KEF LS60 WIRELESS 8/ 20 22 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 8 / 2 2 2 So un dI 11 So un dI 11 S T R A T O V A R I U S ”HALUAMME AINA HAASTAA KUULIJOITAMME” MUSE: STRATOVARIUS STRATOVARIUS OLAVI UUSIVIRTA • SLIPKNOT • PARKWAY DRIVE • ANGÉLIQUE KIDJO PAULI HANHINIEMI • NURMIO & KNUCKLEBONE • LOST SOCIETY SOUNDI BÄNDIN MUKANA WACKEN OPEN AIRISSA. LAADUKKAAN HIFIN ASIANTUNTIJA
OP Tampere JUHANNUKSEN 2023 LIPUT NYT MYYNNISSÄ! 83
– 1.10.22 TAMPERE musicmedia.fi musicmediafi Music x Media nyt laajempana ja monipuolisempana kuin koskaan. musicmedia 28.9. Tule ja vaikutu luovien alojen tulevaisuusfoorumissa
Kesärauha, Turku 52 Festarikesä 2022 kuvina K u v a: To m i P al sa 49 Tuomari Nurmio & Knucklebone Oscar. Soundi 8/2022 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Soundin Lost In Music -vinkit 12 Tarkkailuluokka: Elliott Webb 14 Elämäni soundit: Corky Laing 16 Arttu Seppänen 18 Martti Luther ja muovipussi: Pirkka-Pekka Petelius 20 Soundi-haastattelu: Pauli Hanhiniemi 26 Muse 30 Stratovarius 38 Angélique Kidjo 42 Olavi Uusivirta 46 Slipknot 49 Tuomari Nurmio & Knucklebone Oscar 50 Parkway Drive 52 Festivaalikesä 2022 kuvina 56 Levyarviot 66 Knife Girl 72 Bazook Behemoth Blind Guardian Lost Society 76 Tractatus Musica 78 Jazz kiinnostaa 80 Sanoin kuvin & Elokuvat 82 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: Ti m o Is o ah o 6 SOUNDI 74 Lost Society 42 Olavi Uusivirta K u v a: Sa m Ja m se n K u v a: N ic k Fa n ch er 26 Muse K u v a: Te ro A h o n en K u v a: Ji ri n a A la n ko Wolf Alice 10.6
Se on jo ajatuksen tasolla koskettavaa, mutta katsokaapa konsertin tallenne, jos ette ole nähneet. Tom Waits: Closing Time SOUNDI 8/2022 TEHTIIN NÄIDEN SÄVELTEN TAHTIIN: Cass McCombs: Heartmind Julia Jacklin: Pre Pleasure Oliver Sim: Hideous Bastard Ezra Furman: All Of Us Flames Palomies Springsteen open.spotify.com/user/soundilehti S iihen nähden, kuinka vähän Foo Fightersin musiikki on minulle henkilökohtaisesti merkinnyt, koin yllättävän paljon liikutuksen hetkiä seuratessani lähetystä Taylor Hawkinsin muistokonsertista Wembleyltä. Siksi onkin helppo ymmärtää vaikkapa Sam Springsteeniä, joka päätti ryhtyä palomieheksi, tai kilparatsastaja Jessica Springsteeniä.. Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Ja melkoista tunteiden myllerrystä näyttää siinä hetkessä läpikäyvän koko Foo Fighters. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 48. Shane hakkaa rumpuja paitsi erittäin pätevästi myös selvästi valtavan tunnekuohun vallassa. Ketään edellä luetelluista ei varsinaisesti käy kateeksi – ainakaan siinä mielessä, että tuollaisten vanhempien varjosta ei ole ongelmatonta nousta omilleen. Puhumattakaan The Beatles -jäsenten jälkikasvuista, joista monet ovat tehneet ansiokasta omaa uraa. Liikutus johtui tietenkin hänen liian traagisesta kuolemastaan, mutta huomasin myös myötäeläväni konsertin esiintyjien surua. Heistähän saisi koottua teoriassa Beatlesin uuden inkarnaation, ja ilmeisesti ajatuksella on joskus spekuloitu heidän itsensäkin toimesta. Esimerkiksi samaisessa muistokonsertissa häikäissyt Wolfgang Van Halen, tai tämän lehden Slipknot-juttuun haastateltu Jay Weinberg. Rock on jo kauan ollut sen verran pappaiässä, että aikamoinen läjä kuuluisuuksien jälkikasvua on itsekin aloittanut musisoinnin enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Sydäntä särkevin ja samalla kummallisella tavalla ilahduttavin hetki koettiin, kun Taylorin 16-vuotias poika Shane Hawkins istui rumpusetin taakse soittamaan My Heron. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Tai Miley Cyrus, Jason Bonham, Jakob Dylan, Kelly Osbourne, Frances Bean Cobain, Paris Jackson, Elijah Hewson, Violet Grohl, lähes kaikki Zappa-juniorit, Verneri Pohjola, Alex Hautamäki, Väinö Karjalainen... vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. En suoranaisesti toivo, että niin kävisi
– Puoliakustista, leppoista kantri ja blueshenkistä musiik kia ”lepopäivän ratoksi”, kuvai lee Seppo Alvari. Marraskuussa yhtyeen voi nähdä Seinäjoella, Tampereella ja Helsingissä pariinkin otteeseen. – Ideana oli tehdä täysin oman näköistä musaa, ja mennä samalla kauas siitä, mitä me ollaan aikaisemmin tehty. TEKSTI: TIMO ISOAHO Roudi jättää Semifinalin Helsingissä Tavastiaklubin alakerrassa sijait sevan legendaari sen keikkapaikan Semifinalin yhtä legendaarinen vetäjä Tomi ”Roudi” Hämäläinen on päättänyt jättää toimenkuvansa. Albumilla soittavat kaksikon li säksi kitaristi/multiinstrumentalisti Teemu Liekkala sekä kontrabasisti Oskari ”Osku” Haavisto. mentä tekemääni laulua. Klubi on ollut koronavuosien jäljiltä kiinni, mutta toimintaa käynnistetään uudel leen lokakuussa. – Debyytti Northern Lowland lähti liikkeelle siitä, kun heittäydyttiin tyhjän päälle ja alettiin improvisoinnin kautta tekemään musaa omilla äänillämme. Rou di pyöritti Semifinalklubia sen perus tamisesta, joulukuusta 1993 lähtien. – Tulevalta Voice Of Northern Lowlandilta taas löytyy enemmän harmonioita, rytmiikkaa ja varsinaisia soittimia. Toisin sanoen uuden teoksen äänimaisemaa värittävät aika ajoin myös kokeellisen hanurinsoiton ja punkhenkisen kitaroinnin yhteentörmäykset. Pian 30 vuotta täyttävän Semifina lin tarina kuitenkin onneksi jatkuu, vakuuttaa Soundille Tavastian toimi tusjohtaja Juhani Merimaa. TEKSTI: TIMO ISOAHO Marko Haavistolta ja Seppo Alvarilta yhteislevy Rautalankaiskelmän taitajat yhdis tävät voimansa, kun Marko Haavisto ja (Trio Niskalaukauksen rumpalina kin tunnettu) Seppo Alvari julkaise vat ensi vuoden alussa Hylättyjä lemmikkejä albumin. – Kirjoitan uusia Seppo Alvari ralleja, ja loppuvuoden aikana on luvassa myös Trio Niskalauka uksen Rajaportti-juhlakeikkoja. Sitä kautta materiaali on hieman konventionaalimpaa, ja ehkä vähän helpommin lähestyttävääkin. Miesten yhtei nen tarina ulottuu jo viidentoista vuoden taakse. Nyt kyseinen minialbumi saa seuraa, sillä uusi pitkäsoitto Voice Of Northern Lowland julkaistaan 28. – Tekstit, kuten kohdallani yleensäkin, ovat tositapahtumiin perustuvia, usein mielikuvituk sella vahvasti väritettyjä. Ajatus alkoi itää saman tien, ja kohta huo masin, että laatikosta löytyy useita sävellyksiä, joita olin lämmöllä kan tanut mukana jo pitkään, kertoo Haavisto. Pohjonen Alanko -kokoonpano lähtee albumin ilmestymisen jälkeen myös tien päälle. Asiasta tiedottivat Jaska Raatikainen, Janne Wirman ja Henkka Seppälä. Lopulta kä sissä oli nippu kappaleita, joista vanhin on keväältä 1993, ja tuorein taas vuodelta 2020. – Pitkän yhteistyön aikana Seppo Alvari on levyttänyt viitisenkym Children Of Bodomille oma baari ja sauna Children Of Bodom -rekvisiitalla sisustettu baari-, museoja saunakompleksi avautuu Espooseen marraskuussa. Entä mitä muuta musiikki rintamalle kuuluu. Se perustui vapaassa tunnetilassa syntyneisiin soundeihin ja melodioihin, kertoo Pohjonen. K u v a: M in n a H at in en K u v a: Ja ak ko M an n in en. – Lähdin sitten katsomaan, mitkä näistä ”kodittomista lauluista” ovat kaikista mieluisimpia. Ryhmän ulosantia on kuvailtu muun muassa seuraavasti: ”Erilaiset ihmiskehosta lähtevät äänet, hypnoottiset hokemat ja lyyriset melodiat kohtaavat nykyteknologian ja purkautuvat ilmoille pakanallisina rituaalimenoina, kauniina hymneinä ja rujona tanssimusiikkina.” Kokoonpano nousi keikkalavoille ensimmäisen kerran vuonna 2014, ja debyyttilevytys Northern Lowland ilmestyi neljä vuotta myöhemmin. Siinä yhtyeessä operoin toki ni mellä Seppo Pohjolainen! – Syyskuun aikana ilmestyy uusi Badding Rockers albumi. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Pohjonen Alanko aktivoituu levyja keikkarintamalla Pohjonen Alanko -kokoonpanossa vaikuttavat Kimmo Pohjonen, Ismo Alanko ja Tuomas Norvio. Kuluvan syksyn aikana käynnistyvät myös uuden Poutahaukatmateriaalin äänitykset, kertoo Haavisto. Millaista materiaalia on lu vassa. Se on tehty yhtyeen alkuperäisellä kokoonpanolla, ja edellinen sillä tehty levymme Rauhaton Sydän julkaistiin vuonna 1989. Mikä oli oma tavoitteenne uuden albumin suhteen. – Edustamamme genre lienee nimeltään folkbluescountry laulelma, lisää Haavisto. lokakuuta. Noin vuo si sitten Seppo taas soitti ja ehdotti yhteisen albumin tekemistä
Kyseessä on kieltämättä jonkinasteinen koronalevy, sillä kappaleissa pureudutaan niihin tuntemuksiin, kun ovet menivät yllättäen kiinni. Indietä pitserian nurkassa Uusi venue Secret Sauceity tarjoilee paitsi erittäin mainiota pitsaa, myös tämän hetken kiinnostavinta indietä: Black Lizard, Ruissalo Amping, Sir Liselot, Moshimoshi ja monta muuta esiintyvät keskiviikosta perjantaihin. Keikkaraportteja festareilta Soundin nettisivuille tekevät Voionmaan koulutuskeskuksen toimittajaopiskelijat. Olympia-tason nelikko Torstai-iltana Olympiassa on vahva kattaus. Parasta Oulusta Oulu näyttää monimuotoisuutensa G Livelabin keskiviikossa: kunnianhimoinen laulaja-lauluntekijä Sophia Mitiku, Soundin tulokaspalkinnon viimeksi pokannut Sepikka sekä aina hämmästyttävä Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi. Ja mitä ei voi kuvitella, nauraa Hatakka. Faniklubi toimii netissä, ja sinne tulee syksyn mittaan ihmeteltäväksi hemmetisti ennen julkaisematonta materiaalia Torcha!-aikakaudelta. Supersounds Musicin julkaisemat levyt soivat hienosti. Keitä muusikoita albumilla soittaa. Ensimmäinen instrumenttini oli nimittäin piano, ja aloin tehdä sillä biisejä jo 11-vuotiaana. Stoned Statues Sophia Mitiku Sir Liselot Elia Lombardini Yona Arppa. – Taneli Manninen hoitaa rummut, ja minä soitan kaiken muun. Sitä on tarjolla reilusti, sillä yksittäisessä biisissä saattaa olla todella, todella paljon pianoraitoja. Debyytillä mukana oli myös ensin Kebaan siirtynyt ja sittemmin pitkän työuran levy-yhtiöissä tehnyt Asko Kallonen. – Back To Bacteria on siis ”pianorocklevy”, ja kaikki biisit on toteutettu pianolla, bassolla ja rummuilla. Mukana on myös aivan tuoreita juttuja. Sieltä löytyy käytännössä kaikkea, mitä instrumentilla voi kuvitella soitettavan. – Teemme uutta musiikkia, mutta meillä ei ole mitään aikatauluja, sanoo Hatakka. Ja sitä pianoa... Mitä nimi Back To Bacteria tarkoit taa. Päät soittaa! K u v a: H ar ri H in k k a Kiihkeällä debyytillä kuulee etenkin Talking Headsin vaikutuksen, astetta synteettisemmällä Pitkällä marssilla on selvästi innostuttu New Orderista ja Simple Mindsista. Heitä ennenkin on kova kattaus F:stä Erika Sirolaan. Pulkkisen taustoittavat esseet ja valokuvia. Mukana tulee Kansin sekä J.P. – Musiikillisesti kokonaisuus on hyvin vaihteleva, ja punkhenkisestä materiaalista mennään tarttuvaan poppiin ja vaikka minne. ”Onnenhetkiä” (1982) ja Pitkä marssi (1985) -albumeilla Päät kartoitti uuden aallon ennakkoluulottomassa hengessä ilmaisunsa rajoja. – Jos musiikki on tehty vuosikymmenien kuluessa, niin sanat on kirjoitettu nimenomaan tätä levyä varten. Minulla on jo pitkään ollut mielessä päästä todella katsomaan, mitä pianosta instrumenttina voisi irrota, kertoo Hatakka. Ota lasi hyvää viiniä, etsi mukava paikka ja anna rauhoittavan mutta voimakkaan musiikin virrata sisääsi. Pambikallion kiehtovan värikkäästä indiestä edetään hurmaavan ruotsinsuomalaisen Anna Järvisen kautta Litku Klemetin rockkliimaksiin. – Torcha!-albumi täyttää nyt kolmekymmentä vuotta, ja sen kunniaksi me avattiin Waltarin vanha Fun Club uudelleen. Yhtyeen kanta vana voimana oli Ylen pitkäaikai sena kulttuuri toimittajana tunnettu (ja Soundiin kin aikoinaan kirjoittanut) laulaja Juhani Kansi. Kärtsy toteuttaa unelmansa Waltari-pomo Kari ”Kärtsy” Hatakka julkaisee Back To Bacteria -sooloalbumin marraskuussa. Mukana on toki myös laulua. – Levyn myötä toteutuu jälleen yksi pitkäaikainen haave. Soundi valitsi lähes 120 artistin kattauksesta muutamia kiinnostavimpia tärppejä. Entä onko Waltarin suunnalta mitään kerrottavaa. – Joistakin kappaleista löytyy osia, jotka kirjoitin 11-vuotiaana. TEKSTI: TIMO ISOAHO Jälleen on yksi tärkeä pala suomalaista musiikkihisto riaa paremmin saatavilla, kun Päät-yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia julkaistiin uudelleen vinyylillä. SOUNDIN TÄRPIT LOST IN MUSICIIN Soundi on Lost In Musicin yhteistyökumppani. Suurta hurmosta Kannattaa suunnata torstaina Tullikamarille todistamaan, kun hurjassa vedossa olevat Antti Autio ja Arppa saavat vuoron perään yleisön laulamaan ja huokailemaan hurmiossa. Illan päättää aina intensiivinen ja puhutteleva Yona. Koko ohjelman ja muut infot löydät osoitteesta www.lostinmusic.fi Tuoretta raskautta Debyytillään hurmannut Stoned Statues, näyttävä Cyan Kicks, ärhäkkä Dirt ja muut kiinnostavat raskaamman puolen ryhmät lämmittelevät Mokomaa Tullikamarin keskiviikkoillassa. Toki omaan tyyliini kuuluu se, etteivät sanoitukset ole pelkkää ”vittu kun vituttaa” -valitusta. Kovan setin viimeistelee Fear Of Domination. Ambient-tunnelmaa Telakan torstai-illassa on kolme kiinnostavaa hienovaraisen tunnelmoinnin taitajaa: Elia Lombardini, Ada Aik ja Aho. Miltä ajalta kokonaisuuden biisit ovat. Molemmat albumit sisältävät ajatuksella sävellettyä ja sovitettua rockia, joka sykkii kiehtovasti samaan aikaan itseja epävarmuutta. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tampereen baarit ja klubit täyttyvät jokasyksyiseen tapaan elävästä musiikista, kun Lost In Music -kaupunkifestivaali esittelee tämän hetken lupaavimpia tulokkaita sekä tunnetumpia tähtiä keskiviikosta lauantaihin 28.9.–1.10. Toisin sanoen levyllä on ihan uusinta ja ihan vanhinta Kärtsyä. Albumilta on löydettävissä kaikki minun tunnusmerkkini, lukuun ottamatta kitaraa ja metallista paahtoa
Katsotaan, mihin tämä johtaa. Kitara, basso ja synat ovat äänitetty Webbin kotona Pispalassa ja rummut Skyjoggersyhtyeen treenikämpällä Kalevassa. Levy on lähtenyt liik keelle Garagebandprojektista, Webb kertoo. Masterointia lukuun ottamatta levy on tehty oma kustanteisesti. — En ole kovin totinen ihminen. — Olen pohtinut juttuja pikkuhil jaa. — Olin Pispalassa Olotilalla bileissä noin neljä vuotta sitten, josta lähdin aamutuimaan pyöräilemään himaan. Debyyttialbumi Green Reflections julkaistiin elokuun alussa. Tapahtumatila Olotila on muuten kin ollut tärkeässä roolissa päätöksel le alkaa tehdä omaa musiikkia. — Tuottaminen on ollut samalla sen opiskelua. Webbin mukaan Green Reflections kertoo siitä, miten ympäristö vaikut taa hänen luonteeseensa ja miten muut ihmiset vaikuttavat häneen itseensä. — Levy on kirjoitettu koronan ai kana, jolloin elin paljon sisällä intro spektiivisessä maailmassa. Siellä Webb tutustui jamikulttuuriin ja oppi soittamaan pääinstrumenttinsa kita ran lisäksi myös muita soittimia, mis tä on ollut apua tuottamisessa. Kävin sy vimpiä haavojani läpi. A-PUOLI www.elliottwebb.fi T amperelaisen lauluntekijän Elliott Webbin debyyttilevy Green Reflections sai alkunsa neljä vuotta sitten. Ennen musiikin tekemistä Webb työskenteli visuaalisen taiteen ja graafisen suunnittelun parissa. Unelmani on, että voisin elättää itse ni musiikilla, mutta en halua ottaa asioita liian vakavasti. Levyn vastaanotto on ollut miehen sanojen mukaan todella hyvä. I Don’t Even Mind kappaletta on ollut kirjoittamassa myös Liski. 12 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Erilais ten muusikoiden kanssa soittami sesta on ollut paljon hyötyä, Webb sanoo. Levyn julkaisijaksi löytyi tampere lainen Grillin’ Records. Sitten niihin on mietitty sopivat sanat. Niistä on palapelimaisesti kasattu kappaleita. Levyllä kuultava kokonaisuus on rakentunut sen teeman ympärille, vaikka en tiedä lopulta edes mitä ”green reflections” tarkoittaa. Levyn kappaleet ovat syntyneet vähitellen. Seuraavana päivänä tuli ideoita bii seistä, joita aloin kirjoittaa vihreille postitlapuille. Siinä mieleen tuli sanapari ”green reflections”. Lyriikat on mietitty myös lau lumelodiaan hyvin istuviksi. Levyllä soittaa bassoa Jussi Liski, perkussioita ja synatäydennyksiä Gabriel Castillo Arze ja rumpuja Kas su Ketola. — Toivoisin, että levyä kuunnel lessaan ihminen voisi pysähtyä rau hoittumaan. Albumi on oma peräinen, retrovaikutteita dream popiin sekoitteleva kokonaisuus. Webb ei halua tehdä musiikkia lii an tosissaan. Kappaleiden aihiot ovat synty neet pitkälti yksittäisistä kitarajutuis ta. Kitaran, laulun ja syna raitojen lisäksi Webb on tuottanut levyn yhdessä Jimi Kosken kanssa. Ihmiset, jotka eivät tavallisesti kuuntele paljoa musiikkia ovat tulleet kertomaan le vyn tuoneen jonkinlaista mielenrau haa. TEKSTI: ARTTURI SIROMAA KUUNTELE TARKKAILULUOKKA -SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti ”Toivoisin, että levyä kuunnellessaan ihminen voisi pysähtyä rauhoittumaan.” Elliott Webb Mielenrauhaa kuulijalle K u v a: V ii v i P äi v äs aa ri. Ideoita on kirjattu postit lapuille, ruutuvihkoon ja kännykän muistioon. Koskistudiolla on äänitet ty jälkeenpäin täydennyksiä levylle. Keikoilla tullaan näkemään tulevaisuudessa visuaaleja, Webb kertoo. Levyn kappaleet ovat Webbin käsi alaa. — Olen kuullut palautetta levystä yllättävissäkin käänteissä. Jos vaikka on pari tuntia töihin lähtöön, niin voisi laittaa kah vin tippumaan ja vinyylin soimaan, Elliott Webb sanoo. Myös ikäjakauma on ollut laaja. Konkreettisesti tuottaminen on ollut äänimaailmojen tutkiskelua, synasoundien etsimistä ja ylipäänsä kokonaisuuden kartoittamista. Tämä aspekti näkyy myös musiikin yhtey dessä. Lopulta hyvin pieni osa levystä on äänitetty varsinaisessa studiossa. Sanoitukset kumpuavat Webbin henkilökohtaisista epävarmuuksista, mutta toisaalta myös kaupungin huli nasta ja luontosuhteesta
Petri Majuri, huippuluokan äänittäjä, antoi omaperäisen loppusilauksen. – Tapasin muusikot jo tehdessäni täällä rockoopperaa (Playing God, 2016). Mountain-yhtyeen Corky Laing kuului heihin. SUOSIKKIHENKILÖNI LEVYTYS The Band Music From Big Pink – Tieni ristesi toistuvasti The Bandin ja aiemman Hawks-inkarnaation muusikoiden kanssa. West, Pappalardi ja Bruce, heidän malliaan haen soolona, tukenani Harri (Väyrynen), John (Vihervä) ja Maria (Hänninen) ja kunkin omat musiikilliset vibat ja ideat. Opettajien kiusaksi ja oppilastoverien iloksi tapasin alati nakutella rytmiä mustepullolla (jep, vielä silloin niitä oli). Pepperin ja hän kutsui minut ja basistini kotiinsa Greenwich Villageen. Felix oli saanut Sgt. SUOSIKKIRUMPALINI PARHAASSA ISKUSSAAN The Who Who’s Next – Kuuntelimme tätä Leslien kanssa. LAULUNTEON ESIKUVA JA YHTEINEN SUOSIKKI KINKYN KANSSA Billy Joe Shaver Old Five And Dimers Like Me – Mountainin ja WB&L:n jälkeen mietin enemmän sanoittamista. Näin vuosien jälkeen voin vihdoin siirtää rumpuni lavan etuosaan, niin kuin Levonkin teki. MINUN TUOREIN SUOSIKKILEVYNI Mount Mary Mount Mary – Sain tehdä musiikkia monen upean suomalaismuusikon kanssa. Pepper’s Lonely Hearts Club Band – Kanadan bändini levytti New Yorkissa, Pappalardi tuotti. Kun hän lauloi demoa Tina Turnerille aikomastani biisistä, kappale oli hänen. – Soolokitarassa oli ruotsalainen Conny Bloom. Hienoa, että kyvykäs ja kaunis Maria Hänninen kuului heihin. K u v a: Tu ij a Ta k al a (Mountain, West, Bruce & Laing) 14 SOUNDI. Opin erilaisen lähestymistavan rockmusiikkiin. Onnekseni olen soittanut monen parhaan rocklaulajan kanssa. Kun isot Altec-kaapit raikuivat musiikkielämystä, se oli jotain aivan erityistä. Mutta Truth ja Jeff Beckin ilmiömäiset lickit näyttivät, kuinka keskeinen kitara on rockissa. Painotin itse kappalejärjestyksen. Vanha ystävä Ian Hunter soittaa pianoa parissa biisissä. Levystä tuli mainio ja se sai Junon eli Kanadan Grammyn. Corky Laing ALBUMI JA ENSIMMÄINEN RUMMUTTAMANI KAPPALE ALBUMI, JOKA MUOVASI KÄSITYKSIÄNI ROCKISTA Jeff Beck Truth – Olin bändissä, jossa oli vain basso, rummut ja koskettimet – ei kitaristia. Levyn äänitti, miksasi ja masteroi Petri Majuri, niin kuin Finnish Sessionsinkin. Kaikki saatiin vanhan liiton malliin purkkiin parissa päivässä. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > H ard rock topakoitui heavyksi 70-luvun tullen, kun vahvat rumpalit piiskasivat kitarasankarit vauhtiin ja voimaan. Kuuntelin tällaisia albumeja. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen, tasapainoon hard rockin ja slovarien kesken. Amerikan sessioissa on peruskaavansa, mutta Suomessa teimme omat säännöt. Noin vuoden päästä aloin yhteistyön Mountainin ja soinnutusten mestarin Leslie Westin kanssa Del Shannon Runaway – Varhaisteini-iässä kuulin Runawaytä kaikkialla. He haastoivat minua, jos ideani eivät avautuneet, ja avautuneet vietiin vielä pitemmälle. Niistä The Brown Album on pysynyt suosiossani. Maria loisti taustalaulussa, viulussa ja kitarassakin. The Finnish Sessions ilmestyy lokakuussa ja rummut jytäävät sillä edelleen tanakasti. Viime vuosina hän on asunut Suomessa ja levyttänyt täkäläisten ja vierasmuusikoiden kanssa. Mount Mary -debyytti lujittaa Marian aseman lauluntekijänä, laulajana ja kitaristina. Sain noihin aikoihin myös ensimmäiset bongot, joille Runaway sopi täydellisesti. Halusin olla hän. Se tuotettiin kengännauhabudjetilla lyhyessä ajassa, mutta kaikki osui kohdalleen. Sooloja sessiomuusikkona sekä tuottajana toiminut Corky kävi kuusi vuotta sitten Suomessa Kinky Friedmanin kaverina. SUOSIKKILEVYNI, JOLLA OLIN OSATUOTTAJANA Bootsauce The Brown Album – Toimin 90-luvulla Kanadan Polygramin A&R-osaston vpj:na. Hengasimme takahuoneessa ja jaoimme musiikki-innoituksiamme. Olen soittanut myös parhaiden kitaristien kanssa, mutta Conny löi ällikällä soittamalla kuin Mick Ronson, musikaalisesti, yllättävästi mutta skarpisti. Uudenlainen, huikea kokemus. Huuliharppu valtaa biisin niin, että tuskin rumpujakaan tarvitaan. Keith Moon on ylittämätön rumpalisankarini. Shaver nousi alati yhteisenä suosikkina esiin. On vaikea valita suosikkialbumia, mutta suosikkihenkilöni on Levon Helm, jota saatoin ylpeänä kutsua ystäväkseni. Muusikot eivät pokkuroineet, vaan pitivät puolensa, jos jokin ei kelvannut. Musiikin rimaa oli korotettu. Vuorovaikutus pelasi. – Suomen sessioissa oli parhaita viboja, mitä olen koskaan kokenut, Corky toteaa. Kun yhtyeeni lämmitteli Who’ta Kanadassa 60-luvun lopulla, en enää vain ihaillut Keithiä. Hän jatkaa nyt perinnettä ”viimeisenä miehenä vuorella”, myös West, Bruce & Laingin kappaleilla. ENSIKUUNTELU, JOTA EN KOSKAAN UNOHDA The Beatles Sgt. – Michael Monroe halusi mukaan kuultuaan Totally Wrong -aihioni. Soitin Kinky Friedmanin kanssa New Yorkin Lone Star Cafessa 80-luvun alussa. Itse asiassa hänen kaavailtiin soittavan levyllä, mutta niin ei vain tapahtunut. Kuuntelin ja tuotin paljon albumeja
Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Ylistetyt SIRE Marcus Miller sekä Larry Carlton soittimet saatavilla hyvinvarustetuista musiikkiliikkeistä! ”To put my name on, It had to be perfect!” Marcus Miller
Levyn teon taustalla oli myös aitoja ongelmia, kuten motivaation puutetta Sorsakosken puolelta. Edellä mainittu esteettinen muutos kansitaiteessa, joka vaikutti nopeammin ja halvemmalla tehdyltä, oli viesti ja visuaa linen lukuohje muutoksesta. Topi ja Agents tekevät jälleen kappaleesta täysin omansa sinisin sävelin. Topi ja Agents palasivat levyt tämään yhdessä uudestaan vasta vuonna 2007 ilmesty neen Renegadeslevyn myötä. Se on väärin. Se, että levyn toinen puolisko sisälsi ainoastaan instrumentaaleja, oli kompro missiratkaisu. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Siirtymäkauden musiikkia on myös Half And Half. Levy myi silti kultalevyn verran, mutta Agentsin skaalassa se ei ollut paljon. Kaikki tuntevat Topin ja Agentsin albumi trilogian: In Beatin (1986), Besame Muchon (1987) ja Popin (1988) sekä näiden yhteneväisen kansitaiteen. Orkesteri oli levyn teon aikaan myös aidosti väsynyt, sillä he olivat kiertäneet jo vuosia aivan hurjaa tahtia sekä tehneet levyjä samalla. Kesän viimei set suukot ennen talvea. 80luvun albumitrilogia oli luonnol lisesti levyyhtiö EMI:lle jättimenestys. Vaikka Half And Halfia on voitu tulkita laiskaksi rahantekoyritykseksi, niin kovin kaupallinen konsepti se ei ollut. Siitä, että albumilta kuuluu bändin tila ja vääjäämätön loppu, mutta samal la levy onnistuu koskettamaan juuri siksi. Keikoilla Agents aloitti usein instrumentaalisetillä ennen kuin Sorsakoski tuli lavalle. Seuraavana vuonna ilmestynyt Sorsa kosken soololevy Yksinäisyys myi huo mattavasti enemmän. Myös siinä mielessä usein edeltäjiään mieluisampaa kuunneltavaa, että levyn kappaleita ei ole soitettu puhki. Yhtyeen versioima Muistan kesän esiin tyi Half And Halfilla myös ensimmäistä kertaa, mutta instrumentaalina. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Kesän viimeiset suukot ennen talvea L ähihistoriaa on suosittua lukea ja arvottaa uudelleen. Kun lopputulosta kuuntelee nyt: mitä sitten. Topi Sorsakosken ja Agentsin tuotannon arvottamisessa on tehty aikanaan yksi kardinaalimunaus, jonka haluaisin korjata nyt kätevästi 32 vuotta myöhemmin. ”Half And Half -levyä on suotta parjattu välityöksi, ja sitä kenties kuunnellaan asenteellisesti.”. Instrumentaalit on huolella toteutettuja, kauniita tulkintoja. Half And Half on jäänyt tietysti myös merkiksi kriisistä, koska Sorsakosken ja Agentsin yhteistyö hiipui pian levyn ilmestymisen jälkeen. Hänen äänensä ei myöskään ollut täysin kunnossa levytyksen aikoihin. Mutta näistä konseptiltaan ja kansitaiteeltaan eroava Half And Half (1990) on selkeästi tunte mattomampi, eikä ajan kuluessa ole tullut yhtään sen tutummaksi. Olen kirjoittanut tähän lehteen aiemminkin tuhon estetiikan viehätyksestä. Half And Half on tulkittu kriisilevyksi ja jäähyväi siksi. Woman alkajaisiksi. Half And Halfilla on aivan yhtä kaunis ta musiikkia kuin edeltävillä albumeilla. Menneen kesän Mauste tytöt x Agents keikat aloitettiin käsittääk seni poikkeuksetta tällä instrumentaalilla. Albumin huono maine johtuu useasta syystä. EMI:n silloinen toimitusjohtaja Hobo Puhakka on kommentoinut myöhemmin Viimeiseen korttiin elämäkerrassa, että Half And Half levyä on hänen mielestään suotta parjattu välityöksi, ja että sitä kenties kuunnellaan myös hieman asenteellisesti. Topi alkoi soolouransa myötä kiertää muiden orkesterien kanssa. Levyn helmi on alun perin Elviksen le vyttämä Summer Kisses, Winter Tears, joka on kääntynyt hyvin suomalaisittain muo toon Talven kylmät kyyneleet. Agents ei ole mikään tusinabändi. Esimerk kejä maailmalta on lukuisia: Oasiksen Be Here Now, The Doorsin L.A. Ei olekaan syytä mystifioida Half And Halfia liiaksi. Half And Halfissa on samaa tunnelmaa. Half And Half jäi väliinputoajaksi. Niistä kirkkain on Rakkaus on sininen. Kesäsuukot on unohdettu ja keskitytty talviseen kyynelvirtaan. Kuusi vuotta myöhemmin se levytettiin vielä Jorma Kääriäisen kanssa, ja siitä tuli hitti. Puolet kappaleista olivat instrumentaaleja, mikä voi viestiä kuluttajalle montakin asiaa. Kirjoitan tätä tekstiä mökillä syksyn en simmäisinä päivinä, kun tuuli riepottaa vielä vihreinä olevia koivuja, joista irtoaa syksyn ensimmäiset keltaiset lehdet. Half And Half ei saanut näin edes kaupallisen menestyk sen kunniaa. Vain muutama Topibiisi, eli menestyksen aallolla olevan yhtyeen rahastuksen makua, tai silkkaa laiskuutta ja välinpitämättömyyttä. Ja ennen kuin tiesin edes levyn tekemisen taustoista, ajattelin instrumentaalipuolen olevan kunnianosoitus lavakulttuuria ja rautalankamusiikkia koh taan
Musiikilliselta toteutukseltaan Kauniita kesäpäiviä on maaliinsa osuvaa yksinkertaisuutta. Pilke on edelleen silmäkulmassa, mutta nivoutuu juuri sopivassa sekoitussuhteessa salavihkaiseen vakavuuteen. Ja kesä! Miksi sitä aina hehkutetaan. Pitkältä sekin tietysti tuntuu, kun tekemisenä on vain leipien heitteleminen ja mereen kuseskelu: ”Heitän vettäni veteen kaarella ja sisko kiljuu mun nimee.” Kertoja hahmottuu esitai varhaismurrosikäiseksi – juuri sen ikäiseksi, että alkaa aavistellen ymmärtää jotakin aikuisten eli vanhempiensa välisistä suhteista, mutta suhtautuu niihin tietysti nolostellen ja näsäviisaasti hymähdellen. Televisiossa Petelius esittää biisin huumoriäänellä ja naamanvääntelyelkein, ja kyse on mahdollisesti jonkinlaisesta sliipatun kasariaikuispopin parodiasta. Kesällähän tunnit ovat pisimpiä ja entistä sietämättömämpää se, että juuri nyt ei tapahdu jotain. Kappaleen kertojanroolissa on nuori poika, joka on pakotettu viettämään niitä kauniita kesäpäiviä saari-idyllissä eli aivan muualla kuin hän itse haluaisi. Lopputuloksena on aikaansa kuvastava sävelteos ajattomasta aiheesta: nuoruudesta, josta niin suuri osa tuppaa kulumaan romanttisen turhautumisen vallassa, maailman ja aikuisten kujalla olemista tuskaillen, sen varman käsityksen vallassa, että omat tunteet ovat niitä aitoja ja merkittäviä sentään. ”Voi kuinka kauniita kesäpäiviä vihaan!” 80 -luvun puolivälissä Pirkka-Pekka Petelius oli suomalaisen tv-komiikan uusi supertähti, joka oli tehnyt läpimurtonsa Velipuolikuu-sarjassa (1983–84) – myös laulajana tulkitsemalla ikivanhoja iskelmiä, tunnetuimpana niistä tietysti Muistan sua Elaine. Kertojaa on helppo sympatisoida, joskin samalla hänen tuskansa asettuu toki lempeän ironisen valoon. Kauniita kesäpäiviä onkin yhtäkkiä mahdollista kokea suorastaan koskettavaksi kappaleeksi! Kiistatta merkittävä onnistumisen osatekijä on lyyrikko Vieno, jonka kirjalliset krediitit kuuluvat täsmällisissä, mutta omaleimaisissa sanavalinnoissa ja tiiviin mikroskenaarion hallitussa luonnostelussa. Poikaa itseään taitaa odottaa kaupungissa oma hellien tunteiden kohde, tai näin hän ainakin haluaisi ajatella. Sen sanoittaja on Jukka Vieno, yksi sarjan käsikirjoittajista mutta myös julkaistu runoilija. Mutta vuoden 1985 Pimpparauta-albumille on tehty taikatemppu ja yhdellä säkeistöllä lihotetusta laulusta tehty tyylipuhdas suomisoul-klassikko. Seurana on liian penskalta tuntuva pikkusisko ja tietysti vanhemmat, jotka tuntuvat löytäneen toisensa uudelleen kesäisen lemmekkyyden merkeissä. 18 SOUNDI SOUNDI PB Pirkka-Pekka Petelius: Kauniita kesäpäiviä (1985) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Kesän vankina saaristossa Kustaanmiekassa laskevaan aurinkoon paikantaa tapahtumapaikan Helsingin lähisaaristoon, ja mahdetaanko siellä edes olla yhtä kesäpäivää pidempään. Peteliuksella on oikeasti aika täydellinen kasarin aikuissoul-ääni ja levy versiossa hänen pokerinsa tasapainoilee millintarkasti vakavan ja hersyvän rajapinnalla. Viittaus Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Pilke on edelleen silmä kulmassa, mutta nivoutuu juuri sopivassa sekoitus suhteessa salavihkaiseen vakavuuteen.”. Eipä ihme, että myös seuraavaan Peteliuksen tähdittämään sketsisarjaan Mutapainin ystävät (1984–85) kuului musiikkinumeroita. ”Pitkään katselee mutsia peitolla faija kunnes tajuu / Nokkaan pistelee kertaheitolla se lemmenseikkailun haju.” Hänen nokkavan kiteytyksensä mukaan ”mutsi ja faija ne vaan kivenkolossa etsii Afrikan tähtee”, kun hän itse taas on samassa metaforassa ”Saint Helenan vankilasaarella”, kun iltakin jo viilenee, nuotio sammuilee eikä omaa kultaa näy kuin kuvana kuunsillalla tai unelmoidun kaarnalaivamatkan päässä. Maijasen sävellys on hänelle luonteenomaisesti smoothin sulava ja kasarisovitus niin nerokkaan/huvittavan palikkatehokas, ettei Pedro Hietasen löytyminen tuottajan pallilta juuri yllätä. Vailla omaa valtaa oleva alaikäinen on riistetty perhereissulle vastentahtoisesti kuin Romeo Juliansa luota, mutta ”rakkaus ei kuole kesälomalla, vain aikuiset niin kelaa”, hän vakuuttaa uhmakkaasti itselleen. Sillä suorituksella ei vielä tällekään palstalle päästäisi. Heti ensimmäisessä jaksossa joulukuussa 1984 hän esitti Pave Maijasen säveltämän biisin Kauniita kesäpäiviä
ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. Selvitätkö tiesi ulos. TAMPERE . ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA. Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. ROOMESCAPE.FI HELSINKI
Oikeaan on osuttu niin Popedan Tahdotko mut tosiaan kuin Yön Särkyvääteksteissä. Lisäksi Hanhiniemestä on paistanut kursailemattoman kansan miehen olemus. Yhtyeen laulut ovat juurtuneet osaksi suomalaisia karaokebaareja, mutta lopulta kyseessä on vain yksi siivu Hanhiniemen taiteellisesta urasta. Rockin SMkisoissa vuonna 1984 yhtye jäi niukasti hopealle Peer Gün tin napatessa ykköspaikan. Kappaleissa sanottava pitää esittää selkeästi. Kirjallisuu den puolella on saatu aikaan niin muisteluja elämän varrelta kuin fik tiivinen romaanikin.. 20 SOUNDI Teksti: Antti Luukkanen Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu Kun Pauli Hanhiniemi nousi kuluvan vuoden elokuussa Alavuden pesäpallokentälle rakennetulle lavalle, oli tilanne poikkeuksellisen merkittävä. P auli Hanhiniemen laulujen suosion selittämiseen voi valita helpoimman tien. Vuosikymme niä myöhemmin voi sanoa, että ne ”Mitähän mä tekisin, jos en kaikkea sitä mistä tykkään?” PAULI HANHINIEMI: kestivät myös aikaa. Menestystä tuli myös näiden ulkopuolella. Kolmas Nainen nousi tietoisuu teen suomirockin kultaisina vuosina. Kolmas Nainen hyytyi vuonna 1994, mutta Hanhiniemi jatkoi lau luntekoa. Juhlakonsertin aiheena oli 40 vuotta aiemmin samoilla seuduilla perustettu Kolmas Nainen. Alavute laisen bändin ura oli nousujohteinen ja hittejä alkoi kertyä. Miehen biisitekstit ovat aina Kolmannesta Naisesta lähtien olleet helposti samaistuttavia ja laulujen maailmasta on monille löytynyt kosketuspintaa omasta elämästä. Lauluntekijä itse sanoo, että tämä on ollut tarkoituskin. Harvassa ovat ne kansalaiset, jotka eivät koskaan ole kuullut vaikkapa Tästä asti ai kaa tai Äiti pojasta pappia toivoi kappaleita. Kun nämä yhdisty vät, on luonnollista ymmärtää, että juuri hänen kaltaisensa mies sanoit taa kansakunnan tunteita. Hanhiniemi tavoittaa yhtä lailla pohjalaisen sielunmaiseman Lakeu den kutsu elokuvassa kuullussa Siipeen jos sain laulussa tai itäsuo malaisen amatööribändin sanoman Pitkä kuuma kesä filmin tunnuskap paleessa Lootusasentoon. Oman uran kiintopiste oli pitkään Pauli Hanhiniemen Peruna teatteri, sittemmin musiikkia on tehty Hehkumo ja Retkuenimien alla
”Mitähän mä tekisin, jos en kaikkea sitä mistä tykkään?” SOUNDI 21
Jos bändihomma menisi jonkinnäköisille tasoille, niin ei tarttis tehdä muuta. Se meni pykälän johonkin suuntaan aikaisemmasta haahuilusta. Menin laulamaan ja se oli ihan saatanan hienoa. muovautui Kolmas Nainen -yhtyeeksi. Jouduin siihen aivan pystymetsästä. Mutta toinen klassikko, Umberto Econ Ruusun nimi ei tuntunut oikein missään. K u v a: P au li H an h in ie m en ko ti al b u m i K u v a: La tv is /B o tn ia b ea t. Sen jälkeen työnjako oli selvä. – Mukana olemisen tarve, esillä olemisen tarve ja itseilmaisun tarve, mikä on mut näissä hommissa pitä”Kun Neil Young teloi kätensä eikä tullut Provinssirockin sunnuntain pääesiintyjäksi, seinäjokelaiset otti meihin yhteyttä ja sanoi, että nyt laitatte sen bändin kasaan.” – Seinäjoella oli Kemu (Vaasan läänin kehittyvän musiikin yhdistys) ja Ylen alueradio, joka saattoi soittaa paikallisia musiikkiesityksiä tai haastatella tekijöitä. Miten ja miksi sinusta tuli juuri laulaja. Tuettiinko rockin soittamista harrastuksena EteläPohjanmaalla 1980luvun alussa vai pidettiinkö sitä pelkkänä lättähattujen hom mana. – Meillä oli keikka R.A.S.A.-bändin kanssa Ähtärin Urheilutalolla. Miljoonasateen ja paikallisten bändien kanssa soitettiin yhteensä kolme keikkaa Tartossa ja Tallinnassa. Kun lukio jäi kesken ja läksin töihin, ajattelin että tällä lailla tässä nyt mennään. Olen esimerkiksi nähnyt Wilko Johnsonin Alavuden Nuorisoseuralla. Jos me saadaan levyjä tehtyä, niin soittoretket ulottuu kauemmas ja kestää vähän pidempään, mutta sieltä palataan taas sorvin ääreen tekemään jotain sellaista mistä saa elantonsa. Teen jotain hommia aina välillä ja joskus pääsee soittoretkille. Jos vain näistä kahdesta esimerkistä valitsee, on helppo nähdä, kumman perintöä Hanhiniemi enemmän vaalii. Jos sä et ole esillä, ei sun viestisi tavoita ketään. Ennen laulajanpestiään Pauli Hanhiniemi oli kosketinsoittaja. Mutta jos tätä musahommaa ei olisi ollut, niin kyllä mä todennäköisesti olisin lähtenyt apinoimaan Juntusta ja ehkä sitä kautta löytänyt ne hänen esikuvat. Mun itseilmaisuun olisi hyvä reitti ollut myös piirtäminen. Kemun perintö näkyy Provinssissa. – En mä sitä pohjalaisuutta ihan hirveästi omiin tekemisiini liittäisi, vaikka meidän eteläpohjalainen ajattelutapa saattoi joissain kommenteissa ja toimintatavoissa näkyä. Soitit nuorena muusikon alkuna myös koskettimia. – Samaan aikaan meidän toinen kitaristi, Oksaharjun Jyrki oli pitkään kiinni armeijassa. – Alavudella oli kaksi tanssipaikkaa, talvisin Nuorisoseura, jossa oli tansseja ja välillä mitä vaan bändejä. Samoihin aikoihin yhden omakustannesinglen tehnyt R.A.S.A. Kun 80-luvun alkuvuosina yritettiin päästä esiin tai edes jonnekin keikalle, niin suhtautuminen oli ihan alright, en mä ainakaan kokenut, että kukaan olisi mitenkään vihamielisesti suhtautunut siihen, että siellä soitetaan rockmusiikkia ja sählätään. Tai ainakin niin, että tekstisi kertovat juuri eteläpohjalaisesta elämänmenosta. Se on hyvin lähellä sitä mukana olemista ja hyvin lähellä sitä esillä olemista. Ajoiko soittohommiin itseilmai sun vai esillä olemisen tarve. Ei se ilmaisu ole itsetarkoituksellista, vaan kommunikaatiota. Sellainen touhu vaati ihan helvetisti paikallista väkeä talkoisiin. Ja kun Löyvä alkoi jossain kohtaa kiinnostua enemmän kitaran soitosta kuin laulamisesta, se lipsahti mulle. Jätkät oli sitä mieltä, että keikka tehdään. Ei Juicen Per Vers, runoilijassa se levykään ollut niin hyvä kuin se sarjakuva. Saatiin keikka vähän vahingossa, kun Vaavi ei tullut. Ennen haastattelua kirjallisista vaikuttimistaan puhuessaan Hanhiniemi kertoo, kuinka nuorena luettu Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija teki suuren vaikutuksen. Jos siellä oli hyvät kekkerit, niin kaikki oli tyytyväisiä. – Joo, pitihän sitä tehdä työtä, että sai rahaa. Vaihdos tapahtui puolivahingossa. Tai vastaavasti olen nähnyt Motör headin Aulavalla, joka oli Alavuden urheilijoiden lava. Millainen nuori mies olit tuolloin. Liekö myöhemmin tullut muisti jälki vai ihan fakta, mutta muiste lisin että Kolmatta Naista pidettiin jotenkin pohjalaisuuden äänitor vena. Olen ammatiltani nykyään piirtäjä-artesaani. – Kloppipoikana mun idoli oli sarjakuvataiteilija (Juho) Juntunen. Ihminen ilmaisee jostakin syystä. Kyllä Etelä-Pohjanmaalla aina musatoimintaa on ollut. Kolmannen Naisen alkuvaihees sa olit taipuvainen lyhytjännittei seen ajelehtimiseen, mutta samaan aikaan yritit myös sinnikkäästi käy dä töissä ja opiskella. Urkujen piipityksellä ei ole hemmetinkään arvoa, sä laulat. Ei mulla ollut mitään urasuunnitelmia duunien suhteen. Ei saatu Löyvää (Timo, myöhemmin Kolmannen Naisen kitaristi) kiinni, joka oli silloin laulaja. 22 SOUNDI > Soundi-haastattelu Nyt Hanhiniemen elämään kuuluu oma ura, mutta myös Kolmas Nainen, joka 40-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kiertää syksyllä keikkapaikkoja. Ja löytyy lauluntekijän konstailemattomuudelle syynsä. n et. No, en mä sitä ole harrastanut, kun ei ole tarvinnut. Sillä aikaa Timo ja Sakari (Pesola) löysivät toisensa kitaristeina. Välihuikka oli tarpeen Kolmannen Naisen soittohommissa Neuvosto-Virossa vuonna 1988. En ollut laulanut edes treeneissä. Mutta tiesin ne biisit, kun olin ollut niitä tekemässä. Olen ajatellut jälkeenpäin, nyt
