KE 2.11.2022 TAVASTIA HELSINKI Liput alk. 39,50 EUR 7/ 20 22 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 7 / 2 2 2 PORCUPINE TREE SCANDINAVIAN MUSIC GROUP SAMAE KOSKINEN AMON AMARTH SHIRAZ LANE YUNGBLUD ALTIN GÜN SUEDE: ”HALUSIMME TEHDÄ LEVYN, JOKA ULVOO ALKUKANTAISESTI” SUEDE: ”HALUSIMME TEHDÄ LEVYN, JOKA ULVOO ALKUKANTAISESTI” So un dI 11 So un dI 11 M I C H A E L M O N R O E MICHAEL MONROE MICHAEL MONROE MICHAEL MONROE P A L J O N A I H E T T A J U H L A A N
83
Soundi 7/2022 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 R.I.P. Jussi Hakulinen ja Vesa-Matti Loiri 14 Tarkkailuluokka: Erika Sirola 16 Arttu Seppänen 18 Martti Luther ja muovipussi: Kardemimmit 19 Elämäni soundit: Henna Emilia Hietamäki 20 Soundi-haastattelu: Samae Koskinen 26 Michael Monroe 32 Alt?n Gün 34 Scandinavian Music Group 40 Yungblud 42 Itä-Hollola Installaatio 44 Amon Amarth 46 Suede 51 Porcupine Tree 54 Levyarviot 64 Tulio 70 Bazook Shiraz Lane Soilwork Machine Head 76 Tractatus Musica 78 Jazz kiinnostaa 80 Sanoin kuvin 82 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: To m m y O st b y 6 SOUNDI 46 Suede 42 Itä-Hollola Installaatio K u v a: D ea n C h al k le y K u v a: To m P al la n t 40 Yungblud K u v a: R an k a K u st an n u s 70 Shiraz Lane K u v a: K ri st ia n St ie rn cr eu tz 32 Alt?n Gün
toimituskulut alk. 1 eur). EINSTÜRZENDE NEUBAUTEN TOUR 2022 Ph ot o: M ot e Si na be l pe 30.9.2022 Kulttuuritalo, Helsinki EINSTÜRZENDE NEUBAUTEN TOUR 2022 Ph ot o: M ot e Si na be l Liput alk. 54,50 EUR (+ mahd
Loppujen lopuksi ne kaikkein tärkeimmät ja parhaat asiat jäävät elämään. Ja näin kävi, pari päivää ennen tämän lehden painoonmenoa. Vakavasta sairaudesta varovaiseen esiintymiskuntoon toipunut Mitchell lauloi muun muassa Both Sides Now’n ja A Case Of Youn (molemmat maailman parhaita kappaleita) yleisön rakastavasta vastaanotosta silmin nähden ilahtuneena. On täysin ymmärrettävää surra sellaisenkin ihmisen poismenoa, jota ei henkilökohtaisesti tuntenut. Muutamilla tutuillani muistot olivat ystävyyden, työtuttavuuden tai kohtaamisten värittämiä, mutta meillä – miljoonilla muilla – muistot liittyvät tv:n, elokuvien ja musiikin välittämiin elämyksiin. Tuntui, että jokainen tuntemani ihminen halusi jakaa jonkun Vesku-muiston. Niidenkään merkitystä ei voi vähätellä. Nyt on taas helpompi uskoa siihen, että maailmassa on oikeutta. Germ: Grief SOUNDI 7/2022 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Black Midi: Hellfire Itä-Hollola Installaatio: Velipuolet Tallies: Patina Joan Shelley: The Spur Kollektiivista surua ja iloa open.spotify.com/user/soundilehti O li ilmiselvää, että kun Vesa-Matti Loiri kuolee, siitä aiheutuu kollektiivinen kansallinen suru. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Itselleni kesän kahdesta suurimasta ilonaiheesta vastasivat Kate Bush ja Joni Mitchell. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 48. Päivää aiemmin kuolleen Jussi Hakulisen vaikutus on myös ollut erittäin läpäisevää, vaikka hän itse olikin useimmiten huomiosta syrjässä. Musiikin voimasta on viime aikoina saatu myös iloisia muistutuksia. Etenkin tässä tapauksessa, sillä Vesa-Matti Loiri lävisti suomalaisen kulttuurin harvinaisen kattavasti. Pääosassa ovat olleet hänen laulunsa, joista muutama on noussut aivan poikkeuksellisen merkittävään asemaan – ja monen muun olisi syytä nousta. Hän on ollut useimpien meidän elämässä läsnä käytännössä aina ja monessa eri kontekstissa. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Ansaittua toki, sillä kappale on tietenkin aivan jumalainen, mutta samaan aikaan Running Up That Hill kuulostaa tässä ajassa entistäkin omalaatuisemmalta ja muita listahittejä vasten myös ihastuttavan kummalliselta. Minussa herättää sanoinkuvaamatonta iloa, että Stranger Things -sarja nosti Running Up That Hill (A Deal With God) -kappaleen uuden yleisön megahitiksi 37 vuotta julkaisunsa jälkeen. Kaikkein suurinta liikutusta, fyysiseen romahtamiseen asti, koin katsoessani videoita Joni Mitchellin paluukeikalta Newport Folk Festivalilta. Tekijöidensä jälkeenkin.
Nauhoitettiin biisejä Inkfish-studiolla Helsingissä, ja paikan seinät olivat täynnä kultalevyjä. – Violent Popin ajoitus meni tietenkin täysin penkin alle, sillä pandemia sulki maailman heti albumin ilmestyttyä. Alkuvuoden 2021 jälkeen Blind Channel on tosiaan ollut täysin pysäyttämätön, eikä vauhti ole hidastumaan päin. – Revolutions soundaa edelleen ihan hyvältä, mutta biisimateriaali on toki vähän naiivia, yli-innokasta ja paikoin aika aurinkoistakin. Tämän lähtölaukauksen jälkeen hahmottelimme albumikokonaisuuden suuntaviivat eräänlaiseen karttakyhäelmään. TEKSTI: TIMO ISOAHO Blind Channelin vanhat albumit vinyylille Wöyh! valmistelee viidettä studio albumiaan K u v a: Ju h a K ir il K ai n u la in en K u v a: A k iP ek k a_ Si n ik o sk i. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Progressiivisen ja avantgardistisen rockin samansaattaja Wöyh! (laulaja-kitaristi Jussi Hyyrynen, basisti-laulaja Antti Hyyrynen, rumpali Anssi Nykänen ja kosketinsoittaja Antti Pitkäjärvi) valoi perustuksensa vuonna 2011. Juuri nyt työn alla on viides Wöyh!-albumi. Yhtyeen taival on siis jo yli kymmenen vuoden mittainen. Kaikki keikat ja kiertueet peruuntuivat, ja fiilis oli aika matalalla jonkin aikaa. Toisin sanoen angstia ei ollut mukana läheskään siinä määrin kuin nykyään! Kakkoslevy Blood Brothers julkaistiin keväällä 2018. Aiheeseen liittyen on tarjolla hyviä uutisia, sillä Svart Records julkaisee loppuvuoden aikana – näillä näkymin marraskuussa – Blind Channelin kolme vanhempaa levyä vinyylinä. Fiilis oli ehdottomasti sellainen, että meistäkin tulee nyt rokkitähtiä, nauraa Hokka. Kevät ja kesä ovat puolestaan menneet sanoituksien parissa. Tosin samaan aikaan levylle tuli myös synkempiä maisemia verrattuna debyyttiin. – Tässä vaiheessa alettiin olla jo ihan kilpailukykyisiä jopa kansainvälisesti. Kappaleet tunnistaa varmasti tämän orkesterin tekemiksi! TEKSTI: TIMO ISOAHO Vaikka valtavaa vauhtia kiitävän Blind Channelin tuore levy Life styles Of The Sick & Dangerous onkin juuri nyt kaikkien huulilla, yhtyeen aikaisempia julkaisujakaan ei kannata unohtaa. – Voisi sanoa, että vitoslevyn valmistelu alkoi viime tammikuussa, sillä Antilta alkoi tuolloin tulla inspiroivia biisiaihioita sovituksineen kaikkineen. Seuraavaksi yhtyeen ohjelmassa on syyskuun mittainen Euroopan-kiertue Lost Societyn kanssa, ja loppuvuodesta bändi esiintyy muun muassa Helsingin jäähallissa. Onneksi melko pian alkoi tapahtua käänteentekeviä juttuja, laulaja hymyilee. Meiltä kaikilta taitaa löytyä yhtä nyrjähtäneet ”wöyhöaivot”, ja sen vuoksi yhdessä puuhastelu on niin kertakaikkisen luontevaa ja hauskaa, kuvailee Jussi. Violent Pop on edelleen oikein hyvä levy! – Kokonaisuus alkoi muovautua hienosti, kun tehtiin Over My Dead Body Joonas Parkkosen kanssa. Nykyään tuntuu ehkä hieman siltä, että me lipsuttiin pikkuisen liikaa kohti pop/rock-soundia, ja unohdettiin samalla meidän aggressiivista puolta. Lopetin kuitenkin koulun aika lailla siihen paikkaan, kun tehtiin diili Ranka Kustannuksen kanssa, ja aloitettiin Revolutionsin valmisteleminen Jonas Olssonin kanssa. Tietenkin ensimmäistä kertaa ikinä. – Onhan se mahtavaa, että olen saanut tehdä jo pitkään musiikkia näin mainioiden heppujen kanssa. Maaliskuussa 2020 taas ilmestyi kolmas albumi Violent Pop. Valmiin biisin äärellä tuntui siltä, että nyt muuten alkaa tapahtua, ja siitä tulikin meidän ensimmäinen isompi striimihitti. Tapauksen kunniaksi otimme yhteyttä Joel Hokkaan, ja tiedustelimme Blind Channel -laulajan päällimmäisiä muistoja vanhoihin pitkäsoittoihin liittyen. – Biisit olivat nyt tasokkaampia, ja paras kappale taitaa olla Wolfpack. Tämän hetken tiedon mukaan levy ilmestyy heti alkuvuodesta 2023, ja julkaisun jälkeen luvassa on Suomen-kiertue. – Kun aloimme tehdä Revolu tions-debyyttiä (2016), opiskelin eräässä oululaisessa oppilaitoksessa. – Tulevan albumin kaksitoista biisiä ovat vähintään yhtä kryptisen progressiivisia kuin aiemminkin, mutta sieltä löytyy myös suorempaa euroviisupoljentoa. Miten kuvailisit tuoretta biisimateriaalia suhteessa vanhempaan Wöyh!-diskografiaan
Rakkautta & Anarkiaa & musiikkia Lauri Tähkän kappale oli vuoden soitetuin kotimainen Teosto julkaisee vuosittain listauksen eniten soitetuista kappaleista Suomessa. Sanoisin myös, että mikäli The Year Is One on meidän Reign In Blood, uusi tulokas on sitten South Of Heaven, kuvailee Teemu. Kun Sami (Hynninen, laulu) oli bändissä vuosina 2009–2017, treenasimme kaksi kertaa, kertoo Teemu. Juhlistuksia odotellessa! päättää Jussi. – Nyt ajatuksena oli ehkä tehdä hieman rokimpi levy. The Great Seal esittelee myös yhtyeen uuden kokoonpanon, sillä Maijalan veljesten (basisti Teemu ja kitaristi Jussi) sekä Kari Lavilan (kitara) rinnalla seisovat nykyään Kimmo Perämäki (laulu) ja Markus Kuula (rummut). syyskuuta. Jos olisi pyritty tekemään uusi The Year Is One – siis The Year Is Two, Return – niin sehän olisi ollut yhtä haastavaa kuin ajaa minun vanhalla Sitikalla ja yrittää löytää 180 kilometrin tuntivauhdissa vielä uusia vaihteita, lisää Jussi. Ohjelmiston musiikkiaiheisten elokuvien joukossa on esimerkiksi Sirens, joka kertoo libanonilaisten naisten thrash metal -bändistä, loistavat arvostelut saanut Sparks Brothers -dokumentti sekä suomalais-ranskalais-saksalainen yhteistuotanto, nuoresta räppäristä Elinasta kertova draamaelokuva Sydänpeto. Odotettu teos seuraa vuonna 2016 ilmestynyttä The Year Is One -levyä. – Kokoonpanon suhteen tilanne on aikaisempaa parempi siinä mielessä, että me kaikki asumme lähellä toisiamme. Lähinnä sen vuoksi, että The Year Is One oli parasta doomia, mitä meistä lähtee, eikä huonomman kopion tekeminen kiinnostanut. Spiritus Mortin on perustettu vuonna 1987, joten mittarissa vilkkuu nyt lukema 35. – The Great Seal lienee myös groovaavampi, melodisempi ja progempi. Euromääräisesti eniten Teoston esityskorvauksia keräsivät Ellinooran Dinosauruksii, Haloo Helsingin Piilotan mun kyyneleet ja Blind Channelin Dark Side.. Toiseksi sijoitui Ed Sheeranin esittämä Bad Habits. Kyseessä on sopivan mukava linjanmuutos. Kolmannelle sijalle ja soitetuimmaksi kotimaiseksi kappaleeksi ylsi Lauri Tähkän esittämä Aavikko. Treenejä on siis helpompi järjestää. Miten uusi albumi vertautuu edelliseen julkaisuun. Jos me päästään juhlimaan viittä vuosikymmentä, niin eihän yhtyeen vanhimmatkaan jäsenet ole silloin edes seitsemänkymppisiä. Suomen soitetuimmaksi kappaleeksi vuonna 2021 nousi The Weekndin esittämä Save Your Tears lähes 10 000:lla soittokerralla. Muita tarkastamisen arvoisia elokuvia musadiggareille ovat oopperan suurtuotantoa seuraava Jumalten keinussa, Lontoon 1970/80-lukujen taitteen uusromanttisesta liikkeestä kertova Tramps! sekä Casablanca Beats, joka seuraa marokkolaisessa slummissa järjestettävään hiphop-työpajaan osallistuvia nuoria. – Toivon mukaan päästään joskus juhlimaan viisikymppisiä! Onneksi tämä genre on sellainen, että harmaa parta ja tukka tuovat vain lisää katu-uskottavuutta, nauraa Teemu. Tilastossa on huomioitu radioja tv-soitto sekä elävän musiikin tilaisuudet. TEKSTI: TIMO ISOAHO Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali järjestetään Helsingissä 15.–25.9.2022. – Mikäpä pahan tappaisi. Mutta kai yhtye ainakin vielä viisitoista vuotta jatkaa. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Spiritus Mortis palaa kuuden vuoden levytystauolta Suomen vanhin doom metal -yhtye – ja epäilemättä eräs vanhimmista edelleen toimivista metallibändeistä – Spiritus Mortis julkaisee uuden The Great Seal -järkäleensä 16
Televisiossa on näkynyt vuorotellen Uuno Turhapuro tupakan mittaisella tauolla, Nasse-setä hyvin, hyvin vihaisena tai Koeputkiaikuinen ja Simon Enkelit -elokuvan Luigi punomassa juoniaan. Heidän perustamansa Yö-yhtye saavutti valtavan kansansuosion, kun Varietee-debyyttialbumi (1983) myi platinaa ja teki nuorista porilaisista hetkellisesti Suomen suosituimman yhtyeen. Tai kirkkoherranviraston virkamies tai Moskovan jääkiekkokisoihin matkalla ollut kisaturisti harhailemassa Porvoossa. Hän osasi tehdä mitä tahansa. Mutta laulut jäävät. Edellisenä vuonna hän oli julkaissut viimeisen sooloalbuminsa Tähtipölyä. Sooloura ajautui lupaavan alun jälkeen paitsioon, mutta 1990-luvun alusta alkaen Hakulinen teki jälleen ajoittain biisejä Yölle, ja kultasuoneen hän osui vuoden 2003 paatoksellisella jättihitillä Rakkaus on lumivalkoinen. Hakulinen tunnettiin Yö-yhtyeen lauluntekijänä ja varhaisena johtohahmona, mutta myös sooloartistina. Sittemmin lauluntekijä oli otsikoissa lähinnä laulujensa käytöstä käymiensä kiistojen takia. 12 SOUNDI Soundin toimituksen suosikkeja Vesa-Matti Loirin hämmentävästä musiikillisesta tuotannosta löydät osoitteesta www.soundi.fi/soittolistat Vesa-Matti Loiri 1945–2022 Jussi Hakulinen 1964–2022 M uusikko Jussi Hakulinen kuoli Porissa 57-vuotiaana 9.8.2022. Todellisuus olisi varmasti ollut loirimaisesti haaveitani ihmeellisempi. Joskus ne nollauskeinot olivat videopelien ja harrastusten kaltaisia viattomia asioita, joskus päihteitä, naisia ja arvaamattomuuksia. Hakulisen ja Yön lopullinen välirikko koitti vuonna 2011. Jos ruudulla sattui pyörimään piirroselokuva, sieltä saattoi kuulua ikimuistoisimpia suomidubbeja eli Aladdinin (1992) Lampun henki ja nimikkohahmo Kaikenkarvainen Charlie -elokuvassa (1989). Veskun viimeisiin elinvuosiin saakka haaveilin, että olisin päässyt haastattelemaan häntä. NIKO PELTONEN V arhaisimpia muistojani ovat ne, kun kotona avattiin televisio ja siellä oli jälleen se hassu setä. Vesku oli kaikkialla. Yö-fanin stereotyyppi oli surusilmäinen teinityttö, mutta tosiasiassa Hakulisen laulut vetosivat huomattavaan laajaan yleisöön, ja ovat resonoineet sukupolvesta toiseen. Vesa-Matti Loiri ei koskaan peitellyt inhimillisyyttään. Tämä universaali vetovoima huipentuu tietysti Nuorallatanssija-kakkoslevyllä 1984 julkaistuun Joutsenlauluun. Tuntui silti siltä, ettei Loirin kyvyille ollut rajoja. Menestyspaineet ja yhtyeen vaikeat sisäiset kemiat kävivät ilmeisen introvertille parikymppiselle liiallisiksi. Hakulinen oli kuitenkin jättänyt Yön jo kesällä 1985. Tai kun löysimme Veskun Tyyne-hahmon albumin ja koko kesä oli yhtä Pim peli pomia. Seuraavien vuosien aikana hän sävelsi bändille vielä useita menestyskappaleita. Muistiin on jäänyt sekin, kun ”Olitkos vielä nukkumassa” -Turhapuro-pätkä koki renessanssin Ilosaarirockin ravileirinnän herätysmusiikkina vuonna 2013. Hän teki harvinaisen selväksi, että hän on ihan yhtä ristiriitainen kuten me muutkin. Tuntui kuin hänen jokainen suorituksensa taiteilijana, urheilijana tai näyttelijänä olisi verottanut Veskusta niin paljon, että sitä kaikkea oli mahdollista tasapainottaa vain nollaamalla itsensä täysin. Hakulinen ja Olli Lindholm yhyttivät toisensa 1980luvun alun Porissa soitettuaan tahoillaan paikallisissa bändeissä. Heti perään televisiota tähditti lahjakas mies soittamassa poikkihuilua uskomattomalla tunteenpalolla, laulamassa Eino Leinon tekstejä täysin omalla tavallaan tai venyvä futismaalivahti loikkimassa pallon perässä. Kun ikää kertyi enemmän, aloin ymmärtää, millainen ihminen kaiken tämän takana oli. Biisi oli Hakulisen henkilökohtaisesti merkityksellinen kuningastyö ja myös hänen ikonisin oma laulusuorituksensa. Nyt vastarannankiiskiä nyt yksi vähemmän. Muistan ihastelleeni Loirin suvereenia tapaa tehdä kaikki asiat koko kropallaan ja olemalla oma, tavaramerkinomainen itsensä. AKI NUOPPONEN. Kävin mielessäni läpi satoja eri vaihtoehtoja siitä, mistä haluaisin Veskun kanssa jutella, mistä haluaisin häntä kiittää ja millaisen yhteiskuvan ottaisimme lopuksi. Suomirockin historiaan hän jää useiden superklassikoiden säveltäjänä ja sanoittajana – Joutsenlaulu, Likaiset legendat I, Särkynyt enkeli, Rakkaus on lumivalkoinen – mutta myös tinkimättömästi musiikkiinsa suhtautuneena hahmona, jonka riidat musiikkibisneksen kanssa nostivat luovien alojen juridisia kiistakysymyksiä julkisuuteen. Radiomafian vuoden 1995 kaikkien aikojen parhaat biisit -äänestyksessä Joutsenlaulu ylsi suomalaisista kappaleista korkeimmalle, sijalle 14. Niistä isoimpien on kovin vaikea kuvitella katoavan koskaan. Se hassu setä oli Vesa-Matti Loiri, samanaikaisesti itkettävän hauska ja hämmästyttävän taitava
LAADUKKAAN HIFIN ASIANTUNTIJA. KEF LS60 WIRELESS
Ne biisit, mitä nyt teen, ovat hyvin erilaisia ja kehittyneitä näihin verrattuna. Se, että Sirola ajautui jo nuorena isoihin kuvioihin, on pakottanut myös sopeutumaan. Yksi varhaisessa vaiheessa äänitetyistä kappaleista oli Speechless, joka päätyi lopulta saksalaisen dj-tähti Robin Schulzin julkaisemaksi. Oikeastaan kaikki alkoi jo sitäkin ennen. – Ihmiset ei välttämättä tarkoita, mitä ne sanoo sulle. Prosessissa ehti vain kulua niin kauan, että nyt ilmestynyt, Billie Eilishin tuotannon mieleen tuova Who?ep ei Sirolan mukaan oikeastaan enää vastaa sitä, millainen artisti hänestä on kasvanut. – Kun matkustaa noin nuorena niin moneen eri kaupunkiin ja vieläpä yksin ja itsenäisesti, niin siinä on pakko kasvaa tosi nopeasti. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN KUUNTELE TARKKAILULUOKKA -SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti ”Neljän biisin pituinen tarina ihmisestä, jota ei periaatteessa enää ole.” K u v a: E m il y St ef fe n. – Päädyin tavallaan sattumalta popskeneen, vaikka se ei ollut ikinä sellainen mihin olisin halunnut lähteä. – Aloitin tämän koko jutun kirjoittajana enkä osannut tehdä eroa artisti versus kirjoittaja. – Mulla on ollut ihan niin kauan kuin muistan vahva suhde musiikkiin, Sirola kertoo. Välittömästi lukion päätyttyä Sirola hyppäsi lentokoneeseen ja lähti Los Angelesiin kokeilemaan siipiään laulunkirjoittajana ja artistina. Kaikki alkoi jo kymmenen vuotta sitten. Musiikki oli mulle tapa selvitellä niitä tunteita. Ja jos ne tajuaa, etteivät pystykään hyödyntämään sua, niin ne jättää sut aika aika nopeasti. – Jatkossa haluan mennä enemmän elektroniseen ja kokeelliseen suuntaan. Mutta kun yrittää kehittyä kirjoittajana ja ympärillä kaikki ovat isoja hittipopkirjoittajia, niin totta kai siihen menee mukaan. Ikäviäkin kokemuksia on maailmalta tarttunut. Kanadalais-suomalaisessa perheessä soi jazz ja rock, ja Sirola aloitti piano-opinnot seitsenvuotiaana. Pian hän huomasi vääntävänsä demoja muun muassa Teemu Brunilan kanssa. – Tässä on nyt tämmöinen neljän biisin pituinen tarina ihmisestä, jota ei periaatteessa enää ole, Sirola naurahtaa. Sitten on tosi paljon tämmöistä peliä, että ihmiset yrittää selvitellä, että pystyvätkö he jotenkin hyötymään sinusta. Ja nyt, omien kappaleiden huolellisen työstämisen ja oikeiden yhteistyökumppaneiden loputtomalta tuntuneen etsimisen jälkeen, fokuksessa on vihdoin Erika Sirola. Sitten jossain vaiheessa aloin tajuta että, joo kyllä tämä artistijuttu on mulle tärkeämpää kuin että vain kirjoittaisin kaikille muille. Mutta nämä biisit oli tärkeitä sille ajalle. 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Julkaisijaksi löytyi maineikas yhdysvaltalainen Elektra Recrods, joka on nykyisin Warnerin omistuksessa. Tähän päivään mennessä tuo Erika Sirolan laulama kappale on kerännyt satoja miljoonia striimauksia. A-PUOLI www.erikasirola.net Erika Sirola Paljon takana ja enemmän edessä S iihen nähden, että 23-vuotiaan Erika Sirolan ensimmäinen julkaisu, neljän vahvatunnelmaisen kappaleen Who?-ep ilmestyi vasta juuri äsken, on hänen tarinassaan jo hämmästyttävän paljon kerrottavaa. 13-vuotiaana Sirola meni taksvärkkipäiväksi Kaiku Entertainmentin toimistolle, päätyi siellä esittelemään tekemäänsä biisiä ja pari viikkoa myöhemmin hänellä olikin jo artistisopimus plakkarissa. Sirolaa on harmittanut etenkin se, kuinka kaikki tuntuu olevan taloudellisen hyödyn sanelemaa. – Ehkä isoin syy siihen, että musiikista tuli mulle vakavampaa, oli se, että pystyin musiikin kautta purkamaan koulukiusaamisesta tulleita pahoja tunteita. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä vahvana ja samalla jotenkin selvitellä, että ok, tässä mä nyt olen ja onko tämä sitä mitä mä haluan
35 EUR (+ mahd. musiikkitalo.. liput alk. palvelumaksu 1 eur) autechre.warp.net —> su 11.9.2022 — helsinki
Muse on spektaakkelien musiikkia, ja spektaakkeliin sisältyy aina enemmän tai vähemmän harhautusta. Yhtye kuvailee itseään mielellään markkinointimateriaaleissa innovatiiviseksi. Monet lapsuuteni suosikeista, kuten The Prodigyn Experiencen (1992) tai Beastie Boysin Ill Communicationin (1994) voisin laittaa yhä soimaan koska tahansa. ”Apulanta, tuo Suomen Muse: tarpeeksi katalogia keikkailuun, liikaa rahaa hölmöilyyn.”. Sitten Bellamy löysi Queenin ja hyödynsi glam-vaikutteita. Melkein hävetti pyytää niistä rahaa. Sitä ovat seuranneet albumit Drones (2015) ja Simulation Theory (2018). Brian Molkon emolyriikka oli kouriintuntuvaa ja aitoa, kun Bellamyllä se oli vain väline olla olemassa muiden joukossa. En ehtinyt viedä lappua perille, kun toinen naapuri meni keskeyttämään juhlinnan. Aloin luonnostella lappua vaihtoehtoisista bändeistä, joita naapuri voisi kuunnella Musen sijaan, joista yksi olisi ollut tietysti Queen. Musen teennäisyys ja halvat temput paljastavat tosin todellisen luonteensa etäisyyden päästä. En päässyt toteuttamaan ylimielisen musiikkitietäjän performanssia. Todennäköisyyksiä uhaten, kaltaisistaan esimerkiksi Placebo on kestänyt aikaa huomattavasti paremmin. Musesta yli kasvamisessa ei ole kyse teini-iän noloudesta, vaan siitä, että lähemmässä tarkastelussa Bellamyn ja kumppaneiden musiikki on yliarvostettua, täysin korvattavissa olevaa ja unohdettavaa tuubaa. Normaalin digitaalisen albumin ostamisen sijaan NFT-painos on rajattu tuhanteen kappaleeseen, ja jokainen ostaja saa aitoustodistuksen. Olen päätynyt katumaan esimerkiksi monien suomiräpin omakustannelevyjen myymistä, mutta Musen levyjä en tule kaipaamaan. Levyhyllyssä oli nuoruusvuosilta useita Musen vinyylejä. Koska Musen musiikilla ei ole ollut kummoista arvoa pitkään aikaan, NFT on toiminut markkinointikikkana ja harhautuksena uuden albumin julkaisussa. Samoin teini-iän suosikeista Radioheadin Kid A:n (2000) tai Smithsin The Queen Is Deadin (1986). Olen kärsivällinen eikä minulla ole mitään naapurin jatkoja vastaan, pidän sellaisia joskus itsekin. Se saattaa tässä vaiheessa jo riittää Bellamylle, joka yrittää pitää bändinsä jotenkin pinnalla ennen hukkumista. Jos Special Needs alkaa soida baarissa, se tuntuu lämpimältä läikähdykseltä 00-lukua. Bellamy itse epäilemättä kuvittelee olevansa dystooppisia teemalevyjä tekevä visionääri. Yöllisten kemujen musiikiksi hän oli valinnut Musen Absolution-levyn. Yläkerran naapurilla oli meneillään jatkot. En voinut olla kuulematta makuuhuoneen katon läpi, kun Matt Bellamy vonkui: ”Our time is ruuuuuunning ooooout.” Itse mietin lähinnä, että voi Jeesuksen perse. NFT on uuden Muse-levyn spektaakkelin verho, jonka takana on ne tavanomaiset avaruustarinat algoritmeineen, sikäli jos kiinnostaa. The 2nd Law (2012) oli yritys ratsastaa edm-trendillä ja Skrillexin kolkolla soinnilla. Viimeisin innovaatio oli alkaa myydä uutta Will Of The People -albumia NFT-formaatissa. Yhyy, ikävät algoritmit hallitsevat meitä. Pari päivää myöhemmin etsin ne hyllyjen uumenista ja myin pois. Spektaakkeli ei ole eksplisiittisesti huono asia, vaan se voi toimia eskapistisena ponnahduslautana musiikin kuuntelussa. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Muse valitsi väärän strategian M uistan täsmälleen sen hetken, kun tajusin inhoavani Musea. Elviksen spektaakkeli oli lanteiden hetkutus, Musen spektaakkeli on syntynyt yhdistelemällä mahtipontisia ja näennäisyhteiskunnallisia teemoja kulloinkin voimassa oleviin musiikillisiin trendeihin. Wau-reaktion pitäisi syntyä siitä, että vastaavaa ei ole kukaan vielä toistaiseksi tehnyt. Makustellaanpas näitä biisien nimiä: Algorithm, The Dark Side, Propaganda… Nykyään on tavanomaista sanoa, että aikuisten pitäisi muistaa myös leikkiä. Samalla mentaliteetilla täällä päin toimii Apulanta, tuo Suomen Muse: tarpeeksi katalogia keikkailuun, liikaa rahaa hölmöilyyn. Tervemenoa uuteen kotiin! Miksi olen pitänyt joskus tällaisesta roskasta. Alkutaipaleella Muse oli haalea kopio Radioheadista. Voisikohan kummatkin yhtyeet sulkea virtuaalitodellisuudessa olevaan Planet Fun-Funiin. Toki näinkin, mutta Bellamy tuntuu jumahtaneen ikuisiksi ajoiksi teinimäisiin makuuhuoneessa kehiteltyihin dystopiatarinoihin. Musen kohdalla raja kuitenkin rikkoutui, ja parin kappaleen jälkeen nousin pystyyn. Kukin tyylillään: Will Of The People muistetaan NFTtempauksesta, ei sen musiikista. Vuosia sitten makasin jyväskyläläisen kerrostalokaksion sängyssä aamuneljältä. Synnitön en ollut minäkään
FATLIZARD.BEER
Kardemimmien musiikissa perinne ei ole monoliitti, vaan jotakin joustavaa ja yksilötasolla koettua. Kenttää ei tarvitse kauaa tarkastella ha vaitakseen, että Purppuripelimanneista on edetty kauas ja moneen suuntaan. Kardemimmit lyöttäytyivät yhteen jo koululaisina ja oli vat tähän viidenteen albumiinsa tultaessa nuoria veteraane ja, jotka olivat saaneet alan palkintoja ja huomiota kansain välisissäkin maailmanmusiikkipiireissä. S uomalaisen kansanmusiikin piirissä ol laan ehkä oltu hyviä sulkeutumaan omi en instituutioiden piiriin, mutta kyllä meikäläisiä popmusiikin kuluttajiakin voi syyttää ennakkoluuloista kamuhommia koh taan. Eikä se ke hitys päättynyt Värttinäänkään. Silloin myötätuuli siivittää kulkuvälineen ennä tysvauhtiin ja hymy etsiytyy kasvoille tiedostamatta. On kevät, ja kertoja pyöräilee ympäristössä, joka voisi yhtä hyvin olla ihana kansallismaisema Suomen viljaaittojen sy Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Perinne ei ole monoliitti, vaan jotakin joustavaa ja yksilötasolla koettua.”. Syntyy musiikkia, joka kuulostaa Suomelta ja resonoi jos sain arkaaisessa muistissa, mutta kertoo todellisista tunteis ta ja on yleistettävissä kuulijaa ympäröivään todellisuuteen. Kardemimmit ovat onnistuneet uuden kansanmusiikin vaikeassa lajissa jokseenkin täydellisesti. Yhtyeen konsepti on tehdä kansanperinteen tai vaikkapa Edith Södergranin runou den pohjalta omia, tuoreita lauluja, ja Kesäyön valon biisikrediitit jakautuvatkin tasan koko kvartetin kesken. Musiikillisesti kappale ei alistu folkballadin kahleisiin. Se on alusta loppuun taiten ja tunteella tehtyä herkkävi reistä musiikkia, joka väreilee otsikonmu kaista utuista romantiikkaa. Myötätuuli on harsoinen lemmenunelma, jossa on runsas annos eskapismia ja juuri riittävästi viitteitä konkreettiseen. Mutta sellaistahan rakastuminen on: se on minäkeskeinen, itseensä käpertyvä mielentila. Jos jotain, Kesäyön valo todistaa kansallissoittimen laveat mahdolli suudet ja lyyrisen potentiaalin. Tarvitaan vain uudistajia ja tässä niitä nyt olisi. Niinpä tässäkin tapauksessa Maija Pokelan Myötätuuli valloittaa ja vangitsee tavalla, joka vain palvelee albumia: näin vahvan avauksen jälkeen on kuunneltava loputkin. Näiden muusikoiden käsissä kanteleet todella helkkyvät suomalaista kesää ja sehän on ajaton viitekehys, muuttuva mutta ajaton. Tradition voima on sen kyvyssä uudistua. Siinä mielessä rakenteita rapauttavaa, ja erittäin hyvä niin. Heidän musiikkin sa ei jää perinteen vangiksi: he ottavat traditiosta ja kansan muusikon koulutuksesta kaiken itselleen relevantin ja käyt tävät historiaa ja osaamista omiin tarkoituksiinsa. Kerto ja suree ensin hänen poissaoloaan, mutta ensimmäisessä kertosäkeessä melodia kieli avartuu fillarin vauhdin kasvaessa, ja yhtäkkiä laulu syleileekin maailmaa ja kertoja kokee pakahduttavaa onnentun netta ajatellessaan lemmittyään. Koko kuvio jää aika epämääräi seksi, mahtaakohan rakastettua muualla kuin mielikuvituksessa ollakaan. On aivan yleistä olla rakastu nut rakastumisen tunteeseen. Se on rakastuneen pakkomielteistä lä hestyvää ajattelua: ”Tauotta, aivan tauot ta mietin sua”, kuuluu kappaleen toistu va avainfraasi. Kertojan mielessä on rakastettu, joka on ensin lähtenyt pois ja sitten palannut takaisin. Neljästä näkemyksestä syntyy silti hyvinkin yhtenäinen kokonai suus, mutta useimmilla albumeilla on kärkiraitansa ja aika usein se myös sijoitetaan kärkeen. Suuri osa sen viehätyksestä on eittämättä myös kansallis patsaiden kiertämisessä itsevarmasti ja itsestäänselvästi. Neljän kanteleen pääistrumentteina ei pi täisi olla ongelma. On nousuja ja laskuja, ja ne on hahmo teltu ennen muuta upein laulustemmoin siinä missä kante leet rakentavat tälle reissulle ikään kuin vakaan pohjan. 18 SOUNDI SOUNDI PB Kardemimmit: Myötätuuli (2018) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Traditiota uudistava lemmenunelma dämestä tai jokin kohtalaisen vehreä lä hiö. Se kumpuilee kuin maasto polkupyörän alla tai kertojan vaih televat mielentilat. Rakkauden kohteesta ei Myötätuuli kerro mitään; sen kokijasta sitäkin enemmän. Aika luontevaa olisi olettaa angloamerik kalaisen indiefolkpopin ystävän kiinnostu van vaikkapa Kardemimmien musiikista, etenkin nelikon viimeisimmästä ja parhaasta albumista Kesäyön valo (2018)
Vuosi sitten aloin jo äänittää musiikkia majalla. Tallensin akustista soittoa ja laulua. PJ Harvey To Bring You My Love – PJ Harvey teki minuun teininä suuren vaikutuksen. – Teemaksi muotoutuivat elämän pelkistämisen ja turhasta luopumisen, kiireestä ja yltäkylläisyydestä vetäytymisen tuntemukset. Aika orpo olo siitä tuli. Solitin Nick Triani halusi kuitenkin julkaista sen, ja olihan se pian aika ookoo, kun kivaa palautetta alkoi tulla. – Oli tosi rankkaa, kun vilkas keikkaaktiivisuus ja sosiaalinen elämäkin pysähtyivät kuin seinään. Jospa olisi saanut olla mukana seuraamassa sopivalta etäisyydeltä, studiokärpäsenä katossa. 19 SOUNDI Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > M usiikin lajiluokituksiin tyynen piittaamattomasti suhtautuva Henna Emilia Hietamäki on eri yhtyeissään määritelty indierockin, kokeellisen unikuvapopin sekä psykedelisen progen edustajaksi. – Rauhan hakeminen tämän kokemuksen sijasta ja tilalle löytynyt levollisuus ovat ne asiat, jotka halusin musiikillani nyt viestiä. Parasta musiikkia venyttelyyn ja meditointiin on hidas ja pehmeä drone metal. Niin paljon huumeita, riitoja ja ristikkäisiä suhteita. Henna Emilia Hietamäki LEVY, JOKA INNOSTI TEKEMÄÄN OMAA MUSIIKKIA INSPIRAATIO HENNA EMILIA & HOUREET -PROJEKTILLENI Angel Olsen Burn Your Fire For No Witness – Rakastan tämän Angel Olsenin rokkaavampaa linjaa edustavan levyn kitarasaundeja, voimakasta laulua ja miksausta, joka menee ihanasti ruvelle. Syyskuun alussa lähden taas keikoille, nyt heidän kanssaan. Niin monta lahjakasta biisintekijää. Klassikoiden lisäksi tuoreempi tekijä Jessica Pratt on vienyt sydämeni intiimillä hiljaisuudellaan. Oli jopa hiukan vaikea ajatella jakavansa yksityiseltä tuntuvaa pöytälaatikon materiaalia muiden kanssa. Laulaja-kitaristi Adrienne Lenkerissä on jotain aseistariisuvan paljasta, kuin hänellä ei olisi kuorta laisinkaan. Siinä eri projektit ovat yhtä. PARAS URHEILULEVY Earth Primitive And Deadly – Yritän tehdä nykyään lyhyen joogaharjoituksen joka aamu ja ilta, että päivä alkaisi ja päättyisi hyvin. Käytin tuhottomasti aikaa pelkästään kaikusäätöjen hakemiseen. Ihania kuunteluvinkkejä tulee edelleen. LEVY, JONKA TEOSSA TOIVOISIN OLLEENI MUKANA Fleetwood Mac Rumours – Luultavasti maailman paras poplevy. YHTEINEN SUOSIKKI ISOVELJEN KANSSA Linda Perhacs Parallellograms – Viisi vuotta vanhemman Toni-veljeni levyhylly oli ahkerasti käytössäni Seinäjoella. Menin 2019 Sideways-festareilla katsomaan yhtyeen keikkaa ilman, että olin kuullut sitä aiemmin. Yli kahden koronavuoden hajaannuksessa ja yksinäisyydessä kypsytelty soololevy Maja on syntynyt pelkistetyn folk-musiikin atmosfäärissä, osittain kahden soittokumppanin, rumpali Tytti Roton ja basisti Hanna Perälän kanssa viimeisteltynä. Henna Emilia vieroksuu sitovia luokituksia ja asemoituu mieluummin toisiinsa sulautuvien rajojen ja moninaisempien vaikutteiden välimaastoon. ENITEN KUUNTELUSSA KORONAVUOSINA Kikagaku Moyo Masana Temples – Lempeän psykedeelistä progea Japanista. VUODEN 2022 SUOSIKKILEVYNI Big Thief Dragon New Warm Mountain I Believe In You – Olen pitänyt valtavasti kaikista Big Thiefin levyistä, mutta uusin on ehkä suosikkini. Omaa sukupuoltani edustavat muusikot olivat vielä nykyistä harvemmassa. Laulut ovat punnittua paluuta menneisyyteen, yhteyden palauttamista perusasioihin, mistä hyvän elämän ainekset aidosti tulevat. Levy on rokkaavuudestaan huolimatta todella emotionaalinen ja herkkä. Pää räjähti! Keikan jälkeen yhtye on ollut maanisessa kuuntelussa. Nainen, joka soitti särökitaraa ja teki omat biisinsä, tuntui poikkeukselliselta. Tuntuu rohkealta jättää niin paljon tyhjää tilaa! K u v a: Te k la V ál y (Cats Of Transnistria, Dust Mountain, Henna Emilia & Houreet). LEVY, JOTA KUUNTELIN MAJA-ALBUMIA TEHDESSÄ Jessica Pratt On Your Own Love Again – Olen kuunnellut viime vuosina paljon äärimmäisen pelkistettyjä folklevyjä. Yhdessä Tytin ja Hannan kanssa saatiin homma haltuun nopeasti. – Riitti, kun itse olin tyytyväinen rosoisempaan, kotikutoiseen lopputulokseen. He ovat ihania ihmisiä ja muusikoita. – Maja liittyy siihen kesämajaan, jolla minun oli helpompi oleilla, kun ekana koronavuonna alkoi pää hajota kerrostaloasunnon yksinäisyydessä, Henna Emilia kertoo. Yksi Dust Mountain -bändiämme inspiroinut levy on tämä psykedeelisen folkin ”kadonnut” mestariteos. Äänikortilla varustettu läppäri toimi kannettavan aurinkopaneelin voimalla
Vuosien varrella mulle on tullut myös vähän helpom maksi puhua itsestäni taiteilijana. Siitä voi syntyä vaikkapa Samae Koskinen, joka kirjoittaa nyt kahdeksannella soolo albumilla siten kuin vain hän voi. 20 SOUNDI Teksti: Aki Nuopponen Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu Mitä tapahtuu, kun ujo kanta hämäläinen hevari, joka ei nuorena oikein koskaan tuntenut kuuluvansa täysin mihinkään, alkaa laulaja laulun tekijäksi ja haluaa parantaa maailmaa laulu kerrallaan. Hän juhlistaa teksteissään elämän pienimpiäkin yksityiskohtia ja uskaltautuu levyillään kerta toi sensa jälkeen epämukavuusalueil ”Ihaninta elämässä on, että joka kohdassa saa ihmetellä.” SAMAE KOSKINEN: leen, koska ei ole vielä 43vuotiaa nakaan päästänyt irti musiikin tekemisen leikkisyydestä. Jos tapaat tuntemattoman ihmisen, joka ei tiedä kuka Samae Koskinen on, miten esittelet itsesi. Hänen haaveensa ei ollut kos kaan tulla laulajalauluntekijäksi, mutta ehkäpä juuri siksi Samae tun netaan tällä hetkellä yhtenä Suo men valovoimaisimmista biisinik kareista. – Sitten kun jatkokysymyksenä tulee, että minkälaisia lauluja teen, mä sanon että teen lauluja suomeksi, enkä mitään muuta. Taidan olla aika huono markkinoinnissa ja henkilö brändin rakentamisessa! – Oon aina ollut ylpeä siitä, että luon jotain, mutta koska oon kanta hämäläinen, oman taiteilijuuden korostaminen on tietyllä tapaa varo vaista, ettei kukaan pääse vahingos sakaan kutsumaan lesoilijaksi.. R iihimäellä vuonna 1978 syntyneen, ja sittemmin helsinkiläistyneen Sami ”Samae” Koskisen koko elämä on ollut kasvutari naa, jota ovat siivittäneet uteliai suus, kyky ihmetellä elämää ja uskallus tarttua sen käänteisiin, vaikka sitten pienen avun kera. – Se riippuu aina vähän tilantees ta, mutta kyllä mä usein sanon, että olen laulajalauluntekijä ja teen mu siikkia elääkseni. Rokki ja metallikärpäsen pure mien jälkeen parikymppinen Samae halusi tehdä Sister Flo yhtyeensä kanssa mahdollisimman kaunista musiikkia nurjan maailman vasta voimaksi
