VINCENT l RUUSUT l TURMION KÄTILÖT l FENRIZ l KORPIKLAANI ST. VINCENT l RUUSUT l TURMION KÄTILÖT l FENRIZ l KORPIKLAANI kansi_7_2018_c.indd 1 16.8.2018 14.53 _1SD_ulkokannet_7_2018.indd 1 16.8.2018 16.43. Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Soundi FIN Korpi-Behemoth 08-18_BACKCOVER.indd 1 08.08.18 12:15 takakansi 7_18.indd 84 16.8.2018 10.51 7/ 20 18 9,80 € (sis.alv) S O U N D I 7 / 2 1 8 So un dI 11 So un dI 11 P A R H A A T L IV E L E V Y T Se elää! Se elää! LIVELEV YÄ 80 ESITTELY SSÄ YLI PARASTA ESITTELY SSÄ YLI PARASTA LIVELEV YÄ 80 SLASH: ”LUULIN GUNS N’ ROSESIN PALAAVAN VAIN KAHDELLE KEIKALLE” SLASH: ”LUULIN GUNS N’ ROSESIN PALAAVAN VAIN KAHDELLE KEIKALLE” ST
UHD, Blu-ray, 3D & DVD Filmihullu tulostus.indd 83 16.8.2018 10.52 Depeche Mode julkaisee alkuperäiset 12” singlet jokaiselta albumilta remasteroituna Ensimmäiset Speak & Spell ja A Broken Frame -singleboksit ulkona nyt Numeroituja bokseja saatavilla rajattu erä Depeche Mode A Broken Frame | The 12” Singles Depeche Mode Speak & Spell | The 12” Singles Sony Music tulostus 1.indd 2 16.8.2018 10.52 _2SD_sisäkannet_7_2018.indd 1 16.8.2018 16.46. The Changeling Limited Edition blu-ray The Deer Hunter 40th Anniversary Collector's Edition 4k UHD + 3 blu-ray Jackie Chan's Police Story 1-3 blu-ray Talo meren rannalla dvd Death Wish 4k UHD, blu-ray & dvd Akio Jissoji: The Buddhist Trilogy blu-ray 31.8
KUOPIO Musiikkikeskus 3.11. PORVOO Taidetehdas 30.11. SASTAMALA Vexveareena 13.10. LOHJA Laurentiussali 1.12. HÄMEENLINNA Verkatehdas 1.11. OULU Oulu Areena 9.11. PORI Promenadikeskus K A U P O I S S A 7. KOUVOLA Kuusankoskisali 17.11. ESPOO Espoon Kulttuurikeskus 19.10. 10.11. YLIVIESKA Akustiikka 2.11. MIKKELI Mikaeli 23.11. HELSINKI Finlandiatalo 7.12. LAHTI Sibeliustalo 24.11. JYVÄSKYLÄ Paviljonki 8.12. TAMPERE Tampere-talo U U S I Y Ö A L B U M I 11.10. JOENSUU Carelia-Sali 18.11. 9. TURKU Logomo 16.11. 2 1 8 M I T Ä J O S M Ä R A K A S T A N K O N S E R T T I S A L I K I E R U E : facebook.com/yoofficial likaisetlegendat.com piikkikasvi.fi sonymusic.com Sisält ää single biisit ”Mitä jos mä” ”raka stan sua” ”Toine n eläm ä” ”Onn ellisia ” ”vuos ia” yo_soundi_7-2018_kokosivu.indd 1 14.8.2018 11.26 Sony Music Yö tulostus 1 .indd 3 16.8.2018 10.53. JÄRVENPÄÄ Järvenpäätalo 27.10. KAJAANI Kaukametsä Kulttuurikeskus 4.11. LAPPEENRANTA Lappeeranta-sali 26.10
Soundi 7/2018 > 8 Pääkirjoitus 9 Toinen kuvakulma 10 Tapahtuu näinä päivinä 12 Arttu Seppänen 14 Tarkkailuluokka: Lac Belot 16 Elämäni soundit: Jarkko Martikainen 18 Apparatus 20 Jussi Niemen naamakirja: Levon Helm 22 Soundi-haastattelu: Fenriz 28 Parhaat livelevyt 40 Slash 46 Turmion Kätilöt 50 Ruusut 54 St. Vincent ”Olen onnellinen, että satuin rakastumaan sähkökitaraan nuorena.” 6 SOUNDI ¸ 50 Ruusut ”On hauska käyttää sellaisia asioita, joita on ennen inhonnut.” 22 Fenriz ”En pidä ihmisten tapaamisesta, mutta internetissä kommunikoiminen on aivan eri asia.” 56 Levyarviot ”Shannon Shaw ja puolensataa muuta uutuuslevyä” K u v a: H et a Sa u k ko K u v a: N ed d a A fs ar i 40 Slash ”Miten meille kävisi nyt. Vincent 56 Levyarviot 72 Kiven alta: Cutting Crew 74 Bazook Korpiklaani Doro Omnium Gatherum 78 E-liike 80 Sanoin kuvin 82 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli 54 St. Saisimmeko edes levytyssopimusta?” K u v a: G en e K ir k la n d K u v a: Fe n ri z K u v a: A ly ss e G af k je n sisältö_2018_07_a.indd 6 17.8.2018 9.21
Koodia ei voi yhdistää muihin kampanjaetuihin.Alennus ei koske mediatuotteita, kirjoja, lahjakortteja ja Rammstein-tuotteita. www.emp.fi SUOSIKKIESI SEURASSA SYKSYYN! Tuotenro: 377973 Tuotenro: 381063 Tuotenro: 377982 *Koodi on voimassa 27.9.2018 asti. Tilaa myös ILMAINEN EMP-syyskuvasto kotiisi ja tutustu valtavaan valikoimaamme! Tilaa suosikkibändiesi 100% viralliset fanituotteet nyt 11% alennuksella! Käytä koodi MOSH, niin saat tuotteista 11% alennuksen! * Tuotenro: 379010 EMP tulostus.indd 7 16.8.2018 13.10
Olivat ne sitten vaivautuneita muminoita tai lähes pääosaan nousevaa tarinointia. Can you feel the live tonight 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti T ämän lehden kansijuttuna on kooste parhaista livealbumeista kautta aikojen, niin maailmalta kuin Suomestakin. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Levyesittelyjä kirjoitettiin kesän aikana, ja kesä 2018 pitkälti muutti myös omaa suhtautumistani aiheeseen. Livelevyistä pitämiseen vaikuttaa tietenkin vahvasti suhde artistiin ja siihen, onko nähnyt häntä keikalla. Se lähti avustajamme Antti Marttisen aloitteesta jo pitkä tovi sitten, ja pitkään suhtauduinkin aiheeseen skeptisesti: kuinka paljon oikeasti hyviä livelevyjä löytyy, ja kuinka moni on aiheesta niin innoissaan että haluaa osallistua artikkelin kokoamiseen. Ja tietenkin oma taiteenlajinsa ovat välispiikit, jotka jo sinällään paljastavat yhtyeestä paljon. Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi SOUNDI 7/2018 TEHTIIN NÄIDEN SÄVELTEN TAHTIIN: The Holy: Daughter (ilm. Pääkirjoitus A-PUOLI > Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jarkko Jokelainen, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Vilja Vainio, Jarkko Vehniäinen, Laura Vähähyyppä, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Erik Kangas, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka M?kusala ISSN 0785-0891 44. 21.9.) Yle Radio Suomi: Itkisitkö onnesta. Sinä iltana koin ensimmäisen Prince-keikkani, ja tuon huonosoundisen äänitteen kautta pystyn viemään itseni välittömästi takaisin siihen hetkeen, kun nieleksin kyyneliä Pop Lifen ja The Ladderin aikana. Kuuntelin nimittäin sekä omalle kohdalleni osuneet levyt että todella ison määrän muiden esittelemiä levyjä, ja luulen vihdoin sisäistäneeni niiden viehätyksen. Vaikka livejä tiedetään korjaillun (joissain tapauksissa merkittävästikin) on niissä pohjavirityksenä jännitys, yhteissoiton hurmio sekä niin onnistumisen kuin epäonnistumisenkin mahdollisuus. Tietenkin olin väärässä. Etenkin näinä aikoina kuunneltuna ne asettuvat virkistävästi vastaan kaikkea sitä studiossa haudutettua ja tietokoneella viipaloitua musiikkia. Siksipä itselleni tärkein livetallenne onkin yleisöstä äänitetty suttuinen ja katkonainen bootleg Tukholman Globen Annexetista 20.10.2002. Skeptisyyteeni vaikutti tietenkin oma suhtautumiseni livelevyihin, olin nimittäin vakaasti sitä mieltä, että suurin osa livelevyistä on sopimuksentäyttösyistä markkinoille lykättyjä turhuuksia, jotka jäävät joka tapauksessa aivan liian kauas oikean keikan tarjoamasta elämyksestä. Kun listaa levyehdokkaista alettiin koostaa, tuli ehdotuksia niin paljon ja niin monelta avustajalta että jutusta olisi helposti voinut tulla tuplamittainen. Tarina Gösta Sundqvistista Shannon Shaw: Shannon In Nashville Ultramariini: Lasimeri Linkopii: Nahkaa pääkirjoitus & kolumni -taitto_2018_7_a.indd 8 17.8.2018 13.11. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. On hienoa sulkea silmänsä ja kuvitella, millainen ilme kitaristilla on tuon nappiin menneen soolon päätteeksi ja millainen kollektiivinen ihastunut huokaus yleisössä vallitsee
Kuvat: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Tilaa Soundi! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 89,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 107,80 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % 11 numeroa/12kk 89,90 pääkirjoitus & kolumni -taitto_2018_7_a.indd 9 17.8.2018 10.06. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.soundi.fi Tilaajapalvelu puh. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen
The Circus, Helsinki ICEAGE (DNK) 24.9. Kallavesj Country & Blues, Kuopio, 15.9. Tavastia, Helsinki HARDCORE SUPERSTAR (SWE), SMASH INTO PIECES (SWE) 27.9. – Kyllä vain. – Musikaalin sävellyksistä vastaavat Tuomo Prättälä, Jori Sjöroos ja Jussi Vahvaselkä. On The Rocks, Helsinki HARM’S WAY (USA) 11.9. Julkaisemme kiekon näillä näkymin ensi keväänä. Pakkahuone, Tampere JENNY WILSON (SWE) 27.9. – Valmistelemme albumia samalla kokoonpanolla, joka julkaisi Emme suostu pelkäämään -kappaleen. Lutakko, Jyväskylä, 29.9. Teemu Bergmanin yhtyeistä se paras ja kaunein ja ainakin suosituin, vuonna 2012 hienon debyyttinsä julkaissut ja sen jälkeen hyvinkin epämääräisiä vaiheita läpi käynyt Pää Kii on saanut vihdoinkin valmiiksi toisen pitkäsoittonsa. Gong, Turku, 13.9. On The Rocks, Helsinki OUR SOLAR SYSTEM (SWE), SIR ROBIN & LONGBOWMEN (GER), FLOWERS MUST DIE (SWE), DEAD VIBRATORS (SWE) 21.–22.9. Mukana on kaikkiaan 26 biisiä, ja kirjoitin niihin tekstit yhdessä Satu Rasilan kanssa. Möysä, Lahti, 8.9. Toivon mukaan nämä kappaleet ilmestyvät myöhemmin myös omana levynään. Nosturi, Helsinki, 26.9. Verkatehdas, Hämeenlinna, 2.9. Club 45 Special, Oulu, 13.9. Varissuossa on myös kokonaisia isoja kohtauksia, joissa tarinaa kerrotaan pelkän rapin keinoin. Seinäjoki Hiphop Festival DR. Lutakko, Jyväskylä, 15.9. Helsinki Psych Fest, Gloria, Helsinki THUNDERMOTHER (SWE) 21.9. Tavastia, Helsinki LUST FOR YOUTH (DNK) 19.9. Lomakeskus Sieravuori, Eura NEKROMANTIX (USA), CRAZY CAVAN & THE RHYTHM ROCKERS (GBR) 14.–15.9. 23.9. Tampere-talo SANGRE DE MUERDAGO (ESP) 1.9. Jack The Rooster, Tampere HOV1 (SWE) 13.9. Kyseessä on lähiökuvaus, jonka pääosissa nähdään neljä hyvin erilaista henkilöä, Miettinen aloittaa. Tavastia, Helsinki Poimintoja lähiviikkojen ulkomaanvieraista: Listassa vain osa konserttitarjonnasta, eikä Soundi vastaa tietojen oikeellisuudesta. lokakuuta. Klubi, Tampere LIK (SWE) 7.9. Tavastia, Helsinki GYPSY DEVILS ORCHESTRA (SLO) 1.9. Myös Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana aktivoituu. Jäähalli, Helsinki SVARTIDAUDI (ISL) 22.9. On The Rocks, Helsinki TV SMITH (GBR) 19.9. Nosturi, Helsinki HALESTORM (USA) 16.9. Miettinen kertoo kirjoittavansa ”koko ajan” omia soolobiisejä, ja työn alla on myös Paleface & Huolestuneet kansalaiset -pitkäsoitto. Bar Loose, Helsinki, 26.9. Persoonallisesta kulmasta kohdettaan lähestyvä, sekä Juicen laulujen että fiktiivisen tarinan kautta etenevä Kaksoiselämäänäytelmä saa ensi-iltansa alkuvuodesta 2020, jolloin Leskinen olisi täyttänyt 70 vuotta. – Näytelmä ei ole perinteinen rock-musikaali, Kanerva kertoo. Onko luvassa vielä jotakin muutakin. Pää Kii julkaisee odotetun kakkosalbuminsa K u v a: V il le Ju u ri k k al a RICKY-TICK BIG BAND & JULKINEN SANA uutiset_2018_7_a.indd 10 17.8.2018 12.42. Tavastia, Helsinki, 14.9. Kollektiivin kolmas pitkäsoitto Pidä valot päällä ilmestyy 28. WSOY julkaisee syyskuussa kokeellisen ja kantaaottavan Revi se -runokirjan, jonka olen tehnyt Kaisa Happosen kanssa. Olympia, Tampere THE ARISTOCRATS (US/UK) 24.9. – Bändi on sama ja tarinankertojat – minun lisäkseni Redrama ja Tommy Lindgren – ovat samoja. Levylle tulee täysin uusia biisejä ja muun muassa Woody Guthrien teoksia suomenkielisinä versioina. On The Rocks, Helsinki JOE BONAMASSA (USA) 22.9. On The Rocks, Helsinki CHIEF KEEF (USA) 8.9. – Mukana on kaikenlaista musiikkia, mutta rap määrittää tapahtumien kulkua. Jotenkin tuntuu, että tällä ryhmällä on nyt kokonaan uusi vaihde silmässä. Kerubi, Joensuu, 8.9. Big band -musa, jazz ja hiphop ovat edelleen toimituksen ytimessä, mutta mukana on vähän enemmän urbaanin ja elektronisen popmusiikin vaikutteita, kuvailee Miettinen. 19.10. Henry’s Pub, Kuopio. FEELGOOD (GBR) 7.9. Kyseessä on hyvin visuaalinen teos, ja mukana on paljon Laura Mendelinin ottamia valokuvia! TEKSTI: TIMO ISOAHO Kuopioon Timo Kanervan käsikirjoittama Juice-näytelmä Kuopion kaupunginteatterin ohjelmistoon ollaan valmistelemassa kiinnostavaa Juice Leskinen -aiheista musiikkinäytelmää, jonka käsikirjoituksesta vastaa Soundin päätoimittajana vuodet 1975-2013 toiminut Timo Kanerva. Club 45 Special, Oulu THE SKATALITES (JAM) 26.9. Pakkahuone, Tampere PAPRIKA KORPS 25.9. Tavastia, Helsinki THUNDERPUSSY (USA) 9.9. Logomo, Turku, 28.9. Kuudes Linja, Helsinki RITTZ (USA), MERKULES (CAN) 7.–8.9. Torvi, Lahti DYNAZTY (SWE) 12.9. syyskuuta. Klubi, Tampere, 27.9. ilmestyvä, vajaa puolituntinen tehopaketti on saanut nimekseen Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan. Lisää keikkainfoja löydät osoitteesta www.meteli.net Palefacella riittää kiireitä Karri ”Paleface” Miettinen ei ole levännyt laakereillaan viime vuosina, mutta silti monialaisen taiteilijan tekemisen ruuvi tuntuu vain kiristyvän – ja kiristyvän. Savotta oli kieltämättä aikamoinen... Fontana, Vaasa MATCHBOX (GBR) 14.9. SUBS (GBR) 15.9. – Pitkään valmisteltu Varissuomusikaali saa kantaesityksensä Turun kaupunginteatterissa 7. Semifinal, Helsinki, 12.9. 10 SOUNDI Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia LOS LOBOS (USA) 31.8. syyskuuta, ja yhtyeen konserttisalikiertue käynnistyy Turun Logomosta 12. – Siinä ei tule olemaan roolihahmoa nimeltä Juice Leskinen, ei Love Recordsia eikä yhtään historian tuntemaa bändiä tai muusikkoa. Tämä ei tietenkään vielä riitä. On The Rocks, Helsinki, 14.9. Biisilistalta löytyy muutama seiskoilta ja nettijulkaisuilta tuttu ralli, mutta myös paljon timanttisia uusia iskusävelmiä. – Olen todella innoissani Pidä valot päällä -levystä. Gong, Turku, 22.9. Tavastia, Helsinki KAMELOT (USA) 25.9. Psychobilly & Rockabilly Weekender, Mikkeli U.K. 1990-luvun alkuvuosiin sijoittuva tarina kertoo Einari-nimisestä entisestä muusikosta
kerran. – Olemme soittaneet keikkoja silloin tällöin, mutta pääasiallisesti aika on kulunut kolmannen albumin sävellys-, kirjoitus-, nauhoitusja tuotantotöissä. alkoi Flow-festivaalilla surullisissa tunnelmissa, kun tieto muusikko ja toimittaja Perttu Häkkisen (artistinimeltään Randy Barracuda) kuolemasta levisi epäuskoisessa yleisössä. Venäläisen Kirill Serbrennikovin Leto kertoo rockin saapumisesta Neuvostoliittoon, pääosassa pietarilaisen ug-skenen legendat Kino ja Zoopark. Reggaen ja huumeiden saapumisesta Britanniaan kertovan Yardien on ohjannut näyttelijä Idris Elba. – Addiction on melodinen, tarttuva ja energinen biisi. Eräs ikimuistoisimmista tapauksista sattui Denverissä jo vuonna 2015, kun Coloradon kuvernööri julisti osavaltioon ”yleisen Steve’n’Seagulls -päivän”, jota vietetään vuosittain 21. – Olemme kiertäneet USA:ssa jo useamman kerran. Tekoprosessi on elänyt aikaisempia levytyksiä enemmän, mutta matka on ollut varsin opettavainen, ja koen kasvaneeni biisinkirjoittajana hyvinkin paljon viime vuosina, kertoo laulajakitaristi Pauli Hauta-aho. Suru konkretisoitui festivaalilla pidetyn hiljaisuuden aikana. syyskuuta, muistelee kitaristilaulaja Tomi Tajakka, taiteilijanimeltään Remmel. Memphisissä syntynyt ja lapsuudestaan asti gospel-piireissä musiikkia esittänyt Franklin nousi tähteyteen 1960-luvun lopussa levyttämällä ison nipun klassikoita: Think, (You Make Me Feel Like) A Natural Woman, Chain Of Fools... No, kyseessä on rönsyilevän vapaa kokonaisuus! TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a: Ja n i M ah ko n en K u v a: Ja ak ko M an n in en uutiset_2018_7_a.indd 11 17.8.2018 12.42. Äskettäin julkaistu Addictionkappale on ensimmäinen lohkaisu ensi keväänä ilmestyvältä odotetulta pitkäsoitolta. The Blanko aktivoituu hiljaiselon jälkeen Helsinkiläisyhtye The Blanko julkaisi edellisen Into The Silence -pitkäsoittonsa viitisen vuotta sitten. Aretha Franklin 1942–2018 Soulmusiikin rakastetuin ääni on vaien nut. Ennen kotimaan esiintymisiä bändi rundaa Yhdysvalloissa muutaman viikon verran. ”Originaalit” taas ovat hyvässä linjassa coverien kanssa, eivätkä ne toki olisi muuten mukaan päätyneetkään, sanoo Tajakka. Musiikillisesti taas... Häkkinen menehtyi polkupyöräonnettomuudessa 39-vuotiaana. – Kaiken kaikkiaan teimme esituotannon ja nauhoitukset entistäkin huolellisemmin, ja lopputuloksena on paras pitkäsoittomme. Vaikeamman 1970-luvun jälkeen seuraava jättisuosio ja uusi yleisö löytyi The Blues Brothers -elokuvan (1980) myötä. TEKSTI: TIMO ISOAHO Rakkautta & Anarkiaa & musiikkia Elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa järjestetään Helsingissä 20.–30. Festivaalilla pääsee näkemään myös kehutun Eric Clapton -dokumentin Life In 12 Bars, legendaarisen diskon taustat kertovan Studio 54 -dokumentin sekä naistuottajien ja -musiikintekijöiden työtä ja haasteita kuvaavan ruotsalaisen Wild Dogs -dokumentin. syyskuuta jo 31. Niissä hän antoi äänen valtavalle kirjolle erilaisia ihmisiä ja suhtautui heihin aina kunnioittaen. Moni sovitus lensi romukoppaan työstövaiheessa, sillä rima alkaa olla todella korkealla. Sunnuntai 12.8. 76-vuotiaana. Perttu Häkkisen ystäväpiiri oli laaja, mutta vielä laajempi oli hänen vaikutuksensa ihmisiin musiikkinsa (Imatran Voima, Itäväylä, Tähtiportti) ja etenkin rakastettujen radio-ohjelmiensa kautta. – Biisien valinta meni tutulla ”kokeillaan ja hylätään/hyväksytään” -systeemillä. Viimeksi mainitussa esiintyy muun muassa Jenny Wilson, jonka konsertti soi Tavastialla festivaalin aikana. Niin suuren väkijoukon aivan täydellinen hiljentyminen minuutiksi tuntui siinä normaalisti hälyisässä ympäristössä äänitaideteokselta, mitä kautta eleestä muodostui erinomaisen osuva tapa kunnioittaa tuota taiteeseen ja elämään poikkeukselliPerttu Häkkinen 1979–2018 sen avarakatseisesti suhtautunutta ihmistä. Viimeisen vuosikymmenensä hän kärsi terveysongelmista, mutta nousi esiintymislavalle vielä viime vuoden lopussa. Levyn otsikko oli jossain määrin enteellinen, sillä ansiokasta modernia rockia soittavan trion työtahti on ollut viime aikoina varsin maltillinen – tai no, ainakin yleisön suuntaan. – Jenkkiyleisö on osoittautunut meille otolliseksi, ja tunnelma on illasta toiseen katossa. Susanna Nicchiarellin Nico, 1988 kertoo Velvet Undergroundista ja soolourastaan muistetun taiteilijan kahdesta viimeisestä vuodesta. Brittiläisen artistin ja ihmisoikeusaktivistin M.I.A:n kiehtovaa maailmaa avaa tuore dokumentti Matangi/Maya/M.I.A. Tänäkin vuonna mukana on kiinnostavia musiikkiaiheisia dokumentteja ja fiktioelokuvia. Aretha Franklin kuoli 16.8. Yhtyeen kolmas studioalbumi Grainsville on juuri ilmestynyt, ja syyskuun lopulla viisikko käynnistää mittavan Suomenkiertueen. Kaupunkien väliset matkat ovat toki pitkiä, ja loputtomat suorat tiet halki aavikoiden ja preerioiden ovat tulleet kovin tutuiksi! Kolmen oman sävellyksen lisäksi Grainsvilleltä löytyvät villit versiot muun muassa Kissin I Was Made For Loving Yousta, Panteran I’m Brokenista, ZZ Topin Gimme All Your Lovingista ja Faith No Moren Digging The Gravesta. Steve’n’Seagullsin kolmas kerta toden sanoo Vuonna 2014 läpimurron tehneen bluegrass-pumppu Steve’n’ Seagullsin hurja tahti ei osoita hiipumisen merkkejä. – En halua vielä tässä vaiheessa paljastaa liikoja tulevan albumin teemoista, mutta kerrottakoon sen verran, että vastakohdat ja vastakkainasettelu ovat aina kiehtoneet minua. Itse pidän sitä erittäin onnistuneena lähtölaukauksena The Blankon uudelle tulemiselle, hymähtää Hautaaho. Myöhempäänkin uraan mahtui paljon onnistumisia sekä yhteistyötä muun muassa Lauryn Hillin kanssa
Se oli hänen puolellaan koko ajan muutenkin. Yleisö silti pyytämättä laulaa ja räppää mukana ainakin niissä kappaleissa, jotka kokee itse rakkaaksi. Hei Nick, älä huoli. Me rakastetaan sua. Sanokaa jeah. Cave ei ole varsinaisesti pitänyt taukoa poikansa kuoleman jälkeen ja tuntuu, että hän käsittelee kuolemaa lavalla ja hakee esiintymisen kautta tukea yleisöltään. Kun Caven edellinen esiintyminen Suomessa oli Flow’ssa 2013, se oli toki raivoisa esitys, mutta ei sellainen kuin Porissa nähtiin. Voi olla, että se kertoo enemmän omasta rajoittunei suudestani ja liiallisesta itsetietoisuudesta keikoilla, mutta muistan helpommin ne keikkojen vaivaannuttavimmat hetket. Kun suuresti teininä fanittamani Mos Defin ja Talib Kwelin Black Star -kokoonpano oli Ilosaarirockissa 2012, en voinut sietää heidän esiintymistään. Kesä on nyt ohi. En halua olla symbaaleja yhteen hakkaava apina. Monilla niistä on taputettu käsiä yhteen, laulettu yhdessä, menty kyykkyyn ja huudettu jeah. Keikoilla hän luottaa yleisönsä sitoutumiseen. Sanokaa jeah jeah jeah. En tiedä voiko olla mahdollista, että räppärit yhä tuntevat jonkinlaista alemmuuskompleksia suhteessa monien muiden musiikkilajien edustajiin. Yhden kesän parhaista keikoista heitti Flow’ssa odotetusti St. Se että yleisö spontaanisti antaa suosionosoituksia ei ole läheskään niin vaivaannuttavaa kuin kuin se, että artisti itse artisti itse sitä vaatii. 12 SOUNDI SOUNDI PB ”Paperi T ei sorru geneerisiin keikkamaneereihin.” Arttu Seppänen > A-PUOLI Populaarikulttuuriessee Anna minun rakastaa vähemmän N ick Cave pyytää yleisöä menemään kyykkyyn. Takana on taas monet festarit ja sadat eri keikat. Menen keikoille ensisijaisesti kuuntelemaan musiikkia ja kokemaan (toivottavasti) hyvän esityksen. Ylös. Pidän rap-musiikista todella paljon, mutta yksi merkittävä syy miksi mielestäni lähes jokainen näkemäni rap-keikka on ollut huono, on nimenomaan huudatus ja hyväksynnän tarve. Hänen teini-ikäinen Arthur-poikansa kuoli erittäin traagisesti vuonna 2015. Etenkin Caven Pori Jazz -keikalla tuntui, että artisti vaati yleisöltä erityisen paljon ja tarvitsi koko ajan varmistuksen siitä, että häntä rakastetaan. Ja mehän sanomme. Niitä ei olisi tarvinnut myöskään Cave, jonka väkeviä lauluja yleisö rakastaa muutenkin. Nyt keikka oli vielä raivokkaampi, mutta myös hyväksyntää hakeva. On varmasti muitakin tapoja hoitaa rap-keikka kuin yrittää huudattaa ihmisiä koko ajan ja saada heidät pitämään nyrkit ilmassa. Clark esiintyi edellisiin Suomen-keikkoihin verrattuna näennäisen staattisesti, mutta musiikissa ja itse esityksessä oli entistä enemmän sanomaa esimerkiksi feminismistä ja kehollisuudesta. Esityksen teemat olisivat helposti jääneet varjoon, jos niiden oheen olisi tuputettu vaivaannuttavia show-elementtejä. Kyykkyyn. K u v a: O sm a H ar v il ah ti arttu seppänen 7_2018 -taitto_a.indd 12 17.8.2018 9.18. Ja miksi hän ei niin tekisi. Räppäreiden omat suoritukset olivat sangen kehnot ja koko keikka perustui yleisön huudattamiseen. Kun Sideways-keikalla Paniikki-kappaleessa vieraillut Chisu asteli lavalle ja alkoi huudattaa yleisöä hyvin epäonnisin seurauksin, Paperi T spiikkasi jotakuinkin näin: ”Mun keikoilla ei oo koskaan tehty noin.” Paperi T on ainakin siitä poikkeuksellinen räppäri, että hän ei sorru geneerisiin keikkamaneereihin. Kun yhteislaulua yritetään agitoida, seuraukset yleensä vain vaivaannuttavat. Sitä ei ole vaikea ymmärtää etenkään Caven tapauksessa. Tai artistin narsistisen vallankäytön kohde. Paitsi minä. Helvetin hyvä keikka Porissa nähtiinkin, mutta en voi mitään sille, että artistien pyynnöt käsien taputtamisesta ja jeah-huudoista vaivaannuttavat. Todennäköisesti yleisön joukossa oli monta, jotka olivat ostaneet Jazzeille torstain lipun pelkästään Caven keikan vuoksi. En ole varmastikaan profiloitunut erityisen kovana Paperi T -fanina muun muassa tähän lehteen kirjoittamani kahden tähden Malarian pelko -arvion vuoksi, mutta arvostan häntä erittäin paljon etenkin yhdessä asiassa. Tavoitteena oli varmasti luoda ”hyvää meininkiä”. Ylös. Koko porukka on täällä sua varten. Annie Clarkin bändin miesoletetut oli puettu tunnistamattomiin harmaisiin asuihin. Että me haluamme häntä. Vincent, jolla ei ollut myöskään mitään tarvetta kosiskella yleisöä puolelleen
NEM tulostus.indd 13 17.8.2018 8.59
– Ehdottomasti! Olin levynteon aikana kiinnostunut kaikenlaisista surrealistisista ja lapsenhenkisistä satumaailmoista. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin! Yksi Lac Belot'n leimallinen piir re on sovitukset, mikä luo aivan omanlaisensa tunnelman. Asioiden uudelleen tekeminen ja iänikuinen räknäämi nen vei välillä mukanaan, eikä tie tyssä vaiheessa enää saanut oikein otetta siitä mitä oli alun perin teke mässä. Sen ver ran iso projekti oma levykin oli, että fokus oli pidettävä tarkkana. Vaikuttaako musiikkiin syvälle uppoutuminen sen kuunte lemiseen jatkuvasti vain parannus ehdotukset mielessä. Kuvaan sopii hyvin siis, että levynjulkaisukeikka soite taan Temppeliaukion kirkossa loka kuussa 10henkisen yhtyeen voi min. Olen huomannut että kun antaa asioiden tapahtua omalla pai nollaan, yleensä lopputulos on pa rempaa ja omaperäisempää kuin se tavara mistä oikein yrittämällä yrit ti tehdä hyvää. Yltäkylläisen audiomatkan takana on Jarno Takkumäki. – Tällä hetkellä nautin vain tosi paljon musiikin tekemisestä ja yri tän olla ohjailematta liikaa mitä sii tä tulee. Jarno kuitenkin sanoo yrittävänsä olla ajattelematta hui mapäisimpiä suunnitelmia kesken kaiken. – Välillä oli hankalaa saada kaik ki ideat konkretisoitua ja toimimaan käytännössä. Voisi ajatella, että analyyttisyys on tie perfektio nismiin. Yritin luoda jonkinlaista maailmaa todellisuuden ja satumaailman väli maastosta. Aivan koko tuon jäl keistä aikaa ei Abracadabraa kuiten kaan ole työstetty, vaan Jarno tuotti tässä välissä Teostopalkintoehdok kaanakin olleen Laura Moision kak kosalbumin Ikuinen valo. Kyl lä jos jossakin biisissä jokin asia tuntuu hyvältä, niin automaattises ti pohdiskelee että minkä takia asia on näin, ja pidän sellaisesta pohdis kelusta kyllä. Analyyttisyys on oiva työkalu, mutta sen pohjalle musii kin tekeminen on itselleni aika tyl sää. Erityisesti Liisa Ihmemaassa kirja ja Grand Buda pest Hotel elokuva inspiroivat. Kiva jos se välittyy! Kun jotain suureellista on työn alla monta vuotta, on luonnollista että kunnianhimo kasvaa matkan varrella. – Onneksi parannusehdotuksia kuulee vain omassa musiikissa. Onko niistä säteilevä todellisuudesta ir rottautumisen tunne ja sadunomai suus ollut tavoitteenasikin. ANTTI LUUKKANEN ”Analyyttisyys on oiva työkalu, mutta sen pohjalle musiikin tekeminen on itselleni aika tylsää.” LISÄÄ TARKKAILULUOKKA ARTISTEJA JOKA VIIKKO: www.soundi.fi/tarkkailuluokka MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT: www.soundi.fi/demoefekti Lac Belot on yhtä kuin Jarno Takku mäki. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hyvä jos siinä olisi ollut joku mukana pitämässä pakkaa ka sassa ja puhumassa järkeä päähän. Enkä tarkoita ettei kö musiikin teko aina vaatisi paljon työtä ja hiomista, mutta prosessista tulee itselle nautinnollisempaa ja inspiroivampaa kun ei aseta turhia odotuksia lopputuloksen suhteen. Lac Belot'n Elizabethep ilmestyi vuonna 2014. > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. A-PUOLI Lac Belot Kuin satukirjan sivuilta 14 SOUNDI A bracadabra on osuva nimi Lac Belot'n hyvin kypsytel lylle esikoisalbumille. K u v a: P an u R äi sä n en facebook.com/LacBelot tarkkis_Lac Belot.indd 14 17.8.2018 11.33. Yksin työs tetyn Abraca dabraesikoisen jälkeen ympärille on kasautunut myös bändi. Albumin kuvaileminen barokki popiksi olisi vähättelyä, sillä se ei kangistu mihinkään muotoihin ja liitelee vapaana aivan omassa todel lisuudessaan. Se vyö ryttää kuulijan päähän valtavan määrän upeasti instrumentoitua, lo puttomilla yksityiskohdilla vuorat tua äänimattoa, jonka edessä vuo rottelevat hämmennys ja ihastus. Teet huimia yksityiskohtia vilise vää musiikkia ja olet toiminut myös tuottajana
FME Dir en Grey tulostus.indd 15 16.8.2018 13.10
ALBUMI, JOKA ON TÄRKEÄ LAULULYRIIKAN ANSIOSTA Scott Walker Sings Jacques Brel – Pitäisi kai opiskella ranskaa, jotta ymmärtäisi Brelin taiteen tasot. Silti elämä on liian lyhyt tiukasti lestissä pysymiseen ja yhtyeen kanssa olen pystynyt rikastamaan musiikkiani. Onneksi Walker-käännökset ovat hyviä tai erinomaisia: rytmisen mitan ja alkuperäisideoiden mukaisia. – Vasta nyt huomaan, että levyn ensidemosta on kulunut jo puolitoista vuotta, Jarkko hämmästelee. Parhaita lahjoja koskaan. Albumilta jäi kymmenisen puolivalmista kappaletta, joita aletaan varmaankin työstää syksyn kiertueen jälkeen. LEVY, JOKA ON PARHATEN KESTÄNYT KUUNTELUA Nomeansno Wrong – Wrong täyttää ensi vuonna 30. Kotimatkan täytti kiitollisuus. Kun huomaan pitäväni siitä, mitä kuulen, sinne mennään. Kesälläkään hän ei tarvitse lomaksi kutsuttua irtiottoa hommistaan. On kuin näkymätön viestikapula kulkisi muusikolta toiselle. Kappaleiden bändiversio saattaa olla hyvin erilainen kun alunperin ajattelemani – jopa lyriikan osalta. T ove Janssonin motto ”Tee työtä ja rakasta” nousee Jarkko Martikaisen mieleen, kun hän pohtii urakointiaan musiikinteossa ja muissa kulttuurisissa kuvioissa. Soitto etenee eläimen varmuudella, joka biisissä on tenhovoimaa, karu kansitaitto on ryhdikäs ja punchlinet taidehistorian parhaita: Hear the angels sing: ”This is the end of all things.” Elämäni soundit 7_18.indd 16 17.8.2018 13.16. Runoissa hän on sentimentaalinen, joskin elämänsä vaiheisiin ja ihmisiin pettynyt havainnoija. Lopulta ymmärsin, ettei tarvita raamatullisia ihmeitä, kunhan löytää äänensä ja tekee työtä musiikkinsa eteen. Toisilta oppiminen, keskinäinen reagointi ja tukeutuminen muihin tekee yhtyeen, joka on enemmän kuin pelkkä nippu hyviä soittajia. Minä en tee ennakkoon mitään ”rasti ruutuun” -listaa tavoiteltavista asioista, vaan luotan rumpalimme Eman viisauteen ”Sitä saa, mitä sattuu tulemaan.” Elämäni soundit 16 SOUNDI Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Jarkko Martikainen ALBUMI, JOLLA OLISIN HALUNNUT OLLA MUUSIKKONA MUKANA Mokoma Kurimus – Niskalaukausta tuottaessa kuuntelin Mokoma-demoa. Mietin, ohjasiko Pohjois-Karjalan nuoria miehiä Jumalan ihmesormi niin poikkeuksellisiin tekoihin. Enon meditatiiviset albumit todistavat sen. – Pitkän prosessin äärellä on ehtinyt välillä väsähtääkin, mutta silti tajuan tykkääväni levyjen teosta ja huomaan olevani onnellisempi studiosta palatessa kuin sinne lähtiessä. Päiväunissani tuuraan ansiokkaasti Kuismaa tai Tuomoa. Koskettavia, räävejä, rakkauden täyteisiä, riitaisia, mieltä hämmentäviä lauluja. Viime vuodet olen haalinut maisemointilevytyksiään. LEVY, JONKA OLEN HANKKINUT NOPEIMMIN SEN ILMESTYESSÄ Leonard Cohen Popular Problems – Taideriippuvuuteni takia moni levy tulee hankittua heti kun vain voin. Brel nostaa riman liki näkymättömiin. Kurimuksen totaalisuus yllätti silti. Elämää täydellistävä taide ei silti kaipaa sanoituksia, eikä pyrkimystä iskuteemaan tai kertosäkeistöön. Kumisielu onkin vahva kokonaisuus, Norwegian Woodin hämyistä Michellen lyyrisyyden kautta In My Lifen kattavaan onnistumiseen. Myyjä lupasi, että jollen kylillä huutele, hän myy teoksen tiskin alta saman tien. Elokuun lopulla ilmestyy toinen albumi Aina auki viisivuotisen Luotetut miehet -yhtyeen kanssa, ja se on ollut oma suloinen seikkailunsa pelkistetympien sooloalbumien ja äkkivääremmän YUP-tuotannon jälkeen. Julkaisukiertueella ostettu Be strong, be wrongpaita hajosi, mutta lp kestää. LEVY, JONKA TASOISEEN RUNOUTEEN SOPII PYRKIÄ Charles Bukowski Run With The Hunted – Bukowskia pidetään äreänä, likaisena vanhana miehenäkin, vaikka hän on vain suorapuheinen. – Biisejä treenatessa bändin jätkät voivat aina laittaa niihin omaa itseään ja tarvittaessa kuljettaa lauluja suuntaan, jonne en ollut edes ajatellut meneväni. Kurimuksen laulut uskon oppivani. Väittämien luovuus, värikylläisyys ja rytmitys soivat yhteen sopuisasti kuin rakas klassinen musiikki. Tutussa levykaupassa alkuviikosta mainitsin Cohenin perjantaina ilmestyvästä levystä. K u v a: O ll i H äk k in en ERIKOISIN SUOSIKKILEVYNI TYYLILAJINI TUNTIEN Brian Eno Ambient 1: Music For Airports – Minua pidettäneen laululyriikkaan keskittyvänä musiikinrakastajana. VARHAISIN UTELIAISUUDEN HERÄTTÄJÄ JA KIINNEKOHTA Hassisen Kone Täältä tullaan Venäjä – Säästin viikkorahoja Sex Pistolsiin, sitten Koneen ekaan. Haluan tehdä lauluja ja vastata johtajuudesta, mutta ajoittain unelmoin joukkuepelaajan roolista – komppikitaristina. LEVY, JOKA TUO PARHAITEN MIELEEN LAPSUUSVUODET The Beatles Rubber Soul – Vanhempani suosivat King Crimsonia, Zeppeliniä, Dylania, Vreeswijkia, Simon & Garfunkelia – ja tätä ryhmää, äitini etenkin. Tämä lie niistä paras. – Itselläni on tietty tyyli tai maneeri sekä sanoitusten tematiikka, enkä yritäkään päästä itseäni pakoon. – Luotetut miehet on kasvanut oikeaksi bändiksi, jossa muita soittajia on hienoa kuunnella. Toimin löytämälläni maalla ja itse paaluttamallani alueella, enkä lähde hortoilemaan toisten reviireille. Siinä on kaikki oikein
Amorphis tulostus.indd 17 16.8.2018 13.11
Musiikin suhteen asia lienee kinkkisempi. Hyvä musiikki, paras kohta kappaleessa, tuntuu iholla ja vatsanpohjassa asti. Ääni ja keho ovat yhtä. Professori Aarni Penttilän mukaan korva voitaisiin ohittaa pian teknisin apulaittein kuuntelemisessa, ja musiikki voitaisiin kokea ilman kuuloaistia. Elokuvateatterien valtavat subwooferit vahvistavat toimintaelokuvan räjähdyskohtaukset niin, että teatterissakin tanner tärisee. Woojer on suunnilleen tupakka-askin kokoinen laite, joka kiinnitetään vyöllä kiinni kehoon. Ääniaseiden kehittäjät ovat arvioineet, että noin 240 kohdistettua desibeliä riittää räjäyttämään ihmisen pään. Kaukaisilta tuntuivat aikoinaan visiot, jotka Radiokuuntelija-lehti julkaisi vuonna 1937 värinäeli vibraatioaistista. Musiikin ja äänen viehätys on silti pohjimmiltaan mysteeri. Päristimen avulla musiikin (matalat) taajuudet välitetään kehoon. Reggae, dub, disco sekä niitä seuranneet useat tanssija elektronisen musiikin lajit ovat kehittyneet juuri sisus kaluja hivelevän basson ympärille. > Poimintoja musiikkiteknologian kiehtovasta historiasta Teksti: Sami Nissinen Ä äniaallot ovat mahtavia otuksia ja ne sisältävät paljon enemmän informaatiota kuin yleensä ajattelemme. Ihminen reagoi ääniin ja reaktiot ilmenevät hengityksessä, verenpaineessa ja iholla. Ääniterapiatuolissa soitetaan matalia siniääniä, joiden teho perustuu solujen elvyttämiseen. Väreily sisäelimissä lisää adrenaliinin eritystä. Äärettömän suuri äänenpaino voi jopa tappaa ihmisiä. Tämä ei tietystikään päde vain musiikkiin vaan kaikkeen mahdolliseen ääneen. Pahimmat bassoaddiktit hakeutuvat kaiuttimien viereen tunteakseen väreilyn paremmin. Eikä suinkaan sattumalta. Tuoli siis hieroo matalalla äänellä ihmiskehoa ja sisäelimiä. Vibraatioista puuttuu ainoastaan konteksti, esitystilanne. Emme osaa loppupeleissä perustella miksi Bach, The Beatles tai Bill Laswell ovat hyvää musiikkia, mutta me vaistoamme sen. Urkukonserteissa ne saavat tilan jylisemään ja tuntuvat kehossa, vaikka ääntä ei kuullakaan korvin. Laitetaan keho värähtelemään 18 SOUNDI Apparatus A-PUOLI ”Erään tarinan mukaan matalimpia taajuuksia toistavat subwoofer-kaiuttimet kehitettiin juuri ’seksuaalitaajuuksia’ korostamaan.” Vyöllä kehoon kiin nitettävä Woojer oli keino saada klubi olosuhteet oman pään sisälle. Urhoollisista teknisistä yrityksistä huolimatta vibat syntyvät monen olennaisen seikan yhteisvaikutuksesta. Endorfiinin tuotanto lisääntyy molemmissa aivopuoliskoissa, mikä auttaa siirtämään esimerkiksi ahdistuneisuuden tunnetta. apparatus_autotune_taitto_7_18_a.indd 18 16.8.2018 16.03. Anttila ei ollut pahasti väärässä siinä, että puheen kuulemiseen tällainen on mahdollista. Eikä se ole ihme. Kirkkourkujen rakentamisessa infraäänet huomioitiin jo vuosisatoja sitten. Subwooferin esikuvat ovat tosiasiassa hyvin vanhat. Musiikin harrastamisella tiedetään olevan monia kognitiivisia kykyjä sekä tunne-elämää parantavia ominaisuuksia, mutta musiikilla voi myös terrorisoida. Klubeilla soivat erityisen tehokkaasti bassorummun iskut ja bassolinjat, ja niiden on myös tarkoitus tuntua fyysisesti. Korva ohitetaan tarkoituksella niin sanotussa ääniterapiatuolissa, jossa matalat äänet suunnataan selän alle sijoitetuista kaiuttimista tietokoneen ohjauksella suoraan kehoon. Put the strap on, baby! Someaktiivisuuden perusteella suurin kiinnostus keksintöä kohtaan lopahti muutamassa vuodessa. Sosiaa linen ulottuvuus kuitenkin puuttui, joten suurin kiin nostus laitetta koh taan taisi jo sam mahtaa. Korvan korvaajaksi Penttilä suunnitteli vibraatiokonetta, joka mahdollistaisi pian jopa ”sormin kuulemisen”. On arvioitu, että noin 60 hertsin taajuus saa rintakehän resonoimaan, 10-20 hertsin taajuus puolestaan selän ja vatsan seudun. Lisäksi kehomme reagoi tahtomattamme eri äänentaajuuksiin. Virsien hengellinen sanoma välittyi kouriintuntuvasti. Kehon akustisia onkaloita bassotaajuuksien korostamisessa pyrkii hyödyntämään laite nimeltä Woojer, joka ei ole enempää tai vähempää kuin yritys tuoda klubiolosuhteet oman pään sisälle. Korkeat äänet kimpoilevat konserttitilan pinnoista edestakaisin, sattuvat korviin ja saavat meidät varautumaan, mutta matalat imeytyvät materiaaliin, kuten kehoon, tai kulkevat sen läpi. Erään tarinan mukaan matalimpia taajuuksia toistavat subwoofer-kaiuttimet kehitettiin juuri ”seksuaalitaajuuksia” korostamaan
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T Meteli tulostus.indd 19 17.8.2018 9.26