Keikkoja sai tehdä niin paljon kuin halusi eikä reissuilla ollut tylsää. – Se on tullut vasta paljon myö hemmin, ettei tässä enää muihin töihin kelpaa. Mikä siitä teki vaikeaa. – Ihmissuhteiden katkeaminen. Meillä sujui kaikki ihan mahtavasti ja se loppui siis siihen, kun meidän kitaristi Pasi (Hiidenniemi) halu si lopettaa. Mun mielestä ei ole oleellista missä se pikkukaupunki tai kirkonkylä on. Onnistuneimpana uuden alun jälkeen tehtynä albumina Hanhiniemi pitää vuonna 2013 ilmestynyttä Me ollaan ne -levyä. Mutta nykyhetkestä katsottu na se oli ihan hyvä, että meille ta pahtui tuollainen kriisi, mikä pisti ajattelemaan. Kolmannen Naisen ura lähti nousuun suomirockin ollessa voimissaan. Mulla on oikein selvä kokemus, kuinka kyvytön establishment on arvioimaan sitä, mikä on sen kulloisenkin tekeleen laatu ja arvo. Kun katsot nyt Kolmannen Nai sen uraa, mitä bändin ensimmäi sestä vaiheesta ja sen nousukii dosta jäi sinulle mieleen. – Ne alkuvuodet oli enemmän sellaista tutkimusmatkailua pitkin Suomea. K u v a: K al le P y y h ti n en K u v a: Ju h o Ju n tu n en. Mulle oli tosi tärkeätä alkuvaiheessa, että teen selkeitä tekstejä. Tuntui, että seuraava kokoon panosi, Pauli Hanhiniemen Peru nateatteri kärsi suositun bändin nokkamiehen kirouksesta. En ollut niinä alkuvuosien reis suilla hetkeäkään tylsistynyt. SOUNDI 23 että olen kirjoittanut vähän sellaisia lauluja, joissa on sellaista rekilaulu jen henkeä, mutta kiistän olevani mikään EteläPohjanmaan patrioot ti. Nuoret ja siloposkiset muusikot jossain päin Suomea. Tuli ihan käytännön syistä opeteltua lähes oikeaoppista kirjoittamista. Siitä siinä oli kyse. – Kyllä. Ja kuinka hieno instrumentti se on musiikin teke misen suhteen. Kun Kolmas Nainen aktivoitui uudemman kerran, se kasvoi kuusimiehiseksi. Ehkä sinne on livahtanut sellaisia asioita sieltäpäin, joita en ole ehkä vieläkään tullut ajatelleek si. Sille on olemassa ihan todellinen esikuva. Tehtiin joku 60–80 keikkaa vuodessa 11 vuoden ajan. Jokainen meistä on varmaan miettinyt, kuinka viisaampi olisi itse kunkin pitä nyt silloin olla, että se olisi jatku nut. – Soittaminen ja yleisön kanssa kanssakäyminen lavalta oli joskus onnistunutta ja joskus vähemmän onnistunutta. – Sellaisia biisejä oli ehkä pari, niin kuin rekilaulunomainen Avaruusmies ekalta levyltä ja samoihin aikoihin kirjoitettu Takametsien Travolta, joka kuvaa sellaista jätkää joka tulee syrjäkyliltä tanssimaan. Aina verrataan siihen, mistä on tullut tunnetuksi. Se oli hyvin erilainen bändi kuin Kolmas Nainen, vaikka siihen sitä aina verrattiin. Jos establishmentilla olisi ollut joku arvostelukyky, niin Perunateatterihan olisi ollut kova kin juttu. Kun kuulet ne, tiedät heti mistä niissä on kysymys.” Kolmannen Naisen hajoami nen vuonna 1994 taisi olla kova paikka. Kun menestystä tuli, oliko sel vää että juuri tätä hommaa halusit tehdä. Kaikki asiat mitä niillä reissuilla tapahtui oli uutta ja tärkei tä. Meidän levyt myi jotain kymme nentuhatta. Mun mielestä kaikki keinot rajata kohderyhmää on aina vähän noloja. Se vaikutti tietysti lyriikan poljentoon. Keskitytään vertai luun ja vanhojen muisteluun, ei siinä hetkessä olevaan projektiin. Sen 15 vuoden aika na on ehtinyt kelailemaan asioita ja sisäistämään sen, kuinka arvo kas tuollainen ryhmä ja sen välil lä oleva kemia on. Vasemmalta Raimo Valkama, Pasi Kallioniemi, Sakari Pesola, Pauli Hanhiniemi, Timo Kivikangas ja Timo Löyvä. Mutta ne reissut oli koko naisvaltaisia. – Joo, kyllä. Ja mun piti laulaa ne selkeästi, että yleisö pääsee mukaan siihen jut tuun. Se jäi harvojen herkuksi. Avaruusmiehessä on eniten sellaista trossaamista eli eteläpohjalaista rehentelyä. heti mistä niissä on kysymys. Se on ihan sellaista Alavuskuvausta, ja Maanantai. Sait itsevarmuutta, ettei tar vitse mennä enää muihin töihin. Kun kuulet ne, niin tiedät ”Mulle oli tosi tärkeätä alkuvaiheessa, että teen selkeitä tekstejä. No, joku Asserin kapakkaan
Katsoo sitten jälkeenpäin mitä tuli tehtyä. Jos kirjoitat paljon tekstiä jo tain laulua varten, niin jossain koh taa tajuat, että tässä on tullut sopi vasti puhuttua ohi suunsa. – Joskus se tapahtuu luonnostaan ja tulee hyviä tekstejä. Mulla oli Peru nateatteri aina vuoteen 2005 asti, joka puksutti niin perkeleesti. Siinä bii sissä on muutakin varastettua. Ei tullut ensimmäise nä mieleen, että pitäisi Kolmas Nai nen kasata. Voidaan tehdä sitä mitä sattuu tu Kesti pitkään ennen kuin Pauli Hanhi niemi ajatteli olevansa koko päivätoiminen artisti. Sitten olen ollut vähän sellaisella kesä teatteri ja pikkujoulukabareemei ningillä mukana muuallakin. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu Noihin aikoihin sinut opittiin tuntemaan myös itsenäisenä tekstintekijänä, joka tekee lyriikkaa myös muille. Yön Ollille kirjoitin. Nähtiin että meillä on valmis yleisö, ei meidän tarvitse miten kään breikata tai olla ajanmukaisia. – Samoin se pätkä ”kappaleina ih misriepu pitkin maailmaa, köyhä köyhän haukut saa”. Kolman nen Naisen hajot tua Hanhiniemi jatkoi musiikin tekoa myös muille tehtyjen tekstien muo dossa. Oltiin menossa katsomaan Topia ja Agentsia ja jono tettiin keikalle. Tätä kun vähän muotoilen, niin tämä kohta on aika tärkeä. Kyl lä siinä aina siellä tai täällä saattoi tehdä jonkun Kolmas Nainen kei kan. – Se on sujunut hyvin siitä lähti en, kun Kolmannen Naisen hajoa misen jälkeen kirjoitin Tahdotko mut tosiaan tekstin Popedalle Petanderin Markun biisiin. Siellä on alavutelai sen Hietalan Aaten renkutus, kun se lauleskeli että ”äiti se Aatesta pap pia toivoi”. Se ei nokkamiehensä mukaan saavut tanut koskaan sen ansaitsemaa arvostusta. Oliko keskinäiset välit jo normalisoituneet tuon kolmen vuoden aikana. Se jäi mun mieleen. Se oli kuin naps: sen jälkeen mulla oli sanoittajan status. – Äiti pojastaan pappia toivoi kappaleen nimen lainin olen varas tanut yhden jäbän suusta. Miten musiikin tekemisen teoria sekä aito, inhimillinen tunne yhdistetään käytännössä laulunkirjoittamisessa. Se on nistui. Aina oli joku tyyppi, jo ka haikailee parisuhteen perään ja toivoo, että jotain sellaista pientä päivänsädettä vielä joskus vilahtaa jostakin. Siihen tuli sellainen alkoholisti, jonka luokittelisin sie lunsa rintamalla rikkoneeksi vete raaniksi, joka tuli jokaiselle jonossa sanomaan ”kipaleina, sydänriepukin on kipaleina, ja köyhä haukkuu tois ta köyhää”. Se on hyvin vaiston varaista hommaa. Tätä ei pidä tulkita väärin, mutta mä kir joitin niihin aina saman tarinan yhä uudelleen. Mä kirjoi tin ne laulut. mulla oli yksi pitkä monologi, joka mun piti ladata joka ilta yleisölle, niin kyllä se oli mahtavaa. Enhän mä nyt kovin monelle ole kirjoittanut. Joskus sitä yrittää eikä saa syntymään. Kun olin Suruttomissa Toppo ja Perunateatteri oli Hanhiniemen yhtye kuuden albumin ja 11 vuo den verran. Ei mulla ole mi tään nimiä niille asioille, mihin mä ihastun joissain tekstinpätkissä. Sitten kun Perunateatteri hajosi, mulla oli Hehkumo, joka teki kak si levyä ja musan Tampereen Työ väen Teatterin 110juhlavuoden Anna-Liisamusikaaliin. – Me hajottiin 1994 ja vuonna 1997 kun Neil Young teloi kätensä eikä tullut Provinssirockin sunnun tain pääesiintyjäksi, seinäjokelaiset otti meihin yhteyttä ja sanoi, että nyt laitatte sen bändin kasaan, tu lette hoitamaan tämän homman ja saatte aika sievoisen summan rahaa. Hän tuli mun luo demojensa kans sa ja kirjoitin niihin juttuja. Ne oli vaan pakko ottaa vastaan ja viedä levytettäväksi. Analyysi on huomattavasti hel pompaa kuin etukäteissuunnittelu. – Kyllä siinä oli sen verran ehdit ty hengitellä, että meidän oli aika helppo olla yhdessä. Niistä biiseistä tulee latteita eikä ne koske ta. Nekin on olleet hauskoja kokemuksia. Kauan ei Kolmas Nainenkaan lopulta ollut aivan toimettomana. K u v a: V il le -P et te ri M ää tt ä K u v a: R is to V ai n io K u v a: R is to V ai n io. – Ne on olleet mahtavia elämyk siä. – Jossakin kohtaa sekin rupesi kiinnostamaan, jos me ruvettaisiin vielä porukalla tekemään uutta mu saa. Ei puhettakaan, että olisi ol lut energiaa tehdä uutta musiikkia. Se oli meille sopiva potku. Yhden biisin ansiosta. Sinut tunnetaan musiikin parista, mutta olet tehnyt lukuisia rooleja myös teatterin puolella. Ystävystyin Ollin kanssa
Se oli hyväksi Hehkumolle ja hyväksi ylipäätään mulle, että mun ei tarvinnut enää kuunnella kun ihmiset huutaa ”Siideripissis!”. Ettei mahdottomilla stemmoilla vesitä sitä liidilaulun linjaa ja tunnelmaa. Se on sitoumus. Keräsin sen jengin tekemään sitä levyä. Mun mielestä kaikki keinot rajata kohderyhmää on aina vähän noloja.” K u v a: C ar o li n B u et tn er. Ei se missään näy, se vaan on tuolla jossain syvällä. Jonain toisena päivänä sama ei olisi haitannut yhtään. Sinut tunnetaan myös ahkerana keikkailijana, joka ei kaihda pieniäkään soittotilaisuuksia, joita teet basisti Ville Rauhalan kanssa. – Niitä Villen kanssa tehtäviä keikkoja pitää olla sen verran, ettei hänen tarvitse pestautua ammattibändiin. Nämä on tällaisia henkimaailman asioita. – Mitähän mä tekisin, jos en kaikkea sitä mistä tykkään. Se oli sellainen biisi kuin Pikkumies. Eihän siellä ole tarpeeksi edes majoitusta. Keikkoja solisti tekee myös kaksistaan basisti Rauhalan kanssa. Kun tulee lavalta ja menee bäkkärille on niin hyvä fiilis, että nauraa ääneen. Niin erilaisia tilanteita olen kokenut heidän kanssa yhdessä, myötäelänyt vaikeuksia ja riemukkaita hetkiä. – Kun USA meni Irakiin, kirjoitin jotain tosi kriittistä USA:sta ja niistä sen motiiveista millä sinne mentiin. – Ensinnäkin siinä oli iso riski, että se menee ihan vituiksi. Ruvennut semmoiseen urakeskeiseen hommaan ja väkisin olisi baarin nurkassa soittelut jääneet vähemmälle. Menetetään jotain, jos se rupeaa soundaamaan liian hienolta. Voiko lauluntekijä eritellä soololevyn ja muiden biisejä. Pitääkö olla henkilökohtaisempi. – Me ollaan ne (2013) meni todella hienosti, mutta siihen vaikutti totta kai se, että mä olin käynyt Vain elämäässä. – Olen saanut säilyttää vapauteni, vaikka näitä bändejä onkin ollut. elokuuta 2022 Telakka, Tampere Retkue (Riku Kettunen, Ville Rauhala, Juppo Paavola) on tällä hetkellä Hanhi niemen aktiivisin projekti. Ja sen, mitä meidän jätkien välillä on. SOUNDI 25 lemaan. Tuohan tarjosi meidän ikäluokan alavutelaisille tilaisuuden tavata luontevasti toisiaan. Luulen, että mulle olisi käynyt samoin kuin Ollille. Olisi ollut täysin mahdollista, että se olisi mennyt munilleen. Pölyä, hiuksia, risuja (2016) taas tuli sellaisessa vaiheessa, että Retkue ei ollut vielä olemassa. Feelgood ja Kolmas Nainen. Ollaan luotettu, että ihmiset löytää ne pikkuhiljaa ja tulevat kuuntelemaan keikkoja. Jos me tehtäisiin sellainen keikka Tavastialle, niin se tulee täyteen ja se on siinä. Sitä tehdään justiin niin paljon kuin pojat sanoo. – Minä ja Hehkumo oli ilman muuta yhteislevy. – Ja kun olosuhteet on kohdillaan, niin Villen kanssa soittamisessa on jotakin sellaista, mikä on joka kerta vähän erilaista. Olen aika kiitollinen siitä, että en lähtenyt Vain elämään jälkeen Voice Of Finland -tuomariksi. Fiksailin tekstiä sitten sillä lailla, ettei siellä ole enää niitä suurvaltakannanottoja, vaan se tuntuu enemmän sellaiselta Saddam Husseinin olemusta luonnehtivalta. Rowan (Rafferty, keikkamyyjä) on myynyt meille jo keikkoja sinne. Työllistän Villeä harvakseltaan niin hyvin, ettei sen tarvitse lähteä mihinkään keikkabändiin paukuttamaan (naurua). Kun hän saa mun keikoista fyffeä, niin voi soittaa kaiken maailman jazz-keikkoja. – Kyllä se vähän pisti miettimään, kuinka helvetisti kaikenlaista 40 vuoteen mahtuu. Ei sellais en arvoa voi oikein selittää. Jos se pestautuu sellaiseen, niin eihän hän mun kanssa keikkaile. Ei me mitään kauheaa kampanjaa olla näiden levyjen suhteen tehty. Lopulta sen aisti, että siinä oli tosi lämmin ja hyvä meininki. Se porukka aktivoituu silloin. Hyvä esimerkki oli, kun oltiin TTT-klubilla kahdestaan. Ei niissä mitään linjaa voi vetää. ”Kiistän olevani mikään Etelä-Pohjanmaan patriootti. Jos mä itse laulan, niin se on aina mun soololevy (naurua). Vastaanotto on ollut ilmeisen hyvä. Tuo oli tietyllä lailla kädenojennus Alavudelle, että jotakin tapahtuu sielläkin. Ne on kuitenkin musiikillisesti varmasti hänelle prioriteettiasteikolla aika saatanan tärkeitä. Olisin hurahtanut siihen. – Mä olen puolestaan joskus ollut hyvin kriittinen joidenkin stemmaasioiden suhteen. Mulla pitää olla valta laulaa aina sitä mitä mua huvittaa eikä siihen tule kukaan sörkkimään. Ja onhan se nyt mukava mennä rehentelemään kotikylille (naurua). – Ei. Kuinka spesiaalilta tuntui soittaa tänä kesänä Kolmannen Naisen 40-vuotisjuhlakeikka omilla kotikonnuilla Alavuden pesäpallostadionilla. 23. – Mutta siellähän se pitikin pitää, ei siinä muuten olisi ollut mitään järkeä. Siinä oli mun ja tuottaja Jonas Olssonin biisejä. Mikä motivoi vielä jaksamaan pientenkin yleisöjen parissa. Ja julkaisin mä oman sooloalbuminkin. En olisi kokenut niitä arvolleni sopivaksi ja näin ollen mulle olisi jäänyt aika helvetisti hienoja kohtaamisia pois elämästä. Jätkät ei kauheasti halunnut että mä vedän sellaista. Kuka hullu sinne nyt lähtee. Siellä oli kuitenkin Juliet Jonesin Sydän, Dr. Meillä on levy tekeillä ja se tulee maaliskuun hutkeissa. – Ei iso bisnes ole kiinnostunut taidebändeistä kuten Hehkumo, mutta se oli todella onnellista, että onnistuin kirjoittamaan siihen Jonas Olssonin sävellykseen Muutkin mokaa -tekstin. Ruveta nyt Alavuden keskustaan pykäämään tuollaista festivaalia. Nyt ei ole päässyt keikkailemaan Retkueella pitkään aikaan, mutta ensi keväällä keikkaillaan. Ne on jätkiä, jotka mä tunnen parhaiten. Onko erimielisyyksiä näissä asioissa esiintynyt. Uusi albumi tulee ensi vuoden puolella. Levy-yhtiölle ei tosiaan kelvannut bändilevy Hehkumon kanssa, joten muilutit sen Minä ja Hehkumo -soololevysi (2014) taustayhtyeeksi. – Kolmas Nainen on instituutio ja iso porukka. Olen pitänyt siitä aina kiinni
Will Of The People -albumi sitoo yksiin kansiin niin Musen raskaimman kitararockin, kokeilevimman elektron kuin stadionkokoluokankin, ja brittitrio on näissä kaikissa täysin elementissään. Nyt Muse vastaa huutoosi. P A L U U T O D E L L I S E E N M A A I L M A A N 26 SOUNDI K u v a: N ic k Fa n ch er. 26 SOUNDI Teksti: Aki Nuopponen MUSE on muuttanut muotoaan niin monta kertaa historiansa aikana, että olet varmasti kaivannut jonkin tietyn albumin aikaista soundia
Samaan aikaan se ei käsitä kuinka suureksi bändi on vuosien mittaan tullutkaan, mutta pitää itseään parempana kuin koskaan aikaisemmin.. Siinäpä aika kova haaste melkein kolmekymppiselle bändille. Elektronisempia ja rockimpia. – Muse on aina ollut bändi, joka reagoi voimakkaasti kaikkeen siihen, mitä ympärillämme tapahtuu, joten emme vain tainneet kyetä pakenemaan mielikuvitusmaailmoihin kovin pitkäksi aikaa, hyväntuulinen rumpali naurahtaa. Muse on kutsunut Will Of The Peoplea leikkimielisesti best of -kokoelmaksi, joka koostuu vain uusista kappaleista. Tämän ei hänen mukaansa tarvitse tarkoittaa sitä, että bändi onnistuisi kaikessa tekemässään. Ne olivat monien yrityksien ja erehdyksien tuloksia. – Jokaisella levyllä on kestänyt monta kappaletta, ennen kuin opimme hallitsemaan uudet metkut. Varsinkin Matt (Bellamy, laulu ja kitara) on ollut tilanteessa, jossa hän on kirjoittanut enemmän sanoituksia kuin ikinä, ja hänen on ennemmin pitänyt valita, mistä ja miten kirjoittaa. Kokeilimme useita eri sovituksia. – Jokainen albumimme on lähtenyt liikkeelle innostuksesta johonkin uuteen soundiin ja kokonainen levy on aina valtava tutkimusmatka, jonka aikana otamme tuon tyylisuunnan tai kokonaisen genren haltuun, rumpali kuvailee. Melodisempia ja raskaampia. – Emme osanneet arvata, miten tarpeen tuollainen irtiotto oli, koska viime vuosien aikana maailma on ehtinyt keikahtaa nurin aika monella eri tavalla. Dominic Howard onkin mietteliäs sanoessaan, että edellisen albumin kirjava irtiotto oli kyllä hyväksi 28-vuotiaalle brittibändille, mutta lopulta todellinen karu maailma vain otti Musen jälleen kiinni. Voimmeko onnistua tekemään levyn, jonka jokainen kappale on tyylissään niin vahva, että sen voisi julkaista singlenä. UUSIEN BIISIEN KOKOELMA Koukkaus kohti todellisuutta ja musemaisten perusasioiden äärelle ei tarkoita sitä, etteikö trio pitäisi kiinni törkeän tarttuvien kappaleiden ohella toisesta tavaramerkistään: Se pääsee yhä yllättämään kuulijansa. – Will Of The People -albumin sävy olisi täysin erilainen, jos elämä olisi jatkunut entiseen malliin. Howard jatkaa sanomalla, että tarkoittaa tällä musemaista uteliaisuutta seikkailla soundeissa. Emme edes yrittäneet ahtaa levyä mihinkään yhteen tiettyyn muottiin, koska Muse-albumit ovat aina vahvimmillaan silloin, kun yhteinen nimittäjä on ainoastaan Muse. – Tämä saattaa johtua siitä, että Simu lation Theorylla asetimme itsellemme hyvin tiiviit raamit ja toimimme ihan tietynlaisen soundin sisällä, joten eräänlaisena vastareaktiona halusimme antaa Musen vain virrata. – Historiaamme on kuulunut albumeita, joilla olemme painottaneet jotain ihan uutta ja erilaista, ja sen hintana on ollut jopa jonkin vanhan tyylikeinon tietoinen puskeminen sivumpaan. Supermassive Black Holen kokeilevaa poppia, Uprisingin sinfonista rockia tai Madnessin elektroa ei sävelletty päivässä. – Monet näistä kappaleista vaativat vuoden ajan saadakseen lopullisen muotonsa. – Nyt arvailimme, että millainen levy mahtaisikaan syntyä, jos otamme kaiken sen minkä parhaiten osaamme ja teemme kokonaisen albumin parhaista puolistamme. Tällä bändi viittaa siihen, että levyllä on läsnä bändin biisinkirjoituksen koko kirjo raskaimmasta kitararockista elektroon. Juuri tuollainen matka on ollut monen Muse-albumin rakennusaineena. Nyt annoimme kaikkien musemaisuuksien pulputa. SOUNDI 27 SOUNDI 27 K irkkaat neonvalot, kuulaat syntikat ja kasarin välke ovat jääneet kauas horisonttiin, kun Muse on ajanut muutaman vuoden aikana kauaksi siitä eskapismista, jota värikäs Simulation Theory (2018) edusti. Itse asiassa Howard sanoo, että Muse on ollut hyvä joissakin tyyleissä, ja vähemmän hyvä toisissa, ja tärkeintä on aina ollut tekeminen. – Ihmiskunta ja sen osat ovat tunteneet viime aikoina itsensä uhatummaksi kuin kenties koskaan. Ei ole ihme, että olemme kirjoittaneet paljon siitä, miten ihminen reagoi siihen, kun hänet ajetaan nurkkaan kerta toisensa jälkeen. – Teimme ainoastaan yhden päätöksen ennen kuin levylle oli sävelletty biisiäkään: Halusimme olla paras mahdollinen versio Musesta ja sen kaikista eri muodoista vuosien varrelta, Howard ynnäilee. En osaa arvata, millaisen levyn olisimme tehneet, mutta kaikki albumin nykyiset kappaleet ovat tavalla tai toisella heijastumia siitä, miten me olemme kokeneet pienet ja vähän suuremmatkin maailmanloput viime vuosilta. Hän sanoo innostuvansa yhä jopa yhdestä uudesta studiolaitteesta tai vaikka vahvistimesta, ihan kuin ennen vanhaan. ”En ikimaailmassa haluaisi Musen olevan sellainen bändi, jonka kädestä syödään ihan mitä tahansa.” Muse on yhdistelmä vaatimattomuutta ja suureellisuutta
– Vaikeinta on oikeasti tunnistaa se hetki, jolloin kappale on valmis. – Aina kun tartumme itse tuotanto vastuuseen, alamme kurottaa kohti ras kaampaa soundia. Muse on ollut uransa alusta alkaen bändi, jolla on jopa niin tunnistettava soundi, että se herättää kuulijoissa todella voimakkaita reaktioita sekä hyvässä että pahassa – tästä hyvänä esi merkkinä edellisestä Soundista löyty nyt Arttu Seppäsen Musevihaa tihkunut kolumni, joka herätti kiitettävän into himoista kommentointia sosiaalisessa mediassa. – Mitä tapahtuu, kun ottaa tavallaan molemmat roolit itse. Muse äänitti sen omassa studiossaan ja tuottajan tittelin kohdallakin lukee vain bändin oma nimi. – Se on silti asia, jota on tavatto man helppoa ylikäyttää. Ne syntyivät hyvin samalla tavalla kuin monet Origin Of Symmetry (2001) ajan kappa leet. Se on älytöntä tanssia pienistä asioista hulluna innos tumisen ja sopivanlaisen järjestelmälli syyden välillä. Hyvä puoli on se, että me rakastamme kaikkia näitä vaiheita levyn tekemisessä. – Haluamme aina puskea toisen ylit tämään itsensä ja jotenkin tässä kaikes sa on pysynyt jo yhdeksän albumin ajan hyvä henki yllä, eikä meistä ole tullut toistemme tai edes itsemme pahimpia vihollisia. Jollain tavalla Musen soundin ydin klikkasi juuri tuolla het kellä, kun raskaat riffimme osuivat yksiin aluksi tarpeettoman suureellisen ja alleviivatun oloisien melodioitten kanssa. Will Of The People on tässäkin mie lessä erilainen tapaus. Kai se on niin, että brittiläisistä vaatimatto mista juurista ei pääse irti, vaikka tekisi isoa bändiä vuosikymmenien ajan. TASAPAINOILUA TAVARAMERKEILLÄ Entä mitkä ovat sellaiset musemaiset tavaramerkit, joista bändi itsekin toisi naan ajattelee: ”Emmehän me voi taas tehdä tällaista ratkaisua! Olemme teh neet tämän jo sata kertaa aiemmin!” Vai onko sellaisia. Ihan kuten ikui suudelta tuntunut aika sitten, 90luvul la, samaan tapaan tätä nykyä alamme vain soittaa ilman mitään suuntaa. Mehän olemme ihan täysiä musanörttejä, joten kaikenlainen näpertäminen on meillä verissä. – Kuulen albumilla ennen kaikkea ajan. – Muutamalla aiemmalla levyllämme keskityimme todella paljon triosoun diin ja jätimme tällaiset kerrossovituk set sivummalle, joten ehkäpä Will Of The People on tässä mielessä enemmän studioMusea kuin on kuultu aikoihin. – Tuottajan soundi voi vaikuttaa levyn lopulliseen fiilikseen melkein yhtä paljon kuin bändinkin, koska hyvällä tuottajalla on tunnistettava soundinsa, ja joskus levy on yhtä paljon tuottajan kuin bändin luomus, hän summaa. Howard nauraa, että muselaiset kokevat ainakin toistaiseksi välttäneen sä suurten bändien mammuttitaudin, jossa egot kasvavat menestyksen myö tä niin naurettaviin mittoihin, että itse luottamus etääntyy todellisuudesta. Sen kun joskus ymmärtää täysin, niin saavuttaa varmasti jonkinlaisen rock’n’rollin epäpyhän runsaudensarven! – Voin meinaan sanoa, että voisimme tehdä päivässä kymmenen tasaisen varmaa ja kelvollista Musekap paletta, mutta jos haluamme oikeasti saada perhoset pörräämään mahoissam me, vaativat kappaleet paljon työtä. MUSANÖRTTIEN JAMEISSA Parinkymmenen vuoden aikana Musen seikkailut eivät ole jääneet vain genreis sä vaelteluihin. Muse toimi näin viimeksi The 2nd Law albumin kohdalla 10 vuotta sitten. Edellinen Simulation Theorykin ääni teltiin monessa osassa ja peräti neljän eri tuottajan pajalla, kun Timbaland, Shell back, Mike Elizondo ja Rich Costey otti vat vuorollaan osaa biisitalkoisiin. En tiedä mistä se johtuu. Biiseissä kuten Kill Or Be Killed ja Won’t Stand Down kuuluu se, ettei niitä ole tehty deadlineja vastaan. Jos sain vaiheessa riffejä ja melodioita vain alkaa syntyä ja kun jatkamme tuota tar peeksi kauan, meillä on kasassa biisi. Se ei ole muuttunut mihinkään. Tätä kokemusta rikkaampana Howard sanoo, ettei itsenäinen tuottaminen ole välttämättä yksinkertaisesti parempi tai huonompi ratkaisu kuin tuottajan kans sa toimiminen, vaan kyse on levyjen lopullisista tarpeista. Hiljaisuus kestää vain muutaman sekunnin, kun haastan Howardin kerto maan, mikä Will Of The Peoplen kappa leista on kaikkein paras esimerkki siitä, ettei Musekappale ole koskaan valmis ennen kuin se on valmis. Britit ovat myös äänittä neet levyjään useiden kovien tuottajien kanssa ja monissa tunne tuissa studiois sa. Tämä on peruja siitä, että aina kolmistaan jammaillessamme soittomme keskittyy vankasti kitara riffeihin, Howard myhäilee. – Se on Musen alku ja juuri. – Muistan yhä sen hetken, kun kokei limme tällaisia synaratkaisuja ensim mäistä kertaa Blisskappaleessa Origin Of Symmetrylla. ”Mehän olemme ihan täysiä musanörttejä, joten kaikenlainen näpertäminen on meillä verissä.”. Missä kulkee se raja, ettei anna itsensä pyöriä omalla mukavuusalueellaan, muttei toisaalta eksy myöskään liian kauas kappaleen tärkeimmis tä koukuista. Siksi uudella levyllä palasimme juuri Origin Of Symmetryn aikaisen perusajatuksen äärelle, että jos saamme sävellettyä kappalee seen niin helvetillisen kome an riffin ja se toimii jo itsessään monessa kerroksessa hienosti, annamme itsellemme luvan kuor ruttaa kaikkea myös syntikoilla. – Mehän olemme itse pahimmat krii tikkomme – sekä itse itsellemme että toinen toisillemme, rumpali naurahtaa ja sanoo, että Musessa on täysin sallit tua sanoa suoraan, jos toisen idea ei tunnukaan oikealta. – Minusta tuntuu, ettemme tule kos kaan pääsemään eroon murtosoinnuista synasovituksistamme ja olemme ärsyt täneet ihmisiä niillä jo niin kauan, että niistä on kaiketi alettu jo hieman pitää kin, Howard naurahtaa
En ikimaailmassa haluaisi Musen olevan sellainen bändi, jonka kädestä syödään ihan mitä tahansa. – Muistan kun olimme kiertueella Red Hot Chili Peppersin kanssa vuonna 2000. VAIKEUSTASO EI LASKE Muse ei siis päästä edes yhdeksännellä albumillaan kuulijoitaan helpolla; eikä se ole tehnyt niin koskaan ennenkään. – Kill Or Be Killed on siitä erikoinen sävellys, että me oikeasti luulimme olevamme jo täysin valmiit sen kanssa, kunnes se oli jo miksattavana, katsahdimme toisiamme ja myönsimme toisillemme, että jotain uupuu, Howard muistelee. – Tiedän, että kuulostan hirveän kornilta klisekoneelta kun sanon tämän, mutta uskokaa pois kun kerron, että tunnen Musen olevan tällä hetkellä, vuonna 2022, ja kaiken kokemansa jälkeen, parempi bändi kuin se on ollut ikinä. – Se, että olemme voineet julkaista musiikkia yli 20 vuotta on... Edellisellä Simulation Theory -albumilla Muse sukelsi pelottomasti synteettisen musiikin maailmaan. Tämän ihmetellessä aidosti sitä, missä Muse on juuri nyt, juuri tällä hetkellä, tulee hyvin nopeasti selväksi, ettei kyse ole taitavan markkinamiehen promopuheista. Kaikki ne puheet siitä, että bändi on perhe, eivät ole millään tavalla liioiteltua. Sitä se todellakin on. – 20 vuotta sitten olisin nauranut, jos joku olisi sanonut, että bändistä muodostuu enemmän kuin kaveruutta, ja se on kuin veljeyttä. kunnes emme olekaan, Howard hekottaa. Tämä rumpali hekumoi aidosti kaikkea kokemaansa. Se on meidän mittapuullamme aika lempeä kappale ja halusimme luoda painostavan ilmapiirin, joka ei vain toiminut ennen kuin kokeilimme lisätä jopa hieman keskenään riiteleviä melodioita ja soundeja selkärangan ympärille. Olemme niin latautuneita, että aiomme mennä studioon taas ensi vuonna. Se jos mikä on bändi, jonka jokainen albumi on otettu aluksi vastaan pienellä varauksella ja toisinaan jopa pettyneinä tyylin muutokseen, mutta kas kummaa, seuraavan albumin ilmestyessä edellinen muutos on otettu omaksi. Kun kuuntelee 44-vuotiaan kaikesta innostuvan Muse-rumpalin puheenporinaa, on vaikeaa uskoa, että jututtaa satoja konsertteja vuodessa miljoonayleisölle soittavan bändin jäsentä. K u v a: N ic k Fa n ch er. en voi uskoa sitä, Howard sanoo. Tuollainen suhde musiikkiin ei ole aina helppo ja bändinäkin on vain jotenkin uskaltauduttava tekemään sitä, mitä itse haluaa tehdä eikä sitä, mitä muut toivovat. He olivat soittaneet yhdessä 18 vuotta, enkä voinut uskoa korviani. Nyt Will Of The People ottaa pienen askeleen taaksepäin kohti tutumpaa kitararock-soundia. – Kun aloitimme tämän bändin, en olisi ikimaailmassa voinut uskoa, että teemme yhteenkään ihmiseen sellaisen vaikutuksen kuin teini-ikäisenä tärkeät bändit tekivät minuun aikoinaan. – Kiersimme tänä kesänä yhdessä ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen vuoteen, ja se oli pisin aika, kun emme ole olleet kiertueella. – En tiedä, voiko luova ihminen saada parempaa palautetta. Se kaikki tuntui paremmalta kuin ikinä. Jotenkin en voinut uskoa, että kukaan ihminen voi sietää ketään toista ihmistä niin kauan. mielipuolista... Me haluamme aina tehdä jotain uutta ja haastamme sillä kuulijoita, mutta ihan yhtä oikeutettua, että kuulijat haastavat myös meitä, koska se vain tarkoittaa, että merkitsemme heille jotain. Meillä on jo nyt, ennen uuden levyn ilmestymistä, valmiina taas joukko kappaleita. – Niin, aina välillä tuntuu siltä, että levyihimme kiinnytään ajan kanssa niin kovasti, että mikä tahansa irtiotto seuraavassa soundissamme tarkoittaa sitä, että olemme pilanneet bändin... – Muutimme sen koko sovituksen, lisäsimme koskettimia ja työstimme sitä aika pitkäänkin
Jo yli kolmekymmentä kertaa järjestetty Wacken on noin 90 000 päivittäisellä kävijällään mitä luultavimmin koko planeetan suurin raskaan musiikin tapahtuma, ja mikä parasta, Stratova–V ittu, Cronos! Näin iloisesti huudahtaa Stratova riuksen basisti Lauri Porra, kun legendaarisen brittiretkue Venomin nokkamies astelee vastaan Wacken Open Airin takahuonealueella elokuussa 2022. Teksti: Timo Isoaho Metallipioneeri Stratovariuksen edellisestä studioalbumista on vierähtänyt pieni ikuisuus, mutta nyt Eternal (2015) on saanut arvoisensa seuraajan. tenkaan pulaa. Monista kiperistä paikoista pitkällä urallaan selvinnyt bändi valmisteli monipuolisen Survive-albumin täysin uudella tavalla, ja lopputulos on oivaltavinta Stratovariusta pariin vuosikymmeneen. Juuri nyt Stratovariuksen keikkaan on pari tuntia, ja Kotipelto istuskelee yhtyeelle varatun backstage-tilan kulmassa. Harvaksi käyvän tukkansa punertavaksi värjännyt newcastlelaismuusikko nostaa vasemman kätensä tervehdykseen, ja harppoo sen jälkeen rivakasti matkoihinsa. Illan päänimen eli Slipknotin herroja ei näy missään, mutta esimerkiksi Hypocrisyn Peter Tägtgren, Behemothin Adam ”Nergal” Darski, Motörheadin Phil Campbell ja Amon Amarthin Johan Hegg tallustelevat leppoisasti ympäri backstagea. Jos tämän illan konsertti otetaan laskuihin mukaan, suomalaisbändi on uransa aikana soittanut Wackenin pikkukylää ympäröivillä pelloilla – lähes kirjaimellisesti lehmien keskellä – järjestettävällä festarilla peräti kahdeksan kertaa. Timo Kotipellolla on puolestaan kasassa jo täysi kymppi, sillä laulaja on esiintynyt Wackenin ”pyhällä maalla” kahdesti myös oman yhtyeensä kanssa. Oikein ilahduttavaa on sekin, että Stratovariuksen lisäksi tänään paikalla on muitakin suomalaisnimiä, nimittäin isot yleisömeret lavojen eteen keränneet Blind Channel ja Lost Society. Tunnetuista raskaamman linjan artisteista ei toki ole Wackenissa muuSELVIYTYMISEN MESTARIT 30 SOUNDI K u v at : Ja rm o K at il a. riuksen jalka on vahvasti Wackenin rautaporttien välissä. Hän näyttää aavistuksen uupuneelta, eikä se ole mikään ihme
SOUNDI 31 K u v a: Ti m o Is o ah o Timo Kotipelto on ollut Strato variuksen keulilla vuodesta 1994 ja on näin ollen pisimpään nykykokoonpanon riveissä vaikuttanut jäsen. Bändi (Porran ja Kotipellon lisäksi kitaristi Matias Kupiainen, kosketinsoittaja Jens Johansson ja rumpali Rolf Pilve) on nimittäin esiintynyt edellisenä iltana Espanjassa Leyendas del Rock -tapahtumassa Kreatorin, Testamentin ja kumppaneiden seurassa, ja unet ovat jääneet vähiin tiukkojen matkustusaikataulujen puristuksessa. Kun sitä ehtii ummistamaan silmänsä ehkä kolmeksi tunniksi, niin varsinkin laulaja joutuu aika koville, Kotipelto nyökkää. Sen verran bändi on linjojaan vuosien varrella tiivistänyt, että nykymiehistö on vaikuttanut yhdessä sekin jo kymmenen vuotta. ”Survive on meidän energisin, mielenkiintoisin ja freshein levy kahteenkymmeneen vuoteen.”. – Onhan se tietenkin älyttömän hienoa, että päästään taas soittamaan vaikeiden aikojen jälkeen, mutta eihän tällainen ”lentokeikkailu” mitenkään opti maalista ole
Täsmälleen samaa mieltä näyttävät olevan myös turva-aitaa vasten painautuneet pitkän linjan Stratovariusdiggarit. Kun konsertin alkuun on puolisen tuntia, Stratovariuksen jäsenet astelevat heille varatun pakettiauton uumeniin. Yhtyeen omaa metallisydäntä taas lämmittää erityisellä tavalla se, ettei tunnelma tunnu laskevan tuoreelta Survive-levyltä lohkaistujen kappaleiden – nimikkobiisin lisäksi World On Fire ja Firefly – aikanakaan. Toisinhan siinä kävi. Heti alusta asti oli loistava fiilis, Porra intoilee. Onneksi kaikki sujui kuitenkin hyvin. – Oli kyllä älyttömän hienoa soittaa, ja jengiä oli paikalla aivan pirusti. EI TURHAA KIIRETTÄ Stratovarius on lähdössä varhain seuraavana aamuna kohti Suomea – yhtyeen seuraavan illan ohjelmassa on esiintyminen Himos Metal Festival -tapahtumassa – mutta Wackenin-keikan jälkeen bändin jäsenet ehtivät muutaman hetken verran hengähtääkin. Kun keikka sitten käynnistyy tarkasti sovitulla kellonlyömällä, kaikki epämukavuustekijät – väsymys etunenässä – unohtuvat samassa silmänräpäyksessä. – Meidän edellinen levy Eternal ilmestyi aika tarkalleen seitsemän vuotta sitten. Kiertuesykli päättyi aika komeasti, sillä soitettiin reilun parin viikon mittainen rundi Etelä-Amerikassa, ja koko rundin päätöskeikka tapahtui Kolumbian Bogotassa Slipknotin ja kumppaneiden kanssa. Itse asiassa he ovat aivan helvetin tyytyväisiä. – Olimme alkaneet toden teolla kasata uusia biisejä jo aikaisemmin tuona syksynä, ja tarkoituksena oli jatkaa tiivistä työskentelyä alkuvuodesta 2020. Kun Hunting High And Low päättää tunnin mittaisen napakan esiintymisen, lavan ääreltä tuskin poistuu yhtään pettynyttä. – Se oli ihan perkeleen hyvä keikka. Saavuimme Espanjasta Lufthansan siivillä, ja heidän lakkonsa vuoksi taivaalla oli ihan kirjaimellisesti aika tummia pilviä. Paradisen ja Black Diamondin kaltaiset vanhat iskusävelmät saavat luonnollisesti haltioituneen vastaanoton, ja tuhannet ja taas tuhannet kädet nousevat pyytämättä ilmaan. K u v at : Ti m o Is o ah o K u v at : Ti m o Is o ah o ”Seuraavaa Strato-levyä ei tarvitse odottaa seitsemää vuotta.” Stratovarius on saattanut viettää hiljaiseloa levytysrintamalla, mutta fanit eivät ole yhtyettä unohtaneet. Jotakin nyky-Wackenin kokoluokasta kertoo se, että automatka backstage-alueelta esiintymislavan taakse kestää kymmenisen minuuttia. Pandemia sulki planeetan ovet maaliskuussa 2020, ja odottamattomat tapahtuvat laittoivat myös Stratovariuksen kollektiiviset suunnitelmat uusiksi. 32 SOUNDI SOUNDI 33 32 SOUNDI – Tärkeintä on joka tapauksessa se, että me ylipäänsä pääsimme tänne Wackeniin. Sama koskee myös yhtyeen jäseniä: he ovat tyytyväisiä. Uusia biisi-ideoita alkoi itse asiassa tulla heti Eternalin julkaisun jälkeen, mutta päätettiin jo tuolloin, ettei pidetä mitään turhaa kiirettä, aloittaa Kupiainen. – Teimme sitten keikkoja pitkän kaavan mukaan, ja viimeiset Eternalin promoamiseen liittyneet esiintymiset tapahtuivat vasta loppuvuodesta 2019. Käytetäänpä nämä hetket hyväksi, ja lähdetään tutustumaan Survive-albumin tapahtumarikkaaseen valmisteluprosessiin. Tämä saattoi hyvinkin olla meidän paras Wackenin-veto ikinä, vaikka näitä keikkoja onkin jo jokunen takana, lisää Kotipelto. Valtava yleisömassa toivottaa Stratovariuksen tervetulleeksi, ja auringon kanssa kilpaa hymyilevien muusikoiden kasvoilta on luettavissa eräs kollektiivinen seikka: käsillä on kuluvan festarikesän kohokohta. Silloin elettiin Suomen itsenäisyyspäivää, Kotipelto muistelee. Vastaanotto Wacken jättifestivaaleilla ei jättänyt epäselvyyttä millä mielellä yleisö otti bändin vastaan.
