Soundi 6/2024 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

6/ 20 24 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 6 / 2 2 4 TONY IOMMI: ”PYSTYN RAAPAISEMAAN SUHTEELLISEN HYVÄN RIFFIN!” JOHN GRANT, ISOBEL CAMPBELL, BILLIE EILISH, JIMI TENOR, BRING ME THE HORIZON, JOHN CALE, YSTÄVÄT, BUSINESS CITY... Arvioitavana kuumimmat uutuuslevyt! So un dI 11 So un dI 11 PMMP Kesäkaverit kasassa taas P M M P DEEP PURPLE | KARRI KOIRA | REBEKKA HOLI | MARA BALLS | SNARKY PUPPY
21.9.2024 KAAPELITEHDAS, HELSINKI 67
Soundi 6/2024 > 6 Pääkirjoitus 8 Tapahtuu näinä päivinä 9 Toinen kuvakulma 10 Löytöretkellä 12 Tarkkailuluokka: Ystävät 14 Arttu Seppänen 15 Muistokirjoitus: Steve Albini 16 Elämäni soundit: Rebekka Holi 18 Martti Luther ja muovipussi: Eppu Normaali 20 PMMP 26 Snarky Puppy 28 Tony Iommi 34 Mara Balls 38 Deep Purple 40 Jere Ijäs 42 Karri Koira 46 Levyarviot 56 Lauri Porra 60 Octoploid 62 Jazz kiinnostaa 64 Sanoin kuvin & Elokuvat 66 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: A k iP ek k a Si n ik o sk i 4 SOUNDI K u v a: R is to R ic k h ar d K u v a: M ar ko R an ta n en K u v a: Ti m o Is o ah o 42 Karri Koira 34 Mara Balls 28 Tony Iommi 12 Ystävät K u v a: M ir o P al o k al li o 16 Rebekka Holi K u v a: V ii v i P äi v äs aa ri , Ii d a Sa ar el a, Si ir i Lu u k ko n en
OSTA LIPPU NYT!. 12.–14.7.2024 • JOENSUU Parhaat kaverit on ja pysyy
Ja vaikka biisit ovat olleet olemassa ja soineet koko tämän tauonkin ajan, PMMP:n kohdalla ei koskaan ole ollut kyse vain niistä. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Lotta Savolainen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 50. Vai suhtaudunko sittenkään, kun oikein silmin katsotaan. PMMP:n ensimmäinen astuminen festariyleisön eteen vuosikymmenen tauon jälkeen tulee takuulla tuntumaan isona, lämpimänä aaltona lavan ja yleisön välillä. Nimenomaan tässä paluussa on kyse jopa vielä biisejä enemmän lavalla olevasta yhtyeestä. Nyt on nimittäin myönnettävä, että Provinssi-lauantain iltana voi olla tunteet pinnassa. Niinhän se on valitettavan usein elämässä muutenkin, että jonkun asian merkityksen tajuaa todella vasta kun joutuu olemaan ilman sitä. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Ei se tule olemaan samanlaista tietenkään. Ihmiset on kuunnelleet niitä niin pitkään, ehkä jakaneet ne ystäviensä ja perheidensä kanssa ja niiden merkitys riippuu kuulijasta. Pääkirjoitus A-PUOLI > 6 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Samuel Järvinen, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Me mennään vetämään ne biisit, ja keikat on entistä enemmän yleisön keikkoja.” Parhaissa tapauksissahan käy juuri näin, että yhtye palaa tauolta isompana ja merkittävämpänä kuin lopetettuaan. Sillä vaikka kukin PMMP:n viisikosta on tehnyt hyviä juttuja omillaan, ja näitä lauluja on kuultu eri yhteyksissä, niin juuri tätä porukkaahan ihmisillä on ollut ikävä. Viisikko tienaa näistä keikoista erittäin mukavat rahat, ja se on tietenkin yksi motiivi että keikat toteutuvat, mutta silti en löydä itsestäni sellaista kyynikkoa, joka ei uskoisi Vesalan sanoja: ”Kun vanhat ystävät haluaa soittaa ihania biisejä yhdessä, niin onko siinä pakko olla jokin ketunhäntä mukana.”. Tämä Paula Vesalan kommentti kansijutussamme on pyörinyt paljon mielessä: ”Tärkeää näissä paluukeikoissa on se, että nämä biisit ovat jatkaneet eloaan niin pitkään, etteivät ne tavallaan ole enää meidän biisejä. Beak>: >>>> SOUNDI 6/2024 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Arab Strap: I’m Totally Fine With It, Don’t Give A Fuck Anymore Willow: Empathogen King Hannah: Big Swimmer Haunted Plasma: I open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Paluu ilman ketunhäntää M inä jos kuka suhtaudun kaiken maailman comebackeihin ja reunioneihin lähtökohtaisesti skeptisesti ja olkia kohautellen. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Kun katson noita kansikuvassamme ihanasti läjään pakkautuneita tyyppejä, muistan niin elävästi kaikki heidän kanssaan koetut keikat. Ja voihan olla, että vuodet ovat kadottaneet jotain ehkä vaikeasti määriteltävääkin yhtälöstä. Taiteen aiheuttamat tuntemukset kun ovat lopulta kuitenkin henkimaailman asioita
HANKI LIPPUSI NYT! FLOWFESTIVAL.COM ALVVAYS THE SMILE 9.–11.8.2024 HELSINKI BLONDE REDHEAD THE HOLY FLOW FESTIVAL VERsary 20th anniversary 20th anniversaRY PJ HARVEY IDLES GRANDE MAHOGANY TINYHAWK & BIZZARRO
– Olen itsekin kokenut niin, että Winter Stormista löytyy jonkinlaista ekojen levyjen fiilistä. – Thalassic oli Ensiferumin mittapuulla varsin suoraviivainen ja jopa ”easy listening” -henkinen levy. Winter Stormin sanoituskonsepti on kunnianhimoinen. Purple Rain -elokuvanäytös ja sen jälkeen Princedisko neljän Princeä rakastavan dj:n voimin. Hyväksytyt riffit, melodiat ja muut elementit väännetään ja käännetään ylösalaisin ja takaisin, sillä me halutaan olla täysin varmoja, että ideat ovat parhaita versioita itsestämme, kertoo basisti Sami Hinkka. Levyn avaussingle Winter Storm Vigilantes on nyt kuultavissa. – Olen varmaan kymmenen vuotta miettinyt fantasiakirjan kirjoittamista: raapustellut idiksiä ylös ja pähkäillyt isoa juonta. Warner on julkaisemassa Purple Rain -elokuvasta 4K-versiota. On siis aika juhlia. Kappale tuo monin tavoin mieleen varhaisen Ensiferum-materiaalin. Eikä se tietenkään olisi Ensiferumia jos siellä ei olisi välillä miekat tanassa. Vuonna 2020 ilmestyneen Thalassic-levyn seuraaja Winter Storm ilmestyy 18. – Kaikenlaisia synttäri-ideoita on ollut pöydällä. Alexi Laihon tarina podcastiksi Yle Areenaan on ilmestynyt podcast-sarja, jossa käydään läpi Alexi Laihon elämää ja uraa. Toivotaan, että albumikin saisi samankaltaisen jättiboksikäsittelyn kuin viime vuosina ovat saaneet Princealbumit 1999, Sign O’ The Times ja Diamonds And Pearls. Yleisesti ottaen nyt mennään suhteellisen vakavissa tunnelmissa eli mitään ”kaljaralleja” ei ole mukana. Winter Stormin taustavoimina häärivät Thalassi cilta tutut kivikovat ammattilaiset: Janne Joutsenniemi ja Jens Bogren. Kappas vain, sanoitus toisensa jälkeen loksahti paikoilleen demoaihioihin, kertoo Hinkka. No, ihan niin pitkälle ei nyt menty. – Isossa kuvassa tarinasta löytyy kaksi sotivaa tahoa ja muutama päähenkilö. Kun tulevaa albumia alettiin rakentaa, kitaristi Markus Toivonen intoutuikin ensin säveltämään hieman isommalla pensselillä, ja joidenkin visioiden mukaan levylle olisi tullut vain yksi mammuttimainen biisi. Pauliina Grymin ja Harri Hakasen tekemässä kuusiosaisessa Maailman paras Alexi Laiho -sarjassa pääsee Alexin lisäksi ääneen iso joukko hänen kollegoitaan, ystäviään ja jopa idoleitaan, yhteensä haastateltavia on lähes 30. Winter Storm vie Ensiferumin tuttuun tapaan tien päälle. Samaan aikaan mielessä on toki myös fiilis, että albumi on askel johonkin uuteen suuntaan. – Jouskarin kanssa työskentely on äärettömän helppoa ja hauskaa. – Bogren miksasi ja masteroi, ja tämä prosessi oli jälleen lähes naurettavan helppo: Jens lähetti ekan version, ja me kerrottiin muutamasta korjausideasta. Katsotaan nyt, miten suuruudenhullut kinkerit saadaan joskus kasaan! TEKSTI: TIMO ISOAHO 40-vuotiasta Purple Rainia juhlitaan Tampereella 40 vuotta sitten, kesällä 1984, ilmestyi Princen supertähteyteen nostanut Purple Rain -elokuva ja sen mestarillinen soundtrack-albumi. Toki mies myös potkii meidän persettä ja haastaa esimerkiksi sovitusideoita, mutta sitähän tuottajan kuuluukin tehdä. Entä aikooko vuonna 1995 perustettu yhtye juhlia ensi vuonna kolmekymppisiä. Kun sitten mietin uuden levyn tekstejä, aloin pohtia, voisiko hahmottelemaani tarinaa hyödyntää albumilla. 8 SOUNDI SOUNDI 9 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Ensiferumilta tarinallinen uutuusalbumi Folk metal -pioneeri Ensiferum julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa syksyllä. Ja kas kummaa, yksi heistä sattuu olemaan Soundin päätoimittaja Mikko Meriläinen. Ja se oli siinä. – Meidän sävellysprosessi kestää aina pitkään, koska jokainen idea menee tiukan seulan läpi. K u v a: Sv et la n a G o n ch ar o v a. Tampereen Olympia-klubilla järjestetään 14.9. lokakuuta
Siitä saa esimakua levyn kontrasteista! Kerropa hieman otsikosta Draconian Darkness. Kirjallista punkia Pussikaljaromaanin parista K u v a: V al tt er i H ir v o n en. Siinä on drakonista pimeyttä yllin kyllin... Before The Dawn taas tekee joitakin festarikeikkoja, ja yllättää parilla erikoisjutulla vielä vuoden 2024 aikana! TEKSTI: TIMO ISOAHO Levykauppa Äx on tuottanut hienon Lempilevyni-videoja podcastsarjan, jossa suomalaiset artistit kertovat itselleen tärkeistä äänilevyistä. Tuomas Saukkonen ei toki olisi Tuomas Saukkonen, mikäli muillakin bändirintamilla ei tapahtuisi. Lempilevyni-videot löytyvät Youtubesta ja pidemmät podcast-juttelut Spotifysta. Myöhemmin syksyllä tehdään Euroopanrundi. Millainen albumi Draconian Darkness on musiikillisesti. Artistien lempilevyt paljastuvat videosarjassa Helsinkiläinen punk rock -yhtye Let’s Eat Them julkaisee syksyllä kiinnostavaan konseptiin pohjautuvan levyn. Tehtiin lopulta uusi levytyssopimus Reigning Phoenix Musicin kanssa, ja mikäpä tässä on ollessa lafkalla, jolle levyttävät esimerkiksi Opeth, Meshuggah, Amorphis ja Kerry King, sanoo Wolfheartin kippari Tuomas Saukkonen. – Dawn Of Solace on työstänyt uutta levyä, ja sitä miksataan kesän aikana. 8 SOUNDI SOUNDI 9 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Wolfheart ei lepää laakereillaan Moneen suuntaan kurkottavaa melodista death metalia soittava Wolfheart julkaisee Draconian Darkness -uutuusalbumin syyskuun alkupuolella. Kyllähän tällainen ”maapallon polttamismeininki” menee vanhalle puiden halaajalle todella syvälle ihon alle! Wolfheart paiskaa mittavan Suomen-kiertueen heti uuden levyn ilmestyttyä. Ja jos King Of The North oli kallellaan Winterborn-debyyttiin (2013) päin, uutuuslevy jatkaa enemmänkin Wolves Of Karelian (2020) maisemissa. Siinä missä King Of The North kertoi muinaisen ihmisen syvästä kunnioituksesta luontoa kohtaan, tämän ajan henki on se, että luonto uhrataan ihmisen edessä ja ihmisten vuoksi. Jaksoja ilmestyy kerran viikossa vuoden 2024 loppuun saakka. – Tavoitteena oli palata takaisin synkempään ja aggressiivisempaan suuntaan, sillä King Of The North oli meidän mittapuulla melodisempi ja keskitempoisempi kokonaisuus. – Jos aiempien levyjen teemoja olivat esimerkiksi Suomen sotahistoria ja mytologia, nyt tartutaan enemmän nykyhetkeen. Pussikaljalevy-albumin sanoitukset on nimittäin poimittu Mikko Rimmisen 20 vuotta sitten julkaistusta, vahvan kulttimaineen keränneestä Pussikaljaromaanista. Peräti 24-osaisessa sarjassa rakkauttaan äänilevyjä kohtaan julistavat muun muassa Matti Mikkola, Pehmoaino, Samuli Putro, Linda Fredriksson, Arppa, Tommi Liimatta, Minja Koski, Ismo Alanko ja Mariska. – Syys-lokakuussa on luvassa kymmenen keikkaa eri puolilla maata. Toukokuussa ilmestynyt ensimmäinen single oli nimeltään Missä on kenkäkauppa. – Jo julkaistussa debyyttisingle Gravessa on tylyt säkeistöt ja eräs levyn isommista kertosäkeistä. Diili Napalm Recordsin kanssa oli myös katkolla, ja uusia neuvotteluja varten tarvittiin myös tuoretta musaa. – Uusia biisejä alkoi syntyä aika nopeasti edellisen levyn (King Of The North, 2022) jälkeen
Albumilla risteilee niin maailmanmusiikin, jazzin, popin kuin kansanmusiikin elementtejä. Ja ennen kaikkea antavat soittajilleen tilaa tulla esiin. Se kokeilee. Se jo itsessään on toki ällistyttävää ja tuo kappaleeseen kiinnostavan lisän. Yhtyeen nimi on itselleni katastrofaalinen ja työkseni näitä nimiä lausuessani olen taas pulassa, mutta selviän kyllä. Sosiaalisen median kanava toi tiedon, että vuosi on vierähtänyt siitä, kun Teea Aarnion debyytti albumi Väki julkaistiin. Lokakuussa julkaistaan pianistisäveltäjä Aurora Hentusen jazzalbumi Little Further. Tästä esimerkkinä Kevät sekä Interlude: Kesä, jossa yhteensä noin 7-minuuttinen teos jaetaan kahdeksi eri raidaksi. Aarnio luottaa teoksissaan ihanasti toistoon, rytmin voimaan ja soundien pehmeyteen, jotka magneetin lailla vetävät luokseen. Kokonaisuus on kuitenkin osiaan suurempi. ”Eideettinen uni” on unta, jonka muistaa herättyään valokuvamaisen tarkasti ja yksityiskohtaisesti jopa värejä ja tuoksuja myöten. Jos nyt ei globaalisti, niin ainakin henkilökohtaisella tasolla. Tunne välittyy vahvasti, sillä heidän musiikkinsa vaikuttaa rauhoittavasti myös minuun. K u v a: Jo o n as Fa ge rh o lm Eidetic Dreams Aurora Hentunen 10 SOUNDI Teksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI V alo ja kirkkaus. Ja kun elektroninen äänimaisema sekä Hentusen jopa valtamerimäiset laulumassat lisätään kappaleen alkuun sekä loppuun, saattaa herkimmille kuulijoille nousta esiin kysymys ja ehkä jopa vastaus siitä, mihin tämä kaikki lopulta johtaakaan. Olen yhdistänyt uudessa musiikissani moderniin jazziin jousija laulusovituksia sekä efektejä, ja käyttänyt vahvasti poptuotannon elementtejä sen miksaamisessa.” Usva on vasta reilu vuosi sitten perustettu kahden laulajan duo Helsingistä. Kähösen lisäksi Eidetic Dreamsin muodostaa tuottajana ja kitaristina toimiva Antti Heikkilä. Eidetic Dreamsin laulaja lauluntekijä Siiri Kähöstä ja Klangia yhdistää upea tapa käsitellä korkeita nuotteja ja saatella Uuden maailman kajastuksia elektronisen ja akustisen musiikin risteyskohtia ja nostaa esiin uusia tapoja toteuttaa esimerkiksi housemusiikkia. Kappaleen lämminhenkinen tuotanto vetää voimakkaasti puoleensa ja mielessä laukkaavat niin valkoiset hevoset, enkelit kuin joku etäinen muisto Twin Peaksista. He kertovat, että yhtyeen musiikki on heille selviytymiskeino tässä jatkuvasti nopeutuvassa ja kyynistyvässä maailmassa. Tuntui, että haluan vielä näin vuoden jälkeen nostaa ajatukseni tästä kokonaisuu desta, joka jo vuosiakin ennen julkaisuaan todella ihastutti ja sai kainaloni hikoamaan upeilla singleillään. Kyseessä on helsinkiläinen dreampop-duo, jonka taitoa ja valittua tyyliä todella ihailen. Yllättäen musiikki heittää minut lähimenneisyyteen: Ihastuin hetki sitten ruotsalaiseen artistiin nimeltä Sarah Klang. Kuin pientä mutkikasta polkua pitkin, jonka jokaisessa pikku poukamassa näkyy jotain uutta ja kaunista. Se kuitenkin opastaa jatkamaan omaa matkaa ja luottamaan huomiseen. Mainittavaa on vielä, että Väki sanana tarkoittaa porukkaa, yhteisöä, ja itämerensuomalaisen perinteen mukaan taas elämän henkeä ja elinvoimaa, joka on läsnä kaikessa elävässä. Keväällä debyytti-ep:nsä julkaissut yhtye kertoo kirjoittavansa tunteita herättävää musiikkia armelodia kokonaisuuksia hiljalleen ylhäältä alas ja toisinpäin. Aarnion albumi on erityinen ja hyvin genrevapaa kokonaisuus. Ne ovat sanoja, jotka päässäni pyörivät kuunnellessani Eidetic Dreams -yhtyeen debyyttisingleä The Sheets. Niin kuin alussa totesinkin, valo ja kirkkaus ovat vahvasti läsnä ja tarttuvat kuulijaan pidemmäksikin aikaa. Hentusen omin sanoin: ”Little Further kertoo viime vuosien kollektiivisesta pysähtymisestä ja tapahtumista. Suosittelen kuuntelemaan ne peräkkäin. Toukokuussa julkaistu ensimmäinen maistiainen Gray Waves pysäytti ja sai pohtimaan ajankulua sekä musiikin voimaa. Onnistuneesti nämä elementit todella tuntuvat myös tällä albumilla. Kappaleessa soi jokin uuden maailman kajastus, jonka pianon ja kontrabasson keskustelu ja yhteissoitto välittää. Kyseessä on duo-biisi Grammy-palkitun kontrabasistin Linda May Han Oh’n kanssa. Kaihoisa onkin kolmas oiva adjektiivi kuvailemaan The Sheets -singleä. Se on ihanaa ja samalla niin kaihoisaa, olen kyllä kokenut
Valitettavan harvoin kuitenkin. Kappale on lähes virheetön, mikä mielestäni on tärkeä elementti tällaisessa musiikissa, mutta mikä siinä sitten viehät tää. Kotimaisessa soul-musassa on silloin tällöin uusia artisteja, jotka innostavat. K u v a: Ja d e Sa st ro p aw ir o K u v a: E lv i K er än en Teea Aarnio K u v a : P as to ri ”Tilan tuntu antaa aikaa ihastua ja samaistua laulajan toiveeseen.” kisista teemoista herkkään estetiikkaan puettuna. Biisistä välittyy sanojen luonne, niitä ehtii makustella ja soiton ääreen luotu tilan tuntu antaa aikaa ihastua ja samaistua laulajan toiveeseen. Usvassa yhdistyy soulin, popin ja r&b:n elementit kivasti yhteen, jonkinlainen into ja kirkas katse paistaa läpi. Todella hieno ja kaunis soul-biisi. Usva. Jostain syystä yhtyeen nimi on itselleni niin geneerinen, että olen ohittanut heidän kaikki tähän asti julkaisemansa singlet. Lapsuuden mielenmaisemat etenevät tuotannollisesti ja sovituksellisesti hyvin perinteisiä reittejä, mutta kahden laulajan kudelma sekä sanat tekevät tästä jotain vähän enemmän, juuri sen tärkeän ”vähän”. Vahingon saattelemana yhtenä iltapäivänä kuitenkin onnekseni tartuin Lapsuuden mielenmaisemat -kappaleeseen
A-PUOLI Ystävät Pienen ihmisen puolella F olk-henkisellä Ystävät-yhtyeellä riitti toukokuussa vipinää. Työn alla olivat sekä uuden singlen musiikkivideon kuvaukset että kesäkuussa koittaneen levynjulkaisukeikan valmistelut. – Puuhakasta on ollut, yhtyeen toinen laulaja-lauluntekijä Milla Härmä kuvailee loppukevään meininkejä. Yhtyeen loppujäsenistö kasaantui sattumalta löytyneen kitaristi Pena Törmälän myötä. – Hänen kauttaan mukaan tuli lisää jäseniä ja nyt ollaan sitten seitsemänhenkinen orkesteri.. Ystävät sai alkunsa sisarusprojektina hänen ja veljensä Juuso Härmän toimesta. > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Sitten alettiin soittaa ja laulaa, ja nyt on tultu tähän, Milla Härmä tiivistää. – Oli ollut kauan puhetta, että pitäisi joku folk-pumppu laittaa pystyyn, ja olimme lauleskelleet muutenkin huviksemme covereita. Aiheen tiimoilta päädyttiin kokoontumaan Juuso Härmän ja bändissä myös vaikuttavan Saara Kolehmaisen silloiseen kotiin. – Muistan kävelleeni sinne pitkät pätkät, kun ei oikein uskaltanut mennä mihinkään bussiinkaan. Korona-aika aktualisoi sisarusten haaveet todeksi, kun perheenjäsenten ulkopuolelta ihmisten näkeminen oli vaikeaa
– Aiemmin ollaan lähinnä tuotu valmiita kappaleita pöytään. Milla Härmä lisää, että yhtyeen kappaleet on tehty pohtien nimenomaan niiden kestävyyttä. Ystävät pyrkii olemaan vastaveto myös tälle ajalle ja ajan hengelle. Emme meinanneet saada sitä millään hyväksi sovitukseksi ja tuntui aina siltä, että sitä nolotti laulaa. Siitä ne juuretkin varmaan juontavat. Se kertoo tarinan köyhästä äidistä. Tekstien puolella isona vaikutteena ovat toimineet 60-luvun laululiike, folk sekä ajatus siitä, että lauluissa olisi oikea sanoma. – Se haki todella kauan muotoaan. – Hän keksi biisin keskelle rumpukompin muutoksen, ja se jotenkin muutti koko biisin jujun. Ystävien kolmas ja tuorein singlejulkaisu Ullaa ullaa ilmestyi toukokuun puolessavälissä. – Osa biiseistä on tehty aika lailla yksinään. – Sanoisin, että se on ajatonta popmusiikkia. TEKSTI: EMILIA AHO ”Yritämme tehdä biisejä, joita ihmiset jaksaisivat kuunnella vielä useammankin vuoden päästä.” K u v a: M ir o P al o k al li o MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti KUUNTELE TARKKAILULUOKKA SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti. Jäseniä bändissä on yhteensä neljältä eri vuosikymmeneltä. Tämähän on yhdessä tekemisen projekti koko yhtye, Milla Härmä tiivistää. Ystävät on lähtenyt niin puhtaasti musiikintekemisen ilosta, että se on tuonut vielä oman osansa siihen yhdessä tekemiseen. Tuskin siinä ikinä onnistun, mutta sen pitää olla lähtökohtana, Juuso Härmä tiivistää. Härmän sisaruksista Milla on tuttu Särkyneet-yhtyeestä ja Juuso muun muassa Lokit-kokoonpanosta. – Voi ainakin sanoa, että ollaan pienen ihmisen puolella, Juuso Härmä komppaa. – Rakkainta musiikkia meille ehkä kuitenkin on ollut 90-luvun vaihtoehtorock, mikä ei välttämättä ihan kauheasti sieltä kuulu, Juuso Härmä pohtii. – Ollaan niin alussa vasta, että yritetään nyt tehdä vain lisää ja löytää oma kuulijakunta. Ystävät-yhtyeen kappaleissa tärkeässä roolissa ovat melodiat, joihin inspiraatiota ammennetaan Härmien omista musiikkimieltymyksistä. – Hän sai jotenkin meidät rentoutumaan ja aikaan hyvän ilmapiirin. – Näkemystä on pitkältä ajalta ja kyllä se rikkaus on, Milla Härmä pohtii. Työ on sujunut varsin mutkattomasti. Jokainen muusikkohan haluaa, että sitä omaa tuotantoa kuunneltaisiin, mutta mä ainakin sanoisin, että tämä on todella vilpittömästi ilosta ja rakkaudesta musiikkiin syntynyt kokoonpano, Milla Härmä kertoo. Taitaa olla niin, että levyllä on neljä sun ja kuusi mun sävellystä, ja sitten sä olet tehnyt tekstit kuuteen ja mä neljään biisiin, Juuso Härmä pohdiskelee siskolleen. – Onhan tämä sellainen sulatusuuni, että löytyy paljon vaikutteita vaikka minkälaisesta musiikista. Olemme pitkän linjan musadiggareita ja aina tykätty 60-luvun folkista. Yritämme tehdä vanhan liiton henkeen kestäviä melodioita ja sellaisia biisejä, joita ihmiset jaksaisivat kuunnella vielä useammankin vuoden päästä. – Tuntuu, että tässä ajassa vallitsee tämmöinen uusliberalistinen henki, että jokainen on kuin oma atomi ja yksinäinen yksilönsä, joka pyrkii kehittämään itseänsä parhaaksi mahdolliseksi yksinäiseksi yksilökseen. Ei voi olettaa, että meidät huomattaisiin hetkessä, mutta olemme valmiita tekemään sen eteen hommia, Juuso Härmä toteaa. Itse uskon ainakin pitkäjänteisyyteen. Siitosesta oli valtava apu myös esikoisalbumin äänityksissä. Homma alkoi luistaa, kun Ystävien tuottajaksi saatiin Pasi Siitonen eli Stig. Hän kokee, etteivät erilaiset musiikkitaustat voi olla vaikuttamatta Ystäviin, mutta mikäli yhtyettä pitäisi kuvailla yhdellä genrellä, olisi se folk. – Kyllä mulla on tavoitteena ainakin tehdä maailman paras popkappale. – Ei kukaan varmaan ajattele tekevänsä kertakäyttöpoppia, mutta me emme varsinkaan tee. Vaikka Ystävät on folk-henkinen kokoonpano, löytyy kesäkuun alussa ilmestyneeltä debyyttialbumilta muunkinlaisia kappaleita. – Siinä oli ajatuksena, että haluan tehdä kansanlaulun, folk-laulun ja myös koskettavan tarinan, joka kertoo eriarvoisuudesta, mutta ei aivan kamalan ryppyotsaisesti kuitenkaan, kappaleen kirjoittanut Milla Härmä kertoo. Ei hän kappaleisiin tai sovituksiin kauheasti koskenut, mutta hänen kanssaan oli hyvä työskennellä, Juuso Härmä kehuu. Ei haluta alistua siihen, että jokainen olisi oman elämänsä seppä, vaan ajatus on se, että yhdes sä nautitaan tästä maailmasta ja yritetään tehdä sitä yksi laulu kerrallaan paremmaksi, Milla Härmä valottaa. Sisarukset eivät ole aiemmin tehneet kappaleita yhdessä, vaikka heillä on yhteiset Merriesja Prospero-yhtyeet. Kesän kalenterissa Ystävillä siintää ainakin keikka Jytäkesä Go-Go -festareilla Helsingin Suvilahdessa, Pop-Paavalissa Helsingin Vallilassa sekä Tampereen Klubilla Juliet Jonesin Sydämen lämppärinä. Vaikka biisi ilmestyy vasta nyt, hän muistelee sen olleen Ystävien ensimmäinen oma kappale. Milla on tehnyt varmaan enemmän tekstejä kuin minä. – Sittenhän niitä tekstejä ja sävelaihioita on vähän palloteltu toiselta toiselle, Milla Härmä lisää. – Me kaikki ollaan aika monessa liemessä keitettyjä konnia, niin tämä lähtee puhtaasti kunnianhimosta tehdä hyvää musiikkia. Härmät vastaavat yhdessä Ystävien kappaleiden teksteistä ja sanoituksista. Saara Kolehmainen on vaikuttanut puolestaan Itä-Hollola Installaatiossa, ja Törmälä Lehtivihreissä. Yhtyeen päämäärää tiedustellessa selväksi käy, että tavoitteet ovat puhtaasti musiikin luomisessa. Vankan soittotaustan jäsenistönsä puolesta omaaviin Ystäviin kuuluu lisäksi Hybrid Childrenissä soittava Mika Kivi, Underwater Sleeping Societyssä alkuaikoina vaikuttanut Jesse Koskivuori ja Nylon Beatissa ja lukemattomissa muissa projekteissa mukana ollut konkari Harri Rantanen. Siellä on bändi, johon kuuluu rummut, kaksi kitaraa, bassotaustat, kiipparit ja muuta, että ei se sillä tavalla perinteistä folkia ole. Tarkoitus on saada myös mahdollisimman pian lisää musiikkia äänitettäväksi
Omat viat ovat tiivistettävissä siihen, että ihastuu vääriin tyyppeihin, kun ei vain voi itselleen mitään. Hän on kaikkien katseiden kohteena, juuri tätä hän on halunnut, kansa hurraa jokaiselle lantion heilautukselle. Ainakin Swift tekee millintarkkaa työtä siinä, milloin ollaan naapurintyttöä ja milloin valjastetaan indieyleisö taakse. Sillä erotuksella, että Williams näyttää myös hieman epäuskoiselta. Myös Swiftin laulujen puhujan ympärillä on yleensä muita moraalisesti kyseenalaisia toimijoita suhteessa häneen itseensä. ”Hän on self made woman – eli rikkaan perheen kasvatti – joka on myös laittanut pahoja musiikkiteollisuuden setiä käkättimeen.”. Tuntuu, että hänen suosionsa on suorastaan räjähtänyt lockdownin jälkeen. Toimittaja kysyi minulta, todistetaanko nyt samanlaista ilmiötä kuin The Beatlesin kohdalla 1960-luvulla. Swiftin musiikki on moraalisesti yksinkertaista ja yksioikoista. I want the one I can’t have, kuten Morrissey lauloi. Swift näyttää siltä kuin hän olisi koko ajan tiennyt, että jossain vaiheessa hän on tässä. Koronan jälkeen ihmisillä oli entistä kovempi tarve kokoontua yhteen ja luoda yhteisöjä. Siksi jossain vaiheessa 2000-luvulla Suomen festarien suosituin yhteislauluhetki oli huutaa Terhi Kokkoselle takaisin ”minä vihaan häntä”. Fanitamme alueellaan suvereeneja, täydellisiä yli-ihmisiä. Hän on self made woman – eli rikkaan perheen kasvatti – joka on myös laittanut pahoja musiikkiteollisuuden setiä käkättimeen. Osittain juuri siksi, mutta sen lisäksi tarvitaan juuri oikea ajoitus monella eri rintamalla ja vähän tuuriakin. Kuitenkin Swiftissä ja brittiläisessä Ed Sheeranissa on paljon samaa. Brittiläisen ja amerikkalaisen kulttuurin ero. Ihminen on halunnut sinne, missä on lisää ihmisiä. Hänen kaulaansa voisi laittaa Miss America -nauhan ja kansa huutaisi, että vanha aika on tullut takaisin. Swiftin tarina ja kaikki häneen liittyvät ominaisuudet toimivat niin oikealla kuin vasemmalla. Swiftissä on ysäritähden nostalgiaa. 14 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Saako vielä selittää Taylor Swiftiä. Olin tämän vuoden huhtikuussa radiossa keskustelemassa Taylor Swiftistä. Miksi Swiftistä on tullut niin iso, vaikka itse musiikki on niin geneeristä. Myös beatlesit olivat aikansa seksisymboleita, halun ja fantasioiden kohteita. Se ei haasta kuulijaansa. Yksittäisiä biisejä enemmän Swiftissä on kyse koko tarinasta ja päiväkirjamaisesta seurannasta. Popin syyttäminen laskelmoinnista on pilvelle huutamista, mutta mitä enemmän Swiftistä on tullut bisnestä, sitä enemmän artistiin on turtunut. Isoista tulee entistä isompia ja pienistä entistä pienempiä. 2010-luvulla törmäsin jatkuvasti siihen, miten monet sanoivat The Beatlesista samaa ja jäivät kieli pitkällä odottamaan muiden reaktioita. Ihmiset katsovat Swiftiä ja haluai sivat, että joku katsoisi heitä myös niin. Tämä on myös toiminut Swiftille eduksi. Osa näkee hänessä jotain vanhaa; tällaisia poptähdet olivat ennen. Tällä hetkellä ihmiset ahmivat self help -kirjoja ilmiöistä ja diagnooseista, joilla saavat selityksiä vaikeille tunteille ja voivat ulkoistaa vastuuta itsensä ulkopuolelle. Ups! Uusin ylipitkä tupla-albumi osoitti myös viimeistään Swiftin kaavautumisen. Tämänhetkiseen kulttuuriin kuuluu laitoihin törmääminen, asioiden mustavalkoistuminen. Mittarit punaiselle, taas tulee yksi teksti Taylor Swiftistä. Liikaa musiikkia, liikaa uutisia, liikaa videoita joissa Swift laulaa bodyssa stadionilliselle ihmisiä Cruel Summeria. Vaikka kuuntelisit pelkästään indiemusiikkia Spotifyssa, paisutat ennen kaikkea Taylor Swiftin ja muiden eniten striimaavien rahapussia. Kummankin vahvuus on se, että he kykenevät omaksumaan monia eri tyylejä; kopioimaan ja luomaan uutta mutta tutun kuuloista musiikkia. On helppo olla iloinen hänen puolestaan. Mitä isommaksi Swiftin yleisö kasvaa, sitä haluttavampi hänestä tulee. Tätä meille on syötetty jo vuosikymmeniä. Swiftin keikkatallenteilta näkee, miten paljon hän nauttii suosiostaan ja työnsä hedelmistä. Tätä poptähdet ovat tehneet aina, mutta nykytähdet voivat oppia esikuviensa kuten Madonnan ja David Bowien virheistä. Maailma on sen verran sekaisin, että kun keväällä Saturday Night Livessa Sydney Sweeney vitsaili tissiensä kustannuksella, niin osa kiirehti julistamaan, että nyt woke on kuollut. Swiftin musiikin kuvastossa ja sen ympärillä voi nähdä pohjoisamerikkalaisen popkulttuurin kaikki keskeiset kliseet: high schoolin futisjoukkueen kapteenit ja rentut, avoautot ja aavikot ja kimaltavat kledjut. Kitkerät erobiisit yhdistävät valtavaa määrää ihmisiä: meiltä kaikilta löytyy vittumainen ex. T aylor Swiftiä on yksinkertaisesti tullut aivan liikaa joka suhteessa. Samankaltaista fanaattisuutta, pakkomielteisyyttä ja maanisuutta Swiftin fanituksessa on kuin The Beatlesin kohdalla aikoinaan. Tietämättömät ja erityisesti tietämättömyyttään korostavat haluavat aina olla mainitsemassa niin Swiftin kuin Sheeranin kohdalla, etteivät he tunne yhtäkään heidän biisiään. Siitä tulee mieleen Robbie Williams katsomassa Angelsin aikana Knebworthin ennätysyleisöä vuonna 2003
