Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE Soundi FIN Sonata-69Eyes 08-19_BACKCOVER.indd 1 09.08.19 14:33 Takakansi 7_19.indd 84 15.8.2019 12.07 7/ 20 19 9,80 € (sis.alv) S O U N D I 7 / 2 1 9 ! PARIISIN KEVÄT SLIPKNOT JYRKI 69 VOLBEAT THE WALL 40 VUOTTA PARIISIN KEVÄT SLIPKNOT JYRKI 69 VOLBEAT THE WALL 40 VUOTTA TOOL VALTAVAKSI KASVANEITA ODOTUKSIA TÄYTTÄMÄSSÄ So un dI 11 So un dI 11 E L L IN O O R A Kansi_7_2019_f.indd 1 15.8.2019 11.19 _1SD_ulkokannet_7_2019.indd 1 15.8.2019 13.08
SUISTAMON SÄHKÖ / ISMO ALANKO / PEKKO KÄPPI & K:H:H:L / FAARAO PIRTTIKANGAS & NUBIALAISET MOLEMPINA ILTOINA ESIINTYY LISÄKSI JUHA HURME & KALEVALAN YDINFYSIIKKA -RYHMÄ LIPUT MYY: tiketti.fi • Koko festivaali ennakkoon 50€ • Päiväkohtaiset liput ennakkoon 28€ / 25€ ilta • ovelta 30€ / ilta • K18 KalevalaFest -klubit 10.10., 21.11. G-Livelab:ssa www.kalevalafest.fi www.vallilamusichouse.fi K A L E VA L A E L ÄVÄ N Ä TA I K U O L L E E N A V O L I CD / LP / DIGITAL KAUPOISSA 30.8.2019 TUOMARI NURMIO & TOHTORI HILLILÄ * ISMO ALANKO * PEKKO KÄPPI & K:H:H:L PALEFACE & MAIJA KAUHANEN & MIKKO HEIKINPOIKA * MARA BALLS * SUISTAMON SÄHKÖ JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA * FAARAO PIRTTIKANGAS & NUBIALAISET Vallila music tulostus.indd 83 14.8.2019 17.08 K O L M E N T O I S T A V U O D E N O D O T U S O N P Ä Ä T T Y N Y T N Y T U L K O N A ! T O O L B A N D . ja 19.12. C O M @ T O O L M U S I C @ T O O L M U S I C Sony 2 sivu tulostus.indd 2 14.8.2019 17.09 _2SD_sisa?kannet_7_2019.indd 1 15.8.2019 11.15. K A L E VA L A E L ÄVÄ N Ä TA I K U O L L E E N A FESTIVAALI TAVASTIALLA 20.–21.9.2019 ESIINTYJÄT Pe. 21.9. 20.9. PALEFACE / MARA BALLS / JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA / TUOMARI NURMIO & TOHTORI HILLILÄ La
C O M @ T O O L M U S I C @ T O O L M U S I C Sony 2 sivu tulostus.indd 3 14.8.2019 17.09. K O L M E N T O I S T A V U O D E N O D O T U S O N P Ä Ä T T Y N Y T N Y T U L K O N A ! T O O L B A N D
Emma tulostus.indd 4 14.8.2019 17.10
Koodia ei voida yhdistää muihin kampanjaetuihin. Alennus ei koske mediatuotteita, kirjoja, lippuja ja lahjakortteja, eikä tuotteita, joiden tuotoista menee osa hyväntekeväisyyteen. Tervetuloa ostoksille www.emp.fi EMP tulostus.indd 5 15.8.2019 10.28. -11% ALENNUKSESI* YLIVOIMAINEN VALIKOIMA FANITUOTTEITA JA ROCK-VAATETUSTA Käytä alennuskoodisi ja säästä! Koodi: SOUNDIALE *Koodi on voimassa 26.9.2019 asti ja käytettävissä vain verkkokaupassa
Soundi 7/2019 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä & Toinen kuvakulma 12 Break On Through 14 Tarkkailuluokka: Iris Kukka 16 Martti Luther ja muovipussi 18 Elämäni soundit: Pekka Nisu / Pimeys 20 Soundi-haastattelu: Jyrki 69 26 Ellinoora 32 Pariisin Kevät 38 Volbeat 40 Pink Floyd: The Wall 44 Minun tähteni: Tool 50 Sans 52 Palsa esittää 56 Levyarviot 73 Kiven alta: John Hartford 74 Bazook Slipknot Hammerfall 78 E-liike 80 Sanoin kuvin 82 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: N an a Si m el iu s 6 SOUNDI ¸ K u v a: A le x an d ri a C ra h an -C o n w ay K u v a: So fi a O k ko n en 74 Slipknot ”Slipknot palaa Suomeen ensi vuonna.” 40 The Wall Kolmen sävelen selkäranka 56 Levyarviot Madame X ja puolensataa muuta levyä ruodittuina. 20 Jyrki 69 ”Mun mielestä eka sinkku oli niin hyvä, että maailma pysähtyy kun se ilmestyy.” K u v a: Ti m o Is o ah o 32 Pariisin Kevät ”Reuna on täynnä alkukantaista voimaa.” sisa?lto?_2019_7_a.indd 6 16.8.2019 10.36
UUSI ALBUMI ULKONA NYT! DIGITAALINEN / CD / LP Ellinoora tulostus.indd 7 16.8.2019 9.11
Muistan kirkkaasti, kuinka jännittävältä ja lähes pelottavalta yhtyeen maaninen esiintyminen ja hurmiossa riehunut yleisö tuntuivat. Itse vierailin tänä kesänä tutuissa ja hyviksi todetuissa Sidewaysissa, Provinssissa ja Flow’ssa. 27.9.) Purple Mountains: Purple Mountains Litku Klemetti: Ding Ding Dong (ilm. Kaikki ne olivat tulvillaan rauhaa ja rakkautta. 13.9.) Jan Johansson: Jazz på svenska A Swarm Of The Sun: The Woods R.I.P. Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi SOUNDI 7/2019 TEHTIIN NÄIDEN SÄVELTEN TAHTIIN: Opeth: In Cauda Venenum (ilm. En tietenkään puhu alkuperäisestä elokuun 1969 Woodstockista, vaan 25 vuotta myöhemmin (ja 100 kilometriä kauempana) järjestetystä Woodstock ’94 -juhlasta, jonka televisiointi tuntuu palaneen useimpien ikätovereideni verkkokalvoille. Mutaiset muistot 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti H armi, että Woodstockin 50-vuotiskekkerit karahtivat kiville. Uutistoimisto Reuters oli löytänyt Bobbin ja Nickin nyt, ja kuinka täydellistä onkaan, että tuo hippisukupolven kansikuvapari on yhä yhdessä. Etenkin se legendaarinen Nine Inch Nails -keikka, jonka yhtye veti yltä päältä mutaisina – he kun olivat päätyneet painimaan lätäkössä juuri ennen lavalle nousemista. Pääkirjoitus A-PUOLI > Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Kimmo K. Alkuperäisen Woodstockin soundtrack-levyn kannessa on ikoninen kuva peittoon kääriytyneestä pariskunnasta. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Vilja Vainio, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka M?kusala ISSN 0785-0891 45. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Aivan kuten muistellaan sitä minun sukupolveni kollektiivista kokemusta. Sellaisessa line-upissa olisi ollut jo jotain lähes perverssiä. Juhlafestarin peruuntuminen on sikälikin harmi, että teoriassa siitä olisi voinut oikeissa käsissä ja timanttisella esiintyjäkaartilla tulla merkittävä sukupolvitapahtuma, jota muisteltaisiin vielä Woodstockin 75-vuotisjuhlan kynnykselläkin. He totesivat haastattelussa, että ”World needs more Woodstock” viitaten muistoihinsa rakkaudentäyteisestä viikonlopusta. David Berman pa?a?kirjoitus & kolumni -taitto_2019_7_a.indd 8 16.8.2019 12.07. Tietenkin maailma tarvitsee lisää juuri sellaista, mutta ei siihen välttämättä uusia Woodstockeja vaadita. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Ja voi sitä riemua, kun seuraavan kesän juhannusfestareilla sattui olemaan isoja mutalammikoita – nahkatakkini saumoista löytyy edelleen sitä samaa rapaa. Niiden lisäksi uusina tuttavuuksinani olivat maaginen Bättre Folk Hailuodossa sekä viehättävä pikkufestari Mitäs Mitäs Mitäs Urjalassa. Lähinnä siitä syystä, että tuskinpa tulee toista kertaa kun festarijulisteessa komeilee sekä Country Joe McDonaldin että Chance The Rapperin nimet
Riffit ja riimit kiitävät, kun juna kuljettaa Ellipsiä ja kitaraa. Lisätiedot ja ostopaikat vr.fi. Kaukoja lähiliikenteen sarjalipun matkustusaika 4 kk ostohetkestä. #TEHTYJUNASSA Tarjous koskee kaikkia 10 matkan sarjalippuja Eko-luokassa. Myynnissä 26.8.-8.9.2019. Päästä luovuutesi liikkeelle 10 matkan sarjalipulla vr.fi/tehtyjunassa 10 matkan sarjaliput nyt 25 % Aikaa yhteisellä matkalla VR tulostus.indd 9 15.8.2019 11.16
– Lahden-iltamasta tulee todella spesiaali, ja tapahtuman eräänlaisena teemana on ”Entwineä koko rahan edestä”. Kaikki muut nostivat käpälänsä, ja minä jäin katsomaan kavereita epäuskoisena. Klubi, Tampere Poimintoja lähiviikkojen ulkomaanvieraista: ”Santa Lucia oli hämmentävä pyörremyrsky 80-luvun heavyn ja rockin maailmassa”, ilmoittaa Svart Recordsin tiedote – ja osuu napakymppiin. Siellä on tarjolla meet & greetiä ja vaikka mitä. Santa Lucia juhlistaa Perse palaa -boksin julkaisua Tampereen Telakka-ravintolan uumenissa lauantaina 31. Tampere-talo DALLAS WAYNE (USA) 14.9. Olympia, Tampere, 18.9. On The Rocks, Helsinki, 12.9. On The Rocks, Helsinki DISCHARGE (GBR) 26.9. Rytmikorjaamo, Seinäjoki NORMANDIE (SWE) 7.9. Kyllä olivat, joten tilanne oli vain hyväksyttävä. Saimme levytyssopimuksen Epe Heleniuksen Poko Rekordsilta 16-vuotiaina ja samalla keikkamyyjäksemme lähti alan kovin osaaja Jouko Karppanen. Kuudes Linja, Helsinki HATARI (ISL) 20.9. Olihan se kova juttu, kun me Kemin tytöt olimme yhtäkkiä samassa tallissa Juice Leskisen, Sielun Veljien, Eppu Normaalin ja Popedan kanssa, muistelee laulaja Mape Morottaja. Entwinen jäähyväiskiertue käynnistyy Tampereen Yo-talolta syyskuun lopulla, ja etenee Jyväskylän, Helsingin, Hämeenlinnan, Imatran ja Oulun kautta Lahteen. Pidimme silloin palaverin, jossa puimme kysymyksiä tyyliin ”jatketaanko vai lopetetaanko”, pohjustaa rumpali Aksu Hanttu. G Livelab, Tampere SIRENIA (NOR/FRA) 4.9. – Ajatus bändin kuoppaamisesta syntyi jo loppuvuodesta 2016. Club 45 Special, Oulu FATBOY (SWE) 11.9. On The Rocks, Helsinki VADER (POL), HATE (POL) 8.9. – Kun Svart Recordsin herrat ilmoittivat ”Santa Lucian materiaalin kestäneen aikaa hyvin” ja haluavansa julkaista vinyyliboksin, jouduin ensimmäiseksi kysymään, että ”oletteko te kuunnelleet levyjä kännissä”. On The Rocks, Helsinki, 9.9. Huvila-teltta, Helsinki ORKESTRA MENDOZA (USA) 4.9. FEELGOOD (GBR) 12.9. Ilokivi, Jyväskylä SOLO TANGO ORQUESTRA (RUS) 13.9. Albumeista puheen ollen: mikä on mielestäsi paras Entwine-julkaisu. Lisää keikkainfoja löydät osoitteesta www.meteli.net BONNIE TYLER (GBR) 30.8. Yhtyeen viimeinen konsertti soi Finlandiaklubilla 9. marraskuuta. Circus, Helsinki STEVE GUNN (USA), VALLEY MAKER (USA) 19.9. Klubi, Tampere VICTIMS (SWE), MASSGRAV (SWE) 12.9. – Epe tuumi, että ”valitkaa yhteistyökumppani, nyt tehdään levy”. On The Rocks, Helsinki SOEN (SWE) 17.9. Olimme 18-vuotiaita, ja meistä tuntui siltä, ettei tätä musiikkia ymmärrä kukaan muu. Hän sai puristettua orkesterista kaiken irti ja kovat biisit tuntuivat vain paranevan sessioiden edetessä! TEKSTI: TIMO ISOAHO Santa Lucia Oulun Kuusrockissa 1988. Entwine lopettaa uransa Suomen-kiertueeseen 10 SOUNDI K u v a: Te rh i Y li m äi n en – Tämän viimeisen rundin ajankohtaa veivattiin moneen kertaan, mutta syksy 2019 tuntui lopulta osuvimmalta – erityisesti sen vuoksi, että The Treasures Within Hearts -debyyttilevyn ilmestymisestä tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. elokuuta. Klubi, Tampere LA COKA NOSTRA (USA) 6.9. Nosturi, Helsinki DAN MANGAN (CAN) 22.9. Onhan Arktista hysteriaa herättänyt viime vuosina kiinnostusta ihmisissä, jotka eivät olleet edes syntyneet vuonna 1990. K u v a: Sa n ta Lu ci a uutiset_2019_7_a.indd 10 16.8.2019 9.00. – Päätimme sitten äänestää: käsi pystyyn jos orkesterin pitäisi lopettaa... Tämän Soundin ilmestymispäivänä kauppoihin saapuu Perse palaa – Kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987–1992 -boksi. Me tiesimme nimeltä kaksi tuottajaa – Riku Mattilan ja T.T. Teimme Oksalan kanssa pari singleä, mutta halusimme lopulta tuottaa ensimmäisen pitkäsoiton (Arktista hysteriaa, 1990) itse. Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Listassa vain osa konserttitarjonnasta, eikä Soundi vastaa tietojen oikeellisuudesta. – Olimme 12-vuotiaita bändi perustamisen aikoihin. Virtanen aikoo haastatella meitä. Itse konsertti tulee olemaan yhtyeen historian pisin. Suisto, Hämeenlinna DR. Tampere-talo DOYLE BRAMHALL II (USA) Huvila-teltta, Helsinki YOLA (GBR) 31.8. – Vuonna 2006 ilmestynyt Fatal Design, jonka tuotti Janne Joutsenniemi. Hah hah! – No, vakavammin: ehkä tällaisissa kommenteissa on jotakin perää. Tämä on myös Santa Lucian viimeinen julkinen esiintyminen, mutta estradille emme aio nousta! TEKSTI: TIMO ISOAHO Santa Lucian tuotanto julkaistaan boksina Lahdessa vuonna 1995 perustettu metalliyhtye Entwine lähtee tien päälle – ja pistää keikkojen jälkeen pillit lopullisesti pussiin. Kulttuuritalo, Helsinki, 15.9. Oksalan – ja päädyimme jälkimmäiseen. Että oletteko te ihan tosissanne. 350 kappaleen rajoitettu painos sisältää nimensä mukaisesti Santa Lucian koko tuotannon ja ”vähän päälle”. Kuudes Linja, Helsinki, 14.9. – Tarkoitus on pitää hyvät bileet, ja boksin mukana tulevan historiikin kirjoittanut Tommi E. Yo-talo, Tampere, 11.9. G Livelab, Tampere THE HOLLIES (GBR) 14.9. On The Rocks, Helsinki, 5.9
Olenko aina vain yksi osa ryhmää tai toiminko vain lauluntekijänä muille. Myöhemmin kuluvan syksyn aikana ilmestyvä pitkäsoitto on ”loppurutistusta vailla valmis”. Sa p at ti v u o s i v u onna 2 00 9. Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Egotrippi-yhtyeen säveltäjä, kitaristi ja (satunnainen) laulaja Knipi, oikealta nimeltään Zachris Alexander Stierncreutz, tekee uuden aluevaltauksen lähikuukausien aikana. Womex saapuu Tampereelle k u v a: V is a H ö gm an d er uutiset_2019_7_a.indd 11 16.8.2019 9.00. – Kyllä vain. Tuhannet vieraat kymmenistä maista saapuvat Tampereelle 23.–27.10. Lukuisille muille artisteille (mm. Mainio single Seven Seas on ilmestynyt, 21st Century Rocks -albumi on kuulemma täysin valmiiksi saatettu ja julkaisupäivä niinkin pian kuin 25.9. Mukana on runsaasti harvinaisia poimintoja. Musiikkiaiheisiin kohokohtiin lukeutuvat esimerkiksi 1980-luvun Britanniaan sijoittuva ja Springsteenin musiikkiin liittyvä rockmusikaali Blinded By The Light, Nick Broomfieldin uusin musiikkidokumentti Leonard Cohen & Marianne: Sanoja rakkaudesta, David Crosby -dokumentti Remember My Name, Elviksen ja USA:n tarinan toisiinsa nivoen kertova The King -road trip, PJ Harveyn viimeisintä albumia taustoittava A Dog Called Money, valokuvaajalegenda Jim Marshallista kertova Show Me The Picture sekä Pekka Myllykoski -dokumentti Mystinen metsätyömies. Minun ja tuottajana toimineen Jukka Immosen lisäksi levyllä vaikuttavat muun muassa basisti Anssi Maasalo, rumpali Heikki Kytölä ja kosketinsoittaja Jussi Liimatainen. Teen syksyllä keikkoja albumilla soittavien herrojen kanssa. – Vaikka kyseessä on nimenomaan oma albumini, olen valmistellut sitä asialle omistautuneiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Anna Puu, Jenni Vartiainen, Jonna Tervomaa) kappaleita menneiden vuosien varrella kirjoittanut muusikko nimittäin julkaisee ensimmäisen oman pitkäsoittonsa. Olen kuitenkin jo reippaasti päälle nelikymppinen ja ajatus siitä, että en ole koskaan julkaissut mitään täysin omaa, alkoi kalvaa mieltäni. Kirjan kanssa samaan aikaan ilmestyy Mattlarin koostama Cold War On The Rocks -kokoelmalevy, jolta löytyy 20 kappaleen verran suomalaisen elektronisen musiikin varhaishistoriaa. Molempien julkaisijana toimii Svart. Andy McCoyn albumi ilmestyy viimein Kansanja maailmanmusiikin kansainvälisesti merkittävin tapahtuma Womex järjestetään tänä vuonna näillä kulmilla. – Viimeisen parin, kolmen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut pohtia ajatusta ”mitä minä artistina jätän tuleville sukupolville”. Synteettisyyden lähteillä SOUNDI 11 Kiinnostavia musiikkielokuvia on taas täynnä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestarin (19.–29.9.) ohjelmisto – kaiken muun hienon tarjonnan ohessa tietenkin. Kirja perustuu sekä dokumenttiaineistoon että noin neljänkymmenen henkilön haastatteluihin. TEKSTI: TIMO ISOAHO Egotripin Knipi julkaisee sooloalbumin Syyskuun lopussa ilmestyy suomalaisen syntetisaattorimusiikin alkuvaiheista kertova Synteettinen Suomi -kirja. Jännityksellä odotamme, saako hieno Building On Tradition (1995) arvoistansa jatkoa. Markus Mattlarin kirjoittama kirja kertoo 1970ja 1980-lukujen suomalaisesta elektronisesta musiikista eli muun muassa ambientista, syntikkapopista ja koneilla tehdystä discosta. nauttimaan niin seminaareista, elokuvista kuin etenkin konserteista, joissa esiintyvät kymmenet alan huippunimet ympäri maailman. – Kun joku kysäisi minulta kymmenisen vuotta sitten, että aionko koskaan julkaista soololevyä, vastaukseni oli ”tuskin”, aloittaa Knipi. Musiikkia & Rakkautta & Anarkiaa Paljon siitä on puhuttu ja huhuttu, mutta nyt se vihdoin taitaa tulla – nimittäin Andy McCoyn sooloalbumi. Missata ei kannata myöskään Amazing Gracea, nykyteknologian avulla restauroitua Aretha Franklin -konserttia vuodelta 1972. Tapahtumapaikkoina ovat Tampere-talo, Pakka huone, Klubi ja hotelli Torni. Onko luvassa myös sooloesiintymisiä
Lähtökohtaisesti bändi oli Tuskan yleisölle aivan liian kevyt. Frank Carter & The Rattlesnakesista voi vielä kasvaa vaikka vähän pienempi Foo Fighters. Yskähdellen käynnistynyt sooloura sai vauhtia, kun ympärille löytyi vuonna 2015 The Rattlesnakes -bändi. Ei bändi mitään pelasta, mutta etenee kohti kolmannen albuminsa julkaisua tehokkailla singleillä. Paikalle vaivautuneet kuitenkin palkittiin, ja Tuskan Facebook-sivulle vyöryneen yleisöpalautteen perusteella bändi sai paljon uusia faneja. ”Asetelma tekee Tuskan intensiivisestä keikasta entistä arvokkaamman osoituksen bändin työmoraalista.” BRKN LOVE U uden musan hehkutus on hyvä aloittaa kesän kovimman keikan, vieläpä haastavimmassa mahdollisessa paikassa, heittäneestä artistista. Heitäkin Kalkkarokäärmeet ovat jo lämpänneet. Frank Carter aloitti keikan yleisön seasta ja lauloi pitkään ympärilleen muodostuneen sirkkelipitin keskeltä. Frank Carter & The Rattlesnakes on jostain syystä jäänyt SuomesBreak_On_2019_7 -taitto.indd 12 15.8.2019 10.48. Carter piti biisien välissä pitkähköjä monologeja, paransi maailmaa ja ravisutteli punk rock -keikan ja spoken wordin rajoja. Siinä missä Tuskassa pari sataa ihmistä ihmetteli keikkaa, muualla Frank Carter on pystynyt kirjaimellisesti seimusiikki ehkä haukotutti ankarimpia heavypuritaaneja, mutta suurin osa yleisöstä lähti mukaan leikkiin. Etenkin Fucking With My Head on helvetin hyvä. Carterin feministinen uho ja Tuskan kontekstissa popahtava Palaye Royale Babymetal Frank Carter & The Rattlesnakes K u v a: Tu sk a 2 1 9 / Je ss e K äm är äi n en sa hieman pimentoon. Uudella End Of Suffering -albumillaan melodista, koukukasta, ajoin raivokastakin, mutta tuotantokieleltään hyvinkin valtavirtaista rockia suoltava Frank Carter & The Rattlesnakes oli kuluneen kesän Tuskan rohkein ja kummallisin buukkaus, etenkin sunnuntai-iltapäivän ensimmäisenä esiintyjänä päälavalla. Englantilaisrokkari Frank Carter on tehnyt pohjatyönsä hc-bändi Gallowsissa ja hardcoresta perinteisemmän rockin suuntaan kurkottaneessa Pure Love -orkesterissa. Frankin järjestämä ladies only -moshpit oli ehdoton suksee. Frank Carterin feministinen uho 12 SOUNDI Teksti: Teppo Vapaus Uuden rockin kuulumiset maailmalta Break On Through > A-PUOLI somaan päällään monituhatpäisen yleisön yllä. Kanadalainen Palaye Royale lukeutuu niihin nuoriin rockbändeihin, joiden kohdalla kansainväliset musiikkimediat ovat hokeneet huvittavaa mantraa rock’n’rollin pelastumisesta. Monissa muissa maissa bändin festarislotit olivat kesällä paljon parempia ja fanien vastaanotto haltioitunut. Asetelma tekee Tuskan intensiivisestä keikasta entistä arvokkaamman osoituksen bändin työmoraalista
Sitten pikainen enkelten kaupungin katsaus. Losin kenties kuumin uusi katurocknimi Starcrawler on julkaissut jälleen uutta: Bet My Brains ei keksi pyörää uusiksi, mutta jatkaa laadukkaiden sinkkujen kimaraa. Nuoren all female -trio Pinky Pinkyn garage rockissa kuuluu soiton riemu. Lukiessasi tätä tekstiä debyyttialbumi Bleed on juuri julkaistu. Jo nyt on aistittavissa, että bändillä on ruusuinen tulevaisuus. Tanskalainen, melodista ja popahtavaakin punk rockia veivaava Rebecca Lou on jo esitelty tällä palstalla, mutta ansaitsee noston, sillä uusin sinkku No Surrender katselee kenkiin niin tyylikkäästi ja tarttuvasti, että jos artisti saa kööpenhaminalaiselta We Are Suburban -levy-yhtiöltään tarvittavaa tulitukea, ovet voivat aueta suuremmille yleisöille. Duff McKaganin tytär Grace McKagan liidaa The Pink Slipsiä, jonka uusimmat sinkut Seek You ja etenkin hieno Sweet Talker todistavat, että omena ei putoa kauas puusta. Bändin julkaisutahti on ihailtavan kiivas ja soitannan kehityksen kuulee kokeilemalla biisejä kronologisessa järjestyksessä. Kannattaa tsekata. Irkkurockin perinteiset pohjavireet värittävät bändin modernia indie rock -sointia. En erityisesti lämpene, vaikka sykäyksittäin biiseissä on kelvollisiakin ideoita. Ensi vuonna ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva japanilainen, metalin ja j-popin yhteen naittava Babymetal taas on ilmiö, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti ja herättää kuulijassa yleensä joko vahvaa ihastusta tai oksennusreaktion. ”Asetelma tekee Tuskan intensiivisestä keikasta entistä arvokkaamman osoituksen bändin työmoraalista.” www.soundi.fi/soittolistat Parasta juuri nyt Tämän aukeaman artisteja ja paljon muita uutuuksia löydät viikottain päivittyvältä soittolistaltamme: The Pink Slips Break_On_2019_7 -taitto.indd 13 15.8.2019 10.48. Uutukainen Papercuts haastaa kuulijaa hippasen enemmän ja malttaa rakennella pientä musiikillista draaman kaarta. Näkemyksekästä ja originellia vääntöä. Pretty Vicious on vihainen ja taitava ryhmä, jonka uuden Beauty Of Youth -levyn avausraita These Four Walls tekee heti pelin selväksi – toimii! Vielä vihaisempi, suorastaan anarkistinen on Slaves-duo, joka on julkaissut uuden, armottoman The Velvet Ditch -ep:n. Tämänkertaisen otoksen vaarallisimman biisin palkinto myönnetään myöskin Irlantiin. The Regrettes on kevyttä ja nätisti tuotettua, viehättävää punk rockia. Neljä uusinta biisiä on paketoitu ep:n muotoon Spotifyssa. Debyytti Shot Down oli suoraviivainen statement, joka on striimannut lähes puoli miljoonaa. Sitten vielä takaisin Britteihin. Irlantilainen Whenyoung ei jostain syystä ole vielä iso, vaikka esimerkiksi komeat Future ja The Others kuulostavat siltä, että se olisi. LIPUT MYYNNISSÄ NYT! ELECTRIC LIGHT ORCHESTRA Former members of 13.12.2019 KULTTUURITALO Helsinki 15.12.2019 PAKKAHUONE Tampere LIPUT MYYNNISSÄ NYT! allthingslive.fi Kitaramusiikin ilosanomaa julistava ja alleviivaava, Palaye Royalen tavoin Torontosta lähtöisin oleva Justin Benlolo on johtanut BRKN LOVE -bändinsä uran toiseen sinkkujulkaisuun. Härmästä katsottuna täysin tuntematon ja tavoittamaton hollantilainen March on äänekäs ja mutkat suoriksi ajava bändi, jota ei kuuntele vielä kukaan, vaikka Nothing Ever Really Dies on mahtava biisi ja tekee ryhmän potentiaalin selväksi. Bicurious-duon I Don’t Do Drugs, I Just Sweat A Lot julkaistiin jo keväällä, mutta jos se on mennyt sinultakin ohi, korjaa virhe. I Dare You -single on kivaa kahvinjuontimusiikkia. Läpeensä taitavaa, emotionaalista ja koukuttavaa tykitystä, joka kasvaa livenä kymmenenteen potenssiin
Toinen tapa on, että otan kitaran syliin ja alan vain päpättää jotain. – Koen tosi voimakkaasti, ettei kukaan tässä maailmassa pysty yksin tekemään juuri mitään. Iris Kukka -laulujen lyriikat täyttyvät kiinnostavasti pohdiskelevista ja paikoin hyvinkin suorapuheisista ajatuksista. Sen mä tuon Ronin luo, ja hän saa tulkita sitä. Eikä se olekaan aivan helposti sanallistettu, nimittäin Iris Kukan debyytti on niin musiikin kuin sanoitustenkin puolesta jännittävän rönsyilevä kokonaisuus. Yhteistyökumppaneiden apua Nylund myöntää tarvitsevansa eniten siinä vaiheessa kun tekstit ja akustisella kitaralla sävelletyt kappaleet pitää saada työstettyä eteenpäin. Nylund painottaa, että debyyttialbumi on syntynyt tiiviissä yhteistyössä tuottaja-multi-instrumentalisti Roni Martinin sekä muutaman studioon kutsutun vierailijan kanssa. A-PUOLI Iris Kukka Spontaania rosoa facebook.com/iriskukkamusiikki LISÄÄ TARKKAILULUOKKA ARTISTEJA JOKA VIIKKO: www.soundi.fi/tarkkailuluokka MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT: www.soundi.fi/demoefekti ”Prosessi on ollut tosi intuitiivinen, ei olla pysähdytty siinä hetkessä edes miettimään, että mitä tämä on.” I ris Nylund syntyi 30 vuotta sitten, mutta Iris Kukka vasta pari, kolme vuotta sitten. Pyytäessäni Nylundia kuvailemaan albumia yhdellä adjektiivilla, hänen mieleensä nousee nopeasti erittäin osuva määre ”monitasoinen.” Konkreettisesti ilmaisun omaleimaisuudesta kertoo vaikkapa se, että levyn bassolinjoja on soitettu sousafonilla, eivätkä torvien ja jousien värittämät sovitukset ole muutenkaan niitä tyypillisimpiä. – Prosessi on vielä niin lähellä, että tässä on itsekin että ahaa, tämmöinen tuli! mutta siinä piilee myös se kauneus, että kyseessä on spontaani, hallitsematon ja rosoinen prosessi. Prosessi on ollut tosi intuitiivinen, ei olla pysähdytty siinä hetkessä edes miettimään, että mitä tämä on. – Esiintyjäpersoona on vähän eri kuin se joka tekee ne laulut, Iris Nylund pohtii ja tarkentaa, että ero on ennen kaikkea mielentilassa. Levyn julkaisun nyt viimeinkin häämöttäessä taiteilija vaikuttaa sekä helpottuneelta että myös vähän hämmentyneeltä. Ollaan tosi intensiivisesti vain lukittauduttu studioon ja kerätty sinne sellaista jengiä, josta me tykätään. 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Pohjalla on runollinen folk ja romuluinen rock, mutta kappaleiden värikkäistä ja yltäkylläisistä sovituksista löytyy jännittäviä viittauksia vaikkapa balkanilaisen musiikin suuntaan. Ja sitten ollaan vain annettu palaa. Teologiaa opiskeleva Nylund kertoo, että hänelle taiteensa lähtökohtana on tekstit, ja monet levyn lauluista ovatkin syntyneet ensin runoiksi. Koko prosessi on lähtenyt siitä, että mä istun yksin himassa sängyllä kitaran kanssa. Tekstiä tulee sitäkin kautta, mutta se on vähän erilaista. Hänellä nimittäin oli jo levyllinen biisejä valmiina, mutta prosessin aikana uusia tekstejä ja lauluja syntyi niin iso nippu, että valikoima meni osittain uusiksi. – Meille levyntekoprosessi on ollut aika vahvasti taideprosessi. – Jos kirjoitan runoja, niin ne syntyy suoraan paperille, ja silloin syntyy runomaisempaa teksti-ilmaisua. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN K u v a: R o n i M ar ti n tarkkis_Iiris Kukka_b.indd 14 15.8.2019 10.49. Asiat luonnollisesti liittyvät vahvasti toisiinsa, mutta suoria yhtäläisyysmerkkejä ei niiden väliin voi vetää. Se kenen kanssa teet, voi tuoda ihan uuden näkökulman, ja se on mulle taiteen tekemisen pointti ylipäänsä. Iris Kukan lokakuussa ilmestyvältä Tunnistamaton tapaus -albumilta on julkaistu kolme singleä, jotka piirtävät varsin selkeän kuvan siitä, mitä tuleman pitää. Luotettujen ihmisten, kuten juurikin Roni Martinin, näkemys on arvokas myös silloin, kun pitää päättää mitkä tekijälleen yhtä rakkaista biisiaihioista ovat toisia vahvempia. Tunnistamaton tapaus on teoriassa Iris Kukan toinen albumi
Live Nation klubikeikat.indd 15 15.8.2019 11.23
Se edustaa populistista näkökulmaa lamaan. Muut olivat joko kiinni arjessa tai kirjoittivat omaa fantasiamaailmaansa.” martti luther 7_2019 -taitto_b.indd 16 15.8.2019 10.50. Välttämättä kaikki sen musiikilliset ratkaisut eivät ole erityisen radikaaleja, mutta ei se sisällä ilmeisiä radiobiisejäkään. Käärmeenkantaja onnistuu molemmissa. Salo tuntuu pitävän sitä tekorankkana. Ennen kappaleen loppua on minäkertoja päässyt osaksi threesomea pirun ja tämän isoäidin kanssa, ja isoäiti on kehaissut muukalaisen haaroista löytyvää mahtavaa sauvaa. Mutta noin isojen yhteiskunnallisten mullistusten kuvaaminen edellyttää usein tiettyä etäännyttämistä. Syksyllä 1994 ilmestynyt Käärmeenkantaja, bändin kahdeksas studiolevy, on äärimmäisin esimerkki tästä. Tekstit käsittelevätkin sitten miehisen sukupuolivietin ja tunne-elämän arveluttavampia alueita, purkavat kulkuripoika-myyttiä tai esittävät suoranaisen kapitalismin dekonstruktion (upeasti orkestroidussa Merestä löytynyt -klassikossa). Laulun minäkertoja edustanee myös irvikuvaa kasinokapitalisteista, jotka saivat siirrettyä pikavoittonsa laman tieltä veroparatiiseihin. Vuosi 1994 oli oikea aika. Kuulemma kappale oli soitettu levy-yhtiön kesänpäättäjäisjuhlissa, ja vieraat olivat alkaneet nikotella siinä vaiheessa, kun kivan suosikkibändin kiva laulaja laulaa aasin kusen juomisesta suoraan pyllystä. 16 SOUNDI SOUNDI PB Martti Luther ja muovipussi > A-PUOLI Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa K aikista suurta kaupallista suosiota saavuttaneista suomirock-bändeistä on Miljoonasade varmasti se, jonka tunnetuimpien kaljabaarihittien ja kunnianhimoisimpien kokeilujen ja synkistelyjen välillä on pisin välimatka. Silti se teki varsinkin alkuvuosinaan säännöllisesti ratkaisuja, jotka sotivat tätä ajattelua vastaan. Yhtye tuntuu jossain määrin arvottavan uraansa menestyksen kautta. Olemme yhtäkkiä siirtyneet Liisan peilimaailmaan, jossa kaikki ei ehkä ole mahdollista, mutta ainakin se on, mikä oli ennen mahdotonta. Lopussa kertoja jää ryyppäämään lisää, kun piru hoveineen kiiruhtaa eteenpäin. Aika vastaansanomaton on jo alku: ”Mä kittasin kuudetta päivää akvaviittiä helteessä/pienen hotellin terassilla jossain Juudaksen perseessä.” Sitten tilanne eskaloituu: ”Äkkiä kilahti respan kello/Minä ovelle horjuin ja näin/sekasikiön sian ja kääpiön/päässään nikita väärin päin.” Eikä groteski ilottelu tähän huipennu. Käärmeenkantaja on oikeastaan ainutlaatuinen levy tuon ajan suomirockissa. Käärmeenkantaja on ilmeinen lamalevy. Muut olivat joko kiinni arjessa tai kirjoittivat omaa fantasiamaailmaansa. Siten, että suomalaista mentaalihistoriaa tarkasteltaessa ysärilama oli absurdi kokemus, joka käänsi kaikki totunnaisuudet ylösalaisin. Jos on kuudetta päivää päissään helteessä, on akvaviitti kai pahin mahdollinen juomavalinta. Tämä tiivistynee levyn puolenvälin tienoilla kuultavaan kappaleeseen Piru ja sen isoäiti, joka ei ehkä ole Miljoonasateen musiikillisesti paras esitys, mutta kylläkin sen yllättävimpiä ja tekstillisesti tykittelevimpiä teoksia. Piru ja sen isoäiti ilmentää tätä monella tavalla. Musiikki on rujoa grungea. Se on vain yksi kappaleen upean övereistä kielikuvista. Viitekehys on kaamean paniikkihumalan. Suomessa vasta 1990-luvun alku katkaisi sodanjälkeisen, jo ikuiselta tuntuneen nousukauden ja elintasokehityksen. Se oli Salollekin mahdollista vasta tovin kuluttua. Heikki Saloa tämä aihepiiri kiinnosti varmasti alusta alkaen, siitä todistaa jo ysärilaman alkumetreillä julkaistu Meitä jyrätään -klassikko. ”Vie piru terveiset Suomeen”, hän huutaa, ja siinähän Salo ankkuroi houreensa sen todelliseen viiteympäristöön. Eli miten tämä liittyy lamaan. Ääriviivat sumentuvat ja yksityiskohdat vaihtavat paikkaa. Mikko Lundellin tämänvuotinen bändihistoriikki valaisee tätä kahtalaisuutta kiinnostavasti. Teksti: Niko Peltonen LAMA-SUOMEN GROTESKI KUVA Miljoonasade: Piru ja sen isoäiti (1994) ”Käärmeenkantaja on oikeastaan ainutlaatuinen levy tuon ajan suomirockissa. Lama oli vielä tosiasia, Ahon hallitus yhä vallassa, mutta tapahtunutta saattoi jo analysoida. Se myi tietysti siihenastisista Miljoonasade-levyistä vähiten, ja tämän perusteella bändi kai sitä itse vieroksuukin. Seksi ja kuolema lähestyvät toisiaan, kuten aina jomman kumman ollessa vahvasti pinnalla. Näkyjä alkaa esiintyä
BASSO NOSTE TUKEE LIVEMUSAA JA NOSTAA LAVOILLE TUOREITA ARTISTEJA Hae mukaan, Basso hoitaa keikkaliksan ja saatat päästä vaikka Suomen eturivin artistin lämppäriksi. Best in test BASSO.FI/NOSTE Basso tulostus.indd 17 15.8.2019 10.49. BASSO NOSTE SUOMALAISTA KULTTUURIA TUKEMASSA F W F ST IV L M100, Y65 C76, Y91 op-kevytyrittaja.