”Oh fuck! Oh yes!” ”Lannan hajusta oli hemmetin juhlavaa lähteä vetämään päälavalle suuren yleisömeren eteen!” K u v a: Ja rm o K at il a. Kiertuemanageri vilkaisi kättäni, ja huudahti kauhistuneena oh fuck! Minä tietenkin vastasin samalla mitalla: Oh yes! Kohta rundimanu kietaisi jääpaloilla täytetyn pyyhkeen palaneen kohdan päälle, ja minä juoksin takaisin estradille. 32 SOUNDI SOUNDI 33 MITÄ ESIINTYMISEEN Wackenissa tulee, Timo Kotipelto saattaa hyvinkin olla se kaikista kokenein suomalaismuusikko. Sellainen ylivarovaisuus hävisi, ja päivä päivältä alkoi tulla enemmän sellaisia ”kai tässä voisi jo junaan hypätä” -fiiliksiä. Ensin mainittu on – Puolisoni on Brasiliasta, ja jäinkin sitten Etelä-Amerikkaan mainitun Slipknot-keikan jälkeen. – Säveltäjänä tykkään mielipiteitä jakavista kappaleista, sillä se suora power chordien tai kuudestoistaosien sahaaminen ei tunnu kovin kiinnostavalta pitkässä juoksussa. Tudum! Tunsin tietenkin saman tien, että nyt muuten kärähti, ja ryntäsin lavan sivulle. Muistaakseni missasin ekan säkeistön, mutta kertosäkeeseen tultaessa olin jo kehissä. Alettiin rohkeasti heittää pöydälle ideoita vaikka ne eivät olleetkaan ihan kuningastasoa. Uusia aihioita alkoikin syntyä varsin hyvällä tahdilla, kitaristi kuvailee. Hän on nimittäin esiintynyt festivaalin eri lavoilla kaikkiaan kymmenen kertaa. Suomeen palaaminen ei sitten ollutkaan aivan yksinkertaista, sillä varsinkin pandemian ensimmäiset kuukaudet olivat lentojen suhteen täyttä kaaosta. No, Wacken Open Air järjestetään pelloilla, ja tämä treenikämppä oli käytännössä navetta. Bändi oli kuitenkin ehtinyt lyödä lukkoon aivan toisenlaisia suunnitelmia. Sitten käynnistyi biisi S.O.S., ja laitoin käteni ihan väärään paikkaan... Siis sitten kun ylipäänsä pystyttiin! NYT PAAHDETAAN Stratovariuksen kohdalla vuoden 2020 kolme ensimmäistä neljännestä sujuivat ”kummallisessa limbotilassa”, mutta loppuvuodesta alkoi viimein tapahtua. Kyseessä oli toisen asteen palovamma, ja jäljet näkyvät kädessäni edelleen. Yhtyeen nimikkolevy oli juuri ilmestymässä, ja tämä esiintyminen liittyi levyn promoamiseen. – Edelliset Strato-levythän kasattiin niin, että me tehtiin biisejä enemmän tai vähemmän tahoillamme, ja sitten nämä teokset lyötiin yhteen läjään. Kun sitten päästiin tekemään lisää sessioita, yhteistyö alkoi toimia paremmin ja paremmin. Laulaja nostaa seuraavassa esiin pari muistoa takavuosilta. Ja niin aloinkin sitten vierailla Timon luona Lappajärvellä, ja myös Jens pääsi sessioihin rokotusten ansiosta. Oma matkasuunnitelmani muuttui lopulta ehkä kaksikymmentäviisi kertaa, ennen kuin lopulta tärppäsi, kertoo Kupiainen. Kupiainen nostaa esiin vielä yhden kulman. – Vaikka metodeja ja yhdessä tekemisen nyansseja piti ensin hakea, uudenlaisen työtavan edut tulivat joka tapauksessa selviksi. – Olen erityisesti Jensin kanssa puhunut jo pitkään biisien tekemisestä yhdessä. Nousiko kirjoittamisen edetessä esiin jotakin ehdottomia avainbiisejä. – Erikoisin Wackenin-veto taitaa olla kesällä 2005 soitettu lyhyt salakeikka. – Kun oltiin kasattu juttuja yhdessä jonkun aikaa, kaikenlainen varuillaan oleminen hävisi ihan kokonaan. Saatettiin saada uuden biisin runko kasaan yhdeltä istumalta, mutta ne istunnot olivatkin helposti 12-tuntisia. Jens on myös huomauttanut, että me voitaisiin tehdä entistäkin vaihtelevampia biisejä, sanoo Kotipelto. Jos Stratovarius olisi valmistellut uutta materiaalia edellisten studiolevyjen tapaan, mitään isompia ongelmia ei olisi ollut. Tässä mielessä myös Brokenin ja Fireflyn shokkiarvo on suhteellisen korkealla... Kaikilta tuli paljon hyviä ideoita, mutta toimivien biisikokonaisuuksien kasaamisessa oli omat haasteensa, Kotipelto jatkaa. Kun joku toinen tarttui tähän aihioon, se saattoi lähteä uuteen suuntaan. Onneksi bändissä tuolloin vaikuttanut rumpali Jörg Michael oli saanut hommattua meille harjoitusmestan muutaman sadan metrin päästä juhla-alueelta... Me ei kuitenkaan oltu ehditty treenata etukäteen, ja setissä oli muun muassa uusi biisi Maniac Dance. Sieltä lannan hajusta oli hemmetin juhlavaa lähteä vetämään päälavalle suuren yleisömeren eteen! – Vuonna 2000 taas oli vähän erilainen meininki, sillä poltin vasemman käteni pahemman kerran. – Olin päässyt takaisin Suomeen, ja pandemiatilanteeseen oli muutenkin jo totuttu. – Kyllähän levyllä on tiettyjä kulmakiviä, ja esiin voi nostaa esimerkiksi ensimmäisenä singlenä julkaistun ja levyn avaavan Survive-nimibiisin. Keikan voi muuten katsoa Youtubestakin! – Toki uusi säveltämisen tapa vaati totuttelua ja kokeilua. Se edustaa nykyistä, vähän aikaisempaa modernimpaa Stratoa puhtaimmillaan, miettii Kupiainen. Tällä kerralla päätettiin uudistaa kirjoittamisen tapaa hyvinkin radikaalisti, ja nyt tehtiinkin kappaleet pitkälti yhdessä. Sitten vedettiin vielä viisi biisiä, ja tämän jälkeen lähdin ambulanssilla sairaalaan. Jos muistelen ihan ensimmäisiä yhteisiä kirjoitussessioita, niin eiväthän tuolloin syntyneet jutut päätyneet lopulliselle levylle. Kun Matiakselta tai Jensiltä tuli uusi riffi tai joku muu idea, päästiin testaamaan esimerkiksi laulumelodioita saman tien. Tiesin lavalle asetetuista pyroista, mutta olin onnistunut unohtamaan rumpuraiserin tehosteet ihan täysin
Kuten joku saattaa muistaa, Stratovarius on joutunut vuosien aikana moneen todella tiukkaan paikkaan – Timo Tolkin lähtö ja niin edelleen – mutta jotenkin näistä myrskyistä on aina selvitty kuivalle maalle. Niin, pääkallosta nousee tosiaan kasvi, laulaja sanoo. – Ajatuksena ei kuitenkaan ole saarnata tai tuomita, eikä mekään tietenkään olla mitään pyhimyksiä. – Itse digattiin Glory Daysista, mutta kyllä me silti mietittiin sitäkin, että voidaanko me edes tehdä tätä. – Nimibiisi on myös sanoitukseltaan eräs levyn avaimista. Toki jonkinlaista lohtua tuo myös tietoisuus siitä, että luonto voittaa aina, ja tähänhän levyn dystooppinen kansikin viittaa. Vaikka bändillä on kymmenien vuosien kokemus power metalin soittamisesta, uusien biisien tekeminen ei vieläkään ole läpihuutojuttu. K u v a: Ja rm o K at il a. – World On Fire kertoo ilmastonmuutoksesta. 34 SOUNDI aika poppia ja Broken taas menee rytmisesti varsin kokeilevaan suuntaan, vaikka me ei ihan Meshuggahilta kuulosteta edelleenkään... ”Itse digattiin, mutta kyllä me silti mietittiin, että voidaanko me edes tehdä tätä.” Stratovariuksen Survive-albumia työstettiin kaikkiaan neljässä eri maassa. Ainakin nyt näyttää siltä, että maailma selvisi – ainakin jollain tasolla, sanoo Kotipelto. Tämä savotta ei ollut helpoimmasta päästä. Glory Days nostaa leveän hymyn huulille ainakin vanhan koulukunnan Strato-fanien joukossa, sillä biisi on tarttuvaa power metalia parhaimmillaan. EI IHAN PUNKKILEVY Survive-albumin äänittäminen käynnistyi syyskuussa 2021, ja valmis masterversio oli käsissä huhtikuussa 2022. Nostetaan vielä yksi biisi polttopisteeseen: World On Fire jatkaa sanoituksen puolesta kaksikymmentäviisi vuotta sitten ilmestyneen Paradise-kappaleen jalanjäljissä. – Joku saattaa ajatella, että me rykäistään Glory Daysin kaltainen ralli kasaan vasurilla vartissa. Paska fiilis kaikkosi nopeasti, sillä tällaisen kaman luukuttaminen on pirun hauskaa. Survive-otsikko viittaa näihin ajatuksiin, mutta samalla se liittyy myös isompiin juttuihin, esimerkiksi pandemiaan. Että tämä on jo niin perinteistä, että huh huh... LUONTO VOITTAA AINA Jos Survive kurkottaa musiikillisesti todella moniin paikkoihin, samalla tavalla voi kuvailla sanoituksiakin, sillä Before The Fallin diktaattorien kaatumisesta siirrytään Brokenin tekoälyn uhkiin, Fireflyn romanttisiin tunnelmiin, Glory Daysin miekan kalisteluihin, Break Awayn vaikeuksien kautta voittoon -tarinoihin ja Frozen In Timen historiakatsaukseen. Ajan itse vanhalla dieselautolla, ja me joudutaan usein lentämään keikoille... Aikaa kului niin perinteisten kuin uutta suuntaa etsivien kappaleiden parissa. Sitten tajuttiin, että tietenkin me voidaan, sillä tällaiset biisithän kuuluvat Straton tavaramerkkien joukkoon, hymähtää Kotipelto. – Muistan saapuneeni Lappajärvelle aika synkissä tunnelmissa, ja mielessä oli lähinnä sellainen ajatus, että nyt perkele paahdetaan. No, ihan niin helppoa se ei ole... Itse asiassa tällaisten biisien tekeminen on melkeinpä vaikeinta, sillä power metalin pyörää ei voi keksiä uudelleen, mutta jotakin tuoreita kulmia pitäisi silti löytää, kuvailee Kupiainen. On sitä muuten treenattukin! Otetaan tapetille pari muutakin uutta kappaletta. Jos muuten mietitään mainittujen ruotsalaisten maineikasta Bleed-kappaletta, niin Broken on vielä pikkuisen vittumaisempi, sillä sen liidi vaihtuu koko ajan niin rummuilla kuin kielisoittimillakin: oikea, vasen, oikea, vasen. Pari kertaa on kieltämättä tuntunut, että me ollaan aikamoisia selviytymisen mestareita... Ei siinä muuta kuin demorummut nakuttamaan ja kitara laulamaan. Ei tässä kovin toiveikas uskalla olla, kun miettii tulevien sukupolvien tilannetta. Survive-albumin loppupuolelle sijoitettu Before The Fall taas ravistelee kuulijaa eri tavalla, sillä sävellys lähentelee paikoin speed metalia. Biisin ideana on yksinkertaisesti herättää ajatuksia, ja jos yksikin kuulija alkaa miettiä tekemisiään tai jopa muuttaa käyttäytymistään, olemme onnistuneet. Muutosta ei pysty enää pysäyttämään, mutta sitä pitäisi hidastaa kaikin mahdollisin keinoin
Rakkaudesta rakkaaseen lajiin! Kertoisitko hieman enemmän tästä levyn teknisestä valmisteluvaiheesta. Sitten tavaraa alkoi tulla molemmista päistä, enkä päässyt lähtemään yhtään mihinkään. – Aloitetaan siitä, että Survivea tehtiin neljässä maassa. – Tämä John Smith Frozen -keikka meni varsin hyvin. – Kun sitten heräsin aamulla, olo oli surkea. – Surviven orkestraatiot olivat taas kerran Perttu Vänskän käsissä, ja kuinka kävikään: kun orkkanauhoitusten hetket alkoivat olla käsillä, Perttu sairastui koronaan, ja homma siirtyi saman tien kolmella viikolla. – Niin, paljonkos sinulla on aikaa, Kupiainen naurahtaa. Suurin osa työstöstä tapahtui Suomessa, mutta tein miksauksia myös Brasiliassa. – Se taitaa jäädä väliin. – Laskin tuossa, että pelkkään ”tekniseen puoleen” meni 167 päivää. Kyseessä on modernin metallin velho, ja hän on tehnyt hommia muun muassa Peripheryn kanssa. Sitten saatiin yhteys kolmanteen kuoroon, ja he suostuivat yhteistyöhön pitkän harkinnan jälkeen. – Rummut tehtiin luonnollisesti ensin. Sitten kun Surviven myyntija striimimääriä katsotaan vaikkapa parin vuoden kuluttua, voit laskea tuntipalkkasi. – Sanotaan vaikka niin, ettei Survive ihan punkkilevy ole – kaikella rakkaudella punkrockia kohtaan, hymähtää Kupiainen. Suunnitelmia ei kuitenkaan peruttu, sillä assistenttini Elmo Syrjäläinen hoiti nauhoitukset Sonicilla, ja minä liidasin ja tuotin sessiota jyväskyläläisen hotellihuoneen vessanpöntöltä käsin. Tietenkin juuri siinä vaiheessa, kun meillä alkoi olla jo aikamoinen kiire levyn kanssa. – Meidän piti nauhoittaa Surviven varsinaiset kuoro-osuudet tammikuussa, mutta sitten yhteiskunta meni taas vaihteeksi kiinni. Ei, se ei ollut krapula vaan minulla oli ruokamyrkytys. Vasta tämän jälkeen duunattiin kitarat, bassot ja kiipparit. Tässä vaiheessa Kupiainen huokaisee syvään. Kun yli kymmenen ihmistä ei saanut olla samassa sisätilassa, kuorojen tekeminen meni aika vaikeaksi. Joulukuun alussa 2021 tapahtui jotakin erikoista ja jännittävää: Stratovarius soitti ensimmäisen konserttinsa kahteen vuoteen. – Lopulta miksasin Surviven hieman alle kuukaudessa, mutta työpäivät ve. – Pääsin lopulta aloittamaan miksauksen maaliskuun puolivälissä. Ongelmat eivät suinkaan loppuneet tähän. Ettei homma olisi ollut liian yksinkertaista, niin meidän perheeseen syntyi lapsi helmikuun lopulla. Minulla olikin sitten sairaalassa läppäri ja luurit, mutta eihän siellä pystynyt mitään tekemään. Jens taas nauhoitti omat osuutensa kotonaan Ruotsissa, ja masteroinnin suoritti Australiassa työskentelevä puolalainen Ermin Hamidovic. Siis esimerkiksi äänittämisen, editoimisen ja miksaamiseen. Kyllähän te tiedätte... Sen jälkeen tehtiin laulut, ja Timo veti omat osuutensa valmiiden demojen avulla. Isoja juhlia ei kuitenkaan pidetty, sillä tarkoituksena oli palata Helsinkiin varhain seuraavana aamuna. Eka sovittu kuoro perui, ja sitten perui myös toka. Sitten hän jatkaa. Sessiot tapahtuivat Helsingin Finnvoxilla viime syksynä, ja se oli varsin nopeaa toimintaa, ja Rolf taisi purkittaa esimerkiksi Before The Fallin pannut noin varttitunnissa. Meillä oli nimittäin Sonic Pump -studio buukattuna niin sanotun mullikuoron nauhoituksia varten, muistelee kitaristi. Oli vähän muita asioita mielessä, naurahtaa kitaristi
Grunge oli juuri valtaamassa alaa raskaamman rockin kentältä, eikä Ronniellakaan tuntunut olevan ihan tarkkaa kuvaa siitä, mitä me olimme tekemässä. Samalla Yngwie tiedusteli minulta, että liittyisinkö hänen bändiinsä... Meillä on jo tuoreita juttuja porisemassa, ja uusien demojen työstäminen alkaa viimeistään ensi vuonna, nyökkää puolestaan Kupiainen. Siinä vaiheessa levytysprojekti on jo loppusuoralla, eikä itse biiseille voi tehdä enää mitään... Tunsin Yngwien jo muutaman vuoden takaa, ja me olimme myös soittaneet yhdessä. Rainbow: Memories In Rock – Live In Germany (2016) – Olin nuorena kova Deep Purpleja Rainbow-diggari, joten minulle oli kova juttu liittyä Ritchie Blackmoren uudelleen henkiin herättämän Rainbow’n riveihin. Siinä vaiheessa kehon läpi meni pari ikävää vilunväristystä, ja seuraavaksi pitikin sitten vilkaista sopparia. Jos miettii vaikka isoa orkkaa ja Jensiltä tulevaa kiippariraitojen valtavaa määrää, niin siinä on paikoin taiteilemista, etteivät jutut ala riidellä toistensa kanssa! – Miksaaminen on aina tietynlaista kompromissien tekemistä, ja se on samalla myös hemmetin uuvuttavaa. Sen jälkeen he kysyivät, että lähetättekö pian myös sen livelevyn. – Jaa-a... Vuonna 2024 tulee muuten kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun minä liityin Stratovariukseen. Pari viikkoa siihenkin hommaan humahti, mutta lopulta sain myös liven valmiiksi! Millaisia ovat yhtyeen seuraavat askeleet. Soitimme lopulta viitisentoista Rainbow-konserttia, ja loppua kohti homma alkoi sujua jo varsin mainiosti. Porra nimittäin kantaa huoneeseen shampanjaa. Mietin muun muassa meneväni yliopistoon. Mutta kaiken voi kyllä vielä pilata surkealla miksauksella! Tällaisen urakan jälkeen mahtoi tuntua aika hyvältä, kun käsissä oli Surviven lopullinen versio. Silver Mountain: Shakin’ Brains (1983) – Olin parikymppinen, ja näihin aikoihin harkitsin vakavasti myös muita hommia. Stratovarius: Survive (2022) – Edellinen levymme Eternal ilmestyi vuonna 2015, mutta emme halunneet kiirehtiä uuden albumin kanssa. – Keikkoja, keikkoja ja keikkoja. – Nostetaanpa maljat Wackenille! Kippis! JENS JOHANSSONIN ura sai lentävän lähdön, kun hän liittyi malmölaiseen heavy metal -yhtye Silver Mountainiin vuonna 1982. Survive on sellainen albumi! 36 SOUNDI ”Soitin Sabbathissa parin tunnin ajan...” K u v a: Ja rm o K at il a. Niinpä niin: olimme todellakin menneet jollakin heikolla hetkellä lupaamaan konserttialbumin Surviven japsiversion bonukseksi. – Ronnie liittyi takaisin Black Sabbathin riveihin vuonna 1991, ja minäkin soitin Sabbathissa parin tunnin ajan. Teimme isoja kiertueita muun muassa Japanissa, ja meininki oli paikoin todella villiä. – Soitimme ensimmäisen konserttimme Saksassa kesällä 2016, ja keikka julkaistiin myöhemmin livetallenteena. Kävi nimittäin niin, että hän otti minut mukaansa mennessään treenaamaan Tony Iommin, Geezer Butlerin ja Vinny Appicen kanssa. Olihan se aikamoista lähteä parikymppisenä Los Angelesiin, ja huomata olevansa rokkitähti. Ilmoitin yhtyeen muille herroille monta kertaa, että minun mielestäni Straton kannattaa julkaista uusi levy vasta sitten, kun käsissä on pakka todella kovia biisejä, ilman minkäänlaista täytemateriaalia. Survive ei todellakaan ole mitään happy metalia, mutta sen sijaan levy on meidän energisin, mielenkiintoisin ja freshein kahteenkymmeneen vuoteen. Kyllähän sitä tuli mietittyä ensimmäisten treenien aikana, että Johanssonin poika on taas kerran eksynyt mielenkiintoiseen paikkaan. – Tehdäänpä samalla lupaus: seuraavaa Strato-levyä ei tarvitse odottaa seitsemää vuotta. – Minulla oli aivan mahtava fiilis, aloittaa Kotipelto. Stratovariushan perustettiin vuonna 1984 nimellä Black Water. Nukuimme yöt patjoilla studion lattialla, ja kaikenlainen glamour loisti muutenkin poissaolollaan. No, session aikana ilmeni, että soittaisin koko keikan aikana vain yhden äänen, ja totesimmekin sitten yksissä tuumin, ettei palveluksiani taideta sittenkään tarvita. – Olen täsmälleen samaa mieltä lopputuloksesta, mutta valitettavasti omat duunini eivät loppuneet masterin valmistumisen hetkellä. Meidän musa on kuitenkin sellaista, että siellä on orkkaa, kuoroa, kiippareita, sähkökitaroita ja -bassoja, tuplabassareita, korkealta ja kovaa -laulua ja kaikenlaista muuta. – Takana oli pirun haastavia aikoja sekä suoranaista työttömyyttä, ja sen myös kuulee. Miksatessa eräs ydinkysymys liittyy siihen, että miten ihmeessä keitoksesta saa sellaisen, että oleellinen välittyy parhaalla tavalla. Niin, lähetettiin Surviven valmis versio japanilaiselle levy-yhtiölle, ja sieltä tuli pian kiittävä vastaus. Sitten hän sai ison sopimuksen Polydor Recordsilta, ja alkoi tehdä soololevyä USA:ssa. Se jää siis nähtäväksi, mutta Wackenin backstagella näyttää olevan juhlien vuoro juuri nyt. nyivät todella pitkiksi. Meillä on loppuvuodesta Suomen-kiertue, ja ensi vuonna rundataan Etelä-Amerikassa ja vaikka missä, sanoo Kotipelto. Menneen neljän vuosikymmenen aikana Johansson on jättänyt puumerkkinsä monelle maineikkaalle albumille, ja Soundi päätti kysyä kosketinsoittajan muistoja liittyen muutamiin merkkiteoksiin. Kun raitoja oli vähintään muutama sata per biisi, homma ei todellakaan tapahtunut ihan käden käänteessä. Hän pyysi minut uuteen bändiinsä, ja nauhoitimme yhdessä Lock Up The Wolves -levyn. Tykkäsin kuitenkin kovasti myös soittamisesta, ja sitten lähdimmekin tekemään Shakin’ Brainsia göteborgilaiseen Ljudspåret-studioon. Eipä siinä sitten auttanut valittaa, ja aloinkin käydä läpi Etelä-Amerikassa loppuvuodesta 2019 purkitettuja keikkatallenteita. Entä onko luvassa nelikymppisten juhlistuksia. Eka veto oli eka veto, emmekä tietenkään olleet vielä parhaimmillamme. Yngwie Malmsteen: Rising Force (1984) – Nyt sitä glamouria alkoi jo olla... Ronnie oli myös sitä mieltä, että minä voisin hoitaa koskettimet Sabbathin uudessa kokoonpanossa. Dio: Lock Up The Wolves (1990) – Platinamenestyksen jälkeen Ronnie James Dion ura oli hieman alamäessä, ja hän muun muassa erotti lähes koko bändinsä vuonna 1989. Seuraavaksi piti nimittäin tehdä erillinen vinyylimasteri, ja sitten vähän muuta... Ehkä siinä voisi olla tilaa jonkinlaisille bileille, hymähtää Kotipelto
Aikuisten velvollisuus on etsiä vastaukset, jotka lapsikin voi ymmärtää. Laulaja ja tarinankertoja vai hyväntahdon lähettiläs. Tällaisin eväin ja elämänohjein Kidjosta kasvoi itsenäinen ja itsepäinen oman tiensä kulkija, jota niin musiikintekijänä kuin yksityishenkilönäkin ohjaa loputon uteliaisuus maailmaa kohtaan. Kun uuvutin sukulaisiani loputtomilla miksi-kysymyksilläni, isäni painosti heitä vastaamaan: eihän lapsi muuten opi. Päätin, ettei se ole minua varten. Tällainen johtopäätös on helppo vetää, kun tuntee maailmantähden taustat: Kidjo syntyi kahden esiintyvän taiteilijan perheeseen Beniniläinen maailmantähti Angélique Kidjo esiintyi elokuussa Suomessa jo kuudetta kertaa. – Kun olin lapsi, isäni muistutti: älä erehdy kuvittelemaan, että omistat laulamisen lahjan. Minun täytyi vain tehdä sitä, mitä minun täytyi tehdä, Kidjo sanoo. – Pääsin pois maasta, koska tullimies piti musiikistani. Vuonna 1983 hän muutti musiikkiuran perässä Pariisiin – siihen painosti osaltaan Beninin kansantasavallan marxilaisen hallinnon 1970-luvun puolivälissä asettama ukaasi, jonka mukaan kaikkien kotimaisten artistien tuli esittää propagandamusiikkia. Oma, ammatillinen musiikkiura lähti käyntiin jo parikymppisenä. Artistilla on plakkarissa muun muassa 13 julkaistua albumia ja viisi Grammy-palkintoa. 38 SOUNDI SOUNDI 39 Teksti: Maria Paldanius B eniniläinen Angélique Kidjo on saavuttanut urallaan niin paljon, että heikompaa hengästyttää. Lahja on annettu sinulle, jotta voit inspiroida myös muita ja auttaa ihmisiä löytämään oman kutsumuksensa. ”Maailma tarvitsee enemmän uteliaisuutta” heinäkuussa 1960 vain kaksi viikkoa ennen Beninin (ent. Miksi juuri minä. Päätarinan kyljessä kulkee kuitenkin myös rinnakkainen juonne. Tämä on ainakin yksi teoria, Kidjo sanoo ja nauraa. Siellä huomasin, ettei laki olekaan oikeuden asialla. Lähdin nopeasti musiikkikouluun, Kidjo kertaa. Afrikan palkituin nykyartisti kuplii 62-vuotiaanakin kesyttämätöntä energiaa vailla tietoa diivailusta. Helsingin juhlaviikoilla esiintynyt Angélique Kidjo on Afrikan palkituin nykyartisti, joka edistää myös lasten ja tyttöjen koulutusta sekä naisten työllistymistä Afrikassa. Vaakakupissa painoivat kuitenkin myös ihmisoikeusasiat – erityisesti lasten, tyttöjen ja naisten asema Länsi-Afrikassa. Kidjo vietti lapsuutensa Ouidahin rannikkokaupungissa, josta myös Beninin nykyinen presidentti Patrice Talon on kotoisin. – Isäni opetti, että ihminen ei koskaan lakkaa oppimasta. Dahomey) itsenäistymistä Ranskan vallan alta. Lakia voidaan manipuloida, ja viattomia ihmisiä laittaa vankilaan. – Nuorena halusin kirurgiksi tai ihmisoikeusasianajajaksi. Afrikan suurin diiva vai yhteiskunnallinen vaikuttaja. Mieleni muuttui vasta, kun kävin tutustumassa lakikouluun. Musiikki vei kuitenkin pisimmän korren. Kidjo ja hänen sisaruksensa saivat niin sanotusti vapaan kasvatuksen: turhia vaatimuksia tai rajoituksia ei asetettu. Kidjo ei siihen suostunut, ja hänen keikkansa kiellettiin. Siihen isä ei osannut vastata. Vanhempien ainoa ehto oli se, että läsnä piti olla aamiaisella, lounaalla ja päivällisellä – ja koulu tuli hoitaa kunnialla. Humanitaarinen työ alkoi punoutua osaksi Kidjon työnkuvaa jo uran alkuvaiheessa. Kuusivuotiaana Kidjo liittyi äitinsä teatteriseurueeseen, ja teiniikäisenä hän jo lauloi veljiensä bändissä. Viimeisimpänä hänelle myönnettiin suomalaisafrikkalaisen kulttuurikeskus Villa Karon vuoden 2022 Pronssipantteri-kulttuuripalkinto Helsingissä elokuussa, ennen Helsingin juhlaviikkojen -konserttia. Kidjo syntyi tekemään musiikkia. Lienee turha edes kysyä, oletko enemmän laulaja vai yhteiskunnallinen vaikuttaja. Olenko ihminen vai en. K u v a : Pie ta ri P urovaara. Nykyään noin 90 000 asukkaan kaupungin historian yllä leijuu orjakaupan varjo: sen satamasta yli miljoona orjaa kuljetettiin laivoissa Amerikkaan kahden vuosisadan aikana (1580–1720). Sittemmin hänet nimitettiin UNICEF:in ja Oxfamin hyväntahdonlähettilääksi, ja hän perusti Batonganimisen hyväntekeväisyysyhdistyksen, joka edistää lasten ja tyttöjen oikeuksia erityisesti läntisessä Afrikassa. Ei ole toista ilman toista. Artistia itseään ei tunnu hengästyttävän – pikemminkin päinvastoin. Ei ole toista ilman toista. Urapolku oli päivänselvä. Tai jos sellaisia elkeitä onkin havaittavissa, korujen lailla ne vain ylevöittävät ikonista laulaja-lauluntekijää ja tarinankerronnan kuningatarta, joka on ammentanut afrikkalaisten rytmien juurilta vuosikymmenten ajan. Kidjon nimi löytyy sekä BBC:n vuoden 2020 sadan inspiroivimman naisen listalta, että Time-lehden maailman vaikutusvaltaisimpien henkilöiden listalta vuodelta 2021. Hän oli aina nenä kiinni kirjassa ja minustakin tuli ahkera lukija. Kidjon isä oli muusikko ja äiti teatteri ohjaaja-koreografi. Nuoren Kidjon kiinnostuksenkohteet olivat monet. Niinpä hän otti ja lähti. Ennen konserttia hänelle myönnettiin suomalaisafrikkalaisen kulttuurikeskuksen Villa Karon vuoden 2022 Pronssi pantterikulttuuripalkinto
Jos olen ihminen, en voi elää ilman muita ihmisiä. Olen yksi hiekanjyvä tässä ihmismeressä. ”Musiikki on täydellinen työkalu. – Tämä albumi on kuplinut minussa EVE-albumin (2014) julkaisusta saakka. Sillä on voima muuttaa ihmisiä ja ihmiskuntaa. 38 SOUNDI SOUNDI 39 – Olenko minä ihminen vai en. Kuten hän itse tapaa sanoa: ”Puhuminen on halpaa, toiminta kallista.” Uusin albumi, vuonna 2019 alulle pantu ja korona-aikana levytetty Mother Nature (2021), on omanlaisensa osoitus Kidjon ihmisille sykkivästä sydämestä: parhaan maailmanmusiikin Grammylla keväällä 2022 palkitulla levyllä Kidjo ojentaa soihdun afrikkalaisille nuoren polven muusikoille aina Zimbabwesta Maliin, Nigeriaan, Sambiaan ja USA:han asti. Siksi minä olen tällä tiellä.” K u v a: Fa b ri ce M ab il lo t. Kuten levyn nimikin vihjaa, kyse on kunnianosoituksesta luontoäidille – ja samalla myös kannanotto luonnon nykytilan, ja paremman tulevaisuuden puolesta. Koska Afrikan poliittiset päättäjät eivät Kidjon mukaan kuuntele nuoria, eivätkä tahdo uskoa ilmastonmuutokseen, hän päätti antaa nuorille artistilupauksille alustan, jossa tuoda ajatuksensa, tunteensa ja huolensa julki. Ilmastonmuutoksen vaikutus oli niin selvä. Luontoäidin ja nuorten ääni Afrikan musiikkiskenen pioneeri puhuu miltei tauotta, mutta sanat eivät helise. Tein silloin matkan Australiaan ja järkytyin, kun ilma oli niin sakeaa, että sitä oli vaikeaa hengittää. Myös Afrikassa muutokset ovat rajuja, ja moni viljelijä joutuu luopumaan elinkeinostaan. Ihmisyydessä olemme yhtä. Miten tämä kaikki liittyy Mother Nature -levyyn. Elämme eri maissa ja kulttuureissa, olemme eri värisiä ja harjoitamme erilaisia tapoja – mutta elämme samassa universumissa. Ihmisyydellä ei ole väriä
– En koskaan mieti etukäteen, mitä tyyliä seuraavan kappaleen tai levyn tulisi noudattaa. Maailma tarvitsee enemmän uteliaisuutta. – Menetin äitini viime kesänä. Kidjon muutama vuosi sitten edesmenneen isän äidinkieli oli foni, ja kesällä 2021 menehtyneen äidin äidinkielet joruba ja foni. Kidjolle ominaisinta ja kenties jollakin mittarilla myös omituisinta on monien eri kielten kutoutuminen yhteen: sanoitukset vaihtuvat lennossa englannista ranskaan ja beniniläisiin kieliin – minaan, foniin ja jorubaan. Lienee turha edes kysyä, mitä fanit voivat odottaa seuraavaksi. Se johtuu siitä, että vihaan toistaa itseäni. En usko sitä oikein vieläkään. Takana oli reilu kaksi vuotta kestänyt breikki, joka oli yhtä aikaa haastavaa ja raastavaa, mutta myös levollista ja tuotteliasta aikaa. Kolme viikkoa myöhemmin hänen appiukkonsa menehtyi Pariisissa. Kappaleita kirjoittaessaan hän ei koskaan mieti, miten ne voivat vaikuttaa kuulijoihin. 40 SOUNDI SOUNDI PB 40 SOUNDI – Haluan, että maailma löytää Afrikan nuoret kyvyt ja kuulee, mitä sanottavaa heillä on. Hakaniemen Huvilateltta täyttyi äärimmilleen: Beninin liput liehuivat, jalat tamppasivat lattiaa ja koreografioihin haettiin Kidjolta mallia. Tämä asenne on ohjannut koko uraani ja elämääni. Miten voisin tietää. Liikutuksen hetkiäkin koettiin, kun Kidjo kertoi äidistään. Vastaus on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Musiikillisesti uusin albumi ammentaa elinvoimansa monista eri lähteistä ja genreistä aina afrobiiteistä hiphopiin, afrikkalaiseen kerrontaperinteeseen ja ziliniin asti. Kidjon korona-aika alkoi siitä, kun 14. – Kaikki albumini ovat erilaisia, niitä on vaikea verrata toisiinsa. Kolme viimeistä ovat suuren afrikkalaisen, nigeriläiskongolaisen kieliperheen kieliä. Olen tarinankertoja ja seuraan inspiraatiotani. Yritän hukuttaa itseni työhön, etten huku. Nyt minä haluan antaa kaikille mahdollisuuden loistaa. Angélique Kidjo esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2003 Leningrad Cowboy sin Helsin gin Senaa tintorin Global Balalaika show’ssa. – Halusin olla lähempänä Euroopassa asuvia sisaruksiani, joten muutin Pariisiin. En minä voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. K u v a: P ie ta ri P u ro v aa ra. Sillä on voima muuttaa ihmisiä ja ihmiskuntaa. Helsingin juhlaviikkojen elokuinen konsertti oli Kidjon kuudes keikka Suomessa. En minä ole Jumala. Siksi pyysin heidät mukaan levylleni. Ensiksikin Kidjon kotimaassa Beninissä puhutaan yli 50:tä eri kieltä ranskan ollessa maan pääkieli. Me ihmiset emme ole riittävän uteliaita toisiamme kohtaan. Se sinetöi päätöksen lähteä. Olin ihan unohtanut, millaista on elää niin, ettei tee töitä kellon ympäri! Sitten työnteko taas alkoi, täydellä teholla. – Jos ihmisellä on mahdollisuus, hänen on autettava muita ihmisiä. Lopputuloksena on levyllinen kantaaottavaa, kannat kattoon nostattavaa ja vahvasti panafrikkalaista identiteettiä heijastelevaa musiikkia, jota kannattelevat nuorten afrikkalaiskykyjen jaetut muistot ja visiot paremmasta huomisesta. Sitten kun se on ulkona, se on poissa minun vallastani. Musiikillaan Kidjo on auttanut muitakin olemaan hukkumatta. Kielikylpy kasvatti kielitaiturin Angelique Kidjo -nimisen supertähden tukahduttamaton loisto perustuu paitsi uniikkiin soundiin ja lyömättömään lavakarismaan, myös ilmiömäiseen kykyyn valjastaa sekä afrikkalaiset että länsimaalaiset tyylit ja traditiot osaksi musiikintekemisen luovaa virtaa. Myös kappaleeni tulevat ulos maailmaan niillä kielillä, joilla ne orgaanisesti haluavat tulla. Siitä kertoo eräs kohtaaminen Helsingin keikkaa edeltäneeltä Oslon keikalta: paralyyttisestä sairaudesta kärsivä nuori nainen tuli keikan jälkeen Kidjon luo ja kertoi, että ainoa asia, mikä saa hänet jaksamaan, on Kidjon musiikki. – En tiedä. Siksi maailmassa on niin paljon vihaa, Kidjo pohtii. maaliskuuta 2020 Manhattanin Carnegie Halliin sovittu keikka peruttiin. En minä ole Jumala Kesällä 2022 Kidjo pääsi ensimmäiselle maailmankiertueelleen pitkän koronatauon jälkeen. En halua pakottaa mitään. Nyt yritän sopeutua ajatukseen, että hän ei ole täällä enää. Ennen sitä maailmantähti sulkeutui kolmeksi kuukaudeksi neljän seinän sisään. – Annan musiikin vain tulla, olla ja kasvaa. Kaikki kappaleet saavat muotonsa niillä kielillä ja tyyleillä, jotka kulloinkin nousevat pintaan. – Musiikki on täydellinen työkalu. Minua on aina autettu: vanhempani maksoivat koulutukseni vähäisistä varoistaan ja kun aloitin uraani Pariisissa, sain aina apua muilta artisteilta. New Yorkissa jo vuosia asunut Kidjo vietti lähes koko korona-ajan Pariisissa, jossa myös Mother Nature äänitettiin. Afrikka on täynnä muutoksennälkäisiä nuoria artisteja, jotka haluavat tehdä jotain oman elämänsä, perheensä, yhteisönsä ja maapallon eteen. Siksi minä olen tällä tiellä. Zilin on beniniläinen äänenkäyttötekniikka, jota hyödynnetään esimerkiksi voodoo-seremonioissa ja jonka mestari Kidjo itsekin on. Mutta Kidjo ei olisi Kidjo, ellei hän tuntisi musiikin ihmeitä tekevää potentiaalia. Uudet ideat syntyvät inspiraatiosta ja uteliaisuudesta. Hän itse vietti nuoruusja opiskeluvuotensa Cotonoun suurkaupungissa, jossa puhuttiin niin ranskaa, minaa, fonia kuin jorubaakin. Kidjolle musiikki on paitsi vaikuttamiskanava, myös leikkikenttä. – Olen kasvanut keskellä suurta kielikylpyä. Hän jätti jälkeensä suuren tyhjiön. Minä en sitä päätä, enkä haluakaan päättää, kielitaituri väläyttää. Levyn julkaisun jälkeen käynnistyi tuttu ja kaivattu kiertue-elämä, jonka yhtenä etappina oli Helsinki. Kaiken kokenut artisti meni shokkiin. Sittem min häntä on kuultu Kaustisen Kansanmusiikki festivaaleilla (2008), Pietarsaa ressa (2013), Pori Jazz festivaalilla (2011 ja 2019) sekä elokuussa 2022 Helsingin juhla viikoilla. Jos kyllästyn musiikin tekemiseen, ei ole syytä enää tehdä musiikkia. Entä mikä on artistin oma äidinkieli. Musiikissaan Kidjo ristipölyttää elementtejä niin jazzista, funkista, soulista, sambasta, zoukista, soukousista, hiphopista, gospelista, makossasta, afroamerikkalaisesta R&B:sta kuin monista beniniläisistä traditioistakin – eurooppalaisia ja latinalaisamerikkalaisia vaikutteita ohittamatta. Yritin sopeutua appiukkoni kuolemaan, ja lepäsin paljon. Jos et auta, et ole mitään, olet tyhjä. He haluavat vaikuttaa ja tulla nähdyiksi. Kidjon vastaus on juuri sitä, mitä omalla tavallaan vaatimattomalta, ja monilla eri kielillä sanavalmiilta diivalta voi odottaa