”Ihaninta elämässä on, että joka kohdassa saa ihmetellä.” SOUNDI 21
Sister Flo tai soolotuotantosi eivät juuri raskaamman musiikin suuntaan kallistu, joten mitkä tienhaarat ovat johtaneet sinut tämän ilmaisun äärelle. Kun koitti hetki tehdä omia biisejä, ympäröivä maailma tuntui tarpeeksi synkältä ilman sen korostamista samansävyisellä musiikilla. Se oli sellainen tietynlainen havah tuminen. – Pakko nostaa esille KISS, jonka löysin 4vuotiaana, kun tennispe laajaserkkuni oli jo kasvamassa ulos siitä bändistä ja lahjoitti mulle Paul Stanleyn ja Peter Crissin soololevyt. Ainakaan esiintyminen ei ole selvästikään ollut täysin verissä, mutta oliko musiikki itsessään vahvasti läsnä jo lapsuudessasi. Riku löysi kaksi bändiä: Anal Thunderin ja Sister Flon. – Samanlaisia taianomaisia het kiä oli paljon, kun kuuli kaverin kanssa kirjaston musiikkisalissa Napalm Deathin Scumin (1987) tai Obituaryn Cause Of Deathin (1989) ensimmäistä kertaa, ja koko ajan löytyi uusia outoja maailmoja. – Mä en ole ikinä ajatellut, että olisin esiintyjä. Mähän en edes tiennyt kuka Riku oli. Kun se maailma avautui tei niikäisenä, oli ihan selkeää, että teen omia kappaleita ja yritän kehit tyä siinä. Kuinka musikaalisessa perheessä kasvoit 1970ja 80-luvuilla. ”Mulla oli jo pienenä se ajatus, että miksi pitää soittaa nuoteista. Soitin itse uuden levyni bassot ja soitan sitä tulevilla kier tueillakin, joten siinä on ollut meil le sellainen yhteinen juttu. Miksei voisi tehdä jotain omaa ja jännää. Miten kantahämäläisyys näkyy sinussa. Vielä kolmannen soololevyni aikoihin keikkailu oli pakollinen paha, jota tein vain saa dakseni levyttää kappaleita. – Se laulajalauluntekijä musiikki, mitä olen eri muo doissa tehnyt, löytyi yhdistel mänä The Byrdsin harmonia laulua, Nick Draken mystisyyt tä, Jethro Tullin metsänhenki maailmaa ja The Velvet Under groundin popsensibiliteettiä. Miksei voisi tehdä jotain omaa ja jännää?” sai kuonoon ja joskus tuli vaan sa nomista, eli se oli sellaista vahvaa ulkopuolisuuden tunnetta. – Kun käynnistelimme Sis ter Flo bändiämme, meidän ympärillä oli jo vähän alle pari kymppisenä paljon päihdeongel mia, väkivaltaa ja suvaitsematto muutta, ja kavereitakin alkoi jo siinä kohtaa tippua arkkuun. Mä oon oppinut ra kastamaan sitä. Riku laittoi viestiä, että mitä jos se koetuottaisi yhden biisin meille. – Riku nauroi, että nämähän on riihimäkeläisiä, ja asui itsekin siellä. – Neljännellä luokalla havahduin autossa matkalla Riihimäen ja Hä meenlinnan välillä, kun kuuntelin Helloweenin I Want Out biisiä tois tuvasti ja mietin koko ajan, että täs sä kanavassa taitaa olla Kai Hansen ja tässä Mikael Weikath, ja toi soit taa noin ja rummut menevät näin, enkä ymmärtänyt mitä basisti te kee, koska basso harvoin kuuluu hevissä. Ihaninta elämässä on ollut se, että joka kohdassa on saanut ihmetellä kaikkea. Pian menin musiikkiluokalle kouluun, lauloin kuorossa, kävin musiikkiopistossa ja soitin aika pit käänkin kitaraa siellä, mutta joten kin se teorian opiskelu ei jaksanut innostaa. – Olen tosi iloinen että tein niin, koska yhtäkkiä ympärillä oli saman henkisiä ihmisiä, joilla oli samanlai sia intressejä. Vanhemmat oli tosi nuoria kun he saivat minut, ja he kuuntelivat Led Zeppeliniä, Black Sabbathia, Van Halenia ja kaikennä köistä, ennen kuin taantuivat siihen Kirkan Surun pyyhit silmistäni hom maan, ja kaikki muu jäi hetkeksi. – Mulla oli jo pienenä se ajatus, että miksi pitää soittaa nuoteista. – Katsoin niitä naamareita ja pian näin Hittimittarista ihan pienen pät kän Shout It Out Loudia, missä ne syöksee tulta ja heiluttaa päitä syn kassa, ja olin että miten tällaista voi olla olemassa. Hengasin paljon yli opistoväen kanssa, vaikka oon itse vain kusinen yodatanomi. – Hengasin jo nuorena goottien, punkkareiden ja hevareiden kanssa, mutta olin vähän joka porukassa jonkinlainen outolintu. – Hän on myös kuunnellut aina musaa, ja se on iso syy sille, miksi mäkin innostuin siitä niin paljon kuin innostuin. Riku Mattilalla oli kuulemma melkoisen suuri rooli Sister Flon alkuvaiheessa. – Samae on tosi ulospäin suuntau tunut tyyppi, mutta Sami ei välttä mättä ole. – Se oli mennyt viinilasi kädessä nettiin, katsonut kaikkia nuoria suomalaisia undergroundbändejä ja päättänyt, että jos ei löydä yhtään hyvää, se lopettaa musiikin tekemi sen. Vaikka teetkin nykyään laulajalauluntekijä-musiikkia, ovat juuresi syvällä rockissa ja metallissa. – Kaikki oli niin nihkeää, että synkän metallin sijaan pyrimme te kemään mahdollisimman kaunista musaa. – Porukat hiffasi aika nopeasti, miten paljon musa merkitsi mulle, ja olin varmaan 5 tai 6vuotias, kun olin jo jossain musiikkileikkikou lussa. – Nyt se on mennyt ihan päälael leen ja se, että saa ja on mahdolli suus esittää biisejä ihmisille, on koko homman juju. – Rikulla oli menossa jonkinlai nen kriisi levyyhtiömaailmassa. Kuten monille ikäisilleen, hevi oli Samaelle portti musiikin maailmaan. Joskus sitä K u v at : Sa m ae K o sk is en ko ti al b u m i. – Mulla ei ole Riihimäestä mitään pahaa sanottavaa, mutta kyllä mä silti käytän sanaa ”sinnittelin”, kun sanon että asuin siellä 27vuotiaaksi asti pelkästään sen takia, että meillä oli Sister Flo yhtye. Jätin vastaamatta aika pitkäksi aikaa, kunnes huomasin että se oli tuottanut Pistepirkkoja ja olin, että voidaan kai me koettaa. – Faija soitti rumpuja ja jäätyään eläkkeelle alkoi soittaa vielä bas soakin. Kantahämäläisyys on omassa sisäänpäinkääntyneessä asenteessaan ja vaatimattomuudessaan jotain sellaista, mitä ei voi oikein ymmärtää elämättä sitä itse. Taisit edetä rockista yhä raskaampaan soundiin jo todella nuorena. Jotain niin harmonista ja nättiä, että se olisi vastaveto kaikel le sille, mitä todellisessa elämässä on tapahtunut. 22 SOUNDI > Soundi-haastattelu Miten paljon taiteilija Samae Koskinen eroaa siviiliminästäsi, jonka syntymänimi on Sami. Se manaili, että vittu kun Suomessa kaikki on sitä iskelmää, ja se oli jo tenkin tosi kyllästynyt kaikkeen
– Se oli ennemmin sellaista Mojo lehden kasvattamaa musiikkia kuin mitään 2000luvun puolivälin nuo risokulttuuriin osuvaa tai muuten kaan ajankohtaista. Olin tavallaan sta tisti omalla levylläni, mutta taval laan silti messissä. Käytännössä niin, että mulla oli idis ja Kauko teki sen. Tuon jälkeen kään mulla ei ollut pitkään aikaan suurta kunnianhimoa sanoihin. Sister Flo julkaisi peräti kuusi albumia vuosien 2000-2010 välillä. Ensimmäiset omat tekstisi kuultiin kolmannella sooloalbumillasi Kuuluuko, kuuntelen (2011), mutta samaan aikaan jokin muukin vaikutti muuttuneen, mikä kuului levyn irrottelevassa tunnelmassa. – Fullsteaminilla oli tallissaan Lapko ja Disco Ensemble. – Siinä, etten ollut koskaan välit tänyt suomenkielisestä lyriikasta, oli se hyvä puoli, että kun aloin lo pulta tekstittää itse, mulla ei ollut mitään painolastia. Niille kai kille oli selkeä rööri, mihin ne meni. – Enhän mä edes yrittänyt teh dä mitään tekstejä itse, vaan mulla oli paljon runoilijakavereita, joten K u v a: Il k k a V al p as v u o. – Nyt kun katson sitä jälkeen päin, niin mehän oltiin aika outolin tuja. Riihimäkeläisyhtye ei tullut tunnetuksi yhden tyylin edustajana, vaan bändin viimeisimmät albumit kurkottivat jo kokeellisempaan suuntaan alkuaikojen kauniina ja salaperäisenä helkkäävästä indie popista. Se oli ihan älytöntä, koska en edes ollut kuullut tuolloin yhtään Kau kon biisiä. Julkaisit ensimmäiset sooloalbumisi Vol. Vaikken tuolloin välittänyt suomalaisista teksteistä, on kaikki kääntynyt sit ”Sister Flo oli ennemmin sellaista Mojo-lehden kasvattamaa musiikkia kuin mitään 2000-luvun puolivälin nuorisokulttuuriin osuvaa.” ideoitiin sanoja viinipäissämme Sai la Susiluodon ja Sanna Karlströmin kanssa. Me taas oltiin Moody Bluesia kuun televia pikkukaupungin hippejä, ja tehtiin ties mitä glam ja proge rockia. Tuo on ollut jo pa koko mun uraa leimaava asia, et tä olen tavallaan halunnut aina teh dä ajatonta musiikkia, enkä mitään tiettyä tätä hetkeä tai mitään sellais ta, mitä juuri nyt halutaan. SOUNDI 23 – Syytän eli kiitän Rikua mones sa kohdassa siitä, että teen musiik kia ammatikseni. temmin päälaelleen, ja nykyään suo milyriikat on mulle kaikki kaikessa. Se oli melkoinen tahti, kun ottaa huomioon miten suuresti albumit erosivat toisistaan ja miten erilaisia fiiliksiä niihin vangittiin. Riku tunsi Kauko Röyhkän ja pyysi sitäkin tekemään tekstejä. Nämä olivat kuitenkin hyvin erilaisia levyjä, ja esimerkiksi teksteistä vastasivat ihan muut kirjoittajat. Alun perin Samae nähtiin Sister Flon kitaristi-laulajana. Riku Mattila on osoittautunut Samaelle tärkeäksi yhteistyökumppaniksi. Me ei oltu oikein mitään gen reä. – Tein kaksi levyä siten, että ensimmäiselle lyriikat kirjoitettiin runoilijoiden ja Kaukon kanssa yh dessä, ja toisen tein Kaukon kanssa. Häneltä lauluntekijä on saanut tukea myös siinä, että hän pärjää levyn tuottajana itsekin. Se oli se kaveri, jo ka kannusti mua soololevyn teke mi seen, ja rohkaisi suomenkielisen musan kirjoittamiseen. 1 (2006) ja Elossa (2009), kun Sister Flo oli vielä olemassa. Ei ollut sellaisia hahmoja mielessä, joiden tekstejä olisin pitänyt ylittämättöminä
Ja se on hienoa. Musta taas tuntuu siltä, että mä kirjoitan koko ajan kuin jostain taioista. Voin kir joittaa nyt siitä, miltä Samae Kos kisesta tuntuu hänen ollessaan 43vuotias. Tapasin vaimoni ja hän on suurin syy sille, millainen artisti Samae Koskinen on tänä päivänä. Se on paljon parempi vaihto ehto kuin se, että biisejä tai musiik kia hinkkaisi hengiltä. Se taas mi kä on muuttunut, on se tietty suu rempi uskallus ja luotto siihen, että se oma fiilis oikeasti sanelee aika pitkälle sen, mitä se musiikki tai bii si oikeasti on. – ”Miksi se hekumoi tällaista keskiluokkaista paskaa?”, joku voi kysyä, ja asia johtuu vain siitä, että tuolla hetkellä juuri nuo tunnelmat olivat minulle totta. Tämä on sellaisten ihmis ten ala, jotka haluaisivat tulla kuul luksi, mutta en tunne ketään, joka olisi ihan takki auki koko ajan ja täy sin varma siitä, että nyt olen tehnyt suurta taidetta ja koko maailma tu lee kuuntelemaan minua. – Mä luulen, että kaikki jotka te kee musaa, on koko ajan vähän epä varmoja kaikesta, ja niin olen yhä minäkin. Se opetti mua niin monessa jutussa, mistä oon ollut hänelle kiitollinen. – Usein sanotaan myös, että kir joitan arkisia tekstejä. – Pyrin teksteilläni siihen, että maailmasta tulisi vähän parempi paikka. Vaikuttaa siltä, ettei yhtä pysyvää Samae Koskinen muotokieltä ole, vaan sen on muututtava samaan tahtiin kuin sinunkin. – Haluan aina löytää jotain uutta, leikkisää ja jotain jännää. Hion niitä vieläkin paljon, mutta pidän enem män kiinni niiden perusluonteesta. – Kolmannella levyllä on kappa le Hän jolla on kaikki, joka kertoo siitä kun menin naimisiin. Tämä oli yksi tärkeimpiä käänteitä soolourani kannalta. Se on täysin alastomasti niistä fiiliksistä kirjoitettu, miltä tuntui hääjuhlas sa. – Mun on pakko laulaa siitä mitä mä tiedän. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu Kahden ensimmäisen sooloalbumin jälkeen vaikutat tulleen levy levyltä yhä itsevarmemmaksi sen suhteen, että uskallat olla oma itsesi musiikissasi. Tiedän, että niin suoraan kirjoittamalla jokai nen kuulija ei voi samaistua niihin teksteihin, mutta tiedän myös, että sitten kun se teksti osuu, niin se osuu yhtä lujaa kuin minuun itsee nikin. Tämä kuulostaa tosi kornilta, mutta vai mo kirkasti mun elämää tietystä ah distuksesta, masennuksesta ja itse inhon kyllästämästä paskamaail masta siihen, että maailma voi olla kiva paikka. – Tehtiin sellainen diili, että Jark ko on ikään kuin mun kustannustoi mittaja. Sanoituksesi ovat myös muuttuneet paljon niiden 11 vuoden aikana, kun olet kirjoittanut omia tekstejä. – Tekstini ovat usein sellaisia va lokuvamaisia tuokiokuvia, joissa mustarastas on siemenpussilla, ja ne voi kyllä nähdä arkisina juttuina, mutta mulle niiden asioiden yhdis täminen ja rytmitys luo ihan käsit tämättömän maailman. Jotta kuulijat saisivat sen saman lohdun elämäänsä edes pie neksi hetkeksi, niin se on jokaisen tekstin kirjoittamisen arvoista. Laulan ympärilläni ole vista asioista ja ihmisistä. Jos yhden tekstin avulla aina kaikki tämä kaa os hetkeksi helpottaisi ja pystyisi olemaan läsnä ja nauttimaan jostain hetkestä. – Tuo oli se kohta, kun mun elä mä muuttui muutenkin tosi paljon. Minusta artistin kuu luukin kasvaa. Tapasi kirjoittaa tekstejä on hyvin omalaatuinen. Mä teen jotain ja Jarkko lu kee sen ja kommentoi niitä tekstejä. ”Kyllähän mä oon aivan suvereeni esiintyjä verrattuna siihen, mitä olin silloin aikanaan.” – Martikaisen Jarkko oli tärkeässä roolissa siinä. Se in nostuja minussa on se positiivinen ihminen, mutta sen jälkeen on vielä enemmän sellainen vatvoja, huoles tuja ja aika raskaskin jäbä. Jarkko sanoi, että mulla riittää juttua ja ajatuksia. Se kerronta on niin suoraa, että ymmärrän kyllä jos se tökkii. – Mulle sanotaan usein, että kir joitan tosi positiivisia tekstejä. – Olisin aika metsässä jos eläy tyisin siihen, millaista on olla 17vuotias vuonna 2022. – Se muutti paljon, kun opin luot tamaan, että jos biisi oikeasti tuntuu hyvältä minulle itselleni, niin se todennäköisesti resonoi myös ylei söön. Ja oon vieläkin. Hetkeksi ainakin. – Opin, että on olemassa monia kulmia, mistä maailmaa voi katsoa. En aina tunnista itsessäni sitä. Samae Koskinen esittelee itsensä pelkästään laulaja-lauluntekijänä, joka kirjoittaa tekstinsä suomeksi. Teksteissä on aina jokin tähtipöly kaiken ym pärillä. Vaikkei hänessä itsensä markkinoijan vikaa olekaan, hän on tehnyt introvertiksi hämäläiseksi pitkän ja menestyksekkään soolouran. Siitä et tä se on jaksanut katsella mua kaik ki nämä vuodet. – Oltiin oltu samoilla keikoilla ja Jarkko sanoi, että on nyt tutustunut minuun ja ihmettelee, miksen kir joita omia tekstejäni. Keskityt monesti lyriikoissasi hyvin pieniin, kauniisiin asioihin elämässä, ja koko tekstin mitassa sanoituksesta voi silti löytää yhä suurempia teemoja. Joka päivä. K u v a: Ju u so W es te rl u n d K u v a: A k iP ek k a Si n ik o sk i
Mikään ei voita sellaista yhteisen sitoutumisen luomaa bändisoiton riemua, jota haluan vielä kokea monessa eri muodossa. Mutta kaukana ovat ne päivät, kun tein suoranaisia taikoja pukukopissa. Ja on siellä pari oi kein hyvää biisiäkin. ”Olen halunnut aina tehdä ajatonta musiikkia, enkä mitään tiettyä hetkeä tai sellaista, mitä juuri nyt halutaan.” K u va : Ju u so W es t e rl u n d K u v a: K ri st ia n St ie rn cr eu tz. Ihmettelin että onko hän tosissaan ja rouva jatkoi, että laulan aina niin hyvin ja oon ai na niin vireessä. 2. Toistaiseksi yhtye on levyttänyt yhden albumin ja kaksi ep:tä. Soolobän din kanssa pääsen tekemään aika samaa, koska ne kaikki haluavat tehdä tätä niin hyvin kuin pystyvät. On häkellyttävää, että näinkin paskana laulajana saan niin paljon iloista pa lautetta kuulijoilta keikoilla. Soittaa musaa ystävien kanssa. Nykyään mä oikeasti nautin keikoistani. Mä läh den yhä joka kerta keikalle sellaisel la asenteella, ettei kukaan kuiten kaan tule tai varsinkaan tykkää, vaikka joka kerta lopputulema on päinvastainen. Hieroin kylmägeeliä hartioihini ja kävelin sen keikkapai kan ympäri, vain jotta edes uskaltai sin jännitykseltäni nousta lavalle. SOUNDI 25 Viimeisen kymmenen vuoden aikana myös keikkasi ovat muuttuneet todella paljon ja on ollut valtava ilo huomata, miten suurella energialla hetkessä elävä esiintyjä Samae Koskinen on. – Keikat olivat hemmetin hauskoja ja päästiin lämmitte lemään Entombedia ja Martyr dödiä. Sen jälkeen eräs rou va tuli kertomaan, että hän on käy nyt 10–15 kertaa keikoillani ja kuin ka kukaan suomalainen ei laula niin tarkasti kuin minä. Sitten mä jotenkin hakeudun tekemään uutta musaa. – Tässä taannoin olin Kalkkisissa soolokeikalla. Tehtiin keikkoja Lepakkomiehessä, TVO:lla, Vastavirralla ja muissa punkkimes toissa. – Mikäänhän ei ole kivempaa kuin bändissä soittaminen. – Hauskinta oli se, että me vie tiin se ihan loppuun asti. Hengi tysharjoituksia ja sellaisia, koska tiedän että keikat on parempia nii den jälkeen. – Riku Mattila kuunteli nämä bii sit ja sanoi, että ne ovat parhaita te kemiäni kappaleita. – Olihan se hauskaa olla tovin ajan tunnettu rakkauslauluja laula vana laulajalauluntekijänä, kun nes olinkin tekemässä Cthulhutee maista death metalia porilaisen ek sentrikon kanssa. – Jokaisessa biisissä on oma sä vynsä, mutta se kaikki oli maailman helpointa tehdä. – Kyllä mä tätänykyäkin teen tie tyt rituaalit ennen keikkaa. Niin luovassa vaiheessa soolo tuotantoasi kuin oletkin, on pakko nostaa esille sinun ja Jussi Lehti salon death metal -bändi Arkhamin kirjasto. Siten, että ne laulut ja niiden luonne kuuluu sieltä. Tällä kertaa se on ollut helpompaa, koska olen soittanut tänä kesänä niin paljon keikkoja. Kahdeksas sooloalbumisi Viima vie tuntuu aivan poikkeuksellisen sujuvalta ja rennolta musiikilta, jossa jopa biisejä ennen ehtii kiinnittää huomiota siihen, miten vaivattomalta se kuulostaa. – Mulla on paniikkihäiriöhistoria, mutta se on tavallaan mennyttä. Olette julkaisseet kaksi ep:tä ja albumin viime vuosikymmenen puolella. Joskus kauan sitten olin kauhuissani. Jatkoa on mahdollisesti vielä luvassa. elokuuta 2022 Samae Koskisen kesämökillä Iittalassa Samaen metallimenneisyys herää eloon hänen ja Jussi Lehtisalon Arkhamin kirjaston death metalissa. Se oli todella helpottavaa kuulla, koska mulla oli vähän vaikeita vaiheita ennen sitä. Kyllähän se häm mensi, ja kuulosti hienolta. Meillä oli sellainen luukki, jonka Lehtisalo keksi, että revitään vanhoja mustia puvuntakkeja ja le vitetään niihin perunajauhoja, jot ta näytetään juuri toisesta todelli suudesta nousseilta. Janoan sitä, että päästään tekemään Arkhamia Jussin kans sa. – Kyllähän mä oon aivan suveree ni esiintyjä verrattuna siihen, mitä olin silloin aikanaan. Saat pian sen kaiken, Marketin rappuset ja Paul Stanleyn silmät ovat sellaisia, joista tykkään ihan erityisesti. Riku antoi mulle yhden neuvon: tuota tämä itse ja tuota tämä sel keästi. – Mulla on ollut jokaisen levyn jälkeen tunne, että oon ihan varma että lopetan. Soitettiin parissa kolmessa päivässä pohjat nauhalle Finnvoxilla Kelly Ketosen ja Okke Komulaisen kanssa, vein levyn työ huoneelle, soitin akustiset kitarat, Tommi Pietiläinen soitti mandolii nit, Okke soitti kiipparit omalla stu diollaan, lauloin sen ja se oli siinä. Ei mitään yli määräistä. – Otin mun soolokeikkojen live bändin mukaan levylle ja päätin tuottaa sen itse. Ollaan oltu paljon yhteydessä ja juteltu aiheesta, mutta vielä se odottaa itseään
26 SOUNDI SOUNDI 27 26 SOUNDI Teksti: Jukka Kittilä ”JOKAINEN MEISTÄ ON OLLUT NOBODY” MICHAEL MONROE YHTYEINEEN HYPPÄSI TUNTEMATTOMAAN. SE KANNATTI. UUDESTA LEVYSTÄÄN INTOILEVAN MONROEN SYKSYSSÄ SIINTÄVÄT 60-VUOTISJUHLAKONSERTTI JA HANOI ROCKSIN ORIENTAL BEATIN UUSI ELÄMÄ. K u v a: V il le Ju u ri k k al a
– T ästä tuli spessu, Michael Monroe tokaisee. Yaffan vähäisempi biisivalikoima oli ymmärrettävä, olihan basisti juuri panostanut ensimmäiseen soololevyynsä The Innermost Journey To Your Outermost Mind (2021).. SE KANNATTI. Koronapandemian vuoksi tuo tapa oli I Live Too Fast To Die Youngin tapauksessa mahdoton. Erityisen paljon tarjokkaita löytyi Jonesilta, jonka suunnitelma soololevystä oli kariutunut. UUDESTA LEVYSTÄÄN INTOILEVAN MONROEN SYKSYSSÄ SIINTÄVÄT 60-VUOTISJUHLAKONSERTTI JA HANOI ROCKSIN ORIENTAL BEATIN UUSI ELÄMÄ. Monroe, alkuperäisessä Hanoi Rocksissakin soittanut basisti Sami Yaffa, kitaristit Steve Conte ja Rich Jones sekä rumpali Karl Rockfist eivät pandemian vuoksi kohdanneet koko bändin voimin pariin vuoteen. Kun kohtaamisen hetki koitti elokuussa 2021, oli biisiehdokkaita kertynyt kokonaiset 34. Monroelle ideaalitapa tehdä levy toteutui Horns And Halos -albumilla (2013): yhtye kokoontui treenikämpälle ja työsti kaikki biisit yhdessä alusta alkaen. I Live Too Fast To Die Young -levyn valmistuminen muistutti Monroeta tunnelmista Not Fakin’ It -sooloalbumin (1989) ja Demolition 23 -yhtyeen ainoaksi jääneen levyn (1994) ympärillä. Hän on tyytyväinen moneen tekemäänsä levyyn, mutta muutaman kerran hän on urallaan kokenut, että nyt tuli tehtyä jotain erityistä. 26 SOUNDI SOUNDI 27 SOUNDI 27 ”JOKAINEN MEISTÄ ON OLLUT NOBODY” MICHAEL MONROE YHTYEINEEN HYPPÄSI TUNTEMATTOMAAN. Vuonna 2010 perustetun, solistin nimeä kantavan yhtyeen viides albumi oli erityinen jo lähtökohdiltaan ja puitteiltaan
Mutta mulle jäi fiilis, että pystyisin vetämään sen paremminkin. Vinyyliä, muovinahkaa, kumia – mutta ei spandexia! Se oli kopiobändien juttu.. Ernolla oli hyviä sovituksellisia näkemyksiä ja hänet merkattiinkin levyn tuottajaksi yhdessä mun ja bändin kanssa. – Derelict Palace on hyvä esimerkki levyn syvästä, ilmavasta miksauksesta. Monroe huomasi nopeasti, ettei Laitinen tulisi olemaan pelkästään äänittäjä. Eräänä aamuna saavuin studioon myöhään menneen yksityiskeikan ja parin tunnin yöunien jälkeen ja sanoin, että vedän biisin uudestaan. Pianon johdattaman seesteisen Anti socialite -demon tehtyään Monroe tiesi, että biisissä vaani vaara. Freesattiin soundiamme ja tyyliämme sovituksellisesti, tuotannollisesti ja musikaalisesti – säilyttäen kuitenkin linjamme ja asenteemme. Peacemaker hehkuttaa: ”They started it all. Suuruus on sisällössä, toteutus säilyy pienenä, intiiminä. Kyseisessä jaksossa soi kaksi Hanoi Rocks -kappaletta: Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks -debyytin 11th Street Kids sekä Oriental Beatin päättävä Fallen Star. – Erno on kitaristi itsekin. Rich ja Erno ihmettelivät, että sehän on jo loistava, mutta suostuivat. – Totuuden nimissä on sanottava, ettei Hanoi ikinä käyttänyt spandexia. Kiitin häntä ja hän hehkutti fanittaneensa meitä jo vuosikausia, Monroe kertoo. Ympäristöksi valikoitui Inkfish-studio, äänittäjäksi Yaffan soololevyn miksannut Erno Laitinen. Mutta en tietenkään väitä, etteikö aiemmilla levyillä olisi hienoja, poikkeavia juttuja. Derelict Palace, joka on yksi ehdottomista suosikeistani ja potentiaalinen tuleva sinkku, soi hyvinkin vahvoissa The Lords Of The New Church -fiiliksissä. Hanoi Rocksin musiikin päätymisessä sarjaan ei ole mitään sattumanvaraista. – Biisi on laulun osalta yksi vaativimmista, joten lauloin sen ensimmäisenä. – Ja heti toinen biisi Young Drunks & Old Alcoholics on vähän The Dickies -tyylinen, ei me myöskään ihan tuollaista new wave -sävyistä kamaa olla ennen tehty. Rich ”Freesattiin soundiamme ja tyyliämme sovituksellisesti, tuotannollisesti ja musikaalisesti – säilyttäen kuitenkin linjamme ja asenteemme.” FAKTAT KUNTOON, PEACEMAKER ”ONLY THE GREATEST BAND OF ALL TIME.” Eiköhän tuo lause ole kuultu lukemattomien Hanoi Rocks -fanien suista. Jos sovitus kasvaisi liian isoksi, biisi muistuttaisi juuri sellaista kornia 1980-luvun voimaballadia, jollaista Monroe ei missään nimessä tavoitellut. Viimeisen silauksen toi väsymys. DC:n sarjakuvien pohjalta sarjan luonut käsikirjoittaja-ohjaaja James Gunn tunnetaan paitsi Guardians Of The Galaxyja The Suicide Squad -elokuvistaan myös intohimoisena Hanoi Rocks -fanina. BIISI, JONKA AIKA KOITTI Monroe korostaa, että tuoreita sävyjä löytyy levyn alusta saakka. Alkuvuonna noin tokaisi John Cenan näyttelemä supersankari Peacemaker samannimisessä tv-sarjassa. Tämä vastasi, ettei tee musiikkivideoita, vielä! Ohjaaja sai uuden levyn ennakkokuunteluun ja diggaili erityisesti Murder The Summer Of Lovea ja Derelict Palacea. Lopulta totesin, että vaikka se hyvä biisi onkin, se ei sovi kokonaisuuteen. Nyt sen aika koitti. Antisocialite on laulullisesti yksi solistin omista suosikeista. Se on pieni nyökkäys Stiv Batorsille, tietoinen tai ei. Se todellakin kannatti. 28 SOUNDI SOUNDI 29 28 SOUNDI – Levylle päätyneistä yhdestätoista biisistä noin kolmasosa on mun sävellyksiä. Leather, teased hair, spandex…” Monroe naurahtaa, että niin hieno kuin tunnustus onkin, löytyy siitä pieni virhe. – Sanoin kundeille, että otetaan tämä askel, hypätään pää edellä tuntemattomaan. Ajattele vaikka One Man Gangin biisejä In The Tall Grass ja Heaven Is A Free State. Hän oli kelannut monta vuotta, että tekisi mielellään rocklevyn. Vaara vältettiin, kun sovitukselliseksi ja tuotannolliseksi referenssiksi valikoitui John Lennonin Imagine. Lenni-Kalle vetää myös Top of the Pops -henkisen Can’t Stop Falling Apartin rock-pianon. Monroe etsi Can’t Stop Falling Apart -musiikkivideolle ohjaajaa ja kysäisi Gunnin kiinnostusta. Monroe halusi uudistaa bändinsä soundia uudessa ympäristössä. Ei tämä bändi olisi voinut kuvitellakaan joskus 2010–2011 tekevänsä sellaisia. Kaikki ei iske koko ajan päin naamaa. – Demopianon soitin itse, mutta halusin ja sain levyversioon Lenni-Kalle Taipaleen, joka on maailman paras pianisti, siis maailman paras. – Väsymys toi soundiin raspia ja käheyttä. Näin on hyvä, tästä tuli tiukka paketti, Monroe kehuu. Levylle oli pitkään tulossa vielä kahdestoista biisi. Ensimmäisenä singlenä julkaistun avausbiisin Murder The Summer Of Love MC5-vetoiselle kompille ei Monroen yhtyeen aiem masta tuotannosta verrokkia löydy. Se sopi biisin tunnelmaan. – Gunn tägäsi mut yhteen Peace maker-somejulkaisuunsa
KUN IDEALISMI UNOHTUU Murder The Summer Of Love oli yhtä lailla itsestäänselvä avaaja. – Kirjoitin tekstin, kun silloinen vaimoni Jude ei enää voinut hyvin. Jokainen meistä jossain vaiheessa elämäänsä menettää läheisen ja joutuu asennoitumaan uuteen elämäntilanteeseen. Aloitusbiisin viesti on, että elämän salaisuus on tässä hetkessä, ei taakse katsomisessa. Biisi oli henkilökohtainen, mutta siinä on myös laajempi taso. Silloin totesin, että tässä meillä on levyn vika biisi. Sitten Sami ehdotti biisille uutta lähestymistapaa. – Viime kesänä mietin, että ehkä tuon hienon biisin olisi aika päästä levylle. Levyn seesteisimmistä kappaleista jälkimmäinen, päätösbiisi Dearly Departed syntyi Monroen muutettua Turkuun 2001. Juden menehdyttyä Dearly Departedista tuli biisi hänelle. Hän lähestyi musiikkia muistellen yhteisiä yöllisiä syvällisiä keskusteluja Juden ja mun kanssa kämpillämme New Yorkissa. Parikymmentä vuotta Monroe oletti, ettei koskaan levyttäisi kappaletta. Hän sävelsi biisin yhdessä ystävänsä, kitaristi Mickey Cranen kanssa. – Sovitin biisiä uusiksi poistamalla bsäkeistön, joka oli mielestäni turha. 28 SOUNDI SOUNDI 29 ja Erno intoilivat, että toihan soundaa hyvältä. Olimme kirjoittaneet vuosien mittaan monia biisejä yhdessä. Lievässä itsetunnon puuskassa tokaisin, että olen samaa mieltä, Monroe nauraa. – Lyriikat viittaavat Altamont Speedway Free Festivalin tragediaan 1969 ja love & peace -idealismin loppuun. Dearly Departed oli viimeinen biisinnimi, jonka häneltä sain. Idealistina koen, että hippiaate oli lähinnä mitä tulemme koskaan pääsemään siiK u v a: E li as R y y n än en
30 SOUNDI hen, että ihmisillä olisi todella valta. Vasemmalta rumpali Karl Rockfist, basisti Sami Yaffa, Monroe, kitaristit Rich Jones ja Steve Conte. – Totta! Säe ”Stupid had a gun but they blamed the 81” taas on pieni viittaus Deep Purplen Smoke On The Waterin säkeeseen ”Some stupid with a flare gun”. – Joo, ei löydy ihan tuollaisiakaan biisejä aiemmilta levyiltä. K u v a: B o b b y N ie m in en. Naurettiin bändin jätkien kanssa, että joo, suunniteltu juttuhan tämä oli. Joskus nämä jutut ovat alitajuisia. Eräässä taannoisessa haastattelussa saksalainen toimittaja kertoi havainneensa biisien c-osissa yhtäläisyyksiä. – No, markkinoille laitettiin huonoa happoa ja jengi sekosi huonoilla tripeillään. Väkivalta ei toiminut, kun vastaukseksi ojennettiin kukkasia. Punk rockilla on aina ollut sijansa Michael Monroen musiikissa. Siinä on hardcorea, mutta toisaalta hitaasta, hevimmästä väliosasta tulee mieleen myös – no, mikäs se onkaan se ”Fuck you I won’t do what you tell me”-bändi. Murder The Summer Of Love on oiva esimerkki Monroen tavasta leikitellä rocktekstien klassisella kuvastolla. Pagan Prayer on ainoa levylle valikoitunut Steven tekemä biisi. Tietoisesti Monroe ei viitannut Bryan Adamsin Summer Of ’69 -hittiin. – Ymmärrän mitä hän tarkoitti, mutta eihän mun biisin melodia ole yhtään sama kuin Summer Of ’69:ssa. Ai niin, Rage Against The Machine! Ku va : E l ia s Ry yn ä ne n ”Oriental Beatin uuden miksauksen myötä jengi kuulee, miten hienoja, mielettömiä teoksia Andy sävelsi jo parikymppisenä” Michael Monroen bändin voi sanoa jo vakiintuneen, sillä kokoonpano on ollut sama viimeiset kahdeksan vuotta. Loistavaahan tässä on se, että molemmissa biiseissä lauletaan kesästä ’69. Mutta All Fighter ja Pagan Prayer kurkottelevat uusiin punk-ääriin. Jos idealismi unohtuu, on aate helppo nutistaa. Jenkeissä hallinto oli ihan kusi sukassa, kun eivät tienneet miten nutistaisivat hippiliikkeen. Etenkin jälkimmäisessä on jopa hardcore-sävyjä. Avaussäe ”No fun in the California sun” luo kuuden sanan mitassaan yhteyden niin The Stoogesiin kuin Ramonesiin (vaikka surf rock -klassikko California Sun ei Ramo-originaali olekaan). Ja hippiliikkeeseen hyppäsi mukaan jengiä, jotka idealismin sijaan vain halusivat päästä vetämään kamaa ja harrastamaan seksiä
30 SOUNDI SOUNDI 31 Pagan Prayer sisältää levyn ainoan pandemiaviittauksen. Biisinhän voi tulkita myös niin, että me ollaan kaikki jonkin arvoi sia. Ihan sellaiseksi eivät Monroe ja Rich Jones biisiä alun alkaen kirjoittaneet. Joskus biisit tulevat vanhe tessaan uusin tavoin ajankohtaisiksi. ”And nobody’s gonna be somebody tonight.” Everybody’s Nobody on myös yksi niistä biiseistä, joilla toteutuu Monroen halu tuoda uudelle levylle yllättäviä, hurjapäisiä sävyjä varhaisten Alice Cooper albumien tapaan. – Runsaudenpula on sellainen, että mietin aluksi, tuleeko tästä springsteen mäinen neljän tunnin setti. Sitten kek sin yhden idean – en paljasta minkä – jo ka helpottaa tilannetta. Nelikymppisiään taas juhlii Ha noi Rocksin kakkoslevy Oriental Beat, jonka luokattoman tuo tannon Monroe uskoo hidasta neen yhtyeen uraa. syyskuuta. Konsertissa kuullaan niin biisejä joi ta nykyinen bändi ei ole soittanut kuin sellaisiakin joita Monroe ei ole esittänyt keikoilla koskaan. – Pari vuotta sitten sain vinkin, että Universalin varastolla oli Hanoinau hoja. – Levy on täynnä hyviä biise jä, mutta Pete Wooliscroft mik sasi sen päin helvettiä, pahim malla mahdollisella tavalla. Synttärisankari yllätettiin lukuisten ar tistien videotervehdyksin. Eihän me silloin tajuttu, että vahingon voisi vielä korjata. He sanovat kyynisesti, etteivät koskaan halunneet kaan olla isoja. Soitin Valtasen Kimmolle (Suo men Universalin toimitusjohtaja), että mahtaako sieltä löytyä Oriental Beat. Näitä kulttibändejähän on, suuria sta roja paikallisessa baarissa. Monroe ja McCoy eivät olleet ol leet paljoakaan tekemisissä yli kymme neen vuoteen. Meillä on niin hieno yhteinen perintö, että olisihan se älytöntä, jos emme pystyisi tulemaan toimeen. – I Live Too Fast To Die Young biisin synnyttyä mul le valkeni, että hei, nimihän kuvaa mua. SURU SARKASMIN TAKANA ”And they’re all coming out tonight / Everyone who’s ever been nobody.” I Live Too Fast To Die Youngin kolmas single Everybody’s Nobody soi temaatti sesti olennaisena, kuin hymninä kohta lon kolhimille. Jokainen meistä on ollut nobody. Solisti lauloi Everybody’s Nobodyn ensin sarkastisella otteella, mutta huo masi sitten, että sanoi tuksesta löytyy jaettu, surumielinen taso. Tuo Hanoivaikutteinen bändi oli 80luvulla matkalla maineeseen, mutta ei kasvanut koskaan kauhean isoksi. Siitä keskiosastahan tuli yksi lempikohdista ni levyllä! Siinä on puolen sävelaskeleen lasku huuli harppusoolon jälkeen ja pari muuta makeaa käännettä. – Teksteissä on oltava sisältöä, pin nallista hölynpölyä en pysty laula maan. – Meitä kysyttiin yhteiskeikalle yhden bändin kanssa, nimeä en viitsi nyt mai nita. – Olin jo säveltänyt bii sin keskiosan ja lähetin sen Richille kitarasooloa var ten. Jones vakuutteli, että yhteiskeikka ve täisi yleisöä. – Ja entäs säkeet ”Just when you think you got it made / You get caught in the net”! Miten mä tuolloin jo ennus tin internetin, Monroe virnistää. ”Teksteissä on oltava sisältöä, pinnallista hölynpölyä en pysty laulamaan. Tämän uuden miksauk sen myötä jengi kuulee, miten hienoja, mielettömiä teoksia Andy sä velsi jo parikymppisenä. – Ja Andylla oli hyviä pointteja! Muun muassa Sweet Home Suburbiassa hän halusi nostaa bassorumpua, sehän pi tää biisin rytmin yllä. Aluksi Monroe ja Yaffa miksasivat le vyä Petri Majurin kanssa. Joskus biisit tulevat vanhetessaan uusin tavoin ajankohtaisiksi.”. Tähän Tiikerin vuoteen mahtuu monta juhlan aihetta, keskeisenä 60vuotisjuhlakonsertti Hel singin jäähallissa 23. Tokan säkeistön viimeinen lause on ”Until it hits you and you’re un der my wheels.” MONTA SYYTÄ JUHLAAN Kiinalaisen horoskoopin mukaan vie tämme Tiikerin vuotta. Mitään ei äänitetty uusiksi, mutta muutamia nau hoilta löytyneitä vaihtoehtoisia laulu raitoja – Monroen mielestä paljon pa rempia kuin Wooliscroftin valitsemat – hyödynnettiin. Kun Guns ’N Roses uudelleen julkaisi Hanoi Rocksin tuotannon Uzi Suicide levyyhtiöllään 1989, syntyi idea Oriental Beatin uudel leenmiksauksesta. Kaikki diggasivat, mutta Andy halusi vielä korjailla jotain. Parin päi vän sisällä biisi sai soolonsa, yhdellä otolla äänitetyn. Viisikymppisiään Monroe juhli Ruis rockin Rantalavalla kesällä 2012. Ja biisin ”We’ve got new kinds of disease” säe viittasi AIDSiin, mutta osuu myös koronapandemiaan. – Miksaukset lähetettiin kuunnelta vaksi Nasselle, Andylle ja Gyp Casinol le. No Guilt taas kumpuaa George Floydin tragediasta ja Yhdysvaltain oikeusjärjestelmän epäkohdista, jotka mahdollistavat, etteivät rikokseen syyllistyneet virka vallan edustajat joudu vastuuseen teoistaan. Ideansa se sai jo aiemmin Monroen ja Jonesin sähköpostikeskus telusta, joka liittyi mahdolliseen tule vaan Lontoonkeikkaan. Mutta Johanna levymerkin Atte Blom kertoi suru uutisen: moniraitanauhat olivat hä vinneet. Yllätysvieraita nähdään myös Jäähal lissa. Hän lähetti mulle so vitusideansa ja kirjoitti, että kuuntele ja nuku yön yli, kerro vasta aa mulla onko tämä liian ufo. Demolition 23 albumi julkaistaan remasteroitu na, ensimmäistä kertaa vinyylinä ja muutaman bonusdemon kera. Niin vietimme myös 1962, jolloin Matti Fagerholm ali as Michael Monroe syntyi kesäkuun seitsemäntenätoista. Mutta ehkä heidän on vain pakko sanoa niin. Syksyllä saa uusintajulkaisunsa kak si Monroen uran klassikkoa. – Sen hiffattuani lauloin biisin uudel leen, uudella asenteella, en enää niin pilkallisesti. Nimikappaletta äänitettäes sä Monroe mietti, että biisi kai paisi kitarasooloonsa Saul Hud sonin alias Slashin kädenjälkeä. Alice Cooper nyökkäystä löytyy nimibii sistäkin. Everybody’s Nobody syntyi kesällä 2019 Turussa, yhtyeen Suomenkeikkojen yhteydessä. – Sanoin, että mennään kimpassa stu dioon niin voit kertoa, mikä miksauk sessa on vielä vikana. Nasta nähdä, mitä jengi diggaa biisivalinnoista. Oli sinpa tiennyt silloin, minkä tie dän nyt. Me kuultiin levyn ontot soundit aikoi naan ekaa kertaa, kun se oli jo präs sätty vinyylille. Vuosikymmeniä Hanoimiehistö luuli, että Oriental Beat oli tuomittu surkeisiin soundeihinsa. Monroe viestitti Guns N’ Roses kitaristille, olisiko tällä yhden soolon verran aikaa. Löytyi! Lokakuussa päivänvalon näkee The 21st Century Edition: The Real Mix. Monroe päätti soittaa McCoylle. Lavalla nähtiin yllätysvieraita ja kuultiin Mon roe laulamassa ensimmäistä kertaa suo meksi, Missä muruseni on dueton Jenni Vartiaisen kanssa Johannavaimolleen. Monroe muisti paitsi yhtyeen myös Lontoon heroiinihuuruisen skenen hän nystelijöineen, ”London liggerseineen”. – Vastasin: ”In that case all the Lon don liggers, all the hangers on, everybo dy who’s ever been nobody is gonna be there – except without the smack!” Rich totesi, että tuostahan saisi biisin, Mon roe nauraa. Mieti vaikka Not Fakin’ It levyn biisiä Man With No Eyes ja tätä yhtä hullua diktaattoria. Valosuunnittelusta vastaa palkit tu valosuunnittelija Mikki Kunttu, van noutunut Hanoifani, jonka elämän bii sin Million Miles Away Monroe vieraili laulamassa Ylen Elämäni biisi ohjel massa