ALBUMI, JONKA TOIVOISIN ITSE TEHNEENI TAI OLLEENI MUKANA TEOSSA Beck Sea Change – Tapasin tänä kesänä sattumalta Nigel Godrichin, joka on tuottanut Sea Changen. Mitä enemmän me sekoiltiin, sitä enemmän hän laittoi ”löylyä lissää” tiettyihin ideoihin. K u v a: M ir o P al o k al li o V iime vuoden lopulla, keikkakiertueen päätteeksi, Pimeys-kvartetin rumpali jäi bändistä pois. Tavallaan ihan hienoa, että vain musa puhuttelee. KAPPALE, JOKA TUO ELÄVIMMIN MIELEEN LAPSUUDEN Maurice Ravel Bolero – Äitini huomasi varhain, että minua kiinnosti lapsena klassinen musiikki ja osti minulle säveltäjien hittikasetteja. Elämäni soundit 18 SOUNDI Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Pekka Nisu (Pimeys) LEVY, JOKA ON AVARTANUT OMAA MUSIIKINTEKOA Nuspirit Helsinki Nuspirit Helsinki – Sai ajattelemaan, miten ihmeessä tällaista musiikkia tehdään! Esimerkiksi sämpläys oli vierasta tosi pitkään. – Siinä on se paradoksi, että tehtiin rumpalin lähdön jälkeen entistä rytmikkäämpää, tanssittavampaa musiikkia, Pekka toteaa. Kun aletaan nyt keikkatreenit, on hienoa, että on levyllinen uusia biisejä. Hopeless. The Soft Bulletin tuntui olevan sävellyksellisesti siinä jatkumossa, mutta tuotanto oli omaperäistä ja aivan twilight zonella. LEVY, JOKA TUO MIELEEN TAAKSE JÄÄNEEN AIKAKAUDEN Flaming Lips The Soft Bulletin – Olin vaihto-oppilaana Barcelonassa 2012. PISIMPÄÄN KUUNTELUA KESTÄNYT ALBUMI Bob Marley Legend – Ensimmäisiä itse ostamiani levyjä oli Marleyn kokoelma. Sairaan hieno levy, ja yritän tiedustella sen teosta aina kun törmään asianosaisiin. Joel heittelee tosi paljon ideoita palloteltavaksi ja minä kirjaan ylös lopullisempia luomuksia. – Keikoilla meillä tulee olemaan isompi porukka, liverumpali ja toinen kitaristi/kosketinsoittaja, ettei Joelin tarvitse koko ajan olla kiipparien takana. Mulla oli Beethovenit, Tšaikovskit ja kaikki siistissä pakissa, jota kanniskelin. Olin aiemmin kuunnellut paljon Burt Bacharachia ja se musa oli rakasta. Koko homma henkii hyvää fiilistä ja aurinkoa. – Tekotapa tuntui meille kahdelle hyvin orgaaniselta ja se oli bändillekin freesiä. Aurinkoisia muistoja. Välillä kuulostaa oravalta, välillä valaalta. Yhtye päätti jatkaa triona, ja kolmikko omaksui uuden tavan ja soundin levyttäessään nyt syksyn kynnyksellä ilmestyvää neljättä albumiaan Delta. Aloin sitten kypsytellä ajatusta ja opetella kirjoittamaan omista kokemuksistani suomeksi, rehellisesti. Ravelin Bolero oli suosikkini. Sopii moniin tilanteisiin ja fiiliksiin. Hän kävi läpi ja perkasi kaikkea sitä keskeneräistä matskua. – Tuottajamme Jussi Jaakonaho oli myös tärkeässä roolissa. Vähän kuin ikisuosikkini Van Morrison. LEVY, JOKA TUO MIELEEN PIMEYDEN SOITTOTYYLIN MUOVAUTUMISEN The National Boxer – Sellainen levy, jota Pimeyden alkutohinoissa kaikki diggailtiin. Ela?ma?ni soundit 7_19.indd 18 15.8.2019 12.46. – Pimeys ei ole ollut ihan sellainen ilmiöbändi, joka olisi ikuisesti sidottu jonkunlaiseen tavaramerkkityyliin. Henkilönä Bob Marley on sen uusimman dokkarinkin jälkeen minulle täysi mysteeri. TUOREIN LEVYTYS, JOKA ON KOLAHTANUT, EHKÄ PYSYVÄSTIKIN Tyler, The Creator Igor – Maaginen ja persoonallinen tunnelma, biiteissä hyvää tuhinaa ja suurpiirteisyyttä. Hyvin siitä selvittiin. Pannaan sellainen hurmoksellinen ”Etelän kirkko” pystyyn, jossa musa elää omaa elämäänsä yleisön kanssa vuorovaikutuksessa. LEVY, JOKA ON TEHNYT VAIKUTUKSEEN MINUUN LAULUNTEKIJÄNÄ PMMP Leskiäidin tyttäret – Levyä kuunnellessani vuonna 2006 tajusin, että suomalaiselle ihmiselle suomeksi sanoittaminen on kuninkuusluokka. Hän vaikutti mahtavalta tyypiltä! Ajattelin, että pääsisipä seuraamaan hänen työskentelyään ja puimaan lisää juttuja. Eikä niistä jää ainuttakaan pois setistä, vaikka livesovituksia täytyykin viilata siinä missä vanhoistakin kappaleista. Beckin keikka Flow'ssa 2015 oli huippu. Myös Tylerin äänenkäyttö on tosi hienoa. Mukana on tiettyjä maneerejamme, mutta siitä lähdetään, mikä luonnollisesti tulee. Sanoitusten paletti on kehittynyt ajan kuluessa päänsisäisistä aiheista keskustelevampaan suuntaan. Yritin räpeltää kahden soinnun pseudo-nusoul-juttuja tracker-ympäristössä. Sävellyksissä yhdistyvät erilaiset tavat rytmittää ja luoda sävelmaisemia. Pimeyden lauluntekijät Pekka Nisu ja Joel Mäkinen tekivät kappaleet tällä kertaa alusta alkaen yhdessä, treenikämppävaihe jätettiin välistä, ja biisit syntyivät studiolähtöisesti pohjaksi luodun kompin päälle. Tuo mieleen Stevie Wonderin kultakauden jutut. Siinä vallitsi sellainen avoimuus, kun pantiin ”markka kellumaan” ja kokeiltiin, mitä syntyy. Minua viehätti, kun soiton ensitahdeista voi tulla fiilis, että ”aa tää on National.” Nyt tuntuu, että olen itse ja Pimeyskin kulkenut poispäin Boxerin tummista sävyistä, mutta mielellään tätä vielä kuuntelee
Angie stone tulostus.indd 19 15.8.2019 10.27
Monille Jyrkin kuvia kumartelematon asenne on ollut liian vaativa pala nieltäväksi. R ock’n’roll elää vahvoista perinteistä, jotka ovat kuultavissa yhä tänäkin päivänä. Niin laulajasta itsestään kuin The 69 Eyesista on voinut havaita rakkau den sarjakuviin, kauhuelokuviin, rockiin liittyvään estetiikkaan sekä populaarikulttuurin historiaan. Alkuvuosien kukkoileva glam rock on hioutunut goottirockin kautta raskaaksi rockiksi, joka ei koskaan ole lipunut kuitenkaan metalliksi. Sen jälkeen paluuta ei olekaan. Yksinäinen hämeenlinnalaisnuori lukee ensin 3 etsivää -nuortendekkarit, siirtyy Draculaan ja kohta jo sarjakuviin. Maailmalla reissaamisen lisäksi Jyrki on antanut tumman äänensä lyödä leimansa niin soololevyynsä, rockabillyryhmä The 69 Catsiin kuin Mustan Paraatin paluuseenkin. The 69 Eyes ei ole koskaan verhonnut rock-kliseitä ironiaan. Enää ei tarvitse hosua joka paikkaan, vaikka tekemistä riittäisikin. Kuitenkin viime vuosina tunnetuin yhtyeensä on ollut vain yksi osanen miehen kuvioita. The 69 Eyes ponnisti näistä lähtökohdista 30 vuotta sitten, ja ilman sen pidempiä taukoja yhtye on ollut aktiivinen samassa kokoonpanossa vuodesta 1992. 1968). Mutta harva vaalii sen idealistista perintöä yhtä vahvasti kuin Jyrki 69 -nimellä tunnettu The 69 Eyesin laulusolisti Jyrki Linnankivi (s. Kun ollaan edetty rockin maailmaan, Jyrki 69:n matkan välietappi voi olla Hollywood tai Vladivostok. Hänelle rockin soittamisessa on kyse legendoista, tarinoista ja tien päällä olemisesta. The 69 Eyesin vuosi 2019 on juhlavuosi ja sopivasti tästä merkkipaalusta muistuttaen syyskuussa ilmestyy yhtyeen kahdestoista studioalbumi West End. Tavatessamme Café Engelin kahvilassa hän viittaa ikkunasta näkyvälle Tuomiokirkon portaille: ”Aah, Komisario Palmu!” Paitsi että siellä on kuvattu suomalaista elokuvahistoriaa, samassa paikassa on ikuistettu Mustan Paraatin Peilitalossa-albumin kansi. 20 SOUNDI 20 SOUNDI Teksti: Antti Luukkanen Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu Porttiteoria tämäkin. Kyseessä on kuitenkin sikäli muuttunut mies, että hänelle viime syksynä ohitettu viidenkymmenen vuoden rajapyykki on merkinnyt asioiden uudelleen arvioimista. ”Tämä on mun tapani kommunikoida maailman kanssa.” JYRKI 69 haast_Jyrki69_c.indd 20 15.8.2019 15.53
SOUNDI 21 haast_Jyrki69_c.indd 21 15.8.2019 15.53
Piirsit tuolloin myös Läjä Äijälän sarjakuvalehti X:ään. Päätettiin että väliaikaisesti ollaan The 69 Eyes. 22 SOUNDI – Mustan Paraatin Panda järjesti Lepakossa yöbileitä. Se vastasi ruutupaperille kirjoitetulla viestillä: ”Asiallista.” – Miettinen oli saanut meistä vihiä ja Lepakossa tehdystä ekasta demosta tuli meidän eka sinkku (Sugarman, 1990). Ilmiselvin viittaus siihen oli tietysti vuonna 2002 ilmestynyt Paris Kills -albumi. Mulle tuli himaan uutta John Byrnen piirtämää Fantastic Fouria ja Frank Millerin tekemää Daredeviliä, mutta tilasin myös vanhoja numeroita ja katselin, mitä elokuvia mainostetaan. Soundissa demo kehuttiin ja mainittiin mun tekemät graffat, Rumbassa taas toivottiin, että toivottavasti nämä ei ikinä nouse kellarista ylemmäs. Hakeuduin aloittelevien muusikoiden seuraan. Sillä ei ollut samanlaista statusta. – Kun ei ole elämänkokemusta, niin otat aiheet sieltä mistä tiedät. Tavallaan elin sitä mielikuvitus-Amerikkaa niiden lehtien kautta. Ennen kaikkea mua kiinnosti hengata siellä treenikämpällä, lupauduin tekemään flyereita, logoa ja tällaista. – Olin päässyt opiskelemaan Helsingin yliopistoon ja hengasin rockklubeilla. Asiaan kuului, että aina perjantaisin lähdettiin Backstage-klubille. Silloin piti löytää ihmisiä, joilta löysit uutta tietoa ja joiden kanssa pystyit jakamaan sitä. > Soundi-haastattelu Vaikka Jyrki huokaakin, ettei hänellä ole enää mitään sanottavaa, se tuskin pitää paikkansa. Ylioppilasaineeni kirjoitin Andy Warholista. Lukioiässä Alien Sex Fiend ja Meteors oli mun suosikkibändejä. Kaikki oli silloin väliaikaista. The 69 Eyes on flirttaillut Pariisin dekadenssin kanssa useita kertoja. Mulle science fiction -piirit oli niitä. Kokeiltiin Hanoi Rocksin Taxi Driveria, jonka jotenkuten muistin. Jollet käynyt ostamassa haluamaasi singleä, musaa ei voinut kuulla kuin ehkä yhden kerran radiossa. Musiikki syrjäytti sarjakuvat The 69 Eyesin käynnistyttyä vuotta myöhemmin. Koko tarina elää niin vahvana hänessä, että vain hän voi sen aukottomasti tuntea. Halusin tuoda bändiin kaiken, mistä mä diggasin. Silloin parhaat bändit oli muuttanut Amerikkaan. Jaoin skidinä paikallislehtiä, että sain tilattua sarjakuvia. – En ollut pohtinut bändin perustamista, vaikka mulla oli soittotaustaa pianosta ja kitarasta. Täytyi vastata, että olen sarjakuvapiirtäjä. Siihen liittyi kaikki sen ympärillä olevan tutkiminen. Sitten sitä kokeilua jatkettiin niin kauan, kun parempaa löytyi. Niin verraton, että varsinaisia kysymyksiä hänelle on hankala esittää. Jäljellä oli enää The Fucking World, Backsliders ja Wanna-Bees. Ne oli mulle sitä samaa Iggy & The Stoogesin kanssa. – Kirjeenvaihdon kautta löytyi hengenheimolaisia. The 69 Eyes on sikäli mielenkiintoinen bändi, ettei se ole varsinaisesti kuulunut tiukasti mihinkään skeneen vaan on ollut oman tiensä kulkija. Monta kertaa joku tuli rock-baareissa kysymään, että missä bändissä sä soitat. Hänen tarinaniskijän kykynsä on verraton. Sarjikset, leffat, haave jostain gimmasta…” Kesällä 1988 jo Helsinki oli Hämeenlinnasta muuttaneelle Jyrki Linnankivelle mahdollisuus toisenlaiseen elämään. Eletään vuotta 1987, jolloin Hanoi Rocksin haamu leijaili vielä Helsingin yllä. – Olin Läjän kanssa kirjeenvaihdossa ja lähetin sille meidän ensimmäisen kasetin. Sain kirjeen esimer”Kun ei ole elämänkokemusta, niin otat aiheet sieltä mistä tiedät. The 69 Eyesiin on aina kuulunut tarinallisuus, viittaukset muuhun populaarikulttuuriin ja avoin eskapismi. Kun päästiin sinne soittamaan, niin piti äkkiä keksiä bändille joku nimi. Jotain puuttui. Oli Smack, Nights Of Iguana ja kaikki muut mageat bändit. Sarjikset, leffat, haave jostain gimmasta... Pitää olla äärimmäinen nörttiys ja kiinnostus asioihin. Sitten toin ne ideat tänne, johon liitettiin kaikki mun sarjakuvaja kauhuharrastus ja sci-fi. – Näin Nykissä bändejä, joista ajattelin, että toi voisi toimia, noi elementit on mageita. Millaisesta maaperästä The 69 Eyes kasvoi, kun sitä ryhdyttiin vuonna 1989 pistämään pystyyn. Toisaalta bändi on keikkaillut etenkin ensimmäisen vuosikymmenensä aikana hyvinkin erilaisten bändien kanssa. K u v a: V in ce n t B o u ch ar d K u v a: Te x H än n in en haast_Jyrki69_c.indd 22 15.8.2019 15.53. Kun silloin diggasi rokkia, niin kuului näyttääkin siltä. Välillä olen yrittänyt tuoda sanoituksiin mukaan jotain relevantimpaa, mutta niin että siellä on ne samat elementit
– Se oli mun idis. Ei tehdä välttämättä samanlaisia juttuja, mutta lähtökohdat on ollut samat. Jotain keikkojakin tehtiin aikanaan. Mun mielestä se oli niin hyvä, että maailma pysähtyy kun se ilmestyy. Nyt olisi vaikea kuvitella esimerkiksi vuonna 1997 tehtyä Hell On Wheels -kiertuetta, jolla voimiensa tunnossa oleva värikäs bändikatdikaalisti. Silloin kaikki alakulttuurit oli yhdessä, nyt ne ovat klikkiytyneet omiksi heimoikseen. SOUNDI 23 ras (Apulanta, Tehosekoitin, The 69 Eyes ja Hybrid Children) levitti rock’n’roll-hegemoniaa sekä isoihin kaupunkeihin että maakuntiin. Kun olen tämän uuden levyn tiimoilta tehnyt puhelinhaastatteluita, niin joku mainitsi, että olitte osa tällaista skeneä, jossa oli HIM, To/Die/For, Sentenced ja Charon. Jotain joka on periaatteessa rock’n’rollia, mutta jossa on kuitenkin se meidän oma juttu. Jenkeissä keikalla saa tuutata täysillä, Euroopassa on desibelirajoitukset. Tai viime vuonna Judas Priestin levy. Rockin soittaminen on muuttunut käytännössä noista ajoista ra”Nyt kun menen sinne Rainbow’hun istumaan siellä soi Guns N’ Roses, Mötley Crüe ja The 69 Eyesin Lost Boys. Se on täysin loogista. Mitäs mieltä tästä. kiksi Isebel’s Painin laulajalta Jiriltä, joka muutti Stadiin. – Aina haluttiin lokeroida. Oli hienoa, kun tavoitteet täyttyi: keikkoja Stadissa ja gimmoja yleisössä, ja nimenomaan sen näköinen yleisö kun halusinkin. Sitten menee 25 vuotta, ettei edes nähdä. Kun aiemmin olennainen osa rockin viehätystä oli holtittomat elämäntavat, on se nykyään enemmän työtä, jota tehostetaan terveellisillä valinnoilla. Tavastia oli mahdoton, se oli oikeiden bändien keikkapaikka. – Lepakko oli yhdistävä tekijä. Mutta onhan nyt kesällä tullut hemmetisti hyviä rokkilevyjä. Herättikö se katkeruutta, kun sitä lentokonetta ei heti tullutkaan ja ihmisillä kesti hoksata se teidän nerokkuus, jonka itse tiedostitte. Ei haikailla vanhan perään, mutta se oli tärkeä tekijä The 69 Eyesin kannalta. – Toi vaarallisuusaspekti on ihan super boring. Se oli haave: tuonne kun pääsisi skulaamaan. Mustan Paraatin Saku sanoi jossain haastattelussa oivaltavasti, että Lepakko oli vanhan ajan internet. Menet kouluun, opit säännöt. Mitään näitä bändejä ei enää ole, vain te olette jäljellä. Toi skenekin oli. Gunsia ja kauhuelementtejä päälle. Haluttiin että se Nights Of Iguanan ja Smackin yleisö löytää meidät, kun ne bändit ei enää olleet täällä. – Heti kun me tehtiin se eka demo ja sinkku, niin olin ihan hämmentynyt, ettei se soinut yötä päivää esimerkiksi Radio Cityssa. Kun menen katsomaan Doylea Seattleen, en kuule kahteen päivään mitään, mutta olen nähnyt jotain uskomatonta. Se on soittanut myös mun ja Clauden Fellow Reptilesissa. On Lords Of The New Churchia, Alice Cooperia, Missionia, Sisters Of Mercyä, L.A. Siellä kohtasi punkkarit, bikerit ja kaikki muut. Muutenhan tämä olisi hemmetin tylsää. Mä en edes muistanut, että se oli soittanut The 69 Eyes -levyllä. K u v a: A n ab el D . – Koko se juttu on sun ympärillä tässä edelleen. Ja niin ne löysikin. Se energia säilyy. Arvioissa saatetaan ojentaa väärin tekemisestä. Sehän siinä on tärkeintä. – Tai Vilunki 3000. Tosi magea jäbä. Onko se kadonnut. The 69 Eyes on aina jollain oudolla tavalla ollut eturintamassa. Jos sellainen mesta olisi nyt, niin sitä ei enää ikinä purettaisi. Fl u x haast_Jyrki69_c.indd 23 15.8.2019 15.53. Se on varmaan kadonnut niiden mielestä, jotka niin kirjoittaa. Onkos siinä nyt seitsemänkymppistä vaaria. – Aina noi lieveilmiöt on kiinnostaneet jengiä. Jälleen kerran: we made it.” Jyrki ja Dani Filth Los Angelesissa Two Horns Up -videon kuvauksissa heinäkuussa 2019. Sen jälkeen oli hienoa ottaa Jiri tekemään meidän uuden levyn kansi. Me haluttiin kuitenkin luoda joku oma juttu. Uusin Black Keys on parempi kuin moni kyynikko voisi todeta, se bändi on täydessä iskussa. D.A.D.:n uusi levy räjähtää ihan käsiin. Sen jälkeenhän kaikki muuttui ihan täysin. Sen paikan perintö jatkuu yhä politiikassa ja kulttuurissa. Cradle Of Filthin nokkamies vierailee myös The 69 Eyesin uudella West End -albumilla. Lentokone tulee hakemaan mut: tervetuloa huipulle. – Jos on nuori kundi, niin kaikki opettaa ja kasvattaa. Se oli havahduttava kysymys. Tulet rockmaailmaan tehdäksesi ihan mitä vaan. Mutta sitten huomaatkin, että joillain menee suupielet alaspäin, ei ihan voikaan
Siitä tuli idea pistää rockabillybändi pystyyn. Ne kaikki on tässä samassa. – Tämä ei ole duuni. Crampsista basisti, Blondiesta rumpali ja Headcatista kitaristi, jolloin syntyi The 69 Cats. foorumi, niin jossain vaiheessa tuli tunne, ettei kaikkea musatyylejä kande tehdä saman nimikkeen alla. – Aina kun olen Hollywoodissa, olen äänittänyt jotain matskua. Me tehtiin Devils (2004). Mistä koet sen johtuvan. – Kyllähän mä teen The 69 Eyesia 24/7. Kaikki johtaa johonkin plus oma aktiivisuus vaikuttaa, kun ihmiset näkee, että toi tekee omaa juttuaan tosi mageasti. Ennen Amerikkaa suuntasitte kuitenkin hyvällä menestyksellä Eurooppaan. Totta kai välillä asiat tuntuu polkevan paikallaan. Se kuulosti ihan kauhealta, mutta en jaksanut ruveta vastustelemaankaan. Cleopatra Records on julkaissut siellä soololevysi Hel sinki Vampire, superkokoonpano The 69 Catsin albumin Transylva nian Tapes sekä Mustan Paraatin englanninkielisen levyn. Bändi on soittanut siitä 1990-luvun alusta samassa kokoonpanossa. The 69 Eyes tähtää jälleen Amerikan-markkinoille. Oli jotenkin luontevaa laittaa se kasaan parhaimpien soittajien kanssa. – Täkäläiset bändit pystyi soittamaan siellä iisisti. – Me tehtiin Johnny Lee Michaelsin kanssa musaa. En ollut silloin, kun aloitettiin. Jokaisella on omat intressinsä ja jokainen elää omaa elämäänsä. Meillä oli Lost Boys -niminen biisikin. Pistin losilaisen bändin pystyyn. The 69 Eyes on tämän vuoden levy. Ja sama julkaisutahti tulee jatkumaan. Tätä ennen kaikki on ollut enemmän tai vähemmän kaoottista ja outoa. Oli mahtavaa täyttää 50. Vedin kaiken sen sisäistämisen The 69 Eyesin musaan. – Olen nyt pitänyt sellaisen julkaisutahdin, että multa tulee joka vuosi uusi levy. Syksyllä äänitin fiittauksen psychobillybändi The Batin levylle. Toisaalta mulle tämä on mun taideprojekti. Tässä on sarjakuvat, kirjallisuus, taiteet, musan tekeminen ja kauhuleffoista intoilu. Millään bändillä tuskin on ollut sellainen ajatus. Heavy metal -puolella on usein se kuvio, että tulee levy ja erilaiset työrupeamat. Kun vedän täynnä olevassa Whiskey A Go Go’ssa, niin kyllä se on merkki jostain. Koko ajan tapahtuu. Tämä yhtye on pukeutunut lyhyttä ajanjaksoa 90-luvun lopussa aina mustaan. Me ollaan niin vanha bändi, ettei silloin ollut ajatustakaan, että tästä tulee meidän työ. Sama juttu The 69 Eyesin kanssa, se on ollut alusta lähtien mielikuvitusamerikkalainen bändi. Tässä bändi ensimmäisen keikkansa soundcheckissä Lepakon mustassa salissa syksyllä 1989. Vaikka jossain vaiheessa meistä tulikin liiketoimintaa, niin mua inhotti, kun naistenlehdissä tästä puhuttiin mun työnä. Lisäksi olet keikkaillut siellä. Sinun projektithan ovat viime vuosina sijoittuneet nimenomaan Yhdysvaltoihin. The 69 Eyes seurasi siinä perässä. Sitten on lomakausi, minkä jälkeen tehdään taas töitä. Seesteinen hetki Baltimoressa kuluvan vuoden toukokuussa. Joskus kuulin radiosta Markku Innon sanovan, kuinka The Beatles oli mielikuvitusamerikkalainen bändi. Mulla on oikeasti selkeä fokus. – Mä olen vegaani. Tämä ikäkin vaikuttaa. Meikä on siinä vaiheessa jo Vladivostokissa backstagella laittamassa nahkahousuja jalkaan.” Lepakkoluola oli The 69 Eyesin ensimmäisiä tukikohtia, vaikkei siellä treenannutkaan. Se lähtee ihan sieltä Hopeanuoli-tietouden hallitsemisesta. – Tämä on viiden ihmisen bändi, jokaisella on oma osuutensa ja oma ajatuksensa tästä bändistä. Pitkän uran lisäksi sekin on pirun harvinaista. Kelasin että teen tätä mun omaa juttua ja elän sitä mun Amerikan elämää. Bam Margera oli innostunut HIMistä ja se huomasi, että täällä on muutakin kiinnostavaa. Jos mä katson tietyt kauhuleffat, niin ne liittyy tähän. The 69 Eyes täyttää kuluvana vuonna kunniakkaat 30 vuotta. Mikä ajoi soolouralle. Mutta sekin oli sitten jossain vaiheessa nähty. Vedettiin keikoilla levyn biisejä, covereita, jotain The 69 Eyesin biisejä. – Muistettiin, että hei sinne Amerikkaanhan piti päästä. Sillä on pöytälaatikko täynnä vuosien varrella kerty nyttä leffamusaa ja muuta. Toisaalta silloin ei ollut olemassa vegaanikumipizzojakaan. Olen vastuullinen artistina, että kehitän itseäni ja olen koko ajan parempi. Visioin, että tämä on se levy, joka vie meidät Jenkkeihin. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu Mutta voisi kuvitella, että se vanhempana jaksaminen on nimenomaan seurausta elintapojen muutoksesta. – Vaikka The 69 Eyes on avoin K u v a: K ir a G lu sc h ko ff K u v a: Je ss La cz a haast_Jyrki69_c.indd 24 15.8.2019 15.53. Se teki meidän videon, laittoi sen MTV:llä 24 SOUNDI ”Nyt kun levy tulee, niin joku kiukkuinen musabisnekseen haluava nuori skribentti purkaa kiukkuaan siihen. Mutta nyt mä satsaan täysillä The 69 Eyesiin. Turhaa vaihtelua ei ole ollut jäsenistössäkään: The 69 Eyes on vaikuttanut samassa kokoonpanossa vuodesta 1992 lähtien
Vielä on maailmassa kolkkia, jossa en ole ollut. Onko Jyrki Linnankivi eri ihminen kuin Jyrki 69. Mitä kautta löysit itsesi maailmanjärjestön edustajana. Mutta pyramideja en ole vielä nähnyt, ne pitäisi käydä vielä tsekkaamassa. Kätellessämme esittelit itsesi oikealla nimelläsi, mutta kuinka paljon haluat kontrolloida omaa julkista persoonaasi. Jossain muualla et haluaisi mennä sinne. heinäkuuta 2019 Café Engel, Helsinki Muuttunut mies. En koe, että tällä hetkellä mulla olisi mitään sanottavaa tai esillä oltavaa. Se on tullut ihan himasta. Sitä haluaa kertoa maailmalle, että täällä ollaan. Kun kieli vaihtui englanniksi, korvasit muutaman keikan bändissä tehneen Herra Ylpön laulajana. Mitä tarkoitat överiksi menemisellä. – Huomasin että on olemassa suomalais-afrikkalainen residenssi Villa Karo Beninissä ja ajattelin mennä kuulostelemaan, mistä voodoo on lähtöisin. Sillä hetkellä bändin yleisö oli sopivaa heille. – Sama juttu musiikin suhteen. Jengillä oli The 69 Eyes -logotatuointeja ja meille tultiin sanomaan, että te liidaatte Sunset Strip -skeneä. 23. Kyllähän se kuuluu yleissivistykseen nähdä tietyt paikat. Ja mä uskoin sen. Nyt kun levy tulee, niin joku kiukkuinen musabisnekseen haluava nuori skribentti purkaa kiukkuaan siihen. Seuraavaksi vedät varmaan Sisters Of Mercyssa. Henkilö on sama, mutta ajatukset on erilaiset, vaikka mitään radikaalia muutosta ei olisikaan tapahtunut. Mutta enää mulla ei ole niin kiire niihin. Ulkomaat liittyy olennaisesti sinuun sikälikin, että kaksi vuotta sitten ilmestynyt Kulkurin valssi -kirjasi oli nimenomaan matkakirja. Meikä on siinä vaiheessa jo Vladivostokissa backstagella laittamassa nahkahousuja jalkaan. Nämä on henkilökohtaisia pikkuriikkisiä onnistumisia. SOUNDI 25 pyörivään ohjelmaansa. Ulkomaihin liittyy vahvasti myös työtehtäväsi Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä. The 69 Eyes -kitaristi Pasi kysyi sarkastisesti, että mä olen goottirockin Axl Rose. Mutta sitten tulee kymmenen vuoden breikki. Meillä oli mahdollisuus tehdä tosi-tv-ohjelmiakin. – Tai elokuvat, mysteerit... – Jäbät ilmoittivat, että he tekevät uutta musiikkia, tuletko mukaan. – Mikään muu ei taas kiinnostanut. Oasis oli maailman paras rockbändi, näin sen Stokiksessa 1996, silloin kun se oli parhaimmillaan. Mun mielestä tulee tällä hetkellä hyvää hiphopia. Viime vuonna 50 vuotta täyttänyt laulaja paneutuu nykyään mieluummin kirjoihin kuin bailaamiseen. Mutta nyt kun menen sinne Rainbow’hun istumaan siellä soi Guns N’ Roses, Mötley Crüe ja The 69 Eyesin Lost Boys. Jälleen kerran: we made it. Niin kuin esimerkiksi paluu sinne kirjojen lukemiseen. Musamaailma muuttuu. Hyvä musa on aina hyvää musaa. Puhut paljon, mutta nimenomaan musiikista. Se meni melkein jossain vaiheessa överiksi. Jenkkihomma kesti oman aikansa. Monet muutkin asiat on mielenkiintoisia. Kun levy tulee, niin totta kai puhun siitä, mutta... Nyt kun on 50, niin ei ole enää niin hirveä kiire mennä täysillä joka paikkaan. Musaa on magea tehdä ja kun tilaisuuksia tarjoutuu, niin miksi ei. Kirjasta sai käsityksen, että menet matkustamisessa musainnostus edellä. Pääsy noinkin legendaarisen bändin riveihin oli varmasti kunnia-asia. Se on yksi syy, miksi rockmusaa tehdään ja menet lavalle. Post Malone on aivan loistava. Oltiin Hollywoodissa tekemässä levyä ja videota, amerikkalaiset diggasi meidän meiningistä. En mä mikään retrorokkari ole. Kun Musta Paraati kysyy, tuletko tekemään musiikkia, niin mitä muuta voi tehdä kuin suostua. – On just parasta katsoa ikkunasta tätä ihmisvilinää. Mä olen vaan niin levoton. – No ei se varmaan enää ole. Silloin ei ollut vielä streamauspalveluitakaan. Siitä se lähti. – Kun sitä sanottavaa oli paljon, niin vastakaikua ei välttämättä ollut. He kysyivät, voinko sanoa pari sanaa kampanjaan. Haluan olla joka paikassa, etten vaan missaa mitään. Jyrki Elviksen haudalla Gracelandissa, Memphisissä, huhtikuussa 2019. Ennen halusi olla esillä. Se loputon uteliaisuus tasoittuu, niin kuin monta muutakin asiaa. Hirveän yksinkertaisia asioita. Suomen puolella herätti valtavasti huomiota Mustan Paraatin henkiin herättäminen ainakin yhden albumin ajaksi. Pääsin sinne ja sitten Unicef sai kuulla, että joku suomalainen rocktyyppi on vähän Afrikkaakin nähnyt. Ne tekee elämän tärkeäksi. Se oli oma aikansa ja eri maailma, jos näit mut jossain muussa yhteydessä. Muutaman kenttämatkan tein. Afrikassa ihmiset oli iloisia, kun ne pääsi kouluun. Vähän tällaista kansainvälistä kasvatusta. Tämä on mun tapani kommunikoida maailman kanssa. Kun mennään Jenkkeihin, niin meillä oli loppuunmyytyjä keikkoja, vaikka meillä on julkaistu siellä hikisesti yksi levy. – Meidän aloittaessa oli mahdotonta päästä lehtiin tai saada itseään esille. K u v a: G ar re t H ei ts h u se n K u v a: P as i K le m et ti haast_Jyrki69_c.indd 25 15.8.2019 15.56. Jyrki 69 on tunnettu kovista puheista ja hersyvistä legendoista. Mä haluan aina innostua uusista asioista
Tämän jälkeen hän on esiintynyt jo esimerkiksi Vain elämää -ohjelmassa. Ellinoora korostaa kaiken jännittämisen keskelläkin uskoneensa aina itseensä. 26 SOUNDI K u v a: Ju u so S. Ellinoora-taitto_d.indd 26 15.8.2019 10.51. Teksti: Ari Väntänen Ellinooran menestys on tullut nopeasti, sillä ensialbumi Villi lapsi ilmestyi vuonna 2016
Villi lapsi on kasvanut nuoreksi aikuiseksi, joka marssii nyt vaaleanpunaisen vallankumouslipun alla. Odottavan aika on ollut vanhalle sielulle pitkä. Glitteri ilmestyi singlenä jo vuonna 2017. Julkaisutahti, jossa albumi on pitkän singlesarjan päätepiste, on monelle yhä vieras mutta alalla uusi normaali. SOUNDI 27 ”Tässä ajassa on hirveän hienoa se, että popmusiikin rajat paukkuvat. Ne ovat erityylisiä lauluja, jotka nivoutuvat hyvin kiinni kokonaisuuteen. Glitterin jälkeen Vaaleanpunaisen vallankumouksen tuloa pohjustivat suorapuheinen Nartut, pakahtunut Bäng bäng typerä sydän ja tänä vuonna Sinä4ever sekä Gasellien tähdittämä kannanotto Aatelisii. Toisaalta mun singlejä ei ole julkaistu taskulaskin E llinooraa pelottaa. Mutta vaikka puoli teosta on voimasoitossa ennen kokonaisuuden julkaisua, Ellinoora on edelleen albumi-ihminen. Vaaleanpunaista vallankumousta ei tehty käden käänteessä. Enää ei ole sellaista, että naisartistina voi laulaa vain tietyistä asioista ja pukeutua ja olla tietyllä tavalla.” Ellinooran matka ensimmäisestä albumista toiseen oli pitkä ajassa ja vielä pidempi elämässä. Ellinoora-taitto_d.indd 27 15.8.2019 10.51. Mun on ollut vaikeaa adaptoitua nykyaikaan eli siihen, että ennen albumia julkaistaan paljon sinkkuja. – Mä ostan edelleen cd-levyjä ja vinyylejä. Ellinooran uralla on alkamassa toinen kierros, ja moni asia käy jo helpommin. Niitä on pantu ulos sitä mukaa kuin siltä on tuntunut. Enää sellaista ongelmaa ei tunnu olevan. I H A N A T P I N K I T R O I S K E E T kädessä. Ensimmäiset alustavat sessiot pidettiin kolme vuotta sitten ja levyä tehtiin määrätietoisesti parin vuoden ajan. Laulaja nauraa, että kun Teppo Vapaus tuli tekemään hänestä juttua Soundiin vuonna 2016 Villi lapsi -levyn tiimoilta, hän jännitti niin kauheasti, ettei tahtonut saada sanaa suustaan. Ja onhan siitä ihan selkeitä viitteitäkin. Laulaja-lauluntekijä on juuri päästämässä käsistään toisen albuminsa Vaaleanpunaisen vallankumouksen, ja työn tässä vaiheessa hän voi lopultakin lakata stressaamasta itseään hengiltä. – Haluan ajatella, että se formaatti säilyy ja kiinnostaa ihmisiä edelleen. Ellinoora ei ole sen kanssa ihan sinut. Mutta onneksi tuo tunne on latautunut positiivisesti. Oli ihanaa, että Villi lapsi otettiin niin hyvin vastaan, koska olen aina halunnut tehdä nimenomaan albumeja
Koneet seis Ellinooran kahteen levyyn piirtyy hänen tähänastinen elämäntarinansa. Niin piti tehdä, koska koneet oli käynnistetty liian varhain. Ne olivat olleet pitkiä ja raskaita kappaleita, joihin hän ei ollut tyytyväinen. Nuori laulaja jopa hyl käsi kesken mat kaa muiden laulun tekijöiden hänelle jo kirjoittamat lau lut. Siinä vaiheessa tapahtui taas jotakin tärkeää: Ellinoora ryhtyi yhteistyöhön nykyisen tuottajansa ja puolisonsa Samuli Sirviön kanssa. Hän halusi kirjoittaa omat biisinsä itse ja onnekseen rohkaistui sanomaan sen ääneen. K u v a: Ju u so S. Ellinoora on vasta 25-vuotias, mutta viime vuodet ovat pakottaneet hänet opettelemaan tuntemaan itsensä. Hänellä oli levytyssopimus, ja se merkitsi mahdollisuutta muuttaa elämän suuntaa – ei toki mitään enempää kuin hyvää tsäänssiä, mutta se oli hänestä paljon. Ensimmäisen singlen jälkeen hänen oli alettava kehittyä laulunkirjoittajana. Nostan hattua kaikille, jotka pystyvät tulkitsemaan jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä uskottavasti. Mulle se ei toimi. Vaalean punainen vallankumous etenee samassa jatkumossa varhaisaikuisuuteen. Ne osoittivat laulajan suuren päätöksen oikeaksi striimaamalla yli kymmenen miljoonaa kertaa ja tekemällä syyskuussa 2016 julkaistusta Villi lapsi -albumista kultalevyn jo ennakkoon. Sellainen mies -sinkussa oli merkittävintä se, että se yritettiin pyyhkiä historiasta poistamalla se kaikista mahdollisista paikoista. Sinä vuonna Anni Ellinoora Leikakselle tapahtui monta suurta asiaa. Villi lapsi oli matka aikuisuuden kynnykselle, siihen välitilaan, jossa ihminen ei vielä oikein tiedä, kuka on. Streamauslukemat lasketaan miljoo nissa. Kun Ellinoora muutti Oulusta Helsinkiin vuonna 2013, hän tiesi, että oli aika tarttua hetkeen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi ja sai opiskelupaikan Helsingin pop & jazz -konservatoriosta, ja elokuussa julkaistiin hänen ensimmäinen singlensä. Kehitys ei pysähtynyt siihen. Ja sehän kävi kuin olisi kultasuoneen iskenyt: Ellinoora ja Samuli kirjoittivat yhdessä sellaisia hittejä kuin Carrie, Lei jonakuningas, Elefantin paino, Minä elän ja Rakkauden kesä. Ellinoora-taitto_d.indd 28 15.8.2019 10.51. Kolmen tanskalaisen popsäveltäjän ja Iisan kirjoittama Sel lainen mies muistetaan parhaiten biisinä, jonka ilmestyttyä Ellinoora löi nyrkin pöytään. Musiikkibisneksen voimat pitivät laulajalupausta niin arvokkaana, että päättivät kuunnella häntä. Oli pakko, koska oma materiaali oli hänelle kaikki kaikessa. Ellinoora oli kirjoittanut ensimmäiset omat laulunsa lukioaikoina. Se tarkoitti, että albumin tekeminen oli aloitettava alusta. Vaaleanpunaisella val lankumouksella esittäytyväksi artistiksi hän uskoo tulleensa vasta levyjen vä28 SOUNDI Oma materiaali on Ellinooralle kaikki kaikessa. Päätös on osoit tautunut oikeaksi. Ellinoora alkoi kirjoittaa kappaleita myös muille artisteille. – Se oli tärkein päätös, jonka olen tehnyt
