ARVIOITAVA NA KUUMIMMAT UUTUUSLEV Y T! S O U N D I 7 / 2 2 3 So un dI 11 So un dI 11 U R S U S F A C T O R Y VUOSIKYMMENEN SEIKKAILU URSUS FACTORY IDOLI, KOLLEGA JA KAVERI: NICKO McBRAIN KAI HAHDON JUTUTETTAVANA. Ma 16.10.2023 Helsinki, Kulttuuritalo 7/ 20 23 12,90 € (sis.alv) LYYTI KVELERTAK EMPPU SUHONEN PEKKO KÄPPI RYTMIHÄIRIÖ KYPCK ANOHNI, SLOWDIVE, BLUR, ALICE COOPER, MUSTA PARAATI, BONNIE ”PRINCE” BILLY, PJ HARVEY..
LIPUT MYYNNISSA: VIKINGLINE.FI/KMC .. VENOM INC TIAMAT BAEST ATLAS PRESSURE POINTS SUOTANA STAND UP: HARRI SOINILA SE DK UK N o r d i c m e t a l C r u i s e p r e s e n t s
KIITOS FESTARIKANSA!! VEDETÄÄS TAAS 19.-22.6.2024
Soundi 7/2023 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Löytöretkellä 14 Tarkkailuluokka: Lovers Left Alive 16 Arttu Seppänen 18 Martti Luther ja muovipussi: CMX 20 Elämäni soundit: Pekko Käppi 22 Soundi-haastattelu: Emppu Suhonen 28 Ursus Factory 34 Nicko McBrain & Kai Hahto 36 Lyyti 39 Kvelertak 42 Kypck 44 Rytmihäiriö 47 Palsa esittää: kesän festarit kuvina 50 Levyarviot 59 Tanssiva Karhu 65 Bazook Asinhell Warmen 68 Tuottajat: Väinö Karjalainen 70 Jazz kiinnostaa 72 Sanoin kuvin & Elokuvat 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: E em il M än ty n en 6 SOUNDI K u v a: Ju h a M u st o n en 34 Nicko McBrain & Kai Hahto K u v a: A ar n i K o is o -K an tt il a K u v a: Jo h n M cM u rt ri e 36 Lyyti K u v a: Jo h an n a V ap aa v u o ri 22 Emppu Suhonen K u v a: St ia n A n d er se n 68 Väinö Karjalainen 39 Kvelertak
cate EXCLUSIVE EDITIONS ONLY AT EXCLUSIVE EDITIONS ONLY AT www.reaper-entertainment.com www.reaper-entertainment.com For fans of NIGHTWISH, For fans of NIGHTWISH, AMORPHIS, KORPIKLAANI... CD, bracelet & signed certi. cate incl. AMORPHIS, KORPIKLAANI... CD, bracelet & signed certi. AMORPHIS, KORPIKLAANI... REAPER REAPER MAILORDER MAILORDER H E R E F O R N O N E H E R E F O R N O N E „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” OUT: OUT: August 18 August 18 2023 2023 WARMEN LIVE: WARMEN LIVE: November 17th Tampere, Olympia November 17th Tampere, Olympia November 18th Helsinki, On The Rocks November 18th Helsinki, On The Rocks The Melodic Death Metal Sensation from Finland With Janne Wirman (Children Of Bodom) and Petri Lindroos (Ensiferum) The Melodic Death Metal Sensation from Finland With Janne Wirman (Children Of Bodom) and Petri Lindroos (Ensiferum) Available on coloured Vinyl, CD & Digital Available on coloured Vinyl, CD & Digital H E R E F O R N O N E „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” SCHWEDEN ROCK JANNE MATTSSON SCHWEDEN ROCK JANNE MATTSSON OUT: OUT: August 18 August 18 2023 2023 Available on coloured Vinyl, CD, Digital & Available on coloured Vinyl, CD, Digital & as limited wooden box as limited wooden box incl. CD, bracelet & signed certi. The Melodic Death Metal Sensation from Finland With Janne Wirman (Children Of Bodom) and Petri Lindroos (Ensiferum) The Melodic Death Metal Sensation from Finland With Janne Wirman (Children Of Bodom) and Petri Lindroos (Ensiferum) Available on coloured Vinyl, CD & Digital Available on coloured Vinyl, CD & Digital H E R E F O R N O N E „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” SCHWEDEN ROCK JANNE MATTSSON SCHWEDEN ROCK JANNE MATTSSON OUT: OUT: August 18 August 18 2023 2023 Available on coloured Vinyl, CD, Digital & Available on coloured Vinyl, CD, Digital & as limited wooden box as limited wooden box incl. CD, bracelet & signed certi. REAPER REAPER MAILORDER MAILORDER H E R E F O R N O N E H E R E F O R N O N E „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” OUT: OUT: August 18 August 18 2023 2023 WARMEN LIVE: WARMEN LIVE: November 17th Tampere, Olympia November 17th Tampere, Olympia November 18th Helsinki, On The Rocks November 18th Helsinki, On The Rocks. cate incl. cate EXCLUSIVE EDITIONS ONLY AT EXCLUSIVE EDITIONS ONLY AT www.reaper-entertainment.com www.reaper-entertainment.com For fans of NIGHTWISH, For fans of NIGHTWISH, AMORPHIS, KORPIKLAANI..
Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Emilia Aho, Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Tuskinpa se taika mihinkään katoaisi, vaikka yleisön, artistien ja työntekijöiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta pidettäisiin huolta. Kertoo paljon, että sana ”seikkailu” toistuu kävijöiden kokemuksissa. Sonja: Loud Arriver SOUNDI 7/2023 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Bonnie ”Prince” Billy: Keeping Secrets Will Destroy You PJ Harvey: I Inside The Old Year Dying Slowdive: Everything Is Alive Anohni And The Johnsons: My Back Was A Bridge For You To Cross open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Epäonnistuneet tanssiaiset ”H auskaa, mutta ei koskaan enää”, kiteytti avustajamme Mikael Mattila, kun utelin häneltä, millainen festarireissu tuli elokuun alussa tehtyä. Kirjoitin maaliskuussa tällä palstalla: ”Voi hyvinkin olla, että idea osoittautuu suuruudenhulluksi, mutta itse uskon vakaasti, että edessä on ainutlaatuinen ja unohtumaton reissu.” Molemmat vaihtoehdot kävivät toteen.. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Vaikka uhosin tällä palstalla maaliskuussa, että ”hylätyllä golfkentällä nähdään”, en lopulta saanut omaa Kuusamon-reissuani onnistumaan. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Lotta Savolainen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 49. Ja artistit ja työntekijät saisivat liksansa. Siitä seurasi harvinaisen kova fomo. Siis ammattitaidolla. Festivaalin vastoinkäymiset olisi ollut vältettävissä realistisella ja huolellisella ennakkosuunnittelulla. Surullisinta koko saagassa on se, että tämä olisi voinut onnistua. ”Elämäni merkittävin festivaalikokemus mutta toisaalta epäkiitollinen osoitus siitä, mitä tapahtuu kun on paljon intoa ja visiota mutta sitäkin vähemmän realismia.” Arvaattekin varmaan, että Mikael puhuu Epäjohdonmukaisten tanssiaisista. Vaikeampaa onkin määritellä tarkalleen, mikä se Episten taika on, ja mitä muut festivaalit voisivat siitä oppia. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Aidosti yllättävä ja laadukas ohjelmisto on tietenkin avainasemassa, kuten eksoottinen miljöökin, mutta oleellisinta taisi lopulta olla festareille osallistuneet ihmiset ja karujen olosuhteiden osaltaan synnyttämä yhteishenki. Vaikka Episten järjestelyt epäonnistuivat lähes kaikin mahdollisin tavoin – kaikkia lavoja ei saatu pystyyn, pääesiintyjiä perui, esiintymisaikatauluja ei ollut nimeksikään, yleisötavoitteesta jäätiin reippaasti, festarin talous kyykkäsi, juomaveden saanti takkusi, järjestyksenvalvojia ja talkoolaisia ei ollut riittämiin, viimeinen festivaalipäivä jäi kokonaan juhlimatta eikä luvattuja paluukyydityksiä järjestetty – festarivieraat tuntuvat olevan hämmentävän yksimielisiä siitä, että he kokivat jotain ainutlaatuista ja arvokasta
Aiotaan myös ennakoida albumia yhdellä tai kahdella sinkulla jo tämän vuoden puolella. Jotain muutakin saattaa kuplia pinnan alla! TEKSTI: TIMO ISOAHO Steve’n’Seagulls uuden albumin kimpussa Ensi vuonna tulee kuluneeksi kym menen vuotta siitä, kun suoma lais yhtye Steve’n’Seagulls julkaisi hilpeän kantri/bluegrassversion AC/DC:n klassikosta. – Guardian – siis esimerkiksi vartija tai suojelija – on uusissa kappaleissamme esiintyvä hahmo, ja biisit kertovat hänen matkas taan erilaisissa tilanteissa. – Me soitetaan nyt entistä pa remmin yhteen ja samalla ollaan kehitytty taiteellisesti. Toisaalta me myös jätettiin sävellysvaiheessa tiettyjä biisien osia sekä sovituksia tarkoi tuksella auki, ja jotkut kappaleet löysivät lopullisen, raikkaan muo don vasta pitkien studiopäivien aikana. Englannin ja Suomenkiertueen lisäksi Steve’n’Seagulls työskentelee uuden pitkäsoiton kimpussa. Millaisia suunnitelmia teillä on tulevien kuukausien varalle. Ja sitten alkoi kin tapahtua: Thunderstruckvideota on katsottu tähän mennessä yli 160 miljoonaa kertaa. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Stoned Statues 2.0 astuu esiin Omaehtoista ja ilmeikästä ras kasta rockia soittavan Stoned Statuesin nimetön debyyttialbumi oli eräs viime vuoden kirkkaim mista valopilkuista täkäläisen vaihtoehtomusiikin maailmassa. – Yksi hauskimmista sikäläisistä diggareista on vanha hippirouva, joka on kiertänyt Grateful Deadin ja kumppaneiden kanssa ääniteknik kona jo 60luvulla. Progeilut on progempia menemättä silti matikkametalliksi. Kun Steve’n’Seagulls kiertää USA:ssa syyskuussa, kyseessä on bändin yhdestoista kiertue uudella mantereella. – Kai sitä pitäisi jotenkin juhlia! Olisiko joku erikoiskeikka tai video paikallaan. Bändin viides studioalbumi ilmestyy näillä näkymin syksyllä 2024. – Jos katsotaan biisimateriaalia, niin mukaan tulee taas omia kappaleita ja covereita, varmaan 50/50suhteessa. Uusia biisejä on hauduteltu huolella ja ne tuntuvat kunnianhimoi semmilta... Jokai nen meistä kaipaa suojelijaa, mut ta hän voi toki lopulta olla myös se, joka tulee satuttamaan kaikis ta eniten, kertoo basistilaulaja Jenna Kosunen. Onneksi odottavan aika on tällä kerralla varsin lyhyt, sillä uu tuusalbumi Guardian ilmestyy marraskuun alussa. Näin kovat lukemat ovat vieneet yhtyeen maailmalle kerta toisensa jälkeen, eikä tahti ole hiljenemään päin. – Guardian on debyyttiä moni syisempi kokonaisuus. Guardian esitteleekin Stoned Statues 2.0:n eli yhtyeen päivi tetyn käyttöjärjestelmän! Millainen tarina löytyy Guardian otsikon taustalta. Yhtyeen loppuvuosi on kiireinen. Herkistelyt taas ovat herkempiä ja raskaat osat entistä painavampia, kuvai lee rumpali Allu Tanskanen. – Loppuvuodesta teemme yh teiskeikkoja Stam1nan kanssa, ja ensi vuonna luvassa on kotimaan klubikiertue. Toisin sanoen porukka söi ”etelän malliin” valmistettuja rapuja pilvenpiirtäjien keskellä, ja siinä me sitten vedettiin, naurahtaa laulaja kitaristimandolinisti Remmel eli Tomi Tajakka. – Erään kerran soitettiin Dalla sissa festareilla, joiden teemana oli ravut. Entä aiotteko juhlistaa Steve’n’Seagullsin läpimurron eli Thunderstuckcoverin 10vuotisjuh laa 2024. Musapuolelle on luvassa myös uusia tuulia, kertoo Remmel. – Nauhoituksissa fiilis oli sel lainen, että bändin oma soundi on nyt toden teolla löytymässä. Odotukset bändin kakkos levyn suhteen liitävät siis korkealla. Kun hän tulee keikalle, juodaan kaljat ja kuunnel laan hänen mahtavia tarinoitaan. – Tehdään hommia samalla poru kalla kuin edellistä Another Miracle levyä, eli Timo Kämäräinen tuottaa ja Abdissa ”Mamba” Assefa äänittää. Itse voisin hankkia juh lan kunniaksi uudet keikka kengät, sillä nykyiset pysyvät kasassa tei pillä! TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: Ja ak ko M an n in en
G Livelab, Tampere MASTER BOOT RECORD (ITA) 16.9. Omnivortex käväisi elokuun alkupuolella Wackenin ”mutajuhlilla”. Bar Jolene, Kouvola 26.8. – Musiikillisesti ja sanoituksellisesti Circulate on valmiimpi, armottomampi ja synkempi paketti. Elokuvaan on loihtinut uuden musiikin duo Sqürl, jonka jäsenet ovat kulttielokuvaohjaaja Jim Jarmusch ja multi-instrumen talisti Carter Logan. – Lisäksi uudelta albumilta löytyy basisti Mikael Reinikan toimitusta ja kitaristi Mikko Pylkön soolotaituruutta. – Halusimme tehdä orgaanista ja oman kuuloista death metalia, mutta modernilla otteella. Kulttuuritalo, Helsinki DAVID RAMIREZ (USA) 10.9. Little Richard -dokumentti I Am Everything kertoo rock’n’roll-ikonin ainutlaatuisen tarinan. Myös teknisyyteen ja yksityiskohtiin on panostettu paljon, mutta musiikin ehdoilla. Olympia, Tampere JOKER OUT (SVN) 20.9. Tavastia, Helsinki 14.9. Kulttuuritalo, Helsinki GILLA BAND (IRL) 8.9. Klubi, Tampere 16.9. G Livelab, Helsinki 16.9. G Livelab, Helsinki RYOSUKE KIASU (JPN) 25.8. G Livelab, Tampere SMASH INTO PIECES (SWE) 13.9. Meet Me In The Bathroom kertoo 2000-luvun alun New Yorkin skenestä johtotähtinään The Strokes, LCD Soundsystem, Interpol ja etenkin Yeah Yeah Yeah -keulakuva Karen O. Kuudes Linja, Helsinki ELVIS COSTELLO & STEVE NIEVE (GBR) 9.9. Huvilateltta, Helsinki ETRAN DE L’AÏR (NGA) 28.8. Klassikko-osastoa edustaa 100 vuotta täyttänyt Return To Reason sekä kolme muuta Man Rayn elokuvaa. G Livelab, Helsinki NOTHING BUT THIEVES (GBR) 29.8. Kulttuuritalo, Helsinki ALGIERS (USA) 26.9. On The Rocks, Helsinki 11.9. – Aivan huikea! Oli mieletöntä päästä soittamaan Wackeniin, ja niin reissuna kuin keikkanakin kokemus oli sellainen, ettei se unohdu ikinä. Suisto-klubi, Hämeenlinna DAÐI FREYR (ISL) 6.9. Klubi, Tampere 29.8. Kulttuurikellari, Savonlinna KRAHSKARMA (USA) 25.8. Jotakin sellaista, mitä ei välttämättä ole tarjolla kovin paljon, mutta mitä juuri me haluamme soittaa. Billnäsin ruukki, Raasepori CRASHDÏET (SWE) 14.9. Bändin debyyttilevy Diagrams Of Consciousness vakuutti kertaheitolla, ja esimerkiksi Inferno-lehden kriitikko päätti ylistävän arvostelunsa seuraavasti: ”Taiteellisesti kunnianhimoinen monimuotomättö on selkeästi hallussa jo nyt, ja jos yhtye tästä vielä petraa, jälki lienee jo aivan tappavaa”. Kuudes Linja, Helsinki Luvassa armottomampaa Omnivortexia Teknisen ja tummasävyisen death metalin ystävien kulmakarvat kohosivat loppuvuodesta 2020, kun varjoista asteli esiin helsinkiläisyhtye Omnivortex. Telakka, Tampere MESSA (ITA) 29.9. Tavara-asema, Tampere MIXAEL CABRERA (CUB) 1.9. Lisää keikkatietoja osoitteesta www.meteli.net K u v a: A n tt i K o n to n ie m i. Tavastia, Helsinki THE MANFREDS (GBR) 8.9. Olympia, Tampere ANE BRUN (NOR) 22.9. Telakka, Tampere OPPORTUNITY (DEU) 25.8. Jäähalli, Helsinki CHAD PRICE (USA) 6.9. Klubi, Tampere JASON RINGENBERG (USA) 27.9. Tavara-asema, Tampere 15.9. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen oikeellisuudesta. Kaiken lisäksi R&A:ssa esitetään yleisöäänestyksen voittanut klassikkomusikaali Fame. Millainen kokemus se oli. Olympia, Tampere HUNTZA (ESP), MIKEL URDANGARIN (ESP), ETS (ESP) 31.8. On The Rocks, Helsinki THE COFFINSHAKERS (SWE) 14.9. Mikä oli oma tavoitteenne Circulaten suhteen. Kerubi, Joensuu MUSTASCH (SWE) 14.9. Afrikkalaista musaelokuvaa edustaa belgialais-kongolaisen räppäri Balojin maagisrealistinen, noituuteen ja taikauskoon nivoutuva elokuva Omen, jonka pohjalla ovat Balojin omat kokemukset siirtolaisuudesta. Debyytillä vaikuttanut solisti Niko Lindman ei ole enää yhtyeessä, ja karjumiset hoituvat nyt minun sekä rumpali Aaro Östermanin toimesta, kertoo laulaja-kitaristi Severi Saarioja. G Livelab, Tampere LOUIS TOMLINSON (GBR) 4.9. Olympia, Tampere 15.9. Kiss The Future -dokumentti kertoo bosnialaisnuorten perustamista underground-diskoista ja punkbändeistä keskellä 1990-luvun Sarajevon kauheuksia. G Livelab, Helsinki 10.9. Pakkahuone, Tampere 16.9. Bar Loose, Helsinki JOHN CALE (USA) 28.8. Musiikkiin liittyy myös 1970-luvun loppuun sijoittuva brittitrilleri Young Soul Rebels, jossa kaksi piraattiradio-dj:tä selvittää ystävänsä murhaa, jolla vaikuttaa olevan rasistiset tai homofobiset motiivit. On The Rocks, Helsinki 27.9. – Circulatella on paljon uusia tuulia, ja ne johtuvat esimerkiksi kokoonpanon muutoksista. Rytmikorjaamo, Seinäjoki 15.9. Ja kuunnella. Nyt ”petraamisen” aika on käsillä, sillä Omnivortex julkaisee syyskuun lopulla Circulate-kakkoslevynsä. Tavastia, Helsinki 22.9. Huvilateltta, Helsinki HUMANITY’S LAST BREATH (SWE) 30.8. syyskuuta järjestettävä elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa tarjoaa jälleen hienoja musiikkielokuvia. Klubi, Tampere SIMRIT (USA) 2.9. TEKSTI: TIMO ISOAHO Helsingissä 14.-24. Kuudes Linja, Helsinki BERNARD BUTLER (GBR) 15.9. G Livelab, Tampere 7.9. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Poimintoja tulevien viikkojen ulkomaanvieraista MATANA ROBERTS (USA) 25.8. Rakkautta & Anarkiaa -festarin musiikkileffat Listassa vain osa ulkomaanartistien keikoista. On The Rocks, Helsinki 31.8
Kati on omien sanojensa mu kaan kokeilunhaluinen artisti, joka ei pelkää rikkoa totuttuja kaavoja. Alkukesästä julkaistu, hymyn naamalle nostava Meaning Of Music single innostaa, ja ajatuksiin herää myös tervettä itse reflektion aihetta: mitä musiikki minulle todella merkitsee. Kappaleen alussa tutkisteleva ja filosofissävytteinen lyriikka mieti tyttää, ja mielessä seikkailevat niin Sami Kukka kuin Pekka Streng. Artistin sanoin hä nen musiikilleen ominaista ovat vahvat melodiat sekä pehmeät, K u v a: Je n n y Ta ll b er g K u v a: H en ri H y ö k y v ir ta. Ahti Kulo kuvailee musiikkiansa näin: ”Rahisevan ka settisoittimen sisältä kaikuvia kerto muksia unista ja katastrofeista. Erityisesti haluan mainita vaikuttavan kohdan kertosäkeessä, jossa kuulija kuljete taan paikasta toiseen eteenpäin vie vällä, jopa painostavalla tunnelmal la. Vuonna 2022 julkaistu debyyttiep Ehjä/Rikki onnistuu esittelemään artistin, jonka tulkin nassa on aistittavissa valtava poten tiaali. Innoittajinaan he mainitsevat muun muassa Saden, Lonnie Liston Smithin ja Mariya Ta keuchin tuotannon. Se on toinen single valmistusvaiheessa olevalta debyyt tialbumilta. Lau luja metsän siimeksestä ja jostain tämän todellisuuden ulkopuolelta. Järvenpääläislähtöi nen, nykyisin Helsingissä asuva lau laja, musiikintekijä sekä tuottaja Kulo on aiemmin tunnettu yhtyeis tä Entäs Peltonen?, Kuuhullu, Cave Moss ja Kit & The Daggers. Ahti Kulo valmistelee par haillaan toivottavasti jo tämän vuo den puolella julkaistavaa debyytti albumiaan. Hä nen soundissaan on ollut alusta läh tien kuultavissa vahvasti 90luvun vaikutteita kansainvälisiltä trip hop, d’n’b sekä houseylimystöil tä. Tänä vuonna julkaistu Säännöt (Kehobiisi) näyttää pilkahduksen tulevasta, jossa nousevan elektro poptähden orastavan valon voi jo vahvemmin tuntea. Kaukaa kantautuvia kai kuja ajattomuuden syvyyksistä, jos sa menneisyys ja tulevaisuus sulau tuvat yhdeksi.” Tähän musiikkiin ihastuneelle odottavan aika saattaa tuntua pit kältä, mutta ei hätää, valoa on nä kyvissä. Tämän lehden julkaisun aikoihin julkaistaan myös hänen uusin sing lensä Vauhdissa. Huoneita, kasvoja, kasveja, putoa via taivaankappaleita. Katin yksi varhaisimmista sing leistä, todellinen tanssihitti <3 voisi olla Kosheenin ja Morcheeban tai Molokon ja Portisheadin kadonnut yhteisbiisi. Helsingissä muutama vuosi sitten perustettu kokoonpano Rosettes antoi satumaisen ihanalta kuulos tavan debyyttisinglensä My Favourite Colorin yhteydessä viitteitä jos tain uudesta tähtiin kurkottavas ta ja näkemyksellisestä yhtyeestä. Efektoitu ja tavanomaisesta poik keava laulustemma jää mieleeni pyörimään pitkäksikin aikaa. Bändi on uhkea, hauska ja äärimmäisen lahjakas. Kuu putoaa on kuusiminuuttinen teos, jonka kiinnostavat sovituksel liset ratkaisut pitävät mielenkiin toa yllä täysin vaivatta. Ääniä, jotka koskettavat nostalgian ja haikeuden hermoon. Yhtyeen laulaja Tytti Roto (myös muun muassa Ty Roxy, Modem, Tamara Luonto, Kis sa) on varmasti nousemassa aikam me monipuolisimpien tekijöiden joukkoon. Jotain mystis tä varmuutta on tullut kourallinen lisää. Hauskasti yhtyettä kuvatessa on kin käytetty ajatusta ”psykedeeli nen soul r’n’b”. Hän rakentaa uusia musiikillisia maailmoja intuitiolla ja tunteella. Lähes täydellisyyttä hipovaa rumpukomp pia saa odottaa neljään minuuttiin asti, silti sitä on riittävästi kokonai suuteen nähden. On ollut ilo seurata elektropop artisti Katin kiinnostavaa uraa. 12 SOUNDI Teksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI Ahti Kulo Rosettes Potentiaalia minne tahansa K esäkuun lopulla Ahti Kulo jul kaisi debyyttisinglensä Kuu putoaa. No peasti kuitenkin tämä omaääninen artisti luo uudenlaisen tilan, jonka elastisten seinien sisään päästyään ei sieltä mielellään poistuisi. Rosettes kertoo musiikkinsa esiku vien ja vaikutteiden tulevan laa jasti eri rytmimusiikin genreistä. Taiteilijanimellä Tikka musiikkia tekevä Jani Tikka esittäytyy Rauha epdebyytillään. Yhtyeen taika ei missään nimessä ole vain taitavan laulajansa varassa
Tamperelaislähtöinen Tikka on tehnyt lauluja yli kymmenen vuo den ajan, joten vankkuutta tekemi sessä löytyy. Kokonaisuutta ei ehdi syntyä tai sii tä ei kerkeä saada kiinni. Toivon, että Tikka työstää vielä pitkän albu min ja näyttää ajatuksilleni uuden suunnan. Toni Vakkilaisen mu siikissa on kansainvälinen soundi ja potentiaalia mahdollisesti min ne vain.. Esimerkiksi kolmantena soivaan Minä en tanssi kappaleeseen on onnistuttu kyllä luomaan lavatanssitunnelma ja ker toja on ihan sympaattinen. Kuiten kin tuntuu, että tunnelma muuttuu liikaa. Yleensäkin Tikan instrumenttisovi tuksissa kuuluu esikuvalleen omi naisia laajoja soinnutuksia ja ava ria sovituksia syleilevää taituruut ta. Vai kutteita Tikka kertoo löytävänsä muun muassa Egotripin musiikista, ja tässä introssa sen todella tuntee. Suurimmalta osin luultavasti siksi, että kappaleita on niin vähän. Olen täysin samaa mieltä näiden ajatus ten kanssa, varsinkin ep:n kahden ensimmäisen kappaleen osalta. Vakkilainen on rakentanut singlen upeista osista, joista selkärangassa tuntuva kerto säe avautuu vaivattomasti, ja pie ni väliosa lisää rakennetta ja sitkoa muuten hyvin maalailevaan koko naisuuteen. Vakki lainen on odotuttanut tämän soo lonsa julkaisua jo pitkän tovin ja toi von, että jatkossa kuulemme hänel tä lisää materiaalia hieman nopeam malla tahdilla. Kyseessä on musii kintekijä ja multiinstrumenta listi Toni Vakkilaisen esiintulo artistina kappaleellaan Into The Light. Vangitseva tunnelma tuntuu muuttuvan aika hurjastikin kahden ensimmäisen ja kahden jälkimmäi sen kappaleen välillä. Tun tuu, että ep:n läpi kattava taiteelli nen näkemys jää ajatuksel taan kes ken. Ep:n päättävältä Rauhakap paleelta huomasin odottavan vielä enemmän vahvan alun myötä. Taitoa kyllä löytyy! ”Elastisten seinien sisään päästyään ei sieltä mielellään poistuisi.” Lopuksi haluan mainita vielä ke sällä mielessäni tiuhaan soineen debyyttisinglen. Rauhaep:tä kuunnel lessani jään toistuvasti kuitenkin pohtimaan näiden neljän kappa leen draamankaarta, yhteensopi vuutta toisiinsa kokonaisuutta aja tellen. Hieno Aikamme on (intro) on pari minuuttinen kappale, suorastaan teos, jonka sisään on onnistuttu ko koamaan monella tasolla kosket tava ja kiinnostava maailma. Ku va : S a n n a Tik k a Tikka Ku va : M i lla Il ka m o Kati K uv a: S a nn a V ak ki la in e n Toni Vakkilainen käsin kosketeltavat tunnelmat
– Meillä ei ole ollut mitään tark kaa suunnitelmaa bändille. Lovers Left Alive soitti heinäkuun viimeisenä viikonloppuna ensim mäinen festarikeikkansa Jytäkesä GoGo:ssa Suvilahdessa, jossa myös Honkasalon osamaksuFirebird vis kattiin yleisöön. Koen, että myös meillä on sellainen kerrot tavana. Myös Lovers Left Alive on esiintynyt viime vuoden aikana Briteissä sekä Norjassa. Musikaalisista vaikutteista kysyt täessä listalle ei meinaa tulla loppua. Bändin nimi juontuu Jeff Dahlin mainiosta kappaleesta Only Lovers Left Alive. Olemme vain ajelehtineet, ja nyt ollaan alettu saada tuulta alle. 14 SOUNDI 14 SOUNDI 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Biiseistä tuli demo maisia. – Vaikutteinamme ovat kaikki kovaa kohkaavat ”mitä jos” kitara bändit sekä Stadin katurockskenen mystiset hahmot. TEKSTI: ARTTURI SIROMAA facebook.com/LLALAMF K u v a: E in o Sy d än p u u. Yhtye henkilöityi aluksi Honka saloon, mutta tekemisestä on tullut yhteisöllisempää, kun pahimmat luovuuden höyryt oli saatu pihalle. Uusien kappaleiden valmistuttua alamme katsomaan julkaisukuvioita. – Aikaisemmissa bändeissä, jossa olen soittanut, on tehty aina jonkun muun ehdoilla tai sitten kompromis seja on ollut liikaa. Kaikki on tehty omakustanteisesti. – Meidän basistin Vänskin olen tuntenut 17vuotiaasta asti, kun hän soitti Muddy Bonesissa kitaraa. – 13 biisin pohjat tehtiin kolmes sa päivässä. Turha egoilu on jäänyt pois, Honka salo sanoo. Tähän mennessä yhtye on keik kaillut muun muassa Anzi Destruc tionin, Plastic Tearsin, Huntersin, The 69 Eyesin ja Kauko Röyhkän kanssa. Se osoittautui vähän turhan tiiviiksi. Koti maiset lafkat voivat mun puolesta hoitaa Härmän jakelua, Honkasalo kertoo. Mi nusta rumpalilla tulee olla viimei nen sana basistin valintaan, Honka salo kertoo. Minulla oli tarve päästä soittamaan pitkään päässäni muhineita rockkappaleita. Lovers Left Aliven sävellykset ovat olleet pääasiassa minun, mutta nykyään Jaakkokin (Mäkiniemi, laulu ja kita ra) on mukana biisinteossa, Honka salo sanoo. Yhtye kävi keväällä Sipoossa Jonatan Stenforsin studiolla äänit tämässä uutta materiaalia. Honkasalo ja Mäkiniemi ovat soittaneet kitaraa myös Likaisissa Pikkareissa. Se oli käymässä paskalla. Ep:iden ja singlejen julkaisu kiinnostaa täyspitkää enemmän, jo ten sitä saa vielä odotella. Levy kuitenkin jäi julkaisemat ta. Rumpali William Freyermuthilla on kokemus ta maailman lavoilta Virgin In Veil ja Masqueradeyhtyeiden kanssa. Meidät spiikattiin lavalle etu ajassa, Cirko oli täpötäysi, eikä Jas kaa näkynyt missään. A-PUOLI Lovers Left Alive Luovien höyryjen päästelyä –M e ollaan rockbändi, jol le sattuu ja tapahtuu, kuvailee Lovers Left Aliven laulaja–kitaristi Tomi Honka salo bändiään. Enem män kiinnostaa ulkkarilafkat. Treenit venyvät usein yhteen tai kahteen ja aamulla on lähdettävä töihin. Vaikutta jakseen Honkasalo mainitsee muun muassa The Heartbreakersin ja The Replacementsin sekä uudemmat ko timaiset Boneyardin ja Huntersin, jonka kotkalogo löytyy hänen kyl jestään tatuoituna. Parin mikkiin huutelun jälkeen se tuli vihaisena lavalle. Kaikki Dutch Couragea edel täneet julkaisut ovat peräisin noista äänityksistä. – Bändillä täytyy olla tarina. Musiikin on mentävä fiilis edellä. Yli määräiselle sekoilulle ei pahemmin ole aikaa, Honkasalo kertoo. Lovers Left Alive sai alkunsa vuonna 2020, kun Honkasalo ihmet teli kunnon englanninkielisen rokki bändin puuttumista Helsingistä. Firebird palautettiin ehjänä eturivistä lavalle encoren aikana. Tää bändi tekee asioita kieli poskessa ja koheltaen, Honka salo kertoo. Stenfors myös tuottaa ja miksaa uudet kap paleet. Myös kokoonpanoon on tullut muutoksia kitaristi Eino Sydänpuun jättäytyessä pois. Lovers Left Aliven lisäksi yhtyeen jäseniä vaikuttaa muun muassa MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti KUUNTELE TARKKAILULUOKKA SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti ”Rumpalilla tulee olla viimeinen sana basistin valintaan.” Yhtye levytti varsin ripeästi de byyttialbuminsa viime vuoden puo lella. – Jytäkesän keikka oli helvetin hi kinen. – Me päästään treenikselle yleensä vasta iltakymmenen jälkeen. Honkasalo kertoo yhtyeen varas tavan paljon juttuja myös nykypäi vän undergroundrockskenestä il man, että kukaan huomaa. Katurokin ja CBGBpunkin historiik ki on opiskeltu tarkkaan. Tulevan tuplasinkun miksa uksia odotellaan yhä. New York Dollsil ta, Smackiltä ja Hanoi Rocksilta on otettu vain niiden hyvät vaikutteet, Honkasalo naurahtaa. Yh tyeen musiikki on paljon velkaa Hel singin 1990 ja 2000lukujen katu rockskenelle. – Emme ole enää 22vuotiaita. – Olemme keskittyneet keikkai luun. Ep:n lisäksi bändi on jul kaissut pari singleä. Myös Jonata nin setä Jan ”Nasty Suicide” Sten fors tuli lainaamaan kitaraansa ää nityksiin. Prettyssä (Vänski Väntänen, basso) ja Majestiesissa (Jaakko Mäkinie mi, laulu ja kitara). Treeniaikataulut tuottavat han kaluuksia jäsenten muiden bändien sekä päivätöiden ohessa. Sil loin mä sen cooliuden ekaa kertaa todistin! Hän valikoitui bändiimme rumpalimme Williamin kautta. Hollantilaisen Herman Brood & His Wild Roman cen kappale Never Be Clever on ver sioitu yhtyeen uusimmalle, viime kesänä julkaistulle ep:lle Dutch Courage. Daiju. Lovers Left Aliven lähtökohdat ovat hyvässä musiikissa ja rennossa tekemisessä
s t u d i o t e c . M a a h a n t u o n t i : S t u d i o t e c O y | K u u s i n i e m i 2 , 2 7 1 E s p o o | p u h . f | w w w . Paul’s Sound Oy | Joukolankuja 2, 03100 Nummela | 010 281 3730 | myynti@stpaulssound.fi OC16 • Itävallassa käsintehty kapseli • Täydellinen projektistudion päämikiksi • Todella hieno soundi myös overheadinä • Modernia suunnittelua perinteitä noudattaen OD303 • Helppo soundi miksata • Ainutlaatuinen kapselisuunnittelu mahdollistaa myös ”räppäriotteen” • Todella hyvä kierronvaimennus • Laadun tuntee käsissään OD5 • 220 astetta kääntyvä kapseli • Helppo roikuttaa kitaracombon edessä stagella • Keikkakestävä rakenne • Rummuille, puhaltimille, comboille, perkussioille... Hi-X55 • Erittäin analyyttinen, suljettu kuuloke • Kestävä, kokoontaittuva rakenne • Miellyttävä päässä myös, jos korvissa on isoja lävistyksiä • Sopii kaikkeen moderniin musiikkiin. Hyödynnä tämä asiantuntemus omassa musiikissasi! St. Austrian Audion insinööreillä onkin yli 350 vuoden yhteinen kokemus ammattiaudion suunnittelusta. 2 7 5 1 2 3 | s a l e s @ s t u d i o t e c . f i Austrian Audio noudattaa vanhan hyvän ajan itävaltalaisia mikrofonija kuulokevalmistusperinteitä kehittäen jatkuvasti uusia tuotteita ja tarjoten suunnittelutyötään myös muille suurimmille valmistajille
16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Musiikkia miehille, jotka runkkaavat haulikon piippuun Kun maailman hahmottaa binäärisinä oppositioina, femi niinisyys tai feminiiniset piir teet vähentävät maskuliini suutta. Barbie ja Oppenheimer tulivat yhtä aikaa elokuvateattereihin. Uutinen brittiyhtyeen saapumisesta Suomeen oli jälleen yksi indikaattori, miten tiettyjen asenteiden osalta on mahdoton päästä eteenpäin. Eipä tarvitsekaan näkyä. Kulttuurikeskustelu tarvitsisi apupyörät ja hyvin jyrkän alamäen, jotta päästäisiin eteen päin. No, jotain suihkussa kuiten kin. Vitsin pyrkimys on häpäisevä: tehdä miespuolisesta Coldplayfanista vähem män mies. Mutta käsittääkse ni vitsi on pilkkaavuuteen pyrkivä ja sisältää ehdo tuksen. Keskustelu kutsui kansaa valitsemaan leirinsä; monet miehet kuvauttivat itsensä Barbiekehyksissä ja ilmoittivat somessa ylpeinä, kuinka heidän masku liinisuutensa ei ole uhattuna, ja kuinka he piti vät Barbiesta enemmän kuin Oppenheimerista – aivan kuin näiden elokuvien vertailemisessa olisi lähtökohtaisesti yhtään mitään järkeä. Jos Mission Impossible ja Risto Räppääjä tulevat ensiiltaan samana päivänä, ei kukaan niitä kään vertaile keskenään. Voi mia hänelle, missä tätä nykyä lienee kin, ajat ovat varmasti vaikeat, kun Flow’hunkaan ei voi enää mennä, koska sieltä ei saa lihamakkaraa. Minusta sinänsä suihkussa masturboimisessa ei ole mitään vikaa, ja jos siinä samalla itkut tirauttaa, kun tuntuu niin hyvältä, mikäs siinä. Metallica on musiikkia miehille, jotka runkkaavat hauli kon piippuun. O len katsonut vierestä, kun aikui nen mies lopettaa hyvän ruoan syömisen kesken kuullessaan, että kyseessä onkin kasvisruokaa. Tällaisia vitsejä ei ole kos kaan näkynyt: Iron Maiden on musiikkia miehille, jotka paskantavat kännissä housuihin. Seurasin yhtä lailla typertyneenä keskustelua vuoden isoimman ensiiltaviikonlopun tiimoilta. Keikkahypen myötä törmäsin somessa taas moniin yksin omaan miesten kirjoittamiin kommentteihin, missä pyrittiin mitätöimään Coldplayfaniutta kummallisen demaskulini saation kautta ja muisteltiin samaa kulunutta vitsiä jostain liki 20 vuoden takaa vaihtelevin tuloksin. Koska Chris Martin laulaa fal setissa katkeransuloisten pia nomelodioiden päälle, hänen maskuliinisuutensa vähentyy. Vii meisen 10 vuoden aikana en ole juuri kuunnellut muuta kuin uudet levyt läpi ilmestyessään. Coldplay, eikös se ole sitä musiikkia, jota miehet kuuntelevat ja sitten mennään itkemään suihkuun. Vaikka keskustelu myös meemiytyi, se ei poista sitä tosiasiaa, että sukupuoleen liittyvät dikotomiat ja stereotypiat olivat ohjaamassa lähtökohtaisesti taas keskustelua, joka oli pöljä jo alkaessaan. On myös olemassa musiikkia, jota kuunnel lessaan miehet suorastaan panevat. He olivat kaikki kuulleet sen saman vitsin. Tosin vain sellaisessa maailman kuvassa, jossa ylipäätään nojataan masku liinisuuden stereotypioihin. Ei vaan, musiikkia miehille, jotka mas turboivat ja itkevät suihkussa. Erityisesti ollessani nuori miespuoliset kaverit vinoilivat Coldplayn kuuntelemisesta. Eikä missään nimessä suihkussa! On myös olemassa musiikkia, jota kuun nellessa miehet eivät itke lainkaan. ”Vitsi ehdottaa, että on olemassa musiikkia, jota miehet kuuntelevat masturboiden, mutta itkemättä.” K u v a: Ja m es M ar cu s H an ey. Uran alku aikoina pidin yhtyeestä aika paljon. Vaikka välillä tuntuu, että sukupuolistereotypioista ja sukupuolten moninaisuudesta on keskusteltu viimeisen seit semän vuoden aikana enemmän kuin mistään muusta, niin kehitystä ei juuri tapahdu. Raju karjunta on mas kuliinista, falsetti feminiinistä. Lihansyönti on ihmisoikeus missä tahansa! Monelle kasvissyönti on samanlainen uhka maskuliinisuudelle kuin Cold playn musiikki. Juice Leskinen on musiikkia miehille, jotka avaavat keski olutbaarin oven mahallaan aamuyhdeksältä. Se ehdottaa, että on olemassa musiikkia, jota miehet kuuntelevat masturboiden, mutta itkemättä. Olen kuunnellut Coldplaytä suunnil leen 20 vuotta vaihtelevasti. Olen pitänyt kyseistä vitsiä aina ihan kiinnostavana. Samoin kuin Coldplayn kohdalla, ihmiset löysivät jälleen kulttuurikeskus telun jostain vuosikymmenien takaa: oli oletus, että muovi nen ja pinkki Barbie on naisille, rajun joukkotuhoaseen tarina Oppenheimer miehille