Kerran meidän piti tehdä jotain Sonyn kanssa, sitten yritettiin Capitolia, Levon kertaili yksityiskohtiin menemättä. Siksi Eric Clapton, George Harrison ja moni muu ihaili The Bandia, ja Bob Dylan ja Ronnie Hawkins palkkasivat sen liveryhmäkseen. Capitolhan on The Bandin vanha merkki. Mikä niiden yritysten tielle oikein tuli. Pieninkin itsensä korostaminen tai muiden haukkuminen tuntui olevan mahdotonta aidolle Etelän herrasmiehelle. Harmoniatkin onnistuivat solistiosuuksien päälle ja kaikki kolme soittivat monia instrumentteja, joita koko ajan vaihdeltiin. Tiedän bisneksen toimivan toisinaan niin, vaikken sitä käsitäkään. Mutta ainakin me soitetaan ja lauletaan tosi hyvin ja aloitetaan keikat ajallaan, joten… (tarttuva nauru raikui taas) Miten Robbie Robertson suhtautui paluuseenne. Tällainen juttu tapahtuu luonnostaan tai ei ollenkaan. – Niin mäkin luulin, mutta ei se niin mennyt. Todella kovan vokalistin löytäminen on haaste mille tahansa orkesterille, The Bandilla niitä oli kolme: basisti Rick Danko, pianisti Richard Manuel ja tarinamme sankari, rumpali Levon Helm. – No, tuota… kaikenlaista… Välillä petti budjetti tai tuli muuta huonoa onnea (kuten Manuelin kuolema ja Robertsonin kieltäytyminen yhteistyöstä). The Bandin jäsenet julkaisivat kohtuullisen tasokkaita soololevyjäkin ja tekivät ilman Robertsonia muutaman comebackin vaihtelevin kokoonpanoin. ennen muuta Right Stuffissa ja kantrilaulaja Loretta Lynnin isänä Kaivosmiehen tyttäressä, joka nähtiin Suomessa meikäläisen käännöksenä . En tiedä, mikä siinä oli. Kai ne ajatteli, että tää on nuorten miesten laji tai jotain… Naureskelimme hetken vitsaillen silloin 53-vuotiaan Levonin iästä. Syy lienee ollut Manuelin repsahtaminen vanhoihin addiktioihin muutaman selvän vuoden jälkeen. Luulisi, että teidät olisi otettu sinne mielellään. Puhuin Helmin kanssa puhelimessa alkuvuodesta 1994 kun häneltä oli juuri ilmestynyt omaelämäkerta This Wheel’s On Fire ja The Bandin uusin versio oli juuri julkaissut debyyttialbuminsa Jerichon. K u v a: H ei n ri ch K la ff s naamakirja_Levon Helm -taitto.indd 20 16.8.2018 16.04. Jumaliste! Katkeroiduitko. Hänestä välittyi vaatimaton maanläheisyys ja huumorintaju, jotka hurmasivat minut täysin. Kun The Band Martin Scorsesen loistavaksi dokumentiksi taltioiman The Last Waltz -konsertin yhteydessä ilmoitti lopettavansa 70-luvun lopulla, en ymmärtänyt sitä millään. olleet yhtään sliipanneet. Keskusteluni vuonna 2012 syöpään menehtyneen Levonin kanssa oli erittäin miellyttävä. Jussi Niemen naamakirja > Veteraanitoimittaja kertoo uransa tähtihetkistä. Arkansasilainen laulava rumpali-mandolinisti-kitaristi oli Levon Helm Bändien bändin herrasmies Hampurissa 1971 The Band -musikantit olivat jälleen vaihdelleet instrumentteja. Sen jälkeen tuli vielä High On The Hog (1996) ja Jubilation (1998). – Sitä me ei vielä ole pystytty todistamaan. Manuel ei näillä levyillä ollut, koska hirttäytyi 1986 motellihuoneessaan The Bandin Floridan keikan jälkeen. – No, Robbie… (ladattu tauko oikeita sanoja hakiessa) toteuttaa omaa kohtaloaan. Teksti: Jussi Niemi A-PUOLI S uuren amerikkalaisen musiikkipuun hedelmistä harvat ovat keittäneet yhtä omintakeisesti maukasta hilloa kuin The Band, joka jo nimellään henki kiistatonta auktoriteettia. Ei me haluttu tätä yhdistymistä väkisin tehdä. Levonin kerrottua The Bandin yrittäneen paluuta jo monesti, olin yllättynyt, koska siitä ei Suomessa tiedetty oikein mitään ja koska kuvittelin levyyhtiöiden kiinnittävän legendaarisen orkesterin mieluusti. Niitä eivät Hollywoodin elokuvaroolitkaan . Kun tähän lisättiin järjettömän luova urkuri, haitaristi ja saksofonisti Garth Hudson sekä vähäeleisen tiukka kitaristi ja erinomainen lauluntekijä Robbie Robertson, lopputulos oli suvereeni. Kuvassa vasemmalta oikealle Rick Danko, Levon Helm ja Richard Manuel. On toteuttanut kohta 20 vuotta, siis soolouraa. Valtaosa biiseistä oli merkitty kitaristille ja se tuntui muista epäreilulta. – En erityisemmin. 20 SOUNDI masinoimaksi eivätkä jälkilöylyt olleet järin lämpimät. Minä näen The Bandissa kaupallistakin potentiaalia. Hawkinsin Hawksina yhtye hautui 60-luvun alussa The Bandiksi. Järkytys bändikavereille oli karmea, semminkin kun Helm ja Danko pitivät Manuelia The Bandin ”ykkösvokalistina”. Myöhemmin lopettaminen paljastui vain Robertsonin ainoa Etelän poika muuten kanadalaisessa yhtyeessä ja se kuului yhä puheen rentona downhomeaksenttina. Pakko sanoa, että tuntuu aika nöyryyttävältä, kun teidän krediiteillä joutuu kerjäämään levysopimusta. Yhtyeen lahjakkuuden määrä oli käsittämätön. Hänhän ei ole mukana. Moisessa lahjakkuuksien sumassa ideoita tuli varmasti merkittävästi muiltakin, vaikka laulujen pohjat olisivatkin olleet Robertsonin käsialaa
Ne on tosi kovia soittajia. Me haluttiin pitää soundi maanläheisenä ja erottua muista. Ne sopii joukkoon luonteensakin puolesta, se on tärkeää. – (naurua) Garth tosiaan taikoo psyke deelisiä sointeja, mutta yleensä meitä puhutteli blues, gospel, kantri, bluegrass ja R&B enemmän. Steve Earlelta, A.P. Sano nyt suoraan, mistä se johtuu! Ennen van haanhan te sentään olitte kavereita. Laulut tuntuvat tulevan jostain mystisestä, mutta samalla lähes käsin kosketeltavasta 1800–1900-lukujen taitteen todellisuudesta. Älä anna kenenkään selittää sulle mitään paskaa Jerrystä. Sanoessani Levonia The Bandin ai noaksi aidoksi good ol’ boyksi, hän totesi muiden olevan ihan samanlaisia, joskin kylmemmästä ilmastosta. – Kyllä kai, jossain määrin, vaikken näyttänytkään Benjamin Franklinilta. Levon Helm: Dirt Farmer (2007) V OITOKAS PALUU AKUSTISIIN JUURIIN PIDÄN KAIKISTA The Bandin levyistä, erityisesti kahdesta ensimmäisestä. Levon suo rastaan kiihtyi. Olitko sinä hippi 60luvulla. Mandoliini, dulcimer, haitari ja viulu leimaavat sointia, johon Levonin rennosti tiukka rummutus tuo mehevää funkkiutta. Siinä missä Robbie muistaa tuoneensa valmiit lau lut bändille, mä muistan paljon yhteis työtä. Mä en oikein tiedä, mikä siinä on… Taitaa olla toi bisnes, mikä välillä tulee ystävyyden tielle. – Niin, Robbien aikaansaannokset ei ole olleet sen kummempia kuin meillä kään, mutta… Näin se vaan on mennyt, Levon muotoili aiheeseen tarttumatta. Liittyykö se siihen, että Robbie teki teille lähes kaikki laulut. – Eeei, mutta… Tuntuu vain, että Robbielle jää tuosta hommien bisnes puolesta huomattavasti enemmän käteen kuin meille muille. Tämä kakkonen on silti yhtyeen kliimaksi, jossa se ainutlaatuisesti onnistui solmimaan amerikkalaisista juurityyleistä täysin yhtenäisen cocktailin. Soitan Bobin kanssa mielelläni. Omaksuin niiltä monia asioita, varsinkin musiikillisia, ja omak suihan nekin meiltä kantria. Vallitseeko The Bandissa jonkinlainen hierarkia. Slidekin vonkuu. – Me soitettiin noin vuosi sitten jos sain presidentti Clintonin virkaanastujai siin liittyvissä bileissä. Tavallaan Music From The Big Pink (1968) kuulostaa jopa kiinnostavammalta nyt, kun siinä pitkällä perspektiivillä huomaa psykedelian heijastumia. – Uhhuh! (naurua) No, mä poimin sitä useimmiten koneella, mustien kanssa kylläkin. Oletteko te vielä ystäviä. Me on soiteltu yhdessä usein ennen kin. Siellä soitti myös Dr. Mistä ja miten löysitte bändin uudet miehet. Dylan-kitaristi Larry Campbell ja isännän Amy-tytär säätivät sessioita sekä tuotannollisesti että soittamalla ja laulamalla. Mä tunnen sen hyvin ja voin vakuuttaa sulle, että sen hienom pia ihmisiä ei tällä pallolla ole. – Rick kasvoi Kanadassa pienellä tupakkafarmilla, minä Arkansasissa pie nellä puuvillafarmilla. Meillä oli hyvä meininki. Ei se yhteistyötä ehdottanut, mutta voi sitä hyvinkin tulla. Garth Hudsonin kosketinhommia voi sanoa vain nerokkaiksi ja Manuel-DankoHelm-kolmikon toisiinsa nivoutuvaa laulutaidetta uniikiksi. AMERIKKALAISTEN JUURIMUSIIKKIEN SAUMATON SYNTEESI The Band: The Band (1969) VUONNA 1998 diagnosoitu kurkkusyöpä vei Helmin äänen moneksi vuodeksi, mutta sen palattua (noin 80-prosenttisesti miehen itsensä mukaan) viikatemiehen kanssa näköetäisyydellä ollut Levon teki itselleen juurihoidon tällä akustisella levyllä, jota yleisesti ja syystä pidetään hänen parhaana soolotyönään. Tämän levyn vaikutus lukemattomiin kollegoihin, ei vähiten Wigwamiin, oli valtava. Kehuin Jericholle tehtyä Dylanin Blind Willie McTelliä todella syväksi lauluksi ja Levon oli samaa mieltä. Olet siis poiminut puuvillaa! Sehän tekee sinusta melkein mustan. Lenoirilta) täydellisesti. Kuulostaa aika viileältä. – Totta kai. Kokonaisvaltaisesta levystä on lähes mahdotonta osoitella erikseen bluesia, kantria tai muitakaan tyylipiirteitä. Kokevatko he paineita The Bandissa soittamisesta. Dylankin naut ti. – Ei, vaan demokratia, vaikka me tie detään Garthin olevan meidän peloton johtaja. Sillä vauhdilla luulisi Robbielle jäävän aikaa The Ban dillekin, puhumattakaan vanhasta vel jeydestä. Mua imartelee kun meitä ver rataan mun suosikkibändeihin, Delaney & Bonnieen, Booker T & The MG:hin, Los Lobosiin tai Grateful Deadiin. Carterilta ja J.B. John, Cate Brothers, Kim Wilson, Cla rence Clemmons, Steve Stills ja Jericholla vieraileva kantriviulisti Vassar Clements. Keskustelumme tunnelmallisin hetki koettiin, kun kauhistelin Deadin Jerry Garcian heroiiniongelmaa, johan hän vuotta myöhemmin kuoli. Miksi teillä psykedelia ilmenee vain Garthin urkusoundeissa, vaikka elitte hurjimmat trippiajat tapahtumien kes kipisteessä ja napsitte kaikkea siinä kuin muutkin. Milloin viimeksi olette tavanneet Dylanin ja oliko puhetta yhteistyöstä. – Tuskin enää, me on jo soitettu niin kauan. Kaikkien muiden hehkuttaessa levyn tekoaikaan nuoria ja vallankumousta, The Band kanavoi syvällä myötätunnolla vanhojen ihmisten ja vanhan maailman tuskaa uuden vyöryessä päälle. Meininki on niin maanläheistä, että mullan haistaa. – Addiktio voi tulla kelle tahansa. Mitä ajattelet, kun The Band usein mainitaan amerikkalaisen musiikin hui pentumaksi. naamakirja_Levon Helm -taitto.indd 21 16.8.2018 16.04. – Ne on kaikki Woodstockmuusikoi ta. Niitten kanssa on helppo matkustaa, huumorintajua löytyy. SOUNDI 21 ”Taitaa olla toi bisnes, mikä välillä tulee ystävyyden tielle.” Niinpä, mutta kaksi albumia 18 vuo dessa on aika hidas tahti. – Me ollaan vaan yks sen perinteen huipuista. – Tjaah… En tiedä varsinaisesta ystä vyydestä, mutta ei me vihollisiakaan olla… mun mielestä. Homman uskottavuus on totaalinen Levonin jänteikkäästi vääntävän arkansasilaisäänen ja fraseerauksen sopiessa näihin traditionaalisiin tai sen henkisiin lauluihin (mm
– Ei ainakaan mikään ihan tavalli nen... Pikkupoikana hänellä ei ollut juuri ikäi siään kavereita, ja musiikki veikin mennessään jo alle kouluikäisenä. Keikkailusta lähes aina kieltäytyneen Darkthronen black metal trilogia on monen mielestä hänen huippusaavutuksensa, eikä Norjalaisen black metal -skenen keskeisiin hahmoihin kuuluva Fenriz on pyörittänyt Darkthronea jo yli kolmekymmentä vuotta. Päivätyö postin palveluksessa vie toki run saasti aikaa, mutta tämä veikeä nor jalainen on myös liikuntaa harras tava urheilufani, kokenut luonnos sa samoilija ja suuri eläinten – erityi sesti kissojen – ystävä. Millainen oli varhaislapsuutesi. Kaikenlainen musiikki on edelleen hänen suuri rakkautensa, mutta Fenrizissä on monta muutakin puolta. Itse asiassa Fenriz rakas taa omia kotiseutujaan niin paljon, että hän lähti pari vuotta sitten mu kaan jopa kunnallispolitiikkaan. Viime vuosina Fenriz on innostu nut esittelemään monenlaista uutta musiikkia, mutta hänen elämäänsä mahtuu paljon muutakin. Oli melkoinen shokki men nä peruskouluun, kun yhtäkkiä ym pärillä pyöri paljon muita lapsia... Minun onkin ollut myöhemmässä ”En jaksa hiihtää samoja latuja kovin pitkään.” haast_fenriz_b.indd 22 16.8.2018 16.06. Teksti: Timo Isoaho Kuvitus: Ville Pirinen 22 SOUNDI > Soundi-haastattelu G ylve Fenris Nagell, taiteilija nimeltään pelkkä Fenriz, syntyi Oslon eteläpuolella vuonna 1971. Ei sillä ole mitään väliä. Fenriz myös vihaa matkustamis ta, ja hän onkin asunut Oslon lähis töllä Kolbotnissa käytännössä koko elämänsä. Rippikoulun jälkeen toden teol la alkaneet soittohommat jatkuvat edelleen kiihkeinä, eikä Fenriz tee levyjä vieläkään muille tai muiden ehdoilla. Perheemme asui Oslon lähis töllä Gjersjøenjärven eteläpuolella. Fenriz osaa olla tämän takia kovin pahoillaan. Meillä oli mukava talo, mutta lähi seuduilla oli runsaasti mökkejä, jois sa ei ollut talvisin ketään. Toisin sa noen minulla ei juuri ollut ikäisiäni kavereita, ja vietinkin elämäni en simmäiset vuodet hyvin pitkälle jo ko vanhempieni tai isovanhempieni kanssa. Ihmisenä Fenriz tuntuu olevan rönsyilevä luonnonlapsi ja samalla tavalla häntä voi kuvailla haastatel tavana: paljon nauravan miehen pu he sinkoilee hallitsemattomasti sin ne ja tänne, mutta hänen otteensa tarinan punaisesta langasta ei silti koskaan täysin katoa. Onko hän ko ko ajan tosissaan vai laskeeko hän ilki kurisesti leikkiä tuon tuostakin
SOUNDI 23 haast_fenriz_b.indd 23 16.8.2018 16.06
Levyn toinen biisi Waiting For The Sun on minun kirjoissani jonkinlainen varhainen hard rock -biisi, joten ehkä kaikki juontaa juurensa sieltä asti. – Minähän rakastan ampumahiihtoa, ja Kaisa Mäkäräinen on ehdottomasti eräs suosikkiurheilijoistani. No, sitten erään kerran ilmoitin juhlallisesti Götzille, että ”tiedätkö mitä, nyt minä olen tulossa Saksaan”. Ensin sinulla oli kuitenkin yhtye Black Death. Pelitoverini ovat tietenkin myös ystäviäni. Hän ehti jo innostua, kunnes kerroin meneväni katsomaan ampumahiihdon maailmancupin osakilpailua Ruhpoldingiin! Mutta eipä mennä liikaa asioiden edelle. Itse asiassa minä vihasin sitä. Miten innostuit musiikista. Hänellä oli valtavasti demonauhoja mahtavilta bändeiltä eri puolilta maailmaa, ja esimerkiksi Deathin, Massacren ja Necrophagian ensimmäiset nauhoitukset tekivät kovan vaikutuksen. Esimerkiksi Slayerin Hell Awaitsin liveversio, johon törmäsin Sky Channelilla vuonna 1985, räjäytti tajuntani tehokkaasti. Ja kuten niin monilla muillakin, musiikkimakuni meni koko ajan rankempaan suuntaan, kun ankarampia bändejä alkoi ilmestyä maan kamaralle. Jos Facebook olisi ollut silloin olemassa, olisin hehkuttanut Celtic Frostia suu vaahdossa viikkokausien ajan. Aluksi saimme harjoituskämpän erään kirkon kellarista, mutta lensimme sieltä pian pihalle, kun naapurit alkoivat vahin ja Hanoi Rocksin albumit. Sen kappaleen myötä löysin kultaja timanttisuonen yhtä aikaa. – Nihilistin sekä Entombedin rumpali ja biisintekijä Nicke Andersson oli näihin aikoihin suurin mentorini. Olen kieltäytynyt joka kerta, sillä en kerta kaikkiaan tykkää matkustamisesta tai keikoista. Jalkapalloa on varsin vaikea pelata yksin, ja olet vartioinut ”Darkthronen joukkueen” maalia jo pitkään. Pidät myös hiihdosta, erityisesti ampumahiihdosta. Toisin sanoen futaamme harrastesarjoissa ja -turnauksissa, emmekä ota touhua turhan vakavasti, vaikka diggaammekin jalkapallon pelaamisesta todella paljon. Kiitokset tälle kristilliselle perinteelle: Darkthrone sai alkunsa rippikoulun ansiosta. Tähän liittyen mieleeni muistuvat ne lukemattomat kerrat, kun legendaarinen hevitoimittaja Götz Kühnemund on pyytänyt minua tulemaan saksalaisille hevifestivaaleille. Hän oli kuulemma seurannut reaktioitani ja todennut, että tämä lapsi on friikki. K u v a: P o p M ed ia n ar k is to K u v a: E st er Se ga rr a haast_fenriz_b.indd 24 16.8.2018 16.06. Vieläkin rajumpi mielen sekoittaja oli samana vuonna ilmestyneeltä Celtic Frostin To Mega Therion -levyltä löytynyt Dawn Of Megiddo. Sen perustamisvuosi oli 1986. Ensimmäisen kitarani, nylonkielisen akustisen, sain 11-vuotiaana, mutta en pitänyt siitä yhtään. – En tietenkään vietä kaikkea aikaani yksin, ja olenhan minä naimisissakin. – Setäni oli aika outo tyyppi – ainakin muiden sukulaisten mielestä – ja hän soitti minulle esimerkiksi Pink Floydia, kun olin vain vuoden ikäinen. Minulla on kavereita, mutta olen edelleenkin aika introvertti tyyppi. Rakastan musiikkia yli kaiken, mutta en halua soittaa itse livenä, enkä tahdo nähdä bändejä lavalla. Se oli muuten ensimmäinen keikkani, enkä ollut vielä siihen aikaan nähnyt mitään muutakaan yhtyettä livenä. – Rippikoulurahoilla taas ostin ensimmäisen sähkökitarani ja myös pienen vahvistimen. Transilvanian Hungerille neljät tekstit kirjoitti Burzumin Varg Vikernes. En yhtäkään! Soitin keikalla rumpuja sekä lauloin ja kuulostimme kamalalta, mutta Ted ilmoitti kuitenkin liittyvänsä yhtyeeseen. – Äitini on myöhemmin kertonut, miten kovasti tykkäsin hakata kattiloista ja muista keittiön kapistuksista rakennettuja rumpuja esimerkiksi Motörheadin No Sleep ’til Hammersmithin tahdissa ollessani hyvin nuori. – Slayerin ja Celtic Frostin innoittamana oli pakko perustaa bändi. Hänen diagnoosinsa osui ihan oikeaan! – Sama herrasmies antoi minulle The Doorsin Morrison Hotel -albumin syntymäpäivälahjaksi täyttäessäni kokonaiset kaksi vuotta. – Aloimme treenata niin usein kuin pystyimme. ”Olimme rahattomia nuorukaisia, ja olisimme luultavasti kuolleet nälkään ilman Prestigen kavereiden huolenpitoa.” elämässäni vaikea solmia pysyviä ystävyyssuhteita. > Soundi-haastattelu 24 SOUNDI Entä kuinka omat soittohommasi lähtivät käyntiin. Se olisi saanut jäädä tekemättä. Joukkueessamme on joitakin ammattimuusikoita, ja heidän täytyy olla varovaisia loukkaantumisten kanssa. – Kokoonpanomme ei ollut oikea, ja bändi oli muutenkin surkea. Ihooni hakattiin aikoinaan Hanoi Rocksin tatuointikin, sillä bändi oli minulle todella iso juttu. – Kissin vuonna 1980 ilmestynyt Unmasked oli eräs varhaisia tajunnan räjäyttäjiä, kuten myös Iron Maidenin, AC/DC:n, Black SabbatAlkuaikoja lukuun ottamatta Dark throne levyt Fenriz on tehnyt kaksis taan kitaristi Ted ”Nocturno Culto” Skjellumin kanssa. Emme malttaneet juurikaan harjoitella vain keskenämme, ja aloimmekin julkaista pian treeninauhoja. Darkthronen varhaisella inkarnaatiolla oli sitten keikka paikallisessa bändikilpailussa, ja pyysin Tedin katsomaan toimitustamme. Miksi Black Death siirtyi ajasta ikuisuuteen jo vuonna 1987. Hyvän matsin jälkeinen euforiatila on eräs parhaista tietämistäni tuntemuksista. Eräs ystäväni tunsi Tedin (Skjellum, taiteilijanimeltään Nocturno Culto) ja tiesimme hänen soittavan kitaraa
Soitimme tuolloin melkoisen teknistä death metalia, ja olin aivan varma, että joku meistä unohtaa kappaleiden rakenteet ja koko homma menee penkin alle. – Tavallaan tyyli meni uusiksi, mutta itsellemme A Blaze In The Northern Sky edusti enemmänkin retroa. Saatana, ei se ollut mikään jalkapallo-ottelu, jossa voi valita puolen. Tunsin kummatkin, ja minulta kysytään yhä edelleenkin, että ”kumman puolella olet tässä asiassa”. Tarkoitan sitä, että kyllästyttyämme death metaliin halusimme tehdä musiikkia, jota olimme kuunnelleet ennen kuin death metalia oli olemassakaan. Itse kävin jo tuolloin päivätöissä Norjan postissa – käyn edelleen – eikä minulla ollut aikaa tai mahdollisuutta tehdä tuhotöitä yön pikkutunteina. Sen keiton voimalla sitten jaksoimme tämän Suomen-rundin. Se oli brutaali tappelu, jonka toinen osapuoli kuoli, ja olin tapauksen vuoksi helvetin surullinen. Autopsyn Mental Funeral oli hieno levy, mutta olin suunnattoman pettynyt lähes kaikkiin muihin alan julkaisuihin, sillä ne kuulostivat niin silotelluilta ja sieluttomilta. – En ainakaan kovin suuressa määrin. Niin Euronymousin kuoleman takia kuin senkin vuoksi, että myös tappaja oli ystäväni. Treenasimme varsin hyvin ennen rundia, mutta lavalla oli silti hyvin epävarma fiilis, ainakin minulla... Helmikuussa 1992 ilmestyneen A Blaze In The Northern Sky -levyn takakannessa komeilikin teksti ”Darkthrone plays unholy black metal exclusively”. Muistan ajankohdan tarkasti, sillä samana iltana Guns N’ Roses soitti Oslossa. Olen ikuisesti kiitollinen Akulle, sillä hän tarjosi meille valtavasta kattilasta lihakeittoa, joka ei tuntunut loppuvan millään. Tarkoitan Venomin, Celtic Frostin, Bathoryn, Motörheadin, Slayerin ja Black Sabbathin kaltaisia bändejä. Tuolloin elettiin kylmän sodan aikaa ja Oslon lähistöllä oli hemmetisti pommisuojia, ja saimmekin treenipaikan eräästä suojasta. Itse olin parikymppinen, mutta suurin osa black metal -skenen tyypeistä oli minua monta vuotta nuorempia. Kaksi kuukautta myöhemmin (Burzum-yhtyeen Varg) Vikernes sitten surmasi Euronymousin, ja tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä. K u v a: Fe n ri z haast_fenriz_b.indd 25 16.8.2018 16.06. Möykkä oli taas armotonta, mutta bändi alkoi silti ottaa pieniä edistysaskelia. Myös Darkthrone upposi siihen samaan paskaläjään, enkä ollut lainkaan tyytyväinen Soulside Journeyn liian kliineihin soundeihin. Itse sain kunnian todistaa konserttianne Riihimäen Urheilutalolla keväällä 1991 järjestetyssä death/ black metal -tapahtumassa. Ei mennyt lopulta kovinkaan kauan, kun brittiläinen Peaceville Records kiinnitti Darkthronen, ja syksyllä 1990 matkasitte Tukholman Sunlight-studiolle (Amorphis, Entombed, Dismember) nauhoittamaan debyyttialbumianne. littaa kirkon alta tulevasta armottomasta metelistä. Useimmat eivät käyneet töissä eikä SOUNDI 25 heillä ollut elämässään mitään sen kummempaa... – Olimme rahattomia nuorukaisia, ja olisimme luultavasti kuolleet nälkään ilman Prestigen kavereiden huolenpitoa. Olitko yllättynyt kollegoidesi tekemistä murhista ja tuhopoltoista. Jos muistan oikein, Riihimäensetti päättyi seuraavan levynne nimibiisiin. Norjassa alkoi hurja aikakausi vain muutamia kuukausia A Blaze In The Northern Skyn ilmestymisen jälkeen. Ehkä sitä ei liveolosuhteissa vielä täysin tajunnut, mutta tuo kappale edusti aivan uutta tyyliä. – Näin Euronymousin viimeisen kerran kesäkuussa 1993. Darkthrone on soittanut yli 30-vuotisen uran aikana vain kourallisen keikkoja, mutta yhtye on silti nähty elävänä myös Suomessa. Erittäin hyvä niin. – Death metalia tulvi tuolloin jokaisesta tuutista. Joidenkin mentaliteetti muuttui sellaiseksi, että mitä ilkeämmän jutun tekee, sen enemmän muut arvostavat. Kohta kirkot alkoivatkin palaa ja ihmisiä kuoli. Keskustelin Euronymousin kanssa tulevaisuuden suunnitelmista, ja hän aikoi seuraavaksi kiinnittää levy-yhtiölleen Sighin ja Mysticumin. Ted oli kuitenkin ehtinyt luvata tamperelaisen Prestige-yhtyeen basistilaulaja Aku Kytölälle, että Darkthrone tulee lyhyelle Suomen-kiertueelle, enkä halunnut asettua poikkiteloin muun bändin eteen. Fenriz rakastaa luontoa, vaikka intensiivisin samoamiskausi hänen elämässään onkin mennyt jo ohi. Kymmenen vuoden takaisella Darkthronealbumilla Dark Thrones And Black Flags on myös kappale nimeltä Hiking Metal Punks. Soulside Journey ilmestyi tammikuussa 1991. – En olisi halunnut soittaa näitäkään keikkoja, sillä en ole koskaan digannut matkustamisesta. Hengailin tuolloin itsekin (Mayhem-kitaristi Øystein ”Euronymous” Aarsethin) Helvete-levykaupassa ja Elm Street -metallipubissa melkein päivittäin, ja huomasin kavereiden asenteiden muuttuvan tylymmiksi ja kylmemmiksi. Akun luona törmäsimme myös legendaariseen Bad Taste -elokuvaan (Peter Jackson, 1987) ja sehän oli tietenkin täysin unohtumaton kokemus
alkaen klo 19.30 Pieni sali Tre-talo_SD_2018_07_e.indd 1 16.8.2018 12.51 haast_fenriz_b.indd 26 16.8.2018 16.06. ja black metalista. Norja on pieni maa, ja kuinka monesta asiasta me ylipäänsä voimme olla ylpeitä. Ted kävi sanomassa minulle muistaakseni jo kolmannen biisin alkajaisiksi, että tämä on sitten illan viimeinen kappale... Pentti Lahti Quintet 15.11. Teinkin sitten musiikkia folkimman Isengardin ja dark ambientia esittäneen Neptune Towersin alaisuudessa. Tämä oli myös viimeinen kerta, kun olen suostunut nousemaan lavalle, vaikka esiintymistarjouksia onkin tullut vaikka millä mitalla. En tietenkään uskonut häntä, mutta oikeassahan hän oli. Darkthrone toki jatkoi toimintaansa, mutta emme olleet enää varsinainen bändi. klo 19.30 Pieni sali TAMPERE-TALO.FI/TAPAHTUMAT American Pie, Castles In The Air ja Crying -klassikoista tuttu supertähti saapuu konsertoimaan suurkokoon panon kanssa. Vuosituhannen vaihteessa hiihdin aivan älyttömästi joka talvi, mutta sitten menetin mielenkiintoni, enkä ole juuri sivakoinut niiden aikojen jälkeen. Minusta tuntui kuin olisin ollut nurkkaan ajettu eläin, jonka silmiin kohdistetaan koko ajan kirkas valo. En osannut käyttää Faceboosin okei. Vaellusintoni kesti melkein vuosikymmenen, ja tein kymmeniä ja kymmeniä pitkiä samoilureissuja vuosina 2003-11. Ai niin, vielä yksi pikantti yksityiskohta studiosessioista: Under A Funeral Moonilla ei ole yhtään tomibreikkiä. – Olin pitkään täysin Facebookia vastaan, mutta erään kerran Ted kysyi, voisinko ottaa kontolleni Darkthronen virallisen profiilin. – Se oli aivan perseestä. DON MCLEAN (USA) Pe 19.10. Mutta vakavammin: ymmärrän tämän mielipiteen hyvin, sillä pidän itsekin monen artistin tai bändin yhdestä tai kahdesta julkaisusta, enkä välitä niiden muista tekemisistä. Nousin sitten rumpujen takaa biisin loputtua, ja jengi tulkitsi minun päättäneen, että tämä oli sitten tässä. 26 SOUNDI > Soundi-haastattelu Niihin aikoihin mustiin pukeutu neita pitkätukkia alettiin inhota ja pelätä Norjassa. Under A Funeral Moonin soundista tuli lopulta niin kylmä, että eihän kuumana kesäpäivänä tarvitse laittaa edes tuuletinta päälle... Isäni neuvoi minua jo takavuosina, että otahan poika vähän rauhallisemmin, ettet suotta kyllästy ”siihen ja tähän”. – Nuo levyt ovat ikuinen vankilani, joista en pääse koskaan eroon (naurua). Liput 49 € GLENN HUGHES (USA) SYYSKAUSI ON STARTANNUT – KOE JÄLLEEN SUURIA TUNTEITA KANSSAMME JAZZIN LEGENDAT -KONSERTTISARJA Tarjolla neljä kovaa jazz-iltaa, joihin voit myös ostaa kimppalipun. – Oslon-keikka oli täysi fiasko. Yllätyitkö siitä, että norjalaisten suhtautuminen black metal bän deihin ja muusikoihin alkoi muut tua hyväksyvämmäksi joskus vuo situhannen vaihteen tienoilla. 29/25 € kpl). Bändiä ei enää ollut, jäljellä oli vain nimi. Ärsyttääkö sinua se, että monen puritaanin mielestä Darkthronen ylivoimaista kultaaikaa olivat vuo det 1991–1994, jolloin ilmestyi epä pyhä trilogia A Blaze In The Northern Sky, Under A Funeral Moon ja Transilvanian Hunger. Eräs ainoista yhtyeistä, josta olen jaksanut intoilla kaikkien vuosien ajan, on The B-52’s. klo 19.30 Sorsapuistosali Deep Purplesta tutun rocklegendan tykitystä. Kovan luokan ammattilaiset ovat usein varovaisia, eivätkä he ota liikoja riskejä työssään. Viime vuosina olet ollut aktiivi nen Facebookkäyttäjä ja aikaa on löytynyt oman radioohjelman te kemiseenkin. Sen tekeminen oli mahtavaa, sillä ryhdyimme yhteistyöhön muun muassa Lillehammerin olympialaisissa myö”Se oli brutaali tappelu, jonka toinen osapuoli kuoli, ja olin tapauksen vuoksi helvetin surullinen.” K u v a: E st er Se ga rr a Vaikka Fenriz ei ihmisistä liiemmin pidäkään, on hän aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä. Vuonna 1996 tapahtui hyvin yl lättävä asia: Darkthrone esiintyi Oslon loppuunmyydyssä Rocke fellerissä. Eiköhän jazzailla syyskaamos nurin! Sarjan konsertit: 20.9. Kun teen vapaa-ajalla jotakin omia juttuja, luonteenpiirteeni astuvat esiin, ja tämän kuulee Darkthronen musiikistakin – jossakin vaiheessa innostuin esimerkiksi crust punkista, ja tämän toki huomasi levyiltämme. Antti Sarpila Swing band 20.9. Kun ostat lipun vähintään kolmeen konserttiin, saat ne 20 €/kpl (norm. Tämä on toki klisee, mutta Darkthrone ei tee musiikkia heille vaan itselleen. Se johtuu siitä, ettei rumpusetissäni ollut etutomeja, ainoastaan yksi lattialla. Nicke Anderssonilla, aiemmin mainitsemallani mentorilla, on samanlainen luonne. – Myös Darkthrone oli hyvin epävarmassa tilassa vuoden 1994 tienoilla. Mutta meillä on sentään aina hyviä riffejä, tyylistä riippumatta (naurua)... – Olen toki ollut postin palveluksessa 80-luvun lopulta, mutta se on aivan eri asia. Rakastan luontoa edelleen yli kaiken, mutta minun ei ole enää mikään pakko lähteä telttailemaan kevään tuoksujen iskiessä nenääni. – Yksi syy on se, että olen luonteeltani kärsimätön, enkä jaksa hiihtää samoja latuja kovin pitkään. En halunnut tuolloinkaan kävellä Tedin päätöksen yli, mutta idea oli sysipaska. – Toisin sanoen: jos joku black metal -fanaatikko ei diggaile myöhempiä punk-, heavytai thrash-vaikutteitamme niin se on minulle täyhemmin työskennelleen ääniteknikon kanssa. Miksi Darkthronen musiikkityy li on vaihdellut niin paljon vuosi en mittaan. Tämä kaveri oli aivan toista maata, ja hän oli itse asiassa meitäkin hullumpi. Tarjolla viihdyttävä ja tarinallisuudentäyteinen ilta niin tuttujen kuin uusienkin laulujen parissa. Sekin meni minun piikkiini. – Ymmärrän varsin hyvin, miksi niin kävi, sillä tästä musiikkityylistä tuli kansainvälinen ilmiö ja jonkinlainen menestystarina. – Jos minun pitäisi nostaa esiin oma suosikkini tuotannostamme, niin valitsisin todennäköisesti juuri Under A Funeral Moonin. Aseta vain tämä levy lautaselle, niin tunnelma alkaa viilentyä. Levythän ovat aina ajan kuvia, eikä menneeseen voi palata. Sitä en sen sijaan oikein ymmärrä, jos minulta kysytään, että ”miksi Darkthrone ei tee uudelleen Under A Funeral Moonia”. Ja kun ryhdyn johonkin, teen sitä todella intensiivisesti. Poliisit esittivät tiukkoja kysymyksiä kadulla, ihmiset huutelivat perään ja niin edelleen. Facebookia hän käyttää ensisijaisesti musiikkilöytöjensä esittelyyn. Aili Ikonen – tribute to Ella 18.10. Luonnosta, urheilijoista... – Satyriconin Sigurd ”Satyr” Wongraven puhui Tedin ympäri sen keikan suhteen... Jos pyysimme häneltä lisää diskanttia, niin boom! – hän laittoi diskanttia aivan helvetisti. Sen ajan kokoonpano hajosi, ja sitten jäljellä olivatkin vain minä ja Ted. Sitten sekin innostus meni ohi. Liput 49,50 € To 29.11. Heikki Sarmanto – Light of love 5.12. – Otanpa muitakin esimerkkejä
Heikki Sarmanto – Light of love 5.12. Aivan, emme mitenkään. 29/25 € kpl). Laskennan jälkeen päädyin varasijalle, mutta pari edelleni selvinnyttä tyyppiä asuu nykyään ulkomailla, joten olen noussut valtuustoon, ja olen päässyt seuraamaan kotikuntani päätöksentekoa lähietäisyydeltä. alkaen klo 19.30 Pieni sali Tre-talo_SD_2018_07_e.indd 1 16.8.2018 12.51 haast_fenriz_b.indd 27 16.8.2018 16.06. Antti Sarpila Swing band 20.9. Tarjolla viihdyttävä ja tarinallisuudentäyteinen ilta niin tuttujen kuin uusienkin laulujen parissa. Otin itsestäni kuvan kissani kanssa, ja lisäsin tähän ”vaalimainokseen” tekstin ”älkää äänestäkö minua”. Ne ovat niin mutkattomia ja... – Olen itse asiassa viime aikoina vähentänyt lihansyöntiä, ja olen siirtynyt yhä enemmän kasvisja kalaruokavalion pariin. Yritän heti väistyä sivuun, jos olen joutumassa tällaiseen tilanteeseen. Liput 49,50 € To 29.11. En esimerkiksi osaa olla kovin empaattinen, ja tunnen oloni epämukavaksi, jos minun pitää esimerkiksi lohduttaa surevaa ihmistä. Mistä eläinrakkautesi kumpuaa. klo 19.30 Sorsapuistosali Deep Purplesta tutun rocklegendan tykitystä. Tässä yhteydessä täytyy muuten mainita suomalainen Svart Records, joka on julkaissut paljon hyvää tavaraa viime vuosina. Jos talouteemme tulisi toinen katti, siitä syntyisi aivan järjetön tappelu, joka päättyisi vasta toisen kuolemaan. Se on helposti eräs parhaista viime aikoina kuulemistani uusista kappaleista. luonnollisia. Aikaisemmin tänä vuonna hehkutin esimerkiksi Teemu And The Deathblowsin debyyttilevyä ja erityisesti Novocaine-biisiä. Olen esimerkiksi Celtic Frostin Tom G. – Hyvä kysymys, mutta minulla ei ole siihen vastausta. Eikä unohdeta sitä, että olet toiminut kunnallispolitiikassa muutaman vuoden ajan. maaliskuuta 2018 Fenrizin koti, Kolbotn, Norja DON MCLEAN (USA) Pe 19.10. Eiköhän jazzailla syyskaamos nurin! Sarjan konsertit: 20.9. Darkthrone täytti kolmekymmentä vuonna 2016, mutta satuitko huomaamaan, miten railakkaasti me juhlistimme tätä merkkipaalua. Liput 49 € GLENN HUGHES (USA) SYYSKAUSI ON STARTANNUT – KOE JÄLLEEN SUURIA TUNTEITA KANSSAMME JAZZIN LEGENDAT -KONSERTTISARJA Tarjolla neljä kovaa jazz-iltaa, joihin voit myös ostaa kimppalipun. Tykkään hehkutella kaikenlaista musiikkia ja toki monia muitakin asioita, ja Facebook mahdollistaa maailmanlaajuisen intoilun. Kuten mainitsin, en liiemmin pidä ihmisten tapaamisesta, mutta internetissä kommunikoiminen on aivan eri asia. Meillä ei ole mihinkään kiire, emmekä aio keikkailla jatkossakaan (naurua). Tämä on oikeasti pelottava systeemi. klo 19.30 Pieni sali TAMPERE-TALO.FI/TAPAHTUMAT American Pie, Castles In The Air ja Crying -klassikoista tuttu supertähti saapuu konsertoimaan suurkokoon panon kanssa. Julkaisemme tulevaisuudessakin levyjä silloin kun sopivalta tuntuu. Onko Darkthrone olemassa vielä vuosikymmenien kuluttua, jos satut elämään vaikkapa 80-vuotiaaksi. Pentti Lahti Quintet 15.11. Se on ihan perseestä. Paljolti sen vuoksi, että rakastan eläimiä niin paljon. – Huomautettakoon silti, että isommassa kuvassa politiikka on perseestä. Tällä hetkellä meillä on vain yksi kissa, sillä tämä tapaus on löytökissa, ja se tuntuu vihaavan lajitovereitaan. – Ööh, ihan hyvältä. Bändithän muuttuvat yleensä paskoiksi, kun ne ikääntyvät tarpeeksi... Se on pääosin mahtavaa, mutta olen toisinaan liian suorapuheinen ja onnistun suututtamaan muut ihmiset, mutta sellaista se nyt vain on... Tavallaan tämä on ollut erittäin hienoa, sillä rakastan Kolbotnia sydämeni pohjasta. kia lainkaan, mutta asia kerrallaan opin tuntemaan sen saloja – ja päivä päivältä myös innostuin enemmän. Hyvistä oloista tulleet ja ”tavallisen ihmisen” elämästä vieraantuneet tyypit, jotka eivät ole koskaan tehneet niitä kuuluisia oikeita töitä, miettivät ja päättävät, että mikä on hyväksi tälle maalle ja sen asukkaille. Norja on tunnetusti pirun kallis maa, ja vegejutut ovat täällä aivan hirvittävissä hinnoissa. Ne maksavat varmaan neljä kertaa enemmän kuin lihatuotteet. Aili Ikonen – tribute to Ella 18.10. – Varmaan tästä jo useamman kerran mainitsemastani tosiseikasta, etten pidä ihmisistä mitenkään erityisen paljon. Warriorin Facebookkaveri, mutta en ole koskaan kohdannut häntä kasvokkain. Olisi toki pitänyt tajuta, että monet ihmiset antavat protestiäänensä juuri minulle. – Soundcloudissa jo pitkään toiminut Radio Fenriz on vienyt tuhottomasti aikaani, mutta ei se mitään, sillä rakastan uuden musiikin esittelemistä tämän yksisuuntaisen kanavan (”This is a one-way communicative channel for/from me to you”) kautta. – Eläimet ovat eri maata, ja rakastan erityisesti kissoja. Miltä Darkthronen jatko näyttää. Minua kysyttiin aikoinaan listalle, koska kunnallisvaaleihin tarvittiin ehdokkaita. – Niin, kaikenlaista sitä sattuukin. Kun ostat lipun vähintään kolmeen konserttiin, saat ne 20 €/kpl (norm. Kai me lopetamme sitten, kun kerrottavaa ei enää ole. Sen kuitenkin tiedän hyvinkin tarkasti, ettemme aio ryhtyä nostalgisiksi. Vielä yksi juttu. 31
Jälkimmäisen on Willie Nelson maininnut parhaaksi tulkinnaksi laulustaan. Vaikka albumilla ei ole yhtään heikkoa hetkeä, nousevat kohokohdiksi Gambler’s Blues ja Night Life. n Me päätimme keskittyä pelkästään niihin hyviin tapauksiin, ja niitähän kertyikin melkoinen nippu. ESA KULONIEMI n Rockin ytimessä on keikka. LINDA SÖDERHOLM B.B. 28 SOUNDI SOUNDI 29 JAMES BROWN LIVE AT THE APOLLO 1963 (ÄÄNITETTY 1962) Tämä kuuluisassa Harlemin Apollossa äänitetty live, ensimmäinen sarjassaan, puski James Brownin hittilistoille ja toden teolla kuuluisuuteen. Lisäksi se kantaa harteillaan yhden kaikkien aikojen parhaan blues albumin viittaa. Sonny Freeman & The Unusuals komppaa sensitiivisesti mutta väkevästi, kuninkaan itsensä laulu ja kitarointi ovat taiteellisessa piikissään ja salissa vallitseva esiintyjän ja yleisön vuorovaikutus käsinkosketeltavaa. Makuasia toki, mutta yökerho-olosuhteissa äänitetty Blues Is King nousee tässä lajissa vähintään Regalin tasolle ja jopa sen yli. Muutamissa tapauksissa ne ovat jopa ne kaikkein parhaimmat kiteytymät artistin tuotannosta. Energiaa tursuva levytys, jolla voi kuulla kuinka Nancyjen pöksyt putoilevat heidän huutaessaan hoosiannaa soulin kummisedälle – vaan ei siksi, että äänitteellä kuulee vielä sangen selkeästi Brownin gospelsekä R&B-vaikutteet, vaan erityisesti herra Dynamiitin lavapresenssin vuoksi. elävää ja vaarallista! Parhaat livelevyt livelevyt-taitto_h.indd 28 16.8.2018 16.12. Tylsimmässä tapauksessa niiltä kuulee vain huonosti soitettuja versioita levybiiseistä, mutta parhaimmillaan ne simuloivat konserttitilanteen elävästi ja tuovat artistista esiin jotain olennaista, mikä pääsee studiossa katoamaan. KING: BLUES IS KING 1967 (ÄÄNITETTY 1966) Live At The Regal mainitaan usein BB:n parhaana livelevynä, vaikka mies itse piti tuotetta yliarvostettuna ja esityksellisesti ylilatautuneena. Tässä mittavassa livealbumi-spesiaalissa esittelemme kattavasti niin vuosikymmenten saatossa syystä kanonisoituja ikiklassikoita kuin Soundin toimittajakunnan subjektiivisia suosikkejakin. Hyvin usein alkuinnostus tai lopullinen side suosikkiartistiin syttyy livetilanteessa, kun pääsee näkemään kitaristin hien, kuulemaan parhaat biisit maksimaalisella äänenvoimakkuudella virheineen päivineen ja elämään sen kaiken kymmenien, satojen tai tuhansien kaltaistensa keskellä. Äänitteen ainoa miinus onkin, että jää showbisneksen kovimman duunarin kaikki kuolemattomat muuvssit näkemättä ja ne pitää vain kuvitella tämän unohtumattoman musiikki-ilottelun kylkeen. n Livealbumit ovat puolestaan vaikeampi tapaus