KAHDEN HENGEN GOSPELKUORO – Anthem-biisin loppu kaipasi isoa gospelkuoroa ja me päädyttiin laulamaan se DIY-hengessä Ellinooran kanssa kahdestaan. Kaivoin taskusta studion avaimet, joilla soitin rytmit biisiin. Biisin lopullinen tuotanto rakennettiin sen päälle, ja lauluraita tuntui koko ajan vaan paremmalta ja paremmalta, niinpä se päätyi lopulta levylle asti. Samaa ilmiötä on sivunnut Paula Vesala biisissään Tytöt ei soita kitaraa. – Ympyrä sulkeutuu siinä mielessä, että olen alkanut arvostaa omaa tilaa ja rauhaa niin kuin lapsena, jolloin en tosiaan ollut mikään life of the party. Esimerkiksi Taideteoksen lauluraita on kokonaan ihan ensimmäinen otto, mitä biisiin äänitettiin. Haluan olla niin kartalla kuin voin. Päädyttiin kokeilemaan samaa, ja sinne ne Riston soittamat rumputuoliraidat jäi biisin ekaan säkeistöön. D-H-G-D-A-D – Päädyin virittämään tämän levyn akustiset kitarat yhtä biisiä lukuun ottamatta kyseiseen vireeseen. VAIHTOEHTOISIA RYTMIRATKAISUJA – Antibiisi kaipasi jotain rytmistä, ja perinteiset shaker tai tamburiini tuntuivat meistä tylsiltä vaihtoehdoilta. Pitäähän mun voida tehdä niin, koska maailmassa on kyse niin paljon muusta kuin minusta.” SOUNDI 29 1. Ja keikkareissuilla en enää juo. 4. Suhtaudun nykyään analyyttisemmin työhön ja sen lieveilmiöihin. Vallitsevat käsitykset ovat ihmisten rakentamaa todellisuutta, ja siitä vastaavat ne, jotka käyttävät sanoja julkisesti. Vaaleanpunainen vallankumous ei silti ole mikään manifesti tai kooste poliittisia lauluja. – Vaaleanpunainen on mulle herkkyyden ja rauhan väri, jonka voi mieltää myös feminiiniseksi, Ellinoora sanoo. Kuulin kerran erään naisen kertovan, että hän oli ollut kiinnostunut kitaransoitosta, mutta ei ollut alkanut soittajaksi, koska yleisen käsityksen mukaan pojat ovat kitaristeja ja tytöt kuuntelevat. – Vallankumous edustaa kapinaa, muutosta ja vaikeiden asioiden pöydälle nostamista. Pitäähän mun voida tehdä niin, koska maailmassa on kyse niin paljon muusta kuin minusta. R Y T M I L Ö Y T Y I S T U D I O N A V A I M I S T A Ellinooran tuottaja Samuli Sirviö nostaa esiin viisi tuotannollista yksityiskohtaa Vaaleanpunaiselta vallankumoukselta . Enää en harrastele musiikkia, se on mulle ammatti. – Just tota se voi olla. – En kuitenkaan hankkiudu tilanteisiin, joissa mua voidaan lähestyä vaikutuksen alaisena, koska ikinä ei tiedä, mitä sieltä tulee. Elämä muuttui myös yksityisellä sektorilla. Ilman pehmikkeitä. Olen naisena käsitellyt sitä, mitä saan ja en saa tehdä rooliodotusten mukaan. Rajojen venyttämistä Vallankumouksia on tehty monissa eri väreissä, mutta pinkkiä ei ole näkynyt – ennen kuin nyt. Meille on Ellinooran kanssa tärkeää, että jousia ei vain läntätä levylle soittamaan kolmisointuja ja tekemään biiseistä ”isompia”, vaan jokainen jousisovitus on biisin kannalta merkittävä ja tuo siihen takuulla jotain lisää. – Musta tuli musiikintekijä. Mulla oli mikrofoni auki tarkkaamossa, Ellinoora lauloi laulu kopissa ja me vedettiin yhtäaikaa, stemma kerrallaan varmaan 40 raitaa kuoroja biisiin. – Moni kollega linnoittautuu vapaaajalla omiin oloihinsa, mutta mä en halua sellaista. Se on niin tärkeä pointti, että hän kirjoitti siitä pari riviä levyn kanteenkin. En ole enää ihan varma mistä moinen idea tuli, mutta kyseisellä vireellä löytyi tosi hienoja harmonioita ja niillä taas saatiin rikastettua levyn äänikuvaa entisestään. Ellinoora on täysin uniikki laulaja, jota on todella mahtava äänittää, ja usein biisin fiilis on läsnä jo ihan ekassa otossa. 2. Olen varovaisempi ja vakavampi kuin se tyyppi, joka kipusi Ruisrockin rantalavalle kesällä 2016. Nuoruuden oodi puolestaan kaipasi mun mielestä jotain yllättävää rytmistä elementtiä, jolloin Ellinooran rumpali Risto kertoi Mick Fleetwoodin naputelleen kapuloilla rumputuolia Fleetwood Macin jumalaisessa Big Love -biisissä. Tällä levyllä olen erityisen ylpeä avausbiisi Marie Antoinetten sekä Veitset-biisin jousisovituksista. Tuli todella hienot ja massiiviset gospelit biisin loppuun. Mun tapani reagoida siihen on ollut, etten välitä vittuakaan kenenkään odotuksista. Paula kirjoitti vähän myöhemmin someen siitä, että me ollaan samaa jatkumoa ja että on hyvä, ettei nainen Ruisrockin päälavalla ole enää mikään ihme. Haluan voida mennä kauppaan paskaisen näköisenä, vaikka joku ottaisikin kuvan. Ku v a: P i e ta r i P u ro v a ar a Ellinoora-taitto_d.indd 29 15.8.2019 10.51. Pohdin levyllä oman sukupolveni ongelmia ja sitä, mitä minusta oletetaan sukupuoleni perusteella. lillä. Parhaiten tämä vire kuuluu Glitterija Viha, kipu ja rakkaus -biiseissä. Ellinooraa ei esimerkiksi enää näy yöelämässä. Ellinoora tarkentaa, ettei hän ole esimerkiksi ryhtynyt absolutistiksi, ja että eristäytymiselläkin on rajansa. Itse lopetin ”naisartistin” ja ”tyttö bändin” kaltaisten ilmaisujen ”Haluan voida mennä kaup paan paskaisen näköisenä, vaikka joku ottaisikin kuvan. Ja että ne eivät ole vain midiraitoja, vaan niitä soittaa oikeat jousisoittajat oikeilla jousisoittimilla. Se on levyllinen dramaattista popmusiikkia, jossa mullistukset tapahtuvat tunne-elämän tasolla. Ainoastaan Eeva Kilven runonpätkä äänitettiin mukaan jälkeenpäin. 5. Vaaleanpunaisen vallankumouksen lyriikoissa vilahtelee ajatuksia juhlimisen mielekkyydestä ja aikuistumisesta. Lavalla haluan olla huomion keskipiste, mutta yksityiselämä on eri asia. JOUSISOVITUKSIIN KANNATTAA PANOSTAA – Käytin tällä levyllä tosi paljon aikaa jousisovituksiin ja jousia onkin aika monessa biisissä. Kerroin jokin aika sitten Paulalle, että olin katsomassa PMMP:tä Ruisrockissa vuonna 2011, kun olin 17-vuotias. EKA OTTO VOI OLLA PARAS – Tällä levyllä on muutama biisi, joissa on käytetty ihan ekaa lauluottoa. 3. Ne olivat erikoisia vuosia, jolloin elämä muuttui
Viime aikoina on kuu lunut vähemmän sitä ”nuori naisartis ti” juttua. Miehille musa voi olla keino purkaa aggressioita, vaikka kirota alimpaan helvettiin joku, joka on satuttanut. En halunnut ol la ilkeä enkä loukkaava, en ylipäänsä arvosta sellaista ihmisyydessä. El linoora ja Sirviö ovat tehneet levylli Ellinoora-taitto_d.indd 30 15.8.2019 13.05. Enää ei ole sellaista, että naisartistina voi laulaa vain tietyistä asioista ja pukeu tua ja olla tietyllä tavalla. Mulle on selvää, millais ta musiikkia ja mistä aiheista haluan kir joittaa.” 30 SOUNDI K u v a: La u ra Ii k k an en käyttämisen jutuissani kauan sitten, koska ne tuntuivat tarpeettomilta ja haitallisiltakin. ”Tiedän, että olen laulaja ja että teen oikeita asioita. Nykyään saa roiskia ihanasti, eivätkä ihmiset edes pelästy. Sik si olin varautunut siihen, että kaikki ei vät pidä Nartuista, jossa arvostellaan narttumaista käytöstä. Viesti perille Musiikillisesti Vaaleanpunainen vallankumous noudattaa selkeää visiota. Ja nythän eletäänkin hyvässä muutosaallossa. Suunta voi olla oikea, mutta tabuja on vielä rikkomatta. – Kippis! Ei sukupuolella ole väliä, pi tää vain olla hyvä tekijä. – Nartutbiisin julkaisu jännitti mua sukupuoleni vuoksi. Ehkä on jopa syn tynyt uusia. Nykyään muakin sanotaan usein ihan vain artistiksi. Olisi hienoa, jos nuoria naisia käsiteltäisiin taiteili joina. Tarkoi tus oli sanoa, että älä ole tekopyhä vaan käyttäydy kuin ihminen. – Tässä ajassa on hirveän hienoa se, että popmusiikin rajat paukkuvat. Mutta jos nainen tekee niin, se on jotenkin väärin, koska naisen pi täisi koko ajan tukea muita naisia
Kaiken tähän mennessä tapahtuneen jälkeen Ellinoora sanoo olevansa varma taiteestaan ja äänestään. Hänellä oli aivan omanlaisensa suurten tunteiden soundi. – Tiedän, että olen laulaja ja että teen oikeita asioita. Jos se ihan eka sinkku olisi ollut suuri hitti, voisin olla nyt hyvin erilainen tyyppi. – Jotkut ajattelevat, että ison levy-yhtiön kautta ei voi tulla mitään aitoa, ja että jos ison levy-yhtiön artisti sanoo jotain provosoivaa, niin sen on vain käsketty sanoa niin. – Joo, jos lukion ekaluokkalainen Ellinoora olisi kuullut tekevänsä tulevaisuudessa isoa popmusiikkia isolle levyyhtiölle, se olisi varmaan sanonut varautuneesti ”Okei...?” Olen seurannut musaskeneä tosi tarkkaan, ja lukioaikoina muutuin sen suhteen tiedostavammaksi ja kriittisemmäksi. Kun kaikki ei ole tullut heti, on ollut aikaa kasvaa, kehittyä ja miettiä, kuka olen ihmisenä ja artistina. – Räppäys on niin suoraviivaista, että sen kautta voi ilmaista vaikeita juttuja, joita olisi vaikea pukea popmelodiaksi. Mietin pienenä, että miksi mulla ei voi olla tavallinen lyhyt kutsumanimi, miksi pitää olla Ellinoora eikä vaikka Anna. Siitä on vain kolme vuotta, mutta siitä on todella kauan. Miksi, kun samplekirjastot on pullollaan valmista tavaraa?” Samuli totesi, että tää on meidän tapa tehdä. – Mä muistan, miten ennen ekoja isoja festarikeikkoja ahdisti henkeä, ja me juotiin bisseä ja jankutettiin, että kyllä tää hyvin menee. – Me ei koskaan laiteta biiseihin mitään pelkästään sen vuoksi, että se on in fashion. Olen kuunnellut paljon musiikkia ja opiskellut sitä, ja tutkinut popkulttuuria. Vaaleanpunainen vallankumous -albumin nimikin viittaa siihen, kuinka hän haluaa vastustaa ulkoapäin tulleita odotuksia ja paineita, joita hänen sukupuoleensa ja sukupolveensa liitetään. Toivottavasti en koskaan kadota täysin sitä ensimmäisen kesän uhkarohkeutta. Sen vaikutus kuuluu myös Vaaleanpunaisella vallankumouksella. Osallistuminen Vain elämää -sarjaan vuonna 2018 oli sekin tapaus, jota teiniikäinen Indie-Ellinoora ei olisi kristallipallosta nähnyt. Niiden pitää jättää tunnejälkiä, koska se on hyvän taiteen merkki. – Mulle sanottiin, ettei kannata hakea kuoroon, kun on niin erikoinen ääni. Hänen mielensä vaeltaa takaisin vuoteen 2016, tärkeään ensimmäiseen kesään, josta Vaaleanpunaisen vallankumouksen tiekin tavallaan alkoi. – Jos mietin itseäni ihmisenä ja mielenterveyttäni, urakaari on mennyt tähän saakka tosi nätisti. Mulla oli viha-rakkaussuhde ääneeni – samantapainen kuin nimeeni. – Välillä tuntuu, että mun olisi pitänyt olla mukana musaskenessä 1970-luvulla. – Muistan hyvin Oulun pop & jazz -konservatorion pääsykokeet. Mutta tää on mun oma tapani tehdä taidetta ja katsoa maailmaa. Kun Ellinoora tuli julkisuuteen, aivan ensimmäiseksi huomio kiinnittyi ääneen. Kaikki muut olivat kaksikymppisiä, ja multa kysyttiin, että mitä mä teen siellä ja kuinka vanha mä oikein olen. Tai ainakin riittävän varma. Laulutunnithan pitäisi aloittaa vasta kuusitoistavuotiaana, kun äänihuulet ovat kehittyneet. Hyvässä melodiassa on yleensä paljon vähemmän tilaa tekstille kuin räpissä. Enkä usko, että koskaan tuleekaan, sillä se pieni epävarmuus on aina läsnä. Kaikki trap ei osu mun sieluun, mutta joku Post Malone on suorasanainen ja arvostettava artisti. Vasta vuonna 2011, kun sain levyyhtiöiltä hyvää feedbackiä demostani, aloin ajatella, että okei, ehkä tällä äänellä on jokin tarkoitus. Opin sanomaan ärrän vasta juuri ennen kuin menin kouluun, ja nimi harmitti sitäkin kautta. Mulle jäi tosi vahvasti mieleen, kun eräs kollega totesi tuottajalleni, että ”mitä, äänitättekste oikeesti. Yläasteaikoina Ellinoora esiintyi kavereidensa kanssa aina, kun mahdollista. SOUNDI 31 K u v a: La u ra Ii k k an en Ellinoora-taitto_d.indd 31 15.8.2019 10.51. Elastinen sanoi jossain, että on hienoa, että nykyään pop artistitkin voivat käyttää rapin elementtejä ilmaisussaan, eli kirjoittaa nopeaa lyriikkaa ja luoda oman flown. Mutta pääsin sisään, ja siellä oli tarkka, kuumottava laulunopettaja, joka opetti hengittämään ja laulamaan. Mulle on selvää, millaista musiikkia ja mistä aiheista haluan kirjoittaa. Vaikka paljon on vielä tekemättä, ne ihan ensimmäiset isot elämykset tuntuvat Ellinoorasta jo nostalgisilta. Musta on ihanaa, että levylle tulee oikeat jousisoittimet ja niin edelleen. – Mietin pitkään, oliko se kehu vai haukku. – Haluan, että jälki, jonka jätän maailmaan, on merkityksellinen. Warner Music Finlandin hulppeissa tiloissa istuskellessa ei voi olla ajattelematta, että entisajan Ellinoora saattaisi katsoa 25-vuotiasta itseään aika hitaasti. Kappaleillani pitää olla painoarvoa ainakin mulle itselleni. Se on siinä mielessä yllättävää, että jo Ellinooran äänestä kuulee, että hänen musiikilliset juurensa ovat jossakin aivan muualla kuin hip-hopissa. Ehkä se oli jotain pohjoispohjalaista mentaliteettia, että kun pää nousee massasta, se pitää äkkiä painaa takaisin. Popmusiikin valtavirtaa, jossa Ellinoorakin operoi, hallitsee nyt rap eri muodoissaan. Rap on hyvä tapa viedä viesti perille. Suosiostaan huolimatta Ellinoora haluaa olla kapinallinen. Jonkun keikan jälkeen hänelle sanottiin, että hänen äänensä on erikoinen. Ja kun olen nähnyt, miten isoksi mainstreamin osaksi rap on tullut, olen kiinnostunut ottamaan selvää siitä. Seuraava askel vei laulamaan lavoille. Tunnejälkiä jättämässä Kun Ellinoora oli lukiolainen, hän oli indiebändeistä, musiikkijournalismista ja popkulttuurista kiinnostunut tiedostava musamimmi. Lapsena Ellinoora lauloi terssistemmaa Smurffit-levyyn, ja laulutunneille hän meni yksitoistavuotiaana. Mutta mitä vanhemmaksi kasvaa, sen selvemmäksi tulee, että kun on avoin kaikelle, on onnellisempi. Vähitellen aloin tajuta, että mulla on äänessä jotakin, mutta en oikein tiennyt mitä. Mutta kuullaanko Vaaleanpunaisella vallankumouksella Gasellien räppäystä ja hip-hop-flirttiä siksi, että se nyt vain on tätä päivää. Vaikka mua jännitti ja vaikka ihmiset olivat kuulleet multa ehkä kaksi biisiä, en hetkeäkään ajatellut, että jokin voisi mennä pieleen. – Mä olen sen suhteen myöhäisherännyt, vaikka olen kyllä aina tykännyt esimerkiksi Asasta. Mutta aikuiselle hänelle se ei ole ongelma. Se ei ole mun tapani ajatella tai tehdä, vaikka totta kai ihminen on altis vaikutteille. Olen miettinyt, että ehkäpä musta ei ole tullut kusipäätä siksi, että olen saanut muutakin kuin kehuja. Hän ei tiedä, mistä se tuli, mutta laulu on aina ollut hänelle puhetta luontevampi ilmaisukeino. sen voimallista, isoa ja välillä kulmikasta popmusiikkia, joka on toteutettu modernisti mutta luonnonmukaisesti
kuluttavaa aikaa, Tuunela toteaa lopulta. Alimman kerroksen nurkkapöytään, kuinkas muutenkaan. Hektinen on ollut myös Pariisin Kevään alkuvuosi. on luonut uudella Reuna-albumillaan kokonaisen maailman, jossa ihmisen tietoinen minä keskustelee avoimesti syvimmän alitajuntansa kanssa musiikin keinoin. – Niin kauan kuin albumi on kesken, tuntuu koko ajan siltä, että on sukellettava johonkin syvälle omaan tajuntaan ja kaivettava sieltä vielä ne viimeisetkin ideat, ja siksi käyn tuon prosessin aikana öitä myöten vähän ylikierroksilla. – Levynteko on aina vähän... Bändi valmisteli sen aikana kaksi viikkoa sitten julkaistun Reuna-albumin, joka on Pariisin Kevään seitsemäs täysimittainen levytys. Vaikka aurinko houkuttelisi istuskelemaan Vltavan terassilla, keskellä kiireistä Elielinaukiota, vetäydymme tästä kaikesta hektisyydestä sisätiloihin. 32 SOUNDI SOUNDI 33 H elsingin kesä on kauneimmillaan, kun tapaan Pariisin Kevään laulajakitaristi Arto Tuunelan ravintola Vltavassa. Pariisin Kevät Teksti: Aki Nuopponen Kuvat: Sofia Okkonen pariisin keva?t -taitto_f.indd 32 15.8.2019 10.52. Myöhemmin samana päivänä Jyväskylään keikalle matkaava Tuunela levittelee matkatavaransa pitkin nurkkapöydän penkkejä ja huokaisee sitten pieni hymy suupielissään vertaillessaan mennyttä kevättä kuluvaan festarikesään. miten sen nyt sanoisi..
32 SOUNDI SOUNDI 33 ” REUNAN KAPPALEET OVAT YHTÄ AIKAA RISTIRIITAISIA JA HARMONISIA. SE SISÄLTÄÄ AIKA INHIMILLISTÄ MUSIIKKIA, JOKA ON YHTÄ AIKAA SINUT ITSENSÄ KANSSA JA KÄRSII SILTI MUTKIKKAASTA ITSETUNNOSTA.” Kun Pariisin Keväästä on vuosien kuluessa tullut Arto Tuunelan omasta projektista bändi, myös sen luonne on muuttunut. Tuunela itse haluaa, että kaikkien jäsenten luonteet kuuluvat myös levyiltä. pariisin keva?t -taitto_f.indd 33 15.8.2019 10.52
– Se on tosi kiehtova tila, koska siinä vaiheessa tietää, että ne siemenet ovat olleet jo kauan itämässä, ja nyt on sadonkorjuun aika. On valittava mikä sointu siellä soi, ja mikä jätetään soittamatta. ” REUNAN TEKEMINEN OLI HULLUA AALTOLIIKETTÄ, IHAN TÄYTTÄ DR JEKYLL JA MR HYDE -MEININKIÄ, KUN VÄLILLÄ OLI USKOMATTOMAN TÄYNNÄ LUOVAA ENERGIAA, JA YHTÄ USEIN IDEAT MENIVÄT ROSKIIN, JOLLOIN TUNSI ITSENSÄ MAAILMAN SURKEIMMAKSI IHMISEKSI.” pariisin keva?t -taitto_f.indd 34 15.8.2019 10.52. Siinä mielessä ymmärrän, kun muusikot sanovat joskus, että heidän on ”pakko” säveltää. Jokaisesta Pariisin Kevät -albumista voi aistia, että Tuunela ja häntä ympäröivät ihmiset ovat pusertaneet kappaleisiin paljon itseään syvältä sisimmästään. Olen koko ajan niin valppaana, että levyn valmistuttua olen hetken aikaa niin puhki, etten halua päättää yhtään mitään. Arkisetkin asiat, kuten vaikka se ostaako kaupasta sinisen vai keltaisen tiskirätin, tuntuvat mahdottomalta, kun on jo käyttänyt kaikki resurssinsa. – Siinä mielessä tämä keikkailu on rennompaa, vaikka kyllä siinäkin pitää virittäytyä tiettyyn tilaan, ja päästä taas siitä tilasta pois. Erotella ne jyvät akanoista ja myöntää itselleen, että ehkä ihan kaikki ideat eivät sitten olekaan maailman parhaita. – Reunan tekeminen oli hullua aaltoliikettä, ihan täyttä Dr Jekyll ja Mr Hyde -meininkiä, kun välillä oli uskomattoman täynnä luovaa energiaa, ja yhtä usein ideat menivät roskiin, jolloin tunsi itsensä maailman surkeimmaksi ihmiseksi. – Albumia tehdessä kuluttavinta on se epävarmuus, kun on kyettävä päättämään, mitä levylle valitsee ja mitä ei. Musiikissa on yhtä iso merkitys sillä, mitä siinä kuullaan kuin sillä, mitä siinä ei kuulla. Jotain sellaista, joka herättää voimakkaita tunteita, ja niiden suurien tunteiden perässä olen aina ollut musiikkia tehdessäni. – Siinä on monta puolta… Eihän kukaan tee paholaisen kanssa kauppoja, jos ei itse hyödy siitä, Tuunela kysyy. Oletko koskaan kokenut, että annat omasta itsestäsi niin paljon musiikille keskellä raskasta luomisprosessia, että sen hinta on jopa liian kova. – Onhan se joskus käynyt mielessä, millaista luovuuden vaihtokauppaa luomuksillani käyn, mutta olen tullut siihen tulokseen, ettei se ajatus kuulu albumin tekoon. – Se paine on todella ristiriitaista, koska levyn tekemisen aloittaminen on usein painajaismaisen vaikeaa, mutta kun se on valmis, tunnen saaneeni aivan valtavan kuorman pois tajunnastani. Siinä kuitenkin tietää mihin on ryhtymässä, eikä vaella kysymysmerkkien seassa keskellä luomistyötä. – Ajattelen joka kerta uuden albumin kohdalla, että tällä kertaa ei tarvitse enää tunteilla niin paljon, vaan kaiken voi tehdä kylmän viileästi, koska minähän osaan tämän kaiken jo. Tunteet puskevat joka kerta läpi eikä luomisprosessi koskaan ole helppo. On valittava mitä sanoituksissa sanoo, ja minkä jättää rivien väliin. 34 SOUNDI SOUNDI 35 – Uskon että osaan tätä nykyä keskittyä paremmin oleelliseen ja kanavoida musiikkiini sitä energiaa, joka ei välttämättä ole positiivista tai negatiivista, ja luomaan jotain voimakasta. – Siksi haluan olla levyä tehdessä täysin hereillä, jotta en tee puolivillaisia päätöksiä. Sitten ne hemmetin tunteet vaan puskevat sieltä läpi, ja kaikki on yhtä aikaa taivaallisen ihanaa ja painajaismaisen tuskallista, mutta siinä se koko homman kauneus piilee. Se on jotain sellaista, joka on saatava pois systeemistään. Vai onko kyse eräänlaisesta luovasta kaupankäynnistä. Juuri sen takia jokaisen albumin tekemisellä saattaa olla kuluttava vaikutus. Sitä seuraa sitten se ikävin vaihe, kun pitää osata suhtautua kriittisesti omiin tekemisiin. Vaikka Arto Tuunela on musiikin saralla kokenut kehäkettu, ei hänkään voi tehdä Pariisin Kevään levyjä autopilotilla. Tuunela naurahtaa itseironisesti kertoessaan, että Reunan teon varrella nämä tunnelmat painostavan kuormituksen ja autuaimman helpotuksen välillä vaihtelivat ääripäästä toiseen. Musiikki on minulle sellainen asia, ettei sen todellinen merkitys edes paljasta itseään siinä vaiheessa, kun sitä tekee, jolloin on vain osattava luottaa siihen, että se näyttäytyy aikanaan
Lohikäärme symboloi suurta alkukantaista voimaa, mutta myös paradoksaalisesti haurautta, sillä länsimaisessa perinteessä ne ovat aina olleet vihollisen roolissa, ja milloin minkäkin ritarin surmaamislistalla. Minulla on useita vakkarilevyjä, joihin palaan vain sen takia, että pääsisin niiden mielessäni luomaan visuaaliseen maailmaan takaisin sisälle. – Jos preferoimani väritys ei olisi sopinut tai toiminut Artolle, olisin päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun. – Ensimmäisissä luonnoksissani olin hahmotellut isompaa raunioiden ja otusten täyttämää maailmaa. Se välittömyys musiikissa on tapani käsitellä asioita. Tuunelan kohdalla tämä ei tunnu lainkaan liioitellulta. Se on mielestäni jotain laajempaa, ja jopa jotain alitajuista. Se oli sekä inspi roivaa että välillä haastavaa, mutta lopputulos oli sen arvoinen. 34 SOUNDI SOUNDI 35 U S VA I S E N P A S T E L L I N E N M A A I L M A R euna-albumin audiovisuaalisen maailman kuvallisesta annista vastaa helsinkiläinen kuvataiteilija Milena Huhta, joka teki jo albumin sävellysvaiheessa tiivistä yhteistyötä Pariisin Kevään kanssa. Pariisin Kevään kappaleet tuntuvat yhtä usein energisiltä ja voimakkailta kuin haurailta ja herkiltä, mikä tuntuu peilailevan salaperäisesti Tuunelan omaa sielunelämää. Niissä on paljon välähdyksiä ja symboliikkaa todellisuudesta, ”LOHIKÄÄRME SYMBOLOI SUURTA ALKUKANTAISTA VOIMAA, MUTTA MYÖS PARADOKSAALISESTI HAURAUTTA” K u v at : M il en a H u h ta pariisin keva?t -taitto_f.indd 35 15.8.2019 10.52. – Haasteita loi se, että levyn kehittyessä myös artistin fiilikset visuaalisuudesta kehittyivät. – Tehdessäni visuaalista maailmaa kuuntelin levyä repeatilla siihen pisteeseen asti, että osasin jo kaikki biisit ulkoa! Yritin ammentaa kaiken visuaalisen suoraan biiseistä ja mielikuvista, joita minulle syntyi kuuntelun aikana. – Toiveenani on, että levyn ja kansitaiteen symbioosista muodostuu oma maailmansa ja kenties jopa sellainen, johon kuulija voi itse rakentaa uusia alueita, metamorfooseja ja eliöitä. – Ehkä siksi Pariisin Kevään kappaleet ovat kuin unia. – Ensimmäisen Tuuli-sinkun kanteen tein keltaisen puoliuinuvan lohikäärmeen, joka niin ikään oli snipetti hahmottelemastani maailmasta, ja se tuntui niin vahvalta ratkaisulta, että päätimme asettaa hahmot keskiöön. Nämä ovat tietysti omakohtaisia tulkintojani. En edes tiedä mistä aloittaisin, Tuunela empii hetken. Tarttuessaan sanaan ”henkilökohtainen” Tuunela muuttuu hetkessä jopa epätavallisen mietteliääksi. www.milenahuhta.com Yksi musiikkiin liittyvien haastattelujen kliseistä on se, kuinka lähes kaikki muusikot tuntuvat hehkuttavan sitä, miten henkilökohtaisista aiheista he kirjoittavat. – Henkilökohtaisuus... Samalla syntyi myös Liekki-sinkun kansi, jossa näkyy ihmisen ja eläimen metamorfoosi vielä paremmin. – Lopulta nämä oliot nousivat päärooliin kokonaisen maailmankuvauksen sijaan siitäkin syystä, että ne olivat visuaalisina elementteinä vahvempia ja tajuntaan nopeammin iskeviä. Se on eri tavalla luovaa työtä kuin esimerkiksi artikkelikuvitukset, jollaisia teen paljon. Siksi säveltäessä on mentävä vielä syvemmälle. – Vaikka minulla on totta kai tendenssi seurata tietyntyyppistä värimaailmaa, jota usein käytän muissa töissäni, koin levyn kappaleet kaikki väreiltään valoisina ja usvaisen pastellisina. – Olen vähän sellainen ihminen, ettei minulla ole minkäänlaista mielenkiintoa kirjoittaa omasta arkisesta elämästäni ja koristella sitä jotenkin mielenkiintoisemmaksi kuin mitä se oikeasti on. – Olin siis totta kai innoissani, että nyt pääsen tulkitsemaan musiikkia ja veistämään biisien avulla kuvituksellisia maailmoja esiin. Arto puhui minulle paljon toteemieläimistä ja referoi aikaisempia töitäni, joissa näkyi metamorfoosi ihmisestä eläimeen. Jotain sellaista, mitä en itsekään ihan täysin säveltäessäni ymmärrä. Tämän takia päädyin tekemään lopullisesta levystä noin viisi erilaista luonnosta. – Levy-yhtiön Miikka Koivisto otti minuun yhteyttä ja kyseli, olisinko kiinnostunut tekemään kantta, Huhta kertoo. – Musiikin kuuntelu on minulle usein tosi visuaalinen kokemus, sillä eri sävelmät ja biitit muodostuvat mielessäni omiksi atmosfääreiksi. Se on tosi monimuotoinen asia... – Reuna on tunnelataukseltaan voimakas ja vangitsee hienosti elämän välitilojen melankolian, eksistentialismin ja kaihon. – Itselleni henkilökohtainen musiikki ei tarkoita sitä, että kirjoittaisin säveliin tai sanoihin sanasta sanaan päiväkirjaani tai otteita elämäni tapahtumista. Samantyyppistä värimaailmaa on käytetty myös bändistä otetuissa promokuvista, ja ne muodostavat toimivan kokonaisuuden yhdessä. – Poikkeuksena normaalista työskentelystä oli hienoa tehdä toisen luovan artistin kanssa töitä, tässä tapauk sessa Arto Tuunelan. – Kannen lohikäärme oli elementtinä iso osa maailmaa, joka kehittyi prosessin myötä
Kerroksia Reunalta todellakin löytyy. Joskus ymmärrän itsekin jonkin oman vanhan sävellykseni vasta vuosikausia myöhemmin. Reuna suorastaan huokuu sitä, että sen kappaleet kuten Tuuli, Tulivuoren juurella ja Silta ovat nähneet elämää, eli kulkeneet vaiherikkaan matkan alkupisteestä siihen muotoon, millaisena ne kuullaan nyt albumilla. Siinä vaiheessa ei haittaa, vaikka myöhemmin vähän nolottaisikin jokin laulusuoritus tai tuotantoratkaisu. – On ihan mahtavaa lähettää omia demoja muiden kuultavaksi, ja samoilla ohjelmilla he voivat lisätä niihin lisää omia ideoitaan. – Oman vision kanssa, olipa se miten ohut tai voimakas visio tahansa, saattaa heittäytyä helposti tosi egoistiseksi. Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana 7.12. – Enkä tarkoita sitä Arto Tuunelaa, jolla on sosiaaliturvatunnus ja kotiosoite, vaan jotain ihan muuta. MUSIIKISSA ON YHTÄ ISO MERKITYS SILLÄ, MITÄ SIINÄ KUULLAAN KUIN SILLÄ, MITÄ SIINÄ EI KUULLA.” SYKSYLLÄ 2019 21.9. Maija Vilkkumaa 20 tarinaa 2.11. Musiikkia voi tehdä yksinkertaisilla laitteilla lähes missä tahansa, eikä enää tarvitse välttämättä kokoontua edes bändin kanssa samaan paikkaan. Paperilla työskentely on nykyään muusikolle helpompaa kuin ikinä. Arto Tuunela luonnehtii uutuutta avoimeksi, energiseksi ja sähköiseksi. Se sisältää aika inhimillistä musiikkia, joka on yhtä aikaa sinut itsensä kanssa ja kärsii silti mutkikkaasta itsetunnosta. The Dublin Legends – “The Dubliners” 9.11. Erin 5.12. Se muutti Pariisin Kevään dynamiikkaa paljon, onhan Artturi suoranainen musiikillinen nero, ja se kuuluu levyllä. Sorsaklubi goes Naurunpaikka (K-18) 12.10. SuomiLOVE – rakkaudentäyteiset jatkot 28.9. – Jos luomistyössä onnistuu pitämään järjen poissa tunteen tieltä, voi olla aika varma, että se musiikki koskettaa muitakin. 36 SOUNDI mutta ne saattavat olla vääristyneitä tai suoristuneita todellisuuteen verrattuna, eikä kaikkea sitä edes voisi selittää millään puhutulla kielellä. – Tiettyyn pisteeseen asti se överi itseensä luottaminen on ihan hyvästä, koska sillä voi suojella sitä visiota, joka voi toisinaan olla oikeasti itselleen tosi tärkeä. Tuunela on huomannut asian johtaneen Pariisin Kevään kohdalla jopa entistä hedelmällisempiin tuloksiin. Unia on tavattu määritellä kahdella tavalla: unissa alitajunta värittää todellisuutta ja unet ovat dialogia oman itsensä kanssa. – Reunan kohdalla intensiivisyys syntyi ennen kaikkea siitä, että me työstimme tosi pienellä työryhmällä, ja varsinkin Artturi (Taira, yhtyeen kitaristi, synisti ja taustalaulaja) otti yhä suurempaa roolia sovituksissa. – Siitä syntyi juuri sellaista musiikillista dialogia, mitä olen aina kaivannut, ja koin tosi voimakasta onnistumisen tunnetta, kun päästin irti omista ehdottomuuksistani ja kappaleet saivat lentää vapaasti tuntemattomille seuduille. Siihen samaan voi ainakin yrittää pyrkiä kappaleissaan. Kotiteollisuus 11.10. – Nyt se dialogi oman itsensä ohella on auki kaikkien kanssa jatkuvasti, ja sitä sipulia saa kuoria paljon hartaammin, jolloin sieltä paljastuu uusia ja uusia kerroksia enemmän kuin koskaan. Asian kääntöpuoli piilee siinä, jos sokeutuu sille idealle ihan liikaa tai ei anna muiden kajota siihen liian egoistisista syistä, mikä saattaa vuorostaan vahingoittaa sävellystä. Siitä saattaa haluta pitää kynsin hampain kiinni, koska sen ajatuksen kokee niin voimakkaasti omakseen. Pariisin Kevään uusi Reuna-albumi vaikuttaa suorastaan vastakohdalta synkälle Kuume-edeltäjälleen. – Olen oppinut nauttimaan siitä yhä enemmän sen jälkeen, kun Pariisin Keväästä tuli bändi, Tuunela myöntää. – Siksi Reunan kappaleet ovat yhtä aikaa ristiriitaisia ja harmonisia. Ihminen sortuu usein keskittymään liikaa päämääriin, eikä osaa ihan aina nauttia siitä paljon puhutusta matkasta. Jotain sellaista, kenen kanssa ihminen yrittää tulla sinuiksi koko elämänsä ajan, ja luulenpa että suurin osa siitä prosessista tapahtuu juuri niissä välittömissä unissa, joita ei voi kontrolloida. Sitä voi tehdä milloin huvittaa, eikä se ole enää sidottu vaikkapa siellä treeniksellä tai studiossa soittamiseen, jolloin kaikkien niiden oleellisimpien päätöksien ja riitojenkin pitäisi tapahtua jotenkin aikataulutetusti. Molemmat määritelmät kuvastavat harvinaisen hyvin myös Pariisin Kevään musiikkia. Nelli Matula Osta liput syksyn klubikeikoille Tampere-talon lipunmyynnistä, Lippu.fi:stä tai Tiketistä! tampere-talo.fi/sorsaklubi Lippujen hinnat ja lisätiedot: Ohjelmisto täydentyy syksyn aikana! Pistä seurantaan: @sorsaklubi pariisin keva?t -taitto_f.indd 36 15.8.2019 10.52. – Sehän se juuri musiikista hienon kokemuksen tekijälleen itselleen tekeekin, että sen kautta pystyy tutustumaan omaan itseensä paremmin, vaikka kyllä minullekin se ”itse” on edelleen aika tuntematon tyyppi, Tuunela hymyilee. Pariisin Kevät on juuri tuolla tavalla minulle itselleni se sisäisen dialogin jatke, jolla pyrin avaamaan niitä solmuja sisälläni tai ainakin oppimaan ymmärtämään niitä. – Toisaalta sitä olisi varmasti helppoa jäädä sinne omalle kotistudiolleen hieromaan kappaleita loppumattomasti, mutta onneksi nykyään jokaisella on läppäri, ja sen oman monologin voi muuttaa dialogiksi milloin vain, Tuunela sanoo. Se jatkaa viimeistään Kuume-albumilla (2017) alkanutta Pariisiin Kevään evoluutiota, jonka myötä sama kappale saattaa olla yhtä aikaa tarttuva ja monikerroksinen kokonaisuus. ”ON VALITTAVA MIKÄ SOINTU SIELLÄ SOI, JA MIKÄ JÄTETÄÄN SOITTAMATTA
– Viimeisimmillä Pariisin Kevät -levyillä me olemme kyllä tähdänneet siihen, että kaikkien vahvuudet ja luonteet kuuluvat sävellyksissämme, mutta emme rajoita itseämme sillä, että sen musiikin tulisi kuulostaa bändiltä. Tykkään paljon olla keikalla yleisössä ja kokea sen yhteyden muihin ihmisiin sen esiintyjän ja tämän esittämien kappaleiden kautta, mutta koen yhtä tärkeäksi musiikin luoman intiimin suojan, joka syntyy kun pääsen luomaan sen oman henkilökohtaisen yhteyden musiikkiin ihan itsekseni. Onnistuin jotenkin olemaan jotenkin rehellisempi itselleni niitä kirjoittaessani. SYKSYLLÄ 2019 21.9. – Pidän paljon siitä ajatuksesta, että musiikki voi olla kollektiivista ja suuria tunteita aiheuttavaa kertosäkeiden ja tarttuvuuden juhlaa, ja samaan aikaan myös jotain sellaista, jonka voi kokea eri tavalla luurit päässä. – Molemmat puolet ovat itselleni todella tärkeitä. Se on täynnä alkukantaista voimaa. Se on ollut Kuumeen (2017) ja Reunan kohdalla aika oleellinen askel kohti täydellistä vapautuneisuutta oman ilmaisun suhteen. – Kuume oli myös ammennettu aika tummista ja sumuisista maailmoista, ja aika usein käy niin, että niin voimakkaat reaktiot aiheuttavat vielä voimakkaamman vastareaktion, kuten kuulette ja näette nyt Reunan kohdalla. Jos miettii David Bowieta, George Michaelia tai vaikkapa Radioheadia, ei sieltä loppupeleissä löydy sellaisia kaavoja, jotka määrittäisivät koko pop-musiikkia. Lopuksi Tuunela kertoo, että Reunasta muodostui audiovisuaalisin Pariisin Kevät -albumikokonaisuus tähän mennessä. Siitä tuli samalla myös tavallaan sähköisempi, nopeatempoisempi ja energisempi. Kotiteollisuus 11.10. Albumi on jotenkin avoimempi. Erin 5.12. – Samaan aikaan kun hahmottelimme tahollamme kappaleiden lopullisia luonteita, olimme jatkuvasti yhteydessä kansitaiteet tehneen Milena Huhdan kanssa. Uskon, että Reunalla kykenimme luomaan jotain ainutlaatuista, oman pienen maailmamme, joka tulee avaamaan ihan uusia maailmoja myös Pariisin Keväälle. SuomiLOVE – rakkaudentäyteiset jatkot 28.9. Kävimme jatkuvaa dialogia siitä, millainen maailma albumille on syntymässä, millaisia hahmoja siellä ehkä elää, ja niistä keskusteluista syntyi jälleen yksityiskohtia musiikkiin. – Ehkä me ollaan päästy viimein lopullisesti irti oman itsemme rajoittamisesta, Tuunela virnistää. – Poppiahan sanotaan aika usein vähän yksinkertaiseksi musiikiksi, mutta itse koen sen juuri päinvastaisesti sellaiseksi taiteeksi, joka on mielettömän monimuotoista. Jos Pariisin Kevään kahta tuoreinta albumia kuitenkin vertailee keskenään, tuntuvat ne lähes toistensa vastakohdilta. Maailma johon voi syntyä tai johon voi matkustaa, ja halusimme tehdä siitä kokonaisvaltaisen kokemuksen. – Siinä mielessä se aiemmin mainittu henkilökohtaisuus toteutuu tällä albumilla enemmän kuin ikinä. Albumi kyllä tarttuu tajuntaan heti, mutta paljastaa itsestään koko ajan lisää. The Dublin Legends – “The Dubliners” 9.11. Kuume oli utuinen, tumma ja jopa synkkä albumi, kun taas Reunan kirkkaan värikkäät kannet ja leijailevan toiveikkaat kappaleet välittävät tyystin erilaisia mielialoja. Reunalla tämä kuuluu erityisesti voimakkaana elektronisuutena ja monikerroksisuutena, ja kaikissa kappaleissa tuntuukin tapahtuvan paljon yhtä aikaa. – Halusimme luoda albumille voimakkaan oman persoonan, ja uskoakseni valmista teosta hypistellessään kukaan ei voi sanoa, että jotain tällaista on tehty jo monesti aiemmin. Sorsaklubi goes Naurunpaikka (K-18) 12.10. Se tuntuu alusta alkaen suurien tunteiden albumilta. Nelli Matula Osta liput syksyn klubikeikoille Tampere-talon lipunmyynnistä, Lippu.fi:stä tai Tiketistä! tampere-talo.fi/sorsaklubi Lippujen hinnat ja lisätiedot: Ohjelmisto täydentyy syksyn aikana! Pistä seurantaan: @sorsaklubi pariisin keva?t -taitto_f.indd 37 15.8.2019 10.52. – Kyllä niissä on hyvinkin selviä vastakohtaisuuksia ihan juuriaan myöten, Tuunela sanoo suoraan. – Puhuimme levyä tehdessä paljon siitä, että siitä syntyy sellainen tunne kuin se olisi ihan oma maailmansa. Maija Vilkkumaa 20 tarinaa 2.11. Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana 7.12
Teksti: Vesa Siltanen Kuva: Ross Halfin volbeat-taitto_b.indd 38 15.8.2019 10.52. Volbeat puskee uudella albumillaan tuttua soundiaan entistä pidemmälle ja menee sanoituksissaan aiempaa henkilökohtaisemmalle tasolle. Suomessa ison kaliiberin nimeksi kasvanut tanskalaisyhtye konsertoi seuraavan kerran marraskuussa. 38 SOUNDI SOUNDI 39 38 SOUNDI Tasaisesti albumeita julkaiseva Volbeat on myös tappavan ahkera keikkakone
