Zululle iso voitto. Sen jälkeen Rita Behm tarjosi melkoisesti vetoapua Ege Zulun uudelle albumille duetolla Tunnista tuntiin, joka on julkaisustaan lähtien keikkunut Suomen suosituimpien kappaleiden joukossa. Käärijästä tuli vähemmän yllättäen aika suosittu duettokumppani viime vuonna. Olavi Uusivirran kanssa levytetty duetto Viimeinen tanssi on yksi isoimpia hittejä parin vuoden sisään. Rouva koristeli esitystään nasevilla välihuudoilla, kuten ”saatanan äijä!” Esityksen jälkeen halasimme. Tämän hetken unelmaduettokumppani on Behm. Se on kuin tuulahdus 2000-luvun alun omakustanneskenestä. K un Lady Gagan ja Bradley Cooperin Shallow ilmestyi vuonna 2018, se kuulosti duetolta, joka oli ollut olemassa aina. En voi myöskään unohtaa, kun lauloin jonkun tuntemattoman naisen kanssa Carolan ja Lasse Mårtensonin dueton Mä lähden Stadiin pienessä keskiolutkuppilassa. Tämä toteutuu: Behmillä ja Ege Zululla on niin erilaiset äänet, että biisi tarjoaa pelkästään kuulokuvaltaan toimivan dueton. Crossover-biiseistä on tullut entistä tärkeämpiä. UMK:ssa menestyneiden Erika Vikmanin ja Käärijän duettoa osasi jo suorastaan odottaa. Elastinen ja Antti Tuisku halusivat heti ryypätä Käärijän kanssa omilla kappaleillaan. Vedimme Tallahasee Lassien ja paikka olisi varmasti revennyt liitoksistaan, jos siellä olisi ollut enemmän kuin viisi ihmistä. Duetoista kuvataan aina runsaasti videoja kuvamateriaalia, jota artistit voivat jakaa somessa. Avoin tunteista puhuminen on korostunut viime aikojen räpissä Lauri Haavia myöten. Sen tietää satunnainen karaokelaulajakin. Tällä hetkellä musiikkia markkinoidaan etupäässä Tiktokissa ja Instagramissa. Itähelsinkiläisen räpin ja Behmin modernin iskelmäpopin yhdistäminen on myös täysin ajassa kiinni. Ege Zulun kanssa he duetoivat kappaleen Tunnista tuntiin. Parhaimmillaan duetot mahdollistavat erinomaisen dynamiikan. Ahtin ja Hugon Väärään aikaan sekä Hugon ja Costin Taulut ovat näyttäneet pitävän hyvin suosiota. On isompi todennäköisyys menestyä lainaamalla tässä ajassa Kikkaa tai Mattia ja Teppoa. K u v a: M ar k M in d u b ae v ”Elastinen ja Antti Tuisku halusivat heti ryypätä Käärijän kanssa omilla kappaleillaan.”
On ikävää, että monet ihmiset saavuttavat vanhuuteen kuuluvan rauhallisuuden, itsetietoisuuden ja oleellisimpiin asioihin keskittymisen vasta todella myöhäisellä iällä. Jos oikein keskitymme, voimme kyllä arvostaa elämän parhaita puolia jo paljon aiemmin. 18 SOUNDI Teksti: Aki Nuopponen P aremmin Lennynä tunnettu Leonard Albert Kravitz tulee täyttämään viikko tämän lehden ilmestymisen jälkeen 60 vuotta. – Minähän olen vasta pääsemässä vauhtiin, Lenny Kravitz sanoo kuin olkapäitään huolettomasti kohauttaen. K u v a: M ar k Se li ge r 18 SOUNDI. Ikä on minulle ennemmin kokemusta ja kokemus taas mahdollisuuksia. Olen elänyt 59 oppivuotta, otan jokaisesta elämänvaiheestani jotain matkaani ja jatkan elämääni toivottavasti vähän viisaampana. Tämän asenteen ansiosta hän on vasta pääsemässä vauhtiin, vaikka debyyttialbumistakin on kulunut jo 35 vuotta. Kun tämän asian sanoo hänelle ääneen, laulaja-lauluntekijä toteaa lempeästi, että on ihanaa elää, olla terve ja saada rakastaa. Kravitzilla on elämäntehtävä: levittää rakkautta niin laajalle kuin on mahdollista, jotta se voisi versota vieläkin laajemmalle. Mitä tuo viisaus sitten tarkoittaa Lenny Kravitzille, joka on nähnyt ja kokenut suurin piirtein kaiken mitä rocktähti voi elämässään kokea. En ole koskaan kokenut niin sanottuja ikäkriisejä ainakaan siinä mielessä kuin ne yleensä koetaan. – En ajattele ikää ja aikaa oikeastaan ollenkaan. SENSUELLIA VIISAUTTA 60-vuotias Lenny Kravitz herää joka aamu loppuelämänsä ensimmäiseen päivään. Musiikinteossa hän kuitenkin luottaa vaistonvarai suuteen. Samaa rakkautta sykkii Blue Electric Light – ja kaksi muuta julkaisuaan odottavaa albumia. Olen todella kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen kokenut elämässäni tähän asti, mutta se ei määritä loppuelämääni. Kysymys saa Kravitzin hiljenemään muutamiksi sekunneiksi. – Arvostan hurjasti ikäihmisiä. Todellinen hetkessä eläminen on Lenny Kravitzille kin mahdotonta, minkä korona vuodet hänelle opettivat. – Koen asian yhä niin, että ihmisen jokainen aamu on hänen loppuelämänsä ensimmäinen päivä. Voisin kuunnella vanhuksia ikuisesti
SOUNDI 19 SOUNDI 19 ”On ikävää, että monet ihmiset saavuttavat rauhallisuuden, itsetietoisuuden ja oleellisimpiin asioihin keskittymisen vasta todella myöhäisellä iällä.” K u v a: M ia R o ss
– Koen itseni onnekkaaksi, koska heräsin elämän lyhyyteen aika nuo rena niin täysin, että lakkasin vellomasta siinä. Vai oppiiko lainkaan. Juju piilee siinä, missä vaiheessa oppii vaalimaan tätä mahdollisesti ainoaa elämää, joka meille on annettu. Tuo pysähtyminen tuntui ensin kiroukselta, mutta pian huomasin henkilökohtaisesti sen olevan lahja. Ajan kuluessa olen heittäytynyt tuohon ajatukseen enemmän ja enemmän. Vapaus musiikin teossa on Lenny Kravitzille kaikki kaikessa. – Oman kuolevaisuutensa tiedostaminen on hyvä asia, ja pyrimme välttelemään sitä ihan viimeiseen asti. Sen sijaan aloin ihan oikeasti ahmia elämää ja kokemuksia. Kravitz hymähtelee hyväntahtoisesti sanoessaan, että elämän puolivälin saavuttamisessa ”lasi on puoliksi tyhjä” ihan suotta. Minussa palaa yhä se sama tuli kuin debyyttiä tehdessäni, mutta se palaa tasaisemmin ja kohdistetummin. Kravitz yhtyeineen oli kolmen vuoden kiertueen viimeisellä kolmanneksella, kun maailma pysähtyi ja myös Kravitzin piti pysähtyä. Miten eri tyyppi tämä parikymppinen kaveri oli verrattuna siihen Lennyyn, jonka kanssa keskustelen juuri nyt. Sen sijaan toinen lukema saa jopa rauhallisen oloisen Kravitzin innostumaan: hänen Let Love Rule -debyyttialbumista on kulunut aikaa 35 vuotta ja lyhyelläkin matematiikalla voi laskea, että Kravitz oli levyn ilmestyessä noin 25-vuotias. Mutta artisti haluaa pitää kiinni vapaudestaan tehdä sellaisia musiikillisia trippejä kuin haluaa. Sitä jäädään myös hirveän usein haikailemaan. Rauhallisesti puhuva Kravitz naurahtaa itselleen ja sanoo sitten, että hänelle tapahtuu oikeastaan jonkinlaisia hauskoja ”kypsymisen puuskia” aina silloin tällöin, jolloin hän havahtuu elämänsä hyviin puoliin yhä vahvemmin. – Minua hymyilyttää se, että iän tuomaa rauhallisuutta pidetään jotenkin tylsänä asiana. Se, että ihminen lakkaa tavallaan jossain vaiheessa elämästä elämäänsä, vaikka on vielä elossa, on minusta jopa pientä halveksuntaa tätä suurta elämän lahjaa kohtaan. – En tehnyt koskaan musiikkia kenenkään mieliksi. Tätä seuraa jälleen pieni tauko, kunnes Kravitz sanoo, ettei hän ole ikinä ollut paremmassa kunnossa fyysisesti tai henkisesti kuin nyt 60-vuotiaana. – Huomasin, että hetkessä elämisestä on helppoa puhua, mutta se on todellisuudessa lähes mahdotonta. – Voi luoja, se 23–24-vuotias Lenny, joka noita kappaleita sävelsi, oli ihan eri hahmo kuin minä, Kravitz naurahtaa. Hän tie dostaa, että jos hän keskittyisi tavara merkkisoundiinsa, olisi suosion saavut taminen vieläkin hel pompaa. – Sitä voisi kutsua eräänlaiseksi ajan kanssa tapahtuvaksi puhdistumiseksi, jossa kaikki turha siivotaan elämästä pois. Kravitz sanoo tämän näkyvän eri tyisesti siinä, että hän tekee myös musiikkiaan keskittyneemmin. Ei hassumpaa ihmiseltä, joka on tylsillä mittareilla mitattuna pian eläkeiässä. Minäkin olen miettinyt liikaa, mitä olen tehnyt tai tulen tekemään. Vastaanota signaalit Elettyjen vuosikymmenten määrä ei siis vaikuta heilauttelevan elämää syleilevän Kravitzin mielialaa mihinkään suuntaan. 20 SOUNDI SOUNDI 21 20 SOUNDI Keski-iän kriisi on lähestulkoon meemiytynyt ilmiö varsinkin länsimaisessa ihmiselämässä. Let Love Rule -albumilta löytyy sellaisia lauluja kuten My Precious Love ja Rosemary, joilla suorastaan testasin sitä, että onko tämä jo vähän liikaa mahdollisimman monelle, jos teen jotain näin suoraa ja vilpitöntä. Enää hänellä ei ole kiire tehdä kaikkea, säntäillä joka paikkaan tai miellyttää jokaista vastaantulijaa, vaan hän keskittyy oleelliseen. Asuin Bahamalla kaksi kokonaista vuotta, otin aikaa itselleni ja luovuudelleni, ja aloin miettiä elänkö todella niin paljon hetkessä kuin väitän. Viimeksi tämä tapahtui, hieman vähemmän yllättäen, koronakevättä 2020 seuranneiden aikojen myötä. Käytin sen lahjan säveltäessäni kolme albumia, joista ensimmäisen kuulette nyt. K u v a: M ar k Se li ge r. – Se tuntuu niin etäiseltä juuri nyt, mutta tuon ajan vaikutukset ovat osa minua. Nuoruuden keskittymiskyvyn puutetta pidetään parhaana asia na, jos joiltakin kysytään
20 SOUNDI SOUNDI 21 Itsereflektio on ollut siitä eteenpäin osa Kravitzin musiikkia. – Minähän olen vain eräänlainen antenni, joka vastaanottaa joka suunnalta signaaleja, joita minua kohti lähetetään, ja muunnan sitä kaikkea sitten musiikin ja sanojen muotoon parhaan kykyni mukaan, hän toteaa tyynesti. Et uskokaan, miten monta kertaa on käynyt niin, että nukahdan uudelleen ja unohdan laulun. Hänen sävellyksissään kuuluu rock, pop, funk, soul, blues ja psykedelia tavalla, joka on saanut jokaisen hänen levynsä olemaan erilainen kokonaisuus. – Suurin osa kappaleista ilmestyy päähäni unissani, ja saatan herätä keskellä yötä valmis kappale mielessäni. Parasta on se, kun pystyy sammuttamaan tietoisen mielensä, maustaa ja maistelee asioita, ja hämmästyy itsekin, että mitä minä juuri tein. Tämä kuvailu voi tietenkin tarkoittaa mitä tahansa, ja Kravitz ymmärtää sen itsekin. Se on vähän kuin maalaus. Tuosta eteenpäin on valittava se oikea ilmaisutapa, mikä sopii parhaiten ilmaisemaan juuri sitä tunnetta, mitä laulu haluaa kertoa. Albumi kun sattuu olemaan erittäin DIY-henkinen. Siis Kravitzille itselleen. Seuraavaksi ollaankin todellisen tajunnanvirran äärellä, kun Kravitz yrittää kuvailla sitä, miten hän välillä onnistuu toisintamaan päässään kuulemansa musiikin sellaisenaan ja joskus se osoittautuu täysin mahdottomaksi. – Herään, kuulen sävellyksen päässäni valmiissa muodossa ja tuosta eteenpäin haaste onkin siinä, ehdinkö ensinnäkin tallentaa idean ennen kuin unohdan sen ja onko edes mahdollista toteuttaa sitä oikeasti siinä muodossa, millaisena kuulen sen päässäni. – Luulenpa, että tämä on sellainen levy, jota kuunnellessa ketään ei haittaa, jos It’s Just Another Fine Day soi bändi”Olen täysin varma siitä, että jos joka ikinen ihminen tällä pallolla uskaltaisi rakastaa ja malttaisi tulla rakastetuksi, ihmiskunnalla ei olisi mitään hätää.” K u v a: M ia R o ss. Jos yritän vain toisintaa sen, minkä kuulen päässäni, kiellän osan ihmisyyttäni luovassa työssä. Kokemus on terävöittänyt säveltäjän taitoja, mutta päättymättömän oloinen lause osoittaa yhä, ettei edes Kravitz itsekään osaa ihan täysin sanoittaa sitä, miten hänen lauluja luova mielensä ihan oikeasti toimii. – Minä ja Craig olemme luovilta mieliltämme kuin yksi ja sama ihminen, joten hän on paras mahdollinen ihminen maailmassa vahvistamaan aavistukseni sen suhteen, olenko oikeilla jäljillä jonkin asian kanssa, Kravitz ylistää. – Sitten muistutan itseäni, että laulun pitää antaa tapahtua. Raise Vibration -albumi (2018) syntyi hyvin samankaltaisin metodein ja muutti Kravitzin työskentelytapoja. Hän jatkaakin kertomalla, ettei hänen musiikintekonsa nyt ihan koko levyntekoprosessin ajan ole pelkkää vaiston varassa etenemistä. Tai kokkaamista. – Olen elänyt sellaisiakin elämänvaiheita, kun ajattelin että rock on vain ja ainoastaan bändisoittimia ja ennen kaikkea bändisoittoa, mutta sittemmin olen hyväksynyt sen, että joskus jokin fiilis ei vain toteudu noilla keinoilla. – Jossain kohtaa, kun on kulunut sopiva aika, huomaan että hei, minulla on olemassa aika paljon musiikkia ja sanoja, enkä enää edes muista, mistä mikäkin on oikein syntynyt, koska luova tilani on hyvin kaukana tiedostetusta tilasta. Kravitz kuvailee, että hän vain kuulee melodioita tai sanoja päässään, eikä tiedä mistä ne edes tulevat. Minä vain teen. Koe aistillisuus Tekemistä Blue Electric Lightilla on riittänyt. Usein tämä tapahtuu niin, että ideani ovat hajanaisia fiilispohjaisia juttuja, jotka eivät tiedä ihan varmaksi mitä ne haluavat sanoa. – Pidän sitä aikamoisena siunauksena, että olen tavannut kypsässä vaiheessa elämääni ihmisen, jonka kanssa minun ei tarvitse edes puhua sanoin, ja ymmärrämme täysin toisiamme. – Tuosta eteenpäin alan tietoisesti jalostaa syntyneitä ideoita valmiiksi kappaleiksi. En liioittele asiaa yhtään kun sanon, että enää minulla ei ole mitään suunnitelmia. Nämä tulevat levyt ovat siis käytännössä minun luomuksiani, mutta en halua jättää yhtään epäselväksi, etteivät nämä levyt olisi tällaisia ilman Craigia. Ja niitä levyjä on kertynyt, sillä nyt ilmestyvä Blue Electric Light on Kravitzin kahdestoista studioalbumi. – Joskus kaikki on helppoa, välillä mikään ei meinaa onnistua, toisinaan tiedän mitä teen, joskus en hahmota yhtään mitä mieleni haluaa, välillä keskityn ihan vääriin asioihin, toisinaan en meinaa muistaa keskittyä luovaan matkaan ja... Kravitz on säveltänyt, sanoittanut, soittanut, laulanut, äänittänyt, tuottanut ja viimeistellyt levyn pää asiassa itse. Siellä täällä kuullaan Craig Rossin panosta, mutta Bahamalla äänitetty levy on suureksi osaksi Lennyä itseään. – Muistan hyvin nuorempana, kun mietin joskus että ”Levyllä pitäisi olla vielä tällainen kappale” tai ”Minun pitäisi kirjoittaa tästä asiasta”, mutta mitä pidemmälle olen tuotannossani edennyt, sitä varmemmin olen alkanut luottaa vaistoihini. Tätä nykyä Kravitz ei tee eroa sille, onko kappale toteutettu täysin tai osittain oikeilla soittimilla tai ohjelmoiden, tai niiden sekoituksena
Näitä kappaleita yhdistää vain se, että ne ovat minun tekemiäni. Usko rakkauteen ”Suurin niistä on rakkaus” on tuttu lausahdus meille suomalaisillekin. Blue Electric Light -albumi on rakkauden täytteinen levy, koska Lenny Kravitz on rakkauden täytteinen ihminen. Siksipä ei tunnukaan lainkaan oudolta, kun Kravitz sanoo rakkauden olevan yhä hänen kaikkien sävellyksiensä alkulähde. Se, onko tämä musiikki arvokasta tai merkitseekö se mitään kenellekään, ei ole minun päätettävissäni. – Hienointa on, että joistakin kappaleistani on tullut osa jonkun elämää. Se on ruumiista irtaannuttavaa. Tässä kohdassa Kravitzilta on jo pakko tentata, että eikö hän oikeasti ole menettänyt uskoaan ihmiskuntaan ja rakkauteen edes hetkeksi. – Jokainen tämän levyn kappaleista olisi varmasti sovitettavissa sulavampaan muotoon. – Tämä levy on sensuelli kokemus, koska minä en peittele mitään ja uskallan olla musiikissani alasti, Kravitz summaa. Mutta voin pelastaa pieniä elämiä. En ole antanut maailman kyynistää minua. – Kuulostan varmasti jonkin sortin kornilta kliseekoneelta, mutta jos kukaan huomaa pyörittelevänsä silmiään nyt kun sanon nuo asiat joita juuri sanoin, niin miettikääpä mistä se oikein johtuu. Blue Electric Lightin tunnelma onkin erittäin aistillinen. Ne kappaleet vain piti ilmaista noin. Mutta en tule ikinä lakkaamaan yrittämästä. mäisemmin vaikka kappaleessa soittaa vain minä, jos TK421 on aika isosti ohjelmoitu tai jos Spirit In My Heartilla soitan tusinaa oikeaa instrumenttia ohjelmoitujen rumpujen kera. Tämä elämän arvojen alkulähteille kurotteleva sanonta löytyy Raamatustakin, mutta sillä on varmasti paljon pidemmälle yltävät juuret ihmisyyden historiassa. Tai auttanut häntä pimeässä paikassa. Saatan käyttää kymmeniä tunteja yhden ainoan kappaleen fiiliksen kiteyttämiseksi. Jos joku saa siitä hyviä fiiliksiä, työ oli sen arvoista. Kravitzin missio uuden levyn, tai siis kaikkien valmiina olevien kolmen uuden albumin suhteen, on yksinkertaisesti yrittää levittää näitä ”hyviä viboja” niin laajalle ympärilleen kuin on musiikin voimalla mahdollista. Nöyrältä Kravitzilta ei saa tentattua suoraa esimerkkitarinaa siitä, kun hän on kuullut musiikkinsa muuttaneen jonkun ihmisen elämän ratkaisevalla tavalla, vaikka tällaisia tarinoita mahtuu vuosikymmenien varrelle lukemattomia. Ne voivat olla aikamoisia trippejä. K u v a: M ar k Se li ge r. Tämä ei todellakaan ole mikään musiikkibisneksen unelmaalbumi, jolta irrottaa puoli tusinaa singleä. Joku on saattanut kuulla kirjoittamani laulun 16-vuotiaana ja kuuntelee sitä yhä nelikymppisenä. Jos voin edes sekunniksi herättää ihmisessä rakkauden tunnetta ja toivoa, olen saanut jotain aikaiseksi. – Tämä musiikki on minun osani tässä maailmassa. Hän uskoo, että jos kaikki levittävät rakkautta ympärilleen, hyvä lähtee kiertämään ja leviää pikkuhiljaa kaikkialle. Ihan vilpittömästi. – Uskon yhä rakkauteen. Se laulu on tuonut hänelle voimaa ja lohtua. Tuossa on loLuova henkisyys ja muodikkuus eivät ole sulkeneet toisiaan pois Lenny Kravitzin persoonassa, vaan hän on säilyttänyt uskottavuutensa monisäikeisenä artistina. Rakkaus on ollut vibani niin kauan kuin jaksan muistaa, enkä anna minkään tuhota uskoani rakkauteen. – Kyllä minulle tullaan yhä sanomaan levy-yhtiötä myöten, että kai sinä Lenny ymmärrät, että jos tekisit nyt kolme varttia melodista rockia ja ottaisit vaikka vähän kantaakin, voisit tehdä vielä isompia kappaleita, Kravitz myöntää. En elä luulossa, että voin pelastaa maailman. Ettei tässä kaikessa valoisassa hehkuttelussa nyt kuitenkin ole hieman värikynää. Blue Electric Light ei todellakaan ole 2020-lukulaisen kuuloinen levy myöskään sävellyksiltään. Vuosikymmenet sulautuvat levyn varrella yhteen ja albumille mahtuu kokonainen maailma, kun jokin riffi muistuttaa amerikkalaisen rockin 80-luvusta ja hetkeä myöhemmin ollaan tribaalirytmien äärellä, kunnes kuulijakin päästää irti määritelmistä. Olen täysin varma siitä, että jos joka ikinen ihminen tällä pallolla uskaltaisi rakastaa ja malttaisi tulla rakastetuksi, ihmiskunnalla ei olisi mitään hätää. – En voi sanoin kuvailla tunnetta, kun saan kuulla että musiikillani on ollut vaikutus jonkun elämään tai että kirjoittamani sanat ovat muuttaneet asioita. Se jos jokin ei ole muuttunut. – Haluan taistella rakkaudella tulta vastaan ja tulen tekemään sitä niin kauan kuin elän, mutta tiedostan kyllä omien mahdollisuuksieni rajallisuuden. En kykene ottamaan siitä kunniaa. – Maailmassa on paljon pimeyttä, tuskaa, vallanhimoa ja egoa. On surullista, että olemme menettämässä kykymme yhteiseloon. Se on se vapaus, josta pidän kiinni. Jopa niin aistillinen, että jos siihen keskittyy kunnolla, saa huomata Kravitzin laulavan syvistä tunnetason asioista ja primitiiviisistä piirteistä, joita meissä ihmisissä on
Kuusikymppinen muusikko on luova ja henkinen persoona, joka kertoo etsivänsä aina uusia hengellisiä tasoja ja esimerkiksi yhteyttä luontoon. Tämä ajatusleikki saa Kravitzin palaamaan vielä kerran uransa alkutaipaleelle. Joten olkaa keitä olette ja antakaa sen kuulua, näkyä ja vaikka sitten tuoksua. Musiikki oli minun väyläni ja toivon, että jokainen löytäisi itselleen sen oman juttunsa. Osoittaahan nopea googlaus, että hän antaa hyvän kiertää myös omaisuuden muodossa ja on koko uransa tehnyt hyväntekeväisyyttä monessa muodossa. – Olin ylilatautunut ja ylikiihkeä nuori, jolla kesti aikoinaan tovi löytää oma tapansa ilmaista itseään ja siten tulla sinuiksi itsensä kanssa. Sekin on itsestäänselvyys, jota aina toistellaan, mutta harvemmin uskalletaan toteuttaa. Tekisin musiikkia, vaikka eläisin yksin Baha malla ja säveltäisin itsekseni itselleni, koska sillä tavalla minä aina teen musiikkia. Nekin kappaleet oli tehty, koska hänen oli pakko tehdä ne. Se on minun neuvoni. – Olipa kyse siitä, millaista musiikkia teen, miten pukeudun, miltä näytän tai vaikka sitten siitä miltä tuoksun, haluan rohkaista tällä kaikkia oleman omia itsejään. pulta kyse juuri siitä rakkauden vuorovaikutuksesta, jota haluan kanavoida. Tai maineen ja julkisuuden takia. Samaan aikaan hänestä ei ole lainkaan ristiriitaista olla nimitetty maailman parhaiten pukeutuvaksi mieheksi tai poseerata pienen omaisuuden arvoisissa vetimissä vaikkapa gaalojen punaisilla matoilla. Kravitz on kaikesta päätellen ihminen, joka vaalii elämän erilaisia puolia ja osaa jopa leikitellä niillä hieman. – Jos katsotte tarkkaan, huomaatte että kyse ei ole lainkaan toisistaan irrallisista asioista, Kravitz tarkentaa hymyä äänessään ja sanoo, että kaikki tämä on itseilmaisun eri muotoja ja ennen kaikkea vuorovaikutusta ihmisten välillä. Voisin soittaa tätä musiikkia ihan yhtä hyvin kaduilla kuin areenoilla, mutta nämä asetelmat joissa nyt elän, ovat elämääni. Sain ikuisuuden tuntuisen ajan kuulla, että musiikkini on liian sitä ja liian vähän tätä, ja kuinka se voisi myydä vielä enemmän. Kravitz toteaa, ettei varallisuus tarkoita sitä, että elämä olisi ongelmatonta. Itselleni. K u v a: M ar k Se li ge r. Minun pointtini ei kuitenkaan ollut koskaan myydä paljon. – Kesti vielä pitkään ennen kuin sitä musiikkia ei pompoteltu mihinkään suuntaan muiden toimesta. Minulle tärkeintä oli ilmaista itseäni. Tämä ei ole helpoin asia käsiteltäväksi ja Kravitz kuittaakin aiheen leppoisan tyylikkäästi. – En ole silti ikinä tehnyt tätä rahasta. Aikoihin, jolloin hän oli vasta 24-vuotias nuori mies valmiina julkaisemaan ensimmäisen levynsä. Ja miksei kuittaisi. – Elämäni on sattunut johtamaan tällaiseen pisteeseen, että siihen kuuluu myös tietyn verran numeroita ja mahdollisuuksia, mutta niiden numeroiden toisella puolella on myös paljon vastuuta, hän pyörittelee. Ole kuka olet Joku kyynikko voi ajatella tässä vaiheessa Kravitzin tarinointia, että helppoahan yli 40 miljoonaa levyä myyneen ja upporikkaan rock-tähden on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Niin vain tapahtui