Levyt, joita Steve Albini oli mukana kätilöimässä määrittävät vahvasti kuulokuvaamme 90-luvusta ja vaihtoehtomusiikista sen jälkeenkin. In Uteron kohdalla tämän periaatteellisen päätöksen henkilökohtainen hintalappu laskettaneen miljoonissa dollareissa. PB SOUNDI SOUNDI 15 K aliforniassa syntynyt, Montanassa kasvanut ja Chicagossa elämäntyönsä tehnyt Steve Albini tunnettiin muusikkona, ikonoklastina, räyhähenkenä ja ennen kaikkea tuottajana, joka määritteli jossain määrin raamit sille, miltä vaihtoehdon ja valtavirran välillä tasapainoileva rock-musiikki kuulosti niin sanottuna alternativen kaupallisena kulta-aikana 1990-luvulla. Steve Albini päätyi auttamaan Robert Plantia ja Jimmy Pagea levyn teossa, koska Plant tykkäsi Big Blackin Songs About Fuckingista. Kaiken tekemänsä jälkeen Albini yhä hinnoitteli työnsä niin, että se oli itsenäistenkin bändien saavutettavissa ja vastasi itse meileihin sekä studionsa lankapuhelimeen. Ja pyrki tekemään työtään eettisesti kestävällä pohjalla loppuun saakka. Se on myös oma suosikkini hänen bändiuraltaan. Tässä tunnettuudessa on ironinen puolensa sikäli, että Albini itse vierasti tuottajan titteliä oman tekemisensä yhteydessä ja piti itseään enemmän teknikkona tai äänittäjänä, jonka tehtävä on mahdollistaa bändin kuulostaminen omalta parhaalta itseltään. Nuorena Illinois’n osavaltioon alun perin journalismia opiskelemaan muuttanut harvinaisen lahjakas kirjoittaja suolti varsinkin nuorena miehenä julkisuuteen kärkeviä kannanottoja yhteen jos toiseenkin asiaan ja artistiin. Jo Big Blackin aikana kaveripiirin bändien äänittämisestä alkanut satunnainen tulonlähde kasvoi vuosien myötä pääelinkeinoksi ja Electrical Audio -nimiseksi studioksi Chicagossa. Albinin vaikutus musiikin äänikuvaan ja luonteeseen alkoi omasta yhtyeestään, industrialia, noise rockia, rumpukonetta ja pikkukaupunkielämän synkkää puolta kaivelevia tekstejä yhteen myllänneestä Big Blackistä. Tässä vain muutama esimerkki: Pixiesin Surfer Rosa, The Breedersin Pod, The Jesus Lizardin levyt Headistä Liariin, Helmetin Meantime, PJ Harveyn Rid Of Me, Low’n Things We Lost In The Fire, Dirty Threen Ocean Songs, Neurosisin Times Of Grace, Bushin Razorblade Suitcase, Robert Plantin ja Jimmy Pagen No Quarter, Joanna Newsomin Ys, Sunn O))):n Life Metal ja kuuluisimpana tietenkin rock-tähteyden kanssa kipuilleen Nirvanan kolmas albumi In Utero. Työnsä ohessa Steve Albini pyrki myös oppimaan ja kasvamaan ihmisenä. Bändi hajosi marginaalisen suosion kasvettua niin suureksi, että keikoilla alkoi näkyä kusipäitä, jotka eivät Albinin ja toisen kitaristin Santiago Durangon mielestä ymmärtäneet bändin olemusta oikein. 2020-luvulle tultaessa Albini reflektoi omaa mennyttä ajatteluaan ja ulosantiaan onnistuneesti ymmärtäen oman etuoikeutetun asemansa ja sen, miten tökerö kielenkäyttö ja tarve shokeerata shokeeraamisen vuoksi tuntuivat hyvin erilaiselta häntä heikommassa asemassa oleville ja eri tavoin marginalisoiduille yhteisöille ja ihmisille. Tölväisyt eivät todellakaan kohdistuneet aina ylöspäin ja tämän maailman mahtavampiin. Viimeksi mainittuun konkretisoituu taltiointi versus tuottaminen -filosofia. Musiikki bisneksen syvintä olemusta Steve Albini käsitteli onnistuneesti jo vuonna 1993 esseessä The Problem With Music. Big Blackin jälkeisistä projekteista Shellac muuttui vuosikymmeniä kestäneeksi henkilökohtaisen ilmaisun kanavaksi ja indie-instituutioksi. Kuten hän The Guardianille vuonna 2023 antamassaan haastattelussa sanoi: ”Jos typerin tyyppi on puolellasi, olet väärällä puolella.” P.S. Myös Kurt Cobain käsitteli myöhemmin samaa ilmiötä oman bändinsä kohdalla laulussa In Bloom. Albinin suurin vaikutus tuli kuitenkin alueelta, jota hän itse kutsui haastatteluissa nimellä ”the work”. Bändille lähettämässään nelisivuisessa kirjeessä Albini selitti haluavansa saada maksun siinä missä putkimieskin: hyvin tehdystä työstä sille annetun arvon mukaan. Alalla, joka nojaa pitkälti välistä vetämiseen, Steve Albini kieltäytyi johdonmukaisesti ottamasta vastaan ”pinnoja” tuottamistaan levyistä. TEKSTI: ARTTU TOLONEN Steve Albini 22.7.1962–7.5.2024 K u v a: P au l N at k in. Se oli ”the work”, ja sitä hän teki loppuun saakka
Se oli menoa. Musiikin energia jyräsi ahdistuksen. Tuottajani Kauri Ruohonen soitti erään laulusessiomme aluksi soundtrackiltä kappaleen Can You Hear The Music. K u v a: V ii v i P äi v äs aa ri , Ii d a Sa ar el a, Si ir i Lu u k ko n en. Bushin erikoisuus ja omintakeisuus vapauttivat minua. Olin utelias ja innostuin 14-vuotiaana Green Daystä. MUISTOJA VARHAISVUOSISTA HELSINGISSÄ JA KOTIKULMISTA LÄHEISEN LAULUNTEKIJÄN JA HENGENHEIMOLAISEN LEVY YHTEINEN SUOSIKKILEVY TUOTTAJANI KAURIN KANSSA Ludvig Göransson Oppenheimer-soundtrack – Kukkaan-sessioiden aikaan Oppenheimer pyöri elokuvissa. Levyllä kuljetaan hyvin omintakeisin sanoituksin, sovituksin ja melodiakuluin läpi omillaan pärjäämisen, ulkopuolisuuden, haavekuvien ja arkirealismin peilisalien. Olen käyttänyt toki värikynää visualisoidessani mielikuvia ja muokannut niitä omiksi todellisuuksikseen. Hienosävyisintä on vahvojen tuntojen, piinan, tuskan, nolouden ja mitättömyyden kokemuksen levollinen ja ironinenkin käsittely sekä särmikkään rockin että helisevän folkin soundeissa. Lauluista aistin lähinnä jännät tunnelmat. Nuottikirjan lainasin 7 kertaa putkeen, ja yritin venyä Bushin äänen korkeuksiin. Kuuntelimme levyä tahoillamme tiiviisti ja raportoimme kuuntelukerroista. – Kesä on omistettu keikoille, joita on aikataulutettu enemmän kuin koskaan ja joitakin jopa moneksi päiväksi peräkkäin. Nyt sanatkin uppoavat. Haaveilin pääsystä opiskelemaan ja tekemään musikaaleja ja musiikkiteatteria. Muistin Toukolan syreenien asfaltilla huojuvat varjot, äidin kapeat, modernit lukulasit sekä aikuisten keskustelut, joita en vielä ymmärtänyt. Kokeilin vaikka mitä keltaista, mutta keltaiseksi mieltämäni albumi sai lopulta tummanvihreät kannet. Pelkäsin äidin reaktiota ja omaanikin. Jos musiikki onkin ällöä ja ahdistavaa. – Esikoislevyyni sisältyi erilaisia kokeiluja ja intoa, sellaista että äänitetään kaikki ulos vaan, Rebekka kuvailee. Posliinijättiläinen-debyytin (2021) tilkkutäkki on vaihtunut yhtenäisempään teemakudokseen. Olen tutkinut riffejä ja rytmejä, löytänyt aiheita kokemistani tilanteista ja harmittavista, häiritsevistäkin asioista. Kunpa nämä kappaleet pääsisivät vielä näyttämölle. MIELUISIN TAPANI KUUNNELLA MUSIIKKIA JA SIIHEN SOPIVA LEVY Rockettothesky To Sing You Apple Trees – Kuuntelen musiikkia kuulokkeista, kun liikun paikasta toiseen. American Idiotin luukuttaminen oli kuitenkin helppoa. Hitaat rumpukompit vetosivat silloisessa elämäntilanteessani. Elokuvat ja näyttämötaide ovat toinen intohimoni, mikä näkyy elämäni soundien listalla. Työskentelyni ja kirjoittamistekniikkani ovat kehittyneet ja saan inspiraatiota musiikin kuunteluni monista erilaisista vaiheista. LEVY, JOKA SYSÄSI MINUA TEKEMÄÄN OMAA MUSIIKKIA Green Day American Idiot – Pop ja rock eivät soineet kotonamme. Etsin jatkuvasti erilaisia keinoja kirjoittaa lauluja. Se saattaa taas olla ”tilkkutäkkimäisempi” ja olen jälleen säveltänyt pianollakin. – Kukkaan on syntynyt lähes vaivihkaa, tosi pitkän ajan sisällä. Into The Woodsissa viehättivät sähäkät vuoropuhelumaiset laulut, jännittävät melodiat sekä huumori. Tein paljon biisejä, joitakin oli valmiina jo debyytin aikaan, mutta yhtenäinen kokonaisuus alkoi muodostua lähempänä äänityksiä. Ehtiessäni alan valmistella äänisuunnittelun urakkaa syksylle. T ahdon puhjeta kukkaan, laulaa Rebekka Holi Kukkaan-albuminsa loppuhuipennukseksi. Kappaleet ovat mutkikkaita, ja löydettävää riitti kuunteluista toisiin. Samuli Edelmann Vaiheet – Tätä äitini kuunteli, kun olin tarhaikäinen. NÄYTTELIJÄOPINTOJEN MYÖTÄ VAIKUTUKSEN TEHNYT ALBUMI Stephen Sondheim Into The Woods – Laajasalossa näyttelijäksi opiskellessani ja teatteria tehdessä aloin kuunnella musikaalisoundtrackeja. – Uuttakin on tulollaan, kun seuraavaa albumiani aletaan treenailla. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Rebekka Holi HYVIN KUUNTELUA KESTÄNYT ALBUMI Jukka Linkola ja Jukka Virtanen Poika, joka ei halunnut kasvaa suureksi – Musikaalialbumi, jonka värikkäät ja leikkisät kappaleet värisyttävät edelleen. 16 SOUNDI Kate Bush Never For Ever – Musiikki ja soundit tempaisivat 17-vuotiaan Rebekan taikamaailmansa lumoon. Kansikuvakin puhutteli ja halusin Kukkaan-albumista keltaisen. Äitini osti tämän cd:n Viikin Prismasta. Uudella ei ole yhtäkään pianosävelmää, vaan kitaralla ja hieman eri tavalla sävellettyjä lauluja. VOIMAKUUNTELUSSA KUKKAANALBUMIA TEHDESSÄ Billie Marten Flora Fauna – Vaikutuin albumin raskaasta ja kirkkaasta tunnelmasta. Lukiovuosista lähtien olen palaillut tähän albumiin, jonka kimmeltävä kauneus sopii syksyisille iltakävelyille. Tämä meillä oli lapsuudenkodissani kasetilla ja soi paljon automatkoilla varsinkin kesälomilla, tarhaikäisenä. Jenny Hvalin kappaleissa on hittikertosäemäisellä tavalla koukuttavia kohtia. – Esikoisella on paljon melodisia, teatraalisia pianokappaleita. Löysin levyn uudestaan talvella
HYMYI LYTÄ EI KUN ELÄMÄ ’Seatbelt’ Esikoissingle Skannaa ja kuuntele
Pelkässä otsikossa on itsevarmaa typeränkin riimileikin haltuun ottamista – ja samalla fraasi, joka jää varmasti mieleen. Vuosina 1984–85 Suomi oli kulttuurisesti vanhan ja uuden välissä. Lava on aseteltu niin, että ilta-aurinko sokaisee katsojien silmät. Kaikki on paikallaan: a-osa niin supermelodinen, että sen vaihtuminen b-osaan ja kertosäkeeseen on vain kierrosta kierroksen päälle. Vuoden 1983 Aku ja köyhät pojat tuomittiin välityöksi. Tämä on suomirockin sydänvaiheen mielenmaisema, ja sen voi päättää alkavan kesästä 1984 ja sen kynnyksellä julkaistusta singlestä. Personifioitu reppu on ovela metafora. Mutta mytologiasta löytyy se lievealue, jossa heinä heilimöi ja maitolavat sorateiden varsilla ovat vielä käytössä. Mutta yhtyeen taitevaihe punkista suomirockiin oli mutkainen sekä aikojen muutoksen että bändin kokoonpanovaihdosten takia. Aikuisrockin ystävä itkee onnen kyyneleitä tällaisen tavaran äärellä. Reppu on reissumiehen tunnusmerkki ja sisältää ihannetapauksessa kaiken tarpeellisen, siis sen paskankin. Kun tähän kaikkeen ympätään vielä Martti Syrjän huoleton kulkuripojan lauluraita, joka vastaa moodin osalta ainakin biisin otsikkoa, niin siinä se kesäinen suomirock täydellisimmillään on. Se oli tietysti 80-luvun puolivälissä, kun alan dinosaurukset nousivat suurimpaan suosioonsa ja tekivät samalla parhaita levytyksiään. Pantse Syrjästä on soittajana, sovittajana ja tuottajana kehittynyt kansainvälisten mittojen mies. 18 SOUNDI SOUNDI PB Eppu Normaali: Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset (1984) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Siitepölyn alla masennusbiisi niin vakuuttava kuin rockrumpali voi ikinä olla. Suomirock. Eppu Normaali oli toki toiminut jo vuosia ja noussut maan suosituimpien bändien joukkoon viimeistään vuoden 1980 Akun tehdas -menestyslevyn myötä. Hienovaraiset taustalaulut, nekin vielä. Hänen ja Juha Torvisen kahden kitaran kudos punoo melodiaa ja kevyesti säröytettyä särmää maagiseksi kankaaksi. Sulo Vilén pitää huoltoasemaansa ja rockbändit soittavat tanssilavoilla. Jossain vaiheessa, kenties varsinaisen setin loppupuolella tai sitten heti aluksi, voimasoinnut täräyttävät käyntiin heidän uusimman hittinsä. Kulkuripoika on suomalaisen iskelmän instituutio. Mutta myös hyvät kokemukset, ja tämä on tärkeä havainto, joka selittää biisin positiivisen viban. Soundi on lihava ja silti hengittävä. Vieressä traktoripoika oksentaa kaikkensa antaneena. Se on alitajunnan säkki, johon paska voidaan tunkea siksi aikaa, kunnes se on pakko käsitellä ja toivon mukaan kompostoida. ”Et jättää saa pois sanaakaan, et sitä kaunistakaan.” On siis kesä 1984. Notkahdusta ei kannata liioitella, mutta silti Eppujen ”paluu” on sellainen, jonka voi jälkikäteen mystifioida voittoisaksi hetkeksi populaarimusiikkimme historiassa. Lavalle pyörällä polkeva tyttö on lakannut ja laittanut hiuksensa kasarityyliin, mutta nurkan takana jätkät ottavat pöytäviinaa. Ihan ensinuoteista alkaen se uhkuu suomirockille siihen asti tavoittamatonta musiikillista rehvakkuutta. Edes Eput itse eivät pystyneet sitä enää tästä täydellistämään. Laitetaanpa itse biisi soimaan. Eppu Normaali soittaa kesätapahtumassa tai tanssilavalla: Satakunnassa, Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla. ”Kekkosslovakian” jäänteitä karisteltiin harteilta, Helsingissä juppiaikakausi teki tuloaan. Pään ja ruumiin korjaamisesta on kai kyse. S uomirockin alkupisteestä on jauhettu loputtomiin, mutta keskitytäänpä olennaiseen: kyllähän se tiedetään, milloin oli suomirockin kultakausi. Rytmisektio ankkuroi toiminnan jämäkästi: etenkin Aku Syrjä on tässä Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Elämänvalintaan on liittynyt syyllisyyttä sekoittuneena uhoon.”. Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset. Loppupuolen soolo-osuus sopivasti vähän viisto, jolloin vältetään vaikutelma metritavarasta. Kotiin tullaan häntä koipien välissä: ”kotikorjaamon luo”, kuten Martti Syrjä sen määrittelee. Sen kertoja on kaiketi kostealta kiertueelta palaamisen jälkeisissä tunnelmissa, psykofyysisesti lopussa ja mielestään nihkeisiin tekoihin syyllistynyt. On jopa hätkähdyttävää tajuta, että kaiken tämän siitepölyisen pintakerroksen alla Reppu on masennusbiisi. Aina sellaiseen elämänvalintaan on liittynyt syyllisyyttä sekoittuneena uhoon
Kun PMMP:n maaliviiva lähestyi, oli tunnelma bändissä hämmentyneen helpottunut. Ei enää PMMPalbumeita. Jopa meidän valomies Tomppa piti sel laista ”yksi keikka vähemmän” kampaa muka naan, mikä kuvastaa sitä, miten paljon hommia olimme tehneet. Ei enää PMMPperhettä samalla tavalla kuin yli vuosikymmenen ajan tätä ennen. – Jäähallissa oli ihana hetki, kun bändi soitti Korkeasaaribiisin, jossa en ollut mukana ollen kaan, kipitin itse yleisöön ja se oli niin liikutta vaa, kun näin ensimmäistä kertaa sen oman bän din esiintyvän, Luoti muistelee päätöskeikkaa. Nuo ajat vetävät nyt reilu vuosikymmen myö hemmin Luodin ja Vesalan yhä mietteliääksi. Ei enää kiertueita eikä festa reita tällä porukalla. Sitä ennen olin jo sellai sessa mielentilassa, että odotin tuon kaiken loppuvan. Teksti: Aki Nuopponen 20 SOUNDI PMMP :n taival päät tyi sunnuntai na 27. SOUNDIN HAASTATTELUSSA PAULA VESALA JA MIRA LUOTI KÄYVÄT LÄPI PMMP ON PALANNUT! YHTYEEN JÄTTIMÄISTÄ PERINTÖÄ JA PALUUKEIKKOJEN TAUSTOJA.. Siinä oli antanut niin isosti kaikkensa kaikelle. – Sen jälkeen oli vähän vaikeaa kasata itsensä takaisin sinne lavalle. loka kuuta 2013 Helsingin Jää hallissa. Samana vuonna PMMP oli kiertänyt klubeja ja festareita sekä tehnyt massiivisen hallikiertueen. ”Alku oli ihan helvettiä, mutta nyt se alkaa sujua paremmin, kun kaikkien kropat on tottuneet PMMPasetuksiin.” TÄNÄ KESÄNÄ ON JÄLLEEN AIKA OTTAA KIVAA KESÄKAVERIA KÄDESTÄ, RYNNIÄ ETURIVIIN JA NOSTAA KOVEMMAT KÄDET ILMAAN, KUN LESKIÄIDIN TYTTÄRET TARJOAVAT KOKO SHOW ’N, SAAVAT LEIJAILEMAAN KUIN HELIUMPALLOT JA KOHKAAMAAN RUSKETUSRAIDAT VILKKUEN. Yhtye oli nähnyt ja tehnyt 10 vuoden aikana lähes kaiken. Tämän maratonin jälkeen elämäntapa nimel tään PMMP oli yhtäkkiä ohi niin Paula Vesalalle ja Mira Luodille, kuin myös livebändin Heikki Kytölälle, Juho Vehmaselle ja Mikko Virralle
SOUNDI 21 PMMP:n kappaleet ovat viimeistään Paula Vesalan ja Mira Luodin Vain elämää -esiintymisten jälkeen saavuttaneet aseman, että ne ovat tuttuja ihan koko kansalle. Laulujen sisällöstä kumpuava merkitys on suuri yhtä lailla alkuperäisille faneille kuin PMMP:n musiikin myöhemmin löytäneille. K u v a: A k iP ek k a Si n ik o sk i
– Meillä oli Paulan kanssa toisemme, eikä mekään osattu aina halata toisiamme. – Alussahan homma oli sitä, että aina kun minut nähtiin jossain, niin kysymys oli: ”Missä Paula on?” Mistä vitusta mä voisin tietää. Hallit ovat jotain ihan erilaista kuin klubit tai festarit. Ne kestivät kolme tuntia ja kun koko homma oli paketoitu joskus aamuyöstä, tätä seurasi pitkä matka seuraavaan paikkaan ja sitten tehtiin sama uudelleen 3–4 tunnin yöunilla. Sellaisia ei Suomessa ollut moni bändi tehnyt ennen tuota, eikä ole muuten tehnyt sen jälkeenkään. – Ensin ollaan jossain Pohjanmaalla keikalla, siellä eturivi kopeloi tisseistä ja perseestä ja viisi minuuttia myöhemmin ollaan myymässä paitoja niille samoille tyypeille, Vesala nauraa päätään pudistellen. Vesala puolestaan oli jäähyväiskiertueen aikoihin teatterikoulussa ja kasvatti pientä poikaansa. Luoti huomauttaa, että nykyään tuollaiseen julkisuusprässiin voisi saada jopa valmennustakin. – Pisin keikkatauko koko tuona aikana oli se, kun soitettiin kiertueen päätöskeikka elokuussa 2007 Huvilateltassa Helsingissä, Miran vauva syntyi loppusyksystä, mun vauva syntyi keväällä ja sitten oltiinkin taas kiertueella, kun mun poika oli kolme kuukautta vanha... Siksi tuosta ajasta muistaa kaikkein parhaiten sen, miten väsynyt oli. Ei julkisuuden suhteen ollut kukaan auttamassa. Varsinaisesti tyhjän päälle kukaan ei jäänyt edes PMMP:n päätyttyä. – Sitä vähän pelättiin. Kukaan ei voi olla täysin valmis sellaiseen huomiomylläkkään, joka seurasi jo Rusketusraidat-ensisinkkua, jolloin Luotia ja Vesalaa pidettiin tähdenlentobimboina. Joskus ihmettelin, miksei äiti laita ikinä viestiä, että olipa kiva haastattelu, mutta kun ne haastattelutkin oli välillä niin hirveitä, kun meitä pilkattiin suorassa tv-lähetyksessä. Tosin sitten kun yhdessä välissä mä värjäsin hiukset tummiksi, niin olinkin yhtäkkiä ”Tarja Pakarinen”. Nuorina PMMP-laulajina heidän ikäluokalleen ei juuri ollut terapiaa tai sparrausta tarjolla. – Hallikeikat olivat tuotannoltaan isoja. 22 SOUNDI SOUNDI 23 22 SOUNDI Erityisen kuluttavaksi vuoden 2013 teki Vesalan mukaan juuri hallikiertue. – Me oltiin Mira ja vaikka ”Päivi”, eli meidän identiteetti oli ”ne rääkyjät” ja me oltiin monien ihmisten silmissä yksi asia. Luoti hekottelee, että tuon samaisen sunnuntain jälkeisenä maanantaina kello 7:30 hänellä alkoivat jo The Voice Of Finland -kuvaukset tähtivalmentajan roolissa. Mekin Paulan kanssa ajettiin sitä autoa, myytiin merkkarit, painatettiin omat t-paidat, roudattiin bändin kamoja ja en keksi melkein mitään, mitä me ei oltaisi tehty. – Nykyään on muodikasta sanoa, että kuka teki ensimmäisenä hallin ja kuka Stadikan, mikä ei mulle merkitse sinänsä mitään, mutta noissa jätetään usein mainitsematta, miten hullun määrän duunia tuollaiset konsertit vaativat, Vesala sanoo. PMMP:n vastustamatonta live-energiaa Ilosaarirockista 2012 ja 2005 (ylärivi) sekä Tampereen Yo-talolta vuodelta 2007. – Sulle jäi vähän päälle se sanonta, että kohta sä saat sydärin, ja hoit sitä koko ajan, Luoti kuittaa kaverillisesti. He todellakin olivat antaneet kaikkensa PMMP:lle 10 vuoden ajan. – Monta vuotta me liikuttiin koko porukalla pakettiautolla. Yleisö näki itsensä lavalla PMMP-historiaa nyt peilaillessa ei ole mikään kummallinen juttu, että laulajilla, koko bändillä ja sen tiimillä oli viimeisen kiertueen jälkeen akut ja patterit lopussa. Luoti palaa ajassa vielä kauemmaksi taaksepäin ja sanoo nauraneensa ääneen kaikille arkistokuville, joissa bändi tutkii paperikartoista reittejä seuraavalle keikkapaikalle, kun PMMP kiersi varhaisina vuosinaan sissitaktiikalla Suomea. Nykyään promoottorit ovat Vesalan mukaan parhaassa tapauksessa oikeasti artistien puolella, huolehtivat heistä ja varmistavat ettei jaksaminen lopu kesken edes silloin, kun meno on kuumimmillaan. Tai sitten me oltiin jomman kumman nimi ja ”se toinen rusketusraita”, Vesala jatkaa lukemattomien sekaannusten listaa ja lisää, että yksityisyys oli kyllä PMMP-aikoina mennyt, mutta aina ei voinut olla ihan varma, että kenen yksityisyys se oli. Sitten kun se alkoi tapahtua toistuvasti, niin kyllä mä ymmärsin, että meidät mielletään sellaiseksi yhdeksi köntiksi. Takahuoneessakin yritti vain torkkua ihan h-hetkeen asti. Hän ihmettelee nyt itsekin merkitsevä katse silmissään, miten hyvä asia se taisi olla, että monien rautojen oltua tulessa PMMP jäähtyi. ja tuonakin aikana me tehtiin koko ajan levyä, Vesala summailee nyt. ”Biisit ovat jatkaneet eloaan niin pitkään, etteivät ne tavallaan ole enää meidän biisejä.” K u v at : M ik ko M er il äi n en. Mutta ei se sydäri sitten koskaan tullutkaan. Se oli jotenkin söpöä, mutta sitä meidän sekoittamista en vieläkään täysin ymmärrä, Luoti nauraa. Ei kukaan osannut reagoida siihen. Kaiken päälle bändi ei pitänyt koskaan edes kunnon taukoja. Ei, vaikka manasin sitä joka aamu, Vesala naureskelee ja huokaisee sitten, että sydärittömyys oli pieni yllätys siihen nähden, mitä kaikkea oli tapahtunut. Aikaan mahtui viisi albumia, kokoelmia, live-tallenteita, pari kirjaa, tuhatkunta keikkaa, satoja haastatteluja ja niin paljon kaikkea, että pelkästään sitä ajatellessa hengästyy. Eikä kukaan voi valmistautua siihenkään, mitä tapahtui sen jälkeen, kun Kovemmat kädet (2005) ja Leskiäidin tyttäret (2006) veivät PMMP:n koko Suomen huomion keskipisteeseen
Jos puhutaan vain ammatillisista asi oista, tuona aikana Vesala ja Luoti ehti vät monen muun asian ohella tehdä soo louraa. – Yksimielisesti päätettiin, että Maria Magdalena vielä. Tytöt, jotka eivät olleet aiemmin nähneet itsensä laisia laulajia meuhkaamassa lavalla, samastuivat siihen, että me uskallettiin. Nykyäänhän tuol laista kuvaamani kaltaista ei enää tapah tuisi. 22 SOUNDI SOUNDI 23 – Mira oli ainoa, joka puolusti minua ja minä puolustin Miraa. – Onhan se uskomatonta, kun näiden vuosien aikana kollegat ovat vain paran tuneet soittajina ja tyyppeinä ja mukana on myös entistä enemmän huumoria, ei Keikkakuntoon itseään kymme nen vuoden tauon jälkeen sparrates saan PMMP on viimeistään huo mannut, kuinka vaativia sen biisit saattavat olla niin fyysisesti kuin emotionaalises tikin. Silti ei kulunut aikaa kaan, kun motiiveja kyseenalaistettiin. Menimme sinne synt täreille, esitettiin nämä kaksi laulua ja repäistiin vielä Rusketusraidat päälle. Sen takia me ollaan treenattu viime elokuusta asti ja aletaan olla nyt siinä vaaditussa kunnossa. Nämä bii sit vaihtelee popista tosi raskastempoi seen matskuun ja ne kaikki on fyysises ti haastavia esittää. Luoti hehkuttaa, että hän, Vesala ja koko bändi ovat ottaneet kaiken ilon irti jo treenaamisesta. Lupauduin siihen, soitin jollekin pojista, mentiin treenikselle ja se olikin niin ki vaa, että mietittiin jo että pitäisikö esit tää toinenkin kappale, Luoti muistelee nyt tapahtumasarjaa. Ei mulla leikannut yhtään! Vesala hymähtelee sanoessaan, että kaikki lähti oikeasti liikkeelle siitä, miten hauskaa oli soittaa muutama kappale synttäreillä ja kuinka paluu käynnistyi tästä riemusta. Tämä nostaa Luodin mieleen aidon ääritilanteen, jolloin hän makasi sairaa lassa, oli oikeasti todella kipeänä ja sai syyllistävän puhelun, jonka sanoma oli: ”Tajuatko miten moni kärsii tappioita sinun takiasi?” – Siitä seurasi loputon määrä itsevihaa ja syyllisyyttä, kunnes Paula keksi, että laitetaan mulle sidettä jalkaan, jotta kaikki varmasti näkevät, että olen oi keasti kipeänä. Vesala hymähtää lempeästi, että ”voi maannuttava” on jo vähän kulunut sana, mutta jatkaa heti, että kyllä se oli tavat toman voimaannuttavaa, kun he itsekin saivat PMMPaikoina raivota tärkeistä asioista hikisinä lavalla. – Meille se oli iso henkireikä, että saa tiin olla sellaisia kuin haluttiin ilman, että sen oli tarkoitus olla mikään provo. Siten kukaan ei ihmet telisi rauhallisempaa menoa keikalla. Nämä on raskaita kappaleita huutaa, ei me kumpikaan päästy enää niin korkealle. – Kävelin kotiin ja mietin että olipa hämmentävää, mutta asia unohtui sii hen asti kunnes Paula kutsui luokseen. Mun näkökulmastani meidän suosio pe rustui osittain siihen, että aika moni näki vihdoin itsensä siellä lavalla. Mulle tulee ihan järjetön kunnioi tus artisteja kohtaan, jotka uskaltaa siir tää tai vaikka perua keikkoja tai kiertuei ta, jos oikeasti tunnistavat, että nyt ovat ihan jaksamisensa äärilaidoilla ja duunil la vain vahingoittaisi itseään. Alku oli ihan helvettiä, mutta nyt se alkaa su jua paremmin, kun kaikkien kropat on tottuneet PMMPasetuksiin. Siinä kohtaa tapahtui kyllä jotain, koska vaikka ne biisit oli tuttuja, niin se reaktio kun oli just juonut pullakahvit vaikka Alman kanssa ja seuraavaksi se hoilaa niitä biisejä mukana, niin... kainalojuttu). – Sama se on soittajillekin. Se mistä meitä pilkattiin alkuaikoina, ei ole mikään helppo juttu suorittaa. Hieman sen jälkeen, kun PMMP paluukeikat oli jo julkistettu Olympia stadionille ja kolme festarikeikkaakin oli jo tiedossa, bändi paljasti ohimennen someissaan, että ajatus paluusta syntyi tunnustellen Vesalan nelikymppisillä joulukuussa 2021. – Tämä ei ole mikään helppo homma. K u v a: A k iP ek k a Si n ik o sk i. PMMPlivebändin muodostavat Heikki Kytölä, Mikko Virta ja Juho Veh manen soittivat monissa yhtyeissä (ks. PMMP vaatii kovaa keikkakuntoa. Kovalla treenillä pemukuntoon Yhtä antoisan kuin kuluttavan PMMP matkan päätyttyä vaadittiin vuosikym men ennen kuin aika oli kypsä paluulle. – Mulle kävi niin, että Olavi Uusivirta soitti ja sanoi, että Paulan synttärit on tulossa ja että Kesäkaverit on sille tosi rakas biisi, että jos me voitaisiin vetää se. – Oon ihmetellyt monta kertaa, että onko se nyt niin vaikea ymmärtää, että kun vanhat ystävät haluaa soittaa ihania biisejä yhdessä, niin onko siinä pakko olla jokin ketunhäntä mukana. En aavistanut yhtään, että mistä on kyse. Hetkiin on keski tytty niin täysillä, että se on purkautu nut onnesta itkeskelynä ja tunteiden tul vina, jotka ovat olleet eheyttäviä koke muksia. Elämässä tapahtui muu tenkin paljon. En edes siinä vaiheessa, kun pojat tuli sinne
