GIANT ROBOT ZEAL & ARDOR 7/ 20 24 12,90 € (sis.alv) So un dI 11 So un dI 11 M A T T I M I K K O L A S O U N D I 7 / 2 2 4 ”LIIKA KEHUMINEN EI TEE HYVÄÄ IHMISELLE” FESTIVAALIKESÄN 2024 KOHOKOHDAT UPEANA KUVAGALLERIANA FESTIVAALIKESÄN 2024 KOHOKOHDAT UPEANA KUVAGALLERIANA. JONNA TERVOMAA WINTERSUN FONTAINES D.C
67
MUSIIKKITALO, HELSINKI 17.11. FULLSTEAM ESITTÄÄ ISMO ALANKO YKSIN 03.11. PORIN TEATTERI, PORI 05.11. TAMPERE-TALO, TAMPERE 02.11. KULTTUURITALO KORUNDI, ROVANIEMI 24.10. TAMPERE-TALO, TAMPERE. MUSIIKKITALO, TORNIO 25.10. HÄMEENLINNAN TEATTERI, HÄMEENLINNA 06.11. KARELIA-SALI, IMATRA 17.11. OULUN TEATTERI, OULU 26.10. SATAMA AREENA, KOTKA 15.11. HOUSE OF OLAF, SAVONLINNA 08.11. MUSIIKKITALO, HELSINKI 23.10. MAXIM, KUOPIO 07.11. SIBELIUSTALO, LAHTI 31.10. SIGYN-SALI, TURKU 01.11. TEATTERI PROVINSSI, SALO 02.11
K u v a: Th eo C o tt le 60 Zeal & Ardor. 40 Palsa esittää: Festarikesä 2024 45 Vazz 46 Levyarviot 57 Kaita Isäri Seppälä 60 Bazook Zeal & Ardor Cryptic Hatred 62 Jazz kiinnostaa 64 Sanoin kuvin & Elokuvat 66 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: M ar k u s P aa ja la 4 SOUNDI K u v a: N o ém i O tt il ia Sz ab o K u v a: O n n i W il ja m i K in n u n en K u v a: M ar k u s P aa ja la 32 Wintersun 27 Jonna Tervomaa K u v a: Te ro A h o n en 18 Matti Mikkola 38 Fontaines D.C. Soundi 7/2024 > 6 Pääkirjoitus 8 Tapahtuu näinä päivinä 9 Toinen kuvakulma 10 Löytöretkellä 12 Tarkkailuluokka: Hugo Cajan 14 Arttu Seppänen 16 Elämäni soundit: Jukka Takalo 17 Martti Luther ja muovipussi: Rauli Badding Somerjoki 18 Matti Mikkola 27 Jonna Tervomaa 30 Giant Robot 32 Wintersun 38 Fontaines D.C
IN STORES 20.09. CD | 2LP IN GATEFOLD | 4LP BOX SET 3CD EARBOOK | DIGITAL WWW.NUCLEARBLAST.COM @NUCLEARBLASTRECORDS Soundi FIN Nightwish 08-24.indd 1 Soundi FIN Nightwish 08-24.indd 1 31.07.24 14:18 31.07.24 14:18
vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Sama tilanne on myös Zappan ja Juicen kohdalla.. Tomma Intet: Ultradreams SOUNDI 7/2024 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Mortality: Vol. Pääkirjoitus A-PUOLI > 6 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Jukka Hätinen, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Samuel Järvinen, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Olen hyvin tyypillinen Grateful Dead -diletantti: kestokuuntelussa ovat vuosia olleet American Beauty ja Workingman’s Dead – siis ne helpoiten sulavat klassikot – ja olen laajentanut niistä onnistuneesti Live/Deadiin, Terrapin Stationiin ja Blues For Allahiin. jotain tällaista läpyskää. II Kaita Isäri Seppälä: Korpit kyselevät Chris Cohen: Paint A Room Cassandra Jenkins: My Light, My Destroyer open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Eräs poistettu kohtaus J utun kirjoittamisen raastavin vaihe on se, kun pitää jättää niin paljon haastattelutilanteessa lausuttuja ajatuksia käyttämättä. Jäin suu auki tuijottamaan. En tajunnut vertausta lainkaan. Zappalta tulee sitten semmoinen rienaaja ja ilkkuja. Okei, käy järkeen. Mikkolan Garcia-intoilu oli niin tarttuvaa, että haastattelun jälkeen olen yrittänyt syventää omaa Grateful Dead -suhdettani. Lopullisessa jutussa niitä on alle 20 000, toki sekin on melko paljon lehtijutun mittapuulla. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Lotta Savolainen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 50. Mikkola avasi, että kyse ei ole musiikista vaan hahmojen olemuksesta. Yksi pois jäänyt kohtaus tekee kuitenkin vielä mieli kertoa. Jotenkin. Mikkolan tapauksessa merkittävä osa poisjääneistä kommenteista käsitteli Grateful Deadia ja Jerry Garciaa, vaikka kyllä sitäkin aihetta lopulliseen juttuun mahtui riittävästi. – Garcia on ollut sellainen vastakulttuurin patriarkka. Lempeä hahmo, jonka viesti oli aina tietyllä tavalla jeesusmainen eli salliva, hyväksyvä ja inklusoiva. Paljon on vielä minulle liian hapokkaalta tai vain tylsältä kuulostavia levyjä avautumattakin. Kaikkea tällaista tavallaan irrelevanttia mutta toisaalta kaikkein kiinnostavinta jokaisen valmiiksi kirjoitetun haastattelujutun aineistosta jää rannalle. Esimerkiksi nyt haastattelin Matti Mikkolaa kolmisen tuntia, ja haastattelunauhojen purkamisen jälkeen tiedostossa oli merkkejä noin 130 000. – Olen miettinyt, että Juice Leskinen on tavallaan Jerry Garcian ja Frank Zappan sekoitus, Mikkola sanoi. Sehän puoli löytyy Juicestakin, joka puhui siitä, miten ihmisen täytyy saada vain kohdata toinen ihminen..
In Murmuration -nimisen albumin lupaillaan olevan muutamaa edellislevyä tarttuvampaa ja pirteämmissä tunnelmissa soivaa materiaalia. Rietas sai tällä kerralla yhteistyökumppanikseen alan huippuosaajan, sillä uuden levyn nauhoituksista, miksauksesta ja masteroinnista vastaa Korpiklaanin Jonne Järvelä. Venattu lento asemilla ja bäkkäreillä lukemattomia tunteja. Ollaan kasvettu yhdessä kymmenen vuoden ajan, yhtye maalailee tiedotteessaan. – Jos katsotaan isompaa kuvaa, sanoituksemme perustuvat mytologiaan, kansanperinteeseen, fantasiaan ja ihmisyyden varjopuoliin. Tam pereelta ja päättyy 16.11. – Studiossa oli erittäin rento ja lämmin tunnelma. – Ollaan kierretty ympäri maa ilmaa. – Se on ehkä kantaaottavin kappale koko tähänastisesta tuotannostamme. Miten vertaisit uutta levyä Ikiaikainen-debyytiin (2021). Viimeisellä kahdella albumilla seikkailimme eeppisissä ja progemaisissa tunnelmissa ja kykymme kirjoittaa tarttuvia popkertsejä ja isoja, selkeitä rockbiisejä on jäänyt vähän taka-alalle. Ollaan naurettu ja itketty. Vähän ehdittiin myös istua iltaa ja jamitella. Taannoin huomasimme Jonnen muuttaneen Mieholaan ja kasaavan sinne studiota. Hakat tu päätä seinään ja löydetty rat kaisuja. Eräs uutuuslevyn avainbiiseistä on Ristiin naulittu. Miehola on kaiken kaikkiaan upea paikka, jossa voi aistia pitkän historian. Millaisia aikomuksia Riettaalla on jatkon suhteen. Sellainen on rovaniemeläinen Rietas, jonka kakkosalbumi Routajuuret on juuri ilmestynyt. – Uuden levyn matsku ja yleinen sävy voivat olla hieman yllättäviä joillekin uudemmille seuraajillemme, mutta ei niille, jotka ovat kuunnelleet meitä alusta asti. Tavoitteena on myös päästä keikkailemaan muualle Eurooppaan ja kirjoittaa uutta musiikkia. Tur kuun. – Routajuuret äänitettiin viiden päivän aikana. K u v a: Ji i Te e P h o to gr ap h y K u v a: A n n u k k a P ak ar in en K u v a: V il le Ju u ri k k al a. Kokoonpanokin on päivittynyt sen verran, että VHB:n vuoden 2023 akustisella kiertueella mukana ollut multiinstrumentalisti Markus Pajakkala on liitetty yhtyeen kiinteään kokoonpanoon Mikon, Kien ja Jonnen veljeskolmikon sekä rumpali Sami Kuoppamäen rinnalle. Istuttu satoja tunteja keikkabussissa. Soundin suorittaman ennakkokuuntelun perusteella sanoille on katetta, ja samaa todistaa myös ensisingle Starlings. 8 SOUNDI SOUNDI 9 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Suomessa ei ole ollut suuremmin pulaa tasokkaista folk metal -yhtyeistä, mutta toki kentälle mahtuu uusiakin nimiä. yhdeksännen pitkäsoittonsa. – Tuore albumi on raskaampaa, melodisempaa ja monipuolisempaa settiä. TEKSTI: TIMO ISOAHO Rietas tarjoaa annoksen pohjoista folk metalia Von Hertzen Brothers panostaa tarttuvuuteen Von Hertzen Brothers julkaisee 25.10. Aikataulu oli siis suhteellisen tiukka ja illat venyivät pitkiksi, mutta saatiin tehtyä kaikki suunnitellut jutut aikataulun puitteissa. – Korpiklaani on ollut meille iso esikuva ja vaikuttaja. Jonne ja hänen puolisonsa Jaana saivat meidät tuntemaan olomme hyvinkin kotoisiksi. Kappale kertoo uskonpuhdistuksesta, jota vastaan lappilaiset taistelevat raivokkaasti. Kysyimme häneltä tarjousta levyn tekemisen suhteen, ja asiat johtivat toiseen, kertoo laulaja Raisa Ylinampa. Herätty yh dessä aivan liian vähillä yö unilla lähtemään uuteen paikkaan. The Holy jättää jäähyväiset Indierockyhtye The Holy on päättänyt lopettaa toimin tansa kymmenen vuoden, kolmen mainion pitkäsoiton ja lukemattomien vimmaisten keikkojen jälkeen. Tunsimme, että nyt oli aika tuoda se puoli taas esiin, sanoo Mikko Von Hertzen albumin tiedotteessa. – Suunnittelemme tällä hetkellä tulevia keikkoja ja pientä kiertuetta Ruotsiin ja Tanskaan. Ennen vetäytymistään The Holy soittaa vielä seitsemän kaupungin mittaisen jäähyväis kiertueen, joka alkaa 27.9. Luonnonusko, seidat ja muut pyhät paikat ja perinteet halutaan säilyttää, sanoo Ylinampa
on vuorossa Turku, ja myöhemmin syksyllä näyttely jatkaa vielä Hä meenlinnaan ja Tampereelle. Hyödyn nettiin nimittäin sävellyksissä aiem paa enemmän eri soitti mia ja vaikkapa stemmalau luja, ja kaikelle piti löytyä oma paikka. – Levyn eka single Viimeiseen iltaan oli ensimmäisiä uusia kappaleita ja toimi suunnan näyttäjänä ainakin rokkipuolen matskulle, sanoo Sinkkonen. – Suunnitelmissa on keikkailla niin paljon kun mahdollista, niin tulevina kuukausina kuin ensi kesänäkin, sanoo Laakso. Se kertoo jotenkin korutto man hienosti nykymaailman me nosta, sanoo puolestaan laulaja Aino Laakso. 8 SOUNDI SOUNDI 9 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Aino & Hajonneet aktivoituu levytysrintamalla Melodisen punkin ja voima popin maisemissa viihtyvä Aino & Hajonneet julkaisee Enemmän kuin mitään muuta uutuusal bumin 13. Muotokuvia studiomuusikoista Lokakuun alussa elokuvateattereihin saapuu Pepe Willbergin elämästä ja urasta kertova, Severi Koivusalon oh jaama dokumenttielokuva Pepe. Lisäksi taustalauluihin saatiin mukaan Don Huonojen Jukka Puurula! – Vahvaan tunnelmaan poh jautuva Hysteria on oma suosik kini. Pystyttekö nostamaan esiin omia suosikkibiisejä. Siel lä on edelleen tarinoita omasta elämästä, mutta myös esimer kiksi tästä hullusta maailmanti lanteesta. 2.9. Siis enemmän kuin mitään muuta. Toivanen on myös julkaissut valo kuvistaan samannimisen kirjan. – Meidän bändiä on kehuttu ja haukuttu milloin mistäkin syys tä: liikaa sitä, liian vähän tuota ja niin edelleen – tuttua ja ikuis ta musajargonia. – Tähän asti meidän tekstit on olleet niin sanotusti päiväkirja kamaa ja aika sisäänpäin käänty neitäkin. – Toinen selkeä ajatus oli tehdä monipuolinen rocklevy. Lokeroinnit tai genrepoliisien mielipiteet eivät kiinnosta mei tä paskan vertaa, ja studiossa kanavoitiinkin esimerkiksi The Hellacoptersin, Baddingin tai vaikkapa Dingon energioita ja fiiliksiä. – Levy päättyy biisikaksik koon Huomenna ja Värivaloja & shampanjaa. Pari omaa likakaivoa on nyt tyhjennetty, ja nyt sanoituk sissa on hieman eri kulma. Mutta lisää on tulossa, sillä vastahan me on päästy vauhtiin! TEKSTI: TIMO ISOAHO Pitkän uran muusikkona, säveltäjä nä ja tuottajana tehneen, mutta ny kyään ammattivalokuvaajana toimi van Mika Toivasen valokuvanäytte ly Raitojen takana esittelee 30 muo tokuvaa suomalaisista studiomuu sikoista, jotka ovat soittaneet luke mattomien hittilevyjen sessioissa. – Myös soundillisesti halut tiin tiukentaa palettia. Run saaseen arkistomateriaaliin nojaavas sa elokuvassa äänessä ovat Willbergin lisäksi hänen ystävät ja kollegat. Mistä suunnalta löytyi inspi raatiota sanoituksiin. Millainen tarina liittyy albu min otsikkoon. Siis samanaikaisesti. saakka. Niiden muodosta ma tarina saatiin toimimaan hy vin ja samalla onnistuttiin teke mään jotain uudenlaista. syyskuuta. – Neljännestä levystä on myös puhuttu, mutta vasta sivulauseis sa. – Parilla aiemmalla levyl lä (Hullui unelmii (2021) ja Kuluneita kaikuja (2023) haluttiin ”roiskia menemään”, mutta nyt funtsittiin tekemisen eri osa alueita huolellisemmin ja pa nostettiin enemmän esimerkiksi sovituksiin, kertoo kitaristi Petri Sinkkonen. Näyttely oli keväällä esillä Helsin gin Musiikkitalolla, ja parhaillaan kuvat ovat nähtävillä Espoon kult tuurikeskuksessa 1.9. Pepe Willbergin elämä valkokankaalle K u v a: O sk ar i H ak al aR ah ko K u v a: N ad i H am m o u d a Mika Toivanen. Entä miltä yhtyeen tulevai suus näyttää. No, nythän on niin, että me halutaan kannustaa ja rohkaista kaikkia siihen, et tä ne olisivat ylpeästi ja rohkeas ti sitä mitä ne on
Esikoisella suurempia linjoja käsittelee muun muassa levyn avausraita Kotimaa, joka käsittelee isänmaasuhteen lisäksi ihmisen suhdetta luontoon ja itseensä. Hagström soittaa kitaraa ja laulaa. – Kappale tulee ulos tietynlaisena, jonka jälkeen alan käydä sitä itsekseni läpi. Nimen käyttöön liittyy erityinen tunnelataus. Suorempaa kerrontaa edustaa Enemmän, jossa kertoja potee vitutusta. On hienoa istua järven rannalla kalliolla ja kirjoittaa. Minulla on päiväkirja mukana, ja alan aina kirjoittaa runoja, kun olen metsässä. Mummi on ollut minulle tärkeä hahmo lapsena ja ollut lähipiirini ainoita taiteilijasieluja. A-PUOLI Hugo Cajan Hienovaraista kommunikaatiota KUUNTELE TARKKAILULUOKKA -SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti H ugo Cajan lukeutuu Helsingissä kytevän indie rock -aallon lupaavimpiin nimiin. Cajan on Hugo Hagströmin isoäidin sukunimi. – Levy on minulle pyhä formaatti. Myös The Beatles on minulle sydämen asia. Esikoislevyllä käsitellään suuriakin teemoja.. Hugo Cajan soittaa pop rockia, jossa kuuluu new wave ja psykedeelinen rock. Musiikki saa elää. Sieltä myös löytyi uusi kokoon pano livekeikoille ja pääosin myös levylle. Toukokuussa ilmestyi esikoisalbumi Pieniä runoja. Suomalaisista vaikuttajista Hagström mainitsee Hassisen Koneen ja Ismo Alangon tuotannon. – Mielestäni se on todella kaunis nimi ja aina resonoinut minussa. Hagström tunnustaa, että yksi perustavanlaatuinen filosofia hänen musiikissaan on ottaa kantaa yhteiskunnan suorituskeskeisyyteen. Olen ylpeä, että saan käyttää nimeä. Mitä vain, mikä peittää epävarmuuden. 12 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Siellä syntyi myös Hugo Cajan -yhtyeen ensimmäinen kokoonpano. – Arvostan Dire Straitsin tapaa sovittaa biisejä tarkasti ja luoda ”kitarakudosta”. Cajan on myös sukuni taiteellisempi puoli. Itselleni oli vaikeaa loksahtaa toisen kitaristin kanssa yhteen triona soittamisen jälkeen. Myös lapsenlapsi suhtautuu taiteen tekemiseen arvokkuudella. – Musiikissani on paljon henkeä 1960, -70 ja -80-lukujen klassisesta rockista, jota vaalin itse paljon. Hagström kuvailee musiikkiaan uudenlaiseksi rockiksi. Muu yhtye koostuu rumpali Antti Seleniuksesta, kitaristi Pyry Aaltosesta ja basisti Mikke Varista. TEKSTI: ARTTURI SIROMAA K u v a: A li sa V is h n ia ko v a ”Tämä ei ole opistoprojekti vaan henkilökohtainen intohimo.” instagram.com/ todellisuussurffaaja – Kun ihminen koettaa paeta rauhattomuutta, sitä lähtee peittämään. – Tämä ei ole opistoprojekti vaan henkilökohtainen intohimo, Hagström painottaa. Esimerkiksi lyriikat hän pyrkii kirjoittamaan melko nopeasti ja alitajuntaisesti. Hagström vaalii biisinkirjoituksessaan intuitiivisuutta. Etenkin kitaroiden välillä koordinaation täytyy olla hienovaraista. – Rakastan absurdeja, fragmentaarisia tekstejä, joissa käsitellään isoja aiheita ja tunteita. Alun perin lahtelainen Hagström aloitti kirjoittaa biisejä lukiossa. Hagström painottaa hyvää bändikemiaa niin musiikillisesti kuin henkilökohtaisestikin. Kuulen asiat tarkasti, miten ne haluan. Rockin kultavuosikymmeniltä Hagström on ammentanut etenkin ajatusmaailmasta ja filosofiasta tekstien takaa. – Käyn vaeltamassa aina kun ehdin. Yritän promota musiikkiani niillä resursseilla, mitä on, mutta sen suurempaa algoritmisekoilua ei ole tiedossa. Vaikutteita on tullut myös modernien soundien mahdollistamasta äänimaisemasta. Hugo Cajanin sukunimi on lainattu hänen isoäidiltään, joka on sukunsa harvoja taiteilijasieluja. – Bändin välillä pitää olla yhteys. Tykkään tehdä biisit melko valmiiksi ennen kuin vien ne muiden jäsenten kuultavaksi. Kokoonpano on soittanut paljon yhdessä, ja Hagströmin mukaan musiikillinen kieli on jäsenten kesken sama. Pitkäsoiton julkaiseminen on algoritmien takia tyhmä liike, muusikko toteaa. Hugo Cajan julkaisi esikoisalbuminsa toukokuun viimeisenä päivänä. Viime vuoden kuunnelluin artistini oli Talking Heads, josta olen ammentanut paljon kitaransoittooni. Yritän myös opetella olemaan enemmän auki vaikutteille, jotka tulevat kesken sävellysprosessin. Lukion jälkeen Hagström muutti Helsinkiin opiskelemaan Pop & Jazz Konservatoriolle kitaransoittoa. Luonto on Hagströmille toinen tärkeä inspiraation lähde. Aivot huutavat lisää ärsykkeitä. Enemmän-kappale syntyi näistä huomioista
f i | 1 4 6 2 1 2 Legendaarisen Orangen kitaraja bassolaitteet kokeiltavissa liikkeessämme!. J y v ä s k y l ä n M u s i k a n t t i O y | A h j o k a t u 8 4 3 2 J y v ä s k y l ä | m u s i k a n t t i @ m u s i k a n t t i
On se halvempaakin kuin Coldplayn keikka. Visuaalisuuden korostaminen on tehnyt konserteista illasta toiseen samanlaisina toistuvia biisipötköjä. Se on myös normaalia seurausta siitä, että tuotannot ammattimaistuvat. Saatan edustaa vähemmistöä, mutta haluan kuunnella konserteissa hyvää ja hyvin esitettyä musaa. 14 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Elävä musiikki kuin eloton lahna Kokemusten aikakaudella parasta markkinointia yhtyeille ja konserteille on sekä bändin omat että fanien kuvaamat videot sosiaaliseen mediaan. Paitsijäämisen pelko eli fomo luo ostovoimaa ja -tahtoa. Ihmisillä on aina odotuksia siitä, mitä he saavat. Jos minuun iskee halu pompotella pääni yllä värikkäitä palloja, voin mennä vaikka laivalle pallomereen. Uskon, että koronan myötä ihmisten tarve kuulua yhteisöön on korostunut ja vaikuttanut esimerkiksi Taylor Swiftin räjähdysmäisesti kasvaneeseen suosioon. Metallica soitti Suomessa kaksi konserttia ja kaksi erilaista settiä. Glastonburya lukuun ottamatta kesän Coldplay-keikat noudattivat samaa kaavaa. K esällä 2023 hankin lipun Coldplay-konserttiin ilman kummempaa pohdintaa. Vaihtelevat biisit olivat myös täysin samoja eri kaupungeissa. Ainutlaatuisuus on tänä päivänä entistä enemmän sarjatuotantoa. Tämä lisännee myös tapahtumajärjestäjien painetta tarjota rahalle vastinetta. Sen jälkeen tulleiden levyjen kuuntelu on jo silkkaa ajan tuhlausta. Kun lippujen hinnat jatkuvasti nousevat, kuluttaja voi helposti tutkia ostopäätöksen tueksi yh tyeen aiempia settilistoja esimerkiksi setlist.fm-sivustolta. Taylor Swiftin Eras-konsertissa on ollut suorastaan suotavaa osata ennakkoon settilista eri osuuksineen, koreografiat ja huudot. Elävän musiikin kokemisessa on tärkeää, että se nimenomaan jollain lailla elää eikä läpsähdä lavalle kuin eloton lahna katiskasta laiturille. Yhtyeen uudemmasta materiaalista on tullut Natural High Healing Festivalin kävijöiden ja Erasmus-vaihtarien musiikkia Prahan pub crawlien välipäiville. Tällainen käsinkirjoitettu mukaspontaanius tuntuu suorastaan välinpitämättömältä ja yleisöä aliarvioivalta. Joko muuten sanoin, että näin siellä Coldplayn vuonna 2011. Mitä saisin enää irti bändistä, jonka Mylo Xylotoa (2011) piti kuunnella vähän irvistellen ja Ghost Storiesin (2014) Midnightsia pidin hyvänä Bon Iver -pastissina. Päätin olla menemättä Coldplayn keikalle. Väitän, että näiden videoiden tuottaminen on tuonut valtavasti rahaa bändin kassaan myytyjen lippujen muodossa. Mitä isommista keikoista on kysymys, tuntuu kuin bändeillä ja heidän organisaatioillaan painaisi vastuu tuottaa kokemus samanlaisena kaikille, jotta kaikki saavat juuri sitä, mitä he ovat jo nähneet somessa heille luvatun: pääset varmasti pompottamaan palloa juuri tämän biisin aikana ja heiluttamaan valoranneketta ja kuvaamaan siitä todisteet! K u v a: Sa m i Lo m m i ”Kaikki saavat juuri sitä, mitä he ovat jo nähneet somessa heille luvatun.”. Muiden kaupunkien neljän konsertin sarjoissa vaihtelua oli parin-kolmen biisin verran ja juuri tietyissä paikoissa. En laske Sankarit-coveria sellaiseksi. Tarjoaisi vähän jotain ekstraa ensimmäisillä Suomen-keikoillaan. Vaikka itse menisin mieluummin pesäpallo-otteluun kuin Metallican keikalle, arvostan vaivannäköä kahden eri setin harjoitteluun. Variaation, yllätyksellisyyden ja spontaaniuden määrän pystyi arvioimaan ennakkoon hyvin vähäiseksi ellei olemattomaksi. Mutta ennen kaikkea jätin keikan väliin siksi, että tiesin ennakkoon kaiken, mitä keikka pitäisi sisällään. Keikan tärkeydestä kertoi kalenterilipsahdus, jossa olin merkinnyt keikan väärälle päivälle ja buukannut Lapin-vaelluksen oikealle keikkapäivälle. Coldplayn yksi tärkeimmistä myyntivalteista on ollut A Sky Full Of Stars ja sen aikana käytetyt valorannekkeet. Ihmiset haluavat olla yhtä ainutlaatuisissa tilanteissa kuin mitä he luulevat näkevänsä somessa. Se ei sisältänyt asioita, joita halusin. Coldplayn keikoilla esimerkiksi spontaaniksi eleeksi tarkoitettu A Sky Full Of Starsin keskeyttäminen ja uudelleen aloittaminen ilman puhelimia on ennakkoon suunniteltu kohtaus, joka toistetaan illasta toiseen. Ei tarjonnut. Pitäähän se nähdä. Entä jos kuitenkin bändi yllättäisi. Erityisesti tästä kappaleesta yhtye on tuottanut ammattimaisia keikkatallenteita ilmaiseen jakoon. Everyday Life (2019) oli hieman epätoivoinen yritys palata Viva La Vida Or Death And All His Friendsin (2008) kunnianhimoisempaan sointiin. Vasta kevään 2024 aikana ja keikan lähestyessä aloin miettiä, että miksi. Mutta Glastonburyn pääesiintyjänä oleminen edellyttää aina vähän ekstraa. Koronan ja kasvaneiden kustannuksien jälkeen ihmiset tekevät aiempaa enemmän ostopäätöksiä vasta lähempänä tapahtumaa
Su 9.2.2025 Helsinki, Jäähalli, Black Box
Tyypit tekee biisit itse. Kuuntelin silti koko kesän Simon & Garfunkelin kokoelmakasettia. Päälle tein sitten ajan kanssa oikeita raitoja. Soitin aluksi itse bassoja, mutta oikea basisti keikkabändistäni tuo siihen enemmän svengiä. Heepin July Morningia ihailtiin, laulutyyli nauratti. Minäkin haluan. Vapauttavaa kokea taidetta, joka pakenee sanoja, selityksiä ja tuttuja kaavoja. A knestikin onnistuneen 40-juhlakiertueen myötä Jukka Takalo huomasi kaivanneensa sähkökitaraa tunteikkaiden poprokkiensa ilmaisussa. Mikon isoveljellä oli Ramones vinttihuoneessa. Itsekin olen läsnäolotaiteilija, ja keikalla syntyy yhteinen hetki yleisön kanssa. – Olenkin soittanut levyllä tosi ison osan sähkökitaroista. Leirillä ei ollut montaa poikaa, joten pussailuhommia riitti. The Smithsin Queen Is Deadin b-puoli on maailman paras. LEVY, JOKA TUO MIELEEN VARHAISMUISTOT HAUKIPUTAALLA LEVY, JOKA KYTKEYTYY MUUSIKOKSI JA LAULUNTEKIJÄKSI RYHTYMISEEN VOIMAKUUNTELUSSA JOKIVARSIEN LAULUJA TEHDESSÄ Bruce Springsteen The Promise – Halusin tehdä rehtiä, isoa ja tunteellista kitararokkia. Vähän niin kuin Taylor Swiftin hengessä, Jukka naurahtaa. Musa nautittiin keltamustilta Finpolar-kaseteilta Rockradiosta äänitettynä. Lähetin biisin Juha Torviselle, joka hoiti ”rapsuttelun”. Tutkin tunnetta, miten vedetään niin, että tuntuu ja välittyy. Onhan trilogialla tietty henkinen kytkös Mikon Siirtomaasuomen lauluihin. Aknestikkasetit soivat Roskilden reissulla Latvalehdon kanssa. Rockabilly jäi hiihtolomalla, kun Myrkkyä soi. ALBUMI, JOKA ON KESTÄNYT KUUNTELUA KAUTTA VUOSIEN Motörhead No Sleep ’til Hammersmith – Rippileirillä oli päällä omatekoinen Motörhead-paita. Blitzkrieg Bop soi täysillä. Jos musiikki olisi identiteettikysymys ja olisin fani, en pystyisi tekemään biisiäkään. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Jukka Takalo ENSIMMÄINEN LEVY, JOKA HERÄTTI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN Eppu Normaali Maximum Jee & Jee – Nuorten kotkien hiihtoleirillä Kajaanissa Rajakylän pojilla oli kasetilla Ratsiaa ja Eppuja. Lemmyn ja Paul Simonin taide on kestänyt aikaa täydellisesti. – Vaarojen laulut oli trilogian ensimmäinen osa, jossa lähdetään vedenjakajalta Kuusamon suunnasta, Jokivarsien lauluissa mennään vesireittejä alavirtaan ja sen jatkeeksi tulee Merimaiden laulut. Oksensin portaisiin. Eniten kuunneltiin Sliippareita. Isoääniseen tunteelliseen rokkiin liittyen halusin soittaa sähkistä, Jukka tunnustaa. Sinulle äiti on ikiklassikko. Vallen lisäksi vierailevat taustalaulaja Nanna Louhela ja basisti Jaakko Konttila. Elämänmakuinen ja luontoystävällinen Jokivarsien laulut on noin 20 vuoden soolouran yhdeksäs albumi, kun lasketaan mukaan Maakisen Mysteeri Trion kupletit, Soivan Siilin lastenlaulut sekä Kajakkiorkesterin Vaarojen laulut. ODOTTAMATTOMIN SUOSIKKISI OMAN MUSIIKKISI TUNTIEN Jeanette Porque te vas – Nykytanssissa nautin todella esityksistä, joista en tajua yhtään mitään. Teimme freeflow-albumeja kasetille. Maximum Jee & Jee iski. 16 SOUNDI The Smiths Queen Is Dead (b-puoli) – Olen biisiorientoitunut. Aknestikin vetäydyttyä sain viiden miehen kiksit soolokeikoilla, eli jossain Braggin ja Rautavaaran välillä on menty. Juliet Jonesin Sydän oli myös merkittävä isoveliporukka. Singlejä ja eepeitä on enemmän kuin yksi vuotta kohden. Ajomatkoilla soitan täysillä nimenomaan yksittäisiä biisejä. Sleepy Sleepers Sinulle äiti – Mikko kertoi päiväkodissa, että Bowie oli leikattu naiseksi, oli keinopimppikin. Ihailen hienoja biisejä genrestä riippumatta. Kokeiltiin nuuskaa. Valassaaret-merkillä on julkaistu myös The Southgatesia, jolla soittaa Jukan poika, Valle Forsman. MUUSIKKO-INNOITTAJA AKNESTIKIN MUOTOUTUESSA Juliet Jonesin Sydän Juliet Jonesin Sydän – Aloitimme koulun fysiikanluokan varastossa. Jokivarsien laulujen fiiliksiä hain klassikkotasolta: Because The Night, Heart Of Gold, One, Wuthering Heights. TÄRKEÄ ARTISTI SOOLOURALLE RYHTYESSÄ Billy Bragg Life’s A Riot With Spy Vs Spy – Billy Braggin tunteelliset, teräväsanaiset biisit sekä keikat sähkiksen kanssa on tärkeä vaikuttaja. V id eo k u v a: U k ko A n ti n p er ä. – Olen myös luonnonsuojelupiirien ”mikko alatalo” eli jos Paleface ei pääse, minua kysytään. Bändikeikat innostavat taas Aknestikin menestyskiertueen ansiosta. – Akkarin soitto alkoi riittää. Kuusi vuotta meni kahden ekan välillä, mutta viime vuonna kaivoin pöytälaatikosta Syntymättömien sielujen soulia -äänityksiä vuosilta 2013–17. Immersio, jossa luodaan hetki ja muokataan aikaa. Tohkeilimme Imperietistä ja päätimme ryhtyä rocktähdiksi. Valle soitti jo Kajakki-orkesterissa näitä biisejä ja otti kitaroineen osaa säveltämiseen. – Tein kotistudiossani biiseistäni pohjatöitä, vein demon rumpalilleni Aleksille, ja hän soitti niille rumpuraidat. Jo kolme loistobiisiä tekee levystä klassikon. – Rock’n’roll-elämän ohella olen taiteellisena johtajana Oulun kulttuuripääkaupungin spektaakkelissa Delta Life – Vesireittejä. Velvet Underground ja 22-Pistepirkko innoittivat. Rapsuttelin rokkibiisiin tsy-tsy-tsyh-juttua kun tajusin kysyä mestaria mukaan. He ovat maailman Leevi And The Leavings