– Ei todellakaan ollut tarkoitus lähteä tekemään levyä, Ville Valavuo kertoo. Kyse on pikemminkin lyhytelokuvista, joiden soundtrackina soi Modemin musiikkia. Mutta mistä syntyi palo syntikka musiikin luomiselle. ”Yhtäkkiä olimme jumissa kotona Moogin kanssa, joten aloimme tutkia sen mahdollisuuksia.” Teksti: Artturi Siromaa M odemin alkuperäinen suunni telma oli julkaista Elokuviasingle ja sille cinematografinen musiikkivideo. Rotolla sen sijaan on taustaa syntikka musiikin parissa, mutta haasteena oli tehdä sitä jonkun toisen kanssa. Uudet laitehankinnat innoittivat myös uuden musiikin tekemiseen, kun perin teismuotoisten bänditreenien pitäminen kävi mahdottomaksi. Suomalaisista pioneereista vastaavaa musiikkia on aikaisemmin tehnyt muun muassa Jori Hulkkonen. Modem koostuu kahdesta omaehtoisesta muusikosta Tytti Rotosta (Ty Roxy, Kissa, Ghost World) ja Ville Valavuosta (Foreseen, Kohti Tuhoa). Modemista ei voida puhua ilman, että puhuisi musiikin vi suaalisesta puolesta. Juuri ennen Uudenmaan koronasul kua Valavuo kävi ostamassa Tampereel ta käytetyn Moog Subsequent synan. Tuntuu, että etenkin Suo messa odotetaan, että joku muu hoitaa. – Modemissakin on pientä flirttiä iskel män suuntaan, mutta aiheet ovat toki ankeampia. Esikuvikseen duo mainitsee einiin yllättäen varhaisen Depeche Moden ja New Orderin sekä genretasolla italo discon. Myös 1980lu vulla tehty kotimainen syntetisaattori vetoinen iskelmämusiikki kuten Kikka nousee esiin vaikuttajista puhuttaessa. Samaan hengen vetoon Roto kuittaa, ettei Modem halua jämähtää liiaksi 1980luvun äänimaise maan. Yhteiskun nalliset teemat sekä vaikkapa eläinten oikeudet kuuluvat Megalomanialevyn sanoituksissa. Yhtyeen elokuvallisem mat musiikkivideot on ohjannut elokuvataiteilija Ilona Lehtonen. Yksi jännittävimmistä asioista oli kirjoittaa kappaleisiin sanoituksia suomeksi. Toinen Modemin soundia innoittanut laite on Italiasta saapunut, 1980luvulta peräisin oleva rumpukone ”Davide”. – Rockissa ja diskomusiikissa käytetään syntikoita, mutta sel laista ei viime vuosina ole ollut, mitä vaikkapa Briteissä tehtiin 1980 luvulla, Valavuo kertoo. Kauhukuvien maalailu on kaukana Kikan musiikista, Roto jatkaa. Valavuo toteaa ikään kuin itsestään selvyytenä Modemin olevan yhteiskun nallisesti kantaaottava bändi. Kasarille leimallisella Roland Juno106 syntetisaattorilla on Modemia kin määrittävä soundi. Partaveden ja tupakan tuoksuista syntikkapoppia Koronaprojektina alkanut syntetisaattoriduo Modem julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa Megalomania huhtikuun lopulla. – Olimme Tytin (Roto) kanssa himas sa kaksin ja piti keksiä jotain tekemistä, Valavuo kertoo. – Davide saapui partaveden ja tupakan hajuisessa pakkauksessa. – Villellä on pakkomielle vanhojen syntikoiden ja rumpukoneiden etsimi seen. Duo sai alkunsa neljä vuotta sitten osin tekemisen puutteesta. Paketin ava tessa tuntui, kuin olisi astunut 80luvun baariin sisään, Valavuo kertoo. – Mukavuudenhaluisuus on monille iso ongelma. 24 SOUNDI K u v a: H en ri H y ö k y v ir ta. Se on aika vakava tila, Roto nauraa. Viime vuosina syntikkapop ei ole kaksikon mukaan ollut pinnalla. Suomen kieli tekee siitä tietyllä tavalla outoa, Roto pohtii. – On hankalaa tehdä musiikkia, joka on jonkun tyylin mukaista, mutta kui tenkin oman näköistä. Elokuvat ja elokuvamusiikki ovat olleet Vala vuon ja Roton yhteinen harrastus jo pitkään. Hän tunnustaa syntikkamusiikin olevan osin väline urheilua. Siirtomaaperintö näkyy edelleen siinä, miten rasismi ilmenee Suomessa, Valavuo sanoo. Alkuperäiset englannin kieliset sanoitukset käännettiin samalla suomen kielelle. Riittää kun katsoo ympäril leen. Duon biisintekeminen saattaa lähteä yksittäisestä erikoisesta rumpu tai syna soundista. Valavuon kokoelmista löytyy myös vähemmän tunnettuja syntikka popin undergroundkasettijulkaisuja. Koronasulku avasi jotain päästäni, enimmäkseen pun kin parissa aiemmin viihtynyt Valavuo kertoo. – Nykypäivän ongelmia ei tarvitse hir veästi etsiä. – Yhtäkkiä olimme jumissa kotona Moogin kanssa, joten aloimme tutkia sen mahdollisuuksia, Roto sanoo. Duon visio on alusta asti ollut ottaa elokuvallinen lähestymistapa osaksi musiikkia kunnianhimoisten musiikkivideoiden kautta. Lai te ristittiin italialaisen myyjän mukaan. – Olen kuunnellut aika pitkään tuol laista musiikkia, mutta aikaisemmin aja tellut, etten osaa tai etten omista työ kaluja sen luomiseen itse. Ensimmäiset Modemkappaleet olivat kitaramusiikkia sovitettuna syntikoille
Samalla alkoi matka, joka tulisi vielä eräänä päivänä viemään tämän saman nuoren miehen kitaran varressa stadioneille asti. Uudella Orgy Of The Damned -albumilla bluesklassi koiden soittaminen tuotti muusikolle juuri sitä mielihyvää, jota hän oli hakenutkin. Teksti: Aki Nuopponen O li aika ennen aseita, ruusuja ja samettisia revolvereita. Muutettuaan Yhdysvaltoihin Slash sai koettavakseen musiikkia paljon monipuolisemmin. Se oli kuitenkin nimenomaan mummini, joka esitteli minulle B.B. Kitaristi kertoo, että se oli juuri blues, joka kuulosti tuolloinkin heti mukavan kotoisalta. – Isoäitini kuunteli paljon bluesia ja serkkuni soittivat vielä enemmän r’n’b:ta ja funkia. – 60-luvun lopulla aloin väkisinkin altistua brittiläisiin blues-johdannaisiin rock-bändeihin, koska isäni ja setäni olivat ihan hulluja brittirock-faneja, Slash muistelee nyt vuosikymmeniä myöhemmin berliiniläisestä hotellihuoneesta käsin. Nuori Saul asui viisivuotiaaksi asti Lontoossa, kunnes hän muutti isänsä matkassa Los Angelesiin. Kun kyseessä on vanha kunnon silinteripää Slash, voi olla varma siitä, että tästä seuraa isojen fiilisten versiointeja tylsien rutiinivetojen sijaan. Tietysti tekemällä täysimittaisen blues-coveralbumin ja kutsumalla hauskanpitoon mukaan Brian Johnsonin, Iggy Popin ja Billy F. – Kingiä seurasivat Buddy Guy, Little Walter, Howlin’ Wolf, Muddy Waters ja kaikki vastaavat, joten kun tartuin ensimmäistä kertaa kitaraan, minut oli jo marinoitu kovaäänisellä hard rockilla ja bluesin juurevuudella. ROCKKITARISTIN VAPAAPÄIVÄ BLUESSlashille musiikki ei saisi tuntua työltä. Nuo jutut olivat verissäni lapsuudestani asti ja siten osa minua, jos se käy millään tavalla järkeen. Tämä oli vasta hard rockiin keskittyvää alkua. – Luulenpa, että vein bluesin soundia ja fiilistä rockja jopa punk-bändeihini ilman, että edes tein sitä tietoisesti. Miten legendaarinen rock-kitaristi irrottelee. Tämä sekoittui kaikkeen siihen, mitä Slash itse nuorena kuunteli. – Miettikääpä Born Under A Bad Signin riffiä. Aika, jolloin nykyään kaikkien tuntema Slash oli vielä pieni Saul Hudson, joka vasta tutustui musiikkiin. Gibbonsin kaltaisia pikkunimiä. Joskus se on raskasta sellaista ollut. Se on tunnetuimpia blueskitarariffejä ja se on varmasti sitä juuri siksi, että tuo riffi on niin hullun raskas ja samalla tavattoman simppeli, Slash sanoo ja myhäilee sitten, että esimerkiksi Albert Kingin versio tuosta riffistä on raskaampaa kamaa kuin 20 vuotta myöhemmin tehty heavy metal. Ennen silinteriä ja aurinkolaseja, tai Gibson Les Paulin nimikkomalleja. Tuo tie alkoi bluesista, joka tuli pienelle Saulille tutuksi jo ennen kuin hän todella ymmärsi musiikin olemassaolon. Moni rockin ja metallin raskaudesta nuorena innostunut on saanut huomata ikääntyessään, että bluesin tummissa soinnuissa ja koruttomassa mini malismissa sitä todellista raskautta vasta onkin. 26 SOUNDI. Kingin. Hänen soittonsa ja laulunsa teki mittaamattoman vaikutuksen minuun. – He olivat juuri sellaisia tyyppejä, jotka kahlasivat The Whon, Moody Bluesin, The Kinksin, The Yardbirdsin ja vastaavien bändien levyt kannesta kanteen etuja takaperin, lukivat kaiken levyistä ja osasivat ne ulkoa. Slash alkoi soittaa soittaa ensimmäisissä bändeissään Eric Claptonin, Jimmy Pagen, Jeff Beckin, Johnny Winterin, Mike Bloomfieldin ja Jimi Hendrixin innoittamana. Tummien kitaroiden uumenissa Bluesin perintö yltää tähän päivään asti
ROCKKITARISTIN K u v a: G en e K ir k la n d SOUNDI 27
– Jos voisin loihtia yhden ihmisen laulamaan tällä albumilla, se olisi Lemmy. – Sen luonnetta oli muutettava kaikkein eniten jotta se lähtisi toimimaan ja me kyllä teimme sen kokonaan yhden päivän aikana, mutta... Niin vain Johnson lähti levylle ja hänen vetäisemästään blues-klassikosta tuli myös albumin ensimmäinen single. Bone Walkerin, Steppenwolfin, Charlie Segarin, Stevie Wonderin, Muddy Watersin, Lightnin’ Hopkinsin ja The Temptationsin kappaleita. Luulenpa että Lemmy olisi voinut tulkita minkä tahansa laulun ja tehdä siitä omansa. Tuon yhden ainoan päivän aikana ehdin miettiä monta kertaa, ettei tämä voi toimia. 28 SOUNDI Tehdessään uutta blues-klassikoista koostuvaa Orgy Of The Damned -albumiaan Slash sai nopeasti huomata, että samaisen Born Under A Bad Signin vaikutus kuului monissa kappaleissa, jotka hän valikoi mukaan cover-levylleen. Slash hymähtelee valinneensa Awful Dreamiin sopivan akustisen kitaran, kutsui Iggyn käymään, he istuivat muutaman oton verran tuoleillaan, äänittivät vedoksen ja kappale oli valmis. En valinnut kappaletta, enkä tohtinut ajatella Iggyä laulamaan levyllä. Ei taakka, vaan hauskanpitoa Viime kuukausina Slash on ottanut hieman etäisyyttä uuteen blues-luomukseensa. Ajattelin heti Demia, hän lähti heti mukaan, ja minähän päädyin soittamaan myös hänen Sorry Not Sorry -kappaleensa rockversioon. Ratkaisu tuo levylle särmää, jota sillä ei ehkä olisi yhden tai parin laulajan kanssa, jolloin kokonaisuus olisi saattanut kuulostaa taas yhdeltä tribuutti-albumilta. – Levy valmistui viime vuonna toukokesäkuussa ja tiesin, ettemme voi julkaista sitä heti, joten päätin olla kuuntelematta sitä, koska muuten ylianalysoi”Tämä kaikki on sellaista, mikä kuuluu bluesin perimmäiseen olemukseen.” 28 SOUNDI. – Oli helpommin sanottu kuin tehty kunnioittaa alkuperäistä ja olla hiilipaperikopioimatta sitä, hän myöntää. tulkitsemassa Robert Johnsonin Crossroadsia. Joskus taas tuntui aidoimmalta soittaa hyvin lähellä alkuperäistä. Orgy For The Damned ei kuitenkaan ole mikään ihan tavallinen ”Slash ja kaverit” -albumi, jolla on hieman soiteltu tutuille ja äänitelty vähän bluesia. Albumilla kuultavista laulajista puhuttaessa namedroppailu on täysin väistämätöntä. Gibbons, Chris Stapleton, Paul Rodgers, Beth Hart, Demi Lovato, Tash Neal, Chris Stapleton ja Gary Clark Jr takaavat, että kenen tahansa kiinnostus herää jo ennen kuin levyltä on kuullut riffiäkään. Yksi sellaisista oli Gary Clark Jr. – Toin mukaan eri laulajan jokaiselle kappaleelle. Mutta kyllähän se kuului mukaan pakettiin. – Soolot albumilla eivät perustu täysin alkuperäisiin, vaan minä vain soitin siten kuin minusta tuntui oikealta, Slash kertoo ja korostaa koko Orgy For The Damnedin olevan erittäin vapaa levy kaikista perus levynteon rutiineista. Jo aiemmin mainitun Killing Floor -versioinnin levyllä tulkitsee Brian Johnson. Slash ei mieti hetkeäkään kun häneltä kysyy, mikä yhdestätoista coverista oli kaikkein haastavin saada osumaan kohdalleen: Stevie Wonderin Living For The City, jonka laulaa Tash Neal, aiheutti Slashille harmaita kiharia. Kavereiden ja vieraiden kesken Jo ainoastaan Slashin tunnistettava soittotyyli tekisi Orgy For The Damnedista varsin uniikin blues-albumin, mutta kitaristi teki levyä suunnitellessaan ison päätöksen. Levyn kuulleet toimittajat eivät ole käsitelleet sitä ihan kivana kokoelmana erilaisia blues-kappaleita, vaan jotenkin kourallisesta klassikoita syntyi oma albumikokonaisuutensa. Soitin Iggylle, Iggy valitsi Awful Dreamin ja sen soittaminen oli pirunmoinen haaste minulle. Uskoisin että tämä kaikki on jotain sellaista, mikä kuuluu bluesin perimmäiseen olemukseen. – Nyt kun mietin, niin olen tuntenut Brianin varmasti yhtä kauan aikaa kuin olen haaveillut tästä blues-albumista, eli jostain 90-luvun puolivälistä, kun pystyttelin ensimmäistä kertaa Snakepitprojektiani. Jos jokin muu sovitus kuin se totutuin tuntui luontevimmalta, menimme suoraan sitä kohti. Lemmy oli mukana näissä kuvioissa niin kauan, etten voi vieläkään uskoa, ettei häntä ole enää olemassa. En tainnut edes kuunnella mitään versiota siitä uudelleen, mutta perustin sen mielessäni Freddie Kingin versioon kappaleesta ja soitimme sen nopeasti narulle. Muisteltuaan tätä Slash alkaa puhua unelmien täyttymyksistä. Klassikoita cover-levyllä riittää. Ihan perus iltapäivä kavereiden kesken, siis. Slashin käsittelyyn päätyi ainakin Robert Johnsonin, T. Stormy Mondayn soolo on itse asiassa treeniveto, eli kirjaimellisesti ykkösellä purkkiin vedetty soolo. Brian Johnson, Iggy Pop, Billy F. Hän ei ole kuunnellut levyä sen masteroimisen jälkeen, mutta myöntää jännittäneensä hieman, miten albumi vierailijoineen otetaan vastaan. Hän ei halunnut tehdä ”vain yhtä blues-levyä muiden joukkoon”. Osa levyllä kuultavista laulajista ei ollut Slashille entuudestaan tuttuja tyyppejä. Blues-riffit ovat jo itsessään haaste soittaa juuri sopivan vähän eikä yhtään liikaa, mutta samaa voi sanoa myös blues-kitarasooloista. Soitin Iggylle vasta, kun basistini kertoi Iggyn jutelleen haastattelussa, että hän on aina halunnut äänittää bluesia. En tuntenut häntä ja en ollut suunnitellut tekeväni mitään hänen kanssaan, mutta sitten halusin levylle Papa Was A Rolling Stone -kappaleen ja se on tehty nuoren naisen tulkittavaksi. Varsinkin kun sain Paul Rodgersin laulamaan Albert King -version levyllä. Beth Hart sattui olemaan studiolla samaan aikaan ja hänen laulunsakin on äänitetty yhdellä ainoalla, pitkällä otolla. Aika moni vastaava kappale jäi pois Orgy Of The Damnedilta, koska niin hienoja biisejä ja riffejä kuin ne ovatkin, monet näistä klassikoista on äänitetty niin monta kertaa ja niin monella tavalla, että ne ovat kerta kaikkiaan puhkikuluneita jo ilman minunkin panostani. Lista on sen verran komea. Versiointien tekeminen ei siis ollut mikään helppo paikka edes Slashin kaltaiselle 58-vuotiaalle konkarikitaristille. – Beth Hartin olin tavannut vain kerran, Chris Stapletonia en ollut edes tavannut koskaan ja Dorothy (Martin, hard rock -laulaja) oli minulle tuttu vain äänenä, joten päädyimme samaan huoneeseen vasta nyt äänitysten aikana, Slash muistelee. – Täten soolotkin ovat spontaaneita. Ne ovat tunnettuja siitä, että mukana on suurta tunnetta ja mitä tummimpia melodioita. – Siinä liikuttiin jo makean cover-version ja pakollisen kliseen äänittämisen rajamailla. – Key To The Highway oli toista maata. Samoin Killing Floor, joka on oikeastaan yhdistelmä Howlin’ Wolfin Killing Floorista ja Rockin’ Daddysta, oli myös hyvin luontevaa soittaa yhteen. Yhden vastaavan blues-unelman toteuttaminen sen sijaan ei enää ollut mahdollista. – Ainoastaan Iggy Popin laulama Awful Dream tapahtui käänteisesti. Kitaristin yllätykseksi albumista on puhuttu albumina. – Soittaessa piti yksinkertaisesti tarttua alkuperäisen riffin koukkuun ja grooveen, alkaa soittaa niitä kavereiden kanssa ja luottaa siihen, että se oma luonne kyllä syntyy meidän soitosta. Lämmittelimme AC/DC:ta tuolla rundilla ja halusin aina tehdä jotain Brianin kanssa, mutten kyllä uskonut sen ikinä tapahtuvan. – Ensin ajattelin, että se riffi on niin itsestään selvä, etten minä nyt sitä voi ottaa mukaan levylle. – Järjestys oli se, että ensin valitsin kappaleen ja sen luonne määritti, kuka tulisi laulamaan, Slash sanoo ja lisää, että itse asiassa jokainen levyllä kuultava laulaja oli se ensimmäinen tyyppi, joka kappaleesta tuli hänen mieleensä. – Hauskin tapaus on Demi Lovato. Minua suretti niin paljon, etten voinut vain nostaa luuria ja soittaa hänelle. Tämä 76-vuotias AC/DC-raspikurkku on ollut jo pitkään eläköitymisen rajoilla, minkä takia edes Slash ei ollut ihan varma, onko hän houkuteltavissa mukaan
Musiikin pitää aina aiheuttaa minulle ennen kaikkea mielihyvää. Minä vain valitsin kappaleet, poimin laulajat, äänitimme kaiken ja siinä se on, valmis levy. Tämä levy oli mielessäni niin pitkään, että nyt kun se vihdoin toteutui, saavutin jonkinlaisen rauhan sen suhteen. Parasta tässä albumissa oli tietenkin se, että se oli hauskanpitoa, mikä välillä unohtuu näissä hommissa. sin sen puhki ja varmaan peruisin koko julkaisun, Slash naurahtaa. Slash sai levylleen mukaan vaikuttavan listan tähtiä, kuten Demi Lovaton, Iggy Popin ja Gary Clark Jr:n. Rutiini on kuitenkin asia, jota kitaristi on halunnut vältellä viimeiseen asti. Tämä ei onnekseni ollut yksi niistä. Se ei ole mahdollista, kun isot levyt vaativat paljon aikatauluja, mukana on paljon muusikoita, studiossa saattaa kulua loputtomasti aikaa ja jopa levyä seuraava mediapeli kestää ikuisuuden. – Kappaleessa on likki, joka kuultiin Jimmy Pagen soittamana Zeppelinin The Song Remains The Same -livellä (1976) ja minä emuloin sitä likkiä myös omassa versiossani. Olen onnistunut pitämään tuosta periaatteesta kiinni lähes koko urani ajan, mutta vaikeitakin levyjä mahtuu matkan varrelle. Slash on ollut mukana levyillä, joiden tuotannoissa ja mittasuhteissa edes sana ”massiivinen” ei tunnu oikealta. – Killing Floor on kappale, jota on versioitu lukemattomia kertoja ja minä olen rakastanut jokaista kuulemaani versiota aina Creamista ja Hendrixista Zeppeliniin asti, joten tiesin valmiiksi mikä sen riffin luonne on, kitaristi pyörittelee. – Vaikka olen haaveillut blues-jutun tekemisestä pitkään, oli hauskaa tehdä albumia, johon ei panostettu liikaa yliajattelua tai aikaa. Tuon likin takia halusin kappaleen mukaan levylle. Ehkä juuri siksi Orgy For The Damned oli Slashille kuin harraste vapaapäivänä. Slash on soittanut kitaraa viitisenkymmentä vuotta, mutta paneutuessaan näin intensiivisesti ihan muiden muusikoiden sävellyksiin ja soittoon, kokenutkin kaveri oppi uusia temppuja. – Periaatteeni on aina ollut, ettei musiikki saa alkaa tuntua taakalta tai työltä. Onnistuin siinä ehkä ihan hyvin. Se on jotain niin velmua, että minun piti ihan tosissani keskittyä ja miettiä, miten se oikein soitetaan. Oli kyse kirjoittamisesta tai esiintymisestä. Niin. SOUNDI 29 K u v a: G en e K ir k la n d. – On ollut hauskaa kuulla ihmisten ajatuksia levystä, koska minulla itselläni ei ole enää oikeastaan mitään perspektiiviä sille
Yhtye on tuttu jo monessa pienemmässäkin kaupungissa. Us on soittanut lainakappaleita keikoilla muun muassa Pen Leeltä, Sly And The Family Stonelta sekä Jim Pembrokelta. Jättifestarin lukuisilta sivulavoilta on löytynyt paikka myös Usille. Sitten on menty toiseen kaupunkiin ihan vain katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Eihän vaikkapa Aretha Franklin tai Ray Charleskaan ole kirjoittanut kaikkia esittämiään kappaleita. Onnekkaasti on löytynyt porukka, jonka ambitiot bänditoiminnan suhteen kohtaavat. – Jos ei tunne ketään vaikkapa Lontoosta, niin mikä järki sinne on jäädä. – Dave on ollut merkittävä etenkin biisinkirjoituksen kannalta. U sin debyyttilevy julkaistaan loppukesästä. T eo Hirvosen mukaan livemusiikkia arvostetaan Briteissä Suomea enemmän. Suosio Briteissä on tullut kovan keikkailutahdin seurauksena. Toinen kitaristi sekä huuliharpisti ovat Hirvosen veljiä. Mä ajattelin, että se oli vitsi ja pidin nimeä alkuun aika huonona. – Kaiken voisi supistaa Rock ’n’ Roll Bandin I’m Gonna Roll / Come ’Round Betty -singleen, Hirvonen kertoo viitaten lyhytikäiseen Pave Maijasen ja Dave Lindholmin kipparoimaan yhtyeeseen. Seuraavassa paikassa meitä katsomassa oli ehkä neljä ihmistä, josta taas yksi buukkasi keikkoja jonnekin. Yhtyeen painotus on tosin alusta asti suuntautunut saarivaltioon, josta ovat peräisin Usin musiikin pohjalla kuuluvat Oasis ja The Beatles. Tämä johtuu osin alusta asti ahkerasta saaren kiertämistahdista. Usin debyyttilevy julkaistaan loppukesästä. Usin keikoille riittää yleisöä mukavasti. Us kuitenkin säilyi sisäpiirin vitsinä ja jossain johtaa yleni yhtyeen nimeksi. – Ihmettelen monien negatiivista suhtautumista covereihin. – Kaikki ovat luonteeltaan sellaisia, että on hauska mennä ennakkoluulottomasti eri paikkoihin. Tässä ajassa painotetaan niin paljon sitä, onko artisti itse kirjoittanut kappaleen. Hirvosen puheesta huokuu koko porukan vilpitön usko omaan tekemiseen. Keikkoja soitettiin levykaupoissa, pizzerian nurkissa ja paikoissa, mistä nyt ikinä keikkoja löytyikään. – Lähtö Britteihin tuntui aika luonnolliselta tällaisen musiikin kanssa. Ihmiset tulevat myös pitemmältä katsomaan bändejä. Me olimme kuulemma nyt se. Hirvonen myötää yhtyeessä olevan paljon toiminnalle välttämätöntä seikkailumieltä. ”Kun aloittaa nollasta, niin voi yhtä hyvin aloittaa sieltä, missä on paljon potentiaalista yleisöä.” K u v a: Ii sa H ir v o n en. Toisaalta musiikissa kuuluu vähintään mausteen tasolla myös motown, soul ja jazz. Kun on käynyt monessa paikassa, niin kiertueidenkin suunnittelu on helpompaa. Paikat ovat jo tuttuja. Ensimmäisillä reissuilla yhtye majoittui asuntoloissa. Vuosittaisia keikkoja on tullut lähemmäs sata, ellei jo ylikin. – Kahden ihmisen yleisöstä toinen saattoi buukata keikkoja jonnekin, ja sitä kautta pääsimme taas esiintymään. 30 SOUNDI SOUNDI PB Teksti: Artturi Siromaa V aikka Us-yhtye on kerännyt fanikuntaa ja jo orastavaa mainettakin Briteissä, ei heistä ole suomalaisessa mediassa kirjoitettu juuri mitään, kummastelee yhtyeen kitaristi-laulaja Teo Hirvonen. Minuun on iskeneet hänen Love Recordssekä Johanna-bändinsä kuten Pen Lee ja Bluesounds. Kun aloittaa nollasta, niin voi yhtä hyvin aloittaa sieltä, missä on paljon potentiaalista yleisöä, Hirvonen järkeilee. Vuonna 2017 perustettu orkesteri teki aluksi paljon katusoittokeikkoja akustisesti sekä osallistui open mic -iltoihin omilla kappaleillaan. Mielestäni biisinkirjoitus ei ole itseisarvo. Itsevarmuus on kuitenkin tuottanut hedelmää. Keikkapaikkoja on luonnollisesti enemmän, mutta ihmiset myös käyvät katsomassa erilaisia bändejä ennakkoluulottomammin. Myötämielinen suhtautuminen covereihin kumpuaa niin ikään esikuvilta. Hirvonen kuvailee kahdesta kitaristilaulajasta, huuliharpistista, rumpalista ja basistista koostuvaa yhtyettä perheyritykseksi. Brittimusiikin lisäksi levyllä kuuluu Hurriganes sekä Hirvosen merkittävä vaikuttaja Dave Lindholm. Seikkailumielellä brittejä hurmaamassa Läpimurtoa Briteissä havitteleva Us on määrätietoinen yhtye, jonka musiikissa kuuluu brittiläisen musiikin kultaiset vuosikymmenet. – Ensimmäisellä brittireissulla eräs klubinpitäjä sanoi meille keikan jälkeen odottaneensa 30 vuotta bändiä, jota voisin kutsua Usiksi. Jäsenten monipuoliset ja rikkaat musiikkivaikutteet saavat tietoisesti kuulua. – Etenkin koronan jälkeen livemusiikkia on ollut tarjolla runsaasti. Yksi suurimmista kovan työn saavuttamista palkinnoista on paikka legendaa risella Glastonburyfestivaalilla
EDULLISEMMAT LIPUT MYYNNISSÄ 31.5. SAAKKA 12.–14.7.2024 • JOENSUU OSTA LIPPU NYT!
