Soundi 6/2023 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

6/ 20 23 12,90 € (sis.alv) PATTI SMITH | TENHI | KYYRIA | JOHN PETRUCCI | MAA ILMASTA S O U N D I 6 / 2 2 3 PAUL SIMON, BAR ITALIA, SPARKS, LUCINDA WILLIAMS, BOB DYLAN, RANCID, ROSA COSTE... 50 YLI LEVYARVIOTA! ”IHMISET, NAUTTIKAA ELÄMÄSTÄ TÄYSILLÄ!” So un dI 11 So un dI 11 Q U E E N S O F T H E S T O N E A G E
CRADLE OF FILTH THE HALO EFFECT SÓLSTAFIR LORD OF THE LOST OMNIUM GATHERUM SMACKBOUND MARIANAS REST D-A-D SOILWORK SONATA ARCTICA PERTURBATOR SWALLOW THE SUN EQUILIBRIUM FREEDOM CALL FEAR OF DOMINATION KAUNIS KUOLEMATON SUOTANA AMORPHIS BEAST IN BLACK KYYRIA DANKO JONES BLOODRED HOURGLASS VOLA BEFORE THE DAWN ROTTING CHRIST SCAR SYMMETRY VORNA RED ELEVEN WWW.JOHNSMITH.FI #SUOMENROCKEINFESTARI OSTA LIPUT OSOITTEESTA @ WWW.JOHNSMITH.FI WWW.JOHNSMITH.FI #SUOMENROCKEINFESTARI 75
CRADLE OF FILTH THE HALO EFFECT SÓLSTAFIR LORD OF THE LOST OMNIUM GATHERUM SMACKBOUND MARIANAS REST D-A-D SOILWORK SONATA ARCTICA PERTURBATOR SWALLOW THE SUN EQUILIBRIUM FREEDOM CALL FEAR OF DOMINATION KAUNIS KUOLEMATON SUOTANA AMORPHIS BEAST IN BLACK KYYRIA DANKO JONES BLOODRED HOURGLASS VOLA BEFORE THE DAWN ROTTING CHRIST SCAR SYMMETRY VORNA RED ELEVEN WWW.JOHNSMITH.FI #SUOMENROCKEINFESTARI OSTA LIPUT OSOITTEESTA @ WWW.JOHNSMITH.FI WWW.JOHNSMITH.FI #SUOMENROCKEINFESTARI
14.-16.7.2023 JOENSUU Kesän paras viikonloppu – matkansa arvoinen
Q U E E N S O F T H E S T O N E A G E T H E N E W A L B U M
Soundi 6/2023 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 12 Löytöretkellä 14 Tarkkailuluokka: Kärmes 16 Arttu Seppänen 18 Martti Luther ja muovipussi: SIG 20 Elämäni soundit: Maria Laiho/Fox Confession 22 Soundi-haastattelu: John Petrucci 28 Queens Of The Stone Age 35 Patti Smith 38 Tenhi 42 Maa Ilmasta 44 Minun tähteni: Saara Suvanto 49 Palsa esittää 52 Levyarviot 62 Rosa Coste 68 Bazook Kyyria Vola 71 Jazz kiinnostaa 72 Sanoin kuvin & Elokuvat 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: A n d re as N eu m an n 6 SOUNDI 42 Maa Ilmasta K u v a: Te ro A h o n en K u v a: To m D u m o n t K u v a: N ik o la i Li n ar es K u v a: Te n h i 22 John Petrucci K u v a: La rr y D iM ar zi o 68 Vola 35 Patti Smith 38 Tenhi
Pienimuotoisuus viehättää.” – RUMBA Myö s edu llisia last enli ppu ja saat avil la!. YHTEISTYÖSSÄ: LONNA, HOTEL HAVEN, JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ, POP MEDIA, RADIO HELSINKI TUKIJAT: HELSINGIN KAUPUNKI, MES, TAIKE AHMED AG KAEDY & WILL GUTHRIE ANTTI LÖTJÖNEN QUINTET EAST AZIS FUNCK BENWAY BEREEN ONDO BUCK CURRAN CARL STONE ELATU NESSA ELDHROK FENNESZ FRISE LUMIÈRE HENNA EMILIA HIETAMÄKI HENRIETTE EILERTSEN HERRALA/LÖTJÖNEN HO CHI MOON HORSEFACE JEREMIAH CHIU & MARTA SOFIA HONER JOOSE KESKITALO & THE MYSTIC REVELATION OF TEPPO REPO JULIA REIDY JUKKA HERVA KUUPUU LAMPEN LAU NAU LINDA FREDRIKSSON JUNIPER MARTHE LEA BAND MARY LATTIMORE ORUÃ PAULI LYYTINEN PHARDAH THE MUSIC OF PHAROAH SANDERS POST KOMA RONALD LANGESTRAAT ROSETTES THE MYSTIC REVELATION OF TEPPO REPO TILO WEBER TESSERAE TUOMAS TOIVONEN VAISU LUKSUS VALTTERI LAURELL NONET VIRTA o d y s s e u s F E S T I VA A L I L O N N A N S A A R I * H E L S I N K I 21.–23.7.2023 *10 min Kauppatorilta liput: tiketti.fi/odysseus2023 ig: @odysseusfestival odysseusfestival.fi ”Festivaalissa on tiettyä eksklusiivisuutta ja ylellisyyttä, mutta elitismi siitä onnellisesti puuttuu
Ylipäänsä tekoäly voi olla – kun sitä opettelee käyttämään, kuten mitä tahansa työvälinettä – suureksi avuksi inspiraation hakemisessa ja ideoiden kehittelyssä. Pyysin Chat GPT:tä kirjoittamaan pääkirjoituksen aiheesta ”tekoälyn vaikutus musiikkiin”. Moni tuntuu ajattelevan tekoälyä uhkana musiikin laadulle ja jopa muusikoiden ammattikunnalle. Itse en ainakaan muista aikaa, jolloin teknologia ei olisi merkittävästi auttanut ihmisiä taiteen tekemisessä. Oma suhtautumiseni aiheeseen on lähinnä: hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää. Tekoäly on kieltämättä kehittynyt viime vuosina vaikuttavan kyvykkääksi, ja epäilemättä emme vielä pysty edes kuvittelemaan kaikkia sen luomia mahdollisuuksia. Esimerkiksi tekoäly on hyvä imitoimaan ja luomaan todella geneeristä soundia – jolloin luovan ihmisen tehtäväksi jää ottaa se lähtökohdaksi ja pyrkiä jonnekin mahdollisimman kauas. Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Emilia Aho, Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Vai olisiko. Se myös madaltaa esimerkiksi lasten kynnystä alkaa tehdä musiikkia ja ilmaista itseään. Toki olen itsekin hämmästellyt ja naureskellut Chat GPT:t äärellä, mutta koen sen vain loogisena, odotettuna kehityksenä ja kiinnostavana askeleena kohti seuraavaa keksintöä. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Itse näen uhkana lähinnä sen, että kauppojen taustamusiikki olisi tekoälyn luomana vielä nykyistäkin puuduttavampaa. Tai päinvastoin: tekoälyltä voi pyytää jotain täysin absurdeja ehdotuksia ja pyrkiä sitten tekemään niistä jotain järjellistä. Mahti: Musiikki 1 SOUNDI 6/2023 TEHTIIN NÄIDEN IHMISEN LUOMIEN ÄÄNTEN SOIDESSA: Billy Woods & Kenny Segal: Maps Colin Stetson: When We Were That What Wept For The Sea Gói: Pohojan akka Tenhi: Valkama open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Tekoäly tuli apuun A ika paljon on tullut viime aikoina keskusteltua tekoälystä ja etenkin sen vaikutuksesta musiikkiin. Tunnetusti innovaatiokammoisten major-levy-yhtiöidenkin ensimmäisiä hätäpanikointeja aiheen äärellä on saatu seurata huvittuneina. Pystyn keksimään lukemattomia tapoja, joilla tekoäly voi jo nyt auttaa muusikkoa kehittymään ja uudistumaan. Tai uhkia, jos sen niin haluaa nähdä. Se voi auttaa ihmistä toteuttamaan luovuuttaan ja konkretisoimaan ideoitaan. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Siitä tuli aika hyvä, joten otin sen inspiraation lähteeksi ja kirjoitin itse paremman.. Ja siksihän ihminen on tekoälynkin kehittänyt: apuvälineeksi. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 49
FLOW FESTIVAL HELSINKI 11.–13.8.2023 + MANY MORE “A FESTIVAL FOR ALL THE SENSES” THE GUARDIAN GET YOUR TICKETS NOW! FLOWFESTIVAL.COM
Kokoonpanoon kuuluvat myös Stratovariuksessa vuoteen 1995 asti vaikuttaneet Tuomo Lassila (rummut) ja Antti Ikonen (koskettimet). – Ylppö pirautti taannoin, että kai me vedetään jotain keikkoja livelevyn kunniaksi. Levy on muuten sataprosenttisesti autenttinen, mitään ei ole jälkikäteen korjattu, sanoo kitaristi Saku Paasiniemi. No, esiinnytään sitten! – Lähetin Ylpölle myös pari tuoretta Paraati-demoa. – Kyllä. – Oli marraskuun alku 2015, Tavastia oli myyty loppuun ja bändin laulajana toimi Herra Ylppö. Että se on niin jäätävän kova julkaisu, että pakkohan meidän on esiintyä. Aloitetaanpa heinäkuun puolivälissä ilmestyvästä Tavastia 2015 -livealbumista. Kappaleiden ”ensimmäisen tulemisen” ajoitus on varsin sopiva, sillä Peilitalossa julkaistiin tasan neljäkymmentä vuotta sitten. Musta Paraati aktivoituu myös lavoille, ja syyskuun puolivälin jälkeen yhtye – Herra Ylppö solistinaan – esiintyy Jyväskylässä, Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Ollaan soiteltu Tuomon autotallissa tammikuusta asti, ja meillä on ollut ihan älyttömän hauskaa. Se koostuu kolmesta erillisestä osasta, ja kyseessä on aikamoinen eepos! Aiotteko soittaa myös keikkoja. Hän toimii uuden bändin laulaja–kitaristina. Uudesta laitoksesta löytyy muun muassa ennen julkaisemattomia kuvia ja making of -haastattelu. – Kerrottakoon myös, että albumi tulee päättymään nimibiisiin. – Kesällä 2022 juteltiin Tuomon ja Antin kanssa uudelleen, ja sitten pistettiin bändi pystyyn. Katsotaan kesän aikana, saadaanko basson varteen Dream space-levylläkin soittanut Jari Kainulainen! TEKSTI: TIMO ISOAHO Musta Paraati palaa estradeille ja julkaisee livelevyn Hiljaiseloa viime aikoina viettänyt helsinkiläinen goottipioneeri Musta Paraati aktivoituu monella rintamalla. – Kaikki demot ovat valmiina, ja albumi nauhoitetaan kesän aikana. – Tähän livekiekkoon liittyy sellainen erikoisuus, että sieltä löytyy kaksi Peilitalossa-levyltä aikoi naan pois jäänyttä kappaletta. En halua paljastaa vielä liikaa, mutta kyllähän sanoitukset pureutuvat nykymaailman menoon. – Toki Peilitalossa-levystä ilmestyi juuri ihan omakin juhlapainos. – Puhuimme tällaisesta yhtyeestä jo 2009, mutta tuolloin juttu ei edennyt sen pidemmälle, sanoo Tolkki. Warner Music Japan on kiinnittänyt yhtyeen, ja Timo Tolkki’s Straton debyyttialbumi Return To Dreamspace ilmestyy lokakuussa. Tämä Tavastian-keikka on ainoa kerta, kun nämä biisit – siis Huomisen kuolleet ja Toinen puoli – on soitettu julkisesti. Tein kappaleet täysin puhtaalta pöydältä, ja osa biiseistä menee Straton Dreamspace-albumin (1994) suuntaan, mutta tulevasta levystä ei kuitenkaan ole tulossa mitään Dreamspacen kopiota tai kakkososaa. Voi siis hyvinkin olla, että julkaisemme uusiakin biisejä jossain vaiheessa! TEKSTI: TIMO ISOAHO DG LP003 K u v at : Ju h a Se il a. – Tekstien puolesta Return To Dreamspace on löyhä teema-albumi. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Stratovariuksen vanha kokoonpano tekee paluun Stratovariuksen vuonna 2008 jättänyt Timo Tolkki on perustanut uuden Timo Tolkki’s Strato -yhtyeen. Keikka oli aivan helvetin hyvä, ja mahtava tunnelma välittyy myös tallenteelta
Emsalö Music julkaisee kaksi levyllistä vanhoja Dingon livetaltiointeja. K uv a: Ju li u s K o n t t in e n. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN Kai Hahto täyttää viisikymmen tä kuluvan vuoden viimeisenä päivänä. – Tarkoituksena on siis sukel taa syvälle omaan historiaan, ja aion soittaa Apollon lavalla esimerkiksi Nightwishin, Aurin, Swallow The Sunin, Wintersunin ja muiden biisejä. Molemmille levyille on koottu biisejä eri keikoilta. Noin kuukautta myö hemmin – kolmas helmikuuta 2024 – on luvassa komea juhla iltama, kun rumpalimaestro nousee Helsingin Apollolive klubin lavalle Alone – Kai Hahto: A Celebration nimisen konsertin merkeissä. Toki yllätyk siäkin on luvassa. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Dingomaniaa leffaan ja levylle Dingon kultaisia vuosia muistellaan useammallakin rintamalla. Alkupisteeksi lasketaan yleensä General Njassan vuonna 1983 julkaistu single I’m Young, Beautiful And Natural, ja vuosikymmenen loppuun mennessä räppiä tehtiin laajalti myös suomeksi. – Sain helmikuun alussa Lasse Norrekselta (Dingon manageri 80luvulla) puhelun, että kiinnostaisiko vanhat Dingo-livet, kertoo Emsalö Musicin Topi Salmi. Alkusyksystä ilmestyvät Livemaniaa vol. Kun täytän pian tasavuosia, ajattelin juhlistaa omaa soittouraani sekä huikeiden säveltäjien – Tuo mas Holopaisen, Juha Rai vion, Jari Mäenpään ja niin edelleen – teoksia erikoiskeikan merkeissä. 1 ja Livemaniaa vol. Onko kyseessä ”once in a life time” keikka. Norres oli saanut selville, että Dingon äänimiehenä toimineella Ossi Ruususella oli tallessa kaikki Dingon vanhat keikat suoraan miksauspöydästä äänitettyinä. – Ensimmäinen levy on enemmän hittikattaus-tyyppinen ja toinen sisältää covereita ja muuta harvinaisempaa materiaalia. 2 julkaistaan lp-, cdja digiformaateissa. Vuonna 2024 ensi-iltansa saavan, Mari Rantasilan ohjaaman ja Hanna Leivoniemen käsikirjoittaman Levoton tuhkimo -elokuvan lisäksi porirockin legendoja pääsee fanittamaan myös levyltä. – Tehdään ensin tämä, mutta jatkossa Alonejuttuja voi olla luvassa lisääkin. – Olen saanut kunnian tehdä töitä hyvin erilaisten orkeste reiden ja mahtavien biisinteki jöiden kanssa jo yli kolmen kymmenen vuoden ajan. Lisäksi aion kertoa tarinoita soitettavien biisien taustoilta ja muitakin juttuja uran varrelta. syyskuuta Suomiräpin synttärit -tapahtuma, jossa kahdella lavalla esiintyvät muun muassa Asa, Kube, Lyömättömät, Paleface, Kuningas Pähkinä & Setä Tamu sekä Timo Pieni Huijaus. Kaikki kappaleiden liveversiot ovat aiemmin julkaisemattomia. Helsingin Kaivohuoneella järjestetään 23. Se jää vielä nähtäväksi! TEKSTI: TIMO ISOAHO Kai Hahto täyttää tasavuosia ja soittaa erikoiskeikan K u v a: A ri O ja la / Le h ti k u v a K u v a: Ti m o Is o ah o Nelikymppistä suomiräppiä juhlitaan Kaivohuoneella Rap-musiikkia on tehty Suomessakin jo 80-luvun alusta saakka. – Myös Neumann innostui asiasta ja ensimmäinen kuuntelusessio järjestettiin helmikuun lopulla. – Kyseessä on show, ja paikan päällä on kunnon videosystee mit, valot ja muut. Tällöin oli selvää, että materiaali on julkaisukelpoista, Salmi kertoo. Suomeksi sanottuna: Alone settiin valittujen kappaleiden taustat siis tulevat koneelta, ja sinä soitat livenä rumpuja näiden biisipohjien päälle. – Nimenomaan, sanoo Hahto
Elsa Pölönen kertoo, että hänen luovuutensa elää voimakkaista Ite Eerola Musta Huone Lahtine K u v a: R ee tt a E er o la K u v a: P ie tu A rv o la. Kappale luo mielikuvia: urbaanit rantakaupun git, New York, Reginan tuotanto ja jollain tapaa myös punkherätyk sen saanut Anna Järvinen. Oikea rat kaisu, sillä kuulijan se pitää tiukasti loppuun asti otteessaan. Yhtyeen tiedotteessa sanotaan, että ”ku kaan ei ehkä ole osannut aiemmin yhdistää suomalaista melankoliaa ja rosoista romantiikkaa indie rockiin samalla tavalla.” Taidan olla asiasta aika lailla samaa mieltä. Ep:lle on sovitettu hieno määrä lauluraitoja, ja ne lämmittä vät ja sopivat teemaan hienosti. Rosa Julesin tul kinta on vaikuttavaa, ja kappaleen sydänsuruinen tarina vahvistuu joka kuuntelukerralla. Uskon hänen vielä löytävän tällä tyylillään ison kin yleisön, jota koskettaa. Ite Eerola (Reetta Eerola) herätti huomiota julkaisemalla viime vuo den aikana kaksi albumia, jotka mo lemmat olivat aika tiukasti teema levyjä. Ite Eerola on uuslaihialainen ar tisti. Kolme viimeisintä julkaisua Mun sydän ei tuu ikinä kuntoon, Susien unta ja Kevätjää nappaavat kaikki otteeseensa Lahti sen toteavalla magiikalla, joihin so pii kyllä älyttömän hyvin tiukka tuo tannollinen linjaus. Kahdeksannen singlensä jul kaissut Tuonelan Rusinat on Elsa Pölösen ja Helmi Heimosen duo, joka julkaisee musiikkia aina, kun elämä antaa tarpeeksi mistä ammen taa. Auringon se koittaessa päätä olisikin hyvä olla kaukaa viisas ja nähdä ihmisjoukon yli pitkälle tulevaisuuteen.” Kymmenminuuttinen teos vie sy vemmälle ja syvemmälle. Useampi saattaa muistaa hänet aiemmin Tampereella kulttimainet takin niittäneestä Eerolan Reetta & Eroottiset yhtyeestä. Lahtine (Tuuli Lahtinen) on toista ep:tään valmisteleva pop artisti, jonka musiikillinen voima kuuluu eritoten vahvoissa, jopa päällekäyvissä tuotannoissa. Lahtisen olemuksessa on etäisyyt tä ja kylmyyttäkin, silti usean kap paleen sisältä on aistittavissa jopa kosketus etäi syydelle tuleva suru, joka herättää kuuntelemaan her kemmällä korvalla. Kotimainen shoegazeyhtye Musta Huone julkaisi debyytti albuminsa vuonna 2021. Kappale sai alkunsa helteen puristuksessa epävarmuuden vuonna 2021. Tämän jälkeen on julkaistu muu tama single ja nyt viimeisimpänä mahtava Aurinko, aurinko. Tämän vuoden touko kuussa julkaistun Söpöilyep:n lau lut luovatkin vahvan kontrastin jäl kimmäiselle albumille, jonka aikaan Eerola mainitsi, että ”mua ei kerta kaik kiaan kiinnosta tehdä lauluja vaikkapa rakkaudesta, siis romantti sesta rakkaudesta, ja siihen liittyvis tä kiemu roista. Maailmassa ja elä mässä on niin valtavasti muitakin asioita, mistä laulaa.” Näinhän se todella on, mutta olen silti iloinen, että elämän yl lättävyys on mahdollisesti saanut aikaan sen, että Söpöilyep on syn tynyt. Lala Salaman muodostavat lau laja ja kitaristi Rosa Jules sekä Bad Sauna yhtyeestäkin tutut rumpali Aliisa Keränen ja basisti Santeri Hytönen. Tämä on kiinnostava ja aika ihana kin efekti, sillä eritoten sanoituksel Kesä on mielentila lisesti kyseessä on kaikkea muuta kuin kevyt biisi. Samanlaisia ajatuksia herää parikymmentä vuot ta myöhemmin Mustan Huoneen musiikista. Kun kuu lin aikuisuuteni varhaisina vuosina Mana Manan Kuolla elävänä albu mia ensimmäisen kerran, mietin, että tässä on jotain sellaista, mitä en voisi ikinä itse musiikintekijänä toteuttaa, mutta se vetoaa ja kieh too – haluan kuunnella. Hän on taitava kertosäkeiden tekijä, tai taen niin melodiat kuin lyriikankin. Ep:n ehdoton tähtihetki koetaan heti alussa yli kuusiminuuttisen Sinäkappaleen myötä. 12 SOUNDI L öytöretkeilyt pyörivät tällä kertaa erityisesti rakkauden, luopu misen ja lisääntyneen valon äärellä. Kyseessä on tietysti rakkaus teemoja käsittelevä kokonaisuus. Tuossa biisissä Eerola näyttää ilmaisustaan jotain uutta: äänensä notkeutta ja kuulijaa lähellä tulevaa artistiutta. Ensimmäisen tekoprosessi oli rajattu kolmen päivän sisään (Kolmen päivän levy) ja toinen käsit teli nimensäkin mukaisesti ajatuk sia: On tullu mietittyä kuolemaa ja semmosta. Yhtye kertoo, että ”Aurinko, aurinko kappaleessa todellisuus väis tyy hetkeksi ja kesä on vain mielen tila, joka johtaa hurmioon. Lahtine itse Teksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI pohtii tyyliään: ”Mulla on tapana suhtautua omiin alavireisyyden het kiini melko ironisesti nykyään, kun olen tämän tuuliviirimäisen pääni kanssa opetellut elämään tätä elä mää.” Sanoituksissa menettäminen on vahvasti toistuva teema. Toukokuussa julkaistu single Summer Love rullaa eteenpäin maalaten keveän kesän tunnelmaa. Voisihan sitä kuvitella niinkin, että rakkauden eri vaiheissa alku, eli ihastuminen, on lopulta kaikista vaikuttavinta aikaa. Nurin kurisesti sen tekeminen alkoi lopus ta ja päättyi alkuun. Mutta nä kökulmat teemoihin eivät ole tois teisia, tai ehkä ironia paistaa läpi an taen kuulijalle armoa synkkienkin ajatusten äärellä. Lala Salama on noteerattu myös merkit tävissä ulkomaalaisissa medioissa, ja uskon, että tämä kaikki on vasta alkusoittoa
Ilahduttava basson liikehdin tä ja runsaat akustiset kitararaidat tukevat Elsan ja Helmin laulua. Vahvuus heillä on ehdottomasti hienoissa lauluosioissa. Sanoitus tulee lähelle, ja kaiken tämän yhteiskudelma luo hienon kaaren, jota seurata. tunteista: ”Saattaa mennä puolikin vuotta ilman biisin biisiä, kun en yksinkertaisesti saa minkäänlaista lyriikkaa tehtyä, mutta sitten, kun päälle iskee joku kunnon tunnepiikki, niin teksti valmistuu vähän kuin itsellään – vaivattomasti ja tosi nopeasti.” Tuonelan Rusinat tasapainoilee kappaleissaan eri tyy lien välillä. Ehkä ihan omaa tunnistettavaa tyyliä vielä haetaan tai sitten elämä on liian lyhyt liian tiukoille päätöksille. Kun stemmoille annetaan kunnolla tilaa, tuntuu kuin maailmat aukeai sivat. ”Duo julkaisee musiikkia aina, kun elämä antaa tarpeeksi mistä ammentaa.” Lala Salama Tuonelan Rusinat K u v a: A rv o H u v il a K u v a: E d it h E lo ra n ta K u v a: E em i K et tu n en. Yhtyeen musiikkia on tuottanut Michael Bleu. Uusin single Ohikulkumatkalla on hyvä esimerkki tällaisesta
TEKSTI: EMILIA AHO hyvän flow’n myötä. A-PUOLI Kärmes Rockia kaikille aisteille KUUNTELE TARKKAILULUOKKA -SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti T urkulainen rockyhtye Kärmes luikerteli esiin kolostaan kesäkuun alussa julkaistun esikoisalbuminsa myötä. Biisejä kuunnellessa tajuttiin, että nämähän on hyviä, ja iski himo tehdä albumi saman tien. Julkaisun ajankohtaa ei pysty vielä sanomaan, mutta biisien kirjoittamisen puolesta ollaan jo hyvässä vauhdissa. Vaikka kyseessä on ensimmäinen pitkäsoitto, on bändi ollut kasassa jo vuodesta 2018 lähtien. Bändin jäsenet yhdistävä tekijä oli yhtyeen toinen kitaristi Jan ”Aba” Abrahamsson, jonka sekä Laine että bändissä myös kitaraa soittava Sam ”Samppe” Sihvonen tunsivat entuudestaan. – Kärmes on pitkään kypsytelty paketti, joka koostuu viidestä tosi erilaisesta tyypistä. – Sehän vaan innostui ja rupesi ostelemaan uusia bassoja, pedaaleja ja vahvistimia, Sihvonen lisää. – Oltiin Aban kanssa puhuttu, että voisi soittaa jotain yhdessä, ja samaan aikaan Aba ja Samppe olivat jo aloittaneet soittelemaan jotain. – Me koottiin tämä bändi niin, että yhdistettiin ajatukset ja mentiin vaan soittamaan, Laine muistelee. Se onkin bändin rikkaus, sillä erilaisia ideoita yhdistämällä kuulostetaan siltä miltä me kuulostetaan, yhtyeen laulaja Lotta-Lucia Laine kertoo. Mukaan lähtivät myös rumpali Simon Grundvall ja bassoa soittava Mathias ”Mattarn” Åkerlund. Nyt ollaan tajuttu, että me toimitaan niin hyvin yhteen, että voidaan tehdä K u v a: Ji rk o V il ja n en Kärmeksen debyytti albumi valmistui kuin vahingossa. Tulevaisuudessa yhtye tähtää myös uusille vesille keikkojen suhteen. Tarkoituksena oli alussa vaihdella basistin roolia, sillä Aba osasi myös soittaa bassoa. – Se, että voit koskettaa fyysistä levyä ja jopa se, miltä albumi tuoksuu saattavat vaikuttaa siihen, miten sen musiikin kokee ja kuulee, Sihvonen jatkaa. – Joo, ja headline-keikka Tavastialla olisi sellainen suhteellisen realistinen, Sihvonen komppaa. – Meidän oli aluksi tarkoitus nauhoittaa pari biisiä, mikä aika nopeasti kasvoi seitsemään. Eräänä iltana Abrahamsson lähetti Laineelle Sihvosen kanssa äänitetyn demon. Hamassa tulevaisuudessa häämöttää yhtyeen toisen albumin ilmestyminen. Musiikillisesti ensimmäinen albumi toimii pohjarakenteena seuraavalle levylle, sekä itse bändiä kehittäneenä tekijänä. – Kyse ei ole pelkästä levystä, vaan siihen liittyy myös kansitaide ja omanlainen keräilykulttuuri, kuvailee Laine, joka on myös vastuussa Kärmes-albumin kansitaiteesta. – Aluksi soitettiin vaan yhdessä, eikä käynyt pienessä mielessäkään, että voitaisiin jollain kappaleella käyttää esimerkiksi akustista kitaraa, koska identiteettimme oli rokkibändi, jossa on kaksi sähkökitaraa. – Meillä on varmaan levystä puolet jo kirjoitettuna, Sihvonen toteaa tyytyväisenä. Laine sai ensikuulemalta ideoita biisiin liittyen. – Vähän niin kuin houkuteltiin Mattarn mukaan silleen, että kyllä sä voit kitaraa joskus soittaa, mutta ei hän kyllä tässä bändissä sitä kertaakaan ole soittanut, Laine naurahtaa. Alkuun studioon oli tarkoitus vain mennä testaamaan, miltä yhtyeen biisit kuulostaisivat.. Albumi julkaistaan myös vinyylilevynä, mistä Sihvonen ja Laine ovat mielissään. – Kyllä mä jonkun festarikeikan haluan soittaa, Laine toteaa. Laine kertoo, että levyn työstäminen käynnistyi kiinnostuksesta saada selville, miltä biisit oikeasti studiossa kuulostavat. Vaikka levyn teosta päätettiin nopeasti, ei yhtäkään kappaletta tehty täytebiisiksi, vaan niistä jokainen syntyi luontevasti facebook.com/karmesband mitä vaan ja me ollaan silti se rokkibändi, kertoo Sihvonen ja lisää Kärmeksen kappaleilla kuultavan jopa syntikkasoundeja. 14 SOUNDI 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Bändin debyyttialbumi, klassisen rockin, punkin ja 70-luvun iskelmän suuntaan nojaava Kärmes, ilmestyi kesäkuun alussa. Åkerlund puolestaan oli alkujaan kitaristi
Kappale yhdistää kahta sarjan parhaimpiin kuuluvaa teemaa, Nori Brandyfootin teemaa sekä velhon eli Strangerin teemaa. Missään muualla aiheesta ei ole sitten juuri puhuttukaan. Ne kuulostavat ilmastolaitteiden hurinalta, posliini kuppien kilinältä, kahvipumpun turauksilta ja työkavereiden pidätetyiltä röyhtäyksiltä. Ensimmäi nen kausi oli pitkä intro ja sellaisena mielestäni onnistunut. This Wandering Day on vastine eloku vatrilogian The Road Goes Onille. Keskittymiskykymme heikkenee, eikä sen kovin pitkä tarvitse ollakaan, koska nurkan takana on koko ajan tarjolla uusia ärsykkeitä. Fantasiassa musiikin voima on tärkeämpää, sillä musiikki on genressä yhtä lailla kuvittelun väline käsikirjoituksen rinnalla. Uskon, että McCrearyn sävellykset tulevat kasvamaan korkoa tulevina vuosina sarjan edetessä. Shoren sävellykset soivat synkem mässä ajassa. Sarjan ilmestymiskaudella fanit analysoivat musiik kia antautumuksella. Omassa ystäväpiirissäni Mahtisormusten julkaisun jälkeen olen tasaisesti käynyt intohimoista keskustelua sarjan musiikin onnistumisesta. Nobody Goes Off Trail on monin tavoin yksi soundtrackin onnistu neimpia teoksia. Lopun nosta tus saa joka kerta kylmät väreet aikaan. Elrond Half-elven soi rauhaa ja ystävien välistä lojaaliutta. Sarjaan sävelletty musiikki on ollut pakollinen sivujuonne, pelkkä täyte: käytännössä intensiteetiltään vaihtelevia jousisovituksia siellä täällä. Suoratoistopalveluiden aikakaudella sar joja tulee jatkuvalla syötöllä. Siksi samanai kainen julkaisu oli oikeastaan kummallekin sarjalle suureksi haitaksi: ne söivät tilaa toisiltaan. Moni ei tuntunut pääsevän sisälle sarjan rytmiin. Hänen säveltämillään teemoilla on erittäin hyvät mahdollisuudet jäädä elämään Tolkienin maailman sointikuvina Shoren teosten rinnalla. Pidin sarjasta enemmän kuin keski määräinen katsoja. ”Nykyisessä mediaympäristössä on vain vähän tilaa puheelle sarjojen musiikista.”. V iime syksynä julkaistu sarja Rings Of Power eli Mahtisormukset sai verrattain vaisun vastaanoton. Howard Shoren sävellykset Peter Jacksonin ohjaamaan Taru sormusten herrasta trilo giaan oli täysosuma. Sarjan ilmestyessä Bear McCrearyn säveltämästä sound trackista ilmestyi joitain arvioita kansainvälisissä medioissa, mutta keskustelua ne eivät juuri herät täneet. Mutta paras onnistuminen Mahtisormuksissa oli nimenomaan sen musiikki. Tehtävä ei ollut hänelläkään helppo, kun Taru sormusten herrasta on fantasiamaail man merkittävin instituutio, mutta tulok sena oli yksi kaikkien aikojen hienoim mista elokuvasävellystöistä. Rings Of Powerin analyysi jäi puolitiehen, ja sarjan päätyt tyä se unohdettiin turhan helposti, joskin ajallemme tyypilli sesti. Amazo nin megasatsauksen vastaanotossa keskityttiin erityi sesti vertailemaan sitä samaan aikaan ilmestyneeseen Game Of Thrones esisarjaan House Of The Dragon. Nykyisessä mediaympäristössä on vain vähän tilaa puheelle sarjojen musiikista. Shore sävelsi sen, miltä KeskiMaa ja ylipäätään Tolkienin maailma kuulos taa. Fantasiassa musiikki ei ole vain täytettä, vaan osa hahmojen luonnetta ja tarinaa. Yhtenäiskulttuurin jälkeisenä aikana sosiaaliset todelli suudet voivat erota merkittävästi. Sarjan suola on ollut koko ajan käsikirjoituksessa ja hahmoissa. Onnistuminen on saavutus erityisesti siksi, miten vaikean tehtävän edessä Bear McCreary on ollut. Arkiset, absurdit ja piinaavat hetkemme palavereissa eivät soi. Sarjat on niin nopeasti pureskeltu ja analysoitu loppuun, ettei musiikkikeskustelulle jää edes tilaa. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Musiikki antaa Mahtisormuksille voiman Kuluneen kevään aikana maailmassa ei juuri puhuttu mistään muusta sarjasta kuin Successionista. Useim mille se oli liian hidas, mutta sarjaa on tulossa yhteensä viisi kautta. Varsinaisissa sarjan arvioissa musiikkiin kiinnitettiin aika vähän huo miota. McCreary on onnistu nut kuvittelemaan maailman, jossa on kauneutta, joka tulee järkkymään ja kärsimään. Ne syntyvät väkisin niiden varjossa, korkeintaan toimiakseen rinnalla, ei koskaan kurottaakseen niiden yli. McCreary myös oli kätkenyt musiikkiin vihjeitä. Parhaat kohtaukset nousivat huippuunsa nimenomaan dialogin kautta. Emme edes odota realismilta musiikillista kohosteisuutta. Mitä olisi Darth Vader ilman John Williamsin säveltämää teemaa. McCrearyn teokset ovat luonnolli sesti alisteisia Shoren sävellyksille. Halbrandin – joka paljastui Sauroniksi – teema oli väärin päin soitettuna Sauronin teema. Sen tunnus musiikki muuttunee ikoniseksi, mutta sarjassa musiikki on ollut luonnollisesti aivan toissijaista eikä erityisen kiinnos tavaa. Ystävyyden ja kumppanuuden merkitys on Tolki enin tärkeimpiä sanomia. Soundtrackin vastaanotto fanien keskuudessa on ollut pääosin positiivi nen ja analyyttinen
Kirjakaupoista ja Minervan verkkokaupasta www.minervakustannus.fi Tilaa uutiskirje Minervan nettisivuilta, saat tietoa kirjauutuuksista. Saatavana myös sähkökirjana Saatavana myös äänikirjana B Tarinat kulissien takaa B MELANIE C Kaikki mitä olen Minun tarinani Millaista elämä Spice Girls yhtyeessä todella oli. Omaelämäkerta täynnä Girl Poweria! SINÉAD O’CONNOR Muistelmat John Illsley DIRE STRAITS Elämäni bändissä Adrian Harte FAITH NO MORE Narrikuninkaat Kai Kortelainen KIKKA Traaginen elämä sisaren silmin ”Sun on kerrottava mitä mun elämä todellisuudessa oli.” Kikan pikkusisko Kati Lahti lunastaa Kikalle antamansa lupauksen ja kertoo tähden elämästä puolen, joka on jäänyt julkisuudelta piiloon.