House Of Rock, Kouvola · 22.10. Kerubi, Joensuu · 15.10. WWW.NUCLEARBLAST.DE @NUCLEARBLASTRECORDS. Kekrifest, Kajaani · 04.11. Sawohouse, Kuopio · 19.10. Kekrifest, Kajaani · Kekrifest, Kajaani · 04.11. 05.11. Sawohouse, Kuopio · Teatro, Turku · 21.10. Kantakrouvi, Oulu Relentless Eruptions Of Catchy Modern Metal Sawohouse, Kuopio · 19.10. Kerubi, Joensuu · 15.10. 22.10. 29.10. 29.10. Logomo, Teatro, Turku · 21.10. 04.11. Finlandia-Klubi, Lahti · Lutakko, Jyväskylä · Lutakko, Jyväskylä · 05.11. Tiivistämö, Helsinki · 11.11. House Of Rock, Kouvola · 22.10. Finlandia-Klubi, Lahti · 28.10. LIVE : 07.10. Lutakko, Jyväskylä · 05.11. Lutakko, Jyväskylä · Lutakko, Jyväskylä · CD DIGIPAK | CD | LP | DIGITAL IN STORES 07.10. On the Rocks, Helsinki · 20.10. Black-Box, Mikkeli · 29.10. Tiivistämö, Helsinki · Tiivistämö, Helsinki · LIVE : 07.10
Uusivirta sanoo, että kuva nostaa hänen mieleensä Viipurissa eläneen isoisänsä. Uusivirta myöntää, että Pieni kuolema on sävyltään tumma albumi. Vielä enemmän siihen suuntaan ohjaa se, mitä Olavi Uusivirran yhdeksännen albumin sisältä löytyy. 42 SOUNDI SOUNDI 43 Teksti: Mikko Meriläinen K annen valokuvassa Olavi Uusivirta seisoo keskellä euforisena joraavaa väkijoukkoa. Heti perään hän painottaa, että valtaosa albumin kappaleista on syntynyt jo pari vuotta sitten, joten ainakaan Asetelma meni rikki Raunioista nousee jotain uutta ja kaunista. – Ainakin se on tummasävyisempi kuin muutamat edelliset, Uusivirta myötäilee, vaikka tarkentaakin, että muutos alkoi jo Skorpionilla. Iso osa tummuutta tulee siitä, että Pieni kuolema on ilmi selvästi erolevy. Menossa on pienen porukan intiimit bileet jossain arvokkaan oloisessa miljöössä. Jälkimmäiseen tulkintaan vihjaa teksti kuvan yläkulmassa: Pieni kuolema. On mahdotonta sanoa, että onko hän muiden juhlijoiden tapaan riemunsa kukkuloilla vai juuri lysähtämässä tuskasta lattialle. – Niin, no, onhan se väistämätöntä, koska tämä sijoittuu ajankohtaan, jossa olen ollut keskellä isoa elämänmuutosta. – Meillä on ollut jo vuosia Tero Ahosen (valokuvaaja, graafikko) kanssa ajatus levyn kannesta, jossa olisi muitakin ihmisiä kuin vain minä, Olavi Uusivirta sanoo. Olen monta kertaa miettinyt, että minkähänlaisia juhlia siellä on ollut syksyllä 1939. Alun perin he haaveilivat pitävänsä läpi yön kestävät bileet, joissa aina välillä aseteltaisiin ihmisiä kuvattavaksi erilaisiin spontaanin oloisiin tilanteisiin ja asentoihin, ja sen jälkeen bileet jatkuisivat. Ja toki se kaikki heijastuu levyn tunnelmiin, Uusivirta pyörittelee. – Se, mitä olen kuullut 30-luvun Viipurista, on että siellä oli todella poreilevaa ja kulttuurillisesti viriiliä elämää. Lauluissa on hätkähdyttävänkin suoria kuvauksia kommunikaation loppumisesta ja parisuhteen murenemisesta, eivätkä ne voi olla kuulijan mielessä yhdistymättä Olavi Uusivirran vajaan vuoden takaiseen eroon näyttelijä Saara Kotkaniemestä. – Visio ei siis ihan sellaisenaan toteutunut, mutta osittain kyllä, Uusivirta toteaa. Hän seisoo epätarkkojen ihmisten keskellä tarkkapiirteisenä, pää taaksepäin taivutettuna ja käsi rintaa pidellen. Lokaatioksi valikoitui Kansallismuseo, jossa ei valitettavasti voinut bilettää koko yötä. Hän on tyytyväinen, että idea toteutettiin vasta nyt eikä esimerkiksi edellisen levyn aikaan. Kuva istuu Pienen kuoleman kanteen täydellisesti. – Mun fiilis siitä kuvasta on, että menossa on ikään kuin maailmanlopun bileet. Viimeiset bileet, ennen kuin jotain pahaa tapahtuu. Pienen kuoleman laulut on nimittäin uutettu surusta ja pettymyksistä. Se on Olavi Uusivirran Pieni kuolema -albumin perusajatus, mutta siihen päästäkseen on oltava valmis hyväksymään, että elämään kuuluu myös pettymystä ja surua.. Kamera ei ole onnistunut pysäyttämään muiden juhlijoiden liikettä, mutta suljin on jäädyttänyt Uusivirran dramaattiseen asentoon
Valoisuus on ollut tietoinen valinta. Mihin karsinaan se ikinä halutaankaan kategorisoida. Tumman tekstimaailman vastapainona on tuttua musiikillista leikkisyyttä. Uusivirta kertoo päättäneensä Elvis istuu oikealla -levyn kohdalla, että nyt hän tekee biisit duurissa. Se on ollut osa mun luonnetta, ja olen lähtökohtaisesti luottanut ihmisiin.” K u v a: Te ro A h o n en. – Jos ajatellaan vaikka jatkumoa jostain Elvis istuu oikealla -albumista (viides soolo, 2012) lähtien, niin nehän ovat olleet hyvin valoisia levyjä aina Skorpioniin asti. Kontrasti myös pakottaa kuulijan tarkastelemaan sitä eri vinkkelistä, Uusivirta pohtii ja huomauttaa, että rinnakkaiskappaleena Naapurinpojalle toimii Ikuiset lapset -albumin Glorian koti. – Mä muotoilen asian niin, että on vastaanottajan ja kritiikin tehtävä kategorisoida se levy. Duuria hän ei ole hyljännyt tyystin vieläkään, ja Pieni kuolema onkin kiehtovan ristiriitainen levy. Se lienee keino keventää tekstin ahdistavuutta. – Mä ajattelen, että se tuo biisiin lisää tasoja ja ulottuvuuksia. – Kun katson sisustuslehtien kuvia täydellisistä perheistä täydellisissä kodeissaan, mielikuvitukseni lähtee laukalle. Tuntuu väistämättömältä, että ne on aivan ihmishirviöitä kaikki, ja se koko idylli on räjähtämäisil”Mä olen aina ollut hyväuskoinen. Molempien teemana on pinnalta kaunis mutta sisältä kestämätön elämäntyyli. O li erolevy tai ei, niin ainakin albumilta nousee teemaksi pettyminen monella tasolla: itseensä, muihin ihmisiin ja maailmaan. Räikeimmillään kontrasti on Naapurin pojassa, jossa ahdistavan elämäntilanteen kaunistelematonta kuvausta kehystää karnevalistiseksi yltyvä, miltei överiksi vedetty sovitus. – Haasteena siinä tietenkin oli, että miten ne duuribiisit voisivat olla myös syviä ja ei-tyhjänpäiväisiä. – Ehkä niin voi sanoa, Uusivirta toteaa. 42 SOUNDI SOUNDI 43 hän ei ole itse ollut tekemässä mitään konseptuaalista erolevyä
Kyllähän se muuttaa näkökulmaa elämään. Sellaisissa tilanteissa pettymys ihmisiin nostaa päätään, eikä se voi olla vaikuttamatta maailmankuvaan. – Nyt keski-iässähän pitäisi varautua menetyksiin ja suuriin luopumisiin. Suomalaisessa musassa samaa on tehnyt Leevi And The Leavings. On ollut kollektiivista hyväuskoisuutta, esimerkiksi liittyen Nord Stream 2 -kaasuputkeen. E i päästetä vielä irti tummuudesta. Ja kun niin käy, yleensä hillittyyn käytökseen pyrkivä Uusivirta löytää itsestään uusia puolia. Mutta totta kai samalla kasvaa todennäköisyys siihen, että saa maailmalta turpaan. – Sen funktio on nimenomaan olla toivon kipinä kaiken jälkeen. Skorpioni-albumin (2019) kappaleessa Ehkä sun on pakko mennä Uusivirta laulaa, kuinka lopun sijaan tulee muutos: ”Pieni kuolema ei oo kuolema”. P ieni kuolema vihjasi itsestään. Saman kohtalon olivat kokeneet useat muutkin lähellä seisovat. Uusi virta ei kuitenkaan halua uskoa, että pettymyksen tunne olisi lopullista, vaikka viime aikoina luottamusta ihmiskuntaan ovat heikentäneet esimerkiksi Putinin Venäjän hirmuteot. Nythän se alkaa, aika kun me joudutaan luopumaan meidän vanhemmista ja läheisistä ja lopulta kaikesta. Tavallaan ihan provokaationa, koska haluan luottaa ihmisiin. Muutama vuosi sitten Barcelonan Primavera Sound -festivaaleilla hän huomasi jotain keikkaa katsoessaan, ettei puhelin ole enää hänen taskussaan. 44 SOUNDI SOUNDI 45 44 SOUNDI lään. Tekstin ja musiikin kontrastiin liittyen hänellä on kaksi selkeää esikuvaa. Sitä että biisi menee eri suuntaan kuin mitä kuulijana odottaisin. Että ok, tässä on ollut tummanpuhuva matka K u v a: Te ro A h o n en Olavi Uusivirta vaatii niin omalta kuin kuuntelemaltaan musiikilta odottamattomuutta. Heitin mun pankkikortit baaritiskille ja huusin, että vittu viekää tuhkatkin pesästä! Mun ystävät keräsivät pankkikortit ja ottivat mut halaukseen, että nyt rauhoitut. – Mä olen aina ollut aika hyväuskoinen. Levyn lävistää suru ja ahdistus, mutta pohjimmainen sävy on kuitenkin varovainen optimismi ja usko siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Siihen lauseeseen Pieni kuolema -albumi taitaa lopulta tiivistyä. Makrotasolla tapahtuva turpaanveto on toistunut myös mikrotasolla, kun turvattomuutta on luonut sekä korona-aika että henkilökohtaisen elämän menetykset. Onkin harkittua, että Pieni kuolema päättyy toiveikkuutta luovaan loppusoittoon, ikään kuin piilobiisiin. – Sain aivan infernaalisen raivokohtauksen. – Se oli Timon (kitaristi ja tuottaja Kämäräinen) hieno idea, Uusivirta sanoo. Se on ollut osa mun luonnetta, ja olen lähtökohtaisesti luottanut ihmisiin jopa sillä tavalla, että jätän kahvilassa puhelimen pöydälle, kun lähden käymään vessassa. Mielenkiintoisuus syntyy ristiriitaisuudesta tai muusta nyrjähtäneisyydestä.. Sehän kuulostaa iloiselta meiningiltä, mutta kun kuuntelet tarkemmin mistä siellä lauletaan, niin se kontrasti on järisyttävä. 2000-luvun porvarillinen elämänvalhe on kiintoisa aihe, jonka pariin huomaan palaavani yhä uudestaan. – The Smiths on kuvaavin esimerkki. Uusivirta lähestyy aihetta kuvaavan esimerkin kautta. Ollaan ajateltu, että se on tae Euroopan rauhan tiellä, ja nyt yhtäkkiä siitä hyvä uskoisuudesta maksetaan posketonta hintaa. Miksi sävyt alkoivat kymmenen vuoden valoisan kauden jälkeen himmetä Skorpionilla. – Musiikissa mua kiinnostaa juuri ne kontrastit, niistä mä pidän myös kuuntelijana. – Tässä on vain ollut niin monta poikkeustilaa yhtä aikaa. Odotan jonkinlaista nyrjähdystä musiikilta
– Yksityiselämän kriiseilläkin on kompostoiva vaiku tus. Iskusäveliä luotaa tanssimusiikin kehitystä 1920-luvun gramofonikiekoista 1950-luvun iskelmäkuninkaallisiin ja kartoittaa iskelmän tutkimattomia polkuja. Viimeisten levyjen kohdalla tekotavaksi on vakiintunut Uusivirran sävellysten eteenpäin kehitte ly bändin kesken Timo Kämäräisen tuotannossa, mutta silti albumien väleillä on isojakin soundillisia eroja. Uusivirta välttää viimeiseen asti livauttamasta sanaa ”ero” vaikka siitähän hän selvästi puhuu. Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n . Ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . – Joo, kyllä niin voi sanoa. Se tarkoittaa kuitenkin aina muutosta, joka pakot taa vaihtamaan asentoa. Ne samat biisit muuttuu koko ajan. Voisi myös kuvitella, että näillä kilometreillä jokaiseen albumiin ei liity samanlaista painetta tehdä ylittämätön mestariteos kuin uran alkuvaiheessa. – Tällaista ajattelua ehkäisevä voima on nimenomaan Timo Kämäräinen, joka jo lähtökohtaisesti soittaa jokai sen keikan eri tavalla. Kunnes jostain tulee piikki, joka pakottaa kääntämään tuolin ympäri. Uusivirta kuvailee, kuinka ihmiset mukavuudenha lussaan haluavat jäädä paikalleen tuttuun nojatuoliinsa. Vanha muuttuu ensin mullaksi, ja on ajanjakso, jol loin on pelkkää multaa, mutta sitten sieltä alkaa tulla jo tain uskomattomia juttuja. Asetelma menee rikki, mutta raunioista syntyy jotain uutta. Hän huomauttaa, ettei oikeastaan kenelläkään artis tilla ole urallaan pelkkiä mestariteoksia. Esimerkiksi Skorpionin synteettiseen tunnelmointiin verrattuna Pieni kuolema soi rehvakkaasti kitarat edellä. KAUPOISSA 28.9.. Yhtä lailla albumienkin soundiin vaikuttaa paljon se, mikä vaihe tuottaja Kämäräisellä sattuu olemaan päällä. Ajatteleeko. Se oli stressaava ajatus, var sinkin jos vastaanotto ei ollut sen mukainen, Uusivirta muistelee. – Tuo on kiinnostavaa, koska tavallaanhan tuo on tabu. Todistelun tarve on korvaantunut varmuudella ja suhteellisuudentajulla. 44 SOUNDI SOUNDI 45 ja ollaan oltu sumun keskellä ja ehkä toivottomuuden kin tunnelmissa, mutta kaiken sen jälkeenkin mä ajatte len, että kriisi voi olla myös rakentava ja hedelmällinen asia. Ei kukaan halua ainakaan ääneen noin sanoa, vaikka niin ajattelisikin, Uusivirta toteaa ja myöntää, että kyllä hänel läkin nousee omasta tuotannostaan tietyt levyt merkityksessään toisten yli. – Niin, no, mä nivon tähän samaan kompostiin myös näitä muita poikkeustiloja ja kriisejä, joihin liittyy tämä sama ajattelu. Kämäräisen näkemyksellisiä kitara soolojakin kuullaan kiitettävän paljon. Yhdessä kohtaa levyltä tuntuu pilkistävän Popeda, toi saalla voi kuulla muistuman Blue Öyster Cultin Don’t Fear The Reaperista. Eihän se tarkoita, että uusi levy olisi huo no tai epäonnistunut, vaikka tiedostaisikin joskus pysty neensä parempaan. – Se on tavallaan vapauttava ajatus, vaikka kai jokai nen musiikintekijä ajattelee aina uudesta albumistaan, että tämä on parasta mihin pystyn. Aika pitkään se alkuvai heessa jatkui, että aina ajatteli kuinka uuteen levyyn pi tää aina ladata ihan kaikki. – Tietynlainen armollisuus itseä kohtaan on mun mie lestä paikallaan, koska se voi vapauttaa ilmaisua. Sellaisen ajatteleminen johtaa myrkylliseen kiertee seen, jossa aletaan toistaa hyväksi havaittua kaavaa. Nostalgiamatka suomalaisen iskelmän alkuvuosiin Iskusäveliä Suomalaisen tanssimusiikin varhaishistoria MARKO TIKKA Suomen iskelmähistorian klassikot tunnetaan, mutta minkälainen oli suomalaisen kevyen musiikin alkutaival. K un vyöllä on jo yhdeksän studioalbumia, on teke minen ehtinyt muuttua matkan aikana moneen kertaan. – Suurin sudenkuoppahan on sellainen kanonisoitu asema, jossa mietitään, että mitähän yleisö tai kriitikot tai radioiden musiikkipäälliköt tai festaripromoottorit multa odottaa, Uusivirta pohtii
Jos Slipknotilla olisi kaikki valta, bändin seitsemäs studioalbumi olisi vasta kypsyttelyvaiheessa. Soundi pääsi juttelemaan Knotfestissä rumpali Jay Weinbergin kanssa, jolle Slipknotissa soittaminen on lapsuuden haaveen konkretisoituma. Teksti: Timo Isoaho K u v a: A n th o n y Sc an ga 46 SOUNDI JARRUTTOMALLA VUORISTORADALLA. Universumi päätti kuitenkin toisin, ja nyt The End, So Far on täällä
Kaikista tiukimmin Slipknotin rautakoura taitaa silti tarttua festivaalialueen nuorimpiin diggareihin. – Kyseessä oli Knotfest syksyllä 2014. – Vietin lapsuuteni New Jerseyn kulmilla, ja lähiseuduilta löytyi monia NHL-joukkueita. Täytyy myöntää, että minua jännitti todella paljon. Paikan päällä oli valtavasti jengiä, ja esiintymiset myös striimattiin suorina lähetyksinä. Kun alakouluikäiset ”Slipknot-matoset” riehuvat antaumuksella musertavien sävelten tahdissa ja karjuvat kurkku suorana Custerkappaleen ”cut cut cut me up and fuck fuck fuck me up” -hokemaa, heavy metalin epäpyhät jumalat kiittävät ja kumartavat. – Kun ensimmäinen konsertti lähti liikkeelle, se tuntui lähinnä siltä kuin minut olisi heitetty nopeasti kiihtyvän, täysin jarruttoman ja yllättäviä käänteitä tarjoavan vuoristoratavaunun kyytiin... Emme ole kuitenkaan tekemässä jääkiekkojuttua, vaan aiheena on tietenkin Slipknot. Sitten estradia peittävä valtava kangas väistyy, ja odotus päättynyt. Slipknot ei välttä mättä näytä ulos päin iloiselta kaveri porukalta, mutta sen musiikin synnyssä jäsenten välisellä vuo rovaikutuksella on suuri merkitys. Vaikka olimme treenanneet ahkerasti ja nauhoittaneet yhden studioalbumin, nämä kokemukset eivät auttaneet kovinkaan paljon siinä vaiheessa, kun pistimme keikaksi kutsutun hullunmyllyn käyntiin, naurahtaa Weinberg. Vaikka kyseessä olikin Bruce Springsteenin iso keikka! Homman suola Mutta niin, miten ihmeessä Jay Weinbergistä tuli Slipknotin rumpali. Mitä opit näiden ensimmäisten konserttien aikana. – Tuo saattaa kuulostaa hurjalta, mutta joudun tuottamaan pettymyksen: se ei tuntunut ollenkaan hurjalta. – Nykyään asun Nashvillessä, ja meillä on oma NHL-joukkue Predators. Eräällä Ozzfest-keikalla katsomossa ovat myös E Street Band -rumpali Max Weinberg ja hänen 10-vuotias poikansa Jay. – Ainakin sen, että Slipknot-kollektiivi toimii ”learning by doing” -tavalla. – Oli vuosi 2009, eikä isäni pystynyt soittamaan kaikkia Springsteenin keikkoja Conan-pestinsä vuoksi, ja minä päädyin tuuraamaan häntä. Hän nimittäin harrasti takavuosina innokkaasti lätkää. Homma oli sillä selvä, ja ryhdyimme valmistelemaan .5: The Gray Chapter -albumia käytännössä seuraavana päivänä. Isäni otti minut mukaansa, ja Slipknotin näkeminen oli tietenkin aivan uskomaton kokemus. Kolmetoista vuotta myöhemmin Jay Weinbergistä tuli Slipknotin rumpali. Slipknot on varmasti unelmapesti rumpalille. Sitä ennen hän ehti kuitenkin hioa muusikon kynsiään muun muassa Bruce Springsteenin luottoyhtyeen E Street Bandin riveissä. Pelasin tosiaan itsekin, ja tykkäsin erityisesti maalivahdin hommasta. – No, menin koesoittoon, ja vedimme yhdessä muutaman biisin. – Se on juuri tuo: perustakaa bändi, hymyilee Weinberg. Olin ollut E Street Bandin kiertueilla mukana lukuisia kertoja, ja kaikki ne ihmiset – muusikot, teknikot ja niin edelleen – olivat läheisiä ystäviäni. Suomi on todella kova lätkämaa, ja sen vuoksi tänne tuleminen on aina erityisen kivaa, hymyilee Weinberg. – Tällä hetkellä innostavin raita taitaa olla The Dying Song (Time To Sing), sillä se on uusi kappale. ”We’ll give you everything you need!” Todellakin. – Se oli kieltämättä hurjaa. Entä mikä on viestisi kaikille niille 10-vuotiaille – miksei vanhemmillekin – musiikkifaneille, jotka näkevät Slipknotin konsertin ja päättävät perustaa bändin. Että juuri se sama hemmetin yhtye, jonka ansiosta rakastuin raskaaseen metalliin vuosia ja vuosia aikaisemmin, haluaa minut uudeksi rumpalikseen, muusikko puistelee päätään. Uuden Slipknotalbumi The End, So Farin teossa suurin haaste oli tyh jentyneen inspiraatio varaston täyttäminen. Keho täyttyy kylmistä väreistä viimeistään sillä hetkellä, kun Corey Taylorin pahaenteinen nauru halkoo lämmintä kesäiltaa. Slipknot ei olisi voinut valita introbiisiään kovin paljon paremmin. Seuraavaksi äänentoistolaitteisto herää toden teolla henkiin, ja Disasterpiecen häiriintynyt avausriffi jyrähtää käyntiin. Kun soitamme studiossa tai livenä, minulla on aina todella paljon vastuuta. Lienee sanomattakin selvää, että punaisiin haalareihin pukeutuneiden Slipknot-herrojen äärimmäistä raivoa pursuava kohkaus tekee nuoreen Weinbergiin lähtemättömän vaikutuksen. Rytmitykset ovat keskimääräistä huomattavasti mielenkiintoisempia ja pannut ovat äänikuvassa todella pinnalla. Olipa vuorossa sitten Taylorin palopuhe maailmanlaajuisen heavy metal -perheen hienoudesta tai vaikkapa The Heretic Anthemin kaltainen järkälemäinen iskusävelmä, bändin kuristusote ei hellitä. Se heittää niskaan kovia paineita, mutta samalla tietoisuus isosta roolista piiskaa minua yhä parem piin ja parempiin suorituksiin. Äskettäin eläköitynyt Predators-vahti Pekka Rinne on eräs kaikkien aikojen suosikkipelaajistani, ja voin ylpeänä kertoa, että hän on myös ystäväni. Elämä on joskus ihmeellistä. Olin tässä vaiheessa soittanut rumpuja noin kolmen vuoden ajan, sanoo Weinberg. Elokuussa 2022 Jay Weinberg on 31-vuotias. SOUNDI 47. Ohjelman jälkeen isä jäi juttelemaan Slipknotin herrojen kanssa, ja bändi kutsui hänet katsomaan Ozzfestkeikkaa. Kun sitten lopulta nousin lavalle heidän kanssaan, se tuntui vain jonkinlaiselta perhetapahtumalta... – Se on ihan totta. – Slipknot vieraili Conan O’Brienin keskusteluohjelmassa vuonna 2001, ja isäni Max oli tuolloin O’Brienin luottorumpali. Jäänhoitokone on juuri kadonnut näkyvistä, ja jää kiiltää houkuttelevan tasaisena. Slipknot on palannut. Weinberg on varmasti ollut epämukavammassakin haastattelupaikassa. Ja Slipknotin rumpali. Klassikkostatuksen myöhempinä vuosina saavuttaneen Iowa-albumin julkaisuun valmistautuva Slipknot on kiinnitetty Yhdysvaltoja ristiin rastiin kiertävälle Ozzfest-rundille, ja veret seisauttavassa lyönnissä oleva rymyryhmä avaa illasta toiseen pelin People = Shit -tyrmäyk sellä. Turun kupeessa järjestettävään Knotfest-tapahtumaan saapuneet kolmekymmentä tuhatta Slipknot-fania sekoa vat. ”S tand up and be counted / For what you are about to receive / We are the dealers / We’ll give you everything you need!” PA-systeemi sylkee AC/DC:n For Those About To Rock (We Salute You) -klassikon tuttuja sanoja, ja ne iskeytyvät kohteeseen murskaavalla voimalla. En itse asiassa muista keikasta juuri mitään muuta kuin sen, että se oli todella rajua kaahausta alusta loppuun! Minkä Slipknot-biisin soittamisesta pidät eniten juuri nyt. Kävimme myös moikkaamassa yhtyeen muusikoita esiintymisen jälkeen, ja sedät vaikuttivatkin varsin hurjilta, nauraa Weinberg. Kun lähdemme tien päälle, uudet biisit hakevat vielä lopullista muotoa, eikä The Dying Song (Time To Sing) tee poikkeusta. Kun yhtyeen ja alkuperäisjäsen Joey Jordisonin tiet erosivat vuonna 2013, bändi päätti etsiä käsiinsä Weinbergin numeron. Olin tuossa vaiheessa ollut orkesterin jäsen vajaan vuoden verran, ja paloin halusta päästä myös estradille, sanoo Weinberg. Tunnelma ei laske piiruakaan seuraavan kahden tunnin aikana. Tuoreen materiaalin esittäminen on aina kaikista mielenkiintoisinta, mutta samalla se on myös haastavinta. – Soitimme kahtena iltana Kalifornian San Bernardinossa. Hurjia setiä Palataan sitten hetkeksi kesään 2001. Aika vaivattomasti. Hyväntuulinen amerikkalaismies istuskelee yhdessä Turkuhallin aitioista, ja ikkunalasien läpi avautuu näkymä hallin puolelle. Millainen oli ensimmäinen esiintymisesi Slipknotin kanssa
Esi merkiksi Medicine For The Dead oli saa nut alkunsa jo vuonna 2014, kun taas Hivemindin ensimmäinen hahmo syn tyi 2018. – Emme halunneet hätäillä seuraavan siirron kanssa, mutta melko pian kävi selväksi, ettei rundaaminen tule olemaan mahdollista pitkään aikaan. Jonkun uuden ja ennenkuulemattoman luominen tyhjästä rakkaiden bändikave reiden kanssa! Kova kolaus Slipknot on todellakin toteuttanut ”Weinbergin teesiä”, sillä yhtye on kir joittanut jo seitsemän omaehtoista stu dioalbumia. Eikä unohdeta Coreyn lau lusuoritusta, sillä se on aivan mahtava, hehkuttaa Weinberg. Olimme valmistautuneet rundaa maan ainakin pari vuotta, mutta yhtäkkiä todellisuus muuttui suunnilleen sellai seksi, ettemme voineet mennä edes vie reiseen maitokauppaan, huokaa Wein berg. Maailmasta löytyy paljon kauneutta, mutta juuri nyt me elämme synkkää ajanjaksoa, joka tarjoaa loputtomasti inspiraatiota Slipknotin kaltaiselle yhtyeelle. Varastossa oli myös joitakin puolivalmiita kappaleita, ja aloimme työstää niitäkin eteenpäin. Miten Slipknotin biisit yleensä synty vät. Huomaamme yleen sä varsin pian, kannattaako aihiota työs tää eteenpäin. Joku keksii tanakan kitarariffin tai vaikkapa laulumelodian, ja sitten alamme jam mailla idean äärellä. – Mutta eipä aikaakaan, kun uusia kappaleaihioita alkoi putkahdella esiin. Matonvetoa Albumin musiikilliset ääripäät ovat kiel tämättä todella kaukana. Levyn avaus Adderall on kaunis pop/rockbiisi, kun taas monet kappaleet tarjoavat aikamoi sia turpasaunoja. Siinä vai heessa listalle jäi kaksi mahdollisuutta: vetäytyminen tauolle tai uuden mate riaalin kirjoittaminen. – Suurin osa Slipknotin kappaleista syntyy silti varsin perinteisesti. Uusin tulokas The End, So Far ilmestyy 30. Mikä oli ykköstavoitteenne uuden levyn suhteen. – Entä henkilökohtainen suosikkini Acidic. Tankki alkoi taas täyttyä. – Adderall taas jatkaa Slipknotin vanhoja perinteitä, sillä haluamme toi sinaan vetää maton kuulijoiden jalko jen alta. 48 SOUNDI SOUNDI PB 48 SOUNDI – En oikein diggaa tästä nykyisestä in ternetin mahdollistamasta meiningistä. Vielä yksi kysymys: mitä The End, So Far tarkoittaa. Olen sataprosenttisen varma, että moni diggari tulee yllättymään pe rin pohjin tällaisen avausnumeron ää rellä. Ja kun kollektiivinen ideamylly lähtee käyntiin, aihioita riittää yllin kyllin! – Nostan esiin pari erilaista esimerk kiä. Kun me nostamme ilmaan uuden materiaalin tekemisen antennin, siihen tarttuu ensimmäiseksi vihaa, ahdistus ta, levottomuutta ja pelkoa. Sanotta koon myös se, että minulle Finalen tun nelmasta tulee mieleen tietokonepeli Grand Theft Auto: Vice City. Slipknot valitsi jälkimmäisen vaihto ehdon. Olen kutsunut sitä ”maailman raskaimmaksi bluesbiisiksi”, mutta tästä tunnelmasta toiseen syöksyvästä kap paleesta löytyy myös vahvoja desert/ stoner viboja. Ja toisen alkua. – Koska aloittaminen oli tällä kerralla haastavaa, ensin suurin tavoite oli saada albumi ylipäänsä valmiiksi, nauraa rumpali. Slipknot on kiertänyt ympäri maailmaa Knotfest-festarinsa kanssa jo kymmenen vuoden ajan. Juuri sehän on näiden hommien suola... Kaikkiaan levyn tekeminen kesti kolmi sen vuotta, ja julkaisimme sen elokuussa 2019. Siis esimerkiksi siitä, että taitavat tyypit soittavat jotakin biisiä, kuvaavat itseään kymmenestä eri kulmasta ja julkaisevat videoita Youtubessa tai jossakin muussa palvelussa. Päätimme haastaa itsemme toden teolla, ja kirjoittaa monenlaisia juttuja. Uuden levyn päätöskappale Finale taas lähti liikkeelle kosketinmelodioiden ja kuoroosuuksien ideoinnista, ja biisi ka sautui lopulta niiden ympärille. ”Haluamme toisinaan vetää maton kuulijoiden jalkojen alta.” K u v at : Sa m i Lo m m i. Pääesiintyjän veto ei jättänyt 30 000-päistä yleisöä kylmäksi. – Yhden aikakauden loppua. – Edellisen albumin We Are Not Your Kindin valmistelutyö oli valtava projekti. syyskuuta. Sota Euroopassa. Ja niin edel leen... Ilmastonmuutos. Luova tankki kumisi tyhjänä, sillä edellisen levyn tekeminen oli päättynyt vasta vähän aikaisemmin, nyökkää Wein berg. – Kun ideakanavat sitten au kesivat, halusimme tehdä hyvin vaihtelevan albumin. Eihän meidän tarvitse kuin avata silmämme ja katsoa ympärille. – Kiertueen kesken jääminen oli todel la kova kolaus, ja uuden materiaalin ää relle palaaminen tuntui aluksi haasta valta. Hemmetti soikoon! Miksi nä mä kaverit eivät mene entiseen tapaan treenikämpälle ystäväporukan kanssa. Tänä kesänä karavaani saapui ensimmäistä kertaa Suomeen. The End, So Far on äärimmäisen rehellinen heijastus maailmasta Slipknotlinssien läpi. – Albumilta löytyy tietenkin myös reilu annos Slipknotille ominaista raivo kasta paahtoa, ja sellaiset biisit syntyvät useimmiten hyvin luontevasti... Vähän vanhempi biisi Unsainted al koi aikoinaan hahmottua, kun ryhdyin soittamaan erilaisia rytmejä perkussio nisti Shawn ”Clown” Crahanin kanssa. – Bändissä on yhdeksän tyyppiä, joten kirjoittamisen tapoja on monia... – Jos olen rehellinen, emme olisi ihan vielä halunneet tehdä tätä levyä, naurah taa rumpali. PohjoisAmerikan jän nittynyt sisäinen tilanne
Juurevaa bändisoundia väritettiin taus talauluilla ja puhaltimilla. – Gospel on sorretun kansan luomaa musiikkia, ja heille nämä tarinat ovat luoneet tulevaisuususkoa, siis että vaikka asiat on täällä päin helvettiä, ne korjataan sitten jossain muualla. Sel keimpänä esimerkkinä ja levyn ehkä yllättävimpänä kappaleena Paul Ankan pophitti Adam And Eve, joka avaa levyn, ja jonka Nurmio muistaa kuulleensa jo lapsena Brahen kentän rusettiluiste luissa. Martimo huomauttaa, että albumilta löytyy voimakkaan uskonnollista gos pelsanomaa mutta myös aiheeseen vain liipaten liittyviä kappaleita. – Mutta mehän mentiin tavallaan kompuroimalla eteenpäin, oli ensin yksi kynnys ja sitten otettiin taas pari askelta eteenpäin. – Voi olla, että jos olisi ruvennut oikeasti harkitsemaan, niin olisi voi nut jäädä tekemättä, Nurmio hymäh tää. Se rakkaus on tietenkin vanha rock’n’roll, blues, rhythm’n’blues ja soul, ja tässä tapauksessa nimenomaan van ha gospel. Idean ytimessä on 1930luvulta asti toiminut lauluyhtye Golden Gate Quartet, johon Nurmio ihastui pikkupoikana, ja jonka reper tuaarista on peräisin albumin kolme rai taa. – Juttu on just siinä, että tätä musaa voi kuunnella riippumatta siitä, mitä ajattelee näistä tarinoista, Nurmio tii vistää. Tarkennetaan: helsinkiläisessä ravintola Kappelissa kahvia hörppivät yleensä Tuomarina tunnettu mutta tällä kertaa Judge Bone aliaksella liik keellä oleva Hannu Nurmio sekä Oskari ”Knucklebone Oscar” Martimo. Ja gospel on tosi rajua, tulkinnallisesti usein todella räävitöntä kamaa. Gospel mielletään ensisijaisesti hen gelliseksi musiikiksi, mutta sillä on suuri merkitys myös ihmis ten uskoon tulevai suudesta. Covereiden lisäksi mukana on Mar timon uudelleen muokkaama tradbiisi Two Wings sekä Nurmion arkistoista kai vettu I Was A Fool. Todisteena liitosta Kappelin pöydällä on kultainen levy. Päätösbiisinä soi puolestaan persoo nallinen tulkinta Tom Waitsin Down In The Holesta. – Se, ettei me olla kumpikaan mitään klassisia kirkkouskovaisia, on lähtö kohta, joka antaa joustavuutta käsitte lytapaan, kertoo Martimo, joka on aiem minkin tehnyt gospelprojekteja erilai silla kokoonpanoilla. Ei sentään myyntimäärien ansiosta myönnettävä kultalevy – sellaisen odottaminen tällai sella musiikilla näinä aikoina ei liene rea listista – vaan kullan väriselle vinyylille painettu Believe It Or Not pitkäsoitto. Teksti: Mikko Meriläinen K appelissa istuu kaksi kovaa saarna miestä. K u v a: Ji ri n a A la n ko SOUNDI 49. Se on kaikki loppujen lopuksi ihan samaa musaa. Sitä ei tietenkään käy kieltäminen, että vaikka ei erityisen uskovainen olisi kaan, on Raamattu täynnä kiehtovia tarinoita, joista on hyvä ammentaa lau lun aiheita. Levyllä soittaa käytännössä Knuck lebone Oscarin bändin laajennettu ver sio, ja kappaleiden sovitukset muotou tuivat luontevasti niitä treenatessa. Nopealiikkeiseksi tarkoitettu pro jekti venyi tietenkin koronan takia, ja lopulta levyn valmiiksi saamiseen kului kolme vuotta. Molem mat tiedetään väkeviksi rockin esittä jiksi, ja nyt he ovat yhteisen rakkauden asialla. Albumi koostuu lähes pelkästään gospelcovereista. – Mä diggaan gospelista, koska se on suoraa jatkumoa bluesille ja rock’n’ rollille, tai oikeastaan ne on suoraa jat kumoa gospelille. Albumin nimestä löytyy avain sen sisältöön. Urakka huipen tuu syksyn mittaan muutamalla kon sertilla, joista näillä näkymin viimei nen soi Espoon Sellosalissa lokakuun puoli välissä. Miehet myöntävät, että tämän pro jektin myötä tuli astuttua aika suuriin saappaisiin. Ilosanoman julistajat Tuomari Nurmion ja Knucklebone Oscarin yhteisalbumi Believe It Or Not on rakkaudenosoitus vanhalle gospelille. Singlen sijaan syntyi ensin nel jän biisin eplevy (2018), josta oli luon tevaa jatkaa pitkäsoittoon asti. Sieltä on tarttunut valtavasti fraaseja ja vertauksia, Nurmio pohjustaa. Musiikilli sesti gospel kuuluu samaan jatkumoon rock'n'rollin kanssa, muistuttavat Tuomari Nurmio ja Knuckle bone Oscar. – Raamattu tai vaikka joku Kalevala, nehän on satukirjoja tai sanotaan vaikka kaunokirjallisia teoksia, mutta joka tapauksessa niillä on iso kulttuurinen merkitys. Tuomari Nurmion ja Knucklebone Oscarin gospelprojekti sai alkunsa Weird Antiques antiikkiliikkeen pyy dettyä heiltä gospelsingleä julkaista vaksi