Tuoreimman Yol-albumin koneellisuus on livenä korvattu orgaanisemmalla otteella. Taas kerran nähtiin, että kun van haa perinnettä käsitellään modernil la mutta syvällä näkemyksellä, aika kausien monitasoista synteesiä on vaikea vastustaa. klo 19 NELLI MATULA La 10.12. klo 19 VERNERI POHJOLA QUARTET La 15.10. klo 19 J. klo 19 IISA Pe 16.9. klo 19 IRINA www.espoonkulttuurikeskus.fi Kulttuuriaukio 2, Espoo, Tapiola La 29.10. Turkkilaisten kansanlaulujen upei den melodioiden vankasti psykedee linen ja funky käsittely paljastui lyö mättömäksi yhdistelmäksi. klo 19 ARTTU WISKARI Ke 19.10. — No joo, niinpä kai, vaikka ei me olla ensimmäisiä, jotka niin tekee. Varma konsepti Ensi ajatukseni teitä seuratessani oli, että tavallaan konseptinne — vanho jen turkkilaislaulujen psykedeelinen ja funky käsittely — on idioottivarma. klo 19 TIMO LASSY FEAT. Aikakausien monitasoinen synteesi Sidewaysissa yleisön lumonnut Alt?n Gün tuo vanhan anatolialaisen kansanmusiikin nykyaikaan funkysti ja psykedeelisesti. klo 19 ARPPA Ke 2.11. klo 19 NEØV Pe 4.11. Luul tavasti meidän menestystä, mitä me ei todellakaan osattu ennakoi da, siivittää hyvä ajoitus. klo 19 MIKE STERN BAND Pe 16.9. Onneksi homma saatiin, melkoisen säädön jälkeen, hoidettua pari päivää myö hemmin puhelimitse. klo 19 PAMBIKALLIO + SEPIKKA (SOOLO) La 17.9. klo 19 JARKKO MARTIKAINEN To 22.9. Miten sillä voisikaan epäonnistua. klo 19 TIMO LASSY TRIO To 15.9. JOYCE ELAINE YUILLE To 3.11. Nyt kuunnellaan mieluusti musaa, jo ka on jotenkin eksoottista, mutta samalla psykedeelistä, funkyä ja jotenkin popahtavasti helposti lä hestyttävää, pohdiskelee pehme ällä äänellä kohteliaasti puhuva Verhulst. Muita on ollut ennen meitä. klo 19 DON JOHNSON BIG BAND Pe 30.9. K u v a: Ja n et ta V er h ei j K u v a: To m i P al sa K u v a: To m i P al sa Ke 14.9. klo 19 YONA (TRIO) To 22.9. klo 19 SAMAE KOSKINEN Ke 12.10. KARJALAINEN SOULAVARIS -KONSERTTISALIKIERTUE. Alun perin haastattelun piti ta pahtua kasvokkain ennen keikkaa, mutta bändi perui session. klo 19 KANERVA Pe 21.10. Teksti: Jussi Niemi K esäkuussa Helsingin jäähallin ympäristössä järjestetyn Side waysfestivaalin päätöspäivän huipensi hollantilaisturkkilainen Alt?n Gün, joka näytti lumoavan pe rusteellisesti koko runsaan yleisön. klo 19.30 HAPPORADIO Pe 23.9. klo 19 VÄRTTINÄ: OI DAI -JUHLAKIERTUE To 13.10. Turkkilaisten kansanlaulujen melodiat ja psykedelia ovat lyömätön yhdistelmä. 32 SOUNDI Haastateltavana on yhtyeen pe rustajajohtaja, hollantilainen basisti Jasper Verhulst. Pitkä tukkainen miesvokalisti Erdinç Ece vit Y?ld?z soitti paljon ja hienosti pit käkaulaista ba?lamakielisoitinta, mutta irrotteli myös syntikalla hy vinkin kosmisesti. Itselleni tuli teidän sukulais sieluna mieleen joskus livenä Hollantilais-turkkilainen Altin Gün hurmasi runsaslukuisen yleisönsä tänä kesänä Sideways-festivaaleilla
klo 19 TIMO LASSY FEAT. He ovat kasvaneet niiden tahdissa. klo 19 KANERVA Pe 21.10. klo 19 NEØV Pe 4.11. Meillä oli indone sialaistaustainen perkussionisti, mutta hän lähti bändistä. Lähinnä tekstit ja osia melodioista on ennallaan. Sen saneli lähinnä korona. Musiikki on kuitenkin turkkilaista, tai siis biisit, jotka me sitten tulkitsemme omalla tavallamme. Livenä teillä oli mahtavan rouhea meininki, mutta Yol-albumilla (2021) on muutama aika koneellinen biisi. — Ei. KARJALAINEN SOULAVARIS -KONSERTTISALIKIERTUE Ne?et Erta. — Baba Zula on jo hyvin vanha bändi, meitä kokeellisempi. Toki sitten on tullut paljon muitakin vaikutteita: elektronista musiikkia, brasilialaista musiikkia, dubia, kaikenlaista monelta eri vuosikymmeneltä. klo 19 JARKKO MARTIKAINEN To 22.9. klo 19 TIMO LASSY TRIO To 15.9. Sitä paitsi, viime kädessä musa on kuin rakkaus: sitä ei voi omistaa ja se menee minne huvittaa. Se on kuitenkin oikea albumi, eikä sen biisejä ole muilla levyillä. — Me ollaan käyty siellä viisi, kuusi kertaa, ja keikat on lähes aina myyty loppuun, joten kyllä he tuntuvat tykkäävän. On meillä muutamia täysin omiakin biisejä, kakkosja nelosalbumeilla. Me emme tienaa siitä mitään, kaikki tuotto menee luonnonsuojeluun. Loput ovat hollantilaisia. Olen nähnyt sen pari kertaa livenä ja pidin sitä tosi coolina, mutta toisaalta en juurikaan ole kuunnellut sitä kotona, joten en sanoisi Baba Zulan juurikaan vaikuttaneen meihin. Varmaan niitäkin löytyy, ehkä netistä, koska siellä vihataan ahkerasti kaikkea. Ei tarvinnut käydä läpi valtavaa ihmismäärää. klo 19 IISA Pe 16.9. Anatolialaisella folkilla viitataan Istanbulin ja lähiympäristön musaan, joka kukoisti erityisesti 70-luvulla. — Joo. klo 19 VERNERI POHJOLA QUARTET La 15.10. Miten siellä suhtaudutaan teihin. klo 19 DON JOHNSON BIG BAND Pe 30.9. näkemäni Baba Zula. klo 19 ARPPA Ke 2.11. Seuraava levy tulee olemaan täysin oikeasti soitettua kamaa.. klo 19 PAMBIKALLIO + SEPIKKA (SOOLO) La 17.9. Se tehtiin luonnonsuojelujärjestöjen tukemiseksi. Kuinka perinteistä teidän lainamateriaali on. Sinäkin olet täysin hollantilainen. klo 19 J. Tehän ette varsinaisesti olekaan turkkilainen bändi, vaikka teidät sellaiseksi mielle tään. — Olet oikeassa, mutta tietysti on oikeita ja vääriä tapoja omaksua juttuja. Innostuin levystä ja aloin kuunnella muitakin turkkilaisia. Koko musiikki skenehän perustuu sille, että yksi kulttuuri tai kulttuurit on innostuneet toisten kulttuurien musiikista. Onko bändi vaikuttanut teihin. Minusta se on suurta rikkautta. Olin tosi onnekas: oikeat tyypit löytyivät heti. Onko se uusi suunta. Luulin, että teillä on vain kolme albumia. Kuinka suosittuja olette Turkissa. ja Â??k Veysel alkoivat itse tehdä 50-, 60ja 70-luvuilla. klo 19 ARTTU WISKARI Ke 19.10. — Naapurustossani Amsterdamissa asui paljon turkkilaisia, ja noin 10 vuotta sitten, kun soitin Jacco Gardnerin bändissä, kuulin yhden uusintajulkaisun Selda Ba?canilta. Panin kyselyjä Facebookiin, ja pari ihmistä tunsin ennestään Damin musaskenestä. Se innoitti tämän bändin perustamisen. — Kyllä ne on vanhoja kansanlauluja, monista ei edes tunneta tekijää, mutta meillä on myös biisejä, joita turkkilaiset folk-muusikot, kuten Ke 14.9. Isoin vaikute meille on ylipäätään 70-luvun anatolialainen folk rock. — Turkki on iso maa ja eri alueilla on erilaiset musiikkiperinteet, kielikin vaihtelee. — Tavallaan onkin, neljäs on vain Bandcampissa. klo 19 YONA (TRIO) To 22.9. Bändin toinen turkkilaisjäsen Erdinç on syntynyt ja kasvanut Hollannissa, vanhemmat ovat Turkista. Lähes kaikki meistä ovat syntyneet Hollannissa. klo 19 SAMAE KOSKINEN Ke 12.10. klo 19 IRINA www.espoonkulttuurikeskus.fi Kulttuuriaukio 2, Espoo, Tapiola La 29.10. — Ei. klo 19 VÄRTTINÄ: OI DAI -JUHLAKIERTUE To 13.10. Ainoastaan laulaja Merve (Da?demir) on kasvanut Istanbulissa. Toisaalta me ollaan esiinnytty lähinnä Istanbulissa ja maa on iso… Oikeat tyypit löytyivät heti Nythän puhutaan paljon kulttuurisesta omimisesta. Joskus joku porukka omaksuu toisesta kulttuurista osia pelkästään omaksi hyödykseen. Törmäättekö tyyppeihin, jotka syyttävät teitä siitä. klo 19.30 HAPPORADIO Pe 23.9. klo 19 NELLI MATULA La 10.12. JOYCE ELAINE YUILLE To 3.11. On vaikea kuvitella meitä syytettävän kulttuurivarkaudesta, koska molemmat laulajat on turkki laisia, laulavat turkiksi ja biisit ovat heidän omaa kulttuuri perimää. Osaatko kiteyttää, miten anatolialainen musiikki eroaa muusta turkkilaisesta musasta. Jos kuulisit ne alkuperäiset, niin meidän versiot poikkeavat niistä paljon. Sitten halusin soittaa sitä musaa. klo 19 MIKE STERN BAND Pe 16.9
Parikymppisen sisäinen rauha K u v a: P ie ta ri P u ro v aa ra. Teksti: Aki Nuopponen 34 SOUNDI 20 vuotta ja kolme levytrilogiaa ovat johdattaneet Scandinavian Music Groupin taitekohtaan. Yhtyeen Ikuinen ystävä -albumi syntyi Terhi Kokkosen ja Joel Melasniemen kertoman mukaan niin syvässä tekemisen rauhassa, että siitä tuli yhtyeen vapautunein levytys
Musta on tuntunut, että me vaan ajaudutaan tekemään asioita yhdessä uudelleen ja uudelleen! PIENIÄ TYÖVOITTOJA Melasniemi sanoo, ettei Scandinavian Music Groupin oma ääni löytynyt vielä Onnelliset kohtaa -debyytillä (2002) ja Kokkonen lisää nopeasti, että oikeastaan vielä Nimikirjaimet -levykin (2004) oli tietyllä tavalla tarpeellista etsikkoaikaa. – Nyt kun tätä katsoo, niin tuntuuhan siitä olevan ikuisuus. – Jos mä mietin tuota aikakautta, niin mulle bändin olemassaolo ja luonne tuntuu nyt jälkikäteen olleen tuossa Scandinavian Music Group on näyttäy tynyt itsevarmana bändinä, joka tietää mitä tekee. Tässä me vaan ollaan, että olisihan se ihan kiva, jos edes joku tykkäisi. Nyt on rock-bändi! Nyt ei ole torvia! Nyt ei ole kuorosovituksia! Nyt on nämä neljä kaveria, jotka soittaa kitaraa, bassoa, rumpuja ja laulaa. sisti Oskari Halsti sanoi, että me ollaan ilmeisesti oltu tosi keskittyneitä siihen mitä tehdään ja meillä on takana pitkä ja määrätietoinen ura. Nämä ajat tuntuvat yhtä etäisiltä kuin Ultra Bra -ajatkin. Sen jälkeen on perustettu perheet, tehty yhdeksän levyä ja vaikka mitä. – Tässä taannoin meidän nykyinen baT erhi Kokkonen ja Joel Melasniemi katselevat silmät pyöreinä Soundin numeroa 9/2002, josta on avattuna ihan tietty aukeama heidän eteensä helsinkiläisen Cafe Roasbergin pöydälle. ”Elokuun yö sopii tälle levylle täydellisesti, joten levy taitaa ilmestyä aika hyvään aikaan.”. Se oli sellaista hörhelöiden karsimista ja jotenkin haluttiin palata sieltä ison orkesterin massiivisuudesta maan pinnalle. Kaksikko näkee lehdessä itsensä uransa alussa, ihka ensimmäisessä Scandinavian Music Group haastattelussa, josta on jutunteon hetkillä kulunut aikaa melko tarkalleen 20 vuotta. Tosi asiassa jäsenet koke vat musiikinteon hetkessä elämisenä vailla vuosien mittai sia suuria urasuunni telmia. Meillä taisi olla ikää jossain 25 vuoden ympärillä. – Me varmasti haluttiin tehdä asioita niin eri tavalla Ultra Brahan verrattuna kuin mahdollista. SOUNDI 35 vaiheessa aika reaktiivista suhteessa Ultra Brahan, eikä jonkin stoorin alulta, Melasniemi pohtii ja lisää, ettei oikeastaan näe levyn promokuvissa nupullaan olevaa nykyistä bändiään, vaan eräänlaisen vastareaktion 90-luvun lopun tapahtumille. – Nyökkäilin että ”juu tottakai” ja yritin olla esikuvana nuoremmalle muusikolle, mutta samalla nauroin mielessäni, koska me ei olla koskaan mietitty bändiä uran kannalta tai haluttu tehdä SMG:sta elämän mittaista juttua. – Monella tavalla SMG on pysynyt tähän päivään saakka eräänlaisena hetkessä askartelemisena, Kokkonen sanoo. Kokkonen puolestaan arvuuttelee, ettei bändiä ohjattu edes tuolloin esimerkiksi levy-yhtiön toimesta mihinkään tiettyyn suuntaan, eikä bändillä itselläänkään ollut mitään suurta suunnitelmaa, vaikka kaikki saattoi siltä vaikuttaakin. – En mä millään muista tätä haastattelua enää, Kokkonen hymyilee epäuskoisesti ja ilmoittaa kuin kuluneita vuosikymmeniä alleviivatakseen laittavansa nyt tätinä silmälasit päähän ja lukevansa pätkän jutun alusta. – Hölmö rakkaus, ylpeä sydän (2006) -levyllä alkoivat kukkia ne asiat, jotka ovat kehittyneet meidän omaksi soundiksi, laulaja hymyilee ja vilkaisee vasta päätään nyökkäilevää Melasniemeä
Tämä on taannut bändille mahdollisuudet kiertää sekä intiimeillä klubeilla, että suurten yleisöjen edessä isoilla festareilla. Ei kai siinä voinut kuin nyökkäillä, että juu juu, tottakai näin oli tarkoituskin! – Samana vuonna Rumba nosti vuosiäänestyksissä meidät korokkeelle tittelin ”Vuoden työvoitto” alla, Kokkonen lisää. 36 SOUNDI SOUNDI 37 36 SOUNDI – Musta tuntuu, että Hölmö rakkaus oli se levy, jolla puristettiin kaikkein eniten ulos jotain ihan tiettyä, kitaristi pohtii ääneen ja lisää, että Scandina vian Music Groupin tekeminen on muuttunut aina vain rennommaksi. – Siihen aikaan levyarvioita oli joka paikassa ja keräsin meidän Myspaceen eri arvioiden pisteitä, Melasniemi jatkaa. – Muistan kun oli paljon 9/10, 4/5 ja 5/5 arvioita, ja niissä meitä verrattiin Fleetwood Maciin ja Steely Daniin, enkä tiennyt kummastakaan yhtään mitään. – Nimikirjaimet-levyn kohdalla tein intohimoisesti just sellaisen alternative rock -levyn kuin halusin ja sitten huoma sin, ettei ihmisiä kauheasti kiinnostakaan se mun At The Drive-Intai Sonic Youth -rakkaus. 2000-luvun puolivälin jälkeen Scandinavian Music Group teki uskonloikan, joka määrittää bändiä tänäkin päivänä. Albumi oli nahanluonti orgaanista soundia kohti sekä avoin päätös muuttaa bändin suuntaa radikaalisti jos siltä tuntui. – Toimituksesta soitettiin mulle, että arvaanko mistä tämä maininta tuli. -albumin myötä. Musiikin, joka oli paperilla melkoisen epäseksikästä, ja joka silti tunteikkaiden kappaleiden ansiosta kosketti ihmisiä. (2007) ja Palatkaa Pariisiin (2009) veivät Scandinavian Music Groupin suuremmillekin lavoille ja oli suorastaan huimaa, miten moni ihminen löysi bändin banjoilla ja pedal steeleilla kyllästetyn countryn ja folkin. Tämä kokoluokka on ollut siinä mielessä tosi armollinen, ja ollaan saatu kaikki nämä vuodet tehdä ihan mitä halutaan. Samalla bändille on taattu työrauha, kun sen jäsenistä ei ole tullut sellaisia julkisuuden hahmoja kuin mitä vielä askeleen verran isomman bändin myötä Kokkosen ja Melasniemen kaltaisista karismaattisista taiteilijoista olisi voinut tulla. TASAPAINOISESSA VAPAUDESSA Jos koko Scandinavian Music Groupin historiaa pyörittelee, bändi kasvoi jo 2000-luvulla täydelliseen kokoluokkaan. – Laila ei edes myynyt aluksi mitenkään tosi paljon, vaan se lähti menemään vasta kun tehtiin kiertueita, Kokkonen muistelee ja sanoo sitten, että bändi voitti yleisön puolelleen nimenomaan keikoillaan. Sanoin samantien, että tämä on varmaan just siitä, että tehtiin niin paljon keikkoja, että voitettiin ihmisiä puolellemme keikka ja kuulija kerrallaan. – Ollaan voitu kaikessa rauhassa pitää taukoa takavasemmalla ja pidetty joskus pitkiäkin pausseja, eikä kukaan ole huomannut mitään. Se olisi voinut hyvin jatkaa Hölmö Rakkaus, ylpeä sydän -levyn suuren suosion saaneella tyylillä, mutta toisin kävi. Yhtye olisi jo monta kertaa voinut täysin riskittömästi taata jatkuvuutensa, tai jopa kasvun, pitämällä kiinni tietystä tyylistä ja tarjoamalla yleisölle lisää saTerhi Kokkosen nuorempi sisar Pauliina liittyi mukaan yhtyeen riveihin Missä olet Laila. Missä olet Laila. K u v a: Jo el M el as n ie m i. – Hölmö rakkaus sen sijaan oli meidän kunnianhimoinen pop/rock-levy ja tarkoin harkittu nippu niin iskeväksi puristettua poppia, että sen jälkeen saavutettiin se itsevarmuus, että voidaan tehdä ihan mitä halutaan. – Siinä on kieltämättä se hyvä puoli, että kun me ei olla koskaan oltu siellä ihan huipulla, niin ne pitkäikäisen bändin uraan väistämättömyyksinä kuuluvat laskutkin ovat olleet tosi loivia, Kokkonen summaa. Se on saanut levyttää suurelle levyyhtiölle (aluksi BMG, myöhemmin Sony), mutta on voinut myös pitää kiinni taiteellisesta vapaudestaan ja tehdä tavallaan epäkaupallista musiikkia, joka on kuitenkin aina löytänyt kuulijat
36 SOUNDI SOUNDI 37 maa. Terhi Kokkonen ja Joel Melasniemi ovat olleet samassa bändissä jo Ultra Brasta lähtien. Sen sijaan Scandinavian Music Groupilla on ollut useitakin luovia kausia, joissa se on muuttanut tyyliään paljon pohtimatta sitä, että vaarannetaanko sillä koko monihenkisen bändin tulevaisuus. – Mun esikoisromaani on aika... Keskinäinen musiikintekosuhde tekee heidän teksteistään ja sävellyksistäään Scandinavian Music Groupia. AC/ DC julkaisee uudet AC/DC-lyriikat siinä missä David Bowie julkaisi uuden taiteilijan, mutta SMG ei ole oikeastaan koskaan istunut kumpaankaan äärilaitaan. Rakkaus, viha ja kaikki muut tuntemukset ovat sellaisia, joista voi kirjoittaa niin monesta kulmasta, ja nyt palattiin lämmön puolelle. – Mitä pidemmälle tekoprosessi eteni, sen enemmän Terhikin kirjoitti tekstejä alkuperäisiin lähtökohtiin nähden tavallaan sen saman peilin eri puolelta eli sen kostavan maailman sijaan lämpöä hakevalta puolelta. Paljon yksinäisempää ja raskaampaa, ja romaanin kirjoittamisen jälkeen oli taas ihanaa palata hetkeksi SMG:n syliin. – Mullahan ei ole ollut pitkään aikaan mitään käsitystä, mikä voisi olla se meidän kohdeyleisö, Kokkonen naurahtaa. Keskinäinen kipinöinti on olennaista parhaaseen lopputulokseen päätymiseen. – Ainakin se on menetetty monta kertaa, Melasniemi myhäilee itseironisesti bänditoverinsa toteamukselle ja sanoo, että bändi on monta kertaa onnistunut murtautumaan valtavirrasta marginaaliin ja takaisin. Melasniemi sanoo saman ajatuksen tarttuneen myös säveltämiseen jo varhaisessa vaiheessa levyn tekoa. – Kirjan jälkeen halusin tehdä kauniin ja lämpimän asian tähän maailmaan. Folkimpien levyjen jälkeen bändi loikkasi hyvinkin synteettiseen ja dystooppiseen soundiin Terminal 2 -albumilla (2013) ja edellisen levykolmikon luonnonläheisestä orgaanisuudesta ei jäänyt juuri mitään jäljelle. – Kirjan tekeminen on tosi erilaista verrattuna bändin kanssa toimimiseen. En halunnut kuvitella mitään pimeää, vaan halusin lähteä kohti valoa. – Toisaalta AC/DC on tehnyt siitäkin taidetta, että silloin tällöin julkaistaan muutamat uudet sanat, mutta se musa pysyy onneksi aina samanlaisena. Nyt tuntui, etten halunnut levylle enää kylmyyttä ja dystopiaa. Kitaristi kertoo, että yksi ajatus albumilla oli se, että sen pitää liittyä kaikkeen siihen, mitä bändi on aiemmin Toistensa tuottajat. viileähkö verrattuna SMG:n materiaaliin, Kokkonen sanoo. – Vähemmän SMG-faneilta on silti mielen notkeutta vaadittu kuin vaikkapa David Bowie -faneilta muinoin, ja meidän kohdalla se muutos ei ole ollut mikään ihan tietynlainen vakio tai toimintatapa. KYLMÄSTÄ LÄMPIMÄÄN Kahden tuoreimman Scandinavian Music Group -albumin välillä ehti kulua aikaa peräti seitsemän vuotta, mutta tämä ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, että luovat ihmiset kuten Kokkonen ja Melasniemi olisivat olleet toimeettomia. – Meidän kohdalla kyse on ollut jonkinlaisesta ihan terveellisestä kyllästymisestä omaan tekemiseen, minkä jälkeen on halunnut tuulettaa soundia ja innostua sen myötä kirjoittamisesta uudella palolla, Kokkonen kiteyttää hymyillen. Oli ihanaa lähteä tekemään musiikkia yhdessä Joelin kanssa ja olla taas kauniin musiikin äärellä. Matkan varrelle mahtui niin Kokkosen Rajamaa-esikoisromaania kuin Ultra Bran paluukiertuettakin. – Jos ajattelen nyt uusimpia tekstejäni, niin kirjani osoittautui ikään kuin jatkeeksi sille maailmalle, mitä olin tekstittänyt Terminal 2ja Babel -albumeille. K u v a: Ju k k a N y k än en. – Jos pyörittelen sitä meidän trilogia-ajattelua, jossa Terminal 2 ja Babel olivat yhden kolmikon kaksi eri osaa, olisi sen kolmannenkin osan pitänyt viihtyä enemmän dystooppisessa ja vähän post-apokalyptisessä tunnelmassa, mutta eihän Ikuinen ystävä pidä sisällään tätä maailmaa kuin korkeintaan häivähdyksen Clemensia-kappaleessa. Yksin siihen ei kumpikaan kykene
Kappale on nyt tavallaan sama, mutta sävyltään eri. – Levy tuntuu sellaiselta, kun yöt on jo pimeitä siinä kesän ja syksyn välisessä oudossa tilassa. tehnyt, ja samaan aikaan sen pitää olla ”post” kaikkea, mitä bändi on ikinä tehnyt. – Ja mähän oon jopa tehnyt countrya Lili & Lunan kanssa, jossa on vieläpä kaksi naislaulajaa ja hekin ovat sukua keskenään, eikä se kuulosta yhtään Scandinavian Music Groupilta, Melasniemi komppaa. – Laulu oli sellaista isoa kasarirokkia ja melkein valmis, mutta jokin siinä tekstissä ei vain viihtynytkään sävellyksessä ja Terhi oli monta kertaa maininnutkin asiasta. – Niin, sehän oli tavallaan aluksi ihan eri biisi. – Nykyinen tapamme äänittää lauluja akustisesti on kuin vastakohta aiemmalle. SMG:lle mulla ei ole housuja! – Sillon kun me tehdään SMG:ta yhdessä, Joel toimii tavallaan mun tuottajana, lukee mun sanoituksia, sanoo mielipiteitä ja itse taas toimin vastaavasti Joelin tuottajana, ja jossain siitä sopasta syntyy SMG:ta, Kokkonen jatkaa. Kun teen yksin asioita, se ei muistuta SMG:tä tai jos Joel tekee itsekseen countrya, ei sekään kuulosta SMG:ltä. TÄRKEITÄ LOKSAHTELUJA Levyltä löytyy myös kappale, jonka kanssa kaikki ei ollutkaan ihan niin vaivatonta ja jonka lopullinen luonne muuttui useampaan otteeseen ennen muotonsa saamista. – No, kyllä sä tiedät mikä se on, Kokkonen hihkaisee Melasniemelle tämän arvuutellessa levyn haastavinta sävellystä. – Se tuntui tosi ihanalta, kun levystä oli tullut niin pakottomasti ja orgaanisesti lempeä kokonaisuus. – Musta tuntuu, että oon puhunut usein vuosien varrella niin, etten mä oikeastaan edes ole laulaja, enkä tykkää laulaa ja en aina tajua miks teen tätä, mutta se on voinut olla jonkinlainen defenssi, joka hajosi nyt. Siltä, kun luonto on vähän liian runsasta ja tuoksuu vähän liikaa, kukat ovat jo lakastuneet ja tulee sellainen fiilis, että yleisön pitäisi kuunnella se näin. Ensin oli teksti eli käsi ja sille ommeltiin hanska eli kappale ja sitten vaihdettiinkin käsi sinne hanskaan, joka ei enää sopinutkaan ja eikun hanska uusiksi... ja niin edespäin, Melasniemi luonnehtii Ihmeen syntyä ja sanoo sitten, että se pohjautuu ison radiohitin kuuloiseen brucespringsteenmäiseen sävellykseen, joka sittemmin sävellettiin uutta tekstiä tukevaksi. Kokeiltiin muutamia kappaleita, joilla voisi saada rakennettua perus SMG:mäisen levyrakenteen, ja aika lopuksi todettiin, että ei... Elokuun yö sopii tälle levylle täydellisesti, joten levy taitaa ilmestyä aika hyvään aikaan. Nykyään isojen studioiden sijaan äänitämme laulut Joelin pienessä työtilassa. – Mä sanoisin niin, että SMG on sen ihmiset. Ihan toisenlainen loksahtaminen tapahtui Kokkoselle itselleen – laulajalle, joka ei ole aina kokenut olevansa laulaja. – Siinä projektissa oon ollut oikein country-housut jalassa ja tehnyt ihan country-countrya, kun taas SMG ei tee oikeastaan koskaan mitään noin määrätietoisella tarkoituksella. Tätä levyä tehdessä mä karjaisin ainakin kerran Joelille, että: ”Tajuaksä että mä rakastan laulamista!” – Kai mun piti elää tämän ikäiseksi asti, ennen kuin tajusin että laulaminen on mulle tärkeä asia, että mä tiedän millainen laulaja mä olen ja miks mä laulan siten kuin laulan. – Sitten me otettiin se teksti ja kolme päivää ennen dedistä Antti Lehtisen ja Terhin kanssa sävellettiin kaikki uusiksi tekstin ehdoilla. – Laulullisesti tämä on tärkein levy mitä olen tehnyt. Siellä onkin aika paljon sellaisia post-popin outoja rakenteita. Kokkonen sanoo albumin raukean tunnelman vahvistuneen vahvistumistaan, kun levy sai lopullista muotoaan. Lopulta Melasniemi keksii, että kyseessä on laulu nimeltä Ihme. – Sitten kun me lyödään ”tyhmät päämme” yhteen, siinä tapahtuu jotain, mikä kuulostaa SMG:lta. LUOVAA KITKAA Mutta mikä kaiken tämän jälkeen on Scandinavian Music Group. Uudella levyllä tehtiin tosi paljon asioita myös Joelin ja Antin kanssa kolmistaan, ja siinä mielessä se ihan alkuperäinen jengi sykkii siellä ytimessä jotenkin aina, Kokkonen pyörittelee ja kutsuu bändiä myös elämäntavaksi ja perheeksi, mutta vie sitten ajatusta vielä pidemmälle. tästä tulee todella raukea ja folk-levy, ei voi mitään. – Jossain vaiheessa kun mietin levyn biisijärjestystä ja vaihtelua sen menevyyden tai rauhallisuuden välillä, huomasin että tämähän on ihan tosi rauhallinen levy. Ensimmäistä kertaa ajattelin ihan selkä suorana, että olen laulaja. – Halusin olla vapaa käyttämään kaikkia keinoja, joita meidän pakista löytyy, Melasniemi sanoo. Sitten se teksti vaihdettiin, jatkettiin säveltämistä ja huomattiin, että nyt teksti on vielä parempi, mutta se istuu oikeastaan vielä huonommin siihen säveleen. Bändin kokoonpano on laajentunut sen elinkaaren aikana peräti seitsenhenkiseksi ja tyyli on muuttunut paljon, mutta soundi on aina säilyttänyt tunnistettavuutensa. Siinä mielessä me ollaan nimemme mukaisesti ryhmä. – Eikä pidä unohtaa myöskään Antin ”bullshit limiteriä”, Melasniemi nauraa ja viittaa bändin monilahjakkaan rumpalin tapaan olla eräänlainen Scandinavian Music Groupin sisäinen tuotta”Kyse on ollut jonkinlaisesta ihan terveellisestä kyllästymisestä omaan tekemiseen, minkä jälkeen on halunnut tuulettaa soundia ja innostua sen myötä kirjoittamisesta uudella palolla.”. – Emme siis ole nyt 80-lukulainen synapop-bändi, emmekä folk-yhtye, emmekä pop/rock-yhtye, vaan voidaan tehdä ihan mitä vain, mikä tuntuu oikealta. – Jos taas taiteellisesti ajattelee, niin Joelin sävellykset ja mun sanat ovat sellainen asia, joiden kohdatessa syntyy SMG:tä
K u v a: Jo el M el as n ie m i. Kaksikko katsahtaa toisiaan merkitsevästi ja naureskelevat sitten vuorotellen, kun molemmat kertovat siitä, ettei tämä mainittu Scandinavian Music Groupin soundi tai varsinkaan kokonaiset kappaleet synny aina ihan helposti. Näitä sitten muutellaan takaisin. ja, joka saa monet rönsyilyt pysymään hallinnassa. – Monta kertaa on käynyt niin, että oon poiminut sieltä ihan eri asioita keskeisiksi pointeiksi vaikkapa kertosäkeeseen kuin mitä Terhi oli tarkoittanut tai että koko sävy, jolla olen biisini kirjoittanut, onkin ihan vääränlainen. – Se on joskus tosi kauheaakin vääntämistä ja mehän riidellään välillä tosi paljon, Kokkonen nauraa päätään pudistellen. Vaikka se on välillä hirvittävän liekehtimisen tulos, on se lopputulema ollut jo parikymmentä vuotta kaikkien kipinöiden arvoista. – Siis mullahan on hauska tapa unohtaa todella nopeasti Terhin tekstejä käsitellessäni, että ne on ihan oikeasti Terhin tekstejä, ja sitten alan sovitella niitä ihan oman fiilikseni mukaan biiseihin, Melasniemi hekottelee. – Siinä joutuu koko ajan sen eteen, että mä hajoan lopullisesti ja aika monta kertaa oon huutanut päässäni, että ”Vittu mä hajoan! Tämä on viimeinen kerta kun teen ton kanssa mitään!” – Mutta tästä kipinöinnistä se lopullinen tuote aina jollain vimmalla puristuu
Teksti: Mirko Siikaluoma H elsingin Kulttuuritalo on toiminut vuosien varrella monien historiallisiksi muodostuneiden konserttien näyttämönä. Levottomuuden syy lienee ADHD, josta Harrison on ollut julkisuudessa hyvin avoin. Edes koronapandemia ei lannistanut Harrisonia: laulaja ei päässyt juurikaan kiertämään Weird!-albuminsa (2020) julkaisun tiimoilta, vaan suuntasi sen sijaan studioon, jossa syntyi alkusyksystä päivänvalon näkevä Yungbludkolmoslevy. Energia ei valehtele Yungblud alias Dominic Harrison on nousemassa aikansa supertähdeksi. K u v a: To m P al la n t 40 SOUNDI. Innokkaimmat olivat jopa yöpyneet Kulttuuritalon edustalla päästäkseen eturiviin. Vaikka Yungblud nähtäisiin lavalla tuhannen tai 10 000 ihmisen edessä, on Harrison haastattelutilanteessakin samaan tapaan välitön, suorapuheinen ja levoton sielu, mutta kaikkea muuta kuin itsekeskeinen. – Halusin nimetä tulevan albumini itseni mukaan koska tässä ajassa olen onnekas päästessäni tekemään edes kolmannen albumin – monet artistit ovat pinnalla hetken ja unohdettuja seuraavana. Rooliin kuuluu halu tavoittaa ja puhutella miljoonia ihmisiä. Kolmannen levyn kohdalla artisti voi näyttää koko ytimensä. Pohjois-Englannin Doncasterista lähtöisin olevan Yungbludin, ristimänimeltään Dominic Harrisonin, tähti on selvässä nousussa ja hänestä on tullut viime vuosien aikana yksi rockin kuumimmista nimistä muun muassa pop punkia, hiphopia sekä ysäri-brittipopia yhdistelevällä tyylillään. Keväällä Helsingin Kulttuuritalon liekkeihin saanut Yungblud jatkaa kolmannella albumillaan ilmaisunsa kehittämistä ja itselleen elintärkeistä asioista puhumista. Energian ja itseluottamuksen puutteesta tavoitteen täyttyminen ei ainakaan jää kiinni. Helatorstaina 2022 talon tarinaan kirjoitettiin taas uusi luku, kun etenkin Zsukupolven edustajista koostunut yleisö lauloi kappaleesta toiseen ja sanasta sanaan brittisensaatio Yungbludin mukana. Harrisonille Yungblud ei merkitse pelkästään häntä itseään, vaan yhteisöä, jonka hänen faninsa muodostavat
– Tämä albumi keskittyy paljon itsetutkiskeluun; aivan kuin katsoisin itseäni peiliin. Ehkä on parempi, että minulla on kysymyksiä.” SOUNDI 41. ”Soitamme kenet tahansa suohon” Hieman alle 1500 henkeä vetävä Kulttuuritalo oli Yungbludin kevään ja kesän 2022 kiertueen pienin venue. Kenet tahansa, sanoo itsevarmuutta uhkuva Harrison, joka esiintyi madridilaisen Mad Cool -festivaalin päälavalla ennen Metallicaa. – Usko pois, juhlimme yhtä kovaa kuin kuka tahansa ja soitamme kenet tahansa suohon. – Italiassa Milanossa soitimme 7000 hengelle. Se tarkoittaa vapautta ilmaista itseään. ”Energia ei valehtele” on motto, jonka mukaan Dominic Harrison elää. Syyskuun 2. Kun saan tunteen, pistän sen lasipurkkiin, laitan kannen päälle ja annan maailmalle. Minä en halua tehdä sellaista musiikkia. Kannustan kaikkia artisteja käyttämään julkisuutta puhuakseen näistä asioista. – Meidän täytyy taistella vääryyttä vastaan rakkaudella, sanoilla ja tiedolla, ja tehdä vihasta vähemmistö. Mietin tällä levyllä, miten voisin kirjoittaa asioista niin, että miljoonat ihmiset voisivat kokea näiden kappaleiden lohduttavan heitä, kun he käsittelevät omia traumojaan. Sitten toivotin heille hyvää yötä ja kävelin lavalta, Harrison tarinoi alleviivaten tunnelmiaan eleellä pään räjähtämisestä. – New wavessa oli läsnä iloinen surullisuuden tunnelma. Peilissä näen joukon ristiriitaisuuksia, mutta se ei haittaa, energian ja totuuden sekä hämmennystä. Yleismaailmallisen henkilökohtaista Osa Harrisonin vetovoimaa on myös hänen räiskyvä persoonallisuutensa, ja onkin luontevaa, että tulevan Yungblud-albumin eetos on olla ylpeä siitä, mitä on. Haluan julistaa ihmisille itseilmaisun kauneutta. Harrison on tunnettu myös suorapuheisista kannanotoista biiseissään, keikoilla ja sosiaalisessa mediassa. Harrison uskoo, että koronan peruuttamien kiertueiden aiheuttama halu päästä lavalle kuuluu nimikkoalbumilla junan lailla eteenpäin kulkevana energiana. Mitä rock’n’roll oikeastaan tarkoittaa. päivänä julkaistavalla nimikkoalbumillaan Yungblud esittelee itsestään aiempaa orgaanisemman, 1980-luvun brittiläisestä uudesta aallosta ammentavan puolen, jossa on vaikutteita muun muassa The Curesta, The Smithsistä ja Joy Divisionista. Kyynisyys saa jäädä Itsetutkiskelu on antanut uutta perspektiiviä Harrisonin musiikkiin sekä tapaan nähdä maailma. – Neljännestä levystä tulee aika psykedeelinen, Harrison vihjaa ja varoo puhumasta liikaa. Kirjoitin nämä kappaleet itsestäni, jotta joku muu voi sanoa ne samat asiat itselleen. Tulevaisuudessa Dominic Harrisonia ei nähdä todennäköisesti yhtä intiimeissä merkeissä. Harrison vaikuttaakin olevan eniten elossa päästessään kiertueelle. Kuluvan vuoden aikana hän on muun muassa vaatinut ihmisiä tukemaan sodan jalkoihin jääneitä ukrainalaisia, kritisoinut Yhdysvaltojen aborttipäätöksiä sekä maalannut Puolassa katua sateenkaaren värein osoittaakseen tukea maan LGBTQ+-yhteisölle. Koko yleisö lauloi sitä kanssani. Uudella albumillaan Harrison käsittelee muun muassa paniikkikohtauksia (Mad), toksista maskuliinisuutta (I Cry Too), itsemurhia, huumeita sekä sotien lopettamista. Hän nostaa esille singlenä julkaistun The Funeralin, joka lähtee hänen mielestään keikoilla aivan käsistä. Uskon, että tyylini on kääntynyt siihen suuntaan ja musiikissani on enemmän tunnetta. Ehkä on parempi, että minulla on kysymyksiä. Tämä on alusta loppuun tarina minusta ja olen vitun innoissani tästä. Rakastan sitä, koska minä olen vitun tunteellinen. The Man Who Sold The World, London Calling, Harrison luettelee kuuluisia kolmansia albumeja, joilla artisti määritteli itsensä uran alkuvaiheiden hakemisen jälkeen. – Välinpitämättömyys on ollut rock’n’rollissa jalustalla ja lähes sen määrittelevä arvo. Nyt näkökulmana on kyynisyyden sijasta välittäminen. Itsetutkiskelu kuuluu levyn lyriikoista, jotka usein henkilöityvät laulajaan itseensä: ”I’ve been dancing in my funeral”, ”I don’t want to feel sad today”, ”I wish I could let go of all the memories”. Halusin nimetä tämän albumin Yungbludiksi, koska mikään minussa ei ole koskaan aiemmin käynyt yhtä paljon järkeen. Se on helppo uskoa nähtyään, kuinka innoissaan hänen yleisönsä on keikoilla. Seuraava kappaleeni ei tule olemaan samanlainen: miksi tekisin saman asian uudestaan, koska se ei olisi aitoa. – Joka biisissä on raivoava syke, koska janosin päästä keikoille. Vaikka fanit ja trendit suosisivat Yungbludin pysähtymistä tiettyyn tyyliin, Harrisonille on selvää, ettei hän aio tehdä kahta samanlaista levyä. Tämä periaate kuuluu Yungbludin tuotannossa, joka on jo kolmanteen levyyn tultaessa hyvin monimuotoinen. – Olen kiertänyt maailman ympäri seitsemän kertaa, tavannut ihmisiä lukemattomista maista ja uskon, että viimein tiedän kuka olen. – Lyriikoissa on niin monta minää, jotta kuulija voi asettaa itsensä kappaleiden tarinoihin. Jos jokin musiikki tuntuu aidolta, hän julkaisee sen. Kevään aikana Harrison täytti suuria konserttisaleja Keski-Euroopassa ja kesän aikana puolestaan Yungblud tähditti muun muassa brittien legendaarista Glastonbury-festivaalia. Samaan hengenvetoon hän paljastaa, että neljännen levyn teko on jo pitkällä ja siitäkin tulee radikaalisti erilainen. Hän toivoo saman energian kantavan läpi koko albumin. Harrisonin unelmana on rakentaa Yungbludin musiikista monimuotoinen katalogi ja hän sanookin suoraan, ettei fanien kannata toivoa, että hän tekisi jotain samanlaista kuin aiemmilla julkaisuillaan. – Ihan sama mitä syntyy, luon kaikkea ja vitut siitä, mitä muut sanovat. – Suuri osa popmusiikista ei kerro mistään. Tässä vaiheessa elämääni minulla ei ole pakko olla vastauksia asioihin. Mielestäni se on perseestä. ”Tässä vaiheessa elämääni minulla ei ole pakko olla vastauksia asioihin. Halusin esittää Hope For Underrated Youthin ja lauloin sen ilman säestystä. – Tämä kolmas albumini on puolestaan ensimmäinen kokonaisvaltainen taideteokseni. – Yhteisömme on kasvanut niin nopeasti, että on ollut välillä hallitsematonta, Harrison sanoo. Harrison vaikuttaa nauttivan joka hetkestä ajaessaan tuhatpäisiä yleisöjä hurmokseen. Kiertueet ja keikat ovat Yungbludin sielun ydin, Harrison tiivistää korostaen jälleen Yungbludia yhteisönä itsensä sijaan. – Laulut ovat minulle tunteita. Kun kappaleet voi tulkita omien kokemuksiensa kautta, niistä voi tulla jotain itseään suurempaa. ”Vitut siitä, mitä muut sanovat” Tähänastisella urallaan Yungblud on käynyt läpi elektronisemman vaiheen debyyttilevyllään 21th Century Liability ja kurottanut siipiään David Bowie -henkiseen teatraalisuuteen Weird!kakkos albumillaan