– Pallottelimme nimeä todella pitkään ja päädyimme lopulta tähän, sillä se summaa levykokonaimyös Suomeen. Se, että bändi tulee Tanskasta ja on saanut jalansijaa Amerikassa asti on todella hienoa ja siitä olemme kaikki todella ylpeitä, Caggiano pohtii. Sanoituksien kautta voi aikuisena toistaa lapsuudessaan tekemiään asioita (replay). Siinä on kuitenkin ihan oma taikansa, Caggiano sanoo. Caggiano kertoo jokaisen kappaleen syntyvän eri tavalla eikä heillä ole mitään tiettyä, vakiintunutta tapaa tehdä biisejä. Tom Jones voisi olla mielenkiintoinen – se tulisi todella puskista, mutta uskoisin, että se voisi toimia! Tai joku Jimmy Page olisi aivan mahtava juttu. Työskentelemme todella hyvin yhdessä ja saimme taas aikaan levyn, josta olemme todella ylpeitä, Caggiano toteaa. Saa nähdä, mitä tapahtuu, Caggiano toteaa. – Mielestäni saisimme jamitella paljon enemmänkin. Kumpi metodi on kitaristin mielestä sitten mielekkäämpää, treenikämpällä porukalla jammailu vai itsekseen riffien ja ideoiden pyöritteleminen. – Tarkoitus on ainakin soittaa siltä mahdollisimman paljon. Mikä on miehen mielestä ollut suurin haaste näiden vuosien aikana. marraskuuta Helsingin Hartwallareenan lavalle yhdessä Baronessin sekä Danko Jonesin kanssa. – Emme ole vielä tehneet mitään päätöksiä, mutta olemme puhuneet siitä, että settilista vaihtuisi joka ilta. Voisimme sillä tavalla pitää hieman enemmän hauskaa. Kappaleet syntyivät hyvin orgaanisesti ja löysivät muotonsa kuin itsestään, mikä on paras mahdollinen tapa tehdä uutta musiikkia. 38 SOUNDI SOUNDI 39 SOUNDI 39 T anskalainen boogiehevin sanansaattaja Volbeat jatkaa vankkumattomalla linjallaan elokuun alussa julkaistulla Rewind, Replay, Rebound -pitkäsoitollaan, joka tarjoaa faneille tutun annoksen rock’n’rollia, heavy metalia ja rockabillyä yhdistelevää keitosta. – Palaamme pitkästä aikaa IsoonBritanniaan, mistä olen innoissani. Jokainen kappale on kuitenkin yhteistyön tulosta ja kuten jo mainitsin, näiden biisien kanssa vietettiin erityisen paljon aikaa treenikämpällä. Caggianon mukaan suunnitelmissa on kiertää mahdollisimman laajasti ja kattavasti. – Hmm… Jos puhutaan koko bändistä, haastavinta on ollut saada levitettyä musiikkiamme mahdollisimman laajalle. Mutta nimi viittaa myös musiikkiin – jotkut näistä kappaleista voisivat hyvin olla jollain ensimmäisillä levyillämme ja siinä kohtaa kelaamme taaksepäin (rewind). – Työskentelimme todella kovasti biisien suhteen. Se, että saamme luotua näin vahvan yhteyden kuulijoihimme, tuntuu todella mahtavalta. Mielestäni onnistuimmekin tällä levyllä taltioimaan Volbeatin hengen paremmin kuin millään aiemmalla, Caggiano tuumaa. Kun puhutaan näinkin vanhasta bändistä, settilistan tekeminen on joskus hyvinkin haastavaa. suuden parhaiten. Puhun varmasti muidenkin jätkien puolesta, kun sanon, että olemme siitä todella kiitollisia emmekä pidä sitä millään lailla itsestäänselvyytenä. Toivottavasti pääsisimme myös taas Australiaan, jossa olemme käyneet vain kerran. Mikä on sitten ollut suurin positiivinen yllätys. – Porukka on lähentynyt ja tullut tutuksi levy levyltä. Tämä on aivan totta ja koska miestä ei tähän hätään saada jututettua, lainataan seuraavaksi pätkä albumin promootiokirjettä, jossa Poulsen avaa levyn sanoituksiaan seuraavasti: “Lyriikoita kuunnellessaan kuulija voi matkata taaksepäin ajassa omaan lapsuuteensa. Jos olet kokenut jotain, mikä on saanut sinut alas, mutta olet noussut sieltä vahvempana, se on se ponnahtaminen (rebound). Caggianon mukaan bändin lähitulevaisuudessa ei näy tällä hetkellä juuri muuta kuin keikkoja, keikkoja ja lisää keikkoja. – Esimerkiksi uudella levyllä Last Day Under The Sunin säkeistö ja Leviathanin pääriffi ovat syntyneet tällaisissa jamittelusessioissa. Samoin Etelä-Amerikkaan täytyy taas suunnata, Caggiano luettelee. Yhtye nousee 27. Fallon äänitti osuutensa omassa studiossaan ja hoiti homman täydellisesti kotiin. On niin monia kappaleita, jotka on yksinkertaisesti pakko soittaa, mutta olemme uudesta materiaalistakin todella innoissamme. Keikalla tullaan kuulemaan luonnollisestikin paljon uuden levyn materiaalia. Ei edes vanhempi kama, joka on tehty ennen minun tuloani bändiin. Toistamme niitä nyt vuonna 2019 ja sitä kautta tulemme jopa vahvemmiksi.” Vaihtelu virkistää Levyn tiimoilta ahkerana keikkailijana tunnettu yhtye lähtee luonnollisesti myös tien päälle. Mutta kenet Caggiano haluaisi vielä saada mukaan joukon jatkoksi. Levyllä on paljon pohdiskelevia, menneeseen katsovia ja itseään tutkiskelevia sanoituksia, joissa mennään välillä aika henkilökohtaisissakin asioissa, mitä ei Volbeatissa juuri aiemmin ole tehty. – Vaikka toki Michael itse olisi paras henkilö puhumaan sanoituksista. Me tulemme kuitenkin kaikki aikalailla samoista musiikillisista taustoista, joten vanhat biisitkin tuntuvat hyvin luonnollisilta ja minun on ollut helppo päästä niihin sisälle. Volbeatin levyillä on totuttu kuulemaan monia vierailevia tähtiä kuten King Diamond, Danko Jones ja Napalm Deathin Mark “Barney” Greenway. – Saatamme joko jamitella treenikämpällä ja siitä syntyy jotain hienoa, tai toinen meistä tuo pöytään valmiin idean, jota sitten työstetään yhdessä. – Mielestäni otimme kaikki tutut, jo olemassa olevan Volbeat-soundin elementit ja puskimme niitä entistä pidemmälle – raskaat jutut ovat raskaampia, melodiset jutut entistäkin melodisempia ja niin edelleen. Tyypillisesti tällaiseen kysymykseen pitäisi varmaan vastata, että musiikki on haastavaa, mutta ei se ole minulle. Jokaisella on omat tapansa ja tottumuksensa, joten täytyy olla joustava ja osata sopeutua. Nöyrästi kohti huippua Kuten artikkelin alussa jo todettiin, on entisenä Anthrax-kitaristinakin tunnettu Caggiano ollut Volbeatin riveissä nyt virallisesti kuusi vuotta ja soittanut kolmella studioalbumilla sekä Let’s Boogie! -konserttitallenteella. Henkilökohtaista, mutta samaistuttavaa Uuden levyn punaisena lankana ja kantavana teemana on paluu menneeseen ja lapsuuteen, minkä voi päätellä jo levyn nimestäkin. – Mutta joo, kai pianon käyttämistä Volbeatin levyllä joku voisi sanoa uudeksi elementiksi, haha! Yhteistyöllä voittoon Caggiano ja laulaja-kitaristi Michael Poulsen ovat päävastuussa bändin sävellyksistä. – Ehkä se, miten paljon bändi on kasvanut ja miten fanit ovat ottaneet meidät vastaan. Treenasimme ja teimme paljon esituotantoa ja demottelua. Toki treenikämpällä aina pallotellaan ideoita – riffejä, kertosäkeitä ja niin edelleen – mikä on tavallaan myös jamittelua, mutta sellaista käsikirjoittamatonta improvisaatiomeininkiä voisi puolestani harrastaa paljon enemmänkin. Medioille lähetetyssä albumin promootiosaatteessa kerrotaan yhtyeen “esittelevän uusia elementtejä, joihin se ei ole aiemmilla levyillään vielä koskenut.” Caggiano naurahtaa, ettei ainakaan hän ole ihan varma, mistä elementeistä tässä nyt puhutaan. – Olemme kaikkia suuria Clutch-faneja ja Fallonin vierailusta on puhuttu jo pitkään, mutta nyt saimme tehtyä hänelle sopivan kappaleen ja aikataulut osuivat yhteen. Saman setin soittaminen illasta toiseen käy jossain vaiheessa tylsäksi niin meille kuin faneillekin. Eurooppaa Volbeat kiertää loppuvuodesta ja saapuu rundin tiimoilta ”Se, että saamme luotua näin vahvan yhteyden kuulijoihimme, tuntuu todella mahtavalta.” volbeat-taitto_b.indd 39 15.8.2019 10.52. – Niitä on valtavasti. Holt päätyi mukaan vähän samalla tavalla; olemme Slayer-faneja ja hän on hyvä ystävämme, joten kävi järkeen pyytää häntä mukaan. Kitaroinnin lisäksi Caggiano on toiminut tälläkin levyllä jälleen myös tuottajan roolissa. Asiat sujuvat paljon helpommin nyt, kun tiedän, millä tavalla kukin tekee hommia. Teksteihin ovat vaikuttaneet muun muassa Michaelin tyttären syntyminen, Caggiano toteaa. Kappaleet ovat henkilökohtaisia, mutta samaistuttavia. – Henkilökohtaisesti puhuen… En tiedä, onko ollut mitään varsinaisia haasteita! Kaikki on sujunut aika helposti. Uudella levyllä vieraslistan jatkoksi pääsevät Clutchnokkamies Neil Fallon sekä Exodus-/Slayerkitaristi Gary Holt. Oli se sitten jokin haju, väri, paikka, tunne tai tapahtuma kesällä, mikä sai hyvän olon tai jotain, minkä vuoksi jouduit kamppailemaan löytääksesi tien eteenpäin ja iloitsemaan taas elämästä ja tulevista haasteista. Volbeatin vieraslista alkaa olla siis jo varsin pitkä ja nimekäs. Rewind, Replay, Rebound on yhtyeen seitsemäs studioalbumi, mutta haastattelua uuden tuotoksen tiimoilta antavalle, vuonna 2013 bändiin liittyneelle kitaristi Rob Caggianolle kyseessä on kolmas Volbeatlevy. Ja hänenkin kitarasoolonsa on mahtava, Caggiano kertoo
Rähisevä katsoja yritti kiivetä turva-aitojen yli näyttämölle, ja Waters sylkäisi häntä suutuksissaan kasvoihin. Julkaisuvuonnaan 1979 albumi enteili oikeistolaisen, thatcheriläisen brittipolitiikan nousua, ollen kuitenkin samalla kommentaari muun muassa sodanjälkeisen sukupolven kokemuksista isättömyydestä, rock-tähteyden nurjista puolista ja siitä, miten jokaisessa meissä asuu potentiaalinen pieni fasisti. Tästä idean radikaaleimmasta versiosta luovuttiin, mutta seinän ja muurin symbolinen merkitys jäi elämään lauluihin, jotka Waters seuraavan vuoden aikana kirjoitti Pink Floydin tulevaa albumia varten. The Wall -taitto.indd 40 15.8.2019 10.54. Poliittisesti latautuneiden Watersin konserttiversioiden jälkeen alkuperäisen albumin pääteema tuntuu nyt uudelleenkuuntelussa, ehkä hieman yllättäen, varsin suoraviivaiselta. Se on yksinäisyys. Siinä missä Roger Waters vuonna 1990 juhlisti Berliinin muurin kaatumista esittämällä teoksen kokonaisuudessaan (tuolloin ensi kertaa lähes kymmeneen vuoteen) oli vuosina 2010–2012 esitetty, järjestyksessään kolmas liveversio The Wallista suora vastalause uuden maailmanlaajuisen äärioikeistopolitiikan nousulle. Teksti: Tapio Ylinen Loppuvuodesta 1979 ilmestynyt The Wall on Pink Floydin massiivinen konseptialbumi, joka on hämmentänyt ja ihastuttanut progefaneja jo neljän vuosikymmenen ajan. Häpeissään tapahtuneesta hän tajusi yhtyeen menettäneen yhteytensä yleisöön, ja näin syntyi ajatus konsertista, jonka yhtye soittaisi kokonaisuudessaan seinän takaa ilmaistakseen konkreettisesti yhteyden katkeamista. Sodat Irakissa ja Afganistanissa, terroristiset itsemurhaiskut, uusien muurien nouseminen Israelin ja Palestiinan välille ja sittemmin Brexit, Meksikon rajamuurihanke… The Wallin aiheiden ajankohtaisuus ei tule lähivuosina häviämään. 40 SOUNDI SOUNDI 41 P ink Floydin tänä vuonna 40 vuotta täyttävä The Wall on Roger Watersin osittain omaelämäkerrallisiin lauluihin pohjautuva konsepti taideteos, joka on tänä päivänä kenties ajankohtaisempi kuin koskaan. Yksinäisyys Roger Watersin oman kertomuksen mukaan alkusysäys teokselle tapahtui vuoden 1977 Animals-albumin kiertueen (alaotsikoltaan In The Flesh) päätöskonsertissa Montrealin Olympiastadionilla. 40 VUODEN JÄLKEENKIN AJAN KOHTAINEN 40-vuotisjuhlien alla lienee syytä palata teoksen juurille ja pohtia, mistä tämä miljoonia myynyt tupla-albumi itse asiassa kertoo, ja kuinka albumin teemat ovat sisäänrakennettuina lyriikan lisäksi myös itse musiikin kudokseen
40 SOUNDI SOUNDI 41 Teoksen rakenne on kuin kolminäy töksinen elokuva. Leaving just a me mory.” Lapsuuden trauma, isän menetys ja yksin jääminen. Pink Floyd: The Wall (1979) Pink Floyd: Is There Anybody Out There. Tämä jää tulkinnanvaraiseksi. Albumilla siirrytään suoraan kappaleeseen Goodbye Cruel World. Pink tukeutuu kemiallisiin tehokeinoihin päästäkseen irti todelli suudesta omaan pyhään yksinäisyy teensä. Kakkosalbu min alkujakso on kuitenkin selvästikin sekoitus Pinkin fantasiamaailmaa, unia ja lapsuusmuistoja, joten tämäkin viit taa siihen, että Pink on vahvasti ainei den vaikutuksen alla. Toisessa näytöksessä eletään Pinkin elämää, jossa ihmissuhteiden yl läpitäminen on mahdotonta, päihteiden käyttö on turruttanut aivot ja viha muu ta maailmaa kohtaan johtaa lopulta fa sistisiin fantasioihin. Dramaturgi sesti ajateltuna Pink on nyt syvimmäs Kun jo valmiiksi massiivinen konsepti siirrettiin konserttilavoille, oli Pink Floydin The Wall -kiertueella luonnollisesti suureelliset kulissitkin. Lopuksi, kolman nessa näytöksessä tilanteen sietämättö myys pakottaa muurin murtumiseen ja tunnemaailman avautumiseen. ”I don’t need no arms around me.” Pink on täysin ky kenemätön olemaan kosketuksissa ym päröivään maailmaan, ja näihin tunnel miin teoksen ensimmäinen puolisko hänet jättää. Kolme maagista säveltä Musiikillisesti yksinäisyyden tematiik kaa ilmennetään yksinkertaisella kol men sävelen motiivilla. Toisen albumin avaus Hey You on yksi teoksen kohokohdista. Joukkoon kuulumattoman pienen lapsen hätä huuto, joka kaikuu opettajan kuuroil le korville. Toden totta, jos kappaletta tarkastelee pää henkilönsä näkökulmasta, laulu näyt täytyy otsikkonsa mukaisesti yhtenä tii lenä yksinäisyyden muurissa. Liveversioissa puo lestaan tässä välissä esitetään kappa le What Shall We Do Now?, jossa pohdi taan konkreettisemmin tapoja täyttää tyhjältä tuntuvaa elämää. Päähenkilön nuoruuden maail ma vaikuttaa tyhjältä ja merkitykset tömältä. Soolo osassa ”yksinäisyysteema” esiintyy jälleen koko komeudessaan, ja David Gilmour soittaa sen päälle yhden albu min parhaista sooloistaan. The Wall Live (äänitetty 1980–1981, julkaistu 2000) Roger Waters: The Wall Live In Berlin (1990) Roger Waters: The Wall (äänitetty 2011, julkaistu 2015) The Wall -elokuva, ohjaus: Alan Parker (1982) THE WALLIN ERI VERSIOT K u v at : Ji ll Fu rm an o v sk y The Wall -taitto.indd 41 15.8.2019 10.54. Vaikka rock ja huumeet on monella kin tavalla kliseenomainen yhdistelmä, The Wallissa ajatus lienee ollut viedä eristäytyminen ja yksinäisyys äärim milleen. Kuulem me sen ensimmäistä kertaa kappa leessa Another Brick On The Wall (Part 1), joka alkaa riipaisevalla lauseella ”Daddy’s go ne across the ocean. Teema esiintyy seuraavan kerran kappaleessa Empty Spaces, joka vie eris täytymisen tematiikkaa entistä pidem mälle. Livekonserteissa ensim mäisen näytöksen rokkaava finaali Last Few Bricks on instrumentaalisikermä teoksen keskeisiä teemoja. Ensimmäisessä esi tellään päähenkilö, rocktähti Pink, jon ka lapsuuden kokemukset ohjaavat ra kentamaan muurin itsensä ja maailman ympärille. The Wall –elokuva an taa ymmärtää, että Pink vaipuu narkoo siin, ja tätä lienee albumillakin haettu, joskaan huumeiden käyttöä ei suora naisesti ilmennetäkään. Tämä molliastei kon kolmen ensimmäisen sävelen ”yk sinäisyysteema” muodostaa koko teok sen musiikillisen selkärangan. Albumilta pois leikatun kappaleen studioversio palau tettiin The Wall elokuvaan Gerald Scar fen komean animaatiojakson myötä. Albumiversiossa kappale lei kataan suoraan seuraavaan episodiin, nimeltään Young Lust, jossa ei jätetä epäselväksi, millä tavoin Pink tyhjyyt tään yrittää täyttää. Seuraavan kerran kolmen sävelen yksinäisyysteemaan palataan ensim mäi sen levyn lopussa, kappaleessa Another Brick On The Wall (Part 3). Rock tähti Pink on tässä välissä myrkyt tänyt ihmissuhteensa lopullisesti ja ha jottaa hotellihuonettaan. ”Bury bones, break up homes… Fill the attic with cash” ja niin edelleen. Vai on ko Pink vajonnut lopullisesti hulluu teen. Päähenkilön yksinäi syyttä vahvistetaan heti perään mega hitiksi nousseella kappaleella Another Brick On The Wall (Part 2), jossa laule taan saman kolmen sävelen mukaises ti ”We don’t need no education.” Wa ters on lukuisia kertoja haastatteluissa joutunut todistelemaan, ettei kysees sä koulutuksen vastainen laulu
Echoeskappaleesta Dark Side Of The Mooniin, Wish You Were Herestä Animalsiin yhtye on kuvannut maailmantuskaa suurmittaisten teosten kautta. Erityisesti asiaa on julkisuudessa pitänyt esillä poliitiikkaa yhä kärkkäästi kommentoiva Roger Waters. Pink on yrittänyt kaikkensa kietoutuakseen yksinäisyyteen, mutta nyt häntä yritetään väkisin herätellä narkoosista, jotta hänet saataisiin esiintymään. Syyte. Pink Floydin musiikki on harvoin, jos koskaan, avoimen iloista tai optimistista. Ensimmäisen albumin avannut In The Flesh (viittaus vuoden 1977 kiertueeseen, josta kaikki alkoi) kuullaan nyt uudestaan Pinkin astuessa vihdoin yleisön eteen, mutta jotain menee pieleen. Muuri murtuu yksinäisyysteeman pauhatessa viimeistä kertaa taustalla. Teoksen päätös, pieni akustinen balladi Outside The Wall, jättää loppuratkaisun avoimeksi. Teoksen dramaturginen loppuhuipennus on orkestraalinen kappale The Trial, jossa hahmot tarinan eri vaiheista toimivat vuorotellen syyttäjän todistajina Pinkiä vastaan. The Wall vie monellakin tavalla Pink Floydin omaehtoisen konseptiteosestetiikan huipennukseensa. Musiikin tutkijalle pohdittavaa riittäisi väistöskirjan verran. Seuraa oikeudenkäynti. 42 SOUNDI SOUNDI PB sä vaiheessaan, juuri teoksen puolivälissä, ja siksi teeman esiintyminen täydessä dramaattisuudessaan juuri tässä vaiheessa on yhtyeen musiikillista arkkitehtuuria parhaimmillaan. Kuten teoksen lyyriset teemat – sota, yksinäisyys, fasismi – myös The Wallin musiikillinen anti on ajatonta, ja siksi albumi on vielä neljän vuosikymmenenkin jälkeen pelottavan ajankohtainen. Tässä esitetty tulkinta on vain teoksen pääteeman läpijuoksu. The Wallin kaltainen järkäle painuu oman temaattisen painonsa vetämänä jo alkumetreillään niin syviin vesiin, että lopetus on parhaimmillaankin vain vaivalloinen ponnistus takaisin pinnalle. Comfortably Numb on yksi niistä albumin kappaleista, jotka toimivat myös irrotettuina alkuperäisestä kontekstistaan. Hän on eristäytynyt kaikista läheisistään, yleisöstään ja (muuttumalla natsiksi) ihmisyydestään. Mutta, toisaalta, hukkuvalle ponnistus pintaan on euforisen ihanaa. Se on sittemmin ollut sekä Pink Floydin, Roger Watersin että David Gilmourin konserttien vakio-ohjelmistoa ja lähes poikkeuksetta niiden kohokohta. Hän toimii kitaristina Pink Floyd tribuuttibändissä PULSE, joka esittää The Wallin kokonaisuudes saan Tampereella Pyynikin urheilustadionilla 7.9. Lienee perusteltua sanoa, että tulkinnalle avoimeksi jäävä lopetus on teoskokonaisuuden kannalta paras vaihtoehto. Muurista vankilaksi Päähenkilö Pink on nyt saavuttanut sen mitä halusikin. The Wall -taitto.indd 42 15.8.2019 10.54. Kappale perustuu pitkälti Gilmourin soololevyään varten säveltämään demoon (se on kuultavissa levyn Immersion-version bonuslevyllä.) Säkeistö perustuu molliasteikkoa alaspäin kulkevaan sointukuvioon, joka edustaa kiertueväen yritystä herätellä Pinkiä narkoosista, kun taas kertosäe on ylevämpi ja duurivoittoisempi, kun Pinkin ajatuksiin pilkahtaa välähdys lapsuuden nostalgiaa. Nyt hänen tarvitsee vain odotella lopun saapumista (kappale Waiting For The Worms). Pääteema on molliasteikon kolme ensimmäistä säveltä ylöspäin, kun taas Comfortably Numb kuljettaa bassosäveliä molliasteikkoa pitkin alaspäin. Lopetuksesta on spekuloitu, että se perustuisi Pink Floydin perustajan Syd Barrettin kohtaloon psykedeelisten huumeiden uhrina. Teeman huippukohta saavutettiin jo Hey You -biisissä, ja se olisi tuntunut tässä kohtaa liian toisteiselta. Another Brick On The Wall (Part 2) -kappaleen lisäksi albumin toinen suurista hiteistä ja kestosuosikeista on Comfortably Numb, joka on myös yksi albumin harvoista kappaleista, jonka Roger Waters ja David Gilmour sävelsivät yhdessä. Yksinäisyysteema ilmestyy jälleen kuuluviin palauttaen kuulijan Hey Youn tunnelmiin, paisuen ja paisuen, kunnes Pink huomaakin, että hänen rakentamansa muuri ei olekaan enää suoja muuta maailmaa vastaan vaan vankila. The Wallin sanoma ei ole vuosikymmenten saatossa valitettavasti kadottanut ajankohtaisuuttaan. Muuri on murtunut, mutta olemmeko tuomittuja takomaan itseämme muiden muureihin, kysyy The Wallin viimeinen lause. Artikkelin kirjoittaja Tapio Ylinen on musiikki tuottaja, muusikko ja toimittaja. Pink todetaan syylliseksi ilman vastaväitteitä ja tuomitaan rangaistuksena paljastamaan todellisen minänsä ihmisten edessä. The Wall -elokuva vahvistaa tätä tulkintaa, kun Pinkiä näyttelevä Bob Geldof elokuvan loppupuolella muuttaa ulkonäköään ajamalla partaveitsellä hiuksensa ja kulmakarvansa, kuten Barrettin tiedetään tehneen. Vaikka yksinäisyysteema ei tässä teoksen huippukohdassa esiinnykään, se toimii kappaleen eduksi. The Wall sisältää muitakin teemoja, jotka risteilevät kappaleesta toiseen, kuten delay-kitaroiden vääjäämätön (ja ajoittain uhkaava) nakutus, I–IV–V-soinnuilla leikittelevät akustisvoittoiset kappaleet, jotka ovat kaikki variaatioita toisistaan, ja niin edelleen. Tarinan kontekstissa kappale sijoittuu dramaturgiassa kolmannen näytöksen taitteeseen. Voidaan myös ajatella, että säkeistön sointukuvio on eräänlainen kontrapunkti pääteemalle. Sekava Pink alkaa ladella fasistisia kommentteja yleisölle. Tietynlaisesta symmetriasta huolimatta tämä saattaa kuitenkin olla ylitulkintaa. Inhimillisten tunteiden näyttäminen. Sekasortoa kuvaa albumin nopeatempoisin kappale Run Like Hell, joka eroaa musiikillisesti albumin muista kappaleista melko selvästi, mutta se on ovelasti sidottu Another Brick On The Walliin David Gilmourin delay-kaiutetun kitaran nakutuksen kautta. Kappale alkaa kuin amfetamiinia saanut versio Another Brickistä, mutta etenee sen jälkeen omille urilleen. Trauma isänsä menettämisestä taistelussa natseja vastaan, ironista kyllä, kulminoituu Pinkin omiin fasistisiin fantasioihin, ja konsertti muuttuu kaaokseksi. Toisaalta Gilmour väläyttelee pieniä muunnelmia teemasta loppusoolossaan, jota ei syyttä ole äänestetty useampaankin kertaan kaikkien aikojen rocksooloksi
TÄYDELLINEN NAUTINTO. KEF LSX -aktiivikaiutin on suunniteltu kaikkiin kotisi äänentoistotarpeisiin. AUDIOKAUPPA TOTEUTTAA MYÖS LAADUKKAITA YRITYSRATKAISUJA. EI KOMPROMISSEJA. H E L S I N K I • O U L U • T A M P E R E Basso tulostus.indd 43 15.8.2019 10.33. KYSY LISÄÄ! SPOTIFY, TIDAL, ROON JA AIRPLAY 2 -YHTEENSOPIVA. LANGATON. VIISI UPEAA VÄRIVAIHTOEHTOA
Helppoja esimerkkejä ovat Ænima-kakkoslevyn kappaleet Hooker With A Penis ja Die Eier Von Satan: ensin mainittu Tool DYSTOPIAMETALLIN LÄHETTILÄÄT E letään kuluvan vuoden kesäkuuta. Toolilla ei nimittäin ole tapana selitellä tai valaista tekemisiään tai esimerkiksi kappaleidensa taustoja juuri millään tavalla, joten yhtyeen edesottamuksien tulkitsijoiden on suoriuduttava ”tutkimustyöstään” sieltä ja täältä – vaikkapa harvinaisista välispiikeistä – tipahtelevien tiedonmurusten pohjalta. Voi toki myös olla, ettei se ole kuvittelua. ”Amsterdamin-iltaman jälkeen mielessä jyskyttää vain yksi asia: Tool vuosimallia 2019 on mieletön matka, joka pakottaa kahden tunnin ajaksi mukaansa.” Toolin piiruntarkasti analysoidusta musiikista vastaavat basisti Justin Chancellor (vas.), rumpali Danny Carey, laulaja Maynard James Keenan ja kitaristi Adam Jones. Aika monelta Toolin maailman laitamilla vierailleelta on saattanut jäädä huomaamatta se, että etenkin takavuosina Tool väläytteli tuon tuostakin omalaatuista huumorintajuaan – ehkä jopa ”pieruhuumorintajuaan”. Teksti: Timo Isoaho 44 SOUNDI Mikäli edellä mainittu väite aiheuttaa epäuskoisia naurunpyrskähdyksiä, kannattaa käydä vilkaisemassa internetin syövereistä löytyviä Tool-sivustoja (”The Meaning Behind Every Tool Song” ja niin edelleen). Toolin kryptisistä sanoituksista ja koukeroisesta musiikista on löydetty suoria ja epäsuoria viittauksia vaikkapa maailmankuulujen ajattelijoiden puheisiin (Toolin varhainen ep Opiate (1992) nappasi otsikkonsa Karl Marxin ”religion... Sillä eihän Tool – laulaja Maynard James Keenan, kitaristi Adam Jones, rumpali Danny Carey ja basisti Justin Chancellor – ole fanien silmissä ja korvissa mikään tavallinen rockyhtye. Tietenkin se, että monet pitävät ”maailmantuskaa potevaa” dystopiametallin lähettilästä Toolia tuskastuttavan ryppyotsaisena, kohtuuttoman pompöösinä ja itseensä liian vakavasti suhtautuvana taidepläjäyksenä, josta ei pysty vuolemaan huumorin lastuja edes juuri teroitetulla kirveellä. Minun tähteni > Artikkelisarjassa kirjoittajat kertovat omista suosikeistaan. Mikä on tällaisen seuraus. niin, jumalaansa. Kaukana siitä: parhaimmillaan – tai pahimmillaan – Toolin diggarit tuntuvat suhtautuvan jumaloimaansa yhtyeeseen niin kuin kiihkouskovaiset omaan... Amsterdamin lähes kaksikymmentä tuhatta ihmistä sisuksiinsa imaiseva Ziggo Dome pimenee tasan luvatulla kellonlyömällä. Ehkä se on pitkään odotetusta hetkestä ilahtuneen kuvittelua, mutta jostakin syystä tuntuu, että loppuunmyyty halli ottaa estradille astelevan orkesterin vastaan tavallistakin kiihkeämmin. Jo pienenkin tutkimusretken jälkeen on paljon helpompi ymmärtää, että lukemattomat tälle planeetalle syntyneet suhtautuvat vähäisimpäänkin Toolin universumin suunnalta puhaltavaan tuulenvireeseen huomattavan syvällä vakavuudella. Nämä fanaatikot ovat valinneet – tai ehkä Tool on valinnut heidät – haasteellisen, mutta kiintoisan puuhasteluympäristön. Samalla sekunnilla pramea halli täyttyy hurmioituneesta suosionosoituksien aallosta, joka vaikuttaa hetki hetkeltä vain kasvavan. minun ta?hteni_Tool_c.indd 44 15.8.2019 10.56. is the opiate of the masses” -lausahduksesta), numerologian ja astrologian syövereihin tai muinaisiin salatieteisiin
2019 Tool soittaa kaksi tuoretta kappaletta Welcome To Rockville -festivaalilla toukokuussa. Uuden levyn ilmestymispäiväksi vahvistuu 30.8.2019. K u v a: Tr av is Sh in n minun ta?hteni_Tool_c.indd 45 15.8.2019 10.56. SOUNDI 45 1989 Maynard James Keenan ja Adam Jones törmäävät toisiinsa Los Angelesssa. 2013 Danny Carey paljastaa ”seuraavan albumimme ilmestyvän alkuvuodesta 2014”. 2001 Yhtye kertoo tulevan albuminsa nimen olevan Systema Encéphale. Oikeaksi otsikoksi paljastuu myöhemmin Lateralus. 1995 Undertowdebyytti ylittää platinarajan Yhdysvalloissa kaksi vuotta julkaisunsa jälkeen. 1996 Tool omistaa Ænima-läpimurtoalbuminsa stand up -koomikko Bill Hicksille (1961– 1994). Toistaiseksi sellaista ei ole kuulunut. 2007 Justin Chancellor ilmoittaa ”Toolin miettivän bändileffan tekemistä”. Tool perustetaan seuraavana vuonna. 1992 Opiate-ep ilmestyy ja Tool soittaa keikkoja Rage Against The Machinen ja White Zombien kanssa
Läpimurroksi osoittautunut Ænima on edelleen monen Tool-fanin suurin levysuosikki, ja sen huomaa myös alkuperäisen vinyylipainoksen nykyisistä hinnoista: tätä kirjoitettaessa Ænimatuplan voi hankkia esimerkiksi Discogsista noin neljällä sadalla eurolla. Ænima esitteli myös Toolin uuden basistin Justin Chancellorin, joka oli kiinnitetty ryhmään Paul D’Amourin paikalle vuonna 1995. 46 SOUNDI SOUNDI 47 Minun tähteni > inspiroitui tuohtuneen fanin eli OGT:n (Original Gangster Tool) ilmoille paiskaamasta ”Tool meni myymään itsensä kaupallisuuden alttarilla jo ensimmäisen ep:n jälkeen” -kommentista ja jälkimmäinen taas on reilun parin minuutin mittainen, Neue Deutsche Härte -vaikutteinen koliseva äänimaisema, jonka päälle Marko Fox -niminen Toolmuusikoiden ystävä lukee saksankielisen reseptin ”saatanan munat” -annoksen taustalta. Mutta vaikka yhtyeen materiaalin äärellä pään päälle syttyikin välitön ”nyt on muuten hyvää kamaa” -lamppu, ei varhaisia askeleitaan ottaneelta Toolilta silti tuntunut löytyvän todellisia hauiksia haastaa 1990-luvun alkupuolen vaihtoehtoisen metallin ykkösnimiä, esimerkiksi Helmetiä, Soundgardenia ja Alice In Chainsia. Toolin debyytiltä löytyi kiistämättömän komeita oivalluksia, mutta bändin myöhemmät vahvuudet – Keenanin moniulotteinen laulu, psykedeeliset progesävyt, koukeroiset kitaraja bassoriffit sekä eri tahtilajeissa seikkailevat polyrytmit – lymyilivät vielä Undertow-aikoina vähintään yhden kyynärän matkan päässä. Toki myöhemmin on tullut selväksi, että ketään tai mitään väheksymättä Ænima oli vasta lähtölaukaus tämän parivaljakon mahtavalle yhteistyölle: mitä tai missä olisi Tool tänä päivänä ilman Chancelloria ja Jambin kaltaisia biisejä. Kuunnelkaapa vaikka Forty Six & 2. Albumi oli edeltäjänsä tavoin synkkä ja metallinen, mutta yhtyeen yleinen uskallus omaperäisten sävellysten ja taiteellisten ratkaisujen äärellä oli jo aivan eri tasolla verrattuna Undertow-debyyttiin. Æniman äärellä oli käytännössä mahdotonta olla ymmärtämättä, että Tool on matkalla kohti todellisia mainetekoja. Mielessä on edelleen varsin vahvoja muistikuvia vuodelta 1993, kun Tool julkaisi Undertowdebyyttialbuminsa sekä visuaalisesti komean Prison Sex -promovideonsa. Lienee paikallaan huomauttaa, että tämä on yhtyeen 29-vuotisen historian ainoa miehistönvaihdos. Toolin varsinainen nousukiito kohti ”maailman suurimman kulttibändin statusta” alkoi toden teolla vuonna 1996. L os Angelesissa vuonna 1990 perustettu Tool on ollut osa yllekirjoittaneen elämää melkein kaksikymmentä vuotta. (Tämänkin Tool-videon ohjasi kitaristi Jones, joka työskenteli samoihin aikoihin myös Jurassic Park -elokuvan parissa). Ja katsohan vain: Chancellorin ja rumpujätti Careyn muodostama uusi rytmiryhmä onnistui pudottamaan kuulijan leuan lattiaan jo Ænimalla. Voi albumin lunastaa itselleen toki myös kalliimmalla: joku ruotsalainen kauppaa Ænimaa 950 eurolla! ”Fibonaccin teorioita hyväksi käyttäen Tool-fanit ovat onnistuneet laittamaan pitkäsoiton kappalejärjestyksen uusiksi.” minun ta?hteni_Tool_c.indd 46 15.8.2019 10.56. Tuolloin ilmestyi lähes 80-minuuttinen kakkoskiekko Ænima
Kun Ziggo Domen huutomyrsky laantuu muutaman desibelin verran, ja Tool saa moottorinsa toden teolla käyntiin, yhtyettä ei tunnu pysäyttävän mikään. Vain kuukausi Lateralusin ilmestyneen jälkeen Tool saapui ensimmäisen kerran myös Suomeen. Eräänä kauniina päivänä (2. ”Olevaisuuden hienoutta ja henkistä valaistumista” teksteissään pohdiskelevalla psykedeelisellä ja tunnelmallisella levyllä on monia huippuhetkiä, joista mainittakoon mestarillinen avausbiisi The Grudge, vuoristoratamainen Parabol/Parabola ja videohitti Schism. Leonardo ”Fibonacci” Pisanon teorioita hyväksi käyttäen Tool-fanit ovat myös onnistuneet laittamaan pitkäsoiton kappalejärjestyksen uusiksi, ja tulleet samalla löytäneeksi Lateralusin ”salatun, todellisen luonteen”. Loppumaton tyylitaju onkin eräs seikoista, joka tekee eron Toolin ja sen kollegoiden välille. Estradi on sinänsä varsin pelkistetty – rumpukoroke kosketinsoittimineen, pari vahvistinpinoa, kulmamonitorit ja solisti Maynard James Keenanin toimisto lyömäsoitinkioskin vierellä – mutta kun kakkosbiisi The Potin alkajaisiksi lavan yläosasta laskeutuu psykedeelistä ja makaaberia kuvastoa heijasteleva läpikuultava seinä muusikoiden ja yleisön väliin, käy harvinaisen selväksi, ettei Toolilla ole aikomustakaan luopua visuaalisesta kekseliäisyydestään. – Katsotaan nyt, mitä koko pitkäsoitto tuo tullessaan... Pimeässä hallissa koettu Tool oli elämys verrattuna festarikeikkoihin, mutta Berliinin-vetokaan ei vienyt jalkoja alta. Tool on ehdottomasti lempibändejäni, ja haluaisin toki digata albumista kovasti. Heti uuden vuosituhannen puolella Toolin ympärille mielellään pesiytyvä huhumylly alkoikin taas kerran jauhaa, ja ennen pitkää varmistus saapui: Toolin kolmas pitkäsoitto ilahduttaa faneja keväällä 2001. Lateralus – taas yksi piirun verran vaille 80-minuuttinen kokonaisuus – vaati jokusenkin huolellisen kuuntelukerran, mutta albumin salojen avautuessa siitä kuoriutui Toolin siihenastisen tuotannon kruununjalokivi. Neljän muusikon luoma äänitaide ja -valli on raskasta parhautta, eikä konsertti ole pettymys myöskään visuaalisesti. Lateralusin vaikutus oli luonnollisesti samanlainen kuin Æniman: odotukset seuraavan pitkäsoiton suhteen kasvoivat hurjiin mittoihin. Sen sävellys ja sanoitus nimittäin pohjautuu Fibonaccin lukujonoon, jonka ensimmäiset yksitoista numeroa ovat 0, 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34 ja 55. toukokuuta 2006) yli 75-minuuttinen 10,000 Days sitten ilmestyikin, karauttaen muun muassa Yhdysvaltain ja Suomen albumilistojen paalupaikalle. Olisin toivonut myös soundeihin jonkinlaista päivitystä. Mitä pidemmälle konsertti etenee, sen selvemmäksi tulee, että Tool on eläJOA KORHONEN / SARA Kun ajattelet Toolia, millaisia ajatuksia nousee mieleesi. Se vaikuttaa jonkinlaiselta Toolin vanhojen ideoiden ”kokoelmalta”, eikä uusia musiikillisia tuulia ole juuri tarjolla. – Ensikosketus Toolin musaan tuli isoveljen kautta. Tool saapui albumin maailmankiertueella myös Ruisrockiin, mutta yhtye tuli nähtyä jo kuukautta aikaisemmin – kesäkuun alussa 2006 – Berliinin Arena Treptow’n uumenissa. Niin kävikin. Ei kerrassaan mikään. Kulunutta vertausta hyväksi käyttäen: vaikuttaa siltä, että amsterdamilainen yleisö söisi Toolin kädestä mitä tahansa. Kun Tool vähän myöhemmin kolahti toden teolla niin se olikin sitten menoa. Albumilta etukäteen lohkaistun Fear Inoculum -nimikappaleen jälkeen odotukset ovat aika varovaiset, sillä en pahemmin innostunut biisistä. M utta palataanpa tässä vaiheessa kuluvan vuoden kesäkuuhun ja helteisen päivän jälkeen viilentyneeseen Amsterdamin iltaan. Kun Stinkfistin intro alkoi, muistan vilkaisseeni Tommi Koivikkoa (Saran tuolloinen kitaristi), ja tajusin meidän kummankin kyynelehtivän. 46 SOUNDI SOUNDI 47 Æ nima-pommin jälkeen odotukset albumin seuraajan suhteen kipusivat luonnollisesti korkealle. Tässä vaiheessa kiinnostaisi jo tietää, nauravatko Toolin muusikot tällaisille ajatelmille räkä poskella, vai nauttivatko he näistä loputtomista teorioista yhtä antaumuksella kuin yhtyeen kovimmat diggaritkin. 10,000 Days ei ollut varsinaisesti pettymys, ja sen parhaat kappaleet – esimerkiksi Vicarious, The Pot ja mainittu Jambi – ovat muovautuneet Tool-universumin kivijaloiksi. Se ei toki varsinaisesti yllätä, sillä nälkähän kasvaa odottaessa. Niinpä niin. – Näin yhtyeen Provinssirockissa vuonna 2001. Pitkäsoiton ongelma oli kuitenkin se, ettei Tool päässyt enää yllättämään omaperäisyydellään tai ylivertaisuudellaan. Lateralus oli myös omiaan todistamaan erään tärkeän asian: Toolin sävellykset saattavat äkkiseltään tuntua itsetarkoituksellisilta egotripeiltä, mutta huolellisempi tarkastelu paljastaa kappaleiden rakennusosasten palvelevan kokonaisuutta täydellisyyttä hipovalla tavalla. Opiate-ep ja Undertow-albumi kuulostivat aikoinaan todella mystisiltä ja synkiltä, mutta en kuitenkaan vielä tuolloin täysin ymmärtänyt bändin hienoutta. Luultavasti syynä oli valoisa suomalainen kesäilta, joka ei tehnyt Toolin mystiikalle kerrassaan mitään hyvää. Provinssirockinkeikka maistui hyvältä, mutta lopullinen tyrmäysisku jäi kuitenkin saamatta. Toivottavasti näin tulee tapahtumaan! T O D I STA JA L AUSU N T O K u v a: E et u K ev ar in m äk i minun ta?hteni_Tool_c.indd 47 15.8.2019 10.56. Tätä vaihtoehtoista levyversiota on kutsuttu nimellä The Holy Gift, ja sen äärelle halajavien täytyy kuunnella Lateralusin kappaleet tässä järjestyksessä: 6, 7, 5, 8, 4, 9, 13, 1, 12, 2, 11, 3 ja 10. Lateralus ei pettänyt Toolin maailmassa käyskenteleviä tutkimusmatkailijoitakaan. Keikan nostattama tunnereaktio oli todella vahva! Millaisia odotuksia sinulla on Toolin uuden levyn suhteen. Tool kuitenkin todistaa vääjäämättömästi, ettei odotus ole mennyt hukkaan. – Tämä on paha kysymys. Kaiveltavaa riitti yllin kyllin niin ambient-henkisissä välisoitoissa kuin varsinaisissa kappaleissakin, joista tässä nostettakoon esiin nimibiisi. Ja Toolia on saatu odottaa: edellisen kerran yhtye kiersi Euroopassa kaksitoista vuotta sitten. Syy saattaa tosin löytyä Metallicasta: Toolia edeltävänä iltana todistettu ”Master Of Puppets koko naan ja vähän päälle” -konsertti oli niin tyhjentävä kokemus, ettei edes Tool kyennyt ylittämään sitä