– Meiltä tulee uusi levy, käymme ryhmäterapiasessioissa, lähdemme ensimmäiselle kiertueelle sitten pandemian…, laulaja luettelee ehkä jopa hieman hämmentynyt hymy kasvoillaan. – Kaikki mahdolliset asiat niin fyysisesti, taiteellisesti kuin emotionaalisesti tapahtuvat samaan aikaan ja kaikki tämä ihan kylmiltään ilman minkäänlaista lämmittelyä. Kokeilunhaluisen ja soundiaan vuosien varrella muuttaneen Parkway Driven kohdalla mielipiteet tuntuvat jakaantuvan kuitenkin poikkeuksellisen vahvasti ja esimerkiksi yhtyeen some-julkaisujen kommenttikentät ovat paikoin todella tylyä luettavaa. – Olen kuitenkin sitä mieltä, että on parempi tehdä jotain, mikä saattaa vieraannuttaa joitakin, kuin tehdä jotain täysin unohdettavaa. Vahvoja reaktioita On tavanomaista, että mitä suositummaksi bändi kasvaa, sitä enemmän se saa osakseen paitsi ihailua, myös lokaa. Eikä ihme, sillä hänen edustamansa metalliyhtye Parkway Drive elää jännittäviä ja kiireisiä aikoja. Laulajan mukaan yhtyeen seitsemännen levyn tekeminen oli huomattavasti intensiivisempi prosessi kuin koskaan aiemmin. Ei kiertuetta takana, ei mitään tekemistä, kaikki vain jumittivat kotonaan. Minun muistini mukaan joka kerta, kun olemme julkaisseet jotain, reaktio on sama: ”Äh, tämä ei ole yhtä hyvä kuin edellinen levy” tai ”Tämä ei ole yhtä hyvä kuin toiseksi viimeisin levy”, McCall nauraa. Levy meni siis välillä suuntiin, joihin sen ei olisi välttämättä tarvinnut, mutta myös suuntiin, joihin sen todellakin piti mennä. Päädyimme lopulta äänittämään samoja biisejä uudestaan ja uudestaan kahden vuoden ajaksi ja koko touhu meni jo epäterveen puolelle. Tajusimme, että mitään ei ole tapahtumassa aivan hetkeen. 50 SOUNDI Teksti: Vesa Siltanen A ustraliasta Suomeen videopuhelua soittava Winston McCall on silmin nähden innoissaan. Se on ihan hullua! Syyskuun alussa ilmestyneellä Darker Still -albumillaan yhtye venyttelee jälleen rajojaan ja vie ilmaisuaan uusille urille. Emme tienneet varmaksi, pääsemmekö enää koskaan kiertueelle ja jääkö tämä kenties meidän viimeiseksi levyksemme. Levyn intensiivinen työprosessi vaati kuitenkin veronsa.. – Ennen pandemiaa kaikki tapahtui samalla syklillä: tee levy, lähde kiertueelle, sävellä uutta materiaalia tien päällä, tee levy, lähde kiertueelle, sävellä, tee levy, lähde kiertueelle… Se vaikuttaa tapaan tehdä biisejä, koska vaikka yrität tehdä jotain erilaista, sinulla on jatkuvasti vanhat, kiertueella soitettavat biisit alitajunnassa ja lihasmuistissa, McCall tuumaa. Muuten se, mitä teet, on vain taustamusiikkia ja sitä tämä bändi ei ole koskaan halunnut olla. Vahvat reaktiot ovat hyvä asia. Erityisen paljon mielipiteitä ovat jakaneet yhtyeen kaksi edellistä pitkäsoittoa, vuoden 2015 Ire ja vuoden 2018 Reverence – ja niin tekee todennäköisesti myös Darker Still. – Minusta me olemme jakaneet mielipiteitä ensimmäisestä päivästä lähtien. Meillä ei siis ollut mitään syytä rajoittaa mielikuvitustamme, viedä ideoitamme pidemmälle kuin koskaan aiemmin sekä tehdä kokeiluja, joita emme ennen ole uskaltaneet tehdä. – Asialla oli myös kääntöpuo lensa. – Kun julkaisemme uutta musiikkia ja joku tulee kommentoimaan, Rajojen venyttämisen hinta K u v a: D av e Le P ag e Kokeilunhaluinen metallibändi Parkway Drive kurottelee uudella Darker Still -albumillaan jälleen uusiin suuntiin. – Tätä levyä alettiin kirjoittaa, kun pandemiaa oli kestänyt puoli vuotta. Sitä jäi monesti kiinni kierteeseen, jossa muutat tai yrität mielestäsi parannella jotain juttua uudelleen ja uudelleen, vaikka alkuperäinen idea olisi ollut jo mahtava
Ajatus tuntuu McCallista enemmän kuin uskomattomalta. Havahduimme, että mitä hittoa meille tapahtuu. Taustalla painoi lisäksi 20 vuoden keikkailut ja se, miten pitkälle olemme puskeneet itseämme joka levyllä. Yhtyeen perustamisesta ja ensimmäisen julkaisun, I Killed The Prom Queen -yhtyeen kanssa tehdyn splitin ilmestymisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi pyöreät 20 vuotta. Parempi tulla joko torjutuksi tai ymmärretyksi kuin kokonaan sivuutetuksi. – Aikojen saatossa on nähty monia vastaavia tapauksia, ja olemme nähneet sen tapahtuvan myös ystäviemme bändeille, joten tiesimme, että meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko vedämme yhtä ja selvitämme asiat tai jatkamme samaan malliin, mikä johtaa siihen, että joku lähtee, ystävyyssuhteet menevät poikki ja lopulta koko bändi leviää käsiin. Olemme nyt paljon paremmassa paikassa niin ryhmänä kuin yksilöinä. Mutta odotan innolla, että pääsen näkemään ystäviäni ja kiertueväkeämme, McCall sanoo. Leuka pystyssä eteenpäin Juttutuokiomme tapahtuu elokuun puolivälissä, jolloin Parkway Drivella on vielä edessään syksyinen Euroopan-kiertueensa. Meistä tuntui, että olemme kasvamassa erillemme, mutta emme osanneet sanoa, miksi. Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi. Kaikilla on tavoitteena lähentyä ryhmänä ja kun se side löytyy uudestaan ja vahvistuu, se tuntuu todella upealta. Parkway Driven oli tarkoitus kiertää viime keväänä Pohjois-Amerikkaa Hatebreedin, The Black Dahlia Murderin ja Stick To Your Gunsin kanssa, mutta huhtikuussa yhtye perui kiertueen ja ilmoitti pitävänsä taukoa niin koko bändin kuin sen jäsenten henkilökohtaisen hyvinvoinnin vuoksi. – Keikkailu oli merkittävä osa elämäämme ja yhtäkkiä se vietiin pois. – Olen hermona tavalla, jolla en ole koskaan ennen kiertuetta ollut. – Täytän tänä vuonna 40 ja on hullua ajatella, että olen omistanut puolet elämästäni tälle bändille ja rakastan sitä nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. – Yhtäkkiä kukaan ei halunnut tehdä levyä, eikä kukaan halunnut lähteä kiertueelle. Minusta se on parempi kuin että meidät ohitetaan tyystin. Sessiot ovat olleet hyvin silmiä avaavia ja paljastaneet toisistamme asioita ja puolia, jotka eivät muuten olisi tulleet esille. Olen todella kiitollinen, että voin taas tehdä tätä. – Jokainen meistä on kokenut tämän matkan omalla tavallaan, emmekä ole koskaan aiemmin puhuneet siitä keskenämme. – Tapa, jolla uusi levy tehtiin, oli erittäin intensiivinen. Olen hyvin ylpeä kaikesta, mitä olemme tehneet ja haluan kiittää kaikkia, jotka ovat tukeneet meitä ja antaneet meille mahdollisuuden tehdä tätä jo 20 vuoden ajan. Ryhmäterapiasessioissa he ovat saaneet purettua 20 vuoden aikana patoutuneet paineet ja elämänkokemukset ryhmänä kuin yksilötasolla. Aikalisä Vaikka lopputuloksesta tulikin erinomainen, Darker Stillin raskas kirjoitusja äänitysprosessi verotti vuodesta 2003 käytännössä tauotta töitä paiskoneen yhtyeen jaksamista. Nyt kun viimein taas pääsemme lavalle, se tulee olemaan kuin lekan isku suoraan tajuntaan ja sydämeen. Onneksi meillä oli tarpeeksi älyä huomata tilanne ja tehdä sille jotain. Emme oikein tienneet tarkalleen, mistä oli kyse, mutta tiesimme, että jokin on nyt vialla, McCall avaa. En malta odottaa, että pääsen kokemaan sen taas. ”Parempi tulla joko torjutuksi tai ymmärretyksi kuin kokonaan sivuutetuksi.” että ”En ole pitänyt tästä bändistä sitten debyytin”, hän on kuitenkin yhä seurannut tekemisiämme kaikki nämä vuodet. – Rehellisesti sanottuna emme uskoneet kestävämme vuottakaan, koska kaikki aiemmat bändimme olivat olemassa korkeintaan puoli vuotta! McCall nauraa. Tällä on ollut hyvä vaikutus dynamiikkaamme ja koko bändi on suhtautunut asiaan hyvin ja avoimesti. Yhtye ymmärsi tarvitsevansa ulko puolista apua asioiden selvittämiseen. Olemme vain painaneet eteenpäin hirveällä vauhdilla, mutta emme ole koskaan pysähtyneet kysymään toisiltamme, miltä jokin asia tuntuu tai mitä joku ajattelee jostain. Yhtye on ollut lavalla viimeksi joulukuussa 2021 ja sitä edellisen kerran joulukuussa 2020, joten edessä siintävä keikkarupeama jännittää kokenuttakin konkaria
FESTIVAALI, TAMPERE. 52 SOUNDI Suomen ahkerin rockkuvaaja Tomi Palsa vietti tuttuun tapaan kesänsä festivaaleilla niin Suomessa kuin vähän muuallakin. Näiden kesäisten muistojen myötä toivotamme hyvää syksyä! Festivaalikesä 2022 kuvina Post Malone 2.7. LOLLAPALOOZA, TUKHOLMA The Hives 20.8. STOCKHOLMS KULTURFESTIVAL, TUKHOLMA Ursus Factory 27.8
TAMMERFEST, TAMPERE K u v at : To m i P al sa. LOLLAPALOOZA, TUKHOLMA Sanni & Olavi Uusivirta 21.7. SOUNDI 53 Lorde 3.7
FLOW, HELSINKI. 54 SOUNDI Tehosekoitin 21.7. FLOW, HELSINKI Chisu 14.8. RATINAN STADION, TAMPERE Nick Cave 14.8. TAMMERFEST, TAMPERE Hassisen Kone 30.7
ROCKFEST, HYVINKÄÄ Honningbarna 10.6. KESÄRAUHA, TURKU K u v at : To m i P al sa. RUISROCK, TURKU Antti Autio 16.7. DOWNTOWN CALLING, HELSINKI Bring Me The Horizon 2.6. SOUNDI 55 Pehmoaino 10.7
Viimeistä edellisellä What Am I Without Youlla päästään sen hartaasti odotetun, taivaisiin kurottavan Suede-epiikan pariin – ja sitten Turn Off Your Brain And Yell paketoi homman nimeään haikeampana oodina musiikin suomalle katharsikselle. Mitä musiikkiin tulee, tarjolla ei ole pelkästään Suede-glamin kimalletta, vaikka se hallitseekin kuulokuvaa. Autofiction on äärimmäisen hyvin voivan bändin viimeisin voimannäyte. Vanhemmista laulaminen on rockissa vaarallista siinä kuin lapsistakin mutta voidaan hyväksyä, kun tuloksena on siirapin sijaan nyrkit ilmassa uhoava anthem. Mitään runoelmia Autofictionin tekstit eivät ole eikä niistä löydy yksityiskohtaisia tosielämän paljastuksiakaan, jos nimi harhauttaisi sellaista luulemaan. She Still Leads Me On julistaa heti kärkeen suorin sanoin Andersonin äidin merkitystä hänen elämälleen ja toiminnalleen. Varsinkin Coal Black Morningsin (suom. 56 SOUNDI Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen M arkkinoinnissa Sueden yhdeksättä albumia on kutsuttu ”punk-levyksi”, mutta laulaja Brett Anderson tähdentää, että kyse on heidän punk-levystään. NIKO PELTONEN HHHH. Andersonin lyriikka on tässä poikkeuksellisen ytimekästä, aivan yksinkertaisissa perusasioissa pitäytyvää; olennainen sanotaan usein muutamalla lauseella. Eikä lava silloin hahmotu ison festivaalin pääareenaksi, vaan paskaiseksi klubiksi Camdenin sivukadulla, sellaiseksi joilla Suede soitti 1990-luvun alkuvuosina. Se tuntui jo aikanaan bändin vanhan mestariteoksen Dog Man Starin (1994) vastinparilta, ja nyt Suede siis etenee ikään kuin käänteiseen suuntaan ja heijastelee alkuaikojensa estetiikkaa. Hiilenmustat aamut) kertoma tarina eksentrisestä lapsuudesta pop-läpimurron kynnykselle saa vastinparinsa uusista biiseistä. Sueden aikalaisista ja verrokeista kukaan ei enää tee näin vireää musiikkia. Hienovaraisillakin keinoilla saadaan intensiteetin astetta säädeltyä rehvakkaan ja romanttisen välisellä asteikolla, ja Drive Myself Home tarjoaa levyn puolivälissä taitavasti ajastetun utuisen etsiskelyhetken. Äänensärkijän räkäistä kätkätystä on siis turha odottaa. Yli Suede Autofiction BMG K u v a: D ea n C h al k le y 30 vuoden iässä rockyhtyeellä on kai lupa rakentaa tekemisistään tällaista kokonaistaideteosta. Vastakohdan muistelmateosten koukeroiseen tyyliin täytyy olla tietoisesti rakennettu. Mitä ilmeisimmin Autofictionin taustalla kummittelee myös Andersonin paluu menneisyyteen kahden muistelmakirjansa merkeissä. Sueden ”uusi ura” urkeni loistoonsa levy kerrallaan: Bloodsports (2013) on hyvä, Night Thoughts (2016) erinomainen ja The Blue Hour (2018) hätkähdytti koristeellisella, mutta hallinnassa pysyvällä mahtiponnellaan. Toisaalla Anderson käsittelee teini-iän yksinäisyyttä ja epävarmuutta, ihmissuhteiden sotkuisuutta – mutta myös juhlavia hetkiä lavalla, voittajana, rumasta ankanpoikasesta kukoksi kasvaneena. Avausraidasta ja -singlestä She Still Leads Me On lähtien Autofiction soi mahtavan isona ja röyhkeänä rockina Sueden tyyliin; ajatus muinaisen esikoisen (1993) päivittämisestä keski-ikäistyneen bändin itsevarmuudella on ilmeinen musajournalistinen syöttö lapaan, mutta vaikea siltä on välttyäkään
Tuttua ja uutta on sopivassa suhteessa. Suoraviivainen Life In Hell antaa mulle punkpiiskaa ja viimeistään Ice-T:n fiittaama, ihanan kiemurainen Night Stalkers – bändin paras biisi kohta 30 vuoteen – paaluttaa, että puolivillaisen läpsyttelyn vuosikymmenet ovat nyt ohi. Roskiin Ozzy Osbourne Patient Number 9 Epic Vaikka Ozzylla on ollut viime ajat erityisen rankkaa erilaisten terveysongelmien takia, on huojentavaa nähdä, että julkaisupuolella on sen sijaan parannettu sekä tahtia että tasoa. Show’n varastaa Tony Iommi, jonka säveltämä Degradation Rules on hölmöistä lyriikoistaan huolimatta levyn parhaimmistoa. Soldier On! on ihan sen Wanhan Hywän Megadethin veroinen hitti, ja Célebutantessa ja We’ll Be Backissa kaahataan niin, etten suosittele autoilemaan ainakaan ensin mainitun tahtiin, tai et tutkaan osuessasi saa korttiasi takaisin enää ikinä. Tinkertrain tekee No More Tears -klassikkolevyllä (1991), A Thousand Shades on Dreamerin tapaan kumarrus Ozzyn sankarille John Lennonille, muttei kuitenkaan yhtä imelä ja rautalangasta väännetty, Dead And Gone on taas ehtaa kasari-Ozzya. Nimibiisin Hell’s Bells -henkisen intron ja ’Dethille tyypillisten, vaivattomasti teknisten osien jälkeen biisi loksahtaa lopussa sellaiseen grooveen, että pyhät sodat ja sielujen tornado sentään. Ja sehän passaa, sillä kelju Megadeth on paras Megadeth. Levyhyllyyn ?. Ärtymystä siis riittää, harmi vain, että raittius ja Jeesus estävät Mustainea olemasta yhtä veemäinen kuin yhtyeen kultavuosina 1990– 1993, mutta siihen aikaan Megadeth olikin maailman paras bändi. Melkein nelikymppinen Megadeth on nimittäin hurjassa tikissä! MAPE OLLILA HHHH K u v a: Tr av is Sh in n. The Sick, The Dying… And The Dead! on hieno lätty. Jos Black Sabbathin Psycho Man on tuttu, tiedät mistä puhun. VESA SILTANEN HHHH Megadeth The Sick, The Dying… And The Dead! Universal Narisevaääniseen kitaravelho Dave Mustaineen henkilöityvä thrash metal -jätti on kiehutellut sappeaan pandemian ajan ja pärskäyttää nyt myrkkykeittonsa silmillemme 55-minuuttisena lautasellisena. Bändi on jälleen melkein yhtä punk kuin se on tekninen ja koukuttava. On Robert Trujilloa, Duff McKagania, Chad Smithiä ja myös edesmennyt Taylor Hawkins. Dogs Of Chernobylissa ahdistutaan hienosti ja pian yllytään taas piiskaukseen, jota riittää koko levyn lopuksi. Ei ehkä ihmekään, sillä kyllähän Mustainen kitaristiparilla Kiko Loureirolla, belgirumpali Dirk Verbeurenilla ja levyn sessiobasistilla Steve Di Giorgiolla osaamista piisaa. Biisien esittäjän tunnistaa jo ennen kuin Ozzyn yhä edelleen iskussa olevaa ääntä edes kuulee. Myös edellisen levyn tuottanut Andrew Watt on osoittautunut Ozzylle oikein sopivaksi kumppaniksi, joka osaa käyttää tämän vahvuuksia hyväksi ja tehdä kappaleista oikealla tavalla ozzymaisia. Levyllä on nyökkäyksiä Ozzyn eri aikakausille, muttei juustoisella tai suoraan kopioivalla tavalla. Jos Ordinary Man jäi hyvyydestään huolimatta Ozzyn tuotannon keskikastiin, Patientin paikka on heittämällä siellä paremmalla laidalla. Sydämeen ???. Avausraitana toimivan nimikappaleen intro johdattaa oikeaan tunnelmaan hieman samaan tapaan kuin Mr. Erityisen komea on vierailevien kitaristien lista: pitkästä aikaa Ozzyn levyllä taas mukana oleva Zakk Wylde pitää maneerinsa aisoissa, Jeff Beck nostaa sooloillaan nimibiisin ja A Thousand Shadesin uudelle tasolle ja Eric Clapton tuo One Of Those Daysiin hienovaraista tyylikkyyttä. Soittimeen ??. Myös blacksabbathmainen No Escape From Now soi komeasti ensin hitaasti tunnelmoiden ja tehden lopulta iommimaisen äkkikäännöksen. SOUNDI 57 ????. Mustainen käninä on vanhemmiten hieman hiipunut, mutta se ei haittaa, kun levy kirjaimellisesti vilisee niin kovia riffejä, ettei Megadeth-diggailuaan pitkästä aikaa tarvitse enää värittää nostalgialla. Soittajakaarti on tuttuun tapaan nimekäs. Divariin . Hiljattain Mustainen ei ole edes tarvinnut hakea poliittisia ja polarisoivia kohteita kiukulleen, vaan suivaantuneisuuteen on syitä ainakin ruttolentsun torppaamien rundien sekä yhden itse lusitun kurkkusyövän verran. Pitkän tauon jälkeen ilmestynyt Ordinary Man (2020) oli piristävä tapaus vaisujen Black Rainin (2007) ja Screamin (2010) jälkeen ja Patient Number 9 nostaa rimaa taas entisestään
K u v a: Fa t B o b K u v a: P ap a W il sk a The Rasmus Rise Playground Oma fanitukseni The Rasmukseen syttyi jo 20 vuotta sitten, kun sain 9-vuotiaana käsiini bändin Heartbreaker-cdsinglen. ”Do the world a favor and don’t become a hater” (Live And Never Die) ja ”You are an island” (Endless Horizon) eivät ole mitään uniikkeja havaintoja maailmasta. Kymmenen vuoden tauolta palannut Mars Volta on todellakin tehnyt uuden alun. Jos aiemmin yhtye tiiraili lammen syvyyksiin ja ihmetteli siellä lymyäviä ilmiöitä, nyt sen musiikki on kuin katsoisi pinnan alta kirkkaana välkehtivää valoa kohti. Välillä Risea kuunnellessa ei voi välttyä irvistyksiltä sanoitusten korneimpien kukkasten vuoksi. Soitto on eläväistä ja rumpujen osalta aika hektistäkin, mutta silti se ei ole samankaltaista progetykittelyä ja vapaaliitoa mitä aiemmin. Täysin tyylipuhdasta Rasmusta albumilla edustaa Clouds, joka kävisi jopa jatko-osana vuoden 1998 Liquid-hitille. MIRKO SIIKALUOMA HHH The Mars Volta The Mars Volta Clouds Hill Jo on aikoihin eletty: Mars Voltan albumilla pisin kappale on niukin naukin neliminuuttinen. Omar Rodríguez-López laulaa totutun kipakasti, mutta ilmaisu ei ole lainkaan hengästyttävää. 2010-luku ei ollut helppoa aikaa The Rasmukselle. On vaikea sanoa johtuuko se Rantasalmen puuttumisesta kokoonpanosta, mutta The Rasmus on Risella orgaanisempi kuin aikoihin, eikä elektronisuus ole yhtä tärkeässä roolissa kuin Black Rosesista (2008) lähtien. Nämä kappaleet tuntuvat siltä, että ne ovat vain tulleet esiin omanlaisinaan sävelkokonaisuuksina. Sisimmältään melko selväpiirteisellä The Mars Voltalla on myös utuisempaa materiaalia, mutta biiseissä on monta tarttuvuuskertoimeltaan varsin korkeaa kappaletta. Nimikkolevy The Rasmus (2012) ei tuntunut herättävän faneissa innostusta ja Dark Matters (2017) meni monilta täysin ohi. Cedric Bixler-Zavalan kitara on yllättävän pienessä roolissa, ainakaan se on harvoin tunnistettavassa muodossa. 58 SOUNDI Levyarviot > ...kuin katsoisi pinnan alta kirkaana välkehtivää valoa... Vaikka ilmavan runsaana soivassa levyssä on paljon soittoa, sen avainelementti on laulu. Hyvin hämmentävästä ensitunnelmasta levy aukeaakin upeaan kukkaan. Nyt ei soiteta hektistä ja kitaravetoista progerockia vaan pehmeäsoundista ja ihmeen kuulastakin pop-musiikkia, olkoonkin viistoa ja omintakeista. Kokonaisuutena Rise saa lapsena bändiä fanittaneen hymyilemään, vaikkei levy ylläkään yhtyeen parhaiden töiden tasolle. KIMMO K. Melodiat ovat paikoitellen hyvinkin selkeitä ja mieleenpainuvia, ja melankolisuudessaankin jollakin erikoisella tavalla ystävällisiä. Eipä tämä toki ole ensimmäinen huomio, sillä iso ero aikaisempaan havaitaan heti kättelyssä. Huhut The Rasmuksen kuolemasta olivat vahvasti liioiteltuja – ja hyvä niin. Paluulevyltä tuntuvan Risen aloittaa kaksikko Live And Never Die ja Rise, jotka tuovat mieleen juuri sen Metallican ja Roxetten tasapainottelun, mistä The Rasmus tunnetaan parhaiten. Singlen b-puoli Days vihjaili The Rasmuksen tummanpuhuvasta tulevaisuudesta ja synkistely palkittiin Dead Lettersilla (2003), joka sinetöi bändin paikan yhtenä suomalaisen rockin suuruuksista. Levyn koskettimia ja puhaltimiakin rutkasti sisältävää pehmoista soundia on manipuloitu samplemaiseksi, joten yhtye on kummallisella tavalla ajassaan kiinni ja silti täysin ajaton. Vaikka levy kuulostaa tosi elektroniselta, se on etenkin rytmiryhmän osalta vahvasti prog-jazz-hengessä soitettua. Toismaailmallinen, surumielisyydestä huolimatta hirmuisen positiivinen ja myönteinen tunnelma välittyy voimakkaana ja kiehtovan jännittävällä tavalla. Musiikki soljuu ja versoo hyvin vaivattomasti, ja on vaikea kuvitella että tätä olisi ”sävelletty”. UMK-kappale Jezebel tuntuikin raikkaalta vedolta nojaten samalla Rasmuksen tuttuihin tavaramerkkeihin: mukana laulettaviin kitarariffeihin ja mieleenpainuvaan kertosäkeeseen. Pian seurasikin yllätyksenä ilmoitus hakemisesta Euroviisuihin uuden kitaristin Emppu Suhosen kanssa. Lauri Ylösen maneereja hyödyntävä slovari on verhoiltu minimalistiseen efektointiin, joka antaa biisille kerroksia tuntumatta ylituotetulta. Kun alkuvuodesta 2022 kuulin bändin lukuisista hiteistä vastanneen Pauli Rantasalmen eronneen bändistä vannoin, että se taru oli siinä. KOSKINEN HHHH K u v a: V en la Sh al in
Mitään sen kiinnostavampaa ei ole tarjolla tekstiosastollakaan. NIKO PELTONEN HH Slipknot The End, So Far Warner Aloituskappale Adderallin kohdalla pitää varmistella, että eihän tässä nyt lähtenyt väärä levy soimaan. Kokonaisuutena vähän sekavaksi jäävä albumi on muutamasta valonpilkahduksesta huolimatta askel taaksepäin ilahduttavan raikkaasta edellislevystä We Are Not Your Kind (2019). Ei, se ei puolusta paikkaansa oikein millään tavalla. SOUNDI 59 Tunnelma vuorottelee järkälemäisen doom-jyräyksen sekä hardcore punkista ja grindcoresta ammentavan, hetkenä minä hyvänsä raiteelta suistuvan kaahauksen välillä. Tästä osastosta paras esimerkki on Medicine For The Dead, joka osoittaa yhtyeen pystyvän tekemään painostavaa ja raskasta musiikkia myös vähemmällä mesomisella. Onneksi ilmiömäisesti musiikkia hahmottava Timo Kämäräinen ja albumin viimeinen biisikolmikko suoristavat kurssin. Niissä Juha Kansan roolihahmon sulavan lemmekäs lauluääni on hunajaisimmillaan, ja niin vain talttuvat hellämielisemmin myös Noddy Holderin ja Kirkan tai Paula Koivuniemen särmikkäämmät vedot. Kyllä, se on väännetty geneeriseen raskaaseen ilmiasuun. Naapurinkuin katselen ihmiskuntaa.” Todella syvällistä. Kakkoslevy Visceralla ääripäät ovat nyt kauempana toisistaan tehden levystä edeltäjäänsä sekä raskaamman että vimmaisemman. Jos Koskisen ote on johonkin kehittynyt, niin ehkä entistäkin melodisemmaksi. Juuri sitähän Sentencedistäkin parhaimmillaan löytyy. Muiden samoilla keinoilla operoivien kappaleiden onnistuminen on vaihtelevampaa. Ajatonta kamaahan tämä on, vaikka inspiraatio vanhalta liitolta tuleekin. Sladen, Hurriganesin, Elton Johnin, Shocking Bluen sekä untelompien suomalaisten covertulkkien tunnetuksi tekemät hitit skulaavat somasti ja sävykkäästi yhtenäisellä rytmien ja soundien pohjalla. Foni on koko ajan etulinjassa, melkein kuin kertojan äänenä. Se on nyt täällä, muttei sellaisena kuin odottaisi. Näppinsä pelissä on myös tuottaja-ääniteknikko Jamie Gomez Arellanolla sekä miksaaja Kurt Balloulla, jotka ovat saaneet tuotantopuolella aikaan sopivasti rumaa ja rupista, mutta jykevää ja selkeää jälkeä. KOSKINEN HH Strigoi Viscera Season Of Mist Paradise Lost -kitaristi Greg Mackintoshin sivuprojekti Vallenfyren tuhkasta noussut blackened death doom -yhtye Strigoi on hionut ja terävöittänyt linjaansa sitten vuoden 2019 Abandon All Faith -debyytin. Vähemmän kontrastia syntyy Cisse Häkkisen, Johnnyn ja Asko Raivion samettisten laulutulkintojen suhteen. Loisteliaasti soi UMOkin. Saattajien musiikki karttelee ”varsinaisen metallin” tyylipiirteitä, mutta runttauksen raskas tahti ja junnaavat kitarariffit erottavat sen suomirockistakin. Kattaus on ykkösen kaltainen, paitsi että Verneri Pohjolan tilalla solistina toimii Linda Fredriksson, jonka altto ja baritoni soivatkin laittamattoman mestarillisesti näillä äärimmäisen elokuvallisilla kappaleilla, lyyrisen herkästi tunnelmoiden ja usein viiltävän haikeasti. MAPE OLLILA HHHH Olavi Uusivirta Pieni kuolema Johanna Jo Skorpionilla (2019) Olavi Uusivirta ennusti pientä kuolemaa saapuvaksi. Debyyttilevy tarvitsisi paljon lisää melodista avaruutta kietoakseen pauloihinsa. Vaikka Venus ja Look Wot You Dun menettävät tuhdeinta komppiaan ja tahtiaan, yhtenäiseen tanssituokioon ne sulautuvat upeasti, varsinkin laajennetussa keikkamoodissa. JUSSI NIEMI HHHH Dynazty Final Advent AFM Renatus-albumilla (2014) tapahtuneen jyrkän tyylinvaihdoksensa jälkeen tukholmalainen Dynazty on ollut Ruotsin kovimpia melohevibändejä. Vaikka Strigoin musiikki ei maailman uniikeinta olekaan (ajatukset vievät monessa kohtaa esimerkiksi Triptykonin suuntaan), on siinä riittävästi omaa ilmettä, voimaa, dynamiikkaa, odottamattomia käännöksiä ja kiinnostavia koukkuja että se tuntuu tuoreelta ja kutittelee oikeita makunystyröitä. Ihmiskunnan typeryydet ja elämän tyhjänpäiväisyys ahdistavat, Maailma loppuu heti avausraidalla. Näistä puitteista ei poikkea myöskään Final Advent, sillä vain on taas uudet kymmenen huippuunsa saakka puleerattua potentiaalista hittiä. Tästä on kiittäminen synkkää ja kiehtovalla tavalla ahdistavaa äänimaisemaa, johon koko paketti on kiedottu. Stadionrockilla starttaava Pieni kuolema ei surkuttele tai haikaile, vaan juhlistaa koettua – vaikkakin jo päättynyttä – suhdetta. Avauksen Queens Of The Stone Age -ote on jatkossa muisto vain, kun hektisesti ja vimmalla roiskuva mättö vyöryy päälle. Suvereeni Dynazty tekee upeasti sen, mitä muut eivät osaa ja juoksee edelleen ihan omalla radallaan. Kappaleen dynamiikka toimii ja kun melodiakin on hyvin synkassa toteutuksen kanssa, biisiä voi kehua onnistuneeksi. Harmi ettei Laihialalla ole tarjota juuri muuta kuin sitä arvattavinta. Agatha 2 tarjoilee erittäin kypsää, ilmeikästä ja vahvassa Lalo Schifrinistä ja Gil Evansista muistuttavassa tunnelmallisuudessaan varsin helposti lähestyttävää jazzia. VESA SILTANEN HHH Kerkko Koskinen, UMO Jazz Orchestra & Linda Fredriksson Agatha 2 Ricky-Tick Maukkaan orkestraalisesti soinut Agatha ilmestyi 2007, mutta sen jälkeen maestro Kerkko Koskinen on hakenut levyjensä innoituksen muualta. Pupun ja Hilma af Klintin kaltaisten mestarinäytteiden lisäksi Pienen kuoleman meriitit ovat niissä ikkunoissa, joita se avaa Uusivirran haljenneeseen avioliittoon. Mantra kuuluu: ”Ennemmin itseni hengiltä juon. Tässä Sokeana hetkenä muuttuu instrumentaalijazziksi. Tässä vaiheessa onkin olo, että Slipknot tekee tällaista musiikkia pakon sanelemana: geneeriset tykittelybiisit puolitarttuvilla kertseillä ovat bändin juttu, ja niitä pitää levyllä olla. Koskinen on räätälöinyt koko teoksen Lindalle ja sen kuulee. Varmojen jytähittien ydinsatsille kirjailevat hienoimpia korukuvioita ylevämmät leffaja tv-teemat Narcos ja Tie. Kerkko aukaisee sanaisen arkkunsa päätösnumero Quiberonissa: hänen lyhyehkön laulunsa luonteesta voi vetää linjoja niin Ultra Brahan kuin Otto Donnerin 70-luvun klassikkoalbumeihin. Sitten olisi vielä versio Ismo Alanko -klassikosta Rakkaus on ruma sana. Etenkin Skorpionin johdonmukaisen nerokkuuden rinnalla Pieni kuolema tuntuu sekavalta kokoelmalta vaikutteita eri vuosikymmeniltä. Nyt säveltäjä palaa Agatha 2:lla legendaarisen dekkaristin välimerellisiin maisemiin. Vaikka miehen tässä välissä toimineet bändit Poisonblack ja S-Tool saivat oman määränsä suosiota, tuntuu sooloura uudelta vaihteelta tekemiseen. Näitä modernin melodisen metallin merkkipaaluja yhdistää aina sama resepti: ryhdikkäät ja nykyaikaiset soundit, simppeli perkussiivinen draivi, pari kolme ilmiselvän helppoa, taudin lailla tarttuvaa melodiaa. Koukutusta riittää, kertosäkeet tarraavat kuin purkka tukkaan ja kaunis kakku koristellaan kahden kitarasankarin tyylitajuisella soolotyöllä ja sukupolvensa miellyttävä-äänisimmällä hevitenori Nils Molinilla. The End, So Farin perusteella Slipknot voisi kyllä kehittää kokonaissoundiaan ja uudistaa ilmaisuaan radikaalimminkin, mutta sillä ei ole rohkeutta haastaa kuulijoitaan kunnolla. Ensimmäisten kappaleiden aikana elämää syleilevään sanomaan jaksaa myös uskoa, mutta jo kolmannen raidan kohdalla tavallisesti niin terävä sävelkynä katkeaa. Ultra Bra on läsnä ykkös-Agathan tapaan yhdellä kappaleella. Vainoharhapaatos-eepoksella Saattajat tuntuvat johdattelevan vähän isomman vision äärelle, mutta sitten levy jo loppuukin. Juha Kansa ja Etelän Tahdit Rytmivärinää Rockadillo Retropopin ja suomiiskelmän käännöshelmet ovat letkeän mutta rennontarkan jytäreggaen myötä kampeutuneet ylitse korkeamman musiikillisen riman kuin veikeästi vanhentuneet, tahattoman camp-humoristiset sanoitukset antaisivat olettaa. Kuten Pupun euforisessa kertosäkeessä todetaan, ei kannata surusta itkeä, vaan rakkaudesta. KIMMO K. Yhtye saa tällaisen jojottelun kuitenkin toimimaan ilman, että kokonaisuus tuntuu sekavalta poukkoilulta. Sovitusten detaljeja pursuava dynamiikka ja valon ja varjon välissä häilyvä draama tekevät sen, että levy vain kasvaa kuuntelun myötä. Final Adventin 42 minuuttiin mahtuu kaikki mitä 2020-luvun melometallilta voi toivoa, eikä kuitenkaan ilmeisesti tarpeeksi, sillä se täytyy joka kerta kuunnella muutamaan kertaan uudestaan. ASKO ALANEN HHHH Ville Laihiala & Saattajat Ei meillä ole kuin loisemme Sakara Raskaan suomenkielisen musiikin kenttä saa uuden ja ehkä odotetunkin nimen, kun Sentenced-vokalisti Laihiala esittäytyy uusine yhtyeineen. Kasarihevitraditionalismin kertaheitolla jättänyt ja modernimman, ”diskohevimmän” – ja vihaajien mielestä muovisemman – kulman mäiskeeseensä ottanut Dynazty tekee Final Adventilla jo viidennen loistoalbumin putkeen. Jing & Jangstersin inkarnaatio muokkaa etelän tahdit selvästi kunnianhimoisempaan rytmien ja soitinnusten muottiin kuin lepsummin retroilevat hupicombot tai huoltsikkakasetit. Puolivälin jälkeen kiekko tarjoaa onneksi muutakin kuin hiilipaperikopioita aiemmasta tuotannosta. Kasevan harras Syksykappale on progeviisteineen kiehtova päätös jytäreggaen hyvän tuulen synteesille