Kolmikko naureskelee, että PMMPbändi oli aikoinaan niin hyvässä live-kunnossa, etteivät he voi tulla takaisin ainakaan huonompana. Tässä lavalla vuoden 2009 Ankkarockissa. Vehmanen: – Aikanaan se bändissä oleminen oli meille niin paljon enemmän toveruutta, eikä siinä ollut isoa koneistoa taustalla. Kytölä: – Hallikiertue meni niin, että teimme asioita paljon itse, eikä mukana ollut isoa organisaatiota. Tavallisesti perhettään ei saa valita, mutta tässä tapauksessa me voitiin. Keikoillekin löysi kaikenlaista väkeä iästä, sukupuolesta tai musiikkimausta riippumatta. Kun katsoo Tuohimaan Artun dokkaria meistä, niin siinäkin näkee, että PMMP oli ennemmin sellainen hauska kesäleiri, joka liikkui ympäri Suomea. Olisi ollut aika lannistavaa, jos mitään tuollaista kivaa ei olisi ollut tiedossa ja olisi joutunut prosessoimaan paljon enemmän kaikkea tapahtunutta. Kytölä: – Samana syksynä me lukittiin suunnitelmat Euroopan kiertueen suhteen. – Mulle vaikein on ollut Kohkausrock, Vesala lisää ja kertoo, että hallitsi joskus todella hyvin laulutavan, jota hän kutsuu ”loilottamiseksi” ja viittaa äänenkäyttöön, jota kuullaan monesti System Of A Downin kappaleissa. Bändi palaa parempana kuin koskaan ”PMMP oli sellainen hauska kesäleiri, joka liikkui ympäri Suomea.” Ku v a t: A ki P ek ka Si n i k o s ki Mikko Juho Heikki PMMP soitti vuoteen 2013 mennessä yhteensä lähes tuhat keikkaa. Viimeisimpänä Vehmanen ja Virta soittivat Ville Valon bändissä ja Vesala-bändissä. Siinä ei ollut ylimääräistä glamouria, mikä loi tärkeän yhteyden kuulijoihinkin. Siinä sai ottaa iskua vastaan aika paljon ja runnoa menemään, jotta löysi itsestään taas sen PMMP-soittajan yksin ja koko bändin voimalla.. Ne ei korosta itseään ollenkaan ja ovat samaan aikaan ihan Suomen eturivin muusikoita. Virta: – Sen suuruuden ja hienouden tajusi oikeasti vasta jälkikäteen. Kytölä puolestaan Lauri Tähkän mukana. Siksi treenit ovatkin olleet intensiivisiä ja kaikki haluavat jälleen antaa kaikkensa bändille. Kytölä: – On makeeta päästä tekemään PMMP-show’ta vanhoilla vahvuuksilla ja ihan uudessa muodossa, mutta siinä pitää olla tarkkana, että pidetään myös se tietty estetiikka, mitä me ollaan aina oltu. Kytölä rumpaloi myös Maija Vilkkumaan ja Knipin kanssa. Bändin kappaleet soivat sekä radiossa että musiikkinörttien soittimissa. 24 SOUNDI kä enää ole vain kiire mennä eteenpäin tuntemattomaan, Vesala jatkaa. Kovin pitkään kolmikko ei lepäillyt, koska jo PMMP-loppuaikoina oli käynnistelty My First Band -yhtyettä. Vehmanen: – Stadionkeikat on ihan megapitkiä ja me jankataan treeneissä biisejä niin kauan, että kaikki on paremmin kuin ikinä. Nyt modernit screenit, lavarakennelmat ja visuaaliset showt ovat keikkojen arkipäivää. Laulajille haastavimpia raitoja olivat yhtä lailla herkimmät ja riehakkaimmat vedot. Kaikki bändit ovat kuitenkin aina erilaisia ja kolmikko myöntää, että myös PMMP:ssä oli ainutlaatuista taikaa. – Kaikki meidän pojat on sellaisia, ettei ne laita someihinsa sellaista hehkutusta, että katsokaa tänään on taas päällikkö keikalla soittamassa päällikkönä päällikkömusaa. Treeneissä oppii vain treenaamaan ja keikkojakin on vain viisi, joten ne ovat myös aika nopeasti ohi. Parhaimpina aikoinaan PMMP oli yhtä aikaa yleisön että lehdistön suosikki. Paluukeikoilla olisi mahdollista tehdä vaikka mitä, mutta näen asian niin, että nyt me tuodaan kaikki tässä välissä oppimamme PMMP-maailmaan. Näistä haikeista muistoista huolimatta kaikki myöntävät, että vuosi 2013 oli oikea aika lopettaa tuo aikakausi. Tosin erilaisista syistä. Olin itsekin tuotannossa ja jossain vaiheessa kävi selväksi, ettei kaikesta voi nauttia, jos on samaan aikaan kaksissa saappaissa. Kun saimme lisää kilometrejä mittariin ja kohtasimme faneja pitkin muiden bändien rundeja, saimme aina kuulla, miten paljon PMMP heille merkitsi. K u v a: Ti m o Is o ah o PMMP:N BASISTI Juho Vehmanen, rumpali Heikki Kytölä ja kitaristi Mikko Virta kasvoivat PMMP-vuosikymmenen aikana parikymppisistä muusikoista Suomen eturivin soittajiksi, joille on riittänyt töitä myös PMMP:n jälkeen. Luoti sanoo, että huutaminen on tekniikkajuttu, mutta liikutusta vaikkapa Kesä -95 ja Lautturi-kappaleissa on vaikea kontrolloida. Se rakkauden määrä teknikkoja myöten oli sellaista, ettei siinä ollut kahden kerroksen väkeä. Kytölä: – Vaikka on tullut soitettua paljon keikkoja ja treenattua rumpuja enemmän kuin PMMP-aikoina, niin kroppa ei meinannut pysyä Kohkausrockissa ja muissa meidän punk-repäisyissä mukana. Kaikki kolme ovat musisoineet yhdessä My First Bandissä. Vehmanen toimi myös Mestarit-kiertueen kapellimestarina ja soitti Jenni Vartiaisen yhtyeessä. Keikat ja keikkojen tuotannot ovat muuttuneet paljon kymmenessä vuodessa. PMMP-aikana musiikkia tukivat lähinnä valot ja taustalakanat. Tehtiin miltei tuhat keikkaa, koettiin aika isoja asioita yhdessä ja sen jälkeen kaikki muu on vertautunut noihin PMMP-vuosiin. Se on ihan käsittämätöntä, etteivät he tuo mitenkään itseään esille. – Halusin laulaa sillä tavalla, opin sen ja nyt kymmenen vuoden jälkeen se piti opetella uudelleen melkein alusta, ja on PMMP:n kolmihenkinen bändi ei jäänyt tyhjän päälle yhtyeen lopetettua, vaan trion kaikki jäsenet ovat työllistyneet merkittävien kokoonpanojen riveihin. Kytölä: – Me oltiin aika nuoria tuolloin ja me koettiin yhdessä koko parikymppisyys. Virta: – Paula sen hyvin laittoi, että PMMP oli kuin valittu perhe
Tuolloin annoin niiden kyynelten tulla, mutta en mä tuolloinkaan elänyt jossain kuplassa, että ”Oo, me olemme tehneet jotain suurta ja merkittävää.” Vesala komppaa, että minkäänlainen ”omassa suuruudessaan pyöriskely” ei oikein luonnistu kummaltakaan. Antti Tuiskun tulkinta saa Vesalan muistelemaan sitä, millaisten vaiheiden kautta Joku raja syntyi ja miten se on mainio osoitus siitä, että PMMP-kappaleilla oli usein hyvin erilaisia tulkintoja riippuen täysin siitä, kuka kappaleen koki. SOUNDI 25 muuten aika vaikeaa ollut. – On ihanaa, että sukupuolen moninaisuus on nyt niin paljon enemmän keskustelussa, yhtään ketään ei ole tehty kenenkään kylkiluusta, pojat saa hoivata ja olla helliä, ja nykyään ei ole enää uutta sanoa että tytöilläkin on ihmisarvo ja täydellinen kyvykkyys mihin vaan. – Olin katsomassa konserttia ja tiesin meidän paluusta. Vesala ja Luoti olivat itse läsnä kaikessa. Osaanko hillitä itseäni ja olla oikealla tavalla siinä tunnemyrskyssä. Tulee sellainen sähköisku, että ”Mitä toi just sanoi?” – Muistan, kun muut jutteli siellä ja poltteli röökiä ja mä halusin kirjoittaa heti kappaleen, joka sanoo jotain niin törkeän suoraan, että siitä tulee paha olo. Vesala oli mukana vuosina 2014 ja 2019, Luoti puolestaan 2018. – Tärkeintä oli silti se, että musassa ja keikoilla meillä oli sama taajuus yleisön kanssa. – Siis totta kai mä liikutuin Vain elämää -versioista, mutta siinäkin oli vielä niin lähellä niitä biisejä. Eli hauskaa kyllä, kyse ei edes ollut feminismistä, vaan Joku rajan idea lähti tarpeesta sanoa jotain niin suoraan kuin on ikinä mahdollista. Vesala muistelee lämmöllä sitä, miten fanikunta analysoi PMMP-lyriikoita yhtyeen foorumilla ja keskustelut äityivät joskus kiperiksikin, kunnes ”nuori ja vihainen Paula kävi vähän motkottamassa.” Hieman kuten nykysomessakin, jo tuolloin lyriikat kääntyivät välillä myös niin päin, että jostain asiasta kirjoittaminen sulki muka jonkin toisen asian pois. Että onko se tavallaan liikaa olla paikalla huoneessa, jossa Paula Koivuniemi ylipäätään laulaa jotakin, mitä olen ollut tekemässä. Luoti sanoo pitävänsä terveellisenä sitä, että otti PMMP:n lopetettua etäisyyttä yhtyeen musiikkiin. – Siksi aina vähän pelotti se, että mitä tapahtuu, kun joku alkaa tulkita niitä kappaleita. Vapaasti.. Me mennään vetämään ne biisit, ja keikat on entistä enemmän yleisön keikkoja. – Kun nousee nuorena julkisuuteen, niin ei moniin kysymyksiin voinut osata vastata oikealla tavalla. – Se oli ihan järjettömän koskettava, Vesala huokaisee ja sanoo, että oli jotenkin onnistunut tässä välissä unohtamaan koko version, koska ei muista omasta mielestään vuodesta 2019 mitään muutenkaan. En kyllä tarkoittanut sitä pahalla. – Mulle tuli myös paljon kirjeitä nuorisopsykiatriselta osastolta ja sellaisiin kirjoitin käsin henkilökohtaisia vastauksia, koska mä koin, että he kuulivat ihan suoraan sen, mitä mä olin niihin kappaleittemme sanoihin kirjoittanut. – Tärkeää näissä paluukeikoissa on se, että nämä biisit ovat jatkaneet eloaan niin pitkään, etteivät ne tavallaan ole enää meidän biisejä. Vesala tarttuu tunteiden käsittelyyn ja sanoo kuulevansa monissa 2000-luvulla kirjoittamissaan lauluissa paljon yksinäisyyttä ja masentuneisuutta, mutta kokee nyt ikään kuin itse empatiaa tuolloista itseään kohtaan. Nyt sosiaalinen media on mennyt sellaiseksi, että monen artistin pitää miettiä julkaisut monelta kantilta, ettei varmasti tulisi tahallaan väärinymmärretyksi. Me tultiin aika paljon tunkkaisempaan todellisuuteen silloin 2003. Tämä ei ole helppo keskustelu, koska joissakin kappaleissa se kertojaminän rooli on selkeämpi kuin toisissa, jolloin on pitänyt vain mennä kulmalla mikä mielessä on. – Siellä käytiin jopa keskustelua, että esimerkiksi Tytöthän on binäärinen biisi. – Nuoria, jotka olivat herkkiä, heillä oli rankka tausta tai mt-ongelmia. Ihmiset on kuunnelleet niitä niin pitkään, ehkä jakaneet ne ystäviensä ja perheidensä kanssa ja niiden merkitys riippuu kuulijasta. Ja mä nauroinkin, mutta sitä ei aina näytetty telkkarissa. PMMPkappaleiden laajemman merkityksen määrittää se kaunis asia, miten laulut elävät omaa elämäänsä. Paluukeikkojen vetäminen on Vesalan mukaan hyvin erilaista verrattuna siihen, millaisia esiintymiset olivat PMMP:n aktiiviaikoina. Monissa PMMP-lyriikoissa todellisia tapahtumia ja elämänkokemuksia verhottiin ovelasti kertojaminän suuhun, mutta sanojen yksityiskohtaisuus säilyi ja kuvaili monen muunkin ihmisen elämän todellisuutta. Kun aloitettiin treenaaminen, ei se meinannut tulla millään, kunnes sitten tulikin. Bändi piti kotisivuillaan päiväkirjaa ja keskustelufoorumille syntyi kokonainen yhteisö. Mä pystyin näkemään silmissäni sen kipuilevan nuoren ja tuolloin teki mieli halata jokaista. Me oltiin aina vitsailtu, etteivät ne meidän biisit vain sovi laulukilpailuihin, koska Jori (Sjöroos, PMMP:n säveltäjä) on kirjoittanut ne melodiat tarkkaan muotoon, jota on vaikea tulkita. Siinä vaiheessa, kun saa etäisyyttä omiin kappaleisiinsa, istuu Vain elämää -pöydän päässä ja yksi suomalaislegenda toisensa perään versioi näitä lauluja, ei varmasti voi välttyä ajatukselta: ”Vau, siis minä olen ollut osa tätä kaikkea.” Vai voiko sittenkin. – Totta kai oli sata muutakin asiaa ja henkilökohtaista syytä, jotka tuohon kappaleeseen pakkautuivat, mutta tuossa hetkessä tuli salama päähän kappaleesta, jossa sanotaan jotain niin törkeän suoraan, että siitä tulee toiselle vaivaantunut olo. PMMP, jonka kappaleet olivat syvällisiä, kepeitä, kantaaottavia ja repiviä, sopi konseptiin hyvin. – Sen inspis käynnistyi sellaisesta kokemuksesta, kun oltiin Turussa Jorin luona jatkoilla, kuunneltiin vanhoja punk-vinyyleitä ja niiden joukossa oli Turun Tauti -bändin levy, jolla oli kappale nimeltään Insesti. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin ne samat kappaleet saattavat tulla jo ilon kautta, kun lauletaan siitä, että itse pitää itsensä kasvattaa tai että on vinot palikat, mutta elämät ovatkin jatkuneet. PMMP oli jatkuvassa vuorovaikutuksessa faneihinsa jo aikana, kun somea ei varsinaisesti vielä ollut. Antti Tuiskun versio Joku raja -kappaleesta ravisteli uudella tavalla käsitystämme perheväkivallasta 13 vuotta sen jälkeen, kun tämä Amnestynkin esiin nostama kappale sai ensi-iltansa yhtenä Leskiäidin tyttäret -levyn singleistä. Vain elämää -konseptiin kuuluu sekä käydä kappaleiden syvimmissä vesissä että leikkiä niillä mitä hykerryttävimmillä tavoilla. Tämä saa Vesalan pohtimaan somen toista puolta. Hän ajattelee, että toisaalta ennen somea PMMP:ssä sai sekoilla aika vapaasti ja olla nuoria keskenään ilman, että joka asiasta syntyi kohu. Sittenhän me lyötiin aika paljon läskiksi ja mentiin sillä, Vesala hymyilee. Luoti sanoo liikuttuneensa kunnolla PMMP-biiseistä vasta Mestarit-kiertueella (2022), jossa Vesala oli esiintymässä. Sitten meidän oli vain oltava rehellisiä itsellemme siitä, että on erilaisia kokemuksia ja yksi ei sulje pois toista. – Pelkäsin sitä, miten reagoin kun vaikkapa Paula Koivuniemi esittää PMMP:tä. Sitten hän palaa omiin Vain elämää -kokemuksiinsa hieman odottamaton pilke silmäkulmassaan. Nyt bändi ei ole itse yhtä lähellä kappaleitaan kuin ennen ja voi nauttia niistä eri tavalla. Vinot palikat Suoraan sanominen kannatti. – Vaikka San Franciscotai Tytöt-kappaleiden tekstit ovat jollekin totta, ei yhdessä kappaleessa voi kertoa kaikkia mahdollisia tarinoita kaikista mahdollisista kulmista. Me saatiin olla mitä haluttiin ja yleisö sai olla meidän keikoilla mitä halusi. – Liikuttumisen sijaan mä pelkäsin ennemmin sitä, että siellä alkaa naurattaa. Pelkäsin, että purskahdan vaan spontaanisti nauramaan. Sellaisen mistä tulee fiilis, ettei näin voi sanoa. Itkua ja naurua Hienoja esimerkkejä PMMP-kappaleiden valtavasta voimasta ja sukupolvet yltävästä merkityksestä nähtiin Vain elämää -ohjelmassa
– Oli erittäin jännittävää vihdoin päästä soittamaan Suomen pääkaupungissa ja hieman tutustua nähtävyyksiin. Samaa mieltä on myös yhtyeen johtohahmona toimiva basisti ja multi-instrumentalisti Michael League. Mutta kun me aloitimme, niin olimme ainoa bändi, jossa oli sähköbasso. – Pidin tuosta työskentelytavasta paljon. En minä toivo, että kokki miettii, mitä minä haluan, vaan että hän keskittyy oman taiteensa tekemiseen. Me olemme päässeet todistamaan suo sion kohoamisen, mikä on ollut jännittävää. – Tietämättömyys ei ole aina este sille, että syntyisi hienoja asioita. K u v a: St el la K. – Kun me aloitimme 20 vuotta sitten, jazz ei ollut suosittua ja sähköinen jazz vielä vähemmän. Settilistat syntyivät hieman ennen konsertteja, joten tavallaan niissä oli paljon yllätystä myös meille, Michael League sanoo. Erityisesti 10 vuotta sitten ilmestynyt We Like It Here -albumi auttoi nostamaan yhtyeen jazzin kärkinimiin. Sinun ei tarvitse välttämättä tietää paljoa voidaksesi tehdä jotain mielenkiintoista, mutta me kaikki varmasti valitsisimme mieluummin tietävämme enemmän. Snarky Puppy on suosiostaan paljon velkaa internetille ja viraalivideoiden ilmiölle. Uudet tuulet puhalsivat myös Snarky Puppyn viimeisimmällä albumilla Empire Central (2022), jolla sävellysvastuu jakautui koko bändin kesken sen sijaan, että League itse olisi tehnyt suurimman osan materiaalista. Jazz nauttiikin nykyään valtavirrassa sellaista arvostusta, jota sillä ei ole aina ollut. Levy voitti palkinnon parhaasta instrumentaalilevystä, ja se on kerännyt laajasti ylistystä jazz-piireissä. – Viime aikoina tietämättömyys juurista on johtanut siihen, että on ihmisiä, jotka kuulevat vain jonkin tietyn estetiikan. Vaikka hyviä asioita voi syntyä tietyistä olosuhteista, ei se tarkoita, että sitä kannattaa tavoitella. Nyt se on ihan päinvastoin. Aiomme jatkaa tätä käytäntöä ehdottomasti myös tulevaisuudessa. Kulttuuritalon konserteissa lavalle nousi jäsenreservistä puolet. Jazzin levitessä internetin välityksellä ympäri maailmaa on kuitenkin myös vaarana, että ymmärrys tyylilajin juurista vääristyy rikkinäisen puhelimen lailla. Kun ihmiset soittavat omaa musiikkiaan, varmistavat he kaiken olevan juuri oikein jopa tavallista enemmän. Minusta on aina tärkeää haalia niin paljon tietoa kuin mahdollista, jotta et lopulta päädy kuulostamaan ihan idiootilta – näin paremman sanan puutteessa. He kopioivat sen musiikkiinsa, joka sitten menee soittolistoille, josta muut kopioivat sen itselleen. Leaguen mukaan hänelle itselleen parhaat hetket konserteissa ovat juuri niiden yllätyksellisyys. Jokainen Snarky Puppyn hittivideo on ollut täysin vahinko, sillä emme ole koskaan suunnitelleet asiaa etukäteen. Emme tee aina vain samaa asiaa. K u v a : Tx us G ar c ia Basisti Michael Leaguen johtamaan Snarky Puppy -jazzkollektiiviin kuuluu parisenkymmentä muusikkoa, mutta keikoilla väkeä ei aina ole aivan yhtä paljon. Minä nautin itse eniten siitä, kun kuulen musiikin muuttuvan joka iltana ja näen, miten muusikot impro visoivat ja puskevat musiikkia uusiin suuntiin. Voisi sanoa, että jo oli aikakin. Onko kuitenkin mahdollista, että suosiossa avittanut ilmiö muodostuu kahleeksi uusille kokoonpanoille. Mutta olen kuitenkin itse sitä mieltä, että mitä enemmän tiedät, sen paremmin asiasi ovat. Se toi albumin sävellyksiin paljon monimuotoisuutta, ja jokainen bändin jäsen oli paneutunut siihen ajatuksella. Meidät laitettiin soittamaan aina jollekin sivulavalle, koska oli epäpuhdasta soittaa jazzia sähköbassolla. Mutta 2010-luvulla jazzmuusikot alkoivat yhdistellä mukaan muita vaikutteita ja elektronisia elementtejä ja avasivat sitä kautta ovia. Jos en pidä hänen ruoastaan, niin sitten en vain syö. – Kun nyt käyt jazzfestareilla, hädin tuskin löydät pianotrioa. Yhtye on voittanut useampana vuonna Grammy-pystin levytyksistään, eikä Empire Central ole poikkeus. – Soitamme todella paljon keikkoja. 26 SOUNDI SOUNDI PB ”Ihmisten pitäisi keskittyä tekemään hyvää taidetta sen sijaan, että koetaan paineita nettisuosiosta.” Teksti: Samuel Järvinen S narky Puppy on konsertoinut Suomessa aikaisemmin festivaaleilla, mutta ensimmäistä kertaa bändi nousi klubin lavalle Helsingissä Kulttuuritalolla kahtena iltana huhtikuun lopussa. Tieto johtaa hyvään Fuusiojazz-kollektiivi Snarky Puppy räjähti suosioon 2010-luvun alussa värikkäällä musiikillaan ja somessa levinneillä videoillaan. Jazzin kaltaisessa genressä tietämys sen historiasta on aina vain tärkeämpää. – Mielestäni ihmisten pitäisi keskittyä pelkästään tekemään hyvää taidetta sen sijaan, että koetaan paineita nettisuosiosta
Legendaarisen Orangen kitaraja bassolaitteet kokeiltavissa liikkeessämme! Tammer-Piano ja Soitin Ky Pinninkatu 26-28, 33100 Tampere Puh. 03 222 1300 | 050 323 3167 info@tammerpianojasoitin.fi
Valitettavasti kyseiset albumit julkaistiin aikana, jolloin Black Sabbathin suosio oli alamaissa, eikä tuolloin levyjämme kustantaneen I.R.S. Teksti: Timo Isoaho ervehdys Tony! Kuinka voit. Niinpä tietysti. – Olen tietysti iloinen, mutta ennen kaikkea olen helpottunut. Entä itse. Nyt minulle ei toivon mukaan tulla enää kovin usein esittämään ”milloin hemmetissä se Martin-boksi oikein tulee” -kysymystä. 28 SOUNDI TUHANSIEN RIFFIEN MIES K u v a: P et e C ro n in K u v a: Ti m o Is o ah o. Onko Suomessa satanut paljon. Vaikka Iommin sädekehä loistaa tänään kirkkaana, seitsemälle vuosikymmenelle ulottuvalle uralle mahtuu myös vaikeampia vaiheita. Vettä on tullut päivästä toiseen. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alkupuolella Black Sabbathissa soittivat (vas.) Tony Martin, Tony Iommi, Cozy Powell ja Neil Murray. – Kiitos kysymästä, oikein hyvin. muutaman kerran. Mennään siis mukavampiin ajankohtaisiin asioihin. Ei ole. – Tony Martinin tähdittämät albumit (The Eternal Idol, Headless Cross, Tyr, Cross Purposes ja Forbidden) eivät yleisesti ottaen ole Black Sabbath -fanien suurimpia suosikkeja, mutta itse pidän levyistä kovasti ja niiltä löytyy paljon loistavia biisejä. Ja toki myös tulevaan. Recordsin paukut riittäneet esimerkiksi Black Sabbathin kitaristi TONY IOMMI on pesunkestävä rocklegenda ja heavy metalin kiistaton kummisetä. Juuri nyt eräs haastavammista vaiheista on pitkästä aikaa tapetilla, sillä laulaja Tony Martinin tähdittämät Black Sabbathin studioalbumit on viimein julkaistu uudelleen Anno Domini 1989–1995 -otsikon alla. Rohkenen epäillä, että tilanne on siellä toinen. Täällä Englannissa on ollut karmean huonot kelit. Olet varmasti oikein tyytyväinen, että laulaja Tony Martinin aikakauden Black Sabbath -materiaali – no, lähes kaikki – on viimein julkaistu virallisesti uudelleen. Taisin vihjailla tästä Tony Martinin aikakauden paketoivasta boksista ensimmäinen kerran lähes kymmenen vuotta sitten, ja sen jälkeen olen saanut kuulla asiasta... Soundi onnistui saamaan harvakseltaan haastatteluja näinä päivinä tekevän Tony Iommin langan päähän, ja keskustelun aikajana venyi ”Kristuksen jälkeisistä ajoista” viime vuosikymmeniin ja näihin päiviin. – Kyllä
Tutustuimme aikoinaan tien päällä, ja sen jälkeen pidimme yhteyttä loppuun asti. Eddie otti tietysti yhteyttä ennen kiertuetta, ja kutsuin hänet sitten treeni kämpällemme. Kämpällä soitimme yhdessä muun muassa Into The Voidin, sillä se oli Eddien suosikki Black Sabbathin tuotannosta. Kaksi vuotta myöhemmin Heaven & Hell -nimellä julkaistiin albumi The Devil You Know. ”Sopimusteknisistä syistä” puheen ollen: Eddie Van Halenin nimeä ei mainita Cross Purposes -albumin kansissa vaikka hän oli mukana Evil Eye -kappaleen varhaisessa kirjoitusvaiheessa. The Eternal Idolin julkaisi aikoinaan Warner Bros. Kun sitten valmistelimme Cross Purposesia, Van Halen sattui rundaamaan Englannissa. Ainakin hyvänä päivänä.” K u v a: Ti m o Is o ah o isoihin markkinointikampanjoihin. Hän teki työtä käskettyä ja ääniteknikkomme nauhoitti kaiken. – Eddie oli hyvä ystäväni. Kävin poimimassa Eddien hotellilta ja hän otti myös kitaran mukaan. Noina vuosina yhtye piipahti Suomessa useammankin kerran. SOUNDI 29 Vuonna 2007 Tony Iommi herätti henkiin yhteistyön Ronnie James Dion kanssa. – Sitten aloimme jammailla työn alla ollutta Evil Eye -kappaletta, ja pyysin Eddietä soittamaan siihen improvisoidun soolon. Queen-legenda Brian Mayn suhteen sopimusteknisiä lupaongelmia ei ollut. Tiedän sen sataprosenttisella varmuudella, että Eddiellä ei olisi mitään hänen soolonsa julkaisemista vastaan. ”En ole monissakaan asioissa kovin hyvä, mutta kyllä minä suhteellisen hyvän riffin pystyn raapaisemaan. Records, ja sopimusteknisten syiden vuoksi sitä ei saatu mukaan tähän laatikkoon. Mayn kitarasoolo kuullaan Headless Crossilta löytyvässä When Death Calls -biisissä. – Jos Eddie oli hyvä ystäväni, sitä totisesti oli myös Brian – ja on toki edelleen. Emme voineet tuolloin julkaista Eddien sooloa levyyhtiökuvioiden takia, mutta ehkä laitamme sen ulos jonakin päivänä. Hänen mahdollinen vierailunsa tuli aikoinaan spontaanisti puheeksi, ja. Ei ollut kovin mieltä ylentävää olla tien päällä ja kuulla fanien ihmettelevän, etteivät he ole lainkaan tietoisia uudesta studiolevystämme! – Muistutettakoon myös, että The Eternal Idol -albumia ei löydy tämän uuden boksin sisuksista
Jos katsotaan vuosia 1982–1987, niin laulajan paikalla seisoivat Ronnie James Dio, Ian Gillan, Glenn Hughes ja Ray Gillen. Kaikkea ei tietenkään kannata tun kea markkinoille samaan aikaan, joten Anno Domini 1989–1995 on joutunut odottamaan vuoroaan. niinhän siinä kävikin, että Brian pais kasi mainion soolon. Ei siinä pal jon sen kummempia tarvittu. Ensinnä kin viime vuosina on ilmestynyt aika moinen liuta erilaisia Black Sabbath laa tikoita. Jos puhutaan vain musiikista, niin muut levyt on remaste roitu, mutta Forbidden on myös miksat tu uudelleen. Forbiddenin valmisteluprosessi ei tainnut olla ihan helpoimmasta päästä. Tuo reet kappaleet olivat tietenkin oma jut tunsa, mutta kun lähdimme tien pääl le, Tonyn piti suoriutua Ozzyn, Dion ja kumppaneiden aiemmin taltioimista klassikoista. Black Sabbath puolestaan oli useiden laulajanvaihdosten jäljiltä heikossa hapessa. Näin Black Sabbathin livenä Provinssirockissa 1994 – juurikin Tony Martinin kanssa. Tony Martin oli sen sijaan täysin tuntematon nimi, ainakin isommalle yleisölle. Ja niin kä vikin, että Forbiddenin vastaavaksi tuot tajaksi tuli Body Count yh tyeen kitaristi Ernie C. Miten hänestä tuli aikoinaan Black Sabbathin laulaja. – Se oli suoraan sanottuna kamalaa. HEINAKUUTA TILAA ENNAKKOON NYT www.deeppurple.com | www.ear-music.net | www.ear-music.shop | earmusicofficial | earmusicofficial | earmusic. Recordsin edustajat halusivatkin meidän työskentelevän jonkun ”ajan hermolla” olevan ääniteknikon kanssa. Sitten ovista sisään asteli Tony Martin... – En valitettavasti muista tätä keikkaa sen tarkemmin, mutta yleisesti ottaen pitää sanoa, että kyllähän me olimme aika hyvässä iskussa. Kuten aiemmin mainitsit, Anno Domini 1989–1995 -boksi ehti muhia taustalla vuosien ajan. Tony hoiti hommansa erit täin hyvin, mutta totta kai monet fanit olivat epäileväisiä. – Olen vasta myöhemmin miettinyt toden teolla, millaisia saappaita Tony joutui asettelemaan jalkoihinsa. Se oli mahtava konsertti. Kun Tony ava si suunsa, tajusin hänen äänen sopivan uusiin biiseihini loistavasti. – Tämä voi kuulostaa kliseiseltä, mut ta haluan tarjota faneille vain ja ainoas taan parasta, ja Anno Domini 1989– 1995:n kasaamisessa oli loppujen lopuksi todella paljon työtä. Ozzy Osbournen aikakauden le vyt julkaistiin uusina deluxeversioina ja niiden lisäksi markkinoille on tullut esimerkiksi Live Evil boksi ja Hand Of Doom laatikko, vain joitakin mainitak seni. Se tapahtui varsin yllättäen. Myös Body Countin kippari IceT oli toisinaan paikalla studiosessioissa. Kun Black Sabbathin laulajaksi nousi kaveri lähes täydestä tuntemattomuudesta, diggareiden va kuuttaminen ei ollut helppoa. Olin vastannut Black Sabbathin edellisil lä albumeilla melkein kaikesta, enkä ol lut tottunut siihen, että levyn valmistelu on paljolti muiden käsissä. Miksi se ilmestyy vasta nyt. Se oli hienoa. Nyt minusta tuntui paikoin siltä, että Ernie C ja hänen tuomansa ääniteknikko tekivät Black Sabbathin uutta levyä – emme me! Kun Tony Martin kiinni tettiin Black Sabbathin keulille vuonna 1987 oli hän melko tuntematon tekijä. Eräs tuttuni kehui Tonyn ääntä, ja kut suinkin hänet studiolle. K u v a: Ti m o Is o ah o 30 SOUNDI ULKONA 19. Perinteisen heavy metalin arvostus oli 90luvun puolivälissä alamaissa, ja I.R.S. Siis aikoinaan. – Siihen on muutamia syitä. – Solistien suhteen Black Sabbathin ovi kävi näihin aikoihin tiuhaan tahtiin. Myöhemmin myös Martinin aikakautta on opittu pitämään bändin historiassa arvossaan
Mutta älä toisaalta käsitä väärin: sehän on vain hienoa, että ihmiset ovat kiin nostuneita. Nyt materiaali on saatettu digitaaliseen muotoon, ja uusi versio on ehdotto masti luvassa jossain vaiheessa. Niin, mainitsinkos jo Cozyn. Mitä Born Againin kohdalla aikoinaan tapahtui. Jos kukaan ei kyselisi mi tään, se olisi huomattavasti ikävämpää! – Ensinnäkin kesti vuosia löytää Born Againin nauhat, sillä kukaan ei tuntu nut tietävän missä alkuperäiset raidat lojuvat. Lähdimme suoraan sessioiden päätteeksi keikkailemaan Eurooppaan, ja kun myöhemmin kuulimme maste roidun levyn, se soundasi jotenkin vai mealta ja samealta. – Saada levy kuulostamaan hyvältä... Lopulta yksi taustavoimieni edustaja onnistui paikallistamaan ne erääseen varastoon, jossa ne olivat maanneet varmaan vuosikymmeniä. En valitettavasti uskalla sanoa aikatau luista yhtään enempää. Samalla myös omat fiilikseni Forbiddenin tekemisen olivat laskusuunnassa. Mitäpä kuuluu Born Againin huhutulle uudelle versiolle. Ja niin edelleen. Levy ei kuulostanut kovinkaan paljon Black Sabbathilta. Mikä oli pääasial linen tavoitteesi, kun aloit miksata Forbiddenia uudelleen. Samoin osa Mar tinin laulamista osuuksista oli jostain syystä jätetty pöydälle. – Saimme levyn lopulta nauhoitettua, mutta myöhemmin oli luvassa lisää takaiskuja. Eipä siis aikaakaan, kun Cozy oli todella vit tuuntunut koko juttuun. HEINAKUUTA TILAA ENNAKKOON NYT www.deeppurple.com | www.ear-music.net | www.ear-music.shop | earmusicofficial | earmusicofficial | earmusic. No, varmaa on se, että jotain outoa silloin tapahtui. Mitä muuta mielenkiintoista arkistoistasi löytyy. – Kun studiosessiot starttasivat, Ernie alkoi neuvoa Cozy Powellia: ”Tässä koh dassa sinun pitäisi soittaa näin ja tuossa taas noin”. – Milloinkahan mainitsin, että aion re miksata Born Againin. tai ainakin paremmalta! – Kun sain joitakin vuosia sitten kä siini Forbiddenin aikoinaan nauhoitetut raidat, huomasin sen, että alkuperäises tä miksauksesta oli otettu joitakin kita roita kokonaan pois. – En oikeastaan tiedä. Yksi aikakausi on jälleen saanut arvoisensa huomion osoituksen, kun Tony Martinin aikaisen Black Sabbathin albumit on koottu yhteen Anno Domini 1989–1995 -boksiin. Jos puhutaan Black Sabbathista ja aavistuksen kehnommista soundeista, nousee Born Again (1983) väistämättä esiin. Ehkä vinyylikaiver rus epäonnistui. Ehkä se oli tavallaan tuottajan työtä, mutta Cozy Powell sattui olemaan Cozy Powell. Hän oli aiemmin ollut Rainbow’n, White snaken ja monien muiden yhtyeiden jäsen, eikä häntä tarvinnut neuvoa r umpujen soittamisen suhteen. Tein joitakin muutoksia näihin juttuihin, ja totta kai yritin parantaa äänimaailmaa myös ko konaisuutena. Kun teimme hommia studiossa, kaikki tuntui olevan kunnossa ja materiaali kuulosti oikein hyvältä. ULKONA 19. Miksi levyn soundit epäonnistuivat. Ja tehdä jotakin niille hemmetin rumpusoundeille. Kun nimittäin kuulin Forbiddenin miksatun version, vajosin aika synkeisiin vesiin. No, siitäkin on jo vuosia, joten olen saanut kuulla joitakin kysymyksiä tämänkin asian suhteen... Hän vihasi Forbiddenin rumpusoundeja. Eddien soolosta puhuttiin aiemmin – ja mainitsit sen kiinnostavan seikan, että soolo on tallella