ItäHollola Installaation jäsenet ovat komedian ystäviä. OMA BÄNDI, PARAS BÄNDI Itä-Hollola Installaation kolmas pitkäsoitto Velipuolet on hyppy ammattimaisempaan suuntaan.. Nykyisessä kvartetissa kuullaan Niemistön lisäksi rummuissa Tommi Kolsia, kitarassa ja koskettimissa Jussi Koski-Laulajaa sekä bassossa Severi Nurmista. Vuonna 2016 laulaja-lauluntekijä Robert Niemistön sooloprojektina aloittanut ja triona vuoteen 2020 asti soittanut Itä-Hollola Installaatio todistaa kolmannella pitkä soitollaan olevansa valmis yhä suuremmille lavoille. Teksti: Artturi Siromaa R obert Niemistö vastaa puhelimeen rauhallisesta Hollolasta. – Halusin jokaiselle nuotille tarkoituksen, Niemistö kuvailee syyskuun alussa ilmestyvän Velipuolet-albumin tekemistä. Kokoonpano koostuu vanhoista hollolalaisista ystävistä, luokkakavereista ja naapureista. Ystävykset ovat oppineet soittamaan yhdessä, mistä nimi Velipuolet juontuu. Se on viittaus yhtyeen jäsenten lempielokuvaan Stepbrothersiin. Nimellä on myös toinen merkitys
Suurin osa levyn kappaleista on äänitetty vuoden 2021 syksyllä. Kappaleet ovat äänitetty pääosin livenä. Sitä on tullut kuultua lapsesta saakka, joten se on ollut vähän alitajuinenkin vaikuttaja. Velipuolet on äänitetty Pekka Nisun ja Väinö Karjalaisen Kvark-studiolla, ja se on Nisun tuottama. Samaan hengenvetoon Niemistö kuitenkin toteaa, että omaan tekemiseen täytyy luottaa. – Pekan kanssa juteltiin paljon Manicsin ekasta levystä ja Gunnareista levyn soundin osalta. Neil Young oli Niemistölle ensimmäisiä laulaja-lauluntekijäesikuvia. Kitarassa täytyy olla chorus-efekti. Keikalla saattaa olla myös mukana perkussioita, joita vaihdellaan aika vapaasti, Niemistö kertoo. Olen aina ajatellut indien olevan sitä, että keikalla on hienot kengät ja hieno kauluspaita. – Jussi oli nähnyt jossain Pekan, joka oli itse kysellyt, olemmeko tekemässä levyä. 90-luvun brittipopin lisäksi Itä-Hollola Installaation musiikissa voi kuulla kaikuja suurista laulaja-lauluntekijöistä kuten Bob Dylanista ja Leonard Cohenista sekä vaikkapa Rolling Stonesista. Biisinkirjoitusprosessi levyn kappaleissa on ollut pitkä. Levyllä kuultavat soittimet ovat suurimmaksi osaksi Kvark-studion. – Haluaisin, että meitä pidettäisiin vakavasti otettavana bändinä. Sillä pyrin soittamaan niin paljon kuin mahdollista. Oma bändi on aina paras, se pitää muistaa! Itä-Hollola Installaatio ei halua olla pelkkä indiebändi muiden joukossa. Niemistö kertoo heidän haluavan ottaa seuraavalle levylle jonkun jutun Trailer Park Boysista. Minulla oli myös Musiikin edistämissäätiöltä lainassa vuoden 1948 Martinin D-28 -akustinen kitara, josta pidin todella paljon. – Kvarkilla on paljon Pekka Nisun ja J. – Minun ja Tommin isät ovat soittaneet samassa country-bändissä. Sinkkuna ilmestynyt Ufot laskeutuu on ainoa kappale, joka on jäänyt yli joltain toiselta levyltä. Itä-Hollola Installaatio ei soittanut juurikaan vuosina 2019–2020. Siinä mielessä soundien miettimiseen käytettiin enemmän aikaa. Tästä levyversiosta tuli melko erilainen siihen verrattuna. Levyn äänittämiseen on käytetty huomattavasti enemmän aikaa verrattuna ”Idareiden” edellisiin pitkäsoittoihin, jotka äänitettiin Niemistön mukaan parissa viikonlopussa. Siten hän valikoitui uusimman levyn tuottajaksi. Karjalaisen kitaroita ja vahvistimia, joita saa lainata äänityksiin. Niemistön mukaan uuden kokoonpanon myötä tekeminen on ammattimaistunut. Tein sanoituksista tarkoituksella yksinkertaisia, mutta samalla sellaisia, että niistä löytyisi syvyyttä. Tällä aikaa Niemistö teki kaksi pienelle huomiolle jäänyttä sooloalbumia sekä levyllisen kappaleita, jotka jäivät julkaisuilta yli. – Me yritettiin kerran äänittää tätä biisiä yhdelle ep:lle, mutta ei saatu sitä toimimaan. Mä koitin myös pitää kitaransoiton mahdollisimman yksinkertaisena, Niemistö kertoo. – Äänitimme vuoden 2021 tammikuussa pari biisiä, joista toinen (Sydän särjetään) julkaistiin ensimmäisenä sinkkuna. Minulle tulee hyvä fiilis, kun näen näitä ihmisiä. Niemistö lisää, että Velipuolet-albumiin soundiin vaikuttivat myös Teenage Fanclub ja Primal Scream. Kaupalliset odotukset uudesta levystä eivät ole kuitenkaan radiosoittoa ja keikkoja ihmeellisempiä. Robert Niemistön livesoundi koostuu Telecasterista, joka Niemistöllä on ollut 15-vuotiaasta saakka, Proco Ratja Boss SD-1 -säröpedaaleista sekä kaiusta. – Pekka Nisu olisi halunnut tehdä levyn meidän kanssamme jo ensimmäisen pitkäsoiton jälkeen, mutta meillä ei ollut rahaa, Niemistö muistelee. – Keskityin uuden levyn kappaleissa melodioihin ja kappaleiden tarttuvuuteen. – Mulle oli tärkeää, että kaikki levyllä olevat yksityiskohdat myös kuuluvat. Yhtyeen lauluntekijä Robert Niemistö tavoittelee musiikissaan yksinkertaisuutta ja syvyyttä. Halusin, että kappaleita pystyisi kuuntelemaan vaikka 50 vuoden päästäkin ja ajattelemaan, että nämähän ovat ihan hyviä biisejä. Mä en ole kiinnostunut millään tavalla tuosta indiehommasta vaan ajattelen meidän olevan pop/rockbändi. Levyn kitarat on pääosin soitettu putkivahvistimilla. Loput äänitettiin saman vuoden elo–marraskuussa useiden sessioiden aikana. Niillä me pääasiassa soitimme. Levylle on otettu vaikutteita jäsenten teinivuosien isoista bändeistä kuten Radioheadistä. Levyn viimeinen kappale Älä unohda mua on kirjoitettu studiossa. K u v a: K ri st ia n St ie rn cr eu tz. Halusin, että myös äänitysvaiheessa kappaleisiin voisi kokeilla erilaisia soundeja ja ratkaisuja. – Joskus mietin, olisivatko kappaleet parempia, jos joku muu laulaisi ne. Myös country on ollut iso vaikuttaja yhtyeen sisällä. – Tekemisestä on tullut rennompaa ja helpompaa. Uudella levyllä on kuultavissa selvä siirtyminen hifimpään suuntaan. Laulujen pitää kestää aikaa. Että antaisin ne vain jollekin muulle. – Seuraavasta levystä tulee vielä parempi. Kaikki bändin jäsenet ovat rakkaita ystäviä
Jos joku olisi tuolloin ilmoittanut Amon Amarthille, ettei bändi pääse palaamaan näihin tunnelmiin kahteen ja puoleen vuoteen, yksikään muusikko ei olisi uskonut kuulemaansa. Ongelmia ilmaantui myös tulevan levyn tuottajavalinnasta. KAKSIJAKOISIA TUNNELMIA Kun Amon Amarth joutui palaamaan kotisatamaan suunniteltua aikaisemmin, yhtyeen sisäinen tunnelma oli luonnollisesti hämmentynyt. Uskoakseni rakastamme sitä edelleen, vaikka alankin kieltämättä vähän unohtaa, millaista touhua se maailman kiertäminen oikein onkaan, nauraa Hegg. Dramaattiseksi ratkaisuksi osoittautui Judas Priest -kitaristi Richie Faulknerin sairauskohtaus. Esiintymisen jälkeen kylmä olut virtaa ja vilkas puheensorina täyttää takahuoneen. Pelkkä koronapandemia ei riittänyt vastoinkäymiseksi Amon Amarthille. Teksti: Timo Isoaho M aaliskuun puoliväli 2020. Muistan edelleen, miten pirun helpottunut olin avatessani kotitaloni oven Örebrossa! Äänessä on Amon Amarthin laulaja Johan Hegg, joka puhuu Soundin edustajalle Metal Blade -levy-yhtiön saksalaisesta toimistosta käsin. Seurasimme uusiksi mennyttä Viikinkejä vilisevällä melodisella death metalilla maailmanmaineeseen karauttaneella Amon Amarthilla on syytä juhlaan. ”Entisessä elämässä” vietimme tien päällä hyvin pitkiä aikoja, ja me todellakin rakastimme rundaamista. Meksikossa kello käy jo myöhäistä iltaa, ja ruotsalaisen Amon Amarthin räjähtävä konsertti Hell And Heaven -festivaalilla on päättynyt maineikkaaseen Twilight Of The Thunder God -finaaliin. 44 SOUNDI. Eletään kuluvan vuoden kesäkuun alkua. Yhtye nimittäin viettää kolmekymppisiä ja odotettu studioalbumi The Great Heathen Army on ilmestynyt. – Tuon Meksikon-vedon jälkeen emme ole nousseet lavalle kertaakaan, ja se tuntuu aivan käsittämättömältä. Ei, vaikka maailman ovet jo sulkeutuivatkin kovaa vauhtia koronaviruksen levitessä räjähdysmäisesti. Epätietoinen käymistila ei kuitenkaan kestänyt kovin kauan. – Pitkä matka Pohjois-Amerikan eteläosasta Ruotsiin sujui onnellisten tähtien alla, mutta se ei ollut mitenkään itsestään selvää. – Kun rattaat pysähtyivät keväällä 2020, olimme puolivälissä edellisen Berserker-studioalbumin (2019) kiertuetta
Helsingin-keikka tapahtuu 21. Biisin vierailevana solistina toimii tietenkin Saxonin Biff Byford! AIKAMOINEN LOTTOVOITTO Kun kaikki uudet kappaleet olivat lopulta valmiina, Amon Amarth alkoi lyödä lukkoon The Great Heathen Armyn studioaikatauluja ja muita yksityiskohtia. Sitten Hegg vaikenee hetkeksi. Tämä invaasio on ollut aikoinaan niin käsittämättömän kokoinen juttu, että sitä saattoi todella hyvällä syyllä kutsua suuren pakana-armeijan hyökkäykseksi! – The Great Heathen Army ei ole teema-albumi, mutta muutamat muutkin biisit liittyvät viikinkien touhuihin Englannissa, ja Saxons And Vikings on tietenkin se ilmiselvin tapaus. Hän toimii nykyään myös Judas Priestin kitaristina, eikä hänellä ollutkaan aikaa ryhtyä levytyspuuhiin meidän kanssamme. Ja ennen kaikkea: onko minusta tullut vanha mies. Mihin kaikki nämä vuodet ovat kadonneet. JUONEN PÄÄSTÄ KIINNI Suunnataanpa katseet hetkeksi takavuosiinkin. – Tunnelmat olivat vähintäänkin kaksijakoiset! Kitaristimme Olavi Mikkonen ja Johan Söderberg säveltävät uutta materiaalia koko ajan, eikä tähän sääntöön tullut muutoksia viime aikoinakaan, sanoo Hegg. Ja katso: Get In The Ring, joka muuten kumartaa jyräävän sävellyksensä osalta hienon englantilaisyhtye Bolt Throwerin suuntaan, oli käytännössä kirjoitettu. – Kyllä vain. Saapa nyt nähdä, mihin kaikkialle paatilla tuleekaan seilattua tulevina vuosina! ”Kai se on hiljalleen uskottava, että maailma alkaa palautua vanhoihin uomiin – ainakin joiltakin osin.” SOUNDI 45. Toisin sanoen Amon Amarth juhlii tänä vuonna kolmekymppisiä. – The Great Heathen Armyn avausraidaksi ja myös ammattipainija Erick Redbeardin sisääntulobiisiksi päätynyt Get In The Ring oli eräs avaimista. Hah hah! – Muistan edelleen Amon Amarthin ensimmäiset treenit. Minun täytyy hieman kunnostaa sitä kaunotarta, mutta sitten se onkin viimeisen päälle. Miten pattitilanne lopulta hellitti. Siihen on varsin hyvä syy, sillä Amon Amarthin perustukset valettiin Scum-yhtyeen raunioille Tukholman kupeessa Tumbassa vuonna 1992. Olen yrittänyt usein kuvitella mielessäni sitä mieletöntä näkyä, kun saarivaltion rannikkoa alkaa yhtäkkiä lähestyä parisataa viikinkilaivaa... Vielä eräs juttu: keskustelin äskettäin Martin ”E-Type” Eriksonin kanssa, ja hän kertoi myyneensä sinulle noin 15-metrisen viikinkilaivan. Tämä sopi meille oikein hyvin, mutta suunnitelma karahti kuitenkin kiville byrokratian rattaissa, sillä emme saaneet matkustustai työlupia. – Otimme ensiksi yhteyttä Andy Sneapiin (Testament, Kreator, Arch Enemy), joka on vanha tuttumme jo monen vuoden takaa. Kai se on hiljalleen uskottava, että maailma alkaa palautua vanhoihin uomiin – ainakin joiltakin osin. Aloimme nälviä toisiamme, ja muutaman tunnin päästä käsissä oli valtava määrä erilaisia tylytyksiä. Kun olimme ajaneet hetken, puolisoni heitti ilmoille ajatuksen: ”Kuvitellaanpa, että me kaksi olemme niitä taisteluun valmistautuvia sotureita, jotka solvaavat toisiaan mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla!” Räjähdin saman tien nauramaan, sillä idea tuntui niin hullunkuriselta. – Historiankirjoituksen mukaan viikingit ryöstelivät ensin Manner-Euroopan kaupunkeja, mutta 800-luvun edetessä heidän katseensa kääntyivät yhä enemmän kohti Englantia. maailmanjärjestystä tiiviisti, ja hyvinkin pian tuli selväksi, että stand by -tila tulee kestämään vielä pitkään. Monet muusikot ovat kertoneet ”jäätyneensä” pandemian puristuksessa, eikä tuoreen materiaalin kirjoittaminen ole ollut helppoa. – Minun tilanteeni oli vähän haastavampi, ja olin oman tekemiseni kanssa jatkuvasti hieman jälkijunassa. Pitääkö tarina paikkansa. Jens oli toki ehdolla myöhemmin taltioidun koko albuminkin ääniteknikoksi, mutta päätimme lopulta katsoa muita kortteja, Hegg kertoo. En ollut koskaan aikaisemmin pitänyt oikeaa mikrofonia käsissäni enkä luonnollisestikaan ollut laulanut... Kappaleen teksti ei asetu kenenkään puolelle vaan siinä kerrotaan tuon ajan hurjista tapahtumista eri näkökulmista. Ero siihen, kun hoilaan kotona jonkun Iron Maidenin kappaleen mukana, oli vähintäänkin hurja. – Kun mainio Viikingit-tv-sarja alkoi aikoinaan pyöriä, se nappasi minut heti mukaansa. Yhtye joutui kuitenkin pian huomaamaan, ettei materiaalin ikuistaminen etene kovin suotuisassa myötätuulessa. Kyseessä oli varsin nopea sessio, sillä purkitimme tuolloin vain tämän yhden biisin. – Richie kävi vain minuuttien päässä kuolemasta, enkä tietenkään toivo mitään tuollaista kenellekään, mutta Priestin kiertueen keskeytyminen oli toki meille aikamoinen lottovoitto! Niistä rundeista puheen ollen: Amon Amarthin ”paluukiertue” käynnistyy syyskuussa, kun yhtye suuntaa isoihin eurooppalaishalleihin Machine Headin seurassa. – Yhtäkkiä tilanne kääntyi taas päälaelleen. Millainen oli Amon Amarth -leirin tilanne. Mutta mitäpä sitten tapahtui. Seuraavaksi aloimme keskustella Josh Wilburin (Megadeth, Lamb Of God, Korn) kanssa, ja hän ilmoittautuikin innolla projektiin mukaan – yhdellä ehdolla: levyn nauhoitusten pitäisi tapahtua USA:ssa. Tekstin runko alkoikin hahmottua hyvällä vauhdilla, mutta jotakin tuntui puuttuvan. Jostakin kumman syystä sain juonen päästä kiinni, mutta oman aikansa se otti. – Tämän vuosijuhlan ajatteleminen tuntuu kummalliselta. Halusin löytää sanoitusten kirjoittamiseen uusia kulmia, mutta tarpeeksi kirkas idealamppu ei tuntunut syttyvän millään. – Nauhoitimme Put Your Back Into The Oar -kappaleen jo tammikuussa 2021, ja työskentelimme silloin ruotsalaistuottaja Jens Bogrenin (Opeth, Amorphis, Sepultura) kanssa. Halusin tehdä biisiin tekstin, joka kertoo siitä intensiivisestä hetkestä, kun muinaiset viikinkisoturit nokittelevat sanallisesti toisiaan ennen varsinaisen fyysisen taistelun aloittamista. syyskuuta. Judas Priestin kitaristi Richie Faulkner sai äärimmäisen vakavan sairaskohtauksen lavalla Painkiller-biisin aikana, ja Priestin USA:n-rundi seisahtui siihen paikkaan. Kun syksyiset illat alkoivat sitten pimentyä, päätimme ryhtyä työstämään seuraavaa levyä. Kohta Andy Sneap laittoikin meille viestiä, että hänen kalenterinsa on tyhjä tulevien kuukausien osalta, naurahtaa Hegg. no, oikeasti. – Tuntuu suorastaan käsittämättömältä ajatella, että me todellakin lähdemme monen viikon mittaiselle Euroopan-kiertueelle, ja myöhemmin syksyllä on luvassa myös pitkä Amerikankierros. Huomasimme olevamme taas nollapisteessä, ja pieni epätoivo alkoi jo hiipiä mieleen. The Great Heathen Army -kappale on saanut paljon innoitusta juuri tästä ohjelmasarjasta, kertoo laulaja. – Sitten eräänä päivänä lähdin vaimoni kanssa Pohjois-Ruotsiin melontareissulle, ja edessä oli yhdeksän tunnin matka. Samalla tajusin, että valkoisen paperin kammo on selätetty, ja olen taas valmiina kehään! Seuraavaksi Hegg nostaa esiin tuoreen albumin nimikappaleen
46 SOUNDI Teksti: Jukka Kittilä Brett Anderson tavoittelee yhä lyriikoita, joiden perimmäistä merkitystä ei itsekään tiedä. VIHJEITÄ TODESTA. Tasan kolme vuosikymmentä sitten brittipopin suureksi lupaukseksi nostettu Suede soi syyskuussa ilmestyvällä Autofictionalbumilla riisutumpana kuin koskaan
Ei solisti Brett Anderson suotta luonnehdi Autofictionia yhtyeen punklevyksi. Mutta ei hän voi kieltääkään, etteivätkö juuret kohoaisi Auto fictionilla pintaan. Autofiction on pyrkimyksemme muistaa. Mutta summaahan se tavallaan Autofictionin eetoksen. On tärkeää toisinaan kurottaa uudelleen kohti noita muistoja. – Jos rehellisiä ollaan, en ole ajatellut biisiä tuolta kantilta ennen kuin mainitsit asiasta. – Sueden perimä kumpuaa ajoilta, jolloin soitimme meluisissa, rupuisissa baareissa ehkä viidelle kuulijalle. Anderson mieluusti välttäisi viljelemästä kliseisiä luonnehdintoja kuten ”paluu juurille”. – Suede on heiluri. ”Kaikki taide sijoittuu autofiktion spektrille. – Työstimme jo biisejä Autofictionin seuraajalle, kun Turn Off Your Brain And Yell syntyi. Edelliset kaksi albumiamme rakentuvat poikkeuksellisen vahvojen konseptien ympärille. Night Thoughtsilla (2016) ja The Blue Hourilla (2018) Suede soi varsin orkestroituna. Tajusin oitis, että tämä eläimellisen energian kiteymä täytyy K u v a: D ea n C h al k le y. Sillä se hamuaa tietoisesti kohti alkuaikojensa energiaa ja yksinkertaista rujoutta. Mitään taidetta ei voi pitää absoluuttisena totuutena muttei myöskään absoluuttisena fantasiana.” ”T urn off your brain and yell.” Sueden Auto fiction-albumin päätösbiisi kuulostaa ohjenuoralta koko levylle. Tietoinen suunnannäyttäjä päätöskappale ei tosiaankaan ole. Kun suosiota kertyy ja kaikki käy sofistikoituneemmaksi, ajelehtii yhtye kuin yhtye väistämättä etäämmälle alkuaikojen yksinkertaisuudesta ja rujoudesta. Äänitimme sen äkkiä ja se syrjäytti levyn loppuun kaavaillun balladin. Anderson myöntää, että Turn Off Your Brain And Yelliä voi kutsua ohjenuoraksi – alitajuiseksi sellaiseksi. saada Autofictionille. Autofiction on Andersonille looginen vasta-askel. SOUNDI 47 Sueden uusi Autofictionalbumi on melun ja tunteiden täyteinen levy. Emme halua toistaa samaa kaavaa levy toisensa jälkeen, joten heilahdamme vastakkaiseen suuntaan. Vastareaktiona halusimme tehdä levyn, joka – miten sen nyt sanoisi – ulvoo alkukantaisemmin. Onhan brittiyhtyeen yhdeksäs albumi kahta edeltäjäänsä huomattavasti riisutumpi, jopa vuonna 1989 perustetun Sueden koko diskografian riisutuin. Se löysi tiensä levylle aivan viime hetkillä. Tämä on melun ja tunteiden täyteinen levy, levy hyvin alkukantaisista asioista, Anderson sanoo
Suede suunnitteli tuovansa fanejaan studioon tarjoamaan äänityksiin väkevämpää livetilanteen tuntua. Olen rakastanut yhteyttä yleisön kanssa aina. – Se on sääli. Luomistyö oli pitkä ja paikoin tuskaisa, mutta sitä se Andersonin mukaan on Suedelle aina. Ei ole mitään väliä, missä vaiheessa uraasi olet. Sen narratiivi on enemmänkin sooninen, melu ja häiriöäänet biisien välissä ovat tärkeitä elementtejä, ne juurruttavat sinut samaan huoneeseen bändin kanssa. – Juuri näin. Mutta törmäsin hänen hienoon ajatukseensa siitä, miten hän hyödyntää omaa elämäänsä taiteessaan. Minuun ei koskaan tee vaikutusta, kun kuulen että tämä tai tuo artisti on tehnyt 14 levyä ja kirjoittanut 500 biisiä. Ja siinä on jotain kovin kaunista, jopa alkemistista: Ikään kuin poimisimme näitä biisejä eetteristä. – Jokainen levy, jonka teet, yllättää sinut. Kirjoitan tekstejä, joiden perimmäistä merkitystä en itsekään täysin tiedä. – Työstimme biisejä, viskasimme osan roskikseen, työstimme jäljelle jääneitä uusiksi. Mitään taidetta ei voi pitää absoluuttisena totuutena muttei myöskään absoluuttisena fantasiana. Biisi puhutteli vahvasti meitä kaikkia viittä. Ensin ajattelet, että tällä kertaa kuljetaan tätä polkua. Edes Taru sormusten herrasta ei ole sataprosenttista fantasiaa, sen sisällöissä on kytköksensä todellisuuteen. POIMINTOJA EETTERISTÄ Anderson nimeää That Boy On The Sta gen biisiksi, joka valoi uskoa ja selkeytti suuntaa. Autofiktio on omaelämäkerrallisuutta ja fiktiota yhdistelevä kirjallisuuden laji. Kuka haluaa kuulla 500 surkeaa biisiä. Mikään tekemisen arvoinen ei synny helposti. Hän kuvaili prosessiaan todellisten kirsikoiden asettelemiseksi kuvitteelliseen kakkuun. Ja harhautuessasi kulkeudut kiinnostaviin paikkoihin. Jos minun pitäisi valita suosikkikappaleeni Autofictionilta, se olisi She Still Leads Me On, vaikka muutama muu pääseekin aivan kannoille. Alkuperäinen tavoite oli ottaa kuulijat vielä konkreettisemmin osaksi Auto fictionia. Voinee sanoa, että jos levy vastaisi täysin odotuksia ja alkuperäistä hahmotelmaa, siitä puuttuisi jotain. Musiikillista taikuutta, sitä me kaipaamme. Entä sitten. Keskeinen haaste oli luoda levy, joka vaikuttaa edeltäjiään yksinkertaisemmalta, mutta jolla on myös oma älyllinen elämänsä. Nyt voin puhua vain tämänhetkisistä tulkinnoistani. – Halusin levyn, joka on fyysinen kokemus, ei etäännytetyn älyllinen. En tiedä miten hyvin tuo englantilainen sanonta avautuu sinulle, mutta se siis tarkoittaa, ettei mukana ole mitään ylimääräistä. Autofiction tuntuikin välillä melkeinpä paradoksilta. Kiivetessä kriisi iskee viimeistään puolimatkassa, etkä usko että kykenet jatkamaan. Mutta levyllä on rippeitä ideasta. Ja se on! Se on joka kerta kuin vuori edessäsi. Kahden monisyisen kokonaisuuden jälkeen halusin levyn, jolla soi vain samaan huoneeseen pakkautunut yhtye; levyn joka tavoittaa suoraviivaisen soiton käsinkosketeltavan energian. MYSTEERI SÄILYKÖÖN Autofiction on sanoituksiltaan yksi Andersonin henkilökohtaisimmista albumeista. Hän ei koe, että levyn riisutumpi luonne olisi vaikuttanut tapaan, jolla hän kirjoitti tekstit. – Tietenkin tiedän mistä biisini kumpuavat, mutta niiden merkitykset ”Musiikin tekeminen on aina yhtä haastavaa. Levyä tehdessä koittaa aina hetki, jolloin haluan luovuttaa, koska työ tuntuu yksinkertaisesti niin helvetin vaikealta. Ja jahka me viimein pääsemme soittamaan näitä biisejä, haluan kokemuksen olevan sitäkin käsinkosketeltavampi. Anderson korostaa, ettei hänen tapansa kääntää hetkiä omasta elämästään lauluiksi ole millään tavoin uniikki. Olen yhä hämilläni siitä, mistä Autofictio nin teksteissä on kyse. Ikääntyessä siitä on tullut minulle yhä tärkeämpää. Kun tuo biisi syntyi, Suedelle konkretisoitui, millainen levy Auto fictionista tulisi. Hänellä on hahmotelma siitä miltä kulloinenkin Suedelevy tulee kuulostamaan, mutta lopputulos eroaa aina hahmotelmasta. Ja jos avainbiiseistä puhutaan, myös She Still Leads Me On kiteyttää levystä paljon. – Ainahan minä etsin lyriikoissani jonkinlaista mysteerin elementtiä. Anderson kokee levyn nimen Auto fiction kiteyttävän jotain varsin olennaista paitsi levystä myös taiteesta laajemmin. Halusimme palata kuvioihin biisillä, joka todella puhuttelee kuulijoitaan. Suunnitelmat kaatoi koronapandemia. – Huonon levyn tekeminen on todella helppoa. Anderson painottaa, että levy yllättää aina tekijänsä. Ja toisaalta taas, jopa kaikkein rehellisimmiksi luonnehditut laulut, runot ja mitkä tahansa teokset sisältävät jonkinlaisen manipulatiivisen, fiktiivisen elementin. Eikä Autofiction ole poikkeus. Levyn tekeminen ei sinänsä vaadi Suede-solistin mielestä juuri minkäänlaista taitoa. Tiesimme että tässä meillä on biisi, joka tosiaan iskee faneihimme ja päättää neljän vuoden hiljaiselomme. Muutama vuosi sitten näitä biisejä ei ollut olemassakaan. Se on jo itsessään yllättävää, odottamatonta. Ikääntyessä vain entistä haastavampaa. – En ole koskaan lukenut edesmennyttä kirjailijaa Mary McCarthya. Ennen sen syntymistä meillä oli vain idea ja jokunen kelvollinen aihio. Siksi koenkin aina yhtä vaikeaksi vastata, kun joku kysyy mistä tämä tai tuo biisi kertoo. Puhumattakaan siitä, miten odottamatonta joka ikinen kerta on se, että levy yleensäkin tulee valmiiksi. Me saimme kuin saimmekin faniemme äänittämiä pätkiä sähköpostitse. Halusin luoda levyn, jota yleisön energia ruokkii. – That Boy On The Stage on simppeli ja alkuvoimainen, punkahtava biisi. Ikääntyessä vain entistä haastavampaa.”. Loistava luonnehdinta! Otat elementtejä todellisuudesta ja tuot ne kuvitteelliseen viitekehykseen. Helvetin hyvä levy onkin sitten aivan toinen juttu. Nykyään levy-yhtiöt houkuttelevat bändejä julkaisemaan ensimmäisinä sinkkuina mukamas yllättäviä, poikkeavia biisejä, joiden vastaanotto jää usein kädenlämpöiseksi. – Levyn promokirjeessä on ilmaisu ”no whistles and bells”. 48 SOUNDI SOUNDI 49 48 SOUNDI Muistamisen operaatiossa olennaista oli tuoda studioon vain se, mitä siellä aivan välttämättä tarvittiin: Anderson, kitaristi Richard Oakes, rumpali Simon Gilbert, basisti Mat Osman ja kosketinsoittaja Neil Codling. Poikkeat aina hieman suunnitelmastasi – ja se on osa koko jutun kauneutta. Kuka tahansa pystyy siihen! Yritäpä sen sijaan kirjoittaa yksi hieno biisi. Autofictionin työstäminen alkoi neljä vuotta sitten. Musiikin tekeminen on aina yhtä haastavaa. Personal Disorderin kertosäkeessä kuuluu melkoista messuamista. Vastaan, että kysy kymmenen vuoden kuluttua uudelleen, sitten ehkä osaan jo vastata. – Halusin levyn, jolla on oma narratiivinsa, oma maailmansa. Mutta harhaudut polulta joka kerta. – Juuri siksi se valikoitui ensimmäiseksi singleksi. Myös That Boy On The Stagen säe ”Play sharp and hit that metal” on koottu fanien huudoista. – Kaikki taide sijoittuu autofiktion spektrille. Siinä suhteessa en halunnut hylätä edellisillä levyillä saavutettuja asioita. – Mutta se on osa luovan työn kauneutta. SE EI SAA OLLA HELPPOA Tavoite ei käynyt todeksi tuosta vain
– Ajat todella muuttuvat, eikö totta. Suede oli yksi harvoista menestyksekkäästi tätä kohtaloa uhmanneista menestyjistä. 48 SOUNDI SOUNDI 49 ”Suede: The Best New Band in Britain.” Huhtikuussa tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Suede komeili Melody Maker -musiikkilehden kannessa edellä mainitun hulppean otsikon kera. K u v a: D ea n C h al k le y. OLIPA KERRAN KANSIKUVA Monet 90-luvulla hypetetyistä uusista brittiyhtyeistä katosivat historiaan aikojen saatossa. Brittiläisillä viikottain ilmestyneillä musiikkilehdillä oli 1970-luvulta 1990-luvulle valtava vaikutus. Nostivathan ne esiin paljon roskaakin, mutta myös monia hyviä juttuja. Debyyttisingle The Drowners julkaistiin kaksi viikkoa kansikuvaylistyksen jälkeen. Brett Anderson myöntää, että on vaikea kuvitella että tänä päivänä uusi yhtye tai artisti saisi tuollaista huomiota osakseen ennen ensimmäistäkään sinkkulohkaisua. Sillä tehdäänhän nykyäänkin paljon upeaa musiikkia. Ja niinhän sillä olikin, mutta saman mediakoneiston ansiosta monet yhtyeet nousivat tietoisuuteemme. Mutta tavallaan on sääli, ettei enää ole entisen kaltaista viikottaista musiikkimediaa pitämässä siitä meteliä. En halua kuulostaa vanhalta ukolta, joka valittaa, että ennen oli kaikki paremmin. Lehdet villitsivät ties millaisia gladiaattorikamppailuja. Ja tämähän tapahtui ennen kuin yhtye oli julkaissut yhtään mitään. Olisi helppoa todeta kyynisesti, että musiikimedialla oli pakkomielle nostattaa kohuja. Musiikilliset debatit eivät nykykentällä enää kohoa yhtä raivokkaiksi kuin noina ”julmina, epäkohteliaina aikoina”. – Otit valtavan riskin, jos perustit bändin
Valitsen sanani huolella. On vain ja ainoastaan ihanaa kuulla erilaisia tulkintoja sanoituksista, niitä ei sovi ylimielisesti kumota. Sex Pistols hoiti sen homman jo aika hienosti. Sanoitus voi olla luettuna imelä, mauton, mutta kun se lauletaan kauniisti ja melodia on kohdillaan, voi lopputulos ollakin maaginen. ”Musiikillista taikuutta, sitä me kaipaamme.” K u v a: D ea n C h al k le y. Mutta on ihanan iskevää ja yksinkertaista vain tokaista, että tässä on punk-levymme. Käsittelen tuotakin teemaa myös Autofictionilla. Jos levyllä on yksi biisi, jonka merkityksen pystyn sinulle avaamaan, se on That Boy On The Stage. Mutta haluan hyödyntää punkin energiaa, raivoa, vastarintaa. Ei niin, se on meidän punk-levymme, punkin henki Suede-filtterin läpi vietynä. 50 SOUNDI SOUNDI PB muuttuvat. Uskon, että jollain tasolla jokainen artisti jättäisi mieluummin biisinsä merkitykset selittämättä, koska juuri tuo selittämätön on niissä kiinnostavinta. Kun saat, jokin taika katoaa. Jotkut ovat sanoneet, että eihän tämä mitään punkia ole. – Mutta siis, varmastikin kirjani inspiroivat sanoituksiani. Mieluummin vihjaan kuin selitän, mistä on kyse. Biisi on voimakkaimmillaan, kun et saa täysin kiinni, mitä se merkitsee. Samaan aikaan lauluilla on kuitenkin oma vaikeasti määriteltävä kosketuspintansa todellisuuteen. Kasvatat kappaleitasi. Ikään kuin haistattaisi vitut liiallisille muodollisuuksille ja sanoisi, että kuuntele nyt vain se levy. Punk oli minulle nuoruudessa valtava juttu, Sex Pistols suosikkibändini. Siinä on iso ero. – Saanko sanoa yhden asian. Mutta en halua Sueden kuulostavan Sex Pistolsilta. Jälkimmäisessä kirjassa taas on luku nimeltä Henkilö vs. Ainahan työni ruokkivat toisiaan. Vähän kuin vangitsisit kauniin perhosen kesken lentonsa, tappaisit sen ja laittaisit lasin taa näytille. Moni ei ehkä hahmota tätä, molemmissahan on kyse sanoista. Surkeimmatkin sanat voivat toimia, jos melodia on hieno. – Kirjan ja sanoitusten kirjoittaminen ovat melkeinpä toistensa vastakohdat. Se nousee esiin vahvasti etenkin That Boy On The Stage -kappaleessa. Autofiction on meidän punk-levymme, ei punk-levy sinänsä. – Erinomainen esimerkki. Teet niistä mahdollisimman hyviä ja kiinnostavia, ettei niitä haukuttaisi ja potkittaisi hengiltä. Joo, analogia lasten ja biisien välillä on monikertoihin käsitelty. Levyt saadaan lopulta valmiiksi vasta kovan työn tuloksena. Anderson ei koskaan väitä vastaan, kun Suede-fanit kertovat mitä biisit heille tarkoittavat. Olisi osuvampi luonnehdinta kutsua Autofictionia post punk -levyksemme. Hyvinkin simppeli muotokuva hahmosta nimeltä Brett Anderson. Kuten aiemmin todettu, punk ei ole harhaanjohtava termi kuvaamaan Autofictionin roolia Sueden tuotannossa. hahmo, joka käsittelee sitä, miten kuuluisuus vaikutti minuun 1990-luvulla. Mutta sanoituksissa soundilla ja melodialla on niin keskeinen rooli. Sitäkin selkeämmin levyltä kuultaa post punk, etenkin jälkipuolen biiseissä Shadow Self ja It’s Always The Quiet Ones. – Mutta olet täysin oikeassa, levyllä on paljon post punk -elementtejä, Siouxsie And The Bansheesiä, curemaisuuksia. KUUNTELE NYT VAIN SE LEVY Brett Anderson on kirjoittanut kaksi omaelämäkerrallista teosta. Kirjalliset teokset eivät ole vaikuttaneet Andersonin tapaan kirjoittaa lyriikkaa, mutta temaattisia yhtymäkohtia kirjojen ja Autofictionin väliltä löytyy. Post punkin painottaminen kuulostaisi vähän siltä, että yrittäisin rehennellä levykokoelmallani. Mutta kuten yrität tarjota lapsillesi koulutusta ja kokemuksia, opettaa tapoja, valmistelet myös biisisi siihen hetkeen, kun niiden on aika lähteä luotasi. Solistin lapsuudesta Sueden levytyssopimukseen kantanut Hiilenmustat aamut julkaistiin 2018, yhtyeen uraa käsitellyt Ikkunan takana iltapäivä vuotta myöhemmin. Brett Anderson on lumoutunut, kuinka bändit luovat musiikkia ikään kuin tyhjästä. Käsittelen Hiilenmustissa aamuissa lapsuuttani, vanhempiani, ja biiseissä kuten She Still Leads Me On on kyse juuri noista asioista. Mitä pointtia siinä olisi. Ne on päästettävä vapaiksi kuten lapsetkin. – Rakastan sitä, miten biisit valmistuttuaan elävät omaa elämäänsä irrallaan minusta
Seuraavaksi Steven Wilsonin johtama ryhmä lähtee tien päälle, ja mittavan maailmankiertueen jälkeen yhtyeen tarina saattaa olla lopullisesti ohi. Tai sitten ei. K u v a: A le x La ke Ei vaadittu kuin hieman totuttujen biisintekokaavojen haastamista, niin kadoksissa ollut motivaatio syttyi uudelleen Porcupine Treehen kyllästyneen Steven Wilsonin (kesk.) päässä ja näpeissä.. PB SOUNDI SOUNDI 51 Teksti: Timo Isoaho E I P A I N E I T A , E I O D O T U K S I A Yli kymmenen vuoden mittainen hiljaiselo on päättynyt, ja Porcupine Treen odotettu studioalbumi Closure/Continuation on julkaistu