ISLA MÄKINEN HHHH Lost Society If The Sky Came Down Nuclear Blast Hurlumhei-kopla jättää ilottelun ja ottaa ison harppauksen musiikillisesti ja tuotannollisesti. KIMMO K. Tyylillinen rimpuilu on sumuverho: materiaali ei sisimmältään ole erityisen vahvaa, vaikka fragmentinomaisia korvamatoja kyllä pesiytyy päähän. Nyt riffitkin on latistettu palvelemaan pelkkää rytmiä melodian taustalla. Mutta miksi, oi miksi jokainen kappale on joko Slipknottai Linkin Park -pastissi, tai molempia samaan aikaan. KOSKINEN HH Built To Spill When The Wind Forgets Your Name Sub Pop Takana 30-vuotinen ura, yksi ainoa alkuperäisjäsen tallella, levytystaukoa seitsemän vuotta. Levyn kappaleissa on selvästi kuultavissa vaikutteita vuosituhannen vaihteen pop punkista. If The Sky Came Downilla muoto on kyllä kunnossa, mutta sisältö on yksi yhteen muilta mallinnettua. Aloitusja nimikappale on mashup Summertime Bluesista ja Marilyn Mansonin Beautiful Peoplesta, ja jatkossa bändi koluaa kaikkien tuntemiensa artistien maustekaapit tyhjiksi aiempaakin röyhkeämmin. Vaihtuva taustamiehitys koostuu tällä kertaa mystisen brasilialaisen Oruã-kollektiivin jäsenistä (Le Almeida ja João Casaes). Erityisesti levyn avaavassa The Funeralissa on ilahduttavaa päästä kuulemaan Harrisonin ääntä matalimmissa oktaaveissa. Will Of The Peoplen kaari ulottuu raskaasta metallimäiskeestä eri vuosikymmenten elektropopin kautta pianoballadeihin ja Ritari Ässän tunnariin. Vaihtoehtomusiikin uuden suuntauksen lisäksi Harrison tarjoaa nuorille kuuntelijoille jotain äärimmäisen tärkeää: musiikin lisäksi hahmon, jonka kappaleiden aiheisiin lähes kuka vain voi samaistua. Tähän linjaan särmikäs, vahvasti luomulta tuoksuva Built To Spill sopii kuin nakutettu. KIMMO K. Yleensä tässä vaiheessa olevat yhtyeet ovat kulkemassa vääjäämättömään auringonlaskuun, mutta tämä yhtälö ei päde Built To Spilliin. Vaikka biisit ovat lajissaan oikeastaan aika hyviä, niiden samankaltaisuus mainittujen bändien kanssa on liian häiritsevää. Kappaleet kellottavat lähemmäksi kymmentä minuuttia, kirkkokuorot ja orkestraatiot vuorottelevat blastbeatien, breakdownien ja superkimuranttien kitaraleadien kanssa. Lorna Shoren kolmas kokopitkä on niin lähellä taidemusiikkia kuin modernin metallin ilmaisu ylipäätään voi. Tämän psykedeelisen jazzin sanansaattajan vivahteet kuuluvat selvästi myös When The Wind Forgets Your Namelta. Tai ehkä juuri siksi. Mitään avantgardea tämä ei kuitenkaan ole: Lorna Shore tikkaa menemään aggressiivisesti, tehokkaasti ja teknisesti, genrensä määritelmiä venyttäen mutta niiden rajoissa pysytellen. If The Sky Came Down on älyttömän hyvin tehty levy. Tyylillisen kirjavuuden kohdalla sulaa sopua ei Will Of The Peoplella ole ja eklektisyys tuntuu jopa itseisarvolta. Tyylipoukkoilu on jo maneeri samaan tapaan kuin yhä ilmaisua määrittävä paisuttelu ja Matthew Bellamyn yliampuva falsetti. Bändi on aiemminkin ollut osaava ja nyt se näyttää kyllä aika esimerkillisesti, että esillepano onnistuu maailmanluokan malliin. Eihän siinä mitään, että bändi ottaa erilaisia vaikutteita ja muuttaa linjaansa, mutta näin suora lainaaminen on vallan härskiä. Nämä melodiakulut ja jipot on jo kuultu, joskaan ei välttämättä näin överiksi vedettynä. Soittosuoritteet on huolella toteutettu ja kaikki on ammattimaisesti laaditussa paketissa. Levyn ilmapiiri on rentoutunut, vahvasti jamitteluun ja livetunnelmaan tukeutuva, mutta silti oudon hyvällä tavalla jäsennelty ja ryhdikäs. Grungen läpimurtovuosista tutuksi tullut levy-yhtiö on sittemmin laajentanut repertuaarinsa kaikenkattavaksi indierock-katalogiksi. Yksittäiset raidat voivat olla tehokkaita, vaikka pääosin nekin sinkoilevat tyylistä toiseen. Pain Remains nostaa Lorna Shoren äärimetallin huipulle. Solisti Will Ramosin ilmaisu yltää kuiskauksista brutaaleimpaan örinään ja korkeimpaan kirkunaan. Kuitenkin edellisiin albumeihin verrattuna Yungblud on aiheiltaan huomattavasti syvällisempi ja henkilökohtaisempi, mutta myös musikaalisesti kypsempi. Levyarviot > 60 SOUNDI Levyarviot > ...elektropopin kautta pianoballadeihin ja Ritari Ässän tunnariin... Kolmanteen levyynsä mennessä brittimuusikko on saanut lisää itsevarmuutta soundiinsa, joka ottaa inspiraatiota new waven lisäksi toksisesta maskuliinisuudesta, sukupuolistereotypioista ja nuorten lisääntyvästä maailmantuskasta. Vahvimmin tätä mehukasta ristiriitaa toteuttaa päätösraita Comes A Day, joka näennäisestä kaaoksesta huolimatta kulkee eteenpäin kuin luotijuna. Olihan No Absolutionilla (2020) jo selkeitä viitteitä tähän suuntaan, mutta bändin kiivas thrash metal -tausta kuului vielä raa’an armottomassa laulussa ja riffien moukaroivassa tiukkuudessa. Jonkinlainen hengenheimolainen saattaisi olla Australian Make Them Suffer, mutta Lorna Shore seisoo tukevasti omalla jalustallaan. Toivottavasti tämä keski-ikäisten toimijoiden myöhäinen avioliitto tuottaa paljon jälkeläisiä, sen verran lupaavasti se ainakin on lähtenyt liikkeelle. KOSKINEN HH K u v a: M ik e E ll io t Lorna Shore Pain Remains Century Media New Jerseyn nouseva deathcore-yksikkö täräyttää linjoille vuoden eittämättä kovimpiin lukeutuvan metallialbumin. Kappaleet kuten The Boy In The Black Dress ovat korvaamattoman arvokkaita sukupolvelle, josta osa ei tule muutoin koskaan edustetuksi. LASSI LINNOLA HHH Muse Will Of The People Warner Musen yhdeksäs albumi ei onnistu lämmittämään viilenemään päässyttä suhdetta, vaikka ote olisi kuinka härski, villi ja suureellinen. When The Wind Forgets Your Name on yhtyeen debyytti kiistatta legendaarisen Sub Popin alaisuudessa. 60 SOUNDI 60 SOUNDI poika lataa lohduttoman suoraa tekstiä liiton viimeisistä vuosista (vaikka sortuukin harmilliseen Tiisu-sekoiluun), ja loppuun kätketty piiloraita on kaunis tilinteko ennen tuntemattomaan yöhön astumista. Kokonaisuutena albumi on lähinnä hermostuttava ja se suorastaan koettelee fanien sulatuskykyä. Instrumenttien hallinnassa ja metallisoiton yhtenäisyydessä ollaan vahvasti seuraavalla tasolla. Se soundaa hyvältä, laulu on pätevää ja tarttuvuutta on vaikka muille jakaa. MIKKO MERILINNA HHHHH facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T. JARI JOKIRINNE HHHH Yungblud Yungblud Locomotion Dominic Harrison alias Yungblud on viime vuosina edustanut punkin uutta suuntausta ja kaikkea sitä, mikä on omalle sukupolvelleni uutta normaalia. Jos maailmanlopulla on soundtrack, Pain Remains on hyvin lähellä sitä. Nokkamies – ja ainoa pysyvä jäsen – Doug Martsch taustavoimineen on edelleen täydessä iskussa. Tästä on vaikea pistää paremmaksi. Huikeammin ei yksinkertaisesti voi modernia raskasta musiikkia esittää
Jälkimmäisestä esimerkkinä tietysti vuoden riemukkain korvamato Santanan kolmonen. ...olihan korkea aika saada myös sivareille oma voimalaulu... Kantavana teemana on rock’n’rollin parantava vaikutus, niin kuin levyn nimikappale jo heti kärkeen paaluttaa. Aika puolivillaisen I Loved You At Your Darkestin (2018) lisäksi keulamies Nergal on ehtinyt äänittää jo kolme levyä täysin kelvottoman kantriprojektinsa Me And That Manin kanssa. Lopputulos ihmetyttää sekä moni-ilmeisyydellään että henkisellä syvyydellään. Kepeällä tsemppirockilla päästään vaivihkaa asian ytimeen. Shake esimerkiksi panee lanteet heilumaan muumiollakin ja räpähtävin numero High Priestess ripittää armottomasti. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Levyn versioiduin laulu on folkja gospelklassikko Wayfaring Stranger, jonka historiaa on kyetty jäljittämään aina toissa vuosisadan puoliväliin saakka. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Bändi on myös löytänyt erittäin hyvän tasapainon alkuaikojen bläkkisjuurien ja uudistumisen välillä. Onko siinä tarina, jankutetaan nyt taiteenlajista riippumatta. Pandemian takia Behemothilla oli aikaa työstää Opvs Contra Natvramia täysin ilman deadlineja. Albumilta ei löydy yhtään huonoa biisiä, mutta koskettavimmillaan Santigold on niissä levyn kappaleissa, joissa voi aistia niin bluesia, Jamaikaa kuin Afrikkaakin. Perinteinen triosoundi pukee boogiejunttausta herkullisesti. Spirituals on kuitenkin ensimmäinen levy artistin omalle merkille ja samalla nimellä hän lanseeraa muitakin liiketoimia, muun muassa teelaatuja ja luomuihonhoitotuotteita. Ikiaikaista teemaa voidaan lähestyä yleisellä tasolla tai sitten yksityiskohtaisesti uppoutuen. Levy on nimensä väärti. Perinteinen gospel-sävelmä Two Wings täydentyy ja kiihkeytyy Knucklebone Oscarin toimesta hengästyttäväksi rock’n’rolliksi. Tom Waitsin Down In The Hole huipentaa Believe It Or Notin niin hillittömiin kirkonmenoihin, että paholainen pysyy taatusti syvällä kuopassaan. Ja olihan korkea aika saada myös sivareille oma voimalaulu Etulinjassa tavataan. ANTTI LUUKKANEN HHHH Behemoth Opvs Contra Natvram Nuclear Blast Behemoth lähti The Satanistilla (2014) avaamaan soundiaan kuten Dimmu Borgir aikoinaan Puritanical Euphoric Misanthropialla. NUUTTI HEISKALA HHHH Tuomari Nurmio & Knucklebone Oscar Believe It Or Not Stupido Tuomari Nurmion ja Knucklebone Oscarin sinänsä yllättämätön yhteistyö kantaa viimein kokopitkää hedelmää. Judge Meets The King -ep (2018) antoi jo esimakua siitä, kuinka optimaalisesti sielujen veljeys toimii, kun artisteja riivaa yksi ja sama evoluution myötä rock’n’rollin syntyyn johtanut pyhä henki. Paul Ankan Adam And Eve käynnistää saarnamiesten kaivaukset sananmukaisesti aikojen alusta. Nurmion hitaana funkaava I Was A Fool ja Knucklebonen mestarillisen kitaroinnin leimaama blueslaina The Battle Is Over edustavat albumin pehmeämpää puolta. Vaikka albumin nimen suorempi käännös olisikin ”opus luontoa vastaan”, kertoo Nergal sen merkityksen olevan ihmisen vapautta rajoittavan nykymenon vastustaminen. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Kuten Dimmullekin kävi, on Behemoth erinomaisesti onnistuneen ensimmäisen askeleen jälkeen ollut vähän eksyksissä uuden suuntansa kanssa. Huipuksi nousevat silti aikojen takaista kärsimystä syvällä myötätunnolla pakahduttavasti lievittävät, ilmiasultaan koko levyn tapaan huippumodernit Nothing, No Paradise ja Ain’t Ready. Päinvastoin kuin useimmat kilpailijansa, hän ammentaa yhtä lailla räpistä, indiepopista, drum’n’bassista, punkista, reggaesta ja ylipäätään mustan musiikin koko jatkumosta. Ilmiselvästä reggaesta muistuttaa vain dub-rytmillä polkeva Ushers Of The New World. Rock’n’rollin voima tiivistyy puoleen tuntiin, mutta jo siihen saadaan mahtumaan runsas annos nohevaa Status Quo-ZZ Top-akselilla sahaavaa perusrockia, jonka voima piilee siinä, kuinka siitä saadaan puristettua esiin oleellisin jokaista yksityiskohtaa myöten. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Kansakunnan kipupisteeseen pureutuva Lahti 01 saattaa kuulostaa humoristiselta, mutta noinkohan tosiaan sitä on. Eikä mikään ole pyhää. Nyt sovituksissa on muotoa tuovaa hiivaa, kun ympärille on kasattu komealta kalskahtava Rock Siltanen Group. Sinkkubiisi Ov My Herculean Exile on mainio esimerkki monitahoisesta sävellyksestä, joka on silti vanhoihin levyihin verrattavan häijy. Tältä levyltä löytyy molempia, ja paljon muuta. Vahva kapinahenki välittyykin levyn hienoista sävellyksistä. Uskoi tai ei, niin levyn riemukkuus muistuttaa ihmisen parhaan paikan olevan sittenkin maan päällä – helvetin ja taivaan välissä. Levyarviot > 62 SOUNDI Santigold Spirituals Little Jerk Santi Whitella alias Santigoldilla on takanaan töitä levy-yhtiön A&R-henkilönä, biisintekoa muille artisteille, jäsenyys Stiffed-punkbändissä ja kolme omaa albumia. Pitkän harhailun jälkeen Nergal ja Behemoth näyttävät vihdoin taas löytäneen punaisen langan. Uusi Joe Barresin tuottama levy onkin selvästi itsetuotettua edeltäjäänsä jäsentyneempi kokonaisuus. Mikko ”Silli” Siltanen (Räjäyttäjät, Talmud Beach, Amuri) on säveltäjänä ollut parhaimmillaan, kun hän saa leivottua aiheista riippumatta lauluja, jotka kuulostavat pieniltä, mutta jotka ovat sisimmässään valtavia. Spirituals kuitenkin tekee selväksi, ettei Santigoldin päässä pyöri vain bisnes. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 104,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 119,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa. Kyse on tiedostavista riimeistään tunnetun The Roots -legendan, yliTilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Melodioiden sydäntä raastava haikeus ja Santin laulun syvä sielukkuus vievät jalat alta. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Believe It Or Not -albumilla Nurmio ja Knucklebone porautuvat jälleen bluesin kautta kohti gospelin väkevää alkuvoimaa. JUSSI NIEMI HHHH K u v a: Fr an k O ck en fe ls Rock Siltanen Group Rock’n’rollin voima Joteskii Groteskii Onko siinä sanoma, oli poppareilta vuosikymmeniä sitten tapana tiukata. PERTTI OJALA HHHH Danger Mouse & Black Thought Cheat Codes BMG Tämä julkaisu voisi olla oppikirjaesimerkki täydellisestä hiphop-albumista – yhden kaikkien aikojen parhaan räppärin sekä lahjakkaan tuottajavelhon unelmakollaboraatio, joka on kuorrutettu uskomattomalla vierailijakaartilla, joista jokainen sopii rooliinsa kuin nakutettu
Tällä palstalla Äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö Gramex kertoo ajankohtaisista asioista. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Lain mukaan tähän pitää hankkia lupa, sopia ja maksaa korvaukset isolle joukolle säveltäjiä, muusikoita ja musiikkituottajia. Gramex siis kerää ja jakaa eteenpäin tekijänoikeuskorvauksia, hoitaa musiikin käytön sopimuksia sekä edistää musiikkia. Ne hoitavat urakan puolestasi. Kirjoittaja on Gramexpresslehden päätoimittaja. Tämä on hyvä kysymys, johon on onneksi helppo vastata. Otetaanpa esimerkki: tahdot soittaa äänilevyjä tai muuta äänitemusiikkia ulkoilmatapahtumassa. Maailmalla musiikkiluvat pitää yleensä hankkia erikseen kahdesta tai jopa kolmesta järjestöstä! Suomessa ollaan siis palvelun edelläkävijöitä. LAURI KAIRA MIHIN TARVITAAN GRAMEXIA JA TEOSTOA. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Yhteinen lupakauppa on poikkeuksellista maailmassa. IL M O IT U S. Tekijänoikeusjärjestö on palveleva linkki musiikin käyttäjien ja musiikintekijöiden välillä. Me esimerkiksi perustimme muutama vuosi sitten yhteisen lupakaupan, Musiikkiluvat.fi . Tilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Yhteistyötä Gramex ja Teosto tekevät varsin paljon. Miten kukaan pystyisi tekemään kaiken tämän ilman apua. Riittää siis kun hankit luvan sieltä, ne hoitavat asian siitä eteenpäin. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Asiasta sopiminen ja käyttökorvausten maksaminen olisi käytännössä mahdotonta, jos joutuisit tekemään sen suoraan kaikkien kanssa. Onneksi tätä varten on olemassa tekijänoikeusjärjestöt. Järjestöt ovat vuosien mittaan hankkineet valtakirjan edustaa tätä suurta joukkoa joko suoraan tai kansainvälisen sopimusverkoston kautta. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Tekijänoikeusjärjestöjen tehtävänä on toimia palvelevana linkkinä musiikin ammattimaisten käyttäjien ja musiikin tekijöiden välissä. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 104,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 119,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A Joskus kysytään, että mihin tekijänoikeusjärjestöjä oikein tarvitaan. Tämä helpottaa lupien hankkimista ja musiikin käyttöä. Teosto edustaa säveltäjiä, sovittajia, sanoittajia ja musiikkikustantajia, Gramex taas edustaa muusikoita, laulajia ja äänitteiden tuottajia ja kapellimestareita. Teosto tekee likimain samaa, mutta se edustaa eri tahoja. Sieltä saa taustamusiikkiluvat kummankin järjestön puolesta
Heti aluksi Music Is Blue tunnustaa suuren rakkauden musiikkiin kulmikkaine rytmeineen ja rosokitaroineen lähes Richard Dawsonin veroisesti. Ainakin pääosin. Poikkeuksiakin on, kuten Don’t Feed Me Your Lies, jossa nopeus ja hitaampi raskastelu toimivat hyvin kimpassa. Yksi selitys voi piillä McCombsin tavassa ottaa tyylilajeista piittaamaton taiteellinen vapaus todella vakavasti. Movertaisen riimitaiteilija Black Thoughtin sekä lukuisia Grammy-palkintoja projekteistaan voittaneen biisinikkari Danger Mousen yhteisalbumista, joka sai alkunsa yli kymmenen vuotta sitten, mutta jonka maaliin saattaminen on vienyt vuosia kummankin kiireiden takia. Mutta kun hommat hoidetaan näin pitelemättömällä vimmalla, kokonaisuus toimii. Lähivuosina koko maailma tuntuu ottaneen kurssin kohti helvettiä, eikä tämä ole jäänyt Lamb Of Godiltakaan huomaamatta. Levyarviot > ...terapiaa keskinkertaisen käyttömusiikin kuormittamalle mielelle... Armoa annetaan vasta päätöskappaleessa ja siinäkin vain hetkittäin. Onneksi valtaosa 12 biisiä sisältävästä, noin 54 minuuttia kellottavasta albumista on tätä rivakampaa osastoa. Uusi maapallo syntyy nykyisen viimeisen päivän jälkeisenä päivänä, kun luonto on murskannut teknologian. There’s Only Black Nuclear Blast Legendaarisen Venomin ex-jäsenten Tony ”Demolition Man” Dolanin ja Jeff ”Mantas” Dunnin pyörittämä Venom Inc., jonka täydentää Jeramie ”War Machine” Kling, on saanut leivottua jatkoa vuoden 2017 Avé-esikoiselleen. Steve Vain ja Steve Lukatherin vaikutusta ei miehen soitosta voi olla kuulematta. Heikommista hetkistään huolimatta levy on verevä taidonnäyte 58-vuotiaalta Dolanilta, 61-vuotiaalta Dunnilta ja tänä vuonna 40 täyttävälta Klingiltä. Ja kuten seitsemän vuotta sitten, tälläkin kertaa lopputuloksena on hengästyttävän väkevää tykitystä. Joillekin Omens saattaakin olla liiallinen vyörytys. Cass McCombsin välillä kierohkoakin huumoria viljelevät lyriikat ja kerroksisuudessaan rikassointiset laulut muodostavat poikkeuksellisen kiehtovan kokonaisuuden. Akustisen jazzahtava Unproud Warrior, eteläamerikkalaisittain rytmittyvä Krakatau ja A Blue, Blue Bandin country-folk ovat nekin niitä tyylillisiä sivupolkuja, jotka johtavat lopulta Heartmindin massiiviseen ja lähes avant gardistisen vapaaseen jazziin. Kuten tavallista, Lamb Of God pysyy lestissään: Blythe johtaa kappaleita demonisella ulosannillaan ja kitaristit Mark Morton ja Will Adler sahaavat dempattuja riffejään käytännössä koko ajan samassa sävellajissa. Lätystä tulee väkisin mieleen PRSkitaroiden, joita McBride mainostaa, monipuolisuutta demottava mainoslevy. Venom Inc. Cheat Codes on ensiluokkainen kokonaisuus, jonka kaikki osaset palvelevat lopputulosta. Mitä enemmän tempot laskevat ja biiseille tulee mittaa, sitä enemmän ne kallistuvat sinänsä ookoon, mutta vähän geneerisen hevitamppaamisen harmaalle alueelle. Kertosäkeeseen pieni nostatus ja pari kierrosta riffiä taas. Onko ihmisten välinen kommunikointi aitoa vai pelkkää karaokea. Levylle on mahdutettu särökitaran spektrillä jos jonkinmoista soundia Teksasin ZZ Top -maailmoista Los Angelesin sessioihanteisiin. VESA SILTANEN HHH Cass McCombs Heartmind AntiKymmenennen albuminsa julkaissut kalifornialainen laulajalauluntekijä Cass McCombs on jäänyt tuotantonsa laatuun nähden kovin tuntemattomaksi. Valitettavasti seuraavat kappaleet nivoutuvat toisiinsa tylsyytensä ja samankaltaisuutensa vuoksi. Gomorran, Ditchin ja Ill Designin kaltaisilla kappaleilla yhtye kutsuu mukaansa piehtaroimaan ihmisinhon mudassa, ja tarjous on tenhoava. Siinä yhdistyvät kaikki vanhan koulun hiphopin parhaat palat ja kulta-ajan samplet. Ja toisin kuin voisi kuvitella, kyseessä ei ole mitään vanhojen hevijäärien köpöttelyä vaan ilahduttavan pirteää thrash metal -tykittelyä. Herkun kuorruttaa Black Thoughtin käsittämätön flow ja monikerroksinen, yli-inhimillisen taitava sanataide. Harvoin puhtaasta vitutuksesta syntyy mitään näin johdonmukaista ja mukaansatempaavaa. Biitit kuhisevat vierailijoita (Raekwon, A$AP Rocky, Run The Jewels, Joey BadA$$, MF Doom, Michael Kiwanuka), joista jokainen on valittu erityisellä pieteetillä mätsäämään täydellisesti kunkin kappaleen tuotantoa. Siinä missä musertava VII: Sturm und Drang (2015) sai syntynsä tahattomasta tragedista, on Omensin polttoaineena myrkyllisenä kiehuva viha ja pettymys. Äärimetallipioneerit eivät tälläkään saralla ole tekemässä mitään mullistavaa, mutta nopeasti jyräävissä ja tiiviisti ytimessä pysyvissä kappaleissa on sentään mukaansatempaavaa energiaa. LASSI LINNOLA HHHH K u v a: Tr av is Sh in n. Levyn kappaleet lähtevät paria poikkeusta lukuun ottamatta jykevällä kitarariffillä, joka sitten laskeutuu säkeistöön. PERTTI OJALA HHHH Simon McBride The Fighter Ear Deep Purplen tuoreen kitaristin Simon McBriden ytimekkäästi nimetty levy lähtee käyntiin lupaavalla Don’t Dare -bluesvedolla. Mutta sen armottomuudella on oma synkkä logiikkansa ja järjestyksensä. Ja löytyypä levyn kannestakin yksi PRS. Levy on parhaimmillaan nimenomaan silloin, kun vauhti kiihtyy ja Kling piiskaa rumpujaan oikein kunnolla. LINDA SÖDERHOLM HHHHH Lamb Of God Omens Nuclear Blast ”All I see are omens”, toteaa Randy Blythe, ja näinhän se on. Vaivattomat poplaulut Karaoke ja New Earth kätkevät kepeää ilmiasuaan vakavampaa sanomaa. Aikaa ja historiaa venyttävä levy pursuilee klassisia sampleluuppeja, boom bapia ja nostalgiaa olematta kuitenkaan vanhanaikainen. Sama teema jatkuu läpi levyn. Sydämen ja mielen ajoittaiseen keskinäiseen vääntöön viittaava Heartmind osoittaa kuinka hyvin monipuolisuus voi viihtyä yhdenkin albumin puitteissa
Jarno Alhon ja Janne Lastumäen Kytäjä vie minut paljon kuvitteellisia belokuvia syvempiin vesiin. Tuomionjulistuksen jyrkkä kulma ja – herra varjelkoon – rennosti rullaavat biisit kuulostavatkin toistensa vastinpareilta vain teoriassa. Kaikissa on ilahduttavan vapauttavaa perinnerytmiikan iloa ja katurockin särmää, mutta tyylien summa ei kuitenkaan usein ole yhtä vöyräs kuin aineksista toivoisin otettavan irti. Tietenkään oppi ei ole mennyt kokonaan hukkaan. Kauan sitten Sister Flo -yhtyeen kautta tutkalleni ilmestyneen kaksikon kolmas ja ylivoimaisesti paras albumi on tasokasta säestystä ja ravintoa mielikuvitukselle. Mitä jos lapsi ei haluakaan lähteä kotiin fantasiapuistosta. Tauskikin on levyttänyt 1980-luvulta asti. Voi kuinka monta kertaa olen kuullut puhuttavan ”ääniraidoista elokuviin, joita ei ole vielä tehty”. Elokuvamusiikki, varhainen elektroninen pop, kraut rock, disco, jonkin sortin proge, library music, kokeellinen suhina – onhan näitä. Kuten Stratovarius on ennenkin osoittanut, se on kuin maailman parhaimmistoon kuuluva kokki, jonka makupaletti yksinkertaisesti on lyömätön ja joka vuodesta toiseen toteuttaa vain ja ainoastaan omaa visiotaan unohtamatta ajan tuomaa kehitystä. PEKKA LAINE HHHH The Interrupters In The Wild Hellcat Interrupters ja amerikkalainen skapunk on hiukan samassa saumassa kuin kelttipunkin, cowpunkin ja gypsypunkin kaltaiset hybridit. Stratovarius on bändi, jonka kemia toimii ja kestää. Lempeän muhkeasti soiva levy voi tosin kaivaa infantiilin ja oikukkaan puolen esiin kuulijasta. Onneksi pian alkaa kuulostaa tutummalta, ja Timo Kotipellon lauluäänen nyt kuka tahansa tunnistaa. Mitään suoranaisesti uutta tai vekkulia tarttumapintaa se ei ole kokenut tarpeelliseksi kuulijoilleen tarjota. ...terapiaa keskinkertaisen käyttömusiikin kuormittamalle mielelle... Metodi palvelee albumikokonaisuutta siten, että yhtye pystyy säilyttämään tuoreutensa ja valvomaan laatua jo kappaleiden synnyn alkuhetkillä. Tai pikemminkin bändi on suorittanut hienosäätöä. Taidokkaan kaksikon kiehtovia yksityiskohtia tihkuva musiikki on parhaimmillaan soiva vastine sille, kun lapsena luki Jules Vernen kirjoittamia seikkailuromaaneja ja arkimaailma katosi ympäriltä. Kolmos on kahden taideartesaanin voimannäyttö. Tämä takaa puolestaan sen, että käsillä on jälleen kerran relevanttia, laadukasta ja väkevää kuunneltavaa. Nykykokoonpano yrittää kuumeisesti replikoida DeGarmon tyyliä, mutta vaikeaa se tuntuu olevan, vaikka Michael Wilton, Eddie Jackson ja Scott Rockenfield saivat seurata vuosikaudet hyvin läheltä, miten temppu tehdään. Ikään kuin musiikkia pitäisi arvottaa artistien uran pituuden mukaan. Tuore laulaja Kimmo Perämäki ei ole laajan rekisterinsä kanssa ainakaan edeltäjiään huonompi. Biisimateriaalista löytyy tyylilajin puitteissa pysyviä nyansseja, nyökkäyksiä esikuville ja perin synkkää maailmankuvaa historiaa vasten peilattuna. Olennaisempaa on monenlaisissa äänitys-, soittoja masterointiyhteyksissä kynsiään hioneen kaksikon oma kädenjälki. nesti kitarasoolon rakentamiseen vaikuttaisi olevan käytetty enemmän aikaa kuin itse kappaleeseen. Eli mitä parhainta doom metalin sisältöä. Soundeista ja sävelistä on veistetty oma pienoismaailma, joka on kerroksellisuudessaan ja viimeistellyssä sävykkyydessään silkkaa terapiaa keskinkertaisen käyttömusiikin kuormittamalle mielelle. Bändi saattaa kuulostaa ehkä vieläkin luonnollisemmalta. Skapunkin liitos sekin toimii parhaiten Let ’Em Gon kaltaisessa biisissä, jossa hyvin sytkyttävään vetomelodiaan isketään kertosäe punkhuudatuksen voimalla. Perinteitäkin saadaan avoimesti arvostaa. levy etenee samaan malliin kuin edeltäjänsäkin. Surviven ensitahdit kuulostavat kuin joltain modernilta thrash-bändiltä. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Spiritus Mortis The Great Seal Svart Olin jo sortua useasti asiayhteydessä toistuvaan syntiin ja ryhtyä taivastelemaan Spiritus Mortisin pitkää uraa. Älkää siis huoliko, Survive edustaa jälleen laatua sitä kaipaaville. Bändi tavoitte. Ensimmäisen kuuntelun jälkeen olo on yksinkertaisesti tyhjä. Doom metalin ja heavy rockin menneisyydestä ammentavan koplan tekemiset täyttävät lähtökohtaisesti laatustandardit. ASKO ALANEN HHH Queensrÿche Digital Noise Alliance Century Media Queensrÿchen aikaa Todd La Torren kanssa voi kuvailla lyhyesti: melkein, mutta ei sittenkään. Musiikillinen anti jää kitaraosioita lukuun ottamatta ohueksi. Mutta kyllä yhtyeen viides albumi kuulostaa aiempaakin häijymmältä. Jotakin on kuitenkin muuttunut. Yhtye on tehnyt uuden levyn sävellystyön kohdalla enemmän yhteistyötä kuin aiemmin. Albumi on hyvin jyvitetty, sillä aidot iskuraidat nousevat paremmin esiin kuin välityöt. Yhtye menetti paljon, kun bändin pääasiallinen säveltäjä Chris DeGarmo lähti bändistä. Kitaravetoisen bluesja hard rockin ystäville tämä on tarkistamisen arvoinen teos. Riffitehtailussa on tarjolla tuttuja piirteitä, mutta myös kierrätyksen tuntua. Ska-nykytys ja rennommat reggaesoundit saavat yliotteen, koska niillä kipaleilla on kiinnostavampi skaala melodioita ja svengin aineksia. Pinnan alla kuplii jotain selittämätöntä pahaa. Kokoonpanonvaihdoksista huolimatta Spiritus Mortisin linja ei ole sanottavammin muuttunut. Yhtyeen 16. Spiritus Mortisin salaisuus ei ole vuosikymmenien taakse ulottuvat toimintavuodet, vaan sen järkähtämätön visio ja kärsivällinen hiominen. Stratovariuksen uusi levy on viimein valmis, mutta kun levyn pistää pyörimään, albumin aloittavan nimiraidan intron kohdalla on pakko tarkistaa, mistä bändistä on kysymys. Tässäkö tämä oli. Kitarasoundi kuulostaa aiempaa rouheammalta ja koskettimien rooli vaikuttaa painuneeen piirun verran taka-alalle. Ilmeisen ärhäkän kapakkabändin albumi olisi tiukempi muutaman biisin karsinnalla, mutta tyydyttävän hyvä potpuri on kasassa näinkin. Yhtyeen lähestymistavan johdosta sen levyjen arvottaminen muuttuu haastavaksi. Interruptersilla skaja punk-elementit jakautuvat selvemmin eri biiseille, jolloin niistä erottuvat parhaat ska-siivut (Rhoda Dakarin fiittaama As We Live) ja punkeimmat rockit (Raised By Wolves). ARTTURI SIROMAA HH Stratovarius Survive Ear Seitsemän vuotta tätä on saatu odottaa. Kytäjän lennokkaasti nimetyt sävelmät tuovat musiikkia liikaa elämässään kuunnelleelle mieleen kaikenlaisia tyylillisiä ja eri aikakausiin liittyviä assosiaatioita. ANTTI LUUKKANEN HHHH Kytäjä Kolmos Joteskii Groteskii/Panama Levyt Instrumentaalimusiikin tekijät kytkevät hyvin mielellään tekosensa elokuvamaailmaan. Laulaja Aimee Allenin ääni ja vimma sopivat paremmin ska-sävelkulkuihin kuin kapeammalle rockskaalalle. Yleensä toinen tyyleistä roikkuu kytköksessä väkinäisemmin. Myös reggae-kulttuurin taustahymnit, pasuunat ja eksoottiset mausteet toimivat. Paikka paikoin kuulostaa siltä kuin Stratovarius olisi kiukkuisempi kuin edeltävillä albumeillaan
PEKKA LAINE HHHH Lili Aslo, minkälaisia asioita kerrot itsestäsi tällä levyllä. – Tykkäsin teininä 80-luvun new wave -musasta. Myös CBGB-klubilta tunnetut bändit kuten Talking Heads ja Television tekivät suuren vaikutuksen minuun. Mitä kuuntelija saa tietää sinusta, jos kuuntelee tarkkaavaisesti tämän albumin musiikkia. Vasta hiljan parinkympin rajapyykin ylittäneelle Knife Girlille 1980-luvun alkupuoli on kulttuurihistoriaa, mutta hän on oivaltavasti imaissut siltä suunnalta inspiraation yhdistellä ronskisti tyylivivahteita ja metodeja. Masennus vei minulta nuoruuteni ja värjää tähänkin päivään sen, miten näen itseni ja maailman ympärilläni. Kun aloin kirjoittaa tätä levyä 18-vuotiaana vuonna 2018, halusin yrittää jotain minulle uutta ja haastavaa. Euforian ja melankolian välille jännittyvät laulut juhlivat estottomasti elämää ja vuotavat samalla verta. Halusin kirjoittaa pidempiä biisejä, jotka sisältäisivät monia osia ja joissa sanoituksilla olisi enemmän merkitystä. Oona-ep:n laulujesi soundi oli vahvasti kiinni elektronisen popin estetiikassa. Tuottaessani levyä riisuin siitä joskus bändiraitoja. Sääntökirjat kuuluvat roskikseen. -bändien jäseniä). Levyllä paljastan itsestäni sen, että olen epävarma ja pelkään jatkuvasti. Siitä levyn nimi tulee. TEKSTI: PEKKA LAINE K u v a: E m il ia P en n an en. Ajatus istuu erinomaisesti juuri tähän hetkeen. Biisien lopulliset versiot kuulostavat erilaiselta kuin studionauhoitukset, mutta jokaisen soittajan läsnäolo on silti välttämätön. Pelikenttä on sekaisin. 66 SOUNDI Levyarviot > ...sääntökirjat kuuluvat roskikseen... Ulkoa annettuja elämäntapahäkkejä vastaan taisteleva Uniform pauhaa ja rönsyilee niin kuin musiikin luoja olisi juuri oivaltanut olevansa vapaa tekemään mitä huvittaa. – Yhteiskunnan odotus siitä, miten itseään saa ilmaista ja odotus siitä, mitä elämällä kuuluu tehdä, on kuin pakollinen puku. Halusin tämän olevan ”bändilevy”, ja 2019 kesällä pääsin työskentelemään yhdessä lahjakkaiden soittajien kanssa (muun muassa Ghosts On TVja Entäs Peltonen. Knife Girl -nimellä albumimitassa debytoiva tuottaja-lauluntekijä-laulaja Lili Aslo on löytänyt tämän kutkuttavan tasapainotilan musiikissaan. Pelkään, kun mietin mitä teen elämälläni. Tykkään siitä, kuinka vähän King Gizzard välittää siitä, että ylläpitäisi jotain yhtä tyyliä. – Charli XCX on minulle valtava inspiraatio, ja on ollut hyvin jännittävää seurata hänen uransa kehitystä. Hyvä niin, sillä Aslo on loistava laulaja ja riekaleisesta uhmakkaaseen taipuvaa ääntä on täysin järjetöntä pikselöidä tunnistamattomaksi. Laulujen ydin tulee nyt päin pläsiä intohimolla, joka ei huku esteettiseen ehostukseen. Sanoisin, että minulla ja Of Montrealilla on aika samanlaiset biisinkirjoitustyylit. Puku on kaikilla sama, jotta kukaan ei erottuisi joukosta. Mikä ajoi tähän suuntaan. Tämä levy ei olisi tapahtunut ilman heitä. Knife Girl Uniform Soliti Miten olla yhdellä kertaa sekä hauras että itsevarma. Usein bändi improvisoi, ja nyt biiseissä olikin sooloja ja kutkuttavia shoegaze-tekstuureja. Pelkään kuolemaa. Knife Girl on aiemmilla ep-julkaisuillaan liikkunut ultramodernissa digitaalisesti muljahtelevassa popsoundissa. Nyt sointi on bändimäisempi ja esimerkiksi täynnä muhkeita kitaroita. Nyt hänen poppinsa on orgaanisempaa ja soitetumman oloista. Keihin artisteihin tai bändeihin tunnet tällä hetkellä voimakkainta hengenheimolaisuutta. Talking Headsja Princereferenssit pulpahtelevat mieleen tanssimusiikin ja reippaan sähkökitararoiskeen maailmojen törmäillessä. Pelkään, että ihmiset lopettavat minusta välittämisen. Pelkään rakkauden haurautta. – Oli maagista kuulla, kun biisidemojen syntsat yhtäkkiä muuttuivat makeiksi kitara-leadeiksi tai ärhäköiksi saksofoni-iskuiksi