Koko tupla-lp on svengin, improvisaation, psykedelian ja (Pigpenin laulamassa Turn On Your Lovelightissa) funkyn rokkauksen juhlaa. MIKKO MERILÄINEN GRATEFUL DEAD: LIVE/DEAD 1969 Ylittämättömän määrän keikkoja ja live-albumeja tehnyt bändi äänitti ensimmäisen livensä alkuvuonna 1969. Epäonnistumisiakin riittää, kuten jähmeä ja epäluontevia sovituksia sisältävä At Budokan (1979), ja etenkin kummallisen ponneton ja jopa kömpelö yhteislive Dylan & The Dead (1989). Varhaisen folk-kauden pääsee aistimaan parhaiten Dylanin, kitaran, huuliharpun ja Joan Baezin varassa itsevarmasti kulkevalta Live 1964: The Concert At Philharmonic Hallilta (2004). Suuri osa tällä kokonaisuudella kuultavasta materiaalista on Greenin säveltämää ja hänen superemotionaalista kitarointiaan kuuntelee henkeä pidätellen. Yhdysvaltain-kiertueella taltioitu albumi on myös se, jolla Mick Taylor näyttää ensi kertaa kyntensä. Klassikot soitetaan tiukalla varmuudella mutta myös isolla ripauksella huumoria, eläytymistä ja spontaaniutta. Mestarinelikko ei ole millään levyllä näin lähellä ”jytäbändiä” ja etäällä rock-oopperan mukanaan tuomasta hienostelusta. Dylan on jännittävässä murrosvaiheessa, ja sekä akustinen että sähköinen setti ovat todella latautuneita. Myös levytetyt biisit saavat arvoisensa tulkinnat, joten pakkorahastuksen makua tästä ei synny. ANTTI MARTTINEN FLEETWOOD MAC: LIVE IN BOSTON 1985 (ÄÄNITETTY 1970) Alkuperäinen, Peter Greenin liidaama Fleetwood Mac oli bluesbändi, joka alkoi 60-luvun loppua kohti avautua hedelmällisesti kohti jam band -henkistä psykedeelistä rockia. Suositeltava on myös tänä vuonna julkaistu vuoden 1968 keikka Live At The Fillmore East. Itse suosin alkuperäis-lp:n kymmenraitaista tynkäversiota – siinä jokainen sekunti on täynnä latausta. Ja vaikka Pete Townshend oli oiva lauluntekijä, levyn maine perustuu pitkälti kolmeen lainakappaleeseen. 28 SOUNDI SOUNDI 29 JIMI HENDRIX: JIMI PLAYS MONTEREY 1986 (ÄÄNITETTY 1967) Toisin kuin välillä näkee väitettävän, kitara ei palanut toukokuussa 1967 Jimi Hendrix Experiencen Helsingin Kultsankeikalla. Bändi tuntuu toimivan telepaattisella tasolla, jopa Elevenin 11/8-tahtilajissa. Ylimmät huiput saavutetaan 23-minuuttisessa Dark Starissa, jonka hienostuneisuus, työnjako, vuorovaikutus ja dynamiikka ällistyttävät, ja ylittämättömässä versiossa Reverend Gary Davisin Death Don’t Have No Mercystä, blueseista syvimmässä. JUSSI NIEMI JOHNNY CASH: AT SAN QUENTIN 1969 Jos livelevyn hyvyys mitataan sillä, kuinka hyvin se pystyy luomaan yleisössä olemisen illuusion, on tämä Cashin vankilalive kaikkein parhaita (samoin kuin vuotta aiemmin julkaistu At Folsom Prison). Äänitteet julkaistiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1985 yksittäisinä albumeina, ja ne ovat nykyisin saatavilla kolmen cd:n pakettina. Kick Out The Jams on kaoottisesti riuhtova ja huuruinen mutta kuitenkin vaivattoman tiukka. Juuri nyt nostaisin parhaaksi The Bandin kanssa taltioidun vimmaisen Before The Floodin (1974), joka on vakuuttavan jyräävä ja sävykäs esitys molemmilta osapuolilta. Rob Tyner taikoo muutamalla julistavalla lauseella niin kovan latauksen, että sen jälkeen ilmoille räjähtävä Ramblin’ Rose tuntuu katarttisen voimakkaalta. Sen jälkeen Jimi kohosi loppuelämäkseen rockbisneksen parhaiten palkatuksi artistiksi ja jokaisen festivaalin itseoikeutetuksi pääesiintyjäksi; mieheksi, jonka jälkeen kenelläkään ei ollut enää mitään sanottavaa. ESA KULONIEMI MC5: KICK OUT THE JAMS 1969 (ÄÄNITETTY 1968) Paras tapa aloittaa livealbumi on maaninen saarna. Väkivaltaisen säröinen äänikuva välittää detroitilaisen ballroomin energian upeasti. ESA KULONIEMI THE WHO: LIVE AT LEEDS 1970 Tommy (1969) teki The Whosta kansainvälisesti maineikkaan, joten oli järkevää kertoa laajemmin, mistä yhtyeen kova keikkakunto kumpusi. Bändin kuopus Danny Kirwan tukee nasevasti toisella kitaralla, ja jamiosuuksissa kaksikon vuoropuhelu lähentelee telepatiaa. Tuosta kiertueesta kannattaakin suosiolla ottaa haltuun vuonna 1998 julkaistu Manchesterinkeikka Live 1966: The ”Royal Albert Hall” Concert, joka onkin sitten aivan timanttinen. Tältä levyltä voi kuunnella miksi. Bändin keskeiset rakennusmateriaalit, kuten blues ja Chuck Berry, näyttäytyvät luontevassa suhteessa omiin ässäbiiseihin. ANTTI MARTTINEN THE ROLLING STONES: GET YER YA-YA’S OUT 1970 (ÄÄNITETTY 1969) On olemassa koulukunta, jonka mielestä Get Yer Ya-Ya’s Out! on paras Stones-lp kautta aikojen. Juuri siksi se onkin niin hyvä. Kiertueen jälkeen Green ilmoitti sokkiuutisena eroavansa kokoonpanosta. MIKKO MERILÄINEN Bob Dylan MAHDOTONTA VALITA VAIN YKSI: K u v a: So u n d in ar k is to livelevyt-taitto_h.indd 29 16.8.2018 16.12. Etenkin yleisön vaatimuksesta kahdesti vedetyllä nimibiisillä. Ulkonäkö sikseen, musiikki on hienoa monine erikoisuuksineen: Bo Diddleyn Who Do You Love avaa paketin riuskasti, mukana on omia lauluja jotka eivät ilmestyneet virallisilla The Doors -levyillä ja pitkä The Celebration Of The Lizard, josta oli vain katkelma Waiting For The Sunilla. Montereyn tarunhohtoisilla popfestivaaleilla Wild Thing -kappaleen loppuhuipentumana tapahtunut polttouhraus konkretisoi asiat. ESA KULONIEMI B ob Dylanin livejä on julkaistu hc-fanienkin omaksumis kykyä koettelevia määriä (osin tekijänoikeuksien pidentämissyystä), äärimmäisimpänä 36 cd:n kiertuedokumentointi The 1966 Live Recordings (2016). En tarkoita, että pystyisin mitenkään samaistumaan vankeihin, mutta humaanisti jutustelevan Cashin ja innostuneena mylvivän äijälauman välillä on virittynyt, käsin kosketeltava yhteys. MIKKO MERILÄINEN THE DOORS: ABSOLUTELY LIVE 1970 (ÄÄNITETTY 1969–1970) Levyn ilmestyessä yhtye oli vielä kaukana siitä myyttisestä asemasta, mihin se sittemmin sinkoutui; levy-yhtiö yritti vielä markkinoida Jim Morrisonia kansissa seksisymbolina, vaikka miehen olemus oli jo lähempänä Boweryn pummia. Esimerkkinä Love In Vainin veret seisauttava slidesoolo, joka ei jätä kysyttävää. Live/Dead oli myös ensimmäinen silloin uudella 16-raitatekniikalla äänitetty live. Esimerkiksi vuoden 1976 Hard Rain kalpenee saman kiertueen aikaisemmat hetket taltioivalle The Rolling Thunder Revue -tuplalle (2002). Räjähtävästi tulkittu Young Man Blues riisuu heti aseista ja myös Summertime Bluesista ja Shakin’ All Overista kuullaan erinomaiset tulkinnat. Tämä tammikuussa 1970 Yhdysvaltain-turneella kolmena iltana taltioitu kiehtova dokumentti on arvokas. Kakkospuolella The Who jammailee onnistuneesti Townshend-biisien parissa. Mutta kun bändi teki vain kolme viikkoa myöhemmin lopullisen läpimurtonsa Jimin alkuperäisessä kotimaassa, niin silloin kitara todella roihusi, big time. Jos on perehtynyt MC5:n proto punkiin sen kautta, on hyvin todennäköistä, että tätä seuranneet (sinänsä hyvät) studio levyt eivät samanlaisia hikipisaroita saa aikaan. Tämä otsikollaan tissien ulkoiluttamiseen yllyttävä albumi edustaa aikaa, jolloin livelevyjä ei siistitty ja korjailtu jälkikäteen virheettömiksi. Kick Out The Jams ei ole vain hyvä livelevy vaan parhaita rocklevyjä ja parhaita debyyttejä koskaan. Dylanin pitkä ja monia mielenkiintoisia vaiheita ja yhtyeitä sisältävä kiertue-elämä on taltioitu varsin epätasaisesti, mutta tilanne on parantunut viime vuosina The Bootleg Series -sarjan myötä
Se mörssää raskaat rockbiisinsä jämerällä svengillä, herkistelee tyylillä akustisemmin, huuruilee estottomasti ja saa jopa majesteettisen Stairway To Heavenin toimimaan hienosti. JUHA SEITZ ”Coverien sarja on niin horjumaton, että levyä voi rokki discossa soittaa kokonaisen puoliskon kerrallaan.” F rank Zappa on äänittänyt niin paljon hyviä livelevyjä, että tämä arvio ei riitä niiden mainitsemiseen. Lemmyn tuhdin bassottelun, avarien synteettisten kosketinkuvioiden ja kaikuvan stemmalaulannan kiidättämä suuri scifi-seikkailu jytää lennokkaasti ja hiljenee jylhiin runotuokioihin. Full Housella laulaja Peter Wolf ja harpisti Magic Dick ovat hurjimmin Frank Zappa MAHDOTONTA VALITA VAIN YKSI: Ku v a : He i n r i c h K la ff s sooloilevat vetonaulat, joiden villin revityksen takaa hyvin öljytty ja buustattu bändimasiina. Jopa jazzviulisti Jean-Luc Ponty saa soolotilaa. Mutta! Postuumisti 2013 julkaistu Road Tapes Venue 2 on aivan käsittämättömän loistava livetaltiointi Finlandia-talon 1973 kolmelta keikalta. Setissä ovat vain kakkoslevyn vahvat kappaleet, yksi trad-ralli ja improsoitantaa. HEMMO PÄIVÄRINNE Parhaat livelevyt livelevyt-taitto_h.indd 30 16.8.2018 16.23. KIMMO K. Bluesimpaa cover-lisuketta yhtye ripottelee muutamaankin medleyyn. Settilistalla on vain yksi oma kappale, mutta tyylitajuisesti valittu coverien sarja on niin horjumaton, että levyä voi rokkidiskossa soittaa kokonaisen puoliskon kerrallaan. Instrukappaleita on paljon eli paskaa alapäähuumoria on mahdollisimman vähän. Tarjonnan tyylija tunneskaalan laveuden lisäksi How The West Was Wonin valtteja ovat konstailemattoman jyhkeät soundit ja ainutlaatuinen bändisoitto. 2 on äänitetty 1974 Kulttuuritalolla ja on mainio livelevy, jolla on myös omituinen versio Satumaa-tangosta. Bluesin, soulin ja rock’n’rollin voimaryhmä on tajuttoman kovassa iskussa Detroitin Cinderella Ballroomissa, jonka akustiikka palvelee roisia show-meininkiä paremmin kuin Atlanticin studiot. ASKO ALANEN THE ALLMAN BROTHERS BAND: AT FILLMORE EAST 1971 ”Veljesyhtye” oli hitaasti syttyvää lajia, mitä menestykseen tulee; sen kaksi ensimmäistä albumia olivat lupaavia, mutta parhaat niiden biiseistä syttyivät todella eloon vasta livenä. 1988 julkaistu You Can’t Do That On Stage Anymore Vol. Levyn menestyksen ja kovan keikkamaineen ansiosta yhtye teki livelevyjä myöhemminkin, mutta At Fillmore East pysyi ylittämättömänä. Geils Band iski parhaat korttinsa pöytään noin 10 vuotta ennen mainstream-menestystä, listaykkösiä ja MTV-hittejä. Pitkiä teoksia suosiva paketti painottaa progressiivisen rockin uranuurtajan parhaita puolia. Näillä irtonaisesti soitetuilla ja muhevasti paukkuvilla äänityksillä yhtye on huippuvireessä. Ja tien hioma kuusikko olikin loisteliaimmillaan tällä tuplalla – termi ”Southern rock” ei antanut koko kuvaa yhtyeestä, jonka pitkissä esityksissä kuului vahvoja kaikuja myös bluesista ja jazzista. Ihan parasta Zappandeerosta. Ensiluokkainen äänitys sekä upea äänenlaatu luovat käsinkosketeltavan tunnelman – Curtis bändeineen tulee iholle. ASKO ALANEN LED ZEPPELIN: HOW THE WEST WAS WON 2003 (ÄÄNITETTY 1972) Jimmy Pagen rutkasti bootlegattujen länsirannikon-keikkojen aineistosta koostama triplalevy meni heittämällä yhtyeen Song Remains The Same -liven ohi. LINDA SÖDERHOLM J. Avaruustehosteiden, syntikoiden ja elektroniikan panoraamoista huolimatta musisointi on maanläheistä svengissään, tarttuvissa melodioissaan ja inhimillisen ihmetyksen tiloissaan. Itse asiassa Frank oli ilmeisesti säästösyistä niin ovela, että äänitti 70-luvun lopun jälkeen kaikki levynsä livenä ja editoi niistä sitten uusia ja taas uusia äänitteitä. GEILS BAND: ”LIVE” FULL HOUSE 1972 J. 30 SOUNDI SOUNDI 31 LEONARD COHEN: LIVE SONGS 1973 (ÄÄNITETTY 1970–72) Ensimmäiset kolme albumia loivat Leonard Cohenista folk-tulkitsijan, jossa on enemmän älyä ja särmää kuin lepsummissa runopojissa. Niiden jälkeen Lontoossa, Pariisissa, Brysselissä ja Berliinissä taltioitu Live Songs on vaikuttavan koruton albumi. ASKO ALANEN DEEP PURPLE: MADE IN JAPAN 1972 Made In Japan näytti ilmestyessään vankkaa suuntaa hard rock -konserttijulkaisuille. Levyllä esiintyy peräti 8-henkinen ensemble ja äänite on Zappan parhainta tai pahinta jazzkautta äärimmäisen monimutkaisine biiseineen ja sovituksineen. ANTTI MARTTINEN CURTIS MAYFIELD: CURTIS/LIVE! 1971 Valveutunut, poliittinen, älykäs, sielukas, intiimi, sivistynyt, samettinen, groovaava ja perkkojen puolesta jotakuinkin täydellinen platta, jolla kuulemme myös varsin harvinaista herkkua – soolouraansa käynnistelevän Curtisin räppiä. Frank piti kuulemma Suomesta ja suomalaisista, ehkä perverssin huumorimme vuoksi, ja esiintyikin täällä viidesti. Setin ylväin hetki koetaan liki 20-minuuttisella Space Truckin’ -teoksella. Dynaamisesti äänitetty setti paljastaa Yesin vuoden 1972 rundin kovan tason. Oli todellinen kulttuuriteko, että kiertueen nauhoituksia julkaistiin lisää Progeny: Seven Shows From Seventy-Two -boksilla (2015). KOSKINEN YES: YESSONGS 1973 (ÄÄNITETTY 1972) Yessongs pukattiin maailmalle ainutlaatuisessa asussa; yhtyeen hovitaiteilijan Roger Deanin luomat uhkeat kannet koristivat kolmen vinyylin kansion näyttäväksi. Yleisökontaktissa intiimeimmät tulkinnat kuullaan hiljaisuuden vallassa, ja aplodit ovat myrskyisät. Sen kuoseissa Hammond-urkumaestro Jon Lord riipii soittimestaan perin hengästyttäviä juoksutuksia. Eräät kappaleet ovat kuin modernia kamarimusiikkia. Vuoden 1972 kiertueen dokumentti Bird On The Wire paljastaa, kuinka hermoileva laulaja oli. Sitäkin herkempiä ovat keskittyneimmät laulut, erityisesti Nancy ja Story Of Isaac. Vaikka sooloilut venähtävät laveiksi, niiden hypnoottinen intensiteetti pitää kutinsa kautta linjan. Tupla-lp:nä alunperin julkaistun Curtisin Live!n sanotaan olevan yksi soulin olennaisimmista livealbumeista, joka kuuluu jokaisen itseään sekä hyvää funk-musiikkia arvostavan keräilijän levyhyllyyn. Ylvään kosmiset teemat kuorrutetaan tarttuvilla melodioilla sekä virtuoosimaisilla instrumentaalilaukoilla, joiden kekseliäisyydellä ei tunnu olevan rajoja. Deep Purplen Japanin-kiertueella Osakan Festival Hallissa ja Tokion Nippon Budokanissa elokuussa 1972 äänitetty kiihkeä albumi päästää voimiensa tunnossa olevan yhtyeen irti sähköisillä groovailuilla, jotka eivät olleet aikarajoitusten vuoksi mahdollisia studiolevyillä. Lisänä pari rosoista liverenkutusta vuodelta 1970. JUHA SEITZ HAWKWIND: SPACE RITUAL 1973 (ÄÄNITETTY 1972) Psykedeelisen universumin mestarit lähtivät kiehtovimmalle kiertoradalleen Doremi Fasol Latido -albumin (1972) promoturneella, jonka keikkatallenteista koostuu prog-heavyn ja spacerockin uljain merkkiteos. Vaikea sitä olisikin panna paremmaksi. Suosittelen tätä levyä kaikille Zappa-faneille
HEMMO PÄIVÄRINNE JONI MITCHELL: MILES OF AISLES 1974 Kuusi levyä vyöllään Joni Mitchell tallensi ensimmäisen livelevynsä kiinnostavassa murrosvaiheessa siirtyessään folkilmaisusta kohti fuusiosävyjä. ANTTI MARTTINEN Neil Young MAHDOTONTA VALITA VAIN YKSI: HOUND DOG TAYLOR & THE HOUSEROCKERS: BEWARE OF THE DOG! 1975 (ÄÄNITETTY 1974) Tässäpä platallinen likaista ja primitiivistä jyystöä! Kuvittele chicagolainen baaribändi, jonka kaikki kolme jäsentä ovat alkoholisteja, ja jossa keskinäiset erimielisyydet eskaloituvat helposti veitsillä tai jopa ampuma-aseilla uhkailuksi. CSN&Y:n 4 Way Street (1971/1970) on yllättävän vaisu, toisin kuin vuonna 2014 julkaistu CSN&Y 1974 joka sisältää monia vereviä Young-lauluja. Kokonaisdynamiikka toimii kuitenkin niin väkevästi, että Morrisonin omat ja lainatut biisisovitukset jyräävät totutuimmat laulukuviot persoonallisesti ja suvereenisti. Yleisön kanssa laulettu The Circle Game on ylittämättömän tunteikas. Lilla Teaternissa äänitetty Lillan jäi kuitenkin muistoksi Daven ns. ESA KULONIEMI ISOKYNÄ & ORFEUS: LILLAN 1974 Bändiensä parissa liian nopee Dave ”Isokynä” Lindholm liittyi Orfeusyhtyeeseen syksyllä 1973 ja vuoden päästä bändi oli moido. Alku-uran folkhelmistä kuullaan virkistävän erilaisia sovituksia. Express, jonka musisointi on niin varmaotteista ja hienostunutta että usein unohtaa kuuntelevansa livelevyä. Heti avaus Crazy Horse At The Fillmore 1970 salpasi hengen, myös Massey Hall 1971 antaa erinomaisen kuvan Youngista sooloesiintyjänä ja kiinnostavia ovat myös sarjassa julkaistut varhaisemmat sooloesitykset. Levy on hienosti taltioitu, mutta kappaleiltaan epätasainen. Morrison käyttää ääntään eli sanoja, intonaatioita ja rytmityksiä bändiinstrumentin tavoin, ja se johtaa välillä hämmentäviin ryöpytyksiin. Suositellaan kaikille punkista, The Crampsista ja The White Stripesista ja joraamisesta diggaaville. Kiinnostavaa Youngin live-antia on tarjoillut vuonna 2006 alkanut Performance Series, joka jatkuu yhä, ei-kronologisesti ja satunnaisesti. Levyllä kuullaan sentään Pekka Pohjolan Nipistys ja Jim Pembroken soololevyltä pitkäaikainen livebravuuri Grass For Blades. Rumpali Zape Leppäsen ja Daven rohevaa yhteislaulua on kuitenkin mukava kuunnella, koska siitä tulee myöhempi Bluesounds mieleen. Esimerkiksi For The Sake Of The Songin (1968) kappaleet toimivat pelkistettyinä mies ja kitara -versioina selvästi koristeellisia studioäänityksiä paremmin, ja Van Zandtin singersongwriteriksi ilmiömäisen hyvälle kitaransoitolle jää ansaitusti tilaa. Mukaan jätetyt välispiikkien huonot vitsit ja promoottorin ohjeistukset kolikkopuhelinten sijainnista luovat mukavasti live-tunnelmaa. Lisäksi urkuri Hessu Hiekkalan tunnelmointi tukee biisejä hienosti. Kannen perusteella kyse voisi olla jostain ”pussikaljalevystä” mutta lopputuloksena on varsinainen ”Wigwam experience”. Daven sähkökitarointi, varsinkin soundi, on jo tällä levyllä saavuttanut huippunsa. Kitaristit soittavat törkeällä säröllä jonne”Tässäpä platallinen likaista ja primitiivistä jyystöä!” Y oungin pitkä aktiiviura perustuu pitkälti live-esityksiin, ja livelevyjä häneltä on tullutkin huikea määrä. progeajasta. Illan tähdestä ei ole epäselvyyttä: Joni taikoo varmalla, ilmeikkäällä ja kuulaalla äänellään laulujen tarinat eloon. Levyn vedot ovat myös kautta linjan biisien parhaat versiot. Soolo-osuudessa esitetty A Case Of You saa ehkä timanttisimman versionsa. Sarjaa kannattaa tarkkailla, tuorein ja oikein mainio osa ilmestyi huhtikuussa. Ainoa vähemmän puhutteleva levy sarjassa toistaiseksi on osa 12 Dreamin´ Man, jolla Young soittaa akustisesti Harvest Moonin (1992) biisit. Bändissä ei ole basistia, pelkästään kaksi kitaraa ja rummut. NUUTTI HEISKALA kin D:n ja Eb:n välimaastoon viritetyillä kuusikielisillä ja vaihtelevat keskenään ”basistin” roolia soolovuorosta riippuen. Live Rust (1979/1978) koosti hienosti miehen siihenastisen uran kera Crazy Horsen, Weld (1991) palasi osin samoihin tunnelmiin lisätyllä feedbackilla. Ei voi muuta sanoa kuin Cissen tavoin: Räkkenroul! HEMMO PÄIVÄRINNE VAN MORRISON: IT’S TOO LATE TO STOP NOW 1974 (ÄÄNITETTY 1973) Maaginen on ollut se hetki, jona Van Morrison on Amerikan-kiertueellaan oivaltanut voivansa sulautua totaalisesti peräti 11-miehisen Caledonia Soul -orkesterin soiton ja esiintymisen voimaan ja riemuun. Lisäksi lyriikoissa on suotta viljelty englantia, suomea ja venäjää sekaisin. Time Fades Away (1973) oli alavireinen kokoelma uusia lauluja jättimenestys Harvestin (1972) kiertueelta, joka oli Youngille niin kipeä kokemus, että hän ei julkaissut levyä uudelleen vuosikymmeniin. Ainutlaatuisessa siirtymävaiheen levyssä kitaraa soittaa jo Rekku Rechardt, jolta on mukana kaksi biisiäkin. Tämä on yksi parhaista Ganes-levyistä. Levyä äänitettäessä riehui Persianlahden sota, joka antoi oman leimansa kiertueeseen. Miles Of Aislesilla taustabändinä soittaa Mitchellin parhailta levyiltäkin tuttu L.A. MIKKO MERILÄINEN WIGWAM: LIVE MUSIC FROM THE TWILIGHT ZONE 1975 (ÄÄNITETTY 1974) Vanha Wigwam ei paljon omia kappaleita esittänyt niiden mestarillisuudesta huolimatta, mutta esityksiin otettiin hienoja covereita ja tehtiin niistä oman kuuloisia; The Bandin The Moon Struck One muuttuu täysin Wigwamiksi pitkän kestonsa myötä. Ruisrockissakin 1996 käynyt Year Of The Horse -kiertue oli onnistunut, mutta siitä tehty livetupla ei välitä samaa kiihkoa, samoin vuoden 2000 Road Rock on jäänyt pitkälti hyllyyn. Albert Järvinen oli käsittämättömän kovassa soittokuosissa. ANTTI MARTTINEN K u v a: So u n d in ar k is to livelevyt-taitto_h.indd 31 16.8.2018 16.12. Biisilistassa on vielä paljon covereita, mutta ne ovat kaikki helvetin hyviä. 30 SOUNDI SOUNDI 31 HURRIGANES: LIVE IN HAMINA 2011 (ÄÄNITETTY 1973) Love Records äänitti Hurriganesien Haminan keikan reilusti ennen Rock & Roll All Night Long -levyn äänityksiä, mutta jostain syystä tuotos julkaistiin vasta 2011. ASKO ALANEN TOWNES VAN ZANDT: LIVE AT THE OLD QUARTER, HOUSTON, TEXAS 1977 (ÄÄNITETTY 1973) Townes Van Zandtin uran aallonharjalla äänitettyyn tupla-albumi Live At The Old Quarteriin mahtuu kaikki miehen parhaat biisit. Trion laulusolisti, slideputkea yhdessä vasemman kätensä kuudesta (kyllä) sormesta liu’utteleva pitkäraajainen ja alati hyväntuulisen oloinen menninkäinen sopertelee, huudahtelee ja naurahtelee kannustuskommentteja hypnoottisen louhinnan sekaan. Kahdesta Kalifornian ja yhdestä Lontoon konsertista kerätyt, täysillä elävät tallenteet ovat nyttemmin täydentyneet kahdella nautintoa venyttävällä lisälevyllä. Tämä oli ekoja levyjä, joita ostin. Tämä on sääli, sillä tuolloin Ganesit olivat irtonaisimmillaan ja soittivat makeaa jytämusaa. Alpun bluestausta sekä sopivat jazzvaikutteet tuovat irtonaista vibaa punttiin
LINDA SÖDERHOLM DR. Ja hyvä julkaistiinkin: Ronnie Van Zant laulaa (ja viheltää) komeasti naiskuoron tukemana, tuplakitaroita hyödynnetään hienosti ja koko bändi panee parastaan kuin öljytty rock-moottori. Karhulan poikii on riemastuttavan dynaaminen, vilkas ja puhuttelevakin tiivistelmä suomalaisen punkin ja rockin hyväntuulisimmista ydinarvoista ja soittamisen innosta. Liveäänitteeksi levyllä on aika steriilit ja kuivakkaat soundit. ASKO ALANEN ”Siihen nähden, että he soittivat livenä ihan hemmetin lujaa, soundi on aika terve.” Parhaat livelevyt livelevyt-taitto_h.indd 32 16.8.2018 16.12. Äänityksen välittömyys, kappaleiden tarttuvat melodiat ja nokkelat coveroinnit eivät salli nurkua tuotantopuolesta. Keikat saivat livelisäpotkua sähkökitaroiden rintamalla, jossa parhaimmillaan rokkasivat kaikki viisi soittokaveria. Bändirellestys huipentuu myrskyisiin loppucovereihin I Ain’t Got You ja Born To Be Wild. Täkynä ennen julkaisematon, pitkä Jimmie Rogers -cover T For Texas, josta bändi tekee oman näköisensä tulkinnan, ja Free Bird tuntuu liitelevän loputtomiin. Tämä selittää levyn äärimmäisen hyvälaatuisen soundin. Kun Ramonesin aikaisempien levyjen kanssa on tottunut lyhyen ytimekkäisiin neljäntoista kappaleen annoksiin, tämä lähes tunnin mittainen albumi yllättää iloisesti pituudellaan. Satunnainen ja lähinnä 80-luvun popimmat hitit tunteva kuulija saattaa myös yllättyä, miten heviä ja äänekästä kamaa Queen alkuaikoina olikaan, varsinkin juuri livenä. Myöhemmin tuplalevynä julkaistussa kokonaisessa konsertissa onkin enemmän tyhjäkäyntiä, vaikkakin hyvää sellaista. Yhtyeellä oli jokin lopun ajan funkkausi menossa, vähän sellaista henkeä setissä. Hyvällä mielellä ja loputtomalla energialla vedetty keikka koostuu tutuista, nopeatempoisista klassikoista ja bändin alkupuolen vähemmän tunnetuista kappaleista. Queenin taika ja perfektionismi ei siis rajoittunut ainoastaan studioon. HEMMO PÄIVÄRINNE YPÖ-VIIS: KARHULAN POIKII LIVE 1979 Ensimmäiset punk-omakustantajat julkaisivat Energia on A ja O -singlen (1978), perustivat toiselle singlelle (Mari pogoaa) Karva-Levyt-yhtiön ja kruunasivat indieuransa livealbumilla. Lopputuloksena on se rockin riemu, joka oli tuolloin pitkälti levyistä hävinnyt. Lempeäsointinen huuruilu huipentuu Supper’s Ready -eepoksella, jonka kollaasimaiset osiot kulkevat humoristisuudesta kohtalokkaisiin värinöihin. Alkuperäiseen, verrattain lyhyeen levyyn on tiivistetty pelkkää timanttia. Phil Lynottin leukava lavakarisma ja joustava bassottelu ovat lyömättömiä, mutta yhtä skarpisti ja persoonallisesti Brian Robertson ja Scott Gorham hoitavat kahden kitaran atakkinsa. Livetuplien ydinmehua. JUHA SEITZ THIN LIZZY: LIVE AND DANGEROUS 1978 (ÄÄNITETTY 1976–77) Thin Lizzyn klassinen livetupla syntyi vuonna 1977, kun bändi havitteli taas studioon, mutta tuottaja Tony Visconti ehti vain työstämään valikoituja livetallenteita edellisiltä kiertueilta. FEELGOOD: STUPIDITY 1976 (ÄÄNITETTY 1975) Dr. Pääosin neljältä Pariisin-keikalta kesäkuussa 1977 taltioitu tupla yhdistelee hallitusti bändin Peter Gabriel -ajan klassikkoja sekä vuonna 1976 julkaistujen albumien A Trick Of The Tail ja Wind & Wuthering bravuureita. Loistava livelevy, mutta mikä parempaa, keikan settilista saa levyn päihittämään myös useat Ramonesin kokoelmalevyt. Kehityksen alkuvaiheet kuuluvat maistuvin maneerein Seconds Outilla. ASKO ALANEN RAMONES: IT’S ALIVE 1979 (ÄÄNITETTY 1977) Vuonna 1974 ilmestyneen kauhuelokuvan mukaan nimetty Ramonesin ensimmäinen livealbumi sisältää kaikki Ramonesin 70-luvun hitit – eli siis leijonanosan kaikista Ramonesin hiteistä. Afrodite-diskon lavalta tallentui kaksiraitamankalle aito ja oikea livelevy, joka on juuri niin naiivi, karhea, energinen, hittipitoinen ja soundeiltaan särkyvä kuin vain Ypö-Viis saattoi suloisimmillaan olla. ANTTI MARTTINEN LYNYRD SKYNYRD: ONE MORE FROM THE ROAD 1976 Southern rock -jätti oli kovassa kuosissa 1970-luvun puolivälissä, niin albumeillaan kuin esiintyessään – ei siis mikään ihme, että siltä julkaistiin livetupla suosion ollessa kuumimmillaan. ANTTI MARTTINEN GENESIS: SECONDS OUT 1977 (ÄÄNITETTY 1976-1977) Vaikka Phil Collins alun perin oli vastahakoinen siirtymään rumpujen takaa valokeiloihin Genesiksen laulajaksi, vuosien kuluessa miehestä hioutui rutinoitunut viihdyttäjä. Palkinnoksi bändi sai kolmannesta levystään listaykkösen Britanniassa syksyllä 1976 – se on livelevylle erittäin harvinainen saavutus. Kojo käy kähisemässä viimeisen biisin. Riffeissä ja melodioissa on aina jännää kliseitä väistävää lisämutkaa, joka mehustaa bändin livesoitantaa. Buck Dharmalla on komein huippuhetki Buck’s Boogien revittelyssä ja sen perään kauniin slovarinsa The Came Last Days Of May tulkkina. Japanissa hurmioituneesti kirkuvan yleisön edessä bändi rymistelee power pop -helmiään esimerkillisen lennokkaalla otteella. Kuriositeettina mainittakoon, että Beastie Boys aloitti Check Your Head -albuminsa tämän levyn välispiikillä! KIMMO K. The hottest band in the land… KISS!” Seuraavaan livelevyyn mennessä Kiss olikin jo maailman kuumin bändi. Live At The Rainbow’lla kahden ensimmäisen studioalbumin kappaleet pääsevätkin massiivisuudessaan oikeuksiinsa. Albertin kitarassa on kaikenlaista suristinta ja efektiä, mutta siihen nähden, että he soittivat livenä ihan hemmetin lujaa, soundi on aika terve. Rehvakkaasti bändi kyllä soittaa ja Pave laulaa muikeasti. Lähes puolet albumin kappaleista tulee Kissin debyyttialbumilta, ja levyltä löytyy kaikki Kissin mittavan uran alkupuolen hitit Deucesta ja Strutterista Hotter Than Helliin ja Rock And Roll All Niteen. Otosten soittoa tiedetään tohtoroidun, mutta livemeiningin kiistaton muikeus saa helposti viittaamaan juoruille kintaalla. VESA SILTANEN KISS: ALIVE! 1975 Levy alkaa Kissin tyyliin mahtailevasti: ”You wanted the best, you got the best. ISLA MÄKINEN BOB MARLEY & THE WAILERS: LIVE! 1975 Bobin sanoin, “One good thing about music, when it hits you, you feel no pain.” Reggaelegenda Marley oli nero, joka tällä live-esiintymisellään verrattoman juurekkaiden Wailersien kera seivästi viimeisetkin valkoiset hipsterit reggaemusiikin saloihin ja teki roots reggaesta maailmankuulun. Feelgoodin maine perustui pitkälti live-esityksiin, joten oli loogista julkaista livelevy bändiltä, joka ei juuri studiossakaan kikkailuja käyttänyt. Alpun kitara kuulostaa stratolta, mutta en mene vannomaan. Soitto on tiukkaa, Freddie Mercury oli jo tuolloin laulaja ja esiintyjä vailla vertaa ja lauluharmoniat soivat virheettömästi. Albumi on yksinkertaisesti paras dokumentti yhtyeen kemiasta ja omaperäisistä voimatekijöistä. KOSKINEN ROYALS: LIVE 1978 Punk-vallankumoukseen kaatunut aikansa superyhtye Royals äänitti viimeisen Tavastian keikkansa ja julkaisi sen tuplana 1978. Jopa liki 9-minuuttiseksi venyvä Need Your Love on täyttä säihkettä, puhumattakaan suloisesti rämisevästä Surrenderista. 32 SOUNDI SOUNDI 33 BLUE ÖYSTER CULT: ON YOUR FEET OR ON YOUR KNEES 1975 (ÄÄNITETTY 1974) Psykedelialla ja okkultismilla leikitellyt Long Islandin hard rock -viisikko kokosi livetuplien kultakaudella kolmen älpeensä avainraidat seitsemältä USAkiertueen etapilta. Yhtye soittaa suoraviivaisesti levyiltään tuttuja kappaleita ja nipun ennen kuulumattomia covereita. Biisien parhaimmisto on jyvitetty neljälle puoliskolle vastaansanomattoman livesvengin pitkittäminä versioina. Ensimmäinen Alive-albumi herätti aikanaan paljon keskustelua bändin äänitettyä ison osan levystä uudelleen studiossa. Lontoossa Natty Dread -kiertueen aikana äänitetty kokonaisuus oli ryhmän ensimmäinen virallinen livelevy, jolla kuullaan myös kaikkien viime vuosisadalla eläneiden kollektiiviseen tajuntaan tatuoitu, sinkuksi lohkaistu No Woman, No Cry, joka yhä edelleen saa meidät haaveilemaan kaukaisista hiekkarannoista santaa varpaissamme huolettomasta elämästä nauttien. ISLA MÄKINEN CHEAP TRICK: LIVE AT BUDOKAN 1978 Parin mahtavan levyn mittaisen uran jälkeen julkaistu live oli Cheap Trickille pääsylippu legendojen joukkoon. ASKO ALANEN QUEEN: LIVE AT THE RAINBOW ‘74 2014 (1974) Albumi taltioi Queenin läpimurtonsa kynnyksellä ja osoittaa, miksi bändistä tuli yksi suurimmista stadionrockyhtyeistä
Lopputulos on karvan verran tasokkaampi kuin maineikkaammalla Ziggy Stardust: The Motion Picture -albumilla (1983). Joulukuussa, käytännössä jo hajonneena, se saapui Tavastialle tiivistääkseen koko olemuksensa yhteen intensiiviseen tuntiin. Soundillisesti levy on mahtavaa 80-lukulaista luomulaatua, jossa on nautinnollista jytkyä ja orgaanista selkeyttä. Kitaristi Mick Ronsonin sovitukset kiemurtelevat viriilein virnistyksin, mikä tuottaa ihailtavan energistä jälkeä. Vakuuttavimmin jyrää Adam Claytonin koko ajan ohjaksissa oleva basso. Tähän liittyvä konserttivideo on myös helmi, eikä vähiten Bonon suloisen hiuspehkon takia. KOSKINEN U2: LIVE – UNDER A BLOOD RED SKY 1983 Olin jo nostamassa kaikkein parhaaksi U2-liveksi The Joshua Treen deluxe-laatikolta löytyvän Madison Square Garden -keikan (ja ehkä se onkin) mutta sitten laitoin pitkästä aikaa soimaan tämän lapsuuttani säestäneen helmen. HANNU LINKOLA EPPU NORMAALI: ELÄVÄNÄ EUROOPASSA 1980 Eppu Normaalin piti äänittää keikka Ruisrockissa 1980, mutta järjestäjien sekoilun vuoksi yhtye ei saanut nousta lavalle sovittuun aikaan. Sekä nauhalle että televisioon tallennetun keikan terävimmistä sirpaleista kasattu Näyttämökuvia välittää bändin räjähtävän vimman yksiselitteisesti. Yrmeän laulun ja basson rinnalla Fast Eddien kitara ja Philthy Animalin rummut hallitsevat leiviskänsä, ja Motörhead-soundi vastaa hyvinkin kahta, kolmea keikkajyrää. Kolmikon soitto kulkee svengaavasti, eikä settiin sukeudu suvantoja. Norfolkissa, Leedsissä ja Belfastissa tallennetut kiertuehelmet nostivat albumin brittien listaykköseksi. MIKKO MERILÄINEN TALKING HEADS: STOP MAKING SENSE 1984 (ÄÄNITETTY 1983) Tämän julkaisun ytimenä on tietenkin loputtomasti suositeltava Jonathan Demmen konserttielokuva, mutta upeasti Talking Headsin omalaatuisuus välittyy audioversioltakin. Viime vuoden huhtikuussa markkinoille saatu Cracked Actor (Live Los Angeles ’74) kiteyttää kiertuetunnelman verevämmin, mikä tekee siitä definitiivisen julkaisun. JUHA SEITZ K u v a: So u n d in ar k is to livelevyt-taitto_h.indd 33 16.8.2018 16.12. Pate ei meinaa pysyä nahoissaan kotiyleisön hupisankarina, mutta keskittyy tarpeen tullen purevaan rocklauluun. Bonon itsevarmasti johtama nelikko kuulostaa äärettömän nälkäiseltä – olihan se päättänyt valloittaa niin USA:n kuin muunkin maailman. David Bowien uran myöhempiä vaiheita perkaavat satunnaiset keikkalevyt eivät tunnelmaltaan ole saavuttaneet 1970-lukulaisten koosteiden kaltaista virkeyttä, joskin laatua niiltäkin löytyy. Viisikko survoo mankeliinsa niin Nuorten sankarien kaltaisia iskusäveliä, Tumppi Varosen asfaltinkarheaa romantiikkaa kuin romuluisia cover-raapaisujakin. David Byrnen sooloesityksestä alkava ja vähitellen isommaksi ja isommaksi kasvava konsertti vangitsee eikä päästä irti. Tuottaja Terry Brownin avustuksella Rush kokosi kahden vuoden äänityksistä ytimekkään kokonaisuuden. STAGE LEFT 1981 (ÄÄNITETTY 1980-1981) Rush on tullut tunnetuksi tanakkana keikkabändinä, mikä ilmentyy trion runsaassa konserttijulkaisukatalogissa. Yhtye äänitti sen kuluessa kaksi pitkäsoittoa (Pelko ja viha, Viimeinen syksy) ja keikkaili itsensä yhdeksi maan ykkösbändeistä. Basisti Mikko Saarela oli jo jättänyt bändin, mutta keikkasetistä on vielä valtaosa hänen sanoituksiaan. David Livea (1974) on syystä moitittu aneemiseksi aina kalmaisesta kansikuvastaan alkaen. JUHA SEITZ MOTÖRHEAD: NO SLEEP ’TIL HAMMERSMITH 1981 (ÄÄNITETTY 1980–81) Ace Of Spadesin möyryävästä bassointrosta lähtien Motörhead teki livelevytysten historiaa taltioimalla raskaan rockin kovaäänisimmän paahdon 40-minuutin taukoamattomaksi tykistökeskitykseksi. Myös Live Nassau Coliseum ’76 (2017) sekä Stage (1978) lukeutuvat diggarin pakkohankintoihin. Maaliskuussa 1981 ilmestynyt Hullut koirat oli tuotettu vähän ”viksummin” soundein, joiden särmättömyyttä niin yhtye kuin PokoEpekin vieroksuivat. Siitä tuli käsite ja mittatikku metallibändien lujuuslaskelmille kautta maailman. Jälki on suurpiirteistä mutta todistusvoimaista. Tuplamittainen levy edustaakin myöhemmän Sabbathin uljasta kliimaksia. Stage Left antaa hyvän kuvan ajasta, jolloin yhtye liikkui kohti kompakteja progressiivisen hard rockin sävyjä. Lähes 30 kappaleen litania rullaa ramohenkisen ripeästi, luistavasti ja hauskasti. ASKO ALANEN BLACK SABBATH: LIVE EVIL 1982 Black Sabbathin toinen kokoonpano saattoi hajota Live Evilin miksauksen ja kansien takia, mutta levyltä sitä ei kuuntelijan näkökulmasta ymmärrä. Tulevia keikkahittejä alkaa erottua, mutta vielä on matkaa standardisettien kelaamiseen. Muilla keikoilla ”jossain Suomessa” tehtiin erinomainen välitilinpäätös, jolla yhtye pohjusti etenemistään punkin ja rockin voimasoitosta haastavampaan poprockiin. Epäilemättä kameleontin konserttiarkistoja kaivellaan vielä pitkään. Näillä rosoisilla ja kiihkeillä keikoilla U2:n ilmaisussa soi vielä vahvana post punk -vaikutteet, ja Edgekin polkee yhtä paljon säröpedaalia kuin delayta. Yhteiskunnallinen sarkasmi antaa bändille aivan erilaista kanttia ja karismaa kuin hupibiiseiksi muovautuneet punk-anarkiaprovot, jotka ovat korvaamattomia ripeän rokkaavina iskusävelinä. KIMMO K. Pitkään vain bootleg-harrastajien riemuna ollut Live Santa Monica ’72 (1994, 2008) kurkistaa tasokkaasti Bowien Ziggy Stardust -aikaan. Lemmy luonnehti Motörheadia pohjimmiltaan rock’n’roll -bändinä, joka kanavoi tarttuviin melodioihin oman äänensä ja vimmansa. Etendavid bowie MAHDOTONTA VALITA VAIN YKSI: D avid Bowie viihtyi etenkin 1970-luvulla tien päällä, joten taiteilijan liveäänityksiä riittää markkinoilla virallisina ja epävirallisina versioina. Syyskuussa nauhoitettiin Ikurin Virelässä keikka, joka julkaistiin pian livelevynä. ASKO ALANEN POPEDA: RAAKAA VOIMAA 1981 Ensivuosinaan Popeda oli kirjaimellisesti autotallibändi, joka teki omaa materiaalia tutuista rock’n’rollin raaka-aineista, eikä hienostellut hiotulla soittotekniikalla. Kulmikasta War Pigsiä lukuun ottamatta Ronnie James Dion sielukas ja omaleimainen tulkinta on mahtavaa kuultavaa, ja yhtyeen nimikappale nostattaa edelleen kylmät väreet. Nyt Mikkosen ja Puukan kitarasoundit ovat terävämmin kohdallaan, ja basisti Melartin aloittaa bändin selkärankana. Rumpali Vinny Appice tuo svengaavaa jämäkkyyttä niin uusiin kuin legendaarisempiinkin Sabbath-biiseihin. Napakka albumi Exit... 32 SOUNDI SOUNDI 33 PELLE MILJOONA & 1980: NÄYTTÄMÖKUVIA 1980 (ÄÄNITETTY 1979) Vuosi 1979 oli Pelle Miljoona & 1980:lle kiireinen. Vielä 40 vuotta myöhemminkin on helppo tuntea jokaisella solulla, millaisella voimalla uusi aalto löi alkavan vuosikymmenen kylkeen. Neil Peartin ilmavat rumpukompit, Geddy Leen murisevat basso-osuudet sekä Alex Lifesonin kauhukakaramaiset kitarakoukerot nikkaroivat harvinaislaatuisen eheän elämyksen. Esimerkiksi Glass Spider (2007) annostelee kelvon katsauksen Bowien kasarikimallukseen. ASKO ALANEN RUSH: EXIT..