– Tässä ei ollut mitään haastavaa, sillä vain me kolme (Wilsonin lisäksi kosketinsoittaja Richard Barbieri ja rumpali Gavin Harrison) sekä puolisomme tiesivät, että taustalla tapahtuu jotakin. Tämä tuntui erityisen turhauttavalta sen vuoksi, ettei oma sydämeni enää sykkinyt Porcupine Treelle takavuosien malliin. – Itse olen menettänyt kaiken objektiivisuuden Closure/Continuationin suhteen jo aikoja sitten. Emme vain kertoneet kenellekään yhtään mitään! – Kun tein soololevyihini liittyviä haastatteluja, toimittajat yrittivät toistuvasti tiedustella myös Porcupine Treen kuulumisia, vaikka bändi oli julkisen tiedon mukaan kuollut ja kuopattu. Porcupine Treen hiljaiselo kesti yli kymmenen vuotta. Tuossa vaiheessa Royal Albert Hall -keikasta oli kuitenkin kulunut vasta pari vuotta. Ja arvaapa kaksi kertaa, mitä saimme kuulla managerien ja levy-yhtiön suunnilta. Niin metalli-, rockkuin progefanien joukosta toki löytyi musiikkimme ystäviä, mutta emme missään nimessä olleet yhdenkään skenen kuumin juttu. – Olen yksinkertaisesti äärimmäisen helpottunut. – Se on ihan totta. – Seuraava voi kuulostaa keksityltä tarinalta, mutta se ei ole sitä: Closure/ Continuationin valmisteleminen alkoi ”Olen tuottanut ihmisille pettymyksiä kerta toisensa jälkeen, sillä en halua toistaa itseäni tekemällä samanlaisia levyä.”. Monissa muissakin kaupungeissa konserttipaikat ovat neljä tai viisi kertaa suurempia kuin aikaisemmin. Esimerkiksi Berliinissä Porcupine Tree esiintyy noin 12 000 katsojaa vetävässä Max-Schmeling-Hallessa, kun taas vuonna 2010 tapahtunut rundi pysähtyi Admiralspalastin osoitteessa. Kysymys näin mittavan sävellysja levytysprojektin salassa pitämisen haastavuudesta saa Steven Wilsonin nauramaan. – Olin ehtinyt kirjoittaa jo kolme sooloalbumia (Insurgentesin lisäksi Grace For Drowning, 2011, ja The Raven That Refused To Sing (And Other Stories), 2013) ja näiden levyjen myötä Porcupine Treen toimintaan liittyneet angstit olivat jo pitkälti kadonneet, kertoo Wilson. Seisoin kuuluisan Royal Albert Hallin lavalla ja edessä oli suuri joukko hienoja faneja, mutta minä tunsin itseni väsyneeksi, kyllästyneeksi ja jopa pettyneeksi, kuvailee Wilson. Kun noin kymmenen vuoden aikana periodiluonteisesti valmisteltu Closure/ Continuation on viimeinkin julkaistu, on melkeinpä pakko kysyä se kliseistä suurin: miltä nyt tuntuu. Odotettu Closure/Continuation seuraa vuonna 2009 julkaistua The Incident -levytystä. Samaan aikaan tiesin, että olen seuraavalla viikolla menossa säveltämään uusia biisejä Gavinin ja Richardin kanssa. – Uuden materiaalin valmisteleminen salassa oli mahtavaa, sillä projektiin ei kohdistunut odotuksia tai paineita mistään suunnasta. Totesin siis kerta toisensa jälkeen, ettei asiasta kannata kysyä, sillä bändiä ei enää ole olemassakaan. Porcupine Tree nousi tuolloin Lontoon maineikkaan Royal Albert Hallin estradille, mutta yhtyeen – tai ainakin Steven Wilsonin – tunnelma oli kaikkea muuta kuin juhlallinen. – Joskus 2000-luvun alkuvuosina tilanne tuntui varsin erilaiselta, ja huonoina päivinä ajattelin niinkin, että Porcupine Treen lopullisena kohtalona on jäädä ulkopuoliseksi hylkiöksi. Olimme julkaisseet In Absentian (2002) ja Fear Of A Blank Planetin (2007) kaltaisia mahtavia levyjä, ja kiertäneet todella ahkerasti. älykkömäisenä. – Yhtyeen alasajoon liittyi monta muutakin juttua. Tämä tuntuu kieltämättä varsin hurjalta! Millaista settiä olette muuten suunnitelleet. Toki mukaan tulee myös yllätyksiä uran eri vaiheilta. Palava halu puskea yhtyettä eteenpäin oli yksinkertai sesti kadonnut, ja olinkin jo ehtinyt aloittaa myös soolouran Insurgentes-debyytin (2008) myötä. Samalla täytyy myöntää, että kuulijoiden vastaanotto jännittää aika tavalla, sillä erityisesti pitkän linjan fanien odotukset ovat luonnollisesti todella korkealla, sanoo Wilson. ”Jätkät, seuraava levy tulee olemaan se todellinen läpimurto”, taustavoimat toitottivat kerta toisensa jälkeen. Vuonna 2010 olin kuullut kyseisen kommentin jo satoja kertoja ja olin äärimmäisen tympääntynyt tähän ”sitten ensi kerralla alkaa tapahtua” -mentaliteettiin. Jälkikäteen on helppo nähdä, että omien levyjen tekeminen on sytyttänyt luomisvoimani aivan uudenlaisiin liekkeihin, ja tämä puolestaan on tehnyt mahdolliseksi myös Porcupine Treen paluun. Kun katsoo tulevan syksyn kiertueohjelmaa, askeleet näyttävät aikamoisilta. Kun yhtye vastaa itse kaikesta – säveltämisestä, nauhoittamisesta, miksaamisesta ja masteroimisesta – biisit alkavat lopulta tulla ulos korvista ja kaikkialta muualtakin! Äärimmäisen tympääntynyt Mennään kohta Closure/Continuationin valmistelemisen äärelle, mutta lähdetään liikkeelle lokakuun puolivälistä 2010. – Eikä Berliini suinkaan ole ainoa... Bändin maine on kasvanut koko ajan, ja tänäkin päivä joku löytää Porcupine Treen – useimmiten jonkun striimauspalvelun ansiosta. – Tuossa vaiheessa Porcupine Tree oli paiskinut hommia lähes tauotta noin seitsemäntoista vuoden ajan. Vaikka bändi ei tehnyt yhtään mitään, siitä tuli paljon suositumpi kuin koskaan aikaisemmin. Miksi vanha suola alkoi janottaa sinua jo 2012. Mutta onneksi näitä juttuja ei tarvitse enää ajatella, sillä jälkikäteen katsottuna asiat ovat menneet juuri oikealla tavalla, ja bändi on saanut kasvaa aivan rauhassa, askel askeleelta. – Porcupine Tree todellakin loi aivan oman soundin ja jutun, emmekä me kuulostaneet – tai kuulosta – keneltäkään muulta. Ehkä meidän musiikkiamme pidettiin liian vaikeana ja liian... Sen kapasiteetti on noin 1800. Ja mikäli olisimme joutuneet lopulta toteamaan, ettei uusi materiaali täytä laatuvaatimuksia, biisien hautaaminen olisi ollut helppoa, eikä kukaan olisi saanut koskaan tietää Porcupine Treen melkein palaneen, hymähtää Wilson. Tämän vuoksi meillä on oma pieni kulmauksemme populaarimusiikin valtakunnassa, ja sen porteille näyttää ilmestyvän yhä uusia kiinnostuneita. Vuonna 2010 olin hieman yli nelikymppinen, ja olin jo hyvän aikaa miettinyt, että tässäkö tämä musiikkijuttu nyt oli. – Soitamme uuden albumin kokonaan, ja jo mainitut In Absentia sekä Fear Of Blank Planet saavat setissä runsaasti tilaa. Hän uskoo, että syy Porcupine Treen kestävään suosioon löytyy siitä, että yhtye onnistui luomaan jotain ainutlaatuista. Tietenkin pinnan alta löytyi esimerkiksi haastavia tahtilajeja, mutta ne eivät todellakaan hallinneet kokonaiskuvaa... Isoja onnenpotkuja Mennäänpä sitten uuden Porcupine Tree -levyn äärelle. Vaikka olen tunnetusti vinyylifriikki, kaikenlaiset soittolistat ovat nostaneet bändin suosion aivan uudelle tasolle, huomauttaa Wilson. Ja mitä sen aikana tapahtuikaan. Samaan aikaan minulla oli ollut jo pitkään vahvoja tuntemuksia siitä, että sisältäni kumpuaa paljon erilaista, Porcupine Treelle sopimatonta musiikkia. – En ihan ymmärtänyt sitä, sillä minun mielestäni biisimme olivat varsin helppoja ja usein myös hyvin tarttuvia. 52 SOUNDI SOUNDI 53 J uhannusaattona ilmestyi Porcupine Treen ensimmäinen studioalbumi kolmeentoista vuoteen. – Se tuntui varsin hämmentävältä. – Maailmankirjat ovat todellakin sekaisin! Porcupine Tree palaa kehiin, ja Kate Bushin lähes neljäkymmentävuotias Running Up That Hill on brittilistan ykkösenä, iloitsee Steven Wilson. Kuten jo todettiin, Closure/Continuationin juuret ulottuvat kymmenen vuoden taakse
Me emme todellakaan tiedä, mitä jatkossa tulee tapahtumaan. – Ei. Olin suoraan sanottuna lentää perseelleni, sillä basson soittaminen Gavinin kanssa tuntui älyttömän inspiroivalta. Soolourani on kestänyt jo yli kymmenen vuotta, ja olen saanut tehdä paljon asioita omin päin. – Oikein hyvältä, kiitoksia kysymästä. Tämän ajatuksen taustalla on se juttu, että haluamme tarjota faneille täyden produktion Porcupine Tree -elämyksen, emmekä mitään puolivillaista. Tuleva Euroopan-kiertue ei sisällä Suomen-keikkaa. Ero takavuosiin – sävelsin lähes kaikki vanhat levyt kitaralla omin päin – oli huikea. – Alleviivaan vielä: jos olisimme yrittäneet tehdä tuoretta musiikkia vanhalla tavalla, olisin menettänyt mielenkiintoni saman tien. – Mikäli teemme jonakin päivänä taas yhden Porcupine Tree -albumin, aloitamme nollapisteestä, ja lähdemme etsimään jotakin aivan uutta. K u v a: A le x La ke. Nappasin sen kouraani, ja ryhdyimme soittamaan. – Population Three, Never Have ja Love In The Past Tense ovat täsmälleen yhtä hyviä kuin varsinaiset levybiisitkin, mutta ne eivät istuneet kokonaisuuteen parhaalla mahdollisella tavalla. Ja katso: yhtäkkiä huomasin kirjoittavani biisejä bassolla Gavinin kanssa. Lisäksi Harridan oli vain uuden aikakauden alkupiste, ja lopulta sävellystyö vei meidät monenlaisiin maailmoihin. Kuten aikaisemmin sanoin, koko homman viehätys perustuu tuoreiden näkökulmien hakemiseen. Miten rakennetaan menestyvä ura musiikkibisneksessä. En ollut tuolloin juurikaan miettinyt uuden Porcupine Tree -levyn tekemistä, mutta tiesin joka tapauksessa sen, että mikäli sellainen tulee joskus kysymykseen, meidän täytyy löytää aivan uusia musiikin valmistelemisen tapoja. Onko faneilla toivoa nähdä Porcupine Tree ensi kesänä jollakin täkäläisellä festivaalilavalla. – Tässä tullaan myös siihen, että minä olen aina ollut vaikea tapaus niin yhteistyökumppaneille kuin myös faneille. Se julkaistiin aikoinaan William, It Was Really Nothing -singlen b-puolena! Entä jäikö teiltä valmiita kappaleita varastoon odottamaan tulevia aikoja tai jopa mahdollista seuraavaa albumia. Ja jos emme tee biisiä loppuun asti, siihen on syynsä. Gavinilta ei löytynyt kitaraa, mutta hänellä oli basso. Halusimme tehdä intensiivisen ja kokeellisen albumin, ja esimerkiksi Never Have tuntui vähän liian kauniilta ja helpolta kappaleelta, kuvailee Wilson. -klassikkoa... Niin, usko tai älä, nauraa Wilson. Yhtyeen toki tunnistaa edelleen, mutta näkökulma on aivan uusi. No, kehitetään oma tyyli, ja mikäli menestystä sattuu tulemaan, ei polulta juuri poiketa. Porcupine Tree on siis tänä päivänä nimenomaan bändi, vieläpä paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kaava on äärimmäisen yksinkertainen: anna ihmisille täsmälleen sitä mitä he haluavat. – Tämä lienee muutenkin selvää, mutta sanotaan silti: Closure/Continuationin otsikko viittaa juuri siihen, että bändin taru saattaa päättyä tähän levyyn ja siihen liittyvään kiertueeseen, tai sitten ei. Uudistuminen on minulle ylivoimaisesti tärkein asia musiikin tekijänä. Mietipä vaikka The Smith sin How Soon Is Now. Jos saamme kappaleen valmiiksi, me myös julkaisemme sen. Saat taas kerran syyttää minua ison egon kehittämisestä, mutta emme enää aio soittaa päälavan kolmantena bändinä joskus iltapäivällä vaan haemme lähinnä pääesiintyjän slotteja. – Minä taas olen tuottanut ihmisille pettymyksiä kerta toisensa jälkeen, sillä en halua toistaa itseäni tekemällä samanlaisia levyä. Olen jo säveltänyt seuraavan soololevyni materiaalin, joten jatkoa on luvassa! Uusi Closure/Continuation -albumi leikittelee jo nimellään Porcupine Treen tulevaisuudella. Niiden ansiosta teoksen kokonaismitta kasvaa 65 minuuttiin. Jotain aivan uutta Closure/Continuation kestää 48 minuuttia, mutta vähänkään kovemmille Porcupine Tree -diggareille voi huoletta suositella levyn erikoisversiota, joka sisältää kolme lisäbiisiä. 52 SOUNDI SOUNDI 53 melkeinpä vahingossa. Eikä mennyt aikaakaan, kun uuden albumin avausraidaksi päätyneen Harridanin groovaava aihio alkoi syntyä. Ja jos et usko minua, kysäisepä asiasta stadioneilla soittavalta AC/DC:lta, hymähtää Wilson. Tämän vuoksi myös Closure/ Continuationissa on varmasti pureskelemista, sillä se ei kokonaisuutena kuulosta yhdeltäkään vanhalta Porcupine Treen levyltä. – Samalla tämä ratkaisu on pieni tribuutti suosikkiyhtyeilleni The Smithsille ja The Beatlesille, sillä molempien bonukset ja b-puolet olivat usein aivan suurenmoisia. Entä miltä sen soolouran jatko näyttää. Mainiona esimerkkinä toimii Richardin kanssa valmisteltu elektroninen Walk The Plank, jossa ei kuulla lainkaan kitaraa. – Tähän kymmenen vuoden takaiseen ”Harridan-iltapäivään” mahtui kaksi isoa onnenpotkua. Sitten Wilson alkaa nauraa. Menin nimittäin eräänä päivänä Gavinin luokse teekupposelle, ja hän sattui sitten kysäisemään, että kiinnostaisiko pieni jammailu. Kun yhtyekollektiivi alkoi taas kiinnostaa, oli päivänselvää, että meidän täytyy kirjoittaa biisit yhdessä, sillä tämä bändi ei ole mikään minun soolojuttuni. Se on kuitenkin varmaa, että Steven Wilsonin sooloura on jatkumassa. Toisin sanoen jossakin matkan varrella on alkanut näyttää, ettei kyseinen kappale ole tarpeeksi hyvä, ja sen jälkeen aihio on lentänyt roskakoriin. Päätimme jatkaa sessioiden tekemistä, ja pian myös Chimera’s Wreck sekä Rats Return alkoivat hahmottua. – Sen verran osaan sanoa, että me soitamme ensi kesänä festarikeikkoja – korkean profiilin keikkoja
Hän ja Harrison tapailivat soitteluasioissa pitkin viime vuosikymmentä. Tietty virkeys sävellyksistä silti välittyy. Kun Porcupine Tree jäi reilut kymmenisen vuotta sitten tauolle, Wilson koki olevansa väsynyt ja paitsiossa omassa bändissään. Sessioista muodostui lopulta musiikkia, jota nyt sitten kuullaan. Proge-elitistin uran uudelleenluontiin kuului myös uhmakas ”kitararock on kuollut” -julistus. Levy on tutun synkkävireistä ja mollivoittoista progepauhua. Jäljelle jääneet jäsenet, Gavin Harrison ja Richard Barbieri, olivat ymmärrettävästi harmissaan. MIKAEL MATTILA HHH Porcupine Tree Closure/Continuation Sony K u v a: A le x La ke ”Porcupine Tree on sama vanha bändi, joka tällä levyllä pikemminkin vahvistaa asemiaan kuin etsii uusia reittejä.”. Korkeintaan ehkä sanoitusten teemat ovat samoja, Wilsonille muutenkin tuttuja: ajan kulku, yhteiskunnan epätasa-arvo ja kahjo maailmanmeno. Tuntuu, että tällaiset jähmeät henkilösuhteet kuuluvat progejättien käsikirjoitukseen. Sitten Wilsonin sooloura lähti lentoon ja Porcupine Treen paluun ”ehkä” muuttui ”epätodennäköiseksi”. Porcupine Tree on sama vanha bändi, joka tällä levyllä pikemminkin vahvistaa asemiaan kuin etsii uusia reittejä. Monet albumin melodiat kuulostavat selkeiltä kunnianosoituksilta Rushin kitaristin Alex Lifesonin elämäntyölle: esimerkkeinä Harridanin ja Herd Cullingin jättimäiset riffit tai Chimera’s Wreckin helminauhakuljetukset. Syksyn 2010 viimeisen keikan jälkeen hän huikkasi bändille, että tämä oli tässä, teen jotain muuta. Closure/Continuation on jopa huvittavasti nimensä veroinen: kasa biisejä, jotka muodostuivat vuosien varrella, ja jotka oli sopivaa julkaista juuri Porcupine Treen nimellä. Eleettömäksi vokalistiksi tiedetty Wilson laulaa sävykkäästi: Harridanilla hän messuaa kuin David Byrne maanisimmillaan ja eeppisellä Herd Cullingilla hän karjuu ”liar”, valehtelija-sanaa kuin uppoaisi isoihin riffeihinsä. Samalla levy kuuluu haluavan täyttää aukon, jonka vuonna 2015 lopettanut Rush jätti progen maailmankarttaan. Slovarit, kuten Of The New Day ja Dignity ovat kuulaita, melankolisia ja maalailevia. Siinä on ehdottomasti jotain symbolista, sillä muuten klassisella kokoonpanolla palannut bändi pudotti kylmästi yhden riveistään; basisti Colin Edwin puuttuu, joten bändin sydän Steven Wilson päätti soittaa levyn bassot itse. On silti ihan kiva, että he tekevät taas musiikkia. Walk The Plank on aika hahmoton välibiisi ja päätösraita, 9-minuuttinen pienoisrapsodia Chimera’s Wreck on melkoinen genreklisee, joka ei pidä teemojaan kasassa. Bändi oli suurempi kuin koskaan, ja hidalgo päätti vain vetää johdon seinästä. Mukavan lyhyen (noin 48 minuuttia, jos bonusraidat jätetään pois) levyn puhti hiipuu viimeisellä kolmanneksella. Mietitään tulevaa myöhemmin. Wilsonin soolojen kokeellisuutta ja poplinjoja ei levyltä löydy. Wilson ei kokonaan hylännyt aseveljiäänkään. Harridan-avausraita on näin ollen nokkamiehen uhmakas osoitus: "minäkin osaan". Vahvoja esityksiä molemmat. Eikä Wilsonin vaihe synapopin puolella huono ollut. Sen todistaa jo Harridan, ja lisää kirpeyttä tarjoaa dissonoivan pääriffin ympärillä laukkaava Rats Return. 54 SOUNDI Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen P orcupine Treen paluulevy käynnistyy isolla, kolisevalla bassogroovella. Musiikillisesti suutarit ovat lestissään
Ellei tällä albumilla aukea kansainvälisen menestyksen ovet, vika on markkinavoimissa, sillä ahkeruutensa tämä revohka on todistanut jo aiemmin. Ikuinen ystävä on vakavansävyinen levy, juhlavakin. Parhaimmillaan soitanto on maagista: nimikappaleella levyn tarttuvin melodia, maltillinen ratsukomppi ja upeat aikuisrock-kitaratyylittelyt saavat aikaan täydellistä musiikkia. Tässä on sitten toinen. Soittimeen ??. Mikä kaikista parasta, Lifestyles Of The Sick & Dangerous on kolmiminuuttisine biiseineen juuri sen verran liian lyhyt pitkäsoitto, että sen jokainen kuuntelukerta jättää pienen kutinan laittaa levy soimaan uudelleen. Ei synkistelevä, vaan haikea, lempeä ja ennen muuta mietteliäs. Kokonaisuus on silti todella onnistunut, sillä kun varmaankin euroviisumenestyksen ahteripuolta raapiva National Heroes -välike lasketaan pois, kiekon verrattoman imun rikkoo ainoastaan yhdeksäs biisi, vähän mukarankka filleri Autopsy, joka olisi tämän kuulijan puolesta saanut jäädä ruumishuoneen sairaalajäteastiaan. Yhtyeen tuorein jäsen, DJ Aleksi Kaunisvesi rockmusiikin ulkopuolisine vaikutteineen ja ideoineen sekä efektija soundipankkeineen, on selvästikin ollut se puuttuva rengas, jota Blind Channel tarvitsi noustakseen genrensä eturiviin. Terminal 2 oli aikanaan SMG:n askel apokalypsin partaalle ja lupasi isompaakin käännöstä yhtyeen tuotannossa, mutta nyt se hahmottuu vain yhdeksi tulkinnaksi todellisuudesta. MAPE OLLILA HHHH K u v a: K ir il Ju h a K ai n u la in en K u v a: Jo el M el as n ie m i. Ikuinen ystävä on ylellisiin sovituksiin kääriytyvää kevytmelankoliaa ja epäilemättä orastavan syksyn optimaalista soundtrackia. Paluulevyltä tämä tuntuu ja ilahduttavalta sellaiselta: bändiä on ollut ikävä. Euroopan ja koko maailman ollessa liekeissä katse sisäänpäin on aivan relevantti toimintasuunnitelma ja bändin urakokonaisuuteen peilaten looginen. Blind Channelin violent pop on saumattomasti rap rockia ja sähköisiä rätinöitään yhdistelevine muotokielineen ja soundeineen tiukasti kiinni tässä ajassa. NIKO PELTONEN HHHH Blind Channel Lifestyles Of The Sick & Dangerous Century Media Tasaisesti koko tähänastisen uransa suosiotaan kasvattanut ja viimeistään UMKja euroviisumenestyksellään itsensä kansakunnan kaapin päälle ja maamme modernin rockin ykkösbändiksi betonoinut Blind Channel on valmistellut neljättä albumiaan pitkään ja hartaudella. Tällaista kai keski-iässä tehdään, ellei maailman paino ole täysin musertanut alleen eikä oma taiteilijan identiteetti toisaalta hajonnut trendituulten riepoteltavaksi. Levyhyllyyn ?. Divariin . Pakahduttava draama on onnistuttu upottamaan levyn ilmiasun syvyyksiin ja nousee sieltä vaiheittain kutittelemaan tunnereseptoreita. Se on kuitenkin paitsi melodisesti ja pop-koukuiltaan, myös vokalistien tunteikkaan ilmeikkäältä ulospanoltaan niin verevää, ajatonta ja mukaansatempaavaa, että Lifestyles Of The Sick & Dangerous kestää – ilmiselvän verrokin namedroppaillakseni – toistuvaa kuuntelua siinä missä mikä tahansa Linkin Park -albumi. Terhi Kokkosen laulu soi herkkänä instrumenttina muiden joukossa ja niin sanatkin, joissa on abstraktia enemmän kuin aiemmin. Scandinavian Music Group vuosimallia 2022 ei ole taipuvainen erityisen suuriin eleisiin, ja ensikuuntelulla voisikin hämääntyä luulemaan, että tarjolla on miellyttävää toisintoa aiemmista folkherkistelyistä. Kepeää folkpoppailua ei tosin ole nyt tarjolla. Sydämeen ???. En ihmettelisi yhtään, vaikka yhtyeen tähän saakka eheimmästä pitkäsoitosta tulisi se läpimurto, joka vie oululaislähtöisen yhtyeen ennen pitkää Wembleyn lavalle yleisön kanssa lentopusuttelemaan. Levy myös päättyy äärimmäisen sympaattisesti, kun Thank You For The Painin lopussa kuullaan hajanaisia pätkiä ilmeisesti haastatteluista, joissa kiteytyy enemmän yhtyeen menestyksen nälästä, nöyrästä duunarimentaliteetista ja kiitollisuudesta sen kahdeksanvuotisella matkalla kuin ikinä kuvittelisi minuutissa voitavan kertoa. Roskiin Scandinavian Music Group Ikuinen ystävä Sony Ikuinen ystävä ilmoitetaan trilogian päätösosaksi, mutta aikaa Baabelista (2015) on kulunut niin paljon, että asiaa on vaikea hahmottaa näin. Pieteetti ja puleeraus ei ole mennyt hukkaan, sillä Lifestyles Of The Sick & Dangerous on tiivis ja melkeinpä virheetön hittiputki. Akustisten instrumenttien ja syntikoiden yhteispeli toimii loistavasti ja naittaa tavallaan bändin eri vaiheita toisiinsa, varsinkin Terminal 2:ta (2014) ja sen helkytteleviä edeltäjiä. Nyt paketti on niin vahva kuin siitä voi tulla, sillä kuusikon aseeksi voi nyt huoletta sanoa jo senkin, ettei sen soundia voi satunnainenkaan kuulija sekoittaa enää mihinkään muuhun bändiin. Bändi on hioutunut kokoonsa nähden todella saumattomaksi yksiköksi. Levyltä on suoratoistoajalle tyypillisesti lohkottu jo viisi omillaan vahvaa singleä ennen julkaisua. On hienoa todeta sen säilyttäneen kipinän ja kyvyn merkityksellisen musiikin tekemiseen. SOUNDI 55 ????
Albumin ainoa mielenkiintoinen biisi on – herranjestas sentään – Coldplay, jolla pikkuoravaksi tunetettu Chris Martin itse vierailee. Birthday Girl tulee soimaan kyllästymiseen asti lukemattomien syntymäpäivien soittolistoilla, samoin Everybody’s Gay LGBTQ-kansan juhlissa. Lizzon indiemerkeillä julkaisemat albumit, puhdasverisen vaihtoehtorapin edustaja Lizzobangers (2013) sekä siirtymävaiheen levyksi luettava, soundimaailmaltaan edistyksellinen r&b-levy Big GRRRL Small World (2015) olivat major-debyytin julkaisun aikaan poistettuina suoratoistopalveluista. Samalla kun Lizzo on edelleen selkeyttänyt brändiään sekä kehopositiivisuuteen ja itsensä hyväksymiseen ja rakastamiseen keskittyvää sanomaansa, hänen musiikillinen ilmaisunsa on kulkenut takapakkia puhtaaseen nostalgiaan. Moni kappale on syönyt tuota kaikkea. K u v a: P ap a W il sk a Lizzo Special Atlantic Kun Melissa Jefferson alias Lizzo julkaisi ihanan läpimurtoalbuminsa Cuz I Love Youn (2019), hänet markkinoitiin suurelle yleisölle albumidebytanttina. Kaipa sitä voisi supertähtenä vain ottaa rennosti ja nauttia keräämistään hedelmistä, mutta onneksi Beyoncé on valinnut toisen tien. Tunne konkretisoituu levyn ekstaattisessa finaalissa, Donna Summerin I Feel Lovea lainaavassa Summer Renaissancessa, ja Nile Rodgersin kitaran vetämänä funkkaavassa Cuff Itissä. Soundeiltaan Renaissance on sitä mitä Beyoncélta osaa odottaa: jumalaisen isona kaiuttimista sykkivää herkkua, joka luottaa pelkistämiseen muttei säästele tuotannollisissa yllätyksissäkään. Muun muassa. Tavallaan hän sitä soulja r&b-artistina olikin, vaikka levyn Tempo-duetto Missy Elliottin kanssa muuta vihjasi. Näinä vuosina kun on ehtinyt muuttua reippaasti niin (musiikki)maailma kuin Beyoncé Knowles-Carter itsekin. Sovitukselliset tai soundilliset kokeilut ovat vieraita mainstream-soittolistoille ja viraaleille Tiktok-videoille tähdätyissä kappaleissa, jotka toisintavat uudelleen ja uudelleen muun muassa Michael Jacksonin ja Nile Rodgersin 70ja 80-lukulaisten discoklassikoiden perinnettä. Sinänsä Renaissancessa ei ole mitään erityisen mullistavaa tai uutta, sillä Beyoncé tuntuu värikkään tuottajajoukkonsa kanssa lähestyneen menneiden vuosikymmenten tanssimusiikin eri vivahteita nostalgian, viittausten ja ihailun kautta. JARI MÄKELÄ HHH K u v a: W ar n er M u si c Beyoncé Renaissance Sony Beyoncén edellisestä albumista, erinomaisesta Lemonadesta (2016), on niin pitkä aika, ettei Renaissancen vertaamisessa siihen ole kauheasti järkeä. Hän tuntuu vuosi vuodelta merkittävämmältä. Näin vältyttiin kiusalliselta vertailulta. Niin paljon kuin discomusasta tykkäänkin, on pakko ihmetellä, miten kauan tämä nykyinen Daft Punkin Random Access Memories -albumin aloittama pophistorian loppu oikein mahtaa kestää. Värikkään ja syvän Lemonaden musiikillisia rönsyjä, tunteikkuutta ja henkilökohtaisuutta Renaissancelta ei löydy, mutta sen sijaan tarjolla on turboannos tanssiin kutsuvia bängereitä, jotka tihkuvat iloa, kiihkoa ja uhmaa. Hittijärkäle About Damn Time lainaa tutut aineksensa ties mistä; itseäni kiinnostaa yhden säkeistön tyylillinen yhtäläisyys Wet Legin Chaise Longue -hitin kanssa. Suoraviivaisimmillaankin Renaissancessa on kylmän tamppauksen sijaan lämpöä ja svengiä, mitä tulee ihan jo Beyoncén aina sävykkäästä ja albumin mittaan runsaasti varioidusta laulusta. Se on yksi pitkä ja yhteen miksattu tanssiputki, jonka kiintopiste vaihtelee ysärin lopun ja 70-luvun väliä, ja toki tälläkin levyllä kuuluu moderni r’n’b. 2 Be Loved (Am I Ready) on silkkaa Pointer Sistersiä. Vastustamattomia kohokohtia on kuitenkin tasaisesti läpi levyn: ”comfortable in my skin” -sanomaltaan kaikilla tasoilla kuulostava Cozy, jo nyt dance-klassikolta tuntuva Break My Soul, frankoceanmaisen letkeä Plastic Off The Sofa -kujerrus tai herkullisen kaksijakoinen Pure/Honey. Kokonaisuutena Renaissance on ensivaikutelmaansa sävykkäämpi ja melodisempi. 56 SOUNDI Levyarviot > ...pehmeä vaikka ronski, kaunis vaikka kivulias... Yli tuntiin yltävä albumi on pitkä, ja pari presetillä vedettyä kappaletta voisi kivutta poistaa. Myös Diana Rossin haamu on vahvasti läsnä. R’n’b on enimmäkseen vaihtunut houseen ja diskoon, hiki on pinnassa koko tunnin mitan eikä balladeja kuulla. Musiikkiarkeologiset tutkimukset levyhyllyllä paljastavat Lizzon vierailleen myös artistin kotikaupungin Minneapolisin suurmiehen Princen ja 3rdeyegirlin Plectrumelectrum-albumilla. Mutta verrataanpa silti, sillä albumit ovat kuin yö ja päivä. MIKKO MERILÄINEN HHHH K u v a: C ar li jn Ja co b s
Jopa kokeilun ja erehdyksen kautta etenevä Boom Boom Boom käy merkillisellä tavalla järkeen Are You Passionate. Hellfire on kirjava sekoitus, joka maalailee mariachi-soundeilla ja latinalaisrytmien vivahteilla, pukee postpunkin uusiin sävyihin ja tuo ajoittain mieleen Mr. Soilwork toteuttaa visioitaan, olkoonpa biisit sitten ilmavampia tunnelmapaloja tai puhdasoppista death-rymistelyä, jonka senkin bändi osaa edelleen dynaamisemmin kuin moni muu alan taitaja. Love Galactic ilmestyi 2019. En ota selvää mitä tapahtuu, mutta jollain kierolla tavalla nautin siitä. Vaikka Soilworkin asema on kanonisoitu jo ajat sitten, epäilijöitäkin on. Biisien tunnelmat kulkevat ääripäistä toiseen, mutta silti levy on linjakas ja ehjä paketti. Bändin 12. Kirkkaita ja läpikuultavia värejä tiukkuva Life In Plastic on ovela ja arvaamattomuudellaan kiehtova cocktail, jota ei mistään arvaisi suomalaiseksi ja bändin toiseksi pitkäsoitoksi. Jälkikäteen tarkasteltuna levyn lahjomaton tunnelma avaa kuitenkin arvokkaan näkökulman miehen tuolloiseen sielunmaisemaan. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Henna Emilia Hietamäki Maja Soliti Henna Emilia Hietamäki debytoi Majalevyllään sooloartistina, mutta artistina hän on jo konkari ja tuttu muun muassa yhtyeistä Henna Emilia & Houreet, Cats Of Transnistria ja Dust Mountain. Pienimuotoisissa kappaleissa artisti tarkkailee itseään ja ympäristöään selkeää tarinallisuutta välttäen, mutta jonkinlainen eheytymisen aura on ilmassa. DIY-henkisen levyn sävellykset sekä varsin kirkasotsaiset lyriikat luovat vahvan tunnelman ja illuusion kotoisasta ja turvallisesta paikasta. HANNU LINKOLA HHHH Daivas Life In Plastic Omakustanne Bändin nimi herätti ensimmäiseksi aavistuksia saamelaisuudesta. -vastinpariinsa (She’s A Healer) verrattuna. Toastin viimeinkin ilmestyessä närä vaihtuu ihmetykseksi. Black Midi onnistuu omalla kahjolla tavallaan olemaan hauska, vaikkakin biisien välillä kokonaisuutta katkovat radioskitit ovat kulunut trooppi. Siihen sopivasti Entering Heaven Aliven päättää versio Fear Of The Dawnin avaavasta Taking Me Backista. Silti olen ollut salaa näreissäni siitä, että mies hyllytti vuonna 2001 Crazy Horsen kanssa purkittamansa Toastalbumin ja koosti sen tilalle Booker T. Syntikka suristelee sooloilussaan vinkeästi, melkein kuin Edgar Winterillä Frankensteinissa, kunnes puolivälissä kappale muuttuu intiimimmäksi ja mystisemmäksi fiilistelyksi. Basso ja jossain kaukana soiva piano sekä luovasti käytetty lauluääni laajentavat sovituksellista väripalettia. Soilwork koittaa, pystyykö asiat sittenkin tekemään vähän taitavammin, vähän monipuolisemmin ja vielä vähän kunnianhimoisemmin, ja lopputulos on huikaiseva. Yhtyeen näkemys death metalista laaja-alaisena temmellyskenttänä rock-vaikutteineen ja tunnelmallisesti latautuneine melodioineen on voitu nähdä jonkinlaisena pesänlikaamisena, mutta toisaalta bändi osoittaa, mitä kaikkea death metalin leikkipaikalla on mahdollista tehdä. Löydettävää löytyy myös tuttujen sävellysten alkuperäisversioista, joiden herkät ytimet Crazy Horse kuorii taitavasti esille. ”Ladies and gentlemen, are you ready for the sporting event of the year?” kysyy kuuluttaja Sugar/Tzukappaleen alussa ja kohta seuraavan tykityksen perusteella sillä taidetaan tarkoittaa tapaa, miten Black Midi kohtelee soittimiaan. Suomenkielinen soololevy syntyi kesämökillä minimalistisella laitteistolla ja studiokokemuksella. Övergivenheten on periaatteessa perin tuttua, turvallistakin, mutta ei missään nimessä toistoa tai vanhan aallon harjalla ratsastamista. levy Övergivenheten on nimittäin jälleen sen verran uljasta melodisen deathin voittokulkua, että näin kättelyssä voi vain ihmetellä, mihin bändi mahtaa albuminsa nimellä viitata. SAMI NISSINEN HHH Black Midi Hellfire Rough Trade Black Midi ei ole aiemminkaan tehnyt itsestään helposti lähestyttävää, mutta free jazzista ammentavan matematiikkarockin ja suoranaisen dadan välillä tasapainoileva Hellfirekolmoslevy vie lontoolaisten ilmaisun uusiin sfääreihin. Levyn kannen kaksoisvalotettu mustavalkoinen otos kuvastaa hyvin tekstien ristipaineessa tasapainoilevaa minää. Tamperelaisbändiä ei ole helppo tiivistää tyylillisesti. Sitten Underwater avaa levyn kuin 22-Pistepirkko akustisimmillaan, mutta sekin harhauttaa. Ei tarvitse kuin kuunnella vakuuttuakseen. Se on pehmeä vaikka ronski, kaunis vaikka kivulias. A Tip From You To Men, Help Me Alongin ja Love Is Selfishin kaltaisten tarttuvien biisien ansiosta levyä tulee nopeasti pyöritettyä riittävän monta kertaa, että hitaamminkin avautuvat sävellykset osoittautuvat erinomaisiksi. Ja se osoittaa Crazy Horsen kyenneen lukemaan Youngin mielialoja silloinkin kun laulut ovat kääntyneet jurosti sisäänpäin. Ei siis varsinaisesti mitään uutta auringon alla, mutta tällä kertaa jostain on löytynyt se Maxilta monesti puuttuva viimeinen puristus. Levyn uusista kappaleista säväyttävät etenkin rouhea Standing In The Light Of Love ja omintakeisesti bossanovaileva Gateway Of Love. Tai ainakaan se ei päästä niitä levyilleen asti. Majan folk-balladit rakentuvat Hennan näppäilemän kitaran ja laulun varaan. JUSSI NIEMI HHHH Soulfly Totem Nuclear Blast Max Cavaleraa voi hyvällä omallatunnolla kutsua työmyyräksi, mies kun puskee erinäisten projektiensa ja bändiensä kanssa levyjä ulos vähintään yhden vuodessa. Syntikka alkaa kurnutella kuin mikäkin trippaava kyborgi psykedeelisen kitaran esittäessä avaria kommentteja. White otti niin ison harppauksen edellisellä levyllään kitaristina ja tuottajana, että traditionaalinen uutuus tuntuu väkisinkin askeleelta taaksepäin. Erilaisten efektipedaalien ja upeiden särösoundien kyllästämä levy kuulosti yhtä aikaa täysin uudelta että ajattomalta. (2002). Välineistä ja olosuhteista koituneet suhinat on artikuloitu osaksi kokonaistaideteosta jopa siinä määrin, että Välillä tuuleeja Vesihiisi-instrumentaaleissa ne ovat keskeinen osa sävellystä. Bunglen roiskimisen. Albumin avantgardistinen kansi kuvastaa harvinaisen hyvin, mitä tuleman pitää. Nyt julkaisuvuorossa on puolestaan vuonna 1997 perustetun Soulfly-yhtyeen kahdestoista studioalbumi. MIRKO SIIKALUOMA HHHH Jack White Entering Heaven Alive Third Man Jack White on jo White Stripesin ajoista lähtien ollut arvostettu laulunkirjoittaja, mutta viimeistään aiemmin tänä vuonna ilmestyneestä Fear Of The Dawnista lähtien hänet on laskettava myös kitarasankareiden joukkoon. Itse se kuvaa itseään soft prog/ alt/indie/synthwaveksi ja noita kaikkia tosiaan tästä löytyy pirtsakaksi kokonaisuudeksi sulateltuna. Siinä missä soundit ja sähkökitara olivat keskeinen osa Fear Of The Dawnia, koostuu Entering Heaven Alive lähes yksinomaan pelkistetyistä akustisista sovituksista. Protesti-kappaleella Henna Emilia laulaa: ”Mä vaan haluun tehdä jotain kaunista ja pientä, en mitään kummempaa”. hahmottuu yhä selvemmin väistöliikkeeksi, kuulostaa Toast puuttuvalta palaselta, jopa arvoituksen ratkaisulta. Kitarasoolo on kauniisti avaruudellinen, jos kohta loppupuolella aletaan vatkata funkympaa rytmiä. The Hills rallattelee falsettilauluineen kuin jokin Princen popimpi biisi, kun taas pitkä Coconut-instrumentaali muistuttaa 80-luvun fuusiosta ja progesta discomaustein. Hellfire ei tarjoile pikavoittoja, vaan sille lämpenee hiljalleen. Parin vuosikymmenen ajan pimitetty levy on nimittäin tuntuvasti korvaajaansa parempi. Siinäpä homman ydin. Kaksi vuotta sitten ilmestyi superbändi Killer Be Killedin kakkoslevy, viime vuonna taas Maxin ja Igor-pojan Go Ahead And Die -bändin debyytti. Young on perustellut Toastin hyllyttämistä albumin lohduttomuudella, joka taisi aikoinaan säikäyttää esittäjänsä. Merellisesti kohiseva Paddle Back on upea, sydämeltään haikea popkappale, jossa viitataan haalistuneisiin koralleihin ja muihin karuihin ihmisen tekemisiin. Samalla kun Are You Passionate. Ei ole kuitenkaan epäilystä, etteikö Hietämäki olisi etuoikeutettu ja ”hyvien puolella”. Mutta se on askel Whiten alkuperäisiä inspiraation lähteitä kohti. NUUTTI HEISKALA HHHH Neil Young & Crazy Horse Toast Reprise Kestämättömät taiteelliset ratkaisut ovat osa Neil Youngin viehätysvoimaa. Valloittava numero vapautuneessa moninaisuudessaan. Levy jatkaa samoilla linjoilla edeltäjänsä Ritualin (2018) kanssa, eli painotusta on siirretty bändille tunnusomaisista tribaali-, nu metalja groove metal -meiningeistä aggressiivisen death metalin puolelle. Yhtyeen virtuoottista soittoa on maustettu hyvällä maulla torvia, jousia ja muita orkesteri-instrumentteja, mikä antaa Hellfirelle elokuvallisen sysäyksen. Levyn avaava, singleinäkin julkaistu biisikolmikko ottaa luulot pois heti kättelyssä eikä ote hellitä sen jäl. & The M.G.’sin persoonattomasti tahdittaman Are You Passionaten. White kirjoitti ja äänitti kahden viimeisimmän albuminsa biisit samoissa sessioissa ja levyt ovat tarkoitettu täydentämään toisiaan. SOUNDI 57 Soilwork Övergivenheten Nuclear Blast Soilwork ei taida osata tehdä huonoa biisiä. Näin ollen juuri Soilworkin ennakkoluulottomuus vie tyylisuuntaa eteenpäin ja puhaltaa siihen uutta sielukkuutta. Uudet sävellykset muodostavat harvinaisen moniulotteisen kokonaisuuden