TI 24.10.2023 HELSINKI, TAVASTIA
Kirjoitin tämän elokuun ensimmäisenä päivänä ukkosen juuri halkaistua Rovaniemen mittapuulla lämpimän iltapäivän. Jossain vaiheessa maalaisjärki tai itsesuojeluvaisto ohjasivat ymmärtämään, että pätemisen tarpeen voi myös väistää ja antaa tunnereseptoreiden, ehkä jopa omien fyysisten reaktioiden, kertoa mistä kappaleissa oli kysymys. ”Meren rannassa vaahto ui, linnut viistää vettä. On vielä yö, mutta kohta on aamu.” Sen tosiasian lohdullisuus tuntuu keski-ikäisenä tärkeämmältä kuin teininä. Elokuun kruunu on sellainen kappale. Kesä voi päättyä lasin ja unelmien pirstoutumiseen, mutta siitä alkaa taival kohti uutta elämänvoimaa, uutta heräämistä. Yrjänällä on lyyrikkona suositussa suomalaisessa rockissa varsin erikoislaatuinen asema. Kiertokulku on ikuinen, ellei ihmisessä niin luonnossa. ”Kun katsot molemmilla silmillä, on vain tanssi, ei mitään muuta.” Niinhän Yrjänä Elokuun kruunussa laulaa. Analyy sissä harva pääsi koskaan kovin pitkälle, mikä oli osa A.W. Mutta siitä syyskesästä. En tiedä, oliko sellaisia faneja oikeasti Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Pätemisen tarpeen voi väistää ja antaa tunne reseptoreiden kertoa mistä kappaleissa oli kysymys.”. Sen biisit tuntuivat romanttisilta ja syvällisiltä samaan aikaan: ne resonoivat tunnetasolla, mutta houkuttelivat analysoimaan. Biisi kuvastelee syyskesän tunnelmia monella tapaa. Yrjänän tekstejä analysoidessaan on aina vaarassa nolata itsensä, eihän sitä kuitenkaan ole lukenut hyvä jos murtoosaakaan samasta esoteriasta ja varhaisempien maailmanaikojen klassikkokirjallisuudesta kuin hän. Eikä kyse tietenkään vain tuosta yhdestä rivistä ole. Korkeintaan jotain Tommi Liimattaa on kohdeltu samanlaisella ”en ymmärrä, mutta olen mykistynyt” -tyyppisellä arvostuksella, mutta hän ei ole toisaalta hätyytellyt listakärkeä tai saanut kultalevyjä. Ja sanoilla, joiden rekisterillä ei ole mitään tekemistä noidenkaan mainittujen kanssa. Aura laajensi CMX:n musiikillista palettia useisiin suuntiin. 90-luvun sovinis tisessa ilmapiirissä naureskelimme tyttöfaneille, jotka väitetysti haikailivat, miten se ja se Yrjänän sanoitus ”kertoo musta”. Kultanaamiolla orkestraatio valjastettiin eeppisen popin käyttöön. Tekstin lisäksi myös melodinen, puoliraskas voimariffittely tuntuu sopivan aiheeseen täsmälleen. Siksi ei olekaan mielekästä yrittää purkaa biisiä rivi riviltä tekstinsä kautta. Yhtäällä oli jousisomisteisia balladeja, toisaalla kuulasta progea. Elokuun kruunu taas on kuin bändi olisi ottanut Sielun Veljien hittivaiheen suomirock-paatoksen ja silannut sen grungen ja uuden metallin vaikutteilla. Epäyrjänämäisiä kuvia! Mutta nämä toistaiseksi siteeratut yksittäiset tekstikohdat, vaikka nuoren kuuntelijan korvaan ensimmäisinä tarttuivatkin, eivät lopulta kerro paljoakaan siitä tiheästä verkosta, johon biisi kietoo. Yrjänän tekstien ja taiteilijapersoonan viehätystä, mutta siellä täällä ikkunan sai kuitenkin vähän leveämmälle auki. 18 SOUNDI SOUNDI PB CMX: Elokuun kruunu (1994) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Syyskesän turhautumisesta uuteen aamuun olemassa kaan, itse en ainakaan törmännyt muualla kuin kuulopuheissa, mutta jos oli, niin mielekkäämpi heidän CMX-suhteensa oli kuin analyysipettereiden. O n vielä kesä, mutta kohta on syksy. Siihen riviinhän Aura-klassikkoalbumilla julkaistun Elokuun kruunun merkitys tiivistyy. Pettymykset huuhtoutuvat ”elokuun virtaan”, kevät tulee taas joskus. Sehän on luopumisen ja turhautumisen aikaa monelle meistä Suomen epätasapainoiseen vuodenkiertoon fiksoituneista. Neloslevy oli monen porttiteoria CMX:n pariin, niin minunkin, ja voinee väittää, että bändi nousi silloin kulttuurisen merkityksensä huipulle. Tähän aikaan vuodesta sitä tulee edelleen kuunneltua melkein periaatteen vuoksi: tiedän, etten ole ainoa niin tekevä. Niistä molemmista Yrjänä on kirjoittanut paljon, mutta harvoin samanlaisella kuvastolla kuin Elokuun kruunussa: ”Aamulla löysin hietikolta rakastelun jäljet / nuotiopaikan ja tyhjät pullot, jotain tummaa niin kuin verta.” Siitä mielikuvitus johtaa neitsyyden menettämiseen tuulisella rannalla, ehkä hirmutekoihin Bodominjärven hengessä. Yleensä kyse on tietysti romantiikasta ja seksistä. Kesään liittyy ylimitoitettuja haaveita, kesän loppumiseen antautumista niiden kohtuuttomuuden edessä
ALBUMIKIERTUE 21.9. SELLOSALI, ESPOO 7.12. 45 SPECIAL, OULU 27.10. DYNAMO, TURKU 6.10. KLUBI, TAMPERE 29.9. KULTTUURIKELLARI, SAVONLINNA 28.10. TBA UUSI ALBUMI ULKONA 1.9.2023 LP | CD | DIGITAL. KALEVAN NAVETTA, SEINÄJOKI 11.11. TAVASTIA, HELSINKI 22.9. TORVI, LAHTI 2.12. KULTTUURITEHDAS, SIIHTALA, JOENSUU 3.11. TBA 16.12. MUSTA KYNNYS, JYVÄSKYLÄ 18.11
Yhtye oli kovassa iskussa ja kosketinsoittaja Brent Mydland oli liittynyt orkesteriin. Styrbjörnin tyyli oli herkkä ja samaan aikaan jopa raju. Levyn kautta tavallaan ”sain luvan” ruveta kokeilemaan asioita tai ainakin sen kautta uskalsin. – Oli meillä jotain biisien aihioita ja osa syntyi siellä paikan päällä, sen hetken dokumenttina. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > K uusamon Epäjohdonmukaisten tanssiaiset -festivaali oli ideana mitä istuvin jouhikkomuusikon Pekko Käpin ja kansanmusiikillisesti funkkaavan K:H:H:L-yhtyeen pirtaan. Sen loputtomasti polveilevaan nimibiisiin olisin mieluusti orkestroinut jouhikkosektion. Levy ei tietty ole Waitsin kokeellisin, mutta silti. Circlessä oli silloin kansanmusiikillista pohjavirtaa, jonka koin heti läheiseksi. Se hämyinen ja syntinen tanssiin kutsuva syke on yhtä hypnoottinen kuin nuotioon tuijottelu. Faarao Pirttikankaan kautta tutustuin loistavaan Sin Alley -sarjaan, kokoelmiin täynnä vinksahtaneita ja omituisia rockhistorian minitaideteoksia. Vibraatiot olivat vielä perjantaina kohdallaan, kun bändi ehti iltakymmeneltä peltolavojen tuntumaan diggailemaan Joose Keskitaloa ja Ristoa festarin lempeissä mahtifiiliksissä. Herkässä iässä tämä levy jäi sieluun ja sydämeen ikuisiksi ajoiksi. Elokuun lopulla ilmestyvä uusi Credoalbumi alkoi jo sulautua livesettiin. Levyntekoa oli kaavailtu syksymmälle, mutta kuulimme, että Juuso Nordlundin JJ Music Studio on lopettamassa. LEVY, JOKA LIITTYY MUUSIKOKSI, LAULAJAKSI, LAULUNTEKIJÄKSI RYHTYMISEEN Tom Waits Rain Dogs – Deadin ohella Rain Dogs oli yksi mullistavimpia. Täydellinen levy. Juuson lisäksi toinenkin lajinsa legenda, Tapio Korjus, pystyi pistämään levyn nopeasti Rockadillolla ulos, kun Svartin julkaisulista oli jo täynnä. Tommi Laine on pitkäaikaisin biisintekokumppani, jonka kanssa olemme tekemässä elokuvamusiikkiakin. Unohtamatta paksua kauneutta, mikä mielestäni levyllä pysyy yllä. Pääsin sisään kansanlauluihin ja keskiaikaisiin balladeihin. (K:H:H:L) K u v a: V es a H o lm al a. YHTEINEN SUOSIKKI K:H:H:L-MUUSIKOIDEN KESKEN Dr. Tapasin Bergeltin 2000-luvun alussa ja olin hänen opissaan Tukholmassa. Ovat vaikuttaneet soittoonikin, vaikkeivät kovin selkeästi ja suoraviivaisesti kuulukaan. 20 SOUNDI Circle Meronia – Meronia ja Zopalki olivat erittäin kovassa kuuntelussa ensi-ep:n aikaan. Biisinteko on minulle aina hämmästyttävä ja innostava ”ihme”, jonka voi jakaa näiden muusikoiden kanssa. – Yhtye on tiivis työryhmä, jossa laulajatkin ovat ”bändiläisiä”. Grateful Dead Dead Set – Tämä live ja Deadin bootlegit 1980-luvun alusta. Heikki Laitinen laulaa kauniisti ja koskettavasti Katriina-balladin, jota olen versioinut jo kohta 30 vuotta. Lauantaiaamusta tuli viesti tapahtuman keskeytymisestä ja keikan peruuntumisesta, joten yhtye lähti saunan kautta takaisin, valmistautumaan sunnuntain Pispala Folkiin. Kielo Kärkkäisen kanssa olen tehnyt jo paljon, ja Laura Moisio avaa kauniisti soinnin yläkaistaa. Periaatteessa minkä tahansa Grateful Deadin levyn, Terrapin Station -levy voisi olla mahdollinen. – Vähän ollaan jo ajettu sisään uusia biisejämme, Pekko kertoo. Parissa päivässä levy olikin kasassa, melkein kuin vahingossa. Tutuistuin Circleen Janne Laurilan ”Käkelä”kommuunissa. Gilbert Kuppusami laulaa myös kuin enkeli ja tuo perkussioihin Mauritiuksen perinne-elementtejä, niin kuin Ismaila Sanékin Senegalista. HIENOA MUSIIKKIA YHTEISTYÖKUMPPANIN KAUTTA Various Artists Sin Alley 1-4 – Duettokumppanit ja fiittajat ovat tietenkin vaikuttaneet monin tavoin musiikinkuunteluuni. LEVY, JOKA KYTKEYTYY KAUSTISEN ALA-KÖNNI-OPISTON OPISKELUAIKAAN VOIMAKUUNTELUSSA OMIEN ENSILEVYJEN AIKAAN ALBUMI, JONKA TEOSSA TOIVOISIN OLLEENI MUKANA Grateful Dead Terrapin Station – En ole varma, haluaisinko oikeasti, koska ne levyt arkistuisivat tietyllä tapaa. Juuson käsityötä on niin upeaa seurata ja täysin analoginen ympäristö on niin erilainen elämys levynteossa, miksausta myöten. Raitakikkailun sijasta tehdään päätöksiä itse tilanteessa, että tuleeko sille viimeiselle raidalle stemmaa vai sheikkeriä. Pekko Käppi ALBUMI, JOKA JÄI MIELEEN USA-VAIHTO-OPPILASVUODESTA ALBUMI, JOKA YHDISTYY JOUHIKOLLA LUOTUUN MUSIIKKIINI Styrbjörn Bergelt Tagelharpa och Videflöjt – Tärkein levy oli ruotsalaisen mestaripelimannin sekä monitaiteilijan. Hänen kauttaan rakkaaksi tuli myös Roky Ericksonin The Evil One, mieletön hittikimara. Melko nuorena menehtynyt Mydland on yksi lempilaulajistani. Sekä todella groovaava ja tanssittava. Kankaan Pelimannit Aalonksi ja Emueli – Tajunnan räjäyttävä sekä käänteentekevä levy elämässäni. John Gris-Gris – Gris-Gris oli kovassa rotaatiossa Sanguis Meus, Maman! aikaan. – Credohan syntyi nopeasti. Siltä istumalta varattiin aika mennä sinne tekemään jotain. Welch on yksi tärkeimmistä laulajista. Gillian Welchin mikä tahansa levy hiljentää myös keikkapakun
Powerful ballads that will make your skin crawl with pleasure and high energy rock ’’n’’ roll that will make you wanna party all night long. STRUCTURAL DECROWNED The amazing technical death metal band Structural are, back with their sophomore album ”Decrowned”. The album is filled with glam rock anthems and stadium hits, with choruses that will stick on your mind like gum under your shoes. The album is also filled with prominent guests such as Dregen (Backyard Babies, The Hellacopters), Chips Kiesbye (Sator) & Bonni Pontén (Asta Kask) WILD KINGDOM RECORDS WWW.SOUNDPOLLUTION.SE. The album is bookended by two high-energy live favourites, ”Emptiness into the Void” and ”Down in the Bunker” in a classic Andersson style. Clocking in at a little over 33 minutes RBM boasts a dozen tracks of their particular and peculiar rock’’n’’roll. As icing on this hard rocking cake, you can also enjoy Sweden Rock Festival’’s now legendary anthem ”Fill Your Head With Rock” BLACK LODGE RECORDS VELVET INSANE HIGH HEELED MONSTER Swedens most authentic glam rock band ”Velvet Insane” is back with their third album ”High Heeled Monster”. The album contains unreleased bonus tracks from the awesome ”Somethings Dripping” record. VICISOLUM PRODUCTIONS IMPERIAL STATE ELECTRIC REPTILE BRAIN MUSIC ”Reptile Brain Music” Imperial State Electric’’s third studio album was originally released in 2013. Originally released on Warner Music and promptly ”Out of Print” fans have been clamouring for a reissue and now the time has finally come! PSYCHOUT RECORDS BONAFIDE FILL YOUR HEAD WITH ROCK ”Fill Your Head With Rock Old New Tried & True” are now finally available on classic black vinyl. Structural delivers an intense and mind-blowing fist of technical death metal, adding layers of fantastic melody on top
22 SOUNDI Teksti: Antti Luukkanen Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu
Suhoselle oli varattu vielä paluu isompiin värivaloihin. Nyt isoilla lavoilla on saanut soittaa sydämen kyllyydestä. Porukat löysi mulle soitonopettajan, jonka luona kävin useamman vuoden ajan. On skidisti tylsää, että eihän sen ikäisen elämästä muista enää mitään. Sillä hän haluaa ilmaista itseään kiertelemättä. 1985) kysyi, mitä hän haluaa elämässä tehdä ammatikseen, vastaus oli itsestään selvä: muusikkoudelle ei ollut vaihtoehtoja. Tiedän, että olen tarttunut kitaraan, koska mun neljä vuotta vanhempi isoveli soitti myös kitaraa. Tiktakista alkanutta uraa on kantanut jo nuoresta pitäen terve itsetunto ja päättäväisyys tehdä asiat omalla tavalla. Omaa musiikkia syntyi Alavalassa ja kitaraa oli huoletonta soittaa Mira Luotin bändissä. Oikea ammattiala tuli kuitenkin vastaan kuin puolivahingossa ja vei mukanaan. Kauneutta voi nähdä mökki maiseman auringonlaskussa, mutta myös paluumatkan rankkasateessa. J os nuorelta Emilia ”Emppu” Suhoselta (s. Moni muusikko aloittaa soittamisen nuorena, mutta harva nousee julkisuuteen siinä roolissa niin nuorena kuin sinä. Ja mikä parhainta, pitkään haaveissa ja työn alla ollut soololevy Herätä Helsingin yö on nyt ilmestynyt. Viime vuonna hänet kiinnitettiin The Rasmus -yh”Olen aina rakastanut ristiriitoja” EMPPU SUHONEN: tyeen kitaristiksi. Ammattimuusikoksi rockin parissa heittäytyminen 2000-luvun alun Suomessa ei tarjonnut työtilaisuuksia liukuhihnalta. Luotto itseen on palkittu pestillä The Rasmuksessa, ja nyt ilon aiheena on myös ensimmäinen omalla nimellä tehty soololevy. Itseluottamusta oli, mutta ponnistusalusta nuorisoyhtye Tiktakista aiheutti ulkopuolisissa skeptisyyttä. Nuoreen ja räväkkään kitaristiin oli helppo suhtautua vähätellen. Millaisia paineita se asetti. Suhosen ylitse ei kuitenkaan kävelty, eikä haasteeksi muodostuneet pahat puheet tai taitojen kyseenalaistaminen, vaan elämän realiteetit. – Siinä jeesasi se, että oltiin niin hiton nuoria. – Aloitin klassisen kitaran tunnit viisivuotiaana. Tuossa iässä julkisen arvostelun saaminen ja kestäminen on vähän konstikkaampaa kuin aikuisena. Kun Tiksujen (Tiktakin) eka levy tuli, olin 13-vuotias. Ei altistuttu sille paSOUNDI 23. Emppu Suhosen saa innostumaan vähän joka asiasta
Onko siinä siis syy, miksi tätäkin haastattelua nyt tehdään. Mulla oli yläasteaikana aika villi tyyli, olin koulussa ihan skitsoissa vaatteissa. En ole yhtään kovis. Jos olet parikybäsenä ammattimuusikko, niin mitä sä oikeasti teet sillä ajalla?” Nuori Emilia Suhonen oli lapsuuskuvissaan usein jonkun instrumentin kanssa niin kotona, musiikkileireillä kuin kitaramatineoissa. Jos Tiktakia seurasi jäseniä tuntematta, sinä tosiaan vaikutit ”siltä erilaiselta” rajulta tyypiltä bändissä. Kohtele kaikkia aina kunnioittavasti ja ystävällisesti, mutta omissa jutuissa saat tehdä ihan mitä sä haluat. Joku sanoi mulle jälkeenpäin, että kyllähän sua Emppu yritettiin kiusata, mutta et vaan huomannut sitä. Se tuntui ikävältä, mutta ei meidän tekeminen ikinä perustunut siihen, mitä muut sanoo. Alavala osui Empun elämässä aikaan, jolloin opiskelu muutti myös hänen musiikinteon suuntaansa. En ajatellut, että mun olisi siinä vaiheessa tarvinnutkaan olla parempi. Ensimmäistä kertaa omillaan. Sellainen mä olen. Isoin asia, mikä Tiksu-historiassa on pitänyt työstää, on oma suhde siihen yhtyeeseen ja siinä työskentelyyn. Meillä oli Jenkkirundilla jopa opettaja mukana, joka tsekkasi, että jokainen saa viiden viikon tavoitteet tehtyä. – Se on juurikin näin. Meidän vanhemmat oli jokaisessa palaverissa mukana, kunnes oltiin täysikäisiä. Tiksu-aikana muistan, että satutti tosi paljon, kun meidän arvostamat suomalaiset muusikot dissasi meitä julkisesti. Olen saanut sellaisen kasvatuksen. Miltä musta oikeasti tuntui ja mitä mä oikeasti ajattelen siitä. Oikeesti!, kun kyllästyitte vihjailuihin, että olette vain sympaattinen keulakuva bänditoiminnalle. Ei ”Menin yliopistoon sen takia, että olisin muuten alkoholisoitunut kaksikymppisenä. Pukeudut niin kuin tykkäät ja teet sellaisia asioita mitä haluat. Olin kuitenkin soittanut silloin jo kahdeksan vuotta kitaraa. En ole tarttunut siihen, että mulle on naurettu. Empun omaehtoisesti indienä pyörittämä yhtye teki 2010-luvulla kolme albumia. Siitä oli niin kauheasti kaikkia näkemyksiä, kuten että ei noin nuoria saa yksin laittaa tekemään tuonne noita asioita. Miellän itseni tyyppinä kuitenkin ihan eri lailla. Eikä me oltukaan. Olen keskittynyt omiin asioihini ja tehnyt niitä omia juttujani. Olen su– Tunnistan myös tuon kelan. Kitaransoiton hän aloitti 5-vuotiaana. Empun Dame-nimellä ilmestynyt So Was It Worth Dying For -albumi ilmestyi vuonna 2006. Meidän perheet on pitäneet meistä hyvää huolta, että saatiin koulut suoritettua. – Ei jäänyt multa huomaamatta, että tosi monet kelasi noin. En tiedä saako näin sanoa ääneen, mutta mulla oli soittajana ihan hyvä itsetunto. Olin sinut instrumenttini kanssa. Olet päässyt pitkälle, koska et lannistunut tai sinua ei ole kiinnostanut, mitä muut sinusta ajattelee. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu himmalle arvostelulle, että meidän soittotaitoa olisi verrattu aikuisten taitoihin. Muusikko oli tuolloin vasta 21-vuotias, mutta jo kokenut tekijä, jolla oli nyt mahdollisuus julkaista täysin omannäköistään musiikkia. Vuonna 2004 ilmestyneiden Tiktak-albumin ja -dvd:n nimi oli Hei me soitetaan... Mutta esiintyikö myös sitä, että teitä pidettiin tahdottomina tytönreppanoina, jotka ovat vain ison pahan musabisneksen riepoteltavina. K u v a: Ju h a M u st o n en K u v at : E m p p u Su h o se n ko ti al b u m i K u v a: V al tt er i H ir v o n en. perkiltti, pyrin olemaan sosiaalisesti harmoninen. Aika moni niistä asioista on jäänyt varmaan myös huomaamatta
– Punk rock on mulle se merkittävin genre, koska se oli ensimmäinen oma. Muut soittajat ilmoittivat, että ainakin sitä jatkat musiikin parissa takuuvarmasti. Levy-yhtiö varmaan kelasi, että olisi hyödyllistä imagolle, että biisejä tulisi myös bändin sisältä. Olin 13-vuotiaana sanonut siinä pöydässä, että mä ainakin meinaan tehdä musaa miljoonassa eri bändissä kaikkien kanssa. – Olen kirjoittanut musaa tosi nuoresta lähtien. – Tosi vähän osallistuttiin. Mulla on varmaan edelleen sen NOFX:n Punk In Drublic -levy. Se päättyi siihen yhteen kokeiluun. Sinut tunnettiin noihin aikoihin punk rockin ystävänä. Mitä se käytännössä tarkoitti. Meillä oli vinyylisoitin ja oikeasti hyvää musiikkia. Kun oltiin sainaamassa 1999 meidän ekaa levytyssopimusta, niin nuori Suhis nosti kätensä pystyyn ja sanoi, että mä en kyllä voi allekirjoittaa tällaista sopimusta, kun täällä on tämä kohta, että saadaan tehdä musaa vain Tiktakissa ja Universalille. Nyt mä olen kasvatustieteiden ”Mua ärsyttää tosi paljon tässä ajassa se, että meidän kaikkien pitäisi olla jotenkin omanlaisia ja spessuja.” K uv a : V alt te r i H irv on e n Tiktak oli oman aikansa ilmiö, josta kaikilla oli oma mielipiteensä. Muita tärkeitä oli Penny wisen About Time, ja tietysti Green Dayn Dookie ja Offspring. Se on ollut selvää mulle niin kauan kuin mä muistan. Muistan sen sieltä alle kouluikäisestä. Se oli oikeasti tosi hyvä. Se olisi asettanut meidät skidisti eri asemaan suhteessa toisiimme. K u v a: Ja ri N u m m el in. Se on ollut mun elämässä upea turva ja peruspilari, koska monet ihmiset joutuu kipuilemaan hirveästi, mikä on heidän paikkansa maailmassa. Enimmäkseen se meni niin, että istuttiin Lauttasaaressa Universalin neukkarissa, kuunneltiin tuntitolkulla demoja ja päätettiin, mitä niistä halutaan soittaa. Tiktakin viimeinen paluukeikka soitettiin huhtikuussa 2019. – Tajusin, että oman hyvinvoinnin kannalta kannattaa pitää nämä asiat erillään. Itse olisin jäänyt jo yläasteen jälkeen täyspäiväiseksi muusikoksi. Punk rock on värittänyt tyylillisesti ja kaiken suhteen omaa identiteettiä. SOUNDI 25 oltu vietävänä ollenkaan. Olen sanonut jo teininä, että musta tulee ammattimuusikko, mutta mutsin kanssa tehtiin diili lukion käymisestä. Teet jotain omalla teiniverellä raapustettuja teoksia ja annat ne ison tuotantokoneiston käsiteltäväksi... Sitä ennen pienet lapset kuuntelee lastenlauluja ja isommat lapset, mitä niiden vanhemmatkin. Miten ja milloin klassisen kitaran harrastaminen vaihtui raisumpaan kamaan. – Mutta punk rock oli oma. Vuosina 1998–2007 toiminut yhtye oli Empulle merkittävä, vaikka se ei edustanutkaan kaikkea, mitä hän halusi musiikin saralla tehdä. Oltiin tosi tiukkoja sen suhteen, mitä me halutaan tehdä. Tai broidilta se oli (naurua). Osoittautui hyödylliseksi hetkeä myöhemmin, kun sopparissa oli, että se koskee vain Tiktak-nimeä. – Tähän liittyy hauska stoori, jota faijani aina muistelee lämmöllä kaikille. Ei tällaista kohtaa voi täällä olla. Oliko se sinulle itsellekin yhtä selvää. Karjalaista. Sieltä treenikämpälle ja studioon. Sitten mulla oli vapaus tehdä Dame-levyä. Tuon ajan Tiktak-haastatteluissa oli mainintoja, että olitte itse osallisia myös biisinteossa. Mutta tämä selittää, miksi ensimmäinen kokonaan omaa musiikkiasi sisältänyt levysi, Dame-nimellä tehty So Was It Worth Dying For kuulosti vuonna 2006 niin valmiilta. Näin hiljattain erään Suosikin Tiktak-haastattelun 2000-luvun alkupuolelta, jossa kysyttiin jäsenten tulevaisuudennäkymiä sitten, kun bändi joskus loppuu. – Oli. Muistan että se tuntui tosi pahalta. Meillä oli sen kanssa vierekkäiset huoneet. Kun ne tiesi, että mä teen musaa, niin sitten sitä ruvettiin rakentelemaan. Olisi muuttanut meidän mimmien välistä dynamiikkaa, jos mä olisin alkanut tehdä musaa Tiktakille. Mä olen tehnyt Tuuleksi taivaanrantaan -biisin splittiin Petri Munckin kanssa. Broidi ei ollut kotona, ja sniikkasin sen huoneeseen katsomaan, mitä musaa sillä on. Jo vanhemmat kuunteli mun suurinta sankariani J
– Seuraava käännekohta oli var maan 2017, kun mun 11 vuoden avo mitä ja miten asioita tapahtuu ja mitä se haluaa olla. Mutta mä innostuin siitä niin pal jon, että mä päätin puolen vuoden jälkeen hakea varsinaiseen yliopis toon. – Ihan varmasti. Mä olin lukion jälkeen vuoden täyspäiväinen muu sikko ja totesin sen jälkeen, että mulle käy huonosti. Rivimuusikon paikka voi olla aika kiva, jos on itse skutsissa omas sa elämässään. Se pelasti mut. – En ollut ikinä ajatellut koulut tautua mihinkään ammattiin. Pääsin ja se veti nopeasti mu kanaan. – Menin yliopistoon sen takia, että olisin muuten alkoholisoitunut kaksikymppisenä. Mene opiskelemaan jotain siihen liittyvää. Olin tehnyt siihen mennessä kaiken englanniksi ja särö edellä. > Soundi-haastattelu maisteri ja musiikkiterapeutti ja innostuin opiskelemaan kaikkea muutakin. Bändi ei ulospäin näyttänyt oikein tietävän itsekään, sesti, mitä se musiikki oikeasti on. Se oli tosi epäkaupallista, mutta sitä oli tosi ihanaa tehdä. Ja mitä muutakaan olisin siihen aikaan tehnyt kuin notkunut jossain steissillä ja juonut siideriä. Jos olet pariky bäsenä ammattimuusikko, niin mitä sä oikeasti teet sillä ajalla. Mun silloinen poikaystävä sanoi, että mutsishan on erityisopettaja. Aloitettiin enkku rockilla, mutta sittenhän mä ryhdyin opiskelemaan musiikkitera piaa Jyväskylässä, mihin liittyi myös tosi intensiivistä itsereflektointia. Me ilmaistaan jotain alkukantaisia ja syviä tunteita musiikin välityk sellä, joiden ilmaisu ei onnistu mil lään muulla tavalla, edes sanoilla. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin: nyt Emppu on sekä The Rasmuksen kitaristi että oman Herätä Helsingin yö -albumin valmiiksi saattanut artisti. Missä vaiheessa ryhdyit työstämään omalla nimelläsi julkaistavaa soololevyä Herätä Helsingin yö. K u v a: Ju h a M u st o n en. Kyllä se kuuluu mun mielestä niissä myöhemmissä Alavalajutuissa. – Se oli keväällä 2019, kun meillä ”Mun pitää ilmaista itseäni äidinkielelläni, jos mä oikeasti haluan laulaa joistain oikeasti merkittävistä asioista.” Emppu oli jo ehtinyt aloittaa soololevynsä tekemisen, kun sai elämänsä kulun kannalta merkittävän puhelun The Rasmus -yhtyeen jäseniltä. Soitin Mira Luoti yhtyeessä silloin. Ei mulla ollut mitään visiota. Se on ollut se isoin kriisin paikka. Levyt myi jotain 200 kappaletta. – Ammattiin valmistuin ihan puolivahingossa, mikä oli hyvä homma, koska Tiksut oli silloin loppunut ja tein indienä Alavalaa omassa olkkarissa. Käyt aina muutenkin sen töissä ja tyk käät puljata niiden spessuskidien kanssa. Se Alavala-aika näyttää jotenkin epämääräiseltä. Se oli tosi kiehtovaa. Musiikki terapiaopintojen aikana tajusin ekaa kertaa tieteellisesti, miten musiikki vaikuttaa aivoihin, mutta myös psyykkisellä puolella emotionaali liitto päättyi Masin (Hukari) kanssa, joka oli myös Alavalassa, joka luon nollisesti myös päättyi. Aika nopeasti hiffasin, kun olin saanut sen kriisin käsiteltyä, kuinka paljon päivätyö vapauttaa luovaa energiaa. Yhtäkkiä sillä ei ole senkään vertaa väliä, onko musiikki kaupallista vai ei, kun voi tehdä ihan mitä vaan. Siinä vaiheessa se tuntui hyvältä, että mun ei tar vinnut liidata bändiä tai olla artisti, vaan olin Miran kitaristi. Menin avoimeen yliopistoon, koska en suunnitellut siitä mitään sen kummempaa kuin että mulla on päivisin tekemistä. Siinä vaiheessa vaihtui myös kieli. Tajusin etten pysty elämään tällä mitenkään. Me ollaan Masin kanssa hyvissä väleissä, mut ta eroa seurasi omassa elämässä ai ka synkkä vaihe. Ei siinä ole mitään mieltä. – Mutta tällaisissa asioissa mussa on optimistin vikaa. Totta kai mun pitää siis ilmaista it seäni äidinkielelläni, jos mä oikeasti haluan laulaa joistain oikeasti mer kittävistä asioista
Pauli (Rantasalmi, alkuperäinen The Rasmus -kitaristi) oli varmaan sitä omaa lähtöään työstänyt jo pidemmän aikaa, mikä on vaikuttanut siihen, kuinka motivoitunut hän on ollut. Sanon niin naurettavan usein, mutta ehkä se kuvaa mun tapaa tsiigata maailmaa. Mutta elämä on tavallista. Jos me halutaan voida hyvin tai nähdä kauneutta ympärillä, niin silloin ehkä pitäisi lähteä siitä tavallisuudesta. Rise-levyhän (2022) oli valmis, kun liityin yhtyeeseen. En spennannut, miten mä pärjään. Millainen roolisi on Rasmuksessa. Kun miettii suomalaista rocklyriikkaa, niin sitä dadaa ja yläpilveä kuitenkin lähtökohtaisesti pidetään hienompana ja arvostetaan enemmän kuin suoraviivaista tekstitystyyliä. Mutta se on kuitenkin se, mikä on totta. – Oltiin levynteossa vähän yli puolenvälin, kun Rasmus-jäbät soitti mulle. Mutta se helpotti, kun tajusi, ettei yleisö kelaa sitä. Olen tosi innoissani tulevasta levystä! Nyt kävikin kätevästi, että olet samaan aikaan aktiivinen sekä soittajana että lauluntekijänä, jota roolia Herätä Helsingin yö sinusta etunenässä esittelee. – En. Mutta seuraavana päivänä, kun ajetaan kotiin, niin saatan sanoa silloin iskevästä kaatosateesta samalla lailla. Ainoa mitä mä spennasin, oli juuri se, kannattaisi olla Rasmuksessa kitaristina, koska se sekoittaa jengin käsityksen: ”kuka toi on, miksi toi tekee montaa asiaa?” Mutta sellaisia me ihmiset ollaan. Olin varma, että tähän mun pitää sanoa joo. Jos mä puhun konkreettisista asioista, jotka on oikeasti tapahtunut tai voisi oikeasti tapahtua, niin sitä kautta kuulijalle syntyy mihin viittasit. Ja joskus se voi olla arvokkaampaakin bändin jatkumisen ja tulevaisuuden kannalta. elokuuta 2023, Maltainen Riekko, Helsinki. Ei me ihmisetkään olla vain yhdenlaisia. – Se oli mulle aika kiitollinen paikka tulla bändiin tilanteessa, jossa sen sisällä oli ollut huonoa fiilistä jo pidempään. – Taisin sanoa aikaisemminkin, että mulla on suht terve itsetunto, terve minäkuva ja realistinen käsitys itsestäni sekä ihmisenä että muusikkona. Herätä Helsingin yö -levyn tekstit ovat hyvin suorasukaisia. – Tein jo silloin 2018 päällekkäin Tiktak-comeback-keikkoja, Mira Luoti -keikkoja ja soolokeikkoja nainen ja kitara -pohjalta. Gabi sanoi, että tässä sä seisot Vallila Music Housen tiloissa. Jos kuvailee vertauskuvallisesti asioita ja miettii, mihin konkreettiseen hetkeen ne vois liittyä, niin se tunneyhteys ei ehkä ole yhtä vahva. – Tiktak-aikaan olin ”se punktyyppi” siitä bändistä. Pitää löytää se kauneus sieltä tavallisuudesta, jos niin haluaa sanoa. Kuinka paljon hirvitti astua bändiin, jolla on biisejä, jotka fanit ja vähän kaikki muutkin osaa ulkoa. Sanoin jo silloin koesoittotilanteessa ääneen, että jos mä olen teidän kitaristi, niin ette saa teknisesti maailman parasta soittajaa, mutta megasitoutuneen ja hyvän tyypin teidän ryhmään. On tuntunut ihan sikahyvältä. Noi on hyviä tyyppejä, ajattelin, että sovin siihen ryhmään. Ihan samalla tavalla toivoisin, että mulla saisi olla muusikkona myös monta roolia. Jos ajattelisin omaa uraani sooloartistina, mun ei mielikuva konkreettisesta tilanteesta ja sitä seuraava tai edeltävä tunne. Yritän keksiä jotain tapaa tehdä soololevyä. Kun ollaan mökillä ja aurinko laskee, niin se on kauneinta, mitä mä olen koskaan nähnyt. Mennään loppuvuodesta jo äänittämään pohjia. Siitä tuli ihan sikapaljon parempi levy. En edes osannut ajatella tai lähestyä heitä. Omalla nimelläni haluan kertoa mun tarinan. Silloin oli monta eri roolia. Ja jos mä soitan ne ”väärin” jotenkin eri tavalla kuin ennen. Sanoin, että en, mutta olen tässä nyt pari vuotta kirjoittanut musaa. Ihanaa, että sain jonkin linkin siihen albumiin, mutta en ole ollut sen tekemisessä alusta asti mukana. Se, että tulen paikalle, jee, aletaan soittaa on jo paljon enemmän kuin mitä se tunnelma oli hetkeä aikaisemmin ollut. Rakastan ja haluan tehdä kaikenlaista musaa. – Olen pohtinut tosi paljon tekstien kirjoittamista koko elämäni ajan ja tein tietoisen valinnan, että kun mä teen sen ensimmäisen levyn omalla nimelläni, niin haluan, että se on hyvää se lyriikkaa, mutta mä en halua, että siellä on ollenkaan kiemuraista yläpilveä, vaan halusin, että se on suoraa. Ihan yhtä paljon meitsiä on potkia ilmaan Rasmus-keikalla ja vetää niitä riffejä. 2. Mua ärsyttää tosi paljon tässä ajassa se, että meidän kaikkien pitäisi olla jotenkin omanlaisia ja spessuja. The Rasmus oli jo valmis yhtye, itse tulet kesken matkaa mukaan. Pidin alkuvuodesta biisintekopajaa nuorille ja mua hykerrytti, kun nuorisolaiset kirjoittaa lyriikkaa niin abstraktisti. Se liittyy paljon sosiaaliseen mediaan, jossa tavallisuus on kirosana. Me ollaan just tekemässä levyä numero 11. Olen aina rakastanut ristiriitoja ja vihannut, että meidän pitäisi olla lokeroitavissa kolmella napakalla adjektiivilla. – Tunnetaso löytyy konkretian kautta. Mutta se meni ihan täydellisesti. Vaikka hän sanoo sen vittuilevaan sävyyn, niin mä ajattelen sen silti kehuna. oli Tiktakin Hartwall Arena -keikka ja oltiin Inkfishillä tekemässä jotain backtrackeja. Eli jengi tietää niin tarkkaan, miten ne biisit menee. Jos rumasti haluaa sanoa, niin sehän on lopulta sellaista dadaa eikä tarkoita oikein mitään, vaikka onkin kauniita ja synkkämielisiä sanoja pötkössä. Ihmisten merkittävimmät käännekohdat on universaaleja eli tapahtuu tosi monille muillekin. Se meni ihan täydellisesti, me ollaan Gabin ja Ernon (Laitinen, uuden albumin tuottaja) kanssa kuitenkin tuttuja sieltä Tiksu-ajoilta. Jos miettii ihmisen persoonaa, niin sä olet erilainen puolison, omien vanhempien tai omien skidien kanssa. Gabi (Hakanen) kysyi, että teetkö vielä sitä Alavalaa. Osallistutko esimerkiksi biisintekoon. – Se on valinta. Se vaikutti siihen, että kaikki innostui, mikä sai mut tuntemaan itseni tosi tervetulleeksi. Kirjoitin itsekin silleen – tosi paljon symboliikkaa ja asioita, joita voi tulkita monella tavalla. Mun puolisoni vittuilee mulle, kun sanon tosi usein, että ”tää on kauneinta mitä mä oon koskaan nähnyt”. Aivan kuin en olisi tehnyt mitään muuta. Oli kiitollinen paikka tulla siihen, koska riitti, että olin innoissani. Levyllehän se yli vuoden tauko teki helvetin hyvää. Mutta samaan aikaan se tuntui ihan kauhealta, koska olin lähtenyt Mira Luoti -yhtyeestä just sen takia, että mä raivaan tilaa soolohommalle. Mutta nyt tuntuu hyvältä, kun on päässyt olemaan mukana biisien sovittamisessa alusta lähtien. Se valuu tietysti koko ryhmään. Onko kyseessä tyylivalinta vai niin kuin Rakkaus on kuin -kappaleessa laulat ”en osaa vertauskuvia tai symboliikkaa”. – Suurimmasta osasta ihmisistä ei tule tähtiä. Mutta soololevyn eteen kiilasi kaikesta huolimatta toinen bändipesti. Vai otitko sen vain haasteena. Kaikkein suurimmatkin tunteet on aika tavallisia. Mennä soittamaan niin tunnettuja biisejä omalla tatsilla itselle uuteen porukkaan. – Olet täysin oikeassa. Se ei tunnu sillä tavalla omalta levyltä, vaikka mä pääsinkin soittamaan muutamaan biisiin (Jezebel, Live And Never Die, Rise)
