ENNAKKOLIPUT TOIMITUSKULUINEEN A L K A E N ?. 4PV / 63€ (Hinta sisältää leirija telttapaikan) ?. 8/ 20 23 12,90 € (sis.alv) LUCINDA WILLIAMS BERNARD BUTLER MIKKO KARMILA MARKUS KRUNEGÅRD JANNE WESTERLUND THE COFFINSHAKERS S O U N D I 8 / 2 2 3 STAM1NA NIPUTTI KYMMENEEN BIISIIN KOKO HISTORIANSA So un dI 11 So un dI 11 B E H M Ursu s Facto ry, Radi opuh elim et, Neil Youn g, Hexv esse l, Kvel erta k, The Hive s, The Hand som e Fam ily... ARV IOIT AVA NA KUU MIM MAT UUT UUS LEVY T Behm K A RTA N O N L Ä N S I S I I P I VA L M I S T U I
Uudistettu Easy Start -työkalu ja laajennettu Hitmaker Expansion -softapaketti. f i Valtava 120dB dynamiikka RedNet -konverttereilla. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. M a a h a n t u o n t i : S t u d i o t e c O y | K u u s i n i e m i 2 , 2 7 1 E s p o o | p u h . Uusi kuulokevahvistin tarjoaa parhaan Scarlett -kuuntelun. Parannellut valorenkaat säätimen ympärillä. 2 7 5 1 2 3 | s a l e s @ s t u d i o t e c . Täysin uudet etuasteet 69dB gainillä toimivat kaikkien mikkien kanssa. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi UUTUUSTUOTE HETI VARASTOSSA PAIKALLISELLA KAUPPIAALLASI! 75. Paranneltu Air Mode tuo lisää fjongaa. Auto Gain ja Clip Safe -toiminnot. s t u d i o t e c . Vielä mukavammat ja laadukkaammat kuulokkeet studiopaketeissa. f | w w w
OP Tampere
Soundi 8/2023 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Löytöretkellä 14 Tarkkailuluokka: Drug Store Raid 16 Arttu Seppänen 18 Martti Luther ja muovipussi: Litku Klemetti 20 Elämäni soundit: Markus Krunegård 22 Soundi-haastattelu: Janne Westerlund 28 Behm 34 Stam1na 38 Bernard Butler 40 The Coffinshakers 42 Minun tähteni: Lucinda Williams 47 Palsa esittää 50 Levyarviot 64 Bazook KK’s Priest Hexvessel Cannibal Corpse Psychework 68 Tuottajat: Mikko Karmila 70 Jazz kiinnostaa 71 Sanoin kuvin & Elokuvat 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: M ar k u s P aa ja la 6 SOUNDI 34 Stam1na 40 The Coffinshakers K u v a: Te em u A n d re as K u v a: G re g A ll en K u v a: B el la K ee ry 65 Hexvessel K u v a: A IH 38 Bernard Butler 42 Lucinda Williams K u v a: K ri st o ff er A n d ré n
C M Y CM MY CY CMY K gothbyxmas-koko-sivu-Soundi-300dpi+3mmbleed.pdf 1 5.9.2023 15.40
Mustajärvi oli Popedan keulilla 46 vuotta, ja tuskin kukaan voi väittää, etteikö siinä olisi tarpeeksi. Paten johtaman Popedan jäähyväiset kolahtivat minuun yllättävänkin lujaa, vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että rockbändit eivät pääsääntöisesti osaa lopettaa riittävän aikaisin. Vai menisikö vaihtuvilla laulajilla. Soolosingle oli ilmestymäisillään, ja mikä parasta, edessä oli ansaittu loma kaukana kotoa. Costellon poika Alex on jo ajettu bändiin sisään, ja nähtiinhän Ratinassakin mikrofonin edessä Paten Jenni-tytär.. Esitänpä kuitenkin yhden vaihtoehdon. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Lotta Savolainen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 49. Olin nimittäin juuri äsken katsomassa mainiota Kaseva-keikkaa loppuunmyydyllä Helsingin Korjaamolla. Ratinan-jäähyväiskei kasta oli kulunut vasta muutama päivä, ja Pate vaikutti silminnähden helpottuneelta, hyväntuuliselta ja innostuneelta. Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Emilia Aho, Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Luontevin tapa jatkaa Popedaa olisikin siirtää vuoro vähitellen jälkikasvulle. Uusimpana jäsenenä laulajakitaristin tonttia hoitaa Matti Mikkonen, alias Matthau Mikojan (ex-Bloodpit). Miten on, Costello, kannattaisiko soitella Matille. Onhan se aina hienoa nähdä, miten paljon musiikki voi ihmisille merkitä, ja Popedan seurassa on ehtinyt varttua useampikin sukupolvi. Paul Weller: Wild Wood SOUNDI 8/2023 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Tinyhawk & Bizzarro: Nekorok Pekka Toivonen Ensemble: Sketches Of Pain Jaimie Branch: Fly Or Die Fly Or Die Fly Or Die (World War) Kristiina: Palavan rakkauden aika open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Lisää raswaa koneeseen M ustajärven Pate vieraili Soundin toimituksessa juuri ennen tämän lehden menoa painoon. Sen session tulokset näette seuraavasta lehdestä. Manseaksenttikin on vahva ja autenttinen, ja kaiken lisäksi Matti on Popedan edesmenneen kitaristi-säveltäjä Arwo Mikkosen poika. Itsekin olen vienyt poikani kolmevuotiaana Popeda-keikalle, hänen ensimmäiselle keikalleen. Yhtyeessä on tätä nykyä kaksi vanhaa kasevalaista ja kaksi uudempaa. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Poika katsoi koko keikan katse lavalle liimaantuneena, kuten minäkin. Patettoman Popedan jatkosta on jo spekuloitu runsaasti, ja tätä kirjoittaessani ainoa selvä asia on, että jossain muodossa jatkoa on luvassa. Reilut 40 vuotta Popedassa valtavasti enemmän muutakin kuin vain soittaneella Costello Hautamäellä on siihen riittävästi natsoja jos kellä. Huomasin liikuttuvani yhtyeen jäsenten tuntemuksia spekuloidessani, mutta ennen kaikkea kanssafanien reaktioita seuratessani. Itse en osaa asiasta pahastua, kyse on kuitenkin vain rockbändistä, vaikkakin poikkeuksellisen merkittävästä sellaisesta. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Hän laulaa erinomaisesti ja on kaikin puolin karismaattinen esiintyjä. En haluaisi olla Costellon saappaissa pähkäilemässä, kenet mikrofonin varteen yrittää houkutella
BAD SAUNA . la 18.11. TAMARA LUONTO pe 17.11. Humalistonkatu 8 . KUOLEMANKELLO TEKSTI-TV 666 LÄHIÖBOTOX TRYER . INDIE ILTAMAT UTOPIA . TURKU November 2023 Edition Liput: utopiaclub.fi. SWEATMASTER XYSMA MANSION . KRISTIINA
– Uuden albumin musiikilliseen suuntaukseen vaikuttaa paljon sekin, että tällä kerralla suuri osa sävellyksistä tuli minulta – ensimmäistä kertaa sitten Kylmä kaunis maailma -debyytin (2014). Sen jälkeen mukaan on tullut selvästi valoisampiakin aiheita, nyökkää kitaristi. Nyt käsillä on Wäinölän toinen sooloalbumi The Return Of The Hometown Hero. Kyseessä on yhtyeen neljäs studioalbumi, ja se seuraa vuonna 2020 ilmestynyttä Syttyköön toinen aurinko -pitkäsoittoa. – Pohdin usein kaikenlaisia asioita – luopumista, vastoinkäymisiä, itsensä etsimistä ja niin edelleen – ja monet ajatukset kanavoituvat sitten ulos tekstien kautta. – Marko Hietalan toisen levyn miksaus on käynnissä, ja toimin albumilla myös tuottajana. Soittamisen kannalta se oli siis erittäin tärkeää aikaa. Soitetaan uusi levy kokonaisuudessaan, ja toki myös vino pino vanhempia biisejä. Loppuvuosikin taitaa olla hieman kiireinen. Jo aiemmin olin tehnyt useita levyjä studiomuusikon ominaisuudessa sekä eri bändien jäsenenä, mutta Human Being oli ikioma debyyttini, Wäinölä sanoo. – Se oli iso askel kohti nykyistä ”olomuotoani” muusikkona. Lopulta hän on palannut juhlittuna sankarina kotikylään. Teen toki joitakin keikkoja myös oman levyni tiimoilta, ja esiinnyn bändikavereideni ja vierailijoiden kanssa esimerkiksi Helsingin Tavastialla 19.12. – Tämä on viitekehys, jonka sisällä operoidaan, ja yksittäiset kappaleet ovat sitten tositarinoita, taruja tai jostain sieltä väliltä. Sitten lähden Markon kanssa kuukauden mittaiselle akustiselle rundille Etelä-Amerikkaan. Kaverilla on kaikkea, mutta silti sisäinen tyhjyys vaivaa, sanoo Wäinölä. – Koen uuden levyn olevan edellistä hieman rauhallisempi kokonaisuus, mutta toki raskasta poljentoakin löytyy. Eiköhän siitä tule kaunis, kuolematon ja unohtumaton ilta! TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a: M ik a To iv an en K u v a: Ju h a R im p el äi n en. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Tuomas Wäinölältä monipuolinen soololevy Kitarataituri Tuomas Wäinölä on tullut vuosien mittaan tutuksi muun muassa erilaisista tv-ohjelmista, Marko Hietalan sekä Anssi Kelan yhtyeistä ja Raskasta joulua -kollektiivista. – Toka levy on ollut mielessä pitkään, mutta aika on ollut tiukassa. Kaikenlaista muutakin, esimerkiksi elokuvamusiikin tekemistä, on tulilla! TEKSTI: TIMO ISOAHO Kaunis Kuolematon neljännen albumin äärellä Erilaisista raskaan musiikin tyyleistä – muun muassa melodisesta doomista ja death metalista – ammentava Kaunis Kuolematon julkaisee Mielenvalta-levyn 13. Vuonna 2011 puolestaan ilmestyi Wäinölän ensimmäinen soololevy Human Being. Maestron kanssa levyllä soittavat esimerkiksi Anssi Nykänen, Rolf Pilve, Mikko Kosonen, Timo Kämäräinen, Mikko Sirén ja Arttu Takalo. Meidän tapauksessa pitää aina olla deadline, sillä ilman tiukkaa aikarajaa asiat tuntuvat vain junnaavan paikoillaan. lokakuuta. Mielenvalta-albumiin liittyvä juhlakeikka järjestetään Helsingin On The Rocksissa 20. Olet kertonut The Return Of The Home town Heron konseptista seuraavaa: ”Kokonaisuus on löyhästi omaelämäkerrallinen sisältäen eri maihin, paikkoihin ja tapahtumiin pohjautuvia kappaleita.” – Taustastoori on tosiaan sellainen, että albumin kuvitteellinen päähenkilö – mahdollisesti fiktiivinen alter egoni – on palkkasoturi, joka on reissannut ympäri maailmaa erilaisissa tehtävissä. Kerropa hieman yhtyeen sanoituksista. Olen taipuvainen työmaniaan, ja monenlaisia projekteja sekä kiertueita on ollut menneinä vuosina todella paljon, toteaa Wäinölä. – Marraskuussa alkaa kuukauden mittainen Raskasta joulua -kierros. – Debyyttilevyn aikoihin kuolema – niin sanana kuin aiheenakin – oli vahvasti läsnä. – Se on meidän ainoa esiintymisemme loppuvuoden aikana, ja silloin otetaan niin sanotusti ilo irti. – Human Being oli tärkeä myös siksi, että sen jälkeisillä keikoilla opin improvisoimaan ihan eri tavalla kuin aiemmin. Mukana kiertää myös Anneke van Giersbergen, kertoo Wäinölä. Meillä on ylipäänsä sellainen tapa, että biisit muotoutuvat aika itsestään, tyylisuuntaa sen enempää miettimättä, pohtii kitaristi Mikko Heikkilä. Levyltä löytyykin esimerkiksi score-musiikkia, heavya, rautalankaa, fuusiota ja akustista triomeininkiä. – Uuden soolon myötä ajatuksena oli tehdä täsmälleen sellaista instrumentaalimusiikkia kuin itse haluan. Milloin Mielenvalta-kokonaisuuden tekeminen alkoi. lokakuuta. – Pari kappaletta oli jo lähes valmiina edellisen levyn ilmestyessä, ja hiljalleen niitä syntyi lisää. Levyn kansivihkosta löytyy isompi tarina jokaiseen kappaleeseen liittyen, ja toivon mukaan nämä jutut syventävät kuulijan kokemusta. Pari edellistä levyä vierähtivät omalta kohdaltani enemmän lyriikoiden ja laulusovitusten työstämisen äärellä
Samalla yhtyeen soundi on tietenkin kehittynyt varhaisajoista varsin selvästi, sanoo laulaja Kassu Meriläinen. Kovimmille thrashpäille taas kelpaavat ainakin Bloodlust ja Bathe In Blood, kun taas dii pimpien kelojen ystäville toimi vat varmasti Drop Dead ja Seize The Day. Päätösraita Damage Control taas on siinä mielessä outolintu, että se on – muodos sa tai toisessa – soitettu meidän jokaisella keikalla. G Livelab, Tampere MARKUS KRUNEGÅRD (SWE) 4.10. – Tuntuu vahvasti, että vuosi vuodelta ja julkaisu julkaisulta tämän bändin oma juttu on löy tynyt yhä vahvemmin. Ehkä se on nyt muovautunut lopulliseen muottiinsa, vähän niin kuin Frankensteinin hirviö! TEKSTI: TIMO ISOAHO Nyrok City kohoaa Espooseen Espoon näyttelykeskus WeeGeessä avautuu lokakuussa Mauri Kunnaksen Nyrok City -sarjakuvien ympärille rakennettu näyttely. Kuudes Linja, Helsinki SKYFORGER (LTV) 29.9. Kaamos Metal Cruise, Viking Grace, Turku ERDVE (LTU), AORTES (LTU) 24.9. House Of Rock, Kouvola MALEVOLENT CREATION (USA) 27.9. Pakkahuone, Tampere JASON RINGENBERG (USA) 27.9. Spa & Resort, Ikaalinen TIAMAT (SWE), BELPHEGOR (AUT), BAEST (DK) 23.9. Ääniwalli, Helsinki EYEHATEGOD (USA), THE OBSESSED (USA) 14.–15.10. G Livelab, Helsinki 3.10. Musiikkitalo, Helsinki LOUIS SCLAVIS QUARTET (FRA) 2.10. On The Rocks, Helsinki 27.9. Helsinki, Malmitalo 11.10. Telakka, Tampere 28.9. Wilman katalogista on suomi rockin historiaan jäänyt eten kin pikkuhitiksi muodostunut ensisingle Lautalla ja läpeensä upea kakkoslevy Claudius. Näillä näkymin Wilma soit taa Tampereen Klubilla 19.1. Bar Loose, Helsinki TOMAS LEDIN (SWE) 2.10. Kulttuuritalo, Helsinki MIKKEY DEE (SWE) & FRIENDS 22.9. Lepakkomies, Helsinki ALGIERS (USA), HELEN GANYA (GBR) 26.9. Wilma palaa keikkalavoille 1990-luvulla surisevalla kitara indiellään ihastuttanut, Anna Kuoppämäen (laulu) ja Hans Anderssonin (kitara) perustama Wilmayhtye tekee ensi vuonna paluun keikkalavoille. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Poimintoja tulevien viikkojen ulkomaanvieraista ANE BRUN (NOR) 22.9. – Uuden albumin avausraita Total Thrashrock on aika hyvä tiivistys meidän tyylistä ja sano masta. Kokkola, Kulttuurikorjaamo 15.10. Klubi, Tampere 13.10. G Livelab, Helsinki KVELERTAK (NOR) 10.10. Pakkahuone, Tampere XIU XIU (USA) 10.10. Nyt käsillä on Wake Up Fran kien debyyttilevy Thrashrockin’ Beats. – Luvassa on perseelle pot ki vaa ja freshiä nykymetallia kovan luokan soundeilla. Mauri Kunnaksen Nyrok City -sarjakuvan originaalipiirrosten näyttely on esillä 10.10.–12.11.2023 Näyttelykeskus WeeGeen 2. Yhtyeen nykyisessä kokoonpanossa soittaa Kuop pamäen ja Anderssonin lisäksi Mia Keurulainen (koskettimet, laulu), Marko Nyberg (basso), Anssi Sopanen (rummut). Oulu, 45 Special PUBLIC IMAGE LTD (GBR) 13.10. Toivotaan että keikkoja tulee lisääkin. Hönö, Tampere 23.9. K u v a: P ek k a K er än en / Ja n ze P ei p p o. Sarjassa fiktiivisten hahmojen lomassa parodian kohteeksi pääsivät muun muassa Andy McCoy, Juice Leskinen, Eppu Normaalin jäsenet ja etenkin Remu Aaltonen. Vielä kerran, Pepe & Saimaa Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltassa menestyksekkäästi esiintynyt Pepe Willberg ja Matti Mikkolan johtama Saimaa-yhtye – eli moderniksi klassikoksi osoittautuneelta Pepe & Saimaa -levyltä tuttu kombo – soittavat vielä yhden keikan. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen oikeellisuudesta. Kuudes Linja, Helsinki GIRLSCHOOL (GBR) 10.10. Neljä albumia vuosina 1992–2000 jul kaissut yhtye aloitti shoe gazen ja dreampopin maisemissa edeten viimeisillä levyillään kohti selkeämpiä popmaisemia. ja Helsingin Tavastialla 31.1. kerroksen Lounge-tilassa. On The Rocks, Helsinki MESSA (ITA) 29.9. Klubi, Tampere CRISTINA BRANCO (PRT) 27.9. Tavara-asema, Tampere 7.10. Kunnas piirsi suomalaiseen rockmaailmaan sijoittuvaa sarjakuvaa vuosina 1975–1986. Lisää keikkatietoja osoitteesta www.meteli.net Wake Up Frankielta perseelle potkivaa nykymetallia Vuonna 2017 perustettu me talliyhtye Wake Up Frankie on tehnyt nimeään tunnetuksi jo useamman ep:n sekä väkevien keikkojen voimin. Kei tokseen on ammennettu vaikut teita old school myllytyksestä aina 2000luvun pomppuhe viin – thrash metalista rockiin, kuten levyn nimikin kertoo – ja esimerkiksi blast beat tuuttaus voi muuttua yhdessä hetkessä yhteislaulukertsiksi. Kulttuuritalo, Helsinki 11.10. House Of Rock, Kouvola 14.10. Kaikista elementeistä huolimatta ollaan pyritty pitämään biisit simppe leinä ja jättämään turha kikkailu pois, sanoo Meriläinen. Kuudes Linja, Helsinki Listassa vain osa ulkomaanartistien keikoista. Pepe & Saimaa -albumin 10-vuotiskeikka soi Helsingin Musiikkitalossa 24.2.2024