Paitsi että: ”Niityn tuoksua/yölinnun laulua/ja ojassa on auto katollaan.” Inkisen ei tarvitse tarjoilla kuulijalle moniakaan yksityiskohtia, jotta tämä pystyy hahmottamaan tilanteen taustan. Tuolle luonteelle oli muutenkin ominaista syvä ristiriitaisuus, joka tiivistyy siihen, miten usein SIG:in biisit ovat sekä hyvin romanttisia että jotenkin äärimmäisen kylmiä, jopa vittumaisia. Tyttö purkaa turhautumistaan heittämällä kiven ladon seinukseen. Se jää peittymään maantien tomuun, harmaantumaan niin kuin maailmakin auringonnousun jälkeen. Se pitää sisällään kaiken: luonnon kauneuden ja ihmisen kädenjäljen rumuuden. Olisivatko tekstin nuorukainen ja neiti voineet kohdata toisensa onnellisemmissa merkeissä. Vai juuri tämä jätkäkö se tyttönsä hylännyt kavaljeeri onkin. Vuonna 1985 levytettyä biisiä on mahdotonta olla kuulematta kertomuksena myös tanssilavaromantiikan kuolemasta. Suomalaisen kasarin syvässä ytimessä Inkisen visiolle alkoi vihdoin olla kysyntää, mutta ehkä oli tyypillistä hänen taiteilijanluonteelleen, että uusien menestyslevyjen sijaan seurasikin kymmenen vuoden tauko. Ne eivät kuulosta minusta laskelmoidulta yritykseltä kuorruttaa jotain kyynistä tunnehattaralla, vaan pikemminkin siltä, että Inkisessä todella oli nämä molemmat puolet ja ne taistelivat toisiaan vastaan jopa saman laulun sisällä: kirkasotsainen romantikko ja elämään pettynyt pessimisti. Mutta kertosäkeessä Inkinen antaa palaa ja esittää pessimistisen loppulausuntonsa: ”Helpompaa kuin unohtaa on katkeruuttaan kantaa.” Purppuran sanoma ei silti tyhjene tähän. Itse asiassa mainittu ristiriita on rakennettu sen tekstiin sisään. Muutakin on kai kadonnut, ehkä illuusioita, illan kavaljeeri nyt ainakin. Säkeistöjen taustalle rakentuu synteettinen ja sähköinen kuulokuva, joka tuntuu sisältävän kaikki kesäaamun luonnonäänet ja eksyneiden vaeltajien vaikeat tunteet. Elämän vittumaista monimutkaisuutta artikuloivista ihmisistä harvemmin tulee. Turhaa spekulaatiota, sillä laulun hahmot ovat esimerkkitapauksia, joiden tunteet leimahtelevat laulussa vain kohdittain. Eikä niistä haaveista ole koitunut mitään muuta kuin laskuhumala. Syvästi pessimistinen on Inkisen näkemys ihmisistä yksinäisyyteen tuomittuina yksikköinä, erillään vaeltajina, mutta sehän on vain tämän yhden biisin väite. Kivi osuu ladon seinukseen, tupakka tumpataan sillalta jokeen. Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Purppuran sanoma pitää sisällään kaiken: luonnon kauneuden ja ihmisen kädenjäljen rumuuden.”. Tämä kuvastuu ehkä kaikkein parhaiten eeppisestä Purppura-biisistä. M atti Inkisen, todellisen suomalaisen popeksentrikon, johtama SIG-yhtye hajosi uransa huipulla: Purppura-albumi (1985) sisältää paitsi bändin kalutuimman hitin Hyvää syntymäpäivää, myös sen ehkä kaikkein parhaat biisit, joita minulle ovat Leijailen ja tämä nimikappale. ”Purppuraa, katoavaa.” Musiikillisesti biisi on voimannäyte mahtinsa tunnossa olleelta bändiltä. 18 SOUNDI SOUNDI PB Sig: Purppura (1985) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Ihana kesäaamu pettymystä tulvillaan Hukkuneen kengän taas näkee nuorukainen, mutta ei nähtävästi omilta murheiltaan ajattele siitä sen kummempaa. Kauniita ovat myös toisiimme kohdistamamme toiveet, ja rumaa jälki, kun niiltä putoaa pohja. Ei tekstin kummallekaan henkilölle, soratien laitaa yksin kulkevalle nuorukaiselle eikä ”nuhruiselle neidille”, joka on illan tuokseessa hävittänyt toisen punaisen tanssikengän. Jossain lähistöllä on tanssilava, siellä on vietetty klassista toiveiden kesäyötä, epäilemättä humaltuen, epäilemättä rakkaudesta tai ainakin seksistä haaveillen. Tarinan sijaan meille tarjotaan pari tuokiokuvaa kesäisestä aamuyöstä suomalaisella maaseudulla, joka on tietysti ihanan romanttinen maisema. Lopulta ei taida olla ihme, ettei Matti Inkisestä tullut koko kansan rakastettua tähteä. Introssa Inkisen herkkää laulua tukee vain utuinen syntikkaseinä, mutta jo ensimmäisessä kertosäkeessä äidytään täyteen kasarirock-paatokseen, ja viiden ja puolen minuutin mittaan teos saa vain lisää tasoja. Ja sen Suomi-filmi-maaseudun, jolla ei ollut autoja ojassa katollaan ja jolla poikien ja tyttöjen kohtaamiset päättyivät heinälatoon eivätkä tylppään katkeruuteen
KOTIMAINEN MUSIIKKIVIDEOKILPAILU---MUSAVIDEONÄYTÖKSET PUMPELIGAALA----TAIDENÄYTTELY----JATKOKLUBIT---LEFFAT
Poplevyistä Baccara oli huippu, maailman kauneimmat naiset. Joka biisi on omanlaisensa kohtaus jostain elokuvasta, jota ei ole vielä filmattu. Soitin välillä The Protestants -yhtyeessä urkuja ja kitaraa. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Y hdentoista vuoden ajan Maria Laiho (ent. Hakkarainen) soitti tuiman garagerockin kotimaisten kuningattarien Thee Ultra Bimboosin kitaristina. Atomic Swingin Micke Lohsesta tuli Bimboo Wizard -levymme toinen tuottaja. Samuli oli alun perin tuottaja Full Moon Play -albumilla Janne Oinaksen kera. Nyt uusi kokoonpano Fox Confession on palauttanut musiikin Maria Laihon monitahoiseen taiteilijaprofiiliin cinedramaattiseksi kuvaillulla soitannolla ja kauniin harmonisilla lauluilla, joissa särmäkitarakin soi kekseliäästi. Se ei kuulemma sopinut tytölle. Eka, jonka ostin omilla rahoilla oli Cliftersin Kuningas. – Treenasimme Roihupellon Studio 24/7:ssä ja teimme ekan demon Rami Helinin kanssa. Fox Confessionin Kaisan ja Terhin kera palvomme ranskalaista Nouvelle Vagueta, kolmesti livenäkin. Baccara Baccara – Kuunneltiin klassista, paljon Mozartia, sekä jazzia. – Pitkään aikaan ei ollut tarvettakaan uudelle bändille, mutta musiikki alkoi pikkuhiljaa palailla elämään, Maria kuvailee. Michael Jacksonin Thriller oli kova juttu, samoin Duran Duran ja tietenkin Dingo. ALBUMI FOX CONFESSIONIN PERUSTAMISEN ALKUAJOILTA Robert Plant & Alison Krauss Raising Sand – Ensimmäisissä treeneissä vajaalla kokoonpanolla soitimme Stick With Me Babyä, enemmän mielessämme Plantin ja Kraussin kuin Everly Brothersin versio. Aloin kuunnella bluesia. Näille kavereille kilautin ja jokainen lähti mukaan. Kasetilta kuultu Jimi Hendrixin Hey Joe upposi syvälle sieluuni. Lapsia ilahdutti meksikolaismusa, Tequila!, Quantanamera. – Olin töissä Kirkkonummen hautausmailla hoitamassa kukkia ja istutuksia. Sieltä tuli basisti Antti Saloniemi mukaan, Fleimarien kitaristi Arimatti Jutila vaihtui Samuliin, Kaisa Karjalainen (Barbe-Q-Barbies) soittaa kitaran lisäksi viulua ja Terhi Mäkelä (Turku Romantic Movement) rumpuja. Joensuulaisteininä en kylläkään ymmärtänyt (”hyvä bore, paha tsumba”) sanoituksista höykäsen pölähtävää. Kun kuulin Hearthilliä ensi kertaa radiossa, minusta tuli fani loppuiäksi! Tom Waitsia ja Velvet Undergroundia fanitamme hartaudella. Isä rakasti Piafia, Djangoa ja Ellingtonia. Kerjäläisten valtakunta kolahti niin kovaa, että kirjoitin siitä jopa äidinkielen aineen. Hän luopui kitaransoitosta, koska kaksi pientä lasta ei antanut aikaa hioa taitoja ja Bimbojen suruaikakin vaati veronsa. – Tiesin heti, ketä muusikoita haluan mukaan. Joka biisin pitäisi olla kuin Bond-tunnari, riipaisevan sydämeenkäyvä ja kaunis. Molemmat toki kasettina. En tiedä, mistä nää tulivat, ehkäpä kalmiston haamut kuiskivat näin. Kävelin siellä paljon ja yhtäkkiä siinä putkahti biisejä soimaan päässä, ja niiden konsepti selkeni aika pian. Vuosituhannen vaihteen jälkeen hän keskittyi kuvataiteeseen ja sisustusalan opintoihin sekä perusti perheen Hearthill-muusikko Samuli Laihon kanssa. Halusin kitaristiksi. Haimme isoja, laadukkaita soundeja, biisien ehdoilla. Fanitimme Millan kanssa Atomic Swingiä vielä äsken Korjaamolla. Raising Sand kuuluu top 10 -listalleni edelleen. Tai Melrosen Another Piece Of Cake. Sanoitukset kumpusivat ihan muualta kuin arkielämästä ja Full Moon Play on sitä, mitä pitikin. Ja fanikirjeen myös, mutten koskaan lähettänyt sitä. K u v a: Ju k k a R ap o (Fox Confession). Dingo Kerjäläisten valtakunta – Teininä fanitin eri artisteja, kohteet vaihtelivat tiuhaan, kuten kuvioon kuului. Hurahdin myös Hanoi Rocksiin, halusin isona Andyksi ja muuttaa Lontooseen. Yksi biisi kiihtyi hurjasti, kiepuimme ympyrää ja kaatuilimme. Täydellisiä levyjä molemmat NATSAA KOTIOLOISSA SAMULIN KANSSA Tom Waits Rain Dogs – Meillä on hyvin yhtenevä musiikkimaku, oli jo paljon ennen kuin tapasimme. Donna Summer jäi myös mieleen. LEVY, JOKA HERÄTTI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN NOPEIMMIN UUTENA HANKKIMASI LEVY VOIMAKUUNTELUSSA FULL MOON PLAY -ALBUMIA TEHDESSÄ Emmylou Harris Wrecking Ball – Tai sitten The Cardigansin Long Gone Before Daylight. Korona piti elämän pitkään tauolla, joten laulut saivat kypsyä väliaikana. Samuli suosii myös klasaria ja uutta suomiräppia, minä jumitan vanhojen lempilevyjeni parissa. Maria Laiho LEVY, JOKA TUO MIELEEN JOENSUUN VARHAISVUODET ALBUMI, JOKA KYTKEYTYY MUUSIKOKSI RYHTYMISEEN Hanoi Rocks Back To Mystery City – Soitin pianoa musiikkiopistossa ja lauloin kuorossa, mutta sielu ei syttynyt klassiselle. 20 SOUNDI Clifters Kuningas – Nopein on Bon Jovin Slippery When Wet. YHTEISTÄ MIELIMUSIIKKIA BÄNDIKAVERIEN KANSSA Nouvelle Vague Nouvelle Vague – Bimboissa digattiin Atomic Swingiä, Sliippareita, Crampsiä ja Turbonegroa
Nautit 3 vuoden takuusta Focusrite myy jo pelkästään Suomessa tuhansia ja tuhansia äänikortteja vuosittain, joten valmistustekniikat ja komponentit on hiottu kohdalleen. 20Hz 35kHz ± <0,02dB, dynamiikka 124dB. s t u d i o t e c . 2 7 5 1 2 3 | s a l e s @ s t u d i o t e c . Sävellät soundtrackisi Mukana tuleva Hitmaker Expansion sisältää valikoiman todella laadukkaita plugareita ja lisäksi käytössäsi on myös Pro Tools Artist kolmeksi kuukaudeksi. M a a h a n t u o n t i : S t u d i o t e c O y | K u u s i n i e m i 2 , 2 7 1 E s p o o | p u h . Äänität vaikka koko bändin Optisen ADAT-väylän kautta voit helposti lisätä 8 kanavaa äänitysjärjestelmääsi. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi. f i Katsot leffat parhaalla laadulla Erilliset ADja DA-muuntimet takaavat, että kuulet jokaisen yksityiskohdan tarkasti ja dynaamisesti. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Taltioit puheesi aina selkeästi Tylsät kokoukset, mainosraidat tai luontoelokuvasi spiikit taittuvat hankalammillakin mikeillä ja Air -kytkimellä saat Focusriten legendaaristen studiomikserien soundin. f | w w w
P opulaarimusiikin maailma tuntee koko joukon sähkö kitaran äärellä huikeita asioi ta tehneitä muusikoita. – Usko tai älä, mutta ennen kuin aloin ylipäänsä soittaa, näin siitä unia. Onneksi sain myös sähkökitaran aika pian, eikä se sitten ollut enää lainkaan tuskallista. – Se oli joku nylonkielinen akusti nen. Kielet olivat korkealla ja sointu jen ja muiden juttujen harjoittelemi nen oli suorastaan tuskallista, joten soittoinnostukseni oli koetuksella heti alkumetreillä. Kun listataan niitä kaikkien aikojen taitavimpia soittajia, 80lu vun puolivälissä Dream Theaterin perustaneen John Peter Petruccin (s. – Perheemme asui rauhallisella omakotitaloalueella New Yorkin King’s Parkissa, ja se oli inspiroivaa seutua. Millainen oli ensimmäinen oma kitarasi. Vielä suurempi onnenpotku oli toki se, että (tulevat Dream Theaterin jäse net) Kevin Moore ja John Myung sattuivat asumaan lähistöllä. Niin, uskonko enneuniin. Minun oli tarkoitus katsella näitä jammailuja, mutta heidän kitaristinsa ei sitten ilmestynytkään. Kai se on vähän pakko. Millaisia ovat varhaisimmat kitaroihin liittyvät muistikuvasi. Eikä syyttä: Dream Theater on tunnetusti tehnyt vallankumouk sellista työtä kimurantin raskaan musiikin maailmassa, mutta John Petruccin taidoista on saatu vuosien varrella nauttia monessa muussakin yhteydessä. Jos kitaristilta itseltään kysytään, edessä siintää vielä monta musiikin täyttämää vuosikymmentä. Tapailin kitaralla jotakin kimu ranttia sooloa, ja yleisö hurrasi edes säni. Lähdetäänpä katsomaan. Erään kerran kävi niin, että hänen luokseen kokoon tui sekalainen joukko aloittelevia soittajia. Saatoin treenata kahdeksankin tun tia päivässä, ja rakastin jokaista het keä. 22 SOUNDI Teksti: Timo Isoaho Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu John Petrucci on luotsannut Dream Theateria läpi tyynen ja myrskyjen pian neljänkymmenen vuoden ajan, mutta aikaa ja energiaa on silti löytynyt myös soololevyille ja muille projekteille. Ihan jokai ”Liekki ei sammu koskaan” JOHN PETRUCCI: nen talli ei myöskään ollut autojen täyttämä, joten eräänlaisia treeni kämppiä oli tarjolla yllin kyllin. Sain jo varhain huomata, että samanhen kiset kaverit löytävät pian toisensa. Kaikissa seutukunnan talois sa oli nimittäin autotalli. 1967) nimi nousee usein esiin. Tai niin ainakin muistelen! – Jos katselen oman urani ensim mäisiä askelia, minun täytyy kiittää Kevin Moorea
SOUNDI 23
– Meillä oli onnea matkassa. Eräs Dream Theaterin varhaisista Suomen-keikoista tapahtui Nummirockissa juhannuksena 1998. Treenasin niin kauan, että osasin soittaa sen alusta loppuun. Paikalla olivat myös Pantera ja Slayer, ja viina virtasi aikamoisella tahdilla. SRV:n versio Jimi Hendrixin Voodoo Chilestä inspiroi minua todella vahvasti, ja niin teki myös Steve Morse Bandin The Introduction -albumi (1984). Olin tuolloin aloittanut opiskelun Berklee College Of Music -koulussa Bostonissa, ja kuuntelimme Master Of Puppetsin kerta toisensa jälkeen. Mitkä artistit tai bändit tekivät sinuun suurimman vaikutuksen nuoressa iässä. Images And Words -albumi (1992) osoittautui Dream Theaterin läpimurroksi isomman yleisön tietoisuuteen. Vuonna 2020 bändi on ollut siellä jo vuosikymmeniä. Pari vuotta myöhemmin jysähti taas, sillä Metallica julkaisi Master Of Puppetsin. Yhtä lailla intoilin Al Di Meolasta, Stevie Ray Vaughanista ja Steve Morsesta. Olimme molemmat kotoisin New Yorkin Long Islandilta, ja pidimme samoista bändeistä. – Meistä tuli heti ystäviä. Meidän oli tarkoitus soittaa tämän hurjan kaksikon jälkeen, emmekä tietenkään voineet ottaa kulaustakaan ennen keikkaa. Bändi näyttää olevan ko”Soitimme hämärissä rokkiluolissa pienille yleisöille – eikä juuri ketään tuntunut kiinnostavan.” Theaterin biiseistä ei nimittäin suoriudu kunnialla, jos keskittyminen ei ole sataprosenttista. Soitimme ilta illan jälkeen yhä isommissa paikoissa, eikä meidän tarvinnut enää vilkuilla taakse. Siinä missä rumputeknikko yleensä istuu rauhassa ja seuraa muusikon touhuja, tämä kaveri hyppi ja riehui ympäriinsä aivan raivopäisenä. Tapasit Bostonissa myös Dream Theaterin pitkäaikaisen rumpali Mike Portnoyn. Television voima oli tuolloin todella kova, ja huomasimme sen ihan konkreettisesti: yhtäkkiä keikkojen yleisömäärät alkoivat kasvaa nopealla tahdilla. Ja jos paikalle tulikin jotain porukkaa, he lähinnä naureskelivat ja kyselivät, että miksi teidän biisinne ovat noin älyttömän pitkiä ja miksi te ”ylisoitatte” koko ajan. Kevin tiesi minun soittavan, ja vedimmekin sitten ainakin Neil Youngin Hey Hey, My My (Into The Black) -kappaleen. Taisimme silti suoriutua omasta osuudestammekin ihan kohtalaisesti. En ole nähnyt ikinä mitään vastaavaa. Iron Maidenin The Number Of The Beast ja Ozzy Osbournen Diary Of A Madman iskivät lekan lailla. Olen ymmärtänyt, ettet ole vuosien saatossa unohtanut festivaalia. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu paikalle. Grungen aallot löivät korkeina, ja progressiivinen metalli oli äärimmäisen epämuodikasta. Homma kuulosti todennäköisesti aivan hirveältä, mutta minä olin aivan hal tioissani, sillä muiden kanssa soitta minen oli ehdottomasti parasta ikinä. Mietin aikani, että miksi lavalla on sankoja. – Sitten tapahtui jotakin odottamatonta, sillä Pull Me Under -kappaleesta tehty musiikkivideo alkoi saada näkyvyyttä MTV:lla. – Sitten Slayer myrskysi lavalle, ja setti taisi alkaa Hell Awaitsilla. Kiersimme levyn julkaisun jälkeen ympäri Yhdysvaltoja pakettiautolla, ja soitimme hämärissä rokkiluolissa pienille yleisöille – eikä juuri ketään tuntunut kiinnostavan. Esimerkiksi rumpali Vinnie Paulin teknikko oli melkoinen sekopää. – Vakoilin joitakin YouTube-tallenteita. Bändin osalta se oli vähintään yhtä hurjaa ajoa, mutta ero Slayeriin tuli siinä, että myös Panteran henkilökunnan meininki oli kahjoa. Ei kovin kivaa. 1980-luvun lopussa Dream Theaterin noususta progressiivisen raskaan rockin etulinjaan ei ollut vielä viitettäkään. Vastaus selvisi, kun basisti Rex Brown juoksi yhtäkkiä erään ämpärin luokse, ja yrjösi sinne oikein kunnolla. K u v a: A m y G u ip K u v a: R ay o n R ic h ar d s. Sitten tuli Panteran vuoro... Keikka oli silkkaa teurastusta alusta loppuun. Images And Words oli kiistämättä hyvä albumi, mutta sen julkaisu osui mahdollisimman huonoon ajankohtaan. – Rakastin jo poikasena Black Sabbathia, Led Zeppeliniä ja erityisesti Rushia. Olisiko ollut useampiakin. – En todellakaan! Aloitetaan vaikka backstage-tunnelmista. Kesken biisin oksentaminen oli aivan normaalia! – Arvaapa kahdesti, miten kivaa oli nousta estradille tämän tuholaiskaksikon jälkeen. Mitä ajattelet Panteran uudesta tulemisesta. Ei siinä tietenkään mennyt kovin kauan, kun aloimme soittaa yhdessä. Dream – Muistan myös sen, että lavalla oli ämpäri
Tuskin maltan odottaa! Hypätäänpä vuoteen 2005, jolloin julkaisit Suspended Animation -soolodebyyttisi. – Se oli pitkä projekti, ja koko homma alkoi melkein kuin varkain. – Vuonna 2001 taas kävi niin hienosti, että Joe Satriani kutsui minut G3-kiertueelle. SOUNDI 25 vassa iskussa, eikä Zakk Wyldeä parempaa Dimebag Darrellin paikkaajaa voi löytää. – Seuraavaksi perustin Sound Mind Music -levymerkin vaimoni kanssa, ja julkaisin Suspended Animationin omakustanteena. Zakk oli myös Dimebagin ja Vinnie Paulin henkilökohtainen ystävä, joten siinäkin mielessä hän on osuvin mahdollinen kitaristi nyky-Panteraan. Kukaan ei odottanut, että hän poistuisi takavasemmalle perustamastaan yhtyeestä. – Minulle oli silti täysin selvää, ettei Dream Theaterin taru pääty tähän. Mistä ylipäänsä sait idean soololevyn julkaisuun näiden ruuhkavuosien aikana. – Olihan se! Kun kirjoitin A Dramatic Turn Of Events -levyn (2011) materiaalia, Mike Mangini ei ollut vielä mukana. En ollut kauhean paljon tekemisissä Miken kanssa heti hänen lähtönsä jälkeen, mutta ystävyytemme ei silti katkennut missään vaiheessa. Silloin päätin julkaista sooloalbumin. Näemme siis toisiamme tuon tuostakin joka tapauksessa. Ensimmäinen Dream Theaterin levytys ilman Mike Portnoyta taisi silti olla haastava tapaus. Se oli vähintäänkin kotikutoista meininkiä! Mennäänpä sitten sen yhden Dream Theater -uutispommin äärelle. Mietin ihan oikeasti, että mitä ihmettä minä teen samalla lavalla näiden kahden legendan kanssa. Mistä hemmetistä minä löysin aikaa soololevylle. Niinhän siinä ei suinkaan käynyt. – Mike oli ollut bändin näkyvä puuhaja puhemies kahdenkymmenenviiden vuoden ajan. Millaisia ajatuksia nousee mieleesi, kun muistelet Mike Portnoyn lähtöä yhtyeestä vuonna 2010. – Toki muistan myös sen, että tiedotusvälineet yrittivät melkein väkisin luoda sellaista mielikuvaa, että Portnoy poistui porukasta riitaisasti ja ovet paukkuen. K u v a: D ar ko B o eh ri n ge r K u v a: Ti m o Is o ah o. Kun hän sitten ilmoitti lähtevänsä omille teille, olimme lievästi sanoen hämmentyneitä. En edelleenkään tiedä. Kun kiertue aikanaan päättyi, minulla oli käsissäni tunnin verran levyttämätöntä materiaalia. Se oli opettavainen prosessi monin tavoin, ja esimerkiksi jakelusysteemimme oli varsin mielenkiintoinen... Ohjelmoin biisi aihioiden rummut itse, ja Mangini soitti myöhemmin studiossa omat osuutensa näiden demojen päälle. Itse asiassa se ei voinut katketa, sillä minun ja hänen vaimonsa soittavat yhdessä Meanstreak-yhtyeessä, ja tämän lisäksi meidän perheidemme lapset ovat hyviä ystäviä keskenään. Kolmantena pyöränä oli Steve Vai, ja koko juttu oli tietenkin täysin uskomaton. Fanit olisivat tietenkin voineet suhtautua uuteen rumpaliin kylmäkiskoisesti, mutta mitä vielä: ”uusi Mike” sai DT-diggareilta todella lämpimän vastaanoton. Sooloja yhteislevyjen tekemisen lisäksi hän pyörittää säännöllisesti kitaraklinikoita. Albumi tuli kieltämättä puun takaa, sillä sinulla oli hieman tekemistä myös Dream Theaterin kanssa. Onneksi löysimme pian Mike Manginin, sillä häntä kovempaa rumpalia ei taida ollakaan. Päätin sitten kirjoittaa muutamia uusia aihioita näitä klinikoita varten. Ne olivat soololevyni ensimmäinen siemen, vaikka en tätä tuolloin tiennytkään. – Wyldestä puheen ollen: järjestän Guitar Universe 4.0 -tapahtuman Floridassa elokuussa, ja myös Zakk on tulossa paikan päälle opettamaan ja soittamaan. Jotakin hauskaa piti siis keksiä, ja kirjoitin sitten tätä rundia varten uutta materiaalia. Aloin nimittäin tehdä kitaraklinikoita jo 90-luvulla, enkä halunnut soittaa niiden aikana pelkkiä Dream Theaterin biisejä. – Jos muistan oikein, Dream Theater julkaisi näinä vuosina neljä mittavaa studiolevyä, ja toki me myös kiersimme koko ajan. Olihan John Petrucci on pitänyt itsensä kiireisenä Dream Theaterin ohella myös muiden kitarajohdannaisten töidensä myötä. Nimittäin kun levyt saapuivat painosta, varastoin ne kotiini, ja jos paikalle sattui ilmestymään joku ostajaehdokas, käväisin noutamassa kopion autotallissa olleesta pinosta
– Kun minulta kysytään omaa suosikkisooloani, nostan usein esiin Awake-levyn (1994) Voices-kappaleen. Kyseinen soolo ei ole nopein, teknisin tai huolellisin suoritukseni, mutta sen asenne on kohdallaan ja siitä löytyy myös hyvänlaatuista ”ihan sama, antaa mennä” -meininkiä. Kun lapseni kuulivat tästä ideasta, he suorastaan vaativat ”Mike-sedän” mukaan pyytämistä. Minä taas olen nörtti progetyyppi, ja minun kitarani on varsin ylhäällä. Pysytäänpä studiotöiden äärellä. ZZ Topin Billy Gibbons pitää instrumenttiaan alhaalla, eikä hänen pitkä partansa taida haitata soittamista ollenkaan. He saavat kitaran soimaan käsittämättömällä tavalla, ja ihailen heitä valtavasti. Hän soittaa akustisella aivan uskomattomia juttuja. Niin, Dream Theaterin esiaste Majesty aloitti jo vuonna 1985. – Jos joku olisi väittänyt minulle takavuosina, että progressiivisen metallin soittamisesta tulee elämäntyöni, olisin nauranut todella pitkään. – Kun soittamisen perusteet alkavat olla hallussa, kannattaa alkaa etsiä omaa tyyliä ja soundia. Uusi yhteistyönne jatkui myös vanhan superkokoonpanonne äärellä. Erityisesti siksi, että hieno mies poistui keskuudestamme ja hänen läheisensä joutuivat kokemaan surua, mutta myös sen vuoksi, etten pääse näkemään Rushia livenä enää koskaan. Nykyinen partamallisi kelpaisi nimittäin jo ZZ Topillekin. Haaveeni on siis, että saamme jatkaa vielä pitkään – jopa vuosikymmenien ajan. YouTubesta löytyy pilvin pimein huikeita coverbiisejä, mutta kuinka monet soittajat kykenevät luomaan jotain omaa. Erittäin hienoa oli sekin, että ihmiset – ja tiedotusvälineet – taisivat viimeinkin – Lähestymistapa riippuu kappaleesta, mutta yleensä yritän löytää sopivan tasapainon etukäteen katsottujen juttujen ja soittohetkellä tulevien ideoiden suhteen. Nimittäin jos nyt vähän liioitellaan, niin minä siis ikään kuin näytin Manginin kaltaiselle gurulle, millaisista rumpujutuista nämä biisit koostuvat. – Kun pandemia sulki kaiken, meillä oli aikaa. Liquid Tension Experiment 3 -albumi (2021) teki seuraa 22 vuotta aiemmin ilmestyneelle kakkoslevylle. – Voi sentään, vaikka mitä! Tiedätkö saksalaisen Joscho Stephanin. En oikeasti käsitä sitä! Mitä sinä haluaisit oppia kitaristina. Tämä asia tulee kaikille selväksi viimeistään sinä päivänä, kun me julkaisemme ”unreleased ideas” -boksin... Saapa siis nähdä. Silloin tajusin itsekin, että totta kai minun pitää kysyn hänen mielipidettään. – Se oli ensimmäinen kerta kahteentoista vuoteen, kun minä ja Mike soitimme yhdessä. Entä australialainen Tommy Emmanuel... Kai se on sellainen virstanpylväs, että meidän on pakko keksiä jotain. Ja millä aikataululla. Ja arvaapa mitä. – Jos taas puhutaan omista unelmistani, niin olisihan se kiva tehdä yhteistyötä Peter Gabrielin ja Geddy Leen kanssa. – Muistan elävästi Terminal Velocityn suunnitteluvaiheen. Kun aloin miettiä levyn muusikoita, Portnoyn nimi nousi esiin. – Huh huh, neljä vuosikymmentä... Entä millaisia unelmia sinulla on Dream Theaterin suhteen. – En odottanut! Mieleen tulee kyllä eräs aiheeseen liittyvä juttu... Menehtyneistä legendoista puheen ollen: kun Dusty Hill kuoli vuonna 2021, odotitko puhelua ZZ Topin leiristä. Nykyään olen jo aika hyvä ”partakitaristi”. Hah hah! 6. Jos soolo-osuus on pitkä, en toki lähde soittamaan sitä lonkalta, vaan isojen suuntaviivojen täytyy olla tiedossa. Sen ainakin lupaan, ettemme lopeta vuonna 2025! Kun te pistätte pillit pussiin, se tulee olemaan surullinen päivä monille. – Ylipäänsä haluan painottaa sitä, että rakastan kitaran soittamista edelleen aivan yhtä paljon kuin takavuosinakin. Julkaisit toisen soololevysi Terminal Velocityn vuonna 2020, ja sen rumpuosuuksista vastasi muuan herra Portnoy. helmikuuta 2023 Puhelinhaastattelu K uv a : La rr y D i M a rz io. No, sitten käy niin, että biisin julkaisusta vierähtää muutama tunti, ja YouTubesta alkaa löytyä videoita, joissa jotkut 10-vuotiaat tykittelevät biisiä tuosta vain. Haluaisimme toki tehdä myös LTE-neloslevyn, mutta nyt maailma on taas auki, ja kaikilla on kova kiire. – Ymmärrän sen, sillä minä olen edelleen musiikkifani. Kuten AC/DC tämän osuvasti ilmaisi: ”It’s a long way to the top if you wanna rock ’n’ roll!” – Painotettakoon vielä sitä, että tekninen osaaminen ja ”oma juttu” ovat täysin eri asioita. Se oli aivan mahtavaa. Se laatikko tulee nimittäin olemaan todella kookas! Puhutaan vielä hieman Mike Portnoysta. 26 SOUNDI > Soundi-haastattelu se vähintäänkin huvitta vaa... Joskus sävellän juttuja ”uudelleen”, ja muut bändin jätkät sitten naureskelevat, että mehän teimme tämän biisin jo kymmenen vuotta sitten. Kun Neil Peart kuoli, olin pitkään murheen murtama. – Enpä juuri. Olen monesti miettinyt jonkun Dream Theaterin hemmetin kimurantin uuden kappaleen äärellä, että mitähän ne nettitaiturit saavat tästä irti. Olen nyt 55-vuo tias, enkä usko tämän liekin sammuvan koskaan. Nyt takana on jo muutamia vuosikymmeniä, ja täällä sitä edelleen porskutetaan. Tällaisten asioiden sanominen on helpompaa kuin niiden toteuttaminen, mutta jos joku haluaa jättää nimen rockmusiikin historiaan, edessä on valtavasti työtä. Ehkä julkaisemme silloin uuden studiolevyn, ja juhlistamme bändin uraa sillä tavalla. Kirjoittamisesta puheen ollen: oletko koskaan törmännyt ”valkoisen paperin kammoon”. Älä silti käsitä väärin, sillä kyllä minä osaan arvostaa myös näitä ”tube soittajia”. Millaisia neuvoja antaisit tämän päivän aloitteleville kitaristeille. Kun nauhoitat jotakin kappaletta, onko esimerkiksi kitarasoolo aina loppuun asti sävelletty vai pyritkö improvisoimaan myös studion punaisen valon palaessa. Se on musertavaa. Mutta kuten sanoin, haluan jättää mahdollisuuksia myös spontaaneille ideoille. Ihan oikeasti: jos minulla on mahdollisuus saada Mike Portnoy soolobändini rumpaliksi, miksi en tekisi niin. Ehkä minunkin täytyy keskittyä jatkossa vähän enemmän akustisen kitaran soittamiseen, vaikka se niin tuskallista aikoinaan olikin. Kun naamakarvoitukseni alkoi rehottaa joitakin vuosia sitten, minun piti opetella soittamaan uuden habitukseni kanssa, sillä parta tuntui jäävän koko ajan kielien väliin, hihnan alle tai jonnekin muualle. Mutta niin, yleisellä tasolla täytyy sanoa, että ideoista ei ole minkäänlaista pulaa. tajuta, että minä ja Mike olemme elinikäisiä ystäviä. Aiotteko juhlia bändin nelikymppisiä 2025
Kysytään sitä Queens Of The Stone Age -basisti Michael Shumanilta. Unelmien täyttymys. Silti se yllätti. Queens oli suosikkibändini ja vaikka olin jo kiertänyt keikoilla siitä asti kun olin 15-vuotias, en ollut ikinä soittanut niin isoille yleisömäärille tai niin hienoissa puitteissa, Shuman muistelee nyt. – Tiesin, että ison bändin kiertueen on oltava kuin suuri koneisto. Tässä vaihtoehtorockin ajassa kaikki on estottomasti mahdollista, mikä on saattanut erilaisia ihmisiä yhteen sekä bändin fanien joukossa että jopa bändin sisällä.. Tämä losangelesilainen lähti aina vain kasvavassa maineessa paistatelleen, vuonna 1996 perustetun vaihtoehtorock-joukon matkaan vuonna 2007. Kaikki tapahtui niin sulavasti ja sain vain nauttia siitä vastaanotosta, jonka saimme joka ilta soittaessamme suurille ihmisjoukoille, Shuman hehkuttelee ja nauraa perään tottuneensa ennen uutta bändiään jännittämään, soittaako hän keikoillaan 20 vai peräti 200 ihmiselle. Hymyileväinen basisti kertoo hypänneensä bändin kyytiin lähestulkoon silmät ummessa, miettimättä liikaa sitä mitä saattaa tapahtua tai mihin hänen on sopeuduttava. Aikaa totutella ajatukseen ei juurikaan ollut. En tiedä missä olisin ja mitä tekisin, jos en olisi liittynyt bändiin. – Se oli ihan hullua. 28 SOUNDI Ihmiskunnan lietsoessa yhä jyrkempää vastakkainasettelua Queens Of The Stone Age haluaa toivottaa kaikenlaiset hyvät ihmiset tervetulleeksi omaan maailmaansa. Sen sijaan edessä oli treenejä ja sitten loputon määrä keikkoja. En tiedä olisiko mikään elämässäni samoin kuin nyt. 28 SOUNDI SOUNDI 29 Teksti: Aki Nuopponen M illaista on liittyä miljoonia levyjä myyneeseen maailmanluokan rockbändiin vain 21-vuotiaana. – Sitten yhtäkkiä sainkin soittaa suosikkibiisejäni joka ilta, lähdin vuosikausiksi tien päälle ja se muutti koko elämäni. Hän tapasi bändin kaverit, kun he olivat viimeistelemässä Era Vulgaris -albumia (2007), joten kesti vielä vuosia ennen kuin nuori basisti pääsi työskentelemään studiossa
28 SOUNDI SOUNDI 29 Alkuvuosina Queens Of The Stone Age tuli tunnetuksi siitä, kuinka löyhä kollektiivin kokoonpano oli. SOUNDI 29 K u v a: A n d re as N eu m an n. Nyt miehistö on pysynyt muuttumattomana viimeiset kymmenen vuotta: vasemmalta oikealle Dean Fertita, Josh Homme, Michael Shuman, Jon Theodore ja Troy Van Leeuwen
Queens Of The Stone Age on ollut aina omalaatuinen bändi myös kuulija kuntansa suhteen: Bändiä kuuntelevat monenlaiset ja ikäiset ihmiset ympäri maailman. on kolmas albumi, jota hän on päässyt työstämään bändin kanssa studiossa. Tie dän. – Tämä on ollut yksi hienoimmista asioista bändissä, enkä tiennyt varau tua siihen etukäteen, Shuman sanoo. Hekotteleva Shuman sanoo olevan sa oikeastaan aika useinkin eri mieltä 30 SOUNDI Queens Of The Stone Age on kasvanut vuosien mittaan maailmanlaajuisesti suureksi rock-bändiksi. Niin kauan kuin et ole kusipää, rasisti, homofobinen tai jotain muuta vastaavaa paskaa, olet tervetul lut nauttimaan elämän perusasioiden kivikaudesta koko muun yhteisömme kanssa. – Joshilla on tietynlainen maine. Osa maineesta perustuu todellisuuteen. Varsinkin kun kyseessä on Josh Hommen kaltainen persoona, jolla on ristiriitainen maine. Elämän pitäisi olla ah tauden sijaan enemmin avointa kaikelle. Aiemmin Shumanin vaikutus on kuulunut levyillä ...Like Clockwork (2013) ja Villains (2017). – Keikoillamme näkyy rokkareita, punkkareita, hippejä ja vaikka millaisia ihmisiä, ja tämä rikkaus on yksi suu rimmista eetoksistamme. Hän on villi tyyppi. 30 SOUNDI – Varsinkin Josh (Homme, laulu/ kitara) ja Troy (Van Leeuwen, kitara) tunsivat valtavan määrän ihmisiä joka puolelta maailmaa. Nuorena vanha järjen ääni Tätä nykyä Shuman on 37vuotias, ja In Times New Roman... – Voin sanoa, että olen tavannut ih misiä, joiden musiikkia rakastin ja ta vattuani heidät tulin siihen tulokseen, että tämä kaveri on ihan totaalinen mulkku, mutta jotenkin olen kyennyt erottamaan artistin taiteestaan, Shu man pohtii. Minulle Josh ja muut tyypit ovat kuin perhettä ja voin sanoa, etten viettäisi aikaa jopa heidän perhei densä kanssa lomaillen, jos kaikki väit teet, huhut ja muu hevonpaska pitäisi alkuunkaan paikkansa. – Olen yhä todella iloinen siitä ilma piiristä, joka tässä bändissä vallitsee tä näkin päivänä. Shuman jatkaa kuvailemalla, että nuorempana hän oli lavalla se villein tyyppi koko bändistä, eikä tämä ole muuttunut mihinkään tänäkään päivänä, vaikkei QOTSA ole muutenkaan tunnet tu rauhallisista keikoista. Löydämme koko ajan yhä enemmän yhteistä pintaalaa tai teesta. Ilmapiiri on niin avoin, ettei Queens tule koskaan pysymään sa mana bändinä kahta levyä peräkkäin. Asiat olisivat voineet edetä tyystin päinvastaisellakin tavalla. Yhtye ei ota silti itseään turhan vakavaksi, vaan melodramaattisten sävyjen vastapainoksi bändi rohkenee vetää asiat välillä myös lekkeriksi. Vuosikym meniä vanha käsite ”Älä tapaa idoliasi” ei ole syntynyt tyhjästä. Jopa sellaiset, jotka eivät muuten edes juuri perusta rockista. – Queens oli mahtava livebändi jo sil loin, kun Mark (Lanegan), Nick (Oliveri) ja muut olivat mukana, mutta tuon ajan Queens ei ollut varsinaisesti se kaikkein liikkuvaisin bändi ja luulenpa, että mi näkin muutin paljon tuota energiaa. – Outoa kyllä, olemme ihmisinä todel la erilaisia, mutta musiikin ja taiteen suhteen jaamme yhä saman näkemyk sen ja jos mahdollista, makumme ovat vain laajentuneet. – En tiedä voisinko olla osa bändiä, jota kuuntelevat vain nuoret kirkuvat tytöt tai pelkästään örmyt parrakkaat hevikörmyt, koska se saattaisi muuttua hieman tylsäksi. Ihmisten ikääntyessä ei varsinaisesti käy niin, että kuopus ottaisi vanhempia ihmisiä iässä kiinni, ja Shumanin kartu tettua vuosia myös Josh Homme ja muut queensiläiset ovat kivunneet pikkuhiljaa viisikymppisyyden nurkille. Kemiamme ovat osuneet aina yksiin. ”OLEMME IHMISINÄ TODELLA ERILAISIA, MUTTA MUSIIKIN JA TAITEEN SUHTEEN JAAMME YHÄ SAMAN NÄKEMYKSEN JA JOS MAHDOLLISTA, MAKUMME OVAT VAIN LAAJENTUNEET.” K u v at : A n d re as N eu m an n. Kaikki ovat tervetulleita. Songs For The Deaf (2002) oli ensimmäinen suurmenestys, ...Like Clockwork (2013) oli puolestaan ensimmäinen listaykköseksi noussut albumi. Sitten minä, parikymppinen ihmisen alku pääsinkin käymään uskomattomia keskusteluja ja laajentamaan tajuntaani tavoilla, joista en ollut tohtinut haaveillakaan, kun pääsin olemaan tekemisissä eri kulttuu rien kanssa. – Minähän sain lempinimen ”vanha ukko” jo aikoinaan liityttyäni bändiin, basisti hymähtää ja kuvailee tämän tar koittavan sitä, että useimmiten juuri hän on se eräänlainen ”järjen ääni” bändissä tapahtuvan kaaoksen keskellä. Osa liioiteltui hin kirjoituksiin. Suomalaiset pääsivät todistamaan tätä viimeksi tasan 10 vuotta sitten, kun bändi soitti Rock The Beach festareilla