Adjust. Vielä lopuksi täytyy heittää ilmoille ajatus: milloin ilmestyy seuraava Toolalbumi. Aika harvan uuden levyn ensimmäinen kuuntelukerta on viime vuosina herättänyt yhtä paljon kihelmöintiä vatsanpohjassa. K u v a: A n ss i M än n is tö www.soundi.fi/soittolistat KUUNTELE SOITTOLISTA Best of Tool toneet Fear Inoculumia yhtä hartaasti kuin jotkut toiset Jeesuksen uutta tulemista, voiko lopulta edes Toolin lahjakkuudella varustettu bändi täyttää valtaviksi paisuneet odotukset. Toki tekevän aika rientää (”Scratch Vox tracked awhile ago. Kitaristin soitto on tyylikästä ja hänen soundinsa on tyrmäävä, loihtiipa hän instrumentistaan minimalistisia näppäilykuvioita tai monumentaalisia riffivalleja. Ainakin kaiken edestään raivaavia, minuutti minuutilta kasvavia riffimyrskyjä, yllättävänkin pitkiä instrumentaaliosuuksia, hallittuja sovitusratkaisuja, dynaamisia vuoristoratasävellyksiä ja niin edelleen. Mitä massiivisen Fear Inoculumin labyrinteista sitten löytyy. Undertown’n ja Æniman välille jäi kolme vuotta, Æniman ja Lateralusin välille viisi, Lateralusin ja 10,000 Daysin välille toiset viisi, mutta 10,000 Daysin ja Fear Inoculumin välille peräti kolmetoista vuotta. Tästä huolimatta Keenania, Chancelloria, Careyta ja Jonesia on pakko ylistää myös yksilöinä. Entä sitten Jones. minun ta?hteni_Tool_c.indd 48 15.8.2019 10.56. – Albumi on pitkä. Kolmetoista vitun vuotta! Ennakkokuuntelun paikka ei ole hassumpi, sillä Fear Inoculumin maailmanensi-ilta – projektin ulkopuolisille korville – tapahtuu A’DAM-tornitalossa sijaitsevassa Gibson-kitaroiden Euroopan-päämajassa. Re-Adjust. Hän saa vastaukseksi hyväksyviä nyökkäyksiä. Syy on selvä: Tool on Tool, ja yhtyeen viidettä studioalbumia on saatu odottaa kolmetoista vuotta. No, se jää nähtäväksi. Master. Alkajaisiksi Fear Inoculum pitänee kuunnella ainakin viisi kertaa. Minun tähteni > Maynard James Keenan Provinssirockin lavalla kesällä 2001. 3, 5, 5, 13... Siinäpä se ensimmäinen tiedonmurunen: Fear Inoculum kestää ei-yhtäänyllättäen 80 minuuttia. Amsterdamin-iltaman jälkeen mielessä jyskyttää vain yksi asia: Tool vuosimallia 2019 on mieletön matka, joka pakottaa kahden tunnin ajaksi mukaansa. Jokaisen paikalle saapuvan täytyy nimittäin allekirjoittaa sopimus, joka kieltää hiiskumasta uudesta Tool-levytyksestä yhtään mitään ennen aikojaan. Ja vaikka olisi ollutkin, mitään ei olisi saanut paljastaa. Levyjen välissä kului 13 vuotta. Adam deep in guitars now. Ei ehkä mitään kovin uutta, mutta… Kuuntelutilaisuudessa mieleen nouseekin ajatus: koska Tool-fanit ovat varToolin elokuun lopussa ilmestyvään Fear Inoculum -albumiin kohdistuvat odotukset ovat olleet rockmusiikissa suorastaan poikkeukselliset. Polyrytmikkäästi koko setin ajan hytkyvä Chancellor tuntuu olevan paljolti omissa maailmoissaan, mutta samalla hän on täydellisen läsnä. Step back. Long Way 2 Go But Much Closer”, twiittaili Keenan jossakin vaiheessa viime vuotta), mutta silti... Adjust. Irokeesipäisen Keenanin ääni on edelleen yksi rockin tunnistettavimmista ja imagoltaan etäisen laulajan karismassa on jotakin selittämätöntä kauneutta. Tätä luettaessa Fear Inoculumin salat ovat jo halukkaiden saatavilla, mutta kesäkuussa informaatiota ei ollut tarjolla nimeksikään – edes albumin nimi ei ollut tiedossa. Final Vox after. Re-Adjust. Teemmekö niin, että kuuntelemme ensin 40 minuuttia, pidämme tauon ja jatkamme sitten toisen mokoman pariin, kyselee Toolin manageri tilaisuuden alkajaisiksi. Miten tätä, ilmeisesti täysin virheettömästi soittavaa rumpalia (ja satunnaista kosketinsoittajaa) pystyy tarpeeksi hehkuttamaan. 48 SOUNDI SOUNDI PB vänä neljän yksilön muodostama monimutkainen organismi, jonka eri osaset toimivat saumattomasti yhdessä. Mutta harvoin, jos koskaan, ”pakko” on tuntunut näin hyvältä. E ikä tässä vielä kaikki: Amsterdamin promopäivään kuuluu myös tämän lehden ilmestymispäivänä Tool-seurakunnan ulottuville saapuvan Fear Inoculum -albumin ennakkokuuntelu. Syitä on vain yksi: Fear Inoculum. Yhtye on tietoisesti lyönyt lisää löylyä kiukaille paljastaessaan tipoitellen infoa 10,000 Days -levyn seuraajasta. Miten tämä ”Toolin Fibonaccin lukujono” tulee jatkumaan. Adjust. Valoisasta tilasta avautuu komeat näköalat yli Amsterdamin historiallisen keskustan ja toimiston seinät ovat täynnä arvokkaita instrumentteja, mutta kansainvälinen toimittajajoukko ei ole kokoontunut Orville Gibsonin 1900-luvun vaihteessa perustaman yhtiön toimitiloihin maisemien tai kitaroiden vuoksi. Yhdessä nämä neljä muusikkoa ovat 5, 8 tai vaikka 13. Tai kymmenen. Mix. Carey. Hämmentävän kekseliäiden rytmien hallitsija saattaa hyvinkin olla alansa kovin osaaja koko maailmassa
Musiikki on pääosin myös niin vienoa ja kaunista, että menisi täydestä niin new age -otsakkeen alla kuin ”viihteenäkin”, mutta paras kun unohdetaan nimilapun liimaamisen yritykset, ennen kuin alan sauhuta miten Cronshavv on tänä päivänä niitä harvoja, joiden voi vielä sanoa ymmärtävän mitä sellainenkin inflaation kokenut sana kuin ”proge” eli ”progressiivinen musiikki” voi tarkoittaa. Tämä esittää muinaista Karjalaa, pohjoisen maan noita-akkoja.” ”Tämä laulutyyli periytyy kivikaudelta. Mutta ei anneta sen häiritä meitä — meitä, jotka vainuSANS eli (vas.) Ian Blake, Erika Hammarberg, Sanna KurkiSuonio, Andrew Cronshaw ja Tigran Aleksanyan. Se on sukua PohjoisAmerikan intiaanimusiikille. Kurki-Suonion ääni leijuu kaiken tuon yläpuolella majesteetillisen arvokkaasti. Ensimmäinen kerta oli tapahtunut jo loppuvuodesta 1992, jolloin kirjoitin vähän aikaisemmin perustamaani Wanha & Uusi Musa -lehteen seuraavaa: ”Andrew Cronshaw’n tapaus panee epäilemään, että ns. Teksti: Waldemar Wallenius Vertaansa vailla Waldemar Wallenius, tuo Soundinkin 44 vuotta sitten perustanut konkari toimittaja ja musiikkiintoilija, vieraili Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ihailemassa Sanna KurkiSuonion lumoavaa laulua monikansallisen SANSyhtyeen riveissä. Pelkästään soitinten yhdistelmät ovat toisesta maailmasta. Silloin oli kyseessä sooloprojekti Sanna KurkiSuonion Kuolematon Erikoissysteemi, jonka vitsinimi edustaa tyypillistä suomalaista vaatimattomuutta, koska kyseessä oli vissin tason superyhtye. Ne molemmat kuuluvat pohjoisen pallonpuoliskon shamanistiseen kulttuuriin.” Youtube on täynnä ties mistä maista peräisin olevia kommentteja, kun ihmiset yrittävät kuvailla ruotsalais-suomalaisen Hedningarna-yhtyeen kolmannen albumin (Trä, 1994) Tuuli-raidan väkeviä fiiliksiä. Heistä ensin mainittu on ollut meikäläisen huomion kohteena noin vuodesta 1995, jolloin Hedningarna bogglasi maindini Tampereen Klubilla, vaikka luonnossa kuulin hänen lumoavaa lauluaan seuraavan kerran vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Sen täytyy johtua siitä, että hän on brittiläinen folk-muusikko ja kaiken hyvän lisäksi vanhan hipin näköinen. Musaa voi hyvällä syyllä kutsua kansanmusiikin kehitelmäksi, sillä lähes kaikki sävelmät on huolella valittu mitä erilaisemmista perinnelähteistä ja niitä tulkitsevat sellaiset nimet kuin Ric Sanders, Rick Kemp, June Tabor ja Rory McLeod. julkisuuskoneisto on ”ehkä” hieman valikoiva! Onhan se kummallista, että loistava soittaja, näkijä ja ajattelija on täysin tuntematon brittiläisten folk-piirien ulkopuolella. saunan kuistilla katsellen järven tyyntä pintaa ja kuunnellen etäistä käen kukuntaa. Yhtä hyvin kuin ”folkiksi” sitä voisi kutsua ”kokeilevaksi musiikiksi”, sillä siinä ei todellakaan vältetä uusien näkökulmien ja soundien etsimistä, joskin siitä puuttuu tyystin ”kokeileva = sekoileva” -konnotaatio. Vuonna 2014 ilmestynyttä SANS Live -albumia kuvailin amerikkalaiselle RootsWorld-sivustolle: ”Musiikkia syvälliseen mietiskelyyn, jota ei suositella niinkään yön pimeyteen kuin niihin hämärtyvän kesäillan hetkiin, jolloin istut amme loistavan tyypin oli hän mitä tahansa ja minkä näköinen tahansa.” Kovin kauan kesti, ennen kuin tiesin hänestä yhtään mitään, sillä vasta parisen vuotta sitten tutustuin hänen cdkoosteeseensa The Andrew Cronshaw CD, joka on upea osoitus siitä, miten turhia ja turhauttavia nimilaput saattavat olla. Hänen suosikkimaistaan pitää mainita Ukraina (josta käsin hän esitteli Facebook-kavereilleen juurevan DakhaBrakha-kvartetin), Slovakia (josta hän löysi didgeridoo-tason suosikiksi meikäläiselle muodostuneen fujara-nimisen ”yliääni”-puhaltimen) ja Portugalin pohjoispuolella sijaitseva Espanjan kelttiläinen alue Galicia. fantastinen! Itse asiassa todellisesta maailmasta ei löydy sanaa kuvaamaan mitä tämä musiikki saa minut tuntemaan.” ”Nuo suomalaiset noidat ovat parasta tässä laulussa!” ”Villit äänet ovat laulun pointti. Sukella sisään, uimataitoa ei vaadita, ainoastaan avoin sielu valmiina kellumaan ikuisessa rauhassa.” Yhtä tärkeää kuin Kurki-Suonion kuuleminen oli nähdä Andrew Cronshaw kolmannen kerran. K u v a: Jo h an n es H ei k k il ä sans-taitto.indd 50 15.8.2019 10.56. Ei ihme, että Facebookissa Andrew diggaa erityisesti minun Brexit-postauksiani, sillä hän inhoaa sydämensä pohjasta ajatusta omaan ”erinomaisuuteensa” käpertyvästä Britanniasta. Äskettäin hankkiuduin Kaustisen kansanmusafestareille ihan vain kuullakseni Kurki-Suoniota luonnossa kolmannen kerran. Kokemus aiheutti vastustamattoman halun purkaa tuntemukset sanoiksi. Hän tuli Kaustisille kahdeksan vuotta sitten perustetun SANS-yhtyeen kanssa, jossa hänen lisäkseen soittavat englantilainen multiinstrumentalisti Andrew Cronshaw, englantilais-australialainen Ian Blake (bassoklarinetti ja sopraanosaksofoni), armenialainen Tigran Aleksanyan (duduk) sekä Kurki-Suonion tytär Erika Hammarberg (kantele ja laulu). Se on aikaja avaruusmatkailun mestaristeos; voit tuntea kosmisten valoaaltojen painovoimakkaat heijastumat mielesi sopukoissa. Kotonaan Cronshaw vaikuttaisi olevan yhä harvemmin, sillä nykyään hänen on helppo luetella ne Euroopan maat, joissa EI ole käynyt. 50 SOUNDI SOUNDI PB ”H oly shit! Tämä on... Sittemmin Cronshaw on hääräillyt Suomessa tämän tästä, levyttäen täällä useammankin albumin ainakin osittain. Erityisen huomion kohteena ovat ryhmän suomalaiset laulajat Sanna Kurki-Suonio ja Tellu Paulasto
(09) 5870456 • Mobile 0400-445603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Decade Maple kauppiaat: • DLX DeLuxe Music Helsinki • Soitin Laine Turku • Super Ostis Turku • Musikantti Jyväskylä • Keskusmusiikki Lahti • Musacorner Tampere • Tammer Piano ja Soitin Tampere • Viiking Musiikki Kuopio • Soitin Jylhä Muurame/Jyväskylä • Musiikkimestarit Rovaniemi • Power Sound Somero • Musiikki Kullas Oulu • St. Learn more at pearldrum.com Maahantuonti ja tukkumyynti: SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C 00150 Helsinki • Tel. Pearl’s first Pro quality all Maple drumset at an incredibly affordable price. Check it at your Pearl Dealer INTRODUCING DECADE MAPLE Iconic Sound at a Revolutionary Price. Paul’s Sound Nummela • Viihdeässät Nummela • F-Musiikki Vantaa SMI tulostus.indd 51 16.8.2019 10.08
Idles 6.6. PROVINSSI SEINÄJOKI Palsa-taitto_7_2019_b.indd 52 15.8.2019 10.57. SIDEWAYS HELSINKI Palsa esittää > Kesän 2019 parhaat keikat kuvina Kuvat: Tomi Palsa 52 SOUNDI Ellips 27.6
KANTOLAN TAPAHTUMAPUISTO HÄMEENLINNA Palsa-taitto_7_2019_b.indd 53 15.8.2019 10.57. TAMMERFEST TAMPERE Gaye Su Akyol 26.5. SOUNDI 53 Ministry 17.7. MAAILMA KYLÄSSÄ HELSINKI Ed Sheeran 23.7. MALMIN LENTOKENTTÄ HELSINKI Dallas Kalevala 15.6. PORI JAZZ PORI Metallica 16.7. KESÄRAUHA TURKU Stray Cats 18.7
PORISPERE, PORI Maustetytöt 6.7. HELSINKI-PÄIVÄN KONSERTTI HELSINKI Amorphis 2.8. TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMA VALKEAKOSKI SEU RAA VAS TA SOU NDI STA ALK AEN TÄL LÄ PAL STA LLA TOM I PAL SA SEK Ä HÄN EN VAL ITSE MAN SA AKT IIVIS ET KEIK KAK UVA AJA T PÄÄ SEV ÄT ESIT TELE MÄÄ N OSA AMI STA AN. RUISROCK TURKU Ismo Alanko 25.7. Palsa-taitto_7_2019_b.indd 54 15.8.2019 10.57. 54 SOUNDI SOUNDI PB Ville Valo & Agents 12.6
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T Meteli tulostus.indd 55 15.8.2019 14.10
Pekka Tuomen tuotantojälki on oivaltavuudessaan paikoin henkeäsalpaavaa. Vihamielisessä urbaanissa viidakossa elämää ylläpitää lämmin muisto maaseudun tai pikkukaupungin idyllistä, jossa on kaikki kohdallaan. Yksilön ja ympäristön, syrjäseutujen ja kaupunki-Suomen välisen jännitteen kuvaaminen on ollut taiteilumme peruskauraa iät ja ajat. P elkkä ajatus pyörryttää. On syytä alkajaisiksi muistuttaa kaikkien mukanaolijoiden merkityksestä. Miksi ikinä lähdin! Litkun kertojaäänenä toimiva alter ego Hullu-Sanna ei koskaan lähtenyt Kainuusta vaan jäi, vaikkei olisi ehkä kannattanut. Yhteyden muihin ihmisiin korvaa itsekuviteltu rinnakkaistodellisuus, joka muodostaa valtavan päänsisäisen freskon. Levyarviot > 56 SOUNDI röintiä välttäen. Kipu ei ole kuvitelmaa. Iskelmän, uuden aallon ja progen maailmoista ammentava Litku-rock on hioutunut niin tunnistettavaksi omaksi ilmaisuksi, ettei vaikutteista vänkääminen ole mielekästä. Maalla on joko mukavaa tai sieltä on pakko päästä pois. Unenomaisten näkyjen ja runsaina pulppuavien runokuvien virran pitää liikkeellä sähköisenä sähisevä vimma ja palava raivo. Hiottu ja samalla yllätyksellinen toteutus on juuri sitä, mitä levyn ytimenä soiva ajatusten ja tunteiden sfääri ansaitsee. Hänen todellisuutensa on paljon monisyisempi ja rajumpi. Popmusiikissa tätä aihealuetta on vatvottu enimmäkseen aika yksiulotteisesti, kahden pääuoman välillä poukkoillen. Koti-ikävälauluissa kohtalo ohjaa ihmisen suureen kaupunkiin, jossa on paha olla. Monissa paikoissa luova hulluus on yksinkertaisesti hulluutta, poikkeavuutta vailla sijaa. Hullu-Sanna haluaisi rakastaa ja tulla rakastetuksi. Ulkopuolisuus on muutakin kuin luovuuden lähde tai tyylikkään taiteilijaidentiteetin raaka-aine. Mitä jos olisi progetyttöjä, jääkuningattaria, kainuujunia ja muita aiempia Litku Klemetti -kolahduksia ihastellessaan tiennyt, että tämä on vasta alkusoittoa. Emotionaalinen autenttisuus tekee Litku Klemetin musiikista riipaisevaa. Ding Ding Dong -albumilla lahjakkuudesta on kasvanut suvereeni tekijä. Sanna Klemetti on paitsi persoonallinen myös laajemman kulttuurisen jatkumon näkökulmasta kiinnostava lauluntekijä. Kauniisti paikalleen asettuvien yksityiskohtien määrä on huomattava ja kuitenkin Litku-maailman rikas arkkitehtuuri on rakennettu itsetarkoituksellista näppä...yhteyden muihin ihmisiin korvaa itsekuviteltu rinnakkaistodellisuus... Sanna ei kuitenkaan päädy jankkaamaan yksioikoista ahdistumispitkästymismantraa, joka yleensä leimaa rockin tuppukylä-narratiiveja. Tuntematon numero -musikanttien yhtyesoitto on rautaista ja runollisesti rokkaavaa. Väärin. Leikkauspiste fiktion ja tekijänsä tarinan välillä kulkee myös näillä main. Sanna Klemetin laulujen kuva elämästä pienellä paikkakunnalla on erityisen viiltävä, jos sitä peilaa varsinkin iskelmälliseen ”liian suuri city, ei mennyt niin kuin piti” -ajatteluun. PEKKA LAINE HHHHH Ding Ding Dong Litku Klemetti Luova K u v a: Li tk u K le m et ti Levyarvostelut 7_19.indd 56 16.8.2019 12.52. Kun likipsykoottisena pauhaava sisäinen ääni vetää välillä henkeä, totuus valkenee. Pienessä yhteisössä Hullu-Sannan tapainen kummajainen on tuomittu elämään omassa maailmassaan. Poikkeusyksilö on nähnyt kokonaisen maailman, ja joku sitten vähän soittelee ja toteuttaa valtavat visiot. HulluSanna on ikuisesti yksin. Kaikki muut paitsi Sanna tietävät vastauksen, ja hänkin jossain mielensä sopukoissa aavistaa. Ymmärtääkö kukaan, mistä tai kenelle hän puhuu. Litku Klemetin tapaisten tekijöiden kohdalla on suuri kiusaus sortua henkilökulttiin
Levyllä soi selkeänä kaikki mitä ’Knotilta kaivataan: ilkeitä elektronisia hälyääniä, post-apokalyptista tynnyrien pauketta, kirskuvia skrätsäyksiä, ruhjovia bassoja kitarasoundeja, hektistä rumputulta, niskanikamat ruhjovia breakdowneja ja kaiken päällä Corey Taylor huutamassa brutaalimmin kuin kertaakaan sitten Iowan, sylkien sappea ja masennuksesta ja ulkopuolisuuden tunteista sekoitettua napalmia. Ja ellei läski tummu jo kertsissä, joka biisissä on myös niin typerryttävän ruhjova mylly breakdownina, että viimeistään se pakottaa hakkaamaan päätään patteriin. O on vähän niin kuin some-päivitys, jossa arvonsa tunteva taiteilija lupaa tehdä pastissin mistä tahansa hänelle ehdotettavasta. Vimmaisten rytmien ja Taylorin hengästyttävien räppien ja rähjäysten viemissä säkeistöissä kuulija piiskataan väkivaltaisuuden partaalle, kunnes Layne Staley -tyylisen melankolisesti laulettu tai muuten vain mukana karjuttava kertsi purkaa jännitteen tai nostaa kierroksia tuupaten kuulijan yli rajan, jonka jälkeen laitetaan paikat paskaksi ja palamaan. Hengähdystaukoja kuulijalle suodaan vain inhatunnelmaisten välisoittojen aikana. Eri asia sitten, miten kokonaisuus toimii. Slipknot We Are Not Your Kind Roadrunner Siihen sitten ilmeisesti tarvittiin laulajan masennus, kahden vuoden biisinkirjoitusjakso ja toraisa oikeusprosessi bändin entisen jäsenen kanssa, että Slipknot alkoi kuulostaa jälleen siltä miltä pitääkin. Juuri tätä me olemme 15 vuotta odottaneet! MAPE OLLILA HHHHH SOUNDI 57 HHHHH Sydämeen HHHH Soittimeen HHH Levyhyllyyn HH Divariin H Roskiin Pykäri O PME Tuottajalevyllä on kai lähtökohtainen lupa olla levällään. Hänen toinen soololevynsä tuntuu olevan olemassa esitelläkseen tekijänsä resursseja tuottaa melkein millaista nykypoppia tahansa. Kaikki muu on vihan ja väkivallan alustamaa katarsisharjoitusta. Se kannattaa kuunnella läpi poimiakseen omat suosikkinsa. Tänä vuonna ei tarvitse vihaisempaa levyä etsiä. We Are Not Your Kind on naamarinonetin ärhäkin, negatiivisin ja vaarallisin albumi mainittujen kahden kaaoksen kasapanoksen jälkeen… ja musiikillisesti niitä parempi. Ei se oikeastaan toimi, eikä O:ta ole järkeä sellaisena kuunnella. We Are Not Your Kind ei ehkä ole enää samaa hädin tuskin hallittua kaaosta, jota yhtyeen eponyymillä levy-yhtiödebyytillä (1999) tai myrkyllisen misantrooppisella Iowalla (2001) kuultiin, mutta lähelle menee. Tätä ajatusta Mikko Pykäri seuraa tappiin asti. Kiinnostava soittolista O on näinkin. Liars Funeral ja My Pain ovat hyviä, mutta jäävät tässä lihamyllyssä muiden biisien jalkoihin. NIKO PELTONEN HHH K u v a: H el en K o rp ak Levyarvostelut 7_19.indd 57 15.8.2019 16.50. Nick Trianin kanssa tehty Pumped Up With Memories flirttailee vanhan koulun indiepopin kanssa, Versace Henrik sekoilee Yhteisessä koirassa vuotta 2019 kai määrittelevän henkisen kaaoksen merkeissä. Nämä ovat ääripäitä, mutta tuntuvat mahtuvan Pykärin musiikilliseen näkemykseen yhtä hyvin. Yhteinen koira tai F:n esittämä uhmakas itsenäisyysjulistus Vitun hyvä yksinään ovat virkistäviä piristysruiskeita, mutta selvästi Pykärin ominta alaa on epämääräisen ”baleaariselta” kuulostava tunnelmapop, jota hän harrasti jo Shine 2009 -projektissaan hyvin tuloksin. Pykäri on hyvä jäljitelmissä ja briljeeraakin niiden kanssa, mutta hän antaa yhteistyökumppaneilleen niin paljon tilaa, että lopputulokset ovat järjestään näiden näköisiä. Itse en oikein osaa päättää, pidänkö enemmän kokeiluista vai peruslinjasta. O:lla indiefolkyhtye Karina avittaa vastaavassa, joskin suomenkielisessä tunnelmoinnissa usealla kappaleella, mutta koko levyn parasta antia taitaa silti olla Sami Suovan tulkitsema 2oo Close, joka kuulostaa hyvin tarkkaan juuri Shineltä. Kieli vaihtuu suomesta englantiin ja takaisin yhtä sujuvasti kuin tyylilajikin elää. Genren määrittelevät monessa tapauksessa vierailijat. No, ei se ole koko totuus. We Are Not Your Kind päästää Slipknotin soittajat esille tasapainoisemmin kuin sitä edeltäneet albumit. Vajaan tunnin mittaisena levy ei ole kohtalokkaan ylipitkä, eikä se nyt maailman sekavinkaan ole, mutta kantavaa ideaa siinä ei ole, vaikka hyviä yksittäisiä biisejä onkin
Uudet vaatteet vaativat totuttelua, mutta hetkittäin päälle on sattunut hieman vääriä sävyjä. Nyt yhtyeen uran kannalta tärkeästä mutta riippakiveksi muodostuneesta kappaleesta on kulunut yhdeksän vuotta, ja 40-vuotiaan Tuunelan ja samalla Pariisin Kevään katse on seuraavalla vuosikymmenellä. Reunaa voisi kuvailla paletin putsaavaksi levyksi, jonka tarkoituksenakin on hajottaa sama vanha oravanpyörä. Musiikillisesti ”lukeneimpana” Greep johdatteli bändikaverinsa isänsä tarjoilemien Led Zeppelinin, Black Sabbathin, Genesiksen, Pink Floydin ja King Crimsonin jälkeen Miles Davisiin ja afrikkalaiseen musiikkiin asti eli pohjaa löytyy. Ärsyynnyn usein siitä yleisestä mutta yksioikoisesta ajattelusta, että ”tämän päivän musiikkia” voi tehdä vain enemmän tai vähemmän koneita hyödyntäen. Absurdin vuodatuksen seassa välähtelee myös selvää tietoisuutta vinhaa alamäkeä laskevan Britannian yhteiskunnan tylystä tilasta. Heikoimmillaan Reuna taas on niinä hetkinä, kun se yrittää murtautua liian etäälle mukavuusalueeltaan. Vankasti julkituotu halu jatkuvaan etsimiseen ja improvisaatioon povaa hienoa tulevaisuutta Black Midille, vaikka vähän pidemmät melodiset kaaret kohottaisivat Dan Careyn (Franz Ferdinand, Bat For Lashes) hengittävän verevästi tuottamaa cyber-progea vielä korkeammalle. Black Midi ei ole siihen viittaavasta nimestään huolimatta elektropohjainen viritys, vaan klassinen kahden kitaran, basson ja rumpujen kvartetti. Parhaimmillaan albumi on silloin, kun Tuunela sekoittaa uusia sävyjä omaleimaiseen biisinkirjoitustyyliinsä luottaen omiin vahvuuksiinsa. Mutta jos ui liian kauas rannasta, voi olla etteivät jalat yletä pohjaan. Aloituskappale toimiikin esittelynä albumin teemaan: muutokseen ja vanhenemiseen. 58 SOUNDI Levyarviot > ...yhteyden muihin ihmisiin korvaa itsekuviteltu rinnakkaistodellisuus... Se ei tietenkään tarkoita, etteikö tutkimusmatkailu kannattaisi. MIRKO SIIKALUOMA HHH K u v a: So fi a O k ko n en K u v a: D an K en d al l Levyarvostelut 7_19.indd 58 16.8.2019 12.52. Erityisesti ilahduttaa rumpali Morgan Simpson, joka rankan mätön lisäksi taitaa myös kissamaisen svengin ja lyö ajoittain hyvin funkyjä jakoja. JUSSI NIEMI HHH Pariisin Kevät Reuna Fullsteam Kun Pariisin Kevät ponnahti pinnalle Tämän kylän poikii -hitillään vuonna 2010, Arto Tuunela oli 31-vuotias. Vaikka edellisellä albumillaan Kuume (2017) Tuunela käytti paljon syntetisaattoreita, Reunalla täysin elektronisuuteen nojaaminen tuntuu alleviivaavalta: Tuunela haluaa kertoa meille, että vanha Pariisin Kevät on kuollut, tämä on tulevaisuuden suunta. Ikään kuin rakenteita ja musiikillista ajattelua ei muuten voisi uudistaa. Reunan vahvimpana yksittäisenä teemana tuntuu kulkevan menneisyyden ja tulevaisuuden välinen tasapainottelu. Enemmän kuin perinteistä laulua, se on teatraalista toitottamista, herkkää lausuntaa tai lakonisten mantrojen pitkällistä toistelua. Tahtilajeja vaihdellaan tiuhaan, vauhti on usein pökerryttävä ja lähes matemaattiset rakenteet kiperiä, jos kohta tyyniä suvantojakaan ei kaihdeta. Levyn taustapiruna häärineen A&R Miikka Koiviston vaikutusta ei voi kieltää, kun hetkittäin Reunan äänimaisema tuntuu liiankin paljon aspartaamiversiolta Ruusujen unenomaisesta maailmasta. Reuna alkaa matkansa aamulla auringonsäteiden puskiessa kivisten silmien taakse, puolityhjien pullojen, kukkakimppujen ja onnitteluiden keskeltä. Kaikkee ei voi pukee sanoiks on levyn esittely, jossa nuori ja nykyinen Arto Tuunela käyvät keskustelua keskenään. Reuna onnistuu varmasti jakamaan mielipiteitä, mutta on silti parhaimmillaan ollessaan tunnistettavasti Pariisin Kevään albumi. Schlagenheimia kuunnellessa ei voi ajatella, ettei sen katkonaisesti riuhtova, dynamiikaltaan huikea meno olisi tätä päivää. Vasta nipin napin parikymppiset kollit ovat maineikkaan taidekoulu BRIT Schoolin kasvatteja ja osaavat todella soittaa. Joustavan rytmiikan, massiivisesti vyörytettyjen ultrapelkistettyjen riffien ja kipeän koukeroisten väliosien ohella hurjalla energialla toteutettua soundia leimaa kitaristi-nokkamies Geordie Greepin vokalisointi. Tuunela haluaa selvästikin karistaa koko kansan yhtyeen imagon harteiltaan. Black Midi Schlagenheim Rough Trade Englannissa uusia tekijöitä musiikin saralla riittää, mutta juuri nyt ehkä kohutuin on Black Midi, joka kieltämättä yllättää, vaikken tätä heidän debyyttialbumiaan vielä täysin valmiiksi sanoisi
Kymmenen äänikollaasia valottavat rytmitaiteilijan kokeellisia puolia. Pekka Pohjolan Jokamies-levyn viluisia sointeja tavoitteleva painostava Clermont Flutes -raita ilmoittautuu pitkäsoiton vaikuttavimpiin elämyksiin. Levyn sävellykset paneutuvat järven syvyyksien utuiseen olemukseen. Sitä seuraa kuitenkin maanläheinen JJ Calea hammondilla -komppi, josta nautiskellaan pitkään ennen laulusäkeistöjä. Help Us Stranger on sopivan hiomatonta ja eloisaa musisointia, jonka taidokkuus ja määrätietoisuus on jättänyt taakseen muodollisen osaamisen ja puritaanisen suorittamisen kankeimmat kaavat. Hän aloittaa levyn hienolla, soulahtavalla groovella, jatkaa raikkaalla jousikonsertolla ja liukuu sitten suureen progressiiviseen introon venyvine soitinmattoineen ja symbaalikohinoineen. Levyarvostelut 7_19.indd 59 15.8.2019 16.50. Koko ura tuntuu suunnatun siihen markkinasegmenttiin, jossa Pasi & Anssi on liian typerää, mutta Ruusut jo liian korkealentoista. Voinee veikata levyltä sleeper-hittejä vaikka nätistä pop-palasta Only Child, jota virkistävät merkilliset kiipparija fuzzkuviot. Vuosituhannen vaihteesta kumpuava poljento kannattelee varjoista kumpuavia ihmissuhdemonologeja, joissa rakkaus on lähinnä surumielistä tunnustuksen tarvetta. Albumin pulssi on yllyttävimmilläänkin rauhallinen ja nostattavimmatkin melodiat ensisijaisesti lohduttavia. NIKO PELTONEN HH Autiomaa Polta tämä kaupunki Stupido Siinä on jotain hirtehistä, kun rovaniemeläinen yhtye kehottaa polttamaan kaupunkinsa. Toisaalta Autiomaa on aiemmillakin levyillään viehtynyt dramaattisuuteen, oli sitten viitekehys yksilötasolla tai isommassa maisemassa. Soitannollisesti ja tuotannollisesti levyssä ei ole mitään vikaa eikä pääosin sävellyksissäkään, vaikka moni biisi eritoten levyn alkupuolella ei tarjoakaan mitään uutta ja mieleenpainuvaa vaan juuri sitä kepeää power metalia, josta bändi on tullut tutuksi. Nyt kappaleessa kuin kappaleessa vain tuli tuntuu roihuavan, sillat palavan tai lieskat lyövän kohti taivaanrantaa. Ainoa cover on erikoinen versio Donovanin erikoisesta kappaleesta Hey Gyp. Kantrirock-pohjainen Somedays yltyy käreään kertoon. ASKO ALANEN HHHH Sonata Arctica Talviyö Nuclear Blast Melodisen metallin voimanpesä julkaisee jo kymmenennen pitkäsoittonsa, mille täytyy nostaa hattua. Wigwamin 50-vuotiskiertuella testatut, vahvasti aikaa kestäneet progesoundit ovat saaneet hänet levyttämään jatkoa seitsemän vuoden takaiselle Organ Fusion Bandilleen. Pohjimmiltaan Late Night Feelings kuulostaa tanssilevyltä, jonka tahdissa ei ole tarkoitus tanssia. Valonsäteiden heijastumat, hitaat pudotukset sekä veden harmoninen liike tiivistyvät musiikiksi melko ehein ilmein, muistuttaen tyylillisesti Tangerine Dreamin 1970-luvun alkupuolen edesottamuksia. Missäpä Jurekiin ei nykyään törmäisi. What’s Yours Is Mine riffaa Carpenterin minimalistista Hyökkäys poliisiasemalle -teemaa. Tripillä suuri muutos on tuottajan ja biisintekokumppanin vaihtuminen Hank Solosta Jurekiin. Henkilökohtaisempi Prognosis koostuu jälleen oman musiikin juurista, varsista ja kukinnoista, joskin erityisenä innoittajana on kirjattu Jari ”Heinä” Niemisen kitarointi. Tunnettujen vahvuuksiensa ohella Gustavson seikkailee edelleen tutkimattomammilla poluilla ja tunnetasoilla. Huolellisen tuotantojäljen pinnassa häivähtää toisinaan käyttötavaran tuntu, mutta pintapuolisuus vain lisää musiikin todistusvoimaa. Kappaleet jollotetaan läpi rutiinilla eikä tunne välity minnekään. Nuo teemat ovat olleet läsnä toki aiemminkin, mutta nyt romanttinen reissumiestematiikka on karsittu minimiin. Laulaja-kitaristi Otto Mikkolan karisma, entistäkin kohtalokkaammin sovitetut kappaleet ja juuriensa tyylitajuinen kunnioittaminen tekevät tästäkin Autiomaa-albumista potentiaalisen jatkuvaan kuunteluun juuttuvan levyn. Sävelmissä ja soundeissa on roots-sensibiliteetti tapissaan, mutta Brendan Bensonille ja Jack Whitelle vaikutteiden ammennus on omien nautinnon aiheiden poimimista ja miksausta. Vähitellen jäseniä ja instrumentteja riveihinsä lisäillyt Autiomaa on levy levyltä jalostanut ilmaisuaan ja on nyt hyvin lähellä tyylilajinsa terävintä kärkeä. Ikävä kyllä suorittaminen on tässä se avainsana. Varsinkin herkkä päätös-opus Ode To The Poor And Unemployed saa kimurantin melodian, hillityt kosketinsävytykset ja kitarasoolot lentoon. Talviyö onkin parhaimmillaan silloin, kun bändi alkaa irrotella tai oikeasti maalaa tunnelmaa kuten Storm The Armadalla, The Last Of The Lambilla tai instrumentaali Ismo’s Got Good Reactorsilla. Ensivaikutelma albumista voi olla levoton, mutta logiikka avautuu pian tyynempänä. Suurtenkin tunteiden tunnustautuessa ohikiitäviksi mielihaluiksi levy selittää itsensä aukottomasti. Hattaraisella tavalla hienostuneen levyn ongelma onkin sen sisällössä. HANNU LINKOLA HHHH ...yhteyden muihin ihmisiin korvaa itsekuviteltu rinnakkaistodellisuus... Levy kuulostaa suorittamiselta ja tuntuu siksi hengettömältä, varsinkin juuri Kakon laulujen osalta. Hänen neljäs albuminsa on periaatteessa sikermä raukean tarttuvaa klubimusiikkia, mutta viitekehyksensä kannattelemana levy avartuu tutkielmaksi ihmisestä silloin kun tämä on riippuvaisimmillaan toisesta. Mutta vaikka fanit varmasti ottavat Talviyön vastaan avosylin, on siitä silti todella vaikea lausua mitään ylisanoja vaikka miten haluaisi. Mitä enemmän kuuntelen jo aiemmilla tekemisillään syvästi vakuuttaneen kokoonpanon neljättä albumia, epäilen että Rovaniemen tuhoa käytetään metaforana toivottomuuden, lopullisuuden ja uuden aloittamisen teemoille. Teoriatasolla bändi on siirtynyt countrysta ja folkista inasen kohti rockia, mutta pohjoisen arkaaista viehätystä se ei ole hävittänyt. Vaikka Sanni elää vuoden 2019 maailmassa, jossa rakkauslaulun kohteen sukupuolella on kiitettävän vähän väliä, kuvaa hän kuitenkin ihmissuhteita kahden henkilön pelinä, joka vangitsee ja ahdistaa. Mäkysen rustaamat ja soittamat syntikkavoittoiset äänikudokset hyödyntävät liiteleviä elementtejä, mikä tekee kokemuksesta ilmavan. SOUNDI 59 Jukka Gustavson Prognosis Rockadillo Viime vuonna Soundi-palkinnon pokannut musiikkivaikuttaja Jukka Gustavson ei lepäile ansaitsemillaan laakereilla. JUHA SEITZ HHH Mark Ronson Late Night Feelings Columbia Kun illan euforia vaimenee myöhäisyön haavoittuneeksi yksinäisyydeksi, ollaan keskellä pop-tragiikan essentiaa. Jopa skapoljento Tanssii kuin perkeleet taivaalla -laulussa sopii kivutta kuvaan. Ja kyllähän hän osaa laatia monipuolista popsoundia latinokompeista jopa kevyeen indie-melankoliaan. Tarinatuokio on nyt intiimimpi, ja se tarjoaa viimeistelemättömyydessään kuulijallekin tilaa työstää oman kuulokuvansa ihan tahtonsa mukaiseksi. Frendizonen turhautunut kiima toimii paremmin, koska jumittuminen on vasta haaveissa. Mäkysen projekteihin lukeutuvat muun muassa Timo Lassyn ja Jukka Eskolan studiokiekot sekä The Stance Brothersin, Teddy’s West Coastersin ja Teddy Rok Sevenin kanssa sorvatut äänitteet. ASKO ALANEN HHHH The Raconteurs Help Us Stranger Third Man Rockuniversumin tarinankertojat ovat kolmannella albumillaan edelleen rennosti irrallaan rokkauksen itsestäänselvyyksistä niin biisinteon kuin soittamisenkin suhteen. Lopulta muotoseikat merkitsevät hyvin vähän. Musiikin kokeileva muotoilu ja hienosävyisyys eivät ole jämähtäneet progen kantavaiheeseen, jossa genre alkoi jauhaa tiettyjä arvoja ja kaavoja. Lykke Lin indiesensibiliteetti, Miley Cyrusin dollypartonismi ja Yebban gospeliaaninen patetiantaju – muiden muassa – puristavat yön sinestä esille jokaisen mahdollisen totuuden. Tripin viidestä etukäteissinglestä olisi pitänyt pudottaa pois kolme, sillä Pornoo, Sit ku mä oon vapaa ja Kaunis koti toistavat juuri tätä asetelmaa. Ronsonin näkemys pikkutuntien tunnelmista on tumma. Nimekkäiden vierailijoiden kannattelemina kuvaelmat nousevat kuitenkin siivilleen. Teppo Mäkysen 3TM-trio julkaisee marraskuussa toisen albuminsa Lake, jonka esisoitoksi syntyi ambient-henkinen kokonaisuus Abyss (A Prelude To Lake). Nyt pitkä kokonaisuus vesitetään yllätyksettömillä ja keskinkertaisilla kappaleilla sekä rutiinisuorittamisella. VESA SILTANEN HH Sanni Trippi Warner Sannin Sotke mut -debyyttialbumi (2013) on vuosikymmenen virkistävimpiä pelinavauksia suomalaisessa valtavirtapopissa, mutta hänestä tuli supertähti ja ”aikuinen” liian nopeasti. Myös laulaja Tony Kakko suoriutuu osastaan tuttuun tapaansa teknisesti puhtaasti. Parhaista raidoista olisi saanut mainion ep:n, jolle olisi irronnut tähti tai parikin enemmän. Muistumat The Bandista, Stevie Wonderista tai Gabrielin Genesiksestä eivät ole sattumaa, mutta ytimenä pysyy Jukka Gustavsonin oma karisma. ANTTI LUUKKANEN HHHH 3TM Abyss (A Prelude To Lake) We Jazz Monitoimimies Teppo Mäkynen tunnetaan useiden yhtyeiden intohimoisena rumpalina, mutta hänen kykynsä on huomattu myös tuottajan tehtävissä. Ei siis ihme, että brittituottaja Mark Ronson pureutuu antaumuksella tähän sudenhetkeen. Ongelmaksi ei kannata kokea sitäkään, että kappaleiden aihioita ei kiteytetä yhtä tehokkaiksi kuin ensilevyn rakastetut raidat Steady, As She Goes ja Blue Veins. Taustat voisivat olla aika monen artistin levyltä, mutta toki Sanni on persoonana levynsä hallitseva tekijä