Se suhteellistaa romanssin tavalla, joka tuntuu 2020luvulla aika modernilta. Love Recordsin ympärillä pyörinyt muusikko ja kulttuuri porukka löi tavan takaa hynttyynsä yhteen tällai sissa tilanteissa. Kaikki kappaleen ja sen toteutuksen osatekijät ovat harmoniassa. Korostetaan lopuksi vielä sitä, miten Paratiisin ikivihreys kumpuaa sen ainesten synteesistä. Paratiisin teksti ei välttämättä ole luet tuna suurta runoutta. Alun perin se julkaistiin Mä jäin kii sing len bpuolella. Tunnusluvut puhuvat puoles taan: vuodesta toiseen Suomen soitetuim pia kappaleita Teoston mukaan, Spotify kuunteluissakin aikakautensa ehdoton ykkönen. Silloin lempeäkatseinen jätkä Somerolta saattoi vetää napapaidan päälleen ja laulaa panemisesta hui jaamatta tavallaan ketään. Se on syntyjään nostalginen ja Love Records estetiikan ytimessä. Mutta emmehän me numeroita edes tarvitse. Tässä tapauksessa kaikki ovat olleet yhteisellä asialla: her kimmän koskaan tehdyn kesäbiisin. ”Pieni het ki riittänee”, raskaampi painolasti vain pilaisi sen. Kuohuva olut on kielikuvana muuten tekstin tärkeimpiä. ”Oi jos sulle voisin antaa kaikkein kauneimman / tämän maail mani, pallon valtavan”, kertoja pohtii, mutta ymmärtää, ettei sellainen ole tällaisenakaan kesäyönä mahdollista. Ehkä ollaan jossain Suomenlahden ranni kolla, mutta sehän on heti paljon jylhempi ja suurempi maisema kuin mökkilampi sau nan kuistilta. Tässä suhteessa se on usein rinnastettu pari vuotta myöhemmin ilmestyneeseen ikivihreään, Juicen Syksyn säveleen. J os pitäisi nimetä kaikkien aikojen suomalainen kesäbiisi, niin tässä se kai olisi. ”Maalle, meidän landelle” lähdetään spontaanisti, sitten jo vähennetään vaat teita ja tehdään asioita, joista ”aikuiset puhuu kuiskuttain”. Pysäytyskuva ajasta, jota ei koskaan ollut ja jota elämme aina. Rankkojen tekstien ja hyvin epä rankan olemuksen välinen ristiriita mahdollisti sen, että het ken aikaa Badding vetosi niin poikiin kuin tyttöihin. Biisin tarina kertoo orastavasta rakkau desta tai ehkä vain pienestä kesäromanssista. Hurriganeskin teki vasta tuloaan. Se on mökkiranta valoisana kesä yönä, kun kaksi ihmistä istuu etsimässä toi siaan. Mutta Baddingin itse säveltämä Paratiisi ei ollut ilmestyes sään hitti. Miljöö hahmottuu vähän epämääräisesti: tällaisen skenaarion kuvittelisi automaattisesti järven rantaan, mutta ”meri vaahtosi kuin olut kuohuaa”. Kummassakaan tapauksessa rokkareina brei kanneet hahmot eivät saaneet välitöntä arvostusta tunteelli semmalla materiaalilla. Se ankkuroi romantiikan todellisuuteen, synnyttää siis kontrastin, minkä varassa hyvä lyriikka niin usein elää. Paratiisin pohjalla on Baddingin vuonna 1947 syntyneen ikätoverin, tuolloin yhden kokoelman julkaisseen runoilija Arja Tiaisen teksti. PB SOUNDI SOUNDI 17 Rauli Badding Somerjoki: Paratiisi (1973) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Kaksi ihmistä rannalla ja kaikkien aikojen kesäbiisi Paratiisi. Suomalainen kyllä tietää, että Paratiisi on ikoni. Siksi se on mahdoton, vaikka houkutteleva versioitava. Laulaja laajensi ja muutteli sitä, ja Jani Uhleniuksen sovitus, Antero Jakoilan kitarat ja anonyymi nä esiintyneen Jukka Tolosen soolo viimeistelivät mestari teoksen. Biisi on ver sioitu kymmeniä kertoja, mutta aina yhtä turhaan. Siihen voi heijastella olettamaamme viattomuutta, jota musabisneksessä tai elä mässä yleensä ei enää saa takaisin. Aniharva kappale ank kuroituu tuttuun ja yleisluontoiseen maisemaan siten kuin Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Kontrasti fiilaamiseen ja höyläämiseen on merkittävä.”. Ei ole väliä, miten tarina jatkuu näiden kahden ja puolen minuutin jälkeen. Se päätyi myös vuoden 1974 Näin käy rock’n’roll albumille ja kasvoi arvoa hiljakseen, mutta nousi klassikoksi vasta vuosien myötä. Badding oli uransa huipulla rajuna rokkarina Fiilaten ja höyläten jätti menestyksen jälkeen. Paratiisi on biisi hetkestä. Kontrasti fiilaamiseen ja höyläämiseen on kuitenkin merkit tävä: Paratiisissa ei ole mitään eksplisiittistä, ja siksi se onkin voinut iskostua monen minunkin sukupolveni edustajan lap suusmuistoihin ilman mitään punastuttavalta tuntuvaa sivu virettä. Siinä tempussa onnis tuminen oli sinänsä merkillepantavaa ja mahdollista juuri tuossa aikaikkunassa, jossa suomalainen rock ei vieläkään ollut kunnolla syntynyt
Vuoden 2024 julkaisut Vol. 7 todistavat sekä Mikkolan tinkimättömän vision että Saimaa-muusikkokollektiivin telepaattisen voiman.. 18 SOUNDI SOUNDI 19 Teksti: Mikko Meriläinen Kuvat: Markus Paajala S O U N D I P A L K I N T O 2 2 4 18 SOUNDI ”Tärkein taiteen tekemisen motiivi on itseilmaisu” Vuoden 2024 Soundi-palkinnon saa Saimaaja Tehosekoitin-maestro Matti Mikkola, joka on koko uransa tasapainoillut onnistuneesti täysin omaehtoisen luomisen ja kaupallisen menestyksen välillä. 6 ja Vol
Samalla hän esikuvansa Grateful Deadin tapaan kaavailee, että hänen yhtyeelleen jättämä perintö on niin vahva, että sen ylläpito onnistuisi tarvittaessa ilman häntäkin.. 18 SOUNDI SOUNDI 19 SOUNDI 19 Saimaa henkilöityy vahvasti Matti Mikkolaan
Ensin hän oli tekemässä Tehosekoittimesta paitsi vuosituhannen taitteen suosituimpiin lukeutuvaa suomalais ta rockyhtyettä myös genressään poikkeuksellisen kunnianhimoista ja monipuo lista luovuuden väylää. Palkintona annettavan Taatto Taivahinen -patsaan on suunnitellut Juho Juntunen ja sen valmistaa käsityönä taiteilija Christian Ju?tte. Karjalainen, Atte Blom, A.W. S O U N D I PA L K I N T O Soundi-palkinto on merkittävälle suomalaiselle musiikkivaikuttajalle vuosittain myönnettävä tunnustus. 1990-luvun alkumetreillä perustetun Tehosekoittimen jäätyä sivuun vuonna 2004 Mikkolasta tuli kysytty säveltäjä ja tuottaja. Kului kuitenkin vuosia, ennen kuin Saimaa puhkesi kukkaan, mikä tapahtui näyttävästi Pepe Willbergin kanssa tehdyllä ylistetyllä yhteislevyllä Pepe & Saimaa (2014). Sittemmin Saimaasta on muodostunut paitsi pettämättömän kova ja sopivasti arvaamaton livebändi myös monen tyylisten albumiprojektien kautta yllättämään päässyt studiojoukkio. Samoihin aikoihin syntyi idea Saimaa-nimisestä orkesterista. N iin on kahdeskymmeneskin Taatto Taivahinen -patsas löytänyt kotiin. Matti Mikkola, 47, on kiistatta jättänyt jo nyt näkyvän ja painavan jäljen täkäläiseen musiikkikulttuuriin. Vuodesta 2005 myönnetyn palkinnon ovat ennen Matti Mikkolaa saaneet Tuomari Nurmio, Alexi Laiho, Toni Wirtanen, Juhani Merimaa, Tuomas Holopainen, Ismo Alanko, J. Yrjänä, Jonna Tervomaa, Timo Kanerva, Jukka Orma, Jussi Lehtisalo, Jukka Gustavson, Chisu, Paula Vesala, Hector, Maija Vilkkumaa ja Pate Mustajärvi.. Soundi-palkinto myönnetään henkilölle, joka on toiminut suomalaisen musiikin hyväksi. Vuoden 2024 Soundi-palkinnon saa Matti Mikkola, lahtelaislähtöinen muusikko, säveltäjä ja tuottaja, joka tunnetaan Tehosekoittimesta ja Saimaasta sekä lukuisista muille artisteille tekemistään kappaleista ja tuotannoista
– Liika kehuskelu ei tee hyvää ihmi selle. – Olen saanut poikkeuksellisen mää rän viestejä ja kommentteja kollegoilta ja muilta tyypeiltä tästä levystä. S aimaan levytetty tuotanto on tä hän mennessä käsittänyt muun muassa psykedeeliseksikin yltyviä suomirockcovereita, urheiludokumen tin soundtrackin, yhteislevyn Pyhimyk sen kanssa sekä livealbumin. Sen voisi kääntää suoraan niin, että minulle tulee liian paha mieli, jos minusta sanotaan kiusaavia asioita. Mikkola törmäsi kadulla lauluntekijä Timo Kiiskiseen, jolle kertoi että hänellä on tällainen unessa tullut juttu ja että voisiko Kiiskinen tehdä siihen tekstin. Ja sitä kautta se näyttäytyy tietynlai sena uhrautumisena musiikin eteen ja semmoisten alhaisten ja ahneiden mo tiivien välttämisenä. – Onnekkuudella ja muilla järjeste lyillä olen saanut luotua sellaisen tilan teen, että tällainen toiminta on lähtö kohtaisesti mahdollista. tai on tavallaan jo pitkään pitänyt... Hän nimeää omaksi vahvuudek seen biisintekijänä melodioiden luomi sen, ”beatlesiaanisen” taidon saada melodia kulkemaan nätisti ja kiinnos tavasti. Mikkola sanoo jo nuorena ihmetel leensä, kun vaikkapa joku Kauko Röyh kä väitti haastatteluissa, ettei lue mi tään hänestä kirjoitettua. Kollegoilta ja kriitikoilta tulleissa vuolaissa kehuissa on myös kääntö puolensa. – Tekstien täytyy olla lyhyempiä ja yksinkertaisempia. Hän vertaa ilmiötä siihen, kuinka nykyään ollaan huolestuneita ihmisten lukutaidon ja keskittymiskyvyn heikke nemisestä. – Tämän aiheen äärellä täy tyy olla varovainen, koska tietyt ego maaniset lausunnot saattavat olla hyvin humoristisia sitten kun ne on painet tuna lehdessä, Mikkola naurahtaa. tehdä tahallaan huo nompia juttuja. – Kiiskinen sanoi, että joo mulla on sulle hyvä portugalinkielinen laini sii hen, ja se on suomeksi että ”sokein kai kista on se, joka ei katso”. 6:n keskeltä löytyi kolmiosainen proge teos Kivi jota vierittää, ja yhtenä Vol. Se sotkee pään, Mikkola myöntää. Siksi jotkut sanoma lehdet tuntuvat minusta nykyään kuin vähäälyisille suunnatuilta. – Ajattelin ensin, etten tiedä mikä tämä on ja onko tällä arvoa, mutta unista saadut asiat on sellaisia, joita pitää kunnioittaa. Enkä tarkoita tätä mitenkään dramaattisesti, vaan ihan että miten epäkiinnostava hahmo sitä on vaikka median silmissä. Mikkola ei myöskään tunnu kokevan nykyistä listapopmaailmaa kovin lähei seksi. – Mutta kyllä mä Saimaasta tulleen palautteen myötä olen alkanut ymmär tää, että se mitä me tehdään on niin järjetöntä ja hullua, että motiivin on pakko olla tietyllä tavalla altruistinen. Ja se ei ole kestävän kehityksen polku. Kuten kaikesta tästä intuition seuraa misesta voi päätellä, Mikkolalle tärkein motiivi tehdä Saimaata on lopulta hy vin selkeä. Mutta turhasta helppoudesta saati kunnianhimon puutteesta ei näitäkään levyjä voi syyttää, sillä esimerkiksi Vol. 6 levyn myötä. Hänen jälkensä on jäänyt vahvana täkäläiseen musiikkikulttuuriin.. 7 ovat Pepe & Saimaa levyn ohella helpoiten sulavaa Saimaata, koska le vyillä on melodisia, runsaaksi sovitet tuja ja hunajaisesti stemmoissa laulet tuja popkappaleita, joita ovat Mikkolan lisäksi olleet tekemässä Maija Vilkku maa, Timo Kiiskinen, Kyösti Salokorpi, Lasse Kurki, Otto Grundström ja monet muut konkarit. Muu tekeminen on plussaa siihen päälle. Eikö sama juttu päde musiikkiinkin. – Aika kivasti on jäänyt semmoisia pitkän hännän assetteja, kuten finanssi kielellä sanotaan. Siitä tulee semmoi nen Draculan veri tyyppinen juttu, että missä on päivän hehkutusannokseni. Tie tenkin siitä on päivän, pari onnessaan, mutta kun aikaa kuluu levystä, niin ke hut alkaa harveta. – Se tuli mulle unessa. Kehuja on sadellut etenkin keväällä ilmestyneen Vol. Mutta sittemmin olen tajunnut, että oikeastihan se on herkän ihmisen mie len defenssiä. Sanoituksen lähtökohtana oli muun muassa Adiemushenkinen mantra, ayahuascatripin kaava, psykedeelien käyttö mielenterveyshoidossa, Paulo Coelho sekä ajatus siitä, että kunkin on kuljettava matkansa yksin. 6 ja Vol. 7:n kulmakivenä on kahdeksanminuut tinen, vahvasti Steely Dan henkinen ja erilaisesta osasta toiseen polveileva O pior cego, jossa vuorottelevat yksin kertaisen kaunis säkeistö, huuruiset väliosat ja kertosäkeen mantramainen, portugalinkielinen hokema. M utta kuinka Mikkola itse hah mottaa merkityksensä. Heräsin kes kellä yötä ja sain tehtyä sanelukonee seen sellaiset muistiinpanot, että pys tyin niitä seuraavana päivänä jotenkin seuraamaan, Mikkola sanoo. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Tehosekoittimen legacysta on jäänyt osa sillä tavalla pulputtamaan, että saan siitä koko ajan jonkinlaista perustoimeentuloa. Omaa vakautta elämiseen tuo myös se, että Mikkolan plakkarissa on kesto hittejä muun muassa Laura Närhelle ja Kaija Koolle. – Tuntuu, että nykyään kaivataan huonompia melodioita, ja jos haluaisin pärjätä biisien tekemisessä nykyäänkin, niin mun pitäisi... – Mun mielestä ainoa tapa olla vanhe tessaan sinut taiteensa kanssa on se, että tekemisen motiivina on itseilmaisu. – Tosin kyllä sen vain huomaa, miten tällaisella lähes viisikymppisellä alkaa ovi toisensa jälkeen sulkeutua. P ainetta kaupallisten kommer venkkien edessä nöyristelemi sestä helpottaa tietenkin se, että Mikkola on aiemmin elämässään tehnyt asioita oikein. Tänä vuonna ilmestyneet Vol. – Mä olin, että mitä teeskentelyä tuo on. Että melodia kulut on tylsempiä, soinnut ja biitit yksinkertaisempia, ja kaikki rikkaus ja Soundi-palkinto myönnetään tänä vuonna Matti Mikkolalle hänen ansioistaan suomalaisen musiikin hyväksi
Sekään ole ihan yhdellä termillä auki purettavissa, mutta siihenkin Mikkolalta löytyy analogia. Ensimmäinen ohje oli tarttunut Mikko lan mieleen haastattelusta, jossa J. 6 ja Vol. Hieman tavanomaiselta tuntunut tarina omia reittejään kulkevasta tyypistä vaati muutaman teknisen jipon. – Epäilenpä, onko Suomessa toista bändiä, jonka keikkaliksa olisi samana kesänä parhaimmillaan... Yksi sana, mikä kuvaa meidän sointia on kudelma. Saimaa henkilöityy tietenkin Matti Mikkolaan, vaikka samaan aikaan kyseessä on kookkaaksi kasvanut kollektiivi soittajia, sekä Vol. Toinen vinkki tuli tekstittäjämestari Saara Törmältä, joka oli tehnyt Kaija Koon Kaunis rietas onnellinen -kappaleen ensin minä-muotoon, kunnes tajusi vaihtaa tekstin toiseen sijamuotoon. Tai pikemminkin esikuva. – Ja kyllä Deadinkin jameista osa menee aika lailla metikössä, mutta se on niin aitoa kun se musa muodostuu siinä hetkessä. Hörhöveljeni on kiinnostava, koska sen edesmenneestä ystävästä lämpimästi kertova teksti kuulostaa erittäin henkilökohtaiselta. Jossain vaiheessa vain täytyy soittajana kokea, miten kivaa on kun joku jami menee sellaiseksi täydelliseksi dekonstruktioksi. ”Minä olen tyyppi, joka haluan ajaa omituisia pikkuteitä” muuttui muotoon ”sä olit tyyppi, joka halusi ajaa omituisia pikkuteitä.” High five! Kappaleeseen on sikäli helppo samaistua, että eiköhän jokaisella ole tuttavapiirissä joku ”hörhöveli” jonka omituisia touhuja on tullut seurattua huolen ja rakkauden läpi. – Dead jos jokin on kuin sipuli, joka kuoriutuu vähitellen, Mikkola kuvailee. – Kitaristina Garcian soitto on ollut todella egotonta. – Mä sanoin Kössille (Kyösti Salokorpi) että mitä jos tehdään noi molemmat. He maalaavat musiikillaan. – Jerry Garciasta on sanottu jotenkin niin, että hän ei kertonut mikä on oikein tai väärin, vaan hän osoitti tietä sinne missä valo on. – Me nähdään paljon vaivaa siihen, että saataisiin äyskäröityä tätä venettä enemmän pinnalle, jolloin tämä voisi olla meidän kaikkien päätoiminen juttu, Mikkola toteaa ja haaveilee, että jokaiselle keikalle olisi mahdollista tehdä myös näyttävät visuaalit, jolloin keikkakokemus muuttuisi yleisöllekin immersiivisemmäksi. Hän on nimittäin hurahtanut täysillä Grateful Deadiin, ja merkittävän osan haastatteluajasta hän ohjaa vastauksiaan Jerry Garcian perinnön suuntaan. Se ei ole mitään duidi-dui-dia jalka monitorilla, eikä se myöskään ole sellaista mikä kasvaa ja kasvaa... – Mutta totta on, että Suomi on pieni maa ja musateollisuuden lainalaisuudet tuntuvat menevän koko ajan ei-toivottuun suuntaan. 22 SOUNDI SOUNDI 23 monitasoisuus on korvattu jollain piipittävällä oskillaattorilla, koska siihen ei tarvitse niin paljon keskittyä ja se soi läppärin kaiuttimista tasaisemmin. Mikkola kuvailee Saimaan tämänhetkistä tilannetta sikäli kiinnostavaksi, että keikkojen mittakaava vaihtelee hurjasti sekä venuen että palkkion kokoluokan puolesta. P oimitaanpa pari muutakin biisinostoa Vol. Teksti muuttui saman tien koskettavaksi. Mikkolalle Saimaan kiteymä ja ydin tuntuu liittyvän vahvasti keikkoihin. Ja taas päästään Jerry Garciaan. Mikkola pitää tauon ja kuuntelee haastatteluympäristön ääniä. Mikkola myöntää, että Saimaan jamit ovat joskus menneet aika ”freeksi”, eikä se varmasti ole viihdyttävintä mahdollista elämystä satunnaiselle keikkavieraalle. Ideoimaan, tekemään biisejä ja vaikka miten isoja päätöksiä. Sen soitto on perhoshaavi, jolla se nappailee iloisesti ilmassa leijuvia asioita. Tosin ei ole Mikkolalle itselleenkään aivan yksinkertaista määritellä, että mikä se Saimaan algoritmi, ydin, on. Ja yhtäkkiä me soitetaan jotain mieletöntä riffiä transsissa. Mutta nyt mä olen ”Varmasti me ollaan välillä oltu sietämättömiä.”. Kunhan ne noudattaa sitä Saimaan algoritmia, Mikkola alleviivaa. Kaikki sooloilevat mutta toisaalta kukaan ei sooloile. – Ja sitten mulle tarjotaan graavilohilaatikkoa tai jotain ja sanotaan, että tässä on lohta ja riisiä. Juju on se, että on pieni biitti riisiä ja lohta siinä päällä. – Varmasti me ollaan välillä oltu sietämättömiä. Se on enemmän sitä, että avaisi hanan ja... – Tästä tulee nyt biisinkirjoituksen masterclass, Mikkola toteaa ja myöntää, ettei kappale ole tekijöilleen suoraan henkilökohtainen. – Sen takia mä jaksan matkustaa 8000 kilsaa katsomaan Deadiä ja maksaa siitä big bucks. Mikkola on käynyt kesällä Las Vegasin hulppeassa The Spheressä katsomassa Grateful Deadin (tai Dead & Companyn, kuten kokoon panon nykyinkarnaatio tunnetaan) keikan, ja on hän nähnyt yhtyeen myös edellis kesänä New Yorkissa. Sitä kuunnellessa nousee mieleen, että tietyillä asetuksilla Saimaa ei lopulta olekaan niin kaukana Tehosekoittimesta. Saimaaseen tämä liittyy siten, että kaikki sekä paikantuu että ei paikannu yhteen ihmiseen. – Mä olen mennyt aika monta vuotta silleen, että nämä maailmat ovat olleet enemmän erillään. Koko Garcian habitus ja filosofia ja musiikillinen kieli ohjasivat ihmisiä valon suuntaan. 7 -levyjen myötä myös laulajia. 7 -levyltä. Puistossa laulaa lintu ja sadettaja suihkuttaa vettä leppoisasti. Hän lähestyy asiaa vertauksen kautta. Eli te ette siis kuunnelleet mitä mä sanoin! S aimaan magia ei siis ole paikannettavissa suoraan raaka-aineisiin, vaan kyseessä on ennemminkin asenne ja tekemisen tapa. Sanoisin kavereille, että tästä tulee hyvä juttu, mutta tämä ei ole mikään mielivaltainen sekoilu, vaan että mä olen tutkinut, että Japanissa on tällaista ruokaa tehty jo tuhansia vuosia. – Olen aina sanonut tyypeille, että kaikki ovat tervetulleita osallistumaan luovaan juttuun. Mikkola toteaa, että sellainen on hänelle kuulijanakin moninkertaisesti palkitsevampaa kuin se, että puolet instrumenteista tulee läppäriltä ja lavalla pyritään vain toistamaan levyversiot identtisinä. Sellainen on hyvä paikka ihmisen tähdätä ja olla. – Mutta sitten joku soittaa vahingossa vaikka Rhodesilla jutun, josta tulee sellainen perhonen, joka lähtee leijailemaan ja pikkuhiljaa kaikki tarttuu siihen. Karjalainen oli paljastanut vaihtaneensa viime hetkellä Hän-kappaleen aikamuodon imperfektiin. – No, täällä on nyt aika hyvä äänimaisema ja mielenmaisema kuvailemaan, millaista se Garcian soitto on. – Kuvitellaan, että olisi vuosi 1991 ja mä toisin Hesaan ekan sushiravintolan. 500-kertainen, Mikkola laskee naurahtaen ja toivoo, että palkkioiden skaalaa saisi tasattua ja keskiarvoa hinattua ylemmäs. Nelkyt ja viis on puolestaan Otto Grundströmin eli Tehis-Oton sanoittama ja Mikkolan säveltämä. Mikkola kertoo, että musiikistaan puhuessaan he käyttävät itse sellaisia asiasanoja kuin perhonen, vesiputous tai leijaileva pilvi. – Teoriassa ihan samalla tavalla kuin heilläkin, mä voisin jossain vaiheessa jäädä terveydellisistä syistä tai kupsahdettuani pois tästä hommasta, ja kaikilla olisi silti tiedossa se blueprint tai algoritmi, että miten hommaa jatketaan. Joskus Saimaankin telepaattinen yhteys pätkii ja yhtye huomaa lavalla olevansa hetken aikaa eksyksissä. – Jengi, joka ei ole nähnyt meiltä useampaa keikkaa, ei tiedä sitä, että yhtään biisiä ei soiteta kahta kertaa samalla tavalla. 15 -henkisen kokoonpanon kanssa kiertäminen ei ole halpaa touhua, mutta tietenkin Saimaan tarkoituksena on, että yhtye kasvaisi sellaiseen kokoluokkaan, että homma pyörisi omillaan
22 SOUNDI SOUNDI 23 MOOSES KULONIEMI RUMMUT JUHANI "KÖLLE" GRÖNROOS KITARA JARI "KANKI" KANKARE HUILU JA FONI JUHA KUOPPALA KOSKETTIMET TONKI KULKU PERKUSSIOT MIKAEL "MYKY" MYRSKOG KOSKETTIMET TUMPPI RÖNNHOLM RUMMUT MATTI MIKKOLA KITARA UNNA KORTEHISTO LAULU ANTTI AHONIEMI BASSO JANNE TOIVONEN TRUMPETTI PETRI KAUTTO KITARA KIMMO HÄRMÄ LAULU NELLI SAARIKOSKI LAULU LIISA ANASTASIADIS LAULU Saimaa Saimaa Saimaa Saimaa K u v a: Ju ss i K ar ja la in en