N iin hyvältä kuin pistaasijäätelö maistuukin heinäkuisen aurinkoisessa Tampereen Sorsapuistossa, aloitetaan heti kärkeen tärkeämmällä huomiolla: Onneksi olkoon, Ursus Factory! Bändi täyttää tänä vuonna upeat kymmenen vuotta. – Tämä hetki, kun julkaistaan IOalbumi, vedetään syksyllä rundi, soitetaan joulukuussa 10-vuotisjuhlakonsertti Kaapelitehtaalla ja esitetään uusi levy kokonaisuudessaan, on hyvä kohta pysähtyä ja miettiä, mitä kaikkea on tehty. 28 SOUNDI Teksti: Aki Nuopponen Ensimmäiset kymmenen vuotta 10-vuotias bändi on kuin kolmekymppinen ihminen, kuvailevat Ursus Factory -duon Jussi Pelkonen ja Aleksi Ripatti. Tinkimätön tekemisen meininki, leveä virne suupielissä ja useamman kuin yhden tarinan laulut takaavat sen, että paljon kokeneen kaksikon musiikillinen matka on vasta alussa. – Hirveän nopeastihan aika on mennyt, ja täytyy sanoa, että monella bändillä kymmenen vuoden aktiiviajan jälkeen suunta on mennyt alas, joten toivottavasti meille ei käy niin, Ripatti hymyilee jäätelöään lusikoiden. – Siitä, kun perustettiin tämä bändi, on kulunut niin kauan, että kun vedetään keikoilla tosi vanhoja biisejä, niin siinä huomaa, miten oma elämä on kronikoitunut meidän tuotantoon ja ihmettelen, että tällaistako elämä oli aikoinaan. 28 SOUNDI. – Tässä on mennyt tavallaan paljon vuosia, mutta samalla just riittävästi, koska nyt tuntuu siltä, että levy on niin onnistunut, että ollaan just oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Pelkonen lisää. Innostunut Pelkonen jatkaa nostalgi soimalla sitä, miten paljon elämää Ursus Factoryn biisikatalogiin mahtuukaan. Miltä nyt tuntuu, laulaja-kitaristi Jussi Pelkonen ja rumpali Aleksi Ripatti
Jussi Pelkonen ja Aleksi Ripatti voivat aivan hyvin esiintyä mekoissa tai vaikka ihomaaleihin verhoutuneina, jos tilanne tai fiilis niin vaatii. SOUNDI 29 Heittäytyminen kuuluu Ursus Factoryn luonteeseen. SOUNDI 29 K u v a: E li el K il k k i
Kun kaksikko oli tutustunut jameissa, he läh tivät kiertämään pitkin Eurooppaa katu soittajina. Se on hienoa, Pelkonen hämmästelee. Kyllä se biisienkin energia sieltä pääsee läpi kunnon me nosta. Heti perään tulem me siihen tulokseen, että joskus esimer kiksi ”Get on! Get on, baby, get on!” on enemmän kuin rikasta. Katusoittaminen ei ole Suomessa mi kään tavallisin taiteenlaji. K u v a: E em il M än ty n en. Tuolloinkin bändi oli yhtä kuin Ripat ti ja Pelkonen, mutta duolla ei ollut ni meä, tai sen enempää suunnitelmia. Molemmat tarinoivat, ettei hei dän ollut tarkoitus perustaa kahden hengen bändiä. Hyvillä delaysoundeilla ei tehdä hyvää keikkaa, vaan pitää olla viihde musiikin ytimessä, Ripatti summaa. Bändi on tehnyt itselleen nimeä har vinaisen pitkään ihan yhtä luomusti kuin monet bändit tekevät demoaikoi naan: Puskaradio soi yhä kovaa ja yhä uudet kuulijat löytävät Ursusmeiningin ja musiikin. Ursuslaiset vertailevat kokemuksiaan siitä, millaista yhteisöllisyyttä ja jami henkisyyttä matkoilta tarttui mukaan. – Siihen piti lähteä täysillä. Kerran se taisi muuten onnistua kin! – Siinähän oli tavallaan kaik kein kaupallisimmat mahdolliset lähtökohdat, Ripatti lisää ja nau rahtaa, että kadulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin soittaa tarpeeksi vetäviä biisejä ja niin kovalla meinin gillä, että ihmisten huomio kääntyy. Joskus sounditkin saattaa olla joissain keikkapaikoissa vähän mitä ovat, joten show’n on oltava sitäkin kovempi, jotta se meininki välittyy. Ursus Factory on bändi, jonka kohdal la kokemus ei ole tarkoittanut rutinoitu mista. Hän jatkaa hymähtelemällä Oot pomo kappaleen tekstille, jota hän pitää Ur suksen köyhimpänä. Katujen kasvatit Vuosikymmen sitten Ursus Factory oli sekä täysin sama että täysin eri bändi kuin nyt. Exkatupelimannien heittäytyvä ulos anti kuuluu soitossa, mutta näkyy myös lavalla, kun kaksikko saattaa esiintyä vaikka ihomaaleissa tai mekoissa. Parikymppisenä sitä ajatteli, että kaikki on vielä edessäpäin. Kolmekymppisenäkin elämää on paljon edessä, mutta sekin merkkaa, mitä on alla. – Sehän se onkin tekstittäjänä mielen kiintoista, että joskus voi kirjoittaa vain wabbabbaluauwababambum ja se toimii. Ei läheskään siinä mitassa kuin KeskiEuroopassa. – Meille ei käynyt koskaan niin, että me oltaisiin tosi varhaisessa vaiheessa tehty joku jättimäinen hitti ja olisi käy nyt niin, että kaikki tekeminen olisi lei maantunut siitä ja sitten olisi jotenkin yrittänyt toistaa sitä huumaa, Ripatti sanoo. Se oli tosi helppo tapa tutustua muihin ihmisiin, Ripatti jatkaa. Sitten kun tuollaisen reissun teki kah destaan, duo tuntui kaikkein luontaisim malta formaatilta, ja siinähän se olikin: bändi. Sellaisella ”Hei! Moi! Tässä me tullaan! Kuunnel kaa meitä!” asenteella, ja ihan samalla näyttävällä tavalla me halutaan vetää nykyäänkin, kun soitetaan missä vaan. – Eihän siinä ole muita vaihtoehtoja. – Se oli aika seikkailua, kun kier rettiin ItäEuroopassa, Baltiassa tai Berliinissä, soiteltiin kaduilla ja puistoissa, tai saatettiin muina miehinä mennä vaikka baariin ja kysyä, voidaanko soittaa täällä. Duo tuli varhaisina vuosina tun netuksi siitä, että levyillä ja keikoilla voi tapahtua mitä vain, mutta arvatkaa mi tä. Tai bändiä ylipäänsä. Kai killa on omat suosikkinsa. – Se on ihan hullua, että Spotifyssa meillä trendaa tosi isosti ihan uudet bii sit ja vaikka joku Oot pomo biisi on do minoinut soittomääriä vuosikausia, kei koilla huomaa tosi isosti sen, että jengi ihan oikeasti osaa uudet biisit ulkoa. 30 SOUNDI SOUNDI 31 30 SOUNDI – Sanoisin, että kun bändi täyttää kymmenen, se on sama kuin se, kun ihminen täyttää 30. Mitä tahansa voi yhä tapahtua. Musiikki on sellainen sanoin kuvaama ton rituaali, sekä livenä että levyltä, ettei sitä voi ikinä oppia ennustamaan. – Mulle on tuonut eräänlaista itsevar muutta se, että tässä on näin pitkään tehty tätä ja menty tavallaan ylöspäin, ja nyt tuntuu siltä että vaikka seuraava levy olisi ihan paska, niin se ei pilaisi tätä tai luottoa itseensä, Ripatti sanoo. – Nyt me tunnetaan itsemme, tämä bändi ja se, mitä tähän ammattiin kuu luu, Pelkonen lisää ja menee jopa niin pitkälle, että muusikkous tulee olemaan molemmille identiteetti koko loppuelä män ajan, eikä heidän täten tarvitse miettiä, mikä heidän paikkansa on tässä yhteiskunnassa, ja nyt voi keskittyä täy sillä tekemiseen. Vaikkei joku olisi kuullut meiltä nuot tiakaan, vedetään aina ihan täysillä, eikä todellakaan anteeksi pyydellen, Pelkonen ynnäilee. Kokenut, muttei rutinoitunut Kymmenen vuoden aikana Ripatti ja Pelkonen ovat soittaneet satoja keikko ja Suomessa ja vielä varsinaisen Ursus Factorynkin aikana myös Euroopassa, mikä on valanut paljon itseluottamus ta duoon. – Monet bändit treenaa pitkään yh dessä, mutta me vedettiin covereita pit kin Euroopan katuja, hitsauduttiin Allun kanssa yhteen ja siitä syntyi koko Ursus Factoryn ydin, kun meidän piti saada esiintymisellä ihmisten huomio, jotta saataisiin mahdollisimman paljon rahaa, Pelkonen muistelee bändin alkuaikoja. – Sitten taas yleisön kanssa saattoi tapahtua nopeasti niin, että meidän ympärille muodostui kunnon leiri, kun joku kantoi siihen kaljaa ja sitten olikin katubileet pystyssä. Ja mi tä enemmän he irrottelevat, sitä enem män Ursus Factorylta se tuntuu. – Hauskaa noilla reissuilla oli se, että siellä saattoi kyllä tulla jotain kitara hippejä soittamaan kimpassa Tears Of Heavenia, mutta aika usein katusoitta jien välillä vallitsi eräänlainen kirjoit tamaton kilpailutilanne, Pelkonen kertoo
Duo on tasapainossa. – Siellä saattaa olla jokin pienen pieni ”pampam” rummuissa, johon kuulija ei kiinnitä välttämättä mitään huomio ta, mutta itselle sen on tunnuttava just oikealta. – Useimmiten me ei tehdä settilistoja. Joku Ville Valo pystyy siihen. Samoin kuin mitä soittaa tai jättää soittamatta. 30 SOUNDI SOUNDI 31 – Voin sanoa ihan rehellisesti, että musta olisi aivan helvetin tylsää vetää ai na samanlainen keikka, Ripatti tokaisee. – Se on hauskaa, että siellä on moniin meidän levyihin verrattuna tosi paljon ikään kuin mietittyjä ja hinkattuja jut tuja, myös tekstipuolella, mutta siellä on yhtälailla myös paljon vahinkoja ja virheitä, Pelkonen pyörittelee. Ursus Facto ry operoi useissa kerroksissa. Albumi sisältää sekä viimeiseen asti hinkattuja yksityiskohtia että vahinkoja. Keikoilla Ursus Factory on silkkaa juhlaa ja irrottelua, mutta biisinteossa kaksikko myöntää epäilyksen ja stres sin olevan usein läsnä. Mutta meidän kohdalla käy usein niin, että sitä pikkujuttua murjo tetaan loppupäivä ja sitten sen hyväk syy. Se tuntee ja jär keilee. Paitsi eka biisi sovitaan viisi minuuttia ennen keikkaa, koska valoteknikko ko vasti sitä haluaa. Olli Krogerus, Olavi Uusivirran rumpali, sanoi joskus, että tausta nauhan kanssa soittaminen olisi varmaan ihan hyvä ammatti, mutta mä en jaksaisi tehdä sellaista edes työkseni. Siinä on vain luotettava vaistoonsa ja tunnis tettava ne hetket, kun se eka alkukan taisin veto on kaikkein paras tai missä musa kaipaa toimiakseen jotain kiillote tumpaa. – Se on sitä kymmenen vuoden koke musta, että osaa handlata ne tilanteet, kun tulee epäilyksiä omien juttujen suh teen, puhuu niistä tuottajan tai Allun kanssa, ja päättää milloin pitää kuunnel la muita ja milloin ei, Pelkonen arvelee. Ja aika paljon päälle. – Hyvin harva osaa olla siististi cool siten, että tuijottelevat vähän varpai siin, ovat vähäeleisiä ja heillä riittää silti karis maa. Mä tiedän muusikoita, jotka on menneet sellaiseen lukkoon, ettei heille itselleen kelpaa enää mikään, koska he ylikelailevat kaikkea ja heidät on vallannut sellainen tila, jossa eivät osaa päästää irti. Irrottelee ja kelailee. Mitä sanoituksissa sa noo tai jättää sanomatta. Impulsiivuutta ja epäröintejä Ursus Factoryn neljäs albumi IO on tup lalevy, joka summailee ja ynnäilee kaik kea sitä, mitä bändi on kymmenen vuo den aikana ollut. Tämä ei tarkoita sitä, että ne olisivat pelkästään huono ja tunteita. Ripatti tarttuu kaverinsa ajatukseen ja heittää mukaan ruokavertauksen: Nyky ään Ursusmusiikin tekeminen on kuin kakun leipomista: itse leipominen on vielä helpohkoa mutta hankalinta onkin heitellä viimeiset strösselit päälle. – Tällä levyllä mä kirjoitan paljon sii tä, miten tärkeitä ne mielenrauhan het ket elämässä ovat, kyllä, mutta miten paljon enemmän merkitsee se, kuinka rauha ja stressi eräänlaisina vastavoi mina saavat ihmisen ylittämään itsensä niissä elämän pienimmissä ja suurim missa asioissa, jopa alitajuisesti. Minä en. Jos me tehtäisiin noin, se ei en sinnäkään olisi Ursus Factorya ja toisek seen se olisi helvetin tylsää. – Stressi on lopulta aika liikkeellepa neva voima. Mittaa sillä on tuplalevyn verran, ja materiaali on juuri niin kirjavaa kuin itse yhtyekin. – On osattava kyseenalaistaa omia tekemisiään, mutta se ei saa kompensoi tua sellaiseksi överiksi, ettei pysty julkai semaan mitään. Kuormittavat tunteet, ku ten vaikkapa jännitys ja kaipaus, ovat sellaisia, joista tunnistamme ne asiat, jotka merkitsevät eniten, Pelkonen sa noo. – Musan tekeminen on pitkälti valin tojen tekemistä. ”ON HAUSKAA USKALTAA TEHDÄ MITÄ HUVITTAA JA KIRITTÄÄ YLEISÖÄ.” K u v a: E li el K il k k i. Ursus Factoryn neljäs levy IO ilmestyy ensi syyskuussa
– Kyllä mä mietin joskus, että voiko Ursuslevyä kuunnella vaikka salilla ollenkaan, kun joku ihan lälly biisi pi laa hyvän flow’n tai voiko Ursuslevyä kuunnella vaikka tyttöystävän kanssa sohvalla, kun herkistelyn jälkeen tulee kin hirveetä rytyytystä. Rakkaudella kappaleesta puhuva Pel konen hehkuttaa sille rakentuneita Otto Nuoranteen jousisovituksia ja sanoo, että kun laulu alkoi saada Ursusmittaril la suureellisia muotojaan, alkoivat myös sanoitukset loksahdella paikoilleen. Bändi on kuin avioliitto, sanotaan, mutta duossa vasta ihan omanlaistaan kemiaa onkin oltava. – IO on kokonaisteos ja siinä on paljon juttuja, jotka luovat sen syklin. Menen ennem min sellaiseen hullun rohkeaan mie lentilaan ja innostun kaikesta, ja mun epävarmuus onkin ihan päinvastaista – mä hermoilen joskus vanhojen biisien esittämistä, koska en aina tunnista enää itseäni niistä, Pelkonen myöntää. Siitä tuli rohkaiseva biisi, joka lähti kun olin poh Ursus Factoryn alkutaipaleelle mahtuu paljon katumuusikkoina soitettuja keikkoja. Siitä kaksikko on oppinut paljon käyttökelpoisia kikkoja yleisön huomion kiinnittämiseksi. – Jännitän hetken, että meneekö tämä nyt ihan väärään suuntaan ja saatan vä heivataan hevibiisit ja ei kulunut aikaa kaan, kun Allu soitti mulle autosta ja sa noi, että ei helvetissä heitetä, Pelkonen myhäilee ja myöntää olevansa se, joka hetkittäin etsii yhtenäisyyttä levyille. Tosin Nisun Pekka kyllä sanoi, että tämähän on ihan Ursus Factorya! Se on tavallaan hauskaa, kos ka mua jännittää aina, miten jengi suh tautuu meidän uusiin juttuihin ja vaik ka kaikki tietää, että mitä tahansa voi ta pahtua, ei kaikkea voi osata odottaa. – Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä vähemmän mä koen epävarmuut ta levyn teon suhteen. Ursus Factoryn tapauksessa Ripatti ja Pelkonen täyden tävät toisiaan sellaisilla tavoilla, että ilman toista ei tätä bändiä voisi ollakaan. – Se on tärkeä biisi, Pelkonen sanoo ja myöntää heti perään, että kyseessä on hänen suosikkikappaleensa levyltä. Mutta nuo epäi lykset menevät pian ohi. Levyltä löytyy vaikka minkälaista metallirevitte lyä, mutta miten koskettava voikaan olla merellinen Eläköön, jossa syvän sano man keskellä lauletaan Näkistä, Poseido nista, Hydrasta, keripukista, rantakäär meistä ja Leviathanista. Molemmat naureskelevat sille, miten paljon ”suuret suunnitelmat” levyjen suhteen saattavat muuttua hetkessä. – Viime levyllä keskusteltiin, että nyt. K u v a: E li el K il k k i ”STRESSI ON LOPULTA AIKA LIIKKEELLEPANEVA VOIMA.” hän haastaakin Jussia, mutta tämä mun tapa ja Jussin impulsiivisuus on tosi hyvä yhdistelmä, josta syntyy se just oikeanlainen Ursuscombo. – Se on henkevä kappale, mikä on hauskaa IOalbumin yhteydessä, sillä kuten sanoin jo levyntekoa aloitellessa Allulle, halusin tehdä synkempää ja su rullisempaa musaa kuin ollaan koskaan tehty. Tosissaan leikillään Täydellinen osoitus Ursus Factoryn ar voituksellisesta monitasoisuudesta on IOalbumin Eläköönkappale. – Jussi on enemmän sellainen impul siivinen tyyppi ja innostuu kaikesta, ja se saattaa yhtäkkiä tempaista jonkun ihan uudenlaisen sanoitusaiheen tai heviflirtin takataskustaan, jolloin mä huomaan olevani vähän nössömpi tyyp pi, Ripatti naurahtaa viitaten siihen, että on itse ainakin hetken aikaa vähän jarrut telija hulluimpien irrottelujen suhteen. Eläköön on koko levyn positiivisin biisi. Olin kuunnellut paljon heviä. – Eläköön on genrellisesti lähes mää rittelemätön ja Ursusmittarilla jotain ennenkuulumatonta
Vuosien varrella soitetuilla Ursus Factory & Friends -keikoilla on nähty sylikau palla vierailijoita soittajista laulajiin. Jos se menee läpi, niin huh. Heti tämän sanottuaan Pelkonen hymyilee leveästi. – Taiteilija on itse aina niin lähellä sitä prosessin ydintä, ettei itse välttämättä hahmota, miltä uusi teos vaikuttaa suhteessa siihen, mitä bändi on aiemmin tehnyt. Maita ja mantuja muuten riittää kierrettäväksi vastakin. Bändistä on hiljalleen tullut kaksikolle elämäntyö, joka on saanut sitä hienompia merkityksiä, mitä enemmän aikaa on kulunut. On ollut hauska huomata, ettei me ehkä ollakaan vain pienen hipster-piirin bändi. – Se on tosi kiva ajatus, että meidät buukataan erilaisiin tapahtumiin. Perintökappale taas on vastakappale Eläköönbiisille, jossa kertoja on vuorostaan lapsi ja kohde on vanhemmat. Pelkonen päättää puistokeskustelumme kertomalla olevansa kiitollinen siitä, miten vapaa Ursus Factory saa olla. Jere puolestaan on ystävä vuosien takaa ja sillä on sellainen enkeliääni, jota olen ihaillut jo vuosia. Eihän siinä voi olla muuta kuin tyytyväinen, kun ollaan tehty kaikenlaista musaa ja voidaan siltä mennä minne vaan soittamaan ja jengi osaa vielä sanatkin ulkoa, Pelkonen hehkuttelee. Nyt feat-osastoa kuullaan myös IO-levyllä, jolla Asa ja Jere Valkonen vierailevat kappaleessa Luovuta. Kirjoittihan Aleksi Kinnunenkin keväällä Helsingin Sanomissa, että ”Duon voisi buukata yhtä lailla harrikkaväen kesäajoihin kuin woke-nuorison puistokarkeloihin.” – Niinhän se olikin, ja hyvin kiteytet tynä! Ripatti huudahtaa ja kehottaa prätkäjengejä ottamaan pikaisesti yhteyttä, jotta tämäkin rasti saadaan täytettyä Aitoon kirkastusjuhlien ja Keravan keilahallin pihan kaltaisten paikkojen rinnalle. Tehdä sellaista musaa, jota on tarpeen tehdä, kokea uusia asioita ja yllyttää yleisöä kokemaan sitä. Jos oot sairaanhoitaja tai vaikka erityisluokanopettaja, työ on takuulla raskasta, mutta tiedät varmasti miksi teet sitä. Eikä se ole hänen tehtävänsäkään. Voiko mikään olla makeampaa.. tinut loving kindness -meditaatiota ja kristillistä siunaamista, mutta lopulta kappaleeseen tuli paljon muitakin tasoja. Nämä voi ymmärtää vaikka isä–poika-kulmalla, nykyinen kulttuuri–mennyt aika -tavalla tai... – Taiteilijan työssä voi hiipiä sellainen epäilys, että miksi tässä oikeastaan kaivelee omaa päätään ja tekee tällaisia eksistentialistisia juttuja. – Mukaan tuli eräänlaista Moby Dick -fiilistelyä kuvastoksi ja tarinassa on kertoja, jonka voi mieltää vanhemmaksi, joka puhuu lapselleen. – Ne hetket, kun joku kertoo miten paljon sanat ovat merkanneet, voivat olla sekunnin ajan kiusaannuttavia, mutta heti seuraavassa hetkessä sitä ymmärtää tehneensä jotain merkityksellistä ainakin yhden ihmisen elämään. Luovuta-biisissä oli sellaista reggae-henkistä rap-biittiä, ja sehän oli sillä selvä. – Itselleni merkkaa paljon se, jos saan palautetta sanoituksista, Pelkonen kertoo ja sanoo, että totta kai ylistykset menosta, meiningistä ja räimeestäkin lämmittävät, mutta kerran lyyrikko on aina lyyrikko myös tässä mielessä. – Asa on ollut meillä mukana Friendshommissa, ja oon aina tiennyt, että haluan tehdä jotain hänen kanssaan. Se on mulle tosi iso arvo. Hän pudistelee hieman päätään, kun puhumme siitä leikkisyydestä, pilkkeestä silmäkulmasta ja ihan tietystä Ursus-twististä, joka ei todellakaan ole karissut bändin musiikista. Se oli ihan sairaan diippi kokemus, ja olin pari päivää ihan skeidana siitä, mutta sekin oli osittain komedia. Siinäpä vasta on tavoiteltavaa, Ripatti sanoo. – Mulla ei ole oikein minkäänlaisia estoja musan suhteen ja saatan vaikka päättää, että nyt teen jotain tosi vakavaa ja syvällistä, mutta synkän biisin äärellä jengi saattaa kommentoida, että ”hei, aika läppä!” – Mä oon leikkisä ihminen. – Feat-hommat on kivoja, mutta me ei koskaan haluta lähteä tekemään niitä väkisin ihan vaan sen takia, että biisissä olisi joku vierailija, Pelkonen sanoo ja paljastaa, että kaksikko on harkinnut vierailijoita toisinaan aiemminkin. Elokuvan, jossa surulliset puna tukkaiset miehet soittaa yksin talossa viulua. Teos, joka käsitteli äärimmäisen surullisia asioita, mutta myös nauroi. – Siksi tuollaiset hetket, kun se oma universumin heijastelu saa muille hyödyllisen merkityksen, on tärkeitä. Musa on korkeatasoista, teksteissä on paljon tasoja ja bändi on suuren kansan suosikki. Jopa vielä myyttisemmin! Niistä molemmista löytyy mun omassa mielessä kolmekin tarinaa rinnakkain, koska tällä levyllä mun tekstityyppi on aika myyttinen, mutta samalla niitä voi lähestyä ihan popja rock-kappaleina. Miten vakava aihe onkaan, seassa voi aina olla myös kepeyttä ja huumoria, koska sellaista elämäkin on. Tehtiinpä siis siitä sellainen reggae metal -eepos! Haasta itseäsi ja yleisöäsi Ennen Kaapelitehtaalla joulukuussa soitettavaa 10-vuotisjuhlakeikkaa Ursus Factory ampaisee ristiin rastiin pitkin Suomea. Kappale on vastanapainen albumin synkkien hevibiisien kanssa. – On hauskaa uskaltaa tehdä mitä huvittaa ja tavallaan kirittää yleisöä. Mikäpä siinä on kiertäessä, kun kansa tuntuu syövän bändin kädestä sitä enemmän, mitä persoonallisempaa musiikkia duo tekee. – Katsoin taannoin The Banshees Of Inisherin -elokuvan, joka oli ehdolla Oscareissa. Pelkonen fiilistelee täysin peittelemättä sitä, miten liikuttavaa palautetta hän on saanut. Kaikella on vastavoimansa. – Itse arvostan paljon sellaista musaa kuten vaikka Eppu Normaalia, jotka ovat oikein suuria älykköjä, mutta tekevät samaan aikaan ihan tolkuttomia karaokelekoja, jotka on löytäneet kaiken kansan
1983, kun Iron Maiden julkaisi Piece Of Mind -merkkiteoksen. Näytöllä välkkyi outo brittinumero. Pian Hahdon päässä välähti: ”Ei hemmetti sentään, sehän on Nicko McBrain!” Ei mennyt kauankaan, kun muusikot jo istuskelivat höyryävien kupposten äärellä eräässä helsinkiläiskahvilassa. Elettiin nimittäin 80-luvun alkua, kun tuleva rumpalisuuruus sai isoäidiltään Killers-kasetin, eivätkä Wrathchild, Murders In The Rue Morgue ja muut varhaiset Maiden-klassikot jättäneet mahdollisuutta epäröinnille. Oli toukokuun loppu 2018, ja Iron Maiden oli saapunut tuplakeikalle Helsingin Hartwallareenalle. Hän on tavannut esikuvansa McBrainin lukuisia kertoa, ja kohtaamisista on jäänyt pelkästään hienoja muistoja. Elinikäinen Iron Maiden -diggailu oli juuri alkanut. Lausahdus pitää joskus paikkansa, toisinaan taas ei. Nightwish-rumpali tapasi Nokia-areenan backstagella kollegansa Nicko McBrainin, ja tällä kerralla ystävykset intoutuivat keskustelemaan niin The Future Past -kiertueesta kuin tietyistä tasavuosistakin: Maiden-klassikko Piece Of Mind juhlii tänä vuonna nelikymppisiä ja yhtä monta vuotta on vierähtänyt siitäkin, kun Nicko McBrain liittyi brittilegendan riveihin. Kai Hahto heräili hotellihuoneestaan ensimmäisen konsertin jälkeisenä aamuna, kun rumpalin puhelin pirisi äkkiarvaamatta. Sen jälkeen puheenparsi jatkui hyvin kaverilliseen sävyyn. 34 SOUNDI SOUNDI 35 Teksti: Timo Isoaho O let saattanut joskus törmätä ”älä koskaan tapaa sankareitasi” -sanontaan. Kesäkuun alussa 2023, melko tarkkaan neljäkymmentä vuotta Piece Of Mindin ilmestymisen jälkeen, tuli aika keskustella niin ”Ei hemmetti, sehän on Nicko McBrain!” K u v a: Jo h n M cM u rt ri e. Erityisen pahasti heitto menee metsään Iron Maidenin rumpalin Nicko McBrainin kohdalla. Jos ette usko, kysykää asiasta pitkän linjan Rautaneito-fanaatikolta Kai Hahdolta. Juttuja ja kysymyksiä olisi riittänyt tuollakin kerralla tunti kausiksi, sillä Kai Hahdon Maiden-intoilu ulottuu jo monen vuosikymmenen taakse. Mennäänpä hetkeksi erään tarinan pariin. Jo pelkkä albumin kansikuva ja keskiaukeaman pahaenteinen bändipotretti tekivät lähtemättömän vaikutuksen, mutta vieläkin parempaa oli luvassa. Seuraavan kerran Kai Hahdon hengitys salpautui toukokuussa Kun Iron Maiden konsertoi Suomessa kesäkuun alussa, paikalle saapui tietenkin myös Kai Hahto. Kun levysoittimen neula iskeytyi vinyylin laitaan ja kaiuttimista hyökkäsi päälle Nicko McBrainin tyylittelemä klassinen tomifilli, vaasalaispoika oli Maiden-koukussa entistäkin tiukemmin. Kukahan kumma siellä soittaa, suomalaismuusikko pohti. Sitten hän painoi vihreää nappia, ja luurista kuuluivat sanat ”how are you doing mate”
– 80-luvun aikataulut vaikuttavat jälkikäteen suorastaan käsittämättömiltä, mutta työtahti ei silloin tuntunut oudolta. Kokoonnuimme yhteen 9. Teillä ei siis ollut liiemmin aikaa hukattavana. Tuottajamme Martin Birch oli vahvasti mukana koko prosessissa – myös biisijärjestyksen suunnittelussa – ja muistan hänen olleen sitä mieltä, että Where Eagles Daren täytyy olla levyn avaaja. Vuokrasimme Jerseyn saarella sijainneen, tyhjänä olleen Le Chalet -hotellin, ja aloimme pistää Piece Of Mindin biisejä kasaan kovalla tahdilla. Ennen ensimmäistä Tampereen-keikkaa Bruce (Dickinson) tuli kysymään, että voisiko hän lyödä Alexander The Greatiin kuuluvat gongi-iskut. Haastavinta on se, että olen vetänyt The Trooperia neljänkymmenen vuoden ajan, ja kappale on porautunut hyvin syvälle kehooni ja sieluuni. Ja kun Bruce sitten asteli rampilta alas, hän otti epähuomiossa nuijan mukaansa. Kai: – Piece Of Mind ilmestyi jo saman vuoden toukokuussa. Nicko: – Luulen niin. Bruce ei luovuttanut vaan hän ilmoitti lyövänsä oikeaan aikaan. Kummastelin hänelle, että miksi ihmeessä et halua meidän soittavan Alexander The Greatia. Nicko: – Oli tietenkin suurenmoista liittyä Maideniin, mutta se aikakausi ei silti ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Steve pudisteli päätään, todeten tekemäni tomijuoksutuksen olevan liian pitkä. Sain silloin tietää, etteivät bändin tyypit pysty luottamaan Cliveen täydellisesti, muun muassa alkoholiongelman takia. Onneksi välimme korjaantuivat myöhemmin. Nicko: – Menin koesoittoon. Kun Alexander The Great päättyi, Steve loi minuun päin parikin merkitsevää katsetta puistellessaan päätään Brucen touhuille. Hah hah!. Lopulta pyysin Steveä istahtamaan rumpusettini taakse, sillä halusin hänen näyttävän omin käsin, mitä hän ajaa takaa. Kun kerroin suunnitelmasta Stevelle, hän pyysi yllättäen ottamaan biisin pois setistä. Fanit rakastivat kolmella ensimmäisellä studio levyllä soittanutta Clive Burria (1957-2013), ja hän sattui olemaan myös henkilökohtainen ystäväni. Se ei kuitenkaan käy päinsä, sillä sain treenivaiheessa varsin tiukat tempoohjeet eräältä laulajalta ja parilta kitaristilta... Kaksi: nuijan varsi on aika lyhyt, ja iskujen pitäisi osui gongin keskelle. Nicko: – En muista The Trooperin tuntuneen mitenkään erityiseltä. Illan tarkoituksena oli siis katsoa, että osaanko soittaa ja osaanko juoda. Ja jos olen ihan rehellinen, olen äärimmäisen iloinen ja helpottunut, että pystyn edelleen työskentelemään tällä tasolla. Niin ei käynyt, ja Iron Maidenista tuli minunkin elämäntyöni. Erittäin kova. Mutta sitten Adrian (Smith) ilmoitti vahvasti, ettei kappaleen livesovitus toimi tarpeeksi hyvin, ja jätimmekin sen pois setistä. No, keskustelu päättyi hienoon ”kompromissiin”, sillä päätimme soittaa Alexander The Greatin seuraavalla Maiden-rundilla. Yksi lyönti oli kuitenkin vielä jäljellä, ja se jäi sitten iskemättä. Kai: – Piece Of Mindiltä löytyy myös eräs kaikkien aikojen tunnetuimmista Maiden-biiseistä. Teimme muutaman keikan viime vuonna, ja kun tuolloin mietimme kappalelistaa, päätimme ottaa mukaan Alexander The Greatin. Myös The Who etsi uutta rumpalia, ja jos asiat olisivat edenneet heidän kanssaan, olisin hypännyt The Whon kelkkaan. Bändi oli siis vaihtamassa rumpalia joka tapauksessa, ja ilmoitin heille olevani käytettävissä. Populaarimusiikin historiankirjoihin olisi tuolloin voinut tulla toisenlaisiakin merkintöjä, sillä esimerkiksi Gary Moore pyysi minua studioon. Nicko: – Mainitsemani rumpuintron hahmotteleminen oli mielenkiintoista. Tulkinta ei ollut oikea, mutta hän koki asian sillä tavalla. Me vain nauhoitimme levyn ja lähdimme tien päälle – ja sitten teimme saman uudelleen. Se ei ole itsestään selvää, sillä pari tuntia kestävän heavy metal -keikan soittaminen on kova fyysinen suoritus. No, sen verran hyvin osasin, että tämän jälkeen minut kiinnitettiin Maidenin jäseneksi. Kai: – Ehkä kappaleita täytyy vuosien saatossa sovittaa hieman uudelleen, mutta hienoa on joka tapauksessa se, että te rundaatte edelleen aktiivisesti. Vaikutan myös Titanium Tart -nimisessä hauskanpitoyhtyeessä, ja mehän soitamme Iron Maidenin biisejä. Ja pian Where Eagles Daren alku olikin valmis! Kai: – Valikoituiko Where Eagles Dare avausraidaksi sen vuoksi, että Piece Of Mind oli sinun Maiden-debyyttisi. Ne olivat todella ankaria aikoja hänelle. Olimme erittäin tyytyväisiä albumikokonaisuuteen, mutta yksittäiset kohokohdat eivät olleet vielä selvillä. Aloin kehitellä juttua eteenpäin, ja lopulta päätin vetää tomit ylhäältä alas pitkän kaavan mukaan. Nicko: – Ei. Ainakin yksi lyönti meni ajoituksen puolesta aivan metsään. Kerroin Brucelle, että suunnitelmassa on pari ongelmaa. No, kuinka kävikään. Kun minua lähestyttiin Maidenin leiristä, ensimmäiseksi halusin tietää, miksi bändi ei jatka Cliven kanssa. Tajusitteko jo studiossa, että The Trooper on erittäin merkittävä kappale. Mitä muistat niistä ajoista, kun sinusta oltiin tekemässä yhtyeen jäsentä. Yksi: ajoituksen kanssa on oltava todella tarkka. – Jouduin itsekin ikävään välikäteen, että Clive syytti minua paikkansa varastamisesta. Kai: – Entä miten Alexander The Great päätyi mukaan The Future Past -kiertueen settiin. Nicko: – Juuri näin. Nicko: – Treenasimme Alexander The Greatia jo aikoinaan, kun valmistauduimme Somewhere On Tour -rundille. – Kerrottakoon myös, että vaikka liityin bändiin talvella 1983, minua lähestyttiin Maidenin puolelta epävirallisemmin jo kesällä 1982. Riittikö se Stevelle vai pitikö sinun todistaa kykysi muullakin tavalla. Kai: – Steve Harris oli nähnyt sinun soittavan aiemmin muiden yhtyeiden riveissä. Ja arvaapa mitä. – Tämän jälkeen testasin erilaisia sovituksia, mutta valmista ei tuntunut tulevan. Olemme tietenkin edistäneet asiaa soittamalla biisiä livenä kiertue toisensa jälkeen. Where Eagles Daren aloittava filli räjäytti tajunnan saman tien, ja se oli siten menoa. Vielä viime keväänä oma fyysinen tilanteeni oli varsin haastava, mutta onneksi pääsin aika hyvään kuntoon jo ennen kiertueen alkua. Esimerkiksi kun Piece Of Mindia seurannut World Piece Tour päättyi joulukuussa 1983, pidimme lomaa parisen viikkoa, ja sen jälkeen aloitimme Powerslave-levyn tekemisen. No, juhlia oli käytännössä joka ilta. Meillä oli useimmiten viisi keikkaa viikossa, ja lukuun ottamatta mantereiden välisiä lentomatkoja, matkustimme aina bussilla. Sitten kutsuin Steven paikalle, ja esittelin aikaansaannokseni jotenkin tähän tyyliin: ”Halusit hitonmoisen rumpuintron. Olimme levyn sävellysvaiheessa, ja eräänä päivänä Steve tuli kertomaan, että yhden kappaleen olisi tarkoitus käynnistyä isolla rumpufillillä. Lopputulos oli se, että Clive ei puhunut minulle mitään moneen vuoteen. – Alexander The Greatista puheen ollen... Kun minulle selvisi, että Alexander The Great on otettu viimein ohjelmistoon, tirautin ainakin pari onnen kyyneltä. – Ei ole toki mikään salaisuus, että olen sovittanut joitakin rumpuosuuksia uusiksi tälle rundille, ja esimerkiksi konsertit avaavassa Caught Somewhere In Timessä on fillejä, joita en pysty soittamaan tällä hetkellä. Kaksi päivää myöhemmin hänen isänsä kuoli... Hän vastasi: ”Se ei ole hyvä juttu, sillä Iron Maiden ei ole koskaan esittänyt biisiä livenä.” Sitten naurahdin, että juuri tämän vuoksi me haluaisimme esittää sen... Mutta nyt, 37 vuotta myöhemmin, se on viimein mukana. Sitten hän lisäsi: ”Ja jos laskeudun rumpujen yläpuolella olevalle juoksurampille polvilleni, niin yletyn iskemään gongin keskelle”. Kai: – Piece Of Mindin suhteen täytyy sanoa, etten koskaan unohda sen ensikuuntelua. Tässä olisi nyt sellainen.” Kuinka kävikään. Annoin Stevelle rumputunnin – tai ehkä parikin – ja kas kummaa, tämän jälkeen hän kykeni näyttämään kaavailemansa fillin perusteet. Kun hän esitteli idean tarkemmin, kuvittelin saaneeni juonen päästä kiinni. Kun biisi nyt soitetaan hieman aiempaa hitaammin, se on yllättävän haastavaa. tammikuuta 1983, ja treenisetissä olivat ainakin Murders In The Rue Morgue, Killers, The Number Of The Beast sekä Prisoner. Bileet. – Täytyy sanoa, että 80-luvun rundit olivat melkoisen hurjia kokemuksia. ”Nicko, en ole järin hyvä rumpali, joten en oikein tiedä...” Arvaapa kahdesti, mitä sitten tapahtui. – Aiheeseen liittyy eräs hupaisa muisto. Kai: – Olet ollut Iron Maidenin rumpali hieman yli neljänkymmenen vuoden ajan. Kun Maiden sitten kertoi päätöksestään Clivelle, se oli hänelle kova isku. Kun soitto sitten taukosi, lähdimme tietenkin baariin. – Mutta tosiaan, The Trooper on noussut yhdeksi suurimmista kappaleistamme. Nyt käsillä olevan The Future Past -rundin versio on aikaisempaa hitaampi, ja vaikka The Trooper laukkaakin hienosti yhä edelleen, haluaisin soittaa sen vähän ripeämmin. 34 SOUNDI SOUNDI 35 ”En muista The Trooperin tuntuneen studiossa mitenkään erityiseltä.” – NICKO McBRAIN Where Eagles Daren rumpuintrosta kuin parista muustakin päivänpolttavasta aiheesta
