Soundi 8/2014 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Soundi matkusti SÓLSTAFIRIN vieraaksi Islantiin 8/2014 SOUNDI 8/2014 6,50 € (sis.alv) SoundI SLASH MIREL WAGNER EI MIKÄÄN HELPPO TAPAUS OPETH VIRHEITÄ TEKEVÄT IHMISET OVAT HYVÄSTÄ BRIAN SETZER ESITTELYSSÄ KITARAGURUN SOITTOPELIT SLASH ”EN TIENNYT, MITÄ SILLÄ RAHAMÄÄRÄLLÄ OLISI PITÄNYT TEHDÄ.” TIMO RAUTIAINEN SITKEITÄ LEIMOJA KARISTAMASSA OLAVI UUSIVIRTA KIIHKEÄ FESTARIKESÄ SANOIN JA KUVIN 11 kansi_8/2014_e.indd 1 11.8.2014 11.51
147,56€) Hartwall Arenan VIP-illallispaketti alkaen 169 € +alv 24% / hlö. Ke 29.10. (yht. MIKKELI, Jäähalli // Pe 7.11. Ovet avataan klo 18.00. KOUVOLA, Jäähalli Ke 12.11. TAMPERE, Tampere-talo // Ke 19.11. PORI, Karhuhalli La 22.11. E A S T W AY L I V E Y L P E Ä N Ä E S I T T Ä Ä : E A S T W AY L I V E KONSERTTIKIERTUE & M I R A N D O S Y L P E I N Ä E S I T T Ä V Ä T: 29.10.-29.11.2014 La 29.11. ROVANIEMI, LappiAreena // La 15.11. LAHTI, Lahti Halli Kaikki konsertit alkavat klo 19.30. KUOPIO, Kuopiohalli Ke 5.11. 209,56€). JYVÄSKYLÄ, Paviljonki // Pe 31.10. 48,50€ YHTEISTYÖSSÄ: EW tulostus.indd 5 7.8.2014 15.58. HÄMEENLINNA, Elenia Areena // Pe 21.11. (yht. OULU, Ouluhalli Ti 18.11. LAPPEENRANTA, Jäähalli // La 1.11. SEINÄJOKI, Areena // Ke 26.11. RAUMA, Kivikylä Areena // Pe.28.11. HELSINKI, Hartwall Arena Klo 19.30. Liput toimituskuluineen alkaen 53,50 / 58,50 €. Ovet avataan klo 18.00. Lisätiedot: www.menolippu.fi Ti 25.11.2014 HELSINKI The Circus klo 22.00 (ovet auki klo 20.00) Liput toimituskuluineen alk. TURKU, Logomo // Pe 14.11. JOENSUU, Areena // La 8.11. Liput toimituskuluineen alkaen 49,50 €, VIP-illallispaketti Kaikkiin konsertteihin saatavilla VIP-illallispaketti alkaen 119 € +alv 24% / hlö
toinen varoitus on annettu. Timo rauTiainen & neljäs sekTori uuTuusalbumi nyT saaTavana! mukana myös singleT “kaikki maailman aika“ ja “oma arkipyhä“ CD / LP / DigitaL Rautiainen tulostus.indd 3 7.8.2014 15.29
Kannen kuva: Travis Shinn Solstafir ”Minun ei tarvitse mennä laavakentille fiilistelemään.” Kuva: Timo Isoaho 40 81 72 Arion ”Vanhempamme laittoivat nimensä levytyssopimukseen.” Kuva: AJ Savolainen Eetu Floor ”Kaikenkattavaa fiilistelyä Reino Helismaasta Milla Rumiin.” Kuva: Aki Roukala 46 Mirel Wagner ”Auto-onnettomuudet kiinnostavat aina.” 26 Olavi Uusivirran kesäpäiväkirja ”Jumalauta, minä olen Seppo Räty!” www.soundi.fi Kuva: Tomi Palsa 6 Pääkirjoitus 7 Suorat sanat & Toinen kuvakulma 8 Uutiset 10 Sanoin kuvin 12 Elämäni soundit: First Aid Kit 14 Inventaario: Brian Setzer 15 E-liike 16 Jussi Niemen naamakirja: Allen Toussaint 18 Digi 20 Soundi-haastattelu: Timo Rautiainen 26 Olavi Uusivirran kesäpäiväkirja 34 Slash 40 Solstafir 46 Mirel Wagner 50 Kotialbumi: Battle Beast 54 Levyarviot 71 Oton vinyylit 72 Bazook Arion Accept Blues Pills Dragonforce 76 Opeth 80 Laulun paikka: Anssi Kela 81 Tarkkailuluokka: Eetu Floor 82 Viimeinen sana & Syntymäpäivä Kuva: Juho Huttunen > Soundi 8/2014 4 SOUNDI sisältö_2014_8_a.indd 4 11.8.2014 14.28
Opeth Fillsteam tulostus.indd 33 7.8.2014 15.38
Vaatimaton tavoite on omistaa kaikki maailmassa julkaistut levyt. Se on toki suuri yleistys, mutta jotain maagista tuos sa mustassa kiekossa ja siihen kaiverretuissa urissa on. Seuraava tunne oli luonnollises ti kateus: ostaisinhan minäkin rahtikonteittain levyjä jos jos tain miljoonaomaisuus siunaantuisi. Painopaikka Lönnberg Painot Oy ISSN 0785–0891 Aikakauslehtien liiton jäsen Soundi ilmestyy 11 numeroa vuodessa 40. vuosikerta The Undisputed Truth: Face To Face With The Truth 6 SOUNDI pääkirjoitus & kolumni -taitto_2014_8_b.indd 6 11.8.2014 14.29. nettisivuillaan julkaisema artikkeli Zero Freitas TEHTIIN NÄIDEN -nimisestä miehestä. Jos ette minua usko, niin lukekaa The New York Time SOUNDI 8/2014 sin 8.8. Se taisi olla Levykauppa Äxän Jyri Lip ponen, joka taannoin loihe lausumahan, että annapa streamaukseen tottuneelle nykynuorelle vinyylisoitin, niin hänen Jim Pembroke: suhtautumisensa musiikkiin muuttuu If The Rain Comes heti vakavammaksi. Kuvassa hän kirjaimellisesti seisoo (ei SÄVELTEN TAHTIIN: niin saisi tehdä!) vinyylivuoriensa päällä. Mikko Meriläinen Päätoimittaja Girls Names: The New Life Toimituspäällikkö Heta Hyttinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Ervasti, Antti Granlund, Harri Hakanen, Timo Harjuniemi, Ville Hartikainen, Visa Högmander, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Juho Kankaanpää, Karoliina Kantola, Timo Koskinen, Pasi Kostiainen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kaisla Leveelä, Ninni Luhtasaari, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikko Merilinna, Ole Nerdrum, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Otto Talvio, Eero Tarmo, Arttu Tolonen, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Laura Vähähyyppä, Heidi Välkkilä, Juho Äijö Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312 33101 Tampere Puhelin (09) 4369 2407 (Pop Median vaihde) Sähköposti: etunimi.sukunimi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Oskari Anttonen Erik Kangas Peter Lindroos Oona Lukkarinen Mikko Mali Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma–pe 9–16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Jalona haaveena on muuntaa kokoelmansa julkiseksi kirjastoksi, jossa levyjä pääsee myös kuuntelemaan. Lopulta tuli suru ja ahdistus: Freitasin kohdalla vinyyli hamstraus on kääntynyt jo kauan sitten sairaudeksi. Paitsi jos sen suhteuttaa omaisuuteen. A-PUOLI > Pääkirjoitus Mustaa magiaa Päätoimittaja Mikko Meriläinen B rasiliassa asuu kuusikymppinen mies, jonka vinyylikokoelma laske taan miljoonissa. Kysy vaikka Zero Freita silta. Ahdis tusta ruokarahojen tuhlaamisesta kirpparivinyyleihin on tul lut koettua itsekin, mutta muutamien kymmenien eurojen Teksti-tv 666: I tuhlaus ei tietenkään ole verrattavissa Freitasin meininkiin. Hän on palkannut joukon nuoria käymään läpi kokoelmaansa ja luette loimaan kaiken tietokantaan. Hänellä on useita sisäänostajia eri puolilla maailmaa, jotka etsivät hänelle kokoelmia edes menneiden musakriitikoiden perinnöistä ja lopetettujen levykauppojen varastoista. Ensiksi tuli sympatia: Freitasin vinyyliaddiktioon on helppo samaistua, etenkin kun hän selvästi välittää myös levyille tal lennetusta musiikista (vaikka hän ei ikinä ehdikään kuunnella Eetu Floor: Ystävät levyistään kuin murto-osan). Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Jutun lukeminen herätti paljon ristiriitaisia tunteita. Kyllä, useissa miljoonissa. Kyseessä on bussifir mansa avulla jättimäisen omaisuuden kerännyt mies, joka ostaa käytännössä kaiken vinyylin, mitä vain käpäliinsä saa. Nuorena hänkin oli kuin kuka tahansa meistä – innokas levykeräilijä jonka koko elma laskettiin korkeintaan tuhansissa – mutta sitten homma niin sanotusti karkasi lapasesta
Autoilla, rakennuksilla, vaatteilla, parisuhteilla ja erilaisilla musiikillisilla ilmiöillä uusista soundeista bändeihin. Junioriversioita on pyörinyt myös Brasiliassa, Saksassa, Intiassa, Indonesiassa, Norjassa, Portugalissa ja Yhdysvalloissa. Kuvat: Jarkko Vehniäinen SOUNDI 7 pääkirjoitus & kolumni -taitto_2014_8_b.indd 7 11.8.2014 14.30. Alussa tietysti syntyy hypen, musiikin ja sosiaalipornon täydellinen myrsky ja ohjelma syö mediatilaa kuin tyhjää vain, mutta ajan myötä kaikki vaikeutuu ja kymmenes kausi Ranskan Idolsia on jo aika haastava tapaus mainosmyyjälle. Esimerkiksi linja-auton elinkaari alkaa bussiasemalta A asemalle B ajavasta jokseenkin siististä ja mukavasta kiiturista, ja kaaren lopussa se on haiseva bändikäyttöön päätynyt rotisko, jonka lämmitys ei toimi ja johon on hitsattu neljä kuutiota ylimääräistä säilytystilaa. Jokin aika sitten vaikutti, että myös telkkarin suosituilla laulukilpailu- ja muilla musiikkiformaateilla oli oma elinkaarensa. Ehkä lapsiversiosta saisi oletusarvoisen päätöspisteen kaikille näille ohjelmille. Voice Of Finland päätti viime vuonna hakea lisää huomiota ja tuloja tekemällä version, jossa lapset kilpailevat toisiaan vastaan laulajina, ja voittaja (ja miksei muutama muukin tarpeen vaatiessa) saa itselleen todella karuilla ehdoilla varustetun levytyssopimuksen, josta kirjoitin artikkelin Soundin nettiin. Kuvitelkaa Vain lasten elämää, jossa Hurjat Silmät, Robin ja Eeliks:en versioivat toistensa biisejä ja kaikkia naurattaa Angry Birds-limujen äärellä. Ehkä sielläkin olisi kannattanut kokeilla lapsityövoima versiota. Samoihin aikoihin Warner lanseerasi KIDSing-ohjelman, joka sai myös kritiikkiä osakseen. Sic transit gloria mundi, sanoisi Asterixista tuttu puujalkainen merirosvo. > Suorat sanat Lapsissa on tulevaisuus K aikilla asioilla tuppaa olemaan elinkaari. Puerto Ricossa, eli maassa joka antoi meille Menudo-poikabändin ja jolla on > Toinen kuvakulma Arttu Tolonen näin ollen todistetusti epäterve suhde laulaviin lapsiin, on pyörinyt lasten versio Idolsista. Bangladeshissa Idols selvisi muuten vain yhden kauden. Trendisoundi voi aloittaa taipaleensa Lontoon tiukimmissa ug-klubeissa ja olla kahden-kolmen vuoden sisään jo ruotsalaisen jäätelötehtaan tv-mainoksessa. Tai We Want More Kids, jossa… no, vaikea nähdä miten se toimisi
Kannattaa myös käydä äänestämässä OMVF:n sivuilla parasta videota, palkaksi saat ilmaisen Soundi-lehden kotiisi. Kokeilleet tietenkin kaikenlaisia villejä ideoita, nauraa laulajakitaristi Toni Wirtanen. People, rumpali Simo ”Sipe” Santapukki paljastaa hollolalaisen Petrax-studion alakerrassa. – Ilman muuta. 8 SOUNDI uutiset_2014_8_b.indd 8 11.8.2014 14.57. Debyyttimmehän täyttää kaksikymmentä ensi tammikuussa, joten ajoitus osuu nyt hyvin kohdalleen. Eiköhän tämä heijastu tulevalle pitkäsoitollekin! Marianne Faithfull paljasti Mojolehden haastattelussa tietävänsä, että Jim Morrisonin kuoleman takana oli hänen silloinen poikaystävä ja heroiinikauppias Jean de Breteuil. Kauko Röyhkä joutui vaihtamaan jo julkaistun Etelän peto -albuminsa kannen. Yhtyeellä ei ollut paljonkaan studiokokemus- ta ensilevyn aikoihin ja mehän villiinnyimme kaikenlaisista kosketinsoittimista. P.s. – Olemme puhuneet AOTALP:n päivitetystä versiosta jo vuosien ajan. – Kaavailimme esimerkiksi torvisektiota vain yhteen biisiin, mutta sitten Santapukki sai vahvan vision, että laitetaan pillejä sinne sun tänne. Hei, tämä piippaus kuulostaa siistiltä, laitetaan se levylle! No, tekotapa ei ehkä palvellut kokonaisuutta ihan parhaalla mahdollisella tavalla. People -ensilevystä. Kokonaan uudelleen soitettu, laulettu ja sovitettu pitkäsoitto ilmestyy myös rajoitettuna digipakversiona. punastuttavaa. Asia saatiin onneksi sovittua ilman sen suurempaa kärhämöintiä. Järkäleen työnimi on Syytöksiä ja selityksiä. Ja niin muuten laitettiin... Entä milloin ilmestyy Apulannan kahdestoista studioalbumi. Marraskuun alussa ilmestyvä Remembered For A While -opus pitää sisällään Draken elämäkerran, haastatteluja, kirjeitä, kuvia, käsinkirjoitettuja muistiinpanoja, jokaisen Drake-biisin lyriikat sävellajeineen ja virityksineen ja paljon muuta. Levykokonaisuudesta tulee siis vähintään yhtä villi kuin alkuperäisestäkin ja siellä soivat sulassa sovussa muun muassa rankka industrial, 50-luvun rakkaushempeily ja Seattlen tuoksuinen grungepunk. Ja mitä me olemme tehneet Attacksessioissa vuosimallia 2014. Treenaamme loppusyksyn ja nauhoitamme talvella, Wirtanen lupaa. – Mäkisen myötä Apulanta on muuten kovassa soittoiskussa. Tuore näkemys on saanut otsikon Revenge Of The A.L. on Soundilla oma näytös. Faithfull kuitenkin painottaa, että kyseessä oli luultavasti vahinko. – 23-vuotisen uran niputtava paketti on triplamittainen ja kokoelman erikoispainos sisältää lisäksi uuden version vuonna 1995 ilmestyneestä Attack Of The A.L. Aiheena on soittovideot, nuo musavideoi den matalimmat aidat, ja mukana videoita Journeysta Immortaliin. Soundin tietojen mukaan alkuperäisen (hienomman) kansikuvan miljöönä näkyvään taideteokseen ei oltu muistettu kysyä lupia. Juuri uuden albuminsa julkaissut Morrissey ehti jo hankkia fudut levyyhtiöltään, Universalin alaiselta Harvestilta. Kuva: Timo Isoaho Apulanta on elänyt menneinä kuukausina kiireisiä aikoja – kenties kiireisempiä kuin koskaan aikaisemmin. Palatkaapa vielä hetkeksi Ilosaarirockin kuumiin tunnelmiin ja käykää katsomassa Soundi-TV:stä (www.soundi.fi/tv) Lapkon, Graciaksen, Haloo Helsingin, The Blankon, Pää Kiin, Santa Cruzin ja Herra Ylpön haastattelut. Kohutunnustus liittynee siihen, että naiselta on tulossa syyskuussa uusi albumi. Oulun musiikkivideofestareilla 27.31.8. – Ensi keväänä. Onko uusiksi työstämisen pääasiallinen syy se, ettette olleet aikoinaan tyytyväisiä Attackiin. Ja ehkä se Smithskin sieltä vielä joskus palaa, tai sitten sellaista väittänyt George Michael vain vitsaili Guardianin haastattelussa. Yli puoli miljoonaa albumia myyneen yhtyeen vähintäänkin vaiherikas tarina on nyt luettavissa tuoreesta Kaikki yhdestä pahasta -kirjasta, ja kokoonpanoaan basisti Ville Mäkisen verran alkukesällä päivittänyt yhtye julkaisee lokakuun alkupuolella mittavan kokoelman. Rajoitetun erikoispainoksen mukana tulee vielä 10-tuumainen vinyyli-ep, jolta löytyy aiemmin julkaisemattomia John Peel Session -tallenteita. A-PUOLI > Uutiset Toimittanut: Timo Isoaho Tähden välit Apulannan kosto – Vanhaa uusiksi ja uutta tulossa Nick Draken elämä komeisiin kansiin Nick Draken tuotannosta julkaistaan kattava kirja. Moni Attackin sävellyshän on itse asiassa yllättävän hyvä, mutta sanoitusosasto on kieltämättä aika..
Pitkäsoiton ilmestyttyä Apocalyptica suuntaa mittavalle maailmankiertueelle. Mokoma studion uumeniin – Työnimilistalta löytyvät muun muassa Hävittäjä, Triptykon, Räspäs666, Markon rässikimara, Jyyrän stoner ja Kromantic groove. Kotiteollisuus laittoi työtapansa remonttiin Lokakuussa mittavan kokoelman julkaiseva Kotiteollisuus on aloittanut ensi vuonna ilmestyvän studioalbumin valmistelemisen. Kuva: Markus Paajala Kuva: Timo Isoaho Paleface lupailee parasta laatua SOUNDI 9 uutiset_2014_8_b.indd 9 11.8.2014 14.58. Viikate ilmoitti viime keväänä jäävänsä mittavalle tauolle syyskuussa Tampereelle päättyvän kesäkiertueen jälkeen. Sellomestareiden uutena keulakuvana toimii muun muassa Slashin ja Scars On Broadwayn kanssa työskennellyt amerikkalais solisti Franky Perez. Kerrottakoon myös, että Mull on lupa -singlelohkaisusta ilmestyy syyskuun aikana dj Physicsin työstämä rumpubassoremix, kun taas vinyylin b-puolelta löytyy tyylikäs afrobeat-käsittely Ikivanhat tekosyyt -kappaleesta. Lappeenrantalaisbändin uuden jäsenen Miitri Aaltosen myötä myös yhtyeen kirjoitustyyli on mennyt uusiksi. – Kantavana teemana ovat nyt olleet kitarariffit ja etenkin solisti Marko Annala on aktivoitunut komeasti tällä osastolla. Studion puolella häärivät maestron lisäksi myös Räjähtävä nyrkki -yhtyeen mainiot pelimannit. Näin tapahtuukin, mutta Viikate-faneilla ei ole syytä suureen huoleen. – Minähän vastasin aikaisemmin kappaleista enemmän tai vähemmän yksin, vaikka muutkin saivat tietenkin laittaa lusikkansa soppaan, laulajakitaristi Jouni Hynynen sanoo. Tämä Karjalan armoitettu riffikeisarihan taikoi unohtumattomia jyräyksiä jo Slumgudgeonin levyille 90-luvulla, kitaristi Tuomo Saikkonen muistuttaa. Myös Nightwishin maailmankiertue jää Nevalaiselta todennäköisesti väliin. – Yksi asia on varma: uppoudumme studioon erittäin innostuneina ja levyn julkaisu asettunee helmi-maaliskuun tietämille. – Nyt me olemme tehneet biisejä ihan oikeasti kimpassa. Levyn miksaaja on toistaiseksi vahvistamatta. ”Näillä näkymin palaamme estradeille jo ensi keväänä”, laulajakitaristi Kaarle Viikate paljastaa. Viikatteen tauko uhkaa jäädä tyngäksi Kai Hahto soittaa Nightwish-albumin rumpuosuudet Kuva: Nana Simelius Nightwish pudotti melkoisen uutispommin elokuun alkupuolella, kun kiteeläiset paljastivat Kuva: Timo Isoaho Mokoma nauhoittaa seuraavan pitkäsoittonsa Hämeenlinnan Sound Supreme -studiolla tuottaja Janne Saksan kanssa. Uusi materiaali on selvästi aikaisempaa riffipohjaisempaa! Rytmimusiikin suurvisiiri Paleface työstää omien sanojensa mukaan ”toistaiseksi parasta soolomateriaaliaan”. alkuperäisrumpali Jukka Nevalaisen siirtyvän sivuun yhtyeen kokoonpanosta, ainakin toistai seksi. Apocalyptica kiinnitti vakituisen laulajan Vieraileviin laulajiin tähän asti luottanut Apocalyptica valmistelee parhaillaan ensi vuoden alkupuolella ilmestyvää albumia. Sinänsähän Nightwishillä ei ole hätää, sillä Nevalaisen tuuraajaksi on lupautunut muun muassa Wintersunissa soittava Kai Hahto. Myöhemmin syksyllä ilmestyvän pitkäsoiton tuottaa Nuspirit Helsingistä, Five Corners Quintetista ja Giant Robotista tuttu Abdissa Assefa. Singlelohkaisu saattaa ilmestyä jo ennen loppuvuoden keikkarupeamaa, aprikoi Saikkonen. Mokomalla on jo kasassa pitkäsoitollinen suhteellisen valmista materiaalia. Sävellysprosessi jatkuu kuitenkin edelleen kiivaana, vaikka raaka-ainemäärä onkin jo melkoinen, Saikkonen kertoo. Olemme toisin sanoen menneet studioon hajanaisten ideoiden kanssa ja kasanneet kappaleet valmiiksi neljään pekkaan. Syynä ovat Nevalaisen uniongelmat – muusikko ei ole toistaiseksi tuntemattomasta syystä pystynyt lepäämään tarpeeksi eikä hän pysty osallistumaan ensi vuonna ilmestyvän studioalbumin nauhoituksiin
Kokemusta höystetään ääniraidalla ja pienillä tehosteilla. Väliin mahtuu turhaa tyhjäkäyntiäkin. HHH LUCY THE EXPENDABLES 3 Ranskalainen Luc Besson oli vielä 1990-luvulla arvostettu elokuvaohjaaja, mutta Suuren sinisen ja Leonin kaltaisten hienojen elokuvien jälkeen Besson ryhtyi tuottamaan liukuhihnalta Taxin ja Transporterin kaltaisia suoraviivaisia toimintaelokuvia, ja siinä sivussa omien ohjaustenkin taso on laskenut. Aikuisten poika on ohjaaja Juha Lehtolan (s. Lastentaudit ovat tyypillisiä: valikoima on suppea ja se keskittyy supersankaritarinoihin ja muihin toimintasarjakuviin, tehosteet saavat paikon turhan suuren roolin ja tarinoiden hinnat ovat selkeästi yläkanttiin. Tuoreempaa uutta verta edustaa Kellan Lutz (Twilight, Renny Harlinin Hercules). Sekä puhelimessa että tabletissa sukkelasti toimiva Madefire-sovellus löytyy sekä Applen että Googlen sovelluskaupoista ja kokeilemaan pääsee ilmaiseksi. Visuaaliselta ilmeeltään Aikuisten poika THE GUARDIANS OF THE GALAXY Marvel-yhtiön uuden supersankarifilmatisoinnin pohjalla on Iron Mania tai Thoria tuntemattomampi sarjakuva Guardians Of The Galaxy. Näyttöä hipaisemalla tarina siirtyy seuraavaan ruutuun. Lopun kliimaksissa ei jää kiveä kiven päälle. Mutta hienoja mahdollisuuksia tämä ehdottomasti avaa. Rauhallisen pinnan alla myllertävät voimakkaat tunteet. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä huumoripläjäys, vaan pohjimmiltaan Guardians Of The Galaxy on ison budjetin sarjakuvafilmatisointi, ja se myös näyttää sellaiselta. Elokuvan varsinainen päähenkilö, kasetti-Walkmaneja kuunteleva Star-Lord (Chris Pratt) tuo hauskalla tavalla mieleen Han Solon tai Indiana Jonesin. Ruutujen ja sivujen zoomailu ja scrollailu alkaa jo muutaman kymmenen sivun jälkeen puuduttaa pahasti. Etenkin kun Madefire tarjoaa ”motion bookin” rakentamiseen tarkoitettua sovellustaan kenen tahansa käyttöön. HHH KU N UDE UKA LEF FA on hyvin pelkistetty, mutta sen vahvuus on moni tasoinen käsikirjoitus. Bessonin uusi ohjaustyö Lucy on erikoinen tapaus. Sovelluksen avulla sarjakuvaa luetaan ruutu ja tapahtuma kerrallaan. Aikuisen pojan kantavaksi teemaksi ei niinkään nouse vanhempien menetys vaan totuuden kohtaaminen. Lucy on kaikella tavalla järjetön elokuva, mutta jollain ihmeellisellä tavalla se onnistuu koukuttamaan koko napakan kestonsa ajaksi. Hän saa uuden huoltajan isoäidistä (Susanna Haavisto), mutta tämä vaikuttaa kovin etäiseltä. Oliver ei kuitenkaan tunnu oikein ymmärtävän menetystään eikä pysty käsittelemään sitä. Kun totuus on pakko kohdata, se tuntuu kipeältä mutta myös vapauttavalta. Lehtola hallitsee selvästi myös pitkän elokuvan teon. Joitain ruutuja pystyy jopa pyörittelemään 360 astetta. Tehosteet kiehtovat ja maltillisesti annosteltuna tekevät kokemuksesta upottavamman. Nimekkäimmät lisäykset ovat Bruce Willisin korvannut Harrison Ford sekä konnan rooliin palkattu Mel Gibson. Ohjaaja-käsikirjoittaja James Gunnin tausta on Troma-yhtiön roskaleffoissa ja parodioissa, mikä selittää elokuvan humoristisen sävyn. Myös aikuisten maailmassa valheet ovat arkipäivää. Sylvester Stallonen johtama palkkasoturien kööri kokoontuu jo kolmannen kerran. Toimintajuoneen on sekoitettu (pseudo)tieteellisiä aineksia aivojen kapasiteetista ja ihmiskunnan aamunkoitosta. Ennakkotietojen perusteella elokuva vaikutti hölmöltä sekasotkulta outoine hahmoineen, mutta kovaotteinen pesukarhu Rocket (äänenä Bradley Cooper) ja elävä puupökkelö Groot (osuvasti valittu Vin Diesel) itse asiassa tekevät siitä onnistuneen. Parhaimmillaan tarina tuntuu etenevän kuin itsestään, luontevaan lukurytmiin. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN www.madefire.com 10 SOUNDI sanoin kuvin_8_2014 -taitto_c.indd 10 11.8.2014 14.53. Kiviä lentelee ja kuuluu kova rysäys. Elokuvassa peitellään totuutta monin eri tavoin. ELOKUVAT TEKSTI: JUSSI HUHTALA AIKUISTEN POIKA Totuus tekee kipeää T ampereella kuvatun Aikuisten pojan keskushahmo on 11-vuotias Oliver, joka elokuvan alussa menettää molemmat vanhempansa traagisessa auto-onnettomuudessa. Kun mukana on vielä värikkäitä huumehöyryisiä visioita, niin lopputulos on eräänlainen köyhän miehen 2001: Avaruusseikkailu. Juonesta ei tälläkään kertaa juuri voi puhua, vaan enemmänkin tarkoitus on tuoda valkokankaan täydeltä toimintaa, testosteronia ja räjähdyksiä. Scarlett Johanssonin esittämä nimihenkilö on tavallinen nuori nainen, joka muuttuu huippuälykkääksi tappajaksi. HHH HHH Sarjakuva herää eloon H ellboy iskee voimalla kallioon. Joonaksen ihmissuhde Maria Heiskasen esittämään Katriin on hankala kolmiodraama. Guardians Of The Galaxyssa on nimittäin parasta se, että se on tehty sopivasti kieli poskessa. Siksi Madefiren tar joama vaihtoehto on vähintäänkin tervetullut. 1966) ensimmäinen valkokangaselokuva. A-PUOLI > Sanoin kuvin Asiaa populaarikulttuurin ytimestä. Sarjakuvia on voinut ostaa tabletille tai älypuhelimeen jo tovin, mutta niiden lukeminen on e-kirjaan verrattuna kömpelöä. Lehtola on kuitenkin kaikkea muuta kuin kokematon tekijä, sillä hänellä on vuosien kokemus televisiosta ja etenkin teatterista. Oliver ei pysty myöntämään itselleen, että hänen vanhempansa ovat kuolleet tai miksi onnettomuus pääsi tapahtumaan. Ja siinä kyllä myös onnistutaan. Elokuvan alku ja loppu ovat parhaita. Taustalla soi synkkätunnelmainen musiikki. The Expendables 3 sisältää vielä kahta edellistä osaakin nimekkäämmän ryhmän 80- ja 90-lukujen toimintatähtiä sekä muutamia nuorempia kasvoja. Jokin liikahtaa, kuva zoomautuu itsestään tai tarkennuspiste vaihtuu. Kyseessä ei ole mainiot Hellboy-elokuvat, vaan Madefire-sovelluksen avulla henkiin herätetty sarjakuva. Jätä kuitenkin aivot narikkaan. Heti alkuminuuteilla nähdään liikkuvaan junaan sijoittuva hengästyttävän vauhdikas jakso, jossa vapautetaan tosielämässäkin vankilassa lusineen Wesley Snipesin esittämä Doctor Death. Sitten poika löytää eräänlaisen isähahmon Kari Hietalahden esittämästä Joonaksesta, joka asentaa hälytyslaitteita
Osa on semmoisia, että tiedän etten koskaan tule niitä edes omistamaan, kuten vaikka Bohemian Rhapsodyn sininen seiskatuumanen vuodelta 1978. Peter Hayden. MINUN KOKOELMANI Festarin kiinnostavimpiin esiintyjiin kuuluu indonesialainen indierockbändi The Trees And The Wild (kuvassa), joka vieraili pari vuotta sitten Tampereen Monsters Of Pop -festareilla. Mistä yleensä hankit keräämisiä levyjä. Korjaamo ja Mbar, Helsinki Esittelyssä Soundin lukijoiden levykokoelmat QUEEN Keräilijä: Kimmo Pulli, Hämeenlinna K uinka kauan olet Queen-levyjä keräillyt ja mistä innostuksesi alkoi. Mulla taitaa olla niitä huiveja itse asiassa kolme kappaletta tällä hetkellä. Mikä on kokoelmasi itsellesi tärkein aarre. Siitä pikkuhiljaa sitten piti kaikki albumit saada hyllyyn ensin vinyylinä ja sitten kun saatiin cd-soitin, niin myös cd-levyinä. Suosittelen! Suomalaisvahvistuksetkin ovat ehdottomasti kiinnostavimmasta päästä, sillä mukana musisoivat Death Hawks, Siinai, Aavikko featuring Kabar, Pekko Käppi ja Mr. netistä. SOUNDI 11 sanoin kuvin_8_2014 -taitto_c.indd 11 11.8.2014 14.53. En minä nyt ihan tuota allekirjoita, mutta olihan se helvetin hyvä bändi. Hämeenlinnalaisen Kimmo Pullin asunnossa yksi huone on omistettu pelkästään Queenille. Entä muuta bändiin liittyvää tavaraa. Sen siitä voi ainakin sa- noa, että se poisti krapulan! Siinä oli sellaista eksoottisempaa outoilua mukana, mutta myös paljon tuttua länsimaista meininkiä. – Noin tuhat äänitettä. – Jaa.. – Puuttuu paljonkin. Niubi Festival tarjoaa ääniä idästä S yyskuun ensimmäisenä viikonloppuna vietetään Helsingissä tavallista eksoottisempaa rockfestaria, kun Mbarin ja Korjaamon valtaa Niubi Festival. Muutenkin sieltä muistokonsertista on tullut haalittua kaikkea mahdollista tavaraa. Lisäksi kaikkea kiertuekamaa (kiertuepaitoja, kiertuekirjoja ja passeja) ja muuta roinaa (kuten kirjoja, Freddie-figuureja, lautasia, Queen-autoja, julisteita) on sadoittain. Vuonna 2011 otin ensimmäisen Freddie Mercury -tatuoinnin käteeni. – Queen-innostus alkoi kun näin I Want It All -musavideon ekaa kertaa joskus 80-90 luvun taitteessa. Kuinka monta Queen-äänitettä kokoelmassasi nyt on. Puuttuuko kokoelmastasi jokin oleellinen äänite. Muistan kun katselin konserttia pikkupoikana televisiosta ja haaveilin joskus saavani sellaisen. Olin noin yhdeksänvuotias. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN Niubi Festival 4.–6.9. Huhu kertoo Gaea Records -pomo Esa Tontin innostuneen keikasta niin, että häneltä niin sanotusti tuli lahkeeseen. – Itselle tärkein esine on varmaan huivi Freddie Mercuryn muistokonsertista. Lähetä esittely kuvineen osoitteeseen soundi@soundi.fi. Nykyään Facebookissa on muutama hyvä levynmyyntiryhmä. Pitääkö tieto paikkansa, Esa Tontti. Se ei ole rahallisesti arvokas mutta tunnearvoa sillä on sitäkin enempi. Ennen tuli kierreltyä levymessuja ja sieltä haalittua levyjä. Haluatko sinä esitellä oman kokoelmasi Soundin lukijoille. – Nykyään suurimmaksi osaksi netistä, Ebaystä ja Huuto. Nyt en ole varmaan viiteen vuoteen päässyt messuilla käymään. Internetin jälkeen keräily muuttui helpommaksi, minä tosin hommasin netin vasta 2008. Lavalla nähdään japanilaislähtöinen postpunkia ja hardcorea mätkivä Bo Ningen, mongolialaisen kurkkulaulajan Tulegur Ganzin ja suomalaisrumpali Niko Votkinin yhteiskeikka, maailmanmusiikki-elektroartisti Filastine, sekä pari kiinalaista: konemusiikkia tekevä AM444 ja Sonic Youthin kaltaista huuruilua soittava Chui Wan
– Oma vaisto ja tuntuma on kaikki kaikessa. – Mason on Pohjois-Amerikan kiertueemme aloitusakti, mistä on meille paljon iloa. – Yeah Yeah Yeahs -bändistä tykkäämme kovasti. Tähdennän, että kaikki laulumme kertovat aina meistä itsestämme, tavalla tai toisella. Hän on aina innoittanut meitä. – Stay Gold perustuu aiempia levytyksiä selvemmin oman elämämme käänteisiin. Meistä laveammat sovitukset olisivat aina sopineet joihinkin kappaleisiin, jos lauluäänemme pidettäisiin keskipisteessä. Tanssimme aina sen tahdissa koulun pihalla. – Tämä levy iski myrskyn lailla. Alelalla on todella ainutlaatuinen lauluääni. Kuulimme sitä varttuessamme, ja se kuvastaa hyvin meidän kiintymystämme kotikaupunkiin. Laulut ovat aina ensisijaiset ja niin ne tulevat olemaan- (First Aid Kit) kin. – Musiikin tekeminen ja esiintyminen kaksin on ilman muuta vahvuutemme. Siihen ei tietoisesti ryhdytty, niin vain sattui käymään. Hän kirjoittaa uskomattoman monimutkaisia lauluja, jotka alkavat jostain pisteestä ja päättyvät ihan toiseen paikkaan. Kansainvälinen läpimurto mahdollisti orkesterisoundien rikastamisen, mutta musiikin tuoreus on säilynyt. En tiedä, miten hän sen tekee, mutta olemme aivan ihastuksissamme. Se innoitti suuresti, kun teimme uutta levyä. Se kertoo illanvieton jälkeisestä vaelluksesta kotiin pikkutunneilla Tukholmassa. Näimme heidät livenä vuonna 2009, ja he tekivät todella mahtavan vaikutuksen. – Teemme asiat niin kuin hyvältä tuntuu, Klara toteaa. ENSIMMÄINEN LEVY, JOSTA MINÄ JA JOHANNA TYKKÄSIMME MEIDÄN ERITYINEN TUKHOLMA-LEVYMME MIELUISIN JA INSPIROIVIN DUO-LEVYTYS LAULUNTEKIJÖINÄ PIDÄMME TÄRKEIMPÄNÄ LEVYNÄ A*Teens The ABBA Generation Monica Zetterlund Sakta vi go genom stan Kate & Anna McGarrigle Kate & Anna McGarrigle Leonard Cohen Songs From A Room LAULU JONKA TOIVOISIMME ITSE SÄVELTÄNEEMME OMASTA MUSIIKISTAMME ETÄISIN SUOSIKKILEVY HUIKEINTA MUSIIKKIA, MITÄ OLEN JOHANNALTA SAANUT VIIMEISIN ELÄMÄMME SOUNDTRACK-LEVY Joanna Newsom 81 Yeah Yeah Yeahs It’s Blitz Alela Diane To Be Still Willy Mason Carry On – Abban uudenaikaistettua versiota kuuntelimme tosi paljon. Meistä tuli ystäviä ja sain äskettäin tilaisuuden hengata hänen kanssaan Portlandissa. Silti se tuntuu käyvän vaivatta. Välillä käytämme sepitettyä tarinaa tuodaksemme omat ajatukset esiin. Kate on Rufus ja Martha Wainwrightin äiti, mikä on myös aika coolia. – Kanadalaissiskot tekivät levyn vuonna 1975 ja me löysimme se vastikään. Innoitus tulee tunnetiloista tai kokemistamme asioista. Mukava oppia tuntemaan aito herrasmies ja hänen musiikkinsa. Toivottavasti voimme tehdä yhteistyötä ennen pitkää. Hienoa kuulla muidenkin sisarusten laulavan, ja he ovat niin upeita, laulut ja sovitukset myös. Hän rokkaa lavalla, ja pidämme myös uusimman levyn kappaleista Pick-Up Truck ja I Got Gold. Pitää vain luottaa itseensä. Laulunteko sujuu myös hienosti, ja minusta jokainen lauluniekka tarvitsee luottokumppanin, jolle uskoutua. A-PUOLI > Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen Klara Söderberg T ukholmalainen First Aid Kit -duo, Johanna ja Klara Söderberg, aloitti vuonna 2008. Rakastamme hänen säveltämiään lauluja, mutta varsinkin sanoitukset käyvät meidän sydämeemme. Karen O on niin loistava laulaja ja esiintyjä. – Ruotsalaisella suosikillamme on laulu “Kuljemme verkkaan läpi kaupungin”, käännös laulusta Walking My Baby Back Home. Siinä on niin kaunis klassisen vanhan folkin leima. – Cohenin kakkosalbumi kuuluu niihin, joissa joka ainoa laulu tuntuu klassikolta. Nuori bändi esitti heidän laulujaan, mutta modernimmalla otteella. 12 SOUNDI Elämäni sooundit 8_14.indd 12 8.8.2014 14.09. Näemme hänen esityksensä joka ilta, ja se on ollut todellista herkkua. – Newsom on pitkään ollut laulajasuosikkejamme. Sisaruksina lauluäänemme ovat hyvin samankaltaiset, joten tuntuu melkein kuin laulaisi itsensä kanssa. Se oli niin hilpeätä, ja me rakastimme sitä. Kiva kokeilla uusia juttuja, mutta aina laulujen ehdoilla. Kolmoslevyyn Stay Gold mennessä asiat ovat muuttuneet huimasti, mutta kaksikon suhde musiikintekoon on pysynyt samana. Kohta siskosten raikkaita lauluja kuultiin livenä ja levyllä ympäri maailman
Saisiko siitä ikimuistettavan jos tehdään näin. Promoottoria ei roudauk- sessa tarvita, joten saavun paikalle paria tuntia ennen ovien avaamista. Kello kahden energiajuomaa ei skipata. Kilpailua järjestämässä: Ravintola Muru, Soundi, Sonic Pump Studios, KLOK ja Teosto. Voidaanko, saadaanko, mitähän maksaisi jos. Ellei olisi, olisin kyllä saanut siitä jo tiedon. Tapani mukaan lähetän suurimman osan englanninkielisistä viesteistä myöhään iltapäivällä. Voittajasta tehdään haastattelu Soundin nettisivuille, ja lisäksi Teosto opastaa musiikkibisneksen saloihin ja sudenkuoppiin. Mukaan kilpailuun voi hakea Soundin nettisivujen kautta osoitteessa www.soundi.fi/mururock Kilpailuun hyväksytään artis tit, jotka eivät ole julkaisseet albumia ja joilla ei ole voimassa olevaa levytys sopimusta. Agentis- ”Anathema-yhtye ilmoittaa tarvitsevansa marraskuisille keikoilleen enemmän kantoapua.” ta ja toimistosta riippumatta englanninkielistä postia alkaa tippua yleensä vasta myöhään iltapäivällä. Sen lisäksi Anathema-yhtye ilmoittaa tarvitsevansa marraskuisille keikoilleen enemmän kantoapua ja agentit ilmoittelevat jo vuoden 2015 festivaaleille tarjolla olevista bändeistään. VIELÄ EHDIT OSALLISTUA BÄNDIKILPAILUUN NIKSU VÄISTÖ Promoottori / Live Nation ”Kello kahden energiajuomaa ei skipata” A Hyvät palkinnot ja kivenkova tuomaristo! Helsinkiläinen ravintola Muru järjestää lokakuun lopussa rockteemapäivät, jonka tuotoilla tuetaan yhtä lupaavaa artistia uransa alkutaipaleella. Ruokatunti kuluu lähinnä huuhaan merkeissä mutta en silti malta olla kyselemättä kollegoiltani ideoistani. Hakuaika päättyy 14.9.2014. Kilpailun voittanut artisti saa palkinnoksi viisi päivää studio aikaa ammattimaisessa opastuksessa, mainostoimiston suunnittelemat levynkannet sekä musiikkivideon. Toimistolla luen uudestaan sähköpostit, joita on normaalin kaavan mukaan tullut tänä aikana noin kolminkertainen määrä lisää. Bändit ja juontaja sentään on. Keikalla tärkein osa työntekoa on settlementin tekeminen eli prossakeikan raha-asioiden setviminen kiertuemanagerin kanssa. Yleensä on ja niin nytkin. musateollisuudessa -taitto_c.indd 13 11.8.2014 9.44. Tästä johtuen tsekkailen postit puhelimestani vielä moneen kertaan illan aikana. Projektin ”point of no return” on ylitetty jo aikaa sitten. Suunnittelen jo jatkoa vaikka tämäkin on vielä suurelta osin kesken. PÄIVÄ MUSIIKKITEOLLISUUDESSA Sarjassa tekijät kertovat, miten elämänsä kokevat. Bändin teknikot ja meidän tuotantopäällikkömme ovat olleet paikalla jo tuntikausia minun saapuessani paikalle. Lounaan jälkeen selvittelen menneiden ja tulevien keikkojen maksuja ja suunnittelen tulevien markkinointia. Kilpailun suojelijana toimii itse Ridge eli Ronn Moss! TEKSTI: NIKSU VÄISTÖ SOUNDI 13 pa?iva. Väijyn kiireisen pomon vapaata hetkeä keskustellakseni tulevasta Englannin-matkasta samalla kun kiroan huoneidemme välissä olevaa printteriä. Aamusta alkaneen keskittymisen jälkeen uni ei tule heti. Entä tämä. Se tehdään keikan jälkeen kun lopullinen myytyjen lippujen määrä ja kaikki kulut ovat tiedossa. Työpäivän jälkeen onkin aika lähteä Circus-klubille tekemään Black Label Societyn keikkaa. Ja liput myynnissä. Niistä suurin osa on minulle vain tiedoksi ja vain pari syyskuiseen Unioni-metallifestivaaliin liittyvää asiaa vaatii mietiskelyä ja vastauksia. Vastaan agenttien kysymyksiin ja tiedonantoihin yleensä neljän jälkeen. Tuntuu, että toisessa päässä on sama tapa. Jotkut projektit ovat lempilapsia jo syntyessään ja Unioni on minulle ehdottomasti sellainen. Kun pääsen lähtemään puolen yön jälkeen, on olo raakakypsytetty. Viimeisten festivaalien kanssa pitää vielä tupla tsekata juttuja, suunnitella matkat ja majoitukset jotka tuntuvat aina jäävän viime tippaan. Koska kiertuemanulla on kiire sadan muunkin asian kanssa, kestää nimen paperiin saamisen kanssa yleensä jonkin aikaa. Olisiko tämä hyvä idea Unioniin. Voittajan valitsee kitaristi Mikko Kososen vetämä raati, johon kuuluvat hänen lisäkseen Samuli Putro, Pekka Olkkonen (Stam1na), Maria Veitola (Radio Helsinki) ja Mikko Meriläinen (Soundi). Koska mitään kiireellistä reagointia vaativaa ei näytä tapahtuneen, suljen postin, luen lehden ja poljen töihin. Soundi on yksi tapahtuman yhteistyökumppaneista. Kuva: Niksu Väistö loitan lukemalla yöllä tulleet sähköpostit kotona makkarissa. Vatkaan kiertuemanagerin ja muiden kohdalle osuvien kättä ja kyselen, onko kaikki mennyt hyvin