– Mutta ehkä sitä voisi verrata johonkin ex-tyttöystävään. Viimeksi yhtye kiersi festareita kesällä 2022. Väki näyttää vähän siltä kuin joku pankki tekisi ensiasuntolainan mainosta, missä nuoret juhlii festareilla joku hillopurkkiin tehty drinkki kädessä. – Niin, se tekstihän on silleen hauska, että se tehtiin aika pian sen jälkeen kun oltiin soitettu Tehiksen viimeiset keikat. Että meidän biisit elää omaa elämäänsä, ja löytyy uusia nuoria tyyppejä, joille nämä laulut merkitsevät. Siis ennen viimeisiä paluukeikkoja. T ehosekoittimen ensimmäisestä lopettamisesta on nyt kulunut 20 vuotta, minkä jälkeen yhtye on koonnut rivinsä pariinkin otteeseen. Mutta mitä hyötyä siitä olisi kenellekään, että Tehis olisi tehnyt sen. Että sä voit muistella lämmöllä niitä aikoja ja pitää siitä ihmisestä ja ajatella, että se oli hieno tyyppi, mutta että ei ole olemassa sellaista tutkintalinjaa, että sä haluaisit olla taas sen kanssa parisuhteessa. Kommenteista päätellen Mikkolan nykysuhde Tehosekoittimeen ei ole järin lämmin tai kiintynyt. Siihen fiilikseen nähden olisi ollut todella omituista silloin kuulla vuoden 2024 tilitykset ja striimausluvut (Spotifyssa nyt reilut 13 miljoonaa). – Niin. 24 SOUNDI SOUNDI PB tietyllä tavalla antanut siimaa – lähtien jo siitä niin ilmeisestä asiasta, että olen pyytänyt Ottoa sanoittajaksi. – Jännää, että Teharin rooli oli mulle selkeämpi viisi vuotta sitten kuin mitä se on nyt. Mä ajattelin että, joo, studiossa oli hetkittäin fiilis, että tästä olisi tullut ihan kelpo ralli, mutta harmi ettei se ottanut mitään kipinää. Hän on havainnoinut tilannetta ja tulostanut siitä tuollaisen. Ne on gentrifikoituneet. Mä olin mökillä paistamassa lettuja, kun se tuli radiosta ja juontaja sanoi jotain, että siinä tuli ja meni Tehosekoittimen uusi single. Mikkola kertoo usein painottavansa uusille tekijöille, että 20 vuotta on niin pitkä aika, että siinä voi tapahtua vaikka mitä. – Muistan, kun Maailma on sun julkaistiin kesällä 2000. Kenelle ja miksi me se oltaisiin tehty. ”Jos haluaisin pärjätä biisien tekemisessä nykyäänkin, niin mun pitäisi tehdä tahallaan huonompia juttuja.” Ilman Tehosekoitinta Matti Mikkolan musiikillinen historia olisi kovin erilainen. Väkisin alkaa myös miettiä, miltä tämä pitkästä ystävyydestä ja keski-ikäistymisestä koskettavasti kertova laulu kuulostaisikaan Oton laulamana ja Tehosekoittimen soittamana. Hän muistelee ensin Varoittava esimerkki -ajan (1998) keikkoja, jolloin Tehosekoitin oli nuoruutensa voimissaan suorastaan pelottavan raivoisa livebändi. Aikojen muistelemisesta lämmöllä puheen ollen, mikä ajanjakso Tehosekoittimen historiassa tuntuu nyt Mikkolasta kaikkein tärkeimmältä. Hän nostaa esiin jazzmuusikko Bob Jamesin, jonka kappaleet päätyivät sattumalta hiphopin samplatuimpien joukkoon. Menestysbändi on tehnyt paluukeikkoja useampaankin otteeseen, mutta Mikkolasta tuntuu, että yleisö on matkan varrella vaihtunut, mikä on vaikuttanut keikkojen fiilikseen. – Parhaita hetkiä Teharissa on ollut se, kun olen ekaa kertaa tajunnut, että tässähän on käynyt joku tällainen legacyasia. Joskus ysärillä tuntui siltä, että nousi ikään kuin yleisön joukosta lavalle. Voisiko se johtua siitä, että jäähallikeikkaa lukuun ottamatta yleisö vaikutti vähän... Siinä se nyt meni. Kyseessä on kuitenkin biisi, mitä kukaan ei ole sen jälkeen mainostanut tai laittanut rikkaa ristiin sen eteen. vieraalta. K u v a: So u n d in ar k is to K u v a: So u n d in ar k is to. Mikkolalle tuntuu olevan vaikeaa kuvailla nykyistä suhdettaan Tehosekoittimeen. Mutta ehkä nyt festareiden konsepti ja tietyt tavat, miten siellä ollaan, ovat niin erilaisia. – Mutta kyllä mä kelaan, että Rock’n’ Roll Monster Movie Show -levy (2000), missä oli Kaikki nuoret tyypit ja Maa ilma on sun, niin silloin me ollaan oltu tekemisen fokuksessa. – On se, Mikkola kiistää. Mä ymmärrän, että Otto on varmaan kirjoittanut sen meidän bändille
Ti 5.11.2024 Helsinki, Jäähalli
K u v a: Te ro A h o n en. – Oma tekeminen alkoi tuntua maailmantilanteessa toisarvoiselta, sillä kärsimys ulottui omaankin lähipiiriini. Sen treenaaminen ja klubirundin suunnittelu ovat parhaillaan työn alla, Tervomaa kertoo. Kun Jonna Tervomaan Superaurinko-albumia tehtiin olosuhteiden pakosta kauan, sen suunta ehti matkan varrella muuttua täysin. Artisti vaihtoi levy-yhtiötä sekä tuottajaa kesken levyn tekemisen. Jonna Tervomaa on julkaissut levyjä aikuisiän soolourallaan tasaiseen tahtiin, mutta edellisestä levystä (Ääni, 2017) on kulunut jo seitsemän vuotta. Samaan vauhtiin tuli toinenkin suuri elämänmuutos. PB SOUNDI SOUNDI 27 Teksti: Artturi Siromaa J onna Tervomaan kesä on kulunut Superaurinko-levyä viimeistellessä. Sitten maailma meni kiinni. Pandemia ei tehnyt Tervomaalle hyvää. – Kyllästyin hissutteluun. – Ennen koronaa olin jo hyvässä vauhdissa lähdössä tekemään uutta levyä, kun kaikki meni säppiin. Tervomaa oli alun perin kirjoittamassa todella hiljaista, maalailevaa ja tunnelmallista levyä. Vanhoja ideoita sovitettiin mukautumaan paremmin pandemian jälkeiseen mielentilaan. Se vaikutti ihmisiin niin rajusti. Levyprosessi alkoi jo ennen koronapandemiaa, mutta muutti monesti muotoaan matkan varrella. 30 vuotta Helsingissä asunut Tervomaa muutti takaisin synnyinkaupunkiinsa Forssaan tyttärensä kanssa. Luovuutta ei tullut ulos, vaikka yritin. Halusinkin tehdä levylle lauluja, jotka menevät ihon alle, mutta tuovat kuulijalle samalla lisävoimaa ja hauskuutta. Se alkoi tuntua naurettavalta. Hiljaiseksi ja tunnelmalliseksi aiotusta albumista kuoriutuikin ennakoitua energisempi kokonaisuus. Sen ohessa keikkoja on ollut joka viikko. En inspiroitunut siitä ajasta. Inhimillistä ääntä Superaurinko-levyn prosessi ei ole ollut Jonna Tervomaan levyjen helpoimmasta päästä. Keväällä tehdyt kokoelmakeikat vanhan kokoonpanon kanssa vahvistivat päätöstä tehdä sittenkin rytmikkäämpää ja energisempää musiikkia. Minuun vaikuttaa edelleen se, minkälaisen tulpan näköalattomuus teki niin koko alalle kuin myös omalle luovuudelleni. – Albumi saatiin viimeisteltyä vasta kesäkuun loppupuolella. Lisäksi eräs pikku juttu nimeltä korona sattui tielle ja käänsi kaiken päälaelleen
Tervomaa saa paljon inspiraatiota visuaalisuudesta. TykJonna Tervomaalle ikä ei ole ollut koskaan ongelma, mutta musiikkibisnekselle kyllä. Miksi haluat tehdä musiikkia albumiformaatissa. kään itsekin kuunnella edelleen albumeita. Kompromisseja on joskus tehty ja ne tuntuvatkin usein jälkeenpäin paremmilta ratkaisuilta, hän kertoo. Albumin myötä voin suhtautua lempeämmin siihen, kuinka paljon haluan sanoa yhdessä kappaleessa. Palettia piti alkaa kasata uusien ihmisten kanssa. Olen todella tyytyväinen levyyn huomioiden, millainen temppurata se on välillä ollut. Tervomaasta tuntuu, että etenkään naisartistille mikään ikä ei ole odotuksiin nähden sopiva. Kun luova pää avautui uudelleen, ei albumin tekeminen ollut enää itsestäänselvyys jo pitkään uraa tehneelle artistille. Myös keikkamyyjä ja levy-yhtiö vaihtuivat. Omat haasteensa Tervomaa lähti tekemään Superaurinkoa ensin tuottaja Eppu Kososen kanssa. J-kokoonpanon paluu Jonna Tervomaa juhli viime vuonna omia 50-vuotissyntymäpäiviään – Olen hyväksynyt sen, millainen musiikintekijä olen. Uudeksi oikeaksi kädeksi levyn tuotantoon löytyi Väinö Wallenius. – Haluaisin julkaista enemmän musiikkivideoita ja pitää visuaalista puolta enemmän mukana. – Oli oma haasteensa löytää tuottaja jatkamaan levyllä, jossa näkyy jo toisen tuottajan kädenjälki. – Bisnesnäkökulmasta on kyseenalaista, miten ikään kuin aina olemassa ollut artisti saadaan taas kiinnostamaan ihmisiä, vaikka tosiasiassa arvostus omaa tekemistä kohtaan on vihdoinkin kohdillaan ja näkökulma kaikkeen on kuluneen ajan jälkeen todellakin aivan uusi. Mutta musiikkini herää eloon vasta kun bändi tulee mukaan. – Levyllä on biisejä, jotka on tehty ennen pandemiaa. Samalla oivalsin mahdollisuuden lähteä yllättävään suuntaan. Saimme Epun kanssa paljon hyvää aikaan, josta en halunnut luopua. Yksi tapa tallentaa musiikkia menee kuitenkin vielä levynkin edelle. Uudelle levylle on tietoisesti valittu henkeä nostattavia kappaleita, vaikka omien sanojensa mukaan hän on ”mestariitkettäjä”. Tuottaja ei ollut ainoa vaihdos levyn teon aikana. Ne tuntuvat raikkaalta ja tulevan ikään kuin menneestä maailmasta, jota ei enää ole. Sitä kautta saan itsekin asioita paremmin valmiiksi. ”Yhteiskunnassa helposti ajatellaan, että ’etkö ole jo hommasi tehnyt’, vaikka todellisuudessa koen voimavarojeni ja ilmaisukykyni olevan parhaimmillaan.” K u v a: Te ro A h o n en. – Levy on minulle luonteva formaatti taltioida musiikkia, sillä joudun puristamaan laajoja visioitani tiukkaan popkaavaan. Mitään pakkomiellettä formaattiin ei kuitenkaan ole. Olen visuaalinen ihminen. – Minulle syntyy hyvin varhaisessa vaiheessa käsitys, minkä demojen kanssa kannattaa edetä. Miksi tarvitsisi olla jotain muuta, jos se ei toimi. Se on kuitenkin kallista ja sen arvostus vähäistä. – Elämän muuttaminen toiseen kaupunkiin työhuoneineen päivineen oli iso muutos, joka vaati oman aikansa. Hänen kuitenkin piti jäädä syrjään terveyssyistä kesken albumiprosessin. Tervomaa on artistina erittäin omaehtoinen
– Ihmisistä huomaa, että he ovat itsekin yllättyneitä, millaisen vaikutuksen musiikki saa aikaan. Tervomaa arvelee, että musiikki luo ihmisessä yhteyden sellaiseen osaan itsestään, joka on saattanut unohtua vuosien varrella. Alkukesällä Tervomaa soitti Stripattuna-keikkoja, joissa kappaleista sovitettiin yhdessä Artturi Tairan ja Juha Kuoppalan kanssa kitarattomia versioita. Osalla oli jälkikasvuakin mukana. – Soittaminen tuntui heti mahtavalta ja kaikki kuulosti alusta lähtien todella hyvältä. Uskon kuitenkin, että elämänkaarestani saa herkullisen tarinan. Tervomaa haluaa tallentaa eri kokoonpanoja ja sovituksia myös levylle. En kiinnitä siihen huomiota. Vuosituhannen vaihteen suomirock on ollut huomattavassa suosiossa viime aikoina. Tällä hetkellä pinnalla oleva musiikki on melko kaukana rockbändimusasta, joka tulee täysin livenä. Kun ylimääräistä aikaa siunaantuu, Tervomaa kirjoittaa omaelämäkerrallista kirjaa. – Sellaiset ihmiset ovat löytäneet takaisin keikoille, jotka ei ole vaikkapa elämäntilanteiden takia käyneet keikoilla kovin aktiivisesti viime aikoina. Tervomaa paljastaa törmänneensä ikärasismiin musiikkikentällä. Tervomaa ei ole aikaisemmin tehnyt kokoelmakiertueita. Tietyt asiat ovat kuitenkin puhtaasti nostalgisia. – Kiertue painottui alkupään tuotantoon. Onnistunut kiertue helpotti myös albumin tekemistä vaikeiden koronavuosien jälkeen. Se oli myös osasyynä musiikkikentän lähipiirin vaihtumiselle. Että kaikki on ehkä parempaa kuin koskaan. Hän kertoo halunneensa jo pitkään nostaa katalogista valikoituja kappaleita ja versioida ne toisenlaisella estetiikalla. sekä 40-vuotiasta artistiuraansa. Ihmiset ovat olleet eri tavalla haltioituneita keikoista kuin ennen. Se on minulle kiinnostava projekti, jolle olen halunnut ottaa oman aikani. Tervomaalla on paljon suunnitelmia tulevaisuudelle myös musiikin saralla. – Superaurinko oli niin pitkä prosessi, että toivon prosessin pysyvän käynnissä jatkossakin.. Yhteiskunnassa helposti ajatellaan, että ”etkö ole jo hommasi tehnyt”, vaikka todellisuudessa koen voimavarojeni ja ilmaisukykyni olevan parhaimmillaan. Nyt uskon, että oikea näkökulma on viimein löytynyt. – Kaikki sukupolvet ovat aikansa tuotoksia. Ensin on liian nuori, sitten liian nätti ja sitten onkin jo liian vanha. Vaikka isoja pyöreitä tulee täyteen jatkuvasti, suhtautuu artisti omaan vanhenemiseen ymmärtäväisesti. On kiva ajatella, että ihmisten musiikilliselle kartalle mahtuu monenlaista. – Kirja on pitkä prosessi, jonka olen aloittanut jo vuosia sitten. Se ei tuntunut missään kohtaa pakotetulta. Paljon suunnitelmia Tänä vuonna 20-vuotisjuhlia viettää Jonna Tervomaan klassikkoalbumi ja neljäs pitkäsoitto Halo (2004). Kiertueelle löysi myös faneja vuosien takaa. Tietyt vuosikymmenet katoavat muodista ja tulevat sitten uudelleen pinnalle sykleissä. Tosin mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän se alkaa vaikuttaa fysiikkaan. Lapset ovat potentiaalisesti jo aikuisia ja työtilanne voi olla vakiintuneempi. Rockyhtyeen sointiin ja energiaan liittyy paljon asioita lähtien korvamonitorien käytöstä tai käyttämättömyydestä, soitinvalinnoista ja vaikkapa siitä käytetäänkö putkivahvistimia keikalla vai ei. Naismuusikkona on vaikea löytää hetki, jolloin minkäänlaista ohittamista ei tapahtuisi. Sen kunniaksi paluun teki niin sanottu J-kokoonpano (Jussi Jaakonaho, kitara, Juha Kuoppala, koskettimet, Jonne Von Hertzen, basso ja Juho Viljanen, rummut ja perkussiot), jonka kanssa artisti keikkaili huomattavan määrän vuosituhannen vaihteessa ja sen jälkeen. Suosiota saattaa selittää 2000-luvun alussa nuoruuttaan viettäneiden sopiva ikä ja rauhoittuneempi elämäntilanne. Olen kiitollinen urheilijataustastani, josta on jäänyt terveellisiä elämäntapoja. – Esimerkiksi lapsuus on jo niin kaukana, että punaisen viivan löytäminen voi olla vaikeaa. – Ei ole mielekästä pohtia, mikä on parempi. Se tuntui samaan aikaan tutulta, mutta kauan kaivatulta, Tervomaa hehkuttaa. – Se muistutti, mistä tässä on kyse. En koskaan mieti, että minkähän ikäinen joku on. – Se alkaa näkyä pienissä määrin. Tavat ovat vain hyvin erilaisia. Mutta ainakin meidän keikkojen perusteella ihmiset ovat löytäneet 2000-luvun alun suomirockin uudelleen. Tuntui todella raikkaalta soittaa vanhoja biisejä. Se on ollut lähes hurmoksellista. Samalla lauluntekijä on todistanut, että kappaleet vääntyvät moneen. Tervomaa kuvaa J-kokoonpanon bändisoundia inhimilliseksi. Inspiraatiota on löytynyt kappaleiden erilaisista sovituksista eri kokoonpanojen kuten triojen ja sähköduon kanssa. 50-vuotiskiertueella jopa monitorimiksaajan etunimi alkoi J:llä. Keikoilleni on löytänyt myös uutta sukupolvea esimerkiksi vanhempiensa kautta. Pekka Kuusiston kanssa kappaleista on tehty ja tallennettu jopa jousisovituksia. Musiikki ja se, mitä kuuntelee, on ollut tärkeämpi osa omaa identiteettiä. Kokoonpano, jonka kanssa treenikämpällä on eniten hikoiltu alkupään levyjen aikana, oli onnekkaasti käytettävissä keikoille. Sain tuntea sen nahoissani. Hän kertoo peilaavansa kirjassaan omia kokemuksia ja pohdintojaan muun muassa musiikkialan kehitykseen. – En ole koskaan pitänyt ihmisen ikää minään. Uskon, että eri aikakausien ihmiset ovat tallentaneet asioita eri tavalla
Silti se tippui kotimaisen aikalaismusiikin väliin, koska se toimi uskottavan riffirock-Suomen ja vähempiarvoisen, koneellisen pop-Suomen ulkopuolella. Kraftwerkin nokkamies Ralf Hütter lausui aikoinaan, että yhtye on ensisijaisesti eurooppalainen – ei siis saksalainen. Uuden levyn kunniaksi Giant Robot nousee Huvila-teltan lavalle Helsingin Juhlaviikoilla perjantaina 23. 30 SOUNDI SOUNDI 31 Teksti: Mikael Mattila ”KUN TE SOITATTE sellaista elektro nista musiikkia.” Tuomas Toivonen muistelee lausetta, jonka Giant Robot sai kuulla usein 1990-luvun lopulla. Taustalla soi Raft Of Medusa, bändin ensimmäinen julkaisu 20 vuoteen. Toisaalta me kaikki kasvoimme rockin parissa, mutta emme me koskaan kuunnelleet yhdessä musaa pakussa, Arttu Tolonen pyörittelee. Riittää, kun makustelee bändin kakkosjulkaisun otsikkoa: Urban International. He soittivat ”oikeita soittimia” tavalla, jota ei osattu käsitteellistää. Nyt yhtyeen jäsenet Tuomas Toivonen ja Arttu Tolonen kertovat, miksi bändi palasi juuri nyt, ja miten pärjätä teknologiaoptimismin jälkeisessä maailmassa. 30 vuodessa osa urbaanista idealismista karisi, kun ympäröivä maailma synkkeni. Sitten on katsottu, mihin se projekti vie. K u v a: Ik ko A la sk a. Giant Robot syntyi aikoinaan siksi, että kukaan muu ei tehnyt juuri sellaista musiikkia. Toki bändi oli ja on myös helsinkiläinen, ja Helsinki on luonnollisesti aina ollut musiikkija kulttuurialueena oma lukunsa. Muitakin yhdystekijöitä bändien välillä löytyy, mutta palataan niihin tuonnempana. Ei sen kummempaa. elokuuta. Nekin olivat ”urbaania” musiikkia, jollaista Suomessa ei vielä muutamaa vuotta aiemmin ollut tehty. Robotti soi jälleen Konserttilavoille palaava Giant Robot syntyi 1990-luvun lopulla optimistiseen ja kansainvälistyvään Suomeen. Ambitiotason määrittely ei koskaan onnistunut. – Siinä kuului meidän tausta hiphopissa, konemusassa, dubissa ja muussa. – Bändi ei ollut ikinä kenellekään pääasiallinen tulonlähde, Arttu Tolonen toteaa. Giant Robotin meiningissä oli jotain samaa. Nyt vuosia myöhemmin sekä maailma ympärillä että yhtyeen musiikki on muuttunut, mutta Giant Robotin musiikki antaa edelleen hyvän kuvan tallentamishetkellä vallinneesta tilanteesta. – Vaikka meillähän oli ihan samat kamat kuin jollain Deep Purplella, hän naurahtaa työhuoneellaan Helsingin Merihaassa heinäkuussa 2024. Giant Robotin soundissa kuului vuosituhannen taitteen kansainvälistyvä EUja Nokia-Suomi, se kuuluisa ”kaupungin syke”: futuristiset lasitalot, notkistuva infrastruktuuri, teknologia, lentokentät ja kaikki uuden ajan utopiat. Siis rummut, basso, kitara, koskettimet, laulaja. Levyllä kuullaan sentään ”Deep Purple -soittimien” lisäksi myös sämpleriä. – En muista, että olisimme käyneet edes keskusteluja siitä, pyrkisimmekö mihinkään muuhun. Teimme asioita, ja totesimme, että hyvä näin. Bändistä ei kuitenkaan leivottu vientituotetta, vaikka ulkomaillakin käytiin. Tuomas Toivonen katsoo bändin toiminnan määrittyneen usein ulkoisten projektien kautta: – Aika usein se on ollut joku lp, suhde levy-yhtiöön, tai kiertue, jonka mukaan on tehty. Giant Robotissa oli myös sitä henkeä, joka räjähti valtavirtaan Freestylerissa ja Sandstormissa. Kontekstoidaan vähän. Välissä on ollut pitkä tauko. Osa bändistä oli viettänyt suuria osia nuoruudestaan ulkomailla. VUOSITUHANNEN TAITTEESSA Giant Robot oli aikakautensa ajankohtaisimpia yhtyeitä. Edellisestä virallisesta keikasta on kulunut yli 10 vuotta, kun bändi esiintyi musiikkimedia Nuorgamin hautajaisissa
TIIVISTETTYNÄ: maailma on tasan sellainen, jollaiseksi ihmiset sen rakentavat. Best Match on henkilökohtainen kappale. ”Me kaikki kasvoimme rockin parissa, mutta emme me koskaan kuunnelleet yhdessä musaa pakussa.”. Sitä meillä ei ole, Arttu Tolonen muistuttaa. – Teksti mukailee Danten Jumalaista näytelmää. Meille olisi helpointa tehdä näin: luoda jokin tasanko, jolla liikkua, ja välillä edetä kohti laulullisempia biisejä. Siksi Giant Robotkin syntyi. Tämä katsoi Neneen ja totesi, että länsimainen ”muukalainen” on hänelle paras ”mätsi”. Näin abstraktilta bändi on kuulostanut viimeksi ehkä vuoden 1997 debyytillään. Merkityksellisempää on puuhailla lähiympäristössä. Siltä kuullaan myös uudelleen studiossa työstetty Consequence-tulkinta, yksi pitkistä jameista. Se oli miellyttävää ja vaivatonta, Toivonen muistelee. Oli, he huomasivat. Sen kummemmin ei bändi ole lähtenyt soundiaan kuitenkaan modernisoimaan. Se on mielestäni tärkein optimismin loppumisen vuosi. – (Raft Of Medusan julkaisevan) Keys Of Lifen Harri (Hakala) mutisi 20 vuotta itsekseen, että on hirveä särö universumissa, ettei Best Matchia ole julkaistu vinyylillä. 30 SOUNDI SOUNDI 31 – On ollut tietty vapaus. – Sä taisit juuri artikuloida sen syyn, miksi Suomi on maailman onnellisin kansa, Arttu Tolonen kuittaa ystävälleen. Kuvien tunnelmat ovat kuitenkin kaukana toisistaan: Gericault kuvaa haaksirikkoisten hätää, levynkannessa on leppoisa meininki, jossa musiikki soi ja ihmiset makoilevat tyytyväisinä. Jamit kasattiin kappaleen ympärille. Meidän elämä on juuri niin ankeaa, mitä me annetaan sen olla. Ja jos ne puuttuu, ne voi tehdä itse, Toivonen analysoi. Siksi tuleva Huvilan-keikan tunti ja vartti tuntuu aivan liian lyhyeltä, Toivonen pohtii. Siinä on elementtejä Toivosen pitkästä suomenkielisestä tekstistä Urbaani komedia, jota hän on soolokeikoillaan esittänyt omintakeisella tyylillä: kanteleen säestyksellä ja autotunen läpi laulaen. Oli välissä ollut muutakin pienimuotoista synttärikeikkaa, mutta nyt bändi päätti kokeilla, olisiko studiossa samanlaista. On tajuttu, että tätä bändiä on turha kontrolloida, kun asiat eivät kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. – Toisaalta jamibändeissä on usein solistinen ulottuvuus. – Se on jonkinlainen folkloristinen, tämän ajan universaali ääni, Toivonen sanoo. Tuomas Toivonen ennusteli aikoinaan Ylen haastattelussa, että ehkä hekin ovat vanhempina ”huolestuneita”. Ulkomailla paljon työskennelleet Toivonen ja Tolonen eivät enää viisikymppisinä haikaile esimerkiksi Berliiniin töihin. Kuusi tuntia olisi hyvä! LEVY ALKAA helpommin hittislovarilla Best Match, joka on tuttu 20 vuotta täyttävältä Domesticity-albumilta. Loppuun tuli lyhyt dub-häntä. Kesällä 2022 Toivonen järjesti Kultainen leikkaus -nimisen tapahtuman hänen ja suunnittelijapuoliso Nene Tsuboin pyörittämällä Kulttuurisaunalla. – Nene teki maalauksen Kultainen leikkaus -keikasta otetuista droonikuvista, Toivonen avaa. – Olimme aktiivisia ennen vuotta 2008. – Olemme kyselleet, voisimmeko aloittaa jo iltapäivästä. Ei pidetty treenejä, ei soitettu varsinaisia biisejä. Oikeassa oli. – Sillä näkyy pimeää, rakeista kuvaa Kraftwerkista ja kuvaa, kun ajamme Osakan läpi. Sitten laulu sai ”Stop”etuliitteen, ja havainnosta tuli kannanotto. Hänestä 2000-luvun idealismi loppui globaaliin finanssikriisiin. MYÖS TÄMÄ paluu on syntynyt ulkoisista tarpeista. – Jos tehdään fetissiobjekti, niin tehdään sitten kunnolla, Tolonen perustelee. Lyhyesti: Nuoret Tuomas ja Nene istuivat iltaa Japanin Osakassa Kraftwerkin keikan jälkeen vuonna 2002. Kuvituksen biisi sai, kun Toivonen löysi kehittämätöntä kaitafilmikuvaa samalta reissulta. – Vaalin tiettyä autonomian ajatusta. Tämän saattoi moni bändin aikoinaan nähnyt todeta, kun keikat venyivät tuntien mittaisiksi intro verteiksi jumituksiksi. Piti tehdä tällaista musiikkia, koska kukaan muu ei sitä tekisi. Arttu Tolonen vahvistaa ennusteen. Metodi on yhtyeelle luontevin. Helsinki Rock Cityn kaltaiset napakat pophitit ovat poikkeus. Filmiä katsoessani havahduin, että nuo asiat, jotka silloin näyttivät futuristisilta, ovat nykyään muinainen maailma, jota ei enää ole. Siten rakennus näyttäytyy kannanottona ja erään ajatusmaailman ilmentymänä. Siten tavoitteet muuttaa sitä ovat kutistuneet. – Joo, tässä se oli! Heittäkää vielä toi hallitus helvettiin, niin sitten voidaan jatkaa keskustelua, Toivonen vastaa nauraen. Autotunea sentään. Siinä myös suojelee itseään. MAAILMAN MUUTOS ja siihen reagoiminen yhdistävät myös Giant Robotia ja Krafwerkiä. Raft Of Medusalla muutosta kuvaa kappale Athena, Athena, Athena. Syntyi muutama improvisatorinen jami, jotka editoitiin levylle noin 10minuuttisiksi. – Olen huomannut, että Helsingissä ne asiat, mitä elämältä hakee, löytyvät aika läheltä. Videon maailmanensi-ilta nähdään nyt Huvilassa. Erikoisuutena on a-puolen päättävä ikuinen luuppi, joka soitetaan oikeaoppisesti laittamalla kierrosnopeudeksi 45 ja hidastamalla levyä dj-käyttöön sopivalla levysoittimella vielä 5,4 prosenttia. Lopussa koko maisema on kadonnut, eikä ole mitään, mihin palata. – Ajateltiin, että asioihin pystyy vaikuttamaan maailmanlaajuisesti, Toivonen jatkaa. – Soitettiin kolme noin tunnin settiä. Hän sanoi, että voi vaikka itse julkaista, Toivonen sanoo. Seurueeseen liittyi ennustajarouva. Tai ehkä se on ollut myös laiskuutta… – Laiskuus on upea asia, Tolonen huomauttaa. Esimerkkinä tästä on Raft Of Medusan kannessa komeileva Kulttuurisauna. – Teksti päättyy eräänlaiseen rukoukseen kaupungin jumalatar Athenelle: kaikki tämä me tehtiin, mutta ei tämä ollut se, mitä meille luvattiin. Aikoinaan Kraftwerk kuvasi ydinteknologiaakin neutraalisti Radioactivitykappaleessaan. Aktiivikautemme oli tekno-optimismin aikaa. Voidak semme muuttaa sitä, pitää meidän tehdä se jossain saavutettavassa mittakaavassa omassa arjessamme – siinä, miten työskentelemme ja miten kohtaamme ihmisiä. Se on tulkinta romantiikan ajan klassikosta, Pogues-yhtyeenkin kanteensa lainaamasta Théodore Géricault’n Medusan lautasta. Enää näin ei ole. Ei dj:tä, aloitellaan vain heti kun ovet aukeaa. Mitään ei ole koskaan ”tarvinnut” tehdä. Nykyräpistä tuttuja kireitä 808-rumpukoneita ei kuulla. Toivosen ja Tsuboin rakas luomus on kylvettänyt kaupunkilaisia Meri haassa yli 10 vuoden ajan. Ihmisjoukko kulkee maiseman halki metsästäjä-keräilijästä suurkaupungin keskelle, mutta ei pääse sieltä pois
ja Twisted Sister. – Kuinka ollakaan, mieleen nousee välähdys, kun olen ollut kolmen tai neljän ikäinen. Kissin tarttuvat hittikertsit ja melodiat toimi vat aivan täysillä, ja jotain Heaven’s On Firea hoilattiin kavereiden kanssa. Sen jälkeen metalli vei taas mennessään. On kylmä talvi-ilta. Millaisesta musiikista pidit lapsena. J ari Mäenpää, mikä on ensimmäinen muistikuvasi elämästä. Siis ajasta. – Seuraavaksi iskivät W.A.S.P. Matti ja Teppo ja Frederik eivät ehkä silloin iskeneet, mutta nykyään iskevät kyllä. Nyt käsillä on merkittävä taitekohta, sillä artistin lähes hulluuden porteille ajanut Time albumiprojekti on viimein saapunut maaliin. Elvis muuten kuoli samana vuonna, mutta en varmaan ole uudestisyntynyt Elvis. – Musa oli läsnä himassa. – Kyllä. Oletko asunut koko elämäsi Helsingissä. 32 SOUNDI. – Kaverini Oliver Fokin, josta tuli myöhemmin Ensiferumin rumpali, esitteli minulle Metallican. Oma lähtökohtani oli siis varsin otollinen. Vanilla Ice, MC Hammer ja Michael Jackson upposivat hyvin. Jos Kissin tapauksessa diggasin tarttuvuudesta, Metallican juttu oli vaikuttava soundi. – Kiss oli todella kova. Olin vielä pieni poika, kun sain lahjaksi c-kasetin, jonka a-puolella oli Asylum ja b-puolella Animalize. – Faija teki myös pieniä coverkeikkoja ja nauhoitti musaa neliraiturillaan. Esimerkiksi kitaravalli kuulosti ihan uskomattomalta. Synnyin vuonna 1977 ja asuin vanhempieni kanssa Konalassa. 32 SOUNDI SOUNDI 33 Teksti: Timo Isoaho Kunnianhimoisen perfektionistin maineessa oleva Jari Mäenpää nousi metallinhohtoisen maailman valokeilaan Ensiferumin laulaja-kitaristina, mutta viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan hän on keskittynyt sooloprojektista bändiksi muuttuneen Wintersunin uran rakentamiseen. Vanhemmat kuuntelivat – aivan – Elvistä ja suomalaista iskelmää. Mieleni suorastaan räjähti. Lantio ei pyöri samaan malliin (naurua). On siis varsin otollinen ajankohta puhua Jari Mäenpään kanssa niin menneistä, nykyisyydestä kuin tulevastakin. Lunta on paljon. Miten kiinnostuit musiikista ylipäänsä. Sitten tuli poppija räppivaihe. Olen pihalla, joko pulkassa tai rattaissa