– Teini-iästä asti olen soittanut monenlaisissa bändeissä. Mun harmoninsoittotyyli, mikä kuuluu parhaiten siinä Kun rakkaus K u v a: Te ro Ju ss il a Miten sujuu poplevyn teko ikänsä kansanmusiikin parissa toimineelta muusikolta. Vieläpä välittömän tarkkanäköisen ja kerrasta valloittavan sellaisen. Kansanmusiikin yhteisöllinen puoli on mulle tosi tärkeä ja se, missä viihdyn. Halusin, ettei kenellekään tule tunnontuskia, Lautamaja nauraa ja vakuuttaa, ettei toimisi näin ihan joka tilanteessa, mutta omien parissa kyllä. Fanittanut ja kuunnellut lähinnä vain kansanmusiikkia. 32 SOUNDI 32 SOUNDI Teksti: Antti Luukkanen Mielen raja-aidat kumoon F olklandia-risteilyllä tammikuussa Leija Lautamaja kertoi heti soolokeikkansa aluksi, että on ihan ok lähteä puolivälissä pois, kun tiukkaan pakatussa ohjelmistossa toisaalla esiintyy häntä isompi nimi. Kansanmuusikon identiteetti on kuitenkin kasvanut vahvaksi osaksi Lautamajaa. ”Omat” tarkoittavat tässä yhteydessä kansanmusiikkipiirejä, joissa Alavudella 34 vuotta sitten syntynyt Lautamaja on koko ikänsä vaikuttanut. Erittäin hyvin, jos esimerkiksi otetaan soolodebyyttinsä juuri valmiiksi saanut Leija Lautamaja.. – Se on ollut iso ja pitkä prosessi. Halusin harmonia ja kitaraa. Leija Lautamaja on oppinut urallaan tekemään asiat itsenäisesti. Mitä saa, uskaltaa ja voi tehdä. Soololla Leija debytoi esimerkiksi sanoittajana ja sähkökitaristina. – Kaksirivistä haitaria olen alkanut soittaa kuusivuotiaana. Suosittelen kaikille levyntekoa. Olen ollut kansanmusiikkiteini ja elänyt täysin siinä maailmassa. Seuraavaksi Leijan kappaleita kuullaan The Moontwinsin levyllä, jonka materiaalista hän vastaa PK Keräsen kanssa. Osa asioista on sellaisia, että on tajunnut, että hei, mähän osaan näitä juttuja! Miksi mä en käytä näitä kykyjä ja taitoja mitä mulla on. Ei hän siitä loukkaannu. Silloin mulla oli kova haave, että tästä nyt näin soolouralle. Erilaisen levyn tekeminen vaatii pitkän linjan muusikoltakin venymistä. Raadollinen vaatimattomuus huvittaa, mutta sääli heitä, jotka Leija Lautamajan keikan jättivät kesken. Siellä sain idean, että haluan tehdä tällaisen lauluohjelmiston. Ja uuden oppimista. – Siellä tietää sen kulttuurin, että keikkoja on koko ajan käynnissä. Mutta miten ikänsä kansanmuusikkona vaikuttanut Lautamaja tuli nyt tehneeksi poplevyn. Mitä kaikkea sieltä tuleekaan esille! Ja kehittyy ihmisenä. Siinä on kaksi tanskalaista, yksi ruotsalainen ja minä. Siksi päätöksenteko sujui soololevylläkin kuin automaattisesti. Kotipaikka kuuluu yhä Lautamajan puheessa, jossa tasaisesti vilahtaa eteläpohjalainen murre. Mutta on siinä pitänyt kaataa aika paljon mielen raja-aitoja. Silti kansanmusiikkitausta vaikuttaa hänen ajatteluunsa, vaikka Sydän tuli piilosta onkin enemmän moderni kuin perinteinen levy. – Mulle oli selvää, että instrumenttivalikoima on rajattu. Ja sen, että rumpukone tuo siihen sen selvästi popimman vivahteen. Nyt mun molemmilla aktiivisilla bändeillä on 10-vuotisjuhlavuosi tulossa. – Olin kymmenen vuotta sitten vaihto-oppilaana Englannissa ja tein siellä soolokeikkoja. Mutta bändihommat vei mukanaan ja ainahan on helpompi tehdä asioita, mitä on luvannut muille kuin mitä on luvannut vain itselleen. Enkel on sellainen pelimannityttöbändi ja Floating Sofa Quartet on pohjoismainen yhtye. Se on ollut itselleen luvan antamista. Nyt hänen sydämellisiä, oivaltavia ja joskus höpsöjäkin lauluja voi kuulla myös albumimuodossa, kun Lautamajan Sydän tuli piilosta -albumi ilmestyy tämän kuun lopussa. Osa taas sellaisia, että saanko mä tehdä näin, kun mun identiteetti on kansanmuusikko. Nyt tuota identiteettiä on pitänyt laventaa. Olisin itsekin mennyt katsomaan Maria Kalaniemeä, jos en olisi ollut lavalla
27 95 Tina Finn, Pauli Mustajärvi RATINAAN SE PÄÄTTYI Miltä tuntui jättää paikka suomirockin jättiläisen keulahahmona. En osannut odottaa oikein mitään, kun on julkaissut erinäisiä levyjä elämänsä aikana. – Halusin tietoisesti, että levy saa olla rosoinen ja soitetun kuuloinen. – Putro kannusti menemään kirjoittamisessa syvemmälle. Yhteissoitto Lautamajan kanssa sujui erinomaisesti, joten kokeilusta tulikin uutta luova yksikkö. Kaikki musa, ideat ja valinnat on mun omia. Olen tottunut siihen, että asiat tuotetaan hetkessä livenä ja ne on sellaisia mitä ne on. ”On helpompi tehdä asioita, mitä on luvannut muille kuin mitä on luvannut vain itselleen.” iski minuun -kappaleessa, on aika rytmikäs ja pohjautuu ehkä siihen, että olisin aina halunnut olla kitaristi. Ikonisten ROCKBÄNDIEN KULISSEISSA Juska Salminen VALON VARJOSSA Nuoren kosketin soittajan unel mat toteutuivat HIMissä, mutta hinta oli kallis. Ulkopuolelta kiritystä on tarjonnut muun muassa Samuli Putro, jonka mentorointiohjelmasta Lautamaja kertoo saaneensa itseluottamusta. 27 95 Mikko Kangasjärvi, Jukka Poijärvi JÄIN YÖKSI Yöyhtyeen voima hahmon kuvaus elämästä suomirockin ytimessä. Mutta se on. Olen yrittänyt kaivaa harmonista niitä rytmejä, mitä yleensä kitaristi soittaa. co m is ta .. Valinnat ovat olleet selkeästi oikeita, sillä etenkin levyn avaussingle Kun rakkaus iski minuun on herättänyt ansaittua ihastusta. En olisi uskaltanut kirjoittaa tuollaisia asioita aiemmin, jos en olisi saanut rohkaisua. Bändi syntyi, kun Keränen halusi esittää soolokappaleitaan haitarin kanssa. Lähdetään tästä, että saa nyt jotenkin esitettyä nämä kappaleet. – Olen ollut erittäin positiivisesti yllättynyt. 27 95 Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi ttä in . Mutta kun huomasi, että ihmiset reagoi ja tajusi sen, että tämä musiikki voi soida useammissa paikoissa kuin se kansanmusiikki, jota on aikaisemmin julkaissut, niin... Joulukuuksi luvatun The Moontwins -debyytin kappaleet kaksikko on kirjoittanut yhdessä. – Tuntuu oudolta sanoa, että mä olen tuottanut sen levyn itse, kun se on niin luontevaa sen muusikkotaustan takia. Silloin Samuli sanoi, että eikö tämä levy ole tässä. Ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai ne n. Että mä haluan tehdä lisää. – En koe, että tämä levy on mitenkään feministinen teko, mutta usein kuulee miesten sanovan, että mä soitin nää kaikki soittimet itse. Sovittiin, että kun olen tehnyt tietyn määrän kappaleita, niin pidän hänelle yksityiskonsertin työhuoneellani. Hänen ansiotaan on myös se levyn soundimaailma. PK Keräsen kanssa yhteistyötä on tehty enemmänkin, sillä kahdestaan he muodostavat The Moontwins -duon. Aku (levyn osatuottaja Rannila) oli suuri tekninen apu ja sanoi aina, että hyvä, tehdään näin. Sanoin, että näitä soittimia mulla on nyt tässä, on rumpukone ja kitara. Ei se ruvennut jännittämään, mutta ennemminkin on innostunut olo. Lautamaja on niin sisällä itse tekemisen eetoksessa, että omat saavutukset eivät automaattisesti hahmotu edes itselle. Ei sitä tajuakaan, että se on tuottamista. Hitto, mä tajusin, että mähän olen soittanut nämä kaikki soittimet itse paitsi Pekko Käpin jouhikot ja PK soitti kitarat, joita en itse osannut. Tämä voi mennä näinkin
Musiikissani kuolema voi olla jännittävä seikkailu, eikä niinkään synkkä asia. – Mä sävelsin biisin alun perin Mannerin runoon tuohon teokseen, ja myöhemmin tein omat sanat siihen. Maailman on tärkeää olla yhtenäinen, mutta sovitukset voi olla hyvinkin erilaisia. Kaj’n kanssa yhteistyö on ollut tosi merkityksellistä. K u v a: To m m i M at ti la Jutun pohjana on Rotosherrat – Indiemusiikin erikoisohjelman radiohaastattelu. Sitten tuottaja Miikka Ahlmanin kanssa pohditaan, mikä on lopullinen sovitus ja soitinnus millekin biisille. Äitinsä taas on ollut tekemisissä vanhusten kanssa, ja Minja on ollut sitä näkemässä sekä tapaamassa muutaman kerran jo saattohoidossa olevia. Se on ollut mulle tavallaan semmoinen johtotähti aina kun itse rakentaa albumia. Ounasjoella ja Ainolla on siinä jonkinnäköinen suhde. M:n taiteessa eri taide muodot keskustelevat keskenään. Minja oli pienenä jo häntä fanittanut ja käynyt muutaman konsertin kuulemassa. – Me ollaan tehty monta konserttikokonaisuutta ja levytyksiä. Kuolema pukee häntä Keväällä viidennen albuminsa Mustarastaat tulivat julkaissut M eli Minja Koski inspiroituu kuolemasta. Sama tematiikka kulkee hänen mukanaan läpi uran. Hänen musiikkinsa kietoutuu yhteen esimerkiksi runouden ja tanssin kanssa. Jokaisen levyn kanssa M:n musiikki on syntynyt kappalelähtöisesti. Siitä voi tehdä myös riemullista ja jännittävää. Samankaltainen tausta yhdistää, mutta tuo samalla myös aikataulullisia haasteita, kun teatterin esitysja harjoituskaudet sekä yhtyeen kiertueet tulisi sovittaa yhteen. Esimerkiksi Mustarastaat tulivat -biisi on tehty Kajastus-nimiseen, tanssia, runout ta ja musiikkia yhdistäneeseen teokseen, jossa oli Eeva-Liisa Mannerin runoja. Nyt se roikkuu tuossa meidän kuistilla. Uuden levyn kappale Ounasjoen Ainoja on hyvä esimerkki tästä. Björk on tästä hieno esimerkki. – Tällä levyllä esimerkiksi Nuo lapset -biisin mä sävelsin pianolla. Siellä olennaisena osana hänen arkeaan oli metsästäjä-kalastajakulttuuri. Kuolema on ollut vahvana osana Kosken arkea monella tapaa. M:n uusin levy Mustarastaat tulivat on tuotettu yhdessä Miikka Ahlmanin kanssa. Pakkohan kuolemaa on jollain tavalla käsitellä, että pystyy elämään tässä maailmassa kaiken kauheuden keskellä, Koski kertoo. päivä huhtikuuta. Yhteistyöehdotus oli hänelle suuri kunnia. – Sitä on pienestä asti joutunut miettimään, että mitä tuolle pupulle nyt kävi. Tunnistettava laulusoundi, joka pitää sen linjakkaana ja samana artistin levynä sovitusten variaatiosta huolimatta. Minjan opiskeluaikana Kaj Chydenius ehdotti hänelle yhteistyötä. Molemmilla heillä on sielu. Kaj on hyvin, hyvin ihana ihminen ja hieno säveltäjä, hehkuttaa Minja. Samana ilta koettiin liikuttava hetki, kun M tulkitsi Chydeniuksen muistolle hänen kanssaan yhdessä levyttämänsä kappaleen Hyvästi Oulun Tubassa. Minja Koski säveltää biisit ja tekee usein esituotantoakin jo samassa vaiheessa. Luonnon keskellä paljon olleena luontouskomukset herättävät ajatuksia ja ne tulevat kappaleisiini. Minja Kosken mielestä eri taidemuodot ruokkivat toisiaan. Hänen adoptioisänsä on ammatiltaan haudankaivaja ja krematorionhoitaja. – Kuolema on pelottava asia monille. Hän on järkeillyt kotiseutunsa Kuhmon olevan keskeinen osa sitä. Sitten taas muutamassa biisissä on käytetty ihan perusbändisoittimia. Koski sekä kitaristi JussiPekka Parviainen tienaavat leipänsä myös näyttelijäntyöllä, ja tuottaja Miikka äänisuunnittelulla. Esimerkiksi ajatus siitä, että mitä jos tuolla kivellä on oma sielu ja oma elämä, pohtii Koski. Usein taidemuodot ruokkivat toinen toisiaan: teatteri sekä musa ja liike, kuvaa Koski. Kuuntele koko haastattelu osoitteessa www.rotosherrat.fi. Teatteri ja musiikki yhdistävät kaksikkoa mutta suurelta osalta myös M:n yhtyettä. Missä se sielu on ja minne se menee. – Mä tykkään itse kuunnella sellaisia levyjä, joissa on keskenään erilaisia sovituksia. Hänen kauttaan olen oppinut paljon musiikin tekemisestä, sen tulkitsemisesta ja runoudesta. Tajusin heti, että mä haluan tähän vaan jousikvartetin. Kuolema on kuitenkin osa elämää. Kaj Chydenius siirtyi ajasta iäisyyteen 20. Punaisena lankana oli tällä levyllä elämän loppuminen, ja mitä siitä on ajateltu ja miten siihen on suhtaudut tu aikaisemmin esimerkiksi muinaisuskoissa. 34 SOUNDI Teksti: Sami Sankilampi K uolema on kiinnostanut Minja Koskea pienestä pitäen. M:n albumeille on tärkeää, että biisit kommunikoivat toistensa kanssa sisällöllisesti
f i | 4 5 8 7 9 7 2 1 Legendaarisen Orangen kitaraja bassolaitteet kokeiltavissa liikkeessämme!. S o i t i n J y l h ä | K o r v e n k y l ä n t i e 4 2 , 4 9 5 M u u r a m e | m y y n t i @ s o i t i n j y l h a
Teksti: Timo Isoaho 36 SOUNDI Apocalyptican debyytti Plays Metallica By Four Cellos oli aikoinaan suuri hyppy tuntemattomaan, mutta albumi onnistui sulattamaan niin miljoonien fanien kuin Metallican muusikoidenkin sydämet. PALUU LÄHTÖRUUTUUN K u v a: R ik i M u rt o. Nyt käsillä on Plays Metallica Vol. 2, ja kovat odotukset saavat katetta yllin kyllin: tarjolla on huikea aarreaitta Apocalyptican ja maailman suurimman metalliyhtyeen ystäville. Äänitteellä kun kuullaan niin eläviä kuin edesmenneitä Metallica-muusikoita
SOUNDI 37 O li vuosi 1996, kun Helsingin suunnalta kuului hienoja asioita: Apocalyptica-nimeä käyttänyt neljän sellistin ryhmä julkaisi kahdeksasta kappaleesta koostuneen Plays Metallica By Four Cellos -albumin. – Metallica soitti kaksi keikkaa Helsingin jäähallissa marraskuussa, ja meidät kiinnitettiin iltojen avaajaksi. – Käsittääkseni albumin myyntilukemat ylittivät kahden miljoonan rajan jo kymmenisen vuotta sitten, hymähtää Apocalyptican vuonna 1993 perustanut Eicca Toppinen. Tässä vaiheessa oltiin esiinnytty livenä vain neljä kertaa, muistelee Toppinen. Siinä oli aikamoinen paniikki päällä. Kun treenattiin yhdessä Metallican päämajassa, tuumasin Jamesille ja Larsille, että ”mitähän te olisitte mieltä tällaisesta vähän erilaisesta näkemyksestä”. Kun sessiot alkoivat, sullouduttiin neljästään samaan nauhoitustilaan, pistettiin mikrofonit päälle ja alettiin soittaa. – Metallica esiintyi San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa keväällä 1999, ja bändi kutsui meidät seuraamaan Berkeley Community Theatre -salissa soitettuja konsertteja. Muusikoiden ennakkotunnelmat debyyttinsä mahdollisen menestyksen suhteen olivat varsin maltilliset. – Konsertit sujuivat yli odotusten, ja yleisö otti meidät hyvin vastaan. James taas ei ollut ilmeiApocalyptican startatessa Metallica-covereiden tekeminen oli melkoista tutkimusmatkailua. – Meidän osalta esiintyminen oli kauhunsekainen. – Silloin soitettiin muun muassa One. Tätä ideaa ei lopulta toteutettu. – Startattiin sessiot kello kuudentoista jälkeen, sillä studioaika oli iltaisin halvempaa, naurahtaa Toppinen. Siinä Lars sitten ihmetteli, että ”ai jaa, minä en siis saa soittaa omia osuuksiani”. Sen lisäksi laitettiin soittajien välille akustinen seinä ja aseteltiin koko virityksen eteen peili, jonka kautta me nähtiin toisemme. Esimerkiksi taimaus ja vire olivat kateissa, ja lopputulos kuulosti ihan hirveältä. 2 -teokselta – puhutaan kyseisestä levystä tuota pikaa – mutta pitkäaikaisin ja monimuotoisin yhteistyö liittyy keikkatouhuihin. ”Jos tämä myy tonnin, se on ihan hemmetin kova saavutus”, bändin leirissä ajateltiin. Että James voisi aluksi pelkästään laulaa sellojen säestämänä ja rummutkin tulisivat mukaan vasta Onen ”tuplabassarikohdassa”. – Kaikista siisteintä oli tietysti se, että Metallica otti meidät siipiensä suojaan heti alusta asti. Mitä muistat albumin nauhoituksista. Olin ideoinut sen uuden sovituksen, ja siinä oli vähän säätämistä. – Lienee turvallista sanoa, että odotuksiin – ja maltilliseen levytysbudjettiin – nähden Plays Metallica By Four Cellos on yksi populaarimusiikin historian yllättävimpiä ja suurimpia menestyksiä. Anger -albumi oli juuri ilmestynyt, ja Metallica saapui Eurooppaan – ensimmäistä kertaa uuden basistin Rob Trujillon kanssa. – Myös kesäkuussa 2003 sattui ja tapahtui. Ajatuksena oli se, että me vedetään Fight Fire With Firen intro, ja sen jälkeen Metallica olisi noussut yllättäen lavalle. Myöhemmin illalla Metallican herrat tulivat kiittämään kädestä pitäen, ja kyllähän se oli suhteellisen absurdia. – Kun vähän mietittiin asiaa, päätettiin nauhoittaa vain kahta instrumenttia – rumpuja riffiselloa – kerrallaan. Erityisen hienosti tämä näkyy ja kuuluu uudelta Plays Metallica Vol. Toisinkin olisi voinut käydä. – Oltiin paikalla, kun Metallica treenasi Lontoossa, ja alkuperäisen suunnitelman mukaan me oltaisiin soitettu yhdessä Downloadissa. Meidät taas siirrettiin päälavalle. Taidettiin vetää ensin Creeping Death, ja sitten mentiin kuuntelemaan tarkkaamon puolelle. Noustiin lavalle kesken Metallican setin, ja siinähän kävi niin, että tekniikkapuolen kaverit olivat sössineet hommansa sen verran pahasti, ettei selloista kuulunut ensin ääntäkään. Että niin, meidän piti esiintyä Metallican kanssa, mutta ei me vissiin esiinnytäkään. Lars Ulrich katsoi meidän ekan setin, ja hän intoili asiasta sen verran, että bändin muutkin jätkät tulivat tsekkaamaan toisen keikan. Tuolloin tapahtui sellaista, että meidät oli buukattu esiintymään Download-jättifestivaalille isoon telttaan, mutta Metallica heittikin salakeikan Apocalyptican esiintymisvuorolla. Yhtye oli kutsunut juhlahumuun muun muassa Apocalyptican, Dave Mustainen, Glenn Danzigin, Ozzy Osbournen, Rob Halfordin ja King Diamondin. Sain tuolloin yhtyeen lähipiiristä epävirallista tietoa, että meidän debyyttilevy oli vaikuttanut aika paljonkin Metallican päätökseen tehdä tällaisia orkkakeikkoja, muistelee Toppinen. Plays Metallica By Four Cellos ilmestyi kesällä 1996. Vähän säätämistä Helsingin-keikoilla alkunsa saanut Apocalyptican ja Metallican välinen ”YYAsopimus” on melkeinpä vertaansa vailla. St. Yhteisesiintyminen tapahtui lopulta kahdeksan vuotta myöhemmin, kun Metallica juhli kolmekymppisiä San Franciscossa. Onneksi saatiin tilanne haltuun, eikä homma mennyt ihan penkin alle. Tuolloin bändissä oli vielä neljä sellistiä, joista Antero Manninen ja Max Lilja ovat sittemmin lähteneet bändin riveistä.. Eipä aikaakaan, kun isot rattaat alkoivat pyöriä. – Meillä oli kova into tehdä jotain uutta, mutta se ei ollut ihan helppoa. Se oli aikamoista tutkimusmatkailua, mutta onneksi saatiin homma toimimaan. Näihin aikoihin ilmestyi muitakin Metallica-coverlevyjä, eivätkä bändin jätkät todellakaan olleet innoissaan kaikista
Niiden nimet ovat One ja The Call Of Ktulu. – Lähdettiin hakemaan samansukuista rosoista ja editoimatonta alkuvoimaa. Että olen ollut 13-vuotiaasta asti hillitön Sepultura-fani, ja nyt Max Cavalera kyselee minulta ohjeita biisin vetämisen suhteen! Ilon kyyneleitä Hypätäänpä sitten Apocalyptican kesäkuussa ilmestyvän Plays Metallica Vol. Onko tämä siisteintä koskaan?”. No, Ruotsissa tapahtui sitten sellaista, että menin Metallican seurueen kanssa syömään, ja Rob esitteli minut illan aikana eräälle ihmiselle. – Minä rakastan The Call Of Ktulua, ja me oltiin päätetty tehdä siitä versio. – Kun tehtiin aikoinaan Repressediä, biisin laulajana toimi Max Cavalera. 38 SOUNDI SOUNDI PB 38 SOUNDI sesti koskaan aiemmin noussut yleisön eteen ilman kitaran tuomaa turvaa. – Kun mietittiin meidän lähestymistapaa uusiin sovituksiin, tutkittiin esimerkiksi Metallican ekojen julkaisujen magiaa. Biisin maagisuus liittyy vahvasti sen bassoraitaan, ja mieleen nousikin eräs todella villi idea... – Pohdittiin myös versioiden tekemistä viimeisimpien Metallica-levyjen biiseistä, mutta ne eivät tuntuneet taipuvan tarpeeksi kiehtoviksi Apocalypticakappaleiksi. – Kun tehdään hommia, sitten tehdään hommia – se ei saa liikaa vaikuttaa, että kenen kanssa duunataan. Keskustelitteko hänen mahdollisesta vierailusta levyllä. – Jos miettii uuden levyn kappaleita, niin esimerkiksi To Live Is To Die on osuva esimerkki onnistuneesta sovituksesta. One on Pertun (Kivilaakso) sovi tus, ja hän sitten kasasi lopullisen ääniraidan Hetfieldiltä tulleista näkemyksistä. – Lisättäköön tähän vielä sen verran, että Robin poika Tye Trujillo on myös mukana. Meidän riisuttu näkemys on hyvin erilainen verrattuna Metallica-originaaliin, mutta alkuperäisen biisin hienous tulee silti esiin täydessä loistossa. Niiden levyjen taika ei liity virtuoosimaiseen soittoon vaan ihan omanlaiseen energiaan – ja tietenkin loistaviin biiseihin, sanoo Toppinen. 2:n valmisteluvaiheessa. Jätettiin sitten tekemättä, sillä ”ihan hyvä” ei riittänyt mihinkään Plays Metallica Vol. Kyseessä on ainutlaatuinen kädenojennus Apocalyptican suuntaan, sillä James Hetfield ei ole koskaan aiemmin tehnyt vastaavanlaista vierailua. 2:lla, mutta hän on poistunut yhtyeen vahvuudesta nauhoitusten jälkeen. Kyllähän siinä käväisi mielessä, että tämä on täysin käsittämätöntä. Entäpä Lars Ulrich. – Kuten jo todettiin, Apocalyptican uran ensimmäiset merkittävät keikat tapahtuivat jäähallissa Metallican kanssa. ”Eicca, olen aina tykännyt sinun ”out of the box” -ideoista” ja niin edelleen. Onhan tämä mieletöntä! – Saatiin Jamesilta kuusi erilaista versiota Onesta, ja kyllähän niiden kuunteleminen oli melko surrealistista. 2:lla on ihan tarpeeksi väkevä ilman Larsin pannujakin, naurahtaa Toppinen. Vaikka Plays Metallica Vol. – Menin paikalle, ja keskustelin Hetfieldin kanssa kasvotusten. 2 -sessioissa Apocalyptican yhteistyökumppanina toimi Joe Barresi (Tool, Nine Inch Nails, Slipknot). Meille oli äärimmäisen tärkeää, että musiikki soundaa elävältä ja kliinisyys loistaa poissaolollaan, ja tämän takia studiossa soitettiin paljon livenä. Oltiin buukattu saksalainen studio, ja Max tuli sinne purkittamaan omat osuutensa. Jos lähes kolme vuosikymmentä sitten ilmestynyt ensimmäinen Plays Metallica oli epävarma hyppy tuntemattomaan, uusi teos esittelee itsevarmuutta ja tietotaitoa uhkuvan sellorykmentin. Taisi olla toukokuu 2023, kun kerroin hänelle ideoistani levyn suhteen, ja Larsilta tuli hyvin kannustavia kommentteja. kesäkuuta – tietenkin samana viikonloppuna, kun Metallica soittaa kaksi keikkaa Olympiastadionilla. Tietenkin se oli ajatuksena täysin utopistinen, mutta kaikkeahan voi yrittää! – Otin ensin yhteyttä Larsiin – ihan yleisellä tasolla. Rumpaleista puheen olleen: pitkäaikainen Apo-rumpali Mikko Sirén paukuttaa Plays Metallica Vol. Onhan tämä ihan mieletöntä! ”Siis ihan oikeasti... Plays Metallica Vol. Kerroin ajatuksista Onen suhteen, ja James sanoi diggaavansa ideoista. Sitten Lars huomautti, että levyllä on jo Robin sekä Cliffin bassoja ja Jamesin ääntä. – (pitkä hiljaisuus) Huh huh... Sitten koitti saman vuoden kesäkuu, ja Metallica saapui konsertoimaan Göteborgiin. Yhteinen polku tuli nyt päätökseen eikä teiden erkanemiseen liity mitään yksittäistä konfliktia. 2:n maailmaan. Ihmiset haluavat erilaisia asioita, ja nyt kävi niin, että meidän ja Mikon intressit eivät enää kohdanneet, kuvailee Toppi nen. 2 on raudanluja kokonaisuus, kaksi tyylikkäästi sovitettua biisiä on pakko nostaa esiin. Barresi toimi äänittäjänä, miksaajana ja tuottajana. – Vaikka aikaa on vierinyt, tavoite covereiden suhteen on edelleen sama: meillä täytyy olla erittäin vahva näkemys siitä, miten originaalikappaleesta tehdään omaperäinen Apocalypticasovitus. Perttu kertoi, että työstövaiheessa silmistä valui ilon kyyneleitä. Sessiorumpaleiden kanssa jatkavan Apocalyptican kalenteri näyttää kiireiseltä, ja seuraavaksi edessä siintää parin vuoden mittainen maailmankiertue Metallica-settilistan kanssa. Että kyseessä on kuitenkin Apocalyptican levy – ei Metallican... – Soitettiin Mikon kanssa parikymmentä vuotta. Cliff Burton soittaa postuumisti Apocalyptican albumilla. Bassotaajuuksia haudan takaa Göteborgin-viikonloppuun mahtui eräs toinenkin käänne. Mutta vaikka sovitusehdotus oli varsin erikoinen, jätkät suostuivat! Kun täytyy ottaa musiikillisen johtajan rooli Metallican kavereiden edessä, puntti ei saa liiemmin tutista. Siis ihan oikeasti... Nyt niistä ajoista on vierähtänyt melkein kolme vuosikymmentä, ja me vedetään saman katon alla pääesiintyjänä – ja Metallica soittaa samoina päivinä stadionilla. – Loppujen lopuksi tapahtui niin käsittämättömän hieno asia, että saatiin lupa käyttää The Call Of Ktulun alkuperäisiä bassoraitoja meidän levyllä. Onko tämä siisteintä koskaan. Hän soittaa bassoa muutamissa biiseissä. Rundi alkaa Helsingin jäähallista 8. Ensin mainittua klassikkoa tähdittää James Hetfield, ja legendan fiittaus – Onen teksti ”puhuttuna” versiona – nostaa kylmät väreet koko kehoon. Totta kai jotkut tilanteet voivat jännittää, mutta työstettävään juttuun pitää silti pystyä keskittymään sataprosenttisesti, nyökkää Toppinen. Ja hän oli ihan oikeassa: Metallican läsnäolo Vol. Muussa tapauksessa biisi jää tekemättä, nyökkää Toppinen. Tultiin hyvin juttuun, ja kuinka ollakaan, tämä henkilö sattui hallinnoimaan Cliff Burtonin musiikillista perintöä, huokaa Toppinen. Tilanne eteni niin, että James olisi itse asiassa halunnut tulla vetämään omat osuutensa Los Angelesiin Barresin studiolle, mutta suunnitelma kaatui aikataulusyistä. Onneksi James sai hoidettua homman maaliin tahollaan. Ja onhan siellä Dave Lombardo rumpalina Blackenedissä... Pohdittiin ääniroolin tekijäksi esimerkiksi jotain miesnäyttelijää, mutta kyllähän mielessä käväisi sekin, että Jamesin mukaan saaminen olisi aivan ultimaattista. Eicca, mitä helvettiä. – Kun aikoinaan alettiin tehdä Onen uutta versiota, päätettiin laittaa mukaan myös sanoituksia, sillä ne ovat oleellinen osa biisin hienoutta. – Alustavaa puhetta oli. Aivan käsittämätön käänne. Cliff Burton soittaa postuumisti Apocalyptican albumilla