– Kerrottakoon kuitenkin, että julkaisen ainakin yhden tuoreen sävellyksen lähiaikoina. – Toki minulla on hillitön määrä kaikenlaisia muutakin. En tarkkaan ottaen muista näiden sessioiden sisältöä, mutta ne nauhat pitäisi kaivaa joskus esiin. Entä onko jossain vaiheessa luvassa live-esiintymisiä. Tony Iommi ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta nousta lavalle vielä muiden muiden Sabbath-miesten kanssa. Edellinen varsinainen soolosi Fused ilmestyi vuonna 2005. Minun nimissänihän julkaistiin taannoin hajuvesi (Xerjoff Tony Iommi Monkey Special), ja pian luvassa on toinen tuoksutuote. Aiotko julkaista uuden soololevyn. Ainakin John Bonham ja Robert Plant olivat tuolloin paikalla. Seuraavana kesänä Hollywood Vampires teki Englannin-kiertueen, ja kaverit kutsuivat minut soittamaan Paranoidin kanssaan. Mutta jos eteeni ilmesBlack Sabbathin tarina livebändinä loppui toistaiseksi vuoden 2017 The End -kiertueeseen. K u v a: Ti m o Is o ah o olen noussut lavalle joitakin kertoja viime vuosina. Sen promootiokampanjassa tullaan kuulemaan uutta musiikkia. Itse asiassa varastossani lienee jopa tuhansia käyttämättömiä aihioita ja riffejä... Alice Cooper, Joe Perry, Johnny Depp ja kumppanit ovat vanhoja ystäviäni, ja suostuin pyyntöön oikein mielelläni. Se oli kaikkiaan aivan huikea juttu, ja balettiesityksen orkestraaliset Sabbath-sovitukset olivat komean kuuloisia. Kun menen studioni puolelle, alan yleensä kehitellä uusia juttuja. – Syksyllä 2023 taas oli vuorossa aikamoinen spesiaalijuttu, sillä Black Sabbathin musiikista inspiroitunut balettiesitys sai ensi-iltansa Birming. Mutta täytyy kyllä sanoa, että palaan aika harvoin näiden arkistojen aarteiden äärelle. Tein vuosikymmenien ajan duuneja muiden sanelemien aikataulujen mukaan, mutta nykyään en suostu kenenkään orjaksi vaan teen hommia täysin omaehtoisesti. – En halua luvata mitään varmaa. – Olen kertonut tämän aiemminkin, mutta jonkun piirongin kätköissä on 70-luvulla taltioitu nauha, jossa me (Black Sabbath) jammailemme Led Zeppelinin jätkien kanssa. Kaikkeen tekemiseen toki kuluu enemmän kuin tiukkojen deadlinejen varjossa, mutta minulla ei ole mitään kiirettä. Kaiken muun hyvän ohella baletti sai loistavan vastaanoton niin metallifanien kuin monien muidenkin keskuudessa, ja esityksiä nähdäänkin kuluvan vuoden aikana myös Iso-Britannian ulkopuolella. Aloimme sitten soittaa kaikenlaista ja punainen valo paloi... Sattumalta juuri pari päivää sitten tutkiskelin joitakin vanhoja ideoita, ja kyllähän siellä tuntui olevan ihan hyvää kamaa. Yksi asia on varma: työstän koko ajan musiikkia. Vuonna 2022 esiinnyin Ozzyn kanssa, ja meidät nähtiin lavalla Birminghamissa järjestettyjen Commonwealth Games -kilpailujen yhteydessä. – Viime aikojen live-esiintymiseni ovat siis olleet hyvinkin erilaisia, eikä minulla ole tällä hetkellä mitään tietoa, missä ja milloin kipuan estradille seuraavan kerran. – En laita päätäni pantiksi tämänkään asian suhteen. Mutta se, julkaisenko jossain vaiheessa levyn esimerkiksi laulajan kanssa vai teenkö instrumentaalimusaa, on vielä avoinna. Ei livenä soittaminen poissuljettua ole, sillä minähän hamissa. John ja Robert nimittäin olivat vanhoja tuttujamme Birminghamin seudulta, ja he sattuivat ilmestymään paikalle, kun me teimme jotain nauhoituksia lontoolaisessa studiossa. Olin mukana joissakin harjoituksissa, ja päätin sitten nousta lavalle ensi-illan päätteeksi
Comebackia odotellessa, siis. Kyllähän se... HIM laittoi pillit pussiin vuonna 2017. Black Sabbathin. Olen edelleen samaa mieltä. Parhaat ideat kumpuavat jostain syvältä, ja jonakin päivänä ne suostuvat tulemaan esiin. Riffin täytyy tuntua sisimmässäni. – Vai niin! No, Toni-Marie esitteli minulle myös Nightwishin. Hurjimpien kommenttien mukaan me olimme jotakin ”saatanan kätyreitä”. Ainakin hyvänä päivänä. Ja tosiaan, nyt kunnianosoituksia tuntuu tulevan sisään ovista ja ikkunoista. The Crownin yläkerrassa on käsittääkseni edelleen tallella se sama lava, jolle mekin kipusimme 60-luvun lopulla. Takavuosina tilanne oli nimittäin hieman toisenlainen. Sitten eräänä iltana päätimme soittaa tekemämme uuden kappaleen... tyy mielenkiintoisia tarjouksia niin tulen harkitsemaan niitä vakavasti. – Yksi asia on tullut minulle hyvin selväksi. Olet myös sanonut olevasi avoin (vielä ainakin yhdelle) Black Sabbath -keikalle. Huomautin jo tuolloin, että viimeisen kiertueen päättyminen ei tarkoita sitä, etteikö Sabbath voisi vielä jonakin päivänä heittää yksittäistä keikkaa. Eihän siihen mennyt kuin vähän reilu puoli vuosisataa... Mitenkähän minä lähtisin purkamaan tätä... – The End -jäähyväisrundi päättyi kotikaupunkiimme helmikuussa 2017. – Ajan hampaat nakertavat meitä kaikkia armottomasti. Hän oli innostunut yhtyeestä, ja menimme vuosia sitten katsomaan heidän Birminghamin-keikkaansa. Ehkä me kaikki olemme kohta pyörätuoleissa. Tony, kiitoksia oikein paljon kalliista ajastasi! Kun langan päässä kuitenkin on The Riff Master, minun täytyy esittää vielä yksi kysymys: missä piilee hyvän – tai ehkä jopa parhaan – kitarariffin salaisuus. – Tyttäreni Toni-Marie oli aikoinaan yhdessä HIM-kitaristi Linden (Mikko Lindström) kanssa. Jutustelimme hetken aikaa, ja hän vaikutti oikein mainiolta tyypiltä. Ilman Black Sabbathin pioneerityötä myös suomalaiset raskaan musiikin suuret nimet olisivat voineet jäädä syntymättä. Ozzy Osbournen terveystilanne on ollut jo pitkään ilmeisen heikko. Mitä heille kuuluu. ”Jonkun piirongin kätköissä on 70-luvulla taltioitu nauha, jossa me jammailemme Led Zeppelinin jätkien kanssa.”. En ole monissakaan asioissa kovin hyvä, mutta kyllä minä suhteellisen hyvän riffin pystyn raapaisemaan. – Sanopa muuta. Ja jonakin toisena päivänä niitä ei näy missään. Kun kappale päättyi, jengi oli hämmennyksen vallassa. – Tapasin Marcon keikan jälkeen. – Pistitpä pahan. Jos faneja ei lasketa, raskas musiikkimme herätti lähinnä pelkoa ja inhoa. – Päätös on oikein ilahduttava, sillä kyseinen rakennus on ollut pitkään purku-uhan alla. Jos joku keksii aikakoneen, niin haluaisin palata siihen hetkeen, kun te soititte Black Sabbath -nimikkokappaleenne ensimmäisen kerran savuisessa brittipubissa. Ja katso: yhtäkkiä koko pubi hiljeni, ja ihmiset alkoivat tuijottaa meitä. Soitimme aiemmin lähinnä bluescovereita, ja yleisön palaute oli hyvin vaihtelevaa: osa porukasta kuunteli meitä kiinnostuneina, kun taas toiset nyrpistelivät nenäänsä ja käskivät kääntämään potikoita hiljemmalle. En kuitenkaan ole kärryillä yhtyeen nykytilasta. Hän on julmetun kova Black Sabbath -fani. Ja niinhän siinä kävi, että innostuin bändin touhusta. Ja jos mieleni valtaa vahva tunne, että tässä on ”sitä jotakin”, tiedän saaneeni hyvän osuman. – Se oli melkoinen tapaus. Tuolloin Nightwishin basisti–laulajana toimi Marco Hietala. kummastuttaa ja ilahduttaa. Näyttää siltä, että kotikaupungistanne alkaa löytyä arvostusta poikiaan kohtaan. Black Sabbath -baletti Birminghamissa, suojeltu pubi Birminghamissa, Black Sabbath -penkki ja silta Birminghamissa... No, kun istahdan alas ja alan kasata jotain uutta aihiota, minulle pitää tulla täsmälleen oikeanlainen fiilis. No, sittenpähän ei ainakaan tarvitse miettiä, että soitammeko me vielä yhden keikan vai emme! Black Sabbath -keikoista puheen ollen: Birminghamin kaupunki ilmoitti äskettäin suojelevansa The Crown -pubin, jossa soititte ensimmäiset konserttinne. HIM on sinulle tuttu nimi ihan perhepiiristä ja olen myös käsittänyt, että pidät Nightwishistä. Olen myös kuullut suunnitelmista, joiden mukaan rakennuksen yläkertaan avattaisiin Black Sabbathin jäsenien mukaan nimettyjä hotellihuoneita. En tiedä, pitääkö tarina paikkansa. Sen iltaman jälkeen oli aika selvää, että ehkä meidän kannattaisi tehdä pari muutakin omaa biisiä. Jo aiemmin samana iltana oli toki tullut selväksi, että hän on kovan luokan muusikko. He eivät olleet koskaan aiemmin kuulleet mitään sellaista – eikä muuten ollut kukaan muukaan tällä pallolla
Kappaleen ei tarvitse olla ”hyvä”, jotta Mattila kokee sen omakseen ja rakastaa sitä. Ja se oli vieläpä juhannusaatto. V irtaa-levyn työstäminen alkoi lähes välittömästi Mara Ballsin edellisen albumin, vuoden 2022 Maranormaalin ilmiön jälkeen. Onneksi uuden levyn katalyyttinä toiminut kappale päästiin nauhoittamaan lähes välittömästi sen syntymisen jälkeen. Eli hyvin orgaanisesti ja sellaisina päiväkirjamaisina. Rakkaus omiin tuotoksiin on aina pyyteetöntä. Ymmärrettävästi hän haluaisi siis päästä äänittämään uudet kappaleet mahdollisimman nopeasti. Uuden levyn monitulkintainen nimi kuvaa hyvin Mattilan laulunkirjoittamista. 34 SOUNDI SOUNDI 35 Teksti: Samuel Järvinen Utelias taiteen tutkija Maria Mattilan luotsaama rocktrio Mara Balls julkaisi Virtaa-albumin kesäkuun alussa. K u v a: H an n u K o ir an en. Laulujen syntyminen ei ole luovalle ihmiselle aina itsestäänselvyys, joten jokainen uusi kappale ja levy on tekijälleen arvokas asia. – Henkilökohtainen kiintyminen siihen rituaaliin, jossa jokin tunnetila ottaa sen laulun muodon on aina jotenkin niin suuri helpotus, että iloitsen siitä kuin jostakin hedelmästä tai jumalalta saadusta lahjasta. Luovalle ihmi selle laulujen synty minen ei ole itses täänselvyys, joten tekemisiään pitää osata arvostaa. Mutta Maria Mattila rakas tuu myös itse usein spontaanisti teke miinsä hetken laului hin. Mulla on taipumus siihen, että ihan vilpittömästi ja aidosti rakastun uuteen lauluun sen syntyhetkellä, Mattila kuvailee. – Silloin syntyi sellainen hetken laulu, niin kuin mun lauluilla on tapana syntyä. Kyseessä on Mara Ballsin neljäs albumi, jossa Mattilan mukaan kuuluu entistä kypsempi yhtye. Tässä mielessä laulut ovat Mattilalle kuin lapsia, joita hänellä itsellään ei ole. Mattila on ihminen, joka tunnustaa etenevänsä asioissa nopeasti ja itsenäisesti. – Kysyin Headline Recording Studion Janilta (Viitanen), että voisiko tämän tulla nauhoittamaan mahdollisimman nopeasti
K u v a: R is to R ic k h ar d. Vaikka Mattilan omassa päässä liik kuukin lukuisia ajatuksia, ja kuuntele maan pysähtyminen on ollut ajoittain hankalaa, on vanheneminen auttanut asiassa ja luonut sisäistä turvallisuuden tunnetta. – Olen halunnut myös opetella sitä, että otan paremmin huomioon muut tujia ja muita olentoja tässä meidän yh teisessä projektissamme sen sijaan, että runnon asioita läpi sellaisella lempeän diktaattorin raivolla. Haluan vuokrata jonkin kivan kummituskartanon, äänittää le vyn ja sitten unohtaa sen. Sen sijaan Matti la kertoo saavansa tarpeeksi esimerkiksi Youtubessa julkaistuista hetken lauluis taan, sekä myös hieman salaisemmista projekteistaan. – Se on älyttömän kiinnostava risti riita ja kontrasti siihen, että olen luon teeltani hetkeen sidottu olento. Minulta puuttuu paljon pitkäjänteisyyttä ja suunnittelukykyä. Tämä on ollut eh dottomasti tietoista itseni haastamis ta, että miten sopeudun taiteelliseen prosessiin, jossa minun täytyy sietää sitä, että asiat asettuvat ihan toisenlai selle janalle kuin itselleni ominaisella purkautumisella. Kyseessä oli levyn kappale nimeltään Toppahaalari, joten Mattilaa luonnolli sesti huvittaa sen keskikesäinen ääni tysajankohta. Tämä ei kuitenkaan ole Mattilalle itselleen ongelma. Sävellysvaiheen jäl keen kappaleita treenataan, sovitetaan, äänitetään, miksataan, masteroidaan ja sitten vasta päästään miettimään julkai suajankohtaa. Kiinnostavia ristiriitoja Levyn nimen mukaisesti koko albumin syntyprosessi eteni vääjäämättömästi ja omalla rytmillään kuin virtaava vesi. Yksi Mattilan musiikin viehättävistä puo lista on aina ollut niiden tietynlainen raakuus ja energia. Heillä on usein kärsivällisyyttä biiseistä vastaavaa Mattilaa enemmän. Hän oli matkalla Telakalle illaksi, ja studio on siinä ihan vieressä. Ristiriita on mielenkiintoinen myös siinä mielessä, että Mattilan bänditove rit ovat puolestaan toisenlaisia. Tämä on ollut tietoista itseni haastamista.” Mara Ballsissa Maria Mattilan luottosoittajina toimivat basisti Aapo Palonen ja rumpali Antti Palmu. – Seuraavan levyn mä haluan tehdä vittu viikossa. Tuo turvallisuuden tunne on antanut Mattilalle mahdollisuuden myös välillä irrottaa ratista ja istua takapenkille muiden ohjatessa. Laulujen tarkoitus Kappaleisiin sisältyy tietty taikuus sil loin, kun ne on äänitetty hetkessä ja soitettu ilman turhaa hifistelyä. 34 SOUNDI SOUNDI 35 Jani sanoi, että mikäpä jottei. – Olen koko tämän ajan onnistunut säilyttämään kiitollisuuden siitä, että Antilla (Palmu, rummut) ja Aapolla (Palonen, basso) yleensä edes on aikaa mun lauluille. – Julkaisen musiikkia myös salani millä, ja ne päätyvät jopa Spotifyhin asti ilman, että kukaan edes tietää. Saan siitä sen tyydytyksen. Mattilalle luontainen halu tehdä asiat nopeasti on mielenkiintoinen ristiriita, sillä tyypillisesti musiikin tekeminen vaatii aina aikaa. Mutta katoaako ”Olen luonteeltani hetkeen sidottu olento. Mattilan mukaan yhtyeen albumit ovat yleensä syntyneet niin, että ne on ääni tetty yksissä sessioissa, mutta tällä ker taa kappaleita on äänitetty sitä mukaa kun niitä on syntynyt. Jopa ihan elektronista musiikkia – sellaista ihan kuraa. He kes tävät enemmän sitä, että asiat ottavat aikaa. Vaikka uusin levy syntyikin tähän tapaan, ei Mattila halua tehdä enää seu raavaa levyä samalla tyylillä. Minulta puuttuu paljon pitkäjänteisyyttä ja suunnittelukykyä. Nämä kaksi lahjakasta ihmistä antavat omaa aikaansa, ainoata ja arvokkainta elämäänsä vaatimatto miin lauluihin, jotta me tekisimme niis tä yhdessä jotain suurempaa. Muusikko ei itse kuitenkaan näe tar vetta muuttaa musiikin tekemisproses sia ja julkaisuaikataulua äkkipikaiselle luonteelleen sopivasti
Puolestaan niille, joita ei kiinnosta tutkia Mara Ballsin sanoituksia syvemmälle, jää käteen ainoastaan veden pinta – helposti mukana laulettava lastenlaulu. Mattila ei kuitenkaan halua luoda tarkoituksellisen monimutkaisia sanoituksia. Esimerkiksi Tove Janssonin Muumi-kirjat näyttävät päällepäin simppeleiltä lasten saduilta, mutta ne kätkevät sisälleen kenties joitakin filosofisimmista ajatuksista, joita voi satukirjan sivuilta löytää. Tätä syvällistä yhteyttä Mattila ei tiennyt kappaletta tehdessään. En ole kiinnostunut siitä, että olenko mä jotenkin hyvä tai huono maalaaja. Jungilaisittain ajateltuna sadut sisältävät ja edustavat eräänlaisia arkkityyppejä. Se saattaa kuulostaa pintapuolisesti lapselliselta lorulta, mutta syvempänä on tarina anteeksiannosta. Mattilan mukaan kyseisessä lauseessa ovat läsnä myös hänen äitinsä ja isänsä ja se, mitä he ovat hänelle antaneet. Tuo lainaus Jeesukselta luetaan yleensä ehtoollisella syntien anteeksiantamisen yhteydessä. Merkki siitä, että edelleen kaikista suurin mysteeri on elämän ja kuoleman hauras rajapinta. Sen sijaan, että sanoitukset olisivat henkisen kypsymisen ohella jalostuneet proosallisemmiksi tai verbaalisesti monimutkaisemmiksi, onkin käynyt lähes päinvastoin – ne ovat muuttuneet lapsellisemmiksi. Tämä taiteilijan pareidolia johtaa musiikin tapaan siihen, että Mattila suhtautuu teokseensa ihastuksella – kanvaasiin on kätketty jokin ihmeellinen olento, jonka hän saa loihtia esiin. Esimerkiksi Omituisten otusten kerho -kappale tunnetaan muusikoiden keskuudessa sen yllättävän monimutkaisesta polymetristä – siitä huolimatta, että kyseessä on ”vain” lastenlaulu. Vaikka en pääsisi siihen eksaktiin tunnetilaan, niin sen kaiku on olemassa sielussani – että ketä palvelemaan tämä kappale on syntynyt. Olen siitä lähteestä hyvin utelias ja janoan päästä sen äärelle löytämään asioita.”. Erilaiset sadut ja kertomukset toistuvat eri kulttuureissa, joten kenties ne ovat osa kollektiivista alitajuntaamme – seikka, joka saattaa selittää myös Mattilan musiikin sisältämät synkronisiteetit. – Yleisössä voi olla joku ihminen, jolle voi tehdä hyvää kuulla tämä laulu, tai joka haluaa kuulla tämän laulun. Aihe on siitä mielenkiintoinen, että ”anteeksi” on yksi niistä taikasanoista kiitoksen ohella, joita pienille lapsille opetetaan. – Jos vaatisin itseltäni jotain kuvataiteellista suurenmoisuutta, niin en mä maalaisi yhtään mitään. Sama musiikissa. Sen ymmärtäminen auttaa Mattilaa pysähtymään kappaleiden ääreen ja antaa niille huomio. – On olemassa juuri tällaisia tasoja, jotka paljastuvat viiveellä. Mattilalla on lähes mystinen suhde musiikkiin. Viime aikoina olen todellakin hämmentynyt siitä, kun pääni antaa minulle toistuvasti lauseen ”älä tee siitä niin vaikeeta”. Mä olen kiinnostunut siitä koko prosessista ja niistä jännitteistä; millainen on alitajuntani ja tietoisen mieleni välinen romanttinen roihu. Pinnan alla on kuitenkin jokin oivallus, joka aukeaa niille, jotka sitä tarvitsevat. Mutta en voi päättää, että nyt matkustan tuon kätketyn tiedon lähteelle ja poimin sieltä jonkin neronleimauksen, vaan se tapahtuu juuri tällaisen vilpittömän ja lakkaamattoman tekemisen tuloksena. – Mä maalaan niin kauan kuin mun tarvitsee maalata. Muumien ohella myös metsänpeikko Rölli on ollut Mattilalle tärkeä hahmo. Rakastan niiden sisältämien symbolien maailmaa ja symboliikkaa, jonka oivaltaminen jätetään ihmiselle itselleen. Alitajuisia yhteyksiä Hyvä esimerkki syvemmästä merkityksestä löytyy Mara Ballsin kappaleesta Hokkus pokkus. Maalatessaan hänellä ei ole päässään kuvaa valmiista teoksesta, vaan siveltimen veto seuraa toistaan. Kyseessä on Mara Ballsin kappaleen Älä mee siihen taloon joka palaa (2017) ensimmäinen lause. – Nämä ovat juuri niitä alitajunnan helmiä. Se on siis selvästi monella tapaa merkityksellinen neuvo ja sanoitus. – Tietyissä elämänvaiheissa saattaa nousta esiin jokin muinainen biisi, joka tulee ikään kuin muistuttamaan tai auttamaan minua jossakin elämäntilanteessa. Ja vielä mielenkiintoisemmaksi asian tekee se, että ”hokkus pokkus” -taikalorun etymologia juontaa juurensa latinankieliseen messuun. Aikoinaan tavallinen kirkossa kävijä ei osannut latinaa, mutta kun pappi lausui sanat ”hoc est corpus meum”, tiesivät ihmiset jotain taianomaista tapahtuvan. Tämä ei suinkaan rajoitu pelkästään ulkopuolisiin kuuntelijoihin, vaan Mattilan oma musiikki puhuttelee myös toisinaan artistia itseään. Sitten taiteilija vaipuu meditatiiviseen tilaan, joka synnyttää lopulta mieleen kuvia, esimerkiksi kasvoja. Niinpä ”tämä on minun ruumiini” muuttui kansankielessä hokkus pokkukseksi. Rölli on opettanut hänelle paljon elämästä, ja hahmon musikaalinen puoli on tarjonnut myös omanlaistaan innostusta. Lastenlauluja ei kuitenkaan kannata pitää itsestään selvyytenä tai ainoastaan simppeleinä. Ja olen siitä lähteestä hyvin utelias ja janoan päästä sen äärelle löytämään asioita. Syviä elämän kysymyksiä käsittelevän haastattelun jälkeen sain Mattilalta viestin Whatsappiin. Ehkä me kuitenkin käytämme sitten vain niin pientä osaa kognitiostamme. On olemassa jokin syy sille, miksi ne kappaleet ovat syntyneet. Tuon jonkin tiedostamattoman äärelle Mattila pääsee musiikin lisäksi myös kuvataiteessa. Röllin musiikillisessa puolessa piilee varmaankin myös toinen, pintaa syvempi puoli. – Mä luen paljon satuja ja rakastan niitä. Se valkeni hänelle vasta jälkikäteen. En ole mikään niin sanottu ”master painter”, vaan utelias tutkija. – Jokainen hetki elossa rakkaimpien kanssa on ihme. Sitten mua sisäisesti hymyilyttää, koska voisi luulla, että olen nokkelampi kuin oikeasti olen. – Siinä on ihan saatanan painava ja elämän kokoinen aihe, mutta sitten kertsissä on mielikuva lapsesta, joka on keksinyt jonkin rituaalin pajun oksan heiluttamisesta, jolla pääsee anteeksiannon ytimeen. Vain pari tuntia keskustelumme jälkeen hänen paras lintuystävänsä, lemmikkikana Simo kuoli hänen käsivarsilleen. 36 SOUNDI SOUNDI PB 36 SOUNDI kappaleista jotain tiettyä taikaa siinä vaiheessa, kun niitä on soitettu vuodesta toiseen jokaisella keikalla ja ne saisi soitettua vaikka silmät kiinni. – Haluan arkisilla sanoilla kertoa jostakin elämää suuremmasta. ”Ehkä me käytämme vain niin pientä osaa kognitiostamme. Sanoitukset kokonaisuutena ovat musiikin tavoin kypsyneet vuosien varrella. Jokin kappale saattaa päälle päin tuntua lastenlaulumaiselta, jossa on paljon mantramaisuutta ja toisteisuutta. – Siinä on riski, mutta olen vakuuttunut, että sitä voi ennalta ehkäistä sellaisella tietynlaisella läsnäololla ja nöyryydellä. Virtaa, Mattila lisää jälkisanoikseen. En kunnes se on jotenkin hyvä tai valmis, vaan kunnes mä olen käynyt sen vuoropuhelun siveltimen ja kanvaksen välillä. Sille on aina jokin syy, miksi jokin kappale on syntynyt – silloinkin, kun sen tekemishetkellä ei osaa sanoa, että mistä musiikki on peräisin
– Irrotin turvavyöni, kurotin lähemmäksi ja kun olin tarpeeksi lähellä, YHTÄ KUIN ONNEKAS ONNETTOMUUS Kovin moni 56-vuotias bändi ei ole valmis aloittamaan uutta lukua tarinassaan, eikä varsinkaan kykene tekemään yhtä uransa energisimmistä albumeista. ROGER GLOVERIN Purple-pestin alun muisteleminen on osuvaa, sillä juuri nyt bändissä on mukana ihan uusi ”nuorukainen”. – Kirjoitan parhaillaan elämäkerrallista kirjaa ja minusta tuntuu, että puolet kirjasta kertoo kaikenlaisista jekuista ja puolet on varsinaista asiaa, lippalakkiin pukeutunut basisti hekottelee taatusti toimivan videopuhelun ruudulla. Glover vain huvitteli esittämällä paikalleen jähmettynyttä. Monet bändin lähipiirissä ja jopa entiset jäsenet ovat olleet halukkaita kuoppaamaan koko yhtyeen. En ymmärtänyt. Se oli bisnesmies puvussa. Ritchie yllytti minua katsomaan lähempää. Simon McBride, joka on muuta bändiä 30 vuotta nuorempi, liittyi mukaan Deep Purplen riveihin muutama vuosi 38 SOUNDI Deep Purple toimii ilon kautta. ”Irrottelemme yhdessä, asioita tapahtuu ja emme ymmärrä sitä itsekään.” tomaatti lensi suoraan miehen sanomalehteä päin. Näin minä ja moni muu tässä bändissä opimme aika nopeasti, että jos matkustamme lentäen, on vain parempi nukahtaa tai esittää nukkuvansa. Simon McBridesta uuden kitaristin saanut Deep Purple ei ole mikä tahansa bändi, mikä tuli jälleen selväksi myös basisti Roger Gloverille. Tietysti tämä kaveri kääntyi vihaisesti katsomaan minua nenä nenää vasten. Jää murtuu sekunneissa ja en voi olla kysymättä Gloverilta, onko hän Purplen pahin käytännön pilojen tekijä. Veijarimainen Glover kyselee, ovatko linjat kunnossa, kuulenko häntä, ja hetkeksi aikaa kuva vaikuttaa jähmettyvän. – Ritchie (Blackmore) oli kaikkein pahin hassuttelija. Ritchie istui takanani, hän naputti minua olalle ja käski minun katsomaan edessämme olevaa kaveria. Teksti: Aki Nuopponen E nnen kuin videopuhelumme Roger Gloverin kanssa ehtii edes kunnolla käynnistyä, jo vuonna 1969 ensimmäistä kertaa Deep Purpleen liittynyt basisti ehtii vetää toimittajaa höplästä pahemman kerran. K u v a: Ji m R ak et e. Yhteydessä ei kuitenkaan ole mitään vikaa. Heti kun liityin Purpleen, olimme matkustamassa lentokoneella ja istuin penkkirivin keskimmäisellä paikalla. Tämänhetkisellä porukalla ei ole kuitenkaan mitään intressiä lyödä pillejä pussiin
albumilla nimeltään =1. – Simon liittyi mukaan vuonna 2022 ja aloimme heti tehdä tätä levyä. Simonin ei tarvinnut kuulla kuin pätkä demoa, niin hän muutti demon ilotulitukseksi vain improvisoimalla kappaleen mukana. Se tuntui niin freesiltä, että mietimme ihan oikeasti sitä, että jossain kohtaa Simon voi alkaa pidätellä itseään ja miettiä liikaa, miten hänen kuuluisi soittaa Deep Purplessa. McBride uskaltaa soittaa Purplessa omalla soundil laan, mikä on rohkaissut muuta bändiä kuulostamaan itseltään. Yhtä asiaa Glover harmittelee. Albumi soundaa orgaaniselta. Kitaristi haaveili, että bändi tekisi vielä yhden jättimäisen kiertueen ja lopettaisi. – Voi olla, että joku fani kirjoittaisi Roger Gloverista musiikin ja kiertueiden kannalta tarkemman kirjan, mutta voitte olla ihan varmoja, että minun kirjaani tulee myös sitä pilkettä silmäkulmassa, joka on aina ollut osa minua. Steve oli harkinnut lopettamista jo aiemminkin, joten tuo kaikki oli häneltä siunaus jatkollemme. On etuoikeus olla bändi, joka herättää mielipiteitä. – Minulle on kerrottu, että siinä tulee olemaan kovat kannet ja paljon valkoisia paperisia sivuja kansien sisällä, Glover naurahtaa kuin summatakseen yhdessä lauseessa, miksi brittiläinen kuiva huumori on maailman hienoimpia asioita. – Tärkeintä oli tietenkin se, että tiesimme hänen olevan mukava kaveri ja osaava soittaja, joten emme oikeastaan edes harkinneet asiaa, Glover myhäilee ja sanoo virnuillen, että hänet itsensä olisi ollut paljon hankalampaa korvata. Hän heittäytyy jopa hieman nostalgiseksi ja sanoo, ettei tämän päivän Deep Purple lopulta eroa paljon 50 vuoden takaisesta. McBride on toki 45-vuotias, mutta Purple-veteraanien keskellä hän on tietenkin täysi juniori. – Monia levyjä tehdään nykyaikana liian hyvissä studioissa siten, että ne kyllä kuulostavat helvetin hyviltä kovilla laitteistoilla ja akustiikkalevyillä vuoratuissa huoneissa, mutta eivät niissä laitteissa, joilla levyjä oikeasti kuunnellaan. Hän kertoo pitäneensä erittäin yksityiskohtaisia päiväkirjoja lähes koko elämänsä ajan, paitsi 70-luvun hulluimpina vuosina. Millainen kirja tästä vuosikymmenen verran työstämästäsi opuksesta vaikuttaa olevan tulossa. Sehän juuri rockin tehtävä onkin. – Olen tehnyt kirjaa niin kauan, että minulle kuittaillaan jatkuvasti, etten varmasti saa sitä valmiiksi. Muut purplelaiset eivät innostuneet ajatuksesta. Simonin ansiosta olen jopa tutustunut muutamaan alle 50 vuotta vanhaan bändiin. – Tuolloin olimme se bändi, joka teki suurimmat hittinsä vahingossa ja juuri nyt minusta tuntuu siltä, että parhaat ideamme syntyvät ihan samalla tavalla: irrottelemme yhdessä, asioita tapahtuu ja emme ymmärrä sitä itsekään. – Et uskoisi kun kertoisin, miten monesti meitä on käsketty kirjoittamaan uusi Highway Star. Deep Purplen kappaleet ovat usein onnekkaita onnettomuuksia ja en voi uskoa, että meille on käynyt taas onnekas onnettomuus kokoonpanon ja albumin kanssa. Kuunnelkaa A Bit On The Side. Minulla on ympärilläni lahjakkaita ihmisiä, joiden kanssa jamitella ja jotenkin siitä kaikesta syntyy Deep Purplea ja vain Deep Purplea. Minusta on tuntunut, että mitä kovemmin meitä lyödään maahan, sitä enemmän innostumme. Jotkut tulevat rakastamaan Simon-aikakauden Purplea, jotkut varmasti inhoamaan. – Ikävöin häntä päivittäin, mutta se oli juuri Steve, joka teki realiteetit selväksi meille. Sairaus teki siitä tietenkin vielä surullisempaa. – Steve ehti soittaa mukanamme 28 vuotta ja hän on ylivoimaisesti pitkäaikaisin kitaristi, joka on ikinä soittanut Deep Purplessa, joten kaikki tapahtunut oli todella, todella surullista. – Se energia on tarttuvaa. Now What?! -albumista (2013) asti bändin kanssa työskennellyt Bob Ezrin saa toistuvia kehuja. Se toimii studiossa, stereoissa, kuulokkeissa tai vaikka auton kaiuttimissa. Deep Purplessa riittää niin paljon intoa, ettei tällaista vaihtoehtoa Gloverin mukaan edes harkittu. Deep Purple ei ole ikinä ollut se synkin ja melankolisin rock-bändi, mutta nyt levyn kappaleissa ja sanoissa voi aistia jopa vielä ilomielisempää irrottelua, hyvää fiilistä ja huolettomuutta, ihan kuin albumin teko olisi ollut hauskanpitoa. Se ei ole minulle mitään vanhojen aikojen haihattelua, vaan iloinen prosessi, jossa saan huomata, miten hienoja asioita olen saanut kokea. Yhdestä melodiasta ja fiiliksestä. Otan innolla vastaan kaikki reaktiot. Tärkeintä on kirjan kirjoittaminen. Puhumattakaan siitä, että hän on tuonut ihan uudenlaista vimmaa bändin soittoon pelkällä olemassaolollaan, hah hah! Kitaristin vaihtaminen näin iäkkääseen bändiin olisi saattanut monen muun orkesterin kohdalla tarkoittaa bändin tarun loppua. Iloinen basisti kuulostaa suorastaan huojentuneelta hehkutellessaan kaikkea =1-albumiin liittyvää. – Hänen soundinsa on erilainen. – Olen hirvittävän onnekas basisti. ”Se oikea” löytyi yllättävän helposti. – Äänitimme kaiken livenä Bob Ezrinin studiossa, koska halusimme vangita tälle albumille sen soundin, joka juuri meissä viidessä piilee juuri tällä hetkellä. Hän sanoi, ettei voi tietää onko hän sivussa vuoden, kaksi vai viisi ja naurahti sitten, että tämä bändi ei ole varsinaisesti siinä iässä, että meillä olisi aikaa odotella. – Itse näin tässä valitettavassa tapahtumasarjassa myös mahdollisuuksia. Minusta laulajat ja kitaristit ovat ne rockbändin jäsenet, jotka määrittävät soundia kaikkein eniten. Tuolloin elämä meni niin lujaa eteenpäin, ettei kirjoittamiselle ollut aikaa. DEEP PURPLE elää tätä hetkeä, mutta Glover itse myönsi jo aiemmin, että hän on malttanut kurkistella myös menneisyyteen. UUSI ENERGIA kuuluu ilmiömäisesti Deep Purplen 23. Ongelma on se, ettemme tiedä miten sellainen kappale syntyy. Siksi =1 kuulostaa elävältä Deep Purplelta. Aiemmin mainittu nuorukainen, Simon McBride, oli työskennellyt jo aiemmin Purple-synisti Don Aireyn kanssa ja hänen tiensä on kohdannut muutaman kerran myös muiden jäsenien kanssa. Meidän kappaleemme tapahtuvat. Se lähti liikkeelle ihan pienistä ideoista. Ei ylimääräisiä raitoja, ei jälkikäsittelyä, ei mitään ylimääräistä. sitten, kun bändissä vuodesta 1994 asti soittanut Steve Morse joutui jättämään joukon hänen vaimonsa sairastuttua vakavasti. Glover kääntää koko ajan kunnian uuden albumin onnistumisesta muualle kuin itseensä. Näin ei ole Gloverin mukaan muutaman vuoden aikana tapahtunut. Sanoin heti kaikille, että jos löydämme oikean kaverin, jolla on vieläpä erilainen soundi kitaran kanssa, voimme käynnistää ainakin vielä yhden erilaisen Purple-aikakauden. Olen yrittänyt sanoa, ettei kirjan julkaisu ole edes minulle tärkeintä. En ole koskaan halunnut, että Purple on ”ihan sama” -orkesteri, eikä se tule olemaan sitä jatkossakaan. – On käsittämätöntä, miten hänen mielikuvituksensa lentää pienten ideoiden äärellä. – Hänen kanssaan työskentely on ollut ihan kammottavaa, Glover naurahtaa ja myöntää olevansa itse nyt 78, eli ”melkein 100-vuotias”, eikä voi ymmärtää mitenkään, mistä vasta keski-ikäisellä McBridella riittää virtaa kaikkeen. – Monet entiset jäsenemme, levy-yhtiöt, kiertuemanagerit, bisnesihmiset ja muut ovat yrittäneet tuhota tätä bändiä jo vuosikymmeniä. – Päiväkirjoja on niin paljon, että jo niiden lukeminen, yhdistäminen oikeisiin kiertueisiin ja kuvien haaliminen niiden rinnalle on täysin itsekäs prosessi, jonka avulla haluan kertoa itselleni oman totuuteni elämästäni. Työn alla on kirja, joka on yhtä aikaa Roger Gloverja Deep Purple -teos. Glover paljastaa, että Morse oli ehdottanut vuosia sitten, että Deep Purple lopettaisi toimintansa. SOUNDI 39. Se on levyn pisin kappale. Sitten puhe kääntyy taas McBrideen. Rockia, joka on vielä tänäkin päivänä tuoreen kuuloista. Halusimme vangita mukaan sen luontaisen soundin, joka syntyi kun soitimme yhdessä. – Halusimme tehdä yksinkertaisesti tarttuvan vanhan liiton rock-albumin ilman krumeluureja, Glover luonnehtii