Vaikka rakastan musiikkia, jota teemme Queensissa, se ei ole läheskään ainoa musiikkityyli, josta pidän. Nuorempana rokkarina tapasin aina verhota asiat monen vertauskuvakerroksen alle. Varsinkin jos emme käsittele niitä. Glu saattaa olla musiikkia, joka on eniten ”minua” kaikesta siitä mitä olen koskaan kirjoittanut. Ainoa tavoitteeni on se, että tulen tekemään soolomusiikkia niin kauan kuin tulen elämään, nyt kun olen päässyt alkuun. Se ajoi minut kirjoittamaan todella suorasanaisia tekstejä juuri sillä sävyllä, miten haluan sanoa asiat juuri nyt, juuri tässä iässä. Traumoja, joita ei edes voi ilmaista vain puhumalla, koska niitä ei enää täysin muista. Kaikki mainittu on mahdollistanut sen, että Shuman on kokenut elämänsä hienoimpia asioita Queens Of The Stone Agen matkassa, mutta basisti ei myöskään kiistä, etteikö värikkäiden hahmojen luovan työn keskellä olisi myös kipinöinyt. – En yleensä kuuntele levyjämme sen jälkeen, kun ne ovat valmistuneet, koska siinä vaiheessa olen kuullut ne kappaleet tuhansia kertoja, mutta nyt rundille valmistautuessani palasin myös Villaisin pariin, hän kertailee. – Hakkaamme päitämme yhteen siitä yksinkertaisesta syystä, että meille kelpaa vain paras tulos musiikissa. QUEENS OF THE STONE AGEn ohella Michael Shuman on nähty vuosien varrella indie rock -bändi Jubileen, psykedeelistä rockia soittavan Wires On Firen ja indie pop -ryhmä Mini Mansionsin riveissä. – Josh kärsi pahoista terveysongelmista, menetimme pitkäaikaisen rumpalimme Joeyn (Castillo) ja se kaikki aiheutti paljon jännitteitä. Uudesta projektistaan innostunut Shuman korostaa, että Glusta saattaa tulla ajan kanssa ”melkein mitä vain”. SOUNDI 31 Michael Shuman valitsi soolomateriaalinsa tyylilajiksi hiphopin haastaakseen itsensä. Mitkä ovat nämä omat demonisi, joihin viittaat jo ep:n nimessä ja joista räppäät jokaisessa kappaleessa. Valitsimme tuolloin jälkimmäisen. kaikki osui jollain tavalla täydellisesti kohdalleen juuri sen takia, miten vaikea levy se oli tehdä. Mutta ne tuntee yhä, joten niitä voi ilmaista musiikin muodossa. Lähden haastamaan häntä ja kunhan olemme hetken väitelleet asiasta, näen usein mitä Josh tarkoitti asialla. Glusta onkin tullut sparraava vastavoima Queens Of The Stone Agen rockille. Shumanin tuore sooloprojekti Glu on taas jotain ihan muuta – debyytti-ep My Demons edustaa synkkää hiphopia. Vuosien varrella olen oppinut luottamaan tähän prosessiin, ja haastan häntä yhä enemmän. Hommen kanssa luovista ratkaisuista, mutta juuri tämä haastaminen tekee häneen mukaansa Queens Of The Stone Agesta erityisen kiinnostavan keitoksen. -albumia edeltänyt levytystauko pääsi toistamiseen bändin uralla venähtämään kuuteen vuoteen, ja tuskin kenellekään tarvitsee kertoa, mistä erityisesti parin vuoden venähdys johtui. Shuman muistelee Villainsin olleen monella tavalla juuri sellainen ”trilogian keskimmäinen teos” kuin taiteessa yleensä. Heti ensimmäisenä tulin ajatelleeksi hiphopia, koska olen aina rakastanut sitä maailmaa ja soundia. – Käsittelen avoimesti asioita lapsuudestani. Ihmissuhteet, olipa kyse rakkaussuhteista tai mistä tahansa, ovat ihan erityisesti sellaisia asioita, jotka puskemme jonnekin alitajuntaamme. – Olemme todella vahvojen mielipiteiden tyyppejä. – Olen kirjoittanut riffejä päivittäin siitä asti kun olen ollut 11-vuotias, joten Glusta tuli jotain sellaista, minkä koin vaaralliseksi, pelottavaksi ja vähän riskaabeliksi. – En unohda ikinä sitä, kun saavutimme listaykkösalbumin ...Like Clockworkilla. Ja niin olemme tehneet vastakin. Säveltää, äänittää ja kiertää omilla ehdoillani. Monesti saattaa käydä niin, etten ymmärrä aluksi yhtään mitä Josh hakee jollain idealla tai lyriikalla. Se oli bändin ensimmäinen listaykkönen, olimme julkaisseet edellisen levymme kuusi vuotta aiemmin, olin ensimmäistä kertaa bändin kanssa studiossa ja... – En valehdellut itselleni: Olen 37-vuotias valkoihoinen amerikkalainen mies, joka ei ole elänyt hiphop-skenessä, joka ei tunne tällaisen musiikin lainalaisuuksia ja jopa on tottunut tekemään asiat rockin ja popin viitekehyksessä, mutta... Uusi albumi taas on kuin se kuuluisa trilogian päätös, jolla hän kokee yhden taipaleen saavuttaneen kliimaksinsa. – Olin soittanut Mini Mansionissa 11 tai 12 vuotta ja kaipasin bändien rinnalle erilaista tapaa ilmaista itseäni. – Tiedän, että tulemme olemaan superkiireisiä Queens Of The Stone Agen kiertueiden kanssa, mutta minusta tuntuu, että Glu on jo nyt sellainen omaehtoinen vastavoima, joka saa minut vain innostumaan enemmän myös Queensista. Elokuvamaisesti rokattu In Times New Roman... Nuo olivat sellaisia hetkiä, kun luovassa hommassa on tunnistettava, onko valmis antamaan periksi vai vuodattamaan koko sydänverensä musiikkiin. – Tunsin itseni todella haavoittuvaiseksi. – Monet meille alle parikymppisinä tapahtuneet asiat voivat määrittää meitä ihmisinä koko loppuelämämme. Samaan aikaan se tuntui joltain niin erilaiselta, että voisin toden teolla haastaa itseäni vuosikymmeniä ensilevyjeni jälkeen. – Tämä ep oli hiphopia, mutta seuraavat Glu-kappaleet voivat olla poppia tai mitä ikinä haluankaan tehdä. – Kun teimme Villainsia, pyysimme (tuottaja) Mark Ronsonin mukaan, eikä. Minä jopa tavallaan vähän toivoin, että teen jotain niin outoa, että osa Queens-faneista menee ihan ymmyrkäiseksi ja tyrmää koko projektini ihan paskaksi, hah hah! Lähes nelikymppisenä räppäriksi ryhtyminen ei ollut helppoa, mutta My Demonsin kappaleet antoivat Shumanin luomuksille uudenlaisen, vielä henkilökohtaisemman kulman kuin mitä hän oli etukäteen arvellut. – Halusin tehdä jotain sellaista, mitä voin toteuttaa ihan itsekseni. Olen nyt käsitellyt näitä asioita paljon
Emme halunneet yliajatella tai ylituottaa mitään. – Halusimme tuoda mukaan joitakin tunteikkaimpia ja rupisimpia kappaleita, joita Queensille on koskaan tehty. Jos meillä oli jokin filosofia levyllä, se oli tämä. Yksi sävellystä ja tekstejä myöten nopeiten syntyneistä kappaleista oli Sicily, täysin erilaiset kappaleet, bassoriffivetoisen Time & Placen ja levyn polveilevasti päättävän Straight Jacket Fittingin, mikä saa basistin hymyilemään leveästi. – Teimme tälle levylle valmiiksi asti vain sillä kuultavat kappaleet, mutta on hauskaa, että mainitsit juuri nämä kaksi kappaletta, koska ne ovat levyn ainoat vedot, jotka ovat olleet enemmän ja vähemmän tekeillä jo Clockworkin ajoista. – On myös surullista, että muiden syytteleminen sosiaalisessa mediassa on se asia, josta suuri osa ihmisistä tuntuu saavan kaikkein suurimmat kiksinsä elämässä. Virheet ovat hyvästä. Sävyn ja tunnelman on oltava kohdillaan. meillä ollut oikein mitään tiettyä päämäärää. Ihan sama vaikka seassa olisi hieman ”virheitä”. Mikään ei ole tylsempää kuin yksipuoliset kaavamaiset bändit, basisti tokaisee ja antaa sitten suoria esimerkkejä. – En usko, että voisin soittaa death metal -bändissä tai olla death metal -fani, joka kuuntelee vain sitä yhtä ja samaa möyrintää aamusta iltaan, koska haluan kokea elämän mahdollisimman monipuolisesti kaikilla tavoilla. Queens Of The Stone Agen estottomasti rokkaavien sävellysten kohdalla käy usein niin, että mitä kirkkaamman vision bändi asettaa, sitä enemmän lopputulos eroaa ihan alkuperäisestä ajatuksesta. – Kenenkään ei pitäisi ottaa asioita tai itseään liian vakavasti, basisti naurahtaa kun mainitsen, että esimerkiksi nerokkaan yksinkertaisen What The Peephole Say -kappaleen sanaleikki tuskin jää keneltäkään huomaamatta. nimestä, trailerista, ensimmäisestä musiikkivideosta ja kansitaiteesta tulee mieleen, on hedonismi; puhdas välinpitämätön halu nauttia elämästä piittaamatta mistään muusta. Tällä tarkoitetaan sitä kieroutunutta virnettä, joka on ollut aina mukana kaikessa mitä Queens Of The Stone Age tekee. – Ainahan sitä voisi tehdä asioita AC/DC-filosofialla, keksiä yhden käsittämättömän nerokkaan soundin ja varioida sitä hieman vuosikymmenet läpeensä, mutta miksi tekisimme niin, kun AC/ DC on jo olemassa. Ronsonilla on kuitenkin historiansa ja tuntui hieman siltä, että hänen kädenjälkensä kuului ulkopuolisien korvissa vahvemmin kuin mitä se oikeasti olikaan. Shuman kysyy. Se on niin vinoutunutta, että siitä on myös laskettava vähän leikkiä. Bändi ottaa toteavan lakonisesti kantaa, mutta osaa myös nauraa ja hymähdellä asioille, kuten rockissa kuuluu. – Mukana on kyllä paljon eräänlaisia outoja rakkauslaulujakin, meidän tyylillämme, mutta suurin osa levystä heijastelee kieltämättä kaikkea sitä, millaisessa maailmassa elämme juuri nyt 2020-luvulla, tämä sanoo. Nostan esille toisistaan Rietasta kannanottoa Ensimmäinen sana, joka In Times New Romanin... – Osaamme kyllä olla melodramaattisia ja sentimentaalisia, mutta aina välillä kun asiat alkavat mennä liian vakavaksi, on vastapainoksi pistettävä asiat lekkeriksi ja irroteltava hieman, koska sellainen ihminen nyt vain on. Siksi äänitimme monet rumpuja bassojutut yhdellä otolla. Suhtaudumme musiikkiin aistillisesti ja etsimme niin kauan oikeaa fiilistä, kunnes se löytyy. Siis sen ohella, että halusimme tehdä parhaan mahdollisen albumin. – Niissä oli aina ytyä, mutta ne eivät melkein 10 vuoteen löytäneet paikkaansa ja lopullista muotoaan. – Kirjoitimme paljon musiikkia studiossa, äänitimme sen saman tien ja aika usein ensimmäinen otto oli myös se lopullinen. – Maailmamme on nyt niin jakaantunut, etten voi käsittää, miten paljon viha ja itsekkyys määrittää kaikkea. Vaikka Queens Of The Stone Agen ydin on rock, sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että sävyn on oltava sama edes levyn sisällä.. – Sävyt ovat meille kaikki kaikessa. Jokin yksi palanen puuttui niistä, mikä sai ne toimimaan, kunnes viimein tämän levyn raaka soundi oli se uupunut asia. Halusimme vangita Queensin perusolemuksen levylle. – Kaikki saattaa lähteä liikkeelle yhdestä ideasta, joka muuttuu sitten ihan erilaiseksi, kun kaikki tuovat panoksensa mukaan kokonaisuuteen, Shuman luonnehtii ja vertaa prosessia elokuvan tekemiseen: on käsikirjoitus, jonka ydin näkyy lopputuloksessa, mutta kaikki näyttelijät ja koko tuotanto ovat lopulta se, joka määrittää lopputulosta. – Äänitimme tämän levyn pääasiassa Joshin kotistudiolla, missä on tonneittain äänityslaitteita joilla kokeilla. Kappaletta ei voi kohdella vain sinne päin. Tästä kaikesta syntyy albumille suuria kontrasteja. Rehvakkaan kuvaston takana piilee se Queens Of The Stone Agen ydinajatus, jota Shuman sivusi keskustelun alussa. Se on iskevimmän ja suorimman kuuloinen levymme koskaan. Nauttikaa elämästä ihmiset, täysillä, mutta älkää muiden kustannuksella. Jos Villainsilla ei ollut suoranaista tavoitetta, niin nyt uuden albumin kohdalla tilanne oli toinen. Jokainen Queens-kappale suorastaan huutaa ottamaan sen huomioon omana erilaisena yksilönään. Meidän kulmamme tähän on todeta ääneen se, miten etäälle rahvaat ja hallitsevat ovat etääntyneet toisistaan, ja kuinka keskitymme elämän perusasioiden sijaan riitelemään. Ne tuovat tarpeellista rosoa mukaan. – Se oli selkeä askel uuteen suuntaan Clockworkilta ja levyn tuotanto onkin vähintäänkin oudon kuuloinen Queensiksi, mutta kyllä ne meidän tavaramerkkimme ovat sielläkin. Tämä ajatus kuuluu jopa levyn bassosoundeissa: Shuman on soittanut jokaisen kappaleen juuri sillä tavalla kuin kyseinen kappale vaatii, tarkoittipa tämä vaikka sitä, että se vaatii lukuisien eri vahvistimien ja pedaalien käyttöä. Ihmiset jopa sanovat, että se on popahtavin levymme ikinä, mutta kuunnelkaapa Songs For The Deafia (2002)
Ennen kuin huomasimmekaan, iskevä kappale oli valmis. – Luulenpa, että kuka tahansa keskiikäistyvä käy läpi tällaisia keloja mielessään. Luulenpa, että aika monet ihmiset voisivat aika paljon paremmin, jos he pakottaisivat itsensä muutaman kerran elämässään itsetutkiskeluun ja kokeilisivat, millainen elämä ja kotipaikka voisi sopia heille. Joshille kappaleessa on kyse eräänlaisesta vaihtoehtoisesta elämästä. Josh Homme.. ”HARVA IHMINEN SYNTYY SUORAAN SIIHEN KAUPUNKIIN, JOKA ON HÄNEN TODELLINEN HENKINEN KOTINSA.” K u v a: A n d re as N eu m an n joka on Shumanin mukaan hyvä esimerkki siitä, miten Josh Hommen mielenliikkeet saattavat kulkea keskellä levyntekoa. – Tunnen paljon yhdysvaltalaisia ihmisiä, jotka eivät ole poistuneet koko elämänsä aikana syntymäkaupungistaan ja useimmiten syy on se, että välimatkat Amerikassa ovat niin isoja, tai erot osavaltioiden välillä ovat liikaa. ”Mitä jos?” -kysymyksiä ja uusia alkuja. – Joshilla oli yksi yksinkertainen riffiidea, se oli ennemmin eräänlainen fiilis kuin varsinainen riffi, ja jostain syystä tämä fiilis oli Joshille yhtä kuin Sisilia. – Entä miksi Sisilia. Kun musiikki vie meidät ja ehkä jonkun muunkin johonkin muualle. Shuman, ja koko Queens Of The Stone Age, eivät tarkoita tällä levyn eräänlaisella toisella sanomalla sitä, että ihmisten tulisi irtautua noin vain vastuustaan tai elämästään, vaan ennemmin sitä, että mukavuusalueilta kannattaa poistua. Kyse on juuri näistä mielentiloista, mitä haluamme välittää. – Muutos pelottaa ihmisiä, mutta harva ihminen syntyy suoraan siihen kaupunkiin tai edes maahan, joka on hänen todellinen henkinen kotinsa. Kävin itse New Yorkissa taannoin ja huomasin kadottaneeni ajantajun kuvitellessani, millaista olisi elää New Yorkissa ja olla joku ihan muu kuin millainen minusta on tämän lyhyen elämäni aikana tullut. Jos hän voisikin yhtäkkiä elää vaikkapa Sisi liassa ja olla joku muu, jota kukaan ei tuntisi ja joka ei olisi..
A.A. W LL AMS | FORESEEN | SMACK OUN | S LVER ULLET | VERM L A | GALVAN ZER | SOLOTHUS | ...AN OCEANS | REAMTALE | RT M SER A ULT MA | SE ULCHRAL CURSE | O MALMSTRÖM | ASHEN TOM | NAKKEKNÆKKER | VANS AN | KOUTA | KÚRU | NERVE REAK ANGLES MORT S | SLASH THE SM LE | RRAT ONAL CAUSE
Ketkä ihmiset tai mitkä asiat ovat eniten vaikuttaneet siihen, mitä sinä nyt olet. Minulla oli onni tavata Jimi vain viikkoja ennen hänen kuolemaansa Electric Lady -studion avajaisissa. Patti oli ilmeisen hämmentynyt, että hänet ylipäätään oli kutsuttu tänne — kohta kuulemme aiheesta hänen näkemyksensä — mutta veti intensiivisen keikan, jonka aikana hän tiivisti meille, mistä rock’n’rollissa on kyse. Hän halusi päivittäin tehdä töitä jännittävän musiikin ja paremman maailman eteen. Olla rocktähti ja tienata valtavasti rahaa, se ei merkinnyt hänelle kovinkaan paljon. SOUNDI 35. Ei yhtään tuntunut, että puhun nyt suuren tähden kanssa. Patti on kutsuttu Rock & Roll Hall Of Fameen ja hänelle on myönnetty monenlaisia tunnustuksia USA:n National Book Awardista Ranskan Commander of Ordre des Arts et des Lettresiin. Koin juttelevani sielunsisareni kanssa, koska arvomme ja kulttuuriset kiinnostuksen kohteemmekin ovat paljolti samoja. Hän oli huikea musiikintekijä ja kulttuurivaikuttaja ja… myös tosi hyvännäköinen. Jussi Niemi soitti Smithille hieman ennen hänen kesäkuisia Suomenkeikkojaan. ”Rock’n’roll on mun kisu ja sun kalu”, Patti lausui jalkoväliään taputtaen ja teki selväksi, että ilman seksuaalista jännitettä rokki on… öh, munatonta. Jos lähdetään minuun eniten vaikuttaneista ihmisistä, niin haluan ensimmäiseksi mainita Jimi Hendrixin. Todellinen taiteilija Pattin saaminen puhelimeen ennen Suomen keikkoja ei irronnut helpolla, mutta kun langalla oltiin, homma kävi kuin tanssi. Siksi se on kestänyt aikaa: Pattin musiikissa ja runoudessa molemmat navat ovat tasavertaisesti läsnä eikä virta niiden välissä hiivu. Tämän naisen Bob Dylan valtuutti ottamaan vastaan taannoisen Nobel-palkintonsa, kun itse oli keikalla. K u v a: To m D u m o n t Patti Smith on 76 vuoden iästään huolimatta yhä aktiivinen sekä keikkailemalla että levyttämällä, mutta myös seuraamalla maailman tapahtumia. Väsymätön taiteen työntekijä Nimikkeistä vapaa Patti Smith taistelee rauhan, rakkauden ja luonnon puolesta Hendrixin, Coltranen ja beat-kirjailijoiden innoittamana. On tärkeää ymmärtää, miten edistyksellinen ja totaalinen visionääri hän oli. Juttelimme hyvän aikaa. Hän halusi luoda universaalin kielen. — Oh-hoh… tuota… niitä on niin paljon. Hän peräänkuuluttaa päättäjiltä inhimillisyyttä. Jimi aidosti uskoi universaaliin harmoniaan ja halusi edistää sitä kaikin keinoin. Luurista huokui vahva inhimillinen myötätunto, sivistys ja ehta selväjärkisyys. Juuri kakkosalbuminsa Radio Ethiopian valmiiksi saanut Smithin saapui Helsingin Kulttuuritalolle, jonne me tosiuskovaiset kokoonnuimme vapautuksen papittaren eteen. Haastatteluaikaa luvattiin enintään 20 minuuttia, mutta reiluksi puoleksi tunniksi se venyi, ja sen jälkeenkin Patti rohkaisi kysymään lisää tekstareina, hän kyllä vastaisi. Hänen versionsa rockista on samaan aikaan myös monikerroksisesti älyllistä ja syvällä tavalla kultturellia. Teksti: Jussi Niemi S yksyllä 1976 Patti Smith ei vielä loistavan Horses-debyyttinsä (1975) jäljiltä ollut suuri tähti, mutta Suomessa oltiin etulinjassa. Jimi sanoi haluavansa tuoda yhteen muusikoita ympäri maailmaa ja luoda pitkällä kaavalla heidän kanssaan universaalia musiikkia, joka perustuisi rakkauteen ja rauhaan. Aikaraja mielessäni hyppä sin heti syvään päähän. Albumeja hänelle on toistaiseksi kertynyt 11, kirjoja enemmänkin
Se antoi paljon kulttuurille ja tietysti kuuntelin Jefferson Airplanea, Beatlesia ja muita vastaavia. K u v a: R o b er t M ap p le th o rp e Patti Smithin suuri merkitys rock'n'rollille alkoi jo heti Horses-debyytistä. Hendrixin kuolemasta en ole täysin selvinnyt vieläkään. rena mikään hipsteri, paremminkin maalaistyttö New Jerseyn maaseudulta. Jimi oli ”todellinen amerikkalainen”. Taiteilija ottaa kaiken kokemansa surun, ilon, pelot, vihan, hämmennyksen, ihan kaiken, ja muuntaa sen taiteekseen. Se vei hänet, ja monta muuta suurta lahjakkuutta, ihan liian varhain. Se oli kaamea onnettomuus. Beat-kirjailijat Allen Ginsberg ja William Burroughs olivat käsittääkseni sinulle tärkeitä mentoreita. Olen täysin samaa mieltä. — En. Happokulttuurin aikaan paiskin hommia tehtaassa kuusi päivää viikossa leipäni eteen. Itselleni siinäkin on erityistä symboliikkaa, että hänessä oli myös intiaaniverta. Minulla on hyvä itsekuri. Se oli järkyttävää. Arvostan kyllä valtavasti monia psykedelian tuottamia asioita. Ei hän itsemurhaa hautonut. Se oli niin mittaamaton menetys! Mitä ajattelet Timothy Learysta. Minulla oli muun muassa tuberkuloosi ja kun parikymppisenä olin terve, en halunnut riskeerata terveyttäni yhtään. Vuonna 1975 ilmestyneen albumin jälkimainingeissa Smith yhtyeineen esiintyi Helsingissä jo seuraavana vuonna. Minähän en ollut nuo. Ikävä kyllä hän eli aikana, jolloin oltiin liian huolettomia kaikenlaisten substanssien kanssa. — Tosiaankin, Jimi oli oikea amerikkalainen! Hän sisälsi niin monia eri asioita, että se tekee hänestä melkein myyttisen hahmon, Patti naurahtaa heittoni symboliikan tajuten. — Ehdottomasti! Jimi oli ”värisokea”, Patti huudahtaa innostuneesti. Kun asuin Chelsea-hotellissa, ympärilläni vedettiin kaikkea. — Hän ei ollut minulle kovin tärkeä hahmo enkä koskaan lähtenyt LSD-kulttuuriin mukaan. Jotkut aineet voivat olla hyödyksikin ja antaa oivalluksia, mutta niiden kanssa täytyy todella tietää mitä ne tekevät. Taiteilija muuttaa huonotkin asiat joksikin hyväksi. — Siitä juuri taiteilijuudessa on kyse! Jimi oli todellinen taiteilija sanan kaikissa merkityksissä. Sairastin paljon lapsena. Olitko sinä koskaan vaarassa huumeiden takia. Näin läheltä, kuinka Janis Joplin ja Jim Morrison tuhosivat itsensä. Liian vähän puhutaan siitä, miten valtava hänen panoksensa oli mustien ja valkoisten yhteen saattamisessa. Hän puhuu yllättävän kirjakielisesti. Minua ällistyttää, ettei Jimi traumatisoitunut enempää äärimmäisen rankasta lapsuudestaan, vaan pystyi heittäytymään kaikenlaisiin oman kulttuurinsa ulkopuolelta tuleviin asioihin
— Tosi hyvin. Siinä vaiheessa en ollut matkustellut juuri missään, mutta Horsesin (1975) jälkeen pääsimme Eurooppaan. Se inhottaa minua eikä se liity politiikkaan, vaan inhimillisyyteen, siihen mitä Jimi ajoi kaikilla tekemisillään. — Poikani Jackson sanoo ihan samaa. Olin varma, ettei sinne tule ketään. Meitä kohdeltiin hienosti. Esimerkiksi Parsifalin teemat on hyvin monisyisesti kiinnostavia ja musiikki loistavaa. Taiteilija muuttaa huonotkin asiat joksikin hyväksi.” — Ehdottomasti, mutta en hengaillut heidän kanssaan elämäntapapohjalta. Useimmat sen ajan rokkarit diggailivat häntä. Olen hyvin innoissani siitä. Näin on. Patti purskahtaa hyvin heleään nauruun. Puolet amerikkalaisista äänesti Trumpia ja haluaa kaikille aseita, vaikka kouluja muita joukkoampumisia on aina vain enemmän. Mitä he olisivatkaan tehneet, jos aikaa olisi ollut enemmän. On järkyttävää, että menetimme nuo amerikkalaisen kulttuurin jättiläiset niin varhain. — Vau! Olen todella imarreltu tuosta! Meillä tuntuu olevan hyvin samantapainen maku. Äiti kyllä lauloi aina kotona ja hänellä oli upea ääni. Soundwalk loi minulle hyvin rikkaat ja jännittävät puitteet. En juutu genreihin, nimikkeet usein rajoittavat ihmistä. Oliko äitisi jazz-laulaja. Olin Helsingissä, kun esiinnyit Kulttuuritalolla syksyllä 1976. Nimitin 15-minuuttisten runoimprovisaatioideni jälkeen itseäni vitsillä ihmisfoniksi, Patti nauraa. Muistatko sen vierailun. — Pidin itseäni silloin ja edelleen työntekijänä! En innostu nimilapuista. Hän piti huolta terveydestään. — Oli, ennen sotaa. Sillä tiellä on myös Turkki, Unkari ja muitakin maita. Heillä ei ole mitään käsitystä todellisuudesta. USA on pelottavan jakautunut. He molemmat suhtautuivat minuun hyvin suojelevasti. Meillä on vielä pieni mahdollisuus kääntää asiat parempaan suuntaan, mutta se pitää tehdä heti. — Ei vanhempani kuunnelleet oopperaa, Patti nauraa. Minä synnyin heti sodan jälkeen. Siinä vanhoja töitäni pannaan uuteen kehykseen. Tsekkiläinen basistini Ivan Kral pelkäsi tosissaan, että venäläiset tulevat nappaamaan hänet, mutta me suojelimme ja rauhoitimme häntä, suomalaiset myös. Ahneelle ja piittaamattomalle ihmiskunnalle näytetään, kuka oikeasti määrää. Nimikkeet rajoittavat Piditkö itseäsi hippinä vai samaistuitko enemmän punkiin. Hän piti kovasti June Christystä (valkoinen cool jazz -laulaja) ja ylipäätään kevyemmästä jazzista, mutta minä löysin Billie Holidayn ja päädyin John Coltraneen, Ornette Colemaniin ja Roland Kirkiin. Israel saa meiltä valtavasti rahaa, joka menee Palestiinan tuhoamiseen. Olen seurannut uraasi alusta asti. Moni ei tajua, miten ratkaisevasti Trane vaikutti psykedeeliseen rockiin ja pitkiin improvisaatioihin. Kuuntelen kaikkea My Bloody Valentinesta Wagneriin ja oopperaan. Eihän nämä ihmiset tiedä minusta mitään! Mutta väkeä tuli ja porukka oli fantastista, valtava energia. — Isä kyllä kuunteli kl assistakin musiikkia. Ei minulla ollut varaa käydä oopperassa ennen kuin vasta myöhemmin, mutta nyt kun menen Italiaan, minut kutsutaan La Scalan ensiiltoihin. — Kyllä. He olivat melkoisesti minua vanhempia, ennen kaikkea erittäin täyspäisiä opettajia ja ystäviä. Hän teki sen musiikilla, minä sanoilla.. Olen myös äiti. Teit muutama vuosi sitten hienoa uudenlaista musiikkia Soundwalk Collectiven kanssa, aika ritualistista kamaa. – Tranelle kaiken pohjana oli rakkaus, samoin Hendrixillä ja Martin Luther Kingillä. Coltranea kuuntelen yhä jatkuvasti. Koen sinut Tranen hengenheimolaiseksi, olette samalla tapaa tositarkoituksella kosmisen rakkauden sanansaattajia. 15 vuotta sitten tutustuin Wagneriin ja hurahdin täysin. Se oli tosi merkittävä ja suuntaa antava kokemus! Silloin tajusin, ettei me oltukaan vain New Yorkin pikku klubien juttu, vaan universaalimpi tapaus, kuten Hendrix tai Coltrane. Mikä sinua oopperassa kiehtoo. Opitko siihen kotona. Älä muuta sano! Nyt ei tilanne paljoa naurata, kun USA on sisällissodan partaalla. Helsinki oli ihan ensimmäisiä paikkoja. USA:sta on tullut ikävällä tavalla nationalistinen. Burroughs ei ollut enää narkkari, kun tutustuin häneen. 60-luvun alussa teineinä me kuuntelimme Nina Simonea ja Coltranea, mutta kun Trane kuoli 1967, radikaali kekseliäisyys siirtyi enemmän rockiin ja sitten kuunneltiin enemmän sitä. Ennen muuta olen työntekijä, teen töitä joka päivä. – Coltrane vaikutti minuun improvisoimalla alati, etsimällä uusia juttuja antamatta minkään esteen pysäyttää häntä. ”Taiteilija ottaa kaiken kokemansa surun, ilon, pelot, vihan, hämmennyksen, ihan kaiken, ja muuntaa sen taiteekseen. Olen kyllä ylpeä siitä, että minua pidetään punkin kummitätinä, ja arvostan hippikulttuuriakin. Minua on kutsuttu vaikka miksi, punkin arkkirunoilijaksi ja niin edelleen, mutta ei sillä ole väliä, kun tiedän itse mikä olen. Nyt olemme jo tehneet paljon ihan uutta kamaa, uusia biisejä esimerkiksi Tšernobylistä ja Joseph Beuysista. Puhuimme asioista tuntikaupalla, esiinnyimme ja teimme töitä. Usein se oli Pucci nia ja Madame Butterflyta, minusta se oli ihan mahtavaa. Mutta kun Suuri Luontoäiti polkaisee kostonsa isommalle vaihteelle, tuo kaikki on pientä rapinaa
Joko yhdessä tai omillamme. Ei yhtään aiemmin. OMAVARAISESTI TOIMIVA, SYNKKÄSÄVYISTÄ JA KIIREETTÄ POLVEILEVAA FOLKIA TEKEVÄ KULTTIBÄNDI TENHI ON POIKKEUS JOPA POIKKEUKSIEN JOUKOSSA. – Kun aloitettiin 90-luvulla, Tyko ilmoitti juhlallisesti, että meidän pitäisi laittaa uusi albumi pihalle vuoden välein. Valkama on nimittäin Tenhi-yhtyeen tuoreen studioalbumin nimi. Joidenkin korvissa tämän helsinkiläisen dark folk -bändin nimi ei soita kovinkaan kuuluvia kelloja, kun taas toisille seitsemänkymmenen minuutin mittaan yltävä Valkama on odotetuin julkaisu vuosikausiin. Teksti: Timo Isoaho kuitenkin kului ja kului, ja lopulta päätimme jättää viestit sikseen. Kun Tenhi sanoo niin, se todella tarkoittaa sitä. Asiat valmistuvat aikanaan Moni bändi painottaa tekevänsä asioita omaehtoisesti. Tyko: – Julkaisimme Saivon jälkeisinä vuosina muutamia tiedonantoja, joissa ilmoitimme työstävämme uutta levyä, ja esimerkiksi vuosi 2016 päättyi juhlavaan ”recordings for our forthcoming album are basically done” -ilmoitukseen. Vaikka omilla ulapoillaan monin tavoin purjehtivan Tenhin edellisestä Saivo-albumista on vierähtänyt jo kaksitoista vuotta, kahden multi-instrumentalistin – Tyko Saarikon ja Ilmari Issakaisen – muodostama ydinkokoonpano ei ole missään vaiheessa jäänyt lepäämään laakereilleen. Koko ajan on tehty hommia Tenhin ja Valkaman eteen. Sitten aikaa OMASSA AJASSA JA MAAILMASSA YHTYEITÄ ON MONEEN LÄHTÖÖN. Ilmari: – Minkäänlaista taukoa ei ole pidetty. Että eipä sanota enää mitään kun tässä näyttää nyt vähän kestävän. Lisäksi yhtyeen kummankin ydinjäsenen pitää seisoa pienimmänkin vivahteen takana – puhuttiinpa sitten Tenhin musiikista, sanoituksista, kansitaiteesta, bändikuvista tai vaikkapa lyriikkavideoista. V alkama-sanalle on löydetty käyttöä monella suunnalla. No, vakavammin puhuen: Tenhi julkaisee uuden levyn sitten, kun se on valmis. Omassa studiossaan musiikillista villasukkaansa kutova bändi tekee kaiken itse – aivan kaiken. Tai ehkä minä kuulin väärin. Nyt tuo kaunis sana saa uuden ulottuvuuden. Saattoihan Tyko toki sanoa, että kymmenen vuoden välein... Ehkä jopa vuosikymmeneen. Ja tässä kävi nyt niin, että kahden albumin välille jäi kaksitoista vuotta. 38 SOUNDI K u v a: Te n h i. Valkama tarkoittaa myös päämäärää, suojaa tai vaikka venesatamaa. Sen nimisiä järviä ja ihmisiä löytyy Suomesta yllin kyllin
Niin ne vuodet sitten vierivät. Toki on kappaleita, jotka pysyvät muuttumattomina ensi aihioista lähtien. Sellaisilla ei ole mitään merkitystä luovuuden suhteen. Niin, ne ovat lähinnä henkimaailman asioita, eivätkä ulkopuoliset kykene mitenkään ymmär OMASSA AJASSA JA MAAILMASSA ”TENHI ON OMAN SIELUNMAISEMAN INTROSPEKTIIVISTÄ TUTKISKELUA.” SOUNDI 39. Tenhin verkkainen levytystahti perustuu perfektionismiin. Me tehdään uutta koko ajan, mutta samalla vanhat arkistot ovat auki. Tyko: – Tenhin maailmassa kaikki liittyy kaikkeen, eikä perinteinen ”ensin kirjoitetaan biisit ja sitten ne nauhoitetaan” toimintatapa kosketa meitä välttämättä mitenkään. Kun me valmistellaan kappaletta vaikkapa jostain kieroon kasvaneista kitara maisemista, samalla me myös miksataan sitä – siis haetaan tunnelmaan sopivia ja biisin tarinaa tukevia soundeja. Se ei riitä vielä mihinkään. tämään meidän toimintatapoja. Tällainen toimintatapa saattaa joskus raapia naarmuja henkiseen hyvinvointiin, mutta vaihtoehtoja ei ole: meidän molempien täytyy olla sataprosent tisen tyytyväisiä kaikkeen. Ilmari: – Ei. Tyko: – Monet pienet nyanssit, joiden kanssa me aletaan painia... Jos Tyko huo mauttaa, että meidän täytyy tsekata vielä pari juttua, niin sitten me tsekataan pari juttua. Ilmari: – Tenhi elää täysin omassa ajassa ja maailmassa, ja me luo tamme toisiimme saumattomas ti. Esimerkiksi Valkamalle päätyi luonnollisesti uusia aihioita, mutta yhtä lailla sieltä löytyy jo 90luvulla syn tyneitä ideoita tai vaikkapa Saivolle kaavailtuja juttuja. Kun levyn avausnumeron, yhdentoista minuutin mittaan yltävän Saattueen kaihoi sa melodia lähtee punoutumaan ja tumma äänisen Tyko Saarikon tyylikkäät sanoituk set alkavat nousta varjoista, tuntuu kuin rakas ystävä astuisi ikiaikaisen aarniomet sän uumenissa loimuavan nuotion äärelle ja alkaisi muistella muinaisia myyttejä ja ajattomia viisauksia. Uusi Valkama-albumi katkaisee 12 vuoden julkaisutauon. Niin herkkyy teen kuin rosoisuuteenkin nojaavan melan kolisen teoksen tiivis tunnelma on omaa luokkaansa – se on yhtä aikaa intiimi ja eep pinen. Tenhi on meidän juttu, eikä me olla koskaan uhrattu ajatustakaan ulkopuolisten odotuksille tai toiveille. biisi, mutta sitten me saammekin kuningas ajatuksen kappaleen toteuttamisesta täysin akustisesti. Aivan kuin aavemainen usva avarien peltojen yl lä, myös Valkama väreilee täysin omaeh toisella tavalla. Saatam me hioa jotakin kappaletta vuosien ajan, ja jossakin vaiheessa voin tulla siihen tulokseen, että biisi alkaa olla valmis. Jokaista yksityiskohtaa hieroessa voi vierähtää vuosia. Oikean äänimaailman löytäminen taas saattaa muuttaa sävellyksen luonteen aivan täysin, ja tämän seurauksena tekeillä ollut aihio hajoaa atomeiksi. Samalla polulla Millainen taideteos pitkään ja huolella val misteltu Valkama sitten on. Jonakin toisena päivänä käsissä voi olla joku rumpukompin tukema Tyko: – Me teemme tätä hommaa ilman ainuttakaan taiteellista kompromissia, tai sitten emme tee ollenkaan. Joskus kieltämättä toivon, että me osattaisiin pääs tää itsemme vähän helpommalla, mutta onneksi se tunne menee pian ohi! Onko Tenhin levyillä jotakin tiettyä alkupistettä. Ja taas kerran biisi palautetaan leikkauspöydälle. Hauraan jykevä kokonaisuus on kuin valojen ja varjojen temmellyskenttä, joka kuristaa ja lohduttaa samaan aikaan. Otetaan esimerkki