Yhteistyössä äänisuunnittelija–muusikko Ilkka Tolosen kanssa tuotettu kokonaisuus erottuu tuotannollisella sensitiivisyydellään. Vuonna 2018 perustettu helsinkiläislähtöinen indierockbändi Cushions pyörii musiikillisen tyylinsä kanssa garagen, progen ja brittirockin fuusiossa. Koko naisuutta kuunnellessa huomaan miettiväni: mistä nämä tarinat kumpuavat. Samalla kappaleiden rakenneratkaisut pistävät jälleen kerran ajattelemaan, kuinka paljon raikkautta tuo, kun perinteisestä popkappaleen rakenteesta rohkeasti poiketaan. Hän sai uskallusta kirjoittaa elämästään vielä rehellisemmin, vailla turhia filttereitä. Laulajan ja kuulijan välille kehittyy kuin itsestään jopa yhtä läheinen luottosuhde kuin vaikuttavaa kirjaa lukiessa. Denisan sanoin: ”Ep:n biisit ovat olleet olemassa muutamia vuosia. Neuroosi-Nellin sanoitus alkaa selkäpiissä tuntuvalla lauseella: ”Pienenä pelkäsin, että laiva uppoaa, että perhe jättää mut Ikeaan”. Välillä tällainen tutki musmatka saattaa olla innostava pelkästään tekijöilleen, mutta yhtye onnistuu pitämään myös kuulijan mielenkiinnon yllä erinomaisella sävellystyöllä. Jään mielenkiinnolla odottamaan livekokemusta. Ep on kuin tutkielma kiinnostavien soundien maailmassa. Nopeasti selviääkin, että yhtyeen laulaja Tuomas Aro joutui vuonna 2018 sydänleikkaukseen, jossa hänen toinen äänihuulensa halvaantui. Kehä I on progressiivisen pop rockin uusi ja inspiroiva sanansaattaja. 12 SOUNDI Teksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI Sepänkadun Köyhät & Nöyryytetyt Denisa Mistä nämä tarinat kumpuavat. Elokuussa julkaistu Neuroosi-Nelli on loistosingle! Kappaleessa kuuluu musiikin perinnetietoisuus, ja esimerkiksi laulaja Terhi Miettisen osuus on uskallettu nostaa tarpeeksi kovalle, jotta kuulijan ei tarvitse arvailla, mihin tarinaan nyt jouduttiinkaan. Kolmen kappaleen debyyttiep Pitkän yön jälkeen esittelee omaäänisen laulaja-lauluntekijän ja selvästi seikkailunhaluisen yhtyeen. Usein laulut ovat ajatuksenvirtaa. Denisalla on taito kertoa tarkasti tilanteista, ja laulujen kautta pääsee seuraamaan hyvin vavahduttaviakin tapahtumia. Aro löysi äänensä kautta uusia sävyjä myös laulunkirjoittamiseen. Tapa on jollain tavalla samaistuttavampi kuin mihin olemme perinteisessä kotimaisessa laululyriikassa tottuneet. Jollain tavalla yhdessä vietetyn ajan kuulee rennossa yhteissoundissa. Äänimaailmasta on onnistuttu luomaan hienovarainen maisema, jonka päällä soiva laulu pureutuu syvemmälle ja syvemmälle hetki kerrallaan. En muista montaa tai edes yhtä tätä erittäin tuttua ajatusmallia käsittelevää laulua. Brittirockiin on tuntunut kuuluvan aina Ku va : T u o m a s A r o Kehä I K u v a: Se n ja R au ti ai n en K u v a: M il la G rö n m an. Yhtye on saanut alkunsa jäsentensä päädyttyä asumaan kesäksi yhteiseen asuntoon Porin (yllätys, yllätys) Sepänkadulle. Olen kirjoittanut lauluja paljolti itselleni, ja lähettänyt niitä läheisilleni. Kyseessä on kaiken kaikkiaan erittäin taitava yhtye, jonka yhteisen soittotaustan kuulee varmuutena musiikin teoriassa haastavi nakin koettavien osien kohdalla. Välillä tuntuu, että rivien välissä on enemmän kuin itse lauseissa. Tuottajana on toiminut Timo Kämäräinen, jonka valinta yhteistyökumppaniksi tähän valtaisaan tutkielmaan tuntuu nappivalinnalta. Oivaltava kappale tarttuu topakasti lähes kaikille varmasti tuttuun, varsinkin lapsuudessa esiintyvään pelkoon: joku oma ajatuksemme tai jopa mitätön toimintamme aiheuttaa pahaa läheiselle tai itsellemme. Tuotannollisesti hieno ratkaisu on lämpimät, koskettimilla soitetut soinnut, jotka rauhoittavat kuuntelemaan välillä hengästyttävästikin etenevää ajatusvirtaa. Varmaan aina on ollut myös toive, että ne voisivat tuoda lohtua ja elossa olemisen tunnetta jollekin muullekin.” Sepänkadun Köyhät & Nöyryy tetyt eli Sepikset yhdistelevät musii kissaan indie popia 70-luvun laulelmaperinteeseen sekä folkia jopa raivokkaaksi yltyvään grungeen. Sepikset muodostavat Terhi Miettinen (laulu), Katja Lundell (laulu, koskettimet, basso) ja Una Harnett (laulu, kitara, koskettimet, basso). Tulee halu nähdä yhtye keikalla. Ehkä laulujen kirjottaminen on yritykseni ymmärtää itseäni ja elämää ylipäätään. N äyttelijäksi äskettäin valmistunut Denisa (Denisa Snyder) on julkaissut vaikuttavan Käärme kaipaa -ep:n, jonka sanoitukset tuntuvat iholla ja ranteessa, kuin vähän liian tiukka koru. Tai sitten on tullut joku havainto, tunne tai ajatus, jota haluan hahmottaa paremmin. Hän kuitenkin onnekseen huomasi, että äänihuulihal vaus ei estänyt laulamista, vaan päinvastoin. Ääneen ilmaantui persoonallista käheyttä ja säröä, jotain uutta
Tuntuu, että uusimman Take Me To The Country -singlen myötä yhtye on löytänyt lisää varmuutta, viime vuonna julkaistujen singlejen hakiessa vielä hieman tuotannollista suuntaa. jonkinlainen keveys, jonka yhtye toistaa virheettä. Von Pearl eli Karina-yhtyeestäkin tutun Helmi Tikkasen sooloprojekti sai lähtölaukauksensa keväällä Here-debyyttisinglen myötä. Toinen debyyttialbumilta julkaistu single Android tarttuu teemassaan muutoksen hyväksymiseen sekä haavoittuvuuden sietämiseen. Kyseessä oli Matti Ahopellon kanssa tuotettu teos, jonka päälle vyöryvä kontrabassoraita sai kuuntelemaan kappaleen uudestaan ja uudestaan. Progressiivinen ote kuuluu sen sijaan rytmityksessä ja kiinnostavissa, varsinkin väli osissa esiintyvissä melodiaja soittokoukuissa. Tässä hetkessä soundit soivat kirkkaasti ja varmasti, ja myös laulajalle on uskallettu antaa tilaa kuulua. Cushions Von Pearl K u v a: Te em u La h d en p er ä K u v a: Ti ia R o iv an en. Hektisyys ja herkkyys yhdistyvät. Kappaleella esiintyy myös kokeellisesta rap/ spoken word -tuotannostaan ”Oivaltava kappale tarttuu topakasti tuttuun lapsuudessa esiintyvään pelkoon.” tuttu artisti Sitoi. Android on jollain tavoin enemmän irrallaan ja ilmavampi kuin maadoittavankin efektin omaava Here. Kiinnostavaa on kuulla, minkälainen taiteellinen kudelma on koottu Von Pearlin ensimmäiselle pitkäsoitolle Precious, joka ilmestyy tämän lehden julkaisun aikoihin. Androidin äänimaailmassa kuuluu jokin erityinen kulttuurin kaiku, joka tuntuu viittaavan Helmi Tikkasen nykyiseen asuinmaahan Japaniin
Yhtyeen laulajakitaristi Otto Pirtti perä ei haastattelussa liikoja itseään korosta. Ruotsalaisyhtyeen vaikutuksen tunnustaa myös Pirttiperä. Mukana on vähän ironiaa ja satiiria. Maailma tarvitsee vaihtoehtomusiikkia, hän tiivistää. On hauska mennä sellaisen hahmon pään sisään, joka vain ränttää ilman syytä. Pirttiperän ja Snickerin lisäksi bändissä soittavat Elli Holmström (basso ja laulu) ja Oiva Lehtonen (rummut). – Jos meitä maailmankaikkeus suosii, niin eiköhän levy tule ensi vuonna. Mahdollisimman pian kuitenkin. Ep:llä sekä keikoilla kuullaan myös saksofonia Venla Hakolan toimesta. Drug Store Raidin kappaleet syntyvät lähes impulssinomaisesti. – Löysin musiikin ja soittamisen jo aika nuorena. Vaikkei hän tunnusta DSR:n olevan varsinaisesti punkbändi, vaikutteita on otettu siltä suunnalta. – Emme korosta itseämme ja jos korostamme, se tehdään hauskasti ja pelleillen, Pirttiperä sanoo. Viagra Boys tulee luontevasti mieleen Drug Store Raidin vaikutteita miettiessä. Lyriikoiden kautta löytyi oma tyyli tehdä musiikkia. – Ep:llä on hyviä biisejä, mutta parhaat biisit on jätetty levylle, Pirttiperä vihjaa. – En hirveästi kyseenalaista impulssejani. – Olimme tunteneet kaksi minuuttia Eemi Snickerin kanssa (koskettimet), kun päätimme perustaa bändin. Brittien 1970ja 1980-luvut ovat olleet tarkassa kuuntelussa. Toisinaan istun sohvalla kitaran kanssa, ja kappale muodostuu jostakin rytmitai melodiaideasta. Totesin, että minulla voisi olla jotain annettavaa musiikin kautta, niin miksi en lähtisi tekemään sitä. Drug Store Raid tekee musiikkia vakavasti ottamatta itseään liian tosissaan. – Haluan sanoa musiikillani, että voit tehdä mitä vain omana itsenäsi. Tuolloin hiljattain Vaasasta Helsinkiin musiikkiopintojen perässä muuttanut Pirttiperä ei ollut laulanut bändeissä aikaisemmin. Hahmot eivät aina ole niin kovin hohdokkaita. Snickerin kanssa ideat kohtasivat heti. Koin, että tätä osaan tehdä. Oikeat tyypit löytyvät aina elämään jossain kohtaa. Levylle halutaan kuitenkin saada ensin julkaisija. Join the party! This is for everyone. Musiikki on Pirttiperän mukaan aina vähän hassuttelua. A-PUOLI Drug Store Raid Maailma tarvitsee vaihtoehtomusiikkia KUUNTELE TARKKAILULUOKKA -SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti H elsingin virkeän rockskenen tämän hetken puhutuimpiin nimiin lukeutuva Drug Store Raid vannoo itseironian nimeen. – Meidänkin musiikissamme on vähän sellaista resupekkameininkiä. Voit olla anti cool. Vähitellen se alkoi muotoutumaan siihen, mitä olemme vielä tänäkin päivänä melkein kaksi vuotta myöhemmin. Yhtyeen tulevaisuudensuunnitelmat liittyvät ulkomaankeikkoihin ja täyspitkän julkaisemiseen. Hänen musiikkinsa ja bändin tapahtumat syntyvät luonnollisella tavalla. Istuimme samassa ravintola pöydässä ja oli niin hyvä meininki yllä, Pirttiperä kertoo. – Joskus olen kirjoittanut tylsyydessäni biisiin sanat vajaassa tunnissa ja myöhemmin tehnyt siihen musiikin. Muita vaikuttajia yhtyeelle ovat olleet muun muassa Talking Heads, Butthole Surfers, The Cure ja yleisesti jazz. – Joskus olisi siistiä soittaa loppuunmyyty klubikeikka vaikkapa Amsterdamissa. Itselle nauraminen on aina läsnä, hän kertoo. Puhallinsoittimet sopivat rokkiin. Vaikken saisi tällä ikinä rahaa on mielestäni tärkeämpää pystyä sanomaan jotain. – Mielestäni saksofoni on siisti soitin. Pirttiperän mukaan nykypäivänä punk rock on parhaimmillaan absurdina. Vaikka etenkin livetilanteissa bändi jokseenkin identifioituu Pirttiperään, hän korostaa tasa-arvoa bändin jäsenten kesken. Drug Store Raid julkaisi hiljattain kolmen kappaleen ep:n When A Girl Shot A Pony. Yhtye on kerännyt kulttimaista suosiota energisillä keikoillaan, ennakkoluulottomalla genrehyppelyllä ja absurdeilla lyriikoilla. Biisejä yhtyeellä on Pirttiperän mukaan levyllinen, ellei jo toinenkin. TEKSTI: ARTTURI SIROMAA K u v a: K al le K y tö lä. – Halusimme Eemin kanssa perustaa bändin ja löysimme pian muutkin soittajat ympärille. Omia kappaleita ja lyriikoita kuitenkin löytyi ja palo niiden esittämiseen oli kova. – Ehkä siellä jotain Joe Strummeriakin on, Pirttiperä pohtii. Meillä on kova hinku tehdä musiikkia. 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Toisaalta uudet kappaleet menevät melko samalla tavalla livenä kuin levylläkin. Täysin huumoribändi ei kuitenkaan ole kyseessä. – Livenä koetaan primitiivisempi versio meistä. Joskus on jammailtu ja olen alkanut sönköttämään jotain mikkiin. Jos miettii vaikkapa Give Me Back My Boyfriendiä niin ajattelin, ettei kukaan ole varmaankaan facebook.com/drugstoreraid tehnyt tuollaista biisiä. Drug Store Raid sai alkunsa vuoden 2021 syksyllä sieltä, mistä kaikki ”Ep:llä on hyviä biisejä, mutta parhaat biisit on jätetty levylle.” muukin hyvä ja paha – Helsingin Kalliosta
Mikä sen parempaa kuin olla hellä, helliä. Se on kuin höyhen, jonka voi tähdätä. Kotimaisessa popissa hellimisen on ajateltu sopivan paremmin naisten suuhun. Sitä tekee Erika Vikman, sitä tekee Leinonen, sitä tekee myös jopa Business City – eräänlainen ja ennen kaikkea lahtelainen ”Saimaa on drugs” – jonka Anna rakas raju hetki siirtää suomidiskon klassikkoa uuteen asentoon ja tulkitsee sitä uudelle sukupolvelle. Hän oli koulutukseltaan sähköasentaja, joka kirjoitti iskelmiä öisin. Sinua ei ole ollut kolmeenkymmeneen vuoteen ja silti se mitä välillämme oli on ainut asia mitä ihmiset elämässään etsivät. Kotimainen iskelmä ja suomidisko on pitkälti miesten sanoittamaa. Esimerkiksi keikkoja, joissa soittaa pelkkää Danzigia tai M.A. Hyvänä pitämisen sanoista suosikkini on helliminen. Hän haki inspiraatiota esimerkiksi Regina-lehdistä. Hän lieneekin hellinyt Suomen kansaa eniten. Juha Seppälä jatkaa novellissaan: ”Sinun tehtäväsi oli olla isoisä. Iskelmien tekstittäjistä Reiman on suosikkejani, ellei jopa ykkönen. Niissä kappaleissa miehet ovat kirjoittaneet hellimisestä, mutta eivät ole sijoittaneet sanaa miesten suuhun kuin hyvin harvoin. ”Tiedät kuinka tahdon sinun mua nyt hellivän / Tuntea siis anna minun vielä enemmän.” Nykyhetkessä luodaan jatkuvasti uutta suhdetta menneisyyteen. Kultani mun -kappaleen viehätystä ei tajua ensiksi, mutta sitten sen tajuaa: ihanaa, kun mies uskaltaa laulaa hellästi näillä sanoilla. Leinosen monista sivuhypyistä itselleni rakkain on nimenomaan suomidiskoon keskittynyt Hei taas. Danny tarvitsi Armin tuekseen laulaakseen hellyydestä. Osaanko minä näyttää lapsenlapsilleni miten nokkosta vedetään sen polttamatta, tiedänkö missä on siilin koti?” I hminen haluaa, että häntä pidetään hyvänä. Siksi menneisyys on jatkuvassa liikkeessä, ja sitä on myös liikuteltava. Näin on tehty esimerkiksi Matti Eskon kappaleessa Lämmin, hellä ja pehmoinen. ”Miehet ovat kirjoittaneet hellimisestä, mutta eivät ole sijoittaneet sanaa miesten suuhun kuin hyvin harvoin.” K u v a: Jy ri P it k än en. Kun ihmisyyden nurjat puolet väistyvät, Seppälä luo proosassaan tavallisesta kaunista sekä kirjoittaa hellästi miehistä, kuten isoisästä novellissaan Kimalaisen hunajaa: ”Joka ilta yhdeksältä hän riisuutui, kääntyi flanellisissa alusvaatteissaan seinään päin ja nukahti välittömästi.” Albumeilla Hei! (2007) ja Hei taas (2017) Leinonen versioi Raul Reimanin sanoittamia iskelmiä pääasiassa 1980-luvulta. Hei taas -albumin aloittava Berit-laina Kultani mun kertoo hellimisestä, F.R. Leinonen ei edes vaihda alkuperäisen lyriikan sukupuolia toisin kuin Vain elämäässä, jossa artisti toisensa perään esittelee tehokeinon kuin se olisi nokkela uusi keksintö. Niissä hän usein esittää alun perin naisten esittämiä kappaleita. Levyjä, jotka kurottavat kohti kokeellisia äänikollaaseja, vaikka kannattavampaa olisi varmasti pitäytyä hellissä lauluissa. Nummista. Ville Leinonen onkin hieman kuin Suomen ikioma Sufjan Stevens. Leinosen mentaliteetissa on myös samaa kuin porilaisella kirjailijalla Juha Seppälällä, joka kykenee kirjoittamaan vierekkäin maailman kauneimmat ja rumimmat virkkeet. Hänen suhtautuminen iskelmiin oli ihailtavan saippuaoopperamainen: hän halusi tietää, mitä naiset ajattelevat. Silti miehet laulavat kotimaisessa popmusiikissa hellimisestä vain harvoin. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Anna rakas lämmin, hellä ja pehmoinen hetki Leinonen on levyttänyt usean sellaisen kappaleen, jonka alun perin on esittänyt Berit. Se oli rakennettu sisääsi. Suomeksi lausuttaessa sana hellä suorastaan lentää suusta. Lauluntekijä, joka voi oikeastaan tehdä mitä tahansa. Hän voisi soitella akustisella kitaralla folkia ja iskelmää ja laulatella yleisöä Tähtitytöllä vuodesta toiseen, mutta sen sijaan hän on tehnyt aika lailla milloin mitäkin. Hän halusi kirjoittaa kappaleita naisille. Menneisyyden liikuttamisessa on kyse myös oman itsensä tutkimisesta, kun suhde omaan minään rakentuu historian avulla. Siksi arvostan Ville Leinosta, joka on kahden albumin verran levyttänyt kotimaisen iskelmän aarteita. Sukupuoliasetelmat kääntyvät päälaelleen Leinosen iskelmissä hyvin vaivihkaa eivätkä lainkaan korostetusti. Davidin Words-hitti kääntyy Beritin käsissä kappaleeksi Helli mua hiljaa, ja niin edelleen. Eihän yksinäisyys olisi ongelma, jos ihminen ei haluaisi tulla rakastetuksi
Sunborn Live esittää: BOTTENVIKEN (SE) SU 8.10.2023 Savoy-teatteri, Helsinki Liput alk. 35,00e // Lippu.fi C M Y CM MY CY CMY K BOTTENVIKENSOUNDI-koko-sivu-Soundi-300dpi+3mmbleed.pdf 1 6.9.2023 10.42
