D E WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTRECORDS Soundi takakansi 7_21.indd 76 Soundi takakansi 7_21.indd 76 11.8.2021 10.57 11.8.2021 10.57 S O U N D I 7 / 2 2 1 7/ 20 21 9,90 € (sis.alv) So un dI 11 So un dI 11 S A M I Y A F F A ”PELKO ON HYVÄ MOTIVAATTORI.” YNGWIE MALMSTEEN CEDRIC BURNSIDE AARON DESSNER EDU KETTUNEN WOLF ALICE SEPULTURA AURI ”EI TULLUT HIPPIBALKANIA. N U C L E A R B L A S T. TULIKIN SUORAAN NYRKILLÄ NAAMAAN.” BILLIE EILISH, LORDE, THE KILLERS, PRINCE, LOW, ISMO ALANKO, LUCY DACUS, KYNNET… YLI 50 LEVYARVIOTA Kansi_7_2021_l.indd 1 Kansi_7_2021_l.indd 1 13.8.2021 11.48 13.8.2021 11.48 _1SD_ulkokannet_7_2021.indd 1 _1SD_ulkokannet_7_2021.indd 1 13.8.2021 11.49 13.8.2021 11.49. Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: W W W
UUSI ALBUMI ULKONA 3. SYYSKUUTA IRONMAIDEN.COM Iron Maiden tulostus.indd 75 Iron Maiden tulostus.indd 75 12.8.2021 8.30 12.8.2021 8.30 Sam Jaffa tulostus.indd 2 Sam Jaffa tulostus.indd 2 12.8.2021 16.40 12.8.2021 16.40 _2SD_sisa?kannet_7_2021.indd 1 _2SD_sisa?kannet_7_2021.indd 1 13.8.2021 11.53 13.8.2021 11.53
JBL PRX ONE kulkee kaikkialle. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Soundata tulostus.indd 3 Soundata tulostus.indd 3 12.8.2021 8.15 12.8.2021 8.15. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Hifi.fi, Joensuu | Musacorner, Tampere | Musiikkikauppa.com, Rovaniemi | Musikantti, Jyväskylä | Soundtools, Helsinki | St.Pauls Sound, Nummela | Viiking Musiikki, Kuopio JBL PRX ONE laittaa pilarikaiutinkategorian uusiksi! Ylivoimainen akustinen suorituskyky • 2000W selkeää soundia • Potkiva ja luonnollinen basso 35Hz:iin • Älyttömästi fjongaa (130db SPL) • Tasainen toisto eturivistä salin perälle Monipuolisimmat mahdollisuudet • Aidot Lexiconefektit • DBX -kierronpoisto/Compressor/Gate • Master Limiter • Ducking -toiminto vaimentaa musiikkia puheen ajaksi • Lisäkaiutinliitäntä linjaviiveellä 34 metriin saakka • Kaikki parametrit ohjattavissa värinäytöllä tai tabletilla • 3 eri käyttötasoa aloittelijasta ammattilaiseen Kokeile paikallisella kauppiaallasi! 7-kanavainen mikseri • 4 kpl XLR-comboliitintä (kahdessa kanavaa +48V Phantom) • 2 kpl Hi-Z sisääntuloa kitaralle ja bassolle • 3,5mm miniplugitulo kännykälle/läppärille • Bluetooth 5.0 • Kanavien säädöt: Gain, Bass, Mid, Treble, Reverb, Delay, Chorus Käytännöllistä ylivoimaa • 100 tunnin JBL -kestotesti tehtaalla • Tyylikäs ja kompakti olemus • Yläpää ripustettavissa seinälle (kiinnike lisävaruste) • Vain 25,7kg Firmatilaisuudet, häät, bändikeikat, DJ, urheilujuonto, luentotilaisuudet...
Check it at your Pearl Dealer INTRODUCING DECADE MAPLE Iconic Sound at a Revolutionary Price. Dean Kerry King V Select signature 1 495,Pearl’s first Pro quality all Maple drumset at an incredibly affordable price. Paul’s Sound Nummela • F-Musiikki SMI aukeama.indd 4 SMI aukeama.indd 4 12.8.2021 8.13 12.8.2021 8.13. Learn more at pearldrum.com Maahantuonti ja tukkumyynti: SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5K 00150 Helsinki • Mobile 0400 445 603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Decade Maple kauppiaat: • DLX DeLuxe Music Helsinki • Soitin Laine Turku • Super Ostis Turku • Musikantti Jyväskylä • Keskusmusiikki Lahti • Musacorner Tampere • Tammer Piano ja Soitin Tampere • Viiking Musiikki Kuopio • Soitin Jylhä Muurame/Jyväskylä • Musiikkimestarit Rovaniemi • Power Sound Somero • Musiikki Kullas Oulu • St
Check it at your Pearl Dealer INTRODUCING DECADE MAPLE Iconic Sound at a Revolutionary Price. Dean Kerry King V Select signature 1 495,Pearl’s first Pro quality all Maple drumset at an incredibly affordable price. Learn more at pearldrum.com Maahantuonti ja tukkumyynti: SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5K 00150 Helsinki • Mobile 0400 445 603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Decade Maple kauppiaat: • DLX DeLuxe Music Helsinki • Soitin Laine Turku • Super Ostis Turku • Musikantti Jyväskylä • Keskusmusiikki Lahti • Musacorner Tampere • Tammer Piano ja Soitin Tampere • Viiking Musiikki Kuopio • Soitin Jylhä Muurame/Jyväskylä • Musiikkimestarit Rovaniemi • Power Sound Somero • Musiikki Kullas Oulu • St. Paul’s Sound Nummela • F-Musiikki SMI aukeama.indd 5 SMI aukeama.indd 5 12.8.2021 8.13 12.8.2021 8.13
Soundi 7/2021 > 8 Pääkirjoitus & Punkstoo-kolumni 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 R.I.P. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka M?kusala ISSN 0785-0891 47. Dusty Hill 14 Elämäni soundit: Sam Huber 16 Arttu Seppänen 17 Martti Luther ja muovipussi: PMMP 18 Soundi-haastattelu: Edu Kettunen 24 Sami Yaffa 32 Auri 35 Aaron Dessner 38 Iron Maiden 42 Wolf Alice 44 Cedric Burnside 46 Hiss Golden Messenger 50 Levyarviot 60 Sepikka 66 Bazook Sepultura Prestige Yngwie Malmsteen 70 Jazz kiinnostaa 71 Tractatus Musica 72 Sanoin kuvin 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K u v a: M ee ri K o u ta n ie m i 6 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. open.spotify.com/user/soundilehti 32 Auri 67 Yngwie Malmsteen K u v a: M ik ko Li n n av u o ri K u v a: Jo rd an H em in gw ay K u v a: A u st in H ar gr av e 38 Iron Maiden 42 Wolf Alice sisa?lto?_2021_7_a.indd 6 sisa?lto?_2021_7_a.indd 6 13.8.2021 12.06 13.8.2021 12.06. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta
ISLA MÄKINEN Keikalle lähteminen tarkoittaa ahdisteltavaksi joutumista pa?a?kirjoitus-taitto_2021_7_a.indd 8 pa?a?kirjoitus-taitto_2021_7_a.indd 8 12.8.2021 15.54 12.8.2021 15.54. Meillä tarkoitan paitsi kaikkia miehiä, myös koko musiikkialaa – miten joku itselleni näin rakas ja valtavasti elämänvoimaa antanut asia voi olla niin läpeensä mätä. Täysi-ikäistyttyäni vuonna 2018 oli meno keikoilla ja baareissa vielä melko vierasta itselleni, vaikka jonkin verran kokemusta skenestä olikin. Silloin en vielä tiennyt, että rintojen ja sukuelinten kouriminen, kiinni pitäminen ja väkisin suuteleminen tulisivat olemaan minulle hyvinkin tuttuja asioita. Rock saa yhä edelleen olla rajua, ristiriitaista ja totuttuja normeja kyseenalaistavaa. Kyllä, me kaikki olemme tavalla tai toisella osallisia. Kun tuttuni linkkasi minulle Instagram-tilin punkstoo, en ollut yllättynyt, että muilla oli samoja kokemuksia punkpiireistä. Vieressä annamme puheenvuoron avustajallemme, joka rohkeasti tuo esiin omia kokemuksiaan musiikkipiireistä. Nyt on viimeinkin korkea aika kuunnella uhreja. Yhteystiedot löytyvät alta ja anonymiteettinne on turvattu. Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI P unkstoon, metaltoon, suomirapstoon ja hippiestoon aiheuttama paha olo kiteytyy kohdallani tähän: aivan kuin meidät olisi yllätetty housut kintuissa. Vaikka emme olisikaan mielestämme tehneet mitään noissa tarinoissa kerrottuja kuvottavuuksia, olemme varmasti vähintäänkin sulkeneet silmämme ja korvamme. Ja jos näin vielä teemme, toivomme että uskallatte kertoa siitä meille. Kalja loiskahti päälleni, enkä ehtinyt reagoida, kun mies oli jo hypännyt takaisin lavan edustalle. Itse asiassa nämä jatkuvasti tapahtuvat lähentelyt ja koskettelut eivät enää edes yllätä, vaan tuntuvat kuuluvan asiaan. Lisäksi on syntynyt useita vastaavia tilejä omistettuna muille musiikin suuntauksille, kuten suomirapstoo ja metaltoo, jotka todistavat, ettei ahdistelukulttuuri rajoitu vain tiettyihin piireihin. Lähes aina tilanteessa, jossa henkilöä syytetään seksuaalirikoksesta, nousee esiin myös uhrin kyseenalaistaminen. Jokaisen tulisi saada olla turvassa, kaikkialla. Viime vuosina naisten kohtaama ahdistelu ja väkivalta on saanut enemmän julkisuutta, ja yhä useampi nainen on uskaltautunut kertomaan omista kokemuksistaan. Naisista puhuttiin kuitenkin paljon, useimmiten alistavaan sävyyn, ja jouduin myös kuuntele maan itseäni koskevia, seksuaalissävytteisiä vitsejä huomattavasti vanhemmilta, ventovierailta miehiltä. Muita nuoria naisia ei niissä porukoissa paljon liikkunut. Lukekaa niitä järkyttäviä kertomuksia, jotka viimein ovat saaneet riittävän näkyvän väylän päästä esiin. Tämän pitäisi olla itsestään selvää: nyt ei ole aika hokea, miten ei kaikki miehet ja en minä ainakaan. Käynnistettyään keskustelun musiikkipiireissä tapahtuvan seksuaalisen ahdistelun laajuudesta punkstoo poisti kaikki julkaisunsa. Ollessani ainoa nainen porukassa, en uskaltanut sanoa mitään. Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi Musiikkitoo Y hdellä ensimmäisistä punkkeikoistani seurasin sivusta aikuisten miesten moshpitia tuntematta mitään tarvetta liittyä mukaan. Punkstoo teki korvaamattoman arvokasta työtä tuodessaan uhrien kokemuksia esiin. Vaikka punk ideologiana juhlistaa anarkian ja DIY-henkisyyden lisäksi feminismiä ja antifasismia, ei sekään ole immuuni syrjinnälle, rasismille ja naisvihalle. Ja vaikka olisimme senkin tehneet huomaamattamme, ei sekään kerro muusta kuin siitä kuinka misogynian ja seksismin ja naisten esineellistämisen läpäisemää koko musiikkikulttuuri on aina ollut. Jokaisen keikan tulisi olla naisillekin turvallinen tilanne. Ja kuten olemme viime aikoina saaneet lukea, Islan kokemus on valitettavasti vain yksi tuhansista. Itse olen nuorena naisena paatunut siihen, että baariin ja keikalle lähteminen tarkoittaa lähes poikkeuksetta lähentelyn ja ahdistelun kohteeksi joutumista. Jos jotain, torjutuksi tuleminen tuntui innostavan joitain miehiä yrittämään yhä aggressiivisemmin. Ja vaikka tilanne vaikuttaa klassiselta ”he said, she said” -tapaukselta, uskon näissä tilanteissa lähtökohtaisesti syytökset esittänyttä naista hyvin yksinkertaisesta syystä; yksikään nainen ei vapaaehtoisesti halua lähteä siihen pitkään, vaikeaan ja nöyryyttävään prosessiin, jollainen seksuaalirikoksesta ilmoittaminen on. Onneksi mikään niistä ei tarkoita sitä, ettemme voisi kunnioittaa toisiamme. Kertomuksia on paljon ja ne ovat järjestään vastenmielisiä. Se, että asia tulee edes osittain yllätyksenä, kertoo vain omasta turvallisesta ja etuoikeutetusta asemastani, ja se on ensimmäinen asia mikä jokaisen miehen pitäisi tiedostaa ja sisäistää. Kyllä, me kaikki olemme osa ongelmaa. Ja sehän tarkoittaa sitä, että me kaikki olemme myös osa ratkaisua. Ajan kuluessa aloin huomata tietyn kaavan toistuvan aina mennessäni keikalle yksin: kaikenikäiset miehet lähestyivät minua jatkuvasti, eikä torjuminen tuntunut tekevän mitään vaikutusta. Miksi tämä ei tehnyt mitään, miksi hän ei estellyt, miksi hän ei tuonut asiaa aikaisemmin ilmi. Niistä mikään ei ole välttynyt metoo-liikeen vastustajien ykkösargumentilta: kyseenalaistamiselta. Tätä sen ei kuitenkaan pitäisi olla. Soundin kohdalla se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että uhrien kertomukset otetaan vakavasti, eikä niissä mahdollisesti esiin nousseille, valta-asemaansa väärin käyttäneille tai muuten toistuvasti epäkunnioittavasti käyttäytyneille henkilöille anneta enää palstatilaa. Pitelin lähes täysinäistä oluttuoppia, kun itseäni yli kaksikymmentä vuotta vanhempi mies horjahti teatraalisesti minua kohti ja kouraisi toista rintaani
Ohjelmistossa on esimerkiksi viime vuonna valmistunut Alex Winterin ohjaama Zappa-dokumentti, Spike Leen ohjaama taltiointi David Byrnen American Utopia -konsertista, dokumentit punk-ikoni Poly Styrenesta sekä Rolling Stones -kitaristi Ronnie Woodista. The Rasmus ennakoi tulevaa levyä Apocalyptican kanssa The Rasmus ja Apocalyptica julkaisevat yhteistyössä valmistellun Venomous Moon -kappaleen 3. Mika Sundqvist 1947–2021 K u v a: V en la Sh al in K u v a: A n tt i Lu u k k an en uutiset_2021_7_a.indd 10 uutiset_2021_7_a.indd 10 13.8.2021 9.49 13.8.2021 9.49. Tämän kuulee tulevalta levyltä! TEKSTI: TIMO ISOAHO Suomirockin keskeisiin hahmoihin lukeutunut tuottaja-muusikko Mika Sundqvist menehtyi 74-vuotiaana sairauteen 7. Lau lujen seutu -albumin 11 kappaletta Kaartamo äänitti vuonna 2011 kesämökillään Särkisalossa. syyskuuta. Tuo neljäs albumi on nyt valmis ja ilmestyy samana päivän tämän lehden kanssa, 27. – He soittivat ja lauloivat omat osansa kappaleeseen Esaa seuraten. On tuntunut hauskalta tehdä yksittäisiä kappaleita ja jättää kokonaisen albumin miettiminen hieman vähemmälle, sanoo Ylönen. Vuonna 1979 Sundqvist julkaisi suurimman hittinsä Moottori pyörä on moottori pyörä, ja vuonna 1982 hän voitti Syksyn Sävelen kappaleella Hormoonihiiret. Ikään kuin Esa olisi ollut läsnä tässä hetkessä, toisessa huoneessa, Pietilä kertoo. Miten Apocalyptican sellomestarit päätyivät mukaan. – Reilu vuosi Esan poismenon jälkeen esitin albumin idean perikunnalle, sillä ajatus tämän mies ja kitara -materiaalin olemassaolosta ei jättänyt rauhaan. Kaikki hoitui yhtenä iltapäivänä ja yhdellä otolla per kappale. Juice Leskinenkin äänitti Sundqvistin studiolla valtaosan albumeistaan. Innostuin myös kitarariffin ja Abba-henkisen melodian luomasta kontrastista, kertoo solisti Lauri Ylönen. Hän julkaisi myös kolme sooloalbumia, ja neljännenkin hän oli ehtinyt saada melkein valmiiksi. Rakkautta & Anarkiaa & musiikkia Olettaen että koronatilanne ja Aluehallintovirasto suovat, Helsingissä 16.–26. Tämä levy on ajankuva kymmenen vuoden takaa ja siinä loistaa Esan valtava lahjakkuus laulajana, lauluntekijänä ja tarinankertojana, levyn tuottajana toiminut Tomi Pietilä kertoo. Sundqvistin muusikkoura alkoi 1970-luvulla muun muassa Irwin Goodmanin taustayhtyeessä, ja vuonna 1974 hän liittyi Alwari Tuohitorveen. – Musan tekemisen pitää olla hauskaa ja hyvät fiilikset saavat viedä mennessään. elokuuta. Seuraavaksi soitin Eicca Toppiselle ja kysyin Apocalypticaa mukaan kappaleeseen. – Sanoitus kertoo erakoitumisesta, yksinäisyydestä ja eräänlaisena vankina olemisesta. Sundqvist jätti jälkensä suomalaiseen rockhistoriaan etenkin äänittäjänä ja tuottajana, sillä hänen MSL-studiollaan tallensivat levyjään etenkin Poko Rekordsin yhtyeet Eppu Normaalista Yöhön ja Popedaan. – Alun perin Venomous Moon oli balladi, mutta jossakin vaiheessa innostuin kokeilemaan nopeampia komppeja ja kokonaisuus alkoi toimia entistä paremmin. Hän sävelsi ja sanoitti myös muille artisteille ja teki mainosmusiikkia. Ei muuta kuin Kaartamo ja kitara. – Ajatus yhteistyöstä alkoi kehittyä, kun lisäsin Venomous Moonin demoversioon synajousia. Albumilta on julkaistu jo Siipee ni sain -kappaleen singleversio, jolla Kaartamoa säestää lahjakas joukko hänen ystäviään. elokuuta. Osa tekstistä on hieman vanhempaa perua, mutta pandemian puristuksessa sanojen tunnelma vahvistui entisestään. Kyseessä on samalla toinen singlelohkaisu The Rasmuksen myöhemmin ilmestyvältä kymmenenneltä studioalbumilta. syyskuuta vietettävä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali tarjoilee jälleen kiinnostavia musiikkielokuviakin. – Bones ja Venomous Moon ovat hyvin erilaisia kappaleita, mutta yllätyksiä ja vaihtelevuutta on tarjolla myös muiden uusien biisien osalta. Onneksi he suostuivat ilomielin! Miten kuvailisit seuraavaa albumianne kokonaisuutena. 10 SOUNDI Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Esa Kaartamolta postuumi albumi Vuonna 2018 vain 56-vuotiaana menehtynyt muusikko Esa Kaartamo muistetaan etenkin Broadcast-yhtyeen keskeisenä hahmona
Mikä oli yhtyeen tavoite tällä kerralla. syyskuuta ilmestyy The Metallica Blacklist, jolla albumin 12:ta kappaletta on versioimassa 53 artistia Weezeristä St. – Kappaleiden tyylikirjo on aikamoinen. – Olen tehnyt omia keikkoja ja ajatus soololevystä on ollut mielessä jo muutaman vuoden. Alun perin 1990 perustettu bändi julkaisi uutta musiikkia edellisen kerran 2017. – Olimme onnekkaita ja pääsimme soittamaan keikkoja kuluneena kesänä. Osa albumin materiaalista on nyt taltioitu, ja mukana soittamassa, sovittamassa ja tuottamassa ovat olleet myös Antti Takalo (rummut ja basso) ja Niko Saarinen (koskettimet). Teksteistä löytyy omakohtaisuutta, mutta siellä lauletaan myös Kikasta, Pentti Haanpään hukkumisesta ja sydänsipseistä! TEKSTI: TIMO ISOAHO Mind Riot julkaisee uuden ep:n Laulaja-kitaristi Tuomo Saikkosen, basisti Kuisma Aallon, kitaristi Juha Javanaisen ja rumpali Teemu Saikkosen muodostama metalli yhtye Mind Riot aktivoituu muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Miten kuvailisit Mind Riotin ideologiaa vuonna 2021. Kaupallisia tavoitteita ei ole, mutta täytyy sanoa, että me pyrimme nykyään hieman tiiviimpään ilmaisuun kuin vanhoilla sillisalaattilevyillä! Entä mitä kuuluu sinun ja Kuisman pääbändille Mokomalle. Ystävyyden ylläpitämisen lisäksi Mind Riot juhlistaa musiikillisia juuria, jotka meidän tapauksessa kietoutuvat 90-luvun alkupuolen metalliin, sanoo Saikkonen. – Kuluvan vuoden alkupuolella aisapariltani Juha Javanaiselta tuli Abyss-kappaleen aihio ja tekstirivejä. – Uusia aihioita alkaa olla puolenkymmentä, ja alamme työstää biisejä eteenpäin syksyn aikana. – Alun perin tarkoituksena oli kasata uusi ep jo keväällä 2020, mutta tuolloin vauhti hiipui The Torchja Deflated -kappaleiden jälkeen, kertoo Tuomo Saikkonen. Tulevan pitkäsoiton nimi on Kevät. Sanoitukset kuvittivat ki peän osuvasti koronatalven synkeitä tuntoja ja sen jälkeen tämä ”syvien vesien” ep piti viedä maaliin asti. Lopulliset sanoitukset muodostavat kertomuksen, joka sijoittuu yhteen kevääseen. – Mind Riotin ilmaisu on varsin vanhanaikaista, ja annamme vaikutteiden kuulua läpi. Nauhoitukset tapahtuivat viime pääsiäisen aikoihin Petrax-studiolla, kertoo kitaristi Tuomo Mannonen. Sinulta on tulossa ensi vuoden aikana myös sooloalbumi. Omasta mielestämme saavutimme maalin helposti niin soundillisesti, musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin. SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Lasten Hautausmaa julkaisee teema-albumin Lasten Hautausmaan seuraava studioalbumi ilmestyy kuluvan vuoden lopulla tai ensi vuoden alkupuolella. – Aloitimme uuden materiaalin treenaamisen joulukuussa 2020. Saatavilla 4 cd:n tai 7 lp:n versiona sekä digitaalisesti. – Bändi on minun ja Juhan teinivuosina aloittama intohimoinen harrastus, joka on pitänyt meidät yhteisen tekemisen äärellä jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Mukana on menevämpää tavaraa ja balladiosastoa. – Toki tehdä paras levy tähän mennessä. Minä vastaan kitarasta ja laulusta, sanoo Mannonen. Bändi on kovassa iskussa, ja esiintymiset olivat nautinnollisia kokemuksia, sanoo Saikko nen. – Tyylilajiltaan kappaleet ovat suomenkielistä pop rockia. Tuolloin ilmestynyt Come Undone -ep saa nyt seuraa neljän kappaleen mittaisesta Abyss-levytyksestä. Onnistuimme vangitsemaan levylle koko bändin osaamisen ja tietotaidon aikaisempaa paremmin. Sen jälkeen teimme hieman muokkaustyötä ja tarinasta tuli entistä yhtenäisempi. Mukana on bailubiisejä, sutinakomppiballadeja ja ”J. Tarttuvaa materiaalia sisältävä uutuus-ep saapuu kuultavaksi 17. syyskuuta, mutta ep:n nimibiisi julkaistaan jo pari viikkoa aikaisemmin. 10. – Kun kirjoitustyö oli kesken, tajusimme Kristiinan (Vaara, laulu) kanssa, että tekstien välillä kulkee punainen lanka. – Kun isompaa kiirettä ei ole ollut, saimme tehtyä kappaleiden sovitustyön tarkemmin ja huolellisemmin. Levyn lopullinen aikataulu on vielä avoinna. Karjalaistunnelmia”. uutiset_2021_7_a.indd 11 uutiset_2021_7_a.indd 11 13.8.2021 9.49 13.8.2021 9.49. Mitään aikatauluja ei kuitenkaan ole olemassa ja menemme studioon vasta sitten, kun sanottavaa löytyy! TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a: Jo h an n es Te rh em aa K u v a: Te em u Le in o n en Musta Metallica saa huiman tribuutin Äskettäin 30 vuotta täyttänyt Metallican nimikkoalbumi (yleisesti tunnettu nimellä The Black Album) saa hulppean kunnianosoituksen. Myös muita yllätyksiä on luvassa. Vaikuttiko pandemiatilanne albumin valmisteluun. Vincentin ja Ghostin kautta Kamasi Washingtoniin, Dave Gahaniin ja Miley Cyrusiin
Ai, perusteluita maanläheisyydestä. Kun Dusty Hill saapui treenikämpälle, Gibbons totesi: ”Let’s do a shuffle in C”. Ensimmäiset kaksi levyä äänittänyt Robin Hood Brians puolestaan sanoi, että ZZ Top jyräsi bluesista bilemusiikkia. Pistoolin luotiin Dusty Hill ei kuollut, mutta monet muut terveyshuolet varjostivat hänen uraansa useaan otteeseen sen jälkeen. ZZ Top puolestaan pyrki toistamaan Eliminatorilla löydettyä kaavaa parin levyn verran, kunnes orgaaninen bluesrock alkoi taas puhutella. ”Samat vanhat kolme ukkoa ja kaksi sointua”, Gibbons vitsaili La Grange -kappaleesta, joka on oppikirjaesimerkki ZZ Topin ylivoimaisuudesta. Suosikkimuusikkojani miettiessäni ekonomisuus nousee usein yhdistäväksi termiksi. OMAAN tietoisuuteeni ZZ Top ilmestyi musiikkivideokuvaston myötä. ZZ Topia 30 vuotta palvellut kitarateknikko Elwood Francis oli kasvattanut ”sattumalta” parran. FRANK BEARD katseli The Warlocksin keikkaa Dallasissa 1964 ja naureskeli basistin hyvin huolletuille kynsille ja kitaristin kanssa mätsääville pikkutakeille. Hill oli kuuleman mukaan myös tuttu näky paikallisissa kuppiloissa aina kun lavalla soitti uusia bändejä. Show jatkui yllättävän pian. Blues soi autenttisemmin kuin brittiverrokeilla ja lyriikka oli rasvaisempaa kuin ruoka teksasilaisella grillillä. Biisi suorastaan räjähtää jalkojen alla, kun Hill ja Beard liittyvät Gibbonsin intron jälkeen mukaan. 12 SOUNDI V oi paska, tässäkö tää oli, Joseph Michael ”Dusty” Hill kelasi miltei 40 vuotta sitten. Hän lähti kesken kiertueen hoitamaan kroonistunutta bursiittia, eikä enää palannut yhtyeen riveihin. Miesten muistikuvien mukaan kolmituntisiksi äityneiden jamien jälkeen on kliseenkin uhalla todettava: loppu on historiaa. Mihin muusikot matkaansa jatkavatkin, Elvis Presley sai Dustysta seuraansa fanipojan ja Lemmy Kilmister idolinsa. Jimi Hendrix Experience ja Cream olivat hyväksi todettuja voimatrioja, sen monimutkaisempaa viritystä Gibbons ei halunnut enää hakea. Voihan se olla, että jotkut eivät kuule mutta tiedostamattaan kyllä tuntevat sen tiukan ja tukevan grooven, joka miehen sormista lähti. Se osoitti, ettei myyttisyys ja maanläheisyys sulkeneet toisiaan pois. ”That Little Ol’ Band From Texas” oli jonkun toimittajan suusta alun perin tullut ivalTe ks as in ko ko ise t bu ut sit linen ilmaus, mutta ZZ Top nappasi sen lempinimekseen. Beard muisti dallasilaisen basistin, jonka kanssa oli synkannut. Ja tekstihän on postikorttimaista maalailua maineikkaasta bordellista, jossa Hill menetti tarinoiden mukaan poikuutensa. Hot rodit, naiset ja ne sarjakuvamaiset liuhuparrat pöhköine koreografioineen puhuttelivat tietenkin, mutta musiikillisesti kolmikko koukutti toden teolla vasta kun kypsyin kulkemaan diskografian alkulähteille. Hill veti haalarit niskaansa ja meni lentokentälle töihin, kun ZZ Top piti taukoa 70-luvun lopulla. Yli 50 vuotta yhdessä soittaneen trion jäljelle jääneet miehet kertoivat kunnioittavansa Hillin toivetta: show’n on jatkuttava. JUKKA HÄTINEN Kirjoittaja on Rumban päätoimittaja. ZZ Top oli sekä kaupallisessa että taiteellisessa lakipisteessään vuotta aiemmin julkaistun Eliminatoralbumin myötä. 19.5.1949–28.7.2021 Dusty Hill K u v a: E b et R o b er ts Nekrologi_Dusty Hill -taitto.indd 12 Nekrologi_Dusty Hill -taitto.indd 12 13.8.2021 9.44 13.8.2021 9.44. Hill on joskus sanonut, että häntä toisinaan vituttaa, ettei häntä ”kuulla”. Hän nappasi The Dustin basson ja karavaani jatkoi kulkuaan, vaikka That Little Ol’ Band From Texas oli yhtä jäsentä pienempi. Lageria läikkyi ja pahennusta lietsottiin. Beard muutti Houstoniin, jossa etsi käsiinsä 13th Floor Elevatorsista innostuneen siloposken, joka kuritti kitaraansa psykedeelisesti Moving Sidewalks -yhtyeensä kanssa. Pistooli laukesi ja luoti osui Hilliä vatsaan. Kun Sidewalksin rivit hupenivat armeijaan ja muuhun elämään, Beard vakuutti spiidipäisen väsymättömällä paukutuksellaan uutta yhtyettä kasaavan Billy Gibbonsin. Gibbonsin annetaan syystäkin lentää, mutta saadakseen siipiensä alle ilmaa hän tarvitsee sen kiitoradan, jonka vain maailman luotettavimpiin lukeu tuva rytmiryhmä Hill–Beard voi tarjota. Hill ei ole poikkeus. Sympaattinen yritys olla The Beatles, hän myhäili. Yhtyeen alkuaikoina kriitikot olivat sormi suussa soundin suhteen. DUSTY HILL kuoli 72-vuotiaana heinäkuun lopussa. Hänen silloinen naisystävänsä auttoi riisumaan buutsia, josta putosi Derringer. Ei tämä nyt aivan bluesia ole muttei ainakaan countrya eikä southern rockia. Dusty Hill on todennut diplomaattisesti, ettei ZZ Top koskaan väittänyt olevansa bluesbändi, he vain tulkitsivat bluesia. Ja sitähän ZZ Top pohjimmiltaan on. Tovia myöhemmin Beard löysi itsensä jammailemasta Warlocks-veljesten kanssa, ja sen siistikyntisen basistin kanssa groove lukkiutui vaivatta. Kuten kuka tahansa kunnon teksasilainen, hän ajoi itse autolla sairaalaan
Siinä meni musikaalinen poikuus kertaheitolla. Sillä hihkuu Michael Monroe, joka sattui sopivasti saman studion toiseen koppiin. – Soolourakin ponnistaa kunnolla. Halusimme vaihteeksi avata kaikki ovet ja tehdä täysin genrevapaata musiikkia, Sam määrittelee. ALBUMI, JOKA OLI KOVAA KAMAA EKOJEN BÄNDISOITTOJENI AIKAAN The Clash London Calling – Eka varsinainen bändini oli uutta aaltoa ja punkkia soittanu Slem & The Action Men joka toimi vuosina 1981– 1984. Silloin ahmittiin sen ajan uutta brittimusaa ja tämä albumi oli kuningas. – Kappaleissa on aineksia rockista hiphopiin, popista ambientiin reggaeen, räminää ja utuisuutta, kaikkia yhdessä. Mike on meidän vanha ystävä ja vieraili jo aikoinaan Eternal Erectionin keikoilla. ALBUMI, JOKA ON PYSYNYT MUSIIKINTEON INNOITTAJANA Talking Heads Remain In Light – Merkkipaalu ja mestariteos. Muistan elävästi, kun 9-vuotiaana pysähdyin kesken leikin, kun radiosta rupes soimaan Get On. Bändin perustajanelikko perusti vuonna 2018 multitaiteellisen kokoonpanon Elliot’s Crazy Compass. K u v a: St ef an B re m er (Elliot’s Crazy Compass, True Groove All Stars, Eternal Erection) Ela?ma?ni soundit 7_21.indd 14 Ela?ma?ni soundit 7_21.indd 14 12.8.2021 9.23 12.8.2021 9.23. – Oltiin maalattu Eternal Erectionissa itsemme vahvasti funk-nurkkaan. On seurannut mua läpi koko mun muusikkouran selkeänä vaikuttajana ja innoittajana. Sam Huber LEVY, JOKA TUO PARHAITEN MIELEEN TEINIVUODET The Police Regatta De Blanc – Kaveriporukassa kuunneltiin neljää älpeetä: Policen kaksi ekaa, Grace Jonesin Nightclubbing sekä Stevie Wonderin Songs In The Key Of Life. Samilla on myös aiempi soolodiili New Yorkin True Groove -labelin kanssa. Ihailtavaa leikkisyyttä ja kokeellista otetta unohtamatta hyviä koukkuja. ALBUMI, JOKA ON TÄRKEÄ ELLIOT’S CRAZY COMPASSILLE Beck Midnite Vultures – Tärkeä vaikuttaja jo Eternal Erectionin aikaan. Taide, tanssi ja pop lyövät loistavasti kättä. Tätä kuunneltiin ehkä eniten. Ei tarvittu muuta. Tanssittin, juotiin paljon halpaa valkkaria ja syötiin pastaa juustolla ja mustapippurilla. TUOREIN INNOSTAVA JA VOIMASOITTOON PÄÄTYNYT LEVYNI Billie Eilish Happier Than Ever – Ei ihan ekaks kolahtanu yhtä lujaa kun edellinen, mutta nyt diggaan kovasti ja varsinkin Your Power -biisi on hyvällä tavalla korvamato ja soi mulla päivittäin. Kunnianhimoista poppia pilke silmäkulmassa. Jalkani alkoivat täristä ja ihmettelin, mitä tämä on. Compassin esityksissä visuaalinen fokus on Mira Caseliuksen kuvataiteessa ja Pietu Pietiäisen valoja videosuunnittelussa. Albumia ennakoi tuore single Pop Snack Crackle. – Meille on tärkeää, että esiintymisessä on musiikin lisäksi silmänruokaa, mutta nyt emme itse tanssi, pompi ja riehu. Yllättäviä käänteitä koko matkan. Ja on edelleen! YLLÄTTÄVIN LEVYSUOSIKKINI MUSATYYLINI TUNTIEN Wiener Sängerknaben & Chorus Viennensis Die Schönsten Weihnachtsleider (German Christmas Songs) – Mun joululevy Nummer Eins. VARHAISIN ALBUMI JOKA HERÄTTI MUSIIKKI-INNOSTUKSEN Hurriganes Roadrunner – Varmaan mun sukupolven vakiovastaus, mutta ei voi mitään. The True Groove All Starsin kanssa albumit tehdään niin, että minä teen biisit paria coveria lukuun ottamatta, laulan ne täällä ja bändi työstää omat osuutensa New Yorkissa. Soundien rohkeus yhdistettynä svengiin ja omaehtoisuuteen tekee vaikutuksen. Hair-kappaletta kuunnellessa ymmärsin viimeistään, mitä funk on. Tyylilaji vaihtuu ensin julkaistavasta Funk/Soul -tuplasta Rock-kiekkoon. Fiittaajia on ollut monia, muiden muassa Bomfunk-Ebanks, Rasmuksen Lauri, Marjo Leinonen ja soul-veikot Veeti, Niko ja Sami, joten homma luontui nytkin hyvin. Klassikko on klassikko. Lapsuuden kodissani tämä soi aina jouluna. Se biisi kolahti lujaa! Peukkubassossa on funkin ydin! Mikä härski laulusuoritus Larryltä! Koko levy armotonta rasvaisuutta täynnä. New Yorkissa ehdin käydä useasti ihmettelemässä sitä meininkiä, kun True Grooven Tomás Doncker tosta vaan soittaa studiolle esimerkiksi kitaristi Michael ”Kidd Funkadelic” Hamptonin mun sessioon. Bilebändin sijasta haluamme olla taiteellinen makupala. 14 SOUNDI Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > T auolla olevan Eternal Erectionin riehakas funkevankelista Sam ”Rick Lover” Huber ei antanut pandemian padota musiikkinsa flow’ta. Loppuvuodesta yhtiö ilmoitti tänä vuonna pukattavan ulos peräti kolme albumia. Kun syksyn keikat menivät alta, se kanavoi huolelliset performanssinsa ep-levyyn ja keikkastriimiin. O Tannenbaum kun soi, silmäkulmani kostuu aina. YHTEINEN MUSAELÄMYS ETERNAL ERECTION -MUUSIKOIDEN KESKEN Graham Central Station Graham Central Station – Basistimme Chanell toi mulle älpeen
Vihatuin Oasis-levy on mielestäni paras juuri albumin mahdottomuuden vuoksi: jokainen ylimääräinen kitararaita huutaa head over heels, nyt veljeksillä läikkyy yli ja pahasti. Viimeinen albumi saa luonteensa vasta vuosia myöhemmin. Äsken siteerattu avauskappale The Changeling on silkkaa horinaa. Jokainen kappale tanssii veitsenterällä ja muistuttaa, että tämä voi päättyä koska tahansa. Kuin katsoisi ryönäisintä tosi-tv:tä. Alamäki alkaisi tavalla tai toisella, koska mikään ei kasva loputtomiin. Vaikka Jim Morrisonille kävi oikeasti huonosti, bändien tuhoisuudesta viehättymisessä on hieman samaa kuin kauhuelokuvien katsomisessa: se on turvallista. Morrison äänitti levyn lauluraidat vessassa. Mutta L.A. Kun Ruger Hauerin Mature (2016) ilmestyi, bändi tuntui poksahtavan kuin ilmapallo. Beatlesin Abbey Roadin (1969) b-puolen kuuntelu on kuin ajaisi jyrkkää alamäkeä. Woman (1971) on äärimmäisen viihdyttävä rocklevy. Britpop tuntui olevan jo jatkoajalla. Olen tämän lehden sivuilla ilakoinut jo aiemminkin Oasiksen suosikkilevystäni, Be Here Now’sta (1997), jolla tuho on myös läsnä. Bändejä tulee, ja bändejä menee. Womanin soimaan tarkoituksena juoda hyvin hirtehiset ja itsetuhoiset kännit sen tahtiin. Lapsena jopa itkin, kun Link kasvoi isoksi Nintendo-pelissä Legend of Zelda: Ocarina of Time. 16 SOUNDI SOUNDI PB A-PUOLI Arttu Seppänen > Populaarikulttuuriessee Tuhoutumisen ihana viehätys E nsin pari ähkäisyä, ja sitten Jim Morrison lauluhorisee viskiraspillaan: ”I live uptown… I live downtown… I live all around… I haaad moneeeyyyyy!!” En ole koskaan ollut suuri The Doors -fani, mutta L.A. Bändi ei vielä siihen levyyn hajonnut, mutta ei se olisi ollut ihme. PMMP:n Rakkaudesta (2012) ei saanut ihan yhtä innostunutta vastaanottoa kuin bändin edelliset levyt, mutta kokonaisuus on kestänyt aikaa. Bitter Sweet Symphony oli niin valtava, maksimalistinen hitti, että jokainen pystyi aistimaan sen, kuinka bändi ei pystyisi tekemään mitään sen isompaa. Nyt vuosien jälkeen sen vinyylipainos on haluttua tavaraa ja on helppo kuulla kappaleiden rivien välistä, kuinka matka oli tullut päätökseensä. The Visitors (1981) on suosikkilevyni Abbalta samasta syystä. Samalla heinäkuussa tuli kuluneeksi 50 vuotta Morrisonin kuolemasta. Guns N’ Roses meni niin pitkälle, että nimesi debyyttilevynsä polleasti Appetite For Destructioniksi (1987). Kun Link aikuistui, sen myötä pelin maailma muuttui myös visuaalisesti synkemmäksi, ja viaton lapsuus päättyi. Leikistä saa myös suuttua. Morrison kuulostaa laulaessaan polttaneensa kynttilää molemmista päistä ja keskeltä – itse asiassa koko kynttilä on tuikattu roviolle. Be Here Now’ta kannattaa kuunnella samaan tapaan kuin katsoisi dokumenttia, joiden kaikista kohtauksista ei välttämättä pidä. Being oli ihanaa, monimutkaista koukeroprogea, ja monien unelma-Wigwam päättyi siihen levyyn Jukka Gustavsonin lähdön myötä. Nuclear Nightclub (1975) oli liki vastakohta. Womanissa on ihana groove. ”Jokainen kappale tanssii veitsenterällä ja muistuttaa, että tämä voi päättyä koska tahansa.” arttu seppa?nen 7_2021 -taitto_a.indd 16 arttu seppa?nen 7_2021 -taitto_a.indd 16 12.8.2021 16.00 12.8.2021 16.00. Urban Hymns soi 90-lukulaisessa, brittiläisessä, millenniumiin valmistautuvassa melankoliassa. Tuntuu jopa hieman syylliseltä nauttia levyn tuhoisuudesta. Kuuntelija voi aistia, kuinka kaikki on tulossa päätökseensä. Bändin hajoaminen kuuluu kappaleissa, jotka eivät ole yhtä riemukkaita kuin aiemmin. Womanin tärkein viehätys on siinä, että se kuulostaa mahdottomalta. Levyiltä huokuvaan suruun ja luopumiseen voi samastua, jos on joskus luopunut yhtään mistään. (Ei olisi tarvinnut.) Tuhoisuus ja vaara ovat tietysti rockin vanhoja kliseitä. Jos Morrisonin lauluraidan ottaisi pois, musiikki olisi kuin 1970-lukulaisen hotellin yökerhosta. Albumi täytti juuri 50 vuotta eikä saanut kovin kummoisia juhlia. Mutta levy kuulosti larppaukselta, retroilulta, rokkihatuilta ja -huiveilta, sen teeskentelemättömän tuhon viehätyksen sijaan. Vuonna 1999 bändi hajosi, mutta palasi yhteen vielä kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Musiikki on yksi leikin muoto. Suomen popmusiikissa ei ollut mikään yllätys, että Wigwam muutti suuntaa Beingin (1974) jälkeen. Parikymppisenä laitoin usein L.A. L.A. Samana vuonna ilmestyi The Verven Urban Hymns, joka oli kuin sisarteos Be Here Now’lle massiivisella soinnillaan
Kun laulun otsikkoon nostetaan tarkka ajanmääre, jota ei itse tekstissä edes esiinny, on sillä merkityksensä. Eikä tuossa iässä ”pidetä yhteyttä”, vaikka mitkä valat olisi vannottu, sillä kaikki muuttuu liian nopeasti ja nostalgia iskee vasta paljon myöhemmin: ”Pitää sanoo: ’Soitellaan!’ ’Niin tehdään!’ Muttei silti kuitenkaan.” Alaikäinen on maailman ja perheensä armoilla: hänet voidaan repiä kyselemättä juuriltaan. Tekstin lopussa tosin kirjoitetaankin ”hei hei luokan tauluun”. Se on ystävyyslaulu, joita popmusiikissa ei todellakaan ole liikaa. Onneksi perehdyin kuitenkin myös debyyttiin, joka on selvästi monitahoisempi kokonaisuus kuin niistä Rusketusraidoista voisi päätellä. Jotakin popmusiikin alttiudesta subjektiiviselle tulkinnalle kertoo, että alun perin ihastuessani Kesä -95:een tulkitsin sen hyvästeiksi kokonaiselle ystäväpiirille, kaiketi juuri koululuokalle. Niinpä, kun vuosia myöhemmin kuulin PMMP:n kappaleen Kesä -95, olin heti myyty ja assosioin sen omaan kokemukseeni. Itse projisoin samoja tunteita koko luokkaani, vaikka olihan minullakin kaksi bestistä, sellaista termiä ei vain sopinut käyttää. Tavallaan jo päättäjäispäivänä tiesi kadottaneensa jotain korvaamatonta, vaikkei sitä osannut sanallistaa edes itselleen. Minäkin olin niitä, jotka löysivät PMMP:n vasta seuraavan Kovemmat kädet -menestyksen (2005) myötä, kun sen diggaamisesta oli tullut ”uskottavaa”. Ei kai ole ihme, että olen läpi vuosien nostalgisoinut kuudetta luokkaa ja dramatisoinut mielessäni sen jälkeistä murrosta. Se ei kaipaa edes varsinaista kertosäettä. PMMP:n pääasiallinen sanoittaja Paula Vesala on syntynyt 1982 eli hänelle tuo on ollut alaja yläasteiden välinen kesä. Kesä -95. Tämä ei suinkaan tapahtunut heti, kun biisi oli julkaistu duon Kuulkaas enot! -esikoisalbumilla. Tämä lienee myös sukupuolisidonnainen kysymys. Itse jouduin seiskalle mennessäni vaihtamaan vain tien puolelta toiselle, mutta se oli eri maailma ja ennenaikaisesti päälle iskeneet teini-iän vaatimukset tuntuivat tekevän lopun kaikesta hauskasta ja muuttavan koulunpihan selviytymistaistelun areenaksi. Teksti: Niko Peltonen YSTÄVYSTEN VIIMEINEN KESÄ PMMP: Kesä -95 (2003) ”Kaikki muuttuu liian nopeasti ja nostalgia iskee vasta paljon myöhemmin.” martti luther 7_2021 -taitto_a.indd 17 martti luther 7_2021 -taitto_a.indd 17 12.8.2021 16.03 12.8.2021 16.03. Vähäeleiseksi melankoliapopiksi sovitettu laulu erottuu esikoisalbumin hieman hiomattoman tykittelyn keskellä juuri sillä, ettei pidä meteliä itsestään. Näin useita ihmisiä, joiden elämästä sitten peruskoulun en tiennyt mitään. 1213 -vuotiaiden poikien ei ainakaan minun lapsuudessani ollut helppoa solmia kahdenvälisiä ystävyyksiä, joihin olisi ollut lupa suhtautua tunteellisesti. Ja sellaisen ystävyyden viimeisestä kesästähän PMMP:n helmi kertoo. Tuo kuudes luokka on vakiintunut muistoihini kouluvuosien kulta-ajaksi. Porukka hajosi eri yläasteille. Satunnaisesta somekeskustelusta syntyi idea järjestää Katajarannan ala-asteen 6Bluokan epämuodollinen luokkakokous. Suurinta osaa vanhoista tyypeistä ei onnistuttu tavoittamaan, mutta pienemmälläkin porukalla saatiin aikaan hauska ja pitkä ilta Ounasjoen rannalla. Ystävyys on hämmentynyttä sekoilua orastavien aikuispaineiden keskellä: ”Marketissa uikkari keltainen / Sinä autoit mua, kun pöllin sen / Koiranputket heinällä täytettiin / Poltettiin, mä yskin, yskin.” Ennen muuta se on kuitenkin syvää yhteenkuuluvuutta ja samalla aaltopituudella olemista: ”Verivala tehtiin ja sormenpäihin kun pistettiin / se sattui, sattui.” Ja siinä kaikessa on syvä kaihon pohjavire, sillä toinen on muuttamassa pois ja toinen jäämässä. PB SOUNDI SOUNDI 17 Martti Luther ja muovipussi > A-PUOLI Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa K esälomallani palasin 30 vuoden päähän menneisyteen. Ja esitai varhaisteinin näkökulmasta teksti on kerrottukin. Jo tässä varhaisessa vaiheessa Jori Sjöroosin, Paula Vesalan ja Mira Luodin vahvuudet kohtasivat parhaimmillaan maagisessa kulmassa. Luokkahenki oli hyvä, kiusaajia ei ollut tai heidät pidettiin kurissa, vanhoillislestadiolaisen opettajan konservatiiviset käytännöt vain vahvistivat yhteenkuuluvuutta. Se on fokus, vaikka taustalla olisi aavistus muutoksen pelottavuudesta yleisemminkin