Scotty Moore, Merle Travis, Chet Atkins). 4 Miksi juuri nämä. Rock’n’rollille tyypillistä on puolestaan ta- Tällä palstalla matkataan musiikin juurille. Levy sisältää 14 uutta kappaletta, jotka on soitettu nelimiehisellä rockabilly-bändillä. 5 Minkä soittimesi tai soittovälineen pelastaisit palavasta talosta . Harmi sinänsä, sillä huone on todella hyväsoundinen ja studiossa on muun muassa 1920-luvun Steinway-flyygeli ja hienoja vanhoja mikrofoneja. Ja niin kävi nytkin: kun olin kirjoittanut kolme tai neljä biisiä tajusin että tästä tulee rockabilly-kiekko, joka tehdään nelihenkisellä bändillä. – Mielestäni Gretsch 6120 on paras sähkökitara näihin hommiin. 2 Ensimmäinen oppimasi riffi, komppi tai biisi. Useimmat 1940- ja 50-lukujen vaihteen rockabillyn pioneerikitaristeista tulivat country & westernin puolelta ja soittivat kyseisellä tekniikalla (vrt. – Uusiin Hot Rod -sarjan kitaroihin yritin kerätä kaikki ne parannukset joita minun oli tehtävä vanhaan kitaraani. – Sen vuoden 1959 Gretsch 6120:n, jolla soitin kaikki Stray Cats -levytykset. Se hankittiin käytettynä divarista Manhattanin Canal Streetilta. Valitettavasti saatoin olla viimeinen Studio-A:ssa koskaan levyttänyt artisti, sillä paikka ilmeisesti suljetaan. – Levytysbändiin lukeutuvat minun lisäkseni nashvillelaiset Mark Winchester (pystybasso) ja Kevin McKendree (piano) sekä minnesotalainen rumpalini Noah Levy. Nashvillen asukasluku kasvaa kovaa tahtia ja kiinteistön omistaja haluaa myydä sen. Se on hyvin monipuolinen ja siitä voi saada ulos twangia tai rouheutta ja kaikkea siltä väliltä. 6 Tallenne, jolla laitteesi soivat ikimuistoisimmin. – Rock’n’roll-kitarointiin verrattuna rockabilly-kitaroinnissa on olennaista oikean käden sormipikkaustyyli, joka pitää olla hallussa. ”Paras sitten kanssa opetella soittamaan tätä”, evästi isä minua. Kyseessä on tarunhohtoinen tallentamo, jonka Chet Atkins aikoinaan perusti vuonna 1964. Syy tyytyväisyyteen oli näinä päivinä ilmestyvä uutuuslevy Rockabilly Riot! All Original, josta Setzerin mukaan pystyy panemaan paremmaksi ”vain saamalla Elviksen laulusolistiksi”. single string -soitto. 1 Millaiset olivat ensimmäiset soittovehkeesi. – Harmony Rocket -kitara. Mutta ehkä kitarasoundini Ignition!-albumilla voisi ol- 14 SOUNDI E-liike 8_14.indd 14 8.8.2014 14.00. Käsittääkseni myös Elvis levytti siellä. Lisäksi käytän Gretschin uusia Hot Rod -sarjan kitaroita. Nämä uudet siis ovat yhtä hyviä soittaa kuin vanhat, mutta ne pysyvät vireessä (naurua). A-PUOLI > E-Liike Teksti: Esa Kuloniemi BRIAN SETZER INVENTAARIO #35 E rittäin hyväntuulinen ja kertomansa mukaan vastikään saunasta tullut Brian Setzer jutteli E-liikkeelle puhelimitse kotoaan keskeltä Minnesotan metsiä. Tuottaja on englantilainen Peter Collins, joka asuu Nashvillessa. – Äänitimme sen RCA:n kuulussa A-studiossa Nashvillessa, Tennesseessa. – Tehdessäni biisejä ne tavallaan vain tulevat luokseni ja määräävät mitä tyyliä tuleva levyni edustaa. – Vanha lännenlaulu Red River Valley (tunnetaan Suomessa nimellä Lapin poika). 3 Millä laitteilla vedät nykyisin. Itse käytän molempia tekniikoita ja pystyn piilottamaan tarvittaessa plekun sormieni väliin ja siirtymään pikkaukseen. Vanhat eivät oikein tahdo pysyä vireessä ohuilla kielillä (käytän 010-vahvuisia kieliä), koska ne on tehty country-soittajille, jotka käyttävät paksuja kieliä ja soittavat istualtaan. Hyvin halpa ostos, mutta iso investointi vanhemmilleni, jotka eivät olleet varakkaita. – Käytän samaa kalustoa kuin 16-vuotiaana: vuoden 1959 Gretsch 6120 -kitaraani, Fender Bassman -vahvistin-kaappi -yhdistelmää ja Roland Space Echo -nauhakaikua. Se oli ensimmäinen ostamani kunnon kitara. vallisen plektran käyttö ja ns. – Olen aika tyytyväinen suunnilleen kaikkiin niistä
Muutama esimerkki: Holiday in Cambodia -biisin syntyä Tewksbury-studiossa käsiteltäessä puhutaan ”kahdesta tikkarilta näyttäneestä antiikkisesta Sony-mikrofonista,” joista toista kerrotaan käytetyn ”sisämikkinä kitaran valtavassa kaikulaitteessa”. ”Brittiläi- Alex Ogg: FRESH FRUIT FOR ROTTING VEGETABLES (Like) sessä punkskenessä ei ollut kuultu mitään vastaavaa, ja yhtye kuulosti piristävältä ja tervetulleelta kuin apuun rientävän ratsuväen merkkitorvi”, kirjoitti Al Spicer osuvasti Kennedyjen debyyttisinkun California Über Alles aiheuttamasta reaktiosta. Muutenkin soundi koko levyllä oli jollain tapaa musertavan aggressiivinen. HEMMO PÄIVÄRINNE E-liikkeen laitearvioija SOUNDI 15 E-liike 8_14.indd 15 8.8.2014 14.32. Myös livelevyilläni on onnistuneita soundeja. Taylor on kalliiden laatukitaroiden maineessa. Tähän kitaraan on helppo ihastua loppuelämän ajaksi. HUI-HAI-HELISTIN O len omistanut monta 12-kielistä kitaraa, mutta ne kaikki ovat joutuneet aamunkoitteessa armottomasti myyntilistalle, joko siksi, että niitä ei saa vireeseen tai ne eivät saatana pysy vireessä. Kyse ei ole niinkään kitarani soinnista, koska se on melkein aina suunnilleen sama, vaan siitä kuinka se onnistutaan tallentamaan; mikrofonit joita käytetään, niiden paikat ja kuinka lopputulos miksataan. Pysyy vireessä vaikka röhkisi kuin sika maantien ojassa. Samalla se valottaa kiehtovasti muun muassa bändin kotikaupungin San Franciscon 1970-luvun lopun punknäyttämöä ja yhtyeen sisäisiä jännitteitä, jotka ovat itse asiassa varsin universaaleja. Bändin tullessa kehiin oli ainakin Isossa-Britanniassa punkista tullut niin tosikkomaista ja vakavaa, että se oli menettänyt arvaamattomuutensa. 10 Kenen kanssa haluaisit vielä soittaa. PA-kamojen kautta vahvistettu sähköinen ääni on jul- TAYLOR 150e man massiivinen. Kyse lienee kuitenkin kaiutinkaapista. – Hyvä kysymys! Voit omistaa vanhoja kitaroita, mutta ne on myös pidettävä kunnossa. – Neljää purkillista Murray’shiusvahaa ja muutamaa paria moottoripyöräilijän buutseja. la valintani. Otin testiin äskettäin julkaistun kohtuullisesti hinnoitellun 150e-mallisen 12-kielisen akustisen, jossa on massiivikuusesta tehty ohut kansi. E-merkintä tarkoittaa Taylorin kehuttua ESsähköjärjestelmää, jossa on tuhdisti enemmän mambojamboa ja mojoa verrattuna liiankin tutuksi akustisten kitaroiden parissa tulleeseen piezomikrofoniin perustuvaan ää- nenpoimintaan. 9 Mitä ilman et koskaan lähde keikalle. Gretschit vaativat paljon huoltoa, kuten kaikki f-aukkoiset koppakitarat. Sivut ja pohja ovat laminoitua sapele-puuta, jota myös kokopuukaula on. Hintaan kuuluu myös hyvä puolikova kassi. 8 Vintage vai uusi soitin. Olen kokeillut Taylorin merkittävästi kalliimpia 12-kielisiä, eikä tämä jää niistä soundiltaan juurikaan jälkeen. Suosittelen tutustumaan. Lisäksi ES-morjeksessa volume, treble sekä bass-potikat on upotettu nätisti kaikukopan etureunaan eli ne ovat myös ergonomisesti hyvin framilla, jos säätöön on tarvetta kauhomisen aikana. Suomentaja Juha Ahokas on tehnyt hyvää ja helposti luettavaa työtä, vaikka musiikkiteknologisissa käännöksissä esiintyykin lapsuksia ja epäselvyyksiä. Sydämessäni on silti aina ollut ihanasti helisevän tuplakielitetyn kitaran kaiho aina siitä saakka kun näin euforisen oloisen Irwinin säestävän sellaisella itseään Ei tippa tapa -biisissä. Mielenkiintoista nähdä millainen se tulee olemaan. Kampaukseni ei yksinkertaisesti kestä läjässä ilman Murray’sia. Tällä on ilo rämpytellä vaikka Rentun ruusua, kun on ollut jo viikon tiettömällä tiellä. Käsityönä tehtyä en ole tähän mennessä omistanut, mutta nyt minulle viimein rakennetaan sellaista. Soitin muuten loput raidat pääasiassa uusilla Hot Rod -sarjan kepeillä. Otelauta on eebeniä. Meksikossa valmistetun kitaran viimeistely on hämmästyttävän hyvää. Kaiken tämän jälkeen on ihana herätä krapulassa kainalossa oma Taylor 150e, josta ropisee kredibiliteettipisteitä kudjussa. Kaulat tuntuvat aina taipuvan, ei notkolleen vaan taaksepäin. Minulla ei ole käytössäni alkukielistä teosta, mutta olen melko varma, että siinä tarkoitetaan hankalasti käyttäytyvää rumpukalvoa. Esimerkiksi raita Malaguena, jonka soitin vuoden 1957 Gretsch Silver Jetillani. Tippa ei tapa, eikä tähän noin 850 euron hintaiseen Tayloriin ainakaan lompsa huku. Kuuntele esimerkiksi Cliff Gallupia (Gene Vincentin kitaristi). Esimerkiksi kitaroideni nauhat on vaihdettava suunnilleen joka toiselle kiertueelle. Sex Pistolsista, Ramonesista ja Clashista johtaa suora linja Dead Kennedysiin. Vai kenties käsityönä tehty. Jonesille Washingtonin Poulsboon. Kirja on rajattu tyylikkäästi kertomaan bändin ensimmäisen kokoonpanon ja sen klassikkostatuksen saavuttaneen esikoisalbumin synnyn. Biafra on Captain Beefheartiin ja George Clintoniin vertautuva ”epämuusikko”, jonka panosta muut ryhmän jäsenet ovat alkaneet myöhemmin vähätellä. SOTAA TEKOPYHYYTTÄ VASTAAN A merikan punkklassikko Dead Kennedys ja sen karismaattinen ja mielipiteitä jakava laulusolisti-visionääri Jello Biafra ovat painoarvoltaan niin vankka paketti, että kävin innolla tämän Alex Oggin kirjoittaman teoksen kimppuun. 7 Huollatko kalustosi itse vai käytätkö jotain tiettyä soitinkorjaajaa. Olen onnekas että tapasin T.V:n jo hyvin varhaisessa vaiheessa uraani, sillä hän on todella suosittu. Samassa yhteydessä puhutaan rumpali Tedin ”virvelin pehmusteista” eli muusikkokielellä dempeistä, jotka eivät toimi koska virvelirummussa oli ”omituinen päällys”. – Tykkään oikeasti sekä vintagekitaroista että uusista. Ja kuulosti silti todella rajulta. Niinpä ne on suoristettava höyryprässissä. Hän soitti varsin hiljaa ja varsin puhtaalla tonella. Jokaisen kiertueen jälkeen kitarani lähetetään T.V. – Mutta voit olla ”raju” puhtaallakin soundilla. En pettynyt. Kaula on sopivan leveä ja tilaa on vaikka näppäilyyn. – Haluaisin todellakin olla kitaristi Paul McCartneyn rockabilly-levyllä, jos hän vielä sattuisi sellaisen tekemään. Ne ovat kuin viuluja, jotka elävät ja taipuvat lämpötilan ja kosteuden mukaan. Epävireisenä 12-kielinen mylly kuulostaa kammottavalta. Intonaatio on täydellinen ja soittotuntuma mukavan vaivaton ja kevyt, vaikka kieliä saakin painaa normiakustista kovempaa
A-PUOLI > Jussi Niemen naamakirja Teksti: Jussi Niemi Veteraanitoimittaja kertoo uransa tähtihetkistä. Tämä kreoli-herrasmies on tietääkseni käynyt Suomessa vain kerran, vuonna 1994 Pori Jazzissa, enkä tietenkään voinut jättää häntä tapaamatta. Toussaint piti kollektiivisen pressin, johon osallistuin. Viime vuosina Allenin lauluihin ovat tarttuneet esimerkiksi Robert Plant ja Derek Trucks. Tilaisuus oli sellaiseksi ihan miellyttävä, mutta paremmin mieleeni on syöpynyt kahdenkeskinen tuokiomme hänen hotellihuoneessaan. Kotona studiossa Mutta nyt sinne helteisen hämärään porilaishotelliin, jossa Allen lämmöstä huolimatta istui kravatti kaulassa moitteettomassa kolmiosapuvussa hikoilematta pisaraakaan. Minulla oli lämmin shortseissa. Muodollisesta asusta huolimatta hän oli täysin rento ja vastaili kysymyksiini vapautuneesti, yllättäväs- 16 SOUNDI naamakirja_toussaint_a.indd 16 8.8.2014 15.34. John on jo pitkään ollut maailmalla se virallinen New Orleansin ”suurlähettiläs” eikä tosiaankaan aiheetta, mutta pestiä voisi yhtä oikeutetusti hoitaa myös hänen sydänystävänsä Allen Toussaint, jonka panos on lievästi sanoen mittava niin New Orleansin musiikkiin kuin myös r&b:hin, souliin, funkiin ja rockiin laajemminkin. Haluttu mies Allen Toussaintilla on massiivinen katalogi lauluja (lähes tuhat), joista luultavasti ainakin kaksi jokainen tunnistaa, vaikkei niiden nimeä muistakaan. Itselleni sen tulkitsi definitiivisesti palavasti palvomani Paul Butterfield Blues Band. Vasta jouduttuaan hirmumyrsky Katriinan jäljiltä muuttamaan New Orleansista New Yorkiin, hän aloitti sooloesiintymiset ja alkoi tosissaan kehittää live-aktiaan, johon hän fiksusti on kutonut koko huiman historiansa. Ennen kuin siirrymme sinne, lienee syytä valottaa laulaja-pianisti-lauluntekijä-tuottajan taustaa, koska moni ei välttämättä tiedä siitä mitään, niin merkittävä kuin se onkin. Jo 50-luvun lopulta Toussaint veti sessioita New Orleansissa Minit- ja Instant-merkeille tehden päivittäin usean ihmisen työt – teki lauluja, soitti niillä koskettimia ja sovitti ja tuotti ne levylle. Itse diggailin 60-luvulla kovasti Toussaintin neworleansilaiselle Benny Spellmanille väsäämää Fortune Telleriä muun muassa Stonesin ja Holliesin esittämänä, alun perin Ernie K-Doelle tekemää A Certain Girliä varsinkin Yardbirdsin versiona ja Chris Kennerille kynäiltyä I Like It Like Thatia Van Allen Toussaint ei ole vallan viihtynyt parrasvaloissa. Sillä kombinaatiolla syntyikin kovaa jälkeä, muun muassa useita hittejä (Holy Cow, Working In The Coalmine) Lee Dorseylle ja Dr. Javasta tuli New Orleans -trumpetisti Al Hirtin kautta viihdehitti koko maailmassa jo 50-luvun lopulla, ja sama tapahtui 60-luvun puolivälissä, kun niin ikään trumpetisti Herb Albert tarttui Whipped Creamiin. Allen Toussaint M onesti Suomessakin vieraillut Dr. Johnin In The Right Place ja Desitively Bonnaroo -albumit. 70-luvulla erittäin monet rockartistit (muun muassa Paul Simon, Paul McCartney, Robert Palmer, The Band, Little Feat, Labelle) halusivat Toussaintin tuottavan tai ainakin sovittavan musiikkiaan. Samoihin aikoihin joka toinen bändi Amerikassa ja Euroopassa veivasi Toussaintin Get Out of My Life, Womania. na Be Funky Everything I Do Gon Morrisonin Them-yhtyeen esittämänä. Syy Toussaintin tuntemattomuuteen on paljolti hänen omansa: Allen on aina ollut enemmän kotonaan studiossa kuin valokeilassa lavalla. 60-luvulla hän perusti Marshall Sehornin kanssa oman Sea-Saint -studionsa, jonka housebändiksi hän löysi The Metersin, yhden kaikkien aikojen funkyimmistä orkestereista
Johnin suurempi näkyvyys aiheuta hänessä minkäänlaista kateutta. Päähäni tulee jatkuvasti riffejä, kertosäkeitä, väliosia, kokonaisia sovituksia. SOUNDI 17 naamakirja_toussaint_a.indd 17 8.8.2014 15.34. Elämääni voisi kai sanoa siinä mielessä hiukan tylsäksi, siitä on aina puuttunut tuollainen draama. Crescent City Gold tarkoittaa New Orleansin kovimmista vanhan liiton studioketuista koottua tiimiä, jonka nimet saavat kuolan valumaan jokaisen New Orleans -diggarin suusta. Jos Melvin Lastiella ei ollut trumpettiosuutta, hän tanssi ja napsutteli sormiaan. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia huumeiden tai alkoholin kanssa (kevyesti ironisia naurahduksia). Mississippin ajattoman virtauksen aistii nuottien välistä. Vedin peliin Toussaintin pitkän ystävyyden ja yhteistyön Dr. . Onneksi minun musiikkini on niin yksinkertaista, ettei tuolle linjalle tarvitse lähteä. Sille on nimittäin aina käyttöä, oli muodissa tai ei. Allen nyökkäili hymyillen ja myönsi auliisti, ettei hän ole tähtiainesta, vaan enemmän taustavaikuttaja. Keskityin heidän olemukseensa ja laulutapansa huippukohtiin. Samalla tavoin spontaania, luontevaa ja hauskaa, tärkeilemätön Allen lisäsi, osuen naulan kantaan. Itse olen kuitenkin tyytyväinen. Nämä äijät ovat soittaneet niin monilla maailman kovimmilla levyillä (ja keikoilla), että järki lähtee jos tajuaa niiden määrän absoluuttisesti. . 60-luvulla koko touhu oli paljon rennompaa kuin nyt. Siellä olen suurimman osan elämästäni viettänytkin, mutta täytyy myöntää, että olen alkanut nauttia keikoistakin. New Orleans huokuu Macin joka solusta eikä kaupungilla voisi olla häntä parempaa lähettilästä, Allen suitsutti ja teki hyvin selväksi, ettei Dr. Studio on minulle kuin koti. Sensuellin kuulokuvan innoittivat illat, joita Allen lapsena vietti perheensä kanssa kotimökin takakuistilla. Syntynyt funk sisällään Edellisillan keikalla havaitsin, miten funkyä Toussaintin elegantti pianis- mi alati oli, jopa romanttisen kauniissa Chopin-jaksossa. Kirjoitan vieläkin jotain joka päivä, mutta nykytahti on ihan muuta kuin ennen vanhaan, jolloin saatoin tehdä kuusikin laulua päivässä. John (tässä virallisesti Malcolm Rebennackina) puolestaan keskittyy kitaraan, mitä tästä levystä erittäin lämpimästi puhunut Allen hehkutti ”äärim- Levyllä tiivistyy tietty 70-luvun sielukkuus: bluesahtava funk kohtaa popsensi biliteetin ja kaikki voittavat. MYYTTISEN ETELÄN HAIKEAA VÄRÄHTELYÄ VANHAN LIITON FUNKY KOKOONTUMINEN Allen Toussaint: Southern Nights (1975) Crescent City Gold: The Ultimate Session (1994) TÄMÄN PARISSA tuli fiilisteltyä heti tuoreeltaan usein. . Johnin kanssa, jota eivät heidän täysin erilaiset persoonansa ja elämäntapansa tunnu järkyttäneen. Keskustelunomaista livesoiton tulisi ollakin. Lauluntekotaito on lahja. ti yleiskielellä, jossa Louisianan vääntö kuului tuskin ollenkaan. Huomautin Allenille, että hänen laulunsa Everything I Do Gonna Be Funky on mahtava elämänohje. Olemme Macin kanssa (Tohtorin lempinimi) kasvaneet yhdessä 15-vuotiaista saakka eikä nuo jutut ole koskaan tulleet väliimme. Tunnen oloni kodikkaaksi sekä soittaessani että keskustellessani heidän kanssaan. Niin, ei siitä mihinkään pääse: funk on minussa synnynnäisesti, kuten blueskin. . Mac on helmi ihmiseksi, läpeensä aito tyyppi. Väsäsin äkkiä laulun Irma Thomasille ja hänen opetellessaan sitä väänsin toisen Benny Spellmanille ja kolmannen Aaron Nevillelle (esimerkiksi hienon Herculeksen). Niissä on kyse vuorovaikutuksesta ja soittajien kanssa kommunikointi on minulle luontaista. Sellainen minä olen. Jo piirretty kansi vie ajatukset Huckleberry Finnin myyttiseen Etelään ja musiikki komppaa sen kostean lämmintä tunnelmaa täydellisesti staattisesti väreilevästä kuumasta ilmasta muistuttavalla sala-psykedeelisellä soundilla, jonka maadoittaa George Porterin seksikkäästi jäntevä basso aivan etulinjassa. Nykyään soittajat vain tuijottavat papereitaan yrittäen saada soitostaan virheetöntä ja silti sitä korjaillaan loputtomasti kaikenlaisilla studiokikoilla. Hän katseli nuottejani, hymyili ja sanoi: Olet nero! Se rohkaisi jatkamaan, Allen sanoi melkein lakonisesti. Sisko opetti hänelle nuotit huomattuaan pikkuveljensä paljon itseään lahjakkaammaksi. Pyrin kristallisoimaan ne. Ne, jotka tuntevat välisoittoineen yhtenäiseksi ympyräksi laaditun levyn vain sen nimibiisin Glen Campbell-tulkinnasta tai What Do You Want The Girl To Don covereista (Boz Skaggs, Bonnie Raitt), menettävät paljon. Saksofoneissa Alvin ”Red” Tyler ja Lee Allen, pianossa Edward Frank Toussaintin keskittyessä sähköpianoon, syntikkaan ja urkuun. Siihen aikaan paino oli kunnon meiningillä, ei sillä, että joka nuotti on virheetön. Dr. Jo paljon aikaisemmin hän oli opetellut omin päin soittamaan sisarelleen hankittua pianoa ja kopioi kaikkea kuulemaansa vanhoista blueseista ja kantriralleista iskelmiin ja Griegin Piano Concertoon. Toussaintin lempeän kevyellä kreoli-äänellään laulamat lyriikat välittävät ehtaa blues-viisautta huikean inhimillisellä myötätunnolla. New Orleansissa me pidämme häntä mustana. Maestron flyygelin ja sähköpianon johtama bändi on puhaltajilla, taustalaulajilla ja Uganda Robertsin congarummuilla vahvistettu Meters. Suorittaminen on tästä levystä kaukana. mäisestä New Orleans -soundista.” Muut soittajat ovat nuorempaa polvea, paitsi kaiken huippuna legendaarinen rumpali Earl Palmer, joka kuulemma toi funky-termin musiikkiin sanomalla aina levytyksissä ”otetaas vielä kerran, vähän funkymmin.” Paljolti instrumentaalinen The Ultimate Session ei ole tässä niinkään kappaleiden (uusia jatsahtavia numeroita ja muutama mehevästi uusiksi sovitettu vanha sotaratsu á la Trick Bag) kuin lämpimästi funkyn veljesliittomeininkinsä vuoksi. Ne tulevat aina esiin jollain tapaa, myönsi Etelän herrasmies, joka paljasti viihtyvänsä hyvin myös biljardin ja tietokoneiden parissa. . . Biisit levytettiin saman tien, usein laulua myöten livenä. Pidän aina lehtiötä mukanani, ”Siihen aikaan paino oli kunnon meiningillä, ei sillä, että joka nuotti on virheetön.” koska innoitus tulee yleensä ryöppyinä, jotka hiljalleen hiipuvat alkaakseen taas jonkin ajan päästä uudelleen. NYT EI PUHUTA Toussaintin soolevystä. Minulla on ollut se 13-vuotiaasta lähtien. Silloin studiossa irroteltiin töitä tehdessä. Silloin näytin isälleni (entiselle ammattimuusikolle) yhden kirjoittamani torvijutun. Viitattuani Toussaintin (silloin 56, nyt 75 ja yhä aktiivinen) valtavaan kokemukseen, hän totesi: . Silloin artistit hengailivat studiolla pitkin päivää yhdessä
Kuluttaja joutuu hankkimaan Apple-laitetta varten eri kuulokkeet kuin muille laitteille – ellei sitten halua ryhtyä leikkimään adapterien kanssa. Eli juu- ri sen liitännän, joka löytyy kaikista kännyköistä ja tableteista. Harva silti odotti, että Beats olisi jo tässä vaiheessa muuttunut 3,2 miljardin dollarin rahakirstuksi omistajilleen. Hyvästi kuulokeliitäntä, sanoo Apple – ehkä Viihdelaitejätti Apple osti toukokuussa kuulokkeita ja streamingpalvelua myyvän Beatsin. Saattaa kuitenkin olla, että strea ming-palvelu on lopulta Applelle Beats-kaupassa sivuasia. Sen patentoimasta tekniikasta voidaan periä valmistajalta maksu. Nykyiselläänhän 3,5 millin liitäntä osaa kyllä hiljentää musiikin kun puhelin soi, mutta mahdollisen uuden liitännän mahdollisuudet ovat laajemmat – esimerkiksi tietyn sovelluksen voi määrätä käynnistymään kun kuulokkeet kytketään. Käytännöllisempi uudistus on Lightning-liitännän mahdollistamat sovelluskohtaiset toiminnot. Iovine ja Dr. 9to5Mac.comin ja talouslehti Forbesin tietojen mukaan Apple haki samoihin aikoihin Beats-kaupan kans- sa patenttia iPhone 5:n lataukseen ja tietoliikenteeseen käytettävän ns. Apple saattaa olla hylkäämässä perinteisen 3,5 millimetrin kuulokeliitännän. Ainut, jolta ei maksua peritä on luonnollisesti Beats. Beatsilla ei ollut hallussaan vallankumouksellista kuulokeliitäntätekniikkaa, mutta Beatsin ostaminen antaa Applelle kuulokemallistoa ja valmiutta luoda niitä lisää. Hän saattaa mainita äänenlaadun. Itunesin biisimyynti on hidastunut streamingin suosion kasvaessa, joten liike oli sikäli odotettu. Eli siis toisin sanoen tulevaisuudessa perinteisillä 3,5mm-kuulokkeilla ei tee iPhonen tai iPadin kanssa enää mitään, ellei hanki muutaman kympin hintaista adapteria. Apple saattoi olla edelläkävijä mp3-kaupassa, mutta streaming-palveluissa se tulee peliin mukaan vasta Beatsin kautta, Spoti fyn, Deezerin, Pandoran, Rdion ja Google Musicin rinnalle. A-PUOLI > Digi Teksti: Jussi Mäntysaari Palstalla pohditaan digimaailman ajankohtaisia ilmiöitä. Jos tämä kuulokevallankumous toteutuu, Applen toimitusjohtaja Tim Cook perustelee muutostarvetta tarkoin suunnitellussa keynotepuheessaan. Mutta mitä kaikkea se tarkoittaa. M uutama vuosi sitten kirjoitin Rytmi-lehden vastaavalle palstalle Dr. Iovine ja Dr. Mukaan oli haalittu myös muun muassa Nine Inch Nailsin Trent Reznor tarjoamaan musiikillista näkökulmaansa. Forbesin asiantuntija kirjoittaa, että Lighting-portin kautta toimivat kuulokkeet kyllä mahdollistavat siirtymän analogisesta äänestä 48 kHz häviöttömään digitaaliseen stereoääneen, mutta koska 3,5mm plugi ei varsinaisesti ollut äänenlaadun pullonkaula ennenkään, eron huomaavat korkeintaan armoitetuimmat kultakorvat. Apple hyötyy uudesta kuulokeliitännästä tietysti myös rahallisesti. Lightning-liitännän kautta toimiviin kuulokkeisiin. Dre siirtyivät kaupan mukana Applelle kehittämään Beatsin streaming-palvelua, joka ilmeisesti yhdistetään Applen oman iTunes Radion kanssa. Apple val mistelee kuuloke vallan kumousta. Toisaalta Apple saa puhelimeensa 3,5 millin plugin verran lisää tilaa, jonka se voisi käyttää esimerkiksi akun koon kasvattamiseen ja sitä myöden akkukeston lisäämiseen. Dren ja Interscopen perustaja Jimmy Iovinen uudesta Beats-firmasta. Dr Dre sen sijaan ei ole tehnyt musiikkia aikoihin, vaikka on lupaillut uutta Chronic-levyä jo ikuisuuden, joten hänen menetyksensä ei ole musiikkimaailmalle kovinkaan valtaisa. Apple-juoruihin erikoistunut 9to5Mac.com-sivusto nimittäin vihjasi tuoreeltaan heti kaupan tultua julki, että Applella saattaa olla mielessään kuulokevallankumous. Reznor ehti jo häipyä projektista, mutta muuten firma lähti rullaamaan lujaa eteenpäin – tai ainakin persoonallisen näköisiä mutta keskiverroilta kuulostavia kuulokkeita myytiin paljon. JUSSI MÄNTYSAARI 18 SOUNDI digi_8/2014_taitto_a.indd 18 11.8.2014 9.43. Dre kasvattivat tuntuvasti jo entisestään merkittävän lihavia pankkitilejään, ja Iovine jätti myös samalla tehtävät Interscope Geffen A&M -levy-yh tiön peräsimessä, joten kyseessä oli myös Interscopen emoyhtiö Universal Musicille melkoinen menetys. Vaikka kilpailu streamausten herruudesta on kovaa, Applen tiukka sovellusilmasto ja saumattomasti yhteen toimivat laitteet ja ohjelmat voivat olla streaming-ohjelmankin kohdalla oiva kilpailuvaltti, varsinkin kun iPhonejen ja iPadien suosio edelleen vain kasvaa
Lenny Kravitz tulostuso.indd 19 11.8.2014 13.49
> Soundi-haastattelu Teksti: Mikko Meriläinen Kuvitus: Ville Pirinen ”Kaiken allekirjoitan, mitä olen tehnyt” Trio Niskalaukauksen suosion huippuvuodet voivat olla platinainen muisto vain, mutta Timo Rautiaisen luovuus ja rakkaus musiikkia kohtaan roihuaa kuten aina ennenkin. Hän oli kysynyt myyjältä, että mitäs nuoriso kuuntelee. Luojan kiitos se otti Sabbathin! 20 SOUNDI haast_timo rautiainen -taitto_f.indd 20 11.8.2014 13.58. Tällä hetkellä pääasiallisena työvälineenä on Neljäs Sektori -yhtye, jolla Rautiainen keskittyy rokkaa- maan. Hänelle oli tarjottu kahta kasettia: The Osmonds sekä Black Sabbathin Vol 4. – Se oli 1970-luvun vaihteen aikoja, kun me saatiin käytetty kelanau- huri neljä vuotta vanhemman veljen kanssa. Neljä albumia tehnyt Trio Niskalaukaus lopetti uransa vuonna 2006. Kansanmusiikille Kaustisilla opiskellut Timo on jo antanut enemmän kuin pikkusormen. L aulava erityisopettaja, totinen hevijäärä ja cry-alongmusiikin sanansaattaja. Tuorein näyttö yhtyeeltä on Toinen varoitus -albumi, jolla biisivastuussa on tärkeäksi työtoveriksi muodostunut entinen YUP-mies Valtteri Tynkkynen. Toisaalta mies on tehnyt kaikkensa hämmentääkseen ihmisten kuvaa itsestään. Aina vain tärkeämpänä miehen matkassa kulkee akustinen ilmaisu ja folk. Timo Rautiaisen, 51, kaljuun päähän on lyöty monta sitkeään juurtunutta leimaa, joissa jokaisessa toki on myös totuutta pohjalla. Radiosta me niitä nauhoiteltiin, siihen aikaan musiikkiohjelmia oli vähän mutta niissä oli sitten musiikkia, eikä mitään seurusteluvinkkejä. Kulttiasemaan nousseen Lyijykomppanian ja ug-piireistä platinasuosioon kohonneen Trio Niska- laukauksen myötä hän oli mukana johtamassa suomenkielistä raskasta musiikkia sen suosion vuosiin. Rautiaisen soololevyillä synkkä hevijynkytys sai uusia sävyjä, mutta ilmaisun ydin on pysynyt samana tähän päivään saakka. Neljäs Sektori on juuri antanut Toisen varoituksen ja monta muutakin kattilaa porisee Rautiaisen liedellä. Meillä oli kaksi tunnin nauhaa, missä oli käytännössä koko siihen astisen rockmusiikin historian ydinteokset. Mistä pikku-Timo sai ensimmäisen rock’n’roll-herätyk sensä. Suosion vaihtelun rajutkin suhdanteet ovat tulleet Rautiaiselle tutuksi, mutta hän on asian kanssa sinut: ”Lahjoihini nähden olen ihan varmasti korkojen kera saanut kaiken mitä mulle kuuluu.” Peruutetaanpa heti kauas taaksepäin. On ollut pressanvaalikampanjoita, lastenlauluja, yhteistyötä räppärin kanssa, karaokeharrastusta, tv-ohjelmia ja kansanmusiikki-innostusta. – Vuoden 1972 jouluna isävainaa osti meille radionauhurin mikkeliläisestä radioliikkeestä
SOUNDI 21 haast_timo rautiainen -taitto_f.indd 21 11.8.2014 13.58
– Ei se mahdottomuus ole, siitä itse asiassa on käytykin jonkinlaista neuvottelua Svartin kanssa. – Televisiossa tuli 1970-luvulla sellainen kitarakoulu kuin Näe, kuule & soita. Ja siihen yhdistettynä Mountainin Travellin’ In The Dark, siinäkin on sitä samaa poljentoa. Eikä silloin istuttaisi tässä. – Joo, ja kuinka pienestä voi ollakaan asiat kiinni. oloa ja kimpassa tekemistä. mutta ei ostanut. Muistan selvästi sen kun leikin olohuoneen lattialla ja isä sanoi, että noin niille huumemiehille käy. Kuva: Terhi Ylimäinen > Soundi-haastattelu ”Leikin olohuoneen lattialla ja isä sanoi, että noin niille huumemiehille käy. Hurrigane sin ekan levyn aikaan olin piirtänyt bändistä aika tunnistettavan kuvan. ”Oli kyse hyvin vahvasti marginaalisesta indie musiikista, eikä kukaan levy-yhtiötä myöten olet tanut, että se tonnia enempää möisi.” Nuoren Hurriganes-fanin piirros sai vuosia myöhemmin myös Remun nimikirjoituksen. Ei mulla olisi mitään sitä vastaan, mutta Moilanen sitä on käytännössä hoitanut eteenpäin. – Minä harrastin siihen aikaan myös piirtämistä kovasti. Rautiaisen uran kannalta merkittävä Lyijykomppania edusti jäsenilleen muutakin kuin soittamista. – Kesällä 2000 me oltiin Niskalaukauksen kanssa samoilla festareilla kuin Remu. Mä olen kuitenkin enemmän musadiggari kuin muusikko, ja lahjakkuuteni tällä alalla ovat aika rajalliset. Olin kuitenkin jo pitkälti luopunut ajatuksesta, että minusta voisi tulla levyttävä artisti. Yhdessä- Valtteri Tynkkysestä (keskellä) on tullut Timo Rautiaisen soolouralla merkittävä aisapari. Aika pian alkoi löytyä soittokump paneita ja tuli ensimmäisten bändi en, ennen pitkää Lyijykomppanian kin vuoro. – 1990-luvulla kun Lyijykomppania oli tehnyt ensimmäisiä levyjä, niin hämmästelin myöhemmin että siellähän ne on Sabbathin nelosella kaikki ne riffit, mitä meidän levyllä pyöri. Vaikutus oli varmasti suuri. Itse näkisin, että siinä voisi olla tuplalevy, jossa toisella olisi Viimeinen voitelu 22 SOUNDI haast_timo rautiainen -taitto_f.indd 22 11.8.2014 13.58. Kun Lyijykomppania jäi ensimmäisen kerran tauolle, Moilanen laittoi rumpunsa myyntiin. Eihän niitä painettukaan kuin 500 kappaletta per levy muistaakseni. Juvan Puustockissa sitten näytin Remulle sitä kuvaa. Remu laittoi siihen nimmarin ja kehui näköiseksi. Sen avulla erittäin monet, esimerkiksi Kuustosen Mikko ja Lammen Jussi, ovat opetelleet soittamaan. Moilasen pakottamana treenattiin perjantaina ehkä kolme varttia ja sitten toiset kolme varttia sunnuntaina kun odotettiin että päästäisiin auton rattiin. Niskalaukauksen rumpaliksi myöhemmin päätynyt Seppo Pohjolainen kävi niitä katsomassa, Trio Niskalaukauksen kokoonpano debyyttialbumi Lopunajan merkkien (1999) aikaan. – Ja muistan senkin, kun pääuutislähetyksessä kerrottiin, että Jimi Hendrix on kuollut. Beatles-diggailuni huomasi siitä, että olin piirtänyt Cisse Häkkiselle viulubasson. – Mutta onhan se jännää joku Lyijykomppaniankin arvostus nykyään, kun eihän niitä levyjä myyty silloin aikanaan juuri yhtään. – Mutta on niitä muitakin, mainittakoon vaikka Wishbone Ashin Arguslevyltä löytyvä Warrior – Jaloviinamiehen riffin alkuosa on lähes yksi yhteen sen kanssa. Vuonna 1974 aloin soittaa ja vuotta myöhemmin sain ensimmäisen sähkökitaran. – Täytyy vielä mainita Hurriganes. Sehän oli sikäli merkittävä kurssi, että se perustui tabulatuurimerkintöihin, mikä avasi kaikille taviksille kitaransoittomahdollisuuden. Tukikohta oli Moilasen (Lyijykomppanian rumpali) luona Kantalan kylällä. Sen seurauksena sinun koko urasi sai suunnan. Jälkeenpäinhän senkin vasta tajusin. Tarvitsin siis muita, ja ilman Lyijykomppaniaa ei olisi tullut Niskalaukaustakaan. Siihen nähden, kuinka merkittä vä ura musiikin parissa sinulla on ollut, kuulostaa että alku oli kaik kea muuta kuin määrätietoista. Jos se olisi ostanut ne rummut, niin väitän ettei Moilanen olisi koskaan enää ostanut rumpuja. – Lyijykomppanian toiminta oli minulle sellainen väylä, jota ilman en tiedä missä olisin. – Lyijykomppaniassa ei kuitenkaan ollut soittaminen edes pääasia, siihen liittyi niin paljon muutakin. Jokohan niistä olisi tulossa uu delleenjulkaisua. Jos joku omasta ikäpolvestani väittää, ettei ole ruvennut soittamaan kitaraa Albert Järvisen takia, niin hän puhuu paskaa. Sehän oli sitten siinä. Treeniviikonloppu käsitti maksimissaan puolitoista tuntia soittoa. Kuinka innostus levisi soittami seen
Se oli todella epämiellyttävä juttu.” Kuva: Timo Isoaho Trio Niskalaukaus esiintyi aikoinaan HIMin lämppärinä tämän Saksan-kiertueella. Yritin taistella laulava erityisopettaja -kuvaa vastaan, mutta epäonnistuin siinä kyllä aika pahasti... Lapsiakin oli jo kaksi. Hävetkää!-ep (1997) sai hyvän vastaanoton, joten me alettiin suunni- tella että kai sitä joku keikkakin pitäisi soittaa. Mutta sittenpä lähtikin puolet porukkaa pois meidän keikan jälkeen! – Oltiin siis samassa rintamassa muiden kanssa, mutta ehkä se suurin suksee tuli meille ensimmäisenä. ”Keikoilla alkoi olla sellaisia kaljupäitä jotka veti kättä ojoon. – No joo, oltiinhan me ainakin yksi niistä. Trio Niskalaukauksen sanoituksia leimasivat vakavat aiheet. – Innostus kuitenkin kasvoi. Täytyy kuitenkin muistaa, että ennen Surupuku-sinkkua, ja ennen kuin yksikään Niskalaukauksen biisi oli ollut missään soittolistalla, me oltiin saatu kultalevy, soitettu loppuunmyytyjä klubeja, oltu festareilla päälavalla ja tehty Saksan-kiertue. Trio Niskalaukaus oli ensimmäisten joukossa luomassa raskaan suomenkielisen rockin buumia vuosituhannen vaihteessa. Lyijykomppania ei kuitenkaan kantanut sinun osaltasi kuin kahden pitkäsoiton ajan. Me oltiin niin eri sektorilla kuin muut metallibändit siellä. tai ei sitä vastaan voinut taistella. Sillähän se tuntuukin, että elämä on hujahtanut, kun ensin oli normaali nuoruus, sitten tuli toinen nuoruus menestysvuosina nelikymppisenä ja nyt yhtäkkiä minä olenkin jo isoisä. Ihan jo se esitystapa, että huudetaan kovaa ja korkealta. Yhtye levytti kaksi albumia myös saksan kielellä. – Yksi iso tekijä varmasti oli se, kun oltiin Saksassa HIMiä lämppäämässä vuonna 2001. – Mutta siinä vaiheessa havahduin kun tajusin, että eivät ihmiset ole innostuneet meistä vain musiikin takia, vaan myös sen takia että tässä kuviossa oli jotain outoa... – Yhden asian haluan selventää. – Suomenkielisyyteen vaikutti hyvin vahvasti Sakari Kuosmasen kolme ensimmäistä suomenkielistä levyä, jotka ovat minulle hyvin merkittäviä teoksia henkilökohtaisesti ja esimerkkejä siitä, kuinka voi esittää myös vakavia tekstejä. Oliko sinulla jotain tiettyjä suomenkielisiä esikuvia. Olen niin monta kertaa kuullut, kuinka Radiomafia ja YleX ovat tehneet uusia tähtiä. Monet eivät Kuosmasesta sitä puolta tunne, mutta suosittelen vaikkapa Ihana elämä -levyä (1986) lämpimästi, se kolahti minulle silloin kovasti. – Jalkojen pitämistä maassa helpotti varmasti myös se, että minä en ollut mikään nuori enää. Mutta se seuraava saksankielinen SOUNDI 23 haast_timo rautiainen -taitto_f.indd 23 11.8.2014 15.40. Että kumpi olikaan ensin, muna vai kana. He ovat käyttäneet esimerkkinä myös Niskalaukausta, että kuinka he ”löysivät” meidät. Mistä alunperin tuli idea suomenkieliseen raskaaseen musiikkiin, jossa ei vakavia aiheita karteta. Terveisiä vaan sinne YleX:n suuntaan, että kyllä yleisö oli jo aika vahvasti meidät löytänyt siinä vaiheessa kun he löysivät meidät. – Se oli aivan selkeä valinta, että tekstit täytyy olla suomeksi. Meillä oli Helsingissä aina enemmän keikkoja kuin vaikkapa Jyväskylässä, ja diggailu alkoi kasvaa ja viidakkorumpu laulaa niistä piireistä. Ja oli siinä paljon Moilasen maailmankatsomusta, sitä että kaikki toivo on mennyt. – Jossain vaiheessa haastattelut saattoivat alkaa, että oletko sinä huolissasi Suomen nuorisosta. Tyyli, jonka Lyijykomppania otti omakseen ja jonka pohjalta sinä olet myöhempääkin uraasi rakentanut, oli varsin ainutlaatuinen. Hahmotatko itse, että kuinka vaikutusvaltainen yhtye Niskalaukaus oli ja kuinka suuri rooli sillä on ollut suomenkielisen raskaan musiikin voittokulussa. Esimerkiksi vuonna 1999 samalla klubikeikalla Tavas tialla oli Kotiteollisuus, Maj Karman Kauniit Kuvat ja me. Että minä päätän täysin, mitä musiikki sisältää. Täytyy aina muistaa, että oli muitakin. Huomasin pystyväni tekemään hommia itse. Me oltiin tuorein tulokas ja soitettiin ensimmäisenä. – Helsingissähän oli hyvin vahva metalliskene, ja me oltiin hesalaisten maalaisserkku-lemmikkejä. Osaatko eritellä yksittäisiä tekijöitä, jotka jättisuosion taustalla olivat. Enkä minä entistä ammattiani ole kieltänytkään jos siitä on ollut jotain hyötyä jollekin hyvälle kampanjalle. Tarkoitus oli tehdä vain ep-levy tuttujen soittajien kanssa siten, että demotan ne sovituksia myöten valmiiksi. Ihmiset kyselivät, että mikäs tämä bändi on kun lähtee HIMiä lämppäämään, sen prarvo kotimaassa oli suunnattoman suuri. Trio Niskalaukauksen suosio nousi Rajaportin (2002) myötä platinakastiin. mutta jos nyt ei ihan kaikkea julkaistaisi kuitenkaan. Sen jälkeen astui kuvioon Trio Niskalaukaus. että tämän kaverinhan pitäisi olla joku opettaja ja se tekeekin tällaista musaa ja vielä tällaisella nimellä! Mutta kaikesta huolimatta, mieluummin sellainen babyface-kuva kuin että olisin kuuluisa siitä, että olisin kontannut Jyväskylän baareissa entisen mäkihyppääjän kanssa kilpaa. -albumi (1996) kokonaan, ja toinen levy olisi kokoelma, missä olisi kerätty niitä muita biisejä... Tosin täytyy muistaa, että se oli sellainen oman aikansa hedelmä. – Minähän se Lutakon pöydässä keksin tämän kuningasidean, että eihän se vaadi kuin uudet lauluraidat! Onhan mulle jälkeenpäin sanottu, että ei se välttämättä ihan oikeaoppisesti äännettyä saksaa tainnut olla. Tosiaan, tehän teitte pari albumiakin saksaksi. Siviiliammattisi erityisopettajana sai runsaasti huomiota. Ja ehkä sitä oli itselläkin aika pessimistinen – realismiksikin sitä kutsutaan – näkemys asioiden kulusta ja pelko tulevaisuutta kohtaan. – Siinä vaiheessa oikeasti kuvittelin lopettavani aktiiviset soittohommat