Pikkunätit melodiat vertauskuvallisine meriaiheineen ovat tarpeeksi kivoja kestääkseen sen muutaman kuuntelukertaa, vaikka se sama sävellyksellinen ja tuotannollinen homogeenisuus levyä riivaa kuin yhtyeen kuutta muutakin täyspitkää. Pintatasolla pyrkimys tarkoittaa Princen kautta sylttytehtaalle kulkeutuvia fraseerauksia, mutta syvemmin viesti välittyy Vernonin tavasta laulaa rivejään kuin itsensä kanssa väitellen. Harvinaisella tavalla duo saa raa’an apokalyptisesti ujeltavaan luuppaukseensa haamumaista laulullisuutta, jossa aistii voimakasta surua kapitalismin tuhoavasta syöksykierteestä, mutta myös väkevää myötätuntoa koko ihmislajia kohtaan. Lyriikoissa purjehditaan mielen valtamerillä etsimässä saarta, jolta löytyy avaimet itsensä syvempään tuntemiseen ja onneen, mutta en löydä näiltä vesiltä tarpeeksi naiiviutta, että osaisin vieläkään sinfonista vuorolauluhevin ja tuplabasarihölkän yhdistelmää täysin arvostaa. Onneksi i,i:n jäljille pääsee lopulta ilman harhautunutta tekoälyäkin. Vanhin, Glitteri, on vuodelta 2017. MAPE OLLILA HHH Hollywood Vampires Rise Ear Alice Cooperin, Joe Perryn ja Johnny Deppin bändi Hollywood Vampires on tehnyt vähemmän hartaasti odotetun paluun. Spider), jotka nekin toimisivat huomattavasti paremmin osana Alice Cooperin soolotuotantoa. Hollywood Vampiresin olemassaolon tärkein funktio lienee nimekkäiden jäsenten keskinäinen hauskanpito. Zionista. Eikä uutukainen lupaa olla sen helpompi. Samuli Sirviön tuottamaa ääntä on vaivatonta kuunnella. 60 SOUNDI Wanderers on silti yhtyeen tähän asti paras albumi. Kevin Doria puolestaan on tehnyt eräänlaista ambient-psykedeliaa Growingissa. Riimittelijänä Ellinoora ei ole taitavin, mutta hän korvaa sen luonnollisuudella ja uskottavuudella. 39,50€ LIPUT NYT MYYNNISSÄ! 26.9.2019 the Circus Helsinki allthingslive.fi Levyarvostelut 7_19.indd 60 15.8.2019 16.50. Menuckin kuin lepattavilta radioaalloilta hiukan epämääräisesti kantautuva laulu koskettaa anovalla vereslihaisuudellaan. Tällä kertaa lainavedot näyttelevät sivuosaa, ja suurin jalansija annetaan alkuperäismateriaalille. Mielekkäimmin albumi kontekstualisoituu, kun sitä ajattelee Vernonin yrityksenä tehdä 2010-lukulainen soul-levy. Tällä kertaa ei iloa saa edes nimekkäiden vierailijoiden bongaamisesta – poikkeuksena Jeff Beckin huomaamattomaksi jäävä vierailu Welcome To Bushwackers -rallilla. Albumin 12 biisistä viisi on vanhoja, seitsemän uusia. Albumi on täynnä niin hyvää valtavirtamusiikkia kuin Suomessa osataan vuonna 2019 tehdä. Tuttuja vesiä kyntävä Wanderers tuo tykö lastenlaulumaisen yksinkertaisia kertosäemelodioita ja metritavaraK u v a: G ra h am To lb er t & E ri s Ti m o th y C ar ls o n 19.11.2019 THE CIRCUS HELSINKI alk. Levyarviot > 60 SOUNDI Visions Of Atlantis Wanderers Napalm Visions Of Atlantis on yhdeksässätoista vuodessa remontoinut kokoonpanonsa usein, mutta musiikillisesti se on kiertänyt samaa tahkoa koko uransa ajan. Efrim Manuel Menuck tunnettaneen parhaiten outoa instrumentaalimusiikkia tekevästä Godspeed You! Black Emperor -yhtyeestään ja laulupuolellekin koukanneesta Thee Silver Mt. Kummallisilla välisoitoilla turvotettu Rise on täynnä tavallaan toimivaa, mutta kovin väsynyttä rokkiräimettä, jonka sosiaalipoliittinen kritiikki jää selfie-kepeille ja Donald Trumpin älykkyysosamäärälle irvailemisen tasolle. Tämä ei ole outoa melua erikoisuuden vuoksi, vaan hyvinkin intensiivisesti tunteellista musiikkia, vaikkakin tietyssä surrealistisuudessaan rockimmalle kuuntelijalle ehkä haasteellista. Hitit, tai hiteiltä kuulostavat biisit seuraavat toisiaan: jykevästi levyn aloittava Marie Antoinette, viime vuoden paras poplaulu, käsittämättömästi Emma-raadin unohtama Bäng Bäng typerä sydän, Gasellien kanssa tehty Aatelisii, kipeästä parisuhteesta kertova Veitset ja niin edelleen. Tämä ei kuitenkaan kuulijalle välity juuri lainkaan. HANNU LINKOLA HHH Levyarviot > ...survivalistihymneissä on kaikesta huolimatta uskoa elämän voittoon... Hyväksytään tämä. Ja Ellinooran persoonaan kaikki lopulta palaakin. Levyn viisi pitkää kappaletta on tehty kuudella oskillaattorilla ja kolmella isolla kovaäänisellä ja jälkeä voi turvallisesti sanoa omintakeiseksi. En ole nimittäin vieläkään onnistunut löytämään pitävää tulkintakehystä kaikille niille emootiofragmenteille, joiksi Justin Vernon pilkkoi ilmaisunsa kolme vuotta sitten ilmestyneellä 22, A Millionilla. sinfoniaa, jossa rivakat biisit kuulostavat toisiltaan ja balladitkin ovat keskenään samanlaisia. JUSSI NIEMI HHHH Ellinoora Vaaleanpunainen vallankumous Warner Niin kuin yleisesti tiedetään tai ei tiedetä, popalbumit julkaistaan nykyään eri lailla kuin ennen. Herrat aloittivat yhteistyön Menuckin edellisen soololevyn, kovasti kehutun Pissing Starsin, rundilla ja vakuuttavat nyt olevansa oikea bändi. Poppoon omien sävellysten joukosta löytyy vain muutama kohokohta (The Boogieman Surprise ja Mr. Vaikka tulkinta saavuttaa harvoin vapauttavan korkeuden, löytyy siitä samastuttava juonne. ANTTI GRANLUND HHHH Bon Iver i,i Jagjaguwar ”Käännetäänkö kielestä zulu kielelle suomi”, kysyy puhelimeni nähdessään i,i:n kappalelistan. Laajan osallistujakaartin kasaama kokonaiskuva on edelleen tavoitehakuisesti rikki, mutta levyltä löytyy myös paljon tuttua. Näissä elektronisissa survivalistihymneissä on kaikesta huolimatta uskoa elämän voittoon, mikä tekee kuuntelukokemuksesta palkitsevan. Tarjous houkuttelee. Jos aikaisemmin levyiltä lohkottiin sinkkuja, nykyään noin puolet kokonaisuudesta rakennetaan jo ilmestyneistä biiseistä. Paras olisikin, jos Cooper ja kumppanit keskittyisivät vain oman uransa edistämiseen – tai Deppin tapauksessa sen korjaamiseen. Paikoin vuolaaksi yltyvä orkestraatio ja äänikuvan aaltoileva orgaanisuus määrittyvät suuntaviivoiksi, jotka kantavat jatkumottomien melodiamaneerien yli. Hän on vahvaääninen laulaja, joka pystyy välittämään ne tunteet, jotka hän on lauluihinsa kirjoittanut. Paperilla päätös saattoi olla hyvä, vaan ei käytännössä. Vaaleanpunainen vallankumous vakiinnuttaa Ellinooran aseman suomalaisen popmusiikin huipulla, siis mikäli aikaisemmat julkaisut, keikat ja tvesiintymiset eivät sitä ole jo tehneet. Niin selvästi kuin i,i hyödyntääkin 22, A Millionin kokemuksia, on se yhtä lailla kakkosalbumi Bon Iver, Bon Iverin (2011) myöntyväinen jatko-osa. Turhamaisimmillaankin i,i muistuttaa, kuinka kipeää sielun repeytyminen voi tehdä. Albumin soundimaailma ei kuitenkaan ole laimea tai tylsä, niin kuin eivät ole Ellinooran kirjoittamat tekstitkään. LASSI LINNOLA HH Efrim Manuel Menuck & Kevin Doria Are Sing Sinck, Sing Cstre Paha sanoa, mihin Sing Sinck, Sing oikein viittaa, mutta parivaljakon musiikista tulee sitäkin vahvempi merkityksen tunne. Keijumaisen ilmavan, enemmän popkuin oopperaääntään käyttävän sopraanon ja komean miesbaritonin yhteispeli on miellyttävää kuulla, mutta taas kerran Visions Of Atlantisin biisit valuvat muististani kuin vesi hanhen selästä
19.11.2019 THE CIRCUS HELSINKI alk. SOUNDI 61 ...survivalistihymneissä on kaikesta huolimatta uskoa elämän voittoon... 39,50€ LIPUT NYT MYYNNISSÄ! 26.9.2019 the Circus Helsinki allthingslive.fi Levyarvostelut 7_19.indd 61 15.8.2019 16.50
runnoo armottomalla sykkeellä. Killers Who Are Partying -kappaleessa hän julistaa itsensä koko maailman sijaiskärsijäksi: ”I’ll be Africa, if Africa is shut down / I will be poor, if the poor are humiliated”. Sieltä löytyvät yhtä lailla legendat kuin kulttuuriamme juuri nyt muovaavat mahtihahmot Elton Johnista ja Mick Jaggeristä Beyoncéhen ja Lady Gagaan. Petrovin edustamassa A.D.muodossaan jo kolmannen levynsä äärellä. Love Turns Badilla kitaristi Jama, basisti Maine ja J. Parhaimmillaan lopputuloksena on ajanmukaista popmusiikkia (Bitch Is Loca, Medellín), tavanomaisimmillaan kuin kenen tahansa tekemää käyttötavaraa (Crazy). Raphael Saadiq Jimmy Lee Columbia Raphael Saadiqin ensimmäinen suursuosion saavuttanut bändi Toni! Tony! Toné! oli hiukan retrompi kuin muut new jack swing-bändit – tyylikkäällä ja kepeällä tavalla. Ei kovin uskottavaa 60-vuotiaalta miljonääriltä. Hänellä on sormensa pelissä myös siinä millaiseksi musiikki tulevaisuudessa muotoutuu. Entombed A.D. Näitä kliseitä bändi on pystynyt kautta uransa vastustamaan korkeatasoisia lauluja kirjoittamalla. Madonna osaa myös tanssittaa. Vuodet ja yhteistyökumppanit ovat tuoneet tervettä egoa ja varmuutta hommaan, ja laulu on miksattu hyvin dominoivasti. ARTTU TOLONEN HHHH Entombed A.D. Killswitch Engage erottuukin aikalaisistaan ja ylittää genrerajoja silloin, kun kappaleissaan on tarttumapintaa sekä häpeilemättömän populaareja koukkuja. ANTTI GRANLUND HHHH Aikanaan piristävä, metalcoren olemuksen ytimessä oleva melodisen ja huudetun laulun yhdistäminen alkaa käydä Killswitch Engagen tuotannossa nykyään maneeriseksi. Tuottajana, muusikkona ja jonkinlaisena artistien uskottuna miehenä Saadiqin CV on mykistävä. Raphael Saadiq on kenties aikamme Nile Rodgers. Nyt käsillä on The Hel-Gatorsin neljäs albumi, jonka vivahteikkaiden raitojen käyttövoima tulee edeltäjiensä tavoin raa’an alkuvoimaisesta rockabillystä. KIMMO K. Muutamien kitaraleadien kohdalla huomaa, että perusssointia on sävytettykin ihan tyylikkäästi. Peruslaadukas tuotanto jatkuu rupisen rähinän ja rivakan mörssäyksen merkeissä. Bowels Of Earth on pätevä ja jopa monipuolinen albumi. Taidokas mutta leimallisen retro bändisointi on jäänyt taka-alalle ja levyn yleissoundi on sävyltään hyvällä tavalla synteettisempi. Saadiq ottaa levyllään itselleen sen tilan, joka on kuulunut laulajille Aretha Franklinista ja Beyoncésta Al Greeniin ja Luther Vandrossiin. Kokonaisuutena levy on varsin laadukasta death metalia, mikä nimen historiaan peilattuna on aivan mainio lopputulema. Hetkittäin ryskeestä ja riivinnästä tulee mieleen jopa Entombedin klassikkodebyytti Left Hand Path (1990). MIKKO MERILINNA HHH K u v a: St ev en K le in Levyarvostelut 7_19.indd 62 15.8.2019 16.50. Meiningistä välittyy klassisen Entombed-tuotannon kunnioitus, ja ote pidetään samankaltaisena kuin miltä Entombedin – A.D:llä tai ilman – ”pitääkin” kuulostaa. Riffeistä ja melodioista kuultaa läpi yhtyeen major-debyytti Alive Or Just Breathingin (2002) siloittelemattoman herkkä soundi, joka on ollut hieman kateissa myöhemmillä, turhankin hifeillä ja laskelmoiduilla levytyksillä. Jossain Confessions On A Dance Floorin (2005) ja Hard Candyn (2008) välissä maailman ja Madonnan välinen rakkaussuhde alkoi rakoilla. Äärettömän kokoisesta leikkikentästä oli tullut kilparata, eikä popin kuningatar pysynyt enää perässä. Madame X:llä Madonna on löytänyt merkityksen. Soul Rebelsillä Jaman rytmikäs tikkaus on kuin avoin kunnianosoitus edesmenneelle Pirates-kitaristi Mick Greenille. Soolourallaan Saadiq onkin sitten tähän saakka ollut kiinni moitteettoman tyylitajuisesti menneisyyden soundeissa. Petrov pitää homman kiinni perinteissä, ja bändi puolestaan myllyttää todistaen vaivatta arvonsa. Kaikkinaista pröystäilyä vieroksuvilta raidoilta huokuu syvälle sisäistetty ymmärrys musiikilliseen sulatusuuniin, jonka höyryistä erottuvat americanan ja Stray Catsin lisäksi myös The Crampsin ja The Piratesin haamut. Tämä on ehkä selvimmin soulin historiaan viittava puoli uudella levyllä. Hearthill Trinityn ja The Hel-Gatorsin riveissä. Voodoo Town muistuttaa Sydänmäen pitkäaikaisesta viehtymyksestä tummanpuhuvaan mystiikkaan. Uudella levyllä Saadiq on ottanut äänenkäytöllään tilan haltuun aivan eri tavalla. Ensimmäinen on se, että Saadiqin yhteistyö aikamme kovimpien artistien kanssa kuuluu hänen musiikissaan selvemmin kuin koskaan. Albumin avaavan Medellínin jälkeen seuraa poliittista julistusta: oikeusmurhan uhrina roviolla poltettuun Jeanne d’Arciin viittaava Dark Ballet, Yhdysvaltojen aselakeja kritisoiva God Control, taisteluun Donald Trumpia vastaan kutsuva Batuka ja niin edelleen. Se on alusta loppuun – Bourbon Nightmaren hassua introa lukuun ottamatta – juuri sellaista ryminää kuin olettaa saattaa. ...vuodet ja yhteistyökumppanit ovat tuoneet tervettä egoa... Aiemmilla soololevyillään laulu on ollut kuin yksi soitin bändissä: usein selkeän johtavassa roolissa, mutta silti punottu kokonaisuuteen. Hel-Gatorina niukasti rummuttava ja jäljittelemättömään tyyliinsä laulava Sydänmäki pitäytyvät perusasioissa. Uudella soololevyllä on havaittavissa kaksi selkeää eroa aiempiin. Toinen suuri ero on äänessä. Bowels Of Earth Century Media Kahtia jakautunut death metal -legenda Entombed on solisti L.G. Laadukkaita levyjä on tullut julki suurelta yleisöltä salassa tasaisen harvakseltaan. PERTTI OJALA HHHH Killswitch Engage Atonement Columbia Metalcore-pioneerien kahdeksas albumi käynnistyy perinteikkäissä tunnelmissa. Toisaalta Madonna ei olisi Madonna, ellei hän löisi yli. Levyarviot > 62 SOUNDI Madonna Madame X Interscope Madonna kulki yli kolmen vuosikymmenen ajan popmusiikin kärjessä, jos ei jokaisen biisinsä kautta, niin ilmiönä ja kulttuurisena toimijana. Onneksi Atonementilla on useita onnistumisia, ja aikansa parhaimpiin metallitekstittäjiin lukeutuva solisti Jesse Leach on viimeistään nyt täysin tekemisensä päällä. Parhaimmillaan yhdistelmä on vastustamaton, kuten esimerkiksi Unleashed-kappaleessa, kiusallisimmillaan teennäinen ja mukarankka. Kun konservatiiviset voimat ovat nousseet, myös Madonna on löytänyt jotain, jota vastaan nojata. Kakkosraita Us Against The World tekee parhaansa karkoittaakseen toiveikkaan kuulijan valssirytmiikan ja latteiden, rallattelua muistuttavien melodioiden yhdistelmällään. KOSKINEN HHH The Hel-Gators Love Turns Bad Pyros Hearthillin keulassa suosion makuun päässyt Jussi Sydänmäki on viimeiset 20 vuotta työstänyt juurevaa rock’n’rolliaan lähinnä J. Petrovin rähinä on kaiken ankkurina, mutta riffeissä ja rumpufilleissäkin on selkeitä menneisyyden kaikuja. On The Other Siden coolisti laulettu balladisuus ja mainion bassokuvion ja rumpujen vaanivasti kuljettama Headless Men ovat herkullisia poikkeamia läpeensä vakuuttavan Love Turns Badin perusilmeestä
...vuodet ja yhteistyökumppanit ovat tuoneet tervettä egoa... Levyarvostelut 7_19.indd 63 15.8.2019 17.19
Animan ainoana ”rockbiisinä” kappaleelle tuo selkärankaa myös Radiohead-rumpali Philip Selway. Can You Really Find Mella miehet lisäävät imelästi pulputtavan ääniseoksensa historiallista syvyyttä Buffalo Springfieldin harmonisuuden ja Rumours-ajan Fleetwood Macin muodossa. Askel vie eteenpäin. Kappaleet raapivat ja vetoavat sopivan salakavalasti, mutta eivät epäröi tuottaa välitöntäkään mielihyvää. Unien merkitystä korostaneen sveitsiläisen psykiatrin ja psykoanalyytikon Carl Jungin teorioista nimensä lainannut Anima on Yorkelle ominaiseen tapaan vakavamielinen teos. Runsaine ja monikerroksisine koneineen Anima on albumi, jonka soidessa on helpompi ihailla elektronisia soundeja ja rytmejä kuin Thom Yorken välillä falsettiinkin kipuavaa laulua tai etenkään itse biisejä. Levyn ryhdikkäin raita Impossible Knots etenee Jah Wobblen sukuisen bassokuvion määrätietoisuudella. Hammerfallkin syyllistyy hieman varman päälle pelaamiseen. Plastic Animals onnistuu täydellisesti tavoitteessaan olla prikulleen sitä mitä on. HANNU LINKOLA HHH Mavis Staples We Get By AntiKasikymppinen rautarouva Mavis Staples aloitti uransa jo noin seitsemän vuosikymmentä sitten perhebändi Staple Singersissä gospelin merkeissä. Vaikka John Pelantiin ja Micky Alfaan tiivistyvä yhtye hallitsee melodisesti houkuttelevan kevytpsykedeliansa täydellisesti, jää sointi toistuvasti pinnalliseksi, nimettömäksikin. Sittemmin tyylisuunta on kasvanut ja vaatimustaso muuttunut. Ehkäpä himpun yllätyksetön, mutta kokonaisuus viedään voitokkaasti maaliin kokemuksen tuomalla rintaäänellä sekä vahvasti tunteisiin vetoavalla ilmaisulla, jonka ehdoton mestari Mavis on. Plastic Animalsin ensi äänestä alkaen on helppo hahmottaa, että nyt musiikkia tehdään suurella sydämellä, mistään muusta välittämättä. Bändi on kyennyt pitämään perustasonsa, mutta aina se ei ole riittänyt. Perimäänsä hyödyntäessään Night Moves varttuu aiempaa tiiviimmin kiinni Woodsin, Tame Impalan ja MGMT:n tähdittämään aikalaiskaartiin, jolle menneisyys on ennen kaikkea jonkin uuden resurssi. Radioheadin luottotuottaja Nigel Godrichin kanssa tiiviinä yhteistyönä lähes kokonaan koneilla toteutettu Anima välittää ahdistustaan paikoin hyvinkin tehokkaasti. Syvän etelän bluesia resonoivat kappaleet liikkuvat gospelin. We Get By on mitä aukottomin albumi, varma kuin tavarajuna ratapihalla, mutta kevyt kuin kontillinen höyheniä. Kunnianhimoa kaksikolla kyllä riittää. Lähtökohtien vilpittömyys on olennainen osa esikoisesta huokuvaa lämpöä. Säestys on riisuttu minimiin ja parrasvaloissa hohkaa Mavisin vahva mutta sielukas raspiääni. LINDA SÖDERHOLM HHHH K u v a: A le x La ke Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi Levyarvostelut 7_19.indd 64 15.8.2019 17.21. Albumin kaikki kappaleet kuulostavat pohjimmiltaan erillisiltä kunnianosoituksilta, joiden ominaisluonne on sekä hyväksytty että tallennettu sellaisenaan, punaista lankaa tietoisesti etsimättä. Totta kai bändi kuulostaa hyvältä, siitä ei ole kysymys. Parhaina hetkinään Anima intoutuu elektroniseen tanssittavuuteen. Hammerfall vain kuulostaa liian varmalta, ja kun sävellykset ovat joltisenkin yllätyksettömiä, lopputulos ei voi aiheuttaa kovinkaan suuria mielenliikahduksia. Jok’ikinen biisi huokuu laulajan sitoutuneisuutta sekä huolta veljistään ja siskoistaan. Levyarviot > ...varma kuin tavarajuna ratapihalla, mutta kevyt kuin kontillinen höyheniä... Samankaltaisella ideologialla operoivan Talmud Beachin tavoin yhtye ei ole tyytynyt ainoastaan metsästämään oikeankaltaista sointia, vaan ilmaisu on viety maaliin asti melankolisilla sävelkuluilla. Jäljittelyn yläpuolelle Torrancesin nostaa viimeistään kappalemateriaali. Taiteilijan uusin albumi käsittää protestilauluja muutoksesta, mahdollisuuksista, mustien todellisuudesta sekä Mavisille merkityksellisistä asioista. Ruotsalaisissa taistelulauluissa on riittävästi särmää, ja vaikka riffitehtailu ei ole kovinkaan suureellista ilotulitusta, bändi löytää hetkensä, joissa tosin on valitettavan usein jo liikaakin muualta tuttuja piirteitä. HANNU LINKOLA HHHH Hammerfall Dominion Napalm Hammerfallilla alkaa olla uraa takana jo sen verran, että aikajanalle mahtuu monenlaisia levyjä. Mielen syövereitä ja ihmisen ankeita tulevaisuudennäkymiä tutkiskeltaessa ei riemunkiljahduksille ole juuri löytynyt sijaa. Trafficin syvä pulssi ja rytmikkäät iskut imaisevat mukaansa lähes Kraftwerkin Autobahnin varmuudella. Yksityiskohtaisessa uljaudessaan ilmaisu määrittyy pikemminkin näppäräksi kuin sydämelliseksi, eikä Pelantin vieraannuttavan pisteliäästä lauluäänestäkään ole pelastajaksi. Noin vuotta myöhemmin hankin levyn uudestaan, sillä olin unohtanut omistavani sen. Hammerfallin perusta on kuitenkin sellainen, että Dominion ei ole kaikesta huolimatta täydellinen pettymys. PERTTI OJALA HHH Anekdootti paljastaa yhtä paljon Night Movesista kuin kertojastaankin. Vaikka levyn kauneus on rohkeasti viritettyä ja teatraalisuus sopivan harhaista, hahmottuu yhtyeen persoona äänen alta vain osittain. Hammerfall kärsii rohkeuden puutteesta, kun taas pieni – tai miksei vähän suurempikin – riski voisi kantaa paremmin hedelmää. Mutta juuri itsepäisessä epämuodikkuudessa piilee tamperelaisen Torrancesin salaisuus. soulin ja R&B:n välimaastossa. Dominion on eräänlainen Hammerfall-peruslevy, joka kuitenkin jättää toivomisen varaa. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Night Moves Can You Really Find Me Domino Ostin Night Movesin edellisen albumin Pennied Daysin (2016) tuoreeltaan. Pelkästään tällä meriitillä ihmisoikeusaktivistinakin tunnetuksi tullutta laulajaa voi hyvällä omallatunnolla luonnehtia lauseella “The hardest working woman in the business”. Tuotannossa ja duetossa häärii laulaja-lauluntekijä Ben Harper. Vaikka yhtyeen innoittajat – Weezerin takaa kurkkivat ainakin 22 Pistepirkko, Neil Young ja Pixies – voisivat antaa aiheen puntaroituunkin kokonaisuuteen, välittyy musiikista voimakas intuitiivisuus. Julkaistessaan debyyttilevynsä Glory To The Brave (1997) Hammerfall oli raikas piristysruiske voimametallille. Luovuudesta on kuitenkin lyhyt matka yliyrittämiseen. Torrances Plastic Animals Joteskii groteskii Weezerin debyytti ei ole raikkain mahdollinen referenssi vuonna 2019. Muistijäljen Can You Really Find Me sentään raapaisee. Esityksen kruunaa nuhruisen suurpiirteisyyden ja jämäkän hyökkäilyn välille löydetty tasapaino. Dominionilla Hammerfall pyrkii pysyttelemään visusti keskitiellä. Ilmassa leijuu kuitenkin toiveikkuuden henkäyksenohut verho. 64 SOUNDI Thom Yorke Anima XL OK Computerista (1997) lähtien modernin rockin uudistajaksi rankatun Radioheadin rinnalla myös omaa uraa tekevä Thom Yorke on julkaissut kolmannen varsinaisen sooloalbuminsa. Pidän sen mielessäni, kun käyn seuraavan kerran levykaupassa
SOUNDI 65 Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi Levyarvostelut 7_19.indd 65 15.8.2019 16.51
Punk jäi leikkisälle Mustat Kalsarit -albumille (2015). Sen tiluttelukitarat palauttavat ajankohtaiseksi niin ikään eeppisen väännön, mikä on lopulta metalia ja mikä punkia. Prosessi oli pitkä ja monta kertaa olin jo lopettamassa kaiken. Asiansa osaava bändi tekee mitä ja miten haluaa. – Maailma on muuttuva tila. Maa on teemalevy, jolla käsitellään isoja aiheita kuten maapallo, aika ja avaruus. – Kun Hitaat sekunnit (2017) oli painossa, sain yöllä idean, että seuraava levy on tuplalevy, jonka nimi on Hulda Huiman maailma. Tällä hetkellä mulle tulee usein biisiä tehdessä jonkinlainen visio siitä, miltä haluaisin sen lopulta kuulostavan. Jollain tasolla se on edelleen samanlaista, mutta kuitenkin erilaista. Kärsin usein ajatuksesta, että en ole oikein hyvä missään. Mulla oli jo joitain biisejä valmiina ja sitten aloin tietoisemmin miettimään kokonaisuutta. Outo tyttö ja Avaruusrokki nostattavat kylmät väreet. Arwi vastasi “joo, mut tehdään tämä levy ensin”. Hulda Huiman yhteydessä on puhuttu punkista tai iskelmällisyydestä. Oman panoksensa antoi todella moni arvostamani ihminen (plus yksi kissa). 66 SOUNDI The Flaming Lips King’s Mouth Bella Union Voin myöntää odottaneeni tällaista albumia Wayne Coynen huurujengiltä aika monta vuotta. Vaikka Jalat laahaa tätä maata -kappale on 10-luvun Villejä lupiineja, kitaristi Juuso Paason liidaaman Hitaat Sekunnit -yhtyeen Crazy Horsen tai Dinosaur Jr.:n sukuinen rosoinen vaihtoehtoisuus on enemmän rock kuin Agentsin kanssa laulava Ville Valo. – Tein ensimmäisen kassun vähän vahingossa. Ehkä tämän levyn tekoa voisi kutsua oman äänen etsimiseksi. Hulda Huima Maa Helmi Levyt Liukuhihnapopin ja suomiräpin valtakaudella voi jäädä huomaamatta, että kuluva vuosikymmen on ollut suomenkielisen rockin kulta-aikaa. Ei King’s Mouthkaan mikään The Soft Bulletin (1999) ole, mutta paljon samanlaista hyvyyttä siinä on. Siksi olen pidemmän aikaa yrittänyt enemmänkin yhdistää kaikkea mitä teen kuin pitää ne keinotekoisesti erillään. Halusin tuoda levylle myös muita elementtejä kuin ns. Edelleenkään en osaa teoriaa ja selitän bändikavereille ideoita esimerkiksi sanomalla, että tähän tarvitaan sellaista pyöreyttä. Toinen osa Ilma on sellaisessa vaiheessa, että pohjat on tehty ja elo-syyskuussa aletaan nauhoittaa muita raitoja. Miten tällaiseen ratkaisuun päädyttiin ja miten levyn syntyprosessi eroaa aiemmista albumeistasi. Sen takia yhtye on kiehtovampi kuin aikoihin. Täydellinen nimivalinta ja rautainen on rallikin. Huldan ääni on aina ollut viileä isolla V:llä; tälle naiselle ei kannata pottuilla. Jälkimmäisen intensiteettiä lisää kiihkeästi puhaltava torvisektio. Julkaisuajankohta on vielä auki. Silloin tuntui, ettei biisien tekemistä voinut oikein hallita, tuli mitä tuli. Kasassa ilmeisen epämääräisesti ja -säännöllisesti oleva yksi Suomen suosituimmista punknimistä vaan päästää itsensä helpolla: kahdeksalla biisillä levy on vähän kesken jäävä teos. Biisejä yhteen sitovat skitit tuovat mieleen Draama-Helmin tuotannon. Niin kova kuin Kiss Of Chaos onkin, tuo pokkanaamaisuudessaan kylmä veto jää levyn huippukohdaksi. Sen nimisellä instrumentaalilla käynnistyy Diskelmän uusi albumi. Siinä yhdistyy humaani sanoma ja lapsekas fantasia tutun coynemaiseen tapaan. Halusin löytää tavan näyttää, että tällaista täällä on. Että en keskity mihinkään kunnolla. Lähetin tietenkin heti Arwille (Lind, Helmi Levyt) viestin tästä: ”Ootko mun tukena”. Olen yrittänyt löytää ”henkisen kodin”, jossa voin tehdä musiikkia, taidetta, esityksiä ilman ulkopuolista painetta. Vierailijoita Maalla on runsaasti, mutta he eivät varasta huomiota show’n keskipisteeltä. Olin alkanut opetella kitaransoittoa ja ne biisit tulivat siinä samalla. Jos punk on pelkkää vapautta ja välinpitämättömyyttä, olisi tiiviille töräykselle pitänyt antaa korkeampikin arvosana. Ja ne ovat levyllä onneksi pääosassa, toisin kuin pitkään aikaan. Levyarviot > ...tällaisen roinan arvottaminen on tarpeetonta... Yksi genren hienoimmista artisteista on Hulda Huima, jonka kolmas albumi Maa kasvaa kokonaisuutena osiaan suuremmaksi. Varsinaiset kappaleet (lisäksi on kivoja välisoittoja ja Mick Jonesin karismaattista puhetta) ovat viehättäviä, melodisia ja vahvoja sävellyksiä, joiden pohjalla on raukea folk ja päällä kaikenlaista jännittävää. Tikutus on armoton läpi nelivitosella pyörivän vinyylin, mutta bändi ei saa enää intron lataamia odotusarvoja selätetyksi. Muutama roiskaisu lisää ei olisi laimentanut kokonaisuutta, vaan tuonut pikemminkin lisää tehoa. Ilmaisultaan levy on sekä riisutun paljas että paikoin lähes koomisen suureellinen. Dilemma on tosin siinäkin, että tällaisen roinan arvottaminen on tarpeetonta. Persoonat ovat myös lähentyneet toisiaan, ja välillä mietin, että miksi en tekisi musiikkia vain omalla nimelläni. The Flaming Lips on saanut itsensä läjään, keskittynyt sävellyksiin ja malttaa pitää pahimmat huuruilut aisoissa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että omaehtoisuus taiteen tekemisessä on minun henkinen kotini. Esiintyminen on vaihtunut paniikista luonnolliseen jännittämiseen. MIKKO MERILÄINEN HHHH Diskelmä Kiss Of Chaos Omakustanne Epic Thunder. Albumin skitit toimivat kertojaäänenä. Millä tavalla Minna-Kaisa eroaa Huldasta. – Uskoisin, että kaikilla esiintyvillä taiteilijoilla on alter ego, joka eroaa siviiliminästä. En ole muusikko, en taiteilija, ja kohta se kaikki paljastuu. Kun aloin soittaa itse, kuuntelin musiikkiakin ihan eri tavalla. TEKSTI: JARI MÄKELÄ K u v a: H en ri Sa lo n en Levyarvostelut 7_19.indd 66 16.8.2019 12.52. King’s Mouth pohjautuu Coynen taidenäyttelyyn, ja sen teemana on simppeli mutta lämmin satu kuninkaaksi kasvavasta jättiläisvauvasta. pop-biisejä. Tämä liittyy myös albumin skitteihin, niissä on elementtejä esityksistäni. Miten olet noista ajoista kehittynyt artistina. Vaikka useimmilta loppui mielenkiinto The Flaming Lipsiä kohtaan viimeistään 15 vuotta sitten, me muutamat uskolliset olemme kuunnelleet kaikki omituisimmat ja tylsimmätkin julkaisut, vaikka todelliset rakastumiset ovat olleet harvassa. Parasta oli se, kun ymmärsin, ettei minun tarvitse tehdä tuplalevyä, vaan voin jakaa sen kahtia. JARI MÄKELÄ HHHH Minna-Kaisa Kallinen, julkaisit ensimmäisen Hulda Huima -ep:n Sanojen reunalta vuonna 2011
Depeche Moden koukkuja käytetään tuomatta niihin mitään uutta ja kasaribändien analogisia soundeja yritetään jäljitellä halvan kuuloisilla virtuaali-instrumenteilla. ANTTI LUUKKANEN HHH K u v a: Ti m Tr o n ko e Levyarvostelut 7_19.indd 68 15.8.2019 16.51. Esimerkiksi pop-biisiaihiona ihan kelvon Tears In Rainin kaahausvälikkeessä ei ole järjen häivääkään. Esitettyjen kappaleiden pitää olla riittävän hyviä ja tarpeeksi omaperäisiä, muuten lopputuloksena on usein sellaista “ihan hyvää”, hieman tylsää musiikillista taustatapettia. 76-vuotiaan Jean-Claude Vannierin työ elokuvamusiikin parissa todellakin kuuluu Corpse Flowerilla – kuten myös miehen ranskalaisuus. Albumi kuulostaa Vannierin roolia väheksymättä vahvasti Pattonilta. Sum 41 Order In Decline Hopeless Lähes kaksi vuosikymmentä on kulunut kepeistä pop-punk-vuosista ja Fat Lipin sekä In Too Deepin kaltaisista hiteistä. Levyn kauneimmat hetket koetaan Tealissa ja Cyclessa, jotka ovat folk-balladien saralla lähestulkoon muotovalioita. Voices (2016) oli edeltäjiään raskaampi, mutta kuka olisi uskonut sen olevan vasta alkua. Menisin onnesta soikeaksi, jos Tarjan levyille osuisi enemmän samanlaisia täysosumia kuin hänen taitojaan monipuolisesti pop-laulusta lumoavaan bel cantoon hyödyntävä, naisen lyyrisen äänen koko dramaattisen potentiaalin valjastava Shadow Play. Vaikka levy ei juuri erotu muiden hyvällä maulla tehtyjen rocklevyjen joukosta, se on varsin kelpo albumi, joka saa odottamaan seuraavaa. Loppujen lopuksi raskaampaan, metallihenkiseen soundiin siirtyminen on tapahtunut tarpeeksi rauhallisesti, ja biisien tehtailu onnistuu Whibleyltä selvästi tyylisuunnasta huolimatta. Erityisen ihailtavaksi elementiksi nousee artistin sävykäs ja pehmeän kuulas laulu. Shelleyn kahdeksannen albumin akustisvoittoisessa herkistelyssä kuuluu 1960-luvun folkperinne mutta ilman turhan ärsyttäviä kliseitä. Useista kappaleista tulee – joskin etäisesti mieleen Faith No Moren hämärät b-puolet, Pattonin Mondo Cane -soolo (2010), jopa Fantomasin häiriintynyt mesominen. Patton mukautuu tähän dramaattisen lausuvalla ja jopa ironisen yliampuvalla tulkinnalla, pitkälti ajatuksenjuoksupohjaisin sanoin. Musiikki on vahvasti orkestroitua, ja siinä kuuluu Pattonin ihailema vintage-italo-iskelmä kieroine pop-sävyineen. Shelleyn ilmaisu on josLevyarviot > ...tuudittava folk-raukeus on kuin tehty syksyn pimenevien iltojen keskelle... Silti sen tuudittava folk-raukeus on kuin tehty syksyn pimenevien iltojen keskelle. ISLA MÄKINEN HHH Joan Shelley Like The River Loves The Sea No Quarter Lämpimän herkkä folk on haastava laji. Goodbye Strangerkin toimisi paremmin ilman metallipiirteitään. The Golden Chamber puolestaan kiistatta kiteyttää sen faktan, että Tarjan biisit eivät kaipaa kampurajalkaisia metalliriffejä, vaan hänen viileänkaunis äänensä ja toimiva laulumelodia kantavat paljon pitemmälle vähäeleisemmälläkin säestyksellä. On kuitenkin turvallista sanoa, että Sum 41 ei ole ollut entisensä laulaja-kitaristi Deryck Whibleyn jouduttua astumaan hetkeksi takavasemmalle alkoholin tuomien terveyshaittojen takia. Niin kuin bändi itsekin I Came Like A Rainilla tiivistää: ”No rules / No borders / No flags / No orders”. Nostetta tuli siitä, ettain Gillian Welchin ja Rosie Thomasin välimaastosta. Keskinkertainen tönkköhevi vesittää hyvätkin biisi-ideat. Hevibiiseistä loistavat vain dynaamisesti onnistunut, eeppisen kitarasoolon kruunaama Serene sekä Silent Masquerade, jossa Tarjan laulua täydentää aina yhtä intohimoinen Tommy Karevik. Levyarviot > 68 SOUNDI Tarja In The Raw Ear Tarjan levyjen ongelma ei koskaan ole ollut Turusen laulu vaan se, ettei se kuka ikinä niihin heviriffit sovittaa, osaa hommiaan. TOMI NORDLUND HHH Jessi Frey Villainess Frey Enterprises Velcran debyytti Consequences Of Disobedience (2002) oli energistä industrial-vaikutteista nu metalia. Konesoundit ja puhdas laulu ollaan pidetty matkassa, mutta Frey on silti ottanut Villainessilla ison tyylillisen harppauksen 80-luvun lopun ja 90-luvun alun syntikkapoppiin ja industrialiin. KIMMO K. Vaikea sanoa, onko syynä Whibleyn miellyttävään tenoriääneen ilmestynyt rosoisuus, metallivaikutteet vai kolkot lyriikat. Donald Trumpiin kohdistettu kappale 45 (A Matter Of Time) on muita poliittisia kappaleita vihaisempi ja henkilökohtaisempi. Falsetissa laulaessaan hän puolestaan kuulostaa Joni Mitchelliltä. NUUTTI HEISKALA H Mike Patton And Jean-Claude Vannier Corpse Flower Ipecac Hämmennystä on tiedossa, kun erikoismies Mike Patton yhyttäytyy kimppaan veteraanisäveltäjän kanssa. MAPE OLLILA HHH Corpse Flower on hyvin erikoinen levy. Onneksi levyn loppupuoliskolla on kimara Tarjan parhaita biisejä. Levystä jää vahva halpakopion maku. Elokuvallisuus nimenomaan menneiltä vuosikymmeniltä on levyllä pinnassa. Mutta mennään sillä mitä on. Lisäväriä levyn laululliseen ilmeeseen tuovat vierailijat, kuten Bonnie “Prince” Billy, jonka ääni soi Shelleyn rinnalla roots-palassa Coming Down For You kerrassaan upeasti. Se on sliipatussa omituisuudessaan kiehtova, mutta ristiriitaisuudessaan myös luotaantyöntävä kuriositeetti. Amerikkalainen Joan Shelley on tapetointi-ihmisiä myös, mutta hänen tapauksessaan seinäpaperissa on perinteisestä perusilmeestä huolimatta suht raikkaat värit. Levyssä on kieroutta ja epämääräistä sekoboltsiutta ja perseilevää virnuilua silkkiin verhottuna. Depeche Modelta ja New Orderilta lainataan säälimättä niin melodioita, sointukulkuja kuin soundejakin. Valmiin albumin sijaan Villainess kuulostaa demolta jolla haetaan suuntaa Freyn soolouralle. Instrumentaatiot ja sovitukset ovat jännittäviä, ja useimmat kappaleet kuulostavat erityylisten euroleffojen scoreilta. Ja se on kirvesbasson tahtiin pilkottua nopeaa, thrashin ja punkin sekaista tilitystä alkoholista, kaaoksesta ja vihasta kiivaalla haista paska -mentaliteetilla tarjoiltuna. Myös In The Raw’n alussa päälle liimatut heviriffit turhauttavat. Valitettavasti 2002 nu metal alkoi jo tehdä kuolemaa, joten yhtyeen täytyi uusiutua. KOSKINEN HHH The Head And The Heart Living Mirage Warner Menestys tuli nopeasti Seattlessa majaa pitävälle The Head And The Heartille, jonka folkahtava poprock syntyi Mumford & Sonsin luomassa indiefolk-aallossa. Hadaliin (2007) mennessä Velcran soundiin oli alkanut tulla yhä enemmän elektronisia elementtejä ja puhdasta laulua. Vaikka valtaapitävien arvostelu ei ole bändille uutta, myös se on mennyt uusiin ulottuvuuksiin. Velcran hajoamisesta on jo kymmenen vuotta, mutta nyt bändin sittemmin Englantiin muuttanut laulaja Jessi Frey on julkaissut ensimmäisen soololevynsä. Jessi Freyn ohut ääni ei myöskään riitä kantamaan näin melodisia biisejä. Yhtyeen seitsemäs täyspitkä albumi on selvästi yhtyeen raskain tuotos tähän mennessä. Bändi toimi niin levyllä kuin livenäkin. Shelleyn Reykjavikissa äänitetty albumi voisi soida rohkeamminkin