Minä rakastan sitä edelleen. Kitaristi-biisintekijä Paltsa-Kai Salaman laulu henkii kapinallista coolia, ehkä loppujen lopuksi vähän liikaakin. The Avalanchesista ja The Go! Teamista muistuttavat cut ’n’ paste -kikkailut ovat tallella ja kertosäkeiden melodiat tarttuvat. Viittaan siihen, että soundien ihastelusta, riffien diggailusta ja ylipäätään koko paketin kiistattomasta tyylikkyydestä havahduin parin kuuntelun jälkeen huomaamaan edelleen odottavani vähän vahvempaa tunneelämystä. Juuri siihen haluaisin kuitenkin eniten tutustua. Ensivaikutelmani Lake Huttulasta oli, että tyylillisesti on kuljettu kauas Lodgerista, mutta tarkempi kuuntelu paljastaa, että varsin samankaltaisista aineksista Merilä yhä laulunsa rakentaa. ZOOM G6 Samat mallinnukset ja efektit kompaktissa koossa ja hinta on hämmästyttävän edullinen.. VESA SILTANEN HHHH Superorganism World Wide Pop Domino Lontoolaisen Superorganism-kollektiivin nimeä kantanut debyytti (2018) oli omissa kirjoissani yksi vuotensa parhaista albumeista. Levyarviot > 58 SOUNDI Domi & JD Beck Not Tight Apeshit Metzissä, Ranskassa syntynyt pianisti Domi Louna (syntymänimeltään Domitille Degalle) ja rumpali JD Beck ovat keränneet modernille fuusiojazzilleen huomattavan yleisön jo kauan ennen debyyttialbumi Not Tightin julkaisua. Tämän tyylin parissa Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Herkkää melodiaa ja eläimellistä karjuntaa Puciato osaa yhdistellä erinomaisesti. Valtava määrä kaappimallinuksia, mikkisijoitteluja ja lukuisia täysin ainutlaatuisia uusia efektejä. Heads on vähän niin kuin joku super-coolisti pukeutuva ja puhuva tyyppi, joka ei paljasta todellista sisintään mustien lasiensa takaa. japanilaisen vokalisti Orono Noguchin idoli Stephen Malkmus, japanilainen r&b-yhtye CHAI, brittiläinen kukkaisräppäri Dylan Cartlidge sekä ranskalainen artisti Pi Ja Ma. Tämänsorttinen kiperyys jää usein tunnetasolla kaukaiseksi, vaikka touhua elävöitetään vierailijoilla Herbie Hancockista Snoop Doggiin. Sen jälkeen kokoonpanosta on lähtenyt kolme originaalijäsentä, joita uudella albumilla korvaavat vierailijat, mm. Nimittäin media rakastaa kaikea uutta ja rocktoimittajat hiovat superlatiivejaan Levyarviot > ...ei paljasta todellista sisintään mustien lasiensa takaa... Se on pitkä ikä indie-yhtyeelle nykyisin. Kunhan siis onnistuu ensin ylittämään kiinnostuskynnyksen, mutta sekin onnistuu yleensä viittaamalla tekijöiden aikaisempiin yhtyeisiin. Tunteesta tai asenteestakaan ei jää puuttumaan. Lake Huttulan alias Teemu Merilän jotkut muistavat Lodger-yhtyeestä, joka ennätti julkaista kahdentoista vuoden aikana neljä pitkäsoittoa. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi ZOOM G11 Zoomin uudet vahvistinmallinnukset ovat yllättävän lähellä niin alkuperäisiä kuin parhaita mallintavia vahvistimia. 5” kosketusnäyttö ja efektien säätö irtopedaalien tapaan. Teemu Merilän lakoninen, slacker-asennetta huokuva laulutulkinta toimii rajoituksineenkin tässä kontekstissa. Meininki levyllä on anteeksipyytelemätön. Beckin, Pavementin ja Grandaddyn kaltaisia nimiä. Maanisen kulmikasta DEP-kohkaamista ei suoranaisesti kuulu, mutta rytisevää ja voimalla lanaavaa vaihtoehtorockia ja -metallia on mukana. Ja niin edelleen. Not Tight on debyyttilevyksi todella väkevä voimannäyttö. VILHO PIRTTIJÄRVI HHHH Lake Huttula My Ptosis Soit Se Silti Suomen(kin) indiepiireissä on huomattu, että kun striimimäärät kääntyvät laskuun, kannattaa yhtyeet lopettaa ajoissa ja perustaa tilalle uusia. Tyylillisesti albumi on kuitenkin linjakkaan kokonaisuuden sijaan vähän kuin Puciaton monipuolisuutta esittelevä CV. SAMI NISSINEN HHHH Black Lizard Heads Fuzz Club Kahden kitaran nelikko Black Lizard on käyttänyt koronavuodet parhaalla mahdollisella tavalla eli tekemällä uutta musaa. Täten erittäin mukavaa on se, että popsävyillä kokeillessaan Louna ja Beck saavat aikaan itkettävän kaunista jälkeä levyn ehkä hienoimmassa kappaleessa Take A Chance, jossa kuullaan myös levy-yhtiön jätkä Anderson .Paakia. Totem onkin parasta ja ytimekkäintä, mitä Soulfly on pitkään aikaan tehnyt ja näyttää mihin Max parhaimmillaan kykenee. JARI MÄKELÄ HHHH herkemmin uusien, lupaavien artistien kohdalla. Superorganismin modernia bubblegum-poppia on nyt nimituottajien John Hillin ja etenkin jumaloimani Stuart Pricen ”kaupallisempana” versiona varmasti helppo vihata. 58 SOUNDI 58 SOUNDI K u v a: Ja ck B ri d gl an d keen missään vaiheessa. Stinglenä ennakkoon julkaistu Like Father, Like Son on kappaleena ässä, mutta lisääkin löytyy hihasta. Hiukan sävykkäämpää sointia olisin toivonut, mutta tämmöisenään levy on jo komea näyttö Domin ja JD Beckin kyvyistä. Kitarat rämisevät ja rouhivat herkullisella säröllä, mutta samalla melodiaa arvostetaan. ZOOM B6 Superläski bassosoundi, 88, 2kHz prosessointi ja 4 erinomaisesti mallinnettua DI-boksia. 30 vuoden kokemuksella syntyy aika hyvä työkalu. JD Beck soittaa äärikompleksisia, konemusiikista innottuneita rytmejä huimissa tempoissa ja Domi Louna päästelee yhtä villisti ja ennakkoluulottomasti pianostaan sointukulkuja, jotka kimpoilevat kvinttiympyrän sisällä kuin sokerihumalainen superpallo. Erittäin maukkaasti soundaava, hiukan akustisiakin mausteita sisältävä Heads rokkaa taas vähän suoraviivaisemmin. Erittäin monipuoliseksi solistiksi todettu, miltei Mike Pattonin veroinen ja tältä myös paikoin kuulostava Puciato on tietenkin osaava ja ilmaisuvoimainen. Vaihtelevuuttakin löytyy vimmaisesta sahauksesta raskaasti tarpovaan jyystöön ja siitä edelleen aina ilmavampaan ja tunnelmallisempaan ilmaisuun, jota tarjoaa perinteinen instrumentaali Soulfly XII. Rennosta asenteesta tulee mieleen mm. Yhtyeellä on jo tiettyä kansainvälistäkin mainetta, kun yhteistyökumppaneiksi ja faneiksi on löytynyt Anton Newcomben (Brian Jonestown Massacre) ja Sonic Boomin kaltaisia nimiä. Parivaljakon virtuoottista osaamista esittelevät Youtube-videot ovat keränneet katsojia roppakaupalla ja ovat vieneet Lounan ja Beckin keikoille ympäri maailmaa Poria myöten ja levyttämään Anderson .Paakin Apeshit-levymerkille. Sehän on kuitenkin se musiikin syvin juttu. John Sebastianin muinaisen ykköshitin Welcome Back -kertosäettä lainaava avausraita Black Hole Baby jää päähän pyörimään siihen saakka kunnes Noguchin vaihteleviin korkeuksiin autotunetettu ääni alkaa laulaa seuraavaksi soivan nimikappaleen kertosäettä. JUSSI NIEMI HHH Greg Puciato Mirrorcell Federal Prisoner Dillinger Escape Planista ja superbändi Killer Be Killedistä tunnettu laulaja irrottautuu soolomateriaalin äärelle. Pohja on yhtä lailla 60-luvun garage rockissa kuin (myös brittiläiselle Fuzz Clubille levyttävässä) Jesus & Mary Chainissa ja Black Rebel Motorcycle Clubissa. Looper, rumpukone ja jopa efektilenkit ulkoisille padaaleille. My Ptosis on taidolla tuotettu ”debyytti”, jossa ilahduttaa etenkin sävellysten korkea taso ja sovitusten rikkaat detaljit. Debyytillä tympääntyneeltä teini-ikäiseltä slackerilta kuulostanut Noguchi on kasvanut aikuiseksi ja laiskanletkeiden rytmien tempo varsinkin albumin alkupuolella kiihtynyt melkein EDM-lukemiin. Nuoret virtuoosit purkavat konventioita ihan yhtäläisellä innolla kumpikin. Välillä voisi kyllä hidastaakin. Lake Huttulan sointia hallitsevat akustiset kitarat ja pulputtavat kosketinsoittimet, eikä yhtyeellä ole puberteettista tarvetta rokata koko ajan
Valtava määrä kaappimallinuksia, mikkisijoitteluja ja lukuisia täysin ainutlaatuisia uusia efektejä. 30 vuoden kokemuksella syntyy aika hyvä työkalu. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi ZOOM G11 Zoomin uudet vahvistinmallinnukset ovat yllättävän lähellä niin alkuperäisiä kuin parhaita mallintavia vahvistimia. ZOOM B6 Superläski bassosoundi, 88, 2kHz prosessointi ja 4 erinomaisesti mallinnettua DI-boksia. Looper, rumpukone ja jopa efektilenkit ulkoisille padaaleille. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. ZOOM G6 Samat mallinnukset ja efektit kompaktissa koossa ja hinta on hämmästyttävän edullinen.. 5” kosketusnäyttö ja efektien säätö irtopedaalien tapaan
LINDA SÖDERHOLM HHHH ...tarpeeksi rintakarvaa vaikka raanun tekemiseen... 2 2 2 T U R K U | L O G O M O LIPUT ALK. KOSKINEN HHH Amon Amarth The Great Heathen Army Metal Blade Tumban metalliviikinkien edellinen albumi Berserker (2019) oli niin virtaviivainen melodeath-pläjäys, että meikäläisenkin kaltainen poseri luuli jo päässeensä lohikäärmelaivan kyytiin. Hommassa on nyt taas sotimisen maku, hienhajua, punkia, tarpeeksi rintakarvaa vaikka raanun tekemiseen, hampaanraot täynnä raakaa lihaa ja tarpeeksi karkeutta miellyttämään vanhojakin faneja. Mirrorcell etenee erikoisella tavalla tyylistä toiseen. Sitten on niitä tekijöitä, jotka hakeutuvat helppojen strategioiden ulkopuolelle ja heittäytyvät kartoittamattomalle alueelle. Pienten huumorin leimahdustenkin sävyttämää rauhaa kestää 44 minuuttia, mutta sinä aikana aika lakkaa olemasta. White-Gluzin monista metallivokalisteista poikkeava pop-tyylinen ilmaisu luo biisiin kiinnostavaa kontrastia. Erityisen kiinnostavaksi asetelman tekee se, että Kallio tunnetaan yhtenä maan johtavista jazz-rumpaleista. Ne ottavat tilansa, mutteivät vie päähuomiota rennon letkeästi puskevalta reggae-poljennolta. HANNU LINKOLA HHH Dub Vallila Katakom Beat Helmi levyt Sehän on tiedetty jo pitkään, että suomireggae on harvinaislaatuinen kansallinen ilmiö ja kuriositeetti, kauas jamaikalaisilta juuriltaan adoptoitu pikkuveli, joka kulttuurisesta sekä maantieteellisestä välimatkasta huolimatta kukoistaa täällä kylmässä ja pimeässä Pohjolassa. Deceiversin biisit kunnioittavat metallin perinteitä ja äänimaailma on modernin raskas. Rinnastus kertoo Interpolin tuntevan rajansa. 59,00€ | IKÄRAJA: K-18 | OVET 18:30 | ENNAKOT: TICKETMASTER & LIPPU.FI 2 2 . Niin tekee Mika Kallio. 1 . Ehkei sen olisi koskaan tarvinnutkaan olla enempää. Seitsemännellä levyllään yhtye kiertää supistunutta maailmaansa ikään kuin ei olisi alkujaankaan halunnut luoda mitään uutta. Välillä vanhoja metallikaavoja tosin seurataan vähän liiankin tarkkaan, sillä yksi Handshake With Hellin osa muistuttaa epäilyttävän paljon Yngwie Malmsteenin As Above, So Belowia. Muilta osin Deceivers on melkein liiankin tuttua ja turvallista Arch Enemya. Ja ihan parhaasta päästä. Levyarviot > 60 SOUNDI Arch Enemy Deceivers Century Media Arch Enemyn faneille voi tulla yllätyksenä kuulla Alissa White-Gluzin puhdasta laulua Deceiversin avaavalla Handshake With Hellillä. Jälki on aivan omanlaistaan: kiehtovaa ja rauhoittavaa. 1 . Paradoksaalisesti yleispiirteistyminen sopii Interpolille. Kokeilu on kuitenkin onnistunut. Asetelman voi nähdä lohdullisena metakertomuksena. Myös biisien nimet noudattavat perinteistä dubmystiikkaa. Nyt tilanne on toinen. 59,50€ | IKÄRAJA: S/K-18 | OVET 18:30 | ENNAKOT: LIPPU.FI +SUPPORT SPECIAL GUEST. Interpol ei ole enää erityinen yhtye, mutta se on kiistatta oma itsensä. Mutta mitäpä sitä muuttamaan toimivaa reseptiä. The Other Side Of Make-Believella yhtye irtautuu harkitusti kaikesta vaihtoehtoisesta, eikä kadu liikettään. Something Changed ajautuu The Nationalin reviirille, Renegade Heartsin kertosäkeen voisi löytää Pearl Jamin tuoreimmilta levyiltä, ja Big Shot Cityn pinnasta kajastaa jopa 2000-luvun lauhkea Red Hot Chili Peppers. Levyn dub-miksauksesta sekä masteroinnista vastaa Micho Dread, jonka tehosteet sopivat erinomaisesti Dub Vallilan kansainvälisen tason tahteihin. Bungle -metelöintiin. Albumin tunnelma on pidättyväisen kypsä, sävelteemat putoilevat verkkaisesti paikoilleen, ja dramatiikassa on alistuneen lempeä pohjavire. Gong Odysseysta ei kuitenkaan jazzia saa millään, se on kirjaimellisesti sitä kuuluisaa jotakin muuta. Helsingin kantakaupungista ponnistava nimekäs rytmimusiikkiryhmä yhdistelee tuotannossaan perinteisiä pumppaavia bassolinjoja, tuttuja reggae-torvia, suomalaista sähkökitaraa, niin klassisia kuin modernejakin dub-efektejä sekä groovaavia elektrosoundeja. Yhtyeen varhaisvuosien rujomman sotakirveitä ja kalloja -kuolohevin faneille pari viime albumia olivatkin ihan liian imelää meloheviläpsyttelyä, joten ei yllätä, että Amon Amarth tekee The Great Heathen Armylla sen, mitä siltä on odotettu. Kallio loihtii gongeilla ja perkussioilla ääniavaruuden, jossa soi luovasti myös syntetisaattori. Melodioita ei ole toki tyystin jontkaan heitetty, ne vain eivät ole alati yhtä framilla kuin viime levyillä, vaan pikemminkin Versus The World -levyn (2003) lailla biisien imun aikaansaavina pohjavirtauksina. 2 2 2 O U L U | T U L L I S A L I LIPUT ALK. Oivallisia irtoraitoja on silti muutama. Vain erittäin selestiaalisella päätösraidalla vierailee pianisti Jussi Fredriksson, mutta ei siinäkään pianoa ainakaan tunnistettavasti kuulla. Aikuistunut ote tarkoittaa myös uusia referenssejä. NUUTTI HEISKALA HHHH Puciato on omimmillaan, mutta haluaa esitellä myös soveltumistaan toisenlaisen ilmaisun parissa. Albumi käynnistyy hyvällä ja odotetun kaltaisella metallimäiskeellä, siirtyy seesteisempään rockiin, post-punkiin, Depeche Mode -goottipoppiin, Deftones-leijutteluun ja outoilevaan Mr. Mika Kallio Gong Odyssey Eclipse Ambient on parhaimmillaan hieno laji ja mitä hektisemmäksi maailma menee, sitä enemmän sille on käyttöä. Sävellykset ovat kauttaaltaan erittäin hyviä, eikä mukaan ole mahtunut yhtään filleribiisiä. MAPE OLLILA HHH K u v a: K at ja K u h l MCMLXXXI MMXXI T U S KA L I V E & G R EY B EA R D P R O U D LY P R E S E N T I N A S S O C I AT I O N W I T H K 2 A G E N CY 2 1 . Veikkaan Gong Odysseylle kansainvälistä menestystä kokeellisen musiikin saralla. Myös äänipöydän takana on tehty erinomaista työtä. Mutta kun melodiat astuvat esiin, ne soivat komeasti, kuten folkmetallijuomalaulu Heidrunissa ja levyn kruunun, Dawn Of The Norsemenin kitarapyörteissä sekä itsestään selvästi nimetyn Saxons And Vikingsin kitarapyörteissä, jossa puhdasta ääntään Johan Heggin miehisen röhinän rinnalle lainaa Biff Byford. Sama tuntuu koskevan kotimaista dubia, josta tässä erinomainen esimerkki Dub Vallilan esikoislevyn muodossa. Kokoonpano soittaa yhteen saumattomasti, dub-kaikujen kyllästämät, ajoittain melankoliset ja jazziin vivahtavat kappaleet ovat pasunisti Jussi Vuorisen persoonallisella otteella säveltämiä. Vahvoja melodioita levy kyllä on täynnä, mutta runsaan tyylillisen kirjon ei voi sanoa palvelevan kokonaisuutta. JUSSI NIEMI HHHHH Interpol The Other Side Of Make-Believe Matador Vuosituhannen alussa Interpol oli näytönhaluinen kombo, jonka newyorkilainen perspektiivi brittiläiseen post-punkiin huokui viileästi aikansa henkeä. Ajankohtaisuutta välttelevän soinnin takaa löytyy läheiseltä tuntuva kolmikko, joka on tienannut itselleen vapauden pysytellä paikallaan samalla kun sitä joskus heitelleet aallot pakenevat ulapalle. Toisaalta olisi voinut ollut kiinnostavaa kuulla Handshake With Hellin puhtaan laulun lisäksi muitakin uudistuksia Arch Enemy -soundiin, mutta kun bändin peruselementit ollaan Deceiversillä onnistuttu hiomaan niin lähelle täydellisyyttä, on ruotsalaisten lähestymistapa ehkä sittenkin ollut oikea. Nyt ne vain muistuttavat enemmän perinneheavyä kuin death metalia. KIMMO K. Loppupeleissä se on kuitenkin kuin mikä tahansa musiikkityyli: sielläkin on omat kliseensä ja varman päälle -ratkaisunsa. Jos alkaa olemaan päässä ahdasta, niin tällä sinne saa nopeasti tilaa, kunhan vain antautuu Kallion johdattelemalle tripille avomielisesti ja läsnä ollen. Will To Powerista (2017) asti bändiin kuulunut Jeff Loomis lukeutuu ehdottomasti metallin parhaisiin soolokitaristeihin
2 2 2 T U R K U | L O G O M O LIPUT ALK. 1 . 59,00€ | IKÄRAJA: K-18 | OVET 18:30 | ENNAKOT: TICKETMASTER & LIPPU.FI 2 2 . MCMLXXXI MMXXI T U S KA L I V E & G R EY B EA R D P R O U D LY P R E S E N T I N A S S O C I AT I O N W I T H K 2 A G E N CY 2 1 . 2 2 2 O U L U | T U L L I S A L I LIPUT ALK. 59,50€ | IKÄRAJA: S/K-18 | OVET 18:30 | ENNAKOT: LIPPU.FI +SUPPORT SPECIAL GUEST. 1
Se toteuttaa kaikilla tasoillaan Moor Motherin mustaa kvanttifuturismia – jazzin mahdollisuuksia kumota normatiiviset, esteettiset ja sosiaaliset periaatteet sekä kuvitella uutta historiaa ja tulevaisuutta pyrkien kohti uudenlaista radikaalia tietoisuutta. Huojuva Lato soi yhä konstailemattoman tuttuna ja ihmisläheisenä. Otto Eskelisen säveltämät Jolkottavat sudet ja Vuosaaren kirkonkellot on sovitettu pitkiksi, sähkörumpujen ajamiksi grooveiksi, joista varsinkin jälkimmäisen perkussiosovitus on äärimmäisen hieno, mutta muilta osin biisi ei ehkä ihan kanna lähes kymmenen minuutin pituuttaan. Taiteilijan aikaisempaan noiseja äänitaidetuotantoon verrattuna soundin kirjo on kosolti laajempi: jazz, R&B, hiphop, rap, spoken word, beats, blues… Virtuaalisesti syntynyt albumi kasvoi orgaanisesti kun Camae haali mukaan projektiin instrumentalisteja sekä solisteja, joiden osista hän rakensi kokonaisuuden. Levy rakentuu vahvasti Otto Eskelisen huilun ja Eero Tikkasen basson yhteispelin varaan, jota Arwi Lind tukee vaihtuvalla lyömäsoitinarsenaalilla sähkörummuista erilaisiin akustisiin kilkuttimiin. The Mystic Revelation Of Teppo Repo tuntuu olevan kiinnostavan muutoksen äärellä, mutta osassa tätä levyä saumat näkyvät vielä. PERTTI OJALA HHHH The Mystic Revelation Of Teppo Repo Kosmoksen erakko Sähkö Uusimmalla levyllään The Mystic Revelation Of Teppo Repo ottaa muutaman askeleen ulos siitä myyttisestä maailmasta, jossa se yleensä asuu ja kohti riisutumpaa ilmaisua. ARTTU TOLONEN HHH Samae Koskinen Viima vie KHY Suomen Musiikki Musiikillisena moniottelijana Samae Koskisen meriitit ovat mittavat, mutta soolouran huipentuma on antanut odottaa itseään – ja odotus jatkuu Viima vie -albumilla. Utopia, Texasissa yhtye on jälleen kerran tehnyt optimaalisen synteesin kantrin ja rockin sekaista amerikkalaisuutta ja aitoa suomalaisuutta. Huojuva Lato Utopia, Texas Bluelight Freud Marx Engels & Jungin tultua tiensä päähän on Suonna Konosen perustama Huojuva Lato ottanut suomalaisen kantrirockin paalupaikan. Kollaboraattorit eivät kuulleet toistensa osuuksia kuin vasta valmiilla albumilla. Kypsä ja vaikuttava lopputulos on samanaikaisesti kaoottinen mutta rauhallinen, selkeä mutta kompleksinen ja vaativa mutta ilmava. Albumi perustuu free jazziin, mutta se kehittyy kappale kappaleelta yhä monimutkaisemmaksi kudelmaksi genrejä, melodioita, viestejä sekä vierailevia artisteja. LINDA SÖDERHOLM HHHHH K u v a: Sa m an th a Is as ia n. Suonna Kononen tietää mokattujen rakkauksien muistelemisen, tien päällä olemisen ja alkoholin olevan se kantrin ehtymätön pyhä kolminaisuus, jolta perustalta lauluja voidaan varioida loputtomiin. Se mikä avauksessa voitetaan, vedetään Kaks viikkoo lomaa -rallattelulla pöntöstä alas. Suonna Konosen esikoisromaanin kaimaksi ristitty Tie päättyy meren rannalle on Utopia, Texasin neliosainen päätös, jonka instrumentaaliosiossa Huojuva Lato tuo rockiinsa yllättäen jopa proge-sävyjä. Koskinen on aiemminkin syyllistynyt irtopisteiden kalasteluun hassuttelulla (Läski mulkku ja Jonnet ei muista), vaikka vahvuudet piilevät vakavammassa ulosannissa. Se tutkii ajassa navigointia niiden muistojen avulla, joita musiikki ja runous meissä herättävät. Puhuttelevampaa puolta edustaa Kulta, sano se mulle ääneen, joka räjähtää jopa pavemaiLevyarviot > ...kohti uudenlaista radikaalia tietoisuutta... Mutta eteenpäin mennään. Eero Tikkasen sävellykset ovat levyn huippukohtia: kansanmusiikista ammentava Yö päivällä ja modaalinen jazz-pala Reida ovat molemmat upeita melodioita ja toteutus tuo esiin niissä asuvan hartauden. Samat ominaisuudet pätevät myös levyn lyriikoihin. Albumin lainoista sykähdyttävin on The Monkeesin Daydream Believer -klassikostakin muistettavan John Stewartin California Bloodlines, joka kääntyy sydämelliseksi kotiseudun ylistykseksi Savolaista verta. Introraidan jälkeen helähtävä Paul Stanleyn silmät esittelee rikkaan ja ikivihreän äänimaiseman ja artistin, joka tuntuu tavoittaneen jotain oleellista tulevasta suunnastaan. Moor Mother Jazz Codes AntiRunoilija-säveltäjä-aktivisti-kasvattaja-laulaja-lauluntekijä Moor Motherin alias Camae Ayewan Jazz Codes pohjaa samannimiseen runokirjaan, jonka hän kirjoitti kunnianosoituksena afroamerikkalaisille jazzja bluesikoneille. Suomalainen äänimaisema ja muotokieli saavat seurakseen spirituaalisen jazzin sekä dubin sävyjä ja tukun erilaisia rytmejä nyabinghistä elektroon. Vaikka genrelliset painotukset vaihtelevatkin laulusta toiseen, niin viimeistään Ilkka Vartiaisen pedal steel suuntaa katseen siihen Utopia, Texasiin, jonne Kononen ja Vartiainen tekivät oman pyhiinvaellusmatkansa. Kalahari on käytännössä aika uskollinen Dollar Brandin alkuperäiselle esitykselle
Kyseessä on akustinen uusintaversio yhtyeen vuonna 2004 julkaistusta So Jealous -albumista. Ihan koko levyn mittaan asti ei säkenöivää materiaalia ole riittänyt. Let’s Go Partyn koukku on tuttu Palefacen Ipanapabiisistä Hiphoppii englantii ja Stepa tekee mitä haluu on pohjimmiltaan Taakibörstan PA 2001 suomijulkkisten nimillä ryyditetyllä uudella tekstillä. Sellainen touhu on kunnollista ja oikein. Quinin sisarusten äänet soivat yhteen yhtä näppärästi kuin ennenkin, mutta akustinen ilmiasu osoittaa sävellysten yksipuolisuuden. Kun Koskinen uskaltaa vakavoitua ja luottaa korkeaan rekisteriinsä tavanomaisen tuhinansa sijaan, tapahtuu ihmeitä. Viimeinen teos, Daniel Karlssonin Mutually Exclusive Continuities, alkaa rauhallisena dronena, mutta viiden minuutin tienoilla alkaa uskomattoman väkivaltainen kiertomyrsky, josta kulkeminen takaisin rauhaan on äärimmäisen palkitseva kokemus. Sähkökitarakvartetti I Sähkökitarakvartetti Sähkökitarakvartetti on viitisen vuotta sitten perustettu, nykymusiikkia sähkökitaroilla soittava yhtye. I on hienosti kuratoitu kokonaisuus, jossa haastavatkin teokset ovat löytäneet arvoisensa tulkitsijan. LASSI LINNOLA HHH Stepa Siistii räppii PME Stepa on ollut viime vuosina kiinnostavimmillaan kokeellisella Unelmien teatteri -trilogialla (2019), jolla hän kokeili siipiään myös hiphopin ulkopuolella. Yhtyeen debyyttilevyn skaala on ilahduttavan laaja. VILHO PIRTTIJÄRVI HH Flat Earth High On Lies Omakustanne High On Lies on Polanski-laulaja Anthony Pikkaraisen, exAmorphis-basisti Niclas Etelävuoren sekä HIMissä vaikuttaneiden Linde Lindströmin ja vielä tällä levyllä mukana olevan Mika ”Kaasu” Karppisen muodostaman yhtyeen toinen täyspitkä, joka tarjoilee maukkailla ja koukuttavilla riffeillä kyllästettyä grungevivahteista rockia. Viimeistelemättömältä ja puolivillaiselta levy kuulostaa, mutta se on nähdäkseni eri asia kuin lofi-soundi. Ehkä tulevaisuudessa loistaa monipuolinen ja aseistariisuva Samae Koskinen, joka ajattomalla äänimaailmalla kolkuttelee samoja tuntoja kuin Olavi Uusivirta tai Knipi. Suomessa duo pysytteli indie-väen puheenaiheena osapuilleen The Con -albumiin (2007) asti, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Lävitse poliittisen julkaisun merkitys on siinä, että se antaa karjalan puhujille äänen. Pressitiedotteessa itseään Sodankylän Too Shortiksi tituleeraavan Stepan tuore albumi on 90-luvun g-funkin ja 2000-luvun alun suomiräpin nostalgiasta ammentava bilelevy, joka kuvaa nuoren räppärin elämää lämpimän humoristisesti ja rennosti liikoja hio(sta)matta. Samaa kauneutta kuullaan tyhjään kertosäkeeseensä saakka mainiolla Hanska ajotiellä -kappaleella. Stepan ideat ovat usein hieman kuluneita, mutta bileräpin kontekstissa se ei haittaa. VESA SILTANEN HHH Tegan And Sara Still Jealous Sire Kanadalainen kaksosduo Tegan And Sara on nykyään jo konkarisarjaa. Varsin vaatimattomana lisätäkynä levyllä toimii se, että Tegan esittää nyt Saran biisejä ja päinvastoin. PME-debyytti Rakkaus ylivoimainen (2021) oli valitettavasti Paulo Coelholta pöllityiltä vaikuttaneiden epäuskottavien voimalauseiden raskauttama julkaisu, jolla Stepa ajautui taiteelliseen umpikujaan. Oikeastaan vain Where Does The Good Go, jasmaisiin jylhyyksiin. Ensimmäinen teos kolmesta on Lau Nauna tunnetun Laura Naukkarisen Lfolfolfos, joka koostuu miellyttävistä, todennäköisesti sähkökitaralla ja E-Bow’lla tuotetuista päällekkäisistä droneista. JARI MÄKELÄ HHH ...kohti uudenlaista radikaalia tietoisuutta.... Klemola rakentaa kaikesta tästä väkivaltaisen kokonaisuuden, joka toimii hienona kontrastina levyn avaukselle. Akustiset folkpopnumerot ovat saaneet kylkeensä yhtäällä bändisäestyksen ja toisaalla syntetisaattoreita ja rumpukoneita. Erityisinä biisitärppeinä mainittakoon levyn päättävä kolmikko Let It Rain, Motherfknway ja Pinman. Jokainen tälläinen levytys on työvoitto ja sinällään arvokas vaaliessaan kieltä. Kun alkuperäinen tapaus oli puhdasverinen bändilevy, nyt tunnelmoidaan akustisesti. Hassua sikäli, kun Loimolan Voima kertoo musiikkinsa edustavan lofi-estetiikkaa. 2000-luvun alussa breikanneista nuorista poppareista on vuosien mittaan kasvanut kypsiä nelikymppisiä naisia. Oli kyse sitten HIMistä, tämän sooloprojekti Daniel Lioneyesta tai Flat Earthista, miehen otteita kuuntelee aina hyvin mielellään. Uutuusalbumi Still Jealous täyttää olemassaolon perusteet juuri ja juuri. Yksi tekijä voisi olla soundi: tuotanto on nyt ehkä aavistuksen ylihiottua, biisit voisivat toimia jopa paremmin jos räkää ja roisketta olisi vähän enemmän. Huiput jäävät harvalukuisiksi, mutta ne valavat uskoa. Levyn tuotanto vain on harmillisen kuivakka, äänivaikutelman tavoitesyvyydestä jäädään. Sami Klemolan Chiaroscuro Etydes on jotain aivan muuta. Sääli, että alituotettu yleisvaikutelma tekee levystä melko vaikeaa kuunneltavaa ja täten Saatsien laulujen voima ei tyystin välity kuulijalle. Tutustumisen arvoinen High On Lies kuitenkin ehdottomasti on. Äänikuva on elävä ja muuttuva. Diskografiaan kuuluu kunnioitettavat kymmenen studioalbumia. Valopilkkuina levyllä loistavat erityisesti sen kaksi viimeistä raitaa, Sin?oin ?uppu ja Anna suuda. Kaikuja ysärin vaihtoehtorockista ja grungesta kuuluu varsinkin solisti Pikkaraisen ulosannissa, jossa on häivähdys William DuVallin ajan Alice In Chainsia ja paikoin hieman Ville Tuomen klangia, sekä Linden tyylitajuisessa riffittelyssä. Subjektiivinen kokemukseni on, että lofi on jotakin muuta kuin tämän levyn silleen jätetty näkkärisoundi. Niillä levy soi täyteläisimmillään. ARTTU TOLONEN HHHH Loimolan Voima Mi on praudua Loimola Lo-Fi Karjalaksi laulunsa kajauttavan Loimolan Voiman levy on lähtökohtaisesti merkittävä levy. Loimolan Voiman muodostavan veljesduon Niko ja Mika Saatsin toinen albumikokonaisuus soi rikkaammin ja elävämmin kuin ensilevy Ruttomužikan kyynäl (2020), mutta sinällään siirtymä on aika pieni askel. Kovien vierailijoiden – suomirockin positiivisuuden perikuva Arppa, suomiräpin tämänhetkinen ykköstykki Gettomasa sekä … ja naksuvat luupit -klassikon (2012) yhteistyökumppani Are – sulostuttamat kappaleet ovat erinomaisia. Se vangitsee mielenkiinnon vyörymättä päälle. Tasoa on nostettu debyytistä, mutta kuitenkin se kuuluisa ja mystinen kokonaisuuden vieläkin kovemmille kierroksille nostava ”jokin” puuttuu. Se rakentuu aika pitkälle häiriöistä, asioista joista yleensä pyritään eroon: kitaran yksikelaisista mikrofoneista johtuvasta brummista, vahvistimen tai kitaran sisäänmenosta sisään ja ulos otettavista plugeista, kierrosta, epävireisistä nuoteista
Musiikki kumajaa ja livertää vaikutteensa tunnustaen, mutta tässä ajassa eläen. 64 SOUNDI Levyarviot > ...vaaran tunne on edelleen jätetty studion komeroon... – Tulion musassa on elokuvallisuutta, tietynlaista unimaailman liepeillä seikkailua. Turha näitä olisi liikaa verrata toisiinsa ja silti ei voi estää mieltä tekemästä tiettyä niputusta. Ollaan katse-etäisyydellä suuruudesta. Pekka piti raamia kasassa, me Nooran kanssa rönsyiltiin siinä ympärillä. – Alussa oli yksittäisiä kappaleita ja konsepti, tosin aika löyhä sellainen: Tehdään musaa ilman bändikuvion lainalaisuuksia ja rajoituksia. Yleensä estetiikkana on tehdä Phil Spectorin taskusinfonioita suomeksi ja vähän salamielisemmällä otteella. Vangitseva syksyisen merenrannan kuva on myös kuva kokijansa mielestä. Suomi on kolea maa ja Kalifornian tai Long Islandin rantarapsodiat tuntuvat lokalisoituina purkkiin suljetulta merenkohinalta. Debyytillänne ei varsinaisesti ole särähtäviä poikkeamia valitusta linjasta. Monesti tuntui siltä, että teemme jotain, jollaista ei suomeksi ole aiemmin tehty. Etäisyys arkirealismiiin on sekin lievästi teuvomaista. TEKSTI: NIKO PELTONEN K u v a: A sk o R an ta n en. Tulio Yyteri Solina Tuntuuko minusta vain siltä vai onko oikeasti niin, että viime vuosina on ilmaantunut poikkeuksellisen paljon konkarimuusikoiden hieman konseptuaalisia uusiobändejä, jotka pyrkivät ammentamaan suomalaisesta mielenmaisemasta ja suomen kielestä, mutta myös ”kansainvälisestä estetiikasta” ja erilaisista retrogenreistä. Amuri, Kuusamo ja nyt Tulio. Trio on nimennyt itsensä elokuvahistoriamme ikioman Meat Loafin mukaan ja senhän pitäisi tarkoittaa suuria elkeitä ja tunteita. Tosin 60-luvun popdraamoista innostunut yhtye pyrkii pakahduttavuuteen melko pienessä mittakaavassa, paitsi milloin inspiraatio kuljettaa vähän laveampaa valtatietä vähän pidemmänkin matkan (Aaveet kannoilla). Arvelen, että Yyteriltä elämään jää sen nimibiisi. Tai jopa helppojen kliseiden parissa, kuten Kauko Röyhkän vähemmän nerokkaan tuotannon mieleen tuovalla Ranskan uusi aalto -kepeilyllä. Suoria esikuvia ei tule mieleen, mutta ehkä taitavat pelkistäjät kuten Kauko Röyhkä ovat takaraivossa antaneet inspiraatiota. Sellaisia mallinnetaankin. Vai vertautuuko. Musiikilliset viitepisteet olivat kyllä pelkästään angloamerikkalaisia, vähän myös ranskalaisia. Pakollinen alta pois, eli miten Tulion musiikki vertautuu övereistä melodraamoistaan tunnetun elokuvaohjaaja Teuvo Tulion töihin. Osalla kappaleista vaikutelma johtaa tiettyyn riittämättömyyden tunteeseen. Äyräväisen kanssa lauluvastuun jakaa Noora Virtanen. Kuinka tärkeää teille on tehdä tätä musiikkia nimenomaan suomeksi. – Oli jotenkin selvää alusta alkaen, että Tulio tekee biisejä suomeksi. Ehkä musamme vertautuu Teuvo Tulion elokuviin myös tietynlaisen DIY-hengen kautta, kotikonsteilla luodaan isoa ja vaikuttavaa tunnetilaa. Ja siihen liittyen, mitkä olisivat Tulion tärkeimmät suomenkieliset musiikilliset esikuvat tai viitepisteet. Syntyykö tällainen bändi konsepti vai biisit edellä. Paljon etsimistä ja löytämistä, erityisesti soundipuolella. Teuvon leffojen sakeaa paatosta ei välttämättä kappaleissamme kuule – ainakaan vielä. Tulion tapauksessa varsinkin muusikkotoimittaja Pekka Laineen ansioluettelo antaa odottaa pistämätöntä tyylitajua; biisintekijäkumppani Janne Äyräväinen taas on meritoitunut Ronnie Starrja The Expected -yhtyeissä. Astuttiin tekotavan puolesta ensimmäistä kertaa ”nykyaikaan”. Ajatuksena luoda kuitenkin musiikillisesti ehjä maailma, jossa itseämme miellyttävä naivistis-romanttinen vuosikertapop ohjaa kulkua. NIKO PELTONEN HHH Soundin kysymyksiin vastasi Tulion puolesta Janne Äyräväinen. Tuntui jännittävältä etsiä ”dream baby dream” -estetiikalle luontevaa suomenkielistä muotoa, joka on simppeli muttei typerä
Ei siis varmaan tule monellekaan yllätyksenä, että bändi on taas I Won’t Be Left ja Wake Up Exhausted saavat riisutusta balladisovituksesta jonkinlaista lisäarvoa ja syvyyttä. Niinpä tuoreeseen albumiin tulee tarttuneeksi myönteisin odotuksin. Tyylillisesti levy pinnistelee metallin puolelle, mutta sävellykset itsessään ovat keskitasoista ja usein jopa sen alle asettuvaa popmusiikkia, johon särökitara ja muut asiaan kuuluvat äänimaisemat on liimattu päälle. ARTTU TOLONEN HHHH Five Finger Death Punch Afterlife Better Noise Five Finger Death Punchiin on liitetty määreet moderni thrash metal ja metalcore, mutta onpa bändiä kutsuttu myös Las Vegas -metalliksi, mikä taitaa olla se kuvaavin määre. Kokonaisuutena Merzbow’n ja Englishin yhteinen levy on yllättävän lempeä, välillä korvia ylenpalttisuudellaan hyväilevää luxus-noisea, joka jää jännitteiseen tilaan ilman katarsista. Ollakseen näin hirviömäisesti myllertävä olio, Cut Flesh on myös ihmeen melodinen ja jollakin tavalla saavutettava kokonaisuus. Bändi esiintyi menneenä kesänä Tampereen Sauna Open Airissa ja osoittautui lavalla hyvinkin viihdyttäväksi ryhmäksi. Niin nytkin. Levy alkaa äänellä, joka voi olla myrsky ja sade kuultuna peltikaton alla. Varhaisiin bravuureihin lukeutuva V8 Ford puolestaan laimentaa originaalin rockabillymäisyyttä. FFDP:n musiikissa kun ei ole metalcorea kuin nimeksi, mutta bling blingiä siitä ei puutu. Nimenvaihto tuntuu mielekkäältä, sillä ulosanti tällä albumilla on etäällä uran alkupään tuomiota toitottavasta doom-dronelunastuksesta. Levyn kuuntelukokemus on henkisesti varsin raskas, vaikka sinällään kuunteleminen ei olekaan työlästä. Peter Hayden, sittemmin PH on nyt Enphin. PERTTI OJALA HHHH Merzbow & Lawrence English Eternal Stalker Dais Japanilaisen harsh noise -kokeilijan Masami Akitan alias Merzbow’n ja australialaisen säveltäjän Lawrence Englishin ensimmäinen yhteinen levy on hieno kokemus, ehkä hiukan yllättävälläkin tavalla. Aloitusraita Judgement Day lupaa hyvää, sillä tymäkkä ja mieleenpainuva ralli pistää veren kiertämään, mutta sitten tulee läpsy naamalle. Se vuorottelee korkeampiin ja matalampiin taajuuksiin nojaavien jaksojen välillä, joista jälkimmäiset ovat rauhoittavampia. KIMMO K. KOSKINEN HHH Machine Head Of Kingdom And Crown Nuclear Blast Machine Head palasi edellisellä levyllään Catharsisilla (2018) vuosituhannen vaihteen nu metal -groovejen pariin. Ulkoiset puitteet sillä on edelleen kunnossa, mutta sielu hukassa. Jos jo bändin ensimmäinen ekskursio pomppumetalliin The Burning Red (1999) jakoi mielipiteitä, ei Catharsisinkaan vastaanotto ollut kovin innostunutta. Honey B & T-Bones Buzzing! 40th Anniversary Album Kennosto Edellisiä pyöreitä ikävuosia livelevyllä ja tuplakokoelmalla juhlinut Honey B & T-Bones on tällä kertaa päätynyt vanhan tuotantonsa päivittämiseen. Ajatusten kulku etenee, jäsentyy ja sävyttyy somasti ja tarkasti sointujen ja soundien vaihtuvalla värikirjolla. 2 on nyt trippailevampi ja garagempi. Hyvin elokuvallinen tunne on luonteva ilmiasu albumin taustalle: se on elokuvakäsikirjoitus, joka muotoutui musiikiksi. Bändin kappalemateriaali osoittautuu nopeasti ponnettomaksi ja hengettömäksi, myös ne muutamat semiballadit, joilla kosiskellaan sitä suurinta ostavaa yleisöä. Spektor on tuottanut levyn alt-rockiin erikoistuneen John Congletonin kanssa, joka vastaa monista merkillisyyksistä luomuperkussioista syntikoihin ja thereminiin. SOUNDI 65 ...vaaran tunne on edelleen jätetty studion komeroon... Antoisin jakso on The Golden Sphere ja Black Thicket, joka tuntuu liikkeeltä, ajoittain kuin ajaisi ratikalla erityisen tiukkaan kurviin. Perusnätisti soiva Still Jealous kuulostaa enemmän demoversiolta vuoden 2004 albumista kuin tuoreelta saati relevantilta näkemykseltä. TOMI NORDLUND HH Regina Spektor Home, Before And After Sire Spektorin neljännestä levystä, hurmaavasta Begin To Hopesta, on jo 16 vuotta aikaa. Levyssä on omanlaisensa rytmi, joka ilmenee taajuuksissa. Englishin töissä on usein tilallinen ja dokumentaarinen ulottuvuus. Jo vahvasti muokatulla Osiris Hayden -levyllä (2019) oli vielä havaittavissa bändisointia, mutta nyt tuo kaikki on paketoitu synteettiseen, jännittävän hahmottomana ilmenevään ameebamaiseen muotoon. ASKO ALANEN HHHH K u v a: Sh er v in La in ez. Valikoiman täydentävät Jimmie Vaughanin mieleen tuovana ränttäbluesina tyylillistä ympyrää sulkeva uutuus Ride! Ride! Suffer! ja Honey B. Regina Spektorin oma raikas tekijänääni on luonnollisen hallitseva kaikessa leikillisyydessään ja keskittyneemmissä lyriikoissa. Räväkän hienostuneesti pörräävä Buzzing! on myös yhdenlainen kotiinpaluu. Ilmavan kepeät popsävelmät ja folk-laulelmat säestetään toisiinsa sulautetuilla konventionaalisella pianosäestyksellä sekä futupopin pelkistetyillä kosketinkuvioilla ja konetahdituksella. Myrsky onkin rajumpi sisällä. MARKO SÄYNEKOSKI HH Enphin Cut Flesh Pelagic Mr. Tähän äänimaisemaan kasvaa jokin muu, pikkuhiljaa. Hankalan mutta vaikuttavan levyn erikoinen saavutus on olla samaan aikaan luotaantyöntävä ja kutsuva. Familyn Sings & Plays -albumilla (2017) aiemmin kuultu bluesgospel Keep Your Lamp Trimmed And Burning. Alkujaan Melrose-henkinen junglerock Howlin’ At The Moon Pt. Albumi alkaa haikealla tunnarilla, joka huokaa ensin ”Why doesn’t it get better with time. Tässä suhteessa Home, Before And After ei tuota yllätyksiä Spektorin säveltaiteeseen ja lyriikkaan valmiiksi latautuneiden odottamattomien mutkien ja tyylikikkojen ohella. Tunnelma on sama, joten ihan eri kuviosta ei ole kyse: aiemman Swansin sijaan Enphin kuulostaa tervaan uponneelta Suicidelta. Tilanteesta ja kuulijasta riippuen tämä voi olla hyvä tai huono asia. Albumin synteettinen ja vahvasti prosessoitu soundi on massiivinen sooninen hyökyaalto. I’m becoming all alone again”, mutta jättää harmittelun oitis seuraavassa luontoon hakeutumisen ilottelussa Up The Mountain. The Long Dreamin aikana kuulemme vain vihjeitä, mutta A Gate Of Lightin kahden ensimmäisen minuutin sisään on täysi rähinä päällä. Olikin jo aika palata venäläissyntyisen Regina Iljinitshnan musiikin pariin, jota on usein luonnehdittu laatusanalla quirky – omituinen, jopa äkkiväärä. Suomea ja englantia sekoittelevat sanoitukset ovat ilmiasultaan lähinnä toteavaa julistusta puhelaulumuodossa, ja silti niissä on outoa tarttumapintaa. Buzzingilla bluesista startannut mutta 40 vuoden mittaan muun muassa vahvasti psykedeelisiäkin sointeja ilmaisuunsa sulauttanut trio on poiminut uuteen käsittelyyn albumiraitojaan vuosilta 1986-2009. Tematiikka ja tulkinnan sävy vaihtelee arkisista mietelmistä ja havainnoista melkeinpä lastenlorun kaltaisiin, auvoisiin ajatelmiin ja haaveisiin. Eikä sitä tässä tapauksessa kannata etsiä edes kaurapuurosta, vaan ainoastaan bändin omilta juurilta. Pitkällä tiellään aika ajoin rumpaleita vaihtanut Honey B & T-Bones kun on viimein päätynyt Esa Kuloniemen ja Aija Puurtisen poikaan Mooses Kuloniemeen. Tuotanto on siivoa, vaaran tunne on jätetty edelleen studion komeroon. Five Finger Death Punch oli joskus kehityskelpoinen metalliryhmä, mutta nykyään sisällöllisesti perin köyhäksi jäävä orkesteri. Buzzingin jännittävyys piilee paljolti siinä kuinka vanhat kappaleet herätetään uuteen eloon tyylejä säätäen ja myös päävokalistia vaihtaen