Siinä missä useimmat kollegat nousevat säännöllisesti yleisön eteen, Tenhiä ei ole näillä näkymin mahdollista nähdä livenä. Arvasitteko jo. Kun oli vedetty pari biisiä, Antifa hyökkäsi alueelle ampuen ilotulitteita, ja keikka loppui siihen. Tyko: – Aikaisemmin laulu on ollut instrumentti muiden joukossa, eikä sille ole annettu minkäänlaista liidiroolia. Tyko: – 90-luvulla kuuntelin paljon norjalaista black metalia muun ohessa. Miten nämä Tenhin äänikuvan kulmakivet aikoinaan muovautuivat. Ne ovat aiheita, joiden kanssa on syytä olla tarkkana tänä päivänä – niin kummallista kuin se monin tavoin onkin. Ilmari: – Jos Tyko oli osittain kallellaan Norjan suuntaan, itse nojasin enemmän saarivaltakuntaan. Tyko: – Niinhän se meni, että alkuvuosina treenikämpällä ydinporukka oli hieman isompi. Takavuosina tilanne oli toki erilainen. Aiheeseen liittyen: Tenhi on aina inspiroitunut kansallisromanttisista aiheista: historiasta, kansanperinteestä, luonnosta ja niin edelleen. Ei kantaa mihinkään suuntaan Hypätäänpä sitten keikkojen maailmaan. Samalla polulla ollaan edelleen. Silloin kävi niin, että koko festari ajautui kaaokseen järjestäjän kavallettua rahat, ja lopulta meidän esiintymispaikaksi valikoitui ulkoilmaamfiteatterin sijaan eräänlainen viikinkikylä. Ilmari: – Kaikilla levyillä on toki ollut vierailijoita mutta myös vakituisempia soittajia. Meillä kahdella taisi sitten olla suurempi intohimo ja palo asiaan, ja samalla muiden jäsenten elämät täyttyivät muistakin asioista. Kummatkin ovat meille pyhiä asioita. Ja vaikka kappaleiden toteutustapa ja esimerkiksi instrumentaatio on vaihdellut vuosien varrella, Tenhille ominainen tunnelma on sitonut kaiken aina yhteen. Ja sen verran uskallankin veikata, että jos joku kuuntelee Valkamaa vaikka vuosikymmenten päästä, niin tuskinpa hän ensimmäisenä toteaa levyn soundaavan vuodelta 2023. Kertomuksia peilasi erityisesti Tykon mielenmaisemaa, mutta seuraavilla julkaisuilla meidän kummankin musiikilliset vaikutteet alkoivat muovata Tenhin maailmaa. Keikkatilanteen ongelma on se, etteivät kaikki jutut ole tietenkään omissa käsissä, ja eteen saattaa luonnollisesti tulla kaikenlaisia ongelmia. – Tietynlainen ajattomuus liittyy myös siihen, että meidän biiseistä on vuodesta toiseen löytynyt samoja rakennusosasia: progressiivisia elementtejä, hypnoottista jumitusta, akustisia tunnelmointeja, luonnon mystiikkaa ja niin edelleen. Kaksikon ohella ainoastaan Valkamalle taustoja laulanut Tuukka Tolvanen on yhtyeen aktiivisempi jäsen. Jos me noustaisiin lavalle, odotusten rima pitäisi pystyä laskemaan tarpeeksi alas vuosien tauon jälkeen. Nyt tilanne on erilainen, ja Valkaman biiseissä laulu on ihan eri tavalla esillä. Brittiläinen doom metal sekä klassinen musiikki olivat tärkeitä juttuja. Tyko: – Parhaimmillaan livenä soittaminen on ollut hemmetin hienoa, ja monista reissuista on jäänyt unohtumattomia muistoja. 40 SOUNDI SOUNDI 41 40 SOUNDI Tyko: – Jos jotakin, me nimenomaan haluamme tehdä ajatonta musiikkia. Valkamalla mukana ovat esimerkiksi Inka Eerola (viulu) ja Janina Lehto (huilu), jotka ovat olleet alkuvuosista asti soittamassa vaihtelevasti levyillä ja keikoilla. Kaikki nämä piirteet olivat mukana jo Kertomuksiadebyyttidemolla vuonna 1997. Soitettiin akustisesti maakuopassa, kun koko alueelta oli sähköt poikki ja viikinkisoturit valaisivat paikkaa soihduilla. Ja miksi olisikaan, sillä Tenhi ei ole koskaan ottanut. Se avarsi omaa ajattelua huomattavasti. Eräs asia on kuitenkin muuttunut: aikoinaan Saarikon ja Issakaisen vierellä oli muitakin muusikoita, mutta vuosien vieriessä Tenhin aktiivijäsenten rivit ovat harventuneet. He ovat taitavia muusikoita ja aktiivisia lukemattomissa muissa bändeissään. Otetaan vaikka meidän toinen keikka Wave-Gotik-Treffen-tapahtumassa Saksassa kesällä 2000. Sieltä löytyi Ulverin kaltaisia rohkeita ryhmiä, jotka kokeilivat akustisten osien yhdistämistä rankempaan ilmaisuun. Illan pääesiintyjä, josta meillä ei ollut mitään tietoa, oli ilmeisesti laukonut jotakin epäkorrekteja kommentteja. He pystyvät nappaamaan kiinni, vaikka me esitettäisiin abstraktejakin toiveita soittojuttujen suhteen. Ilmari: – Me suhtaudutaan studiotyöhön ja live-esiintymiseen pitkälti samalla tavalla. Vielä eräs asia muutoksista: Tenhin uusissa kappaleissa lauluosuudet ovat hallitsevammassa roolissa kuin kertaakaan aiemmin. Tyko: – Meidän niskaan ei ole heitetty mitään typeriä syytöksiä
TAMPERE Olympia KEIKAT 2023. KAUPOISSA 14.07.2023. Tyko: – Konsertti ei valitettavasti mennyt putkeen, sillä meillä oli valtavia ongelmia soundien ja tekniikan kanssa. Sen koommin Tenhiä ei ole esiintymislavoilla nähty. Toistaiseksi viimeinen Tenhi-keikka tapahtui kesällä 2015. TURKU Teatro (Logomo) 23.09. Meidän kiikarit eivät tähyile muualle, vaan ne sojottavat itseemme. Jospa seuraava levy tulisi jo viiden vuoden sisällä. – Tässä yhteydessä voisi mainita sen, että Tenhin ensimmäinen keikka tapahtui aikoinaan Karjaan Faces-etnofestivaalilla omasta aloitteesta. Kukapa sitä nyt haluaisi päättää esiintymisuran niin surkealla tavalla. Tyko: – Eipä oikeastaan. K u v a: Te n h i ”ME NIMENOMAAN HALUTTIIN ESIINTYÄ HIPPIEN KESKELLÄ.” KULTTIYHTYEEN ENNENJULKAISEMATON LIVETALTIOINTI VUODELTA 2015. Olisiko silloin omilla ehdoilla toteutetun juhlakeikan paikka. Entä onko teillä jo ajatuksia seuraavan Tenhi-albumin suhteen. Mikään ei suoranaisesti sido yhtyettä nykymusiikin vaihtuviin trendeihin. Tuliko tuolloin ajatus, että keikkailu saa jäädä. Ajattomuus takaa Tenhin omaperäisyyden. Ilmari: – Enemmän kuin yhdenkään aatteen kanssa flirttailua, Tenhi on oman sielunmaiseman introspektiivistä tutkiskelua. Tenhi täyttää kolmekymmentä vuonna 2026. Ilmari: – Lupaamme miettiä asiaa. CD & 2LP (Ltd. HELSINKI On The Rocks 22.09. Tyko: – Tavoitteena on terävöittää toimintaa. JYVÄSKYLÄ Off Road Festival (Lutakko) 21.09. Tuntui karulta tajuta heti keikan aluksi, että homma ei ole hallinnassa. Eiköhän se kerro orkesterin ajatusmaailmasta kaiken oleellisen, että me nimenomaan haluttiin esiintyä Facesissa hippien keskellä. Tenhin levy-yhtiön Prophecyn oma festivaali järjestettiin Balver Höhle -nimisessä, Saksassa sijaitsevassa luonnonluolassa. 40 SOUNDI SOUNDI 41 poliittisesti tai aatteellisesti kantaa mihinkään suuntaan. Edition of 500) TAVASTIA 2015 16.09
Uudella levyllä kuullaan aiempaa enemmän vierailevia muusikoita ja soittimia. Sen kautta kanavoin luovuuttani musiikkiin. Toukokuussa ilmestyneellä yhtyeen toisella albumilla Kaunis kesäkaupunki kuullaan ensimmäistä kertaa myös bändin kollektiivisesti säveltämiä osuuksia. Sydämeltään se on silti kitararockbändi. Minussa on kitarafiilistelijän lisäksi myös popfiilistelijän puoli. Kyllähän jotkut menevät katsomaan Mahdollisimman visuaalista musiikkia Instrumentaalirock-yhtye Maa Ilmasta sai alkunsa vuonna 2016 Jyväskylässä. Teemme kahdella ki taralla sen mitä niiden puitteissa pys tymme, Koskinen sanoo. Kaunis kesäkaupunki levyllä soittava basisti Jussi Launonen siirtyi hiljattain Lapin kamariorkes terille alttoviulun äänenjohtajaksi. Suomalaisista kitaristeista Koski nen mainitsee esikuvikseen Teemu Viinikaisen ja Timo Kämäräisen. 42 SOUNDI Teksti: Artturi Siromaa –I nstrumentaalimusiikin teke minen ei ole oikeastaan ollut kovin aktiivinen päätös. Mut ta onhan kitara siisti soitin etenkin livenä, Koskinen sanoo. Kaikilla Maa Ilmasta yhtyeen jäsenillä on taustallaan muusikon opintoja. – He saavat minut haluamaan soit taa lisää, vaikka olenkin hyväksynyt, etten koskaan tule olemaan heidän tasoinen soittaja. Ei sitä tietenkään voi vaihtaa yhtäk kiä mihinkään poikkihuiluun. – Ei meidän musa tosin kuulosta kummaltakaan noista. Kitara toimii bändissä ikään kuin laulajan roolissa. Koskisella on takanaan muusikon tutkinto Jyväskylän kon Maa Ilmasta -yhtyeen jäsenillä on takanaan muusikko-opintoja, mikä kuuluu musiikin monimuotoisuudessa. Kämäräinen myös vierailee uudella levyllä. Olem me menneet musiikki edellä ja soit taneet sitä, mikä tuntuu itsestä hy vältä, Benjami Koskinen kertoo. Olavin bändi ruokkii noita molempia, Kos kinen hehkuttaa. Bändi identifioituu säveltäjä–kitaristi Benjami Koskiseen vaikkei kyseessä olekaan sooloprojekti. Launosen tonttia hoitaa jatkossa yhtyeelle jo entuudestaan tuttu Santeri Kettu. – Livenä kuitenkin soitamme pie nellä bändillä. – Olavi Uusivirta on liveaktina mun lempibändejä. K u v a: Te ro A h o n en facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T. Ehkä saman laista konseptihenkisyyttä on am mennettu sieltä. – Vaikka me ollaan kitarabändi, niin se ei välttämättä ole aina pää soitin. Muun muassa flyygeli torvi on korvannut joitain kitaralle sävel lettyjä osuuksia. Maa Ilmasta yhtyeen musikaalisia vaikutteita löytyy toki myös instru mentaalimusiikista, mutta suurim miksi inspiraation lähteiksi Koski nen kertoo Pink Floydin ja Kingston Wallin. sitä Timonkin (Kämäräisen) takia. Siinä on jokai selle jotakin mukana laulettavista kertseistä virtuoottiseen soittoon
Koskinen sanoo. Benjami Koskinen vastaa Kaunis Kesäkaupunki levyn taiteellisesta tuotannosta. Myös keikkailukokemus auttaa, Koskinen sanoo. servatoriolta sekä musiikkipedago gin tutkinto Helsingin Metropolian ammattikorkeakoulusta. – Usein biisit syntyvät looperpe daalilla tekemistäni demoista. Musiikin teoreettinen osaaminen helpottaa tätä, mutta Koskisen mu kaan mikään tietty asteikon moodi ei ole koskaan lähtökohta kappaleen säveltämiselle. Iso yö tehtiin vähän liikaa deadline edellä. Nauhurin kans sa on haettu ambienssia vaikkapa Helsingin päärautatieaseman me lusta. Aapo vastaa visioide ni teknisestä toteutuksesta ja vetelee piuhat studiossa, Koskinen sanoo. Nykyään koen olevani omasta mie lestäni riittävän hyvä kitaristi, eikä näyttämisen halua enää ole samal la tavalla. – Heitämme Aapon kanssa välillä läppää jostain Yngwie Malmsteen jutuista vähän pilke silmäkulmassa. Kaunis kesäkaupunki on tehty vähän pitemmän kaavan kautta. Yhtyeen rumpali Aapo Lankinen on äänittänyt ja miksannut sekä vastannut levyn teknisestä tuo tannosta. Uudella levyllä kuullaan paljon jousia, erilaisia syntetisaattoreita ja sanatonta laulua. Musiikilla välitän sen ulos. – Olen ympäröinyt itseni hiton kovilla pyssyillä! Monessa liemessä keitetyt muusikot mahdollistavat meille avoimen ja ennakkoluulotto man suhtautumisen musiikin teke miseen ja sen esittämiseen. Se on tosi kirjava levy, jossa on monenlaista soitin nusta ja sovitusta, Koskinen sanoo. Ehkä aivan ensimmäisissä julkaise matta jääneissä Maa Ilmasta kappa leissa oli pientä näyttämisen halua. Jälkituotannollinen osuus kesti melkein puoli vuotta. Jos olen tu tustunut hiljattain johonkin sovituk selliseen konseptiin, se saattaa näkyä kappaleissa. Muilla levyllä soittavilla muusikoilla on opintoja myös musiikkiteknologias ta sekä klassisesta ja kansanmusii kista. Kappaleet syntyvät usein pään si säisistä tunnelmista, jotka pyritään saattamaan kappaleen muotoon. Debyyttilevy Iso yö sijoittui te maattisesti lähinnä Koskisen ja yh tyeen kotipaikkakunnalle Jyväsky lään. – Maa Ilmasta on kuitenkin sydä meltään kitararockbändi, Koskinen muistuttaa. Biisit nimetään jo demovai heessa mielikuvien mukaan, Koski nen sanoo. Levyjen välissä projektista on kasvanut Koskisen mukaan bändi. Uudella levyllä kuullaan vähän jazzahtaviakin sävyjä. Kun laittaa kuulokkeet päähän, silmät kiinni ja ainoa ennakkotieto on biisin nimi, pääsee kuvittelemaan leffakoh tauk set itse. Bändin kitaristikaksikko Aapo Nieminen ja Benjami Koskinen nä kevät itsetarkoituksellisen teknisen ja akrobaattisen kitarismin lähinnä koomisena. Olen siinä mielessä laiska biisinkirjoittaja, että menen usein inspiraatio edellä sen sijaan, että istuisin alas tarkoi tuksenani kirjoittaa biisi. Varsinaisesta elokuvamusii kista ei kuitenkaan ole otettu vai kutteita. – Ammennan kappaleisiin aika paljon elokuvista ja visuaalisista mielikuvista. Levyn tekemisel le olisi voinut antaa muutaman kuu kauden enemmän aikaa ja mennä vä hän pidemmälle. Paperilla musiikki saattaa näyttää vaikeammalta, mutta sama maan läheisyys säilyy. Mennään biisien ehdoilla, Koskinen sanoo. – Mä olen se ärsyttävä visionääri, joka huutelee, että tähän kohtaan voisi tulla vaikka haitaria. facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T. On hauska kuulla, miten erilaisia mielikuvia ihmiset saavat. Kappaleet eivät kuitenkaan ole monimutkaisempia. Oli aikaa kuunnella biisejä ja miettiä ideoita, Koskinen sanoo. – Kaunis kesäkaupunki on paikoi tellen harmonisesti värikkäämpi kuin debyyttimme. – Konseptien tasolla on hauska yrittää luoda mahdollisimman visuaa lista musiikkia. Usein hoi dan myös ihmiset soittamaan eri soit timia studioon. Kaunis kesäkaupunki levyllä liikutaan suurimmaksi osaksi Helsin gissä, johon nykyinen bänditoimin ta sijoittuu. Uudella levyllä kuullaan elokuva maista tunnelmaa tukevia kenttä äänityksiä. Ammattimuusikkous mahdollis taa, ettei vaikeidenkaan osuuksien kanssa tarvitse taistella. – Ensimmäinen levy opetti eten kin työtavoista ja asioiden aikataulu tuksesta
Artikkelisarjassa kirjoittajat kertovat omista suosikeistaan. Saara Suvannon uraa varjosti paitsi hänen anteeksipyytelemätön asenteen sa ja laulutapansa, myös se, kuinka han kala hänen musiikkiaan oli 1980 ja 1990lukujen Suomessa määritellä. Mutta kun ne tulevat vastaan, ne kyl lä tunnistaa. V arsinainen sielun ravisteleminen oli kuitenkin vasta edessä, kun tästä innostuneena ryhdyin pen komaan laulajattaren muuta tuotantoa. Kaunotar ja kulkuri osoittautui järi syttäväksi kokemukseksi. Kun huomaa lau lajan tarkoittavan kaiken juuri niin kuin hän asiansa esittää, sen pitäisi tuntua sydänalassa. Rockiksikaan musiikki ei taipunut, ja popiksi käsitettiin tuol loin jo aivan toisenlainen soundi. Suvannon lauluja voisi kutsua lau lelmiksi, ellei termillä olisi niin pliisu kaiku. Läsnäolo oli vavahduttava. Teksti: Antti Luukkanen 44 SOUNDI Saara Suvanto ELÄMÄN KOKO KIRJON EHDOTON TULKITSIJA Minun tähteni > R ohkeus, omaehtoisuus ja artis tinen vapaus ovat vaikeasti määriteltäviä hyveitä. Eikä edes kantria, jonka kuvastosta Saara ammensi lauluihinsa maisemia ja henkilöhahmoja. Sillä pliisua ei Suvannon musiikki ollut. Kap paleet pohjautuivat monesti yksinker taisiin biisirakenteisiin ja pohjasovituk set olivat usein akustisia, mutta folkia tai iskelmää musiikki ei suoranaisesti ol lut. Pian vastaan tullut ensilevyn helmi KisK u v a: U n iv er sa l. Suvannon nimeä kantavalta debyyttialbumilta muistui mieleen täysillä revitellyt Ruman rajun Raija rouvan rokki. Kolmoslevyn kuuntelun aloitettuani en edes malttanut seurata avausraita Nahariyyan Liljan tarinaa, kun kaiken huomion vei laulajan tunteikas tulkinta ja akustisesta sovituksesta huolimatta täynnä elämää oleva äänikuva. Miten vähällä artisti saikaan vangituksi huomion esi merkiksi kappaleillaan Kiitos rakkaudestasi, Et syntynyt pojakseni, Nuo tummat pilvet tai vankilakundin tuntoja tilittävä Enkeli. Kun sain käsiini Saara Suvannon Kaunotar ja kulkuri albumin, muistin artistin nimen ja rouhean laulutavan 1980luvun lopusta
Huomion ovat vieneet aseet, ei inhimillinen hätä. Niin, se ääni. 1974 Saara voittaa lotossa ja ostaa kitaran Tyrvään kirjakaupasta Vammalasta. Ennen kaikkea rehvakkaassa laulutulkinnassa on jotain vaikeasti määriteltävää tasapainoa, eräänlainen rauhan tunne. Kaikkien tunteiden pisat ja koirat ja linnutkin on vahvimpia kokemuksia, mitä musiikkia kuuntelemalla olen kokenut vuosikymmeniin. Naiivilla kyllä, mutta juuri sillä tavalla kuin rauhan tarpeesta pitääkin. 1999 Saara menehtyy sydänkohtaukseen 30.12. Perheeseen hankittiin levysoitin jo varhain eikä popmusiikkia karsastettu. 1985 Omakustannesingle Säveleni teille soikoon ja haku Syksyn säveleen. Vuoroin pinnan alla kupliva ja toisinaan piinaavan avoin herkkyys oli kuitenkin se laulujen kantava voima. Vapauden ohella leikkejä rikastutti mielikuvitus. Laulun sodanvastainen sanoma on esitetty kouriintuntuvan konkreettisella tasolla. Pikemminkin päinvastoin, isä toimi myös evankeliumiyhdistyksen nuorisosihteerinä eli oli perillä myös nuoremman sukupolven tekemisistä. S aara Heikkilä (Suvanto vakiintui sukunimeksi toisen avioliiton myötä) syntyi nykyisin Sastamalaan kuuluvassa Kiikassa toukokuussa 1959. Kappaleen anatomiaa on purettu ansiokkaasti verkkomedia Nuorgamin artikkelisarjassa Suomipopin valkeat helmet. Laulujen ja ylipäätään populaarikulttuurin siloiteltu maailma on vääristänyt ihmisen odotuksia elämästä. K u v a: H an n a E ko la. Hänen musiikissaan kuuluu toisaalta elämänilo, toisaalta murheet kaikessa kurjuudessaan. Hän todellakin uskoi siihen, mitä lauloi. Lauluja Saara ideoi jo lapsesta lähtien. Sen brutaali lähestymistapa sotaan on tässä ajassa huomattava. Hänen ylärekisteriin yllättävissäkin paikoissa kipuava tulkinta sai aikaan loppu mattomia ”Suomen Janis Joplin” -vertauksia. Saara itse ei kuitenkaan ollut laulujensa painavista aiheista huolimatta sisäänpäinkääntynyt, vaan räiskyvä ja omanarvontuntoinen luonne. SOUNDI 45 1959 Saara Tuulikki Suvanto syntyy Kiikassa. Eritoten oman musiikkinsa kanssa hän piti päänsä. Vuonna 1987 julkaistu laulu on ajankohtaisempi kuin ehkä kertaakaan sen ilmestymisen jälkeen. Kissat ja koirat ja linnutkin on Saara Suvannon tuotannon säihkyvin timantti, mutta kolmen albumin mittainen ura antoi paljon muutakin. Saaran tuotanto oli rosoisempaa ja villimpää. 1987 Levytyssopimus ja debyyttialbumi Saara Suvanto. 1992 Viimeinen albumi Kaunotar ja kulkuri. Tässä parivaljakko vuoden 1989 Intiaaninainen-albumin julkkareissa. Niin paljon kuin lähialueillamme käytävä sota onkin tiedotusvälineissä, se saavutti pian alkamisensa jälkeen tason, jossa sota koetaan strategisten taktiikoiden näyttämönä. Itse suorastaan rakastan näitä odottamattomia käänteitä. Se ja hänen mitään pelkäämätön fraseerauksensa oli se, mihin hänessä ihastuttiin ja mitä varsin avoimesti inhottiin. Elämä lapsena noudatteli tuon ajan maaseudun arkea. Samoin hurmaavat ou jeeja jee jee -tyyppiset säkeistöjen täydennykset. Rääkymistä ja pelleilyä varmasti tuon ajan suomirockin jätkämäisen lakonista tulkintaa odottaville. Laulua ovat keikoillaan esittäneet ainakin Pave Maijanen, Janne Westerlund, Ellips ja Amuri. Ei ole moite sanoa, ettei Saaran ääni ollut varsinaisesti kaunis. Kotona laulettiin paljon, ja musiikki nousi myöhemmin tärkeään rooliin niin isoveli Martilla kuin pikkusisko Hanna Ekolalla, joka 90-luvun alkumetreillä ”Laulutulkinnassa on vaikeasti määriteltävää tasapainoa, eräänlainen rauhan tunne.” Ilpo Murtojärvi oli Saara Suvannon luotto henkilö levynteossa. Ensikuuntelusta alkaen en ole pyörittänyt kappaletta kertaakaan ilman, että se olisi aiheuttanut fyysisiä väristyksiä. kohosi suureen suosioon Martin säveltämällä Villihevosia-kappaleella. Olen myös samaistunut Saaran elämänasenteeseen, jota hän painotti harvoissa haastatteluissaan. Vaikka Heikkilän perheen isä oli maallikkosaarnaaja, lasten elämää ei rajoitettu. Nykyään samaan vaikutukseen riittää jo pelkkä kappaleen ajatteleminen
Tapaninpäivän jälkeen Saara joutui sairaalaan, jossa hänen sydämensä petti millenniumin aatonaattona. Toisaalta se oli hyvä pelinavaus, eikä biisin äärimmilleen viety rock-leikittely ollut artistille itselleen mitenkään epäluonteenomaista. Oma osansa oli myös Saaralla itsellään. Kriitikoiden vastaanotto oli penseä. On todennäköistä, että juuri tuon kappaleen ansiosta levy myi varsin hyvin. Julkisuudessa hän itse kuittasi keikkamäärien pienuuden myös sairastelulla. Kaunotar ja kulkuri -levyn versio biisistä on valitettavasti vuorattu tarpeettomalla tingeltangelilla, joka peittää sävellyksen kauneimman lumon. Vokaaliakrobatia huipentuu päätösraitaan Elintason juurakot. Luotettavuus kärsi. Jukka Alihanka oli tippunut debyytin tekijätiimistä, josta kuitenkin uskollinen aisapari Ilpo Murtojärvi vielä jatkoi. Teksteissä liikutaan hivenen enemmän Saaran rakastamien vanhojen lännensarjojen fantasiamaailmassa, vaikka henkilö kohtaisuuden tuntu on yhä vahvasti läsnä. Se oli omat kappaleensa kirjoittavalle suomalaiselle naisartistille yksi kovimmista albumimyynneistä siihen mennessä. Keikat olivat Saaralle vaikeita. Näkövammaisena jo ympäristö oli riskialtis. Elämäniloa riitti kuitenkin loppuun saakka, sillä viimei seen vuoteen mahtui elokuussa 1999 solmittu uusi avioliitto. Rivien välistä voi aistia paineiden ilmestyneen mukaan kuvaan. Tästä onnesta hän ei saanut nauttia kuin yhden syksyn. K u v a : R i itt a S ou r a nd er. Näin ei ollut tarkoitus, mutta materiaalia ei kertynyt enää samaan tahtiin. www.soundi.fi/soittolistat KUUNTELE SOITTOLISTA: Pelottomasti iloista ja murheista – Lyhyt oppimäärä Saara Suvannon maailmaan ALOITA NÄISTÄ KAKKOSLEVYN avausraita Vuorille tanssimaan flirttailee kepeästi maailmanmusiikkivaikutteiden kanssa, ja muutenkin on havaitta vissa pyrkimystä hieman reheväm pään tuotantojälkeen. Vuonna 1992 ilmestynyt albumi jää vain vähän jälkeen edeltäjästään, mutta sen voi tulkita olleen astetta hankalampi Saaralle itselleen. Mutta ihailijoitakin kertyi. Esimerkiksi vankilakuvaus Murtuu malja on kuorrutettu Euroviisu-henkisellä puhallinsovituksella. Tietynlaisesta artistisesta kasvusta huoli matta himmailusta ei ole tietoakaan. Jälkikäteen ajatellen kuulostaa uskomattomalta, että siltä lohkotuista singleistä Kis sat ja koirat ja linnutkin jäi vähemmälle huomiolle, vaikka tulikin noteeratuksi positiivisesti esimerkiksi Levyraadissa. Omien tekstien määrä on pudonnut alle puoleen. Levyn tuotanto on suurempi, 80-lukumaisempi. Kritiikin sävy oli usein avoimen alentava. Lisäksi hän kärsi ramppikuumeesta, mikä lienee ainakin osan keikkaperuutusten syynä. Suunta on ymmärrettävä eikä se millään muotoa levyä pilaa, vaikka vähän totuttelua vaatiikin. Julkaisu oli tähdätty Syksyn säveleen, jonne sillä ei kuitenkaan päästy. Mutta tähtiin oli kirjoitettu, että tämän korkeammalle ei olisi asiaa. Hän teki keikkoja koko uransa aikana arviolta vain parikymmentä. Dramaattisesti ilmaistuna se tavallaan myös pilasi sen. 46 SOUNDI Minun tähteni > täisi olla valtavia elämyksiä. Levykokonaisuus on kyllä vahva. Enemmänkin olisi ollut tarjolla, mutta hän itse peruutti viime tingassa kahdenkin eri vuoden Provinssirock-esiintymiset. Se iso hittibiisi puuttui. Sen paljaaksi riisuttu kuvaus tavoittaa jotain olennaista nuoren ihmisen toiveista matkalla kohti aikuisuutta. Keikalla telottu jalka ja osteoporoosi veivät Saaran pyörätuoliin. Levyllä on jopa kappale nimeltä Kaikki tai ei yhtään mitään. Pohjatyö oli tehty, nimi tunnettu, motivaatio korkealla. Kaiken huomion varasti Ruman rajun Raija rouvan rokki. Vaikea uskoa, että rakkaudenkaipuusta voisi kirjoittaa yhtä kouriintuntuvan kau niisti kuin Ralliautossa. Se on räiskyvä ja rajat rikkova rokkipolkaisu, joka määritti Saaran koko uraa. Diabetes ja migreeni vaikeuttivat keikka-elämää. Debyytillään Saara lauloi Illon maan tiestä, joka vie ”mettäkulmilta suureen maailmaan”. S aara Suvannon viimeisiä vuosia leimasi enenevä sairastelu. Intiaaninainen (1989) Saara Suvanto (1987) ESIKOISALBUMI kattaa kaikki Saara Suvannon vahvuudet: levyltä löytyy niin itseironinen Ruman rajun Raija rouvan rokki, pimeydessä elämiseen sopeutumisesta kertova Jos elämä tähän särkyisi kuin raastavan kaunis rakkaudenjulistus Viimeinen motelli. Tällaisena elämyskulttuurin aikana sanoma tuntuu poikkeuksellisen tärkeältä. Laulutyyliä pidettiin kamalana, eikä analyyseissä yleensä sen pidemmälle päästykään. S aaran levytysura käynnistyi vuonna 1985 omakustannesinglellä Säveleni teille soikoon, josta sen nimistä kappaletta ei kuitenkaan löydy. Kissat ja koirat ja linnutkin on levyn universaalein hymni, jonka sanoma ei valitettavasti vanhene koskaan. Singlen b-puolelta löytyy sisko Riitta Heikkilän tekstittämä ja Saaran säveltämä, pysäyttävän kaunis Et syn tynyt pojakseni. D ebyytille saatiin seuraaja vuonna 1989, kun kakkoslevy Intiaani nainen julkaistiin. Elämä kun koostuu usein aika arkisista asioista, jotka kaikki pitää kyetä ottamaan kunnialla vastaan. Sitä pitkin hän kulki myös viimeisen matkansa Illon rukoushuoneelle oman panoksensa elämälle annettuaan. Nop-sa-jal-ka tilittää Helsinkiin muuttaneen Saaran maalaisuutta karitsalle, Illon maantie vie lap suudenmaisemiin kirjaimellisesti. Se on jäänyt historiankirjoituksessa ensialbumin varjoon, mutta nopea valmistuminen viittaa siihen, että itseluottamusta riitti jatkaa samalla linjalla. On arvioitu, että albumi myi lähes 20 000 kappaletta. Pave Maijasen lisäksi Saaran tyyliin ihastui esimerkiksi Boycott-yhtye, joka pestasi Saaran laulamaan taustoja hittisinglelleen Gotta Rock. Vaikka itselleni Kaunotar ja kulkuri oli portti Saara Suvannon musiikkiin, se on lopulta jäänyt vähiten kuunnelluimmaksi levyksi. Intiaaninainen on kolmesta albumista ainoa, jolla kaikki mate riaali on Saaran itsensä käsialaa. Kaunotar ja kulkuri jäi Saaran viimeiseksi levytykseksi. Single jäi harvojen löytämäksi kuriositeetiksi, mutta Saaran omaa nimeä kantanut debyyttialbumi sen sijaan huomattiin. Musiikki ei riittänyt enää teemaksi mediassa, vaan näihin aikoihin lehtijutuissa puhuttiin enimmäkseen Saaran näkövammaisuudesta ja suursuosioon yltäneestä Hanna-siskosta. Särkynyt ääni rastaalla on sisarteos samasta aiheesta. Jos musabisnesjargonia haluaa käyttää, olisi viimeistään nyt ollut Saaran momentum. Lehtijuttuja alkoi määrittää ”rääkyminen” ja ”laulutaidottomuus”, kun loppulevy oli täynnä kuitenkin herkkiä, teräviä ja suoraan sydämeen meneviä kappaleita. Jos ihmisten odotukset ja realiteettien taju olisi vähän paremmin paikallaan, ehkä olisimme hieman onnellisempia
Ma 16.10.2023 Helsinki, Kulttuuritalo
TI 24.10.2023 HELSINKI, TAVASTIA
Tapahtuman kantavana teemana oli muutosvoima, joten uusi alue oli valikoitunut juuri osuvasti. Tuon pinkin rakennelman sisäpihalla lauantaipäivän aloitti ranskalainen aerobic-henkinen taidepopduo Charlotte Fever.. K u v a: To m i P al sa K u v a: To m i P al sa SOUNDI 49 Liraz 28.5.2023 MAAILMA KYLÄSSÄ, HELSINKI Pitkään Kaisaniemen kentällä majaansa pitänyt Maailma kylässä -festivaali muutti Suvilahteen. Tällä kertaa festivaalin musiikkiohjelman päätti israelilaispersialainen Liraz. kerran järjestetty Tallinn Music Week on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä kohtaamispaikkana musiikkialan toimijoiden keskuudessa. Flow-kokoluokan festivaalit ovat poistumassa Suvilahden alueelta, mutta maailma jää kylään Suvilahteen ainakin ensi kevääseen saakka. Palsa esittää > Näillä sivuilla valokuvaaja Tomi Palsa ja hänen kutsumansa kuukauden kuvaajavieras esittelevät osaamistaan. Lasnamäen betonibrutalistinen kaupunginosa on muistuma neuvostoajasta, mutta sen keskellä sijaitsee pirtsakka taidepaviljonki. Charlotte Fever 13.5.2023 KUNSTIHOONE LASNAMÄE PAVILJON, TALLINN MUSIC WEEK, VIRO 15. Konferenssin ja verkostoitumisen lisäksi tarjolla oli kolmen päivän ajan hengästyttävästi yli 180 showcase-keikkaa pitkin kaupungin klubeja
Tulee olo, että sulaudun paremmin yleisön joukkoon. K u v a: C am il la H an h ir o v a K u v a: C am il la H an h ir o v a. 50 SOUNDI Palsa esittää Kuukauden kuvaajavieras: Camilla Hanhirova > Katatonia 21.1.2023 KULTTUURITALO, HELSINKI Raskaamman musiikin keikoilla koen oloni kotoisaksi. Alma 18.11.2022 TAVASTIA, HELSINKI Alman keikoilla on aina välitön ja hyvä meininki, varsinkin tämä Tavastian keikka on jäänyt mieleen. Ehkä juuri siitä syystä rakastan kuvata fanien tunnelmia näillä keikoilla
Jessen keikoilla fiilistelen myös aina erityisen paljon tyylikästä valosuunnittelua. Joalin 18.11.2022 TAVASTIA, HELSINKI Joalin on yksi mielenkiintoisimpia uusia tekijöitä Suomen musa skenessä. SOUNDI 51 ”Camilla Hanhirovan valokuviin on voinut törmätä Rumban verkkosivuilla tai lukuisten festivaalien virallisissa sosiaalisissa medioissa. Oli hetkittäin jopa vaikea keskit tyä kuvaamiseen, sillä keikka onnistui liikuttamaan moneen otteeseen. Jesse Markin | 4.2.2023 G LIVELAB, HELSINKI Jesse Markin on noussut nopeasti omien lempiartistieni joukkoon. Hänen ensimmäi nen Tavastiankeikkansa teki vaikutuksen. K u v a: C am il la H an h ir o v a K u v a: C am il la H an h ir o v a K u v a: C am il la H an h ir o v a K u v a: C am il la H an h ir o v a. Balaklava Blues | 28.5.2023 MAAILMA KYLÄSSÄ -FESTIVAALI, HELSINKI Ukrainalaiskanadalaisen Balaklava Bluesin esiintyminen oli yksi omista kohokoh dista tämän vuoden Maailma kylässä festivaaleilla. Kuvaustilanteissa Hanhirovan innostuneisuus ja sosiaalisuus ovat tarttuvaa sorttia eli juuri täydellistä seuraa vaikkapa kolmannen festivaalipäivän loppusuoran kirittäjäksi.” – TOMI PALSA LUE CAM ILLA HAN HIRO VAN KUV AAJ AES ITTE LY: soun di.fi /jut ut Käärijä | 20.5.2023 JÄÄHALLI, HELSINKI Käärijän ensimmäinen konsertti Suomessa heti euroviisujen jälkeen oli ehdottomasti yksi kevään hauskimpia keikkoja kuvata
Tenhi luo elämää suurempaa taidetta, joka peilailee tekijöidensä ohella universaalisti ihmisyyttä ja suomalaisuutta suurella sielulla. Valkamaa ei halua kuunnella taustamusiikkina tai keskittymättä siihen täysin, koska albumi kerta kaikkiaan ansaitsee täyden huomion ja antaa sille vastinetta. Valkaman kaltaiset albumit ovat niitä teoksia, joiden ansiosta musiikkia rakastetaan. Rikkaimpien äänimaisemien ohella jopa kaikkein hienovaraisimmat nyanssit saavat aikaiseksi kylmiä väreitä koko vartaloon. Nämä irrottelevat hetket tuovat täydellistä tasapainoa herkimmille minimalistisuuksille ja vain lisäävät levyn loppumattoman oloista rikkautta, tuoden mukaan jälleen ihan erilaisia ihmisyyden puolia. Tämä kaikki soi Valkaman akustisuudessa tavalla, jossa jokainen pieninkin akustisen kitaran punotun kielen raapaisu tuntuu merkitykselliseltä. Hänen äänensä on jo itsessään yksi levyn vaikuttavimmista instrumenteista. Siksi en maltakaan odottaa, että pääsen nauttimaan Tenhin luomasta maailmasta viileänä kesäyönä järven rannalla, jolloin voi olla varma, että albumi tulee antamaan kaikkensa. Pikkuhiljaa Tenhin musiikin huomaa kasvavan henkiseksi kokemukseksi, joka on sitä täysin orgaanisilla tavoilla. Valkama on omalla tavallaan niin suomalaista musiikkia kuin vain voi olla. Valkamassa on kyse jostain niin kokonaisvaltaisesta, ettei Tenhin taidetta meinaa haluta pukea sanoiksi. Maisemien avartuessa Tenhin musiikista kasvaa kokonainen riitti, jossa suuret ja eläväiset rytmit kutsuvat mukaan tanssiinsa. Albumi saa kyllä mielikuvituksen virtaamaan, mutta sellaisella tavalla, joka ei ole enää vain musiikkia. Saarikon kertomat tuokiokuvat ja tarinallisemmat tekstit vain lisäävät Valkaman merkityksellisyyden tunnetta. Tunnelmaa voi verrata hautajaiTenhi Valkama Prophecy siin, jossa jätät lopulliset jäähyväiset rakkaalle ihmiselle, mutta kuoleman väistämättömyyden ohella on aika myös juhlia elämää. Ensimmäisellä kuuntelulla Valkama on suuri 70-minuuttinen matka, joka saa ajantajun katoamaan ja heittäytymään täysin Tenhin vietäväksi. Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 52 SOUNDI V alkama-albumin ensimmäisen, lähes 10-minuuttisen Saattue-kappaleen päättyessä on painettava levy tauolle, mentävä ulos, hengitettävä raikasta kesäilmaa ja ihmeteltävä kyyneleet silmissä, missä ihmeessä juuri olin. Ihan kuin Tenhi olisi pitkään levyä kypsytellessään saanut rauhassa työstää kaikki isoimmat pensselinvedot ja pienimmät siveltimenpiirrot täsmälleen siihen, mihin ne kokonaiskuvassa kuuluvat. Sitä kokiessaan ei edes ehdi ajatella, miksi yhtyeen musiikki on niin voimakas ja harras kokemus. Tenhin folkin taikuus piilee ainutlaatuisessa yhdistelmässä kylmää toivottomuutta ja lämmintä toiveikkuutta, joka huokuu yhtä paljon toteavaa melankoliaa kuin romanttista onnentunnetta. Saarikon täyteläinen, matala ja eläytyvä äänenkäyttö kutsuu luokseen uppoutumaan Valkaman lyriikoihin, joista voi löytää musiikin rinnalle vielä ihan erilaisen, todella syvältä kouraisevan maailmansa. Laulaja Tyko Saarikon ääni on Tenhin sydän. AKI NUOPPONEN HHHHH K u v a: Te n h i "Kylmää toivottomuutta ja lämmintä toiveikkuutta."