Olihan se huikea fiilis, kun Spineltä ilmoitettiin, että tehdään levytysdiili. Sainkin sitten mustan halpis-Jacksonin, ja innostuin siitä niin kovasti, että aloin soittaa kuudesta kahdeksaan tuntia joka päivä. Olin silloin neljätai viisitoista. – Steve Vai esiintyi Kulttuuritalossa 1993, ja se oli ihan uskomaton kokemus. Liityit Ensiferumin laulaja-kitaristiksi vuonna 1996. K u v a: O n n i W il ja m i K in n u n en. Steve tuli yhdessä vaiheessa soittamaan aivan lähietäisyydelle, ja se tuntui ihan hullun siistiltä. Treenattiin Metallican ja monien muiden biisejä. Amorphis oli toki kova, ja esimerkiksi Sentencedin North From Here teki väkevän vaikutuksen. – En ollut soittanut vuottakaan, kun aloin tehdä demoja neliraiturilla. Tämän on saattanut kuulla minunkin tekemisistä! – Black metalin puolelta iskivät esimerkiksi Emperor ja Dissection. Näihin aikoihin raaka ärjyminen oli tietysti helpompaa. ”Aloin kasata esiintyvää kokoonpanoa. Erään kerran soitin Kill ’Em Allin kaikki soolot läpi tabulatuureja seuraten. Jotenkin niiden soolojen soittaminen aukaisi sormeni ja mieleni ihan uudella tavalla. Puhdas laulaminen oli huomattavasti haavoittuvampaa, ja se vaati uskallusta aivan eri tavalla. – Olin saanut jo aiemmin synttärilahjaksi semiakustisen kitaran faijaltani, mutta sen soittaminen ei ollut kovin hauskaa, kun sormet tulivat kipeäksi. Kaikki olivat suurenmoisia soittajia.” Perfektionistiksi Jari Mäenpää ei maineestaan huolimatta tunnustaudu, sillä hän myöntää tehneensä urallaan kompromisseja. Silloin tapahtui jotain mystistä, ja joku lukko tuntui aukeavan. 32 SOUNDI SOUNDI 33 Entä sitten laulaminen. – Näihin samoihin aikoihin aloin digata toden teolla myös skandibändeistä. Täytyy muuten sanoa, että Satrianin lisäksi monet kitarasankarit olivat todella isoja vaikuttajia. Se jäikin sitten hetkeksi pölyttymään. Mietin silloin, että miten kukaan voi tehdä tuollaisen riffin! Millainen oli ensimmäinen bändisi. Kävin tuolloin muutamalla oppitunnillakin, mutta olen silti 99-prosenttisesti itseoppinut. Mutta koska Wintersun on hänen soolohankkeensa, taiteellisen vapauden hän pidättää itsellään täydessä laajuudessaan. Kun kuulin In The Nightside Eclipsen niin musa tuntui tulevan suoraan helvetistä. Totta kai oma ääni kuulosti aluksi aivan hirveältä, mutta laulaminen tuntui silti ihan hauskalta, ja hommaa tuli jatkettua. Mainittakoon yksityiskohdista myös This Love -biisin bridge, joka oli aivan käsittämätön. SOUNDI 33 Miten aloit itse soittaa kitaraa. – Aluksi treenasin esimerkiksi Metallican riffejä, mutta kun sitten vähän kehityin, myös soolot alkoivat kiinnostaa. Vuosituhannen vaihteen tietämillä purkitettiin Hero In A Dream -nauha, ja kiikutettiin se Spinefarmille. Lainasin faijalta mikrofonin ja laitoin sen sterkkaan kiinni, ja pystyin nauhoittamaan omaa laulua toisesta dekistä soivan musan päälle. Homma tuntui toimivan, ja minusta tuli Ensiferumin jäsen. – Kun Metallica asteli maailmaani, pyyhin pölyt pois mainitusta kitarasta, ja aloin treenata. Dark Tranquillityn Skydancer ja etenkin A Bolt Of Blazing Gold -biisin arvaamattomat tempovaihtelut ja erikoiset väliosat osuivat maaliin. Tehtiin sitten niin, että toinen soitti kitaraa ja toinen hakkasi rumpuja. Myös Phil Anselmon laulu ja huuto teki kovan vaikutuksen. – No, sehän alkoi hiekkalaatikolla Kissiä kailottaen! – Myöhemmin meillä kotona oli kahden kasettidekin stereosysteemi. He tarvitsivat laulaja-kitaristia, ja menin sitten kokeilemaan. Kitaristina kehityksesi oli todella nopeaa. Vähän myöhemmin pyysin vanhemmilta sähkökitaraa. Tuntui hienolta soittaa varsinaisen bändin kanssa. Eka oma biisi oli Joe Satriani -henkinen Motorcycle Song. Jo vuotta aiemmin olin nähnyt Panteran ja Megadethin Helsingin jäähallissa. Varsinkin Panteran live-energia sekä skittaja rumpusoundit räjäyttivät tajunnan. Se oli pelottavaa ja äärimmäisen vaikuttavaa. Kunhan antoi mennä vaan. – Kitaristi Markus Toivonen, rumpali Kimmo Miettinen ja basisti Sauli Savolainen olivat jo kimpassa. – Sitten alettiin tehdä nuorisotalokeikkoja ja demoja. Yngwie Malmsteen, Steve Vai, Chris Impellitteri, Vinnie Moore ja kumppanit avarsivat tajuntaa erityisesti ”ahaa, näinkin nopeasti voi todella soittaa” -tavalla. – Olisikohan ollut 1993, kun minä ja Oliver alettiin soittaa kahdestaan Immemorial-nimen alla. Meillä oli tapana mennä esimerkiksi nuorisotaloille, joissa oli rumpusetti
Sitten alkoi tuhansien raitojen miksaaminen, ja se oli kokonaan oma lukunsa. – Tykkäsin Devin Townsendin soololevyistä, ja esimerkiksi Ocean Machine: Biomech (1997) ja Infinity (1998) olivat hienoja teoksia. – Se oli tietenkin aivan suurenmoista, sillä me tehtiin Köpiksessä duunia Flemming Rasmussenin kanssa. – Olin kirjoittanut biisejä jo lähes kymmenen vuoden ajan, ja oman levyn tekeminen oli suuri haaveeni. kaiken. Flemming oli todella kannustava läpi koko session, ja hänen kanssaan oli hieno työskennellä. Pesti Ensiferumissa tyssäsi Jari Mäenpään aikataulukiireisiin syntymässä olleen ensimmäisen Wintersunalbumin aikoihin. Kakkoskiekko Iron (2004) taas oli Spinefarmilta iso satsaus, sillä lähditte nauhoittamaan albumia Sweet Silence -studioon Kööpenhaminaan. Samalla saatiin levy-yhtiöltä lisää budjettia uuden Mac Pron hankkimiseksi. Sitten sain henkilökohtaisen levytysdiilin Nuclear Blast -yhtiöltä ja buukkasin studioaikaa Wintersun-sooloprojektini debyyttilevyn nauhoituksia varten. Time viivästyi ja viivästyi vähän lisää. Tämän vuoksi sessio venyi, ja meille jouduttiin buukkaamaan lisää studioaikaa. Se oli hyvä heitto, ja päätettiin sitten julkaista Time I ja II. Se ei sitten ollutkaan ihan helppoa (naurua). Se oli hyppy tuntemattomaan, ja myöhemmin se johti ”oh shit” -hetkiin, kun omien studiolaitteiden muistit alkoivat loppua eivätkä tietokoneet jaksaneet pyörittää biisejä. Aloin sitten kasata esiintyvää kokoonpanoa ja mukaan lähtivät kitaristi Teemu Mäntysaari, basisti Jukka Koskinen ja rumpali Kai Hahto. Jos olisin kunnon perfektionisti, en olisi varmaan vieläkään laittaJari Mäenpään musiikillinen matka on ikäisensä suomalaismuusikon tavallinen tarina. Kaikki olivat tietysti suurenmoisia soittajia. Kappaleissa oli paljon kerrostumia ja muita rakennuspalasia, ja halusin mennä samantyyliseen suuntaan. Sitten kysyin Sonic Pump -studion Nino Laurenteelta, että ehtisikö hän miksaushommiin. Jos usko olisi yhtään horjunut, olisin mitä luultavimmin siirtänyt studiosessioita, ja lähtenyt tien päälle Ensiferumin kanssa. – Valitettavasti me mentiin studioon vähän liian aikaisin eivätkä kaikki biisit olleet vielä täysin läjässä. – Sitten Nuclear Blastilta ehdotettiin, että voisiko yli 80-minuuttisen Timen jakaa kahteen osaan. Ensiferum lähti Ironin ilmestymisen jälkeen Euroopan-kiertueelle, mutta sinä et ollut enää mukana kokoonpanossa. 34 SOUNDI SOUNDI 35 34 SOUNDI Debyyttilevy Ensiferumia (2001) pidetään nykyään folk metal -klassikkona. Time I ilmestyi syksyllä 2012, mutta lopputulos jäi ehkä 60-prosenttiseksi alkuperäisiin visioihin nähden. Sitten selvisi, että Ensiferumin pitäisi lähteä Euroopankiertueelle juuri samaan aikaan. – Levyn nauhoitukset sujuivat hyvin, mutta miksauksen kanssa oli aluksi ongelmia. Monet ovat siinä luulossa, että olet perfektionisti. Ensiferum puolestaan päätti tehdä kyseisen kiertueen, ja Norther-yhtyeen Petri Lindroos kiinnitettiinkin yhtyeen laulajakitaristiksi. Sekään ei riittänyt, ja lopulta purkitin osan lauluosuuksista treenikämpällä Helsingissä. Uusi kone pyöritti isoa raitapalettia paremmin, mutta työskentely oli silti kaukana ideaalista. – Vaikka olin ollut jo pitkään Ensiferumin riveissä, olin koko ajan tehnyt myös omia biisejä. Intressit olivat erilaiset ja tiemme erosivat, eikä siinä loppujen lopuksi ollut sen kummempaa draamaa. – Olen julkaissut monia levyjä, joihin en todellakaan ole sataprosenttisen tyytyväinen. Lopulta Time I:n orkestraatioiden ja esimerkiksi lauluosuuksien tekemiseen meni kolme vuotta (2008–2011). Keikkojen jälkeen alkoi kakkoslevy Timen työstäminen. K u v at : Ja ri M äe n p ää n ko ti al b u m i. – Halusin tehdä tokasta Wintersunalbumista niin megalomaanisen kokonaisuuden, että se räjäyttää... – Ensiferumin kaltaisen nousevan yhtyeen taakse jättäminen oli tietysti riski, mutta samaan aikaan usko omiin biiseihin oli järkähtämätön. En siis missään nimessä halunnut perua studiosessioita viime tingassa. – Niin fanit kuin kriitikotkin tuntuivat pitävän levystä kovasti, ja Wintersunia kysyttiin keikoille. Oma soittoidentiteetti aukesi Metallican sooloja sahaamalla. Siis sen Rasmussenin, joka oli toiminut Ride The Lightningin, Master Of Puppetsin ja ...And Justice For Allin tuottajana. Nino otti haasteen vastaan ja teki loistavaa duunia. Wintersun julkaistiin syksyllä 2004, ja se sai loistavan vastaanoton. Kasarihevin kautta kuljettiin rajumpaan metalliin
– Pidin tämän ”nytkähdyksen” salas sa myös bändin muilta jätkiltä, sillä en halunnut ottaa asiasta mitään ylimää räisiä paineita. Eräs näistä levyistä oli loppukesällä 2023 noin 80prosenttisesti valmis, mutta soundimaailma oli vielä piirun verran mietinnässä. – Olen läpi vuosien tehnyt mo nenlaista musaa, sillä tykkään tehdä tutkimusmatkoja erilaisten tyylien ja soundien maailmoissa. tumisessa vierähti sitten melkein kymmenen vuotta. No, telakoi Livenä Jari Mäenpää keskittyy nykyään vain lauluun. Sellaista järkälettä saakin jo hetken aikaa miksata. Oli ihan huikea fiilis, kun pitkään naftaliinissa maannut levy heräsi yhtäkkiä henkiin. – Me rundattiin Time I:n jälkeen parin vuoden ajan. Kun korona sitten sulki maailman, varsinaisen työn alla oli neljä erilaista kokonaisuutta. Vihdoin ilmestyneen Time II -albumin tiimoilta keikkoja ei soiteta. Nyt se kuitenkin viimein ilmestyy. ”Oli huikea fiilis, kun pitkään naftaliinissa maannut levy heräsi yhtäkkiä henkiin.” K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: Ti m o Is o ah o. Tässä tyylinäytettä Tampereen Pakkahuoneen lavalla. Silloin tuli sellainen fiilis, että hemmetti, minähän tulen hulluksi jos en laita hommaa telakalle. Kun miksaaminen päät tyi joulukuussa 2023, pistin Wintersu nin sisäiseen keskusteluryhmään kom mentin, että Time II on nyt valmistunut. Aloin sitten copypastei lemaan juttuja ja palaset alkoivatkin loksahtaa kohdilleen. Yritin miksata ja viimeis tellä kakkososaa jo kiertueen aikana, ja tavoitteena oli tehdä ykköstä huomatta vasti parempaa soundia. Mutta niinhän siinä taas kävi, että laitteiden suoritus kyky ei riittänyt, ja minun oli pakko lopettaa Time II:n miksaaminen vuonna 2014. 34 SOUNDI SOUNDI 35 nut yhtään albumia pihalle (nau rua). Jukka taisi kommentoida ensimmäise nä: ”Hei, nyt ei ole mikään aprillipäivä!” Time II:n varsinainen avausraita The Way Of The Fire koostuu noin 1200 eri raidasta. Monen fanin usko alkoi toden teolla loppua Time II:n suhteen. Sitten yhtenä päi vänä aloin miettiä, että hetkinen, toimi sikohan juuri tämä soundipaletti Time II:n biiseihin
En siis toisin sanoen halua, että ”sama orkka” soi koko biisin läpi. Itse teen niin, että rakennan biisin eri riffeihin ja muihin osasiin omat orkestraatiot, sillä ideana on tehdä biisin jokainen kohta mahdollisimman mielenkiintoiseksi. Itse asiassa tilanne oli sellainen, että meillä oli kummallakin kerralla käsissä valmis tuote, ja niiden ennakkomyynti tapahtui Indiegogo-sivuston kautta. Mitään rajoituksia ei ole. Onhan se nyt ihan mieletöntä. – Demomateriaalia on kaikkiaan viitisen tuntia, ja matkaan lähdetään jo aiem min mainitulla Motorcycle Songilla, joka oli ensimmäinen aikoinaan tekemäni demo. Oltiin kumpikin salamyhkäisiä! – Teemun pesti... Teemu pirautti viime kesän loppupuolella ja kertoi lähtevänsä soittamaan keikkoja ”ison bändin kanssa”. Sillä välin rumpali Kai Hahto kiinnitettiin virallisesti Nightwishiin ja kitaristi Teemu Mäntysaari pestattiin soittamaan Megadethissä. Wintersun-kitaristi Teemu Mäntysaari liittyi Megadethin riveihin viime vuonna. Katsotaan sen seuraavan julkaisun jälkeen, tuntuuko paluu esiintymislavoille oikealta. On ihan varmaa, että tulevina vuosina Wintersun julkaisee hyvinkin erilaisia levyjä. Kyllä niitä raitoja sitten kertyy.” K u v a: O n n i W il ja m i K in n u n en K u v a: N an a si m el iu s. Olisin kampanjoiden aikana voinut kertoa vieläkin selvemmin ja yksityiskohtaisemmin, missä mennään. – Diggaan hemmetisti Carpenter Brutista, joten heidän livekitaristiksi lähtisin mielelläni. Tätä kutsuttiin joukkorahoitukseksi, vaikka oikeampi termi olisi varmaan ollut ennakkomyyntikampanja. – Ehdottomasti. – Tähän liittyy hauska juttu. Mutta paljastettakoon sen verran, että yhdellä työn alla olevista levyistä matkataan avaruuteen päin. 36 SOUNDI SOUNDI PB – Näin iso raitamäärä johtuu erityisesti siitä, että minulla on hieman erikoinen tapa tehdä orkestraatioita. Ja sitten kun Kiss tekee comebackin niin voisihan sitäkin harkita! Alun perin yhdeksi kokonaisuudeksi suunnitellun Time-albumien ykkösja kakkososien välissä vierähti 12 vuotta. Jos sinun pitäisi mennä johonkin toiseen bändiin soittamaan, mistä suunnalta toivoisit pyynnön tulevan. Vaikka Wintersun on ihan oikea bändi, se on edelleen myös sooloprojekti, jonka puitteissa voin tehdä mitä vaan. Esimerkiksi Legendary Early Demos -osio sisältää 56 vuosien mittaan tekemääsi demoa. Indiegogon kautta ennakkoon myyty Time II With Time Package on aikamoinen kokonaisuus. – Emme kierrä lainkaan Time II:n jälkeen vaan tulossa on vielä ainakin yksi uusi studioalbumi ennen mahdollisia keikkoja. Hän ei vielä tuolloin voinut paljastaa, mistä on kysymys. Milloin Wintersun aikoo keikkailla seuraavan kerran. Mukana on parempia ja vähän kehnompiakin demotuksia, sillä ideana on esitellä omaa musiikillista matkaani kohti tätä päivää. Kyllä niitä raitoja sitten kertyy. ”En halua, että ’sama orkka’ soi koko biisin läpi. Niin vuonna 2017 ilmestyneeseen The Forest Seasons -albumiin kuin uuteen Timeen on liittynyt mainiosti menestynyt joukkorahoituskampanja. Mainitsit työstäväsi neljää uutta studioalbumia. Ja onhan siellä myös hyvinkin traditionaalisen kuuloinen Wintersunalbumi työn alla. Miten Teemu kertoi asiasta sinulle. – En voi kertoa levyistä paljonkaan, sillä ne eivät ole vielä valmiita. Väärinkäsityksiä syntyi ainakin siitä, että jotkut fanit luulivat rahoittavansa esimerkiksi Wintersunin uutta studiota. Bändit tekevät orkestraatioita usein niin, että esimerkiksi sadasta raidasta koostuva orkkapaletti soi koko biisin läpi. En tiedä vielä sitäkään, että minkä tyylinen albumi ilmestyy seuraavaksi... Tästä päivästä puheen ollen... huh huh! Olen itsekin kuunnellut Megadethia koko ikäni, ja nyt Wintersunin kitaristi soittaa kyseisessä orkesterissa. Samaan aikaan Time II oli työn alla, mutta minä en puolestani voinut paljastaa tätä Teemulle. – Käsi pystyyn virheen merkiksi. Jotkut fanit ovat kuitenkin julkaisseet sosiaa lisessa mediassa kärkkäitä kommentteja, sillä he eivät ole mielestään olleet täysin kärryillä kampanjoiden erityispiirteistä. Voisiko Wintersun julkaista vaikkapa puhtaan poplevyn
E A A A A E. . E E E E E E & E K o o r 4 . . e e e i i i i , K o o K e e i i i a a e 9 9 9 9 4
Fontaines D.C. Irti omista ympyröistä Irlantilainen post-punk-yhtye Fontaines D.C. Curleyn mukaan yhtye haki tietoisesti hieman kliinisempää äänitystapaa sen sijaan, että levy olisi jälleen äänitetty hieman kaoottisissa live-soittotunnelmissa. Sekä Idles että Fontaines D.C. Kaikki oli hyvin hektistä, mutta tuollaiset asiat antavat oman lisänsä luovaan prosessiin, yhtyeen kitaristi Conor Curley kertoo. nähtiin Sidewaysfestivaaleilla jo kesän alussa. – Se oli melkoista pyörremyrskyä. – Minusta tuntuu, että edellisillä albumeillamme olimme hyvin tiukkoja sen suhteen, että kaikki perustuu meidän live-soittoomme. kävi kesäkuussa hurmaamassa Sideways-festivaalin yleisön. Neljännellä pitkäsoitollaan bändi on keksinyt itsensä musiikillisesti uudelleen. K u v a: Si m o n W h ea tl ey. soittivat myös Suomessa kesän 2024 festivaaleilla. Yhä albumikokonaisuuden voimaan uskova yhtye halusi nimenomaan haastaa uusilla toimintatavoillaan itsensä. Hektisyydestä huolimatta tai kenties juuri siksi yhtye kykeni tarttumaan uusiin työskentelytapoihin. Levy äänitettiin Pariisissa La Frette Studiosilla lähes välittömästi sävellyssessioiden päätyttyä. 38 SOUNDI SOUNDI 39 Teksti: Samuel Järvinen P ost-punk on nauttinut uutta tulemistaan jo kymmenen vuoden ajan, ja Fontaines D.C.:n sekä Idlesin kaltaiset yhtyeet ovat nousseet pienistä kellarikeikoista isojen festivaalien pääesiintyjiksi. Uudella Romance -albumillaan yhtye yhdistelee modernia tuotantoa ja vuosikymmenten takaista tekniikkaa. Inspiraationa levyn tuotannolle toimi myös sen nimi Romance, sillä Curleyn mukaan levyn otsikko innosti yhdistämään modernia tuotantoa Mellotronin romanttisiin vintagejousisoundeihin. Sen sijaan, että bändi haluaisi imitoida liikaa idoleitaan ja keskittyisi 80ja 90-luvun tuotantokikkoihin ja esimerkiksi vaikkapa nauhalle äänittämiseen, syleilee yhtye ilomielin modernia tuotantoa. Mutta tällä albumilla me aloimme rakentaa eri raitoja päällekkäin ja siirsimme katseemme pois niistä asioista, jotka tuntuivat tutuilta ja turvallisilta. Sävelsimme levyä neljä viikkoa, jonka jälkeen menimme suoraan studioon Pariisiin. hylkäsi ajatuksen, että sen pitää seurata omaa live-soundiaan. Levyn tekeminen uuden tuottajan kanssa antoi paljon uusia työkaluja. Bändin esiintyminen Suomessa järjestettiin ennen uuden Romance-albumin julkaisua. Uutta levyä tehdessään Fontaines D.C
Halusimme tämän albumin olevan hieman fiktionaalisempi sen suhteen, mitä sillä käsitellään. Cur ley ei kuitenkaan usko, että genrellä on yhtä paljon merkitystä kuin bändeillä itsellään. – Käytämme sosiaalista mediaa, mutta emme halua nojata siihen liikaa. Yksi Romancealbumia määrittävä puoli on sen sijoittuminen uuteen ym päristöön bändin tuotannossa. – Ne ovat kuin meidän romaane jamme. Siitä huolimatta, että yhtyeen aikai semmat levyt ovat liittyneet vahvasti kotikaupunkiinsa Dubliniin, eivät aihe piirin spesifit lokaatiot ole vieraannut taneet kuulijoita. Vaikeinta tuollaisessa asetelmassa on kontaktin saaminen massiiviseen ylei söön, joka seisoo kauempana lavasta kuin klubikeikoilla. – Se vie pois tiettyä mystiikkaa siitä, kun menee keikalle eikä oikein tiedä, miltä bändin jäsenet näyttävät. Lavalla on paljon mielenkiintoisempaa nähdä hahmoja kuin arkipäiväisiä ih misiä. Siinä missä edelliset albumit olivat juurevasti kiinni bändin omassa kotikaupungissa, on uusi albumi hypännyt kohti univer saalimpia konsepteja. – Luulen monien kuuntelijoiden samaistuneen niihin kappaleisiin siksi, että vaikka he eivät samaistuneet niihin paikkoihin, he ymmärsivät niitä tuntei ta, joista puhuimme. Kun käsittelet rehellisesti johon kin tiettyyn paikkaan liittyviä tunteita, ovat monet niistä maailmanlaajuisia ja osana sitä ihmisyyttä, jonka me kaikki jaamme. Yksi iso inspiraation lähde oli Mellotron, jol laisia muutamat meistä hankkivat. Tämä kaikki näkyy myös bändin keikkojen showpuolessa. – Sen sijaan, että Grianin tekstit ohjeistaisivat tekemään mitään, ovat ne enemmän kertomuksia siitä, mitä tietynlainen politiikka aiheuttaa ihmi sille. On selvää, että Arctic Monkeysin kaltaisen yhtyeen kanssa kiertäminen on antanut Fontaines D.C.:lle hieman mallia siitä, miltä bändin tulee näyt tää lavalla. – Olemme jo kokeneet sen, että puemme lavalle farkut ja tpaidat ja sit ten kävelemme lavalta vaan suoraan hotelliin. polttavien aiheiden ym pärillä parhaansa mukaan ilman, että syyttäviä sormia nostellaan tai ihmisille saarnataan siitä, mitä pitäisi tehdä. Suosituimpien kappaleiden listoilla näkyy sellaisia kappaleita, jotka ovat saaneet tuulta alleen erityisesti Tiktokin kautta, ja kappaleita sävelletään sopimaan juuri lyhyisiin videoihin. Sen sijaan, että esiinnyt pienem mässä paikassa pelkän taustalakanan kanssa, esiinnyt tietyllä tavalla isolla lavalla kuin pienemmälle yleisölle. Ne ovat työmme hedelmiä, joilla haluamme näyttää muille, missä kohtaa olemme omissa elämissämme. Mitä tulee Curleyn mainitsemaan poliittiseen zeitgeistiin, navigoi myös Fontaines D.C. Yhtyeen laulaja Grian Chatten kir joitti suurimman osan uuden albumin sanoituksista – ainoastaan kahden kap paleen sanoituksista vastasivat Curley sekä kitaristi Carlos O’Connell. Pitää esiintyä eri tavalla. Se on yksi niistä asioista, joka on samaan aikaan sekä hyvä että paha. Keik kojemme produktiopuoli laajenee jat kuvasti. Myös he tunsivat niitä. Vaikka bändin tavoitteena onkin esittää kappaleet niin kuin ne on levylle äänitetty, sallitaan myös pientä joustoa esityksiin. Fontaines D.C.:n kohdalla asiaa helpottaa uusi jäsen livekokoonpa nossa. Voim me vastata ihmisten kommenttei hin, ja siihen liittyy jotain tiettyä kaunista ihmisyyttä. Curley myöntää, että hän ei aluksi oikein osannut kuvi tella omaa bändiään stadioneil le, mutta on alkanut lämmetä ajatukselle. – Me osaamme jo tehdä lauluja omas ta ympäristöstämme. huoletta korottaa sävellajia niin, että laulusuoritukseen saadaan hieman energiaa. Se on eräänlainen äänitysten jälkei nen prosessi, jossa jaamme keskenäm me eri asiat, joita äänitteellä on. – Sen jälkeen kun kiersimme stadioneita heidän kanssaan, pystyn näkemään meidät siellä paremmin. Yksi sosiaalisen median varjopuo lista on Curleyn mukaan se, että moni asia muuttuu ihmisten silmissä aivan liian arkisiksi niin, että niiltä häviää tiettyä arvoa. Se mahdollistaa sen, että voimme saada yhteyden faneihin ympäri maailmaa. ”Aikana, jolloin poliittinen ajan henki on sulkenut ihmiset ulkopuolelleen, saavat bändit kuuntelijansa kokemaan itsensä kuulluiksi.”. – Kaiken levylle tehdyn toteuttami nen livenä on itsessään oma prosessin sa. Tiktok on tällä hetkellä suuri voima musiikkibisneksessä. Olemme kiinnostuneet muut tamaan sitä, miltä me näytämme ja sitä, miten muut ihmiset näkevät meidät. Se ei ole kaikkia varten. Albumin tarina on se, mitä me parhail laan myymme ja mistä me olemme ylpeitä. Aikana, jolloin poliittinen ajan henki on sulke nut ihmiset ulkopuolelleen, saavat bän dit kuuntelijansa kokemaan itsensä kuulluiksi. Sanoitusten ohella ihmiset ovat kiin nittyneet postpunk genreen sen tar joamien, muista tyyleistä poikkeavien musiikillisten tuntemusten takia. Se on hieman universaalimpi ja futuristi sempi. Curley itse näkee sosiaalisen median eräänlaisena pakollisena pahana, josta on potentiaalises ti myös hyötyä. Meille oli tietoi nen valinta tehdä albumi, joka ei sijoi tu johonkin tiettyyn olemassa olevaan paikkaan. Mutta se on jännittävää. Tasapainottelemme siis asian kanssa ja yritämme tarjota faneille kontaktia meihin. En kuitenkaan saa sosiaalises ta mediasta samanlaista potkua kuin biisien tekemisestä. Uuden levyn sanoitukset käsittelevät levyn nimen mukaisesta romantiikkaa, ja tiet tyjen paikkojen sijaan jokainen kappale on yksi luku isommassa kokonaisuu dessa. – Videoruudut auttavat asiassa, ja on tärkeää kasvattaa tuotantopuolta niin, että kaikki kuulostaa selkeältä ja kirk kaalta. – Levylle päätyneet kappaleet valit tiin 14 kappaleen joukosta, ja valitut kappaleet ovat juuri niitä lukuja, jotka muodostavat kaikista järkevimmän kokonaisuuden koko levyn mittaa aja tellen. Curleyn mukaan tuollaisessa tilanteessa auttaa kuitenkin eräänlainen vähemmän on enemmän ajattelumalli. Mikäli jokin kappale on esi merkiksi äänitetty levylle hieman liian matalasta sävellajista laulajaa ajatellen, saattaa Fontaines D.C. Bändillä on yhä vahva usko albumi formaattiin siitä huolimatta, että yhä useampi nuori yhtye keskittyy julkai semaan yksittäisiä singlejä ja rakenta maan musiikkinsa Tiktokin kaltaisia so siaalisen median alustoja ajatellen. Miten kaikki vaikuttaa tavalliseen ihmiseen sen sijaan, että kerrottaisiin mikä on väärin. Sinun täytyy hieman mukauttaa omaa esiintymistäsi siihen tilantee seen, koska yleisö on niin kaukana ja lava on niin valtava. Raitojen päällekkäin kasaaminen ja hienostuneempi äänitysprosessi tuovat mukanaan myös haasteen livetilantei ta ajatellen, sillä bändin pitää miettiä, miten levyn äänimaailma toteutetaan livenä. – Nämä bändit uppoavat ihmisiin sik si, että ne ovat hyviä bändejä. Curleyn mukaan yhtye ei kuitenkaan ole välttämättä vielä lopettamassa sel laisten albumien tekoa, jotka sijoittu vat selvästi johonkin tiettyyn aikaan ja paikkaan. Neljäs stu dioalbumi on innostanut yhtyettä otta maan mallia sellaisilta kokoonpanoilta, jotka panostavat omien keikkojensa esiintymiseen ja lavatuotantoon. Romance toimii yhtyeelle täl lä hetkellä eräänlaisena välipysähdyk senä, jossa on hyvä ladata omia akkuja. Ja ne bändit käsittelevät sellaisia aiheita, joi hin ihmiset osaavat samaistua. 38 SOUNDI SOUNDI 39 – Olemme kiinnostuneita digitaali sempien soundien hyödyntämisestä, rumpukoneista ja hieman erikoisem mista elektronisista soundeista