1961) näkee ylevyyttä ja runoutta asioissa, jotka saattavat olla toisille liian arkipäiväisiä tai muuten vain turhan harmaita. Maisema muuttuu hänen käsittelyssään liki mystiseksi. Levyjä, kuvakirjoja, dioraamoja, kaikenlaista pientä ja vaikuttavaa on silti vuosien saatossa syntynyt valtavasti. Kukaan muu ei kykene näkemään tuulista ja tihkusateista, hailakkaa ja koleaa tiistai-iltapäivää yksinäisellä huoltamolla jonkun suunnattoman kehätien varressa niin romanttisesti kuin Edu Kettunen. E rkka ”Edu” Kettunen (s. Se on ihmeellistä. Tarkoittaen tässä siis leveää, Amerikan länsirannikon henkistä musiikkia (lue: Eagles, Doobie Brothers, Steely Dan, Toto...), jota kovin harva Suomessa 1980-luvulla harrasti. Jotenkin on sopivaa, että hän on kotoisin juuri Vantaalta: liminaalitilasta pääkaupungin kupeessa, joka ei oikein kiinnity maaseutuun eikä urbaaniinkaan. Tästä huolimatta hän on noussut yhdeksi kotimaisten lauluntekijöiden suurista: takana on 16 albumin soolotuotanto täynnä lauluja ihmisen pienuudesta, eriskummallisista perhesuhteista, koirista, autoista ja mielikuvituskylä Välkkylästä. Edu Kettunen vaikuttaa poikkeuksellisen tyytyväiseltä ihmiseltä, jolla on ollut etuoikeus saada tehdä pitkin elämäänsä juuri sitä, mitä hän haluaakin. Sittemmin hän on lähes erakoitunut vaimoineen ja koirineen Varsinais-Suomen Kemiönsaareen. Kettunen ja yhtyetoverinsa Esa Kaartamo (1961–2018) hankkivat kannuksensa myös tuottajina, sanoittajina ja säveltäjinä. Ei ihme, jos koleat tiistaitkin tuntuvat ihan mukavilta. Viime huhtikuussa 60 vuotta täyttänyt Edu Kettunen kasvoi musiikin ammattilaiseksi Broadcastyhtyeessä ja Kassu Halosen opissa, mutta on silti pysytellyt kohteliaan etäisyyden päässä seurapiireistä. Hän on suuri välitilojen, henkisten ja fyysisten epäpaikkojen merkityksellistäjä. Toisaalta Kettunen on boheemi, joka rakentaa veneen ja lähtee vaimonsa ja poikansa kanssa Ranskaan pakoon ympäröivää yhteiskuntaa. haast_Edu Kettunen_a.indd 18 haast_Edu Kettunen_a.indd 18 12.8.2021 16.21 12.8.2021 16.21. Edu Kettunen on myös nuoruudessaan edustanut sitä kapeaa suoma”Nykyään voin tehdä musaa radiosoitosta piittaamatta.” EDU KETTUNEN: 18 SOUNDI Teksti: Mikael Mattila Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu laista musiikkikaistaletta, jonka voisi sijoittaa uudisgenre yacht rockin alle. Broadcast oli yhtye, jonka liki kaikista jäsenistä tuli legendaarisia studiomuusikoita
Olet viime vuodet keikkaillut lähinnä soolona tai Kuokkas-Mikan kanssa. Blade Runner on suosikkielokuviani. – Aloitin sen tekemisen jo muutama vuosi sitten. Vaikka kyllä me yksi konserttisalikiertue juuri Ninnin, Matin ja kumppaneiden kanssa tehtiin. – Mutta toki, kyllä silti kaikkein lähimpänä sydäntäni on varmasti ollut se singer-songwriter-kama. Piirsit Face bookiin aika hillitöntä scifitarinaa, jossa seikkaili Artimusniminen hahmo pitkin avaruutta. Toimettomana et silti korona-aikanakaan ollut. Sellaista rumpusettirockbändi-hommaa en kaipaa. Pidin myös siitä uudesta versiosta, se oli tyylillä tehty. Sitten palasit lavoille hieman pakon sanelemana, kun musiikkibisneksen levymyynti lopahti. – Suoraan sanottuna ei! Olo oli jopa päinvastainen: intensiivisimpien keikkaputkien aikana tuli enemmän ikävä sitä 20 vuoden keikkataukoa. Mikäs juttu tämä oli. Se oli kuulemma kauhean kaupallista. Sellaisesta Star Wars -scifistä en niin välitä, mutta vähän oudompi scifi on rautaa. Oletko ajatellut joskus lähteä soolokiertueelle tällaisen kokoonpanon kanssa, vai täyttääkö tämä Flying Water Bottles Band ne tarpeesi. Se Kalifornia-AOR Veneilyä yhä rakastava ja uudesta purje veneestä haavei leva Edu pikku poikana ensim mäisen veneensä kanssa Piilijär vellä. – Hahaa, no ainahan sitä voi! Mutta pitääkö vertaus paikkaansa… Kyllä me Totoa kuunneltiin ja diggailtiin silloin. Viime vuonna keikat menivät hyllylle toisen pakon edessä. – Vastauksena kysymykseesi, niin joo, kyllä tämä poppoo toistaiseksi täyttää tuollaisen bändikeikkatarpeen. Mikan kanssahan me rundaamme muutenkin, ja Johannan ja Mikon olen tuntenut jo pitkään. Broadcastin soittajat ovat vaikuttaneet varmaan tuhannen suomalaisen levyn syntyyn. – Sanottakoon ensiksi, että mehän ei tuolla nimellä esiinnytä, nimi oli sellainen tsoukki! Ja niissä vanhimmissa pätkissähän ei ole Johannaa ja Mikkoakaan mukana. Riittävän kaukana alkuperäisestä. Joku Trans Sahara -levyhän aiheutti kohun, kun Kassu poseerasi sen takakannessa Saab 900 Turbon kanssa. Toki siinä oli aluksi vähän ruosteisuutta, mutta tuntuma palasi nopeasti. Perhepotretti. Ilmeisesti aiotte keikkaillakin. Viihdytte Kemiössä, ja olet sanonut, ettei korona-aika ole muuttanut arkeasi juuri mitenkään. 20 SOUNDI > Soundi-haastattelu Nuorena kammosit keikkailua, ja olit 20 vuotta keikkatauolla. Tarina kertoo Artimus Jonesista, joka lähtee etsimään mekaanikkoaan Harrya. – Ihan hyvät fiilikset! Sinä aikana bändimme kasvoi aikuiseksi. Broadcast edusti jonkinlaista Suomen yacht rock -siipeä. Nämä tyypit ovat niin hienoja muusikoita, että heidän kanssaan on tosi nautinnollista soittaa. Ei sillä genrellä niin väliä! Broadcastista kasvoi melkoinen piikovien studiojuhtien korkeakoulu. Kuvassa Penttiisä, Edu, sisko Theresa, veli Joachim ja äiti puoli Tuulikki. K u v at : E d u K et tu se n ko ti al b u m i haast_Edu Kettunen_a.indd 20 haast_Edu Kettunen_a.indd 20 12.8.2021 16.21 12.8.2021 16.21. – Mähän olen ihan pienestä saakka diggaillut scifiä. Aloit jopa pitää keikkailusta. En ole varma, kenen idea bändi oli, ehkä Mikan! – Me tehtiin muutama keikka pari vuotta sitten juuri tällä ajatuksella, että soitetaan vähän kaikkien biisejä. Areenasta löytyy Yle Live -keikkataltiointi M1-studiolta vuodelta 2013, jossa esiinnyt kokonaisella bändillä. Kassulla on paljon tekemistä sen kanssa, että mä ylipäätään olen tällä alalla alalla. Sinä ja Esa Kaartamo teitte myös musiikkia samaa meininkiä edustaneille Riki Sorsalle ja Kassu Haloselle. Suuresta maailmasta tulee mieleen suunnilleen yksi verrokki: Toto! Voiko Broadcastia kutsua Suomen Totoksi. Opimme tämän ammatin kukin tahoillamme. Tämän lisäksi The Last Of The Flying Water Bottles Band -niminen yhtye julkaisi paljon biisejä Facebookissa. Siinä vaikuttavat sinä, Mika Kuokkanen sekä Iivanaiset Johanna ja Mikko. 1980-luku kaikessa huikentelevuudessaan tuntuu aikamoiselta antiteesiltä nykyiselle estetiikallesi. Tarinassa vilisi myös viittauksia scifi-klassikoihin, kuten Blade Runneriin. Ne olivat todella kivoja keikkoja, ja niitä oikeastaan odotan eniten! On mahtavaa olla vain yksi bändistä, eikä se, jonka niskaan kaikki vastuu kaatuu. Toki tässä on sekin puoli, että taloudellisesti olisi paljon vaikeampaa rundata isommalla bändillä. Tuo kokoonpano on mulle aika ihanteellinen. Tai David Bowieta. Vaikka olenhan mä progeakin, kuten Genesistä, kuunnellut. Biisimateriaali oli koostettu teidän kaikkien repertuaaristanne. Hyvä musa on hyvää musaa. Mitkä fiilikset sinulla on tuosta ajasta. Mukana ovat Olli Haavisto, Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen ja Matti Maijanen. Nyt korona-aikana otin sen kuitenkin taas esiin, ja vähäsen modasin sitä ajanakohtaisemmaksi. – Joo, ensi vuoden toukokuulle on keikkoja buukattu. Pieni Edu ja isosisko Pia. Tarinassa on yhteensä jotain 70–80 kuvaa, mutta eihän tuollaisessa aikuisten kuvakirjan tekemisessä ole mitään järkeä, niin se jäi sitten pöytälaatikkoon. Te, eli etenkin sinä, Esa Kaartamo, Jarmo Nikku, Miri Miettinen ja Masa Maijanen olette muovanneet suomalaista populaarimusiikkia enemmän kuin moni hoksaakaan. Kyllä mä diggaan siitä musasta edelleen, Trans Sahara on hieno levy. Oliko sinulla silti ikävä lavoille. Toisaalta nyt kun on päässyt taas keikan tekemisen makuun, niin kyllähän se hyvältä tuntuu
Soitin kyllä monenlaisissa yhtyeissä, kuten marssibändeissä, big bandeissa ja sinfoniabändissä, mutta muuten siltä ajalta ei hirveästi jäänyt musasuosikkeja. Siinä sitten istuskelin Koffin purjehdustakki päällä jossain Ranskassa, odottelin pizzoja, ja koin olevani niin onnellisesti irrallaan muusta maailmasta sillä hetkellä! Vieläkin nousee karvat pystyyn, kun ajattelen sitä hetkeä. ”Jos saman tarinan asemoi Pariisiin, niin on se ihan eri juttu kuin että jos asiat tapahtuisivat Seinäjoella.” Lentäjän pojasta yksi kysymys. Minusta Vantaa on sellainen pääK u v a: So u n d in ar k is to haast_Edu Kettunen_a.indd 21 haast_Edu Kettunen_a.indd 21 12.8.2021 16.21 12.8.2021 16.21. Entäs sitten toinen suosikkimaisemasi, synnyinpaikkasi Vantaa. – Ei sentään, siellä mä en oikeastaan kuunnellut musaa lainkaan. Tärkeintä on, että teksti soljuu. Tarkoitan, että jos saman tarinan asemoi Pariisiin, niin on se lopulta ihan eri juttu kuin että jos asiat tapahtuisivat jossain Seinäjoella! Jos joissakin kappaleissani seikkaillaan vaikka Pariisi–Rooma–Berliini-akselilla, niin onhan se tekstin haikeusaspekti aivan eri! – On kerrottava yksi tilanne tuolta Ranskan-reissulta, jolloin koin aivan mielettömän onnen ja haikeuden tunteen: oli jouluaatonaatto, ja istuin joen päällä olevassa pizzeriassa. Ja siksi se oli niin hienoa. Näin telkkarista jonkun Eaglesin keikan, ja se teki valtavan vaikutuksen. Hyviä biisejä sisältävä ja hyvin soitettu jenkkimusa kolahti. – Juuri näin. Koin, että se työ ei ollut mitään ideologiaa vaan nimenomaan ammattia, jota harjoitettiin. Sikäli ympyrä sulkeutuu. Takana KIm Lönnholm, Masa Maijanen, Miri Miettinen ja Jarmo Nikku. Koen olevani onnistunut, jos teen riimittömän kappaleen, eikä kuulija edes tajua, että riimit puuttuvat. Mitä mieltä olet tällaisista tulkinnoista. – Ehkä se on maisemien ja tunnelmien aarrearkku. – Hahaa, no tosi vaikea on tuohon sanoa mitään! Tai siis, en mä ole itse sitä koskaan noin ajatellut… Enpä mä kyllä muutenkaan koskaan mieti, mitä mun biisit takoittaa. – Heureka-oivallus oli varmaankin biisi Retki meren rantaan. Eli ei sillä länsirannikolla ollut niin väliä, vaan tärkeämpää oli se, että musa tuntui jotenkin moniulotteiselta. Jo Broadcastin Pacificissa haaveillaan Tyynen valtameren maisemista loskaHelsingissä. Hänestä se edustaa 1980-luvun nousukausioptimismia parhaimmillaan: vilpitöntä uskoa siihen, miten ”pojasta polvi paranee”, ja taivaassa tosiaan on ”ovi miltei mahdottomaan”. Ei tarvitsekaan mietitä niin tarkkaan, miten säkeistöt menevät. Kuvassa edessä Edu Kettunen ja Esa Kaartamo. Kassu Halonenko teidät otti suojateikseen. Siitäkö, kun olit Teksasissa vaihto-oppilaana. SOUNDI 21 meni silloin himaan ihan kympillä. Sen myötä huomasin, että teksti voi soljua ja poukkoilla miten vain. Sitten mukaan tulivat Pariisi, Rooma, Rhône, Livorno, äitelät Ranskan tammikuut… Franko-italialainen maailma toistuu teksteissäsi usein. Kyse on myös siitä, että haluan nimenomaan asemoida biisin johonkin tiettyyn paikkaan. Olihan se aluksi todella vaikeaa ja tuskaisaa, mutta toisella, eli Lentäjän poika -levyllä, löysin oman tekotapani. – Kyllä varmaankin Eagles oli niitä ensimmäisiä, jotka tuosta musiikista upposi. – Alun perin halusin tehdä biisejä suomeksi, koska tiesin, että ei kukaan kuuntele englanninkielisiä tekstejä yhtä tarkkaan. Tykkäsin myös Billy Joelista, ja hänhän taitaa olla itärannikon jätkiä, New Yorkista. Biiseissäsi on aina ollut liikkeelle lähtemisen ja muista maailmoista haaveilemisen meininki. Takomo-studio Pitäjänmäessä oli se kaiken sydän ja pääpaikka, jota kautta minä ja Esakin pääsimme ’piireihin’. Vertauskuvallisesti: miten kasarin pikkutakki vaihtui ysärin villapaitaan. Onko tuo maailma loputon muistojen aarrearkku, josta ammentaa yhä uudelleen. Se valoi uskoa, että hetkinen, tämähän voisi olla minunkin ammattini. Nythän jarmot ja kumppanit ovat soittaneet Toton jätkien kanssa ja olleet Hectorin bändissä lämppäämässäkin. Hieno juttuhan tuossa kaikessa oli juuri se, että mä pääsin verrattain nuorena heittämällä huippustudiomuusikkojen ja tuottajien maailmaan ilman mitään valmiuksia: sieltä vain yhtäkkiä löysin itseni, ja se oli ihan mahtavaa. – Olennaista siinä oli, että ne ihmiset olivat näitä musiikkialan ammattilaisia, eli studiomuusikoita ja tuottajia, ei siis niitä itse staroja. Silti te Broadcastissa tykkäsitte juuri siitä musiikista. Oli todella harmaata, hämärää ja vetistä, ja olin koko pizzerian ainut asiakas. Myöhemmin soittajista tuli studiomuusikoiden ykköskastia. Tai no, Willie Nelsonista taisin innostua Jenkeissä ollessani. Sinusta ja Esa Kaartamosta tuli kuitenkin taitajia ensisijaisesti biisinkirjoitusja tuotantopuolella. Te vietitte vaimosi Lissun ja poikasi Joonathanin kanssa niissä maisemissa liki kolme vuotta, ja näitte asioita, joita normaali suomalainen ei noissa maissa koskaan näe. Eagles ja Earth, Wind & Fire on usein mainittu innoittajina. Miten lauluntekijäpersoonasi lopulta syntyi Broadcastin jälkeen. – Eaglesista pitää sanoa vielä sen verran, että mähän löysin sen jo ennen kuin juuri kukaan muu tiesi Suomessa siitä mitään. Broadcastilla oli myös maine rocklehdistön inhokkina. Ja minä kuitenkin suhtauduin niihinkin vakavuudella. Kirjailija Pontus Purokuru kirjoittaa esseekokoelmassaan Täysin au tomatisoitu avaruushomoluksus kommunismi tuosta hitistäsi. Voi olla sisätai alkuriimejä, tai ei riimejä lainkaan! – Nykyään voin tehdä tekstin rakenteen ihan tarkoituksellakin epäloogiseksi. Biisin vastakohtana toimii Anssi Kelan 1972: itseironinen laulu sukupolvesta, joka valmistui lamaan. Mistä tuo diggailu lähti. Olin ehkä 14-vuotias. Ainakaan 1980-luvulla Amerikan länsirannikkosoundi ei vastannut ajan ideaaleja. Mutta tietenkin oon hirveän iloinen tuollaisesta tulkinnasta! Parempi antaa muiden tulkita, kun itse en osaa sanoa juuta enkä jaata. Ja Earth, Wind & Fire sitten keskilännestä. Sitten kun Eagles nousi Suomessakin suosioon, niin me oltiin Esan kanssa suorastaan loukkaantuneita! Ne vei meiltä Eaglesin! Broadcast toi amerikkalaisen länsirannikon estetiikan suomalaiseen rockiin 80-luvulla
Ja inhosin hänen lauluaan, se tuntui saatananmoiselta hutiloinnilta! Mutta nykyään pidän häntä todella hienona taiteilijana. Edu on tehnyt kunnioitettavan määrän soololevyjä, vaikka monien arvo onkin valjennut vasta jälkeenpäin. Danissa on ehkä sama, on hauska keksiä niille stooreille omat merkitykset. Samalla en usko, että ne itsekään aina tietää, mistä biiseissään laulavat. Cohen kolahti, kun näin telkkarista jonkun videopätkän, jossa oli sellaisia biisejä kuin Chelsea Hotel. – Tuotakin on vaikea sanoa… Perusteemani ovat olleet aina aika samoja. Mutta valitettavasti osaan tehdä vain lauluja – vaikka siis olen ihan tavallinen tallaaja minäkin! Puhutaan muutamasta esikuvas tasi. Ne ovat vain pitkiä ja polveilevia tarinoita. – Diggaan etenkin Late For The Sky -levystä. Me emme Ranskassa ollessamme tienneet siitä oikeastaan mitään! Elimme niin sivussa yhteiskunnasta kuin mahdollista. Ohikiitävän haikeuden ohella lauluissasi toistuu tietty kokonais valtainen pienuus, sellainen ihmet tely muuttuvan maailman edessä. Silti muutit pois Perniöstä ja vanhempiesi eron myötä jouduit etäälle myös äitisi suvusta. Olet luonut oman yhteisön, jossa elää erikoista mutta rentoa porukkaa, ja laulat välkkylä läisistä usein biiseissäsikin. Eli olen noista todellisuuden paikoista ottanut kaikki ne hyvät puolet, ja luonut päässäni niistä utopian, josta tuli vähän eksentrinen ja absurdikin maailma! – Ja kyllähän me sen Ranskanreissun jälkeenkin palattiin tälle seudulle, aluksi Kiskoon ja sitten Kemiöön. Ja alun perin muutin Helsingistä tänne suunnalle, koska äitini suku on Salosta päin. Siinä kiteytyy koko Suomi: se on yhtä aikaa maaseutua ja kaupunkia. Emme edes tajunneet, mikä tilanne Suomessa oli. Mikäs siinä vääräleukai lussa viehättää. K u v at : So u n d in ar k is to K u v at : So u n d in ar k is to haast_Edu Kettunen_a.indd 22 haast_Edu Kettunen_a.indd 22 12.8.2021 16.21 12.8.2021 16.21. Silitetty pöytäliina kertoo siitä, et tä nainen on livahtanut talouteen. Siihen olen pyrkinyt myös omassa musiikissani enenevissä määrin. Muutaman vuoden takainen levy sikin oli nimeltään Kadonnut maailma. – Bowie-diggailuni taisi loppua jonnekin Lodgeriin, silloin mentiin jo liian oudoksi! 14–15-vuotiaana tykkäsin kovasti Ziggyja Aladdin Sane -ajan jutuista, se oli niin täyttä pilvee ja valtavan vapauttavaa meininkiä! Diamond Dogs ja Young Ame ricans ovat myös hienoja levyjä. Paljonko olet näitä miettinyt. Hän taitaa olla myöhempiä suosikke jasi. Sillä on biisejä, joissa ei ole kertosäkeitä. Mutta haluan ajatella sen hyvällä! Mielestäni Vantaa on Suomen New Jersey! Mutta Edu Kettunen ei taida olla Suomen Bruce Springsteen. Sehän on aika jäyhä, tavallaan vanhanaikainenkin. Huoltoasemil la rekkamies vetää kahvia ja lenk kimakkaraa likaisissa haalareissa. – Haha, onhan ne joo hirveitä ilkiöitä! Mutta siinä kyynisyydessä on jotain todella hienoa. Se on Helsingin kupeessa oleva ikuinen altavastaaja, ja siinä on jotain mahtavalla tavalla murheellista ja kaihoisaa. – No en minä ehkä niitäkään niin paljoa… Enemmän mietin sitä, että laulujeni hahmot voivat olla ehkä ulkoisesti rujoja, mutta se antaa tilaa heidän sisäiselle maailmalleen. Tämähän taitaa olla mun biisi, mutta mikä niistä. Hän ei ole ehkä en simmäinen nimi, jonka älyäisi yh distää sinuun. Se kaikki tulee mun suuresta kunnioituksesta noita ihmisiä kohtaan, sellaiset perusduunarit on todella lähellä mun sydäntä. Mietin, että mikäs hitto tämä on... Periaatteeni on, että isommilleen saa piruilla! Dan piruilee myös kaltaisilleen: hehän pilkkaavat olan takaa Los Angelesin touhuja, vaikka ovat itse ihan samanlaisia hapattajia! Mitenkäs Leonard Cohen. Tuolla Kaivo aavikol la -levyllä otin muutamaan biisiin vähän Cohen-henkeä: tein epäloogisia fraaseja ja yritin limittää tekstejä toisiinsa. The River myös! – Brucestakin pitää kertoa hauska juttu: tuossa joskus satuin kuulemaan radiosta jonkun biisin. Levy väistää sellaisen perinteisen rockja pop-estetiikan, siitä pidän! – Liittyen noihin kertosäkeisiin, niin esimerkiksi Eaglesin Lyin’ Eye sissa mua on aina harmittanut, että siinä on se kertosäe! Se tarina on niin hieno, että se pärjäisi aivan hyvin ilman kertsiä. Mutta en tee sitäkään enää niin paljoa. 22 SOUNDI > Soundi-haastattelu kaupunkiseudun sivustakatsoja, jossa on paljon avaraa ja tyhjää ti laa, sekä ne valtavat kehätiet ja len tokenttä, joka korostavat paikan romanttista ohimenevyyden tun nelmaa. Ja sitten Bruce alkaa laulaa I’m On Firea! Voitko kuvitella, luulin Bruce Springsteenin biisiä omakseni! Mutta siinä on kyllä samanlainen intro kuin jossain mun biisissä! Vantaalta sitten mielikuvitusky lääsi Välkkylään. Mutta yksi suuri muutos, mikä meiltä jäi ihan kokonaan näkemättä, oli 1990-luvun alun lama. Jackson Browne. Lapsena vietin paljon kesiä Salossa ja Muurlassa. Helvetin hienoja tekstejä: ei liian hämäriä, mutta sopivan monimutkaisia. Etenkin Nebraska ja The Ghost Of Tom Joad ovat saatanan hyviä levyjä. Jos miettii sinulta vaikka sellai sia biisejä kuin Perseenlämmitin tai Talvet Pariisissa, niin kyllähän niissäkin piruillaan hienostelijoille. 1980-luvulla sitä piti miettiä enemmän, ja toki nykyäänkin silloin, kun tekee muille biisejä. Sellaisten, jotka eivät tavoittele kuuta, vaan tekevät työnsä, elävät elämänsä ja hoitavat perheensä kunnolla, ja sitten kuolevat pois. Ehkä siinä on jotain sellaista perinteistä suomalaista mieskuvaakin – että ei tartte tulla auttamaan. – Nuorena en tykännyt Cohenista yhtään! Se tuntui liian ”taiteelta”... Miten ympäröivän maailman muutos on vaikuttanut laulunte koosi. – Mua on muuttanut biisintekijänä se, että nykyään voin tehdä musaa radiosoitosta piittaamatta. Mutta sekin on oma taidemuotonsa! Muistan, kun lapsena kuuntelin englanninkielisiä biisejä, enkä tietenkään osannut sitä kieltä, joten keksin biiseihin omia tarinoitani. Molemmat ovat Perniön naapuripitäjiä. – Välkkylä on olemassa oleva maisema, jonka olen päässäni buustannut. Sellaisessa pyyteettömässä tsempissä on mielestäni elämän kauneus. – Heh, no joo, ei! Vaikka kyllä mä diggaan Brucesta. – No just siksi mä tykkään Vantaasta! Vantaalaiset eivät saa nyt loukkaantua, mutta mielestäni Vantaa on tavallisuuden huipentuma. Viidelle vuosikymmenelle ripotellulle uralle ei pitkiä taukoja juuri mahdu. David Bowie. Jos en olisi poppari, niin varmaan kuuluisin niihin ihmisiin. Entäs laulujesi mies tai ihmisku va. Onko Välkkylän syntymi nen vaatinut sitä, että olet joutu nut itsellesi tärkeistä paikoista vä hän etäälle. Se muuttuu lopulta yleväksi! – Koen, että Vantaa on työtä tekevien ihmisten paikka. Voisi sanoa, että jos Steely Dan vit tuilee, niin sinä piruilet – olet ehkä piirun verran lempeämpi! – Kyllä varmasti Danilta on tullut sinne vaikutteita. Onko sinulla tiettyjä kausia, joista olet tykännyt. Se on tunne, joka on läsnä myös sinun musiikissasi. Olet sa nonut, että Välkkylässä on vähän vanhaa kotipitäjääsi Perniötä sekä äitisi boheemia sukua. Steely Danista olet myös puhu nut usein. Se on todella raikasta kuunneltavaa kaikessa rakkauslaulujen viidakossa
Olen hommannut studiolleni hyvin hienostuneita etuasteita, että saan juuri sen soundin, mitä haen! – Kyllä minä silti tykkään edelleen puuhastella itsekseni. Elämä on liian lyhyt! Miksi pistää itselleen rajoja, jos asia ei ole ongelma. – Kessukin palaa edelleen, parasta aikaa. En kaipaa bändisoittamista, eikä minulla ole mikään pakko saada kavereita soittamaan levyilleni. Ja onhan tässä paljon keikkojakin luvassa! 30. – Diggaan Calea kyllä kovasti! Ja varmasti monissa biiseissäni on vaikutteita häneltä. Sellainen englantilainen Westerly olisi hieno! Mitä muuta tulevaisuuteesi kuuluu. Biiseissäsi tupakoidaan usein. Soitella vain, ja katsoa, mitä tapahtuu. Sinun alkoholisuhteestasi välittyy enemmänkin nautiskelu, sellainen mannermainen tapa tissu tella. Elämäkerrassasi ei jää epäselväksi, että viini maistuu. Toisaalta olen niin malttamaton, että en jaksa odottaa vaikka viikkoaparia. Joku Kurainen koira -biisi voisi olla ihan Calea. Vuonna 2014 kerroit kuitenkin Juuso Pekkiselle Yle Puheella, että reissuun lähteminen on alkanut pikkuisen poltella. J. Miten tärkeä asia soundit sinulle ovat. Tarkoituksena on kuitenkin jatkaa levyjen ja biisien tekoa. – Ovathan soundit tärkeitä. SOUNDI 23 Cohen teki 1980-luvulta saakka viehättävän outoja tuotannollisia ratkaisuja. Jäikö tämä puheen tasolle. Levyillä on rumpukonetta ja syntetisaattoria. Cale. Aina välillä haaveilen julkaisevani englanninkielisen levyn. heinäkuuta 2021 Puhelinhaastattelu Edu Kettunen on viihtynyt jo pitkään erakkona Kemiönsaaressa. – Tuossapa se suhteeni alkoholiin pähkinänkuoressa tuli! Mielestäni mulla ei ole ongelmaa, vaikka viinistä tykkäänkin. Mutta olen alkanut haaveilla sellaisesta pienestä purjeveneestä. Sitten yritän jollain konstilla ämpyillä jutut itse kasaan! Välillä estetiikastasi ja toimintatavoistasi tulee mieleen J. Sitten Bruce alkaa laulaa I’m On Firea!” K u v a: K at ri Le h to la haast_Edu Kettunen_a.indd 23 haast_Edu Kettunen_a.indd 23 12.8.2021 16.21 12.8.2021 16.21. Avainsana tässä on tuo ”pikkuisen”! Kyllä mulle edelleen etenkin syksyisin tulee kaipuu merelle, mutta tuollainen iso reissu ei kiinnosta. Siitä pitäisi ehkä päästä eroon, mutta en jaksa stressata! Ranskan-reissunne jälkeen olette Lissun kanssa pysyneet maakrapuina. Minulle biisi ja levy ovat kokonaisuus, kaikkien palasten summa. Sivuhuomio päihteistä. Sinullakin on ollut joillakin, enemmän itse äänittämilläsi, levyillä paljon synaja rumpukonejuttuja. Nyt kun sanot, niin kyllähän Kuraisessa koirassa on sitä henkeä. Mutta ehkä tuotannollisesti hänen linjansa on minuun verrattuna enemmän ”hälläväliä”, vaikka tykkään kyllä siitäkin meiningistä suuresti! Se itseluottamus on ihan hillitöntä. Ei siinä sen ylevämpää ole taustalla! – Biisejä en ole tehnyt nyt lainkaan, mutta pöytälaatikossani on englanninkielisiä biisejä. Mutta jos on joitakin juttuja, mitä en vain osaa soittaa tarpeeksi hyvin, soitan kaverit hätiin. – No jäi. Kun kotimaiseen taiteilijan muotokuvaan yhdistetään päihteet, kyse on usein ilottomasta addiktiosta. Mietin, että tämähän taitaa olla mun biisi, mutta mikä niistä. Korona-aikana teit ainakin lastenkirjaa. – Joo, se on jo kustantajalla ja ilmestyy syyskuussa! Olen tehnyt lastenkirjoja aika yksinkertaisesta syystä: tykkään piirtää tilanteita ja kuvia, ja lapset tykkäävät siitä maailmasta. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta ei kai levyjen julkaisemisessa muutenkaan. ”Satuin kuulemaan radiosta jonkun biisin. Itse asiassa viimeisimmillä levyilläni ei konerumpuja ole juuri ollut, ehkä välillä tomifillejä. Kuuntele vaikka Cocainen kertsin lopun bassolasku: sen viimeinen ääni menee ihan päin helvettiä, mutta ei sitä edes huomaa! – Olisi joskus kivaa tehdä levy Calen hengessä. Keikoilla en ole koskaan juonut mitään, edes olutta. Sieltä käsin syntyvät niin levyt kuin lastenkirjatkin
Mutta sooloartistina hän on ensikertalainen. Levyn ytimessä soivat kuitenkin juuri hänelle tärkeät musiikinlajit. 24 SOUNDI Teksti: Jukka Kittilä Sami Yaffa laulaa ensimmäisellä singlellään viimeisistä kerroista. K u v a: M ee ri K o u ta n ie m i 24 SOUNDI sami yaffa -taitto_d.indd 24 sami yaffa -taitto_d.indd 24 12.8.2021 16.27 12.8.2021 16.27. Miehen esikoissoolo on siis saanut monipuolisesti vaikutteita musiikista ympäri maailman. TEEN SEN ITSE Sami Yaffa on reissannut elämässään paljon, mikä on käynyt ilmi myös hänen Sound Tracker -sarjastaan. Rönsyävä rocklevy kulkee profeettojen pettymyksestä maailmanlopun perumiseen
Tässä se opetteli lentämään koko kesän. Katolla majailevilla lokeilla on muuta asiaa. Nehän halusi kuulla koko levyn. Ne kävi ruokkimassa sitä. Hän on sitkeästi vältellyt sitä, varmistellut tarvitaanko hänen lauluharmonioitaan ihan välttämättä. – Kyllä mä soitin niitä bändien jätkille, joitain koikeiltiin treeneissäkin. 16-vuotiaana Yaffa aloitti muusikon taipaleensa Pelle Miljoona Oy:n basistina klassikkoalbumilla Moottoritie on kuuma (1980). Parhaat levyjulkkaripirskeet ikinä. Runsaan vuosikymmenen ajan Yaffa on soittanut Michael Monroen nimeä kantavan yhtyeen basistina, sitä edeltävät puoli vuosikymmentä kuluivat New York Dollsissa. Ja jos Tintti-sarjakuvat herättivätkin halun lähteä maailmalle, niin Hanoi Rocksin musiikki sinne 1980-luvulla vei. – Tossa ne pitää meteliä, koko yön. Jerusalem Slimistä muotoutui Demolition 23, jonka riveihin löysi tiensä myös Nasty Suicide. Mutta nyt hänkin on omillaan, julkaisemassa ensimmäistä soololevyään. Yaffan vaimo, valokuvaaja ja dokumentaristi Meeri Koutaniemi, ajoi auton kioskin viereen. Kioskilla ei ollut stereoita. Mutta muut eivät saaneet kiinni siitä, mitä biiseiltä halusin. Kelasin, että perkele, ehkä voin tehdä nämä ihan itsekin. Viimein se lensi pois. Andy McCoyn kanssa Yaffa soitti jo ennen Hanoi Rocksia Pelle Miljoona Oy:ssa. Siinä vaiheessa piha oli jo ihan lokinpaskassa, Yaffa nauraa. Viime kesänä niiltä putosi yksi beibi tänne meidän takapihalle. Hän haluaisi puhua soololevystään. Vuosien mittaan kuitenkin kertyi biisejä, joista kuulin, etteivät ne sopineet Monroen bändille tai New York Dollsille. Ansioluetteloon mahtuu myös visiitti Joan Jett And The Blackheartsissa, oma etnosävytteisesti rokkaava Mad Juana -yhtye sekä muutamakin muu pesti. Sami Yaffa, ristimänimeltään Sami Takamäki, ei ole mikään lokinpoikanen. Mutta aina tulee vastaan uutta: pandemia-ajan myötä ennenkokemattomat levynjulkaisukestit. Michael Monroen kanssa hän palasi yhteen 1990-luvun alussa Jerusalem Slim -yhtyeessä. SOUNDI 25 T akapihallaan istuva Sami Yaffa kääntää katseensa viereisen talon katolle. Ajatusta soololevystä on pitänyt loitolla sekin, että Yaffa on aina puolittain inhonnut laulamista, taustalauluakin. – Avattiin ovet, väännettiin Jamaikan staililla stereot täysille ja kuunneltiin levy. – Rajoitusten takia pidin The Last Time -sinkun julkkaribileet muutamille frendeille lähipuiston kioskilla. Laulun polku Yaffan soololevy kantaa nimeä The Innermost Journey To Your Outermost Mind. K u v a: M ee ri K o u ta n ie m i SOUNDI 25 sami yaffa -taitto_d.indd 25 sami yaffa -taitto_d.indd 25 12.8.2021 16.27 12.8.2021 16.27. – En ole kokenut tarvetta tehdä soololevyä, olen soittanut niin hyvissä bändeissä. Miksi se ilmestyy ”vasta” nyt, kun takana on jo neljä vuosikymmentä muusikkona. Biisien kirjoittamiseen osallistuminen on ollut mulle tarpeeksi
Hoidettiin diili ja Gabi järkkäsi mulle Inkfish Studion ja käsittämättömän sound engineerin Erno Laitisen. Rönsyävän – joskaan ei sillä tavoin kuin olettivat he, jotka seurasivat Yaffan toimittamaa ja juontamaa, musiikkikulttuureihin halki maailman tutustunutta Sound Tracker -dokumenttisarjaa. Osaanhan mä laulaa, olen niin kauan laulanut. – Kun hiffasin, että näistä biiseistä voi tulla täyspitkä levy, kysyin keikkamyyjältämme Jake Hannulalta, kenelle tämä matsku voisi sopia. 26 SOUNDI SOUNDI 27 26 SOUNDI – Kelasin ensin, että tekisin levyn Slash’s Snakepit -tyylillä, vierailevin solistein. Hannula ehdotti Gabia, joka diggasikin biiseistä ihan armottomasti. A&R-jannu ei tajua kuulevansa saman miksauksen toistamiseen ja pääsee pätemään, että joo, toi toinen on parempi, Yaffa nauraa. Kun kädet olivat vapaat, teki Yaffa juuri sellaisen levyn kuin halusi. Moikkasin Elli Haloota, ja sitten Gabi tuli siihen. Mutta kun kuuntelin demoja, joihin olin itse vetänyt laulut, totesin että tämä uusi polku pitää tsekata. Muistin Gabin bändin Floyd Superstarin ja Pete Europan (sekä Dile Kolasen) kanssa 1980-luvulla. Gabi vastasi ”The Pin Ups”. Yaffa korostaa rakastavansa maailmanmusiikkia, mutta hänen juurensa ovat rockissa ja punkissa. Mä olin että wau! Yaffa ja Hakanen olivat tavanneet vastikään, kun Meeri Koutaniemelle myönnettiin Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto 2019. Vapaat kädet Jos levy-yhtiön A&R-manageri änkeää voimiensa tunnossa studioon ja vaatii kuulla levystä vaihtoehtoisen miksauksen, suosittelee Yaffa ikivanhaa kikkaa. Vaikka onhan solistin homma niin helvetin erilainen kuin taustalaulajan, pitää olla emotionaalisesti läsnä, todella tarkka kaikessa. Olisin saanut aika hienon kaartin jodlaamaan. Yaffa sai kannustusta ystäviltä, jotka kuulivat soolobiisien demoversioita. – Siellä me kaupungintalolla juotiin shampanjaa ja kuunneltiin pormestaria. En! Miksi vetäisin, jos mun sisälläni on monia erilaisia soundeja. Kysyin varovaisesti, että eikös me olla tavattu. Gabi sanoi, että studio on käytettävissäsi, menet sinne ja käytät niin paljon aikaa kuin tarvit, mä kuuntelen levyn vasta kun se on valmis. Vallila Music House -yhtiön Gabi Hakanen antoi Yaffalle täysin vapaat kädet. – Ja kun nyt ekaa kertaa laulan liidejä, niin vedänkö läpi levyn yhdellä soundilla. Soololevyn keskeisiä innoittajia olivat The Rolling Stonesin ja The Clashin kaltaiset yhtyeet, jotka eivät ole arkailleet tuoda rockiinsa sävyjä monista musiikkityyleistä. Ne teki vain kaksi keikkaa kahden vuoden aikana, pari singleä ja yhden ep:n, mutta bändin maine oli tuotantoa isompi. Moni tosin kysyi ensin, kuka biiseissä laulaa, ja yllättyi Yaffan vastauksesta. Tulikin suoraan nyrkillä naamaan.” K u v a: M ee ri K o u ta n ie m i sami yaffa -taitto_d.indd 26 sami yaffa -taitto_d.indd 26 12.8.2021 16.28 12.8.2021 16.28. Tähän vilunkipeliin ei ollut soololevyn tiimoilta tarvetta. – Soita äsken soittamasi miksaus uudestaan. – Jane’s Addiction taas oli 1980-luvulla yksi ainoista monenlaista kamaa levyilleen tuoneista bändeistä, Ritual ”Moni kelasi, että täältä tulee jotain hippibalkania
Tuottaja Bob Ezrin ehdotti sitä lainia Hanoille. Sami Yaffan muusikkotuttavien määrän tietäen ei ole yllätys, että soololevylle on löytynyt vaivatta suuri joukko soittajia. K u v a: M ar k u s P aa ja la sami yaffa -taitto_d.indd 27 sami yaffa -taitto_d.indd 27 12.8.2021 16.28 12.8.2021 16.28. Melkein jokaisessa biisissä oikeanpuoleinen kitara on Yaffan soittama. – Tykkään James Williamsonin jutuista The Stoogesissa, mutta rakastan Ron Ashetonin rujoa otetta Fun Housella. Yaffa soitti Raitsikan kanssa tovin yhdessä Smackin viimeisissä käänteissä. Kaikki sanoo, että hä, sehän kuulostaa ihan paskalta. Mulle se tuli Hanoista, Two Steps From The Move -levyn Futurama-biisistä. Tuli enemmän, 12-kielisine slidesooloineen kaikkineen. Timo Kämäräinen ja Rane Raitsikka (kuvassa). Pari biisiä kaipasi yhä kitaroitaan. Mutta sitä se ei ollut. Samaa raskasta, snadisti myöhässä olevaa rujoutta on Link Wraylla ja jopa Keith Richardsilla. Chris veti neljä biisiä – vai viisi. Pellen jokaisessa biisissä piti olla jotain sanottavaa, tyhjää ei lähdetty jauhamaan. Loppu on peruttu Pelle Miljoonan kanssa soittaessa nuorelle Sami Yaffalle iskostui laululyriikan merkitys. Motör together Kun rock ja punk kulkevat punaisena lankana, ei levyn ensimmäinen single voisi olla reggaebiisi Rotten Roots saati country-vetoinen Down At St. The Chelsea Smilesin kitaristi, nykyään Stone Sourissa soittava Christian Martucci oli Yaffan ensimmäinen valinta. Katos vaan. – Joo, siitä vyöryvästä, hevistä riffistä tulee Metropolis mieleen! Jengi on aina Armageddon Togetherin kuultuaan ihan hengästyneitä, mutta pyytävät jo kohta mua soittamaan sen uudestaan. – Rane on todella hämärä, monipuolinen kitaristi, sen soiton tunnistaa aina. Se ei tarkoita, että riffissä olisi etnovibaa. Kuuntelen yhä No Sleep ’til Hammersmithiä, se on mun bible. Kun hän pohti kitaristeja, haki hän oman soittonsa rinnalle sopivaa rujoa otetta. New York Dolls -vuosinaan Yaffa tutustui The Chelsea Smiles -yhtyeeseen, jonka rumpali Karl Rockfist soittaa nykyään Monroen riveissä. 1990-luvulla sama monipuolisuus kuuluu Nick Cave & The Bad Seedsin jutuissa ja PJ Harveyn To Bring You My Love -levyllä. Pahempi olisi, jos sinkun nimi olisi Jumpin’ Jack Flash. – Mun piti soittaa yksi juttu uudestaan, se oli vähän off time. Joe’s -biisiin sävyjä, joihin jo valitut kitaristit eivät välttämättä olisi oikeita. Yaffa ylistää Jonesia kitaristina, samoin Michael Monroen yhtyeen toista kitaristia, myös New York Dollsissa soittanutta Steve Contea. Moni kelasi, että täältä tulee jotain hippibalkania. Biisin sai käsiinsä Timo Kämäräinen, ohjeistuksena ”Faces, enemmän tai vähemmän”. Lähetin biisit, joihin olin itse soittanut skebat, ja kerroin, että nämä jutut pysyy sellaisina kuin on, muuten saat keksiä lisää. Yaffan debyyttisinkku sooloartistina kantaa samaa nimeä kuin The Rolling Stonesin ensimmäinen Keith Richardsin ja Mick Jaggerin kirjoittama (joskin vahvasti gospel-standardiin This May Be The Last Time nojaava) single The Last Time (1965). Yaffa pyysi kitaroimaan ystäväänsä Lepakon ajoilta saakka, Atomirotassa soittavaa Rane Raitsikkaa. – Christian on maailman nastoin kundi. Avausraita Armageddon Togetherin riffi juontaa Sound Tracker -sarjan vuosiin 2014–15. Suorasukaisesti rokkaava The Last Time kuulostaa ilmiselvältä valinnalta. Tulikin suoraan nyrkillä naamaan. Keikkamyyjämme Olli Vartiainen tokaisi, että kuuntele nyt, tietenkin se on The Last Time. Jos musavideolla soolossa hyppäisi esiin tuo rakas blondini, jengi kysyisi että mikä soololevy tämä muka on. Siinähän on Makken mieletön huuliharppusoolokin. Ja toimiihan se. Se opiskeli kitaransoittoa vitusti, opetti Social Distortionin Mike Nessiä soittamaan Losissa. – Ai onko Lemmy käyttänyt sitä. Levy käynnistyy Motörheadin malliin. Se ei mennyt mitään Jimmy Page -juttua vaan päätyi vanhan funkin ja soulin kautta punkiin. – Timppa on todella hevi ja rujo soittaja, se sopi loistavasti tähän juttuun. Joe’s. Mutta sooloartisti ei halunnut selkeää yhteyttä Monroe-bändin soundiin. – Germinator oli ehdolla, mutta se oli biiseistä eniten Monroe-tyylinen. Vastaan että hä, ihan mielettömältä se kuulostaa! Myös biisin ”Clean your clock” -säe tuo mieleen Lemmy Kilmisterin sanataiteen. – Myös levyn avaava Armageddon Together oli harkinnassa, mutta se oli sinkuksi liian hevi. Motörhead, varsinkin varhainen, on hienoa matskua. 26 SOUNDI SOUNDI 27 VAIKKA ENNAKKOTIEDOT toisin väittävät, Rich Jones ei soita Sami Yaffan soololevyllä. Mä en edes tiennyt silloin, mitä se tarkoittaa. Rane soittaa puolella levyn biiseistä. Sopivasti paluumuuttajana Suomeen saapui Problemsista, Cherry Bombzista ja Cheap And Nastysta tuttu Timo Kaltio. Faces-fanina Yaffa kaipasi Down At St. Etenkin albumin kitaraosastolla kuullaan korkeatasoista vääntöä, kun mukana on mm. Biisinteon ohella Jones osallistui levylle taustalaulajana. – Mä yritin etsiä jotain muuta titteliä, mutta onhan tuon nimisiä biisejä toisaalta aika monta. Naureskeltiin Erno Laitisen kanssa studiossa, että tässä mä nyt korjaan Kämäräistä! RUJOILLA KIELILLÄ de lo Habitual -levy (1990) on ihan posketon