Yhtye oli tahkonnut itsensä huikeaan soittovireeseen tykitettyään 10 vuoden aikana viisi pitkäsoitollista armotonta paahtoaan. Tuplalevy toimii yhä yhtyeen moitteettomana best of -kokoelmana, etenkin kun vanhoista, tuotannoltaan pehmoisista ralleista kuten Chemical Warfare, Hell Awaits ja The Anti-Christ tarjoillaan lujasti iskevät versiot. You Fat Bastards -kotivideomuodossa keikan anti on muutamaa biisiä laajempi ja biisijärjestyskin levymuotoa mielekkäämpi. Faith No Moren toistaiseksi ainoa livetallenne on erinomainen dokumentti vielä uransa alkuvaiheessa olevasta innokkaasta, taitavasta ja omaperäisestä bändistä. KIMMO K. KOSKINEN KINGSTON WALL: REAL LIVE THING 2005 (ÄÄNITETTY 1991–1994) Petri Wallin eläessä minä olin Kingston Wall -uskovainen mutta vähän liian nuori ja aivan liian kaukana päästäkseni todistamaan heidän magiaansa lavalla. ANTTI MARTTINEN FAITH NO MORE: LIVE AT THE BRIXTON ACADEMY 1991 (ÄÄNITETTY 1990) Alternative metalin suuruus oli loistonsa äärellä Mike Pattonin tultua yhtyeen laulajaksi. On makuasia, nostaako mukaan Bon Scottin kanssa äänitetyn If You Want Bloodin vai tämän Monsters Of Rock -spektaakkelin. Sooloja riittää ja psykedeelistä huuruiluakin löytyy riittämiin, mutta fokus on koko ajan hienoissa sävellyksissä ja näyttämisenhaluisesti rönsyilevässä mutta vakuuttavasti etenevässä soitossa. VESA SILTANEN ”Maiden on julkaissut runsaasti livelevyjä, jotka kiteyttävät hyvin yhtyeen eri aikakaudet .” K u v a: R o ss H al fi n /S o u n d in ar k is to Parhaat livelevyt livelevyt-taitto_h.indd 34 16.8.2018 16.12. Slayerin vimma on käsin kosketeltavaa – jopa lentäväjalkainen Dave Lom bardo kangertelee hurjassa War Ensemblessä. Valinnanvaraa on siis jopa ähkyyn asti niin klassikkojen kuin 2000-luvun tuotannon ystäville. KIMMO K. SAKU SCHILDT iron maiden MAHDOTONTA VALITA VAIN YKSI: B rittihevisuuruus on aina ollut äärettömän kova livebändi. Anti oli herkkua, mutta pitkän linjan Bruce-diggareille oli pettymys, että äänitykset olivat painottuneet loppupäähän – vuodelta 1975 kuultiin vain yksi biisi. Tiettävästi levyn kitaraja lauluosuuksia on korjailtu jälkituotannossa, mutta mitäs tuosta, kun lopputuloksena on esimerkiksi näin räjähtävä versio Whole Lotta Rosiesta. Ensimmäinen lp-julkaisu piti sisällään vain yhdeksän raitaa, ja on kompaktiudessaan hienosti kantava kokonaisuus, mutta vuonna 1999 julkaistu täysi 16-biisinen versio ei sisällä turhaa hetkeä sekään. Ja kyllähän yhtyeen taian, klubissa virtaavan hien ja soittajien välisen kemian tästä vaivatta aistii, vaikka ohut äänenlaatu toivomisen varaa jättääkin. KOSKINEN FIELDS OF THE NEPHILIM: EARTH INFERNO 1991 (ÄÄNITETTY 1990) Vuonna 1984 perustettu Fields Of The Nephilim kasvoi seitsemässä vuodessa goottirockin jättiläiseksi. Julkaisujen kirkkain helmi, livealbumien aatelisiin kuuluva Live After Death (1985) taltioitiin loppuunmyydyn keikkaputken aikana Long Beach Arenalla esittäen bändin kultakautensa huippuhetkillä. Silti, E-Street Band on laadun tae, eikä megahitinkään esityksissä mitään vikaa ole. SAKU SCHILDT SLAYER: LIVE: DECADE OF AGGRESSION 1991 (ÄÄNITETTY 1990-1991) Thrash metalin kautta aikain kiistatta kovimman livelevyn titteli menee ehdottomasti Slayerille. Itse valitsen jälkimmäisen osittain sen vuoksi, että levy todistaa, miten stadionjättiläiseksi kohonnut yhtye voi kuulostaa edelleen yhtä villiltä, kiimaiselta ja nälkäiseltä kuin kellareista parrasvaloihin pyrkivä nousukas. Levyn versio Last Exit For The Lostista on yksi goottimusiikin huipentumista – eteerinen, kaikuisa sukellus, joka kasvaa loppua kohti infernaaliseksi syöksyksi syvyyteen. Siksipä tätä 3 cd:n (ja nyttemmin 5 lp:n) jälkijättöistä konserttidokumenttia onkin tullut kuunneltua ahnaasti. Seuraavan kerran Maiden julkaisikin liven vasta Dickinsonin palattua riveihin: arviolta 250 000 -päisen yleisön edessä taltioitu Rock In Rio (2002) osoitti, että pedolla piisaa vielä virtaa. Mukaan mahtuu myös muutama muualla kuulematon biisi, ja koska Nebraska-levyn (1982) tiimoilta ei pidetty kiertuetta, sen laulut ovat tervetullut lisä. Vuonna 2001 julkaistu Live In New York City -tupla on kuitenkin yhtenäisempi kokonaisuus, ja retrojulkaisu Hammersmith Odeon, London ´75 tyydyttää varhaisen myssypäisen Pomon ystävät. Yhtyeen lisäksi myös manageriporras ja levy-yhtiö tietävät tämän ja niinpä Maiden onkin julkaissut runsaasti livelevyjä, jotka kiteyttävät myös hyvin yhtyeen eri aikakaudet. Levypari A Real Live One ja A Real Dead One (1993) puolestaan koottiin eri kaupungeissa taltioiduista kappaleista (suomalaisfanien riemuksi levyille on päätynyt myös useita Helsingissä äänitettyjä vetoja) paketoiden vuosikymmenen alussa klassisempaan rockiin kallistuneen soundin ja sulkivat Bruce Dickinsonin eroamisen myötä yhden luvun bändin tarussa. Autenttisen kaoottinen ruhjonta on puhdasta energiaa, jota kasvoille hyökkäävän kuiva soundi vielä alleviivaa. Svengi on tarttuvaa, oli lavalla yksi tai yhdeksän soittajaa. Yhtyeen kultaaikojen miehistön kaksi viimeistä julkaisua Elizium ja Earth Inferno ovat bändin parhaat työt: studioalbumi Elizium on unenomainen, huoliteltu mestariteos, ja Earth Inferno puolestaan todistaa, millainen luonnonvoima kokoonpanosta oli kehittynyt keikoilla. Tämän jälkeen onkin lähes jokaiselta uuden studioalbumin tiimoilta heitetyltä kiertueelta julkaistu uusi konserttitallenne. MIKKO MERILÄINEN BRUCE SPRINGSTEEN & THE E-STREET BAND: LIVE 1975-1985 1986 Jättimenestystä Born In The USA (1984) seurannut massiivinen 5 lp:n paketti vietiin käsistä, kun se ilmestyi jouluksi 1986. Jo pitkähkön uran tuoman kokemuksen pohjalta bändi ilmaisee läpimurtolevynsä Real Thingin materiaalia vakaalla taidolla ja suurella energialla. Mikkiin piereskelevä ja alati pelleilevä Patton meuhkaa kuin sähköjänis, mutta laulaa loistavasti nuoruuden innolla. 34 SOUNDI SOUNDI 35 kin Talking Headsin tavaramerkiksi muodostunut vastustamaton rytmiikka pääsee oikeuksiinsa. MIKKO MERILÄINEN AC/DC: LIVE 1992 (ÄÄNITETTY 1991) AC/DC oli parhaimmillaan yksi maapallon kovimmista livebändeistä, joten ei ole kummoinen ihme, että yhtye on mukana tälläkin listalla
Eastway tulostus.indd 35 17.8.2018 11.00
Mies paikallaan on myös Jason Newsted: mikä soittotaituruudessa Cliff Burtonille hävitään, paikataan isotkin stadionit täyttävällä energialla. Niitä on ilmestynyt jo satoja ja niistä voi poimia hyvillä mielin talteen minkä tahansa, vaikka pahvikoteloiden kansitaide onkin karua ”buutsitasoa”. LINDA SÖDERHOLM pearl jam MAHDOTONTA VALITA VAIN YKSI: P earl Jam on livebändi. Lopputulos on kaunistelematon, raaka ja täydellinen. Kaikilla on hetkensä, hyvät soundit ja usein mielenkiintoisia covereita. KIMMO K. Downtempo-biitit, Beth Gibbonsin melankolinen ja eksentrinen ääni sekä akustinen kitara vuorottelevat suvereenisti orkesterin ja sen klassisen instrumenttiarsenaalin kanssa. Benaroya Hall (2005) esittelee yhtyeen akustisemmassa ilmiasussaan. Kuka tahansa Helloweenin tuolloisesta laulunkirjoittajanelikosta kykeni kirjoittamaan genren kaanoniin sinkoutuneita power metal -teoksia. Samalla kun harpisti-laulusolisti Lester Butler parkuu etualalla, leikkaa kitaristi Paul ”The Kid” Sizen Stratocaster ilmaa kuin samuraimiekka vastustajan pernaa. Kokoelmalevyn tunteelta vältytään täysin. Tuoreen solistin Andi Derisin sävellyspanos on High Livellä huikea: joka toinen levyn biiseistä on ainakin osittain hänen kynästään, eikä huteja ole mahtunut mukaan. Kokonaisvaikutelma on verrattain dramaattinen, mutta samalla Portisheadille tyypillisesti niin tyynnyttävä ja lohdullinen. Yhtye äänitti 1992 MTV:lle erinomaisen unplugged-keikan. Henry’s Dream -studiolevyn (1992) tuottajaksi pestatun Briggsin metodit eivät artistia miellyttäneet, ja Cave halusi julkaista livelevyn jo senkin vuoksi, että uuden studioalbumin kappaleet “saisivat oikeutta”. Läpeensä tyylikäs tuplalevy on jylhää tunnetta ja uljaita melodioita alusta loppuun. Jokaisella sinkulla on useampi biisi vuoden 1994 Atlantan-keikalta, jolla bändi on huikeassa vedossa. The Red Devils soitti bluesia, mutta eli ja hajosi nopeasti kuin rockbändi ryppäämisen, narkkaamisen, tappeluiden ja epäonnen lopputuloksena. KOSKINEN HELLOWEEN: HIGH LIVE 1996 Helloween-diggareille legendaarisin live lienee vuoden 1990 Live In The UK, mutta Time Of The Oath -albumin kiertueella taltioitu High Live on merkityksellisempi: se esittelee miehistönvaihdoksistaan ja levy-yhtiöpotkuistaan selvinneen yhtyeen asemiaan hevikentällä uudelleen hakevana, nälkäisenä ja timantinkovana. Virallisemmin Pearl Jam debytoi livenä julkaistessaan Dissident-singlen (1994) kolmiosaisena boksina. KIMMO K. KOSKINEN K u v a: M V an S/ So u n d in ar k is to livelevyt-taitto_h.indd 36 16.8.2018 16.12. KIMMO K. Sen debyyttisingle Alive oli videomuotoisenakin livetallenne, ja sittemmin bändi on luottanut yhteissoittoonsa vakaasti – eikä syyttä. Krist Novoselic valitsi biisit ja niiden järjestyksen fantastisen hyvin. Viimeksi mainitun tulkinta on jopa niin uljas, että se kohoaa alkuperäisen studioversion yläpuolelle definitiiviseksi kuolemantuomiolauluksi. Rutkasti vanhempaakin materiaalia sisältävä tallenne on myös hieno otos bändin tuotannosta, ja aikansa erikoisuutena yhtye esittää klassikkoalbuminsa Dark Side Of The Moonin kokonaisuudessaan. Tasoltaan se on kuitenkin samaa timanttista laatua. Hyvä fiilis ja esimerkillinen soitannollinen anti ovat mainiosti synkronissa hyvän soundipolitiikan kanssa. Free onkin nimenomaan ajankuva ensiluokkaisesta pikametallibändistä. Sitä ei ole julkaistu audiomuotoisena, mutta on saatavissa Ten-debyytin uusintapainoksen dvd-kylkiäisenä. Vuosien 1989 ja 1994 välillä äänitetyistä keikoista koostettu From The Muddy Banks Of The Wishkah on ehkä toteutustapansa takia jäänyt MTV Unplugged In New Yorkin (1994) varjoon. Levyn tukevat soundit tuovat uutta väriä raaempien Bleachin (1989) ja In Uteron (1993) biiseihin, ja livetilanteen villi energia tuo oman lisänsä sliipatumman Nevermindin (1991) raitoihin. Vanhemman valtiomiehen henki elää Pulsessa arvokkaana ja vakuuttavana. Lopettamispäätöksen jo tehnyt bändi soitti viimeiset keikkansa rennosti ja uskomattomalla teknisellä taituruudella. Kaunistelematon livelevy ei kosiskele vaan todentaa autenttisella otteellaan asian: Stone on kivenkova. Riidasta versoi kauniita hedelmiä, sillä Live Seeds sisältää komeita versioita sekä Papa Don’t Leave You Henryn kaltaisista tuoreemmista biiseistä että Mercy Seatin kaltaisista vanhoista bravuureista. Emotional Playground -levyn materiaaliin ehkä hiukan liiaksi painottuva 15 biisin setti on silti täyttä rautaa, kun yhtye piiskaa mukaan runsaasti myös alkupään tuotantoaan. 1990-luvun Helloween oli ytimekäs, erittäin rock eikä lainkaan camp. ESA KULONIEMI PINK FLOYD: PULSE 1995 Olihan jo dinosauruksen ikään ehtinyt progelegenda tehnyt livelevyjä aiemminkin, mutta majesteettinen Pulse pyyhkii pöytää niillä – ja aika monella muullakin. Yleisön läsnäolo välittyy, bändi soittaa tiukasti ja James Hetfieldin äänessä on vielä alkuaikojen rosoa, mutta kehitys kohti teknisesti puhtaampaa laulajaa on kuultavissa. Heti levytyksen ensi sekunneilla käy ilmi, että turntablismi, skrätsit ja synat sopivat kuin nenä päähän megalomaanisen filharmonian kanssa. Majesteettinen King King jäi ainoaksi täysimittaiseksi todisteeksi bändin ylivoimasta. Livelevytyksiä Pearl Jamille on kertynyt ennätyksellinen määrä: yhtye alkoi vuonna 2000 julkaista massiivisista konserteistaan ”virallisia bootlegeja”. NUUTTI HEISKALA PORTISHEAD: ROSELAND NYC LIVE 1998 (ÄÄNITETTY 1997) Triphopin pioneerien erittäin kokeellinen liveveto tallennettiin kokonaisen orkesterin kanssa Yhdysvalloissa, kaukana kotinurkilta Bristolista. SAKU SCHILDT STONE: FREE 1992 Suomen kovimman vauhtimetalliyhtyeen joutsenlauluksi tehty livetallenne on erinomainen. 36 SOUNDI SOUNDI 37 Parhaat livelevyt NICK CAVE AND THE BAD SEEDS: LIVE SEEDS 1993 (ÄÄNITETTY 1992–93) Live Seedsin juuret piilevät Nick Caven ja tuottaja David Briggsin välisessä riidassa. VESA SILTANEN NIRVANA: FROM THE MUDDY BANKS OF THE WISHKAH 1996 (ÄÄNITETTY 1989–1994) Legendaarisimmat livelevyt ovat yleensä yhden konsertin tai muutaman saman kiertueen keikan taltiointeja. Muita virallisia livelevyjä ovat mainio Live On Two Legs (1998) ja myöhempi Live On Ten Legs (2011). Seattlessa 1989 ollaan raivaamassa tietä areenabändien kuninkaaksi ja 1992 San Diegossa sekä 1993 Mexico Cityssa tuuletellaan lakipisteeltä Black Albumin räjäytettyä pankin. MIKKO MERILINNA METALLICA: LIVE SHIT: BINGE & PURGE 1993 (1989–1993) Hulppea kolmen cd:n ja kolmen vhs-kasetin (myöhemmin kaksi dvd:tä) paketti taltioi uhoa uhkuvan ja hyvin öljytyn keikkakoneen kreivin aikaan. 2000-luvun liveistä voi suositella tuoreimman Let’s Play Two’n (2017) sijaan lähes sadan biisin laajuista boksia Live At The Gorge (2006). Lester Butler ehti tehdä vielä pari soololevyä ennen kuin kuoli yliannostukseen. Täyteläisesti ja vaivattomasti esitetyt kappaleet ovat jokainen loistavia, myös otokset viimeiseksi varsinaiseksi studiolevyksi jääneeltä Division Belliltä. KOSKINEN THE RED DEVILS: KING KING 1992 Tämä äärimmäisen tyly blueslausunto äänitettiin yhdellä otolla musaklubiksi muutetussa hollywoodilaisessa kiinalaisravintolassa ja sen tuotti Rick Rubin
LIVE! 2002 (ÄÄNITETTY 2000–02) Ollakseen niinkin suvereeni live-esiintyjä julkaisi Prince eläessään harmillisen vähän livelevyjä. Kahdelle cd:lle levittyvä, tuoreeseen materiaaliin painottuva pääsetti on hajanainen ja moni klassikko kuitataan medleyllä, mutta toisaalta sovitukset ovat kiinnostavia, jazz-sävyinen funkbändi on järisyttävän kova ja Prince ei säästele kitaransoitossa. Miehen jatsahtavan avantgardisesti ryöpsähtelevät tilutuspurkaukset ovat uniikki yhdistelmä teknisyyttä ja arvaamattomuutta. ASKO ALANEN WILCO: KICKING TELEVISION – LIVE IN CHICAGO 2005 Tämän liven kuuleminen ensimmäisen kerran oli hämmentävää, sillä yhtyeeseen oli sitten edellisen studiolevyn astellut kitaristi Nels Cline – joka totisesti osaa ottaa tilan haltuun. Väärentämätön dokumentti ainutlaatuisesta yhtyeestä, jollaista tuskin syntyy enää koskaan. Yksikään siihen mennessä julkaistuista viidestä studioalbumista ei jää paitsioon, ja onkin koko lailla huimaa, ettei näinkin laaja kirjo biisejä hapeta kokonaisuutta. Onhan se Suomessakin todistettu muutamaan kertaan, miten taitava, hienostunut, jännittävä ja äärimmäisen dynaaminen livebändi Wilco on, mutta silti Via Chicagon tai Misunder stoodin hauraudesta kaoottisuuteen nousevat sovitukset pysäyttävät joka kerta. 2000-luvulla ikimuistoista jälkeä ovat tehneet muun muassa The Rootsin taustoittama Jay-Z (2001) sekä dramatiikkansa jännitteet hienosti pehmentänyt A-ha (2017). Sen nimissä lukuisat artistit Paul McCartneysta (1991) ja Bob Dylanista (1995) alkaen riisuivat kappaleensa paljaiksi ja esittivät niitä pienelle mutta omistautuneelle yleisölle. Bruce Springsteen (1992) esimerkiksi räimi valtaosan keikastaan sähköisesti ja Kiss (1995) marssitti lavalle alkuperäiskokoonpanonsa ensimmäistä kertaa 15 vuoteen. Helsingin Tavastialla äänitetty viimeinen konsertti ei ole virheetön suoritus – kappaleista voi erottaa useammankin selkeän kömmähdyksen – mutta yhtyeen voima ja tunnelataus ovat tallella. Hän elää, kärsii, iloitsee, satirisoi, keskustelee ja musisoi järkyttävän ja ihastuttavan vilpittömästi ja avoimesti. Sarjan levyistä parhaiten on myynyt Eric Claptonin Unplugged (1992). Lauryn Hill (2002) puolestaan käytti merkittävän osan lava-ajastaan kertoen henkilökohtaisista ongelmistaan ja luomisprosesseistaan. Americanan suuri kolmiyhteys, blues, kantri ja rock, ovat kaikki itsetietoisesti Williamsin repertuaarissa niin ulkoisessa artistiroolissa kuin laulujen aiheiden intiimitajunnassakin. MIKKO MERILÄINEN NYPYKÄT: LIVEKALA – KYMMENEN VUODEN KANUUNA 2001 Omaan mahdottomuuteensa 1990-luvun loppupuolella kaatunut Nypykät kasasi rivinsä kertaalleen vuonna 2001. Kappaleiden välissä Laihon örinää imitoivan japanilaisyleisön reaktiot on miksattu mukavan pintaan, ja kuulijalle välittyy fiilis pahemman luokan beatlemanian kaltaisesta hurmoksesta nuoria suomalaisia kohtaan. HENRI EEROLA CHILDREN OF BODOM: TOKYO WARHEARTS 1999 Nousevan auringon maahan matkusti (yhä ja edelleen) uransa parhaan levyn juuri julkaissut nuorisolauma, joka paitsi soitti Hatebreederin (1999) biisit vähintään yhtä tiukasti kuin levyllä, mutta myös puhalsi lisää liekkiä hieman haparoivan debyyttinsä materiaaliin. Kaikkiaan MTV Unplugged -otsikon alla on soitettu yli 200 konserttia. Paluukonsertin sadosta koottu Li vekala paljastaa Nypyköiden koko olemuksen ruotoineen päivineen. HENRI EEROLA PRINCE: ONE NITE ALONE... Kaikessa yksinkertaisuudessaan idea toimi hyvin: konsertit ikonisoituivat kanavan vakiotarjonnaksi ja monet niiden pohjalta kootut levyt myivät mainiosti. Onneksi hanke sai vihreää valoa, sillä siitä muodostui vuosi aiemmin ikonisimman albuminsa (Some thing Wicked This Way Comes) julkaisseelle yhdysvaltalaisbändille sen koko uraa määrittänyt käyntikortti, jonka rinnalla omissa kirjoissani kalpenee jopa Live After Deathin kaltaiset klassikot. Tilanne tulee varmasti tulevina vuosina paranemaan, mutta toistaiseksi parhaat hetket löytyvät Small Clubin (1988) kaltaisilta bootlegeilta. Esimerkiksi Nirvana (1993) ja Alice In Chains (1996) onnistuivat konkretisoimaan ahdistuksensa alla asuneen musikaalisen herkkyyden vastaansanomattomasti, ja Neil Youngin (1993) konsertti on kuulemisen arvoinen jo pelkän Like A Hurricane -harmoniluentansa ansiosta. Tällä keikalla ei yleisössä tanssittu, vaan lavan tapahtumia seurattiin hiljaa, paikoillaan ja vakavana. HANNU LINKOLA MANA MANA: KUOLLA ELÄVÄNÄ 2004 (ÄÄNITETTY 2001) Laulaja Jouni Mömmö menehtyi vuonna 1991, mutta Mana Mana soitti viimeisen keikkansa vasta kymmenen vuotta myöhemmin. 36 SOUNDI SOUNDI 37 ICED EARTH: ALIVE IN ATHENS 1999 Kolmen levyn live oli julkaisuhetkenään kokoluokassaan kohtalaisen ennenkuulumatonta. Vaikka keikkojen tarkoituksena on keskittyä musiikkiin vailla ulkoisia krumeluureja, pyrkivät useat esiintyjät tekemään itse tapahtumasta erityisen. Kukapa olisi arvannut, miten tiukka livebändi Nypykät pohjimmiltaan oli! Livekala narrattiin uudestaan pintaan vuonna 2016, jolloin Rocket Records julkaisi lisäraidoin täydennetyn Livekala ja perkeet -koosteen. HANNU LINKOLA dän (ja sormet) vuotaa verta, muistot maalautuvat jyrkän kontrastisin värein ja rakkaus retuuttaa milloin iloon ja valoon, milloin tuleen ja katuojaan. Monet MTV Unplugged -levyt ovat jääneet mukiinmeneviksi kuriositeeteiksi, mutta laajan otannan keskeltä löytyy myös syventymisen arvoisia tallenteita. Yleisöä Rodon Clubilla oli kaksituhatta per ilta mutta kuulostaa kuin bändi soittaisi kahdellekymmenelle tuhannelle. Otra Romppasen johtama yhtye julkaisi Mömmön musiikillisen jäämistön Murheen laakso -albumilla vuonna 2000, ja levyn myötä yhtye palasi hetkeksi myös keikoille. Ka nuunarallin (1991) materiaaliin tukeutuva show on spektaakkelimaisesti hilpeytetyn kvasipolkan riemujuhlaa, mutta myös haikeaa kauneutta kaihtamaton kokonaisuus, joka pysyy yhtyeen näpeissä niin herkimmillään kuin holtittomimmillaankin. Laatikon kruunaa kolmannen cd:n täyttävä kiihkeä The Af tershow. Niin laadukasta tavaraa tästä tuutista oli satanut viimeisimmän kahdeksan vuoden ajan. ONA-laatikko on koottu hänen 2000-luvun ehkä innostavimmalta kiertueelta. Ääni särkyy, syMTV Unplugged livelevyt-taitto_h.indd 37 16.8.2018 16.12. SAKU SCHILDT LUCINDA WILLIAMS: LIVE @ THE FILLMORE 2005 (ÄÄNITETTY 2003) Lucinda Williams ei ole tuotannossaan peitellyt tunteidensa karheimpia tai auvoisimpia puolia, mutta vasta kahdeksan studioalbumin jälkeen livetupla avaa hänen emootionsa kuulijalle suoraan ja ilman suodattimia. MIKKO MERILÄINEN V uonna 1989 alkanut Music TV:n akustisten konserttien sarja oli etenkin 1990-luvulla vaikutusvaltainen formaatti. Kokonaispaketin yleisfiilis on naiivi, ja Alexi Laihon välispiikit sekä kansilehden poreallaskuvat jopa naurettavia, mutta musiikin puolesta kyseessä on edelleen kovin kotimainen livealbumi. Jeff Tweedy on joukkoineen aivan omassa luokassaan
Harmittavasti Jyrki69:n laulu ei kuitenkaan kulje aivan yhtä saumattomasti kuin taustalla tautisesti soittava bändi. HENRI EEROLA SENTENCED: BURIED ALIVE 2006 (ÄÄNITETTY 2005) Tunteikkaat jäähyväiset. Se lienee vähintä, mitä Sentencedin kuoppajaisista Oulun Teatrialla voi sanoa. En lakkaa saamasta kylmiä väreitä kuuluttajan sanoista: ”Due to unforeseen cirmumstances, Slipkont will not be performing this evening.” Kusetus, vaikkakin vain muutaman sekunnin mittainen, on silkkaa alkuaikojen joka suuntaan keskisormea heristänyttä Slipknotia. Pitkän uran tehnyt Alanko sopii hyvin esittämään yksin välillä hyvinkin runsaasti sovitettuja laulujaan vain akustisella kitaralla, pianolla ja tunnistettavalla lauluäänellään varustettuna. KitaraKämäräinen briljeeraa läpi levyn, huipentuen Sinisen kukan uskomattomaan sooloon. Lietsomalla mellakkaa, tietty. Kun Buried Alive ilmestyi, se tuntui dokumenttiarvoltaan niin merkittävältä, että totta kai keikka olikin pakko julkaista. Konserttielokuva on kuvattu vuonna 2012 Bercyareenalla Pariisissa, ja sen on ohjannut Jonas Åkerlund. Jos The 69 Eyesin visuaalinen puoli kiinnostaa, kannattaa tsekata lisäksi vuonna 2003 julkaistu Helsinki Vampires, Live At Tavastia 2002 -dvd. Hautajaiset toteutetaan pohjoissuomalaisella juroudella ja vaikka kuinka pystypäin bändi käy biisi biisiltä loppuaan kohti, on Ville Laihialan, Teatrian yleisön ja kuulijan kurkussa pala tämän tästä. HAARP julkaistiin laajemman dvd:n kera, mutta tiiviimpi ja kuvaton cd keskittyy olennaiseen. Päätöskappale Monstrance Clock on unohdettu helmi, jonka arvon ymmärtää vasta, kun on itse nähnyt yhtyeen livenä – kyseinen kappale kun groovaa lavalla uskomattoman paljon studioversiota paremmin. Los Angelesin Orpheum-teatterissa marraskuussa 2007 taltioitu ja cd:nä sekä dvd:nä julkaistu Digital Versatile Doom näyttää, miten väkevään toimittamiseen bändi parhaimmillaan oikein pystyikään. Jo ensimmäisestä vedosta lähtien pistää merkille, miten kirkkaat ja mehevät soundit levylle on saatu tallennettua aina taustalauluja myöten. Biisit ovat mestarillisia, ja rämäkämmistäkin country rockeista kuullaan hienosti toimivia herkkisversioita. Joltain sellaiselta, mikä ei ole aivan tästä maailmasta. MIKKO MERILÄINEN KATE BUSH: BEFORE THE DAWN 2016 (ÄÄNITETTY 2014) 35 vuotta edellisen livekonsertin jälkeen Kate Bush päätti vielä kerran nousta estradille produktiolla, joka rakentui albumien Hounds Of Love ja Aerial kappaleille, muutamalle muulle laululle sekä niiden visualisoiduille näyttämötarinoille. Se dokumentoi tuolloin aivan käsittämättömän kovassa livekunnossa olleen bändin prikulleen niin mahtavana kuin se myös todellisuudessa oli. Timo Kämäräisen (kitara), Olli Krogeruksen (rummut) ja Jaakko Kämäräisen (basso) trio on hitsautunut niin tiukaksi, että biisit kulkevat sekä puhtaasti, yllättävästi että hämmentävän vaivattomasti. 42 kappaleen keikasta on julkaistu myös 10-raitainen kooste, mutta se jättää vain kovan nälän. Ja kaiken yllä itse Olavi Uusivirta laulaa, huutaa, riehuu ja hurmaa vakuuttavan hittikavalkadinsa äärellä minkä jaksaa. MIKKO MERILÄINEN OLAVI UUSIVIRTA: OLAVI ELÄÄ! 2017 (ÄÄNITETTY 2015-17) Näin timanttista yhtyettä ei tässä maassa olla usein todistettu. Kun tupla-albumin kappaleista yli puolet koostuu kahden ensimmäisen levyn nihilismistä, on tunnelma väkisinkin mukavan myrkyllinen. Yleisö syttyy luonnollisesti eniten suurimmista hiteistä, kuten The Chairista ja Gothic Girlistä, mutta levyltä kuunneltuna erityisesti Sister Of Charity vakuuttaa. VILJA VAINIO RAMMSTEIN: PARIS 2017 Saksalaisten industrialmetalistien edellisestä Live aus Berlin (1999) -livealbumista oli Parisin ilmestyessä ehtinyt kulua jo lähes 10 vuotta. Mahtavalla soundilla silattu setti on samaan aikaan viimeisen päälle viilattu sekä lennokkaasti rönsyilevä – tämän tästäkin biiseihin heitetään ylimääräistä riffijamittelua ja välispiikit ovat poikamaisen innokkaita. Bändi soittaa erittäin tiukasti ja varsinkin kitaristi Linde pääsee esittelemään taitojaan HIMin parhaimpiin kuuluvan Venus Doom -levyn kappaleilla, joita on setissä mukana runsaasti. Live! esittelee yhden tällaisen kokemuksen, ja erinomaisesti esitteleekin. Kolme erilaista, mutta täydellisen epämuodostunutta albumia vyöllään maskipartio täytti jo areenoita, mutta punk piti yhtä lailla pintansa. Nyt tarkasteltaessa asiaa pidemmän perspektiivin tuoman isomman kuvan kautta on tallenteen arvo ennen muuta sisällössä. Artisti itse saavuttaa taiteellisen kunnianhimonsa lakipisteen, jälleen uudella tavalla. Before The Dawn jakautuu kolmen näytöksen kuulokuviin, sillä dvd-julkaisu peruttiin. 38 SOUNDI SOUNDI PB Parhaat livelevyt SLIPKNOT: 9-0: LIVE 2005 Miten aloittaa keikka tyylillä. VILJA VAINIO HIM: DIGITAL VERSATILE DOOM 2008 (ÄÄNITETTY 2007) HIMin keikat olivat varsinkin bändin viimeisinä vuosina tasoltaan vaihtelevia. Laadukas paketti kaikin puolin. Ryan pitää täyden Carnegie Hallin täysin hyppysissään: vuoroin harrasta hiljaisuutta, vuoroin lämmintä naurua kuin parhaissa olohuonebileissä. Risto Ylihärsilän maaninen julistus ja omituinen karisma johtavat joukkoa, mutta yhtä lailla huomio keskittyy Tuomas Erikssonin tyylikkääseen ja usein villisti purskahtelevaan kitaransoittoon. Yhtyeen uran parhaassa vaiheessa taltioitu live esittelee bändin suureellisen monipuolisuuden ja energian moitteettomasti ja mukaansatempaavasti. Mukana on sekä varhaista Hassisen Koneen materiaalia että hyvinkin tuoretta soolomateriaalia. KOSKINEN RISTO: LIVE! 2008 Risto-kokemukseen kuuluu poikkeuksellisen oleellisesti keikat, koska niillä homma lähtee toden teolla uusille urille. Yhtyeen laskelmoitu tyyli saa livenä kivasti kärinää, ja myös Tobias Forgen laulu on miellyttävän puhdasta kuunneltavaa. VILJA VAINIO ISMO ALANKO: YKSIN VANHALLA 2017 Viime vuosina maailmalta tutuksi tullut tapa esittää artistin tuotantoa riisuttuna on kotiutunut Suomeenkin. ANTTI LUUKKANEN MUSE: HAARP 2008 (ÄÄNITETTY 2007) Megalomaanisen rockyhtyeen uljas livespektaakkeli taipui hämmästyttävän hyvin myös äänitallenteeksi. Tämä huomattavasti tuoreempi soololive vahvistaa tunteen moninkertaisesti. ASKO ALANEN GHOST: CEREMONY AND DEVOTION 2017 Ruotsalaisyhtyeen Ceremony And Devotion -livealbumi koostuu vuonna 2017 Yhdysvaltain Popestar Tour -kiertueella äänitetystä materiaalista. Pitkä levy esittelee myös koskettimilla ja puhaltimilla laajennetun erikoiskokoonpanon, jonka myötä etenkin jazz-poluille lähtevä Toton Africa kohoaa huimiin korkeuksiin. KIMMO K. Mutta pelkkä musiikin voimakin riittää nostamaan Kate Bushin teoksen vaikuttavaksi spektaakkeliksi. Pelkästään kuunneltuna Paris on melko tavanomainen, vähän nuhjuisempi versio studioalbumista, mutta visuaaliseen esitykseen yhdistettynä siitä muodostuu jotain täysin ennalta arvaamatonta. En ollut kuunaan kokenut vastaavaa äärimmäisen herkkyyden ja välispiikkien hykerryttävän koomisuuden yhdistelmää. Karisma puskee läpi ilman näköyhteyttäkin. MIKKO MERILÄINEN THE 69 EYES: HOLLYWOOD KILLS – LIVE AT WHISKY A GO GO 2008 Legendaarisessa Whisky A Go Go -yökerhossa äänitetty livealbumi pyörähtää käyntiin Bam Margeran bändiesittelyllä, ja yleisön riehakkaasta reaktiosta päätellen Helsingin vampyyrit ollaan myös valmiita kohtaamaan. Tuotanto toimii mainiosti näinkin esitettynä. Ja usein varsin arvaamattomille sellaisille. Musiikki tulee naamalle ja soi tappavan tasalaatuisesti. Herkät laulutulkinnat ja teatteriorkesterin pauhu tuovat levymusiikkiin vahvempia värisävyjä. Sinisävyinen kuva, hidastukset ja salamannopeat kameranvaihdokset lumoavat katsojan ja vaikka ne tekevät tunnelman paikoin myös rauhattomaksi ja epileptiseksi, saavat tehosteet samalla bändin jäsenet näyttämään lähes videopelimäisiltä hahmoilta. ANTTI MARTTINEN livelevyt-taitto_h.indd 38 16.8.2018 16.12. Komea lopetus yhden komeimman suomalaisen metallibändin uralle. Yli kahdensadan keikan maailmankiertueella äänitetyn tuplan eri lokaatiot eivät käy ilmi muusta kuin porukkaa lietsovan Corey Taylorin välispiikeistä. Ville Valosta huokuu karismaa ja rentoutta, mutta laulaminen ei ole kuitenkaan laiskaa. Moni kappale saa jopa levyversiota tehokkaamman käsittelyn, etunenässä garagena riehuttu Discopallo sekä ihan käsittämättömän upeasti kiertoradalle lähtevä Pupu Tupuna -finaali. VESA SILTANEN RYAN ADAMS: LIVE AT CARNEGIE HALL 2015 Minusta tuli Ryan-uskovainen vuosituhannen alun Oslon-soolokeikallaan. Silti näin vahvasti visuaalisuuteen nojaavalta yhtyeeltä kaipaisi vielä tätäkin formaattia enemmän live-dvd:tä
PIMEYS EERO RAITTINEN & KNUCKLEBONE BLUES BAND TEKSTI-TV 666 EDU KETTUNEN YONA MICKE BJÖRKLÖF & BLUE STRIP FEAT. PE 5.10. TO 13.9. TO 27.9. YLI 100 TAPAHTUMAA SYKSYLLÄ! KATSO KAIKKI: SELLOSALI.FI KE 12.9. PE 26.10. KE 24.10. PE 12.10. KE 7.11. KE 26.9. KE 28.11. KE 17.10. JOHNNY SANSONE & JOHN FOHL (USA) JARKKO MARTIKAINEN & LUOTETUT MIEHET, VIITASEN PIIA ERJA LYYTINEN ANOTHER WORLD VILMA ALINA JUICE, OLLAAN IHMISIKSI –KONSERTTI RICKY-TICK BIG BAND & JULKINEN SANA ANSSI KELA SCANDINAVIAN MUSIC GROUP JONNA TERVOMAA TILASSA SILVENNOINEN & MAIJANEN BAND KASMIR AURORA DON JOHNSON BIG BAND POHJONEN ALANKO TUOMARI NURMIO MAIJA VILKKUMAA LA 13.10. PE 28.9. PE 23.11. TO 20.9. SOITTONIEKANAUKIO 1 A, ESPOO I SELLOSALI.FI Sellosali tulostus.indd 39 16.8.2018 16.33. TO 1.11. TO 11.10. KE 19.9. PE 9.11. PE 7.12. TO 25.10
Laululavalla meuhkasi päivitetty versio 1980-luvulla rockmaailmaa sekoittaneesta ilmiöstä. Se, että Guns N’ Roses -nimen alla soittavat taas 1980-luvun legendaarisesta kokoonpanosta basisti Duff McKagan sekä noin 20 vuotta toisilleen mykkäkoulua pitäneet laulaja Axl Rose ja kitaristi Slash vetää tietysti puoleensa vanhat fanit ja legendabongarit, mutta yhtyeen lavakunto on myös vaientanut kriitikot. Päihteistä luopuneena ja riidat sopineena he olivat nyt Tallinnassa valmiita keventämään taakkaansa ripittäytymällä kolmen tunnin ja 20 minuutin verran. He tekevät sovitustyötä. Samaan aikaan, kun maailman suuret poliittiset johtajat kohtasivat Helsingissä, joukko suomalaisia ryntäsi Viroon kuin maanpakoon. Vuosi sitten kalifornialaisyhtye soitti Hämeenlinnassa – ja vain harva valitti konsertin musiikillista antia. Teksti: Pasi Kostiainen Kuvat: Gene Kirkland slash-taitto_b.indd 40 16.8.2018 16.26. Mutta millaisena Slash näkeekään rockin – ja koko musiikkiteollisuuden – tilanteen. Noin 15 000 suomalaista vietti mieluummin päivän Tallinnassa ja illan Laululavan äärellä nauttien musiikista. He soittavat pois katumuksen kaikista kadottamistaan vuosista. Se homma olisi hoitunut vähemmälläkin vaivalla. Aika päälliköitä oli tarjolla Tallinnassakin. Lisäksi sooloja tuli koko rahalla, pelkästään hittien perässä paikalle saapuneiden mielestä ehkä liikaakin. Tuohon springsteenmäisen pitkään settiin mahtuivat tietysti kaikki yhtyeen hitit Appetite For Destruction (1987) -läpimurtolevyltä ja sitä seuranneelta kaksoisjulkaisulta Use Your Illusion I ja II (1991), jopa neljä biisiä lähinnä Axlin voimin valmistuneelta Chinese Democracyltä (2008) sekä lukuisia lainabiisejä, muun muassa monen versioima Jimmy Webb -klassikko Wichita Lineman ja Soundgardenin tunnetuin teos Black Hole Sun. Sitä paitsi Slashilla oli Tallinnassa muutakin mielessä kuin Guns N’ Roses. Guns N’ Roses saapui suomalaisten ulottuville jo toista kertaa epätodennäköisen, mutta pari vuotta sitten toteutuneen paluunsa jälkeen. ”Kiertueen nimeen Not in This Life time on tosiaan syynsä .” 40 SOUNDI H einäkuun puoliväli, kuumana kesänä 2018. 40 SOUNDI SOUNDI 41 40 SOUNDI SOUNDI 41 Slash on helpottunut. Hän soittaa taas tuossa elämänsä yhtyeessä – ja tekee lisäksi musiikkia myös Myles Kennedyn ja The Conspiratorsin kanssa. Enää hänen ei tarvitse väistellä kysymyksiä Guns N’ Rosesista. Mutta eipähän kukaan pääse sanomaan, että Guns N’ Roses olisi Not In This Lifetime -kiertueella liikkeellä vain keräämässä fanien rahat vielä kerran
40 SOUNDI SOUNDI 41 40 SOUNDI SOUNDI 41 Guns N' Rosesin paluukiertue on paisunut kahdesta ensin sovitusta keikasta kahden vuoden mittaiseksi. SOUNDI 41 slash-taitto_b.indd 41 16.8.2018 16.14. Axlin ja Slashin välit ovat nyt siis kunnossa
Ja nyt olemmekin lisäilleet niitä niin, että kiertue on jo kestänyt yli kaksi vuotta. Hän on aina ollut leppoisa jutustelija, mutta nyt hän vaikuttaa ihan poikkeuksellisen hyväntuuliselta. – Kyse on ihan eri asiasta, kun minä sanon sinulle näin kahdestaan, mitä ajattelen kuin että julistaisin näkemyksiäni isolle ihmisjoukolle. Mutta tällä areenalla pitää olla valmiina ja valmistautuneena perustelemaan kantansa, jos jotain sanoo. 42 SOUNDI slash-taitto_b.indd 42 16.8.2018 16.14. Enkä halua kuulostaa miltään poliittiselta ehdokkaalta, Slash vastaa. Ja puhun niistä paljon lähipiirilleni, todella paljon. – En vain usko, että ketään kiinnostaa paskan vertaa, mitä minä ajattelen. Olen tavannut Slashin neljän viime vuoden aikana kolmesti. Voi olla, että asiat kehittyvät vielä sellaisiksi, että kaikkien on väännettävä kaikin voimin, että asiat saadaan taas raiteilleen. Slash on Gunnari-keikkojen keskelläkin huomannut, että koko maailman katse on porautunut Tallinnan pohjoispuolelle, Helsingin huippukokoukseen. Kiinnostavaa – ja kannustavaa. En ole sellainen tyyppi. Totta kai minulla on omat mielipiteeni. ”Guns N’ Rosesissa vielä 1980-luvulla oli musiikki teollisuuden tu ki takanamme. Jos Axl ja Slash saavat kiistansa sovittua, ehkä Trump ja Putinkin ovat olleet Helsingissä ja sen jälkeen ties missä sopuisia… vastoin ilmeisiä todennäköisyyksiä. Mutta toistaiseksi vielä hymistelen sivustakatsojana. Hän näkee undergroundissa musiikkibisneksen tulevaisuuden. Ja siihen minulla ei ole intoa juuri nyt. Mutta enpä tiedä, miten meille kävisi nyt.” Sehän oli kreisiä Seuraavana päivänä Trump ja Putin ovat onnellisesti poistuneet Suomesta – ja Slash noussut Tallinnan Swissotelin sviittiin. Guns N' Rosesille löytyy tietysti ottajia levy-yhtiöistä tänäkin päivänä, mutta The Conspirators -kokoonpanon levynteon Slash on ottanut rahoittaakseen itse. Hän vaikuttaa olevan itsekin ihmeissään siitä, että kolmikko palasi yhteen – ja homma toimii. – Ai, olit keikalla eilen. – Kyllä, seurasin sitä typeryyttä, hän kuittaa. Kuinka maltat itse välttää poliittiset kannanotot näinä aikoina. Se auttoi meitä purjehti maan 1990-luvun läpi. – Kiertueen nimeen (Not In This Lifetime) on tosiaan syynsä, hän naurahtaa. Ehkä rentouteen on syynä se, että tällä kertaa hänen ei ole tarvinnut rajata keskustelunaiheita. Sieltä hän astelee rennon itsevarmaan tyyliinsä kabinettiin antamaan kaksi haastattelua – yhden Suomeen, toisen Saksaan. Täytyy olla valmiina muuttamaan maailmaa. Elämme kyllä hullua aikaa, siksi levyni nimi on Living The Dream. Kun liki 20 vuotta spekuloitu paluu on tapahtunut, ja välit Axlin kanssa ovat normalisoituneet keskustelun ja runsaan keikkailun myötä, ei kitaristilla ole mitään väisteltävää. Ihmettelen, vain sitä, kuinka ihmeessä emme ole aiemmin olleet täällä Tallinnassa esiintymässä. Sehän oli ihan kreisiä, hän sanoo aluksi. Hän ei pelkää sitä, että toimittaja ottaa puheeksi Slashin kohdalla sen ilmeisen aiheen: Guns N’ Rosesin. Minä ja Axl teimme tosiaan yhteistyötä ensimmäisen kerran 20 vuoteen – ja kun se osoittautui positiiviseksi kokemukseksi, aloimme lisätä ja lisätä päiviä kiertueeseen. – Aluksi meidän piti tehdä vain kaksi keikkaa (Coachella-festivaaleilla Kaliforniassa keväällä 2016), mutta yhdessä soittaminen osoittautuikin hauskaksi