40 SOUNDI SOUNDI 41 Palsa esittää > Måneskin | 27.6.2024 | PROVINSSI, SEINÄJOKI The Cardigans | 20.7.2024 | SLOT-FESTIVAALI, TURKU The Hives | 6.7.2024 | STHLM FIELDS, TUKHOLMA, RUOTSI Kuvat: Tomi Palsa Festivaalikesä 2024 kuvina
40 SOUNDI SOUNDI 41 Viagra Boys | 6.7.2024 | STHLM FIELDS, TUKHOLMA, RUOTSI Duo Ruut | 27.7.2024 | VILJANDI FOLK MUSIC FESTIVAL, VIRO
42 SOUNDI Markus Krunegård | 7.6.2024 | KESÄRAUHA, TURKU Cradle Of Filth | 2.8.2024 | PORISPERE, PORI Vilma Jää | 21.7.2024 | COOLHEAD LIVE, HELSINKI
Puuluup | 25.7.2024 | VILJANDI FOLK FESTIVAL, VIRO
44 SOUNDI SOUNDI PB Frank Carter & The Rattlesnakes 13.6.2024 | SIDEWAYS, HELSINKI Lempi Elo | 18.6.2024 | TIISTAI LIVE, TURKU Bat For Lashes | 13.6.2024 | SIDEWAYS, HELSINKI Samae Koskinen | 10.7.2024 | FINLAYSON LIVE, TAMPERE Ewert Sundja | 23.7.2024 | VÕNGE FESTIVAL, TALLINNA, VIRO
Mies on juuri valmistunut näyttelijäntyön kandidaatiksi Ljubljanan yliopiston teatteri-, radio-, elokuvaja televisioakatemiasta. Syön ja nukun hyvin. Tutkin, pidän hauskaa, etsin sisintäni. SOUNDI 45 ”Yritän olla mahdollisimman rehellinen taiteessani.” Teksti: Linda Söderholm M ark Cavazza löysi äänensä rapmusiikista, koska piti sen rytmikkyydestä sekä flow’sta, mutta hänen tyyliään ei ole niin helppo lokeroida. K u v a: U rš a P re m ik. Rakastan taidetta. Uusin albumi Psiha ilmestyi aiemmin tänä vuonna. Kerään musiikkia – analogista ja digitaalista – piirrän, kirjoitan, maalaan, laulan, soitan, esiinnyn ja liikun. Kaikki kanavat auki Vazz-artistinimellä tunnettu Mark Jacob Cavazza on Ljubljanassa syntynyt ja kasvanut nuori hiphop-artisti, jonka sukujuuret ovat sekoitus Italiaa, Suomea ja Sloveniaa. Muutamassa vuodessa Vazzista on tullut kotimaassaan Sloveniassa todella suosittu yhtye, ja heidät tunnetaankin erityisen viihdyttävistä ja energisistä live-keikoistaan, jotka ovat usein loppuunmyytyjä. Muita toistuvia teemoja ovat yhteiskuntaa koskevat kommentit sekä intertekstuaaliset viittaukset niin Slovenian, Suomen kuin globaaliin kulttuuriin. Cavazza kertookin olevansa todella rakastunut Suomeen. Vaikutteita on kahmittu musiikin tyylikirjon monilta laidoilta sekä useilta eri taiteenaloilta. Elämä, elokuva, ihmissuhteet, musiikki, luonto, ihmiset, pienet ja oudot yksityiskohdat sekä kaikki taide, Cavazza kertoo. Hän soittaa myös kitaraa ja muita instrumentteja, mutta ei koe olevansa tarpeeksi taitava soittaakseen ammattimaisesti. Minuun vaikuttaa kaikki. Jos näin tapahtuisi, tulisin hyvin onnelliseksi. Sen jälkeen levyjä on tullut tasaiseen tahtiin: Jacob (2019), Jacob Deluxe (2020), Kodeks (2022) ja Live (2023). Vuonna 2019 hän suoritti varusmiespalveluksensa Santahaminassa, ja noilta ajoilta hänellä on paljon ystäviä sekä kontakteja. Annan itselleni niin paljon aikaa ja vapautta kuin mahdollista. Näen itseni myös asumassa Suomessa jonain kauniina päivänä, mutta se saa vielä odottaa. Tuotannossa on kuultavissa paljon sample-pohjaista hiphopia, mutta livebändin myötä myös popia, funkia, soulia, rockia ja metallia. Ehkä vierailijan osa jossakin projektissa, dj-setti tai elokuvarooli olisi minulle todennäköisin keikka. Olen myös leikitellyt ajatuksella, että suorittaisin maisterin tutkinnon Helsingissä. Cavazzan tärkein instrumentti on hänen äänensä ja kehonsa. Cavazza lähtee aina liikkeelle henkilökohtaisesta näkökulmasta, joskin häntä kiehtoo myös rikkoa kaavaa ja mennä radikaalimmin kohti tuntematonta. Hänen mummunsa on kotoisin Helsingistä, minkä johdosta Cavazzalla on Suomen passi. – Esikuvia ja inspiraatiota tulee ja menee, mutta niitä on paljon; Jaco Pastorius, Mos Def, Escher, E/tape, Flea, Shirley Horn, Cesaria Evora, Prince, David Bowie, Majda Sepe... Useat kappaleista sisältävät perinpohjaista itsetutkiskelua. Hän toivoo pian palaavansa pohjoiseen kotimaahansa. Koen sen intuitiivisena prosessina, joka syntyy, kun avaan kaikki kanavani ja minusta tulee lähetin. Suomalaisena Cavazzan tekstejä on jännittävä kuunnella, sillä niissä on paljon vaikutteita suomalaisuudesta sekä artistin kokemuksista hänen täällä viettämästään ajasta. Vazzin musiikki kaihtaa määritelmiä. Musiikin tekemisen ja levyjen soittamisen lisäksi hän näyttelee ja ohjaa. Luovasta prosessistaan sekä vaikutteistaan taiteilija kertoo seuraavaa: – Yritän olla mahdollisimman rehellinen taiteessani. Jo nuoresta pitäen olen kuunnellut Norah Jonesia ja Buena Vista Social Clubia, katsellut teatterinäytelmiä, nähnyt hienoja elokuvia ja lukenut paljon kirjallisuutta. Vazzin debyyttialbumi Individuum ilmestyi vuonna 2018 Markin ollessa tuskin täysi-ikäinen. Se tarkoittaa, etten monimutkaista liikaa. Vazzin tuotanto erottuu pienessä eteläisen Keski-Euroopan maassa positiivisesti edukseen. Taitavan sanasepän merkitykselliset, pääasiassa sloveeniksi kirjoitetut lyriikat syntyvät omista kokemuksista. Hän arvostaa kaikkea kulttuuria, mikä kumpuaa syvältä sielusta ja jo varhaisesta lapsuudesta. Kaikki alkoi vanhemmistani, jotka antoivat minulle vapauden ilmaista itseäni, ja lisäksi heillä oli hyvä maku. Vazz on myös hänen ja muutaman muun muusikon muodostaman yhtyeen nimi. – Tapasin Iben, dj:itä, break-tanssijoita ja näyttelijöitä, joten haluan pitää yhteyttä paikalliseen kulttuuriskeneen. Haluan olla avoin ja herkkä kaikelle. Vazzilla on myös tapana tehdä musiikilleen visuaalisesti vaikuttavia videoita ammattilaisten kuvaus tiimien kanssa
Toisin kuin happamilla edeltäjillään, pitää Eminem synkistä teemoistaan huolimatta The Death Of Slim Shadylla hauskaa. Tätä ajatusta käsitellään nokkelasti Guilty Conscience 2:lla. Christopher Reevea koskevat sanoitukset menevät jo todella mauttomiksi, mutta niin on tarkoituskin; se on kommentti nykypäivän sananvapauden tilasta. ”Eminem on vihdoin päässyt eroon viime vuosia vaivanneesta varovaisuudestaan.” Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 46 SOUNDI O E minem löi itsensä läpi The Slim Shady LP:llä (1999). Mutta kuten kävi esimerkiksi Marilyn Mansonille ja Alice Cooperillekin, alter egoksi tarkoitettu Slim Shady on alkanut muodostua Mathersin aidoksi identiteetiksi. Eminemin huono yhteensopivuus wokeaikakauden kanssa on tavallaan The Death Of Slim Shadynkin keskeinen teema, mutta katkeruuden sijaan Eminem vetää tällä kertaa kaikki nupit kaakkoon ja kirjoittaa ehkä vielä The Slim Shady LP:tä tai Relapseakin (2009) härskimpää ja kontroversiaalisempaa lyriikkaa. Vaikka levyt ovat edelleen myyneet hyvin, ovat kriitikot lytänneet niitä, usein yhtä paljon ideologisista kuin musiikillisista syistä. Mestarillinen albumi olisi varmasti menestynyt milloin vain, mutta Tom Greenin ja Marilyn Mansonin aikakausi oli erityisen otollista aikaa Eminemille ja Slim Shadylle. Tämä on selvästi mennyt Mathersin ihon alle ja Slim Shadylla peitelty epävarmuus on taas nostanut päätään. Todellisuudessa z-sukupolvella ei kuitenkaan ole ollut varsinaisia intressejä kuopata Eminemiä. South Parkin tavoin hän on jo saavuttanut erikoisaseman. Nyt kun woken suurin aallonharja näytetään jo ylittäneen, saattaa levyn ajoitus olla hyvinkin otollinen. Taylor Swiftin ja Greta Gerwigin 2010-luvun loppu ja 2020-luvun alku ovat sen sijaan kohdelleet Eminemiä selvästi huonommin. Eminem on vihdoin päässyt eroon viime vuosia vaivanneesta varovaisuudestaan. Ihan kahden ensimmäisen albumin pysäyttämättömän energian tai Relapsen synkän maanisuuden tasolle ei tällä kertaa ylletä, mutta Eminem kuulostaa pitkästä aikaa inspiroituneelta, ja lyriikat ovat vaikuttavan nokkeluutensa lisäksi todella hauskoja. Niin poliittinen korrektius, kehopositiivisuus, pronominit kuin cancel-kulttuuri saavat kyytiä. Konseptialbumin tarinassa Slim Shady yrittää järjestää Eminemin canceloiduksi. NUUTTI HEISKALA HHHH Eminem The Death Of Slim Shady (Coup de Grâce) Interscope K u v a: Tr av is Sh in n. Slim Shady oli Marshall Mathersin alter ego, jonka avulla ilmiömäisen taitavan räppärin oli mahdollista luopua epävarmuuden tunteistaan ja kaikista säädyllisyyden rajoitteista. Nuo muutoin musiikillisesti erittäin vaikuttavat levyt kärsivät liikaa omaan napaan tuijottavista sanoituksistaan, eivätkä lukeudu Eminemin diskografian kärkipäähän. Siinä missä esimerkiksi Deadpoolin vain nimellisesti epäkorrektia huumoria yritetään markkinoida kontroversiaalisena, päästellään The Death Of Slim Shadylla oikeasti virkistävän filtteröimättä juuri mitä halutaan. Slim Shady on siis palannut, joskin mahdollisesti viimeisen kerran. The Death Of Slim Shady on parasta Eminemiä sitten The Marshall Mathers LP 2:n (2013). Kaksi viimeisintä Eminem-levyä, Kamikaze (2018) ja Music To Be Murdered By (2020) ovatkin laajalti keskittyneet Mathersin katkeruuteen nykyasemastaan
Nykyäänhän varttuneempien artistien mahdollinen menestys striimeissä on ihan arpapeliä, eivätkä Superauringon singlet oikein ole radiossakaan lähteneet, mutta yhdestä uskallan olla aika varma: klubeilla ja ensi kesän festarilavoilla tällä setillä saa merkittävää suosiota siinä missä vanhoillakin hiteillä. When I’m Called paljastuu angloamerikkalaisen kerronnan aarreaitaksi, jossa populaarikulttuurin viitteet sekoittuvat vuosisatoja vanhoihin kerrostumiin: yhtäällä Gerald Gaxiola uhittelee Andy Warholille, toisaalla kansanballadeja höystetään modernein tuokiokuvin. Superauringon vahva lataus kantaa melkein loppuun asti. Soittimeen ??. Roskiin Jonna Tervomaa Superaurinko Sony Jonna Tervomaa on oikeastaan koko 2000-luvun julkaissut levyjä aika säästeliäästi, ja nyt edellisestä kokopitkästä pääsi kulumaan jopa seitsemän vuotta. Levyhyllyyn ?. Sitten toistaan isommat ja vähän vanhentuneet, areenatason keikkoja haikailevat sovitukset saattavat alkaa puuduttaa. Fussell ei häivytä musiikin alkuperää. Superaurinko on helppo kehystää comebackiksi, ja nyt intentiokin vaikuttaa selvältä: tässä on tarjolla isoa poprockia vuosituhannen vaihteen malliin. Ja siellä täällä törröttää paikannimiä kompassipisteinä, joiden väliin ihmiset hukkaavat itsensä ja joihin projisoidut haaveet pysyvät alati saavuttamattomina. Nämä jäljet Fussell ottaa omikseen – tietoisena siitä, että tarinoiden virrassa kaikki on lainaa ja jossakin vaiheessa tulee hänen vuoronsa lähteä. Pikemminkin hän asettaa itsensä yhdeksi kokijoista joko alkuperäiseen kontekstiin samastuen tai laulut tähän päivään tuoden. Tästä maaperästä on versonut myös hänen uransa. Viidennellä albumillaan Fussell on jo erehtymätön syntetisoija, joka sekä hyödyntää lähteitään sellaisenaan että rakentaa sirpaleista jotakin täysin omaa. Jää käsitys elämäntilanteen muutoksen ja identiteettipohdinnan innoittamasta voimalevystä, jolla ollaan ikään kuin heräämässä uuteen aamuun ja siihen, että energiaa ja tunnetta riittää vielä vaikka mihin. Se häivyttää subjektin ja jättää jäljelle vain muiston, anekdootin tai tunnetilan. Laulaja on pakannut jo varhain reppuunsa isänsä tallentamat traditiot, etsinyt liudan lisäesimerkkejä, harjoitellut veteraanimuusikoiden kanssa, kuunnellut, jäljitellyt ja sisäistänyt. Toisaalla (Punainen vaate) on aika herkistyä ja romantisoida tulevaa Thelma ja Louise -vertauksin. Levyn punaiseksi langaksi punoutuu lähteminen. Kaupallinen suosiokin oli takavuosista laskenut. Divariin . Sydämeen ???. Väljän teeman voi kuulla kunnianosoituksena Fussellin mentorille, kaksi vuotta sitten kuolleelle laulunkerääjälle Art Rosenbaumille, jonka arkistoista haetut kappaleet kiteyttävät albumin ydinperspektiivit: Leaving Here, Don’t Know Where I’m Going lähettää vaeltajan matkaan, Feeing Day höystää irtolaisuutta kohtaamisen lämmöllä, ja Going To Georgia vihjaa kulkijan pääsevän vielä joskus kotiin. Tervomaahan on sikäli mielenkiintoinen artisti, että ylsi parhaimmillaan platinatasoiseen suosioon musiikilla, joka kiersi luontevasti suomalaisen perusmelankolian, vaikka ihan vakavia oikean elämän aiheita käsittelikin. Tuekseen Fussell saa tämän tästä tuottajansa, multi-instrumentalisti Jim Elkingtonin sekä liudan muita muusikoita, jotka luovat vaistonomaisen kitarapikkailun taustalle moni-ilmeisiä ja kokonaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeitä orkestraatioita. Lopulta aineistot ovat purkautuneet nauhalle uusissa muodoissa, levy levyltä purevammin. Vaikka saapumiset ja erkaantumiset esitetään konkreettisina, on liike ensisijaisesti metafora. Ääni (2017) ei ole mikään huono albumi, mutta tuolloin tuntui vähän epäselvältä, mihin suuntaan artisti oli tähtäämässä. Tässä mielessä Superaurinko saattaa olla hänen levyistään eniten statement. Ja kyllä esimerkiksi nimibiisinomaisen Wowwowwow’n millennium-diskorockin tahtiin kelpaakin aikuisen bailata ja tuntea oma vapautensa. HANNU LINKOLA HHHH K u v a: Te ro A h o n en K u v a: K at e M ed le y. Menneen ajan mainstreamia siis, mutta uljaan tosissaan tehtyä sellaista. Mies mittailee tekstejä omistautuneella äänellä, joka on samanaikaisesti lakonisen geneerinen ja tyköistuvan rauhallinen. Se on euforinen ja rakastunut melkein kautta linjan, vaikka välillä ollaan vanhaa suhdettakin lopettelemassa. Sitä esittää asiaansa uskova laulaja-lauluntekijä, jolla on itsevarmuutta ja kokemusta käsitellä tunnemyrskyjä rehelliseen tyyliin. NIKO PELTONEN HHH Jake Xerxes Fussell When I’m Called Fat Possum Folkloristin lapsena Jake Xerxes Fussell on viettänyt koko elämänsä kenttänauhoitusten ja mytologioiden ympäröimänä. SOUNDI 47 ????
Mutta hän on kapinoinut sen konventioita ja koneistoa vastaan avantgardistisella rohkeudella. Gesaffelsteinin tuottama B2B on levyn futuristisinta antia ja kuulostaa siltä hetkeltä, kun teknoklubilla ei enää näe savun seasta omia käsiä pidemmälle. Gunnarit eivät sellaista maailmalle antaneet, mutta en ymmärrä kuinka Time II ei Wintersunin faneille se olisi. Sinkkuina julkaistut Club Classics ja Von Dutch ovat hedonistisen ryönäisiä esimerkkejä Charlin kyvystä flirttailla aivottoman dubstepin tai electroclashin kanssa pitäen homman äärettömän mielenkiintoisena. Cookin tuottama Brat on lähempänä niin ikään PC Music maestron tuottamaa Pop 2 -mixtapea ja Sophien tuottamaa Vroom Vroom -ep:tä kuin Crashiä. MAPE OLLILA HHHH K u v a: O n n i W il ja m i K in n u n en. 48 SOUNDI Levyarviot > ...kirkkaasti parasta kotimaista poppia ajassaan... Beyoncé haluaa valjastaa levynsä henkilökohtaisiksi sivistysprojekteikseen. Time II on suurten kontrastien levy. Charli XCX Brat Atlantic Vuosi 2024 on ollut popmusiikille tähän asti synkänlainen. Brat on vuoden pop-albumi. Siitäkin charlixcxmäisin esimerkki on edellislevy Crash (2022), joka oli ”irtiotto”, tässä tapauksessa tarkoittaen toki hänen näkemystään valtavirtaisimmasta mahdollisesta kimpusta kappaleita. Sävellysten estetiikka, dynamiikka ja koheesio on saumatonta ja sovituksellisesti orgaanista. Jari Mäenpään sävellyksissä ja massiivisissa, pienimpiä detaljeja myöten loppuun asti mietityissä instrumentaatioissa on joka kuuntelulla uutta ihasteltavaa, ja muusikoista jokainen on instrumenttinsa Musashi. Bratilla Charlin toinen jalka on tukevasti 2010luvun Lontoon reivikulttuurissa ja toinen Billboardin huomisella hittilistalla. Tällä kertaa Charlin kokeellisempi pop tavoitti moninkertaiset määrät korvapareja, sillä limenvihreä kansi ja kurittomuutta huokuva nimi valjastivat internetin meemigeneraattoriksi Kamala Harrisin kampanjaa myöten ja maakuoppien asukitkin altistuivat Brat Summerille. Bratin sanoituksissa Charli XCX käsittelee exiä ja nyxiä, listailee häikäilemättömästi frendejään ja kaipaa edesmennyttä Sophieta, kipuilee julkisuuden ja kollegiaalisten suhteiden kanssa. Äänikuva on täynnä kuin Asakusan huhtikuiset kirsikkapuut; kaikkea on aisteille ihan liikaa, mutta tukkoisuudesta ei ole tietoakaan, sillä jokainen kaunis melodiakukka, pinnalta brutaali riffinkarahka ja orkestraalinen monsuuni on täydellinen juuri omalla paikallaan. Paitsi tietenkin, jos he odottivat Time I:n (2012) toisintoa. Katy Perryn MILF-feminismille ei ole muuta suomennosta kuin cringe. Ja Lorde muistuttaa olemassaolostaan pääsemällä Charli XCX:n biisille. Billie Eilish halusikin olla normcore. JUKKA HÄTINEN HHHHH Wintersun Time II Nuclear Blast Time II on suomimetallin Sagrada Familia. Valtaosa Bratin muistakin kappaleista ottaa vaikutteita noin vuosikymmenen tai parin takaisista elektronisen musiikin genreistä nostalgisoiden mutta samalla uutta eloa niihin puhaltaen. Kaikki lomittuu yhteen eikä mitään voi jättää pois. Dua Lipan osumatarkkuus vie sakkokierrokselle. Lempipopparisi suosikkipoppari. Tilanne muistuttaa, pienemmässä mittakaavassa, siltä osin Guns N’ Rosesin Chinese Democracya, että moisen odotuksen jälkeen faneille tuskin riittää mikään muu kuin kaikkien aikojen paras albumi. Epävarmuuksiaan käsitellessä hän onnistuu välttämään vaivaannuttavuuden paremmin kuin esimerkiksi Billie Eilish edellislevyillään. Tätä on edesauttanut, että kaikesta Charlin tekemisestä on huokunut syvä rakkaus popmusiikkia kohtaan. Kuuntelen Time II:ta vielä kauas tulevaisuuteen, mikä saattaakin olla tarpeen ellei bändin julkaisutahti tästä ripeydy. Kaikki hyperblastit, bassojuoksutukset ja kitarasoolot palvelevat kuitenkin vain teosta, eivät egoja. Vuodenajat, maisemat ja tunnelmat soljuvat biisistä toiseen luonnollisena jatkumona kuin kevätlumi Fujin rinteiltä. Levy hellii korvia hauraankauniilla japanilaistyyppisillä sävelteemoilla, jotka kasvavat valtaviksi orkestraatioiksi ja kun eeppinen metallipuhuri alkaa puhaltaa, se murjoo korvat ihanasti mustelmille. G. Lähes Star Wars -tyyliin tietokoneteknologian riittävälle tasolle kehittymisen odottamista ja pari muuta yllättävää käännettä sisältänyt levyntekoprosessi vei 11 vuotta. Jos 2024 on ollut popille tähän asti synkähkö, Brat tekee siitä siedettävän, ilkikurisen ja roisin. Charli on jälleen muovaamassa muottia itseään varten eikä toisinpäin. A. Charli XCX on aikamme suurimpia kulttitähtiä. Ei sitä nyt aivan sataa vuotta tehty, mutta siltä se tuntui. Tusinan kuuntelun jälkeenkin tuntuu että olen raapaissut vasta teoksen pintaa. PC Musicista kuulleiden kriitikkojen vakionamedrop. Charli XCX osoittaa albumilla suvereeniutensa kirjoittaa orjuuttavia huukkeja, tarttuvia kertosäkeitä ja maton jalkojen alta vetäviä käänteitä. Biisien välit hämärtyvät, eikä Time II ole enää kuusi biisiä vaan sinfoninen kokonaisuus. Taylor Swift on muuttunut tekoälyversioksi itsestään
SOUNDI 49 Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut Vain tuuli tänne jää Rockadillo Monella tasolla vääjäämättömiä ajatuksia herättäen nimetty Vain tuuli tänne jää on Kajaanissa syntyneen mutta pian tamperelaistuneen Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut -yhtyeen ensimmäinen uusi laulukokoelma sitten Japaniin-albumin (2008). Tähän on tultu antaa albumille nimen ja myöntää haaveiden korvautuvan ennen pitkää muistoilla. Suomiräpin kentällä Kasperi on silti pitkän linjan luottopelaaja. Levyllä ollaan kuitenkin myös todella kaukana edeltäjiensä This House Is Not For Sale (2016) ja 2020 (2020) ummehtuneisuudesta. Tahmela Sixin kohdalla viskositeetti tuntuu hyvältä tavalta tarkastella kokonaisuutta, yhtenäisyyttä. Kokemus kuuluu soitossa. 7 Love Keväällä julkaistua Saimaa Vol. Ilahduttavaa ja mukaansatempaavaa hard rockia bändi kuitenkin tekee yhä, pitkälti yli 50 vuotta perustamisensa jälkeen. Levyltä ei löydy runawayta, livingonaprayereita, alwayseja, bedofroseseja tai badmedicineja. Lauluntekijänä Närhi ilmaisee asiansa yhä selkeän lyhytlauseisesti ja vertauskuvia karttaen. Tämä varaus tekee koko yhtyeelle hyvää. Endtime Signals on vankalla osaamisella ja veteraanin varmuudella jämäkäksi kokonaisuudeksi hiottu paketti, joka miellyttää niin pitkäaikaisempia faneja kuin satunnaisempia kuulijoita. Tasaisen hyvänä ilman suuria huteja soljuvan loppulevyn kohokohdiksi nousevat vielä koskettava, death doomin puolelle kallistuva One Of Us Is Gone sekä näppärää riffittelyä sisältävä A Bleaker Sun. Saimaassa on paljon asioita, jotka tunnistan rehellisen pölvästeiksi, tarkoituksellisen sinisilmäisiksi, kertaustyylisiksi, pikkuvanhoiksi, mikkoalatalomaisiksi tai puhtaasti rock-teatterin troopeiksi. Jos sen antaa olla, se leviää, eli fluidi vaatii jatkuvaa käsittelyä, huomiota, jopa huolenpitoa. Albumiparista on vaikea lausua mitään yksitellen. Itse tuotettu Dope on jyrkemmästä päästä artistin tuotantoa. Ei siksi, että kokonaisuus fragmentoituisi, vaan koska Vol. Arto Piispasen urkusoolon maustama Pöytä kahdelle saa lyhytelokuvan pyörimään silmien edessä. Bändin yleissointi kuulostaa harvinaisen rennolta ja irtonaiselta olematta tippaakaan laahaavaa. Kirkkaimpia korkeuksia tai venytyksiä ei kuulla, mutta miehen tunnistettava karisma ja into kuuluvat levyllä suoremmin kuin vuosiin – jopa vuosikymmeniin. Edellinen bändin harvemmin harrastaman bluesahtavuuden ja jälkimmäinen suomentaja Rauno Ekholmin lyriikan arvoituksellisuuden vuoksi. Kuvaus sopii myös tähän levyyn. Jo se yksinään vie hienoihin laulumelodioihin yhdistettynä Foreverin hyvään lentoon. Kovimmat paukut käytetään heti alkuun: Shivers And Voids on väkevä ja jämäkkä startti, Unforgivablella tempoa nostetaan rivakampaan suuntaan ja Neuronal Firellä taas jykevät melodiat nousevat pääosaan. 