Isä on aina sanonut, että ”työ sinut tiellä pitää”. Mennäkseen opiskelemaan, sehän on se tavallisin syy. Levyn menestys ei ole ihme, sillä puoleen tuntiin mahtuu melkoinen ässäbiisikimara. V uoden 2017 alussa ilmestynyt Juna Kainuuseen -albumi oli Sanna ”Litku” Klemetin läpimurto Suomi-indien huipulle ja ratkaiseva teos siinä kehityksessä, jonka myötä merkittävä osa pienlevyyhtiöiden julkaisemasta uudesta suomirockista on jotenkin identifioitunut maakuntiin. Pikkuvihjeistä voi päätellä, että tässä jo melko pitkään kaupungissa asunut kertoja päätyy hetkellisen alakulon vallassa reflektoimaan syitä siihen, miksi aikanaan jätti kotiseudun. Mutta mitä kaikkia kulttuurisia merkityksiä sellaiseen ratkaisuun sisältyykään, ja miten jäännöksettä Klemetti osaa ne tiivistää kahden ja puolen minuutin biisiin! Kappale alkaa lukemattomille tutulla tilanteella: ”Mitä tajusin, kun kuoren avasin / en oikeastaan mitään.” Kuori tulee oppilaitoksesta ja avaa portin uuteen elämään. Sillä on hintakin: ”Rakastin sitä kämäistä puutarhaa / mutten kutsu sitä kodiksi enää koskaan.” Kertoja pohtii vanhempiinsa viitaten: ”Onkos meidän DNA:n samankaltaisuus havaittavissa edes etäältä.” Tämä ei kuitenkaan ole dramaattinen välirikkotarina. 18 SOUNDI SOUNDI PB Litku Klemetti: Muurahaiset juhlii (2017) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Muurahainen muuttaa yliopistokaupunkiin Aistittavissa on, että kertoja saattaa olla sukunsa ensimmäinen korkeakouluun pääsevä. Kuhmo elää Litku Klemetin kertojahahmoissa kaiketi ikuisesti. No, miksikö. Voi aistia vanhempien käsityksen, että jälkeläinen on menossa opiskelemaan jotain joutavanpäiväistä. Se on sotienjälkeisen Suomen suuri tarina. Ja ehkä on niinkin, että nostalgiasta yliolkaisesti puhuvat eivät useinkaan ole kokeneet samaa itse, eivät ehkä täysin ymmärrä railoja ja rajalinjoja, joita sukupolvien ja maantieteellisten paikkojen välillä vielä 2000-luvullakin on. Mutta sieltä oli päästävä pois, jotta aukeaisi perspektiivi, josta käsin sitä voi katsoa. Se on rooli, josta on tietoisesti rimpuiltava pois. Suuren hetken äärellä aivot lyövät tyhjää. Silti tuntuu, että hänet on kotona ehdollistettu muurahaiseksi itsekin. Musiikissa retroa voi kuulla enemmän, mutta tuntuu tärkeältä havainnolta, että se on itsetietoista retroa ja pyrkii luomaan fantasiamaailman, vähän samaan tapaan kuin ”viktoriaanisuudella” ei ole aina paljoakaan tekemistä vuosien 1837–1901 todellisen brittikulttuurin kanssa. Huolestuneet reaktiot ovat vähän ristiriitaisia: ”Älä muuta ylioppilaskylään / nehän kaikenlaisia aineita käyttää”, mutta toisaalta ”Olen salaa huolissani kun et juo kaljaa / saatko kavereita tuolla tyylillä lainkaan”. Muurahaiset juhlii on kuitenkin vain yksi esimerkki Litkubiisistä, jolla ei syvätasolla ole mitään tekemistä retroilun kanssa, ja nostalgiakin on korkeintaan henkilöhistoriallista. Tätä suomirockaaltoa on usein kritisoitu nostalgiasta, ikään kuin se olisi kirosana, mutta kritiikki osuu varsinkin juuri Kleme tin kohdalla harhaan. Omia ehdottomia suosikkejani on Muurahaiset juhlii, ja siinä tämä syrjäseudun ja kaupungin dikotomia kuvastuu oikeastaan konkreettisemmin kuin toki loistavassa nimikappaleessa. Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Suuren hetken äärellä aivot lyövät tyhjää.". Tietysti monissa hänen kappaleissaan on viitteitä retromenneisyyteen, on progetyttöä ja Baddingia ja tarinoita äidin nuoruudenseikkailuista 70-luvulla, mutta tuo on kuitenkin sanoituksia tarkasteltaessa vain sivujuonne hänen tuotannossaan. Ja mihinpä eläimeen työnteko ruumiillistuu ellei muurahaiseen. Vanhemmilla ei ehkä ole hirveästi kokemusta yliopisto kaupungeista. Voittoisassa kertosäkeessä kertoja julistaakin: ”Nyt on sunnuntai ja muurahaisetkin juhlii / Minä menen karaokebaariin / Muurahaiset lentää sviittiin / Minä varmaan olen valinnut väärin / mutta silti olen onnellinen.” Tässä Klemetin teksti sekoittaa aikatasot ja kuulija ymmärtää, että kirjekuoren saamisesta on kulunut vuosia, valinnat on tehty aikaa sitten eikä niitä käy enää peruminen. On myös ristiriita vanhempien perinteisen työeetoksen ja yliopistoopintojen välillä. Lapsena kertoja on aina halunnut syödä niitä. Sekin vähän niin ja näin, sillä biisin kerrontaperspektiivi ei ole ilmeisen muisteleva
Ekana aamuyönä, kun oli jet lag päällä, suomenkielinen toimittaja Ruotsista kyseli multa jotain suomalaisesta musiikista. Mielikasettini ei ole netissä, siis tilalle Lennonin Imagine. Kannoin sitä ylpeänä pääkaupungin kaduilla. Teen päiväkirjahommaa. Samoin Hurriganes ja kitaransoitto. Ryhdyin kuuntelemaan, mitä uusia nyt löytyi, Joni Ekman, Litku Klemetti, Maustetytöt, Teksti-TV 666... Mulla oli jo Razors Edge kasetilla. Vakaa suursuosio Svensktoppenissa ei ole rajoittanut laajempia ilmaisuhaluja. MINKÄ TÄRKEÄN ALBUMIN TEOSSA TOIVOISIN OLLEENI MUKANA Christine And The Queens Paranoia, Angels, True Love – Joku Elvis olisi ollut siisti valinta, mutta sanotaan Christine And The Queens. ERITYISEN TÄRKEÄ SUOMALAINEN BIISI Klamydia Tunnelbana pojkar – Kuuntelin pienenä paljon Klamydiaa, tai oikeastaan vain yhtä biisiä, Tunnelbana Pojkar. Herbie Hancockin Sextant on soinut taustalla. – Ennen pandemiaa, joulun alla 2019, kävin USA:ssa kaverien kanssa ja meidän piti kirjoittaa yhdessä biisejä. LÄHEINEN ALBUMI TAITAVAN LAULUNTEON ANSIOSTA Jackie Lynn Jackie Lynn – Chicagolainen Haley Fohr on julkaissut musaa myös taiteilijanimellä Circuit des Yeux. Elämässä täytyy olla rutiineja. Kaverit kysyivät mukaan Sam Smithille tehtäviin biiseihin, mutta halusin keskittyä tähän. – Vaihtelu on välillä kivaa, kun on yli kymmenen vuotta tehnyt ruotsiksi. Lentoon ja joku kolmaskin syntyi sillä reissulla. Teatteri-, tanssi-, lavaja rockelämys. – Me tehtiin Laakson kanssa kauan sitten Mämmilärock-niminen levy (2007), sen jälkeen olen ajatellut, että olisi kiva kirjoittaa taas suomeksi, Markus tunnustaa. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > R uotsinsuomalaisen Markus Krunegårdin äiti on syntyjään Pellon rajataajamasta, Tornionjokilaaksosta, mutta Markus syntyi Ruotsin Norrköpingissä. LEVY, JOKA HERÄTTI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN LEVY, JOKA KYTKEYTYY LAULUNTEKIJÄKSI RYHTYMISEEN VIIMEKSI KUUNTELEMAANI MUSIIKKIA Erik Prydz Opus – Juostessa olen kuunnellut Prydzin Opus-biisiä, se on maailman paras. Soitin nimibiisiä pianolla niin kauan, että luulin itse kirjoittaneeni sen. Huonojen ideoiden virtaus ei ehdy. Se on vieläkin uskomattoman tiukka. 20 SOUNDI John Lennon Imagine – Serkkuni Arto Tiesmaa teki paljon musaa, lähinnä kasetteja. Siinä on etunsa kun kasvaa muualla ja nuo klassikot ei ole pilalle soitettu jossakin yöradiossa. Pistin Thunderstruckin liveversion soimaan joka päivä, kun muutin pois Norrköpingistä. ”Tornionjokilaakson Nick Draken” ansiosta laulunteko avautui. Tällä levyllä olen pohtinut sitä, että täällä olen aina suomalainen ja siellä aina hurri. Siitä se lähti. Tuo Jackie Lynn -levy teki vaikutuksen, koska tykkään ylipäätänsä sen tuottamasta maailmasta. Tai varastan Kristofferssonilta aamukuvauksen, tai Juice Leskisen onelinereita. – Mun biisien aiheet ovat aina olleet elämää, mitä olen kokenut tai joku on kertonut. Nokia & Ericssonilla on vaikutteita kansansävelmistä synkkispunkkiin ja progefiiliksiin, riffija soundiideoita Elviksestä Edwyn Collinsiin, Nick Draken ja Billy Braggin laulutavoista valaiden ääntelyyn. K u v a: Si n a Ö st lu n d. Kuulostaa nyt äärisuomalaiselta, mutta sellaista se oli, nuoren itseni unelmointi. Halusin kuusivuotiaana muuttaa Pelloon, kuuntelin Finlandiaa, unelmoin isoisästä ja talvisodasta. Muuten Prince on aina varma kortti, jos haluan inspiraatiota tai haluan tuntea, että ei tarvitse tehdä lisää musiikkia. Oikeastaan laulun aiheet lähtevät yleensä jostain huonosta, älyttömästä ideasta, kuten miksi mä tekisin Manu Chaoa suomeksi (Mä tykkään sust). AC/DC Live – Ostin kannen takia koulureissulla Tukholmasta. Markus Krunegård ALBUMI, JOKA TUO MIELEEN NORRKÖPINGIN VARHAISVUODET ALBUMI, JOKA ON KESTÄNYT PARHAITEN KUUNTELUA Gun Club Fire Of Love – Uskomattoman vaikea valita, mutta levy, johon useasti palaan on Gun Clubin Fire Of Love. Ja Replacementsin Pleased To Meet Me, se kuulostaa siltä kuin olisi haluttu tehdä pop-albumi ja jouduttu sitten johonkin heavy rock -studioon. – Siinä aamuyöllä mä kirjoitin Nokia & Ericsson -biisin. Jean Sibelius Finlandia – Mulle suomalaisuus on ollut liioiteltu tai ainakin isompi asia kuin voisi luulla. Näin sen siellä Flow’ssa, se oli maailman paras. Nyt kun on aukaissut tuon hanan, onkin taas vaikeampi kirjoittaa ruotsiksi. Haluaisin mielellään hengata sen hullun kanssa. Mahtava kokemus. Hänen äitinsä kieli on saanut toisinaan sijaa bändiprojekteissa (tärkeimpänä Laakso), ja nyt yhdeksännellä soololevyllä Nokia & Ericsson Markus on sanoittanut kappaleet kokonaan suomeksi. Se oli mun varhainen teinihitti, muuten Roadrunner on ykkönen. Tällaiselle kielipuolelle suomi on aika paljon sisäinen reissu, kun sitä on puhunut oikeastaan vain äidin ja serkkujen kanssa
1973), ensin elektronisemman Chainsmokerin nimissä, sitten erilaisten spesiaaliprojektien riveissä, kunnes löysi oikean väylän ja ”Mun hermot ei kestä mitään turhaa” JANNE WESTERLUND: tyylin Plain Riden ja soolo tuo tannon myötä. Nyt käsillä on soolouran kirkkain helmi. Hän saa pienin nyanssein, usein karuilla sovituksilla luotua valtavan määrän tunnetta sävelten ympärille. Westerlundin soolotuotannosta löytyy yksittäisiä helmiä kuin hienoja albumikokonaisuuksia. Erityisesti oululaisyhtiö Bad Vugumin katalooki pursusi toinen toistaan erikoisempia, mutta puhuttelevia vaihtoehtobändejä, joista osa on tehnyt mittavan uran, kun toiset jäivät pelkiksi legendoiksi. Circlessä hän on vaikuttanut yli 20 vuotta, jonka aikana hänen roolinsa on hissuksiin myös kasvanut. Yksi jälkimmäisistä oli haminalainen Sweetheart, jonka tyly ja vääränvänkyrä meteli johdatti johonkin Captain Beefheartin, Tom Waitsin ja noise rockin outoon maastoon eksyttävästä paukkeesta. Circle-johdannaisessa Pharaoh Overlordissa on henkilökohtainen levytyslista myös venynyt huomattavasti. Janne Westerlund on levyttänyt eri kokoonpanoissa ja soolona koko tunnepaletin tavoittavaa musiikkia jo yli 30 vuotta. Niin merkittävän panoksen kuin Circle onkin jäljittelemättömällä tyylillään jo nyt jättänyt, on Westerlundin oma musiikki ollut ehkä vieläkin puhuttelevampaa. Westerlund meinasi lopettaa musiikinteon kokonaan, mutta havaitsi, että se kuuluu niin erottamattomasti hänen identiteettiinsä, että ajatuksesta ei seurannut kuin paha olo. Juuri ilmestynyt Talvikaravaani on kuitenkin kuin kaiken aiemmin muru. Plain Ride sai alkunsa surusta, mutta ajan mittaan kokoonpano teki kaikkiaan viisi albumia ennen kuin omalla nimellä tehdyt sooloalbumit ottivat henkilökohtaisimman ilmaisun paikan. Bändi oli liian vaikea yhtälö pyöritettäväksi jäsenille itselleenkin, mutta näkyvimmin musiikintekoa jatkoi kitaristi-laulaja Janne Westerlund (s. 1990 -luku oli suomalaisen erikoismusiikin kulta-aikaa. Nuoret sulkeutuneet miehet pitivät huumaavan kaunista meteliä, joka loi heille maineen vaikeasti lähestyttävinä hahmoina. 22 SOUNDI Teksti: Antti Luukkanen Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu Merkittävän musiikkiuran voi tehdä myös suurelta yleisöltä piilossa
SOUNDI 23
Se väkivaltaisuus oli kuitenkin sellaista introverttiä, kun vertaa rehtiin rockiin tai heviin. – Oli. Noi kaikki kun yhdistää, niin se oli sellaista masokistista nautintoa. Äärimmäisyydestä olisi pitänyt lähteä liian selvästi eri suuntaan, että se olisi tavoittanut selvästi lisää ihmisiä. Eli soittaa punkia helvetin kovaa. Ne oli kuitenkin satawattisia. Muodostuiko bändien keskuudes sa yhteisöllistä toimintaa. Olihan se mustavalkoisuus aika hassuakin, kun sitä jälkeenpäin katselee. Bändikatraaseen kytkeytyy vahvasti esimerkiksi Radiopuheli mien ja Circlen varhaistuotanto. Jollain Semifinalin keikalla ihmiset tanssi niin, että jonkun takaraivo osui yhden kaverin naamaan ja siltä murtui nenä. – Se syntyi Bad Vugumin ympärille ihan sattumalta ja julkaisupolitiikasta johtuen, mikä pohjautui tietynlaiseen arvaamattomuuteen, koSweetheart muovasi soittajistostaan yhtenäisen porukan, jossa pikkukaupungin erilaiset nuoret pääsivät purkamaan itseään omilla ehdoillaan. – Eikä me tiedetty sitäkään, mikä on normaali metelin määrä. – Silloin kun en ollut vielä varma, mitä tekisin musiikilla, niin opiskelin klassisen kitaran soittoa. Touhu saattoi olla rajua. Se ylittikin uutiskynnyksen indiemöykkään hurahtaneiden mu samaanikkojen parissa. Yhden Tavastian-keikan jälkeen (kuvanveistäjä) Schroderuksen Kimmo, jonka kanssa olin siihen aikaan aika paljon tekemisissä sanoi, että jos se ei tuntisi mua, niin se ei uskaltaisi tulla kymmentä metriä lähemmäs. Mietin, että enpä ole asiaa tällä lailla ajatellut. Meidän treenikämppä oli kirjaston kellaritiloissa, jossa oli kovat betoniseinät. – Jos ei lasketa mukaan sitä, mitä lapsena kotona soitettiin, jossa otti jotenkin itsestäänselvyytenä kaikki Beatlesit, Paul Simonit ja Woody Guthriet, niin heräsin musiikkiin varhaisteininä, kun löysin punkin. – Tuollaisessa pikkukaupungissa (Hamina) on se hyvä puoli, että ulkopuolisuuden kokemus on helppo puhaltaa täyteen henkeen, mikä sitoi meidät tiukasti yhteen ja kasvatti muhisevaa kiukkua, mikä johti siihen, että treenattiin mielettömän paljon. – En itsekään tajunnut sitä. Ainoa, mitä piti vähän etsiä, oli toinen kitaristi. Mutta kyllä siitä tulikin tiukka ja omalaatuinen bändi. Japa (rumpali Jarno Pousi) soitti jo silloin seisaaltaan, jotta se pystyi hakkaamaan mahdollisimman kovaa. Saaste-yhtyeessä vaikutti Janne Westerlundin lisäksi tulevista Sweetheart-soittajista jo basisti Tommi Nakari ja rumpali Jarno Pousi, joka soittaa nykyään Black Magic Sixissä. Sen jälkeen siitä tuli vähän kokeellisempi ja nimeksi Maanisdepressiivinen Psykoosi. Joka ei teitä tuntenut, niin näytti hän se vähän pelottavalta. Varmaan just psykan kirjasta oli luettu siitä. Siellä on 15 ihmistä, yöllä on pakko lähteä kotiin, koska ei ole varaa ”Me kaikki ymmärrettiin, että sofistikoituneisuus ei kuulu siihen bändiin.” kaikki mielenkiinto keskittyy bän ditoimintaan, mikä tuossa vaihees sa on pelkkää treenaamista. Mua hämmästyttää, ettei meistä kukaan menettänyt kuuloaan. Nuorena perustetuista bändeistä tulee usein väkisinkin tiukkoja, koska ei ole muuta tekemistä ja keellisuuteen ja jonkun verran hc:n perintöön. Kehtaanko mä sanoa sen nimeä. Sisäänpäinkääntyneitä eli arvaa mattomia tyyppejä soittamassa kirskuvaa metelirockia. Tuntui että oli itse siihen syyllinen. Meidän ystävyys on kantanut sieltä saakka. Ajattelin, että se olisi kiva harrastus. Silloin tuntui, että rupesin itsenäisenä olentona kuuntelemaan musiikkia. Esimerkiksi hyvin varhaisessa vaiheessa Radiopuhelimien kanssa. Samoihin aikoihin tutustuin Lehtisalon Jussiin (Circle). Jotenkin Sweetheartin tarinaan kuuluu sekin, että se ei olisikaan voinut kantaa neljää albumia pidem mälle. Mikä vähän huvittaakin, koska me näytettiinkin tismalleen samalta ja oltiin lähes kaikesta samaa mieltä, ellei sitten dramaattisesti tapeltu. Esikuvia oli esimerkiksi Birthday Party ja Jesus & Mary Chain. – Voi ei. – Siihen liittyy myös se, että kun seuraa musiikkia armottoman aktiivisesti, se muodostaa oman maailmansa paljon tiiviimmin kuin mikään sen jälkeen. Koska musiikki alkoi merkitä elämässäsi enemmän kuin muille ikäisillesi satunnaiskuuntelijoille. Eihän meillä ollut käsitystä, mikä on normaali määrä. Nuoret punkkarit ylittivät paikallisen uutiskynnyksen vuonna 1988. Mä luulen, että se lähti ihan hermostuneisuudesta, turhautumisesta ja kaikista meidän epävarmuuksista. – Se oli hirveän kuluttavaa ihan fyysisestikin. Mutta sitä kautta syntyi bändien kesken yhteisölli syyttä. Mutta sitten kun tuli punk ja sitä seuran neet omat musiikit, niin klassinen kitara jäi. Samoihin aikoihin aloin tehdä musiikkia oikeasti. Siitä melkeinpä samasta porukasta muodostui Sweetheart. Tilaa ei ollut akustoitu millään tavoin. Tehtiin ensimmäinen oikea kiertue just Puhelimien kanssa. Bändin nar ratiivi tuntui olevan hyvin vahvasti ”kuinka pikkukaupungin erilaiset tyypit löysivät toisensa.” – Toi oli ihan ilmiselvä kuvio. Eräällä ystävälläni puhkesi tinnitus Sweetheartin keikalla. Pekka sanoi kyllä, eikä siinäkään mennyt kuin puoli vuotta, niin sekin leikkasi tukkansa. Katsottiin, että Jääskeläisen Pekka rinnakkaisluokalta oli järkyttävä hippi eli väärää jengiä, mutta tiedettiin, että se osasi soittaa ja oli ihan mukava tyyppi, niin kysyttiin sitten häntä mukaan. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu siksi jauhava mylly, jonka lopputuotteena on samoista laadukkaista raaka-aineista leivottu artistin täysipainoisin ja koskettavin levy. Väännettiin vahvarit siellä käytännössä täysille. Kyllä mä sen katsoisin lähtölaukaukseksi. K u v a: Jo ll e P en tt il ä. Sweetheart levytti koko uransa ajan Bad Vugumille, jolla oli tuol loin kova maine oudon suomalai sen vaihtoehtomusiikin julkaisi jana. Oliko jo tuolloin omaa bändi toimintaa. Niiltä tiimoilta syntyi merkittäviä kohtaamisia. Meillä se saattoi olla joka päivä. Se oli punkbändi nimeltä Saaste. Ne oli ihan älyttömän kivoja ja otti meidät kiertämään kanssaan. Oltiin niin marginaalibändi, että se alkoi painamaan, että ajetaan vaikka Joensuuhun keikalle