Levyn biisit ovat erittäin suoraviivaisia ja toisiaan muistuttavia niin tasaisesti takovien rytmiensä, simppelien kitarariffiensä kuin kappalerakenteidensakin puolesta. Lähestymistavassa on tuore kulma, vaikka yhtye kanavoikin läntisen Afrikan musiikkitradition huippuja. Kehonkuvallisia parisuhdevinjettejä tulvineen Crushingin (2019) jälkeen hän lähtee kahteen toisistaan riippuvaiseen suuntaan: keskelle minuutta mutta myös laajempien rakenteiden äärelle. Poliiseja ammuskelevista kovista jätkistä kertovat biisit kuitenkin jäävät vähän etäisiksi esimerkiksi Darniellen omasta nuoruudesta kertovaan The Sunset Treehen (2005) verrattuna. Jazzahtavat torvisoolot punoutuvat saumattomasti länsiafrikkalaisiin grooveihin. Neljän vinyylin tai kolmen cd:n boksista löytyvät molemmat studioalbumit, rosoinen klassikkodebyytti We Are The Undead (1998), iskelmällinen hittialbumi The Coffinshakers (2007) sekä kaikki singlebiisit ynnä tukku harvinaisuuksia. Marcus Paquinin kanssa luotu äänimaailma on lämmin mutta suora, ja sovituksissa Jacklinin folk-tausta on enää sum. Onneksi musiikki pehmentää törmäyksiä. SOUNDI 67 ...sääntökirjat kuuluvat roskikseen... Albumi kuulostaa tutulta: Could We Be More vie meidät Kokorokon matkassa Lontoosta Lagosiin, jazzista afrofunkiin ja nigerialaiseen afrobeatiin sekä ghanalaiseen highlifeen. Jacklinin rivit ovat kaunistelemattomia, paikoin liki kyynisiä, ja kuvatut asetelmat kivuliaan tunteikkaita. Vihosta löytyvät myös kappaleiden sanat, joista voi bongata lisää oivalluksia. NUUTTI HEISKALA HHHH Kokoroko Could We Be More Brownswood Kahdeksan vuotta bändin perustamisen jälkeen kuulemme vihdoin lontoolaiskollektiivin odotetun debyytin. Musiikin taso pysyy kauttaaltaan ilahduttavan korkeana. Pääosassa ovat puhallinsoittimet, johtaahan kokoonpanoa trumpetisti Sheila Maurice-Grey. Tyylien kirjoon sekoittuvat myös (neo)soul sekä r’n’b. LINDA SÖDERHOLM HHHH The Mountain Goats Bleed Out Merge John Darniellen The Mountain Goats on viimeisen kolmen vuoden aikana julkaissut viisi albumia. Hyvällä tyylitajulla valitut kappaleet myös muodostavat rockin, countryn ja reggaen välillä poukkoilevista genreistään huolimatta tasapainoisen albumikokonaisuuden. Jos First Bloodilla mainittujen Rambon ja Death Wishin juonet ollaan kostotarinoiden toimimiseksi pidetty mahdollisimman pelkistettyinä, on Darnielle käyttänyt Bleed Outin musiikissa samaa metodia. Bändi puolestaan pukee kappaleensa nykyaikaiseen muotoon ja omanlaiseensa, jo tunnistettavaan soundiin. Nyt Svart on tehnyt kulttuuriteon ja koonnut Johnny Cash -soundalike Rob Coffinshakerin bändin koko julkaistun tuotannon yksiin kansiin. Rockenfieldin rumputyöskentelyä on taas kerran perin nautinnollista kuunnella. Mainiot versiot Squeezen Take Me I’m Yoursista, Rock’n’Roll Bandin I’m Gonna Rollista ja Don Williamsin Shot Full Of Lovesta varmaankin johdattavat McCoyn faneja alkuperäisten artistien diskografioiden pariin. Esimerkiksi Sofia Zidan tulkinta Funnel Of Lovella kalpenee Wanda Jacksonin alkuperäisen rinnalla. Vähemmän tunnettujen sävellysten konsepti on erittäin onnistunut, sillä kuuntelijan huomio keskittyy enemmän itse biiseihin kuin siihen, minkälaisen version McCoy niistä on tehnyt. Lisäksi Andy McCoyn tyylikästä ja luontevaa soittoa on aina ilo kuunnella. Aidosti omaperäiseltä kuulostavat hetket ovat harvassa, mutta silloin niistä voi löytää aitoa onnistumisen iloa. Silti alati kasvavasta ja ehjästä levykokonaisuudesta ei voi puhua. Fanille suurin aarre on paksu booklet, jolla Robert Fjällsby ja yhtyeen soittajat kertovat avoimesti yhtyeen biisien synnystä sekä musiikillisista ja muista vaikutteista, kuten Hammerja eurokauhuleffoista. Tästä kiitos kuuluu bändin menneisyydessä luomalle tyylille, jonka lähtötaso on jo itsessään korkealla. Tämä kunnianhimoinen debyytti jo kansainvälisesti vakiintuneelta liveesiintyjältä enteilee, että Kokorokon suunta on vain ylöspäin. NUUTTI HEISKALA HHH The Coffinshakers The Curse Of The Coffinshakers 1996-2016 Svart Ruotsalainen vampyyrikantrin esitaistelija The Coffinshakers nautti vuosituhannen vaihteessa maamme metallipäiden ja punkkarien keskuudessa niin suurta kulttimainetta, että meikäläiset levy-yhtiöt Solardisk ja Cobra alkoivat julkaista bändin levyjä. Kerrontatapa on armoton. Vaikka joukkoon ei Tallahasseen (2002) tai Transcendental Youthin (2012) kaltaisia mestariteoksia olekaan mahtunut, on laatu kiihtyneestä julkaisutahdista huolimatta ollut tasaisen korkea. JARI MÄKELÄ HHHH Julia Jacklin Pre Pleasure Transgressive Pidän provosoivan intiimistä taiteesta. Samaa korkealaatuista mutta hitusen yllätyksetöntä linjaa jatkaa myös ikonisten toimintaleffojen innoittama Bleed Out. Silti arvostan muusikoita, jotka ottavat oikealla hetkellä askeleen poispäin. Solardiskin Dark Wings Over Finland -kokoelman (2001) uusi versio Dark Wings Over The World (2014) nousi jo Suomen albumilistan top 20:een. Julia Jacklin tuuminee samoin. Näiden risteyksistä hän löytää hiljaisuuksia, syyllisyyttä ja pelastuksellisen rakkauden. Suurimmaksi osaksi instrumentaalinen albumi on rauhallinen ja mietitty, mutta silti iloinen ja energinen. The Mountain Goatsille tyypilliseen tapaan sanoituksissa sen sijaan löytyy nyansseja kappaleiden perspektiivien vaihdellessa elokuvien (anti)sankareiden ja katsojan välillä. Pikemminkin tuntuu siltä, että nyt ollaan – ja ollaan jo pitempään oltu – väkisin etsimässä ajattelevan ihmisen hevin Graalin maljaa. Ainoa pieni miinus tulee siitä, että muutamat laulusuoritukset eivät yllä soiton tasolle. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Andy McCoy Jukebox Junkie Cleopatra Jukebox Junkie on coverlevy, mutta sen konsepti poikkeaa hieman tavallisesta siinä, että Andy McCoy on pyrkinyt valitsemaan sille biisejä, jotka hänen mielestään olisivat alun perin ansainneet olla isompia hittejä. Kaikki levyn biisit ovat sävellyksinä erinomaisia. Itsestään selvän Cashin lisäksi maininnan saavat rehdisti muiden muassa Lee Hazlewood, The Misfits ja Venom. Iggy Popin ja David Bowien China Girlia lukuun ottamatta levylle onkin valikoitunut harvemmin kuultuja biisejä. Queensrÿche pystyy loppujen lopuksi linkoamaan Digital Noise Alliancen plussan puolelle. RETRO K u v a: M ir a Ti in an en lee kuumeisesti suurta ja suureellista ilmaisua, mutta aito tunteenpalo lepattaa perin pienellä liekillä. Oktetista tuli varsinainen internetilmiö nelisen vuotta sitten, kun heidän Abusey Junction -sinkkunsa ilmestyi Brownswoodin We Out Here -kokoelmalla, jonka räjähdysmäinen suosio johti yli 60 miljoonaan Kokoroko-striimaukseen
Ansiokkaassa kokonaisuudessa on oikeastaan vain yksi heikkous: pilkuntarkasti kirjoitettu albumi on tukahduttavan varmaotteinen. Nuorisopalatsi tekee yhä entisten nuorten kitararockia, jonka keskeisin ja myös vaikeimmin korjattava ongelma on tunnistettavan persoonallisuuden vaje. Tällä tavoin voi edetä henkilökohtaisesta yleiseen. mittainen suuntaviiva 1990-lukulaisten kitaroiden ja elektronisten sipaisujen rinnalla. Ja mikäs on tähdätessä korkealle, sillä jo reippaat kymmenen vuotta sulavasti melodista death metalia ja pakana-/folk metalia eeppisiin viikinkija sen sellaisiin teemoihin yhdistellyt yhtye tuntuu musiikillisestikin sen kuin vain petraavan. Lisäksi Survival Of The Sickestilla vierailevat Napalm Deathin Barney Greenway ja Gorgutsin Luc Lemay. Vokalistin vaihduttua vuonna 2014 Paradise Lostin Nick Holmesiin bändin musiikki siirtyi synkkätunnelmaisemmille blackened-urille. Survival Of The Sickestilla Bloodbath on pessyt corpse paintinsa ja palannut traditionaalisen Florida-deathin pariin. PERTTI OJALA HH Brymir Voices In The Sky Napalm Helsinkiläinen Brymir suuntaa uuden levyyhtiönsä suojista maailmalle isommin kuin koskaan. Singlebiisi Loser kuulostaa noin 25 vuoden takaiselta Weezeriltä, mutta ei ole ainoa lajissaan. Kaikki tämä on toki kuultu monta kertaa aiemminkin, mutta silloin kun rokkia räimitään reippaalla otteella ja hyvällä energialla, sitä haluaa kuunnella lisää. Albumin jälkeen bändi on hankkinut arvokasta soittokokemusta kiertämällä kotikulmiensa ulkopuolella USA:ta muun muassa Flogging Mollyn ja Violent Femmesin kanssa. Sanoista saa entistä paremmin selvää. Kun Bloodbath starttasi 1998 Opethin Mikael Åkerfeldt laulajanaan, oli konsepti tuoda Floridan ja Ruotsin skenejen kulta-aikojen death metal takaisin. Bändiä voi siis hyvällä syyllä kutsua supergroupiksi. Eheys ei olisi kohtuuton synti, jos sanat eivät vaatisi ympärilleen virheitä ja epätäydellisyyksiä. Homma lienee pääsääntöisesti improvisaatiota, mutta löysä sattumanvaraisuus on hypnoottisen vangitsevasta jäljestä kaukana. Alati vahva tunnelma vaihtelee ambientista uumoilusta huimaan lentoon, joka hetkittäin on kuin Grateful Deadin Dark Starista vaihtoehtoisessa todellisuudessa. Bloodbath on onnistunut yhdistämään kahden aikakautensa parhaat puolet tekemättä minkäänlaisia kompromisseja. Debyytin tavoin Joel Hamiltonin tuottamalla Happy Now’lla Kate Blackin, Nikki Sistin (sic) ja Shari Pagen vokaalit raikaavat vähän enemmän pinnassa, unisonossakin kirkkaampina ja selkeämpinä. Lyönpä vetoa, että esimerkiksi Herald Of Aegirin kaltaista ”poltetaan juhannussalko tanssien vielä ollessa käynnissä” -tyyppistä raivoilottelua ei ole yksikään metallibändi aikaisemmin julkaissut. Nykypäivään levy kytkeytyy lähinnä vain kitaristi-laulaja Kari Smolanderin muutamien sanoitusten kautta. Tuloksena on bändin tähän mennessä paras levy. Yhtyeen neljäs kokopitkä Voices In The Sky esittelee kymmenen biisiä, joissa raivoisat mutta alati musikaaliset deathja black metal -vaikutteiset purskeet vuorottelevat tunnelmallisten suvantojen ja koukuttavien, yhteislauluun melkeinpä pakottavien kertsimelodioiden kanssa hienovaraisessa tasapainossa, ja synnyttävät suorastaan elokuvallisen eeppisen kokonaisuuden. Seitsemäs kuningaskunta (2018) ja Pyörre (2020) tuntuivat pitävän kynsin hampain kiinni tekijöidensä nuoruusvuosista ja sama kokonaisvaikutelma pätee myös Peuraan. JARI MÄKELÄ HHH Nuorisopalatsi Peura Hiljaiset Levyt Reilut 30 vuotta sitten lievästi menestyneen jyväskyläläisen Alice In Wastelandin esiaste Nuorisopalatsi heräsi yli kolmekymmenvuotisesta ruususen unestaan kolmen alkuperäisjäsensä voimin vuonna 2017. Kalima ja Rönkkö tuntuvat tasavertaiselta parilta ja kollektiivinen mielikuvitus todella säkenöi. Ironisen itseruoskinnan ja puhtaan melankolian välillä tasapainoilevat lyriikat ovat useimmiten sopivasti ristiriidassa tarttuvan kitarapopin kanssa. Vaikka levyn sanoituksetkin keskittyvät perinteisiin sopivasti zombie-tarinoihin, paistaa kaikesta läpi Holmesin intellektuaalinen ja monisävyisempi ote. JUSSI NIEMI HHHH RETRO. Dead Paraden ja No God Before Men kaltaisten biisien melodisemmat osiot tuovat levyyn toimivaa kontrastia asenteen siitä kärsimättä. NUUTTI HEISKALA HHHH K u v a: E st er Se ga rr a sen elinkaarensa keston ohittaneen trion kolmas albumi Peura jatkaa edeltäjiensä linjoilla sekä hyvässä että vähemmän hyvässä. I Wish 2016 Never Happened toimii hyvänä esimerkkinä. Parin raidan tanssibeatit tuovat mukaan selvästi miellyttävämpää sovituksellista väriä kuin albumin korostuneen antiikkiset syntsasoundit. Sovitukset ovat napakampia. Brymirillä on raaka, Amorphis-perinteestäkin ammentava soundi, jota ei voi sekoittaa mihinkään muuhun bändiin, ja kuten vanha sanonta sanoo, erottuminen on jo puoli voittoa. Tähän asti melkeinpä vain suomalaisten salaisuutena pysynyt Brymir saapastelee suoraan melodeathin kansainväliseen eturiviin. Ennen muuta asiallisen tanakat mutta samalla myös jotenkin väsyneet biisit ovat pohjimmiltaan selkeän melodista ja tasaisena tarpovaa 80-lukulaista suomirockia. Herrat trippaavat aika tanakasti, mutta älkää pelästykö: musiikissa on runsaasti tarttumapintaa rockfanillekin, vaikka tekijät ovat päätyneet nimittämään musiikkiaan ”postjazziksi”, mikä itse asiassa kuvaa menoa kohtalaisen hyvin. Tämä on pelottoman parivaljakon debyytti, eikä se kauas napakympistä jää. Mutta toiseen suuntaan viesti kulkee hankalammin. Mitä näkyvämmin Jacklin sisintään avaa, sitä jyrkemmin hän kaventaa musiikkinsa tulkinnallisuutta. HANNU LINKOLA HHH Thick Happy Now Epitaph Newyorkilainen raikasta ysärihenkistä punkpoppia soittava Thick julkaisi ensimmäisen albuminsa 5 Years Behind kaksi vuotta sitten. Kenties jopa Wet Leg -vaikutteinen Something Went Wrong päättää albumin niin vetävästi, että sen laittaa mieluusti soimaan uudestaan. Nyt rekisterin tarkkarajaisuudessa on varmistelun tuntua. Levyarviot > 68 SOUNDI ...herrat trippaavat aika tanakasti... Usein seikkailu alkaa yksinkertaisesta jumittavasta kuviosta, mutta koskaan se ei jää tekniikalla briljeeraavaksi älyllisyydeksi, vaan etenee aina sielukkaasti vaistoaan seuraten. Kone joka kulkee harmittelee ihmisen yltiöoptimistista käsitystä omasta ylivertaisuudestaan ja Luopuminen myöntää planeettamme sään rikkoutuneen. Jo nyt ensimmäiBloodbath Survival Of The Sickest Napalm Bloodbathin nykykokoonpano sisältää jäseniä Katatoniasta, Paradise Lostista ja Opethista. Nimen taakse kätkeytyvät jo kauan sitten berliiniläistynyt, useita eri kokoonpanoja johtava kitaristi-säveltäjä Kalle Kalima (Leo Wadada Smith, Tomasz Stanko, Jimi Tenor, Tony Allen) sekä tässä myös sampleriin turvautuva rumpali Tatu Rönkkö (Elifantree, Liima, Ilpo Väisänen, Efterklang, Jimi Tenor). Levy tarjoaa Cannibal Corpsen ja Deiciden tyylisiä riffejä, sooloja ja taukoamatonta korkeatempoista mättöä. MAPE OLLILA HHHH Lampen Lampen We Jazz Olen pahemman kerran tämän pari vuotta sitten cd:nä ja nyt vinyylillä ja diginä julkaistun levyn pauloissa. Sistin kitaraan on lisätty säröä ja fuzzia
Erityisesti Wigwamista tunnettu Pembroke työskenteli myös mm. Niinpä kappaleista välittyy kypsän näkemyksen ohella heittäytymisen halu. HANNU LINKOLA HHHH M75! Synteettinen herätysliike Alakulttuuritalo Kitaristi Matti Härkösen analogisia syntetisaattoreita ja rumpukoneita hyödyntävä M75! alleviivaa nimensä huutomerkillä ja humoristisella logolla avoimesti sukulaisuutta sit ovat niin tuttuja ja pastissimaisia, että se alkaa närästää. Ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta .. Inspiraationsa Allen hakee odotetuista suunnista: Joni Mitchellin, Bobbie Gentryn ja kumppanien vaikutus on sekä musiikillista että henkistä. Enemmän iloa koituu erilaisista kokeiluista: on virkistävää, että M75! on albumin jälkeen äänittämällään digisinglellä Kesälahti Express irtautunut krautformaatin kahleista dubin suuntaan. Saatetekstissä M75! mainitsee myös 70-luvun krautrockin ja kosmische musikin edustajat Cluster ja Kraftwerk. Uskalias säveltäjä vie melodioitaan nautiskellen kohti tulkintakykynsä rajoja. Mutta Centrifics on yhtä lailla osa uutta indiefolk-aaltoa, jossa millenniaaliset perspektiivit täyttävät vanhat muodot terävillä sisällöillä. Funky Music toimii tanssilattialla kliseisyydestään huolimatta. Se kiertyy monipolvisen albumin sydänlangaksi, jota voi seurailla Celadonin pastoraalista New Song Risingin minimalismin kautta Gardiner’s Islandin spirituaalisiin jäähyväisiin. Vika on siinä, että kaikki ratkaisut ovat aivan keskitieltä. Hurriganesin, Riki Sorsan ja Kojon kanssa. Missä olen mahtanut kuulla tämän soundin, jolla juuri tämä kuvio on soitettu aiemmin. Soittajissa vilisee nimimiehiä Heikki Laurilasta Leif Kiviharjuun ja soitto sujuukin professionaalisti. Arvostan analogista hardware-harrastusta, mutta kuulijana en saa siitä lisäarvoa. Sulavaa suhinaa on maustettu ripauksella vuosikymmenen lopun instrumentaalidiskoa ja Jean-Michel Jarrea ilman tekotaiteellisuutta. Theme From Long Road avaa pelin isosti napakkana blaxploitationfunkina, mutta sitten taso laskee Lionel Richie -tyyppisen Helenin yltiöromanttisella haikailulla eikä juurikaan nouse siitä. JARI MÄKELÄ HHH Charles Williams Love Is A Very Special Thing Svart Mondo Kaliforniassa kasvanut Charles Williams (s. Suomen EMI julkaisi osittain Suomessa äänitetyn Love Is A Very Special Thingin 1975. Härkösellä on genre hallussa, mutta Synteettisen herätysliikkeen kappaleita on pakko kritisoida: tarttuvat biiRETRO Jim Pembroken tie suomalaisen rockin legendaksi Just My Situation JIM PEMBROKE Jim Pembroken (1946– 2021) omaelämäkerta kertoo englantilaispojasta, joka muutti 1960-luvulla Lontoosta Pohjois-Savoon ja päätyi rakentamaan Suomen rockhistoriaa. Vaikka viitekehys on retroa, täyttää kosketusetäisyydelle tuotu äänikuva kaikki nykystandardit. Nykysoftalla pystytään jäljittelemään retrosynasoundeja niin hyvin, ettei meikäläisen homekorva kykene erottamaan feikkiä aidosta. Ja silti saumattomasti yhdessä. 1952) tuli 70-luvun puolivälissä Suomeen ja asui täällä muutaman vuoden musiikkia tehden. Nyt Svart julkaisee albumin uudelleen kahdella täällä tehdyllä bonusraidalla varustettuna. Kokeellisempi ja rakenteeltaan rikotumpi päätöskappale Nämäkin äänet unohdetaan on tervetullut poikkeus. Ääripisteet ovat etäällä toisistaan. Pehmeän kuulakkaalla tenorilla laulavalle tekijälle omaelämäkerralliset nimiraita ja pitkä Your Life olivat levyn ydinnumeroita, mutta kovin kirkasotsaisia viihdeballadeja ne ovat. Marina Allen Centrifics Fire Marina Allenin Candlepower-esikoinen (2021) kesti vain 19 minuuttia. Mukanaan hän toi bändinsä jäseniä, kuten Carsonin veljekset Johnin (kitara) ja Billin (rummut). Silti taiteilija ehti kadota haavemaailmoihinsa niin monta kertaa, että levystä jäivät käteen lähinnä ajallinen orientaatio ja valloittava tunnelma. Levy ei menestynyt, mutta muodostui keräilijöiden tavoittelemaksi harvinaisuudeksi. Klassisuus kuuluu muutaman raidan jousisovituksina. JUSSI NIEMI HH NEU!-yhtyeeseen. Varman päälle Allen ei kuitenkaan pelaa. Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n . Centrifics on yhtä luonnonläheinen kuin edeltäjänsä, mutta se on myös täysimittaisen lauluntekijän mestarillinen taidonnäyte – selväpiirteinen, hallittu ja autuas. Soulin ohella soft-rockiin vetoa tuntenut Williams opiskeli nuorelle afro-amerikkalaiselle harvinaisesti pitkään klassista musiikkia ja soitti viulua ennen kuin alkoi tehdä omaa viihteellistä gospel-funk-souliaan. Ajankohtaisuutta korostaa levyn tuotanto. SOUNDI 69 ...herrat trippaavat aika tanakasti... Enää hahmotelmamaisuudesta ei ole jäljellä ripettäkään
Levyarviot > ...tyytyväinen asemaansa post-punkin korskeimpana dramaatikkona... Joihinkin kappalaisiin on pyritty tuomaan myös sanomaa, mutta samalla – tarkoituksella vai tarkoituksetta – ne viljelevät ”elämä on sitä mitä teet siitä” -tyyppisiä kliseitä (Massii ja maailmanrauhaa). Kappaleet ovat täynnä näppäriä koukkuja, yönkiiltoisia rytmejä ja kultahileistä tingeltangelia, eivätkä härskitkään tyylilainat pelota kuusikkoa. Vahvan itsereflektiivinen Weather Alive on selvästi tärkeä levy tekijälleen, eikä se tietystä kolkkoudestaan huolimatta jää yhdentekeväksi kokemukseksi kuulijallekaan. Räppäri Valma kertoo inspiroituneensa 90-luvun kultakauden räpistä ja on saanut taustalleen 90-luvun kultakauden suomiräppäreitä. Rapakon takaisia muistoja herättävät aiemmin mainittu aloitusraita ja Tyttöjen juttuja (Many Men). 70 SOUNDI www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. 51-vuotias artisti on äänittänyt Weather Aliven itse kotistudiossaan. Bändin nimikkodebyytti ilmestyi 2010 ja kakkoslevy Idle Stones 2015 eli julkaisutahti on kuin bändin musiikkikin: viipyilevä ja kiireetön. Se on ensimmäinen ajatus heti avausraita Laid Backin ensimmäisestä melodiasta. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. Soundi on erittäin lämmin ja maanläheinen. Editors on jo pitkään ollut tyytyväinen asemaansa post-punkin korskeimpana dramaatikkona, jonka hentojakin melodioita ympäröivät tuhdit koneistot ja jolle mikään tunne ei ole liian vaatimaton yliammuttavaksi. Vierailijoitakin levyllä kuullaan, mutta huomion keskipisteeksi asettuvat Orton ja hänen pianonsa. Lähestymistapa on siunaus ja kirous. www.power-sound.fi 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! SOITINLIIKE SOMEROLLA Valma La Vida Moka Rolling Sitä tuli, mitä luvattiin. TOMI NORDLUND HHH. Se sisältää kiintoisia tekstuureja, kaikuisia kudelmia ja pikkutuntien tunnelmia hieman Marianne Faithfullin tapaan. Maltillisuus vähän joka suhteessa onkin sekä albumin vahvuus että myös heikkous. Niin, ja kuinka monta suomalaista naisräppäriä ylipäätään muistatte vuosituhannen vaihteen ajoilta. Ortonin häilyvän vaikeroivat ja paikoin hoippuvatkin suoritukset jakanevat mielipiteitä, mutta toisaalta ne istuvat albumin kaoottisen kauniiseen maailmaan. Muutaman edeltäjänsä tavoin EBM elää yleistajuistetusta suureellisuudesta, mutta esillepanossa on uudenlaista prameutta. Fractalsin ja Arms Around A Memoryn rytmiset kokeilut ja kevyet jazz-elementit pitävät myös mielenkiintoa yllä. Tautologista tai ei, Editorsin seitsemättä albumia voi nimittää yhtyeen pop-levyksi. Eikä se ole enää yhtye, joka tunnustelee elektroniikkaa kuin vierasta vartaloa. Ja se mikä puuttuu, on samplet iskelmistä ja muista tutuista kappaleista. VESA SILTANEN HH Editors EBM PIAS Editors ei ole enää yhtye, joka syleilee kitaroillaan koko maailmaa. Maahantuomme näitä ja paljon muita. Monesti tuntuu siltä, että vain aavistus laulujen herkkyydestä pääsee esille tasatahtisen tuotannon alta. Hyvin soitettu ja lempeästi soiva levy jää helposti pelkäksi taustamusiikiksi eikä oikein nappaa otetta kuulijasta tai saata toivotulla tavalla transsimaiseen tai hypnoottiseen tilaan. Mutta on tietenkin sanottava, ettei tämä ole eikä ole tarkoitus ollakaan tribuuttialbumi, vaan tähän hetkeen tuotu omannäköinen teos. Hypnoottisesti soljuva Forever Young on albumin onnistuneimpia ja vakuuttavimpia raitoja. Maailman paras urkusoundi. Usean kappaleen taustat sopisivat sellaisinaan Pet Shop Boysin levyille. Lauluosasto herättää hämmennystä. HANNU LINKOLA HHH Beth Orton Weather Alive Partisan Terveyshuolien kanssa painiskellut Beth Orton palaa tositoimiin kuuden vuoden julkaisutauon jälkeen. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. Leppoisa tempo ja turhantärkeyttä välttävät sanoitukset tuovat mieleen manseja muun maailman räpin ajoilta, jolloin artisti itse vielä pakkasi kerhoja koulureppujaan. Folktronica-estetiikastaan tunnetun Ortonin Weather Alive -uutuus on unenomainen, hauras ja samalla jotenkin epämääräinen laulukokoelma. Endless Garden on kuin pitkä nostatus, joka ei koskaan saavuta kliimaksia. Ihan äärimmäisyyksiin ei kuitenkaan mennä niin jumittelussa kuin laukassakaan. Valman esikoisalbumia on ollut tuottamassa Äänet Käskee -duo, Beats Please ja Flegmaatikoista muistetut Tiedemies ja Leijonamieli. Albumi sisältää vain kahdeksan kappaletta, mutta kaksi niistä on yli seitsemänminuuttisia. KAROLIINA KANTOLA HHH Garden Of Worm Endless Garden Nasoni Endless Garden on doomin, happoisan rockin ja progressiivisen huuruilun maailmoissa leijailevan tamperelaisyhtyeen kolmas pitkäsoitto. Trion tavassa maalata ja kutoa tunnelmaa on samanaikaisesti sekä jotain hyvin tuttua että omannäköistä. Hyvällä tavalla. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. Ja siltä La Vida Moka kuulostaakin. Ne kun niin sopisivat tyyliin. Ei. Singlenäkin julkaistu Friday Night puolestaan tapailee jo häiritsevän paljon Neil Youngin After The Goldrushia. Vaikka autopilotti napsahtaa siellä täällä päälle, kuulostaa Editors ahnaammalta kuin aikoihin. Se jättää kaipaamaan kunnon repäisyä mihin tahansa suuntaan. Mainioita esimerkkejä tiimityöstä ovat Kyl salee ja Silkinpehmeen fiittaama Ihan sama / 5. Vaihtelua löytyy jonkun verran, vaikkakin melko maltillisesti; esimerkiksi avausraita Hands Up You’re Free etenee painavin askelin ja hyvin doomisti, kun taas sitä seuraavalla Name Of Lost Lovella silmässä on jo selkeästi rivakampi vaihde, jota kuitenkin hieman himmataan c-osan jammailutuokiossa. Jos esimerkiksi Picturesquen, Kissin ja Strange Intimacyn lataus ulottuisi koko levyn mitalle, täyttyisi EBM pakahtumisen euforiasta. Kauas ei jäädä nytkään. Toisaalta mitä syvemmälle äänimassoihin Editors uppoaa, sitä selkeämmin se saavuttaa päämääränsä
P owerja speed-vaikutteisen heavy metalin parissa pioneerityötä tehneen saksalaisen Blind Guardianin juuret ulottuvat 80-luvun puolivälin tietämille, ja pitkän matkan varrelta löytyy useita genren merkkipaaluja. – Tiesimme toki tehneemme varsin kovatasoisen Blind Guardian -albumin, mutta kommentit ovat silti olleet odotuksiakin ylistävämpiä. Menimme pitkästä aikaa treenikämpälle, ja aloimme rakentaa kappaleita yhdessä – ensimmäistä kertaa todella, todella pitkään aikaan. Ei siis ole mikään ihme, että levy on niittänyt todella hyvää palautetta. Aika hyvin pian nelikymppiseltä bändiltä! ”Joidenkin mielestä levy on jopa koko uramme paras. – Ja voi hemmetti soikoon... Kun Soundi tiedustelee laulaja Hansi Kürschilta bändin uran virstanpylväitä, esiin nousee muutamia teoksia. Joidenkin mielestä levy on jopa koko uramme paras. Kun sitten aloimme suunnitella The God Machinea, halusimme ehdottomasti palata perusasioiden äärelle. Miksi albumi on sitten niin merkittävä. – Useat Blind Guardianin levyt tarjoavat runsaita orkestraatioita, mutta Legacy Of The Dark Lands vei sinfonisuuden kokonaan uudelle tasolle. – Rakastan albumia itsekin, ja niiden aikojen muisteleminen tuo mieleen monia mahtavia tarinoita. Lämmin bändifiilis ja huolellinen työskentely todellakin paistavat läpi The God Machinesta. Aika hyvin pian nelikymppiseltä bändiltä!” K u v a: D ir k B eh la u TAKAISIN PERUSASIOIDEN ÄÄRELLE BLIND GUARDIAN Raskaamman puoleista asiaa. Kollektiivinen fiilis oli sellainen, että tehdäänpä seuraavaksi bändilevy, ja jätetään ulkopuoliset mausteet huomattavasti vähemmälle, kertoo Kürsch. Tein levylle lauluosuudet, mutta muut bändin jäsenet eivät soita tällä albumilla lainkaan vaan instrumenttiosuuksista vastaa Prahan filharmoninen orkesteri. Vaikka planeetta pyristeli pandemian kourissa, Blind Guardianin maailmassa palaset olivat viimeisen päälle kohdallaan. Monet omista suosikeistamme – Deep Purple, Judas Priest ja niin edelleen – olivat purkittaneet konserttialbumin Tokiossa, ja totta kai me halusimme seurata esikuviemme askelmerkkejä. Olimme tuolloin nuoria kavereita, ja mittavalle Japaninkiertueelle pääseminen oli jotakin aivan uskomatonta. Reippaan ahkeroinnin jälkeen käsissämme oli levy Somewhere Far Beyond (1992), ja monet pitävät sitä edelleen Blind Guardianin parhaana, sanoo Kürsch. – Palataanpa 90-luvulle! Monikansallinen Virgin Records kiinnitti meidät talliinsa Tales From The Twilight World -levyn (1990) yllättävän menestyksen jälkeen, ja saimmekin varsin mukavan budjetin uuden albumin tekemistä varten. Somewhere Far Beyond nosti Blind Guardianin siiville, eikä meidän ole koskaan tarvinnut palata maan pinnalle. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 72 SOUNDI. Täytyy siis sanoa, että Legacy Of The Dark Landsin julkaiseminen tuntui todella helpottavalta! Legacy Of The Dark Lands toimi myös suunnannäyttäjänä uudelle The God Machine -studioalbumille. – Hypätäänpä sitten lähemmäs nykypäivää, sillä julkaisimme Blind Guardian Twilight Orchestran nimellä Legacy Of The Dark Lands -albumin vuonna 2019. No, ainakin sen vuoksi, että olemme hahmotelleet tällaista sinfonista kokonaisuutta 90-luvun lopulta lähtien. Tokyo Tales onnistui todella hienosti, ja monet raskaan musiikin ystävät pitävät sitä yhtenä kaikkien aikojen kovimmista livekiekoista. – Seuraavaksi voisin nostaa esiin Somewhere Far Beyondin jälkeen nauhoitetun Tokyo Tales -livelevyn (1993)
– Tällä kerralla kirjoitimme kappaleet varsin eri tavalla verrattuna edellisiin levyihin. Kuka olisi takavuosina uskonut, että esimerkiksi Slayerista tulee areenaluokan yhtye. Että miten siellä lavalla pitikään olla. Jos mietit uuden levyn sanoituksia, mikä on tällä kerralla tärkein viestisi kuulijoille. Emme olleet nousseet ihmisten eteen yli kahteen vuoteen, ja ennen kiertuetta olin todella huolissani, että mitähän tästä oikein tulee. – En vertaa meitä sen kummemmin Metallicaan tai vaikka Slipknotiin, mutta tällaisten yhtyeiden valtava menestys antaa minulle toivoa siitä, että myös Behemoth voi nousta vielä nykyistäkin paljon isommaksi bändiksi jonakin päivänä. Seuratkaa sydämenne aitoa ääntä, ja kieltäytykää seuraamasta kirottua aivotonta massaa, sanoo Darski. Kuinka hemmetin rohkea Spartacuksen täytyi olla tehdäkseen jotakin tuollaista. Kun Kerry King ja kumppanit aikoinaan aloittivat, vähintään 99 prosentin mielestä se oli pelkkää sietämätöntä meteliä. – Perustin Behemothin Gda?skissa vuonna 1991, ja totta kai minä tiesin jo silloin, että tästä bändistä tulee maailman suurin, nauraa Darski. Kaiken kaikkiaan levyn tekemiseen hupeni valtavasti aikaa, ja täytyy myöntää, että olin todella iloinen saadessani lopullisen master-version käsiini. POSITIIVISTA KAPINALLISUUTTA K u v a: G rz eg o rz G o le b io w sk i D eath/black metal -yhtye Behemothin maailmanlaajuinen suosio on viime vuosina kohonnut suorastaan hämmentäviin mittasuhteisiin – ottaen huomioon puolalaisyhtyeen äärimmäisyyden. – Haluan levittää positiivisen kapinallisuuden sanomaa. Kiersimme Arch Enemyn kanssa Yhdysvalloissa viime keväänä, ja se oli aivan uskomattoman hieno kokemus, hymyilee Darski. Olen aikaisemmin säveltänyt biisit melko valmiiksi, ja ne on sitten laitettu lopulliseen kasaan koko bändin voimin, kertoo Darski. – Tosin täytyy myöntää, että rundin alkupuoli oli hieman haastava. Aivan uskomattoman rohkea. Teimme näin kerran, kaksi, kolme... Kiertuepaketissa ovat mukana myös Arch Enemy, Carcass ja Unto Others. – Uudella albumilla on kappale nimeltään Neo-Spartacvs, ja biisistä löytyy rivi: ”I am Spartacus, and so are you!” – Jos joku ei tiedä, niin Spartacus oli gladiaattori, joka ammoisina aikoina johti orjien kapinaa Rooman valtakuntaa vastaan. – Jos taas jätetään vitsailu sikseen, niin olen joutunut nipistämään itseäni muutaman kerran, sillä Behemothin tähänastiset saavutukset ovat ylittäneet jo moninkertaisesti kaiken sen, mistä aikoinaan uskalsin haaveilla. Ottakaa mallia hänestä, ja taistelkaa kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta vastaan! Behemoth saapuu Suomeen marraskuun alussa. No, onneksi se muistui mieleen saman tien! ”Seuratkaa sydämenne aitoa ääntä, ja kieltäytykää seuraamasta kirottua aivotonta massaa.” SOUNDI 73. Hah hah! Behemothin tuore studioalbumi kantaa otsikkoa Opvs Contra Natvram, ja se tulee nostamaan yhtyeen taas yhtä porrasta ylemmäs. – Nyt meillä ei ollut mitään deadlinea, ja menimmekin treenistudioon muutaman hajanaisen raakaidean kanssa, ja aloimme rakentaa valmiita biisejä kaikessa rauhassa. Laulaja-kitaristi Adam ”Nergal” Darski on samaa mieltä, mutta pienellä varauksella. – Eikö olekin mainio kattaus