Ja koska Guns N’ Roses -kuvio ei ollut suunnitelmissa mitenkään aikaisemmin, siihen ei ollut voinut varautua mitenkään. Studiossa jammailtiin, ja ideoita syntyi lisää. Kahden bändin mies Siirrymme sujuvasti Guns N’ Roses -haastattelusta Slash Featuring Myles Kennedy & The Conspirators -yhtyeen haastatteluun. Kun Guns N’ Roses -kiertue ponnahti esille, olimme Conspiratorsin World On Fire -kiertueen loppuvaiheessa. Guns N’ Roses tiedetään ja tunnetaan, mutta mitä pitäisi tietää Slash Featuring Myles Kennedy & The Conspirators -yhtyeestä. Tosin, vaikka yhden bändin ”sulkee mielestään pois”, se saattaa jäädä sinne kummittelemaan. Sitten alkoivat Guns N’ Rosesin harjoitukset – ja vaihdoin takaisin. – Olen aina oma itseni, vaihdan vain ikään kuin toisen vaihteen silmään. Keskusteluissa lähipiirin kanssa kitaristi uskaltaa tuoda kyllä mielipiteensä esille. Kun siirryn Guns N’ Roses -kiertueelta studioon Conspiratorsin kanssa, siirrän vain Gunnarit sivuun – ja alan kirjoittaa uutta musiikkia. – Eivät juurikaan, siirtyminen on helppoa, hän vastaa. Joten tuon kiertueen lopussa olimme varautuneet aloittamaan uuden Conspirators-albumin esituotannon. Ainakin tämä: ryhmä on toiminut vuosikymmenen vaihteesta, julkaissut ennen uutta Living The Dream -albumia levyt Apocalyptic Love (2012) ja World On Fire (2014) – ja lisäksi laulaja Myles Kennedy oli mukana soololevyllä Slash (2010) muun muassa Cultin Ian Astburyn, Ozzy Osbournen, Iggy Popin ja Soundgardenin Chris Cornellin sekä Lemmy Kilmisterin rinnalla. – Soitin viime vuonna kavereille ja sanoin, että olen vapaana tammikuusta toukokuuhun. SOUNDI 43 slash-taitto_b.indd 43 16.8.2018 16.14. Näin vietin alkuvuoden. Toimivatko yhtyeet eri taajuuksilla. Ajattelin Guns N’ Rosesin jälkeen palaavani tähän – ja siinä vaiheessa tosiaan luulin, että Guns N’ Rosesin paluu kestää korkeintaan kahden keikan verran. Mennään studioon ja tehdään levy. – Conspirators oli jotenkin takaraivossani koko ajan. Alkuvuosi 2018 oli sentään taukoa Not In This Lifetime -kiertueesta. Vai siirtyykö Slash kitaristina itse bändistä toiseen vaivatta. Ja vaikka Guns N`Roses toimii taas ja Slash Featuring Myles Kennedy & The Conspirators on sen rinnalla tuomittu kiertämään pienempiä paikkoja, tekemään vähemmän myyviä levyjä ja yhtyeen muut jäsenet ovat ikuisesti ”Hämmästyn yhä, kuinka iso vaikutus Appetite For Destruction -al bumilla on ollut.” Slash ei ole kiinnostunut kertomaan poliittisia näkemyksiään kuulijoilleen. Ja tammikuussa sain uusia ideoita. Joitakin ideoita oli valmiina jo aikaisemmin. Sitten Slash kiteyttää, mitä ajattelee määrätietoisesta työnteosta: – Menestys riippuu kyvystä keskittyä täysin. Kun keskittyy, sulkee mielestään toisen pois – ja päinvastoin
Kaikki suodatetaan nykyisin Top 40 -filtterin läpi. Jopa Guns N’ Rosesissa ja Velvet Revolverissa oli kyse siitä, 1990-luvullakin, vaikka silloin olin niin ulkona kaikesta, mitä ympärillä tapahtui… Mutta tätä minä teen – ja siitä tulee, mitä tulee. Sille on yleisöä, hän sanoo ja huitaisee ilmaan kuin muistuttaakseen muutaman kilometrin päässä olevasta Tallinnan laululavasta, jossa 16 tuntia aiemmin esiintyi 60 000 ihmisille. – Vitustako minä tiedän, Slash puuskahtaa, sanavalinnasta huolimatta tuohtumatta. Tai Nirvana 1991. Slash uskoo, että riippumattomassa musiikintekemisessä ja undergroundissa on luovan musiikin tekemisen toivo ja tulevaisuus. Aiemmin mies on ollut muun muassa hard rock -bändi Alter Bridgen keulilla. Olen indie-heppu. Voiko mikään rockkappale, mikään rockalbumi tai mikään rockyhtye saada aikaan sellaista reaktiota kuin Guns N’ Roses vuonna 1987. 44 SOUNDI slash-taitto_b.indd 44 16.8.2018 16.14. Jos haluaa tehdä omannäköistään juttua, saa tehdä omiin nimiinsä – niin minäkin olen tehnyt ja teen. – Mutta minä teen tätä, koska rakastan soittamista. – En tosiaan tiedä, mikä menestyy ja miksi, millä on vaikutusta mihinkin. Neljäs puolestaan soittaa rokkibändissä rumpuja. Eikä oikein ole radiokanavia, mitä kautta rockia saisi esille. Slashin pörröpään varjossa, Slash vei juuri Slash featuring Myles Kennedy & The Conspiratorsin kotistudioonsa Los Angelesissa ja julkaisee heidän albuminsa oman levy-yhtiönsä kautta. Ensinnäkin, se Guns N’ Roses – ja Slashin asenne bändin menestykseen ennen ja nyt. Se on raakaa ja tunteellista. Ja vaikka oma bändini pyrkii rikkomaan muureja, en tiedä mitä kautta uuden bändin pitäisi nyt lähteä yrittämään läpimurtoa. Ja nyt he vouhottavat indie folkista, jonka sanoitukset kertovat heidän ikäistensä elämästä. Kolmannen lapseni juttu on puolestaan hip hop, hän rakentaa itse biittejä. Ei musiikkiteollisuus ole kiinnostunut etsimään nuoria kykyjä eikä tekemään mitään uutta ja luovaa kuten 1960ja 1970-luvulla. – Mutta samaan aikaan koko musiikkiteollisuus on ollut sekaisin (”really fucked up”) 1990-luvulta lähtien. Hämmästyn yhä, kuinka iso vaikutus Appetite For Destruction -albumilla on ollut. Toisaalta, jos voi soittaa kahdessa hyvässä rokkibändissä, miksi soittaa vain yhdessä. Ja tästä loikka nykyhetkeen: – Missä mennään nyt. Esimerkiksi Antidote on kappale, joka voi herättää huomiota. Olen indie-heppu Living The Dream on energinen ja ajaton rokkilevy, jossa Slashin tunnistettava kitarasoundi ja Myles Kennedyn intensiivinen laulu saavat tulkittavakseen melodisia, hyvin kulkevia biisejä. Musiikintekijällä ei ole mahdollisuuksia saada musiikkiaan radiokanaville, ellei tee joitakin tuotannollisia ratkaisuja, joiden jälkeen kaikki kuulostaa samalta. Kukapa meidät löytäisi. En olisi kuvitellutkaan sellaista – en 1986, kun levyä tehtiin, en 1987, kun se julkaistiin enkä edes 1989, jolloin levy oli jo melkoisen tunnettu. Heidän kaikkien on tietysti ratkaistava, miten he voivat tehdä musiikkia rahoittaen sen tekemisen itse. – Undergroundissa on hieno yksinäisen suden asenne. Se alkaa tietysti siitä, että tehdään itse. Se auttoi meitä purjehtimaan vielä 1990-luvun läpi. Ja sitten alkaa julistus. En ole koskaan ollut hyvä ennustamaan tuollaista. Country, hip hop, rock, pop ja jopa r’n’b – kaikki on formuloitu samanlaiseksi. Slash nojautuu taaksepäin ja virnistää. Hän innostuu pitkään pohdintaan, jossa yhdistyvät niin Guns N’ Roses, musiikkiteollisuuden murros kuin hänen näkökulmastaan toiveita herättävä oma arvio seuraavan sukupolven musiikkiasenteesta – ja tämä viimeinen omien lasten musiikki-intoilusta tehtyjen havaintojen kautta. Ja tästä musiikkiteollisuus saa voin leipänsä päälle. Ja itse tehden syntyy kaikenlaista musiikkia, hän innostuu ja kertoo neljän lapsensa musiikkisuhteesta: – Kaksi heistä on teini-ikäisiä tyttöjä, 16ja 19-vuotiaita – ja he kertovat minulle kaikesta, mistä innostuvat. 1960ja 1970-luvuilla bändeillä, ja meilläkin Guns N’ Rosesissa vielä 1980-luvulla oli kuitenkin aina musiikkiteollisuuden tuki takanamme. Rock on ollut kummallisessa asemassa pitkään. Myles Kennedysta on muodostunut Slashin uskollinen aisapari The Conspirators -yhtyeeseen. Kaikista paistaa into, he kaikki haluavat tehdä musiikkia ja luoda uutta. Vai voiko. Mutta enpä tiedä, miten meille kävisi nyt. Saisimmeko edes levytyssopimusta. Levytän omalle levy-yhtiölle ja maksan itselleni
Tyhjiö tulostus.indd 45 16.8.2018 16.30
Teksti: Aki Nuopponen 46 SOUNDI K u v a: JP P al m u n en turmion kätilöt -taitto.indd 46 16.8.2018 16.15
Me täällä ihmetellään edelleen ihan ujona paskana, että mitä vittua täällä oikein tapahtuu. Tää kaikki tapahtuu hetkessä. Se on etuoikeutettu asema, jonka edessä täytyy olla todella nöyrä, MC Raaka Pee jatkaa. – Siitä mitä me ollaan ja mitä tehdään, kun me mennään tuonne lavalle. Sitten oma valtio, Kätilöiden valtio. – Minulle suurin ylpeydenaihe on se, että ihmiset on huomanneet meidän rakkauden ja me ollaan noustu jalustalle. – Tää on vähän kuin punkkia siinä mielessä. TURBOAHDETTU YLPEYS Suomalainenhan ei saa olla ylpeä mistään. Sä kärähdät siitä välittömästi, MC Raaka Pee lisää. Samat synnit ovat Turmion Kätilöiden uuden Universal Satan -albumin rakennusaineita. Siitä, että osataan elää hetkessä. Lopulta oma uskonto, Kätilöiden uskonto.” turmion kätilöt -taitto.indd 47 16.8.2018 16.15. Sen sijaan kateutta muita nykybändejä kohtaan Turmion Kätilöt eivät ole nähneet tarpeelliseksi tuntea. Turmion Kätilöt on kuopiolainen 2000-luvulla perustettu industrial metal -yhtye, joka on luonut vuosien varrella sekä sanoituksissaan että musiikissaan koneja metallimusiikin välille kieroutuneen epäpyhän liiton. Tulisiko muiden olla kateellisia Kätilöille. Nyt ei olla mikään Rammstein speedissä, kuten ulkomaalaset lehdet aina kirjotti, vaan Turboahdetut Kätilöt. – Se toi paljon tunteita pintaan. – Aikasemmin oon aina miettiny laulut yksin, laulanu yksin ja parilla kolmella biisillä per levy on saattanut olla kollega mukana. Löydän Turmion Kätilöiden oraalisesta ääntelystä vastaavat Petja ”MC Raaka Pee” Turusen ja Saku ”Shag-U” Solinin SaariHelvetin päälavan takaa, missä runsaslukuiset ampiaiset ovat piinanneet Kätilöiden klaania koko alkuillan ajan. Moni sotkee ylpeyden ja ylimielisyyden keskenään, vaikka niiden välillä on MC Raaka Peen mukaan vissi ero. Ei mekään mitään tiennäyttäjiä olla, mutta joskus on hyvä kattoa peiliin ja tutkia, onko se rakkaus siellä, Shag-U aloittaa. Tällaista musaa ei voi feikata. Syyskuussa ilmes tyy bändin kahdek sas albumi Universal Satan ja jäljelle jää vain raunioita. Istumme alas, pullollinen Koskenkorvaa narahtaa auki ja olemme valmiit tarttumaan ensimmäiseen syntiin. Turmion Kätilöt on kuitenkin tällaisien estojen yläpuolella. Dante nimesi nämä inhimillisyyden ytimet kuolemansynneiksi. – Ehdottomasti, jos on olemassa sellaisia bändejä, joilla ei ole sellaista aitoo rakkautta kuin meillä. Turmion Kätilöt on saavuttanut kadehdittavan aseman Suomessa. SOUNDI 47 itä yhteistä voi olla keskiaikaisella runokirjallisuudella ja nykyaikaisella metallimusiikilla. – Vilpittömyys. Turmion Kätilöistä on kasvanut pikku hiljaa yhä suurempi ja suositumpi yhtye. Sitä haluaisin nähdä aina muissakin bändeissä. Me vedettiin vitun täysillä! Tämä on Turboahdetut Kätilöt. – Eron tekee se, että kuulijat on nostaneet meidät tälle jalustalle eikä me ite. Me ollaan korkealla jalustalla. Annetaan yleisölle paljon, mutta otetaan samalla se, mitä me itse halutaan. ”Tästä syntyy vielä uusi rotu, Kätilöt. Ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. MC Raaka Pee myöntää tulevan Universal Satan -albumin antaneen aihetta erityiseen ylpeyteen. – Isoin asia on se, että nyt ensimmäistä kertaa koko historiamme aikana meidän levyllä on kaks laulajaa. Sääntöhän se on sekin, ettei sääntöjä ole, mutta sellaisen illuusion minä olen luonut ja sitä mielikuvaa koitan ylläpitää. Nyt oltiin neitseellisessä tilanteessa ja tuntu siltä, että kaikki on mahdollista. Siinäpä tarpeeksi syytä lähteä Danten viitoittamalle matkalle SaariHelvettiin, tamperelaiselle metallifestarille, ja ajautua pelastuksen toivossa kiirastuleen Turmion Kätilöiden kanssa. Kätilöt 2.0. Teos kertoo Danten matkasta Helvetin ja Kiirastulen kautta Taivaaseen, runojen pureutuessa ihmisen syntisyyteen. VÄISTETTY KATEUS Kossupullo kiertää jälleen pöytää naurunremakan saattelemana, kun siirrymme toiseen kuolemansyntiin. Siitä sopii olla ylpeä. Jumalainen näytelmä on Dante Alighierin italiaksi kirjoittama runoelma 1300-luvulta. – Mä olen ylpeä meistä, Shag-U aloittaa
Turmion Kätilöt ei seurustele, se panee, RunQ summailee. Se on huumetta. Se vasta hienoa onkin! Jos rakastat jotain asiaa tarpeeksi, voit myös vihata sitä enemmän kuin mitään muuta. Kun mikään ei ole tarpeeksi. – Se ei tarkoita sitä, että kenenkään pitäis vetää ranteet auki. ”Me täällä ihmetellään edelleen ihan ujona paskana, että mitä vittua täällä oikein tapahtuu.” K u v a: Su sa n n a R ai ta m aa turmion kätilöt -taitto.indd 48 16.8.2018 16.15. Sillon kun rakkaus kuolee, viha astuu kehiin välittömästi. Tässä mielessä olen narkkari, MC Raaka Pee jatkaa. – Saako ahnehtia miksaamista, RunQ kysyy. Kuka vittu istuu Pandoran keikalla. Universal Satanilla negatiivisuus muuttuu positiivisuudeksi. LEPPOISA LAISKUUS Turmion Kätilöiden kosketinvelho Janne ”RunQ” Tolsa liittyy seuraan ja ottaa tervetuliaisiksi huikan Kossua. Se daivaa yleisöön ihmisten käsivarsille ja tekisi sen yhtään löysäilemättä, MC Raaka Pee komppaa. Onko mikään ikinä tarpeeksi. – Levyä tehdessä meinaa aina loppua aika kesken. Mitä Turmion Kätilöt ahnehtivat. – Sitä voi olla laiska juomaan, laiska runkkaamaan tai laiska miettimään, mutta... Tänä kesänä Turmion Kätilöt oli tuttu näky kotimaisilla festareilla. Se on vaan bisnestä ja hevonpaskaa, jota kenenkään ei tarttis kestää, Shag-U tuhahtaa. vittu että me ollaan musan kanssa kovia työläisiä. – Viha nimenomaan mittaa rakkautta. Vihaan itseään ja toisia kohtaan, MC Raaka Pee avaa. – Levyä ei sais miksata liikaa, mutta perkele kun joskus vaan innostuu ja tuottaa ja tuottaa ja tuottaa täydellisen soundin toivossa. Jumalauta! Pandora! Senhän on pakko olla maailman paras keikka, koska Pandora on maailma paras! – Pandoralla oli mukana kaks taustatanssijaa. Ahnehdin soundia! Tästähän voisi melkein tehdä päätelmän, että Turmion Kätilöt on bändinä ahne kaiken tekemänsä suhteen. Sen soundin kun tuo sieltä tanssilattialta levyille, niin voi olla varma, että perseet tulee heilumaan keikoillakin. – No viinaa ei ahnehdita. – Tämä levy ei kannusta millään tavalla itsensä tuhoamiseen, mutta se repii sua, avaa sun kipupisteitä ja sen on tarkoituskin kuulostaa pahalta. – Tunnen ysärin läpikotaisin ja oon kyllä ne Haddawayni aikoinaan opiskellut. Se on tää vastakohtien laki! Universal Satan -albumi on täynnä vihaa, muttei sillä tavalla kuin voisi helposti metallialbumilta odottaa. – Siellä kuuluu ääretön viha, turhamaisuus, turhautuneisuus ja kuolemanpelko, eli nyt liikutaan syvissä vesissä. Se on ihan käsittämätöntä. Turmion Kätilöissä viha on vahvasti läsnä, MC Raaka Pee myöntää, mutta korjaa heti sen todellista olemusta. – Niin. – Sen ohella taidan ite ahnehtia uudestaan ja uudestaan sitä tunneryöppyä, joka lavalle mennessä syntyy. – No se! Vaikka olisit selvinpäin, niin keikat menee aina ihan sumussa. Arvatkaa mitä ne teki. Se vaan sattuu olemaan aina läsnä, MC Raaka Pee nauraa. Me kyseenalaistetaan viha ja käännetään se rakkaudeksi, MC Raaka Pee lupaa. Se kaikki kietoutuu vihaan. 48 SOUNDI – Minähän oon vanha mies, melkein 40-vuotias, joten tätä populaarimusiikkia on tullut kuunneltua aika pitkän aikaa. Pienissä osissa tai lopullisesti, Shag-U jatkaa. Oltais vedetty vaimon kanssa paremmin. Laiskuuden vastakohta tulee vastaan varsinkin Turmion Kätilöiden keikalla, jonka friikkisirkuksessa kaikki on sallittua. – Siinä mielessä ollaan vitun ahneita, ettei tyydytä ikinä mihinkään. – Jos Turmion Kätilöt olisi ihminen, olento tai entiteetti, niin kyllä se olis sellainen, joka ei jaksa miettiä mitään turhia. – Jos bändissä on jotain ongelmia, jotka meinaa lannistaa ja laiskistaa, niin kyllä ne tulee jostain muualta kuin tämän bändin sisältä. Se on mun elämäntehtävä sekä Turmion Kätilöissä että bändin ulkopuolella. Syyskuun lopussa savolaiset soittavat kolme keikkaa myös Virossa ja Venäjällä. – Se on kyllä kieltämättä hyvä, Shag-U myöntää. MC Raaka Pee nauraa kertoessaan, että hän on todistanut Kätilöiden tavoitteleman energian täyden vastakohdan. – Pilluva! Pilluva tulee ahnehdittua ihan hulluna. Ne lauloi siinä vierellä pari biisiä, meni istumaan jakkaroille ja Pandora veti yksin. Kun tehdään keikkoja, ne on vitun isoja ja tulevaisuudessa vitusti isompia. – Kun teen DJ:n hommia, soitan vitusti ysäriä, koska vaan ne biisit saa perseet sheikkaamaan siihen malliin. Laiskuus, kuolemansynneistä inhimillisin, on tulkittavissa monella tavalla myös Turmion Kätilöiden maailmassa. RISTIRIITAINEN VIHA MC Raaka Pee arvaa kolmannen kuolemansynnin jo ennen sen nimeämistä, ottaessaan huikkaa Kossupullon suulta. Ysärin on pysyttävä elossa. – Suurin viha Turmion Kätilöissä syntyy siitä, kun elämässä jonkun turhuuden takia rakkaus joutuu väistymään ja viha nousee sen tuhkista. Joku kutsuu sitä adrenaliiniksi ja muilla hienoilla sanoilla, mutta kun meet sinne lavalle ja kaikki unohtuu, niin ei sillä termistöllä ole vitunkaan väliä. – Lähdettiin kerran nykyisen vaimon kanssa Petoselle kattomaan Pandoran keikkaa. LOPUTON AHNEUS Kossupullon ylitettyä puolivälin päästään kuolemansynneistä väistämättömimmän äärelle. Haluan pitää yllä samaa sykettä. Nyt viimeset kymmenen vuotta oon sulkenu korvani ja halunnut hautautua menneisyyteen, MC Raaka Pee kertoo. Mehän ei olla laiskoja, vaan perkeleen mukavuudenhaluisia, RunQ nauraa. – Siellä on paljon itsensä tuhoamista. Sen takia me tehdään keikkoja studion välissä. Kun tehdään levy, on seuraava levy jo suunnitelmissa. Levyn punainen lanka saa kadota ja löytyä niissä väleissä monta kertaa. Hirmu pillunahneuden kanssa on synnytty, MC Raaka Pee täräyttää. Koko kolmikko huudahtaa lähes yhteen ääneen, että bändi on luonteeltaan lähes laiskuuden vastakohta
Voiko Turmion Kätilöitä niin sanotusti ylensyödä, eli kuunnella liikaa. Himo on ihanaa! Turmion Kätilöt on yhtä kuin seksi. – Kyllä varmasti voi, koska kannattaa aina miettiä kohtuuksia... Danten vähäpätöisimmäksi nimeämä kuolemansynti osoittautuu Turmion Kätilöiden ytimeksi. Heikki on jumalauta meidän levyllä, RunQ innostuu. MAHDOTON YLENSYÖNTI Haastattelupöytä alkaa pikkuhiljaa viimeistellä Kossupulloaan ja siirtyä punaviinipullon pariin. – Pistettiin sitten äänitysvehkeet päälle, Heikki mikin varteen ja arvatkaa mitä Heikki Kinnunen sitten sanoi. Kerran kuussa! – Kyllä tässä joku universaali kansanliittymä on syntymässä, kun noita kuulijoita kattoo. – Tämä bändihän on silkkaa himoa. Se on yhtä kuin himoa. Ylensyönnin sijaan huvitusta herättää se miksei suomalaisille kovin rakasta ylenjuontia lasketa synniksi. Lopulta oma uskonto, Kätilöiden uskonto. Kuolemansynneistä maukkain sopii harvinaisen hyvin hetkeen. Kyllä sitä täydelläkin vatsalla haluaa lisää. – Universal Satan on sellaista turboahdettua mässäilyä, etten yhtään ihmettelisi, jos vähän ähky iskisi, RunQ hörähtää. – Kyllästyä siihen ei voi. – Ylenjuontia ei varmaan viitti vetää synniksi, kun se on niin kansanjuttu. – Heikki vitun Kinnunen julistaa levyllä, että ”Disko vapauttaa!”, RunQ huudahtaa ja lyö tyhjän tölkin pöytään. – Tehdään tuolla samalla studiolla mainosjuttuja. Siksi me suomalaiset varmaan ollaan niin leppoisia, RunQ komppaa. Kaikki Universal Satanin sanoitukset kertovat erotiikasta ja rakkaudesta, jos vain löydätte ne sieltä, MC Raaka Pee kertoo. IHANAT HIMOT Punaviinipullon etenee, Kossupullo huutaa tyhjyyttään ja lonkerot napsahtelevat tasatahtia auki. – Tai siis, en halua ikinä löytää sitä, koska sehän olisi maailmanloppu, mutta himoitsen sitä silti. Ei voi! Tulin toisiin ajatuksiin! Jos joku tätä keittoa ylensyö, niin silloin vika on käyttäjässä eikä tuotteessa, MC Raaka Pee toteaa. turmion kätilöt -taitto.indd 49 17.8.2018 10.11. – Päädyimme himoitsemaan Heikki Kinnusta. Maha on täynnä, mutta ei paskata, RunQ hörähtää. Heikki oli kuitenkin etuajassa ja koitin pistää kollegalle viestiä, että mitä nyt tehdään, kun Heikki on jo täällä. Miksi sen pitäis olla huono asia. Universal Satan sai Turmion Kätilöt himoitsemaan myös jotain uutta, miehekästä ja ennen kokematonta. Sitten oma valtio, Kätilöiden valtio. – Ei tainnut Dante koskaan vierailla Pohjoismaissa, MC Raaka Pee nauraa. – Joskus vielä ollaan yhteydessä siihen jätkään, joka järjestää kuulentoja, RunQ jatkaa. – Jos ylensyönti näkyy tässä bändissä jotenkin, niin keskivartalolihavuutena, Shag-U huomauttaa. – Minä himoitsen täydellistä soundia, RunQ keskeyttää. Se on aina läsnä, halusit tai et. – Musaa sen sijaan ei voi ylensyödä, koska tässä bändissä ei ole sääntöjä, ei rajoja, eikä ehtoja. Keikka painottomassa tilassa. Sen aidompaa, humaanimpaa ja rakastavampaa maailmaa ei voi ollakaan kuin Kätilöiden luoma utopia, MC Raaka Pee kuittaa. Tästä syntyy vielä uusi rotu, Kätilöt. Heikki Kinnusen oli määrä tulla sinne sanelemaan mainoksia. Universal Satan on aika lähellä täydellistä soundia. – Lennetään kuuhun ja vedetään keikka mielellään vaan kovimpien fanien edessä
Ruusut-yhtyeen kokeellisuus ja rohkeat ratkaisut eivät ulotu pelkkään musiikkiin. Yhtyeen toiminta tuntuu tarkoin harkitulta metodityöskentelyltä, jossa yhtäkään musiikillista ja visuaalista detaljia ei ole unohdettu. ruusut-taitto_b.indd 50 16.8.2018 16.17. Tekstejä on ollut tuottamassa kirjailija Lauri Levola (pikkukuvissa keskellä). STATEMEN TIN AIKA Ruusut julisti keväällä popvallankumouksen ja sai musiikkimediat kautta maan syömään kädestään. Pelkästä keskustelusta aistii, että tämä Tupun, Hupun ja Lupun lailla lauseitaan täydentävä kolmikko on voimiensa tunnossa. Se on hyvä. Samalla tämä surrealistinen musiikki on vain osoitusta lahjakkaan taiteilijakollektiivin luovasta kukoistuksesta. Nyt superkvartetti julkaisee odotetun debyyttialbuminsa, ja haastaa samalla kotimaiset musiikintekijät tekemään entistä parempaa musiikkia. Levottomuutta herättävän graafisen ilmeen on puolestaan luonut taitelijakollektiivi GRMMMXI. Miikka Koivisto on kuumeessa ja täten läsnä vain hengessä, mutta keskustelu on tarpeeksi levotonta myös ilman häntä: jokaista kysymystä seuraa reilun vartin mittainen innostunut keskustelu, joka poukkoilee ja assosioi yhtä vapaasti kuin yhtyeen musiikki. 50 SOUNDI SOUNDI 51 Teksti: Mikael Mattila Kuvat: Heta Saukko K un istuu samaan pöytään Suomen tämän hetken kohutuimman uuden yhtyeen kanssa, on vaikea saada suunvuoroa. Ringa Manner, Alpo Nummelin ja Samuli Kukkola suorastaan kilpailevat keskenään siitä, kuka linjaa yhtyeen suulla kaikkein ponnekkaimmin
Hän ja Miikka Koivisto puolestaan muodostavat Normal Life -duon, jonka alkuvuodesta ilmestynyt debyyttilevy on eräänlainen avain myös Ruusujen ilmaisuun. – Taide on miekkani, Alpo Nummelin lausahtaa juhlallisesti. – Me ollaan kaikki vähän nössöjä tyyppejä. Sen soundissa on samankaltaista painostavaa bassopoljentoa, epileptisesti sykkiviä trance-synia ja dramaattisia melodioita kuin Ruusuilla. 50 SOUNDI SOUNDI 51 – Varmaan mikään meidän aiemmista bändeistä ei ole aiheuttanut tällaista, Ringa Manner intoilee uuden yhtyeensä vastaanotosta. ”Kymmenen vuoden päästä meidän musiikkimme voikin kuulostaa tosi nololta, ja viidentoista vuoden päästä taas helvetin hyvältä!” ruusut-taitto_b.indd 51 16.8.2018 16.17. Bändi itse on vastannut kehuihin terveellä itsetunnolla. Innolle on syynsä. Ruusut on tietokirjaesimerkki niin sanotusta superbändistä, eli yhtyeestä, jonka jäsenet ovat jo ennalta rutinoituneita lukuisista musiikkiprojekteista. Albumi tuntuu hetkittäin aikuisille tarkoitetulta lastenohjelmalta, jossa rakkauden ilmaisut puetaan surrealistisiin eläinmetaforiin ja kulttuuriviittaukset vilisevät ohi sirpaleisina kuin Wikipedian satunnaiset artikkelit. Ruusujen maailmassa tuo kaikki vain on vieläkin värikkäämpää, yllättävämpää ja tarttuvampaa. P uheet ovat kovia, mutta niin ovat taustatkin. MTV:n mielestä Ruusut on ”raikkainta suomalaista musiikkia aikoihin”. Nummelin laulaa ja soittaa synaa muun muassa Citymanissa ja iskee rumpusatsia ainakin Eleanoora Rosenholmissa. – Kaikki on mennyt niin kuin on toivottu, eikä se tavallaan ole tuntunut yllättävältä, Kukkola lausui taannoin Ylen haastattelussa. Ruusujen esikoisalbumin on tuottanut Rubikista kannuksensa hankkinut Artturi Taira. Ruusuja on kehuttu kotimaisessa popmediassa harvinaislaatuisella hurmiolla: Aamulehden mielestä se on ”kekseliäintä musiikkia, mitä Suomessa tehdään” ja Helsingin Sanomat laski bändin ”vuosikymmenen keskeisimmiksi ja omaperäisimmiksi”. Ringa Mannerilla on sooloprojekti The Hearing ja rockbändi Pintandwefall. Miikka Koivisto on tehnyt vuosien työn Disco Ensemblessä, ja Kukkola on häärinyt Mannerin kanssa ainakin Franzeninkatu 177:ssa ja Solano + Profettesissa. Ruusujen yhteydessä meille kuitenkin tulee tällainen itsevarmuus, joka tuntuu ainakin henkilökohtaisesti tosi tarpeelliselta, hän jatkaa ajatustaan Soundille
Minä sain vastuun editoida niistä parhaat, Manner avaa tekstien syntymetodia. – Emme ole päässeet mihinkään homogeeniseen näkemykseen, mutta parempi niin. Tämä asia on havaittavissa sekä taiteen tekotavassa että sen lopputuloksessa, Nummelin kuvailee. – Minusta suomalaisten musiikintekijöiden pitäisi nyt haastaa itseään ja tehdä yhä briljantimpaa musiikkia! Me kilpailemme globaaleilla markkinoilla, eikä enää ole mitään Ylen kaltaista instanssia sanelemassa, minkälaista musiikkia kansa kuuntelee. – Olemme aika paljon pohtineet porukalla, mitä popmusiikki oikeastaan on, Nummelin jatkaa. Päinvastoin, halusimme levystä entistä rajumman kuuloisen. Se, että joudumme haastamaan jatkuvasti ilmaisuamme, tuo siihen tietynlaista karaistua pintaa ja karsii ensimmäisen innostuksen huumassa tehdyt helpot ratkaisut pois. Koivisto sattui näkemään kuvan treeneistä ja pyysi päästä mukaan. – Ruusut on leimallisesti modernia, tämän ajan synteesiä. Iloitsen vain siitä, että voimme toimia edes jossakin ympäristössä. Hän ei näe asiaa yhtä tarkoituksenmukaisesti: – Itse en pysty ajattelemaan tuollaisia asioita sekuntiakaan. – Ruusuissa soittaminen tuntuu vapautuneelta juuri siksi, että emme ole rajoittaneet itseämme mihinkään genreen. Nummelin jatkaa maalailua: – Samalla voisimme olla myös vaikka Suomen Wolf Cousins, joka kirjoittaa suomalaisen popmusiikin uudelleen muille aritisteille. Olisi vaikeaa koko ajan taidetta tehdessä erikseen miettiä, paljonko minä nyt haastan tai provosoin. – Tarkoitan siis tässä sitä, miten meidän uramme voisi rakentua… Että voisimme tehdä monenlaisia albumeita, jotka ovat kaikki haastavia, mutta eri tavoin, Kukkola summaa. Bändin hengästyttävän, rikki menneeltä Pikku Kakkosen askarteluhetkeltä näyttävän visuaalisen kuvaston on laatinut taiteilijakollektiivi GRMMXI. Musiikinkuluttajista on tullut tiedostavampia, Nummelin väittää. Yhtyeen viesti kotimaisen popkentän uudistamisesta on ainakin otsikoiden perusteella mennyt läpi. Kuulostaa, että äänessä on musiikkituottaja Nummelin taiteilijan sijaan. Siksi Ringa Manner esittääkin vastakommentin. S iitä kolmikko sentään on yhtä mieltä, että popmusiikki elää vaihteeksi kokeellisempaa aikaa, ja että tämä on ehdottoman hyvä asia. Hänen myötään myös laulukieli vakiintui suomeksi. S ama tarkoituksenomainen toimintametodi näkyy myös siinä, miten Ruusuihin on median ja kuulijoiden keskuudessa vastattu. Kukkola on samaa mieltä: – En myöskään osaa ajatella ihan noin. Jos esimerkiksi erehtyy sanomaan, että Ruusut kerääntyi aluksi treenikämpälle jamittelemaan, kiirehtii Alpo Nummelin nopeasti korjaamaan. Tai Brian Eno, joka tuottaisi upeimmat ambientlevyt! Haluan hämmentää tätä palettia, jottei meitä kategorisoitaisi liian helpolla! ruusut-taitto_b.indd 52 16.8.2018 16.17. Se on minussa kiinni köydellä, jonka avulla pääsen takaisin pinnalle, mutta samalla se antaa minulle mahdollisuuden sukellella vaikka kuinka syvälle erilaisiin ilmaisukeinoihin. 52 SOUNDI SOUNDI 53 R uusut syntyi, kun Manner, Nummelin ja Kukkola vetäytyivät Helsingin Konalaan tekemään musiikkia. Hän on ollut mukana työstämässä debyyttialbumin sanoituksia eräänlaisena viidentenä jäsenenä. – Me päätimme jo aluksi, että emme jamittele. – Ensimmäisessä palaverissa vastassamme oli kymmenkunta todella epämääräisen näköistä tyyppiä, Nummelin päivittelee. Ruusuille tämä kaikki on vain osa kokonaistaideteosta, ja ennen kaikkea osoitus siitä, että se lienee ensimmäinen kotimainen bändi, joka luo tällaisen valmiiksi paketoidun brändinsä ennalta itse. Työstössä on alusta alkaen ollut jokin tarkka visio, jota kohti on menty käyttämällä parhaita mahdollisia yhteisiä keinoja sekä yhteistyökumppaneita. Me emme pidä yleisöämme tyhmänä, vaan luotamme siihen, että se haluaakin haastetta. – Olen ajatellut ”popin” jonkinlaisena kellukkeena. – Varmaan sen takia meidänkin musiikkimme on resonoinut yleisölle. Lisäksi hän painottaa, ettei Ruusut ole vain ”projekti”, vaan hamaan tulevaisuuteen jatkava, ihan oikea bändi. Kun teen biisiä, en mieti, miten se reagoi johonkin ympäröivään markkinaan, vaan lähinnä siihen, tuntuuko se omasta mielestäni hyvältä. Esimerkiksi Rihannan ja Kendrick Lamarin viime vuosien albumit ovat sisältäneet koukeroisen fuusiojazzin sävyjä, ja Kanye Westin viimeisimmistä julkaisuista ei juurikaan helppoja biisir akenteita löydy. Nummelin tarkentaa kantaansa: – En minäkään välttämättä siinä musiikkia tehdessäni reflektoi niin paljon, mutta kyllä minä tuotannossa saatan pohtia, miten joku Pharrell tai Jay-Z asemassani tekisi. Myös Ruusujen visuaalinen estetiikka ja someläsnäolo tuntuvat tarkoin harkituilta – kuin levy-yhtiön kvartaalipalaverissa laaditulta. Kotimaisista artisteista vaikkapa Vestan ja Sannin äänitteillä on hyödynnetty poikkeuksellista soundija tuotantopalettia. – Se on käynyt kovan myllerryksen, mutta ei siksi, että haluaisimme silotella jotakin. Koiviston kautta mukaan taasen liittyi kirjailija Lauri Levola. – Se tuntui radikaalilta, koska me kaikki olemme tehneet musiikkia tähän mennessä englanniksi, Kukkola sanoo. – Emme kauhean hyvin edes tunteneet Miikkaa, mutta periaatteessa Ruusujen ilmaisu syntyi vasta hänen liityttyä seuraan, Nummelin avaa. Lapsenomaiset pahvista ja kreppipaperista rakennetut hahmot hämmensivät aluksi itse bändiäkin. Alpo Nummelin heittää lisää löylyä kiukaalle ja julistaa vissyhuikan virkistämänä, että ”on statementin aika”. Se löytää kyllä musiikkinsa ihan muuta kautta. – Lauri aloitti tykittelemällä vapaasti assosioivia tekstinpätkiä, ja äkkiä meillä olikin kokonainen Google Docs -tiedosto täynnä käsittämättömiä lauseita, ajatuksia ja hahmoja. Toisaalta minä olen kuitenkin Music TV:n hittimusan kasvattama, ja se ehkä myös pitää musiikkini jonkinlaisen ymmärrettävyyden piirissä. Kukkola epäröi hetken, mutta jatkaa sitten: – Miikkahan sanoi, että haluaisi Ruusujen olevan Suomen Radiohead! – Varovasti nyt, Nummelin nauraa. Enemmän sanoisin sen olleen vahvasti päämäärätietoista hapuilua! Kukkola korjaa myös aiempaa Ylen uutisissa esitettyä väitettä, että Ruusut asettuisi vastustamaan ”ylituotettua” musiikkia. – Tämähän nimenomaan on todella tuotettua musiikkia, hän nauraa. Manner tosin muistuttaa, ettei Ruusut ole missään vaiheessa väittänyt olevansa vain popbändi. – Mutta Laurin avulla meiltä kaikilta löytyi jotakin alitajuisia kanavia, joiden olemassaolosta sisällämme emme edes tienneet, Nummelin jatkaa. Samuli Kukkola puolestaan on varma, että Ruusut tulee tekemään muutakin kuin poplevyjä. Jollain intuitiivisella tasolla he olivat tajunneet tämän jutun. – Mutta kun he rupesivat kertomaan keksimistään, pöydällä olevista hahmoista, alkoi tuntua kuin olisimme jonkun parinsadan miljoonan dollarin Disney-produktion palaverissa! Silloin tajusin, että nämä tyypit eivät leiki – että he ovat ihan yhtä tosissaan kuin mekin. M etodi tuntuu olennaiselta sanalta Ruusujen toimintatavoissa. Silti Ruusujen kakkosalbumi, jonka työstäminen saattaa alkaa jo syksyllä, voi Mannerin mukaan sisältää ihan toisenlaista musiikkia
Ensinnäkin Ruusujen musiikki on uraauurtavaa ja aikalaisiaan haastavaa avantgardea. Kvartetti haluaa silti korostaa, että kyseessä on pitkällä aikajänteellä toimiva ”ihan oikea bändi”, ei projekti. Tässä suhteessa Ruusut on jonkinlaista taustamusiikkia ihmisenä kasvamiselle ja kehittymiselle. ruusut-taitto_b.indd 53 16.8.2018 16.17. Vihasin 1990-luvun lopulla koulun diskoja ja siellä soitettua musiikkia, koska itse kuuntelin jotain Nirvanaa. Toiseksi se on äänikuvaa siitä läkähdyttävästä informaatiotulvasta, joiden kanssa joudumme tekemisiin joka päivä. Kolmanneksi se on vain inhimillinen representaatio neljän jäsenensä indentiteeteistä. Mutta kymmenen vuoden päästä meidän musiikkimme voikin kuulostaa tosi nololta, ja viidentoista vuoden päästä taas helvetin hyvältä! Se tässä onkin jännittävää. Siitä, mitä ne ovat joskus olleet, miten ne ovat kehittyneet, ja mitä ne mahdollisesti voisivat olla. Sitten jonain päivänä sain vain oivalluksen, että oikeastihan tämä on tosi koskettavaa musiikkia! Aiemmin en vain ollut ymmärtänyt sitä kielioppia. Tämä on toisaalta tervetullutta, koska se antaa Ruusuille ansaitsemansa monitasoisuuden. – ...jotain inhimillistä! Jokin syy avata suunsa, Ringa Manner summaa. Kukkola täydentää, ettei musiikinteossa kannata myöskään miettiä työnsä ajattomuutta. Samuli Kukkola ottaa esimerkin: – On hauska käyttää sellaisia asioita, joita on ennen inhonnut. – Loppupeleissä kyse on siitä, mitä taiteen estetiikan takana on, Nummelin vastaa. – On vain ajasta kiinni, milloin olemme vastaanottavaisia jollekin tietylle musiikille, Nummelin hahmottelee. – Minusta Ruusujenkin tuotannollisen ketjureaktion takana on yksinkertaisesti hyviä biisejä: sisällöllistä kompetenssia, tekstiä, melodiaa... Kun tykittelyä vielä säestää epätavallinen musiikki, on vaikutelma hetkellisesti jopa vieraannuttava. Se pakottaa keskittymään olennaiseen, itse ääneen ohi jonkun genren, Ringa Manner miettii. Ruusujen jäsenet ovat tuttuja monista kotimaisista indieja rockyhtyeistä. Uusien oivalluksien tekemiselle sekä itsestään että ympäröivästä maailmasta. – En esimerkiksi itse voinut joskus aiemmin sietää synapoppia tai 80-luvun musiikkia. – Se on väistämätöntä tässä vaiheessa, kun kaikkea musiikki-informaatiota on niin paljon. Jotain New Orderia vihasin erityisesti. Assosiaatiot vilisevät edestakaisin eilisestä tähän päivään miltei hallitsemattomasti. Nykyään taas diggaan sitä soundia! On mahtava tunne, kun ottaa jonkun törkeän ysärisynan ja saa sen toimimaan jossain ihan eri kontekstissa! Kolmikko katsoo, että puritanismin välttäminen on myös osoitus ihmisenä kasvamisesta. 52 SOUNDI SOUNDI 53 ”Suomalaisten musiikin tekijöiden pitäisi nyt haastaa itseään ja tehdä yhä briljantimpaa musiikkia!” R uusujen levyä kuunnellessa tuntuu, että mieli käy ylikierroksilla – kuin psykedeelisen aineen vaikutuksen alaisena. – Korkeintaan voi pohtia, miten se toimii tässä ajassa
Teksti: Mikko Meriläinen Kuva: Nedda Afsari Flow-festivaalin sunnuntain vaikuttavimmalla mahdollisella tavalla sulkenut yhdysvaltalainen St. Päänsisäisiä ääniä jahtaamassa 54 SOUNDI ”Ikääntyminen kohtelee julmasti niitä, jotka eivät ole kunnianhimoisia.” St Vincent -taitto.indd 54 17.8.2018 9.39. Vincent, alias Annie Clark, on hämmästyttänyt niin monipuolisena biisinkirjoittajana kuin poikkeuksellisen näkemyksellisenä ja persoonallisena sähkökitaristinakin. Mutta instrumenttinsa uudistajaksi hän ei suostu itseään julistamaan