Selvä, pitää vissiin aloitella (treenaamaan) tässä lähipäivinä. Se oli muistaakseni viime vuonna, kun hoksasin, että tässä on 20 vuotta heilahtanut. Se todellakin jakautuu. Tässä Tampereen Klubilla pyramidin huipulla. Se oli aika pikainen päätös. Se oli sitä aikaa, kun meillä oli vielä Chainsmoker. Se lähti siitä, kun mua alkoi kiinnostaa, mitä elektronisilla laitteilla voi tehdä. Koin vahvasti kaiken sen surun keskelläkin, että ei ne koneet puhu mulle. Läheteltiin toisillemme esimerkiksi musakasetteja postitse ja tuli puhuttua paljon muistakin asioista. Eikä se oikein luonnistunutkaan meiltä. Oliko seuraava merkittävä vaihe urallasi Circleen liittyminen. – Kyllä me aika hyvin tunnettiin. – Siihen vaikutti pari seikkaa suuresti. Kaikki saa tarjota mitä vaan. – Pyrin tiettyyn selkeyteen. Mutta ei missään tapauksessa lähellekään niin, että mulla olisi päävastuu. Niistä Sweetheartin maneereista ei saanut enää riemua. – Se oli aika paljon mun ja Pekan juttu. Tässä yhtye Stonebridgelevyn aikoihin vuonna 2011. Sen jälkeen – ja oikeastaan myös Sweetheartin aikana – olit mukana kaikenlaisissa ilmeisen projektiluonteisissa kokoonpanoissa, mutta kaksi albumia tehnyt Chainsmoker taisi olla enemmän sinun juttusi. Tietenkin siinä on taustalla sekin, että mun hermot ei kestä mitään turhaa. Mitä sinulta bändiin haluttiin. Se vaan soitti yksi sunnuntaiaamupäivä kysyäkseen asiaa ja sanoin, että ehdottomasti. Se piti pistää säpäleiksi. Myös tyyli pelkistyi. Chainsmoker oli kokeilu, jossa Westerlund yhdessä Pekka Jääskeläisen ja Killi Härkösen kanssa kokeili siipiään koneiden kanssa. Siihen kuului myös riitelyä, mikä on jälkikäteen tietenkin unohdettu. Se sanelisi sitä muotoa. Lauluissa ei ole kerrassaan mitään ylimääräistä, mutta valtavasti tunnetta. Circlessä Westerlund on vaikuttanut jo kaksi vuosikymmentä. Jälkeenpäin ajateltuna se oli aika ilmiselvä vastareaktio. K u v a: M ik ko M er il äi n en K u v a: Tu o m as U u sh ei m o K u v a: M ik ko M er il äi n en. Ja jos miettii jotain Ektroverdeä tai Kirvastoa, niin Jussilla oli jo silloin verissä, että startataan projekti ja tehdään vaan levy eikä ihmetellä. Koska siitä syntyy se jännite. Julkaisit musiikkia myös Plain Riden nimellä, jossa oli soolotyön kaltainen leima, vaikka bändi olikin. Jos biisiä ajattelee vaikka siltana, joka on niin heikko, Plain Ride julkaisi Westerlundin musiikkia viiden albumillisen verran. Ne kuitenkin lopettivat kiinnostamasta Härkösen menehdyttyä. Tämä tulee mieleen myös uudesta Talvikaravaani-albumista. Oli ihan selvää, että tämä ei kestä liitoksissaan mitenkään. Siihen Circle-ideologiaan kuuluu, että kun bändiin tuodaan sisään uusia ihmisiä, niin niitä ei yritetäkään purkittaa mihinkään olemattomaan Circle-muottiin. Sillä on ollut se ajatus kaikki nämä vuodet. Tuli olo, että pitäisi tinkiä laadusta. Tietenkin Härkösen Killin (Westerlundin tyttöystävä ja Chainsmokerin saksofonisti) itsemurha. Ei niiden – mun kannalta ainakaan – ollut tarkoituskaan olla bändimäisempiä juttuja. Halusin, että ne on mahdollisimman helposti aukea via, että päästäisiin mahdollisimman lähelle toista ihmistä. Taisin kysyä, että mitenkäs me aloitetaan ja se vastasi, että meillä on tässä nyt puolentoista viikon päästä kiertue. Me kaikki ymmärrettiin musiikillisen kehityksen kautta, että tietty sofistikoituneisuus ei kuulu siihen bändiin. Sen äärimmäinen pelkistyneisyys on tunteita herättävää. – Sunrise (2002) oli ensimmäinen Circle-levy, jossa olin mukana. Tunsin voimakkaasti, että se on aika perinteinen alusta, mikä kuljettaa niitä biisejä. Silloin on luonteva tapa tehdä niin, että miettii, mitkä elementit kantaa biisin juuri ja juuri. hotelliin. Silloin laitoin estetiikan romukoppaan. Miten ajatus bändiin liittymisestä sinulle myytiin. Ja kun se tunsi mut niin hyvin, niin ei sen tarvinnut mua mitenkään evästää. Mulla on ehkä hiukan aikojen saatossa rooli kasvanut biisinteossa. – Ei Jussin sitä paljon tarvinnut myydä. Alkoi kiinnostaa täysin erityyppinen musiikki. Tunsin, etten tee sillä mitään. SOUNDI 25 Oliko mitään puhetta roolistasi
– Mulla oli tietoisesti biiseissä eri kertojia, about parin-kolmen eri sukupolven näkökulmista. – Siinä on hyvin väljästi kehyksenä mun isoisän tarina. On varmaan tutkittukin, kuinka monta suku polvea sotatrauma kestää. Kun sota lähestyy, niin ilmapiirihän muuttuu sellaiseksi, että sitä arkistetaan. Biiseissä on johdonmukaisuutta suhteessa toisiinsa, että mä itse asiassa vähän hämmästyin, että ne muodostaa niin selkeän maailman. Myönnytykset musiikinteossa suosion lisäämiseksi ovat poissuljettuja. Ajan mittaan hahmotan mitä siinä oli. K u v a: H an s E is ko n en että se kantaa just ja just, niin silloin musta on jännittävää kävellä sitä siltaa pitkin. Se tapahtuu graafisimmillaan fyysisen vammautumisen kautta tai se voi olla joku ajatus, mikä kääntää elämän pikkuisen eri asentoon. – Joku sotaan lähtökin on todennäköisesti hyvin arkinen tilanne. – Siihen nousi myös nykymaailman tilannetta, mikä on nostanut mussa sodanvastaisuutta ja heräämistä laajemminkin yhteiskunnallisiin asioihin. > Soundi-haastattelu ”Musiikissa haluan kääntyä yleensä aina poispäin ilmeisimmästä.” ja luulen, että monissa muissakin suvuissa on se sama tarina. Tai joku ihan yksinkertainen asia, niin kuin Pimeydessä vastaavassa. Mä luulen, että tämä on aika yleinen tunne niille, jotka kirjoittaa paljon. Hän kuoli, kun olin jotain 10–12-vuotias. Luulen että saan tarinan kautta paremmin otettua kantaa. Uusi levy on paitsi mykistävän hieno, myös kiehtova siinä, kuinka yhtenäisen maailman se lauluillaan rakentaa. Westerlund ei ole valmis kompromisseihin, vaikka mieluusti soittaisikin enemmän keikkoja. Ja se tulee aivan varmasti pikkuhiljaa vain nousemaan niin, ettei me kohta havaita sitä. Kyllä mä joskus ajattelen omista teksteistäni, että hitto mitä höpinää. – Jos laulaa asioista, jotka on hyvin vaikea hahmottaa, ymmärrän varsin hyvin, että on pakkokin käyttää vertauskuvallista kieltä, jossa on symbolisiakin tasoja. On helppo ymmärtää, miksi juuri nämä laulut ovat levyllä. Militarisoituminen on tullut ikään kuin itsestäänselvyytenä. En ole sinänsä minkään puolesta tai mitään vastaan, mutta taustalla on tietty pakkohavahtuminen yhteiskunnallisiin asioihin. Kohta se sotaan lähtö on vain tilanne, jossa miettii, että otinkohan mä varmasti tarpeeksi Buranaa mukaan. Vaikka se on hyvin symbolipohjainen teksti, niin siinä kuitenkin päähenkilö lopulta kävelee pois tilanteesta. Yksi levyn kiehtovimmista teksteistä on heti ensimmäisenä kuultava nimiraita. – Siinä onneksi kävi niin, miten joskus käy, että aloittaa täydestä kaaoksesta ja sohii menemään jossain pimeässä pusikossa. Mikä sen tarina on. Ihmisestä huomaa, jos hän on joutunut kokemaan kovia. En halunnut, että siitä tulee mikään pointti enkä syöttänyt sitä ajatusta edes itselleni, mutta sitä kautta haluan tarkastella niitä kysymyksiä. Hän oli sodassa. – Yksi toistuva teema on muutos. Vaikka se, mitä huomaan nyt yhteiskunnallisessa ilmapiirissä
Että tässä ilmaisusi ja taitosi ovat tiivistyneet parhaalla mahdollisella tavalla. Mulla oli ollut se paine tutkia, saanko täysipainoisesti tehtyä yksin. Mun on mahdoton päästä eroon biisistä, ellen työstä sitä ihan loppuun. Koen hirveän tärkeäksi, että ainakin yrittäi– Pidän siitä, että ollaan tunnettu Pekan ja Hallion Anssin kanssa toisemme pitkään. Halusin tehdä sitä kokeilun ja uuden lähestymistavan takia. – Ihan ensimmäisten sooloesiintymisten myötä vasta tajusin, että se on ylipäätään mahdollista. 22. Nelihenkiseksi kasvaneen bändin yhteishenki on osoittautunut toimivaksi biisien valmiiksi saattamisessa. Välitön reaktio on kuitenkin aina, että siinä se nyt oli, mitäs tässä nyt sitten. Siinä ei hirveän kauaa mennyt, kun huomasin, että se on henkisesti kestämätön tila, että olisin aktiivisesti tekemättä musiikkia. Se pitää saattaa. Jos se biisi on yhtään mistään kotoisin, niin se voi olla mun päässä vuosikaudet. Olet valmistunut puusepäksi ja olet toiminutkin alan töiden parissa. Kuinka merkittävää sinulle on, että mukana on bändi, vaikka mu siikki julkaistaankin sinun nimel läsi. Tuntui luontevalta, että voi tehdä kumpaakin. ta myönnytyksiä, joita mä en halua tehdä. Koetko olevasi tietynlainen out sider ja mistä se johtuu. Mulla oli aika voimakas tunne, että eiköhän tämä ollut tässä. Yleensä levyn hahmottaminen vie niin kauan, että en ensimmäiseen neljään tai viiteen vuoteen osaa sanoa, mikä sen mahdollinen arvo on tai menikö se ihan nappiin vai ei. – Se on ihan hirveän simppeliä. Asia saattaa näyttäytyä tekijän näkökulmasta erilaiselta, sillä tuskin heti levyn valmistuttua ja kauan siinä kiinni oltuaan jää kyseenalaistamaan koko levyn ideaa. – Ei se ideaalitilanne ole. Olen kokenut, että siihen pyrkiminen vaatisi mulsi olla se, joka tekee asioita eikä pelkästään katsele ja koe niitä. Totta kai ne ensimmäiset esiintymiset jännitti aivan tolkuttoman paljon. Olet julkaissut musiikkia 1990luvun alusta saakka. Tekemisen tapa on niin erilainen vaikka Circlessä ja soolohommissa, että ei siitä ainakaan mitään henkistä sekamelskaa tule. Koetko että muusikkoidenti teettisi on persoonassasi vahvin. Kuinka paljon musiikin tekeminen määrittelee sinua ihmisenä. Onneksi ei nykyään enää ihan niin paljon. En millään lailla koe sitä huonoksi asemaksi, vaan se pikemminkin heijastelee sitä jatkuvaa ulko puolisuuden kokemusta. Eikä se ole siinä vaiheessa enää mukavaa, mutta se on merkki mulle, että siinä kappaleessa on jotain, että se ei suostu itsekseen kävelemään pihalle. Se ei välttämättä tarkoita kapeasti muusikkoutta. – Alkukesästä asti ollaan treenattu nelihenkisenä, kun Kohtamäen Hilla on tullut mukaan. Se ei sinänsä kammoksuta mua. Olen havainnut, että se reaktio toistuu, joten pystyn kamppailemaan sitä vastaan paremmin kuin aiemmin. Se on lähtenyt tosi kivasti toimimaan. Toki paljon on myös surkeita ideoita, mutta ne häipyy. Se voi tehdä sen omaksumisesta vaikeampaa. Enkä sano tätä millään muotoa itsesäälissä kieriskellen, vaan se on tosiasia ja pikemminkin koen, että se on mulle hedelmällisin asema, josta käsin tehdä musiikkia. K u v a: A rt o A lh o. Mutta ehkä se on enemmänkin aktiivisen tekijän identiteetti. – Huomasin, että pidän siitä, mutta nyt keväällä firmasta loppui työt. Keikkoja tekisin mielelläni paljon enemmänkin, mutta ehkä se vaikuttaa, että asutaan Suomessa, niin käytännössä on melkein mahdoton tehdä elantoa, ainakaan kovin pitkäaikaisesti. Se kuuluu kuvaan, luulen että se on ihan älyttömän tavallista. Ainakin pyrkii saamaan aikaiseksi jotain, eli tässä tapauksessa itselle tärkeitä biisejä. Sinut tunnetaan ja sinua arvostetaan in diepiireissä, mutta jotenkin olet jäänyt vähälle huomiolle positiivi sesta palautteesta huolimatta. – Kun levy on valmis, niin siitä saa säännönmukaisesti tietynlaisen masennuksen. – Musiikissa haluan kääntyä yleensä aina poispäin ilmeisimmästä. Haluaisitko olla enemmän esillä vai onko tämä ideaalitilanne. Kun aloitin opiskelun, niin mietin, että feidautuisin pikkuhiljaa kohteliaasti kokonaan musiikintekemisestä. – Luulen, että siitä on tullut osa identiteettiä. elokuuta 2023 Keskustakirjasto Oodi, Helsinki Vaikka Westerlund julkaiseekin levynsä omalla nimellään, on mukana sekä levyillä että keikoilla muitakin soittajia. Ei niille tarvitse tehdä mitään. Itselläni tuli Talvikaravaanista tunne, että tämä on sinun magnum opus, se teos, jota kohti ollaan ai emmista, hyvistäkin levyistä huo limatta menty. Totta kai kaipaan myös sitä, että jakaa ihmisten kanssa saman tilan ja kokemuksen. Kun kysyin häntä mukaan, olin täysin varautunut, ettei sillä ole aikaa. Musta tuntuu, että se on tosi tehokas tapa toimia niin, että kun me käydään tekemässä, se johtaa aika nopeasti päätöksiin mitä tulee vaikka sovituksiin. Ne ei sulje toisiaan vähääkään pois. Olen myös hyvin syrjäänvetäytyvä ihmisenä, millä voi olla jonkinlainen vaikutus siihen ilmiasuun. Treenitilanteessa ei tarvitse yrittää tehdä vaikutusta, vaan se on tiiviisti keskittyvää toimintaa, vaikka sekoillaan ja lässytetään mitä sattuu. Oliko sinulla aikoinaan henkistä tai fyysistä kynnystä ikään kuin as tua esiin omalla nimellä omana it senä vuosien bänditoiminnan jäl keen. Siltä pohjalta, että siinä on vain kitara ja ääni. Teh dä levyjä näin ja esiintyä siellä mis sä nytkin olet ollut. Aloin voida huonosti. Sen jälkeen olen tehnyt lyhkäisempiä keikkaduuneja
Alustetaanpa hieman. Ja nyt minä olen rakentanut tähän tällaisen länsisiiven. – Ensimmäisen levyn ilmestymisen jälkeen olo oli absurdi, Behm muistelee. – Ajattelen musiikkiani talona, jota olen alkanut rakentaa ensimmäisten biisieni aikaan, Behm vertaa. Hänen toisella albumillaan erot soivat kaikissa merkityksissään. Omaa Gracelandia rakentamassa. Alku sujui yllättävän nopeasti. Teksti: Mikko Meriläinen Kuvat: Markus Paajala 28 SOUNDI Kun itse tekee, saa sellaista kuin haluaa. – Vaikka ulkopuolelta tuli viestiä, että kaikki kuuntelee levyä ja on hirveä pöhinä, minä tunsin lähinnä yksinäisyyttä ja epäonnistumista. K ARTANO on keskeneräisenäkin vaikuttava. 22-vuotiaana lahtelainen Rita Behm oli hetken mielijohteesta ostanut kitaran, tehnyt ensimmäisen kappaleensa ja päässyt Apulannan järjestämälle nuorten biisileirille. Ei mikään perustalo eikä etenkään hirsimökki, vaan ehdottomasti jotain hienompaa. Hän pysähtyy hetkeksi pohtimaan talon tyyliä. Behm aloitti tekemisen vain tarttumalla työkaluihin, ja lisää taitoa on tullut sitä mukaa kun rakennus on edistynyt. Luottotimpuri Kalle jeesailee yhä, mutta huone huoneelta vähemmän. Pihatyötkin on vielä kesken, mutta jonain päivänä tästä tulee oikea Graceland! LÄNSISIIPI on yhtä kuin juuri ilmestynyt Behmin toinen albumi Merkittävät erot, joka rakentui kaikkea muuta kuin helposti. Debyyttialbumi Draaman kaari viehättää ilmestyi syksyllä 2020 myyden moninkertaista platinaa, ja vuoden 2021 Emma-gaalasta Behm raahasi kotiinsa uskomattomat seitsemän patsasta. Vai kuinka. Eikä mitä tahansa singleä, vaan kyseessä oli vuosien 2019– 2020 jättihitiksi muodostunut Hei rakas. Prosessi vaati odotusten resetoimista ja uusien taitojen opettelua, mutta nyt Behm seisoo valmistuneen luomuksensa edessä itsestään ylpeänä. Oikeasti kartanoa ei ole olemassa, ainakaan konkreettisesti. Lahden ja Helsingin puolivälissä kohoaa dramaattisen tumma päärakennus, jossa yhdistyy ajaton tyylikkyys ja modernit tuulahdukset. Sitä seurasi pian kustannussopimus sekä biisintekoa muille, ja parin vuoden päästä hän oli jo julkaisemassa ensimmäistä soolosingleään Warnerilla. Juuri valmistunut laajennusosa erottuu joukosta – suunnittelijalle on tässä vaiheessa tullut selvästi uudenlaisia ideoita ja rohkeutta toteuttaa omituisimmatkin päähänpistot. Taloa esittelee sen suunnittelija ja pääurakoitsija Rita Behm. Olin yksin kotona ja ajattelin, etten osaa mitään ja olen kelvoton ihmisenä. Kaikki oli siis paremmin kuin hyvin. Hirttä pystyyn, lautaa seinään, tiiltä tiilen päälle. Mutta sen voi kuulla. – Sellainen oikein juhlava kartano. Hän aloitti rakennusurakan parikymppisenä, tyhjästä ja vailla käytännön kokemusta