Avenuen välissä. – Janne on soittanut varmaan kaksivuotiaasta saakka. kadulla, nykyisten 8. Yaffa nauraa tottuneensa Hanoi Rocksin ja New York Dollsin kaltaisissa bändeissä nojaamaan vähän eteenpäin. Naureskelin, että tämä on ihan älytöntä. Kuiskasin äänittäjälle, että pane pyörimään. Muutaman tekstin Yaffa kirjoitti itse, muun muassa Armageddon Togetherin. 1990-luvun alussa New Yorkissa asuva Yaffa kuuli kaupunkiin saapuvasta suomalaisesta surfbändistä Laika And The Cosmonauts, jossa soittivat Janne Haavisto ja Mikko Lankinen. Bii sissä talonmies Jesus, alakerran naapuri Moses ja kulmakaupan Mohammed ovat kin profeettoja, jotka ovat seuraamassa mi ten ihmiset käyttäytyvät. – Tämä matka oli rakenteeltaan alusta saakka selvä, bii sijärjestyksestä ei ollut kysymystäkään. Sanoituksis sa avitti kitaristi Rich Jones, yhtyetoveri Michael Mon roen bändistä. Janne on instinktiivinen, halusin ettei se kelaa liikaa. Haaviston jämäkän, tarkan takakenon kyytiin hyppääminen oli basistille uusi haaste. Kerroin Richille ajatuk siani biisien teemoista ja lähetin hyräiltyjä lauluraitoja, sisällöltään ihan nonsenseä. Menin katsomaan keikkaa, moikattiin ja ryypättiin kuin siat. Aamuisin hain croissantit, bagelit ja kahvit Mohammedin perheeltä. Mädät juuret Yes ja Genesis sikseen, mutta eihän Cancel The End Of The Worldin avaruudessa voi olla kuulematta Pink Floyd vi vahteita, funkia ja reggaeta vasten. Asuin New Yorkissa 37. Hän ei saa teksteistään tarpeeksi krediittiä. Bändin täydentävät HIM:in riveistäkin tutut Mikko "Linde" Lindström (vas.) ja Janne "Burton" Puurtinen (oik). – Soitin Jannelle biisin studiossa ja hän sanoi, että anna mä kokeilen. The Innermost Journey To Your Outermost Mind otsikon voi tulkita toiveikkaak si, mutta ennen kaikkea se puhuu uskal luksesta. Haavisto ei empinyt. Ala kerrassa asui nuorempi kundi Moses, joka keräsi Niken tennareita ja teki ties mitä bisneksiä. Mikkohan soitti meidän kanssa myös aikoinaan. Hän sanoi että Sami, kun mä olin pieni, Euroopassa oli viisi diktaat toria, täällä menee ihan hyvin. Armageddon Together -biisissä Haavistosta kuoriutui oman elämänsä Motörhead-rumpali Philthy Animal Taylor. – Elämässä on aina toivoa, oli maapallo kuinka vituil laan tahansa. Ystävysten yhteys katkesi runsaaksi vuosikymmeneksi. Jannen veli Olli on kitaristi, sisar Susanna laulaja-näyttelijä, isä Jukka vibrafonisti. Siksi siellä on niin ufoja fillejä yllättävissä kohdissa. SAMI YAFFA ja J. Onhan meillä ollut kaikkea mustasta surmasta toiseen maailmansotaan. Haaviston perhehän on tosi musikaalinen. Menin aina löhöämään Jukan vibrafonin alle, kun se alkoi soittaa. – Uskalluksesta mennä oman mielensä sisään ja katsoa, kuinka pitkälle uskaltaa revittää. Talonmieheni oli vanhempi puertoricolainen Jesus. Konseptilp, Yesin ja Genesisin tyyliin, puhdasta progea, Yaffa virnistää. Siitä ystävyys taas käynnistyi. Rich lähetti ihan huikeita tekstejä takaisin. Kun soololevy tuli ajankohtaiseksi, kysyi Yaffa ystävältään, haluaisiko tämä matkata Espanjaan äänittämään rummut. Sovittiin, että hän kokeilee uudestaan ja sitten kuunnellaan molemmat otot. Monroe-pestin myötä Yaffa matkasi Suomeen yhä enemmän ja törmäsi yhä useammin myös Haavistoon. Lapsuudenystävät jammailivat jo teineinä kimpassa kaikkea rockista jazziin ja funkiin, Weather Reportista Jeff Beckiin. – Melkein koko levy tehtiin tuolla tavalla. Biisin päätteeksi sanoin, että se oli siinä. Janne ihmetteli, että eihän hän tiedä edes sovitusta. Ainahan se on ollut, tämä ei ole mikään eri tyinen vaan normaali tilanne. – Tämähän perustuu ihan oikeaan stooriin. Kuunneltiin, ja Janne totesi, että eka oli parempi. EKAN OTON HAAVISTO Janne Haavisto (toinen oik.) päätyi Yaffan livebändiinkin. Puu ei ole kasvanut oikein.” K u v a: E li as R y y n än en sami yaffa -taitto_d.indd 28 sami yaffa -taitto_d.indd 28 12.8.2021 16.28 12.8.2021 16.28. – Mutta se toi levylle makean, vahvan grooven, joka ikiseen biisiin. Faijavainaa heitti aikoinaan hyvin, kun valitin jotain maailman tilasta. – Janne kysyi, miten haluan hänen soittavan biisin, haluanko hänen räiskivän täysillä. 28 SOUNDI Tyhjää Yaffa ei halunnut jauhaa nytkään. ja 9. Cancel The End Of The Worldin sanoi tuksen Yaffa tilasi Jonesilta vastapainoksi aloitukselle. Sanoin, että just sitä haluan, tee niin kuin Philthy Animal tekisi. Jos alussa siintää armageddon, päättyy levy maailman lopun perumiseen. – Rich on yksi parhaita lyyrikoita englannin kielessä, ihan uskomaton. Onhan nimessä kyse elämäntyy listäkin, kaikista kokeiluista, mitä olen tehnyt matkan var rella. Karjalaisen yhtyeen rumpali Janne Haavisto soittavat nyt ensimmäistä kertaa virallisesti samassa yhtyeessä. – Mä olin että hä. Siitäkin levylle päätyi eka otto, ihan mieletön. ”Yhdysvallat on rakennettu mädäntyneille juurille, kansanmurhan ja orjuuden ylle. He pettyvät näke määnsä
TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. ROOMESCAPE.FI HELSINKI . TAMPERE . Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA Room Escape tulostus.indd 29 Room Escape tulostus.indd 29 12.8.2021 8.25 12.8.2021 8.25. Selvitätkö tiesi ulos
Joe’s -biisissä. Entinen mimmikaverini oli etiopialainen. Onhan se paha bändi, jumalauta. Rotten Rootsista hän sanoi, ettei osaa kirjoittaa reggaeta, hänhän on punk-rokkari. Käyt koko ajan sisäistä dialogia siitä, mitä haluat sanoa, mutta et voi. Poika manasi monesti himaan tullessaan, että vittu noita kyttiä, uhkailevat ihan ilman syytä. Noihin vuosiin mahtui rajuja juttuja. Olin sen kundin elämässä kun hän oli 12–18-vuotias. Selkein reggaebiisi on Rotten Roots. Välillä kundi lupasikin muuttaa tapansa. Yaffalla ja Jonesilla on monia kosteita iltoja takanaan. Isäpuolena sulla on raja, miten lähelle lasta pääset. Todistin sitä ihan vierestä asuessani New Yorkissa. Hanoi Rocks ja New York Dolls ovat pelkkä pintaraapaisu vuonna 1980 käynnistyneestä muusikonurasta. Yaffa koki, että täytyy levylle yksi biisi dokaamisestakin kirjoittaa. Teksti on malliesimerkki siitä, miten Rich Jones astui mukavuusalueensa ulkopuolelle. ”Here I am again / Walking sideways in the rain”, laulaa Yaffa country-sävyisessä Down At St. Kun Sami Yaffa ja Andy McCoy muuttivat 1980 Tukholmaan, osti Yaffa Black Market Clash -ep:n, joka koostui The Clash -harvinaisuuksista. Tummat drinkit The Last Time syntyi lauseista, joita olemme kaikki kuulleet, monet itse sanoneet. Mutta ei sanoista liikaa kannata puhua, joku muu voi ja saa nähdä ne ihan eri tavalla. Kelaa, jos itse joutuisit kasvuvuosinasi ihonvärisi tai taustasi vuoksi niiden silmätikuksi, joiden pitäisi olla turvamme. Levy ei lähtenyt soittimesta kuukausiin, sydämestä ei koskaan. Niin addiktioissa kuin parisuhteissa ihminen ajautuu tilanteisiin, joissa vannoo, ettei enää koskaan tee niin kuin juuri teki. – Jos todelliset jutut saa puettua biiseihin, niistä voi tulla tosi vahvoja. – Yhdysvallat on rakennettu mädäntyneille juurille, kansanmurhan ja orjuuden ylle. Diggaan joitain niiden levyjä ja tiedän, että Rich diggaa todella paljon. ”Elämässä on aina toivoa, oli maapallo kuinka vituillaan tahansa.” Jos Sami Yaffan ensimmäinen sooloalbumi ilmestyy uralla verrattain myöhään, on hän ehtinyt opetella musiikintekoa ja soittamista varmasti tarpeeksi huolella. – Se kumpuaa suhteestani exäni poikaan. – Wau! Katos perkele. – Richin ensireaktio oli, ettei hän pysty tekemään biiseihini mitään. Hänen poikansa oli teini-ikäinen kun olimme yhdessä. K u v at : M ee ri K o u ta n ie m i sami yaffa -taitto_d.indd 30 sami yaffa -taitto_d.indd 30 12.8.2021 16.28 12.8.2021 16.28. Mutta mähän sekosin ihan täysin kun kuulin Richin laulaman demon lyriikoineen! Idea Rotten Rootsiin syntyi, kun Yaffa kävi muusikkoystäviensä kanssa keskustelua poliisin käsissä henkensä menettäneestä George Floydista. Biisin läpi kulkevat kaksi päällekkäistä lauluraitaa viimeistelevät Floyd-viban. Niillähän on dubia paljon. Puu ei ole kasvanut oikein. En osaa olla Bootsy Collins, enkä ihan täysin Pink Floydkaan, joten biisistä tuli omanlaisensa elukka. Näin miten tyyppi tuhosi itseään ja yritin neuvoa, että olen käynyt tuon läpi, usko mua, toi ei ole hyvä. The Clashilla on keskeinen vaikutus siihen, että reggae on niin vahvassa roolissa Yaffan soololevyllä. 30 SOUNDI – Halusin tehdä semmoisen Bootsy Collins meets Pink Floyd -jutun. Väliosan toistuva ”Nothing ever changes” -hokema tuo mieleen dub-sävyistään tunnetun post punk -yhtye Killing Joken solistin Jaz Colemanin julistuksen. Näin ne Nosturissa kymmenkunta vuotta sitten. – Biisissä on sekä juttuja, joita molempien suusta tuli, että juttuja, joita halusimme sanoa
– Tasapainotin sitä todella tyypillisellä 50–60-luvun lyriikalla, tosi suoralla rakkauslaululla, ilman peittelyä ja metaforia. – Jaakko Laitinen & Väärä Raha soitti pari keikkaa Mad Juanan kanssa. Loppuun heitin käskyn: Buy it! – Räjähdettiin nauramaan, että mitä just äsken tapahtui. Jätettiin se levylle sellaisenaan. Kelasin ensin, että menisin äänittämään torvia Serbiaan, mutta totesin, että paljon kovempi jätkä löytyy Turusta, Yaffa virnuilee. Mutta onhan se vaarallinen hevonen. Kysyin, miksi biisistä piti tehdä niin hevi, drinking is fun. sami yaffa -taitto_d.indd 31 sami yaffa -taitto_d.indd 31 12.8.2021 16.28 12.8.2021 16.28. Yaffa ei ollut varma, sopisiko se kokonaisuuteen. – Rich asuu Toronton lähellä, ajaa usein St. Selvisi, että se on kodittomille alkoholisteille paikka, missä he voivat viettää viimeiset päivänsä arvokkaasti, sen sijaan että kuolisivat pahvilaatikkoon. Biisissä on synkooppibassolinja, laulu taas on ihan suora. Ja Germinatorissa vielä kitarasoolon päälle huuliharppusoolo. Joe’s Mission -nimisen mestan ohi. Biisien kirjoitusmetodi on nykyään niin tiivis, ihmiset kuulemma kyllästyy pitkiin sooloihin. Kun Rich kertoi paikasta, olin ihan tippa linssissä. Äänitimme hänelle esimerkkiä, mihin tyyliin hän voisi vetää. Pitäisi olla kahdet eri aivot, jotka ei saisi olla tekemisissä keskenään. Yaffa säästi biisin soololevylleen, koska hänelle oli tärkeää säilyttää riffi hardcore-muodossaan. Siinäkin Jones ensin ihmetteli, mitä hän muka voisi tehdä biisin hyväksi. Hän päätti ottaa selvää, mikä mesta se on. Pohjoisafrikkalaiseen rytmiikkaan pohjaava You Gimme Fever oli hilkulla tippua levyltä. – Selling Me Shit kuvastaa kyllästymistäni nykypäivään. – You Gimme Fever tulee olemaan biiseistä livenä hankalin. Rakastuin niiden balkanin ja tangon yhdistelmään. Kaikilla mun suosikkibändeillä on pitkiä sooloja, siksi tässäkin biisissä. – Rich halusi vaihtaa sovitusta, mutta sanoin että ei. Kelasin, että väliosan reggae breakdowniin tulisi yksi jamaikalainen mimmi vetämään sen shitsellerin roolin. Koko ajan sulle myydään jotain, joka puolelta. Siitä tuli odotettua tummempi. Sehän alkoi toimia. Ne pääsevät irti Look Aheadissa. Olihan hän kahdeksan kuukauden Murphy’s Law -pestissään ottanut haltuun oikeaoppisen hc-riffittelyn. Balkania Turusta On levyllä paikkansa myös balkan-sävyille. Aloin vain tilittää suunnittelematta, kaupitella pientä mopoa ja olkihattua, selittää että niiden avulla olet cool. Pyysin Jarkko ”Jargeli” Niemelän soittamaan torvet Look Aheadiin, hän on ihan käsittämätön soittaja. Biisi kertoo siitä, miten minä tai kuka tahansa saattaa päätyä sellaiseen mestaan. Suoraksi rockiksi uhkasi kääntyä Selling Me Shitin riffi, kun Michael Monroen bändi kokeili biisiä
– Oli tiedossa monen vuoden ajan, että me kolme haluamme tehdä musiikkia yhdessä, mutta sopivaa ajankohtaa ei yksinkertaisesti löytynyt. – Auri ei niinkään perustu rationaaliseen ajatteluun ja järkiperäiseen suunnitteluun vaan kyse on enemmänkin sattumasta, tunteesta ja sydämestä. Auri II: Those We Don’t Speak Paluu autereiseen maailmaan Nightwishin Tuomas Holopaisen ja Troy Donockleyn sekä Johanna Kurkelan muodostama Auri-yhtye aloitti toimintansa arvaamattomana projektina. Johanna Kurkela, Troy Donockley ja Tuomas Holopainen päätyvät muun muassa tällaiseen naurunsekaiseen lopputulemaan, kun heille esittää hypoteettisen kysymyksen ”mitä tapahtuu kolmannen Auri-albumin aikoihin”. Kun Nightwish sitten jäi yli vuoden mittaiselle tauolle loppuvuodesta 2016, tilanne muuttui kertaheitolla suosiollisemmaksi, aloittaa Holopainen. Sävelsin sen alun perin Johannalle, mutta biisi ei kuitenkaan lopulta löytänyt tilaa hänen soololevyltään. Vaikka Auri toimii Nightwishin aikataulujen ehdoilla, sen käytännön toiminta ei silti aina perustu rationaaliseen ajatteluun. Onneksi ei, sillä Aphrodite Rising avasi meille tietä kohti Aurin debyyttiä, sanoo Donockley. – Aurin ensimmäinen varsinainen kappale oli Aphrodite Rising. Cornwallin rannikYhtye, jossa on kyse sattumasta, tunteesta ja sydämestä. Kun esimerkiksi ajatus debyyttialbumin tekemisestä alkoi aikoinaan vahvistua, lähdimme ensin ottamaan bändikuvia Lounais-Englantiin. 32 SOUNDI SOUNDI 33 Teksti: Timo Isoaho E hkäpä avaruusoliot saapuvat ja valtaavat maapallon. Of taas sai ponnahduslaudakseen koko maailman pikavauhdilla pysäyttäneen pandemian. Nyt takana on kaksi Auri-levyä. Yhtyeen nimeä kantaneen debyytin syntymiseksi tarvittiin Nightwishin pitkän uran ensimmäinen varsinainen levähdystauko. K u v a: M ik ko Li n n av u o ri auri-taitto_b.indd 32 auri-taitto_b.indd 32 12.8.2021 16.33 12.8.2021 16.33. Nyt käsillä on esiintymislavoistakin haaveilevan kokoonpanon toinen studioalbumi Auri II: Those We Don’t Speak Of, ja sen myötä kannattaa haudata viimeisetkin puheet lyhytikäisestä kokeilusta
Kun sitten aloimme miksata biisiä ääniteknikko Tero Kinnusen kanssa, katsoimme toisiamme ja totesimme, ettei kappale itse asiassa tarvitse näitä kuorrutuksia. Kun kirjoitimme albumia, valtavat luomisvoimat virtasivat kehon lävitse ja tekemisen aikana alkoi tuntua myös siltä kuin olisin ollut matkalla kotiin, kuvailee Kurkela. Lopputulos ei sitten jätäkään paljon toivomisen varaa. Menestyksekkään uran soolomateriaa linsa kanssa tehneelle Johanna Kurkelalle Auri on ollut matka unelmien musiikilli seen kotiin. – Ainakin minä pidin Auria jossakin varhaisessa vaiheessa projektina – mahdollisesti jopa lyhytikäisenä projektina –, mutta ajatusmaailma alkoi muuttua varsin nopeasti. Meille kävi päinvastoin, sanoo Donockley. Kun toisen levyn valmisteleminen sitten alkoi tällaisessa luovuutta ruokkivassa turvapaikassa, säveltäminen ja sanoittaminen tuntui vieläkin antoisammalta, kertoo Kurkela. Minähän suunnittelin Aurin debyytin aikoihin myös soololevyä, mutta yhtäkkiä omalle jutulle ei ollutkaan enää mitään tarvetta. – Light And Flood -kappale taas on esimerkki hieman toisenlaisesta yhteistyöstä. – Kun lähetän uuden demon Tuomakselle ja Johannalle, en mieti hetkeäkään, että pitävätköhän he tästä. – Aurin ensimmäinen levy oli minulle henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeä juttu, sillä löysin sen valmistelemisen aikana itsestäni uudenlaisen biisinkirjoittajan ja laulajan. K u v a: M ik ko Li n n av u o ri auri-taitto_b.indd 33 auri-taitto_b.indd 33 12.8.2021 16.33 12.8.2021 16.33. Mutta jos Nightwish on varsin hitaasti käänty vä öljytankkeri niin tässä maailmassa Auri on ketterä huvipursi, jolla pääsee liikkeelle hyvin nopeasti, vertaa Donockley. Loppujen lopuksi jätimme muutamiin kulmiin hieman musiikillista taikapölyä, mutta tässäkin tapauksessa vähemmän oli lopulta enemmän. – Kun valmistelimme Light And Floodin lopullista versiota Troyn demon pohjalta, lisäsin kappaleeseen kaikenlaisia mausteita ja erilaisia laulujuttuja Tuomaksen kanssa. Ei mennyt kauan kun lähetin Troylle viestin: ”It’s incredible! It takes me places!” Sitten jäin tuijottamaan kirjoittamaani sähköpostia... – Musiikin tekemisen matka käynnistyy aina samasta satamasta. Kappaleiden viimeistely tapahtuu aina meidän kolmen kesken, kuvailee Tuomas ja jatkaa: – Voisin mainita esimerkkinä uuden levyn ensimmäisen singlelohkaisun Pearl Divingin. Alkukesällä 2020, vain kolme kuukautta suunnitelmien muuttumisen jälkeen, Aurin toisen levyn kaikki sävellykset olivat valmiina. Tiesittekö jo tuolloin, että Auri tulee julkaisemaan useita pitkäsoittoja. Hah hah! N yt, hieman yli kolme vuotta ensilevyn jälkeen, käsissä on Aurin toinen pitkäsoitto, alaotsikoltaan Those We Don’t Speak Of. Tuntui nimittäin aidosti siltä, että ihmiset ottivat Aurin musiikin vastaan hyvin avoimin mielin, eikä silmiin juuri osunutkaan ”eihän tämä olekaan mitään Nightwishiä” -tölväisyjä. – Biisit syntyvät täysin vapaasti, ilman mitään rajoja. On äärimmäisen vapauttavaa tehdä kappaleita, kun muut yhtyeen jäsenet ovat täsmälleen samalla aaltopituudella, sanoo Donockley. – Valmistelemme tahoillamme melko valmiina biisejä, niin sävellyksien kuin sanoitustenkin osalta. – Kun lehdissä kirjoitettiin harhaanjohtavasti jonkinlaisesta Nightwishin sivuprojektista, aika monen kuulijan odotukset saattoivat harhautua väärille poluille, aloittaa Donockley ja jatkaa: – Mutta ehkä maailma ei lopulta olekaan niin yksinkertainen ja ahdasmielinen paikka. – Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti ryhtyä valmistelemaan Aurin seuraavaa levyä Nightwishin Human Nature -maailmankiertueen jälkeen. Kurkela nappaa puheenvuoron ja nostaa esiin vielä erään näkökulman Aurin sävellystyöstä. Kun maailma sitten meni kiinni maaliskuussa 2020 ja Nightwishin keikkoja alettiin siirtää reilusti eteenpäin, päätimme palata Aurin autereiseen maailmaan etuajassa, kertoo Holopainen. Kun Troyn demo saapui, aloin kuunnella sitä välittömästi. Tajusin pystyväni toteuttamaan Aurin puitteissa kaiken haluamani, lisää Donockley. Myös muille jäsenille musii kin tekeminen Aurille on luontevaa. Kaikki ovat samalla aalto pituudella. – Kuten aikaisemmin mainitsin, Aurin ensimmäisen levyn tekeminen tuntui jonkinlaiselta haaveiden täyttämältä matkalta unelmien musiikilliseen kotiin. – Kun korona laittoi paikat säppiin, monet kollegat vaipuivat hetkellisesti horrokseen, kadottaen samalla motivaation kirjoittaa uutta. Kun sitten perehdyin teokseen tarkemmin, eräs asia alkoi hieman hämätä: biisissä tuntui olevan vähän liikaa tekstiä. Kun ensimmäinen levy sitten valmistui, me kaikki tajusimme sen, että Aurin kohdalla on kysymys jostakin paljon isommasta, muistelee Holopainen. – Meistä alkoi kollektiivisesti tuntua, että edessä avautuu kokonainen uusi polku. Ehdotinkin sitten muutamien hieman löysempien rivien saksimista ja tämä sopi niin Troylle kuin Johannallekin. 32 SOUNDI SOUNDI 33 komaisemat olivat niin uskomattoman hienoja, että ne tekivät meihin vaikutuksen myös biisinkirjoittajina, kertoo Kurkela. Kun demo sitten valmistuu, muut kuuntelevat ja esittävät mahdollisia parannusehdotuksia. Minä yksinkertaisesti tiedän, että he pitävät. Idea alkoi kehittyä saman tien ja tein seuraavaksi kappaleen It Takes Me Places. Millaisia ajatuksia debyyttilevyn saama palaute herätti. – Lähtökohta on hyvin hedelmällinen, sillä meidän ei tarvitse todistaa toisillemme – tai kenellekään – yhtään mitään. Sama asia toimii toisin päin: rakastan sitä, kun saan alustavia Auri-kappaleita Tuomakselta ja Johannalta. Miten Aurin kappaleet ylipäänsä löytävät muotonsa. Kun Troy aikoinaan lähetti biisin aihion, totesin sen saman tien huikeaksi. Se tuntuu yhtä helpolta kuin hengittäminen, Kurkela hymyilee
Nyt mielessä on ainakin neljä uutta kappaletta. 34 SOUNDI SOUNDI PB T ulevaisuuden ennustaminen on aina huomattavan vaikeaa, ja näinä pandemian myllertäminä aikoina se on aivan erityisen hankalaa. Aurin suunnitelmat ovat kuitenkin riippuvaisia Nightwishin aikatauluista, joten kaikki on pelkkää spekulaatiota tässä vaiheessa, sanoo Holopainen. Siitä tuleekin mieleen: miten ihmeessä onnistumme lyömään lukkoon keikkojen biisilistat jos joudumme kasaamaan ne kolmen studiolevyn materiaalista. – Jossakin vaiheessa ajatus oli sellainen, että lähdemme Aurin kanssa tien päälle vuoden 2022 lopulla. Samalla yhtyeen keikat siirtyivät taas hamaan tulevaisuuteen. Aurin suhteen eräs asia on kuitenkin kiveen hakattu: luvassa on lisää studiolevyjä. Siihen mennessä rakkaiden kappaleiden runsaudenpulasta kärsivän yhtyeen pitäisi myös pystyä päättämään settilistasta. Aurin kohdalla tunnelma on jostakin syystä täysin erilainen ja nytkin on sellainen fiilis, että voisimme aloittaa kolmannen Aurin tekemisen vaikka saman tien, hymyilee Holopainen. – Minäkin olen kirjoittanut viime aikoina uutta musiikkia, mutta nämä aihiot kuulostavat enemmänkin Nightwishiltä, sanoo puolestaan Holopainen ja jatkaa: – Kun Marko (basisti-laulaja Hetala) lähti yhtyeestä vuoden vaihteessa, koko yhtyeen kuoppaaminen tuntui hetken aikaa hyvältä idealta. – Nightwishin keikkoja on siirretty ja siirretty, eikä kaikkien esiintymisten ajankohdasta ole edelleenkään mitään varmuutta. Jatkoa on siis ehdottomasti luvassa, mutta toki aikataulut ovat vielä tässä vaiheessa täysin auki, sanoo Donockley. – Kun Nightwishin studioalbumi valmistuu, oma mieleni on aina täydellisen tyhjä monen kuukauden ajan. Entä miltä näyttävät suunnitelmat Aurin konserttien suhteen. Ja kun taivaankappaleet osuvat oikeaan kulmaan, tiedossa on myös live-esiintymisiä. K u v a: M ik ko Li n n av u o ri auri-taitto_b.indd 34 auri-taitto_b.indd 34 12.8.2021 16.33 12.8.2021 16.33. Se aikaisti kolmikon suunnitelmia tehdä syyskuussa ilmestyvä toinen albumi. Kun pahin tunnemyrsky sitten tasaantui, tunnelma kääntyi toisenlaiseksi ja uutta musiikkia alkoi syntyä. Aivan liian monta mahtavaa kappaletta jää silloin kokonaan sivuun! ”Jätimme muutamiin kulmiin hieman musiikillista taikapölyä, mutta tässäkin tapauksessa vähemmän oli lopulta enemmän.” Koronatilanne on ollut Aurille siunaus ja kirous. – Jos taas aikataulut osoittautuvat mahdottomiksi, valmistelemme ensin Auri III:n ja lähdemme tien päällä vasta sen ilmestymisen jälkeen. – Pöytälaatikossani on kolme uutta biisiä Aurille ja Johannaltakin taitaa löytyä tuoreita ideoita. Mutta mikäli Nightwishin kalenterista lopulta löytyy tilaa, viemme Aurin lavoille ennen kolmannen studiolevyn tekemistä, sanoo Donockley
Hän oli kokoamassa kaksoisveljensä Brycen kanssa levy yhtiö 4AD:lle hyväntekeväisyysko koelmaa nimeltä Dark Was The Night ja halusi Vernonin mukaan. Myös haastattelun aikana Dessner sijaitsee Pohjoismaissa, tosin Tans kassa. Lisäksi levyllä vierailee mittava lauluntekijäkatras Fleet Foxesista Taylor Swiftiin. Tuottajapestien lisäksi hän on myös perustanut useita musiikkifestivaaleja. Homma pitäisi hoitaa ihan perintei senä kaukopuheluna, sillä Aaron si jaitsee tällä hetkellä wifin ulottu mattomissa. Dessnerin ja Bon Iver auteurina tunnetun Vernonin yhtye The Big Red Machine sai aikoinaan alkunsa liki sympaattisen ajankuvaisella ta ”En ole ehkä maailman ulospäin suuntautunein ihminen, mutta koen, että musiikillisesti osaan kommunikoida muiden kanssa.” valla. Oli varhainen aa mu, herätin veljeni Brycen ja kuun telimme biisin hiljaisuudessa. PB SOUNDI SOUNDI 35 Teksti: Mikael Mattila Artisti, tuottaja, veli Aaron Dessner on tunnettu The Nationalin kitaristina, mutta viime vuosina hän on myös työstänyt musiikkia Bon Iver -kippari Justin Vernonin kanssa The Big Red Machine -otsikon alla. – Vaimoni on tanskalainen, niin vietämme joskus lomiamme täällä. Sattumoisin tä Aaron Dressner -taitto_b.indd 35 Aaron Dressner -taitto_b.indd 35 12.8.2021 16.34 12.8.2021 16.34. kysyy otsikossaan vakavia elämän rajallisuudesta ja käsittelee myös Dessnerin itsensä tuntemuksia vanhaan kotiosavaltioonsa ja perheenjäseniinsä. Erona on se, että skandinaavit lähtivät nautiskelemaan pohjoiseen New Yorkiin, newyorkilainen puo lestaan Skandinaviaan. – Kuten aika monet muutkin, myös minä rakastin Bon Iverin le vyä. En ollut koskaan tavannut Jus tinia, mutta olin iloinen, että hän suostui pyyntööni. Hänen edustajansa on laitta nut WhatsAppviestin noin varttia ennen haastattelua ja kertonut, et tä Zoomhaastattelu ei onnistukaan. Vuonna 2008 Dessner otti yh teyttä Vernoniin tuon ajan merkittä vimmässä sosiaalisessa mediassa, MySpacessa. Duon toinen albumi How Long Do You Think It’s Gonna Last. Siinä remmi islanti laismuusikoita hengailee, soittelee, laulelee ja ampuu tykillä valtavassa viktoriaa nisessa kartanossa. Se oli pakahduttavan ihana kappale, Aaron Dessner muistelee puhelimit se Soundille heinäkuussa 2021. Mielikuva amerikkalaisesta indie muusikosta rentoutumassa Tans kan maaseudulla vertautuu Ragnar Kjartanssonin The Visitors video installaatioon. K u v a: Jo sh G o le m an Aaron Dessner on tullut vuosien mittaan tunnetuksi muustakin kuin The Nationalista. A aron Dessner heräili hotelli huoneessa Suomessa, kun sai Justin Vernonilta val miin version kappaleesta nimeltä The Big Red Machine. – Olimme Suomessa The Nationa lin kanssa keikalla. Dessner lähetti pöytälaatikossa pyörineen nimikkokappaleen Verno nille viimeisteltäväksi, ja sitten kävi kuten kävi. Vuo si oli 2008. Eikä Dessnerkään mikään natiivi nykiläinen ole, vaan on alun perin keskilännen Ohiosta. Big Red Machineen hän suhtautuu projektina, joka elää vaivatta omaa elämäänsä. Tämä on aika rustiikkinen ympäris tö, hyvä että täällä edes puhelimen kenttä toimii
Kuten arvata saattaa, Big Red Machine ei kovin helpolla keikkaile. Big Red Machinen uudella albumilla vierailevat tästä syystä Taylor Swift ja Fleet Foxesin Robin Pecknold. Dessner on tuottanut myös Swiftin kaksi viimeisintä menestysalbumia. Projektin nimihän tuli vain siitä, että kirjoitin tuon nimisen biisin. Sitten vain pallotellaan. Tämä johtuu kuulemma ensisijaisesti siitä, ettei Vernon oikein välitä pr-hommista. Jos debyytillä äänessä oli etupäässä Justin Vernon, kuullaan seuraajalla amerikkalaisten nykylaulutekijöiden ykkösketjua Fleet Foxesin Robin Pecknoldista Sharon van Etteniin ja Taylor Swiftiin. Ja sitten se vain jäi. Suurin osa soivasta materiaalista on Dessnerin säveltämää. Vaikka punakone henkilöityy sekä Dessneriin että Vernoniin, on Dessner vakiintunut sen puhemieheksi. 36 SOUNDI män projektin otsikko on Dessnerin kotikaupungin Cincinnatin baseballjoukkue Redsin lempinimi. Vaatimaton säveltäjä rohkaistuu hieman kehumaankin itseään. – Esimerkiksi se Robinin kanssa tehty biisi (Phoenix, mukana myös Anaïs Mitchell) syntyi niin, että kasa sin rungon, ja sitten Robin kirjoitti siihen säkeistöt ja bridgen. K u v a: G ra h am To lb er t K u v a: B et h G ar ra b ra n t K u v a: E m il y Jo h n st o n Aaron Dressner -taitto_b.indd 36 Aaron Dressner -taitto_b.indd 36 12.8.2021 16.34 12.8.2021 16.34. Duo julkaisee elokuun lopulla toisen albuminsa How Long Do You Think It’s Gonna Last. Me vain puhumme tosi paljon musiikista. – Ehkä minä osaan tunnistaa, minkälaisia ideoita minun kannattaa tovereilleni tarjota. – No ei ehkä enää niin paljoa… Tai kyllä me nuoruudessamme tykättiin baseballista paljonkin, mutta intensiivisemmästä seuraamisesta on aikaa. Kappaleet versoivat alun perin hänen kirjoittamistaan pätkistä, jotka tuntuivat käyttökelpoisilta, mutta jotka eivät sopineet The Nationalin albumeille. Eli baseball kiinnostaa. Niin syntyivät menestyslevyt Folklore ja seuraaja Evermore. Se alkoi suunnilleen yhtä simppelisti kuin Big Red Machine, tosin tällä kertaa yhteyttä otti Swift. Big Red Machinen wingman ja pomo. Tykkään siitä, että saan tuoda ihmisiä yhteen jakamaan musiikillisia ideoitaan keskenään. Parempi vain antaa musiikin puhua. Hän on valtavan lahjakas, älykäs ja hauska Aaron Dessner on saanut artistikollegoista muusikkouransa varrella myös hyviä ystäviä. Tällaista starakaartia on käytännössä mahdoton liikutella. Justin Vernon on luovuttanut suosiolla duon vetovastuun Aaron Dessnerille, joka myös säveltää suurimman osan projektin musiikista. – Lisäksi Justin kokee tämän enemmän minun jutukseni. Saatan muuttaa jotain biisistä palautteen perusteella, tai sitten en. En ole ehkä maailman ulospäin suuntautunein ihminen, mutta koen, että musiikillisesti osaan kommunikoida muiden kanssa. Suurin osa levyllä olevista tyypeistä on ystäviäni. Minä teen jonkun biisin, ja Justin antaa palautetta. Kappaleiden juuri lähtee kuitenkin ensisijaisesti Dessneriltä. – Ei se minua haittaa. Nationalin kanssa tällainen kokeilu on ehkä vaikeampaa. – Taylorin kanssa työskentely on opettanut todella paljon. Levyllä myös vierailee mittava artistikatras. Hän sitten täydentää sovituksissa, tuotannossa, laulumelodioissa ja teksteissä. Se on nimetöntä, elektronissävytteistä debyyttiä analogisempi ja soinniltaan kirjavampi, jonka vaikuttimiksi on mainittu Grateful Deadin ja The Bandin The Last Waltz -eepoksen kaltaisia amerikkamusiikin virstanpylväitä. Hänestä minä olen pomo, ja hän on vain ”wingman”. – Olen aina halunnut projektin, joka elää vähän kuin omaa elämäänsä. – Porukka lähti mukaan aika orgaanisesti. Hän pyysi Dessneriä tuottamaan hänen seuraavan albuminsa. En oikein edes ajattele tätä projektia minään ”rockbändinä”, mielestäni sellainen konsepti on jo vähän vanhanaikainen, jopa vieras. Kyllähän vaikka klassisen musiikin puolella tällaisia projekteja on paljon useammin, eivätkä ne ole lainkaan kummallisia. Kirjoitan kuitenkin musiikkia koko ajan, ja lähettelen aihioita milloin kenellekin. – Big Red Machinesta on tavallaan tullut vain osa minun ja Justinin ystävyyttä. E räs viime vuosien omintakeinen maailmojen kohtaaminen on ollut Dessnerin ja ex-nuorisotähti Taylor Swiftin ystävyys. Studiossa on aina pirun hauskaa. Dessner tuotti Swiftin kaksi tuoreinta studioalbumia. Esimerkiksi Renegade-biisiä kirjoittaessani mietin selkeästi Tayloria, Reese-biisi syntyi taas Justin mielessä. Tosin Minä ja Bryce olemme syntyneet samana vuonna kuin Reds voitti mestaruuden. Justin kirjoitti kertosäkeen
Suhde veljeen on elinikäinen mutta hauras. Stipe julkaisi huhtikuussa valokuvakirjan yhdessä kirjailija Douglas Couplandin kanssa. Solisti Matt Berningerin veli Tom puolestaan tähditti absurdia ja liikuttavaa, sekä Nationalia että veljesten kulmikasta dynamiikkaa luotaavaa dokumenttia Mistaken For Strangers. yhteistyökumppani. Pelkkä veriside ei takaa, että kaikki menisi aina hyvin, ja siksi veljessuhdetta pitää aktiivisesti hoitaa. ”Uusi Chris Cornell -elämäkerta on kirja, jonka hänen perintönsä ansaitsee.” – Kerrang Aaron Dressner -taitto_b.indd 37 Aaron Dressner -taitto_b.indd 37 12.8.2021 16.34 12.8.2021 16.34. Hän on niin kannustava. Sillä heijastuvat myös useampi levyn läpäisevistä teemoista: ajan kulku, nostalgia, perhesuhteet, koti-ikävä. Swift esiintyy levyllä kahdella raidalla: ennakkosinglellä Renegade ja albumiraidalla Birch. Grungejumalan elämä ja teot Chris Cornell Elämä CORBIN REIFF Soundgardenin ja Audioslaven ikoninen keulahahmo Chris Cornell jatkoi musiikkiuraansa pitkälle 2000-luvulle. Ihan luonnollisesti biisit kuitenkin tulivat, vaikka olenkin jo 45-vuotias! Dessnerin laulamat kappaleet nousevat jopa levyn avainraidoiksi, kuten springsteenmäisen kolkko The Ghost Of Cincinnati. – Olihan se ihan uskomatonta, että tuollainen nuoruuden sankari halusi tehdä musiikkia meidän kanssamme. – On se sillä lailla ollut hyödyllistä, että koen kasvaneeni ihmisenä paljon. Olen etuoikeutettu, että saan kutsua häntä ystäväkseni. Levyn melankoliset tunnelmat asemoituvat vahvasti keskilänteen. – Taylor ja Justin rohkaisivat! Kyllä minä aina biisejä kirjoittaessani lauleskelen, mutten juurikaan saata ideoitani loppuun. – Tunnen kyllä Nebraskan kuin omat taskuni. Toimittaja Corbin Reiffin teos on ensimmäinen perinpohjainen esitys legendaarisen laulaja-lauluntekijän urasta. Biisin tekstiä on ollut kirjoittamassa lisäkseni myös tuon näytelmän ohjaaja Nicole Riegel. Vuonna 2017 koko musiikkimaailma järkyttyi, kun rakastettu artisti teki itsemurhan keikan jälkeen hotellihuoneessaan. Stipe laulaa kakkosalbumia edeltäneellä singlellä No Time For Love Like Now. Toinen nimekäs Dessnerin työkaveri on R.E.M.-legenda Michael Stipe – vanha tuttu vuosien takaa hänkin. Levyllä konkreettisin osoitus tällaisten suhteiden hoidosta on toinen Dessnerin kolmesta soololaulusta, veljesrakkaudellinen Brycie. Lisäksi kun korona-aikana läheiset olivat yhtäkkiä kaukana, aloimme hoitaa keskinäisiä suhteitamme ihan eri tavalla. Tuttujeni historiassa on paljon avioeroja, itsemurhia ja kuolemaa. Kappale sai inspiraationsa yhdestä teatteriesityksestä, jota minä ja Bryce olemme olleet mukana tekemässä. Usein laulut viimeistelee joku muu, kuten vaikka Matt (Berninger) Nationalissa. The National olisi voinut hajota monta kertaa, mutta onneksi näin ei ole käynyt. Brycie on siis samalla rakkauslaulu veljelleni, mutta myös muistutus tuon suhteen raadollisuudesta. Se on ensimmäinen laatuaan, jolla Aaron Dessner uskaltautui laulamaan. Hän tekee niistä katarttisia. Mutta hän halusi olla, koska hänkin on lopulta vain lauluntekijä, joka haluaa kertoa tarinoita. Se avaa yksityisyyttään varjellutta Cornellia ihmisenä ja kuvaa syvällisesti tämän kasvua muusikkona. T he National tai Aaron Dessner eivät tunnu koskaan pääsevän kotiosavaltiostaan eroon, vaikka kuinka pakenisivat itärannikolle. tuntuu aika intiimiltä levyltä. Miten veljesvälit ovat pysyneet näinkin hyvinä kaikki nämä vuodet. Toistaiseksi yhteistyö on kestänyt yhden kappaleen verran. Taylorin huomiot rohkaisivat myös minua työstämään näitä Big Red Machine -juttuja eteenpäin. Laajasta yhteistyökumppanien määrästä huolimatta How Long Do You Think It’s Gonna Last. Dessner arvelee, että juuri korona mahdollisti käpertymisen sisäänpäin ja vanhojen kaivelun. – Lisääkin on tulossa, mutta olemme olleet tahoillamme aika kiireisiä. Levy käsittelee aiheita, joita olen miettinyt arjessani: miten olla hyvä isä, aviomies, veli. – Eihän Taylorin edes tarvitsisi olla tällä levyllä, ei hänen uransa kaipaa vetoapuamme. – Biisi kertoo ihmisestä, joka kokee olevansa haamu kotikaupungissaan. – Brycie-biisissä ehkä heijastuu myös levyn otsikko parhaiten: kauanko tämä kestää. Mielestäni Bruce on mestari vaikeiden ja synkkien aiheiden käsittelyssä. Sen myötä muistaa, että The National on veljesparien kopla: kitaroissa ovat Dessnerit, bassossa ja rummuissa Scott ja Bryan Devendorf. Itselläni oli ihan hyvä lapsuus, mutta samalla levy ehkä purkaa jotain henkilökohtaista melankoliaa siitä, miten sitä lapsuuden Cincinnatia ei enää ole. Ehkä se heijastelee myös joitain omia kokemuksiani. National kiersi R.E.M.:in kanssa vuonna 2008. On se ollut siellä taustalla. Mutta Taylorin mielestä se piti ehdottomasti saada mukaan. Tämän takia Springsteen nouseekin mieleen, etenkin hänen tumma ja ahdistunut Nebraska-albuminsa. Silti näen siellä paljon surua. Siinä mielessä tässä ajassa on ollut jotain hyvääkin. – Onhan se välillä hirveän vaikeaa. – En ajatellut biisiä aluksi tälle levylle, se tuntui niin erilaiselta. Minulla oli nämä Taylor-hommat ja Michaelilla se kirjaprojekti. 90-luvun grungeilmiön supertähti tunnetaankin myös laajasta soolotuotannostaan ja mm. – En minä koe itseäni newyorkilaiseksi, olen Cincinnatista. Joskus vastaukset näihin saattavat löytyä menneisyydestä. James Bond -elokuvan Casino Royalen tunnuskappaleesta
pitkäsoittonsa, jonka kannessa Eddie-maskotti on pukenut ylleen samuraihaarniskan. Vaikka päinvastaistakin on joskus vihjailtu, Iron Maidenin taru ei ole vielä lopussa. 38 SOUNDI " YLEISÖMME ENERGIA KULKEUTUU STUDIOON ASTI " Iron maiden -taitto_b.indd 38 Iron maiden -taitto_b.indd 38 12.8.2021 16.35 12.8.2021 16.35. Adrian Smith vastasi Soundin puhelinsoittoon. Uutta materiaalia kertyi jälleen tuplalevyllisen verran ja virtaa yhtyeessä tuntuu yhä riittävän. Tupla-albumi Senjutsu tarjoaa taas koko rahan edestä eeppistä ja spontaanisti syntynyttä musiikkia. Teksti: Vesa Siltanen Iron Maiden julkaisee syyskuussa 17