Saksofonisti Kamasi Washingtonilla on ollut iso rooli jazzin elpymisessä; hänen ylleen laskettiin eräänlainen uuden ajan John Coltranen tai Sun Ran viitta The Epic al bumin mullistaessa jazzkenttää kymmenen vuotta sitten. Henkisyys ja ymmärrys ovat olleet Washingtonin albumeilla keskeisinä teemoina. Näihin uutta syvyyttä toi perheeseen syntynyt tytär, joka debytoi uudella levyllä myös säveltäjänä. ”Jazzia kuulee nykyään Coachellan kaltaisilla isoilla festivaaleilla, ja se on minusta kaunis asia.” K u v a: B +. Tulin iloiseksi siitä, että ihmiset olivat avoimem pia ajatukselle jazzista, Kamasi Washington muistelee le vyn saaman suosion aiheuttamia tuntemuksia. Nyt ilmestynyt Fearless Movement syntyi sävellyksiä hitaasti kypsytellen ja antaen studiotilanteen taian ohjata prosessia. SOUNDI 39 Teksti: Samuel Järvinen KEHON JA SIELUN MUSIIKKIA Modernin jazzin tärkeimpiin tekijöihin lukeutuva saksofonisti Kamasi Washington löi isosti ja laajasti läpi kymmenen vuotta sitten ilmestyneellä The Epic -albumillaan. Sellaisen musiikin pariin, jota minä itse rakastan kovasti. – Kun The Epic julkaistiin, minusta tuntui, että se joh datti ihmisiä paitsi oman musiikkini, myös muun musiikin pariin. J azzin niin kuin minkä tahansa tyylilajin suosio on kulkenut aaltoina. Viimeisin suosion aalto nostatti jazzin musiikin meressä taas korkeammalle yli kymmenen vuotta sitten, ja tyylilaji onkin inter netin ja sosiaalisen median ansiosta saanut entistä enem män nuoria kuuntelijoita
Kosminen jazz vaatii manifestoitumiseen paljon enemmän kuin kylmät kattovalot ja hurisevat kaiuttimet. Syntymisen ihme sai muusikon miettimään perintöään, jonka jättää maailmalle. Vaikka Washingtonilla itsellään onkin vahva visio sävellystensä luon. Fokus siirtyy Fearless Movement on uudenlainen albumi Washingtonin tuotannossa. Toivon jazzin voivan pysyä vapaana ja sellaisena musiikkina, jota tekevät ihmiset rakkaudesta eivätkä pelkkä rahan kiilto silmissä. Ja koska kappaleilla on niin selkeä suunta, se saa ne ehkä kuulostamaan enemmän läpisävelletyiltä kuin mitä ne oikeasti ovat. Studion tunnelmaa Kamasi Washingtonin bändissä soittavilla muusikoilla on paljon vapautta vaikuttaa suuntaan, mihin musiikki liikkuu. Mutta joskus jokin otto tuntuu liian pitkältä, ja jäämme jumiin johonkin osioon, jossa meillä ei oikein ole mitään sanottavaa. Vaikka suosio on tuonut välillä myös negatiivisia lieveilmiöitä, pitää saksofonisti jazzin kasvanutta suosiota positiivisena asiana. – Se johtuu siitä, että ympäröin itseni upeilla ja luovilla muusikoilla. Albumi otti peräti kuusi vuotta valmistuakseen, sillä edellinen Heaven And Earth -levy ilmestyi vuonna 2018. Ja me muusikot tykkäämme asettaa musiikin yleensä etusijalle. Washingtonille on tärkeää luoda musiikin tallennusta varten tietynlainen ympäristö. Mutta yritämme aina luoda tunnelmaa himmentämällä valoja ja sen sellaista. – Ja ennen kuin me edes emme soitamme tai äänitämme, me juttelemme ja vitsailemme. Yritän saada kiinni siitä, mitä kappaleiden tulisi olla. Minulla on jokin idea, mutta sitten Cameron (Graves, pianisti) saattaakin soittaa jollain hyvin erityisellä tavalla, joka muuttaa minun näkemykseni kappaleesta. Näin on hänen mukaansa käynyt poikkeuksetta jokaisen albumin kohdalla. – Kun kirjoitan kappaleet ylös, teen sen hyvin tarkasti. Musiikistani tuli parempaa siinä asemassa, mihin se siirtyi väistyessään elämäni kärjestä. Sellaista pyyteetöntä rakkautta, joka on aina läsnä kaikesta huolimatta. Musiikin siirtyminen pois elämän pääfokuksen paikalta oli muusikolle itselleen ”valaiseva” kokemus. Ympärillä on kaapeleita, mikrofoneja ja vilkkuvia valoja. – Kappaleiden säveltämisessä kestää usein pitkään. Oli hyvin valaisevaa ottaa askel kohti sen tajuamista, missä minun pitäisi olla. Se mainittiin lukuisissa vuoden parhaiden albumien listauksissa, ja Washington pääsi esiintymään ympäri maailmaa. Luonnollisesti asioiden uudelleenpriorisointi herätti myös huolenaiheita siitä, katoaisiko musiikista jonkinlainen terä. Puhumme musiikista ja vietämme sen parissa paljon aikaa leikkien eri ideoilla. – Huomasin, että tyttäreni syntymä antoi minulle uudenlaista rakkautta ja ymmärrystä. Kokemuksen kautta oppii pikkuhiljaa rinnastamaan studion live-tilanteeseen, missä energian pystyy tuntemaan paremmin. Hän pitääkin itseään säveltäjänä, joka ottaa aikansa yksityiskohtien hiomisessa. Sen lisäksi, että levyn tekeminen kesti pitkään maailman mullistusten sekä musiikillisen itsereflektion takia, vaikutti sen materiaaliin syvästi myös Washingtonin tyttären syntymä muutama vuosi sitten. Ja sitten yhtäkkiä, kun hän syntyi, ne eivät enää olleetkaan sitä, vaan hänestä tuli keskipiste. Henkisyys ja ymmärrys ovat olleet Washingtonin albumeilla keskeisinä teemoina, joten täysin uusi kokemus oli tervetullut. Se lisäsi rakkauden määrää sydämessäni, mikä puolestaan teki musiikistani parempaa. Minun musiikkini luonne on, että se avautuu hieman hitaammin, ja kappaleella kestää ennen kuin se lähtee kunnolla käyntiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja uudella levyllä jopa kuullaan Washingtonin tyttären säveltämä melodia. Opimme tavallaan tuntemaan sen. Teen hyvin selkeän kartan. – Ennen hänen syntymäänsä keskityin elämässäni pelkästään itseeni. Pitkään työstetyt kappaleet kaavioituvat nuottipaperille säntillisesti. Ja se pelotti minua, koska minä en ollutkaan enää itse tärkein asia omassa elämässäni. Vaikuttaisiko tyttären syntymä negatiivisesti luovuuteen. – Minulle alkoi valjeta oma kuolevaisuuteni. Koska suurimmalle osalle ihmisistä pitää paikkansa se, että tartumme sellaisiin asioihin, joista meidän pitäisi oikeasti päästää irti. – Emme koskaan kuitenkaan nauhoita kovin montaa ottoa, maksimissaan ehkä kolme. – Jazzia kuulee nykyään Coachellan kaltaisilla isoilla festivaaleilla, ja se on minusta kaunis asia. Annan itselleni aikaa miettiä niitä, ja joskus olen puuhastellut jonkin aihion parissa vuosia. Kyseinen prosessi vie musiikin usein täysin erilaiseen suuntaan siitä, mitä Washington oli alun perin suunnitellut. Niin kuin kaiken muunkin kohdalla, suosio voi tehdä siitä liian kaupallista. – Musiikki istuu paremmin tälle uudelle paikalle kuin siihen missä se oli aikaisemmin. Samalla kuitenkin mietin omaa kuolemattomuuttani, sillä tyttäThe Epic keräsi ilmestyessään ylistäviä arvioita musiikkimediassa ja levisi nopeasti suosituksina internetissä. Elämäni keskipisteenä olivat minä sekä musiikki. Se voi jopa saada aikaan vielä henkisemmän tilan. teesta, on sovitusten välissä tilaa jokaisella ilmaista itseään vapaasti. Kuten musiikista saattaa kuulla, on Washing ton tarkka myös sovitustensa suhteen ja merkitsee kaiken selkeästi ylös. Washington julkaisi viidennen studioalbuminsa Fearless Movement toukokuun alussa. – Joskus jokin kappale tuntuu kestävän studiossa tunnin verran, Washington sanoo. – Studio on hyvin steriili ympäristö
– André ja minä olemme kumpikin tehneet yhteistyötä Carlos Niñon kanssa. Tämä heijastui myös säveltämääni musiikkiin. Siirtymä kosmisista konsepteista maan pinnalle on perua isäksi tulemisen kokemuksesta. Kyse on vapaasta musiikista, jonka tarkoituksena on tutkia muotoja ja ääniä, jotka eivät ole kovin tyypillisiä. Ja myös minun tekemäni musiikin tahtiin voi ehdottomasti tanssia. – Kaikki vaikutteeni tulevat lähes alitajuntaisesti. Minä myös soitin heidän kanssaan. Levyllä on mukana kosolti erilaisia vierailijoita, kuten räppäri André 3000, monilahjakkuus Terrace Martin, basistivirtuoosi Thundercat sekä laulaja BJ The Chicago Kid. Et tee sitä, mitä kuvittelet sinun olevan tarkoitus tehdä, vaan tutkit kaikkia mahdollisuuksia. ”Puhumme musiikista ja vietämme sen parissa paljon aikaa leikkien eri ideoilla. Uutta levyä tehdessä hän halusi, että myös kuulija voi ilmaista itseään tanssimalla. Mutta minulle jazz on yksi eniten ilmaisevimmista ja vapaimmista musiikkityyleistä. Eri kappaleet antavat vapauden eri tulkinnoille siitä, mitä se voisi olla. Ehkä ajatus siitä, että jazz on jotain sellaista, jonka tahtiin ei tanssita, vaikuttaa negatiivisesti siihen, miten jotkut näkevät sen. – Koin, että haluan tehdä sellaisen levyn, jonka tahtiin ihmiset haluaisivat liikkua. Washingtonin itsensä mukaan levy sisältää ”tanssimusiikkia”, ja sillä kuuluukin vaikutteita laajasti aina hip hopista Steve Reich -tyyliseen minimalismiin. Levyllä on kappale nimeltään Prologue, ja sen rytmissä oli jotain sellaista, joka inspiroi minua syvästi. Olen aina nauttinut ajatuksesta, että ihminen voi saada musiikkiin sellaisen yhteyden, että he haluavat liittää siihen sekä kehonsa että sielunsa. Yksi yleisesti toistettu kertomus on se, että jazz menetti valtavirtasuosionsa sen jälkeen, kun tanssittava big band -musiikki vaihtui teknisempään ja korkeatempoisempaan bebopiin. Mutta kuten Washington itse tietää, asia ei ole suinkaan niin yksinkertainen, sillä ihmiset tanssivat erittäin mielellään myös trumpetisti Dizzy Gillespien soiton tahtiin. reni tulee elämään minun jälkeeni ja näkemään asioita, joita en itse ehkä tule näkemään. Opimme tavallaan tuntemaan sen.” Jazz on Kamasi Washingtonille vapautta ilmaista itseään. Yksi hänen tädeistään on arvostettu tanssija, joka saattoi luoda koreografian John Coltranen tai vaikkapa Pharoah Sandersin musiikin tahtiin. – Vartuin katsoessani hänen tanssimistaan ja hänen tanssiteatteriaan tulkitsemassa hyvin ilmaisuvoimaista musiikkia. Nuo ideat kulkeutuvat sitten niihin kappaleisiin, joita milloinkin teen. Suurimman osan ajasta minä yritän kuuntelijan tavoin miettiä, että mistä mikäkin vaikute on tullut musiikkiini. Washington nimeää levyn vaikuttajiin kuuluneen esimerkiksi etiopialaismuusikko Mulatu Astatken, vanhan liiton hip hopin, breakbeatin sekä funkyhtye Parliamentin. Tanssin ja jazzin yhteys on ollut läsnä Washingtonin elämässä jo lapsesta asti. Se on täydellistä musiikkia tanssimista varten. Jazz on tanssimusiikkia Uusi perspektiivi kuuluu läpi koko albumin. Minä vain yritän metsästää sitä soundia, joka on sydämessäni ja mielessäni, enkä aina tiedä tarkkaan, että mistä se on peräisin. Kun kuuntelen musiikkia, päässäni alkaa liikkua erilaisia ideoita. K u v a: V in ce n t H ay co ck. – Joskus jokin tietty ajatus musiikista vaikuttaa vahvasti siihen, miten yhteiskunta ajattelee kyseisestä tyylistä. Sen jälkeen olen soittanut paljon myös sellaisia tyylilajeja, jotka ovat tanssimusiikkia. Mietin useita eri tanssin muotoja, en vain jotain tiettyä. On kuitenkin totta myös se, että konserttisaleissa harva uskaltaa tanssia samalla energialla kuin vaikkapa popkeikoilla. Aikaisemmin en ole välttämättä ajatellut niin tietoisesti, mutta tämän levyn kohdalla se oli minulla tarkoituksenani. Mitä tulee termiin ”tanssimusiikki”, Washington kertoo kyseessä olevan enemmänkin liikettä ja itsensä ilmaisua liikkeen kautta kuin tanssittavaa teknomusiikkia
– Vaikka me soitettiin jotain keikkoja viime vuonnakin, niin nyt on ollut enem män breikkiä esiintyjäroolista. Mitä jos kukaan ei tulekaan keikalle. Se kertoo, ettei ainakaan päästä itseään liian helpolla. Tietenkin albumien väliin osui myös koronavuodet. K u v a: H ay le y Le ELEMENTTITALOJEN UNITAIDETTA. – Että nyt me sitten ollaan kaikki bändissä faijoja. Uudella Pariisin Kevät -albumilla bändi soi yhä elektronisten rytmien saattelemana. On pitänyt tutustua siihen puoleen uudestaan. Sinä aikana Tuunela teki kyllä biisejä, albumillisenkin, mutta lo pulta ne hyllytettiin. Mutta ainakin mut se sai huomaamaan, miten paljon olen saanut elää vain oman tekemisen ehdoilla ja nauttinut sellaises ta aikatauluvapaudesta. Ja matkan aikana löytyi luovan ihmisen sisäinen rauha betonibrutalismin keskeltä. Edellislevy Reuna ilmestyi lähes viisi vuotta sitten, ja yleensä venähtänyt jul kaisuväli viestii jonkin sortin ongelmista. Tosin tällä kertaa pääsyy viivästymi seen oli kaikkea muuta kuin ongelma. Niin kai se on, että vaikka olisi vuosia takana, menestyslevyjä plakkarissa, strii mejä taulussa ja keikkoja alla, voi silti mieleen hiipiä epäilyksiä: entä jos ketään ei enää kiinnostakaan. Livenä sen musiikki muuntuu astetta hyökkäävämmäksi rockiksi. – Ja se on maailman ihanin asia. Piste. Toukokuun lopussa ilmestyvä Pariisin Kevään kahdeksas albumi Sun yö on pian täällä tosiaan vei normaalia pidempään. – Mutta ajattelen, että on hyvä että hermostuttaa. 42 SOUNDI SOUNDI 43 Teksti: Mikko Meriläinen –M ä en ole ikinä jännittänyt näin paljon, Arto Tuunela huokaisee muistellessaan Pariisin Kevään juuri päättynyttä neljän loppuunmyydyn klubikeikan kevät kiertuetta. – Tässä on ollut iso nippu puolivalmii ta lauluja, jotka vain tippuivat matkan varrella pois. Sen syntymiseen limittyi Arto Tuunelalle tyypilliseen tapaan elämän onnet ja surut, todellisuus ja unet. Ne eivät vain tuntuneet Lähes viisi vuotta siihen meni, mutta vihdoin kahdeksas Pariisin Kevät -albumi on saatettu maailmaan. Ja varmasti jännitykseen vaikutti se, että on ollut breikkiä musan julkaisemista, Tuunela pohtii. – No siis, musta tuli isä, Tuunela nau raa onni kasvoillaan
Hän kuvailee mielentilaansa laulu ja kirjoittaessaan ikään kuin kerrostu neeksi yhdistelmäksi globaalia todel lisuutta, lähiympäristöään ja hänen omaa sisäistä maailmaansa. – Se on myös mun tapa katsoa maail maa. – Ei. – Joskus sitä pettyy ihmisiin. – Keskeneräinen on kiinnostavaa. Ajatus on ollut Sun yö on pian täällä albumin tekoprosessin aikana konkre tiaa Arto Tuunelan elämässä. – Osan biiseistä halusin sitten laulaa lopullisestikin hiljaa. Mutta yhtä tär keää on, että se, mitä tehdään albumeil la on oma juttunsa. Siitä muodostui tekemisen tapa, ja niistä demoista tuli vähän hassun kuuloisia. – Jokaisen bändin haastattelussa lu kee, että ensin on joku riffi ja sitten sitä yhdessä kokeillaan... ”Sellainen maailma, missä joudutaan teeskentelemään, että me ei olla rikki, on mun mielestä tosi epäinhimillinen ja pelottava.”. Useimmiten hänen sisäinen kompas sinsa ohjaa pohtimaan asioita jopa yhden laulun sisällä useista eri näkö kulmista. Sun yö on pian täällä levyllä Arto Tuunelan sävellyksiin tehty tuotanto lepää koskettimien ja elektronisten ryt mien päällä, aivan kuten edeltäjällään kin, mutta siellä täällä läpi kuultaa van hemmilla levyillä ja edelleen livenä päälle hyökkäävä rockbändi. Tein sitten kaikki demot niin, että lau loin tosi hiljaa kuulokkeet päässä. Sellaisen mä siis yritin tilata, mutta mä en ollut kuiten kaan siinä prosessissa kontrollissa. Siellä on nyt Tuunelalla täydellinen – ja äänieristetty – soppi kerrostalon kellarissa, ja sattumalta vieläpä aivan Artturi Tairan työhuo neen vieressä. Se ei kuitenkaan ollut sitä, mikä resonoi Tuunelan sisäiseen maa ilmaan. Se on tavallaan eri kieltä, jotain semmoista mitä ei voi puhua oikein muuten kuin taiteen kautta. Vaikka niiden demojen laulut eivät sellaisenaan soikaan valmiilla levyllä, Tuunela uskoo, että tilanteesta jäi kui tenkin elämään jokin tunnelma. Joten onpa hyvä, että aloitin vasta kun olin jo liian vanha, niin ei tarvitse enää miettiä parasta ennen leimaa. Oma olemus jotenkin osuu tähän brutalis miin, Tuunela huokaa onnellisena. KIEHTOVASSA KIRJASSAAN How Music Works David Byrne (Talking Heads) puhuu paljon ympäristön vai kutuksesta luomiseen. Minusta sellaises ta puhuminen on banaalia ja epäkiin nostavaa, Tuunela aloittaa, kun kyse len hänen tavastaan tehdä musiikkia. – Joo, ihan osuva kuvaus, Tuunela myöntää mutta tarkentaa puhuvansa laulujensa kertojista, ei itsestään. Pai nopisteet ja tekemisen tavat ovat muut tuneet vuosien varrella, ja tulevat epäi lemättä muuttumaan jatkossakin. Se on kantava ajatus myös Sun yö on pian täällä albumilla. Että lähdetään himaan, pannaan homma pakettiin, Tuunela toteaa. – Minusta on kaunis asia, että livenä voi soittaa eri tavalla ja tuoda eri aika kausilta juttuja yhteen. PARIISIN KEVÄT aloitti vuonna 2006 Arto Tuunelan soolostudioprojektina, kunnes puhkesi neljä vuotta myöhem min loistoonsa kuusijäsenisenä livebän dinä, joka ulotti lonkeronsa välillä stu dioonkin asti. Samanlaista asennetta on aistittavis sa myös Tuunelasta, kun tiedustelen missä kohdassa hän kokee Pariisin Ke vään olevan asteikolla keskeneräinen– valmis. Se tuntui hyvältä, Tuunela sanoo. – No, valmiita ollaan sitten kun lope tetaan. – Halusin kaiken sellaisen me nestyspuheen ja ylikorostetun individualismin vastapainoksi puhua siitä, että jollain tavalla me kaikki ollaan myös rikkinäi siä, ja sekin on osa elämää. – Sekoitan niitä kaikkia omassa mie lessäni, eikä siihen ole mitään selkeitä reittejä. Sopivan löytyminen ei ol lutkaan ihan yksinkertaista. Aiemmin Tuunela teki töitä jaetussa työhuoneessa, mutta lapsen syntymän jälkeen hän koki tarvitsevansa täysin oman tilan. – Tuntuu hassulta, kun jotkut pu huu, että kun olet kolmekymppinen niin musabisnes suhtautuu kuin olisit jo liian vanha. Joskus ystävyyssuhde loppuu, eikä se ole kivaa. Tietyissä tilanteissa sellanenkin on hyvä”, Tuunela totesi kappaleesta tiedotteessakin. Japanilainen valokuvaajalegenda Daido Moriyama puhuu Helsingin K1 gallerian näyttelystä löytyvällä videolla siitä, kuinka hän ei tule koskaan val miiksi valokuvaajana. Se prosessi sanoi mulle, että mulla on sulle muita suunnitelmia. – Kiitos! Tuo on kauneinta mitä meistä voi sanoa. ”Tässä biisissä ei oo mitään, mikä jäisi epäselväksi. – Ensimmäinen, jonka löysin, oli sellainen, missä ei ollut äänieristystä. – Halusin ensin musiikkia, jonka tekeminen on aika helppoa ja kivuton ta, jolloin sen kuunteleminenkin olisi helppoa ja kivutonta. Ei ainakaan en nen kuolemaansa. Ja lisäksi mä haluan aina sel laisen unilevelin siihen, yritän katsoa semmoiseen piilotajuiseen symbolien maailmaan. Kyse on sen etsi misestä, että mikä tuntuu sillä tavalla oikeasti painavalta, että se ansaitsee paikkansa albumilla. – Minähän olen viettänyt Kantsussa (Kannelmäessä) nuoruuteni, sellaises sa seitkytluvun elementtitalossa. Sel lainen maailma, missä joudu taan teeskentelemään, että me ei olla rikki, on mun mielestä tosi epäinhimillinen ja pelottava. Toisaalta albumin kertojilla ei tunnu useinkaan olevan hyvä olla: he kaipaa vat johonkin parempaan tai ainakin jonnekin muualle. Siitä, miten eri laiset esittämisympäristöt sanelevat tiedostamattakin sen, millaiseksi mu siikki määräytyy, sekä myös siitä, kuin ka suora vaikutus luomisympäristöllä ja olosuhteilla on säveltämiseen. Päätöksiin vaikutti myös maailman yleinen tila, joka on näinä aikoina monella tapaa synkkä. Kyseinen työhuone oli kivassa ym päristössä ja ikkunasta oli mukava kat sella ulos. Oliko vaikea päättää, että tämän asian haluan laulaa näin suoraan. Haluan nähdä siinä monta puolta. Tämä on tuntunut koko ajan vähän kes keneräiseltä. Ja mä nautin ihan tosi paljon siitä, kun me aletaan treena ta albumin biisejä, koska silloin me ol laan yhdessä. Toisin kuin uusi työhuone, joka löytyi ItäPasilan betonielement tien keskeltä. 42 SOUNDI SOUNDI 43 oikeanlaisilta. – Luulen, että on meidän siunaus ja taakka, että meidän identiteetti on aina koostunut tosi erilaisista jutuista. Tuunela painottaa empatian tär keyttä, kykyä nähdä tilanteet toisen tilanteesta käsin. Ei ainakaan ihan alussa, se ei olisi fysiikan lakien kaan mukaan enää mahdollista. Ehkä se toimii entropian lakien mukaan, että mitä pidemmälle menet, sitä keskeneräisemmältä tuntuu. Yhdessä soittaminen on tosi ihanaa. Ei tarvii tulkita mitään. – Minusta kiinnostavaa on se, missä paikassa on luonut. Nykyään Pariisin Kevät on livenä kvartetti, mutta studiossa lau lut puhaltavat henkiin enimmäkseen Tuunela ja Artturi Taira kahdestaan. TUUNELAN TAVOITE ei kokonaan kadonnut matkalla, sillä Sun yö on pian täällä soi pehmeänä ja luonte vana, usein lämpimänä ja kevyenäkin. Tuunela huomauttaa, että hän oli jo 30vuotias kun Pariisin Kevät soitti en simmäisen keikkansa. – Mutta en tiedä, että missä kohdassa sitä janaa me nyt ollaan. Ja hän pitää sitä eh dottomasti positiivisena asiana. Huomautan, että Pariisin Kevään musiikkikin kuulostaa ehdottomasti enemmän ItäPasilalta kuin vaikkapa joltain Sipoolta. Ensin Tuunela lähti hakemaan sille vasta painoa. Kontrastina Tuunelan usein abstrak tille unimaailmalle uuden levyn single Me ei olla ystävii enää tuntuu jo nimen säkin puolesta huomiota herättävän suorapuheiselta. Siitä johtuu, että mulla on täällä kellarissa niin kotoisa ja turvallinen olo
– Niger on vapaa maa, mutta toisaalta emme kuitenkaan ole vapaita, Mdou Moctar avaa kappaleen ja koko albumin taustoja. THE DEBUT SOLO ALBUM OUT NOW Mdou Moctar (oik.) suuntasi nykyiselle tielleen itse rakentamallaan kitaralla. Ajat ovat muut tuneet hieman, mutta mielestäni olem me siitä huolimatta modernin ajan orjia. – Kun soitamme Nigerissä vaikka jos sain hääjuhlissa, vahvistimet ovat aina täysillä. – Esimerkiksi tanssimisessa on eroja. Olosuhteet olivat vaikeat: pät kivä videoyhteys ja tulkin kautta hoidettu kommunikaatio Mahamadou ”Mdou Moctar” Souleymanen kanssa aiheuttivat sen, että 20 minuutin haas tatteluaika tuli täyteen aivan liian pian. Kaikin tavoin voimakasta Suomessakin pari kertaa keikalla käynyt nigeriläinen Mdou Moctar on onnistunut saamaan tuaregimusiikillaan hyvän suosion myös läntisen Saharan ulkopuolella. Moctar ei tunnu pitävän suurena on gelmana sitä, että hänen alati kasvava kansainvälinen yleisönsä ei lyriikoita ymmärrä. Ja toki viestin painokkuutta alle viivaa juuri ilmestyneen Funeral For Justice albumin muutaman kappaleen englanninkieliset nimet, kuten Modern Slaves. Kiinnitys Matador Recordsille ja vuo den 2021 Afrique Victime albumi lisäsi vät yhtyeen tunnettuutta reilusti, ja sitä seurasi tiivis kiertäminen ympäri länsi maita. – Luotan siihen, että jos fanejamme kiinnostaa, mistä laulamme, he etsivät tietoa ja löytävät englanninkieliset käännökset, Moctar sanoo. Kalusto on uusiutunut mutta sama palo ohjaa yhä. – Esimerkiksi me käytämme yhä ranskalaisten kolonialistien valuuttaa (Länsi Afrikan CFAfrangi), mutta jos haluamme mennä Ranskaan tarvitsem me viisumin, emmekä voi käyttää ra haamme Ranskassa. Kielimuurin lisäksi on muitakin eroja siinä, esiintyvätkö he kotimaassaan vai muualla. 44 SOUNDI Teksti: Mikko Meriläinen T ämä ei ollut parhaita haastattelu jani. Sen takia emme ole vapaita. Mdou Moctarin musiikin vaikutta vuutta lisää niinkin yksinkertainen teho keino kuin äänenvoimakkuus. Nigerissä keikoilla on tanssialueita, joi den keskelle kutsutaan ihmisiä, ja muut tanssivat alueen reunoilla, Moctar ha vainnollistaa. – Kiertueet ovat meille erinomaisia tilaisuuksia kehittää bändiä ja kokeilla uusia juttuja, Moctar toteaa ja lisää, että epäkohdat, joista hän laulaa resonoivat kyllä monessa muussakin maailman kol kassa. – Jep, olemme aina olleet todella ää nekkäitä, tarttuu kysymykseen video haastattelussa mukana oleva basisti ja tuot taja Mikey Coltun. Vaik ka ei tamašekiä ymmärräkään, tuare gien kitaraperinteeseen eli niin sanot tuun desert bluesiin syvästi nojaavasta mutta siihen länsimaisen rockin sävyjä sekoittavasta musiikista kuulee ja en nen kaikkea tuntee, että nyt ei olla ke vyiden aiheiden äärellä. Yh tyeen musiikki nimittäin tulee lujaa. Basisti Mikey Coltunilla (vas.) on tärkeä rooli tuottaa yhtyeen pitkistä studio-otoista albumilla kuultavat versiot. Kovaa soittamiselle on kulttuuriin pohjautuva käytännön syy. Mutta onneksi on musiikki, ja Mdou Moctarin musiikki menee syvälle. Etenkin keikoilla, mutta myös levyllä kitara hyökkää usein esiin todella aggressiivi sesti. – Iso ero on sekin, että Nigerissä saa tamme soittaa vaikka kuusikin tuntia, kun taas muissa maissa settimme kestä vät yleensä korkeintaan tunnin. – Meillä on uraania, kultaa ja muita rikkauksia, mutta Ranska käytännössä sanelee niiden markkinat ja hinnan. Samalla hänelle on avautunut tilaisuus tuoda kansansa epäkohtia ihmisten tietoisuuteen. Kovin syvälle ei siis päästy. Siellä ei ole tapana käyttää PA laitteita, joten vahvistimet pitää olla ko valla että ääni kantaa, Coltun pohjustaa. K u v a: E b ru Y il d iz