SOUNDI 29 Behmin kahden albumin väliin mahtuu kolme vuotta. Omaa Gracelandia rakentamassa. Artisti sanoo kunnioittavansa luovuutta, joka tiivistyy hänelle pienissä erissä. Onnistunut lopputulos kuitenkin palkitsee ankaran puurtajan. Myös enimmäkseen yksin tekeminen hidastaa työtahtia
Artisti itse ei osaa antaa ilmiölle mitään syytä. 30 SOUNDI 30 SOUNDI KERTOO PALJON Behmin kunnian himosta albumikokonaisuuksien suhteen, että Merkittävät erot levyn keskikohdassa soi puolitoistaminuutti nen instrumentaali Punaisia neilikoita. Jossain vaiheessa albumiprosessia Behm keksi vielä sitoa Punaiset neilikat muuhun levyyn lisäämällä sen jousilinjat Sinä lähdet, minä jään kappaleen outroon pianolla ja laululla toteutettuna. – Punaiset neilikat on lempikukkiani, ja toivoin, että joku olisi niitä joskus minulle ostanut. Samaiset kukat ovat päätyneet albu min visuaaliseenkin maailmaan. Neilikka symboloi joidenkin lähteiden mukaan myös rakkautta, ja albumin kansitai teessa neilikat varisevat maahan. Kukaan ei kuitenkaan ostanut, ja siitä tunteesta tein tuollaisen vähän, no, dramaattisen teoksen, Behm kertoo. Kappale on alusta lähtien tarkoitettu instrumentaaliksi välisoitoksi. – Laitoin Ethän tarkoittanut sitä musiikkivideolle ainoaksi värilliseksi elementiksi punaiset neilikat. Hän haluaa tehdä isoja teoksia, ei tavoitella maksimaalisia striimilukemia.. Sanattomat neilikat sitovat kaiken yhteen Erilaiset ihmiset ovat löytäneet Behmin musiikista kosketuspintaa. Se syntyi loppuvuodesta 2020 Behmin hahmotellessa albumin soundimaailmaa
SOUNDI 31 Menestyskään ei automaattisesti lisää onnistumisen tunnetta. En minä tätä levyä tehdessäni yrittänyt tehdä yhtään hittiä, mutta on sieltä nyt pari sellaista kuitenkin jo tullut. Nyt kaikki oli toisin. Debyytilläkin Behm vastasi biisinteosta, mutta tuottajina kappaleita työstivät hänen kanssaan Kalle Mäkipelto ja Sakke Aalto. Kyllä minä debyytistäkin olen ylpeä. Olihan se parasta, mitä olin silloin tehnyt – mikä on tietenkin totta, kun en ollut vielä tehnyt muutakaan, Behm nauraa. Sehän menee ihan paskaksi siellä! – Kirjoitin sen tekstin kävellessäni kauppaan, Behm nauraa ja vakuuttaa, ettei ole keksinyt hauskan absurdia ”polvet edellä puimuriin” -ilmaisua omasta päästään. – Mietin sitä, että ei varmaan, mutta tämä on parasta mihin olen nyt pystynyt. Se on ihan eri asia kuin että joudut pähkäilemään itseksesi. Ideoita Behmille tulee muutenkin hyvin yllättävissä paikoissa. Behm muistelee ajatelleensa, kun tuli uuden materiaalin tekemisen aika. Hommat etenee. Hämmennyin siitä itsekin, ja ajattelen että se on minun magnum opus. Oli miten oli, ei sitä ainakaan Google tunnista. TYÖKALUT on pakko hallita, jos aikoo itse rakentaa. – Mutta on oman hyvinvoinnin kannalta todella tärkeää sisäistää, ettei striimilukemat ole tärkein juttu. Tämä on ollut tosi vaikea prosessi, ja olen ollut tosi loppu ja tosi epävarma. – Niin en tiedä, onko nyt tulossa ihan samanlaisia Teosto-päiviä tämän levyn kanssa, vaikka onhan tämäkin myynyt nyt platinaa jo ennen julkaisua, Behm huomauttaa. Mutta olen myös huomannut, että ei se ole niin palkitsevaa kuin että onnistuu tekemään yksin koko palapelin. Minäkin olen kokeillut pitkästä aikaa tehdä sessioita, ja onhan se ihan eri asia, kun siinä on kaksi ihmistä tekemässä. Joku oli jo ehtinyt tiedustella Behmiltä, että onko uusi levy parasta ikinä. Ei ollut sellaista kivaa tekemisen meininkiä. Ideoille täytyy olla koko ajan auki, ja napata talteen kun ne ovat tulossa. – Mulla on useampikin työhuone, mutta en oikein viihdy niissä. Vuoden kestäneen vaikean kauden jälkeen ideoita siis alkoi tulla ja umpisolmu lähti aukenemaan. ”Kaikki asiat hoidin niin, kuin heittäis silkkipaitoja kuivuriin”, Behm laulaa rempseän kantripopin tahtiin. Avainasemassa oli, että Behm on oppinut tuntemaan oman luovuutensa säännöt. Mutta olen tajunnut, että on ensinnäkin hyvä muistaa, että minä teen enimmäkseen yksin, ja monilla muilla on vähintään työpari. Siihen peilaten hyvätkin menestykset saattavat näyttää flopilta. Tyypillisenä työpäivänään Behm herää aamulla kuuden jälkeen ja istuu keittiössä monta tuntia ”koodaamassa”, eli tuottaa biisejään Logic-ohjelmalla. Minulla luovuus tulee pienissä erissä, ja se on oikeastaan tosi ihanaa. Se on niin lopullinen.”. – Nyt minulla on myös olo, että minut palkittiin vähän turhan varhaisessa vaiheessa. – Minusta se oli niin kuvaava eliitin ongelma, että laitetaan silkkipaita kuivuriin. – Näitä tulee ihan missä sattuu. Merkittävät erot -albumilla puolet kappaleista on kokonaan Behmin itse tuottamia, ja loput he ovat tuottaneet yhdessä Mäkipellon kanssa. – Jaa, niin että mitäs nyt sitten. Käytännössä olen tehnyt keittiön pöydällä kaikki ne biisit, jotka olen itse tuottanut. – Totta kai siihen liittyy vahvasti henkilökohtainen elämäni, koska en pariin vuoteen voinut yhtään hyvin, mikä tietenkin vaikeutti tekemistä. Hän kuvailee esimerkiksi hyräilleensä yhden päähän pälkähtäneen melodian puhelimeensa samalla kun hänen tuottajakumppaninsa Kalle ”Kashwell” Mäkipelto selitti innoissaan jotain tuotannollista yksityiskohtaa – ilman että Mäkipelto edes huomasi mitään. Emma-vitriinin tuijottaminen loi Behmille ennemminkin painetta siitä, että pitäisi todistaa olevansa niiden arvoinen. Luomiseen liittyy kaikilla onnistumisen ja epäonnistumisen tunteiden irrationaalinenkin vuorottelu. Ei ole tietenkään helpoin mahdollinen lähtökohta, että uran ensimmäinen julkaistu kappale on niin jättimäinen kuin Hei rakas. – Itse asiassa minähän vähättelen itseäni yleensä todella paljon, mutta sinä haastattelet minua nyt oikeaan hetkeen, Behm huomauttaa. Olen vähätellyt itseäni tosi paljon ja puhunut itsestäni rumasti, mutta haluan oppia pois siitä. RAKENNUSTYÖMAAMONTUN pohjaltakin Behm pystyi näkemään tilanteessaan jotain tragikoomista, mistä syntyi ensimmäinen kakkoslevylle tehty kappale Polvet edellä puimuriin. Minun pitää olla ylpeä itsestäni. Siitä havainnosta syntyi kappale Egokatastrofi, josta löytyy albumille nimen antanut rivi ”Enkä väitä että olisin nero/mun ja muiden välillä on vain merkittävä ero” sekä toisaalta ”Enkä tiedä mistään todella mitään, kuinka kelvottomana voikaan itseään pitää.” – Jokaisen taidetta tekevän ihmisen olisi hyvä kuunnella se. Tähän on laitettu minun ajatuksiani kolmen vuoden ajalta. Ensimmäisen levyn tekeminen oli paineetonta, kun kukaan ei odottanut mitään. Toinen oma suosikki on Sinä lähdet, minä jään. On virkistävää, kuinka avoimesti Behm haastattelussa ylistää musiikkiaan. – Tänään kun kuuntelin tuon levyn, minulle tuli sellainen valonpilkahdus ja tajusin, että tämä on juuri sellainen kun sen pitääkin olla. Siis jos peilaan ensimmäistä levyä tähän uuteen, niin minun mielestäni siinä on tapahtunut hirveä harppaus. Menin nopeasti kauppa keskuksen vessaan hyräilemään sen talteen, ja nyt se on sitten menossa seuraavalle levylle. KEITTIÖN PÖYTÄ on ehdottomasti Behmin kartanon tärkein osa. Se tapahtuu aika harvakseltaan, mutta sitten kun jotain tapahtuu, niin yleensä sieltä tulee tosi hyviä juttuja. Se biisi on ihan minun omia suosikkejani. Välillä hämmennyn, että miten olen saanut tämän ylipäätään tehtyä. Ja kun mietin sitä, niin osaan olla itselleni armollinen, että hienoa, Rita, sinä pystyit tähän. Miksi muut tekevät ja julkaisevat niin paljon enemmän. – Mutta sitten voi olla, etten tee viikkoon yhtään mitään, odottelen vain, että tulee jotain. Ne ääripäät, mitä kokee, on niin uskomattomia. – Minä arvostan luovuuttani ja taidettani sen verran, että puhun siitä kauniisti. Lähtölaukaus itse tuottamiselle oli debyytin avaava Päästä varpaisiin -kappale. – Miksi minulla kestää. Vuoden verran meni aika epätoivoisissa tunnelmissa kriiseillessäni sen suhteen, että mitä minulta halutaan. – Minä kunnioitan luovuuttani tosi paljon ja annan sille tilaa. En tiedä, onko tämä levy jonkun toisen mielestä vaikka hirveän eheä, mutta eihän ihminenkään ole eheä. – Se on niin hieno! En ole ikinä tehnyt mitään niin hienoa. – Päätin opetella käyttämään Logicia, ja ihan ensimmäisenä tein sillä tuon ”Kuolema on julmin ero. Vähän aikaa sitten olin liukuportaissa, kun tuli melodia mieleen. Behm sanoo toisinaan vertailevansa omaa työtahtiaan muihin
Jonkun kolmenkymmenen miljoonan striimin biisin sijaan minä haluan tehdä isoja teoksia. Oma kädenjälki on lähtenyt muovautumaan jo lapsuudesta. Esimerkiksi nyt olen ostamassa basson, koska hurahdin tämän levyn myötä bassokuvioiden tekemiseen. Rempseä Polvet edellä puimuriin on vain yksi esimerkki toisella albumilla laajentuneesta tyylija tunnelmakirjosta. Auringon suuteleman sävelsin kaksi vuotta sitten ja sanoitin viime syksynä, Behm painottaa. Sitä ennen tuli HIM, joka oli minulle todella rakas. Behm sanoo hurahtaneensa tuottamiseen täysin, ja häntä on jo kysytty tekemään tuotantoja muillekin artisteille. Siviili-Behmin olemus on totta tosiaan kaukana synkistelijästä. – On ihanaa, että voi taiteellaan yhdistää niin erilaisia ihmisiä, mutta en minä tiedä miten se tehdään, en osaa antaa mitään reseptiä sille. Ei minulla ole haaveena tulla isommaksi ja isommaksi, vaan pysyä auki ja kokeilla erilaisia juttuja. Behm pohtii, että vilpittömät tekemisen motiivit kuulee musiikista, ja ihmisiin vetoaa autenttisuus. Se on niin lopullinen. Levy alkaa massiivisella Sinä lähdet, minä jään -teoksella ja päättyy soul-henkiseen Auringon suutelemaan. 12-vuotiaana löysin Dingon, ja olin meidän luokalla Lahdessa varmasti ainoa joka kuunteli Dingoa. 32 SOUNDI. Kepeyden ja huumorinkin vastapainona levyllä on tietysti paljon sitä tuttua melankoliaa ja synkkyyttä. Behm kertoo, ettei hän juurikaan ”refetä” eli kuuntele toisten artistien kappaleita studiossa referensseinä. – Lapsuusaikana meillä soi kotona ihan sairaasti iskelmä, ja joku Leevi. – Minulla yksinkertaisesti loppui jaksaminen aivan täysin, joten oli pakko soittaa Kallelle että minä tiedän mitä haluan, mutta minulla ei tässä vaiheessa vain riitä tekninen osaaminen ihan kaikkeen. Hänen musiikistaan pitävät niin radion satunnaiskuuntelijat kuin Vinyylin vinguttajat -Facebookryhmän musiikkinörtit. – On se sellaista itselle ja muille todistamista. Ja siihen liittyy se, että kun on naisartisti, niin tosi monesti tekemiset halutaan vääntää jonkun muun ansioksi. Kuolemateeman pystyy löytämään myös jo debyytille ehdolla olleesta Sata vuotta -kappaleesta: ”Vaan aika tuntee rajansa/on vierailumme nopea/sinä olet kauneinta/mitä ehdin kokea.” – Ihmiset mieltää sen tavalliseksi rakkauslauluksi, mutta se kertoo oikeastaan kuolemasta, Behm sanoo. – Niin tyhmältä kuin se ehkä kuulostaakin, se tulee minun sisältäni. Levyltä tuttu Behm-kuva on laajentunut hauskojen tv-esiintymisten ja levottomien välispiikkien myötä, ja hän kertookin saaneensa ihmisiltä ”mitä sä vedät?” -ihmettelyjä. Huomaan, että minulla on palo kehittyä ja osata mahdollisimman paljon kaikkea. Niiden väliin mahtuu aiempaa monipuolisempia kappaleita, joiden keskiössä on yhä debyytiltä tuttu dramaattinen melankolia, mutta joissa selvästi myös pyristellään eroon ”itkuvirsi”-leimasta, kuten Behm itseironisesti musiikkiaan luonnehtii Syntymäpäivä!-kappaleella. Vaikka edellä mainitut fanituksen kohteet eivät Behmin musiikista suoraan olekaan kuultavissa resonoi se jollain tapaa todellisuuteen. Mutta joo, aikuiset naiset on tietenkin yksi iso ryhmä, mutta sitten on myös tosi nuoria tyttöjä. Behmin suosion mittakaavaa selittää se, että hän on onnistunut puhuttelemaan huomattavan erilaisia yleisöjä. Itse tuottamisen motiivina on tietenkin saada kappaleet kuulostamaan juuri siltä kuin haluaa, mutta Behm myöntää avoimesti, että asiaan liittyy myös näyttämisenhalu. Behmin perheen yhteinen suosikki on ollut Rammstein, ja Stam1naan Behm hurahti yläasteella. Se puoli ei välittynyt ekasta levystä, mikä johti siihen, että ihmiset pitivät minua synkkämielisenä. Merkittävät erot -nimen monimerkityksisyys konkretisoituu levyn soidessa. Niin, kuolema on eroista merkittävin. – Ja myös suomirap on ollut tosi tärkeä, siitä minä olen hyvin kartalla. Aluksi hän suunnitteli tekevänsä vasta tämän jälkeen kuolema-aiheisen albumin, kunnes havahtui, että teema sopii täydellisesti Merkittävät erot -otsakkeen alle. Ja sitten on vielä yksi yllättävä ryhmä, eli heviäijät. Eikä sen ajatteleminen hirveästi kiinnosta minua vieläkään. – Siinä vaiheessa, kun lähtee miellyttämään muita, hommasta häviää todennäköisesti se keijupöly. Behmin haaveena oli tuottaa Merkit tävät erot täysin yksin, mutta vaikeat vuodet sanelivat toisin. Olihan se vähän suuruudenhullua, koska kun aloitin niin olin, että mikä helvetti on EQ. Ja totta kai käytän muusikoita, esimerkiksi Timo Kämäräinen on soittanut kitaroita tälle levylle. Kyllä, levyllä on läsnä ihmissuhteet ja niiden päättymiset, mutta vähintään yhtä vahvasti sana ”erot” viittaa eroavaisuuksiin niin musiikissa kuin muutenkin. ARKKITEHTUURILLA on historiansa ja vaikutteensa, eikä Behmin kartanokaan ei ole syntynyt tyhjästä. Se on osaltaan vaikuttanut siihen, että levyn tekeminen on kestänyt niin kauan. – Se vaan lähti syvään päähän heti silloin syksyllä 2020, kun kirjoitin Sinä lähdet, minä jään -kappaleen. Hän ei osaa tarkemmin eritellä, miksi kuolema alkoi tulla hänen uusiin kappaleisiinsa. Koko albumi kun oli hienosäätöä vaille valmis jo kesäkuussa. Vaikka että joku biisi on hyvä, koska siinä on mukana joku tietty tuottaja, vaikka minä olisin kuinka paljon sitä itse tehnyt. Eritoten levyn aloitusja lopetuskappaleiden (Sinä lähdet, minä jään ja Auringon suutelema) vahva kuolemateema saa vaistomaisesti pohtimaan albumin yhteyttä Behmin entisen avopuolison, kirjailija–muusikko Miki Liukkosen traagiseen kuolemaan heinäkuussa, mutta ajallisesti teorialla ei ole mitään pohjaa. Behm myöntää, että hän halusi tällä kertaa tietoisesti tehdä jotain sellaista, mitä ihmiset eivät häneltä ehkä osaisi odottaa. Olin siis lyyrinen nero jo silloin. – Jossain vaiheessa tajusin, että kuolemahan on julmin ero mitä on. kappaleen, joka päätyi levylle sellaisenaan. – Se on tosi imartelevaa. Sen takia hänen on vaikea lähteä purkamaan sitäkään, mistä hänen musiikkinsa pohjavirtana soiva tumma kohtalokkuus tulee – paitsi tietenkin sieltä teinivuosien HIM-fanituksesta. – Sinä lähdet, minä jään -kappaleen teksti on ollut valmis melkein kolme vuotta. Tuottamisen opettelu on vaatinut lukemattomia tunteja Youtube-tutoriaalien katsomista ja toisten tuottajien työskentelyn seuraamista. Olen aina kuullut päässäni, miltä laulujen pitää kuulostaa, mutta en ole aiemmin osannut toteuttaa sitä. – Tuottamisen opettelu on hirveä työmaa, enkä minä aluksi tajunnut sitä. Olihan se vähän uskomatonta, mutta siinä on se sama kuin biisinteon kanssa, että se on minulle sisäänrakennettua. Kirjoitin takkini selkään, että ”Ville on valoni”. JULKISIVUN perusteella ei voi koskaan päätellä, millaisia yllätyksiä talo kätkee sisäänsä. Vähän sama juttu kun aloitin yrittäjänä, niin ensimmäinen kysymys kirjanpitäjälleni oli, että mikä helvetti on ALV, Behm nauraa. – Eihän monet tiedä, että minä tykkään kirjoittaa myös kepeämpiä kappaleita. Keikoille tulee myös sellaisia yli 50-vuotiaita miehiä. – Joo, olen miettinyt tuota itsekin, vaikka minähän en pitkään aikaan edes tullut ajatelleeksi, että mikä voisi olla minun kohdeyleisöni
SOUNDI 33 ”Minulla on palo kehittyä ja osata mahdollisimman paljon kaikkea.”