Olen siihen erittäin tyytyväinen, Smith kehuu. Edes Dickinsonin sairastama kurkkusyöpä ei ole maailman suurimman heviyhtyeen menoa juuri hidastanut. Siihen väliin on mahtunut The Book Of Souls -pitkäsoitto (2015), kolme livealbumia sekä muutama kierros maailman ympäri. En nyt osaa nimetä suoraan mitään kovin spesifiä, mutta on joitain kappaleita, joiden kohdalla itse näin ajattelen. Smithin mukaan yhtye käyttää kappaleiden hinkkaamiseen ja treenaamiseen yhdessä ehkä tunnin. Se on itse asiassa soundiensa puolesta oma suosikkini heti Brave New Worldin jälkeen. syyskuuta päivänvalon näkevä Senjutsu (vapaasti käännettynä ”taktiikka ja strategia”) äänitettiin bändin luottotuottaja ja -äänittäjä Kevin Shirleyn kanssa keväällä 2019 Legacy Of The Beast -maailmankiertueen tauolla. En itse osallistu miksaamiseen, mutta mielestäni tuotanto onnistui nyt todella hyvin ja kaikki tekivät loistavaa työtä. Vastinetta rahoille Synkät ja dramaattiset teemat ovat Iron Maidenille hyvin tuttua kauraa ja esimerkiksi sotaan ja sodankäyntiin liittyviä kappaleita löytyy lähes jokaiselta bändin levyltä. Sitten tuoreessa muistissa olevat kappaleet äänitetään livenä sisään muutamalla otolla. K un Iron Maiden julkaisi uransa viidennentoista pitkäsoiton The Final Frontierin vuonna 2010, moni oli jo lähes varma, että veteraaniyhtyeen pitkä ura oli tulossa päätepisteeseen. Muille täytyy jättää tilaa antaa oma luova panoksensa, joten demoja ei kannata tehdä liian pitkälle valmiiksi. – Se on vanha teatteri eli hyvin avara ja tilava. Kenties noiden kappaleiden soittaminen on saattanut alitajuisesti triggeröidä jotain juttuja, mutta en ainakaan minä kuule levyltä mitään suoria vaikutteita tai viittauksia mihinkään, mitä olemme jo aiemmin tehneet. Tänä päivänä levyjä tehdessään yhtye luottaa vahvasti intuitioon ja spontaaniin tekemiseen. Täytyy sanoa, että tämä on minusta soundeiltaan paras levy, mitä olemme tehneet pitkään aikaan. Yritän parhaani mukaan saada aikaiseksi noin kahdeksasta kymmeneen runkoa, jotta meillä olisi paljon valinnanvaraa. Uudesta levystä Soundille kertovan Adrian Smithin mielestä albumin työstäminen keskellä kiertuetta kuuluu positiivisella tavalla lopputuloksessa. Jokainen meistä asuu eri puolilla maailmaa, joten Pariisi on sopiva kohtaamispaikka ja jokainen pitää myös itse kaupungista. Se tuo soundiin mukavan, luonnollisen tilan. Se ei ole missään nimessä huono biisi ja siinä on hyvä energia, mutta siinä on mielestäni myös juttuja, jotka olisivat voineet olla parempiakin, Smith myöntää. Tällaisessa työskentelytavassa on sekä etunsa että myös haittapuolensa. – Yleisöstä tuleva energia inspiroi ainakin minua suuresti ja se energia kulkeutui mukanamme myös studioon. – Äänikuvan puolesta kyllä. – Sanoisin, että yleisöstä kummunnut energia oli ensisijaisesti se inspiroivin juttu. 3. Kukaan bändin monista biisintekijöistä ei Smithin mukaan tuo studioon mitään täysin valmista, vaan lähinnä ideoita ja biisinraakileita, jotka sitten jalostetaan yhdessä muotoonsa ja taltioidaan tuoreeltaan. Smith on samaa mieltä, ainakin mitä tulee levyn soundiin. Vaikuttiko näiden vanhojen kappaleiden muisteleminen ja soittaminen illasta toiseen jollain lailla uuden levyn biisien säveltämiseen. Studiolla on hyvät kamat ja sijainti on hyvin kätevä. – Steveä ei hirveästi kiinnosta virtaviivaistaa tai keventää kappaleita saadakseen niitä mahtumaan johonkin mittaan, vaan hän tekee juuri kuten parhaalta tuntuu. Edelleen kesken olevan Legacy Of The Beast -kiertueen settilista koostuu bändin vanhoista klassikoista ja muutamista harvinaisuuksista, joita yhtye ei ole keikoillaan vuosiin soittanut. Pystyimme äänittäessä kanavoimaan sitä varastoitunutta fiilistä tuoreeltaan, Smith sanoo. Tilaa luovuudelle Senjutsu on äänitetty Pariisin Guillaume Tell -studiolla, joka on yhtyeelle tuttu paikka jo edellisen The Book Of Souls -albumin sekä Brave New World -pitkäsoiton (2000) sessioista. Se pitää vain hyväksyä. Ja olihan bändin vanhin jäsen, rumpali Nicko McBrainkin, tuolloin jo lähes kuusikymppinen ja yhtyeen kuopus, laulaja Bruce Dickinsonkin, päälle viisikymppinen. Mutta niin vain ovat Harris, Dickinson, kitaristit Dave Murray, Adrian Smith ja Janick Gers sekä nyt 69-vuotias McBrain viitanneet lopetusaikeille ja tällaisille spekulaatioille kintaalla ja yksitoista vuotta The Final Frontierin jälkeen on yhtye julkaisemassa taas uutta studioalbumia. Senjutsu ei tee sääntöön poikkeusta, mutta uusi albumi on jopa bändin mittapuulla tunnelmaltaan hyvinkin tummanpuhuva ja pahaenteinen, jopa uhkaava. Sitten käymme demoja läpi Brucen tai Steven kanssa ja katsomme, mitä lähdemme viemään eteenpäin, Smith avaa biisintekoprosessia. Smithin käsialaa ovat mahtipontinen aloitusja nimikkobiisi Senjutsu sekä kappaleet The Writing On The Wall, Days Of Future Past sekä Darkest Hour. Huono puoli on se, että joskus levylle voi päätyä hetkiä, joita myöhemmin kuunnellessaan ajattelee, että ”hmm, no joo, ehkä tuota kohtaa olisi sittenkin pitänyt miettiä vielä hetki” tai ”tuo kohta kuulostaa kyllä hieman hätäiseltä” tai ”tämä olisi kaivannut vielä vähän kypsyttelemistä”. – Niin on käynyt meillekin pari kertaa. Olihan bändin primus motor, basisti Steve Harris, joskus sanonut yhtyeen laittavan pillit pussiin viidentoista levyn jälkeen ja myös albumin nimen koettiin viittaavan tähän suuntaan. – Heh, no bändissä on kuitenkin paljon biisintekijöitä ja jotta kaikki saavat ansaitsemansa tilan, levy täytyy tehdä tuplamitassa. – Ennen äänityksiä vietän kuukauden päivät omassa studiossani pyöritellen ideoita, säveltäen ja demoja tehden. Bändiä ei ilmeisesti pelota, että sisäistettävää olisi liikaa. Kitaristi sanoo koko orkesterin pitävän paikasta kovasti. Ihan The Book Of Soulsin 92 minuutin mittoihin ei mennä, mutta silti sulateltavaa riittää kovimmallekin fanille. – Hyvää on se, että hommaan tulee aito ja spontaani fiilis, kun kaikki on tuoretta ja jännittävää. Jo pelkästään Steven kappaleet täyttävät helposti yhden, ellei jopa puolitoista levyä! Smith nauraa. Eikä niihin saa myöskään kiintyä liikaa, koska kun muu bändi tulee mukaan, lopputulos voi olla jotain ihan erilaista kuin se, mitä olit itse mielessäsi ajatellut. No, ainakin fanit saavat vastinetta rahoilleen. Ainahan voi myös ensin kuunnella vain toista puolta levystä ja kun siihen kyllästyy, voi ottaa toisen puoliskon kuunteluun, haha! Dramaattisia tarinoita Uudella albumilla on yhteensä kymmenen kappaletta, joista yksin Steve Harrisin nimiin on merkitty neljä, Janick Gersin ja Harrisin yhteistyöksi kaksi ja loput neljä on lähtöisin Smithin sävelkynästä Harrisin tai Dickinsonin toimiessa sanoittajana. – Sain Senjutsuun inspiraation niistä valtavista japanilaisista taiko-rummuista, ”Muille täytyy jättää tilaa antaa oma luova panoksensa, joten demoja ei kannata tehdä liian pitkälle valmiiksi.” SOUNDI 39 Iron maiden -taitto_b.indd 39 Iron maiden -taitto_b.indd 39 12.8.2021 16.35 12.8.2021 16.35. Edellisen The Book Of Souls -albumin tapaan myös Senjutsu on tupla-albumi, jolla on pituutta yhteensä karvan alle 82 minuuttia. Mutta ennen kaikkea siinä studiossa on vain sopiva tunnelma, Smith kertoo. Esimerkiksi (The Book Of Souls -albumin) Death Or Glory -kappale on sellainen. – Jätän demoni yleensä hyvinkin raaoiksi enkä useimmiten pistä ylös esimerkiksi laulumelodioita
Joka joita munkit soittavat temppelien ulko puolella. Balladien ystävä Smith kertoo usein tylsyyksissään tui jottavansa telkkaria ja soittelevan sa malla akustista kitaraa. Jokainen äänitti sitten omat osuutensa siihen päälle. Teoriassahan kuole mattomuus kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä se ei välttämät tä olekaan ihan niin, Smith avaa. Kappale ja sen video kertovatkin mo dernilla twistillä Vanhasta testamentista tuttua tarinaa Babylonian kuninkaan Belsassarin juhlista, jossa ylimystö elos telee ja juo viiniä Jumalan temppelistä varastetuista kultaisista ja hopeisista as tioista. Mielenkiintoinen on myös ensimmäi senä singlenä yhdessä komean animaa tiomusiikkivideon kanssa julkaistu The Writing On The Wall, joka poikkeaa hy vin paljon perinteisestä ja tutusta Iron Maiden tyylistä kuulostaen paikoin jo pa countrylta. Yhtyeen suurimpana saavutuksena kitaristi pitää bändin toimintakykyisyyttä ja hyviä keskinäisiä välejä. Latasimme sen äänitysohjelmaan ja sitten Nicko soitti menemään minun ohjelmoimien rumpuraitojen tahtiin. Istuskelimme studiolla ja tuottajamme Kevin Shirley K u v a: Jo h n M cM u rt ri e K u v a: Jo h n M cM u rt ri e Iron maiden -taitto_b.indd 40 Iron maiden -taitto_b.indd 40 12.8.2021 16.35 12.8.2021 16.35. Lopputulos loi uhkaavan tunnelman, mikä puolestaan innoitti koko muun biisin. – Bruce kirjoitti lyriikat, jotka kertovat kuolemattomasta tyy pistä, joka on kirottu elämään ikuisesti. – Kappaleeseen muuten liittyy hauska tarina: kun levyä äänitettiin, Steve ei ol lut muutamana ensimmäisenä päivänä paikalla, koska hänellä oli kiire viimeis tellä joitain ideoitaan. Seuraavana yö nä Belsassar saakin surmansa. 40 SOUNDI ”Paluumuuttaja” Adrian Smithin toista kautta Iron Maidenin riveissä on kestänyt jo 22 vuotta. Bruce kuitenkin nap pasi aiheesta kiinni ja se sopi biisiin hy vin, Smith sanoo. Minulle se tarina ei ollut tuttu, tiesin vain sanonnasta, joka tarkoittaa, että jotain – yleensä pahaa – on tapahtumassa. – Otsikko oli minulla valmiina mieles sä ja sanoin Brucelle, että The Writing On The Wall voisi olla hyvä nimi kappa leelle. Tarinasta juontaa juurensa idiomi ”kirjoituksesta seinällä” ja myös Rembrandt on maa lannut aiheesta kuuluisan taulun. 40 SOUNDI ehdotti, että mitä jos kokeilisimme soit taa minun demon päälle. Yhtäkkiä tyhjästä ilmestyy käsi, joka kirjoittaa seinään mystisen kirjoi tuksen, jota kuninkaan viisaat neuvon antajat eivät osaa tulkita. Lopulta pro feetta Daniel tulkkaa viestin varoituk seksi, että Jumalaa pilkanneen kunin kaan päivät ovat luetut. Ajattelin, että siinäpä olisi dra maattinen tapa aloittaa kappale, joten yritin simuloida sellaisia rumpuohjel mallani, jota käytän demoja tehdessä ni. tapauksessa tuo kappale on musiikilli sesti sellainen, että se huutaa tarinaa, jota kertoa, Smith toteaa. Hänelle tuli heti mieleen tarinat Belsassarin pidoista. Stevelle tuli kappaleesta mieli kuva muinaisesta sodasta, jossa armeija yrittää kenties vallata kaupunkia tai jo tain muuta yhtä dramaattista ja hän kir joitti sanat sen pohjalta, Smith avaa ni mikkokappaleen syntyä. – Voi sitä kai countryksikin sanoa, mutta minä sanoisin englantilaisek si folkmusiikiksi, mistä country on var maan ainakin osittain periytynyt. Neljän minuutin kestollaan levyn lyhyimmän kappaleen Days Of Future Pastin ”modernilta kuu lostava” pääriffi on esimerkiksi synty nyt tällaisena hetkenä. Tä mä oli ensimmäinen kerta kun teemme näin, mikä oli aika mielenkiintoista
Minä hän tulen vainoharhaiseksi jo kuuden, kahdeksan kuukauden tauon aikana! Smith nauraa. – Minusta on kaikkein ihmeellisintä, että olemme yhä hyvässä vedossa, kirjoitamme uutta musiikkia, joka on vielä mielestäni aika hyvää, kierräm me maailmaa ja tulemme edelleen hyvin toimeen keskenämme. Smith oli mukana läpi 80lu vun kultaisten vuosien kunnes lähti omille teilleen vuonna 1990. tä Euroopankieppiä eteenpäin jo paril la vuodella. ”Bändissä on paljon biisintekijöitä ja jotta kaikki saavat ansaitsemansa tilan, levy täytyy tehdä tuplamitassa.” K u v a: Jo h n M cM u rt ri e Iron maiden -taitto_b.indd 41 Iron maiden -taitto_b.indd 41 12.8.2021 16.35 12.8.2021 16.35. – Luulen, että muilla jätkillä on sama juttu. Megadethillakin on In My Darkest Hour ja Stratovariuksella Darkest Hours, eli kaimoja piisaa. Rautaneito ei väsy Steve Harris perusti Iron Maidenin 25. Ajattelin, että hei, siinäpä hyvä nimi, mutta kuitenkin jokin siinä kaiversi mi nua pitkään. Siitä lähtien tämä kuusihenkinen ko koonpano onkin pitänyt yhtä ja onnis tunut nostamaan 90luvulla notkahta neen suosionsa takaisin huippuluke miin. Kitaristi on ollut mukana kaikkiaan kahdellatoista Mai denin studioalbumilla, säveltänyt mo nia fanien rakastamia kappaleita ja soittanut bändin kelkassa keikkoja enemmän kuin lyhyellä matematiikal la pystyy laskemaan. Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi Eric Clapton ei soittele kiertu eiden välissä. Jo pel kästään se, että olemme yhä täällä ja teemme yhdessä musiikkia – siitä on pakko olla ylpeä, Smith vastaa. Pari viikkoa ennen run dia hän vain ilmestyy treeneihin, soittelee hieman ja lähtee sitten tien päälle. Tosin en usko, että Steve käyttää tuntikaupal la aikaa treenaa miseen – hän on niitä tyyppejä, joka vain nappaa basson ja alkaa soittaa. Esimerkiksi The Writing On The Wall istuisi mielestäni set tiin hyvin. Jos tiedän, että pian minun täytyy nousta lavalle, alan treenata, kuntoil la ja valmistautua jo kuukausia etukä teen. Nykykokoonpanon voimin on Senjutsu mukaan lukien julkaistu jo kuusi studioalbumia – siis yhtä monta kuin aikoinaan Smithin kanssa 80lu vulla. Pelko motivoi Uuden levyn myötä lähdetään luonnol lisesti myös kiertueelle, mutta tällä kertaa yhtye on erikoisessa tilantees sa. – Veikkaisin, että nostamme settiin varmaan yhden tai kaksi kappaletta uudelta levyltä. Smith myöntää pitkän keikkatauon jännittävän myös kaiken kokenutta ja nähnyttä veteraania. Mutta meistä sellaisella ei ole väliä, koska mo nilla kappaleilla on samoja nimiä. – Minulle nimestä tulee mieleen joku kenties masentunut tai hukassa oleva ihminen, mutta Brucelle siitä tuli heti mieleen Winston Churchill. Sama koskee myös levyn neljättä Smithin sävellystä Darkest Houria, jon ka niminen kappale löytyy jo muun muassa Hurtsilta. Emme ole astuneet la valle pian, mitä, pariin vuoteen. Smith sanoo nimen pyörineen mielessään jo vuosia, mutta vasta nyt syntyi kappale, jonka otsikoksi se sopi täydellisesti. Hän menee niihin todel la syvälle. Haastattelun päätteeksi onkin ky syttävä Smithiltä, mistä asiasta tämä on kaikkien näiden vuosien jälkeen henkilökohtaisesti ja koko bändiä aja tellen kaikkein ylpein. Toisaalta emme halua vie lä soittaa liikaa uusia biisejä, koska ai omme kuitenkin lähteä albumin tii moilta kiertueelle, jahka Legacyrundi saadaan pakettiin, Smith tuumaa. Siitä on siis jo yli 40 vuotta, kun Smith ensimmäisen kerran liittyi bän diin ja tätä ”toista kauttakin” on kes tänyt jo 22 vuotta. Lopulta tajusin, että Moo dy Bluesilla on hieman samanniminen kappale, Days Of Future Passed. – Olen aina pitänyt balladeista – bii seistä kuten Coming Home tai Journeyman – ja siitä, miten Bruce laulaa sellai sia kappaleita. Koronan vuoksi bändi on joutunut lykkäämään vielä kesken olevan Lega cy Of The Beast kiertueensa viimeis Vanhaan materiaaliin keskittyvä Legacy Of The Beast -kiertue jäi Iron Maidenilta koronan vuoksi kesken, mutta yhtye aikoo ujuttaa sen jatkuessa settiin kappaleen tai kaksi myös uudelta Senjutsu-albumilta. – Mutta pelko on hyvä motivaattori. Koska varsinaiseen Senjutsukiertu eeseen on siis vielä aikaa, joutuvatko fanit odottamaan sinne saakka uuden levyn kappaleiden kuulemista keikka tilanteessa vai aikooko yhtye kenties soittaa uutta materiaalia jo tulevana kesänä klassikkokimaran keskellä. Täytyy sanoa, että olen erit täin tyytyväinen siihen, millainen kap paleesta tuli. Lavalle noustessa sitä ha luaa vain nauttia keikasta – et halua, että jokainen hetki on kamppailua. Minä puolestani yritän soittaa ja treenata kaksi tuntia päivässä kuukauden ajan ennen kier tuetta. SOUNDI 41 – Nimi on jälleen minun keksimäni. Vuonna 1999 Smith kuitenkin teki kaikkien fanien riemuksi paluun ta kaisin bändiin ja samalla ovenavauk sella tuli takaisin myös soolouralle vuonna 1993 lähtenyt Bruce Dickinson. Tällaiset kappaleet tuovat myös levylle enemmän dynamiikkaa ja monipuolisuutta. – Vau, tosiaan. kesäkuuta 2022. joulukuuta 1975 ja Adrian Smith liittyi bändin kelkkaan vuonna 1980 pian debyyttilevy Iron Maidenin julkaisun jälkeen. Saman ni minen elokuva ilmestyikin juuri noihin aikoihin. Kiertueen viimeinen osuus alkaa (ainakin näillä näkymin) suoma laisfanien iloksi Hyvinkään Rockfest keikalla 4
Kulkea sieltä, missä aita on korkeampi. – Olimme kiertäneet jo parin vuoden ajan promoten edellistä albumiamme, sitten palasimme kotiin ja aloimme tehdä omia juttujamme. Olimme astuneet uuteen maailmaan ja LA oli juuri sitä, miltä kuvittelimme sen olevan. Mielestäni se häiriötön ja eristäytynyt tilanne äänityksille teki albumista aika in tensiivisen, Rowsell pohtii lähes puolentoista vuoden takaisia aikoja. Kun minnekään ei voinut mennä ja aikaa oli enemmän kuin tarpeeksi, Wolf Alicen jäsenet päättivät kokeilla ratkaisuja, joille edellisillä albumeilla ei ollut aikaa. Mutta miten Blue Weekend eroaa bändin kahdesta aiemmasta albumista. Wolf Alicen tapauksessa ikävä tilanne kääntyi luovuuden voitoksi. Syntikoita ja sinitaivasta Wolf Alice oli Brysselissä sijaitsevassa ICP-studiossa alkuvuodesta 2020, kun maailman tuulet pistivät heidän suunnitelmansa uusiksi. – Sitten menimme treenikämpälle ja harjoittelimme kappaleet kuntoon, kunnes olimme vuoden 2019 lopussa valmiita menemään studioon. Päiväkirjan sijasta Wolf Alicen tarinat ovat autofiktiota. Aloittaessaan levyn teon bändi teki viikon irtioton Lontoosta, matkasi maaseudulle kehittelemään demojen palasista albumin mosaiikkia ja palasi suurkaupunkiin uusien kappaleiden kera. Sen tuntee luissaan yhtyeen kolmosalbumilla Blue Weekend, joka vie kuulijansa matkalle Los Angelesin epätodellisista tunnelmista sinitaivaan alle. Käytän toisinaan itseäni tarinan lähtöpisteenä ja rakennan siihen päälle, ja toisinaan kirjoitan jotain täysin fiktiivistä. Pystyimme kokeilemaan enemmän kaikessa rauhassa ja sen myötä albumista tuli parempi kuin se olisi ollut muuten. – Lyriikkani eivät kerro mistään ihmeellisestä. Kappaleen lausepari ”I’m alive, I feel like Marilyn Monroe / If you’re all poppin’ pills, you know I won’t say no” kuvastaa hyvin sitä, ettei kaikki ole kultaa Hollywoodissakaan. Täysstoppi on antanut uutta intoa päästä kiertueelle Wolf Alicen jäsenten elämät ovat muuttuneet radikaalisti yhtyeen K u v a: Jo rd an H em in gw ay Wolf Alice -taitto_b.indd 42 Wolf Alice -taitto_b.indd 42 13.8.2021 11.44 13.8.2021 11.44. V uonna 2010 perustetun Wolf Alicen soundi on alusta lähtien lainannut tyylitajuisesti vaihtoehtorockin perinteistä, shoegazen utuisuudesta aina noise rockin sähköisyyteen. – Leikittelimme ajatuksella, että olisimme Hollywoodissa kuin kaloja kuivalla maalla ja maagisuuden lisäksi käsittelimme sen pimeää puolta, Rowsell sanoo ja lopettaa lauseen kesken, ilmeisesti varoen paljastamasta liikaa. 42 SOUNDI SOUNDI 43 Teksti: Mirko Siikaluoma Lontoolainen Wolf Alice ei ole koskaan varonut hyppäämästä indie rockissaan ääripäästä toiseen tai puhumasta suoraan, mitä ajattelee. Jaamme aina toistemme kanssa demoja muutaman kuukauden ajan ja sitten kokoonnumme yhteen, laulaja-kitaristi Ellie Rowsell kertoo. Levyn nimi Blue Weekend ponnahti esille kuin taikaiskusta, kun Belgiassa sinista taivasta ihastellut Rowsell ehdotti yhtyeen rumpali Joel Ameylle, että heidän pitäisi lähteä metsään seuraavana ”sinisenä viikonloppuna”. Wolf Alicen työ Blue Weekendin parissa alkoi lähes kaksi vuotta sitten, kun bändi oli ”vanhaan normaaliin tapaansa” palannut kiertueelta. Sitä voi pitää pitkän työn ansaittuna hedelmänä. – Haluan, että ihmiset voivat löytää yhteyden kappaleisiini – ja jos en tarkoituksella lähde haastattelemaan muita ihmisiä heidän elämästään, niin silloin helpointa on kirjoittaa omastani. – Kaikkien mahdollisten kiertueiden peruuntuminen hyödytti meitä, koska meillä ei ollut mitään deadlinea levyn tekemiselle tai paineita sen saamiseksi valmiiksi. Siihen Rowsell ei lähde antamaan PR-konemaista vastausta, ja yrittäessään kehua omaa työtään hän onnistuu kääntämään tilanteen itseironiaksi. Rowsellin sanat tuntuvat painokkuudessaan vilpittömän aidoilta ja omakohtaisilta, mutta laulaja pyrkii, ettei paljastaisi liikaa itsestään sanoituksissaan. talauluja, Joff (Oddie, kitaristi) otti mukaan enemmän akustisia kitaranäppäilyjä ja Joel puolestaan ohjelmoi syntikoita, Rowsell listaa. Joskus käytän lyriikoiden kirjoittamista välineenä purkaa asioita, jotka sekoittavat mieltäni esimerkiksi ihmissuhteiden, itseni tai maailman menon suhteen. – Mennessämme ensimmäistä kertaa Los Angelesiin olimme todella nuoria ja meillä oli kuvitelmia siitä, mitä Los Angeles tai Yhdysvallat ylipäätään olisi. Vaikka yhtyeen menestys voi tuntua paperilla epätodennäköiseltä, Blue Weekend nousi ilmestymisviikollaan kesäkuun alkupuolella brittien albumilistan ykkössijalle. Kaikki ei ole kultaa edes Hollywoodissa Jos Blue Weekendiä haluaa kuvailla kahdella sanalla, voisi tunneskaalojen vuoristorata osua terminä hyvin maaliin. Olen aina halunnut kokeilla esimerkiksi kuoromaisia tausPuolentoista vuoden viikonloppu Wolf Alice on run saassa kymmenessä vuodessa edennyt vaihtoehtorockin ehdottomuudesta aina brittien albumi listan ykköspaikalle asti. Blue Weekendillä Rowsell purkaa tuntojaan esimerkiksi menestyksen mukanaan tuomista asioista kappaleella Delicious Things, jolla mitä ilmeisimmin laulajaan itseensä perustuva kertojahahmo ihmettelee, kuinka ”hänen kaltaisensa tyttö on päätynyt Los Angelesiin”. Parhaiten se kuvastaa levyn keskivaiheille sijoittuvaa biisikolmikkoa, joka kulkee Safe From Heartbreak (If You Never Fall In Loven) anti-rakkauslaulumaisesta hempeilystä How Can I Make It Ok?:n stadionin kokoiseen anthemiin ja Play The Greatest Hitsin valehtelemattomaan raivoon. – En tiedä onko se jotenkin erilainen, se on vaan parempi, laulaja sanoo, nauraa vaivaantuneesti ja jatkaa nopeasti korjatakseen: – No ehkä ei parempi, mutta voin nähdä siinä hetkittäin asioita, joissa olemme nykyään itsevarmempia. Wolf Alicen jäsenet eivät osanneet odottaa, miten heidän suunnitelmansa muuttuisivat, kun he pääsivät studioon nauhoittamaan kolmatta kokopitkäänsä. – Halusimme kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja katsoa, mikä toimii parhaiten. – Kun olimme Belgiassa pandemian iskiessä ja maiden rajojen mennessä kiinni, olimme majoittuneina studiomme tiloihin ja pystyimme jatkamaan nauhoituksia
uran aikana. – Tietyllä tavalla naisten asema musiikkibisneksessä on muuttunut vuodesta 2017, koska keskustelu #metooliikkeen, suostumukselli suuden ja kaiken sen ympärillä on saanut ehkä saanut jotkin ihmiset tajuamaan oman käytöksensä ja ottamaan muut huomioon. Vaan ei enää. Luurangot ulos kaapeista Maailma on monilla tavoin muuttu nut vuodesta 2017, kun Wolf Alice julkaisi edellisen levynsä Visions Of Life. – Totta kai kiertäminen vaikuttaa elämään, mutten pysty tietenkään puhumaan meidän kaikkien puoles ta. – Nyt kun jouduin lopettamaan kiertueet pakon edessä, niin osaan varmasti arvostaa uudella tavalla kiertämään pääsemistä. – Monien festivaalien sukupuoli jakauma on nykyään jopa huonom pi kuin koskaan ennen. Eikä tarvitse katsoa edes kulis sien taakse, Rowsell sanoo ja ottaa esille festivaalien esiintyjien suku puolijakauman. Rowsell ei ole varonut aiemmin kaan olemasta suora mielipiteiden sä kanssa, eikä tee tälläkään kertaa poikkeusta. Myös Ellie Rowsell on ai emmin tänä vuonna jakanut julki suudessa aiheeseen liittyviä järkyt täviä kokemuksiaan erään gootti rockmuusikon backstagekäyttäy tymisestä. Mutta toisaalta tuntuu, ettei moni asia oi keastaan ole muuttunut, Rowsell sanoo. Tässä välissä mainittakoon, että haastattelu tehtiin kesäkuun puoli välin tienoilla, jolloin suomalaiselle musiikkikentälle aiheellisen ryhti liikkeen tarpeen osoittaneet punks too, metaltoo, hippiestoo ja suo miraptooInstagramtilit olivat vas ta horisontissa. Samana vuonna alkoi koko kulttuurialaa ravistellut #metoolii ke, joka on pakottanut ainakin osan luurangoista ulos myös musiikkialan kaapeista. En tiedä, mitä muuta oikeaa muutosta on ta pahtunut kuin paljon puhetta, Row sell toteaa aitoa turhautuneisuutta äänessään. Todellis ta muutosta tuskin tapahtuu ennen kuin alasta tulee moninaisempi. – Tämä aika on muistuttanut mi nua siitä, kuinka voimakas asia mu siikki on ja kuinka se voi tuoda ih misiä yhteen. – Olen puhunut tästä – miten musiikkikenttää saataisiin moni naisemmaksi, miten naisilla olisi turvallisempi olla tällä alalla – var maan jokaisessa haastattelussa ura ni alusta lähtien. ”Tämä aika on muistuttanut minua siitä, kuinka voimakas asia musiikki on.” Wolf Alice -taitto_b.indd 43 Wolf Alice -taitto_b.indd 43 12.8.2021 16.36 12.8.2021 16.36. On vaikeaa erottaa, mitkä kaikki asiat ovat muuttuneet sen takia, et tä olemme muusikoita ja mitkä asiat vain koska olemme vanhentuneet. Mutta kun katson festivaalien esiintyjälistauksia, tun tuu että puheista pitäisi edetä jo te koihin. Olin aiem minkin iloinen päästessäni maail malle, mutta uskon, että pandemia – Musiikkibisnes on yhä kulissien takana erittäin miesvaltainen ja var maan myös valkoinen ala. Se on kauhea klisee, mutta minusta tuntuu, että pande mia on osoittanut, että musiikki an taa ihmisille uskoa odottaa tule vaan. Jäsenet olivat vielä tei niikäisiä aloittaessaan, ja kolmen levyn ja lukemattomien kiertueiden jälkeen Rowsell, 29, ja kumppanit lähestyvät kolmikymppisiään. Koronapandemian aikana Wolf Alicen jäsenillä on ollut mahdolli suus pysähtyä vuosien kiertueelä män jälkeen, johon Ellie Rowsell kertoo olleensa jopa hetkittäin vä synyt ja lähes kyllästynyt. 42 SOUNDI SOUNDI 43 on muistuttanut minua siitä. Jos vaan joskus pääsemme taas kier tueille
Näin lausuu mehukkaasti vääntyvällä mississippiläismurteella laulaja, lauluntekijä, kitaristi ja rumpali Cedric Burnside (43). Jacksonia pidetään hypnoottisesti tummasävyisen hill country -tyylin merkittävänä kehittäjänä, koska hän toi siihen elementtejä Pohjois-Mississippin toisesta erittäin afrikkalaishenkisestä tyylistä, fife and drumista (pilli ja rumpu). Burnsiden (1926–2005) ja Kimbrough’n (1930–1998) siirryttyä yläkerran orkesteriin Cedric on jatkanut soittamista pääosin omin biisein muun muassa Cedric Burnside Projectissa setänsä Garry Burnsiden ja traagisen nuorena kuolleen veljensä Cody Burnsiden kanssa, sekä duona kitaristi-harpisti Lightning Malcolmin kanssa. R.L:n rumpalin tontin hän peri isältään Calvin Jacksonilta tämän muutettua Hollantiin. Äiti odotti mua viimeisillään, kun Big Daddy ja Big Mama tuli hakemaan sitä Memphisistä Mississippiin, mutta matkalla siltä tuli lapsivesi ja ne joutui palaamaan pikaisesti Memphisiin, missä mä sitten synnyin. Olen myös kasvanut tien päällä, juke jointeissa, ja todennäköisesti lähdenkin tästä maailmasta tien päällä. Hän alkoi 13-vuotiaasta soittaa rumpuja äitinsä isän R.L. Allison Burnside Express syntyi yhteistyönä Bernard (Lutherin poika) Allisonin rinnalla, ja Cedric on soitellut usein myös hyvien ystäviensä North Mississippi All Starsin ja Widespread Panicin seurassa, sekä myös pitkän linjan kantrirokkari Jimmy Buffettin taustalla. Meillä ei kirkossa käyty K u v a: A b ra h am R o w e Cedric Burnside -taitto_c.indd 44 Cedric Burnside -taitto_c.indd 44 12.8.2021 16.37 12.8.2021 16.37. Hän on pitkän katkeamattoman blueslinjan aito jatkaja. Hän diggaa kovasti, kun siteeraan hänelle Hank Williamsia: ”When God made you, he made a rambling man”. 44 SOUNDI ”Bluesin soittaminen ja tien päällä oleminen on mun kohtalo.” Pohjois-Mississippin perinteen aito jatkaja Cedric Burnside on bluesia luita myöten. Harva tämän päivän bluesmuusikko pystyy kilpailemaan Cedricin kanssa juurten syvyydessä. Mutta hyvällä syyllä voi sanoa, että synnyin tien päällä. 44 SOUNDI SOUNDI 45 Teksti: Jussi Niemi –B luesin soittaminen ja tien päällä oleminen on mun kohtalo. R.L. Isä kuoli 2015. Minun kirjoissani sen kovempia krediittejä tuskin onkaan. Cedric on niin sanottu ”aito artikkeli”. ”Big Daddy” Burnsiden kanssa ja myöhemmin soitti paljon myös toisten Pohjois-Mississippin hill country -bluesin kivijalkojen David ”Junior” Kimbrough’n ja Jessie Mae Hemphillin yhtyeissä
Raaka peli Cedric on tehnyt jo useamman oman levyn, joilla hän esiintyy ennen kaikkea laulajana ja kitaristina ja vain satunnaisesti rumpalina. Tykkään niistä. — Joihinkin juttuihin kyllä, mutta en innostu siitä, kun ne paasaa pyssyistä ja naisista. sestä hitistä tuli, niin samat ihmiset kajauttivat heti innolla: ”Aamen!” — Man, toihan on ihan mahtava tarina! Mun täytyy käyttää tota keikalla, Cedric innostuu. Sitä pyörittää mun hyvä ystävä (I Be Tryingin tuottaja) Boo Mitchell, joka on (edesmenneen tuottajalegenda) Willie Mitchellin poika ja oppi hommat isältään. — En koskaan. Jälki on sitten vähän modernimpaa, erilaista kuin Big Daddylla. SOUNDI 45 Cedric Burnside -taitto_c.indd 45 Cedric Burnside -taitto_c.indd 45 12.8.2021 16.37 12.8.2021 16.37. Panin merkille, että ne sun kitarakoukerot, joita tikkaat biisien alkuun ja loppuun, liippaa aika liki tuaregien meininkiä. Jos palataan levyysi, niin otitko sille tietoisesti vaikutteita joiltain muilta artisteilta. Chuck Berry kertoi, että kun hän nuorena veivasi bluesia, sukulaiset aina paheksuivat, ettei ”tuosta paholaisen musiikista seuraa mitään hyvää”, mutta kun shekki ensimmäiHarva pystyy kilpailemaan Cedric Burnsiden kanssa blues-juurten syvyydessä. Royalissa oli aika innoittavaa levyttää. — Kyllä oli: Royal. En osaa nimetä sulle mitään rockbändejä. Yleissoundi on erittäin in your face, hyvin pelkistetty ja ilahduttavan raaka. Teitte sitten sen diilin paholaisen kanssa saman tien koko perheelle. Nauru irtoaa herkästi. Todellisuus yllättää Millainen paikka Pohjois-Mississippi on nykyään mustalle ihmiselle elää. — Diggaan Fred McDowellia. Tunnet varmaan The Black Keysin, ne kundithan on kovia hill country -friikkejä (kts. Se on niin samantyyppistä. Sanoin tämän Cedricille ja kysyin kuinka tarkoituksellisesti hän haluaa viedä hill countrya uuteen suuntaan. Bluesin takapotkussahan isku yleensä lyödään ihan tahdin perälautaan. Se tulee varmaan Greeniltä. Toki joskus kotona pyöräytän vähän Earth, Wind & Firea ja Stevie Wonderia. — On, tosi harvinaista, mutta mun vanhemmat tai muutkaan lähisukulaiset ei koskaan lähteneet pyhäaamuna kirkkoon. Tuli vissiin edullisemmaksi… Heti kun nauramiseltaan pystyy, Cedric toteaa, ettei oikein usko siihen devil’s music –kliseeseen. Samaistutko mitenkään hip-hopiin. Mun valkoiset naapurit on tosi mukavaa väkeä. Niin, siinä maistuu Afrikka todella vahvasti. Jonkin verran olen diggaillut Jay Colea ja Kendrick Lamaria. Ei mikään seurakuntaveli Lauloitko sinä nuorena kirkossa. Artistin perheessä bluesia on soitettu kolmessa polvessa tunnetuimpana edustajanaan isoisä R.L. Kaikin mokomin! Muista mainita kuulleesi sen minulta. Fakta nimittäin on, että sieltä vanhan liiton mustien bluesmiesten lauluun tuli se syvyys ja voima, joiden lumoa oli niin vaikea vastustaa. En ole oikeastaan tsekannut niiden musaa, mutta pari kolme vuotta sitten innostuin Ali Farka Touresta ja jos sen musasta ottaisi laulun pois, niin mä melkein en erottaisi sitä Big Daddyn ja Juniorin soitosta. Rumpukompit, joita sinun lisäksesi soittaa myös Reed Watson, ovat häkellyttävän etukenossa. Kyllähän sitä joskus kuulee paskoja juttuja, ja varmasti niitä tapahtuu, mutta olen oppinut elämästä sen verran, että paskoja juttuja tapahtuu kaikkialla. Asun nykyään Ashland-nimisessä pikkukaupungissa pari mailia pitkällä kadulla, jossa olen ainoa musta mies. Se tulee olemaan sulle huima elämys, ihan lähtien sellaisista pikku jutuista — puhun nyt omasta kokemuksesta — että törmäät vähän väliä tyyppeihin, joiden kasvot muistuttavat häkellyttävästi Howling Wolfista tai John Lee Hookerista tai Al Greenista… — Vau, man! Mun on päästävä sinne. — Enpä oikeastaan. — Oh man, otan tuon suurena kohteliaisuutena. — Totta puhuen: en. Al Greenistä puheen ollen, ymmärsin saamistani infoista, että käytit uudella levyllä jotain Al Greenin mikkiä. Jos mä olen kiertueella, ne pitää mun kotia silmällä, ettei mitään pahaa tapahdu. Big Daddy kuunteli sitä usein, mutta sitä ennen en tiedä muuta kuin, että orjilta se homma periytyy. haastattelu edellisestä Soundista). Kuinka paljon tiedät hill country -tyylin varhaisista juurista. Oho! Eikö se ole aika harvinaista Mississippin mustan väen keskuudessa. Meikäläiset on kerta kaikkiaan bluesia luita myöten, man, Cedric tiivistää nauraen. Olen aina, jo Big Daddysta lähtien, soittanut hyvin harvojen instrumenttien kanssa. Bassossakin on vaan yhdellä biisillä Alabama Shakesin Zac Cockerell; ei siksi, etten pitäisi bassosta, vaan koska halusin kuulla, miltä kuulostaa kun mukana on basso. Hän nimittäin kertoo usein lavalla R.L:ltä oppimiaan tarinoita tosielämän hassuista kiemuroista. Täällä näkee nykyään tosi usein mustavalkoisia pariskuntiakin. — Joo, sen mäkin tiedän ja olen törmännyt The Black Keysiin pari kertaa, mutta en tunne niitä jätkiä henkilökohtaisesti. Tee se. Cedric tuntuu olevan täysin läsnä eikä hänellä ole mitään tyhmiä asenteita. Bursnide. Niitä olen eniten kuunnellut ja kuuntelen vieläkin. — Joku muukin sanoi samaa. Se on ihan oma juttunsa. Oliko studiokin sama. Vedät levyllä parit falsetit erittäin sielukkaasti. Kyllä mun jutut aika pitkälti perustuu Big Daddyn ja Juniorin meininkiin. Musta se on hyvä niin, mutta hill country poikkeaa ylipäätään mun mielestä tosi paljon muista bluestyyleistä. — Joo, haluan pitää sen just niin raakana enkä pehmennä sitä monilla instru menteilla. Olen aina rakastanut Greenin ääntä ja laulua, Cedric sanoo suorastaan hartaan nöyrästi. Joo, yksi afrikkalainen taiteilijaleidi sanoi mulle taannoin ihan samaa. Hänestä huokuu downhome-meininki, joka säätää ilmapiirin mukavan kodikkaaksi. Haluaisin kovasti käydä Afrikassa, mieluummin pikemmin kuin myöhemmin. — Tiedän, että tv:ssä näkee kaikenlaista kamalaa, mutta kun se on niin valikoitua mitä ne näyttää. Kaikissa maissa on kunnon ihmisiä ja muutama kusipää. Kuvissa näytät niin afrikkalaiselta, että jos kävelisit Malissa torilla, niin kukaan ei kiinnittäisi suhun huomiota, koska… — Sulautuisin niin täysin joukkoon (naurua). Ote on hyvin intensii vinen sekä laulussa että erittäin terävästi pistävässä, sointuja kaihtavassa kitaroinnissa. Kuunteletko mitään rockbändejä. Uunituore I Be Trying -albumi yllätti sillä, miten erilaiselta se kuulostaa kuin isoisänsä tai Kimbrough’n vanhan liiton meno. Niin se vaan on, man. Olin nimittäin lähes varma, että pitkästä aikaa puhun kirkossa laulamaan oppineen bluesmiehen kanssa, mutta ei. Ne käy meillä usein ja istutaan yhdessä tulilla. — No, ainahan mä pyörittelen mielessäni uusia ideoita, melodioita ja riffejä. 44 SOUNDI SOUNDI 45 Hämmästyksekseni Cedric mainitsee käyneensä Suomessa kaksikin kertaa, ensin R.L:n kanssa ja vähän ennen koronaa omissa nimissään. Olen ollut elämässäni paljon naisten seurassa, enkä lämpene sille, miten räpissä usein puhutaan naisista. — Näin on, mutta mun rytmi on tosi aggressiivisesti vetävä. En minäkään. Nauru sen kuin lisääntyy kun (railakkaasti liioitellen) ilmoitan pettymykseni. Usko tai älä, mutta täällä on hyvä meininki. ”Tapaamme” siis ensi kertaa puhelimessa, mutta pidän hänestä välittömästi ja meillä synkkaa hyvin
Monimutkainen tunteiden setti Quietly Blowing It on hieno nimi albumille, sattuva. Minusta tuntuu, että juuri sillä tavalla, vaivihkaa, itse kukin meistä K u v a: C h ri s Fr is in a Hiss Golden Messenger -taitto.indd 46 Hiss Golden Messenger -taitto.indd 46 12.8.2021 16.38 12.8.2021 16.38. Bändin johtaja-lauluntekijä, Kaliforniasta jo kauan sitten Pohjois-Carolinaan muuttanut Mike ”MC” Taylor (46) tarjosi balsamia vaikka mihin haavoihin. Usein hän naurahteli hiljaa omille tai minun kommenteille, mutta ei juurikaan selittänyt ajatuksiaan vuolaasti, vaikka tunnuimme monesti ajattelevan asioista hyvin samaan tapaan. P orttini Hiss Golden Messengerin maailmaan avasi 2016 julkaistu Heart Like A Levee -albumi, joka meni suoraan vuoden parhaiden albumieni listalle. Toivo todellakin elää Hiss Golden Messengerissa. Jos tietty alakulo ja hidastempoisuus kuuluivat vahvasti, niin suunta oli vankkumatta valoon päin. Myös bändin puoliakustisen sointi puhutteli The Bandista ja Grateful Deadista muistuttavalla, mutta ei niitä matkivalla kodikkaalla maanläheisyydellään. Laulut olivat sellaisia, että heti tajusi niiden ruotivan vilpittömästi tekijän omaa päätä ja suhdetta ympäröivään todellisuuteen. Puhelimessa Taylor vaikutti yhtä hillitysti rehelliseltä kuin musiikissaankin. Musiikista huokui valtava tunnelataus, ilman minkäänlaista sentimentaalisuutta tai pateettisuutta. Se tuntui täydelliseltä, joskin aggressiosta vapaalta vastalauseelta Trumpkauden Amerikalle. Mike Taylorilla on klassinen käsitys taiteesta. Kaiken sortin överiyttä kammoksuva pieteetti ja tervejärkisyys hallitsi koko viritystä. Musiikinteko on hänelle samojen aiheiden parissa ideoimista kiinnostavat teemat eivät tule valmiiksi yhdellä käsittelykerralla. 46 SOUNDI SOUNDI 47 Teksti: Jussi Niemi Tärkeintä on myötätunto Hiss Golden Messengerin laulut ovat vastalääkettä Trumpin Amerikalle