– Tietenkin sitä toivoo, että kun niistä on ollut itselle hyötyä jonkun asian käsittelyssä, niin toivottavasti jollekin muullekin. Sinun lauluissa on otettu tiukastikin asioihin kantaa. Mutta mitä olisi sen edestä valmis tekemään. Sellainen Niskalaukaus-solistin esittäminen, että ollaanpa nyt tylyjä. Eiväthän ne uniikkeja ajatuksia ole niissä lauluissa, samanlaiset ajatukset pyörii muidenkin mielessä, mutta joku vaan ottaa asiakseen huutaa ne ääneen. Tuliko siitä missään vaiheessa sinulle taakka. Se oli 24 SOUNDI haast_timo rautiainen -taitto_f.indd 24 11.8.2014 13.58. No, ehkä tietyllä tavalla olen. – Silloin tällöin tulee sellaisia kommentointeja edelleenkin. Ja täytyy muistaa, että alkuaikoina oli kyse hyvin vahvasti marginaalisesta indiemusiikista, eikä kukaan levy-yhtiötä myöten olettanut, että se tonnia enempää möisi. Uskotko, että musiikillasi ja laulamillasi teksteillä on ollut ihmisiin vaikutusta. Olenko katunut lausetta. Onko mitään, mitä et enää allekirjoittaisi. En sitä, että olisi tehnyt mieli tulla takaisin, vaan ihan vain siitä syystä, että tuli sidottua omat kädet niin tiukasti asian suhteen. Ne täytyy vain suhteuttaa siihen aikaan ja tilanteeseen. Kuulostaa sopivalta saumalta tehdä paluu. Rockuskottavuuden häviämiseen ja uran alasajoon olen tainnut kyllä kaikkeni tehdä. Nyt myönnän itsekin sen, että kaikki oleellinen oli jo sillä levyllä. – Sellaista hellyttävää patetiaahan siellä alkupäässä varsinkin on, mikä ehkä hieman punastuttaa, sellainen tietynlainen mustavalkoinen ehdottomuus. Mutta eivät he siitä valittaneet kun ura oli noususuhdanteinen. Enkä muista senkään vertaa, kun olen ollut sen verran juovuksissa kun niitä on tullut viimeksi kuunneltua. – Helvetin vaikea sitä on arvioida, etenkään kun en ole niitä levyjä aikoihin kuunnellut. Sinä olet saanut omakohtaisesti kokea suosio rajutkin vaihtelut. Esimerkiksi tänä kesänä oli kaksi soolokeikkaa kansanmusiikkifestareilla, ja ne sai käsittämättömän hyvän vastaanoton. Kymmenen vuotta hajoamisesta. – Viimeisen levyn kohdalla oli vakaa aikomus, että jotenkin pitäisi uudistua, mutta kuitenkin jäljestä päin sitä tajusi meidän varmistelleen, että kuulostaahan tämäkin varmasti Niskalaukaukselta. Alkoiko ”vakava heviäijä” -lokero käydä liian ahtaaksi. – Mutta kaiken allekirjoitan, mitä olen tehnyt. En minä lähtisi toimimaan siten, ettei itsestä tunnu hyvältä. – Lähinnä alkoi vituttaa se pönöttäminen. – Onhan se huvittavaa että vanhat ukot lähtee mahat pystyssä vetämään vanhoja biisejä ja sitten ollaan niin saatanan rock. – En minä tietenkään pistäisi vastaan, että sitä musiikkia jota olen tehnyt ja josta olen innoissani, voisin soittaa suurille joukoille. – Ja millä senkin sitten estäisi, ettei jengi syyttäisi että jätkät tuli rahastamaan. Näin jälkikäteen tuntuu, että Trio Niskalaukauksen ura oli juuri sopivan mittainen. Ja tulihan sieltä palautetta, josta ilmeni että monille se ei ollut sing-along-musiikkia vaan cryalong-musiikkia. – Mutta ennen kaikkea se on ollut itsensä terapointia. Eli vastaukseni kysymykseesi on selkeä ei. – Toisaalta niissä pyrki olemaan mukana sellainen elämän arvostuksen sanoma. Ja kyllähän se suosio oli jo vähän tullut sieltä huipulta alas, eikä kaikki olleetkaan enää niin helvetin kiinnostuneita meistä. Musiikki edellä ollaan menty, vaikka me tehtiinkin siitä Mummo kanasensa niitylle ajoi -biisistä kolme levyllistä tavaraa muutamalla variaatiolla. Viimeisin erikoisempi pesti oli Lieksan Vaskiviikoilla big bandin solistina, jossa lauloin valitsemiani 70-luvun iskelmiä. – Eli sen, kuinka se ajetaan omatoimisesti alas. > Soundi-haastattelu levy oli huolellisemmin tehty ja ihan professorien kääntämä, studiossakin oli saksan kielen opettaja koko ajan vieressä. Rukkasten tippumisen määrä on aika uskomatonta. Eli liksan pitäisi mennä lyhentämättömänä johonkin hy- Timo Rautiaista tituleerataan Wikipediassa muusikoksi ja näyttelijäksi. Sitä kautta kuuntelijat saivat puhdistettua mieltään. Käytiin kolme kertaa treenaamassa ja varsinkin toisen treenin jälkeen kun kaikki sujui niin helvetin helposti, piti oikein toppuutella ja rauhoitella itseään. Ehkä siinä oli semmoinenkin puoli, että kuulija voi ajatella että ei mulla ainakaan ihan noin huonosti mene. – Minähän sidoin kädet aika tiukkaan silloin lopettaessa, kun sanoin että ei koskaan tulla takaisin. Se on varmaan sitä Lyijykomppanian perua. Valehtelisin, jos olisin eri mieltä. – Moni on sanonut, että Itku pitkästä ilosta (2000) oli Niskalaukauksen kulminaatiopiste ja paras levy. Ja olihan siellä huumoriakin mukaan homman edetessä, mutta ihmiset eivät sitä aina löytäneet. – Mehän on soitettu yksi keikka Tavastialla Pohjolan Ewon (Nightwishin manageri) synttäreillä Liiton miehet -nimellä. – No kyllä se rupesi siltä tuntumaan heti alusta lähtien, etenkin bändikavereiden mielestä. – Se oli ollut niin hieno pätkä omalla uralla, että sen ei halunnut painuvan mitättömyyteen. Meikämandoliinon pitäisi laihtua ensin 15 kiloa. – Olenhan minä aina kuunnellut ja harrastanutkin äärimmäisen monipuolista musiikkia. Jos ne asiakysymykset olisivat olleet tärkeintä, olisi pitänyt kirjoittaa kirja tai mennä eduskuntaan. Siinä mielessä se oli pettymys itselle, vaikka hyvä levyhän sekin on. Selvin päin niihin tulee tartuttua harvoin. Se oli 2009 vapun aikoihin. Ehkä se siten voisi onnistua, mutta ei se ole mitenkään ajankohtainen asia. – Nyt kun kuuntelee niitä itse kirjoittamia biisejä, niin kyllähän sitä jonkinasteista hoitoa olisi kaveri tarvinnut jos oikeasti asiat on sillä tavalla, minkä kuvan niistä biiseissä saa. ”Olen samalla tavalla näyt telijä kuin Jouni Hynynen on kirjailija”, kesäteatterissa parina kesänä näytellyt Rau tiainen kuittaa. Mitään en kadu. Tavaramerkiksesi muodostui jo alussa laulujen vakavat aiheet, joissa käsiteltiin niin sosiaalisia ongelmia kuin ympäristöasioitakin. Oli hauska soittaa, mutta kyllä sen huomasi siinä keikalla, että se aika oli kuitenkin ajanut sen homman ohi. Sitten oli folkbändillä useampi veto ja muutama duokeikka Jussi Lammen kanssa. Ensimmäisestä soololevystäsi (Sarvivuori, 2006) lähtien olet hakenut selkeästi uusia tuulia tutun ilmaisun joukkoon. ”Lauloin kaksi biisiä, joita yleensäkin keikalla lauloin, mutta ilmeisesti väärässä paikassa ja väärien ihmisten kanssa.” väntekeväisyyskohteeseen
elokuuta 2014. Mistään ei ole tullut paskaa niskaan niin paljon, ei edes mandoliinin ostosta. – Lahjoihini nähden olen ihan varmasti korkojen kera saanut kaiken mitä mulle kuuluu. On sellainen tietty näköalattomuus, joka varmasti johtuu siitäkin ettei ole teoriakoulutusta. Hän laittoi sitten sähköpostia, että on vähän kiire enkä kerinnyt tätä kunnolla katsoa, mutta tällainen tuli mieleen... No, entäs jos se Jeesus puhuu minulle, että ei se tule. Mutta minä olen tykännyt roikkua ristillä, että antaa tulla vaan. Kaikki aiheet ja biisit ovat Valtterista lähtöisin. – Totta kai olisi helvetin hauskaa myös levyttää Joukon ja Kostin tuotantoa Jussi Lammen kanssa! Timo ja Jussi, ja levyn nimi olisi Mekin tahtoisimme rakastaa. Mitä hittoa tapahtui. Aika luontevasti sinun tuotannoltasi Valtterinkin biisit kuulostavat. Täällä on niin paska meininki, että ei tänne kannata tulla. Olin Joensuussa rasisminvastaisessa konsertissa, enkä edes soittamassa vaan pitämässä avajaispuheen. On kova halu tehdä musiikkia, joka tuotetaan yksinkertaisilla akustisilla soittimilla. Meidän piti tehdä levy, mutta sitten se idea vain jotenkin kuivui. ”Millä senkin sitten estäisi, ettei jengi syyttäisi että jätkät tuli rahastamaan.” ihan helvetin hieno keikka, toivottavasti ei jäänyt ainoaksi. – Kaustinen on jo paikkana niin mielenkiintoinen. Se on todella omituista. – Mä olen omasta mielestäni kehittynyt laulajana niistä vuosista, kun oli enempi kuulijoita. Oletko ohjeistanut häntä jotenkin. Millainen kokemus se oli. – Tulihan siitäkin toki. Esimerkiksi Uskonnonpastoribiisi liittyi vahvasti edesmenneeseen pastori Veli Saarikalleen, hänen myötään menetin niin sanotun lapsenuskon ja silmät aukesivat asian äärellä. Vietit vuoden Kaustisilla kansanmusiikkia opiskellen. Itse olen pelini pelannut enkä sen perään itke! Missä tarvitset eniten apua. Se oli todella epämiellyttävä juttu ja mietin, että miten asia saataisiin hoidettua. – On nautinnollinen tilanne, kun ei ole mitään kilpailua siitä, kuka biisit tekee. – Aivan kaikessa, mutta sovittajana minä varmasti kaikkein huonoin olen. Sen jälkeen rupesin miettimään, että mitä kaikkea pahaa sillä voidaan tehdä. – Siitä, että voisin hamaan loppuun tehdä monenlaista musiikkia. Viimeinen niitti tälle rockuskottavuudelle oli tietenkin vuonna 2008 kun Iskelmä-Finlandia -finaalissa lauloin kaksi biisiä, joita yleensäkin keikalla lauloin, mutta ilmeisesti väärässä paikassa ja väärien ihmisten kanssa. Rauti aista se alkoi pian kylläs tyttää. Miksi ihmeessä lähdit siihenkin mukaan. Mitenkään en väheksy rock’n’rollyhtyeen keulahahmon uraani, mutta haluaisin vahvasti toimivaksi myös akustisen osan, joka on ihan toinen saarekkeensa. Sitten avautuikin sauma, missä sain sen tehtyä kerralla selväksi. Ei mene kuin pari kuukautta kun minä huomasin baarista tullessani kuuntelevani Kruunu-Marjaanan polskaa. Kyllä se tulee olemaan kansanmusiikkiin kallellaan oleva akustinen levy, ja sellainen tulee kyllä varmasti, mutta vielä en tiedä yhtään että milloin sen aika on. Paskaa on varmasti tullut niskaan myös yhteistyöstäsi Steen1:n kanssa. Mutta sitten kun homma alkoi, oli tietenkin ihan turha valittaa. No, mä kuuntelin sen ja hanska tippui välittömästi. Laitoin nuotioon tulet takapihalle, otin viinapullon ja menin ihmettelemään. Mutta Valtteri oli sitä mieltä että ehdottomasti laitetaan, ja siellähän se nyt on. – Saati sitten kun menin vielä Tarja Halosen vaalikampanjaan mukaan vähän myöhemmin, se oli viimeinen niitti. Kumpaakaan niistä ei sitten lopulta ollut mukana. Nyt selkeästi toisella kynä sauhusi ja toisella ei. Tuleeko mieleen muita tekemisiisi liittyneitä väärinkäsityksiä. Mitä teidän suunnittelemalle yhteisalbumille muuten tapahtui. – Aiemminkin olen aihetta käsitellyt. Minä sanoin, että anna tulla vain, kyllä minä poika laulan. Telakan terassi, Tampere. Kun meillä päin pelattiin jotain potkupalloa, niin siellä kaikki soittaa viulua ja niillä on kaikki biisit hanskassa. Ratkaisevat genret, joiden takia lähdin mukaan, oli iskelmä ja suomirock. SOUNDI 25 haast_timo rautiainen -taitto_f.indd 25 11.8.2014 13.58. Se on vähän kuin olisi mennyt bluesia opiskelemaan Mississippin suistoon. Totta kai meillä oli palautekierros, ja minä sanoin suoraan mitä mieltä olin biisirakenteista tai teksteistä, mutta enemmän minä olin kommentaattori. Sen takia ei oikeasti paljon purista, eikä mun tarvitse näyttää kenellekään. Tv:ssäkin sinua on nähty. – Ihmisläheisyys. – Muistan kun pyörittelin Loputon suo -biisiä itsekseni ja olin, että ei tämä voi mennä kuin näin. – En minä kyllä folkheviä lähde tekemään. Ehkä joku päivä vielä. Sinua ei taida kauheasti liikuttaa muiden reaktiot. Mainitsit jo aiemmin, että yleisö ei välttämättä aina huomannut musiikissa toisinaan ollutta huumoria. Looginen askel olisi, että seuraavaksi tekisit levyllisen suomenkielistä folkheviä. Sinne mennessä olin mantralla hokenut, että pirukaan ei kuuntele suomalaista kansanmusiikkia puolta tuntia pidempään. Sellainen perusteeton ymmärtämät- Niskalaukauk sen tyyliin kuului esittää tylyä. Valtteri Tynkkysestä on kohonnut viime levyillä sinulle tärkeä aisapari, ja uusimmalla Toinen varoitus -albumilla yhtä lukuun ottamatta kaikki sävellykset ja sanoitukset ovat hänen tekemiään. – Etenkin ekojen Niskalaukauslevyjen aikaan keikoilla alkoi olla sellaisia kaljupäitä jotka veti kättä ojoon. Miksi koit tärkeäksi ottaa juuri tuon aiheen puheeksi. Ainoa itse tekemäsi biisi on uskontokriittinen Jeesus tulee takaisin. Viimeksi olit mukana hassuttelemassa Tähdet, tähdet -ohjelmassa. Se viesti oli kyllä mennyt hyvin läpi. Nils Ursin (Niskalaukauksen ja Timon soololevyjen basisti) sanoi, että hän voi yrittää keksiä siihen jotain. Sellaisen hiljaisemman ilmaisun. – Se oli helvetin hieno vuosi. Olet jo tähän asti ollut tekemässä monenlaista musiikkia. Nyt kun osaisi laulaa niin ei ole niitä kuulijoita enää niin paljon, ja sanon tämän ihan hymyissä suin. – Se näissä maailmanlopun julistuksissa on huvittavaa, kun jotkut uskovaiset ihmiset ottavat oikeudekseen olla oikeassa sillä perusteella, että heille on kerrottu näin tapahtuvan. 6. Tunnut vähättelevän itseäsi muusikkona, mutta millä osa-alueella koet olevasi hyvä. Nyt en ole vähään aikaan ollut Stenkan kanssa tekemisissä, mutta diggailen edelleenkin hänen levyjään kovasti ja arvostan helvetin korkealle. tömyys vituttaa, mutta jos tietää faktat niin saa toki olla mitä mieltä on. Tuosta vain se sen teki, vasemmalla kädellä... Valtteri osaa tehdä biisit minun laulettavakseni ilman, että siitä oltaisiin etukäteen puhuttu. Mikä on musiikillisen ilmaisusi ydin. Onko tämä minun totuuteni jotenkin huonompi kuin heidän totuutensa. Ajattelin, että antaa mennä ihan miten vaan, ja olihan sitä ihan hauska tehdä. – Olin itse vähän epäileväinen, että käyköhän biisi levylle. – Hauskaa oli se, että ne ihmiset, jotka minua alun perin mukaan houkuttelivat, eivät olleet tuotantovaiheessa enää mukana. – Ainakaan en sitä kerro ulospäin. – En. Onhan se erilainen biisi musiikillisestikin, mutta olisitpa kuullut alkuperäisen demon, jossa mä komppaan kuin Keith Richards! Mistä sinä haaveilet musiikin tekemiseen liittyen. Että Jeesus puhuu heille. – Mietin, että mitä vittua minä itse edes yritän. Kunnes se kääntyi siihen, että onneksi on noin hyviä kavereita lähellä jotka tästä meikäläisen säälittävästä ideasta saa tuollaista aikaan
Teksti: Olavi Uusivirta, Timo Kämäräinen, Jaakko Kämäräinen ja Olli Krogerus Kuvat: Tomi Palsa Ilosaarirockissa Anna Järvisen osuuden hoiteli Anna Puu. ”Päähäni ilmestyy äkkiarvaamatta yksinkertainen, lähes buddhistisen tyhjentävä ajatus: jumalauta, minä olen Seppo Räty!” ”Käsien ja jalkojen heiluttelu musiikin tahdissa tekee ihmiselle hyvää.” 26 SOUNDI kesäpäiväkirja_olavi uusivirta -taitto_c.indd 26 8.8.2014 15.45
Kuulinkin, että Hailuoto on Suomen vähäsateisin paikka. Juuri ennen keikan alkua bäkkä rillä saan idean ottaa vähän rumpu ja mukaan lavalle. Bättre Folk Hailuoto 27.6.2014 Olemme kahdestaan reissussa, vain Olavi ja minä. Rakas tan pieniä, kosteita ja ahtaita paik koja. Kertalämmitteinen seitsemän veljestäsauna. Manse rock, manserock. Jenni-biisin puheosuu den ilmestyy spontaanisti improa maan yleisön keskeltä bongattu Tommi Liimatta. Se on upea biisi, toimisi varmaan talvi-il toinakin. Ja mitä porukkaa! Te toivotitte tervetulleiksi yksityiseen ja henkilökohtaiseen paratiisiinne meidät, likaiset ja dekadentit pop hahmot ja mankeloitte lakanat ja täytitte kylmävesisaavinkin oluel la. Ei kokkoa. Juhannus. Keikkakin oli hyvä. Siitä tulee helvetin hyvä mieli. Tuomas Eriksson valmistaa poh joisen pallonpuoliskon merkittä vintä sinappia. Tuijotimme Pyhäjärveä pienissä kaljoissa ja ajattelimme jääkautta. Mi nä tunnen nöyryyttä ja lämpöä kun saan noiden kanssa soittaa samois sa bileissä. Kii tos Julie ja Petri! Elämälle kiitos teis tä ja teidän saunastanne ja vaalean punaisesta talostanne Mooseksen mäellä. SOUNDI 27 kesäpäiväkirja_olavi uusivirta -taitto_c.indd 27 8.8.2014 15.46. Yllät täviä covereitakin pukkaa settiin, muun muassa Topi Sorsakosken tunnetuksi tekemä On kesäyö. Jälkeemme soitti Death Hawks, hieno bändi, jota en ollut ennen li venä kuullut. Näin kotoisa olo ei ole ollut lavalla koskaan. Ja tietysti siellä asus tavat myös merkittävimmät rock persoonat kuten Ville Leinonen, Risto Ylihärsilä, Tuomas Eriksson, Tomi Palsa ja Peve Hämäläinen. Olavi innostuu, hänhän saa bensaa liekkeihin kai kista odottamattomista asioista. Mennään tämä ilta käänteisesti eli suoraan jatkoihin. Olavi riekkuu yltiöpäisesti, rummut tuo vat muhevan lisän. Voi herrajumala mikä sau na. Pispalassa oltiin yötä ja koko ju hannusviikonloppu oikeastaan. Su persankari Aki Roukala, festivaalin pääjehu, järjestää meille rummut ja täten minulle hyvät adrenaliinit en nen keikkaa. Keikka lähtee oikeille urille, hy vällä tavalla holtitonta menoa. Täydellinen maku, täydellinen suu tuntuma. Makeus ja yty ja kiteiden määrä. OLAVI Valtteri-festi vaalin takahuoneessa kohtasivat Olavin, Riston ja Iisan joukkiot. Ilta edistyi mukavan juhlaviin tunnelmiin, saunomista ja uimis Olavi Uusivirralla on yhtyeineen takana elämänsä kesä. Miljöö on upea, kuten myös sää. En jostain syystä osaa jännit tää Tampereella. Valtteri Festival Tampere 20.6.2014 Tampere on suurin piirtein paras paikka ihmisen soittaa suomenkie listä rockmusiikkia. Välillä vaihte lemme rumpalin pestiä lennosta, varsin saumattomasti jatkuu basso rummutus. Puheosasta keh keytyy kyseisen kappaleen livehis torian pisin ja väliaplodien perus teella myös sykähdyttävin. Emme ole juuri val mistelleet duo-esitystämme, mut ta ei se jännitä. Sitä oli tarjolla Tuo maksen yksityisasunnossa, jos sa ihmisiltä meni järki – ei viinas ta, ei huumeista, ei seksistä, ei rock n’ rollista – vaan Tuomaksen itse omin pikku kätösin valmistamasta sinapista. Lauri Viita tepasteli täällä pienissä kaljoissa. Ei jännitet ty. Riehakkaan festarikesän 2014 sykähdyttävimmät tapahtumat Soundille kirjasivat Olavi Uusivirta, kitaristi Timo Kämäräinen, basisti Jaakko Kämäräinen ja rumpali Olli Krogerus. Rockhahmot levittivät si tä leivän päälle ja menivät sekaisin. Kyse on energiasta, uskomme saavamme sen liikkeel le. Kokkosia kyllä: SMG, sekä Putro, Martikainen, Iisa ja Risto. Kohuakin syntyi, kun kristillinen kunnallispoliitikko eksyi paheelliseen Ilosaarirockiin ja suivaantui poikien välisestä suutelosta. Nyt oli ahdasta. Olen Toot Toot -bändissäni soittanut bassoa alakie lillä kitaroinnin lomassa, ja suunnit telen lisäksi bassaria ja haikkaa ja loilla soitettavaksi. Kiitos myös Kukka-Maaria ja Mi ka, osasyylliset tähän kaikkeen jota kiikkustuolissa muistelemme. Arvasin heti, että ovat myös hyviä jätkiä; bändin henki kumpuaa perinteestä, jonka kautta itse olen musiikin pariin ponnista nut. Uusivirran suosio räjähti Ikuiset lapset -albumin myötä uudelle tasolle, ja kesän keikoilla yleisöä todellakin riitti. Voi vittu sentään miten hy vää sinappia! Minä perustan sinap pitehtaan ja sen nimeksi tulee On tuva Eriksson
Keikka alkaa. Taka huoneessa trooppinen ilmasto ja pellossa poseeraava Uusivirta. Toiveena siintää mahdollisuus kohota jopa hieman oman tasonsa yläpuolelle, lyödä oma henkilökohtainen ennätyksen sä, räjäyttää stadion suvereenilla ysivitosella. Viimeksi kun olimme Aitoossa keikalla, säh köt katkeilivat kun ajastetut lypsy koneet menivät samanaikaisesti päälle. Riittääköhän mikkipiuha. Festareihin kuten arvokisoihin kin liittyy usein yksi iso pelko ja yk si iso toive. Olavi on jossain Turun keskustas sa. Kyllä Räty viimeistään nyt huu taisi: Perkele! OLAVI Kirkastusjuhlat Aitoo 5.7.2014 Ruissalon kylpylän ikkunasta avau tuu merinäköala. Ti mo ottaa mittaa Sannin yhtyeen jal kapallotaidoista, pystyivät helposti pitämään palloa viisitoista minuut tia ilmassa. Niin myös Timo. Haittaakse. Pitäisikö maistaa vähän jallua. Ruisrockin tiiviin yleisömeren päällä oli Olavin hyvä kellua. Ovatkohan äiti ja iskä päässeet alueelle. Kohta kuu luu kaksi kapulaniskua ja siitä alkaa uuden kokoonpanomme ensimmäi nen iso festarikeikka. Ruisrock on rockin arvokisat, yksi harvoista. Neljäs biisi Auttakaa! on vedenjakaja. Mikrofonis sa on vielä piuha kiinni. Olavin kamerasta löy tyi seuraavana päivänä merkittävän provokatiivinen kokoelma valoku via, jotka julkaistaan, kun edellises tä kohusta on kulunut riittävän pit kä aika. Puhunkohan höpöjä yleisöl le. ta meressä. Edessä on matka kohti Aitoon Kirkastusjuhlia. Tällaiset kysymykset vilistävät mielessäni, kun päähäni ilmestyy äkkiarvaamatta yksinker tainen, lähes buddhistisen tyhjen tävä ajatus: Jumalauta, minä olen Seppo Räty! Lavamanageri Luca Gargano tu lee sanomaan, että tämän lavan yleisökapasiteetiksi on määritel ty reilut 5000 ja nyt siellä on vähin tään kymppi paikalla. Onkohan Te ro Ahosen suunnittelema Elvis-vai kutteinen taustalakana liian överi. Olli, Jaakko ja Timo astelevat lavalle. Onkohan siellä ketään, vai ovatko kaikki teltassa Caribouta kat somassa. Tilanne on erilai nen kuin eilen Turussa. Meidän jäl keemme viereisellä lavalla esiinty vän Tuomon kiertuehenkilökunta ei ole vielä katkaissut sähköjä. Katson ilmoille viskattua keihäs tä. Ajattelen Seppo Rätyä. Suurin pelko on se, et tä sotkeutuu askeleisiinsa, horjah taa ja astuu yli, tai heitto jää muista syistä suutariksi. Ensin hiotaan puoli vuotta kaarta ja askelmerkke jä, sitten lähdetään kiertämään pai kalliskisoja ja toivotaan, että heitto kantaisi arvokisoihin asti. Nyt jos vielä pystytään vetämään lähellekään yhtä kova keikka kuin Valtterissa, Nelivitosessa tai Mortonissa, niin meillä ei ole hätäpäivää. Kesäkuuta riivannut arktinen holotna on ihmeenomaisesti vaih tunut subtrooppiseksi pätsiksi sil lä seurauksella, että 35 000 ihmistä on saanut päähänsä vaeltaa Turun Ruissaloon vihreät mehukattikanis terit Fjällräveneissään. Po jat tykittävät kuin viimeistä päivää. Jännitti köhän sitä näin paljon kuin minua nyt. Jos siinä on paskat housussa lavan molem min puolin, tilanne on hyvä. Paita ja kengät ovat jo tiessään. TIMO Ruisrock Turku 4.7.2014 Rokkihommissa ja keihäänheitos sa on paljon samaa. Aitoossa odottaa helteinen pel tomaisema, lenkkeilevä Juha Tapio ja palloa potkiva Sannin yhtye. Kirsikaksi kakun päälle saan duetto kumppanikseni Mini-Martiniaan yl lättävän rouheasti louhivan, nuoren ja kauniin Sannin. Eilinen Ruis rockin keikka tarjoaa edelleen le veää hymyä. Timo herää vuode sohvalta ja Olli viereiseltä sängyltä. Miksaajamme Matti pyöräyttää Baba O’Rileyn introsta virkatun al kunauhan käyntiin. Tipunkohan lavalta. Matka sinne kul kee läpi kauneimman Suomen ja odotukset ovat korkealla. Ruisrockin perjantai on loppuunmyyty. Pitäisikö vielä ka kata. ”Stil lit ovat tärkeitä!”, se on kuulemma syytä pitää mielessä. Portit avat 28 SOUNDI kesäpäiväkirja_olavi uusivirta -taitto_c.indd 28 8.8.2014 15.46. Saanko lämpöhalvauksen, kuolen ko nestehukkaan
Ihmisiä saapuu laumoittain. Yleisö on tunnelmissa ja sitä on ladon täydeltä. Juomat palautuvat oikeille omistajilleen. Ilta huipentuu kun Kolmas Nainen -yhtyeen jäsenet syyttävät Olavia takahuoneviinojensa varastamisesta. Vahinkoja sattuu. Olen soittanut jo vuosia. Keikka alkaa asettua oikealle kiertoradalleen. Kumartaessa tuijotan keltaista tahraa messumatossa. tiin vasta ja ihmiset valuvat paikalle. Laulurinne näyttää kauniilta ja puitteet ovat valtavat. Alan soittaa. Kolmannen biisin jälkeen kaksi tuntia nukkuneen ja lämpöhalvauksen partaalle itsensä riehuneen Olavin suusta roiskahtanut neste ei siis ollut vettä. Timo, Jaakko, Olavi ja Olli ihailevat Ruisrockin bäkkärillä Sannin hauiksia. On yhtä ihanaa kuin eilenkin. Alamme puhella niitä näitä ja hän kertoo olevansa viikon kestävällä ajelulla ainoana matkasuunnitelma naan väistellä sadekuuroja. Viereisessä pöydässä istuu närpiöläinen motoristi, joka tutkailee huomiota herättävän ylpeänä puhelimeen lataamaansa säätutkaa. ”Ilta huipentuu kun Kolmas Nainen -yhtyeen jäsenet syyttävät Olavia takahuoneviinojensa varastamisesta. Kun palaan takaisin Olavi kävelee minua vastaan ja suutelee kanssani, joidenkin tahojen mielestä liiankin pitkään ja hartaasti. Keikka tarjoaa täyttymyksen. SOUNDI 29 kesäpäiväkirja_olavi uusivirta -taitto_c.indd 29 8.8.2014 15.46. Vahinkoja sattuu.” ”Kun palaan takaisin Olavi kävelee minua vastaan ja suutelee kanssani, joidenkin tahojen mielestä liiankin pitkään ja hartaasti.” Valkeakosken helteessä soittaminen oli sulaa hullutta. Musiikki tempaa mukaansa. Ajatus naurattaa minua, mutta toisaalta mies näyttää melko onnelliselta. Kuten kuvasta näkee. Jossain vaiheessa onnistun repäisemään auki kuukauden vanhan haavan sormesta. Tilanne on hyvä – taas! Voi paska! Siistiä. Oikeasti käyn pyytämässä avuliaalta lavamanagerilta laastaria. Toivotan motoristille hyvää matkaa ja lähden kävelemään kohti pakettiautoa, jolla yhtyeemme on tarkoitus siirtyä Joensuuhun. Sähköä riittää. Nousen ylös. Ohikiitävän hetken ajan päässä ei ole muuta kuin nämä jäljellä olevat kappaleet, tämä aurinkoinen kesäpäivä, nuo kauniit ihmiset tuolla ja nämä rakkaat toverit täällä lavalla. Musiikki kuulostaa hyvältä. Timon kitara kuulostaa jumalaiselta. Bassotaiteilijalle välttämätön notkeus saavutetaan kurinalaisella venyttelyllä. Olavi heiluu samoin kuin eilen. Olli on varma. JAAKKO Ilosaarirock Joensuu 13.7.2014 Istun sotkamolaisen hotellin terassilla ja viimeistelen aamiaista. Keikkoja on ollut tänä kesänä jo sen verran, että tutun intron kuuleminen aiheuttaa jännityksen ja adrenaliinipurkauksen lisäksi myös kotoisan ja turvallisen tunteen. Rakeiset kitarat, jytisevä basso ja mihin helvettiin minä heitin marakassit ensimmäisen biisin jälkeen. Kemppainen miksaa levysaundilla. Kello on kahdeksan aamulla, mikä on aikaista varsinkin siihen nähden että olemme tulleet Ravintola Messin Perinteisiltä Porsasjuhlilta joskus aamutunteina hotellille. Anna Puustjärvi tulee vierailemaan pariin kappaleeseen, tanssii hienosti ja laulaa häkellyttävän vahvasti. Tulee hiki, se tuntuu hyvältä. Joku käy pyöräyttämässä teipin sormeeni. Minä soitan rumpuja Olavi Uusivirran yhtyeessä. Elvis istuu oikealla -kappaleen pitkän rummuttoman intron aikana haahuilen lavan reunaan yrittäen näyttää siltä, että minun tekee mieli vain kuljeskella toimettomana. Sähköä riittää. Ensimmäiset kappaleet menevät nopeasti, ikään kuin ohi
”Ehdotimme myös amen-sanan korvaamista ”just näin” sanaparilla.” Laivalta löytyi myös Pikku Myy ja Muumipeikko. Keikka alkoi yks ja kaks eikä tullut yhtään kummemmaks. Sunset Beach Party Karkkila 19.7.2014 Karkkilaan saapuminen aiheuttaa aina erityisiä värähdyksiä sydämen tietämillä. OLLI Kotkan Meripäivillä. Forssan oma tyttö Jonna Tervomaa muisteli takavuosien koripallomuuveja samalla kun Samuli Putro yhtyeineen valmistautui illan coitukseen. Timo ja Jaakko sekä neljännen asteen duuri Lea Lavenin soundcheckissä m/s Baltic Princessillä. Jokaisen Karkkilan-keikkamme nähneen Matti-isäni subjektiivinen mielipide oli, että tämä oli ehdottomasti paras konserttimme tässä pitäjässä. Tätä konetta kutsutaan meidän mökkislangissa iltatähdeksi. Ainakaan ihan kaikki ei siis ollut vain Timon mielikuvituksen tai Pina Coladan tuotetta. Myöhemmin illalla näen Haimyhtyeen keikan ja tajuan että miesten ylivalta rock-musiikissa on lopullisesti ohi. Sapiskaakin tuli. Ihailen muiden möllien rinnalla kauniita ja taitavia rockjumalattaria enkä halua vastaanottaa sinä päivänä enää mitään. Olin laulanut On niin helppoo olla onnellisen ensimmäiseen säkeistöön toisen säkeistön sanat. Jonna Tervomaa riensi Valkeakoskella avuksi Nuori ja kaunis -duettoon. Puolenyön aikoihin istun vanhempieni mökillä saunakalja kädessä laiturin päässä. Vai tuliko sittenkin. Päivän viimeinen reittilento Helsingistä Kuopioon laskeutuu suoraan laiturin yläpuolitse kohti Rissalaa. Alkoipa paikalle hiljalleen valua Happoradionkin muikeita velikultia. Poikuus taisi sentään vielä olla tallella, kun muuttoauto viimeisen kerran kurvasi Kahilaisentieltä kohti Helsinkiä kesällä 1996. Nyt oli siis vuorossa neljännesvuosisadan synttäribakkanaalit. Ala-astevuosien kotikaupunkiin sijoittuvat luonnollisesti lähes kaikki merkittävät ekat kerrat: kännit, näpistykset, röökinpoltot, bommaukset, bändit, fritsut, kielarit ja muut olennaiset initiaatioriitit. Sitten on aivan hiljaista. Saatuamme uskollisen sotaratsumme, Finn-Rentin aina kiiltävän Opel Vivaron, bäkkärialueen parkkiin ymmärsimme saapuneemme hyvien ihmisten juhlaan. Yritin vedota Bob Dylaniin, joka tunnetusti varioi lyrii- 30 SOUNDI kesäpäiväkirja_olavi uusivirta -taitto_c.indd 30 8.8.2014 15.46. Sunset Beach Party järjestettiin ensimmäisen kerran Pyhäjärven rannalla vuonna 1989. Huomatkaa vahvasti Elvis-vaikutteinen taustalakana
SOUNDI 31 kesäpäiväkirja_olavi uusivirta -taitto_c.indd 31 8.8.2014 15.46. ”Olen aina luullut, että Timo Kämäräinen on satuolento.” TIMO Rockfestari Naamat Muurame 25.7.2014 Fantastisen laivamatkan jälkimainingeissa päädyn festivaaleille noin 12 tuntia etuajassa. Piña Colada, lonkero, Dingo, Kiss, Koivisto, Gorbatshov, YYA, Stönö… Mieleni syvimmistä onkaloista kumpuaa sanastoa vuosilta, jolloin olin niin pieni, etten mitenkään ollut kykenevä ymmärtämään niiden merkityksiä. Tänään saattaa olla se ilta, kun juon elämäni ensimmäisen Piña Coladan. Tämä alkaa vaikuttaa todelliselta seikkailulta. ”Oli hienoa soittaa legendaarista Metallican Onen komppia legendaarisen Kumikamelin legendaarisen Joppe-basistin kanssa.” Alitajuisesti olen pukeutunut tapojeni vastaisesti 80-luvun hengessä, vaaleassa takissani on jopa kevyet olkatoppaukset. Se tapahtukoon hyvässä hengessä, tarjoan kaikille! Kansibaarissa huomaan nurkkapöydässä tutunnäköisen piippua polttelevan hahmon. ”Tämä on hieno hetki”, Travis Bickle virkkoo lopulta. Naamoissa ollaan tunnetusti muutenkin fiilikset korkealla, ja lähes trooppinen ilma kohottaa sitä entisestään. Kyseinen sointu vie tunnelman selkeästi shampanjan suuntaan, molli edustaisi tyypillistä slaavilaista vodkalla hankittua transsitilaa. Käyskentelen telttaalueella maistelemassa tunnelmaa. Mollisävelmän kertosäkeen toinen sointu onkin neljännen asteen duuri, joka on hieman poikkeuksellinen tuossa iskelmällisessä ympäristössä. ”Olen odottanut sinua”, Muumipappa aloittaa yllättäen. koita aina päivän ja maailmantapahtumien mukaan, mutta tämä vasta lause hylättiin. Kyse oli törkeästä huolimattomuudesta. Epäröin hetken, mutta laskeudun hänen perässään kannen yli. Äänimiehemme Matti kertoo olleensa joskus jatkoilla heidän hytissään, olen kateellinen mutten näytä sitä. Muumipappa tarttuu käteeni ja vie minut laivan perään, jossa kannen yli laskeutuu köysi. Olemme hetken aivan hiljaa, kuin toisiamme tutkien. Tiedän heti, että päivästä tulee hieno. Ällistyn katsoessani tarkemmin. Pyhäjärven rannalle kerääntynyt iloluontoinen festivaalikansa oli kuitenkin suopealla päällä ja tuntui kaiken jälkeen antavan konsertillemme lämpimän siunauksensa. Lea Laven tekee soundcheckiä astuessamme laivaan. Seuraan rakennusvaiheita, tutustun järjestäjiin ja käyn uimassa. Edellisestä kerrasta vastaavalla laivalla on liki kolmekymmentä vuotta, ja muistikuvani ovat kaoottisia ja kuulemieni tarinoiden värittämiä. Siinä me istumme pienellä lautalla, Muumipappa, Travis Bickle ja minä. Hämmästykselläni ei ole rajoja huomatessani miehen olevan Travis Bickle. Ruotsinlaivoihin liittyvä, jo varhaislapsuudessani maalattu kuvasto tullaan tänään värittämään uudestaan. Onnellinen, merelle kaihoisasti katseleva mies on itse Muumipappa! Piña Coladan rohkaisemana päätän astella juttusille. Olavin ilmeestä päätellen Työväen musiikkitapahtumassa nähtiin mikrofoninsyömisnäytös. Olen ilahtunut pienestä musiikillisesta yksityiskohdasta. Tämä pieni alleviivaus ja keskustelu aiheesta Jaakon kanssa saa hilpeälle tuulelle, ja jammailemmekin ihan instrumentein soundcheckin mukana hyttiemme siivousta odotellessa. Hakiessamme hyttiemme avaimia infosta tunnelma kohoaa entisestään — samaan aikaan avaimia hakemassa ovat Muumipeikko ja Pikku Myy! En ole koskaan aiemmin nähnyt kumpaakaan elävänä, ja televisiossakin vuosia sitten. ”Sinun täytyy tavata eräs henkilö.” Olen hämmentynyt, mutta samalla äärettömän kiinnostunut. Muumipappa pyytää minua seuraamaan. OLAVI M/s Baltic Princess 22.7.2014 ”All the animals come out at night / Whores, skunk pussies, buggers, queens, fairies, dopers, junkies / Sick, venal / Someday a real rain will come and wash this scum off the streets.” Taxi Driver -elokuvasta tutun Travis Bicklen sanat kaikuvat päässäni astellessani sisään valtavaan risteilijään, jollaista en ole nähnyt sitten 80-luvun. Asiat palaavat mieleeni sähköiskuina, pienenä lapsena en ilmeisesti kyennyt nauttimaan risteilijän ilmapiiristä. Laivan perässä kelluu pieni lautta, jolla istuu yksinäinen mieshen- kilö. Tilanne on ikimuistoinen, eikä minulla ole edes kameraa mukana. Ensimmäinen tapaamani ihminen rakentaa kävyistä kamelia sangen persoonallisin ottein. En kuitenkaan uskaltaudu pyytämään nimikirjoitusta, Myy osaa kuulemma olla aika mulkku. He soittavat kappaletta, jossa lauletaan ”shampanjaa”
Miksauspöydän vieressä näen joukon tuttuja hahmoja. Muutaman biisin hi koiltuani käynnisti talon monitori mies valtavan tuulettimen rumpu jen vieressä ja tuli ehkä tietämättään pelastaneeksi keikan omalta osalta ni. JAAKKO Miehet onnensa kukkuloilla. Älä kuitenkaan jätä minua vielä. Minä istun pakettiautos sa jossain itäisellä Uudellamaalla ja tunnin kuluttua pitäisi olla jotenkin hereillä ja valmiina uhraamaan nes tetasapainonsa ja kuulonsa rokken rollin alttarilla. Heidän rumpalillaan Olli-Matilla on tuplapedaali, ja saan tällä ker taa luvan kanssa sotkea heidän soundcheckinsä rummutuksella ni. Tähdet näyttäytyvät pitkästä aikaa, niitä oli ehkä jo vähän ikävä. ”Tuijotimme Pyhäjärveä pienissä kaljoissa ja ajattelimme jääkautta. Kesä on jotenkin niin oikein meille kaikille. Jannan bän di on täynnä nuoria ja taitavia soit tajia joiden nimiä en tiedä. Teemme nopean soundcheckin ja keikka al kaakin heti puolenyön jälkeen. Oli hienoa soittaa legendaarista Metallican Onen komppia legen daarisen Kumikamelin legendaari sen Joppe-basistin kanssa, tuplilla olen viimeksi päässyt tykittelemään joskus yläasteella. Saergh, Blaergh ja Seppo: onko paikka vielä auki. Onneksi Olavi tarjoaa huikan Sihi-juomaa. Ehdimme kuitenkin ajoissa peril le ja Valkeakoskella Yonan yhtyeen sielua hyväilevät sävelet toivottavat meidät tervetulleiksi. Tällä kertaa se on kuitenkin melko vaikeaa. Lavan takapressun raosta pääsee läpi pie ni tuulahdus raikasta meri-ilmaa. Hikeä valuu litratolkulla ja lavalla lentelee viherkasveja, hattuja ja au rinkolaseja. Siellä on talon rumpusetti puolittain pys tyssä, paukuttelen sitä hissukseen orientoituessani keikkaan. Kotkankin keikka oli hyvä. Olavi saapuu kutsumanani reilusti muita aiemmin ystäviemme Teron ja Pilvin kanssa. Kainalossa Eini ja Yona. Keikka alkaa kovalla energialla. Bassotaajuudet soivat vanhoissa hirsirakenteissa jytäkäs ti, kyllä kelpaa rokkailla. Kireästä aikataulusta huolimat ta meillä on kamat lavan sivulla val miina juuri samalla hetkellä kun Janna lopettaa settinsä. Sydäntä läm mittää myös entisen yhtyetoverin Jaakko Murroksen kohtaaminen. On edelleen lämmintä. On syytä – ja niin helppoo – olla onnellinen. Tuntuu tärkeältä raportoida täl laiseen keikkakalenteriin myös epä onnistumisia ja kiertämisen ras kaampia puolia. Työväen Musiikkitapahtuma tar koittaa minulle loppukesän alkua. Lauri Viita tepasteli täällä pienissä kaljoissa.” Aikainen saapumiseni tarkoit taa, että minulla on kaksi henkilö kohtaista hostia kuuden tunnin ajan, muita artisteja ei ole vielä saapunut. Jo tain sen tyyppistä tuntuu tapahtu neen myös yhtyeellemme kiertueen aikana. Katson yleisöön, ihmiset näyttävät onnellisilta. Ennen keikkaa pääni ei ole kovin ra tionaalinen. Kaikki muumit laaksossa. Ih miset haahuilevat puolialastomina rannoille ja terasseille. Ollaan vähän aikaa vielä näin. Loputkin jätkät saapuvat, ja hil jalleen valumme bäkkärille. Ja kaikki me tiedäm me, että kohta tätä aikaa ikävöidään kuin kuollutta koiraa. Lojaali ystä vä, jonka niskavilloja on voinut rap sutella päivän painuessa mailleen. Saan hysteerisiä nau rukohtauksia, täysin perusteettomia raivonpuuskia ja uskon kaikenlaisiin merkkeihin ja muuhun humpuukiin ympärilläni. Porvoon yö pimenee. Lava on maatilan piharakennuksen sy vennyksessä. Kuuloetäi syydellä joki vaihtuu koskeksi. Ensimmäistä kertaa havahdun sii hen, että illat pimenevät. Tätä kirjoittaessani kesäkiertu etta on jäljellä vielä kolmen keikan verran. On hankalaa kuvailla si tä mielentilaa, jonka valtaan jou tuu kuullessaan takapenkille sanat ”Hyvä jäbät! Tunnin päästä soi.” Siis oikeasti. Tunnen itseni vanhaksi ja raihnaiseksi nos tellessani kamoja lavalle. Nämä ovat hetkiä jolloin päästän taikauskoiset ajatukseni valloilleen. Tunnet tuja biisejä kyseisellä kompilla ovat esimerkiksi Led Zeppelinin Fool In The Rain ja Toton Rosanna. Ilta etenee yhtä hienoissa mer keissä. TIMO Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoski 26.7.2014 Runsaasti mahtavuutta sisältänyt päivä, joka alkoi Riihivuoren hui pulta uskomattomista maisemis ta, ja päättyi saunomiseen Por voon Hinthaarassa miksaajamme Matin vanhempien luona. Aikataulu on meille tyypillisesti hie man tiukka ja helteen lisäksi myös kiire alkaa puskea soijaa pintaan. Ja tämä koira on ollut minulle hyvä. Kä sien ja jalkojen heiluttelu musiikin tahdissa tekee ihmiselle hyvää. Edessä on viikon viides keikka ja työryhmämme iloisen väsähtänyt hysteria on vaihtunut helteiseen apatiaan. PA-laitteis ta menee virrat Auttakaa! -kappa leen loppurevityksissä, joka sinänsä on ihan hyvä hetki, koska solistim me on muutenkin surffailemassa jossain etäisyyksissä yleisömassan päällä. Meripäivät Kotka 27.7.2014 On ollut kuuma jo todella pitkään. Olen aika vähän automie hiä, mutta Teron biili saa jonkin vä rähtämään jopa minussa. Istu! Anna tassu! Nouda tai leiki sit ten kuollutta jos et muuta jaksa. Onneksi soittaminen on myös konkreettista käsityötä. Tällä helteellä teltassa soitta minen tuntuu sulalta hulluudel ta, mutta joskus hulluus heittää hyvällä tavalla lisää löylyä kiukaal le. Väliin mahtui kaksi keikkaa, ensin Uu raisten toritapahtumassa ja hetkeä myöhemmin Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtumassa. Pitkitetyn rokkija min päättyessä tilanne saadaankin heti korjattua. Keikan puolivälissä olen jo läpi märkä hiestä ja kärsin ilmeisesti pienestä nestehukasta. Loppusetin nautiskelin viileästä tuulenvireestä enkä olisi malttanut lopettaa viimeisten äänien häipyes sä sataman makasiinien taakse. Hellevaroitus on päällä keikkaauton kiitäessä kohti Valkeakoskea. Heidi ja Annastiina, suu ret kiitokset! Ensimmäinen paikalle saapuva bändi on Kumikameli. Lopullinen kliimak si tapahtuu, kun Timo vanhana futismiehenä taklaa Olavin tatamiin keikan päätteeksi. Ai niin, ehdotim me myös amen-sanan korvaamista ”just näin” sanaparilla. Tero kyydit see uudella kullanvärisellä Mustan gillaan. Liottavat jal kojaan vedessä, syövät jotain mikä sattuu maistumaan ja jätskiä joka välissä. Muumi pappa, Muumimamma, Pikku-Myy ja Niiskuneitikin siellä nyökyttele vät tyytyväisen näköisinä. Joudun hakemaan turvaa pienistä yksityis kohdista ihmisten kasvoilla. Just näin. Wuff! OLLI 32 SOUNDI kesäpäiväkirja_olavi uusivirta -taitto_c.indd 32 8.8.2014 15.48. Pidän sitä heti hyvänä merkkinä ja ajattelen että tämän täytyy tarkoit taa onnellisesti sujuvaa konserttia. Meillähän on Olavin kanssa ollut tapana muutenkin käyttää sound checkit rumpuja paukutellen, yleensä olemme soittaneet kevyen kilpailuhenkisesti erilaisia variaati oita Bernard Purdien tunnetuksi te kemästä shuffle-kompista. Ihana Jonna Tervomaa saapuu duetoimaan Nuori ja kaunis -kappaleeseen. Vahvistimista tulee yhä ää ni ja Olli paiskoo täysillä, kyllä siel tä jotain kuuluu
Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja. www.mikseri.net Mikseri tulostus.indd 33 1 Mikseri_225x297mm.indd 11.8.2014 11.8.2014 10.05 9.43
Vasta muutama vuosi sitten hotellikäyttöön otettu rakennus hohkaa yhä uutuuttaan. Ikonisen silinterihatun sijaan päässä on tällä kertaa väärinpäin aseteltu rekkamiehenlippis, jonka alta pursuaa valtava kiharapehko. Mukulakivikatujen ja vehreän puistoalueen keskellä kohoaa vaaleankeltainen, alun perin 1600-luvun lopulla rakennettu Hotel Skeppsholmen. S keppsholmenin pikkuinen saari Tukhoman vanhankaupungin kupeessa lekottelee kuumassa auringonpaisteessa kesäkuun alussa. Ensi vuonna 50 vuotta täyttävä muusikko on edelleen kuin rocktähden prototyyppi: kuluneet Converset, repaleiset farkut, värikkäin tatuoinnein koristellut käsivarret. Nyt hotellin aulatila parveilee eurooppalaisista toimittajista, jotka odottavat kärsimättöminä vuoroaan. Syy kuhinalle löytyy toisen kerroksen pienestä hotellihuoneesta, jonka sängyl- tä retkottaa sisään astuessa väsyneen oloinen mies. Rock’n’roll-kliseetä päästä varpaisiin, voisi joku sanoa. Kun kokonaisuus on viimeistelty hiemaan kallellaan istuvilla pilottilaseilla, erottaa kasvoista vain osan. Mustan t-paidan rintamukseen on kirjailtu teksti ”Don’t be a pussy, eat one”. – Slash, mies sanoo ja kättelee noustessaan ylös. Teksti: Ville Hartikainen Syntynyt muusikoksi – kasvanut tähdeksi Valtavasta kiharapehkostaan, jättimäisestä silinterihatustaan ja ennen kaikkea tuhansien ihailemasta ja kopioimasta kitaransoitostaan tunnettu Slash on yhä samalla tiellä kuin astuessaan nuorena poikana Guns N’ Rosesin riveihin – kaiken minkä hän tekee, hän tekee rakkaudesta musiikkiin. 34 SOUNDI slash-taitto.indd 34 8.8.2014 13.34. Tänne Djurgårdenin ja Södermalmin hienostorouvat tulevat mielellään juomaan aamukahvinsa
Emme tavoitelleet kuuta taivaalta.” 8.8.2014 13.34. SOUNDI 35 slash-taitto.indd 35 Kuva: Jens Koch ”Teimme Appetitin täysin omilla ehdoillamme
En tiedä miksi, mutta minulle on ollut aina erityisen tärkeää, että olen saavuttanut menestystä juuri Britanniassa. Se oli minul le aluksi ainut mittatikku suosion kas vamiselle. – En pohdi tuollaisia asioita ollenkaan, Slash toteaa ja kohauttaa olkapäitään. Eikä Slashia voi ainakaan paikal laan pysymisestä syyttää, sillä kier tämistä on kestänyt kohta 30 vuoden ajan. Ratkaisuja ohjaa vaisto, ei laskelmoiva päättelykyky. Itse rocktäh teyden suhteen minulla ei ollut min käänlaisia haaveita. 1987 julkaistu Appetite For Destruction oli sekä kaupallinen että taiteellinen jättimenestys. Ne olivat oikeastaan ainoat toiveeni, Slash sanoo. Levymyyntiä ja idolin roolia tär keämpää oli kuitenkin itse musiikki. Sarjakuvamaisen lempinimensä hän sai kaverinsa isältä, näyttelijä Seymor Casselilta, joka seurasi pihalla remua vaa kaksikkoa. G uns N’ Roses, Snakepit, Velvet Revolver. Niin vain pääsi käymään. Suosio kipusi nopeassa tahdissa niin suurek si, että mittasuhteiden hahmottaminen kävi lähes mahdottomaksi. Ehkäpä juuri siksi kitarasankaruudes ta unelmoivat nuoret miehet sukupolvi toisensa jälkeen ovat niin useasti pyrki neet imitoimaan Slashin ikonista figuu ria, kuitenkaan saavuttamatta esikuvan sa omalaatuista karismaa. Paperilla lopputulos näyttää kuin huonolta vitsiltä tai mielikuvituksetto malta käsikirjoitukselta stereotyyppi sen miljonäärirokkarin elämästä. Ilmas sa leijuu ennen kaikkea aitous ja tees kentelemättömyys. Unelmat olivat paljon vaatimattomampia. – Se oli liian hankalaa aikaa. – Toisaalta matkustan niin paljon, etten sanoisi olevani edes englantilaisamerikkalainen. Samaa kaliiberia on myös miehen his toria. – Jollain tasolla tunnen yhä isän maallisuutta Englantia kohtaan ja olen edelleen sidoksissa maahan. Tuntuu, että Slashin elämässä asiat vain tapahtuvat sen kum mempia miettimättä. Nimi jäi elämään ja Sau lista tuli Slash. Tarina on kuin oppikirjasta repäisty. Bändimenneisyyten sä vuoksi Slash rinnastetaan yhä niin vahvasti Los Angelesiin, että hänen todellinen taustansa voi tulla monelle yllätyksenä. ”En tiedä, en ole ajatellut asiaa.” Sa ma vastaus toistuu monen muunkin ky symyksen kohdalla. Ja mitä ajatella, kun kaiken kukku raksi aikuinen mies esittelee nimekseen Slash (viilto, sivallus). Tunnen oloni pikem minkin universaaliksi. Eikä tun ne johdu pelkästään siitä tiedosta, et tä isäni puoleinen suku asuu siellä. Vuosikymmeniä jatkunut levoton elämäntyyli, rahaa, naisia, viinaa ja huu meita. Ja lopulta sydänkohtauksen tuo ma täysraitistuminen, terveelliset elä mäntavat ja perheellisen miehen vastuu. – Olen tietenkin hyvin ylpeä levys tä yksittäisenä julkaisuna ja sen saavut Slash ei kaipaa Guns N’ Roses -vuosia. – Eteenpäin meneminen ja kehitty minen ovat sen sijaan olleet minulle ai na todella tärkeitä asioita. – Ihmettelin vain, kun keikoilla näyt ti olevan kerta toisensa jälkeen aina vain enemmän ihmisiä. Ja sil ti edessä istuvaa muusikkoa katsellessa mikään ei tunnu päälle liimatulta. Ja sitäkään hän ei ole kovin ha lukas analysoimaan millimetrin tarkasti. Oikeastaan ainut asia, mistä hän to della tuntuu olevan kiinnostunut, on itse musiikki. Käännekohta kohti reissumie hen elämää tapahtui heinäkuussa 1985, kun Axl Rose ja Izzy Stradlin pyysivät Slashia liittymään Guns N’ Rosesiin. Ollessaan viiden vanha, muutti Slashin perhe Yhdysvaltoihin. Mies itse ei voisi vähempää välittää tyyliseikoista. Vaikka Eurooppa jäi taakse, jätti vanha manner silti pysyvän jäljen. Rynniessään myyntilis tojen kärkeen albumi mullisti samalla nuorten muusikkojen elämän. Hän ei kuitenkaan ajatellut yhtyee seen liittyessään, että bändi tulisi teke mään hänestä muutaman vuoden sisäl lä supertähden. – Halusin vain soittaa kitaraa ja kuu lua bändiin. – Jälkeenpäin ajateltuna en tainnut edes kunnolla ymmärtää, miten suosit tuja meistä tuli, Slash sanoo. – Kukaan ei ole kutsunut minua Sau liksi todella pitkään aikaan – korkein taan poliisi silloin tällöin. Saul Hudson syntyi Lontoon Hamp steadissa, kaukana Hollywoodin kimal teesta, afroamerikkalaisen äidin ja eng lantilaisen isän perheeseen heinäkuus sa 1965. 36 SOUNDI slash-taitto.indd 36 Kuva: Jens Koch ”Tunsin olevani pulassa, sillä en tiennyt mitä sillä kaikella rahamäärällä olisi pitänyt tehdä.” 8.8.2014 13.34
Taloudellinen riippumattomuus teki entisen tyhjätaskun elämästä vain hankalampaa. – En voi soittaa vain kitaraa. Se tuntui oikeastaan Syyskuussa ilmestyvällä World On Fire -levyllä Slash pitää kaikkia lankoja käsissään. En ollut koskaan tavoitellut sellaista suosiota tai taloudellista asemaa kuin olimme saavuttaneet. Sekasorto tuntui monesti epätodelliselta ja ylivoimaiselta ymmärtää. Yhtyeen ympärillä alkoi parveilla hännystelijöitä, keneenkään ei voinut luottaa ja kaikki halusivat bändistä osansa. 1990-luvun alussa Guns N’ Rosesista oli kasvanut jo maailman suurin rockyhtye. – Minun tapauksessani se tarkoitti viinaa ja huumeita ja oikeastaan mitä SOUNDI 37 slash-taitto.indd 37 8.8.2014 13.34. Oliko kuplan sisällä eläminen mielestäsi vaarallista. Itselleni merkittävämpää on kuitenkin se, että teimme Appetitin täysin omilla ehdoillamme. elokuuta 1995 yhtyeen jäsenet saivat Roselta kirjeen, jossa hän ilmoitti eroavansa bändistä ja vievän- sä sopimuspykälien mukaisesti nimen mennessään. Normaalista arjesta tuli mahdotonta suosion määrän vain kasvaessa. Lavan ulkopuolella todellisuus oli toinen. Menimme vain paikalle ja hoidimme oman jutumme. Appetite For Destruction on 28 miljoonan myynnillään edelleen kaikkein aikojen eniten myyty debyyttilevy. Lavalla seistessä se kaikki fanitouhu tuntui vielä ihan loogiselta. Ne tosin vain pahensivat tilannetta. Tunsin olevani pulassa, sillä en tiennyt mitä sillä kaikella rahamäärällä olisi pitänyt tehdä. Pikku hiljaa yhtyeen jäsenet alkoivat vieraantua tavallisesta elämästä. – Esimerkiksi suurten stadionkeikkojen soittaminen tuntui pelkästään mahtavalta. – Olimme eläneet vuosien ajan kuplassa, jonka puhjettua tuntui kuin olisin palannut takaisin maan päälle. Emme tavoitelleet kuuta taivaalta, olimme pikemminkin asenteella ”ottakaa tai jättäkää”. Noista vuosista Slashille on jäänyt ristiriitaisia muistoja. Viimein 31. – No, ainakin minulle se oli. J a moni otti. Hämmennystä yritettiin paikata päihteillä. ”On hienoa, että Mylesillä on munaa kirjoittaa tekstejä vaikeista ja aroista aiheista.” Kuva: Travis Shinn tamasta menestyksestä. Faneille yhtyeen hajoaminen tuli shokkina, mutta Slash tunsi helpottuneensa. maailman helpoimmalta asialta. Lopulta bändin jäsenten välit alkoivat rakoilla. Nuoren rokkarin päässä tuntui loogiselta, että jos rahaa kerran oli, oli sitä myös pakko käyttää. Varsinkin omaan egoonsa hurmaantunut solisti Rose teki muiden elämästä mahdollisimman vaikeata jatkuvilla oikuillaan. Soittaminen tuntui hänestä edelleen hyvältä, mutta suosion mukanaan tuomat lieveilmiöt alkoivat pikkuhiljaa nakertaa nuorten tähtien psyykettä
Ei menestys tehnyt elämästäni yh tään parempaa tai onnellisempaa. Kaipaatko mitään noista Guns N’ Rosesin huippuvuosista. Eikä se kaikki paska ol lut sen arvoista. – Lopulta en poistunut enää kotoa ni. ”Oikeastaan keikkailu on nykyään ainut syy, miksi enää teen levyjä.” 38 SOUNDI slash-taitto.indd 38 8.8.2014 13.34. Siinä oli omasta mielestäni edelleen järkeä. Syynä ei ollut kui tenkaan menestys, vaan yhtyeen sisäi set kahnaukset. Kuitenkin jo muutaman vuoden päästä veri veti ta kaisin yhtyetoiminnan pariin. G uns N’ Rosesin hajottua Slash kes kittyi hetken aikaa omaan Snake pit-projektiinsa. 2000-lu vun taitteessa aika oli kypsä Velvet Re volverille, jonka Slash perusti yhdes Kuva: Travis Shinn Slash on saanut Myles Kennedysta uskollisen aisaparin projektilleen. Ai nut asia, josta nautin aidosti, oli lavalla yleisön edessä viettämäni aika. Soit tamisen ja rundaamisen lisäksi melkein kaikki muu tuntui vaikealta käsitellä. Se oli kaikin puolin liian hankalaa aikaa. Kaikki hauskuus puuttui. – En missään nimessä. Kuva: Jens Koch tahansa päihteitä, mihin pääsin vain kä siksi, Slash sanoo
Albumia on myy ty nykystandardien valossa kiitettävät neljä miljoonaa kappaletta. – No, haastatteluja on pakko tehdä, jos haluaa ihmisten kuulevan uudes ta levystä ja mahdollisesti jopa ostavan sen. Mutta vaikka niin ei kävisikään, voit aina aja tella tehneesi parhaasi. – Tai oikeastaan keikkailu on nyky ään ainut syy, miksi enää teen levyjä. Olen ollut aina sitä mieltä, että kannattaa tehdä vain omaa juttuaan. Itse en esimerkiksi tekisi mitään vain sen vuoksi, että levyjäni myytäi siin enemmän. – Periaatteessa voin kuvitella Scottin palaavan yhtyeeseen, en vain usko ke nenkään meistä kelpuuttavan häntä ta kaisin… Totuus on, että etsimme yhä hänelle edelleen seuraajaa. On sil ti sanomattakin selvää kuka laivaa kip paroi. Minusta tuntuu vain mukavalta kirjoittaa biisejä ja käy dä välillä levyttämässä niitä. Pikkurahastakaan ei ole puutetta, sillä Slashin omaisuuden arvoksi on ar vioitu reilusti yli 30 miljoonaa dollaria. Tuntuu tie tenkin hyvältä, jos levystäsi tulee hitti ja se tuottaa taloudellista voittoa. – Kyllä tekstit kiinnostavat myös mi nua, vaikka en varsinaisesti ota kantaa niihin. Ovatko taloudellinen menestys hä nelle sittenkin tärkeää. Scott Weiland is also off the table.” Syyskuussa ilmestyvä World On Fire on Slashin oman Dik Hayd Internatio nal -levymerkin julkaisu. Elämme siis hiljaiseloa, vaikka taustalla tapahtuu koko ajan kaikenlaista. Monelle artistille talou dellinen menestys taas vaikuttaa ole van se kaikkein tärkein kriteeri, vaikka se tarkoittaisi musiikkityylin tai vaikka oman ulkonäön muuttamista. On viimeisen kysymyksen aika. Se ei silti tarkoita, ettenkö olisi kiinnostu nut myös muiden mielipiteistä, Slash sanoo. Slash kuitenkin painottaa, ettei ky seessä ole hänen soololevynsä. – Olen aina pitänyt itseni enemmän bändityyppinä. Takana on kahden vii kon haastatteluputki, jonka aika na päivät ovat venyneet yli kymmen tuntisiksi. Kuitenkin Toronto Sunille heinäkuun lopulla antamassaan haas tattelussa hän toteaa tilanteen pysy neen kutakuinkin samana. Laula jaksi valikoitui ailahtelevasta luonteen laadustaan tunnettu Stone Temple Pi lots solisti Scott Weiland. Ajattelen musiikkia yli päänsä aina bändin näkökulmasta. V aikka Slash vannookin yhtyedy namiikan nimeen, Velvet Revol verin jälkeen hän on keskittänyt kaiken tarmonsa soolouraan. Ovathan ne paljon mie lenkiintoisempia kuin autoista ja naisis ta kertovat biisit. – Se, että minä yksinkertaisesti vain pidän musiikista. Kahden hankalan laulajatapauk sen aiheuttamasta turhautuneisuu den määrästä kielii jo managementin toimittajille välittämä ohjeistus, jonka ensimmäinen lause kertoo oleellisen: “No questions about Axl Rose or Guns N’ Roses. Kuuden vuoden tauonkaan jälkeen Slash ei osaa – tai ha lua – sanoa, miten jatkon suhteen tu lee käymään. Kakkoslevy Libertad ilmestyi vuon na 2007. Mikä sitten on suurin motivaattorisi musiikin tekemiseen. – Kaikki tekemiseni perustuu siihen, että teen vain sitä mistä tykkään. SOUNDI 39 slash-taitto.indd 39 8.8.2014 13.34. – Asetelma antaa totta kai tietynlaista vapautta, mutta se tuo mukanaan myös paljon vastuuta. En voi soittaa vain ki taraa, kaikkeen pitää ottaa jollain ta paa osaa. Shadow Life -kappale kertoo Mad Men -sarjan pää henkilö Don Draperin kaksoiselämästä. – Se on hieman kaksipiippuinen jut tu. Esittäjäksi on merkitty koukeroinen nimirypäs Slash featuring Myles Kennedy & The Conspi rators. Siksi olen iloi nen, että Myles on hyvä ja älykäs sa noittaja. Mikä saa viittäkymmentä lähestyvän perheenisän lähtemään maapallon toi selle puolelle ja keskustelemaan tunti kausia ventovieraiden kanssa. – En ole itse asiassa katsonut sarjaa koskaan, Slash nauraa. S lash laittaa käden suunsa eteen ja haukottelee. Mitään aivan perinteistä rocklyriik kaa albumin sanoitukset eivät edusta kaan. Mutta onko Rock And Roll Hall Of Fa men jäsenellä, jonka levyjä on myyty vuosien saatossa yli 100 miljoonaa kap paletta ja jonka kaapissa nököttää seit semän Grammy-patsasta aivan välttä mätöntä myydä enää yhtä ainutta le vyä. – On silti hienoa, että Mylesillä on munaa kirjoittaa tekstejä vaikeista ja aroista aiheista. Kiertuemanageri astuu sisään huo neeseen, haastattelu on lopuillaan. Sii nä on se ero. – Se on viimeisin tekemäni levy. Kuitenkin jo seuraavan vuo den maaliskuussa Weiland ilmoitti jät tävänsä yhtyeen ja palaavansa takaisin Stone Temple Pilotsin riveihin. Pidän toki säveltämisestä ja äänittämi sestä, mutta yleisön edessä soittaminen on se, mihin kaikki tähtää. Sitten valkoinen hammasrivistö tummien kut rien välistä välähtää. sä vanhojen bänditoveriensa Duff Mc Kaganin ja Matt Sorumin kanssa. Slash raapii ylähuultaan. Niistä vastaa edellisen levyn Apocalyptic Love (2012) tapaan Slashin aisapariksi vakiintunut laulaja Myles Kennedy. Kappaleiden teemat käsittelevät muun muassa katolisen kirkon hyväksi käyttötapauksia ja elefanttien salamet sästystä ja eläinsuojelua. Kaikkein eniten pidän silti kiertämisestä, se saa minut jatkamaan. – On totta, että liidaan tätä juttua ja sanon aina viimeisen sanan asioissa. Ei se ole yhtään sen monimutkaisempaa. On tietenkin olemassa sekä hy viä että huonoja tekstejä, enkä halua le vylle huonoja tekstejä. Tar vitsen muiden soittajien tuomaa vuo rovaikutusta päästäkseni tunnelmaan, Slash sanoo. Toisaalta ei ole ihme, jos kaiken kokemansa jäl keen ohjien piteleminen tiukasti omis sa käsissä on tuntunut bändidemokrati aa houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Velvet Revolver laitettiin laulajan lähdön jälkeen jäihin. Seuraa pieni hiljainen hetki. Tosin osa-alue, johon Slash ei näp peineen juuri kajoa, ovat levyn sanoi tukset. Velvet Revolverin 2004 julkaistu Contraband-debyytti osoittautui me nestykseksi nousten julkaisuviikollaan Billboardin kärkeen. Miten arvioisit uuden albumisi eroa van edellisistä levyistäsi. Muutenhan kaiken voisi vain heit tää suoraan nettiin
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho PERKELEEN RASKASTA, HELVETIN HAURASTA Ei siitä ole kauankaan, kun hurja islantilaisnelikko Sólstafir jaksoi sekoilla kellon ympäri. 40 SOUNDI solstafir-taitto_e.indd 40 8.8.2014 10.17. Tuore albumi Ótta on läpeensä omaperäisen yhtyeen toistaiseksi huikein saavutus. Tänä päivänä yhtyeen vuorokausirytmi ja elintavat ovat täysin toisenlaiset, mutta se ei tunnu tahtia haittaavan – päinvastoin. Soundi matkusti yhtyeen kotikonnuille
Mies oli kännissä kuin käki ja hän ryh tyikin heittämään typeriä vitsejä lento henkilökunnalle. Lento Suomesta kestää alle kolme tuntia, mutta yhtä hyvin Islanti voisi ol la kuussa – ja siltähän Reykjavikia koh ti vievän tien varrella näyttääkin. Koettelemukset alkoivat jo ennen lento koneen laskeutumista Helsinkiin. Tämän vuoksi minun ei välttämättä tarvitse mennä sinne laava kentälle fiilistelemään.” E letään huhtikuun alkua. – Entinen basistimme oli reissus sa mukana teknikon ominaisuudessa. SOUNDI 41 solstafir-taitto_e.indd 41 8.8.2014 10.17. Kat selimme lentokoneesta kummastellen, että täällähän ei taida muuta ollakaan kuin sankkoja metsiä! Spinefarmin alamerkille Spikefar mille vuonna 2004 kiinnitetyn Sólstafi rin ensimmäisestä Suomen-vierailusta muodostui melkoinen tapahtumaketju. Lopulta stuertti her mostui ja totesi tähän tapaan: ”Se siitä, nyt saa riittää, virkavalta odottaa sinua ja kavereitasi Helsingissä.” No, saavuim me sitten portille ja virkapukuiset polii sit olivat todellakin meitä vastassa. Islannin luonnon kuuluisa taianomaisuus tekee vaikutuksen heti kentän ulkopuolella ja mielen valtaa se littämätön rauha. – Älä huolestu, kaikki hämmästelevät aina samaa juttua... Maa perä koostuu mustasta laavasta eikä puita näy missään. Ei yhtään missään. Sólstafirin laulajakita risti Aðalbjörn ”Addi” Tryggvason starttaa au tonsa ja pian muuta man kymmenen kilo metrin päässä Reykja vikista sijaitseva Kefla vikin lentokenttä alkaa jäädä taakse. Pu hisin itsekseni, että voiko tämä olla to dellista: tulemme viimeinkin Suomeen ja saamme heti poliisin kimppuumme, muutaman typerän kommentin vuoksi, Addi pudistelee päätään. ”Luonto on osa meitä, me olemme osa luontoa. Toki Islannissakin on puita, mutta varsinkin täällä Keflavi kin suunnalla ne ovat hyvin harvinaisia, Addi kertoo ja jatkaa: – Yritäpä puolestasi kuvitella sitä het keä, kun me saavuimme Suomeen en simmäisen kerran vuonna 2005
– Onkin mielenkiintoista miettiä, miten paljon Sólstafir on pohjimmiltaan muuttunut. Metallica joutui varmasti pusertamaan Black Albumin jälkeen ja AC/DC:n kavereita saattoi kutkuttaa kirjoittaa seuraajaa Back In Blackille, mutta että Sólstafir... Kun neljä kaveria työskentelee tällä tavalla päivittäin yhdeksästä viiteen muutaman kuukauden ajan – ulostaen sitä vuoden aikana kerääntynyttä energiaa – niin kyllähän siinä yleensä jotakin syntyy. Ei kai sentään. Sólstafir-pomo on tietenkin hyvin tuttu näky näillä seuduilla eikä se ole mikään ihme, sillä hänen asuntonsa sijaitsee aivan kirjaimellisesti kivenheiton päässä Laugavegurilta. – Eristyneisyys vaikutti meihin monella tavalla bändin alkuaikoina 90-luvun puolivälissä. V uonna 2011 ilmestynyt kolmas albumi Svartir Sandar osoittautui Sólstafirin läpimurroksi selvästi isompien yleisömassojen tietoisuuteen. Tällaisten seikkojen vuoksi emme välittä- ”Alkuaikoinahan minä vain karjuin Burzum-tyylisesti ja oikeastaan tavoitteeni oli kiduttaa kurkkuani niin paljon kuin ikinä pystyn.” neet mistään säännöistä vaan teimme täsmälleen mitä halusimme – ja sounda simme tietenkin vähintäänkin erikoisilta, etenkin ensimmäisinä toimintavuosinamme. Olimme helvetin hermostuneita ennen keikkaa, mutta soitto sujui hyvin ja hotellibileet ne vasta hyvin sujuivatkin. Kun jankutat samaa riffiä vaikkapa tunnin, alat jo väkisinkin aavistella, että onko ideassa mitään tolkkua. Kun tallustelemme Tryggvasonin kanssa Reykjavikin kävelykadulla Laugavegurilla niin muusikko tervehtii kavereita tuon tuostakin. Että pitäisikö meidän nyt tuntea paineita. Vaikka alkuidea tuntuisi täydellisen epätäydelliseltä niin siitä saattaa silti syntyä kokeilujen kautta jotakin hienoa, Addi painottaa. Mutta onko se niin – ovatko Islannin järisyttävä luonto ja maan eristyneisyys Sólstafirin tunnistettavan soundin taustalla. Yhtyeen musiikki on paikoin äärimmäisen kaunista – aivan kuin näkemämme vuoristomaisemat. Tämän vuoksi minun ei välttämättä tarvitse mennä sinne laavakentälle fiilistelemään - voisin mennä, mutta käytännön syistä säveltäminen on helpompaa treenikämpällä. Reykjavikin laitamilla laulajakitaristi saa kannatettavan idean: kaupungin kuuluisan penismuseon lisäksi suomalaisvieraalle täytyy näyttää vähän muitakin kulmia. Vielä mahdottomammalta tuntui ajatus levytyssopimuksen saamisesta. Sitten ryhdymme soittamaan ja soitamme... Että nytpä huudan niin perkeleesti ja niin fiiliksellä, että taju lähtee. ja soitamme. Tuttu mies – toisaalta, kaikkihan me täällä tunnemme toisemme, Addi kertoo osoittaen aidan takana olevaa rakennusta aivan Reykjavikin keskustan tuntumassa. – Tuossa on Sigur Rósin Jón Þór Birgissonin talo. Pystytkö kuvittelemaan, että Helsingin keskustan Stockmannin tuntumassa tallustelisi vapaita kanoja. Yhtyeen musiikki on paikoin äärimmäisen karua – aivan kuin ohittamamme laavakentät. – Tämä varmaan liittyy siihen, että vaikka Svartir Sandar menestyi aivan eri tavalla kuin aikaisemmat julkaisum- 42 SOUNDI solstafir-taitto_e.indd 42 8.8.2014 10.18. Polttelemme parit tupakat, juomme kahvia ja syömme aamupalaa. – Olemme vitsailleet aiheesta bändin kesken. – Eräs salaisuuksistamme taitaa olla se, ettemme karta hulluimpia tai älyttömimpiä aihioitakaan. – Törmäämme usein siihen harhaluuloon, että Sólstafirin materiaalin täytyy syntyä jossakin islantilaisessa vuoristo mökissä aamuyöllä, muutaman viskipullon ja tuntikausien pilvisessioiden jälkeen. – No, pääsimme tietenkin maahan, koska emme olleet kuitenkaan syyllistyneet mihinkään kovin vakavaan. Inferno-lehden metallitoimittajat nostivat julkaisun koko vuoden parhaimmaksi, kun taas Soundissa tämä emotionaalinen hyökkäys valittiin vuoden tehokkaimmaksi raskaaksi albumiksi. Sauna vain raikui, kun me kuuntelimme täysillä Kumikamelia! Tryggvasonin muistilokeroista tuntuu löytyvän loputon varasto huvittavia tarinoita niin suomalaisiin, islantilaisiin kuin moniin muihinkin kansallisuuksiin liittyen, joten reilun tunnin automatka hujahtaa yhdessä silmänräpäyksessä. En siis tarkoita, että väheksyisimme ihmis ten odotuksia, mutta Svartir Sandarin myyntiluvut tai arvostelumenestykset eivät ole vaikuttaneet tekemisiimme millään tavalla, vakuuttaa Addi. Totuus ei voisi olla kovin paljon kauempana! Kun ryhdymme säveltämään, vetäydymme Reykjavikin laitamilla sijaitsevan treenitilamme uumeniin aamuyhdeksän maissa. J o pari tuntia Islannin laavaperällä riittää siihen, että Sólstafirin musiikin salat tuntuvat aukeavan, ainakin hieman paremmin. Pystytkö kuvailemaan Sólstafirin sävellystapaa tarkemmin. Mikä hämmästyttävintä, jopa kaupungin ytimen tunnelma on hyvin raukea, oikeastaan maaseutumainen. Tryggvasonin kuvailema ”kirkas auringonpaiste saattaa muuttua räntäsateeksi vartissa” kuulostaa tietenkin liioittelulta, kunnes säiden jumalat päättävät näyttää vääräuskoiselle asioiden oikean laidan. Rockmusiikin konventioita vältellyt, kerroksellinen ja kuuntelukertoja vaatinut tuplalevy miellytti niin kriitikoita kuin fanikuntaakin. Villi luonto myllertää ikuisesti sisälläni ja pystyn säveltämään ”luonnon keskellä”, olinpa sitten missä tahansa. Musiikkimme on edelleen intensiivistä: välillä se on perkeleen raskasta ja toisinaan se on helvetin haurasta. En tietenkään ajatellut, että joutuisin joskus tekemään samaa myös livenä yleisön edessä. Raskas saattaa toki olla raskaampaa ja hauras hauraampaa, mutta yhtyeen ydin on edelleenkin sama. Seesteisen kaupunkitunnelman lisäksi huomio kiinnittyy Reykjavikin säähän. Kun astuin sisään, törmäsin ensimmäisenä U2:n Bonoon. – Menin eräänä vuonna Birgissonin uuden vuoden juhliin ja koputin sitten ovea illan suussa. Luonto on osa meitä, me olemme osa luontoa. Se oli kieltämättä hieman hämmentävää! Tunnin kestäneen kiertoajelun ja -kävelyn jälkeen ”kaikkihan me täällä tunnemme toisemme” -lause ei kuulostaa lainkaan liioittelulta. Yhtyeen musiikin tunnelma saattaa vaihtua hetkessä täysin toiseksi – aivan kuin kokemamme säätila. Mutta varmaankin ymmärrät, miten helppoa ulkomaalaisen fanin on tunnelmoida, että ”siellä ne Sólstafirin ukot asuvat vuorilla karhujen kanssa ja säveltävät kappaleita ensikäden kokemuksistaan.” – Tunnen islantilaiset vuoret ja vuonot – tunnen ne erittäin hyvin. Kun perustimme Sólstafirin, emme ajatelleet soittavamme koskaan livenä, sillä Reykjavikissa ei yksinkertaisesti ollut keikkapaikkoja. No, eräs juttu on kieltämättä muuttunut: minä osaan jo hieman laulaakin! Alkuaikoinahan minä vain karjuin Burzum-tyylisesti ja oikeastaan tavoitteeni oli kiduttaa kurkkuani niin paljon kuin ikinä pystyn. – Saimme kieltämättä elää omissa oloissamme aikana ennen internetiä, mutta kyllä me silti löysimme Darkthronen, Duran Duranin, Neil Youngin ja The Smashing Pumpkinsin, Addi aloittaa. Vaikka sitten sen vartissa syntyvän räntäsateen vuoksi, Addi nauraa. Muistaakseni monet majoitusliikkeen asiakkaat saivat aamulla rahansa takaisin, sillä he eivät olleet pystyneet nukkumaan yöllä lainkaan järjettömän metelin vuoksi
SOUNDI 43 solstafir-taitto_e.indd 43 8.8.2014 10.18. Sólstafir esitteli Soundin toimittajalle niin Islannin uljasta luontoa, Reykjavikin nähtävyyksiä kuin penismuseonkin
”Kun laulan omalla äidinkielelläni, ääneni on haavoittuvimmillaan ja onnistun kurkottamaan lähimmäksi omaa sisintäni.” Sólstafirin laulut sävelletään vuonojen syleilyssä ja villin luonnon armoilla... tai sitten ei. 44 SOUNDI solstafir-taitto_e.indd 44 8.8.2014 10.18
Ja sitten illalla työpäivän jälkeen tajuan, että auto on taas kerran hajonnut eikä sen korjaamiseen todellakaan löydy rahaa. Ótta on vanhaa islantia ja se tarkoittaa aikaväliä aamukolmesta kuuteen. Kun laulan omalla äidinkielelläni, ääneni on haavoittuvimmillaan ja on- nistun kurkottamaan lähimmäksi omaa sisintäni. Sitä paitsi, minusta voi vielä hyvinkin tulla miljonääri – ainakin Islannin valuutassa laskettuna! Eräs Svartir Sandarin tärkeimmistä oivalluksista liittyi sanoituksiin. Osaamme tehdä viidentoista minuutin mittaisen kappaleen vaikka unissamme, mutta sävelläpä neliminuuttinen biisi ja sisällytä siihen kaikki oleelliset elementit: kiinnostava alku, ruokahalun herättävä rakennusvaihe, todellinen huippukohta ja viipyilevä laskeutuminen. Niin tosiaan, Ótta on myös ensimmäinen Sólstafir-albumi, joka on kirjoitettu selvin päin! Takavuosien päihdehuuruinen Sólstafir ei olisi välttämättä kestänyt sitä, että osa materiaalista oli edelleen rakennusvaiheessa studiosessioiden jo käynnistyessä. Tunnelataus on silloin sataprosenttisen aito. Asuntoni edustalla seisoi Dodge, mutta minulla ei ollut rahaa bensaan. – Syksy 2013 oli erittäin intensiivistä aikaa, sillä meidän täytyi saada kappaleet valmiiksi ennen nauhoituksia – emmekä tietenkään saaneet. Olen oppinut olemaan valittamatta, sillä minä olen valinnut tällaisen elämäntyylin eikä päinvastoin. – En rehellisesti osaa sanoa, olemmeko nykyään helpompi yhtye, mutta ainakin olemme oppineet tiivistämään sanomaamme. Kaikenlaiset ”Sigur Rós goes heavy post-rock” -määritelmät kuulostavat todella väkisin väännetyiltä. joulukuuta. Se on vaikeaa! Fields Of The Nephilim saattaa olla tässä suhteessa suurin esikuvani, sillä he onnistuvat mahduttamaan viiteen minuuttiin kokonaisen maailman. – Jos mietin tämän bändin historiaa niin Óttan nauhoittaminen oli aivan käsittämättömän vaivatonta. Usein kappaleen kirjoittaminen kestää kuukausia, mutta tämä biisi syntyi kahdessa päivässä! Tekstiensä puolesta Ótta on löyhä teema-albumi, sillä teos sisältää kahdeksan kappaletta ja jokainen biisi edustaa kolmen tunnin periodia vuorokaudesta. Itse asiassa työskentelimme hyvin ku- rinalaisesti ja meillä kaikilla oli täsmälleen sama päämäärä: halusimme tehdä todella uniikin ja pysäyttävän musiikillisen kokonaisuuden. Joskus tuottaja on saanut nyrkkiä naamaan, toisinaan muusikko on löytynyt verissä päin makaamasta kadulta studion edustalta ja niin edelleen. Kukaan ei ilmestynyt studioon valtavan alkoholimäärän kanssa emmekä joutuneet edes riitelemään kovin paljon. Melkeinpä päinvastoin. T unsipa Sólstafir uuden albuminsa tekemisen tai menestymisen suhteen paineita tai ei niin yksi asia on jo nyt sataprosenttisen varmaa: yhtyeen viides pitkäsoitto, elokuun lopulla ilmestyvä Ótta, tulee osoittautumaan islantilaisten lopulliseksi läpimurroksi – varsinkin metallipiirien ulkopuolella. Sen vuoksi tämän orkesterin tarina täytyy tulla kerrotuksi koko maailmalle! SOUNDI 45 solstafir-taitto_e.indd 45 8.8.2014 10.18. Tuntuu, että jousisoittimia taidokkaasti hyödyntävä Ótta vie Sólstafirin jonnekin niin pitkälle, ettei bändille yksinkertaisesti löydy verrokkeja. Painun edelleen, kerta toisensa jälkeen, räjähtäneen harjoitustilan sisuksiin ja yritän säveltää mahdollisimman oivaltavia biisejä... Omapa on siis syyni. Tekstit kertovat syntymästä, elämästä ja kuolemasta. En liioittele: oma elämäni oli taannoin kuin suoraan tuosta biisistä. Jossakin vaiheessa rakas äitini sattui kysäisemään, että ”poika, miten elämä kohtelee?” Pyysin häntä kuuntelemaan Down Payment Bluesin – tuolla tavalla minulla menee! Nykyään sentään pidän elämästäni, onneksi. – Kaikki edelliset nauhoitusperiodit ovat olleet tavalla tai toisella kaoottisia – johtuen nautintoaineiden suuresta määrästä. Sólstafir ryntyi kirjoittamaan Óttan materiaalia viime vuoden toukokuussa ja Sundlaugin-studion uumeniin nelikko vetäytyi 1. – Sanoitukset eivät liity suoranaisesti kellonaikoihin, mutta ne ovat unenomaisia, realistisia, yöllisiä ja niin edelleen. – Olen toki huomannut parin viimeisen albumin levytyssessioissa, että mitä hempeämmin ja hauraammin tulkitsen, sitä paremmin islanti sopii laulukielekseni. Ótta tuntuu helpommin omaksuttavalta kuin lopulta varsin haastava Svartir Sandar, mutta reykjavikilaisnelikko ei ole missään nimessä tinkinyt intensiivisyydestään tai omaleimaisuudestaan. Aivan kuten AC/ DC:lla, mutta hieman runollisemmin ja vaikeaselkoisemmin ilmaistuna, Addi nauraa. Ótta vie Sólstafirin intensiivisille kiertueille – Suomeen yhtye tulee syyskuussa – mutta bändi suunnittelee jo tulevia julkaisujakin. Kun studion ovet aukesivat, moni kappale oli edelleen keskeneräinen ja sanoitukset olivat hyvin hataralla pohjalla, nauraa Addi. ”Tekstit kertovat syntymästä, elämästä ja kuolemasta. Kuvaavin esimerkki on albumin avaava Lágnætti. Bändi oli aluksi jatkamassa Köld-levyn (2009) tapaan englanniksi laulamista, mutta muutamat demokokeilut saivat Sólstafirin uusiin ajatuksiin: islanniksihan nämä biisit täytyy tulkita. Poliisi koputteli ovelle tuon tuostakin ja sain uhkakirjeitä ulosotosta. – Emme edes laiskotelleet tai käyttäneet aikaamme turhuuksiin, mutta Óttan kappaleet vaativat oman aikansa. Kuten suuri sankarini Bon Scott laulaa Down Payment Bluesissa: ”I got myself a Cadillac / But I can’t afford the gasoline / I got holes in my shoes / And I’m way overdue”. Sessioiden loppuvaiheessa kukaan meistä ei enää tiennyt, kuka saa seuraavaksi turpaansa ja miksi, muistelee Addi. Ensi vuonna kaksikymmentä täyteen saava Sólstafir aikoo nimittäin juhlistaa tätä merkkipaalua kattavalla dvd-historiikilla. Mutta onhan se selvää, että viimeistään tällainen mystinen haltiakieli muovaa kokonaisuudesta jotakin muuta kuin tyypillistä rockmusiikkia, Addi miettii. – Saat aivan vapaasti kutsua minua kusipäiseksi egomaanikoksi, mutta minun mielestäni tältä pallolta ei löydy toista Sólstafirin kaltaista yhtyettä. Kukaan ei tietääkseni yritä tappaa minua, omistan parit cowboybootsit sekä vinyylisoittimen ja kaksi kissaani taitavat rakastaa minua. – Laulu on meille yksi instrumentti muiden joukossa eivätkä tekstit ole minulle tämän yhtyeen tärkein asia, sillä musiikki tulee aina ensin. Tiesimme jo Svartir Sandarin työstämisen aikoihin, ettemme voi jatkaa tällä tyylillä. Aivan kuten AC/DC:lla, mutta hieman runollisemmin ja vaikeaselkoisemmin ilmaistuna.” me, niin Sólstafirin maailmassa mikään ei ole kuitenkaan muuttunut
Hänestä ei saa oikein mitään irti. Legendaariselle amerikkalaiselle Sub Pop -levyyhtiölle kiinnitetty muusikko ei ota paineita ympärillään käyvästä kuhinasta eikä mielistele medioita. 46 SOUNDI mirel wagner -taitto.indd 46 8.8.2014 10.38. Se on kuunneltavaksi tehty. Hän on tehnyt levyn. Ja jos häneltä kysytään, ei tarvitse saadakaan. Hän ei ole opetellut toistamaan tarinaansa toimittajille vaan on virkistävän vaikea haastateltava. Teksti: Teppo Vapaus Kuvat: Aki Roukala Ei mikään helppo tapaus Mirel Wagnerin kakkosalbumi When The Cellar Children See The Light Of Day sai lentävän lähdön nappaamalla arvostetun brittilehti Mojon kritiikissä täydet viisi tähteä. Siinä kaikki