– Juoksen paljon, lisäksi teen pi latesta ja sen sellaista. – En oikeasti ajattele noin. – Anteeksi, mutta kuvailitko juuri minua?, Clark helähtää nauramaan. Mutta juuri nyt tilanne on tämä: minulle on kuukausien ar pomisten jälkeen sallittu haastat teluaikaa vaivaiset 15 minuuttia, olen jännittänyt suuresti ihailema ni (ja kyllä, myös ihastelemani) An nie Clarkin tapaamista niin paljon, etten ole saanut kasaan kummois takaan kysymysrunkoa – ja kaiken lisäksi päässäni ei pyöri juuri muu ta kuin muutama tunti aiemmin korviin kantautunut suruuutinen toimittajakollegaihmisnero Perttu Häkkisen kuolemasta. onhan se totta, etten juurikaan kuuntele kitaroilla tehtyä musiikkia, joka ei olisi vuosikymmenten takaa. – Ooh, se on upea levy. Itse ainakin haluan oppia kirjoittamaan hyviä lauluja. Hän vaikuttaa palavan halus ta todistaa, että olemme kuulleet vasta pienen osan siitä, mihin kaik keen sähkökitaraa voi käyttää. Ei varmastikaan. Mikä oli tärkein asia, minkä opit hä neltä. Työs kentelen kunnes joko saavutan tun teen, etten tiedä mitä olen tehnyt mutta jotenkin se kiehtoo minua, tai että tiedän vieneeni visioni niin pit källe kuin sen voi viedä. Eihän tässä ole mitään järkeä. – Ongelma kiertueella on, ettei minulla ole tarvittavaa tilaa ja rau haa tehdä sitä, mitä normaalisti ra kastan. Ja sinä olet tuomassa sitä takai sin, eikö vain. En epäile motiivejasi hetkeäkään, tietenkään, mutta kuitenkin; etkö ajattele, että sähkökitara on ollut hyvin pitkään hyvin tylsä instru mentti ja että se kaipaisi niin soun dillista kuin imagollistakin pelas tajaa. – Miten tuollaiseen voisi sa maistua. Olet varmasti kuullut tällaisia ”saviour of electric guitar” kom mentteja aiemminkin. Surussa on myös jotain lohdullis ta, eikö vain. Itse asiassa luulen, että on jo korkea aika sen tulla takaisin. Edessäni istuu yksi viimei sen kymmenen vuoden ylistetyim piä popneroja, St. En tarkoittanut, mutta kuvailin ko. Entä sinulle. Se ei todellakaan ole minun asiani, että miten ihmiset tulkitsevat musiikkia ni sen jälkeen kun se on julkaistu. Mutta kuitenkin olen terve ja onnellinen, joten en voi va littaa. Olenko muuten ihan väärässä tul kitessani, että musiikissasi on usein surullinen pohjavire, silloinkin kun se on pinnalta leikkisää ja energistä. – No, joo, mutta siinä on sellainen ongelma, etten ole koskaan kovin tyytyväinen. – Lennän huomenna takaisin Los Angelesiin vain lähteäkseni 48 tun nin päästä Osakaan. – Yritin kyllä opetella pianoa ensin, mutta se oli niin tylsää. Tosin tätä Clark ei itse ole valmis myön tämään. Ja musiikki on vain alkusykäys sille, mistä seuraavaksi rakennan show’n ja koko sen maailman. Etiketin mukainen vastaus tähän kysymykseksi naamioituun terveh dykseen kuuluisi tietenkin: Kiitos, hyvää. Pystytkö sa maistumaan siihen. No, olemme muistelleet ja sur reet yhdessä, ja onneksi olemme täällä kaiken tämän parantavan mu siikin ympäröiminä. Vaikka kin olo on vähän turta... Enkä minä edes kuunnellut mitään pianomu siikkia kun olin 12. Kun olen saanut albumin valmiiksi, ajattelen jo seuraavaa. Mikä tarkoittaa sitä, että minä ha luan vain kirjoittaa hyviä lauluja ja tehdä sellaista musiikkia, joka kieh too minua. Kiitos paljon, takeltelen. Jos ette aloituksesta huoman neet, että haastattelija ei ole ihan kartalla, niin mitäpä sanotte tästä seuraavaksi esittämästäni timantti sesta jatkokysymyksestä: Miten sinä kuntoilet. – Haha, kyllä kyllä, minähän olen ”the saviour of...” Sinä et iki maail massa saa minua sanomaan sitä ää neen, et ikinä! Olen vain onnellinen siitä, että satuin rakastumaan säh kökitaraan nuorena. Sen sijaan hän katsoo eteenpäin ja tekee tai detta kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla. Jatkan: En tiedä huomasitko, mutta äsken festivaalilla vietettiin hiljainen hetki viime yönä onnet tomuudessa kuolleen kollegamme muistoksi. se on omituista! Sitten Annie Clark, 35, laskee en simmäisen kerran aurinkolasinsa, katsoo lempeän terävästi mykistä villä kauriinsilmillään ja lausuu pai nottaen niin huolellisesti, että tyh mempikin toimittaja tajuaa hänen pointtinsa: – Uskon, että ikääntyminen koh telee julmasti niitä, jotka eivät ole kunnianhimoisia. Viime yönä nukuin käsittä mättömät 18 tuntia, enkä ollut edes lääkittynä, joten kaipa elimistöni vain tarvitsi lepoa. Ei ollut hetkeäkään epäselvää, kuka lavalla kaiken huomion varas ti: itsevarmasti ja taiteestaan ylpeä nä upeassa puvussaan esiintynyt Annie Clark. – Kiitos, hyvää. Kuvailitko juuri itseäsi. Mut ta... – En mitenkään turhan ankarasti, Clark vastaa selvästi huvittuneena, mutta on mukana juonessa. Kiertueella ei ole mahdollisuutta sellaiseen, joten jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa: voit valita täydellisen aistien turruttami sen – mitä minäkin olen menneisyy dessä tehnyt – tai sitten voit kohdel la itseäsi kuin huippuurheilijaa ja treenata joka päivä. Minun täytyy vain jahdata ääniä, joita kuulen päässäni. – Musiikki on minulle keino tut kia ihmisluontoa ja mennä sisältäni löytyviin tiloihin, jotka voivat olla outoja ja pelottaviakin. Referoin hänelle Arttu Seppäsen Soundiin (10/2017) kirjoittamaa ko lumnia, jossa hän ylistää Annie Clar kin roolia yhtenä harvoista sähköki taran hengissä pitäjistä ja nykypäi vän uudistajista. – Miten te kaikki pärjäätte. Hieno lause ja niin totta! Olenkin kuunnellut Joni Mitchel liä todella paljon viime aikoina, etenkin hienoa Miles Of Aisles liveä. – Minä ihan aidosti uskon, että minulla on hyvin puhtaat tavoitteet. Aloitan haastattelun kuten tapana on, ja An nie Clark vastaa kuten ta pana on. T ässä vaiheessa voisi olla sopiva hetki avata tilannetta ja antaa samalla haastattelijan keräillä itseään. Joten, juuri nyt minä voin todella hyvin. Kiertueella mi nun päiväni kohokohdat ovat show ja kuntosali. Joskus tun nistan jonkun tunteeni vasta kun olen kirjoittanut siitä laulun, toisi naan laulut toimivat kuin ennustuk sina... Kuuntelin Nir vanaa ja Pearl Jamia ja halusin pala vasti olla osa sitä taikaa mitä he te kivät, mitä ikinä se olikaan. Joten, päätän mennä suoraan sy vään päähän: Kiitos kysymästä, mutta ei kovin hyvää jos totta puhutaan, vastaan, ja huomaan Clarkin kohottavan kummastuneena kulmakarvojaan. Mutta se johtuu varmasti ihan vain siitä, ettei kitara ole ollut vähään aikaan pahemmin muodissa. Haluaisin vain juoda aamu kahvin ja tarttua kaikkiin niihin unelmieni projekteihin, ja huomata että päivän päätteeksi olen todella tehnyt jotain uutta. Joten, Annie Clark, mitä sinulle kuuluu. Pari tuntia myöhemmin hän nousee lavalle ja tarjoaa vielä Flow’n loppumetreillä yhden koko viikonlopun vaikutta vimmista keikoista. – Herranen aika! Olen niin pahoil lani, Clark huudahtaa. Mitä haluaisit seuraavaksi oppia. – No, onko mihinkään mitään tiettyä syytä?, Clark huomauttaa. St Vincent -taitto.indd 55 17.8.2018 9.39. Visuaalisestikin kiehtova esitys alleviivasi sitä, kuinka Clarkin tai teessa ei ole koskaan kyse vain ää nistä: groteskit videoprojisoinnit sekä ajatuksia sukupuolesta, seksu aalisuudesta ja vaikkapa esineellis tämisestä herättäneet asusteet tar josivat sulateltavaa myös aivoille – mutta samaan aikaan keikassa oli kyse mitä parhaimmasta viihteestä ja loistavasta popmusiikista. Otan kovia spurt teja, juoksen ylämäkiä... Sen vastapainok si menin kuntosalille pariksi tunnik si, ja kävin myös saunassa sekä dip pasin kylmässä altaassa. – En juurikaan, teen enemmän intervallitreeniä. SOUNDI 55 Et ole vielä siellä missä haluat olla. Mutta tämä ol koon samalla opetuksena sinulle – jos kysyt suomalaiselta mitä hänelle kuuluu, hän todennäköisesti ottaa kysymyksen tosissaan. Oliko siihen joku tietty syy. No, totta puhuen oloni on aika tur ta, Annie aloittaa. – Luulenpa niin. En voi ajatella sitä ulkoa päin. Joni on upea! Minusta tuntuu, ettei hän ole saanut kaikkea ansaitsemaansa kunniaa. Mestareista pu heen ollen, teit David Byrnen kans sa Love This Giant albumin (2012). Da vid ei katso taakseen, muuten hän olisi tehnyt jo ainakin seitsemän Talking Heads reunionia. Siis rakastan tietenkin sitä mitä teen, mutta... Kaiken lisäksi hän te kee sitä, mihin äärimmäisen harva muu tänä päivänä tuntuu pystyvän tai olevan edes halukas: hän soittaa kitaraa upean teknisesti, hauskasti ja mielikuvituksellisesti ääntä muo katen. – Älä koskaan katso taaksesi. – Joni Mitchellillä on tähän osu va rivi: ”There’s comfort in melan choly” (Hejira, 1976). Juoksetko pitkiäkin matkoja. En halua py sähtyä, Clark painottaa. – Uskon ja toivon, ettei uuden op piminen lopu koskaan. – Totta puhuen, en, Clark nau rahtaa. – Kuvailinko. – Mitä minulle todella kuuluu. T uon lauseen – ja katseen – jäl keen ilmeeni on sen verran häkeltynyt, että Clark nojaa eteenpäin ja sanoo pehmeästi: – Olen niin pahoillani kollegasi menehtymisestä. Vincent nimen alla viisi aina vain kiehtovampaa pitkäsoittoa tehnyt Annie Clark, jonka yltäkylläinen ja puhutteleva Masseduction valittiin vuoden 2017 parhaaksi albumiksi myös Soundin kriitikoiden toimesta. – Enkä ikinä tule olemaankaan! Kaikessa on aina kyse seuraavasta asiasta. Senhän sinä kyllä jo osaat. M oi, mitä sinulle kuuluu. En edes ajattele sitä, enkä voikaan ajatella, jos haluan keskit tyä tekemään sitä mitä rakastan. Ajat muuttuvat, ja se tulee varmasti ta kaisin
N uorten miesten porukka ajaa illan pimeydessä kohti Tahkoa. Reilua vuotta myöhemmin helsinkiläinen kitarajyrinäbändi julkaisee kappaleen nimeltä Turbo-Mondeo. En muista, milloin jokin rockbändi olisi ikuistanut palan kotimaista nettihuumoria osaksi biisiään. Puhelinta pitelevä ”Antti” kuvaa videota, jolla mölistään lauseita kuten ”Turbo-Mondeo on tässä alla” ja ”johtajan kanssa kaleksia juodaan”. Video ladataan YouTubeen otsikolla perjantai baari reissu. Sentään voisi ajatella, että tällainen kunnianosoitus on hilpeämpi veto kuin taannoinen, pahamaineinen ”Risumiehen” kuoliaaksi meemittäminen. Turha suotta kuluttaa jarrupaloja tai iskunvaimentimia – neljän kitaran äänimassa painaa tarpeeksi. Koska moista kohtaloa ei toivoisi Tekstareille, suosittelen heille vaihtoautokatalogiin tarttumista. Silti Aidattu tulevaisuus on Tekstareiden jääräpäisin ja vakain julkaisu. Toisaalla Tekstareiden helmapeltiä nakertaa tuttu ruoste: itse sävellysten sisällöllinen köykäisyys. Ford Sierrassakin oli aikoinaan enemmän luonnetta, särmää ja jopa urheilullisuutta. Kappaleen viehätys ei piile vain nettihupailussa, vaan kyseessä on selkeästi yksi yhtyeen voimakkaimmista biiseistä. Turbo-Mondeo ja nimikappale ovat samankaltaisia, helpohkoja popsävellyksiä kuin aiemmilta ep:iltä tutut Silmät kiinni ja kädet ristiin tai Piritorilta taivaaseen. Siinä lauletaan: ”takapenkillä johtajalla vielä kaleksi kuohahtaa”. 56 SOUNDI Levyarviot > ...nälkäinen, monitasoinen ja piiloviekkaasti alitajuntaan iskevä levy... Sen sijaan suuri osa muusta levystä on bändin tavaramerkinomaisessa konehallikaiussa uitettua muhjua, jonka kitaramassojen alta saa bändille ominaisia, nostattavia melodioita hakea. Levyarvostelut 7_2018.indd 56 16.8.2018 16.13. Jos edellisillä ep:illä tarjoiltiin vähän värikkäämpää sävyjen vaihtelua, paahtaa uutuusalbumi suoraviivaisesti eteenpäin kuin, noh, perheauto moottoritiellä. Naurattaa. Takapenkillä istuu huomiotakkiin pukeutunut ja Karjala-tölkkiä pitelevä hahmo – Johtaja. Tuntuu, että Teksti-TV 666 yrittää olla ihan tavallinen rockbändi, vaikka sen voimavara on enemmän ison äänen tuottamisessa ja pitkän musiikillisen kaaren rakentamisessa. Tämä lähestymistapa kyllä läpäisee katsastuksen – mutta vain niukin naukin. Vaikka bändin huumaava soundi kumartaakin Glenn Branca -vainaan ja Sonic Youthin uraauurtavien kitarakudelmien suuntaan, ei komea sointiväri pelasta toisinaan mitäänsanomattomia biisejä. Se on vähän samanlainen kuin mainittu Ford Mondeo on autona: muotovalio ja varma, mutta myös iso ja möhkälemäinen, ja massiivisuutensa takia myös hitaasti kääntyvä. Toisaalta en tiedä, naurattaako ele videon kuvannutta amislaumaa. Haddawayn What Is Love pauhaa stereoista. Sitä seurasi Mondeo, joka oli kyllä hillitty ja varma, mutta samalla pönöttävä ja tylsä – vaikka sen takapenkillä kuinka kaljaa juotaisiinkin. MIKAEL MATTILA HHH Aidattu tulevaisuus Teksti-TV 666 Svart Tämä lähestymistapa kyllä läpäisee katsastuksen – mutta vain niukin naukin. Paikoin tämä ei haittaa, koska Turbo-Mondeon ohella myös levyn päättävä 10-minuuttinen Katko on yhtyeen parhaimmistoa. Turbo-Mondeon leiskuva ja adrenaliinipitoinen rokkiajelu käynnistää Teksti-TV 666:n ensimmäisen kokopitkän albumin. Siitä tulee meemi. Neljä kitaraa toimii kuin moottorin männät ja ne veistävät esiin ääntä, jossa tärkeämpää on uppoutua yhteissoundin hektisesti elävään yläsävelmaailmaan kuin varsinaiseen sävellykseen
Sen debyytti on nälkäinen, monitasoinen ja piiloviekkaasti alitajuntaan iskevä levy, joka antaa vihaisen läimäyksen jokaisen mukavuudenhaluisen tuotantoratkaisun kasvoille. Ja sittenkin, synteettisimmilläänkin, levy on täynnä kauneuden ja rakkauden kaipuuta, jonkinlaisena eläimen kutsuna toiselle eläimelle. Levyn isoimpiin onnistumisiin lukeutuu tutun madellen svengaava Drone, jossa iso kitarakuvio saa rinnalleen mahtavat laulumelodiat ja vahvan tunnelman. Hiljalleen tutut muodot alkavat kuitenkin jäsentyä uudenlaiseksi julkilausumaksi. Notkahdukset ovat kuitenkin kunnianhimon hinta. Cantrellin ja William DuVallin stemmalaulut toimivat käsittämättömän upeasti ja melodiat ovat todella vahvoja. Mitä jos tämä tosiaan onkin vasta alkua! HANNU LINKOLA HHHH K u v at : H et a Sa u k ko Levyarvostelut 7_2018.indd 57 16.8.2018 16.13. KOSKINEN HHHH SOUNDI 57 HHHHH Sydämeen HHHH Soittimeen HHH Levyhyllyyn HH Divariin H Roskiin ...nälkäinen, monitasoinen ja piiloviekkaasti alitajuntaan iskevä levy... Kun orkesteri avaa niiden vastapainoksi Bubo bubon, Siamilaisten, Glitchien ja Kyklooppien kaltaisia elektrotaivaita, ei yhtäkään valintaa tee mieli kyseenalaistaa. Massiivinen slovari All I Am toimii erinomaisesti ja päättää albumin äärimmäisen surumielisellä, mutta erittäin vakuuttavalla tavalla. Bändi tahkoaa läpi levyn keskitempossa ja ilmaisu on kaikkiaan huomattavasti yksinkertaisempaa kuin uran loistavalla alkutaipaleella 1990-luvun taitteen Faceliftin, Dirtin ja akustisten ep:iden äärellä. Toki riffejä ja siistiä soittoa kuullaan nytkin, mutta pääsääntöisesti laululle ja biiseille alisteisina, ei kappaleiden keskeisinä elementteinä. Rainier Fog ei aivan pärjää Black Gives Way To Bluelle monipuolisuudessa tai pintapuolisessa tarttuvuudessa, mutta peittoaa edeltäjänsä. Tähän nähden on ihan syytäkin jättää kikkailevat kompit tai muu soitannollinen elostelu vähemmälle. Sittemmin ilmaisuun hiipinyt kivireki-grunge kaikuu Alicessa edelleen. Rikkaudessaan Ruusut on luonteva huipentuma sille kehitystyölle, jota yhtyeen jäsenet ovat viritelleet muissa projekteissaan. Rainier Fog on iso ja raskas, mutta aikuinen ja tyylikäs albumi. Kymmenen kappaleen joukosta löytyy myös valonpilkettä ja sen kajossa kiiluu tummia helmiä yksi toisensa perään. Arpikasvoiset elektrorytmit ja äärimmilleen pingotettu sointi raapivat standardeja röyhkeästi, ja Mannerin laulu silaa pinnan ristiriitaisella tunteikkuudella. Sen vahva tunnelma on tumma vaan ei musertava, mikä Cantrellilla on joskus ollut taipumuksena. KIMMO K. Näkemyksellisesti jalostettuna mutta silti viehättävän haavoittuvaisena teoksena albumi myös jättää tulevaisuuden kutkuttavasti auki. Elementit on tiivistetty kutkuttavaan, rienaavaankin muotoon, jossa sävelkulkujen häpeilemätön tarttuvuus ja sanoitusten kehollisuus paljastavat elämänjanon eksyttävän itsekkyyden. Ensi kuulemalla debyytillä on vain vähän lisättävää neljän maistiaissinglen kertomaan. Pop-musiikin ilmaisurekisteriä ahnaasti kartoittavassa äänimaailmassa on kollektiivisesti omaksuttavaa ajan henkeä ja crossover-potentiaalia, mutta myös suoruutta, joka pakottaa kohtaamaan kaiken henkilökohtaisella tasolla. Nyt laulumelodiat kannattelevat levyä suorastaan itsevaltiaan elkein. K u v a: P am el a Li tt k y Ruusut Ruusut Fullsteam Ringa Mannerin, Miikka Koiviston, Samuli Kukkolan ja Alpo Nummelinin muodostamaan Ruusuihin on ladattu kuluvan vuoden aikana niin paljon odotuksia, että kun yhtye viimeinkin esiintyy levymitassa, on olo hetken aikaa tyhjä. Ruusut on paitsi valikoima vahvoja ja itsenäisiä lauluja myös huolellisesti sommiteltu kokonaistaideteos, joka huokuu uudistusmieltä ja tasapainoa. Välillä Ruusujen tarve operoida laajalla skaalalla myös trivialisoi tunnelmaa. Esimerkiksi Käärmeen sisällä -avauksen iskelmälainat ja Paperi T:n vierailu 555:lla kuulostavat viitteenomaisilta heitoilta keskellä eteenpäin pyrkivää ilmaisua. Yhtyeen paluulevy Black Gives Way To Blue (2009) sen sijaan oli erinomaisen miellyttävä ja moniulotteinen yllätys uuden laulajan kera tehdyksi. Alice In Chains Rainier Fog BMG Huh, onneksi tämä levy tuli ja onneksi se on hyvä. Lopulta Ruusut lunastaa lupauksensa ja maksaa vielä korkojakin. Klassiseen Alice-tapaan rapsakammalla biisikaksikolla alkava ja lopussa hiukan tyhjäkäyntiä sisältävä levy on vähän hitaastilämpiävä. Rainier Fog pelaa kuitenkin vahvasti niillä voimilla, jotka ovat jääneet aiemmin kitarariffien, bassokuvioiden tai koukuttavien rumpukomppien kanssa samaan rintamaan. Viisi vuotta sitten ilmestynyt God Put Dinosaurs Here ei oikein jaksanut innostaa puisevan raskassoutuisuutensa takia
Isolla kansainvälisellä metallilafkalla julkaistu yhtyeen kahdeksas albumi syynätään siis aika puhtaalta pöydältä, mikä lienee perustilanne ulkomaillakin. Lennokkaan sävykkäästi soitettu ja teksteiltään totutun puhutteleva Aina auki päättyy nimiraitansa myötä Tom Waitsin mieleen tuovaan rosoiseen kulmikkuuteen. Aina auki on monessakin mielessä edeltäjälleen mahdollisimman luontevaa ja ennen muuta luotettavaa jatkoa. Tavallaan on tosi ok, että välillä meiningistä tulee mieleen melodis-juustokas kasari-AOR, toisinaan äärimetalli ja Strapping Young Ladin kaoottinen progekaahaus. Sama päällimmäinen luonnehdinta pätee myös ryhmän uutuuteen. Levyn haitarilla, mandoliinilla ja klarinetillakin maustetusta soitannollisesta mutkattomuudesta on turha etsiä Martikaisen kimuranttia YUP-menneisyyttä. KIMMO K. Viime vuodet poliittisen keskustelumme etulinjassa viihtynyt maahanmuuttoteema näyttäytyy puolestaan kappaleilla Siniristihoitola ja Ongelmanuori. Omnium Gatherum on silti moderni melodeath-yhtye. Lapsesta huolehtiminen voi joskus pakottaa ottamaan kaikki keinot käyttöön. Vielä murheellisemmaksi Aina auki -albumi kääntyy kappaleella Hän vietti syksyt selällään. Tätä kautta löytyy kytkös Amorphsiin, vaikka ihan samaan tapaan multaista Omnium Gatherumin meno ei olekaan. Kiitos kaikesta! välittää luopumisen haikeutta levyn maukkaimman kitarakuvion kera saaden lopulta aikaan positiivisen tunnelman. Yhtyeen ”kuusi miestä tykittämässä death metalia” -periaate kuuluu tiettynä vereslihaisuutena. Lievästi karnevalistinen Kukaan ei ole täydellinen kommentoi vallan olemusta päättömän presidentillisen surrealismin kautta. The Burning Cold on suhteellisen moni-ilmeinen levy yksinomaan örinää sisältäväksi albumiksi. PERTTI OJALA HHHH Levyarvostelut 7_2018.indd 58 16.8.2018 16.13. Näiden äärirajojen välistä löytyvällä konstailemattomalla kuolometallipaalutuksella yhtye tekee silti iskevintä jälkeä. Peruskuvio on silti aika selkeä: säkeet ronskilla rytinällä, kertseihin isoa melodiaa ja väliosiin vähän progeilua. Huomio kiinnittyy yhtyeen tekniseen taituruuteen, melankolisiin melodioihin ja Jukka Pelkosen lihaisaan rähinään. Tätä kautta bändi nivoutuu löyhästi Göteborg-skenen soundiin, vaikka onkin selvästi ärjympi serkku lahden takaa. Oleellisena osana sen ilmaisussa ovat progressiivisuuteen taipuvat soitannolliset taidonnäytteet, jopa kasvottomaksi viimeistelty tuotanto ja vahvat syntikkamatot. Värikäs on turhan harmaa sana kuvaamaan Martikaisen laulujen henkilögalleriaa. K u v a: Ja ri H ei n o Omnium Gatherum The Burning Cold Century Media Todettakoon, että henkilökohtainen suhteeni pitkän linjan kotimaiseen melodeath-bändiin on kevyt. Taustalaulultaan kevyen pop Nainen, sinä olet nuiva esittelee pelottavan neiti Jekyllin ja neiti Hyden. Vakuuttava suoritus albumi silti on. Aina auki -albumin keskeisin anti piilee odotetusti biisien tarinallisissa lyriikoissa, joiden ilkikurisesta piruilevuudesta ja paikoin hyvinkin suorasta kriittisyydestä voi sentään vetää linjoja kauas kirjoittajansa historiaan. 58 SOUNDI Levyarviot > ...kaiken kaikkiaan upea comeback, jossa vastarinta elää... Ronski röhinä ja kaihoisasti kajahtelevat kitaraliidit kuitenkin ankkuroivat OG:n kansalliseen dödö-perimään ansiokkaasti. Sen tyyliin ei kuulu vanhan liiton visvainen rymistely vaan ulosanti on hiottua. KOSKINEN HHH K u v a: To m i P al sa Jarkko Martikainen & Luotetut miehet Aina auki Sakara Jarkko Martikainen & Luotetut miehet -kokoonpanon Ruosterastaat-debyytti (2016) ihastutti helppoudellaan ja hersyvän kipakoilla teksteillään. Helposti syttyvät päät on valitettavan osuva kuva siitä osasta nuorisoa, jolle elämä on alituista mauttomilla autoilla kaahattavaa lauantaita äidin huoltaessa ja antaessa rahaa ruokaan. Bänditoimintaa ajatellen äärimmäisen terveeseen periaatteeseen kätkeytyy silti vaara, joka hetkittäin käy esiin albumia kuunnellessa: kokonaisuus ei kuulijalle ole niin helposti sulava ja biisitkin tuntuvat välillä jäävän lapsipuolen asemaan. Anssi Salminen, Luis Herrero ja Ema Hurskainen tekevät tälläkin kertaa Jarkko Martikaisen lauluista sydämellisen vivahteikasta suomalaista rockia. Se on sitten kuulijasta kiinni, onko tämä etu vai haitta. Vaikka kuinka yrittäisi tasata velkaansa, niin elämälle jää silti aina auki. Levystä tuntuukin välittyvän tietty itselle tekemisen omaehtoinen meininki
Koska Gorillaz virtuaalibändinä on käytännössä yhtä kuin Albarnin sooloura, ei sitä luonnollisestikaan koske normaalien yhtyeiden lainalaisuudet. Sekä tekstit että sointi erottuvat massasta kunhan musiikkiin paneutuu. Harrison-efekti siis jatkuu miehen toisella Pineapple Thief -levyllä, mutta hieman vähemmän huomattavana. Jazz/funk-kitaristi George Benson ja joka paikkaan ehtivä Snoop Dogg täydentävät omalla osaamisellaan Albarnin minimalistista visiota. LASSI LINNOLA HH Gorillaz The Now Now Parlophone Kun Damon Albarn vuosituhannen taitteessa käynnisteli Gorillaz-sivuprojektia, ei hän varmasti uskonut, että kyseinen julkaisuväylä olisi toiminnassa pari vuosikymmentä myöhemminkin. JUSSI NIEMI HHHH Spiritualized And Nothing Hurt Bella Union Spiritualized-pomo Jason Pierce on brittirockin tinkimättömimpiä persoonia. Let’s Dance tanssii hitaalla Velvet Underground -poljennolla Piercenkin ikääntymisestä kielien. Cowboy Junkiesin on pian 35 vuotta muodostanut Timminsin sisaruskolmikko (laulaja Margo, kitaristi Michael ja rumpali Peter) sekä basisti Alan Anton. Tätä ei kukaan olisi osannut ennustaa. Samoilla leveyspiireillä siitetty Maantie on sisaruksensa rinnalla kovin erilainen: kohtalokkaan blueserotikan sijasta Röyhkä saapikkaineen maalailee helteessä haalistunutta pehmopsykedeliaa. JARI JOKIRINNE HHHH Cowboy Junkies All That Reckoning Proper Hätkähdin, kun huomasin, että Cowboy Junkiesin Trinity Sessions -läpimurtoalbumin julkaisusta on kulunut jo kolme vuosikymmentä. Enimmäkseen ylärekisterissä laulava Röyhkä hahmottelee tyhjänpäiväisiä tarinoita tavoittelemisesta ja torjutuksi tulemisesta ja kuulostaa efektikerrostensa alta jopa – herra paratkoon! – epävarmalta. Sittemmin Cowboy Junkies on julkaissut parikymmentä levyä, mutta Trinity Sessionsin kaltaiseen täysosumaan ei yhtye ole pystynyt. Kuulijansa Spiritualizedin kahdeksas albumi päästää sentään hiukan vähemmällä. Yhtäkkiä Pineapple Thief oli kuin vasta äsken skeneen ilmestynyt, jännä uusi tuttavuus. The Now Now on Gorillazin asteikoilla pelkistetty, paikoin jopa alakuloinen levy. Albarn voi Gorillazin pseudonyymin alla tehdä mitä ja milloin huvittaa, eli juuri aika lailla päinvastoin kuin väistämättömästi karille ajaneella Blur-laivalla. Biiseissä on yhtäkkiä jotain, joka vangitsee kiinnostuksen ja kantaa loppuun asti. Palasina kirjoituspöydällä olevassa rannekellossa ei ole juuri mitään leikkisää tai hauskaa. Ylpeänä esittelen tästä osastosta Swamp Doggin Love, Loss & Auto-Tunen. Harvemmin se on bändin rumpali, joka vetää keikkasalit loppuunmyydyiksi. Ennen kuin nyt! All That Reckoning antaa vahvan näytön yhtyeen ilmaisukyvyn löytymisestä uudelleen. Leikkisyys on yksi New Sheriffin punaisia lankoja. Poikkeuksia ovat kitaralaukusta elämisen riemusta kertova nimikkoraita sekä Sataa, jonka tuokiokuvassa kertoja tekee tilinpäätöstä elämästään sateen nakertaessa talon kivijalkaa itsepintaisin hampain. Ripeätempoinen rutistus On The Sunshine ja Piercen freejazzista mieltymystä stoogesmaisen grooven lomaan tarjoava The Morning After ovat poikkeuksia albumin suuresta kuvasta. PERTTI OJALA HHH ...kaiken kaikkiaan upea comeback, jossa vastarinta elää... Kun Margo laulaa: ”This bed was poison, and my life was frozen, and I lay afraid of ever touching you”, tietää kuulija näiden kappaleiden syntyneen omakohtaisista kokemuksista. Suomalaiselle kuulijalle yhtyeen soinnista ja etenkin laulujen lohduttomuudesta voi nousta mieleen Mirel Wagner, sillä näissä lauluissa mennään syvälle rakastamisen tuskan ja luopumisen vaikeuden tuntoihin. Tämän bändin kohdalla näin on ja ansaitusti. Levyarvostelut 7_2018.indd 59 16.8.2018 16.13. SOUNDI 59 Kauko Röyhkä & The Boots Maantie Svart Kun Kauko Röyhkän ja The Bootsin tiet kohtasivat viimeksi, sai näiden polkujen risteyksessä alkunsa väkevä Etelän Peto (2014), joka erottuu tuotteliaan Röyhkän jälkipuolen tuotannosta edukseen. Jotkut niistä asettuvat helposti muotoon, jonka voi kuvitella olleen se alkuperäinen ja selkeä idea, mutta välillä Pekalle käy kuten minulle rannekellon kanssa. Sitten tuli vuosi 2016 ja levy Your Wilderness. Minua kiinnosti esimerkiksi miten kasettinauhuri toimii. Kaiken kaikkiaan upea comeback, jossa vastarinta elää. Sony Walkmanin avaaminen, koneiston toiminnan seuraaminen ja sen laittaminen uudestaan kasaan oli aika helppoa ja nauhuri toimi operaation jälkeen aivan yhtä hyvin kuin aiemminkin. Hittejä janoaville se ei pikahelpotusta tuo, mutta pidemmällä aikavälillä levy voi osoittautua vaikka kuinka kestäväksi. Kertakäyttöiseksi inside-läpäksi kuviteltu Gorillaz on osoittautunut yllättävän pitkäkestoiseksi yksiköksi. Se äänitettiin yhden mikrofonin ääressä torontolaisessa kirkossa vuonna 1987, ja seuraavana vuonna se myi miljoonia ja tuo intiimi levy löysi tiensä monille vuoden parhaiden levyjen listoille. Kyse on tähden bluesahtavan southern soulin yhdistämisestä erittäin ovelasti kokeelliseen electronicaan. Kuunnellessa tulee olo, että Pekka tykkää purkaa saamiaan musiikillisia impulsseja tai ideoita palasiksi. Bändin merkittäväksi pelaajaksi nostanut rumpalinvaihdos on kuitenkin tuonut musiikkiin kestävää vetovoimaa, joka pitää sen pinnalla vielä pitkään. Jos huippuja ovatkin sydäntä raastavasti suhteensa loppumisen kiistävän ja järkensä menettävän miehen tarina I’ll Pretend sekä nykyiseen taloustilanteeseen murhaavalla tarkkuudella osuva, downhomejutustellen funkkaileva $$$ Hunting, niin kyllä koko kiekko maksaa vaivan. Loputtoman kerroksellinen And Nothing Hurt on turpoavine äänivalleineen läiskäisy kaikkien niiden kasvoille, jotka uskovat pienen olevan kaunista. 50-luvun alussa Little Jerrynä aloittanut Jerry Williams Jr. Osaltaan kiitos kuuluu tuottaja Ryan Olsonille synttypopbändi Poliçasta sekä lauluosuuksia hienosäätäneelle Justin ”Bon Iver” Vernonille, mutta kyllä Doggin tuskaisesti värisevä old school -ääni ja hienot melodiat ovat se ydin. Rannekellon kohdalla ei käynyt näin hyvin. Ehkä yllätysmomentti nyt jo puuttuu. TIMO KANERVA HHHH Pineapple Thief Dissolution Kscope Art rockiaan hiljaisesti jo vuosikymmeniä puuhastellut Pineapple Thief on aina ollut niitä bändejä, jonka nimen tietää, mutta tuotantoa ei välttämättä laisin. Hauskaa kyllä, musiikin kohdalla tämä asiantila toimii paljon paremmin kuin kelloissa. Jason Pierce kertoo ajautuneensa hulluuden partaalle rakentaessaan universumin kokoisen And Nothing Hurtin laptopilla yksin kotonaan. The Now Now on Gorillazin kuudes pitkäsoitto, seuraten vain vuosi sitten julkaistua Humanz-albumia. Vaikka sävellykset ovat suurimmilta osin toimivia, on tuotantojälki huolimatonta ja etenkin Röyhkän tontti ruokkoamaton ja rikkakasveja täynnä. Kun kuulee tranceen tai edm:ään kallellaan olevan riffin pätkittynä ja jollain syvällä tavalla vieraaseen ympäristöön istutettuna, se on aika riemastuttavaa. Herkkiä introja seuraavat puhaltimet, jouset ja paikoin ruhjovat kitarat äityvät lopulta sinfonisiin mittoihin sävellysten lähestyessä meditatiivista spacegospelia. 80-luvulla Spacemen 3 -yhtyeessä vaikuttaneen artistin ehdottomuus ilmenee musiikin lisäksi sitkeänä avaruusfiksaationa. Cowboy Junkies yhdistää ainutlaatuisella tavalla Velvet Undergroundista polveutuvan vaihtoehtorockin nyky-americanaan. Dissolution on Bruce Soord laulajanaan miellyttävää, sielua rauhoittavaa kuunneltavaa, mutta ei jää vuoden parhaimmistoon. Itsekin etsin levyn käsiini, kun tarpeeksi moni kaveri oli pakkosoittanut sen sinkkuja milloin missäkin. Päinvastoin kuin edeltäjänsä, The Now Now on nopeasti nauhoitettu ja spontaaneja ratkaisuja pursuava levy, jossa myös vierailijoiden tähtiloisto on jäänyt minimiin. ARTTU TOLONEN HHHH Swamp Dogg Love, Loss & Auto-Tune Joyful Noise Mikäli levy vain kasvaa kuuntelujen myötä, tietää siinä olevan todellista substanssia. Ehkä siinä on toimivuuden ydin. Täysin toivoton tapaus Maantie ei ole, mutta jo Röyhkän somehölmöilyjenkin paikkailemiseen tarvitsisi hieman jykevämpää laastia. New Sheriff on säveltäjä-graafikko Pekka Toivosen projekti. Pitelemättömästä taustabändistä huolimatta Maantie on varsin epätasainen tuotos. SALLA HARJULA HHH New Sheriff New Sheriff Kasino Lapsena minulla oli kausi, jolloin tykkäsin purkaa saamiani asioita, varsinkin jos niissä oli jonkinlainen koneisto. 22 albumin jälkeen äijä tekee taas vallankumouksen soluttautumalla 76-vuotiaana (!) auto-tunen säätämään valtavirtaan, paitsi ettei hän nytkään nuole ketään. teki R&B:ia, myös hittejä, itselleen ja muille, mutta muuttui 70-luvun sarastuksessa kaikkia teollisuuden sääntöjä rikkovaksi Swamp Doggiksi. Spiritualizedin kakkosalbumin Pure Phasen (1995) kannessa avaruuspukuinen Pierce käveli kadulla tuolloisen bänditoverinsa ja puolisonsa Kate Radleyn käsipuolessa, mutta And Nothing Hurtin yksinäinen spaceman tarpoo karua erämaata pää painuksissa. Musiikki on tuttua rauhallisen tyylikästä taiteilua, mutta sen nostaa uudelle tasolle Harrisonin suorastaan tarinallisen oivaltava rumpalointi. Silloin bändin vierailevaksi tähdeksi astui maailman melodisin ja sävykkäin rumpali Gavin Harrison
Albumiraitojen oheen löydettiin tukku vuosien 19681980 ennen julkaisemattomia demonauhoituksia, mikä tekee julkaisusta houkuttelevan. Biisit ovat kuitenkin yllättävän monitahoisia ja viimeistä yksityiskohtaa myöten täydellisiä. Orkesterimusiikin ikivihreät tunnetaan suomeksi nimillä Oi kuu, Idän ja lännen tiet sekä On Kalkutassa Ganges, mutta C-Combo säilyttää niissä suuren maailman eksotiikan sekä kevytmielisen ja lipevän soundin. countryn ja folk rockin primitiivisintä kauneutta. Lauluntekijän tuotannosta nostetaan ansaitusti esille muun muassa ilkikurinen Immigration Man, ekologisesti kantaa ottava Wind On The Water sekä piinaava Cathedral. Myös koko paketti on tyylikkyydessään himpun liian itsetietoinen. Suomiretroa edustaa Jim & The Beatmakersin My Only One, jossa Esa pelastaa Hurriganesin kömpelösti runnoman version takaa Seppo Keurulaisen soolokitaran herkemmät hienoudet. Soitto on saumatonta, tilavaa ja innostunutta, mutta välillä myös yksitotista. Sen sijaan Blasphemy on päällisin puolin simppelin brutaalia death metalia. Agentsin varhaislevytyksistä on poimittu Esan kanssa muinoin autotallissa soitelleen Henry Ihanderin sekä Jukka Sairialan nätti western-sävelmä Canyon. ASKO ALANEN HHHH Jim James Uniform Distortion ATO Pidin My Morning Jacketista eniten niinä multanuhruisina vuosina, jolloin yhtyeen soinnissa eli vielä ripaus alt. Ja onhan koko bändi suoraa seurausta Rancidin tunnetuksi tekemästä fuusiosta. Housunprässin kulmia on viivailtu ja monet kappaleista ovat kovin ennalta-arvattavia. Kolmen Pivonan veljeksen ja Aimee Interrupterina esiintyvän solisti Aimee Allenin muodostaman ryhmän kolmas albumi ilmestyy Hellcatilla ja koko Rancid-miehistö tekee levyllä cameo-vierailun. Soundillisestikin yhtye alkaa olla sellaisella tasolla, jolla sen voisi kuvitella kiertävän kohta enemmän ulkomailla kuin kotimaassa. Dave Lindholmin Kim Brown -tribuutti päättää albumin hartaasti. Näistä kohtaamisista James tuntuu ammentavan jotakin sellaista, mihin hän ei ole ollut hetkeen yhteydessä. On helppo ymmärtää miksi aikaa on kulunut. Rhino Vanhan koulun hippeihin lukeutuvaa Graham Nashia pidetään Britteinsaarilla lähes kansallissankarina, eikä ihme. Niinpä yhtyeen pääideologi Jim Jamesin päätös pitäytyä soololevyllään perusasioissa tuntuu tervetulleelta siitäkin huolimatta, että dogmatismi on usein keloutumisen esiaste. Levy on raskainta Deicidea aikoihin ja koukut ja melodiat on pidetty minimissä. Sen progressiivisuuteen ei kuitenkaan olla palattu. Graham Nashin ja Terry Reidin viriili sävellys poreilee simppelissäkin muodossaan nautinnollisella klangilla. siivilöi etevin painotuksin Graham Nashin The Holliesin jälkeistä folk rock -taivalta. Siihen kuitenkin tarvittaisiin vielä muutama Sick ’n’ Beautifulin ja We Dominaten veroinen tanssimetallitykki lisää. Jamesin, rumpali Dave Givanin ja basisti Seth Kauffmanin muodostama trio rouhii kireästi riffitettyä rockiaan antaumuksellisesti, viitekehystään kertaakaan unohtamatta. Niin pitkässä jatkumossa kuin ihan konkreettisesti. Trubaduurin tie on kulkenut menestyksekkäästi The Holliesin ja Crosby, Stills, Nash & Youngin kautta soolopoluille. Se tuo mieleen hyvällä tavalla ysärin huolettoman uuspunkin aallon, kun Jamaikan rytmejä käytettiin sen ihmeemmin autenttisuutta pohtimatta. Tuplabassorumpujen jatkuvasta tykityksestä huolimatta levy on täynnä nerokkaita dynamiikanmuutoksia. Loppuaan kohden Uniform Distortion jalostuukin sydämelliseksi protestilaulusikermäksi, jonka kumarrukset Crazy Horsen, Bob Dylanin ja The Replacementsin suuntaan ovat pikemminkin avosieluisia kohtaamisia traditioiden edestakaisessa virrassa kuin ulkoa opitun toistamista. Rennosta ska punkista innostuneelle Fight The Good Fightissa ei ole mitään vikaa ja elämäntapaänkyrätkin voivat elää teoreettisten epäkohtien kanssa pingottamatta. Onneksi levyllä on syvällinenkin puolensa, joka alkaa paljastua Throwbackin ja All In Your Headin kaltaisten avainraitojen sysätessä ilmaisua lähelle It Still Movesin (2003) aikaista My Morning Jacketia. Overtures Of Blasphemyn työstäminen on kestänyt viisi vuotta ja se vaatii kuuntelijaltakin edeltäjiään enemmän aikaa ja vaivaa avautuakseen. Overtures Of Blasphemy muistuttaa soundeiltaan ja tyyliltään niinikään Jason Suecofin tuottamaa, spontaanimpaa ja välittömämpää In The Minds Of Eviliä (2013). Uniform Distortion on sitä mitä lupaa. Kun muoto kiilaa sisällön edelle, laiskistuu kolmikon kukkoilu viime vuosikymmenen retrobuumin happamaksi jälkikaiuksi. Suurin syy tähän on yhtyeeseen edellisen albumin jälkeen liittynyt laulajatar Sara Strömmer, jonka ilmeisesti rajaton laulullinen lahjakkuus on muovannut Fear Of Dominationista aivan eri yhtyeen kuin aikaisemmin lähinnä paukutukseen, supisuomalaiseen melankoliaan ja rähinään keskittynyt mullilauma. MAPE OLLILA HHH Graham Nash Over The Years... Ja kun bändi epähuomiossa unohtaa apinoida pahimpia genren maneereita, imeytyy bändin rytmi kunnolla jalan alle. Tuplaksi laajennettu kokoelma Over The Years... Blasphemy on ehdottomasti sävellyksellisesti harkituin Deicide-levy sitten Legionin (1992). JUHA SEITZ HHHH Deicide Overtures Of Blasphemy Century Media Deiciden kaksi edellistä levyä olivat helposti omaksuttavaa ja paikoin jopa tarttuvaa death metalia. Kattauksen demo-osuuteen on liitetty kiitettävän tasokkaita otoksia. Vilpittömän viihteellisiä kipaleita Pulliainen on lainannut skeba-kollegoiltaan Venturesilta, Bert Weedonilta, Shadowsilta kaksikin sekä Herb Alpert & Tijuana Brassin Bud Colemanilta. Näistä viimeksi mainittu trippi kuulostaa yhä viehättävän huuruiselta kristinuskon kritiikkeineen. ANTTI LUUKKANEN HHH timaista melankoliaa sekoitteleva nurmijärveläinen Fear Of Domination petraa viidennellä albumillaan reilusti. HANNU LINKOLA HHH Fear Of Domination Metanoia Ranka Shokkimetalliksi itseään tituleeraava, säröistä industrial-pauketta ja melodisen death metalin kolttosia sekä koThe Interrupters Fight The Good Fight Hellcat Jos nyt vielä olisi tilausta jollekin yltiönostattavalle kesähitille, niin ensimmäinen tarjokkaani olisi The Interruptersin energinen ska-nylkytys She’s Kerosene. Ainoana yllätyksenä tulee kuinka paljon tilaa edellisellä levyllä bändiin liittyneen Kevin Quirionin neoklassisen melodisille, Deiciden brutaalia soundia vastaan taisteleville kitarasooloille on jätetty. NUUTTI HEISKALA HHHH Levyarviot > ...dogmatismi on usein keloutumisen esiaste... 60 SOUNDI RETRO K u v a: Li sa Jo h n so n Levyarvostelut 7_2018.indd 60 17.8.2018 13.15. Allenin aksentti on niin ilmeinen, että liikutaan aivan näyttelemisen rajapinnalla (mikä sinänsä on ihan loogista, onhan hän näytellyt nuorena tyttönä esimerkiksi Kauniissa ja rohkeissa!). Nauhoituksista kiintoisin lienee harvemmin kuultu Horses Through A Rainstorm, joka ei aikoinaan päässyt Crosby, Stills & Nashin pitkäsoitolle. Jälleen kaikkein tutuimpien ja kelatuimpien retropop-melodioiden osuus horjuttaa alkuun innostusta, mutta heti nimikappaleen sulavan sheikkauksen jälkeen alkaa uteliaampi ja kiehtovampi löytöretki kitaravirtuoosin valikoimiin sielukkaisiin säveliin. Esa Pulliainen & C-Combo Shaking All Over RCA Esa Pulliaisen C-Combon toinen instrumentaalilevy on luotettavan sliipattua rautalankaista hippakamaa
Levyarvostelut 7_2018.indd 61 16.8.2018 16.14. SOUNDI 61 ...dogmatismi on usein keloutumisen esiaste..