Hämmentävällä tavalla yhtye edelleen muistuttaa iloisemmasta menneisyydestään jyvittämällä rockabilly-pastisseja taktisiin väleihin ja julkaisemalla ennakkoraitana ronskin ”The Way I Walk” -rinnastuksen Pelvis On Fire. Pikaisesti perään sutaistu Angel’s Pulse on hiukan yli puolen tunnin kellottuva mixtape, jonka parissa aika ei kyllä käy tylsäksi. Vaikka Johnsonin korkea ääni näytteli yhtyeen kolmiosaisissa lauluharmonioissa merkittävää osaa ja vaikka hän kirjoitti huomattavan osan lauluista, hänen feidautumisensa ei näytä bändiä hidastavan, jos kohta Living Mirage ei ole ihan top teniin yltänytkään. Kakkosalbumi Let’s Be Still (2013) nousi USAn albumilistalla kymmenenneksi. JUSSI NIEMI HHH Volbeat Rewind, Replay, Rebound Universal Tanskan elvismetalveikot tapasivat piristää sarjakuvatoimituksen työpäiviä viime vuosikymmenellä aika tasan tarkkaan kolmen ensilevyn mitalta. Negro Swanillakin fiitannut lupaava Ian Isiah on mukana kahdella kaupunkiaiheisella biisinpätkällä Birmingham ja Berlin. Kokonaisuutena Bates toimii hyvin. Albumilla on kaksi muutakin vastaavaa tyylitelmää, mutta nekään eivät pärjää esimerkiksi ruotsalaisen Fatboyn vastaaville uusjalosteille. Myös Justine Skyen esitykset miellyttävät korvaa. Harmi. Melodiat ovat edelleen hyviä eikä harmonioissakaan vikaa ole, mutta etenkin rumpusoundissa ilmenee ikävää pullistumaa, turha kompressointi ärsyttää ja viulutaustat pauhaavat alleviivatusti. Rewind, Replay, Rebound on jo seitsemäs albumi. Minulle ne vain estävät laulujen todellisen sielun ja tietynlaisen ajattomuuden loistamista. Silti laadukkaallakin laitteella kuunnellessa levyn kappaleet kuulostavat kasetille nauhoitetuilta demoilta. ASKO ALANEN HH ...tuudittava folk-raukeus on kuin tehty syksyn pimenevien iltojen keskelle... Tilalla on edelleen viulisti Charity Rose Thielenin mies Matt Gerwais. Hynes on aiemmin tuottanut Tinashea ja laulajatar tekee vastapalveluksen esiintymällä kahdella mixtapen parhaimmistoon kuuluvalla kappaleella Tuesday Feeling (Choose To Stay) ja Golden Teeth. Vierailijoita on levyllä runsaasti. JARI MÄKELÄ HHH Polite Force Bates Serial Bowl Vaikka tamperelainen Polite Force on tehtaillut musiikkia jo vuosia, Bates on vasta sen toinen albumi. Hiukan luontevammin sujuu amerikkalaisen uuspunkin popmelodisin tyylilaji, mutta nekin raidat tuntuvat kuriositeeteilta pateettiseksi äityneen uhorokkauksen rinnalla. Bonuspisteitä vielä kappaleiden hauskoille nimille. Blood Orange Angel’s Pulse Domino Vuosi sitten haukuin modernin makuuhuoneR&B:n kenties suurimman neron Devonte Hynesin Negro Swan -albumin sirpaleiseksi ja tylsäksi. Tässä vaiheessa sekstetin toinen perustajajäsen ja toinen laulaja-kitaristi Josiah Johnson joutui jäämään pois bändistä addiktiotaan parantelemaan, tilapäisesti annettiin ymmärtää, vaan eipä häntä kuulla tässäkään. Hyvänä uutisena mainittakoon, että yhtye saa edelleen buustattua energiansa kohtuullisiin menobiiseihin, mutta pääpaino lankeaa kuitenkin kireämmälle kailotukselle ja massayleisön tunneohjaukselle. Kappaleita hallitsevat laulaja-kitaristi Jarkon säröinen ääni ja hämmentävän laaja ääniala. Neula viivähtää yhdellä raidalla maksimissaan pari minuuttia. Toistaiseksi ilman fyysistä formaattia jätetty mixtape on potentiaalinen Record Store Day -julkaisu. tä moni biisi on päätynyt elokuviin tai tv-sarjoihin. Ja varoituksen sanana kerrottakoon, että levyn puolivälin paikkeilla käytetään hyvin häiritsevää feedbackiä. ISLA MÄKINEN HHH Levyarvostelut 7_19.indd 69 16.8.2019 10.36. Siinä missä levy alkaa perinteisellä, nopeatahtisella punk rockilla, loppua kohti meno alkaa vähitellen muuttua persoonallisemmaksi. Genrestä toiseen siirrytään suruttomasti, ja hyvin rakennettu groove katkaistaan armottomasti, jos se sattuu huvittamaan. Angel’s Pulse on kuin lyhytpinnainen levynpyörittäjä tarkastamassa työkalujaan ennen varsinaista dj-keikkaa. Kolme vuotta myöhemmin Signs Of Light pääsi jo vitoseen samalla kun julkaisija vaihtui Sub Popista Warneriin. Vaikka bändi saattaakin kuulostaa koko albumin läpi kyllästyneeltä, kappaleet ovat hyvin viimeisteltyjä. En panisi lainkaan pahakseni, jos erinomaiseen kappalemateriaaliin palattaisiin myös pitempien versioiden muodossa. Kappaleissa on suoraan sanottuna hyvin Nirvana-henkinen tunnelma. Volbeatin riehakkuus sekä rock’n’rollin ja heavyn yhdistelmä toimi tuolloin valloittavasti, mutta stadiontasolle kohoaminen ilmeisesti katkaisi bändin tohkeilulta estottomimman terän. Mielenkiintoisen albumista tekee se, miten bändi kovaa rokkia soittaessaankin onnistuu kuulostamaan apaattisen kyllästyneeltä. Se on sikäli yllättävää, sillä albumi jatkaa liukumista kaupallisempaan soundiin. Siinä tuotantopuoli hioo sekä biisintekoa että soitantoa selvästi väkinäisempään kuosiin. Levyn kaksitoista kappaletta ovat särmikäs fuusio grungea ja punkilla maustettua garage rockia
Rouhean ja rupisen sludgeilun ytimessä pysytään kuitenkin niin vahvasti, ettei tässä nyt mitään popin portteja kolkutella. dessa neljä vuotta sitten. Tuttua väkeä vaikuttaa myös Heavy Breathers -kollektiivissa, jonka debyytti-ep Conquistador esittelee kiitettävän erilaista biisiosaamista, joka väljästi ajatellen voidaan vaikkapa garage rockiksi määritellä. Loppumattoman ahkeran visionäärin viimeisin villitys on synthwaveprojekti Dekathlon. Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Forever ja Control edustavat jälleen pop-R&B:tä ja ehkäpä komeimmin koukuttava päätösbiisi Skyline, Be Mine trip hopia. Tietysti tässäkin konseptissa on vahva käsitetaiteen tuoksahdus, mutta jotain perin vetoavaa tunteettomassa ja anonyymissä soundissa kyllä on. Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Ja loppuun vielä parit tanakat punk-pikkuvinyylit. Biisit (mainittujen lisäksi muita raskaammin askeltava Desert Fox) rullaavat tai rouhivat kaikki vapautuneesti. Levy on tiivis paketti paikoin junnaavaa sludgea sekä välillä hyvällä groovella ja sykkeellä etenevää suoraviivaista stoner-riffittelyä. Taustalla vaikuttavan nimivahvan jäsenistön suoritus on parasta tee-seitse Motownia sekin. Jäsenten metallitausta kuuluu astetta skarpimpana soittona ja onhan neljän biisin setti suht raskasta ajoa tyylillisestikin. Julkaisun ykköstäky on ehdottomasti nimibiisi, jonka huolella viritelty jännite ei purkaudu, vaan jää kytemään vielä biisin loputtuakin. Kikkailu on jätetty pois. Biisit ovat koukuttavampia. Levyarviot > ...sokkokuuntelussa menisi läpi 30 vuotta vanhempanakin äänitaiteena... Jussi Lehtisalo syttyy tunnetusti helposti uusiin kokeiluihin. Aiempien levyjen reipas kaahaus on vaihtunut soLevyarvostelut 7_19.indd 70 15.8.2019 16.51. Levyn alkuun sijoitetun uuden erinomaisen Side Effects -biisin jälkeen Shuran hallitsemia tyylejä esittelevät ennakkoon koviksi havaitut Religion, The Stage ja erotiikkaa tihkuva BKLYNLDN. Lumoavaa hattaraa! B-puolen Candy Dandy tuo jo nimelläänkin mieleen edesmenneen keikariyhtye Candy Darlingin. Vaikka huudon ja örinän sekainen laulu ei ole lähtökohtaisesti nyanssikkainta, tuo ruotsin kieli vielä ekstralatingin kokonaisuuteen. Yhtyeen kokoonpano ja tyylillinen suunta ovat sittemmin kokeneet muutoksia ja nyt käsissä on bändin viides pitkäsoitto Admission. JARI MÄKELÄ HHHH Torche Admission Relapse Miamilaisen stonermylly Torchen edellislevy Restarter otettiin avosylin ja kehujen saattelemana vastaan niin kriitikoiden kuin kuuntelijoiden keskuuK un Jari Raasteen härskin pinkkikantista vinyylisingleä markkinoidaan mansesoulina, herää epäilykset muusikkohassuttelusta. Kolmen kitaran komppania astuu jatkossa huomattavasti tunnetummalle maaperälle, kun Jukka Taskinen (Black Magic Six, Disgrace) ottaa Sweet Dreamsissa tutut laulumaneerinsa käyttöön. Upealla puhallinsovituksella muotoiltu Ilmalaiva julistettakoon menneen suven viralliseksi kesähitiksi. Selkeä, täysin radiosoittokelpoinen kitarapopja discorock-soundi johtuu kuulemma siitä, että sisarukset ovat olleet studiossa ensimmäistä kertaa selvin päin. Kokonaisuus on kuin oppikirjan mukaan rakennettu. Palettia on jonkun verran laajennettu ja mukaan on tullut aiempiin tuotoksiin verrattuna pehmeämpiä elementtejä. Be Safe -singlen nimikappale voisi hyvin olla jäykkä neuvostoremix Hittimittarin tunnarista. Sokkokuuntelussa menisi läpi 30 vuotta vanhempanakin äänitaiteena. Mukana seuraa seikkaperäinen historiikkiliite T.E.K.:in taipaleesta. Yhtyeen riveissä sattuneen kuolemantapauksen myötä hajonnut tamperelainen punkryhmä T.E.K. Tuotanto vaikuttaa paradoksaalisesti samaan aikaan sekä tuoreemmalta ja raikkaammalta että kypsemmältä. Voihan se sitäkin olla, mutta monessa bändiprojektissa (mm. Kuten Dis-bändeillä yleensä, ruhjovat riffit sinkoilevat ja pommin lailla tuhoa kylvävät kompit luovat lopputuloksesta karua muhjua. Taas on pari rokkaria menetetty raittiusliikkeelle. Albumin puoliväliin sijoitetut Tommy ja Princess Leia sopisivat Lynch-leffan soundtrackille. Tarpeellinen testamentti yhtyeeltä, josta osa jatkaa musahommia Dodge-bändissä. Admission on parhaimmillaan oikein mainiota ja sopivassa suhteessa liejuista mutta melodisen koukuttavaa jyräystä. Dead Oceans Bleachedin kolmannen albumin ensimmäinen puraisu pudotti jakkaralta, sillä niin kauas Jennifer ja Jessica Cleavesin yhtye on kulkenut lofija punk rock -juuriltaan, puhumattakaan sisarusten aiemman 00-luvun Mika Miko -bändin möykästä. Talmud Beach) mukana olleen Petri Alangon alter egon esikoisjulkaisu on ihan vilpittöminkin mielin suloista kuunneltavaa. Vakuuttavaa myllytystä. Tajunnanräjäyttävä vau-efekti kuitenkin jää puuttumaan, vaikka kelpo ja kuuntelua kestävä levy onkin. Kokonaisuudesta tulee paikoin mielikuva pelkistetystä ja vähemmän kaoottisesta Gojirasta, mihin vaikuttaa osaltaan laulaja-kitaristi Steve Brooksin laulutyyli ja efektoitu soundi. 70 SOUNDI Shura Forevher Secretly Canadian Brittiläinen biisintekijä ja tuottaja Alexandra Lilah Denton tuli suomalaisille asianharrastajille ”tutuksi” siitä, että nettinosteessa ollut artisti perui esiintymisensä ensimmäisellä Sideways-festivaalilla 2015 levytyskiireiden vuoksi. VESA SILTANEN HHH Bleached Don’t You Think You’ve Had Enough. tekee vielä postuumin paluun nimettömällä seiskatuumaisellaan. Forevher on koottu samankaltaisista musiikillisista rakennuspalikoista, mutta sen lisänä on jokin maaginen ainesosa, joka nostaa albumin kirkkaasti esikoisen yläpuolelle. Athlete-yhtyeen nokkamies Joel Pottsin kanssa työstetty esikoisalbumi Nothing’s Real (2016) oli nostalgisromanttinen Goldfrappin elektropopin ja 80-luvun Madonnan pop-R&B:n risteytys. Näistä karskimpi on pietarsaarelaisen Dispytin Livsglädje-seiskatuumainen, jolla meno on niin julmettua, että liippaa alavireisyydessään jo kosketusetäisyydeltä death metalia. Levylle on koottu aiemmin julkaisematonta aineistoa. Circlen ex-rumpali Janne Peltomäen kanssa muodostetun duon uusimmalla seiskatuumaisella kuullaan vierailevana solistina Lix Maatia, jonka kalsea tulkinta tuo mieleen kasarin protoelektron. Paikoitellen levy tuo mieleen myös Mastodon-basisti Troy Sandersin Gone Is Gone -yhtyeen. Muistin yhtyeen astetta kepeämmäksi, kun tämän ep:n kuusi vetoa lanaavat suht raskaalla kädellä kunnioittaen suomipunkin perinnetietoista kasarisoundia muutenkin kuin Mellakka-lainavedollaan Totuus 2. Kun kappaleet ovat eri sessioista peräisin, ei lopputulema ole yhtenäinen, mikä ei kyllä mainittavasti haittaa levyä diggailemasta
Levy alkaa erittäin lupaavalla nimikkokappaleella ja jatkuu lähes yhtä vahvana Divide & Conquerilla ja Manifest Realitylla. Taitavien soittajien kädenjälki on toki tyylipuhdasta, ja No Land’s Manilla yhtye kuulostaa ajoittain jopa muistettavalta. Albumi on kokonaisuudessaan mainio ”kaupallinen” power pop -levy, jonka biisimateriaali yltää monien vanhojen klassikkostatusta kantavien levyjen tasolle. Sinänsä ihan mukiinmenevät joskin aika mitäänsanomattomat biisit muistuttavat Exodusin lisäksi liikaa toisiaan ja levyn alusta loppuun kuunteleminen on aika puuduttava kokemus. Kyllä tässä häränsilmän tuntumassa ollaan. Lopputulemana on noiserockin käryistä indie-rämistelyä Shellacin, Pixiesin ja The Breedersin hengessä. Potentiaalia on, mutta sitä ei nyt täysin saada hyödynnettyä. Tämä on miehen levyistä henkilökohtaisin, mutta se ei tarkoita mitään päiväkirjaraportointia. Valitettavasti Born To Perish on myös edeltäjiään geneerisempi ja kuulostaa epäilyttävänkin paljon Exodusilta. Indieväelle annetaankin vahva suositus tarkistaa tilanne, vähemmän vihkiytyneetkin voivat kyllä yllättyä positiivisesti. Jättiläisten varjoista voi olla vaikea nousta. Pattern-Seeking Animals tuntuu kamppailevan jopa oman menneisyytensä kanssa. Levyn loppupuolen Death Valley hyppääkin jo muusta joukosta liikaa silmille kaikessa bluesgroovessaan eikä istu kokonaisuuteen. JUSSI NIEMI HHHH K u v a: H an ly -B an k sC al la h an Sacred Reich Awakening Metal Blade Levyjen pitkistä julkaisuväleistä puhuttaessa jaksetaan aina mainita Guns N’ Rosesin Chinese Democracy. Pahimmillaan Pattern-Seeking Animals on jopa kiusaannuttavaa kuunneltavaa – esimerkiksi pseudoslaavilaisen We Write The Ghost Storiesin melodiakulut tai These Are My Thingsin kornit lyriikat herättävät lähinnä myötähäpeää. Pattern-Seeking Animals on vajaan tunnin mittainen pläjäys pehmoprogea, joka mallintaa Yesiä, Genesistä ja emoyhtyettään ilman pienintäkään pyrkimystä puhdistaa palettia. Mekkalointi ja outoilu pysyvät aisoissa, purkkana tarttuva pop on läsnä mutta ei liian äitelänä. Toki yhtyeen touhussa on omaehtoisuutta enemmän kuin tavis kaipaa, mutta tarttuva selväpiirteisyys tasapainottaa ilmaisua erinomaisesti ja bändi osaakin yhdistää riipivän rämistelyn ymmärrettävään indieen kerrassaan luontevasti. Linjakkaammalla ja old school thrash metaliin painottuvalla materiaalilla Awakeningista olisi saanut todella vahvan paluun julkaisukantaan. Levy jää vielä Bleachedin kahden ensimmäisen albumin varjoon, mutta saattaa sieltä nousta vanhetessaan. JARI MÄKELÄ HHH The Mymmelins Moxie Bravado The Mymmelins Viime vuosituhannen puolelta enemmän tai vähemmän duona operoinut puuhailuorkesteri laajentui trioksi ja teki debyyttilevynsä, joka on kerrassaan mainio. Vaikka tyylilajin puitteissa miltei kaikki on sallittua, tyytyvät aivan liian monet modernit progeyhtyeet kompuroimaan innoittajiensa jalanjäljissä. KOSKINEN HHH Pattern-Seeking Animals Pattern-Seeking Animals InsideOut Progressiivista rockia vaivaa paradoksaalinen vaiva. Muutamista hyvistä riffeistä huolimatta yhdessäkään biisissä ei ole mitään mikä jäisi levyn loputtua mieleen. Sanoitukset ovat nerokkaita. Mymmelinsin musiikissa ei ole mainittujen etäännyttävimpiä ominaisuuksia, mutta toisaalta se ei yllä samaan tasoon niissä verrokkien kiehtovimmissa puolissa. Räminä, mekkalointi ja kolina yhdistyy oivalla tavalla vaanien tarttuviin melodioihin, mieleenpainuviin sointukulkuihin ja jännittäviin sovituksiin. Hänellä on taito sanoa muutamalla sanalla paljon, yksityiskohtiin menemättä. Awakening ei kuitenkaan ole väsyneiden kehäraakkien väkisin puristama tuhnu vaan yllättävänkin verevä ja energinen paukku. KIMMO K. Siitä lähtökohdasta pitkään Smog-nimellä toiminut Bill Callahan kuitenkin päätyi pääosin akustisiin, laulua ja lyriikoita painottavaan nykytyyliinsä, josta Shepherd In A Sheepskin Vest, kahdeksas albumi omalla nimellä, on loistelias esimerkki. Pitkään triona soittaneeseen bändiin liittyneen uuden kakkoskitaristin Damir Eskicin ja uuden rumpalin Randy Blackin mukana on tullut lisää vauhtia ja tukevampi soundi. Edelliseen Under Attackiin (2016) verrattuna kyseessä on selvästi modernimpi ja tiukempi kiekko. VESA SILTANEN HH Destruction Born To Perish Nuclear Blast Saksan thrashin big fouriin lukeutuva Destruction on takonut metalliaan jo vuodesta 1982. Destructionin soitto pelaa entistäkin paremmin ja soundit ovat erinomaiset, mutta sävellyksellisesti uusi levy tekee pikaisesti ja liukuhihnatuotantona tehdyn vaikutelman. Tavallaan paljastavimmasta päästä on ainoa lainakappale, kantritrad Lonesome Valley, jonka läpi “jokaisen on käveltävä yksin”. Sen tyyni presenssi pakottaa kuuntelemaan. Samaa ammattitautia sairastaa myös pitkälti Spock’s Beardin miehistöstä koottu Pattern-Seeking Animals, joka kuulostaa täsmälleen osiensa summalta. Thrash metal -veteraani Sacred Reich vie kuitenkin Gunnareista heittämällä voiton, sillä bändin edellisestä pitkäsoitosta on vierähtänyt peräti 23 vuotta. LASSI LINNOLA HH Bill Callahan Shepherd In A Sheepskin Vest Drag City Monen nykyisen singer-songwriterin tausta on punkissa tai metallissa, mutta harvan huonoilla instrumenteilla soitetussa, ultra-lo-fissa ja instrumentaalissa kokeellisuudessa. Niitä onkin tässä peräti kaksikymmentä. Jälki on poikkeuksellisen omaperäistä, vaikka siinä häivähdyksiä Nick Drakesta, Willie Nelsonista ja Leonard Cohenista kuulee. Levy ei ole omakustannetaustastaan ja lievästi hämmentävästä kannestaan huolimatta puuhasteltu puolivillaisesti kasaan, vaan soundi ja yleisote on tiukasti paketissa. Oma lukunsa on Billin karismaattisen rauhallinen baritoniääni, jota äänittäjä-miksaaja Brian Beattien lihava pystybasso, niukat rumpuja muutkin taustat (kalimba, banjo, marimbola) hienosti korostavat. Mutta vaikka levyllä onkin pituutta maltilliset puoli tuntia, koko mittaansa se ei valitettavasti jaksa liitää korkeuksissa, vaan melodisemmat rokkikappaleet eivät keskinkertaisuudessaan jää mieleen. Vanhan liiton thrash-sahaus lähtee yhä mallikkaasti, soitto on taidokasta ja siitä huokuu tekemisen meininki ja innostus. Lisäksi kuunteluiloa rokottavat Levyarvostelut 7_19.indd 71 15.8.2019 16.51. SOUNDI 71 fistikoituneeseen ilmaisuun ja Jessican (kitarat, basso, koskettimet) kehittyneellä soittotaidolla brassailuun. Pääosin levy on kuitenkin varsin haaleaa progetapettia, jolla on kovin vähän annettavaa muille kuin genren suurkuluttajille. Hitikkäimmät biisit taitavat kuitenkin olla Blondien tai Sahara Hotnightsin discorock-paloja muistuttavat Hard To Kill ja Kiss You Goodbye. Rokkaavammat raidat kuten Rebound City ja Daydream tuovat mieleen Ex Hexin tuoreen albumin. Tempot ovat hidastuneet, kompit monipuolistuneet ja rumpali vaihtunut Spencer Lere -nimiseen heppuun. Levyltä käy ilmi, kuinka mielissään tekijä on päästyään taas kiinni laulujen tekoon
Huikea joukko tunnettuja jazzin ja vaihtoehtomusiikin vaikuttajia käyttää levyllä luojan suomia lahjojaan ja tämä todella kuuluu variaatiossa. ASKO ALANEN HHHH K u v a: R o b er t Jo h n www.soundi.fi ilmoitusmyynti@popmedia.fi PiENET iLMOT SK1 Uutuus! SK2 Uutuus! Pienet ilmot Pienet ilmot Ilmoitusmyynti VEIKKO VIRTANEN, 09-5627 7110, veikko.virtanen@soundi.fi Puh. Shapiro paranteli depressiotaan äänittelemällä tämän soololevyn täysin omin päin. Siihen näkemykseen päätyi seattlelaisen indierock-bändi Chastity Beltin laulajakitaristi Julia Shapiro, kun hän joutui perumaan bändinsä kiertueen vakavien terveysongelmien takia ja samoihin Levyarviot > ...pohjimmiltaan musiikki on lääke... Levy takaa viihdyttävän aikamatkan menneeseen näyttäen jazzin spirituaalista valoa. King Hill kaahaa progeillen, jazz-suuruuksia puhaltimien vuoropuheluilla kunnioittaen. Niin ikään erinomaisen neljännen biisin Deranged For Rock & Rollin jälkeen ote kuitenkin herpaantuu pahemman kerran. Palvelemme myös iltaisin ja viikonloppuisin. Soolokitaristi Eskicin sijaan Destructionin olisi kannattanut ottaa mukaan joku auttamaan sävellyksissä ja sanoituksissa. Vahvin rellestys antoi albumille nimen, mutta moni muukin raita voisi havitella titteliä, ehkä yksittäistä painavaa asekriittistä slovaria Why Do You Love Your Guns lukuun ottamatta. Uudelta levyltä oli siis syytä odottaa suuria. Minimalistiset äänimaisemat ja vaanivan mystinen tunnelma vievät ajatukset hengellisille taajuuksille. 0500-789692 ja 03-6171018 Tähtiportinkatu 18 13130 Hämeenlinna WWW.TLAUDIO.FI stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet Parhaat merkit ja kattavimmat valikoimat high-end ja kotiteatterilaitteita. Lizzy-kitaristin Scott Gorhamin ja Lynottin seuraajan Ricky Warwickin riffit, melodiat ja laulutulkinnat pitävät kytköksen hyvin vahvana, mutta omilla buutseillaan bändi silti seisoo hard rockin kovalla perustalla. Another State Of Gracella viisikko on jälleen vaihtunut kahden muusikon osalta. MUSIC SHOP Pitkäkatu 28, 65100 VAASA • 06-3170 159 www.unisound.fi Käy myös web-kaupassamme www.vertikaali.com Hyvän fiiliksen musakauppa bassot/vahvistimet kaiuttimet/mikserit mikrofonit www.tammerpianojasoitin.fi kitarat Myy kitara! Löydä rumpali! Osta levy! Liity bändiin! Pikkuilmot osoitteessa www.soundi.fi Jokaisen kitaristin nuottihyllyyn kuuluu teos SKAALOJA SÄHKÖKITARALLE ERILAISIN SORMITUKSIN Suoraan tekijältä ilman postikuluja (24€). Joka on toki sangen linjakas poikkeama rock-revityksestä. Teksteistä saa parhaiten selvän kuulokekuuntelussa, mutta aina kun sieltä jotain erottaa niin se puhuttelee. JUSSI NIEMI HHH Astro Can Caravan Outer Space Takes – Unheard Journey 2002 – 2008 Karkia Mistika Kotimaisen kosmisen jazzin ryhmä Astro Can Caravan tekee paluun lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Jäntevien introjen, mureiden riffijohdatusten ja selkeiden kitarasoolojen etulinjassa Warwickin lynottilainen sanapainotus ja muistumat Jailbreakin kaltaisista omaperäisimmistä Lizzy-hiteistä ovat täysin sisäistyneet biiseihin positiivisena, liikaa korostumattomana elementtinä. Rauhaisiakin tuokioita löytyy, kuten ihanan nyrjähtänyt Ultraman Leo ja hautajaismarssi Requeim. Ensimmäiset biisit The Mother Road ja American Darkness lukeutuvat Wolfen uran parhaisiin. Keikkojen lisäksi juhlistetaan uutta albumia, joka sisältää tukun arkistojen aarteita studioista ja lavoilta. Draamaa luotiin särökitaroiden ja kaikuefektien avulla. Shape jää mieleen melkein lapsellisen yksinkertaisella mutta tehokkaalla sointukierrollaan ja erittäin pelkistetty nimiraita neilyoungmaisella melodiallaan. 72 SOUNDI Black Star Riders Another State Of Grace Nuclear Blast Black Star Riders on ratsastanut ilman Thin Lizzyn post-nimikettä jo nel jänteen albumiinsa. Birth Of Violencen karsitumpi ja akustisempi äänimaailma luottaa sävellysten kantavan levyä. Levyn päättävä Dogonian Myth on äärimmäisen kaunis ja syvällinen teos. Aavikkobluesista siirrytään jouhevasti mahtipontisen rockpoljennon kautta huumeiseen yökerhojazziin. Enemmän ja vähemmän särkijöillä käsitellyt kitarat värähtelevät läpinäkyvästi eetterissä niin etulinjassa, että Shapiron lähes hajamielisesti hyräilevä laulu joutuu tavallaan kakkosrooliin ja myöhemmin päälle lisättyjä rumpuja tuskin huomaa. Mutta se mikä yhdelle on monotonisuutta on toiselle palkitsevasti kokonaisvaltaista tyyliä. Jokainen levy on ollut edeltäjäänsä parempi, ja Kurt Balloun tuottama metallinen Hiss Spun (2017) oli jo aika lähellä täysosumaa. Avaruusmystiikka polkaistaan käyntiin Jeddak-synailottelulla. Birth Of Violence ei kuitenkaan pysty vastaamaan odotuksiin. Chelsea Wolfe on aina ollut parempi säveltäjä kuin laulaja ja Hiss Spunilla hänen rajoitteensa ymmärrettiin. Birth Of Violencen gootticountryssa on oma viehätyksensä, mutta oudon keskeneräiseltä vaikuttavan levyn konsepti ei pelaa Chelsea Wolfen vahvuuksilla. aikoihin päättyi parisuhdekin. VIRPI SUOMI HHHH kantaaottavat Rotten, Filthy Wealth ja Fatal Flight 17 korneine sanoituksineen. Villisti groovaava free-häröily Relaxin With Astro Can Caravan / From Time To Eternity synnyttää lopulta lähes kansallislaulun. NUUTTI HEISKALA HH Levyarvostelut 7_19.indd 72 15.8.2019 17.21. Vahvasti biisintekoon osallistunut kitaristi Damon Johnson vaihtui Christian Martucciin, joka ryhtyi myös biisintekoon Warwickin tekstien ja melodioiden pohjalta Gorhamin syöttäessä masiinaan omat mahtiriffinsä. 03-222 1300 Chelsea Wolfe Birth Of Violence Sargent House Vielä Apokalypsiksen (2011) aikoihin yksiulotteiselta ja tekotaiteelliselta vaikuttanut Chelsea Wolfe on vuosien varrella kasvanut artistina yllättävänkin paljon. Vähäeleisesti jossain indierockin, dreampopin ja shoegazen paaluttamassa kolmiossa leijuva itsetutkiskelu toimii hyvin, vaikka kieltämättä kiekko lipuu alusta loppuun hyvin samalla fiiliksellä ja lakonisesti laahaavalla tempolla. Nimi viittaa tekijän pohdiskeluihin siitä, mikä olisi ”täydellinen versio” hänestä ihmisenä. Jälki on hyvää ja tyylilajissaan edustavaa. ediside@luukku.com https://sites.google.com/site/eijauhi Pikkuilmot 11_10.indd 93 9.11.2010 9.18 Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit Laadukkaat japanilaiset FGN-kitarat ja -bassot www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Musiikillisia vaikutteita parittava sekamelska soi yhteen jälleen timanttisesti luoden hyvää mieltä. Alkuun konsepti toimiikin. Kitaroiden ja kertosäkeiden tuplamiehitys antaa vauhdikkaalle atakille osuvaa pontta ja saa koko orkesterin tempautumaan määrätietoiseen jyräykseen. NUUTTI HEISKALA HH Julia Shapiro Perfect Version Hardly Art Pohjimmiltaan musiikki on lääke. Levyn puolivälin When Anger Turns To Honey ja Dirt Universe kuulostavat lähinnä känniseltä Tori Amos -karaokelta, eikä kappalemateriaali parane loppua kohden
Siitä on vuosien saatossa tullut rakastettu kulttialbumi ja yksi merkittävä tekijä bluegrassin murroksessa 70-luvulla, josta syntyi newgrass. Saksassa krautrock syntyi halusta tehdä saksalaiselta kuulostavaa ja maan pitkästä historiasta ammentavaa modernia musiikkia anglo-amerikkalaisen hegemonian vastapainoksi. Yhdysvalloissa – popmusiikin ykköshegemonissa – nuoret taiteilijat kuten Hartford etsivät tapaa lyödä oma leimansa perinteisiin musiikkityyleihin ja laulaa lauluja omasta elämästään ja sisäavaruudestaan hengiltä mytologisoidun menneisyyden sijaan. Aereo-Plain tuo mieleen Richard Brautiganin realismin ja surrealismin välillä tasapainoilevat kirjat. Levy-yhtiöiltä puuttui vipuvarsi miehen tekemisen ohjailuun. Symphony Hall Rag 10. Station Break 16. SOUNDI 73 Kiven alta > Varjoon jääneitä levyaarteita takavuosilta John Hartford Warner Aereo-Plain U peasti viulua, banjoa ja kitaraa soittava sekä varsin taidokkaasti steppaava laulajalauluntekijä John Hartford sävelsi varhain urallaan kappaleen nimeltä Gentle On My Mind. Tear Down The Grand Ole Opry 14. Holding 13. Back In The Goodle Days* 4. Boogie 6. Presbyterian Guitar 8. Vuonna 1970 hippien unelma oli alkanut osoittaa degeneroitumisen merkkejä. Turn Your Radio On 2. Välillä itsenäisyys mahdollistaa käänteentekevää, musiikkia ja kulttuuria muuttavaa taidetta. Itsenäisyyden turvin Hartford pystyi tekemään mitä haluaa, kuten kirjoittamaan loputtomasti biisejä Mississippi-joesta ja sen höyrylaivoista, mummoista, rakkaudesta, marihuanasta, boogiesta, kylpyammeista ja muista tärkeistä asioista huolehtimatta siitä, myykö niistä mikään hitiksi asti. Joskus itsenäisyys johtaa taiteilijan hermeettisen haahuilun pariin – ja niin kävi myös Hartfordin kohdalla, mutta se haahuilu oli usein upeaa. Turn Your Radio On Kesto: 40 minuuttia * = aloita näistä Pidät tästä, jos pidät näistä: Willie Nelson The Stanley Brothers Nitty Gritty Dirt Band Guy Clark Townes Van Zandt Bill Monroe Dirk Powell Taylorin, Vassar Clementsin ja Randy Scruggsin – mutta lopputulos oli kaukana perinteisestä. Aereo-Plain on venkoilevan humoristinen yhdistelmä maailmanluokan muusikkoutta, upeita biisejä ja hymistelevää hippeilyä. John Hartford keräsi levylle aikansa kovimpia bluegrass-soittajia – Norman Blaken, Tut Julkaistu: syyskuu 1971 File under: bluegrass/newgrass Kappaleet: 1. Glen Campbellin vuonna 1968 julkaisema versio valloitti radion ja soi miehen tvohjelman teemamusiikkina kolmen vuoden ajan. Levy ei myynyt paljon mitään, ja Hartford lähtikin pian Warnerilta siirtyäkseen perinnemusiikkia julkaisevalle Flying Fish Recordsille, mutta Aereo-Plain jäi elämään. Pilven imelän tuoksun alla haisi jo mätä. Leather Britches 15. First Girl I Loved* 7. Ranskassa avant garde meni pidemmälle ja pyrki esteettiseen vallankumoukseen. With A Vamp In The Middle 9. Hartfordin levyä leimaa myös jonkinlainen haikeus ja yksinäisyys. Because Of You 11. Gentle On My Mind lienee yhä yksi kaikkien aikojen levytetyimpiä country-lauluja. Kaikissa kolmessa maassa – Yhdysvalloissa, Saksassa ja Ranskassa – uusi sukupolvi alkoi etsiä tapoja luoda oma musiikillinen tila perinteen päälle rakentaen. Up On The Hill Where They Do the Boogie* 5. Steam Powered Aereo Plane* 12. Tekninen taituruus ja huumori ovat usein kohtuuttoman raskas yhdistelmä musiikissa, kuten suurin osa Frank Zappan tuotannosta niin selvästi todistaa, mutta Hartford saa sen kuulostamaan kauniilta ja luontevalta. Hartford ja Brautigan ovat molemmat hienoja esimerkkejä siitä, millaista amerikkalainen maaginen realismi on. Ehkä newgrassin voi katsoa asettuvan samaan jatkumoon kuin krautrockin ja 1970-luvun ranskalaisen musiikin. Se ei ollut minkään sortin hitti säveltäjänsä esittämänä vuonna 1967, mutta jo ensimmäinen cover-versio oli. Näinkin kävi Hartfordin kohdalla, kun hän teki Aereo-Plainin. Puolessa tunnissa kirjoitettu biisi teki Hartfordista taloudellisesti itsenäisen. ARTTU TOLONEN Kiven alta 7_19.indd 73 15.8.2019 13.56. Steamboat Whistle Blues 3
Teksti: Timo Isoaho K u v a: A le x an d ri a C ra h am -C o n w ay SLIPKNOT SLIPKNOT Bazook 7_19 B.indd 74 16.8.2019 12.50. 74 SOUNDI Bazook! > Raskaamman puoleista asiaa
Tilanne on nimittäin sellainen, että teemme tätä haastattelua Hyvinkään Rockfest-tapahtuman backstagella, ja Slipknotin on parin tunnin kuluttua määrä aloittaa ensimmäinen keikka yli kahteen ja puoleen vuoteen. – Levykokonaisuutta ei tietenkään voi suunnitella etukäteen kauhean tarkasti, mutta isossa kuvassa tavoitteemme oli päivänselvä: halusimme valmistella hyvin monipuolisen levyn, joka kestää kuuntelua todella pitkään, sanoo Root. – Kaikesta huolimatta saimme .5: The Gray Chapterin kunnialla kasaan, ja se oli tietenkin vähintä, mitä saatoimme tehdä Paulin muistoa parhaalla tavalla kunnioittaaksemme. Erityisesti tämä koski Rootia, jonka ansiot niin .5: The Gray Chapterin kuin juuri ilmestyneen We Are Not Your Kind -albumin äärellä ovat täysin korvaamattomia. – Loppuvuodesta 2016 alkanut hiljainen kausi vaati kieltämättä totuttelua. Slipknot-muusikko nyökkää, mutta samalla hän nyökkää aikaa löytyvän vielä yhdelle kysymykselle. Innostuimme kokeilemaan kaikenlaisia uusia juttuja tuoreen materiaalin äärellä, ja parhaimmillaan jostakin biisistä saattoi olla olemassa viisitoista erilaista versiota. Samassa Slipknotin kiertuemanageri ilmestyy haastattelupöydän viereen. Tykkään henkilökohtaisesti hyvin monenlaisista artisteista ja bändeistä, mutta vanhan koulukunnan thrash metal on silti minulle se kaikista rakkain musiikkityyli. – Albumi kestää kaikkiaan yli tunnin, joten vastauksen antaminen on melko haastavaa, naurahtaa Root. Bändi oli edelleen jonkinasteisessa hajaannustilassa Paulin poismenon takia, ja alkuperäisrumpali Joey Jordisonin lähtö mutkisti solmussa olleita asioita entisestään, muistelee kitaristi Jim Root. – Kun kirjoitin .5: The Gray Chapterin kappaleita, minun oli jättäydyttävä pois toisen yhtyeeni Stone Sourin kiertueilta. Aika pian minulle tuli toisaalta myös tunne, että seuraavat Slip-knot-biisit ovat jo nousemassa jostakin alitajunnan syövereistä. Muutamia kuukausia myöhemmin kaikista synkimmät tunteet olivat jo saaneet valoa ympärilleen, ja Slipknotin suunnalta alkoi kuulua rohkaisevia viestejä bändin todennäköisen jatkon suhteen. – We Are Not Your Kind taas tehtiin koko yhtyeen kesken: treenasimme, SLIPKNOT ”Tykkään henkilökohtaisesti hyvin monenlaisista artisteista ja bändeistä, mutta vanhan koulukunnan thrash metal on silti minulle se kaikista rakkain musiikkityyli.” SLIPKNOT Bazook 7_19 B.indd 75 16.8.2019 12.50. Pystytkö nimeämään We Are Not Your Kindiltä omia suosikkikappaleitasi. – Niinpä niin. Slipknotin ja myös Metallican luottomiehen Greg Fidelmanin kanssa tehty We Are Not Your Kind -albumi on koko mitaltaan hyvin vaihteleva teos. Joten: miltä sinusta nyt tuntuu. – Kun aikoinaan valmistelimme .5: The Gray Chapteria, nauhoitimme osuuksiamme paljolti omissa oloissamme, ja lopulta kokonaisuus rakentui kaikenlaisista pienistä paloista, sanoo Root. Tällaisen työskentelytavan ansiosta osa kappaleista soi hyvinkin kokeellisina. – We Are Not Your Kindin työstäminen oli varsin hidas, mutta sitäkin antoisampi projekti. Minun ja Stone Sourin tiet eivät kuitenkaan eronneet pelkästään kovien Slipknotkiireiden takia vaan taustalla oli monia erilaisia asioita ja erimielisyyksiä, kitaristi pyörittelee. Otti kuitenkin vielä hyvän aikaa ennen kuin yhtye alkoi edes miettiä uutta studioalbumia, mutta lopulta syksyllä 2014 sen julkaisun aika oli käsillä. – Hahhah! Kuten saatat arvata, minua jännittää aivan tolkuttomasti, vaikka luotto onkin kova niin omaan kuin yhtyeenkin osaamiseen. kokeilimme, sovitimme ja nauhoitimme nimenomaan tiiviinä bändinä, ja mielestäni tämä kuuluu pitkäsoitolta läpi erittäin hyvällä tavalla. Siinä ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehtoja, sillä tien päällä säveltäminen on hyvin haastavaa enkä halunnut jättää mitään puolitiehen veistäessäni Slipknotin uutta materiaalia, sanoo Root. Juuri tämän vuoksi haluan nostaa esiin Solway Firthin, sillä sehän on silkkaa thrash-paahtoa, toki tiiviin Slipknot-filtterin läpi suodatettuna. Slipknot ja Stone Sour pitivät minut erittäin kiireisenä parinkymmenen vuoden ajan, kunnes sitten viimein koitti päivä, jolloin minun ei tarvinnutkaan pakata matkalaukkua seuraavaa reissua varten, hymähtää Root. Sisälläni kummitteleva räyhähenki heräsi taas eloon. Hahhah! Tätä luettaessa Rootin mainitsemat ”seuraavat kappaleet” ovat kuultavissa. Olen nimittäin soittanut elämäni aikana niin valtavan määrän keikkoja, että hoidan homman jollakin ilveellä kotiin, Root hymyilee ja jatkaa: – Mutta jos tämä kiertueen ensimmäinen konsertti menee silti jostakin syystä penkin alle, niin älkää heittäkö kirvestä kaivoon: Slipknot nimittäin palaa Suomeen ensi vuoden alkupuolella! SOUNDI 75 A merikkalaissuuruus Slipknotin ilmanalassa ei leijunut positiivisia savumerkkejä loppukeväästä 2010. Basisti Paul Gray – yksi bändin kantavista pilareista – oli yllättäen menehtynyt, ja laulaja Corey Taylor ilmoitti yhtyeen tulevaisuuden olevan ”vahvasti hämärän peitossa”. .5: The Gray Chapter -kiertueen päättymisen ja Stone Sour -eron jälkeen Jim Root huomasi yhtäkkiä olevansa aivan uudenlaisessa elämäntilanteessa: ensimmäistä kertaa koko 2000-luvulla hänen kalenterinsa ei ollut täynnä merkintöjä. Yhdelle. Kun sekä Gray että Jordison olivat poissa Slipknotin pelikentältä, muiden yhtyeen jäsenten täytyi ottaa suurempaa roolia biisinkirjoitussavotassa. – No, eräs ehdottomista lempibiiseistäni on päätösraita Solway Firth. – Kun jonkinasteinen alkushokki oli jäänyt taakse, aloin nauttia kotona olemisesta ja uudenlaisesta vapaudesta. Aikoinaan jo Mötley Crüen kanssa pahamaineisella 80-luvulla työskennellyt rundiveteraani huomauttaa Rootille, että kitaristin pitäisi kohta aloittaa lämmittely illan esiintymistä varten. No, siinä tapauksessa ei liene vaihtoehtoja. Sattumaa tai ei, mutta et ole enää Stone Sourin jäsen... Kitaristi jatkaa paljastamalla myös sen, että .5: The Gray Chapterin ja We Are Not Your Kindin varsinaiset nauhoitussessiotkin olivat erilaiset. – .5: The Gray Chapter -pitkäsoiton tekeminen oli kaiken kaikkiaan todella haastavaa. Kun aloitin kitaransoiton 80-luvulla, treenasin erityisesti Megadethin varhaisten levyjen tahdissa..