Pandemia vain teki harvinaisen näkyväksi monet asiat, joista meillä on jo kauan kärsitty hyvin perimmäisellä tasolla: epäoikeudenmukaisuus, epätasa-arvo ja vastaavat jutut. Tässä iässä olen tullut siihen tulokseen, että myötätunto on ehdottomasti tärkeimpiä asioita elämässä ylipäätään. Pohdin paljon lauluissani juuri sitä. Toisaalta en oikein tiedä, onko kyse tarkalleen siitä, mitä he väittävät. Näyttää siltä, että äärioikean laidan porukka on nyt tarttunut myyräntyöhönsä ennennäkemättömän kirurgisella tarkkuudella ja tehokkuudella ajaessaan… en ole täysin varma mitä, mutta ilmeisesti jonkinlaista toksisesti juutalais-kristillistä kapitalistinationalistivaltiota. Vähän niin kuin runoilijat usein käsittelee samaa aihetta kaikissa runoissaan. Funtsin, miten ne käsittelee rytmiä tai tekstien tärkeimpiä teemoja, kuten vapautumista. Luultavasti nämä laulut käsittelevät juuri sitä. — Totta puhut. Ensimmäisenä sinun musiikissasi, enkä puhu nyt pelkästään uudesta levystä, minuun iskee tunne valtavasta myötätunnosta. Mutta roots reggaen teemat todella heläyttää mun kieliä. — Heh-heh… Joo, koko lailla noin mun ajatukset kulki levyä nimetessäni. — Niin, mutta kyllä politiikan tutkijat jo 10 vuotta sitten täällä ennustelivat, että demokratialle voi käydä juuri niin kuin sille on käynyt. — Teenkin sitä, mutta teen sen niin hienovaraisesti, että ihmiset ei ehkä huomaa sitä. He ovat selvästi missanneet koko homman syvimmän pointin. Aina kun mua moititaan siitä, että tämä levy kuulostaa ihan samalta kuin edellinen, vastaan, että en ole vielä likikään käsitellyt näitä teemoja loppuun. Päädyitkö siihen rankkojen henkilökohtaisten laakien vai filosofisen pohdiskelun kautta. Tai kuka tietää. Jotkut ihmiset… enkä tarkoita että he pitäisivät itseään myötätuntoisina, mutta he eivät edes ajattele koko asiaa. Veret seisauttava levy! — Ehdottomasti! Voin pyöräyttää sitä koska tahansa ja aina se kuulostaa suurenmoiselta. Silti en aio tehdä reggae-levyä, se olisi jotenkin… omituista. Minä otin sen kirjaimellisemmin: että autosi valoihin vain ilmestyi joku häikäisevän kaunis nainen. Meillä on yhteinen ikisuosikki: Burning Spearin Marcus Garvey (1975). Se erottuu muista funkympana, selvästi vihaisena ja sanomalla asiansa hyvin suoraan. 46 SOUNDI SOUNDI 47 elämässä mokailee, kun omilta tekemisiltään ja fiiliksiltään ei tarpeeksi huomioi muiden ihmisten käsityksiä ja tunteita… ennen kuin paska lentää omaan naamaan. Nyt tuntuu, että siellä voi tapahtua ihan mitä vaan. Voisin ladella sulle pitkästi nimiä, joita kuuntelen, ja sanoisit, ettet kuule niitä lainkaan musiikissani. Kun MC naurahtaa, ettei tiedä mitä voisi tuohon sanoa, niin pyydän häntä nimeämään tärkeimmät vaikuttajansa. — En ole yhtään varma, että olen niin myötätuntoinen ihminen kuin haluaisin olla tai kuin pitäisi olla, mutta ainakin siihen kannattaa ehdottomasti pyrkiä, koska mielestäni maailma nyt todella tarvitsee myötätuntoa. Asia on niin, että mulla on muutamia teemoja, joita käsittelen aina vaan uudestaan. Kukahan olisi. — No joo. — Hmmh… No, vähän niin kuin moni muukin biisini, se heijastelee sitä mitä me annamme… tai uhraamme elääksemme sitä elämää, jota kuvittelemme haluavamme. Periaatteessahan se on sama asia kuin blues: ihminen on kokenut ja kokee rankkoja juttuja, mutta uuttaa niistä musiikin kautta spirituaalista polttoainetta. Sekin syntyi prosessin alkuvaiheessa ja oli aluksi puhdas instrumentaali, kunnes lisäsin siihen ne vähät sanat. Mikä sen innoitti. Jokin hassu sattuman oikku vain sääti tästä minulle ammatin. Vai onko niihin vaikuttaneet enemmän Amerikan viime aikojen tapahtumat. Jos joku nyt kiistää ne, niin silloin hän on mun mielestä tahallaan tietämätön. Tiedä hänestä. Kuinka paljon ne ovat pandemian tulosta. — Kiitti. Niin kuin jamaikalainen 70-luvun roots reggae. Käykö järkeen. Jos haen siitä ja sinun musiikista yhteistä nimittäjää, niin se on, jamaikalaisittain ilmaisten, sufferation. — Kaikki tuo on vaikuttanut niihin. Itse asiassa se syntyi levylle ensimmäisenä. Monet sen laidan poliitikoista työskentelevät jättikorporaatioiden laskuun. Mä en pysty edes keskustelemaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka pitävät reggaeta kivana aurinkoisena bilemusana. Usein lauluni on jonkinlaisia muistilappuja itselleni, että jaksaisin yrittää pyrkiä myötätuntoisuutta kohti vielä enemmän. Siellähän on tapahtunut melkoisia asioita. Jonkinlainen loputon moderni tyydyttämättömyys vaatii nykyään, että uuden taideteoksen pitäisi aina olla uudenlainen, mutta mulla on klassisempi käsitys taiteesta. Ehkä mun ongelma onkin juuri tuo hienovarainen monisäikeisyys. — Man, sitä mä kuuntelen kaikkein eniten! Kulutan paljon aikaa pohtimalla, miten voisin omaksua sieltä asioita niin, etten kuulostaisi minstrel-tyyppiseltä kulttuurivarkaalta tai –parodialta. Minusta se tuo levyyn dynamiikkaa, koska muuten levy kulkee koko matkansa aika lailla samalla vaihteella. Tarkoitan, että en todellakaan ole mikään mallikansalainen. Spirituaalista polttoainetta Kun laulat ”I look out my window and there’s a riot going on”, niin sehän viittaa Sly & The Family Stoneen, mutta itse musiikissa en kuule Slyta. Voit hyvinkin olla väärässä. Pohdin jatkuvasti, miten voisin ujuttaa juttuja, niiden henkeä, kuuntelemastani musiikista omaani niin, ettei se kuulostaisi varastamiselta. Sitä paitsi, teen näitä lauluja itselleni, en muille. Mainitsen Dylanin, The Bandin, Grateful Deadin ja Dobie Gray -tyyppisen kantrisoulin mielestäni ilmeisimpinä lähtökohtina, mutta varmaan on muitakin. Se heijastuu munkin musiikissa, vaikka mulle vapautuminen on erilaista kuin mustille jamaikalaisille. Voisin hyvinkin tehdä koko albumin sen tapaisia biisejä, mutta yleisöni saattaisi kutistua. Tai onhan siellä myös Angel In The Headlight, joka erottuu hyvin elokuvallisella, jotenkin southof-the-border-tyyppisellä tunnelmallaan muista. Okei. Kun enempää filosofointia ei kuulu, jatkan eteenpäin. — Joo, ei ole epäilystäkään, ettenkö rakasta kaikkia mainitsemiasi syvästi, ja soinnillisestikin meillä on jotain yhteistä. ”Uhraamme elääksemme sitä elämää, jota kuvittelemme haluavamme.” Hiss Golden Messenger -taitto.indd 47 Hiss Golden Messenger -taitto.indd 47 12.8.2021 16.38 12.8.2021 16.38. Joo, mutta vaikka teemat pysyvät samoina, niin voisit silti päästää lauluihisi enemmän vaikutteita toisenlaisista musiikeista, joita kuuntelet. He pystyvät tavallaan pitelemään kokemaansa tragediaa ja toivoa tai elämäniloa eri käsissä ja tajuavat, että molemmat on osa elämää ja tapahtuu yhtaikaa. Se on mustakin erittäin kiva pikku viisu. Elämä, jota kuvittelemme haluavamme Aihetta sivuaa Mighty Dollar, suosikkiraitani uudella levylläsi. — Myötätunto on monimutkainen tunteiden setti, mutta olen samaa mieltä: se on elämän tärkeimpiä asioita. — Hei man, lievästi sanoen! Paras roots reggae chants down Babylon ja samalla luo eräänlaisen uuden maailman, jossa sekä musiikin esittäjät että he, joista laulut on tehty ja joille niitä esitetään voivat elää ilo ja rauha sydämessään. Olen äärimmäisen monipuolinen musiikinkuuntelija. — Heh heh, ymmärrän… Jos totta puhun, niin voin joka päivä antaa erilaisen lausunnon kysymykseen, mistä joku laulu syntyi. 10 vuotta sitten vielä en olisi voinut uskoa, että Amerikassa voi tapahtua Trumpin ja kongressin valtauksen tapaisia asioita. Sanotaan niin, että koen, että mun pitää pyrkiä entistä enemmän olemaan tyyppi, josta on jotain apua yhteisössään
We jazz aukeama.indd 48 We jazz aukeama.indd 48 12.8.2021 8.26 12.8.2021 8.26
We jazz aukeama.indd 49 We jazz aukeama.indd 49 12.8.2021 8.26 12.8.2021 8.26
Tyhjäkäyntiä levyllä on kosolti, mutta se ei kuitenkaan ole tuskastuttavaa haahuilua vaan lähinnä mukavuudenhaluista, lievästi vajaatehoiseksi jäävää eeppisyyden tavoittelua. Naseva Days Of Future Past jyskää tanakasti, ja myös progressiivisempaa laitaa edustava The Time Machine toimii erittäin hyvin. Kappale osoittautuu aivan mainioksi ralliksi, mutta levyn avaava jylhänpuoleinen nimibiisi ei tomeran alkunsa jälkeen lupaa järin hyvää. Tiivistämisen jalossa taidossa Iron Maiden ei ole etenkään 2000-luvulla loistanut. Pisin kappale, uhkaavalla ja syntikkavahvisteisella melodiakululla höystetty The Parchment on niin ikään hämmästyttävän toimiva, keskivaiheilla uhkaavasta haukotuksesta huolimatta. Hyväsoundinen, luomusti puskeva albumi on rennosti soittavan veteraanibändin lämminhenkisen turinoiva levy. P elko valtaa mielen Senjutsun kappaleiden pituuksia vilkaistessa. KIMMO K. Tällä erää häiritsevimmäksi maneeriksi muodostuu laulumelodian tuplaaminen lead-kitaralla, eikä sekään rasita liiaksi. NWOBHM-konkarit tuntuvat yhä nauttivan soittamisesta, niin menköön ja pitkän kaavan mukaan. Hell On Earthissa on ainekset majesteettiseen päätökseen, mutta siinä on liikaa pitkäpiimäistä hajanaisuutta. KOSKINEN HHH Iron Maiden on setäytynyt, mutta aivan tyylikkäästi ja itseään kadottamatta. Levy päättyy kolmeen yli kymmenminuuttiseen raitaan. Sen pitkät kitarailottelut ovat yllättävän nautinnollista kuultavaa ja simppelisti mutta voimalla yhdessä soittava bändi kuulostaa hyvältä. Melodiat ovat kauttaaltaan vahvoja, ja rennosti askeltavat kappaleet sopivat yhtyeen näppeihin hyvin. Yllättävän vahvasti kuuluvat syntikat tuovat napakkaan bändisoundiin täyteläistä kuulautta. Vain kaksi raitaa on kestoltaan viisi minuuttia tai vähemmän. Iron Maiden on setäytynyt, mutta aivan tyylikkäästi ja itseään kadottamatta. Helmasynniksi siunaantunut pöhö tosin vaivaa edelleen. Yhtye tekee asiat pakottomasti, koheltamatta tai liikoja yrittämättä. Kappaleet etenevät verkkaisesti ja yhtye tuntuu lähinnä nautiskelevan kelpo sävellysten äärellä. Vaikka saakin nyt osakseen urputusta, Senjutsu on aivan positiivinen suoritus. Lost In A Lost World on melodisesti vahva mutta vähän tahmainen kokonaisuus. Siinä on sopivasti rentoutta ja musiikillista rauhallisuutta. Kakkosbiisi Stratego laukkaa jo reimasti, eikä humman nivelten kolotusta juuri huomaa. Onneksi ei. Levyarvostelut 7_21.indd 50 Levyarvostelut 7_21.indd 50 12.8.2021 12.08 12.8.2021 12.08. Joko taas mennään päämäärättömän kankealla pseudo-progeilulla ja loputtomalla biisinnimen hoilottelulla. Oivaksi paljastuvasta 80-minuuttisesta albumista olisi saanut 50 SOUNDI K u v a: Jo h n M cM u rt ri e Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen Iron Maiden Senjutsu Parlophone rajuin toimenpitein puristettua miltei loistavan 40-minuuttisen. Rauhalliseen kallistuvat sävelet ja selkeät rytmit sopivat ikämiesten käsittelyyn luontevasti. Raskassoutuisen valssin yleinen etenemättömyys ei jaksa kannatella kahdeksaa minuuttia. Ennakkobiisi Writing On The Wall hätkähdytti kutkuttavasti southern rock -sävyillään. Tyhjäkäyntiä nimittäin on. Slovarimpi Darkest Hour jää puolivillaiseksi soitteluksi ja kailotteluksi. Shuffle-rytmillä voimallisesti askeltava Death Of The Celts osoittautuu varsin vahvaksi. Kappaleista olisi silti voinut napsaista venytettyjä introja, liikoja kiertoja, ylipitkiksi käyviä välikkeitä ja turhia outroja ihan surutta
Yaffalla on vankka kokemus biisintekijänäkin, ja pelisilmää pitäisi olla vaikka muille jakaa. Sitä paitsi näin syntyy mielenkiintoinen kontrasti tähden yhä uneliaampaan laulutapaan ja sisäänpäin kääntyneeseen musiikilliseen ilmaisuun. Finneas-veljen kanssa synnytetty musiikki haroo vaikutteita laajemmalta skaalalta kuin ensin tajuaakaan: sisarusten tyylisuodattimen läpi vedettynä niin Oxytocinin konetaonta, Your Powerin folkahtavuus kuin nimibiisin powerballaditykittely kuulostavat pettävän samalta. Eipä ihme, että toisen varsinaisen albumin moodi liikkuu akselilla happamasta vihamieliseen. Odotukset sen suhteen ovat eittämättä korkealla. Otsikko on todellakin ironinen: nimikappaleessa Billie toteaa olevansa onnellisempi kuin koskaan ollessaan poissa jonkun paskan tyypin luota. NIKO PELTONEN HHHH Sami Yaffa The Innermost Journey To Your Outermost Mind Vallila Music House Sami Yaffa oli Hanoi Rocksin George Harrison, jos kliseinen rinnastus sallitaan, mutta vuosien varrella hän on rakentanut itselleen vahvan, itsenäisen artistiprofiilin, joka on perustunut melkeinpä enemmän Sound Tracker -ohjelman kaltaisissa yhteyksissä välittyvään musiikilliseen sivistykseen ja uteliaisuuteen kuin niihin levytyksiin, joilla häntä ollaan kuultu. Nyanssit paljastuvat hiljalleen ja levy osoittautuu kuuntelussa kasvavaksi: sen uskaltaa sanoa jo viikon tutustumisen perusteella. Yaffa kertoo halunneensa tehdä rockn’rolliin perustuvan albumin, vaikka haroisikin The Clashin kaltaisten klassikkobändien tapaan vaikutteita laajemmaltakin skaalalta. On lähes häkellyttävää, että The Innermost Journey on miehen ensimmäinen soololevy. SOUNDI 51 HHHHH Sydämeen HHHH Soittimeen HHH Levyhyllyyn HH Divariin H Roskiin Billie Eilish Happier Than Ever Interscope Billie Eilish oli vuoden 2019 teini-ihme, palvotuin poptähti ja raikkain tuulahdus hittilistojen huipulla vähään aikaan. Monenlaisten musiikkikulttuurien ristisiitos on toki kuulunut Yaffan palettiin jo muinaisen Mad Juanan ajoista asti. Meno on juurevampaa ja bluesimpaa. Nousu superjulkkikseksi niin nuorena on kuitenkin vaarallista hommaa. NIKO PELTONEN HHH K u v a: M ee ri K o u ta n ie m i K u v a: A n n e M ac C lu sk ey Levyarvostelut 7_21.indd 51 Levyarvostelut 7_21.indd 51 12.8.2021 12.08 12.8.2021 12.08. Hörhöilyä saisi olla isompi osuus, sillä Yaffan ja biisintekokumppani Rich Jonesin sävelkynä ei ole sellaisessa terässä, jota perusbiisit edellyttäisivät. Rempseä Look Ahead ainoana biisinä viittoo suuntiin, joihin tavallaan olisi odottanut kuljettavan pidemmälle: mariachi-hommiin siinä missä Balkanillekin. The Clashin mainitseminen on sikäli osuvaa, että eniten ”ulkopuolisia vaikutteita” The Innermost Journeylla on reggaesta ja dubista siinä muodossa kuin brittien uusi aalto näitä genrejä käsitteli. Miltä tuntuu aikuistua, kun kaikki sanomiset ja tekemiset ja jopa oma kehonkuva ovat yleistä riistaa. Karkeasti ottaen puolet biiseistä on mutkattomampaa jyystöä, lopuissa sitten ollaan enemmän tai vähemmän seikkailullisia. Kuvaus vastaa todellisuutta riittävän hyvin. On raskasta ja vähän huolestuttavaakin kuunnella näin syvissä vesissä uivaa levyä, mutta depression sijaan Billie Eilishin tekemisiä leimaa aggressio ja se on virkistävää. Eilish ei vieläkään ole edes kahtakymmentä, mutta jo nyt hän on päätynyt julkaisemaan menestyksen jälkeisen krapulalevynsä. Metaforisesti toki, sillä päihteiden sijaan Happier Than Ever tilittää artistin suhdetta julkisuuden valopäisiin kommentaattoreihin ja sitä, miten valokeilassa oleminen mutkistaa elämää ja ihmissuhteita. Luulen, että Happier Than Everin myötä Billie Eilish putoaa askelman tai puolitoista striimipopin kaikkein korkeimmalta huipulta, mutta musiikillinen matka on vasta alussa ja ehkä muutama demoni on nyt saatu manattua pois tieltä. Ja näitä paskoja tyyppejä Happier Than Everillä riittää: itsekeskeisiä, vastuuttomia hyväksikäyttäjiä, joita narsistinen sekoilu kiinnostaa enemmän kuin emotionaalinen läsnäolo. Yllätyksenä tuskin tulee sekään, ettei Yaffan rock’n’roll kuulosta Hanoilta tai Michael Monroelta. Varsinkin Rotten Roots kolahtaa syvien alataajuuksiensa voimin ja välittää myös varsin kurttuotsaista tarkastelukulmaa nykymaailman menoon; samaa tematiikkaa Yaffan teksteissä on muuallakin. Tästä syystä periaatteessa pätevä ja monessa suhteessa ansiokas levy jää sittenkin vähän lunastamattomaksi lupaukseksi. Tai voihan kyse olla samastakin tyypistä koko ajan
Tämän tästä musiikki kuulostaa jopa leikkisältä. The Killers Pressure Machine Island Same same but different. Ei ihme, että kappaleet, kuten Quiet Town ja Pressure Machine tuovat mieleen Bruce Springsteenin kaltaiset jenkkirokkarit (joiden kanssa yhtye itse asiassa onkin hiljattain musisoinut). Samalla jokin muistuttaa vanhasta hyvästä. Liike on pieni mutta sitä kannattaa seurata. Ennemminkin hidaspiirteiset laulut uhkuvat liki hallitsematonta voimaa. Kaukana ollaan 15 vuoden takaisista hiteistä, kuten Somebody Told Me ja Spaceman, eikä levy lyö samaa tahtia viimevuotisen Imploding The Mirage -albuminkaan kanssa. Ja nyt kun kaukomatkoja pitäisi yhä välttää, etä-roadtrip bändin kanssa on oiva valinta. Ehkä se osoittaa Low’n käyneen ääripisteessään ja aloittaneen nyt paluumatkan. Kappaleiden alussa olevat, ikään kuin Flowersin synnyinsijoille Utahin Nephiin sijoittuvat keskustelut ja tunnelmapalat eivät tuo lisätunnelmaa. Aivan kuin omaan sydämeen isketty sähköshokki olisi ollut ainoa tapa vaalia perimmäisiä arvoja. Tai sitten yhtye on antanut itselleen lopullisen luvan kadota ankkuritta siihen kosmokseen, jota sen äänet herkkävireisesti luovat: ”That disappearing horizon / It brings cold comfort to my soul / An ever-present reminder / The constant face of the unknown.” HANNU LINKOLA HHHH K u v a: N at h an K ea y K u v a: D an n y C li n ch Levyarvostelut 7_21.indd 52 Levyarvostelut 7_21.indd 52 12.8.2021 12.08 12.8.2021 12.08. Flowersin mukaan kappaleet perustuvat lapsuuden maisemiin ja matkan varrella tavattuihin ihmisiin, jotka vaikuttivat siihen, mitä hänestä – ja The Killersistä – tuli. Ja kuten viime vuonna tuppasi käymään, koronapandemia vaikutti musiikintekoon. Phoebe Bridgersin ja Flowersin yhdessä laulama Runaway Horses puolestaan vie ajatukset kahden rakastuneen irlantilaistrubaduurin akustiselle keikalle. BJ Burtonin kanssa työstetyn Hey Whatin sointi on viritetty runnellun teknologian ja verevien lauluraitojen varaan, ja elementtien välinen dissonanssi ohjaa koko kuuntelukokemusta. Heyn, Moren ja The Price You Payn kaltaisten timanttien piinaava hurmoksellisuus kertoo yhtyeen haluavan edelleen ylittää itsensä. Onko tämä sitä aikuistumista ja kypsymistä, josta puhutaan. Vaikka läpeensä efektoitu soitto lauhtuu välillä avaruudelliseksi huminaksi, kohoaa valtaosa levyn ambiensseista jylhiksi hyökyaalloiksi, jotka tyyntyvät vasta kohdatessaan Alan Sparhawkin ja Mimi Parkerin äänet. Nostaessaan rakenteet melodisten muotojen päälle yhtye murskasi liki kaiken rakentamansa. Valloittavat laulut peräkkäin ilman välispiikkejä riittäisivät hyvin. Vaikka albumin ruumis on vielä kiinni Double Negativen tietoisessa traumassa, lipuu sen sielu jo vaivihkaa erilleen, kohti luottamusta ja valoa. Hiljaisuudesta alkoi syntyä kappaleita, jotka eivät muuten olisivat mahtuneet bändin pop-rock -boksiin. Amerikkalaisesta pikkukylästä kertovissa lauluissa soivat kitaran, basson ja rumpujen lisäksi ainakin syntikka, jouset ja huuliharppu. Suurena ja itsevarmana mutta edeltäjänsä vääristymistä riippumattomana levynä Hey What todistaa, että Low’lla riittää sanottavaa jyrkimmän julkilausuman jälkeenkin. Ydinkaksikon harmonialinjat soivat tuttuun tapaan sekä herkän erillisinä että pysäyttävän symbioottisina, ja niiden summana punoutuvat sävelkulut ovat poikkeuksellisen teräviä. Hyvä niiin. The Killersin seitsemäs studioalbumi Pressure Machine on edellisiä rauhallisempi ja teatraalisempi. Nyt painotukset ovat kuitenkin kohtuullisia, lempeitäkin. Mitään kevyttä levyssä ei kuitenkaan ole. Sitäkin, yhtye kertoo albumin esittelyssä. Eniten kaikuja bändin aiemmista albumeista kuuluu kappaleissa Sleepwalker ja In The Car Outside. On ymmärrettävää, että nahkansa luotuaan Low haluaa jatkaa samalla linjalla. KAROLIINA KANTOLA HHHH Low Hey What Sub Pop Low’n edellinen levy Double Negative (2018) tuntui käänteentekevältä – ja oli sellainen. Flowers kuvailee, että keikkakiertueen peruuntumisen myötä kaikki pysähtyi ja hiljeni. 52 SOUNDI Levyarviot > ...tavallaan levy on liian täydellinen päästääkseen lähelleen... Jotakin uudenlaista ja kiinnostavaa. Jos laulaja Brandon Flowersin tunnistettavaa kirkasta ääntä ei olisi, kappaleita ei heti tunnistaisi The Killersin tuotannoksi. Toisaalta, ilman Flowersin ääntä bändi ei olisi The Killers. Hälyäänet määrittyvät pikemmin silloiksi kuin tiesuluiksi, eikä traditionsa tuntevien melodioiden luoma toivo tukehdu kuristavimmissakaan välikkeissä. Mutta vertailu sikseen, tämä on tämänhetkinen The Killers
Tavallisella tutustumisajalla olisin nimittäin kuitannut albumin pintapäteväksi popmakeiseksi, joka on helppo korvata toisella vastaavalla. HANNU LINKOLA HHHH Levyarvostelut 7_21.indd 53 Levyarvostelut 7_21.indd 53 12.8.2021 12.08 12.8.2021 12.08. Kun Suomi putos puusta -biisin keskelle ujutetut lyhyet sitaatit Nälkämaan laulusta ja Eurovision tunnussävelmästä alleviivaavat osuvasti kappaleen teemaa. Huomaavaisesti albumin puoliväliin sijoitetun Anteeksiantajan perinteinen laulullisuus tuo vaihtelua ympäröivälle sinfoniselle pauhulle. Siksi uskallan arvella Jubileeta yhdeksi vuoden vangitsevimmista julkaisuista. Jos jotain, niin hieman jään kaipaamaan oikean Kynnet-kokoonpanon spontaaniutta ja vaaran tuntua. The Golden Casketin kappaleet ovat yllättäviä, rosoisia, tarkkanäköisiä ja täynnä melodisia koukkuja. Tekijänsä karjalaiseen huumorintajuun istuen Kaiken maailman kehtolauluja ei todellakaan sovellu otsikkonsa käyttötarkoitukseen. Biisi-pari kerrallaan kappaleet ovatkin enemmän edukseen kuin hiukan puisevaksi käyvänä kokonaisuutena. Hiljalleen joustavat lähestymistavat ja hillityn intensiiviset kappaleet alkavat kuitenkin tarjota löydettävää. Leave A Scar kuulostaa HC-mullikuoroineen ja George ”Corpsegrinder” Fisher -feattauksineen pikemminkin uudelta Testamentilta kuin Sniderin vanhalta glamheavy-bändiltä. Pitkän hiljaiselon jälkeinen Strangers To Ourselves (2015) oli kelpo teos, mutta pian sen jälkeen yhtye vaipui jälleen horrokseen. NUUTTI HEISKALA HHHH Modest Mouse The Golden Casket Epic Modest Mouse oli 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kovassa lyönnissä. Eihän vanhoja biisejä uudestaan soittamalla mitään ihan hirveän mullistavaa aikaan saada, mutta Sepulturan faneille levy sopii varmasti kuin nyrkki silmään. Levyn kappalemateriaali koostuu vanhoista biiseistä koko Sepulturan uran ajalta, niin nykyisen laulajan Derrick Greenin kuin Max Cavalerankin vuosilta. KOSKINEN HHH Kynnet Yön yli levänneet Soit Se Silti Tyy-dyt-dyt-dyt-dyy ja tättädää! Olen ollut fani Kynsien kaksi ekaa kasettia yhteen koonneesta ...taas ne menee poks! -kokoelmasta (2017) lähtien. Kun maailma sulkeutui vuoden 2020 alkupuolella, päätti ennenkin kansainvälisesti suuntautunut Sepultura äänittää etänä pohjoisamerikkalaisten (Devin Townsend, Scott Ian, Danko Jones), eteläamerikkalaisten (Fernanda Lira, Rafael Bittencourt) ja eurooppalaisten (Fred Leclercq, Phil Campbell) kollegoidensa kanssa. PERTTI OJALA HHHH Sepultura Sepulquarta Nuclear Blast Varsinaisen uuden albumin sijaan Sepulquartassa on ennemmin kyse lahjasta faneille. Toivottavasti seuraavaa levyä ei tarvitse odottaa pitkään! JARI MÄKELÄ HHHH Japanese Breakfast Jubilee Dead Oceans Onneksi sain Michelle Zaunerin kolmannen Japanese Breakfast -levyn käsiini kuukausia sitten. Lotta Wennäkosken sovittama Päivän uutinen ja itse Kaiken maailman kehtolaulu lukeutuvat levyn väkevimpiin esityksiin. Onnistuneen paluun lisäksi Brockin ja Johnny Marrin positiivissävyinen vuoropuhelu sosiaalisessa mediassa antaa osviittaa kitarasankarin mahdollisesta paluusta Modest Mousen riveihin. Albumi kärsii pahasti välityön vaikutelmasta, eikä levyn epätasaisuus auta asiaa. Brock on aina kulkenut trendeistä piittaamatta omaa latuaan ja se on edelleen Modest Mousen suurin vahvuus. Perinteinen Kynnet-biisi Rock’n’roll haamu ja iskelmähelmi Sä oot in! erottuvat joukosta ensimmäisinä, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen kaikki biisit toimivat täpöllä. Vaikka levy juhlistaa taiteilijan toipumista äitinsä kuolemaa seuranneesta surusta, luotaa se myös sanomaa terävöittäviä varjoja. Selkeitä notkahduksia levyllä ei kuitenkaan ole, ja kun hienoja biisejä on mukana muutamakin, Leave A Scar saa helposti puhtaat paperit. Keväällä 2020 Kynsiä kohtasi tukku vastoinkäymisiä, ja seuraavana kesänä Tanner nauhoitti käsillä olevan spesiaalialbumin Litku Klemetin Tuntematon Numero -yhtyeen kanssa. Jälkiä Odd Futuren musiikillisesta visiosta sekä visuaalisesta ilmeestä on helppo löytää niin Brockhamptonin tuotannosta kuin myös virolaisräppäri Tommy Cashin slaavilaisestetiikasta. Mutta siinä missä Igor oli mukaansa imaiseva kokonaisuus isolla K:lla, Call Me If You Get Lost tuntuu kokoelmalta parin viime vuoden aikana tehtyjä demoja. Surf-kitarointi raikaa upeasti ja menevimmillään (Pois alta) bändin rytmiblues jyrää kuin Ile Kallion aikainen Hurriganes (kehu). Ja kun vaivihkaiset melodiat tulevat lopullisesti tutuiksi, aukeaa albumi euforiseksi mutta hellästi syrjäänvetäytyväksi täyttymykseksi. Zauner pyörittelee dreampopin, tween ja diskosoulin tyyppiarvoja niin suvereenisti, että huomio kiinnittyy väistämättä muodonhallintaan. Alangon tuotannosta yhdessä poimituista ja osin ennen julkaisemattomista lauluista koostuvalla Kaiken maailman kehtolauluja -albumilla ovat äänessä vain Alanko ja Oulu Sinfonia, jolle tehdyistä sovituksista vastaa Kuusiston ja Marzi Nymanin lisäksi joukko lähinnä taidemusiikin parissa ansioituneita säveltäjiä. Lopputulos kuitenkin toimii aivan mojovasti. Edes nimekäs vierailijalista (muun muassa Lil Wayne ja Pharrell Williams) ei toimi pelastusrenkaana. Päälleliimatut Call Me If You Get Lost -onelinerit tuntuvat epätoivoiselta yritykseltä naamioida 16 biisin soittolista taiteelliseksi kokonaisuudeksi. Laulusta ja asenteesta Sniderille myönnettäköön sulka hattuun. Vuoden 2004 Good News For People Who Love Bad News poiki jättihitin Float On, jonka imussa pitkäsoitto myi platinaa. Tavallaan levy on liian täydellinen päästääkseen lähelleen. SOUNDI 53 Tyler, The Creator Call Me If You Get Lost Sony Odd Future -kollektiivia, Tyler, The Creator ja Frank Ocean etunenässä, voi pitää suurena vaikuttajana siinä, miltä hiphop kuulostaa ja näyttää vuonna 2021. Alangon vimmaisen intensiiviset tulkinnat, laulujensa usein ihmisyyden ja maailmanmenon epämukavimpiin puoliin tylyin ja kyynisinkin sanakääntein pureutuvat lyriikat ja Oulu Sinfonian raivokkaan väkivahva soitto pitävät unen kiitettävän kaukana. KIMMO K. Nokkamies Isaac Brock on yksi sukupolvensa terävimmistä biisinkirjoittajista. Ja juuri näissä syvänteissä taika tapahtuu: ensivaikutelma murenee ja sen takaa paljastuu kokijuus kaikessa monitulkintaisuudessaan. Edukseen erottuvat Devin Townsendin jeesaama Mask, levyn avaava David Ellefsonin feattaama Territory ja Alex Skolnickin energinen Vandals Nest. MIRKO SIIKALUOMA HH Ismo Alanko & Oulu Sinfonia Kaiken maailman kehtolauluja Fullsteam Ismo Alangon ja kapellimestari Jaakko Kuusiston jokunen vuosi sitten alkanut yhteistyö on viimein päätynyt levylle. Sukseen kruunasi Grammy-ehdokkuus ja The Smiths -legenda Johnny Marrin liittyminen yhtyeeseen parin vuoden ajaksi. Bändi on osaava ja jyskää tomerasti, mutta sen ilmaisussa ei ole minkäänlaista persoonaa. Menestysvuodet eivät kuitenkaan ole kohdelleet Modest Mousea lempeästi. Lumberjackissa ja Hot Wind Blowsissa on potentiaalia klassikoiksi, mutta yksittäiset spurtit eivät riitä maratonin voittoon. Yhden miehen Supergrassilta ja The Undertonesilta kuulostaneen Teemu Tannerin lofi-sooloprojektin biisit kohosivat livenä toiseen potenssiin ja ensimmäistä kertaa keikoilla riemastuttanutta Kynnet-kokoonpanoa kuultiin toisella albumilla Vähät välittää (2018). Hieman seestyneeltä kuulostava Tanner on pannut peliin kenties kokonaisuutena korkeatasoisimman ja huolellisimmin sovitetun kappalemateriaalinsa. JARI JOKIRINNE HHHH Dee Snider Leave A Scar Napalm Eläkeikäinen Twisted Sister -solisti jatkaa soolouraansa tomerasti. The Golden Casket onkin Modest Mousen verevä paluu relevantiksi yhtyeeksi. Versiot ovat kautta linjan erittäin hyvin onnistuneita ja levyn soundi on yhtenäinen ja kiitettävän raskas. Zaunerin pohjimmainen vetovoima löytyy perfektionismin alla kytevästä tunneherkkyydestä. Linjasta poikkeaa ainoastaan Motörhead-kitaristi Campbellin avustuksella esitetty Motörheadcover Orgasmatron, jonka sekin Arisen (1991) bonusbiisinä ja livekeikkojen kestosuosikkina moni varmaan mieltää jo melkein Sepultura-biisiksi. Niin kova kokonaisuudesta ei muodostu, sillä pidemmälle päästessä materiaali alkaa näyttäytyä melko onttona, ja pysyy liikkeessä enimmäkseen Sniderin ansiosta. Mutta soviteltuani lauluja kiireettä osaksi kesän kajoja, puhkipolttavaa hellettä ja pitsinhentoja aamuja olen oppinut ymmärtämään paremmin. Hatebreed-mies Jamey Jastan tuottama albumi on metallinen, ärhäkkä ja moderni, mutta Sniderin oma tatsi pitää sen myös kiinni perinteissä. Ilossa on läpikuultavaa melankoliaa, lohdussa luopumisen tajua. Miehen lapsuus hörhökristillisessä hippikommuunissa, asuntovaunupuistossa ja tulvan valtaamassa talossa on kuin suoraan halvasta kioskiromaanista, mutta ainakin se on jättänyt lähtemättömän jäljen miehen musiikkiin. Vaikka meno on verevää, aika moni kappale paljastuu verrattain kasvottomaksi. Levyn aloitus on vahva ja povaa kiekolle neljää pojoa. Call Me If You Get Lost on Tylerin kuudes kokopitkä ja edeltäjänsä Igorin (2019) tavoin sillä seikkailee artistin uusi alter ego, tällä kertaa nimeltään Tyler Baudelaire
TOMI NORDLUND HHH Laurenne/Louhimo The Reckoning Frontiers The Reckoning yhdistää kaksi voimanpesää, Battle Beastin keulilta tutun ja hiljattain ensimmäisen sooloalbuminLevyarviot > 54 SOUNDI ...toivotaan nyt, että työt artistina ylipäänsä jatkuvat... Adamsin peräti 18. Silti se onnistuu avantgardistisuudessaankin olemaan inhimillinen ja tekijänsä näköinen. Kappaleet toimisivat pelkkinä instrumentaaleinakin mainiosti, mutta toki ihastuttava punk-meuhka juotettuna kauniisti pulputtaviin avaruudellisiin saundeihin luo juuri sen tyrmäävimmän yhdisteen. Riemunkirjavat elektroniset kappaleet tuovat mieleen Youtube-ilmiön, jossa tekoäly yrittää jatkaa tunnettuja klassikkobiisejä, ja päätyy järkevältä kuulostavan alun jälkeen täysin absurdeille kierteille. 54 SOUNDI Between The Buried And Me Colors II Sumerian Metalcoreensa death metalin ja progen assimiloinut yhtye on tehnyt jo niin tolkuttomia – ja tolkuttoman hienoja – julkaisuja, että se on tavallaan jo tyhjentänyt oman pajatsonsa moneen kertaan. KOSKINEN HHHHH K u v a: Ju an P ar d o facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T Levyarvostelut 7_21.indd 54 Levyarvostelut 7_21.indd 54 12.8.2021 12.08 12.8.2021 12.08. Se yhdistelee Love Is Hellin (2004) alakuloa vuoden 2014 nimikkolevyltä tuttuun kaikuisan kasarihenkiseen kirararockestetiikkaan. Aloitus toimii hienosti. Rytmien ekstaattisuus pitää auttamattomasti vallassaan koko jännärin ajan. Klassikoksikin tituleerattu Colors jäi hajanaiseksi, mutta Parallaxin tavoin Colors II onnistuu loistavasti, laittaa vielä paremmaksikin. Vaikka Tams voisi piiloutua viiteleikkien taakse, hän laittaa itsensä likoon väärinymmärrystenkin uhalla. Paitsi että musiikki on maailmoja avaavaa, se irrottaa tehokkaasti arkisesta järkiajattelusta. Tavallisen kuolevaisen ymmärrettävissä olevia rakenteita ei juuri löydy nytkään, mutta osia sentään toistuu. Ei yhtä nerokas kuin edeltäjänsä, mutta aika hauska silti. Merirunouttakin koetaan kun oiva päätös Pitkä loputon ranta vie kuuman auringon alle rauhoittumaan. Parhaimmillaan sinisilmäiset pelkistykset tekevät banaalista koskettavaa, huonoimmillaan koskettavasta banaalia. Niin sanotulla b-puolella taso laskee maestron mittavan laulukirjan kontekstissa kaavamaiselle tasolle. Elämän laulut ovat, edeltäjänsä Elin päivästä päivään -albumin tavoin, tarkoituksellisen käsistä lähteviä poplauluja. Tams Menolippu ei minnekään Omakustanne Vaikka tietyntyyppinen naiivius on sisäänrakennettu osa elektropopia, on sitä vaikea hallita. Musiikki on kuin hypnoottista virtausta, jota ei olla tehty mielikuvituksettomasti toistaen, vaan leikkisästi teknistä näppäryyttä unohtamatta. Mutta toivotaan nyt, että työt artistina ylipäänsä jatkuvat. Tällä kerralla yllätysmomenttia ei enää ole, mutta tämä ei syö albumin tehoa rahtuakaan. Myös Manchester ja Fuck The Rain ovat taattua ”Rynkky”-laatua. Elämä on sisäänpäinkääntynyttä, paikoin aika vieraannuttavaakin musiikkia. Viehättävien melodialinjojen ohella musiikin lumo tukeutuu kertojapositioon, josta huokuu apean ujo suhde elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin. Onnen häilyvyyttä estetisoidessaan levy antaa vertaistukea kokonaiselle krooniseen itsereflektioon keski-ikäistyneelle sukupolvelle, jonka on pakko opetella päästämään irti kaikesta siitä, minkä äärelle se on vasta saapumassa. Joensuulainen Tuukka Tams on vihjannut Aikahyppy-ep-levyillään (2019, 2020) taitavansa tämän rajankäynnin, ja esikoispitkäsoitto sinetöi vaikutelman. Vuoden 2019 hyväksikäyttösyytökset jättivät artistin tyhjän päälle ja cancel-kulttuurin kohteeksi. Italodiskon kimmellyksestä Chromaticsin tummuuteen ulottuva ilmaisu on häpeilemättömän tykökutsuvaa mutta myös koskettavan avointa. Nimibiisin levollinen haikeus hurmaa, ja Do Not Disturbin sovituksessa on hienoa pikkutuntien hämyä. Colors II jatkaa Colorsin (2007) ja The Parallaxin (2012) konseptia. Se on kokonaisteos, eli omalakisesti etenevä kokonaisuus, joka muodostuu toisiaan seuraavista kohtauksista eikä niinkään kappaleista. Vaikka herran nerous siellä täällä pilkahteleekin, ei päämäärätön Big Colors yllä miehen parhaiden töiden tasolle. VIRPI SUOMI HHHH Jussi Lehtisalo Elämä Full Contact Aku Ankasta tuttu höpsismi on parodinen filosofiasuuntaus, jossa elämän päätökset tehdään kolikkoa heittämällä. Levyä kuunnellessa voi hyvin aistia kuinka kohtalon toteemi nousee alkusyksyn pimenevässä yössä. Ärjy metalli, käsittämättömän kovat soittosuoritteet ja upeat melodiat muodostavat massiivisen teoksen. Miehen Instagram-tili täyttyi aluksi katumusharjoituksista ja sittemmin hersyvistä akustisista livevedoista, joita hän tuuttaa eetteriin lähes päivittäin. Levy on melkoinen runsaudensarvi ja todella hienoa kuultavaa koko 80 minuutin mitassaan. Kun Porin pellepeloton Jussi Lehtisalo laulaa tuoreimman albuminsa Rengashotelli-kappaleella ”lallalaa, löllölöö”, on lähestymistavassa jotakin samaa, äärimmäisen metodista hälläväliä-asennetta. Albumi on hämmästyttävä trippi, joka vaatii kuulijalta kanttia heittäytyä sen vietäväksi. Viimeistään tässä vaiheessa, naivismin laventuessa lohtuhyödykkeeksi, Tamsin näkemys paljastaa viisautensa. Big Colorsin julkaisu bännättiin kohun tiimoilta, mutta vihdoin Adams on päättänyt julkaista sen. MIKAEL MATTILA HHH Ryan Adams Big Colors Pax Am Folk rockin entinen kultapoika Ryan Adams on nykyään musiikkialan 46-vuotias hylkiö. HANNU LINKOLA HHH Sakset Salaisuuksien puutarha Ektro Sakset-trion toinen albumi Salaisuuksien puutarha lataa taivaalle paketin huuruista elektronista ilottelua ja sielullisia säkeitä. Eikä rajan paikkaa voi ennakoida, sillä sen määrittää aina intuitio. Fleetwood Maciä kanavoiva pophelmi It’s So Quiet, It’s Loud puolestaan tarjoilee parasta Adamsiä kymmeneen vuoteen. Tiivistetyt lyriikat ovat tärkeässä osassa ja niitä yhdistää pohdiskeleva yleisilme. Esimerkiksi In It For The Pleasure on niin tuttu Adams-slovari, että sen osaa ulkoa jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Albumin syvämelankolinen sointi väistelee ja hyödyntää kliseitä juuri oikeassa suhteessa. Loppuvuodesta 2020 kuultiin jo tuoreempia kappaleita sisältänyt albumituotos, kauniin balladivetoinen Wednesdays. Sitten Pete Seegerin folk-klassikko Kisses Sweeter Than Wine tulee vocoderin läpi vedettynä synthwave-tulkintana, ja Flyygel-niminen tekoälynaislaulaja hokee asiayhteydettömiä latteuksia sattumanvaraisiin väleihin. Piinaavasta kauhukabinetista siirrytään jouhevasti lipuvien diskolauttojen kyytiin. Esimerkeiksi kelpaavat vaikkapa riemastuttava mutta täysin kummallinen Elektroninen joulu tai algoritmien maailman kristilliseen kuvastoon yhdistävä Loppuhämärä, jossa Lehtisalon tulkinta kuulostaa Kauko Röyhkältä. KIMMO K. Tämän oleellisen myönnytyksen ansiosta Colors II on edeltäjiensä kaltainen häikäisevä spektaakkeli, mutta siinä on myös tarttumapintaa. studioalbumi on pätevä levy – ainakin ajoittain. Parhaimmillaan laulut kurkottavat myös yksilötason tuolle puolen. Tunnelma on samaan aikaan hyvin maanläheinen ja toisaalta sadunomainen: haamut ja demonit seikkailevat tarinoissa ikään kuin osana arkea
mainos facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T Levyarvostelut 7_21.indd 55 Levyarvostelut 7_21.indd 55 12.8.2021 12.08 12.8.2021 12.08. ...toivotaan nyt, että työt artistina ylipäänsä jatkuvat..