Kertaakaan se ei John Coltrane Both Directions At Once: The Lost Album Impulse Usein kadonneet levyt katoavat ihan syystä ja hyvin harvoin ne vastaavat hypeä tai täyttävät niihin ladatut, täysin epärealistiset odotukset. Tämän salaisen ainesosan ansiosta esimerkiksi Skullsin ja Killing Ourselves To Liven kerroksellisuudessa on jotain, mikä lumoaa kuulijan. Yhteistyökumppaneiksi pojat saivat melkoisen tähtisikermän: Tony Visconti, Herbie Flowers, Madeline Bell, Muff Winwood, Big Jim Sullivan, vain muutamia mainitakseni. 70-lukulaisesti soundaava iso bändi tuo mieleen Kasevan tai Karman kaltaiset samettihousubändit, jotka osaltaan tekivät The Bandin tai Little Featin amerikkarokista härmäläistä. Mutta myös paljon parempaakin. Mutta siinä missä Eläkeläiset puurtaa röyhkeyden, hölmöyden ja alkoholismin rajamailla, on keskisuomalaisten ainoana keinona vain ahtaa sapluunaansa uutta coveria toisensa perään. Albumin päättävä Talviunta taasen on klassinen pianosäesteinen päätösraita pitkine kitarasooloineen. Edellä mainittujen lisäksi myös nimikkokappale Vicious iskee. Se levytti Islandille kaksi albumia (The Story Of Simon Simopath, 1967 ja The Existence Of Chance Is Everything And Nothing Whilst The Greatest Achievement Is The Living Of Life And So Say ALL OF US, 1968). MIKAEL MATTILA HHH RETRO oli ensimmäinen teemalevy (siis ennen Kinksiä, Whota ja Pretty Thingsiä) ja toinen taas siitä, ettei kukaan pysty muistamaan sen nimeä! Nyt on tupla-cd:lle on kaivettu varastoista kaikki, mitä Nirvana Islandille levytti, eikä se olekaan ihan vähän: alkuperäisiltä albumeilta kun löytyi 22 biisiä ja tältä kokoelmalta peräti 52! On psykedeliaa, barokkirockia, sekoilua, puhdasta jazzia ja herttaisia poplauluja. Harvinaista, varsinkin tällä varsin lihaksikkaalla kokoonpanolla. Edellisestä studiolevystä Tao Of The Devilistä on vierähtänyt vain kaksi vuotta ja viime vuonna lykittiin pihalle vielä Europe ‘16 -live. Toisekseen, levyllä soittaa se klassinen bändi: rumpali Elvin Jones, basisti Jimmy Garrison ja pianisti McCoy Tyner. Tässä kvartetissa oli jotain pelottavan syvää ja voimakasta. Woman ei ole erityisen mieleenpainuva kokonaisuus eikä aiheuta suuria värähtelyjä mihinkään suuntaan. Välillä päähän hiipii jopa ajatus, että levyn biisejä voisi miksailla huolettomasti yhteen ilman, että kukaan huomaisi missä kohdassa kappale vaihtuu. Homma valitettavasti lässähtää nopeasti kädenlämpöiseksi ja oppikirjamaiseksi bluesjammailuksi. ARTTU TOLONEN HHHH Brant Bjork Mankind Woman Heavy Psych Sounds Vaikka Brant Bjork onkin pössyttelyrockin tunnetuimpia sanansaattajia, ei jazztupakka ole laiskistuttanut Kyussista ja Fu Manchusta tuttua muusikkoa ainakaan julkaisurintamalla. Eihän kaksikko yksin tähän kaikkeen olisi pystynyt. VILJA VAINIO HH Steve’n’Seagulls Grainsville Spinefarm Ei liene kaukaa haettua verrata Steve’n’Seagullsin bluegrass-hassuttelua Eläkeläisiin. Uutuusalbumi Viciousin repivä kansikuva kerää kyllä huomion, mutta levyn sisältö ei ole yhtä rujo kuin kansi antaisi olettaa. Levyn koskettavin hetki on triona ilman pianoa vedetty versio Eden Ahbezin Nature Boysta. Kokonaisuutta koossa pitelevä voima on, Elizabeth ”Lzzy” Halen äänen lisäksi, muutamien kappaleiden kertosäkeisiin ujutettu nerokkuus. Takalo on jokamiesluokan biisintekijä, mutta viitekehyksessään täysin pätevä. A. Mutta silläkin rintamalla mennään välillä turhan perinteisten ja liian vahvoja ja tuttuja mielleyhtymiä herättävien kaavojen mukaan. Albumi on kuin Änärin valikkomusaa: kappaleet ovat ihan hyviä ja energisiä, mutta eivät niin ravisuttavia tai mieleen jääviä, että niitä oikein kuuntelemalla kuuntelisi. Nyt kolmannella albumilla huomaa, että Steve’n’Seagullsin ainoa motiivi levyttämiselle on ajankohtaisena pysyminen. TIMO KANERVA HHH K u v a: N ik o Sa ar in en Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi Levyarvostelut 7_2018.indd 62 16.8.2018 16.14. Kuten levyjen nimistä saattaa päätellä, Nirvana oli villi, outo, kokeellinen ja hauska. Kauppa ei kuitenkaan käynyt, ja Nirvana sai matkata valmiin kolmannen albuminsa kanssa PYE-yhtiön suojiin. Myös ilman Tyneria soitettu Impressions on ajatuksia herättävä. Ilmaisusta tulee mieleen jopa nuori Veltto Virtanen. Tällaisenaan albumin tasapaksuus kuitenkin lähinnä tylsistyttää. Se on Coltranea hauraimmillaan. Tai ehkä tunne tuleekin vain siitä, että Halen äänen haluaisi kuulla laulavan jotain sen tapaista. Ensinnäkin, huonoimmillaankin Coltrane on kiinnostavampi kuin keskivertonero. Parasta aikaa on taas liveilottelua kesympi teos, joskin samalla kovin tekijänsä näköinen: liuta vaivattoman kuuloisia softrock-ralleja. Ensimmäinen lp tunnetaan siitä, että se Levyarviot > 62 SOUNDI ...villi, outo, kokeellinen ja hauska... Kolmanneksi, levy on äänitetty aikana jolloin Coltrane oli muuttumassa taiteilijana ja lähtemässä hiukan kosmisemmalle tripille. Takavalot onkin ollut etenkin livenä riemastuttava näky kenties siksikin, ettei sen kaltaista musiikkia ole Suomessa tehty pitkään aikaan. Takalon tekstit ovat havainnoivia, kevyen romanttisia sanamaalauksia, jotka solistin toteava tulkinta saa hetkellisesti tuntumaan jopa naivistisilta. Varsinkin laulaja Sean Wheelerin tulkinta on innotonta, sielutonta ja väsynyttä, mikä latistaa muuten kelpojen sävellysten tehoa. Tästä kertovat esimerkiksi levyn avaavat, suoraviivaiset Laidasta laitaan ja Vähin äänin. Siitä alkoi, saksofonisti Wayne Shorterin sanoin, yritys soittaa parempi tapa elää. Muutamia yksittäisiä riffejä tai biisin osasia lukuunottamatta Mankind Nirvana Rainbow Chaser: The 60’s Recordings (The Island Years) Island Tämä ei ole SE Nirvana! Ei siis grungea, ei Kurt Cobainia, eikä mitään sinne päinkään. Tässä Coltrane pelaa tunnetuilla vahvuuksillaan ja sillä lähestymistavalla, joka oli tehnyt hänestä tähden, jazzin kontekstissa, mutta jokin kaipaus on taustalla aistittavissa. Sen sijaan uudella levyllä meno tuntuu laiskalta, vaikkei siinä varsinaisesti mitään vikaakaan ole. Vaatii jo aikamoista neroutta saada tekohengitettyä sitä yhtä sovitusideaa näinkin pitkälle. Tämän Nirvanan muodosti 1960-luvun loppupuolella irlantilainen Patrick Campbell-Lyons ja kreikkalainen Alex Spyroupolos. Maailmasta löytyy toki paljon huonompaakin retrorokkia. Paheellisuuden sijaan albumia kuvaisivat kuitenkin paremmin country rockja fiftarifiilis. John Coltrane on eri asia. Takalo & Takavalot Parasta aikaa Joteskii Groteskii/Novgorod Antti Takalo on kouvolalainen paikallissankari, jonka erinomaisuus lauluntekijänä määrittyy kaiketi sen mukaan, pitääkö hänen edustamastaan perinteestä. Vaikka Parasta aikaa ei ole yhtä erinomainen laulukokoelma kuin Greitest hits (2016), on levy mukiinmenevä siivu rutinoitunutta Kouvola-rokkia. Kitarat surisevat, aavikon pöly tunkee rööreihin ja levy alkaa vahvasti Chocolatizen keinuvassa rytmissä, jollainen irtoaa Bjorkilta suvereenisti. Grainsville hymähdyttää kerran siellä, toisen täällä. Molemmat ovat yhden idean varaan rakennettuja virityksiä, jotka eivät lähtöpisteen jälkeen siitä muuksi muutu. Seuraavana vuonna (1965) ilmestyivät Crescent ja A Love Supreme, ja Coltranen maailma muuttui. VESA SILTANEN HH Halestorm Vicious Atlantic Pennsylvanialainen vaihtoehtorockyhtye Halestorm on julkaissut tähän mennessä neljä studioalbumia ja yli kaksinkertaisen määrän ep:itä
SOUNDI 63 ...villi, outo, kokeellinen ja hauska... Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi Levyarvostelut 7_2018.indd 63 16.8.2018 16.14
Mutta onhan se Villellekin, sillä totta kai olisin toivonut, että hän olisi ollut mukana tekemässä tätä levyä. Iso muutos on tietysti se, että Ydin-albumin sanoista vastannut Ville Aalto ei ole enää bändissä. K-X-P on uudella, ainoastaan keikoilla myytävällä vinyylillä onnistunut tekemään ehkä parhaan levynsä. Albumi Levyarviot > 64 SOUNDI ...alistetaan säälimättä bändin myöhäisherännäisiä faneja... ANTTI GRANLUND HHHH Olette julkaisseet uutta musiikkia ensimmäisen kerran sitten vuoden 2010. Ultramariinin debyyttialbumi Juuri ja juuri olemassa (2003) pyyhki kaiken tämän pois. Olet kirjoittanut albumin avaavaan Utopiakappaleeseen säkeen: ”Kuusi kieltä rakkauden, nyt viisi vain, tiedän sen.” Lauletaanko siinä Villelle. Levyn kappaleet Kalpea tähteni ja Elohopeaa kuuluvat yhä suomenkielisen rockmusiikin upeimpiin teoksiin. Muodostavatko Lasimeren tekstit yhtenäisen kokonaisuuden. Ultramariinihan on myös maantiedettä, eli Hämeenlinnan Sairion kaupunginosan maisema ja tapahtumat kuuluvat meidän musiikissamme. Se liikkuu sujuvasti Kaukolammen Timon maailmassa, junnaavasta krautrockista ambienteihin äänimaisemiin ja jopa noiseen. Ajatus on, että aivan alussa bändissä on vielä jotain raakaa ja energistä, ehkä jopa dionyysistä voimaa, joka ajan saatossa katoaa erinäisistä syistä. Se ei ole varsinainen silmänkääntötemppu. Jopa rytmisesti kaikenlaiset hulvattomuudet mahdollistava Panteran I’m Broken jää pelkäksi läpiluennaksi. Hänen Blood Orange -aliaksensa esikoislevy Coastal Grooves (2011) kuulostaa edelleen tuoreelta ja raikkaalta, Cupid Deluxe (2013) poptaivaalta ja Freetown Sound (2016) kypsältä laatulevyltä. Kunnianhimoisella Negro Swanilla Hynes rikkoo toimivat tuotannolliset ratkaisunsa ja riisuu kappaleet välillä alastomaksi accapellaksi. ARTTU TOLONEN HHHH Blood Orange Negro Swan Domino Dev Hynes on 2010-luvun tärkeimpiä artisteja ja tuottajia. Jopa yllätyksellinen. Levy oli kaunis ja dramaattinen, runollinen ja ymmärrettävä – kaikkea sitä, mitä moderni suomirock oli yrittänyt olla. Se ei ole nostalginen albumi, jota pitäisi diggailla ymmärtäväisesti vanhojen muistojen vuoksi, eikä se totta vie kuulosta levyltä, josta aika olisi ajanut ohi. Ehkä albumi kertoo kuitenkin eniten siitä, kun yhtä tunnetta ei ehdi kokea loppuun ennen kuin seuraava jo alkaa. Aivan liian suuri osa suomenkielisistä rockbändeistä oli hairahtunut heikkotasoiseen runouteen, Nirvana-lähtöiseen hiljaa-kovaa-hiljaa -dynamiikkaan ja yliyrittämiseen. – Oikeastaan mikään ei ole muuttunut, mikä on aika erikoista. Ultramariini Lasimeri M.Dulor Ultramariini aloitti uransa aikana, jolloin suomirock oli terminä kirosanaakin pahempi. Johtuuko sitten ympäröivän maailman muutoksesta, nykyisen suomirockin toiveita herättävästä tilasta vai mistä, mutta Lasimeri ei kuulosta lainkaan perinteiseltä comeback-levyltä. ANTTI LUUKKANEN HH Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja. Toisaalta ei tämä luokkakokouskaan ole, koska olemme luoneet uutta musiikkia – ja sehän olisi luokkakokoukseen aivan liian vaativaa. Ero on yksi albumin teemoista. Tässä K-X-P pääsee lähemmäksi keikkojensa transsia kuin yhdelläkään levyllä tähän saakka. Tällainen punaniskajodlaus kaipaisi törkeämpää asennetta ja selkeitä ylilyöntejä. – Ei me varmaan koskaan lopeteta, vaikka nyt pidemmälle meneviä suunnitelmia ei olekaan. Siinä vaiheessa yhtyeen laulaja Matti Johannes Koivu oli jo aloittanut soolouransa. Sovitukset on tehty huolellisesti, vailla hittihakuisuuden painolastia. Kitarat ja kaupungit vaihtuvat, mutta me teemme yhä samoja juttuja ja innostumme samoista asioista. Uusi julkaisu kuulostaa siltä miltä voisi kuvitella bändin ensimmäisten demojen kuulostavan, jos niitä olisi levitetty esimerkiksi keskustelupalstoilla ja tarjottu ihmisille mahdollisuus käyttää niitä käsikassarana säälimättömässä taistelussa asemasta ihmisyhteisössä. Radikaaleimmillaan levy on muuttaessaan Kissin I Was Made For Lovin’ Youn balladiksi. ANTTI GRANLUND varsinaisesti tempaa mukaansa tai osoita erityistä kekseliäisyyttä. Toisaalta, idean alkuperäisen isän, Hayseed Dixien katalookin mittaan on vielä matkaa. Ultramariinin värit eivät ole haalistuneet viidessätoista vuodessa ollenkaan. Ja viimeistään nyt alkaa ihmetyttämään bändin varovaisuus. Levyn avaava biisikolmikko Utopia, Lasimeri taivaansini ja Impressionisti maalaa kuvan kuulaasta kaupungista, ehkä kesällä, keskellä hyvästejä. Bändi julkaisi kolme albumia, joista viimeinen, Ydin, ilmestyi vuonna 2010. Levy on rosoinen, rento, spontaani ja vapautunut. www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02 K u v a: Te ro A h o n en Levyarvostelut 7_2018.indd 64 17.8.2018 13.15. Päinvastoin, Ultramariini on tehnyt yhden vuoden 2018 parhaista kotimaisista albumeista. – No ehkä se kertoo enemmän aikuistumisesta, eli siinä lauletaan kaikille. K-X-P Untitled K-X-P Musiikin ongelmakäyttäjien parissa fraasi ”ekat demot oli parhaita” on laajasti käytössä oleva statustaisteluase, jolla alistetaan säälimättä bändin myöhäisherännäisiä faneja ja korostetaan omaa edelläkävijyyttä, mielipidejohtajuutta ja yleistä paremmuutta ihmisenä. Samalla suuri osa vanhoista suomirockbändeistä oli lopettanut, tauolla tai muuten huonossa jamassa. Laulaja Matti Johannes Koivu, mikä on muuttunut kahdeksan vuoden aikana. Koivu tulkitsee laulut poikkeuksellisella intohimolla muun bändin soittaessa antaumuksella, tarkasti ja taitavasti. – Lasimeri on elämäntilannelevy, niin kuin kaikki levyt tuppaavat olemaan, ja ehkä erolevykin, kun on niin outoa tehdä musiikkia vain nelistään. Onko Ultramariini tulossa takaisin jäädäkseen vai onko tämä vain muutaman kuukauden mittainen luokkakokous
Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja. SOUNDI 65 ...alistetaan säälimättä bändin myöhäisherännäisiä faneja... www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02 Levyarvostelut 7_2018.indd 65 16.8.2018 16.14
Lehdistötiedotteen mukaan yhtyeen debyyttialbumi kirjoitettiin studiolla ja äänitettiin tunneissa – pienestä kalamiehen lisästä huolimatta levyltä välittyvät hetkessä eläminen sekä vuosien kokemus. Suurelta osin Tukholmassa tallennetulla kiekolla tuotantovastuun otti Lykke Lin, Primal Screamin, Chrissie Hynden ja monien muiden äänitteiltä tuttu Björn Yttling, mikä poiki biisien synnytykseen raikkautta. Parhaat ovat singleinä ilmestyneet Suutele mua nyt ja Älä soita mulle tänä iltana, jossa on makeita irkkuviboja. Hän on myös sovittanut ja tuottanut biisit. Lisäksi Miro soittaa melkein kaikki soittimet paitsi rummut. Jimi Hendrixin Angel saa eteerisimmän käsittelyn. Lloyd on pääsolistina joka toisessa kappaleessa, Williams laulaa toiset viisi. Miro osaa myös ladata kertosäkeisiin stadionmaisia hoilauksia, jotka eivät ole yhdentekeviä. Loppupuolelle sijoitetut Out Of Your League ja Minetta Creek lunastavat odotuksia, mutta kellottuvat kahteen minuuttiin. Albumilla fiittaa kolme eri artistia, jotka tuovat mukanaan jotain omasta genrestään: Räppiä ja laukauksia kappaleessa Trigger Bang (Giggs), afrorytmejä ja mielenkohotusta laulussa Your Choice (Burna Boy) ja asennetta sekä naisasianaisia kappaleessa Waste (Lady Chan). JUHA SEITZ HHHH Charles Lloyd & The Marvels + Lucinda Williams Vanished Gardens Blue Note Kahdeksankymppinen fonisti-huilisti Charles Lloyd on uransa mittaan soittanut kovimpien jazz-uudistajien, bluesLevyarviot > ...Superbowl-päivän tailgating-bileille on olemassa äärimetallinen soundtrack... Allenin neljäs albumi ilmestyy neljä vuotta edellisen jälkeen, ja näinä vuosina on ehtinyt tapahtua paljon, mistä mainittakoon avioero ja kuuluisuuden tuomat vaikeudet. Kertosäkeen melodia on tarttuva muttei tylsä, kiitos laulajattaren metallisen sulosoundin. JARI MÄKELÄ HHH Neko Case Hell-On AntiJo 47 vuoden ikään ehtinyt laulaja ja lauluntekijä Neko Case on ehtinyt luoda itselleen varsin vakaan uran The New Pornographers -yhtyeen projektien ohessa. Todellakin. Lahjakkaalla Mirolla on ilmeinen pop-sensibiliteetti: taito tehdä tarttuvia ja tavanomaisesta sopivasti poikkeavia sävellyksiä, joissa on kulmaa. Jos kasuaalille kaljanjuonnille ja/ tai Superbowl-päivän tailgating-bileille on olemassa äärimetallinen soundtrack, se lienee tämä. Sangen nerokasta. Kaikki esitykset ovat hyviä tai oikein hyviä. Bändille sovitetut tilitykset tuntuvat intiimeiltä, joten kuuntelukokemus kehittyy antoisaksi. Vaikka erilaiset elementit kohtaavatkin toisensa hyvin sopuisasti, albumi ei ole kokonaisuutena ehyt. Vahvan setin kudoksista erottuvat edukseen pirskahteleva Curse Of The I-5 Corridor sekä lempein virnistyksin vaelteleva albumin nimikappale. Mutta nainen ja hänen musiikkinsa ovat yhä ennallaan. Niistä kolme on albumeilta tuttuja, jazz-soolo-osuuksilla pitkitettyjä slovareita. Kyllähän hevijermut nyt yhden platan viikonlopussa vääntävät. Siitä kertoo jo aloitusraita Come On Then, jossa miesoletettu kuvittelee taas tuntevan minäkertojan paremmin kuin tämä itse. Biisien sovitukset ovat äärimmäisen ytimekkäitä – eivät kai heviherrat vanhoilla päivillä jaksakaan ylimääräisiä nuotteja soittaa. Hynesiltä se on pettymys. Laura Veirsin ja k.d. HELSINKI, HARTWALL ARENA DECADES FULLSTEAM PROUDLY PRESENTS Levyarvostelut 7_2018.indd 66 16.8.2018 16.14. Häpeilemätön hän on myös uusimmalla albumillaan, kuten nimi No Shame lupaa. Samaan muudiin istuu hyvin jo viime vuonna omilla keikoilla esitetty We’ve Come Too Far To Turn Around. Eiköhän jokunen kuuntelija löydä näistäkin tarinoista jotakin omaa. En vielä anna täysiä pisteitä, koska toivon, että seuraava levy räjäyttää pankin. ASKO ALANEN HHH Lily Allen No Shame Parlophone Lily Allen se osaa pukea lauseiksi nuoren naisen ajatuksia ja laukoa totuuksia tavalla, jota muut voivat sitten harjoitella peilin edessä. langin kanssa tehdyn parin vuoden takaisen levyn jälkimainingeissa Neko Case alkoi suunnitella Hell-On-kokonaisuutta. Saisipa nähdä nämä leidit lavalla. Historia antakoon minulle satikutia – tällä haavaa Negro Swan kuulostaa harmillisen alituotetulta, sirpaleiselta (kuvastanee artistin sielunmaailmaa) ja tylsältä levyltä. Vibrato on sävykäs. Vierailijoita albumilla on muutenkin liikaa. Siege Of Power kuulostaa hieman vaaralliselta, melko sympaattiselta, ajoittain tyrmäävän tehokkaalta ja koko ajan miellyttävän punaniskaiselta. 69 € (+mahd.toim.maksut alk. Maininnan arvoisia ovat myös ”sitten, kun olemme vanhoja ja ryppyisiä” -veisu Pushing Up Daisies, itkua ja potkua sisältävä Lost My Mind sekä sanoiltaan ja säveleltään herkkä Three. Hell-On soljuu kauttaaltaan vapautuneesti, eikä arkaile puntaroida näkemystensä monia puolia. Pääosin Neko Casen ja Paul Rigbyn rustaamat sävellykset kylpevät miellyttävän huokoisissa virtauksissa. Kaiken kaikkiaan kelpo poppia, jossa on oma twist, Lily-twist se kaiketi on. HEMMO PÄIVÄRINNE HHHH sisältää seitsemän ja puoli kelvollista biisiä tai biisin aihiota, mikä on taatusti enemmän kuin useimmilla nykylevyillä. Williamsin kotoutumista edistävät hänen kanssaan jo hedelmällisesti levyttäneet kitaristi Bill Frisell ja stilikka/dobro-spesialisti Greg Leisz, jotka luovat soolojen lisäksi levyn viileän, helmeilevän tausta-ambienssin. TURKU, GATORADE CENTER 15.12. Miro on yksin säveltänyt ja sanoittanut levyn kaikki kappaleet yhtä lukuun ottamatta. Lyriikat eivät ole tavanomaisinta räiskälehommaa, vaikkakin pääaiheena ovat parisuhteet ja rakkaus. MIKKO MERILINNA HHH K u v a: M ir o P al o k al li o Hinnat alk. laulajien ja The Beach Boysin popparien kanssa. 66 SOUNDI Matka Maailman Ympäri Kolme KHY Suomen Musiikki Edesmenneestä Sallan ja Miron matka maailman ympärieli SMMMY-yhtyeestä tutut multitaituri Miro Palokallio ja rumpaliveljensä Aarni ovat löytäneet uuden laulajan: Saara ”Sape” Niemelän. Sapella on vetreä ja sointuva lauluääni, jota hän osaa käyttää luontevasti ja taidokkaasti. Laulusuorituksissa haisee 1990-luvun döödis, soitossa on aimo annos New Yorkin hardcorea. Tämän spontaanin tuotantotavan seurauksena nauhalle on taltioitunut lähes 20 lyhyttä ja lyhyempää, hardcore-vaikutteista death metal -rallia. Taiteilijan albumit liikehtivät indien, vaihtoehtoisen countryn, americanan ja folkin hybridissä, jonka helmeilevät ainekset tuovat ajoittain mieleen Kirsty MacCollin edesottamukset. Lucinda Williamsia edelsi kreikkalainen klassinen laulaja Maria Farantouri, joten post-bop-mestari pysyttelee liikkeellä musiikin koko kentällä. Esitysten vahvuudet ja keskinäinen logiikka vaihtelevat, vaikka taso ei notku. Lloydilla ja Williamsilla on molemmilla vankat blues-juuret, mutta Vanished Gardens ei kaiva niitä esiin, vaan pyrkii stailaamaan Lucindan karhean ja emotionaalisesti värjyvän äänenkäytön levolliseen jazz-balladimuotoon, jossa jamisooloilu pidetään enemmän aisoissa kuin freenä. Nappy Wonderilla mutelle säädetyistä soittoraidoista paljastetaan välähdyksinä lyhyitä äänenpurkauksia. Mustan queer-ihmisen näkövinkkeli ei ole Blood Orangen tuotannossa uusi asia, mutta on lannistavaa kuunnella Puff Daddyn toistavan loputtomasti “hope”, vaikka se olisikin tarkoitettu ylösrakentavaksi kokemukseksi. 1€) 14.12. KAROLIINA KANTOLA HHH Siege Of Power Warning Blast Metal Blade Autopsy-yhtyeen solisti Chris Reifertin johtama eräänlainen all stars -metallipoppoo (mukana myös Asphyxja Hail Of Bullets -jäseniä) on erittäin old school ja miellyttävän viehkolla tavalla takapajuinen. Haluan tarkoituksella luoda hieman paineita
Punainen lanka pysyy kuitenkin hyppysessä kautta linjan, tyylilliset vaihtelut tapahtuvat sujuvasti ja johdonmukaisesti eivätkä hypi silmille. Vuonna 1999 perustettu Profane Omen osoittaa Ookalla olevansa eritLevyarviot > ...putosi huipulta lähes yhtä nopeasti kuin oli sinne noussutkin... Hienointa Shaw’n levyssä on se, että se ei suinkaan ole pelkkää kiiltävää, menneitä loiston päiviä kumartelevaa ulkokuorta vaan tänä päivänä relevanttia ja sielukasta sisältöä suurella sydämellä esitettynä. JARI MÄKELÄ HHHH Ty Segall & White Fence Joy Drag City Ahkerasti levyttävät sooloartistit Ty Segall ja White Fence (Tim Presley) suunnittelivat splittilevyn tekoa jo kuusi vuotta sitten, mutta päätyivätkin levyttämään yhdessä Hair-albumin. Ulkoisesti burleskiviihdyttäjän tai Waters-leffatähden näköinen Shaw kuulostaa Etta Jamesilta ja naispuoliselta Roy Orbisonilta. Inspiraatio kuulostaa rennolta, vapautuneelta ja luontevalta, mutta välittömyydessään yksioikoisten sävelmien osalta jopa hiukan aneemiselta. Myös Shannon And The Clamsin tuoreimman Onion-levyn tuottaneen Dan Auerbachin toistaiseksi kirkkaimmaksi kruununjalokiveksi kohoavan albumin isossa orkesterissa loistavat hänen lisäkseen Dusty Springfieldin ja Elvis Presleyn muinaisilla In Memphis -albumeilla soittaneet veteraanit rumpali Gene Chrisman ja kosketinsoittaja Bobby Wood. ASKO ALANEN HHH Profane Omen Ooka Playground Lahtelaisryhmä on vetänyt henkeä muutaman vuoden ja ollut julkaisurintamalla hissuksiin. Bennettin keveinä leijuvat laulumelodiat ja letkeät taustarytmit luovat valemuistuman 90-luvun aurinkoisesta R&Bja jazzfunk-fiiliksestä. Dynamiikkaa ja tyylien kirjoa löytyy levyn avaavasta rokkiriffittelystä The Waven balladitunnelmoinnin kautta Aftersoundin blast beatilla ryyditettyyn mättöön. Jälkimmäinen on osallistunut myös sävellystyöhön Shaw’n ja Auerbachin kanssa (I Might Consider sekä albumin eittämättä paras kappale Broke My Own). Ja vaikka levytystauko onkin ollut aavistuksen pitkä, ei levylle ole turhaan lähdetty tunkemaan liikaa tavaraa vaan maltettu kaapia parhaat ideat päältä ja pitäytyä kompaktissa ja iskevässä puolen tunnin levymitassa. Tarkoituksellisen valjuuden voi hyväksyä, mutta maneerin tasolla tie uhkaa nousta pystyyn. Albumin tiukka ja taloudellinen soitanto on taitava yhdistelmä The Internetin jäsenistön soittoa ja osaavaa sämpläystä. Amy Winehousen Back To Blackin jälkeen ei yksikään laulajatar ole puhutellut samalla tavalla. Biisit ovat originaaleja. Sekameteliä ei tehdä melodioiden ja tarttuvuuden kustannuksella eikä liian räikeästi. Tuotantopuoli tukee monipuolisia biisejä ja levy hengittää hyvin orgaanisella, mutta isolla tavalla. Nimenomaan fiiliksestä, sillä genrejen taustat potkivat tuohon aikaan tuhdimmilla ja tukkoisemmilla soundeilla. Jules Näveri laulaa tutun laajalla skaalalla niin puhtaasti kuin öristen. JARI MÄKELÄ HHHH K u v a: A ly ss e G af k je n Levyarvostelut 7_2018.indd 68 16.8.2018 16.14. Ainoat puheosuudet kuullaan It Gets Better (With Time) -kappaleella. Hiukan yllättäen Hive Mindin rap-tarjonta on The Internetin hip hop -juurista huolimatta lähes olematon. Useampaan rap-biisiin saksalaiselta tuottaja Jürgen Korduletschilta aiemmin sämplätty discofunkläiske on Roll (Burbank Funk) -raidalla huolellisesti kreditoitu taannoisen oikeusjutun takia. Albumi ei ole ollenkaan tylsä, sen parissa viihtyy lähes intiimisti, vaikka jääkin vaistomaisesti odottamaan melkeinpä demoilta kuulostavien esitysten jatkojalostusta. Segallin äskeinen Freedom’s Goblin antoi odottaa särmikästä, kitaralla terästettyä vaihtelua, mutta nyt hennohkot lauluäänet kiinnittyvät toisiinsa ja duettojollotus pitää pienimuotoisen, kokeilevan soitinlaboratorion enemmän taustalla. Bändin kahden ensimmäisen pitkäsoiton biiseistä Bennettin kanssa vastannut Martin on uudella levyllä vetäytynyt soittoja tuotantopuolelle ja kolmannella Ego Death -albumilla (2015) yhtyeeseen liittynyt kitaristi Steve Lacy on säveltänyt uudet kappaleet Bennettin kanssa. Luova tauko on kannattanut ja Profane Omen lyö pöytään varsin tiukan ja energisen kokonaisuuden, jossa ei löysää hetkeä ole. Shannon Shaw Shannon In Nashville Easy Eye Sound Roskan paavi John Watersin suosikkibändiksi kehutun rujon doo-wopja roots-yhtye Shannon And The Clamsin laulusolisti Shannon Shaw’n ensimmäinen sooloalbumi on viihdemusiikkia Nashvillen pompööseimmän countrypolitanin ja 60-luvun balladisoulin hengessä. Tarkkaavaisesti kuunneltuna Joy kulkee kiinnostavasti polveillen ja detaljirikkaasti, mutta kappaleet eivät kiteydy helpolla yksittäisiksi kohokohdiksi, joskaan eivät myöskään notkahda mitäänsanomattomuuteen. The Internet Hive Mind Sony Hive Mind on Odd Future -kollektiivin Syd Tha Kidin (Syd Bennett) ja Matt Martiansin (Matthew Martin) 2011 perustaman The Internetin neljäs ja todennäköisesti helpoimmin lähestyttävä albumi. Nyt yhteistyö on silloistakin tiiviimpää niin laulujen teossa kuin kimppasoittamisessa ja laulamisessakin
Mieleen tulevat Donovan, Nick Drake ja Bert Jansch. Pinnanpäälliset äänet humisevat muodottomina ja aallot tanssittavat eliöitä hypnoottisesti. Yleisilmeeltään Tangerine Reef on kiireetön teos, jonka tukirankana pulputtavat sameat kosketinkuplat. Värien ja muotojen kudelma on runsaspiirteisyydessään ällistyttävä mutta samalla ankaran johdonmukainen. Living Proof onnistuu tasapainottelemaan kehittymisen ja jatkumon trapetsilla, mutta jää silti edeltäjäänsä jälkeen. Tarkoituksellista tai ei, levyn kerronnallisin taso muodostuu sen sisäänpäinkääntyneisyydestä. Musiikki on ehdottoman assosiatiivista, mutta pohjautuu jokseenkin arvattaviin elementteihin. Eikä meininki ole oikeastaan vuosien takaisesta mihinkään muuttunut – The Kooksin kappaleet ovat edelleen rytmisesti rikkaita ja ennen muuta koukukkaita. Tämän kaiken Animal Collective koettaa kääntää musiikiksi. MIRKO SIIKALUOMA HHH Ray LaMontagne Part Of The Light RCA Edellisellä albumillaan, My Morning Jacketin Jim Jamesin tuottamalla Ouroborosilla, Ray LaMontagne lähti hyvin tuloksin muita, laulukeskeisempiä levyjään kitaravetoisemmalle, psykedeelisemmälle ja vapaammin irrottelevalle linjalle. Aikaisemmin LaMontagnen käheä laulu on viitannut soulin ja The Bandin suuntaan, nyt hän huokailee paljon pehmeämmin. Suuria keskustelunavauksia tai pyörän keksimistä uudelleen Living Proofilta on turha etsiä, jutun jujuna on hyvä meininki. Vaikka suosio on enää murto-osa entisestä, on The Kooks jatkanut uraansa sinnikkäästi. Lisäksi yhtye on saanut seuraajia nuoremmasta sukupolvesta muun muassa parinkin FIFA-pelisarjassa esiintymisen myötä. Rytmiryhmä on matkan varrella vaihtunut, mutta voimakaksikko Pritchard/Harris on edelleen yhtyeen puikoissa. As Black As Blood Is Blue voisi olla Black Sabbathia, eikä yhtään epävarmasti. Uusi rekryytti Tero Vuorinen vastaa jyrkästä kitarajynkytyksestä ja Timo Rautiaisen aikoinaan lyijyyn valamasta piukeasta ja selkokielisestä laulutavasta. State Champsin uusi tekele koostuu samoista aineksista kuin kolmen vuoden takainen isoveljensä, mutta reseptiä on vatkattu sopivasti uuteen malliin. Ei mikään helpoin tehtävä, mutta vielä vaikeampaa on tehdä sama temppu uudestaan. Let’s Go Sunshine on hyvä osoitus siitä että The Kooks on edelleen relevantti yhtye. Kansallisangstissa vellova tematiikkakaan ei vie tätä sävelkulun olennaista svengijännitettä, joka ei hae kontrastia tiiviille lyijymuotille, vaan tekee musiikista tarttuvampaa ja mielenkiintoisempaa. Mutta tässä pelissä hopea ei ole häpeä, ovathan asialla sentään osavaltion mestarit. Sinkkulohkaisu All The Time on saanut lyhyessä ajassa puolitoista miljoonaa toistokertaa YouTubessa, joten ainakin osa The Kooksin vanhoista fanijoukoista on tallella. Seitsemännellä albumillaan Massachusettsin-farmillaan elelevä laulaja-lauluntekijä ottaa täyden tuotantovastuun ja tekee oivallista jälkeä. Debyytti Inside In/ Inside Out (2006) myi Briteissä vaatimattomasti viisinkertaista platinaa ja yhtye oli oikeastaan kaikkialla esillä. Ilman Panda Bearia työstetty Tangerine Reef on sukellus salaperäisten liikkeiden ja väreilevien säteiden keskelle. JUSSI NIEMI HHHH Levyarvostelut 7_2018.indd 69 17.8.2018 10.00. Nousee helposti vuoden kovimpien raskasmetallijulkaisujen joukkoon. All The Time on yksi tämän vuoden parhaista kappaleista ja vaikka pitkäsoitto ei kokonaisuutena ylläkään sen tasolle, on loppulasku kuitenkin selkeästi positiivisen puolella. VESA SILTANEN HHHH Lyijykomppania Tietoja epäonnistumisista ja päättämättömyyksistä tai väkivaltaa ja vääriä lääkkeitä RAM Disc Sopivan raskasmielisesti nimetty albumi todistaa jykevästi, että Lyijykomppanian painavat alkuaineet ovat kulkeneet vääjäämättä läpi 35 vuoden ja 10 muusikon ravintoketjun. Instrumentaali Kantalan juopot värikuvina leikittelee jopa pelimannisävelmällä. Vaikka nuo kaksi suorastaan loikkaavat esiin joukosta, LaMontagnen vahva persoona ja bändin syvä sointi pitävät kokonaisuuden kasassa. State Champsin turboahdettu pop punk -kone kulkee auringolla ja hiuksiin kiinni jääneen purkan tavoin tarttuvilla melodioilla, ja tarjoilee koukkuja enemmän kuin keskiverto nyrkkeilyottelu. Albumi on sommiteltu Coral Morphologic -taiteilijakaksikon videoteosten rinnalle, mutta se luo myös omat kuvansa. Vielä rajumpi on tummanpuhuvalla bluesriffillä polkeva No Answer Arrives, jossa Ray kuulostaa todella kyrpiintyneeltä nykyisin vallitsevaan ”kaikki-tänne-heti-nyt” -mentaliteettiin. ASKO ALANEN HHHH The Kooks Let’s Go Sunshine Lonely Cat The Kooks oli reilu kymmenen vuotta sitten hurjassa nosteessa. Karskina livemasiinana Lyijykomppania takoo aihionsa vieläkin dynaamisemmin. Omaksi todellisuudekseen jättäytymällä Tangerine Reef osoittaa kouriintuntuvasti, että se mitä kuvittelemme riuttojen rauhaksi, on sittenkin vain illuusio, jota raapivat niin inhimillistävät merkitykset kuin eroosio ja ilmastonmuutoskin. Vaikka riutan kylkeen paiskautuu välillä merkkilyöntejä, vaikeroivia huutoja tai yksilöiviä teemoja, pysyy luenta alusta loppuun häiriöttömänä ja Animal Collectiven standardeilla toisteisenakin. Kuten useimmiten tämän kaltaisissa tapauksissa, myös The Kooks putosi huipulta lähes yhtä nopeasti kuin oli sinne noussutkin. Pääosin rauhalliset rakkausja perhelaulut ovat taas keskiössä, mutta kattaus on tyylikkäästi ja lämpimästi psykedeelinen, 60-lukua peilaten ja kaikua säästämättä, vaan ei nostalgisesti. JARI JOKIRINNE HHH Animal Collective Tangerine Reef Domino Koralliriutalla on rauhallista. Kahden onnistuneen kakun leipominen samoista aineksista ei ole helppoa. Parhaimmillaan kappalekollaasit osoittavat aukottomasti, miten lähellä äänet ja näyt ovat toisiaan. täin elinvoimainen ja verevä parikymppinen pumppu. Määrätietoisesti pelkistetyn matskun viehätys on ja pysyy horjumattomassa yksitotisuudessa, mikä ei estä miettimästä melodiakulkujen potentiaalista toimivuutta lennokkaamman hard rockin tai jopa kevyen popin iskukonsteilla. HANNU LINKOLA HHH State Champs Living Proof Pure Noise New Yorkin osavaltiosta kotoisin oleva pop punk -pumppu State Champs onnistui uransa kolmannella albumilla Around The World (2015) virittämään uuteen kukoistukseen genren, jonka monet uskoivat nähneen parhaat päivänsä milleniumin jälkivuosina tai viimeistään American Pie -elokuvien jäätyä jumiin spin off -limboon. Tyylilajissaan linjakkaasti kulkevat kappaleet ovat bändiin kolmanteen pestiinsä palanneen basistin Lemmy Lindströmin säveltämät ja ainoan alkuperäisjäsenen, rumpali Esa Moilasen, sanoittamat
Viileääkin viileämmän Millerin ylivertainen tekninen basso-osaaminen sekä hänelle ominainen soittotyyli tekevät hänen soundistaan aina tunnistettavan, mutta Laid Blackistä Miller on onnistunut kutomaan varsin raikkaan tuulahduksen erilaisia tunteita ja tunnelmia jännittävällä fuusiotwistillä. Teksteissä pysytellään ilmeisimpien parisuhdeongelmien ulkopuolella, mikä erottaa bändin omista aikalaisistaan. Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Dirkschneider ryhmineen kuulostaa tänään hevimmältä kuin aikoihin. Bändi on kaivanut pääosin keskitempoisiin heviralleihin sellaista iskua, josta viime vuosina on harvemmin saanut nauttia. Mutta tarinathan näitä kaikkia kolmea kannattelevat. Kitaravetoisella The Dietillä Omorin ura ottaa valitettavaa takapakkia, eikä levy useammankaan kuuntelukerran jälkeen kolise. Miehen soittamana lap steel ujeltaa sekin makeasti eikä kaveri ole hullumpi laulajanakaan. Kultaa hiuksissaan puolestaan vie mielikuvia 70-luvun perinneiskelmään, jossa piano dominoi suvereenisti sovituksia. Kokonaisuudesta erilleen poimittuina Four Years, Happiness Reigns ja Millennial Geishas toimivat kelvollisina vanhanaikaisina popviisuina. 70 SOUNDI Levyarviot > ...raskaammalla osastolla taotaan lujaa... Vinyylisinglen b-puoli On The Run on puolestaan se, missä itse bändissä ihastuin. Soolourakin on varsin vakuuttava, joskin Miller vaikuttaa unohtuneen jonnekin Pori Jazz -marginaaliin. Esimerkiksi Dominatorin (2009) kaksi ensimmäistä raitaa olivat ehdottomasti miehen uran parhaimmistoa, mutta kokonaisuus ei jaksanut kantaa samalla tasolla. Liekö sitten monipuolisen soittohistoriansa ansiota, että näihin levollisiin kappaleisiin on saatu ladattu olennaisin sekä tunnelman että rockin ydinmehua tihkuvan tyylitajun puitteissa. Ujosti mutta kertosäkeessään päättäväisesti helkkäävä power pop -kappale on paitsi näppärä, myös keskivaikeaa addiktiota aiheuttava kaunokainen. Flashbackit 90-luvulle vilisevät verkkokalvoilla. Mieleen tulvivat Ratsia, Pelle Miljoona, Problems. Pakko myöntää, että Kuumat Siivet -yhtyeen Tänä iltana -ep pääsi yllättämään laulelmallisuudellaan. LINDA SÖDERHOLM HHH Cullen Omori The Diet Sub Pop Cullen Omori työstää hieman Mind Games/Walls And Bridges -kauden John Lennonia muistuttavaa glampoppiaan nyt neljännellä albumilla. Nimiraita Amazon ei ehkä ole yhtä leikkisä kuin nimensä antaisi ymmärtää, vaan indie popin tyylikeinoja kertaava reipas ja hyväntuulinen popkipale. Vähän turhankin ironisesti nimetyn Million Dollar Money Machinen lopputuotteena on kohtalokkaasti pop-sävyillä maalattua synaveivausta 80-lukuhenkisellä etunojalla. Vaikka duolla onkin taustaa punkin ja rockin parissa, ei homma luisu halpahalligootteiluun, vaan Strangers-nimisen 12-tuumaisen neljä kappaletta kulkevat linjassa. Nyt neljän näpsäkän rallin mittainen vinyyliep Inkilä 27 on ilmestynyt vahvistamaan tuota mielikuvaa. Alkukesästä livenä näkemäni Ongelma teki vaikutuksen perinnetietoisuudellaan ja viattomuudellaan. Jotenkin tuntuu, että nämä kaksi kappaletta eivät vielä paljasta yhtyeen tulevan albumin koko tyylipalettia tai edes laadullista potentiaalia. Oma suosikkini on Itke hänet pois, jossa muun yhtyeen indie-juuret kuuluvat selkeämmin. Vaikka biiseissä ei ole mitään erityistä vikaa, useat niistä suorastaan laahaavat ja tuoreita ideoita on todella säännöstelty. Ossian Smithin poprock ei tyylillisesti ole mediaseksikkäin valinta tähän maailmanaikaan, mutta hyvin se silti toimii. JARI MÄKELÄ HHH U.D.O. Steelfactory on toista maata. Biisikin on polveilevassa herkkyydessään näistä kiinnostavin. Lopputulema on tyylikäs ja miellyttävää kuunneltavaa, jonka luonnollisena jatkeena on turvallisuus ja sitä myöten taustamusaksi ajautuminen. L evy-yhtiönsä kohupoppareiksi tituleeraama Pastis on siirtynyt nyt myös fyysisten julkaisujen puolelle. ANTTI LUUKKANEN Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Nuori kuopiolaisporukka soittaa 80-luvun alkuun sijoittuvaa sympaattista muttei lällyä uuden aallon punkia sopivalla rosolla. Sikäli Smithin huomioiminen juuri kitaristina on perusteltua, että esimerkiksi Jimmy Rouxin country-henkinen venyttely nostaa biisin aivan uudelle tasolle. Napakka soitto, tarpeeksi kova kiire tempojen kanssa ja ennen kaikkea ymmärrys isojen kertosäkeiden päälle ihastuttavat kerta toisensa jälkeen. Uusimmalla, lakonisesti nimetyllä albumillaan hän ei vedä taaskaan sitä perinteisintä jaskaa, vaan mielenkiintoisen yhdistelmän moderneja, urbaaneja musiikkityylejä – funkia, soulia, R&B:tä, breakbeatiä ja jopa träppiä kiedottuna bassovoittoisen jazzin herkkään syleilyyn. Kameleontin lailla tyylistä tyyliin tempautuvalle Millerille sopivat etenkin hiphop ja levyn featit on valittu erittäin tarkkanäköisesti. Varmaan kiehtovan dekadentiksi tarkoitettu raukeus kuulostaa albumimitassa harmillisen puuduttavalta. Genren sisäpiirin ulkopuolelta on myös helppo havaita, että ilmeisemmät kliseet ja ylilyönnit on kyetty kiertämään. Marcus Miller Laid Black Blue Note Vaikka nimi ei olisikaan entuudestaan tuttu, niin monet ovat varmasti kuulleet Grammyvoittaja Marcus Millerin virtuoosimaista basismia jo tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Pelkäksi kuuntelumusiikiksi joutumiselta levyn pelastaa tyyliin nähden runsaasti käytetty sähkökitara. Steelfactory AFM Vaikka Udo Dirkschneider eittämättä kuuluu metallin merkittävimpien kummisetien joukkoon, ei miehen U.D.O.-yhtyeen tuotanto viime vuosina laadusta huolimatta ole aina tahtonut kestää läpi koko levyn. U.D.O.:n raskaus on suorastaan murskaavaa. Heidi Horilan johtaman porukan tuoreimman julkaisun avaava nimikappale tuo mieleen yhä joka kuuntelulla Ultra Bran. Ei tee oikeutta vertailla Udon uutta levyä Acceptin menneisiin julkaisuihin, mutta ilmeisesti sen tiimoilta tehdyt kiertuLevyarvostelut 7_2018.indd 70 16.8.2018 16.14. Hän on se dude, joka on vaikuttanut muun muassa Miles Davisin, Herbie Hancockin ja Aretha Franklinin taustajoukoissa. Sleepless Town -ep:llä miestä säestää toki kokonainen bändi. Lahjakas kitaristi on noteerattu ja palkittukin soittajana, tämän levytyksen vahvuus on kuitenkin biisimateriaali. Smith Westerns hajosi laimeahkon Soft Will -levyn (2013) jälkeen, mutta Omorin soolodebyytti New Miseryn (2016) huolella kypsytelty kappalemateriaali, modernimpi tuotanto sekä etenkin Orchestral Manoeuvres In The Darkilta kuulostava Cinnamon nostivat sooloälpee numero kakkoseen kohdistuneita odotuksia. ja Ypö-Viis kukin vuorollaan. Vaikka chicagolaisten teinipoikien Smith Westerns -bändin debyytti (2009) kuulosti lähinnä The Black Lipsin garage rock -remellykseltä, löytyi nykyinen resepti jo yhtyeen positiivista huomiota herättäneelle toiselle pitkäsoitolle Dye It Blonde (2011). Siinäkään ei toki ole mitään pahaa, mutta totuus lienee kokonaisuudessaan vähän kimurantimpi kysymys
MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Korpiklaani Kulkija Nuclear Blast Mikäli on allekirjoittaneen tavoin pitänyt Korpiklaania aina enemmän tai vähemmän huumoriyhtyeenä, lyö Kulkija sopivalla tavalla luun kurkkuun. Sunnyland ei ole toivoton tapaus: sillä on hetkensä, mutta niitä hetkiä ei ole paljon. Voita leivän päälle. Juuri ne bändille kaikkein epätavallisimmat biisit ovat levyn suola ja esimerkiksi haikea Harmaja soi erityisen uljaasti. Steelfactory ei pääse lässähtämään kertaakaan. Anna Calvi Hunter Domino Ensilevyllään Anna Calvi (2011) vaikutuksen tehnyt laulaja-kitaristi on ollut julkaisumielessä vaiti sitten cover-ep Strange Weatherin (2014), jonka parilla raidalla äänessä oli myös David Byrne. Casey. Lisäksi laulaja Jonne voisi rohkeammin käyttää laajempaa palettia tulkinnoissaan ja laulaa hitusen enemmän taidolla kuin tunteella. MIRKO SIIKALUOMA HH www.soundi.fi ilmoitusmyynti@popmedia.fi PiENET iLMOT SK1 Uutuus! SK2 Uutuus! Pienet ilmot Pienet ilmot Ilmoitusmyynti VEIKKO VIRTANEN, 09-5627 7110, veikko.virtanen@soundi.fi Puh. Kolmannella albumillaan Anna Calvi on yhä PJ Harveyn ja St. Tuotantopuolta on mietitty tarkkaan, mutta turhaan hiomiseen ei ole sorruttu. Sunnyland on mukavaksi heittäytyneiden perheenisien rutiinisuoritus. VESA SILTANEN HHHH Mayday Parade Sunnyland Rise Ihan jees on loistavan vastakohta, pakko myöntää. Kokonaisuus on kuitenkin reilusti plussan puolella. Jaksan kuunnella Sunnylandin hädin tuskin yhdeltä istumalta. 03-222 1300 Levyarvostelut 7_2018.indd 71 16.8.2018 16.14. Stay The Same ja Satellite sopisivat hengeltään Mayday Paraden alkuaikojen levyille, kun taas Always Leavingin made in China -americana on vain vaivaannuttava pastissi. Kitaristina Calvi repii Telecasteristaan vaivatta niin vihlovia ja murskaavia kuin sovitukseltaan muita raitoja riisutumman Awayn tapauksessa hennompiakin sointuja. Jos jokin aurinko on näillä main näkyvissä, se on auringonlasku. Reilusti yli tunnin mitassa olisi kuitenkin varaa karsia löysää pois ja tiukentaa kokonaisuutta. Swimming Pooliin ujuttuu ripaus David Lynchille ominaista aavemaisuutta. Edellisellä albumillaan Black Linesilla (2015) tallahasseelaiset hylkäsivät hetkellisesti turvalliseksi muodostuneen siirappisen pop punkinsa ja hyppäsivät hetkittäin jopa grungehenkiseen synkistelyyn. 0500-789692 ja 03-6171018 Tähtiportinkatu 18 13130 Hämeenlinna WWW.TLAUDIO.FI stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet Parhaat merkit ja kattavimmat valikoimat high-end ja kotiteatterilaitteita. Väkevästi itseään, sukupuolista identiteettiä ja seksuaalisuutta tutkiskelevalla Hunterilla Calvi on sekä näkijä että tekijä. SOUNDI 71 eet ovat nostaneet vanhoja muistoja pintaan. Black Lines oli irtiotto, virkistävä sukellus avantoon. MUSIC SHOP Pitkäkatu 28, 65100 VAASA • 06-3170 159 www.unisound.fi Käy myös web-kaupassamme www.vertikaali.com Hyvän fiiliksen musakauppa bassot/vahvistimet kaiuttimet/mikserit mikrofonit www.tammerpianojasoitin.fi kitarat Myy kitara! Löydä rumpali! Osta levy! Liity bändiin! Pikkuilmot osoitteessa www.soundi.fi Jokaisen kitaristin nuottihyllyyn kuuluu teos SKAALOJA SÄHKÖKITARALLE ERILAISIN SORMITUKSIN Suoraan tekijältä ilman postikuluja (24€). Kaikkialla paistaa tunne siitä, että tämä on tehty jo paremmin. ediside@luukku.com https://sites.google.com/site/eijauhi Pikkuilmot 11_10.indd 93 9.11.2010 9.18 Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit Laadukkaat japanilaiset FGN-kitarat ja -bassot www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Bändi on toki aina soittanut taitavasti ja on syystäkin genrensä suosituimpia yhtyeitä, mutta viimeistään nyt se osoittaa hallitsevansa paljon muutakin kuin hilpeät ryyppyrallatukset. Floridan takavuosien emorockkuninkaiden, Mayday Paraden uutta albumia kuunnellessa vanha fani huomaa toivovansa, että Sunnyland olisi sysihuono menettelevän sijaan. Dirkschneider näyttää, miten heviä voi tehdä nykyaikana tyylikkäästi, suurella sydämellä ja vahvalla tunteella. Sysihuono herättäisi sentään jotain tunteita. Eeppisissä kappaleissa on tarttuvia melodioita, iskeviä riffejä ja tanakkaa poljentoa. Myös raskaammalla osastolla taotaan lujaa, josta hyvänä esimerkkinä toimii Korppikalliota. Ja kyllä, myös niitä sahdinhajuisia yhteislaulujakin löytyy. Uusi levy on kuin kuuntelisi Princess Of The Dawnin ja Restless And Wildin kaltaisia muunnelmia, mutta tonnin verran painavampina sovituksina. Hunterin paikoin kolean ja painostavankin soinnin takuumiehinä ovat Nick Caven pitkäaikainen tuottaja Nick Launey, Portisheadin Adrian Utley ja vuosikymmeniä Caven The Bad Seedsissä viihtynyt Martyn P. Esittäjän itsensä toimesta. Palvelemme myös iltaisin ja viikonloppuisin. Vincentin kaltaiset vahvat naiset mieleen tuova artisti, jolla on parhaimmillaan kyky pysäyttää niin laulajana kuin soittajanakin. Melodiat hivelevät nätisti ja kitaraharmoniat kuljettavat mielen suloisesti 80-luvulle, jonka bändi kuitenkin teleporttaa modernisti nykyaikaan. Bändi onnistuu suunnilleen kaikessa. PERTTI OJALA HHHH ...raskaammalla osastolla taotaan lujaa... Levyn kappaleet ovat painavana kumisevine rumpuineen pelin avaavasta As A Manistä lähtien tunnemyrskyisiä kokonaistaideteoksia, joiden briljeeraavissa laulutulkinnoissa kuuluu sekä Maria Callas -ihailu että Siouxsie Sioux ja Patti Smith. Lisäksi lyriikkaosastolla mennään vakavilla vesillä, mutta vältetään kielemme pahimmat ja korneimmat latteudet sekä tahattomat koomisuudet