K u v a: Jo h an n a V ap aa v u o ri. Enää kolmannen albumin kohdalla ei tarvitse tarkoituksella olla erilainen, mutta samaan aikaan hän ihailee Kate Bushin ja Björkin kaltaisia tekijöitä, joilla on omanlaisensa lähestymistapa pop-tähden rooliin. 36 SOUNDI Teksti: Antti Rönkä Lyytin uralla on nyt vaihe, jossa on mahdollisuus lunastaa oma paikka
Sellainen kuva voi olla tosi ristiriidassa sisäisen identiteetin tai identiteetin kehittymisen kanssa. Toissa vuonna ilmestynyt Toiveet ja helyt sai suorastaan hurmioituneen vastaanoton ja nosti Lyytin yhtyeineen isommille lavoille ja kotimaisen vaihtoehtomusiikin kärkinimistöön. Tätä haastattelua tehdessä artisti on vastikään palannut kesän festivaaleilta ja saanut Juha Vainion rahaston Vuoden sanoitus -tunnustuksen kappaleesta Ennätyshelteet. syyskuuta. – Mä olen halunnut kokeilla uudenlaista ilmaisua ja uusia tapoja olla. Ensimmäinen syyskuuta ilmestyvä pitkäsoitto Nousussa taas on Lyytin kolmas albumi. ja Puhalla ja toivo ovat jättäneet pysyvän jäljen 2020-luvun Suomen musiikilliseen maisemaan. Tulee tarve murtautua ulos siitä kuvasta, joka muilla on. Mutta ei se ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Teksti voi kommentoida jotain diskurssia, mutta olla samalla vilpitön. Soitin omia biisejä ja säestin pianolla. Mutta keikoilla tajusin, että mä voin ottaa tilan myös itse ja heittäytyä tilanteeseen, liikkua vapaammin. Paikka on valikoitunut sattumalta, mutta kahvia jonottaessamme laulajalauluntekijä Lyyti (Lydia Lehtola, 28) muistaa, että juuri täällä hän soitti ensimmäisen Helsingin keikkansa. Sen sijaan että olisin itse joku väite, joka ilmaisee, että ottakaa tai jättäkää. – Täällä järjestettiin joku open mic -ilta, jossa olin lämppärinä. Kelpaamisen, nähdyksi tulemisen ja itsevarmuuden teemat kulminoituvat uuden albumin nimikkokappaleeseen, jonka rytmissä ja lyriikoissa kuuluu kaikuja rap-maailmasta: ”En istu tähtien pöytään vaan oon itse se tähti -haluun kaataa instituutiot tai ite olla sellanen.” – Halusin kommentoida tiettyjä rapin ilmaisukeinoja, en mitenkään suoraan, mutta rivien välistä. Pääkaupungin musiikkipiireistä löytyi samanhenkisiä ihmisiä, ja bändi sai lopullisen muotonsa. – Tavastialle on tulossa kaikenlaista, vierailijoita ja muita yllätyksiä. Ajattelin silloin, että jos vain käyn keikoilla esiintymässä, joku levy-yhtiö heti kiinnostuu ja asiat alkaa tapahtua itsestään. Mä en yleensä ole uskaltanut ottaa tilaa, jos sitä ei ole erikseen annettu. Uskaltaminen, omana itsenä eläminen ja minän rajojen tunnustelu ovat olleet pysyviä juonteita Lyytin sanoituksissa. Edellisen levyn menestys ja keikat antoivat voimaa ja itsevarmuutta, yleisön energiassa pystyi kellumaan. Kappaleista ja muustakin ulos annista välittyy uudenlainen energia ja itsevarmuus, halu ”repäistä”, vapautua. Samalla biisin voi ottaa ihan tosissaan. Tavoitteena on tehdä siitä meidän paras show tähän mennessä. Kappaleet kuten Mihin voi soittaa. Sen julkaisee Universal Musicin alla toimiva Johanna Kustannus. Ne ovat läsnä myös uusimmalla albumilla, kenties vielä aiempaa voimakkaammin. – Mä elin pitkään ikään kuin yhtenä isona kysymyksenä. SOUNDI 37 T apaamme ravintola Oivassa, Helsingin Kalliossa. Ensimmäiset demot eivät vielä johtaneet levytyssopimukseen, mutta vuosien jälkeen pienillä keikoilla kiertä minen ja oman tyylin hiominen palkittiin. Lähestyin tilanteita ja muita ihmisiä siitä näkökulmasta, että mitä musta halutaan ja mitä mun pitäisi olla. Lyyti on kotoisin Joensuusta. Ollaan bändin kanssa sovitettu vanhoja biisejä uusiksi. Hän muutti aikanaan Helsinkiin opiskelemaan, tutustui lavarunouteen ja kävi Oivan open mic -illan kaltaisissa tapahtumissa. – Olen miettinyt näitä aiheita paljon varsinkin sen jälkeen, kun luin Anu Silfverbergin kirjan Sinut on nähty. Kappaleissa vilahtelevat someajan lasipinnat ja pelkäksi kuvaksi muuttuva todellisuus: ”Mua seuraa tää katse / niin et oon kuva enkä keho -koitan sua ruudun läpi koskea / mut valo sammuu ja tuijotan vaan omia kasvoja.” – Koen, että tyttönä mä olen tullut katsotuksi kuvana enkä kokonaisena ihmisenä, ja toisaalta mä olen myös itse saattanut katsoa muita samanlaisena kuvana. Myös sovituksellisesti uudet kappaleet kuulostavat entistä isommilta ja usLAULUJEN KOKOISIA MAAILMOJA Indie-artisti Lyytin kolmas albumi on matka sisäisen lapsen huolettomaan itsevarmuuteen ja omien rajojen äärelle. Vuosi oli 2016. Aiemmat levyt, Meitä ei ole kutsuttu (2020) sekä Toiveet ja helyt (2021), julkaisi jyväskyläläinen indie-yhtiö Luova Records. Kappaleet soivat entistä vapautuneemmin ja isommilla soundeilla.. Se oli tosi vaikuttava kokemus. Syksyllä on luvassa uuden albumin julkaisukiertue, johon kuuluu Lyytin ensimmäinen esiintyminen Tavastia-klubilla. Keikka järjestetään 21. Oman äänen löytämisen ja minän rajojen tutkimisen ohella tuoreen levyn teemoja ovat ihastuminen, rakkaus ja nähdyksi tuleminen
Mä olen siitä ylpeä, koska olisin lapsena ha lunnut just sellaisen. Päinvas toin lähdetään siitä, mikä on kenenkin oma ääni ja mitä artisti itse haluaa tuoda esille. Olen kasvanut Suomessa, jossa kaikki puolueet tuntui olevan melkein saman laisia. Lyytin maailmaan kuuluvat suu ret tunteet, päiväkirjan salaisille si vuille kirjoitetut tekstit. Voi luoda todel lisuuden, laulun kokoisen maailman, jossa kaikki on merkityksellistä. Kaikilla kolmella levylläsi kuuluu maailmantuska ja huoli tulevaisuudesta, mutta myös ilo ja toiveikkuus elämän kauniista asioista. Olen kuunnellut viime ai koina entistä enemmän räppiä, ja voisin esimerkiksi laulaa jonkun kertsin, jos jo ku hyvä tyyppi kysyisi. Myös jousia käytetään aiempaa enem män. Oliko edellisen levyn menestyksen jälkeen vaikea tehdä uutta musiikkia, vai oliko suosio pelkästään kannustavaa. – Mulle kirjoittaminen on vastavoima masennukselle, äänelle joka sanoo, ettei millään ole merkitystä. Sama tietoisuuden herääminen näkyy myös ilmastokysymyksissä. Syvät kos ketinmatot leijuttavat äänimaisemaa, ja soundien kirjo on laaja. Syntikkahuurut vievät kappaleita aiempaa elektronisem paan suuntaan, mutta pohjalla on edel leen luomulta kuulostava bändisoitto. Mulle ei ole tullut rysäyksellä mitään valtavaa suosiota kuitenkaan. Enää ei olla niin genreuskovaisia. Albumin sovituksiin ovat Lyytin li säksi osallistuneet bändi ja tuottaja. Haluan jatkaa musii kin kanssa niin pitkään kuin se kivaa. Viimeaikaiset käänteet tuntuvat järkyttäviltä, mutta samalla herättää toivoa, että ihmiset ovat aiempaa kiin nostuneempia asioista ja haluavat ottaa kantaa. – Ei ole, mutta voisin kyllä ehdotto masti lähteä. Varsinkin Johannalla pyritään var masti tukemaan omaäänisiä tekijöitä. Tämä uusi levy on ehkä yritys palata mun sisäisen lapsen itsekritiikittömään tilaan. Voi malla on aina vastavoima. – Kosketinsoittaja Antti Vuorenmaa on tuonut paljon näkemystä ja rohkeut ta sovituksiin, ja hän on myös levyn toi nen tuottaja Väinö Karjalaisen ohella. Tarvitaan lapsen uskal lusta, lapsethan ei yleensä kyseenalaista niiden näkemyksiä. Onko sinua pyydetty fiittaamaan jon kun toisen artistin biiseille. Haluan luoda omaa maail maa esiintymistyylin, visuaalisen ilmeen ja musa videoiden kautta. Juuri tästä ollaan puhuttu paljon tuottajien kanssa, että miten tehdä omaehtoista ja uniik kia, mutta kuitenkin ulospäin ja kuulijaa kohti suuntautuvaa musiikkia. Tärkeintä tavoitteiden saavuttamises sa on sinnikkyys. – Mua kiehtoo artistit, jotka luo omaa maailmaansa. – On kuitenkin vähän vanhentunut mielikuva, että levyyhtiöissä tehtäisiin jotain valmiita artistituotteita. Niissä vilahtelevat nouseva merenpinta, metsäpalot ja pii naava kuumuus, mutta kokonaisuus on silti toiveikas ja valoisa. – Niin, ihmiset kyllä kuuntelee ja tar vitsee musiikkia… Nuori yleisö ja nuoret artistit ovat aiempaa monipuolisempia ja avoimempia eri musatyyleille. Luottamus omaan visioon on tuonut etenkin nuoria kuulijoita, joiden positiivinen palaute toimii vastavuoroisena voimana takaisin artistin suuntaan.. On myös hienoa, että nuoria käy paljon meidän keikoilla. Nykyään haluan olla vä hän helpommin lähestyttävä. 38 SOUNDI SOUNDI PB 38 SOUNDI kaltavat ottaa oman tilansa. Tai Shygirl, Lorde… Mun musa ei ehkä kuulosta kovin samalta, mutta niissä viehättää asenne ja omaperäinen tapa ilmentää poptähteyttä. – Jotkut käytännön asiat on tietysti muuttuneet, kun käytössä on isommat budjetit, eikä kaikkea tarvitse hoitaa yksin. Saatko paljon viestejä tai palautetta somen kautta. Antti on tosi hyvin saanut kiinni mun abstrakteistakin kuvailuista soundeihin liittyen ja pystynyt toteuttamaan ne. – Luottamus omaan visioon on tär keintä artistille. – Kauan sitten, kun aloin tehdä mu saa, mulla oli tarve tehdä jotain ihan eri laista, jotain tosi outoa. Mä olen halunnut olla poptähti, mutta en sanan perinteisessä merkityk sessä. Lyytissä yhdistyvät kunnianhimoi nen määrätietoisuus ja ujon tarkkailijan epäilykset. Mulle iso hit ti heti ensimmäisellä levyllä – siis edes indiepiireissä iso hitti – olisi voinut olla lamaannuttava kokemus. Esimerkik si levyn visuaalista puolta olisi kannat tanut ruveta suunnittelemaan jo samaan aikaan musiikin kanssa. Kukaan ei ole kuitenkaan tullut sanomaan, mitä mun pitäisi tehdä tai olla tekemättä, paitsi jos mulla itselläni ei ole ollut ajatusta valmiina. – Mä koen, että se pelkästään kannus ti. Mä aina ajattelen, että olen vuohi, joka voi kiivetä ylös pystysuoraa kallioseinä mää. Se johtui ehkä mun taustasta – oon kotoisin pikkukau pungista ja ollut siellä vähän outolintu. Säkeitä on pal jon ja rivit pitkiä. En olisi sen ensimmäisen Oivankei kan aikoina uskonut, että pääsen joskus tähän pisteeseen. Samalla puheesta välittyy näyttämisen tarve, määrätietoi nen halu lunastaa oma paikka. Sellai set kuin Kate Bush ja Björk, niitä olen kuunnellut aina. Tuntuu, että perinteinen bändisoitto on jo itsessään vaihtoehtoista ja erilaista kuin valtavir ta, mutta se on löytänyt kuulijoita nuo rissakin. Mitä sana tulevaisuus tarkoittaa sinulle, millaisia mielikuvia se herättää. Oliko tätä levyä tehdessä uusia esiku via tai vaikutteita. Nuorten energiassa on jotain tosi aitoa ja parantavaa. Kun tar peeksi kauan katsoo, löytyy aina joku askelma, ja lopulta edessä avautuu laa jempi näköala. – Mä koen, että nyt eletään aika latau tunutta hetkeä historiassa. Nousu on ollut loivaa, mikä on hyvä. Kappaleet kuu lostavat siltä kuin joku ajaisi pyörällä alas hiekkatietä, kohti uimarantaa. Ku va : Ve ik ko K äh kö n e n ”Kirjoittaminen on vastavoima masennukselle, äänelle joka sanoo, ettei millään ole merkitystä.” Lyytin polveilevat ja runsaat sanoitukset ovat kuin päiväkirjan tunnustuksia itselle. Entä vaihdos isolle levyyhtiölle. Halusin mennä syvään päähän sen ou toilun kanssa. – Mun horoskooppimerkki on kauris, mutta se on käännetty suomeksi väärin; capricorn tarkoittaa oikeastaan vuohta. – Oma tulevaisuus taas… Mulla on paljon tavoitteita ja unelmia, mutta mä olen myös aika realistinen niiden kans sa. Oon teettänyt erityisen esiintymisasun syksyn keikoil le, sellaisen keijuprinsessamekon. On ko jokin musiikin tekemisessä muuttu nut. Hän kertoo ”Universalin bi leistä”, joissa oli ”hiiviskellyt seiniä pit kin” ja häkeltynyt siitä, että oli päätynyt samoihin piireihin maan tunnetuimpien muusikoiden kanssa. Se on mun voimaeläin. On tunteita kuohuttavaa, mihin suuntiin esimerkik si poli tiikka on mennyt viime aikoina. Millaisena näet kotimaisen musiikin kentän tällä hetkellä, miltä se näyttää artistin näkökulmasta. On mahdotonta ennustaa, mis tä tulee ilmiöitä, mutta uskon että oma peräisyydelle on aina tilaa. – Nuoret jakaa kokemuksia paljon, se on ilahduttavaa
INTOHIMOINEN IKILIIKKUJA Kvelertak ei ole aina jäsenilleen mikään hyvän mielen porukka, vaan yhteen otetaan säännöllisesti. K u v a: St ia n A n d er se n SOUNDI 39. Teksti: Ari Väntänen Vaikka Kvelertak on jatkuvasti hajoamassa käsiin, se aikoo jatkaa hurjan rockinsa soittamista osapuilleen loputtomiin. Bändi on kuitenkin oppinut itsestään sen verran, ettei enää aja itseään äärirajoille. Norjalaisten raa’assa soundissa on kyse positiivisen ja negatiivisen energian tasapainosta, virheistä oppimisesta sekä siitä, että lajinsa viimeisellä on velvollisuuksia
Ja nyt hän sitten on. – Musiikista me emme juurikaan kiistele, mutta koska olemme olleet kavereita nuoresta lähtien, kahinoimme kuin perheenjäsenet. Landa sanoo, että Endlingillä laulaja on parissakin mielessä entistä olennaisempi osa bändiä. Nyt, kun aloimme taas treenata, oli helppoa ottaa groovesta kiinni, koska soitto oli jo studiossa niin elävää ja raakaa. Yhtye kiinnittää keulaansa Silverissä sekä The Good, The Bad And The Zuglyssa laulaneen Ivar Nikolaisenin. Laulaja Erlend Hjelvik eroaa Kvelertakista kolmen albumin jälkeen. Sillä on kainalossaan uusi albumi, jonka nimi on Endling. Toisen albumin Meirin (2013) aikaan basisti Marvin Nygaard äänestetään Norjan seksikkäimmäksi mieheksi. Endling kuulostaisikin ihan erilaiselta, jos tuottajana olisi ollut joku muu. – Voi siinä kehittyäkin, ja joka tapauksessa sitä pitää treenata paljon. – Joo, sieltä tulee kaikenlaisia hulluja. Vain vähän myöhemmin Kjetil Gjermundrød luovuttaa rumpujakkaran Håvard Takle Ohrille. Hän on myös Kvelertakin keulakuva, jonka on toisinaan mentävä yleisön eteen Iggy Popin jälkeen. Tiedätkö Enslavedin. – Kvelertak on kai tavallaan metallibändi, mutta omat vaikutteeni tulevat sellaisilta tyypeiltä kuin Iggy Pop, Joey Ramone, Bobby Gillespie ja Michael Monroe. Se oli toimiva tapa ja uusi meille. – Tiedätkö sen kaupungin. Stavangerissa, Norjassa vuonna 2007 perustettu Kvelertak sekoittelee rockista, metallista ja punkista niin väkevää keittoa, että jo ensimmäinen albumi Kvelertak (2010) herättää laajalti huomiota. Laulaja ei sitä tiennyt, kun liittyi joukkoon. Kaikki on jollain lailla helpompaa. BERGENIN GROOVE Soundi tavoittaa kitaristi Vidar Landan ja vokalisti Ivar Nikolaisenin treenikämpältä, jossa miehet valmistautuvat rentoon kesään. Vaikka Kvelertakin perusjuttu on edelleen riffi, kirjoitamme entistä enemmän melodioiden varaan kuin ennen. – Ei, asiat vain muuttuvat ajan mukana, Landa arvelee. RÄJÄHTÄVÄÄ KEMIAA Ivar Nikolaisen vitsailee, että Endlingin teossa tarvittiin useampaa tuottajaa myös ihan käytännön syistä. Mutta sitä ennen on muisteltava Endlingin tekemistä. Endling on toinen Kvelertaklevy sekä rumpali Håvard Takle Ohrille että Ivar Nikolaisenille. Uudet miehet debytoivat albumilla nimeltä Splid, joka ilmestyy pandemiaa ajatellen hankalaan rakoon helmikuussa 2020. Landa muistelee, että studiossa vierähti kolmisen viikkoa. – Omasta puolestani voin sanoa, että enää ei jännitä yhtä paljon kuin viimeksi, Nikolaisen sanoo. Ja ne toiset tyypit ovat tehneet jopa isoja pop-tuotantoja, laulaja kertoo ja mainitsee tuottajien tukehtumiselta kuulostavat norjalaiset nimet, joista en saa mitään selvää. Vidar Landa hymähtää, että on vaikeaa keskustella asioista rauhallisesti ja huutamatta, kun tunteet ovat pelissä. Tietenkin. Laulaminen ja lyriikka on vain osa Ivar Nikolaisenin toimenkuvaa. Stressi synnyttää negatiivista energiaa, ja sitä Kvelertakilla on riittänyt varsinkin ensimmäisten albumien aikaan. Raju livebändi pääsee kiertämään maailmaa paitsi omillaan, myös Metallican ja Ghostin kanssa. Kukaan ei kestä Kvelertakin jäsenten keskinäistä nahistelua kovin pitkään kerrallaan. Hän on suuri vaikuttaja minulle. Nyt olemme satsanneet enemmän melodioihin. Kotimaassaan bändi saa kaksi Norjan Emmaa ja Grammya eli Spellemannprisen-palkintoa. Loppujen lopuksi yhteenotot vain saavat Kvelertakin tuntumaan tärkeältä. Tässä roolissa hän haluaa asettua osaksi klassisten ”front manien” jatkumoa. Joskus tappeleminen lähtee käsistä, väsyttää ja saattaa loukatakin, mutta samaan aikaan se on yksi tekijä siinä, että olemme päässeet näinkin pitkälle. Meininki oli intensiivistä ja energistä. Ja musiikin, bändin ja muun erityisen tärkeän kyseessä ollessa ne ovat pelissä alituiseen. Jätkät luottavat minuun enemmän, ja niin luotan itsekin itseeni. Metallican James Hetfield ja Norjan kruununprinssi Haakon ihastelevat Kvelertakin keikkaa San Franciscossa. – Saattaa kuulostaa vähän leuhkalta, mutta keulakuvaksi synnytään, Nikolaisen sanoo. Äänitimme vain yhden biisin klikin kanssa, muuten kaikki pantiin purkkiin livenä. Nikolaisen jatkaa, että Kvelertak meni studioon valmiiden biisien kanssa, mutta pysytteli tietoisesti avoimena tuottajien ideoille. 40 SOUNDI SOUNDI 41 T ähän mennessä tapahtunut: kaikenlaista. Aika moni levyn biisi tulee toimimaan tosi hyvin keikoilla. – Alussa kauhistelin hiljaa mielessäni, että eihän tästä tule mitään, kiertue jää varmasti kesken, kun nämä ihmiset eivät muuta tee kuin huutavat toisilleen. Muuan pitkän linjan Kvelertak-fani kommentoi netissä, että bändin tyyli sovittaa biisejä muuttui selvästi Splidin kohdalla. Ennen levyn julkaisua tiedossa on vain yksi festivaalikeikka Norjassa. – Koska kolme tuottajaamme ovat myös äänittäjiä, saatoimme tehdä töitä aina, kun huvitti. Nyt nuo ”Teimme levyn kansiin lyhyitä englannin kielisiä käännöksiä, jotta ne noin viisi ulkomaalaista, joita tällainen kiinnostaa, ymmärtäisivät edes jotakin.”. Ennen keskityimme lähinnä kitaroihin ja laulua vain heiteltiin sinne tänne. Sehän on sentään Varg Vikernesin koti. Sanoisin, että Kvelertak-levyn tuottaminen on aika kovaa hommaa. Oliko se tietoinen muutos. Kolme ja puoli vuotta myöhemmin Kvelertak on täällä taas. Albumi nimeltä Nattesferd (2016) kasvattaa Kvelertakin nimeä entisestään. Siinä syntyy negatiivista ja positiivista energiaa. Toinen tärkeä pohjoismainen esikuvani on norja laisen Backstreet Girlsin Bjørn Müller. Sellaisten tyyppien, jotka ovat tehneet täkäläisiä klassikkoalbumeja. – Tunnen oloni mukavammaksi kuin muutama vuosi sitten. Edes internet ei muista, missä tai miksi näin pääsi käymään. Mutta sitten aloin huomata, että kaikkein tulisimmatkin riidat jätetään taakse tosi helposti. Se on Norjan länsirannikolla, hän kysyy toiveikkaalla äänellä. – Soitamme siellä Iggy Popin jälkeen, Landa sanoo ja saa Nikolaisenin nyökyttelemään sen näköisenä, että haaste on otettu vastaan. Ja ylipäänsä tämä bändi tarvitsee jonkun ulkopuolisen studioon katsomaan, ettemme unohdu kinastelemaan jostain typerästä. – Ivar sanoi Splidin ilmestyttyä, että jos seuraava levy joskus tehdään, hän haluaa olla enemmän mukana lauluosuuksien tekemisessä ja sovittamisessa. Nikolaisen sanoo, että uusi albumi äänitettiin Bergenissä. – Me kaikki välitämme tästä bändistä tosi paljon ja satsaamme tähän aikaa ja energiaa. Moni artisti muuttuu vuosien mittaan tylsemmäksi eikä enää jaksa satsata keikkoihin, mutta Monroe nousee lavalle aina vetämään parhaan keikkansa. Joskus on pitänyt miettiä, että jokohan bändi hajoaa. Teimme levyn siellä legendaaristen norjalaisten tuottajien kanssa. – Se johtuu varmaan siitä, että entistä useampi bändin jäsen on mukana sovittamassa. Kvelertak tosiaan tunnetaan bändinä, joka ottaa välillä yhteen hyvinkin kipakasti. Yksi tuottajista on sen entinen rumpali. – Halusimme heidän vaikuttavan levyn soundiin. Emme pidä tätä itsestään selvänä. Samoin täytyy tutkia ja tuntea rockin historiaa. Tästä intohimoisesta suhtautumisesta meidän riitamme useimmiten syntyvät. Eli Ivar toi biisintekoon uuden tason, jollaista siinä ei ennen ollut
Täytyy vain mennä eteenpäin albumi kerrallaan. Landa sanoo, että kokoonpanon muuttuminen on vahvistanut bändiä. Pöllö on kuvassa paitsi ainoa näki jä myös lajinsa viimeinen, ja juuri sitä sa na ”endling” merkitsee. – Käytämme kieltä, joka tulee yhdestä tietystä Norjan osasta. Hollantilaisen Marald van Haasterenin taideteoksen täytyy tietenkin merkitä jo takin. Tai siis eihän tällä alalla kukaan ko vin vanhaksi elä, mutta niin kauan kuin pysymme terveinä, bändi kyllä jatkaa. Myös Ivar istah ti Erlendin paikalle tosi luontevasti. 40 SOUNDI SOUNDI 41 oppivuodet ovat kuitenkin jääneet taak se. Mainitsen, että itse en onnistunut tulkkaamaan suomeksi edes kaikkia bii sinnimiä. Levyn avaava Krøterveg te helvete kertoo bändistä, joka riitelee niin paljon, että näyttää olevan koko ajan hajoamai sillaan. Biisien taustatarinat löytyivät lähi ympäristöstä. – Ne ovat kiinnostavia kansantaruja ja tositarinoita, joita ei tunneta kovin hyvin ja joista ei tehdä dokumentteja Netflixiin. Noh, Kvelertakissa sitä on aina, halu simme tai emme. Landa lisää, että mukana on paikallis historiaa Kvelertakin kotiseudulta. – Parin vuoden ajan jatkuva rundaami nen oli tosi hauskaa, Landa muistelee. Se on tosi pieni yhteisö, mutta onnistui silti hajottamaan itsensä kolmeen osaan, koska heille tuli riitaa yksityiskohdista. Håvard puoles taan tahtoisi soittaa koko ajan, hän miet tii rumpujaan jatkuvasti. – Toisin kuin bändiin liittyessäni uskon nyt, että Kvelertak on koossa suurin piirtein ikui sesti. – Yksi kaveri toi mieleen Unabomberin. Emme enää näännytä itseämme kiertueilla. – Kun soittaa rockbändissä tässä ajassa, välillä kieltämättä miettii, onko lajinsa viimeinen, Landa komppaa. Ajattelin, että kir joitanpa sanoituksia tuollaisten tyyppien näkökulmista. Täällä ei taida olla kuin viitisen tuhatta ihmistä, jotka puhu vat niin kuin me. Mitäs muuta meillä on… Kaikenlaisia hulluja juttuja, joita tapahtuu täällä ihan nurkan takana, Nikolaisen pohtii. – Mutta silti he elävät edelleen samas sa paikassa, mikä on tosi outoa. Kuten arvata saattaa, sekin pe rustuu tositapahtumiin. Sitten käsitimme, että sellai seen auttaa tauon pitäminen ja se, että ei vastaa jokaiseen ehdotukseen ”kyllä”. Kitaristi lisää, että Kvelertak on niitä ryhmiä, joissa ollaan koko ajan. Vaimo heittää hänet pihalle ja heppu koputtaa piripäissään kaverinsa oveen myydäkseen tälle Metal Hammer lehtikokoelmansa, jotta voisi ostaa lisää amfetamiinia. Nikolaisen kertoo, että kun korona pysäytti maailman, hän meni Norjan lounaislaidalle ja vietti paljon ai kaa luonnossa. Mukana on myös huumo ria. – Teimme levyn kansiin lyhyitä eng lanninkielisiä käännöksiä, jotta ne noin viisi ulkomaalaista, joita tällainen kiin nostaa, ymmärtäisivät edes jotakin, Lan da sanoo. – Se on tosiaan biisi Kvelertakista, Niko laisen sanoo hymyillen. – Mutta ”en dling” myös summaa yhteen levyn kes keiset teemat. Hän hän oli ennestään tuttu jätkä, Kvelertak oli joskus Ivarin edellisen bändin lämp pärinä. Nikolaisen nauraa, että lyrii koita on kielitaidottoman vaikea käsittää, eikä siinä Googlekääntäjäkään auta. Toisella tasolla se liittyy bändiin. He eivät pidä yhteyttä muuhun maailmaan, ja jos perheenjäsen uskoo vääriin asioihin, vä lit katkaistaan. Siksi bändissä on nyt hyvä fiilis. Mo lemmat tyypit ovat tuoneet mukanaan uudenlaista virtaa. Bändissä lienee hyvä olla myös siksi, että ne, jotka eivät ole halunneet jatkaa Kvelertakissa, ovat eronneet siitä. ”Omat vaikutteeni tulevat sellaisilta tyypeiltä kuin Iggy Pop, Joey Ramone, Bobby Gillespie ja Michael Monroe.” K u v a: St ia n A n d er se n. Näissä tilanteissa ratkaisee se, kenet ottaa lähteneen tilalle. Me käymme välillä kotona. Fedrekult kertoo eräästä lounaisnorjalai sesta kultista. Ne liittyvät kulttuureihin ja asioihin, jotka ovat kuolleet tai kuole massa. Fedrekult kertoo veljek sistä, jotka eivät enää puhu toisilleen, Nikolaisen jatkaa. – Se on kivan kuuloinen sana, mutta sen merkitys on brutaali, Nikolaisen aloittaa. Ei hän siis ollut mikään terroristi, mutta vastusti ihan kaikkea tuulivoimasta läh tien, asui yksin keskellä metsää ja hankki ravintonsa luonnosta. Eihän sitä voi olla koko ajan joka paikassa. – Neljäntenä vuonna se kuitenkin alkoi uu vuttaa, koska emme pitäneet huolta it sestämme. – Aina on jotakin tekeillä ja töitä teh dään vuoden ympäri. – Yhdellä tasolla se kuvaa sitä, missä tilassa maailma on. Tällä kertaa hehkuvasilmäi nen otus istuu puussa, jossa on sen lisäk si haukkaparvi, jossa joka yksilön silmät on peitetty hupulla. Myös nykyinen rumpalimme on vanha tuttava. – Biisi nimeltä Motsols kertoo neli kymppisestä miehestä, joka ei sopeudu muiden joukkoon. Nykyään me mietimme enemmän sitä, mitä on järkevää ja hauskaa tehdä. Jos ei ole keikko ja, niin täytyy kirjoittaa seuraavan levyn biisit, suunnitella tpaitamallit, miettiä biisien teemoja ja ideoida kansitaidetta… Mutta me olemme oppineet pitämään taukoja ja nauttimaan tästä. Meillä on ollut kokoon panonvaihdoksissa tosi hyvä tuuri. Niillä seuduilla vastaan tuli hahmoja, jotka inspiroivat sanoitta maan. Sanoituksissa tärkeää ovat tari nat, joista halusimme tehdä kekseliääm piä kuin ennen. – Sellaisiakin ihmisiä varmaan on. HULLUJA JUTTUJA Endlingin kannessa on pöllö, tuo suuri päinen ja symboliikalla ladattu petolin tu, josta tuli Kvelertakin maskotti jo de moaikoina. – Edellinen rumpalimme oli tosi hyvä, mutta väsyi kiertämiseen eikä halunnut enää soittaa bändeissä. Onhan sitä itsekin tullut levynkansia tuijoteltua. Olimme Håvardin kanssa samalla treenikämpällä jo ennen kuin hän tuli bändiin
Sama porukka on kuitenkin jatkamassa eri askelmerkeillä tulevaisuudessakin. Jatkoa on kuitenkin luvassa, ja nyt käsillä olevan Crimes Against Humanity -studioalbumin jälkeen yhtyeen aroilla puhaltavat aivan uudet tuulet. 42 SOUNDI SOUNDI 43 Teksti: Timo Isoaho 42 SOUNDI Evakkoretken päätepisteessä Niin Barentsinmeren saastuneista syvyyksistä, Pripjatin aavekaupungin lohduttomuudesta kuin Siperian hyytävistä pakkasistakin tuomiopäivän metalliinsa ammentaneen Kypckin ruosteisen emalisangon pohja petti helmikuussa 2022. K u v a: Jo o n a M äk i. Maailmanpolitiikka teki Kypckin jatkosta nykyisessä muodossaan mahdotonta
– Lisäksi useasta kappaleesta löytyy omia muistoja, fiiliksiä ja sattumuksia nuoruusvuosien Siperiasta. Kun sota syttyi puolisentoista vuotta sitten, millaisia vaihtoehtoja Kypckin pöydällä ylipäänsä oli. Yksi ovi sulkeutuu, mutta uusia avautuu. Tonnien painoinen ensilevytys Cherno sai tulevina vuosina seuraa kolmesta muusta albumista (Nizhe 2011, Imena Na Stene 2014 ja Zero 2016), ja pääosin Venäjälle suuntautuneista vaiherikkaista kiertueista. Ukrainan aamu valkeni tulisena, ja samalla alkoi myös Kypckin vääjäämätön kuolonkorina. – Tekstitysprosessi oli tällä kerralla varsin omalaatuinen. Ja kun teksti sitten valmistui jossain vaiheessa päivää, lähdin mobiilistudiolle laulamaan sanat talteen. Mutaiseen pohjaan karahtaneessa sukelluskellossa riittää happea vielä ensi vuoteen asti, mutta sitten Kypckin evakkoretki päättyy. – Eräs ajankohtaisimmista kappaleista on Krasnye Pyatna, jonka teksti pureutuu Venäjän television likaiseen ja lapselliseen propagandaan. Vedetäänkö vaan vittu päähän. Aika pian tajuttiin esimerkiksi se, ettei Kypckin kaltaisella, sotaa äärimmäisen jyrkästi vastustavalla bändillä ole asiaa itärajan tuolle puolelle enää koskaan. Meidän laulukieltäkään en nähnyt isona ongelmana – puhutaanhan Ukrainassakin laajalti venäjää. Millaiset aiheet innoittivat tekstittäjää tällä viimeisellä kerralla. Sävellysten suhteen visio oli tällä kerralla varsin selkeä: tavoitteena oli viedä yhtyeen karun ruosteista äänimaisemaa yhä pitemmälle, ja siinä myös onnistuttiin. Entäpä sitten uuden levyn sanoitukset. Mutta eihän näillä asioilla ollut lopulta mitään merkitystä... – Täytyy sanoa, että Kypckin jälkeinen aika kummittelee jo mukavasti mielessä. ???????????. – Yleinen ilmapiiri tuntuu tosiaan olevan sellainen, että venäläiset Kypck-kuulijat vihaavat sotaa ja sen yhden pääkusipään menoa aivan yhtä paljon kuin mekin – elleivät sitten enemmänkin, Lopakka lisää. Esimerkiksi biisi Kreshchenie v Novosibirske lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa herätään erikoisesta kämpästä, mutta kämppäkaveri ei enää herääkään. Nimittäin vaikka Kypckin toiminta loppuukin, täsmälleen sama miehistö aikoo soittaa yhdessä myös jatkossa – toki parin viilauksen jälkeen: orkesterin nimi vaihtuu, ja laulukielenä on jatkossa englanti. – Pidimme bändipalaverin, kun Venäjän sietämättömän hyökkäyksen ensilaukaisuista oli kulunut jonkin aikaa, aloittaa laulaja Erkki Seppänen. Olette varmasti saaneet lukuisia viestejä venäläisiltä Kypck-diggareilta. ?????. Samalla tuli oivallus siitä, että seuraavalla – viimeisellä – julkaisulla lähetetään ihan tietynlaisia terveisiä Venäjän suuntaan. – Rumpali Antti Karihtalalta tuli erityisen hyviä ideoita rytmipuolelle. – Perästä siis kuuluu... Kävi nimittäin niin, että kun rumpali alkoi kipsi jalassa vetää ”ryssänpolkkaa”, niin siitähän syntyi ihan uudenlaisia rytmejä. Vastaanotimme paljon pysäyttävää materiaalia, ja visuaalinen ilme hahmottui lopulta kuin itsestään. Soitamme siis pinon Kypckkeikkoja, ja niistä viimeinen rusikoidaan ensi kesänä, arvelee Lopakka. – Päätimme jo varhain alleviivata julkaisun kansissa sitä tosiseikkaa, ettei tässä konfliktissa ole kyse mistään vitun erityisoperaatiosta. Vaihdetaanko saman tien laulukieltä. – Puntaroitiin muutamia ajatuksia. Rysäytetäänkö alus kyselemättä pohjaan. halusitte tai ette, päättää Seppänen.. – Ideoita tuli monelta suunnalta, sanoo Seppänen. Myös entinen ”boheemiasuntoni” Pietarin Laivanrakentajien kadulla on päätynyt uusiin sanoituksiin. luettelee kitaristi. Kun helmikuussa rysähti, lyriikat olivat vasta luonnosvaiheessa, Seppänen kertoo. – Ei ole lainkaan yllättänyt, että meidän sikäläiset fanit pitävät hyökkäystä täysin järjettömänä. Jos kuvailen, että uusi levy kuulostaa miljoonan ruplan bordellilta Siperiassa, päästään aika lähelle lopputulosta. – Ennen kuin uusi yhtyeemme aktivoituu, luvassa on jäähyväisiä konserttien muodossa. – Alleviivattakoon silti, ettei raskautta tai haikeutta olla edelleenkään unohdettu, joten pohjamudissa tässä piehtaroidaan katkeraan loppuun asti. Toisin sanoen päätettiin nauhoittaa vielä yksi venäjänkielinen albumi, ja tehdä joitakin keikkoja. Kypck on tavannut tehdä asiat viimeisen päälle, eikä tästä ohjenuorasta poiketa viimeisellä kierroksellakaan. Mietin toisaalta niin, ettei sota vaikuta meihin sen isommin, sillä Kypckin sanoituksissa on aina pidetty peiliä totalitarismin naaman edessä ja tuotu esiin neukkuaikojen paskaa, ahdistusta ja vainoa. – Sitten tuli konsensus siitä, että Kypckin mahdollista lopettamista tai uuden levyn kohtaloa ei saatana soikoon sanella jossain Kremlissä. – Kun sota alkoi, uudesta levystä oli musiikillisesti kasassa jo varmaan 90 prosenttia. Kertosäkeessä todetaan, että ”peili ei heijasta enää omia kasvojasi, vaan sieltä sinua tuijottavat punaiset, hiljaiset tahrat”. Osuvaksi esimerkiksi voi nostaa vaikkapa levyn visuaalisen ulkoasun. – Eikä unohdeta tuottajana taas kerran toimineen Hiili Hiilesmaan panosta. – Eipä oikeastaan. Tarjolla on siis ”läävää luksusta”. Millaisia kommentteja rajan takaa on tullut. – Kun sitten mietin paketin visuaalisuutta tarkemmin, tajusin ystäväni Antti Halosen olevan kuvaamassa Ukrainassa. Kypckin verkkainen sukellus kohti pohjoisen meren syvänteitä otti aikansa, mutta vuonna 2008 jääkylmät vedet alkoivat olla tarpeeksi sameita. Sitten aikakirjoihin raapustettiin päivämäärä 24.2.2022. Kyllä siellä pohjassakin voi sätkiä, ainakin kuolonkouristuksissa. – Tämä nimi on ollut mielessä jo pitkään, mutta juuri tällä hetkellä se on tietenkin liiankin osuva ja ajankohtainen, sanoo Seppänen. Jäädäänkö telakalle tarkkailemaan tilannetta. Kun yhtye nauhoitti Crimson-albumia viime vuosituhannen lopulla, kitaristi Sami Lopakan ja tuottajana toimineen Hiili Hiilesmaan kostea aivoriihi tuotti seuraavanlaisen tuloksen: perustetaanpa lyijynraskas metallibändi Kypck, jonka laulukielenä on venäjä. Siis suunnilleen siihen, että ”Eurooppaa hallitsee saatana, kun taas meissä asuu totuus ja valo, ja nyt me puhdistamme maailman natseista”. Mitään lopullista suunnitelmaa tulevan bändin suhteen ei vielä ole, mutta palasia on jo paikoillaan. Täytyy kyllä sanoa, että harvoin on kansia tehdessä ollut näin iso palo rinnassa! Käännetäänpä vielä lopuksi periskooppi kohti tulevaa. Sitten Kypckin tarina päättyy lopullisesti. Sitten seuraavana aamuna askorbiinit, buranat, sinkit ja biotiinit naamaan, ja sama homma uusiksi. 42 SOUNDI SOUNDI 43 SOUNDI 43 ”Meidän sikäläiset fanit pitävät hyökkäystä täysin järjettömänä.” O lipa kerran ryhmä nimeltään Sentenced. Lensikö jo kirjoitettuja tekstejä takkaan Venäjän hyökkäyssodan takia. Ideana oli kirjoittaa yhdet sanoitukset per päivä – ja muutamien biisien kohdalla piti tehdä myös laulumelodiat. Brutaali hyökkäys ja siviilien tappaminen on vähän eri asia, tuhahtaa Lopakka. Sen voi toki sanoa, että jatkamme räimimistä alavireisen metallin parissa, mutta samalla kivijalkaan roiskaistaan myös tuoretta sementtiä. Jos katsotaan ihan konkreettisesti, niin esimerkiksi tempot ovat nyt vähän rivakampia – siis ”rivakampia” sillä Kypckin hiipivällä asteikolla, hymähtää Lopakka. Hänellä on lisättävää. Anttihan soitti taannoin jokusen keikan jalka paketissa, ja siitä touhusta taisi tarttua jotakin uusiin sävellyksiinkin. Viestien määrä on kaiken kaikkiaan aikamoinen: tällä hetkellä ulos printattuja liuskoja on yli sata, huomauttaa laulaja. Uusi levy on nyt käsillä, ja sen otsikko on paljon puhuva ???????????. Käytännössä homma eteni niin, että lähdin aamupäivällä kiertämään pubeja, ja samalla kuuntelin luureista ”päivän biisiä”. Seppänen naurahtaa. Antti otti homman kokonaisvaltaisesti haltuun, ja saimme käyttää hänen otoksiensa lisäksi myös sikäläisten ammattilaisten sotakuvia, sillä ”bändi on oikealla asialla”. – englanniksi Crimes Against Humanity ja suomeksi Rikokset ihmisyyttä vastaan. – Omat pohdintani olivat aluksi kahtalaisia. Korablestroitelei pursuaa viiniä, valheita ja valkeita öitä