Toisaalta yksittäisen soittajan rooli triossa on luonnollisesti merkityksellisempi. 40 SOUNDI SOUNDI 41 40 SOUNDI SOUNDI 41 Teksti: Artturi Siromaa C ountry-artistiksi tunnustautuvalle Jere Ijäkselle tyylisuunnassa kiehtoo erityisesti rytmilliset seikat. Ijäksen lisäksi basisti Tom Nymanista ja rumpali Anssi Nykäsestä koostuva Jere Ijäs tunnetaan country-henkisestä ja leppoisasti kulkevasta musiikistaan esimerkiksi 2000-luvun alussa Jere & The Universen kanssa sekä tuoreemmin Jere Ijäs ja Monacon Työväen Palloilijat -yhtyeessä, jonka tuorein levy Digitaalinen kultaryntäys julkaistiin maaliskuussa. Digitaalinen kultaryntäys on äänitetty Helsingin Vallilassa Kvark-studiolla. Äänittäjänä ja Ijäksen lisäksi toisena K u v a: P as i R y tk ö n en. Livenä vaikutelma korostuu, sillä levylle mausteeksi soitetut päällekkäis äänitykset on riisuttu pois. Pelkästään levylle jääviä soittimia ovat esimerkiksi urut ja pedal steel. Syvemmälle kappaleisiin pureuduttaessa paljastuu useita rytmin tasoja. Kaikki Jere Ijäksen ja Monacon Työväen Palloilijoiden uuden levyn ympärillä tehdyt keikat ovat olleet todella hyvätunnelmaisia. Digitaalisen kultaryntäyksen levynjulkistamiskeikkaa juhlittiin Helsingin Juttutuvassa. Musiikki tarvitsee tilaa bändi on ollut uudella tapaa innostunut soitosta. Oma oivallukseni on ollut se, että on ok, kun musassa on tilaa. – Eri korostukset ja aksentit kiinnostavat minua myös akustisen kitaran soitossa, Ijäs sanoo. Ijäs kertoo livetilanteen olevan tarkoituksella hyvin erilainen kuin äänitteen. – Asiat ovat alusta asti tuntuneet hyvältä, mutta erityisesti nyt
Se voi johtua siitä, että olen ollut sähköki taran varressa taas enemmän kuin het keen. – Toimi hyvänä kannustimena, kun uusi kappale piti tuoda jokaisiin tree neihin työstettäväksi. Ei ole mitään kiirettä, Ijäs kuittaa. Kielellä leikkimistä Levyn sanoitusten teemoista Ijäksen on yllättäen hankalampi vastata, eten kin kun ottaa huomioon lyriikan roolin countrysta ammentavassa musiikissa. Mona con Työväen Palloilijoiden levyt ovat äänitetty Ijäksen soittaessa kitaraa ja laulaessa samaan aikaan. Hänen kanssaan on peilattu musiikki amme myös tuotannollisessa mielessä. Parhaimmillaan kappale saatiin valmiiksi jokaisissa treeneissä. Countryn uusien ja vanhojen super tähtien lisäksi vaikutelistalta löytyy soul ja funkvaikutteista Menahan Street Bandia sekä Miles Davisia ja Paco de Lucíaa. Jokaisen soittajan tekemisillä on suuri merkitys. – Pohdin silloin, kuinka paljon ha luan sen olevan bändilevy. Universe oli tiukka kvartetti. Ijäksen toinen tapa kir joittaa lähtee kappaleen taustasta ja groovesta. Kappaleet eivät ole enää niin kro passa. Ans silla puolestaan on todella laaja ame rikkalaisen musiikin tietämys. Myös kolmas levy on hiljalleen tekeillä. Isommassa yhtyeessä ei ole pai netta täyttää suurta tilaa. Willie Nelson ja Merle Haggard kuu luvat Ijäksen ikisuosikeihin. Se ei kuitenkaan saa olla itsetar koitus. – Mielestäni on helpompi äänittää pohjia, kun kuulee laulun samalla. Muu toin joku soittaja ottaa enemmän roo lia täyteläisemmän vaikutelman luo miseksi. – Mika (Kuokkanen, akustinen kita ra, laulu) pyyteli minua vierailemaan klubille jo Universen aikoihin, mutta lavalle asti päädyin vasta joitain vuo sia myöhemmin. Uudella levyllä ajatus oli tuoda sel keyttä sanoituksiin. Hän kertoo tonttinsa olevan ihanan vapaa. Olemme Toman ja Anssin kans sa soittaneetkin joitakin Universen kappaleita keikoilla. Monacon Työväen Palloilijoiden keikkoja on tulossa pitkin kesää ja tulevaa syksyä. Olin tehnyt kappaleet laulajalauluntekijä periaat teella, mutta lopputuloksessa annoim me bändin tulla levyltä vahvasti läpi. Suuriin saappaisiin Jere Ijäs liittyi rootsyhtye Hoedowniin vuonna 2018 pian aikaisemmin yh tyeessä soittaneen muusikkolegenda Esa Kaartamon kuoleman jälkeen. Silloin huomio on oikeassa paikassa ja laululle osataan jättää tilaa. – Tykkään kuunnella monenlaista rytmimusiikkia. – Katsotaan ihan rauhassa. En silloin ymmärtänyt, mistä siinä oli kyse. Oma taustani on lähempänä Martti Syrjää tai Pauli Hanhiniemeä, joiden sanoi tuksissa kielellä leikitään paljon. Toisaalta Anssin rumpuja kuullaan niin monella levytyksellä. Usein kappalei siin liittyi tietyn ilmapiirin etsiminen musiikista. Fuzzin comeback Monacon Työväen Palloilijoiden uudel la levyllä kuuluu kaikuja parinkymme nen vuoden takaisista Jere & The Uni verse levytyksistä. Monacon Työväen Palloilijoiden soundi etenkin livenä on peräisin klassisesta trio-asetelmasta, jonka Jere Ijäs muodostaa yhdessä rumpali Anssi Nykäsen ja basisti Tom Nymanin kanssa. Yh teistyötä Hoedownin kanssa oli hiljal leen lämmitelty jo 2000luvun alusta. Ijäksen mukaan joi takin keikkoja on tulossa kesän jälkeen muun muassa Juttutuvan Hoedown klubin merkeissä. Sopivana aasinsiltana Ijäs intoutuu puhumaan laajemminkin laulun roo lista musiikin rytmittämisessä. Osan Universen jäsenten kanssa musiikkitoi minta on jatkunut yhtyeen jälkeenkin. Ijäs tunnus taa kokevansa samoin. – En ikinä lähde liikkeelle teemasta. Laulun ja kitaran raakaversio äänite tään, jonka jälkeen se viedään bändin kuulta vaksi. Yhtye treenasi Digitaaliselle kultaryntäykselle päätyneitä biisejä korona aikaan. Ijäksen kappaleet kuitenkin saavat al kunsa yleensä teks tistä. Treena simme tosi paljon ja levy äänitettiin lauluja lukuun ottamatta liveottona ilman metronomia tai mitään. Nykyisin koen ymmärtäväni suomen kielen rytmiä paremmin. Uudesta levystäkin on aina silloin tällöin ollut puhetta, mutta mitään sen tarkempaa ei ole tiedossa. Karjalaisen rytmiikka on kieh tonut minua siinä mielessä, miten voi laulaa suomeksi amerikkalaistyylisen taustan päälle. – Pyrin etsimään tekstiini persoonal lisia lauseita, jos niitä luontevasti löy tyy. Rumpujen äänittäminen oli varmasti mielenkiintoista molemmille osapuolille, sillä jokaisella äänittäjällä on eri tyyli tehdä sama asia. – Ihailen Stapletonin selväpiirtei syyttä ja puhdaslinjaisuutta. Ijäs kertoo idean tulleen yhdysvaltalaiselta laulajalau luntekijältä Chris Stapletonilta, joka on toiminut inspiraationa myös Digitaalista kultaryntäystä tehdessä. Kun lavalla kanssani on kovaa, nimekästä ryhmää, olen aina pyrkinyt ottaa sellai sen näkökulman, että nythän tämän pitäisi olla helppoa. Hoedownissa paljon on sallittua, eikä kukaan päsmää. Olli Haavis to on tuttu niin ikään Hoedownista sekä lukuisilta levytyksiltä sessiomuu sikkona – myös Työväen Palloilijoiden esikoiselta. Fuzzikin on tehnyt tietynlaista comebackia! – Kun aikaa on kulunut, pystyn kuuntelemaan Universen kin kappaleita vähän ulkopuolisen kor vin. – Saatan soittaa kaikki soittimet en sin itse ja sen jälkeen etsiä valmiista teksteistäni jotain sopivaa. ”Hyvien soittajien kanssa on hyvä soittaa.”. Toma kuuntelee aika paljon uutta musiikkia. Ijäs saattaa jopa sanoittaa groove edellä. Ijäksen sanoituksissa leikitään pal jon kielen rytmiikalla. – Muistan lukeneeni nuorempana haastatteluja, jossa vanhemmat teki jät puhuivat kielen rytmistä. Esimerkiksi englannissa painotukset ovat eri kohdassa. – Soitto tuntui heti hyvältä. Erityistä tunnustusta Ijäs antaa steelkitaran soittajille, joita löytyy myös hänen lähipiiristään. Sieltä on noussut kivoja muistoja pintaan niiltä ajoilta. Ijäs pystyy palaamaan takaisin nii hin tunnelmiin, kun Jere & The Univer sen nimikkolevyä (2004) tehtiin. 40 SOUNDI SOUNDI 41 40 SOUNDI SOUNDI 41 tuottajan on toiminut Väinö Karjalai nen. – Huomasimme, miten hyvältä Ans sin rummut kuulostivat Väinön äänit tämänä. Jossain kohtaa saatan ottaa vaikkapa kitaran pois ja soittaa huuli harppua. Levyn nimikkokappaleeseen tuli mu kaan yhteiskunnallisuutta ja pientä kauhua siitä, miten asiat tulevat me nemään, mutta yleensä sanoitusteni aiheet pyörivät lähisuhdeasioissa – ihmisen suhteesta itseensä ja toisiin. – Olen kokenut omitui sia takaumia Universen ja sitäkin edeltävän bändin aikoihin. Hain uu delle levyn sanoituksissa enemmän ymmärrettävyyttä kuin aikaisemmin. Kun teksti lähtee rullaamaan, siihen on helpom paa yhdistää toi miva harmonia. Etenkin Haggardin laulusuoritukset ovat inspi roineet lauluntekijää uudella levyllä. Digitaalisella kultaryntäyksellä pedal steeliä soittaa Miikka Paa telainen. Myös J. Hoedownin musiikin kiireettömyys valuu positiivisessa mielessä myös soi ton ulkopuolelle. Hyvien soittajien kanssa on hyvä soittaa. – Nikku (Jarmo, kitara) saattaa vaih taa mandoliiniin, mä saatan vaihtaa pianoon. En pelkästään sellais ta, johon minut ehkä mielletään
Siinä ajassa han maailma on ehtinyt muuttua paljon. Millaisia paineita koit kakkoslevyn julkaisemisen alla, kun takana on reilu vuosikymmen debyytistä. Olen kuitenkin ollut aktiivisena kaikki nämä vuodet. 12 vuotta ensim mäisen ja toisen levyn välillä on poikkeuksellisen pitkä aika kenelle tahansa artistille, joka kuiten kin toimii jatkuvasti musiikin parissa olematta ns. telakalla. – Se on hyvä kysymys. Hänen musiikkinsa elää ajassa ja löytää uusiakin faneja. Olen tosi kiitollinen, että itse on voinut keskittyä omaan jut tuun ilman paineita. Musiikkitrendit muuttuvat ja yleisöt vaihtuvat. Sinulla on varmasti aika hyvä koske tuspinta yleisöösi jatkuvan keikkailun kautta, ja olet siitä hyvässä asemassa tämän uuden julkaisun suhteen, että nimi on kaikki nämä vuodet pysynyt esillä. Kun olet tähän saakka keikkaillut vain yhdellä levyllä, ja nyt kuvaan tulee Karri Koiraa ajaa musiikinteossa enemmän uteliaisuus kuin julkisuus. Millaiseen maailmaan uusi Karri Koira albumi putkahtaa. Kun tässä hetkessä asiaa tarkastelee, niin ihan hyvä, että tämä levy tuli vasta nyt. Painoin töitä. Miksi juuri uuden levyn tekemisessä kesti näin pitkään. Koira on keikkaillut, julkaissut singlejä ja tehnyt fiittejä muiden levyille. ilmestyi 2012. Kokopitkää levyä hän ei sen sijaan ole julkaissut sitten vuoden 2012. Ekan levyn jälkeen oli aika paljon kaikkea. Kuulijat ovat löytäneet hänen pariinsa, vaikka artisti ei ole esillä viime vuosina paistatellutkaan. Karri Sirén) on jatkuvasti aktiivinen. K u v a: M ar ko R an ta n en. Olen kyllä tehnyt musaa, mutta levyn tekemiseen ei ehkä löyty nyt oikeaa virettä. On hyvä, että se otti aikansa. – Bisnesmielessähän tämä on tosi eri koinen juttu, kun vertaa siihen, että ar tisteilta voi nykyään tulla pari, kolmekin biisiä kuukaudessa. Olen keikkaillut K.O.I.R.A.-albumilla yli kymmenen vuotta, ja ihmiset edelleen tykkää siitä ja fanittaa niitä biisejä. 42 SOUNDI ALBUMI KERTOO ENEMMÄN R&b-hurmuri Karri Koira (oik. 2019 kesällä oli viimeinen keikkatauko. Teksti: Joni Kling E dellinen albumisi K.O.I.R.A. Moni on todennut, että “tosi hienoa, että olet tullut takas.” Mä oon kyllä tehnyt täällä koko ajan hommia. Toukokuussa ilmestynyt albumi Aina ja aina katkaisi viimein tämän hiljaisuuden. Se on jotenkin todella erikoinen ja harvinainen tilanne
Millaista musiikkia tässä ajassa teen. SOUNDI 43 ”Miten voi Suomen kokoisessa maassa olla vielä ihmisiä, jotka ei ole olleet mun keikalla?”. Levyä tehdessä tavoite on, että siinä toteutuu tietty kokonaisuus ja välittyy tietty fiilis. – Kaikki maailman isoimmat artistit julkaisevat albumeja edelleen, ja ne otetaan suurina tapauksina vastaan. Ehkä on isosti sanottu, että musiikkini olisi merkittävää kulttuuria, mutta en motivoi itseäni sillä tavoin. Joku voi kirjoittaa kahden albumin edestä biisejä ja laittaa siitä matskusta kaksi albumia ulos. Ryhdyt kiertämään Aina ja aina -levyn kanssa kesän ja syksyn mittaan. Ihmiset tekee tätä eri tavoin. Silloinkin kun ei ollut vielä omia biisejä valmiina, kuuntelin tarkkaan, miten muut suhtautuivat fanittamiini biiseihin. Olen yhtä kiinnostunut niin uudesta kuin vanhastakin. Sitten sekundääriset asiat tulee, jos tulee. Oma suhtautumiseni on vähän erilainen. Miten voi Suomen kokoisessa maassa olla vielä ihmisiä, jotka ei ole olleet mun keikalla. Kädet nousi, kun kysyin kuka on ekaa kertaa keikalla. Millainen persoona on tämä uusin versio Karri Koirasta. Koetko, että osa albumin viehätyksestä on prosessissa. saman verran täysin uutta matskua, keikkojen dynamiikka varmaan muuttuu. Sen ansiosta levyltä löytyy aika laidasta laitaan tyylejä. – Se prosessi rullaa aina taustalla. Jatkuvasti ajankohtainen artistien suusta kuultu aihe on, että Suomi on haastava ympäristö tehdä musiikkia. Albumille on paikkansa yhtä lailla kuin yksittäisille biiseille, ei mitään niitä vastaan, mutta albumi kertoo enemmän. Jos juttu on mielenkiintoinen ja motivaatio on muu kuin näkyvyys, koitan tehdä jotain, mikä vain kiinnostaa. Miten yleisö ottaa tämän vastaan. Tietenkin sama ihminen – eri univormu. Se on vähän kuin kemiaa tai taikuutta – sen ytimessä miten musiikkia tekee, ja miksi sitä haluaa jatkossakin tehdä. Juttuja, joista jää hyvä fiilis ja joista tuntuu, että olisi mielekästä tehdä tätä uudestaan. Mulla on vaikeasti määriteltävä oma kaista, ja tykkään mennä sitä kaistaa pitkin. Irtobiisitkin on ok, mutta albumi on parempi tapa kuvata omaa tuotantoa. Entiset fanit kyllä seuraa mukana. – Olemme Binyamin kanssa aika erilaiset mutta tavallaan myös just samanlaiset monissa asioissa. Menestyksen merkki on, että pystyy kaivamaan toisesta ihmisestä jonkin erityisen tunteen esille. – Tämä ei päde pelkästään omaan musiikintekemiseeni. Yritän tehdä jotain, mitä en ole ennen tehnyt. Voisiko Koiran musiikin tietty ajattomuus johtua siitä, että et ole koskaan ihan suoraan mennyt mihinkään tiettyyn aikakauteen paikantuvaan genrelokeroon – kuten vaikka suomihiphop – vaan teet universaalimpaa, fiilikseen pohjaavaa musiikkia. Kun tätä uutta levyä kuuntelee, huomaa ettei se hirveästi eroa aiemmasta tuotannostasi, mutta ei myöskään yritä toistaa mitään temppua uudelleen. Onko samaa asioihin heittäytyvää lähestymistapaa se, että myös tuotannollisesti tämä levy kuulostaa rikkaalta ja harkiten tehdyltä. – Ainakin meille sillä on merkitystä. Monille tämä merkitsee myös sitä, että pitää osallistua kaikkeen mahdolliseen toissijaiseen ulkomusiikilliseen toimintaan tai olla jatkuvasti esillä. Mitä edes tuohon osaisi vastata! Kuvitellaan vaikka, että joku on töissä virastossa ja se vetää puvun päälle aamulla, niin onko se sama ihminen illalla kotona. Niitäkin on kuunneltu poikkeuksetta runsaasti. Jos sen pystyy tuntemaan itsekin, niin tietää että joku muukin tuolla tuntee sen. Seuraan aika tarkkaan, mitä nykymusiikissa tapahtuu. Teen kaiken uteliaisuuden kautta. Olet kuitenkin julkaissut uutta musiikkia yksittäisten biisien muodossa tasaisin väliajoin. Kaikenlainen taiteellinen puurtaminen – kuten studiotyö – ei ole tehokkaimmin vietettyä aikaa, koska se on aikaa pois valokeilasta eikä näy ulospäin. Mikset vain jatka irtobiisien julkaisemista, kun se on nykyään ihan toimiva ja tehokas tapa levittää musiikkiaan. Että löytyy jotain jaettua ja yhteistä. – Ehkä se on täysin sama ihminen kuin ennenkin, paitsi että ihminen muuttuu koko elämänsä. Tuo yhteisesti jaettu fiilis on jälleen tärkeä myös keikkakokemuksessa. Albumeilla on siis yhä merkitystä. Se on kuin taidenäyttely, jota voi tutkailla fiiliksien kautta tietyn aikakauden näkökulmasta. En ole kovin tavoiteorientoitunut ihminen. Jos tulee jokin uusi trendi ja todella moni hyppää aaltoihin, niin itse koitan mennä kiinnostuneena ja uteliaana sitä samaa ilmiötä kohti, ottaa palasia siitä, jotain sellaista mikä miellyttää, ja toivoa että siitä tulee jotain omaa. Jos me itse saadaan jutusta jotain hyvää, niin voin olettaa, että ehkä joku muukin saa. Sieltä voi bongata aika genrevapaasti paljon erilaisia soundeja ja vaikutteita. Teen musaa ja siihen siirtyy oikea palo ja uteliaisuuden tuottama innostus. Tavallaan se on artistikohtainen asia. Siinä on ehkä hyvän artisti–yleisö-fanisuhteen ydin. Että siinä pystyy ehkä järjestämään omia tekemisiään ja tarkastelemaan, miten on kehittynyt tai mikä pala sopii tiettyyn paikkaan, ja mikä tekemisen tapa on linjassa uusien kuvioiden kanssa. En ole lopulta kovin kiinnostunut julkisuudesta. – Oon vähän väärä henkilö arvioimaan sitä, miten yleisö tämän levyn näkee. Millaisia Karri Koira -fanit ovat vuonna 2024. Itse en julkaise yhtään, ellei ne sovi kokonaisuuteen. Keskittyisitkö mieluiten vielä enemmän viettämään aikaa studiossa tai biisienkirjoitukseen kuin muuhun muusikon arkeen. Jotkut kuulee sen varmasti suorana jatkumona aikaisempaan tuotantoon, osa voi ajatella, että onpa aika erilaista. Muusikkona mulla on nyt tähän entistä paremmat mahdollisuudet. Mutta että kuinka lähellä artistipersoona on minua. – Jonkun verran olen levyä tehdessä pohtinut omaa paikkaa ja tilannetta. Täytyy olla kaltaisesi ammattimuusikko, että pärjää taloudellisesti, eikä mitään ole ikinä kannattavaa tehdä harrastuspohjalta. Se oli tosi ihmeellistä, koska oon keikkaillut koko ajan. Kuinka paljon levyn ääni pohjaa siviiliminääsi ja onko se ääni muuttunut vuosien aikana. Joku ajattelee, että heti kun tulee tilaisuus mennä televisioon, niin siinä on kaikki portaat ylöspäin, ja ne askelmat pitää myös ottaa. Musagenreissä ja trendeissä tapahtuu jatkuvasti muutoksia ja äkkikäännöksiä. Eli uusi sukupolvi on selvästi löytänyt mun musan. Vastaavan tuottajan ja biisinkirjoituskollegani Binyamin kanssa päätimme jo heti levynteon alussa, että tämä on levy, joka on tehty rakkaudella ja harkiten, ja se on tehty nimenomaan kokonaisuudeksi albumina. – Se on totta, että Suomi on pieni maa, ja meillä artisteilla on erilaiset elinehdot kuin vaikka jossain isommilla alueilla. Ketä siellä keikoilla tulee olemaan yleisössä. Se tekee tästä merkityksellistä ja artistina mun täytyy myös uskoa, että se menee näin. Että jokin biisi saa ihon kananlihalle. – Huomasin kiinnostavan jutun 10-vuotisjuhlakiertueella koronasulkujen jälkeen; siellä oli joukossa myös ihan uusia ihmisiä. Tiesimme mitä halusimme, mutta kun tuli tilanne, että alkoi tuntua, ettei meillä ole työkaluja tai oikeaa osaamista jonkin jutun toteuttamiseen, niin löytyi valtavasti yhteistyökumppaneita joita pyytää mukaan, eikä kukaan kieltäytynyt. Ne voivat olla artistin portfolio tai jonkinlainen statement
LIPUT NYT MYYNNISSÄ! 13.7.2024 // COOLHEAD BREW // VIIKKI, HELLSINKI
18 +
Nähtäväksi jää, mihin suuntaan Oli Sykes ja kumppanit ohjaavat perässähiihtäjiään Post Human: Nex Gen -levyllä, jonka tyyliä yhtye on kutsunut leikillään ”future emoksi”. Hyperpopin, pop punkin ja 2000-luvun emosoundien sävyttämä Nex Gen sijoittuu Bring Me The Horizonin diskografiassa siihen valtavirtaisempaan päätyyn puuttuvaksi linkiksi stadionhenkisen That’s The Spiritin (2015) ja seikkailevan/sekamelskaisen Amon (2019) välille. Vaikka Jordan Fishin kädenjälki on kuultavissa vahvasti vielä pitkään, on selvää, että Bring Me The Horizon porskuttaa lujaa eteenpäin tulevaisuudessakin. Trendien seuraamisen sijaan bändi on luonut niitä: moni metalcore-skenen bändi, kuten Bad Omens alkuaikoinaan, on luonut uransa pohjan matkien Sempiternal-levyn (2013) soundia. Levyltä löytyy myös kaksi harvinaisen suoraa pastissia: suosionsa uutta huippua nauttivalta Deftonesilta lainaava Limousine (vierailijana norjalaispoppari Aurora) ja yllättävästi Weezerin mieleen tuova n/A. Odotuksessa Bring Me The Horizon Post Human: Nex Gen Sony eläneet fanit olivat syystäkin epäuskoisia, kun albumin julkaisusta kerrottiin lopulta vajaan vuorokauden varoituksella. Albumi ei kuitenkaan saavuta That’s The Spiritin iskevyyttä eikä ole kokeilevuudessaan yhtä rohkea kuin Amo. Bändi ei ole tehnyt turvallisia ratkaisuja, vaan pyrkinyt aina luomaan jotain uutta. Bring Me The Horizonin levyksi Nex Gen on pintapuolisesti suorastaan yllättävän aurinkoinen, mutta pohjimmiltaan ristiriitojen täyttämä. Nex Genin tuotanto on glitcheillä koristeltu ja ottanut paljon vaikutteita hyperpopin maailmasta, välillä Oli Sykesin voimakkaasti editoidut laulut tippuvat vieraannuttavuudessaan uncanny valleyn puolelle. Nex Genillä Bring Me The Horizon osuu paremmin maaliin silloin, kun se ei pelaa varman päälle: eklektinen Kool-Aid on malliesimerkki tästä. Post Human -sarjan toinen levy oli tarkoitus julkaista pian vuoden 2020 Post Human: Survival Horrorin jälkeen, mutta levynteko viivästyi kiertämisen vuoksi useaan otteeseen. Nex Genin keskiössä on niin musiikillisesti kuin sanoitustensa osalta ristiriita onnen ja ahdistuksen tunteiden välillä: vaikka elämä voisi pinnalta näyttää auvoiselta, ihminen saattaa sisältään voida todella pahoin. MIRKO SIIKALUOMA HHH K u v a: Jo n ti W il d. Self-help-henkisen levyn kantava tarina on murha, mutta aggressiivinen jungle-instrumentaali Puss-e tarjoaa kuoleman teemalle toisen tulkinnan psykedeeliterapian synnyttämän egokuoleman kautta. Jälkimmäinen näistä tarjoaa kieli poskessa kirjoitettuine sanoituksineen toivotun hengähdystauon intensiivisellä albumilla. Sheffieldiläisten vene otti pahemman kerran vettä, kun pitkäaikainen tuottaja-kosketinsoittaja Jordan Fish päätti lähteä yhtyeen riveistä. Tarinaa voi tulkita Oli Sykesin haluna jättää entisen itsensä taakseen. Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 46 SOUNDI O ”Yhtye osuu parhaiten maaliin silloin, kun se ei pelaa varman päälle.” B ring Me The Horizon ei ole pysähtynyt kertaakaan urallaan kahden levyn ajaksi samaan soundiin. Olipa syynä sitten albumin varsin pitkä valmistelu tai nopeasti muuttuvat musatrendit, hyperpop-elementit tuntuvat ehkä jo hieman aikansa eläneiltä
POPtical Illusionilla kuullaan täysissä voimissaan yhtä rockin omaäänisimmistä artisteista, jonka laulu huokuu yhä ehdotonta ja paikoin uhkaavaakin auktoriteettia. Company Commanderin pianismi ulottuu puolestaan Calen avant gardistisiin juuriin saakka. 82-vuotiaana John Cale on biisin tyyneydestä huolimatta vihainen varttunut mies, joka tuntee erityistä vastenmielisyyttä niitä poliittisia ja taloudellisia voimia kohtaan, jotka tekevät parhaansa pilatakseen maailmaa. Levyhyllyyn ?. Äkkinäistä vaihtelua kaihtava vakaus ja kauniit laulumelodiat ovat säilyneet John Calen tavaramerkkeinä. Muutoin Hit Me Hard And Soft sisältää lähinnä hiljaisia poptutkielmia, välillä löytyy muutama erottuva tuotantoratkaisu: Wildflowerin akustinen AOR-soundi kasvaa shoegaze-äänimatoksi, Skinny nappaa viihteelliset 50-luvun Hollywood-jouset taustalleen. PERTTI OJALA HHHH Billie Eilish Hit Me Hard And Soft Interscope Ymmärrän hyvin Billie Eilishin nostamista sukupolvensa ääneksi. Pikkukonservatiivina huomaan itsekin kaipaavani Billien kykyä kirjoittaa puhdasoppisia hittejä. Ei ole liikaa teknoa, ei ole housea, eikä mitään syntikkapoppia, vaan wanhaa kunnon ”tekemistä”. Tämä on selvästi Eilishin henkilökohtaisin levy ja tehty täysin sillä asenteella, että kaikki kirjoitettu menee ilman sensuurin seulaa julki. Sävellyksissään Cale etenee yhä mieluummin hitaasti kuin ripeästi, mutta toteutus on nyt vivahteikkaampaa. Urkuvetoisen Edge Of Reasonin verkkainen jäntevyys ja kauniisti jousitettu Laughing In My Sleep alleviivaavat osaltaan albumin tyylikästä sovituksellista kerroksellisuutta. Roskiin K u v a: P et ro s St u d io John Cale POPtical Illusion Domino The Velvet Undergroundin toisena kantavana voimana ja etenkin The Stoogesin ja Patti Smithin debyyttialbumien tuottajana maineensa sementoinut John Cale on iän myötä aktivoitunut odottamattomasti. Nimellään rajuutta ennakoiva I’m Angry yllättää rauhallisella lähestymistavallaan. Likimain Mercyn (2023) kannoilla tuleva POPtical Illusion on klassisesti kouluttautuneen multimuusikon kuudes albumi uudella vuosituhannella. There Will Be No Riverin toistoinen pianokuvio muistuttaa Calen yli 50 vuoden takaisesta yhteistyöstä minimalisti Terry Rileyn kanssa. Mikään hänen musiikissaan ei tuo mieleen ikääntyvää popjäärää huolestuttavaa muutosta, vaan enemminkin paluuta entiseen. SOUNDI 47 ????. Hit Me Hard And Soft on kyllä kiinnostava välistoppi, muutaman vuoden imartelevasta valokeilasta nauttineen zeitgeist-tähden itsetutkiskelu, mutta poplevynä se jää hieman puutteelliseksi. Nostamisenhan ovat tehneet pikkukonservatiivit kriitikot, joille aikoinaan aivan poikkeuksellisen nuori Eilish edusti perinteisine laulunkirjoitustaitoineen, sydänvereslihaisene teksteineen ja sopivan grungesti valtavirtaa vastaan potkivine asenteineen paluuta johonkin vanhaan ja turvalliseen. Soittimeen ??. Nuoriso ei olekaan pilalla. Divariin . Sydämeen ???. Omassa lajissaan albumi on Bob Dylanin Rough And Rowdy Waysiin (2020) ja Paul Simonin Seven Psalmsiin (2023) vertautuva myöhäinen voimannäyttö. Ainoastaan eroottinen diskopastissi Lunch erottuu mahdollisena yleisönpalvelijana. Kitaralle roolia tarjoutuu vasta reilun puolen tunnin jälkeen. Julmana kiertävine riffeineen monotonisesti vaanivalla Shark-Sharkilla kitara repii soundia riekaleiksi veren makuun päässeen haiparven raivolla. Kymmenen lyhyttä kappaletta vailla koukkuja, vailla hittipotentiaalia, omituisen leijailevaan minimalistiseen äänimaisemaan toteutettuna. Siinä on myös albumin heikkous. Nyt on sisäänpäinkääntymisen aika; aika tehdä tosissaan niitä sydänverellä kirjoitettuja biisejä, mutta ei vahingossakaan toki tehdä niistä liian viihdyttäviä. JONI KLING HHH K u v a: M ad el in e M cM an u s. Aito singer-songwriter! Tätä vasten Eilishin kolmas albumi on yhtä aikaa vahvistus ja samalla tervetullut irtiotto kaikesta siitä, mitä hänestä on aiemmin sanottu. Suuren osan ajasta levy on kuitenkin kuin The Greatest – ukulelenäppäilyä 00-luvulta vailla päämäärää. Kun turhankin lukuisten vierailijoiden täyttämä Mercy tuntui osin ahdistavalta ja lattealta, niin POPtical Illusionilla Cale ja tuottajaystävänsä Nita Scott ovat onnistuneet huomattavasti paremmin. Pianot, urut, samplet ja syntetisoijat ovat soinnin ydin