Albumi olisi muutoin todennäköisesti ollut liian omaperäinen ja kokeileva saavuttaakseen supersuosiota, sillä se ei edustanut selkeästi mitään genreä tai ilmiötä. QOTSA on kuitenkin onnistunut levyillään lähes joka kerta mutta aina eri tavalla kuin aiemmin. Matador Josh Homme saa olla paljosta kiitollinen Dave Grohlille. Pyöritetään samoja vanhoja levyjä niin kauan, että ne syöpyvät jokaiseen selkäpiihin, mainokseen, suoratoistohittisarjaan ja Tiktok-reelien taustalle. Ja kuitenkin vasta Soundissa parjattu …Like Clockwork (2013) oli yhtyeen ensimmäinen albumi, joka valloitti Billboardin albumilistan piikkipaikan, eikä vaisuksi väitetty Villains (2017) jäänyt siitä paljoa jälkeen. Tuhoa ja lopunaikoja käsittelevällä In Times New Romanilla... Carnavoyeurin soundi muistuttaa rumpufillejä myöten David Bowien Berliinin kaudesta. Mystinen Lullabies To Paralyze ilmestyi kolme vuotta myöhemmin ja intiimimpi Era Vulgaris siitä kahden vuoden päästä. Tuloksena on hahmoton, tumma, tyylikäs möykky. SOUNDI 53 ????. Haluan uskoa, ettei Dean Bluntin mysteerikaveripiiristä koottu bändi pode sellaista erikoismieshybristä, jossa kukaan todella ajattelisi olevansa jonkin genrerenessanssin edustaja tai indien kaivattu pelastaja. Mutta kenties Bar Italian jäsenet tietävät tämän oikein hyvin. JONI KLING HHH K u v a: Si m o n M er ce r K u v a: A n d re s N eu m an n. Bar Italia on sitä paljon puhuttua levyhyllymusiikkia. Negative Space funkkaa säkeistössä romuluisesti, mutta chorus kaahaa Rated R -levyn (2000) tyyliin. Tässä kertaustyylikeitossa ei ole hitustakaan omaperäistä tai yllättävää, mutta on se tavattoman hyvää. yhtye katsoo ensimmäistä kertaa urallaan peruutuspeiliin ja palaa monella tapaa alkuaikojensa rokkaavaan tyyliin, mutta monessa liemessä kypsyneenä ja entistä itsevarmempana. Kriittisessä narratiivissa myöhemmät levyt jäävät helposti klassikoksi julistetun levyn varjoon, joka toimii mittarina tuleville töille. Populaarimusiikki nyt kuitenkin aivan varmasti tulee, menee ja tulee aina uudestaan. Soittimeen ??. Levyhyllyyn ?. Sittemmin yhtyeen julkaisutahti on hidastunut, kun Hommen loputtomat sivuprojektit ja tuotantohommat ovat ottaneet aikansa ja vaatineet veronsa. Yhtye tuntuu sisäistäneen, että jos indiemusiikissa on jotain pelastamista, pelastuu se tekemällä genrelle soittolistaradiokäsittely. Säästyy tilaa. Sydämeen ???. He yksinkertaisesti ovat siirtyneet 2020-lukulaiseen kiertotalouteen, jossa yhä toimivan esineen voi vain poimia kirpparilta käyttöönsä ilman, että on kuviteltava olevansa Kuolleenmeren kääröjen löytäjä. Queens Of The Stone Agen kolmannesta levystä Songs For The Deafista (2002) muodostui kulttiyhtyeelle jättimenestys Grohlin maineen ja toki myös rumpalintaitojen vuoksi. Siinä on yhtä vähän järkeä kuin The Curen Boys Don’t Cry -albumin kannessa pyramideineen ja palmuineen. Divariin . Tracey Denim kuulostaa jokaiselta 1980–90-luvulla tehdyltä vaihtoehtobrittilevyltä ja myös jokaiselta niitä myöhemmin emuloineelta levyltä. Roskiin Queens Of The Stone Age In Times New Roman... On ihanaa, kuinka näin yksinkertaisista perusraaka-aineista saa laitettua jotain näin maistuvaa. Vaikka QOTSA on toisinaan leimattu yhden lajityypin (stoner rock, desert rock) jyräksi, on yhtye ollut alusta asti monipuolinen tyylien sulatusuuni. Kaikkia vaikutteita ja referenssejä on oikeastaan turha yrittää listata. Ja tuskinpa on helppoa pitää taiteellista tasoa ja motivaatiota yllä, kun on kerran tehnyt sukupolvikokemuksen kaltaisen teoksen. Kappaleen suvannossa kuultavat ”itämaiset” jouset luovat kiehtovaa toiseuden tuntua. Jopa nimi Bar Italia on jotenkin vastustamattoman tyhmä. Vitsiltä kuulostava tyylirikko haastaa tekemään pahemman tyylirikon, vertaamaan musiikkia arviossa ruokaan. Turha keksiä mitään uutta ja mullistavaa. Oikeasti se tarkoittaa, että jos genre miellyttää, voit tyhjentää 20 000 vinyylin levyhyllysi ja ostaa korvikkeeksi pelkästään tämän albumin. Levyn avaava Obscenery riffittelee ronskilla otteella mutta on samalla tanssittava. SAMI NISSINEN HHHH Bar Italia Tracey Denim Matador Tuntuu ehkä hieman pöhköltä kuulla lupauksia ”indien uudesta tulemisesta”, kun niitä tulemisia on saanut todistaa aina muutaman vuoden välein. Niitä kuullaan levyllä useammalla kappaleella. Komeimmaksi biisiksi nousee kuitenkin levyn viimeiseksi sijoitettu yli yhdeksänminuuttinen Straight Jacket Fitting, joka junkuttaa eteenpäin kuin traktori ja sukeutuu yllättäen psykedeeliseen, akustiseen outroon. Songs For The Deafista lähtien jokainen uusi QOTSA-levy on ollut tapaus, eikä sen seuraajia tarvinnut kovinkaan kauan odotella
PERTTI OJALA HHHH K u v a: Ja ke E d w ar d s. Uskon ja kieltämisen välisessä henkisessä painissa Paul Simon näyttää lopulta kallistuvan edellisen puoleen. PERTTI OJALA HHHH Paul Simon Seven Psalms Owl Paul Simonin 15. Tämän jälkeen on jäljellä vain yhdessä laulettu ”amen”. Albumin lopuksi Gee, That Was Fun kommentoi ihmissuhteen päättymistä, mutta sanat pätevät myös kaikkeen edellään kuultuun. Unessa saamastaan ideasta kasvaneen Seven Psalmsin julkaisu tuli lähes tyhjästä ja sisältökin on jotain odottamatonta. Children get ready, it’s time to come home”. studioalbumi The Girl Is Crying In Her Latte ottaa paikkansa osana bändin tuotannon kärkipäätä. Läpimurtoalbuminsa Kimono My Housen (1974) julkaisseelle levy-yhtiölle palannut Sparks tekee The Girl Is Crying In Her Lattella ilmeikkään kekseliästä elektronista popia, joka terästyy tarvittaessa rockimmilla otteilla. Avauskappale The Lordin kahta lyhyttä uusintaesiintymistä myöten kaikki laulut soivat pelkistetyimpinä sitten The Paul Simon Songbook -debyytin (1965). Vain vähän yli puolituntinen levy koostuu seitsemästä suosituksen mukaan yhtenä kokonaisuutena kuunneltavasta sävelmästä. Halfnelsonina käynnistyneen ja vuodesta 1972 Sparksina jatkuneen uran 25. Äkkikuulemalta äänessä tuntuvat olevan vain Paul Simonin laulu ja akustinen kitara, mutta pinnan alta erottuu pian lukuisia hienovaraisia detaljeja. The Lordilla Simon listaa Herralle niin monia merkityksiä, että yksiselitteisen ja varman vastauksen saaminen näyttää mahdottomalta. Varsinaisten Sparks-töiden lisäksi Maelit ovat viljelleet luovuuttaan Franz Ferdinandin kanssa tehdyllä FFS-albumilla (2015) ja Annette-elokuvan soundtrackillä (2021). Läsnä ovat myös brittiläinen a cappella -lauluyhtye Voces8 ja pienimuotoiset kamarijouset. Simonille vanhastaan rakkaat etniset rytmit ja jopa Simonin & Garfunkelin The Boxer -hitillä kuultu bassohuuliharppu tekevät hillityn paluun. Tähän viittaavat jo The Sacred Harp -kappaleella kuullun vaimonsa Edie Brickellin laulamat rivit päätöskappaleella Wait. Uskoako vai ei. Hauraasta ja hartaan kiireettömästä Seven Psalmsista on sinänsä ymmärrettävästi puhuttu David Bowien Blackstariin (2016) ja Leonard Cohenin You Want It Darkeriin (2016) vertautuvana hyvästijättönä. Albumin nimiraidalla Sparks tuntee pilkesilmäkulmaisella tavallaan syvää myötätuntoa länsimaisessa yltäkylläisyydessä elävän ihmisen ahdistuneisuutta kohtaan. 54 SOUNDI Levyarviot > ...arkeologisia kaivauksia omassa historiassaan... Lyriikoissaan Simon käy vakavaa pohdintaa itseään ilmeisen kasvavassa määrin vaivaamasta ydinkysymyksestä. A Love Story on rakkaustarina Maelien tapaan laulun päähenkilön ostaessa huumeita tyttöystävälleen. ”Heaven is beautiful, it’s almost like home. K u v a: M u n ac h i O se gb u Sparks The Girl Is Crying In Her Latte Island Kalifornialaisveljesten Ron ja Russell Maelin 60-luvulla alkanut ja The Kinksin Daviesejä tai Oasiksen Gallaghereita sopuisammin sujunut yhteistyö tuottaa yhä raikasta hedelmää. Sparksin ikinuoreen kipinöintiin on aina kuulunut ymmärrys siitä, että vakavasti otettava popmusiikki voi olla myös leikkisää ja jopa humoristista. Herra on polku, jolla Simon liukastelee niin kuin jo tekstiin ujuttamallaan Slip Slidin’ Away -biisillä 70-luvulla. Monien hyvien asioiden lisäksi Simon kokee Herran myös koronaviruksessa ja kohoavassa merenpinnassa. Glam rock -vaikutteisen The Mona Lisa’s Packing, Leaving Late Tonightin jälkeen Take Me For A Ride tarjoaa vahvasti elokuvamusiikillisen intron jälkeen myös riffailevaa metalkitaraa. studioalbumi yllättää monellakin tavalla. Veronica Laken muisteltua 40-luvun elokuvan supertähteä Nothing Is As Good As They Say It Is on vastasyntyneen vauvan tyly kommentti tulevaisuuden näkymistään. It Doesn’t Have To Be That Wayllä Sparks tulee lähimmäksi tavanomaista melodista poplaulua duon biiseille usein ominaisen tehotoistoisuuden väistyessä. The Girl Is Crying In Her Latte on riemastuttava poplevy, jonka voi halutessaan kuvitella myös maelilaiseksi elektroniseksi oopperaksi neljinetoista aarioineen. 81-vuotiaan Paul Simonin tapauksessa jäähyväiset eivät kuitenkaan ole ainakaan vielä tänään lopulliset vaikkakin todennäköiset. Biisi palaa kitaroineen This Town Ain’t Big Enough For Both Of Us -hitin tunnelmiin
Levyn nimi tuntuu varioivan kuuluisaa Greil Marcusin Dylan-kirjaa Invisible Republic. NUUTTI HEISKALA HHH Einar Solberg 16 InsideOut Itsestäänselvyyksiä: Rakastan norjalaista Leprousia. Ensivaikutelmia: Kokeileva albumi 16 todellakin on. Kun totuttuun tapaan Bad Religionin Brett Gurewitzin tuottaman albumin raaka mutta ammattimaisen tuhti äänimaailmakin toimii erinomaisesti, ovat asiat päällisin puolin enemmän kuin hyvin. Samankaltaisuuksia diskografiasta ei silti kannata alkaa vertailemaan. Kalmah ei ole koskaan katsellut sivuilleen eikä tee sitä nytkään. Laulaja-kitaristi Guilherme Miranda on vaikuttanut Entombed A.D. Häikäisevän tajunnanräjäyttäviä hetkiä se ei tarjoa, muttei totaalista skeidaakaan. Nykytrendit eivät ole juurikaan päässeet iskemään kiiloja yhtyeen musiikilliseen arvomaailmaan. Mestaria itseään puoli vuosisataa nuorempi varjoissa pysytellyt bändi kasvomaskit naamallaan, savuisessa klubissa mustavalkoisena kuvattuna: kokonaisuus tuntui oudolta jopa davidlynchiaanisilla mittareilla. Melankoliset melodiat ja murskaimen lailla toimiva metalli lyövät edelleen sopivan synkeästi kättä eivätkä jätä minkäänlaista sijaa epäilykselle siitä, etteikö vuosia kypsynyt aito asia voi edelleen tuntua hyvältä ja arvokkaalta. AKI NUOPPONEN HH Kalmah Kalmah Ranka Kalmah on pitänyt muutaman vuoden tauon levyttämisestä, mutta oikeastaan asiaan ei tarvitse kiinnittää kummoistakaan huomiota. Tuotantoprosessia ei ole viety keinotekoisesti liian pitkälle, vaan bändin annetaan oikeasti elää ja hengittää. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Steve Lukather Bridges The Players Club Kannuksensa ensin Los Angelesin sessioässänä ja myöhemmin Totossa ansainnut Steve Lukather on löytänyt jo kauan aikaa hyvän kaavan musiikin tekemiselle. Odotuksia: Kun sain kuulla, että Solberg julkaisee sooloalbumin, halusin hänen menevän niin kauaksi kuin on mahdollista Leprousin soundista, joka sekin on muuttunut yhä kokeilevammaksi. Taattu Toto-pastissi When I See You Again korjaa tilanteen välittömästi, ja kappaleella kuullaan ehkä levyn komein kitarasoolo – ei sillä, että niistä olisi muutenkaan puutetta. Pari vuotta myöhemmin setti julkaistaan levymuodossa, ja voimme keskittyä musiikkiin. Lukatherin soitto on rauhoittunut niin soundillisesti kuin teknisestikin ysärin villeimmistä vuosista samaa tahtia hiuksien harmaantumisen kanssa. Levyn ensimmäinen kappale Far From Over kertoo osuvasti levyn ja muusikon uran tarinaa: haudassa on aikaa levätä. Tutut elementit puolustavat paikkaansa melkein jääräpäisen tuntuisesti, vaikka muuta ei tarvita tai osaa edes vaatia. Siinä missä kirja tutki Dylanin laulujen suhdetta unohdettuun ja kummalliseen kansanmusiikin kautta tallennettuun Amerikkaan, tuntuu Dylan nyt tekevän arkeologisia kaivauksia omassa historiassaan, löytäen hieman yllättäen sieltä täysin odottamattonta kultaa. Don Was on kuuluisa siitä, että äänittäessään Dylania 90-luvun alussa hän oli poistanut rumpalin setista symbaalit, koska oli tajunnut niiden tukkivan samoja taajuuksia kuin Dylanin ääni. Esimerkiksi kolmantena sinkkuna julkaistu kelttipunkkirallatus Devil In Disguise olisi tuskin 90-luvulla kelvannut edes b-puoleksi. Jälkimakuja: Hajanainen albumi viistää välillä läheltä Leprousin viimeisiä levyjä ja pääsee yhtä usein kauas siitä. SOUNDI 55 Bob Dylan Shadow Kingdom Sony Pandemian yksi kummallisimpia musiikillisia ilmentymiä oli Bob Dylanin varoittamatta linjoille tumpsahtanut ”konsertti” Shadow Kingdom. Kasarihenkisen ja kitaravetoisen radiopoprockin ystäville Bridges on varsin pätevää kuunneltavaa. VESA SILTANEN HHH Rancid Tomorrow Never Comes Epitaph Nopeatempoinen ja äkäinen Tomorrow Never Comes on alle 29 minuutissa kuokittu. Kalmah edustaa samaa laatua, jota bändiltä on totuttu odottamaan siitäkin huolimatta, että levyn nimen voisi kuvitella viittaavan jonkinlaiseen merkittävään uudistumiseen. ARTTURI SIROMAA HHH Overmono Good Lies XL Overmono ovat veljekset Tom ja Ed Russell, Etelä-Walesin maaseudulta kotoisin oleva elektronista musiikkia tekevä kaksikko, jonka vaiheet ovat taruakin kummallisempi kertomus rakkaudesta koneisiin sekä heittäytymisestä musiikilliseen intohimoonsa. Kuten tällaiselta superbändiltä voi odottaa, on soitto tiukkaa ja tuotantopuoli kohdillaan. Bridges on ehtaa Lukea ja juuri sitä, mitä kaverilta voi odottaa. Hyvää aikuisrockpaahtoa jatkuu levyn puoliväleille asti, kunnes All Forevers Must End tiputtaa fiiliksen kiintiöballadimaisuudellaan. Sitä paitsi Kalmah kuulostaa nykyaikana siinäkin mielessä hienolta levyltä, että albumilla tuntuu olevan paljon diversiteettiä mukana. Albumin genrepaletti on niin laaja, että kutsutaan sitä vaikkapa progepopiksi, jolla Solberg revittelee yhdessä kappaleessa ambientin, toisessa triphopin, kolmannessa powerballadien ja neljännessä hiphopin sävyillä, ja niin edelleen. Miranda murisee ja örisee painokkaasti, mutta selvästi artikuloiden. Kaikkia kappaleita yhdistää se sama valitettava asia, että ne ovat kuin ovatkin kokeiluja. Tällä välin on paljastunut, että ”bändi” ei ollut bändi ollenkaan, eikä ”konsertti” konsertti: kokonaisuus oli esiäänitetty studiossa, ja todellisessa bändissä vaikuttaa parin mielenkiintoisen uuden tuttavuuden lisäksi sellaisia Dylan-alumneja kuin T-Bone Burnett, Don Was ja Greg Leisz. Rakastan myös Einar Solbergin laulua ja hänen herkkää intensiteettiään kaikissa tekemisissään. Vaikka levy onkin energisintä Rancidia aikoihin, on bändin ilmaisuun toisaalta iän myötä myös tullut tervetullutta rosoisuutta. Luulisi että Trouble Makerista (2017) kuluneissa kuudessa vuodessa oltaisiin saatu puoli tuntia hyviä biisejä kasaan, mutta levylle on eksynyt aivan liikaa keskivertoja sävellyksiä ja silkkaa filleriäkin. Trion outolintu on thrash metal -suuruus Megadethistä kenkää saanut basisti David Ellefson, jota ei yleensä näin raskaan jyräämisen parissa ole totuttu näkemään. Mud, Blood & Goldin ja Don’t Make Me Do Itin kaltaiset onnistuneemmat vedot nostavat levyn lopulta plussan puolelle, mutta eivät kovin kirkkaasti. Kaikki levyn kappaleet on jo tehty muodossa tai toisessa niin Toton, Lukatherin itsensä tai hänen sessiobändiensä toimesta. Tomorrow Never Comesin ongelmaksi kuitenkin muodostuu materiaalin epätasaisuus. -yhtyeessä ja rumpali Micha. Kalmah edustaa vain itseään, jollaisena bändi on helppo hyväksyä. Ihan kuin Solberg olisi joka sävellyksen kohdalla valinnut genren, lähtenyt leikittelemään sillä ja tulokset jäävät kauaksi verevyydestä. To Hell And Back on konkarien varmuudella ja kokemuksella louhimaa perushyvää ja vakuuttavaa ryskyttelyä. Paluu vuosituhannen vaihteen rankempaan ilmaisuun on varmasti monelle fanille tervetullut suunta, ja parhaimmillaan, kuten levyn avaavalla nimibiisillä, Rancid onkin parhaassa vedossaan sitten Indestructiblen (2003). Sitä ei lähdetä tälläkään kertaa purkamaan. JEAN RAMSAY HHHH Dieth To Hell And Back Napalm Dieth on vasta muutaman vuoden ikäinen death metal -orkesteri, mutta sen miehistöltä löytyy kokemusta ja kilometrejä vaikka muille jakaa. Pohjoisen pojat täräyttävät taas mukavasti heinäseipäällä takaraivoon ja nakkelevat silmille piristäviä tähtisateita. Dylan laulaa ikivanhoja sanoituksiaan kuin ensimmäistä kertaa, pyöritellen ja makustellen sanoja meditatiivisen valaistuneena. Kaiken työn tuloksena tästä underground-duosta on tullut parin hittisinkun myötä eräs Brittein saarten suosituimpia elektronisen musiikin akteja, jolla on vankka fanikunta, ja joka on pokkaillut palkintoja musiikkinsa lisäksi myös erityiskiitellyistä live-esityksistään jo kauan ennen debyyttilevyään Good Lies. Mielikuvitukselliset instrumenttivalinnat ja odottamattomat biittikuviot tekevät kappaleista mielenkiintoisia ja yl. Musiikin paino on kiihkeästi sahaavissa riffeissä ja tuplabasarien tykittelyssä, mutta sekaan on heitetty myös kierrepalloja kuten melodinen Free Us All, letkeästi shufflekompilla etenevä Heavy Is The Crown, balladi Walk With Me Forever, jolla Ellefson esittelee ensimmäistä kertaa kykyjään liidilaulajana, sekä levyn päättävä kaunis instrumentaali Severance. Tällä uudella levyllä on poistettu rummut kokonaan (riemuitkaa, folk-puristit!), ja kenties sen lopputuloksena Dylanin ääni soi monitasoisempana ja sävykkäämpänä kuin vuosiin. ?ysejko puolestaan Decapitatedissa eli vahvaa osaamista kuolometallin saralta ainakin piisaa. Levy sisältää paljon upeita hetkiä, mutta kokonaiset kappaleet eivät vain millään kosketa. Ajoittain nostalginen, mutta kiistämättömän innovatiivinen musiikki leikkii tunnistettavilla vokaalisämpleillä, joita rytmittävät raskaat rummut sekä melodiset sointukulut. Teinivuosistaan saakka musiikkia tehneiden velipoikien soundi on todella tarttuvaa, samplepohjaista ja elektronista tanssimusikkia, josta löytyy joka kuuntelukerralla uusia tasoja. Lopputulema: 16 on Solbergin henkilökohtaisin ja taiteellisesti vapautunein albumi ikinä, mutta sisäänpäin kääntyneellä tavalla. Yhtye on aikoinaan nahkansa jo kertaalleen luonut, joten mitä sitä nyt jatkuvasti säätämään
Nämä 42 minuuttia tuntuvat todella pitkiltä. Aikuismaisella levyllä vilahtelee vaikutteita Foldsin sankareista, kuten Billy Joelista ja Brian Wilsonista, sekä laajemmin 1970ja 1980-luvun soft rockista. Overmonon tuotantoa ei todellakaan vaivaa genren sisällä vallitseva monotonia ja usein musiikin perimmäistä tyyliä on myös hankala kategorisoida. Jo kitaristi Davy Grahamin kanssa tehdyllä Folk Roots, New Routes -albumilla (1964) kuultu Hares On The Mountain soi nyt entistäkin puhuttelevampana. Ei siis liene sattumaa, että Bruce ja vaimonsa Patti Scialfa laulavat taustoja kahdella levyn uusista kappaleista. 56 SOUNDI 56 SOUNDI lättäviä. What Matters Most palauttaa mieleen myös Ben Folds Five -yhtyeen 24 vuoden takaisen, kypsän orkestroidusti soineen The Unauthorized Biography Of Reinhold Messner -albumin. Toisaalta kovin seestyneen oloinen on mies. Mummoni mun tammani -levyssä hauskinta on nimi, eikä sekään ole kovin hauska. Sävy on tiliätekeveän eleginen muutenkin: minneapolislaisen viinakaupan Hum’s Liquor merkitys selviää kun tajuaa levyn olevan omistettu Replacementsin Bob Stinsonille (veli Tommy laulaa taustoja), ja Stolen Moments vuorostaan on oodi Tom Pettylle. Vaikea uskoa, että Williams on yhä aivohalvauksesta toipilaana tarvinnut sävellysja nuotintamisapua Overbyltä, D Generationin Jesse Malinilta ja kiertuemanageriltaan Travis Stephensiltä, sillä niin yksinomaan häneltä tämä levy kuulostaa. Collinsin tunteikas ja sävelmät täydellisesti sisäistävä ääni on vuosikymmenten kuluttama, mutta kirkkauden hiipuminen on vain syventänyt tulkintojen sielukkuutta. Parasta projektin Horns For A Halo -debyytillä onkin Faulknerin ketterä ja herkullisen tyylitajuinen, anteliaasti annosteltu sooloilu. Tuon kappaleen instrumentaalicodassa nousee tippa linssiin, kun bändiin palannut Williamsin kultakauden tärkein aisapari Doug Pettibone päästää kitaransa ulvomaan. Folds tarkkailee levyllään modernin maailman outouksia ja ilmiöitä lämpimän humoristisesti ja myös koskettavasti. JEAN RAMSAY HHHHH Shirley Collins Archangel Hill Domino Pian 88-vuotiaan brittifolkin kuningattaren Shirley Collinsin 50-luvulla alkanut levytysura katkesi aikoinaan dramaattisesti lauluäänen menettämiseen. Pääosin Shirley Collinsin läpikotaisin tuntemista ja osin jo aiemmin levyttämistä traditionaalisista lauluista koostuva Archangel Hill on pienimuotoisesti toteutettu akustinen helmi. Se on eittämättä myöhäiskauden mestariteos: viisas, surumielinen ja tuhkastanousevan voimakas. What Matters Most on pitkällä keskiiässä viilettävän nörttipopparin yleismiellyttävä taidonnäyte. Suomi-iskelmähiturin ja Rainbow’n lehtolapselta kuulostava Ghost Of You sekä Black Sabbath -riffinen Bitter Pill taas ovat niin monesti kierrätettyä vanhan koulun heavy metal -peruskauraa, ettei edes Faulknerin kitarasankaruus pelasta niitä haukotuttavuudelta. Rainbow’ssa ja MSG:ssä äänijänteitään nau’utelleen Ronnie Romeron karheanmelodista raspilauluakaan ei voi moittia kuin ajoittaisesta virkamiesmäisyydestä. Välillä huomaakin kaipaavansa takavuosien velmumpaa versiota Foldsista pikkunäppärine lyriikoineen ja railakkaine pianon paiskomisineen. Levyarviot > 56 SOUNDI Levyarviot > 56 SOUNDI Levyarviot > ...nörttipopparin yleismiellyttävä taidonnäyte... Tuskinpa tästä kiinnostuu edes HK:n sisäänostaja. Foldsin uudet kappaleet ovat tasalaatuisia, ja etenkin sovitusten suhteen hänellä on pelisilmää. MAPE OLLILA HH Horse Attack Sqwad Mummoni muni mun tammani Överdog Tämän meetvurstin päiväys on mennyt. Mutta neljännellä albumillaan Villilän hevosenpäiset hahmot tekevät Teflon Brothersista muistuttavaa laiskaa iskelmädiskoräppiä, mitä nyt biiseissä pitää tietysti mainita kavioeläimiä ja nakkipiiraita. Avausraita But Wait, There’s Mode johdattelee aiheeseen odotettua synteettisemmin, mutta lopulta Fold asettaa askeleensa tutuille pianovetoisen popmusiikin poluille. Siinä missä levyn timantti Do Or Die on kuin Faulknerin vastine Priestin Painkillerille, levy ei paljoa muuta tarjoa. Lähes 38 vuotta kestänyt hiljaisuus päättyi Lodestar-albumin (2016) myötä, ja nyt käsillä on uuden tulemisen kolmas laulukokoelma. Aikoinaan Horse Attack Sqwadin julistautumisella suomi-grimen edelläkävijöiksi saattoi olla jotain katettakin, ja joka tapauksessa Hevosia ei ongelmia ja eräät muut varhaisemmat teokset olivat kovia bängereitä. Vaikutteet nousevat kuitenkin selkeästi klubeilta; trancesta, hard housesta, teknosta sekä dubstepistä. Nimibiisi, Blind Leading The Blind ja Downfall Rising polkevat paikallaan vailla selkeää päämäärää. TOMI NORDLUND HHH Elegant Weapons Horns For A Halo Nuclear Blast On helppo kuulla, että Elegant Weapons on Judas Priestin riffilordi Ritchie Faulknerin hengentuote, niin paljon samansukuisuutta sen parhaassa biisissä ja varsinkin maestron kitaroinnissa Juutaksiin löytyy. Perinteisten rakkauden, kaipuun ja tragiikankin täyttämien laulujen jälkeen Shirley Collins ylistää kotiseutunsa Sussexin kauneutta lausumalla hiljaisen arvokkaasti isänsä kirjoittaman runon tämän potiessa koti-ikävää toisen maailmansodan rintamalla. Iso-Britannialla on tänään omat haasteensa, mutta Archangel Hillin laulujen iättömyydessä ja Shirley Collinsin tulkintojen melankolisessa tyyneydessä vanha Albion voi paremmin kuin koskaan. NIKO PELTONEN HH K u v a: D an n y C li n ch. Näin käy nyt Lucinda Williamsille, sillä tällä uudella levyllä on useita kohtia jotka tangeeravat muistelmateos Don’t Tell Anybody The Secrets I Told Youn (2023) kanssa – ei vähiten nimikappaleen toinen säkeistö, joka on suoraan aviomies/manageri Tom Overbyn suusta: hän lausui nämä sanat Springsteenille avioparin kolmansilla treffeillä (menivät Brucen keikalle, päätyivät jatkoille). PERTTI OJALA HHHH Ben Folds What Matters Most New West Pitkän linjan pianotaituri Ben Folds ei ole levyttänyt vuosikausiin, minkä takia uutinen viidennestä soololevystä tuli otettua vastaan innolla. Acceptin ja Uriah Heepin ”juniorijäsenten” täydentämä bändikin on riviukkojen parasta a-ryhmää. Kappaleet sen sijaan ovat enimmäkseen keskinkertaisia, aivan kuin ne olisi tehty vain puitteiksi Faulknerin kitara-akrobatialle. Silti esimerkiksi valssi Kristine From The 7th Grade kuitenkin tuntuu syvällä, ja Paddleboat Breakup hurmaa simppelin kauniilla melodiallaan. Hyvää toiminnassa on vain se, että sanataiteilijoiden flow sentään pelaa edelleen ihan nautittavasti. Horse Attack Sqwad ei tunnu enää uskovan itsekään oman läppänsä hauskuuteen. Käppäiset lähiökerhobiitit ja ”melodiset” lauluosuudet kohtaavat automaattikirjoituksella tehdyiltä kuulostavat räpit. Siitäkin nauttiminen mahdollistuu vain, jos pystyy jättämään sisällön (eli sen puutteen) huomiotta. LINDA SÖDERHOLM HHHH Lucinda Williams Stories From A Rock N Roll Heart Thirty Tigers Kuten kaikki Bruce Springsteenin elämäkerran lukeneet ja sitä seuranneen A Letter To You -albumin kuulleet tietävät, voi muistelmateos olla monitasoinen mäkistartti varttuneemmalla artistille
Perhe on ei-tippaakaan-sinisilmäinen kiitos ja ylistys niin äidille, veljelle kuin puolisolle ja lapselle, vaikka epäluotettaviin Hyvän päivän ystäviinkin on törmätty. Vertaisjoukkonsa vaihtoehtoisinta laitaa edustava Wednesday vastaa haasteeseen jäntevästi. NUUTTI HEISKALA HHHH Wednesday Rat Saw God Dead Oceans Tätä kuulee nykyisin paljon; muhjuisia kitaroita, jyrkkiä rytmipohjia ja näköalattomaksi vieraantunutta laulua. Todisteeksi esitän Tre Funk III:ssä avaruusmaisempaa matkailua harrastavan Haamun Perheen. Vaikutelmaa alleviivataan vielä albumin Purea muistuttavalla nimellä ja kansitaiteella. Ainakin Abyzmalin teksteissä laulaja Aleksi Paasosen elämä on perseestä ja jätkän tunteikas screamo saa kuulijan suorastaan myötäelämään. Viidennellä sooloalbumillaan mies liikkuu maanläheisissä kuvioissa perimmäisten arvojen parissa. Loppupuolen Musea ja tuoretta Def Leppardia muistuttava synteettinen rockaus on tavallaan mielenkiintoinen suunta, mutta tuntuu perinteisemmän jymistelyn ohessa kokonaisuudessa irralliselta. Suomimetallin tulevaisuus on osaavissa käsissä! MAPE OLLILA HHHH K u v a: Te em u M y ö h än en. Ahnaasti tilansa ottava uusioalternative on mielekäs jatkoja vastareaktio dreampopin ja indiefolkin mielihyväisyyteen, mutta yleistyessään se kohtaa kasvavat laatupaineet. Pääsääntöisesti smoothit taustat ovat minulle vaikeampi pala, vaikka ymmärrän, että näin henkilökohtaisten ja tärkeiden asioiden äärellä aiemmin ärhäkämpää menoa suosinut Haamu on halunnut varmistaa lyriikoiden perillemenon. Ensisilmäykseltään uusi Purge vaikuttaa edeltäjiensä uudistumisen sijaan askeleelta taaksepäin bändin alkuaikoja kohti. Neuvostoliiton raunioista Itä-Helsingin lähiöön muuttanut köyhän ukrainalaisen yksinhuoltajaäidin muukalaispoika. Taustojen professionaali anonyymiys syö kuitenkin yhden tähden kokonaisuudelta. Yhtye sekoittaa Sonic Youthin kirskuvan perinnön shoegazingin kerroksellisuuteen ja provosoi Karly Hatrzmanin ylittämään tulkinnassaan sietorajoja. Levyarviot > 58 SOUNDI Balance Breach Abyzmal Out Of Line Suomalaisen metalcoren etulinjan jo debyytillään ankkuroitunut mikkeliläinen Balance Breach julkaisee saksalaislevymerkin alla toisen kansainvälisesti levitetyn albuminsa. Sitä seurannut Post Self (2017) taas vei bändin soundia enemmän Justin Broadrickin toisen bändin Jesun maalailevan postmetalin suuntaan. Godflesh Purge Avalanche Kolmentoista vuoden hiatuksen jälkeen Godflesh palasi entistä raskaampana ja metallisempana A World Lit Only By Firella (2014). Vaikka metelin ja herkkyyden vuorottelu on pikemminkin impulsiivista kuin loogista, ruokkivat tunnelmat toisiaan. KIMMO K. Six pitää sisällään EDM-rockia, runttariffiä, More Than Words -jymyhitin kaltaista akkariherkistelyä ja reggaeta – mutta ei funkrockia. HANNU LINKOLA HHH Extreme Six Ear Funkkaavalla hard rockilla 1990-luvun taitteessa kaupalliseen kultasuoneen iskenyt Extreme tekee toisen paluunsa ihan laadukkaalla, mutta jokseenkin sekavalla kokonaisuudella. Välillä Paasonen himmailee henkilökohtaisesti ja haavoittuvasti, toisinaan taas raivoaa yhtä isona kuin häntä säestävät äänivallit. Poika ei kuitenkaan katkeroitunut, vaan kasvoi ymmärtämään, miten asetelman sudenkuopat vältetään. Se, että Godfleshin on Purgella onnistunut luoda alkuaikojen materiaaliinsa viittavan pelkistetty pahaenteinen tunnelma, ja silti yhtä aikaa tehdä erittäin monitahoista, seikkailullista ja kokeilevaa musiikkia on aikamoinen taikatemppu. Suomimetallin alennustilasta märisevien pappojen kannattaa tutustua tämänkin 2015 perustetun rykelmän edesottamuksiin, sillä Balance Breachin teknis-melodis-melankolinen, pettymyksiä, ahdistusta ja muita murheita tihkuva moderni metalcore saa uskottavuudellaan kuuntelijansa suorastaan tiloihin. Parhaiten minuun puree levyn funkein, tunnelmaltaankin mystisin ja yhteiskunnallisesti terävä Susi. Vaivattomasti rullaavat riimit ovat alusta loppuun pelkkää asiaa, hyviä oivalluksia ja huumoria sisältäen. Edeltäjiään kirkkaammin ja piikikkäämmin soiva Rat Saw God ei arkaile epäkeskoisuuttaan. Koronaeristys ja lapsen syntymä ovat panneet riimittäjän miettimään, mikä tässä maailmassa on loppujen lopuksi tärkeintä. Musiikki kumpuaa paikoista, joissa moni asia on väärin, mutta jotka ovat silti erottamaton osa esittäjiensä elämää. Melodisesti tenhoavampi jakso alkaa, kun tyylikkäästi taitojaan ilmentävä kitaravelho Nuno Bettencourt vaihtaa sähköluutun akustiseen ja tunnelma herkistyy. Ruosteenvärisessä soinnissa on paljon muotouskollisuutta mutta myös älykästä kokonaisvaltaisuutta. Six on määrätystä onttoudestaan huolimatta aivan ok levy. Näiden ohella reggae-pop Beautiful Girlsissä on modernin musiikki-ilmaston myötäistä hittipotentiaalia, olkoonkin karmeaa. Tarkempi kuuntelu kuitenkin paljastaa Purgen aiempaa ysärimateriaalia moniulotteisemmaksi levyksi. Army Of Nonin lähes äänettömän takaalalle miksatuista vokaalisampleista Lazarus Leperin melkein rytmistä putoavan kaoottisiin rumpureverbeihin, joka biisistä alkaa uusilla kuuntelukerroilla löytää kolmiulotteisuutta lisääviä yksityiskohtia. Levyn alkupää on aika tavanomaista riffipainotteista hard rockia, josta juontuu voimakkaita mielleyhtymiä myöhäisaikojen Kissiin ja Van Haleniin. Letargisesta havainnoinnista ja kivuliaista muistopurkauksista sukeutuu empaattinen esikaupunkikuvaus, joille countryvivahteet tarjoavat mielikuvallisia mutta selkeitä sijainteja. JUSSI NIEMI HHH ...terveimmän järjen ääni kuuluu usein räppärien suusta... KOSKINEN HH Haamu Perhe Pihlderberg Liekö vanhempi kansa huomannut, että tänä päivänä terveimmän järjen ääni kuuluu usein räppärien suusta. Haamun lähtö ei ollut helppo. Kun ilmaisutapa käy arkiseksi, vaaditaan sisällöltä yhä enemmän. Näissä kappaleissa melodiat ovat selkeästi ansiokkaita. Levyn 90-lukuiset hiphop-biitit ja särökitaradissonanssi tuovat melkein liikaakin mieleen Puren (1992) ja Selflessin (1994) aikaisen materiaalin. Kliini laulukin bändin tähdeltä sujuu ja tuo muutenkin jo genressään monimuotoiseen pakettiin jälleen yhden bonusulottuvuuden. Niinpä 1990-lukulaisten tehokeinojen varassa rakentuu perustavanlaatuisesti ajankohtainen kokemus. Kun samalla kauniit kitarakudelmat, djentisti kumisevat mainiolla groovella rullaavat ryhtiriffit, ruhjovat breakdownit ja tyylikkäät elektroniset efektit aaltoilevat vuoksina ja luoteina kuin elämä itse, hyvähän näiden biisien tunnelmissa on niin kellua kuin vetreyttää niskalihaksiaan. Mukavalla groovella vääntää myös Elementis. Tyylitempoilu tosin henkii epätoivoa ja yleistunnelma on monin paikoin valitettavan hengetön, mutta onneksi muutama onnistuminenkin on joukossa
...terveimmän järjen ääni kuuluu usein räppärien suusta...