– Jos mietitään vaikka yhtyettä kuten Sunn O))), joka on äärimmäisen äänekäs, niin heidän keikallaan ajau tuu aivan toiseen maailmaan, transsin omaiseen keholliseen tilaan. ”Kuin istuisimme jossain aavikolla kuuntelemassa musiikkia kännykän kautta.” Hän lisää, että kovalla äänenvoimak kuudella on myös tarkoitus lisätä trans sin tunnetta. Moctar kertoo suhtautuvansa asiaan vähemmän tiedostaen. Olisi helppo ajatella, että tuon ensikitaran vaikutus kuuluu hänen soitossaan yhä edelleen. Kuinka tärkeää teille on pitää kiinni tua regien musiikin ominaispiirteistä. – Minä vain soitan tavalla, mikä tun tuu minulta itseltäni, Moctar toteaa. – Kuuluu se, Moctar vahvistaa. Mdou Moctar aloitti soittamisen itse rakentamallaan kitaralla perheensä vas tustuksesta huolimatta. Kitarassa oli polkupyörän vaijereista tehdyt kielet ja epäilemättä raaka soundi. – Mdou Moctarissa toisteisuus ja kova äänenvoimakkuus tukevat laulu jen erittäin tärkeää sanomaa, Coltun sanoo. Kaikin tavoin voimakasta THE DEBUT SOLO ALBUM OUT NOW. Hän kertoo, kuinka he saattavat stu diossa soittaa yhtä kappaletta jopa pari kymmentä minuuttia. Pelkkää paahtoa heidän musiikkinsa ei tietenkään ole, vaan Moctarin hyp noottisten kitarakudelmien ja laulun varassa kulkevan musiikin teho perus tuu kontrasteihin ja dynamiikkaan. – Halusin, että Imouharin alku kuu lostaisi siltä kuin istuisimme jossain aa vikolla kuuntelemassa musiikkia kän nykän kautta. – Haluaisin ainoastaan lisätä sitä tunnetta entisestään. Haluan tuoda esiin tuaregilaisen musiikin erityispiirteitä, enkä halua että ajaudumme kauas perinteistä. Hyvänä esimerkkinä Funeral For Justi celta löytyvä Imouhar, joka alkaa koros tetun etäisenä mutta räjähtää puolen toista minuutin kohdalla täyteen voi maan. Se sai minut päättäväisesti koh taamaan, mitä tahansa vastaan tulee, ja se teki minusta sen, mikä olen tänä päivänä. – Afrikasta tulee pal jon artisteja, jotka pyrkivät tekemään jotain aivan muuta, mutta minä en halua toimia niin. – Tämä on aggressiivinen levy, ja ha lusin korostaa sitä miksauksella ja va litsemalla kitaraan juuri oikean fuzz soundin. Coltunin tehtävä tuottajana on editoida biisit levyllä kuultavaan muotoon. – Minulle perinteiden kunnioittami nen on todella tärkeää, yhdysvaltalai nen Coltun sanoo. – Mut ta ennen kaikkea ensimmäinen kitarani sai minut rakastamaan muusikkona ole mista. Mdou Moctarin musiikissa on selkeitä viittauksia länsimaiseen kitararockiin. Esittelin idean Mdoulle, ja hän piti siitä kovasti, Coltun kertoo ja sanoo rakastavansa levyjä, joissa on suuria dynaamisia vaihteluita. Ja haluaisin saada aikaan muutosta musiikillani. Mutta kaiken pohjana on mei dän soittomme, energian täytyy lähteä siitä, Coltun toteaa ja lisää, että Funeral For Justice on ensimmäinen Mdou Moc tar levy, jossa kappaleista saatettiin ot taa useampi kuin yksi otto. Hän lisää, että on kiintynyt tapaan sa soittaa kitaraa, mutta uskoo että tu lee kehittämään tyyliään ja puskemaan musiikkinsa rajoja entisestään
Pelkästään soitinten kirjosta ja käytöstä saisi kirjoitettua pitkänkin esseen, sillä Gibbonsin ohella tuotannosta vastaava James Ford takaa jousien, koskettimien, kitaroiden ja puhaltimien monipuolisen, epäortodoksisenkin käytön. Ne olivat sitä Paul Webbin eli Rustin Manin kanssa tehdyllä yhteisellä Out Of Season -albumilla (2002), joka oli astetta vahvempaa tulkintaa kuin Portisheadin fantastisen hienosti virittämä hauraus ja haikeus. Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 46 SOUNDI O ”Gibbons kykenee elämään ennemmin Portisheadin valossa kuin varjossa.” V aikka Portisheadin hurmaava kollektiivinen mystiikka onkin osittain haihtunut, Beth Gibbonsin eläytyminen ja lauluääni ovat edelleen oikeassa elementissään. Taakse ovat jääneet thereminin ja syntikoiden viileät scifija exotica-jännitteet. Nyt Beth Gibbonsin henkilökohtaisemmat lyriikat ja laulunväreet hakeutuvat syvemmälle aiempien kulttisoundien takaisiin kansansäveliin, jazz-balladeihin ja orgaanisempiin rytmeiBeth Gibbons Lives Outgrown Domino hin, soundeihin ja musiikillisen draaman aineksiin. Hän välttää totuttuun tapaansa laiskaa laid back -rentoilua, säätelee tiukkojakin jännitteitä ja särmää kuulaiden tulkintojensa sävykirjoon. Kaiken kaikkiaan Beth Gibbonsin debyyttisoolo on huojentava, hellyttävä ja kunnioitettava saavutus, sillä hän ei ole koskaan ajautunut aiemman maineensa väsyttämäksi tai erakoittamaksi. Gibbons kertoo laulujen tarinat ja emootiot hillityn levollisesti ja hivelevän kauniisti. Kuten albumin nimi Lives Outgrown selvästi korostaa, hän kykenee elämään ennemmin Portisheadin valossa kuin varjossa, pohjimmiltaan riippumattomana bändin vakaasta asemasta ja vaikutuksesta. Taustalla soljuvat tyylitajuiset ihmisäänten ja valikoitujen soitinten kuorot, rinnalla säpisevät kevyet perkussiot ja tahdituksen luovat joustavasti sovitetut, monipuoliset kompit. Nerokkainkaan sovitus tai tuotanto ei kyseenalaista Beth Gibbonsin asemaa laulujen tunneherkkänä diktaattorina, vaan rytmiryöpytykset, kitaranäppäilyt ja erikoisten soitinten sävytykset palvovat kilvan laulun jumalatartaan. Hän on jalostanut yhtyeen koulimat vahvuutensa uuteen täydellisen hallittuun formaattiin ja uusiin mielenkiintoisiin tapoihin luoda lauluja ja sovittaa niitä varttuneemman ja kokeneemman minänsä biisintekoon ja tarkasti maksimoituun tulkinnan voimaan. ASKO ALANEN HHHH K u v a: N et ti H ab el. Vaihtelevat soitinsävytykset luovat kiehtovaa mielikuvaa 10 vuoden hiotusta työstä ja kappalevalikoiman rajauksesta, jossa ei taida roikkua mukana ylimääräisiä siivuja. Unohtamatta kuitenkaan kokeilevan trip hopin tapaa leikitellä vanhoilla soundibaiteilla ja moderneilla lainakikoilla, soulin sovituskonsteista etnokaikuihin. Upeasti yhteen muovautuneet musiikin hybridit ovat kaikki vaikuttavan täyteläisesti onnistuneita. Perkussiopuolen spesialistina tuottajakolmikon täydentää rumpali Lee Harris, joka on Rustin Manin tavoin entisiä Talk Talk -yhtyeen muusikoita. Lives Outgrown on Gibbonsin ensimmäinen itsenäinen soololevy, jolla 22 välivuoden takaakin kaikuvat omimmat ainutlaatuiset lauluäänen värinät ja vahvuudet, mutta myös eri tavalla värittyvät oman musiikillisen innoituksen aiheet
Lopuksi herkkä Muusani esittää varsin tyhjentäviä lupauksia rakastetulle. SOUNDI 47 ????. Nämä sävellykset ovat täynnä elämänmakua ja ne kertovat kokonaisia tarinoita jopa pelkällä instrumentaalisuudellaan. Kyse on artistille epäilemättä myös uskonhypystä uudenlaisen ilmaisun pariin, sillä pelimannimusiikissa soittaja on enemmän kanava kuin musiikin alkulähde. Näissä sävellyksissä ei ole kyse suorittamisesta tai päämäärättömästä haahuilusta, joista jazzia joskus syytellään. Levyhyllyyn ?. Tämän saksofonistin luotsaamat levyt eivät ole helpoimmasta päästä. Tosin ei Sydän tuli piilosta silti sisällä Spotifyn ytimeen tähtäävää algoritmisoundia. Kaikesta tällä hienolla esikoisalbumilla kuulee, ettei tekijä ole esimerkiksi amerikkalaisen lauluntekijätradition vanki, sen enempää kuin suomipopinkaan kliseiden. Mainitut kaksi albumia kellottavat yhteensä yli viisi tuntia, joten ei ole kumma, etten ole edes tajunnut Kamasi-levyjen julkaisuvälin venähtäneen kuuteen vuoteen. Mutta nyt, yli kolmekymppisenä, hän on päättänyt aloittaa soolouran popin parissa. Ja harmoni on muuten hieno soitin. Albumin jokainen saksofonisoolo, pianomelodia, lauluharmonia, rumputulitus ja vaikka sitten ne modernimmat elementit hiphop-flirttejä myöten olisi varmasti mahdollista hajottaa atomeiksi, mutta itse tyydyn toteamaan, että nämä kappaleet ovat jumalaisen sielukkaita, vetoavia ja kauniita. Soittimeen ??. Kakkossingle Volvossa palaa fritsujen ja tupakan makuisiin teinimuistoihin. Sydämeen ???. Yhdeksään biisiin ja reiluun puoleen tuntiin Lautamaja saa kuitenkin mahtumaan melkoisen kirjon tunteita. Sulateltavaa on riittänyt vanhoissakin albumeissa ainakin viiden tai jopa seitsemän normaalin mittaisen levyn verran. AKI NUOPPONEN HHHHH Leija Lautamaja Sydän tuli piilosta Leija Organs Leija Lautamaja on kolmannen polven kansanmuusikko Etelä-Pohjanmaalta ja Sibelius-akatemian maisteri, joka on soittanut tradia lukuisissa kokoonpanoissa lapsesta asti, pääinstrumenttinaan kaksirivinen haitari. Kokonaan. Puolivälin jälkeen seuraavan naivismiosuuden kappaleista ainakin Jouluplöki voisi olla periaatteessa sietämätön ilman värikästä kieli-ilotteluaan. En edes yritä vastustella. Väitän että Fearless Movement on albumi, joka jazz-allergikkojenkin kannattaa kuunnella. En vanhan liiton jazz-legendoja vuosikymmenien takaa, vaan tätä kolmeja nyt nelikymppisenä jazzillaan rajoja rikkovaa elävää legendaa. Lisäksi hän on hauska sanankäyttäjä. Lautamajalla on kaksi lauluntekijälle tyystin oleellista perusvahvuutta: rautainen ammattitaito ja uskallusta merkittävään suoruuteen. Olen voimaton Kamasi Washingtonin jazzin edessä. Roskiin Kamasi Washington Fearless Movement Young Siitä lähtien, kun Kamasi Washington julkaisi The Epic -jättialbuminsa (2015) ja tätä seurasi Heaven And Earth (2018), olen löytänyt itseni nauttimassa jazz-himoihini usein juurikin Kamasi Washingtonia. Meillä on rikas musiikkikulttuuri, josta voi ammentaa muun muassa juuri näin. NIKO PELTONEN HHHH K u v a: M ik ko M al m iv aa ra K u v a: V in ce n t H ay co ck. Eikä ihan laihoin eväin: vaikka debyyttilevy ilmestyykin omakustanteisesti, ovat apuna häärineet 22-Pistepirkon PK Keränen ja hittituottaja Aku Rannila. Sitä seuraava Hevoinen on opettavainen elämänkatsomusbiisi, jossa on hulvaton puheosuus. Divariin . Fearless Movement, jota Kamasi Washington itse kuvailee muuten tanssialbumikseen, on mitaltaan ”vain” 86 minuuttia pitkä. Hitikkäimmilläkin kappaleilla Lautamaja polkee matkaharmonia simppelin rytmikonenapsutuksen säestyksellä, ja suuri osa levystä koostuu uneliaista tai mietteliäistä hiljentymisen hetkistä, joiden vilpittömyys oikeuttaa albumin nimen. Otsikko viitannee siihenkin. Washingtonin kookas bändi kuulostaa aivan syntisen hyvältä. Se on kuitenkin kylliksi, kun huomaa ettei Kamasi tarkoittanut tanssialbumia kirjaimellisessa mielessä. Rakastumisen euforia ja siihen kytkeytyvät pelot ja epävarmuudet ovat niistä varmaan keskeisimpiä. Sen sijaan luvassa on silkkaa vimmaa sekä erotiikkaa että arkea ja melankoliaa modernin jazzin muotoon hikoiltuna
Nyt ensimmäiset välähdykset uudesta synnyttivät vaikutelman, että Annie Clark on vääntänyt aikakoneen potikkaa parikymmentä vuotta eteenpäin ja päättänyt ottaa tyylireferenssiksi 1990luvun artsuilevan rockin. Meno on aivan oivallista rappaamista, jossa ei suotta puristeta mailaa mutta ote on jämäkkä. Tuotantoratkaisujen sijaan pääosassa on kuitenkin laulaja-lauluntekijä Annie Clark, jonka moodi on edelliskierrosta introvertimpi ja vakavampi. PEKKA LAINE HHH K u v a: A le x D a C o rt e. Pitkään bändissä soittaneen rumpalin Paul Bostaphin soittotatsi alleviivaa yhteyttä, mutta myös kollegabändistä Death Angelista lainatun solistin Mark Osegudan railakas karjunta on selkeä yhtäläisyys. Osegudan hiukan erilainen lähestymistapa, Bostaphin pikkuisen rennompi ja samalla rullaavampi jytinä ja maestron aika selkeästikin melodisemmat soolot erottavat From Hell I Risen selvästi – mutta ei ihan kauhean paljoa – viimeiseksi jääneestä ja lähimpänä mittatikkuna toimivasta Slayerlevystä Repentlessistä (2015). Vincent All Born Screaming Total Pleasure Pakko myöntää, että itselläni meni otsa ryppyyn All Born Screaming -albumin ensimmäisten singleraitojen ilmestyessä. KOSKINEN HHH St. Täydellinen kokonaisvastuu merkitsee tietysti vapautta tehdä mitä huvittaa, ja tietyissä tyylirönsyissä on itsetarkoituksellista kirmailua. Jossakin maamerkkinä rummuttaa levyllä vieraileva Dave Grohl. Makuasioita, on tapana sanoa. Edellisellä Daddy’s Home -levyllään (2021) St. Punkimpi crossover-paalutus Two Fists ja vuoden 1987 tienoolle viittaavine riffeineen herkuttelevat Toxic ja Tension ovat herkullisinta antia. K u v a: A n d re w St u ar t Kerry King From Hell I Rise Reigning Phoenix Kitaristi Kerry King oli ilmeisen nyreissään, kun 80-luvulta saakka edustamansa thrash-legenda Slayer lopetti toimintansa vuonna 2019. KIMMO K. Yleistaso on varsin hyvä: suurimman osuuden levystä muodostaa oivasti humppaava perus-thrash, jota Slayerin loppuaikojen tuotantokin tuppasi olemaan. Koko levy ei ole timanttista, mutta Slayerin jo vuosikymmenet sitten pehmittämään mielihyväpisteeseen osuu kuitenkin useampikin raita yllättävänkin lujasti. Vincent näyttää rohkeutensa Recklessja The Power’s Out -laulujen rikkinäisessä avoimuudessa ja omituisesti huojuvassa maisemassa. 48 SOUNDI Levyarviot > ...steroideilla päivitettyä amerikkalaista taide-altsua... Kokonainen albumi steroideilla päivitettyä amerikkalaista taide-altsua neljännesvuosisadan takaa olisi katastrofi. Riffit ja yleistyöskentely on ehtaa kamaa, mutta kokonaissoinnissa on myös rahtunen erilaista Slayeriin verraten. Tuloksena liuta varsin vakuuttavia omaelämäkerrallisia lauluja ja kritiikkien pakolliset nostalgiatölväisyt. Onneksi tilanne ei ole niin vakava, mitä esimerkiksi Fleakappaleen uhoten prosessoiduilla sähkökitarariffeillä ruhjova kertosäe väläyttää. Teatraalisten rokkausnumeroiden sijaan St. Ennakkobiisi Idle Hands tosin aiheutti epäilyksen tunteita puisevalla mielikuvituksettomuudellaan. Vaikka tässä myönnän albumille vain kolme pointsia, pistemäärää ei oikein korreloi diggailun tasoa. Onneksi tuottaja St. Ensimmäiselle soololevylleen Kerry King siis otti ja teki kappaleita, jotka ovat tyyliltään, muotokieleltään ja soundiltaan aivan silkkaa Slayeria. Vincentin maailman sen tämänhetkisessä muodossa. Vincent valitsi musiikkinsa esteettiseksi lähtökohdaksi vakosamettisen ja tupakansavuisen 1970-luvun. Omissa korvissani ysärityylilainat tuntuivat kieltämättä yllättäviltä, mutta ennen kaikkea ankeilta. Vaikka From Hell I Rise onkin takuuvarmaa paasausta jo käännetyille, sen tenhoa ei oikein voi kiistää. Ei albumista innovatiivista tee kirveelläkään, mutta suurimmaksi osaksi mäiske ja riffittely on oikein toimivaa Slayer-fanin peruskauraa – ihan autenttista uustuotantoa, joka tyydyttää Sleikan-himon ja tuo aika mukavallakin tavalla mieleen eri aikakaudet sen historiassa. All Born Screaming on parhaimmillaan intensiivinen ja pysäyttävä moderni balladija tunnelmamusiikkilevy. Vincent on päätynyt varsin rönsyilevään ja moneen suuntaan sojottavaan käsialaan rakentaessaan puitteet taiteilijapersoonan lauluntekijä-muusikko-puoliskolle. Violent Timesin raukean intensiivinen noir-melodraama kuulostaa instant-klassikolta, jonka kruunaa pakottomassa voimankäytössään aivan järisyttävä laulusuoritus. Mukavaa on, että From Hell I Rise on niin selkeästi juuri sellaista konstailematonta thrash-paukutusta kuin odottaakin. Kingin vahvuudeksi on ehdottomasti laskettava jämäkkä perusasioissa pysyminen ja niiden sopiva – ei liikaa mutta ei liian vähän – hiominen. Ylväällä ja yön mustalla melankolialla käyvä avauslaulu Hell Is Near antaa yhden reittivaihtoehdon halki St. Teatraalinen Tori Amos tuolla, Nine Inch Nails -kaikuja hönkivä puoli-industriaalirynkyttely täällä
Kuulijan mielentilasta riippuen musiikki saattaa hyvinkin herätellä uteliaisuutta tähtikulissien takaisiin oivalluksiin ja tuntemuksiin. Kun Pariisin Kevät liudennetaan yleiskasarimaiseksi, mutta autotunetetuksi popiksi tarttuvin biisein ja liittymäkauppaajatyylisin imagoin, saadaan Kuumaa. Lisäksi lyriikka on joko yhdentekevää tai kornia. Riimit ovat niin höpsöjä, että ne meinaavat punastuttaa aiheuttamallaan myötähäpeällä. Tajuan että Nelma U säveltää ja sanoittaa niin aidosti ja oman itsensä näköisesti, ettei samaan ihan jokainen pysty. Demografia on selvä: monenlaisia kiinnostavia naispoppareita on kyllä valtavirran ytimessä, mutta nuorten jätkien tekemä musa Spotifyn kärjessä on enimmäkseen yhä nihilistisemmäksi käyvää räppiä. Useat sen menevimmistä raidoista paikantuvat Kravitzin 5-levyltä (1998) tuttuun elektronisesti maustettuun, tanssittavaan funk rockiin, jolla puolestaan on vääjäämätön referenssinsä 1980-lukuisessa Princessä. Hyviä biisejä löytyy, mutta paikoin Kravitz tuntuu päästäneen itsensä liian helpolla. Sitten alkaa huomata, että se mikä kaikessa ärsyttää, onkin levyn voimavara. Kappaleiden tarttuvat melodiat sekä terhakka poljento tekevät levystä myös erittäin tanssittavan. Muutaman päivän tauon jälkeen levyyn palatessa hymyilyttää isosti. Tietokonepeliin viittaavan Missile Guiden melankolia heijastelee kylmän sodan aikaista synapoppia istuen hyvin militarismia ja totalitarismia ihannoivalle 20-luvullemme. Miinuspuolelle kirjataan yksipuisuus ja lipevyys. Oudointa on sävelkulkujen tahditus lyhyillä, tautologisesti jauhavilla sävel-osilla, jotka saavat Swiftin melkeinpä tavaamaan lyriikan lauseet sana kerrallaan. Rivit tulvivat jo artistille itselleenkin kliseistä self help -tason “rakkaus on voima” -sanomaa. Ja nuorisohysteria, joka on kuulemma sitä luokkaa, ettei keikoilla meinaa enää musiikkia kuullakaan. Elektropop-melodiat ovat naiiveja lastenlaulumaisia rallatteluja. Osviittaa antavat biisien nimet, kuten Love Is My Religion ja It’s Just Another Fine Day (In This Universe Of Love). AKI NUOPPONEN HHH Taylor Swift The Tortured Poets Department Republic Harkitun intiimiksi poplevyksi Taylor Swiftin yhdestoista albumi ja heti sen perään julkaistu, lähes kaksinkertaiseksi pidennetty Anthology-versio ovat eriskummallinen kokonaisteos, joka pelkistää melodisesti kevyet sävelmät yhtäaikaisesti sekä synteettisin rytmein että folk-henkisellä, maanläheisellä laulutavalla. Sanat ovat ylisuoraakin ylisuorempaa tekstiä nuoren ihmisen suusta. Taustabändi, johon kuuluvat kitaristi Devin Bronson, rumpali Jeremy Colson sekä muun muassa Slashin Conspirators-yhtyeestä tuttu basisti Todd Kerns, ei kuitenkaan jää yhtään vahvan keulahahmon jalkoihin. Eeppinen musiikillinen kangas, jolle ryhmä maalailee trooppisia tulkintojaan pohjolasta. Taattua Dalindèoa siis uudenkuuloisella rautalankatwistillä. Samat farkut -tekstiä ensirakkaudesta tai Coralinen lyriikkaa nörtteilyineen on todella vaikeaa kirjoittaa ilman että itsesensuuri iskee ja suoria alkaa mutkistaa, jotta se mitä haluaa sanoa kuulostaisi jotenkin coolimmalta. Helsinkiläissekstetti on kerännyt mainetta ennen kaikkea tyylillisenä edelläkävijänä sekä intensiivisenä liveyhtyeenä. Höpsöimpien viattomuuksien rinnalla myös Tähtisilmä, Kesä nro 10 ja Yöksi kotiin vahvistavat erityisesti aavistusta siitä, mitkä lahjakkuutta Nelma U:ssa piilee. Laulu toisensa jälkeen Nelma U voittaa sympatiat puolelleen. SOUNDI 49 Lenny Kravitz Blue Electric Light Roxie Lenny Kravitzin 2000luku on sujunut albumijulkaisujen suhteen alavireisesti, mutta vuoden 2018 Raise Vibration yllätti tyylikkäällä groovellaan ja tunnelmallaan. NIKO PELTONEN HH Dalindèo Tropicalia Nordica KHY Suomen Musiikki Suomalaisen jazzin kärkiyhtye Dalindèo julkaisee kuudennen studioalbuminsa. Elmeri Vehkalan ja Lasse Nevalan helsinkiläinen Sekret Teknik kiteyttää Missile Commandilla omanlaisensa äänimaiseman, jonka perustana soi 16-bittisen Korg M1 -syntetisaattorin (1988–1995) klassinen vintagesoundi. Laulunkirjoituksen suhteen albumi kylvää epäilyksen siemeniä. Oman mausteensa tuovat vierailevat kitaristit John 5, Steve Stevens ja Orianthi. LINDA SÖDERHOLM HHHH Sebastian Bach Child Within The Man Reigning Phoenix Ikuisesti Skid Row’n kultakauden laulajana tunnettu Sebastian Bach ei ole turhia hötkyillyt soolourallaan, mitä julkaisutahtiin tulee. 59-vuotiaan rokkarin uusi studioalbumi on työstetty totuttuun tapaan: mies on äänittänyt lähes kaiken itse Bahaman-studiollaan luottokitaristi Craig Rossin toimiessa apuna. Kuvaavin Pisara meressä -levyn biisi on herkkä Valmiit, joka on täsmäkirjoitettu erilaisten koulunpäättäjäisten tunteelliseksi tunnariksi. Uusi etappi monitahoisessa musiikillisessa löytöretkeilyssä lupaa edelleen, että Taylor Swiftin lauluääni ei ole asettumassa standardiurille. TOMI NORDLUND HHH Kuumaa Pisara meressä Universal Kuumaa tuntui monta vuotta suomipopin yhdentekevältä kakkosvitjalaiselta, mutta sitten jättihitit Tulipalo ja UMK:sta nostetta saanut Ylivoimainen tekivät triosta nopeasti nimensä mukaisen. Pääosin Skid Row -biisien livetaltioinneista koottu debyytti Bring ‘Em Bach Alive! ilmestyi 1999, jota seurasivat Angel Down 2007, Kicking & Screaming 2011 ja Give ‘Em Hell 2014. Johannes Brotheruksella ja kumppaneilla on melodiakorvaa, Jonas Olsson tietää, miten tällainen tuotetaan. Bändiä liidaa kitaristisäveltäjä Valtteri Laurell Pöyhönen. Lämminhenkinen Tropicalia Nordica on yhtyeen aiempaan tuotantoon linkittyvä, mutta uudelta kuulostava postmoderni surf-jazz-levy. Soundeissa kuullaan bepopia, gypsy jazzia ja jopa ajoittaisia ska-vivahteita. Aurinkoisena funk-levynä Blue Electric Light puolustelee hyvin paikkaansa. Paraatiesimerkkinä hatunnostelusta toimii TK421-single. Tämä aika kaipaa suomalaista poikabändiä. Kravitz-klassikoksi se tuskin kasvaa kovassakaan kuuntelussa. Blue Electric Light on keväisen kepeä kokonaisuus. Levy pitää kuunnella monta kertaa, koska koko ajan huomaa miettivänsä sitä, miksi näin vilpittömän aidot, melodioiltaan viattomat ja tuotannoltaan kotikutoiset kappaleet vierastuttivat aluksi niin paljon, vaikka Nelma U tekee oikeasti sitä mitä haluamme: aitoa ja rohkeaa musiikkia. Syksyllä 2003 perustetun pumpun jäsenet ovat pysyneet lähes muuttumattomina bändin alkutaipaleesta saakka. Kypsyttely on kannattanut, sillä Child Within The Man kuulostaa ilahduttavan pirteältä ja tasavahvalta kokonaisuudelta. Vittuun sota, nyt tanssitaan! JARI MÄKELÄ HHHH. Mainitut biisit sisältävä Hyvikset ja pahikset -kakkosalbumi (2023) oli yhteensä 20 viikkoa albumilistan kärjessä – kunnes tämä kolmonen syrjäytti sen. Uutta soololevyä on siis kypsytelty kymmenisen vuotta. Se on jopa edeltäjiään elokuvallisempi. ASKO ALANEN HHH Sekret Teknik Missile Command Stupido Synthwave alalajeineen on maailmanlaajuisesti hyvin elinvoimainen genre, ja erottautuminen lukemattomien samankaltaisilta vaikuttavien synthwave-duojen joukosta on vaikeaa. Eikä albumi pahimmassakaan tapauksessa vajoa lempeää taustamusiikkia vieroksuttavammaksi fiilistelyksi. Child Within The Man on energistä hyvän mielen hard rockia, jossa on sopivassa suhteessa tätä päivää ja menneisyyden kaikuja. Etenkin rytmilevynä tämä toimii, sillä tarjolla on huimaa rumpuja bassotyöskentelyä. Dystopialeffan soundtrackille sopivan Nuclear Warin sanoma on suorastaan lohduton: ydinasein käytävä kolmas maailmansota on väistämätön. VESA SILTANEN HHH Nelma U Pakene Skorpioni Ensin Nelma U -kappaleet särähtävät molempiin korviin. Hän tilittää yksityisiä ihmissuhteitaan sekä julkisen identiteetin solmujaan herkästi ja vakuuttavasti, mutta musiikillisesti paikallaan pyörivä, keskitempoinen jankkaus alkaa jo albumin perusversion mittaan koetella mielenkiintoa. Perinteitä kunnioittava, mutta rajoja rikkova iloinen sekoitus ajatonta, energistä, viihdyttävää ja psykedeelistä surfrautalankajazzia. Bachin karisma ei ole karissut vuosien varrella mihinkään ja ääntä lähtee yhä komeasti. Sekret Teknikin aiempia julkaisuja tyylitajuisempien sovitusten, tarttuvampien popmelodioiden ja napakampien rytmien ohella kuulijan huomio kiinnittyy surumielisiin, inhimillisiin robottivokaaleihin, joita duo hyödyntää jopa stemmalaulantaan Street Fighterja So Much Trouble -raidoilla. EBM-mausteinen Run For Your Life on laserpistooleineen musiikillinen vastine Reaganin tähtien sota -bluffille. Silti ”piinatun runoilijan osasto” ei tuota ollenkaan väkinäisen oloista pakkopullaa, vaan Jack Antonoffin ja Aaron Dressnerin kanssa tehdyt ja tuotetut kappaleet soljuvat miellyttävän rauhallisesti ja horjahtelematta harkitsemattomiin syrjähyppyihin perusmoodista. Kuusikko onkin esiintynyt yli 200 konsertissa 16 eri maassa. Muun muassa Mammoth WVH:ta ja Alter Bridgeä tuottaneen Michael “Elvis” Basketten käsissä levy myös soundaa isolta ja modernilta, muttei liian muoviselta ja hengettömältä. Tosielämän kauhujen käsittelyn jälkeen Call Of The Cthulhu keventää tunnelmaa. Juuri siitä aiheesta kun juhlapäiväbiisejä ei vielä kovin paljoa ole