Kun bändi malttaa keskittyä osaamisalueihinsa, kuten nopeatempoisella thrash-repäisyllä Choke On The Ashes Of Your Enemylla, homma toimii kiitettävästi. Parhaimmillaan bändi kuulostaa kuin Hüsker Dü soittaisi Hassisen Konetta. Rymistelyn vastinpariksi on ehkä inasen lisätty efekteillä kuorrutettua fiilistelyä. Tryer on tunnettu lujavauhtisena ja solisti Jussi Kaholan äänenkäytön myötä persoonallisena hardcore-bändinä, joka ei ensimmäisiin seiniin ole genremäärittelyissä törmäämässä. Livelevytys on totisesti ansainnut tulla julkaistuksi. ANTTI LUUKKANEN Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Uusi suunta sen sijaan tulee. Anna Inginmaan uusi ep paljastaa jo nimellään homman nimen: Film Noir tosiaan hypähtää keveästi elokuvallisiin tunnelmiin. ASKO ALANEN HHHH Kolme seisoo vinossa Sinä tanssit nuoralla 1981–2021 Hiljaiset Levyt Ei ole yllättävää, että suomalainen 1980luvun alun postpunkretkue kuulostaa Mustalta Paraatilta ja Joy Divisionilta. Vuokkoset-yhtyeen kasettijulkaisua Antaa kaiken tulla kuunnellessa tulee mieleen, että käsitteelle olisi voinut muodostua toisenlainenkin sisältö. Settilistaan on koottu erittäin vahvoja vanhoja ja uusia hengellisiä lauluja, kansalaisoikeusliikkeen sanomaa, rahvaan Amerikan ikiaikaisia tuntoja ja historiallisia balladeja. Mutta kun mielleyhtymien joukkoon ilmestyvät Mana Mana sekä Rättö ja Lehtisalo, vaihtuu ujo kiinnostus sulaksi innostukseksi. Kolmen biisin 12-tuumaisena julkaistava ep Tuho hienosäätää yhtyeen linjaa vieläkin ytimekkäämmäksi. Vaikka olisikin perusteltua odottaa progressiivisempaa otetta, ovat levyn biisit aika simppeleitä. Of Kingdom And Crown on animesarja Attack On Titanin innoittama konseptilevy, joka kertoo rakastettunsa pahalle lahkolle menettäneestä Aresista, äitinsä huumeille menettäneestä Erosista ja siitä miten miesten tarinat kietoutuvat toisiinsa. vaihtanut kurssia. Lyhyestä mitastaan huolimatta julkaisu on upea kokonaisuus. Of Kingdom And Crown on ehdottomasti Machine Headin tähän mennessä heikoin levy (mukaanlukien vuoden 2001 Supercharger), mutta on silläkin hetkensä. Staples on jatkanut vahvojen albumien tekemistä ja on nyt 83-vuotias. Muusikoiden osaamistaso ja Inginmaan karisma itsessään ovat julkaisun voimavaroja, mutta kappaleiden jazz-sovitukset olisivat siellä täällä voineet olla vähemmän viihteellisiä. Kappale on alun perin Magnus Ugglan käsialaa, jonka Jouni Mömmö ennen Mana Manaa käänsi suomeksi Silmienvaihtajat-yhtyeensä kanssa. Jukka Nousiaisen tulkitsemana kappale henkii aiempia versioita enemmän herkkyyttä tekstin reteydestä huolimatta. Taidosta kertoo sekin, kuinka suorastaan Martti ”Huuhaa” Innasen viidakkokertomusten hengessä kootut seikkailut pitävät musiikillisesti luontevasti sisällään ns. Mavis Staples & Levon Helm Carry Me Home AntiKesällä 2011 sekä Mavis Staples että Levon Helm olivat pitkän musiikillisen uransa myöhäisen huipentuman harjalla. Mikään ei nyt pomppaa kokonaissoundista esiin, vaikka bändi ei ole identiteetistään luopunutkaan. Kumpikin sai ensimmäisen Grammynsa omaan musiikkiperintöönsä, gospeliin ja roots rockiin syventyneillä albumeillaan, jollaisia tuli useampikin vahvana sarjana. Yhtyeet ja gospel-kuorot esiintyvät saumattomasti yhteisen musiikillisen nautinnon hengessä, ja Mavis Staples saarnaa mitä rautaisimmalla vakaumuksella. Loimaalainen Kolme seisoo vinossa on kenties pysynyt aina marginaalissa, mutta annettavaa yhtyeellä on totisesti riittänyt. Aikahypyt ovat kuitenkin liki huomaamattomia. Valitettavasti konsepti on kuitenkin johtanut lukuisiin mielikuvituksettomiin rockoopperamaisen isoihin laulumelodioihin ja tylsiin tarinan edistämiseen keskittyviin väliosiin. B-puolella trio coveroi onnistuneesti Chicagoa ja esittää erinomaiselle Jättömaa-festivaalille omistetun kappaleen. A-puoli on nimensä mukaisesti vuodenajan tunnelmaan sopiva kuvaus kesän vapaudesta. Varhaisvuosiaan elävä orkesteri pitää kappaleen latauksen hienosti näpeissään, vaikka sormia selvästi polttelee. Mavisin isän Pops Staplesin tekemä upea gospelblues This May Be The Last Time osoittautui enteelliseksi, sillä konsertin jälkeen Levon Helm hiipui ja kuoli alle vuoden sisään. Kun lyriikoissa tavoitellaan syntisiä ja hämäriä kulmia, pyöristää laulujen kepeä ilme särmiä aivan tarpeettomasti. Sinä tanssit nuoralla esittelee bändin tuotantoa 40 vuoden otannalla. Esa Kuloniemen ja Hemmo Päivärinteen duo El Primitivo havaitsi vuosi sitten ilmestyneellä kymppituumaisella homman toimivan niin hyvin, että samalla linjalla kannattaa jatkaa. Tässä tapauksessa oma ilme jää musiikinlajin lainalaisuuksien varjoon aivan tietoisesti. Sekä El Primitivo And The Ant-Men -kymppituumaisen formaatti että musiikillinen linja garagen, surfin ja niiden johdannaisen instrumentaalimusiikin saralla ovat ennallaan. Lopullisen merkityksensä KSV:n kolossaalinen mutta kotikutoinen ilmaisu saa maantieteellisessä ja ajallisessa kontekstissaan. Kun laulut sijoittaa varsinaissuomalaiseen YYARETRO. Hyvin näihin kappaleisiin sopisi tylympikin estetiikka, vaikka itse asiaa lähestyttäisiinkin jazzista käsin. Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Loppuun on taktisesti säästelty Dylanin Gotta Serve Somebody ja The Bandin The Weight. Vaikuttavimmin agendan kiteyttää klaustrofobinen Unet. Yhtye rymistelee 1980-luvun alun hengessä, karussa ja tulevaisuudenpelkoisessa maailmassa, mutta vailla sitä irvistelevää reippautta, joka sysäsi vakavatkin teemat kivojen kertosäkeiden taakse. Konsertin ohjelmistossa vältetään hienosti populistisimpia soulin, bluesin ja gospelin standardeja. Levyarviot > 66 SOUNDI ...istuisi vanhassa Ladassa, sivuikkuna sopivasti auki... Levyn neljä kappaletta eivät hae varsinaisia irtiottoja, vaan kuulostavat enemmänkin kunnianosoitukselta koko genreä kohtaan. Synkästi lonksuttavat rytmipohjat ja kosketinpulinan kanssa torailevat kitarat ovat luoneet alusta asti tanakan perustan, jonka varassa Janne Lappalainen on voinut sanallistaa masennuksen ja pelkotilojen leimaamia tuntojaan. En pääse millään yli siitä, kuinka kuvittelen Pelle & Sebastian -raidan lainaavan Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen -melodiaa. Toistuvalla kuuntelulla itse kappaleetkaan eivät ole vaikeita sisäistää. Toki Vuokkoset on aavistuksen enemmän punkia, mutta leimaa-antavin piirre on rumankaunis, kulmikas svengi joka ei piilottele apeuttaan. Ja niin kuin saatteessakin vihjataan, kepeästi laukkaavat kitarat tuovat toden totta mieleen nyt myös Iron Maidenin. NUUTTI HEISKALA HH K olmen kappaleen mittainen Kesäaikakymppituumainen päättää Räjäyttäjien muutaman vuoden mittaisen hiljaisemman vaiheen. Kun new wave muuttui suomenkielisenä versiona uudeksi aalloksi, se tarjosi haikeasta pohjavireestään enimmäkseen voimaannuttavia popkappaleita. Myös kappalemateriaali on aiempaa tehokkaampaa, erityisesti nassakasti päin pläsiä tykittelevä Nollasta nollaan -viisiminuuttinen jää hyvin takaraivoon kytemään myös tunnelmallisen lopetuksensa ansiosta. Yhteinen konserttilevytys syntyi Helmin Woodstockin studiolla kun kaksikko yhdisti musiikilliset lahjansa ja bändinsä suurenmoiseksi synteesiksi. vähän kaikenlaista
HANNU LINKOLA HHH Satyricon Satyricon & Munch Napalm Satyriconin keulamies Satyr summaa kuuntelijan lähtökohdat uuteen Satyricon & Munch -levyyn osuvasti sanoessaan, että kyse ei ole elokuvamusiikista, ambientista, eikä mistään mille tarvittaisiin muuta määritettä kuin Satyricon. Vaikka Satyricon & Munch onkin tunnistettavissa Satyriconin tuotokseksi, eroaa se aiemmista levyistä merkittävästi, sillä se sisältää vain yhden 56 minuuttia kestävän instrumentaalibiisin. Tätä osastoa uudella pitkäsoitolla edustaa esimerkiksi karnevalistinen Kermakakku happanee. Perinteiset kielisoittimet kuten resonaattorikitara tai ukulele saavat edelleen sijansa kappaleiden lämpimässä akustiikassa, mutta jousisovituksia tai rocksävyjäkään ei hyljeksitä. Uuden elämän lämpö hehkuu kappaleissa. Vaikka levy varmasti loisikin näyttelyn dramaattisiin kuviin yhdistettynä vaikuttavan kokemuksen, toimii se varsin hyvin itsenäisenä teoksenakin. Vaikka musiikki on melankolista tai jopa vakavaa, ei lyriikoissa mässäillä liian synkillä teemoilla. Folkin, bluesin ja kantrin viitteet ovat hyvin intiimit ja emootioissaan henkilökohtaiset. Olotila kohenee ajoittaisten sointivyöryjen myötä, jolloin myös toisiaan täydentävät tummahkot lauluäänet pääsevät loistamaan. Vakituinen soittokaveri ja sovittaja James Elkington sekä molemmat vieraat tekivät osuutensa etätöinä Chicagosta, Texasista ja Kaliforniasta. Ainakin orkestraaliset olennot osaavat luoda perin ristiriitaisia tunnetiloja. Lisäksi biisejä vaivaa kiusallinen Agit Prop -tauti. SOUNDI 67 ...istuisi vanhassa Ladassa, sivuikkuna sopivasti auki... Ehkä kärkkäin näsäviisaus on vuosien mittaan talttunut, mutta hyvin yhtye on kyennyt pitämään yllä juurimusiikin hengettömälle siivelle irvailevan sielunsa. Jo vuoden julkaisuaan odottanut levy sisältää tuttua Panssis-soundia, jolle leimansa lyö Jussi Karmalan kuulijan mielentilasta riippuen ihastuttava tai raivostuttava honotus. Anatomian alkeet listaa yksityiskohtaisesti ihmisen rakenteen osia. Albumi on miellyttävän tyyni ja levollisten melodioiden varaan tuudittautuva kokonaisuus. Saluunamusiikkiesitys Hi Ho Silver kajauttaa ilmoille reippaita huutoja. Oma syynsä virkistymiseen on tietysti se, että kryptisesti nimetty Alku ilta panda silmät on vetovoimainen ja hurmaava albumi. Tekemisestä huokuu myös mainio teatteriilmaisullinen ote. Mielikuvien ja tunnelmien luomisessa levy onnistuu erinomaisesti, mutta Nine Inch Nailsin Ghosts I-IV:n (2008) tapaan sävellykselliset ideat jäävät vähän liikaa luonnostasolle. ASKO ALANEN HHHH K u v a: M ic k ie W in te rs. The Spurin vierailija Bill Callahan on avittanut myös kappaleiden sanoittamisessa, Meg Bairdin lisätessä naisellista lauluvoimaa. Yhteistyökumppaneina on aiemmin nähty ja kuultu Jeff Tweedyn ja Bonnie ”Prince” Billyn kaltaisia spesialisteja. NUUTTI HEISKALA HHH Panssarijuna Alku ilta panda silmät Joteskii Groteskii Panssarijunan matka ilkikurisesta performanssista kohti oikeaa bändiä on ollut välttämätön, mutta ei ole kulkenut vailla ongelmia, kuten Hannu Linkola edellisen Panssarijuna-albumi Voiko tähän kuolla arviossa Soundissa neljä vuotta sitten muistutti. Maanläheiset metaforat, elämän ja rakkauden mielikuvat ovat tyylikkäitä ja liioittelemattomia siinä missä musiikillinenkin kauneuden ja harmonian tavoittelu. Sävellys tehtiin Oslon Munch-museon uutta näyttelyä varten ja musiikki on tehty Edvard Munchin taiteen inspiroimana. Vain musiikki tuntuu saavan nämä voimat tasapainoon. Syksystä 2020 syksyyn 2021 kestäneeseen lauluntekoon heijastui kontrasti lannistavien koronarajoitusten ajasta, johon Shelleyn ensiraskaus toi synkkyyteen valoa ja optimismia erityisesti keväällä, kun levyn äänitykset alkoivat. Suurimmassa osaa sävellystä rumpuja ei kuulla ja tyypillisten rock-instrumenttien lisäksi levy sisältää esimerkiksi analogisia syntikoita, selloja, pianoa ja lintujen ääniä. ANTTI LUUKKANEN HHH Olento Orchestral Anatomia Kaukaisu Eri alojen taiteilijoista koostuva indiepopryhmä Olento Orchestral julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa, jonka kappaleissa runonlauluperinne ja folk-henkisyys kohtaavat 80-luvun uuden aallon. ajan pikkukaupunkiin, kanavoituu niiden ulkopuolinen kipuilu eksistentiaaliseksi nuorallatanssiksi, jota tahdittavat turhautunut näytönhalu ja ympäristön ruokkima epävarmuus. Lievä kyllästyminen on muisto vain ja keskinäinen yhdessäolo maistuu taas. Toisaalta näin simppelin soundin maustamiseen riittää pienikin vaivannäkö. Levyn repertuaarista erottuvat jännitettään hitaasti kasvattava Karnevaali sekä Viimeinen tango, jonka rytmit eivät johdata Argentiinaan, vaan tuntuu kuin istuisi vanhassa Ladassa, sivuikkuna sopivasti auki. Tuotantoyhteistyöstä yhteislevytykseksi syventyneellä Resetillä lempi kuitenkin riistäytyy pakkomielteeksi. Janglet, doo-wopit, nasaalitenorit ja Joan Shelley The Spur No Quarter Kentuckylainen folklaulaja on tusinan vuotta levyttänyt omia laulujaan ja kasvatellut juuristaan levollisesti modernimpaa americanaa. Sinusta unta nään on suorastaan runsasmuotoinen korvamato, Kivimuurin call and response -muoto iänikuinen mutta teemaan sopiva. Yhtyeen on perustanut nykytaiteilija Tellervo Kalleinen, joka vastaa pääosin biisien kirjoittamisesta. Saksofoniakin kuullaan. VIRPI PÄIVINEN HHH Panda Bear & Sonic Boom Reset Domino Panda Bear (Noah Lennox) ja Sonic Boom (Peter Kember) eivät ole koskaan peitelleet rakkauttaan 1960-lukuun. Satyriconille tyypillisten aggressiivisesti takovien rumpujen ja raskaiden riffien sijaan Satyricon & Munch keskittyy pahaenteisten ja painostavien tunnelmien luomiseen. Tekstien runomuotoinen sisältö jää turhan etäiseksi. Omalla kohdalla vaikea vaihe iski jo hieman aiemmin, joten nyt monen vuoden tauon jälkeen suhdetta yhtyeeseen voi jatkaa huomattavasti keveimmin mielin
Se on kuitenkin sekä siunaus että kiro, sillä 90-luvulla syntyneenä Days Of The Lost olisi nyt klassikko eikä genrelegendojen sivuprojekti. Tupla alkaa viimeisimmän Hiekkaa ja vettä -tallenteen vankalla vetonaulalla Ufot lähtivät, jonka särähtelevä garage lite -soundi avaa oivasti portit monitahoiseen, tekramyyttiseen sisäavaruuteen. Oikein mainio soundin kokonaispäivitys! MIKAEL MATTILA HHHH Generals/Dodge Tampere Hardcore Punk Joteskii Groteskii Räyhäävät tamperelaiset genreveljet Generals ja Dodge nauhoittivat split-julkaisun, jonka kannessa hehkuu – mikäs muukaan kuin punatiili. VeiHorizon Ignited Towards The Dying Lands Nuclear Blast Ilmeisesti itselleenkin hieman yllättäen Nuclear Blastilta levytyssopimuksen saanut kouvolalaiskuusikko Horizon Ignited kuuluu suomalaisen melodisen death metalin kuumimpiin nouseviin nimiin. Hän ei esitä mitään, ei tavoittele isompien kaupunkien ”skenejä”. Slacker-elämän ylistystä säestää kaunis göstasundqvistmainen sävellys. Sen luovuus ja ennakkoluulottomuus jäävät kuitenkin ohueksi peitteeksi. Niin paljon kuin paketti nojaakin melodisuuteen, kahden kitaran riffitulituksen kuljettamassa ja tunnelmallisten syntikoiden kaunistamassa bändisoinnissa on voimaa ja ryhtiä kuin kouvolalaisessa betonilähiössä. ”Melodödön” riffiraamattu saa taas pari uutta sivua, kun tuplakitarat kuljettavat sulavasta korvakarkista tehtyjä melodialinjoja takavuosilta tutulla imulla ja toisinaan synankin tuella. Parhaiten muutos kuuluu sellaisissa täyden kympin rockbiiseissä kuin Sydän särjetään tai Ufot laskeutuu. Ikuista muutosta on tapahtunut vain soittoja soundikikkailussa, kun kaksikko kernaasti toteuttaa hullumpiakin mielijohteitaan. 68 SOUNDI Itä-Hollola Installaatio Velipuolet KHY Suomen Musiikki Robert Ensio Niemistö on yksi maamme rakastettavimpia lauluntekijöitä. Keskeistä on lyriikan kekseliäisyys eriskummallisten teemojen kuvailun nokkelalla retoriikalla. Hän on kirkasotsainen vailla naivismia, haavoittuvainen vailla draamaa. Levyarviot > ...haluaa tehdä muutakin kuin hassutella skenekavereilleen... Kappaleet on uskollisesti jyvitetty niin, että Koposen ja Hyrkäksen kipaleet ovat vuorotellen parittomilla ja parillisilla numeroilla. Harsomaiseen Buoysiin (2019) tai unihoureiseen Person Pitchiin (2007) verrattuna Resetin sointi on toisteista ja määrämittaista, aavistuksen varmistelevaakin. HANNU LINKOLA HHH K u v a: M ar k u s E ss el m ar k. Niemistöllä on kunnianhimoa. Hetkittäin levyn kirkas soundi jättää myös kaipaamaan aiempien ”Idareiden” altsurock-puhinaa. Homma sujuu kuin rasvattu. ”En ole kovin surullinen, en iloinen / mä olen ihan tavallinen ihminen”, Niemistö laulaa yhtyeensä kolmannen kokopitkän avausraidalla Koiramies. Se, mikä tapahtui edellisessä laulussa pyyhkäistään seuraavan laulun edestä oitis pois pöydältä. MAPE OLLILA HHHH Tekramütisch Kalastus kielletty Tekramusik Toppo Koposen ja Jukka Hyrkäksen hämmästyttävän hedelmällinen yhteistyö kiteytyy kaikkiaan 41 digijulkaisun sarjan viimeisimpiin rykäisyihin jo kahdeksantena cd-koosteena. Resepti toimii huomattavan komeasti. Myös I Am The Nightissa ääntelevä Okko Solanterä pitää särkymiseen saakka emotionaalisesti vahvalla ja ihailtavan sävykkäällä ulosannillaan huolen, ettei esillepanosta puutu sen enempää vereslihaista raakuutta, uskottavuutta kuin kertosäkeissä satunnaisempiakin hevin kuluttajia houkuttelevaa sokerikuorrutustakaan. Tää viikko kuulostaa Rolling Stonesilta, Kaipaan sua War On Drugsilta. Vaikka albumi on täynnä tutusti kaikuvaa melodisuutta, kappaleet eivät kehity samanlaisina sattuman varassa vellovina ajatuspilvinä kuin Panda Bearin muilla levyillä. ASKO ALANEN HHHH The Halo Effect Days Of The Lost Nuclear Blast The Halo Effectin ympärillä on käynyt kohtalaisen mittava pöhinä jo ennen yhtyeen esikoisalbumin julkaisua, ovathan kaikki tämän viisikon tekijämiehistä joskus vaikuttaneet Göteborgin death metal -pioneerin In Flamesin riveissä. Vähän kömpelömpi on Uskoit unelmiin, jonka väliosan yleisönhuudatukset jätettäköön Coldplaylle. Tavallaan albumi on simppeli konseptiharjoitus, tavallaan visiostaan hullaantuneiden artistien kaikkivoipa uskontunnustus. Days Of The Lost kuulostaa siis, jos nyt ei aivan lieskojen varhaisaikojen reseptin ”Iron Maidenia ylinopeudella + ördää = win” toisinnolta, mutta heidän alkuperäisvokalistinsa, sittemmin Dark Tranquillityssa nimensä tehneen Mikael Stannen röhisemältä ja paikoin nätistikin laulamalta Whoracle-Colony-Clayman -vuosien (1997-2000) tasalaatuiselta ja jo jonkin verran aikuistuneelta In Flamesilta. Silti Velipuolet suurimmilta osin lunastaa odouksensa. Velipuolet on ”rokkia radioon”: Pekka Nisun ammattimaisesti tuottama, isosoundinen aikuisrocklevy. MAPE OLLILA HHH happopisarat eivät ole enää höysteitä vaan massatuotteita, joita taiteilijat mässäilevät kuin makeispuotiin lukitut lapset. Lauluteemojen vilkas vaihtelu pitää kuuntelijan virkeänä eikä siitäkään ole haittaa, jos hoksottimet eivät pysy koko ajan kärryillä. Vuolaiden äänten summana syntyy yllättävän tavanomaista musiikkia. Biisissä tiivistyvät Niemistön upeat melodiat ja pienet aiheet, mutta samalla tuotannollinen muutos. Vaikka suomihevin isoimmat nimet alkavat enimmäkseen olla jo iäkkäämpiä bändejä, Horizon Ignitedin Towards The Dying Lands on väkevää todistusta, että Suomi pysyy metallin maailmankartalla vielä pitkään. Pikemminkin viihteelliset lauluraidat kiertyvät Sonic Boomin sample-vetoisten pohjien ympärille siististi ja kurinalaisesti. Niin reippaasti kuin Panda Bear ja Sonic Boom kokeilevatkin erilaisia ideoita ja rooleja, eivät he pääse ensimmäisiä lähtökohtiaan pidemmälle. Pöhinään on ollut pätevä syy, sillä ysärin lopun svedudödölle sielunsa kaupanneet tuskin ovat 2020-luvulla parempaa levyä kuulleetkaan. Yhtyeen juuri sopivasti omaperäinen musisointi edustaa melodeath-tyylin modernimpaa tarjontaa, sillä 2017 perustettu bändi luottaa aavistuksen metalcoremaisiin, kitarariffivetoisiin säkkäreihin ja isosti soiviin, tarttuviin kertosäkeisiin. Koposen piukea äänenklangi ja Hyrkäksen lempeämmin pohdiskeleva tulkintatapa täydentävät toisiaan, välillä myös yhteislauluna. On hienoa, kun lauluntekijä haluaa tehdä muutakin kuin hassutella skenekavereilleen. Ne eivät silti noudata albumijärjestystä, vaan ovat jollain sumealla logiikalla uusiksi järjestetyt. Bändin kansihabitus tuo mieleen Egotripin. Soinnin kannalta isoin palanen on edellämainitun yhtyeen ensimmäisten 15 vuoden pääasiallinen biisintekijä Jesper Strömblad. Duon runsaan tuotannon selittävä nopsa instant-runoilu on pitänyt kutinsa satojen biisien vuolaudessa kahdeksan vuoden ajan. Laulut ovat perinteisiä vailla kaavamaisuutta. Katsantokannan muutos ei ole suuri, mutta sitäkin merkittävämpi. Kalastus kielletty -tupla kattaa marraskuusta toukokuuhun 2021-2022 julkaistut neljä nettilongaria
Dodgen aloitus I Don’t Belong Here tuo mieleen turkkilaisen progepunkin. Pyörää ei todellakaan yritetä keksiä uudelleen eikä bändi kurottele ilmaisussaan uusiin suuntiin, mutta sen ote on kuitenkin tarpeeksi reipas ja energinen, että hommassa on riittävä freesiyden tunne. Electrified Brain on kaksi vuosikymmentä toiminnassa olleen yhtyeen seitsemäs pitkäsoitto, jolla se tarjoilee juuri sitä, mitä siltä odotetaan ja mitä se parhaiten osaa, niin hyvässä kuin pahassa. G-osuuden starttaavan Hippies Make Me Sick -biisin rivakkaotteista soittoa jalostavat villit huudahdukset. VESA SILTANEN HHH Hot Chip Freakout/Release Domino Todella lupaavasti drastisen groovaavalla funk rock -raidalla (Universal Togetherness Bandin More Than Enough -sample) starttaavan Hot Chipin kahdeksannen studioalbumin tunnelma laskee valitettavasti jo heti alkutahtien jälkeen ja levy vajoaa silmänräpäyksessä Britannian keskivertopopulaarimusiikin kastiin. Yhtyeen kitarajuoksutukset ovat hupaisia, eikä bassokaan ole epäselvää mölyä, vaan tärkeistä tärkein elementti. Pisteet kotiin keräävää aloitusraitaa lukuun ottamatta kappaleet ovat kasarilaisia brittipop-biisejä Pet Shop Boysin hengessä – pseudoenergistä tanssimusiikkia päästelevä friikkishow, jonka teksteissä pohdiskellaan näkymättömiä kamppailuja, rikkinäisyyttä ja kontrollin menettämistä sekä arjen selviytymiskeinoja ja ajan parantavia vaikutuksia, kuten pandemia-aikoihin nyt kuuluu. Giant Palmilla Bock tekee samalla täydellisen pesäeron bändimenneisyyteensä. Erityisesti Leftoversin meiningissä ilahduttaa bändin freesi perinnetietoisuus. Neljästätoista kappaleesta ainoastaan Thermonuclear Protection lipsahtaa juuri ja juuri yli kolmen minuutin, ytimekkäimmillään homma pistetään pakettiin puolessatoista minuutissa kuten biiseillä The Bite ja Putting On Errors. Sopasta löytyvät kaikki tutut ainekset: päätähuimaavaa vauhtia, kitaraharmonioita, tulisia sooloja, kireää huutolaulua, älämölö-mullikuoroja, kaljaa, kalmoja ja hyvää meininkiä pilke silmäkulmassa. Laaja-alaisesta instrumentaatiostaan huolimatta ilmavana soiva Giant Palm ei unohda hetkeksikään, että päärooli kuuluu Naima Bockin usein surumielisille ja yksinäisenkin kuuloisille lauluille. Omaa linjakkuuttaan levylle tuo biisien tasaisen verkkainen tempo, mitä osaltaan selittää Bockin tapa synnyttää kappaleitaan pitkillä kävelylenkeillä. Yhteistyönä Lontoossa syntynyt julkaisu tulvii tanssittavia syntikkamelodioita, joiden tahdit ovat kuitenkin niin mitäänsanomattomia, että ne vaipuvat unholaan jo kertosäkeen päätyttyä. LINDA SÖDERHOLM HH K u v a: Sh ir az La n e. Ensilevynsä päätteeksi Naima Bock palaa konkreettisesti lapsuutensa maisemiin laulamalla isänsä kielellä lähes 60 vuoden takaisen brasilialaisen bossa nova -hitin O morro. Nyt mielikuvani vain vahvistuu, sillä vantaalaisten säteilemä, lähes lapsekkaan valoisa peace & love -filosofia löytää kolmosalbumilla täydellisen kumppaninsa; kumisevien rumpujen keulittaman, lähes orgaaniselta kuulostavan vintage-soundin, jota maustetaan pettämättömällä tyylitajulla muun muassa koskettimin ja parissa biisissä myös saksofonin värein. Forgotten Shades Of Lifesta saattaa muodostua aikaa uhmaava helmi. Albumilla kuuluu aito runttaamisen riemu ja ehdottoman hyvä meininki. Hienointa on, että kumpainenkin poppoo osaa tähyillä myös oman punk-aitauksensa ulkopuolelle. SOUNDI 69 Shiraz Lane Forgotten Shades Of Life Ranka Olen jo pitkään toitottanut, että Shiraz Lane on suomalaisen melodisen hard rockin hippivolkkari. Vasta toisen kokopitkänsä julkaiseva nelikko on ilmeisen marinoitunut Suicidal Tendenciesin, D.R.I.:n ja Excelin parissa, siksi luontevaa mäiskeensä on. Bändi antaa palttua rockin genrerajoille ja onnistuu naittamaan monipuolisen musikaalisuutensa sellaiseen annokseen välitöntä tarttuvuutta, että vaikeaa tähän albumiin on olla ihastumatta. KIMMO K. Tanssilattialla uupunut, nyt jo täysi-ikäisyyden saavuttanut bändi toistaa itseään. Samaan aikaan sitä on hankala suoraan yhdistää mihinkään genren bändiin, vaikka joku Uncle Slam ehkä samalla suunnalla toimikin. Generalsin tarttuvissa biiseissä on kaikuja vanhan liiton brittihardcoresta. Miksipä turhaan muuttaa toimivaa konseptia. KOSKINEN HHHH Municipal Waste Electrified Brain Nuclear Blast Taas on viisi vuotta vierähtänyt crossover thrash -rymyryhmä Municipal Wasten edellisestä pitkäsoitosta, kun pöytään pamahtaa uusi mälli hyperaktiivista bailurässiä. Se kytkeytyy erittäin selkeästi klassisen crossoverin jatkumoon iskevine riffeineen, punk-pyrähdyksineen ja oikeaoppisen epävireisesti mutta kovalla asenteella elämöivine lauluineen. Wintermood etenee ontuvin kitarasooloin. VIRPI PÄIVINEN HHHH Naima Bock Giant Palm Sub Pop Englannin Glastonburyssä syntynyt mutta isänsä kotimaassa Brasiliassa lapsuuttaan elänyt Naima Bock debytoi omillaan sen jälkeen kun kolme vuotta sitten erosi lontoolaisesta Goat Girl -yhtyeestään. Sävyjä ja sovituksellista haastetta on genrelle pitkissä biiseissä kosolti ja tämän vuoksi levy iskee kunnolla kupoliin vasta muutaman pyöräytyksen jälkeen. Seasta pilkottaa myös The Clashin tai Dead Kennedysin kaltaisten hienojen punksaurusten luita. Bändien lyriikat ovat samaan aikaan hauskoja ja kantaaottavia. Lähes kingstonwallmaisten itämaisten vaikutteiden ja melkein uhkarohkeiden biisirakenteiden kylkiäisenä syntyy myös taiteellista kulmaa, mikä nostaa bändin hard rock -revivalistien joukosta ihan omaan luokkaansa. Nyt ei tosiaan kikkailla ja fiilistellä turhia vaan mennään suoraan ytimeen ja pidetään pitti pyörimässä. Diskopallon kimalteesta erottuvat hienoiset house-vaikutteet, jotka lukeutuvat taustojen ehdottomiin kohokohtiin, mutta nekään eivät ikävä kyllä onnistu tätä floppia pelastamaan. MAPE OLLILA HHHH keitä yksityiskohtia pursuavan älppärin puoliskot on tussattu Gja D-kirjaimin. Ja on myös Slayer tärkeä rakennuspalikka, se käy selväksi viimeistään Slaytanic Era -kappaleen Sleikka-muisteloista. Mahtavalla soundilla ja erinomaisella sykkeellä tahkottu materiaali on lopulta rakenteellisesti yllättävänkin monimuotoista ja myös tarttuvaa. PERTTI OJALA HHH The Leftovers The Decline Of A Short Ferret Philosophical Black Cabin Helsinkiläinen crossover-retkue on jyystänyt punk-thrashiaan jo yli 30 vuotta. Paras hetki koittaa lopuksi, kun Lords Of The New Church-henkinen postpunk -viisu Love Lost sytyttää tulen hihojen alle. Soundit nivoutuvat yhteen, mutta molemmat bändit kuulostavat myös itseltään. Kerroksellisuuden tuntu tekee muutenkin mallikkaasta splitistä valmiin oloisen. Giant Palm on niukkaeleinen ja vähin erin salaisuuksiaan paljastava moderni folklevy. Tuottaja Joel Burtonin ja jopa kymmenien soittajien kanssa toteutetut, mutta intiimisti ja rauhoittavan eleettömästi tulkitut laulut sulautuvat monikulttuuriseksi fuusioksi, jossa perinteinen folk-ilmaisu imee vaikutteita muun muassa Pentanglen sukuisesta jazzahtavuudesta ja Bockille rakkaasta brasilialaisesta musiikkitraditiosta. Yhdessä letkeän grooven, armottoman draivin, pettämättömän melodiatajun, melodiseen hard rockiin aika tummanraskaiden kitaroiden ja Hannes Kettin notkean ja persoonallisen laulusoundin kanssa se tuo Shiraz Laneen sen viimeisen ripauksen omalaatuisuutta ja bluesahtavaa vanhakantaisuutta
Sitten vastaan tulee yllättäen vielä yksi suomalaismuusikko: monisävyistä raskasta rockia soittavan Shiraz Lanen laulaja Hannes Kett. Mutaa oli suunnilleen polviin asti, eikä mukana tietenkään ollut asianmukaisia suojavarustuksia, ja me sitten askarreltiinkin muovipusseista ”kertakäyttöisiä kumisaappaita”. Oltiin silloin julkaistu vasta debyytti-ep Be The Slave Or Be The Change, ja olihan se aivan suurenmoista maistella kansainvälisiä festaritunnelmia. – Tulin tänne nauttimaan suuren maailman meiningistä, eikä minun ole todellakaan tarvinnut pettyä. Yllättäen siksi, ettei Shiraz Lane ole tänä vuonna esiintymässä Wackenissa. – Jos Wackenissa tulee vettä, festarikenttä muuttuu aikamoiseksi kuravelliksi, ja elokuussa 2015 satoi oikein kunnolla. Kett ei ole Wackenin “pyhällä maalla” ensimmäistä kertaa. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 70 SOUNDI KUNNIANOSOITUS GÖTEBORGIN METALLISKENELLE THE HALO EFFECT THE HALO EFFECT J oku saattaa muistaa Gene Simmonsin höpisseen rockin kuolemasta, mutta Shiraz Lane todistaa uudella Forgotten Shades Of Life -albumillaan Kiss-legendan olevan väärässä – ja saattaapa itse herra Simmonskin olla kuulolla. Sahtia viikinkiravintolassa Shiraz Lanen omissa odotuksissa siintää tiivis festariputki kesällä 2023, mutta yhtye on toki päässyt nousemaan tapahtumalavoille tänäkin kesänä. – Shiraz Lane voitti Wacken Metal Battle -kilpailun vuonna 2015, ja päästiin soittamaan paikan päälle. Ei sitten onneksi mennyt, nauraa Kett. Reissusta jää myös pysyvä muisto, sillä kävin ottamassa Wacken-tatuoinnin, hymyilee laulaja. Shiraz Lane Shiraz Lane Shiraz Lane Shiraz Lane Tummasävyistä positiivisuutta K u v a: Sh ir az La n e. Ronnie James Dio on oma esikuvani esimerkiksi siinä mielessä, että häneltä löytyi aina aikaa tavata faneja, ja minulta olikin jo mennä usko Tobiasin suhteen. Yleisöllä oli vähän railakkaampi meininki, sillä jengi suunnilleen ui mudan keskellä! – Jos palataan tämänkertaiseen Wackeniin, niin minulle kaikista kovin juttu on ollut Avantasia. Löytyy kulmilta kuitenkin suomalaisiakin, sillä esimerkiksi Stratovarius on saapunut festivaalialueelle. Raskaamman puoleista asiaa. Venasin keikan jälkeen backstagella varmaan kolme tuntia, että pääsen tapaamaan bändin johtohahmoa Tobias Sammetia, ja viimein hän tulikin ulos bäkkärikopista. On elokuun perjantai, eikä saksalaisen Wacken Open Air -jättifestarin artistialueella ole pulaa ainakaan ruotsalaisista, sillä paikalla pyörii muun muassa At The Gatesin, The Halo Effectin, Amon Amarthin ja Hypocrisyn muusikoita