On tervettä, että pirstaleisuuden ajan muusikon taiteessa soi skitsofreeniselta kuulostava inspiraatiotulva. Tuplalevy kertaa Juice Leskinen & Coitus Int -debyytin (1973) kokonaan, mutta Per Vers, runoilijalta (1974) rannalle jätetyt kolme laulua korvautuvat singlebiisillä Löyly löi. Moukeaksi ohjelmoitu bassoLevyarviot > ...kokonaisuus kallistuu pelottavan karaokemaiseksi... On ihailtavaa, kuinka ehjän ja vangitsevan maailman King Krule kuulemastaan suodattaa. Sufjan Stevens, Timo Andres & Conor Hanick Reflections Asthmatic Kitty Sufjan Stevens julkaisi vuonna 2021 tähän mennessä parhaan albuminsa, yhdessä Angelo De Augustinen kanssa äänitetyn A Beginner’s Mindin. Toisin kuin Convocationsia, uutta levyä ei pääse moittimaan soundtrackmaisuudesta, sillä se on Justin Peckin vuonna 2019 koreografioiman baletin soundtrackin studioäänitys. Synteettiset riffit, perkussiot ja sävelmien soljuvat soundit kulkevat melodiarungon ympärillä välillä rikastavalla ja rikastetulla yhteistyöllä, mutta välillä myös hiukan irrallisina ja jopa laulun sävelkulkuja mielenkiintoisempina biisirakenteina. Alkuperäisenä pidettävän Coitus Int -kolmikon motiiveja vähääkään kyseenalaistamatta ja omaehtoisen suomenkielisen rockbändikulttuurin kantateoksiksi luettavien albumien lauKing Krule Space Heavy XL Harmi, että fuusio-sanalla on niin paljon historian painolastia ja totaalista seksittömyyttä niskassaan. Mikä parasta, lievästi ylipitkä Space Heavy ei tunnu yhdessäkään käänteessä tyylijäljitelmältä. Levyjulkaisun pointti jää silti hämärän peittoon, koska Reflections ei toimi itsenäisenä teoksena. K u v a: Fr an k Le b o n kulku, perkussiosäksätys ja heleä kitarahelinä kannattelevat haikeansävyistä laulua. Marshallin musiikki on modernia, muttei juuretonta. Musiikin tasaisen ambienssin ja laulutulkintojen välillä ei sinänsä ole ristiriitaa, mutta äänikuva on rajattu varsin kapeaan kulkuuraan. Lopulta tosiasiaksi kuitenkin jää, ettei instrumentaalimusiikki ole laulunkirjoittajana ilmiömäisen lahjakkaan Stevensin heiniä. Coitus Int 50 Revival on Juho Juntusen kansitaidetta myöten avoimen nostalginen matka Juice Leskinen & Coitus Intin kahteen albumiin. Ilo uudesta Sufjan Stevens -julkaisusta siis laimeni, kun kävi ilmi Reflectionsin olevan kahdelle pianolle sävellettyä instrumentaalimusiikkia. Taustamusiikkimainen, lähinnä elokuvan soundtrackia muistuttanut teos sijoittuu Stevensin diskografian häntäpäähän. Samana vuonna hän julkaisi myös viisi levyä ja 49 sävellystä sisältäneen instrumentaaliteoksen Convocationsin. 1990-luvun alternatiivitodellisuuden suuressa kulttiyhtyeessä oli paljon samaa. Elokuvallinen synkkyys, kolkoista urbaaneista maisemista irti tiristetty romanttinen hehku, saksofonin ja jatsikkaan notkeuden rockin keskelle salakuljettama boheemitunnelma, runouden ja muun kirjallisuuden kaiut paitsi teksteissä myös kokonaismeiningissä – Archy Marshall on osa kuristavan ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteen ympärille rakentuvan eksistentialistisen popin kiehtovaa jatkumoa. Kokkaraidan herättämät odotukset osoittautuvat kohtuuttoman koviksi, sillä seuraava kappale There huokailee ja kuiskuttelee jo selvästi hennomman nakutuksen kanssa. Mainittu avainraita ja sangen streitti viihdesoul-slovari 99 (Pants Don’t Lie) erottuvat selvästi muita jännempänä rytmitestinä ja kesympänä pop-hiturina. Kunnioitusta ei nyt osoita joukko fanittavia artisteja vaan tribuutin kohteet itse. Marshallin musiikin punainen lanka on hänen oma visionsa, itsehahmotettu fuusio hyvin sekalaisista aineksista. Timo Andresin ja Conor Hanickin erinomainen pianonsoitto kuitenkin nostaa sen Convocationsin newagemaisen ambientin yläpuolelle. Yhden referenssin Space Heavy tuo niin voimallisesti mieleen, että se on pakko lausua ääneen: Morphine. Varsinkin kun viidenteen studioalbumiin urallaan ehtineen Marshallin musiikin pääkomponentit sattuvat olemaan rock ja jazz. Säkkipillimäinen intromelodia toki lupaa vinksahtaneita tyylivaihdoksia. ASKO ALANEN HHH Coitus Int 50 Revival Coitus Int 50 Revival Busola Mikko Alatalon, Pena Penninkilammen ja Harri Rinteen tamperelaisen Hauli Bros -yhtyeen kanssa tekemä Coitus Int 50 Revival poikkeaa tribuuttilevyjen tavanomaisesta formaatista. Tosin näiden perinteiden blandaamisen historia kannattaa unohtaa, se johtaa harhaan. NUUTTI HEISKALA HH Lake Jons Running Third AntiFragile Lake Jons -duon kolmannen albumin ennakkoraita ja -video You Are Not Alone herätti välittömän mielenkiinnon mystisen vetävällä rytmiraidalla, jonka tyrnä elektroninen myllypyöritys häivytti yhtyeen rintapieleen ripustetun genrekortin ”folktronica”tekstin. Taustamusiikkimaisuudesta kritisoiminenkaan ei tunnu täysin perustellulta, koska soundtrack on määritelmänsä mukaan taustamusiikkia. Varsin varovaisia ovat kuitenkin useimmat albumin raidoista, vaikka sävelmissä onkin tiettyä haurasta ja askeettista viehätystä ja soman hentoja tunteiden ja tunnelmien tilityksiä. PEKKA LAINE HHHH. Julistaisin mielelläni King Krulen alias Archy Marshallin merkittäväksi brittiläiseksi fuusioartistiksi
Kaisa Karjalaisen viulu maustaa semidramaattista soundia elegantisti, kappaleet ovat enimmäkseen vahvoja. luista vielä tänäänkin aika ajoin nauttivana on sanottava, että Coitus Int 50 Revivalin kuuntelu on yllättävän raskas kokemus. PERTTI OJALA HH Rival Sons Darkfighter Atlantic Loppuvuoden konserttivieraaksi luvassa oleva kalifornialaisbändi Rival Sons on julkaissut seitsemännen albuminsa. Kun bändi maustaa soppaansa pistämällä vähän motowniksi (Did It For Fun), onko se spontaani piristysruiske vai tunnelmanvaihdos, joka vain kuuluu siihen kohtaan levyä. Aloitetaan töyssyistä: silloin, kun debyyttialbumi Beyond North Star toimii, toimii se mainiosti. Yhtyeen biisit kirjoittaa Ville ”Spigu” Linna. Parhaiten yhtye suoriutuukin nojatessaan raskaampaan osaamiseensa, kuten nimikkokappale komeasti osoittaa. Mirrorsin kirkkourkuisena soundaava ja lopulta syvään riffailuun johtava intro, Bird In The Handin glam rock -poljennon ja kauniin laulumelodian yhdistelmä ja Darksiden herkkyys ja väkevä voima pitävät yllä uskoa Rival Sonsin potentiaaliin. Tämä pätee myös Darkfighteriin Scott Holidayn jykevästi tyylittelevästä ja riffailevasta kitaroinnista aina painavasti lyövään rumpali Michael Mileyhin saakka. Parhaimmillaanhan bläkkiksestä ja psykedeliasta saa kypsyteltyä mitä painajaismaisimman keitoksen, kuten Oranssi Pazuzu on osoittanut. Henget näyttää onneksi tämän itsekin ymmärtäneen. Näin ansiokkaasti suoritetulla tyyliharjoituksella ylletään jo lähelle neljää tähteä. SAMI NISSINEN HHHH Henget Beyond North Star Season Of Mist Kun muun muassa King Satanista ja Hexvesselistä tutut konkarit lyöttäytyvät yhteen tekemään okkulttista avant-garde black metalia kahdella kielellä, alkaa töyssyistään huolimatta kiehtova henkimatka kohti esoterian silmää. Harmittavinta levyllä on kuitenkin päätös antaa Hauli Brosin oletettavasti vasta Juice Leskinen & Coitus Intin jälkeen syntyneille jäsenille niin monen kappaleen päälauluosuudet, että kokonaisuus kallistuu pelottavan karaokemaiseksi. Kai sitä on lopulta turha miettiä. Silloin, kun homma ei toimi, meininki on vähintäänkin hapokasta. Mutta voisiko kyse olla myös siitä, että Euroopan varustautuessa ydinkärjillä pelot ovat tosia ja aiheellisia, jolloin musiikki tarjoaa eräänlaisen ikkunan, fantastisen ulottuvuuden, lopunaikojen kokemiseen. Joitakin kaikuja on myös Karelian Suomi-Pop-levystä – ainakin kansitaiteen typografia vie ajatukset suoraan tähän klassikkolevyyn. Beggar-biisin tuskan parahdukset tuntuvat selkärangassa asti. Epätäydellisyydestään huolimatta Beyond North Starissa on jotain vastaanpanemattoman kutkuttavaa. Bändi on pysytellyt sinnikkäästi raskaskätisen hard rockin ja blues rockin maastossa, eikä Led Zeppelinin kaltaisten pioneerien vaikutteiden läsnäoloa ole voinut kiistää. Tyylillisesti ensilevyn country-soundeista ollaan menty astetta enemmän kansanmusiikkikitaroinnista kaakkoon, ihanaan suomalaiseen psykedeliaoutouteen VesaMatti Loirin hengessä. Beggar-levyn kannessa on anatominen kuva ihmisen sydämestä. Darkfighter onkin parhaimmillaan biisien antaessa tilaa Buchananin vähäkarjuntaisemmalle puolelle. Bassossa on Mikko ”Rock” Siltanen, lyömäsoittimissa Arwi Lind. Sen ahdistavan kaunis musiikki kytkee kuuntelijassa defenssit päälle. Kyse on osaltaan siitä, että rock-musiikki on aina ollut vastahangassa porvarillisen elämän arvoja – yrittämistä, kehitystä ja toiveikkuutta – vastaan, mutta myös siitä, että rokkarit omaksuivat jo 1960-luvulla uskonnollisen retoriikan rienauksen muodossa. LINDA SÖDERHOLM HHHH Swans Beggar Mute/Young God Apokalypsi on 2000luvun (raskaaseen) rockiin pinttynyt perusteema, klisee, jonka hohtoa ei tunnu mikään hälventävän. PERTTI OJALA HHH Fox Confession Full Moon Play Lil’ Beast Tässäpä pienen mittakaavan superbändi: Fox Confessionin keulilla vaikuttaa Thee Ultra Bimboosista tuttu Maria Laiho, kitarassa Hearthillissä ja ties missä operoinut Samuli Laiho, ja bändihistoriansa on muillakin jäsenillä. Luovaa suomifolkia tekevä kokoonpano on kasvanut toiselle tuotokselleen triosta kvartetiksi, kun jo ensilevyllä tiuhaan vieraillut Joose Keskitalo liittyy virallisesti bändiin tuoden keitokseen oman mausteensa taustalaululla, huilulla ja viululla. NIKO PELTONEN HHH Metsäheikki Metsäpoikia Helmi Levyt Metsäheikkien vain puolituntinen kakkonen ilmestyy kolme vuotta ensilevyn Sammakko saunassa jälkeen. LASSI LINNOLA HHH ...kokonaisuus kallistuu pelottavan karaokemaiseksi.... Kaiken kaikkiaan Heikkien seikkailut ovat täydellinen kesä-soundtrack laiturinnokassa fiilistelyyn. Pitkälle viety uskollisuus biisien alkuperäisille sovituksille korostaa Coitus Int 50 Revivalin nostalgian totaalisuutta. Näistä lähtökohdista ei ole yllättävää, että Fox Confession esittää retrotietoista yöpuolen musiikkia, jossa on rautalangan ja jopa slaavilaisen musiikkiperinteen kaihoa, mutta tietysti myös amerikkalaisia rootseja ja universaalin tyylikästä surupop-estetiikkaa. Laulusolisti Jay Buchanan tuntuu sitävastoin puristavan välillä mailaa liiankin lujaa. Sydän on ”irti leikattu”, pois paikaltaan. Stay Gone yltää aitoon koskettavuuteen. Pääosin fantasianaturalismia olevat hippitekstit käsittelevät kotoisaa mytologiaa ja luontoa, metsiä, lintuja ja poikia. Fox Confessionin musiikki kuulostaa korvanmukaiselta, mikä on tärkeintä. Poikain kaunista ja herkkää folkrock-soitantaa on onni kuunnella. Kiitos tästä kuuluu pääpiru King Aleijster de Satanille, jonka vaikuttava huutotyöskentely ohjaa läpi synkän sielunmatkan ja välittää rikkaan tunnekirjon aina uhmakkaasta epätoivoiseen. Swans ja sen johtohahmo Michael Gira on levittänyt apokalypsin ja dekadenssin sanomaa jo vuodesta 1982, eikä se kuudennellatoista levyllään edes yritä uudistua. Darkfighter seuraa pettymyksen tuottanutta Feral Rootsia (2019), ja toden teolla aktivoitunut kvartetti lupailee yllättäen jatkoa vielä tämän vuoden puolella. Ja se on kummallisella tavalla lohduttavaa. Tavallaan Full Moon Play on vähän liiankin itsetietoinen homma, mutta se on toisaalta näkökulmakysymys. Ja miksi. Levyn avaavassa Parasitessa Giran toistellessa ”feed on me, feed on me now”, ajatukset karkaavat nopeasti sinne missä humanitaarista apua todella tarvitaan. Elämä ja kuolema, ilo ja suru vuorottelevat sopusoinnussa rinta rinnan. Tähdistä kotoisin olevat pojat tuovat lauluihin lisäksi juhanafgrannmaisen avaruudellisen ulottuvuuden, joka on myös läpi levyn toistuva teema. Ja pidemmällekin, mistä tulee kaikki pahuus ja kärsimys. Rival Sons ei ole koskaan yrittänyt piilottaa vanhakantaista retroisuuttaan. Henkien kohdalla tasapainoa vielä haetaan: esimerkiksi Henkivalloissa vakuuttavan mätön taustalla piipahtavat kromaattiset luritukset tuovat mieleen lähinnä tivolimaisen tunnelman. Jospa bändi vielä joskus tekisi yhtä vaikuttavan biisin kuin Great White Valkyrien (2014) Rich And The Poor. Beggar on musiikkia hetkiin, kun mikään ei tunnu miltään
62 SOUNDI Levyarviot > ...tyypillä on kyllä karismaa ja asennetta... – KähinäPatella on suuri kädenjälki soundini luomisessa ja olen siitä hänelle kiitollinen. Debyyttialbumilla Costen ja hänen yhteistyökumppaninsa, jo ensi-ep:n tuottaneen KähinäPaten visio on tarkentunut. On helpompaa piiloutua tekstien taakse kierrellen kuin sanoa suoraan mitä ajattelee. – Olen kirjoittanut albumin tekstit itse. Levyn kuulas ja melankolinen r&b-soundi on harvinaisempaa Suomessa. Me haettiin Kähinän kanssa uudenlaista ja minun kuuloista soundia, jotain mitä Suomessa ei olla vielä kuultu. Kesähelteille levyn viileät soundit eivät sovellu, mutta onhan loput vuodesta aikaa syventyä tähän levyyn. Hän puskee äänimaailmojen rajoja, rohkaisee kokeilemaan uutta ja kuulee heti mikä toimii. Paineet eivät ole kuitenkaan liittyneet siihen, saako albumi samaa huomiota kuin mitä Musta sai. Tietysti paineita oli itseäni ja musiikinkuluttajien ajatuksia kohtaan. VILHO PIRTTIJÄRVI HHH Soundi kyseli Rosa Costelta Olen-albumista ja artisti vastasi sähköpostitse. Haastoin itseäni ja pyrin olemaan teksteissä suoraviivaisempi kuin aiemmin. Vain puoli vuotta myöhemmin Coste julkaisi harmillisen epätasaisen Ole varovainen -ep:n. Sen vastaanotto oli minulle täysi yllätys, sillä suosio tai julkisuus eivät ole missään vaiheessa olleet asioita joita tavoittelen musiikillani. Biisit kuten Ruska ja Aallot olivat raastavia kirjoittaa, koska niissä olen paljaana – haavoittuvaisempi kuin koskaan, kaikkien kuullen. – Kyllä. Halu julkaista omanlaista, ajatonta ja tunteita herättävää musiikkia on vienyt minua eteenpäin – paineita vastaanotosta ei siis ollut myöhempienkään julkaisujen osalta. Se on viisas ratkaisu ottaen huomioon, että Olen on selkeän tekstikeskeinen levy. Kyyneleet nousevat pintaan joka kerta Ruskaa kuunnellessa ja siitä tiedän onnistuneeni välittämään tunnetta tekstillä. TEKSTI: VILHO PIRTTIJÄRVI K u v a: E et u K il p el ä. Jokainen biisi on erikseen yksilönä tehty, joten yhtenäisestä ja omasta soundista voi olla ylpeä. Kiinnostavaa on se, kuinka levyn taustat eivät missään vaiheessa käy Costen laulusuoritusten päälle, vaan pysyvät varsin pidättyväisinä. Millainen tekstien kirjoitusprosessi oli. Osa biiseistä syntyi Kähiksen tekemien biittien pohjalta, osa tuli täysin minun päästäni, jolloin istuttiin yhdessä alas tekemään biittejä alusta alkaen sopivan kuuloisiksi. Loiko se paineita 2021 julkaistulle Ole varovainen -ep:lle ja olivatko nuo paineet vielä ensialbumia tehdessä läsnä. Levysi tekstit vaikuttavat todella henkilökohtaisilta. Sinun levytystesi kaltaista, itsetutkiskelevaa ja melankolista r’n’b:tä on kuultu Suomessa harvemmin. Opin albumia tehdessä luottamaan intuitiooni ja viemään vision loppuun saakka, vaikkeivat muut ymmärtäisi sitä vielä. Rosa Coste Olen PME Rovaniemeläinen Rosa Coste sai uralleen räjähtävän lähdön, kun hänen vuoden 2021 alussa julkaistu debyyttisinglensä Musta sai innostuneen vastaanoton niin median kuin myös kuulijoiden keskuudessa. Haitteko levyn tuottaneen KähinäPaten kanssa tietoisesti soundia, joka olisi kotimaan äänimaisemassa poikkeuksellinen. Jotkut kappaleet, kuten Elokuva, ovat hiukan kliseisiä, mutta suurilta osin tekstit ovat vakuuttavia. Hän myös kunnioittaa toiveitani ja antaa minun kasvaa artistina. – Musta on kaunis ja henkilökohtainen biisi, joka oli tärkeää saada ulos. Kirjoittaminen itsessään ei vienyt kauaa aikaa, mutta se tulee luonnostaan etenkin silloin kun on tilaa, tekemättömyyttä ja inspiroivia biittejä. Kotimaisen ajanvietemusiikin kentällä r’n’b on jo vakiintunut tyyliksi muiden joukkoon. Tekstit syntyivät orgaanisesti kotona ja studiolla takan ääressä. Ensisinglesi Musta sai osakseen poikkeuksellisen innostuneen vastaanoton. Suuret täysosumat jäävät uupumaan Costen debyyttialbumilta ja levyn syke on liiankin tasainen, mutta kokonaisuudessaan albumi on varsin vaivatonta ja miellyttävää kuultavaa. Erityisesti mieleen jää arkipäiväisiä ennakkoluuloja ja rasismia riipaisevasti käsittelevä Lapsi
ASKO ALANEN HHHH Radien Unissa palaneet Svart Unissa palaneet on helsinkiläisen sludge metal -yhtye Radienin toinen pitkäsoitto. Viisi biisiä sisältävä, kolme varttituntia (josta kolmiosainen nimikappale syö reilut 21 minuuttia) kellottava levy tasapainottelee raskastakin raskaamman jyräyksen ja minimalistisen, eteerisen tunnelmoinnin välillä. Isäntinä toimivat kitaristit Aki Haarala ja Riku Karvonen, mutta kaikkiaan mukana on 23 muusikkoa ja laulajaa. Toisaalta menossa on jotain sarjallista, Philip Glassin läsnäolon aistii. Se vaatii kuuntelijalta keskittymistä ja syventymistä, mutta myös palkitsee kuljettamalla kosmisiin ulottuvuuksiin, mikäli musiikin vietäväksi vain suostuu tai onnistuu heittäytymään. Merchant leijuu musiikin genrestä toiseen hivelevän hienostuneesti ja laulaa upeasti, yhtä aikaa varmasti ja silti lempeästi väristen. Lähimmäs brassifiiliksiä menee Emma Salokosken höyhenenkevyesti vokalisoima Scarlet Skyline. Oikeastaan Ultralum on enemmän metodi ja konsepti kuin bändi. AKI NUOPPONEN HHH Natalie Merchant Keep Your Courage Nonesuch Kirjaimellisesti ja musiikillisesti fantastisen Leave Her Sleep -suurteoksen (2010) nonsenselyriikan ja lastenlorujen omat sovitukset olivat niin haltioittavat, että Merchant ei noin vain palautunutkaan omaan laulelmamoodiin. Kädet ylös -albumi on toki isojen biittien, bailattavan fiiliksen ja suurien soundien poplevy, mutta siinä on myös isoa särmää. Ultralum väistää hienosti ajan ja genrejen karikot. Tällä tyypillä on kyllä karismaa ja asennetta olla vielä ihan mitä vain. Viidestä pitkästä numerosta koostuva kokonaisuus on ilmavasti hengittävää, salakavalan tiheästi monikerroksista ja hyvin valoisaa musiikkia, joka toisinaan tuo mieleen rakastamani 60-luvun brassihenkisen viihdejazzin á la Sergio Mendes. Jo Bess itse revittelee laulullaan niin rouhean rockisti, että albumin todelliset kasvot alkavat paljastua kappale toisensa perään. Viime kädessä homma kuitenkin soundaa ihan itseltään, ja ihan vaivihkaa myös svengaa melkoisesti. Varsinkin kun sieltä tanssittavimpien hittienkin pinnan alta löytyy lähes aina myös säröä ja roisketta. Kyks-yhtyeessä vaikuttavat myös Miko Kivinen, Aino-Maria Kangas sekä Ville Salonen. Kekseliäässä rock-lyriikassa asuu nonsenserunouden kukkanen. Kelttiyhtye Lúnasa ja syyrialainen klarinetisti Kinan Azmeth laajentavat etnistä antia, samoin irlantilainen Lankum, joka mainitaan Poguesin synkempänä jälkeläisenä. Neljäntoista kappaleen mitassaan albumilla kieltämättä tampataan isoilla rytmeillä niin paljon, että jatkuvien nousujen keskelle kaivattaisiin enemmän suvantoja, mutta kyllä nämä ihmisyyttä juhlistavat bileet bailaa mielellään lähes pilkkuun asti. Unissa palaneet ei siis onnistu kietomaan pauloihinsa ihan täysin ainakaan levylautaselta koettuna. Musasta tulee heti mielleyhtymiä, kuten Organ tai Jimi Tenor And His Shamans. SOUNDI 63 ...tyypillä on kyllä karismaa ja asennetta... VIRPI PÄIVINEN HHHH Scar Symmetry The Singularity Phase II – Xenotaph Nuclear Blast Taalainmaan paras melodisen death metallin yhtye Scar Symmetry on hautonut uutta albumiaan pitkät yhdeksän vuotta. Radien on lajissaan pätevä ja se jokin on jo käden ulottuvilla, mutta sen kaappaamiseen tarvittava viimeinen ponnistus vielä puuttuu. Täysin suotta. Vierailijat tuovat oman perinnesävynsä kappaleisiin. Neljä vuotta myöhemmin julkaistu nimikkolevy Natalie Merchant käytti tuplaa värittäneitä varhaisjazzin tai jousien orkesterointeja harkiten hyväkseen. Bess on erittäin tiiviiksi paketiksi puristunutta koukukasta genrehybridiä. Se on kuitenkin tyylin ystäville tutustumisen arvoinen teos, jonka kappaleet pääsevät varmasti paremmin oikeuksiinsa livenä valtavan äänimassan voimin. Peräti seitsemän eri orkesterisovittajaa säätää soitantoja erilaisissa taustakokoonpanoissa. Pataa kuumentaa Mamba Assefan, Jaska Lukkarisen, Lauri Porran ja Tuomo Prättälän kaltaisten velhojen rytmityö. Plastik on muovia kesyttää perkeleitä ilkikurisella naamalla: ”Mä panen ilman kumia / se on autenttista / elämä on vaarallista.” Puhelauletut riimit on sijoitettu vinkuvien ja pulputtavien äänten lomaan. Vielä vähän lisää monipuolisuutta ja vapautuneisuutta, niin Bess ei varmasti tule jäämään rampampampampamin mittaiseksi artistiksi. Samat sovituskikat ja monet muut sävyttävät myös nyt yhdeksän vuoden tauon jälkeen ilmestynyttä Keep Your Courage -albumia. Levyn helmiä ovat ajoittain jurrisilta Rollareilta kuulostava Syvä pää sekä Graalin malja, jonka kornit urkusoundit ja aavemainen melodia porautuvat väkisin mieleen. Kuoronjohtaja ja funkrokkari Abena Koomson-Davis terästää soulia kahdella duetolla, fonistimies Steve Davis soittaa ja orkesteroi jazzkuviota. Albumia voisi kuvailla sanoilla intensiivinen, maalaileva, murskaava ja pahaenteinen. Radienin edustama musiikki, jossa maltti on valttia ja tunnelma kaikki kaikessa, on hyvin haastavaa sorttia. Kokonaisuus on ihanalla tavalla kompleksinen, ja vaikka musiikin äärellä koetaan hankaliakin hetkiä, ansaitsee ryhmä kiitettävän arvosanan. Se kannatti, sillä vaikka yhtye on aina erottunut ruotsalaisten melodödöpumppujen massasta aika ufoilla teemoillaan ja omaperäisyydellään, nyt The Singularity Phase II – Xenotaphilla massiiviset mutta tyylikkäästi soitetut, näppäryydessään lähes progressiiviseksi metalliksi lukeutuvat äänivallit liitettynä älykkömäisiin neohumanismin, tekoälyn ja sen tuoK u v a: Ji ri n a. Jopa vanhanaikaisia näivettyneitä puheita massapopin bimbosta kuultiin, ja huutelut pyörivät jossain ihan muualla kuin musiikissa. Elektronisen tiluttelun lisäksi kuullaan rentoa kitarointia ja nokkahuilun sulosäveliä. JUSSI NIEMI HHHH Kyks Kyks kaks kolme Salatut Elämät Levyn pyöriessä jännään, millaiseen höpöstelyyn Ylihärsilän Risto on tällä kertaa ajautunut. Kyse on etänä tehdystä, mutta samalla aidosti elävästä ja vapaasta musiikista, jossa kukin osallistuja on lisännyt osansa edellisten päälle ilman ohjeistusta. ”Ihmiset on lasia / ja raha on saatana / on oltava muuta / me ollaan kuolleita… Miks me ei mennä vittu kohti rakkautta?” järkeillään Lasia -kappaleessa. Muista lajitovereista selvästi edukseen erottuminen on monesti kiinni pienistä asioista vaatien usein sen maagisen ja myyttisen jonkin. Bess Kädet ylös Universal Moni suomalainen piti Bessiä tämän UMK-osallistumisen jälkeen yhden hitin ihmeenä. VESA SILTANEN HHH Ultralum Ultralum Eclipse Nyt ei puhuta ihan tavallisesta tapauksesta. Killing Stonea luonnehtisin kosmisesti filosofiseksi. Levyn pituus on viittä vaille tunnin, mutta musiikillinen kirjo pysyy koko pituudeltaan taidokkaasti Natalie Merchantin vangitsevan laulun ja sävelmien syleilyssä. Laulujen nimet saavat repeilemään: Paskalähiö, Helvetti pumppaa jotain, Homo mutta Sapiens. Virityksen luovat ikiaikaisen jylhät kitarasoinnut, joskin loppupäässä Timo Lassyn tenorisoolo tuo mukaan äkäisempää särmää
Täyteläisten sovitusten merkitys nousee sävellysten tasolle, mutta silti Maa Ilmasta onnistuu väistämään kliinisen näpräilyn tunteen. Kuoseja on toisenlainen levy. Usein ilmeisimmät ovat sitä eniten ja joskus herkullisimmat oivallukset syntyvät näennäisen oudoista yhdistelmistä. Luulen, että Sandy Denny -vainaa nyökkäisi hyväksyvästi, jos kuulisi Kassin hienolla santapaperilla taipuisaksi viimeisteltyä ja ovelan lakonista laulua. MIKKO MERILÄINEN HHHH Janne Masalin Kuoseja Roihis Musica Tundramatiksja Bad Ass Brass Band -kokoonpanoista tutun Janne Masalinin vuonna 2020 julkaistua debyyttialbumia Yhdessä olemme alasti vaivasi etupainoisuus. Kanadalaisyhtyeellä on takanaan jo 21 studioalbumia ja useita livejä. Tämä hidastettu ja vanuva yhteentörmäys synnyttää uuden genren, jonka toivon myös jäävän tähän yhteen levyyn: mumble ambient. Hyvin intiimi ja pelkistetty sointi on erittäin intensiivinen, eikä sitä soiteta koskaan ihan kaavan mukaan. Levyn alkuun oli kasattu todella väkevä energialataus, joka vaimeni täysin levyn loppua kohden. Jumalan poika ei nyt ole tulossa kääntelemään poskia, vaan panemaan pahikset järjestykseen. Baana ja Steissi sykkivät elämää, Lehtisaaren satakieli ja Saaristo henkivät kiireetöntä oleskelua. Omaperäisyydestä ei sentään voida puhua Valazzankaan tapauksessa, mutta jonkinmoisesta tyylillisestä elastisuudesta, artistisesta läsnäolosta ja kosketuksen herkkyydestä kyllä. Käytännössä tämä on kaikkea tuota, mutta ennen kaikkea ei oikein mitään. Välillä kitara punoo kiehtovasti luikertelevia kulkuja ja toisinaan luotetaan yksinkertaisuuden ja toiston voimaan. Psykedeliahumahduksen tuoma lisähappi saa toivomaan lisää samaa lääkettä. Benjami Koskisen johtaman ryhmän onnistumisen takaa se, että he hallitsevat kaksi etenkin instrumentaalimusiikissa perustavanlaatuisen tärkeää piirrettä: melodiat ja dynamiikan. On hauskaa, miten Masalinin äänenkäyttö herättää välillä muistumia Tuomari Nurmiosta ja välillä taas Kauko Röyhkästä. Jos levyä taas verrataan Tundramatiksin vastakarvaan silittävään folkpaahtoon, on Kuoseja ilmaisultaan huomattavasti kypsempää ja hienovaraisempaa. Arizonassa kasvaneen Kassin laulut ja solistin ympärille ryhmittyneen huippukombon soitto ei onneksi typisty halvan jäljitelmän asteelle. Länsirannikon hippikantrivibojen sekaan ui kaikuja brittiläisestä folk rockista. Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen yhtye on ollut ahkera sekä studiossa että lavalla. Melkein avantgardistinen Mike Tyson (Here It Comes) akustisine kitaroineen ja erikoisine rakenteineen on myös jäätävä viisu. Margo Timminsin laulu on oma lukunsa ja upeasti soi muukin bändi. JUSSI NIEMI HHHHH Fred Again & Brian Eno Secret LIfe Text Superyhtyeet ja -kollaboraatiot ovat aina vahvasti sektorilla ”uhka vai mahdollisuus”. Veikkaan, että livenä Cowboy Junkies seisauttaa veret. Fred Againin kohdalla on liian aikaista sanoa millainen tekijä hän on, mutta Eno esittelee tällä levyllä anteliaasti heikoimpia puoliaan, päällimmäisenä ajoittainen taipumus tehdä asiat vasurilla ja helpomman kautta. Sen läpi voi nähdä musiikin epämääräisen hahmon. Historialliset lainat soivat musiikissa kaikkialla, mutta niitä ei ole nyysitty yhdestä lähteestä. Ja kannattelevathan ne. Kun popmusiikissa normaalisti päähuomion varastavat lauluääni ja tekstit puuttuvat, täytyy melodioiden kannatella kappaleet alusta loppuun. What I Lost avaa levyn pysäyttävästi, mutta suosikikseni nousee silti kaikkein intiimein veto. Tyylikin on yhä vanhasta bluesista, folkista ja countrysta uutettua tummasävyistä folk rockia. Rönsyilevyydessään se paitsi vaatii kuuntelijaltaan kaiken huomion myös pitää tämän naulittuna paikalleen. Kitara ujeltaa välillä rajulla säröllä varsin neilyoungmaisesti. Siinä jyväskyläläislähtöinen, nyttemmin helsinkiläistynyt Maa Ilmasta onnistui komeasti jo debyytillään Iso yö (2021). Masalinin sävykkäät laulut eivät välttämättä räjähdä ensilevyn avauskolmikon tapaan, mutta kokonaisuus on tasapainoisempi. Sirkat laulavat yössä, kun Hell Is Real leikkaa kaiken läpi periaatteessa vain akustisen kitaran säestyksellä kuin lopullinen kostaja: ”Hell is real / hell is hot / Jesus is coming / ready or not / and I’m scared and I’m angry”. Laulajan roolin ottaa kuulija, jonka päässä laulujen teemat lopulta sanallistuvat ja melodiat täyttyvät merkityksistä. ”I’ve been out on the road drinking coffee”. MAPE OLLILA HHHH Cowboy Junkies Such Ferocious Beauty Cooking Vinyl Tästä on kevyt viihde kaukana. Molemmat ovat nyt vieläpä debyyttiäkin paremmin näpeissä. Eikä itsevarmuutta sykkivää Kaunista kesäkaupunkiakaan kuunnellessa tule kertaakaan mieleen, että tämä kaipaisi laulajaa. Levyn kliimaksiksi kohoava Watching Planes Go By nostaa sielukkaasti ujeltavine happokitaroineen tasaisen raukean albumin intensiteetin uudelle tasolle. PEKKA LAINE HHH Maa Ilmasta Kaunis kesäkaupunki Luova Pop-rock-formaattiin tehdyn instrumentaalimusiikin suurin kompastuskivi on siinä, kuinka saada musiikki kuulostamaan siltä kuin siitä ei vain puuttuisi jotain. Levyarviot > 64 SOUNDI ...vapauttava matka outojen voimien alueelle... Käteen jää olo, että on lähdetty kulkemaan kohti jotain ajatusta tai ideaa, mutta lopulta on jääty puolitiehen, ison vaseliinilla lääsityn ikkunan taakse. Hän ei kuitenkaan vaikuta olevan tekstittäjänä laisinkaan K u v a: H ea th er P o ll o ck. Yhden viime vuosien kuumimman konemusadebytantin ja maailman kunnianarvoisimman ambienssieminenssin kohtaaminen on paperilla kaikkea tätä: uhka ja mahdollisuus, ilmeinen ja yllättävä. Maa Ilmasta on pohjimmiltaan “vain” kitararockyhtye, mutta onneksi paljon muutakin. Kauniisti hallittua kaaosta vyöryy päälle koko kaistan leveydeltä sellaisella intensiteetillä, että audioinformaation tsunamissa kuulija ei aivan heti pysty fokusoitumaan mihinkään detaljeihin, vaan kokonaisuuden varaan täytyy vain heittäytyä kellumaan ja nautiskelemaan. Kokoonpano ei ole muuttunut koko aikana miksikään: Timminsin sisarukset Margo (laulu), Michael (biisit, kitara) ja Peter (rummut) sekä Alan Anton bassossa, ja nytkin multi-instrumentalisti Jeff Bird avustaa viululla ja mandoliinilla. Laulajana Kassi on kova luu, soundiltaan ikäistään vanhemman kuuloinen. Mielikuvitusta herättelevästi nimetyt kappaleet rakentuvat tapauskohtaisesti hyvinkin omanlaisiksi, kauniiksi teoksiksi. Kaikesta huokuu lyhentämättömänä elämän rajuus ja kauneus. Jotain, eli laulu. The Singularity Phase II – Xenotaph on albumi, joka vaatii tarkkaavaisuutta eikä palkitse heti, mutta ei myöskään kuuntelemalla kulu. Niinä hetkinä, kun tässä on joku etäisesti tarttumapintaa muistuttava elementti, se on liiallisen laveerattuun äänimattoon upotettu mumina. Apua, onko käsissä jälleen yksi uustraditionalistinen kantrifolkkari, jonka musiikki on taitavassa kliseisyydessään ja puhdasoppisuudessaan lannistavaa kopion kopion kopiota 1960–70-luvun luomulaulunteon klassikoista. Aika lailla tapissa tässä ollaan. ARTTU TOLONEN H Kassi Valazza Knows Nothing Loose Kassi Valazzan huulilta irtoavat ensimmäiset sanat saavat aikaan lievän pakokauhun. Sen kuulee tässä sellaisena varmuutena, johon ei vippaskonsteilla pääse. man teknologisen singulariteetin uhkaa puiviin sanoituksiin sekä Roberth Karlssonin syvään röhinään ja aseveli Lars Palmqvistin äärimelodisiin, toisinaan efektoituihin kuulaan puhtaisiin lauluihin ovat voittoresepti