Taustalauluineen liki gospelisiin mittoihin äityvän biisin voi kokea vertauskuvana ihmisen usein epätoivoisellekin taivaiden tavoittelulle. Calling The Waters on tehdessä syntynyt albumi, ja monet kappaleista muistuttavatkin tunnelmakuvauksia – viimeistään kertosäkeessä soisi sointukulun elävän ja laulumelodioiden kurottavan kliimaksia kohti. Pinnan alla on muutakin. Jälkimmäisestä johtuen Calling The Waters kuulostaa kovin erilaiselta kuin folkahtava esikoinen: syntetisaattorivetoisella albumilla kielisoittimia kuullaan vain paikoitellen. Eikä edelleenkään ole syytä unohtaa mainita Kasevaa bändin konkreettisimpana musiikillisena viiteryhmänä. Varsinaiset tehokeinonsa Moctar hakee kuitenkin Atlantin länsirannalta. Andy Bellin ja Mark Gardenerin lumoava stemmalaulanta on ennallaan, mutta teksteissä viattomuus on saanut antaa tilaa tiedostavuudelle eletyn elämän myötä. Hitaammin avautuva loppulevy paljastuu ilahduttavasti varsin uljaaksi laulukokoelmaksi. Interplayltä ennakkoon julkaistut kolme singleä eivät vakuuttaneet. Koko albumille leimansa antavat haikeus ja alakuloisuus ovat läsnä siitä hetkestä lähtien kun äiti antaa maailmalle lähtevälle pojalleen leivän evääksi. Soittimen on herätettävä välitön ymmärrys hädästä. Samalla se on pyrkinyt omaksumaan joitain 2000-luvulle ominaisia tuotantotapoja ollakseen jotain muuta kuin nostalgia-akti. Mutta viestin on ulotuttava sinnekin, missä sanoja ei tunneta. Useammilla kuuntelukerroilla Can We Please Have Funin tasapaksusta kappalemateriaalista alkaa saada jotain otetta, ja Actual Daydreamin ja Don’t Stop The Bleedingin kaltaiset biisit osoittautuvat ihan kelvollisiksi. Sen sijaan se tarjoaa enimmäkseen hidastempoisia melankolisia biisejä ilman koukkuja tai muistettavia melodioita. Levyn juuret ovat ylikierroksille riistäytyvissä takamba-rytmeissä ja Saharan horisonttiin lipuvissa melodiarihmoissa. Siksi musiikkiin on ladattu paljon voimaa. Yhtyeen musiikin taso ja tyyli ovat loistavan alun jälkeen vaihdelleet enemmän kuin laki sallii. Uransa sabotoinut yhtye hajosi vuonna 1996. HANNU LINKOLA HHHH Kings Of Leon Can We Please Have Fun Universal Albumiksi, jonka nimi on Can We Please Have Fun Kings Of Leonin uutuus ei ole kovin hauska, eikä edes erityisen halukas pitämään hauskaa. Huuliharpun ja pedal steelin värittämä Lapin kulta muistuttaa laulullaan yllättäen Tuomari Nurmion Kurjuuden kuninkaasta, ja samoin lisäeväin soitettu Lumeton talvi lähestyy amerikkalaista peruskantria Freud Marx Engels & Jungin hengessä. Uusi levy on silti auttamatta Kings Of Leonin diskografian heikoin. Manselaisyhtyeiden arvostava suhtautuminen poptraditioon muodostaa niiden välille luontevan ylisukupolvisen yhteyden. Ride ei kuitenkaan ole tehnyt fanittamista aina helpoksi. Ensimmäisenä singlenä julkaistu Mustang on oikeastaan ainoa biisi joka yrittää jonkinlaista tarttuvuutta, mutta kertsissä toistuva “are you a Mustang or a kitty” -renkutus on lähinnä ärsyttävä. Tekstinsä kirjoittaa Moctar tamašekiksi, jonka puhujiin hän haluaa valaa uskoa. Sex On Firen tunnelmallisista kaikuefekteistä tai On Callin jyräävästä bassosta on turha haaveilla. Tanakan fuzzaallokon läpi purkautuvat kitarakommentaarit kumartavat bluesrockin vallankumouksellisille, ja agitoiden junnaavassa kokonaissoinnissa on detroitilaista ehdottomuutta. Aikoinaan Sex On Firen ja Use Somebodyn tyylisiä hittejä julkaisseelta bändiltä Can We Please Have Fun kuulostaa yllättävänkin kunnianhimottomalta ja epäkaupalliselta. NUUTTI HEISKALA HH K u v a: Ii ri s Tu o n o n en 21.9.2024 KAAPELITEHDAS, HELSINKI. Interplayllä, kolmannella paluun jälkeisellä pitkäsoitolla, yhtyeen sointi on saanut uutuutena ylleen 1980-lukumaisen neonhohteen. 50 SOUNDI 50 SOUNDI Amuri Kun mä kotoa lähdin Helmi Levyt Amuri vaalii kolmannella uutta materiaalia sisältävällä albumillaan yhä kunniakkaasti 70-lukulaisen poplaulun perintöä. Vaikka Moctarin nimeä kantavan yhtyeen soitto on aiempaa jyrkempää ja kurittomampaa, kunnioittavat muusikot myös hiljaisuutta. PERTTI OJALA HHHH Ride Interplay Wichita Olen rakastanut oxfordilaista Ridea jo 1990-luvulta asti ehkäpä enemmän kuin yhtäkään toista rockyhtyettä. Onneksi välillä paine purkautuu, kuten Horizonin vuolaassa loppusoitossa. Ride halusi uudistua 90-luvun puolivälin brittipopin trendien mukaisesti katsomalla paradoksaalisesti menneisyyteen ja muuttumalla tylsäksi retroyhtyeeksi. Riden vuonna 2015 tapahtuneen comebackin jälkeinen ”kolmas tyyli” on kuulostanut varsin luontevalta synteesiltä yhtyeen katalogista. Ja silloinkin kun Kaspar tunnelmoi, hoitaa kaksikko sen suurimman osan ajasta hurjan kauniisti. Vastustamattomana reggaena groovaava Meno-paluu on albumin piristävä kuokkavieras. Albumille nuo samalla tempolla etenevät biisinpökkelöt on laitettu peräkkäin levyn kärkeen. LASSI LINNOLA HHH Mdou Moctar Funeral For Justice Matador Nigerin aavikkoalueella asuva Mdou Moctar on verrannut kitaraansa ambulanssin sireeniin. Kun mä kotoa lähdin -levyllä nostalgia suodattuu tähän päivään aidoimmillaan. Kolminaisuuden rikkoo ainoastaan väliin sijoitettu ambient-tunnelmointi Light In A Quiet Room. Kantrin ystäväksi Amuri osoittautuu useallakin biisillään. Tämän tästä nelikko pysähtyy tunnustelemaan pitkäkaarisia ääniä kuin maanitellakseen esille kolonialismin tallomat henget. SAMI NISSINEN HHHH Kaspar Calling The Waters Soliti John McGregorin ja Mikael Hakkaraisen muodostaman Kasparduon kehutusta debyytistä (2009) on kulunut aikaa, ja väliin on mahtunut niin elämää kuin sairauttakin. Funeral For Justice perustuu tälle ajatukselle. Ja mikäs siinä, syntikat kun ovat ihania soittimia – etenkin kun masteroinnista vastannut Matt Colton (jonka meriitteihin lukeutuu muun muassa Dua Lipa ja Arctic Monkeys) on ollut ruuvaamassa äänimaailmaa näin miellyttäväksi. Noina hetkinä albumin tunneorientaatio on yksiselitteisimmillään. Näsinneulalla Amuri hakee 70-luvulta legendaarisen Aino Kassisen ennustamaan Tampereen matkailuylpeyden kaatumista. Jos sävellyksissä ei ole hurraamista, on brittimuusikko Kid Harpoonin tuottaman levyn liukuhihnamaisen muovinen ja persoonaton äänimaailma vielä isompi ongelma. Sävellyksiltä silti toivoisi enemmän. Parhaimmillaan Kaspar saakin syntetisaattorimatosta kudottua jopa lumoavia kokonaisuuksia, kuten Samuli Kosmisen perkussioiden ryydittämä Clear-single hienosti osoittaa. Rinnastuksella on poliittinen taustansa: Moctar puhuu tuaregien puolesta. Moctar ammentaa huolesta ja surusta, mutta tavoittelee vapautta ja onnea. Levyarviot > 50 SOUNDI Levyarviot > 50 SOUNDI Levyarviot > ...äiti antaa pojalleen leivän evääksi... Muille levyn sanoma avautuu sarjana herkeämättömiä hälytysääniä
21.9.2024 KAAPELITEHDAS, HELSINKI
Etenkin kitaristi-laulaja Hannu Terävän suhde instrumenttiinsa on rikas: suurpiirteisen leadpikkailun ohella repertuaarista löytyy napakkaa riffittelyä ja abstraktia hälyhattaraa. Suvereenia soittoa, näppärää ja tulista riffittelyä, lennokkaita melodioita, rumputykittelyä ja moni-ilmeistä puhtaasta aggressiiviseen huutoon vaihtelevaa laulua (onpa sekaan ujutettu parit kunnon rokkikukkokiekaisutkin). Kovin korkealentoista, jopa myöhähäpeää herättävää. Kuten Mirage-instrumentaali osoittaa, potentiaalia ja rahkeita vieläkin monipuolisempaan ja omailmeisempään antiin ryhmältä kyllä löytyy. Inspiroituneen The Hereticsin jäljiltä Ritualsiakin (2016) tylsempi Pro Xristou on aikamoinen pettymys. Jokainen uusi biisi on lisäluku proosatai muistelmateokseen, joka peilaa menetettyä kulta-aikaa. Kohtuuton diskoraita Loneliness voi tuoda joidenkin kaipaamaa elektronista särmää siihen aika vaniljaiseen syntsapopin muotoon, josta duo tunnetaan. Jos näiden välistä etsii keskitietä, joka vie 80-luvun puhtoisimpien popmelodioiden ja tyylitajun äärelle kuulostamatta pastissilta, voi aloittaa Feelin ja New London Boyn parista. Parin vuoden työn tulos I’m Doing It Again Baby! on kokoelma koskettavia muttei siirappisia kappaleita ja kehittynyttä muttei ylituotettua Pet Shop Boys Nonetheless Parlophone Pet Shop Boysin koko 2000-luvun tuotantoa on hiertänyt tunne siitä, että yhtye on kasvanut ulos kerran niin hyvin istuneista vaatteistaan, eikä koskaan ole aivan löytänyt uutta uomaa. Knucklebone Oscarin soulin ja bluesin elvytysyritys jää tällä kertaa torsoksi ja liiaksi kliseilyksi niin musiikin kuin sanoitustensakin puolesta. Siinä yhtyeen anti kiteytettynä. Kun tukun pienjulkaisuja tarjoillut Kot-kat saa esikoispitkäsoittonsa viimeinkin kuuluville, on se vähällä hukkua puolikaimojensa sekaan. Perspektiivi ei juuri laajene levyn kuluessa, mutta yksityiskohdat välittävät jotakin itseään suurempaa. Toisaalta meininki on myös kaikessa pätevyydessään aavistuksen yllätyksetöntä ja turvallista genressään. Vierailijaosuudet Prättälän lisäksi esimerkiksi Ina Forsbergiltä ja Marjo Leinoselta nousevat levyn kohokohdiksi maestron jäädessä kommentoijan paikalle. Varsinaisesti levy alkaa vasta alkusaarnan jälkeen I’ve Got To Use My Imaginationilla, jossa vierailee myös ansioitunut jazzpianisti Tuomo Prättälä. Säröille isketty tekstuuri tukee täydellisesti Terävän tulkintaa, jonka kapea herkkyys on avain kappaleiden mielenmaisemiin. Ehkä hän tavallaan onkin. Soitto kulkee vaivattomasti, Tuovinen on solistina erittäin pätevä ja soundit ovat modernin iskevät. ARTTURI SIROMAA HH Rotting Christ Pro Xristou Season Of Mist Yllättävänkin pirteän The Hereticsin (2019) jälkeen Rotting Christ on palannut siihen suohon mitä sen 2010-luvun tuotanto Season Of Mistille muuton jälkeen oli; isoja konsepteja, ennakkoluulottomia kokeiluita ja hyvin harvoja osumia. Uusiin julkaisuihin suhtautumista helpottaa huomattavasti, kun Neil Tennantin – joka kaikista parhaiten osannee soveltaa fraasia ”imperial phase” omaan tuotantoonsa – kuvittelee oikeastaan eläköityneen jo 20 vuotta sitten. Levyarviot > 52 SOUNDI Crownshift Crownshift Nuclear Blast Albumidebytantti Crownshiftin nimekkääseen ja meritoituneeseen kokoonpanoon kuuluvat laulaja Tommy Tuovinen (MyGrain), kitaristi Daniel Freyberg (ex-Children of Bodom, exBodom After Midnight), basisti Jukka Koskinen (Nightwish, Wintersun) sekä rumpali Heikki Saari (Finntroll). Tuttu teema sieltä, toinen täältä. Esimerkiksi avausbiisi Pro Xristoulla ja The Apostatella saadaan aika vakuuttavan kuuloinen jyräys aikaan. Siellä täällä on valon pilkahduksia, mutta kokonaisuutena vakavasti otettavasta levystä ei voida puhua. Siihen, josta fanipalvelusmainen Why Am I Dancing on lähes itseparodia. Ihan perusteltu ja saavutettukin tavoite. Sivuja skippailemalla Nonethelessin parista voi poimia juuri itseä miellyttävät kertomukset ja yksittäiset popkulttuuriviitteet kosketinsoittimien siteeraamana. Knucklebone Oscarin musiikkia on kuvailu muun muassa ADHD-bluesiksi ja kaipa se tätä teosta melko hyvin kuvaakin. JONI KLING HHH K u v a: A la sd ai r M cL el la n. Biiseissä on paljon hienoja ideoita ja koukkuja ja meno on muutenkin kaikin puolin vaikuttavaa. Hontelon ensivaikutelman alta paljastuu yhtye, joka tietää mitä tekee. Persoonallisesta otteesta kertovat myös sanoitukset, joissa banaalit ja kärjekkäät havainnot tuovat vetäytymisenhalun ja alisuoriutumisen kosketusetäisyydelle. Parin edellisen Rotting Christ -levyn tavoin Jens Bogrenin miksaaman Pro Xristoun soundit ovat sen parasta antia. Sinänsä toimivassa paletissa voisi olla enemmänkin sävyjä. Ja kyse on sentään kahdeksasta albumista! Yhtään kelvotonta mukaan ei mahdu, mutta uuden PSB-tuotteen kohtaloksi on vakiintunut olla se laimeampi versio entisestä. Melodiset täkynsä yhtye piilottaa ovelasti taustalauluihin. Etenkin levyn loppupuolen Reno toimii hyvin. Menneet huiput voivat lopulta näyttäytyä jopa vähäpätöisinä. Levyn kolme ensimmäistä raitaa sisältävät paatosta luolaihmisistä ja heidän sielunmaisemastansa. VESA SILTANEN HHH Knucklebone Oscar Uncle Knuckle Stupido Knuckle-setä on sukulainen, jonka säädöistä ei tahdo oikein kukaan tietää ja jota ei pahemmin joulupöydän ulkopuolella näy. Kot-katilla on onneksi hihassaan valtteja. Kot-kat tuntee viitekehyksensä, mutta suunnistaa sen sisällä sivuilleen katsomatta. ...yhtye on kasvanut ulos kerran niin hyvin istuneista vaatteistaan... NUUTTI HEISKALA HH Kot-kat Yöruoan aikaan Omakustanne Liekö nimi enne. HANNU LINKOLA HHH Girl In Red I’m Doing It Again Baby! Columbia Norjalainen Marie Ulven eli Girl In Red valloitti indietähtitaivasta seuraavat esikoisalbumillaan If I Could Make It Go Quiet (2021), mutta toisesta levystä oli artistin mukaan tarkoitus tulla kunnianhimoisempi ja jännittävämpi. Vaikka trion sointi on pelkistynyttä, muodostuu sen äänirunko kiehtovan moninaisista elementeistä. Ja muistelmatkin kuuluu nykyään julkaista vasta 90 ikävuoden kieppeillä, niin pitkä häntä pop-imperiumeilla on. Samansuuntaista vinoutuneen huolittelematonta kitaraindietä ovat viime vuosina työstäneet muun muassa Lokit ja Pöllöt – esikuvallisesta Sur-rurista puhumattakaan. Äänivirrassa lepattaa todelliselta tuntuvia hahmoja. Crownshift kuulostaakin tismalleen siltä, miltä tällaisen kollektiivisen cv:n omaavan pumpun voi odottaa kuulostavan. Sitä seuraa toiselle kotimaiselle käännetty Kekkonen-Rock, joka saa kuulijan vähintäänkin hämmennyksen valtaan. Kun The Sixth Dayn aloittaa kreikkalaisittain englantia puhuvan äänen ilmoitus ”And on the sixth day, I created man”, aletaan mennä jo vähän liian pitkälle tahattoman komiikan puolelle. Pro Xristoun (ennen Kristusta kreikaksi) konsepti on olla kunnianosoitus kristinuskon maailmanvalloitusta vastustaneille pakanakuninkaille. Lopulta koherenssi jää kuitenkin aika vähiin biisien aiheiden heitellessä Flavius Claudius Julianuksesta Irlannin druidien kautta pohjoismaalaiseen viikinkitarustoon. Hyvät riffit ja melodiat ovat kuitenkin todella vähissä
...yhtye on kasvanut ulos kerran niin hyvin istuneista vaatteistaan...
Kannanotto poplaulussa kuulostamatta kornilta on vaikeaa, mutta Tytti Roto osaa tiivistää aatteensa ja mielipiteensä vetäviksi popkoukuiksi. Levyn materiaali koostuu kappaleista, jotka harvoin yltävät kestoltaan kolmeen minuuttiin, ja joissa menevinkin kappale on mollisävyillä väritetty. Girl In Redillä on varaa nostaa tavoitettaan seuraavallekin levylle, mutta norjalainen osannee ponnistaa ylöspäin, kun on hyppyrille päässyt. Menestyksekkäitä ep:itä aiemmin julkaisseesta Nia Archivesista on tullut lyhyessä ajassa yksi tärkeimmistä uusista äänistä brittiläisessä tanssimusiikissa ja yksi junglen tärkeimmistä uudistajista. Vai kenellä muulla olisi pokkaa yhdistää jungleen brittipopia ja vielä onnistua siinä erinomaisesti. Kaikki tyylit on sekoitettu taidokkaasti junkkaan, breakbeatiin ja drum and bassiin, joka on sittemmin kuorrutettu laulajattarelle ominaisin popahtavin lyriikoin ja tarttuvin kertosäkein. Levyllä ei nimittäin tunnu olevan paljoa sanottavaa, mikä on sääli. UK-reiviskenessä 1990-luvulla syntynyt genre on perinteisesti ollut miesvoittoinen, mutta tällä nuorella naisella on täysin uniikki lähestymistapa musiikkityyliin. Kertoja kuvailee olevansa vaikeuksien jälkeen vanhempi kuin koskaan ja rakastavansa uutta itsetuntoaan. LINDA SÖDERHOLM HHHH Modem Megalomania Modem Age Vähän joka puolella indieja punk-skenessä teuhaavien Tytti Roton ja Ville Valavuon syntikkapop-duo Modem herätti jo ensisinkullaan paljon kiinnostusta. Kuten monet muutkin nuoret laulaja-lauluntekijät, Girl In Red etsii rakkautta, rohkeutta ja itseään samalla tunnustaen haavoittuvaisuutensa. Nia Archives siis tietää mitä tekee: mitä viihdyttävintä bilemusiikkia TikTok-sukupolvelle, mutta joka putoaa varmasti myös klassisemmasta junglesta pitäville tanssimusiikin ystäville. Vallattoman artistin tuotannossa voi kuulla myös indietä, teknoa, motownia, rockia ja madchesteriä. Levy onkin toimiva alakulon ruokinnassa ja myötäelämisessä Pesson rauhallisen ulosannin kautta. yltävät The Nationalin vuoden 2017 melankoliapopin tasolle. VILHO PIRTTIJÄRVI HHHH K u v a: H en ri H y ö k y v ir ta. Levyarviot > ...tekstit kommentoivat nykyaikaa terävästi... Pick Me tosin todistaa, että rakkauden sattuessa kohdalle on vaikea olla vahvana. 90-luvun vivahteita sisältävät kappaleet kuten Kermavaahtoo ja Tennistä rikkovat kaihoisaa kenkiin tuijottelua tarjoamalla tarttumapintaa tanssittavilla biiteillään, ja kappaleet kuten Koitan / voiko ja Miltä maistuu merivesi. Rehelliset tekstit muodostuvat vahvuudeksi, vaikka mitään kovin oivaltavaa tai syvällistä niihin ei ole eksynyt. Levyn saatekirjeessä mainitaan Depeche Mode, New Order ja italodisco, ja minä kuulen Roton lauluissa Taiskaa, kyynisissä teksteissä Organia ja tunnelmassa Belaborista. Kappale HHHHH puolestaan sisältää liikaa laskelmoituja biittejä ja muunneltua ääntä. Pelkkää retroilua levy ei kuitenkaan ole. KAROLIINA KANTOLA HHH Pesso Sadboi Sony Emma-palkitun Pesson neljäs albumi liittyy osaksi artistin selkeiden levykokonaisuuksien sarjaa, ja räppäri itse kuvailee melankolisesti virittäytynyttä albumia henkilökohtaiseksi lohtulevykseen. Parhaiten ovat onnistuneet somekritiikki Kamera, eläinoikeuksia käsittelevä Voit katsoo pois ja omistavan luokan kohteekseen ottava Miljonääri. Hyvä niin, itse koin singlejen käppäisen estetiikan luotaantyöntäväksi. Mikko Mattlarin koostamat suomisyntsa-kokoelmat olivat ensimmäinen mielleyhtymä, joka minulle yhtyeen soundista tuli mieleen. musiikkia. Solisti laulaa kimaltelevat melodiansa hektisten breakbeatien päälle ja vaikka bpm hipoo toista sataa, hän onnistuu kuulostamaan klassisten jungle-perkussioiden lomassa arkipäiväisine lyriikoineen täydellisen zeniltä. Ensialbumi jatkaa 2022-2023 julkaistujen sinkkujen hengessä, mutta työn jälki on siloitellumpaa. Megalomanian miltei jokainen kappale on vähintäänkin hyvä, mutta loppua kohden Modem alkaa hiukan toistaa itseään. Kappaleiden pituus ei itsessään ole huono asia, sillä kaikki oleellinen mahtuu niiden kestoon hyvin, mutta kenties siinä piilee myös ongelma. Siitäkin huolimatta levy on erinomainen ja yksi kevään parhaista kotimaista julkaisuista. Sävelet ovat sanoituksia persoonallisempia ja sopivasti autotallibändin ja valtavirtapopin välimaastossa. Voimaantuminen kuuluu jo aloitusraidalla I’m Back ja sen jälkeisellä albumin nimikkokappaleella. SAMUEL JÄRVINEN HH Nia Archives Silence Is Loud Island Vain 24-vuotiaan tuottajan, dj:n ja laulaja-lauluntekijän Nia Archivesin debyytti on hengästyttävä osoitus lahjakkaan muusikon kyvyistä. Sadboi toimii hyvin tietynlaisen tunnetilan taustamusiikkina, mutta sen enempää sillä ei ole juuri tarjota. Kuuntelija saa päättää, onko mukana ripaus sarkasmia. Ainoastaan Phantom Painin indierämpytys menee meteliksi. Tekstit ovat vahvasti tässä päivässä kiinni ja ne kommentoivat nykyaikaa teräväkielisesti
Kuulija jää toivomaan paremmin toisistaan erottuvampia kappaleita, jotka osaisi nimetä albumin jälkeen uudestaan. Justicen historiasta löytyy vuosien varrelta eeppisiä hittejä (esimerkiksi D.A.N.C.E., 2007) ja suuria keikkoja, mutta duon neljännen levyn Hyperdraman perusteella ei ole vielä asiaa Ranskan uusiksi kuninkaiksi. Muutamista Coming Homen biiseistä saattoi aistia jonkinasteista väkinäisyyttä, mutta tältä levyltä moinen on kokonaan poissa. ARTTURI SIROMAA HHHH. ...tekstit kommentoivat nykyaikaa terävästi... Tämä tematiikka on ollut Ijäksen vahvuus alusta pitäen. Sävellykset tarjoavat kosolti tarttumapintaa, ja eritoten koskettimilla loihditut melodiajohdannot luovat herkullisia siirtymiä ja lisämausteita kappaleisiin. Fokus on täydellisesti kohdallaan, ja rumpuja soittava Peterin Sebastian-poika on myös osallistunut kappaleiden tekoon. MIRKO SIIKALUOMA HHH Oddarrang Oddarrang Edition Jossain post-rockin ja third stream -henkisen jazzin välimaastossa operoiva Oddarrang on ollut olemassa jo 20 vuoden ajan, mutta bändi aikoo jättää omien sanojensa mukaan jäähyväiset eponyymillä kuudennella albumillaan. Laatu super-trion toisella levyllä on sen mukaista. Vaikka soundit ovat viimeisen päälle hiotut, sävellyskynä ei ole aina terävimmillään ja Hyperdrama alkaa toistamaan kaavaansa. Hetkittäin reseptiä maustetaan tyylikkäästi muun muassa hämyisän jazzin sävyillä (Moonlight Rendez-vous). SAMUEL JÄRVINEN HH Jere Ijäs & Monacon Työväen Palloilijat Digitaalinen kultaryntäys Texicalli Jere Ijäksen viime vuodet ovat kuluneet maan juurimusiikin ykköspumpussa Hoedownissa. K u v a: A ga ta N ig ro v sk ay a Pain I Am Nuclear Blast Pain julkaisi edellisen levynsä Coming Home kahdeksan vuotta sitten, mutta Peter Tägtgrenillä on piisannut tässä välissä sen verran hommaa, ettei mies ole ehtinyt kunnolla rekisteröidä ajan kulumista. Albumin päätösraita White Wall Pt. Albumi on yhtenäinen ja eri sointivärejä löytyy kiitettävästi. Valitettavasti levy ei yllä bändin aikaisempien teosten tasolle, mutta se löytää varmasti paikkansa fanien levyhyllystä. Mussa on kestämistä heittää kuulijan suoraan suomalaismelankolisen mielen ytimeen ilman turhaa johdattelua. Trio on kuitenkin jäsentensä summa, eikä toisella komppiryhmällä välttämättä noustaisi samanlaiseen erinomaisuuteen. Levy yhdistää aikaisempien julkaisujen äänimaailmoja yhtenäisen kuuloiseksi ja meditatiiviseksi kokonaisuudeksi. Uutuudella tilanne on kokonaan toinen. Osasta kappaleita uupuu se maaginen jokin. Ehkä astetta varttuneemman yleisön suuntaan kumartava countryrock ei kompastu kliseilyyn. Niitä päiviä I Amin kohdalle on sattunut useampikin. Esikuvallisesti levyllä kuuluu Tom Pettyn ja J. Jos sun unelmista ainoo jatkaa avausraidan kanssa samalla linjalla. Maestro on itsekin myöntänyt, että edellistä albumia tehdessä ajatus pääsi välillä harhailemaan. Avauskappale Nebula säihkyy melankolissävytteisesti johdatellen hyvin albumin staattiseen tunnelmaan, joka muuttuu utuisemmaksi kakkoskappaleessa Sunlight. Tekstuurit eivät ole kovin monipuolisia, ja välillä immersion toteutuminen estyy tietyn vertikaalisen painon puuttumisen takia. Huomioitavaa on myös se, ettei tunnelma ole kovin kaukana Ijäksen reilun 20 vuoden takaisista upeista levyistä Jere & The Universen kanssa. Omaehtoinen ja oman musiikkinsa suhteen määrätietoinen Ijäs on napannut pelikirjasta parhaimmat luvut leppoisan, mutta kuulijalle kiinnostavan juuripyörittelyn tueksi. 2 on selvästi sen paras, sillä siinä pelataan kontrasteilla, jännitteellä ja sen loistavalla purkamisella. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Justice Hyperdrama Universal Ranskalaisen elektronisen musiikin kenttä ei ole ollut entisensä sen jälkeen, kun Daft Punk ilmoitti uransa päätöksestä vuonna 2021. Tägtgren on kuitenkin muusikkona ja tuottajana niin kova luu, että hyvänä päivänä mies ei isompia huteja harrasta. Ja vaikka Painin peukaloruuvi on väännetty tavattoman kireälle, sävellyksissä leijuu hienovarainen kepeys, joka puhaltaa biiseihin kuohkeutta. Edellisellä levyllä oli paljon hyvää, mutta kokonaisuus ei ollut lopulta kovin tasainen. Hyperdrama on luotu niin tanssilattialle, itsevarmasti kadulla kävelemiseen kuin kotikuunteluun. Karjalaisen kaltaisia mestareita. Töyssyistä huolimatta Hyperdrama ei suinkaan ole sysihuono albumi ja Justicen nimen voi nähdä jatkossakin ylhäällä festivaalijulisteissa. Albumi käynnistyy Tame Impalan Kevin Parkerin kanssa tehdyllä Neverenderillä, joka sinkoaa kuulijan funkkaavien bassolinjojen ja 1970-lukulaisten analogisynien maailmaan, josta Justicen soundi on luotu. Monacon Työväen Palloilijoissa Ijäksen puolustusta vahvistaa maan ykkösryhmään kuuluvat rumpali Anssi Nykänen ja basisti Tom Nyman. Winding ja Mishkan muistuttavat Ólafur Arnaldsista tai Nils Frahmista, ja ne ovatkin levyn värikkäimmät yksittäiset kappaleet. Pain on tarjonnut Tägtgrenille varsin vapaan temmellyskentän teollisuusmetallin saralla, eikä mies häpeile yhtään ympätessään samoihin paketteihin niin popia, metallia kuin vaikkapa indie rockia. Levy toimii hyvin rentouttavana äänimaisemana, mutta siitä on vaikeaa löytää syvempää ulottuvuutta