Se on mielenkiintoista ja herättää ristiriitoja ihmisten tunteissa. Pienenä hän söi niitä niin paljon, että häntä kutsuttiin Mirelloksi. – Luulisi, että olisin joutunut johonkin terapiaan, hän nauraa, ja pohtii ihmisten kiinnostusta kammottavia asioita kohtaan – asioita, joista hänen laulunsa niin usein kertovat. Musiikkinsa ja mediakuvansa kautta pimeyden sanansaattajaksi profiloitunut artisti on arkipäivässä mutkaton, hauska ja lapsenmielinen ihminen. Hän tunnustaa makaaberin kiinnostuksen synkkiä, pelottavia ja sairaita asioita kohtaan. Pienenä hän söi niitä niin paljon, että häntä kutsuttiin Mirelloksi.” Mennäänpä ajassa noin 10 tuntia taaksepäin. Hänen äkkijyrkät käänteensä soitossa tapaavat tiputtaa muut soittoniekat kyydistä, sillä hänen intoutuessaan hän unohtuu maailmalta ja muilta ihmisiltä. Hänen ja ilmaisun välissä ei ole analyysia. Vähän sama kuin täällä Suomenlinnassa. Juhlien ja päihtymyksen kiihtyessä hän kysyy: ”Kirjoitatko sä tästä?” Kuin saadakseen luvan olla pelkäämättä oma itsensä. Mirel ja Jyrki tulevat satamaan vastaan, ja käymme kaupassa siideri- ja jäätelöostoksilla. Samalla lautalla kanssani mestoille saapuu myös pariskunnan ystäviä viettämään grilli- ja jami-iltaa. letään heinäkuun viimeisiä päiviä, kello on kaksi yöllä. Se ja kaksi akustista kitaraa kiertävät ringissä, ja jamit ovat jatkuneet jo usean tunnin ajan. Mirel ostaa Twister-mehujään ja muistelee, että aiemmin se oli Spirello. Nyt Mirel ei vaikuta hauraalta ja herkältä tulkitsijalta vaan punkrokkaa niin perkeleesti, repii kitarasta hälyääniä, nostaa tempoa ja heiluttaa päätään snadissa transsissa. Siinä on oikeastaan kaikki, eikä siinä ole taiteilijalle mitään ihmeellistä. Tapaan Mirel Wagnerin Suomenlinnassa, jossa hän on viettänyt kesän elämänkumppaninsa, taiteilija Jyrki Riekin residenssillä asustellen, kitara kaverinaan. Hän ei pidä siitä, että kirjoittaakseni hänestä kiinnostavasti minun on pakko tuoda paperille edes ripaus roolien ulkopuolelta, nauhurin tavoittamattomista. Humoristisen improvisoinnin, naurun ja jumittelevan jamittelun välistä puskee sykäyksittäin esiin huikealla innolla ja rakkaudella soittamiseen ja laulamiseen suhtautuva, poikkeuksellisen lahjakas artisti. Parvekkeelta avautuu näkymä merelle, yli Suomenlinnan muurien. Sitten tulee levy. – Mulle on tärkeää, että vaikka mennään niissä kauheissa tunteissa, above all, musiikki on kaunista. Mirelin saatua sähkökitaran syliinsä jo ennen puoltayötä hän ei ole luopunut siitä eikä juuri puhunut. Tajuton intensiteetti. Musiikillaan ja lyriikoillaan synkkiä tarinoita ja tunnelmia välittävä Mirel muistuttaa, etteivät laulujen fiilikset ole yksioikoisia. ”Mä olen rosvo! / Äiti katso, mä olen roisto! / Mä olen paha!” Mirel huutaa yöhön. MANAGERI TAITEILIJAN TUKENA Muusikkoystävien haastatteleminen on joskus vittumaista, ja se korostuu Mirelin kohdalla. Parvekkeen reunalla on pieni Orangen matkastyrkkari, johon on kytketty sähkökitara. Jo ekaluokkalaisena hän kirjoitteli kauhu- ja kummitustarinoita ja luki niitä ääneen luokkatovereilleen. ”Mirel ostaa Twistermehujään ja muistelee, että aiemmin se oli Spirello. Hän toteaa, että tämä on ihan yhtä kivaa kuin silloin pienenä, kun sai kitaran ja rokkasi ja haaveili suurista asioista. Katselet, että on vitsin kaunista, ja sitten alat miettiä, että mitäs kaikkea täällä onkaan tapahtunut. Ja vielä parempaa, jos siitä tulee vähän paha mieli. Äänittäjä painaa reciä, ja Mirel esittää laulunsa nauhalle. Kaikki ohiajavat katsoo. Mirel Wagner korostaa musiikin kauneutta makaabereista aiheista huolimatta. Kysymyksiin Mirel vastailee poukkoillen, vaivalloisesti, empien, joskus silminnähden epämukavuut- SOUNDI 47 mirel wagner -taitto.indd 47 8.8.2014 10.33. Vaikka suurin osa jameista on silkkaa komediaa, tämä voisi olla oikeasti kova biisi. Haastateltavana hän on hankala, sillä hän ei tykkää jauhaa narsistisesti omasta elämästään eikä analysoida luovaa työtään. Stydimmät tykitykset nostavat mieleeni ajatuksen: Mirel olisi törkeän siisti kitaristi punkbändille. – Auto-onnettomuudet kiinnostaa aina. Se ei tee hänestä vähemmän mystistä. Hän kirjoittaa hitaasti ja harvakseltaan lauluja, ja kun niitä on riittävästi, hän menee studioon. Päihtyneessä jamiringissä syntyy myös Rosvo-niminen kappale. Analyysi kuolee, kun Mirel tarttuu kitaraan. Hän on pelottavan näköinen nukkuessaan humaltuneena silmät auki
Hän ilmoittaa managerilleen, Kioski-levy-yhtiötä pyörittävälle Aki Roukalalle, että se siitä haastiksesta. Jonkun brittiläisen nettimedian pitäisi soittaa Mirelille kuudelta. 48 SOUNDI mirel wagner -taitto.indd 48 8.8.2014 10.33. Se ei kertakaikkiaan sovi hänen pirtaansa. Hitaasti lauluja tuottavan omapäisen muusikon ja eräänlaisen auteurin kumppanina ei kuka tahansa levysetä olisi kestänyt – ja sama toisinpäin. Suomenlinnaa ei roskata. Hän kertoo, että englanninkielisten puhelinhaastisten tekeminen on pikkaisen kuumottavaa, ja usein energia menee siihen, että yrittää saada selvää toimittajan kysymyksistä. Sitten ei enää jauhetakaan musasta, vaan ollaan vaan. Jos hänen ja manageri Aki Roukalan ei tietäisi toimineen jo vuosia luottamuksellisessa työsuhteessa, voisi puhelua kuunnellessa ajatella Mirelin olevan hankala ja tuittupäinen taiteilija. Taannoiselta jenkkirundilta Mirel lähti kotiin, koska hänestä tuntui, ettei hänen hyvinvoinnillaan ja keikkojen laadulla ollut kenellekään väliä. Muistan elävästi, kun tiedustelin kerran Akilta, koska Mirelin kakkoslevy mahtaa ilmestyä. Mirel kerää tupakan tumpit savukeaskin muoveihin. Vuoden 2014 ajan trubaduuri nauttiikin valtion tukea taiteelliseen työskentelyyn. Vaikka Mirel Wagner ei ole haastattelu automaatti on hänellä tarkat näkemykset ulkomusiikilli sestakin puo lesta. Mirelin persoonaa määrittää kaikessa mielistelemättömyys ja hänen ainut, ehdoton tapansa toimia on se, että hän tekee juuri niin kuin haluaa. Mirelin proppu olisi todennäköisesti palanut pikaisestikin vaikkapa alisteisena jonkin major-lafkan kaupallisille paineille. Ei auktoriteetteja, ei ohjailua. Ehkä hän hieman onkin. Hän ilmaisee suoraan tuohtumuksensa vanhojen promokuvien käytöstä ja ihmettelee, miksei uusia ja parempia käytetä. Mirelin ja manageri Roukalan yhteistyöhön on syytä paneutua hieman tarkemmin. Terassilla imaistujen tuopposten jälkeen jalkaudumme puistoon ja pistämme röökiksi. Kun manageri soittaa kesken haastattelun ja kertoo muutamista tulevista haastiksista, Mirel kysyy: ”Onko tässä nyt vähän liikaa kaikkea?” Hän kääntää keskustelun nopeasti visuaalisiin seikkoihin, joita ei voi ohittaa promootion ollessa täydessä vauhdissa. Aki löysi Mirelin musiikin MySpacesta kesällä 2010 luettuaan ensin Rumban ylistävän keikka-arvion Helsingin Club Liberten esiintymisestä. ”Dance monkey dance”, Mirel kuvailee meininkiä. Hän lähetti Mirelille My Spacen kautta viestin, että kiinnostaisiko tehdä levy. Usein hän nauraa itselleen ja toistaa: ”En mä tiedä. Tällä kertaa puhelua ei kuulu, ja vartin odottelun jälkeen Mirel kyllästyy. Soittaisivat ajallaan tai sitten antaa olla. Hänen puheissaan toistuvat fraasit kuten ”jos mua ei kuunnella”, ”jos mulla on hyväksikäytetty olo”, ”jos mua manipuloidaan” ja niin edelleen. Näin sai alkunsa maltillinen ja hedelmällinen yhteistyö. En mä tiedä mitään!” Nauhurin sammuessa hän vapautuu. Se on mahdollistanut kakkoslevyn kirjoittamisen rauhassa. Hän ei myöskään janoa julkisuutta, täysin päinvastoin. Nyttemmin hänestä on tullut myös Mirelin sihteeri, ja hän on auttanut esimerkiksi apurahahakemusten teossa. ”Jonkun muun kanssa artistin urani olisi tyssännyt aika lyhyeen, koska olisin laittanut hanat kiinni.” ta tuntien, ja usein hän ei lopulta vastaa mitään sellaista, jonka voisi dokumentoida sitaatiksi. Hänet vain käskettiin esiintymään rahaa vastaan, niinhän kaikki tekevät, ja siitä olisi pitänyt vielä olla kiitollinen. Levyjen julkaisun, manageroinnin ja keikkamyynnin lisäksi Aki on kuvannut Mirelin promokuvat ja vastannut yhdessä taiteilijan kanssa tämän musiikkivideoista. – No, sehän riippuu ihan neiti taiteilijasta, Roukala vastasi rennosti
– En tiedä minkälainen urani olisi ollut, jos olisin lähtenyt tekemään jonkun muun kanssa, jolla olisi ollut erilainen käsitys siitä, miten asiat tehdään. Syksyn kalenteri näyttää melkoisen kiireiseltä. Siitä voisi vain tulla paineita. Mirel kertoo, että When The Cellar Children See The Light Of Dayn legendaarisella julkaisijalla, Nirvanan levyyhtiönä parhaiten tunnetulla Sub Popilla ei ole hänelle erityistä merkitystä eikä hän ole ryhtynyt perehtymään yhtiön historiaan sen syvemmin, vaikka on toki Nirvanansa kuunnellut ja tietoinen ”Seattle-kuviosta”. Vielä ensimmäisen, helmikuussa 2011 julkaistun nimikkoalbumin kohdalla Aki Roukala kantoi päävastuun visuaalisesta puolesta, mutta nyt Mirel on ottanut ohjat käsiinsä myös musiikkivideoiden saralla. Välillä on hyvä olla tietämätön. Kappaleet on tehty esitettäviksi kokonaisuuksina. Tärkeintä on saavuttaa oikea tunnelma. Musta vähän tuntuu, että jonkun muun kanssa artistin urani olisi tyssännyt aika lyhyeen, koska olisin laittanut hanat kiinni, Mirel suostuu spekuloimaan. En osaa hajottaa kappaleita. Lukiessasi tätä juttua ”Kellarin Lapset” on julkaistu niin Suomessa, Euroopassa kuin Amerikassakin. Oak Treen Aki leikkasi itse. Sub Pop ei ole myöskään puuttunut uuden albumin musiikkiin. – Ei pilkottu osiksi kappaleita. Vastaus tyhjentää pankin. Ne on signanneet tämmöisen artistin ja se tekee tämmöistä musiikkia. – Ei minkäänlaista kommenttia tai painostusta. Mulla oli kitara ja mikki -setup, ja soitettiin tosi rennolla ja vapaalla fiiliksellä. Mirel myöntää, että hieman jännittää, kun alkaa tajuta, että pian yleisö kuulee albumin. Nekin ovat vain taustaelementtejä ja tunnelman luojia. Sasu vastaa niin äänityksestä, miksauksesta kuin masteroinnistakin. Siinä ei ole sinänsä mitään juonta, se on enemmänkin visuaalista fiilistelyä. Että soita vaikka kertsi tuosta tai aloita toisen säkeistön lopusta. Minkälainen on vastaan otto. Se on musta hyvä. Tekotavassa ei ole mitään modernia, ja tässä lienee osa neroudesta. Aki löysi sen tytön ja kuvauspaikan Hailuodosta ja kuvasi videon. Niin kutsutut virheet kuuluvat levyllä, mutta ne kuuluvat myös asiaan. Sen voi vain esittää. Jos stressaa. – Huonoja ideoita. Ei se merkkaa, jos on Suomen paras. – Tuli kaikenlaisia ehdotteluja, että hei, tää on Suomen paras. Oltiin samoilla linjoilla, että ei tarvitse olla mitenkään täydellistä tai hiottua. Muotoilen Mirelille pitkähkön kysymyksen siitä, mitä epäonnisesta jenkkirundista opittiin, ja siitä, tietääkö hän nyt paremmin, mihin on ryhtymässä. Minkälaisia ideoita. – Emmä jaksa. Se on mun kappale, ja mulla on omassa päässä jo valmiiksi paljon sellaisia kuvia, jotka kuuluu siihen kappaleeseen. Pitää olla jotain annettavaa kokonaisuuteen. Oak Treen videossa mä olin, mikä se nyt on, tällainen co-director. Siellä me oltiin kahdestaan, valot pois ja kynttilät palamassa. Kohtaamisemme aikaan julkaisuun on vielä pari viikkoa. Mulla oli parempia, ja lopulta Aki oli samaa mieltä. Kaiken on tuettava musiikkia. – Sasu tekee itse siellä elektronista musaa, joten studio on oikeastaan vain iso tarkkaamo. Olin mä lähettänyt joitain sähköpostiviestejä levy-yhtiöihin, mutta en usko, että kukaan edes huomasi. Mulla oli pienet ohjeistukset. – Kannattaa stressata vain sellaisista asioista, joihin voi vaikuttaa. Mirel suorastaan kavahtaa koko ”tuotanto”-termiä, joka hänen ajattelussaan helposti etäännyttää kappaleen sen alkuperäisestä muodosta. Parille raidalle Mirel on fiilistellyt taustalauluja, ja muutamassa kipaleessa kuullaan Craig Armstrongin selloa ja pianoa. Mirelillä on eri keikkamyyjät Euroopassa ja Amerikassa, ja Aki Roukala hoitaa Pohjoismaat. Kovin usein muusikot ja fanitkin ihastelevat niiden kuuluisien ”ensimmäisten demojen” puhtautta, emootiota, voimaa ja maagisuutta. Myös muilta osin levyn lisämausteet ovat äärimmäisen hienovaraisia eivätkä riko vangitsevan äänen ja inhimillisen, ajoittain jopa hataran kitaransoiton synergiaa. Toisin sanoen Mirel ei oikeastaan ole lainkaan äänittänyt albumia kuten asia vuonna 2014 yleisimmin käsitetään. Toisaalta heti seuraavassa lauseessa hän on tavoilleen uskollisesti eri mieltä. KITARA JA ÄÄNI Kun juttelin Mirelin kanssa hänen kakkoslevystään uusien laulujen ollessa vasta hahmottumassa, hän ei osannut kertoa, tuleeko levy olemaan debyytin tavoin alaston, vain äänen ja kitaran varassa. Siitäkin huolimatta että When The Cellar Children See The Light Of Dayn ensisinkku Oak Treen videon ohjaajaksi oli tarjolla huippunimiä. Mulla oli idea, että siinä on tyttö, jolla on samanlainen mekko ja hiukset kuin mulla. Mirel Wagner on ymmärtänyt, että musiikkia ei ole pakko tuottaa. Albumi äänitettiin Hailuodossa Vladislav Delayn eli Sasu Ripatin studiossa. Kaikkien kappaleiden laulut ja kitarat äänitettiin samanaikaisesti kokonaisina ottoina. Mä en osaa sillä tavalla tehdäkään. Ne julkaisee sitä. Tokalla videolla (toinen single The Dirt) tehtiin leikkauskin yhdessä, olin siinä vieressä mukana sanelemassa. Keskiössä on yhä harvinaisen puhtaasti kappale ja sen tulkinta. Slide-kitaran soittamisesta hän haaveili jo tuolloin, ja soittikin lopulta The Dirt -kappaleeseen rouhean slide-osuuden. Sasu kyseli, että pitääkö poistua huoneesta, oliko hyvä veto, pidetäänkö toi, mitkä fiilikset. AUTEUR Mirel naureskelee hieman, kun kysyn, kokeeko hän olevansa niin kutsuttu auteur, mutta myöntää, että hän on koko ajan enemmän juuri sitä. Ei hirveästi viitsi hinkata kappaleita, koska ne on niin yksinkertaisia ja toistavia musiikillisesti. SOUNDI 49 mirel wagner -taitto.indd 49 8.8.2014 10.34. Kyllä mulle esitettiin paljon ideoita, mutta en ollut niistä kovin innoissani. Pikemminkin hän on vain esittänyt kappaleet recin ollessa päällä. – On mulla vähän parempi aavistus. Siitä tietää pätevyyden tason
Vuoden 2009 demolevyt syntyivät aidolla nyrkki pajameiningillä. Tällä hetkellä työn alla ovat viimeiset kesän keikat sekä tulevan albumin äänitykset. Kuvissa myös alkuperäinen logo sekä bändi hurjimmissa rock-lookeis saan. Kuvat: Battle Beastin kotialbumi Nyrkkipajademoja ja monenlaista majoitusta Promootiotyötä kiinalaisittain. Battle Beastin basisti Eero Sipilä sukelsi yhtyeen kuva-arkistoihin, joista löytyi paljon reissukuvia – onhan bändi kiertänytkin ahkerasti viimeisimmän neljän vuoden aikana. Rock’n’rollin glamouria BB:n ensimmäisellä Suo men-rundilla toisen BB:n, Blaze Baileyn, lämppä rinä keväällä 2010. Kuva napattu Tampereen Klubin edestä. Heavy metal, baby! 50 SOUNDI kotialbumi 8/2014 -taitto_a.indd 50 8.8.2014 10.44. > Kotialbumi Muistoja artistien valokuvakansioista
Janne (Björkroth) ja Pyry (Vikki) menivät piristämään väsyneen näköistä kosketinsoittajaa. Taistelua tärykalvoja ja yleistä tyylitajua vastaan Tavastian levyjulkkarikeikalla vuonna 2013. Sonata-kiertueen päätöskeikka Münchenissä. Kuvan otti Eveliina Anttila. Noora ja Pyry laittautumassa Black Ninja -videon kuvauksia varten. Finnair oli onnistunut lähettämään puolet matkatavaroista Norjaan, joten komppiryhmä päätyi nukkumaan taivasalla. Ensimmäinen ulkomaankeikka Wackenissa 2010 – puitteet olivat vähintäänkin asianmukaiset. Onneksi ei satanut. Vielä paremman kuvan olisi saanut edelliseltä illalta, jolloin treenasimme porukalla haara-asentoja ja rockmuuveja. Edessä BB:n ensimmäinen festariveto Qstockissa 2009. SOUNDI 51 kotialbumi 8/2014 -taitto_a.indd 51 8.8.2014 10.44. Tässä vaiheessa emme vielä olleet oppineet kantamaan rahojamme ABC:n tiskille, vaan teimme miehekkäästi omat eväsleivät. Enter The Metal World -musavideon kuvaukset. Paljoa. Huomatkaa heavy-uskottavat pinkit kihartimet! Ensimmäiset treenit Nooran (Louhimo) kanssa jäivät myös ainoiksi ennen kuukauden Euroopan-rundia Sonata Arctican kanssa loppuvuodesta 2012. Nightwish-kiertue toukokuussa 2012 lusittu, ja Tuomas Holopainen päätyi Jannen ja Pyryn laatuseuraan
Jannelle ei maistunut olut kesken soiton. Kyllä hattuhylly aina yhden metallisolistin majoittaa 52 SOUNDI kotialbumi 8/2014 -taitto_a.indd 52 8.8.2014 10.44. Aamuhetki jossain Euroopassa á la 2013. Erikoishääkeikalla esiintyi hieman toisennäköinen yhtye. Juhlatunnelmaa saksalaisittain. Münchenin Oktoberfesteiltä löytyi Noorallekin vähäkalorinen vaihtoehto. Pöytäseurana Freddie Vidales Ashes Of Ares -yhtyeestä. U.D.O.:n lämppärirundilla Norjassa elettiin ja nukuttiin kohtuullisen tiiviisti
12 numeroa (11 lehteä)/12kk Ystävyyttä yli valtiorajojen Sotkamon Syke -festareilla 2014. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi 8.8.2014 11.16. Tarjous on voimassa 31.12.2014 saakka. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 3krs. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. No, Ruotsissahan tunnetusti ymmärretään hyvän päälle! 61,90 Tilaa Soundi! Kersantti Louhimo johtaa joukkoja kesällä 2014. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Järjetön meininki – jengi osasi kaikki biisit sanasta sanaan! Olisihan se toisaalta vääryys, jos ninjoista ja jätti läisroboteista laulava bändi ei animemaassa pärjäisi. 09 4369 2409 www.soundi.fi Tilaajapalvelu puh. Ensimmäinen Japanin-keikka marraskuussa 2013. 00100 Helsinki Fax. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 61,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 71,50 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % kotialbumi 8/2014 -taitto_a.indd 53 Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi
Opethin tuotannosta puhuttaessa sanat kokeellinen ja monipuolinen ovat puolustaneet erinomaisesti paikkaansa aina Orchid-debyytistä (1995) lähtien. Pale Communion on paitsi väistämättömältä tuntuva myös pääosin onnistunut etappi Opethin aina vain jännittävämmäksi käyvässä seikkailussa. Ei sillä, etteikö hän moitteetta ja paikoin hyvinkin sävykkäästi hoitaisi albumin taiten rakennetut laulumelodiat, mutta ei hänen lauluääntään voi hyvällä tahdollakaan erityisen persoonalliseksi kehua. 54 SOUNDI Levyarviot 8_14.indd 54 11.8.2014 15.43. Pale Communionissa riittää sekä nieltävää että pureskeltavaa. > Levyarviot ...hänen musiikkinsa soi hiljaa, mutta sitäkin merkittävämmin... Pureskeltavaa siksi, että nopeasti loppuun kulutettua Cusp Of Eternity -singleä lukuun ot- MIKKO MERILÄINEN HHH Kuva: Olle Carlson ”Opethin historiaan suhteutettuna albumi tuntuu aluksi yksiulotteiselta ja yllätyksettömältä.” tamatta Åkerfeldtin otelaudalta on jälleen irronnut uppoutumista vaativia eepoksia, joiden sisään uidaan hitaasti, uljaiden melodioiden selässä matkaten. Saman on saavuttanut myös ruotsalainen Opeth, jonka parinkymmenen vuoden ja yhdentoista albumin pituiselta matkalta löytyy niin brutaalia deathmetalia, kimuranttia progea, akustista herkistelyä kuin seitkytlukulaista hippirockiakin. Etenkin kun tietää, kuinka järisyttävää jälkeä hän on örinän ja kliinin vuorottelulla aiemmin luonut. Päämies Mikael Åkerfeldtin ensyklopediamaisen syvä progeharrastuneisuus ei ketään yllätä, ja onhan King Crimsonin haamu ollut enemmän tai vähemmän läsnä bändin aiemmissakin käänteissä. Opeth Pale Communion M Roadrunner inulla on lähtökohtaisesti suuri arvostus artisteja kohtaan, jotka haluavat ja uskaltavat vaihtaa kurssia kun sen aika on. Erityisen hyvin onnistuvat jännittävillä sovitusdetaljeilla maustettu, kihelmöiviä melodioita tursuva ja luontevasti jättimäiseksi paisuva Voice Of Treason sekä siihen nivoutuva Faith In Others -finaali, jotka nousevat yhtyeen kirkkaimpien saavutusten kärkeen. Metalista tyystin riisuttu, puhdasverinen progeteos Pale Communion on Opethille toisaalta selkeä uusi alku ja toisaalta äärimmäisen looginen kehityskulku. Nieltävää siksi, että Opethin historiaan suhteutettuna albumi tuntuu aluksi yksiulotteiselta ja yllätyksettömältä, mutta kenen tahansa muun raskaan musiikin parista tulevan artistin tuotantoon verrattuna sekin toki saa haukkomaan henkeä. On siis paljon omasta asennoitumisesta ja musiikkimausta kiinni, kuinka Pale Communioniin suhtautuu – onko nyt hyvästijättöjen, suhteen syvenemisen vai peräti ensirakkauden aika. Ehkä liiankin hitaasti, sillä siinä missä viimeiset viisi teosta nivoutuvat vahvaksi kokonaisuudeksi, jää albumin alkupuolisko hajanaiseksi. Örinälaulusta ja blastbeateista täysin vapaana kyseessä on hyvin erityylinen yhtye kuin se Opeth, jota Suomenkin metallifanit ovat oppineet rakastamaan. Ja mikä parasta, sitä on löytynyt usein saman albumin ja jopa biisin sisältä. Suurin ongelma minun ja nyky-Opethin suhteessa on se, että Mikael on örisijänä vakuuttavampi kuin ”oikeana” laulajana. Pääosaan se nousi kolmen vuoden takaisella, yltäkylläisellä Heritagella. Silti sitä kuunnellessa mieli ei askartele niinkään sen parissa, että mitä juuri nyt tapahtuu, vaan että mitä ihmettä on vuorossa seuraavaksi. Enkä tarkoita opportunisteja, jotka menestyksettä jäätyään poimivat ajasta uuden trendin ja yrittävät sen siivellä kammeta itsensä ihmisten tietoisuuteen, vaan vaikkapa Talk Talkin tai Swansin tapaisia yhtyeitä, joiden diskografioiden ääripäät ovat kuin eri planeetoilta mutta yhtä kaikki palkitsevia
Niin vinyyli- kuin cd-versiokin kuulostavat kaikin osin selvemmiltä ja täyteläisemmiltä kuin ensimmäiset albumipainokset tai vuoden 1990 cd-boksi. Epätasaisehkoilla albumeillaan, ilman myöhemmin ylenpalttisesti korostuneita ulkomusiikillisia avujaan, Led Zeppelin on avautunut parhaiten niille, jotka musisoivat itse ja tajuavat nelikon kiistattoman virtuositeetin vimman. When The Cellar Children See The Light Of Day on kliseisesti ensilevyn jalostettu versio entistä monipuolisemmilla kappaleilla. Levyversiot eivät toki ole samanlaisia raakileita kuin tietyt esivaiheiden otokset. Ilmiselvää on, että myös Robert Plantille lauluääni oli alkuun hänen instrumenttinsa, ja sanat usein kitaroiden ja koskettimien tavoin tuotettuja latautuneita ääniä ja sointuja. Miten nokittaa ensilevyn taso, etenkin nyt kun laatua tiedetään odottaa. Suomalaiselle mentaliteetille sen ymmärtäminen tuntuu vain edelleen olevan vaikea paikka. Uusi masterointi palvelee jokaista soittajaa. Jo avausraita 1-2-3-4:lla Mirelin tahtotila kuuluu PJ Harveyta muistuttavassa uhmakkuudessa. Kuva: Ari Roukala Mirel Wagner When The Cellar Children See The Light Of Day Sub Pop Kolme vuotta sitten ilmestynyt debyytti Mirel Wagner toi nuoren espoolaisnaisen kertarytinällä monien tietoisuuteen. Tunnelma levyllä on alakuloinen, mutta härmäläinen tuskassa rypeminen siltä puuttuu. Entä ne pakolliset uusiutumisvaatimukset. Synkätkin sävyt voi tulkita vapautuneesti. Jos itse löysin kovimman kuunteluintoni Fogertyn, Deep Purplen tai vaikkapa Sladen suoremmasta rockista, jytästä & purkasta tai konstailemattomasta bluesista, syyhynäppisemmät soittoniekat janosivat haastavampia tapoja kiteyttää ja purkaa musiikillisia energiavirtauksiaan. Akustiset, intiimimmät palat avasivat Plantille humaanimman sivuväylän pyhän rockhirviön kehittyessä yhä rankemmaksi tienraivaajaksi. Nyt kierroksia on pistetty koneeseen vielä lisää, kun kauan odotettu toinen albumi ilmestyy maailmalla Sub Popin kautta ja levy on ehditty jo palkita ulkomailla mairittelevilla arvosanoilla. Coverien ronskit sovitukset, livejammailu ja muut bonustallenteet vahvistavat vaikutelman. Aina ei tarvitse puristaa rystyset valkoisina. Mutta varjoissa Mirel viihtyykin. Lopputulos oli yksi 2000-luvun vahvimpia debyyttejä. Askeettisten, akustisen kitaran ja laulun voimaan luottavien kappaleiden viehätys perustuu artistin voimaan kertoa kuulijansa pysäyttäviä tarinoita. Arkailevasta presenssistä huolimatta Mirelin suhteessa musiikkinsa tekoon kuulsi rohkeus. Vain singleillä päästiin lähelle vastaavaa dynamiikkaa. Molemmat haasteet selätetään. Siitä seurauksena on kansallistuntoinen vientitoivohöpötys, joka jättää itse musiikin varjoonsa. Muusikot ovat aikansa pajassa rehkittyään löytäneet tyydyttävimmän taoksen, jossa kullakin on painokas ja luova osansa. Debyytille seuraajan tekemisessä oli väistämättä kaksi haastetta. Kolme kiekkoa kattaa korkeuksiin kohonneen lyijynraskaan ilmalaivan keskeiset elementit ja nostovoimat, koska laulut kuulostavat edelleenkin tarkoituksellisen silaamattomilta work in progress -aihioilta. Syystä Mirel Wagner palkittiin muun muassa Soundissa viidellä tähdellä. Nyt Mirel ei kuulosta kitaraansa kohtalonomaisesti näppäilevältä taiteilijalta, vaan sanomaansa uskovalta lauluntekijältä. Vaikka sovituksetkaan eivät juuri debyytistä eroa, on levyssä skaalaa ihan toiseen malliin. Tämä ei ole moite, sillä moni kiljaisu ja riimiä venyttävä toisto löysi paikkansa tismalleen, samaan tapaan kuin Bonhamin jumalainen, eksakti jytke ja Pagen ruhtinaalliset riffitkin toisensa. Se asettaa riman korkealle. ASKO ALANEN SOUNDI 55 Levyarviot 8_14.indd 55 11.8.2014 10.42. ANTTI LUUKKANEN HHHH Kuva: Atlantic Led Zeppelin Led Zeppelin HHHH Led Zeppelin II HHH Led Zeppelin III HHHH Atlantic Pagen remasteroimat ensimmäiset albumit ovat ikonisten muistikuvien ja yllätystenkin matka noin 45 vuoden taakse, halki albumirockin, stadionkonserttien sekä koko heavy-historian aina brittiläisen beat- ja blues-musiikin kaikuihin asti. Hänen musiikkinsa soi hiljaa, mutta sitäkin merkittävämmin
– Muistelen levytystä pelkästään hyvällä mielellä. Laulu on syystäkin levyn tuotannossa pääosassa. OLE NERDRUM HHHH Soundi sai langan päähän Kansas Cityssä majailevan Jim Pembroken. Otto toimi tunnelmanluojana ja tarkkakorvaisena tuottajana, jolla oli myös soundit hallussa. Otto oli kohdallani ehdottomasti paras mahdollinen tuottaja kaikissa tilanteissa. Jos keksin hyvän riffin tai melodiapätkän, nauhoitan sen vanhalla kelpo kasettinauhurillani. If The Rain Comes on myös kunnianosoitus hänen edesmenneelle ystävälleen, Henrik Otto Donnerille, jonka osallisuus albumin tuottajana leimaa tuntuvasti kokonaisuutta. Avulias, neuvokas ja humoristinen ihminen, joka ymmärsi pyrkimykseni ja toteutti jopa vain sanallisesti ilmaisemani sovitusehdotukset täydellisenä musiikkina. Siren Charmsilla deathmetal-vaikutteet nostavat päätään vain muutamien huutolaululla ja thrash-kompilla varustettujen sekuntien ajan. Mitä haluat sanoa If The Rain Comes-kappaleella. Uffe Krokfors (kontrabasso) ja Mika Kallio (rummut) luovat rockjazzhenkisen perustan, jollaisen parissa Pembroke oli kuin kotonaan jo Blues Sectionin aikoihin. Yhtye itse kyllästyi tyylilajiinsa suunnilleen vuonna 2002 ja julkaisi monien vanhojen fanien kauhuksi mainstreamin kanssa flirttailleen Reroute To Remain -albumin (2002). Ikävästä aiheesta huolimatta haluan myös tuoda siinä esiin uskoni tulevaisuuteen, iloon, leikkiviin lapsiin ja yleensäkin kaikkeen hyvään joka tuo valoa elämään. MERILINNA HHHH Celebration Albumin Bella Union Laulaja Katrina Ford ja multi-instumentalisti Sean Antanaitis ovat levyttäneet yhdessä vaihtoehtomusiikkia monenlaisissa kokoonpanoissa aina 1990-luvulta asti. Levyä hallitsee pohdiskeleva tunnelma, joka ei kuitenkaan sulje pois reippaita irtiottoja. Varsinkin Fordin tukkoisen lauluäänen kuunteleminen ottaa välillä koville. – Sijainnilla ei ole juurikaan vaikutusta tekemisiini, sillä toimin aina samalla tavalla. Miten Amerikassa viettämäsi aika ilmenee musiikissasi. – On vielä liian aikaista pohtia esiintymisiä, sillä kaikki riippuu pelkästään siitä minkälaisen vastaanoton levy saa. Siren Charms on noin kolmen täytebiisin verran ylipitkä ja ylituotettu rocklevy, mutta huippuhetket (avausraita In Plain View, tanssittava Paralyzed, raamatullisiin mittasuhteisiin kasvava With Eyes Wide Open ja metallisesti murskaava When The World Explodes) korvaavat hudit moninkertaisesti. – Kirjoitin laulun heti New Yorkin kaksoistornien terrori-iskujen jälkeen ja jätin sen pöytälaatikkoon odottamaan mahdollista sopivaa julkaisuajankohtaa. Soitan kotonani kitaraa ja pianoa. Albumi on bändille tyypillisesti turboahdettu ja täyteen pakattu, mutta siinä on lajityypille epätyypillistä dynamiikkaa. Olen todella kiitollinen siitä, että sain työskennellä Oton kanssa täällä Kansas Cityssä ja viettää hänen kanssaan aikaa levytyssessioiden jälkeenkin. Jukka Orma soittaa monin paikoin nautittavan vimmaisia kitarasooloja ja Jukka Gustavsonin urut vyöryttävät kiihkeää svengiä. Myös Donnerin taiten sovittamat jouset ja puhaltimet asettuvat luontevasti kappaleiden tunnelmiin. Aika näyttää, jos tulee aihetta hypätä keikoille tai mahdollisesti jopa ryhtyä kiertuejärjestelyihin. MIKKO A. Onko keikkasuunnitelmia uuden levyn tiimoilta. Albuminilta löytyy muutama herkullinen raita: Tomorrow’s Here Today ja Walk On erottuvat dynaamisuudellaan ja melodisuudellaan vellovan synkistelyn ja teatraalisuuden keskeltä. > Levyarviot ...harvoin maanläheisyys ja kosmisuus soivat näin saumattomassa liitossa... Albumin muistuttaakin monessa suhteessa kalifornialaisen garagerock-yhtye Thee Oh Seesin viime vuonna julkaistua Floating Coffin -levyä. Meluisa bändi taitaakin olla Celebrationin hengenheimolainen, sillä molempien yhtyeiden kappaleissa on parhaimmillaan samanlaista pidättelemätöntä energiaa ja kaaosmaisuutta. Kuva: Pete Lucas OLE NERDRUM In Flames on käynyt pitkän tien ruotsalaisen, melodisen deathmetalin pioneerina ja niin sanotun Göteborg-soundin yhtenä innovaattorina. Levyn käynnistävä hymnimäinen nimikkoraita koukuttaa tehokkaalla kertosäkeellään ja Pedro Hietasen tyylikkäällä haitarinsoitolla. Uusimmalla levyllä massiivisesti vyöryvät kitaravallit, verevät vokaaliosuudet ja riipivät kosketinsoittimet kietoutuvat pyörremyrskymäiseksi rock-psykedeliaksi. Solisti Anders Fridénin ilmaisu liukuu vaivattomasti ärjynnästä power metal -ylärekisteriin ja Kornin ja Deftonesin viitoittamaan kähinään. Mistä erityisesti haluat muistaa Henrik Otto Donneria If The Rain Comes -tuotannon osalta. Laulussa kuvailen tuon järkyttävän iltapäivän tuottamaa surua ja tuntemuksia. If The Rain Comes on ajatonta musiikkia, jossa elää takavuosien rock- ja jazzmuusikoiden yksissä tuumin synnyttämä vapautunut ilmapiiri. Tosin, kuuntelen kyllä joskus myös brittibändi Syd Arthuria. JUHO KANKAANPÄÄ HH 56 SOUNDI Levyarviot 8_14.indd 56 11.8.2014 10.42 Joha. Pembroken kyvyt kera brittipopparihabituksen käänsivät jo 60-luvun lopulla suomalaisten popnuorten- ja muusikoiden päät, eivätkä miehen taidot ole vuosien mittaan ruostuneet. En myöskään kaipaa uusia musiikillisia innoittajia, vaan kuuntelen vanhoja suosikkejani, kuten The Band, The Beatles, Procol Harum, Jimi Hendrix, Bob Dylan, Stevie Winwood ja muita saman luokan suuruuksia. Sodan jälkimaininkeja pohdiskeleva A Former Army on myös mieleenpainuva – erityisesti Jukka Harjun hienon käyrätorvisoolon ansiosta. In Flames Siren Charms Jim Pembroke Sony/Epic If The Rain Comes TUM Records Laulaja/kosketinsoittaja Jim Pembroke tarjoaa kuudennella soololevyllään vahvatunnelmaisia kappaleita. Avioparin vuonna 2004 perustama baltimorelainen Celebration on bändeistä ehkä tunnetuin. Muuten kuuntelukokemus jää turhan raskaaksi, sillä kovinkaan monta koukkua ei kaiken särön keskeltä löydy. Olihan suunnitelmissamme ollut jo pitkään levynteko. Yhtyeen ilmaisu on eeppisyydessään ja jopa eteerisyydessään lähempänä alternativerockin kovaäänisintä laitaa kuin koskaan
Karun maagisesti svengaavalla boogieshufflella on ollut pitkä häntä, sillä kahden varhaisen sinkulan jatkeeksi on kasattu kokonaista 80 minuuttia vuosien 2009 The Sultans -debyyttialbumilta sekä Goathound-yhtyeen kanssa jaetulta livejulkaisulta. ASKO ALANEN HHH Yes Heaven & Earth Frontiers Olisi mukava todella innostua Yesin uudesta levystä. Ovelasti minimalistinen visio on ehdottomasti oma ja islanniksi laulettuna suorassa yhteydessä bändin viikinkiperimään. Juurten vaikutus toki kuuluu yhä, mutta kyllä tämä on ehtaa rock’n’rollia, vaikkakin kaukana sen valtavirroista. Leinonen. The Sultansin mission vilpittömyyttä on turha epäillä, niin antaumuksellisesti miehet käyvät ravistelemaan rockin luurankoa ja saavat taiottua ja tahkottua siitä eheän ja kouriintuntuvan säröisen ambienssin, joka jyrää kuin satavuotinen maatalouskone urbaanin teknonäpertelyn rinnalla. Subway Walls suo Chris Squirelle tilaisuuden väläyttää muhkeaa bassogloriaansa. The Sultans More Houserockin’ And Other Boogies Ektro Torniolaisten veljesten Läjä ja Timo Äijälän duo The Sultans julkaisi vuonna 1995 yksipuolisen instrumentaalisinglen Houserockin’ (To Hound Dog Taylor) omalla IKBAL-levymerkillä. Samaa ei voi sanoa kosketinsoittaja Geoff Downesista ja rumpali Alan Whitesta, jotka innottoman soittonsa puolesta vaikuttavat olevan valmiita eläkkeelle. PROBLEMS. Philip Glass diggaisi varmasti lähelle napakymppiä osuvaa Óttaa, jos sitä kuulisi. Kuulemma yhtyeellä on pöytälaatikossa ”iso progekappale”, jota ei ehditty viimeistellä levylle. Kun David kuulosti lähinnä Drama-aikojen Trevor Hornilta, Davisonin äänen heleys muistuttaa Yesin alkuperäisjäsenen Jon Andersonin enkelimäisyyksistä. Riveistä pois potkitun laulajan Benoit Davidin tilalle rekrytoitu Jon Davison herättää yhtyeen pitkän linjan ihailijassa nostalgisia tuntemuksia. Sääli, sillä jotakin sen tapaista kokonaisuus kipeästi kaipaisi. Islantilaisilla ei ole kiire mihinkään. Maneerittomasti laulava kitaristi Aðalbjörn Tryggvason on tuottanut kokonaisvaltaisen teoksen harkitun luomusti, mikä erottaa soinnin kilpailijoiden prosessoidummasta soundista. Muutuin faniksi kerrasta. Äärimmäisen tunnelmapainotteisesti maalailevaa menoa voisi kai sanoa postrockiksikin, paitsi että kvartetin takkuinen pitkälettisyys heijastuu uljaasti ulvovassa kahden kitaran soundissa enemmän Hawkwindiin ja MC5:een kuin Mogwaihin ja vastaaviin nörtteihin viittaavana rosona. Sävellyksellinen ajattelu on sillä tapaa edistyksellistä ja meditatiivista hurjuudestaan huolimatta. Johanna-vuodet 1980–1983 Levyarviot 8_14.indd 57 Johanna mainos 8_14.indd 1 PELLE MILJOONA Johanna-vuodet 1979–1981 SOUNDI 57 11.8.2014 8.8.2014 10.42 9.29. Harvoin maanläheisyys ja kosmisuus soivat näin saumattomassa liitossa. Omalla versi- VIISI LOISTAVAA DAVE LINDHOLM Johanna-vuodet 1979–1983 ollaan blackmetallista aloittanut bändi löysi nykyisen tyylinsä edellisellä albumillaan (Svartir Sandar, 2011) ja paahtaa nyt pelottomasti valitsemallaan tiellä. Albumeilla rummuissa on M. Tuotannosta vain kaksi levytettyä raitaa on jätetty pois, mutta viisi julkaisematonta on mahdutettu mukaan. Legendaarisen Roy Thomas Bakerin tuottamien helposti sulavien sävelien syövereissä Steve Howe pitää hyvin pintansa valittavine kitarajuoksu- tuksineen. Kahdeksan pitkää kappaletta peilaavat viikinkien kolmen tunnin jaksoille perustuvaa vuorokautta. Heaven & Earthin tasokkain esitys kuullaan sen lopussa. Kaikkiaan 23 primitiivistä rytmiraitaa on ristitty eri etuliittein joko bluesiksi, boogieksi, rockiksi tai shuffleksi. Mahtava keikka, upea asenne (jätkät seurustelivat yleisön kanssa rennosti keikan jälkeen) ja huikeaa musiikkia, joka hiljensi jengin kuuntelemaan kuin hypnoosissa. Ótta on vasta viides pitkäsoitto jo 1994 aloittaneelta yhtyeeltä. Niillä Leinosen basso täydentää Sultansin trioksi. Pelkkä tokaisu Drive, Jammin’ tai Fast One riittää myös kuvaamaan alle kaksiminuuttisista yli seitsemään minuuttiin yltäviä riffipoljentoja. JUHA SEITZ HHH Sólstafir Ótta Season of Mist Korkkasin Sólstafirin vasta viime keväänä bändin vieraillessa Tampereella. Vaikka Heaven & Earth on kaikin muodoin tyylikäs ja kaunis levy, sen keskitempoinen kevytproge ei kunnolla pyrähdä lentoon. On harmillista, että säveltäjänä Davison ei yllä lähellekään Andersonin kosmisia ulottuvuuksia. Älkää missatko! JUSSI NIEMI HHHH -VUODET-KOKOELMAA! TUOMARI NURMIO Johanna-vuodet 1979–1982 RATSIA Johanna-vuodet 1979–1982 3CD Digipackit kaupoissa 29.8