Surmacoresta välittyy tunne, että olemme hyvin likellä Rytmihäiriön viinankatkuista ja rubiininpunaista ydintä. Aggressiivinen ja raakasoundinen albumi hyödyntää elementtejä yhtyeen eri aikakausilta: välillä painellaan sata lasissa rässin ja grindcoren merkeissä, välillä taas vyörytetään raskasta groovea Todellisuuden mestarin (2013) ja Gambinapsykoosin (2018) hengessä.. Ja aloitusbiisiksi onnistuneesti valittu Surman siivet laittaa pelin hengen heti Mikä on ympäripäissään, ryyppytoverinsa veren peitossa ja toteuttaa Saatanan käskyjä. 44 SOUNDI SOUNDI 45 Teksti: Lassi Linnola O lemme kokoontuneet Helsingin Eerikinkadun Pub Peräkammarin nurkkapöytään yhtyeen kitaristi Janne Perttilän ja solisti Unto Helon kanssa keskustelemaan Rytmihäiriön kahdeksannen albumin Surmacoren synnystä. selväksi – Surman siipien havinaahan on myös bändin ensimmäisen lp:n nimi, silloin kauan ennen meidän aikaa yhtyeessä, Helo komppaa. Kyseessä on totta kai Rytmihäiriö, tuo lähimmäisen surmaamisen sanomaa jo 35 vuotta messunnut yhtye. Tähän viittaavat myös ulkoiset merkit: ”surmacore” on yhtyeen itsensä lanseeraamana genrenä pyörinyt kuvioissa jo pitkään, ja albumin kantta koristaa eräs Rytmihäiriön tunnuksista, RHSC-logo. Tai kenties enemmänkin niin päin, että tässä operoidaan ytimestä käsin, Perttilä uumoilee. Myös yhtye itse näyttää allekirjoittavan tulkinnan. Ytimestä käsin toimiminen käy järkeen, kun miettii Surmacoren musiikillista antia. – Niin, ehkäpä myös tämä levyn nimikin kumpuaa jostain tällaisista fiiliksistä. – Ytimeen osuminen on juuri se, mikä itselle tästä levystä tulee mieleen – monellakin tavalla
Ehkäpä oikea kysymys onkin, miten Gambina aikoo juhlistaa meitä. Paperilla on likaisesta ruukusta verso va rähisevä nelisilmäinen kukka – spur gukka. Tämän näkee myös syksyllä alkavasta, varsin mittavasta Irtopää Jenkeissä kiertueesta. – Viinanjuojakasvi, Perttilä ehdottaa. Omat kolmikymppi sensäkin unohtanut yhtye ei ole suurem pia juhlallisuuksia suunnitellut, mutta kuljetut kilometrit näkyvät siinä, että bändi tuntuu tänä päivänä olevan ken ties relevantimpi kuin koskaan. Tein biisidemot ja lähetin ne hänel le rumpusovituksia varten – sieltä sitten tuli kipakat rummut, jotka innoit tivat seuraavan version. Surmacoren kohdalla jäljet ovat pitkät ja moninaiset: Kosmon rumpuosuudet äänitettiin Helsingissä Sonic Pump Studiosilla ja basisti Antti ”Ande” Kiisken raidat äänitettiin pienessä kopissa Tampereella. Ja vaikka jälkikä teen olisikin hienoa tarinoida levyn syn typrosessiin suurta suunnitelmallisuut ta, todellisuudessa kaikki syntyy teh dessä, pimeässä harhaillen ja ison G:n makua etsien. – Nykyään teen myös yhä enemmän biisejä pelkästään päässä – tietokone tu lee kuvioihin mukaan vasta loppuvai heessa. Sanoituksissa järkensä va lon menettäneet juoppohullut tinaavat Gambinana tunnettua ginivermutti sekoitusta ja surmaavat saatanallisten käskyjen ohjaamina. Liikaa ei tosielämästä kuitenkaan keh taa ammentaa. Lopputuloksen onnistu mista toki edesauttoi se, että Gambinapsykoosin työstämisen aikana lennosta mukaan hypännyt Jukka ”Kosmo” Krö ger on tällä kertaa ollut mukana proses sissa alusta alkaen, yhtyeen täysivaltai sena jäsenenä. Otin kaksi Tukholmanristei lyä putkeen ja roudasin sinne kaikki tar peelliset kamat ja eristäydyin. – Kukissahan on usein viisi terälehteä, eli ne on jo valmiiksi pentagrammin muotoisia! Miten mä en oo tätä aiem min tajunnut. Mieluummin mature kuin kypsä. Oivallista inspiraatio ta löytyy jo arkitodellisuudestakin: esi merkiksi Viinamäen valioliiga sai kim mokkeensa lahtelaisesta herrasmiehes tä, joka juottolassa tiedusteli, onko tä nään aamu vai ilta. Siitä tulee jo ihan eri asiat mieleen, Helo huomauttaa. Se oli sitten vetänyt miehen jakkaralta mai hin, hypännyt hajareisin päälle, kieto nut vyönsä miehen kaulalle ja huutanut täyttä kurkkua: ”Mä teen sun elämästä vitun!”, Helo kertaa. Näin sai alkunsa esimerkiksi Käärme666:n kertosäkeen koukku: Helon taannoin kuulema huuruinen tapaus miehestä, joka kuvitteli metsänhoitoa ja käärme kuusia käsittelevän artikkelin viittavan todellisuudessa häneen itseensä yhdis tyi ideaan toistaa sanoja kolmen sarjassa – ”Käärmekäärmekäärme kuusikuusi kuusi!” Oivallus iski kuin salama kirk kaalta taivaalta, Äkäslompolon kylän raitilla kävellessä. Etenkin takavuosina lyriikat saivat innoituksensa kotimaista rikollisuutta kronikoivasta Alibilehdestä, mutta sit temmin kyseisen julkaisun artikkelei den referoiminen on saanut rinnalleen muitakin aineksia. Vaikka eipä inspiraatio paikkaa tai aikaa kysele. – Yksi kaveri oli puhunut tästä jo vuo sia sitten: se oli jossain ihan vitunmoi sessa räkälässä, jossa oli baaritiskillä is tunut erittäin rajun näköinen bandana päinen mimmi, jolla oli viereisen mies asiakkaan kanssa jotain suukopua. – Olin just piirtämässä Gambinapulloa tonne lehvään! Ja nuo lehdetkin on val miiksi vesureita, Helo jatkaa. Swanönkin kiinni tys pestiin tapahtui kuitenkin puolivahingossa – kun Saatana heit tää noppaa, ei auta kuin pelata mukana ja improvisoida tarvittaessa. – Jos ”kypsä” ei olisi sana, josta tulee lähinnä mieleen AOR, niin sanoisin, että Rytmihäiriö kuulostaa nykyään kypsem mältä kuin aiemmin, Perttilä pohtii. Dan Swanö on meil le jo entuudestaan tuttu kaveri, joten oli luontevaa kääntyä sitten hänen puo leensa. San turalla, mutta miehen yhtye Triptykon aktivoitiin samoihin aikoihin, ja suunni telmat muuttuivat. Jos Rytmihäiriö ei aio omia syntymä päiviään juhlistaa, miten on vuonna 2032 koittavien Gambinan satavuotissynttä reiden laita. Kuten Perttilä teorisoi, Ryt mihäiriön ytimen läheisyyden aistii hennosta Gambinan mausta suussa – riippumatta siitä, onko kyseinen nautin toaine fyysisesti läsnä. Sillä välin Helo vetäytyi kahdeksi viikoksi Sörnäis ten teollisuuskompleksin uumeniin, jonne laulutuottaja Severi ”Rautaperse” Lehtonen oli innovoinut niin kutsutun pahvilaatikkoiglun lauluäänityksiä var ten. – Sitä ennen kuitenkin tulee meidän 40vuotisjuhlat. Tästähän saisi kokonai sen maailman, lihansyöjäkasvi ja kaikkea, Helo visioi. – Joo, sanotaan mieluummin, että kuu lostetaan ”maturemmalta”. Vaikka Rytmihäiriö onkin tarjonnut eskapismia hyvinvointiyhteiskunnan kuonaista alitajuntaa kartoittamalla jo useamman vuosikymmenen, ammennet tavaa selkeästi vielä riittää. Perttilä puolestaan hoiti osuutensa omatoimisesti läppärin avulla, milloin missäkin. Rytmihäiriölle maan tieteelliset etäisyydet eivät kuitenkaan muodostuneet esteeksi, sillä yhtyeen viinanhuuruista kulttuurituotetta on tehtailtu jo vuositolkulla etäyhteyksin. On nimittäin mahdotonta puhua Rytmihäi riöstä ilman, että puhuu myös yhtyeen lyriikoista. – Edellisen levyn äänitin muuta mia leadeja lukuun ottamatta Viking Gab riellalla. Esimerkiksi levyn avauskappale syntyi New Yorkin Central Parkissa kä vellessä. Onhan yhtye vuosien varrella myös kypsynyt, ainakin omalla tavallaan. Niin, tosiaan: Rytmihäiriöhän täyttää tänä vuonna jo 35. K u v a: N ik o la o s H aa p o n ie m i ”Miten Gambina aikoo juhlistaa meitä?”. Myös riemastutta vasti nimetty Mä teen sun elämästä vitun on lähtöisin tositarinasta. Ja väittäisin, että se oli onni on nettomuudessa! Surmacorelle pääty neet soundit palvelevat levyn sisältöä, Perttilä kertoo. Mutta ei niitä ai heita onneksi tarvitse juurikaan kaivella. Pitkään muhitelleet ideat reagoivat päässä keskenään, kunnes ne lopulta lyövät kipinää keskenään. – Edellisen levyä työstäessä bändissä tapahtui kokoonpanovaihdos, mutta Surmacoren kohdalla ollaan demoteltu biisejä Kosmon kanssa aivan alusta läh tien. Kosmo on toiminut eräänlaisena etämuusana kotoaan Pieksämäeltä käsin, Perttilä toteaa. – Mehän aiottiin alun perin miksaut taa levy viime albumilta tutulla V. Melkein true crime Käärme666:n luikerteleminen keskus teluun avaa oven tärkeälle aiheelle. Risteily laiva on aivan täydellinen paikka retriit tiin: pilkkahintaan saat askeettisen hy tin, josta ei edes tee mieli poistua, Pert tilä kuvailee. – Yhdeksän vuoden päähän ei ole vielä suunnitelmia, mutta vaikea sitä on si vuuttaa, Perttilä myöntää. 44 SOUNDI SOUNDI 45 Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut ki teyttää yhtyeen olemusta samojen kan sien väliin. Puistossa alkoi ensimmäinen riffi soida päässä ja Harlemiin päästessä oli biisi valmis. Perttilä toteaakin yhtyeen keikoilla käy vän tilastollisesti enemmän väkeä kuin aiemmin – mutta mikä tärkeintä, väkeä, joka tuntuu olevan jokaisella solullaan tapahtumissa mukana. Rytmihäiriön 35-vuotinen taipale on edennyt alkuvuosien sirisevästä grind coresta kohti tämän hetken raskasta groovea. Jonkinlaista runollisuutta on myös siinä, että miksaajaksi valikoitui muun muassa Surmantuojan (2011) aikana nup peja käännellyt ruotsalais guru Dan Swanö, joka toi Surmacorenkin äänimaise maan aimo annoksen rosoista aggres siota. Central Park – Äkäslompolo Viimeisen parin vuoden aikana koko maailma on saanut opetella etätyös kentelyn alkeet. Bändin kuvastosta pitkälti vastaava Helo täyttää haastattelun aikana luonnosvih koaan tunnistettavan rytmihäiriömäisillä visioilla, joista yhden hän jakaa seurueel le. Fanikunnan kasvaessa ih miset alkoivat tunnistaa tuttujaan kappa leiden sanoituksista, mikä laittoi yhtyeen siirtämään lyriikoiden painopistettä kau emmas tosielämästä
@InfernoMagazine @inferno_magazine @InfernoMagazine ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.fi TILAA INFERNO inferno.fi/tilaa
Kesän 2023 parhaat festivaalit kuvina Palsa esittää > Kuvat: Tomi Palsa. Itselleni bändi tuli aivan puskista, mutta heidän riemastuttava ”Saimaa soittamassa Ghostia” -tyyppinen esityksensä taisi olla vuoden paras näkemäni keikka. Viimeksi yhtye esiintyi kyseisillä festivaaleilla 25 vuotta sitten. Vargas & Lagola / Vincent Porntare 1.7.2023 LOLLAPALOOZA STOCKHOLM, TUKHOLMA, RUOTSI Vargas & Lagola on hittimaakarien Salem Al Fakirin ja Vincent Pontaren muodostama yhtye. Iiris Laisi (vas.) täydensi Elsi Sloanin konsertin vaikuttavuutta. SOUNDI 47 Elsi Sloan 22.7.2023 UUSI TAMPERE, TAMPERE Aiemmin Hiedanrannassa järjestetty Uusi Tampere -festivaali muutti kaupungin sykkivään ytimeen. Nyt oli tietenkin juhlan paikka. Xysma / Janitor 29.7.2023 | KARMAROCK, HARJAVALTA Legendaarinen Xysma palasi Karmarockiin
Aavikko / Tomi Leppänen 29.7.2023 | KARMAROCK, HARJAVALTA Tomi Leppäsen, tuon elävän metronomin, toiminta oli tuttuun tapaan ylivoimaista neroutta, kuten koko Aavikon toiminta toki muutenkin. Tiktokin kautta ponnahtaneista tähdistä vakuuttavin oli kenties Chinchilla. 48 SOUNDI Chinchilla 29.6.2023 LOLLAPALOOZA, TUKHOLMA, RUOTSI Lollapaloozassa pääpaino oli nuorisomusiikissa. Hyvä! Palsa esittää > Kuvat: Tomi Palsa. Aurora 17.6.2023 KESÄRAUHA, TURKU Tuplahautajaisilla alkanut festivaalipäiväni muuttui siedettävämmäksi siinä vaiheessa, kun norjalainen Aurora päästettiin illan päätteeksi vauhtiin
Interpol / Paul Banks 9.6.2023 | SIDEWAYS, HELSINKI Turha sitä on lähteä kiertelemään: Interpol on livenä harvinaisen tylsä. Nikita Titov 14.7.2023 MITÄS MITÄS MITÄS, NUUTAJÄRVI Olen jo pitkään haaveillut pääsystä Mitäs Mitäs Mitäs -festivaalille, mutta ne haaveet kaatuivat aina ennen siihen, että päädyin Ilosaarirockin tai Pori Jazzin kaltaisiin tapahtumiin Nuutajärven sijaan. Sur-rur / Ville Vuorenmaa 14.7.2023 | MITÄS MITÄS MITÄS, NUUTAJÄRVI Hädin tuskin kouluikään päästyäni todistin Nuutajärvi-päivän tuoksinassa Vesku Loirin huiman kaatuilushow’n. Hänen konserttinsa takia kannatti skipata Ruissalo ja matkustaa kiertävän V?nge-festivaalin perässä aivan Viron, Venäjän ja Latvian rajapintaan. Billy Nomates 10.6.2023 SIDEWAYS, HELSINKI Billy Nomatesin esiintyminen Glastonburyn festivaaleilla ja sitä seurannut toksisten nettikommenttien tulva aiheutti ikävää draamaa. Nyt pääsin kokemaan jotakin, mikä pystyy kenties syrjäyttämään Veskun kaatuilut ”elämäni onnellisimmat hetket Nuutajärvellä Top 1” -listalla. Ja taas jäi! Orelipoiss eli Jaan Pehk on Viron Jaakko Teppo tai Stephin Merritt. Sitä edelsi onneksi riemas tuttava Sidewaysin energiapommi. Hän toimittaa.. Painakaa nimi Nikita Titov mieleen. Nyt on Mitäkset koettu ja löysin sieltä myös uuden suosikin. SOUNDI 49 Orelipoiss | 6.7.2023 | V?NGE, PRUNTOVA, VIRO Ruisrockin valokuvaaminen on jäänyt minulta väliin vuosina 1991-2022 ainoastaan kerran
Albumin kanteen Anohni on ikuistanut yhtyeelle nimen antaneen ja henkisenä idolinaan pitämänsä gay-oikeusaktivistin ja drag-kuningattaren Marsha P. It’s My Faultilla Anohni tunnustaa omalta osaltaan syyllisyyttä ympäristön huonoon tilaan jousien ja jazz-kitaran säestämänä. Muun muassa Amy Winehousen kanssa työskennellyt Hogarth luo levylle soulilmettä ja alleviivaa Anohnin äänen Nina Simoneen vertautuvaa jazzja soul-laulullista taipuisuutta. It Must Change on albumin suorasanaisesti asiansa ilmaiseva avaus. Oman olemassaolon dilemma syyllisyyksineen ja tuskineen ei ole jättänyt Anohnia rauhaan. Rest on raivokkaine kitarasooloineen albumin soitannollisesti väkivahvin raita. Go Ahead on säröisine kitaroineen lähes kaoottinen pettymystä ja ahdistusta purkava rykäisy. Kahta ensimmäistä Antony And The Johnsons -albumia leimasi jousin ja puhaltimin luotu kamaripopmaisuus, mutta My Back Was A Bridge For You To Crossin tuottaneella Jimmy Hogarthilla on lauluihin eri suunnasta tuleva lähestymistapa. PERTTI OJALA HHHH Anohni And The Johnsons My Back Was A Bridge For You To Cross Rough Trade K u v a: N o m i R u iz. My Back Was A Bridge For You To Crossille nimen antanut päätösraita You Be Free on yksinäisen sähkökitaran säestämä surullinen päätös surullisista ajoista kumpuavalle levylle. My Back Was A Bridge For You To Cross on Anohnin paluu yhteistyöhön The Johnsons -bändin kanssa. Soul-henkinen Can’t välittää äärimmäistä ikävää ja tuskaa kappaleen sovituksen myötäillessä Anohnin kasvavaa epätoivoa. Muutosta siihen, miten ihmiset puhuvat, mitä tekevät toisilleen ja mitä meille on laajemmin ajatellen tapahtumassa. Transsukupuolinen Hegarty astui esiin Anohnina elektronisella sooloalbumillaan Hopelessness (2016). Anohni ei haluaisi nähdä ja tuntea, mitä ympäristöllemme tapahtuu. ”Oman olemassaolon dilemma syyllisyyksineen ja tuskineen ei ole jättänyt Anohnia rauhaan.” Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 50 SOUNDI O E nglantilaissyntyinen Anohni Hegarty on kulkenut pitkän tien arvostetuksi taiteilijaksi. Parikymppisenä New Yorkiin päätyneen ja lauluääneltään jokseenkin haastavan Hegartyn musiikillinen ura käynnistyi toden teolla vasta lähes 30-vuotiaana ensilevyllä Antony And The Johnsons (2000). Ei haluaisi nähdä luonnon huokaavan, vesien kuivuvan tai lintujen ja hyönteisten etsivän piilopaikkaa. Hitaalla tempollaan Marvin Gayen ekologista huolta kantavaa What’s Going Onia peittelemättä lähestyvä laulu vakuuttaa muutosta tarvittavan monessakin asiassa. Johnsonin. Anohnin ja Lou Reedin vain viikkoja ennen Reedin kuolemaa käymän keskustelun inspiroima Sliver Of Ice siteeraa hiljaisen tremolo-kitaran kera Reedin havaintoa siitä, kuinka hyvältä jääpalan suussa sulamisen kaltaiset pienet asiat tuntuvat ihmisen ollessa matkalla kohti unohdusta. I Am A Bird Now -albumin (2005) kappaleella For Today I Am A Boy Hegarty lauloi vielä ”One day I grow up and be a beautiful woman”, mutta tänään sukupuolisuus ei ole Anohnin laulujen keskeisiä teemoja. Tylyä kohtelua osakseen saava Scapegoat saa sekin lyriikan veroisen jylhän loppuhuipennuksen: ”You’re so kill-able, just so kill-able, it’s not personal”. Painavimmin ekologiset pelot kuuluvat kuitenkin biisillä Why Am I Alive Now
Noista haavoista virtaa Lyytin ääneen ylimääräistä ilmaa. Soittimeen ??. Sydämeen ???. SOUNDI 51 ????. Tuo laulu oli Katastrofin laajuus. Loputtomasta layereillä askartelusta on tullut popin peruskaava ja tätäkin taustaa vasten nyky-Slowdiven äärimmäisen hallitussa ja vivahteikkaassa ilmaisussa on jotakin hyvin yleispätevää. Yhtyeen musiikista on ollut myös suora kuuloyhteys elektronisemman popin maailmaan, mikä tekee Slowdivesta luontevalla tavalla modernin kuuloisen. On todella harvinaista, että vuonna 1989 perustettu kombo luo uutta musiikkia omana itsenään ja käy samalla kiinnostavaa dialogia popmusiikin nykyhetken kanssa. Viittaukset ennätyshelteisiin ja tulviin ovat allegorisia, mutta uhkakuvat käyvät myös tunteiden puitteista ja mittakaavoista. Everything Is Alive todistaa jo upealla Shanty-avausraidallaan, että Neil Halsteadin, Rachel Goswellin ja muiden hidassukeltajien näkemys ajattomuudesta tuntuu oikeasti ajattomalta. Kappaleet soivat oivaltavasti, ja kiinteät mutta orgaaniset sovitukset osoittavat bändin hitsautuneen täydellisesti yhteen. Kolmenkympin rajapyykin ylittänyt yhtye pyrki 1990-luvun ikonisilla levyillään ajattomuuteen. Levyn tärkeimmältä raidalta vaikuttaa pianon ja jousien varaan ripustettu Karsikon uimarannalla. Napakoista popnumeroista hartaana velloviin vyörytyksiin uiva albumikokonaisuus muistuttaa moneen otteeseen siitä, että Slowdive on paljon muutakin kuin ihanaa korvakarkkia ja audioeskapismia. Divariin . Luonnos soi yhtenä illan vahvimmista. Siinä missä Toiveet ja helyt huokui halua selättää epävarmuudet ja käsitellä mielen kipuja lohkare kerrallaan, välittyy musiikista tällä kertaa kamppailun jälkeinen seesteisyys: ”Kaikki on hyvin / Mutta hetken vielä mua sattuu.” Laveasti tulkiten Nousussa taas kertoo havahtumisesta rakkauteen, jonka taustalla häilyvät niin kompleksinen menneisyys kuin ahdistava nykyaikakin. Slowdiven edustama shoegaze-estetiikka resonoi vahvasti tässä ajassa. Esimerkiksi musiikin syvyysulottuvuudesta käy instrumentaali Prayer Remember, jossa toisiinsa kietoutuvista kitarakuvioista syntyy pakahduttavaa gospelia. Vaikka Lyytin sanatarkka kerronta varastaa huomion, on myös musiikillinen anti huippuluokkaa. Soundien efektoimisella, säröttämisellä ja erilaisilla kaiuilla rakennetaan jopa äärimmilleen viety avaruudellisuus, jossa laulut saavat saman kohtelun kuin soitinosuudet. Slowdive on aina edustanut skenensä lempeämpää laitaa. Lopputuloksena on todistuksellinen dialogi tiedostavan mielen ja elämän vietäväksi heitetyn nuoruuden välillä. Jossakin haavojen pohjalla asuu ihminen, jonka sisin on laajempi kuin yksikään katastrofi. Nyt se on saanut ympärilleen bändisovituksen ja noussut uuden albumin avainraidaksi. Nytkin Slowdiven rakentamat sointimassat muistuttavat harsoisessa kaikuisuudessaan enemmän upottavia pilvilinnoja ja tähtisateen värjäämää yötaivasta. Laulu pysäyttää samoihin maisemiin kuin debyyttilevyn Ei pahalla, mutta laajentaa kontekstia. Toiveikkaan melankolian virta on musiikillista sielunhoitoa parhaimmillaan. Niin henkilökohtaista kuin musiikki onkin, kuuluu nyansseissa koko yhtyeen panos. Yleisö otti laulut vastaan sukupolvikokemukseksi kasvavana vertaistukena ja yhtyeeltä tuntui onnistuvan kaikki. Kertoja on vanhempi, etäämmällä, vaikka edelleen vanhojen haavojen merkitsemä. Shoegaze-tyylin perusmetodi on musiikin kerroksellisuudella pelaaminen. Levyhyllyyn ?. Slowdiven viidettä albumia voi kuunnella eräänlaisena oppituntina siitä, miten tätä ajatusta toteutetaan kiinnostavasti ja hyviä popkappaleita raaka-aineena käyttäen. Samalla ne ovat jälkiä, joita seuraamalla artisti syntyy joka hetki uudelleen, aina vahvempana. HANNU LINKOLA HHHH Slowdive Everything Is Alive Dead Oceans On suuri ilo ja nautinto kuunnella oman lajinsa puhdasveristä klassikkoa, jonka uusi musiikki kykenee seisomaan pystyssä päin menneiden sankaritekojen rinnalla. Kokonaisvaikutelma on aikaisempaa siistimpi ja modernimpi, kenties kevyempikin, mutta kappaleet ovat myös täynnä tunnevirtoja ohjaavia aksentteja. Sen kitaravallit eivät ole rajuimmin kirskuvia tai kaiken altaan pois lanaavia. Roskiin Lyyti Nousussa taas Johanna Lyytin edellisen levyn (Toiveet ja helyt, 2021) julkaisukonsertti Helsingin Korjaamolla oli täynnä taikaa. Kaikesta soivasta rakennetaan paikka, jonne kuulija voi kadota. Niinpä Lyyti uskalsi kaivaa encoreissa esille muistikirjansa ja esitellä samalla viikolla aloittamansa kappaleen. PEKKA LAINE HHHHH K u v a: V ei k ko K äh kö n en K u v a: In gr id P o p. Teoksen toivorikas paljaus kielii Lyytin kulkeneen eteenpäin niin elämässään kuin taiteilijanakin
Originaalin yhtyeen ounastellun paluualbumin sijaan Ezrin ja Cooper ovat taltioineet kiertueaiheisen teemalevyn Cooperin pitkäaikaisen keikkakokoonpanon kanssa. Moderneilla popsävyillä varustettu klassikkolevyn jatko-osa Welcome 2 My Nightmare (2011) oli menestyksekkäin Cooper-levy sitten Trash-albumin (1989). Samat teemat leimaavat The Ballad Of Darrenia kokonaisuudessaan, mutta saavat monenkirjavampaa musiikillista väritystä kuin ensi kuulemalla tuntuu. Ei välttämättä, muttei tämän tarvitse olla moitekaan. Welcome To The Show, Turbonegrosta muistuttava All Over The World sekä Kane Robertsin tiluttelulla kuorrutettu Dead Don’t Dance ovat kelpo ralleja. Teema-albumin päätökseksi sovelias 100 More Miles on pieteetillä sovitettu, parhaista Cooper-perinteistä ammentava mahtipontinen sävelmä. Vuodesta 1996 lähtien yhtyeessä kitaroinut Ryan Roxie, Welcome 2 My Nightmaren nauhoituksista asti mukana ollut Tommy Henriksen sekä vuosikymmenen bändissä soittanut Nita Strauss louhivat 80-lukulaisia hard rockja blues-riffejä ammattitaidolla. Inspiraatiota voisi olla enemmänkin. Ja sitä ominaissoundia määrittävät tietysti Albarnin haikeat vokaalit ja rauhallinen setäindie, joka on kiteynyt Albarnin hankkeissa The Good, The Bad & The Queen -projektista Everyday Robots -sooloon (2014). Blur The Ballad Of Darren Parlophone The Ballad Of Darren on Blurin toinen albumi 20 vuoden ajanjaksolla, ja tällä tahdilla maailmankausi ehtii muuttua aina levyjen välissä. NIKO PELTONEN HHHH Alice Cooper Road Ear Alice Cooperin ja tuottaja Bob Ezrinin yhteistyön renessanssi on kestänyt nyt yli vuosikymmenen. Ajoittain, kuten St. Albumi ei paikannu sisäavaruuden ohella minnekään muualle kuin ehkä eräänlaiseen globaaliin välitilaan, jossa kaupunkien, luontomaisemien ja tien päällä olemisen tunnelmat sekoittuvat toisiinsa ja edustavat sitä kaikkein 2000-lukulaisinta yhtyeen nykyisessä musiikissa. Vierailijakaartissa edustivat vuonna 1974 hajonneen alkuperäisen Alice Cooper -bändin jäsenet Michael Bruce, Neal Smith ja Dennis Dunaway, jotka sulostuttivat läsnäolollaan myös seuraavia albumeita Paranormal (2017) ja Detroit Stories (2021). Big Boots -hupailu sopisi Steel Pantherin ohjelmistoon. Levy on nimittäin hitaammin avautuvaa sorttia, se ei pröystäile kokeiluilla, vaan kätkee ne ominaissoundinsa sisään. Melodinen I’m Alice hyödyntää Billion Dollar Babies -aikakauden soundeja tekijäkaartissaan muun muassa ruotsalainen glam metal -veteraani Kee Marcello. Ja kyllähän The Narcissist -sinkkubiisi taitaa nousta melodisuudessaan ihan aidoksi klassikoksi. JARI MÄKELÄ HHH K u v a: Je n n y R is h er K u v a: R eu b en B as ti en n eLe w is. Mutta huomaako sitä musiikista. Turha The Who -versiointi Magic Bus haiskahtaa Detroit Storiesin ylijäämäraidalta, jota kenties jo Cooperin originaali kokoonpano on tykännyt soittaa livenä. Nämä laatubiisit jäänevät fanien omaisuudeksi, mutta The Ballad Of Darren varmistaa Blurin aseman relevanttina levybändinä, mikä on tämänikäiselle ryhmälle erittäin arvokasta. On mielenkiintoista, että The Ballad Of Darrenin tekstit käsittelevät parisuhteen päättymisen teemaa varsin johdonmukaisesti, mutta synkistely ei heijastu musiikkiin ilmeisellä tavalla. Bändin yhdeksäs albumi on silti erilainen kuin edeltäjänsä The Magic Whip (2015). Blurin osalta odotuksenmukainen vertailukohta on levytrilogia nimikkoalbumista (1997) Think Tankiin (2003). Kolmas tykkibiisi on originaaliversiota melko tarkasti mukaileva Lace And Whiskey -albumin (1977) Road Rats, joka on ristitty Road Rats Foreveriksi. Road sisältää myös kourallisen Cooper-klassikkotasolle kohoavia kappaleita. 52 SOUNDI Levyarviot > ...yhtä aikaa yhden ja viiden tähden musiikkia... Baby Please Don’t Go ei ole Bo Diddley -cover, vaan boogiejunttauksen seasta edukseen erottuva streitti balladi. Enemmän siinä on levollista kauneutta, esimerkiksi levyn vaivihkaisiin helmiin nousevalla The Everglades (For Leonardilla). Hong Kong -improvisaatioihin pohjautunut teos kuulosti suorastaan leikkisältä, nyt Blur uppoutuu melankoliaan. Charles Squaren tutun koikkelehtivassa vaihtoehtorockissa, bändi kuulostaa ihan energiseltä, mutta eroa ja jopa depressiota tämänkin biisin teksti kuvastelee. Rumpali Glen Sobelin taidonnäytteen jälkeen albumi päättyy yleisön suosionosoituksiin
Ja tuota valkohehkuista kiukkua selkeine Bodomja Slayer-tribuutteineen tukevat komeasti yhtyeen tuoreiden jäsenten, myös kakkoskitaraa pelaavan Petri Lindroosin (Ensiferum, ex-Norther) korkeahkot fry screamit ja säälittä pannujaan ruoskivan rumpali Seppo Tarvaisen (The Scourger, Church Of The Dead) Lombardo-fillit. Herra Ylppö esiintyi yhtyeen keulilla ja on yhä paras vaihtoehto tehtävään, vaikka bändi kokeili levyttämistä hyvin tuloksin englanniksi Jyrki 69:n kanssa. Kuten jo parilla ensisinglellään, Loiriplukari on yhä hämmästyttävästi yhtä aikaa yhden tähden ja viiden tähden musiikkia. Loiriplukaria pidettiin hetken vitsinä. Deeds And Talks Live And More on bändin Helsingin Tavastialla tammikuussa 2012 esitetyn Deeds And Talks -teemaisen keikan livetaltiointi. Monipuolinen ja lahjakas muusikkokatras hankki kannuksensa eturivin suomalaisten muusikoiden kokoonpanoissa. Kaamos lopetti toimintansa jo vuonna 1980 tehden myöhemmin vain satunnaisia keikkoja. Sävelkaarissa ja Conor Masonin lauluakrobatiassa on tuttua intensiivisyyttä, mutta varhaisten levyjen riffittely on silennyt taustaväreilyksi. Konseptista välittyy määrätietoisuus. Nauhoituksella kuuluu yhtyeen mainio soitanta sekä funkki meininki sekä tietysti myös yleisön reaktiot niin kuin livelevytyksellä kuuluukin. Musta Paraati tekee tänä vuonna lisää keikkoja, ja rutinaa on kuulunut siitä, että bändissä on liikaa tuoretta verta mukana. Lopputulema on nimittäin sekä Rytmihäiriön että Gambinan maistelemisen kohdalla aina ilahduttavan samanlainen. Mustan Paraati tekee pikemminkin kulttuuriteon itselleen lähtemällä nauttimaan historiasta niin autenttisena kuin se tässä ajassa on mahdollista. Vaikka yhtye ei luonnollisestikaan esiinny täysin alkuperäisessä kokoonpanossaan, se kykenee loihtimaan autenttisen tunnelman, joka tuntuu myös kotioloissa. aina tasan ja järkähtämättömän luotettavalla tavalla samanlainen. Yhtye on puleerannut sointiaan niin huolellisesti, että laulujen pintaa voisi käyttää rappion heijastavana peilinä. Heti kun Surmacorella kuultava meuhkaaminen alkaa, on luvassa perkeleellisen rytmihäiriön katkuista punkin ja metallin liittoa kauniiden lahtaamistarinoiden ja tarttuvien kuorohuudatusten kera, ihan kuten aina ennenkin. Mustan Paraatin kappalemateriaali on poikkeuksellisen vahvaa, eikä koko tuotannosta löydy varsinaisesti heikkoa kohtaa. Esimerkiksi Live A Littlen syntikat tuovat vahvasti mieleen t.A.T.u.:n vuoden 2001 debyytin 200 ?. Järin syvälle maailmaansa levy ei kuitenkaan saattele. Bändin musassa on rutosti makeita detaljeja, mutta vain hetkittäin riittävästi tarttumapintaa. Kunnes tuli keikkoja. Kun parhaat laulumelodiatkin ollaan taidettu jättää Amaranthen käyttöön, on The Vertigo Trigger lopulta aika turhauttava kuuntelukokemus. Ja nyt peräti neljäs. Voiko tällainen konsepti toimia, kun kappaleita on parin sijaan kasassa jo viisikymmentä. Mustan Paraatin live niputtaa kattavasti bändin suomenkielisen tuotannon. SOUNDI 53 Kaamos Deeds And Talks – Live And More Ainoa Alun perin vuonna 1977 julkaistu Kaamos-yhtyeen ainokaiseksi jäänyt Deeds And Talks -albumi on eräs suomiprogen klassikoita ja ajaton modernin poprockin helmi, joka kuulostaa tuoreelta vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Onkin täysin Surmacoren nautiskelijasta kiinni, onko tämä taattu Rytmihäiriö sitä kaivattua vai kyllästyttävää itseään. Turhaa narinaa. AKI NUOPPONEN HHH Nothing But Thieves Dead Club City Sony Nothing But Thievesin neloslevyn teema tuo mieleen 1980-lukulaisen tieteissarjan. Ja kolmas. NUUTTI HEISKALA HH Warmen Here For None Reaper Rässinkäryistä Children Of Bodom -taitoheviä ja kiipparitilua, kuivaa raakuntaa, nopeaa soittoa ja rässirumpali; niistä koostuu instruheviprojektista rapsakaksi rähinäryhmäksi nahkansa luoneen ja miehistöään uusineen Warmenin paluulevy Here For None. Ollakseen nimetty Loirin mukaan, tässä kaikessa on paljon Spedeä. Kaamos teki omia kappaleita, lähinnä Ilpo Murtojärven säveltämää musiikkia, jotka sanoitti Göran ”Jocke” Sumelius, mutta keikoilla yhtye soitti myös covereita, kuten Frank Zappaa, Yesiä, The Beatlesia ja Todd Rundgrenia. Bodomien tarinan päätyttyä kuten päättyi on ymmärrettävää, että musatouhut jo lähes jättäneen synisti Janne Wirmanin ja Murhajärven kakaroissa kesähessuna kitaraa soittaneen velipoika Antin sekä bassoheeros Jyri Helkon kokeneista käsistä syntyisi Jannen paitsi vahvasti entisen bändin kuuloista myös pirun äkäistä heviä. Tässä ei silti olla mitenkään popin aallonharjalla, vaan bändi ottaa inspiraationsa vähemmän ajankohtaisista lähteistä. Cyhra kuitenkin käyttää Amaranthea enemmän elektronisia elementtejä ja pop-musiikille tyypillisiä melodioita ja koukkuja. Albumi onkin nostalginen aikamatka menneeseen aikaan, joka ei enää koskaan palaa. Yhdessä johdonmukaisen estetiikan kanssa se kantaa silloinkin kun dramatiikka lyö yli. Bändi kuulostaa yhtä aidolta kuin 40 vuotta sitten. Lopulta jäljellä ovat vain hotellihuone, epätoivoinen intohimo ja televisioruutu: kupla jonka puhkaisemalla voisi tuhota koko Dead Club Cityn. Ja toinen levy. Mainituista bändeistä eniten Cyhran yleisilme muistuttaa Amaranthen euroviisumetallia. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Cyhra The Vertigo Trigger Nuclear Blast Ruotsalainen pop metal -supergroup Cyhra muodostuu muun muassa In Flamesin ja Amaranthen jäsenistä. HANNU LINKOLA HHH Musta Paraati Tavastia 2015 Deggael Merkittäviä livelevyjä ilmestyy harvoin. Sitten alkaa virnuilla kaikille flirteille soundeissa, sovituksissa ja biiseissä. Albumi on lopulta todellinen viitteiden ja yksityiskohtien runsaudensarvi, joka saa hymyilemään kuin olisi todella onnellinen.. Etenkin loitompaa – mutta liian usein myös tarinan sisältä – tarkasteltuna Dead Club City pelkistyy kokoelmaksi vaihtelevanlaatuista retrofuturismia, jota muutama autuas pop-sävellys pitää pinnalla. Dead Club City huipentaakin kehityskulun, jonka myötä Nothing But Thieves on yhtä paljon velkaa The Weekndille kuin Muselle. Suomalaista väriä yhtyeeseen tuo Shiningistakin tuttu kitaristi Euge Valovirta. MAPE OLLILA HHH Loiriplukari Make rakastaa, ei sodi Svart Kun Loiriplukari ilmaantui viihdemaailmaan kuusi vuotta sitten kappaleilla Ei voi laittaa verotukseen ja Tää kesä meni Airistolla, kaikki varmasti suhtautuivat Vesa-Matti Loiria imitoiden laulettuihin elektrokappaleisiin hymähdellen. Gambinasta lähestulkoon bändin fanituotteen tehneen Rytmihäiriön kohdalla tilanne on täsmälleen sama. Kertosäkeet kohoavat kohtalonomaisina kuin öiset pilvenpiirtäjät, ja jokaista ääntä verhoaa neonkiiltoinen synteettisyys. Allekirjoittaneelle on maistunut jo vuosia Rytmihäiriön uudempi ja häikäilemättömämmin tarttuva materiaali vielä parempi kuin vanha, ihan kuten olen tottunut Gambinaa tilatessani nauttimaan sen oudosti tuplana, ja jäillä. Mustan Paraatin studiotallenteiden tuotanto oli aikoinaan erityisen onnistunutta omassa genressään. Ensimmäisillä kuunteluilla keskittyy loirimaisuuksiin lauluissa ja hulvattomuuksiin sanoituksissa. Tilun ja Bodomin faneille Warmenin rähjäys lienee yhtä juhlaa, mutta enimmäkseen Here For Nonea vaivaa sama riesa kuin Bodomiakin kolmen ensimmäisen albumin jälkeen: meikäläinen kun ei muista riffejä, vaan kantavia melodioita. Pop-elementtejä ei olla saatu toimimaan kokonaisuudessa, vaan syntikat ja huudatukset lähinnä vain rokottavat muuten varsin hyvin soitetun metallin toimivuutta. Vaikka soitto ja laulu kuulostavat erittäin hyvältä, muodostuu bändin konsepti kuitenkin ongelmalliseksi. ????????. Tavastian-keikasta on aikaa jo kahdeksan vuotta. . Konsertit kuitenkin soitettiin usein alkuperäisellä kokoonpanolla tai muutamilla pienillä muutoksilla. Tämän vuosituhannen puolella sellaisia on tullut vastaan vain kourallinen ja siinä porukassa Musta Paraati pesee melkein koko sakin mennen tullen. Pää täyttyy toivotunlaisilla tuntemuksilla, joista valtaosa on riemukkaita ja estottoman nautinnollisia. Tuplalevynä ilmestyvä albumi on kulttuuriteko ja tärkeä kunnianosoitus hieman unhoon jääneelle erinomaiselle suomalaiselle progeyhtyeelle. Rytmihäiriössä lähes jokainen riffi koukuttaa ja viimeistään proosalliset sanoitukset hokemineen saavat jalat ja kädet vipattamaan. Näistä paras esimerkki on 1.000.000 Fahrenheitin loppupuolella. Paikoin bändi saa kunnon ryttäyksen käyntiin, mutta yleensä se on alle puolessa minuutissa kuokittu. Näistä näkymistä kumpuaa musiikkikin. Jotenkin tuntuu siltä, että yhtye eli tuolloin etsikkovaihettaan. Make rakastaa, ei sodi -albumin parissa viihtyy. Liven äänimaisema pyrkii noudattelemaan samaa linjaa, mutta luonnollisesti sitä on päivitetty ja modernisoitu, mikä toimii erinomaisesti kappaleiden eduksi. LINDA SÖDERHOLM HHHH Rytmihäiriö Surmacore Sakara Kaikki ammattilaiset tietävät varmasti sen tunteen, kun kallistat juuri korkatun Gambina-pullon suuaukon ensimmäistä kertaa huulillesi ja odotettu ensipuraisu on... Pariskunta saapuu menestyksen turvottamaan kaupunkiin, kohtaa sen synnit ja kadottaa keskinäisen yhteytensä dystopian uumeniin. Se on sekä täysi vitsi että jotain oikeasti taidokasta. Myös näitä kappaleita kuullaan tällä levyllä