Olen useasti hokenut, että tehkää musaa, perustelkaa bändejä, ostelkaa levyjä ja bändien merchiä. – Punk on aina merkinnyt mulle vaihtoehtoa valtavirralle ja DIY-meininkiä. Ei ole rajoitteita, että pitää tehdä tietynlaista kamaa tai soittaa jotenkin tosi hyvin. Voit tehdä mitä haluat musiikillisesti ja taiteellisesti. Kiihkeän tunnelman ja tarttuvien melodioiden varaan rakennetut purkaukset tuntuvat kärsimättömiltä syöksyiltä suoraan rock-tunteen ytimeen. Kun tehdään rockia laveasti ymmärrettynä punksateenvarjon alla, tällainen kombinaatio on tavoittelemisen arvoinen. Sitten taas meillä on monta aktiivista bändiä, jotka keikkailee melko paljon ja tekee musaa jatkuvasti eli toki tämäkin täyttää kalenteria. Kyllä se siitä sammuu. Ainahan tämä planeetta on ollut hullu mesta mutta tuntuu, että meno muuttuu vaan päivä päivältä hullummaksi. Pidetään hyvät jutut käynnissä ja hauskaa kuten aina. Mitä uutta uusi yhtye tuo kahden muutenkin aktiivisen touhuajan musiikilliseen elämään. Tekstareihin verrattuna tässä on paljon vähemmän porukkaa, joten säädön määrä on huomattavasti pienempi kaikilla osa-alueilla. – Tämäkin on vähän kaksiteräinen miekka. Albumin yhden kaistaleen muodostavat extralyhyet rykäisyt näyttäytyvät eräänlaisina avainteoksina muotonsa puolesta. Onneksi vain hyviä juttuja! Lopuksi klassinen vänkäyksen aihe: mitä on punk. Kyse ei ole sattumasta eikä varsinkaan hassuttelusta. Tässä on olennainen, emme halua jäädä jankkaamaan. Senkun nappaa soittimen kouraan ja alkaa tekemään. Yhtyeen ja levyn nimi, mistä on kysymys. Ajatus on tärkein. Se on punkkia se! TEKSTI: PEKKA LAINE K u v a: M ax ie M ad is so n. Teksti-TV 666 -yhtyeen keulilla rokkaavan Tero Huotarin ja Bad Saunasekä Lala Salama -yhtyeistä tutun Aliisa Keräsen yhteisluomus Kaksipäinen Koira hengittää musiikissaan juuri spontaaniuden ja turhasta hinkkaamisesta vapaan tekemisen energiaa. Kaksipäinen Koira Paholaisen temppeli All That Plazz Kuinka olla yhdellä kertaa sekä repaleinen ja kuilun reunalla tasapainoileva että tiukka ja iskevä. Oltiin kummatkin lomautettuna ja alettiin heti seuraavana päivänä tehdä uutta musaa. Vähän niin kuin tulella tulta vastaan. Kuolema voittaa aina julistaa albumin avausraita, mutta tekee sen sydämellisen ja hurmahenkisesti soitetun modernin autotallirockin ja punkin keinoin. Synkästi sanaileva musiikki on ehdottomasti valon asialla. Esimerkiksi minä pystyn toteuttamaan paljon helpommin niitä musiikillisia asioita, joita haluan. PEKKA LAINE HHHH Kaksipäisen Koiran syntymä, millainen se oli. Sen takia on pakko yhdistää voimia hyvisten kanssa ja myllätä kaikkea pahuutta vastaan, vaikka sitten yksi biisi, levy tai keikka kerrallaan. Aliisa sanoi, että se voi soittaa rummut jos niikseen. Kaksipäisen kaksikon kappaleissa on mainio ristiveto, joka syntyy musiikista tihkuvan elämänjanon ja tekstimaailman tummanpuhuvan, jopa gootahtavan maalailun välille. Hypnoottiset melodiat, rokkaavat kitarariffit ja ajoittain psykedelialeijailun puolella piipahtavat maalailut muistuttavat Huotarin Tekstari-tuotantoa, mutta nyt koukukas soitto on jätetty pykälää luonnosmaisempaan ja kevyemmin hengittävään tilaan. Eli tämä bändi tuo paljon kaikkea lisää. – Yhdessä me ollaan Kaksipäinen Koira ja me asutaan paholaisen temppelissä aivan kuten kaikki muutkin. – Oltiin Aliisan kanssa lounaalla viime tammikuussa ja sanoin, että olen aina halunnut tehdä tämmöisen lyhyistä biiseistä kasatun levyn, missä on lähinnä pelkkiä kertsejä vähän niin kuin Ryan Adamsin 1984-seiskalla. Hetkessä elävät ja avoimesti tunteikkaat säröiset tuokiokuvat eivät pyrikään spektaakkeliin. Ideat, asenne ja toteutus ratkaisee. 56 SOUNDI Levyarviot > ...ainahan tämä planeetta on ollut hullu mesta... Paholaisen temppelin kappaleista kolme pyörii kestoltaan minuutin pinnassa. Seuraava laulu, kiitos
Eeppiset pajot on moni-ilmeinen, mutta eheä kokonaisuus, ja sen viehätys ei lopu muutaman kuuntelun jälkeen. Mantranomaiset laulusuoritteet ovat ikään kuin kannustushuutoja kaikelle musiikille. Quiet Signsin (2019) seuraajan vajaaseen puoleen tuntiin mahtuu kahdeksan varsinaista laulua. Muutamien laulujen hiljainen bossanovaisuus tuntuu huomattavasti luontevammalta kuin Jessica Prattin toistuva sanaton lalattelu. Life Is säikäyttää intronsa kumahtelevilla patarummuilla, mutta jatkossa tunnelma pysyy herkkänä ja osin lähes untuvaisena. Suuria hymyjä! Rohkeat Kuvat on päättänyt, että jos se on aiemmin tehnyt stadionkokoluokan rockia, niin nyt se voi viedä tämän ison energian säröllä ja rosolla myös pienemmille klubeille. Ennen kaikkea tämä johtunee yksityiskohtien määrästä. Jessica Pratt Here In The Pitch City Slang Kaliforniasta käsin persoonallista folkia luovan Jessica Prattin neljäs albumi on yllättävän niukka äänite. Hienovaraisesti instrumentaatiota hyödyntävät sovitukset tuovat tervetulleita sävyjä Prattin vähäeleisyyteen. Albumin ehkä tarttuvin kappale on ihana tunnelmapala All In Good Time, jossa laulutalkoisiin osallistuu mainio Fiona Apple. Here In The Pitch on Prattin lapsekkaan äänen ja akustisen kitaran haurastuttamana soljuva tuokio, josta nauttiminen vaatii häiriöttämät olosuhteet. UFO on hyvin eklektisellä tavalla ”suomalaisen” kuuloinen levy. Hauskaa, mutta ei koskaan enää (2020) ja Ei se ahdista meitä (2022) saavat nyt rinnalleen kolmannen sisaren, joka on tästä se katraan vesa, jolla on eniten luontaista intoa. JONI KLING HHH Iron & Wine Light Verse Sub Pop Iron & Wine -artistinimellä jo 22 vuotta toiminut Sam Beam kärsi koronan aikana luomiskammosta. Lupaukset, Rokkidisko, Aurinkolasit ja Hyvin törmää harvoin saavat ihan oikeasti toivomaan, että Rohkeat Kuvat olisi Suomen suurin bändi ja näiden kappaleiden tahdeissa pääsisi yhteislaulamaan ja hyppimään festariyleisöön. Mutta moneen kertaan käytetyiltä keinoilta tuntuvat ainakin naivistiset tekstit ja pakahtuvat laulusuoritukset. Mollivoittoisesta hoilotuksesta ei haluaisi ketään enää nykyään syyttää, ja levyhän on pirteä. Eritoten rytmit ja svengi vievät levyä eteenpäin. Levyn kymmenen erinomaisen kappaleen yllä leijailee Beamin miellyttävän kuiskaileva laulu. Yhtye yhdistelee edelleen suomalais-ugrilaista runoja kansanlauluperinnettä, bluesia ja globaalia rytmimusiikkia omalaatuisella tavallaan, mutta levy tuntuu fokusoituneemmalta ja jäntevämmältä kuin hiukan sillisalaattimainen debyyttijulkaisu. Se on ehkä juuri sitä, miltä moni kotimainen artisti nykypopissa ei haluaisi kuulostaa. ”Enemmän on enemmän”, kun nykymuotoinen hyperpop tai sen estetiikka dekonstruoidaan uusille instrumenteille – tai uusille genreille – törmäyttämällä vaikka 80-luvun postpunk, 00-luvun diskoindie ja kansanmusiikki mukaan kuvaan. Orgy Of The Damned onkin kuin mikä tahansa turvonnut jenkkiproduktio: ylikuntoinen housebändi veivaa mallikasta, mutta sisältä tyhjää Rohkeat Kuvat Jätä mut tähän Soit Se Silti Energiaa. Tyhjäkäyntiäkin levyllä on, ja välillä touhu äityy päämäärättömäksi, mutta pääsääntöisesti levyn kuuntelu on ilo. VILHO PIRTTIJÄRVI HHHH Slash Orgy Of The Damned Gibson Kun kuuntelee Slashin uusinta, blues-covereista koostuvaa soololevyä, mielessä on yksi kysymys: miksi. Valitettavasti perässä seuraa myös muutama suomi-indien kliseekritiikki. Yhtye kykenee laulamaan jättimäisellä energialla, hymyllä ja ironisella pilkkeellä silmäkulmassa todellisista asioista ja tekee sen kappaleilla, joista lähes jokainen voisi olla suuren kokoluokan hitti. SOUNDI 57 ...ainahan tämä planeetta on ollut hullu mesta... TOMI NORDLUND HHHH Inariveljet Eeppiset pajot Helmi Levyt Mikko Kankaanpään, Joose Keskitalon, Petri Alangon ja Arwi Lindin muodostama Inariveljet on toisella julkaisullaan terävöittänyt ilmaisuaan. Jousienkin rikastuttamien laulujen taustalla soi 1970-luvun pehmyiden laulaja-lauluntekijöiden henki Jim Crocesta John Martyniin ja Harry Nilssoniin. Etenkin balladeissa Beam osuu kultasuoneen: Taken By Surprise ja kokeilevaksi yltyvä Tears That Don’t Matter kuulostavat samaan aikaan vanhoilta ikivihreiltä ja tuoreilta helmiltä. Monipuolisista instrumentaatiosta huolimatta pohja lepää akustisen kitaran päällä. Ja lopussa iskee tyhjähkö tunne: missä olivat varsinaiset biisit riffien, hokemien ja kohkaamisen sijaan. Siitä vapauduttuaan hän vapautuikin sitten kunnolla. Huippukohtana mainittakoon Tee hautani pian, valtavan jännitteen eteenpäin viemä äidin ja pojan vuoropuhelu. Joka kuuntelukerralla tuntuu löytyvän jotakin uutta. AKI NUOPPONEN HHHH. Omalla tavallaan vaativalta Here In The Pitchiltä erottuu kaksi erityispiirrettä, joista toinen on viehättävämpi kuin toinen. Rohkeat Kuvathan ei siis ole mitenkään iso tai edes niin tunnettu yhtye kuin se ansaitsisi. Miksi puhkiversioiduista klassikoista täytyy kuulla vielä Slashin tulkinta – etenkin, kun pöydälle ei tuoda juuri mitään, mitä ei olisi jo sataan kertaan kuultu. Levyn hellää olemusta selittää osaltaan sähkökitaran ja rumpalin puuttuminen. Yhtyeen sointi on minimalistinen, jolloin variaatiot ja pienet yllätykset kiinnittävät huomion. Introspektiivisen indie folkin taiturin seitsemäs studioalbumi suorastaan tulvii sävelmuotoista lämpöä ja kotoisuutta. Väittäisin sen jo nyt olevan yksi vuoden parhaista kotimaisista kappaleista. Mutta se kuulostaa silti isolta lukemattomia hittejä takoneelta ja tekevältä bändiltä. Juuri niin iskevää energiaa Rohkeat Kuvat välittää melodioillaan, riffeillään ja kertseillään, joissa on myös syvyyttä. Light Verse taitaa olla haikeista hetkistään huolimatta tähän mennessä elämäniloisin Iron & Wine -albumi. Basisti Spencer Zahnin rinnalla on muun muassa David Byrnen taustalta ja Thom Yorken ja Flean Atoms For Peace -yhtyeestä tuttu lyömäsoittaja Mauro Refosco. Kun ainahan löytyy jotain, joka meillä tehdään aina samalla maneerilla. Samalla se nousee artistin kärkiteosten joukkoon. Isoa energiaa! Hymyjä. Jätä mut tähän -albumilla lauletaan kivuliaista asioista sitä kautta, että jos ei ole sydänsurua ja onnettomuutta, ei voi myöskään olla rakkautta ja onnea. Se on paikoin leikkisä ja sovituksissaan rönsyilevä muttei rasittavalla tavalla. Tämä brianenomainen mukavuusalueita sekoittava häärintä on virkeämpää kuin ”tuottajavetoinen” suomi-indie, jossa tietty soundimaailma yhä useammin tiristetään tuubista jotain globaalia ideaalia hipomaan. PERTTI OJALA HHH Pykäri UFO PME Periaatteessa UFO on juuri sellainen levy, joita tässä maassa kaivataan enemmän: ennakkoluuloton, kreisi, tajunnanvirtainen. Here In The Pitchillä Jessica Pratt laventaa folkista ilmaisuaan pianon ja varovaisten syntetisoijien lisäksi ripauksilla baritonisaksofonia ja huilua
Etenkin Demi Lovaton kompressoidun Papa Was A Rolling Stone -versioinnin kohdalla mielikuvaa America’s Got Talent -megahömppätuotannosta on vaikea välttää. Kymmenen kappaleen pituinen albumi on koherentti kokonaisuus, jolla on luonnollinen flow alusta loppuun ja jonka ainoa ongelma on, että se loppuu liian pian. kuulostaa paikoittain vihaiselta ja radikaalilta, onnistuu albumi olemaan päävireeltään kuitenkin varsin chilli. Siistillä breakbeat-menolla rullaava reipastahtinen Allergic To Food on levyn parasta antia, vaikka sekin jauhaa yhtä ja samaa. Hänellä on riittävästi tilaa räpätä ja tuotannossa on osattu antaa tilaa pääasialle, eli artistin sanomalle. Suu käy, mutta mitään ei sanota. Liminaalitila on erittäin vakuuttava debyyttisoololevy nuorelta kotimaiselta rap-lupaukselta. Liki 19 minuutin mittainen ydinbiisi Pain Equals Funny on lähinnä vain pitkä. 58 SOUNDI ikivihreää yleisölle, jolle riittää se, että laulajat ovat tunnettuja ja vaihtelevat tarpeeksi tiheästi. Lopputulos sijoittuu radioon optimoidun pop-countryisen sivumakunsa vuoksi Aviciin bro-EDM:n ja Nickelbackin corporate rockin välimaastoon. Liminaalitila Pihlderberg M.A. Se on hieno lisä perinteisesti miesvoittoiseen genreen, ja M.A. Levyn viisi kappaletta ovat yllättävän geneeristä Melvinsiä. Maahantuomme näitä ja paljon muita. Se kertoo vähemmistöjen tarinoita, joita itseilmaisun ja voimaantumisen kautta kuitenkin sävyttää toivo ja rakkaus. Viidestä biisistä koostuva paketti ei ole huono, mutta vaikea siitä on yhtyettä seuranneena isommin innostua. Omintakeista elektrofunkiaan soittava Sinkane tunnetaan oman tiensä kulkijana, jolla on takanaan jo seitsemän studioalbumia ja maineikas ura säveltäjänä, tuottajana ja bändiliiderinä. Levyarviot > ...kliseen jälkeen on toinen klisee... Lopulta Orgy Of The Damnedin ainoaksi todelliseksi ansioksi jää se, että pääsemme viimein kuulemaan, miltä AC/DC:n Brian Johnsonin matala rekisteri kuulostaa. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. Töminää, kahden rumpusetin keskustelevaa kilkutusta, raapivaa riffiä ja toteavaa julistusta tietysti on ohjelmistossa, mutta aika vähän levystä silti jää fanillekaan käteen. Tekstit syventyvät identiteetin, yhteisöllisyyden sekä yhtenäisen kokemuksen kiemuroihin. Se on Sinkanen rakkaudentunnustus mustalle musiikille, joka ottaa vaikutteita gospelista, afrobeatista, 70-luvun funkista ja diskosta, sudanilaisista rytmeistä sekä amerikkalaisesta soulista. Ja vaikka M.A. Ultramoderniksi puleeratun äänimaiseman päällä pehmeän säröisesti liitelevä Chris Adam Hedman Sörbyen tunteikas laulusoundi hivelee niin popkuin rockyleisön korvia ja Melodifestivalenissakin kisaavasta Heroes Are Callingista lähtien miltei jokaisesta biisistä löytyy niin korvamatoisia kertsimelodioita, että ikiaikainen Abbakateuteni ruotsalaisia kohtaan nostaa taas kerran rumaa päätään. Liminaalitila on määritelty välitilaksi, jonkin kynnyksellä olemiseksi. Liminaalisuus on erityisesti nykypäivälle ominainen piirre, joka voi näyttäytyä kaaoksena, mutta myös uutta luovana muutosvaiheena. Vuosikymmenten takaisia juttuja toisintavia käänteitä sisältävä albumi ei lopulta ole ollenkaan yllättävä, ja juuri sitä Melvinsiltä tulee odottaa. We Belongin protestilaulut kertovat värillisten elämästä nykypäivän Amerikassa. MAPE OLLILA HHHH Sinkane We Belong City Slang Sinkanen eli sudanilaisamerikkalaisen muusikko Ahmed Gallabin We Belong on artistin ensimmäinen täyspitkä julkaisu viiteen vuoteen. LINDA SÖDERHOLM HHHH Melvins Tarantula Heart Ipecac Grunge-mölyn isosetä on suoltanut eri kulmista ilmaisua lähestyviä albumeita kiivaalla tahdilla koko 2000-luvun. Hänen saavutuksiinsa kuuluu muun muassa legendaarisen nigerialaisen funk-artistin William Onyeaborin musiikin popularisoiminen Atomic Bomb! Bandin johtajana. Tarantula Heartin erikoisuus – tämä tekee levystä kuulemma ”parhaan ikinä” – on se, että levy jammailtiin studiossa kasaan ja siitä sitten keulahahmo, kitaristi-laulaja Buzz Osbourne tiivisteli kipaleet kasaan. eli Emma Imponen on lupaava kotimainen raptulokas, jonka musiikin ytimessä ovat vaikuttavat ja monikerroksiset lyriikat. www.power-sound.fi 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! SOITINLIIKE SOMEROLLA M.A. Myös albumin unenomaiset biitit liittyvät läheisesti liminaalitilan käsitteeseen. Kappaleet venytetään 7-minuuttisiksi, pentatonisen kitarasoolon jälkeen on uusi samanlainen, kliseen jälkeen on toinen klisee ja blues-kierron jälkeen on aina uusi kierto. LINDA SÖDERHOLM HH K u v a: Se li n a Le im u. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. Kahta osaa tasaisesti toistavan She’s Got Weird Armsin olisi voinut laventaa hyväksi biisiksi. Juuri tätä M.A.:n debyyttilevy on: todella tervetullut poikkeama suomalaisessa rap-musiikkikentässä. Mutta kaikkea ei edes Billy Gibbons tai Iggy Pop saa korjattua. Maltillisesti annostellut metalcore-breakdownit asemoivat keitoksen raskaan musiikin kentälle. Maailman paras urkusoundi. Hienoja Funkadelic-kaikujakin kuuluu, mutta kuten niin usein Sinkanen tapauksessa, biisit keikahtavat helposti populaarimusiikin puolelle ja kallistuvat muutamaa hienoa poikkeusta lukuun ottamatta harmillisen usein yhdentekeviksi poprock-rallatuksiksi sekä pompöösiksi stadion-funkiksi. käyttää äänensä edukseen sataprosenttisesti. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. Örebrolaiskvartetti tunnetaan maskottinsa, kaapuveikko The Apocalypse DJ:n soitamista läskisoundisista sähkörummuista ja tavastaan naittaa elektrosäksätyksiä postgrunge-pohjaiseen melodiseen rokkailuun. LASSI LINNOLA H www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Hän on Pihlderberg-labelin tuore artistikiinnitys, jota on kuultu aiemmin Rekamin kappaleilla Tiikereitä ja Paremmin ja jonka jotkut ovat myös saattaneet nähdä keikkailemassa KPC-kollektiivin kanssa. KOSKINEN HH Smash Into Pieces Ghost Code Sony Smash Into Pieces on ärsyttävän hyvä bändi. Lähestymistapa ei ole varsinaisesti aivan uniikki, eikä myöskään tuota järin erikoisia tuloksia. Suuren osan ajasta vierailijat kuitenkin yrittävät parhaansa. KIMMO K. Automaattiohjaus on ottanut pioneereista yllättävän kuristusotteen. Sekoitus on onnistunut menneillä albumeilla vaihtelevasti, mutta helposti yhtyeen diskografian parhaimmistoon kuuluvasta Ghost Codesta on kaikesta tuotannollisesta muovisuudestaan ja substanssittomuudestaankin huolimatta vaikeaa olla pitämättä, sillä virtaviivaiseksi sorvatut hitit tarraavat päähän kuin hirvikärpänen. Raitojen taidokkaat sämplet sekä letkeät boom bap -taustat tukevat räppärin flow’ta saumattomasti. Kappaleita säestävät paksut bassolinjat, syntetisaattoriefektit, tarttuvat kitarariffit, sinfoniset jouset sekä taitavat solistit
Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 60 SOUNDI WHEEL SURREALISTISIA FIILIKSIÄ K u v a: A n as ta sy a K o ro li. Raskaamman puoleista asiaa
Muun muassa Apocalyptican ja Volan kanssa tehnyt pitkät kiertueet ovat ulottuneet muun muassa Australiaan, Yhdysvaltoihin ja eri puolille Eurooppaa. Myös ulkopuoliset paineet loistivat poissaolollaan, sillä kukaan ei osannut odottaa Wheeliltä mitään. Rakastan kyseistä biisiä, ja sen ikuistamisen seuraaminen olisi ollut maagista. Epäilemättä jatkamme samalla polulla myös ensi vuonna. Seuraavaksi Wheelin edessä on tietenkin kiertueita. – Ihan ensimmäisenä muistan sen, miten eri tavalla levyt syntyivät, sanoo Lascelles. Siitä tulee voimaton olo. Sitten maailma sulkeutui. Duunin äärellä tuntui välillä siltä, etteivät kaikki käytetyt työtunnit korreloi lopputuloksen kanssa. – Levy-yhtiömme Inside Out vihjaisi meille Danielista. Olimme sitten yhteyksissä, ja Daniel vaikutti oikein mainiolta tyypiltä. Millaisissa aihepiireissä nämä tarinat liikkuvat. Saimme häneltä paljon ideoita miksaukseen ja muihin juttuihin. – Uuden albumin varsinainen kasaaminen käynnistyi vuoden 2023 alkupuolella, mutta osa ideoista on peräisin jo vuodelta 2019. Varmaan tarpeetonta edes sanoa, mutta toivon mukaan saamme kulkea tätä hienoa polkua myös seuraavat vuosikymmenet. – Luultavasti menisin seuraamaan Led Zeppelinin Achilles Last Standin purkituksia. surrealistisia fiiliksiä, Lascelles miettii. Millaisia ajatuksia Moving Backwards (2019) ja Resident Human (2021) nostattavat mieleen tänä päivänä. Meillä ei myöskään ollut varsinaista deadlinea, ja saimmekin tehdä hommia ihan rauhassa. – 10-vuotisjuhlat 2025. – Eräs mahtavimmista jutuista on se, että pääsemme esittelemään Wheel-materiaalia laidasta laitaan. Omana tavoitteenamme oli saada aikaiseksi mahdollisimman hyvä levy ja soittaa sen jälkeen paljon keikkoja – ehkä jopa Suomen rajojen ulkopuolella! – Jos debyytti oli tutkimusmatkailua, Resident Humanin suhteen tiesimme jo etukäteen varsin hyvin, mitä lähdemme hakemaan. Meille on tapahtunut niin älyttömän paljon asioita, että pian taakse jäävä vuosikymmen näyttäytyy hieman sumuisena, hämmästelee Lascelles. Askel askeleelta tyylikästä uraansa rakentanut helsinkiläinen progemetalliyhtye – kipparinaan brittiläinen kitaristilaulaja James Lascelles – Wheel juhlii ensi vuonna vuosikymmenen mittaista taivalta. Nirvana on ollut – ja on yhä – minulle suuri inspiraation lähde! ”Mukana on myös isompi ja universaalimpi teema: maailmassa tapahtuu kauheita juttuja, mutta niille ei voi itse mitään. Charismatic Leadersin studiosessiot alkoivat elokuussa 2023. Nyt tilanne tulee olemaan aivan erilainen! Vaihdetaanpa lopuksi hieman aihetta. En nimittäin ihan heti keksi, mikä on hienompaa kuin uusien kappaleiden tekeminen ja maailman kiertäminen hyvän musiikin merkeissä. Kun tilanne oli sellainen kuin se oli, levyn valmiiksi saattaminen oli aika haastavaa. – The Freeze taas viittaa ”halvaantumiseen” parinkin asian äärellä. – Esimerkiksi Apocalyptican kanssa vuonna 2022 paiskattu jenkkirundi oli todella hieno kokemus – moninkin tavoin. – Konsertti. Entä minkä takavuosien keikan olisit halunnut nähdä. Jos voisit palata aikakoneella kärpäseksi kattoon minkä tahansa musiikkiteoksen nauhoituksiin, mihin sessioihin menisit. – Omassa päässäni alkoi pyöriä hyvinkin isoja ajatuksia. – Omat keikkamme menivät hienosti, ja päädyin lavalle muutaman kerran myös Apocalyptican kanssa. – Kun teimme Moving Backwardsia, hyppäsimme tuntemattomaan, sillä emme olleet koskaan aiemmin tehneet mitään... SOUNDI 61 T aas kerran aika rientää. Olemme tehneet hyvin monia lämppärikiertueita, ja näillä rundeilla soittoaika on tietenkin varsin rajattu. Hänen osallistumisestaan varsinaiseen levytysprojektiin ei ollut etukäteen puhetta, mutta Fredrik olikin sitten paikalla studiolla hyvinkin paljon. Olemme tähän mennessä katsoneet aina eteenpäin, kirjoittaneet uutta materiaalia ja niin edelleen. Joskus jonkun halutun asian saavuttaminen tuntuu mahdottomalta, ja sen äärellä ikään kuin jäätyy. niin kunnianhimoista. Päädyin sitten kirjoittamaan paljon näistä teemoista, ja lopulta vain kaksi uutta biisiä (Saboteur ja The Freeze) kertovat muista jutuista. Yhtäkkiä tilanne oli se, että kaikki pitkän tähtäimen suunnitelmat piti hylätä ja alkaa miettiä, että mitähän sitten, sanoo Lascelles. Mietin bändin merkitystä, paikkaani universumissa ja niin edelleen. Siitä tulee voimaton olo.” K u v a: A n as ta sy a K o ro li. – Juuri nyt fiilis on sellainen, ettemme järjestä sen kummempia synttäribileitä. Lopulta paloin albumin tekoprosessin aikana loppuun pahemman kerran, mutta saimme kuin saimmekin levyn kunnialla maaliin. Yhtye on nyt noussut asemaan, jossa se rundaa pääesiintyjänä niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Se oli hienoa. – Käyttämämme studion omistaa Meshuggahin Fredrik Thordendal. Hemmetti! Tällainen ajatus ei ole käynyt edes mielessä. Ja sitä seuraavana. Se oli kaunista ja surrealistista. He ovat usein pintapuolisesti viehättäviä. – Olen rehellisesti sanoen vähän yllättynyt siitä, miten pitkälle Wheel on päässyt jo nyt. – Vaimoni Annukka Lascelles tekee true crimea YouTubeen, ja hän on käsitellyt ohjelmissaan esimerkiksi monenlaisia kultteja. Progemetallissa pitäisi ylipäänsä olla enemmän pittejä! Nyt käsillä on Wheelin odotettu kolmoslevy Charismatic Leaders. Ainakin jotkut The Freeze -biisin riffit syntyivät, kun olimme tuolloin tien päällä Soenin kanssa, Lascelles muistelee. Heidän laulajansa Franky Perez nimittäin menetti äänensä joksikin aikaa, ja esitin sitten Apo-biisejä livenä Eiccan ja kumppaneiden kanssa. Meillä on pitkiä biisejä, ja neljän tai viiden kappaleen jälkeen keikka on ollut ohi. Kerropa hieman uuden albumin sanoituksista. Mukana on myös isompi ja universaalimpi teema: maailmassa tapahtuu kauheita juttuja, mutta niille ei voi itse mitään. – Headliner-status nostaa mieleen aika... Narsismi ja empatiakyvyn puute ovat monesti läsnä. Olemme puhuneet näistä asioista paljon, ja olen pistänyt merkille tietynlaisen korrelaation monien kulttijohtajien ja poliitikkojen sekä kulttuurin maailmassa toimivien johtohahmojen välillä. Wheel työskenteli tukholmalaisessa 33-studiossa ääniteknikko Daniel Bergstrandin (In Flames, Behemoth, Soilwork) kanssa. – Eräs keikkahistorian kohokohdista oli myös Tuska Open Air kesällä 2022. Haluaisin palata Nirvanan In Utero -aikakauteen, ja nähdä jonkun keikan niiltä ajoilta. Takavuosilta löytyy kaksi Wheelpitkäsoittoa. Saboteur siis kertoo turhautuneista fiiliksistä, joihin artisti toisinaan väistämättä törmää. Jos Wheel-miehistö aikoinaan haaveili soittamisesta Suomen rajojen ulkopuolella, se unelma on toden totta toteutunut. – Olimme päässet Resident Humanin tekemisessä aika pitkälle, kun korona laittoi kaiken uusiksi. Esimerkiksi nimibiisimme aikana jengi aloitti moshpitin, ja se oli aivan mahtavaa. Aloitimme yhteistyön, eikä päätöstä tarvinnut katua, sillä Daniel teki levyn suhteen loistavaa duunia, sanoo Lascelles. Ideana oli toteuttaa levy, joka kuvastaisi erityisesti sitä, millainen bändi Wheel on livenä. Teimme matkaa esimerkiksi Arizonassa sateen ja myrskyn jälkeen, ja näimme aavikon täyttyvän ruohosta ja kukista. – Tein uuden levyn sanoituksia viime vuoden lopulla, ja olin asettanut itselleni tiukan deadlinen. Ja kun nyt katson Resident Humania, olen levyyn hyvinkin tyytyväinen