Albumin kappaleet toisensa perään liikuttavat niin paljon, että niihin meinaa pakahtua. Muodolle uskollisessa ilmaisussa on riskinsä. Elämä ei ole niin suoraviivaista, että yksi tunne sulkisi pois kaikki muut tunteet. 48 SOUNDI Levyarviot > ...silmien hikoilulta ei voi välttyä... Onneksi mittakaavat ja näkökulmat vaihtelevat nykyiselläänkin. Sävellysten melodiat ja tunnelmat ovat niin lumoavia, että niiden tansseihin, otteisiin ja syleihin haluaisi antautua vieläkin pidempään. Monien aiempien Pariisin Kevät -albumien kohdalla on usein tehty eroa sen välille, soivatko kappaleet elektronisesti vai bändisoittimien kautta. Miksi siihen ei siis voisi uskoa edelleen. Kun tulevaisuus on puristunut sinnittelyksi, on mielekästä kaivaa vanhat kuvastot esille. Ystävät Ystävät KHY Suomen Musiikki Rauhan puolesta laulanut folk-liike ei ehkä pelastanut maailmaa. Ja vaikka mielikuva välillä säröytyy, on halkeamilla arvonsa. HANNU LINKOLA HHH Pariisin Kevät Sun yö on pian täällä Fullsteam Arto Tuunela ja Pariisin Kevät eivät kirjoita romantisoitua musiikkia, jossa onni on yksinkertaisesti onnea, rakkaus rakkautta, suru surua, ahdistus ahdistusta tai pelko pelkoa. Onpa kyse harmonialaulun yhteisöllisyydestä, sanojen rakkaudellisuudesta tai arvomaailman pehmeydestä, musiikin toiveikkuus elää itseään ruokkivana tunnejälkenä vuosikymmenestä toiseen. Kappaleissa on käytetty juuri sellaista ilmaisua, mitä mikin tunne vaatii päästäkseen esiin, ja levy tuntuu sekä elektroniselta että orgaaniselta. AKI NUOPPONEN HHHH K u v a: H ay le y Le K u v a: M ir o P al o k al li o. Sun yö on pian täällä -albumilla tällainen kahtiajako unohtuu täysin. Levyltä löytyy vangitsevaa Hair-hurmosta (Muukalainen), ajan pysäyttävää tunnelmointia (Hyvä olla) ja jopa sydämeenkäypä köyhän äidin kehtolaulu (Ullaa ullaa). Erityisesti nimikkokappale, Pidä musta aina kiinni lujaa, Fantasiaa, Meil on välii ja Joutsenet saavat jokaisella soundillaan ja melodiallaan jonkin oman kokemuksen, trauman tai tärkeän muiston pintaan niin, ettei silmien hikoilulta voi välttyä. Sun yö on pian täällä -albumin voi kuulla ja nähdä, sekä jopa maistaa, haistaa ja ennen kaikkea tuntea. Meidän kaikkien päässä asuu sekamelskaa, jossa syvimmän onnentunteen toisena puolena on pelko tuon kaiken menettämisestä ja kitkerin suru saattaa olla täyttymyksellistä, koska huomaamme tuntevamme isosti. 33-minuuttinen albumi olisi voinut puolestani kestää vaikka kolme varttia, jos tämä olisi tarkoittanut sitä, että todella kiteytetyt kappaleet olisivat täydentyneet vielä lisää instrumentaalisilla kliimakseilla. Mutta levyssä on välittömämpikin puoli. Ystävät laulaa murjottujen ja läheisyyden puolesta, eliittejä ja illuusioittomuutta vastaan. Ne kielivät siitä, että yhtye on syleillyt kappaleitaan voimalla, sokeasti rakastaen. Sillä rakkauden lauluja nämä ovat. Tietty maneerisuus kiusaa Ystäviäkin, jonka teemankuljetus luiskahtaa usein samankaltaisiin uomiin. Parhaimmillaan stemmalinjojen ympärille muodostuu taikapiiri, joka ei erottele jäseniään vaan houkuttelee liittymään joukkoon. Lempeitä puhalluksia myrskyä enteilevässä ajassa. Ihminen tavoittelee usein yksinkertaisuutta, onnea. Tuunela kirjoittaa sanoihinsa yksityiskohtia, pienen pieniin nyansseihinkin keskittyviä huomioita elämästä, jotka merkitsevät usein kaikkea. Pariisin Kevät kykenee vangitsemaan tämän kaiken musiikkiinsa tavalla, jota yksikään muu yhtye ei tee. Kerran tähän kaikkeen uskottiin. Kollektiivin musiikki pursuaa halua tuoda menneisyydestä hieman kauneutta ja humaaniutta tähän päivään: ”Kun elämä on synkkää ja mustaa vain näät / älä toisia kadehdi, muista ystävää.” Peter, Paul And Maryn ja Cumuluksen viitoittamat kappaleet voi kuulla joko hengenheimolaisia rohkaisevana kutsuna tai konsensusta tökkivänä protestina. Laulujen heleä yksinkertaisuus kertoo yhtyeen olevan musiikin itsensä asialla. Samalla kun historia antaa lauluille uskottavan tulkintaohjeen, se tarjoaa myös liturgiaksi pelkistyviä narratiiveja. Näin tekee Juuso ja Milla Härmän ympärille kasautunut Ystävätkin. Tyylilajin DNA:ssa piilevien kauneusvirheiden kertautuminen kertoo pikemminkin sisäistyneestä otteesta kuin mukavuudenhalusta, mutta sävelkulut ja äänimaailma olisivat kestäneet varmasti uskaliaampaakin käsittelyä. Jotain kestävää se kuitenkin synnytti. Muualtakin välittyy vaikutelma musiikista, joka on muotoutunut liki itsestään, esittäjiään jonkin suuremman välikappaleina käyttäen. Pariisin Kevät -musiikki on elämää, ristiriitoineen
Soolodebyytti ei kuitenkaan vaikuta nostalgisoinnilta. Esimerkiksi Falling From The Sun ja Cold Dreams edustavat levyn ja myös Evergreyn parhaimmistoa, ja ne kuuluvat uuden levyn moderneimpiin raitoihin. Totta kai Evergrey kuulostaa edelleen vakuuttavalta ja yhtye selvästi tietää, mitä se tekee. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Kittie Fire Sumerian Kittien debyytti Spit (1999) on yksi aliarvostetuimmista nu metal -julkaisuista. Ehkä jopa Spitiä paremmalla Oraclella (2001) bändi meni deathmetalisempaan suuntaan debyytin pahaenteisiä melodioita taaksensa jättämättä. Hyvien puolella kannattaa pysyä vaikka arki antaisikin kunnolla turpaan. Vaikka Hyvien puolella avaakin albumin shokeeraavilla sanoilla ”nuoruus meni minussa hukkaan”, niin positiivinen elämänasenne voittaa sittenkin. Muun muassa Jessie Waren ja Ghostpoetin taustajoukoissa meritoitunut Fabiana Palladino seuraa lapsuutensa ja nuoruutensa ääniä. Business City esittelee sairaan ja riemastuttavan fantasiamaailman. Liekö Limp Bizkitin aikakausi ollut epäotollinen neljän naisen metallibändille, mutta Kittietä ei ikinä oikein huolittu samaan kategoriaan Kornin ja Coal Chamberin kaltaisten bändien kanssa. Pedantissa ja ironiattomassa mukailussa on taiteellisen julkilausuman tuntu. Levy sisältää 12 erittäin pelkistettyä sovitusta yhtä monesta todella simppelistä kappaleesta. Sittemmin yhtye on karsinut puhdasta virtuositeettiin perustuvaa suorittamista ja keskittynyt kehittelemään musiikkinsa tunnelmapuolta. Härkösen laulun lähes kuulumattomiin. Levyn ehdoton kohokohta on temaattisesti Daisies Of The Galaxyn (2000) I Like Birdsia muistuttava, mutta sitä syvällisempi ja melankolisempi Goldy. Raskasriffinen ja tarttuva biisi todisti Kittiessä olevan vielä elämää. White noisea hipova tasainen rutina peittää V. Yhtyeen taannoinen voimametalliin kallellaan ollut musisointi kirvoitti paljonkin ylistystä, eikä syyttä. Vaikka ruotsalaiset eivät napakymppiä uutuudellaan saavutakaan, Theories Of Emptinessillä on oma tärkeä paikkansa Evergrey-jatkumossa. Lightning Bolt on neljäntoista lajivalion pitkäsoitto, jossa kaikki osatekijät ovat kepeästi ja tarkasti kohdillaan mainioista kappaleista ja autenttisesta äänitystekniikasta vakuuttaviin tulkintoihin niin laulun kuin musisoinninkin osalta. Sen jälkeen bändin historia onkin sitten vähemmän ylpeä. Lukuisten kokoonpanomuutosten ja tyylillisten suunnanvaihdosten jälkeen näytti siltä, että I’ve Failed You -albumi (2011) jäisi bändin viimeiseksi. Pitkään muhiteltu albumi on täysin ajantasainen, tosin tavalla joka osoittaa viitekehysten muuttuneen. Härkönen Lähinnä selkeää Soit Se Silti Lähinnä selkeää on 20 vuotta sitten joensuulaisessa voimapopbändi Marylandissä ja siitä miehistön puolittumisen myötä syntyneessä Ville Härkönen & Velvet -kokoonpanossa ja Samettivallankumous-yhtyeessä vaikuttaneen laulaja-lauluntekijän äidinkielinen soolodebyytti. Siksi on täysin luontevaa kuunnella levyä, jossa 1980-luvun sofistikoituneet R&B-teemat ja myöhäisemmät nu-estetiikat toistuvat liki alkuperäisessä muodossaan. Lisäksi se on Lahen – ei siis Lahden – musiikillinen inkarnaatio jäännöksettömämmin kuin kukaan sitten Sliippareiden. Hyvänä esimerkkinä nimikappaleen velmu Walk Don’t Run -kitaraintro, joka solahtaa twist-kompissa luontevasti biisin omaan sävelmään ja hienoon heleään kitarasooloon. Härkönen pitää levyllään kaikki langat tiukasti omissa käsissä. Albumin loihtimat melodioiden varaan rakennetut fiilistelyt olivat paikoittain huikeita jopa Evergreyn omilla mittareilla mitattuna. Klassikkomainen Seppo Räty Berghainissa kuullaan tylynä Junkkataksi-remixinä. Moni biisi tekee pikaisesti sävelletyn ja keskeneräisen vaikutelman. Nyt Evergrey tekee ”vain” varmaa työtä. Tässä valossa bändin edellinen albumi A Heartless Portrait (The Orphean Testament) (2022) osui erinomaisesti asian ytimeen. Tärkeintä on koherentti kokonaiskuva. Rokurokki oli aikanaan ”Suomen Chicagon” ykkösgenre, mutta on vain luontevaa, että siitä on nyt siirrytty rujoon biittitamppaukseen. ASKO ALANEN HHHH V. Siinä missä elektromusiikki on merkinnyt Palladinon innoittajille velvollisuutta päivittää vanha uudeksi, riittää menneisyys Palladinolle sellaisenaan. Liian suuri osa levyn hiljaisista ja miellyttävän helposti omaksuttavista kappaleista kuitenkin lipuu toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos jättämättä minkäänlaista muistijälkeä. Naurun paikka koettelee myönteisyyttä omalla tavallaan, kun Härkönen listaa värikkäitä synonyymejä maan päällä tallaaville kusipäille. HANNU LINKOLA HHH Business City Reivi eliitti Alakulttuuritalo ”Happoteknoa” esittävä Business City on eittämättä aikamme suuria suomalaisia kulttibändejä. Vaikka Eelsin parhaimpiin biiseihin lukeutuvan Goldyn tasolle muu levy ei ylläkään, ovat esimerkiksi Beautiful Freakin (1996) aikaista materiaalia muistuttava If I’m Gonna Go Anywhere ja ensimmäinen sinkku Time hyviä sävellyksiä. Esimerkiksi Lay. Toteutukseltaan radikaaleimmin Lähinnä selkeää soi päätösraidalla Tänään Amsterdam on meidän. Omakohtaisuuksia löytääkseen kuulijan on sitouduttava levyn käsityksiin tyylikkyydestä ja tunteista. Tämän vuoden helmikuussa julkaistiin kuitenkin Firen erinomainen ensimmäinen single Eyes Wide Open. Kotikuuntelussa Reivi eliitti on kieltämättä ajoittain yksipuinen tapaus. Kolmen täysin luokattoman levyn sarjan päätteeksi Kittieltä ei olisi kuvitellut enempää kaipaavansakaan. Lisäksi Business City kertoo muun muassa Saatanan kutsusta, kaivaa suomalaisen erikoismusiikin komeroista versioitavaksi Itä-Saksan Viva Las Palmasin ja huuruilee levyn loppuun Hittibuumi-biisin tyystin uskottavan ysäriteknosaagan merkeissä: tekstin pohjalta voisi käsikirjoittaa epookkielokuvan niistä nopeista ajoista, jolloin Eliot Ness oli Hesan klubien kuningas. Reivi eliitti on vinyylikooste diginä jo julkaistuista biiseistä. NIKO PELTONEN HHH Eels Eels Time! PIAS Ensivaikutelma Eels Timesta on, että E:nä tunnettu Mark Oliver Everett on tällä kertaa päästänyt itsensä helpolla. Yhtyeen sävellyksistä ei kuitenkaan paista samanlaista omaperäisyyttä ja sydänverellä laskettua herkistelyä kuin edelliseltä levyllä saattoi kuulla. Levyn kypsyys säväyttää. Toisaalta kun sekoilu äityy konseptuaalisimmilleen, saadaankin yllättäen aikaan ajatuksia herättävää musiikinkaltaista toimintaa. Mutta toki levyllä on niitä uljaitakin hetkiä. Genrestä on muutenkin valikoitu mukavan erilaisia sovitustapoja. On Eels Timelle kuitenkin muutama osumakin päätynyt. The Gambler on laulettu vauhdikkaana duettona, Slowly Killin’ Me hyödyntää Matchboxista tuttua kantriblueshölkkää, mehevä twangi johdattelee When The Night Comes -tunnelmaan, piano kilkkaa Bright Lights -tallustelun myötä, virkeä kantririffi vilkastaa Key To Your Heart -melankoliaa, Doctor Rossin Boogie Disease -riffin variaatio kirkastaa You’re Lovin’ On My Mind -biisin ja muidenkin Sun-levyttäjien valaistus lankeaa kappalevalikoiman ylle Elviksestä ja Carl Perkinsistä yhden singlen ihmeisiin. Albumi on lämmin, melankoliansa kultaava pop-teos, jonka sointi on niin rakkaudenosoitus kuin lohdun lähdekin. Toisaalta viimeisen päälle aseteltu ilmaisu häivyttää kokijan taustaltaan. Hillityt melodiat kutkuttavat, ja jokainen kappale avaa omanlaisensa näkökulman perfektionismin ja heittäytymisen välisiin jännitteisiin. NUUTTI HEISKALA HHH Mike Bell & The Belltones Lightning Bolt Goofin’ Kunnostauduttuaan erinomaisesti Cartelbändin kanssa laajemman perspektiivin rockhistoriallisessa työstössä Mike Bell on vaihteeksi keskittynyt alkuperäiseen leipälajiinsa aidon rockabillyn vaalijana ja elävöittäjänä. V. Soitto on todella iskevää ja Nick Raskulineczin tuottamat soundit Kittien diskografian parhaat. Vaikka biiseissä välähtelee tuttuja klassisia riffejä ja melodisia vinjettejä, niiden olemus on selvästi itsenäisempi kuin tyylilajilla leikittelevän pastissin. Toki ysärimäiseen tyyliin, sillä eihän Lahessa nyt herran jumala ajan tasalla olla. Puhdasoppisella tee-se-itse -periaatteella tehdyn ja osin lievästi demomaisena soundaavan kymmenen laulun nipun Härkönen tiivistää reiluun 20 minuuttiin. SOUNDI 49 Evergrey Theories Of Emptiness Napalm Evergrey on tehnyt tasaista uraa siitäkin huolimatta, että bändin tyyli on keinahdellut puolelta toiselle välillä rajustikin. On mielialasta kiinni, hahmottuvatko aikakausien väliset sillat materiaksi vai unelmiksi. Pahimmillaan levy on jopa rasittavan mitäänsanomaton. Evergrey on edelleen relevantti ja kiinnostava yhtye. PERTTI OJALA HHH Fabiana Palladino Fabiana Palladino XL Recordings Kun kaikki on tehty, voi kaiken tehdä uudestaan. Ihan Eyes Wide Openin tasolle ei koko levyn kappalemateriaali yllä, mutta Spitin koukkuja, Oraclen raskasta soundia ja myöhempien aikojen melodisempaa otetta yhdistelevä Fire on kuitenkin parasta Kittietä yli 20 vuoteen. Myös uutuutta on jo ehditty kehua, mutta uuden levyn materiaali jää jälkeen edeltäjästään. Arkisten ja aina ehdottoman inhimillisten aiheiden monipuolisen pohdintansa Härkönen pukee sujuvasti niin akustiseen folk-asuun, heliseviin kitaroihin, syntsaisuuteen kuin antiikkisen kuuloisen rumpukoneen sykintäänkin
Tyyliseikoista tarkassa ja itsetietoisessa kierrätysestetiikan maailmassa tällaiset pienet askeleet näyttävät merkityksellisiltä linjauksilta. Albumilla ristiriitaisinta on jälleen se, että sellot on yritetty saada kuulostamaan mahdollisimman paljon kitaroilta. Huumaavan kauniisti ja monivivahteisesti soiva musiikki operoi mehukkaasti aivan eri aikakäsityksellä kuin normipop. Hyvien uutisten jälkeen on pakko latistaa tunnelmaa ja puhua itse musiikista, sävellyksistä. Curtis Mayfieldit, Philly soul -klassikot ja The Chi-Litesin tapaiset falsetti-ihanuudet ovat täynnä koukkuja ja sävellyksellisiä finessejä. Hämmästyttävän energisen nasaalivokalisti Bobby Nervesin johtamalla viisikolla on hermot piukassa eli tempo tapissa (tsekkaa Antidote) ja kitaravahvistimien nupit yhdessätoista. Britpopin parhaista perinteistä ammentavat laulumelodiat kuten You Should Know By Now ja The Kids Will Never Have Their Say ovat häpeilemättömän tarttuvia. Morriconet ja David Axelrodit on kanavoitu soppaan ihan soittamalla. Erityislaatuinen se on myös soinniltaan: ennen kaikkea levyltä huokuu klassinen ja tunnistettava Timmion-viba, mikä johtuu tietysti siitä, että levy on toteutettu yhteistyössä Cold Diamond & Mink -bändin kanssa, joka on lafkan oma rytmisektio sekä kirjoittajaja tuottajatiimi. PEKKA LAINE HHH Jimi Tenor With Cold Diamond & Mink Is There Love In Outer Space. Kun tähän soppaan lisätään Jimi Tenorin omintakeinen psykedeelinen soundi, niin saadaan kasaan sellainen suomisoul-keitos, ettei paremmasta väliä! Avaruudelliset syntetisaattorit sulautuvat saumattomasti lo-fi funkiin ja elokuvallisiin äänimaisemiin, joita säestävät Jimin tuttu tenorisaksofoni ja ajoittain myös laulu. Popkappaleen ihannemitta eli kolme minuuttia on Kajfešin luotsaaman joukon tapauksessa virittäytymiseen menevä aika. Levyarviot > 50 SOUNDI Levyarviot > 50 SOUNDI Levyarviot > ...yhden-kahden idean loputonta mehustelua... Monen muun sweet soul -larppaajan tavoin Frazerin kappaleet ovat yhden-kahden idean loputonta mehustelua. En muista, milloin viimeksi olisin mainitun Reatardin jälkeen ollut yhtä innoissani uudesta englanninkielisestä rockartistista/bändistä (ellei Amyl and The Sniffersiä lasketa). Into The Blue -albumilla solisti hiipii intiimisti iholle, mutta ympärillä on muskelia ja värikylläisyyttä. Siksi onkin hämmentävää, miten tunnottomalta Apocalyptican menestysdebyytin jatko-osa kuulostaa. Tämä itsestäänselvyydeltä kuulostava latteus on lyötävä tiskiin kättelyssä, koska asia ei ole itsestäänselvää tuotteliaisuuttaan kuhisevassa retrosoul-skenessä. Levyn kaikki kappaleet alkavat samankaltaisella dramaturgialla ja kuitenkin ne päätyvät aivan erilaisiin tunnetiloihin. PEKKA LAINE HHHH Apocalyptica Plays Metallica, Vol. Kaikki kuulostaa sekä mietityltä että täysin spontaanilta. Livenä Apocalyptica soi kyllä raskaasti, mutta silti orgaanisesti. AKI NUOPPONEN HH Aaron Frazer Into The Blue Dead Oceans Aaron Frazer osaa laulaa. Blackenedin, Ride The Lightningin ja The Four Horsemenin versiot muistuttavat oikeastaan lähinnä alkuperäisten kappaleiden timanttisuudesta. LINDA SÖDERHOLM HHHHH K u v a: R y an Ja y OSTA LIPPUSI AJOISSA! LIPUT VIEDÄÄN KÄSISTÄ.. Timmion Säveltäjä ja multi-instrumentalisti Jimi Tenorin ensimmäinen oma Timmion-albumi on rytmikäs, vain kuuden kappaleen kokonaisuus, joka on nykyisten jättiläisalbumien massassa suuri harvinaisuus. Tämä ”kitarasoundi” on vielä todella tunkkainen ja puuduttava, eikä kymmenen kappaleen kokonaisuutta meinaa millään kyetä kuuntelemaan kokonaan kerralla. Yhtyeen musiikkia on hyvistä syistä verrattu Jay Reatardiin ja Supergrassiin. Apocalyptica malttaa soittaa selloheviä sellojen vahvuuksilla kappaleissa The Call Of Ktulu, To Live Is To Die ja One. Bad Nervesin nimeä kantaneen debyyttialbuminkin (2020) äänittäneen ja kuningatar Suzi Quatron uudempia levyjä tuottaneen Mike Curtisin johdolla on saatu tallennettua kaikuisa meluvalli, joka vastannee ideaalia, mikä aikoinaan Ramonesin It’s Alivea diganneella The Jesus And Mary Chainilla oli yhtenä tavoitteenaan. Kajfešin trumpetti säkenöi majakkana, jonka ympärille soiva organismi ryhmittyy uudestaan ja uudestaan muotoaan muuttaen. Siinä käynnistetään ensimmäinen sykli, jonka aikana soittajat rakentavat yhteyden toisiinsa. Mietiskelevästä liplattelusta ei voi vielä päätellä mitä tulee tapahtumaan. Vaikka Tropiquesjoukkio yltää paikoin hyytävään rytmiseen ajoon, tämä levy elää ennen kaikkea melodioista. 50 SOUNDI 50 SOUNDI Bad Nerves Still Nervous Suburban Essexistä 10-luvun lopulla ponnistanutta punkorkesteri Bad Nervesiä on sanottu Britannian tämän hetken parhaaksi rock ’n’ roll -bändiksi ja alkuaikojen imagonsa takia Ramonesin ja The Strokesin äpärälapsiksi. Tehokkaalla ja mukavan androgyynillä falsetilla operoiva Frazer on vangitseva laulaja. JAMC:sta poiketen Bad Nervesin kitarapartion kuritus osuu tarkasti häränsilmään. Vuosikertasoundien mallintamisessa hämmentävän pitkälle yltävä uusiosoul on usein heikoimmillaan pääasiassa eli solistisessa voimassa. NUUTTI HEISKALA HH Goran Kajfeš Tropiques Tell Us We Jazz Trumpetisti-säveltäjä Goran Kajfešin viesti kuulijalle tulee selväksi Tell Us -albumin avaavan Diversity In University -meditaation käynnistyessä. 1960-70-luvun taitteen soul-estetiikka on filtteröity toisen retrokerrostuman läpi ysärihenkistä sample-estetiikkaa muistuttavilla tuotantovivahteilla. Se herättää suurta nostalgiaa Metallicakappaleiden suuntaan, mutta suurella osalla albumista Apocalyptica ei tuo tarpeeksi omaa kulmaa mukaan tehdäkseen versioista kiinnostavia, eikä muista aina edes omia vahvuuksiaan. JARI MÄKELÄ HHHH With The Lambsin tai I Can’t Believe It’s Truen kaltaisia puoliksi sävellettyjä ja autopilotilla tuotettuja raakileita ei DreamWorksin vuosina olisi Eels-levylle päätynyt. Sovituksissa voi puolestaan kuulla kaikuja elokuvamusiikin ja orkestraalisen funkin dramaattisesta perinnöstä. Näissä versioissa tasapaino raskauden ja melodioiden välillä on kiehtovassa kunnossa. Aaron Frazerin kappaleet eivät kestä vertailua alan oikeiden ässien rinnalla. Goran Kajfešin musiikissa soi modernin minimalistisen taidemusiikin sävellyksellinen tiukkuus, raskaan sarjan lyyrisen free jazzin melodinen kauneus ja toisaalta roisimman vapaan improvisaation räjähtävä tilanneherkkyys. 2 BMG Metallican riffija melodiapankista löytyy niin mielipuolisen ikimuistoista ikonisuutta, että niitä voi soittaa vaikka säkkipilleillä tai melodikalla ja lopputulos kuulostaa silti hyvältä, kuten lukuisat Youtube-artistit ovat osoittaneet. Ykköspyssyluokan kokonaisuus soi alusta loppuun vapaana, mutta ajatukseltaan kirkkaana ja fokusoituneena. Frazerin oman sukupolven ääniraitaa on hiphop ja se kuuluu läskisti soivan albumin rytmipuolessa. Kolmen yli kymmenminuuttisen numeron muodostama albumi ei ole fragmentoituneen mielen musiikkia. Soul-slovarit vaihtuvat tanssittaviin funk-pläjäyksiin ja klassikkobreikseihin, joiden kautta alati uudistuva ja innovaatiivinen Jimi Tenor pystyy jalostamaan jo ennestään sangen vakuuttavasta diskografiastaan täysin uudenlaisia ulottuvuuksia, jotka putoavat satavarmasti yhtä lailla Tenorin kuin Timmioninkin faneille
OSTA LIPPUSI AJOISSA! LIPUT VIEDÄÄN KÄSISTÄ.
Eritasoisia tuhoutumisia käsitellään tummanpuhuvan rapin, EBM:n ja witch housen tahdeissa. Esimerkiksi Aurinko viel lämmittää olisi kaivannut anteeksipyytelemättömän saksofonisoolon juuri edesmenneen David Sanbornin tyyliin, mutta sen sijaan soitin jää pelkäksi muoviseksi helyksi. Hänen kirjava historiansa runoilijana, lääkintänaisena, taidekuraattorina ja kuvataiteilijana tuo levylle ainutlaatuisen sävyn ja tekee siitä aidosti samastuttavan sekä empaattisen – kaikesta välittyy rehellisyys ja vilpitön välittäminen. Tämän itseironian ja sopivasti virnuilevan omaehtoisen performanssin päihittäjää ei ole vielä löytynyt. Se on syväluotaava omakuva artistin henkilökohtaista historiaa ja kokemuksia, mestariteos, joka heijastelee myös ympäröivän maailman todellisuutta ja tulevaisuutta. Kansantieteellisempää materiaalia on tiibetiläisten, intiaanien, latinojen kulttuureista kunniallisesti omittu Pokeloiden, Link Wrayn ja John Faheyn tuella. Nevanperän ulosanti on päänsisäistä monologia muistuttavaa runonlausuntaa, joka ajoittain purkautuu ulvovaksi huudoksi. Arab Strapin rinnalle on ilmennyt ehkä lähivuosina Fountains DC:n ja Dry Cleaningin tyyppisiä nuorempia manttelinperijöitä hätyyttelemään, mutta luota originaaliin. ...tämä on ihan vitun ahdistavaa musiikkia... Debyyttialbumin aurinkoinen R&B tarttuvilla kertosäkeillä ja ripauksella funkia oli tuolloin suhteellisen uniikkia kotimaisella musiikkikentällä, jossa nojataan enemmän melankoliaan. LINDA SÖDERHOLM HHHHH K u v a: N ik it a Fr ey er m u th Arab Strap I’m Totally Fine With It Don’t Give A Fuck Anymore Rock Action Monen toiveisiin vastattiin, kun Arab Strapin 16 vuotta kestänyt levytystauko päättyi vuonna 2021 As Days Get Dark -levyn myötä. Ten Fold liikkuu vaivattomasti arkisista asioista ja laulajan oikeasta elämästä – välillä tanssitaan hitaita keittiössä ja käydään klubbaamassa – maailmanpolitiikan kiperiin kysymyksiin. LASSI LINNOLA HHH El Primitivo Witches Of Tibet EedEE/Talsti HHHH Rockin’ Roller Coaster P•E•D/Talsti HHH Esa Kuloniemen ja Hemmo Päivärinteen alkukantainen duo primitiivivieraineen jatkaa kolmannella ja neljännellä kymppituumaisellaan ultrarosoisen tyylilajinsa käänteistä hiomista entistäkin nautinnollisemmaksi rosoisuudeksi. SAMUEL JÄRVINEN HH Laua Rip Peilisydän Minna Records Laua Ripin eli Laura Nevanperän kolmoslevy ei ole mitään iloista kuunneltavaa. Peilisydämen kotikutoinen äänimaailma on taatusti tietoinen valinta. Lähdetään vaikka siitä, että vuonna 2024 näiden synkkien ja vakavien postipunkkareiden biisi Bliss osoittautuu maailman morbideimmaksi Army Of Lovers -pastissiksi. Beyn vokalisointi ja satiiriset tekstit tekevät albumista terapeuttisen kokemuksen ja poikkeuksellisen musiikkinautinnon, jonka haluaa kokea aina vaan uudelleen . Witches Of Tibet käynnistyy nerokkaalla Sunday Girl -versiolla. ASKO ALANEN L I V E A T T AVA ST I A @ R E I G N I N G P H O E N I X M U S I C O F F I C I A L @ R E I G N I N G _ P H O E N I X _ M U S I C @ R _ P _ M. Kappaleita onkin vaikea kuunnella yksittäisinä annoksina – paitsi Esivanhempia, jonka kertosäe kiteyttää nykysukupolven pettymyksen boomereiden ilmastotoimiin todetessaan, että ”ne tiesi sen, ne tiesi sen / ja silti teki sen”. Aina ja aina -levyllä ovat edelleen läsnä tarttuvat groovet, retrosoundit ja Koiran silkinpehmeät vokaalit, jotka tuovat mieleen esimerkiksi The Weekndin. Kympin tuotannosta vastaavat Corey Fonville (jazz-yhtye Butcher Brown), Karriem Riggins, Jay Daniel, Exaktly ja Boston Chery. Avauskaksikko I Love U ja Suoraan sydämeen esittelee Koiran tyylin parhaimmillaan, mutta jostain syystä levy rauhoittuu liikaa tämän jälkeen. Garagen sonicsärmää tuuttaa kolmasti fonillaan Jimi Ahlroos. Rento, mutta loppuun asti mietitty kokonaisuus hakee vertaistaan, Ten Fold on mestarillinen yhdistelmä R&B:tä, jazzia ja houseja reggae-viboja. Rockin’ Roller Coaster kääntää perspektiivin El Primitivon varhaisempiin äänitteisiin vuodelta 2015, jolloin garage rockin karuinta kitarasäröä ja twangia sekä rummuntutinaa haettiin vielä cover-voittoisesti rokkistandardien sovituksista. Esiin astuu Koirassa ihastuttaneen ilon tilalle juuri se melankolinen suomisoundi, jota ei kaipaa. Edelleen: aika vitun ahdistavaa. Karri Koiran debyyttialbumista on kulunut jo 12 vuotta. Levy olisi kaivannut ripauksen terää, jotta se nousisi toiselle tasolle. Toisin kuin Yaya Beyn aiemmat, vakavat ja mietteliäät teokset sekä temaattiset North Star -levyt, tämä julkaisu ei liity mihinkään tiettyyn aiheeseen, vaan on näennäisen kepeä, mutta hyvin sosiopoliittinen albumi, jolla Bey tekee arkisesta universaalia. Uusi albumi I’m Totally Fine With It Don’t Give A Fuck Anymore jatkaa tuosta pisteestä, ja itse levyn maailmankuvasta lienee sanottu jo riittävästi otsikkotasolla. Peilisydän on, sen sanoituksia lainaillen, aamuneljän nimetön tunne, luutumaton murtuma ja omien ääriviivojen mukaan piirretty kuoppa. Väliin on mahtunut singlejulkaisuja, fiittauksia ja keikkoja, mutta Koiran kakkosalbumia on saatu odottaa. Kouraisevasti twangaava kitara moukaroi melodiaa, mutta tuikkaa väliin Debbien somimmat nuotit vinouttamatta niiden kauneutta. Tunnelataus kääntyy albumin eduksi, sillä parhaiten Peilisydän toimii tunnelmien luojana. Levyllä vieraileva räppäri SHRTY taas varastaa omalla fiitillään show’n, mikä ei ole toivottavaa Koiran albumilla. Hypnoottisena vyöryvä levy nielaisee sisäänsä ja sylkäisee 45 minuuttia myöhemmin ulos. JONI KLING HHHH Karri Koira Aina ja aina Koira Inc. Kyllä, harvinaisen lapsellinen titteli, mutta tämän bändin kohdalla kyse ei koskaan ole ollut keskenkasvuisesta keskisormennäytöstä, vaan hyvin sofistikoituneesta skottilaisessa etikkaliemessä kytemisestä. Levyarviot > 52 SOUNDI Yaya Bey Ten Fold Big Dada Newyorkilainen R&B-vokalisti on julkaissut levyn, joka on ehdottomasti hänen tähänastisen uransa huipentuma. Pidän sitä silti tyylivirheenä, sillä tuhdimmilla biiteillä ja enemmän pintaan miksatuilla vokaaliraidoilla tämä albumi voisi olla jopa musertava. Witches Of Tibet ja sitä edeltäneet Bigfootja Ant-Men -teemalevyt heurekekkasivat pulp-kulttuurin scifija kauhuaineiston sekä exotica-loungen musiikillisen camp-estetiikan. Se oli tervetullut osoitus siitä, että Aidan Moffattin ja Malcolm Middletonin kyyninen, inhorealistinenkin tarinankerronta ei ollut vielä tullut päätökseensä. Perään runnotaan Train Kept A-Rollin’ niin muhkeasti, että Tiny Bradshawin tarinan sijasta kiskot kaikuvat särökitaran pioneerin, Paul Burlisonin tai Grady Martinin, syväkäsitellyn riffin lumoissa. Päinvastoin: tämä on ihan vitun ahdistavaa musiikkia. Tuloksena suvereenia instrumentaalista fantasiaa makein ja tulisin maustein. Lisäksi levyltä puuttuu tietynlainen swag ja röyhkeys, joka oli läsnä debyytillä. Bey kritisoi ihmiskunnan dystooppista tilaa ja tarjoaa kuulijoilleen kokonaisvaltaisen muotokuvan itsestään, paljastaen kaikki identiteettinsä. Link Wrayn, Little Richardin, Johnny Cashin ja Glenn Millerin kipaleissa on jo kunnostauduttu hyvin lupaavasti
L I V E A T T AVA ST I A @ R E I G N I N G P H O E N I X M U S I C O F F I C I A L @ R E I G N I N G _ P H O E N I X _ M U S I C @ R _ P _ M. ...yhden-kahden idean loputonta mehustelua..