Lähinnä kitaristi Tommi Laineen kirjoittamat lyriikat istuvat luontevasti siihen maailmaan, josta Credon traditionaaliset helmet Kolme ruusua ja Rakkauslaulu nousevat. Ellis-Bextorin persoonallinen ääni on upeassa iskussa ja Harcourtin haastavatkin melodiat taittuvat laulajalta vaivattomasti. Tuotannollisesti ja soitannollisesti levy on komeaa kuultavaa ja ainutlaatuinen Josh Kiszka naukuu makeasti, mutta mukaansa tempaavien biisien vähyyden vuoksi Starcatcherista nauttiminen edellyttäisi niin rennonvetelää mielentilaa, ettei moista omassa tunnekirjossani taida edes olla. Kuinka moni artisti pystyy samaan. Aamunkoilla (2021) kuultu Jussi Jaakonahon tuottama perinteisempi ja myös siloitellumpi rocksoundi on vaihtunut Juuso Nordlundin johdolla Käpille luontevampaan karheuteen. ”Japanilaisvaikutteinen” Hana on Harcourt-yhteistyön viimeinen hedelmä ja Ellis-Bextorin ensimmäinen uutta materiaalia sisältävä studioalbumi seitsemään vuoteen. LASSI LINNOLA HHH Frankosun And The Family Small Talk Big Problem Helmi Levyt Hiljattain kymppivuotisiaan viettänyt suomalainen afrobeatpumppu Frankosun And The Family tekee periksiantamatonta afrofunkia, joka hakee vertaistaan kotimaamme kamaralla. Emppu Suhonen tunnetaan ensisijaisesti kitaristina, mutta soolonimen alla mainetta rakennetaan laulunkirjoittajana, ei kepittäjänä. LINDA SÖDERHOLM HHHHH Sophie Ellis-Bextor Hana Cooking Vinyl Britpop-yhtye Theaudiencen vokalistina uransa aloittaneen Sophie Ellis-Bextorin kansainvälinen noste oli korkeimmillaan vuosituhannen alussa, kun hän lauloi Spillerin Groovejetsinglellä. Näillä määreillä käynnistyy Rock Siltanen Groupin vankka ja vaivaton toinen albumi ja tismalleen näiden hengenmiesten haluamalla tavalla facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T. Yhtyeen keulahahmo on Länsi-Afrikan Beninistä kotoisin oleva Oladele Franck Koumolou, jonka vauhdikkaat live-esiintymiset yli 15-henkisen musiikkiperheensä (joista suurin osa edustaa puhallinja perkussio-osastoa) kanssa ovat ikimuistoisia. JARI MÄKELÄ HHH Greta Van Fleet Starcatcher Lava/Republic Viimeistään The Battle At Garden’s Gate -albumillaan (2021) suunnilleen Led Zeppelinin uudeksi tulemiseksi profetoitu michiganilaisyhtye Greta Van Fleet vaeltelee kolmannella pitkäsoitollaan toisenlaisille 70-luvun laituLevyarviot > 54 SOUNDI Levyarviot > ...sisäavaruuksissaan haahuilevaa matalaenergistä veivailua... Syystä tai toisesta James Bond -tunnareihin mielleyhtymiä aiheuttavan avausbiisi Fate Of The Faithfulin jälkeen Starcatcher sisältää yhtä reippaan minuutin mittaista punkrypistystä lukuun ottamatta pääasiassa 70-luvun folkin ja progen innoittamaa bluesjumitusta, eikä sellaisenakaan mitään kunnon juurevan rouheaa skääbädääbää, vaan hippeilevän hapokasta, paikoin akustisvetoista ja omissa puolipsykedeelisissä sisäavaruuksissaan haahuilevaa matalaenergistä veivailua, jossa kertsit erottuvat säkeistöistä lähinnä solistin äänenkäytön voimakkuudella. Vaikka yhdentoista kappaleen sekaan mahtuu pari hutia ja miksausjälki jättää ajoittain toivomisen varaa, Herätä Helsingin yö lopulta voittaa puolelleen vahvoilla melodioillaan. Tanssimaan kutsuva bändi ja sen taidokas tuotanto on merkittävä piristysruiske Suomen musiikkiskenessä. Moitteen sijaa löytyy levyn tuotannosta, joka saa kappaleet kuulostamaan ylituotetulta ja lattealta mössöltä. Frankosun perheineen tekee todella tiukkaa 70-80-lukujen beniniläistä ja nigerialaista afrobeatia, -funkia ja -rockia yhdistelevää rytmimusiikkia. Sen sijaan viileä Alppila saa voimansa juuri kertosäkeen konerummuista. Loirismit alkavat tarttua. Levy onkin yhtä aikaa maailman parasta ja maailman hirveintä musiikkia. Aina elementit eivät kohtaa sovussa: Uusia tatuointeja -vedossa mainio akustinen pop törmää moderneihin mausteisiin keula edellä kirskuen. Suomessakin noteerattu debyyttialbumi Read My Lips (2001) sisälsi muun muassa ikivihreän Murder On The Dancefloor -hitin. MAPE OLLILA HH Rock Siltanen Group Rokkimunkki Rockia & Sportia/Joteskii Groteskii ”Olen älyvapaa jätkä, oman elämäni Ippe Kätkä, hapsutakki ja prätkä...”. Ziljoonalle päällekkäiselle raidalle tallennetut koskettimet eivät muodosta ennakkoon mainostettua rikasta äänimaisemaa ainakaan näille korville. AKI NUOPPONEN HHH Pekko Käppi & K:H:H:L Credo Rockadillo Tamperelaisen Pekko Käpin ja K:H:H:L-yhtyeensä Credo-albumi ottaa harkittuja peruutusaskelia edeltäjästään. Levyarviot > 54 SOUNDI Emppu Herätä Helsingin yö Vallila Music House Kun Tiktakista ja The Rasmuksesta tutun Empun soolodebyytin avausraita Melissa soi, on vaikea olla miettimättä, että tuleekohan tästä yhtään mitään. Biitit alkavat tanssittaa. Ryhmä onnistuu toistamaan saman ainutlaatuisen energiansa myös tällä levytyksellä ja monitasoisilla kappaleillaan naisen voimasta, niin henkisistä kuin fyysisistäkin emulsioista, small talkista sekä feikkiveljistä. Barokkipop-trilogian kaksi ensimmäistä osaa Wanderlust (2014) ja Familia (2016) menestyivät erinomaisesti. Ilokseni voin kertoa, että kyllä tulee. 54 SOUNDI 54 SOUNDI Lopulta käy juuri kuten Loiriplukarin keikoillakin. Kokoonpanon toinen albumi on jatkoa debyytille vuodelta 2020 ja se jatkaa bändin erittäin vahvoja otteita afrobeatin saralla. Käpin, Kärkkäisen ja Moision koruttomasti ja samalla häikäisevän kauniisti säestyksettä laulama Rakkauslaulu osoittautuukin Credon erinomaisuuden lopulliseksi sinetiksi. En osaa viheltää, Pidän sulle seuraa, Muutaman dollarin jumala ja tyylikkäästi 2000-luvun alkupään suuntaan nyökkäävä Ääretön kaivautuvat ihon alle ja saavat palaamaan levyn pariin. Kunnianhimoisimman dance-albuminsa Make A Scene (2011) jälkeen Ellis-Bextor aloitti yhteistyön säveltäjätuottaja Ed Harcourtin kanssa ja vaihtoi genreä. Genren konventioihin tyypillisesti albumilla on vain neljä kappaletta, joista jokainen on toki yli yhdeksänminuuttinen ja rullaa hurjalla tempolla koko kestonsa verran. Lähes The Rolling Stonesin sukuisella riffillä starttaava ja Käpin säröisenä raastavaa jouhikkoa tarjoava Sinä päivänä ja Laura Moision ja Kielo Kärkkäisen revittelevään taustalaulantaan äityvä Viimeinen laulu ovat ne kannet, joiden välissä tapahtuu albumin suurin taika aina hienovaraisia afrosävyjä myöten. Valtaosa biiseistä rakentuukin akustisen kitaran ja elektronisten vivahteiden varaan. Kömpelön Anssi Kela -pastissin jälkeen alkaa albumi, joka kasvaa kuuntelukertojen myötä ja viljelee vaivihkaisia korvamatoja kertosäe kerrallaan. Tuotanto ammentaa selkeästi Fela Kutin perinteestä. Kansanlauluun ja -musiikkiin syvällisesti perehtyneenä etnomusikologina Pekko Käppi on niin laulajana ja lauluntekijänä kuin jouhikonsoittajana ja viulistinakin vakuuttavimmillaan, kun yhtyeensä sointi ja kappaleiden alkukantaisuus ovat sopusoinnussa keskenään. PERTTI OJALA HHHH K u v a: V es a H o lm al a mille ja samalla vaipuu takaisin tavallisten kuolevaisten joukkoon. Levyn flow vie mukanaan. Breaking The Circle ja Everything Is Sweet ovat potentiaalisimpia korvamatoja
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
Silli Siltanen herkisteli Talmud Beachissa ja Amurissa, mutta ei vastustanut ronskin rockin kutsua, vaan muodosti oman vastineensa Jukalle ja Jytämimmeille. Cole on 80-luvulla toimineen uusi aalto/indie rock -henkisen Commotions-yhtyeensä jälkeen pelottomasti tutkinut soololevyillään eri mahdollisuuksia folkista ambientiin. Ihan kuin tietokoneella korjailu olisi mennyt liiallisuuksiin. Miinuksena ei voi välttää eräänlaista onttouden tunnetta. Edellisalbumi sai koherentin ilmeen New Orleansissa sijainneesta talosta, jossa levy taltioitiin. Buck Meek on parhaimmillaan traditionalisti, joka osaa harhauttaa kuulijaa. Mukavaa yhteisön tunnetta tulee Commotionsin Blair Cowanin ja Neil Clarkin läsnäolosta. Myös rummut ja basso vaikuttavat jokseenkin elottomilta ja turhan tarkoilta. Mielestäni tyynen rauhallinen yleisilme välittää enemmän jälkimmäistä. Kappa...pubrockin turskein studiolive-henki... Conan Barbaarissa oli enemmän tappokonetta ja karvashortsien kannatinta kuin koko Manowarissa, vaikka cembalolla säestettynä. Kappaleen tekstirungosta vastaa vuonna 1979 kuollut folk-legenda Judee Sill. This Can’t Be Happening luo hiuksia nostattavan jännitteen toistelemalla verkkaan vain rivejä ”you can’t believe it / it can’t be possible / but it’s happening now”. Yksitotinen ja kevyesti puberteettisen oloinen narina päinvastoin latistaa kuuntelukokemusta. PEKKA LAINE HHH Virgin Steele The Passion Of Dionysus Steamhammer Virgin Steelen pitkä taival on tehnyt polveilevaa liikettä ääripäästä toiseen. Jotain hyvin dramaattista on myös I Can Hear Everythingissa eikä siitä oikein tiedä, onko se myönteistä vai kielteistä. Kaikessa irvistelee Mikko Siltasen ja Jukka Nousiaisen janus-kasvojen alkukantaisin ensi-ilme, joka Räjäyttäjien rujon ja ihanan resuamisen vastapainoksi kanavoi kummankin hemulin herkemmän puolen soololevyihin ja muihin bändeihin. Sitoo, jos niin haluaa asian kuulla. Plussaa on se, että instrumentit on helppo erotella toisistaan ja David DeFeisin laulu kuuluu takuuvarmasti. The Passion Of Dionysus voisi olla hieno levy. Kuulija voi lukea siihen häkellyttävän monia eri skenaarioita. Vierailevat tähdet pistävät myös parastaan ja istuvat biiseihinsä saumattomasti – Draimanin laulama Dead Inside kuulostaa pirteämmältä kuin mikään, mitä Disturbed on aikoihin tehnyt. Soundit ja sävyt on tuotettu debyyttiäkin tujakampaan kuosiin, ja Joni Ekmanin kitara roihuaa joka kuvaelmassa kuin Rovaniemi suursodan päätteeksi. Vahva suositus modernin melodisen metallin ystäville. Haikea päätösraita Rainbow saa jo syntytarinallaan kuolan valumaan. Nämä biisit olisivat aivan kotonaan vaikkapa juuri Arch Enemyn tai In Flamesin levyillä. Smoothista ilmiasusta huolimatta särmä ei suinkaan ole hukassa. Nyt laulut sitoo yhteen tieto, että ne on kirjoitettu vuoristomiljöössä. Strauss jyrää eteenpäin melodia, tarttuvuus ja menevyys edellä osoittaen olevansa säveltäjänä varsin pätevä. Seitskytluvun hevijytä, raskaampi psykerokki ja pubrockin turskein studiolive-henki täyttävät nyt trion toisenkin oikeamielisen kiekon. MARKO SÄYNEKOSKI HH K u v a: A n a M as sa rd Kaikki diginumerot saatavilla issuu.com/pelaaja Kesän diginumero on ilmestynyt! twitter.com/pelaaja instagram.com/pelaajalehti facebook.com/pelaaja to the Future Season: A Letter haastattelussa maailma Suomidevaajat Fanipelien. Albumi on kiitettävän yhtenäinen ja sulavalinjainen paketti melodista metallia. JUSSI NIEMI HHHH Buck Meek Haunted Mountain 4AD Parhaiten Big Thief -yhtyeen kitaristina tunnettu Buck Meek mitä ilmeisimmin haluaa, että hänen musiikkinsa ankkuroituu paikkaan. VESA SILTANEN HHHH henkistynyt nimikkokappale. Kyse lienee yhtä kappaletta lainaten ”olla enemmän sitä mitä olet”. The Idiot kuvailee Iggyn ja Bowien yhteistä Berliinin aikaa: ”We’ll move to Berlin / Stop being drug addicts / We’ll cycle and swim”. The Passion Of Dionysus operoi kepeällä poljennolla. Menninkäiset tulevat on murean muhkea Sabbathpastissi. Malttamattomina nämä aikamatkailevat rokkimunkit ovat ehtineet esitellä keikoilla ja nettijulkaisuina albumin matskua ja ilkikurisen nostalgisia teemojaan. Levyn eleettömän melodinen karisma kiehtoo kummasti. Levyarviot > 56 SOUNDI Nita Strauss The Call Of The Void Sumerian The Call Of The Void on pian 10 vuotta Alice Cooperin keikkakitaristina toimineen ja viime vuonna popista rockiin loikanneen Demi Lovaton matkassa kiertäneen kitaravelho Nita Straussin toinen sooloalbumi. Piano hallitsee vahvasti äänimaisemaa, ja vaikka kitarariffeistä löytyy purevuutta, kuusikielisen rooli on pääasiassa pysytellä takaalalla. Usvaisesta tunnemaalailusta avoimeen surumieleen kurkottavia rakkauslauluja on arvioitava terävimpien osumien kautta. Kappaleiden puolesta siihen olisi täydet edellytykset, mutta bändi tarvitsisi tuottajan, joka puuttuisi sovituksiin sekä tekisi yhtyeen soundista nykymaailman vaatimusten mukaisesti suuren ja mahtavan. Joan ”As Police Woman” Wasser osallistuu taustavokaaleihin. Cycladesin robusti sähköfolkbeat-puksutus alkaa tuttuakin tutummilla säädöillä, mutta maestro rikkoo yllätyssoinnuilla ilmeisen kulun ja potilas on herätetty unestaan. Buck Meek ei laulajana yllä suvantojen yli kannattelevaksi voimaksi. Niin ikään Crazy Horse -henkisessä sisarkappaleessa Undae Dunes tarina alkaa uhmakkaalla kitaran vongutuksella, josta leirinuotiot on kaukana. Taustalla käytetyt synakuorot kuulostavat kovin amatöörimaisilta. Sen ei luulisi olevan liikaa pyydetty. Vaikka kitara-akrobatiaakin toki löytyy (kuten Consume The Firen tulinen tilusoolo), Strauss onnistuu välttämään monen kitaravirtuoosin pahimman kompastuskiven eli pelkän kikkailun ilosta kikkailemisen ja useiden tyylien sillisalaattimaisuuden. Siinä missä Controlled Chaos (2018) oli puhdas instrumentaalilevy, nyt mukana on myös vierailevia laulajia, kuten Arch Enemyn Alissa White-Gluz, Disturbedin David Draiman, In Flamesin Anders Fridén sekä itse Alice Cooper. Manowarin kilpaveljiksikin aikoinaan rankattu yhtye on viime vuosina tarponut niin jonkinasteisen rockoopperan kuin power metalin parissa, ja tällä linjalla yhtye jatkaa edelleen. Draculapillerit löytyivät Annikin korttelin vierestä. Itse sävellykset ovat vakuuttavia heviraitoja. Pari vuotta vanhaan Two Saviours -levyyn verrattuna Haunted Mountain on kokoelma lauluja, joista ei synny lataukseltaan yhtenäistä hypnotisoivaa elämysmatkaa. ASKO ALANEN HHHH Lloyd Cole On Pain Ear On Pain jatkaa Lloyd Colen niin ikään elektroniikkapainotteisen Guessworkin tapaan (2019) tekijän mukaan ”ääripäitä eli monikerroksisuutta ja minimaalisuutta painottaen”. Yli kuusikymppisenä mies on alkanut jopa manipuloida lauluääntään entistäkin pehmeämmäksi, jos kohta niin hienovaraisesti, ettei sitä oikeastaan tiedosta. muuntajakopperossa olleesta kioskista, Nekalan Mokkoon mentiin nauttimaan reiluja annoksia rahvaan perusruokia. Tuotanto vaikuttaa perin ohuelta. leissa on paljon kasarivivahteita ja yhtye poimii rusinoita myös 70-luvun rockin sekä vähän progenkin pullista, ja melodisuus näyttelee keskeistä roolia kappaleissa. Anteeksi Buck Meek, mutta tämä taitaa sittenkin olla sykähdyttävin yksityiskohta ihan mukavalla levylläsi
...pubrockin turskein studiolive-henki... Kaikki diginumerot saatavilla issuu.com/pelaaja Kesän diginumero on ilmestynyt! twitter.com/pelaaja instagram.com/pelaajalehti facebook.com/pelaaja to the Future Season: A Letter haastattelussa maailma Suomidevaajat Fanipelien
Usein yhtye on silti edelleen todella hyvä. Warner Huh! Ihan ok -tason metallibändinä pitämästäni Avenged Sevenfoldista onkin näemmä kuoriutunut taiteellisesti hyvin kunnianhimoinen ilmiö. Ehkä bändistä tulee ennen pitkää instituutio, jota arvostetaan nimenomaan muuttumattomuutensa ja tasavahvan laulumateriaalinsa takia. Hitikkäämmät kappaleet, kuten Jerusalems förstörelse tai Misty kiinnittävät ensimmäisinä huomion, mutta niiden välimaastosta voi bongata myös Björkaksen ja päälaulaja Tina Kärkisen herkän Verksamheten upphör -dueton kaltaisia helmiä. Olen kuitenkin jotenkin onnistunut missaamaan nelikon omat levyt, joista debyytti Little Dragon on julkaistu jo vuonna 2007. Vihdoin Damon Albarn tekee vastavierailun kappaleella Glow. JARI MÄKELÄ HHHH Bonnie ”Prince” Billy Keeping Secrets Will Destroy You Drag City Will Oldhamin huiman laajaa ja laadukasta tuotantoa ajatellen sykähdyttää aina, kun keskeisin soolohahmo Bonnie ”Prince” Billy julkaisee uuden albumin omia uusia sävelmiään. Jos Prince And The Revolution ei olisi hajonnut, se olisi voinut valloittaa Billboardin dancelistan ykköspaikan Disco Dangerousin kaltaisella biisillä. KOSKINEN HHHHH K u v a: B ri an C at el le Vasas Flora och Fauna Man blåser bort Startracks Pohjanmaanruotsalaisen folkpopin esitaistelijana Vasas Flora och Fauna alkaa olla jo luottopelaaja. Laulut ovat edelleen häkellyttävän hyviä, ja niistä tunnistaa välittömästi sen crocseissa Tampereen Klubin lavalla esiintyneen eksentrikon, joka säväytti ikimuistoisesti sellaisilla mestariteoksilla kuin I See A Darkness, Master And Everyone sekä The Seedling. Konseptin muuttumattomuus merkitsee palvelulupausta, mutta myös mielenkiinnon lievää laimenemista. Nimikappale on valloittava DeeeLiten ja The B-52’sin hybridi. Levyarviot > ...sama tuuli meitä kaikkia pohjoismaalaisia riepottelee... Life Is But A Dream... Se voi toki olla osittainen kuuloharhakin, mutta Slugs Of Loven monipuolinen kokonaisuus viehättää yhteen genreen rajoittuvaan musisointiin helposti kyllästyvää kuulijaa. Avenged Sevenfold Life Is But A Dream... Little Dragonin jazzahtava, triphopahtava ja popahtava r&b on valoisaa, pirteää, sekä elektronista että orgaanista ja rytmisesti stimuloivaa. Villisti rönsyilevällä ideaja toteutustasolla se vertautuu laajennettuun moderniin metalliversioon Queenin Bohemian Rhapsodysta tai kevennettyyn muotoon Between The Buried And Men korkealentoisen eeppisistä proge metal -teoksista. Oikeastaan tuntuu kohtuuttomalta kritisoida Vasas Flora och Faunaa siitä, että se osaa asiansa ja on hionut konseptinsa tappiin. Samat värinät kanavoituvat edelleen,. Jämäkkä rock-asenne ja erinomaiset melodiat pitävät näpeissään niin vahvasti, että hämmennys muuntuu kuuntelujen myötä riemusaatoksi. Mutta sama tuuli meitä kaikkia pohjoismaalaisia riepottelee, kuten levynkannen karttakin vihjaa. Slugs Of Love on Little Dragonin seitsemäs pitkäsoitto. Yllättävyys, kunnianhimo ja totaalinen piittaamattomuus genrerajoista osoittavat selkeästi loistavan albumin merkkejä, semminkin kun sävelissä on kosolti itua. NIKO PELTONEN HHH Little Dragon Slugs Of Love Ninja Tune Göteborgista ponnistava Little Dragon (ainakin bändin sielukas laulusolisti Yukimi Nagano) on tähän mennessä tullut tutuksi lukuisista fiittauksistaan suosikkiartistien (Gorillaz, Big Boi, De La Soul, Flying Lotus) levyillä. Life Is But A Dream... KIMMO K. vaatii toki kuulijalta henkisesti valmiutta ottaa vastaan mitä eteen tulee, ja myös sietää selkeästi runsasta ei-metallista ilmaisua ja vuoristoratamaista muotokieltä. Suuri osa Man blåser bortin viehätyksestä perustuu jälleen laulujen paikantumiseen maastoon, joka on suomensuomalaiselle samaan aikaan tuttua että eksoottista. Kuulin Little Dragonia ensimmäistä kertaa Gorillazin Plastic Beach -albumilla. on älllistyttävä spektaakkeli, joka kallistaa runsaudensarvimaisella olemuksellaan kuulijat takuuvarmasti joko kiivaasti puolesta tai vastaan. Kuunneltuani putkeen aiemmat äänitteet uutuus vaikuttaa tähän mennessä yhtyeen oman tuotannon helpoiten lähestyttävältä albumilta. Avenged Sevenfold onkin onnistunut kyhäämään erinomaisen sillisalaatin. Hyvin vetoavan laulutavan taustasävytykset ovat keskittyneet parhaaseen toiminnalliseen minimiin, jossa mikään ei häiritse intiimiä keskittymistä, mutta kaikki elävöittää hienoja folkmelodioita ja Oldhamin hallittua kerrontaa. Neljännellä albumillaan Mattias Björkaksen jengi panostaa suloisenkitkeriin melodioihin, hellitteleviin sovituksiin ja monimielisyydessäänkin tunnekylläisiin teksteihin siinä missä edeltäjilläkin. Vaihtelevia duokavereita ja taustabändejä väheksymättä Bonnie Prince on omillaan kaikkein latautuneimmillaan, olivatpa levytykset varhaisempaa doom-kantripitoista synkkäfilosofiaa tai niin kuin juuri nyt valoisampia ja arkirealistisempia filosofioita. Tunnelmat, tempot, instrumentaatio ja tyylit vaihtelevat tämän tästä erittäinkin radikaalisti, mutta yhtye saa tyylistä, tunnelmasta ja ilmaisutavasta toiseen poukkoilevan kokonaisuuden toimimaan hämmentävän hyvin
II Boulder Koulukiusaaminen on jättänyt moniin syvän trauman, mutta tässä tuska käännetään voitoksi. KIMMO K. on välityömäisyydestään huolimatta virkeä albumi, vaikka pitkäaikainen fani haikaileekin sen äärellä vanhojen (huonojen) aikojen perään. Albumilla on erityinen auransa, mitä utuinen kansikin tukee. Levynä se on hyvää mutta laadukkuudessaankin tyypillistä Foo Fightersia. Where Do We Go From Herellä Asking Alexandria operoi kenties laajemmalla skaalalla kuin koskaan aiemmin. Oikean ihmisen hymy oikeassa paikassa voi riittää muuttamaan maailmaa. Näin kokonaisvaltaisesta työstä tuntuu melkein hölmöltä nostaa esiin erillisiä jaksoja, mutta Mingusista ja Oliver Nelsonista muistuttava Half Yellow päräyttää liki afrikkalaisesti bluesahtavalla kierteellään. Asking Alexandria on aina erottunut verrokeistaan keulakuva Danny Worsnopiin henkilöityvällä sielukkuudellaan, joka on edelleen läsnä. Jos lähtökohta on rankka, niin syvää kamaa on siitä syntynyt musiikkikin. Vaikka jäsenet ovat rauhoittuneet, luovuus ei ole suinkaan tyrehtynyt, vaan julkaisutahti on viime vuosina pikemminkin kiihtynyt. Albumi on sanalla sanoen täydellinen raportti Oldhamin kyvystä, tahdosta ja valmiuksista rakentaa oman tyylilajinsa rajoissa mittansa täyttäviä elämysteoksia, joissa henkilökohtaiset tuntemukset muuntuvat kaikkien nautittaviksi. Myös omassa Berghäll Trialityssään, Ismo Alangon bändissä ja Helsinki-Cotonou Ensemblessä vaikuttava puhaltaja on kaiken kukkuraksi äänittänyt, miksannut ja tuottanut koko hoidon, säveltämisestä tietysti puhumattakaan. jopa vahvistuneina, Dane Watersin hellään stemmalauluun, Dave Howardin mandoliiniin sekä pelkistettyihin viuluja saksofonivälikkeisiin. [re:] Päät jatkaa siitä mihin Lumottu planeetta (1991) jäi. Kuuteen kiusaamisen eri osa-alueeseen keskittyvään kappaleeseen jakautuva teos on hyvin yhtenäinen kokonaisuus, mutta dynamiikkaa ja erilaisia tunnelmia koetaan matkan varrella runsaasti. Väkevää kamaa! JUSSI NIEMI HHHH Asking Alexandria Where Do We Go From Here. MIRKO SIIKALUOMA HHH Foo Fighters But Here We Are Sony Foo Fightersin jatkosta on rumpali Taylor Hawkinsin viimevuotisen kuoleman jälkeen spekuloitu paljon. Lyriikoiden tyyli pysyy sopivan etäännytettynä ja tulkinnanvaraisena. Vuolaasti vyöryvä kymmenminuuttinen The Teacher, kauttaaltaan mukavan ilmavasti leijuva Show Me How ja tunteikkaasta hissuttelusta säröisäksi meteliksi äityvä Rest ovat levyn huomionarvoisimpia raitoja. Ärhäkäksi punkbändiksi vuonna 1978 syntynyt Päät koki nopeasti rajuja muutoksia. Better Noise Music Englannin metalcoresuuruus Asking Alexandria on ennättänyt pian 15 vuoden ikään, ja hurjat päihteiden värittämät nuoruusvuodet ja jäsenten välinen draama ovat takana päin. Päiden olemus on yhä tiukasti sidoksissa 80-lukuun ja enemmän tai vähemmän funkyyn tanssitukseen. KOSKINEN HHH Kypck Prestupleniya protiv chelovechestva Ranka Tähän maailman aikaan venäjäksi laulettu doom ahdistaa vielä enemmän kuin yleensä. ...sama tuuli meitä kaikkia pohjoismaalaisia riepottelee... Iso bändi nimittäin koostuu ainoastaan Joakim Berghällista, joka baritonin, alton, sopraanon ja tenorin ohella käsittelee tässä myös yli kymmentä muuta instrumenttia. Koko soittajiston vaihduttua vuonna 1980 yhtye suuntautui aluksi brittihenkisesti uusiaaltoiseen kitarapopiin ja edelleen kohti sitä syntsaista tanssirockyhtyettä, jollaisena lopetti uransa vuonna 1992. Erkki Seppäsen aiempaa dramaattisemmin ja slaavilaisemmin tulkitsema laulu on varsin pinnassa, mikä ei välttämättä ole eduksi. Levyn alkupuoli on aika yllätyksetöntä Foo Fightersia. Teoksen huipentava Dolores taas nostaa ihokarvat pystyyn viiltävän myötätuntoisella tuskallaan. Musiikillisesti albumi on komeaa tuomiopäivän möyrintää, jossa on raskassoutuisuudestaan huolimatta tarttumapintaa ja sävyjä. Lähinnä laulaja-kitaristi Juhani Kansin ja basisti-ohjelmoija Kimmo Kajaston. Nyt elementit hiukan hämmentävästi kisaavat kapteenin roolista. Kyseessä on lähes käsittämätön voimannäyttö. KIMMO K. ASKO ALANEN HHHHH Berghäll Brothers Big Band Vol. Where Do We Go From Here. 2020-luvun Päät haluaa elää sateenkaaren tällä puolella ilman rakkaudenkin rajoja tulevaisuuteen ja itseen luottaen. Tässä muodossa viimeisellä albumillaan Kypck tarjoileekin hyytävää menoa, josta ei tunnelatausta puutu. Ytimessä olevan rokkaavalla otteella tehdyn metalcoren ohella viisikko heittää keitokseen blastbeat-kertosäkeitä (Bad Blood), dancehall-vivahteita (Let The Dead Take Me) ja yllättävänkin räkäistä punkia (Kill It With Fire). Vuonna 2018 alkanut comeback-virittely on nyt johtanut viidenteen Päät-albumiin. Albumin nimi on englanniksi Crimes Against Humanity, ja vaikka lyriikoista ei mitään ymmärräkään, käännettyjen kappaleiden nimien perusteella sanomassa ei juuri aurinko pilkahda. Alkupäästä löytyy muutama keikkatilanteessa yleisöön suvereenisti solahtava ralli. Aiemmilla tuotoksilla valtaisana möyrynnyt kitaravalli on ohjannut raskasta paattia vääjäämättä satamaan suvereenin komentajan elkein. Intensiteetti ei lipsu missään vaiheessa, ja usein ilmapiiri on äärimmäisen intiimi. Vaikuttavuus ja intensiteetti eivät kuitenkaan pysy maksimissa albumin alusta loppuun, vaikka upeita hetkiä on paljon. Päättymisen filosofiaa tuumailevan Beyond Men kertosäkeen ”forever young and free” kääntää kaiken loppumisen lämpimäksi asian hyväksynnäksi. KOSKINEN HHH Päät [re:] Päät BirchHill Holding Päät-yhtyeen paluu on kotoisen rockin suuria yllätyksiä. Erityistä juhlaa Vol. II on puhallinsoitinten ystävälle niin ison ensemblesoinnin kuin toinen toistaan maukkaampien soolojenkin osalta. Vaikka albumi kummunnee vahvasti menetyksestä, se ei ole musiikillinen mausoleumi. Tanakkarytminen sointi on nyt vain entistäkin vahvemmin koneistettua ja ohjelmoitua heti tehokkaan imuisesta ja glam rock -tyylisestä Hetken hohtava valo -avauksesta lähtien. Jännittävä huomio on se, että Kypck kuulostaa monin paikoin kylmässä jähmettyneeltä hidastetulta ja henkisesti musertuneelta Gojiralta, mikä toki oli selkeästi havaittavissa jo edellisellä 3epo-levyllä (2016). Mainittuihin neljään viimeiseen kappaleeseen albumi kuitenkin päättyy jännittävästi. But Here We Are ei ole surumielinen, mutta se on tavanomaista FF-levyä pohdiskelevampi. Upealla pitkällä rumpuintrolla alkava biisi tekee kuoliaaksi kiusatun tytön kohtalon käsinkosketeltavaksi. Hetkittäin se raakuus ja rehellisyys, joka puhutteli etenkin Reckless & Relentlessilla (2011) ja Asking Alexandria -levyllä (2017), tuntuu kuitenkin olevan hukassa. Heittäytyminen onnistuu välillä paremmin, välillä huonommin. Jännittävää kyllä, juuri näiden kappaleiden kohdalla Grohl tuntuu sanoittavan tuntemuksiaan selkeimmin Hawkinsin menetyksen ympärille