7. VESA SILTANEN HHH. Instrumentaaliseen Laivaan päättyvä Vain tuuli tänne jää on vaikuttava ja isojen asioiden pohdinnan ja itsetutkiskelun mahdollistava albumi. Ei valehdella itsellemme. Käännöstekstiset Meksiko ja Ken tästä käy ovat omanlaisiaan poikkeuksia levyn linjasta. Vol. JONI KLING HHHHH Bon Jovi Forever Island Bon Jovin kuudennellatoista albumilla tehdään musiikkia kuin viimeistä päivää. Että jotenkin se ei olekaan kyllin aidosti se uusi PMMP tai Ultra Bra. AKI NUOPPONEN HHH Dark Tranquillity Endtime Signals Century Media Melodisen ja melankolisen death metalin suurnimi Dark Tranquillity on edennyt urallaan jo kolmanteentoista studioalbumiin. Ainoan alkuperäisjäsenen Ian Paicen rumputyöskentely on erittäin vaivatonta ja inspiroivaa: ukkeli pistelee menemään tyylillä ja napakasti rullaillen. Kasperi on perusmoodissaan vähän kuin Edward Munchin huutava hahmo, toimintaympäristömme yleiseen sekavuuteen hajoamassa. Se ei hajoa vaan muuttuu kiinteämmäksi, tiukemmaksi. Soundi ja ote viittaavat 60ja 70-luvuille ja melodioissa, jotka kokonaisuudesta kumpuavat on välillä kansanmusiikinomaista tunnetta. Parhaimmillaan hän on rakentaessaan eeppistä tajunnanvirtaa, tässä esimerkiksi hulvattomalla ja tarpeellisena kevennyksenä toimivalla Opin yhtäkkii tanssii -biisillä. KOSKINEN HHH Laineen Kasperi Dope 3rd Rail Dope-albumin tiedotteessa rinnastetaan hauskasti Laineen Kasperin toiminta edesmenneeseen kulttipizzapaikka Mare Chiaroon, jonka ajoittain kaoottinen meininki määrittyy ”arvorationaaliseksi” vastakohtana Mäkkärin ”tavoiterationaalisuudelle”. Härmä hämärä -biisin rikotuissa biiteissä ja armottomassa painostavuudessa voi kuulla Kasperin muinaisen Kaucas-yhtyeen kaikuja. Tahmela Six ei missään vaiheessa hajoa tai leviä vaan muuttuu yhtenäisemmäksi. Kasperi tekee musiikkiaan ”rakkaudesta lajiin”, eikä koe tarpeelliseksi sitä markkinoidakaan. Kumma Heppu & Lopunajan Voideltujen sielun Ari Närhen rinnalla tämän lauluja toteuttaa tuttu viisikko veteraaneimpinaan viulisti Pirkko Kontkanen ja kitaristi Mika Jankovsky. NIKO PELTONEN HHH Saimaa Vol. Forever ei yllä bändin 80ja 90-luvun tukkaja stadionrockin kiimaisimpaan parhaimmistoon. PERTTI OJALA HHHH Tahmela Six Mount Mustik Motel Tahmela Six on pitkän linjan muusikoista koostuva uusi yhtye, ja Otto Eskelinen, Eero Savela, Sami Sippola, Topias Tiheäsalo, Eero Tikkanen ja Janne Tuomi ovat nimenomaan kollektiivisesti improvisoivia muusikkoja. Mount koostuu kolmesta hitaasti kasvavasta, kehittyvästä ja aukeavasta kappaleesta, joissa jokaisessa pääosassa on yhteissoitto, kyky kuunnella toisia ja kokonaisuutta herkkyydellä ja intuitiolla. Ian Gillanin turinoiva laulu raikaa kiitettävästi, vaikka vuodet kuuluvatkin karismaattisena karheutena ja jäyhyytenä. Koko Forever-albumi huokuu asennetta, että albumi saattaa hyvinkin olla yhtyeen viimeinen. Kiss The Bride, Legendary ja My First Guitar etunenässä ovat juuri niin juustoisen tarttuvia, hyväntuulisen energisiä tai itsereflektion kautta melankolisia Bon Jovi -kappaleita, että niiden merkeissä voisi hyvin mielin jopa hyvästellä koko yhtyeen. Einewtonilaisessa fluidissa, kuten esimerkiksi veden ja maissitärkkelyksen sekoituksessa, kokonaisuus reagoi paineeseen, puristukseen. Millään järisyttävillä käänteillä ei kuulijaa siis ainakaan yllätetä. Saimaata on kaikessa arvostuksessaan myös arvosteltu juuri poikkeusluontoisuutensa kautta. Riffipuolella on kuitenkin mainiosti tarttuvia freesejä kuvioita, jotka istuvat bändin ikivetreään hanskaan erinomaisesti. KIMMO K. Ei tämä ihan niin helposti sula kuin Laineen Kasperi & Palava Kaupunki -merkkiteoksen (2015) teksteiltään särmikäs, mutta pohjimmiltaan kesäisesti kannatteleva svengi. Mutta jos tulos on niin paljon laadukkaampi, sävelletympi, sovitetumpi ja kaunokirjallisesti riimitellympi kultakauden rockin, progen ja eritoten iskelmän kolmikannan palautus kuin mikään Mökkitietuotanto S-marketin soittarilla, ei vertailussa ole mieltä. Joe Zawinul kuvaili Weather Reportin lähestymistapaa sellaisena, jossa “kaikki sooloilevat, kukaan ei sooloile”. Asenteet härmistyvät huumorimusiikin, ironisnostalgisen asenteen tai megalomaanis-päättömän sekoilun syytöksiin. Toisaalta paniikkioireisiin sekoittuu kriittisen ulkopuolisen katsetta. ARTTU TOLONEN HHHH Deep Purple =1 Ear Papparaisenergian määrä on käsittämätön, eipä tämän äärellä oikein muuta voi sanoa. Jon Bon Jovilla on ollut jo pitkään ääniongelmia, mutta ne eivät kuulu ainakaan tällä studioalbumilla. Uuden kitaristin myötä touhuun on tullut vähän erilaista virettä ja jonkin sortin sähkökemiallista säkenöintiä, jos nyt ei mullistaviin uudistuksiin olekaan säntäilty. Hyviä biisejä levyllä on iso liuta, vaikka tuskin näistä kelpo raidoista moni yltää edes 100 parhaan Purplekappaleen listalle. 6:n ylisanoja ei ole hedelmällistä uudestaan toistaa. 6 -levyä seuraa jatko-osa Vol. Ja juuri tämä levy kuuluisi suomalaisuudessaan sinne Ässään soimaan ilman häpeän häivää. Vuosikymmenten syventämä ja haurastuttamakin ääni puhuttelee pienimpiä nyanssejaan myöten. Suunnilleen maailman vanhin bändi svengaa, innostaa ja riemastuttaa edelleen, ilman minkäänlaista väkinäisyyden tuntua. Bändi näyttäytyy jonkinlaisena asteikon ulkopuolisena huijariutena. Tarjolla on kuitenkin takuuvahvaa ja tunnelmallista synkistelyä, jossa on melodisuutta ja surumielisyyttä. Albumia kuvaillaan saatteessa monipuoliseksi, mutta yhtye nojaa niin täysin omiin vahvuuksiinsa ja punainen lanka on sen verran vahva läpi levyn, että järin isoista vaihteluista ei voi puhua ja yhtenäinen kokonaisuus uhkaa kallistua peräti vähän monotoniseksi mitä kauemmin albumin antaa levylautasella soida. Jokaisella hyvällä räppärillä on oma perusäänensä, mikä tarkoittaa flow’n lisäksi maailmankuvaa. Richie Sambora on poissa, mutta kitaristi John Shanks on antanut hyvää tulitukea Bon Joville. Saan olla rauhassa vaalii mielikuvituksen huoletonta lentoa kauniin melodian ja upean kertosäkeen voimin. 7 erottuu kaikesta muusta ympärillään luoden kirkkaasti parasta kotimaista poppia ajassaan
Kokonaisuus on kuitenkin yhdessä mietitty ja johdonmukainen, ja levyllä voi kuulla sävyjä jokaisen muusikon repertoaarista.. Iso osa tästä on pääosin turhien välisoittojen (7 kpl) ansiota, kun taas biisien (9 kpl) ansiot on helpompi havaita – nekin olisi hieno kuulla häröilystä riisuttuina demiksauksina. Basson hiipivästi kuljettama What Were You Expecting tarjoaa ripauksen The Dream Syndicatesta tuttua kitarapsykedeliaa. KIMMO K. Harpistina Jokelin on vielä virtuoosimaisempi ja vieläpä varsin persoonallinen. JUKKA HÄTINEN HHH Levyarviot > 50 SOUNDI Levyarviot > ...huseerannut siellä kuin mielipuolinen keksijäkaksikko... Hyviä säveliä ja siistejä juttuja kaiken dadailun sekaan on ujutettu kyllä kosolti. Vaativuuden vastapainona bluesin arkaaisin ja pelkistetyin muoto on parhaimmillaan emotionaaliselta voimaltaan ankarinta mahdollista kamaa. Mitään ei saa anteeksi. Childish Gambinon tuotanto on vähintäänkin epätasainen ja koko hahmosta on vaikea sanoa, onko kyseessä lintu vai kala. Oireina ryppyotsaisuus, maksimalismi ja mailan puristaminen. 50 SOUNDI 50 SOUNDI Jantso Jokelin Spark Of Luck Omakustanne Akustinen country blues on monella tapaa armotonta musiikkia. Yhdeksän kappaleen albumi on osoitus yksilöiden kyvystä muuttua yhdeksi, kun kunkin muusikon säveltämiä kappaleita tulkitaan saumattomasti yhteen koko yhtyeen voimin. Muun muassa R.E.M.:n Mike Millsin kaltaisten ystävien ja vuonna 2012 paluun tehneen The Dream Syndicaten nykymiehistön kanssa tehty levy lähtee liikkeelle Steve Wynnin syntymämaisemien leppeydestä Santa Monicassa päätyen nykyisille kotikulmilleen New Yorkin hälyisellä Roosevelt Avenuella. Jälkimmäisen biisin monotoninen kiihkeys tuo jopa mieleen Suiciden Alan Vegan rockabillymutantit. Jantso Jokelin yltää tässä äärivaativassa lajissa tasolle, jota näillä lakeuksilla ei juuri kuule. Childish Gambino on kulkenut piikittelevän sarkastisesta popräppäristä r&b-laulajaksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Uudessa bluesissa tällaista syvää toismaailmallisuutta kuulee todella harvoin. Rumpali Olavi Louhivuoren johtamassa kokoonpanossa soittavat hänen lisäkseen saksofonistit Linda Fredriksson ja Adele Sauros sekä basisti Mikael Saastamoinen. Alkuun kuulostaa siltä, kuin duo olisi murtautunut musiikkihistorian sooniseen koekeittiöön ja huseerannut siellä kuin mielipuolinen keksijäkaksikko, tavoitteenaan tehdä biiseistä äärimmäisen kerroksellisia ja kokonaisuudesta mahdollisimman fragmentoitunut taidepop-pläjäys. Kirjoitustyö ja laulunteko ruokkivat ja inspiroivat toisiaan nostaen esiin vanhoja muistoja. U2 teki levynsä rinnakkaistyöksi Bonon muistelmille, ja Make It Right kehittyi yhtä matkaa Wynnin omaelämäkerran kanssa. Bando Stonella enemmän on enemmän ja maltti ei ole valttia. Täytyy myöntää, että työtä tuotannollisen sirkustelun kuorruttaman ytimen löytämisessä on. Levyn kruunu on seitsemänminuuttinen trooppista jazzia ja aikuis-r&b:tä einiin-vakavasti yhdistelevä No Excuses. Kirkkaita valonpilkahduksiakin on. Levyarviot > 50 SOUNDI Taidokkaasti hiipivät aloituskappaleet muuttuvat pian intensiiviseksi vapaan perinteen jazziksi Don Cherryn, Ornette Colemanin sekä monen muun suuruuden hengessä. PERTTI OJALA HHHH Pepe Deluxé Comix Sonix Catskills Pepe Deluxé teki kuulijasta sillkkaa vahaa mestarillisen Queen Of The Waven (2012) äärellä. Kömpelö on kömpelö ja tylsä tylsä. Perinteisestä tulee läsnä olevaa ja modernia. Erikoismies Yeat saa piiskattua Gambinosta oikeasti oivaltavaa musiikkia (Cruisin’). PEKKA LAINE HHHH Superposition II We Jazz Superposition on suomalainen jazzin superkvartetti, joka palaa muutaman vuoden tauolta kakkoslevyllään. Yli neljännesvuosisadan toimineen tuotantoduon kuudes albumi on siihen nähden tutun kuuloinen mutta myös hyvin hämmentävä, ellei jopa hermostuttava. Vaivannäköä albumin kuuntelijalle siis tarjotaan helpon sinkkumaistelun lisäksi. Make It Rightin lauluista tapaa niin akustisen keveyttä, pedal steelin haikeutta kuin Cherry Avenuen jazztrumpettiakin. Kitaralla hän kaivaa esiin maukkaan sävykirjon alkukantaisesta slide-vaikerruksesta kiivaasti pulppuavaan pikkausiloitteluun. Jossain vaiheessa matkan varrella hän tuntui saaneen Kanyelta tartunnan messiaskompleksia. Syntyhistorialtaan U2:n Songs Of Surrenderiin (2023) vertautuva Make It Right on Wynnin ensimmäinen sooloalbumi yli kymmeneen vuoteen. Räppärinä Gambino vilauttaa kulmahampaitaan sekä uskottavan tosissaan (Yoshinoya) että sopivan pöljäillen (Talk My Shit). Omintakeinen ote läpäisee Spark Of Luck -albumin myös kappalemateriaalin tasolla. Tässä muodossaan Comix Sonix on pikemminkin kuriositeettikabinetti kuin kaleidoskooppi, enemmän sekamelska kuin runsaudensarvi. Tyylit poukkoilevat ärsyttävimmillään aina purkkapunkiin asti (Running Around) ja esimerkiksi The Prodigy -sämple hukataan täysin innottomasti käytettynä (Got To Be). Bando Stone ylitsevuotaa hukattuja tilaisuuksia ja pakenevaa punaista lankaa. LINDA SÖDERHOLM HHHH Steve Wynn Make It Right Fire Kalifornialainen Steve Wynn on tehnyt yli 40-vuotisen uran ensin The Dream Syndicaten laulaja-kitaristina ja sittemmin sooloartistina ja osana lukuisia projekteja. Madlyn kaunis melodinen eurooppalaisuus soi puolestaan kuin Vaya Con Diosin vanhasta laulukirjasta. Laulun mystisesti väreilevä melankolia tuo mieleen maalaisbluesin suuren surumielen Skip Jamesin yksinäisen itkun. Instrumentalistina Jokelin on suvereeni ja laulajana erittäin vakuuttava. Albumin upeinta kertosäettä avittaa Jorja Smith (In The Night). Näistä lähtökohdista Bando Stone paljastuu juuri sellaiseksi testamentiksi kuin kai pitikin. Yksin akustisia lauluja tulkitsevalla artistilla ei ole hälyäänien tai bändisoiton luomaa turvaverkkoa tukenaan. Jos Glover on todennut taudin laadun itsekin, Gambinon hautaaminen käy järkeen. Yhtyeen nimeä kantaneesta debyytistä (2020) poiketen tälle levylle materiaalia on säveltänyt koko nelikko pelkästään Louhivuoren sijaan. Monipuolisesti erilaisista traditionaalisista vaikutteista johdetut sävelaiheet saavat uuden kierteen taitavan lyyrikon käsittelyssä. Bluesin alkuperäinen tarinakeskeisyys ja omakohtainen pohdiskelevuus herää Jantso Jokelinin verbaalisesti nokkelissa lauluissa henkiin museaalisuudesta ja fraseologisesta tyhjyydestä puhdistettuna. KOSKINEN HH Childish Gambino Bando Stone And The New World RCA Bando Stone And The New World jää Childish Gambino -aliaksen viimeiseksi albumiksi, ilmoitti Donald Glover. Levyn avaava hyytävän kaunis Last Night nostaa palan kurkkuun. Tuloksena on melkoinen tunnelmien vuoristorata, jolla vaihtelevat sedatiiviset, akustiset free jazz -kappaleet sekä energiset, melodiset takaa-ajo-anthemit. Hetkellisestä kliimaksista rauhoitutaan taas pian pienyhtyeen intiimiin soittoon, joka pohjustaa joukkion omaäänisen tarinankerronnan kohtalokkaan kulminaation
Kaikki on kaunista. Genghis Khan rykäisee albumin heti kättelyssä niin vilkkaaseen räimeriffiin ja hurjistuneen rytmiin, että Frederikin henkilöimä disco-iskelmä jämähtää omaan korniuteensa. Vuonna 2011 Melbournessa perustettu nelihenkinen ryhmä on vuosien saatossa hioutunut saumattomasti yhteen, mikä kuuluu myös heidän musiikissaan. Toivokaamme The Underworld Awaits Us Allin osoittautuvan välityöksi, joka johdattaa yhtyeen niille jäljille, jotka toivat meille Vile Nilotic Ritesin. America Made Me -raidalla Colin Meloy pohtii ristiriitaista suhdettaan kotimaahansa ja sen langettamiin odotuksiin: ”America made me / So America, save me from myself.” Sidos syntyperään välittyy muualtakin. Lisäksi yhtyeen ote on aiempaa retrospektiivisempi. Yhdeksännellä levyllä yhtyeen katse kääntyy kuitenkin lähiympäristöön. Riffien esi-isäosasto huipentuu albumin päätteeksi Slim Harpon Shake Your Hips -klassikon terästettyyn variaatioon. Kenties menen tässä halpaan, mutta nostan Woofin silti vuoden parhaiden ulkomaisten albumien harvalukuiseen joukkoon. Toisiin aikoihin kurkottelu on toki osa The Decemberistsin perusolemusta, mutta nyt viisikko suhteuttaa musiikkiaan omaan historiaansa, lyheneviä varjoja melankolisesti tarkkaillen. Äänissä näkyy värejä. Laskelmoidun ja ironisen lähestymistapansa takia Fat Dogiin on helppo suhtautua epäillen ja lokeroida se huumoribändiksi tai ”paljon melua tyhjästä” -osastoon. LINDA SÖDERHOLM HHHH K u v a: R o ck et W ei je rs . Parhaimmillaan Nile on kyennyt loihtimaan ammottavan kadotuksen pelkoa, mutta tällä kertaa tylsistynyt sävellyskynä ja kitarasoundien kiillotus kovertavat kokonaisuutta ontoksi. JARI MÄKELÄ HHHH The Decemberists As It Ever Was, So It Will Be Again Y.A.B.B. Hurjaan joukkoon mahtuu myös Diddley-biittiä, yltiöraskasta rockabillyä ja notkistettua hard rockia, mutta minkäänlaista lempeää levon hetkeä ei anneta eikä kaivata. Toivoa silti on. Jukka Taskisen, Pharaoh Pirttikankaan ja Mikko Neuvosen terävähampaisen Goblin Sharkin jäsenten voi levytysurien puolesta laskea lähes veteraanisarjaan, mutta fossiileiksi heitä tuskin voi nimetä. Takalon kuudes sooloalbumi seuraa perusteemoiltaan edeltäjäänsä Vaarojen lauluja (2018). Joukossa on pari ehdotonta hittiä, mutta myös pari superenergistä äänitaideteosta, jotka vaativat aavistuksen enemmän keskittymiskykyä, eivätkä välttämättä aukea heti ensikuulemalta. Vaarojen laulut oli puhaltimineen ja jousineen rohkea irtiotto perinteisestä bändi-ilmaisusta, mutta Jokivarsien laulut peruuttaa kohti ”normaalia” päiväjärjestystä. Yhtyeen satumainen soundi tuntuu kepeältä ja se heijastelee valoa sekä positiivisuutta. ASKO ALANEN HHHH Fat Dog Woof Domino Fat Dog on kultin saarnamiestä muistuttavan vokalisti Joe Loven ja koirapäisen rumpali Johnny Hutchin Lontoossa vuonna 2020 perustama yhtye, jonka äänivalli tukeutuu kaksi vuotta myöhemmin kokoonpanoon liittyneisiin synavelhoihin Chris Hughesiin ja Morgan Wallaceen, joista jälkimmäinen soittaa myös saksofonia. Hallitseva riffipolitiikka lainailee myös vintage bluesin sormeiluintroja, ennen kuin biisi räjähtää täyteen voimaansa ja yrmeän laulajakaksikon julkituomaan tuimaan todistusaineistoon. Suoratoistoon vuoden mittaan julkaistut eeppinen King Of The Slugs, happotekno All The Same, tunteikas juoksutus Running ja EBM-myllytys Wither edustavat biisien parhaimmistoa, mutta Woof toimii ennen kaikkea kokonaisuutena. Piia ja Johnny kehystää yhteiskunnallista muutosta ja ihmistä sen pyörteissä täydellisyyttä hipovana poplauluna, jonka terävissä huomioissa voi Ti 5.11.2024 Helsinki, Jäähalli. ...nenää joutuu etsimään Niilin toiselta puolelta... Turkulaisen trash-blues-punkkarin, syvän Savon etno-rokkiblues-trubaduurin ja stadilaisen stoner-rokkarin yhdistelmä on ytimeltään yhteisten musiikillisten mielihalujen orgiaa. The Underworld Awaits Us Allin puutteet ovat paljon salakavalampia. Vanhahtavassa teatraalisuudessaan The Decemberists kuulostaa pikemminkin brittiläiseltä kuin amerikkalaiselta. Toisin kuin edellinen, vuonna 2021 julkaistu varsin tummasävyinen Mood Valiant, Love Heart Cheat Code on uusi ja jännittävä 11 riemukkaan leikkisän kappaleen kokonaisuus, joka kuulostaa kaikessa monimutkaisuudessaan sangen helpolta. Levyarviot > 52 SOUNDI Hiatus Kaiyote Love Heart Cheat Code Brainfeeder Hiatus Kaiyote on australialainen kokeellinen neo-soulia, jazzia, funkia, modernia R&B:tä ja jopa cyberpunkia soittava bändi, jonka soundia leimaa vahvasti kitaristilaulaja Naomi ”Nai Palm” Saalfieldin persoonallinen ja varsin visionäärinen ulosanti. Mausteena hämmentävät klezmer-kansanmusiikkivaikutteet. Kun haaveet ja huolenaiheet ovat paljolti vanhat tutut, niin muutos kuuluu lähinnä levyn musiikillisessa toteutuksessa. LASSI LINNOLA HHH Goblin Shark Rat Bone Voodoo Rhythm Viidensadan sylen syvyydessä vaaniva peikkohai tunnetaan ”elävänä fossiilina”. Yhdistäessään levyn otsikon yhtyeen progressiivisiin juuriin eepos jalostuu ylistykseksi kaikelle sille, minkä nimeen The Decemberists on aina vannonut: eloon herätetyille kuville, kohtaloiksi ylevöitetyille hahmoille ja vuosisatojen läpi meanderoivalle musiikille. Nile The Underworld Awaits Us All Napalm ”Jos nyt vielä kerran,” totesi Nile kun faaraoiden hautoja kymmenettä kertaa kaiveli. Kaikesta hehkuu bändin sisäinen luottamus sekä luovuus. Myös se, joka on päättänyt viljellä kailottavia kahden markan kuoroja pitkin albumia, sietäisi joutua krokotiilin kitaan. Nile on nykymuodossaan jalostunut niin ankaraksi instituutioksi, että sen parissa viihtyy silloinkin, kun yhtye ei ole terävimmillään. ”And if you listen closely / You can hear them singing / Ho-oh-Hosanna.” HANNU LINKOLA HHH Jukka Takalo Jokivarsien laulut Valassaaret Aknestik-veteraanina rocktähteyttä maistanut Jukka Takalo jatkaa laulaja-lauluntekijänä luontoa, pohjoista kotiseutuaan ja myös rakkautta puolustavaa linjaansa. Siinä missä Vile Nilotic Rites (2019) oli mitä onnistunein ruoppaus, raapaisee lapio tällä kertaa kiveä: The Underworld Awaits Us All ei pysty ylittämään Nilen kolossaalisen korkealle asettamaa rimaa. Yhtenä tuottajana häärääkin new rave -legenda James Ford. Tarkasti ajoitettu julkaisupolitiikka ja runsas keikkailu sen tukena tähtää siihen, että bändistä tulee ainakin Britanniassa yksi vuoden 2024 kovimmista uusista tulokkaista. Näyttö on sen verran nuorekasta kuumaa verta ja kiimaa kohisevaa ärjyntää ja soitinten kiivasta pieksäntää, että tämä lajityyppi ei hevillä muutu muinaismuistoksi vielä vuosikymmeniin. Yhtyeen neljännellä albumilla kuullaan jälleen kokoonpanon äärimmäisen lahjakkaiden muusikoiden tunnistettavaa ja persoonallista soitantaa, jonka kliimaksina toimii solistin eksentrinen tulkinta sekä hänen suloisen naiivit, mutta kekseliäät ja omaperäiset tekstinsä. Aggressiota tai teknisyyttä ei suinkaan puutu – jo Stelae Of Vulturesin ensisäkeistö vetää turpaan niin tarmokkaasti, että nenää joutuu etsimään Niilin toiselta puolelta asti. Fat Dogin dancepunk muistuttaa paitsi ysärin KLF:stä ja Nine Inch Nailista, myös nolkytluvun new ravesta. Kun kukin vielä pääsee toteuttamaan omaa erityistä tyylitajua ja osaamistaan, yhtye on ronskisti enemmän kuin osiensa summa. Tunnusomaisten folk-tyylitelmien ja merimieslaulujen rinnalta löytyy The Beach Boysista Calexicoon ulottuvia tyyliviitteitä, ja siellä täällä häivähtää hienovarainen yhteiskuntakritiikki. Itsetutkiskeluksi tulkittuna myös levyn irrallinen päätösraita, Jeanne d’Arcin legendaa 20 minuutin ajan kaluava Joan In The Garden käy järkeen
KAIKKI ELOKUVISTA episodi.fi SEURAA:
Ja kas, tarttuvimmat kertsit alkavat kuin varkain pyöriä takaraivossa. Merikosken paluu on väkevä kiteytys Jukka Takalon välittävästä luontosuhteesta. Levyarviot > ...naamiobändi on jämähtänyt kaivamaansa poteroon... Lucassenin sävellyskynä on ollut jo vuosikausia tylsymään päin. PERTTI OJALA HHH Moby Always Centered At Night Mute Always Centered At Nightin konsepti on tuoda vähemmän tunnettuja laulajia esiin. Kanadalaisesta 60-luvun tv-sarjasta nimensä ottanut Nuoret Metsänvartijat elävöittää oman kansakuntamme kulttuuriperintöä kehittelemällä suorasukaisia biisiaihioita absurdeiksi elämyksiksi ja tarinoiksi. Nyt soolo on vihdoin todellisuutta ja yllättäen se on sävelletty ja tuotettu yhdessä Ayreon-kippari Arjen Lucassenin kanssa. Synteesi välttää täydellisesti discon muovisuuden vaikutelman ja on kuin räätälöity tulevien leffojen soundtrackeille. Pitkin Vermillionia kuullaankin joitakin Simonsin parhaita lauluja ikinä, mutta tämä ei juuri lohduta, kun kerta toiLos Bitchos Talkie Talkie City Slang Kansainvälinen, Lontoosta käsin operoiva ja superlahjakas Los Bitchos ihastutti popmaailmaa latinalaisamerikkalaista cumbiaa, turkkilaista psykedeliaa, surf-rautalankaa ja vaikka mitä muuta mahtavuutta kanavoineella debyyttialbumillaan Let The Festivities Begin! (2022). Jälkimmäinen kappale laukkaa kuin yhdistelmä Shadowsin Riders In The Sky -versiointia, Santa Esmeraldan Don’t Let Me Be Misunderstood -coverointia (käsien läpsytykset) sekä Boney M:n Rasputinia (hey, hey, hey -huudot). Moby on viime vuosina halunnut työskennellä ennakkoluulottomasti matalammalla profiililla ja saanut paljon erilaista taidetta aikaan. ASKO ALANEN HHHH Simone Simons Vermillion Nuclear Blast Simone Simonsin sooloalbumista on huhuiltu lähes yhtä kauan kuin laulajan yhtye Epica on ollut olemassa. 70 vuotta sitten vesivoimalaitokselle alistettu koski saa kuorosovituksineen jylhän ja hivenen mahtipontisenkin puolustuspuheen. Always Centered At Nightin laulajat vaihtelevat huonoista (Gaidaa, Brie O’Banion) keskinkertaisiin (Benjamin Zephaniah, Akemi Fox). Teemojen suuri yhteenveto päättää mielikuvalliset tv-tallenteet Keskuspuiston hiljaiset ystävät -kappaleen kunnianosoitusten, säilytyspäätösten ja nimienpudottelun sarjaan. Soittajat ovat entisestään petranneet ja Serra Petalen kitarointi sekä Agustina Ruizin keytarointi ovat kauttaaltaan nautittavia. Omien kokemusten ja muistinvaraisen julkisuuden valossa yhtye jyystää hymyilyttävän lakonisesti läpi kuvauksia Liana Kaarinan kuvien fanigalleriasta, Juhani Palmun mieskarismasta, Raimo Lintuniemen maineen katoamisesta savuna ilmaan, Riika Sillanpään tv-juonnoista suhteessa rokkinimien pudotteluun, Martti Syrjän takista sekä renkutukset pyöriäistä uhkaavasta sukupuutosta ja kumppanin pettämisestä. NUUTTI HEISKALA HH Nuoret Metsänvartijat Keskuspuisto Joteskii Groteskii Keskuspuisto on verraton Suomen pääkaupunkilainen vastine Kinksin Village Greenille, joka listasi englantilaisen elämänmuodon säilyneitä ja katoavia asioita, ilmiöitä sekä haalistuneita julkkiksia. Ydinsanomansa vakavuudesta huolimatta Jukka Takalo uskaltautuu myös leikkisäksi antaessaan Ding dongin lähestyä Aknestikin syntsapitoisia pophelmiä. Niille kuitenkin valikoitui hyvien laulajien parhaita biisejä. Parasta albumilla onkin Simone Simons itse. Ayreonin viimeisin albumi Transitus (2020), Star One -projektin Revel In Time (2022) ja Supersonic Revolution -nostalgiatrippi Golden Age Of Music (2023) kärsivät samasta pöhöttyneisyydestä kuin nyt Simonsin soolokin. Valokeila osuu asioihin ja ihmisiin herttaisen satunnaisesti, mutta alati uskottavalla lämmöllä ja arvostuksella. Työtapa on tuottanut myös These Systems Are Fallingin (2016) ja More Fast Songs About The Apocalypsen (2017) kaltaisia täysosumia, mutta Always Centered At Night on auttamatta huti. Ainoastaan levyn avaavan On Airin Serpentwithfeet ja päättävän Ache Forin Jose James ovat Mobyn tasoa. JARI MÄKELÄ HHHH. K u v a: To m M it ch el l kuulla Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta -klassikkoon rinnastuvia elementtejä. Yksikään levyn biiseistä ei varsinaisesti erotu edukseen, mutta Mobyn luoma tyylikäs äänimaailma ja rauhallinen tunnelma muodostavat miellyttävän kokonaisuuden, johon ilman tylsiä vokaalisuorituksia olisi mielellään yön myöhäisinä tunteina palannut. Hän on yhä maailmanluokan laulaja, jonka ääni yltää herkimmistä pop-tulkinnoista komeimpiin oopperasuorituksiin. Kun jokaisella biisillä on eri laulaja ja musiikkityyli vastaa parin kymmenen vuoden takaista hidastempoista electronicaa, on levy kuuntelukokemuksena kuin chill out -kokoelma vuodelta 2003. Don’t Change lähentelee soft rockia ja Kiki, You Complete Me on albumin tarttuvin korvamato. Musiikillinen virtuositeetti ei häiritse tärkeämpiä mielenkiinnon kohteita, vaan kitarabändin vilpitön, hapuileva räminäote on sovitettu näkemyksellisesti teemojen esillepanoon. Kemin savuista albumi vaeltaa Oulanka, Kuusinki, Vuotunki ja Suitinki -kappaleen myötä lähemmäksi itärajaa. Kakkoslevy Talkie Talkiella kitaran, keytarin, basson ja rumpujen voimin instrumentaalimusaa työstävä nelikko yhdistää eksoottiset melodiansa 70-luvun lopun ja 80-luvun alun tunnelmiin – levyn tähtihetkiin kuuluvat Let Me Cook You sekä La Bomba ovat bassokuvioineen kenties tietoisestikin velkaa rautalankadiscoa tuolloin veivanneelle pioneeriyhtye Shadowsille. Ratkaisu ei ole yhtä herkullinen kuin miltä kuulostaa