Kaikkien edellä mainittujen ydin on enemmän tai vähemmän amorphismaisessa melodisessa death metalissa, mutta Laineen projekti pysyttelee kollegoihin verrattuna tiukemmin emobändin tontilla lähinnä korostaen piirteitä, joita Amorphisinkin musiikissa on läsnä kuten psykedeelisiä, kingstonwallmaisia vivahteita ja progevaikutteita. Valmista sointi on vasta nyt – ainakin jos kriteeriksi otetaan Allenin kyky olla näkemyksensä ja perimänsä tasalla. Kääntöpuolena se on myös astetta yksipuolisempi. Levyarviot > ...lisää tätä Suomeen, kiitos... Nyt käsillä on puolestaan basisti OlliPekka ”Oppu” Laineen johtaman Octoploidin esikoinen. Marina Allen Eight Pointed Star Fire Kahden vuoden takainen Centrifics ei ollutkaan se levy, jolla Marina Allenin ilmaisu puhkesi kukoistukseensa. Allen on tiivistänyt laulunkirjoittamistaan ja pudottanut suorat aikakausiviittaukset kuormastaan. Kappaleet saavat kuuntelijan liikkumaan väkisinkin, ja niistä välittyy se energia ja latautuneisuus, jota bändissä itsessäänkin on. Hyvä puoli tässä on se, että Beyond The Aeons on kokonaisuutena yhtenäinen. VESA SILTANEN HHH K u v a: P äi v i Le in o. Laineen lisäksi ydinryhmään kuuluvat Kingston Wall -tribuutti The Kinky Thingin kitaristi Peter Salonen, kosketinsoittaja Kim Rantala (Giant Robot, ex-Amorphis) sekä Laineen kanssa Mannhaissa musisoinut rumpali Mikko Pietinen, jotka hoitavat tonttinsa erinomaisesti. Allen selvästi viihtyy löytämässään maailmassa, eikä paikkoihin kiintyvältä taiteilijalta voi vaatia muuta. Albumilla on valtaisa sähkölataus, joka tuo yhtyeen kuulokkeiden läpi soittamaan omaan asuntoon. Bändillä on kykyä kirjoittaa tarttuvia melodioita ja vaihtaa pian lennosta lähes hardcoremaiseen intensiteettiin. Eight Pointed Star on suorastaan hämmästyttävän varmaotteinen. Syynä ei kuitenkaan ole hänen valikoimansa tulkintatapa tai muiden aiemmin antama tuki, vaan heppoisammat sävelmät, paikallaan pyörivät ja sanojaan toistelevat kappaleet. Kappalemateriaali on siis mukavan monipuolista, mikä erottaa bändin useasta muusta samaan tyyliin remuavasta rykmentistä. The MES on onnistunut luomaan debyytillään energisen keitoksen, joka tuo samaan aikaan mieleen 2000-luvun indie rockin, 60-luvun psykedelian ja modernin post-punk revivalin. Käyntikorttimaisen Candlepower-esikoisen (2021) jälkeen albumi soi kyllä linjakkaasti, mutta uutukainen osoittaa sen sittenkin kartoittaneen liikkumavaraa. HANNU LINKOLA HHH The MES Evil Echo And A Deaf Mind Omakustanne The MES operoi rosoisen surffipunkin parissa debyyttialbumillaan, jonka yleissoundi ei kuulosta suomalaiselta – tämä on siis tässä yhteydessä positiivinen kommentti. Lämpöään kierrättävien melodioiden välistä kumpuaa kuitenkin kivulias kysymys: malttaako Allen vielä rikkoa sen minkä on juuri saanut valmiiksi. Ensin tuli kitaristi Esa Holopaisen Silver Lake, jota seurasi kitaristi Tomi Koivusaaren Bjørkø. Vaikea sanoa, kuinka Bow To Lovea olisi voinut sävyttää vahvemmaksi, sillä sovitukset, soitinnukset ja erinäiset lempeästi hyödynnetyt soundikikat tuntuvat olevan hyvin luontevasti tehtäviensä ja artistin itsensä tasalla. Lisää tätä Suomeen, kiitos! SAMUEL JÄRVINEN HHHH Isobel Campbell Bow To Love Cooking Vinyl Belle & Sebastianin ja Mark Lanegan -duettojen lauluvastuun jakojen jälkeen Isobel Campbell kuulostaa liiankin varautuneelta ja itsekseen kuiskailevalta. Summa summarum Beyond The Aeons on maukasta progressiivista kuoloa, joka voisi olla vieläkin seikkailevampaa ja kokeilevampaa . Folkiin ja americanaan juurtunut musiikki huokuu edelleen sydänmaiden avaruutta ja menneiden vuosikymmenten ihanteita, mutta kokonaisuuden käsittely on yhä ajattomampaa, tunnelmakeskeistä. Niinpä jäännöksettömistä kaihopaloista koostuvan levyn kauneus kaventuu tulkinnanvarattomaksi. Nimekkääseen laulajakaartiin kuuluvat Petri Eskelinen (Feastem), Janitor Muurinen (Xysma, Mannhai), Jón Aldará (Hamferð), Amorphis-kollegat Koivusaari ja Tomi Joutsen sekä Swallow The Sunista tuttu, Laineen kanssa Barren Earthissa vaikuttanut Mikko Kotamäki. Toisiaan muistuttavat laulut ja soman herkkyyden mielentilat ovat sinänsä viehko jatkumo, mutta varsinaista jännitettä ja tunneskaalan vaihtelua ei juurikaan synny, kun verkkaan soljuvasta vuosta ei erotu muita kiehtovampia melodisia helmiä tai muita mielenkiintoisia kohokohtia. Solistivalinnat mukailevat yhtenäistä linjaa, mikä osaltaan alleviivaa sekä kokonaisuuden linjavuutta että tasapaksuutta. Musiikki ei enää altistu epävarmuuksille samalla lailla kuin ennen. Jotain myös puuttuu. Rennosti rekisterissä pitäytyvät laulusuoritukset kertovat orientaation olevan perusteltu. Nuottien vaivattomuus on olennainen osa levyn identiteettiä. Voi olla, että oikeassa, mietteliään rauhallista mantraa hakevassa tilanteessa albumi löytää parOctoploid Beyond The Aeons Reigning Phoenix Amorphis-muusikot ovat viime aikoina kunnostautuneet sooloprojektien parissa. Kappaleessa Don’t Mess With The MES sekoitetaan bändin surisevaan punkiin ripaus psykedeliaa, kun taas North Of Lake Deep on westerntyylinen numero palasella suomiiskelmää
Silmät sielun peilinä Wilson puhuttelee nuorempaa itseään unen ja todellisuuden, menneisyyden ja nykyisyyden välitilassa. Soundeissa kuuluvat rytmiset gospel-pianot, sielukkaat bassolinjat, tunnelmallinen elektroninen musiikki, moderni pop sekä läpitunkevat R&B-melodiat ja tyylikeinoksi sujautettu jatkuva taustahälinä, joka alkaa pian häiritä kuuntelukokemusta ja ärsytys vie huomion pääasialta. Joissakin biiseissä, kuten vangitsevassa You Make Me Feelissä on käytetty hillittyä kiipparitaustaa. Tässä kolmikossa eniten äänessä oleva Anaïs Mitchell ei tosin ole uutta vaihdetta etsivä bändikonkari. Ensimmäinen sooloalbuminsa Queen Of Denmark (2010) oli julkaisuvuotensa valopilkkuja, eikä Grant ole tätä ennen pystynyt toistamaan levyn kaunista koskettavuutta. Tulipahan vaan mieleen, että aiemmin sähköisesti roikaavista yhtyeistä on lohjennut viimeisen parin vuosikymmenen aikana kohtuuttoman paljon irtosoluja uusiksi akustisiksi, musiikillista konstailemattomuutta ja maanläheisyyttä ilmentäviksi luomubändeiksi. Nightbird on kypsytellyt uusia laulujaan rauhassa ja tulkitsee ne pienimuotoisesti, enimmäkseen näppäilemällä ilmaisuvoimaista akustista kitaraa. Juuri näin nykyfolkin keskinkertaista siipeä yritetään tarinallistaa ja mytologisoida kiinnostavammaksi! Laulut kehdon keinuttamisesta ja mandoliinista buustaavat tahatonta komiikkaa. Levyn syntytarinan kärkeen nostettu tieto siitä, että kappaleet on taltioitu ikivanhassa irlantilaisessa pubissa on viimeinen pisara. Tulee mieleen Saturday Night Live -sketsi, jossa Justin Timberlaken mestarillisesti näyttelemä Bon Iver esittää kehtolaulun vanhasta kanootista rakennetulla kitaralla. ...lisää tätä Suomeen, kiitos... ANTTI MARTTINEN HHHH. Muutenkin ylipitkäksi vanutettu folk-kokoontuminen banjoineen ja nuotiokitaroineen tuntuu jonkinlaiselta performanssilta. Mikä ettei. Ja viinin lailla levy myös paranee vanhetessaan. LINDA SÖDERHOLM HHH Bonny Light Horseman Keep Me On Your Mind / See You Free Jagjaguwar Onko niin, että folkja laulaja-lauluntekijäperinteestä ammentava puoliakustinen introspektio on pakollinen ikävaihe aikuistuvalle popparille. Rumpukoneen hillitty syke vie yksinkertaisen kaunista Fatheria nostalgiaan The Beach Boysin levyjen kuuntelemisineen. PEKKA LAINE HH John Grant The Art Of The Lie Bella Union John Grant päätti denveriläisen The Czars -yhtyeensä hajoamisen jälkeiset välivuodet upeimmalla mahdollisella tavalla. Cyan Blue on saanut nimensä Wilsonin silmien sinivihreän värisävyn innoittamana. Vaikka Anna-Stina Jungerstam on vanha tekijä, edellisestä Nightbird-albumista Travelin' Babystä on kulunut jo kolme vuotta. Samalla Grant kokee isän kaipuuta ja suree sitä, ettei pystynyt täyttämään tämän odotuksia. Neljän hyvän, joskaan ei loistavan albumin jälkeen Grant päätyi yhteistyöhön ihailemansa Grace Jonesin tuottajan Ivor Guestin kanssa sillä seurauksella, että luomisvireensä on yltänyt uuteen kukoistukseen. All That School For Nothingin disconihilismi muistuttaa John Grantin humoristisemmasta puolesta. Yli aikatasojen skaalautuvalla albumilla on syklinen luonne ja Wilsonin ajassa taipuva lauluntekeminen luo nykyaikaisia sovituksia ajattomuuden tunteella, joka kiehtoo kuulijoita yli sukupolvien. Hänen ilmaisunsa kuulostaa kuitenkin eniten pakotetulta, ikään kuin hän esittäisi oudolla äänellä laulavaa eksentristä trubaduuria. Hypnoottisessa nimikappaleessa etäinen taustalaulu tekee saman tempun ja pari laulua luottaa pelkkään instrumentaalitulkintaan. Jos tämä levy olisi viini, luonnehdinta ”viipyilevä” sopisi kuvaamaan sitä. Mitchell on joukon aito ja alkuperäinen laulaja-lauluntekijä. Kanadalainen laulaja, lauluntekijä, tuottaja ja multi-instrumentalisti onkin erittäin lahjakas tulkitsija, joka pystyy venyttämään yksittäisen hetken koko elämän mittaiseksi emootioksi. Jossain helisee kitara, ohi soutavat jouset ja lauluäänet hymisevät suostuttelevasti. The Art Of The Liella ulkoisen maailman mielettömyyden suhde omaan päänsisäiseen maailmaan synnyttää sekä haikeutta että katkeruutta. Isänmaansa Grant kokee olevan vapaassa pudotuksessa etiikan ja moraalin vaihduttua valheen ihannointiin. En halua katteetta epäillä tai syyttää Bonny Light Horseman -trioa mistään. PERTTI OJALA HHHH Nightbird Out Of These Days Nighttime Recordings Tämä yölintu ei laula kesäisen pirteää hittimusiikkia tarttuvine kertseineen, mutta jos pirtaasi istuu rauhallinen, mietiskelevä folk, levylle kannattaa ehdottomasti kallistaa korvansa. The Art Of The Lie on raikkaasti ujeltavine ja plörisevine syntsineenkin sävykäs kokonaisuus, jonka tekstit kumpuavat niin lapsuuden muistoista ja traumoista kuin kotimaansa alennustilasta. ASKO ALANEN HHH Charlotte Day Wilson Cyan Blue XL Recordings Charlotte Day Wilsonin saatetaan muistaa hänen kollaboraatioistaan esimerkiksi BadBadNotGoodin kanssa (muun muassa loistava In Your Eyes). Artisti on lajissaan laulajana todellinen tyylitaituri ja ääntää englantia upeasti. Kun esiin nostetut mielikuvat saavat olla vapaampia impressioita ja sanoitusten ajatukset eivät ole vaatimuksia, vaan ehdotuksia vallitsevista fiiliksistä. Levyn säkeisiin on helppo hukkua, kun laulajattaren ääni toimii kuin instrumentti, joka sävyttää albumin haikeudella Wilsonin pohtiessa menneisyyttä ja visioidessa tulevaa introspektiivisellä monologillaan. haiten olemuksensa. Hänen ulottuva äänensä ja sen välittämät tunteet viipyvät vielä pitkään kappaleen päättymisen jälkeen, ja Wilsonin maadoittava olemus sedatoi paatuneimmankin kuulijan. Musiikillisesti Cyan Blue on avara ja seesteinen, mutta jatkuvassa liikkeessä
Oliko tarkoitus haastaa, tehdä jotakin erilaista ja suureellista. Etukäteen asetetut parametrit esityksen kestosta ja siitä, että käytettävissä oli sinfoniaorkesteri ja bändi, olivat toki vaikutteena tällaisen musiikkiseoksen syntyyn. Sisällön suhteen oli vapaat kädet. Meno jatkuu moniulotteisena, jossakin mielessä suurieleiseen post-rockiin viittaavana jylhyytenä. Minulle suuremmat temaattiset kokonaisuudet ovat luonteenomainen tapa käsitellä musiikkia. Tässä olet selkeästi eniten säveltäjä ja ”mastermind”. K u v a: Ja rm o K at il a Lauri Porra Aineen ja ajan messu Platoon Esko Valtaojan tekstiä tulkitseva Tommi Korpela käynnistää vakuuttavalla kertojanäänellään Aineen ja ajan messun. Ammatillisessa spektrissäni Stratovarius on pikemminkin se kuriositeetti missä toimin selkeästi basistin tontilla tukemassa yhtyeen näkemystä. KOSKINEN. Elokuvallis-sinfoninen Aineen ja ajan messu on vaikuttava ja suuri teos. Se on virkistävää vaihtelua minulle tyypillisemmille tilanteille, jossa joudun kantamaan enemmän vastuuta koko projektista. Tein musiikkia omista lähtökohdistani intuitiivisesti. Millaista tällaisen roolin ottaminen on muusikkona, jos vertaa Stratovariuksen basistina toimimiseen. Alkusysäyksenä toimi ajatus rakkauskirjeestä maailmankaikkeudelle ja pyhyyden kokemuksen tavoittelemisesta sekulaarisista lähtökohdista. – Ei suinkaan. 56 SOUNDI Levyarviot > ...kaikilla mittareilla aistillisen kiihkeä albumi... Tämä liittyy siihen, että ensimmäiset versiot, kuten tässäkin tapauksessa, on tehty konserttimuotoon. Minusta on kiva tehdä konserteista matkanomaisia kokonaisuuksia, joissa kappaleet sidotaan isommaksi kaareksi. Yritän tehdä työni mahdollisimman hyvin, ja toivon että se resonoi muissa ihmisissä. – Vantaan viihdeorkesteri tilasi minulta viitisen vuotta sitten orkesteriteoksen 70-vuotisjuhlaansa. Raamatun asemasta pyysin Esko Valtaojaa kirjoittamaan tekstiä suunnitelemaani runkoon, sen jälkeen Paula Vesala teki vielä Ringan (Manner) laulamat tekstit. Tunnelmiltaan teos kurottelee leikkisästä dramaattiseen ja lohdullisesta jylhään, jopa pelottavaan. Teos on ikään kuin tähän päivään tuotu versio messusta. Tämän tästä kylmät väreet hiipivät iholle ja kyynel silmäkulmaan. Millaiset tarkoitusperät sen taustalla on. Se on kuin aikuisille suunnattu moderni orkesteritulkinta maailmankaikkeuden ihmeistä kertovasta Olipa kerran elämä -animaatiosarjasta. – Jaettu vastuu yhtyeestä ja se, että en ole Stratovariuksen pääasiallinen biisienkirjoittaja antaa hyvää tilaa keskittyä soittamiseen ja siihen, että bändi toimii hyvin livenä. – Pääasiallinen ammattini on ollut jo reilun vuosikymmenen säveltäjä, joten rooli on minulle oikein luonteva, onhan kyseessä seitsemäs ”soololevyni”, konserttimusiikkiakin on tullut tehtyä tuntikaupalla, sekä musiikit reiluun pariinkymmeneen elokuvaja tv-tuotantoon. Myös englanninkielisenä saatava, dynaamisena ja kaasumaisesti muuntuvana kokonaisuutena messu on kuitenkin hämmästyttävän suuri kokemus. TEKSTI: KIMMO K. – Tietenkin toivon, että kuulija kokee positiivisen elämyksen musiikin äärellä. Hiljalleen taustalle hiipii voimakkaammaksi äityvää avaruudellista ambienssia. Koska Aineen ja ajan messu on tehty kokonaisuudeksi, olisi erityisen mieluisaa, jos ihmiset kuuntelisivat sen kokonaisuudessaan alusta loppuun. Musiikkilajeja ennakkoluulottomasti sulauttava kokonaisuus on sooninen hämmästyksen tila, jossa pieni ihminen asettuu äimistelemään kaikkeuden elämän kaarta. KOSKINEN HHHHH Lauri Porra, mikä toimi tällaisen spektaakkelin alkuräjähdyksenä. Mukana on muutama biisimäisempänä hahmottuva kappale, joista kolmikko Evoluutio, Tietoisuus ja todella vaikuttava Fall Of Man ovat ällistyttäviä kappaleita itsenäisinäkin. Mitä haluat levyn saavan kuulijassa aikaan. KIMMO K
Lisäksi Metsberg on kiertänyt countrykitaralegenda Redd Volkaertin kanssa. Levyllä on ehkä entistä vakavampia pohjavireitä, kuten kansallisten identiteettien tai uskonnon pohdintaa. Anettea on aina ilo kuunnella, vaikka gospel tällä kertaa pahemman kerran yskittääkin. Jarmo Hynninen ja Tuomas Metsberg ovat luoneet kannuksensa ennen kaikkea Telecaster-soittajina muun muassa The Boysin ja Freukkareiden kitaran varressa. Jerry Reed & Chet Atkins -henkistä dual-kitarointia ei ainakaan aivan samanlaisessa muotissa liene maassamme koskaan levytetty. Tuttuun tapaan myös 1970-lukuisilla AOR-vesillä käväistään. Puolituntinen uutta The Lemon Twigsiä on melkoista klassisen kitarapopin juhlaa. K u v a: St ep h an ie P ia The Lemon Twigs A Dream Is All We Know Captured Tracks Tästä bändistä on ihan syystä meuhkattu jo Do Hollywood -esikoisalbumista (2016) lähtien. Veljekset onnistuvat yllättävän hyvin olemaan ärsyttämättä kuulijaa vahvan intertekstuaalisella olemuksellaan. Rumpuja vaille kaikki instrumentit soittanut Karlsson on työstänyt Nettanille laulettavaksi helppokuunteluisia, kaikki paukut melodisiin kertosäkeisiin panostavia ralleja, joiden riffivetoisista, vahvasti kuorojen sävyttämistä ja aika musiikkiteatterimaisista säkkäreistä löytyy niin sinfoja powermetallia kuin tiluheviäkin. Nissisellä on pitkä bändihistoria, mutta III-albumi (2021) tuntui havahduttaneen monet siihen, miten vaivattomasti huumorin ja vakavuuden, arkisen ja fantasian rajapinnoilla leikittelevä folk rock häneltä yhtyeineen taittuu. Vaikka The Lemon Twigsin edellinen albumi ilmestyi vasta viime vuonna, nyt on jo vitoslevyn vuoro. ARTTURI SIROMAA HHH. Laulajakitaristi Adam Grahnin vokaaliakrobatian ansiosta ensivaikutelma Royal Republicista on soitannollisesti tiukempi versio parinkymmenen vuoden takaisesta camp-yhtyeestä Electric Six. Lovecopilla koskettimet ja synasoundit ovat isommin esillä. Tosin In The Eyes Of The Girl -balladi nyökkäilee jo vähän liiaksikin In My Roomin suuntaan. Kaksi Nightwishin kolmesta kaupallisesti menestyneimmästä albumista laulaneen Anette Olzonin kolmas soololevy Rapture peilaa epävakaata maailmantilannetta pukemalla toivon sanomaa kristilliseen kaapuun. Virtaa on kaikilla mittareilla aistillisen kiihkeä albumi. Keskeisintä Virtaa-albumilla on se, että se on isojen energioiden levy. Kaksikon harmonialaulutkin ovat niin hunajaisia, että pelkästään niitä kuuntelisi mielellään. Maltillisen mittaiset biisit edustavat sitä samaa perusvarmaa Karlssonia, jota kuulee lukuisien Frontiers-projektien levyillä Starbreakerista Allen/ Landeen, mutta tällä kertaa kertsit ovat niin popahtavia, että Anetten valoisan, kirkkaan ja selkeän äänen vahvuudet pääsevät hienosti framille. Keskiössä ovat kappaleet ja Maria Mattilan laulu. MAPE OLLILA HHH Royal Republic Lovecop OMN Label Services The Hivesin jalanjäljissä kulkeneiden garage rock -albumien We Are The Royal (2010) ja Save The Nation (2012) jälkeen malmölainen Royal Republic laajensi repertuaariaan The Nosebreakersin (2014) alt-kantriversioilla ja taipui jokamiehen rockviihdyttäjäksi Weekend Manilla (2016). Kappaleen päättävä kumarrus The Allman Brothersille vetää samalla koko levyn luontevasti pakettiin. Muun hyvän ohessa Nissisen biisit ovat osoittaneet kuuntelukestävyytensä, ja nelosellakin on nippu helmiä. Etenkin Honey Fingersillä intoudutaan suupieliä nostavaan kromatiikkaan. Aviomies Johan Husgafvelin kuiva örähtely duo-osuuksissa sen sijaan kuulostaa päälleliimatulta ja aiheuttaa mietoja hämmennyksen hetkiä ja flow-katkoja muuten niin vaivatta soljuviin sävelmiin. IV on lisää sitä samaa, ja niin kuuluukin olla. Lovecopin avaavat My House ja nimikappale ovat diskojytäpaloja Turbo/Eliminator-hengessä. Keitoksesta löytyy huuruista rock-riffiä, herkkää minimalismia, lennokasta kitaragroovea ja vaikka homma nimi on yhä perustaa tämä kaikki erittäin tiukkaan trio-soundiin, kuullaan jousien kaltaisia mausteita juuri oikeilla hetkillä. Nokkavasta otsakkeesta huolimatta levy ei perustu kitarapullistelulle, vaikka toki aimo annos sukkelaa chicken picking -ilottelua mahtuu joukkoon. Hän tekee skenaariobiisejä, joiden keskiössä saattaa olla kirkonpoltto, kahvinjuonti tai peruna. Oma tekeminen kantaa silti hienosti pitkälti siksi, että biisit, niiden esitystapa ja sovitukset ovat täyttä pro-tasoa. Jos kovana livebändinä meritoitunut Royal Republic ei lyö tällä levyllä valtavirrassa läpi, niin ei sitten millään. Omaksi suosikikseni nousee kuitenkin Hynnisen sävellys Nääsvantaa Express, jossa erikoisuutena on b-benderillä soitettu nokkela teema. Kaikista Mara Balls -sävellyksistä välittyvät yhden ihmisen elämän totuudet ja tunteet niin suoraan, että ne tuntuvat melkein omilta, olivatpa tuntemukset sitten kitkeriä tai autuaita. Tämän takia Rakkautta on saa punasteleman ja virnistelemään, Sirpa-Leena puremaan hammasta yhteen ja Onnen hetki taas myötähymyilemään raukeasti. SOUNDI 57 ...kaikilla mittareilla aistillisen kiihkeä albumi... NIKO PELTONEN HHHH Anette Olzon Rapture Frontiers Kitaristi-veisumaakari Magnus Karlsson white metalia kilkuttaa, kun maailma hautaansa nilkuttaa. Kesän 2024 soundtrack-levyjä, ehdottomasti. TOMI NORDLUND HHHH Mara Balls Virtaa Stupido Kaikki Mara Balls -ainekset porisevat padassa nimeltä Virtaa. Esimerkiksi November Waltz on kuin suoraan nashvilleläisistä häistä. Aurinkoisen A Dream Is All We Know’n muotokieli nojaa vahvasti 1960-lukuiseen laatupoppiin The Beach Boysista, The Beatlesistä ja The Zombiesista lähtien. Kieli on tosin välillä liiankin syvällä poskessa. Hot Spacen aikainen Queen ja The Darkness ovat mairittelevampia verrokkeja. Viitteitä discorock-linjasta saatiin viidennellä albumilla Club Majesty (2019). Musiikki on äärimmäisen herkkää ja välittää silkkaa rakkautta ja seksiä kuin myös ahdistusta ja melankoliaa. AKI NUOPPONEN HHHH Jukka Nissinen IV Humu / Hillotehdas Jukka Nissisen kaltainen taiteilija on tuomittu jäämään valikoitujen piirien arvostamaksi eksentrikoksi, mutta onpa mahtavaa, että hänen kaltaisiaan mahtuu Suomen kulttuurielämään tänäkin päivänä. Soiton laadukkuus levyllä on joka tapauksessa maailmanluokkaa. Se on tasapainossa tiukkojen kappaleiden ja inhimillisen välittömyytensä välillä, jolloin tästä kaikesta voi nauttia fiilistellen ja moshaten kuin myös keskittyen ja herkistellen. JARI MÄKELÄ HHH Jarmo Hynninen & Tuomas Metsberg Telecaster Master Blasters Bluelight Suomalaiset countrymuusikot ovat toistaiseksi vielä melko pieni, mutta sitäkin tiiviimpi ja ennen kaikkea laadukkaampi porukka. Vapaasti rönsyilevät tarinat ja tarttuvat biisit seuraavat toistaan, ja Nissinen heittäytyy vokalistina tuttuun tapaan. Kaihoisa anthem Ryyppään Suomessa tulee kirjoittaa isolla suomalaisuutta käsittelevien klassikkoteosten luetteloon. Vahva populaarimusiikin historian hallinta siis näkyy monenmoisten viittausten muodossa. Rakastan suuresti tätä velmujen maakuntahahmojen traditiota: siinä välittyy jotain isänmaallista, tai ainakin itse koen näitä tunteita enemmän savolaisen sekoilun kuin paraatimarssien äärellä. Nopeiden kappaleiden lisäksi levylle mahtuu tyylikkäitä western swingsekä rag time -henkisiä sävellyksiä. Täten vertailukohtia täytyy hakea muualta. Def Leppard -tyylinen balladi Lazerlove lienee albumin paras biisi, eikä Don Henleyn ja Billy Idolin hittien pastissi Electra kauaksi jää. Tämä tapahtuu jokaisessa riffissä, melodiassa ja Mattilan lauluissa inhimillisen ailahtelevilla tavoilla. Huey Lewis/Bon Jovi -hybridi Wow! Wow! Wow! torvisektioineen ja talkbokseineen ärsyttää ensin, mutta riemastuttaa myöhemmin. New Yorkin suunnalta ponnistavat D’Addarion veljekset hyödyntävät menneiden aikojen soundia ja estetiikkaa hämmentävän tarkkanäköisesti ja taitavasti
58 SOUNDI E rinäisten tyylivaihteluiden jälkeen Giglinger on nyt päätynyt klassiseen post-punksoundiin, joka toki on sukua aiemmalle industrial-kolkkeelle. That Golden Time on lämminhenkisen hillitty kokoelma selkeälinjaisia biisejä, joiden henkilökohtaisuuden tuntua korostaa O’Brienin intiimi ja paikoin kuiskintaa kohti kallistuva tulkinta. Soittajana ilmiömäisen hyvän Friedmanin lahjakkuus tuleekin paremmin esiin hänen soolomateriaalinsa kuin Megadethin kautta. En suosittelisi missaamaan siis tätäkään kierrosta. Soundiltaan kasvava No Drama haaveilee draamattomasta elämästä, mutta ennen pitkää ihmiset tekevät kaikesta monimutkaista. Vaikka itse kappaleet ovat varsin mainioita, on kokonaisuudessa parantamisen varaa. Levyn kaksi siirappista vokaaliraitaa, Chris Brooksin englanniksi laulama Dead Of Winter ja Steven Baquero Vardasin 2 Rebeldes kuulostavat kuitenkin lähinnä Euroviisukamalta. ”My money’s on the mind, truth be told”. Neljän biisin mini-lp React maalailee musiikillisesti kovin lohduttoman näköistä maisemaa, mutta iloisia eivät ole laulujen aiheetkaan. Molemmat puolet aloittavat spiikit rikkovat hiukan levyn tunnelmaa, mikä vie liikaa huomiota. Vahvasti räppipainotteinen a-puoli muistuttaa parhaimmillaan Ruger Haueria, kun taas b-puoli edustaa raskaampaa punksoundia. Alalla harvinaiset suomenkieliset sanatkin soljuvat riittävän luontevasti. Melodisissa biiseissä ei ole sen enempää draaman kaarta kuin dramaattisia kohtiakaan. Ehkä Lagwagonin ja NOFX:in kunnianpäivistä on kulunut riittävästi aikaa tai sitten Liane osaa asiansa poikkeuksellisen hyvin. ISLA MÄKINEN HHH Marty Friedman Drama Frontiers Jo yli 20 vuotta sooloartistina kunnostautunut Marty Friedman harmitteli hiljattain That Rocks! -ohjelman haastattelussa sitä, että hänet tunnetaan edelleen lähinnä entisenä Megadethkitaristina. Liian monen kitarasankarin tavoin Friedman ei ole säveltäjänä lainkaan samaa tasoa kuin soittajana. Kuten kaikki omaan alakulttuuriinsa leimautunut musa, on kombon musa suunnattu estetiikkaa entuudestaan ymmärtäville. Vaikutelmaa korostaa yksityiskohtiin ulottuva autenttisuus sekä biisimateriaali, joka on lainattu kokonaisuudessaan maailmalta. Ulkopuolisista täydennyksistä yllättävimpinä voi pitää suosikkisäveltäjiinsä lukeutuvan Ennio Morriconen tribuuttikonsertista bongattujen sopraanolaulajan ja jousisoittajien panoksia. Levyltä löytyy kuitenkin erinomaisia biisejä, kuten Miksi Röllin vene upposi. Ei ole edes ilkeää sanoa, että kouvolalaisbändi levyttää samaa biisiä vuodesta toiseen. Se tuo mukanaan murheelliseen sointiin rahtusen salaperäisyyttä, mutta pistää myös haikailemaan, millaisen jytinän bändi livenä saisi aikaan. Conor O’Brienin lauluissa unelmat ja idealismi päätyvät vääntämään kättä joskus pelottavankin arkitodellisuuden kanssa. Poni ottaa luulot pois heti kättelyssä, kun ihan aiheesta jo supinaa herättänyt yhtye julkaisee esikois-ep:nsä. NUUTTI HEISKALA HH Villagers That Golden Time Domino Lähkökohdiltaan irlantilaisen indiefolkin edustajaksi luonnehditun Villagersin kuudes albumi on käytännöllisesti katsoen yhtyeen nokkamiehen Conor O’Brienin soolodebyytti. ”Everyone is going insane, nobody listens and everyone talks”. Lisäksi bändissä on tervettä spontaaniutta ja hetken laulu -fiilistä, joka ilmenee pakottomuutena. (oikea vastaushan tähän on ”koska siitä puuttui tilipitappi”) sekä Miksei Urheiluruusu olisi ihan hyvä ja yksinkertainen nimi biisille kun miettii minkäänlaisia nimihirviöitä Andre 3000 antoi sen huilulevynsä kappaleille. Vaikka vaikutteet kuuluvat selkeästi ja ne avoimesti myönnetäänkin, on meno tiiviillä seiskatuumaisella Kitee 1:llä kuitenkin freesi ja energinen. Bändin viehätykseen kuuluu myös se, että alkuun vähän joutaviltakin kuulostavat renkutukset kasvavat olennaiseksi osaksi bändin tarinaa. Mutta loppuun onkin sijoitettu bändin pienoiseksi läpimurroksi osoittautunut Vauvoi, joka jaksaa hurmata kerta toisensa jälkeen. Bändi on tehnyt päätöksen keikkailemattomuudesta, mikä etenkin viime vuosien tilanteeseen nähden on ymmärrettävää. Kolhoja soundeja, rumaa jumitusta, isoja kitaroita näistä punoutuu johdonmukainen ja tyylikäskin kokonaisuus. Vallan toisenlaista maailmankuvaa tarjoilee B. Asialla on kuitenkin toinenkin puolensa. Harva kuulija haluaa havahtua kuuntelemaan runollista pohdintaa kesken fiilistelyn. Asiaan kuuluu levyn nimestä huolimatta hillitty staili: oli kyseessä reippaampi tempo tai slovarit, niin jäsenistö ei lähde reuhtomaan, vaan hommat hoidetaan paita puhtaana ja mieli kirkkaana. Megadethin jälkeisen tuotannon parasta antia ovatkin olleet kolme Tokyo Jukebox -sarjan cover-levyä, joilla mies on soittanut suosittujen japanilaisten kappaleiden instrumentaaliversioita, ja feattaukset Momoiro Clover Z:n kaltaisten bändien levyillä. Pianoballadinen ja outrollaan jazzahtava Behind That Curtain kiteyttänee monen muunkin kuin vain Conor O’Brienin ajatuksia. Saksofonikin törähtelee muiden instrumenttien mukana ruodussa. Levyarviot > ...punkin ja suomiräpin avioton rakkauslapsi... PERTTI OJALA HHH. Kriittisen kappaleet ovat kuin punkin ja suomiräpin avioton rakkauslapsi. Ja voihan sitä aitoudeksikin luonnehtia. Sävellyksellisesti Drama ei oikein vastaa nimeään. Avausraita Vietä mun kaa kulkee ihanan säröisesti kuin kunniansa päivistä nykyhetkeen abduktoitu The Jesus And Mary Chain konsanaan. Yhteiskuntakritiikki ei tosin ole bändille uusi aihe. Truly Alonen pysähdyttävän yksinäisyyden aistii ilman selittelyjä. Kitaristeille levyä voi kuitenkin varauksella suositella, koska Friedmanin tatsi on täysin uniikki ja soiton tarkkuus pieniä yksityiskohtia myöten on erittäin vaikuttavaa. Cupp Combo, jonka neljän kappaleen ep Born Reckless on kuin nostalginen matka 60-luvun roots-idylliin. Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Ronskibiitti Kriittinen Huge Bass ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä”, totesi eräs puhuva koira aikoinaan. Tähän ajatukseen jo yli kahden vuosikymmenen ajan eri musiikkigenrejä miksaillut turkulaisyhtye perustaa aiheensa seitsemännellä studioalbumillaan. Äänitettyään levyn kotonaan O’Brien haki loppuvaiheessa tarkoin harkittuja lisäsoittoja. Money On The Mind tekee tunnustuksensa surullisin mielin. Kääntöpuolena pisimmissä biiseissä jännite ei kanna loppuun saakka. ANTTI LUUKKANEN Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Toisaalta, uutta materiaalia tulee verkkaiseen tahtiin ja se sama kappalekin on pohjimmiltaan oikein hauska. Samat sanat voi oikeastaan sanoa myös Kivesveto Go-Go’sta, vaikka pitkän linjan punksuosikille hommien niin justiin tekemiselle ei ehkä ole samalla tavalla väliä. Poni on kiehtova bänditulokas, jonka taipaleen kärkijulkaisu lienee vielä edessäpäin. Nyt Tuomiopäivä-ep käynnistyy poikkeuksellisesti coverilla K.I.V.A.R.I.T, jonka kirjoitusasusta jokainen voi jo pohtia mistä biisi on lainassa. Kipaleita on vain kaksi, mutta onneksi ne ovat keskenään mukavan erilaisia, jotta voi povata bändin kykenevän tästä eteenpäinkin mainetekoihin. Punkin saralla selkeämmin esikuviensa varjossa debyyttijulkaisunsa pistää pihalle helsinkiläinen skeittipunk-tulokas Liane