Päälle vyöryviä riffejä, isoja kertosäkeitä ja tarttuvia melodioita piisaa. Sarjassa olisi tietysti loistava soundtrack. Lakonisen ”ensimmäistä kertaa ei voi tuntea toista kertaa” -toteamuksen ympärille rakentuva First Time on jumalaista surinapoppia. Molemmat solistit tuuttaavat vahvuusalueillaan todella väkevästi. VESA SILTANEN HHHH Powerwolf Call Of The Wild Napalm Saksalaisesta Powerwolfista on tullut vuosikymmenessä täydestä syystä yksi Euroopan suosituimmista powermetallibändeistä. Pekon laulu on hienovaraisella tavalla entistä vahvempaa, jotenkin avoimempaa. Kahdeksas albumi Call Of The Wild ei muuta Powerwolfin voittokaavasta mitään. Pekon jouhikko soi värisyttävällä tunteella pelkistetyn lyyrisessä Kenelle 1 -instrumentaalissa. Lucy Dacusin kertojaääni asettuu mehukkaaseen leikkauspisteeseen popkulttuurin viidakossa, mikä heijastuu hänen musiikissaan. Saatekirjeen puheet ”kauan kadoksissa olleista sielunsisaruksista” tuntuvat muultakin kuin pelkältä sanahelinältä, sillä Laurenteen ja Louhimon äänet sointuvat niin luonnollisesti ja hyvin yhteen, että välistä unohtaa laulajia olevan kaksi. Aamunkoissa on kerroksia kuin sipulissa. Kai-Jorma Eetterisilta Salatut Elämät Kai-Jorma Lompolojärvi on tapojärveläinen taitelija, joka tekee musiikkia sekä kuvataidetta. facebook.com/episodilehti instagram.com/episodi_lehti twitter.com/episodilehti Levyarvostelut 7_21.indd 56 Levyarvostelut 7_21.indd 56 12.8.2021 12.08 12.8.2021 12.08. Valaitaja Luopioiden laivassa -kappaleissa mieleen tulee Procol Harumin hämärästi symboliset tarinat. Pelätti puolestaan häkellyttää electronicaan viittaavalla töksötyksellään. Se on kauttaaltaan aika akustista, soundeiltaan lofi-karheaa lauluntekijämusiikkia. Monien tällaisten projektien kohdalla tuntuu harmillisen usein, että biisit on raavittu hätäisesti kasaan jostain pöytälaatikon jämämateriaalista, mutta The Reckoning on ilahduttavan iskevä, dynaaminen ja mietitty kokonaisuus. Eetterisilta ei onneksi liikoja vaikeile. Tai ehkä todella hauska televisiodraama, täydellinen tragikomedia synkistä teineistä, jotka kaipaavat rakkautta ja jotain järkeä tylsyyteen. JUSSI NIEMI HHHH Hurriganes Making Of... PEKKA LAINE HHHHH sa julkaisseen Noora Louhimon sekä viime vuonna debyytillään positiivisesti yllättäneen Smackboundin Netta Laurenteen. Albumilla haluttiin irrottautua Roadrunnerin jälkeen testatusta popsävytteisem...ääni syleilee taivaankantta ja saa kylmät väreet liikkeelle... Edellisen vastapainoksi sinkku Minotauros rokkaa railakkaasti, kuin Prince vetäisi autotallirokkia. Se on taivaan mannaa voimasusikasteensa saaneille: komeasti baritonissa laulettua, kuorovahvistettua ja semisinfonista meloheviä goottikauhumörköja uskontoteemoilla. Hot Wheels Talsti Vaikka Hurriganesin Hot Wheels -demoille ei kritiikin täyttä tähtiloistoa soisikaan, Making Of on monella tapaa huikean mielenkiintoinen ja tärkeäkin julkaisu härmärockin ja sen keskeisen edustajan kehityksen ja musiikintyöstön metodista ja pelkistetyistä elementeistä. Niissä on ilmaa ja väljyyttä, joka synnyttää villisti poukkoilevia assosiaatioita. Hidastempoiset kappaleet hukkuvat kaikuun, eikä teksteihin pysty juuri keskittymään. Toivottavasti Laurenne/Louhimoyhteistyö ei jää vain tähän yhteen levyyn. Referenssejä nousee mieleen paljonkin: varhaiset Ville Leinonen ja Office Building, Pelkkä Väliviiva, Mirel Wagner, jopa vanha Apulanta. Laulajien yhteisprojektin tuottajana ja musiikintekijänä on puolestaan toiminut Thunderstonesta tuttu Nino Laurenne, joten lähtökohdat eivät ole yhtään pöllömmät. Merkittävää on se, miten luontevasti eri aikakaudet ja vaikutteet punoutuvat yhteen. Itse ainakin tervehdin moisen soundin suomalaistamista ilolla: kenties sitä voisi kuulla Kai-Jormalta jatkossa enemmänkin. Ja mikäpä on laulaessa, kun musiikillinen perustus on myös kunnossa. Home Video on virtuoosimainen balladi teini-iästä. Dacus osaa olla herkkä folkkari, joka loihtii hirtehisen masennustunnelman muutamalla säkeellä. Jonkinlaisen Lappi-eksentrisyyden ympärille profiilinsa rakentavan tekijän musiikki on edellisalbumeilla ollut kohtuullisen vaikeasti kestettävää äkkivääräilyä, eikä sinällään yllätä, että tämän albumin on masteroinut kotimaisen vaikeilurockin suurvisiiri Tuomas Skopa. MIKAEL MATTILA HH Pekko Käppi & K:H:H:L Aamunkoi Svart Monitahoista tämän possen musa on aina ollut, mutta Jussi Jaakonahon tuottama Aamunkoi on vielä edeltäjiäänkin monivärisempi paketti. Ne ovat koomisia kirpeällä ja katkeransuloisella, silkkaa tragediaa tihkuvalla tavalla. Lucy Dacusin kielellisesti kirkas ote ei herpaannu hetkeksikään. Dacusin omaa elämäntaipaletta ja erityisesti kiharaisia nuoruuden solmuja puivat laulut ovat surumielisyyden ja mustan huumorin kohtauspaikkoja. Esimerkiksi lempeän Kirsikankukkia voin hyvin kuvitella Jerry Garcian laulamana. Albumin tekemisen aikoihin Jussi Itkonen filmasi yhtyeestä elokuvaa Kuumat kundit, joka täydensi visuaalisesti Ganesin urakointia uuden, tykkänään itse tehdyn materiaalin parissa. Levyarviot > 56 SOUNDI RETRO Lucy Dacus Home Video Matador Mietin kuumeisesti tätä erinomaista albumia kuunnellessa, mikä tekee Lucy Dacusista niin vangitsevan ja persoonallisen lauluntekijän. Dacusin laulut ovat surullisia mutta hauskoja. Sitä voi verrata useallakin tavalla Sabatoniin, sillä molempien kiistattoman viihdyttävyyden peruspilarit ovat samat: oma välittömästi tunnistettava gimmicki, yhtä tunnistettava laadukas laulaja sekä runsaudensarvellinen perkussiivisen rytmikkäästi tamppaavia, melodisen yksinkertaisuutensa takia laakista päähän tarttuvia biisejä, joilla sopivasti räyhäkkään muttei kuitenkaan liian aggressiivisen heavyn ystävien pulssi nousee ja kielenkannat urkeavat yhteislauluun. Vain karmea mutta kauniisti näppäilty Korvennunko kohta on Käpin oma teksti, mutta samanlainen myyttisen kauhun läpäisemä tuntu vallitsee pääkynäilijä Toni Tapanisen sanoituksissa. Jos pop/ rock-vaikutteita ei kaihdeta, niin yhtä vapautuneesti syleillään pelottoman kokeellista häröilyä ja häpeilemättömän herkkää kauneutta. Kuitenkin Kai-Jormalta puuttuu verrokkien omaleimaisuus. 1990-luvun vaihtoehtopörinää aiemminkin hyödyntäneeltä taiteilijalta irtoaa myös rokkaus. Herätetty kummittelee kuin jokin rajatilahallusinaatio. Jaakonaho höystää menoa syntikoilla tai uruilla. Nimiraita päättää tämän runsaudensarven kuin suomalaisversio Incredible String Bandista, mutta kiihtyy sitten lähes kuolonmetallimaisen keskiosan jälkeen hitaasti kasvavaan eeppiseen kohtalokkuuteen. Tunnelmamusiikkina Eetterisilta on onneksi ihan kohtuullista. Kasetin viimeiset kolme kappaletta, Hyeenan nauru, Pieni huone ja Tuutulaulu ovat aivan komeita, koska niistä tulee hetkittäin mieleen Red House Paintersin hidastelukantri. Biisinkirjoittamisen taso on aika keskinkertaista – sellaista, jota kuulee open miceissa tai paikallisfestareiden sivulavoilla. Muinaisten värähtelyt sykkivät yhä väkevästi, mutta nyt Pekko Käpin Grateful Dead -diggailu nousee ajoittain selvästi esiin. Sen on oltava hänen erikoinen huumorinsa. MAPE OLLILA HHH K u v a: E b ru Y il d iz KAIKKI ELOKUVISTA episodi.. Kuten aina, biisien kertosäkeet jäävät päähän kuin purkka tukkaan, mutta alan kaiketi puutua bändin status quoon, sillä en nostaisi uudelta levyltä bändin best of -kokoelmalle kuin saksaksi lauletun, katedraalin kokoisen Glaubenskraftin ja todella komean Alive Or Undead -balladin, jossa Attila Dornin ääni syleilee taivaankantta ja saa kylmät väreet liikkeelle. Hyvin levy myös ennakko-odotukset täyttää. Tämä voisi olla loistava novelli. ”Sä käskit mun lintsata koulusta” -lauseella alkava Brando on veretseisauttava kuvaus kahdesta toisiaan kohti hapuilevasta nuoresta ihmisestä. Kitaristi Tommi Laine suosii niin sähköisiä kuin akustisia slidejä sekä pedal steeliä ja vetäisee toisinaan bluesriffejä epätodennäköisiin paikkoihin
...ääni syleilee taivaankantta ja saa kylmät väreet liikkeelle... KAIKKI ELOKUVISTA episodi.. facebook.com/episodilehti instagram.com/episodi_lehti twitter.com/episodilehti Levyarvostelut 7_21.indd 57 Levyarvostelut 7_21.indd 57 12.8.2021 12.08 12.8.2021 12.08
Niin, niinhän se voisi. JARI MÄKELÄ HHHH Pelkkä Väliviiva Aina jossakin välissä If Society Sur-rurin keulahahmo Ville Vuorenmaan ja Jarno Alhon duoprojekti Pelkkä Väliviiva on ehtinyt kolmanteen albumiinsa, eikä meininki ole kauheasti helpottunut. Pressitiedotteen lukuisista referensseistä hyväksyn nikottelematta Sniffersiä mairittelevat Rose Tattoon ja Cosmic Psychosin. Tunneskaalalla liikutaan raivosta riemuun, herkkyyteen ja toivoon. Sniffersin yhteissoitto on kuitenkin kertyneiden kilometrien ja päivittäisen treenin ansiosta hitsautunut tiukemmaksi kuin debyytillä. Esimerkiksi Security, Hertz ja Knifey paranevat näennäisestä simppeliydestään huolimatta kuuntelu kuuntelulta. Levyarviot > ...kauneuden tavoittaminen on ulkoistettu täysin kuulijan tehtäväksi... ISLA MÄKINEN HHHH Sons Of Kemet Black To The Future Impulse! Shabaka Hutchings on eräs nyky-brittijazzin tärkeimmistä liikkeellepanevista voimista, uudistaja ja musiikillinen nero, joka on eri kokoonpanoineen luonut täysin omalaatuisen ja tunnistettavan soundin. KISSA ITÄ-HOLLOLA INSTALLAATIO Levyarvostelut 7_21.indd 58 Levyarvostelut 7_21.indd 58 12.8.2021 12.08 12.8.2021 12.08. Vaikka usein tutusta ja turvallisesta genrestä poikkeaminen on enemmän uhka kuin mahdollisuus, on Bodies kokonaisuudessaan kuuntelijaa hemmotteleva kokoelma puhdasta, musikaalista nautintoa. Black To The Future on nelikon neljäs kudelma modaalijazzia, dubia, grimeä, free jazzia, hiphopia, etiopialaista jazzia ja afrokaribialaista musiikkia. Demoilla musiikki on särmikkäämpää ja rennolla tavalla rotevampaa. The Cat With 9 Wives ja etenkin pedal steelin ja banjosoolon kruunaama Rockabilly Banjo kertovat puolestaan jotain Setzerin huumorintajusta. Gretschiään lennokkaasti kurittava Setzer ei pyri ainakaan onnistuneesti peittelemään sitä, että levynsä on tulvillaan rock’n’rollja rockabilly-kliseitä. PERTTI OJALA HHH K u v a: Ja m ie W d zi ek o n sk i UTOPIA, HUMALISTONKATU 8, TURKU RADIO HELSINKI & SOUNDI PROUDLY PRESENT: FALL 2021 EDITION PE 1.10. Hänen kuivan äänimaailmansa takia kitaristi Dec Martens, basisti Gus Romer ja rumpali Bryce Wilson eivät pääse soundeilla koreilemaan. Sen värikäs materiaali syntyi ympäri maailmaa tehdyillä kiertueilla ja äänitettiin Sheffieldissä. Heti levyn avaavan Twisted Tonguen myötä on selvää, että kantava voima on laulaja Davey Havok ja tämän nautinnollisen täydelliset melodiansa. 20€ RADIOPUHELIMET . Luscombe ei ole tuottajana mikään Robert John Lange eikä edes Vanda & Young. Bodies tuntuu vangitsevan kuuntelijan keskittymisen jokaisella kuuntelukerrallaan edellistä enemmän. Rockabilly Riot on jopa kuin variaatio Matchboxin Rockabilly Rebel -hitistä. Kaiken kauneuden tavoittaminen on ulkoistettu täysin kuulijan tehtäväksi, ja tuotoksen äärellä turhautuu kerta toisensa jälkeen. Teemoistaan huolimatta kokonaisuus ei ole masentava, vaan se tarjoilee parantavaa sielunruokaa jokaiselle kulttuurinnälkäiselle. ASKO ALANEN HHH Amyl And The Sniffers Comfort To Me Rough Trade Rankkasin sharpie-nelikko Amyl And The Sniffersin nimeä kantaneen debyytin (2019) vuotensa parhaaksi ulkomaiseksi rocklevyksi. Taylorin tulkinta on aiempaa kypsempi ja uskottavampi. KLO 20.00 LIPUT ALK. Mutta onko se. Rockabilly Riot! All Originalia (2014) seuraavan Gotta Have The Rumblen kannessa Triumphinsa selässä istuva Setzer antaa lupauksen myös musiikillisesta uskollisuudesta. Hey Bo Diddley -pastississa Kallio repäisee mutkikkaammatkin soolot vauhtiin. Aina jossakin välissä on riisutun perkussion ja kuin Uuno Turhapuro -leffoista lainattujen kitaralickien säestämää kuunnelmaa elämän fantastisesta mielikuvituksettomuudesta, antimusiikkia antikokemuksista. KLO 20.00 LIPUT ALK. Lopulta kaikki kuitenkin kiteytyy Juunin lelupossu kaatunut -kappaleen säkeeseen, jossa Vuorenmaa toteaa, että ”tää voi olla biisi”. LASSI LINNOLA HH AFI Bodies Rise Punkia, kauhuelementtejä ja emoa yhdistelevä kalifornialainen AFI luottaa uusimmalla levyllään vuosikymmenten aikana karttuneeseen taitoon ja itsevarmuuteen. Jokaisessa kappaleessa bändin jäsenet täydentävät toisiaan lähes täydellisesti luoden poikkeuksellisen laadukkaan kuuntelukokemuksen. Luscomben tuottama Courtney Barnettin hitti Pedestrian At Best on selvästi vaikuttanut vokalisti Amy Taylorin nykyisen laulutyylin – miltei räppäämisen – muotoutumiseen. SARPARANTA BLACK MAGIC SIX . TRYER LA 2.10. Parikymmenpäisen The Brian Setzer Orchestran swing on jäänyt ainakin toistaiseksi taakse ja nyt pysyttäydytään tiukasti Stray Catsin tuntumassa. Ottaen huomioon bändin pitkän uran ja kymmenen aikaisemman studioalbumin ei ole ihme, kuinka ammattimaisen varma ote levystä huokuu. Albumista on varmasti mahdollista löytää jotakin sielukasta tai meditatiivista, mutta helpoksi sitä ei todellakaan ole tehty. Oikeastaan vain silloinen singlevalinta Elephant’s Story ja Quo-komppia jauhava Tripper’s Story jäävät edelleen yksitotisiksi. Sons Of Kemet on hänen liidaama kvartetti, puhallin-/lyömäsoitinorkesteri, joka saa aikaan sellaisen hässäkän, että siinä jää isompikin pumppu helposti kakkoseksi. Ongelma koskee muotoa, ei sisältöä, sillä tekstipuoli tarjoaa välillä virkeän nyrjähtäneitä havaintoja arjesta. LINDA SÖDERHOLM HHHH Brian Setzer Gotta Have The Rumble Surfdog Brian Setzerin rakkaus moottoripyöriin ja hot rod -autoihin on jatkunut teinivuosista Stray Catsin kautta näihin päiviin. Tunnelmat sinkoilevat karibialaisesta karnevaalista lontoolaisreiveihin ja Mulatu Astatken perinteeseen. NYRKKITAPPELU JONI EKMAN JA KOIRA GRANDE MAHOGANY . 58 SOUNDI mästä Crazy Days -matskusta ja -soundista, mikä harmi kyllä ei sujunut uusien biisien osalta kovinkaan skarpisti. Feelgood ja Eddie & The Hot Rods osoittavat hienosti mahtinsa ja rokkikliseistä jalostuu parhaimman pubrockin henkistä runnomista. Myös esimerkiksi Begging For Trouble ja Tied To A Tree ovat kappaleita, joiden ainutlaatuisuus varastaa keskittymisesi täydellisesti, kun taas Dulcería tuo mieleen lähinnä alkutaipaleellaan olevan Talking Headsin. Toisen Sniffers-albumin materiaali kirjoitettiin lockdownin aikana bändin kimppakämpässä Melbournessa, ja äänitettiin kotikaupungissa maanmies Dan Luscomben kanssa. Gotta Have The Rumblen moniselitteisellä nimellä Brian Setzer viittaa sekä vauhtiin että tinnituksensa edellyttämän ison kitaravahvistimen suoltamaan murinaan. Langat pysyvät kuitenkin käsissä, kun kahdet perkussiot virkkaavat äänimattoa tuuban ja muiden puhaltimien kanssa ja tarvittaessa Hutchingsin taidokas saksofoni tai klarinetti ottaa vaikkapa räppärin roolin. Pitkälti lockdownissa George Floydin murhan jälkipyykeissä ja Black Lives Matter -protestien kulminaation aikaan muotoutuneella levyllä on vahva sosiopoliittinen viesti rotusorrosta ja siirtomaahistoriasta, Afrikan perinnöstä ja syntyperästä sekä muistin voimasta. Microvoxissa säädetyt garagesoundit tuntuivat mystisellä tavalla painottavan kappaleiden valjumpia puolia. Uusiksi vaikutteiksi mainitut Dr. 20€ TEKSTI-TV 666 . Lattarin makuisesti keinuva Drip Drop, mainion itämaisen kitarakoukun kuljettama Smash Up On Highway One ja jousien koristama mutta prototyyppisesti Stray Cats -beatinen The Wrong Side Of The Tracks ovat Gotta Have The Rumblen mieleenjäävintä antia. Esimerkiksi kolmosraidalla kuullaan kiintoisa simulaatioteoriaan nojaava näkemys ontoksi koverretusta elämästä ja sen täysin turhanpäiväisistä käänteistä – ja on joukossa toki muitakin kohtuullisen hauskoja huomioita. Ile Kallion etualalle nousevat kitarariffit ja soolot ovat hämmästyttävän ronskit ja konstailemattomat, mutta silti terävästi rytmittävät ja käänteissään oivaltavat
20€ RADIOPUHELIMET . KLO 20.00 LIPUT ALK. KISSA ITÄ-HOLLOLA INSTALLAATIO Levyarvostelut 7_21.indd 59 Levyarvostelut 7_21.indd 59 12.8.2021 12.08 12.8.2021 12.08. SARPARANTA BLACK MAGIC SIX . TRYER LA 2.10. UTOPIA, HUMALISTONKATU 8, TURKU RADIO HELSINKI & SOUNDI PROUDLY PRESENT: FALL 2021 EDITION PE 1.10. NYRKKITAPPELU JONI EKMAN JA KOIRA GRANDE MAHOGANY . KLO 20.00 LIPUT ALK. 20€ TEKSTI-TV 666
Olen tehnyt ensin instrumentaalidemon, ja viimeisenä on tullut lyriikat ja laulumelodiat. – Se lähti niihin aikoihin kun The Scenes oli käynyt Briteissä jo parikin kertaa, eli vuosi 2015 voisi olla sellainen etappi, jolloin päätin lopettaa kaikki hanttihommat ja muutin Oulusta Rovaniemelle tekemään pelkästään musaa. Alkavaan pimeään vuodenaikaan lienee hyvä valmistautua, ja Sepikan levy vaikuttaa siltä, että se kuulostaa paremmalta lokakuussa kuin elokuun lämpiminä päivinä. Mutta siitä tulikin tarina, jossa kritisoidaan suorituskeskeisyyttä, ja koetaan että kaikki muut tekevät paljon asioita ja itse ei tarpeeksi. Monesti mun tekstit aivan kuten sävellyksetkin lähtevät improvisaation kautta. Teemoistaan, siis ihmisen luontosuhteesta, yhteiskunnan asettamista suorituspaineista ja nuoren ihmisen ikäkriiseistä Seppänen ei sano välttämättä mitään sellaista, mitä ei olisi jo ennen kuultu, mutta hänen vilpitön otteensa on lumoava. – Tämä mun oma musa ei ihan vastaa sitä, mitä The Scenesillä ollaan tehty. En kestä kylmää lailla ahvenen on yksi vahvimpia kuulemiani debyyttilevytyksiä. Paketti ei aina aivan pysy kasassa, välillä jyräävät kitaravallit tulevat mukaan vähän liian yllättäen. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN Levyarvostelut 7_21.indd 60 Levyarvostelut 7_21.indd 60 12.8.2021 12.08 12.8.2021 12.08. – Iso osa on vain minua, mutta pakko sanoa että bänditreenien kautta on tullut paljon ainesta myös lopullisiin albumiversioihin kun ollaan treenattu liveversioita. K u v a: M .d u lo r Sepikka En kestä kylmää lailla ahvenen M.dulor Joni Seppäsen eli Sepikan debyyttilevy on rohkea kokonaisuus. Olet kuitenkin nykyisin sinut laulusi kanssa. Ja monet biisit, joita olen Scenesille tarjonnut, eivät ole menneet seulan läpi. Seppänen sekoittelee kitaravetoista indierockia, orgaanisia sampleja ja kamaripopestetiikkaa luontometaforilla kyllästettyihin lauluihinsa. Eli kyllä mä olen semmoinen äänimaiseman rakentelijatyyppi. 60 SOUNDI Levyarviot > ...liikehdinnän raukeus murtuu toisinaan poikamaisella groovella... Mutta koska olen laiska kyselemään jengiä, niin tuntui että helpompi tie on opetella itse laulamaan. – Alun perin oli ajatuksena olla tuottaja siten, että eri fiittaajat laulaisivat mun tekemät biisit. – Syvällisemmät merkitykset saattavat löytyä vasta vaikka sen jälkeen kun olen kirjoittanut ensimmäisen säkeistön. – Joo, ehdottomasti. Sitä ennen en kokenut omaa soundiani kovin miellyttäväksi, eikä oma laulutekniikka ole vieläkään hirveän hyvä, mutta viimeisen 3–4 vuoden aikana olen koettanut tehdä itsestäni laulajan. Seppäsen melodiat ovat tarttuvia. Sanoittajana tunnut nauttivan suomen kielen käytöstä. Kappale Vuodet vierii jäi päähäni surraamaan lähes riivaavalla tavalla. Liian innokkaat -biisi lähti kertomuksena siitä, kuinka luonto alkaa heräillä ja linnut laulaa äänekkäästi vaikka itse haluaisi nukkua – mikä oli ihan omaa kokemusta eräilyhommista. – Joo, todellakin. Miten paljon albumilla kuultava musiikki on vain sinua ja miten paljon muiden vaikutusta. – Suurin osa näistä biiseistä on saanut alkunsa siten, että olen lähtenyt Garagebandissa improvisoimaan sitä, mitä päässä on soinut, ja lätkinyt vain elementtejä päällekäin. Sinulla on hyvin persoonallinen laulutyyli, miten se muovautui. Siellä syntyi monen tällä debyytillä olevan biisin ensimmäiset versiot. – En ole pitänyt itseäni laulajana kuin vasta muutaman vuoden. Pitääkö paikkansa, että sinulle on vähintään yhtä tärkeää se, miten sanotaan kuin mitä sanotaan. – Neiti Olgastakin tuttu Kannialan Mikko soittaa bändissä kitaraa, ja hänelle olen pistänyt demoja ja sanonut, että soita jotain helvetin siistejä kitarajuttuja. Joskus saattaa tulla aivan järkyttävä litania sanoja, joista yritän sitten muotoilla valmista. Monista niistä tuli aika tärkeitäkin elementtejä biiseihin. Musiikissasi sovitukset ovat hyvin tärkeässä osassa. Seppänen tulkitsee tekstinsä nukkavierusti, mutta nukkavieru on se erämaiden, ahventen ja kettujen maailma, josta hän teksteissään unelmoi. VILHO PIRTTIJÄRVI HHHH Joni Seppänen, olet tullut aiemmin tutuksi The Scenes -indierockyhtyeen kosketinsoittajana. Vaikka asia olisi jo kuultua, Seppäsen kyky tiivistää nämä ajatukset lauluiksi on vaikuttavaa kuultavaa. Mutta voi olla myös semmoisia kuin levyn avausraita Ahven, johon jätin kaikki litaniat juurikaan muokkaamatta semmoisena kuin mitä mä joskus ne improvisoin. Raitoja saattaa kertyä satojakin. Ja kyllähän se palaute, mitä on tullut suunnasta ja toisesta on luonut varmuutta. Äänikuva on välillä liian tukkoinen, mutta kappalemateriaali levyllä toimii. Onko sinulla jo kauankin ollut haaveita soolomateriaalin tekemisestä. Levy on siitä huolimatta vahva esitys
Neoklassisessa hevissä ei juuri tyylillistä liikkumavaraa ole eikä se tuoreilla ideoilla parane, mutta Malmsteenin Paganini-lainailu alkaa olla jo tarpeeksi kuultu juttu. Nykyaikaisen tee-se-itse-omassa-makuuhuoneessa-popin hallitseva piirre eli korostuneen herkistelevä ja hauras ”downer”-laulanta on puuduttavinta Slingin äärimmäisen huolitellussa maisemassa. Viides osa on taas abstraktimmalle, droneen ja noiseen nojallaan olevalla materiaalille tyypillisen pitkä, mutta soundi ei tahdo kantaa, pitää otteessaan. Ei siis yllätä, miksi levyn tuottajaksi ja miksaajaksi on napattu itse King Diamond -kitaristi Andy LaRocque. Parabellumilla Yngwie laulaa noin puolella biiseistä, ja vaikkei laulu ihan vaivattomalta kuulostakaan, se on ihan riittävän hyvää. Sitä maustavat Peter Pejtsikin johtaman Budapest Art Orchestran jouset ja elektroniset ainekset, mikä laajentaa kuulokuvan ajoittain elokuvalliseksi. Levy alkaa klisei… perinteitä kunnioittaen lyhyellä instrumentaalilla ukkosen jylistessä ja kaatosateen piiskatessa taustalla. Kuudes osa tuntuu epäkeskolta, jotenkin yhteensovittamattomalta. Hitikkyys on uhrattu keskittynyttä kuuntelua vaativan ilmaisun alttarille. Minimalistisuudesta arvoja hakevat rytmit tahdittavat pääosin improvisoimalla syntyneitä teoksia. Menneiden polvien virkasisarten klassikkolevyjen esittämä haaste on otettu vakavasti. Miekkosen 22. Sarjan ensimmäinen tulkitsija on Kaukolampi ja hänellä on käytössään materiaalia 3TM:ltä, Otis Sandsjölta, Mopolta ja monilta muilta. JUHA SEITZ HHHH Levyarvostelut 7_21_Soundi.indd 61 Levyarvostelut 7_21_Soundi.indd 61 13.8.2021 14.32 13.8.2021 14.32. VESA SILTANEN HHH Yngwie Malmsteen Parabellum Mascot Tilukitaristien kuningas palaa hirveän bluesalbumi Blue Lightningin (2019) jälkeen leipäpuunsa juurelle. Neljä ensimmäistä osaa yhdistävät lähdemateriaalit ja Kaukolammen soundit raikkaalla tavalla. Itsevarmuudestaan tunnettu mies on vetänyt levyjensä lauluvastuutkin ...liikehdinnän raukeus murtuu toisinaan poikamaisella groovella... Yksittäisiä loistohetkiä ja riffejä sekä päätösraidaksi säästetyn väkevän Instruments Of Somber Finality -instrumentaalin hyvää loppukiriä lukuun ottamatta ei jälkipuoliskolla ylletä enää samoihin sfääreihin ja säväreihin kuin ensimmäisellä. Etenkin Lassyn saksofonipurkaukset saavat hyvin tilaa tasokkaalla äänitteellä. Kymmenestä osasta koostuva teos kuitenkin notkahtaa puolivälissä. ARTTU TOLONEN HHH Clairo Sling Fader Tätä on liikkeellä. Jazzin sävyt vaeltavat haikeudesta kirmailuun, joten tuntemusten kirjo tuntuu miellyttävän monipuoliselta. Seitsemäs osa toimii heti alusta ja loppulevy on todella kaunis. Näitä elementtejä on toki ollut bändin soundissa ennenkin, mutta nyt ne ovat hyvinkin dominoivassa asemassa, minkä vuoksi meininki on ajoittain harvinaisen reipasta ja melodista. Lopputulos on monitahoinen matka We Jazzin maailmaan, kuulostaen välillä remixeiltä, kenttä-äänityksiltä, naapurihuoneessa soivalta radiolta ja välillä joltain ihan muulta. Vahvan alkupuoliskon jälkeen ote kuitenkin hieman herpaantuu ja tarpominen alkaa käydä ei-toivotulla tavalla raskaaksi. Musiikkina Reworks Vol. Timo Lassyn ja Abdissa Assefan tuottama materiaali painottaa trion eheää sykettä, eikä arkaile valottaa muusikoiden virtuositeettia. Synkistelyn ja kuolon sekaan on tällä kertaa kaadettu reilulla kädellä vanhan koulukunnan heavy metalia sekä brittihevin uuden aallon kaikuja. Hienostuneen liikehdinnän raukeus murtuu toisinaan poikamaisella groovella. Tykittely jatkuu rouhealla riffillä starttaavalla Chime Diabolicusilla ja edelleen Blood Ornamentsilla, joka menisi falsettilaulun kanssa heittämällä King Diamondin tai Mercyful Faten kappaleesta. Dalindéo-yhtyeen Valtteri Laurell Pöyhönen sekä Tuomo Prättälä uuttavat kokonaisuuteen hienovaraisia kosketinhuuruja. 1 on suurimman osan ajasta uskomattoman onnistunutta, parhaimmillaan todella herkkää ja liikuttavaa soundia. MAPE OLLILA HHH Kaukolampi We Jazz Reworks Vol. albumi Parabellum ei ole Ynkän varhaisalbumien veroinen teos, muttei myöskään läheskään hänen huonoimpiaan. Trio-albumi annostelee herkulliseen tapaan kolmikon juohevaa svengiä. PEKKA LAINE HHH Hooded Menace The Tritonus Bell Season Of Mist The Tritonus Bell on kotimaisen death doom -partion kuudes pitkäsoitto. Se vain toimittaa sitä mitä Yngwie on toimittanut vuodesta 1984 asti: kadehdittavan taitavaa neoklassista kitarointia ja siinä mielessä aavistuksen kyseenalaista tyylitajua, että kuulija ei voi olla läheskään aina varma soittaako Yngwie yleisölle vai itselleen. Teosten kompaktiudella on oma roolinsa tässä. Taiteilijat voivat käyttää tai olla käyttämättä kaikkea levyillä olevaa materiaalia, eli We Jazz tarjoaa alustan tehdä remix-levyn tai metafyysisempää tulkintaa. Laulu ei olekaan albumin pulma, vaan taas kerran se tyylitaju. K u v a: Tu u k k a K o sk i Timo Lassy Trio We Jazz Ansioitunut tenorisaksofonisti Timo Lassy kokosi ympärilleen tuoreen kokoonpanon, jossa puhaltajan lisäksi soittavat sooloartisteinakin levyttäneet basisti Ville Herrala sekä rumpali Jaska Lukkarinen. Joni Mitchell leijailee ilmeisimpänä referenssinä mieleen. Toisella albumillaan Clairo liittyy joukkoon folk pop -soundin uusintajana ahkerasti kunnostautuneen tuottaja Jack Antonoffin tuella. Harmonioiden kevytjatsikkaat häivähdykset ja polveilevatkin koukkaukset kertovat siitä, että Clairo on tosissaan omalla retroretkellään. Niin hurjaa kuin Ynkän tekninen taituruus on edelleen 58-vuotiaana, skebaäijän instrumentaalit ovat yhä pikemminkin soittonäytöksiä kuin oikeita, mieleen jääviä biisejä. Sama puolikuiskailu jatkuu vakaana laulusta toiseen. Etsiessään musiikillista innoitusta intiimeille selonteoille tunne-elämästään nuoret laulajalauluntekijät hakeutuvat tämänkaltaisen toiminnan alkulähteelle 60-70-luvun taitteeseen. Tällä kertaa Wolves At The Doorin soolossa kuullaan Paganinin Kapriisi #24. Musiikissa pitää olla kolmiulotteisuutta ja ajatuksen runsautta. SOUNDI 61 jo muutaman albumin ajan itse. Yksi vaihde on liian vähän. 1 We Jazz We Jazzin Reworks-sarjassa valitut taiteilijat tulkitsevat lafkan julkaisuja kymmenen levyn sarjoissa. Kokonaisuudessa on yksi merkittävä heikkous: Clairon laulu. Parasta tässä sukelluksessa 1970-luvun alun lauluntekijäpopin estetiikkaan on musiikillinen sävykkyys ja yksityiskohtien rikkaus. Tässä ei ole tyydytty lutraamaan simppeleimmän nuotiokitararaamin sisällä
Noissa elementeissä loistaa erityisesti multiinstrumentalisti Matt Douglas puhaltimineen ja koskettimineen. Jostain syystä artisti on kuitenkin The Mountain Goats Dark In Here Merge On tuotteliaita lauluntekijöitä ja sitten on John Darnielle. Vakaa pianoslovari The Cruise Room tyynnyttelee kuulijaa myös puupuhaltimen soundifilleillä. Mielikuva: ostarihengailua ysärillä, Bran Van 3000 ja Alanis Morissette radiossa. Ja taas ollaan palattu Washingtonin metsiin ja bändin omille Owl Lodge -studioille. Vauhti ei tunnu vaikuttaneen laatuun. Nimikappale aloittaa hyvin lupaavasti progehymnin tapaisin fiilistelyin, joista kehkeytyy jämerä balladimelodia. Korkeintaan Stoned At The Nail Salon lipsahtaa Lana Del Rey -parodian puolelle. Ne vihjaavat, että potentiaalia olisi löytynyt paljon värikkäämmän äänimaailman ja ajankuvan luomiseen. Hän oli vuosia yksin The Mountain Goats, mutta nyt nimen alla on jo vuosia asioinut vakibändi. On jotenkin lohduttoman ironista, että kliseisellä koneäänellä tunnelmoitu teknodiscoteos on saanut nimekseen The Best In Me. JONI KLING HHH K u v a: O p h el ia M ik ke ls o n Jo n es Levyarvostelut 7_21.indd 62 Levyarvostelut 7_21.indd 62 12.8.2021 12.08 12.8.2021 12.08. NUUTTI HEISKALA HHHH Prince Welcome 2 America Legacy Popin kuninkaallisen arkistojen kätköistä on löydetty nostalginen tuulahdus menneisyydestä – kokonainen funk-soul-albumi heijastelee Princen huolia, toiveita ja visioita amerikkalaisen yhteiskunnan ongelmista, poliittisesta tilanteesta ja rasismista. pitkäsoitto, jolla vierailevat FAME-veteraanit kosketinsoittaja Spooner Oldham ja kitaristi Will McFarlane, tarjoilee hiljaisesti intensiivistä folk popia. Alkuaikojen raakojen äänimaailmojen sijaan Primordial Arcanan tunnelmoiva bläkkis on kuitenkin majesteettista ja kaikin puolin suurta. 17-vuotiaana debytoineen artistin hienostunut laulunkirjoittaminen on tuntunut alusta asti niin valmiilta, ettei siihen kahden albumin jälkeen ole enää lisättävää. Sen jälkeen bändi on noussut kriitikoiden ja USA:n black metal -fanien suosioon ja päässyt kiertämään maailmaa Dimmu Borgirin ja Amorphiksen kaltaisten bändien kanssa. Heti sen jälkeen Darnielle äänitti yksin Songs For Pierre Chuvin -albumin. Vähän on silti ihmeteltävä, miten helpolla Lorde ja tuottaja Jack Antonoff ovat päästäneet itsensä. Uudella levyllä ollaan siinä mielessä palattu DIY-juurille, että se on ensimmäinen bändin täysin omin voimin äänittämä ja tuottama levy. Kaliforniasta Pohjois-Carolinan Durhamiin siirtynyt Darnielle nimittäin levytti yhtyeineen Dark In Heren viikossa Muscle Shoalsin legendaarisessa FAME-studiossa levytettyään juuri sitä ennen Getting Into Knives -albumin Sam Phillipsin yhtä legendaarisessa Memphis-studiossa. ASKO ALANEN HHH Wolves In The Throne Room Primordial Arcana Relapse Washingtonin osavaltion Wolves In The Throne Room aloitti DIYhenkisesti äänittämällä ensimmäisiä demojaan hajonneessa metsämökissä vuonna 2003. Kaikujen ja syntikoiden kyllästämän valtavan soundin lisäksi sävellyksistäkin löytyy skaalaa. Usein teksteissä on myyttistä symboliikkaa, monesti myös perin kiehtovaa uhoa tai eksistentiaalista kaihoa ja vilpittömän jakelun takana piileksivää huumoria. Hienostuneessa soinnissa on jotain kamaripopahtavaa ja hetkittäin livahdetaan vaivihkaa jazzinkin puolelle. Persoonallinen ja kiehtova tuttavuus! JUSSI NIEMI HHHH John Grant Boy From Michigan Bella Union Ristiriita John Grantin hienojen, mietteliäiden visioiden ja melodioiden sekä ailahtelevasti istuvien syntikkataustojen kesken ei vieläkään hellitä. Eniten ilmeikästä kokonaisuutta leimaa silti Darniellen yllättävän irlantilaiselta soundaava laulu. Lorde Solar Power Universal Kun Solar Powerin kuudes raita Secret Spike lähtee soimaan, tuntuu kuin virkistävä sadekuuro yllättäisi ilmastokatastrofin keskellä. Vuorivuohien 20. Hiphopahtava biitti, mehevä kitarasample ja TLC-tason kertsi. Kyseessä on toki laji, jossa Lorde loistaa, eikä yksikään Solar Powerin kappale ole muuta kuin ensiluokkaista melodiankäyttöä. Tuo biisi antaa siis odottaa itseään levyn puoliväliin saakka ja sen jälkeen Lorde palaa rutinoituneesti himmailuballadien pariin. Toisaalta hillitymmin tai pehmoisemmin teknokapistuksilla pelehtivät raidat tuottavat oikein oivaa kompensaationautintoa. Sitä seuraa industriaalisempi Rhetorical Figure, joka on sopotettu perin teennäisin äänenpainoin. Bändi ei ole päästänyt itseään helpolla niin sävellystensä kuin labyrinttimaisten sovituksiensakaan puolesta, mutta Primordial Arcana on erittäin hallittu ja tyylikäs kokonaisuus. Loppua kohden laulun kaune...tärkeintä on kuitenkin itsensä arvostaminen sekä terve itserakkaus... Levyarviot > 62 SOUNDI uden valo välkähtää taas esiin verkkaisessa Just So You Know -kappaleessa, samoin uudestaan viimeisissä herkistelyissä The Only Baby sekä lähes kananlihalle vetävä Billy-puhuttelu. Levy ei ole bändin raskain eikä kokeilullisin, mutta saattaa olla sen tähän mennessä paras. Osittain keinosoundisiin sovituksiin on toki tottunut, mutta liian monessa tapauksessa sävelkynäkin tuntuu ohjautuvan vieraannuttavamman ja melodiaköyhemmän laulunnytkytyksen mukaisesti. Tuntuu hiukan hoopolta kaihota sitä Queen Of Denmarkin (2010) suvereenia, maanläheistä Grantia laulamaan jokainen biisinsä omalla äänellään, mutta minkäs teet, jos väliin pitää tuupata oudon yhdentekeviä räpellyksiä. Darniellellä on kyky puhua suoraan kuulijalle niin, että lyriikkaan on ikään kuin pakko imeytyä. Teemoiltaan hyvinkin ajankohtainen levytys on kuitenkin äänitetty jo maaliskuussa 2010, juuri ennen Princen Welcome 2 America -kiertuetta. Kunnianhimoisia ja erittäin monitahoisia biisejä voisi verrata Emperorin klassikkolevyihin, vaikka Wolvesin yleisilme nojaakin selvästi enemmän post blackiin. Mutta levyn tuoreimmat ideat pilkistävät melankolian alta: yllättävä Screamadelica-pastissi nimikappaleen lopussa, California Loven baggy-rytmit ja Mood Ringin lattarisoundit