Samaan aikaan olen todella iloinen, että niin synkistä ja traumaattisista henkilökohtaisista kokemuksista syntyi näin hieno levy, miettii Elbanna. Yksi: muista aina nauttia hyvistä hetkistä. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho KUNNIANOSOITUS GÖTEBORGIN METALLISKENELLE THE HALO EFFECT THE HALO EFFECT R ockfest, Tuska, Ruisrock, Brutal Assault, Wacken, Bloodstock ja niin edelleen. Huomasin nimittäin sen, että kun mitään toivoa ei enää ole, ihminen saattaa päätyä tekemään asioita, joihin rohkeus ei ole aikaisemmin riittänyt. – Tunnelma on täysin erilainen verrattuna If The Sky Came Down -albumin tekovaiheisiin koronan puristuksessa. Kun muistelet albumin tekoprosessia nyt, mitä nousee päällimmäisenä mieleen. – Kyllähän tällainen monen viikon mittainen ”bussirundi” maistuu todella hyvältä pitkän kiertuebreikin jälkeen. Jälkikäteen ajateltuna on hyvin hämmentävää, että niin pitkä ajanjakso voi tuntua niin hemmetin sumuiselta. Levyn otsikosta huolimatta taivas ei siis lopulta romahtanutkaan niskaan – ei ainakaan lopullisesti. Nyt eletään syyskuun alkupuolta, ja Lost Society on yli kuukauden mittaisella Euroopan-kiertueella komeettayhtye Blind Channelin kanssa. – Juuri nyt fiilis on kieltämättä parempi kuin koskaan ennen, muusikko vahvistaa. – Kyllähän Wackenin-keikka oli meille kesän kohokohta, mitenkään muita tapahtumia väheksymättä. – Albumin kappaleet avaavat erilaisia kulmia biisinkirjoittajan downward spiraliin. Menin sinne kuuluisaan päätyyn asti, ja se todellakin kannatti. Wackenin maine on legendaarinen, ja toki me ollaan haaveiltu siellä soittamisesta jo vuosikausien ajan. – If The Sky Came Down tulee muistuttamaan minua ikuisesti muutamista jutuista. – Mielikuvat ovat aika utuisia. – Kovin isona yllätyksenä se ei toki tullut, mutta joka mestassa tuntui poikkeuksetta siltä, että ihmiset ovat liikkeellä äärimmäisen hyvällä fiiliksellä, sanoo Samy Elbanna. – If The Sky Came Down taas... Moottoreitaan taas tyylikkäästi käynnistelevän Lost Societyn festarikausi koostui hienoista keikoista eri puolilla Eurooppaa. Keikka oli suurenmoinen. No, siitä tuli täydellisen paljas levy, ja sen tekeminen käytännössä pelasti minut. Kaiken lisäksi meillä on nykyään sellainen linja, ettei krapuloista tarvitse juuri kärsiä, niin mikäpä tässä on kiertäessä! Seuraavaksi täytyy alleviivata sitä, että Samy Elbanna kuulostaa kuin uudestisyntyneeltä verrattuna pandemia-ajan Samy Elbannaan. Kolme: vaikka kaikki tuntuu mustalta, ikinä ei pidä luovuttaa, sillä syvimmästäkin kuilusta voi nousta. – Neljä keikkaa takana, kaksikymmentäkolme edessä. Kun pandemia iski päälle, kaikenlaiset asiat alkoivat domino-palikoiden tapaan kaatua yksi kerrallaan. Kun aloin tehdä kappaleita, hylkäsin kaiken itsesensuurin, ja kirjoitin omista tuntemuksista äärimmäisen rehellisesti. Blind Channelin jätkät ovat mahtavia, ja yleisö on ollut täysillä mukana joka mestassa, kertoo Elbanna. Albumi kertoo selviytymisestä, ja toivonkin todella paljon, että se auttaisi myös muita vakavien ongelmien keskelle joutuneita! 74 SOUNDI Lost Society Lost Society YLÖS SYVIMMÄSTÄ KUILUSTA K u v a: Sa m Ja m se n. Ja kun se nyt tapahtui, vieläpä raskaan pandemian jälkeen, niin meidän ei todellakaan tarvinnut pettyä. Kaikesta hienoudesta huolimatta kesän riennot olivat silti vasta alkusoittoa. Mutta hetkellisesti se kyllä romahti, vieläpä ihan koko painolla, nyökkää Elbanna. – Nimenomaan: ei lopullisesti. Rundi on saanut aivan käsittämättömän hyvän startin. Tarkoittaapa se sitten vaikka terapiaan menemistä tai jotakin muuta. Kun Soundi pirauttaa Elbannalle, laulaja-kitaristi vastaa puhelimeen aurinkoisen Münchenin laitamilla. Kaksi: älä koskaan unohda, että kaikki voi romahtaa yhdessä silmänräpäyksessä. Eräänä päivänä enää yksikään palikka ei ollut pystyssä ja silmissä näkyi pelkkää mustaa, mutta se tuntui sillä hetkellä lähinnä vapauttavalta. Soitetaan jämäkkä keikka, matkustetaan yön aikana seuraavaan kaupunkiin, ja sitten sama homma uudelleen
HELSINKI TAVASTIA 2.10.2022 L I P U T A L K . 37, 5 € W/ Pharaoh Overlord
Suuri purkaus, kitaramyrsky ja huuto, joka odotti säkeistön jälkeen, sopi hyvin ilmaisemaan grungelle ominaista angstia ja tunnemyrskyä. Menetelmä oli suuresti käytössä erityisesti barokin aikakauden soitinkonsertoissa. Ajatus dynamiikasta on takaraivossa, esitietoisesti, aivan kuten puhuttaessa. Klassisen musiikin tutkimuksessa dynamiikan ääripäitä korostavaa tyyliä kutsutaan terassidynamiikaksi, mikä tarkoittaa yleensä forten ja pianon vuorottelua orkesterin ja solistiryhmän välillä. Ajatellaanpa vaikka Smells Like Teen Spiritia, jonka säkeistö himmailee lähinnä rumpujen ja basson varassa, kunnes kertosäkeessä kitarat vyöryvät päälle Cobainin huutolaulaessa. Crescendo tarkoittaa äänenvoimakkuuden tasaista nousua ja decrescendo äänenvoimakkuuden tasaista laskua. Ylipäätään 1990-luvun rock kuulostaa nykyperspektiivistä varsin yksinkertaisesti ja pelkistetysti tuotetulta. Joissakin tilanteissa kompressorista ei ole kuin haittaa. Siinä on jotain, mitä nykyisestä valtakulttuurista tuntuu puuttuvan. Rockia soittaessa koko asiaa ei tule useinkaan ajatelleeksi. Terassidynamiikan voima korostuu erityisesti kappaleissa, joissa säkeistö ja kertosäe noudattavat samaa harmonista kulkua. Esimerkkejä riittää. Esimerkiksi blues-sooloissa dynaamiset ääripäät ovat yleensä tavoiteltuja. Tällä hetkellä monet indierockbändit retroilevat 1990-luvun vaihtoehtorockin suuntaan. The Pixiesin Where Is My Mind -kappale on oppikirjaesimerkki tilanteesta. Lisäksi on olemassa merkkejä, jotka ilmoittavat voimakkuuden tasaista nousua tai laskua. Vastaavanlaisia muutaman soinnun kiertoon perustuvia hittikappaleita ovat muun muassa Radioheadin Creep, The Cranberriesin Zombie ja Skunk Anansien Weak. Tämän estetiikan popularisoi kukas muukaan kuin Nirvana. Sävyero on olennainen. Yleisimmät sellaiset ovat crescendo ja decrescendo eli diminuendo. Dynamiikan merkitystä voisi verrata juurikin siihen, puhutko normaalilla äänellä, kuiskaten vai huutamalla. On kutkuttavaa ajatella, miltä ysäri tuntuu z-sukupolven edustajista. M usiikissa dynamiikalla tarkoitetaan äänenvoimakkuutta ja erityisesti sen eri vaihtelua. Grungelle ja ylipäätään 1990-luvun rockbändeille oli ominaista dynamiikka, jossa vuorottelevat äärimmäiset hiljai set ja kovaääniset kohdat. 76 SOUNDI SOUNDI PB samalla tavalla ysärirockissa pyrittiin terassidynamiikalla (melo)dramaattiseen vaikutelmaan, sillä olihan niin sanottu teiniangsti monien yhtyeiden polttoainetta. Aivan kuten 1960-luvun rock herätti minun sukupolvelleni. Epäilemättä ysäri herättää jonkinlaisia mielikuvia ”autenttisesta” rockista. Itselleni grunge, shoegaze ja brittipop olivat teini-iän soundtrack, ja siksi suhde siihen on yhä – ja kai ikuisesti – läheinen. Dynamiikan raju muutos on sanoituksen ohella ainoa selkeästi muuttuva tekijä kertosäkeeseen tultaessa. Terassidynamiikalla onnistuttiin lisäämään teosten dramatiikkaa ja ilmaisuvoimaa, sekä solisti saatiin paremmin esiin. Nuottikirjoituksessa käytetään merkintöjä, kuten p (piano, hiljaa), f (forte, voimakkaasti) ja niiden yhdistelmiä, kuten ppp (piano pianissimo, äärimmäisen hiljaa). Soiton vaihteleva dynamiikka tulee monilla rumpaleilla ja kitaristeilla luonnostaan, kun kappaleiden osien taitekohdissa soiton volyymi nousee hetkellisesti tai soittaja soittaa fillin. Aivan 1990-luvulla vedettiin kovaa ja hiljaa Tractatus Musica > Musiikkitieteellistä faktaa rockista Teksti: Sami Nissinen "On kutkuttavaa ajatella, miltä ysäri tuntuu z-sukupolven edustajista." The Pixies. Ajatuksessa ei sinänsä ollut mitään uutta, mutta 1990-luvulla tämä leikki vietiin äärimmäisyyksiin ja sovituskeinosta tuli tuotannollinen normi, ja lopulta klisee. Kappaleisiin jätettiin usein paljon ”ilmaa”, kaikkia mahdollisia raitoja ei käytetty tai miksattu kovalle, jotta terassidynaaminen efekti olisi mahdollisimman suuri. Kielisoittajat käyttävät usein erityisiä kompressorilaitteita, joilla soiton äärimmäiset piikit ja hiljaiset äänet voidaan tasoittaa. Mutta ei yhtye kaikesta itselleen kunniaa ottanut, vaan myönsi auliisti, että dynamiikka oli The Pixiesin vaikutusta
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
Tätä ei pidä ymmärtää väärin: Jaimie Branch oli myös hieno instrumentalisti – kyse on pikemminkin siitä, että hän oli muusikkonakin niin paljon enemmän kuin ”vain” sitä. Ehkä siksi Jaimie Branch 1983–2022 Jaimie Branch: Fly Or Die (2017) International Anthem Anteloper: Kudu (2018) International Anthem Jaimie Branch: Fly Or Die LIVE (2021) International Anthem KOLME IKUISESTI ELÄVÄÄ JAIMIE BRANCH -LEVYÄ K u v a: M aa ri t K y tö h ar ju Anteloper eli Jaimie Branch ja Jason Nazary We Jazz -festivaalilla 2018.. Toisena iltana Anteloperin ollessa lavalla Branchin rooli kasvoi entisestään. Vahvojen visuaalien vyöryessä ylitsemme jylläsivät Jazon Nazaryn rummut pitkin pienen salin seiniä Branchin hoi taessa trumpetin ja elektroniikan. Branch ei ollut jazz maailman keskiössä virtuositeettinsa takia, vaan visionäärinä, jonka musiikki ei kuulostanut keneltäkään muulta. Konserttien jälkeen väki kokoontui Gulbenkianmuseon teras sille viettämään myöhäisiltaa yhdessä, keskustelemaan musii kista, elämästä ja tulevaisuuden ideoista eläväisessä ja välittö mässä hellepäivän jälkihehkussa. Tästä syntyy mielestäni eräs tärkeä mer kitys, joka saa myös minut henkilökohtaisesti toimimaan musii kin julkaisijana. Lavalla oli porukkaa valtavasti, mutta huomioni liukui vaivih kaa Jaimie Branchiin. Yhdeksänpäiväisen tapahtuman esiintyjäkaartissa loistivat nimet kuten Exploding Star Orchestra ja Anteloper. Ja näissä puolestaan eräänä merkit tävänä hahmona trumpetistisäveltäjä Jaimie Branch. Keikat olivat loistavia ja intensiivisiä, Branchin trumpetti ja synat myllersivät keskiössä. elo kuuta klo 21.21 kotonaan Brooklynin Red Hookissa. Älä ihmeessä ainakaan vielä lähde vaan tule hengailemaan meidän kanssa!” J azz Em Agosto festivaalilla Lissabonissa heinäelokuun taitteessa nähtiin melkoinen chicagolaisen International Anthem levymerkin ”family reunion”. Kaiken taiteilijuuden takana on tietysti ihminen. Ja niin, festareilla toki hengaillaan myös kimpassa laajojen kaveriporukoiden kera. Lissabonissa seurasin Exploding Star Orchestran esitystä. ”Fuck your technique – sound first!” on eräs Branchin elävään jäävistä lau sahduksista. Branch oli paitsi trumpetisti, myös sävel täjä ja yhtyejohtaja. 78 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Jaimie Branch oli ainutlaatuinen hahmo ja monessa mie lessä jonkinlainen musiikillinen keskushenkilö International Anthem perheessä. Trumpetti tutussa yläviistossa hän soitti raivokkaita vyörytyksiä keskellä isoa musiikillista pyörremyrs kyä. Indielevymerkkien maailma rakentuu ystä vyyssuhteiden varaan, ja tekijöiden kaveruudet ohjaavat usein uusia projekteja yllättäviin suuntiin yli levymerkkirajojen. Jaimie Branch kuoli maanantaiiltana 22. Branchin yhtäkkinen ja järkyttävä kuolema sai aikaan henkisen musertuneisuuden domino efektin, jonka jälkimainingit tuntuvat vielä pitkään. Tuijotin hetken tyhjyyteen ja tunsin kyynelten tulvivan silmiini. Jaimie Branch oli elämänmyönteinen ja toiset huomioonottava hen kilö. Jazz, kuten muutkin eivaltavirtagenret, tarvitsee omat kapinallisensa, jotka vähät välittävät siitä mitä muodollinen, usein keskiikäis ten miesten hallinnoima ”genreydin” ajattelee. Ideat syntyvät yhdessä, julkaisuissa yhdistyvät kaikkien mukana olevien visiot ja onnistumiset jae taan. Eräs Chicagoilloista meinasi Lissabonissa heilahtaa alle kirjoittaneelle hieman liian pitkäksi ja päätin paeta hotellille vaivihkaa. Hänen projektinsa Fly Or Die ja rumpali Jason Nazaryn kanssa muodostettu Anteloperduo ovat olleet aktiivisesti nostamassa International Anthemia alansa johta vaksi julkaisijaksi huolimatta siitä, että kumpikaan yhtyeistä ei yksinään ollut levymerkin suurin nimi. Näiden elämänmyönteisten ja inspiroivien iltojen jälkeen saa pui shokkiuutinen, joka lamaannutti koko jazzin ja kokeellisen musiikin yhteisön. hänen vankkumattomin fanikuntansa olikin kaukana ”jazz poliisien” suljetuista ympyröistä, ja hyvä niin. On olemassa levyyhtiötä, joissa sana ”perhe” kuvaa parhaiten tekijöiden välisiä suhteita. Välillä käteen vaihtui mikki, ja kuultiinpa setissä yksi laulubiisikin. Yhtäkkiä Jaimie irtautui terassiseurueesta nouta maan karkulaisen takaisin ja yllätti minut halauksella: ”Matti, mitäs sä täällä teet yksiksesi. Laulu hiipi aiempaa vahvemmin mukaan Branchin repertuaariin hänen viimeisillä levyillään ja keikoillaan. Suomessa Jaimie Branch vieraili sekä Fly Or Dien että Ante loperin kanssa. Luin uutisen tietokoneeni ruudulta epäuskoisena. Montaa asiaa kuvataan suotta ”psykedee liseksi”, mutta Anteloperin keikka Jazz Em Agostossa todella oli sitä
Lähestyvä myrsky saattaa kuitenkin olla tasapainottava tekijä, joka saa kulissit kaatumaan. Yltiörikkaat juhlivat teennäisesti hymyilevän henkilökunnan toteuttaessa heidän oikkujaan tippien toivossa. CHRISTIAN TAFDRUP) Suomalainen osaa varmasti samastua Speak No Evilin päähenkilöiden dilemmaan: olo käy koko ajan tukalammaksi ja tukalammaksi, mutta sos.dem/ ev.lut.-kohteliaisuus estää poistumasta tilanteesta. Olisihan se nyt epäkohteliasta kieltäytyä kutsusta! Christian Tafdrupin edellisen meillä esitetyn elokuvan Kauhea nainen (2017) voivat hieman aavistella mitä tuleman pitää. Vaikka genre ei ole kauhua, elokuva on yksi pelottavimmista pitkään aikaan. Se on musertavaa luettavaa. Mutta hän kertoo myös hyvin avoimesti niistä hyvistä puolista, joita tragedia on hänen elämäänsä tuonut. DAVID CRONENBERG) David Cronenbergin viimeisin pitkä elokuva, Maps To The Stars, julkaistiin kahdeksan vuotta sitten, mutta onhan jo 1960-luvulla omintakeisen uransa aloittaneen auteurin uutuus aina iso juttu. Mutta kuten tähti itse laulaa: Ei se mennyt niin. SPEAK NO EVIL (OHJ. Ja vielä uudelleenkin, jos se sitä vaatii. Keskustelut keskittyvät viimeiseen seitsemään vuoteen, siis Caven pojan Arthurin kuoleman jälkeiseen aikaan. RUBEN ÖSTLUND) Ruben Östlundista tuli kaksinkertainen Kultaisen palmun voittaja, kun The Square -elokuvan jälkeen hänen uusi yhteiskunnallinen satiirinsa Triangle Of Sadness julistettiin touko kuussa Cannesin voittajaksi. Viggo Mortensenin ja Léa Seydoux’n esittämät Saul ja Caprice tekevät niistä kuitenkin performanssitaidetta. Toimittaja O’Hagan on Caven ystävä ja siksi pääsee (ja uskaltaa mennä) lähelle kohdettaan: hän antaa tarvittaessa tilaa, mutta ei epäröi palata aiheeseen toisena hetkenä. Crimes Of The Future on siis body horroria, joka aikoinaan teki Cronenbergistä kuuluisan ja/tai pahamaineisen. Speak No Evil on hulvaton musta komedia, jota on ahdistavaa ja jopa vaikeaa katsoa. Katsojan Eriksson taatusti hämmentää, mutta kylmäksi W ei jätä, piti siitä sitten tai ei. Harris Dickinsonin ja vastikään edesmenneen Charlbi Deanin esittämä mallipariskunta päätyy luksusristeilylle, joka muodostuu vertauskuvaksi yhteiskunnasta. Crimes Of The Future edustaakin Cronenbergin paluuta juurilleen, vaikka sillä ei olekaan mitään tekemistä hänen vuonna 1970 ilmestyneen samannimisen elokuvansa kanssa. Edelleen hänellä on yritystä provosointiin, mutta elokuva ei ole tarpeeksi radikaali siihen. Jutustelut kiertävät kehää ja jumittuvat välillä pitkiksi aikaa vähemmän kiinnostaviin aiheisiin, mutta toisaalta se luo aidon keskustelun tunnun. Pariskunnilla synkkaa hyvin, ja reissun päätteeksi Bjørn ja Louise saavat kutsun saapua naapurimaahan kyläilemään Patrickin ja Karinin luo. Menneisyydestään Cave ei selvästikään kovin mielellään keskustele, mutta O’Hagan saa kaivettua punnittuja ajatuksia muun muassa heroiiniaddiktiosta sekä Blixa Bargeldin ja Mick Harveyn eroamisesta Bad Seedsistä. Onneksi efektit ovat hyviä ja Cronenberg oma luova itsensä. Metodi tekee kirjasta usein toisteisen – esimerkiksi Caven suhdetta uskontoon puidaan moneen otteeseen, joka kerta hieman laajentaen – mutta sen myötä Cave tulee puhuneeksi ehkä enemmän kuin alun perin aikoikaan. Nyt hän on kahlinnut itsensä alasti Madame Europaksi, jonka kiinalainen mieskone (Parco Lee) on koukuttanut verenpunaiseen nesteeseen. ????. Taustalla näkymättömät siivoojat, kokit ja teknikot pitävät pyörät pyörimässä. Siinä missä The Square piiskasi tukholmalaista taidemaailmaa ja näiden turvallisuudentunteen järkkymistä, Triangle Of Sadness sijoittuu ökymuodin ja -rikkauden maailmaan, jossa tasa-arvo on pelkkää illuusiota. Jo M-elokuvassa Eriksson piiskasi itseään vertauskuvallisesti limboon jääneenä Marilyn-hahmona. MIKKO MERILÄINEN NICK CAVE, SÉAN O’HAGAN: USKO, TOIVO JA KUOLEMA LIKE Musertavan avoin keskustelu K u v a: G av in E v an s. Cave kuvailee suorasanaisesti hänen ja vaimonsa kokemaa kaiken peittävää surua sekä kuoleman hetkellä että vuosina sen jälkeen. Se onkin näkemykseltään ehkä vieläkin iskevämpi ja hauskempi tapaus. W (OHJ. ????. Jos lähtee katsomaan W-elokuvaa kevyttä iskelmäpot purria odottaen, voi horisontti heilahtaa pahasti. PB SOUNDI SOUNDI 79 Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja CRIMES OF THE FUTURE (OHJ. Sikiävä keskustelu on monin paikoin surullinen, mutta silti optimistinen ja usein hauskakin. ANNA ERIKSSON) Huolimatta vuonna 2018 ilmestyneen M-elokuvansa kansainvälisestäkin huomiosta taitaa Anna Eriksson edelleen olla suuren yleisön mielessä se iskelmälaulaja, joka vuosituhannen vaihteen molemmilla puolilla julkaisi hitti-iskelmää toisensa perään: Juliet ja Joonatan, Kun katsoit minuun, Kaikista kasvoista... Kristen Stewart esittää elimiä rekisteröivää virkailijaa, joka kiinnostuu pariskunnan show’sta. Hän tuntuu olevan vilpittömän kiitollinen siitä, miten Arthur on kasvattanut häntä poismenonsa jälkeenkin. Hiljalleen tanskalaisten olo muuttuu yhä epämukavammaksi isäntäväen osoittautuessa arvaamattomaksi ja enenevässä määrin pelottavak si. ???. Saul kasvattaa uusia elimiä ja Caprice poistaa niitä teatraalisesti live-yleisön edessä. Vielä kamalampaa kaikesta tästä tekee, että kirjan haastattelujen jälkeen Caven toinenkin poika Jethro kuoli. TRIANGLE OF SADNESS (OHJ. W on vertauskuva siitä, miten Eurooppa on luopunut ideaaleistaan ja antautunut totalitarismin edessä, jos se edistää kapitalistista kulutusjuhlaa. Lähitulevaisuudessa ihmisruumiit kokevat biologisia muutoksia, joihin yhteiskunta yrittää sopeutua. Eihän toisia sovi loukata! Tanskalaiset Bjørn ja Louise ovat perhelomalla Toscanan upeissa maisemissa, kun he tapaavat mukavan alankomaalaisen pariskunnan, Patrickin ja Karinin, jotka myös ovat reissussa lapsensa kanssa. Se on pitkä, syvällinen keskustelu, joka pinnalta katsoen pyörii Ghosteenja Carnage-albumien (2019 ja 2021) ympärillä mutta laajenee niistä joka suuntiin. TEKSTI: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT U sko, toivo ja kuolema on haastattelukirja. ??. Usko, toivo ja kuolema on intiimiydessään ja avoimuudessaan hurja lukukokemus
Lordiin yhä luotetaan, näin päättelen. Lordiary on vetoavasti kirjoitet tu, mutta fokusoi detaljeihin tus kallisen paljon. Eikä Ranta kohtele vaikkapa Sanna Mariniakaan silkkihansikkain. ”Paskamaiset kriisivuodet”, kuten Ville Ranta itse luonnehtii. Ran nan aiheina toistuu ihmisten toi minnan ja ajatusten ristiriitaisuudet sekä kaksinaismoralismi. Kirjan suuri ansio on dokumen taarisuudessa: tässäpä tehokas tii vistelmä kolmen kummallisen vuo den tapahtumista. Kansaa puhuttavista aiheista ei ole ollut pulaa korona kriisin hämmentävien edestakas käänteiden, Ukrainan sodan ja monen muun episodin keskellä. On silti raikasta, kun Mr. Möhkälettä määrittävät suorapu heisuus ja vakavamielinen työnarko mania; tuttuja jo Monsterimies doku mentista. Lordille (nimi, jota Putaansuusta kirjassa käytetään) annetaan perinteikäs kustantamo ja sivuja (832) enemmän kuin Ala talolle (542) tai Loirille (719), on kohtuutonta, mutta spektaakkeliin sopivaa. Hinta sille, että rovaniemeläinen julli pääsee hengaamaan idoliensa kanssa Gene Simmonsista, Ozzysta ja Alice Cooperista lähtien. Lordi on uskomattoman intohimoisesti rakennettu fantasia maailma muuttuvine kuvastoineen, sarjakuvineen ja elokuvineen. Segmentti pitänee bändin vastaisuudessakin hengissä. Alussa ovat Kissit, Waspit ja mielikuvitusbändit, huo no koulumenestys ja pakkomielle omaan visioon. Kuvien alle Ranta on lisäillyt lyhyitä vitsiä avaavia tai syventä viä, sävyltään nokkelia selostuk sia. Toki rock’n’rolltarinaan kuuluu olennaisesti myös tragikomiikka: bändi lyöttäytyy Kissmanageri Bill Aucoinin seuraan, mikä joh taa talou dellisesti katastrofaali siin jenkkikiertueisiin ja diileihin. Hänen tekemisen in nollaan luultavasti lämmittäisi suomalaisten kodit myös tulevana talvena. Jos Mr. Ymmärrän vitutus ta: ensin kansa palvoo hevibändiä kuin kultaleijonia, mutta viimeis tään Dark Floors floppielokuvaan tullessa pitää menoa ihan pellenä. Niin on ollut muilla kin, ja asiat käsiteltiin jo Jussi Ahl rothin Mie oon Lordi opuksessa. 80 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja Dokumentti paskamaisista kriisivuosista K uluneet kolme vuotta ovat olleet pilapiirtäjille hedelmäl lisiä. Lordi ruotii euroviisujen tuomaa nousua ja laskua. Lordi aikoo painaa yhtä pitkään kuin idolinsa, on vuonna 2042 odotettavissa toiset 800 sivua. MIKAEL MATTILA MR. Ja huh heijaa, millaiset vuodet ne olivatkaan! MIKKO MERILÄINEN VILLE RANTA: KURISSA JA NUHTEESSA – PILAPIIRROKSIA 2019–2022 WSOY jen toilailuihin. Usein K u v a: Ti m o Is o ah o. Sen touhu on päivänselvää asiaharras tajille. Hän osaa kärjistää armottomasti ja myös niin monesta vinkkelistä, että tuskinpa minkään kuplan lukija on yhtä mieltä kaik kien hänen kuviensa kanssa. Jähmeästä pilakuvaperinteestä virkistävän poikkeavasti huoletto malla, mutta ilmeikkäällä ja riittä vän yksityiskohtaisella viivalla piirtävä, nykyisin Iltalehden sivuilta tuttu Ranta on taitava haistelemaan kansan eri leiriytymien reaktioita politiikan käänteisiin ja poliitikko T omi Putaansuu on tinkimätön auteur. LORDI, MARIA JYRKÄS: LORDIARY TAMMI Rockhirviön suorapuheinen möhkäle kohteeksi asettuu konservatiivinen oikeisto, mutta täysin perustellusti. Siksi Lordi on nichebändi. Se, että Mr. Usein ne ovatkin tarpeen, sillä monet kuvista porautuvat niin het kellisesti puhuttaneisiin aiheisiin, että ne ovat jo muutamassa vuodes sa unohtuneet. Lordin tarina on ilman muuta kummallinen ja kertomisen arvoi nen. Get Heavyyn pääseminen kestää sata sivua
Bändiin matkan varrella hurahtaneille se on kelpo hakuteos. Brittiläinen grimemusiikki on ollut vuosien ajan kasvavassa mää rin läsnä undergroundbileissä kaikkialla Brasiliassa. Haastatteluja kuvittavat konsertti pätkistä ja arkistomateriaaleista editoitu materiaali, brimen edellä kävijöiden arki, herkulliset bailu visuaalit sekä retrohenkiset VHS efektit. Energia ja tempo ovat samat, molemmat ovat myös syntyneet köyhissä margi naaliyhteisöissä mitä tahansa kä sillä olevaa tekniikkaa hyödyntäen ja molemmat ponnistavat vahvasti sound system kulttuurista. Aluksi epätodelliselta hyb ridiltä tuntuva grimen ja baile fun kin yhdistelmä onkin pullollaan sa mankaltaisuuksia – musiikillisia, sosiaalisia ja poliittisia. Mu siikkikriitikkojen kommentit le vyjen julkaisukuukausilta tuovat mukavasti ulkopuolista näkemys tä Väntäsen ja bändin dialogiin. ANTTI LUUKKANEN ASKO ALANEN: VIIKATE – 25 MOLLIVUOTTA LIKE Kirjassa mainitaan toistuvasti tasapainottelu oman jutun ja kau pallisuuden välillä. Rockkirjoja pilaava tyhjänpäiväi nen jargon on sillä minimissä. Kirja luotaa myös alaa vähem män tunteville, kuinka maan läheistä käsityötä bändielämä marginaalista aloittaneelle, mutta sieltä jo varhaisessa vaiheessa suurempiin ympyröihin murtautu neelle yhtyeelle Suomessa menes tysvuosienkien aikana on. Viikatteen ensimmäiset 25 vuotta niputtaa Asko Alanen, joka on verraton kirjuri bändille, jonka lyriikat ovat elimellisessä kytkök sessä suomalaiseen elokuva ja tvsarjakulttuuriin. Youtubesta löytyvän dokkarin yhteydessä julkaistiin myös ensim mäinen brasilialaiseen grimeen keskittyvä kokoel maep. Kovan linjan faneille uutta infoa on niukalti. 25 mollivuotta käykin läpi monet tekstiviitteet, joita yhtyeen pääjehu Kaarle Vii kate on ripotellut matkan varrelle. Ja etenkin mistä, laulu jen varsinainen sisältö jää käsitte lemättä. Vaikka dokka rin ohjaaja onkin ulkopuolinen, ovat videon tekoon osallistuneet si toutuneet insiderit, minkä ansiosta se vaikuttaa varsin autenttiselta. Kirja etenee pääosin kronologi sesti, mutta pariin otteeseen käy dään peilaamassa keskeisiä tapah tumia, kuten miehistönvaihdok sia, nykypäivän Rasmukseen. voimien tuotos vai jatkuvasti ym päristöstään inspiroituva kansain välinen eläin, jonka suomalaiset vastineet ovat hyvin harvassa. Kir jan luettuaan jokainen voi itse päättää, onko Rasmus muotivirta usten perässä juokseva markkina K u v a: So u n d in ar k is to N eljännesvuosisata uraa, kolmetoista studioalbumia, joista kuusi listaykköstä ja paikka monen musiikinystävän sydämessä. Olisi ollut äärimmäisen kiinnos tavaa kuulla enemmän jo lähtö kohdiltaan erilaisen bändin ryh mädynamiikasta tai siitä, miten ja miksi Kaarle kirjoittaa laulunsa. Viime aikoi na brasilialaiset mc:t ovat alkaneet sekoittaa sitä paikalliseen musiikki perinteeseen, erityisesti baile fun kiin, jonka kanssa sillä onkin paljon yhteistä. LINDA SÖDERHOLM JESSE BERNARD: COMO VOCÊ ERI ESITTÄJIÄ: PRA CIMA OST Hakuteos mollissa Tuote vai eläin L ukuisten suomalaisten bän dihistoriikkien kirjoittaja na kunnostautunut Ari Vän tänen on saanut dokumentoi tua Rasmuksen oleelliset vaiheet 90luvun lukiobändistä eurovii suareenalle 200 miljoonan katso jan nähtäville varsin kiinnosta vasti riippumatta siitä, millainen suhde lukijalla on yhtyeeseen. Kun bändi koostuu tavallisista suoma laisista miehenjässiköistä, jotka eivät halua nostaa itseään esille, tätä rakennetta ei riko mikään. Käsissä on nimen omaan bändikirja, joka kirjaa ylös kuuliaisesti levynteot, sävellys ja sovitusprosessit sekä kiertueet. Rasmuksen tarinan lisäksi kir ja antaa kattavan läpileikkauksen vuosituhanteen vaihteen musiik kibisneksestä ja etenkin suoma laisesta musiikkiviennistä tähän päivään asti. Väkisin tulee mieleen, heitettiinkö taiteelliset aspektit romukoppaan viimeistään siinä kohtaa, kun Desmond Child palkattiin kuvioihin varmistamaan hittibiisien oikeaoppisuuden. 25 mollivuotta toimii parhaiten dokumenttina. Pitkä ura on myös suurin pulmakulma. Keveämmilläkin eväil lä on bändihistoriikkeja naputeltu. Kirjassa hölkätään vain levystä ja kiertueesta toiseen. Erilaisten tuottajien ja managerien rooli on ollut valta van suuri Rasmuksen tarinassa. ARTTURI SIROMAA ARI VÄNTÄNEN: THE RASMUS LIKE juuri näin. Kun kyseessä on tuottelias yhtye, muuttuu kirjakin äkkiä vain näi den asioiden ympärillä pyöriväk si uuvuttavaksi listaukseksi. Tämän tuoreen soundin syntyä dokumentoi Jesse Bernardin 15minuuttinen filmi, joka kertoo grimen alkuvaiheista Brasiliassa se kä skenen rakentamiseen osallistu neista taiteilijoista. SOUNDI 81 Brimen nousu ja uho B rasiliassa kiehuu aivan uuden lainen musiikkisoppa, uusi genrekeitos grimefunk, eli brasilialainen grime – tai kotoisam min brime. Ja jos opuksen kohde välttelee tyypillisiä lyyrisiä karikoita, eroaa myös kirja kielellisesti edukseen
Katsomiskertojen perusteella miljoonat muutkaan eivät tunnu kaipaavan niin sanotusti parempaa ajanvietettä. Löysimme kiven heti ensimmäisellä purjehduksella, mutta koska veneen köli on valurautaa, ei se menoa haitannut ja matka sen kuin jatkui. En omista Elden Ringiä enkä ole koskaan sitä pelannut. voitti Teemu Taira Helsingistä. NICLAS ETELÄVUORI Flat Earth Kielen löytäneiden kesken arvotaan kaksi mahtavaa uutuusvinyyliä: Scandinavian Music Groupin Ikuinen ystävä ja Blind Channelin Lifestyles Of The Sick & Dangerous. Videopeli-innostukseni kasvoi kuitenkin uusiin ulottuvuuksiin vasta törmättyäni japanilaisen pelistudio FromSoft waren tuotoksiin. Kaiken säädön jälkeen, kun vene vihdoin oli vesillä ja kellui, oli fiilis aika hyvä. Paria pohjakosketusta ja noin kuukautta myöhemmin homma alkoi olla sen verran hallussa, että pystyin jo nauttimaan purjehduksesta. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 82 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Kesti kaksi vuotta ennen kuin sain viimeisen bossin hengiltä, ja pelin lisäosan vielä hurjemmat hirviöt ovat minulta edelleen metsästämättä. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Seuraavaksi piti alkaa ihmetellä, että mitenköhän se itse asiassa toimiikaan. Onnittelut! EERO KETTUNEN MINULLA OLI penskana Commodore 64, myöhemmin Super Nintendo ja kymmenisen vuotta sitten hakkasin The Elder Scrolls 5: Skyrimiä Playstationilla. Oli pakko keksiä jotain ihan muuta, ja jossain vaiheessa heräsi ajatus siitä, että mitä jos Lasse Mårtenson olikin oikeassa: Kaikki paitsi purjehdus on turhaa. Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 49. Siihen on vaan sopeuduttava. Vaatetus pitää olla kohdillaan, että pystyy nauttimaan täysillä, sillä olosuhteet voivat vaihtua nopeasti. Hankin viime vuonna myös FromSoftwaren Dark Souls III:n, joka on niin ikään huikea peli. Haastavuusaste houkuttaa siinä määrin, että tuskin ainakaan lähitulevaisuudessa tulen pelaamaankaan. Ensimmäisenä vuonna kävimme lyhyehkön purjehduskurssin ja toisena vuonna hankimme vanhan veneen, jolla harjoitella. Enpä olisi uskonut, että joku päivä tuijotan puhelimeni ruudulta tietokonepeliä pelaavaa nörttiä mieluummin kuin tartun kirjaan tai katson jonkun hyvän leffan, mutta näin on närvänderit vuonna 2022. Sen ensimmäinen isompi vastus ei tuottanut ongelmia, mutta seuraavan alueen kompleksisuuteen ja huolestuttavasti jengiytyneisiin vihollisiin jäin jumiin, ja siellä pelihahmoni odottelee vieläkin. Toki on ollut välillä pakko pyytää apua, ja olen ilokseni huomannut, että samanhenkiset ihmiset auttavat mielellään. Ne vaikuttavat ehkä isommassa mittakaavassa vähäpätöisiltä, mutta siinä hetkessä niillä on merkitystä. On myös hieno huomata, miten paljon siellä näkee kaikkea mielenkiintoista, kun vain avaa silmänsä ja keskittyy myös pieniin juttuihin. Toisin kuin edeltäjissään, pelin maailma on avoin, mutta muuten siitä löytyy paljon samoja, lumoavia elementtejä. Kaksi lippua The Curen keikalle Helsingin jäähalliin 8.10. FromSoftwaren luomukset ovat tunnettuja sanotaanko riittävästä vaikeustasostaan, joten niin kutsuttuna casual-pelaajana olin tietysti kaulaani myöten hankaluuksissa Bloodbornen armottomassa, lovecraftilais-goottilaisessa fantasiamaailmassa. Merellä on mukavaa, eikä silloin muut asia paina. Syksyn jo alkaessa vanha veneemme kelluu vielä ja kohta se pitää taas nostaa merestä. Ei Lasse mielestäni ainakaan kaukana totuudesta ollut. PANDEMIAN aikaan aloin miettiä, että mitä ihmettä sitä nyt pitäisi tai voisi tehdä bändin kaikkien suunnitelmien kariuduttua yksi toisensa jälkeen. Huomasin, että jos oppii kantapään kautta, niin sitten ne opit ainakin muistaa. Kun en pääse kiertueelle, niin lähden ainakin merelle. Vaahtoan peleistä, joissa olen täysin kyvytön tai joita en ole edes kokeillut siitä syystä, että suurimman osan omasta ajastani kulutan nykyään striimaajien ja YouTuben sisällönluojien läpipeluuja taustatarinavideoiden parissa. Ylistämäni lafkan uusin aikaansaannos on helmikuussa julkaistu Elden Ring. Mutta se, että olemme ihmisenä oppineet valjastamaan näitä voimia, on aivan mahtavaa ja että jotkut vielä osaavat navigoida luonnonmerkkien mukaan, on mielestäni aika kova juttu. Mistä päästään siihen, että miten luonnon armoilla täällä ollaan loppupeleissä ihan joka tavalla: emme voi mitään sille, mistä suunnasta tuulee tai miten kovaa ja milloin sataa. Täytyy sanoa, että kun tekemällä ja virheistä oppii, ehkä senkin sitten joku päivä osaa. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Bloodbornen (2015) on pakko olla kaikkien aikojen paras peli, se on tajuntoja laajentava kokonaisvaltainen taideteos, joka jättää pysyvän jäljen pahaa-aavistamattomaan mieleen. Levyt lahjoitti Sony Music/ Century Media.
OP Tampere JUHANNUKSEN 2023 LIPUT NYT MYYNNISSÄ! 83
LAADUKKAAN HIFIN ASIANTUNTIJA. KEF LS60 WIRELESS 8/ 20 22 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 8 / 2 2 2 So un dI 11 So un dI 11 S T R A T O V A R I U S ”HALUAMME AINA HAASTAA KUULIJOITAMME” MUSE: STRATOVARIUS STRATOVARIUS OLAVI UUSIVIRTA • SLIPKNOT • PARKWAY DRIVE • ANGÉLIQUE KIDJO PAULI HANHINIEMI • NURMIO & KNUCKLEBONE • LOST SOCIETY SOUNDI BÄNDIN MUKANA WACKEN OPEN AIRISSA