Huolimatta historiallisista faktoista ja sähkökitaran statuksesta mitä hienoimpana ja ilmaisuvoimaisimpana taidesoittimena huomaa Joe Bonamassa kitaristien tulleen yhtäkkiä livemiksaajien ja lavamanagerien kyykyttämiksi. Vaughanin tapaan Austinissa, Texasissa päämajaansa pitää myös nuori mimmitulokas nimeltä Vahvistin huutakoon hoosiannaa K u v a: M ar ty M o ff at t E-liike 7_19.indd 78 15.8.2019 13.37. Jos nupit kaakkoon -menetelmä toimi Ericille, Eddielle, Jimille ja Leslielle, niin se toimii taitotasosta riippumatta meille muillekin. com-sivuston kolumnissaan kitaristien oikeutta saada soittaa livekeikoillaan lujaa jatkossakin. He hyökkäävät äkkiä ja kiihkeinä kimppuusi ratkaisuilla ja tavoilla, jotka voivat saattaa pelistrategiasi epätasapainoon. Jimmien luennat Gatemouth Brownin Midnight Hourista ja T-Bone Walkerin balladista I’m Still In Love With You osoittavat laulufraseerauksen uutta malttia ja iän mukanaan tuomaa lisäkarheutta, joka palvelee levyllä kuultavia klassikoita erinomaisesti. Otsikolla ”Kuinka sähkökitarasta on tullut tällainen hylkiö?” hän käy ensin läpi instrumentin evoluution Charlie Christianista Jimi Hendrixiin ja Eric Claptoniin ja jatkaa Neil Youngin ja Sex Pistolsin kautta Nirvanaan. ”Musiikin dynamiikan ja dramaturgian hallitsijaksi nousee ääniteknikko, mitä ei puhtaasti taiteellisesta näkökulmasta katsottuna pitäisi kenenkään hyväksyä. Esimerkiksi kantrilegenda Lefty Frizzellin No One To Talk To But Blues saa Jimmie Vaughanilta hänen majesteetillisen kitaransa höystämänä aivan omannäköisensä tulkinnan. In ear -korvanappien käyttö voi olla Bonamassan mukaan kuulolle jopa entistä vahingollisempaa koska lavalla ei ole nyt sen enempää katvetta kuin sweet spotiakaan. Hän kertoo kokeilleensa korvamonitorointia viisi vuotta sitten ja todenneensa eläneensä koko kiertueen ajan eri todellisuutta kuin esitystä vastaanottava yleisö. Periaatteessa sähkökitaraa ja sen soittajia kohdellaan stagella kuin spitaalisia. Albumi kuulostaa viehättävällä tavalla kuin kokoelmalta 40ja 50ja 60 -lukujen seiskatuumaisia, mutta meininki ei ole mitenkään by the book. Totuus on, että se kuulostaa lähinnä ampiaispesältä”, väittää Bonamassa ja lisää loppusummauksena: ”Äänenvoimakkuus on toki suhteutettava keikkapaikan mukaan, mutta älä uhraa identiteettiäsi jonkun äänireiskan audiofantasialle. 68-vuotias Jimmie on edesmenneen Stevie Ray Vaughanin isoveli, 1980-luvulla texasbluesin aallonharjalla ratsastaneen The Fabulous Thunderbirdsin perustajajäsen sekä cooliuden ruumiillistuma. On piristävää kuulla näin hyvin tehtyjä levyjä, joilla ei ole pakonomaista tarvetta ”uudistaa” bluesia. Vaughanin taloudellinen ja huippuhyvällä taimilla silattu kitarointi on alalla käsite, mutta uutuuslevy sisältää myös yllätyksen. Bonamassan mielestä audioihanteen ehdoksi on asetettu, että kitaristit pienentävät volyymiaan ja uhraavat itsensä lavalla “suuremman hyvän” puolesta. Miksi. Sen sijaan kaikkea tuutataan 90 minuutin ajan suoraan artistin kuulokkeisiin. Neuvoni on, että pidä puolesi ja ole kitaristi, jollaiseksi tulemisen eteen olet tehnyt niin kovasti töitä. Asetelma on sama kuin jos Le Mansin 24 tunnin ajoissa vastuu kaasupolkimesta annettaisiin Applen Siri-robotille.” Toinen ja tärkein tekijä on Bonamassan mielestä kitaran soundi ja tone kokonaisuudessaan: ”Pienempi lavaäänenvoimakkuus välitettynä PA-laitteiston kautta ei tuota paksumpaa, täyteläisempää ääntä. Kyse on puhtaan headroomin käsitteestä ja sen avulla saavutettavista soinnillisista variaatioista. Vaikka korvamonitoreissa harhaanjohtavasti muulta kuulostaisikin, ei yhden watin vahvistin ajettuna kaiutinsimulaattoriin tuota samaa vaikutelmaa kuin Alvin Leen satawattinen Marshall neljän kaiutinkaapin kautta Woodstockissa.” ”Useimmiten sinulle tullaan kuitenkin väittämään, että ’soundisi on salissa massiivinen’. Eikö sinunkin suosikkisoundisi perustu hoosiannaa huutavaan vahvistimeen joka toistetaan voimakastehoisen kaiutinkaappisarjan kautta. ”Meiltä vaaditaan, että tuotamme lavalla vähän tai ei ollenkaan volyymia. 78 SOUNDI E-Liike > Roots-maailman kuulumisia Teksti: Esa Kuloniemi N ykypäivän kiistatta menestynein blues rock -artisti Joe Bonamassa puolustaa Guitar. Milloin tämä alkoi”, kysyy B-mies ja syyttää tilanteesta ensinnäkin korvamonitoreja, joiden yleistymisestä on hänen mielestään enemmän haittaa kuin hyötyä. Sellainen josta Buddy Guy ja Jimi Hendrix olisivat ylpeitä.” Yksinäisen tähden satelliitteja Perinneblueslevyjen aatelia on Jimmie Vaughanin uutuus Baby Please Come Home. Se nimittäin esittelee Vaughanin myös entistäkin parempana laulajana
Äijän ja hänen Self-Made Men -yhtyeensä uutuusalbumin Tall, Dark & Handsomen avausraita tiedottaa, että kansainvälinen seikkailija herra Smith umpirautaisine bändeineen on saapunut kaupunkiin, eikä liioittelua ole yhtään ilTäydelliset himakamat, osa 1 Tilaa Soundi! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Hommasin vahvistimen kaveriksi näppärän Vox BC108 -kitarakaapin, jossa on 8-tuumainen ämyri ja miltei suljettu rakenne. Ja Texasista vielä puhuakseni: Delbert McClinton tekee 78-vuotiaana uransa mahdollisesti parasta musiikkia. No, vahvistin kuitenkin imitoi oivallisesti murolla olevaa Marshallin ”plexi”-putkivahvistinta. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 94,80 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 107,80 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % 11 numeroa/12kk 94,80 E-liike 7_19.indd 79 15.8.2019 13.37. Tonesäätimissä on hyvin laaja säätöalue. Nimittäin siitä eteenpäin koko kiekko on bluesin, r&b:n, soulin ja ajoittaisten mehikaanovaikutteiden rikasta ja moniulotteista juhlaa, kuten yksinäisen tähden osavaltiosta tulevalta musalta sopii odottaakin. Piristävän punkahtavalla asenteella bluesia lähestyvä Beaver on alun perin kotoisin Kanadan Nova Scotiasta, ja on paitsi vokalisti, myös ns. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Säätimien tulee olla selkeät ja lisäksi vaaditaan erilliset gainja volumepotikat. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Seuraavassa numerossa paneudumme melko täydellisiin himabassokamoihin. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Ja McClintonin laulu – se vaan pysyy ja paranee. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen virallinen laitearvioija massa. Koska minusta putkivahvistinta on hyvin vaikea saada toimimaan kotona tarpeeksi hiljaa, mutta hyvin. JIMMIE VAUGHAN: Baby Please Come Home (The Last Music Company) LINDSAY BEAVER: Tough As Love (Alligator) DELBERT MCCLINTON AND SELF-MADE MEN + DANA: Tall, Dark & Handsome (Hot Shot Records) Lindsay Beaver. Toki myös muita vastaavia kitarakaappeja on markkinoilla. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Tuotteella vieraileva muusikkolista vilisee tappoilkeitä sooloja antaumuksella soittavia alan ässiä kuten kitaristit Laura Chavez, Eve Monsees ja Brad Stivers, pianisti Marcia Ball ja huuliharpisti Dennis Gruenling. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Lopuksi mainitsen, että hiljentävän keinokuorman käyttäminen on toki mahdollista kotioloissa, mutta se on jotenkin mautonta. SOUNDI 79 O len jo yli 30 vuotta etsinyt mahdollisimman hyvää himakäyttöön soveltuvaa sähkökitaravahvistinta tai erillistä nuppia ja kaappia hyvin tiukoin kriteerein: laitteiston tulee olla pieni ja söpö, mutta mahdollisimman hyväsoundinen, lisäksi hinnan tulee olla kohtuullinen, enintään 200 euroa. Nyt olen vihdoin aika lähellä onnistumista. HoTonen ja Voxin yhdistelmä toimii juuri sopivan hiljaa ja menee nätisti murolle, mutta toimii myös hyvin efektipedaalien kanssa. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.soundi.fi Tilaajapalvelu puh. Mutta miksi transistorivahvistin. Mielestäni alle 8-tuumaisista kaiutinkartoista puuttuu fjongaa ja auktoriteettiä. Esikoislevy Tough As Love on kovaa settiä ja sen voisi olettaa miellyttävän yhtälailla Sonicsin, Little Richardin kuin edesmenneen Nick Curraninkin ystäviä. pystyrumpali eli soittaa settiä seisaaltaan. Holy grail sentään! Ostin huvikseni HoTone Nano Lecacy -sarjan pikkuruisen 5-wattisen Purple Wind -vahvistimen, jonka nimi kuulostaa siltä kuin paikalle tarvittaisiin gastrointestinaalisen alan erikoislääkäriä
Sitten kuvioihin tulee mukaan alkoholi, eikä mies pysty lopettamaan juomista, vaikka hän miten vannoo Tiina Lymin esittämälle vaimolleen, että nyt oli viimeinen kerta. The Dead Don’t Die on paitsi komedia myös nostalginen kunnianosoitus George Romeron zombiklassikolle The Night of the Living Dead. HHHH OLEN SUOMALAINEN Olen suomalainen kuvaa iskelmälaulaja Kari Tapion elämää 1960-luvulta 2000-luvulle. Suuriin areenoihin pettynyt Dylan halusi viedä musiikkinsa kansan pariin – esiintymiset tapahtuvat pienissä paikoissa USA:n koillisosassa ja Kanadassa. Yhteyksiä Uhrijuhlaan onkin nähtävissä, vaikka tarina onkin täysin erilainen. Elokuva on kuin nykyhetki valeuutisineen, joita nykyinen Dylan ja muut aiheesta haastatellut hahmot kylvävät lisää. Tosin Almodóvarista poiketen Antonio Banderasin esittämällä Salvador Mallolla menestyksen vuodet näyttävät olevan kaukana takana. Uusi elokuva Midsommar – Loputon yö on yhtä lailla vahva näyttö Asterin ohjaajankyvyistä. Syrjäinen kylä on idyllinen paratiisi, mutta pian siellä alkaa tapahtua outoja asioita. Musiikkia on runsaasti tarjolla myös tuoreessa Martin Scorsesen kiertueesta tekemässä, Netflixissä ilmestyneessä filmissä. Maestro esiintyi ilmeikkäämmin kuin yleensä, aisaparinaan näyttävä viulisti Scarlet Rivera. Salvador kärsii sekä fyysisestä että henkisestä tuskasta. Väkeä porukassa oli runsaasti, ja myös Joan Baez duetoi pitkästä aikaa Dylanin kanssa. Nyt on hypätty toiseen ääripäähän: The Dead Don’t Die on pöljä zombikomedia, jossa on hulppea näyttelijäkaarti. Rockin ja myös Dylanin parissa aiemminkin toiminut mestariohjaaja saa aiheestaan paljon irti ja on mahduttanut kaksija puolituntiseen elokuvaansa paljon. Alkoholismia ei millään lailla ihannoida, mutta hyvä tarkoitusperä kääntyy itseään vastaan, kun kohtauksista tulee tahattoman koomisia. Elokuvassa on kiehtovia viittauksia pohjoismaiseen mytologiaan, ja lajityypiltään sitä on sanottu folkkauhuksi, jonka tunnetuin edustaja on brittiläistuotanto Uhrijuhla (1973). Patersonissa pääosaa esittänyt Adam Driver on saanut seurakseen nipun Jarmuschin vanhoja tuttuja (Bill Murray, Steve Buscemi) sekä nuorempaa kaartia (Selena Gomez, Caleb Landry Jones). Komealla äänellä varustettu nuori savolaispoika haaveilee laulajan urasta ja perustaa perheen. HHHH MIDSOMMAR – LOPUTON YÖ Ohjaaja Ari Aster teki komean läpimurron jo esikoispitkällään, psykologisella kauhudraamalla Hereditary – Pahan perintö. THE DEAD DON’T DIE Jim Jarmusch on ollut amerikkalaisen indie-elokuvan kärkinimiä jo yli 30 vuotta. Valitettavasti elokuva epäonnistuu siinä tärkeimmässä asiassa. Tarinan veijarimaisuutta taas korostetaan monin vanhoista filmeistä otetuin viittauksin: kyseessä on ”Bob Dylan story”, johon on dokumentaarisuuden sekaan kylvetty monia valheellisuuksia, joita en ryhdy spoilaamaan – ne löytyvät helposti netistä. HH KÄRSIMYS JA KUNNIA Pedro Almodóvarin uuden ohjaustyön päähenkilö on kovasti tekijänsä näköinen elokuvaohjaaja. Samalla se on analyysi taiteilijan tiestä, joka on täynnä sekä kärsimystä että kunniaa. Kipu lievenee huumepössyttelyllä, mikä vie Salvadorin ajatukset lapsuuteen, jolloin hän asui äitinsä (Pénelope Cruz) kanssa vaatimattomassa kylässä. Muutenkin elokuva on parasta Almodóvaria pitkään aikaan. Jarmuschin edellinen elokuva Paterson oli rauhallisesti etenevä runollinen tarina. Mukana on myös musatyyppejä, kuten Iggy Pop, Tom Waits, RZA ja Sturgill Simpson. Matti Ristinen on hyvä valinta Kari Tapion rooliin. Peruukeissa ja puvuissa mennään kuitenkin överiksi, ja osa näyttelijöistä on muuttunut sketsihahmoiksi. Kari Jalkasesta tulee Kari Tapio, mutkaton musiikki duunari. Menneisyyden ja nykyisyyden linkkinä toimii kohtaaminen nuoruuden rakastetun kanssa. 80 SOUNDI Sanoin kuvin > Asiaa populaarikulttuurin ytimestä. ANTTI MARTTINEN MARTIN SCORSESE: ROLLING THUNDER REVUE – A BOB DYLAN STORY (NETFLIX) Scorsesen ja Dylanin silmänkääntötemppu Joan Baez ja Bob Dylan teatraalisina Rolling Thunder Revue -kiertueella. Ja tavallaan onkin. Midsommarin keskiössä on nuori amerikkalainen pariskunta. Commedia dell’arteen verrattujen esitysten teatraalisuutta korostivat kasvomaalaukset ja räikeät asut. Komedian pitäisi olla hauska, mutta Jarmuschin käsikirjoitus ei yksinkertaisesti naurata. Banderas tekee pääosassa upean roolisuorituksen, josta hänet palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla. Aleksi Mäkelän ohjaaman elokuvan ajankuva näyttää uskottavalta. Danin ja Christianin suhde on vaikeuksissa, mutta he päättävät silti lähteä ystäväporukan kanssa Ruotsiin viettämään juhannusta. Kärsimys ja kunnia sisältää nostalgista lapsuuden ja nuoruuden kuvausta. Rolling Thunder Revuen aikana Dylan kuvasi myös Renaldo & Claran (1978), pitkän ihmissuhdedraaman, jonka YLEkin aikanaan esitti. Mies eli luovaa aikaa, ja vasta kiertueen alkuosan jälkeen ilmestyneeltä Desirelta kuullaan useita hienoja esityksiä. HH TEKSTI: JUSSI HUHTALA ELOKUVAT Y ksi ikimuistoisimmista Dylankiertueista sijoittui loppuvuoteen 1975. K u v a: N et fl ix sanoin kuvin_7_2019 -taitto_a.indd 80 15.8.2019 10.57. Muistikuvieni mukaan harvoin nähdyn filmin näytelmäosuudet olivat täysin käsittämättömiä, mutta elokuvan pelasti kuiville kiertueella kuvattu livemusiikki. Paljon tavaraa sisältävää elokuvaa on leikattu hätäisen oloiseksi, ja se on paikoin yhtä hämmentävä kuin jos olisi joutunut silmänkääntötempun uhriksi. The Dead Don’t Die on ehkä ollut paperilla hauska, mutta se ei herää valkokankaalla henkiin. Midsommar on tyylikkäästi kuvattu ja unenomainen kauhutarina, jossa on pelottavia elementtejä mutta ei helppoja säikytyksiä. Scorsese korostaa myös monin tavoin, miten 200-vuotisjuhliinsa valmistautuva USA eli murroskauttaan. Olen suomalainen muistuttaa Juice-elokuvaa paitsi alkoholismin kuvauksena myös siinä, että puolison merkitystä on haluttu korostaa
MIKKO MERILÄINEN RINGO STARR: ANOTHER DAY IN THE LIFE – MY LIFE IN PHOTOS & MUSIC (GENESIS) Rumpali pysyköön lestissään sanoin kuvin_7_2019 -taitto_a.indd 81 16.8.2019 8.52. MIKKO MERILÄINEN TIMO KALEVI FORSS: TÄHDET MEREN YLLÄ – SUOMALAISEN TANGON TARINA (INTO) Aavan meren tällä puolen O n selvää, ettei kukaan kustan taisi hulppeaa valokuvakirjaa kun kuvaaja on näin krhm… vaatimaton, ellei kyseessä olisi me gajulkimo. Muutamalle tärkeimmälle mes tarille (Kärki, Virta, Mononen) on omistettu kiitettävästi sivuja mutta toisaalta paljon oleellisia henkilöitä joudutaan juoksemaan läpi pika vauhtia. En pysty las kemaan, kuinka monta kertaa kir jan sivuilla tönöttää peacemerkkiä näyttävä Ringo. Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE Soundi FIN Opeth 08-19.indd 1 09.08.19 14:32 A iheeseen sopivan tunteikkaas ti kirjoittavan Forssin teos haukkaa sivumääränsä näh den valtavan palan, mutta selviytyy siitä yllättävän hyvin. Joka sattui myös olemaan maailman tunnetuimman bändin rumpali, ja onneksi siinä hommassa erinomainen. Käsitellyksi tulevat myös festivaalit, kosketukset rockin kanssa, vientipyrkimykset ja jopa parodiat. Epätasapainoa voi löytää esimerkiksi siitä, että Yonalle on kir jassa oma lukunsa, mutta vaikka pa Eino Grönille ja Reijo Taipaleelle ei. Ja paljon kaverikuvia, mutta kaverit onneksi ovat keskivertoa kiinnosta vampia. Fanille kyseessä on aina himoittu kurkistus kulissien taakse – vaikka ei Ringo mitään kovin syväl listä kuvissa tai niiden väliin ripotel luissa tekstinpätkissä paljastakaan. Kirjasta välittyy kuitenkin kirk kaana kuva mukavasta, luontoa, ih misiä ja maailmaa rakastavasta mie hestä. Toisaalta Kyösti Mäkimattilan tai Svängin kaltaisten nykytekijöiden haastatteluissa on kiinnostavaa poh dintaa tangon olemuksesta ja eten kin sen tulevaisuudesta. Another Day In The Life täyttyy Ringo Starrin napsimista dokumentaarisista valokuvista – eli keskinkertaisista kännykkäkuvista ja loputtomista selfieistä. Ensin käydään läpi tangon synty Buenos Airesin syntisissä öissä sekä sen asettumi nen Eurooppaan erilaisin sosiaalisin konnotaatioin. Historiakertausta kiinnostavam maksi anniksi nouseekin tango ilmiön filosofisemmat pyörittelyt se kä suomitangon tenhon ja ominais piirteiden hahmot taminen ulkomaa laisesta vinkkelistä. Lisäksi painavan kir jan kiiltävillä sivuilla vilisee esimer kiksi matkailu, eläin ja ruokakuvia. Hienoa, että romanitango nostetaan voimakkaasti esiin. Tietenkin se kaikki on samaan ai kaan sympaattista, etenkin kun ky seessä on juuri Ringo, jonka pirtaan tällainen arkinen tavistaide sopii kuin nakutettu. Sitten uppoudutaan pääaiheeseen: kuinka tango saapui Suomeen, ja etenkin miten ja kenen voimin siitä kehittyi täällä niin oma leimainen versio
Luin Valdur Mikitan Kantarellin kuuntelun taito kirjan ja pidin siitä paljon. 1 remix kirjaa (Aviador Kustannus). Suosittelen katsomaan elokuvate atterissa pelkästään visuaalisen ilo tulituksen ja musiikin vuoksi vielä kun on mahdollisuus! Tänä vuonna missasin paljon hy viä keikkoja, mutta pääsin vihdoin näkemään ranskalaisen zeuhlruh tinas Magman Sidewaysfestivaa lilla. Tulevana lauantaina suuntaan Tal linnaan katsomaan bändejä. Mainio opus kokoaa Soundissa ilmestyneitä juttuja, joissa Niemi jututtaa sellaisia tähtiä kuin Tom Waits, Iggy Pop, Jukka Tolonen, Nico, Badding, Dr. jazz. Vahva suositus! viimeinen sana -taitto_19_7_a.indd 82 16.8.2019 9.05. Olotila on jo malttamaton. Duetto huipentuu us komattomaan revittelyn kaksintais teluun, jolloin viimeistään tajuaa oman mitättömyytensä planetaaris ten voimien edessä. NIKO LEHDONTIE Etsi Genen kieli! > Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. 82 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Jo edellisen albumin kuun telu ja keväinen keikka Käpylässä vakuuttivat. FESTARIKESÄ alkaa olla lopuillaan. Sen lisäksi että artistivalinnat osuivat nappiin, toimi kaikki alueella täy dellisesti: ei jonotusta, ei tungosta! Mietin jopa jälkeenpäin, että voiko sellainen olla mahdol lista vai olenko vain uneksinut kaiken. Toivoa sopii jotta tämänkaltai nen järjestely toimii jatkossakin. Rumpali Christian Vanderin riivattu hui tominen oli hypnoot tista. Pekka Toivo sen kaunis pianomusiikki on myös tämän kesän löytöjä. Upea ja äärimmäisen kaunis taideteos. Havana Blackin vinyyliuudelleenjulkaisut Leftovers For The Right People sekä Growing Wings voitti VeliMatti Henttonen Perttelistä. Kesän katsotuin You tubevideo oli jälleen Michael Boltonin ja Kenny G:n duetto How Am I Supposed To Live Without You vuo den 1990 Grammypalkintogaalassa. Äkkiväärää jazzproge punksekameteliä soittava bändi oli tyrmäävä kokemus. Elokuvan voima piilee katsojaa piinaavan vaino harhaisessa tunnelmassa, joka saa sen aidosti tuntumaan pieleen menneeltä sienitripiltä ruotsalais ten pakanabakkanaalien keskellä. Olen löytänyt pyöräi lyn uudelleen ja tutustu nut sen kautta paremmin Helsingin lähiympäris töön ja varsinkin metsiin. Ankeampia ajoreit tejä siivittää usein minimalistinen THE FLAMING LIPSIN Embryonic (2009) on pyörinyt soitossa koko kesän. Hän avaa myös persoonallisen hauskalla tavalla virolaisten omi tuista mielenlaatua. Hot Kommunist bändin tuorein sinkku Ära määri meie käsi oma verega ilmestyi äsket täin. Kun en simmäiset säröi set miukumiset ja maukumiset pö lähtävät kaiutti mista ilmoille, voi vain antautua vie täväksi. Oranssi Pazuzu, Kairon; IRSE! Viime lehdessä kieli oli kätketty sivulle 33. Olen muodostanut Kuuman kommunis tin musiikista itselleni jo lähes pak komielteen ja tutustunut sen myötä laajemminkin Viron punkskeneen. Toivosen syyskuussa ilmestyvältä uushengelliseltä levyltä julkaistiin juuri sinkku Secure. Ystäväpiirissäni on huomattu, että kyseinen kappale videoineen sopii kaikkiin elämän hetkiin tikanhei tosta painiin. Vapaa lentoisten sovitusten ja instrumentaation vuoksi levy kuulos taa ajoittain neo psykedelian alle kätketyltä free jazzilta. Kiinnostavin leffa on ollut Ari Asterin ohjaama Midsommar. Innolla odotan myös herran syksyistä keikkaa. Erityisesti virolaisten animistinen ja maaginen maailman katsomus kiehtoo. Kerrassaan upe aa menoa. Onnittelut! VIRPI SUOMI Kielen löytäneiden kesken arvotaan 2 kpl Jussi Niemen Kootut naamakirjat vol. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Miki ta pohtii suomalaisugri laista kansanluonnetta yhdistellen luonnon, kie len ja ihmisenä olemisen ilmiöitä. Monipuolinen pianisti säveltäjä ja graafikko pyö rittää vinyylilevyyhtiö Kasino Recordsia Vilunki 3000:n kanssa. Vaikka keikan aluksi yhtyeellä oli teknisiä ongelmia ja soundit oli vat hieman puuroiset, eivät ne hai tanneet menoa. Opin tuntemaan mielihyvää vain ajatellessanikin metsässä olemista: ”metsäolos ta” tuli melkein sama asia kuin metsässä olo. Vaikka juoni flirttailee jännityksen/ kauhun kanssa, ei leffa nojaa pe rinteiseen säikyttelyyn tai muuhun kauhukliseilyyn. John ja lukuisia muita. Side ways jäi tämän vuo den tapahtumista aivan erityisenä mie leeni. Kestosuosikkina on toiminut Timo Lassy & Teppo Mäkynen duon timanttinen albumi. Se on myös selkeästi läheistä sukua mainiolle Radiopuhelimetyhtyeelle. Tuotannon ja soundien röyhkeys ei ole hävittä nyt särmäänsä kymme nessä vuodessa: äkki pikaiset äänet hyökkäi levät joka suunnalta ja maaniset rytmit kieputtelevat tuon ne ja tänne. Soitto oli energis tä, laulajat hoilotti vat hurmoksessa ja yhtyeen arvaamat tomuus korvasivat soundin puutteet. Juuri nyt kiinnostaa Viron kult tuuri ja kieli. Rakastuin metsään
PALEFACE / MARA BALLS / JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA / TUOMARI NURMIO & TOHTORI HILLILÄ La. 20.9. 21.9. ja 19.12. G-Livelab:ssa www.kalevalafest.fi www.vallilamusichouse.fi K A L E VA L A E L ÄVÄ N Ä TA I K U O L L E E N A V O L I CD / LP / DIGITAL KAUPOISSA 30.8.2019 TUOMARI NURMIO & TOHTORI HILLILÄ * ISMO ALANKO * PEKKO KÄPPI & K:H:H:L PALEFACE & MAIJA KAUHANEN & MIKKO HEIKINPOIKA * MARA BALLS * SUISTAMON SÄHKÖ JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA * FAARAO PIRTTIKANGAS & NUBIALAISET Vallila music tulostus.indd 83 14.8.2019 17.08 K O L M E N T O I S T A V U O D E N O D O T U S O N P Ä Ä T T Y N Y T N Y T U L K O N A ! T O O L B A N D . C O M @ T O O L M U S I C @ T O O L M U S I C Sony 2 sivu tulostus.indd 2 14.8.2019 17.09 _2SD_sisa?kannet_7_2019.indd 1 15.8.2019 11.15. K A L E VA L A E L ÄVÄ N Ä TA I K U O L L E E N A FESTIVAALI TAVASTIALLA 20.–21.9.2019 ESIINTYJÄT Pe. SUISTAMON SÄHKÖ / ISMO ALANKO / PEKKO KÄPPI & K:H:H:L / FAARAO PIRTTIKANGAS & NUBIALAISET MOLEMPINA ILTOINA ESIINTYY LISÄKSI JUHA HURME & KALEVALAN YDINFYSIIKKA -RYHMÄ LIPUT MYY: tiketti.fi • Koko festivaali ennakkoon 50€ • Päiväkohtaiset liput ennakkoon 28€ / 25€ ilta • ovelta 30€ / ilta • K18 KalevalaFest -klubit 10.10., 21.11
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE Soundi FIN Sonata-69Eyes 08-19_BACKCOVER.indd 1 09.08.19 14:33 Takakansi 7_19.indd 84 15.8.2019 12.07 7/ 20 19 9,80 € (sis.alv) S O U N D I 7 / 2 1 9 ! PARIISIN KEVÄT SLIPKNOT JYRKI 69 VOLBEAT THE WALL 40 VUOTTA PARIISIN KEVÄT SLIPKNOT JYRKI 69 VOLBEAT THE WALL 40 VUOTTA TOOL VALTAVAKSI KASVANEITA ODOTUKSIA TÄYTTÄMÄSSÄ So un dI 11 So un dI 11 E L L IN O O R A Kansi_7_2019_f.indd 1 15.8.2019 11.19 _1SD_ulkokannet_7_2019.indd 1 15.8.2019 13.08