Face Of God purkaa eksistentiaalista tuskaa, mutta Marlene on ihana rakkauslaulu. > Levyarviot Tom Petty & The Heartbreakers Hypnotic Eye Reprise Tom Petty otti neljä-viisi vuotta sitten kunnon piristysruiskeet ensin vanhan Mudcrutch-yhtyeen comebackilla ja sitten sakeaa rytmibluesia tiukkuvalla Mojo-albumilla Heartbreakersin kanssa. Blown Away ei ole kiireellä ulos pukattu albumi, vaikka joku niin saattaisikin kuvitella. Albumin totinen ja balladeita kaihtava runttaus sekä tinkimätön asenne viehättävät hieman. Storm Of Bladesilla soi näennäisillä retromausteilla ryyditetty kierrätyskeskushevi, jossa tuplakitarat helisevät vähäsäröisinä ja kirkkaina ja soundimaailma on tietoisen kevyt. Äänimaailmaltaan levy on tuttua Sin Cos Tania. Parhailla vedoillaan hän nostaa itsensä luontevasti sankariensa rinnalle. Phantom Shadow vain alleviivaa sen, että videopeliheavy <> powermetalli. Biiseissä on havaittavissa sekä aikaisempaa enemmän syvyyttä ja monipuolisuutta että myös veltostuvaa otetta. Soolokitaristi Mike Campbell tuntuu kasvaneen Pettyn ytimekkään sävelkynän jatkeeksi ja yhtyeen selkärangaksi. Benmont Tench ei petä hänkään, missä ikinä pianon, sähköpianon tai urkujen hienointa soundia tarvitaan melodisen riffirockin ruodon ympärille. Hypnotic Eye on kerrassaan yksi bändin parhaita levyjä. Dirty Jeans & Mudslide Hymns (2011) oli oiva kiekko ja Terms of My Surrender vähintään yhtä hyvä. Solisti Hell Hofer vetelee falsetin sekaisesti ja hieman sinnepäin. Erinomaisuudellaan oitis erottuva iskubiisi Fault Lines on merkitty myös Campbellin nimiin. Erityisesti Milko on tykästynyt kuubalaiseen musiikkiin, johon vihjaa jo kansikuvan tuhti sikari. Ei voi valittaa, sillä Petty ja bändi ovat hienoimmassa vedossaan vahvojen laulujen ja purevasti rouhivien kitaroiden kyydissä. Tunnelmaa ei voi olla vertaamatta Suomessa toukokuussa esiintyneen Gogol Bordellon riehuntaan – jos yhtye vaihtaisi mustalaispunkinsa lattarisävyihin, tulos saattaisi kuulostaa juuri tältä. VISA HÖGMANDER HHHH Machinae Supremacy Phantom Shadow Spinefarm Nörttien kosto on täällä taas, kun ruotsalainen Machinae Supremacy palaa viidennen levy-yhtiölle tehdyn albuminsa kera. Kuuba-vaikutteiden lisäksi levyllä voi kuulla myös sävyjä Kolumbiasta lähtöisin olevasta cumbiasta ja sen perulaisesta versiota chichasta, joka yhdisti 1960-luvulla länsimaisen surffirockin eteläamerikkalaiseen poljentoon. Scott Thurston takaa kolmen kitaran rintaman ja huudattaa tarpeen tullen harppuakin. Tunnistettavat esikuvat ovat nyt monipuolisempia, ja osa parhaista riffeistä ja koukuista voi hyvin olla omiakin. lä tuntuu jopa siltä, että jollain tapaa miamivicemaiseksi hiottu tanssipop on liiankin muotovaliota. Phantom Shadow -konseptialbumilla ”MaSun” melodinen hevistely ei avainosiltaan poikkea radikaalisti viisikon aiemmista albumeista, vaan kuten ennenkin, kappaleet ovat melodisia, riffit vetäviä, Robert Stjärnströmin persoonallisesti nariseva laulu viehättää ja koskettimien sijasta käytetty Commodore 64:n äänipiiri SID/6581 pilpattaa ja viheltelee kasibittisesti kuten on tehnyt vuodesta 1982 asti. ASKO ALANEN HHHHH Sin Cos Tan Blown Away ...retromausteilla ryyditetty kierrätyskeskushevi... Paalosmaan paikoin epävireiseltä kuulostavat vokaaliosuudet tuovat kuitenkin Sin Cos Tanin musiikkiin sen särön, mikä nostaa sen perustanssipopia korkeammalle tasolle. Levyn heikointa antia ovat vähän sinnepäin lauletut osuudet. Siinä, missä esimerkiksi kotoisella Battle Beastillamme on yksilötason virtuositeettia ja vaikutteistaan huolimatta sävellyksellistä substanssia, on Bulletin ilmaisu musiikillisesti valitettavan ideaköyhää ja tunnelmaltaan ryppyotsaisen vakavaa. Parin levyn takaisen A View From The End Of The Worldin välittömyyteen, reippauteen ja iskevyyteen ei Phantom Shadow’lla ylletä, joskin levy esittelee hevinörttien taidot entistä laveammin. Tummimmissakin biiseissä on elämänmyönteinen pohjavire kitaristi Doug Lancion tuotannon ottaessa bändin karheasta soinnista kaikki sävyt talteen. Iso Brian Setzer Orchestra täyttää kunnianhimoisemmat pyrkimykset, mutta jo ennen Stray Catsia hehkunut pelkistetyn rockabillyn kutsumus on Setzerin luotettavin leipälaji. Luulisinkin, että näillä biiseillä huudatetaan keskisuurien festareiden yleisöä jälleen ensi kesänä. Hän saa varhaislevyiltä tutun voimapopin, vähintään kolmasti kirkastetun kantrirockin sekä energisen rokkibluesin vaivattoman eloisasti kulkemaan. MERILINNA HH 58 SOUNDI Levyarviot 8_14.indd 58 11.8.2014 15.44. Kyllähän heavyssä selkäpiihin porautuvia melodioita olla pitää. albumi lauluntekijänä palkitulta laulaja-kitaristilta. King ja Willie Nelson kuin Joe Bonamassa, Jewel ja jopa Bon Jovi lukemattomien muiden lisäksi, John Hiatt on yhä kumman tuntematon suurelle yleisölle omalla nimellään, vaikka tämä on jo 22. Teemalevyn tapahtumaympäristö vie ajatukset trooppisiin tunnelmiin, joka välittyy myös Sin Cos Tanin kahta edellislevyä lämpimämpänä sointina. Hulkkonen ja Paalosmaa jatkavat 1980-lukulaisella linjalla, jossa ei ole edelleenkään mitään vikaa. Kliseet eivät Hiattia kiinnosta. Randynewmanmaisesti ilkeilevässä Old Peoplessa alun vitsailu hyytyy Johnin pohtiessa: ”Some of my delusions have the power to kill/Scared I get what I deserve/Or maybe scared I won’t.” Nobody Knew His Name pysäyttää tarinallaan unohdetusta Vietnam-veteraanista siinä kuin New Orleans-henkinen nimiballadi innostaa uskollaan rakkauteen. Sarjassaan toinen Rockabilly Riot! -kimara on omine biiseineen Sunklassikoiden cover-albumia vapautuneempi ja viihdyttävämpi levy. Hypnotic Eye -materiaalia syntyi jo tuolloin, mutta tusinan kipaleen kokonaisuus haki muotoaan tähän asti. Välil- John Hiatt Terms of My Surrender New West Mieheksi, jonka lauluja ovat laulaneet niin Dylan, Rosanne Cash, B.B. Osa niistä on näppäriä syrjähyppyjä Sun-rockabillyn, klassisen musiikin, hurjien instrumentaalien tai vallattomien jouluswingien pariin. Tahti on ollut sama ensilevystä Sin Cos Tan (2012) asti. Mojon tiukemman tyylittelyn jälkeen Petty todistaa raudanlujasti, ettei ole tässä tivolissa mikään yhden tempun poni. Jos entistä syvempi ja rosoisempi ääni kanavoi sykähdyttävästi uhkan tuntua niin asenne sen takana on kypsä: mokia ei panna muiden piikkiin eikä katkeruus hallitse. JUHO KANKAANPÄÄ HHHH Brian Setzer Rockabilly Riot! All Original Surfdog Setzer on verraton työn sankari rientäessään kitaroineen ja päähänpistoineen rock-proggiksesta toiseen. Tämä on aikamiehen puhetta, kantapään kautta opittua viisautta. Kyseessä on teemalevy, jonka päähenkilö on Meksikoon lomalle ja sitä kautta huumebisneskoukeroihin päätyvä 52-vuotias amerikkalainen mies nimeltä Michael Burana. ”Nothin’ I love is good for me but you”, Hiatt tunnustaa syvänä bluesina harppovassa Nothin’ I Lovessa lueteltuaan ensin useita paheitaan. Asiaa! JUSSI NIEMI HHHH Jaro Milko & The Cubalkanics Cigarros Explosivos! Asphalt Tango Cigarros Explosivos! -levyä kuunnellessa hämmästyttää – miten sveitsiläinen kokoonpano voi kuulostaa näin aurinkoiselta ja pirullisen svengaavalta. Futishuligaanihuudot Bulletin pojilla sen sijaan ovat esimerkiksi Hammer Down - ja Tornado-biiseissä mehukkaita ja testosteronintäyteisiä. Pasuuna, trumpetti, urut ja ksylofonia muistuttava balafoni elävöittävät soundia entisestään. Onneksi ne eivät onnistu pilaamaan tunnelmaa, vaan pikemminkin korostavat bilebändimäistä meininkiä. Paalosmaan lauluääni jakaa varmasti edelleen mielipiteet, mutta tämä kaksikko osaa kyllä luoda puitteet tanssibileille, oli mukana sitten fiktiivinen Michael Burana tai ei. Vaikka tempot vähän tippuvatkin, luulajalaisten uniikki omaperäisyys on ennallaan. MIKKO A. Play on! MAPE OLLILA HHH Solina Juho Paalosmaan ja Jori Hulkkosen muodostaman elektropopduo Sin Cos Tanin julkaisutahti on ollut kova – levy per vuosi. Setzer hyödyntää tutun kuuloisia viitteitä estottoman viekkaasti Louis Jordanin jumpbluesista ja lauluyhtyeiden periodipopista psykobillyn sähköisiin sahariffeihin. 90-luvun kantrahtavamman ja singer/songwritermaisemman kauden jälkeen blues on taas lujasti kehissä, mutta ei kaavamaisesti. Eniten levyssä ärsyttää nimenomaan laululinjojen yksioikoisuus, tai itse asiassa niiden puute. Nothing Is A Sure Thing, niin kuin yksi repäisevimmistä raidoista uskottelee. Verrattominta albumissa on biisimateriaalin taattu laatu. Myhäilyttävimpiin kunnianosoituksiin kuuluvat Eddie Cochran -pastissi What’s Her Name sekä Johnny Hortonin Battle Of New Orleans -marssitahdissa kulkeva I Should’a Had A V-8. ASKO ALANEN HHHH Bullet Storm Of Blades Nuclear Blast Ruotsalainen Bullet tekee viidennellä albumillaan tyylipuhdasta ja selkästi omasta mielestään maukasta Judas Priest - ja AC/DC -pastissia. 62-vuotias muusikko ei osoita mitään pehmenemisen merkkejä, pikemminkin päinvastoin. Tämä on bändin heikkous, mutta myös eräänlainen vahvuus. Viime vuonna tanssittiin Afterlifen tahtiin ja nyt on kolmannen levyn aika. Ja kaikin puolin pidättelemätön kitarajamboree. Kitaristi-laulaja Jaro Milkon luotsaaman The Cubalkanics-yhtyeen debyytti yhdistää sähäkän sähkökitaroinnin Balkan-rytmeihin ja eteläamerikkalaiseen letkeyteen
Dynaamisesti nimetty avausraita High Velocity Impact Spatter kuulostaisi ainakin näin ensipuraisuilla uusista kappaleista kestävimmältä. Kyllästyneisyyttä tai rutiinimaisuutta ei ole havaittavissa, kokemuksen tuomaa rauhallisuutta ja varmuutta sitäkin enemmän – jos moisia luonnehdintoja yhtyeen äärimetalli-ilmaisuun ylipäätään kannattaa liittää. Rumpali Paul Mazurkiewiczin huhutut selkävaivatkin ovat ilmeisesti takana päin, sillä rummut paukkuvat A Skeletal Domain -levyllä viriileinä ja vimmaisina. Bad Ass Brass Band on tietysti parhaimmillaan livenä, mutta Töttöröö! soljuu hyvin myös sohvakuuntelussa. Oscar And The Wolf Entity Play It Again Sam Viime aikoina on tuntunut siltä, että Entityn kaltaisia levyjä on alettu julkaista urakalla – liekö syynä menestys internet-maailmassa tai puhdas uutuudenviehätys. Sing-sinkku paiskoo menemään puistojamimaisella groovella ja Don’t lisää bassottelullaan virtaa ruosteisemmankin puri- Bad Ass Brass Band Töttöröö! Exogenic Music Group 11-henkisen helsinkiläisjättiläisen, Bad Ass Brass Bandin toinen kokopitkä Töttöröö! on varsinainen musiikkityylien potpuri. Samanaikaisesti tuo lienee kuitenkin myös albumin heikkous: Tyyliskaala on niin laaja, että kokonaisuus leviää maailmalle kuin merimiehen siemen. Pikantin mausteen pataan tuovat vielä oivaltavat sanoitukset, jotka ovat humoristisen kekseliäitä pohtien nykypäivän ongelmia ennakkoluuloista Ravintoympyrän koostumukseen ja hupaisaan Puskapissi-ralliin sekä murheelliseen kappaleeseen onnettoman Reiskan kohtalosta rappukäytävässä. Kovinkaan uniikiksi ei albumia voi nimittää: monessa kohtaa Oscar And The Wolf vaikuttaa lontoolaisen The XX:n tribuuttiyhtyeeltä. Jäsenten erilaisten musiikillisten taustojen ansiosta bändin soundi on monivivahteista ja tuoretta. Tämän kuulee jo avausraita Onen haikealla tavalla vapautuneesta ilmaisusta. Viittäkymppiä lähestyvät Cannibal Corpset soittavat kolmannel- latoista levyllään kuin nuoruuden päivinään. On kunnioitettavaa, miten armottomalta CC yhä kuulostaa. MERILINNA HHH Ed Sheeran X Asylum/Warner 23-vuotias brittiläinen laulaja-lauluntekijä Ed Sheeran aiheutti pienimuotoista hypeä +-esikoisellaan (2011). Töttöröö! tarjoaa varmasti jokaiselle jotakin – sitä ei käy epäileminen. JUHO KANKAANPÄÄ HH Cannibal Corpse A Skeletal Domain Metal Blade Buffalon deathmetalsetämiehiä ei väsymys paina. MIKKO A. Nyt onneaan tällä saralla koettaa belgialainen Oscar And The Wolf, joka on saanut esikoislevylleen apua muun muassa Brian Enon kanssa työskennelleeltä tuottaja Leo Abrahamsilta. Mukaan mahtuu niin marssimusiikkia, humppaa, skata, folkrockia, Balkan-kuumetta kuin blues-vaikutteista Suomipaatostakin. LINDA SÖDERHOLM HHHH Kuva: Tero Ahonen SOUNDI 59 Levyarviot 8_14.indd 59 11.8.2014 10.43. Höyryjä on ennen uuden materiaalin kimppuun käymistä päästelty juuri sopivissa määrin. Tyylilajin tunnistaa vaimeista, jamesblakemaisista sylimikrobiiteistä ja toisaalta epäinhimillisen jääkylmästä R&B-soundista. Olisi kuitenkin toivottavaa, että uudet yhtyeet uskaltaisivat rohkeammin etsiä omanlaistaan ilmaisua välittämättä hetken muotioikuista. Keulakuva Max Colombie yrittää laulaa vähäeleisesti, mutta kuulostaa enimmäkseen intohimottomalta ja lopen tylsistyneeltä. Levylle mahtuu kuitenkin kohtuullisesti kiinnostavia tärppejä, jotka seuraavat trendiä onnistuneesti. Vaikka Hammer Smashed Face -klassikon, Bloodthirst-albumin Unleashing The Bloodthirsty -mestariteoksen tai muutaman vuoden takaisen Evisceration Plague -musiikkivideobiisin kaltaisia huippusuorituksia ei olekaan tällä kertaa päätynyt nauhalle, Cannibal Corpse tietää täsmälleen, miten muotovalioita vanhan (ja vähän uudemmankin) koulukunnan deathmetal-teoksia kirjoitetaan, ja miten uskollinen fanikunta pidetään niin sanotusti ”hyvissä lihoissa”. Suositellaan nautittavaksi sahdin ja perinneruokien kera. Joissain biiseissä taivutaan jopa tiukkoihin afrobeat-rytmeihin ja onhan levylle sattunut yksi punkbiisikin! Vahvaan torvisektioon nojaava tuotanto on ammattimaista ja biisit ovat viimeisteltyjä. Parhaiten uskoisin tämän sopivan loppukesän etko- ja/tai etnomeininkeihin. Biisejä uudella albumilla on myös kiitettävä määrä: 14-15 kappaletta hieman laskentatavasta riippuen, Bulgar-biisi kun löytyy vain Töttöröö!-albu- min cd-versiolta. Poljento on energistä ja heikompaa alkaa jo huimata. Yhtyeet tavoittelevat minimalistista ja sumuisen urbaania äänimaailmaa, mutta monesti musiikilliset ratkaisut onnistuvat vain vierottamaan kuulijan albumista yhtä tehokkaasti kuin Godard valkokankaasta. Tarina ei kerro, miksi tätä Bad Ass Brass Bandin kakkoslevyä on jouduttu odottelemaan parisen vuotta, mutta yksi syy lienee ainakin bändin valtava koko – tämä posse, joista järjestyksessä jokainen vaikuttaa useammassa kuin yhdessä yhtyeessä (jäseniä muun muassa nykyisistä ja edesmenneistä Mustat Lasit, Soul Investigators, Cool Sheiks, Tundramatiks, Jaakko Laitinen & Väärä Raha sekä Ismo Alanko Säätiö -kokoonpanoista), voi olla astetta vaikeampi saada kerralla kasaan sessioihin kuin mikä tahansa duo
Edullisehkon punaviinin voi haistaa. miä. Periaatteessa crustpunkia edustava tyyli saa lisämausteita ihan puhdasverisestä grindistä, kuten Repulsionin törkyistä kitarasoundia kuolleista herättävässä Kuiskauksissa. Ensimmäisellä albumillaan hardcorepunkyhtye Horros ei mullista minkään punkin alalajin konventioita, mutta lanaa menemään riittävällä intensiteetillä ja näkemyksellä. EERO TARMO HHHH La Roux Trouble In Paradise Sony Muistatko vielä brittiläisen elektropumppu La Rouxin. Toinen albumi Cinnamon Hearts jatkaa esikoisen vahvan melodista linjaa, mutta kappaleet ovat saaneet Tuomo Prättälän ja Olavi Louhivuoren tuotannossa uudet vaatteet. Palstatila loppuu. EERO TARMO HH Horros Maailman palkka Face Your Gods Perusasioillakin pääsee jo hyvään alkuun, kun sisäistää mitä niillä tehdään. Tarkan siisti kitarointi ja laulutulkinnat tuntuvat jotenkin varovan toisiaan, eikä kumpikaan ota estradia täydellä sydämellä saati intoilevalla vuorovaikutuksella haltuunsa. Useista sanoituksista päätellen erityisesti laulaja Vesa Haaja on poiminut bändille ahkerasti tuiki tuntemattomiakin hel- ...uusi aalto on herännyt taas uuteen eloon... Jo heti ensitahdeista alkaen Trouble In Paradise groovaa täysillä. Meininki on kuin 1980-luvun diskopoppilevyltä: kertosäkeiden suhteen ei kursailla turhia, sillä pääasia on, että melodiat jäävät mieleen ja tahti on kova. VISA HÖGMANDER HHH Karen O Crush Songs Cult Yeah Yeah Yeahsista tuttu ja Her-elokuvasta The Moon Song -kappaleellaan Oscar-ehdokkaanakin ollut Karen O julkaisee ensimmäisen, jo vuosina 2006–2007 äänitetyn sooloalbuminsa. Välillä melko massiiviseksikin paisuva tuotanto vie paikoin huomiota turhan paljon pois pääasiasta eli kappalemateriaalista. Toinen pitkäsoitto kumartaa niin chillwaven kuin elektropopinkin suuntaan, jota elävöitetään indiepoppimaisilla kitaroilla ja harmonisilla vokaaliosuuksilla. Yhden miehen yhtyeitä ja niitä paimentavia pieniä levy-yhtiöitä tuntuu riittävän tunguksi asti. Erinomainen Ola & The Janglers -suomennos Sen voi vain aavistaa pitää alati pimentoon jäävän Eddyn lippua korkealla. Suurimman osan ajasta kuulija kuitenkin jaksaa rummutella seiniä hurmioituneena. Vuonna 2009 yhtyeen tarttuvat syntikkapoppirenkutukset olivat Suomessakin pienoisia radiohittejä. Moinen lienee punk-bändille pahin mahdollinen loukkaus, mutta uutuuslevynsä perusteella isompiin ylisanoihin ei ole aihetta. Kaksikon lauluäänet soivat edelleen kuulaan kauniisti yhteen ja albumilta löytyy myös selkeää hittipotentiaalia: Cinnamon Hearts -nimibiisin lisäksi There Is Nobody Like You voisi hyvin soida niin valtakunnallisilla radioasemilla kuin indiediskoissakin. Sointukäännökset 60 SOUNDI Levyarviot 8_14.indd 60 V rk w 11.8.2014 10.43. Karen O ottaa mutta ei anna. Molemmat Bacharach/ David-coverit sentään tunnistaa, samoin japanilaisen maailmanhitin En luota suudelmiin. Lopullinen nyrkki jää silti iskemättä. Tyydyttävän raikkaasta kappalevalikoimasta huolimatta Agents-sovitukset ja soundit ovat yllättävän särmättömästi tuotetut. Sydämeen käyvän äänen omaava nainen tulkitsee raastavia kudelmiaan thedecemberistsmäisen luonnosmaiseen kansitaiteeseen käärityllä levyllä, jonka huomattavan lyhyistä kappaleista jokainen on äänitetty makuuhuoneessa kitaraa näpräten. Joissakin kappaleissa lempeä saksofoni ottaa meiningin kiitollisena haltuun. Rise Against on menestynyt kaiketi siksi, että se on eräänlainen salonkikelpoinen versio punkin ja hardcoren raivokkaamista ilmenemismuodoista: hieman hitaampaa kuin skeittipunk, hieman paremmin soitettua kuin räkäpunk, hieman vähemmän aggressiivista kuin hardcore-punk. Alkukielisenä tulkitaan Lee Dresserin mainio road-renkutus El Camino Real. Tunnetuimmista verrokeista uskaltaa tarjota metallin ja punkin välistä maastoa kartoittavaa Unkindia. Kaikkea ei ehdi sanoa. Toinen suosiota nostava seikka lienee yhtyeen avoin eläintensuojelu- ja ihmisoikeusaktivismi. Muutamassa kappaleessa biitit yltyvät jopa housemaiseksi tamppaukseksi. Vain kahdeksaan ralliin nipistetty Maailman palkka ei varmasti laajennettuna olisi kärsinyt tasonpudotuksesta, sillä näilläkin vedoilla paletti on musiikinlajiin nähden laaja. Evan ja Manun laulut ovat edelleen folkahtavia, mutta yllättävän surumielisiä. Musiikkivideoillaan avaruusajan pukuihin sonnustautunut laulaja Elly Jackson tuijotteli tuimasti kameraan, ja hiukset olivat yhtä futuristista geeliä. The Strokes -jehu Julian Casablancasin Cult Recordsin kautta ilmestyvällä levyllä lo-fi on päivän sana. > Levyarviot taanin vieteriin. Tarina ei ole harvinainen, sillä San Francisco vaikuttaa olevan tällä hetkellä innovatiivisen elektronisen musiikin kiistaton keskus. Levyn oudommatkin melodiat avautuvat parilla kuuntelulla, mutta niissä ei ole ihan sitä sähäkkyyttä tai rautalangan tuikeinta ja nautinnollisinta pistävyyttä, jota yhtyeeltä on tottunut odottamaan. Biisit toimisivat varmasti vähintään yhtä hyvin myös debyytin tuotantoratkaisuilla. Tässä on kuitenkin levy, jonka on tehnyt liikaa analysoimatta mies, jolla on hyveinään elämälle auki oleminen, herkkyys ja luontainen aistillisuus. Huutopuoli jää rahtusen voimattomaksi ja sanoitukset lipuvat tyypillisyydessään sanahelinäksi. Vanha luottomies Jukka Itkonen vastaa kaksista lyriikoista ja Marko Haavisto yhdestä sulavasta italoiskelmän käännöksestä. Albumi onkin kuin vierailu lentokentän lounge-tiloissa – miellyttävä, mutta helposti unohdettava. Varsinkin singleksi nostettu nimikkokappale Tangerine Sky on loistava osoitus siitä, kuinka kuplivat syntetisaattorit ja kitarat sopivat yhteen. Todellinen jymykäinen on levyn puolen välin suvannoksi survaistu Photograph, jonka paatokseton herkkyys hiipii ihon alle vavisuttavalla voimalla. Samanlaista kiihkoa ei kuitenkaan löydy albumin muista kappaleista, jotka uhkaavat jäädä värittömiksi seinäruusuiksi. Ei vaikka sisimmässä leimuaisi miten kitkerä liekki tahansa. Meininki muistuttaa paljon Tuomon keväällä julkaistusta The New Mystique -levystä. Renkutuskeitos äityy loppupuolella hieman monotoniseksi, sillä retro rumpukone papattaa turhankin tasaisella tahdilla. Ranskalaisduo Cocoonia vahvasti muistuttanut äänimaailma toimi hyvin ja osoitti kaksikon potentiaalin. Muita repäisyjä huomattavasti pidemmän Silencen epätoivoinen fiilis on rakennettu puolestaan osin metallin ja erityisesti sludgen puolelta saaduista palikoista. The Black Market -levyn tasapaksuus on niin ikään “ihan kiva juttu”, jolla saadaan varmasti uusia keskitien musadiggareita faneiksi. Meritoituneimmankaan muusikon sisäänpäin kääntynyt demoilu ei itsessään riitä vaikuttavuuteen. ANTTI LUUKKANEN HHH Rise Against The Black Market Universal Chicagolaista Rise Againstia voisi nykyään luonnehtia sanoilla ”ihan kiva” tai ”ihan hyvä”. Yksi vuoden albumeista. Kuitenkaan yhtään ihan pätevän The Moon Songin tasoista kappaletta – tai rakenteellisesti ajatellen kappaletta ylipäätään – ei löydy. Triona aikaansaadussa möykässä on yllättävän paljon syvyyttä. JUHO KANKAANPÄÄ HH Eva & Manu Cinnamon Hearts Warner Debyyttilevyllään Eva ja Manu iskivät pöytään levyllisen kuulasta folkia, joka pohjautui väkevästi laulajien hienosti yhteen soiviin ääniin. Raitojen alkuperää on tavallista vaikeampi paikantaa, vaikka säveltäjinä on Jack Scottin, Lee Hazlewoodin tai Billy Furyn kaltaisia nimiä. ASKO ALANEN HHH Blackbird Blackbird Tangerine Sky Om! Vuonna 2009 sanfranciscolainen Mikey Maramag kyllästyi rumpalin pestiinsä paikallisessa metallibändissä. JUHO KANKAANPÄÄ HHHH Agents & Vesa Haaja Sound On Sound Sony Rockabillyn, pop-iskelmän ja jopa kepeän soulin kunnailta kertyy kaikkea mukavaa Agents-laariin. Luomumaisesta Timberlakeilusta laskeudutaan notkeasti kohti alakuloista muotoaan venyttelevään Ninaan, jossa Sheeranin haipakka fraseeraus muistuttaa paljon Anthony Kiedisiä. Oikeaoppisen tunnelman niilläkin saa toki aikaan, vaikka Dischargen runollisiin punk-haikuihin onkin vielä matkaa. Klassikon aineksia omaava kappale lainaa paljon Stingiltä ja Snow Patrolilta onnistuen samaan aikaan puhuttelemaan aikamme epäluomun pophorisontin keskeltä päin näköä iskevällä rehellisyydellään. Viime aikoina La Roux on päässyt otsikoihin lähinnä Jacksonin, tuottaja-säveltäjä Ben Langmaidin ja uuden taustapiru Ian Sherwinin erimielisyyksien takia, mutta siinä sivussa yhtyeeltä on ilmestynyt myös mainio kakkosalbumi. Paikoin vetovoimaisissa kappaleissa onkin jopa abbamaista potkua ja hulvattomuutta. Mieli tekee lähinnä vetää jätesäkit ikkunoiden eteen ja vaihtaa punkku salmiakkikossuun. Erottuaan yhtyeestä hän alkoi työstää omaa elektronista musiikkia, ja esikoisalbumi Summer Heart valmistui jo vuotta myöhemmin. Blackbird Blackbird ei ole yrittäjistä huonoin, sillä kappaleet rentouttavat kesäisen yöuinnin lailla. Body pääsee lähelle, kunnes puolivälin jälkeen alkaa juuri pohjustetun tunnelman vesittävä päätön kissan hirttäminen. Analogisyntikat ovat soineet studiossa paljon. Myös riemastuttavan kollaasinomainen kansivihko ansaitsee kiitosta. Ohi menneiden ihastusten aikana ja tosirakkauden kaipuussa kasaan kursitun Crush Songsin ansioksi voidaan lukea kokonaisuuden emotionaalinen ja tyylillinen yhtenäisyys. Riisuttuun kuosiin jätetyistä balladeista Papi on levyn parhaimmistoa
Aggressio on valitettavasti pahimmillaan pakotettua. Yksiulotteisuus alkaa tympiä viimeistään albumin puoliväliin tultaessa. Sia on yhtä kuin dramaattisuus, jota ilman hänen musiikkinsa on vain vekkulin kuuloisia lauleloita ja kokeiluja studiossa. Solisti Tim McIlrathin sanoitukset ovat aiempaa henkilökohtaisempia ja pohdiskelevampia, mutta yhtyeen energia ja intohimo eivät ole 2000-luvun puolivälin klassikkoalbumin, taajaan cd-soittimessani viihtyneen The Sufferer & The Witnessin tasolla. ANTTI LUUKKANEN HHHH Sia 1000 Forms Of Fear RCA/Sony Sia Kate Isobelle Furlerin Chandelier on kiistattomasti yksi vuoden 2014 biiseistä. MIKKO A. Vaikka levyn paikoin turhan kalsea sovituspuoli jättää ilmoille paljon kysymysmerkkejä, on suurin SOUNDI 61 Levyarviot 8_14.indd 61 11.8.2014 15.17. Bändin arvoa ei silti alenna se, jos se jää soittamaan ujojen punkkareiden ja kukkahameisten hippityttöjen iloksi. The Hunting Party -albumi on leh- distötiedotteiden mukaan paluu kohti yhtyeen alkuaikojen raskautta. Pääasiassa nuoret bändit ovat tuoneet aikakauden tuhnuisen soundin ja pienen ihmisen näkökulman taas musiikinteon välineiksi. Etenkin tekstien arkinen tunteikkuus tuo mieleen Tehosekoittimen kaksi ensimmäistä vinyyli-ep:tä. The Hunting Party sijoittuu jonnekin näiden ääripäiden välimaastoon. MIKKO A. Suurimmaksi osaksi punkin puolelta kuulijansa löytävä yhtye varmasti repii peliverkkarinsa, jos ottaa esille, että tavallaanhan näitä samoja teemoja ja tyylikeinoja on käytetty myös suomirockissa – jos sen haluaa uudesta aallosta erottaa – ja Levy-yhtiön bändien aivan ensimmäisissä levytyksissä. Popmusiikin hienous on juuri siinä, kuinka kuulija tunnistaa omasta elämästään sen mitä joku toinen on siitä laulun keinoin kertonut. Vaikka yhtyeen rock on enimmäkseen yhtä rajua kuin musiikkileikkikoulun välituntilaisilla, on viehättävää, että bändi kuulostaisi tekevän nykyään pelkästään sitä, mitä itse haluaa. Parasta levyssä on tietysti se realistinen ja naiivissa avoimmuudessaan väistämättä kaikki uskottavuuspisteet keräävä maailmankuva. Saa olla toivoton kyynikkopygmi, joka ei löydä Lähtevien Kaukojunien biiseistä omia nuoruutensa fiiliksiä. Kaupalliset paineet ovat kymmenien miljoonien myytyjen levyjen myötä nähtävästi takanapäin, ja kokeellisuuskin nostaa kulmiaan entisten popmetaleksperttien ilmaisussa. MERILINNA HHH Lähtevät Kaukojunat Lähtevät Kaukojunat Airiston Punk-levyt Uusi aalto on herännyt taas uuteen eloon. Ikä kuuluu punkkareiden ilmaisussa. Siksi on odotettavaa ja hieman harmillista, ettei australialaisnaisen huolella kypsytelty uusi kokopitkä kykene kokonaisuutena lunastamaan suhteettomiksi paisuneita odotuksia. Jokainen yksityiskohta on oikealla paikallaan suhisevasta haitsusta nipin napin viimeiseen nuottiin kurkottavasta laulusta lähtien. Linkin Park onkin nykyään oman maailmansa asukki, parhaimmillaan ajaton ja isoja biisejä liukuhihnalta säveltävä rockyhtye ja huonoimmillaan laskelmoiva ja liikaa yrittävä tuote. Albumin upeimmat hetket (esimerkiksi Until It’s Gonen selkäpiihin tunkeutuva laulumelodia ja Mark The Gravesin suureellinen stadionrock) ovat sitä vastoin vapautuneita ja genreluokitteluihin kiinnittymättömiä teoksia. Tuoreen albumin avaavan Chadelierin ohella ainoastaan kappalekimaran loppupäähän pakatut Fire Meet Gasoline ja varsinkin Chandelierin loistavuustasoa hätyyttelevä Free The Animal saavat dramaattisuussensorit välkkymään. Esimerkiksi War-kappaleen hardcorepunk-imitaatio maistuu muoviselta kuin McDonald’sin Happy Meal. Laadukkaiden tulokkaiden kärkeen kiilaa nyt Tampereen itäpuolen katukuvan levyn- kanteensa nätisti tallentanut Lähtevät Kaukojunat. MERILINNA HH Linkin Park The Hunting Party Warner Kalifornialaiskuusikko on selvinnyt näihin päiviin asti aikalaisiaan ylivertaisemman melodiatajunsa kannattelemana. Ja ne biisit! Melko tasan puolet niistä voisi irrottaa jossain oikeudenmukaisessa maailmassa radiohiteiksi. Sia on artistina mielenkiintoinen sillä kuten ennenkin, hänen tyrmäysvoimansa annostellaan edelleen tipoittain. ja laulukoukut ovat tuotannollisesti viimeisen päälle kohdillaan. Muun muassa David Guettan tuotannon (Titanium-hitti) lihallistaminen teki Siasta kansainvälisen tähtisarjalaisen verrattain kypsällä iällä ja siitä on ilmiönä hankala löytää mitään negatiivista
Tiedänpähän ainakin mitä tulen kuuntelemaan tämän syksyn, jälleen kerran. Levynä tässä on aika paljon sulateltavaa, eivätkä biisit tosiaan ole kuolemattomia. Jokunen mieleen jäämätön veto löytyy, mutta myös pari totaalista täysosumaa. Sovituspuolella yhtyeellä on hiottavaa. > Levyarviot ...kappaleet runnotaan läpi sata lasissa... ARTTU TOLONEN HHH King Buzzo This Machine Kills Artists Ipecac Recordings Luin netissä muutaman pätkän koskien Buzz Osbornen eli King Buzzon uutta soololevyä ja ihmisillä tuntuu olevan kauhea tarve yhdistää se jotenkin folkiin. Ja biittien kovuus tuli pienenä yllätyksenä. Siitäkin tuli aikoinaan pitkäikäinen trendi vain Suomessa… Tässä pyöritään siis samoilla pimeillä kulmilla kuin Stöön ja Kriddlokkin sekä KoksuKoon tuotannoissa. MIKKO A. Pohjaan juuttunut turbobuusti alkaa koko albumin mitassa puuduttaa. Siitä alkaa kaipauksen, seksin ja rakkauden Bermudan kolmiossa tapahtuva seikkailu läpi 1900-luvun ja omaan mobiiliflirttailun synnyttäneeseen aikaamme. Torsten kertoo koulukavereille olevansa homo ja löytäneensä puhtaan rakkauden. JUHO ÄIJÖ HHHHH on aina ollut yllättävän kova kirjoittamaan melodioita ja löytämään tehokkaita koukkuja mitä oudoimmista ja koukeroisimmista heteiköistä. Eli ei tämä ole mitään folkia nähnytkään. Kuunnelkaa vaikka hulvattomasti nimetty, psyykeeseen sukeltava Tina Turner’s Shitting Position tai kitara-arpeggioillaan ympäröivän maailman pysäyttävä White Noise, niin tajuatte jutun juonen. Ei lainkaan hullumpi saavutus entisiltä parikymppisiltä. Joka vuosi tulee muutama todella kova lätty genressä, joka on kaikkialla muualla maailmassa, Yhdysvallat mukaan lukien, jäänyt totaalisen marginaaliin. Juhlakalun kylkeen lätkäisty bonuslevy sisältää hienon Proper Kites -ep:n, epätasaisia jämäbiisejä ja muutaman mukiinmenevän livevedon. Joskus vähän yli 20 vuotta sitten oli hetkiä, jolloin Melvins oli varmasti yksi elämäni tärkeimpiä bändejä, eli Osbornen muotokieli säveltäjänä on äärimmäisen tuttu. Tarina on kunnianhimoinen. Kansainvälisen levytyssopimuksen saaminen on näinä aikoina harvinainen temppu, ja eväät maailman suurimmille estradeille on Red Elevenillä pakattuna. Vähemmästäkin sietäisi olla ylpeä, mutta Tragician’s Hat osoittautui jo alkuperäisen julkaisun aikoihin yhdeksi hienoimmista indielevyistä koko Suomen historiassa. Ne myös tukevat Stöön katkokävelevää flowta hyvin. Yleisellä tasolla en ymmärrä tätä impulssia juurikaan, ja King Buzzo -tasolla vielä hiukan vähemmän. ARTTU TOLONEN HH 62 SOUNDI Levyarviot 8_14.indd 62 11.8.2014 10.43. Round II on erinomainen raskaan rockin julkaisu, jonka parhaimmat kappaleet saattavat olla mantereiden rajat ylittäviä hittejä. Sister Flo erosi jo viime vuosikymmenen alussa aikalaisistaan, ja pesäero lähinnä vain vahvistui ennen yhtyeen hajoamista. Musiikki nyt on tällä levyllä muutenkin alisteisessa suhteessa siihen, että tässä Andy Bellin suu lausuu tarinaa kuljettavat sanat klassisella musikaalitenorillaan. Vivahteitahan nämä ovat, mutta omaan korvaan tämä kuulostaa aivan erilaiselta menolta kuin Kridin tai Roopen jutut. Syynä ilmeisesti akustisuus. Ihan kivaa sälää, mutta eivät ne paljoa lisäarvoa jo ennestään upealle albumille anna, eli vanhoille faneille uutta laitosta voi suositella vain soundiltaan jämäkämmän uudellenmasteroinnin vuoksi. Ja parhaimmillaan ne toimivat yhtä hyvin. Väittäisin pinnan alta puskevan esiin myös kotimaisen Kyyrian, mikä ei ole lainkaan huono asia. Yksinkertaista, mutta monimutkaista. On hienoa, että projektissa biittien teon päävastuu päätyi tuottajalle joka ei ole aiemmin tällä tyylillä hirveästi tykitellyt. Ja jotkut biiseistä ovat aika hutaistuja, mutta ei se mitään. Kappaleet runnotaan läpi sata lasissa ja vain harvoin hyödynnetään nyansseja tai hiljaisia hetkiä. Sama pätee laulumelodioiden Mike Patton -vaikutteisiin, ja myös Alice in Chainsin Layne Staley -vainaa kummittelee. EERO TARMO HHH Aztra & Eevil Stöö MNTTT - Menetetyt Monsp Minusta tämä suomalaisen räpin ja bassovoittoisen Memphissukuisen kriippauksen äärimmäisen hedelmällinen suhde on kyllä aika mystinen juttu. Myönnettäköön, etten ole kuunnellut albumia vuosiin, mutta se on pysynyt siitä huolimatta läheisenä. Ne ovat pikemminkin funktionaalisia. Se musiikkitriviasta. Nyt yhtye tarvitsee enää vain kovaa kiertämistä ja himpun verran tuuria. ARTTU TOLONEN HHH Red Eleven Round II Lifeforce Yritän välttää tarpeettomia vertauksia, mutta jyväskyläläisyhtye Red Elevenin kakkosalbumilla ujeltavat syntetisaattorit niin tiiviisti Roddy Bottumin jalanjäljissä, että Faith No More tunkeutuu väistämättä mieleen. Tomorrow’s Pathin elektro-mausteinen groove menee välittömästi jalan alle, ja Turning Pointin tai Shine On Men todistaisin mielelläni Wembleyllä kymmenien tuhansien laulavien fanien säestämänä. Musiikki on ristiriitojen repimää, kuin sisäänpäinkääntynyt julistus maailmalle. Kaikkinensa Tragician’s Hatin alkupuoliskon meditatiivinen tunnelma rikkoutuu psykedeelisempään, mutta hieman ristiriitaisesti mietiskelevämpään suuntaan levyn loppua kohden. Onko tämä uusi tango. Alastomammassa akustisessa kontekstissa ne on vaikeampi sivuttaa kuin Melvinsin betonimyllyssä. Tämä on muutenkin hauska ja impulsiivinen terapialevy. Jossain määrin olen samalla tiellä edelleen. Pienpaikkakuntaan katkeroituneen 15-vuotiaan tajunnan (tai egon) laajenemista edesauttanut albumi oli aikanaan yksi niistä levyistä, jotka saivat allekirjoittaneen tutustumaan syvemmin kotimaan sen hetkiseen pienlevytarjontaan. Jos soundimaailman päälle kaataisi Melvinsille ominaisen megatonnin mouruavaa betonia, Buzzon soololevyn biisit voisivat aivan yhtä hyvin olla bändin levyllä. Kaikessa unenomaisuudessaan Sister Flon kymmenen vuoden takaisesta albumista tulee mielleyhtymä Radioheadiin, mikäli se olisi levyttänyt Love Recordsille 70-luvun alussa. Mutta se taisi olla harhaa. MERILINNA HHHH Andy Bell Torsten the Bareback Saint Trike Force Entertainment Erasuren laulajana tunnetun Andy Bellin neljäs soololevy on aikamoinen paukku. Kuva: Ilja Karsikas osa 1000 Forms Of Fearin materiaalista riittävän kiinnostavaa mahdollistaakseen pienoisen kuuntelussa kasvamisen. Vaikka mies on tehnyt suurimman osan biiteistä, tällä on aika vähän tekemistä Aztran aiempien projektien kanssa. Se mikä ei toimi tässä on Osbornen taipumus käyttää Frank Zappan tyyliin koomisia lauluääniä asioiden alle- viivaamiseen. Mutta tämä on kunnianhimoinen tarina, ja paketti librettoineen ja kuvineen onkin aika hieno. Tulevaisuuden pilluralliklassikko Creep Mode ja paras koskaan helsinkiläisistä vampyyreistä tehty biisi Bela Lugosi. Loppupeleissä Sister Flon haalean vesivärisävyisestä soundista erottaa varjoja ja kontrasteja jokaisella kuuntelukerralla entistä enemmän. Niin tässäkin. Tehdäkseen niin sludgea musiikkia, hän Sister Flo Tragician’s Hat 10th Anniversary Edition Soliti RE TR O Muistan ostaneeni Tragician’s Hatin likimain kymmenen vuotta sitten kuulopuheiden perusteella. Musiikki on aika puhtoista poppia, synapulputusta ja teatraalisia balladeja, mutta ilman kornia dekadenssia joka on aihepiirin huomioon ottaen jo helpotus. Kyseessä on iättömän, semikuolemattoman polyseksuaalin Torstenin seikkailuista kertova laulusarja
LIIKUTTAVAN HYVIÄ KEIKKOJA www.meteli.net SOUNDI 63 Levyarviot 8_14.indd 63 11.8.2014 10.43. ARTISTIT ETSIVÄT YLEISÖÄ. TOSITARKOITUKSELLA
Pahimmillaan materiaali syöksyy toisesta korvasta sisään ja samantien toisesta ulos. Mastodonin uusin on monella tavalla yhtyeen huippuhetki. Juuri se uupuva epäonnistumisen elementti onkin lukuisia kertoja muodostunut bändien persoonaa vuosien saatossa omannäköiseksi muovaavaksi, elintärkeäksi palaseksi. Apocalyptic Loven ja World On Firen suhde ei onneksi ole näin mustavalkoinen, ja seitsemäntoista kappaleen mittaa toki kuuntelee mielellään, mutta 30 Years To Lifen, Stoneblindin ja The Dissidentin lisäksi selkeitä kulmakarvojen nostattajia ei tunnu löytyvän. Itseäni ei ole koskaan aivan mielettömästi viehättänyt yhtyeen kevyempi ulosanti, jossa kimurantit ja melodiset kitarariffit kohtaavat hennon laulutulkinnan. > Levyarviot ...kieltämättä itävaltalaisten työstä voi löytää kliseitä... Conjuring The Deadissa on kuitenkin sen verran enemmän avantgardea. Asian tolaa on suhteellisen vaivatonta verrata Velvet Revolverin kahden julkaistun albumin eroavaisuuksiin, tai ehkä ilkeästi sanoen niiden koruttomaan yö ja päivä -asetelmaan. Se yhtye, jonka edesottamuksia itsekin seurasin televisiosta, ei ollut kilpailun viime metreilläkään valmis tahi luonnollinen, normaali aloitteleva yhtye siis. Soololevyä seuranneen ensimmäisen varsinaisen bändilevyn Apocalyptic Loven (2012) viehätys juonsi sen hieman jopa yllättävässä raskaudessa, jota toki kitaristi ennen julkaisua lupailikin. Pikkuhiljaa alkaa vaikuttaa siltä, että yhdelle tai useammalle Gunnarikollegalle on aiemmin löytynyt hyvästä syystä paikka Slashin rinnalta. Vain loppuratkaisullaan yllättävä Jeesus tulee takaisin on Timo Rautiaisen tekoa muun materiaalin ollessa basisti Valtteri Tynkkysen käsialaa. Kukapa olisi vielä esimerkiksi Stratovariuksen Fourth Dimensioniakaan kuun- nellessa osannut ennustaa Visionsin visionäärisyyttä. Tällä kertaa on silti jotain pielessä rumputuotannossa: ennen niin energinen ja loppuun asti tyylikäs Brann Dailor kuulostaisi olevan jotenkin lopussa. Nuorilla soittajilla on toki käsissään avaimet vaikka ja mihin, mutta itse olisin antanut jannujen kaatuilla. Tämä on täsmätuotettujen ja persoonattomuuteen asti editoitujen metallilevyjen aikakautena raikasta. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Timo Rautiainen & Neljäs Sektori Toinen varoitus Johanna Kustannus Neljäs Sektori -yhtyeen debyytillä Kunnes elämä meidät erottaa (2012) Timo Rautiainen jätti soololevyjensä kokeilut ja “eksoottiset” instrumentaatiot sikseen ja palasi lähemmäksi painavaa rockia. Osaavien taustajoukkojen avustuksella palikat ovat kivasti ojennuksessa, mutta hiotut kulmat eivät tunnetusti tökkää matkalla mihinkään. Miehen sävellykset ovat hyviä, parhaimmillaan erinomaisia, mutta esimerkiksi Izzy Stradlin oli aikoinaan kaveri, joka vuoli valmiiksi hyvät biisit kuolemattomaan muotoon. Tosin tämän hetken kokoonpanon käsissä turvallisempikin renkutus saa aivan uudet siivet. Tynkkysen sävellykset ja ihmiselon murheita monipuolisesti kuvaavat, välillä turhankin konkreettisine sanavalintoineen saarnaamiseksi kääntyvät tekstit ovat toki siinä määrin tutun kuuloisia, että Rautiaisen on ollut ilmeisen helppo ne allekirjoittaa. Silti joku albumissa minua kyllästyttää. MERILINNA HHH Arion Last Of Us Kuva: Travis Shinn Ranka Kustannus Menin monen muun lailla Arionin sinfonisen voimahevin äärellä ensi alkuun siihen lankaan, jonka päässä päivitellään soittotaidon ja nuoren iän epätyypillistä balanssia, mutta onko virtuoosimaisuus mikään mittari muille kuin muusikoita muusikkoina kuunteleville. Siinä missä näytönhaluinen Contraband (2004) tuli kyselemättä naamalle koko kestollaan, taputteli Libertad (2007) korkeintaan anteeksi pyydelleen poskille. Yhtye tavallaan piilottaa teknisen suvereniteettinsa happoiseen ja 70-lukulaisen rockin perinteestä ammentavaan ulosantiin. Belphegor saattoi olla uransa alussa b-luokan blackdeathryhmä, mutta johdonmukainen työ on tuonut bändin tasolle, jossa se hyvinkin asettuu lajitovereidensa eturintamaan. Jotain kuitenkin puuttuu. Kappalemateriaali on monipolvista, mutta silti johdonmukaista, sävellystyö on itsevarmaa ja vaivattoman kuuloista, laulusuoritusten taso on parempi kuin kenties koskaan aiemmin ja synkän merellinen tunnelma on entisellään. Loppupeleissä yhtään mainitsemisen arvoista lekaa ei sada päähän kertaakaan. Toinen varoitus jatkaa samoilla linjoilla, mutta Rautiaisen panos biisintekijänä on nyt entisestään supistunut. Silti on vaikuttanut siltä, että orkesteri on tuomittu liian hätäisesti. Dramaattinen Kennedy on neljätoista vuotta sitten yliampuvaan äijäenergiaan luottaneeseen Rod Jacksoniin verraten kuin toiselta planeetalta, ehkäpä jopa taipuvaisin tulkitsija kenen kanssa Slash on koskaan työskennellyt. Belphegorin uudet sävellykset huokuvat riitaisia sointuja, joiden liimaksi yhtye levittää takiaisen lailla toimivan melodiamaton. Itävaltalaisryhmän uutuus täyttää käytännössä kaikki laatuvaatimukset. Luonnollisesti kasvaen Arionista saattaa kasvaa Soft Engineäkin suurempi voittajajoukkue. Ei hyvässä eikä pahassa. Tässä valossa World On Firen selkeämmät sukulaiset löytyvät Slash’s Snakepit -aikakauden kaksikosta, eritoten Ain’t Life Grandin (2000) kukkoilujuntasta. Tulkinnallinen us- 64 SOUNDI Levyarviot 8_14.indd 64 11.8.2014 10.43. Kielisoittimien muuraama valli on eloisa, mutta samalla raastava. Once More ’Round The Sun on tämän(kin) kehityksen huippupiste. Monen mielenkiinnottoman raidan helmasynti tipahtaa Kennedyn läpihuutolaulumelodioihin, kun taas esimerkiksi mainittu kolmikko on siunattu useammalla nasevalla koukulla. Slash Featuring Myles Kennedy And The Conspirators Mastodon Warner Warner Kun ottaa huomioon, että Myles Kennedy oli alun perin Slashille entuudestaan uppo-outo heppu, joka lähinnä temmattiin tuulesta laulamaan kahdelle vielä odottavalle kappaleelle, on miesten sittemmin siinnyt kollaboraatio ihan kiva tuhkimotarina. Ongelmaksi muodostuu kokonaisuus, jossa kaikki on jo lähdöstä liian kohdallaan. Kieltämättä itävaltalaisten työstä voi löytää kliseitä, mutta yhtyeen taidokkuus ja sävellysten kokonaisvaltaisuus peittävät moiset pikkuasiat alleen. Ei minun mielestäni. HENRI EEROLA HH Belphegor Conjuring The Dead Nuclear Blast Belphegorin 21 vuoden mittainen kehitys on edennyt johdonmukaisesti, vaikka bändin pitkälle uralle toki mahtuu myös pientä klappia. Bändi soittaa viiltävän tarkasti ja tuottaja Erik Rutan on tehnyt erinomaista jälkeä saadessaan aikaan nyansseiltaan rikkaan ja erottelevan äänimaiseman, jota on laajennettu efekteillä juuri sopivasti. Mastodon on sikäli valitsemallaan polulla, että yhtyeen soundi on levy levyltä hioutunut helpommin lähestyttäväksi ja ilmavammaksi, jopa radioystävälliseksi. World On Fire HENRI EEROLA HHH Once More ’Round The Sun MIKKO A