Jossain vaiheessa levynteon varrella Laapotille on unohtunut kirjoittaa millään tavalla toimivia laulumelodioita, ja olipa örisijä Saukkonen tai Laapotti, tulos on turtuneen kuuloista. Lopulta rekisteröin vain syvät tunteet, joita musiikki herättää. Tuomas Saukkosen luovuus alkoi kanavoitua yhä useampaan projektiin ja Before The Dawnista tuli nopeasti se tasapaksuin niistä. Avautumislevynä Gag Order kuulostaa viiltävän rehelliseltä, mutta myös hajanaiselta ja suodattamattomalta. Vaikka toteutus pyörryttää hieman väärällä lailla, Gag Order paljastaa, että etäännytys on lopulta aina ollut Keshan voimakeino – jopa näin henkilökohtaisessa materiaalissa. Eat The Acid ja Living In My Head ovat timanttisen biisinkirjoittajan voimannäyttöjä levyllä, jota ei ole reilua kutsua comebackiksi, vaan paluuksi omimpaan artistiminään. Kappaleissa on melko omalaatuista vilpittömyyttä, haavoittuvuutta ja huumoria. Äänimaisemaan on kuulemma tallentunut villieläinten huutoja. Isäpapan kertomusten kautta avataan afrikkalaisamerikkalaista kokemusta viime vuosisadan Amerikassa, Vietnamin sodassa ja myöhemmin Kanadassa, missä Jaydakin on syntynyt. Fase Luna on äänitetty Meksikon rannikolla ja Costa Rican viidakossa mies ja kitara -pohjalta ilman syntikoita. Esimerkkinä tästä käynee erinomainen rakkauslaulu Kun päätyy paikoilleen, jonka tekstissä ensitreffeille suuntaava hahmo muistaa laittaneensa jalkaansa junakuvioiset kalsarit. Kolkko kaiku iskee luihin ja ytimiin. Fase Luna ei yllä vastaavaan, mutta albumi omaa silti suosikkipotentiaalia. samaa maata vanhojen suomirock-ukkojen kanssa. Uusi laulaja Paavo Laapotti on ollut iso hehkutuksen aihe levyn ennakkohypessä Saukkosen poimittua hänet kyytiin pian Laapotin Voice Of Finlandiin osallistumisen jälkeen. Häijynkauniissa teoksessa inhimillisen ja konemaisen raja hälventyy lähes olemattomiin. Tuloksena oli pitkä, edelleen käytävä oikeusjuttu, johon Gag Order -otsikko viittaa. AKI NUOPPONEN HH Jayda G Guy Ninja Tune Kiireisenä lähes kaksoiselämää elävän ympäristöaktivistin sekä toksikologin Jayda G:n, jonka suurempi yleisö tuntenee paremmin maailmankuuluna housetuottajana ja -dj:nä, kakkosalbumi on eräänlainen kunnianosoitus hänen edesmenneelle isälleen, William Richard Guylle, joka jutustelee läpi albumin haudan takaa arkistomateriaaleista poimituilla nauhoituksilla. LINDA SÖDERHOLM HH SOUNDI 65 ...vapauttava matka outojen voimien alueelle... Kuullaan myös akustisia instrumentteja, kuten klarinettia ja viulua. Merellisissä tunnelmissa kellutaan ainakin biiseissä It’s You (oodi merenneidolle), Sail On ja Ocean. Nimikappale kohoaa pinnan alta kasvattaen hitaasti massaansa. Artisti on joutunut sensuroimaan itseään niin julkisissa ulostuloissa kuin taiteessaan. Vähintään henkisinä verrokkeina mieleen uivat Dennis Wilsonin soololevyjen funkja bluesbiisit, Fleetwood Macin Albatross sekä Unknown Mortal Orchestran tuotanto. Viiltävät jouset ja rumpusoundit kuvaavat ovelalla tavalla psyykkisen tilan häiriintymistä. Kuoseja on ehdottomasti suositeltavaa kuultavaa omaehtoisen popmusiikin ystäville. Moderni r&b kohtaa alternative rockin, psykedelian ja Kraftwerkin kautta Donna Summerin. Missä parhaat melodiat. Efektit ja syntikat surisevat levyllä tuttuun tapaan. YouTubesta löytyi sopivasti naapurikaupungissa asunut rumpali Carlos Manzano. Kesha Gag Order RCA Yhtenä 2000-luvun lahjakkaimmista popkirjoittajista pidetty Kesha joutui urallaan sivuraiteelle syytettyään tuottajaansa Dr. Tuolloin jokainen albumi Deadlightin (2007) jälkeen oli ollut kasvottomampi kuin edeltäjänsä. JONI KLING HHHH K u v a: V in ce n t H ay co ck. Eastgaten ovelassa kitaramaalailussa yhdistyvät funk, latinovaikutteet ja psykedelia. LA Priestin kaksi ensimmäistä albumia kanavoivat Princen Camille -alter egon kaltaista funkia. Itselle kuuntelu on kuin vapauttava matka outojen voimien alueelle. Lukea hyväksikäytöstä. Covidajan matkustusrajoitusten yllätettyä Eastgaten uimahousut jalassa artisti jäi jumiin Keski-Amerikkaan. JARI MÄKELÄ HHH Before The Dawn Stormbringers Napalm Before The Dawn jatkaa välikuoleman jälkeen täsmälleen siitä, mihin se jäi 11 vuotta sitten edellisellä levyllään. Pop-hittien kaavoihin tottuneille pitkät ja hitaat kappaleet olisivat varmasti kauhistus. Rick Rubinin minimalistinen tuotanto ei rauhoita kaaosta, vaan alleviivaa sitä. Missä iskevät kertosäkeet. Kokonaisuutena platta on absurdi sekoitus aktivismia ja modernia purkkapoppia, joka keveydellään vie särmän merkittäviltä teemoilta. Tästä patoumasta syntyi katarttinen valikoima kappaleita popteollisuuden syövereistä. The Mask Of Sanity on nimetty 1940-luvulla julkaistun psykopaattista persoonallisuutta käsittelevän kirjan mukaan. Levy ei kuitenkaan ole mikään suruvirsikokoelma, vaan energistä elektronista tanssimusiikkia, jonka yleisvire on varsin positiivinen. VILHO PIRTTIJÄRVI HHH Kaukolampi Inside The Sphere Svart Timo Kaukolammen toista sooloalbumia hallitsevat krautrockin eteerisyys ja neoklassismin rytmit. Kaikki mitä albumilla kuullaan on jotenkin kaiken kansan margariiniversiota Saukkosen parhaista tekemisistä, jos vielä toinen ruokarasvavertaus sallitaan. Ihokarvat reagoivat. Levyllä kuuluvat selkeästi Jayda G:n musiikilliset vaikutteet: house, disco, R&B ja soul, mutta valitettavasti suurin osa kappaleista luisuu ennemmin tai myöhemmin lupaavista introhetkistä keskinkertaisten poppikoukkujen turruttavaan tylsyyteen ja radiohittikaavaan. Siinä on jäänteitä 2000-luvun progeilevasta taidepopista: äkkinäisiä tyylinvaihdoksia ja mahdollisimman monen elementin riitasointuja. Missä dynaamisuus. Taustatarinakin on kunnossa. Ensilevyn kaltaisia selkeitä huippukohtia levyltä ei löydy, mutta toisaalta levy pitää otteessaan ja tarjoaa pureskeltavaa pitemmäksikin aikaa. VIRPI PÄIVINEN HHHH LA Priest Fase Luna Domino Noteerasin LA Priestin eli Sam Eastgaten nu raven aalloilla surffanneen Late Of The Pier -yhtyeen albumin Black Fantasy Channel (2008), ja miehen yhdessä Connan Mockasinin kanssa perustaman leikkikalufunk-duon nimeä kantaneen Soft Hair -lp:n (2016) nostin aikoinaan vuoden levyt -listoillani. Ihmisääni tuo inhimillisyyttä diipin elektronisen mekastuksen keskelle. Kauhufiiliksestä huolimatta kappaleista hehkuu lämpö. Stormbringersilta ei monien kuuntelujen jälkeen jää mieleen juuri mitään. Gregoriaanisen kirkkolaulun kaltaisia lauluosuuksia sekä jylhiä äänimaisemia yhdistävä Ee-Nni-Aa-Ssa muistuttaa Dead Can Dance -yhtyeen tuotannosta. Black Sun Aeon oli sahalaitainen repivä veitsi, Wolfheart on lähes yhtä terävästi tökkivä keihäs ja Before The Dawn on tauonkin jälkeen puinen voiveitsi, jonka tylpällä puolella yritetään viillellä edes jotenkin tuntuvaa melometallia. Missä äärimmäisimmät rujoudet. Poppia ja ysärisoundeja pursuava albumi on tuotettu yhdessä Jack Peñaten kanssa ja osansa projektille ovat antaneet myös LisaKaindé Diaz ja Ed Thomas
Romanssit ovat taas kerran rauenneet ja kaikkia vaivaa loputon, mutta kylmässä päivänvalossa hyvin romanttinen yksinäisyys. Mainio sovitustyö kutoo levystä kuitenkin eheän kokonaisuuden. 66 SOUNDI Marko Haavisto & Seppo Alvari Band Hylättyjä lemmikkejä Rocket/Woimasointu Hylättyjä lemmikkejä on kokoelma Marko Haaviston levyttämättä jääneitä kappaleita vuosien 1993–2010 väliltä. Nyt kokonaisuuden kuunteleminen jättää jälkeensä haalean fiiliksen. Vankassa tyylitajussa piilee toisinaan sovinnaisuuden peikko. NUUTTI HEISKALA H Circus Of Rock Lost Behind The Mask Frontiers 30-vuotisen uran raskaassa musassa tehnyt rumpali Mirka Rantanen (Raskasta Joulua, exWarmen, ex-Hevisaurus, ex-Thunderstone, ex-Loud Crowd) todistaa jo toistamiseen, että 2020-luvulla on mahdollista tehdä erinomainen pitkäsoitto käyttämättä yhtäkään modernia musiikillista elementtiä tai soundiratkaisua. Observatorio-esikoisen (2019) yksinäinen mietteliäisyys on edelleen tärkeä lähtökohta, mutta kun sävellykset vapautetaan koko soittajakaartin heiteltäviksi, katoavat rajat. Toisaalta Radius on oikeasti kaihoisa ralli ja A Chance, levyn ehkä vaikuttavin biisi, lunastaa jo hiukan sitä radikalisminkin lupausta. Olisin vain kaivannut lisää hikisiä yökerhokuvauksia ja leimuavaa koreilua tanssilattioilla. On loputon yö ja hylätyn tehdaskiinteistön ikkunoista näkyy autio hiekkaranta. Onhan tämä erittäin tyylitajuista meininkiä. HANNU LINKOLA HHHH kuutta, jota kappaleen nimikin välittää. Soittajat ovat ammattiseppiä ja pääosan albumin musiikista on kynäillyt Jukka ”Riitis” Riitaluoma (ex-Skädäm). Mikäli yhtye olisi pitänyt yllä sen röyhkeän ja pettävän kepeyden, jonka se tuntuu tunnelmana hyvin hallitsevan, olisin ehkä pitänyt levystä enemmän. Välillä groovaava poppailu vaihtuu Radiohead-henkiseen paatokseen. VILHO PIRTTIJÄRVI HH Boris & Uniform Bright New Disease Sacred Bones Borisin ja Uniformin kollaboraatio alkaa kahdeksalla sekunnilla hyvin hiljaista matalataajuista ääntä. Kolmestatoista laulajasta vakuuttavinta jälkeä tekevät tavallista rekkariaan korkeammalta laulamaan joutunut Mr. Elon kansanmusiikkitausta kuuluu niin melodioissa kuin soiton osallistavuudessakin. Olisin kuitenkin toivonut, että singlekappaleiden leuhotus olisi jatkunut koko levyn mitan. Reippaammat kappaleet toimivat hyvin, mutta slovareista vaikkapa Yhdessä yössä alkaa unettaa. Kun levy loppupuolellaan yrittää kyhätä itseensä jonkinlaista rakennetta, käy vielä selvemmin ilmi kuinka huonosti Boris ja Uniform sopivat yhteen. Circus Of Rock -projektin Lost Behind The Maskilla eivät nykyaikaiset ideat juhli, vaan vanha kunnon melodinen hard rock. Jo vuosia Lissabonissa asunut tuottaja-muusikko Esa Klemola on viritellyt dystooppisen tanssipaikkansa yhtäällä Depeche Modea, Ultravoxia, Orchestral Manoeuvres In The Darkia ja Kraftwerkiä kuunnellen, toisaalta käsi on herkästi hakeutunut myös Joy Divisionin, Japanin ja Sueden levyihin. Joissain kappaleissa rasavilli lapsi on kasvanut juopoksi erinäisten sattumusten kautta – usein kiltteytensä kustannuksella. Tuo ei ole viestintäsovellus Jodeliin lähetetty keskustelunavaus, vaan helsinkiläisyhtye Keitaan toisen albumin toisen singlejulkaisun nimi. Uniformin kanssa slummailu on tietysti ennakkoluuloton kokeilu, mutta levyn muutamat hyvät hetket ovat harvassa. Balladi Voltterin Villestä sen sijaan osoittaa parhaimman luokan tarinankerrontaa. Trio Niskalaukauksesta tutun rumpali Seppo Alvari Pohjolaisen bändi jakaa sovitusvastuuta. Tälläinen sikailu herättänee yleisössä välittömän reaktion, onnistunut otsikko siis! Myönnettäköön, että en itsekään varauksemattomasti rakasta yhtyeen 1970-luvulle kurottavaa kepeää indierockia. Kappaleet on jaettu vuorotellen hitaampiin ja nopeampiin. Välillä tekstit suorastaan syytävät petrolia irrottelunhaluisen yhtyeen liekkeihin. Muutamin paikoin roihu on vähällä riistäytyä käsistä, mutta levyn rehevyys myös hurmaa. Kokonaisuutena levy kuitenkin on hiukan linjaton. Ärsyttävä temppu kuvastaa hyvin Bright New Diseasen päämäärättömien kitarasoolojen, kaikuefektien, vihlovien vingahdusten, metalliriffien ja karjumisen kyllästämää yleisilmettä. Toivo on heitetty. Vaikka laulut puhuttelevat etenkin pienillä eleillään, on mahdotonta olla myötäelämättä osaamisensa laajuuteen havahtuneen kollektiivin riemua. Levyarviot > ...petrolia irrottelunhaluisen yhtyeen liekkeihin... Itse kappalekin huokuu sen sorttista leuhLempi Elo Huojuvat puut Omakustanne Huojuvien puiden rakenne kiehtoo. Runollistettuja kuvia ja irtioton vimmaa kaihtamattomat sanoitukset käyvät täydellisesti yksiin musiikin kanssa. Lordi, aina yhtä K u v a: E v a B o rr o. Scandinavian Music Groupista muistuttavien teemojen päälle suditaan niin jazzkuohuja, avantgardistista arvaamattomuutta kuin progressiivista väriloistoakin, eikä yhtyeen folk viittaa ainoastaan amerikkalaiseen traditioon. Levyn ensimmäiset kolme biisiä keskittyvät mahdollisimman epämiellyttävän kaaoksen luomiseen. Levyä vaivaa lievä kokoelmamaisuus. Molemmat versiot siis sisältyvät ohjelmaan. Mutta jos ne downerit korvattaisiin hapolla, niin jälki voisi olla todella jännittävää. Jo pelkästään kappaleen nimi sai jotkut kollegani reagoimaan vihamielisesti. On kuitenkin sanottava, että haukotuttavaan ensilevyyn verrattuna yhtye on kehittynyt valtavasti. Tällaisten kontrastien käyttö tuntuu hiukan latistavalta. Alun pettymys on kuitenkin toistuvilla kuunteluilla vaihtunut kevyeksi diggailuksi. Kuten odottaa saattaa, kitaravetoisten kantrin, sinivalkoisen iskelmän ja rautalankamusiikin skaalalla pelataan näppärästi. Keidas on yhtyeenä pätevä, eikä kappaleissa sinällään ole mitään vikaa. Jos japanilaisen Borisin vapaamuotoinen ja maalaileva psykedeelinen rock ja newyorkilaisen Uniformin mekaaninen industrial metal vaikuttavat paperilla epätoimivalta yhdistelmältä, on toteutus vielä monenkertaisesti odotuksia huonompi. Tämän tajuttuani siitä muodostui hieman häiritsevä tekijä. Kokemukseni kiteytyy siinä, miten Vilunki 3000:n seitsenminuuttinen remix panee hypnoottisemmaksi ja kokeellisemmaksi neliminuuttisesta Dancing With Broken Heartsista. Kappaleiden alkuhetket ovat tunnelmiltaan liki identtisiä, mutta jokainen teos kasvaa omaan suuntaansa. Ja onhan se Roxy Musicin debyytti kova! Näin koen nyt, mutta ennakkoon Synthetic Pleasuresin saatesanat saivat minut odottamaan vielä reippaasti radikaalimpia ratkaisuja, häkellyttävämpiä kokeiluja. ARTTURI SIROMAA HHH Discoteca Fatale Synthetic Pleasures Alakulttuuritalo Kohtalokkaassa Diskoteekissa tanssijoiden huulet ovat mustat ja mascara tanakkaa. Levy kulkee temaattisesti paljon lapsuuden ympärillä. Muoto kertoo Lempi Elon kasvaneen sooloprojektista täysimittaiseksi yhtyeeksi. JUSSI NIEMI HHH Keidas Papiljottipojan paluu This Is Not A Dog! Unohdin mun skuutin Kaikun pihaan ja menetin mun luottotiedot. Laulajatkin ovat genren yleisölle enimmäkseen tuttuja, osa jopa puolilegendaarisia. Juuri kun kuuntelija kääntää volyyminappia kovemmalle, polkaisee You Are The Beginning käyntiin hirveällä metelillä. Vaikka Borisin aiemmatkaan kollaboraatiot eivät ole olleet bändin oman materiaalin tasoa, ovat ne sentään olleet Merzbow'n, Sunn O))):n tai Ian Astburyn kaltaisten saman kaliiberin artistien kanssa toteutettuja. Hyvä pohja tässä kuitenkin on jatkolle. Niinpä albumi osoittautuu vaihtoehtoisten reittien kirjomaksi kartaksi, joka luotaa risteyskohtien dramatiikkaa, vaikka vakuuttaa kaikkien väylien kuljettavan perille
Päätösraita Tebecada ei tuo peliin paljoakaan uutta, joskin se on selkeimmin kallellaan bluesrockiin päin. Mitään uusia pyöriä tässä ei keksitä, mutta vanhan liiton r&b:tä osaavat harvat vääntää näin luonnikkaasti. Pontevine lapsikuoroineen toiveikkaasti tulevaisuuteen tähyävä Power päättää albumin 70-luvun lopun scifi-tunnelmiin. Intiimi teos onnistuu olemaan äärimmäisen henkilökohtainen ja aito ilman egoa – kypsä ja nöyrä esitys Rahillin kyvyistä, jotka maalaavat meille elävän kuvan muusikon muistoista, kokemuksista, perinteistä ja perheestä. Ensimmäinen kappale Orbital Impulses kytee pitkään yhden pohjasoinnun päälle kehiteltyjen pentatonisten riffien varassa. Silti sanat ovat vasta lähtökohta perusteellisemmalle revisiolle. Wilsonia on verrattu Nina Simoneen, eikä syyttä – piinattu ja sielukas kontra-altto on Baby Rosen vahvin valttikortti. HANNU LINKOLA HHHH Rahill Flowers At Your Feet Big Dada Garagerock-yhtye Habibista tunnetun iranilaisamerikkalaisen, monialaisen taiteilijan (laulaja-lauluntekijä, dj, kuvataiteilija, kirjailija), Rahill Jamalifardin debyyttisoolo on tunnistettavaa tavaraa, mikäli on kuullut hänen viimevuotisen ep-julkaisun Sun Songs, joka käsitti laulajan uudelleentulkintoja muiden tuotoksista. Lopputulos koskettaa ja avartaa mieltä. Niin ensemble-työ kuin soolot soivat aseistariisuvalla lämmöllä. Jumitusmusakin hyötyy koukuista ja breikeistä. Bottenviken hyödyntää sovituksissaan monia alkuperäisiä koukkuja, mutta rakentaa myös omapäistä tunnelmaa, joka on samanaikaisesti lempeä ja jäyhä, intiimi ja teatraalinen. Ultraspeed kertoo jo nimellään, että nyt mennään kovaa, mutta kappale päätyy kiertämään kehää löytämättä tietä ulos. Tarttuva avausraita Go on kuin 2020–luvulle päivitetty dubversio Winehousen ja kumppaneiden 2000–luvulla muodikkaasta retrosoulsoundista. MAPE OLLILA HHH Bottenviken Du och jag, ett rike, ett land Brottby Mattias Björkasin kielitutkielmat jatkuvat. Vain pakollisella rap-vierailijalla (Smino) kuorrutettu Chic-funk I Won’t Tell erottuu joukosta tylsän kliseisenä. Mieleeni ovat myös nopeammin synkopoivat rypistykset, kuten avausraita The Big B, Shakin’ At The South Park ja etenkin wah-wah-funky päätösraita Ratzo, missä mennään jo James Brown -vyöhykkeelle. Usein kaksinaisuudet kuulostavat synteeseiltä. Viimein julkaisunsa saava Ignition Sector on hapokas kokonaisuus, jossa matkan varrella käydään läpi erilaisia nousuja ja laskuja. JUSSI NIEMI HHH Meteor Vortex Ignition Sector Kozmik Artifactz Meteor Vortex on kouvolalainen instrumentaalisen psykerockin voimatrio, jonka debyyttilevy Spiraled Beyond The Reach näki päivänvalon vuonna 2019. Lopussa tulee suvanto, jonka jälkeen kappale ottaa uuden kompin ja kurssin, mutta määränpää vaikuttaa epäselvältä. Chasin’ Upissa Gideonin kitara koukkaa maukkaasti twangosastolle. Loistava tanssiraita! Juppo Paavolan ja Ville Vallilan rytmipolitiikka loistaa näissä erityisesti, samoin kuin Gideonin vokalisoimassa, New Orleans -rumbana kulkevassa Looking For My Babyssa. Käännökset taipuvat timantintarkkaan muotoon, joka sekä yhtenäistää että nyansoi lähdeaineistoa. Albumi on vakuuttava ja tunteellinen esitys Rahillin taidoista laulunkirjoittajana sekä biisintekijänä; matka muistojen kaistalle: kunnianosoitus perheenjäsenille ja tavallisille ihmisille sekä hetkille, jotka ovat muokanneet taiteilijasta juuri sen, mitä hän tässä hetkessä on. Antony Hegartyn ja Adelen vintaasimateriaaliin vertautuva pianoballadi Stop The Bleeding on levyn ehdoton kohokohta. Hienon levyn muutoin kepeässä tunnelmassa on yhden biisin mittainen tyylirikko, joka sopisi paremmin laulajansa oman yhtyeen levylle, Toni Parviaisen synkän tunteikkaasti laulama laahaus Death Makes No Sound. Muutoin vahvasti kaiutettuun, nestemäiseen äänimaailmaan on upotettu kiinnostavia pikku jippoja. SAMI NISSINEN HH K u v a: A ll en Ji an g. Kokonaisuutena Ignition Sector on puuduttavaa kuunneltavaa. Tällä kertaa Vasas flora och fauna -kippari tarkastelee Love Antellin ja Thella Johnsonin kanssa, millaisia sävyjä omaäänisten suomalaisartistien (muiden muassa Maija Vilkkumaa, Rosita Luu, Ismo Alanko) helmet saavat ruotsiksi tulkittuina. Rosen lisäksi muun muassa Tim Maxeyn ja John Schererin tuottama albumi kuulostaa perinteisestä soitinarsenaalistaan huolimatta kuitenkin miellyttävän tuoreelta ja psykedeeliseltä. Enimmäkseen hidastempoisen ja tutkiskelevan albumin neljäntoista kappaleen joukkoon mahtuu myös muutama menevämpi styge, joissa taiteilija sekoittelee vaikutteita sekä kulttuureja: analogiseen soundiin on miksattu kotivideoista poimittuja sämplejä, joita säestävät triphop-, jazzja rokkikompit sekä vintage-psykedelia. Seuraajaa sille äänitettiin jo vuoden 2020 loppukesällä, mutta erinäisten syiden vuoksi äänite pysyi pöytälaatikossa pitkään. The Chasea voi varauksetta suositella kaikille, joita kiinnostaa tietää, mitä se rockin kaksonen roll oikein tarkoittaa. Nouseva r&b-tähti hankki ensimmäisen Grammy-ehdokkuutensa vuonna 2021 ja vieraili ennen tätä toista pitkäsoittoaan Sylvester Stallonen Rocky-leffasarjan Creed-spin-offin kolmannen osan soundtrackilla. Vaikka jotkin sävellykset jättävät Bottenvikenin liikkumavaran vähäiseksi, onnistuvat kaikki tulkinnat. Esimerkiksi Sist och slutligen är man ensam (Scandinavian Music Groupin Lopulta olemme kuitenkin yksin) on itseisarvoisen riipaiseva esitys, jonka myötä projekti saa täyttymyksensä: laulu lumoaa esityskielensä ansiosta ja siitä riippumatta. Parhaimmillaan Bottenviken luo jotakin täysin uutta. Kärkeen nousee herkullisen hidas blues Slower Slower, tällaista tunnelman leipomista jaksaisin helposti kuunnella koko albumillisen. Kun laulajaa ei ole, lankeaa sävellyksille suurempi painoarvo, eivätkä levyn kappaleet kestä kovin kriittistä kuuntelua. Flowers At Your Feet on kuitenkin syvän henkilökohtainen ja autenttinen kasvutarina, jonka tärkeimpiä teemoja ovat laulajan perhe ja perintö, eli erityisesti iranilainen musiikki ja kulttuuri. Levy on jaettu neljään noin kymmenminuuttiseen kappaleeseen, jotka kaikki ovat kokonaisuutena kuunneltavaksi tarkoitetun teoksen osia. Toinen osa Quantum Haze on yhtä vähän sävelletty kuin edeltäjänsä. Kieliasultaan levy on huolellinen. LINDA SÖDERHOLM HHH Masa Orpana Honk The Chase! Alba Jazzin, reggaen ja rockinkin mehuissa kypsäksi marinoidun Masa Orpanan Honk on laajentunut tenorin, alton ja baritonin puhallinsektiolla ja sehän tähän menoon sopii täydellisesti. SOUNDI 67 Baby Rose Through And Through Secretly Canadian Neosoul-artisti ja biisintekijä Jasmine Rose Wilsonilla on yksi persoonallisimmista soul-äänistä sitten Amy Winehousen. Syvimmin kiehtovat kuitenkin ne raidat, jotka yhtye heittää rinnasteisiin mutta yllättäviin ympäristöihin – vaikkapa Kent-sävyin höystetty Olet puolisoni nyt (Du är min älskade nu). JARI MÄKELÄ HHH ihana Jeff Scott Soto sekä Turmion Kätilöiden taustalaulaja Pinja Pitkänen, jonka hituritulkinta melkeinpä varastaa koko show’n. Kiitettävän napakasti asiassa pysyvä kitaristi Jonni Gideon on Suomen oloissa harvinaisen luonteva laulaja, mutta silti koen bändin olevan elementissään erityisesti originaaleissa instrumentaaleissa, joita onkin listalla monia. Yhtä hyvin laulu ei suju kireältä Mark Boalsilta ja äänensä loppuun polttaneelta David Readmanilta