Ja katso: nyt pahojen arkkitehtien henkilökohtaiset helvetit ovat väistyneet uudenlaisen luovan hulluuden tieltä. Lääkkeitä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän, ja aivohalvauksen saanut Stam1nan masiina oli saapumassa elämänlangan katkaisevaan pisteeseen, jolta ei paluuta. Teksti: Timo Isoaho 34 SOUNDI Joskus ne kadonneet kolme sanaakin voisivat riittää. Stam2na OVESTA ASTUU K u v a: Te em u A n d re as. Viittä laukausta päähän ei kuitenkaan tullut, vaan pala palalta kaikki kääntyi parhain päin
Tuohon seuraavaan juttuun tarvitaan merirosvohuutelua. Ja tulihan sinne myös Tabu, joka kertoi Slayerin hengessä nekrofiliasta. Pitkään työstetty Stam1nan kymmenes studioalbumi X on valmistunut joitakin aikoja sitten, ja lappeenrantalaisessa ravintolassa lohipizzaa maisteleva Antti Hyyrynen on mainiolla tuulella. ”Stam1na oli olemassa, mutta yhtyeen hengitys pihisi vaivalloisesti.” K u v at : Ti m o Is o ah o. Kun katsoo vedet silmissä hekottelevia hyväntuulisia muusikoita, mieleen nousee väkisinkin kysymys: onko tämä tosiaan se sama Stam1na, joka oli vähän aikaa sitten lopettamisen partaalla. Hymy säilyy silti kaikkien huulilla yrityksestä toiseen. – Kun koronakurimus syveni, syystä tai toisesta emme pitäneet toisiimme mitään yhteyttä. M onien maineikkaiden levyjen taltiointipaikkana tutuksi tulleen päijäthämäläisen Petrax-studion uumenissa käy huhtikuun alkupuolella kova kuhina. Kappale paljastuu hupaisaksi saksankieliseksi folk metal -ralliksi, eikä naurusta ole tulla loppua, kun sen raakaversio tärisyttää studion tarkkaamon seiniä. Niin huono, että voin luvata tässä ja nyt, ettei me lähdetä niihin touhuihin varmastikaan enää ikinä. Se oli siis lyhyt, mutta hyvinkin ytimekäs ja tuon ajan ahdistusta osuvasti kuvannut keskustelu! – Aloin tuolloin miettiä, että onko tosiaan niin, että kun meiltä kielletään orkesterin ydinasioiden – siis lähinnä keikkojen – tekeminen, niin meillä ei ole mitään intressejä nähdä toisiamme. Joukkion tarkoituksena on taltioida köörilauluja ja -huutoja Stam1nan syksyllä ilmestyvälle uudelle albumille. Tehtiin muutama striimikeikka, ja niistäkin jäi huono maku. – Oltiin tehty Novus Ordo Mundi -albumia hartaasti. Tuossa taas vedetään tunteella, tarkasti ja lujaa! Välillä rec-nappia joudutaan painamaan monta kertaa, sillä jotkut lauseet ovat todella haastavia. ”Kesähitiksi” uumoiltu Vereen piirretty viiva on saatu jo tässä vaiheessa varsin valmiiksi. On nimittäin yllätysnumeron aika, sillä Stam1nan eräänlaisen ”sivuprojektin” Sauna Metalin ensimmäinen biisi Metal Sauna kaipaa ison porukan voimahuutoja. Se tuntui nöyryyttävältä ajatukselta. Niin, yrittäkääpä huutaa nopeassa tahdissa ja oikeassa rytmissä vaikkapa sanat ”viimeinen riitti, antikristus zeniitti”. Että onko Stam1na lopultakin vain työpaikka. Siellä sukellettiin muun muassa addiktioiden, mielenhäiriöiden, pelkojen ja salaliittojen sameisiin vesiin. Kun kollektiivisten laulusuoritusten aika hieman myöhemmin koittaa, Hyyrynen ottaa ohjat tiukasti käsiinsä. Sen vääntäminen oli tuskallisen pitkä prosessi, ja me oltiin pandemiatilanteen vuoksi muutenkin lannistuneita ja alakuloisia. – Novus ilmestyi helmikuun lopulla, mutta yleisön eteen ei ollut mitään asiaa. – No hemmetti! Nyt on kunnon musaa, Saikkonen toteaa ja kaikki räjähtävät nauramaan. Hyyrynen koki, että Staminan jo jonkin aikaa rakoillut yhteishenki alkoi karahtaa kiville toden teolla. X-levyä tehdessä hymy oli herkässä. Ja sitten käännyin ja lähdin jatkamaan ostoksiani. Mutta ennen kuin lauluhommat alkavat, studion tarkkaamossa otetaan tuntumaa muutamiin keskeneräisiin kappaleisiin. Vastasin, että ei ole. – Tähän kohtaan tarvitaan jalkapallochantia. SOUNDI 35 Levynteon vaativimmat vaiheet on jo käyty läpi ja studioon voi kutsua kavereita mullikuoroja mylvimään. Tämä on perinteisesti eräs studio sessioiden hauskimmista osioista: valtaosa tuoreesta materiaalista on ehditty saada talteen ja paineet ovat jo vähän kevyemmät, ja sitten eräänä päivänä valikoituja – lue: vähintään etäisesti laulutaitoisia – yhtyeen lähipiiriläisiä saapuu vierailulle. Lannistuneita ja alakuloisia Hypätään sitten muutamia kuukausia eteenpäin, elokuun viimeisiin päiviin. Muistan esimerkiksi hetken, kun törmäsin sattumalta Pekkaan ruokakaupassa. Suljetun studiokuplan ulkopuolelta Petraxille ovat puolestaan saapuneet Sakara Recordsin kippari Tuomo Saikkonen, Stam1nan valoteknikko Tuomas Petsalo, FM2000-yhtyeen Antti ”Andi” Junttila ja stand up -koomikko Jean-Eric ”Zaani” Chaument. Stam1nan miehistö on viihtynyt Hollolassa jo muutaman viikon, ja tällä hetkellä paikalla ovat kitaristi Pekka Olkkonen, basisti Kai-Pekka Kangasmäki ja laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen. Kovin kauan ei kuitenkaan ole siitä, kun miehen mieli oli täysin musta. – Vuosi 2021 oli hirveä. Levystä muovautui musiikiltaan raaka ja sanoituksiltaan synkkä. Stam1na oli edelleen olemassa, mutta yhtyeen hengitys pihisi aika vaivalloisesti, laulajakitaristi huokaa. Hän kysyi, että onko kaikki okei. Joidenkin tuntien kuluttua kaikki kööriosuudet ovat tallessa, mutta työryhmä ei pääse istuskelemaan saunaan vielä hetkiin. Yhtyeen ”kuudes jäsen”, äänittäjä-tuottaja Janne Joutsenniemi, istuskelee komentajan pallillaan
– Annettakoon vielä yksi kryptinen lisävinkki. Kokonai suuden päättävä nimibiisi puo lestaan katsoo tähän hetkeen ja vilkuilee myös tulevaisuuteen. Hetken aikaa oli todella vahva fiilis, ettei minulla ole tälle hom malle enää mitään annettavaa. X on nimittäin albumi albu meista, ja sen yhdeksän ensim mäistä kappaletta viittaavat – tavalla tai toisella – Stam1nan vanhempiin levyihin. – Kävi nimittäin niin, että kun alku syksy 2021 koitti, minulta ja muilta yhtyeen säveltäjiltä alkoi tulla uusia de moja. Oli älyttömän kivaa olla jät kien kanssa. Mietin levyjen graa fista ilmettä ja draamojen kaaria, ja jos sain vaiheessa tuli maaginen valaistu misen hetki. Vastavuoroisesti myös muut kertoivat omista ongelmistaan, muistelee Hyyrynen. Uuden levyn kappaleiden valmisteleminen oli var maan hauskinta ja mielenkiintoisinta ikinä. – Sanoitukset ”tapahtuvat” ison ra kennuksen – muistipalatsin – sisällä, ja niin olohuoneessa, ullakolla, kellarissa kuin kaikkialla muuallakin tämän talon sisällä on mahdollista palata mennei den asioiden ja muistojen – vanhojen levyjen teemojen – äärelle. Myös Stam1nan suunnalta kuului hyviä uutisia. Ei ole tarvinnut, kun tässä on tervehdytty uuden musiikin tekemisen kautta, nau rahtaa Hyyrynen.. Keskustelitteko siellä Stam1nan tule vaisuudesta. – Eka festariveto oli Lappeenrannassa. Tämän oivalluksen jälkeen kappaletta alettiin miettiä ihan tarkoituksella tuon vanhemman levyn kautta, kuvailee Hyyrynen. Pohdiskelin viestissä, että voitaisiinko han me kasata sellainen kokonaisuus, jonka jokaisesta kappaleesta löytyisi hyppysellinen vanhempien levyjen tai kapölyä. Olin sitten lenkillä, ja juostessani päätin lä hettää muille ”minä eroan Stam1nasta” sähköpostin. Yhtäkkiä tajusin, että mei dän kymmenes julkaisu voisi eräällä ta valla niputtaa yhteen kaiken aiemmin tehdyn. – Kun joltakin tuli demo, kyseessä oli tietenkin täysin uusi Stam1naraakile, mutta aihio saattoi silti jollain tavalla tuoda mieleen vaikkapa Viimeisen Atlantiksen (2010). – Ajatus Xalbumin konseptista al koi hahmottua, kun tarkastelin mei dän vanhempien julkaisujen muodos tamaa jatkumoa. Kun asiaa oli hetken pureskeltu, päätettiin ryhtyä työskente lemään. Se on Stam1nan hurjin levykokonaisuus tähän mennessä. Teksteissä siis liikutaan eri puolilla rakennusta, ja uusiin paikkoihin johtavissa ovissa on numero. Rautalangasta vääntäen: X:n ensimmäinen kappale liittyisi tavalla tai toisella Stam1nadebyyttiin (2005), seuraava biisi seikkailisi Uudet kymmenen käskyä kakkosen (2006) maailmas sa ja niin edelleen. Pian mentiin koko porukalla mökille pitämään hauskaa pitkän viikonlopun ajaksi. Tulin nimittäin siihen päätelmään, että tästä paskasta on nyt noustava tai tässä käy vielä huonosti. Entä sitten X:n tekstimaailma. Pandemia ei ollut vielä kään ohi, mutta yhtye pääsi soittamaan muutaman festivaalikeikan loppukesäl lä 2021. Sitten soitin Lappeen rannan mielenterveyspalvelun nume roon, ja kerroin tarvitsevani apua. Nämä kaikki ovat ikään kuin ”fyysisiä heijastuksia” ”Yhtäkkiä tajusin, että kymmenes julkaisu voisi niputtaa yhteen kaiken aiemmin tehdyn.” Hiljalleen kesäinen aurinko alkoi paistaa, mutta Hyyrysen mieliala synk keni entisestään. Kun lopputulos oli sitten valmis, meillä oli käsissä X:n Viimeinen Atlantis biisi. Lemi läisyhtyeen ystävät ovat yhdeksän edellisen studioalbumin myötä tottu neet isoihin kokonaisuuksiin, mutta X on silti aivan oma lukunsa. – Samalla jotakin tapahtui, ja meidän kollektiivinen fiilis alkoi hiljalleen pala ta oikeille raiteilleen. Teppo (Velin, rummut) taas otti asiakseen kehitellä komppeja, jotka viittasivat vaikkapa Rikkipäähän. Ammuttiin siellä toisiamme värikuulaaseilla ja saunottiin. KaiPekka saattoi puolestaan tajuta, että uuteen bii siin sopisi Viimeisen Atlantiksen nimibiisiä mukaileva bassolinja. – On se sitten hyvä vai huono juttu, mutta pitkän tähtäimen näkymiä ei olla sen kummemmin tarkenneltu. – Pandemiatilanne jatkui vakavana, eikä päästy soittamaan yhtään keikkaa alkukesän aikana. – Lähetin bändille postia – tämä mai li ei jäänyt lähettämättä! – saman tien. Nimittäin tilanne on sellai nen, että uuden levyn jokaiseen kappa leeseen on kaiken muun ohella upotet tu yksi musiikillinen johtolanka – audi tiivinen avain – ja näiden lankojen päät yhdistyvät levyn päättävässä nimibii sissä. Oma ehey tymiseni oli ottanut ison ensiaske leen. Millä tavalla uudet lyriikat viittaavat van hempiin levyihin. Kun astuu sisään, sieltä löytyy erilaisia symboleita tai esineitä, vaik kapa monoliitti tai blivet. Näihin aikoihin aloin vakavissani pohtia sitä, että Stam1nan taru saattaa olla lopussa – ainakin omal ta kohdaltani. Pää sin jo samana päivänä puhumaan kriisi työntekijän kanssa ja siitä alkoi myös pitkäkestoinen terapiajakso. Kym menennen albumin tekeminen alkoi tuntua erittäin tarpeelliselta! Albumi albumeista Stam1nan ”tervehtymisen hedelmä” on kaikkien pureskeltavana syyskuun toiseksi viimeisestä päivästä lähtien – ja pureskeltavaa Xalbumissa riittää. Eli siis Utopia. Voisitko kuvailla näiden ”uusvanho jen” biisien rakennusprosessia hieman konkreettisemmin. Kerroin keikan yhteydessä Pekalle ja KaiPekalle, että oloni on ollut niin saa tanan huono, että olen hakenut ulko puolista apua. Ja arvaapa mitä. – Homma saattoi edetä niin, että Emil (Lähteenmäki, koskettimet) sai idean, että uuden biisin kiipparit voisi vat hyödyntää Eloonjäänyt-kappaleen soundimaailmoja. Kun vaikka Pekka lähetti jonkun älyttömän hienon kuuloisen aihion, niin siinä oli vaikea olla hymyilemättä. – Viesti jäi kuitenkin lähettämättä, sil lä päätin tehdä itselleni jotakin
– Nimikappale on suoraviivainen, levollinen, lohdullinen ja seesteinenkin. Se lienee myös selvää, että tällaisen tekstikonseptin luoja ei enää tunne itseään tai kykene näkemään eteenpäin, joten hänen on katsottava taaksepäin. Siitä saa ihan vapaasti tehdä päätelmiä meidän tulevan materiaalin suhteen, mutta se voi olla turhaa, sillä me itse emme tiedä seuraavasta albumista yhtään mitään. – Hienoa jos levystä jää tuollainen fiilis. Vasta sitten uusi tie saattaa löytyä. Esiin siis astelee Stam2na. Alkuperäisen suunnitelman mukaan X olisi sisältänyt yksitoista biisiä, ja tuolloin viimeinen kappale olisi viitoittanut yhtyeen jatkoa ihan konkreettisesti. vanhojen albumien tarinoista, kertoo Hyyrynen. Kerrottakoon myös, että Insomniumin ja Omnium Gatherumin kitaristi Markus Vanhala liittyy asiaan! Stam1na ajautui koronapandemian aikoihin kollektiivisesti huonoon jamaan. Albumin lopussa saavutaan kymppihuoneeseen, ja nimikappaleen sanoituksista löytyvät esimerkiksi seuraavat rivit: ”On jossain ovi, kätkettynä kymmenes. Kun oven löydän, vain kaiku palatsiin jää. Anteeksi, tiedänpä: 11. Ratkaisuksi löytyi ulkopuolisen avun pyytäminen ja omaan musiikilliseen historiaan uppoutuminen. – Sauna Metal on ihan oma juttunsa ja Metal Sauna on yhtyeen ekan levyn nimi biisi. – Ei todellakaan, nauraa Hyyrynen. Toisin sanoen myöskään Metal Sauna ei siis ole tämä yhdestoista kappale. – Tämä ajatus jäi toteuttamatta, eikä sitä ”tulevaisuuden biisiä” kirjoitettu lopulta lainkaan. – Tuo on yksi tulkinta. levy on tehtävissä ja pelkkä ajatuskin siitä tuntuu hienolta. K u v a: Te em u A n d re as. Kipu ja virheet ja erheet, antaisin jo pois.” Toisin sanoen kaikki mennyt saa uuden levyn myötä jäädä, ja Stam1nan seikkailut jatkuvat jossakin uudessa paikassa tai uudella tavalla. Se on eräs tarkoituskin, hymähtää Hyyrynen. – Lisättäköön sen verran, että kun aikoinaan hahmottelin sanoituskonseptia, esittelin lähtökohtani muulle yhtyeelle jotenkin tähän tapaan: ”Aave tai henki kulkee muistipalatsin huoneesta toiseen etsien omaa identiteettiään.” Ymmärränkö oikein: sanoituksissa siis etsitään Stam1nan korona-aikana kadonnutta ydinolemusta