Toki Holopaiselle tavaramerkinomaisia sinfonisia pauhuja kuullaan paikoin. Uransa alussa Prestige nojasi tietynlaiseen punkhenkisyyteen. Karheana soundaavalla levyllä bändin tummanpuhuvat laulut sovittuvat tarpeen tullen raa’asti revitteleväksi kitararockikSOUNDI 63 ...tärkeintä on kuitenkin itsensä arvostaminen sekä terve itserakkaus... White K Bay Domino Muun muassa Justin ”Bon Iver” Vernonin ja Sharon Van Ettenin kanssa työskennellyt laulaja-lauluntekijätuottaja-sovittaja Matthew E. Durand Jones & The Indications -yhtye tähyää kolmannella albumillaan eteenpäin ja ylös. Syy lienee näppäimistön äärellä, kun levyn satumainen tunnelma ei temmannut mukaansa, mutta fantasiatematiikasta ja akustisesta progepopista ajatuksena intoutuvat löytänevät levyltä paljon kutkuttavaa kuultavaa. Pienten levymerkkien rupusoundia jäljitellään taiten siellä täällä, mutta nyt on haussa läskimpi, tuhdimpi ja pykälää hiotumpi soul. Prestigen thrash soi vireänä ja virkeänä, joka vaatii elämänkokemuksen lisäksi omien juuriensa vilpitöntä kunnioittamista. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Lepolan Akka & Kulkutauti Tuohikirjeet Stupido Tampereen Pyynikillä viisi vuotta sitten syntyneen ja sittemmin septetiksi kasvaneen Lepolan Akka & Kulkutaudin Tuohikirjeet tekee seuraa debyyttialbumille Heinätori 3 (2018). Muodollisesti ja soundillisesti pätevää vanhan soulin näköispatsasta pusataan käsittämättömällä pieteetillä niin Helsingissä kuin USA:n perinteisissä soul-kaupungeissa. PEKKA LAINE HHH Yola Stand For Myself Easy Eye Sound Ennen kaikkea folkmuusikkona tunnetuksi tullut brittiläinen, sittemmin amerikkalaistunut Yola Carter on tehnyt ison hyppäyksen debyytistään Walk Through Fire (2019) kohti aivan uudenlaisia vesiä. White laventaa kolmannella soololevyllään omaa artistikuvaansa. Vaikka Dan Auerbachin tuotannoista on ollut jo ylitarjontaa viime vuosina, nyt Black Keys -ukkeli on oikea mies nappuloiden varteen. Siksi on pakko todeta: olemme puolionton äärellä. Läpi albumin kuuluu aivan erityinen Prince-viba, jota me kaikki olemme syvällä sisimmässämme varmasti kaivanneet. LINDA SÖDERHOLM HHHH Auri II – Those We Don’t Speak Of Nuclear Blast Laulaja Johanna Kurkelan sekä Nightwishin Tuomas Holopaisen ja Troy Donockleyn Auriyhtyeen debyyttilevy (2018) kuulosti terapiaprojektilta, levyltä, joka tehtiin, jotta Holopaisen ja Donockleyn pääprojektin tekemisiin saadaan uutta tenhoa. Discon ja modernin soulin aikakautta mallintavat sävellykset eivät nekään aiheuta kummempia väristyksiä. Tämäkin piirre on edelleen tallella, vaikka vuodet ovat luonnollisesti tuoneet mukanaan paitsi taitoa myös kypsyyttä ja syvyyttä. 30 vuotta sitten thrash oli nuorten miesten metallia ja siksi usein innokasta ja intensiivistä tyylillisen monipuolisuuden kustannuksella. Prestige kuulostaa nyt vakavammalta kuin uransa alkuvuosina. Olisipa olemassa jonkinlainen HobittiSims tällaista musiikkia varten! VILHO PIRTTIJÄRVI HHH Shannon & The Clams Year Of The Spider Easy Eye Sound Turhauttavin piirre monissa taitavissakin retrotuotannoissa on se, että musiikin pääasia eli laulut ja laulaja ovat heikoimmalla tolalla. Laulaja Shannon Shaw on tärkein syy orkesterin poikkeukselliseen vakuuttavuuteen. Yhtyeen toinen aikaansaannos on kuitenkin omilla jaloillaan seisova tuotos. Bändit kuitenkin yksi kerrallaan jättivät tyylisuunnan taakseen, kuka kokonaan ja kuka useammaksi vuodeksi. Musiikin substanssiasioissa kuilu esikuvien ja oppipoikien välillä repsahtaa ammolleen. Suuri osa tästä vinyylivirrasta menee diggareiden iloksi, mutta osa soul-traditionalisteista kiikkuu laajemman läpimurron kynnyksellä. Sen vuoksi onkin surullisen ironista, että perikunta on nyt päättänyt julkaista platan. Uransa alkupuolella hän teki paljon taustalaulu-, feattaus-, ja tilauskeikkoja genrerajoista piittaamatta. Se on hakenut vaikutteita kulta-ajan soulista ja funkista, mutta kuulostaa niin artistilta itseltään kuin vain voi ja korostaa hänen poikkeuksellista musiikillista lahjakkuuttaan. Silti sanon, että levy oli positiivinen yllätys. Prestigen edellisestä albumista on vierähtänyt likemmäs 30 vuotta. K Bayn runsaudensarvessa on tilaa myös Shine A Light For Men akustiselle välipalalle, Let’s Ballin Daft Punk -henkiselle suoraviivaiselle tanssittamiselle ja tehokkuudessaan lähes pöhkön kertosäkeen omaavalle pophitille Judy. Mikä tietysti on ongelmallinen lähtökohta soulia arvotettaessa. White heittäytyy K Bayllä aiempaa enemmän elektroniikan ja rytmin vietäväksi. Metalli on tässä välissä kehittynyt, kypsynyt ja laaja-alaistunut. PERTTI OJALA HHHH Durand Jones & The Indications Private Space Dead Oceans Retrosoulin markkinat ovat käyneet pitkään niin kuumana, että kohta varmasti poksahtaa jossakin. Joillekin Yolan ääni voi olla tuttu esimerkiksi Massive Attack -kollaboraatioista. Voimakasääninen Shaw tarttuu kuvainnollisesti kuulijaa korvista ja kääntää tämän kasvot tiukasti kohti itseään: kuuntele minua! Äänessä on raastavuutta ja herkkyyttä sopivassa suhteessa ja se taipuu moneen. Prestigen miehistö ei enää ole mitään räkänokkia, mutta yhtye ei ole unohtanut, mistä se on lähtenyt liikkeelle. Levy kuulostaa enemmän Kurkelan ja kaimansa Johanna Iivanaisen Altamullan Road -duolta kuin Nightwishiltä. K Bayn lauluissa funk, soul, gospel, rock ja jopa Randy Newmaniin ja The Beach Boysista muistuttaviin lauluharmonioihin ulottuvat vaikutteet sulautuvat Whiten Spacebombstudion housebändin ja erityisesti sen superfunkyn rytmikaksikon ja ison orkesterin toimesta poikkeuksellisen rikkaaksi ja monisäikeiseksi kudelmaksi. Yhtyeen toinen solisti Aaron Frazer sai muikean vastaanoton soolodebyytillään alkuvuodesta ja emoyhtye on pistänyt selvästi kaikki likoon Private Space -albumia tehdessään. Pienet tuotannolliset nyrjäytykset osaltaan pelastavat Year Of The Spiderin feikkivintagen suosta. 1960-luvun tyttöyhtyeistä muistuttavat melodraamat, kohtalokkaat slovarit ja autotallienergialla doupatut rytminumerot muodostavat linjakkaan ja vangitsevan kokonaisuuden – kiitos karismaattisen laulajan. aikoinaan hyllyttänyt albumin, jolla hän käsittelee myös viihdeteollisuuden raadollisuutta ja alan hyväksikäyttönormeja. Kaikkialla on läsnä artistin kompleksisuus, joskin tärkeintä on kuitenkin itsensä arvostaminen sekä terve itserakkaus. LINDA SÖDERHOLM HHH Prestige Reveal The Ravage Massacre Varttuneemmat metallifanit muistavat Prestigen 80ja 90-luvun taitteesta, kun Suomessakin oli innostuttu tekemään thrash metalia. Tämä on muokannut hänestä tavattoman monipuolisen solistin, jonka ääniala kantaa ääripäästä toiseen ja ja voi olla niin pehmeä kuin kova, sulava kuin raspinenkin. Bändi kuulostaa yllättävän kiukkuiselta, jos kohta vikkelä rymistely ei enää ole se ainoa merkittävä seikka bändin musiikissa. PEKKA LAINE HHHH Matthew E. Onneksi kuitenkin on, sillä se, miksi levy on aikoinaan jäänyt hyllyyn, jää mysteeriksi – moniin miehen geneerisiin levytyksiin verrattuna tämä postuumi albumi on nimittäin parasta Princeä vuosikymmeniin. Reveal The Ravage tarjoilee juurevaa ja miehekästä rytkytystä tässä ja nyt, kun lajityyppi itsessään on tuntunut jo jokusen vuoden olevan väistyvä ilmiö. Mielihetkeni levyllä on instrumentaali Light And Flood, jonka roolipelifolkiin sekoittuu pianoosuus, joka muistuttaa ensimmäisen The Sims -pelin rakennusmoodissa soineista, Keith Jarrettin improvisaatioista vaikuttuneista kappaleista. Aurin tyyli on säilynyt samana, kyseessä siis on fantasiahenkistä ja kunnianhimoista folkpoppia. Alkutahdeista viimeiseen loppusointuun on selvää, että tämä joukkio tietää rakastamansa musiikin tyylilliset finessit ja osaa toistaa niitä soveltaen. Hän tarkastelee asemaansa sekä identiteettiään tummaihoisena naismuusikkona, mutta lisäksi myös laajemman sosioekonomisen skaalan kysymyksiä, muun muassa kollektiivista heräämistä. Huikean matkan aloittavan Genuine Hesitationin lihasvoimaa ja koneita yhdistelevä beat, lomaan ripotellut Canin ja Holger Czukayn levyiltä tutusti helähtelevät kitarafillit ja muut herkulliset detaljit kielivät koko albumin kattavasta mittavasta mielikuvituksesta. Big Inneriä (2012) ja Fresh Bloodia (2015) leimannut kiireettömyys korvautuu nyt merkittävästi hektisemmällä ilmaisulla. Soundit ja tyylileikit hiotaan kuntoon, mutta solistista tulivoimaa tai sävellyksellistä koukukkuutta löytyy murto-osa siitä, mitä omilla idoleilla ja kopioinnin kohteilla oli joskus kauan sitten. Aaron Frazer ja Durand Jones ovat varsin hyviä laulajia, jos ei olla liian ankaria ja unohdetaan spirituaalisuudet ja muut musiikin syvätasot. Kekseliäs ja ennakkoluuloton roots-vaikutteiden sottaaminen tuottaa intensiivistä popmusiikkia. Levyarvostelut 7_21_Soundi.indd 63 Levyarvostelut 7_21_Soundi.indd 63 13.8.2021 14.29 13.8.2021 14.29. Shannon & The Clams on miellyttävä poikkeus muotokeskeisyyden markkinoilla. Soulin pinta on kunnossa. Uutukainen on sinfonista soulia, purkkapoppia, diskosoundeja, kantrikaikuja sekä groovaavaa gospelia sekoitteleva ajaton soulalbumi. Reveal The Ravage on vihainen rypistys, mutta mukana on myös nyansseja ja dynamiikkaa, joka ei aikoinaan ollut aina niin suuressa huudossa. Nyansseilla leikittely on läsnä myös kappaleiden tematiikassa – Yola ui syvissä vesissä oman henkilöytensä ja seksuaalisuutensa kanssa
Peace Or Love tarjoaa reilun puolen tunnin verran pumpulisen pehmeitä ja pieniä mutta kirkkaasti soivia lauluja, joiden äärellä on helppo rauhoittua. Alun perin vuonna 1975 keikkojen välissä levytetyllä kasetilla, joka nyt on julkaistu laajemmin muissa formaateissa, kuulee miten nerokkaasti trad-melodiat ja -rytmit osattiin pukea silloin moderneihin vaikutteisiin. Jokainen kappale on kuin palanen Liisan ihmemaata, satumetsä, joka on hemmetin kiinnostava ja pelottavan hauras, mutta samalla lohdullisen optimistinen. 64 SOUNDI si, flyygelisäesteiseksi balladiksi tai E Street Bandin tapaan saksofonin johdolla täydeltä laidalta tuuttaavaksi rutistukseksi. Vuosien varrella viimeisetkin kulmat ovat hioutuneet mutta oikeastaan vain hyvällä tavalla. Hellyttävän smoothisti rauhoittava ravintolasoundi vain lisää virityksen pikanttiutta. LA-mellakoita ihmetellyt For What Is Worth tuo levollista sävyä, samoin Beach Boysin ja Jackson Brownen meritunnelmoinnit. Tuohikirjeiden cd-painokseen on päässyt ikävä kauneusvirhe, sillä raskaalla kädellä coveroitu Kollaa Kestää -klassikko Jäähyväiset aseille on muun materiaalin tavoin mainittu Lepolan Akka & Kulkutaudin kirjoittamaksi. TOMI NORDLUND HHHH Los Lobos Native Sons New West Huolellisesti kootulla cover-kimarallaan Los Lobos hakeutuu monimuotoisille juurilleen East Los Angelesin chicano-kulttuuriin sekä siihen eri tavoin imeytyneisiin länsirannikon rockvaikutteisiin. JUSSI NIEMI HHHH The Stillwalkers Still Life Omakustanne Lennähdän 20 vuoden taakse. Maailman paras urkusoundi. Ja jos aiK u v a: Tr é K o ch www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Bändin osuvasti wondercoreksi määritelty nestemäinen soundi kerrostuu paikoittain lähes psykedeeliseksi kaikkine orgaanisine tasoineen, joilla kummastellaan muun muassa luonnon ihmeitä. Polyrytmisesti funkahtavissa rytmeissä ja bluesahtavissa torviarreissa voi bongata Memphis-soulia, syvää bluesia ja roots reggaeta, mutta perimmäisenä hehkuu ikiaikainen, voisi melkein sanoa faaraoiden aikaan yltävä, afrikkalainen mystiikka. Mitä hienoimmalla tavalla, on syytä painottaa. Kaksikon musiikki on yhtä rauhaisaa kuin levytystahtikin: nelosalbumi Peace Or Love julkaistaan 12 vuotta edeltäjänsä Declaration Of Dependencen jälkeen. Yhtä kova on 80-luvulla USA:han loikannut ja nykyään Washington DC:ssä taksia ajava urkuri Hailu Mergia, joka Walias Bandillaan tarjosi 70-luvulla Addis Abeban Hilton-hotellissa pakopaikan hirmuhallinnolta, olosuhteiden pakosta instrumentaalimusiikilla. Tunnelman luontiin riittävät heleät akustiset kitarat, niitä hienosti tukeva sello, pienet harkitut lisämausteet ja tietysti duon täyteläinen harmonialaulu. Se säätää homman niin, ettei tällä musiikilla tunnu olevan alkua tai loppua. Kaikkialla soivat suuret kitarat, omakustanne-cd:t kiertävät kädestä käteen ja klubi-illat vetävät baareja täyteen. Eksentrinen todellisuus, jossa mielikuvitus saa lentää täysin vapaasti, kaappaa kuulijan mukaansa heti ensitahdeista lähtien. Maahantuomme näitä ja paljon muita. Mustan musiikin ylväin edustaja on War-yhtyeen The World Is A Ghetto. Se tulee jostain ajattomasta tietoisuudesta, jossa on omat lakinsa. Hiatus Kaiyoten neo soulia, jazz-funkia, future soulia ja R&B:tä yhdistelevällä musiikilla on poikkeuksellinen kyky luoda vahvoja moniaistillisia kokemuksia valoineen, väreineen, tuoksuineen ja tunteineen. Lyriikoissa riittää tuskaa ja kipua niin fyysisessä kuin psyykkisessäkin muodossa. Vain pelkkiä inhimillisen lahjakkuuden elementtejä, jotka kaikki täydentävät saumattomasti toisiaan. Silti jokainen bändin jäsen – solisti Nai Palm kärjessä – ylittää itsensä ja lyö varmasti siinä samassa kourallisen ennätyksiäkin. Mariachipopin sähäkkä samba Los Chucos Suaves on rikastettu jopa Ry Cooderin versiota värikkäämmin. Levyarviot > ...miellyttävää musiikkia tämä ei ole, syvällistä ja näkemyksekästä ilman muuta... Välillä rentous päästetään edellislevyn tapaan maksimoitumaan pienillä bossa nova -sävyillä. Lepolan Akan ja Jussi Vehmanin laulama duetto Irti sinusta tarjoaa ihmissuhdedramatiikkaa parhaimmillaan. Reteimmät rokkipalat ovat Don & Deweyn Farmer John sekä Blastersin rivakka billypala Flat Top Joint. Svengissä, rytmeissä ja lauluharmonioissa Los Lobos on alkulähteistä riippumatta lyömättömän tehokas ”maquina de musica” – kokemuksen öljyämä kone, jossa ei ole ainuttakaan mekaanista osaa. LINDA SÖDERHOLM HHHHH Hailu Mergia And The Walias Band Tezeta Awesome Tapes From Africa Länsimaissa kuuluisuuteen noussut Mulatu Astatke ei suinkaan ole Etiopian ainoa huippumuusikko. Upeassa Washing Machine -päätösraidassa keski-ikäistyneet artistit heittävät katsauksen menneeseen: ”It’s true I’m more wise now than I was when I was twenty-one / It’s true I’ve less time now than I had when I was twenty-one.” Osuu ja uppoaa. Jo tekstillään hätkähdyttäväksi avaukseksi asemoitu Psykedeelit ja naruleikit ja Nauru puristaa kaulaa ennakoivat, ettei luvassa ole kaikkein seesteisimpiä tunnelmia. Kinourku kujertaa koukeroisesti, huilu huokailee lyyrisesti ja kitara punoo coolia jazzia. PERTTI OJALA HHH Kings Of Convenience Peace Or Love EMI Monet muistanevat norjalaisduo Kings Of Conveniencen hurmanneen 2000-luvulla hiljaisilla indie folk -balladeillaan. Valkoisen rockin ja popin valiot on poimittu yhtä sydämellisesti. Tuohikirjeet on maanläheinen ja samalla ehdottoman kaupunkilainen levy. Upean sielukkaasti hoituu Barrett Strongin levyttämä Don Juan Manchan laulu Misery, jossa on samoja vintageviboja kuin Los Lobosin keikkabravuurissa, Little Willie Johnin Talk To Me -biisissä. Itse Lepolan Akka eli musiikkiterapeutti Miia Lepola on osaava laulaja, mutta päällekäyvimmillään tulkintansa lipsuvat yli-innokkuuden puolelle. Monessa muussakin mukana oleva Erlend Øye ja hänen tutkaparinsa Eirik Glambek Bøe osoittavat hallitsevansa valitsemansa muotokielen lähes täydellisesti. ”Norjan Simon & Garfunkel” lepäilee lempeästi kappaleidensa päällä antaen niiden vain soljua ja tapahtua. Yhdellä näistä biologian oppitunneista selviävät esimerkiksi pantterietanoiden ja merihevosten parittelukäytännöt. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. Tezeta tarkoittaa kaihoisaa muisteloa ja sitä tässä riittää. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. Coverien skaala on herkullisen laaja, Thee Midnitersin torvilla terävöidystä garagesiivusta Jaguarsin surf-instrumentaaliin – molemmat 60-luvun latinocomboilta. ASKO ALANEN HHHH Hiatus Kaiyote Mood Valiant Brainfeeder Usean vuoden hiatukselta palaava australialaisnelikko palkitsee odotuksen, vaikka miniatyyrimaailmoja maalailevan bändin aiempien saavutusten perusteella rima on äärimmäisen korkealla. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. www.power-sound.fi 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! SOITINLIIKE SOMEROLLA Levyarvostelut 7_21_Soundi.indd 64 Levyarvostelut 7_21_Soundi.indd 64 13.8.2021 14.29 13.8.2021 14.29
Orgaanisemmalla käsittelyllä materiaali olisi voinut yksilöllistyä ratkaisevasti. Pelin kruunaa Mr. SOUNDI 65 kakaudet kohtaisivat todellisuudessa yhtä saumatta kuin musiikissa, astuisi turkulainen The Stillwalkers juuri valokeilaan. Levy kuulostaa jo ensitapaamisella iloiselta jälleennäkemiseltä. Jokainen kappale on rakennettu niin samoista elementeistä ja kuulostavat niin paljon toisiltaan, että yhden kuultuaan on oikeastaan kuullut ne kaikki. Nostalgia on yhtyeelle sivutuote. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Hiss Golden Messenger Quietly Blowing It Merge Hiss Golden Messengerin pelkistetty folk rock seuraa Bob Dylanin jalanjäljissä niin tyylinsä kuin kantaaottavien sanoitustensakin puolesta. Yhtye on teknisesti mielenkiintoinen yhdistellessään rujoon äänimaisemaansa progevaikutteita ja suoltaessaan äänivallinsa ainoastaan kolmen soittajan voimin. Still Life summaa nimittäin millintarkasti ne piirteet, joista vuosituhannenvaihteen indierock ammensi. MIKKO MERILINNA HHHH ...miellyttävää musiikkia tämä ei ole, syvällistä ja näkemyksekästä ilman muuta... Kun melodiat laajenevat tunteiksi ja sovitukset maisemiksi, ollaan olennaisen äärellä; pysähdyksissä mutta sataprosenttisesti elossa. Bändin koko potentiaali ei tule esiin, mikä on sääli, koska varsinkin laulaja Bini Silvennoisella on selvästi rahkeita käyttää ääntään vieläkin monipuolisemmin. Näin pitkäsoittomitassa tämä on iso miinus. Mutta miten yhtye toimii albumitassa. Luonteeltaan vanhakantaisella tekstipuolella kovimman kortin lyö pöytään Hey Mr. Yhtyeen visio kaipaisi ehkä vielä massiivisempaa tuotantoa, joka jää nyt hieman esikuviensa jalkoihin. NUUTTI HEISKALA HHH Dave Forestfield Skull Propaganda Mahtaakohan maailmasta löytyä ketään toista artistia, joka olisi yhtä vankasti Bob Dylanin uran jälkipään muovaama kuin kuopiolainen Tatu Metsäpelto alias Dave Forestfield. Miellyttävää musiikkia tämä ei ole, syvällistä ja näkemyksekästä ilman muuta. Jos Amerikka ja muukin maailma on nopeasti täysin muuttunut, ei sitä uudelta levyltä sanoituksiin keskittymättä heti huomaisi, sillä musiikillisesti se muistuttaa paljon edeltäjiänsä. Silti bändi tuntuu taivuttaneen rautaansa selkeämpiäkin muotoja ihan tarkoituksella helpottaakseen levykokonaisuuden omaksumista, mutta erikoisista melodiakuluista ei tingitä. Joka tapauksessa dylanismi maistuu tällä kierroksella taas vahvasti, vaikka keittoa nyt maustetaankin hauskoilla ripauksilla 60-luvun brittipoppareita Beatlesia myöten. Kuten pandemialevyyn sopii, on levy Taylorin itse tuottama. Teknisesti orkesteri suoriutuu hyvin eikä soitannossa ole sinänsä vikaa. Yhtyeen taival on kuitenkin vasta alussa, joten toivotaan, että diversiteettiä sekä rohkeutta kokeilla ja hypätä pidemmälle laatikon ulkopuolelle tulee matkan varrella lisää. Päästyään uuteen Wallflowers-albumiinsa Jinjer on jo asemansa vahvistanut metalcore-ryhmä, eli yhtyeen ei enää tarvitse tehdä levyjään näytönpaikka mielessään. HANNU LINKOLA HHH A Place To Bury Strangers Hologram Dedstrange Newyorkilaisen A Place To Bury Strangersin ep on jatkoa kolmen vuoden takaiselle Pinnedalbumille. Parhaimmillaan (nimibiisi Quietly Blowing It, Way Back In The Way Back) Quietly Blowing It kuitenkin kätkee miellyttävän country rockin kuoreen todella taitavasti hyvinkin synkkiä ja vaikeita aiheita. Forestfieldin hyvällä tavalla ruosteinen ja kaikessa bobahtavuudessaan erittäin luontevasti irtoava laulu. Parin vuoden takaisella Footsteps In The Snow’lla Bob tuntui hiukan antaneen tilaa muille vaikuttajille, toisaalta vanha blues, country ja gospel ovat syöpyneet ytimiä myöten myös Dylaniin. Siinä missä hieno Hallelujah Anyhow (2016) ja sitä seuranneet Virgo Fool (2017) ja Terms Of Surrender (2019) sijoittuivat Trumpin Amerikkaan, on Quietly Blowing It äänitetty keskellä koronapandemiaa. VESA SILTANEN HH K u v a: A li n a C h er n o h o r Levyarvostelut 7_21.indd 65 Levyarvostelut 7_21.indd 65 12.8.2021 18.23 12.8.2021 18.23. Siitä ei pääse mihinkään, että Tatu hoitaa homman hienosti ja hänellä on myös oivallinen bändi, jossa nykyään rumpua lyö albumin toisena tuottajanakin isännän rinnalla toimiva Cosmo Jones -veteraani J-P Hautalampi. Vaikutelma paikallistuu ahtaaseen tuotantojälkeen, jonka alle yksityiskohtien hallinta osin peittyy. Kentin varhainen äänimaailma, powerpopin melodiakulut ja läpikotainen tee se itse -ajattelu jalostuvat sydämelliseksi paketiksi, jonka kärjet (Underdogs, Two Ghosts, Still Life) soivat kuin täyttymystään jahtaavat klassikot. Omakohtainen ja aito levy päätyy kuitenkin lopulta plussan puolelle. Skull olisi helposti neljän tähden setti, jollei Dylan tulisi mieleen niin tiuhaan. Jinjer on joskus saattanut olla tyylikirjonsa suhteen kompleksisempikin, mutta nyt ääripäät tuntuvat olevan lähempänä toisiaan. Aivan vaivatta kokonaisuus ei kuitenkaan sula. Songwriter (What’s My Woman Doing In Your Song?) -kantri. Suurin kompastuskivi on levyn tasapaksuus ja dynamiikan puute. Siinä on puolensa, vaikka paikka paikoin bändi tuntuu unohtavan itsensä sille tyypillisten riitasointujen sekaan. Kokonaisuus on viehättävästi yhtäaikaa läpikotaisin mietitty ja erittäin lo-fi, ja kaiutetusta ja särötetystä laulutuotannosta mieleen hiipivät Filter ja Nine Inch Nails. Merkityksensä Still Life välittää onneksi joka solullaan. Tanssittava Playing The Part kääntää yllättäen säröt minimiin ja päätösteos I Need You vetää tempon alas ja romantiikan minimiin. JUSSI NIEMI HHH Blame Me The Invisible You Omakustanne Blame Me on nuori kotimainen yhtye, joka herätti allekirjoittaneen mielenkiinnon mahtipontisella ja väkevällä Infected-singlellään. Yhtyeen kappaleet syntyvät ja hiipuvat yksinkertaisten laulukuvioiden ja toistuvien sointulooppien kudelmana. Toki ensimmäistä levyään julkaisevan yhtyeen kohdalla tämä on ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää. A Place To Bury Strangers on vieraantuneilta äänimaisemiltaan ja teksteiltään erittäin ajankohtainen. Silti nelikon kakkosalbumia on vaikea kuulla siitä erillään. Keulamies MC Taylor on aina uudella levyllä käsitellyt Yhdysvaltojen nykytilaa. Bändin vaihtoehtorockissa sekoitellaan niin Amaranthea, Paramorea ja Evanescencea kuin t.A.T.u.-duoa, jota The Invisible You -debyytillä myös coveroidaan. Vaikka The Stillwalkers hallitsee laulujensa kaaret erinomaisesti, lauhtuu dramaturgia albumimitassa. Wallflowers ilahduttaa sikäli, että albumikokonaisuus on sujuva ja miellyttävästi polveileva, jotta siitä pystyy nauttimaan myös täysinä annoksina. Avausraita End Of The Night nousee hypnoottiseksi ohjelmanjulistukseksi, ja I Might Have -riffi tempoilee The Hivesin autotallirockin suuntaan – jos se olisi nauhoitettu aivan liialla overdrivella, innolla ja tempolla. Sointi on kodikkaan lämmin eikä kärsi minkäänlaisesta mailan puristamisesta. Tästä näkökulmasta laulajatar Tatiana Shmailyukin syvästä örinästä puhtaaseen lauluun kumpuava rekisteri on erityisen merkittävässä roolissa. Draaman kaari on laaja ja tiivis. Kontrasti tuntuu upealta rauhallisen kertojaäänen laulaessa ”there’s a riot goin’ on.” Toisaalta Taylor sortuu vähän liian usein rutiininomaisen helppoihin ratkaisuihin niin sävellystensä (The Great Mystifier) kuin sanoitustensakin (Mighty Dollar) osalta. Se surisee ja paukkuu 2020-luvun tyhjyyttä ja vääjäämättä hiipivää epävarmaa tulevaisuutta. Uudella levyllä juuri hänen puhdas laulunsa tekee vaikutuksen luodessaan käsityksen ilmavuudesta ja antaa sävellyksille useampia ulottuvuuksia. Jinjer Wallflowers Napalm Ukrainalaisesta Jinjeristä on tullut nautittua pätkittäin, mikä on ollut ilmeisesti hyväksi, koska bändin kokonaisia levyjä on pidetty tasapaksuina ja liian massiivisina annoksina. Tatu on myös pätevä kirvesmies, jolta taittuu kantrahtavampi pikkailu ja twang siinä kuin Muddy Waters -tyyppinen syvä blues. Viiden kappaleen verran tallentimelle on tarttunut kerrostalon kokoista äänivallia, jossa on noise/post rock -yhtyeille epätyypillisistä tarttumapintaa
– Kirjoitan tuoretta materiaalia koko ajan, mutta minulla ei tässä vaiheessa ole hajuakaan, päätyvätkö nämä uudet ideat Sepulturan seuraavalle albumille. – Nauhoitimme Orgasmatronin Arise-albumin sessioissa kolmekymmentä vuotta sitten, ja julkaisimme kappaleesta tuolloin myös videon. – Usko tai älä, mutta kun aloimme tehdä erilaisia juttuja SepulQuartanimen alaisuudessa, meillä ei ollut hajuakaan SepulQuarta-albumista, nauraa Kisser. – Kun korona yhtäkkiä sulki suunnilleen koko maailman, murehdimme surkeaa ajoitustamme muutaman hetken, mutta sitten päätimme tehdä vastahyökkäyksen, sanoo São Paulon -kodistaan Soundille soittava Kisser. Phil on vanha kaverimme, ja hän nyökkäsi saman tien hyväksyvästi, sanoo Kisser. Että pitäisikö meidän julkaista levy. – Me törmäsimme aikoinaan Motörheadin herroihin monta kertaa, ja meistä tuli lopulta läheisiä ystäviä. Voisin kuvitella, ettei Phil Campbellin mukaan saaminen ollut kovin vaikeaa. Brasilialainen thrash metal -pioneeri Sepultura julkaisi railakkaita kehuja niittäneen Quadra-studioalbumin helmikuussa 2020 ja valmistautui lähtemään pitkälle maailmankiertueelle. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 66 SOUNDI K u v a: M ar co s H er m es TEKEE PALUUN JUURILLE SURKEUDESTA VASTAHYÖKKÄYKSEEN M iten kehno arpa voi kohdalle osuakaan. – Olet oikeassa. Raskaamman puoleista asiaa. Kitaristi Andreas Kisserin komentama bändi ei kuitenkaan ehtinyt edes aloittaa rundia, kun se jo peruuntui – tai vähintäänkin siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Vasta tuolla hetkellä tajusimme, että näiden versioiden julkaisematta jättäminen olisi sulaa hulluutta! SepulQuarta-albumin viimeisenä kappaleena soi Orgasmatron, ja kappaleessa vierailee Motörheadin kitaristi Phil Campbell. Soitimme Sepulturan biisejä etäversioina, vastailimme fanien kysymyksiin ja keksimme kaikenlaista. Aika näyttää! ANDREAS KISSER ja viisi merkittävää albumia takavuosilta: QUEEN: A Night At The Opera JUDAS PRIEST: British Steel BLACK SABBATH: Black Sabbath METALLICA: Master Of Puppets MOTÖRHEAD: No Sleep ’Til Hammersmith YNGWIE MALMSTEEN YNGWIE MALMSTEEN Bazook 7_21.indd 66 Bazook 7_21.indd 66 12.8.2021 10.21 12.8.2021 10.21. Kohta muutamat brasilialaiset radioasemat alkoivat soittaa Orgasmatronia – Sepulturaa ei oltu aiemmin soitettu radiossa lainkaan – ja tämän vuoksi monet ihmiset olettivat, että Orgasmatron on meidän kappaleemme. Kun pääsimme vielä enemmän tekemisen makuun, aloimme kutsua mukaan myös vierailevia muusikoita. Monet tosin luulevat sitä Sepulturan kappaleeksi erityisesti Brasiliassa, naurahtaa Kisser. Lemmy myös kutsui minut estradille esimerkiksi vuonna 2011, kun Motörhead esiintyi Rock In Rio -jättifestivaalilla. – Vasta useita kuukausia myöhemmin, kun olimme tulkinneet biisejä muun muassa Anthraxin Scott Ianin, Testamentin Alex Skolnickin, Danko Jonesin, Devin Townsendin ja monen muun kanssa, joku sattui huomauttamaan, että käsissä on muuten aika kovaa kamaa. Viisitoista kappaletta sisältävältä levyltä löytyy uusia versioita niin vanhoista (Territory, Inner Self ja Slave New World) kuin tuoreemmistakin (Vandals Nest, Phantom Self ja Fear, Pain, Chaos, Suffering) Sepultura-kappaleista. Se oli täysin unohtumaton kokemus! Otetaan vielä yksi kysymys: oletko säveltänyt uutta musiikkia Sepulturalle viime kuukausina. – Orgasmatron on eräs Sepulturan historian merkittävimmistä biiseistä, vaikka se ei olekaan meidän oma sävellyksemme. – Aloimme julkaista videopodcasteja SepulQuarta-otsikon alla. Ja kuinka ollakaan, elokuun puolivälissä ilmestyi SepulQuarta-otsikon saanut uusi pitkäsoitto
Toki myös autot olivat lähellä Alexin sydäntä. Hän rakasti ensimmäisiä levyjäsi. Entä kitaroita. Takavuosina kiersin taukoamatta ja pitkäsoitot syntyivät varsin nopealla aikataululla rundien jälkeen. – No, en oikein pidä lomailusta, joten aloin sitten kirjoittaa uusia kappaleita. Se riittää minulle – minun ei enää tarvitse välittää muista. Satutko muuten tietämään mitään Children Of Bodomin laulaja-kitaristi Alexi Laihosta. Kitaran vuosimalli on siis 1954. Instrumentteja taas on satoja. En koskaan kyllästy siihen tunteeseen! Marshalleista puheen ollen... Minua ja minun musiikkiani saa rakastaa tai vihata – ja kaikkea siltä väliltä. Hah hah! YNGWIE MALMSTEEN Ja viisi tärkeää musiikillista kokemusta: JOHN MAYALL AND THE BLUESBREAKERS: Blues Breakers With Eric Clapton DEEP PURPLE: Fireball DEEP PURPLE: Made In Japan GENESIS: Selling England By The Pound NICCOLÒ PAGANINI: Tuotanto K u v a: A u st in H ar gr av e ”JOS YRITTÄISIN MIELLYTTÄÄ KAIKKIA, LOPPUTULOS EI MIELLYTTÄISI KETÄÄN!” YNGWIE MALMSTEEN YNGWIE MALMSTEEN Bazook 7_21.indd 67 Bazook 7_21.indd 67 12.8.2021 10.21 12.8.2021 10.21. Kiinan muuri ja Yngwie Malmsteenin Marshallrivistö. Pääsin valitsemaan Parabellumin lopullisen materiaalin kymmenien aihioiden joukosta, eikä levylle päätynyt yhtään ”ihan kivaa” ideaa – mukana on pelkkiä timantteja. – Luin jostakin hänen menehtymisestään, mutta en tunne Children Of Bodomin musiikkia. – Fender Stratocasterilla soittaminen on elämäni suurin intohimoni, mutta Ferrarilla ajaminen pääsee hyvin lähelle. Tai hetkinen... SOUNDI 67 L egendaarisen ruotsalaiskitaristi Yngwie Malmsteenin vaikutusvaltaisesta discografiasta löytyy jo yli kaksikymmentä virallista studioalbumia. Palan halusta lähteä tien päälle, sanoo Malmsteen. – Paiskaan loppuvuodesta pitkän USA:n-kiertueen. Niitä alkoi tulla kiihtyvällä tahdilla, ja lopulta minulla oli käsissäni iso kasa uusia biisejä. Mikä oli ykköstavoitteesi Parabellumin suhteen. Totta kai arvostan fanejani, mutta toisten ihmisten mielipiteet ovat silti minulle yhdentekeviä. – En ylipäänsä kuuntele nykyään juuri mitään musiikkia. – Muistatko ensimmäisen soololevyni kannessa olevan kitaran. – Niin, tiedätkö mitkä kaksi ihmisten tekemää rakennelmaa näkyvät avaruuteen asti. En edes tiedä niiden tarkkaa lukumäärää, sanoo Malmsteen. Miltä oma tulevaisuutesi näyttää tällä hetkellä. Jos haluan rentoutua, lähden vain ajelemaan ympäri kotikaupunkiani Miamia ja silloin kaikki muu unohtuu. Tuorein tulokas Parabellum ilmestyi heinäkuussa. Tiedän, että jos yrittäisin miellyttää kaikkia, lopputulos ei miellyttäisi ketään! Sinulla on varmasti ollut myös rennompia päiviä menneen puolentoista vuoden aikana. Kun korona sitten pysäytti maailman keväällä 2020, mietin hetken ajan seuraavaa siirtoani, aloittaa Malmsteen. Parabellum on levy, jonka suhteen en tehnyt yhtään kompromissia, sanoo Malmsteen. Kyseessä on melkoisen harvinainen keppi, sillä se on eräs ensimmäisistä koskaan tehdyistä Stratocastereista. Soitinkohan minä joskus keikan heidän kanssaan, aprikoi Malmsteen. – Parabellum on aivan oma lukunsa levytysteni joukossa. – Tallista löytyy muutama pirssi. Teen mitä haluan ja kymmenien vuosien kokemus takaa sen, että saavutan aina haluamani lopputuloksen. – Jos joku on kanssani eri mieltä, se ei haittaa millään tavalla. Soitin viime keväänä erään striimikonsertin ja tein kesällä yhden festarikeikan, mutta muuten edellisistä keikoista on vierähtänyt puolisentoista vuotta. Montako Ferraria sinulla nykyään on. Tietyt artistit tekivät minuun aikoinaan kovan vaikutuksen ja sen jälkeen loin oman soittotyylini. Omistan sen edelleen. Kuuluuko Ferrarilla huristeleminen edelleen vapaa-aikaasi. – En tavoittele mitään. – Totta kai! Teen itse asiassa tätä puhelinhaastatteluakin tulipunaisen Ferrarin ratista, naurahtaa Malmsteen. – Se on uskomaton fiilis, kun kytken kitaran Marshall-seinään ja annan palaa oikein kunnolla..