TUHANNET KEIKAT LÄHEMPÄNÄ KUIN KOSKAAN. LIIKUTTAVAN HYVIÄ KEIKKOJA www.meteli.net SOUNDI 65 Levyarviot 8_14.indd 65 11.8.2014 10.43
Laulullista rutinoitumista selittää puolestaan se, että Timo Rautiaisen mielenkiinto on viime vuosina tunnetusti kallistunut kohti kansanmusiikillisempaa ilmaisua. Sitä tukevat levyn sykkivä sydän – basso ja välillä perkussiivisuuteen suhinaankin taipuvat rummut. Old Money on puolestaan pianoineen ja oikeine jousineen sävellyksellisesti vaatimattoman levyn aidosti kaunis balladi. Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon kuoroista tulee päällimmäisenä mieleen Laibachin teatraalisuus. ARTTU TOLONEN HHHH Hammerfall (r)Evolution Nuclear Blast Ruotsalainen Hammerfall marssi vuonna 1997 suhteellisen neitseelliselle voimametallin taistelukentälle. Bändin äänenä loistaa Elin Larsson. Parhaalla mahdollisella tavalla. > Levyarviot PERTTI OJALA HH Aki Peltonen Armor Gravil Fernum Karkia Mistika Aki Peltosen levy on rakennettu pienestä määrästä palikoita. Hammerfallin joukon askel on ollut vakaa ja katse tiukasti samassa pisteessä horisontissa. Peltosen tyyli soittaa haitaria sekä soundi vievät tangon maailmaan ja ehkä enemmän Buenos Airesiin kuin Seinäjoelle. Taisteluväsymys ei ole juurikaan vaivannut ryhmää, ja tänään joukkion elinvoimaisuus kukoistaa edelleen, ehkä jopa hieman ylväämpänä kuin vielä muutamia vuosia sitten. Graveyardin projekteista tutun Don Alsterbergin tuottama debyytti paahtaa purkkiin perin orgaanista hardrockia, jossa kajastaa tuhteja juuri- ja soul-värinöitä sekä happoista hippipsykedeliaa. Sotamuistot oli jo pitkälti korjattu pois ja Hammerfall toikin omat aseensa, joskin historiasta kirjoitetut pergamentit olivat tuttuja. Marijke Koger-Dunhamin 1960-luvulla piirtämä värikäs teos summaa oivalliseen tapaan Blues Pillsin retroiluun orientoituneet ambitiot. Täytyy myöntää, että hypetys oli tällä kertaa paikallaan. Tämä on musiikkia spekulatiivisena fiktiona. Rumpali Petri Hissan ja basisti Jouni Hokkasen rytmisektio taipuu kaikkeen jazzahtavasta sutien hinkkaamisesta lautasia kolistelevaan lentoon, joka hipoo jo postrockin sfäärejä. Blues Pills Blues Pills Nuclear Blast Ranskalaisista, ruotsalaisista ja amerikkalaisista muusikoista koostuva Blues Pills -kvartetti on ehtinyt kerätä kosolti suitsutusta ympäri maailmaa. Albumin paikoin hienosti jynkyttävää ja riffaavaa raskautettua rockia ja kaikkinaista iloa visusti karttavaa sanomaa on mahdoton kuunnella ilman, että Trio Niskalaukauksen muistot palaavat mieleen. The Black Keysin Dan Auerbachin tuottamalla Ultaviolencellä Lana Del Rey syventää systemaattisesti persoonallista tyyliään. Ultraviolencen lauluissa Lana Del Reyn leikittelee viettelevyyden häivähdyksillä ja itseironiallaan ja hyödyntää Fucked My Way Up To The Top -kappaleen tapaan taitavasti itsestään esitettyjä väitteitä. Janis Jopliniin sekä Aretha Frankliniin rinnastettu neito päästelee levyn raidoille rosoisen savuista tulkintaa, kuvia kumartamatta. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Lana Del Rey Ultraviolence Polydor Video Games -hitin myötä käsittämättömät määrät Born To Die -albumiaan (2012) myyneestä Lana Del Reystä on välittynyt kuva yhtenä viime vuosien tehokkaimmin brändätyistä ja hypetetyistä artisteista. Levyn biisien tempot ovat poikkeuksetta uuvuttavan hitaita, mihin laulun uneliaisuus sopii erinomaisesti. Samalle, jota olivat jo aiemmin astelleet liuta NWOBHM-orkestereita sekä jokunen saksalaiskolonna. Suunnitelmallisuudesta kielii omalla tavallaan myös levyjensä provokatorinen otsikointi. Levy ei vyörytä päälle kuolemattomia melodioita oikeastaan missään vaiheessa, mutta tämän levyn atmosfääri ja soundimaailma on sen verran mukaansatempaava ettei tämän tarvitse tarjota maailmalle uutta Plaisir d’Amouria tai Myrskyluodon Maijaa. JUHA SEITZ HHHHH PERTTI OJALA HH 66 SOUNDI Levyarviot 8_14.indd 66 11.8.2014 10.43. Ja siitä alkoi Hammerfallin voittokulku, jossa ryhmä sai marssia lähinnä ylhäisessä yksinäisyydessään. Peltosen levyn määritteleminen on aika hankalaa. Mausteeksi annostellaan meroniankielistä kuorolaulua ja yhden miehen jousisektio. Pitkäsoiton kansitaide ansaitsee ylimääräiset kehut. Paikoin bändin sointi on kuin suoraan 1960-luvun loppupuolen San Franciscon huuruisista klubi-illoista. Jo heti albumin avausraita High Class Woman antaa ymmärtää, että taiteilijan ulottuva ilmaisu kykenee potkimaan sivuun marjanpoimijat. Esimerkiksi Rival Sonsin kitaristi Scott Holiday tunnustautuu avoimesti ryhmän ihailijaksi. Päällimmäisenä on haitari, joka kyllä ajoittain kuulostaa jo bandoneonilta. Hammerfall pystyy paljon parempaan kuin moni muu saman genren edustaja, mutta kuten niin usein, se ei tälläkään kerralla ylitä itseään. Kaikin puolin hyydyttävä kokonaisuus vaikuttaa johdonmukaisen ulkokohtaiselta. ...tarinat kuulostavat tosilta mutta sopivasti epämääräisiltä... Tässä väistämättömässä vertailussa Neljäs Sektori kuulostaa muusikkoisemmalta ja virtaviivaisemmalta mutta samalla myös rutiinin kyllästämältä. Odottamattomin tapahtuu kuitenkin aivan lopuksi, kun Lana Del Rey on päästää tunteensa pintaan albumin ainoaksi lainakappaleeksi kelpuutetulla Nina Simonen jo 50-luvulla levyttämällä The Other Womanilla. Mitäs menivät pistämään silloin alkuun rimansa niin törkeän korkealle. Del Reyn jos kenen kohdalla joutuu myöntämään totuuden olevan tuolla jossain. Kuva: Stefan Heilemann kottavuus joutuu toisaalta uudella tavalla koetuksella, kun kappaleet eivät ole omia. Timo Sirénin ilmeisesti lukuisilla päällesoitoilla tekemät, väräjävät jouset ovat perusotteeltaan aika viihteelliset. (r)Evolution on vakaata työtä, jonka iskuvoima on kohdallaan. Bändin sormituntuma vaikuttaa myös herkistyneen ja kappaleiden vivahteikkuudesta voi kaivella sävyjä moneen lähtöön. Shades Of Coolilla ja Money Power Glorylla karhea kitarointi rikkoo Ultraviolencea hallitsevaa modernia äänimaisemaa
Ryan Adams on keskitempoisina vierivine biiseineen perusasiat hyvin hallitseva levy. Pian The Dancing Marquisin jälkeen ilmestynyt Ten Plagues edustaa Marc Almondin muusikkokuvan toista ääripäätä. Tuoreen levyn tuotanto ei kuitenkaan tunnu olevan aivan kohdallaan. Jotkut eivät onnistu lainkaan, toiset onnistuvat kohtuullisesti ja muutamat jopa erinomaisesti. Tarinat kuulostavat tosilta mutta sopivasti epämääräisiltä, sanavalinnat ovat loppuun saakka mietittyjä ja mukavasti mieltä askarruttavia. Maxieepeenä mainostettava mutta tosiasiassa täyspitkä albumi The Dancing Marquis yhdistelee viime- ja tämänvuotista Almondia. klo 21 The 69 Eyes Olavi Uusivirta La 04.10. Eluveitie on yleensä onnistunut enemmän tai vähemmän kohtuullisesti. malaisilla tosin oli jo jalansijaa alueella, mutta sveitsiläisillä oli kuitenkin painava sanansa sanottavanaan. Eikä mikään ihan kiva, vaan ihan tosi kiva. Keväisellä Tasmanian Tiger -ep:llä vierailevat Almondille biisinsä kirjoittaneet Jarvis Cocker ja The Libertinesin Carl Barat. Näytelmäkirjailija Mark Ravenhillin kirjoittama ja Conor Mitchellin säveltämä 17-osainen laulusarja on draaman ja oopperan aineksista koostuva teos, jossa Almond kuvaa henkiinjääneen näkökulmasta Lontoota vuonna 1665 riivanneen ja 100 000 kaupunkilaista surmanneen suuren ruton aiheuttamaa tuskaa, ahdistusta ja surua. on toinen levyn kahdesta uudesta raidasta. Suo- Mokoma 20,50 € / ovelta 25,50 € Poets of the Fall PERTTI OJALA HHH Eluveitie Origins 23,50 € / ovelta 28,50 € 20,50 € / ovelta 25,50 € 23,50 € / ovelta 27,50 € 20,50 € / ovelta 25,50 € 27,50 € / ovelta 32,50 € 23,50 € / ovelta 28,50 € 23,50 € / ovelta 27,50 € Ovet klo 20, ei ikärajaa, rajattu anniskelualue. Bassokuljetukset hoituvat usein tuuballa. PERTTI OJALA 500 kg Lihaa Yksinäinen ratsastaja Karkia Mistika Veikkaan, että yksi vuoden 2014 raikkaimman kuuloisista kotimaisista levyistä koostuu vuosina 1984–1987 äänitetyistä demoista. klo 21 Reilu kymmenen vuotta sitten Eluveitien kansanmusiikin ja ruotsideathin ristisiitos kuulosti omaperäiseltä ajatukselta. Tyylilliset koukkaukset ovat ulottuneet aina punkiin ja metaliin saakka ja tulokset ovat olleet vaihtelevia. Vaikuttaa siltä kuin metalliosuuksia olisi kompressoitu välillä hieman liikaa. Eetu on kypsytellyt laulujaan peräti parikymmentä vuotta ennen julkaisua. klo 21 La 29.11. Varsinaisesta täyosumasta ei tekijänsä omalla asteikollakaan kuitenkaan ole kyse. Kaikin puolin poikkeuksellisen persoonallinen tapaus siis. klo 21 Jannika B The Who’s TOMMY La 01.11. Hyväntuulisuudessaan ja rohkeassa kirkasotsaisuudessaan tästä tulee mieleen Viljami Kukkosen hieno Mörönsyötti-levy, mutta totta puhuen Eetun musiikille on ilahduttavan vaikea keksiä selkeitä vertailukohtia. Ehkä tarkoituksena on ollut antaa tilaa kansanmusiikki-instrumenteille, mutta nyt äänimaisemat ovat pikemminkin toisistaan irrallisia yksiköitä. Siksipä koko ajan onkin vahva tunne, että tämä musiikki on valmista. Bruce Springsteeniin viittaavia sävyjä sisältävä My Wrecking Ball koostuu vain Adamsin laulusta, akustisesta kitarasta ja kaukaa horisontista erottuvista uruista. klo 21 Pe 12.12. Levyn soundi ansaitsee erityismaininnan. Se ei pelännyt ihmisten suututtamista. Nämä transseja tavoittelevat biisit tuntuvat hyötyvän hiukan karusta ja hahmotelmanomaisesta soundimaailmasta. Shadows askeltaa tasaisen varmasti jättäen tilaa lähes neilyoungisesti rosoiselle kitaroinnille ja I Just Might omaa jälleen ripauksen springsteenisyyttä. Ashes & Fire -albumia (2011) seuraava Ryan Adams on nimettömyydestään päätellen Adamsille kuin uusi alku. Elvis Costellon The Attractionsin pianisti Steve Nieven kanssa tehty So What’s Tonight. Pe 05.09. Sinällään Origins asettuu kivuttomasti Eluveitie-levyjen jatkumoon, joka näyttää hieman jämähtäneen paikoilleen. Maritta Kuulaa kuulostaa punkahtavammalta Grace Slickiltä. klo 21 Pe 14.11. ARTTU TOLONEN HHHH Ryan Adams Ryan Adams Columbia Ryan Adams on yksi 2000-luvun tuotteliaimpia alternativecountrysta ponnistavia laulaja-lauluntekijöitä, jonka tuotannon laajuudelle vetää vertoja korkeintaan sen monipuolisuus. klo 21 Pauli Hanhiniemi & Hehkumo Kotiteollisuus Nuclear Blast La 08.11. Partamiehen matalalta mörisevä ääni on herkullisen sävykäs, leppoisa, naureskeleva ja paikoin suorastaan kujeileva. Huojuva keula on toinen tärkeäksi kuuntelussa muodostunut biisi. Jatkossa Stay With Men kaltaiset prototyyppisemmät rockit ja herkemmät biisit vuorottelevat lähes tasatahtiin. Sinänsä kappalemateriaalia voi kiittää, ja yhtye löytää uudellakin levyllään myös niitä raikkaita hetkiä, kuten vahvaa hittipotentiaalia sisältävä The Call Of The Mountains tai Vianna osoittavat. Tuolloin kun vastaavia ryhmiä ei vielä niin hirveästi ollut. Hinnat sisältävät palvelumaksun. Se ei pelännyt rumuutta tai ehkä joidenkin silmissä naurunalaiseksi joutumista. Osa kuolisi täydempään ahdettuina. Kansanmusiikkimetalliryhmillä on usein ollut tekemistä saada kaksi täysin erilaista musiikkityyliä istumaan saumattomasti yhteen. Ja entäs sovitukset sitten – ei todellakaan mitään akustisella rämpytettyä perusfolkia, vaan puhaltimien, haitarin ja vaikka minkä värikkäästi sävyttämää. Pupu Lihaviston urut tuovat usein kappaleisiin mahtavan toismaailmallisen tunnelman. Studioversion lisäksi mukana on myös dvd, jonka lontoolaisesta Wilton’s Music Hall -teatterista ikuistetussa esityksessä Almondin vahvasti eläytyvä laulu ja Mitchellin piano saavat ympärilleen niukat visuaaliset puitteet. Vahvimpana kaikessa toki kuuluu se jokin Röyhkälle ominainen juttu, silloinkin kun mies ei itse ole äänessä. 500 kg Lihaa on loppujen lopuksi ai- ka herttainen. Levyltä löytyy ehkä kolmesta eri versiosta se paras luenta kappaleesta Saksalaisten tuho. Levy merkitsee joka tapauksessa paluuta konstailemattomaan amerikkalaiseen rockiin. Marc Almond The Dancing Marquis HHHH Ten Plagues HHH Cherry Red Kunnianhimo on ajanut Marc Almondia välillä uhkarohkeiltakin tuntuviin projekteihin. Niin nytkin. 500 kg Lihan musiikissa kuulee vienoja kaikuja Velvet Undergroundista ja Birthday Partysta, mutta ilman yhtä vahvana esiin tunkevaa pimeää puolta. Joko se seuraava levy olisi se merkittävä askel uudelle tasolle. klo 21 Pe 28.11. Yksinäinen ratsastaja on monella tapaa ajaton levy. Tämä ei tee hyvää kokonaisvaikutelmalle, jossa naislaulajan johdolla toteutetut kappaleet toimivat selvästi parhaiten. Almondin luova monipuolisuus käy ilmi myös hänen uusimmilta julkaisuiltaan. Ei tämä silti mitenkään erityisen omituista saati vaikeaa musiikkia ole, ja hyvä niin. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Eetu Floor Ystävät Unja Eetu Floorin debyytti on kiva levy. Yli 30-vuotisen soolouransa poplevyjen joukkoon mahtuu niin Jacques Brel -tulkintoja kuin venäläisiä romansseja ja kansanlaulujakin. Gimme Something Good avaa pelin mehevien urkujensa kera mukavan painavasti – aivan kuin juuri mainion albumin julkaissut Tom Petty & The Heartbreakers. 500 kg Lihaa oli peloton orkesteri. Tuottajalegenda Tony Viscontin kanssa tehty nimiraita on räjähtävää glamrockia, ja alkujaan samalta singleltä löytynyt Burn Bright heti perään täydellinen dramaattinen balladi. www.finlandia-klubi.fi SOUNDI 67 Levyarviot 8_14.indd 67 11.8.2014 10.43
Laatikon taiten toimitetussa 80-sivuisessa kirjasessa riittää runsaasti selailtavaa. Pikemminkin kyse on perinteisen singer/ songwriter-yhtälön urbaanista versiosta, joka löytää varmasti maalinsa myös genren fanikunnan ulkopuolelta. Eihän Overkill ole enää vuosiin tarjonnut uusia näkökulmia speedthrashiinsa, ja nytkin bändi ratsastaa lähinnä asenteensa voimalla. Museokilpi-biisistä tulee jopa ensimmäisenä mieleen loistava The Nits – taatusti ensimmäinen kerta, kun kyseisen yhtyeen voi yhdistää johonkin ajankohtaiseen rap-aktiin. Morrisseyn kiertuebändi soittaa levyllä ihailtavan ilmavasti, mikä ei liene yllätys ryhmän konserttitarjonnan katsastaneille. Jethro Tullin projekteissa viihtyneen Steven Wilsonin miksaama A Passion Play – An Extended Performance tulostaa albumin sekä ylimääräistä sessiomateriaalia cd:llä ja dvd:llä. Bändin laulajavalinta herätti aikoinaan jonkin verran keskustelua, mutta turha siitä on jupista. SUVI TERÄSNISKA PE 29.08. Oman osansa saavat niin lihansyöjät, sotahullut kuin muutkin artistin näkökulmasta katsottuna typerehtivät yksilöt. Most Wantedin mahduttaminen ahtaaseen ja ennakkoluuloilla ladattuun rap-lokeroon ei tee sille oikeutta. Ilmeisesti White Devil Armorya kuunnellessa ei pidä miettiä liikoja. Välillä bändi pääsi vajoamaan syvälle, mutta tällä vuosikymmenellä tahti osoitti jo paranemisen merkkejä. Huge on kiistämätön pioneeri ja Most Wantedin tasoiset levyt on korvaamattomassa asemassa tämänhetkisen kotimaisen musiikin kentällä. Tällä kertaa Huge operoi yhdessä tuottajansa AI:n kanssa, mutta melko harvoin jälkimmäinen ääneen pääsee. SCANDINAVIAN MUSIC GROUP tulisuudelma.fi facebook.com/tulisuudelma Tarkista esiintyjät: tulisuudelma.fi OSTA LIPUT ENNAKKOON ...albumi on sisällöllisesti hieman köyhä, sitä on kuitenkin helppo kuunnella... TULISUUDELMAN SINKKUBILEET PE 05.09. Nugentille ominaisesti settiin mahtuu mukaan mauttomuuksia kuten vahvasti virnuileva I Love My BBQ, mutta enimmäkseen touhu pysyttelee virtaviivaisena. Shutup & Jam! istuu vaivattomasti Nugentin katalogiin. Seitsemän vuoden levytystauon katkaiseva Shutup & Jam! on alusta loppuun Ted Nugentin näköinen tuote. Kokonaisuuden kermaan kirmaa She’s Gone -tilitys, jolle Ted Nugent sylkee tämän vuosituhannen iskevimpiä kitarariffejään. On totta, että kokeileva albumi on osin pakotetumpi kokonaisuus kuin edeltäjänsä, mutta innovatiivisuudessaan se päihittää useat yhtyeen myöhemmät puristukset. Jälki kuulostaa miellyttävän tuhdilta – esimerkiksi Jeffrey Hammond-Hammondin alun perin ohuehkot bassolin- MUSIIKKI ON PARASTA LIVENÄ PE 22.08. Rollauksessa taiteilijaa avustaa Montrosessa, Van Halenissa ja Chickenfootissa kelpo rupeamat riipinyt vokalisti Sammy Hagar. YouTubeen pukattiin neljä lyhyttä Natalie Johnsin ohjaamaa performanssia, jotka paljastavat vain laulujen sanoitukset taiteilijan lausumina. Kappalemateriaali kuitenkin on päässyt hieman repsahtamaan kahden vuoden takaiseen The Electric Ageen verrattuna aivan kuin bändi olisi laiskuuksissaan päästänyt levyn alkupuoliskolle perin hengettömiltä vaikuttavia sävellyksiä. Vaikka levyjen sisältö on ollut vähintäänkin monenkirjavaa, ei varsinaisesti huonoja levyjä ole katalogiin mahtunut. JUHA SEITZ HHHH 68 SOUNDI Levyarviot 8_14.indd 68 11.8.2014 10.43. VIRVE ROSTI & TOYBOYS PE 12.09. Frontiers HH MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Shutup & Jam! Ted Nugentin musiikkia yleensä joko rakastetaan tai vihataan. Uutuus jättää sikäli sekavaan tunnetilaan, että vaikka albumi on sisällöllisesti hieman köyhä, sitä on kuitenkin helppo kuunnella ja siitä voi myös pitää. Ilmeisesti mitat täyttäviä keikkatallenteita ei ollut saatavilla. Bonuksina boksi käy läpi suurelta osin jo Nightcap-koosteella (1993) esiteltyjä, syyskuussa 1972 Pariisissa äänitettyjä studiokappaleita, joiden teemoja Jethro Tull hyödynsi A Passion Playlla ja War Childilla (1974). Asehullun punaniskan maineessa patsasteleva kitarasankari esittelee mielellään itsensä estottomana villimiehenä, mutta karun pinnan alla piilee tekemisissään pedantti hardrockpersoona. Toki Amberian Dawn kuuluu genreen, jossa on edelleen omat haasteensa tehdä pesäeroa muihin, mutta jollakin tapaa yhtye on saavuttanut tunnetasolla sellaisen rauhan, jossa on helppo uskoa bändin löytäneen taikametsästään sinne lopulliseen kirkkauteen johtavan polun. Siinä risteyksessä seisoo Eetu Floor ystävineen. ELASTINEN PE 19.09. Bändi on oikeastaan alusta asti ollut oikealla polulla, joskin alkuun se tahtoi olla hieman ohdakkeinen ja hankala- kulkuinen. JUHA SEITZ HHHH Huge L & AI Most Wanted Monsp Olin jo viimevuotisen Delirium Tremens -levyn yhteydessä valmis julistamaan Hugen suomirapin Juice Leskiseksi, mutta jos miehen julkaisutahti otetaan huomioon, löytyy vertailukohta pikemminkin Kari Peitsamosta. MIKKO MERILÄINEN HHHH Jethro Tull RE TR O A Passion Play – An Extended Performance Chrysalis Jethro Tullin heinäkuussa 1973 ilmestynyt A Passion Play olisi ehkä otettu suopeammin vastaan, jos sitä ei olisi julkaistu loisteliaan Thick As A Brick (1972) -teoksen jälkeen. Kepittelyn kuivahkot soinnit kutovat kompaktia ääni-ilmastoa. jat ansaitsivat pääsyn toiminnan etulinjaan. Tälläkin kertaa mukaan on eksynyt Morrissey-klassikoita; kitaristi ja puhaltaja Boz Boorerin kanssa rustatut taipuisa Istanbul sekä piikikkäästi piruileva kiekon nimikappale ovat mestarillisia pop-tyylittelyjä. > Levyarviot Ystävät-levyltä löytyy risteys, josta ovat kulkeneet niin kansanlauluperinteemme taitajat, tangokuninkaalliset, suomirockin tervaskannot, ranskalaiset hurmurit kuin amerikkalaiset rockaritkin. Most Wanted on vieläpä yksi parhaista. Bändi tiesi tarkalleen, mihin se oli ryhtymässä, ja Capri osaa asiansa niin kuin pitääkin. Sen sijaan taustoihin miehen vaikutus on ollut ilmeisen iso. Hämmentävimmässä promootiofilmissä Morrissey kohtaa povipommi Pamela Andersonin Capitol-levy-yhtiön rakennuksen katolla. Jesse Tobiasin ja Boorerin leijuvat kitaravirtailut sulauttavat sävellyksiin huokoisia elementtejä. Ytimekkyys on arvossaan levyn biiseissä. Ranskassa La Fabriquen studiolla äänitetty World Peace Is None Of Your Business kuulostaa karvan verran tasapainoisemmalta teokselta kuin edeltäjänsä Years Of Refusal (2009). Bändin kappalemateriaalista vastaavalla Tuomas Seppälällä oli jo alussa visio, jota hän on kirkastanut levy levyltä. Ruohonjuuritason hardrockia ei liene koskaan liikaa, joten maailma tarvitsee yhä kesyttämättömän korpivaeltajan palveluksia. Melodiallisuuden leimahdukset ovat oivallisia, jopa viihteellisiä, ja kappaleiden yleisilme on sopivan ilmava, joka saa potkua siellä täällä ilmenevästä koristeellisuudesta. Mukaan kelpuutettiin myös huuruinen promootiofilmi The Story Of The Hare Who Lost His Spectacles sekä levyn kiertueen minimalistisia videotaulupätkiä. Oli miten oli, niin Huge on huimasta tahdistaan huolimatta pystynyt pitämään levyjensä tason hämmästyttävän korkeana. White Devil Armory on kautta linjan napakkaa jälkeä, jossa hiki lentää sopivan kontrolloidusti ja tuotanto osuu kohdalleen. Overkill White Devil Armory Nuclear Blast Ted Nugent Ensi vuonna 35-vuotisjuhlia viettävän Overkillin ura on jo sen mittainen, ettei se ole voinut olla pelkkää nousukiitoa ja ruusuilla tanssimista. JUHA SEITZ HHH MARKO SÄYNEKOSKI Morrissey World Peace Is None Of Your Business Harvest Morrissey hämmensi soppaa kunnolla jo ennen kuin tuore levy päästettiin markkinoille. JARI JOKIRINNE HHHH Amberian Dawn Magic Forest Napalm Original Sokos Hotel Vantaa, Tulisuudelma, Hertaksentie 2, Tikkurila Vantaa Amberian Dawn näyttää toteen sen, että periksiantamattomuus kannattaa. Levy levyltä yhtyeen vesuri on heilunut tarkemmin ja harkitummin. Mies on kasvanut säveltäjänä erityisesti yksityiskohtien hallinnassa, jotka ovat nyt se suolan tahi pippurin kaltainen oleellinen lisämauste monissa kappaleissa. Lyyrikkona Morrissey vaikuttaa olevan oma sarkastinen itsensä. Pääosaan kurkottaa miehen Gibson Byrdland -kitara, joka laukkaa mutkattomassa ympäristössä kohtuullisen notkeasti. Vasta Another Day To Die nostaa Overkill-lipun kunnolla salkoon, mutta loppukiriin ei ole tarpeeksi matkaa. Most Wanted onkin täynnä kekseliäitä lainoja sekä kantrin, etnon että folkin maailmasta
To Ride, Shoot Straight And Speak The Truth (1997) oli aikanaan olevinaan Pikkuilmot 11_10.indd 93 suurikin järkytys, vaikka siinä yhtyeen identiteetti jälkeenpäin ajateltuna lopullisesti kiteytyikin. Muhjuiset hiphop- ja jazz-suosikit, Jarkko Martikaisen nuoruussuosikit soundit muistuttavat 90-luvusta, mutta eivät menneisyyden haatai Olavi Uusivirran vuoden 1995 soundtrack. 0 Tähtiport SK2 Uutuus! Entombed A.D. Merkittävistäkin kokoonpanomuutoksista huolimatta Entombed on aina kuulostanut Entombedilta, soitti se sitten deathmetalia, rokkia tai – kuten useimmiten – jotain siltä väliltä. Hyvän fiiliksen mu www.soundi.fi www. Paria rikkonaisempaa kappaletta lukuunottamatta katse on sopivasti sekä taakse- että eteenpäin. Ex-jäseniä on kertynyt kymmenkunta, eikä Left Hand Pathin (1990) nelihenkisestä alkuperäiskokoonpanostakaan ole jäljellä kuin yksi mies. Uusi levy on edeltäjiään suoraviivaisempi ja ennen kaikkea selkeämKiinnostaisiko kuulla Yonan maailmanmusiikkisuosikit, pi kokonaisuus. Sitä, että Back To The Front ilmestyy seitsemän vuotta edellisen levyn (Serpent Saints, 2007) jälkeen, ei oikein voi selittää mahdollisilla sisäisillä ristiriidoilla. Löytyypä siitä täkynä yksi Crawl-viittauskin. Kuva: Niclas Brunzell Pienet PiENETilmot iLMOT Ilmoitusmyynti p. 045 110 5522 • ilmoitusmyynti@popmedia.fi Pienet ilmot Ilmoitusmy www.tammerpianojasoitin.fi SK1 Uutuus! Puh. Clandestinen (1991) se puolestaan teki ilman nyt ainoana perustajajäsenenä vaikuttavaa L-G Petrovia. mut silti liiaksi häiritse. Entombed (A.D.) on nyt siis selvinnyt enemmän tai vähemmän Käy myös web-kaupassamme puhtain paperein niin Nicke Anderssonin, Uffe Cederlundin kuin Alex Hellidinkin lähdöstä. Jos Slayeria lainaava Digitus Medius on lähinnä sitä varsinaista hittiä, on levyn päättävä Soldier Of No Fortune aidosti mielenkiintoisin Entombed-kappale sitten When In SoMuista myös viikoittain päivitettävä Parasta juuri nyt -soittolista domin. WWW stereot-hi MUSIC P it k ä k a t u Laadukkaat japanilaiset FGN-kitarat ja -bassot Century Media Back To The Frontin piti alunperin olla Entombedin kymmenes täyspitkä, mutta käsittämättömän tavaramerkkispedeilyn seurauksena se onkin nyt Entombed A.D. -nimisen yhtyeen debyytti. Jo Infernolta (2003) kuuli, että ideat alkavat olla vähissä. ma-pe 10-18 la 9-15 www.tammerpianojasoitin.fi Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit Back To The Front Parhaat m high Pa Puh. 03-222 1300 kitarat bassot/vahvistimet kaiuttimet/mikserit Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) mikrofonit Av. Rentous on onneksi tauon myötä palannut. Tuulihan Entombedissa on käynyt aiemminkin. suomalaismuusikoiden Metallica-suosikit, Tommy Lindgrenin Teemoiltaan sotaisa ja lähes vakavamielinen Back To The Front rakentuu yksinkertaisten ja toimivien riffien varaan. TARJOLLA SOITTOLISTOJA! www.soundi.fi/soittolistat VILLE SORVALI Spotify-sivullamme osoitteessa sptfy.com/soundi HHH SOUNDI 69 Levyarviot 8_14.indd 69 11.8.2014 15.48. Ne ja kymmeniä muita soittolistoja löydät osoitteesta Kaikkiaan keskitempoiseen deathmetaliin kallistuneen Entombed A.D.:n esikoislevytys on niin hyvää perustasoa kuin perustaso voi parhaimmillaan olla
PALE COMMUNION Uusi ylistetty albumi nyt kaupoissa! opeth.com facebook.com/Opeth twitter.com/OfficialOpeth Opeth Warner tulostus.indd 70 7.8.2014 15.36
Velkojat ovat samoja tahoja joiden tavaraa kauppa myi. Omistajien mukaan kaupan suljettujen ovien taakse jäi heidän lasku jensa mukaan noin 200 000 eurolla levyjä, jotka pääosin kattavat heidän velkansa. Tässä tapauksessa ilmeinen ongelma olivat cd-levyt, joissa on edelleen levy-yhtiöille hyvä kate, mutta joita myydään yhä vähemmän, tosin enemmän kuin vinyyliä. Niidenkin pitäisi olla neu voteltavissa. Suomessa musiikinystävät ovat olleet melko uskollisia cd-levylle ja siirtyneet varsin hitaasti suoratois to- tai latauspalvelujen käyttäjiksi – tai tehneet paluun vinyyliin, joka on pysynyt omistautuneiden asian harrastajien erikoisalana. Ilmeisesti juuri näiden kolmen isoimman levy-yhtiön joustamattomuus cd-levyjen hinnoissa ja palautusoikeudessa johti Stupido jen tapauksessa kestämättömään tilanteeseen. Se on myös ensimmäinen kerta kun iso osa kuluttajista joutuu outoon tilanteeseen – he eivät luultavasti saa haluamaansa levyä sellaisessa formaa tissa, jota he voisivat soittaa stereois saan. Tämä on toki kärjistys, mutta kuka tietää kuinka kauan. Käytännössä se on nyt levykauppiaalla. Sekään ei voi olla kestä vä ratkaisu, jos se ajaa levykauppiaat konkurssiin. Levykaupat kestämättömän tilanteen äärellä H elsinkiläisen indielevykaupan pikkujättiläinen Stupido Shop ilmoitti 24.6. Iso kysymys on kenelle kuuluu kantovastuu tilantees ta – levykauppiaalle vai levy-yhtiölle. Itse olen sitä mieltä, että Stupidoa ei olisi saanut päästää kaatumaan. Ainoa toivo cd-levyjä myyvillä liikkeillä ovat tietokoneita vierastavat ikäluokat, luottokortittomat kansalaiset ja itsepäiset lähi kaupan ystävät. Jälkikäteen on helppo spekuloida sillä mikä Stupidot olisi pelastanut, mutta halua pelastusoperaatioon ei näyt tänyt olevan missään. Minun on vaikea uskoa, että heidän velkojansa ovat eri mieltä. Suurimmat velkojat Stupidoilla ovat kolme päälevy-yhtiötä, Sony, Universal ja Warner. Se kertoo huolestuttavasta loppuun palamisesta ja kommunikaatiokatkoksesta alan eri toimi joiden välillä. jättäneensä konkurs sihakemuksen ja sulkeneensa ovensa. Tämän tragedian ironisuus huimaa päätä: suomalaisten isojen levy-yhtiöiden ehdot estivät keskikokoisen suoma laisen levykaupan mahdollisuudet myydä heidän tuottei taan. Toinen vaihtoehto on luopua uusien cd-levyjen myynnistä ja keskittyä suosiolla pienempiin, mut ta pienemmällä riskillä toimiviin vinyylimarkki noihin. R.I.P SOUNDI 71 otto talvio 8/2014 -taitto_a.indd 71 8.8.2014 11.53. Tilanne varmaan tulee vähitellen muuttu maan, kun vaihtoehtoja ei jää (ei tosin varmaan edelleenkään vinyylin eduksi, vaikka suunta onkin ylöspäin). Tämä tulee olemaan levynört tien perspektiivistä lähiaikojen kiinnostavin konkurssi pesän selvitys. Toinen tosiasia on, että vaikkapa Discogsin kautta uudetkin cd-levyt lähtevät jo niin naurettavan halvalla, että kivijalkakaup pa ei yksinkertaisesti Suomessa pysty kilpailemaan sen kanssa. Tämä näyttää olevan suunta valtaosassa levykaupoista. > Oton vinyylit Teksti: Otto Talvio Tällä palstalla puhutaan vinyyleistä – uusista, vanhoista ja erikoisista. Erityisesti kun globaaleilla markkinoilla tuote on sama kaikkialla, mutta toisissa paikoissa hinnat ovat korkeammat kuin toisissa
– Sehän tarkoitti sitä, että vanhempamme laittoivat nimensä papereihin, Kaipainen hymähtää. Entä mikä on Arionin tavoite. Lopulliset sovitukset hioutuvat useimmiten vasta studiossa, kuvailee Kaipainen. Japanilaisten edessä soittaminen on huikeaa, kun fanien kädet ovat ilmassa jo ennen ensimmäistä kappaletta! Last Of Us ilmestyy Suomen lisäksi ainakin Saksassa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Taiwanissa. Sen jälkeen työstämme demon tietokoneelle, jonka pohjalta opettelemme soittamaan kappaleen koko bändin voimin. Pitääkin tiedustella heti aluksi, että oletteko te treenanneet... Useimmiten perusajatus ja -melodia tulee kuiten- kin minulta ja sen jälkeen muut lisäävät keitokseen omia ideoitaan. – Orkesteriosuuksilla on iso rooli musiikissamme ja siksi nekin täytyi tehdä viimeisen päälle – tietenkin. Niin tosiaan, sitten tullaan sellaiseen pikkujuttuun, että Arion perustettiin vuonna 2011 ja nämä ihmemiehet ovat juuri saavuttaneet täysi-ikäisyyden. Valmistelin alustavat orkkademot rumpalimme Topias Kupiaisen kanssa ja lopulliset arrit taas ovat Perttu Vänskän käsialaa. – Kommentointi on ollut lähes kauttaaltaan erittäin positiivista. – Riku on ollut hieno tuki ja turva. Hän on kaiken tohinan keskellä muistanut painottaa myös kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, sillä hyviä asioita kannattaa odottaa. – Joskus annan Janille alkuidean ja toisinaan hän kirjoittaa vapain käsin. Toki ilmeikäs bändisoitto perustuu osaavien yksilöiden suorituksiin ja tavoitteemme instrumenttiemme hallitsijoina ovatkin korkealla, kitaristi ja pääasiallinen säveltäjä Iivo Kaipainen kertoo. – Emme harjoitelleet mitenkään yliraivokkaasti yhtyeen alkuaikoina, mutta tahti on ollut kiihtymään päin. We Steal Things JASON MRAZ: We Sing. Sanoituspuoleltakin löytyy nimekäs apumies, sillä Arion on työstänyt tekstinsä yhteistyössä Jani Liimataisen (ex-Sonata Arctica) kanssa. Sanoitustemme symboliikka on useimmiten rinnastettavissa arkiseen elämään. – Mennä täysillä päätyyn asti ja ihmetellä, mitä matkan varrella tapahtuu! 72 SOUNDI Bazook 8_14.indd 72 11.8.2014 11.40. vähän perkeleesti. 2: Scenes From A Memory DREAM THEATER: Metropolis NIGHTWISH: Dark Passion Play ce. Teksti: Timo Isoaho Raskaamman puoleista asiaa. Kuva: AJ Savolainen > Bazook! Täysillä päätyyn asti V ARiON oi pojat, nyt jysähti! Uuden musiikin kilpailussa lupauksia herättäneen pääkaupunkiseutulaisen Arionin debyyttialbumilta oli toki helppo toivoa mainetekoja, mutta komealta soundaava Last Of Us ylittää kovimmatkin odotukset mennen tullen. Mutta mikäli joku on kuullut vain Seven-biisimme niin Sonata-vertaukset ovat jollakin tavalla ymmärrettävissä, Kaipainen pohtii. Levytyssopimuksen allekirjoittamisen aikoihin ainoastaan kaksi viidesosaa Arionista oli saavuttanut täysi-ikäisyyden. Miten Strato-kitaristi Matias Kupiaisen tuottaman Last Of Us -albumin materiaali on syntynyt. – Plusmerkkistä huomiota ovat herättäneet aikojen parasta levyä: IIVO KAIPAINEN ja viisi kaikkien hology Suite SYMPHONY X: V – The New Myt Pt. Muutamat ”tää on vissiin uusi Sonata Arctica” -kommentit ovat puolestaan hymähdyttäneet, koska kokonaisuutena Arion on aika kaukana Sonatasta. Millaista palautetta olette saaneet muun muassa viime vuonna ilmestyneestä New Dawn -ep:stä. Esimerkiksi levyn nimibiisin teksti on kuvaus apokalyptisestä tulevaisuuden kauhuskenaariosta, mutta sen voi tulkita kertovan myös esimerkiksi myrskyisästä parisuhteen päättymisestä. Sinfonisen, melodisen ja voimakkaan metallin laveissa maisemissa operoivan Arionin kollektiivinen sävellyskynä on käsittämättömän terävä ja maukkaasti soitettuihin kappaleisiin on päätynyt roppakaupalla oivaltavia riffejä, tarttuvia melodioita, tyylikkäitä sooloja, mahtipontisia orkestraatioita ja ilmeikkäitä laulusuorituksia. We Dan ce Silen : SONATA ARCTICA 5 myös Stratovariuksen kanssa heitetty Tavastian-keikka sekä viime toukokuussa tapahtuneeseen Japaninreissuun kuuluneet pari konserttia. Hienoa työtä. – Jokaisen biisin kasvutarina on hieman erilainen. Julkaisusta vastaa Ranka Kustannus, jonka ruorista löytyy Spinefarmin aikoinaan perustanut ja muun muassa Nightwishin sekä Children Of Bodomin ensiaskeleista huolehtinut Riku Pääkkönen