Tiedustelin levyä ja sain ahaa-elämyksen: Steve Lacy, Roswell Rudd, Henry Grimes ja Dennis Charles albumilla School Days, nauhoitettu 1963 livenä ja julkaistu hienolla punavalkoisella kannella oudon QED Recordsin toimesta 1979. He lähestyivät uutta vapaan jazzin mahdollisuutta avoimin mielin, mutta aina ”laulullisuus” ja melodia mielessään. Astuin ystäväni kanssa newyorkilaisen levykaupan tiloihin, ja myyjä putsasi tiskin takana levyjä. Jo mainittu avausraita Bye-Ya on tästä mielestäni ihastuttavin esimerkki, mutta koko albumi on silkkaa voittamista. Tilanteen spontaanius kuuluu soitossa, joka on äärimmäisen nautinnollista ja vapautunutta. Lacy kertoo, että noihin aikoihin kvartetti kierteli ympäri New Yorkia ”keksien töitä”. Huoneen täytti tunnettu kappale, Thelonious Monkin Bya-Ya, mutta versio ei kuulostanut tutulta. School Daysin kansitekstissä hän mainitseekin, että Monkin kappaleet ovat niin persoonallisia, että versiointi on haasteellista ja vasta toistuvan kappaleiden soittamisen jälkeen yhtye alkoi löytää biiseistä omaa vapauttaan. Tämä oli totta nytkin. Normaalisti bändiliideri Lacy olisi saattanut ehkä odottaa Grimesia hieman pidempäänkin, mutta koska kyseessä oli vähäeleinen pop-up-keikka Phase Two Coffee House -nimisessä paikassa New Yorkissa, bändi päätti aloittaa, ja lopulta basisti oli saapunut muutaman biisin jälkeen. Kansiteksteistä esille nousi mielenkiintoinen ajatus. Bändin täydentävät basisti Reggie Workman ja rumpali Andrew Cyrille. Ei se mitään, sillä kuten eräs ystäväni viisaasti joskus totesi, ”hieman harvinaisempien levyjen kanssa saa yleensä kaksi tilaisuutta, ja melkein aina se toinen niistä on parempi”. Palkkaa yhtye ei näistä esiintymisistään saanut. Syy oli inhimillinen, sillä Grimes oli myöhästynyt keikalta. Myös huhtikuinen Record Store Day helli Lacy-fania. Hänen sopraanosaksofoninsa loistaa monilla hienoilla albumeilla, joista mainittakoon vaikkapa Monk-versiointilevyt Reflections (Prestige, 1959) ja Epistrophy (BYG, 1969), sekä erinomainen free-lätty The Forest And The Zoo (ESPDisk’, 1967). Levyllä yhtye venyttelee nautinnollisesti sekä originaalikappaleita että muutamaa lainaa, joista kaksi on Monkilta. Havaintona tämä kuulostaa kenties hieman yleisluontoiselta, mutta kun ajattelen näitä kahta tärkeää suosikkimuusikkoani, ymmärrän nyt että juuri tämän hedelmällisen risteyskohdan ”sweet spotissa” on harva yhtä onnistuneesti operoinut. Steve Lacyn ja Mal Waldronin suhteen avantgarde-jazziin sanotaan olleen samankaltainen. Lacy, oikealta nimeltään Steven Norman Lackritz (1934–2004), aloitti uransa dixieland-jazzin parissa ja eteni siitä askel askeleelta kohti vapaampaa ja modernimpaa ilmaisua. Aivan: basisti Henry Grimes ei tosiaan edes soita kuulemallani avausraidalla. Olen uppoutunut levyyn viime aikoina ja rakastuin kuulokekuuntelussa erääseen pieneen yksityiskohtaan: rumpali Dennis Charlesin rasvaamaton hi-hatin poljin kitisee hieman, ja voin kuvitella istuvani kahvilassa ihan rumpujen vieressä. Eli he kävivät paikkoja läpi katu kerrallaan ja soittivat ”kahviloissa ja armenialaisten ravintoloiden kellareissa” jos heidät vain paikalle huolittiin. School Daysillä prosessi on hyvässä vauhdissa ja erityisesti Lacyn soitossa on huikaisevaa musiikin hallintaa. Yhdessä pianisti Mal Waldronin kanssa liidattu bändi on taltioitu Belgiassa vuonna 1995 tuoreella arkistoalbumilla The Mighty Warriors (Elemental Records). M istä se johtuukin, että sattumalta levykaupassa kuultu musiikki voi tuntua niin ylivoimaisen hyvältä. Miten kummallinen yhdistelmä! Musiikki tuntui liitelevän vapaana, joka kierroksella yhä lisää korkeutta ottaen. Kolme instrumenttia: rummut, sopraanosaksofoni ja …pasuuna. Ideat ovat kirkkaita, persoonallisia ja yllätyksellisiä, niiden toteutus huippuluokkaa. Syy: albumi oli hieman kiero (”warped”) ja hän halusi ensin suoristaa sen myyntikuntoon. 62 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Steve Lacyn soitossa on täydellistä vapautta Mal Waldron & Steve Lacy: The Mighty Warriors Elemental Records Sun Ra: Inside The Light World – Sun Ra Meets The OVC Strut Pharoah Sanders: Harvest Time / Love Will Find A Way Luaka Bop RECORD STORE DAY 2024 -JAZZPOIMINNAT ”Ideat ovat kirkkaita, persoonallisia ja yllätyksellisiä.”. Pieni nyökkäys, ja levy soimaan. Anekdootin kuuluisi toki loppua levyn välittömään ostamiseen ja tyytyväisyyteen, mutta myyjä ei suostunutkaan sitä hinnoittelemaan. Kun sain levyn myöhemmin haltuuni, pääsin tutkiskelemaan tarkemmin myös sen lisätietoja. School Days on julkaistu monena eri versiona, myös cdja digimuodossa, joten sen saa kuunteluun suhteellisen helposti. Lacy oli eräs ensimmäisistä muusikoista, joka uskalsi toden teolla tutustua Monkin laajaan ja varsin omaleimaiseen sävellystuotantoon
AINA JA AINA ALBUMI 24.5.2024 www.karrikoira.com
Mikael Persbrandt näyttelee vahvasti, mutta Per Fly tuntuu valikoivan tarinaan väkisin omien runollistenkin mielihalujensa mukaisia teorioita, mikä tekee kokonaisuudesta tv-tuotantomaista nukketeatteria. Venäjäksi laulettu rauhan ja ihmisyyden sanoma ravistelee tämän päivän oloissa poikkeuksellisen voimakkaasti, eikä Suopursukaan jää runojen äärellä kylmäksi. Vaikka hänen lyyrisessä kerronnassaan on mittakaavat hallitsevan dokumentaristin ote, tihkuu rivien väleistä liikutus, murhekin. Ne ohjaavat tarinaa jopa sellaisissa verisissä fantasiatarinoissa kuin Suspiria ja Bones And All. Kalevi Suopursun tuore teos paikkaa siis ilmeisen aukon. Niistä irrallisena analyysinä Suopursu pohtii ”tekijän laulu” -liikkeen edustajien kohtaloa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Kirottu-universumiin liittyvien Nunna-elokuven böö-säikyttely ja kliseet ovat läsnä myös Michael Mohanin Immaculate – Tahraton -pelottelussa, mutta se onnistuu olemaan myös tehokas ja hyvällä tavalla ahdistava ja painostava. Vaikka totuus tapahtumista paljastetaan hyvissä ajoin ennen loppuselvittelyä, kannattaa olla googlaamatta tapausta ennen elokuvan katsomista. Lopulta ne läpivalaisevat niin kerronnan kohteen kuin kertojankin. Omassa taiteessaan Suopursu leikkii usein konteksteilla, mutta Okudžavaa tulkitessaan hän hakeutuu musiikin ytimeen tavalla, joka tuntuu hyvin suoralta ja henkilökohtaiselta. HANNU LINKOLA KALEVI SUOPURSU: PAPERISOTILAAN TARINA. Vuoristoratamaisen kauhun kruunaa herkullinen ja pirullisen röyhkeä loppuratkaisu. Sillä tavoin sen hahmogallerian toimiva yhteispeli avautuu herkullisimmin. TOIMITTANUT: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT Pasifistisen runoilijan ylistys K u v a: Ii ri s Tu o n o n en N euvostoliittolainen runoilija-lauluntekijä Bulat Okudžava (1924–1997) on jäänyt Suomessa jokseenkin vieraaksi. ?. Kappaleet koskettaisivat omillaankin, mutta kulttuurihistoriaansa yhdistettyinä ja ihmiseltä toiselle välitettyinä ne kuljettavat lukuisille analyysin ja tuntemisen tasoille. BULAT OKUDŽAVAN ELÄMÄKERTA OMAKUSTANNE/HELMI LEVYT. Vielä vanhempiensa luona asuva säyseä vanhapiika Edith saa härskejä pilkkakirjeitä, joista hän syyttää naapurissa asuvaa, nuorta ja villiä irlantilaissiirtolaista Rosea. Se on viime aikoina horjahdellut, kunnes peliin tulee uutta paloa Josh O’Connorin esittämän vanhan ystävän myötä. Laulujen merkitys välittyy myös Suopursun äänestä. Se on hienoi nen ihme, sillä nuori nainen ei ole koskaan harrastanut seksiä. Trent Reznorin ja Atticus Rossin musiikki uhkaa välillä jättää hienovaraisemmat nyanssit jalkoihinsa. Lähestymistapa täydellistää elämyksen. ???. Hän oli taitava ja idealistinen diplomaatti, joka tiesi mitä halusi, mutta kamppaili välillä vaikeiden päätösten tekemisen kanssa. Hänen muu tuotantonsa tuppaa jäämään hitin varjoon, mutta kaikissa niissä näkyy hänen keskittymisensä vahvoihin inhimillisiin tunteisiin aihepiiristä ja lajityypistä riippumatta. Muutenkin elokuva on täynnä mainioita näyttelijöitä, mutta kaksikon ulkopuolella heille on annettu lähinnä herkullisten karikatyyrien vetämisen rooli. Esimerkiksi Rosemaryn painajaisen ja Ennustuksen vaikutus näkyy vahvasti suhteellisen perinteisessä juonikuviossa, jossa italialaiseen luostariin saapuva sisar Cecilia huomaa olevansa raskaana. ???. WICKED LITTLE LETTERS (OHJ. Challengersissa aihepiiri on ammattilaistennis, mutta siinäkin otteluiden panoksia kasvattaa hahmojen tunnetason pallottelu. Suopursu välittää hienosti Okudžavan pasifistisen katsannon, joka oli aikanaan liikaa neuvostohallinnolle, mutta jonka symboliikka tavoitti kuulijansa. Taiten valitut laulut kuvastavat Okudžavan lapsuutta, taiteilijuutta ja runot synnyttäneitä olosuhteita. PER FLY) Yhdistyneiden kansakuntien toinen pääsihteeri Dag Hammarskjöld tahtoi YK:sta aktiivisesti maailman epäkohtiin puuttuvan organisaation, vaikka kulisseissa moni globaali valtapelaaja yritti ohjata sitä joko hampaattomuuteen tai omien intressiensä ajajaksi. HAMMARSKJÖLD (OHJ. IMMACULATE – TAHRATON (OHJ. Olivia Colman ja Jessie Buckley ovat loistavia Edithinä ja Rosena, joiden suhde tasapainottelee hengenheimolaisuuden ja vihoittelun välillä. THEA SHARROCK) Wicked Little Letters perustuu todelliseen, 1920-luvulla pientä Littlehamptonin kylää Englannin etelä ra nnikolla ravistelleeseen skandaaliin. Elokuvan kantava voima on Ceciliaa esittävä, Euphoria-sarjasta tuttu Sydney Sweeney. Kokonaisuus on häpeilemätöntä popparikauhua, joka ensisijaisesti viihdyttää kauhufania. ???. Okudžavan musiikkia vuosien ajan esittänyt Suopursu on tiivistänyt repertuaarinsa 14 hartaudella versioituun kappaleeseen, joiden kertomaa tukee 52-sivuinen elämäkerrallinen tutkielma. Dyyni: Osa kaksi -scifinkin sydämeksi noussut Zendaya tekee kypsän tähtirooliin tennisvalmentajana, joka oman uransa päättymisen jälkeen on keskittynyt miehensä (Mike Faist) uraan. Erityisesti hän kampanjoi kolonialististen rakenteiden purkamisen puolesta, ja hänestä kertova elokuva keskittyykin 1960-luvun alun Kongon kriisiin. 64 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja CHALLENGERS (OHJ. Suomalaisia kiinnostanee Sara Soulién keskeinen sivurooli. MICHAEL MOHAN) On nunnakauhua ja nunnakauhua. Sydämellä laadittu kokonaisuus pysäyttää. LUCA GUADAGNINO) Luca Guadagnino löi kansainvälisesti läpi sensuellilla kasvutarinallaan Call Me By Your Name. Lopputulos on elokuva eroottisesta halusta, kaipuusta ja kunnianhimosta
Lukuohjeena ja sisältövaroituksena toimii jo Rubinin ensimmäinen kirjaan kirjoittama virke: ”Mikään tässä kirjassa ei ole kiistatta totta.” Vaikka Rubin on tuottanut kaikkea Beastie Boysista Slayeriin, mehukkaita anekdootteja on turha odottaa. Kirjassa on tekijälleen tyypillisesti paljon huumoria, mutta tässä kontekstissa se oikeastaan vain lisää tarinan järkyttävyyttä. Pahuutta tihkuvat viivat S uorasanainen ja rietas seksuaalisuus sekä intohimoinen, seksuaalisia vihjeitä viljelevä tussisiveltimen viiva eivät tosiaankaan ole uusia piirteitä Kati Kovácsin tuotannossa, mutta Kayassa hänen kerrontatyylinsä vaikuttavuus on järisyttävä. Lopulta toisto voittaa puolelleen. Siis sarjakuvan tekemisen taito. Kaya on hänen 17. Luvut ovat lyhyitä, ja periaatteessa samoja asioita pyöritellään eri otsikoiden alla uudelleen hieman eri perspektiivistä. MIKKO MERILÄINEN KATI KOVÁCS: KAYA WSOY Tuottajalegendan latteudet T uskin lukisin ohjeita, kuten ”kun käännyt väärään suuntaan, näet maisemia, joita et muuten olisi nähnyt”, ellei kirjoittajana olisi nimenomaan lukemattomia klassikkolevyjä tuottanut Rick Rubin. Sen sijaan teos johdattaa todennäköisesti Rubinin tärkeimpien työkalujen ääreen: keskustelun ja kelailun. Kirja nimittäin kertoo siitä, kuinka taideleirille lähtenyt nuori tyttö Kaya vangitaan ja raiskataan. Rubin sekä arkipäiväistää että mytologisoi taiteentekemistä. kirjansa, ja ehdottomasti yksi vaikuttavimmista. Jo 1980-luvulla Roomaan muuttanut Kovács on harvinainen aarre. Toisaalta huoleton viiva on vain pintaa, jonka taustalla on upea rytmityksen ja sommittelun taju. Konkreettiset harjoitteet alkavat iskostua ja korkea lentoisemmistakin neuvoista saa kiinni. Kayan kokema vääryys ja tuntema ahdistus puskee sivuilta vahvana. JUKKA HÄTINEN RICK RUBIN: LUOVUUS JA OLEMISEN TAITO LIKE. Vaikka vinkit voivat olla muutaman sivun välein täysin päinvastaisia, ne tähtäävät samaan lapsenmielisyyteen ja vastaanottavaisuuteen, herkkyyteen ja uteliaisuuteen, jotka Rubinin mukaan ovat taiteilijalle merkittäviä ominaisuuksia. Mieleen muodostuu kuva miljonääristä parta lämpimässä iltatuulessa heiluen, paljasjaloin Malibun kartanonsa patiolla kohti Tyyntämerta tuijotellessa ja assarilleen käsikirjoitusta sanellessa: ”Mitä paremmin onnistut vähentämään päivittäisiä välttämättömiä askareita, sitä enemmän kaistaa luovalle päätöksenteolle jää.” Luovuus ja olemisen taito on ensituntumaltaan lattea fuusio buddha laisuuden perusteista, naturalistisesta filosofiasta ja arkipäivästä irtaantuneen kuusikymppisen ristiriitaisista horinoista. Kovácsin siveltimen viiva tuntuu vain villiintyvän vuosien myötä, ja tässä se yltyy paikoin todella ekspressionistiseksi. Harmillisesti vain painojälki on jäänyt hieman hailakaksi. Hän on tehnyt yli 30 vuoden ajan ammatikseen sarjakuvia ja luonut alusta asti täysin omannäköisen kerrontaja piirrostyylin. Etenkin raiskaajasta Kovács onnistuu välittämään totaalisen vastenmielisen kuvan, vaikka hahmoon on ladattu runsaasti sinällään koomista groteskiutta
Bernard Herrmannin muutamaa teemaa toistava score on tietenkin myös täyttä timanttia. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Taksikus kissa on samantyylinen viba kuin vuonna 1982 tulleessa Bladerunne rissa: urbaani, pohdiskeleva, noir. Onnittelut! tani Seinäjoki, jossa asuin upean keikkamestan Rytmikorjaamon lie peillä. OLEN AINA saanut isot kiksit kir jallisuudesta. Tällä(kin) levyllä elektro niikka/syntikat tuovat jazziin jotain freesiä. Siskoni, kirjailija E.L. Näin kuu luu Kuumaayhtyeen uuden Pisara meressä albumin nimikko kappaleen kertosäe. Iloa on tuotta nut myös sen tosi asian konkretisoitu minen, että olen todel lakin valmistumassa loppu keväästä medianomiksi! Itsestään selvyys valmistuminen ei ole, sillä neljän vuoden pituisten opintojen matkalle on kuulunut oppimisen ilon lisäksi myös lamauttavaa vä symystä ja omien kykyjen kyseen alaistamista. Olen tutkinut Igor Stravinskyn legendaarista Kevät uhria partituureineen perusteelli sesti, mutta sen edeltäjä Petrouchka (1911) oli jäänyt vähemmälle huo miolle. Tänä vuonna haluan korjata tilanteen! Erityisesti puoleensa vetää pääesiintyjiin lukeu tuva Måneskin, joka omalta kannaltani on hieman ikävästi sijoi tettu torstaille. Tiskijukkalautapelin voitti Ville Viholainen Hämeenlinnasta. ”VOIT VETÄÄ hommat vihkoon viel ku oot kakskytviis”. Karhu on ehtymätön laatukirjalli suuden lähde ja häneltä lahjaksi saadun James Baldwinin tiheätun nelmaisen New York tarinan Another Country (1962) luin muutamassa päiväs sä. Kaikki opintojen tiellä joskus vaeltaneet todennäköisesti tunnistavat turhauttavan fiiliksen, kun yksi stressaava työ valmistuu, mutta kymmenen muuta painaa jo päälle. Kesään kuuluvat musiikkiilotte lut aiheuttavat muutenkin suurta innostusta. Viimeisimpänä kävin huhti kuulla katsomassa kyseisellä klu billa VV:tä. Itävaltalaisen Florian Pilzin AudiopilzYoutube kanavalta löytyy meemejä pursuava Bad Gear video sarja musalaitteista, pääasiassa synista ja rumpukoneis ta. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 66 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Noh, kyllähän tuon puolesta vapaapäivää sopii itsel leen yrittää taistella! VALTTERI LAURELL PÖYHÖNEN Dalindèo, Ricky-Tick Big Band tuu kuin leffaa katsoisi vinyyliltä. Tun EMILIA AHO Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 28. Upea, ohjelmalli nen balettisävellys, jossa orkesteri räiskyy ja hehkuu kaikissa väreissään. Olipahan hieno koke mus entiselle Himpulafanille! Alkuvuoden keikoista erityisesti mieleen on jäänyt myös Luukas Ojan levyjulk karit Helsingin On The Rocksissa. Musanörttiosastoa, mutta jos kuulut kohderyhmään, niin ehdot tomasti viihdyttävä. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Katsoin pitkästä aikaa Martin Scorsesen Taksikus kin (Taxi Driver, 1976) uu destaan. Tässä on todella spessu meininki. Karhu on kirjoit tanut libreton Hel singin Juhlaviikoilla kantaesitettävään jazzorkesterisävel lykseeni Helsinki Noir Suite – Searching For Tapio. Jazzkulttuuriin kuuluu edelleen, että tehdään ver sioita klassikkobiiseistä, standardeista. Se jos jokin on viime aikoina mieltä pi ristänyt; itse kun täytän kesällä vasta 23 vuotta, eli toilailulle on vielä hyvin aikaa. K u v a : H e lm i P a da t s u. Juuriltani eteläpohja laisena tein viime vuonna lähestul koon syntiä, kun en osallistunut ol lenkaan Provinssiin. Ahdistuksen tunne ei hel litä, kunnes koittaa kesä ja sen mu kanaan tuomat kesätyöt, ai että! Viimeisten opintopisteiden met sästykseen olen saanut voimaa muun muassa keikoilla käymises tä, jota olen alkuvuoden aikana harrastanut itselleni tavanomaista enemmän. Taval laan valoisampi, leikkisäm pi versio Sacresta. Harvoin jak san nykyään innostua kon septista, mutta saksofonis ti Sam Gendelin Satin Doll levyyn (2020) huomaan palaavani. Olen lähivuosina hurah tanut sähköisiin koske tinsoittimiin ja Dalin dèon uudella Tropicalia Nordica levyllä niitä on joka biisissä useampia. Leffoissa on aikoinaan ol lut paljon hitaampi tempo, ja tässä tuntuu vahvasti myös filmikuvan analogisuus, lämpö ja värit. Odotan kin malttamattomana nur kan takana siintävää festarikesää, josko kyseinen kokoonpano olisi mahdollista ehtiä näkemään jos sain uudelleen. Voi vaan kuvitella, millainen trippi tämän kuuleminen on ollut aikana, jolloin ei ollut ää nitteitä. Palkinnon lahjoittaa Warner Music. Aktiivisen keikkailun mahdollisti entinen kotipaikkakun Genen kielen löytäneiden kesken arvotaan Kingston Wallin III – TriLogy albumin uudelleenmiksattu versio vinyylinä. En ollut aiemmin nähnyt kyseistä bändiä livenä, ja kyllähän siinä kertaheitolla kaikki kuule mani puheet yhtyeen lava energiasta osoittau tuivat oikeiksi
OHJELMA FESTIVAL L I N E U P JUONTAJINA ANNOUNCERS LAURA VÄHÄHYYPPÄ HANNA-MARI KARHINEN (Hinta sisältää leirija telttapaikan) ?. AURORA SATANIC NORTH KYY MARIANAS REST VERIKALPA SHADE EMPIRE RYTMIHÄIRIÖ ENEMIES EVERYWHERE VAASA PALAA FM2000 SWANSONG NICOLE INFERIA 18 + 67. TORSTAI 20.6. PERJANTAI 21.6. SATURDAY FRIDAY THURSDAY WEDNESDAY LAUANTAI 22.6. VEHJE DE LA ROCKA STEREO TERROR WIKIROCK AS I MAY HORIZON IGNITED POPONJET ST. GRILLIJONO K.O. KESKIVIIKKO 19.6
L7 Ladytron Ane Brun Alessandro Cortini · Armand Hammer · Chelsea Wolfe Derya Y?ld?r?m & Grup ?im?ek · Ismo Alanko yksin · Julie Byrne Huora · Karri Koira · KUUMAA · Lauri Haav · Oranssi Pazuzu Pariisin Kevät · pehmoaino · Royel Otis · The Armed Ursus Factory · Vesta · Yona · yunè pinku live Aaro630 · Asa · Eevil Stöö · Elsi Sloan emma & matilda · Erottaja DJ’s · F · Good Boys Iisa · Janne Westerlund · Jesse Markin · Joalin · Knife Girl Luukas Oja · M · Mikko Joensuu · Paha Vaanii Pekko Käppi & K:H:H:L · Räjäyttäjät · Rättö & Lehtisalo Tinyhawk & Bizzarro · Viitasen Piia · Virta · Yeboyah Peggy Gou Jungle Bat For Lashes Frank Carter & The Rattlesnakes Fontaines D.C. 13. Vinc ent, Kerr y King , Kaks ipäi nen Koir a, Kuum aa, Amu ri, Pet Shop Boys … ARV IOIT AVA NA KUU MIM MAT UUT UUS LEV YT SLASH PARIISIN KEVÄT KAMASI WASHINGTON LEIJA LAUTAMAJA MODEM US M LENNY KRAVITZ ” E N A J A T T E L E I K Ä Ä O L L E N K A A N ” So un dI 11 So un dI 11 L E N N Y K R A V I T Z APOCALYPTICA SAI LEVYLLEEN ELÄVIÄ JA KUOLLEITA METALLICA-MUUSIKOITA. L7 Ladytron Ane Brun Alessandro Cortini · Armand Hammer · Chelsea Wolfe Derya Y?ld?r?m & Grup ?im?ek · Ismo Alanko yksin · Julie Byrne Huora · Karri Koira · KUUMAA · Lauri Haav · Oranssi Pazuzu Pariisin Kevät · pehmoaino · Royel Otis · The Armed Ursus Factory · Vesta · Yona · yunè pinku live Aaro630 · Asa · Eevil Stöö · Elsi Sloan emma & matilda · Erottaja DJ’s · F · Good Boys Iisa · Janne Westerlund · Jesse Markin · Joalin · Knife Girl Luukas Oja · M · Mikko Joensuu · Paha Vaanii Pekko Käppi & K:H:H:L · Räjäyttäjät · Rättö & Lehtisalo Tinyhawk & Bizzarro · Viitasen Piia · Virta · Yeboyah 5/ 20 24 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 5 / 2 2 4 Tayl or Swif t, Beth Gibb ons, St. – 15.6.2024 HELSINKI, NORDIS sidewayshelsinki.?/liput @sidewayshel #sidewayshel Peggy Gou Jungle Bat For Lashes Frank Carter & The Rattlesnakes Fontaines D.C