Päräyttävien, syvälle päähän pureutuvien täsmäiskuhittien puute sekä modernille metallille tyypilliseen tapaan ylihiottu ja massaan hukkuva soundi kuitenkin pudottavat kokonaisarvosanaa. Vaikka Neøv hakeutuu jatkuvasti kohti lakipisteitä, on albumilla kenkiintuijottajan sielu, joka paljastaa itsensä paitsi surisevina taustakudelmina myös hiljaisuuksina, toistoina ja pitkinä sointilinjoina. ...naamiobändi on jämähtänyt kaivamaansa poteroon Mushroomhead Call The Devil Napalm Amerikkalainen metallikummajainen aloitti toimintansa 1993 ottaen vahvasti vaikutteita Mike Pattonin tekemisistä, eritoten Faith No Moresta ja Mr. Bändi on kierrellyt aktiivisesti KeskiEurooppaa ja levyttänyt jo pitkään saksalaisille yhtiöille. Kuvaavaa on, että jo levyn avausraidan päämelodia on kuin suoraan Ayreonin 01011001-albumin (2008) Age Of Shadowsilta napattu, ja muitakin vastaavia yhtäläisyyksiä riittää. Yhdeksäs albumi Call The Devil ei poikkea linjasta vaan nojaa sekin tuttuun cocktailiin, jossa on kaikuja niin Faith No Moresta ja Ministrystä kuin vaikkapa Panterasta ja Göteborgin melodeath-skenestä. Joskus radikaalein uudistus, joka kuvaan on tarve tehdä, voi olla ehdottoman sujuva kuunneltavuus. AKI NUOPPONEN HH Neøv Soft Atlas Motor Music Anssi ja Samuli Neuvosen NEØV on kasvanut vaivihkaa yhdeksi Suomen luotettavimmista indie-yhtyeistä. Energiaa piisaa ja biiseistä löytyy myös hyviä oivalluksia, minkä ansiosta mielenkiinto pysyy mukavasti yllä. Dublinin Fontaines D.C. JONI KLING HHHH K u v a: Si m o n W h ea tl ey. Soft Atlas on myös ensivaikutelmaansa monipuolisempi levy. Toisaalta perfektionistiseksi fantasiaksi kanavoituva introversio sulattaa tyylistandardit omaleimaiseksi tunnelmaksi; rajoja kunnioittavan mutta jokaista ääntään maksimaalisesti hyödyntävän yhtyeen laatutakuuksi. VESA SILTANEN HHH Haunted Plasma I Svart Kun samaan projektiin osuvat Juho Vanhanen (Oranssi Pazuzu, Grave Pleasures), Timo Kaukolampi (K-X-P, Op:l Bastards) ja Tomi Leppänen (Circle, sensa jälkeen albumin päätyttyä siitä ei meinaa muistaa juuri mitään. on ollut vuonna 2019 ilmestyneestä debyyttilevystään saakka niitä lupaavampia alan toimijoita, ja neljänteen albumiinsa edenneenä se onnistuu osoittamaan, että synkistelevien kirjatoukkien meriittinä on jo muutakin kuin The Fall -henkinen sanasalaatti ja juro asenne. Todettakoon suoraan, että mainitun nykykitaraindien tilan mukaisesti yhtyeen tämänhetkinen linja on melko särmätön, mutta tuo särmättömyys tulee todella suvereenin popsäveltämisen kustannuksella. Romance sisältää aivan kainostelemattomia ja isolta kuulostavia popmelodioita, jotka nyökkäävät kirkasotsaisuudellaan 1990-luvun brittipopin tai tuoreempien kollegojen kuten The xx:n tai Pains Of Being Pure At Heartin suuntaan. Maistuvimpia paloja edustavat avausraita Eye To Eye, hienosti bändin useita solisteja hyödyntävä Fall In Line sekä taiteellisempaa laitaa edustava Hallelucination. Keskittyneisyyttä huokuva kokonaisuus pelaa estetiikalla ja dynamiikalla vähintään yhtä paljon kuin sävelkoukuilla ja tunnepuheella, mutta osatekijät pysyvät koko ajan balanssissa. Romance XL Recordings 2000-luvun alun myötä uuden tulemisensa hetkeksi kokenut perinteinen postpunkahtava kitaraindie on jo pidemmän aikaa ehtinyt olla niin leipääntynyt laji, että edes etäisesti tuoreen tai yllättävän liekin puhaltaminen genreen vaatii nykyään sellaista kekseliäisyyttä, jota harvalta yhtyeeltä enää löytyy. Bunglesta. Albumi on täynnä kieppuvia kitarapyörteitä, sähiseviä symbaaleja ja huomaamatta mutta sinnikkäästi rakentuvia melodioita. Tuottaja James Fordin visiossa postpunkin mekaanisuus ja monotonisuus väistyvät “kiltimmän vaiheen” U2:n, New Orderin ja Depeche Moden maalailevuuteen nojaavien sovituksien ja ysäristi retroisan äänenkuvan tieltä. Oikeastaan Fontainesin melankolisesti mukavoituneen nykytuotannon voisi asettaa jo The Nationalin ja jopa Arctic Monkeysin viereen hyllyyn. Vuosien saatossa elektronisen musiikin, koneiden ja hip hopin vaikutus kasvoi ja palettiin tuli värejä, jotka veivät mielikuvia taas jonnekin Ministryn ja White Zombien suuntaan. Veljesten ylipaikkainen, huolelliseen massankäsittelyyn tukeutuva muotokieli puhuttelee myös ulkomailla. Viimeisen päälle asetellusta ja mietteliäästi tulkitusta musiikista jää toisinaan pidätelty vaikutelma. Albumin tuotanto on muhkea ja kappaleet kunnianhimoisen eeppisiä, mutta ihan kuten Lucassenin viimeisimmillä albumeilla, myös nyt melodiat ovat hukassa tai kierrätettyjä. 2000-luvulle tultaessa mukaan tuli myös astetta raskaampia sävyjä, mutta sen jälkeen ei isoa uudistumista ole tapahtunut vaan naamiobändi on jämähtänyt kaivamaansa poteroon. Islannissa äänitetty Soft Atlas ottaa kaksikon ydinosaamisesta kaiken irti. HANNU LINKOLA HHH Fontaines D.C
Into Shreds ja No Stories muistuttavat kuinka turmiollisena jotkut osasivat elokuvaa sen varhaisvuoLa Luz News Of The Universe Sub Pop Seattlen valonkantajattaret ovat käyneet läpi rankkoja kokoonpanon ja soundin muutoksia viidennen albuminsa teossa. PERTTI OJALA HHH Palaye Royale Death Or Glory Sumerian Kroppin veljestrion taival on viimeisen kymmenen vuoden aikana kulkenut Facesin ja Kings Of Leonin blues rock -jatkumon lipunkantajasta geneerisemmäksi 2000-luvun keskitien ”vaihtoehtorockin” edustajaksi. Vaikka Fever Dream -albumin (2022) pömpöösein vaihe on ohitettu, ulvoo vokalisti Remington Leith edelleen pää punaisena tukkoon tuotetun instrumentaalimössön päälle. Black Lipstickin lopuksi on aika ottaa aamujuna Hollywoodiin ja pyrkiä naimisiin Norma Jeanin kanssa. Suuret teknologiayritykset käyttävät säälimättömästi hyväkseen maan rikkaita luonnonvaroja ja ruokkivat näin osaltaan konfliktia alueella. LINDA SÖDERHOLM HHH Leprous Melodies Of Atonement InsideOut Millaisen matkan ihminen tekee mielensä sisällä, kun hän pyrkii olemaan sinut itsensä kanssa ja ennen kaikkea antamaan anteeksi itselleen. Draamaa sisältyy myös Duel At The Dawniin. Kaivattua lisäväriä kokonaisuuteen tuovat Ache In My Heart, iskelmällinen duetto pikkuoravan kanssa sekä tiedostavasti nimetty Panic! At The Disco -tyyppinen rallatus Dark Side Of The Silver Spoon. ASKO ALANEN HHH sina Yhdysvalloissa pitää. Bändin omaperäinen soundi syntyy itsetehdyistä instrumenteista, jotka on valmistettu romumetallista, tölkeistä, muovisäiliöistä, moottorin osista ja muusta jätteestä. Biisit vyöryvät kuulijan korviin synkopoitujen rytmien, jyskyttävien bassojen, sähäköiden syntetisaattoreiden, kilkattavien lyömäsoitinten ja jylisevien megafonien säestyksellä, eikä kollektiivin energiaa pääse karkuun. Miehen tapa elää yhtyeen kappaleita on niin käsinkosketeltava, että hänen laulaessaan sovituksesta itsensä kanssa ja pään sisäisten äänten hiljenemisestä, jokaisella sanalla, tavulla ja äänenpainolla on syvältä kouraiseva merkitys. Musiikki on Kokokon keino protestoida. Camp-henkisen ”surf noirin” ohentuessa yhtye lähestyy Shangri-Lasin sydäntäsärkevimpiä menetetyn viattomuuden slovareita, kuten I Can Never Go Home Anymore. Melodies Of Atonement on upea albumi, jonka kappaleista ei halua paljastaa juuri mitään. Tinseltown päättää The Hel-Gatorsin matkan 1920ja 50-lukujen filmikaupunkiin The Train Kept A-Rollin’ -klassikon sukuisena rutistuksena. Se kuuluu kokea sanoja lukien ja musiikkia eläen. Kokokon musiikki on kuin Kinshasan yö – hektistä, meluisaa, energistä, värikästä, rytmikästä, raskasta ja intensiivistä. Palaye Royalin viidennellä albumilla Death Or Glory ei ole juuri mitään tekemistä The Clashin klassikkokappaleen kanssa. Ryhmä aloitti toimintansa vuonna 2016 ja se esiintyy useilla eri kielillä, kuten kikongo, lingala, swahili ja ranska. Sitäkin määrätietoisemmin La Luz on pitänyt kiinni laulujensa moniäänisestä tunnekylläisyydestä, johon Shana Clevelandin johdonmukainen surfkitarointi on antanut hienostuneeksi jalostettua beach-koulukunnan retrosärmää. Haunted Plasma on oudon muodotonta mutta kuitenkin johdonmukaista, vanhakantaista mutta omaperäisyydessään raikasta, poikkitaiteellista ja silti ihmeen addiktoivaa erikoismusiikkia kaikille, jotka ovat ikinä esimerkiksi Massive Attackista tai Jean-Michel Jarren erikoisemmista maalailuista nauttineet. Bändin nousukiito näyttää suoratoistolukemien perusteella katkenneen kolmanteen albumiin The Bastards (2020), jonka soitetuin hitti Lonely olisi voitu pölliä Anssi Kelan lauluvihkosta. Otsikkoraidalla The Hel-Gators kunnioittaa ikonista suomalaissyntyistä goottikuningatar Vampiraa, joka nousi enkelten kaupungin usvasta oman tv-shownsa emännäksi ja b-luokan filmien näyttelijättäreksi. Black Lipstickillä Sydänmäki, Jarmo Löf ja Marko Mainelakeus paiskivat energistä ääniraitaa keijukaispölyssä kimallelleen vanhan ajan Hollywoodin innoittamiin tarinoihin. Tasapaksuksi albumia ei voi moittia, niin yhtenäisen hivelevästi La Luz vakavoituu tulkintoihinsa ja sävykkäisiin soitinnuksiinsa. Uusi kosketinsoittaja Maryam Qudus ryhtyi myös tuottajaksi ja lisäsi bändisoundiin elektronisia sävyjä ja synteettisiä arpeggioita, vaalien kuitenkin laulujen intiimiä herkkyyttä. Se on kuin asteittain vähäeleisen meditatiivisesta syntsapopista hälyisäksi dystopiaksi kasvava ihmisen ja koneen synteesi, jossa limittyvät scifi, analogisyntikoiden avaran kaikuisat maisemoinnit, krautrock-huuru, psykedeelinen toisteisuus ja post-punkisti kolhon nihilistinen, kuulijaa toisinaan tarkoituksellakin vieraannuttava laulutapa. Tämä on yksi niistä albumeista, jotka osoittavat musiikin kautta, että kaikki tunteet kuuluvat ihmiselämään, niitä kaikkia tulee vaalia ja ihmisyys on dynaamisuutta, jossa voi tapahtua lähes mitä ja milloin vain. The Hel-Gatorsin tykitykseen sävyjä lisänneen Love Turns Badin (2019) jälkeen trion viides albumi on puolituntinen adrenaliinipaukku rock’n’rollista ja rockabillystä garage-kierteellä keitettyä fuusiota. Tiettyä kaihoa ei kuitenkaan voi välttää, kun slovarien sarjaa ja bändin valoa eivät nyt kirkastakaan virkeämpien aikojen vinjetit, weirdo-taipumukset ja tummemmat fantasiat tai eksentriset instrumentaalit. Paljon mainostettua glam rockia edustaa Stones-mukaelma Been Too Long. Kongo kärsii vakavista ihmisoikeusloukkauksista ja syvenevästä humanitaarisesta kriisistä. Einar Solbergin dramaattisen teatraalinen laulutapa on luultavasti yhä se asia, joka jakaa Leprousin kuulijoita. Ei Death Or Glory mitenkään sysipaska ole, vain tylsä ja ennalta arvattava. Punkeimmillaan yhtye on Mister Devilillä, johon on lainattu Nirvanan ”how low, how low” -hoilausta. Pitkin albumia kuullaan kyllä hiipivintä elektronisuutta ja yllättävintä metallisuutta, muttei sillä tavalla johon on totuttu. JARI MÄKELÄ HH K u v a: G rz eg o rz G o le b io w sk i. Kun rakkaudessa ei ole sijaa kolmelle, niin pulma on syytä ratkaista perinteiseen tapaan aamunkoitossa. Butu on aktivismia, punkia, vastarintaa ja anarkiaa. Yhtye siirtyi rennomman tuntuiselta Hardly Art -merkiltä kunnianhimoisemmaksi kasvaneelle Sub Pop -indielabelille. Haunted Plasman I ei muistuta mitään aiemmin kuulemaani, mutta se on silti ihan tekijöidensä kuuloinen teos. Aavikko, K-X-P), musiikilta voi odottaa melkein mitä tahansa. Leprous on tehnyt aina dynaamista suurien kontrastien herkkää musiikkia, mutta nyt Melodies Of Atonementin kohdalla puhutaan jo musiikista, jolle progemetalli tai edes minkäänlainen metalli tuntuu ahtaalta lokerolta. Sävyjä ja syvyyttä ilmeisen jamipohjaisesti vapaavirtaavaan retrofuturistiseen äänikuvaan tuovat kolme vierailevaa laulajaa, Hexvesselin ja Grave Pleasuresin Mat McNerney sekä Pauliina Lindell (Vuono, Dust Mountain) ja Ruusujen Ringa Manner. MAPE OLLILA HHH Kokoko! Butu Transgressive Kokoko! on kokeellisen elektronisen musiikin kollektiivi, joka on kotoisin Kinshasasta, Kongon demokraattisesta tasavallasta. Jos tämä on rockin nykyisyys tai tulevaisuus, ei hurraamisen aihetta paljon löydy. AKI NUOPPONEN HHHH The Hel-Gators Black Lipstick Bluelight Hearthillin aktiiviajan mentyä on solistiaan kuultu J. 56 SOUNDI Levyarviot > ...dystopiaksi kasvava ihmisen ja koneen synteesi... Kappaleisiin upotetut kenttätallenteet pääkaupungin hälinästä korostavat entisestään tätä vaikutelmaa. Universumin uutisten dystooppinen painoarvo etäännyttää La Luzia silti väistämättä verkkaisempien mollimelodioiden pauloihin. Tosin La Luz ei harrasta puhelaulua, vaan lauluäänet polveilevat hienoissa yhteisissä melodioissa. Sanoitukset keskittyvät maan poliittisiin ongelmiin. Hearthill Trinityn, The Hel-Gatorsin ja Soul Tattoon keulalla ja vähän Jussi Sydänmäkenäkin. Tämä tie on täynnä äärimmäisiä ristiriitoja, joita myös Leprous ilmaisee nyt musiikillaan
Harri Lind, oliko tarkoitus, että albumi olisi ilmestynyt jo aiemmin. Sanoitusmaailma kuitenkin tuntuu elävän enemmän tätä päivää, kuin aikaa jolloin ne syntyi, joten ehkä parempi että levy julkaistaan nyt. Musiikkisi vetovoimasta kertoo paljon se, että tyylivalintasi ei ole paperilla mitenkään erityisen kiinnostava – tylsästi sen voisi määritellä ”vain” suomenkieliseksi rockiksi. – Olen ollut kyllä tosi kiitollisessa asemassa, kun olen tutustunut eri muusikoihin vuosien varrella. Soitin Jarkko Kumpulaiselle, tulisiko hän taustapiruksi saattamaan biisit maaliin, ja homma loksahti! Ehkä prosessi vaati myös sen, että oli muutettava Helsingistä maaseudulle ja rakennettava oma studio, jotta pystyin sulkeutumaan omaan kuplaani ilman kaupungin ärsykkeitä. Ajattelevan, tuntevan ja tiedostavan olennon on todella vittumaista elää tässä ajassa. Omaperäisesti, modernisti, nokkelasti, tarttuvasti. Biiseissä ei ollut mitään väkisin lisättyä eksotiikkaa, vain totutusta eri suuntaan avautuva kierre. Niihin ei tarvita kuin joku erikoinen koukku, hämmennyksen tai ihastuksen valtaan saava näppärä ajatus. Levyn magnum opus on mestarillinen Jäät sulivat. – Aloitamme rundaamisen lokakuussa ja teen koko ajan materiaalia seuraavalle levylle. Taisi olla alkukevät 2019, kun saimme pohjat purkkiin. Bändissäsi vaikuttaa työllistettyjä muusikoita eikä Kaita Isäri Seppälä ole soittanut kovinkaan paljon keikkoja. Miltä tulevaisuus näyttää. Kaita Isäri Seppälä Korpit kyselevät Soit Se Silti Kuusi vuotta sitten ilmestynyt Suudeltu hyppää kaamokseen -ep riemastutti, kuinka vääränvänkyrästi suomirockia voi tänä päivänä tehdä. Olen kiitollinen sitä, että muhun on istutettu niin paljon erilaista musiikkia ihan penskasta asti, että aina säveltämisen aloittaessa nämä istutetut asiat tulee jonkun instrumentin kautta pihalle. Vaikutus oli niin positiivinen, että kun jatkoa ei meinannut kuulua, tuli monesti mietittyä mitä yhtyeelle tapahtui. – Mulle musa on aina ollut musaa ja on vaikea asettaa itselleen raameja. 2018 ilmestyi neljän biisin kasetti-ep. Lind taitaa sekä rokkaamisen että herkkyyden. Pieni laulelma saa tukea uljaasti kaikuvasta trumpetista. – Korpit kyselevät on ollut kieltämättä odotettua pidempi prosessi ja kesti pitkään, kunnes se löysi lopullisen muotonsa. Itse albumillahan soittaa kyllä vaikka ketä ystäviä. Pitääkö tulkintani paikkansa. Pari vuotta meni, kunnes pöytälaatikossa olevat pohjaraidat muistuttivat olemassaolollaan. – Suurin osa kappaleista on kirjoitettu jo melkein 10 vuotta sitten ja pelottavintahan tässä on se, että ajatukset levylle on pyydystetty tuolloin. Biisihelmi on kuin nykyaikaan syntynyt Freeman-klassikon Kaksi lensi yli käenpesän lapsi. TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN K u v a: Ti tt a B ru n fe ld t. Levyn sanoitusmaailma on kiehtova, sillä näen siinä yhdistyvän sekä henkilökohtaiset mielenliikkeet mutta myös ympäröivän aikamme. Tykkään tehdä kappaleen valmiiksi heti ja siirtyä eteenpäin. Tänä päivänä ympäröivä aikamme on mennyt vaan sairaammaksi. Nyt bändi on loksahtanut todelliseen muotoonsa, kun ollaan alettu tämän vuoden aikana treenaamaan ja ”alkuperäiskokoonpanosta” on jäljellä enää minä ja Arttu Hasu. En osaa vaihtaa vaihteita, menen automaatilla niin pitkään, kunnes on pakko lisätä taas bensaa. Sitä voisi käyttää vaikka oppikirjamateriaalina siitä, miten klassinen rockbiisi vetoaa kuulijaansa. Vai oliko vasta nyt tarkoituskin laittaa isompi vaihde silmään. Parhaat jutut ovat asioita, joissa ei ole mitään järkeä. Tulevaisuus näyttää musan suhteen valoisalta. Avausraita Kotiin kahta päivää aikaisemmin jossittelee eri valintojen ja mahdollisuuksien seurauksilla, mutta kasvaa itsesääliin taipuvan kuorensa alta filosofiseksi pohdinnaksi elämästä. Mulle on tärkeintä groove, sielu ja näiden myötä totuus musiikissa. Kauan odotetetun esikoisalbumin vuoro onkin vasta nyt. Ilmaisu on tauon jälkeen jalostunut, sovituksiin on tullut sävyjä. Loput hoitaa rockin historiasta poimitut olennaisuudet, kuten energisyys. Jos biisintekovaiheessa alkaisin kiinnittämään johonkin huomiota, on peli menetetty ja silloinhan sitä rupeaa kyseenalaistamaan. Näin se on aitoa, eikä ”opittua ja oikeanlaista”. Se kannattelee levyä, vaikka kappaleiden päähenkilöllä ei aina tunnukaan menevän kovin hyvin. Mihin asioihin itse kiinnität huomiota säveltäessäsi vai kuinka paljon se edes on tiedostettua toimintaa. Hänen ansiotaan on myös se, että hän kokosi tämänhetkisen kokoonpanon, johon viimeisimpänä mukaan tuli rumpali Sampsa Väätäinen. Näin ollen ollaan pystytty tekemään tätä täydellä kapasiteetilla. Onko pitkäsoitto ollut koko tuon ajan työn alla. Monen asian summana havahduin sairaalasta saman vuoden loppukesästä ja oli opeteltava asioita uusiksi. Mutta itse biiseissä on valtavasti koukkuja, hyvin välittyvää tunnetta ja erityistä groovea. Mutta pohjimmiltaan levyssä on parasta maestro Harri Lindin tapa hahmottaa sävellyksiä. ANTTI LUUKKANEN HHHH Korpit kyselevät on Kaita Isäri Seppälän esikoisalbumi. SOUNDI 57 ...dystopiaksi kasvava ihmisen ja koneen synteesi... Odotus palkitaan. Pyrin sävellyksessä nimenomaan siihen, että kaikki tapahtuu tavallaan itsestään
Opera kuulostaa isolta. Draaman kaari on viritetty tappiin, ja oma tärkeä osansa tässä on laulajatar Helena Iren Michaelsenilla, jonka ilmaisulla ei tunnu olevan mitään rajoja. Kappaleiden rungot ovat ehtaa Imperiaa, mutta yhtyeen omintakeinen ilmeikkyys kasvaa sovituksellisten yksityiskohtien ansiosta väkevän tunnelmallisiin sfääreihin. Imperia määritellään sinfoniametalliorkesteriksi, mutta on yhtye paljon muutakin. Soundissa on kaikuja punkista, grimestä ja EDM:stä, mutta kuullaan siellä myös dubstepiä, irlantilaista kansanmusiikkia, reivikamaa ja funkia. Fleshgod Apocalypsen kohdalla puuduttavuutta löytyy joka tasolta, eikä bändi loista oikein missään. Alcestin tapauksessa kyse on tietysti black metalin ja shoegazen yhdistämisestä blackgazeksi ristityn fuusion muodossa. Les Chants on levynä intensiivinen ja toismaailmallinen termi, joka palaa mieleen etenkin Neigen lyriikoiden taustalla olevien lapsuuden kokemusten tuntien. Les Chants De l’Aurore on raskasta edeltäjäänsä Spiritual Instinctiä (2019) tunnelmoivampi ja maalaa musiikillaan jylhiä maisemia. Kappaleiden tunteiden vyöry voi tuntua hetkittäin hengästyttävältä, mutta onneksi levyn puolivälissä Réminiscence-pianoteos puhdistaa ilmaa. Todella isolta. Niklas Isfeldt laulaa pontevasti, mutta luultavasti tarkoituksella kaikki väsyneimmät taistelu-, veljeysja heavy metal -kliseet niputtavat perseilylyriikat saavat koko touhun kuulostamaan mallikelpoisesti soitetulta vitsihuumorilta. Toddla T:n tuottama Fine Art on hiphopia parhaimmillaan – täydellinen tyylien kakofonia, joka on onnistuttu kietomaan virheettömästi yhteen pubiteemalla, jonka varjolla kokonaisuuteen sopii oikeastaan mikä vaan ilman että se tuntuu teennäisen päälleliimatulta, myös tarinaa eteenpäin vievät useat skitit. Musisointi ja tuotantoarvot ovat tasolla, jolla niiden nimituottajan omassa yhtyeessä täytyykin olla. On ihailtavaa, miten yli kahdenkymmenen vuoden uran jälkeenkin Alcest pystyy luomaan verevää ja säväyttävää musiikkia, joka kuulostaa vain ja ainoastaan itseltään. MAPE OLLILA HH Imperia Dark Paradise Massacre Imperian kolmen vuoden takainen The Last Horizon oli merkittävä askel kokonaisvaltaisempaan ilmaisuun, ja uudella levyllään bändi keskittyy jalostamaan edellisen albumin multiin laskettuja siemeniä. 58 SOUNDI Fleshgod Apocalypse Opera Nuclear Blast Kuudes kerta toden sanoo, keskinkertaisuudessakin. Levyarviot > ...tiskiveden makuisissa puoliballadeissa... Nyt levyn päätyttyä muistaa lähinnä I Can Never Die -aloituskappaleen räjähtävän alun, joka taipuu kolmen vartin albumiksi, joka tuntuu puoleltatoista tunnilta. Kun vielä levyn keskiöön kohoaa hauras ja näennäisen kepeätunnelmainen Hope Of Joy, voi vain todeta, että tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa viettävä bändi elää uransa parasta aikaa. Tämä ärsyttää, sillä harvasta bändistä täytyy enää seitsemän albumin jälkeen miettiä, onko se vitsi vai ei. Göteborgin heavy metal -toteemi palaa liukuhihnan ääreen jo kolmannellatoista studioalbumillaan. Onhan tämä komean kuuloista, mutta kaikki kuulostaa vain tyhjältä kohinalta. Sitten ei puutu kuin ne toimivat sävellykset. Vaikka kirjoittaisi miten isoa musiikkia, pitäisi tässä ilmaisussa olla melodiat kaiken keskiössä. Avenge The Fallen ei ole huono albumi ja faneille se on juuri mitä tilattiinkin, mutta kun alkujaankin hölmöstä, joskin mukavan energisestä ja viihdyttävän uhmakkaasta tosimetallisesta kliseekeitoksesta on vuosien varrella vesittyneet energia ja uho, Hammerfallilla ei ole tarjota minulle enää mitään. Les Chants on musiikillinen tutkimusmatka, jolla hetkittäin folkista ja klassisesta musiikista ammentavat osat (etenkin monipolvisella Améthystellä) johdattavat kuuntelijaa kuulaista kesäöistä synkkiin syvyyksiin ja takaisin. Piirua koukeroisemmin kikkaileva kitarointisirkus Lightning Strikes ja muita biisejä enemmän melodisen hard rockin poluilla marssiva Insane ovat kovia biisejä, eikä muissakaan ralleissa paljoa valittamista ole, ellei odota kuulevansa jotain uutta ja tuoretta. MIRKO SIIKALUOMA HHHH K u v a: A n d y Ju li a. Jokainen, joka on joskus elämässään käynyt pubissa, voi nähdä sielunsa silmin Kneecapin baari-illan alun ujosta nousuhumalasta ja huumeiden viihdekäytöstä viimeisten tuntien villeihin tanssilattiamuuveihin, epätoivoisiin pokailuyrityksiin ja vessakeskusteluihin aina pilkun tuomaan masentavaan bileiden päätökseen saakka. Uutuudella Imperia antaa enemmän tilaa muillekin vaikutteille, joita on löytynyt jopa voimametallista. AKI NUOPPONEN HH Kneecap Fine Art Heavenly Kneecap on irlantilainen räppitrio, jonka muodostavat belfastilaiset Mo Chara, Moglaí Bap ja DJ Provaí. Fleshgod Apocalypse osoittaa jälleen Opera-albumilla, että se tekee tämän kaiken täysiverisemmin kuin monet kollegansa. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Alcest Les Chants De l’Aurore Nuclear Blast Hyvin harva artisti onnistuu siinä, mitä Alcest sai aikaan jo varhain urallaan: luomaan jotain omaa ja innovatiivista, joka määrittelee genrelleen uuden suunnan. Itseironia kusee nyt joka tapauksessa tekijöiden omille kintuille, sillä näin muuten ammattitaitoisessa hevimetallissa luulisi lyriikankin olevan enemmän kuin se pakollinen paha. Bändi vakuuttaa inspiroituneisuuttaan, työmoraaliaan ja relevanttiuttaan, mutta koska Hammerfallilla on arsenaalissaan vain ne samat vanhat biisintekokaavat ja sanoituksellinen tosimetallikliseisiin rajoittuva putkinäkö, albumi kuulostaa samalta kuin ne muutkin Hammerfall-pitkäsoitot (paitsi vuoden 2011 kokeileva Infected-mahalasku) sillä erotuksella, että tekijöiden ikä kuuluu kappaleiden hidastuvissa tempoissa ja lisääntyvissä tiskiveden makuisissa puoliballadeissa levy levyltä enemmän. The Tree Of Life on erinomainen esimerkki Michaelsenin laajasta potentiaalista, ja samalla kappaleesta muodostuu Soldiers Of Hellin kanssa albumin tunnelmalliset kulminaatiopisteet. Joskus tällaisessa musiikissa käy niin, että hyvät riffit jäävät kirjoittamatta orkesteripauhun alle tai sitten orkesterisovitukset ovat muutaman pennin luokkaa. Avenge The Fallenin biisejä on tehty paljolti rundibussissa Helloweenin kanssa kiertäessä. Kolmikko on erittäin tervetullut uusi tuttavuus, jonka toinen kokopitkä on nokkela ja mielikuvituksellinen sekä huumorilla höystetty konseptialbumi pubin päihdehuuruisesta elämästä ilahduttavalla englannin ja iirin kielen sekamelskalla. MAPE OLLILA HH Dream Evil Metal Gods Century Media Göteborgilaistuottaja Fredrik Nordströmin lempilapsi Dream Evil on toimittanut jo neljännesvuosisadan ajan tasalaatuista tsemppiheviä. Veivauksessa yhdistyvät oikein tehokkaat, enimmäkseen lajin brittijättiläisiltä kierrätetyn kuuloiset riffit, liidit ja unisonot sekä valitettavasti kuuntelukelvottomat sanoitukset. Visionääri Neigen johtaman yhtyeen ura on jatkunut jo kahdeksanteen lukuunsa, mutta luomisvoima ei näytä hiipumisen merkkejä. Sinfoniaa ja metallia on yhdistelty viimeisen neljännesvuosisadan aikana vaikka miten monessa muodossa. Se rohkenee käyttää teatraalisia lauluja ja klassisia elementtejä sekä metallia molempien kaikilta äärilaidoilta. Fleshgod Apocalypse vaikuttaa olevan ikuinen suuri lupaus. Tämä italialainen todellinen oopperan, klassisen musiikin ja metallin pyörremyrsky toimii yhä vain nuottivihkon paperilla. Dark Paradisella yhtye onnistuu tässä juohevammin kuin koskaan. Imperian valtti erinomaisten sävellysten ohella on rakentaa albuminsa siten, että heti alkuun sijoitetaan metallisimmat biisit, ja loppua kohden tunnelmaa rauhoitellaan. LINDA SÖDERHOLM HHHH Hammerfall Avenge The Fallen Nuclear Blast Onko levyttävä artisti ilman minkäänlaisia taiteellisia ambitioita artisti lainkaan, vaiko ainoastaan parin vuoden välein kiertueille pääsemisen mahdollistavan käyntikorttinsa uusiva viihdetyöläinen