Raskaamman puoleista asiaa. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 60 SOUNDI K u v a: P äi v i Le in o TUTUN DEATH PROG -BOKSIN SISÄPUOLELLA OCTOPLOID TUTUN DEATH PROG -BOKSIN SISÄPUOLELLA
Eskelinen tosin tuli mukaan tämän boksin ulkopuolelta, sillä olen digannut hänen tulkinnastaan jo Rapture-yhtyeen aikoihin. Amorphisin maineikkaan Elegy-albumin tunnelmissa tyylittelevän kappaleen lauluosuudet hoitaa Tomi Koivusaari. Kun sitten aloin keskustella levyyhtiöiden kanssa, sieltä tuli kohteliasta kommenttia, että bändillä voisi olla ihan... Levystä myös julkaistaan säännöllisin väliajoin esimerkiksi vinyylipainos, ja se myydään kerta toisensa jälkeen loppuun. Aiotteko esiintyä livenä. Me kuunneltiin esimerkiksi Piirpauketta, ja alettiin tuoda sen henkisiä vivahteita death metaliin. – Halusin kuitenkin omat nimikirjaimeni jollain tavalla mukaan, ja googlettelin sitten OPL-kirjainyhdistelmän sisältäviä sanoja. Mitä tulee tänä päivänä mieleesi, kun muistelet heinäkuussa 1994 julkaistua Talesia. – Tuolloin oli todella monenlaisia hienoja death metal -bändejä. Tietysti Kalevala-kulmakin oli hyvin vahvasti läsnä. Emme ehkä keikkaile vielä tänä vuonna, mutta 2025 tilanne voi olla toisenlainen. – En liiemmin. Voihan niitä laineiksikin kutsua. Käydäänpä sitten vielä Amorphisin maailmassa. Siinä on esimerkiksi Kingston Wall -henkistä numerologiaa: octo viittaa kasiin, ja levyllä on kahdeksan biisiä. Sehän oli siinä! Koskettimien taakse löytyi Kim Rantala – Laineen vanha Amorphisbändikaveri aikojen takaa. Materiaalia tuntuu syntyvän koko ajan, joten toinen albumi on hyvinkin mahdollinen. – Treenikämppäkokeilujen perusteella olisi sääli jos Octoploid-keikkoja ei tulisi missään vaiheessa. Siellä on ajatuksia virstanpylväistä, käännekohdista ja niin edelleen. Siis että ihan oikealla vahvistimella soittava progeja rokkijätkä, jolta luonnistuu death metalin luukuttaminen. – Kitaristi Peter Salonen löytyi, kun tsekkailin YouTubesta erilaisten tyyppien Kingston Wall -vetoja. Mikä termi kuvaisi parhaiten hiljalleen kasvanutta Octoploid-yhteisöä. Otetaanpa vähän lisää nimijuttuja. Oikeassahan he olivat, nyökkää Laine. Vahvana ideana oli tuoda death metalin maailmaan jotain uutta, ja kultasuoni löytyi folkvaikutteiden parista. Autopsy, Carcass, Paradise Lost, Bolt Thrower, Entombed, Xysma ja niin edelleen. Myös toinen entinen Amo-kosketinsoittaja Kasper Mårtenson soittaa muutamia osuuksia. – Olisin toki voinut tehdä varsin puhtaan death metal-, proge-, stonertai jopa folklevyn, mutta tällä kerralla tuntui ehdottomasti mielenkiintoisimmalta yhdistellä näitä eri tyylejä ja elementtejä. Me kuunneltiin esimerkiksi Piirpauketta, ja alettiin tuoda sen henkisiä vivahteita death metaliin.”. Ensin mainittu ei juuri ylistä ihmisrodun toimintaa ja toinen taas liittyy eläinten julmaan kohteluun ja oikeuksien polkemiseen. – Avausbiisi The Dawns In Nothingnessia lukuun ottamatta tekstit on kirjoitettu hyvinkin tuoreeltaan. Sitten päätin hoitaa homman niin, että pyydän messiin kaikkia niitä solisteja, joiden kanssa olen ollut paljon tekemisissä menneiden vuosien aikana. Myöhempinä vuosina tuli myös fiilis, että oma työni Amojen kanssa jäi ikään kuin kesken. Discogs.comin mukaan Tales From The Thousand Lakesista on olemassa 90 eri versiota. – Joskus aikoja sitten, kun mielessä oli enemmänkin puhdas soololevy, pyörittelin mielessä jotain Oppu Laine Groupia ja vastaavia. Aloin silloin nauhoittaa ensimmäisten kappaleiden pohjia rumpali Mikko Pietisen kanssa. Näiden biisien soittaminen on ollut todella kivaa, ja minulle tärkeän improvisaation määräkin on ollut varsin kiitettävä. – Niin, onhan sitä sitten mennyt jonkun verran... Mistä löytyi albumin otsikko Beyond The Aeons. – Octoploid lähti toden teolla liikkeelle alkuvuodesta 2022. Koivusaari siis örisee teidän Kanarian-reissusta. Peterin soitto teki vaikutuksen: hän oli selvästi erittäin hyvä rockkitaristi, mutta huomasin hänen tehneen myös Death-covereita. – Kerrottakoon myös, että Coast Of The Drowned Sailorsin teksti kertoo meidän perheen taannoisesta matkasta Kanarialle. Heinäkuun alkupuolella albumimitassa puolestaan esiin astelee Laineen soolobändi Octoploid – musiikillisesti eräänlainen Barren Earthin ”jatko-osa”. Vaihtoehtoja oli lopulta paljon, mutta Octoploid alkoi tuntua pian parhaalta. Bändin vanhoille ajoille kumartavan Coast Of The Drowned Sailorsin kirjoittaminen liittyy ehdottomasti näihin ajatuksiin. – Kun sitten palasin Amorphisin riveihin vuonna 2017, Barren Earthille ei valitettavasti jäänyt enää aikaa. Jos mies olisi tiennyt tekstin taustan, hänen tulkinnastaan olisi voinut tulla liian aurinkoista... Kun sitten hahmoteltiin muutama biisi puolivalmiiksi, tekemisessä oli niin hyvä fiilis, että aloin tosissani miettiä muitakin soittajia – ja täysimittaisen levyn tekemistä. Oletko uhrannut vielä ajatustakaan Octoploidin kakkoslevylle. – Se on tietysti hyvinkin nostalginen biisi. Kolmen kappaleen lauluosuudet hoituvat Swallow The Sun -keulakuva Mikko Kotamäen toimesta, kun taas hieman pienempää solistitonttia hallitsevat Tomi Koivusaari, Janitor Muurinen, Pete Eskelinen, Tomi Joutsen ja Jón Aldará. aita on matalin, nauraa Laine. Vahvojen Elegy-vibojen vuoksi halusin laulajaksi nimenomaan Koipparin, hymyilee Laine. – Oli täysin tietoista, etten lähde Octoploidin kanssa oman tutun boksin ulkopuolelle – ainakaan tässä vaiheessa. Hienoa! – En kertonut Tomille etukäteen tästä sanoituskulmasta. – Kun albumi oli valmis, se tuntui hyvinkin erikoiselta paketilta, eikä meillä ollut minkäänlaista ajatuksia tai haaveita esimerkiksi levyn kaupallisen menestyksen suhteen. Sitten tuli 2020-luku, ja maailman sulkeuduttua sitä aikaa taas olikin. – Lopulta Beyond The Aeons – se on myös yhden biisin nimi – tuntui kuitenkin osuvammalta kuvaamaan monimuotoista ja eri aikakausiin viittaavaa kokonaisuutta. Odotuksen tuskaa puolestaan lieventää Tales From The Thousand Lakes (Live At Tavastia) -konserttitilanne, joka ilmestyy 12.7. Eräs Octoploid-debyytin mielenkiintoisimmista kappaleista on Coast Of The Drowned Sailors. Rumpali Jan Rechberger soittaa myös The Eternalissa, kun taas kosketinsoittaja Kallion ansiolistalta löytyvät Cemetary Skyline, Verenpisara ja Kyyria. Kaikki soittivat death metalia, mutta ihan eri tavalla, sanoo Laine. – Nimeksi piti ensin tulla The Distant Wonderer. – Kun tehtiin Talesia, meillä oli kovasti kunnianhimoa ja näyttämisen halua. Se liittyi Kalevalan Kaukomieleen, sillä minullakin on toisinaan taipumusta pohdiskeluun ja unelmointiin, kertoo Laine. Entinen Amorphis-solisti Pasi Koskinen taas ei ehtinyt mukaan, mutta muuten laulajat sanoivat kosiskeluille kyllä. Jo vuonna 1990 perustettu metallibändi toimii jälleen alkuperäisellä kokoonpanollaan (vahvistettuna myöhemmin mukaan hypänneillä Sande Kalliolla ja Tomi Joutsenella), mutta vuodet eivät näytä tuntuvan missään. Niin se vain on, että jos otan instrumentin käteen, kaikista luontevimmin syntyy musiikkia, jota kuulee Barren Earthin ja Octoploidin levyillä. – Niin, minä olen se alkujuuri, mutta ympärille on jo kasvanut aikamoinen pensas, miettii basisti. Toki myös albumin kansitaide liittyy bändin nimeen, sillä merestä nousee kahdeksan lonkeroa. bändinimi. Oppu Laineen soolokollektiivi. SOUNDI 61 A morphis-kollektiivin luomisvoima on melkeinpä hämmästyttävää. En suinkaan ole mikään ihmisvihaaja, mutta mitä enemmän ikää tulee, sen paremmin tunnun viihtyvän eläinten parissa – verrattuna ihmisten seuraan. Homma oli silloin ihan alkutekijöissä, eikä muista bändin jäsenistä tai esimerkiksi Octoploidnimestä ollut mitään tietoa. – Kim lähti Amorphisista 90-luvun lopulla, ja jo tuolloin puhuttiin, että voitaisiin joskus tehdä jotain kimpassa. – Lähdin Amorphisista vuosituhannen lopulla, mutta se ei ollut mikään helppo päätös. Laulaja Joutsen soittaa kitaraa myös Dead Talksissa. Soololevyn äskettäin julkaissut kitaristi/laulaja Tomi Koivusaari vaikuttaa muutamassakin muussa yhtyeessä. Ja niin kävikin, että Kimin ”Hammondit ja Moogit” raikaavat komeasti Octoploidin debyytillä. – Laulajien suhteen oli erilaisia ajatuksia. – Uusien biisien kirjoitusja sovitusprosessi on käynnissä. Useimmat tarinat ovat varsin henkilökohtaisia, ja ne kertovat elämästäni eri tavoin. Octoploidin mikrofonin äärestä taas löytyy useita herroja. Ehkä Octoploidin seuraava levy kuulostaa hyvinkin toisenlaiselta, mutta tällä kerralla menin sieltä missä... – Oma haluni ja tarpeeni tehdä melodista, progressiivista ja psykedeelistä – ja paikoin folkvivahteista – death metalia kumpuaa jostain syvältä. Tämä toki kuului vahvasti Barren Earthissa, vaikka bändin biisejä kirjoittivat muutkin, sanoo Laine. Samalla oma soolojuttu Octoploid alkoi hahmottua. Entä bändin nimi. Basisti Olli-Pekka ”Oppu” Laine taas työsti neljän levyn verran tyylikästä prog death/doomia Barren Earthin kanssa. Kitaristi Esa Holopaisella on Silver Lake -projekti. – Human Amoral ja Monotony taas ottavat kantaa. Hah hah! Avaisitko vähän enemmän Octoploidin sanoituspuolta. ”Vahvana ideana oli tuoda death metalin maailmaan jotain uutta, ja kultasuoni löytyi folkvaikutteiden parista. Studioon mennään loppuvuodesta, ja seuraava levy ilmestyy syksyllä 2025
S un Ra Arkestra vilahtelee silloin tällöin festarien ohjelmalistauksissa. Muitakin pitkäaikaislaisia löytyy, esimerkiksi vuonna 1979 bändiin liittynyt saksofonisti Knoel Scott. Saksofonisti John Gilmore otti ohjat Ran poistuttua tästä ulottuvuudesta, ja hänen puolestaan siirryttyään ajasta ulottuvuuteen vuonna 1995 kosmisen jazzin superyhtyettä on ohjastanut saksofonisti-huilisti Marshall Allen. Satavuotias Marshall Allen ja Sun Ran ikuinen perintö STHLM Svaga: Plays Carter, Plays Mitchell, Plays Shepp Thanatosis Produktion Ghosted: II Drag City JAF Trio: The Urge To Survive Eclipse Music KOLME JAZZ-UUTUUTTA KUUNTELUUN K u va : A le x is M a ry o n Marshall Allen. Sun Ra itse kuoli vuonna 1993, mutta yhtye on sittemmin jatkanut hänen musiikillista perintöään erittäin merkityksellisesti. Siinä mielessä ”Sun Ra” ei ole vain yksi henkilö tai edes yksi yhtye, vaan jotain paljon enemmän. Juuri tästä kumpuaa Sun Ra Arkestran voima. Vielä äskettäin aktiivisesti maailmaa Sun Ra Arkestran kanssa kiertänyt Allen on nyt jo eläkkeellä orkesterin ”kansainvälisestä toiminnasta”, mutta ei suinkaan musiikista sinällään. jalkaväkirykmentin soittokunnassa. Ra itse ei oikeas taan tehnyt sitäkään, vaan hän on kertonut nukkuneensa ainoastaan lyhyitä ”cat napeja” parin tunnin välein, joskus jopa kesken treenien bändin odottaessa johtajansa virkoamista. Yhtyeen jäsenistö uudistuu hitaasti ja orgaanisesti, perinteen jatkumon ehdoilla. Kun Sun Ra Arkestra on lavalla Marshall Allenin johtamana, on Ra itse läsnä. Kuulostaako yhtyeeltä, jossa jaksaisi olla mukana vähintäänkin 67 vuotta. Elää satavuotiaaksi on hieno saavutus jo itsessään, mutta soittaa samassa yhtyeessä miltei 70 vuotta on oikeastaan vielä poikkeuksellisempaa. Eräs piirre yhdistää bändin merkittävimpiä jäseniä: he tekivät muutakin, mutta juuri Arkestrasta heidät parhaiten tunnetaan. Kuka tahansa Arkestraa tulevaisuudessa johtaakin, uskon Sun Ran musiikin ja viestin selviävän hienosti. Guardianin artikkelissa Allen kertoo yhtyeen vanhimpien jäsenten lopulta päättävän asiasta. Journalisti Shannon J. Siinä onkin seuraava kysymys ja haaste: kuka johtaisi Arkestraa kun Marshall Allenin fyysinen olemassaolo vääjäämättä lähenee loppuaan. Teknisesti musisointi oli kuulema ok, mutta ”siitä puuttui spirittiä”. Näitä vuosilukuja on syytä pysähtyä miettimään hetkeksi aikaa. Hän pysyttelee enimmäkseen Arkestran treenitiloissa Philadelphiassa osoittessa 5626 Morton Street – talossa, jonka Allenin isä möi Sun Ralle yhdellä dollarilla 60-luvun alkupuolella. Jotain, mille kannattaa vain antautua sen tarkempaan määrittelyyn pyrkimisen sijaan. Samaa tulee koskemaan Marshall Allenia, kun hänen elämäntyötään tarkastellaan myöhemmin. Jotain Marshall Allenin elämän ja uran syvyydestä kertoo jo sekin, että hän oli sotilaana toisessa maailmansodassa, Buffalo Soldiers -nimellä tunnetun 92. Sun Ra, vuonna 1914 syntynyt ja vuonna 1993 kuollut fyysinen ihminen nimeltään Herman Boole Blount, on oikeastaan todellakin avaruudesta tullut enkeli, sillä hänen musiikkinsa ja kulttuurillinen merkityksensä on tehnyt hänestä myytin – sen, joka hän kertoikin olevansa. Allen on syntynyt Kentuckyn Louisvillessä 25.5.1924, eli hän juhlisti satavuotissynttäreitään juuri äskettäin. Allen ei tästä onneksi lannistunut. Sun Ran yh tyeessä Allen on vaikuttanut vuodesta 1957. Hän julkaisi viime vuonna uuden levynsä Celestial, jolla kuullaan myös Marshall Allenia. Sun Ra Arkestra oli alkuperäisen johtajansa alaisuudessa pikemminkin kultti kuin tavanomainen bändi. Niin vahva on hänen musiikkinsa voima, joka elää toivottavasti ikuisesti. Tulevaisuudessa bändi tulee kunnioittamaan myös Allenin muistoa ja perintöä, samoin kuin tällä hetkellä jo Sun Ran, ja vaikkapa John Gilmoren, Luqman Alin, Ronnie Boykinsin tai June Tysonin muistoa. Jäsenet asuivat Ran talossa Philadelphian Germantownin kaupunginosassa ja harjoittelivat käytännössä aina kun eivät kiertäneet tai nukkuneet. Tähän ei vielä ole vastausta, joskin asiaa pohdiskellaan aktiivisesti. Ränsistymään päin oleva rakennus on onneksi sittemmin tunnustettu kulttuurillisesti merkittäväksi maamerkiksi, jonka suojelua ja kunnostusta puuhataan parhaillaan. Effingerin Guardian-lehdelle toimittamassa mainiossa Allenin satavuotisartikkelissa fonisti kertoo, ettei Sun Ra alun perin ollut kovinkaan innoissaan hänen soitostaan. Sodan jälkeen Allen majaili Pariisissa, jossa hän suoritti instrumenttiopintoja klarinetin soitossa Pariisin konservatoriossa. Allen jaksoi, ja jaksaa yhä. 62 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. ”En osannut soittaa Sun Ran musiikkia, mutta lopulta kun tajusin homman, soitto tuli täältä”, Allen raportoi Effingerille sydäntään osoittaen
TI 24.09.2024 KE 25.09.2024 J Y V Ä S K Y L Ä O N T H E R O C K S MA 23.09.2024 H E L S I N K I O N T H E R O C K S L U T A K K O H E L S I N K I S O L D O U T E X T R A S H O W
Juttu päättyy jo entisenä suuruutena pidetyn yhtyeen uuteen tulemiseen 1970luvun puolivälissä. Pirisen lämpimän rosoinen kuvitus ja Kallion arkiviisaat tarinat ovat hioutuneet vuosien saatossa saumattomaksi. Komentaa mojon hommiin -albumi kokoaa yhteen viimei sen kymmenen vuoden aikana Blues News -lehdessä ilmestyneet tarinat. Luova 3D-tekniikan käyttö korosti Pina-elokuvaa omana visuaalisena taideteoksenaan perinteisemmän dokumentin sijaan. Anselm ei ole niille, jotka haluavat dokumenttinsa puhuvien päiden kansoittamana. TOIMITTANUT: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT Kesä ja The Beach Boys – lyömätön yhdistelmä Blues-viisauksia Makkoselta S uoratoistopalvelu Disney+ on tehnyt The Beach Boysista pitkän dokumentin, joka muistuttaa, että yhtye, jolla oli tärkeä rooli Kalifornian myytin pönkittämisessä, on ollut myös eräs popmusiikin vankkoja kivijalkoja. Ehkä se paranee jatko-osien myötä, mutta tosiasia on, että kolmituntisena se on aivan liian pitkä ja raskassoutuinen verrattuna Costnerin aikaisempiin länkkäreihin. Ja mikä mahtavinta: kirjan lopusta löytyy listattuna 50 tarinoihin liittyvää biisiä. ANTTI MARTTINEN THE BEACH BOYS DISNEY+ S oundin sivuilta takavuosilta tutun Ornette Birks Makkosen veli Muddy Lee on Pauli Kallion käsikirjoittama ja Ville Pirisen piirtämä katusoittaja ja musiikkiintoilija. Wilsonin veljeksistä edesmenneet Dennis ja Carl ovat äänessä vanhoin kuvaja ääninäyttein, isoveli Brian puhuu itse. ??. Wendersin jälleen kiehtovasti käyttämä 3D-kuvaus vie katsojan suorastaan sisään Kieferin teosten maailmaan. Smith ja Lawrence ovat jälleen uskomattoman huonoja rooleissaan, ja menoa pitää kasassa Adil & Bilallin energinen kuvaus (ja yksi Reba McEntire -vitsi). Surullisen monta kuolemaakin näihin sivuihin mahtuu. ???. Ennemmin niitä yhdistää yleinen outous kuin tarinallinen punainen lanka. Neljäs on jo suunnitteilla. Lanthimosin ystäville Kinds Of Kindness on taatusti nautinnollista katsottavaa, vaikka miehen edellisten mestariteos ten rinnalla kyseessä onkin hienoinen välityö. Makkonen kohtaa monenlaisia artisteja, päivittelee heidän kanssaan elämänmenoa ja heittää jonkun osuvan kommentin, tipauttaa musiikkiknopin tai lurauttaa pätkän laulua rakastettavan joviaaliin tyyliinsä. Muille se on osoitus siitä, kuinka taidedokumentista tehdään dokumenttitaidetta. Näissä sivun mittaisissa, yhdeksänruutuisissa tarinoissa – kuten elämässä muutenkin usein – viisaus löytyy musiikista. Tarina kulkee hienojen ajankuvanäytteiden siivittämänä. Kohteen kuolema pakotti ohjaaja-käsikirjoittajan muuttamaan suunnitelmiaan, ja Pina-dokumentista tuli ennemmin ylistys tanssilegendan taiteelle kuin wikipediamainen tietopaketti tämän elämästä. Howlin’ Wolfista Pekko Käppiin, The Clashista Songhoy Bluesiin. Vaikka aikakaudet ja tyylilajit vaihtuvat, Beach Boysin saavutukset elävät. Tällä kertaa näyttelijät esittävät eri hahmoja kolmessa erillisessä lyhyttarinassa, jotka kytkeytyvät toisiinsa hyvin löyhästi. Costner on jo saanut valmiiksi toisen osan ja kuvannut kolmatta. Horizon on hänen vuosikymmeniä hautomansa intohimoprojekti, johon hän on upottanut omia varojaan. ADIL & BILALL) Ohjaajakaksikko Adil El Arbi ja Bilall Fallah tunnetaan myös kollektiivisesti nimellä Adil & Bilall. Toisen maailmansodan lopussa syntynyt Kiefer on teoksissaan käsitellyt ja kommentoinut maansa usein kulttuuripiireissä(kin) vaiettua synkkää historiaa. Meno on kuin machosedän märkä uni. The Beach Boysin kyvystä todistavat myös tuoreemmat artistit. BAD BOYS: RIDE OR DIE (OHJ. Merkillisen usein hän päätyy todistamaan jotain musiikkihistoriallista tapahtumaa. Hyvä uutinen on, että heidän Bad Boys: Ride Or Die -uutuutensa on yhtä hyvä kuin Bad Boys For Life – joka tosin oli nolo ja huono elokuva. 64 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja ANSELM (OHJ. ?. Menestykseen vaikuttivat suuresti Wilsonin mielen järkkyminen ja Smile-albumin hyllyttäminen keväällä 1967. ?. KEVIN COSTNER) Kevin Costnerin viehtymys Amerikan villin lännen valloitukseen on tullut selväksi monien elokuvien ja tv-sarjojen kautta. Horizon: An American Saga – Chapter 1 ei siis nimensä mukaisestikaan ole tarkoitettu katsottavaksi itsenäisenä elokuvana. Ja tästäkin Makkosesta on tullut vuosien aikana lukijalle läheinen ystävä, jonka seurassa viihtyy erinomaisesti. HORIZON: AN AMERICAN SAGA – CHAPTER 1 (OHJ. Ilmeisesti se on myös johtanut siihen, että kukaan ei ole ollut sanomassa hänelle ”ei”, vaan ohjaajakäsikirjoittaja-tuottaja-näyttelijä on saanut kansoittaa elokuvansa valtavalla määrällä hahmoja ja juoniaihioita. MIKKO MERILÄINEN PAULI KALLIO, VILLE PIRINEN: MUDDY LEE MAKKONEN KOMENTAA MOJON HOMMIIN SUURI KURPITSA. He vastasivat vuoden 2022 toimintakomediasta Bad Boys For Life, joka toi Will Smithin ja Martin Lawrencen esittämän Miamin poliisivoimien kaaoskaksikon takaisin valkokankaille 17 vuoden tauon jälkeen. Hän vastasi pitkälti yhtyeen musiikista ja sai ylleen neron manttelin. Sankarit ryhtyvät puhdistamaan Bad Boys For Lifessa murhatun esimiehensä mainetta ja joutuvat itse rikoksista lavastettuina pakenemaan virkavaltaa ja palkkiometsästäjiä. KINDS OF KINDNESS (YORGOS LANTHIMOS) Poor Things oli haastavuudestaan huolimatta hienoinen art house -hitti, joka pärjäsi hyvin Oscar-kisoissakin alkuvuodesta. Tarinan mahdollisesta tuttuudesta huolimatta on hyvä, että elossa olevat muusikot on vielä saatu kameran eteen. Pet Soundsin ja Good Vibrationsin uraa uurtava studiotyöskentely saa dokumentissa ansaittua huomiota, samoin Wrecking Crew’na tunnettu studiomuusikkojoukko, jota Brian Wilson käytti, kun muu yhtye oli kiertueella. On selvää, että Yorgos Lanthimosilla oli hauskaa sitä tehdessä, sillä hän on tehnyt pika pikaa uuden Kinds Of Kindness -elokuvan hyödyntäen pitkälti samoja näyttelijöitäkin (kuten Willem Dafoe, Emma Stone ja Margaret Qualley) menon ollessa yhtä lailla hauskan äkkiväärää ja ihastuttavan räävitöntä. WIM WENDERS) Vuonna 2011 Wim Wenders teki kiehtovan dokumentin tanssijasta ja koreografista Pina Bauschista. Nyt Wenders toistaa urotekonsa kertoessaan saksalaisesta taidemaalarista ja kuvanveistäjästä Anselm Kieferistä
25.8.2024 OUTO OTTELU – UNCANNY SPORTS ELOKUVAT – KESKUSTELUT & TYÖPAJAT – TAIDENÄYTTELY – JATKOKLUBIT INSTAGRAM.COM/OMVF | FACEBOOK.COM/OULUMUSICVIDEOFESTIVAL. KOTIMAINEN MUSIIKKI VIDEOKILPAILU – PUMPELIGAALA – MUSIIKKIVIDEOT – OULUN MUSIIKKIVIDEOFESTIVAALIT 22.8
Sen upean pelkistetyt, rauhalliset ja pakottomat biisit sopivat hyvin mökkeilyn sound trackiksi. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 66 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Jos musakulinaristi päätyy Vuoristo-Karabahiin, aletaan olla kieltämättä aika esoteerisissa tunnelmissa. Mutta syksyyn on vielä aikaan, ja tänään Teijon patikan jälkeen toivon näkeväni mökin ikkunasta peuralauman niityllä iltapalalla. Uusista levytyksistä tämän hetken suosikkini on Mark Knopflerin One Deep River -albumi. hman M . Reitillä riittää kalliota ja kukkulaa, hiilimiilua, pitkospuita ja köysilossia. Uinuva filmihulluuteni tarvitsi tätä kirjaa yhtä kipeästi kuin yliannostuksen ottanut Uma Thurman adrenaliinitööttiä Pulp Fiction -elokuvassa (oikeasti pitäisi olla naloksonia). Kesän jälkeen lapsuuteni ehkä tärkein suosikkialbumi, Big Countryn The Steeltown, täyttää 40 vuotta. R . Samalla kun laitan Knopflerin uuden levyn soimaan. Onnittelut! räjähtävällä energialla kirjoitettu ja pelottavalla tietämyksellä pohjustettu essee-kokoelma on pakollista kamaa. Puolivälissä Kalasuntin saaressa odottaa vakieväspaikka. Quentin Tarantinon Cinema Speculation on upea kirja elokuvista ja niiden katsomisesta. Kingston Wall: III – Tri-Logy -vinyylin voitti Lila Helenius Helsingistä. Olen viime vuosina saanut eniten elämääni merkityksellisyyden tunnetta luonnossa liikkumisesta. dli ja kollegansa tekevät hurjaa jälkeä tsekkiläisvalmisteisilla skeboillaan. Pohjalle törkyjuustoista synakomppia, päälle silmitöntä tulitusta aivan räävittömällä särösoundilla ja a vot! Turkkilaisen psykedelian ja Mahavishnu Orchestran syrjäseuduilla kasvaneen sukulaisen mieleen tuova mutaatio on valmis. Hän on mielen kiintoisin ja lahjakkain suomalainen laulaja/lauluntekijä pitkään aikaan ja Pyhän maagisella Aittakuru-lavalla on luvassa varmasti kohottava konsertti. Ja samalla olisin nähnyt ekaa kertaa livenä niin ikään kovasti diggaamani Maustetytöt. Oli aihe sitten Steve McQueen tai Texas Chainsaw Massacre, teksti on rautaista. Sen kunniaksi skottibändi saapuu lokakuussa Helsingin Kulttuuritalolle ja mukana on alkuperäisestä kokoonpanosta kitaristi Bruce Watson ja rumpali Mark Brzezicki. Mikäli 1970-luvun jenkkileffa puhuttelee, Kielen löytäneiden kesken arvotaan mahdollisuus päästä näkemään Genen kieli livenä! Tarjolla on nimittäin kaksi kahden lipun pakettia Kuopiorock-festareille (25.–27.7.), jossa esiintyvät muun muassa Gene Simmons Band, The Prodigy, Amaranthe ja parhaita kotimaisia. Voittajalle ilmoitetaan 8.7. Traagisesti vuonna 1973 kuolleen ratamoottoripyörälegenda Jarno Saarisen ja hänen Soili-vaimonsa rakkaustarinan ympärille rakentuva Jarno ja minä on fiilikseltään ja visuaalisuudeltaan täysosuma. Ja toiseksi eniten pitkistä juoksulenkeistä pitkin Helsingin rantoja. Puhe azerbaidzhanilaisen gitaramusiikin rautaisuudesta saattaa tuoda mieleen Levottomat 3 -elokuvan alaotsikon ”Kun mikään ei riitä”. KALLE AHOLA retrohenkistä touhuilua. Nyt kirjapinosta päällimmäisinä löytyvät Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin ja Mika Waltarin Mikael Hakim. SYVIMMÄLLE sydämeen iskenyt televisiofiktio tällä hetkellä on – uskokaa tai älkää – Suomesta. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Sveitsiläisen Bongo Joe -yhtiön kaseteilta koostamat gitara-kokoelmat ovat vuoden hapokkainta kamaa. Elokuvamaailman sisälmykset viimeistä mutkaa myöten tunteva sisäpiiriläinen arvottaa elokuvia ihan omin päin grind house -saastan ja yleisesti arvostetun kaanonin välillä sujuvasti liukuen. TÄTÄ KIRJOITTAESSANI olen toista viikko lomailemassa täällä mökillä Salon seudulla. Siellä suosikkini on maisemiltaan vaihteleva Sahajärven kierros. Uudemmista artisteista olisin ehdottomasti halunnut nähdä Ite Eerolan Pyhä Unplugged festivaaleilla. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Mutta valitettavasti Pyhä jää väliin oman työkomennuksen vuoksi. Tänään päivän kohokohta on patikointi Teijon kansallis puistossa. mennessä sähköpostilla.. Eli hyvin PEKKA LAINE Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 27. Kesän livekeikoista intoilen ennakkoon eniten The Car digansia Turun Slot Festivalilla ja JJylli & Kuop pis – Music Of Kingston Wall -kokoonpanoa Porisperessä. Täällä maalla tapoihini kuuluu kesäkirjat, greatest hits -cd:t ja Radio Suomen kuuntelu saunan vilpolassa. Lämpimissä 1970-luvun väreissä hehkuvassa draamassa välittyy ajankuva, moottoriurheilun kalmankatkuinen vetovoima, nuoren rakkauden viattomuus ja pärinämiljöön ihanan nuhruinen coolius röökija öljymainoksineen ja tiukkoine t-paitoineen. mm . Kuvia kumartelematon ja rakkautta auliisti jakava Tarantino on kirjoittajana yhdistelmä katsomiskokemuksesta kiihottuvaa fania ja analyysissaan viiltävää kriitikkoa. Syrjäisen sähkökitaraalakulttuurin voimaa on kuitenkin mahdoton vastustaa
21.9.2024 KAAPELITEHDAS, HELSINKI 67
Arvioitavana kuumimmat uutuuslevyt! So un dI 11 So un dI 11 PMMP Kesäkaverit kasassa taas P M M P DEEP PURPLE | KARRI KOIRA | REBEKKA HOLI | MARA BALLS | SNARKY PUPPY. 6/ 20 24 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 6 / 2 2 4 TONY IOMMI: ”PYSTYN RAAPAISEMAAN SUHTEELLISEN HYVÄN RIFFIN!” JOHN GRANT, ISOBEL CAMPBELL, BILLIE EILISH, JIMI TENOR, BRING ME THE HORIZON, JOHN CALE, YSTÄVÄT, BUSINESS CITY..