Tästä ep-jutusta voi siis lopulta tulla hieno sivupolku tämän bändin maailmaan. Kuinkapa muutenkaan! Nostetaanpa esiin vielä yksi viime aikojen tapahtuma, sillä Shiraz Lane esiintyi Kissin Helsingin-keikan erikoisvieraana kesäkuussa. Shiraz Lane taltioi aikaisempaa tummasävyisemmän Forgotten Shades Of Life -albumin Järvenpään lähistöltä löytyvän Lammaskallion Audio -studion uumenissa. Kun toistat saman muutaman kerran, alat huomata, että pystyt pidättämään hengitystä yhä pidempään. – Kun maailma pysähtyi alkukeväästä 2020, huomasin itsestäni muutaman jutun. – Nauhoitettiin kaikki pohjat livenä sisään, ja lauloin koko ajan messissä. Joskus on jäänyt harmittamaan se, että biisien raaka-aihiot ovat jälkikäteen tuntuneet paremmilta verrattuna niihin loppuun asti editoituihin levyversioihin, ja nyt sitten tehtiinkin asiat vähän eri tavalla. Se olikin sitten kaikin puolin todella siistiä, sillä Lacu osoittautui äärimmäisen mukavaksi mieheksi. Jos minulla on huono olo, instrumentti on epävireessä, eikä sellainen sovi Shiraz Lanen maailmanvalloitussuunnitelmiin! – Edellä mainittujen juttujen lisäksi olen myös ottanut haltuun uusia hengitystekniikoita, ja erityisesti hollantilaisen Wim Hoffin opit – hän on päivittänyt tuhansia vuosia vanhoja tiibetiläisiä oppeja nykypäivään – ovat tuntuneet tehokkailta. Sikäläiset fanit diggasivat meiningistä ihan uskomattomalla antaumuksella. – Kerron lyhyen esimerkin. Konkreettinen muutos tapahtui eräänä viikonloppuna maaliskuun puolivälissä. Hengität nelisenkymmentä kertaa nopeasti ulos ja sisään, jonka jälkeen pidätät hengitystä. Shiraz Lanen vyöltä löytyy myös Euroopan-kiertueita. No, en ole joutunut katumaan valintaani! – Olen mennen reilun parin vuoden aikana kiinnostunut yhä enemmän esimerkiksi paastoamisesta ja joogaamisesta. – Ollaan haluttu duunata musaa Juhon kanssa jo monen vuoden ajan, sillä hän on tehnyt erittäin hyvän, mutta samalla myös sopivan karhean kuuloisia juttuja eri bändien kanssa, painottaa Kett. No, ei ainakaan tällaisina. Seuraavana aamuna oli tietenkin järjetön krapula, ja siinä kämpän päälle kaatuvia seiniä tuijotellessa mietin, että haluanko vajota muun maailman mukana synkkyyden syövereihin vai voisinko lähteä positiivisemmalle ja valoisammalle tielle. Edellinen rundi tapahtui viime toukokuussa ruotsalaisen Crashdïetin kanssa. Millaisista tekniikoista on kysymys. Se ei lopulta haitannut meininkiä, sillä esiintymisen loppuvaiheessa paikalla oli jo tuhansia ihmisiä. – Meidän oma veto sujui erittäin hyvin. Vibration I ehtikin ilmestyä, mutta kakkososaa ei tässä vaiheessa lopulta tehty, sanoo laulaja. Sitten ennen reissuun lähtöä tuli uutinen, että Popedan Lacu Lahti”Myöhäisen illan kruunu oli se hetki, kun Gene ja legendaarinen Kiss-manageri Doc McGhee tulivat kehumaan meidän meininkiä!” SOUNDI 71. Päätin alkaa hiljentää näitä ääniä, sillä liika on liikaa, ja turhat asiat vievät voimavaroja. Monet muusikot ammentavat pahasta olosta, mutta minä en yksinkertaisesti pysty siihen! – Tšekissä järjestettävä Masters Of Rock -festivaali oli mahtava juttu. Se oli aika kovaa hommaa, ja jokaisen studiopäivän päätteeksi fiilis oli sellainen, että tässähän on ikään kuin vedetty muutama keikka putkeen, nauraa Kett. – Rundin keikat sujuivat kautta linjan hienosti, ja erityisen hyvä meininki oli Espanjassa. Se taas muuttaa veren pH-tasapainoa, ja hyvän olon hormonit alkavat surrata kehossa kovalla voimalla. – Kissin jäsenet olivat tutustuneet meidän musaan etukäteen, ja he itse halusivat Shiraz Lanen illan avausbändiksi. Itse olen harjoitusten aikana onnistunut olemaan hengittämättä melkein neljä minuuttia. Siellä oli peruuntumisia ja muuta aikataulusäätöä, ja meidän piti lopulta soittaa jo aamupäivällä, sillä muuten olisimme missanneet meille buukatun paluulennon. – Jos joku nyt ihmettelee, että miten edellä mainitut asiat liittyvät uuden Shiraz-albumin sanoituksiin, niin tässä tulee vastaus: ilman näitä harjoituksia ja oivalluksia tekstejä ei olisi olemassa. Myöhäisen illan kruunu oli se hetki, kun Gene ja legendaarinen Kiss-manageri Doc McGhee tulivat kehumaan meidän meininkiä! Livenä sisään Keikkatarinoita on luvassa jatkossakin, sillä Shiraz Lanen uusi studioalbumi Forgotten Shades Of Life on juuri ilmestynyt. Vaikka oltiin Helsingin maineikkaassa jäähallissa amerikkalaislegendan kanssa, ei jännittänyt yhtään – ei ainakaan huonolla tavalla. Hyvän olon hormoneja Jos esimerkiksi laulusuorituksista ja musiikin taltiointitavoista löytyy uusia tuulia, samaa voi sanoa myös Forgotten Shades Of Lifen sanoituksista. – Vedin jokaisen biisin todella monta kertaa, mutta vähempikin olisi riittänyt. Aikomuksena oli lähteä juhlimaan syntymäpäivää Pariisiin, mutta suunnitelma meni pilalle koronan takia. nen tuuraa Crashdïetin rumpalia tällä kiertueella. Esimerkiksi sen, että pään sisällä tuntui olevan ainakin kymmenen tuhatta erilaista ääntä kertomassa kaikenlaista. – Niinhän siinä kävi, että pandemia muutti meidän suunnitelmia. Niin ja biohakkeroinnista, sillä keho on laulajan oma instrumentti. Omalta kohdaltani voin kertoa esimerkiksi sen, ettei autotunea käytetty lainkaan. Päästiin myös tapaamaan herroja, ja Gene Simmons sekä Eric Singer tulivat heittämään kaikenlaista hauskaa läppää, kertoo laulaja. – Kun korona sulki maailman ja sotki keikkasuunnitelmat, käsissä oli yhtäkkiä runsaasti aikaa, ja sen jälkeen me ryhdyttiinkin suunnilleen asumaan treenikämpällä. Jos mietin vaikka Beat Of Your Heart -kappaletta, niin sen lauluosuuksista varmaan yhdeksänkymmentä prosenttia on peräisin yhdestä ainoasta otosta. Muutama rivi oli lopulta vedettävä uudelleen, sillä aloin itkeä kesken originaalin laulusuorituksen. – Lähdetään siitä, että Popeda on todella kova juttu Shiraz Lanelle. – Ajattelen nyt niin, että julkaisemme toisen ja ehkä kolmannen ja neljännen Vibrationin joskus tulevaisuudessa. Alun perin tarkoituksena oli julkaista kaksi ep-levytystä (Vibration I ja II), ja niiden oli määrä tulla myöhemmin ulos myös kokonaisena albumina. Olen nimittäin huomannut, että mikäli voin huonosti, sisäinen lukko on liian vahva, eivätkä sanat suostu tulemaan ulos. Lähdettiin niin sanotusti nauttimaan, ja me sitten todellakin nautittiin. Berliinissä taas ehdittiin tutustumaan paikalliseen yöelämäänkin, ja pitkä ilta päättyi sahtia juoden viikinkiravintolassa. Kohta käsissä oli julmetusti uusia biisejä, ja päätettiin tehdä täysimittainen albumi toisen ep:n asemesta. Yhtyeen kanssa studiossa hääri tuottaja Juho Salaterä. Niin, se on aika herkkä kappale. Turhauduin sen verran pahasti, että vedin elämäni ensimmäiset ja viimeiset kalsarikännit. Lopulta ristimme herra Lahtisen Shiraz Lanen uudeksi mentori-isiksi, hymyiee Kett. – Soundin tietynasteinen raakuus ja aitous olivat meidän ehdottomia tavoitteita tällä kerralla
– Vaikka levyn valmisteleminen olikin aikamoista palapeliä, olen äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen. Ensin mainittu on menettänyt elämänsä rakkauden, ja hän lähtee raivokkaalle kostoretkelle. Robb Flynn saapuu pian myös Suomeen, sillä Machine Head ja Amon Amarth tekevät laajamittaisen Euroopan-kiertueen syys-lokakuussa, – Tämä ei ole maailman omaperäisin lausunto, mutta sanon sen silti: tuskin maltan odottaa, nauraa Flynn. Tekstien puolesta Of Kingdom And Crown on konseptilevy. – Toisaalta pakollinen lepotauko tuli tarpeeseen. Se on ollut aivan mahtavaa! Myös biisinkirjoitus kävi pandemia-aikana kuumana, ja Machine Head onkin juuri julkaissut uuden Of Kingdom And Crown -studioalbumin. – Juhlakiertueen alkupuoli sujui mahtavasti, joten konserttien peruminen tuntui erittäin harmilliselta, aloittaa Flynn. – My Chemical Romancen The Black Parade on eräs minun ja vaimoni suosikkilevyistä, ja puolisoni on kysynyt minulta todella usein, että milloin kirjoitan oman teemaalbumin, nyökkää Flynn. Kappaleet kertovat näiden hahmojen seikkailuista. Myös Eros on kohdannut tragedian, sillä hänen äitinsä on menehtynyt huumeiden yliannostukseen. Albumi soi minun korvissani eräänlaisena The Blackening -järkäleemme (2007) sisarteoksena. Of Kingdom And Crownin tarina ei suoranaisesti liity Attack On Titaniin, mutta nappasin sarjasta joka tapauksessa paljon ideoita. Minulla oli aluksi epäilyksiä tällaisen työskentelytavan suhteen, mutta homma toimi loppujen lopuksi erittäin hyvin. – Tarinassa on kaksi päähenkilöä, eli Ares ja Eros. Aloitetaan vuodesta 2018, jolloin Machne Head julkaisi ristiriitaisen vastaanoton saaneen Catharsis-levyn. Avaisitko tekstikokonaisuutta hieman enemmän. Perustin Machine Headin syksyllä 1991, enkä ole sen jälkeen juurikaan levähtänyt. 72 SOUNDI Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 72 SOUNDI M etalliyhtye Machine Headin laulaja-kitaristi Robb Flynn on kokenut pitkällä urallaan kaikenlaista, mutta menneet ajat ovat näyttäytyneet aikamoisena vuoristoratana jopa tälle kaiken nähneelle amerikkalaiskonkarille. Robb Flynn ei tästä hätkähtänyt vaan kiinnitti yhtyeeseen Matt Alstonin (rummut) ja Decapitated-mies Wac?aw ”Vogg” Kie?tykan (kitara). – Soitimme edellisen normaalin keikkamme talvella 2020, joten kiertueelle pääseminen tuntuu aivan uskomattoman hienolta kaiken tämän turbulenssin jälkeen! ”Vaikka levyn valmisteleminen olikin aikamoista palapeliä, olen äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen.” MACHINE HEAD TURBULENSSIN JÄLKEEN K u v a: Tr av is Sh in n. Matt taas on britti, eikä hänkään päässyt Kaliforniaan nauhoituspuuhiin, ja levyllä soittaakin sessiorumpali Navene Koperweis, kertoo Flynn. Seuraavaksi Machine Head lähti mittavalle kiertueelle juhlistamaan maineikasta Burn My Eyes -debyyttilevyä, mutta rundi jäi kesken maailmanlaajuisen pandemian suljettua keikkapaikkojen ovet. Samaan aikaan Machine Headin liitokset alkoivat natista pahemman kerran, ja kohta pitkään ryhmässä vaikuttaneet Phil Demmel (kitara) ja Dave McClain (rummut) jättäytyivätkin pois kokoonpanosta. Tämä tarkoitti sitä, että aloin heittää erilaisia striimi-keikkoja Machine Head -basisti Jared MacEachernin kanssa, ja tähän päivään mennessä olemme tehneet pitkälti yli sata online-juttua. SItten eräänä päivänä teini-ikäiset poikani ryhtyivät katsomaan japanilaista Attack On Titan -sarjaa, ja hurahdin siihen itsekin aivan täysin. – Levyn tekeminen oli ihan oma lukunsa. – Aloinkin tällä kerralla kehitellä mielessäni erilaisia isompia tarinoita, mutta mikään idea ei tuntunut kantavan loppuun asti. Vogg ei pystynyt tulemaan USA:han matkustusrajoitusten vuoksi, joten lähettelimme toisillemme riffejä ja ideoita verkossa. – Vaikka rundaaminen keskeytyikin reiluksi pariksi vuodeksi, soittamista en todellakaan lopettanut vaan käytin yllättävän vapaa-ajan hyödyllisesti. Itse asiassa ”lomaton työputki” alkoi jo vuonna 1985, sillä soitin Forbiddenin ja Violencen riveissä ennen Machine Headia
TUSKALIVE & GREY BEARD PROUDLY PRESENT IN COOPERATION WITH COBRA AGENCY & X-RAY TOURING
30.10.2022 HELSINKI BLACK BOX TICKETS FROM 61€ | TICKETMASTER | ALL AGES | DOORS 18:00 TUSKALIVE & GREY BEARD PRESENT IN ASSOCIATION WITH DOOMSTAR BOOKINGS KAIKKI -KEIKAT: tuska.fi/tuskalive
Modernissa jazzissa ylinouseva sointu voi olla (lähes) millä tahansa sointuasteella ja ylinouseva kvintti voi esiintyä myös kromaattisesti. Kaksoiselämää on helppo biisi, mutta siinä on yksi kohta, jonka kaikki yleensä mokaavat. ”Niin, niin, jospa niistä joku tietäis jonkun viileen mestan jossakin.” Tehosekottimen Asfaltti polttaa -biisissä viidennen asteen dominanttisointu esiintyy Otto Grundströmin laulaessa ”niin, niin” sekä viimeisenä siirty mäsointuna ennen kertosäettä. 76 SOUNDI SOUNDI PB demusiikkiin, kunnes osa artisteista ja bändeistä alkoi 1990-luvulla retroilemaan iskelmän suuntaan joko ironian keinoin tai jonkinlaiseen historialliseen autenttisuuteen pyrkien. Koulun bändi säestää laulavaa luokkaa, ja minä soitan bassoa. Suomessa rockin ja iskelmän suhde on ollut aina läheinen. Kieltämättä kappaleesta aistii tietynlaisen oppikirjamaisen näppäryyden, joka viestii Mikkolan opiskelleen suomalaisen kevyen musiikin historiaa ja teoriaa. sävel). Kaksoiselämää-kappaleen ylinouseva dominanttisointu (C-duurissa G+5) on nähtävissä lainauksena jazzin tai ”jonkin vakavamman musiikin” puolelta. Kaksoiselämää-kappaleessa ylinouseva sointu alleviivaa kertojan kaksoiselämän ambivalenttia, vaikeasti määriteltävää luonnetta. Vaan oliko säveltäjä Juice soinnun takana. Soinnusta tulee kappaleen merkityksen kannalta aivan keskeinen elementti sen nivoutuessa Juicen tuskaiseen mutta jotenkin itsetyytyväiseen elämänfilosofointiin: ”Vaikken koskaan luotasi poistunutkaan/tulen uudestaan” ja – pam! –ylinouseva kvinttisointu tarjotaan arpeggion muodossa, niin kuin sen olemuksessa piehtaroisi. Dominanttisointuna ylinouseva sointu on ollut varsin tavanomainen myös viihdemusiikissa, iskelmässä sekä jazz/soft-rockissa. Myöhemmät rocksukupolvet ottivat Suomessa tietoisesti etäisyyttä iskelmään ja viihJuice-sointu tuo popkappaleeseen luonnetta Tractatus Musica > Musiikkitieteellistä faktaa rockista Teksti: Sami Nissinen ”Kun jostakin asiasta on kerran tullut klisee, on sitä vaikea ottaa enää muuna.”. Toisin sanoen tietyissä yhteyksissä, kuten edellä esitettynä, ylinouseva kvintti kuulostaa riitasointuiselta. En tiedä minkälaista (säveltäjä, kapellimestari ja sovittaja) Jaakko Salo -trippiä Tehiksen Matti Mikkola kävi läpi kyseistä biisiä säveltäessään, mutta ainakin Asfaltti polttaa vie fiilikset vahvasti Finnhitseihin. Iskelmään omaksuttiin toisaalta monia jazzille ominaisia elementtejä studiomuusikoiden ja sovittajien myötä, sillä monet heistä olivat jazzmuusikoita tai muuten jazz-orientoituneita. Muissa yhteyksissä sama kahdeksan puolisävelaskeleen pituinen intervalli kuitenkin yksinkertaisesti kuullaan (ja nuotinnetaan) sen enharmonisena vastineena, mollin kuudentena. Ja kun jostakin asiasta on kerran tullut klisee, on sitä vaikea ottaa enää muuna. Se on juurikin se erityisen suloinen ja siirappinen sävy harmoniassa monissa 1960-lukumaisissa teinipop-kappaleissa, kuten vaikkapa The Beatlesin Ask Me Whyssa tai toisaalta Teenage Fanclubin Metal Babyssa. Opettaja kutsuu ylinousevaa sointua vitsikkästi ”Juice-soinnuksi”, mitä se siitä lähtien meille on. Se tuo muuten niin simppelien perussointujen varaan rakentuvaan kappaleeseen luonnetta. Ehkä näppäryys on ylinousevan kvintin keikarimaisessa luonteessa. Jazzissa ylinousevaa kvinttiä käytettiin perinteisesti juuri dominanttisoinnussa, eli viidennen asteen soinnussa (pohjaäänenä on sävelasteikon 5. Kertosäkeen lopussa on perussointuarpeggio, jossa kolmas ääni, soinnun kvintti, onkin korotettu. L ukiossa yhteislaulutunnilla soi Juice Leskisen Kaksoiselämää. Sointu luo odotuksen ja myös lupauksen purkautumisesta. Sama intervalli voi olla harmonisesta kontekstista riippuen konsonanssi tai dissonanssi, ”sointuva” tai ”riitasointuinen”. Muistan Juicen kertoneen, että muusikot muokkasivat ja viimeistelivät joskus hänen biisejään, joten ehkä asialla oli kappaleen sovittajaksikin merkitty Anssi Tikanmäki
TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. TAMPERE . ROOMESCAPE.FI HELSINKI . Selvitätkö tiesi ulos. ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA
Yksittäisistä yleisnimikkeistä eräs on ylitse muiden. Kaikesta päätelleen on, useaan kertaan. Aina. Omalla tavallaan Jordanlöydökses tä tulee myös aina mukavan kotoinen fiilis. L evykauppojen koluaminen on samalla sekä into himoni että työni, joten vinyylilaareja tulee pläräiltyä aikamoinen määrä eri puolilla maail maa tuon tuostakin. Vaikuttaa, että 1980luvun Blue Noten katalogissa Magic Touchiin on ainakin uskottu potentiaalisena hittituotteena. Levy on ”liian tuttu” ja jopa jossain määrin ahdistava. Olen purkanut levyyn liittyviä tuntojani ystävälleni, kitaristi Sami Linnalle, joka on suhtautunut monimutkaiseen Magic Touch suhteeseeni ymmärtäväisesti. Sekään ei tunnu riittävän, joten suo sittelen lukijoita seuraamaan tuoretta Instagramterapiatiliäni @magictouchworldwide. Minne tahansa menenkin, jazzosion J:n koh dalla tuntuu aina olevan vähintään yksi pahaa aavistamatto man crate diggerin sormenpäitä näykkivä ”Taikakosketus”. Stanley Jordanin viekas katse on suorastaan piinallisen terävä ja se seuraa minua katsantokulmasta riippumatta. Levyn kansi ei herätä positiivisia mielikuvia. Samalla huomio kiinnittyy paitsi mielenkiintoisiin outouksiin, myös vanhoihin tuttui hin. Oma suhteeni levyyn on siinä mielessä hassu, että en ole kos kaan kuullut siltä sekuntiakaan. Muutama lakana lentelee taustalla, ilmeisesti kitaravelhon taianomaisiin kykyihin viitaten. Ja nyt Magic Touch hoitokuorma kaatuu nykyisten levykauppayrittäjien niskaan valtavana käytettyjen kopioiden tulvana. Vaikuttaa siltä että graafikko on halunnut kannen, jossa on paljon ”actionia”, mutta joka on samalla hyvin lähes tyttävä ja kertoo koko tarinan heti, eli siis suomeksi sanottuna herättää ostajan mielenkiinnon. Asiat ovat kohdillaan kun Magic Touch makaa laarissa. Fontin asettelu ja levymerkin logo toimivat sinällään siedettävästi, ja pienenä mausteena artistinimen päällä leijailee outo keltainen viiva. Aivan sama onko kyseessä Amster damin Concerto levykauppa (yleensä 2–3 eri kopiota levystä), joku mystinen unkarilainen putiikki (useampi kap pale Intiapainosta, miksi?), Brook lynin Human Head (siellä sentään alelaarissa), kotoinen Hakaniemen Levykauppa Äx tai vaikkapa kaukai sen North Adamsin Belltower Records, Stanley on mestoilla. Tuoreen kohtaamisen aika on jo ohi. Lähettelen hänelle reis suiltani kuvia Jordaneista. Löydökset kertovat lähinnä siitä, että levyä on ainakin painet tu suuri määrä. Itse asiassa myös omaa We Jazz levy kauppaamme perustettaessa pidin tärkeänä, että vähintään yksi kappale levyä on aina saatavilla. Voi aika hyvällä osumaprosentilla sanoa, että jos kyseisen sarjan perus levyt eivät irtoa kahvikupposen hinnalla, on syytä vaih taa kauppaa pikaisesti. Ehkä ne ovat kaikki pyörimässä ympäri maailmaa käytettyinä. Jordanin olemus herättää Levy, joka vainoaa aina kaikkialla Carlos Niño & Friends: Extra Presence International Anthem Moskus: Papirfuglen Hubro Oren Ambarchi/ Johan Berthling/ Andreas Werliin: Ghosted Drag City KESÄN JAZZ-LEVYSATOA ”Jordanin olemus herättää kaikki pelkoni fusahtavaa kitarajazzia kohtaan.”. Kannen vaarallisimmat kohdat ovat kuitenkin vasta tulossa. Ja pienellä, mutta kuitenkin aivan liian isolla levyn oikeassa ylä kulmassa: ”Digital recording”. kaikki pelkoni fusahtavaa kitarajazzia kohtaan. Mutta onko sitä myyty. Skirjaimen alle jää aksenttineliö, joka on jo ehkä hieman liikaa. Kitaran johto jatkuu alalaidassa funkysti toisena keltaise na viivana. Kitaristi Stanley Jordanin vuoden 1985 Blue Note julkaisu Magic Touch vainoaa minua. Discogsissakin on yli 700 kappa letta myynnissä eri formaateissa lähtöhinnalla 0,95 euroa. 78 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Italialainen I Giganti Del Jazz sarja on tyypillinen laarintäyte. Kita ristin kädet ovat tappingasennossa, joka kertoo että täältä muuten pesee, fuusiota nimittäin. Graafinen ilme on tukevasti ”kasari”, joskin kuvassa on tarkemmin katsottuna yritystä taidemaisuuteen. En taida edes tietää ketään, jolla kyseinen levy on hyllyssä. Morjensta vaan, mukava nähdä teitä täälläkin! Oman lukunsa sen sijaan muodostavat levyt, joita ei yksinkertaisesti pääse pakoon. Siis niihin levyihin joihin törmää aina silloin tällöin, kenties hieman eri painoksina kontekstista riippuen. Walter Wanderleyn urkujazzit Vervellä, moneen kertaan uudelleenjulkaistut Milesit ja Colt ranet, eniten myyneet ECM:t, kenties jokunen Ahmad Jamalin klassikko
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
???. ???. OFFICIAL COMPETITION (OHJ. Kehyskertomukseen on kirjoitettu itse Harari veljentyttärineen ja fiktiivisiä hahmoja. Paikalleen asettuminen mahdollistaa yhteiskuntien kehittymisen mutta aiheuttaa paljon ongelmiakin. ???. Toisessa osassa ollaan saavuttu noin 12 000 vuoden taakse, ehkäpä ihmiskunnan suurimman mullistuksen äärelle eli maanviljelyksen syntyyn. ??. Se on myös elokuvan heikkous: juuri kun tuntuu, että Nope on sanomassa jotain oleellista ihmisten spektaakkelinnälästä tai muista Peelen teemoista, se vääntää asiasta vitsin. Reilusti yli kaksituntinen dokumenttielokuva on ensimmäinen perikunnan hyväksymä ja pakkokatsottavaa Bowien musiikin ystäville. BRETT MORGEN) David Bowien vuonna 1971 levyttämä ja hänen vuoden 1972 levylleen The Rise And Fall Of Ziggy Stardust And The Spiders From Mars päätynyt kappale Moonage Daydream on antanut nimen suomalaiselle tribuuttibändille ja nyt Bowiesta itsestään tehdylle dokumenttielokuvalle. Loppuratkaisu ei ole kovin järisyttävä, mutta matka sinne on hauska, ihanan verinen ja viihdyttävä. Kauhuelokuvaa odottava kuitenkin pettyy helposti, sillä jatkuvaa pelottelua tai aikaisempien elokuvien tiukkaa tunnelmaa Peelen sinänsä fiksusti kirjoittama Nope ei edes tavoittele. Daniel Kaluuyan ja Keke Palmerin esittämät sisarukset pyörittävät kituuttavaa hevostilaa. Hän palkkaa hommaan omalaatuisen ohjaajan (Penélope Cruz), arvostetun teatterinäyttelijän (Oscar Martinez) ja Hollywood-tähden (Antonio Banderas). 80 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja BODIES BODIES BODIES (OHJ. Ei näitä asioita tämän selkeämmin ja viihdyttävämmin voisi kertoa. Nope on Peelen näkemys isosta kesäspektaakkelista ja se on selvästi hänen kallein elokuvansa. Pitkän uran näyttelijänä Alankomaissa tehnyt Halina Reijn on ohjannut ensimmäisen englanninkielisen elokuvansa, ja se on mitä viihdyttävin pelottelu. Samalla se on myös rakkaudentunnustus elokuvantekemisen vaikealle prosessille. Huumori sekä värikäs ja yksityiskohtainen kuvitus tehostavat viestin perille menoa. Ensimmäinen osa Ihmiskunnan syn ty kaasutteli läpi lajimme synnyn ja kehityksen. Bisneksillään rikastunut mutta arvostuksen puutteesta kärsivä liikemies (José Luis Gómez) haluaa jättää jälkensä historiaan tuottamalla elokuvamestariteoksen. Mieleen tulee vahvasti takavuosien Olipa kerran… -tv-sarjat. Naapurissa entinen lapsitähti pyörittää valkopestyä villin lännen teemapuistoa ja halajaa myös sisarusten tilan ostamista. Vakavilla festivaaleilla komedialla ei tietenkään ollut mitään mahdollisuuksia, mutta se ei tarkoita etteikö elokuva olisi hauska, suorastaan ratkiriemukas. Sen sijaan se on jännityksen keskellä Peelen tähän asti hauskin ohjaus. Yön pimeydessä alkaa tapahtua outoja, ja pian keskellä kirkasta päivääkin pilvien lomasta alkaa kurkistella jotain outoa ja pelottavaa. Montage Of Heckin nähneet tietänevät mitä nytkin on luvassa: itsenäisestä taideteoksestakin käyvä kollaasi, joka hyödyntää niin yksityistä kuvamateriaalia kuin julkisilla paikoilla, etenkin esiintymisissä kuvattua materiaalia. Sarjakuva on ansiokkaasti mietitty ja kirjoitettu välineen ehdoilla uusiksi. JORDAN PEELE) Koomikkona paremmin tunnettu Jordan Peele uudisti modernia kauhuelokuvaa vuoden 2017 Get Out -hitillään ja sitä vuonna 2019 seuranneella Uselokuvalla. TEKSTI: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT Kuvitettu ihmisen historia I sraelilaisen historioitsijan Yuval Noah Hararin vuonna 2011 kirjoittama (suomennos saatiin vuonna 2016) Sapiens – Ihmisen lyhyt histo ria on tunnetusti ollut valtava hitti. Sivilisaation peruskivet on jo toinen osa kirjan sarjakuvasovitusta. MIKKO MERILÄINEN YUVAL NOAH HARARI, DANIEL CASANAUVE, DAVID VANDERMEULEN: SAPIENS – SIVILISAATION PERUSKIVET BAZAR. Näiden olisi tarkoitus sovittaa valkokankaille palkittu romaani toisiaan vihaavista veljeksistä. MOONAGE DAYDREAM (OHJ. GASTÓN DUPRAT, MARIANO COHN) Espanjalaiselokuva Official Compe tition sai ensi-iltansa Venetsian kilpasarjassa. Mukana on sopivasti myös totutusta poikkeavia näkökulmia. Kerrontatavan myötä sarjakuvassa esiin nousee itse historian tapahtumien ohella filosofisempikin pohdinta tieteen ja tiedon luonteesta. Lee Pace vetää roolinsa hyvässä mielessä yli, mutta elokuvan tähti on Rachel Sennott, jonka hahmo on itseriittoisuudessaan lähes sietämätön, mutta Sennott kääntää sen hauskaksi leikiksi elokuvan piruillessa Gen Z:n podcasteille sun muulle julkisuushakuisuudelle. Borat 2:sta Oscar-ehdokkuuden saanut Maria Bakalova osoittaa, ettei ole yhden hitin ihme. Official Competition piruilee oman taiteilijuutensa lumoissa oleville näyttelijöille ja näiden mystifioiduille metodeille päästä oikeaan mielentilaan. Jälkimmäisessä asialla on ollut Brett Morgen, jonka edellinen musadokkari oli Kurt Cobain: Montage Of Heck vuodelta 2015. Apunaan hänellä on kekseliään käsikirjoituksen laatinut Sarah DeLappe, jota ei uskoisi ensikertalaiseksi, sekä erittäin hyvä näyttelijäkaarti. HALINA REIJN) Joukko Gen Z -nuoria (ja yksi vanhempi miesystävä) kokoontuu myrskybileisiin syrjäiseen kartanoon. Moonage Daydreamissa nähdään aikaisemmin julkaisemattomia kuvia ja filminpätkiä Bowien henkilökohtaisista arkistoista. Uudet ja vanhat ihmissuhteet nostavat heti kättelyssä jännitteitä, ja kun porukka ryhtyy pelaamaan murhapeliä, on pian selvää, että joukossa on yksi ihan ehta murhaajakin. Pohdintaa riittää myös esimerkiksi biologian ja kulttuurin suhteesta liittyen vaikkapa sukupuolirooleihin. Sen sijaan tiimi päätyy tukkanuottasille keskenään. Eikä ihme, sillä Harari on taitava siinä mitä tekee: hän osaa vetää suuria linjoja läpi historian vaiheiden ja yli yksinkertaistamisenkin uhalla kirjoittaa vetävästi ja koukuttavasti. Se kattaa niin siviilielämää kuin konserttitaltiointeja. Jos tuo 500-sivuinen kirja tuntuu siltikin liian tuhdilta, niin ehkäpä sama tarina uppoaa sarjakuvana. NOPE (OHJ
Sen sijaan selvitetään paljonkin Babitzinin sisarusten ja eritoten supermenestyneen isoveljen Kirkan sekä nuorena tapaturmaisesti kuolleen Sammyn elämää. Vaikka suuria intohimoja herättävä aihe on rajattu kotimaahamme, ei silti kaikkia voi miellyttää. Ekoasioihin on panostettu alusta alkaen; progeteoksissa on maalailtu kauhuvisioita, jotka ilmastonmuutoksen myötä alkavat olla täyttä totta. Kirjasta jää hieman kaksinainen kuva. Henkilökuvaukset ovat hieman epätasaisia, mikä on suoraan verrannollista kunkin haastateltavan kykyyn ilmaista itseään sanallisesti. Kirja ei ole kronologinen tai yhtyekohtainen, vaan se käsittelee juttuja asiakeskeisesti ja liikkuu sujuvasti eri aikavyöhykkeillä. Sitä tulee arvostaa. 70-luvun loppupuolella Muska vähensikin esiintymisiä ja toiminta painottui yrittäjyyteen, oman ohjelmatoimiston pyörittämiseen. Tuukka Hämäläisen teos valottaa progen yli 50-vuotista taivalta onnistuneesti ja nostaa esiin myös pikkubändejä eri kansallisuuksista. Suomalaiset sähkökitaristit on silti ansiokasta kulttuurihistoriaa, jonka voi ahmia yhdeltä istumalta, panna hyllyyn ja ottaa sieltä aina uudelleen esiin. Mukana on 55 kitaristia, joista neljä on jo edesmennyt. Torvinen kohtelee kollegoitaan turhan hellästi ja pitää syvimmät mietteensä omana tietonaan. On itse asiassa melko hellyttävää, kuinka värikkäästi ja syvällisesti osa ”potilaista” kykenee kuvaamaan omaa suhdettaan kitaroihin ja soittamiseen, kun taas osa valituista puhuu enemmänkin omasta urastaan. 1970-luvun alussa keikkailu tanssilavoilla ja seurojentaloilla oli muun muassa bändien puutteellisten sosiaalitilojen takia todella kälyistä duunia. Myös esikuvia käydään läpi, ja vaikka moni mainitsee pakolliset Hendrixin, Järvisen ja Hurriganesin, koin henkilökohtaisesti tässä suhteessa myös useita odottamattomia ja mielenkiintoisia yllätyksiä. Hän laulaa kuitenkin edelleen keikoilla täysin palkein. Aviomies Hannu ”Kala-Hande” Salakka on kirjassa liikaa pääosassa. On myös hämmästyttävää, kuinka alkeellisilla ritsoilla moni näistä aikamme johtavista instrumentalisteista on muusikon taipaleensa aloittanut. SOUNDI 81 Kitaristien kerma esittelyssä T oimittaja–kitaristi-kaksikko Laine ja Virtanen on koostanut suomalaisista sähkökitaristeista ansiokkaan ja mielenkiintoisen 576-sivuisen kavalkadin, joka perustuu pääasiassa henkilöhaastatteluihin. Mutta säädyllisenä ihmisenä Torvinen säästää kanssaihmisensä ilkeiltä sanoilta, vaikka juuri säädyttömyydestä tyylilajin teho kumpuaa. Progen sydän on kuitenkin sykkinyt kaiken aikaa, vaikka sitä ei tavallinen kaduntallaaja välttämättä ole tiedostanut. Kirja kertoo sangen värikkäästi Muskan elämän eri vaiheista, mutta loppujen lopuksi itse henkilönä hän jää hieman mysteeriksi. Muska oli alkuaikoinaan käsittämättömän suosittu. Sen todisti jo Kauko Röyhkän sittemmin kaapattu (ja nyt uudelleen perustettu) Facebook-tili, jonka kertomuksissa Röyhkä oli rehellinen, haavoittuvainen, ajoittain ilkeäkin. Monen siunaus, joidenkin kirosana oli kaupallista valtavirtaa 1970-luvun alkupuolella ja katosi sitten treenikämppien hämäriin. HEMMO PÄIVÄRINNE SAULI MIETTINEN: MUSKA LIKE Hampaatonta raportointia T irkistelyhän kiinnostaa aina, ja Vasenkätisen päiväkirjan premissi onkin herkullinen: lukija kutsutaan miltei vuoden ajaksi seuraamaan, kun Eppu Normaalin kitaristi Juha Torvinen suunnittelee tulevaa kiertuetta, toimittaa arkisia asioitaan ja edustaa milloin missäkin – sekä tietysti rokkaa Suomen kenties tunnetuimman yhtyeen kanssa. Muska ja Kala-Hande ovat toki tehneet hyvää pioneerityötä tuodessaan ohjelmatoimistonsa kautta Yhdysvalloista erityisesti merkittäviä bluesja soulartisteja keikkarundeille Suomeen ja Eurooppaan. Sauli Miettisen laatima Muskaelämäkerta on pätevä ja riittävän kattava. Vanhaa tanssimusaakin piti vetää yleisön vaatimuksesta. Levyjäkin julkaistiin yhä, mutta ne eivät enää juurikaan listoilla näkyneet. Pääosiin Muoto ja Materia jaettu kirja pohtii aluksi progen määritelmää, joka vaatiikin runsaasti palstatilaa. Sivu polkunimiset sivun, parin tarinat lisävalottavat pääjuttua hyvin. Hän laukoo sangen negatiivisia mielipiteitään joka väliin ja on vastoinkäymisten esiintyessä miltei aina sitä mieltä, että syy on jossain muualla tai muissa kuin pariskunnassa itsessään. Suosittelen lämpimästi kaikille kitaristeista ja kitarismista kiinnostuneille! HEMMO PÄIVÄRINNE PEKKA LAINE, TOMMI E. Rivien välistä voi nähdä, miten kitaristia kummastuttaa – ellei jopa vituta – minimienergiaperiaatteella toimivan Pantse ja Ma rtti Syrjän haluttomuus säveltää uutta materiaalia, vaikka muilta tahtotilaa löytyisikin. Jos omaelämäkerrallinen teksti ei uskalla olla inhimillinen, on kohtuullista kysyä, onko kyse ylipäätään päiväkirjasta – vaiko pelkästä raportista. Vaikka Torvinen on kertojana sympaattinen, tekstin hampaattomuus turhauttaa. Tämäkin teos herättänee spekulaatioita sen suhteen valittiinko mukaan juuri se paras kerma. LASSI LINNOLA JUHA TORVINEN: VASENKÄTISEN PÄIVÄKIRJA – MERKINTÖJÄ ROKKIELÄMÄSTÄ DOCENDO Erikoisesti painotettu elämäkerta Progen ruumiinavaus P rogressiivinen rock, tuttavallisemmin proge, on monisärmäinen peto, tai ehkä pikemminkin lemmikki. Hyvistä lähtökohdista ponnistava opus jää kuitenkin pintaraapaisuksi. Kai tätä voi suositella Muskan faneille. VIRTANEN: SUOMALAISET SÄHKÖKITARISTIT TAMMI E nsimmäinen levyni oli Muskan Kirjoita postikorttiin -single. Kirjassa käydään läpi pakolliset lapsuudet ja esivanhemmat sekä se tärkeä huomio, että Muska ei oikeastaan halunnut laulajaksi, vaan ajautui veljiensä vuoksi musa-alalle. Muskan fani olen ollut siitä lähtien. ANTTI MARTTINEN TUUKKA HÄMÄLÄINEN: PROGRESSIIVISEN ROCKIN SYDÄN AVIADOR Emerson ja Lake K u v a: M ic h ae l O ch s / So u n d in ar k is to. Esipuheessa mainitaan korskeasti, että tässä kirjassa ei sitten kamarunkata, mutta eipä tuoltakaan lajityypille ominaiselta itsesaastutukselta täysin vältytä. Huomiota saavat myös sanoitukset ja niiden aiheet, usein pitkäkin muotokieli, kansitaide, instrumentit, progen perinne, sen vaikuttajat ja naisten asema. Progressiivisen rockin sydän on rakkaudella ja asiantuntemuksella toteutettu tietokirja, jolla on paljon annettavaa myös muiden tyylilajien kuuntelijoille
Tuon sanoman arvoa ei tarvinne erikseen korostaa. Olen ehtinyt tänä kesänä pelaamaan niin seiska divaria kuin ikämiesten sarjaakin tamperelaisen SoHon joukkueessa. Diggailun takaa löytyy myös Soundi-kulma, sillä kaverini löysi pari bändin levyä edesmenneen Waldemar Walleniuksen levykokoelman myyjäisistä ja soitti minulle niitä. Svart Recordsin lahjoittamat Kummitusja Uranus-lp:t voitti Kimmo Heiskanen Nummelasta. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 82 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Olin pitkään jonkin verran allerginen kummallekin, mutta viime vuosina olen siedättänyt itseäni syömällä niitä. Pakkoaltistuminen Queenille on avannut myös monia muistoja. Ei enää kutita. Olen kohdannut kappaleet uusina löytöinä, samalla lailla kuin silloin joskus, samana ihmisenä joka silloin olin, vailla koko nykyistä olemistani leimaavaa syvätajua ajan kulumisesta. Pohjimmiltaan Lambert saattoi jokaisella eleellään, painotuksellaan ja henkäyksellään loppuun sen vapautumisen ja itsensä hyväksymisen sanoman, jota Freddie Mercury pohjusti, muttei koskaan ehtinyt viedä perille saakka. MIKKO SILTANEN Rock Siltanen Group, Amuri, Talmud Beach, Räjäyttäjät Kielen löytäneiden kesken arvotaan kaksi lippua The Curen keikalle Helsingin jäähalliin 8.10.2022. Viime syksynä siellä oli paikoitellen niin pimeää, että oli vaikea erottaa omia pelaajia vastustajista. En ole ainoastaan löytänyt yhtyettä uudestaan. Vaikka Lambertin rooli oli ensisijaisesti tulkin ja aseenkantajan, avasi hänen tapansa lähestyä kappaletta olennaisen vinkkelin koko Queeniin ja laajemminkin siihen, millä ehdoilla ja sisällöillä taide siirtyy sukupolvilta seuraaville. HeVi-tuotteiden rouskuttelun lisäksi kesällä on kiva kuunnella raskasta musiikkia. Tätä kaiketi tarkoittaa sanonta ajan testin kestämisestä. Kyseessä on mukava kivijalkaliike, jossa käytetyt levyt vaihtuvat taajaan ja hinnat ovat varsin kohtuulliset. Hyviä riffejä ja Mountainhenkistä tykittelyä ruotsin kielellä. Palkinnot lahjoittaa Live Nation.. Eivätkä ne tunnu vieläkään paljastaneen kaikkia salaisuuksiaan. Viimeistään sateenkaarivalojen alta alkanut Who Wants To Live Forever konkretisoi sen, miksi hän on oikea henkilö alkuperäiskaksikon rinnalle. Ja koska hän tapaa tervehtiä intohimojensa kohteita ankaralla toistolla, olen itsekin saanut kuulla ja kuunnella Queenia intensiivisemmin kuin koskaan. Ainoa huono puoli bändissä on se, että levyjä on vaikea löytää. Toisaalta niitä on kiva etsiä. November on tanakkaa jytinää, ja kuulostaa piirun verran bluesimmalta ja psykemmältä kuin Black Sabbath. Kokemus on ollut avartava. Kuullessani useat laulut ensimmäistä kertaa sitten 1990-luvun alun olen elänyt uudestaan varhaisnuoruuteni intensiivisimpiä aikoja. Tämä ei ole ollut kuitenkaan pelkkää nostalgiaa; myötäkokemalla lauluja lapseni kanssa, osin jopa hänen kauttaan, olen tuntenut ylittäväni sen. Ehdoton suosikki on myös kevät sipuli. Olen käynyt tasaisesti etsimässä Novemberin ja monien muidenkin tuotoksia tamperelaisesta Sammakka Pop -liikkeestä. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Esityksen keulahahmoja olivat itse oikeutetusti Brian May ja Roger Taylor. Ainoa miinus on, että liikkeen pyörittäjät eivät ymmärrä Hurriganesin päälle, mutta vahva suositus silti! Rock’n’rollin ohella parasta hommaa on jalkapallon pelaaminen. Niistä on tullut ymmärrettävämpiä, dokumentaarisempia, kiinnostavampiakin. Silpuksi vaan ja minkä tahansa ruoan sekaan sen kummemmin kypsyttelemättä! Toimii taatusti. Huomioni vangitsi kuitenkin Lambert. Onnittelut! HANNU LINKOLA ESIKOISENI on innostunut tänä vuonna Queenista. Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 36. Kausi jatkuu pitkälle syksyyn ja toivon että kaupunki on hoitanut Ikurin Virelän uudenkarhealle tekonurmikentälle myös uudet valot. Konsertti oli erinomainen; häkellyttävä, hellyttävä, liikuttava, riemastuttava. Olen löytänyt uuden yhtyeen. Sipulinippu ei maksa paljon mitään ja parasta siinä ovat tietty varret (älä heitä näitä missään tapauksessa pois). Se perustui vuosikymmenten ikäisiin kulttuurijälkiin, mutta oli myös tuossa hetkessä muodostunutta suurta spektaakkelia, jota yleisö eli mukana joka solullaan. Sammakan listoja on kuitenkin turha etsiä internetistä. KESÄLLÄ parasta ovat tietenkin vihannekset ja marjat! Tällä hetkellä olen innostunut herneistä ja mansikoista, joita kaikkien kandee vetää koko suvi läpeensä. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Palaset loksahtivat paikoilleen kesäkuussa, jolloin matkustimme Lontooseen katsomaan Queenin ja Adam Lambertin show’ta. Ja sittenkin – samaan aikaan nuo laulut ovat kontekstualisoituneet kaikkea sitä vasten, mitä olen kuullut ja oppinut nuoruusvuosien ja tämän päivän välillä. Olen innostunut ruotsalaisesta Novemberyhtyeestä, joka teki kolme hienoa älpeetä 1970-luvun alussa. Levyjen myynti on nykyään siirtynyt pitkälti nettiin, eikä sieltä ostamisessa ole samaa fiilistä kuin laarien selailussa ja levyjen hiplailussa
83
39,50 EUR 7/ 20 22 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 7 / 2 2 2 PORCUPINE TREE SCANDINAVIAN MUSIC GROUP SAMAE KOSKINEN AMON AMARTH SHIRAZ LANE YUNGBLUD ALTIN GÜN SUEDE: ”HALUSIMME TEHDÄ LEVYN, JOKA ULVOO ALKUKANTAISESTI” SUEDE: ”HALUSIMME TEHDÄ LEVYN, JOKA ULVOO ALKUKANTAISESTI” So un dI 11 So un dI 11 M I C H A E L M O N R O E MICHAEL MONROE MICHAEL MONROE MICHAEL MONROE P A L J O N A I H E T T A J U H L A A N. KE 2.11.2022 TAVASTIA HELSINKI Liput alk