Destroyerin, The War On Drugsin ja Okkervil Riverin kaltaisten vaihtoehtovaikuttajien ammentaessa lapiokaupalla 1980-luvun AORestetiikasta Broadcast kuulostaa nykyisin vaikutusvaltaisemmalta kuin koskaan. Levyn kärkiraita esittelee avoimesti orkesterin keinovalikoiman. Paneutunutta vaikutelmaa korostavat huolella kirjoitetut kappaleet, jotka painautuvat toistensa syleihin hentojen kosketinharsojen suojassa. Etenkin avauspuoliskolla stadionkokoon puhalletut uuden aallon mainingit laineilevat taiten ohjattuna kavalkadina: Ensin Any Colourin sähköisesti pulppuava hurmos sulaa saumatta One For The Mocking Birdin haikeanpirteään rullaukseen. Siksi sitä pitäisi kuunnella. TEKSTI: HANNU LINKOLA Kiven alta 7_18.indd 72 16.8.2018 13.38. Julkaistu: 22.11.1986 File under: Pop rock, New wave Kappaleet A1 Any Colour* A2 One For The Mocking Bird* A3 I’ve Been In Love Before A4 Life In A Dangerous Time* A5 Fear Of Falling B1 (I Just) Died In Your Arms Tonight B2 Don’t Look Back B3 Sahara B4 It Shouldn’t Take Too Long B5 The Broadcast* * Aloita näistä Pidät tästä, jos pidät näistä Simple Minds U2 Tears for Fears Talk Talk Mr. Kaksikko hankki ripeästi levytyssopimuksen ja täydensi sen jälkeen rivejään basisti Colin Farelylla ja rumpali Martin Beedlella. Cutting Crew perustettiin Lontoossa vuonna 1985, kun laulaja Nick Van Eede houkutteli yhteistyökumppanikseen kanadalaiskitaristi Kevin MacMichaelin. Debyyttialbumi Broadcast julkaistiin syksyllä 1986, ja jo tätä ennen (I Just) Died In Your Arms oli tehnyt selvää jälkeä Atlantin molemmin puolin. Banaaleinkin ilmaisu on kuitenkin vain osittaista herpaantumista ennen levyn kliimaksia The Broadcastia. Ajan soisi kuitenkin olevan yhtyeelle armollisempi. Tekisitkö Kiven alta -jutun Cutting Crew’n debyytistä. Kokonaisuutena levy on paljon kohtalokkaampi ja kunnianhimoisempi kuin avainhittinsä. Se on ehkä täynnä synnyinvuottaan, mutta samalla edelleen kiinni kaikessa siinä mihin täydellisin popmusiikki on aina perustunut: herkänröyhkeässä näyttämisenhalussa, korventavassa tunteenpalossa sekä tasapainoilussa naivismin ja jonkin paljon suuremman rajalla. Broadcastin menestystä seuranneet taloudelliset kiistat kuitenkin näivettivät nelikon luovuuden. Sen kertosäkeet sinkoutuvat varjoisilta kiitoradoilta korkealle avaruuteen, kitarat alleviivaavat vaikutelmia suurieleisesti, rytmipohja nakuttaa tehokkaasti, ja Van Eeden tulkitsee pahaenteistä rakkaustarinaansa kuin tahtonsa viimeisiä rippeitä hyvästellen. Kääntöpuolella sama kaari toistuu hieman laimeammin. Haluaisin kovasti lukea, miksi minun pitäisi kuunnella yhtyettä joka on tehnyt (I Just) Died In Your Arms -hirvityksen!” Päätoimittajalta saapunut toimeksianto kertoo osuvasti, mistä Cutting Crew muistetaan. 72 SOUNDI Kiven alta > Varjoon jääneitä levyaarteita takavuosilta Cutting Crew Broadcast Virgin ”H eippa. Tv-evankelistoja piikittelevä päätösraita sikiää rienaavan hitaasti, kuin kallion uumenista ryömien, kunnes räjähtää varoitukseksi kokonaiselle todellisuudesta irtautuvalle aikakaudelle: ”I can make it look natural ‘cos the more that you see, it’s the less that you know, it’s the more that you give.” Yhtye tuskin arvasi näiden sanojen jäävän sen viimeiseksi varsinaiseksi julkilausumaksi. Koko totuutta kappale ei kuitenkaan kerro. Toisella levyllään (The Scattering, 1989) Cutting Crew tavoitti vain murto-osan esikoisen hurmoksesta, ja syntyjään unohtunut kolmosalbumi Compus Mentus (1992) oli lähinnä viimeinen naula bändin arkussa. Mister Mutta laulu on sittenkin vain alleviivauskynällä piirretty karikatyyri Broadcastista. Sen sovitukset ovat tyylillä sorvattuja ja soiton taianomainen hartaus tekee suurellisimmistakin hetkistä henkilökohtaisia. Orkesterin ensimmäinen single on sen suosituin ja inhotuin; kädet jotka ovat ruokkineet ja kädet jotka ovat tappaneet. Vaikka Van Eede on julkaissut 2000-luvulla Cutting Crew’n nimellä kolme levyä, on orkesterista käytännössä jäljellä enää yksi laulu ja siihen sidottu maine. Sen jälkeen elokuvallinen I’ve Been In Love Before johdattaa mietteliäästi Life In A Dangerous Timen arvoitukselliseen kiihkeyteen ja lopulta Fear Of Fallingin urbaaniin ahdistukseen
Room Escape tulostus.indd 73 16.8.2018 13.23
Sitten muistin hänelle antamani lupauksen, jonka mukaan julkaisen musiikkia omaan loppuuni asti. Viimein kauan odottamani keikka alkoi ja musiikki kuulosti aivan jumalaiselta, ja huusinkin kaverini korvaan, että ”tämä on parempi kuin uskalsin toivoakaan”. No, en voi moittia heitä, sillä naispuolinen metallilaulaja oli sen ajan Saksassa todellinen harvinaisuus. Esiintymisen jälkeen kerroin paikalle tulleille levy-yhtiön edustajille, että ”pahoittelut tästä sekoilusta, mutta tapasin sentään tänään Lemmyn”. – Kun sitten ehdotin Nuclear Blast Recordsille tuplalevyä, he vastasivat aluksi, ettei sellainen ole tämän hetken hengen mukaista. – Päätin jo 1980-luvun alkupuolella, että minusta tulee maailmaa kiertävä heavy metal -laulaja, ja kaikki tietenkin hymähtelivät minulle hyväntahtoisesti... Kuten sanoin, olin silloin aika nuori, enkä ollut käynyt monessakaan konsertissa. Minut oli kutsuttu Lontooseen showcase-tapahtumaan, ja lähdin sitten soundcheckin jälkeen läheiseen pubiin, sillä halusin nähdä aidon brittiläisen olutravintolan. Olen käynyt esiintymässä Suomessa aivan liian harvoin! ”Kun sitten ehdotin Nuclear Blast Recordsille tuplalevyä, he vastasivat aluksi, ettei sellainen ole tämän hetken hengen mukaista.” K u v a: Jo ch en R o lfe s Bazook 7_18.indd 74 17.8.2018 13.26. Mitä ihmettä. Elin muutaman viikon ajan sataprosenttisessa heavy metal -taivaassa! Haastatteluhetkelläkin Lemmypaitaan pukeutuneen Doron ilme synkkenee, kun tarinointi etenee Motörhead-kipparin maailmaan. Tai siltä se ainakin tuntui silloin, kun Judas Priest tarjosi meille paikkaa mittavalla kiertueellaan... – Päätin räpiköidä vastavirtaan, ja tein hartiavoimin töitä toteuttaakseni unelmani. 74 SOUNDI Bazook! > Raskaamman puoleista asiaa. Otimme sitten muutaman drinkin... Saksalaista raskaan rockin kuningatarta huvittaa kysymys ”ensimmäisistä kokemuksista” heavy metalin maailmassa. – Lemmy auttoi minua lukemattomia kertoja. Tajusin samalla hetkellä, että olen aikamoisessa maistissa, ja keikka menikin sitten penkin alle. Sain esiintyä joka ilta suurille yleisöille ja oman vedon jälkeen pääsin seuraamaan suosikkiyhtyeeni konserttia lähietäisyydeltä. ja muutaman lisää. David Coverdale oli silloin aivan uskomaton laulaja, eikä hän ollut nuoren hevidiggarin mielestä yhtään hassumman näköinenkään, hymyilee Doro. Ystäväni vastasi, että ”muuten hyvä, mutta tämä ei ole Judas Priest”. Kukapa muu siellä istuskelikaan kuin Lemmy! Emme olleet aikaisemmin tavanneet, mutta menin saman tien esittäytymään, ja Lemmy sanoi tietävänsä Warlockin. Maailma on usein kiitettävän ihmeellinen paikka. Teksti: Timo Isoaho EDELLEEN VASTAVIRTAAN H elsinkiläiskuppilassa istuskeleva Doro Pesch, artistinimeltään toki pelkkä Doro, puhkeaa hersyvään nauruun. Ilmeisesti tämä kommentti rikkoi jään, ja eräs A&R päätti lopulta ryhtyä yhteistyöhön kanssani. – Mutta minun piti puhua eräästä toisesta konsertista... Saman tien kaikki padot aukesivat ja sävellyksiä alkoi tulla solkenaan, Doro sanoo. En siis tajunnut, että Judas Priest ei ole illan ainoa bändi, nauraa Doro. Yhtäkkiä hän kysäisi, että eikös sinulla ollut tänään joku esiintyminen. Matkalla tarvitaan aina myös tuuria, ja Warlock taisi syntyi onnellisten tähtien alle. Olin alle parikymppinen, mutta olin jo pari vuotta aikaisemmin nähnyt esimerkiksi Whitesnaken majesteettisen keikan. – Soittovuorossa oli illan avausyhtye Accept. Onneksi heidän ympäri puhumisensa ei ollut vaikeaa, sillä Nuclear Blastin työntekijät ovat sydämeltään metallifaneja. Olin ainakin omasta mielestäni maailman kovin Judas Priest -fani, ja bändi saapui sitten konsertoimaan kotiseudulleni Düsseldorfiin. Pitkäsoitot ja kiertueet ovat seuranneet toisiaan, ja tällä hetkellä artistin pitää kiireisenä peräti tuplamittainen Forever Warriors, Forever United. – Elettiinköhän silloin vuotta 1982. – Seuraavaksi aion kiertää maailmaa todella pitkään, ja toivon mukaan pääsen yhtyeeni kanssa myös Suomeen. Menestyksekkään 1980-luvun ja sitä seuranneen hard rockin mustan vuosikymmenen jälkeen Doron ura on ollut lähes jatkuvassa nousukiidossa, vaikka sitä ei ole Suomessa niin huomannutkaan. Olin esimerkiksi aikeissa lopettaa koko urani vuosituhannen vaihteessa isäni kuoltua, mutta hän patisti minua jatkamaan, ja kirjoitimme yhdessä biisin Love Me Forever, kertoo Doro. – Jo ensimmäinen kohtaamisemme 80-luvun puolivälissä oli ikimuistoinen. Ei nimittäin mennyt kauankaan, kun Doron ensimmäinen nimeä saavuttanut yhtye Warlock kiinnitettiin Judas Priestin Euroopan-rundin avausnimeksi. – Kun Lemmy menehtyi, olin pitkään täysin surun murtama
J otkut asiat saattavat hyvinkin parantua ikääntyessään, ja esimerkiksi monet viskilaadut alkavat olla parikymppisinä jo ihan maistelukelpoisia. No, meno ei silti hidastunut. Onneksi piristäviä poikkeuksiakin löytyy. Yhtäkkiä joku isompi korsto nappasi meikäläisen päästä kiinni ja ehdin miettiä, että ”kohta muuten sattuu”. Mutta eipä sattunutkaan, sillä kyseinen herrasmies halusi vain ottaa ”Markus ja minä” -selfien kesken keikkaremellyksen! – Toisella kerralla kiersimme Yhdysvalloissa, ja bussikuskimme oli intiaanireservaatissa asunut vanha hippi. – Halusimme tehdä napakan paketin ilman tyhjäkäyntiä, ja kirjoittaa nimenomaan biisejä, eikä riffikokoelmia. Kitaristi Markus Vanhala, aloitetaanpa tällä kerralla näin: jos aikakone olisi olemassa ja pääsisit matkustamaan vuoteen 1996, niin mitäpä sanoisit hieman nuoremmalle itsellesi. Crowley ( Tribute-albumin liveversio) DEATH / CHUCK SCHULDINER: The Philosopher DREAM THEATER / JOHN PETRUCCI: Under A Glass Moon PINK FLOYD / DAVID GILMOUR: High Hopes ( Pulse-albumin liveversio) Lue Vanhalan perustelut Soundin nettisivulta. Yhdistäpä mielessäsi vaikkapa At The Gates sekä Journey, ja lisää joukkoon suomalaista melankoliaa niin alat olla lähellä Omnium Gatherumin seutuja. Kotkalainen Omnium Gatherum on saavuttanut jo kahdenkymmenenkahden vuoden kunnioitettavan iän, mutta ryhmän melodinen death metal kuulostaa uudella The Burning Cold -albumilla komeammalta kuin koskaan. Aikomuksena on julkaista uusi studioalbumi syksyllä 2019, mutta en lupaa mitään varmaa! K u v a: Ja ri H ei n o MARKUS VANHALA ja 5+1 tärkeintä ja vaikuttavinta kitarasooloa: IRON MAIDEN / ADRIAN SMITH: Stranger In A Strange Land JIMI HENDRIX: Little Wing OZZY OSBOURNE / RANDY RHOADS: Mr. Miltä meininki vaikuttaa aidan sillä puolella. – Tuossa oli jo puhetta hevikiireistä... Omassa punkassa tuli jokusenkin kerran pohdittua kaikenlaisia kolariskenaarioita. Melodiat ovat melodisempia ja aggressiivisuus ärhäkämpää, ja juuri tästähän meidän yhtyeessä on aina ollut kysymys: äärimelodisesta death metalista. Mutta onneksi syntyi, ja erittäin kunniakkaasti vieläpä! Oliko teillä jotakin erityisiä tavoitteita pitkäsoiton suhteen. No, levyn materiaali syntyi melkoisen ruuhkavuoden tiimellyksessä. – Toisaalta Markus vuosimallia 1996 voisi myös näpäyttää tätä nykyistä kaveria toteamalla, että älähän pappa valita loppumattomista hevikiireistä ja koti-ikävästä, sillä itsehän sinä tätä aina halusit! No, tekemistä on kieltämättä piisannut, sillä toisinaan kalenterivuoteen on mahtunut yli kaksisataa reissupäivää. Nämä haaveet, ja ehkä pari muutakin, ovat sittemmin toteutuneet, kohta kahtakymmentä studioalbumia tähänastisella urallaan tekemässä ollut Vanhala naurahtaa. Kaveri kantoi asetta ja poltti NAPAKAMPAA, MELODISEMPAA, AGGRESSIIVISEMPAA pilveä koko ajan. Palataanpa sitten jo mainitun The Burning Cold -pitkäsoiton maisemiin. Vanhala toki kepittää myös Insomniumin riveissä. – ”Olehan poika tarkkana mitä toivot tulevaisuudelta, sillä haaveesi saattavat hyvinkin toteutua!” Alkuperäinen tavoitteemme oli kuitenkin julkaista demo ja saada ainakin yksi biisi soimaan Metalliliittoradio-ohjelmaan. Rockbändien suhteen tilanne on kovin toisenlainen, sillä kahden vuosikymmenen merkkipaalun ohittaneet orkesterit alkavat usein olla museotavaraa. SOUNDI 75 Bazook 7_18.indd 75 16.8.2018 17.45. – Eräällä Minskin-keikalla yleisön ja yhtyeen välissä ei ollut barrikadia, ja sikäläisiä faneja kiipesi lavalle pogoilemaan suorastaan solkenaan. – Insomnium on keikkatauolla, ja uudet biisit ovat kypsyttelyvaiheessa. En pysty säveltämään tien päällä – tarvitsen omaa rauhaa sen luovan hulluuden tilan saavuttamiseksi –, ja jälkikäteen onkin tullut ihmeteltyä, että missä välissä tämän albumin materiaali syntyi... Vanhalan ”tien päällä sattuu ja tapahtuu” -tarinapankki on loputon, mutta otetaan tähän sentään pari lohkaisua. Lyhyt helteinen kesäloma meni siis siihen, että sävelsin kylmiä ja pimeitä metallibiisejä. Pisimmillään hän ajoi 22 tuntia putkeen ja kävipä sitten myös niin ikävästi, että hänen poikansa kuoli kesken kiertueen
Kerroin etukäteen pääasialliselle sanoittajalle Tuomas Keskimäelle, että ”nyt tarvitaan enemmän Helismaata”, ja sitä sinne sitten tulikin. Pääsimme perille, ja isokokoinen mieslääkäri alkoi puhua jotain promoottorin kanssa. – Vielä pohjoisemmasta Rovaniemelle muuttanut Maaren joikasi perinteisiä joikuja ja minä komppasin akustisella. Vuonna 1993 kävi nimittäin niin, että Tampereelta Rovaniemelle osoitteensa vaihtanut Järvelä perusti Shamaani Duo -kokoonpanon silloisen elämänkumppaninsa Maaren Aikion kanssa. Päivikki Palosaari pestasi meidät sitten Hullu Poro -ravintolaan talon bändiksi, ja meillä oli esiintymisiä suunnilleen joka ilta. Kyllästyimmekin samoihin joikuihin aika nopeasti ja aloimme tehdä omia samantyylisiä sävelmiä. – Viimeksi polviniveleni rikkoutui kesken kiertueen, ja promoottori kertoi tietävänsä oikopolun sairaalalle. Shamaani Duossa ei ollut sähkökitaraa, mutta sitä voidaan silti pitää Korpiklaanin varhaisena asteena. Erään kerran paikalle ilmestyi Radiomafian väkeä, ja he ihmettelivät, miksi emme ole tehneet omaa albumia. Kävimmekin sitten Helsingissä nauhoittamassa Hunka Lunka -levyn, mutta Shamaani Duon päivät alkoivat silti olla luetut, Järvelä muistelee. Spirit Of The Forest -debyyttialbumin (2003) jälkeen Korpiklaanista on kasvanut kenties maailman vaikutusvaltaisin folk metal -yhtye, eikä railakas matka ole päättymään päin. Vietimme kesän Tampereen seudulla, ja alkusyksystä olimme lähdössä takaisin Lappiin keikkailemaan. Levyllä seikkailee periaatteessa vain yksi hahmo, tämä hulivilikulkuri, mutta en pidä Kulkijaa silti yhtenäisenä teemalevynä. Lähdin sen kanssa tarpomaan umpihankeen, pakkasta oli parikymmentä ja minulla oli nahkahousut jalassa. – Tämä oli tietoinen ratkaisu. – Eräs osuvimmista esimerkeistä on videobiisi Harmaja. 76 SOUNDI V uonna 2003 perustettu folk metal -innovaattori Korpiklaani täyttää viisitoista kuluvan vuoden aikana, mutta yhtyeen kipparin Jonne Järvelän rempseät seikkailut folkin, kansanmusiikin ja metallin maisemissa yltävät paljon kauemmaksi. Tuorein albumitulokas, 7. Tein flamenco-kitaralla sormiharjoitusta, ja yhtäkkiä treenikuvio alkoi kuulostaa alustavalta biisiaihiolta. Korpiklaanin maailmankiertue alkaa syyskuussa. Ensiksi on kahden viikon rykäisy Venäjällä. – Bullet For My Valentinen Matt Tuck. – Niihin aikoihin hengenlähtö oli erään kerran todella lähellä. Lekuri oli kuulemma sanonut, että ”toivottavasti tämä kaveri ei pillahda itkuun kesken hoidon niin kuin se edellinen tapaus”. Samalla hetkellä joku känninen rekkakuski kaahasi niin läheltä ohi, että Matsonin avaama ovi lensi huitsin nevadaan. – Itänaapuri on Korpiklaanille tuttu paikka, sillä olemme rundanneet Venäjällä paljon, hymähtää Järvelä. Ostin taannoin uusia instrumentteja, muun muassa flamenco-kitaran ja kanteleen, ja ne aukaisivat ihan uusia sävellyssuonia, Järvelä kertoo. Jatkoin ideoimista eteenpäin ja vähän ajan kuluttua Harmajan elementit olivatkin jo kasassa. Järvelän ja Johanssonin aika ei koittanut, ja loppu on suomalaisen raskaan musiikin historiaa. syyskuuta ilmestyvä Kulkija on peräti 71-minuuttinen järkäle. Kuka se ”edellinen tapaus” oli. Ja jos se rekka olisi törmännyt pakuun pahemmin, niin meiltä kaikilta olisi lähtenyt henki. – Biisejä syntyi helposti, kuten levyn mitastakin voi päätellä. Pysähdyimme Oriveden kohdalla, ja mukana ollut Matson (Korpiklaanin rumpali Matti Johansson) avasi pakettiauton oven ja oli astumassa pihalle. En pillahtanut. VÄHEMMÄN KALEVALAA, ENEMMÄN HELISMAATA ”Itänaapuri on Korpiklaanille tuttu paikka, sillä olemme rundanneet Venäjällä paljon.” Bazook! > Teksti: Timo Isoaho K u v a: P ee ro La k an en Bazook 7_18.indd 76 17.8.2018 13.33. Studioteknikko Janne Saksan kanssa nauhoitetun Kulkijan tekstit ovat edellislevyjä vähemmän Kalevala-vaikutteisia. Jos auto olisi tullut sekunnin tai pari myöhemmin, niin Matsonin taru olisi päättynyt siihen paikkaan
COB tulostus.indd 77 16.8.2018 13.10
Mun mielestä maailmassa on jo tarpeeksi niitä tietyn mallisia soittimia – tiedätte kyllä mitä, kommentoi Mika Ruotsalainen, Raato Custom Guitarsin primus motor. – Custom-soittimien ollessa kyseessä asiakkaalla on mahdollisuus olla luova, ja tämän vuoksi olen parhaillaan kehittämässä valmiutta tuottaa entistä monipuolisemmin eri skaalan pituuksilla olevia multiscale/fanned fret -kitaroita ja -bassoja. – Imin kaiken mistä vain sain tietoa. Ensimmäinen pitkästä tavarasta valmistamani soitin oli 35 tuuman skaalalla varustettu viisikielinen neckthrough-basso. Kuten 7-kielisessä Raadotar-multiscale-kitarassa, johon pilkoin eri puulajien ylijäämäpaloja, asettelin muottiin ja kaadoin värjätyn valuhartsin perään. 78 SOUNDI SUOMALAISTA KÄSITYÖTÄ ESITTELYSSÄ SOITINRAKENTAJAT | OSA 30 Raato on hanskan mukainen E-Liike > Tällä palstalla matkataan musiikin juurille. Raato-kitaroiden lanseeraus tapahtui helmikuussa Helsingin Kulttuuritalolla järjestetyssä Tonefest-tapahtumassa. Näiden seikkojen sovittaminen soittajan mukaiseksi kokonaisuudeksi onkin se kaikkein tärkein tehtäväni, muotoilee Mika ja kertoo aina uutta tilausta vastaanottaessaan käyvänsä yhdessä asiakkaan kanssa läpi yllämainitut asiat, joiden pohjalta tehdään päätös myös puuvalinnoista. Asiakkaat ovat arvostaneet mahdollisuutta osallistua prosessiin. – Samalla käyn vielä läpi mahdolliset viimeistelyn suhteen heränneet ajatukset. Näin käsityönä tehdessä pystyy joustavasti mukauttamaan alkuperäistä suunnitelmaa ja kehittämään hommaa eteenpäin. Käytin ajan soitinten suunnitteluun ja soitinrakennustekniikoiden hiomiseen. Aina tilaisuuden tullen tarjosin rakentamiani soittimia eri ihmisten kokeiltavaksi ja sitä kautta saadun palautteen mukaan kehitin hommaa eteenpäin. Raudat ovat Hipshotilta ja mikrofonit Bare Knuckle Pickupseja. 90-luvun alusta sekä kitaraa että bassoa soittanut mies tottui huoltamaan omat soittimensa ja opetteli nauhojen vaihdon. Vaikka nykyisin tekisinkin asioita hieman toisin, siitä tuli kuitenkin ihan oiva peli. Tiettyihin kitaramalleihin olen kokeillut erilaisia vaihtoehtoja perinteiselle kannelle. Raato on yhden miehen yritys ja suomalaisessa kitaratuotantogalleriassa vielä suhteellisen nuori brändi. Päätavoitteena tässä on varmistua, että instrumentin ergonomia ja soittotuntuma ovat asiakkaan hanskan mukaisia. Kolmisen vuotta sitten jättäydyin pois aiemmasta työstäni ja minulle avautui mahdollisuus omistautua harrastukselleni täysipäiväisesti. – Raato-soittimien kehityksen pääroolissa ovat soitettavuus ja ergonomia, soinnin sopivuus ja monipuolisuus käyttötarkoitukseen sekä yksilöllinen ulkonäkö. Rungoissa suomalaista ja ulkomaista leppää, mahonkia sekä suosaarnea. Kun palikat on liimassa ja ”kypsyneet”, pääsenkin itse asiaan eli puunlastujen tuottamiseen. Tarjolla onkin monenlaisia vaihtoehtoja alkaen pelkistetystä satiinista ja high-gloss -viimeistelyllä silatusta monivärisestä loimukannesta vielä yksilöllisempiin ratkaisuihin kuten vaikkapa Lichtenberg-puunpolttokuviointiin tai erilaisiin valuhartsikansiin. Ne, joissa on vapaus soveltaa ja kokeilla. – Puulaji vaikuttaa oleellisesti soundiin. Materiaalien osalta pidän mielen avoimena. Soittimen muotoilu ja valmistus tapahtuu käsityönä, toki hyödynnän mahdollisuuksien mukaan käsikäyttöisiä sähkötyökaluja. Mieli avoimena Mika käyttää rakennustyössään pääosin perinteisiä puulajeja. – Mikäli kyseessä on uusi tai asiakkaan itsensä ideoima soitinmalli, luonnostelen soittimesta mittatarkan piirustuksen. Mika kertoo, että soittimen ulkonäkö on luonnollisesti monille tärkeä seikka. Kitarat loppukäyttäjille Mika etsii mielenkiintoisia artisteja yhteistyöhön uusien soitinmallien ”Raato-soittimien kehityksen pääroolissa ovat soitettavuus ja ergonomia, soinnin sopivuus ja monipuolisuus käyttötarkoitukseen sekä yksilöllinen ulkonäkö.” E-liike 7_18.indd 78 16.8.2018 14.03. Kuten niin moni muukin rakentaja, ajautui Mikakin alalle kuin varkain. Kun soittimen kaula ja runko ovat löytäneet karkean muotonsa, pyrin saattamaan aihion ja potilaan kohtaamaan vielä toisensa. Vaikka Mikallakin soitinhuollot ja -korjaukset sekä erinäiset modaushommat ovat tärkeä osa tulonmuodostusta, on oma ambitio silti vahvasti uuden luomisessa, suunnittelussa ja rakentamisessa. Kauloissa usein vaahteraa, mahonkia tai wengeä, kansipuissa loimuja visakoivua, loimuvaahteraa ja eebenenpuuta, joista viimeksimainittua hän käyttää useimmiten myös otelaudoissa. Soittimen valmistus on kuin elävä organismi, joka kehittyy matkan varrella, kun uusia ideoita herää. Tarkoitus on esimerkiksi tutkia hieman tarkemmin Rockliteja Richlite -komposiitteja otelautoihin eebenin sijasta. Silti sen tuotteet ovat päätyneet jo usean raskaamman musiikin soittajan kouraan – mahdollisesti siksi, että nykyisissä malleissa heijastuu vahvasti Ruotsalaisen oma soittotausta. Ammattilaiseksi Vajaa vuosi sitten Mika päätti tehdä harrastuksesta itselleen päivätyön ja toiminta käynnistyi virallisesti marraskuussa 2018. Hän tähdentää, että valinnat perustuvat aina haettuun sointiin ja ulkonäköön. Teksti: Esa Kuloniemi -M ielenkiintoisimmat projektit ovat niitä, joiden suunnittelussa on käytetty mielikuvitusta ja jotka eivät perustu johonkin valmiiseen. Sittemmin hän tutustui myös modifiointiin ja pintakäsittelyjen tekoon ja uppoutui yhä syvemmälle soitinrakennukseen ahmimalla alaan liittyvää kirjallisuutta ja internetistä löytyvää infoa
Uutta verta alkukantakitarointiin www.raatocustomguitars.fi Hihnat lukkoon S ärö-yhtyeemme kitaristi Jarza meinasi taas parin kaljan hönössä pudottaa punaisen paholaisensa kun hihna lipsahti treeneissä tapista irti. En tosin omaan piikkiini, vaikka mulla onkin ihan liikaa fyrkkaa. Tarkoitus on lanseerata ensimmäinen tällainen sarja viimeistään Tonefest-tapahtumassa helmikuussa 2019. Mika Ruotsalainen kertoo kehitelevänsä custom-soittimien lisäksi valmiuttaan tuottaa tiettyjä malleja myös piensarjoina kilpailukykyisempään hintaan. Suomestakin löytyy lipunkantajia kuten Antti Alanko, Kadonnut Manner ja Paavo Pesonen. Ja vaikka äijä nappasi skeban kiinni salamannopein refleksein suoraan ilmasta, niin päässäni kiehahti. suunniteluun ja kehittelyyn, vaikka yhden miehen yrityksellä onkin aika rajalliset resurssit tällaiseen etenkin toiminnan alkutaipaleella. Jos tuote osoittaa kestävyytensä, niin voisin hankkia samanlaisen omaan suosikkiakkariini. Hatsibiiseinä suosittelen raitoja Sometimes There’s Blood ja Finger Bleeding Blues, joista jälkimmäinen saa aikaan välittömän Syvä joki -assosiaation. Myös pidemmällä skaalalla varustetuille bassoille on kysyntää. Raymond soittaa kitaran ohella taidokkaasti myös viulua ja viisikielistä banjoa ja on omaksunut ilmaisuunsa paljon aineksia nimenomaan Faheyn uhkaavasta dramaattisuudesta. E-liike 7_18.indd 79 16.8.2018 14.04. Marssin seuraavana päivänä suosikkikeihäsliikkeeseeni ja ryhdyin tutkimaan tarjontaa. Moni ammentaa vaikutteita intialaisesta klassisesta tai muusta aasialaisesta musiikista. American primitive -soittajien albumit ovat usein paitsi teosmaisia, myös hengeltään meditatiivisia. ”Koulimaton” mutta konserttitilanteisiin suunnattu taiteenhaara sai seuraajia jo Faheyn elinaikana ja voi hyvin tänäkin päivänä. Edesmenneet Jack Rose ja Robbie Basho sekä edelleen vertikaaliset Leo Kottke, Daniel Bachman, Harry Taussig, Max Ochs ja Marisa Anderson ovat vain muutamia tyylin hengissä pitäjiä. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen virallinen laitearvioija Mika Ruotsalainen on Raatokitaroineen uusi ja äärimmäisen kiinnostava tulokas suomalaisten kitaraseppien tasokkaassa kavalkadissa. Nokkela myyjä kuunteli kärsivällisesti sekavaa hölötystäni ja ehdottikin aikomani ostoksen tilalle judanssia, jota en tiennyt olevan olemassakaan – tarkoitan kitararahihnaa, jossa on integroidut hihnalukot itsessään. Tällainen tuote on nimeltään D’Addario Planet Waves Planet Lock Strap. – Tällä hetkellä soittimiani käyttävät esimerkiksi Fog Light -bändin Sakke Hakuli (Raadotar 9), Demonztratorin Jörgen Reinholm (Raato V) sekä Demonztratorissa ja Hedelmäpommissa vaikuttava Jukkis Lappalainen, jolla on rakentamani Fiskarsin kirveen mallinen basso. Kuusija seitsemänkieliset sähkökitarat ja eritoten jo aiemmin mainittu seitsemänkielinen multiscale-kitara, jonka prototyyppi valmistui kesäkuun alussa, ovat herättäneet paljon mielenkiintoa. Päätin siinä samassa hankkia hänelle uuden mustan kangashihnan ja erilliset hihnalukot vaikka väkisin. American primitive guitarille tyypillistä on primitiivityyleissä käytettyjen soittotekniikoiden ja viritysten yhdistely soittajien omaan avant gardeja neoklassiseen sävellystuotantoon. Hinta oli kohtuullinen 25 euroa. Kyseessä on siis instrumentaalikama. Tyylille on ominaista, että sitä soitetaan sorminäppäilytyyliin metallikielisellä kitaralla. Artisti ammentavat soittonsa perusteet maalaisbluesja old timey -tyyleistä, mutta eivät yleensä laula. Tutkailin liikkeessä pitkään tätä hihnan räikälettä ja räpläsin lukkolaitetta moneen kertaan. Virkistävä uusi soittaja tyylin saralla on walesilainen Gwenifer Raymond, jonka esikoisalbumi You Never Were Much Of A Dancer ilmestyi kesäkuun lopulla. Siis mitä ihmettä. Testasin lukittuvuutta eri kitaroilla ja vaikka lukitusmekanismi vaikuttikin aluksi hieman heppoiselta, niin lopulta vakuutuin hihnasta niin paljon, että päätin hankkia sen bändiliiderin retkulle. Lukitusnäppylää pitää painaa alaspäin ja kääntää, jotta lukko vapautuu. SOUNDI 79 GWENIFER RAYMOND: You Never Were Much Of A Dancer (Tompkins Square Records) A merican primitive guitar on akustinen kitaransoittosuuntaus, jonka loi myyttinen, nyt jo edesmennyt kulttikitaristi John Fahey
80 SOUNDI Sanoin kuvin > Asiaa populaarikulttuurin ytimestä. Molemmat päähenkilöt janoavat menestystä omalla tavallaan, mutta herää kysymys, miten paljon taiteilijan kannattaa uhrata oman uransa eteen. Lavalla oli ensimmäisiä keikkojaan soittava Talking Heads, josta tuli yksi Steinin johtaman Sire-levy-yhtiön menestyksistä. Kirja herättää luonnollisesti epäilyksen siitä, kuinka värittyneitä Steinin katkerat kertomukset petollisista liikekumppaneista ovat, mutta Stein vaikuttaa rehelliseltä myös omien virheidensä kohdalla. sanoin kuvin_7_2018 -taitto_a.indd 80 16.8.2018 16.17. Mukana on jälleen eksoottisia maisemia ja huikeita stuntteja, eikä ikinä voi tietää, kuka paljastuu petturiksi tai vetää yllättäen kuminaamarin päästään. Muutenkin Fallout on viihdyttävä kokonaisuus: palikat ovat kohdallaan, vaikka mitään uutta elokuva ei tarjoakaan. Tärkeintähän tässä on Tuomas Kyrön luoma päähenkilö, ja sen esittäjänä Kinnunen osoittautuu erinomaiseksi. Ja mikä parasta, myös elokuva toimii, vaikkei se ihan napakymppi olekaan. Toki kirjassa tekee vaikutuksen myös Steinin selvästi terävä vainu lahjakkuuksia ja tilaisuuksia kohtaan. Tyhjiö ei kuitenkaan näytä miltään halpikselta, vaan se on visuaalisesti tyylikäs ja älykkäästi kirjoitettu draama. Pihlan raskaus mutkistaa urasuunnitelmia. Vaikka elokuva perustuu tositapahtumiin, sen farssimaisuus tuntuu välillä menevän hieman överiksi, eivätkä kaikki käänteet tunnu valkokankaalla uskottavilta. Tuottajanakin toimiva Cruise on elokuvan tähti, joka ottaa itsevarmasti oman paikkansa, mutta onneksi myös Simon Pegg, Henry Cavill ja Rebecca Ferguson saavat sivurooleissa tilaa. Käsikirjoitus on Mission: Impossible -tyyliin vähän liiankin mutkikas, mutta juonen yksityiskohtia on turha jäädä pohtimaan. Laura Birn esittää näyttelijää nimeltä Pihla Sucksdorff, joka on lähellä kansainvälistä läpimurtoa. Ajankuva on kuitenkin rakennettu herkullisesti, ja pienistä puutteista huolimatta BlackKklansman on kiinnostava tapaus. Hänen miehensä Eero Kaila (Tommi Korpela) taas on kirjailija, jonka uusi romaani ei ota syntyäkseen. HHHH TEKSTI: JUSSI HUHTALA ELOKUVAT O len vuosia sitten kuunnellut liikuttuneena Seymour Steinin kertovan tarinaa siitä, kuinka hän seisoi CBGB’s-baarin ulkopuolella ja kuuli sisältä kiehtovan omalaatuista musiikkia. Usein Stein painottaa, kuinka hänen itsensä, yhtiönsä ja monien artistien menestyksen avaimena on ollut sarja onnekkaita sattumia. Lukekaapa vaikka Ramo nesin alkutaipaleesta, joka oli melkoista pään seinään puskemista ennen kuin suosio lähti avautumaan Lontoon kautta. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on sujuva ja sympaattinen kokonaisuus, mutta pitkänä elokuvana se ei täysin kanna. BlackKklansmanin rasisti on kaiken lisäksi haastava rooli. Taustalla on uskomaton tositarina Ron Stallworthista, mustasta poliisista, joka soluttautui Ku Klux Klaniin vuonna 1972. Ehkä konsepti toimisi paremmin televisiosarjana. Hänen uusi ohjaustyönsä Tyhjiö on syntynyt talkootyönä, kun toinen suunniteltu projekti ei saanutkaan tuotantotukea. Toinen keskushahmo on 17-vuotias pojantytär Sofia (Satu Tuuli Karhu), joka tupsahtaa paikalle, kun Mielensäpahoittaja on päättänyt rakentaa itselleen ruumisarkun. HHH TYHJIÖ Aleksi Salmenperä (Miehen työ, Häiriötekijä, Jättiläinen) on yksi arvostetuimmista kotimaisista nykyohjaajista. Edellisenkin osan ohjannut Christopher McQuarrie osoittaa olevansa mies paikallaan. Avoimesti hän kertoo myös homoseksuaalisuudestaan – sen kieltämisestä, sen kanssa kipuilusta ja onneksi myös hyväksymisestä. John David Washingtonin (Denzelin poika) esittämä etsivä ja hänen kollegansa (Adam Driver) höynäyttävät klaanilaisia kunnolla: toinen hoitaa hommat puhelimessa, ja toinen ilmestyy tarvittaessa paikan päälle. Se, ja loputon määrä vastaavia tarinoita löytyy tästä kirjasta, sillä kuten Stein jo johdannossa lataa tiskiin: ”Olen mies, joka sainasi Ramonesin, Madonnan, Pretendersin, Dead Boysin, Ice-T:n...” Litania on pitkä ja vaikuttava. Pääkkönen menee aivan täydestä amerikkalaisena punaniskana. Elävästi, lämpimästi ja paikoin hyvinkin suorasanaisesti kirjoitettu kirja saa havahtumaan esimerkiksi siihen, kuinka suuren työn takana on ollut saada ihmiset heräämään oleellisina kulmakivinä pitämiimme artisteihin. Täysiä hutejakin on tietenkin tullut, ja kiinnostavaa on, kuinka arvostavasti ja hehkuttaen Stein kirjoittaa monista Paley Brothersin kaltaisista artisteistaan, jotka eivät päässeet lähtökuoppaa pidemmälle. Tom Cruisen, 56, vauhti tuntuu silti vain kiihtyvän: kuudennessa osassa hänen tavaramerkkinsä juokseminen on nopeampaa kuin koskaan ennen. Kirja herättää eloon eri vuosikymmenten musiikkivirtauksia, etenkin punkin ja uuden aallon tarina on oleellinen osa Sirenkin tarinaa. Ohjaaja Dome Karukoski taas on korvattu Tiina Lymillä, joka on viime vuosina siirtynyt näyttelijästä ohjaajaksi (Äkkilähtö, Napapiirin sankarit 3). MARTIN’S PRESS) Siren laulu Seymour Stein kainalossaan David Byrne ja Madonna. HHH MISSION: IMPOSSIBLE – FALLOUT Klassiseen televisiosarjaan perustuvia Mission: Impossible -agenttielokuvia on tehty jo yli 20 vuotta. Lymin ohjaustyyli on simppelimpää kuin Karukoskella, mikä sinänsä ei ole huono asia. HHH ILOSIA AIKOJA, MIELENSÄPAHOITTAJA Ensimmäisen Mielensäpahoittajaelokuvan pääosaa esittänyt Antti Litja joutui lopettamaan näyttelemisen sairauden takia, ja jatko-osassa tilalle on astunut toinen näyttelijäveteraani Heikki Kinnunen. MIKKO MERILÄINEN SEYMOUR STEIN, GARETH MURPHY: SIREN SONG – MY LIFE IN MUSIC (ST. BLACKKKLANSMAN Totta se on: Jasper Pääkkösen osuus Spike Leen elokuvassa on merkittävä. Siihen elokuva ei välttämättä anna suoraa vastausta, mutta se herättää paljon ajatuksia. Eero lähtee laivamatkalle etsimään kadonnutta luovuuttaan
A ppetite For Destruction on niin iätön rock-klassikko, että ajan kulun huomaa ulkomaailman puitteista. Isossa kirjassa on oikeastaan vain silmiinpistävän väljästi taitettuja kuvia. Runsas, paljolti ennen julkaisematon bonussälä kuulostaa itse albumin jälkeen köykäiseltä. ANTTI LUUKKANEN GUNS N’ ROSES: APPETITE FOR DESTRUCTION – SUPER DELUXE EDITION ( GEFFEN) Mahtisonnien loputon ruokahalu K u v a: G re g Fr ee m an /S o u n d in ar k is to sanoin kuvin_7_2018 -taitto_a.indd 81 16.8.2018 16.17. Itse remasteroitu albumi potkii yhä sillä vastaansanomattomalla röyhkeydellä ja uholla kuin aina ennenkin. Covereita soittaessa rima laskettiin tarpeettoman alhaalle. Yli 30 miljoonaa kappaletta myynyt hunsvottien debyyttialbumi kuulostaa sen sijaan edelleen yhtä vaaralliselta rock’n’roll-albumilta kuin vuonna 1987. Guns N’ Rosesin esikoisen massiivinen juhlajulkaisu (neljä cd:tä ja blu-ray) on tietysti itsessään kiinnostava laatikollinen rockhistoriaa, mutta tulee sopivasti myös niille, jotka eivät halua nähdä kuinka viriiliä tahansa versiota bändistä nykyajassa. Tavaraa boksilla riittää: on 5.1 miksausta sitä kaipaavalle, kaikenmoista krääsää ja kaksi levyllistä Sound City -sessioita. Mutta katsokaapa koko show’n finaali! It’s So Easyn videolla järjettömillä kierroksilla linkoavaa bändiä katsoessa tajuaa, miksi se nousi 80-luvun lopun tärkeimmäksi hard rock -yhtyeeksi. Knockin’ On Heaven’s Door kuulostaa yhtä pitkäveteiseltä kuin ennenkin. Kun Gunnarit ottivat ensiaskeleitaan musabisneksessä, liput sen keikoille maksoivat alle kymmenen dollaria ja viimeisimmät uutiset huipulle kiitävän bändin edesottamuksista sai soittamalla infopuhelimeen. Mahtisonnien tarinassa megalomania muutti pian muotoaan. Ennen Appetitea bändin veitsen terällä eläminen ei ollut siirtynyt vielä musiikkiin. Lisäksi tietty ajanjakso loppui Appetiten menestykseen. Massiivisen kattauksen äärellä takaraivossa kirvelee ajatus, että homman olisi voinut toteuttaa tiiviimmin
NIIN VAIN Maan kallistuskulma, Golfvirta ja muut säästä päättävät tahot ovat säätäneet: kesää seuraa syksy. Hiljalleen pimenevät illat suos tuttelevat vetäytymään sisätiloihin. Olin eilen Turussa soolokeikalla ja punainen, nuhjuinen kangaskassi johon on tussattu JYTÄÄ VAAN jäi johonkin sinne Aurajoen rantaan. Palkinnot lahjoittaa Like Kustannus. Pian voi jo ikkunastaan näh dä puiden kesivän ja mielessään hienoisesti yllättyä, vaikka onkin samaa kiertokulkua todistanut jo kymmeniä kertoja. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Me ruvetaan tekemään kolmatta albumia, jonka työnimi on Magnetar. Eten kin lajin helppous viehättää: liköö riä tehdessä riittää, kun säilöö mar jat purnukkaan, kaataa jotakin väkevää sekaan ja sekoittaa. Maran kassi löytyi.) Onneksi muistin ottaa mun kita ran, koska huo menna rokataan Ta vastialla. Mara Balls Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 44. Onnittelut! LASSI LINNOLA Kielen löytäneiden kesken arvotaan 2 kpl Timo Isoahon ja Matti Riekin kirjoittaman Trio Niskalaukaus -kirjan uudistettua ja päivitettyä painosta. Ajatuksena on, et tä mökkiviikonlopun jälkeen meillä olis kädessä ainakin pohjat. Monella objektiivisella mittaril la tarkasteltuna Toto saattaa hyvin kin olla maailman paras bändi. Sitten yhtäkkiä kuin tyhjästä tuli kummallinen, sakea sumu, ja meininki muuttui pimenevässä elo kuun yössä mystiseksi ja miellyttä vällä tavalla uhkaavaksi. Kerras saan mahtava idea! Jengi speedois sa diggailemassa! Speedorock! MARIA MATTILA Etsi Genen kieli! > Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Vaikka se on haikeaa, sii hen sisältyy myös vapauttava fiilis uudesta ja tulevasta. Tie sittekö, että yrittäessään kehittää uuden sukupolven rumpukoneita, tamperelaisharvardilainen tutki musyhmä mallinsi niiden synteet tistä groovea Toton edesmenneen rumputaituri Jeff Porcaron soiton mukaan. Jo pitkään jokasyksyisiin rituaaleihini on kuulunut marjojen ja hedelmien muuntaminen kiin teästä faasista nestemäiseen. Loppuke sä tarkoittaa marjasatoa, ja minun taloudessani marjasato tarkoittaa likööriä. bändejä. Mankassa soi Loud Lightsin LSD, enkä mä to dellakaan välittänyt kuka vittu on Maria Mattila ja missä sen kamat on. Eka reaktio oli snadisti kiukkuinen mutta tosi no peasti kiukun korvasi vähän häm mentäväkin, ilkikurinen ja tyyty väinen vapaudentunne. Täytyy siis buukata ne omiin tapahtumiin. Lisäksi on pakko mainita koo mikko Sacha Baron Cohenin oiva uutuussarja Who Is America?, jon ka katsominen tuottaa niin suurta eksistentiaalista tuskaa, että sitä on mahdollista lievittää vain juomalla marjalikööriä, kuuntele malla Totoa ja tuijotta malla nurkassa kököt tävää Hohner Super force 37 melodicaa. PARASTA JUURI NYT on se, että mun kamat katosivat. 82 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Sen jälkeen kun olin päässyt maistamaan sta dionlavaa Popedan lämppärinä, tuli mieleen että missäpä olisi seu raava stadionkeikka. Mukana on myös Möyhy-Veikot. Varsinainen kesänpäätös on kui tenkin vasta syyskuun lopussa, kun meillä on perkussionisti Timi Här kösen kanssa duokeikka Tampe reella maauimalassa. Sitten tarvitaankin vain aikaa ja sokeria. Kaveri ehdotti et miten olisi uimastadion. Ikään kuin henkkareitten, pankkitunnusten ja puhelimen myötä olisi napsahtanut poikki napanuora tietoyhteiskun taan. Olen vieläkin innoissani siitä, vaikken ole sitä kertaakaan soittanut. Lyötiin taannoin kättä päälle, että jos Aapo soittaa levylle trumpettia, mä soi tan viulua. Skandinaavisen pimeyden ja tyl syyden keskellä on pakko harrastaa jotakin, muutoin pää pehmenee. Vielä jonain päivänä pu hallan ensimmäisen töräyksen Hoh ner Superforcestani, ja se tulee eittämättä olemaan maa gista. Lähdin hy vissä kuplivissa energioissa ajele maan kohti Mansea ja vasta Urjalan kohdalla havahduin, että saakeli, semmoiset toisarvoiset tilpehöörit kuten luuri, pankkikortit, ajokortti ja avaimet puuttuu. Tuleva keikkaviikonloppu on Maraversumikesäkiertueen pää tösjuhla. Sennheiserin huippulaatuiset Momentum Free kuulokkeet voitti Pentti Altonen Tampereelta. (Toim.huom. On tässä puolensakin. Samasta syystä illan avaa ilmiömäinen, riivatun oloinen Aatos Ketvel bändeineen. viimeinen sana -taitto_18_7_a.indd 82 17.8.2018 9.35. Oon kuullut järjetön tä hehkutusta koko kesän, ja koska olen aina itse keikalla niin en pääse tsekkaamaan kaikkia kiinnostavia Pitkin kesää eskaloitunut Toton ja Weezerin välinen covernokittelu (jos et ole tapauksesta kuullut, suo sittelen tutustumaan) on muistut tanut minua yhtyeen nerokkuudes ta. Mennään syyskuun puolessa välissä Aapon (basisti) porukoitten mökille ja pa kataan meidän kaksi edeltävää al bumia äänittänyt Raatikainen mik keineen mukaan. It se yllätin toissakeväänä kaikki saa mattomaksi haukkuneet hankki malla viimeinkin unelmieni soitto pelin, Hohner Superforce 37 -melodican, josta olin äärimmäisen in noissani. Muita perusteluita tuskin tarvitaan
UHD, Blu-ray, 3D & DVD Filmihullu tulostus.indd 83 16.8.2018 10.52 Depeche Mode julkaisee alkuperäiset 12” singlet jokaiselta albumilta remasteroituna Ensimmäiset Speak & Spell ja A Broken Frame -singleboksit ulkona nyt Numeroituja bokseja saatavilla rajattu erä Depeche Mode A Broken Frame | The 12” Singles Depeche Mode Speak & Spell | The 12” Singles Sony Music tulostus 1.indd 2 16.8.2018 10.52 _2SD_sisäkannet_7_2018.indd 1 16.8.2018 16.46. The Changeling Limited Edition blu-ray The Deer Hunter 40th Anniversary Collector's Edition 4k UHD + 3 blu-ray Jackie Chan's Police Story 1-3 blu-ray Talo meren rannalla dvd Death Wish 4k UHD, blu-ray & dvd Akio Jissoji: The Buddhist Trilogy blu-ray 31.8
VINCENT l RUUSUT l TURMION KÄTILÖT l FENRIZ l KORPIKLAANI ST. VINCENT l RUUSUT l TURMION KÄTILÖT l FENRIZ l KORPIKLAANI kansi_7_2018_c.indd 1 16.8.2018 14.53 _1SD_ulkokannet_7_2018.indd 1 16.8.2018 16.43. Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Soundi FIN Korpi-Behemoth 08-18_BACKCOVER.indd 1 08.08.18 12:15 takakansi 7_18.indd 84 16.8.2018 10.51 7/ 20 18 9,80 € (sis.alv) S O U N D I 7 / 2 1 8 So un dI 11 So un dI 11 P A R H A A T L IV E L E V Y T Se elää! Se elää! LIVELEV YÄ 80 ESITTELY SSÄ YLI PARASTA ESITTELY SSÄ YLI PARASTA LIVELEV YÄ 80 SLASH: ”LUULIN GUNS N’ ROSESIN PALAAVAN VAIN KAHDELLE KEIKALLE” SLASH: ”LUULIN GUNS N’ ROSESIN PALAAVAN VAIN KAHDELLE KEIKALLE” ST