– Kassun A-puolella on uusi versio alun perin vuonna 1988 nauhoitetusta Gods-demosta ja B-puolelta taas löytyy originaalidemo. – Eipähän siinä mitään. Tehtiin Terolle muistotaulu ja pidettiin komeat jäähyväiset. – Nauhoitettiin demo cd-r:lle ja lähetettiin se muutamalle levy-yhtiölle. Kummatkin puolet on purkitettu ykkösellä ja kasetti tarjoaakin aika hyvän näkökulman siihen, mitä kolmessakymmenessä vuodessa on tapahtunut! Speed Metal Partyn jälkeen Prestige on ollut aktiivinen, mutta tähän asti toiminta on tapahtunut suurelta osin kulisseissa. Energinen, orgaaninen ja hyökkäävä levy kannattaa ehdottomasti tarkastaa mikäli vanhan koulun speed metal kiinnostaa edes etäisesti. – Onneksi olin viime kevään sairaslomalla päivätöistä, sillä silloin tuli painettua aika pitkiä päiviä. Juotiin siis tyylikkäästi pullakahvit! Uusi rumpali löytyi lähipiiristä. Prestigen uran neljäs studioalbumi Reveal The Ravage on nyt kuultavissa. Saatoin napata instrumentin käteen vaikkapa kello neljätoista ja riffien äärellä sitten hurahti joitakin tunteja. – Niin, aikoinaan Prestige oli ehdottomasti speed metalia, sillä thrash metalista ei vielä edes puhuttu. Ideana oli se, että jos joku lafka haluaa meidät niin ainakin heidän täytyy nähdä vaivaa yhden cdr:n kuuntelukerran verran, hymähtää Yrlund. Rankka levytysja keikkatahti vaativat veronsa ja kolmannen studioalbumin jälkeen kolikot alkoivat olla lopussa niin yhtyeen kuin koko genrenkin pajatsosta. Myös kokoonpano on ehtinyt vaihtua. Kun yhtyeen uusi syke alkoi olla tarvittavalla korkeudella, Prestige päätti etsiä myös uuden levytyssopimuksen. Tunsin Matsonin ennestään, mutta kyllähän se arvelutti kysyä parikymmentä vuotta maailmaa kiertänyttä ammattilaista messiin. – Speed Metal Party -keikalla mukana oli alkuperäinen rumpali Tero Karppinen. PRESTIGE PRESTIGE ”Aikoinaan Prestige oli ehdottomasti speed metalia, sillä thrash metalista ei vielä edes puhuttu.” ”Aikoinaan Prestige oli ehdottomasti speed metalia, sillä thrash metalista ei vielä edes puhuttu.” Bazook 7_21_Soundi.indd 68 Bazook 7_21_Soundi.indd 68 13.8.2021 11.29 13.8.2021 11.29. – Vasta kun diili oli sovittu, alettiin kirjoittaa enemmän uusia biisejä. Speed Metal Party teki sitten paluun loppukesällä 2018 ja julkaisimme samalla myös Gods Revisited 2018 -kasetin, kertoo kitaristi Jan ”Örkki” Yrlund. Tehtiin sellainen päätös, että tämän vuoden toukokuussa pitää päästä studioon. Kun sitten päätimme jatkaa yhtyeen toimintaa, Tero ilmoitti, ettei häneltä löydy tarvittavaa intoa, sanoo basisti-laulaja Aku Kytölä. Vuonna 2007 alkoi taas tapahtua. Poko Rekords julkaisi Decades Of Decay -kokoelman ja Prestige nousi seuraavana kesänä myös Jalometalli-festivaalin estradille. ja National Napalm Syndicate. Seuraavaksi jatkoin lyriikoiden äärelle ja pistin vihkon lopulta kiinni viideltä seuraavana aamuna, kertoo Kytölä. Skenen suurimpina niminä moshpitejä pyörittivät muun muassa Stone, Airdash, Dethrone, A.R.G. Joitakin hajakeikkoja lukuun ottamatta hiljaiselo kuitenkin jatkui aina vuoteen 2018 asti. Tunnen lafkan tyyppejä muiden duunieni kautta ja tiesin heidän tekevän hyvää työtä. Vuonna 1987 Tampereella perustettu Prestige ehti julkaista kolme pitkäsoittoa (Attack Against Gnomes (1989), Selling The Salvation (1990) ja Parasites In Paradise (1992)) ensimmäisen aktiivikautensa aikana. Kun keikka Ruisrockissa 1992 oli soitettu, Prestige vetäytyi talviunille. – Saatiin sitten muutama tarjous ja pistettiin lopulta nimet alle Massacre Recordsin soppariin. – Samaan aikaan kun Tero jäi Prestigestä eläkkeelle, Matti ”Matson” Johanssonin pesti Korpiklaanissa päättyi. Se tarkoitti sitä, että meidän täytyi tehdä pari kovaa biisiä joka kuukausi, sanoo Yrlund. Sekä tietenkin Prestige. Kun sopimus oli lukossa, elettiin viime vuoden joulukuuta. Onneksi Matson lähti mielellään mukaan ja kyllähän mies onkin jo potkinut meitä perseelle oikein kunnolla, nauraa Yrlund. – Järjestimme aikoinaan Tampereella Speed Metal Partyja ja päätimVAUHTIMETALLIA PITKIEN TALVIUNIEN JÄLKEEN me juhlistaa näiden kekkereiden kolmekymppisiä. Mutta jos joku kutsuu meitä nykyään thrashiksi niin ei siinä kovin pahasti metsään mennä! K u v a: P ee ro La k an en Bazook! Teksti: Timo Isoaho > 68 SOUNDI S peed metal -ohjus osui Suomeen 1980-luvun lopulla ja pian melkein joka niemennokasta löytyi pikametalliyhtye
facebook.com/InfernoMagazine instagram.com/inferno_magazine twitter.com/infernomagazine Inferno tulostus.indd 69 Inferno tulostus.indd 69 12.8.2021 8.29 12.8.2021 8.29. ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.
Taylor toimi major labelin resursseilla ja pienlevymerkin into himolla. 60-vuotias Impulse! jatkaa yhä julkaisutoimintaansa. Vuonna 1961 aloittanut Impulse! on juuri tällainen levymerkki. Toisaalta Creed Taylorin alkuperäinen visio on yhä totta: moni jazzlevy kaipaisi tuottajaa. Kaikki tämä maksoi, mutta se ei haitannut. Ne levymerkin ABC Paramount -yhtiön alle perustanut tuottaja Creed Taylor valitsi kuulemma siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan muu levymerkki ei ollut kyseistä väri yhdistelmää ottanut haltuunsa. Tilalle löytyi Bob Thiele, josta tulikin kenties se merkittävin Impulse!-tuottaja. Kannetkaan eivät enää ole laminoituja, mutta aakkostan silti uuden Sons Of Kemetin Archie Sheppin viereen oman levyhyllyni Impulse!-osioon. Jazzin merkittävimpiin lukeutuva kvartetti Coltrane, McCoy Tyner, Jimmy Garrison ja Elvin Jones oli suorastaan liekeissä Impulse!-vuosinaan. Vähemmän tunnettuja, mutta hienosti levymerkin rouheaa otetta kuvaavia artisteja ovat esimerkiksi paljon yhteistyötä keskenään tehneet rumpali Chico Hamilton ja unkarilaissyntyinen kitaristi Gabor Szabo. Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives ORANSSIA JA MUSTAA – IMPULSE! RECORDS 60 VUOTTA Sons Of Kemet: Black To The Future Impulse! Brandee Younger: Somewhere Different Impulse! Alice Coltrane: Kirtan: Turiya Sings Impulse! KOLME TUORETTA IMPULSE!-JULKAISUA: JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Myöhemmin Verven palvelukseen ja omaa CTimerkkiään perustamaan siirtynyt moguli oli jo nuorena hurahtanut bebo piin, mutta koki että jazzlevytkin tarvitsisivat usein ulkopuolisen tuottajan. Otsikon ”Trane” viittaa (tietenkin) John Coltraneen, joka levytti joukon merkkiteoksistaan Impulselle. Ennen muuta Impulsen historia osoittaa, että aina kannattaa panostaa. Alun perin levymerkin nimeksi pitikin tulla Pulse, mutta sellainen oli jo olemassa joten Taylor yön yli mietittyään päätyi neronleimaukseen ja lisäsi eteen Im-etuliitteen, jolloin muodostui myös levymerkin upean harmoninen logo. Näihin kuuluu klassikoita kuten Africa/Brass, Coltrane, Ballads, Crescent ja A Love Supreme. Dj-laukussani styge on viihtynyt jo toistakymmentä vuotta. Esteettinen selitys järjestämislogiikalle on Impulsen nerokas värien käyttö. Gatefoldit laminoitiin kiiltäviksi, mukaan lisättiin hieno iskulause ”The New Wave of Jazz Is on Impulse!” ja legendaarinen ilme oli valmis. Joka tapauksessa Thiele oli visionääri, joka tuotti vuosina 1961–69 merkittävän osan Impulsen kultakauden julkaisuista. Visiona oli tehdä levyjä, jotka toimivat musiikillisina kokonaisuuksina ja erottuvat edukseen. 70 SOUNDI Creed Taylor oli tehnyt jo ennen Impulsea niin vakuuttavaa tuotantojälkeä, että hänen headhuntaamisensa Verven kirkkaisiin valoihin ei tullut yllätyksenä heti Impulsen alkutaipaleella. ”Ennen muuta Impulsen historia osoittaa, että aina kannattaa panostaa.” Jazz kiinnostaa 7_2021 -taitto.indd 70 Jazz kiinnostaa 7_2021 -taitto.indd 70 12.8.2021 16.39 12.8.2021 16.39. Osa kuvailee Thieleä lieroksi, osa taas maailman mukavimmaksi jätkäksi. Iso i-kirjain ja huutomerkki sulautuvat yhteen saumattomasti täyttäen Taylorin toiveen levyjen erottuvuudesta. Kädenlämpöistä ”muusikkojazzia” julkaistaan nykyäänkin suhteettoman paljon. Laatu korvaa määrän, joskin pieni virkamiesmäisyys tuntuu nykyään vaivaavan Universalin alla toimivaa brändiä. Myös Sun Ran ”private press” -huippulevyjä on uudelleenjulkaistu Impulsen alla. Impulse!-levy tuli hänen mukaansa huomata oitis sekä hyllyssä että kahvipöydällä. Hienoja levyjä voi toisinaan tehdä varmasti halvallakin, mutta klassikot syntyvät harvemmin taskulaskin kädessä. K un yleinen keskustelunaihe levyhyllyä järjestettäessä on pitäisikö tietyn levymerkin julkaisut järjestää sirotellen ne eri puolille kokoelmaa vai yhteen nippuun, tietää että kyseessä on oman identiteettinsä väkevästi haltuun ottanut julkaisija. Kaikki tämä ja paljon muuta selviää yhdysvaltalaisjournalisti Ashley Kahnin toimittamasta erinomaisesta Impulse!-historiikista The House That Trane Built (2006). Hamiltonin biisi Conquistadores sisältää kummankin mestarin tyylittelyä ja pääsee ilman muuta Impulse!-soittolistalleni. John Coltranen lisäksi Impulsen katalogia silmäillessä nousee esille monia klassikkonimiä Pharoah Sandersista Archie Sheppin kautta Alice Coltraneen ja Oliver Nelsoniin. Viimeksi mainitun The Blues And The Abstract Truth on huikea ikiklassikko, joka saisi mielestäni nousta oitis pari koroketta ylemmäksi jazzin kaanonissa. Levyt on pääsääntöisesti julkaistu tuhteina gatefold-vinyyleinä, joiden selkämystä koristavat tunnusvärit oranssi ja musta. Uutuuksiin kuuluvat niin laadukkaat uudelleenjulkaisut kuin valikoidut uudet albumitkin
Länsimaisessa musiikissa yleisimmät sävellajityypit ovat duuri ja molli. Duurija mollisävellajien lisäksi puhutaan kirkkosävellajeista, jotka olivat alkujaan gregoriaanisessa laulussa käytettyjä asteikkoja. Maksullisen ja tavoitteellisen opetuksen lisäksi Youtubessa on kasapäin maksuttomia opinkappaleita, ellei kieli muodostu opiskelulle esteeksi. Jos asteikon nimien määrästä voi jotain päätellä, niin ainakin sen, että menestys ollut suuri. Selatessani Beaton lukuisia julkaisuja, eräs kiinnitti huomioni: ”The Darkest Scale Ever!” Jotain tällaista olen tiedostamattomasti etsinyt! Popja rockmusiikki, kuten lähes kaikki länsimaalainen musiikki, perustuu pääosin diatoniseen duurimolli-tonaliteettiin. Kaikki ne ovat historian, ajan ja paikan, kerrostumia kollektiivesessa musiikillisessa muistissamme. Tunnetuin näistä on neljäs moodi, unkarilainen molli. SYNKIN SKAALA KOSKAAN Tractatus Musica > Musiikkitieteellistä faktaa rockista Teksti: Sami Nissinen ”Vaikutelma on yhtäaikaa synkkä ja kaunis mutta samalla jännitteinen ja odotuksia luova.” Rick Beato Tractatus 7_2021 -taitto_a.indd 71 Tractatus 7_2021 -taitto_a.indd 71 12.8.2021 16.39 12.8.2021 16.39. Ruotsalainen Opeth on myös käyttänyt asteikkoa kappaleessa Bleak. PB SOUNDI SOUNDI 71 Myös progessa on käytetty kaikkia mahdollisia akateemisia ja kansanomaisia asteikkoja tyylin korkeakulttuuria syleilevän eetoksen mukaisesti. Nämä tunteet ovat vahvasti subjektiivisia mutta myös yleisinhimillisiä. Tärkein ero mollin ja duurin välillä on toisen ja kolmannen sävelen välinen ero: duurissa se on kokosävelaskeleen, mollissa puolisävelaskeleen suuruinen. Sävellajien ja moodien pohjalta voidaan johtaa myös kappaleen soinnutus. Molemmat perustuvat diatoniseen sävelasteikkoon, jossa on seitsemän säveltä. aste (nuotit Db ja Ab). Kun kirkkosävellajien kaltaisia asteikkoja esiintyy muussa kuin keskiaikaisessa kirkkomusiikissa, käytetään niistä yleisimmin nimitystä moodi, mikä jo viittaa niissä piilevään tunnelmaan. Miles Davisin klassikkokappale Nardis hyödyntää myös kaksinkertaista harmonista duuria. Sävelet muodostavat yhdessä järjestelmän, jota kutsutaan sävellajiksi. M usiikin teorian opiskeleminen on nykyisin helpompaa kuin koskaan. Musiikkiin intohimoisesti suhtautuvien henkilöiden algoritmit eivät ole voineet missata Youtubessa esiintyvää Rick Beatoa, Yhdysvaltojen Georgiassa vaikuttavaa musiikin moniottelijaa, muusikkoa, tuottajaa, opettajaa ja toimittajaa. Aiheesta kiinnostuneelle löytyy internetistä pilvin pimein erilaista oppimateriaalia. Samaa ”arabialaista asteikkoa” hyödyntää itäisen Välimeren seudulta peräisin oleva kansanlaulu Misirlou, joka tunnetaan nykyisin ehkä parhaiten Pulp Fiction -elokuvan soundtrackilta Dick Dalen kitaroimana versiona. Musiikin tunnelmaan vaikuttavat tietysti myös monet muutkin tekijät kuin käytetty sävellaji. Moodeja, siis muita kuin perus duurija mollisävelasteikkoja, käytetään etenkin jazz-musiikissa, ja pitkälti ne saavat aikaan jazzin houkuttelevan ”outouden”. Se luo vahvan toiseuden tunteen, mikä ei ole erityisen iloinen eikä surullinen. Videoluentonsa kylkiäiseksi Beato on säveltänyt kappaleen kaksinkertaisen harmonisen duuriasteikon ja sen eri moodien pohjalta. Mollista on lisäksi käytössä eri muunnelmia: luonnollinen, melodinen sekä harmoninen molli. Tonaalisuus määrittelee eri sävelkorkeuksien ja sointujen hierarkkiset suhteet suhteessa (sävellajin) perusääneen. Asteikko on kuin duuriasteikko jossa on alennettu 2. Duuria kuvataan usein ”iloiseksi” ja mollia ”surulliseksi” sävellajiksi. Asteikko tunnetaan monilla nimillä: bysanttinen asteikko, arabialainen asteikko (Hijaz Kar), mustalaisduuri, Mayamalavagowia, Bhairav Raga. Harmaa hapsisesta, anthonybourdainmaista karismaa huokuvasta Beatosta on vaikea olla pitämättä, ja miehen tietotaito ja kompetenssi vakuuttavat. Rockin puolella metalli lukuisine alalajeineen perustuu vahvasti moodeihin, joihin yleensä yhdistyy diatonisia piirteitä. Populaarimusiikissa Ritchie Blackmore on hyödyntänyt asteikkoa kappaleessaan Gates Of Babylon ja Stargazer. Kaksinkertaisen harmonisen C-duuriasteikon sävelet ovat seuraavat: C-Db-E-F-G-Ab-B(C). Hetkinen, löysinkö itsestäni juuri uuden tunteen. moodi. Ja tällöin taika tapahtuu! Beato kuvaa ”kaksinkertaista harmonista duuria” (double harmonic major) maailmankaikkeuden synkimmäksi asteikoksi. Vaikutelma on yhtäaikaa synkkä ja kaunis mutta samalla jännitteinen ja odotuksia luova. Kun asteikon aloittaa sen toisesta sävelestä ja soittaa sen kaikki seitsemän säveltä, saadaan asteikon 2. Aloittelevalle ja itseään jatkuvasti kouluttavalle muusikolle tilanne on herkullinen. Kaksinkertaisen harmonisen duuriasteikon kaikki seitsemän eri moodia voidaan johtaa tällä tapaa asteikon kaikista sävelistä. Säveltäjälle erilaiset moodit ovat työkaluja erilaisten tunnelmien luomisessa. ja 6
72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja ISÄ Isä toi Anthony Hopkinsille parhaan miespääosan Oscarin keväällä. Epe Helenius sai tänä vuonna tasavallan presidentiltä musiikkineuvoksen tittelin. Luokkakokous 3:n ainoa ansio on se, että se näyttää Hollywoodissa menestyneen ohjaajan myötä oikealta elokuvalta eikä televisiomaiselta halpikselta. Poko tunnetaan myös artistien pitkistä urista, osasyynyä siihen lienee Heleniuksen ihmissuhteiden tärkeyden korostaminen kaikessa toiminnassa. Ja koko tarina sisältää tietenkin valtavan määrän sivuhahmoja. Hän ei pelkästään näyttele vaan on oikeasti sokea ja halvaantunut rinnasta alaspäin. SOKEA MIES JOKA EI HALUNNUT NÄHDÄ TITANICIA Teemu Nikin (Armomurhaaja) ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan keskushahmo Jaakko sairastaa MS-tautia ja on kuin vankina omassa asunnossaan. Kamalaa käsikirjoitusta visuaalinen ilme ei kuitenkaan pelasta. Ulkomaiset yhteydet korostuivat, kun Poko International perustettiin edustamaan Suomessa monia ulkomaisia indiebändejä. Kasarielokuvia rakastava Jaakko on verkossa tutustunut nuorta Sigourney Weaveria muistuttavaan naiseen, jonka luo hänen on pakko päästä. Tarinan opetus. Postimyynti oli maanlaajuista ja liikkeeseen tehtiin Tampereen ulkopuolelta jopa ”pyhiinvaellusmatkoja”. Lopputuloksena on ripulia valkokankaalla – ihan konkreettisesti. Leikkauksella ja visuaalisilla oivalluksilla rakentuu psykologinen jännitysdraama, jonka keskiössä Hopkins tekee unohtumattoman roolityön. Timo Kanerva tunnetaan tämän lehden pitkäaikaisena päätoimittajana, joka paitsi teki median arvon ymmärtävän Heleniuksen kanssa yhteistyötä, sattui myös syntymään samana päivänä ja samassa synnytyslaitoksessa. Virheitäkin tehtiin, ja avoimesti Helenius kertoo myös niistä. Vastapainoksi Fast & Furious 9 on tuttuun tapaan kuolemanvakavaa pönötystä ja uhoamista, kun Vin Diesel ja kumppanit latelevat filosofisia totuuksia ja korostavat latteasti perheyhteisön merkitystä. Isä on alun perin näytelmä, jonka ohjaaja Florian Zeller on muokannut elokuvaksi omasta tekstistään. Kaahailua ja toimintaa yhdistelevissä elokuvissa on osa osalta pistetty paremmaksi ja keksitty aina vain hullumpia kohtauksia sudittelun ympärille. Aku Hirviniemi, Sami Hedberg ja Jaajo Linnonmaa esittävät kaveruksia, jotka bilettävät, sikailevat ja toilailevat. Aivottomana viikonloppuviihteenä Fast & Furious 9 saattaa toimia, mutta tietynlaisen mielentilan se vaatii. Huumori on yhtä mautonta ja typerää kuin ennenkin, eikä asiaa pelasta se, että Mari Perankoski on palkattu yhdeksi käsikirjoittajaksi äijien joukkoon. FAST & FURIOUS 9 Jo parikymmentä vuotta sitten alkanut Hurjapääteli Fast & Furious -elokuvasarja on kasvanut vähitellen valtavaksi menestyskonseptiksi. Myös äänimaailma on upea. Katsoja asetetaan sairaudesta kärsivän miehen pään sisään. Yhdeksännessä osassa homma menee jo naurettavuuksiin, kun autosta rakennetaan avaruusraketti, jolla kaahataan täysillä päin satelliittia. TEKSTI: JUSSI HUHTALA ELOKUVAT Musiikkineuvoksen muistelmat K äsitettä manserock käytettiin jo vuonna 1975 Juice Leskinen & Coitus Int:in ja Alwari Tuohitorven yhteiskiertueella, mutta jos puhutaan manserockin isähahmosta, hän on kiistatta Kari ”Epe” Helenius, joka tuolloin ei vielä ollut julkaissut levyjä, mutta levykauppa Epe’s Music Shop oli jo maankuulu. Älä luota ihmisiin, joilla on huono musiikkimaku. Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily on sitä, mitä edellisten osien perusteella voi odottaa. ANTTI MARTTINEN TIMO KANERVA: EPE – LEVYMOGULI WSOY Epe fiilistelemässä ensimmäisessä Epe's Music Shop -myymälässä. Erityisen elokuvasta tekee se, että Jaakkoa esittävä Petri Poikolainen sairastaa itse MS-tautia. Sen lisäksi miehet ovat kovia urheilufaneja ja kannattavat samoja joukkueita. Dj:nä toiminut ja ulkomailla käynyt (ei 1960-luvun lopulla tuiki tavallista) musadiggari tiesi, mitä nuori kansa haluaa ja perusti levykaupan, joka alkoi itse tuoda maahan levyjä, joita myytiin vielä halvemmalla kuin muissa liikkeissä. ?. ????. Isä on näytelmällinen elokuva, joka sijoittuu muutaman rajattuun sisätilaan, mutta Zeller käyttää kekseliäästi elokuvallisia keinoja. Kohtalonyhteydestä huolimatta Kanerva ei ole tehnyt mitään kaverikirjaa, vaan pikemminkin osannut esittää oikeita kysymyksiä – kirjassa on paljon aiemmin kuulematonta tietoa, ja teksti on hyvin eläväistä ja sujuvaa. Visuaalisessa ilmeessä on otettu kekseliäästi huomioon Jaakon sairaus. Poikolainen pääsee tekemään elämänsä roolin, sillä käsikirjoitus on täynnä vetävää dialogia ja itseironista läppää, joka itkettää ja naurattaa yhtä aikaa. sanoin kuvin_7_2021 -taitto_b.indd 72 sanoin kuvin_7_2021 -taitto_b.indd 72 13.8.2021 13.48 13.8.2021 13.48. Se kuvaa miehen uraa hienosti, kuten myös levymoguli – nimenä ja kirjana. Perankoski myös näyttelee elokuvassa, ja hänen roolihahmonsa on yhtä typerä kuin muutkin. LUOKKAKOKOUS 3 – SINKKURISTEILY Ohjaaja Renny Harlin ja tuottaja Markus Selin palasivat vuosikymmenien jälkeen yhteen tekemällä menestyskomedian jatko-osan. Mies toi rock’n’rollia Suomeen ja helpotti sen harrastamista huomattavasti. Levyjen maahantuojat ja levykauppojen myyjät olivat ajastaan jäljessä sen suhteen mitä nuoriso, tärkeä kuluttajaryhmä, halusi. Poko tuli manserockin legendaksi muun muassa Popedan ja Eppu Normaalin myötä, mutta julkaisupolitiikka ei rajoittunut vain siihen. Jaakko lähtee junamatkalle ilman avustajaa, ja siitä syntyykin aikamoinen trilleri. Mukaan ympätty takaumatarina on aivan turha, varsinkin kun näyttelijät ovat siinä eri näköisiä kuin nykyajassa. ???. Samalla katsoja kokee, miten hirvittävältä muistin rapistuminen tuntuu, kun maailmankaikkeudesta katoaa asioita ja tutut ihmiset alkavat näyttää vierailta. ?. Hopkins ei ollut ennakkosuosikki, mutta elokuvan nähtyään on helppo ymmärtää, miksi hän voitti. Käsikirjoituksen nerokkuus piilee siinä, että päähenkilön muistisairautta ei tarkastella ulkopuolelta. Se taas aiheutti närää vanhassa kaartissa, jonka vastatoimet menivät alussa koviksi. Heleniuksen 1977 perustama levyyhtiö Poko Rekords iski heti kultasuoneen Teddy & The Tigersilla, ja myöhemmin menestyksiä tuli paljon lisää
Oli aiheina sitten ihmissuhteet, sukupuoli, yhteiskunta tai luonto, onnistuu Takalo aina kertomaan niistä jotain subjektiivisen kokemuksen ylittävää. Lisää Wadada Leo Smith -julkaisuja on luvassa loppuvuodesta. Nimensä väärti Sacred Seremonies taas koostuu kahdesta duolevystä juuri edesmenneen rumpuparantaja Milford Gravesin ja basisti-tuottaja Bill Laswellin kanssa, sekä kaikkien kolmen triolevystä. Puhaltajavelho on juhlistanut merkkivuottaan helsinkiläisellä TUM-levymerkillä kahdella kolmen albumin paketilla. Smithin yhteistyökumppaneita ovat olleet Anthony Braxton, Muhal Richard Abrams, Henry Kaiser ja John Zorn. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Ruudut täynnä sanottavaa sanoin kuvin_7_2021 -taitto_b.indd 73 sanoin kuvin_7_2021 -taitto_b.indd 73 13.8.2021 13.48 13.8.2021 13.48. Akustiikka oli täydellinen ja sitä on jälkikin. T iitu Takalolla on kertomisen tarve. Musiikin tutkijana ja opettajana pitkään työskennellyt Smith syntyi Mississippin Lelandissa ja soitti nuorena lukuisissa blues/r&b-bändeissä. Reilun parinkymmenen vuoden sarjakuvanovellit on ryhmitelty neljän teeman kokonaisuuksiksi. Kun tuntee syvät juuret, voi musiikissa mennä minne vain ja olla oikeasti vapaa. Ihmisten piirtäjänä Takalo on erinomaisen taitava. Tulos mykistää. Ilmeiden lisäksi hahmojen tunteita pystyy lukemaan asennoista ja väreistä. MIKKO MERILÄINEN TIITU TAKALO: RAKKAUS ON KÖYHÄN RIKKAUS – KOOTUT SARJAKUVANOVELLIT SUURI KURPITSA W adada tarkoittaa amharan kielellä rakkautta ja sopii joulukuussa 80 vuotta täyttävän trumpetisti-säveltäjä Leo Smithin spirituaaliseksi nimeksi täydellisesti. Ne tekevät kirjasta ehyen ja johdonmukaisen kokonaisuuden, ja kronologian hylkääminen myös korostaa Takalon vuosien aikana kokeilemien hyvinkin moninaisten piirrostyylien eroja – luonnosmaiset mustavalkoruudut ja täyteläisissä väreissä hehkuvat yksityiskohtaiset sivut vuorottelevat piristävästi. JUSSI NIEMI WADADA LEO SMITH: TRUMPET WADADA LEO SMITH WITH MILFORD GRAVES AND BILL LASWELL: SACRED SEREMONIES Kun musiikki vain syvenee Tilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Omia levyjä on kertynyt autolastillinen, eikä luovuus laannu. Trumpet-albumilla Wadada jatkaa ennenkin harrastamaansa sooloilua. Kaikki taltioitiin Laswellin West Orange -studiolla kolmessa livesessiossa. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 98,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 108,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa 1.6.2021 alkaen. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Puupää-hatulla ja Sarjakuva-Finlandialla palkitun taiteilijan sarjakuville on leimallista, että ne tuntuvat tärkeiltä silloinkin kun kertovat näennäisen pienistä tapahtumista. Livesoitto äänitettiin poikkeuksellisen inspiroivassa ympäristössä: 1400-luvulla rakennetussa Pyhän Marian kirkossa Suomen etelärannikolla. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.soundi.fi Tilaajapalvelu puh. Takalon tapauksessa huomiot ovat erinomaisen avartavia, ja kiinnostavasti hän myös kyseenalaistaa omia vuosien takaisia ratkaisujaan ja näkökulmiaan – onhan hänen paljon käsittelemänsä feminismin sanastokin muuttunut viime vuosina runsaasti. Sekä rastafilosofiaa että islamia henkisellä matkallaan syleillyt mies on elävä esimerkki teesistäni, että jos ihminen todella rakastaa musiikkia, ilmaisu vain syvenee iän karttuessa. Isokokoinen kokoelmateos etenee samalla sapluu nalla kuin viime vuonna ilmestynyt käsikirjoittaja Pauli Kallion kooste: sarjakuvien vieressä kulkee tekijän kommenttiraita. Jos intensiivinen, syvä, ajaton, vapaa, nerokas ja ehdottoman parantava musiikki kiinnostaa, niin näillä pääsee pitkälle. Tiitu Takalo on poikkeuksellisen terävästi kantaaottava, rohkea ja moni puolinen sarjakuvataiteilija, ja tämä upea kirja alleviivaa sitä tehokkaasti. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. 60-luvulla Chicagossa hän liittyi AACM:ään (luovan musiikin edistämisyhdistys) ja nousi sen puitteissa yhdeksi free jazzin peruskivistä
Olin hypistellyt aikani kirjaa Rockin korkeat korot: Suomalaisen naisrockin historia ja fiilistellyt 2000luvun alussa painettua teosta, mutta jätin sen sinne puotiin?! Miksi. Lukkarin nostaessa tolppasyöttöä ämyreistä saattaa vieläpä mäjähtää soimaan esimerkiksi Iggy And The Stoogesin Gimme Danger. En ollut seurueemme ainut, joka oli pannut naisedustuksen vähyy den merkille ja pian ajatukseni kar kasivat mökkimatkalla tekemääni kirppislöytöön Tohmajärven Kar jalan Vintagessa. Tuotteita valmistaa ja myy Backstage Rock Shop, katso koko valikoima: www.backstagerockshop.com. Joskus heikkona hetkenä on pakko myöntää, että uusi musiikki ei kosketa. Erään laista aikansa so siaalista realismia siis. Näyttely oli yksi tyishenkilön järjestämäksi varsin kattava. Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 46. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Yhdistävänä tekijänä tasapak sun arjen kuvaus, joka sisältää usein vain raskaat työolot, kurjat asumisjärjestelyt ja päihteiden käyttöä. Superpesistä on kuitenkin pelattu lähes normaalisti. Niinkö sen mainion näyttelyn kin järjestäjä on vaan jättänyt Tarharyhmän tai Muskan levyt ja fanituotteet festareiden merkkaripisteille. K u v a: A n n i K o p o n en ANTTI LUUKKANEN viimeinen sana -taitto_2021_7_a.indd 74 viimeinen sana -taitto_2021_7_a.indd 74 12.8.2021 16.40 12.8.2021 16.40. Silloin on parasta ottaa ns. Keikan kokeminen va jaan vuoden tauon jälkeen oli mieletöntä. Oma suosik kini on edesmen nyt Lassi Sinkko nen, mutta tyyli suuntausta on edustanut myös pitkä lista tuntemattomampia ni miä. Siis sellaiseen, jossa usein ammatti keskeisesti ku vaillaan maail manmenoa 1960 ja 1970lukujen Suomessa. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Mistä tulikin mie leen, että on taas aika aloittaa Rintamäkeläisten uusintakierros. Jonkun korvaan itseoppinei TÄNÄKIN KESÄNÄ matkustin Rokkiviikon kunniaksi Joensuuhun, vaikka lempitapahtumani Ilosaari rock olikin peruttu. Missä ovat suomirokin naiset. Ja kiitettävän usein löytää myös kadonneita helmiä, joita kuuntelee mieluusti missä tilanteessa tahansa. Kevyet puistoetkot karistelivat ajatukset epidemiaajasta johonkin menneisyyteen, ja silmäni kiil telivät heti Lasten Hautaus maa yhtyeen ensimmäisten sointujen värähdellessä lop puunmyydyllä kattoteras silla. Se avaa keittiön pöydän ääressä agitoivalle kotisosiologille täydellisen näyteikkunan Suomeen, jota ei enää ole. kovat otteet käyttöön. Joukkueen esitykset ovat olleet enimmäk seen vakuuttavia, ja seura on panostanut myös ottelutapahtu man sujuvuuteen ja viihtyvyyteen. Seuraava välähdys olisi voinut kuljettaa takaisin reissun upeaan keikkailtaan, missä yhtä lailla nais muusikoiden edustus oli minimaa linen, mutta jätin itseni soimaami sen sikseen, nautin muistostani ja vihjasin poikaystäväni vanhemmil le missaamastani teoksesta. Nyt hypistelen tätä kiinnostavaa kirjaa supernaisista, joista aivan liian mo ni nimi on minulle entuudestaan tuntematon. den taiteilijoiden itse julkaisema iskelmä saattaa kuulostaa tuskas tuttavalta, mutta jos etsit vilpitöntä taiteen tekemisen tunnelmaa, on näiden levyjen etsintä palkitsevaa. Yksi tehokkaimmista on ITE-iskelmä. Esimerkiksi Tappi Rissasen ja Heik ki Hautamäen tuotanto puhuttelee. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Kirjallisuuden puolella olen hu rahtanut työläiskirjallisuuteen. Joensuusta kurvattiin muuta man mökkiyön jälkeen Ilomantsiin, missä oli kesän ajan esillä Suomirokkia-näyttely. Siellä asetelmakin tuntui Ilosaarirockin Rentolavan keikalta, kun kahlaajien ruskeaksi sotkema Pielinen lavan oikealla puolen oli kädenlämpöistä ja ihmiset hurmoksessa Uusivirran esityksestä. Kolmen Like Kustannuksen uutuuskirjan paketin (Heikki Salon (Kahle)kuningaslaji, Minja Mäkilän K-pop ja Billie Eilishin kuvakirja) voitti Jenni Harju Helsingistä. Kuin tilaukses ta kesän paras viikonloppu tiivistyi yhteen iltaan: helteinen Joensuu, levotonta kutinaa vatsanpohjassa, ystävyyden riemua ja suosikkiyh tyeiden keikat rakkaissa paikoissa. Voittajan paketista löytyy tpaita (Lkoko), kangaskassi, muki ja lippis. Tanssin. Sitä on kertynyt levyhyllyyn vinyylisingleinä yhä kasvava määrä, ostet tu useimmiten nimen, kannen tai omakus tannestatuksen pe rusteella. Lasten Hautausmaan tunnel moinnin jälkeen rynnin Ilosaareen agendana tanssia koko Olavi Uusi virran keikan ajan. Onnittelut! IITA YLÖNEN Luukas Oja Kielen löytäneiden kesken arvotaan nippu uusia ja upeita Soundi-tuotteita. Arvostan. Huoneesta toiseen vaelta essani odotin kuitenkin sitä, minkä puutteellisuus tuskin yllättää ke tään. Toivon, että tulevai suuden näyttelyiden, lehtien sivu jen tai nuorten kitaristimimmien esikuvien kirjo näyttää moninai semmalta. Olosuhteet ovat liki optimaaliset, kun kohta lämmityskau den alkaessa hellassa räiskyy tuli ja keitti messä seisoo alemman hintaluokan suodatin kahvia. Se on mahdollista nut myös Manse PP:n naisten joukkueen otteiden seuraami sen ihan paikan päällä Kaupin urheilupuistossa. SATTUNEESTA SYYSTÄ urheilu riennot ovat tänäkin kesänä olleet vähissä
SYYSKUUTA IRONMAIDEN.COM Iron Maiden tulostus.indd 75 Iron Maiden tulostus.indd 75 12.8.2021 8.30 12.8.2021 8.30 Sam Jaffa tulostus.indd 2 Sam Jaffa tulostus.indd 2 12.8.2021 16.40 12.8.2021 16.40 _2SD_sisa?kannet_7_2021.indd 1 _2SD_sisa?kannet_7_2021.indd 1 13.8.2021 11.53 13.8.2021 11.53. UUSI ALBUMI ULKONA 3
D E WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTRECORDS Soundi takakansi 7_21.indd 76 Soundi takakansi 7_21.indd 76 11.8.2021 10.57 11.8.2021 10.57 S O U N D I 7 / 2 2 1 7/ 20 21 9,90 € (sis.alv) So un dI 11 So un dI 11 S A M I Y A F F A ”PELKO ON HYVÄ MOTIVAATTORI.” YNGWIE MALMSTEEN CEDRIC BURNSIDE AARON DESSNER EDU KETTUNEN WOLF ALICE SEPULTURA AURI ”EI TULLUT HIPPIBALKANIA. TULIKIN SUORAAN NYRKILLÄ NAAMAAN.” BILLIE EILISH, LORDE, THE KILLERS, PRINCE, LOW, ISMO ALANKO, LUCY DACUS, KYNNET… YLI 50 LEVYARVIOTA Kansi_7_2021_l.indd 1 Kansi_7_2021_l.indd 1 13.8.2021 11.48 13.8.2021 11.48 _1SD_ulkokannet_7_2021.indd 1 _1SD_ulkokannet_7_2021.indd 1 13.8.2021 11.49 13.8.2021 11.49. N U C L E A R B L A S T. Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: W W W