Ihanan originaalissa sopassa kuuluu bändisoitinten lisäksi kanteleita, jousia, mullikuoroja, puhaltimia sekä sivurooleissa elektrosomisteita, kehärumpu ja joikua. Kun elämä kokonaisuutena muuttuu vuosi vuodelta hektisemmäksi, on hyvä tarttua johonkin aitoon ja ajattomaan – sellaiseen, joka kertoo kokonaisia tarinoita suoraan ja rehellisesti. Yli 30 vuoden takaisen itsensä Päät on joka tapauksessa päivittänyt varsin onnistuneesti. Debyytiltään (2017) hurjan tasoloikan tehnyt bändi luo rohkean sekoituksen taiten sovitettua, massiivista ja dynaamista orkesteripaisuttelua sekä raikkaita melodioita ja poikamaisesti laulettua, harmonista ja eeppisen tunnelmallista modernia popmetallia. Lukuisten vierailijoiden värittämä Supernatural Thing avautuu Lifelinen akustisilla kitaroilla kuin M. MAPE OLLILA HH biiseistä koostuvaa [re:] Päät -albumia on vaikea kuunnella ilman muistikuvia Simple Mindsista, ABC:stä tai Spandau Balletista. Laatua löytyy myös Supernatural Thingiltä, vaikka varsinaisesta täysosumasta ei voikaan puhua. Jos Look At You Now on ensimmäinen kuulemasi The Flower Kings -albumi, saatat ihastua siihen ikihyviksi. Rumpuja lyödään ja poljetaan sekä lujaa että nopeasti. Normibändiä tukevat taidolla näppäilty klassinen konserttikannel sekä hevisti räimitty sähkökannel säröja whammypedaaleineen. Levynteolla on ilmeisesti ollut Sinneriin tervehdyttävä vaikutus, ja se on hienoa, mutta mainostettu vahvuus ei kuulu itse musiikissa, sillä yhtyeen kolmastoista albumi Code Red on sitä samaa Judas Priestin ja Acceptin tosihevin potut ja muusi -mallin kierrätystä, jota yhtyeen koko tuotanto on tähänkin saakka ollut. Yksi nimi, joka listalta kuitenkin varmasti löytyy, on Polly Jean Harvey. Harvey toteuttaa tekstillisesti versoilevaa tyyliään, jossa melodiat jäävät toissijaiseksi ja/tai pelkän säestyksen tasolle. Eikä siinä mitään vikaa ole, tahdon vain heviltäni jotain enemmän. Jäseniä on tullut ja mennyt, ja kaiken ytimessä ovat alusta alkaen olleet Roine Stolt ja Hasse Fröberg, mutta näiden kukkaiskuninkaiden tuoksu ei muutu. MAPE OLLILA HHHH M. Supernatural Thingillä Wardin kitarointi on ylipäätään mieluummin kevyttä ja tremolonkin värisyttämää kuin räyhäkästä. Harveyn säästeliäs levytystahti ja valokeiloja väistelevä persoonallisuus eivät toki ole tätä yhtälöä kovin hyvin tukeneet, mutta taiteellisten sisältöjen puolesta PJ:n tuotanto on ollut järjestelmällisesti priimaa. Ikioma ääni on saavutus, ja kun musa on komeaa ja jopa koskettavaa, kehitettävää on enää lyriikassa. Kyllä, The Flower Kings on julkaissut levyjä jo 28 vuoden ajan ja mikä parasta sekä pahinta, bändi ei ole muuttunut tänä aikana kerta kaikkiaan yhtään. PERTTI OJALA HHH Primal Fear Code Red Atomic Fire Teutonihevin veteraanibändi Primal Fear on ainakin enimmäkseen selättänyt toisen päämoottorinsa Mat Sinnerin terveyshuolet ja ilmoittaa palanneensa vahvempana kuin koskaan. Sitä odotellessa Kanteleliiton tunnustuspalkinto kuuluu näillä näytöillä Valkeille jo nyt. JARI JOKIRINNE HHHH K u v a: St ev e G u ll ic k. Riippuen täysin siitä, milloin olet tälle kukkakedolle ensi kertaa astunut. PERTTI OJALA HHH PJ Harvey I Inside The Old Year Dying Partisan Jos tutkan alle otetaan 90-luvulla esiin nousseet artistit, jotka ovat vielä nykypäivänä relevantteja, on lista hyvin lyhyt. Dedication Hourin pianon ja pehmeän sähkökitaran luomat jazz-sävyt toimivat kuin jälkikaikuna Think Of Spring -albumille (2020), jolla Ward coveroi Billie Holidayn tunnetuksi tekemiä lauluja. Look At You Now -albumillakin kyse on melodioiltaan imelästä, tunnelmaltaan autuaan aurinkoisesta ja biiseissään isoista kliimakseista vielä isompiin kliimakseihin yltävästä progesta. Tästä ajatuksesta on helppo saada kiinni. Useimmat koukut loistavat poissaolollaan, joten jos odotat To Bring You My Loven (1995) tai Stories From The City, Stories From The Sean (2000) kaltaista kitararockia, saatat pettyä. Kun sanat saavuttavat musan tason, Valkeista meuhkataan kaikkialla. The Flower Kings Look At You Now InsideOut Kuusitoista albumia ruotsalaista kaunista, kukkaista ja juustoista neoprogea. Levyn vahvimmat kappaleet, kuten nimikappale sekä suorastaan hyytävä All Souls kuuluvat kiistatta Harveyn uran merkkiteosten kärkijoukkoon. Wardin folk-menneisyydestä muistuttaen. Harkitulla maulla käytetyt taustat pohjautuvat pääosin analogisiin jousija lyömäsoittimiin, sähkö kaikessa muodossaan loistaa levyltä poissaolevana. Tuplakitarariffit ovat ryhdikkään jykeviä ja soolot liukkaita. Keiton kokkaa Mikko Virtapuron melodiavainu ja oikeanlainen musiikillinen megalomania, joka manifestoituu esimerkiksi Iku-biisissä, joka vangitsee ajattomuuden samalla tavalla kuin Trevor Jonesin Last Of The Mohicans. Levyn lainoista kiinnostavampi on fonisti Kelly Prattin ja My Morning Jacket -yhtyeen Jim Jamesin kanssa raukeaksi jazz-instrumentaaliksi hidastettu näkemys David Bowien Blackstar-albumin I Can’t Give Everything Awaystä. 60 SOUNDI Levyarviot > ...tosihevin potut ja muusi -mallin kierrätystä... I Inside The Old Year Dying on tunnelmaltaan unenomainen, aiempaa yhä vahvemmin pianovetoinen pitkäsoitto. Basso jyrää kuten asiaan kuuluu eikä Ralf Scheepersin tenoriin pure aikakaan. Mikä parasta, Valkeat integroi, ehkä ensi kertaa ikinä, kanteleet luonnolliseksi osaksi folkhevibändin sointia. Biiseissä on maltillisesti koukuttavat, joskin aikaisemmiltakin levyiltä tuiki tutut melodiakulkunsa ja aikamiesten nykyajan kyydistä jääneet asenteensa, muttei mitään mielenkiintoista tai yhtyeen sointia avartavaa. I Inside The Old Year Dying -levyä on taiteilija itse kuvaillut ”tämän kaoottisen ajan turvapaikaksi ja hengähdystauoksi”. First Aid Kitin ruotsalaiskaksosten lauluharmoniat kruunaavat Too Young To Dien kepeän kantrisuuden lopputuloksen ollessa sukua Kenny Rogers & The First Editionin vuoden 1969 megahitille Ruby, Don’t Take Your Love To Town. AKI NUOPPONEN HHH Valkeat Fireborn Reaper Valkeat kasvaa toisella albumillaan suomihevin mestaruussarjaan. Jos taas olet kuunnellut bändin parhaita levyjä tai jopa tupla-albumeita kuten Stardust We Are (1997), Unfold The Future (2002), Adam & Eve (2004) tai The Sum Of No Evil (2007), on erittäin todennäköistä, että tämän uuden levyn kuultuasi palaat jälleen noiden vielä parempien levytysten pariin, ja tämä uutukainen unohtuu hyvinkin pian. Ward Supernatural Thing AntiVuosituhannen vaihteen kynnyksellä debyyttialbuminsa julkaisseen amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä ja multimuusikko Matthew Wardin sooloura on jäänyt tasokkuudestaan huolimatta varsin vähälle huomiolle. Kaikessa raudanlujassa ammattitaitoisuudessaankin Primal Fear edustaa sitä luupäisyyteen asti uppiniskaisten vanhan koulun heviseppien kaartia, joilla on oma kiveen hakattu äänensä ja vankka konservatiivinen kannattajakuntansa. Ollakseen progea The Flower Kings operoi lopulta hyvin rajatulla alueella, mikä on sekä bändin takuuvarmin tavaramerkki että pahin tasapaksuttaja
Levyä tehtiin pitkään. Tanssiva karhu käsitetään yleensä sirkuksessa esiintyväksi, mutta tämä karhu nauttii elämästään vapaana luonnossa. Karhut pärjäävät, kun alusta on pehmyt ja maisema sopivan happohuuruinen. Kappaleita ja sanoituksia tekee useampi karhu. Tuntuu kuin olisi paiskattu keskelle ranskalaisen elokuvan vaikuttavinta kohtausta. Uusimisia-kappale starttaa takaperoisin soundein ja suunnistaa keinuen eteenpäin. Kuinka laulujen sanat syntyvät. Kappaleet kertovat rakastamisen haasteista, peloista ja yleisestä hapuilusta. Pidän erityisesti siitä, ettei musiikissa kikkailla ylenmäärin. Kevään leikki fanittaa brittiläisen pop-psykedelian kultakautta. Sinä aikana kuunneltu musiikki, folkista hiphopiin, progressiivisesta popista psykedeliaan ja indieen suodattuu levyn lopputulokseen. Jokaisen panos on olennainen. Huikean kauniin 5:45-biisin melodiakulut ja bassotukset saavat kehon solut resonoimaan. Albumin yleisvaikutelma on eheä, vaikka biisien nikkaroinnista vastaa useampi taho. Dungenin ilmiömäiset livekeikat ovat inspiroineet meitä suuresti siinä, miten soitamme yhteen. Musiikista sen kaikessa kirjossa. Levyn pohjat soitettiin Tohmajärven Saarion kylän vanhan koulun juhlasalissa. Levyn sointi on hyvin luonnollinen. Lemmenlaivaprogeilu tuo mieleen oivallisen Liekki-yhtyeen. – Yhdessä tekeminen ja uuden luominen. Eri maiden ja vuosikymmenten musatyylit yhdistyvät levyllä luontevasti. – Riippuu tietenkin kappaleesta. Levyllä kuuluu monenlaisia nostalgisia kaikuja. Voimallinen huuliharppu sysää matkaan folk-jytän Viimeinen bussini aina ensimmäinen. Mistä asioista ammennatte vaikutteita. TEKSTI: VIRPI PÄIVINEN K u v a: La u ri La in e. Kappaleet päätyivät lopulliseen muotoonsa vasta yhdessä soittaessa ja tuottaessa. Tekstien luonnonläheinen runollisuus saa pohtimaan. Jokainen on vaikuttanut levyn lopputulokseen. Bändin jäsenet vastailivat kysymyksiin matkalla Kuusamon Epäjohdonmukaisten tanssiaiset -festareille. – Luonnosta ja rakkaudesta. Välillä taas joitakin aihioita, vaikka muutamia lauseita, kantaa mukanaan vuosia, ennen kuin ne löytävät kodin eli lopun tekstin ympärilleen. Siitä levyn nimikin tulee. Tanssiva Karhu Luonnossa Alakulttuuritalo ”Auringonsäteet viimeiset illalla / Lempeästi lempii koivujen runkoja / Sinä vain yksin varjossa allapäin / Alkaa jo hämärtää”, laulaa Tanssiva Karhu -yhtye debyytillään, jonka kannessa hurjistelee metsän kingi. Siellä otettiin myös levyn takakannen ”luokkakuva”. Raikas lauluääni kirkastaa riimien apeimmatkin sävyt. VIRPI PÄIVINEN HHHH Mystinen folkpop-yhtye Tanssiva Karhu koostuu kuudesta musiikin taitajasta, joista useat ovat luoneet jo pitkän uran. Uudesta ja vanhasta. SOUNDI 61 ...tosihevin potut ja muusi -mallin kierrätystä... Mikä musiikin tekemisessä on parasta. Toiset syntyvät melkein suoraan yhtenä tajunnanvirtana
Mikä tärkeintä, muusikoilla on klassisen popkappaleen kirjoittamisen taito hyppysissään. Vieraantunut ja lakonisen uhkaava tunnelma tavoittaa epämukavan olon, mihin on varmasti tähdättykin. Jo nimestään lähtien brittiläiseen mielenmaisemaan asemoituva oululaisbändi on sisäistänyt juurensa myös musiikillisesti: vähänlaisesti vastaan on viime vuosina Suomessa tullut näin autenttisesti The Smithsin ja The Stone Rosesin hengessä soivaa brittisoundia. Nimettömällä 12-tuumaisella ep:llä soundi on formaatin ansiosta kiitettävän iso, joten olosuhteet ovat kunnossa. Yhä lienee paljon musahistoriaa vaarassa kadota epämääräisten nauhojen hävitessä maailmasta. Suurpiirteinen soitto ja pöljät sovitukset ovat linjassa Jad Fairin levottoman puhelaulun kanssa. L oins muodostui, kun samaa latua noise rockin perinteisellä tyylillä sivakoineet Fun ja Baxter Stockman lopettivat kilpauransa. Omalla tavallaan vanhakantaista otetta on kuultavissa myös Toinen Luonto -nimen takaa löytyvän Samuli Huttusen Hiljainen kevät -ep:ltä. VESA SILTANEN H H Half Japanese Jump Into Love Fire Half Japanesen uran suurin tähtihetki taisi olla, kun Kurt Cobain pyysi yhtyettä lämmittelijäksi Nirvanan In Utero -levyn Amerikan-kiertueelle. Muussa tapauksessa olisi jäänyt tämäkin rovaniemeläisen Karu Sellin vuoden 1986 demonauhojen joukosta koostettu vinyylisingle julkaisematta. En sitten tiedä, onko se moite vai kehu, että nämä kuusi raitaa ovat genressään tavallaan helppoa kuunneltavaa. Musiikki kelpaa hyvin niin taustalle äänimatoksi kuin keskittyneempäänkin kuunteluun. Silti se on yksinkertaisuudessaan yhtä relevanttia tässä päivässä kuin olisi ollut 30 vuotta aiemminkin. Seiskan biiseistä a-puolen Viimeinen liekki on ehdoton helmi, jonka kohtalokkaassa tunnelmassa on niin Ratsiaa kuin Replacementsiakin. pitkäsoitto tee poikkeusta vaan jatkaa hyvin identtisin askelmerkein edeltäjänsä Blood & Stonen (2020) kanssa. Punkin DIY-estetiikasta innoittunut kulttiyhtye on jaksanut toimia hämmästyttävän pitkään ja ahkerasti. Bändi varmaan itse ajattelee olevansa modernisti ajan hermolla, mutta voisi sitä olla myös ilman, että kuulostaa geneeriseltä nykypäivän vaihtoehtometallibändiltä. Sevendust Truth Killer Napalm Sevendust lukeutuu siihen ysärin lopussa ja vuosituhannen taitteessa suosioon nousseiden metallibändien ryhmään, joka joskus erottui joukosta edukseen, mutta joka on vuosien saatossa jäänyt liiaksi oman mukavuusalueensa vangiksi. Onneksi nykyään on viisastuttu sen verran, että on hoksattu pistää jemmaan tallenneaarteita mahdollista myöhempää käyttöä varten. Intensiteetti ei bändiltä tempoa tiputtamallakaan katoa. SAMI NISSINEN HHH Lukas Nelson & Promise Of The Real Sticks And Stones 6 Ace/Thirty Tigers Siinä missä Willien poika Lukas oli edellisellä albumillaan A Few Stars Apart (2021) aika pohdiskelevissa ja rauhallisissa tunnelmissa, Sticks And Stones luottaa hyvinkin klassiseen, lähes reteään hauskanpitoon. Omaan korvaan bändin asemoi 90-luvulle loivat garage rock -vivahteet. Toisaalta kappaleet noudattavat rakenteiltaan kovin samaa kaavaa ja etenevät vielä niin samoissa tempolukemissa, että ne tahtovat jäädä kasvottomiksi. Feelgoodia vähän kipakammin tikattuna. Spesiaalimpien arkistojulkaisujen ystävien kannattaa tarkistaa Hiljaisten Levyjen tuoreista julkaisuista myös PopIdolien lp. Levyarviot > 62 SOUNDI ...suurpiirteinen soitto ja pöljät sovitukset... Näistä Sensation Presentation -ep:n neljästä kappaleesta puolet ovat korvanmukaisia muotovalioita ja toiset kaksi suorastaan erinomaisen vetovoimaisia neronleimauksia. Yhtyeen amatöörimäinen ote on vuosien mittaan kehittynyt astetta ammattimaisemmaksi, mutta Jump Into Love on yhä kaukana aikuisrockista, ylipäätään kaikesta ”normaalista” rockista. Ei siis ole ihme, että tuoreellakin tulokkaalla on etenemiseen jäntevä tatsi. ANTTI LUUKKANEN Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Eikä yhtyeen 14. B-puolen Hei hei on tavanomaisempaa suomirock-soundia, mutta kivan näppärä veto sekin. Analoginen EDM pokkaa aina Organin kaltaisille prototeknopioneereille asti, mutta on kuitenkin kiinni tässä päivässä. Jälki kuulostaa siltä kuin Little Feat soittaisi George Jonesia. ”More cowbell”, tiedättehän vitsin. Yleensä Jad ja David Fairin Baltimoressa 1970-luvun puolivälissä perustama Half Japanese on esiintynyt huomattavasti pienemmille, mutta sitäkin intohimoisemmille yleisöille. Jostain syystä yhtye on nyt rakastunut lehmänkelloon. Artisti itse luonnehtii musiikkiaan linkolalaiseksi goottiteknoksi ihmisenjälkeisen ajan tanssilattioille, mikä on totta kai provokatiivinen mutta osuva määritelmä. Nostalgiasoundista huolimatta siihen ei olla ehditty ainakaan vielä fakkiintua ja kunnianhimo on oikeaoppisesti korkealla. Vierailijoina ep:llä ovat kuultavissa myös persoonallista jälkeä Tampereen vaihtoehtoisemman musan piireissä tekevät Absolute Key ja Minkki. Aseista riisuvan rennosti irtonainen, maanläheiseltä soundaava meno on pinnalta countrya, mutta tarkempi kuuntelu paljastaa kokonaisuuden eräänlaiseksi amerikkalaisen musiikin tehosekoittimeksi, siis. The Southgatesin ”katu-uskottavien” vaikutteiden nielaiseminen on suorastaan häkellyttävää. Totaalisilta pohjakosketuksilta on vältytty, muttei myöskään noustu ällistyttävän korkeihin sfääreihin. Bändi on saanut tiukkaan myllytykseensä suorastaan rentoa fiilistä. Yhtye on huomiotaherättävän nuori, mikä on lupaavaa. Laulaja Lajon Witherspoon on yhä mies paikallaan, rauhallisempien ja raskaampien osien välinen dynamiikka puree parhaimmillaan hyvin, melodiantaju on tallella ja tuotanto on viimeisen päälle hiottua. Huomiota herättää myös synkopoitujen rytmikikkailujen ilmenemisaste: näitä ”djent”-rytmittelyjä viljellään lähes biisissä kuin biisissä, eikä aina kovin onnistuneesti. Kun tuntee tyylilajin aakkoset, voi luottavaisesti heittäytyä osaavista käsistä syntyvään melskeeseen. Zombie World jatkaa riemukkaasti yhtyeen kauhuelokuvista kertovien laulujen sarjaa. Rovaniemelle palataksemme on syytä huomioida Offside Reidarsin tuore vinyyli-ep This Is Now! Mitään uutta ei punkia rätkyttävä voimatrio tee eikä varmasti ole aikomustakaan, mutta lihaksikas ja hienouksia kaihtamaton pätkytys jaksaa yhä viehättää. Jump Into Loven kappaleet ovat rakenteeltaan kompakteja rockbiisejä, muuta soolot ja stemmat hoidetaan useimmiten vapaalla tyylillä. Ihan maittava, mutta kovin yksipuolinen ja harmaa soppa. Teethingin riffittely on periaatteessa kuin Dr. Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Performanssista ja spontaanisuudesta ammentava porukka on välillä esittänyt jopa freejazzia, josta on jäänyt jälkiä yhtyeen nykyiseenkin tyyliin. Tuotteliaisuuden ja myös tyylin suhteen mieleen nousee vertailukohtana lähinnä brittiläinen The Fall. Virkistävää on sekin, että Reidarsien punkia ei tohdi sulloa mihinkään punkin mielikuvaa pienentävään alagenreen. Viisi biisiä lappilaisesta näkövinkkelistä runtattua energiapäästöä on juuri passeli annostus
03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 114,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 131,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa TILAA SOUNDI. Yllättävää kyllä, mukaan mahtuu myös yksi Gimmel-vertaus. Kappaleiden kitarariffit tuovat muuten punkia huutavalle levylle vahvoja metalliväristyksiä. Voi siis sanoa, että odotukset olivat korkealla. Siitähän ei hyvä seuraa, kuten ihan liian monen lahjakkuuden kohdalla on nähty. SOUNDI 63 ...suurpiirteinen soitto ja pöljät sovitukset... Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Russellin omaisten vintiltä löytämästä testiprässistä julkaistu A Picture Of Bunny Rabbit sisältää yhdeksän aiemmin julkaisematonta laulua, joita hän on työstänyt samoihin aikoihin hänen pääteoksenaan pidetyn World Of Echon (1986) kanssa. Sekä vuoden 2019 debyyttialbumi Pako todellisuudesta että 2021 ilmestynyt Luutarhan kukat löysivät nopeasti tiensä sydämeen. Se vain vähän huolestuttaa, miten huolettoman hilpeästi ja usein lauluissa puhutaan kännäilystä, tosin psykedeelejäkään sivuuttamatta. Rakkauslaulut, kuten Lainey Wilsonin kanssa duetoitu More Than Friends ja akustinen The View ovat kieltämättä lämpimän sydämellisiä. Ilokseni voin todeta bändin jälleen kerran täyttäneen odotukset. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien Päästä irti pitää nimestään huolimatta tiukasti otteessaan. Arthur Russell A Picture Of Bunny Rabbit Rough Trade/Audika Arthur Russell oli koko elämänsä ajan taiteellisessa ja kaupallisessa marginaalissa, ja hänen tuotannostaan suurin osa on julkaistu vasta hänen kuolemansa jälkeen. Muuten tiukkaa hardcoresoundia rikkoo hiukan loppupuolen melankolinen Pispala Forever, mutta tahtia kiristetään vielä loppua kohti, kun levyn päättää nopeatempoinen Lähde lentää. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Bändi osaa näyttää itsestään eri puolia ja tekee sen taidokkaasti. Lukasin biisit ovat hyviä ja äärimmäisen luontevasti svengaavia. Pystyyn Kuolleiden Hippien matkaa on ollut ilo seurata. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. All Four Winds voisi täydellisessä 70-lukuisuudessaan olla Harry Nilssonin katalookista. Levyn rajatiloissa viihtyvät kappaleet pohjautuvat useimmiten – in80-luvusta taaksepäin ja maaseutua painottaen. ISLA MÄKINEN HHHH Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Äskettäin 90 vuotta täyttäneen ja yhä iskussa olevan isän vaikutus kuuluu usein, Lukasin äänessä koko ajan. Hiphopia, metallia ja hardcorepunkia musiikissaan yhdistelevä bändi kallistuu levyllä poispäin hiphop-vaikutteista raskaampaan suuntaan. Russell oli klassisen koulutuksen saanut sellisti, joka oli opiskellut myös hindustanilaisen musiikkimestari Ali Akbar Khanin johdolla. Kenties kyseessä on albumilta ulos jäänyttä materiaalia. Silti visionäärinen Russell intoili ensimmäisten joukossa houseja dubmusiikista. Toisaalta paikoin ei voi välttyä ajatukselta, että on kuullut ne ennenkin. JUSSI NIEMI HHH Pystyyn Kuolleet Hipit Päästä irti Pystyyn Kuolleet Records Paljasjalkaisena tamperelaisena Pystyyn Kuolleet Hipit on uransa alusta lähtien ollut lähellä sydäntäni. Muutaman vuoden Neil Youngin kanssa levyjä ja kiertueita tehnyt bändi kuulosta niin mehevältä, että sen kokeminen livenä on varmaan antoisaa
Lyriikoiden sävy muuttui murheellisemmaksi, mutta ne toimivat jo yleispätevämpänä tunne-elämyksenä ja suru kanavoituu laveampiin teemoihin. Allekirjoittaneen mielestä Viktoria on Mardukin tähän mennessä kirkkaasti paras levy. Byrnen isältään omaksuma omaperäinen pikkaustapa vaihtuu välillä hienosti akustisen kitaran soittamiseen jousella. Laulut ja yhteislaulu edellä mennään, vonkuvia tai rämiseviä kitaroita tästä on turha etsiä. Joka kerta kun Fearless In Love päättyy, siitä ei ole jäänyt mitään erityistä mieleen, ja sen sijaan että albumin kuuntelisi uudelleen, haluaa siirtyä muuhun vastaavaan. Luultavasti Russell oli jo tietoinen HIV:stään kirjoittaessaan In The Light Of A Miracle -kappaleen rivit: ”Take me with you / I want to be up there with you / Seeing more”. Jos Mardukin edellinen albumi Viktoria (2018) keskittyi pelkästään toisen maailmansodan tarinoihin, on Memento Morinkin aihepiiri yhtä rajattu. Detroitilainen Bonny Doon peilaa vuosikymmentä soundillaan vahvasti. Samalla on päässyt unohtumaan muun muassa sellainen bändi kuin Voyager, joka on tehnyt progea samanlaisella reseptillä jo muutaman vuosikymmenen ajan. Suurin aarre levyllä on huomata jälleen kerran se, että australialaisessa progessa on ihan oma tunnistettava melodiaja harmoniamaailmansa. Lofija ambient-estetiikasta ammentavat biisit hyödyntävät nauhan nopeuden manipulointia, viiltäviä häiriöääniä, randomeita luuppeja ja happoisia ääniefektejä. Kiinteän yhteistyön ja -elämän päättyminen keskeytti Byrnen toimet suruajaksi. Vaikka siihen Volaan. Se on jotain suureellista, jopa pöhöttynyttä, mutta parhaimmillaan Voyager saa aikaiseksi sellaista melodioitten massiivisuutta, ettei ole mikään ihme, ettei bändiä varsinaisesti tyrmätty Euroviisuissakaan. Tuottajaksi löytyi amerikkalaisen ja islantilaisen uuden folkin, elokuvamusiikin ja electronican taituri Alex Somers, joka tekee todella taitavaa työtä pitäessään Littmanin tyylilajia herkkäotteisesti yllä. Kaikki biisit käsittelevät hitaammin tai nopeammin lähestyvää kuolemaa. Jotain kiehtovaa Bonny Doonissa kaikessa flegmaattisuudessaan ja kiltteydessään joka tapauksessa on, niin kapeaa rataa kuin biisit tallustavatkin. Samalla hän kuitenkin kultivoi omia näkemyksiään Byrnen täyteläisen lauluäänen johdatuksella, tummasta hartaudesta itsevarmoihin, suorastaan yleviin ja selkeisiin tunnetiloihin. Epämääräisesti tutunoloiset biisit ovat hyvin hillittyjä ja erittäin ”valkoisia”, ei kylläkään millään ikävällä tavalla. Vaikka voikin tuntua ankealta verrata kahta bändiä keskenään näin suoraan, Fearless In Loven soidessa näiltä mielleyhtymiltä ei vain voi välttyä. Somersin synteettisempi soundtrack ei ole mitään futupoppia vaan viulupartion souteluun sopeutuvaa. 64 SOUNDI Marduk Memento Mori Century Media Memento Mori on käsitteenä metallin zeitgeistia. Rehellisesti sanoen olen vähän häkeltynyt tämän kolmanteen albumiinsa ehtineen Waxahatcheen bändinä äskettäin toimineen nuoren trion äärellä. Jousien, harpun ja ambienttisten syntikoiden soundeilla syvätarkennetun musiikin tuotti Eric Littman, joka kuoli vain 31-vuotiaana kesken On Greater Wings -albumin työstön. Russellin emotionaalinen laulutapa tekee niistä koskettavia. Lamb Of Godista Polyphiaan ja Suicide Silenceen lukuisat bändit ovat viime vuosina käyttäneet konseptia tai sen englanninkielistä versiota ”remember that you have to die” levyjensä tai biisiensä nimissä. Ihan niihin sfääreihin Memento Mori ei yllä, mutta se jättää 80 vuoden takaisiin tarinoihin keskittynyttä edeltäjäänsä henkilökohtaisemman ja akuutimman tunnelman, ja voi siten muodostua monelle tärkeämmäksi levyksi. Kukapa ei sinne haluaisi. Levyarviot > ...vapauttavat positiivisia viboja... Nostalgia ei iske, vaikkei se Bonny Doonilla oikein voi sitä olla, koska he eivät ole silloin eläneetkään. SAMI NISSINEN HHH Bonny Doon Let There Be Music AntiIlmassa on merkkejä, että 70-luvun soft rock on tulossa jonkinlaiseksi trendiksi. ASKO ALANEN HHHH K u v a: H åk an Sö d in. Musiikillisesti levy jatkaa puolituntisen Viktorian punkahtavan pelkistettyä linjaa, joskin 42-minuuttiseen Memento Moriin mahtuu vähän enemmän variaatiota, kuten levyn päättävän As We Aren lähes säkkipilleiltä kuulostavat kitaramelodiat. Lempeä sointi on orgaaninen ja välittää vilpitöntä kaipuuta yksinkertaisempaan ja vähemmän manipulatiiviseen aikaan. Se kuuluisa jokin tästä kaikesta uupuu. JUSSI NIEMI HHH Voyager Fearless In Love Season Of Mist Tanskalainen Vola on luonut kolmella albumillaan progemetallin, djentin ja synapopin liitolla jotain niin ylivertaista, ettei muita bändejä tähän kolminaisuuteen meinaa edes kaivata. Yhtyeellä on siis lopulta aika terve käsitys todellisuudesta. Kaiken kaikkiaan Byrnen meditaatiot eivät käperry suruun ja tuskaan, vaan ne vapauttavat positiivisia viboja. Funky vaaran tunne ja seksikkyys ei vaan kuulu agendaan. Voyagerin kahdeksannella levyllä on ihan kivoja riffejä, ihan mukavia melodioita, ihan nautinnollisia harmonioita, ihan vetoavia tunnelmia ja levyn päätyttyä huomaa aina, ettei se vain millään riitä. AKI NUOPPONEN HH Julia Byrne On Greater Wings Ghostly International Sormipikkauksen nuoriin mestareihin lukeutuva indiefolkkari Julie Byrne teki läpimurtonsa kuusi vuotta sitten albumilla Not Even Happiness. Mardukin ura tuntuu edelleen taiteellisesti erittäin nousujohteiselta, joten Memento Morin lähestyvästä kuolemasta kertovista biiseistä huolimatta bändille toivoo mahdollisimman pitkää ikää. Kapakkapiano kilkuttaa joka tapauksessa kuin Mungo Jerryllä, jos kohta yleinen ote on paljon haikeammin mietiskelevä eikä nimiraidan musa on lääke -filosofiaan voi muuta kuin yhtyä täydestä sydämestä. NUUTTI HEISKALA HHHH tialaisen musiikin tavoin – staattiseen pohjaääneen tai yhteen sointuun, jonka päälle artisti soittaa ja laulaa ragamaisia, modaalisia sävelkulkuja. Yksi äärimmäisen 70-lukuinen biisi toteaa kuitenkin, että ”No matter how you play the game / You can’t stay the same”, eikä sitä voi kiistää
Minusta tuntui äärimmäisen pahalta, ettemme onnistuneet puhumaan viimeistä kertaa. Mitä tapahtui. Seuraavaksi hän perusti Volbeatin, ja loppu on tunnetusti raskaan musiikin historiaa. Suunnitelmat ovat vielä levällään, mutta ne tarkentuvat syksyn aikana. Ja paluu on väkevä: syyskuun loppupuolella ilmestyvä Impii Hora -albumi uppoaa taatusti syvälle sieluun, mikäli Bolt Throwerin, Entombedin, Deathin, Asphyxin ja Graven kaltaiset yhtyeet maittavat. – Kerronpa tarinan pidemmän kaavan mukaan, huokaa Poulsen. Seuraavana aamuna huomasin, että hän oli yön aikana pirauttanut uudelleen. – Sitten lähetimme aihioita Marcille, ja hän teki biiseihin omat osuutensa. Olen jo kirjoittanut kolme uutta biisiä! Asinhell Asinhell PALUU SIRKKELISOUNDIN Ä ÄRELLE SOUNDI 65 Raskaamman puoleista asiaa. – Kun valmistelimme Volbeatin Servant Of The Mind -albumia (2021), teimme tribuuttibiisin aiemmin samana vuonna syöpään menehtyneelle ystävälleni, Entombed-solisti L-G Petroville, aloittaa Poulsen. Poulsen kiinnitti uuden kokoonpanonsa solistiksi Morgoth-yhtyeessä aikoinaan laulaneen Marc Grewen, kun taas rumpaliksi tuli hänen maanmiehensä, Raunchy-bändissä jo kolmisenkymmentä vuotta soittanut Morten Toft Hansen. Pian vuosituhannen vaihteen jälkeen Dominusin päivät alkoivat olla luetut, mutta kovana musadiggarina tunnettu Poulsen ei toki ollut lopettamassa soittohommia. Yhtäkkiä puhelimeni teki aikamoisen tempun, sillä se alkoi soittaa itsestään Entombedin Full Of Hell -kappaletta. Sen nokkamiehenä toimi Michael Poulsen, ja bändin kolmas studioalbumi oli nimeltään Vol.Beat. – Oli maaliskuu 2021, ja havaitsin L-G:n tavoitelleen minua, mutta en pystynyt soittamaan hänelle tuolloin takaisin. Kun Poulsenilta kysäisee Asinhellin suunnitelmista, mies innostuu entisestään. Entä onko jossakin vaiheessa luvassa myös Asinhellin kakkoslevy. Tuntui aivan mahtavalta soittaa death metalia pitkän tauon jälkeen! nauraa Poulsen. K u v a: B ri tt an y B o w m an J os pidit death metalista 90-luvulla ja kuokit genren tummaa maaperää vähän syvemmältäkin, saatoit löytää tanskalaisen Dominusyhtyeen. Poulsenin sydän ei ole kuitenkaan koskaan lakannut sykkimästä death metalille, ja nyt hän tekee paluun rakastamansa musiikkityylin äärelle. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho. – Sitten Volbeat lähti mainitulle jenkkirundille, ja olin eräänä aamuna menossa juoksulenkille. Otin tämän henkilökohtaisena viestinä L-G:lta, ja viimeistään sillä hetkellä tajusin, että minun täytyy perustaa death metal -bändi. Mutta arvaapa mitä. – Volbeat on parhaillaan keikkatauolla, sillä kirjoitamme seuraavan levyn materiaalia tulevien kuukausien aikana. Itse tulen silti nousemaan estradeille, sillä keikkailemme Asinhellin kanssa ensi vuoden aikana. – Kirjoitimme ja sovitimme biisejä Mortenin autotallissa. – Löimme studiossa kitaraani kiinni Bossin HM-2:n – siis sen legendaarisen pedaalin, jota esimerkiksi ruotsalaiset death metal -yhtyeet käyttivät 90-luvulla – ja sillä murealla sirkkelisoundilla soittaminen tuntui pitkästä aikaa aivan suurenmoiselta! Kun Volbeat lähti Servant Of The Mindin jälkeiselle kiertueelle, Poulsen otti mukaan mainitun pedaalin. – Olimme USA:n-kiertueella, kun L-G lähestyi minua jostain tuolta toiselta puolelta. Se on pieni tila, ja meteli oli aikamoista. Marc on omissa kirjoissani eräs kaikkien aikojen kovimmista death metal -tulkitsijoista, ja olenkin erittäin iloinen, että hän lähti mukaan tähän juttuun. Niin tapahtui. Ja sitten sain tietää, että L-G on menehtynyt... Se oli käänteentekevä hetki Asinhellin kannalta. – Ehdottomasti. Eipä aikaakaan, kun vanhan liiton death metal -riffejä alkoi syntyä
– First Of The Five Elements julkaistiin PledgeMusicin kautta. Digattiin sen rankemmasta ja äkäisemmästä meiningistä todella paljon, ja mietittiin jo tuolloin bändin linjan tarkistamista siihen suuntaan. – Voisin itse asiassa nostaa esiin yhden biisin, sillä Beyond Abilitiesin nimikkoraita oli aikoinaan nappiosuma. Warmenissa pitkään vetänyt Mirka Rantanen on klassisen koulun hevirumpali, eikä äärimmäisempi kama ole hänen ominta juttuaan. Kaikki nämä kappaleet (Warmen Are Here For None, The Driving Force, A World Of Pain ja Night Terrors) päätyivät myös Warmenin uudelle albumille. Kun odotetun albumin ensimmäinen single Warmen Are Here For None ilmestyi, monen pitkän linjan diggarin suu loksahti auki. Se oli kova isku, eikä se todellakaan ollut omiaan herättämään soittohaluja. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 66 SOUNDI W armen-yhtye sai alkunsa vuosituhannen vaihteen tietämillä, kun kovassa nosteessa olleen Children Of Bodomin kosketinsoittaja Janne Wirman löysi kuin ihmeen kaupalla aikaa sooloprojektille. – Ainoastaan yksi juttu mietitytti. Onko joku vanhojen aikojen Warmen-levytys noussut vuosien saatossa omaksi suosikiksesi. Joskus syksyllä 2021 sitten lupasinkin jätkille, että käydään sitten rykäisemässä – siis ainakin sen yhden kerran. Se oli alun perin eräänlainen synth wave -aihio, mutta sovitettiin se K u v a: M ar ek Sa b o ga l SOTURIT MARSSIVAT ENTISTÄ RASKAAMMIN WARMEN WARMEN www.alicecooper.com | www.ear-music.net | www.ear-music.shop | earmusicofficial | earmusicofficial | earmusic UUSI ALBUMI ULKONA NYT CD, CD + DVD/Blu-ray, 2LP + DVD, BOXSET ROAD Warmenin muottiin. Miten Here For None -levyn sävellystyö jatkui. Näiden kahden isomman savotan jälkeen syntyi vielä muitakin biisejä, ja sitten Here For Nonen materiaali alkoikin olla kasassa. Yritin myöhemminkin tehdä jotakin samanlaista, mutta jotakin jäi aina puuttumaan, hymähtää Janne. Oltiin huolissaan, että mitähän Mirka tuumii uudesta materi. Juuri kun levy tuli pihalle, crowdfunding-alustan homma alkoi sakata pahemman kerran. Täsmälleen näin sitten tapahtuikin, kun alettiin kirjoittaa Here For Nonen kappaleita. Sitten lähdettiin meidän mummon vanhalle mökille viikonlopun ajaksi, ja meillä oli aivan älyttömän hauskaa. Vuoden 2020 aikana en käytännössä soittanut nuottiakaan! – Seuraavaksi Alexi menehtyi. Mitä sitten tapahtui. – Meillä on nyt sopimus saksalaisen Reaper Entertainment -levylafkan kanssa, ja First Of The Five Elements ilmestyikin heidän toimestaan uudelleen viime keväänä. Kohta PledgeMusic meni konkurssiin, ja meidänkin levy jäi sen rytäkän jalkoihin, Janne kertoo. Tämä tervetullut uusintajulkaisu oli kuitenkin vasta alkusoittoa, sillä Warmenin vuosikausien ajan pölyä keränneet moottorit ovat nyt jyrähtäneet toden teolla käyntiin. Vanhempien Warmen-levyjen power metal -sävyt olivat nimittäin saaneet tehdä tilaa melodiselle death metal -rymistelylle. Oikein hyvä niin, sillä toisinkin olisi voinut käydä. – First Of The Five Elementsilta löytyy Alexin laulama biisi Suck My Attitude. – Pidettiin toinen mökkisessio keväällä 2022, ja tuolloinkin syntyi reilusti materiaalia. Warmenin viides levytys First Of The Five Elements puolestaan ilmestyi vuonna 2014, mutta se meni aikoinaan monelta ohi. Siinä kävi itse asiassa niin, että yhtäkkiä padot aukesivat, ja me saatiin tehtyä parissa päivässä neljä uutta biisiä. Seuraavan kymmenen vuoden aikana Warmen julkaisi neljä studioalbumia: Unknown Soldier (2000), Beyond Abilities (2001), Accept The Fact (2005) ja Japanese Hospitality (2009). Samalla tehtiin uusiksi hieman vanhempi Too Much, Too Late -kappale. Ja musiikkiakin syntyi... Ajattelin tuolloin ihan oikeasti, etten tule enää koskaan palaamaan musan äärelle sen vakavammin. – Children Of Bodomin viimeinen keikka tapahtui joulukuussa 2019, eivätkä musahommat pahemmin kiinnostaneet sen jälkeen. Se oli hieno juttu. – Warmenissa kitaraa soittava veljeni Antti ja yhtyeen basisti Jyri Helko sanoivat kerta toisensa jälkeen, että kokeillaan soittohommia edes yhden kerran