– Maailmantilanne ei sinänsä vaikuttanut levyn tekemiseen. Soitimme viime kesänä esimerkiksi Tuskassa, ja rakastuin tapahtumaan ja sen yleisöön saman tien! ”En myöskään malta odottaa John Smith -keikkaa, sillä suomalaiset kesäfestarit ovat suurenmoisia tapahtumia.” MATKALLA KOHTI SUURUUTTA VOLA K u v a: N ik o la i Li n ar es ADAM JANZI ja viisi tärkeää levyä: CHELSEA WOLFE: Abyss LOREENA MCKENNITT: The Book Of Secrets OTEP: House Of Secrets KORN: Korn NICK CAVE & WARREN ELLIS: The Assassination Of Jesse James By The Coward Robert Ford. – Bändi etsi rumpalia, ja viesti kantautui minunkin korviini. Mieleen jäi elävästi myös Ghostsvideon kuvaussessio, sillä filmasimme pätkän hienossa paikassa veden äärellä. Annoin myös hänen pojalleen spesiaalin rumputunnin, Janzi hymyilee. Sulkeuduimme hienon studion uumeniin Göteborgissa, ja uppouduimme täysin Volan maailmaan. Seuraavana vuonna Volan kokoonpanoon liittyi taitava ruotsalaisrumpali Adam Janzi, eikä bändin ole tarvinnut vilkuilla sen jälkeen taakseen. Miten tulit liittyneeksi Volaan. Ihmiset taisivat kyllä hieman ihmetellä, kun tongin kiivaasti roskakoria, ja samalla aikamoinen tuskan hiki puski päälle! Volan kakkoslevy Applause Of A Distant Crowd ilmestyi 2018. – Tämä keikka jäi muutenkin mieleen. Meidän piti pitää pieni jammailutauko, mutta onneksi tietokone viileni sitten sen verran, että pääsimme jatkamaan konserin loppuun asti, rumpali nauraa. Emme toki pystyneet juurikaan keikkailemaan kiekon ilmestymisen jälkeen, mutta kaikki muut Witness-levyyn liittyvät muistot ovat hyvinkin rakkaita, sanoo Janzi. – Sitten teimme striimikeikan hylätyssä tanskalaisessa sotilastukikohdassa, ja julkaisimme vedon myöhemmin Live From The Pool -otsikon alaisuudessa. Millaisia muistoja sinulla on tuon albumin tekemiseen liittyen. – Kyllä. Kai on aivan mahtava tyyppi! Hän tuli perheensä kanssa katsomaan meitä viime vuonna, kun soitimme muutamia keikkoja Suomessa. Witness-albumi (2021) taas ilmestyi pahimpaan korona-aikaan. Soitimme sitten yhden keikan yhdessä, ja sen jälkeen minut kiinnitettiin vakituiseksi jäseneksi. – Sen jälkeen on sattunut kaikenlaista. Vola on ehdottomasti yksi niistä nimistä, joista tullaan kuulemaan jatkossa hyvinkin paljon. Siinä iski pieni paniikki, kun tajusin jääväni Chileen, mikäli en löydä hukkaamiani dokumentteja. Soitimme saksalaisfestivaalilla keskellä päivää, ja aurinko paistoi suoraan lavalle. – Jos muistan oikein, ensimmäinen kuulemani Vola-biisi oli Inmazesin raita Starburn. Päätin lähettää yhtyeelle lyhyen esittelyvideon, ja sen jälkeen he kutsuivat minut treenikämpälle. Entä oletteko kirjoittaneet uutta materiaalia. – Se oli ensimmäinen varsinainen studiosessioni tämän yhtyeen riveissä, ja rakastin levyn tekemistä. Kasasimme paikan päälle huikean valosetin, ja tämä spessukonsertti oli muutenkin varsin unohtumaton kokemus. Meidän materiaalimme saattaa hyvinkin iskeä kertakuulemalta, mutta yhtä lailla biiseistä löytyy uusia puolia jokaisen kuuntelukerran myötä, sanoo Janzi. – Kyllä vain. Olet myös tavannut hänet. Onneksi ne olivat vielä samassa roskiksessa. Olen itse asiassa jo nauhoittanut rummut muutamiin uusiin biiseihin. No, nyt ainakin olet! Modernia progressiivista metallia soittava bändi perustettiin vuonna 2006, ja askel askeleelta kohti kirkkaampia parrasvaloja marssineen yhtyeen täysimittainen debyyttilevy Inmazes ilmestyi 2016. Toisaalta tässä tullaan heti yhteen Volan suurimmista vahvuuksista. Pidin bändistä heti, mutta minun täytyy sanoa, että jouduin tsekkaamaan kappaleen monta kertaa ennen kuin todella pääsin sen sisälle. Nightwish työskentelee uuden materiaalin kimpussa kuluvan kesän aikana, mutta olen varma, että Kai tekee kaikkensa päästäkseen katsomaan Volan keikkaa John Smith -festivaalille heinäkuussa. Videoiden tekeminen ei ole aina hauskaa, mutta Ghostsin duunaaminen oli aivan huikeaa. Raskaamman puoleista asiaa. En voi valitettavasti kertoa vielä mitään tarkempia yksityiskohtia, mutta tuoretta materiaalia on luvassa! Nightwish-rumpali Kai Hahto on kova Vola-diggari. – Toivon todella, että hän pääsee paikan päälle! En myöskään malta odottaa John Smith -keikkaa, sillä suomalaiset kesäfestarit ovat suurenmoisia tapahtumia. Esimerkiksi erään kerran soitimme Chilessä, ja heitin epähuomiossa tärkeitä asiapapereita roskakoriin lentokentällä. Pian kosketinsoittajamme tietokone kuumeni niin kovasti, että masiina alkoi sekoilla ihan tosissaan. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 68 SOUNDI O letko kuullut tanskalaisesta Vola-yhtyeestä
Jos Waltari oli raskaan crossoverin edelläkävijä Suomessa, me taidettiin sitten olla nu-metalin pioneereja – erityisesti Alienin aikaan. Tampere, Olympia 17.08. Kokonaisuudesta tuli Alienia melodisempi ja modernimpi. Sitten kävi niin, että juuri kun Inner Wellness oli ilmestymässä, saksalainen levyyhtiömme myytiin, ja me saatiin sieltä kenkää. Menestyksen peruskiviä oli kuitenkin taottu jo 80ja 90-luvuilla Tarotin, Stonen, Waltarin, Amorphisin, Stratovariuksen, Sentencedin ja muiden toimesta. Hämeenlinna, Suisto 18.08. – Lopettamisen taustalla oli muutamia syitä. – Inner Wellness taas nauhoitettiin San Franciscossa saksalaistuottaja Bernd Burgdorfin kanssa. elokuuta tulee olemaan Kyyrian viimeinen veto koskaan. Sen jälkeen sovittiin myös muutamia muita keikkoja, ja kesällä onkin luvassa kahdeksan esiintymistä. – Jo joskus kymmenisen vuotta sitten innostuttiin kollektiivisesti, että muutaman keikan soittaminen olisi hemmetin kivaa, mutta idea ei silloin edennyt tekemisen asteelle, sanoo Kallio. – Ollaan treenattu todella ahkerasti, ja bändi soundaa helvetin hyvältä. Provinssi, Seinäjoki 06.07. – Sitten päätettiin, että jos me aiotaan vielä joskus aktivoida bändi, se on parempi tehdä nyt eikä liian myöhään. – Sanotaan niin, että jos joku haluaa nähdä meidät, se kannattaa tehdä nyt. Tauko venähti lopulta neljännesvuosisadan mittaiseksi, mutta nyt Kyyrian hiljaiselo katkeaa yhden kesän ajaksi. – Näihin aikoihin Kyyrian tähtäin oli selkeästi ulkomailla. Sisäisiä ristiriitoja riitti, eikä alkuaikojen hienosta bändifiiliksestä ollut enää tietoakaan. Helsinki, On The Rocks 01.07. Ja mikä hienointa, meillä on ratkiriemukasta keskenämme! Jos konsertit menevät hyvin ja teillä on edelleenkin hauskaa, onko luvassa muutakin jatkoa. Meillä ei ensinnäkään ollut erityisen hauskaa keskenään, sillä oltiin menty ihmisinä eri suuntiin. Meillä oli parikymmentä biisiä, ja huolellisen esituotannon jälkeen albumille valittiin kymmenen kappaletta. Yhtäkkiä kaikki tulevaisuudennäkymät romahtivat, ja se oli todella kova isku. Turku, Logomo 22.07. Kyyria teki Inner Wellnessin jälkeen vielä Suomen-kiertueen ja kävi jättämässä jäähyväiset saksalaisille faneille, mutta se oli sitten siinä. On puhuttu siihen malliin, että keikka Helsingin Tavastialla lauantaina 19. Helsinki, Tavastia Kyyria 1998.. Debyytti on hyvinkin railakas paketti, ja se rönsyilee sinne ja tuonne. Levy kuulostaa edelleen hyvältä. John Smith -festivaali on kysynyt Kyyriaa esiintymään jo vuosien ajan, ja ilmoitettiin sitten heille, että nyt me tultaisiin. Paitsi ettei ollutkaan. Kun Inner Wellnessin ilmestymisestä oli vierähtänyt vain puolisen vuotta, Kyyria hajosi palasiksi. Isku oli niin kova, ettei yhtye siitä enää toipunut. Tämä johtuu siitä, että biisit sävellettiin usean vuoden aikana, sanoo Kallio. John Smith Rock Festival 11.08. Hurjana livebändinä tunnetun helsinkiläisen Kyyrian (laulaja Ville Tuomi, kitaristi Mikael Tanner, basisti Niclas Etelävuori, kosketinsoittaja Santeri Kallio ja rumpali Mika ”Kaasu” Karppinen) kiireisimmät vuodet osuivat 90-luvun jälkipuoliskolle, kun yhtye julkaisi studioalbumit Blessed Ravings (1995), Alien (1997) ja Inner Wellness (1998). Helsinki, Tavastia 19.08. – Kun tehtiin Alienia, diggailtiin esimerkiksi Biohazardista ja Faith No Moresta. – Levyt soundaavat ihan erilaisilta toisiinsa nähden. Niin ja Kyyrian. VIELÄ KERRAN! KYYRIA AKTIVOITUU YHDEN KESÄN AJAKSI K u v a: M ar jo Ty n k k y n en KYYRIAN KEIKAT KESÄLLÄ 2023 27.06. SOUNDI 69 S uomalainen raskas musiikki löi maailmalla läpi uuden vuosituhannen alkupuolella, kun Nightwish, Children Of Bodom, HIM ja kumppanit alkoivat nousta yhä kirkkaampiin valokeiloihin
ECM:n alkuvuosien huippujulkaisuita on yleensä painettu riittävässä määrin alun perin, ja sittemmin tasaisesti myös uudempina painoksina, joten uusi sarja asettuu jatkumolle tarinaa täydentävänä jatko-osana. Kevään aikana hyviä uutisia on kuulunut myös ECM:n suunnalta. Toivottavasti tällaisia ensijulkaisuita olisi tulossa lisääkin. Hifi-vinyylien ylipainosta voi tosin levymerkkejä enemmän oikeastaan syyttää audiofiili-markkinoita, jotka ohjaavat kertomaan laadusta painon kautta. Ensimmäisinä Luminessence-julkaisuina kuultavaksi saatiin trumpetisti Kenny Wheelerin Gnu High (1976) ja lyömäsoitintaiteilija Nana Vasconcelosin Saudades (1979), joista kumpikin on saanut uudeksi asukseen komeat gatefold-kannet ja uudet liner notesit. Ainakin parin ensimmäisen levyn perusteella voi päätellä levyjen olevan korkeah kon hintansa väärtejä. Jazzin saralla historiallista ja turhan hankalasti saatavilla olevaa materiaalia on mielin määrin, ja ainakin tämä kuuntelija tervehtii innolla esimerkiksi Universalin aktiivisuutta Blue Note -katalogin aktivoimisessa uusiin painoksiin. ”Muusikkokollegat rakastivat hänen vähäeleistä persoonallisuuttaan, mutta samalla hän kamppaili aina esiintymisjännityksen kanssa ja epäili alati kykyjään. Ikoninen müncheniläislevymerkki julkisti vastikään uuden Luminessence-sarjansa, jonka puitteissa kuullaan klassikoita ja laajan julkaisukatalogin uumeniin hautautuneita helmiä pieteetillä toteutettuina vinyyliuudelleenjulkaisuina. Laajempi markkinapohdiskeluni katkeaa kun tipautan neulan uraan, laitan Gnu High’n soimaan ja avaan levyn vienosti saumastaan rasahtavat kannet. Jatkossa luvassa on ainakin sarjalle nimensä antanut Keith Jarrettin ja Jan Garbarekin Luminessence (1975), Jarrettin Bremen– Lausanne-soolopiano-boxi (1973), Garbarekin Afric Pepperbird (1970), Zakir Hussainin Making Music (1987), Gary Burtonin The New Quartet (1973), ja Don Cherryn, Dewey Redmanin, Charlie Hadenin sekä Ed Blackwellin muodostaman Old And New Dreams -superbändin nimetön albumi (1979). Ja kuulijansa ECM-katalogi todellakin ansaitsee. Jan Garbarekin Madar (1994) puolestaan ei ole ollut alun perin ollenkaan saatavilla vinyylimuodossa. 70 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. ”Kenny Wheeler oli kuuluisa ujoudestaan ja siitä, että hän vähätteli omia saavutuksiaan”, kirjoittaa Lake. Vapaan jazzin ja klasarin risteymäkohdassa ei ole toista historiallisesti yhtä merkittävää julkaisijaa. Levyt on painettu hifistejä miellyttäen 180-grammaiselle vinyylille. On kiehtovaa lukea tuottaja Steve Laken asiantuntevia kansiteksejä, jotka miellyttävän mattakantisen gatefold-esillepanon yhteydessä tekevät Luminessence-represseistä oikeastaan parempia kuin alkuperäiset vinyylijulkaisut. Silloin vastaus oli ei, ”sillä Manfred Eicher on niin tarkka soundeistaan, kuten on myös levyn tuottajakaksikko, että prosessi olisi varmaankin turhan vaikea.” No, ehkä uuden vinyyliaikakauden eteneminen buumista vallitsevaksi asiantilaksi on tuonut tähänkin hommaan rentoutta – onhan ECM aktivoitunut jo muutenkin vinyylijulkaisijana sitten oheisen keskustelun. Ainakin kyseinen julkaisu saattaisi laajentaa Luminessence-sarjan kuulijakuntaa mainiolla tavalla. M usiikin kuuntelun nykyinen moniformaattiaika tarjoaa oivan mahdollisuuden vanhojen ”legendakatalogien” aktivoimiseen. Olin paikalla levyn julkaisukeikalla Berliinin Berghainissa ja tiedustelin jakelijan edustajalta, onko luvassa vinyyliä. Uusia näkökulmia ECM:n laajaan tuotantoon Nana Vasconcelos: Saudades ECM Old And New Dreams: Old And New Dreams ECM Jan Garbarek: Madar ECM KOLME TÄRPPIÄ ECM LUMINESSENCE -SARJASTA: K uv a : R o b er t o M as o tt i ”Vapaan jazzin ja klasarin risteymäkohdassa ei ole toista historiallisesti yhtä merkittävää julkaisijaa.” Kenny Wheeler. Mutta kenellä olisi uskallusta puuttua asiaan. Sikäli Luminessence-sarjalla voi nähdä olennaisesti koko ECM:n julkaisukatalogia laajentavan merkityksen. Jos toivoa saa, ottaisin mielelläni Ricardo Villalobosin ja Max Loderbauerin kahden cd:n pakettina julkaistun Re:ECM-remixprojektin (2011) mässynä 4LP-kokonaisuutena. On hyvä, että musiikki ei lukittaudu kalliiden taide-esineiden vangiksi. ECM:n Luminessence-sarja on jo alkumetreillään jälleen oiva osoitus siitä, että hyvä musiikki on ikuista ja ansaitsee tulla jatkuvasti uudelleen kohdatuksi. Onkin ymmärrettävää, että hän debytoi sooloartistina vasta 45-vuotiaana, ollessaan uudeksi tulokasnimeksi jo poikkeuk sellisen kokenut muusikko.” Kiehtovaa sisäpiiritietoa! Lisäarvon tuominen uudelleenjulkaisuihin on erinomainen ajatus, sillä ECM:n tapauksessa originaalit ovat usein melko saavutettavan hintaisia – seikka, jonka voi kaiken rare-hypen keskellä ottaa ihan puhtaasti kohteliaisuutena. Soundit ovat todellakin kohdillaan, mutta saman asian olisi ympäristöystävällisemmin ajanut myös 40 grammaa kevyem pi vinyylilevy
139€ 1-PÄIVÄN PRIO LIPUT 2-PÄIVÄN PRIO LIPUT alk. 169,50€ Ryhmäliput osoiieesta bit.ly/hmf666 1-PÄIVÄN R.I.P. 98,50€ alk. 119,50€ alk. 189,50€. WWW .HELLSINKIMETALFESTIVAL. LIPUT alk. 158,50€ alk. LIPUT 2-PÄIVÄN R.I.P. FI ARION • ASAGRAUM • BATUSHKA • BEFORE THE DAWN • BENIGHTED • BURST • CHAMBER OF UNLIGHT DELUGE • FIT FOR AN AUTOPSY • MORS SUBITA • PENTAGRAM • PRIEST • SCAR SYMMETRY SUICIDAL ANGELS • TERVEET KÄDET • VOMITORY • WHITE WARD NORDIS • HELSINKI • FINL AND 11-12 AUGUST 2023 LIPUT MYYNNISSÄ 1-PÄIVÄN LIPUT 2-PÄIVÄN LIPUT alk
1980-luvulle sijoittuva elokuva on osittain omaelämäkerrallinen, sillä Bruni Tedeschi opiskeli itsekin näyttelemistä elokuvansa keskiössä olevassa koulussa. FOREVER YOUNG (OHJ. ANTTI MARTTINEN TAPANI BAGGE JA JARI EKLUND: TEDDY, AIKKA JA ALPO – ALPO HAKALAN MUSIIKKI JA ELÄMÄ 1957–2021 DOCENDO Juurevan sankarin tarina K u v a: So u n d in ar k is to. Nuorten universaalin elämänmenon ohella elokuva viihdyttää ja koskettaa myös aikakautensa metodien kuvauksella. Takaumissa Haroldin elämä ja matkan motiivi avautuvat hiljalleen, ja aina hyvä Jim Broadbent tekee nimihahmona yhden pitkän uransa hienoimmista roolisuorituksista. 72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja THE BOOGEYMAN (OHJ. Syyttä varjoon jäänyttä miestä voi hyvin muistella tämän kirjan myötä. Ujoa miestä vaivasi kuitenkin soittajien yleinen ammattitauti, ja viina vei lopulta miehen ennenaikaiseen hautaan. Jatko-osa SpiderMan: Across The Spider-Verse valloittaa taatusti ensimmäisen osan ystävät. ??. Soolotai duokeikoilla soitettiin paljon covereita, mutta Hakalan oma musiikki liikkui loppuvaiheessa enimmäkseen roots-musiikin ja etenkin countryn parissa. JOAQUIM DOS SANTOS, KEMP POWERS, JUSTIN K. Isä ja kaksi tytärtä, teini-ikäinen Sadie ja pieni Sawyer yrittävät toipua perheen äidin äkillisestä kuolemasta. ???. VALERIA BRUNI TEDESCHI) Nuoruuteen kuuluu oleellisesti halu elää täysillä mutta samalla halu pysäyttää ajankulku ja pelko nuoruuden loppumisesta kesken aikuistumisen tieltä. TEKSTI: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT A lpo ”Aikka” Hakala eli Teddy Guitar sai otsaansa ikuisen leiman nuorisosuosikki Teddy & The Tigersin keulahahmona, mutta mies oli paljon muutakin kuin hetkellisen rockabilly-boomin ikoni. ???. THOMPSON) Vuonna 2018 takavasemmalta ilmestyi hieno elokuva Spider-Man: Kohti Hämähäkkiversumia, joka ilahdutti ja ihastutti animaation ystäviä – ja aivan ansiosta päihitti Oscareissa niin Disney, Pixarin kuin Wes Andersoninkin tuotannot. Siinä lienee ryhmä, joka muutenkaan ei pidättele tunteitaan tai pelkää uusia kokemuksia. Se sukeltaa ikuiseen nuoruuteen kuuluisaan teatterikouluun päässeiden näyttelijäopiskelijoiden kautta. Tilanne pahenee entisestään, kun terapiaan tunkeva yllätysvieras tuo mukanaan jotain pelottavaa: surua ja pelkoa kylvävän ja niistä voimaa saavan olennon. Ilahduttavasti tyylilajeilla leikittelevä – etenkin eri todellisuuksien Hämiksiä esitellessään – elokuva kärsii vain ylipituudesta. Vanha mies yrittää työllä ja tuskalla raapustaa muutaman lohduttavan rivin, mutta kohtalon oikusta matka postilaatikolle muuttuukin tuhannen kilometrin kävelyretkeksi vanhan tutun hoitokotiin. HAROLD FRYN TOIVEIKAS TAIVAL (OHJ. Kaiken päälle iskenyt vakava sairaus sinetöi kohtalon. Lopun yllätykset toisensa perään saavat janoamaan lisää. Tätä käsittelee italialaisranska laisen Valeria Bruni Tedeschin ohjaama Forever Young. ???. Tuore kirja piirtää kuvan lahjakkaasta muusikosta, jolla oli laaja musiikkimaku. Lehdissä aikanaan julkaistut päiväkirjat soittajien Amerikan-matkoista ovat värikästä ja kiintoisaa antia. Johtuen lähinnä terapeutti-isän kyvyttömyydestä käsitellä omaa suruaan myös tyttärien paranemisprosessi ei tahdo päästä alkuun. Keravan musiikkipuolella kartalle nostanut Hakala, joka oli pai kalli sesti tunnettu jo Fancy Dan -yhtyeen myötä, on saanut kahdelta kera valaiskirjoittajalta arvoisensa elämäkerran, joka nostaa esiin monia yllättäviä asioita. Tiikereitä seurannut Bad Sign -yhtye keskittyi rhythm and bluesiin ja antoi Hakalalle vakituisen työmaan vuosiksi. Reilusti yli kaksituntinen energiapakkaus on vasta ensimmäinen osa uutta tarinaa. Hämähäkkimies Miles Morales törmää multiversumia korjaavaan ryhmään, mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Nuoret näyttelijät ovat erinomaisia, mutta mainiosti rakennettu tunnelma lopahtaa lopun fyysisessä yhteenotossa. Myöhempi roots-hahmo teki sittemmin ansiok kaan, joskin huonosti menestyneen soololevyn True Stories – Mostly, soitti trubaduurikeikkoja ja oli pitkään mukana jopa Irwin Goodmanin keikkabändissä. Vanhuksen hidas tallustelu ei ehkä kuulosta kovin kiehtovalta tai elokuvalliselta aiheelta, mutta siitä kehkeytyy kutkuttavan kiinnostava, aidosti koskettava ja englantilaisella kuivalla huumorillaan viihdyttävä matka. Sen tositarinat ovat harvemmin kuultuja ja välillä uskomattomiakin. Parhaimmillaan se onkin kuvatessaan tunteiden valjastamista työvälineiksi. ROB SAVAGE) The Boogeyman -kauhuelokuvan taustalla on Stephen Kingin jo vuonna 1973 kirjoittama Mörkö-novelli. Lyhyt mutta tehokas tarina on käytännössä upotettu ”mörkö komerossa” -pelottelun sisälle lyhyeksi kohtaukseksi, joka käynnistää varsinaisen elokuvan yliluonnollisen kauhun kehittelyn. Teddy & The Tigersin läpilyönti vaikutti suuresti myös vastaperustetun Poko Rekordsin alkumenestykseen. Kaksi vuotta sitten kuollutta Hakalaa ei voitu kirjaan enää haastatella, mutta kirjoittajat ovat käyttäneet harvapuheisen miehen vanhoja haastatteluja, joita on täydennetty lukuisilla hänen lähipiirinsä tuoreilla haastatteluilla aina roudareista ja faneista levypomoihin. SPIDER-MAN: ACROSS THE SPIDER-VERSE (OHJ. HATTIE MACDONALD) Eläkeläismies Harold elää harmaata ja hiljaista elämää vaimonsa kanssa, vaikka liitto vaikuttaakin oudon kylmäkiskoiselta. Eräänä päivänä Harold saa viestin entiseltä työtoveriltaan, joka kertoo olevansa kuolemassa syöpään
Siihen liittyvät karut tosiasiat olisi kyllä voinut kertoa ilman hölmösti dramatisoituja kohtauksia, joissa Lehti keskustelee konkreettisen viinapirun kanssa. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Tyylin vakiintumisesta ja viivan luontevuudesta huo maa, että tällaisia kuvia on tullut piirrettyä varmasti tuhansia. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Saattaapa kaltaiseni kesto kuuntelijakin tulla muistutetuksi biisihelmistä, jotka on jo ehtinyt unohtaa. Parisataasivuiseen kir jaan on koottu suuri määrä Keräsen tussipiirroksia ja muistikirjojen sivuja. Kirjan vahvuus onkin sen koossa: koska kuvia on runsaasti ja niissä tapahtuu paljon, huomaa niihin uppoutuvansa pitkäksi aikaa. Kirjan pitkästä aikajanasta huolimatta valtaosa piirustuksista on viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Riikosen teos on myös fanikirja, ja sitä olisi turha suositel la kenellekään, joka ei ole syvällä tässä pelissä. NIKO PELTONEN JOSE RIIKONEN: SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT – BACKSTAGE-PASSI LIKE Pirkon piirustuksia J os olet nähnyt 22Piste pirkon Asko Keräsen lavalla, et todennäköi sesti ylläty tämän hänen piirustuksiaan ja runojaan/ ajatelmiaan sisältävän kir jan tyylistä. Keränen piirtää pääosin mustavalkoisia, naivistisia kuvia. Hyvin selväksi käy, että Riikosen mielestä Elwoodien musiikki on antiteesi ”lifestyleonnellisuuden” tavoitte lulle, ja vielä selvemmäksi, että laulaja Juha Lehti ajautui vuosien varrella pahaan alkoholikoukkuun. Monet tällaiselle kirjalle asetettavat perusvaatimukset toimittaja ja fani Jose Riikosen teos täyttääkin. Riikosen taipumus kirjoittaa itsensä ja El woodsuhteensa mukaan tarinaan saa liialliset mittasuhteet, mutta vielä suurempi ongelma on kustan nustoimittamisen löperyyteen viittaava hallitsematon paisumi nen. Hän todennäköisesti käyttää kaiken luppoaikansa keikkabusseissa ja bäkkäreillä näiden piirtämiseen. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 114,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 131,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa TILAA SOUNDI. Miksi yli 500sivuinen järkäle, kun varsinaista asiaa on ehkäpä puolikasmittaiseen kirjaan ja loppu on fiilistelyä ja itsetoistoa. MIKKO MERILÄINEN ASKO KERÄNEN: KUVIA & SANOJA VUOSILTA 1983–2023 FRANK CRAY PUBLISHING Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Fani silmälaseista on tällaisissa hank keissa varmasti hyötyä, mutta vielä varmemmin myös haittaa. Aika kiva kirja. Turhankin tuhti fanikirja Y li 30 vuoden enimmäkseen aktiivisen toiminnan jälkeen Sir Elwoodin Hiljaiset Värit todella ansaitsee historiikkinsa, on han kyse erittäin merkittävästä ja pysyvästi suositusta kulttibändistä. Tekstit sopivat linjaan: englanniksi kirjoitettuja hajanaisia, lempeitä ja absurdejakin ajatelmia. Ongelmalliset puolet liittyvät sitten siihen, ettei Riikosella ole oikein pysynyt mopo käsissä. Sen luettuaan ymmärtää paljon Elwoo dien kollektiivisesta psykologiasta ja tuntee heidän uransa pääkään teet. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Ajoittai sella raskaudella ja kiusaannutta vuudella on yhteytensä Elwoodien musiikkiin. Keräsen bohee misti hippi ja huoleton ulkoinen olemus täydentyy hyvin luontevasti tämän kirjan kautta. Toisaalta mitä ilmeisimmin yhtye on halunnut itsestään tehtä vän juuri tällaisen kirjan. Ne ovat useimmiten yltäkylläisen runsaita, yllätysten ja yksityiskohtien täyttä miä labyrinttejä. Ne alkavat toimia sitä paremmin mitä enemmän niitä silmien eteen vyöryy. Lisäksi mukana on muutamia hel lyttäviä vanhoja valokuvia 22Pistepirkon uran varrelta ja lapsuudesta
Juuri nyt tehosoi tossa on ehtymätön triplaalbumi Orphans (2006) ja etenkin sen bal ladilevy Bawlers. Mutta ainakin niistä minä tiedän jokaisen nimen ja tunnistan jo selkä myksestä. Paitsi muutama heistä laulaa kyllä aika rumasti. Sarjakuvahyllystä poimin ties kuinka monenteen luku kertaan Art Spiegel manin Mausklassi kon (siitä ilmestyi juuri suomeksi uusi, hieno pai nos). Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Keväästä asti olen niitä taas kuunnellut autuaan tietämättö mänä. Siellä kun kasvaa kai kenlaista, eikä minulla ole oikeastaan hajuakaan, että mitä. Väistämättä tulee käymään niin, että osaamattomuut tani onnistun niistä jotkut tappamaan, mutta ehkei sekään ole maailmanloppu. Päässäni kaikui tunteja aiemmin kokemani kolmen tunnin rockelämys. Seuraava kohtaus tapah tuu La Défense areenalla, kun tilaamme parhaan ystä väni kanssa seurueellemme olutta permannon takaosas sa. Kirjan sota ja rotu sortoteemat puhuttelivat einiinyllättäen tässä maailmanajassa aiem paakin rajummin. Albumi sisältää akustisia versioita yhtyeen uusimman studioalbumin biiseistä. Nyt yritin päästä eteenpäin ja latasin puheli meeni erinomaisen Muutto lintujen kevät applikaation. En varmastikaan ole ainoa, joka toi voisi saavansa sitten 73vuotiaana itseensä edes hyppysellisen sitä energiaa, jota Pomolla on. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Nyt vien joululahjaksi saamiani posliinikuppe ja kirpputorille juodakseni teetäni, oluttani ja vitamiini poretablettejani biomuovi tuopeista niin pitkään, kun nes sen kyljessä oleva teksti haihtuu olemattomiin. Kissan Apinalinnaalbumin voitti Timo Koitto Vaasasta. Ilokseni maasta put kahtelee erilaisia kukkia ja puskia. Hyvin savustetun tupakointikäytävän perällä tapaamam me ruotsalaiset euro viisufanit kan nattivat alusta saakka sekä Suomea että Ruot sia. Muovituopeissa lukee Springsteen. MIKKO MERILÄINEN. Pidän niistä kaikista, ja minulle sopii ihan hyvin, etten tiedä heidän nimiään. Hetken jopa harkitsin tuhansien levyjen ja satojen sarjakuvien kokoelman myymistä, kunnes tulin järkiini. Olenko sit ten vain ”vanha sielu”, kun käve len nostalgian viitta päällä teiniiän idolini Jim Morrisonin haudalle Pariisin PèreLa chaisen hautaus maalla. Nuo rempana tekemäni bucket list täyt tyy taas yhdellä kohtaami sella. Onnittelut! VIIME AIKOJEN vapaat hetket ovat kuluneet puutarhassa kesää ihme tellen. En enää kohtaa idoliani samoin tuntein, nyt kun olen op pinut hänen elä mästään asioita, joita en allekirjoi ta näin aikuisiällä. KUINKA USEIN sitä huomaakaan unohtaneensa asioita nuoruudes taan! En toki väitä, että olisin kah denkymmenenviiden ikävuoden kynnyksellä oikea ihminen puhu maan vanhentumisesta, mutta huomaan nykypäivänä useammin unohtavani muistoja. Mutta aivoistani puuttuu jokin muistilohko, eivätkä linnunlau lut jää päähäni vaikka kuinka tankkai sin. Backstreets räjähtää soimaan ja elämä on taas hetken sitä, mistä Brucen magnum opuksen Born To Runin lauluissa lauletaan. Itse tein samoin, kai merk kinä veljeydestä. Harva asia on niin tyydyt tävää kuin levyjen ja kirjojen järjes täminen hyllyyn. Lähinnähän noita kokoelmia vain katsellaan etäältä, niistä kun on ker rallaan soitossa tai luvussa vain murto osa. Parin kuukauden takaisessa muutossa kyseenalaistin taas tavaroiden omistamisen mielekkyyden. Sama tietämättö myys pätee lintuihin. Jotain tunteita se kuitenkin herättää, sillä kehoni ei millään malta liikkua pois hauta paikalta A Feast Of Friends runon ympärille sävelletyn, hieman Lasse Mårtensonin kynältä kuulostavan instrumentaation soidessa tunnus laulumaisesti kuulokkeissani. Tuona elämäni merkkihetkien täyteisenä iltana Suomi ei kuiten kaan voittanut Euroviisuja, vaikka meinasimme joutua jättämään Springsteentuoppimme pariisilai sen yökerhon ovien ulkopuolelle, ikään kuin lyödäksem me niillä vetoa Käärijän voiton puolesta. Siinä on idoli, jota en lakkaa ihailemasta. Onnek si yökerhon etuovella meidät vastaan ottanut työntekijä näki asioiden suu remman kuvan. EETU RIIKONEN Genen kielen löytäneiden kesken arvotaan Mars Voltan Que Dios Te Maldiga Mi Corazon albumin vinyyliversio. Stereoissa on soinut viime aikoina etenkin Tom Waits, jolta olen vihdoin onnistunut haalimaan cd hyllyyni kahta lukuun ottamat ta kaikki albu mit. Talitintin tunnistan, muut olkoot vain joitain kauniisti laulavia lintuja. Riippu matossa makoillessani voin äänitellä pätkiä ympärillä kuuluvista linnunlau luista, ja appi kertoo minulle, mitkä tipuset niitä päästelevät. Eikö hän ne puuttu vatkin löydy hyllystä ni viimeistään tämän lehden ilmestyessä. Hullaantuneena muovituopeista pyydän ystäviäni pakkaamaan omansa laukkuihin niihin sisälty neen hupiliemen tyhjentyessä vii meistä pisaraa myöten. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 51
CRADLE OF FILTH THE HALO EFFECT SÓLSTAFIR LORD OF THE LOST OMNIUM GATHERUM SMACKBOUND MARIANAS REST D-A-D SOILWORK SONATA ARCTICA PERTURBATOR SWALLOW THE SUN EQUILIBRIUM FREEDOM CALL FEAR OF DOMINATION KAUNIS KUOLEMATON SUOTANA AMORPHIS BEAST IN BLACK KYYRIA DANKO JONES BLOODRED HOURGLASS VOLA BEFORE THE DAWN ROTTING CHRIST SCAR SYMMETRY VORNA RED ELEVEN WWW.JOHNSMITH.FI #SUOMENROCKEINFESTARI OSTA LIPUT OSOITTEESTA @ WWW.JOHNSMITH.FI WWW.JOHNSMITH.FI #SUOMENROCKEINFESTARI 75
6/ 20 23 12,90 € (sis.alv) PATTI SMITH | TENHI | KYYRIA | JOHN PETRUCCI | MAA ILMASTA S O U N D I 6 / 2 2 3 PAUL SIMON, BAR ITALIA, SPARKS, LUCINDA WILLIAMS, BOB DYLAN, RANCID, ROSA COSTE... 50 YLI LEVYARVIOTA! ”IHMISET, NAUTTIKAA ELÄMÄSTÄ TÄYSILLÄ!” So un dI 11 So un dI 11 Q U E E N S O F T H E S T O N E A G E