Se oli ensimmäinen studiolevytyksemme neljääntoista vuoteen eikä keulakuva Udo Dirkschneider ollut enää kuvioissa mukana. Tuntuu melko hurjalta, etteivät vuonna 1965 perustettu The Scorpions ja 60-luvun lopulla Band X -nimellä toimintansa aloittanut Accept ole todellakaan koskaan aikaisemmin soittaneet hallikonserttia yhdessä. Tai no, vuodesta 2011 toiminut Blues Pills toki perustettiin Örebrossa, mutta kvartetin kokoonpano on itse asiassa ranskalais-ruotsalais-amerikkalainen. ELIN LARSSON ja Blues Pills päättää vuotensa ZACK ANDERSON Suomen-keikkoihin. klaustrofobinen, Janis Jopliniin verrattu laulaja Elin Larsson hymyilee. No, Blood Of The Nations valittiin monissa lehdissä ja yleisöäänestyksissä vuoden parhaaksi ja melkoinen kivi tipahtikin sydämiltämme, kitaristi hymyilee. Estradille ovat peräjälkeen nousemassa saksalaislegendat Accept ja The Scorpions – kaikkien aikojen ensimmäisen yhteiskeikkansa merkeissä. – Emme ole vielä ehtineet siihen tienristeykseen, basisti Zack Anderson naurahtaa. Pitkäsoiton studiosessiot olivat intensiivinen kokemus. – Myös Stalingrad onnistui kelvollisesti, vaikka teimmekin levyn kovassa kiireessä. THE UNDISPUTED TRUTH jon kehuja suomalaisista rockCosmic Truth faneista, Larsson päättää. – Emme pitäneet mitään kiirettä Blind Ragen työstämisen kanssa ja olemmekin erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Ne olivat tietenkin typeriä harhaluuloja, sillä metallifanit ovat äärimmäisen uskollisia! SOUNDI 73 Bazook 8_14.indd 73 11.8.2014 14.08. Oletteko te tehneet sopimuksen paholaisen kanssa, kaikkien raskaasta bluesista intoilevien muusikoiden tapaan. Rakastamme musiikin tekemistä ja jollakin ilveellä löysimme oikean kokoonpanon saman tien. Lisäksi vuodesta 2009 mukana ollut laulaja Mark Tornillo on saanut paremmin ja paremmin kiinni bändin ytimestä, Hoffman kuvailee. – Mekin kummastelimme tätä tosiseikkaa Hartwall-areenan backstagella. Fanien keskuudessa mainiosti vastaanotetun Tornillon tähdittämät Accept-kiekot Blood Of The Nations (2010) ja Stalingrad (2012) ovat olleet menestyksiä. – Nauhoitimme kuukauden ajan. Ehkä me pelkäsimme alitajuisesti uusien fanien unohtavat meidät, mikäli emme julkaise Blood Of The Nationsin seuraajaa nopealla aikataululla. Odotan ennen joulua 2. Studio oli todella pieni, ikkunaton tila. MARVIN GAYE What’s Going On messa. Niin, ne kehut! Esimerkiksi retrorock-liikehdinnän kuumimman nimen Rival Sonsin kitaristi Scott Holiday toteaa seuraavaa: ”Blues Pills is a cool band, with a ripping youngster on guitar… I’ll throw these folks my vote!” Kun kitaristi Dorian Sorriaux on tosiaankin vasta 17-vuotias niin onhan se tiedusteltava: missä piilee salaisuutenne. FREE Tons Of Sobs olemme kuulleet erittäin pal5. Helsingin, Tampereen ja kuin ei milloinkaan.” Seinäjoen lisäksi tuhdin metalliannoksen saa myös Tornio. Accept palaa Suomeen syyskuussa, osana uuden Blind Rage -albumin maailmankiertu”Parempi myöhään etta. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, nauraa Acceptin riffimestari Wolf Hoffman. – viisi kaikkien aikojen – Olen ruotsalainen, mutta parasta albumia: en ole koskaan vieraillut Suo1. Että miten on mahdollista, että tällaista yhteisvetoa piti odottaa yli neljäkymmentä vuotta. – Ehkä olemme vain onnekkaita. – Blood Of The Nationsin vastaanotto jännitti kovasti. Me myös nukuimme siellä soittimien sekä vahvistimien keskellä ja neljän työviikon jälkeen fiilis alkoi olla melko... tamattomana – varsinkin kun 4. 5 n viime vuoden marraskuu ja Helsingin Hartwall-areenalla tehdään raskaan rockin historiaa. NOVEMBER En Ny Tid Är Här... THE BEATLES Abbey Road tapahtuvia konsertteja malt3. Molemmat julkaisut ovat nousseet Suomessa albumilistan kärkikymmenikköön. ACCEPT Kuva: Hoffmann Photography Kuva: Stefan Heilemann Uskollisten fanien suosikki O BLUES PILLS Maagisia asioita J os suomalaiset Lost Society ja Santa Cruz ovat viime kuukausina nauttineet kokeneempien kollegoiden ansaituista kehuista niin kyllä Ruotsissakin osataan. Kun me kytkemme styrkkarit päälle, tapahtuu maagisia asioita! Bändin nimeä kantava komea debyyttialbumi on nyt ulkona
Otimmekin yhteyttä ruotsalaisguru Jens Bogreniin (Opeth, Amon Amarth, Devin Townsend) ja päädyimme työskentelemään hänen kanssaan Fascination Street -studiolle. Totman: – Perkele, miksi bändit juhlivat tasavuosia. Daven ero yhtyeestä sujui sopuisasti, sillä hän ei yksinkertaisesti halunnut enää kiertää entiseen malliin. Lopulta minut kannettiin tapahtumapaikalle ja siellä minä sitten tärisin surkeana fanien edessä eikä nimmareiden kirjoittamisesta tietenkään tullut mitään. Mahdollisten biisien listalla olivat sitä vastoin muun muassa Michael Jacksonin Earth Song ja The Ramonesin Pet Sematary, mutta ne eivät lopulta taipuneet DragonForcen muottiin. Neuvo numero yksi: vaikka olisit kuinka nuori ja innokas niin kannattaa silti pitää mielessä, että ryöstödiili saattaa tuhota koko uran. Näimme Geen tulkitsevan nopeimpia kappaleitamme YouTubessa aikoja sitten ja päätimme jo silloin, että tuossa on uusi rumpalimme mikäli Dave päättää jonakin päivänä lähteä. Mitä hauskaa vanhenemisessa muka on. Totman: – Järkyttävä! Olimme viiden päivän mittaisella 70000 Tons Of Metal -risteilyllä Floridassa ja homma lähti ensimmäisenä iltana täysin käsistä. Hyvä meininki! Entä sitten se viisain päätös. Etsintä on päättynyt. Levy-yhtiön piikki olisi auki promotionaalisella Euroopan-kiertueella olevien muusikoiden suhteen, mutta tanakoina kuppimiehinä tunnetut kitaristit hörppivät kahvia. Millainen oli kaikkien aikojen pahin krapula. Fanit diggasivat aivan raivolla! Mikä on ollut DragonForcen uran typerin päätös. Vielä ehdottomampi “ei todellakaan” liittyi lainabiiseihin, mutta uusi levy päättyy versioon Johnny Cashin Ring Of Fire -klassikosta. Kuva: Playground e c r o F n o g a Dr 74 SOUNDI Bazook 8_14.indd 74 11.8.2014 11.40. Mennäänpä sitten juuri ilmestyneen Maximum Overload -albumin maailmaan. Valitettavasti tämä luokaton keikkatallenne pyörii ikuisesti internetissä. Meillä oli nimikirjoitussessio seuraavana päivänä ja enkä pystynyt edes kävelemään. Li: – Jos alamme jo nyt juopottelemaan niin mehän kaadumme katuojaan viimeistään iltayhdeksältä (naurua). Värikylläisyydessään ähkyn jo pelkällä kansikuvallaan tuottavan Maximum Overloadin erikoispainos on todella muhkea paketti. Kuivin suin. Li: – Annoimme Graspop Metal Meeting -festivaalille luvan striimata keikkamme suorana vuonna 2006. Se oli aivan hirveää! Li: – Seuraavan päivän keikka taas oli loistava, eräs parhaista koskaan. Konsertti meni täysin penkin alle, sillä meillä oli lukemattomia teknisiä ongelmia emmekä kuulleet toistemme soittoa lainkaan. Voin paljastaa, että Ring Of Fire pääsee elämänsä kyytiin DragonForcen kanssa! Harkitsitteko muita covereita. Kuusitoista biisiä sekä bonus-dvd aiheuttavat sataprosenttisella varmuudella levyn otsikossa mainitun yliannostustilan. Aiotteko muuten muistaa DragonForcen 15-vuotispäiviä jossakin kohdassa kuluvaa vuotta. Li: – Olemme tuottaneet aikaisemmat DragonForce-albumit omin päin, mutta nyt päätimme hakea uusia tuulia. Totman: – No, emme miettineet ainakaan Metal- ”Ring Of Fire pääsee elämänsä kyytiin! ” licaa – mitä järkeä olisi tehdä joku Master Of Puppets taas kerran uusiksi. Siis että kuulija on albumin päättyessä aivan viimeistä hengenvetoa myöten täynnä DragonForcea (naurua). > Bazook! L Teksti: Timo Isoaho ontoolaisen powermetal-ihme DragonForcen kitaristit, hongkongilainen Herman Li ja uusiseelantilainen Sam Totman, istuskelevat kesäisenä iltapäivänä helsinkiläisessä kahvilassa. Minähän olisin aikoinaan allekirjoittanut minkä tahansa vessapaperin, sillä halusin studioon ja tien päälle hinnalla millä hyvänsä. Levyn suhteen on nimittäin tehty päätös jos toinenkin. Totman: – Entinen rumpalimme Dave Mackintosh soittaa vielä Maximum Overloadilla, mutta nykyinen tahdittajamme on italialainen Gee Anzalone. Enhän minä juhli edes omia syntymäpäiviäni! Kiinnostaako powermetal-ähky. – Onneksi annoin Hermanin päättää ensimmäisestä levytyssopimuksesta. Totman: – Minä en kuullut edes omaa soittoani! Keppini oli kuulemma täysin epävireessä, mutta kitarateknikkoni oli niin humalassa, ettei hän a) huomannut mitään tai b) viitsinyt tehdä mitään. Totman: – Tämä on juuri se idea. Mitä ihmettä. Soitimme laivan kannella uima-altaiden vieressä. Li: – Maximum Overload sisältää myös keskitempoista materiaalia ja sellainenhan oli aikaisemmin täysin no-no. Kun setin viimeinen biisi tuli puoliväliin, hyppäsimme rumpalia lukuun ottamatta aurinkokannen pore- ja uima-altaisiin instrumenttiemme kanssa
King foo tulostus kopio.indd 75 7.8.2014 15.40
76 SOUNDI opeth-taitto_b.indd 76 8.8.2014 11.09. Tuore albumi Pale Communion menee pidemmälle: se sinetöi Opethin aseman eräänä aikamme innovatiivisimmista rockbändeistä. Opethin Mikael Åkerfeldt ja Alice In Chainsin Jerry Cantrell tapasivat toisensa Ilosaarirockissa. Teksti: Timo Isoaho Worriers Of The World ”TÄYDELLISTÄ JÄLKEÄ TUOTTAVAT KONEET OVAT PAHASTA, VIRHEITÄ TEKEVÄT IHMISET OVAT HYVÄSTÄ!” Kuva: Ti mo Isoaho Vanhakantaisten progeaaltojen valtamereen pelottomasti sukeltanut Heritage olisi tarkoittanut kuoliniskua monelle metalliyhtyeelle, mutta Opethille tämä perinnetietoinen pitkäsoitto merkitsi uuden uljaan ajanjakson alkuräjähdystä
Se kuulemma onnistuu vain seattlelaisbändin omalla passilla – ilman ko. Nuo levyt ovat soitannollisesti varsin kirjavia, mutta pienet epätarkkuudet ovat koko jutun suola. ”Miksi ihmeessä elämää karttava, loppuun asti viilattu ProTools-soundi viehättää niin monia hevifaneja vuodesta toiseen.” hin muusikot katsoa Alice In Chainsin konserttia lavan sivulta. Tässä suhteessa Opethin ”täydellisin” levy taitaa olla vuonna 2005 ilmestynyt Ghost Reveries, mutta sekään ei edusta ihan geneerisintä ProTools-napsutusta. Mikael: – Jerry, usko tai älä, mutta ensimmäinen cd-formaatissa hankkimani albumi oli Alice In Chainsin The Dirt. Åkerfeldt on eräs aikamme lahjakkaimmista biisinkirjoittajista, joten hänen mielipiteitään kuunnellaan piireissä jos toisissakin. – Tiedän ärsyttäväni monia ihmisiä tällä kommentilla, mutta miksi ihmeessä elämää karttava, loppuun asti viilattu ProTools-soundi viehättää niin monia hevifaneja vuodesta toiseen. läpyskää estradille ei ole mitään asiaa. Olin äimän käkenä, että mikä tämä loistava bändi on! Mikael: – Se jenkkikierros oli eräs Heritage-levyn jälkeisistä 5–6 viikon mittaisista rundeista. Liika on liikaa ja aiommekin tehdä jatkossa vähän lyhyempiä kiertueita, sillä haluan viettää enemmän aikaa kotona perheeni kanssa. Vai osoittaako vahvin syyttävä sormi lopulta yleisöön, joka haluaa elämäänsä elotonta musiikkia. Åkerfeldt aikoo toki mennä seuraamaan keikkaa, mutta pukuhuoneeseensa vetäytyneen Cantrellin ja muiden AIC-muusikoiden esiintymisen ei ole määrä käynnistyä vielä moneen toviin. Ja mikäpä olisikaan parempaa ajanvietettä kuin keskustella Åkerfeldtin kanssa metallijumalista. Ilmakitaralla epätarkasti soittaminen on muuten yllättävän hankalaa, hymyilee Åkerfeldt. Leppoisa jutustelu jatkuu, kunnes amerikkalainen kiertuemanageri tulee tiedustelemaan, haluavatko Opet- SOUNDI 77 opeth-taitto_b.indd 77 8.8.2014 11.09. Jerry: – Minä puolestani törmäsin teihin konkreettisesti Los Angelesin Gibson Amphitheatressa, kun soititte siellä Mastodonin ja Ghostin kanssa pari vuotta sitten. Muusikot ovat uppoutuneet intensiivisen keskustelun maailmaan ja syvä kunnioitus tuntuu olevan molemminpuolista. Suurin osa festivaalikansasta nauttii täysin siemauksin isä aurinkoisen leveästä hymystä, mutta takahuonealueen varjoisimmasta nurkasta löytyy paahdetta kaipaamaton kaksikko. – Niin, kenen pää pitäisi laittaa giljotiiniin, nauraa laulajakitaristi. Samaa mieltä ei tietenkään tarvitse olla. – Kenties muusikoiden, jotka halua vat siivota levyiltään pienimmätkin inhimillisyyden rippeet. Olisin voinut valita paljon huonomminkin, sillä levyn tunnelma on ainutlaatuinen. Näytteiden perusteella bändi tuntuu kuitenkin löytäneen koneestaan taas uuden vaihteen ja se on mahtava juttu. Kovimmat Priest-albumit, esimerkiksi Sad Wings Of Destiny, ovat silti peräisin 70-luvulta. Musiikki kuulostaa hiotun symmetriseltä, täydellisen kontrolloidulta eikä sattumille ole annettu mitään mahdollisuuksia. Suoraan sanottuna: täydellistä jälkeä tuottavat koneet ovat pahasta, virheitä tekevät ihmiset ovat hyvästä! Kuka on tämän modernin salaliiton takana. Minun korviini useimmat modernit metalliyhtyeet ovat verrattavissa vaikkapa... houseartisteihin. Parivaljakon muodostavat Opethin Mikael Åkerfeldt ja Alice In Chainsin Jerry Cantrell. Kuvat: Olle Carlsson P olttava aurinko on ottanut Ilosaarirockin päälavan backstagen syleilyynsä. Vai ovatko taustalla studioammattilaiset, jotka haluavat lisää asiakkaita tuottamalla täydellistä jälkeä. – Judas Priest on eräs kaikkien aiko jen suosikeistani, mutta en ole vielä kuullut uutta Redeemer Of Souls -albumia kokonaan
Pale Communionin taltioinnit tapah tuivat maineikkaan Rockfield-studion uumenissa Walesissa. Pale Communion svengaa huumaa valla tavalla. Oli itse asiassa jul metun mielenkiintoista kirjoittaa bii sejä, joissa oma rakas instrumentti on monin paikoin täysin sivuosassa. Deep Purpleen ja Uriah Heepiin. ni ikuisesti lymyilevä kontrollifriikki syttyi saman tien liekkeihin! No, rau hoituin hetken, kaadoin itselleni vii niä ja kuuntelin nauhoituksia... – Heritagen jälkeinen maailmankier tue oli hyvin intensiivinen ja esiinnyim me kaikkialla, jopa Malediiveilla. Netti ja erityisesti sosiaalisen median eri ilmen tymät eivät kiinnosta minua lainkaan, muistuttaa Åkerfeldt. Löysit Pale Communionin punaisen langan kirjoitettuasi päätösraita Faith In Othersin. 78 SOUNDI opeth-taitto_b.indd 78 8.8.2014 11.09. Olimme etukäteen päättäneet nauhoittaa biisien pohjat yhdellä otolla ja sataprosenttisen livenä, joten heidän täytyi tuntea kappaleet läpikotaisin, kertoo Åkerfeldt. elävät ja hengittävät. Pale Communionin säveltä minen oli juuri tuollaista – koko ulko maailma menetti hetkellisesti merkityk sensä. – Fiilis oli kaiken lähtökohta. Kaiken huipensi Steven Wilsonin luoma vanhakantainen ääni maailma. – Tulihan siinä erikoinen fiilis, kun löysimme studion uumenista esimer kiksi Bohemian Rhapsodyn nauhoituk sissa käytetyn pianon. Mitä helvettiä – sisällä Mikael Åkerfeldt vertaa Opethin nykysoundia mm. Åkerfeldtin kas vot suorastaan säteilevät innosta, kun muusikko ryhtyy kuvailemaan albumin intensiivistä sävellysperiodia. – Aikatauluni olivat kurinalaisia: hei tin jälkikasvuni kouluun kahdeksaksi ja jatkoin matkaa kirjoitusstudiolle. Springin laulaja Pat Moran työs kenteli aikoinaan Rockfieldin äänitek nikkona ja kuulin hänestä hienoja tari noita Pale Communionin nauhoitusten aikana. Tom tun tee nuoresta iästään huolimatta 60- ja 70-lukujen soundien salat, mutta hän on myös nykyteknologian asiantuntija. Pale Communionin vir heiden lista on pitkä: soitan epävireises ti ja soitan epätaimissa, mutta biisit... – Ylipäänsä, Opeth on tänä päivänä entistäkin enemmän kuin takavuosien Deep Purple tai Uriah Heep, jossa esi merkiksi Hammond-urkujen soundi on vähintään kitaroiden veroinen osa ko konaista äänimaailmaa. P alataanpa tässä vaiheessa hieman taaksepäin, Pale Communionin kir joitusvaiheeseen. – Pitää paikkansa. Kitaroista puheen ollen: Pale Communion ei ole mitään riffittelyn juhlaa, siis sanan varsinaisessa merkityksessä. – Heritage liikkui puodeista muka vasti ja fanit saapuivat edelleen keikoil le. Kertoisitko hieman lisää. Jos pelasit niin saa tat muistaa miten ajantaju hävisi koko naan mahtavan pelin viedessä täysin mukanaan. Ja sekös minua liikuttaa. Kuva: Olle Carlsson S yyskuussa 2011 ilmestynyt Heritage yllätti – tai no, sanotaan suo raan: järkytti – monia pitkän linjan Opeth-faneja, sillä bändin tavaramer kiksi kahdenkymmenen vuoden aikana muodostunut avarakatseinen deathme tal oli saanut tehdä tilaa muun muas sa jazzvaikutteille ja entistä huuruisem malle progelle. Toisaalta taas: Watershed-levy heit ti ilmoille vahvoja viitteitä ilmassa vä reilevästä muutoksesta jo toukokuus sa 2008 eikä vuosikymmenien takaisil le obskuureille hämärärockyhtyeille sy dämensä menettäneen Åkerfeldtin Heritagen myötä hahmottelemien uusien suuntaviivojen olisi sittenkään pitänyt yllättää pitkän linjan diggareita. Kaikista paina vin juttu minulle oli silti tieto siitä, että brittiläinen progeyhtye Spring nauhoitti ainoan albuminsa Rockfieldissä vuonna 1971. – Pohjasoittoihin meni kolmisen päi vää ja kaikki nauhoitukset olivat pur kissa kahdessa viikossa. Ja olin oikeasti lentää perseelleni, sillä Axen ja Méndezin soitto kuulosti taivaalli selta. – Emme itse asiassa soittaneet ker taakaan yhdessä ennen sessioita, mut ta rumpali Martin ”Axe” Axenrot ja ba sisti Martín Méndez treenasivat jälkim mäisen kotona Barcelonassa parin vii kon ajan. – En todellakaan ole mikään suur visiiri ja kukin muusikko sekä fani toki tietää parhaiten itse, mitkä asiat tuotta vat suurinta tyydytystä. Jatku va soittaminen kehitti bändiä valtavas ti ja opimme luottamaan toisiimme vai keimmissakin paikoissa. Samalla tavalla kuka tahansa Heritagea ja Pale Communionia tarkasteleva henkilö varmasti ta juaa, mikä on Opethin juttu tänä päivä nä: tehdä kaikkea muuta kuin nykyis ten metallistandardien mukaista täy dellisen virheetöntä musiikkia. – Saavuin sitten studioon pari päi vää Axen ja Méndezin jälkeen ja kave rit olivat jo purkittaneet kuuden biisin pohjaosuudet. Fred rikin (Åkesson, soolokitara) kasvoilla oli muutaman kerran kummastunut ”hmm, onpa tässä vähän soitettavaa” -ilme, mutta hän saa kuitenkin sooloil la muutaman kerran todella makeasti, Åkerfeldt hymyilee. Pale Communionin kohdalla luotin itseeni sataprosenttisesti ja musiikki suoras taan tulvi minusta ulos, Åkerfeldt nau rahtaa. Pitääkö todellakin paik kansa, että teillä oli vain yhdet bändi harjoitukset ennen nauhoituksia. Kauanko Pale Communionin studio sessiot kestivät. Paikan seinät huokuvat historiaa, sillä muun muassa Black Sabbath, Motörhead, Rush, Ro bert Plant ja Iggy Pop ovat nauhoitta neet klassikoitaan Rockfieldissä. Minun pitikin usein asettaa pu helimeeni hälytys, etten unohda poimia lapsia sovitusti kyytiin. – Tunsin paikoin epävarmuutta Heritagen aikoihin – varmaankin levyn uu den musiikillisen suunnan vuoksi. Pelasitko iki nä kavereiden kanssa Commodore 64:n Summer Gamesia. Kun nauhoitimme kitaroita, saatoin mokata jonkun jutun, mutta mikäli muut bän din jätkät eivät reagoineet niin jatkoin vain eteenpäin. Huikea tyyppi, ylistää Åkerfeldt. Ma teriaalia syntyi kovalla tahdilla ja minä rakastin jokaista hetkeä... En muista törmänneeni tylyyn pa lautteeseen tai suoranaiseen Heritageinhoon missään muualla kuin interne tissä. Kahvi porisi kuumana puoli yhdeksältä ja ryh dyin saman tien työskentelemään. Tämä heijastui suoraan Pale Communionin tekoproses siin: kuten aikaisemminkin, kirjoitin lä hes kaiken materiaalin, mutta nauhoi tusvaiheessa päästin irti monista lan goista – osin vahingossakin. Palasimme siis alkuaikojen tunnelmiin, sillä debyytti levy Orchidin tekemiseen hupeni aikoi naan kaksitoista päivää, tosin miksauk sineen, vertaa Åkerfeldt. Aina kaan kovin paljon. – Työskentelimme tällä kerralla studioteknikko Tom Dalgetyn (Killing Joke, Band Of Skulls) kanssa
Näimme toisemme seuraavan kerran parin viikon kuluttua ja Fredrik halusi tutustua aihioon ”Minun piti usein asettaa puhelimeeni hälytys, etten unohda poimia lapsia sovitusti kyytiin.” uudelleen. – Steven Wilson miksasi myös Pale Communionin ja suurimmat erimielisyytemme liittyivät juuri Faith In Othersiin. En tunne oloani järin kotoisaksi suorien tekstien maailmassa, mutta nyt minulla ei ollut vaihtoehtoja. ”Tämä on aivan mahtava”, mies toisteli. Pääsimme kuitenkin lopulta yhteisymmärrykseen miksauksen suhteen ja näinkin mittava ongelma löysi ratkaisunsa! – Kuten sanoin, ideoita suorastaan pursusi ja niitä lensi kovalla tahdilla myös roskakoriin. River taas soundaa hempeän melankoliselta. Oli muuten mielenkiintoista huomata, miten voimaannuttavaa on laulaa emotionaalisesti vahvoja sanoituksia, huomauttaa Åkerfeldt. Olen käyttänyt aikaisemminkin duurisointuja, mutta ainoastaan saatuani ne kuulostamaan pahaenteisiltä. Kappale myös kasvaa melkoisiin mittoihin loppua kohden ja aluksi ajattelin päättää biisin blastbeatkompilla, mutta sovitus ei lopulta taipunut aivan sinne asti. Onko se suomalaisten korvien syytä, mutta kuulen River-kappaleessa tunnelmia Von Hertzen Brothersin maailmasta. Ihmissuhteet kaatuvat, kommunikointi loppuu ja ikuiset sateet saapuvat... On silti sanottava, että Riverin alkuidea syntyi nautittuani taas kerran Da- vid Crosbyn musiikista. Matias Kupiainen Stratovarius on tuotannon pinta, Jani Liimatainen alkuperäinen Sonata täysi varmuuskopio kannalta lyrics entisestään. Avausnumero Eternal Rains Will Comen työotsikko oli Scott. www.facebook.com/OfficialArion 11.8.2014 15.18. Ensimmäinen versio sisälsi raskaita lainoja Pink Floydin debyyttialbumilta ja Fredrik oli todella vaikuttunut demon kuulemisen jälkeen. – Odotahan... – Kaikki liittyy siihen, että minä olen kova huolehtija. Se siis viittaa Walkeriin, ei Boniin. Onneksi! Vihjailevasti otsikoidun Pale Communionin tekstit vaikuttavat hyvin oma elämäkerrallisilta. – Veljesten musiikki on erittäin inspiroivaa, joten voit olla oikeassakin. Steven sanoi: ”Olen kateellinen tästä uskomattomasta biisistä, mutta muutamat suunnittelemasi lauluefektit pilaavat koko jutun”. Siellä ominaisuuksia uuden sukupolven Guitar Hero Iivo Kaipainen. River on monella tavalla albumin erikoisin teos... – Sanoitukset ovat tosiaan monta luokkaa henkilökohtaisempia kuin aikaisemmin. Paras esimerkki saattaa olla Moon Above, Sun Below, jonka alkuperäinen työnimi oli Floyd. Tämä oli eräs Pale Communionin tärkeimmistä oivalluksista: kitaran ei tarvitse aina kantaa vastuuta biisin päämelodiasta vaan laulu voi todellakin kuljettaa Opethia – vaikka en edelleenkään pidä itseäni kovin kaksisena solistina, hymähtää Åkerfeldt. Cusp Of Eternityn kutsumanimi taas oli Zep, Immigrant Songin mieleen tuovan rumpukompin vuoksi. No, olin tehnyt biisiin useita muutoksia, eikä se enää kuulostanut läheskään niin paljon Pink Floydilta. Fredrik oli ihmeissään: ”Meiltä taitaa olla aika kova levy tulossa jos sinulla on varaa heittää sellaisia melodioita roskakoriin...” Goblin viittaa luonnollisesti vanhaan italialaisbändi Gobliniin, mutta löytyykö muiden biisien taustalta suoranaisia esikuvia. Jos saan päähäni jotakin epämukavaa niin nämä ikävät ajatukset kasvavat pian valtaviin mittoihin ja lopulta koko maailma on kaatumassa päälleni. Jos Manowarille sopii termi ”warriors of the world” niin meidän versiomme on sitten ”worriers of the world”! VUODEN DEBYYTTIALBUMI ON TÄSSÄ! ”Valokeilassa venyttää joka meni voittaa kunnes karsinnat finaalissa ’Eurovision Song Contest’ kotimaassa Suomessa, kauan odotettu debyytti fivesome Melodinen metalloinniksi 19-vuotias keski-ikä. Tehokas sisällön dramaattinen draama Nightwishin kauneus ja melodia Sonata Arctica on fuusioitu pelaa energinen ja sympaattinen jopa biisien joka ei perustu nopeus helposti. opeth-taitto_b.indd 79 Levynjulkaisukeikka Tavastialla 29.8. Faith In Others on hyvin melodinen kappale ja sen voima lepää lauluosuuksissa. Topiasu rummun, nuorempi veli Matias.” - Masa Eto, Young Guitar Magazine ”Arionin ’Last Of Usin’ voi jo ilmestyessään rinnastaa stratojen, nightwishien ja sonataarcticoiden läpilyöntilevyjen rinnalle sillä pienellä erolla, että Arionin esikoinen on parempi kuin ’Episode’, ’Oceanborn’ ja ’Ecliptica’ yhteensä.” - Mape Ollila ARION: LAST OF US Kaupoissa 22.8.2014 CD / download ranka kustannus www.rankakustannus.. – Biisin alkuidea syntyi vahingossa, parissa minuutissa, pelleiltyäni synteettisten jousien kanssa
Kuule Anssi, ei rakkaus ole koskaan murhaa, rakkaus on Jumalan lahja”. Sitä liikettä ei enää ole, mutta se tv-ruutu pääsi mukaan bii siin. Kuva: Visa Högmander K aikki lähti liikkeelle kolmesta mie leen juurtuneesta sanasta. Anssi Kelan seuraava levy valmistuu pikkuhiljaa. – En haluaisi muuttaa biisissä mitään. Levy ilmestyy, sitten kun se on valmis. Sitten mies hymyi li voitonriemuisesti, käänsi selkänsä ja käveli pois. Kyseessä ei kuitenkaan ole suo raan omaelämäkerrallinen biisi. 60° 9’ 58”, 24° 56’ 23” ”Tornin edustalla huudetaan, äiti villiä poikaa ojentaa. 80 SOUNDI laulun paikka_anssi kela_b.indd 80 8.8.2014 11.21. Soitin Helsingin kaupungin puutarhaosastolle ja sain vas tauksen. – Biisissä lauletaan, että ”Bulevardin vaahterat vihertää”. Enkä saa sua mielestäni pois, onko nyt hänen kanssaan kaikki paremmin?” V aikka kappale ei kerro Anssi Kelas ta itsestään, hän kuvitteli päähen kilön kävelyreitin. Rakkaus on murhaa. Anssi Kela: Rakkaus on murhaa Levyltä Rakkaus on murhaa (2005) Sanat ja sävellys: Anssi Kela Anssi Kela teki taustatyötä kappalettaan varten mm. Luulen, että jo kainen, joka on elämässään ollut rakastu nut, on kokenut myös sen, että rakkaus on murhaa, kappaleen tekijä ja esittäjä Anssi Kela muistelee laulun tapahtumapaikalla Helsingin Vanhassa Kirkkopuistossa, joka myös Ruttopuistona tunnetaan. Sitten mie tin, että nyt pitää olla tarkkana, että ovat ko kyseiset puut tammia. Siinä selviää he ti, että tämä ei ole sellainen kappale, jol laiseksi sen pintapuolisesti voisi kuvitella. Kun tein sanoitus ta, oli talvi. Uskon, että se on aina ajan kohtainen – handsfree-laitetta lukuun ottamatta. – Toiveissa on, että seuraava albumi valmistuisi keväällä, mutta se on vielä alkutekijöissään. Välillä lauluja kirjoittaessa ajautuu erikoisiin tilanteisiin. Jos Anssi Kelan pitäisi listata omasta tuotannostaan viisi parasta kappaletta, Rakkaus on murhaa olisi mukana. Halusin kuitenkin ank kuroida ajankuvan tekstiin. soittamalla Helsingin kaupungin puutarhaosastolle. Lopussa tulee vielä vii meinen viittaus kävelyreittiin. Tykkään siitä, että biisi lähtee liik keelle kauniilla kitaranäppäilyllä ja ensim mäiset sanat ovat ”Roskapussi haisee”. Luulen, että ajattelen laulus ta samalla tavalla kymmenen vuoden päästäkin. Livenä kappaletta on soitet tu lähinnä konserttisalikeikoilla. Makustelin vaahtera-sanaa hetken ja sehän toimi. – Rakkaus on murhaa rakentuu sen ym pärille. Sille prosessille pitää antaa oma aikansa, sitä ei voi hoputtaa ja kiiruhtaa. – Biisi kertoo rakkauden kääntöpuo lesta. Esi merkiksi kesäfestareilla sitä ei kannata soittaa. > Laulun paikka Teksti: Visa Högmander Sarjassa käydään paikoissa, joista laulut kertovat. Kengät jalkaan, rappukäytävään. Kela oli soitellut kappaleen kitara näppäily-arpeggiota jo pitkään ennen itse biisin syntyä. L evylaulaja on saanut Rakkaus on murhaa -kappaleesta myös palau tetta. Mietin kappalet ta kirjoittaessani sitä, että handsfree on varmasti vanhaa teknologiaa kymmenen vuoden päästä. Se toimii ympäristössä, jossa ih miset keskittyvät kuuntelemiseen. Kuulkaa, rakkaus on murhaa ”Roskapussi haisee, vien sen pois. Mikään ei vihertänyt silloin. Biisissä on myös ajankuvaa siltä ajalta: Ruttopuis tossa laitapuolen miehellä on korvassaan kallis handsfree-laite. Kevätpäivä pihaa lämmittää, kaupungille lähden kulkemaan” K ela ajatteli, että voisi olla hauskaa, jos laulun päähenkilö kulkisi roska pussi kädessä kaupungilla, hänen omilla silloisilla kotikonnuillaan. Olen siihen tosi tyytyväinen, se onnistui Pekka Kuusiston jousisovituksia myöten tosi hyvin. Sanoi tusta tehdessä laulaja kohtasi kuitenkin pieniä vaikeuksia. – Siinä lähdetään Albertinkadulta liik keelle, kävellään Bulevardia pitkin ja saavutaan Ruttopuistoon. Kun Tor nin edustalta käveltiin Yrjönkatua pitkin, Forumin rakennuksessa oli elektroniik kaliike, jonka ikkunassa esiteltiin video kameraa, jonka edessä oli tv-ruutu, josta näki oman kuvansa. – Hotelli Tornin edustalla nainen ojen taa poikaansa. Lauluosuuden ei kuvittelisi lähtevän liik keelle kyseisillä sanoilla. Sillä het kellä elämässäni rakkaus ei ollut murhaa, biisi ei siis syntynyt senhetkisistä fiiliksis tä, mutta omista menneistä kokemuksista pystyin ammentamaan kappaleeseen tun temuksia. Siinä kohdassa Bulevardia löy tyi kahta eri puuta, joista toinen oli vaah tera. Alunperin tekstissä sanottiin, että ”Bu levardin tammet vihertää”. – Albumin julkaisun jälkeen olin kir jastossa, kun tuntematon äijä oli sel keästi huomannut minut, tuli lopulta luokseni ylimielinen hymy huulillaan ja lausui, että ”No, Anssi, onko siemen pudonnut ohdakkeisiin. – Nämä olivat silloin kotikulmiani, oi kaisin kotiin mennessäni usein Ruttopuis ton läpi. Siitä, miten elämässä kaikista suu rinta iloa ja onnea tuottava tunne voi haa voittaa kaikista pahiten
Tai jos mennään Amerikkaan, niin Bob Dylan on ollut mahtava versio aikalaistrubaduurista tai Leonard Cohen vielä pohjoisempana. Yhdellä sekunnilla monta tuhatta ihmistä kuulee mun laulun. Se tuntui oikealta. Tähän mennessä Eetulle on palstatilaa taannut laulaja-näyttelijäisä Kim Floor sekä Eetun lauluista innostunut Andy McCoy. Kyllä siitä 22-vuotiaana tehdystä demostakin olisi löytänyt sellaisen kulman miten mä olisin sen silloin tehnyt. Lopulta päädyin van- Oikea tunne oikealla hetkellä ”Kun kuulin itseäni radiosta, niin koin jonkinlaisen täyttymyksen hetken tapahtuneen.” haan suomalaiseen tanssimusiikkiin. TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN SOUNDI 81 tarkkis-taitto_2014_8_a.indd 81 8.8.2014 11.56. – Muutin Helsingistä Porvooseen, menin lähimpään kirjastoon ja sain rauhan alkaa stadin klubi- ja rokkihäröilyn jälkeen tutkia intensiivisesti musaa. – Siihen on tuotantolähtöisesti valittu mun biiseistä sopivia ja niitä, joita mä olen viimeisen viiden vuoden aikana soittanut siihen maailmaan. Ehkä se oikea aika on saapunut vasta nyt. Kuva: Juho Huttunen > Tarkkailuluokka Eetu Floor R eilu kolmikymppinen Eetu Floor ei ole musiikinteon suhteen mikään märkäkorva. Soundin haastattelussa puhutaan kuitenkin artistin tulevasta levystä, joka edustaa niin suomalaista tanssimusiikkia, eurooppalaisia laulelmia kuin singer-songwriter-perinnettäkin. Olavi Virran vanhimpia biisejä treenatessa oppi ymmärtämään myös omaa äänenkäyttöään paremmin ja aloin panostaa siihen, Eetu kertoo päätymisestään esittämänsä musiikin äärelle. – Tunnen henkistä yhteenkuuluvuutta erilaisiin lauluntekijätrubaduureihin. – Se on riittänyt 25 vuotta, mutta olen myös täysin valmis esittämään lauluni suuremmalle yleisölle. Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Eetu näkee itsekin musiikkinsa olevan jatkumoa. Debyyttialbumistaan intoilevaksi artistiksi Eetu on sen sijaan jo ehtinyt kypsään ikään. Musiikki toimii sekä nykypäivässä että mihinkään aikakauteen erityisesti kiinnittämättä. Levystä ei tullut folkia, iskelmää, poppia ja etnoa tyylikkäästi yhteen saattava paketti vahingossa, vaan kappaleita työstettiin juuri tällaista kokonaisuutta silmällä pitäen. Ensin maailmanmusaan ja erityisesti sen eurooppalaisiin vivahteisiin mustalaismusiikkiin ja klezmeriin. Eetun albumilla viehättää sen vanhakantainen, iätön soundi ja sovitukset. Siintääkö nyt asioiden vihdoin edettyä ammatillinen ura vai riittääkö sinulle se, että musiikki on luomisen väline, jossa tärkeintä on tekeminen itsessään. Ja kaikki suomalaiset jutut on kuunneltu ja diggailtu tekstien puolesta, että vau, noinkin voi tehdä! Se on ollut kaikenkattavaa fiilistelyä Reino Helismaasta Milla Rumiin. Ensimmäisen kerran kun kuulin itseäni radiosta, niin koin jonkinlaisen täyttymyksen hetken tapahtuneen. Jacques Brelillä on upeita teoksia, samoin Vladimir Vysots- killa, kun hän pääsi Venäjältä Ranskaan levyttämään. Tummaääninen Eetu on äänitellyt laulujaan pikkupojasta lähtien. Debyyttialbuminsa Ystävät hän silti julkaisee vasta nyt. Kannattaa myös mainita, ettei Eetun vakuuttavuuteen yltäviä tulkitsijoitakaan ole näillä kulmin tungokseksi asti. – Se on ollut panostuksesta ja ajasta kiinni, ettei ole ollut rahkeita tai välineitä esitellä omaa musiikkia tarpeeksi laajalti
Miten olisi vaikka täysin arvaamaton Mercedes PMS. Ja kannattaisi varmaan vaihtaa jo nuorempaan malliin, koska niitä näköjään pitää liikennevaloissakin tiirailla. > Syntymäpäivä 60 VUOTTA MARI PERANKOSKI KESÄN PARASTA antia ovat koloistaan kaivautuneet miespyöräuggelit. Mutta en valita. Koska se on niin vanha ja ruma. Miespyörä-uggelit partioivat kaupungilla ja pysähtyvät aina kun asfaltissa on aukko ja miehiä sitä paikkaamassa. Ammattiautoilijat ovat unohtaneet ikiaikaisen syyn käyttää tööttiä: sitä käytetään huomioäänenä silloin, kun kadulla kulkee kaunis nainen: ”Tööt, tööt, wau, akka hei, sinä siellä mekossa, kato mua!” Nykyään sitä kuulee vain silloin, kun istuu omassa autossaan, liikennevaloissa meikkaamassa. Kieltämättä sitä tuntee itsensä vinksahtaneeksi, kun päivän helteessä hikoiltuaan laittaa heti helpottavan iltaviileyden saavuttua saunan lämpiämään. Ei voi yhtään tietää, syöksyykö se raivona päin punaisia vai jääkö keskelle risteystä tyrskimään. Kirpeyden haihduttua alta paljastuu joko todella maukas hedelmä tai mehevä lakritsi. Ajellessani Dragstereita etsien ympäri Suomea, olen kuunnellut paljon radiota. Tiedättehän, nuo vanhoilla Helkamilla ratsastavat, ikääntyneet koko kaupungin vinskit. MIKKO MERILÄINEN TÄMÄ SOUNDI valmistui toimiston lämpötilan huidellessa 30 asteen tuolla puolen. Paitsi puoli neljältä Elvis Costello (Declan MacManus) (s. Musiikkia, jota kukaan muu ei soita! Omituisia oldies-valintoja, halpaa iskelmää, huumoripläjäyksiä, muzakversioita ja käsittämättömän paljon ruotsinja saksankielistä musiikkia. Takana tööttivä taksisika aiheutti sen, että merkki jäi tarkistamatta. Taksikuskit ovat varmaan niin turhautuneita, koska autoilusta on tehty liian helppoa. Pitäisi olla vähän oikukkaammat autot, joita joutuisi ihan tosissaan ohjaamaan. Välillä se ei suostu liikkumaan lainkaan, koska kukaan ei rakasta sitä. Joskus Dragstereita joutuu metsästämään viikkokaupalla. tuttuja: Carole King, Sonic Youth, Bangles, Grant Lee Buffalo, Paul Anka sekä tietenkin Sebastian Bach parhaassa bändissään, eli Hep Alien -yhtyeen kitaristina. Silloin kuuluu kysyä, että ”mikäs, mikäs tässä, onko siellä putki auki?” Vilpitöntä mieskiihtymystä nähdään, kun pyörä-uggeli äkkää jonkin hydrauliikka-jutun, esimerkiksi tavarankuljettajan laskemassa kuorma-auton lavaa: ”Jaa, tää toimii näillä hydrauliikka-pumpuilla tää lava. Parhaita sarjoja koskaan: ihastuttavaa pikkukaupunkielämää, rakastettavia hahmoja, vuolasta ja nokkelaa dialogia sekä runsaasti popkulttuuriviittauksia. 25.8.1954) spudarilla, kun kengästä on korko poikki ja kuka tahansa kelpaa, ”Paitsi sä, koska oot ihan mulkunnäköinen ja lähde muutenkin menee.” Farkkuperseet kuuluvat kesään. 82 SOUNDI viimeinen sana -taitto_14_8_a.indd 82 11.8.2014 14.22. Herättää hämmennyksen sekaista kunnioitusta. Tänä kesänä meinasin ajaa ensimmäisen peltikolarini koska tuijotin kadulla kulkevan nuoren naisen takapuolta. Yle Puhe -kanava on luotto valinta. Koska ”Sä oot Hiku niin ihana ystävä.” Miehet vaihtuu mutta ystävät pysyy, eikä itsellinen nainen muutenkaan miehiä tarvitse. Tamperelaisen Radio Musan musavalinnat kuulostavat siltä, kuin ne olisi tehty vahvassa tuiskeessa. Ensin iskee tymäkän hapan kirpeys, josta hetken tottumisen jälkeen kuoriutuu hienoja sävyjä. Kuva: Soundin arkisto > Viimeinen sana ”Jokainen asia minkä teen, ei voi tyydyttää jokaisen ihmisen idealisoitunutta kuvaa minusta.” – Elvis Costello Dig-nettiradion haastattelussa vuonna 2004. Pakko kehua vielä, että kahdeksan kuukautta kestäneen saunaremontin jälkeen meillä taitaa olla yksi parhaista saunoista mitä maamme päällään kantaa. Erityisesti olen ilahtunut Tommi Liimatan monologeista, joissa sekoittuu herkullisesti omakohtaisuus, vankka sivistys ja kuivakka huumori. On kaiken maailman peruutustutkat ja automaattivaihteet. Alkukesän kylmät säät otin myös ilolla vastaan, sillä eipähän ollut huono omatunto katsoa Gilmoren Tyttöjen kaikki seitsemän kautta läpi. Isoista kauppaketjuista niitä ei löydä, mutta kannattaa etsiä huoltoasemilta ja mitä kummallisimmista halpahalleista. Muitakin Dragster-pusseja kannattaa testata, mutta 2000 on niistä täydellisin. Cameo-rooleissa vilahtaa Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Ei se perse, mutta ne farkut. Tarakalla töröttää muste kaloilla solmittu Valintatalon muovipussi, jossa on luultavasti jotain tärkeitä miesvempaimia, joilla voi korjata tuulettajanhihnan, avata tonnikalapurkin, rakentaa leijan tai mitä nyt kaupungilla vapaana viilettävä keski-ikäinen mies tarvitseekaan. Taisi olla viides kierros itselläni. Kaikkien aikojen paras karkki on Dragster 2000. Mutta sehän on nimenomaan fiksua: kuuman saunan ja verrattain viileän ulkoilman välinen kontrasti virkistää. Paljos se ottaa?” Miesten partioidessa kaupungilla naiset istuvat pieninä laumoina terassilla ja voimaannuttavat itseään valkoviinispritzereillä ja toisillaan
Accept tulostus .indd 83 7.8.2014 15.32
I'll throw these folks my vote!" Ola Henriksson, Witchcraft Scott Holiday, Rival Sons DEBYYTTIALBUMI NYT KAUPOISSA takakansi 8_14.indd 84 M KEIKAT 18.12. 2014 4 . Klubi, Turku www.facebook.com/bluespills 11.8.2014 9.30. CO M WWW. L IP P U PALVELU . 1 1 . R A Z Z IA R E CO R D S . FA C E B O O K . FI WWW. Heavy well played blues, a new favorite!" "Blues Pills is a cool band, with a ripping youngster on guitar. 9. IN F L A M ES . 2014 H EL SI N G I N JÄÄHALLI L IP U T: WWW. I N F L A M E S UUSI ALBUMI KAUPOIS S A 5. Lutakko, Jyväskylä 19.9. C O M /I N FLAM ES WWW. S E S I R E N C H A R S "Blues Pills is one of the most interesting new acts from Sweden. On The Rocks, Helsinki www.bluespills.com 20.12