Onpa se sitten kliseisesti sanottu tai sitten ei, mutta me tehdään tätä ennen kaikkea itsellemme. Ei jaksa kiinnostaa. Mutta sitten taas toisaalta: levy on pullollaan juttuja, joita Bodom ei olisi missään nimessä tehnyt. Millaisia ajatuksia tämä herättää. – Vaikea sanoa, sillä en juurikaan seuraa esimerkiksi somekeskusteluja. – Yksittäisiä keikkoja on toki tiedossa aiemminkin, ja me soitetaan esimerkiksi Helsingin On The Rocksissa ja Tampereen Olympiassa 17.18. Millaisia jatkosuunnitelmia yhtyeellä on. www.alicecooper.com | www.ear-music.net | www.ear-music.shop | earmusicofficial | earmusicofficial | earmusic UUSI ALBUMI ULKONA NYT CD, CD + DVD/Blu-ray, 2LP + DVD, BOXSET ROAD – Omat arkkitehtiopintoni kestävät vielä pari vuotta, mutta aikomuksena on joka tapauksessa valmistua keväällä 2025. – Kun sävellettiin uutta Warmeniä, tajuttiin joidenkin ideoiden äärellä, että Allu olisi muuten soittanut ja sovittanut tämän kohdan juuri tällä tavalla. – Mietittiin kannuttajaa jonkin aikaa, ja päätettiin sitten kysyä mukaan vanhaa tuttua Seppo Tarvaista. Ja sitten mekin tehtiin niin, sillä muunlaiset ratkaisut olisivat olleet huonompia. Asiaa voi toki katsoa myös tältä kantilta: jos saa pitkään seurata lähietäisyydeltä äärimmäisen lahjakkaan metallisäveltäjän työskentelyä, olisi typerää olla vaikuttumatta millään lailla. Ja jos mahtava rumputyöskentely nosti meidän biisit yhden pykälän ylemmäs, niin Petrin huuto teki täsmälleen saman jutun. Kun innostuin musahommista uudelleen syksyllä 2021, palasin myös Bodomin levyjen äärelle. Tulkaahan mestoille! Entä saako Here For None seuraajan jossain vaiheessa. Valinta osui napakymppiin, sillä Sepon raivokas soittotyyli sopii Warmenin uuteen kamaan loistavasti. Ja onhan itsestään selvää, että Here For Nonen kaltainen levy olisi ollut typerä veto silloin, kun Children Of Bodom oli vielä aktiivinen. Siitä ei missään nimessä ole kysymys, vaikka Here For None voikin paikoin tuoda mieleen COB:n. Ja silloin ymmärsin taas kerran, että sehän oli ihan vitun kova bändi!. Ja jos jollekin toiselle uppoaa, niin sehän on oikein kiva juttu, hymähtää Janne. Petri tutustui musaan ja ilmoitti olevansa messissä. – Me tehdään Warmenin kanssa juuri sellaista musiikkia, mikä sattuu kulloinkin huvittamaan. Siihen asti Warmenin toiminta tulee olemaan vähän hiljaisempaa, mutta sitten myöhemmin voidaan tehdä jopa kiertueita, mikäli siltä tuntuu, kertoo Janne. Nyky-Warmenin harteille on jo ehditty sovitella Bodomin jatkajan viittaa. – Ainakin se, että olen nykyään itsekin COB-fani. marraskuuta. aalista, mutta sitten hän ilmoittikin vetäytyvänsä reserviin omasta tahdostaan – musiikkityylistä riippumatta, Janne naurahtaa. Jos joku ei tykkää, niin voi voi. Miksi en. Nyt kun bändiä ei enää ole, tällaisen albumin funktio on ihan erilainen. Sitten eräänä päivänä tajusin, että Northerissa aikoinaan vetänyt ja Ensiferumin laulaja-kitaristina pitkään toiminut Petri Lindroos olisi todella kova. – Jotkut toimittajat ovat tosiaan kyselleet, että onko Here For None jonkinlaista jatkumoa Children Of Bodomin viimeiseksi jääneelle Hexed-levylle. Olihan Alexi kuitenkin alansa kovin. Warmenin kokoonpano on mennyt muutenkin uusiksi, ja yhtyeessä onkin nyt vakituinen laulaja. Vielä yksi kysymys: millaisia ajatuksia nousee mieleen, kun mietit Children Of Bodomia juuri nyt. – Sitten oltiin jo levyn nauhoitusvaiheessa – rummut olivat purkissa ja kielisoittimia tehtiin – eikä meillä ollut vieläkään laulajaa. Pistin viestiä, että huvittaisiko lähteä rykäisemään. – Jossain vaiheessa mielessä kävi Soilworkin Björn Stridin pyytäminen albumin solistiksi, mutta idea ei lopulta ottanut tulta alleen, kertoo Janne. Millaista palautetta Warmendiggareilta on tullut uuteen materiaalin liittyen. – Meillä on levy-yhtiön kanssa kahden albumin diili, ja eiköhän me se toinenkin levy tehdä
Studiohommien lisäksi Karjalainen soittaa bassoa Tiisu-yhtyeessä ja Pekka Laine & The Enchantedissa sekä toimii rumpalina laulaja-lauluntekijä Nikita Titovin yhtyeessä. Tuli sitten tehtyä muillekin demoäänityksiä ja myöhemmin ihan oikeita julkaisuja. Vaikka se ei liity studiotyöskentelyyn, sitä kautta on saanut työkaluja erilaisten ilmiöiden, kuten elektroniikan ja akustiikan ymmärtämiseen, mikä on helpottanut itseopiskelua. Koulussa sana levisi, että tykkään tehdä näitä juttuja. Kuvassa Karjalainen E-studiossa Sipoossa. Soittamisen ohella äänen tallentaminen kiehtoi Väinö Karjalaista jo varhaisessa vaiheessa. Kyselin paljon neuvoja tutuilta ja sain laitteita lainaan, Karjalainen muistelee. Koen että olen vahvimmillani siinä, että joku muu tuo sen ison vision, biisin pöytään, ja yhdessä mietitään, miten sen voisi toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla. Se oli tosi mielenkiintoinen ja hyödyllinen, mutta se on mun ainoa koulutus tälle alalle. Suoritin yhden musiikkiteknologian kurssin lukiossa. – Omien juttujen äänittelystä se lähti. Karjalaisella oli tapana tuoda kotiin. Siinä oli jotain maagista, ja sama fiilis Karjalaisella syntyy yhä toisinaan studiossa, kun kasassa on hyvä ryhmä ja projekti. Oli hienoa, kun nauhurille pystyi kerrostamaan useita raitoja päällekkäin, luomaan orkestraatioita, joita mielessään kuuli. Lukion jälkeen Karjalainen opiskeli fysiikkaa Helsingin yliopistossa. Sitten se on riistäytynyt käsistä. Se on toiluottaa perinteiseen äänittämiseen Väinö Karjalainen Väinö Karjalainen mieltää itsensä vanhan liiton tuottajaksi, jolta onnistuu levynteon monet eri puolet. Saan olla tekemisissä erilaisten ihmisten ja musiikkien kanssa, mikä on tosi palkitsevaa, vaihtelevaa ja mielenkiintoista. Rockmusiikin tuottajia on usein mystifioitu, ehkä siksi, että tuottaminen on vaikeasti määriteltävä prosessi. – Tykkään soittaa ja olla esillä, ja välillä on ollut fiiliksiä, että olis kiva, jos olisi oma bändi tai joku mun oma juttu. Hän näytti laitteista jotain perusjuttuja, ja vähän vanhempana olin isän mukana studiossa. – Meillä ei ollut kotona varsinaista studiota, vaikka isä koko ajan äänitteli jotain. Puoliksi Pekka Nisun kanssa omistama Kvarkstudio sijaitsee Helsingin Vallilassa. Jossain vaiheessa saatan julkaistakin musiikkia omalla nimellä, mutta olen löytänyt mulle toistaiseksi sopivan alueen työskennellä. ”Tutkin mieluummin uudempia, aikalaisiani tuottajia. Hän varttui musiikin ja erilaisten soittimien ja laitteiden ympäröimänä, joita hänen isällään J. Heidän töistään on helpompi ymmärtää, miten ne toimivat tässä ajassa.” K u v a: M ar ia So rj o n en. 68 SOUNDI SOUNDI 69 68 SOUNDI Tuottajat > Juttusarjassa tutustutaan suomalaisiin tuottajiin Teksti: Sami Nissinen V äinö Karjalainen ei ole suuremmin tarvinnut johdatusta päätyäkseen musiikkialalle
Tietokoneiden yleistymisen myötä monet studiotyökalut ovat muuttuneet hardwaresta softaksi. Pointti on se, että siinä on ääni tetty musaa, eikä se tule sen ”koneen sisältä”. – Arpan kanssa on ollut sellaisia hie noja tilanteita – koska se bändi on niin kova – joissa biisit ovat hakeneet muo tonsa studiossa ja mä olen toiminut hieman kuin kapellimestarina tarkkaa mossa ja pyytänyt, että voisiko rummut soittaa tässä hiljempaa, laittakaa tuon ne lisää säröä ja nostetaan tämän tem poa ylös. Nykytuottajista Karjalainen mainit see esikuvikseen Blake Millsin, John Congletonin ja Jonathan Wilsonin, jotka kaikki operoivat Kaliforniassa america natyylisen musiikin parissa, vähän si vussa mainstreamista. Vanhasta kaanonista löytyy varmasti paljon hyviä tuottajia, mutta niistä on vaikeampi saada infoa. Se musa on niin mielen kiintoista. Ja kun se oli saatu hahmotel tua, buukattiin studiot ja kutsuttiin soittajat. Karjalainen kertoo identifioituvansa tekniseksi vanhan liiton tuottajaksi, jol la hän tarkoittaa sitä, että tuotantojen lähtökohtana on instrumenttien äänit tämiseen. Karjalaiselle tärkeitä arvoja ovat tek nisesti korkealaatuinen ja persoonalli nen soundi. – Hieman halveksien käytetty termi ”läppärituottaja” viittaa siihen, että on tuottajia, joilla on läppärit, josta ne ha kee kaikki soundit ja systeemit. Kun mä testaan studiolla jo tain juttuja itsekseni, niin mua jännittää aina näyttää sitä artistille, että onko tä mä yhtään sellaista, mistä hän pitää. – Yritän parhaani mukaan yhdistää nämä eri puolet. Minulle artisti on aina se tärkein juttu. Jos esimerkiksi sanoista ei saa selvää, niin se on ihan validi pointti. – Modernimmassa tuotanto kontekstissa, jossa puhutaan täm möisistä elektronisista jutuista, tuottaja rakentaa usein sen koko äänimaiseman biiteistä, sampleista ja ohjelmoinneis ta. Jukka oli tehnyt kappaleis ta tosi hyviä Garage banddemoja. – St. Sen jälkeen jatkoin soundien prosessointia omalla studiolla. Ja koska olen tekninen tuottaja, niin mulla on vastuu äänittämisestä ja mah dollisesti myös miksauksesta. Äänitetty musiikki on mulle tärkein juttu, vaikka sen olisi jo ku omassa makuuhuoneessaan äänit tänyt. – Se, millä tavoin ääntä voi studiossa muokata, on loputtoman kiinnostavaa, kun koko ajan tulee uusia työkaluja. – Silloin kun levyn tekemisestä tu lee tuottajashow, se on väärä polku. Heidän töistään on helpompi ym märtää, miten ne toimivat tässä ajassa. 68 SOUNDI SOUNDI 69 sinaan Karjalaisellekin vaikeasti hah mottuva asia, se kun voi pitää sisällään hyvinkin monenlaisia asioita konkreet tisesta, teknisestä työstä fiiliksen luo miseen ja kaikenlaiseen säätämiseen. Tuotannollinen koristelu ei saa viedä huomiota pois itse kappaleesta, vaan tuotannon täytyy aina tukea artistin visiota. Uu silla työkaluilla voi tehdä ihan mielettö miä asioita, jos on vain luovuutta. – Jukan Soulavaris oli tosi iso juttu henkilökohtaisella ta solla ja myös tekotavoil taan erilainen. Karjalainen jakaa Helsingin Vallillas sa sijaitsevan Kvarkstudion Pekka Ni sun kanssa. – Jos tulee erimielisyyksiä levyyhti ön kanssa, kyllä me aina keskustellaan ensisijaisesti artistin kanssa, mitä miel tä hän on siitä. Karjalaisen mukaan riippuu pitkäl ti artistista, millaiseksi tuottajan rooli muodostuu. Olen keksinyt tällaisen luonneh dinnan, että mä olen bändin jäsen sen aikaa, kun levyä tehdään, ja se jäsenyys loppuu sitten, kun levy on valmis. Silloin kun musiikki on tyyliltään vanhahtavaa, on tärkeää, että se on tuotu jollain tapaa nykyaikaan. Äänitin bändiä ja soittelin itse myös jotain juttuja sinne. Se on ihan tärkeimpiä asioita, että kaikilla on kivaa ja että tuottaja saa parhaan irti jokaisesta muusikosta. Karjalaiselle mieluisin tapa on yhä mennä mahdolli simman hyvään studioon hyvien soitta jien kanssa. Sitten on tietysti kaikki käytännön asiat, studion buukkaamiset ja budjetissa pysyminen, ja jos levyyhtiö on mukana, toimin ikään kuin siltana levyyhtiön suhteen. Sen ei pitäi si ikinä olla niin, että jostain tulee joku oraakkeli, joka tietää kaiken ja tekee it se kaiken. – Etsiessäni inspiraatiota tutkin mie luummin uudempia, aikalaisiani tuot tajia. Se on mun mielestä voimava ra, että erilaiset työkalut on saatavilla, mutta on harmi, jos se tarkoittaa sitä, ettei enää äänitetä oikeasti. Nisun sooloalbumit Papillon (2021) ja Kaiken täytyy mennä (2022) ovat olleet miesten yhteistuotantoja. Se on helpompi ymmär tää, ja luulen, että tuota kautta monet sen tuottami sen mieltää, mutta minä en ole tämmöinen tuottaja. Eikä tarkoita sitä, ettei kö levyyhtiö voisi olla oikeassakin. – Hyvä tuottaja osaa luoda hyvän il mapiirin. Arpan Valeriaalbumia tehtäessä olivat tähdet kohdillaan! – Koska Ursus Factory on duo, yhden kitaran pitää täyttää tilaa tosi paljon. – Tuottamiseen voi liittyä sovituk siin osallistumista, sanojen sparrailua ja oikeiden tempojen ja ottojen hakemis ta. Yh dessä kuunneltiin niitä ja keskustel tiin siitä, mitä soit timia ja soittajia mi hinkin tarvitaan, ja missä studiossa mi täkin tehdään. Tä mä ei tarkoita, etteikö minulla olisi tosi vankkoja mielipiteitä joistain asioista. Silloin voi parhaimmillaan syntyä taikuutta, jota ei voi saavuttaa etänä työskentelemällä. Ennen ainoa tapa oli mennä porukalla studioon, mutta nykyisin moni homma onnistuu etänä Internetin välityksellä. Meillä on Jussin (Pelkonen) kanssa ol lut tosi monimutkaisia kitaravahvistin efektikombinaatioita, kun ollaan yh dessä haettu kullekin biiseille sopivaa soundia. UNELMIE N ARTISTI KETÄ HALUAISIT TUOTTAA, VÄINÖ KARJALAINEN. Aina kun yhdessä intensiivisesti tehdään jotain näin henkilökohtaista, tulee tilanteita, jossa ollaan eri mieltä ja sanotaan asioita painokkaasti, mutta se kuuluu asiaan. Voin hyvin kuvitella jonkun tuottajan joka sanoo: ”Kuunnelkaas nyt, näin sen pitää mennä ja mä teen tämän it se loppuun.” Yleensä sellainen johtaa huonoon lopputulokseen. Karjalaisen hieno, uusia sävyjä tavoittava Soulavaris. On hienoa nähdä ja kuulla, kun se kappale löytää lopullisen muo tonsa. Tänä vuonna Karjalainen on tuottanut joko yksin tai porukassa Ursus Factorya, Arppaa, Lyytiyhtyettä sekä tehnyt erilaisia mik saustöitä. Muita viime vuosien tuotantotöitä ovat esimerkiksi Tiisuyhtyeen IIIalbumi sekä J. Miksaajista Kar jalainen nostaa esiin Shawn Everettin, ja jonka jälkeä on kuultu muun muassa The War On Drugsin levyillä. Jukka äänitti laulunsa itse, ja niistä oli useita eri mikeillä äänitettyjä versioita, joista valitsimme parhaat. – Monilla suosikkituottajillani on ta pana äänittää oikeita soittimia, mutta sen jälkeen prosessoida niitä täysin su rutta tosi vieraan kuuloiseksi. Hänellä on ollut kameleonttimainen ura, vähän kuin jollain Bowiella konsanaan, on ollut tosi erilaisia juttuja.. Rumpuja voidaan ajaa särön läpi ja kitaroita manipuloida niin, että ne kuulostaa syntetisaattorilta. Kitara bassorummutkokoonpano, ei tarkoita sitä, että se olisi välttämättä joku ”clas sic rock soundi”. Mutta siitä ei tulis mitään, jos mä esimerkiksi lähetän levyyhtiölle pyynnöstä sellaisen mik sauksen, johon olen tehnyt muutoksia, mutta jota artisti ei ole hyväksynyt. Pastissien tekeminen on turhaa. Vincent on suosikki artistejani, ja hänen levynsä olisi hieno tuottaa. Karja lainen ei arvosta tuottajia, jotka tekevät jokaisen artistin kanssa samat kikat. Myös jos bändin sisällä meinaa tulla eri mielisyyksiä, sillä on merkitystä, miten tuottaja navigoi näissä tilanteissa. Vaikka tykkään vanhoista työkaluista hirveästi, sen vanhan soundin päälle pitää laittaa jotain uutta. Sellai sethan tekee tosi suosittuja biisejä täl lä hetkellä. – Välillä oli tietysti erimielisyyksiä, mutta ei mitään normaalista poikkea vaa
Ei siinä genreä kysellä, kun ruvetaan pistämään hommaa nippuun omin ehdoin. Naurahdin tilanteelle, ja jostain syystä tuntuu sopivalta, että juuri Brötzmann-klassikkoa koskenut tiedusteluni sai aikaan tämän tilanteen. Ymmärrän hyvin, että pieni toimittajalle kujeilu on varmasti ollut osa Brötzmannin imagoa. Tämä on totaalista musiikkia – sellaista, joka vie hapen koko huoneesta ihanimmalla mahdollisella tavalla. Tähän mielikuvaan sain myöhemmin myös vahvistusta haastatellessani häntä vuonna 2016. kesäkuuta 82 vuoden iässä kuollut Peter Brötzmann ei kainostellut musiikkinsa rehellisen aggressiivisuuden kanssa. Hänen laajassa tuotannossaan on vielä paljon kuultavaa. New Yorkin Winter Jazzissa kuultu konsertti jäi turhan suuren tilan (kirkko) epäintensiivisyyden takia etäiseksi (seuralaiseni lisäsi ylpeänä omien keikkakokemustensa listaan merkinnän ”nukahti Brötzmannin keikalla”), Helsingin Korjaamolla Heather Leighin kanssa kuultu duo oli ihan jees, joskaan ei lukeutunut omiin suosikkeihini Brö-tuotannossa, ja viimeinen livekuuntelu marraskuussa Berliinin jazzfestivaalilla tapahtui lämpiön valkokankaalta itse keikkasalin tultua täyteen hölistessäni kavereideni kanssa Festspielhausin baarissa turhan pitkään. Saksalainen, vuonna 1941 Remscheidissa syntynyt ja kotonaan Wuppertalissa 22. Myös Brötzmann vaikutti melkoiselta yrmyltä, joka ei turhaan kierrellyt ja kaarrellut sanomisissaan. ”RA-TAT-TAT-TAT-TAT-TAT” pauhaavat Peter Brötzmannin, Evan Parkerin ja Willem Breukerin saksofonit yhtyeen luisuessa kaiken valtaavaan väkivaltaisen kakofoniaan. Mutta jazzin näkökulmasta Brötzmann ei toki ollut mikään yhden tempun heppa, joka perustaa ilmaisunsa pelkkään volyymiin ja machoiluun. Hän loi omat sääntönsä ja tarjoili jazzin ”virallisille odotuksille” poikittaista mailaa suoraan hammasrivistöön. Hänen tekemisen asenteensa kerrannaismerkitys on mittaamaton. Jos jollain levyllä on myös harvinaisen osuva nimi, se on tämä. Brötzmannin käsittely jazzkontekstin sisällä tuntuu oikeastaan turhalta. Kuten Machine Gunilla Brötzin rinnalla omien sanojensa mukaan ”selviytymässä” ollut brittifonisti Evan Parker totesi: ”Peter ratsasti koko ikänsä luomuaalloilla, siinä samalla luonnonlakeja uhmaten.” Ehkä kaikkein brötzmannein kommentti hänen monista elämään jäävistä letkautuksistaan kuultiin 2021 kun eräs hänen varhainen kappaleensa oli tölvittävänä Jimmy Kimmelin talk show’n koulukiusaajalogiikalla rakennetussa musaosiossa nimeltään Do Not Play List. U sein kun puhutaan jazzin meluisammasta päästä, siitä välillä keskusteluissa esiintyvästä ”siantappofreestä”, nousee esille ainakin yksi nimi. Aivan sama onko heitä yksi enemmän tai vähemmän.” Peter Brötzmann 1941–2023 Mats Gustafsson & Andreas Røysum: Vindögæ Motvind David Virelles: Carta Intakt Susan Alcorn/ José Lencastre/ Hernani Faustino: Manifesto Clean Feed JAZZKESÄN SATOA: K u va : Ma re k La z a r sk i ”Tämä on totaalista musiikkia – sellaista, joka vie hapen koko huoneesta ihanimmalla mahdollisella tavalla.”. Fonisti vastasi kysymyksiini tunnollisesti, tosin tähdentäen että ”ei aio kertoa minulle fiiliksistään” ja kuvasi Heather Leighin kanssa muodostamansa duon lavadynamiikkaa kuivalla toteamuksella ”hän on nainen, minä olen mies”. Brötzmann oli varsinkin eurooppalaisen jazzin kehityksessä vapaa ja merkityksellinen oman tiensä kulkija, jonka musiikki ei kuvia kumarrellut. Antaa päristä! Meinasin joskus Tukholman Andra Jazzissa yrittää lisätä kokoelmiini levyn alkuperäispainoksen, joka oli ripustettu paraatipaikalle harvinaisuuksien galleriaan. Kuulin Peter Brötzmannia muutaman kerran livenä. 70 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Brötzmannin kommentti toimikoon ohjenuorana kaikille vastaavan kohtelun alaiseksi joutuville: ”Maailma on täynnä idiootteja. Muusikkopiireissä levinneiden muisteloiden mukaan kyseessä on kuitenkin ollut humaani ja kollegoilleen miellyttävä henkilö, joka on inspiroinut kanssasoittajiaan merkittävästi. Liveä suuremman vaikutuksen Brötzmann tekikin minuun levyillään, ja tuo matka tietysti jatkuu yhä. Harvan musiikkiäänitteen ensikuuntelu on ollut samaan aikaan yhtä päräyttävä, hämmentävä ja jopa uhkaava kuin vuonna 1968 Brötzmannin oman BRÖ-levymerkin toisena julkaisuna maailmalle lähetetty Machine Gun. Tiedustelin levyn hintaa ja kaupan kakkosmies hiipi kuiskuttelemaan nyt jo edesmenneelle levykauppiaslegenda Harald Hultille. Hetken päästä Hult itse kurkkasi toisesta huoneesta huutaen: ”Se maksaa enemmän kuin mihin sinulla on varaa!” Oikeassahan hän oli. Kun Brötzmannin fonia kuuntelee, tietää mitä on punk. Brötzmannin CV hänen vuonna 1967 julkaistun debyyttilevynsä For Adolphe Sax jälkeen on suorastaan uskomaton, mutta oikeastaan mitään yksittäisiä levytyksiä, huomionosoituksia ja yhteistyöprojekteja suurempaa on hänen musiikkinsa kokonaisuudessaan aiheuttama pärskähdys, jonka aiheuttamat aallot tuskin vaimenevat kovin pian tulevaisuudessa, jos koskaan
@episodilehti @episodi_lehti @Episodilehti KAIKKI ELOKUVISTA episodi.fi TILAA EPISODI episodi.fi/tilaa
Levyjä, sarjakuvia ja kirjojen alkuituja syntyy, mutta pikkutarkkoihin muistiinpanoihin ja arkistoihin perustuva kerronta valaisee armottoman kalseasti myös parikymppisestä kaksivitoseksi kasvavan ihmisen parisuhdeja viinaongelmat sekä ennen kaikkea ne vaikeudet, joita toive itsensä elättämisestä vaihtoehtoisella taiteella väistämättä aiheuttaa. Kohta heillä – ja koko pikkupaikkakunnalla – on painavampaakin ajateltavaa. Ozon onnistuu kuitenkin hattaraisimmissakin teoksissaan sivuamaan vakavia, ajankohtaisia aiheita. Kyseessä on siis tilaisuus päästä helposti lähestyttävällä tavalla tutustumaan suomalaiseen kulttuurin merkkihenkilöön. NIKO PELTONEN TOMMI LIIMATTA: MANSE – MARKKA-AIKA LIKE K u v a: Tu u la A la jo k i GOLIATH, the new album from death metal giants KATAKLYSM, is the soundtrack to the state of our world. Saariahon lisäksi dokumenttiin on haastateltu tämän monia yhteistyökumppaneita, mukaan lukien hänen viimeiseksi menestyksekseen jääneen Innocence-oopperan libreton kirjoittanut Sofi Oksanen. Lapua 1976 toimii historiallisena draamana: ajankuva on luotu uskottavasti Michael Bleun säveltämää musiikkia myöten. Hän kääntää naisen alistei sen aseman edukseen ja tunnustaa kunnon uhriutumisen kera – yllättävin ja hauskoin seurauksin. Lapua 1976 kertoo siitä kahden nuoren (Linnea Leino ja Konsta Laakso) romanssin kehystarinana. LAPUA 1976 (TONI KURKIMÄKI) Vuonna 1976 tapahtui Lapualla Suomen rauhanaikaisen historian tuhoisin onnettomuus. ??. Liimatta ei suinkaan vähättele kunnianhimoaan tai Absoluuttisen Nollapisteen onnistumisia kuvatulla jaksolla, jonka kuluessa ilmestyi mm. Ohjaaja Neill Blomkamp ei District 9:n jälkeen ole oikein kunnolla päässyt loistamaan, vaikka on pari mukiinmentävää elokuvaa tehnytkin. ???. Hetkittäin baarija keikkareissujen luettelointi voi puuduttaakin, mutta yksityiskohdista avautuu hämmentävän tarkka kuva tekemisestä, elämisestä ja niiden ehdoista tänä aikana ja tämän kertojan lähtökohdista. Se pisti PlayStationin kilpa-ajopelin pelaajat kisaamaan mahdollisuudesta päästä Nissanin talliin aidon ralliauton rattiin. Keikkaa heitetään maakuntien rapakapakoita myöten, eetos on tyystin toisenlainen kuin maalikylien poseeraajilla. Gran Turismossakin hän tuntuu toimivan automaattiohjauksella, mutta onneksi näyttelijät ovat hyvässä vireessä. Ja nimenomaan kattaa, sillä Markka-ajassa käydään läpi melkeinpä jokainen ajanjakson päivä. UNIVERSUMIN KAIUT – KAIJA SAARIAHON MUSIIKKI (RIITTA RASK) Kesäkuussa edesmennyt Kaija Saariaho (1952–2023) kuuluu Suomen kansainvälisesti arvostetuimpiin säveltäjiin. RIKOS ON MINUN (FRANÇOIS OZON) Lähes elokuva vuodessa -tahtiin jo pitkään työskennelleen François Ozonin filmografia on uskomattoman laaja-alainen vakavista tutkielmista genre-elokuvien kanssa leikittelyn kautta kevyisiin komedioihin. bändin palvotuin klassikkoalbumi Suljettu (1999). Hannu-Pekka Björkmanin esittämä tehtaanjohtaja ei katso hyvällä tyttärensä heilastelua tälle mielestään kelvottoman nuorukaisen kanssa. Teknisessä mielessä elokuva on vallan onnistunut varsinkin ottaen huomioon vaatimaton budjetti. ??. Vaikka lopputulos on dokumenttina melko perinteinen, on se myös kiitettävästi päässyt sisälle erakkomaisen kohteensa mieleen ja maailmaan. Mission hintana on silti dostojevskiläinen nälkäkurjuus, osittain toki siksikin, että kun rahaa on, se menee uuden kotikaupungin, Tampereen, kapakoihin. ??. Let the confrontation begin… CD | LP | DIGITAL IN STORES NOW WWW.NUCLEARBLAST.DE @NUCLEARBLASTRECORDS Inferno FIN Kataklysm 08-23.indd 1 Inferno FIN Kataklysm 08-23.indd 1 07.08.23 16:51 07.08.23 16:51. TEKSTI: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT Nuoren taiteilijan suurtyöt ja kärsimykset T ommi Liimatan muistelmat jatkuvat Rollon (2020) kokoisella järkäleellä, joka kattaa taiteilijan elämän kesästä 1996 vuoden 2001 loppuun. 72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja GRAN TURISMO (NEILL BLOMKAMP) On vaikea kuvitella kekseliäämpää promokampanjaa kuin Gran Turismo -akatemia. Periaatteessa Markka-aika on mitä parhain rokote ylimitoitettuja luovia haaveita vastaan. Tositarinapohjainen Gran Turismo kertoo Jann Mardenborough -nimisestä brittinuorukaisesta, joka 2010-luvun alussa osallistui akatemiaan. Siitä huolimatta Saariaho päästi ohjaaja Riitta Raskin seuraamaan työskentelyään parin vuoden ajan. 1930-luvulla ilmestyneeseen näytelmään perustuva Rikos on minun kuuluu viimeksi mainittuun kategoriaan. Häntä esittää mukavan empaattisesti esimerkiksi Midsommar-kauhusta tuttua Archie Madekwe. Suomessa hän on silti jäänyt valitettavan tuntemattomaksi – johtuen ehkä hänen hyvin yksityisestä persoonastaankin. Erityismaininnan arvoinen on joulunkin Violent Nightilla pelastanut David Harbour Jannin valmentajana. Ilman uranäkymiä pyristelevä näyttelijättären alku joutuu syytetyksi murhasta. Banaalin köyhäilyn lomassa syntyy suurtöitä. Vielä vuosituhannen vaihteessa tällaiseen elämänmuotoon oli levyyhtiöiden ja julkisten instanssien puolesta nykyistä enemmän mahdollisuuksia. Sen huono puoli on aivan liian pitkä kesto, varsinkin kun se pitkälti koostuu saippuaoopperamaisten juonenkäänteiden seuraamisesta varsinaisen asian sijaan. Jokainen kuukausittainen luku päättyy karuun tietoon siitä, montako markkaa Liimatalla tuolloin tilillään oli
Uusimman albumin seikkailujen yhdistäviä tekijöitä ovat noin kolmanneksi tunnetuin Mustis-kuvittaja, dramaattisen jyrkkäsävyisesti piirtävä Jaime Vallvé, sekä tarinoiden historiallisyliluonnollinen teema. Polkupyöräilyn kehitys on sitoutunut vahvasti myös luokka-asemaan, ja viime vuosikymmeninä sillä (ja autoilun vastustamisella) on ollut tärkeä rooli identiteetin esilletuonnissa. Autoihin hurahtaneille 1960-luvun kaupunkisuunnittelijoille polkupyörällä ei ollut merkitystä, vaikka samaan aikaan se yhä oli isolle osalle kansasta välttämättömyys. Sarjakuva on erinomainen väline aiheen käsittelyyn, ja Takalon pehmeät ja taidokkaat ruudut sekä keventävät että syventävät tekstiä. Let the confrontation begin… CD | LP | DIGITAL IN STORES NOW WWW.NUCLEARBLAST.DE @NUCLEARBLASTRECORDS Inferno FIN Kataklysm 08-23.indd 1 Inferno FIN Kataklysm 08-23.indd 1 07.08.23 16:51 07.08.23 16:51. Mutta mielelläänhän näitäkin seikkailuja ahmii, etenkin albumin kaksiosainen päätösseikkailu imee mukaansa Rooman valtakunnan taisteluihin hyödyntäen hienosti sankarimme pohjatonta humaanisuutta – siinäpä vasta supervoima! MIKKO MERILÄINEN MUSTANAAMIO – KARPAATTIEN VAMPYYRI STORY HOUSE Ylistys kahdelle pyörälle P olkupyörä on paljon muutakin kuin vain liikkumisväline, se käy harvinaisen selväksi tästä historiantutkija MännistöFunkin ja kuvataiteilija Takalon sarjakuvaromaanista, joka kuljettaa lomittain polkupyörän ja pyöräilyyn suhtautumisen historiaa sekä sarjakuvantekijöiden henkilökohtaisia kokemuksia ja pohdintoja. Männistö-Funkin tutkimukseen pohjautuva lähestymistapa ja Takalon peittelemättä pyöräilyä ja joukkoliikennettä sympatisoiva asenne tukevat toisiaan. Kirjan esimerkkikaupunkina on Turku, jonka keskustan kehittymisen vaiheita ja liikennesuunnittelun motiiveja avataan havainnollisesti. MIKKO MERILÄINEN TIITU TAKALO, TIINA MÄNNISTÖ-FUNK: POLKIMILLA NYT, ENNEN JA TULEVAISUUDESSA SUURI KURPITSA GOLIATH, the new album from death metal giants KATAKLYSM, is the soundtrack to the state of our world. Mustanaamio-saagan parhaita piirteitä on aina ollut se, että koska sankarin valtikka on periytynyt isältä pojalle vuosisatojen ajan, voi seikkailut ajoittaa vaikka millaisiin historiallisiin konteksteihin. Vahvasti esillä on myös Tampere ja etenkin Hervannan kaupunginosa. Supervoimana humaanisuus M ustanaamio ei nykynuorison keskuudessa paljon suosiota niitä, mikä on suuri harmi. Jonkun pitäisi tehdä Mustikselle samanlainen modernisointi kuin vaikkapa Hämikselle on tehty, itse ehdotan elokuvien ohjaajaksi Guillermo del Toroa! Toista se oli 1980-luvulla, jolloin Mustis aka Kit Walker saavutti niin legendaarisen aseman, että samalle yleisölle kannattaa hänen seikkailujaan suomentaa vielä 40 vuotta myöhemminkin. Ei tokikaan enää viikkosyklillä, joten nostalgiannälkäisiä mustanaamiokerholaisia pidetään tyytyväisenä silloin tällöin koottavilla teema-albumeilla. Siksi tällaiset tarinat, joissa nyky-Mustis siirtyy unen/mystiikan kautta historian pyörteisiin tuntuvat vähän tarpeettomilta
He uskalsivat itseironisesti haastaa itsensä, ja osasivat ottaa yleisön mukaan yhteiseen kokemukseen. Ne kannustivat, kun 33 vuoden jälkeen teimme uutta Päät-albumia. Kiitos! ”Ask a question.” Ihaillen ja kunnioittaen olen lukenut Nick Caven The Red Hand Files -yhteisön postauksia, joissa Nick vastuuntuntoisesti ja viisaasti pohdiskellen vastailee hänelle esitettyihin kysymyksiin, joissa usein häilyy hämmennys, velloo epävarmuus, hehkuu heikkous ja rohkaisun tarve. Fantasy on nimensä mukaisesti eskapistinen ja M83:lle leimallisen massiivisesti toteutettu levy, joka ei turhaa kiirehdi tunnelmasta toiseen. Heidän ei tarvinnut olla jotain muuta kuin ovat. Onnittelut! UUDEN MUSIIKIN löytäminen on aina ilo, mutta vanhojen suosikkien uuteen musiikkiin hurahtaminen on omaa luokkaansa. Vuoden kotimaisesta levysadosta kuulokkeissa on puolestaan soinut erityisesti Stepan ja Eevil Stöön yhteislevy Et voi pysäyttää meitä. Mitä voisin vielä tehdä, kuka olenkaan ja kuka voisin olla. Mikä on sinun mielenmaisemasi, jonka voit tarpeen tullen loihtia mieleesi. 49-vuotias Robbie Williams rokkasi 25-vuotista uraansa avoimesti allikkonsa paljastaen. Tehkäämme samoin. Yllättävä parivaljakko puskee albumilla toinen toisistaan esille uusia puolia. Ylittää rajansa, itse itselleen asettamansa kahleet. The Mars Volta -vinyylin voitti Olli Pasi Kouvolasta. Kuluneen kesän aikana olen uinut useammin kuin vuosiin. Samat sanat pyörivät mielessä, kun Pori Jazz -festarin Lokkilavan hienojen jazz-keikkojen jälkeen päälavalla esiintyi kolmen eri sukupolven staroja. Mutta toisin kuin Epikset, nämä eivät kestä edes kolmea päivää. Mummoillani Kuusamossa oli tapana valmistaa samanlaisia tomaattimuikkuja kypsentämällä ne lasipurkeissa uunissa, eivätkä alumiinipurkissa myytävät muikut jää kauaksi alkuperäisestä. Paras kombinaatio näistä syntyy voimakkaan juuston ja tuoreen ohrarieskan kanssa. JUHANI KANSI ALIAS JOEL KAIRO Päät Kielen löytäneiden kesken arvotaan Like Kustannuksen kirjapaketti, josta löytyy Timo Kalevi Forssin laatima The 69 Eyes -historiikki ja Ari Väntäsen kirjoittama Stam1na – Muistipalatsi.. Sen ääreen voi pysähtyä pohtimaan. Omia kesän ehdotto mia kohokohtia oli bändin näkeminen keikalla Vilnassa, entisen Lukišk?sin vankilan miljöössä pitkän fanituksen jälkeen. Läheistensä traumatisoivien kuolemien muuttamana hän pohtii usein ristiriitaa, jossa suuri järkytys voikin olla vahvistava ja uudistava kokemus. 80-luvulla piti ottaa etäisyyttä kotimaahan ja olla eurooppa lainen. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Nämä maisemat pitävät meistä huolta. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Pulahdus jokeen, järveen tai mereen on mitä paras tapa virkistyä ja stressi helpottaa samalla. ”TOO LATE TO DIE YOUNG.” ”Old is not dead.” Nämä lauseet huusivat 60-vuotislahjaksi saamissani t-paidoissa. Meno tuntuu inspiroituneelta ja pakottamattomalta, aivan kuin kuuntelisi kavereiden free stylausta kesäisen illanvieton yhtey dessä. Kiitos. Nick on armollinen terapeutti. Purkkimuikut ovat paitsi hyvä kotivara, mutta myös ylivertainen festarieväs: eihän sitä koskaan tiedä vaikka löytäisi itsensä hylätyltä golfkentältä. Se voimaannutti. Ja aina lopettaa kirjeensä sanoin, ”Love, Nick.” Kiitos, samoin. Perkele, minähän olen vereltäni kokonaan karjalainen, vaikka olenkin Helsingissä syntynyt ja elänyt! Tulevaisuus on pitkä, olimme siinä mukana tai emme. Pohjois-Karjalan Tuupo vaarassa, appivanhempieni mökillä vaarojen kainalossa on järvimaisema, joka muistuttaa velastamme luonnolle ja omasta pienuudestamme suuruuden äärellä, mutta joka myös rauhoittaa. MIRKO SIIKALUOMA Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 12. 83-vuotias Tom Jones antoi uskomattoman äänensä murista ja hivellä ja takoi rautaa rootsisti riemuiten. On uskallettava haastaa itsensä uudessakin ajassa. 31-vuotias Sam Smith julisti vapautta paljastaen itsensä ja monimuotoisen seksuaalisuutensa ihoa myöten. Itse en ehtinyt muilta kiireiltäni Rukalle Epäjohdonmukaisten tanssiaisiin, mutta lääkitsin fomoa kuusamolaisilla herkuilla, nimittäin Kuusamon Kalan valmistamilla muikuilla tomaattikastikkeessa. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Joka inspiroi ja antaa horisonttia. Tänä kesänä kovassa kuuntelussa itselläni on ollut ranskalais-yhdysvaltalaisen M83:n keväällä julkaistu Fantasykokopitkä. Talvella en ole vielä uskaltautunut uida luonnonvesissä, enkä varmasti ala lupautumaankaan. Hän rohkaisee luovuuteen, itsensä haastamiseen ja varoittaa rajoitteista, joita niin ympäristö kuin me itsekin niin helposti virtaamisemme esteeksi asetamme. Vuosien vieriessä alkavat juuret kiinnostaa. Synashoegazesta elokuvalliseen kasaripoppiin kasvaneen yhtyeen musiikki on ollut lähellä sydäntäni jo vuodesta 2010 lähtien, mutta Fantasysta on ehtinyt lyhyessä ajassa muodostua henkilökohtaisesti tärkeä levy
75
Ma 16.10.2023 Helsinki, Kulttuuritalo 7/ 20 23 12,90 € (sis.alv) LYYTI KVELERTAK EMPPU SUHONEN PEKKO KÄPPI RYTMIHÄIRIÖ KYPCK ANOHNI, SLOWDIVE, BLUR, ALICE COOPER, MUSTA PARAATI, BONNIE ”PRINCE” BILLY, PJ HARVEY... ARVIOITAVA NA KUUMIMMAT UUTUUSLEV Y T! S O U N D I 7 / 2 2 3 So un dI 11 So un dI 11 U R S U S F A C T O R Y VUOSIKYMMENEN SEIKKAILU URSUS FACTORY IDOLI, KOLLEGA JA KAVERI: NICKO McBRAIN KAI HAHDON JUTUTETTAVANA