2 2 4 T A M P E R E O L Y M P I A k e 1 6 . 1 . 1 . 2 2 4 S E I N Ä J O K I R Y T M I K O R J A A M O t i 1 5 . 1 . 2 2 4 H E L S I N K I T A V A S T I a SUPPORT:. m a 1 4
Esimerkiksi kappaleet Kilovona ja Fend You Off tuntuvat omissa korvissani hyvinkin uudenlaiselta Zeal & Ardorilta, ja tämän takia ne ovat myös suosikkibiisejäni uudelta levyltä. Vaikka Tolosen sanoihin oli kova luotto, mielessä oli silti iso kysymys: voiko ”spiritual black metal blues” todella olla hyvää. – Valmistelin uuden levyn materiaalia erittäin ahkerasti niin kotona kuin kiertueillakin. Se on leijona, käärme ja lintu. En silti lupaa, että lähden kokeilemaan! Kun palautat ajatuksiasi vanhempien Zeal & Ardorin levyjen äärelle, mikä on oma suosikkisi. Kaikenlaiset tyypit ideoivat aikamoisia musiikillisia parivaljakkoja, ja päädyinkin kokeilumielessä yhdistämään vaikkapa swingin ja hardcore teknon, kertoo Zeal & Ardorin sveitsiläis-amerikkalainen kippari Manuel Gagneux. Mutta miten kaikki sai aikoinaan alkunsa. Jos aloittaisit nyt uuden projektin ja yhdistäisit taas kaksi eri tyyliä, millaiseen musiikilliseen mailmaan hyppäisit. Yllättyisit jos tietäisit, kuinka harvinaista se on! Zeal & Ardor saattaa palata Suomeen piankin, sillä tulevien kuukausien aikana yhtye aikoo rundata ahkerasti. – Odotahan... Entä mitä albumin otsikko Greif tarkoittaa. – Todella monista kappaleista löytyy kiinnostavia elementtejä, joita emme ole aiemmin kokeilleet. – Siitä on nyt jo yli kymmenen vuotta, kun aloin huvikseni kysellä 4chanissa, että mitkä kaksi erilaista musiikkityyliä minun pitäisi yhdistää. – Jälkikäteen ajateltuna Stranger Fruit (2018) tuntuu hyvältä. Työstin debyyttialbumin valmiiksi täysin itsenäisesti, mutta kakkoslevylle mukaan tuli esimerkiksi rumpali Marco Von Allmen. Raskaamman puoleista asiaa. Paperilla tämä kuulostaa aidosti paskalta idealta, mutta herrajumala kun toimii.” Soundin kriitikon Arttu Tolosen neljän tähden arvio Zeal & Ardor -yhtyeen Devil Is Fine -debyyttialbumista iski silmille vuonna 2017. – Olin nuorempana kuunnellut paljonkin kaikenlaista black metalia, ja lähdin kokeilemaan näiden tyylien yhdistämistä. Syynä on uusi studioalbumi Greif. Ehkä siitä syntyisi jotakin hyvää. Jos pyydän, ihmiset taputtavat virheettömästi kakkosella ja nelosella. Viimeisin keikka nähtiin Tuska Open Air -festivaalilla kesällä 2024. Erään kerran foorumilla ehdotettiin orjien perinnemusiikin ja black metalin yhdistämistä. Suurimpana tavoitteena oli laajentaa entisestään yhtyeen musiikillista palettia. En liiemmin pidä reggaesta tai stoner rockista, joten ne pitäisi tietenkin yhdistää. Kotikaupunkiimme liittyy monia kiehtovia historiallisia tarinoita, ja eräässä myyttisessä kertomuksessa esiintyy hahmo nimeltä Greif. Sittemmin kokonaiseksi yhtyeeksi kasvanut Zeal & Ardor on nähty useita kertoja myös suomalaisilla lavoilla. – Kasvoin Sveitsin Baselissa. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 60 SOUNDI K u v a: N o em i O tt il ia Sz ab o ”Z eal & Ardor on kuin Punk In Finland -keskustelupalstan teemoitetussa keskustelussa keksitty bändi: mitä jos yhdistäisimme afroamerikkalaisia spirituaaleja ja black metalia. – Suomen-keikoista on jäänyt mieleen eräs erikoinen juttu. Sain nopeasti langan päästä kiinni, ja kappaleita alkoi syntyä. Ylipäänsä, Zeal & Ardorista alkoi tulla hieman vakavampi juttu, ja se tuntui oikein hienolta. Gagneux innostui ideasta heti. Tuntuu hienolta kertoa Zeal & Ardorin faneille näitä tarinoita, jotka kiehtoivat minua kovasti jo aivan pikkulapsena! ZEAL & ARDOR VIHAISIA JA KAUNIITA PURKAUKSIA MANUEL GAGNEUX ja viisi inspiroivaa artistia vuonna 2024: TOM WAITS • DARKTHRONE BJÖRK • FANTÔMAS • NAGLFAR. Punk In Finland -keskus-telupalsta ei liity asiaan, mutta 4chan-nettifoorumi liittyy senkin edestä. Uudella albumilla on hyvin vihaisia purkauksia, mutta yhtä lailla sieltä löytyy todella rauhoittavia ja kauniita sävellyksiä, sanoo Gagneux. Hemmetti soikooon, olihan se
Ekan levyn lauluosuudet olivat pääosin matalaa örinää, mutta nyt kokeiltiin muunkinlaisia juttuja. Kehitysaskelia on otettu reilusti, ja uutuuslevy nostaa Cryptic Hatredin kansainväliselle tasolle. Ne antavat parhaan kuvan meidän soundista tänä päivänä. – Nocturnal Sickness oli osuva startti ja levy soundaa edelleen ihan hyvältä. – Jos mietin tähänastisia kohokohtia, niin pakkohan se on nostaa esiin Tuska Open Air 2022. Tutun ördän lisäksi sieltä löytyy korkeaa rääkymistä ja keskivälin murinaa. Myös seuraavan albumin materiaalin kirjoittaminen on jo alkanut! KLIINIÄ JA BRUTAALIA CRYPTIC HATRED ja suosikkilevyt: EEMIL LAJOMA TURNSTILE: Glow On JOONAS HONKANEN ABBA: The Greatest Hits TATU SAVES GOJIRA: The Link MISKA HAGELBERG KANYE WEST: Graduation SOUNDI 61. Siellä on paljon hyviä riffejä ja ideoita, jotka me toteutettiin sen ajan taidoilla. – Alettiin soittaa musiikkiluokassa lainabiisejä ja sitten myös omia kappaleita. D eath metalin – toki metallin muutenkin – alalajeja on tänä päivänä... – Albumin kirjoittaminen alkoi kesällä 2022, jolloin tein ainakin Tomb Of Desecration -kappaleen. Cryptic Hatredin väkevä Nocturnal Sickness -debyytti ilmestyi vuonna 2022, ja nyt tarjolla on toinen pitkäsoitto Internal Torment. Siitä saadaan aasinsilta Internal Tormentin maailmaan. Toivon mukaan päästään jossain vaiheessa soittamaan myös ulkomaille. Palataanpa kuitenkin tässä vaiheessa hieman taaksepäin. Millaisia ajatuksia Nocturnal Sickness herättää tänä päivänä. – Kun tehtiin Internal Tormentia, mietittiin esimerkiksi sovituksia ihan eri tavalla, ja keskityttiin selkeämpiin ja perinteisempiin biisirakenteisiin. Otettiin mukaan myös syntikoita sekä erilaisia bass droppeja tai muita äänitehosteita antamaan lisää kerroksia. Ei siis haluttu esimerkiksi rätiseviä kitaroita tai tosi muhjuista bassoa. Myös rytmit ja harmoniat ovat meille tärkeitä. Soundien avainsanat olivat ”clean but brutal”. – Oltiin tuolloin erittäin innoissaan musan tekemisestä ja biisejä syntyi todella helposti. no, jokunen. Kun nyt katsoo koko uutuuslevyä, avainbiisejä ovat ainakin Homicidal Intentions, Mesmerized By The Malignant Gaze ja nimikappale. Takana on myös liuta keikkoja. No, Tiivistämö – eräs Tuskan lavoista siis – oli aivan täynnä, ja paikan ulkopuolella oli myös jonoa sisään, kertoo Lajoma. Paljon jäi toki parannettavaakin, ja näihin juttuihin keskityttiin tokalla levyllä. Soitettiin sunnuntaina varmaan ihan ensimmäisenä, ja odotusarvona oli se, ettei paikalla ole vielä ketään. Ne päätyivät Free From The Grave -demolle (2020). Groovea ja kryptisyyttäkin löytyy. – Tulevat ajat näyttävät myös hyviltä, sillä syksyllä esiinnytään eri puolilla Suomea. Äänityksissä taas otettiin suhteellisen rennosti eikä viilattu kovinkaan pitkään ”täydellisiä ottoja”, kertoo Lajoma. Se oli ihan älyttömän siisti kokemus. Kun kaiken maailman mättäjien loppumattomasta joukosta havaintopiiriin osuu Cryptic Hatredin kaltainen ”nuoriso-osastosta” koostuva vanhan liiton death metal -bändi, fiilis on hyvinkin ilahtunut. – Cryptic Hatred perustettiin Klaukkalassa 2019. Oltiin yläasteella ja bändi sai alkunsa välitunnilla, kertoo laulajakitaristi Eemil Lajoma. – Tuotannon suhteen ideana oli puolestaan tehdä helposti kuunneltava albumi. Meidän musatyyliä voisi kuvailla brutaaliksi ja ilkeän melodiseksi death metaliksi
Rytmi, ”taimi”, on niin oleellinen tekijä miltei kaikessa musiikissa, että Dillan tyyliin perustavanlaatuinen uudistushenki on puhaltanut läpi musiikin kentän uskomattomalla vaikutuksella. 2 Ruination Record Co. Kun nuoret jazzarit alkoivat soveltaa Dillan inspiroimia ajatuksia, ei vastaanotto ollut yksinomaan suotuisaa. Dan Charnas syväluotaa visionäärin elämää ja merkitystä kirjassaan Dilla Time (MCD, 2022). Erittäin yksityiskohtainen teos on oiva kurkistus siihen, mitä Dilla teki ja miten, ja miksi sillä on väliä. Jason Moran on toinen merkittävä amerikkalais pianisti, jonka musiikki on inspiroitunut Dillan ajatuksista. Jos puhutaan jazzin roolista hip hopin kehityksessä ja päinvastoin, on Dilla täysin ohittamaton. 62 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Kyse ei toki ole sattumasta, vaan nerokkaasti hiotusta tavasta uudistaa rytmistä käsittelyä biittitehtailussa. Nykyjazzia olisi vaikea edes kuvitella ilman Dillaa, hip hopista toki puhumattakaan. S aavuin jazzin äärelle hip hopin kautta. A Tribe Called Questin sampledyykkaus ja Ron Carter soittamassa bassoa The Low End Theory -levyllä (1991) olivat alkuviitteitä jonnekin genren laajoihin syövereihin. Kaiken keskiössä oli rytmin konsepti ja se, miten sämpleriä soittava ”elektronimuusikko” pystyi tekemään musiikistaan niin inhimillistä, että se sai muusikot luomaan omaa tyyliään Dillan ajatuksiin perustuen. A Tribe Called Questin Q-Tipin suojattina Ummahkollektiivin ja Slum Village -yhtyeensä kautta hip hopin uusien pyörteiden katalysaattoriksi noussut visionääri toteutti intuitiivisesti sitä viisautta, jonka mukaan uusia coltraneja ja mileseja etsivän kannattaa lähteä siitä olettamuksesta, että tulevaisuuden suunnannäyttäjät eivät todennäköisesti kuulostaa lainkaan edeltäjiltään. Homma rullaa, vaivattomasti ja luonnollisesti. Dillan svengissä on tätä samaa selittämättömyyttä, ja huomionarvoista on, että Dilla-groovejen näennäinen epätarkkuus ja pintapuolinen summittaisuus luo omituisen, unenomaisen ja jännitteisen tunnelman. Charnasin koko teesiä on hankala summata lyhyesti, mutta kyse on siitä mitä ”svengi” pohjimmiltaan on ja miten rytmillisiä jännitteitä luodaan päällekkäisillä ja toisiaan vastaan taistelevilla elementeillä. Dilla oli aina uuden asialla. Lapsena Dilla kuunteli jazzia käytännössä joka päivä, ja genrellä oli keskeinen rooli myös hänen tuotantojensa kehityksessä. Musiikin tyylilajista tulee aika äkkiä irrelevantti asia, kun puhutaan todellisesta yhteen kasvami sesta yhdistelemisen sijaan. Pianisti Robert Glasper joutui jazzpoliisien hampaisiin dillatettuaan jazzinsa, mutta löysi myös paljon hengenheimolaisia ja onnistui samalla uudistamaan musiikkia kestävällä tavalla. Perinteisesti tarkkuutta ja eksaktia rytmistä ilmaisua arvostaneessa genressä ei aina ollut ymmärrystä laahustavalle bassorummulle tai ennen aikojaan kiinni haukkaavalle virveliniskulle. Ehkä se olisikin ollut liikaa vaadittu vielä. J Dilla alias Jay Dee, ristimänimeltään James Dewitt Yancey (1974–2006) oli detroitilainen biittinikkari ja MC, jonka vaikutuksen laajuutta ei olisi mitenkään voinut ennustaa. Omassa välittömässä vaikutuspiiris säni Dillan rytmistä perintöä tutkiskelee esimerkiksi tuottaja-muusikko Petter Eldh, joka on tuttu Koma Saxoja Y-Otis-yhtyeistä. Kuten ”Black visual intonation” -teoriaansa rytmiikkaan sitonut elokuvaohjaaja Arthur Jafa on sanonut: ”Dilla on harvoja hip hopin perinteestä nousseita artisteja, joista voi puhua samalla tavalla taiteen teknisen ja muotokieleen liittyvän sofistikaation uudistajina kuin vaikkapa Charlie Parkerista, John Coltranesta ja Miles Davisista.” Jazzia Dilla-ajassa Gabriele Mitelli & Rob Mazurek: Medea We Insist! Records Scree: Live At The Owl Music Parlor Vol. Pat Thomas And Bleyschool: Where 577 Records KESÄN JAZZ-UUTUUKSIA: ”Dillan uudistushenki on puhaltanut läpi musiikin kentän.”. D’Angelon Voodoo, Erykah Badun albumit tai vaikkapa Hiatus Kaiyoten musiikki ovat loistavia esimerkkejä siitä, miten ”Dilla Time” on vaikuttanut bändisoiton periaatteisiin. Siinä missä monet aiemmat genren risteykset olivat kahden omanlaisena erillisen musiikillisen kielen yhteentörmäyksiä, teki Dilla biiteissään hip hopista ”jazzia” molekyylitasolla. Esimerkkejä riittää viljalti ja niitä tulee yhä lisää. Moranin upeat soolopianokonsertit ovat oivia esimerkkejä hip hopin yhdistymisestä jazziin tavalla, jota ei voi eristää pelkästään kahden genren yhteentörmäykseksi. Paras svengin kuvailu jazzissa on joskus kuulemani ajatus vanhan lännenelokuvan vankkureista, jotka kiihdyttäessään saavuttavat pisteen, jossa vankkurin pyörä näyttää pyörivän vastapäivään. Nykymittapuulla alkeelliset jazzin ja rapin yhteenliitokset, esimerkiksi Gurun ensimmäinen Jazz matazz (1993) tai saippumainoksessa asti arkea häirinnyt US3:n Cantaloop (Flip Fantasia) (1993), toivat genrejä yhteen, mutta liitokset olivat pikemminkin 1+1=2-tyyppisiä kuin laajempia uusia avaruuksia avaavia
ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.fi @InfernoMagazine @inferno_magazine @InfernoMagazine
Otis Reddingin, Sam & Daven, Isaac Hayesin ja muiden Stax-legendojen musiikin vastustamaton elinvoima saa ihon kananlihalle. DK WELCHMAN, HUGH WELCHMAN) Vuoden 2017 Loving Vincent oli hieno, aikuisille suunnattu animaatio, joka kertoi Vincent Van Goghin elämästä uskomattoman kiehtovalla tekniikalla: se perustui taiteilijan tyyliä jäljitteleviin öljyvärimaalauksiin. Usein asia on lähinnä päinvastoin. Vaikka tarina on fiktiivinen, ovat sen kuvaamat tapahtumat todellisia, mikä sai monet syyttämään ohjaajaa kotimaansa mustamaalaamisesta. Ulkopuolisin silmin Green Border on paitsi pysäyttävä kuvaus kriisistä EU:n rajoilla myös erittäin katsottava jännitysdraama. Mika Kaurismäki tuntuu Mielensäpahoittajan rakkaustarinassa löytäneen niihin mainion tasapainon. MaXXXine jatkaa X:n tarinaa, kun Gothin esittämä aikuisviihdetähti hakee läpimurtoa Hollywoodissa. Stax-tarina on sankarillinen tragedia, jossa amerikkalainen viihdebisnes, ja sitä kautta yhteiskunta, näyttää pimeän puolensa. Staxin tarina tihkuu draamaa ja jännitteitä, nousuja ja karmaisevia sukelluksia. Nyt sen tekijät, puolalais-brittiläinen aviopari DK ja Hugh Welchman, ovat toteuttaneet samalla tekniikalla tunnettuun puolalaiseen romaaniin Talonpoikia perustuvan animaation. AGNIESZKA HOLLAND) Valkovenäjä masinoi Puolan ja Liettuan vastaisille rajoilleen inhimillisen kriisin houkuttelemalla valtavasti pakolaisia valheellisilla lupauksilla helposta pääsystä EU:n alueelle ja työntämällä näitä sitten rajalle. 64 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja GREEN BORDER (OHJ. Mutta vaikka kuvioissa häärii taas tappaja, uhkaa itse Maxine jäädä jo tapahtumien ja ylöspanon varjoon. ??. Etelän soulin tärkein hautomo oli rosoisempi ja lähempänä mustan musiikin alkulähteitä sykkinyt vastapari Motownin hittitehtaalle. Vaikka Mielensäpahoittajat ovat viihde-elokuvia, ne käsittelevät myös vakavia aiheita. Unelma mustan ja valkoisen Amerikan välisestä harmoniasta päättyi kuitenkin karusti. Rakkaudenosoitus aikakauden slashereille tietysti ilahdutti genren ystäviä, mutta se herätti laajempaakin huomiota. Valmiiksi kovaosaiset jäivät jumiin maiden väliseen metsään, niin sanotulle vihreälle rajalle. PEKKA LAINE STAX – SOULSVILLE U.S.A. Loving Vincentissä tekniikka kuvitti taiteilijan sisäistä maailmaa, The Peasantsissa sillä ei ole samanlaista merkitystä. ??. HBO MAX Parasta musiikkia ja synkkää viihdebisnestä Isaac Hayes. Siirtyminen syrjäiseltä maatilalta unelmakaupunkiin laajentaa Gothin Maxinen maailmaa, ja se näkyy: 80-luvun glamourin nuhjuinen kääntöpuoli on toteutettu pieteetillä ja jälleen menneen maailman elokuvia kunnioittaen. MIKA KAURISMÄKI) Neljännessä Mielensäpahoittaja-elokuvassa Heikki Kinnusen esittämä nimihahmo on lähipiirinsä mielestä niin huonossa hapessa, ettei enää pärjää yksin kotona entiseen malliin. ??. Memphisissä perustettu ja kaupunkiin vahvasti identifioitunut Stax edusti musiikillisesti soulin väkevintä ydinmehua, jossa ruumis, sielu, seksi, tanssi ja politiikka tulivat yhdeksi. Mutta tunnetustihan vastakohdat viehättävät. Mainioita ovat myös Kinnunen ja Jaana Saarinen erilaisia maailmankatsomuksia yhteen sovittavina elämän ehtoopuolen rakastavaisina. Puola vastasi kovaan kovalla, ja maiden rajavartijat pompottelivat pakolaisia suunnasta toiseen. Vanha jäärä lähtee kuitenkin odotetusti kävelemään vanhainkodista, mutta kauppareissulla hän kokee tuulahduksen – kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti – aivan erilaisesta elämästä. HBO Max -suoratoistopalvelun tuottama neliosainen syväsukellus Stax-levy-yhtiön tarinaan on riemastuttava poikkeus perusvarman tylsyyden virrassa. Järisyttävän arkistomateriaalin ja tarinan ytimessä pysyvien avaintodistajien varaan rakennettu, jäntevä kuljetus tekee oikeutta aiheelleen. THE PEASANTS – TALONPOIKIA (OHJ. Kun uutiset kuoliaaksi paleltuneista ihmisistä kantautuivat puolalaisen Agnieszka Hollandin korviin, hän teki tilanteesta vihaisen elokuvan. West ja päätähti Mia Goth tekivät pian esiosan Pearl, joka sijoittui vielä varhaisempien vuosikymmenten elokuvaunelmiin. Sekä levytystilanteissa että keikkalavoilla vangittujen orgastisten hetkien vyöry saa katsojan hihkumaan: ”Musiikki ei tästä parane!” Tarina rotuerottelun todellisuuden keskelle rakentuneesta ihmeellisestä musiikillisen luovuuden ja yhteistyön vyöhykkeestä koskettaa. MIELENSÄPAHOITTAJAN RAKKAUSTARINA (OHJ. TOIMITTANUT: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT J okainen musiikkidokumentteja syynäävä tietää, että musiikillisesti merkittävä aihe ei useinkaan tee dokumentista kiinnostavaa. Muuten katsojaa hätkäyttää yli sadan vuoden päähän sijoittuvan tarinan väkivaltaisuus, kun kylän kaunotarta naitetaan vanhalle miehelle, jonka naimisissa olevaan poikaan tyttö on rakastunut. MAXXXINE (OHJ. Järkälemäinen teema saa usein tekijät pelaamaan varman päälle ja tukehtumaan patetian pullaan. ???. Se herää kuitenkin eloon etenkin vuodenaikojen mukaan jaotellun elokuvan siirtyessä osiosta toiseen. Hollandin elokuva kertoo syyrialaisesta pakolaisperheestä, jonka kohtalo lomittuu paikallisen aktivistin ja nuoren rajavartijan tarinoiden kanssa. TI WEST) Ti Westin X kertoi 70-luvulla pornoelokuvaa filmaavasta porukasta, joka kohtaa syrjäisellä kuvauspaikallaan yllättävän sarjamurhaajan. Vastaan tulee nimittäin taiteilijapersoona Saimi, joka tuntuu jurottajan täydelliseltä vastakohdalta
@meteli.net @metelinet @meteli SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NET
PAUL SIMONISTA kertova Alex Gibneyn dokumentti In Restless Dreams tuo mieleen monenmoista. Yritys on kyllä kova, ja välillä siinä onnistunkin. LAPSUUTENI näyttämöinä toimivat niin jalkapallokentät kuin musiikkiopisto. Kun unia oli jatkunut lähes 20 vuotta, aloitin futiksen uudelleen. Julisteita on tehty 100 kappaletta, ja ne ovat Matti Mikkolan ja graafikko Jari Salon suunnittelemia.. Jalka pallo jäi pois pariksi kymmeneksi vuodeksi, kunnes jossain vaiheessa alkoivat unet, joissa pelasin, pallottelin, tein maaleja ja täydellisiä syöttöjä. Kaikki nuo ovat kokemuksina niin kohottavia, että tällaisen herkän ihmisen itsetunto ja elämänvoima saavat hunajaa osakseen. Erittäin epätavoitteellista ja hassuttelevaa. ”Kasevalla on ollut taito löytää sekä muototarkkoja melodioita että niihin painautuvia sanoja, jotka kuulostavat luontevan tosilta ja ylimaallisen kauniilta. Jokainen juliste on silkkipainettu Matti Mikkolan käsin tekemän yksilöllisen maalauksen päälle. 2000-luvun julkaisut Seven Psalmsia lukuunottamatta jäävät mainitsematta, mutta onneksi omat suosikkilevyni Still Crazy After All These Years (1975) ja One-Trick Pony (1980) tulevat käsitellyiksi. Olen viime aikoina lukenut monta muistelmaja elämäkertateosta, en niinkään fiktiota. Tänä kesänä löysin uutena lajina polkujuoksun. Hienoja lauluja kuullaan pitkin matkaa, ja Gracelandin (1986) jälkeisen kiertueen eteläafrikkalaisten muusikoiden käsissä svengi on ylimmillään. Talvisto lanseerasi myös juuri manageri Lilli Kehin kanssa Suomeen Lontoossa perustetun Shesaid.so:n, eli musiikkialan naisten, ei-binääristen henkilöiden ja liittolaisten verkoston. Parhaasta päästä on ehdottomasti ollut Hannu Linkolan Kaseva – Jykeen kiven lämpö. Lempilevy-yhtiöni Island Recordsin vaiheista kertova Chris Blackwellin The Islander ja muun muassa Beatlesia ja Bowiea äänittäneen ja tuottaneen Ken Scottin Abbey Road To Ziggy Stardust ovat viimeksi tarjonneet kiinnostavaa lisävalaistusta siihen, miksi musiikki siihen aikaan oli niin hyvää ja miten levyteollisuuden muuttuminen on huonontanut tilannetta. Miettikää nyt: joukkueurheilu, jonka vankkumattomia yhteen liimaavia arvoja ovat yhteishenki, toisten kannustaminen, yhteiset jaetut ilot ja pettymykset ja kaiken päälle vielä kilpailuvietin tyydyttäminen. Se on sekä seikkaperäiseen tutkimukseen perustuva myötäelävä kertomus yhtyeestä että moniulotteinen luotaus Tampereen ja Suomen kulttuurihistorian käänteiLOTTA SAVOLAINEN Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 21. Olen ahkera kirjaston käyttäjä ja tänä kesänä laukussani ovat pyörineet muun muassa ihan mahtavat Harry Salmenniemen Varjotajunta, Riikka Pulkkisen Lumo, tajuntani ylittävä Maggie Nelsonin Sinelmiä ja silmiä avaava Maiju Talviston tietokirja Backstagella. Kun nämä kohtaavat, muuttuu musiikki taiaksi, yhdistelmäksi elämää ja unta”, Linkola kirjoittaa. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Koska olen täysin koukussa someen, haaveilen varsinkin näin kesäisin Lotta Savolaisesta, joka osaisi jättää selailun sikseen ja lukea enemmän kirjoja. Mutta ei minkä tahansa, vaan sellaisen, jossa vähän väliä hypätään järveen ja kuivatellaan sitten taas juosten. Nuoruusvuosien aivokemia on saanut minut kuvittelemaan, että kaikkein paras musiikki tehtiin 1960-luvun lopulla, 1970-luvulla tai 1980-luvun alussa, joten ei ole ihme, että luettavaksi valikoituu usein tuota ajanjaksoa käsitteleviä kirjoja. Valitsin jälkimmäiset. Työntäyteisen talven ja kevään jälkeen sen taas kuitenkin huomasin: luonto, liikunta ja yksinolo palauttavat kaikista Kielen löytäneiden kesken arvotaan kolme uniikkia Saimaajulistetta. Shesaid.so Fin land haluaa yhdistää ja vahvistaa aliedustettuja toimijoita, laajentaa musiikkialan kansainvälisiä yhteyksiä sekä luoda inklusiivisempaa musiikkiteollisuutta. Bailaavien ihmisten silmistä välittyvä riemu oli huumaavaa. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 66 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Kesän iloisin työtehtäväni oli Ilosaarirockin bailukontin djhommat yhdessä Radio Helsingin kollegoiden kanssa. Jossain vaiheessa tuli eteen suuri valinta: lähteäkö maajoukkueleirille vai edetä kohti monimuotoista maailmaa musiikin ja kyllä, myös nuoruuden kaiken muun innostavan pariin. parhaiten. Hieno juttu alkavaan syksyyn! ARI NÄRHI Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut siin. Linkola onnistuu kuvaamaan Kasevan laulujen ajatonta kauneutta, mutta perimmäinen mysteeri ei ihan selviä: miten nuo ”känsäkourat” ovat saaneet aikaan jotain niin kuolematonta kuin Kun maailma elää -levyn hienoimmat kappaleet ja samaan aikaan Sipuli-Sannin kaltaisia joutavia jollotuksia. Dokumentissa seurataan Seven Psalms -levyn tekemistä ja käydään läpi sekä Simonin ja Garfunkelin kulta-aikaa ja välirikkoa että Simonin soolotuotantoa. Se jos mikä oli oikea päätös. Kolmen ja puolen tunnin aikana ehtii miettiä vanhenemista, laulujen tekemisen ja levyttämisen moti vaatiota pitkän tauon jälkeen, äänittämisen sattumia, bändikemiaa, ystävyyttä ja riitelyä, julkisuuden haittoja ja hyötyjä, uskoa ja epäilyä. Sinun tehtäväsi on etsiä se
67
GIANT ROBOT ZEAL & ARDOR 7/ 20 24 12,90 € (sis.alv) So un dI 11 So un dI 11 M A T T I M I K K O L A S O U N D I 7 / 2 2 4 ”LIIKA KEHUMINEN EI TEE HYVÄÄ IHMISELLE” FESTIVAALIKESÄN 2024 KOHOKOHDAT UPEANA KUVAGALLERIANA FESTIVAALIKESÄN 2024 KOHOKOHDAT UPEANA KUVAGALLERIANA. JONNA TERVOMAA WINTERSUN FONTAINES D.C