Teltta oli tyhjä, ja pelko keikan soittamisesta yhdelle tai kahdelle ihmiselle kaukana kotoa alkoi nostaa päätään. Olet aina vastuussa kaikesta, Butler toteaa. Kokenut esiintyjä kuitenkin päätti kaikesta huolimatta suhtautua keikkaan positiivisesti, kävi mitä kävi. Sueden kahden ensimmäisen levyn kitaristina ja säveltäjänä tunnetuksi tullut ja sen jälkeen monessa mukana ollut muusikko-tuottaja näki reissun seikkailuna, jollaisia hän etsii jahdatessaan vaaran tuntua musiikissa. Mukana kulkee vain yksi akustinen ja yksi sähkökitara. Vaikka matka olikin pitkä, Butler löysi itselleen harvinaisen hengähdyshetken VR:n pehmeältä penkiltä. Suomen-, ruotsinja englanninkielisiä kuulutuksia erikoisen nimisistä juna-asemista kuunteli mies, joka on uransa aikana nähnyt ja kokenut paljon. MUSIIKKI SYNTYY KUILUN REUNALLA Ikuisesti Sueden kitaristina muistettava Bernard Butler haluaa keikoilla vapauttaa laulunsa kaikesta painolastista. 38 SOUNDI SOUNDI 39 Teksti: Samuel Järvinen T asaisesti kiitävä juna kulki rauhassa kesäisestä Helsingistä kohti viileää Kuusamoa. Butler oli ainut englantilaisartisti, joka selvisi festareille Echo & The Bunnymenin ja Spiritualizedin peruttua tulonsa. K u v a: E v a V er m an d el. Kun Butler saapui paikan päälle ja astui telttaan, jossa hänen oli määrä esiintyä, hiipi pieni pettymys hänen mieleensä. Oikeasti junan vihreillä penkeillä istuvan miehen taival kesti 15 tuntia kotioveltaan kohti pohjoista Suomea. – Ajattelin, että minut on pyydetty soittamaan sellaiseen paikkaan maailBernard Butler löysi kesällä itsensä soittamasta hylätyllä golfkentällä Kuusamossa. Edessä oli vielä vaihtoyhteys, jonka jälkeen matkaa oli takana yhteensä kuusi tuntia – siis Suomen maaperällä. Brittikitaristi Bernard Butler oli päättänyt matkata Kuusamoon esiintymään Epäjohdonmukaisten tanssiaiset -festivaaleilla. Et voi piiloutua mihinkään, koska muusikot haluavat sinusta aina jotakin. – Kun olet tuottaja, olet aina kaiken keskiössä
Ja kun sinulla on jokin oma juttu, olet todella vapaa. – Kun työskentelen Samin kanssa, tunnen olevani hyvin, hyvin lähellä koko asiaa. – Keikoillani ovat vain minä ja kaksi kitaraani, ja improvisoin suuren osan tekemisistäni. Butler on kuitenkin aina halunnut tehdä taidetta veitsenterällä ja toisinaan jopa kaupallisen itsemurhan rajalla. Se toi minulle yhtäkkiä luovuudenpuuskan ja tilaa improvisoida. Jos hän unohtaa kappaleen sanat kesken, saattaa hän keksiäkin siihen uudet ja jopa paremmat. Seuraavaksi Butler lukitsi itsensä joka keskiviikko nuhjuiseen harjoittelutilaan, jossa hän opetteli tulkitsemaan kappaleet itsekseen soittiminaan vain yksi akustinen kitara ja yksi sähkökitara. – Kun me muusikot haluamme työskennellä musiikin parissa, kyse ei ole tekniikasta vaan persoonasta. Asetelmassa on kuitenkin myös omat vaaransa. Esiintyjän täytyy osata hallita yleisönsä ja puhua itsensä yli mahdollisista teknisistä ongelmista tai kömmähdyksistä. – Soittolistakulttuurin takia referenssikappaleet ja vaikutteet ovat aikaisempaa enemmän pöydällä. Kuusamon onnistumisen jälkeen Bernard Butler on ehtinyt jo palata Suomeen, sillä hän esiintyi syyskuun puolivälissä sekä Tampereen että Helsingin G Livelabeissa. Ajatus keikkailun lisäämisestä syntyi kuitenkin itsereflektion kautta. Tämä levy on mielestäni hyvin voimakas ja hyvin kaunis. – Hän halusi vain tavata jonkun ja tehdä kappaleita kokemuksen itsensä takia. Keikkasetistä tippuivat rummut, jousisektiot, kitaratekstuurit ja lukuisat päällekkäiset lauluraidat. – Puhuimme joka päivä kolme, neljä, viisi tuntia, ja niistä keskusteluista syntyi sanoituksia ja lopulta lauluja. Samalla hän sai itselleen täydellisen esimerkin siitä taiteellisesta kuilun reunalla elämisestä, mikä on kaikunut ohjenuorana hänen päässään koko uransa ajan. Butler keräsi joukon kappaleita pääosin soololevyiltään ja yritti löytää punaisen langan, joka kokoaisi ne yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Ajattelen meidän muodostavan show’n yhdessä, ja että yleisö on osa esitystä. Nautin aina intiimeistä klubeista, koska näen ihmiset selvästi. Uuden levyn sessioissa ei kaivettu esiin referenssikappaleita, apinoitu aikaisemmin julkaistuja hittejä tai yritetty maksimoida kappaleiden soittolistapotentiaalia. Butler ei kuitenkaan ole aina ollut aktiivinen keikkailija. – Kun menen keikalle, jossa näen kaiken tulevan kannettavasta tietokoneesta tai jostain muusta, niin olen huolissani siitä, ettei läsnä ole vaaraa. Teimme tätä koko kesän 2020 ajan. Minä en kuuntele hittilevyjä, joten en myöskään välitä sellaisen tekemisestä. Godinin mukaan soulin ydin on siinä, että ihminen laitetaan roikkumaan kuilun reunalta, jossa hän laulaa henkensä edestä. Joten päätin vain pitää hauskaa, vaikka soittaisinkin vain yhdelle ihmiselle. – Minä etsin vaaraa. Kun hän asteli lavalle, oli teltta täyttynyt ihmisistä, ja kokemus jäi kitaristin mieleen erittäin positiivisena ja yllättävänä seikkailuna. Settilistan kokoaminen ei myöskään tullut sormia napsauttamalla. Mikä voi muuttua. Siitä suuruus on lähtöisin.”. Mutta kuten odottaa saattoi, ei Butlerin tarvinnut soittaa yksityiskonserttia yhdelle ihmiselle. Vaikka hän onkin soittanut monien tunnettujen muusikoiden kanssa, on hän viettänyt paljon aikaa sisällä tuottajan tai sessiomuusikon roolissa. Butler ei koe oloaan kotoisaksi sellaisten projektien parissa. Butlerilla on työn alla uusi albumi yhdessä folkmuusikko Sam Leen kanssa, jonka vuoden 2020 albumin Old Wow hän tuotti. Vaikka keikalla katkeaisi kieli, näkee Butler sen tilaisuutena improvisoida ja lähestyä kappaletta uudesta näkökulmasta. – Se oli kuin klassinen keski-iän kriisi, jossa mietin, kuka minä oikein olen ja mikä on suhteeni musiikkiin. Referenssiraitojen käyttäminen on tämän päivän popmusiikissa arkipäivää, ja monen nykyhitin taustalla onkin muutama aikaisemmin julkaistu kappale, joiden olemusta pyritään tavoittelemaan. Klubikeikkojen intiimi tunnelma ja läheisyys yleisöön innostavat Butleria festivaalikeikkoja enemmän. Kodittomaksi jääneet kappaleet alkoivat kuitenkin hitaasti mutta varmasti tarttua toisiinsa muodostaen täysin uuden kokonaisuuden, jonka synnyttäminen haastoi tekijänsä täysin uudella tavalla. Kappaleita alkoi kuitenkin syntyä, ja monien eri ihmisten kanssa töitä tehneelle kitaristille avautui Buckleyn ainutlaatuisuus tulkitsijana ja tekstittäjänä. Siitä se jännitys tulee, kun esiintyy livenä. Häntä ei kiinnostanut mikään muu. – En ole kovin hyvä työskentelemään niin, että joku tulee luokseni ja haluaa tehdä hittilevyn, koska se ei kiinnosta minua tarpeeksi. Ainoa tapa saavuttaa lopputulos oli lopulta riisua kappaleista pois kaikki ne tuotannolliset elementit, joita hän oli pitkään hionut studiossa. – Se vapautti kappaleet kaikesta siitä painolastista, jota muut ihmiset ja tuotannot olivat niihin kasanneet. Perinteisten soittimien sijaan levy syntyi kirjojen, muistiinpanojen ja keskustelujen pohjalta. Siellä ei ole ollenkaan jännitystä. Siitä suuruus on lähtöisin. Taitava tuottaja on löytänyt keikkojen vaaratilanteista ja mahdollisista kömmähdyksistä vapauden, jollaista hän enää harvoin näkee musiikkibisneksessä. Levyn syntyprosessi poikkesi täysin kaikesta aikaisemmasta, jossa Butler oli ollut mukana. Ja hyvä niin, sillä lopputuloksena on albumi, joka on Butlerin itsensä mukaan yksi uransa kohokohdista. Minusta se näyttää siltä, että pyörität yritystä. Erityisen inspiroivana hän on pitänyt musiikkitoimittaja Dave Godinin näkemystä soul-musiikista. Haluttomuus tehdä musiikkia hittikiikarit silmillä ja omaperäisyys hukassa on saanut Butlerin myös vannomaan, että hänen soolokeikoillaan ei tulla näkemään kannettavaa tietokonetta lavalla, eikä niillä kuulla taustaraitoja. Levy sai syntynsä soundtrackina elokuvalle, johon kappaleet eivät kuitenkaan lopulta enää istuneetkaan millään muotoa. Se näyttää siltä, että johdat arkkitehdin tai kirjanpitäjän toimistoa tai jotain sellaista. Ihmisiä kiinnostaa sen takia entistä vähemmän omaperäisen musiikin tekeminen ja oman soundin etsiminen. Rupeaman filosofinen lopputulema oli, että simppeli lähestymistapa vapauttaa studio taikuuteen tottuneen muusikon. ”Kun sinulla on jokin oma juttu, olet todella vapaa. Butlerille malliesimerkki ihmisestä, joka tekee taidetta kuilun reunalla, on näyttelijä ja laulaja Jessie Buckley, jonka kanssa hän julkaisi vuonna 2022 albumin For All Our Days That Tear The Heart. Kaksikon yhteistyö alkoi aluksi hieman ujosti, eikä Butlerille ollut täysin selvää, miksi Buckley oli ottanut häneen yhteyttä. Mikä voi mennä pieleen. Tästäkin huolimatta Butlerin luokse tulee biisinikkareita ja artisteja, jotka soittavat hänelle kännykästään joukon eri kappaleita pyyntönään tehdä musiikkia, joka kuulostaa samalta. 38 SOUNDI SOUNDI 39 malla, missä en ole ikinä ollut. Näyttelijän mieli kuitenkin muuttui, kun Butler teki itsekseen kappaleista raakademot ja lähetti ne kuunneltavaksi. Esiintyjänä etsin sitä itsessäni tai muuten kyllästyn. Mutta Butlerin yllätykseksi Buckley ei ollutkaan kiinnostunut äänittämään mitään, kun tuli aika tehdä albumi. Sitä minä etsin. Valitettavasti kaikki albumiprojektit eivät ole samanlaista taikuutta, vaan mukaan mahtuu paljon laskelmoitua musiikkia ja maksimaaliseen kaupalliseen potentiaaliin tähtääviä tulokkaita
Vuonna 1995 Karlstadissa perustetun yhtyeen musiikkia voi ilman suuria tunnontuskia kuvailla countryksi, mutta The Coffinshakers on silti jotakin aivan muuta kuin perinteinen countryyhtye. Nyt hautaholvit ovat viimein narahtaneet auki, ja Karlstadin vampyyrien kulmahampaat ovat iskeytyneet pahaa-aavistamattomien kuulijoiden kauloihin. – Soitin tuolloin myös punkyhtye Kräkissä, ja sen sanoitukset olivat Misfits-henkisiä kauhutarinoita. Vaikka kauhutekstit ja country kuulostavat epäsuhtaiselta parivaljakolta, The Coffinshakers on saanut elementit yhdistettyä luontevasti. Keksin sitten, että miksi en voisi kirjoittaa vampyyreistä ja muista otuksista myös vaihtoehtoiselle country-yhtyeelle. – Jos kokoelmani tuhottaisiin, mutta saisin napata mukaan yhden levyn, niin ainakin tänään poistuisin paikalta tämän kanssa – siis Mayhemin De Mysteriis Dom Sathanasin. 40 SOUNDI K u v a: K ri st o ff er A n d ré n. Ruotsa laismuusikko vetää esiin vinyylin toisensa jälkeen, mutta mikään albumi ei tunnu herättävän tarpeeksi isoa tunnekuohua. Kyseessä on toki ensimmäinen painos. Määritelmä ”kauhukantriyhtye” taas osuu jo huomattavasti lähemmäksi, sillä kappaleiden kuunhohtoisissa teksteissä seikkailevat sulassa sovussa niin ihmissudet, vampyyrit, noidat kuin aaveetkin. Fjällsbyä ei tunneta black metal -muusikkona, mutta hänen lukuisat yhtyeensä ja projektinsa ovat lähes poikkeuksetta hiiviskelleet niillä varjoisammilla kujilla. – Muistan elävästi, kun kuulin Mayhemia ensimmäisen kerran Projections Of A Stained Mind -kokoelmalla vuonna 1991. The Coffinshakers kelpaa mainioksi esimerkiksi. Eräänä päivänä lainasin kirjastosta Johnny Cash At San Quentinin, ja musiikki kuulosti ilahduttavan simppeliltä. En edes tiedä, onko ”cofRuotsalainen kulttiyhtye The Coffinshakers on piileskellyt varjojen mailla aivan liian pitkään. Teksti: Timo Isoaho ässä menee koko ilta... Ajattelin levyn äärellä, että ehkä minäkin pystyn tähän, naurahtaa Fjällsby. Se oli järisyttävä kokemus, eikä mikään ollut entisellään sen jälkeen. Mutta sitten hän pysähtyy, poimii hyllystä erään yhden lp:n ja virnistää leveästi. – Hommasin 90-luvun alussa neliraiturin. Yhtye nauttii uskollisen fanijoukon suosiosta erityisesti Suomessa. – The Coffinshakers -nimi taas tuli Mercyful Faten Legend Of The Headless Rider -biisistä. Olin jo aiemmin innostunut kitaran soittamisesta, ja aloin sitten tehdä kaikenlaisia kokeiluja. Sinun ei olisi pitänyt koskaan kysyä tätä! Robert Fjällsby – artistinimeltään Rob Coffinshaker – harhailee laajan levykokoelmansa äärellä
Soitin nimittäin myös Gehennah-nimisessä metallibändissä, ja jostakin syystä – ehkäpä juuri ”kauhusanoitusten” takia – Gehennahin kuuntelijat alkoivat digata myös The Coffinshakersista. Puistelin päätäni, että miten helvetissä näin epätarkasti voi edes soittaa, Fjällsby tuhahtaa. Omistan tällä hetkellä parikymmentä kitaraa... – Studiotyö oli kaikkiaan varsin mielenkiintoista. Eturivien tyypit olivat toisin sanoen samoja, soitinpa sitten metallia tai countrya. Kun esiintymishetki alkoi lähestyä yli puoli vuorokautta myöhemmin, rumpalimme oli jo ehtinyt kadota, mutta onneksi löysimme hänet hotellihuoneesta. Ääni oli kuitenkin sen verran vaimea, ettemme tajunneet huminan tulevan pihalta. Kirjoitin esimerkiksi Black Sun dayn elokuva julisteen pohjalta, ja kappaleen teksti on pelkkää kuvittelua siitä, millainen leffa mahdollisesti voisi olla. – Aika monta vuotta hupeni ihan vaan siihen, kun me yritimme kasata uutta levyä. Eräs työpäivä hupeni siihen, kun kummastelimme mikrofoneista läpi kuuluvaa huminaa. – No, aika on niin suhteellinen käsite. – En usko... – Minulla riittää toki kiireitä muutenkin. Hah hah! Milloin Graves, Release Your Dead nytkähti ratkaisevalla tavalla eteenpäin. Kohti vanhoja aikoja kurotteleva The Curse Of The Coffin shakers 1996–2016 -boksi toki antoi ennakkovaroituksen jo viime vuonna, mutta nyt käsiin on saatu myös uusi studioalbumi. – Black Sunday oli eräs debyytin merkittävimmistä biiseistä, ja sen sanoitus perustui Mario Bavan samannimiseen elokuvaan vuodelta 1960. Vuodet ovat vain vierineet, emmekä ole pitäneet mitään kiirettä, naurahtaa Fjällsby. No, fiilis oli varsin toisenlainen, kun palasin materiaalin äärelle kotona. Ja katso: The Coffinshakers soundaa Graves, Release Your Dead -uutuudella täysin itseltään. Saavuimme satamaan joskus aamuseitsemältä, ja syöksyimme ensimmäiseen baariin heti ysiltä. – Lisäksi takavuosina tapahtui usein niin, että mieleen tuli yhtäkkiä mahtavia ideoita – usein juuri silloin, kun minulla oli hemmetin tylsää. Ei koskaan tylsää Nyt, kuusitoista vuotta myöhemmin, The Coffinshakers tekee viimein täysimittaisen paluun. Joudutaanko seuraavaakin levyä odottamaan vuosikymmeniä. Kakkoslevy The Coffinshakers taas ilmestyi 2007. – Tässä vaiheessa suhtauduimme bändiin jo huomattavasti vakavammin, emmekä halunneet romuttaa hyviä kappaleita toilailemalla kännissä. Ei ehkä mitään järkevää tekemistä, mutta kuitenkin. – Purkitimme kahdeksantoista biisiä puolessatoista päivässä, mutta ehdimme myös ryypätä todella tanakasti. Sitten kävimme kysäisemässä, että voisikohan robotti ystävällisesti keskeyttää tärkeän työnsä parin päivän ajaksi, ja pääsimme kuin pääsimmekin asiasta yhteisymmärrykseen. finshakers” kieliopillisesti virheetöntä englantia, mutta onko sillä väliäkään. – Olen myös tajunnut sen, että jos biisejä ei tunnu putkahtelevan, kannattaa ostaa kitara. Muistan elävästi esimerkiksi sen, kun levyn äänittäjä kysyi kitaristiltamme Fangilta, että milloin hänen instrumenttinsa kielet on vaihdettu edellisen kerran. Sammuneena, tietenkin. Myös Die Oberherren -bändin toinen albumi on parhaillaan työn alla ja Gehennahkin on kirjoittanut uutta materiaalia. – Työskentelimme basistimme Joe Undertakerin kellarissa, eikä se ole mikään virallinen studio. Tai ehkä se vain on niin, että meidän biisimme ovat yksinkertaisesti helvetin hyviä, nauraa Fjällsby. Mutta niin, en ihmettele, jos kuulostamme itseltämme! Kerropa hieman tästä varsin pitkäksi venähtäneestä levytystauosta. Saimme toisinaan kirjoitettua pari uutta biisiä, mutta sitten elämän polut heittivät meidät jonnekin muualle, ja homma keskeytyi taas pariksi vuodeksi. Emme tuolloin saaneet kappaletta toimimaan tarpeeksi hyvin, mutta nyt se löysi oikean uomansa. – Vaikka country oli äärimmäisen epätrendikästä, The Coffinshakersilla meni silti alusta asti varsin mukavasti. – En nyt malta olla mainitsematta, että Impaled Nazarene oli aikoinaan eräs Gehennahin suurimmista esikuvista. Kun kuulimme Impaledin Taog Eht Fo Htao Eht -demon (1991), vaikutuimme todella syvästi. Emme nukkuneet laivalla juuri ollenkaan, sillä pitihän meidän juopotellakin. Nauhoitussessiot eivät menneet ihan toivotulla tavalla, sillä esimerkiksi vahvistimia hajosi mystisellä tavalla, kertoo Fjällsby. Eikä siinä kaikki: julkaisin takavuosina myös soolobiisejä, ja yritän aktivoitua jatkossa myös tällä saralla! SOUNDI 41 Ja kas kummaa, ihan kuivin suin eivät orkesterin jäsenet olleet silläkään kerralla. Uusi albumi on siis nauhoitettu jo kolme vuotta sitten. Rob Coffinshaker’s Underground Fire -yhtyeen kakkoslevy on lähes valmis, ja yritän saada sen masteroitua tämän vuoden loppuun mennessä. Mietimme päämme puhki, että mistä tämä ylimääräinen ääni tulee, ja lopulta syy selvisi: naapurin pihalla liikkui robottiruohonleikkuri, ja sen ääni tunkeutui studion sisälle. Se lyötiin kasaan kuivemmin suin. – Country oli musiikkityylinä lähes kuollut Ruotsissa 90-luvun puolivälissä. – Vuoden 2015 jälkeen kappaleita alkoi tulla kiihtyvällä tahdilla, ja uppouduimme studioon kesällä 2020. – Niin, kuten sanoin, aika on suhteellista. Onnistuimme ihan kohtalaisesti, sillä pidän kakkoslevystä edelleen varsin paljon. Monet kuulijat luulivat tuolloin, että me olimme kovan luokan asiantuntijoita vanhojen kulttikauhuleffojen suhteen, mutta totuus oli vähän toisenlainen. Kun sillä alkaa soittaa, syntyy vähintään pari uutta kappaletta. Nykyään taas on se ongelma, ettei minulla ole koskaan tylsää. Uuden levyn ensimmäinen singlelohkaisu Prince Of Dark ness on kirjoitettu jo 1995, ja se oli eräs bändin ekoista biiseistä koskaan. – Arvaapa mitä. Sana alkoi levitä, ja perinteitä kunnioittavat country-fanit olivat ihmeissään – siis ne muutamat naavaparrat. Fang tuumasi hetken mietittyään, että ei varmaan koskaan. Äärimmäisen epätrendikästä The Coffinshakersin demo Bad Moon Over Transylvania ja debyytti-ep Dracu la Has Risen From The Grave -ep ilmestyivät vuosina 1995 ja 1996. ”Kävimme kysäisemässä, voisikohan robotti keskeyttää työnsä parin päivän ajaksi.”. Kyllä hän lopulta jotain soittikin, mutta keikka ei ehkä ollut suurin onnistumisemme! Pelkkää kuvittelua The Coffinshakersin We Are The Undead -debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1999. Viimeistään taskusta löytyvä mobiililaite pitää huolen siitä, että tekemistä riittää aina. Ja kun Gehennah teki Hardrocker-debyyttilevyä vähän myöhemmin, Suomi Finland Perkele -albumi oli studiossa kovassa luukutuksessa. Oli kesä 2001, ja tulimme Tukholmasta Turkuun. Ennen kuin lähdimme studiosta, kuuntelimme nauhoituksia, ja biisit soundasivat ihan mahtavilta. Seuraavaksi äänittäjä nappasi kitaran itselleen, ja repäisi kaikki kielet irti. Mutta en lupaa mitään, Fjällsby nauraa. – Tämä on arvailua, mutta meidän musiikista löytyy paljon tummia sävyjä – ja Suomessa on aina digattu esimerkiksi tangosta ja muusta melankolisesta kamasta. – En ikinä unohda ensimmäistä Suomen-keikkaamme. Otetaanpa tästä aasinsilta: miksi The Coffinshakersille oli alusta asti mukavasti kysyntää myös Suomessa. Johnny Cashin ensimmäinen American Recordings -albumi (1994) oli toki jo ilmestynyt, mutta genren tähti ei silti loistanut kovinkaan kirkkaana ja diggareiden keski-ikä oli helposti viidenkympin huonommalla puolella, nyökkää Fjällsby
Voimakkain yhteys Lucindalla nimekkääseen sukunimikaimaansa, ”Hillbilly Shakespearenakin” tunnettuun Hankiin, on kuitenkin laulut. Lucindan äidinpuoleinen isoisä oli baptistipappi, eli taustaa K u v a: D in a R eg in e Lucinda Williams ei ole saavuttanut suosiotaan helpolla. Hän on kirjoittanut itsemurhista ja päihteistä, lapsen ja vihaisen naisen näkökulmasta – mutta ennen kaikkea rakkaudesta. 42 SOUNDI Lucinda Williams PIMEYDESSÄKIN TUNTUU LÄMPÖ Minun tähteni > ”S inun pitäisi juoda olutta. Jossain mielessä Lucinda on täydellinen eteläisen gotiikan tallentaja, sillä siinä missä isän puolelta tulee keskiluokkainen status ja kirjallinen sivistys, tulee äidin puolelta jotain syvempää ja synkempää. Lapsesta asti vaivannut spina bifida eli selkärangan alaosan kehityshäiriö oli Hankin monen murheen ja fyysisen kivun takana, ja sama vaiva haittaa yhä Lucindaa (ja vaivasi myös hänen isäänsä) hänen noustessaan lavalle joka ilta. Artikkelisarjassa kirjoittajat kertovat omista suosikeistaan. Poikkeuksellisella rohkeudella ja runollisuudella omasta kokemuksestaan ja taustastaan ammentava Lucinda on sukupolvensa juhlituimpia lauluntekijöitä. Pari vuotta kohtaamisen jälkeen Hank kuoli, ja parin viikon päästä siitä syntyi Lucinda. Heillä on hätkähdyttävän paljon yhteistä, etenkin kun tiedostaa etteivät he ole sukunimestään huolimatta sukua. Teksti: Jean Ramsay 1953 Lucinda Williams syntyy Louisianan Lake Charlesissa. 1988 Nimikkolevy Lucinda Williams Rough Tradelle, ensimmäinen Grammy kappaleesta Passionate Kisses. Sinulla on oluenjuojan sielu”, lausui Hank Williams Lucinda Williamsin isälle, runoilija ja kirjallisuusprofessori Miller Williamsille, tämän yrittäessä tehdä vaikutusta country-legendaan ostamalla hänelle viskipaukkuja huoltoaseman yhteydessä olevassa baarissa syksyllä 1951. Artistin ensimmäisestä albumista oli ehtinyt kulua lähes 20 vuotta ennen kuin Car Wheels On A Gravel Road -levy sai aikaan ansaitun läpimurron.. Lucindalle rakkaus ei kuitenkaan ole mitään popkappaleiden paisuteltua hattaraa, vaan rujon lihallista himoa ja vieläkin rujompaa raastavaa yksinäisyyttä – eikä se aina suuntaudu ihmiseen, vaan asioihin ja tunnetiloihin, niihin oman persoonan aiempiin kerrostumiin, joiden yhteyteen pääsee vaan tunteiden avulla. 1979 Ensimmäinen levy Ramblin’ (On My Mind) Folkwaysille
Tämän jälkeen hän muutti Austiniin (jossa hän teki demon Dwight Yoakamin kitaristinakin tunnetun maineikkaan Pete Andersonin kanssa päätyen jälleen liian sliipattuun lopputulokseen), ja pian sieltä Los Angelesiin, jossa Sony tarjosi hänelle diiliä kehitellä demo, jolla soitti sellaisia pikku nimiä kuin NRBQ:n Terry Adams ja The Bandin Garth Hudson. SOUNDI 43 1998 Lopullinen kaupallinen läpimurtoalbumi Car Wheels On A Gravel Road, josta seuraa kultalevy sekä Grammy Best Contemporary Folk Album -kategoriassa. Valestartteja oli useita: maineikkaalle Folkways-levy-yhtiölle tehdyt kaksi levyä 70/80-lukujen vaihteessa, brittiläiselle Rough Tradelle tehty Lucinda Williams vuonna 1988 ja MCA:lla aloitettu ja lopulta Elektralla julkaistu Sweet Old World vuonna 1992.. Toinen hyvä esimerkki on Essencelevyn (2001) Bus To Baton Rouge, joka tuntuu roikkuvan ilmassa kuin helteinen etelän yö: yhtä aikaa ymmärrystä täynnä olevassa nykyhetkessä, mutta myös jonkinlaisessa pysähtyneessä ja jäsentymättömässä menneisyydessä. Hän asui pienessä kahden huoneen asunnossa Silver Lakessa, ja alkoi keikkailla alueella. 2003 Uran kiistaton mestariteos World Without Tears ilmestyy. Se on malliesimerkki Williamsin lahjasta tuoda esiin kaikki persoonansa ajalliset kerrostumat samassa tarinassa. 2016 Isän kuolema kummittelee puolestaan The Ghosts Of Highway 20:n kappaleilla. Sinä olet se takapenkillä tuossa kappaleessa itkevä pikkutyttö”, isä vastasi. 2007 Äidin kuolemaa ruotinut kipeä West ilmestyy. ”No, sinulta. Jälkimmäisestä löytyi myös ensimmäinen aviomies, eli Long Rydersin rumpali Greg Sowders. Läpimurto tuli Williamsille vasta neli kymppisenä. Edellisvuonna Timelehti on nimennyt Lucindan Amerikan parhaimmaksi lauluntekijäksi. Lopputulos oli punkmaisen rosoinen ja vihdoin Williamsin näköinen. Village Voicen Robert Christgau suitsutti levyä, ja Mary-Chapin Carpenterin cover kappaleesta Passionate Kisses toi Lucindalle ensimmäisen Grammyn. Keneltä?”, oli Lucinda tiedustellut. 2023 Paluulevy Stories From A Rock ‘n Roll Heart ja omaelämäkerta Don’t Tell Anybody The Secrets I Told You. Kakkoslevyllä ”Lucinda Williamsin voimakkain ase onkin hänen lauluäänensä.” K u v a: S am S t e p he ns on värjää tietty uskonnollinen mustavalkoisuus. Steve Earlen ja Ray Kennedyn tuottama levy vei Lucinda Williams -levyn roson vielä raae’mmalle tasolle. Kahden Folkways-levyn jälkeen Williams äänitti varakkaan mesenaatin turvin New Yorkissa demon, joka ei mennyt mihinkään. 2020 Aivoinfarkti, jonka seurauksena joutuu turvautumaan aluksi kävelykeppiin ja luopumaan kitarasoitosta. Vaikean artistin ja epätasapainoisen naisen maineessa oleva Lucinda kysyy keväällä ilmestyneessä Don’t Tell Anybody The Secrets I Told You -elämäkerrassaan, että miksi samoista asioista, joista miehiä hehkutetaan, saa nainen kuulla olevansa vaikea hullu. Se on yhtäältä täynnä tiedostamatonta aistillisuutta, ja toisaalta se on äärimmäisen jäsenneltyä ja älykästä. Bändit, joiden kanssa hän ystävystyi ja joita hän päätyi lämppäämään, kertovat jotain Lucindan mieltymyksistä: X, The Blasters ja The Long Ryders. Kuka tahansa aikajanaa tarkasteleva, musiikkialan realiteetteja ymmärtävä henkilö näkee tässä olevan ongelman: yhtäältä levy-yhtiöt eivät tiedä mitä tehdä artistille, joka on samaan aikaan liian rock ja liian country, toisaalta artisti taas ei tiedä miten suhtautua kaikkeen siihen apuun, mitä saa häneen uskovilta yhteistyökumppaneilta, varsinkin kun lopputulokset kuulostavat hänen korvaansa usein vesitetyiltä. Nimekkäät yhteistyökumppanit ja tuhoon tuomitut ihmissuhteet risteilevät Williamsin tarinan rivien välissä. Sen inspiraationa oli myös The Pretendersin debyytti, jonka kuultuaan Lucinda oli ajatellut, että ”näin tämä pitääkin tehdä”. Näistä kuuluisin lienee Grammyn voittanut läpimurtoalbumi Car Wheels On Gravel Road, jonka nimiraidan kuultuaan isä Miller Williams pyysi anteeksi. Näiden kahden polttopisteessä syntyy oikeastaan kaikki mikä Lucinda Willimsin taiteessa on poikkeuksellista. Lopullinen läpimurtolevy Car Wheels On A Gravel Road (1998) ansaitsi Williamsille sen tärkeimmän Grammyn, kategoriassa Best Contemporary Folk Album. Liitto oli lyhyt, mutta siitä – niin liitosta kuin erosta – inspiroituneena Lucinda kirjoitti Rough Traden julkaiseman nimikkolevynsä. Taitavasti sanallistettu myötätunto ja vaikeasti määriteltävä ylisukupolvien tuska – siinä Williamsin vanhemmiltaan saama työkalupakki. Tämäkään ei mennyt mihinkään. Lucinda hämmästyi – hän ei ollut itsekään tajunnut sitä. Rough Traden budjetti oli pieni, vain 15 000 dollaria, jonka seurauksena Lucinda päätyi käyttämään silloista kiertuebändiään tuottaen levyn kitaristinsa Gurf Morlixin kanssa. Tämän lisäksi perheen parissa esiintyi ilmeiseen taajaan seksuaalista hyväksikäyttöä, jonka kohteena oli useimmiten Lucindan äiti Lucille Fern Day – asia, joka johti tämän mielenterveysja päihdeongelmiin myöhemmällä iällä. Aistillisuus demonstroituu aikuisena usein jossain määrin eroottisena, mutta tuotannon läpi kulkee myös aistivaraisia kokemuksia varhaislapsuudesta. ”Miksi
Peruspaletti on hämmästyttävän hienosti kasassa: kaupunkeihin ja paikkoihin kiinnittyviä tarinoita, sydänsuruja ja uhmakasta omaleimaisuutta. Uudella levyllään Stories From A Rock ’n Roll Heart vuoden 2020 aivoinfarktista uskomattomalla periksiantamattomuudella toipunut Williams tarkastelee elämäänsä, mitä ilmeisimmin elämäkerran kirjoitusprosessin kautta. www.soundi.fi/soittolistat KUUNTELE SOITTOLISTA: Tarinoita rock’n’roll-sydämestä – Läpileikkaus Lucinda Williamsin ytimeen ALOITA NÄISTÄ Happy Woman Blues (1980) SIINÄ MISSÄ vuotta aiemmin julkaistu Ramblin’ (On My Mind) koostuu yksinomaan countryja blues-covereista, on kakkoslevy Lucindan debyytti lauluntekijänä. Levyltä löytyy ikiklassikko Blue, upeaa harmonialaulua Jayhawksin Gary Lourisilta nimibiisillä ja Dylan-alumneja aina Tony Garnierista David Mansfieldiin. 44 SOUNDI Minun tähteni > soittivat Rex Bell ja Mickey White – kaksi countryrockin eksentrikkoa, jotka lienevät tuttuja kelle tahansa Townes van Zandtin tarinaa tuntevalle. Saman levyn äärirosoisen Real Live Bleeding Fingers And Broken Guitar Strings taas on sanantarkka tiivistelmä lyhyestä ja intensiivisestä suhteesta Replacements-nokkamies Paul Westerbergin kanssa, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa: Westerberg oli Williamsin mukaan niin rikki ja pihalla, että se meni jo yli hänenkin kaikenlaista nähneen asteikkonsa. Williamsin kohdalla on huomionarvoisaa, ettei hänen positionsa näissä tarinoissa ole koskaan uhrin tai heikomman osapuolen. Hän itse ajoittaa sen nuoruusvuosiinsa New Orleansissa, jolloin hänen poikaystävänsä oli soittanut Furry Lewisin bändissä, ja Lucinda oli päätynyt mukaan näille pienille paikallisille kiertueille kitaransa kanssa. Tässä mielessä hän kirjoittaa aktiivisesti uusiksi naisen positiota ei pelkästään countryn vaan myös rockin maailmassa. K u v a: D av id M cC li st er. Dylanin kiertuekitaristina ja austinilaisena hahmona tunnetun Charlie Sextonin ja Bo Ramseyn tuottama levy kehystää Lucindan upeat kappaleet daniellanoismaisiin tremoloihin, urkuihin ja resonaattorikitaroihin, jotka varsinkin levyn loppupuolella (Bus To Baton Rouge, Broken Butterflies) ennakoivat tulevaa soundia. Levyllä soittaa maailman paras baaribändi: Lucindan omaa Buick Six -kiertuebändiä ryydittävät Ian McLagan, Tony Joe White, Greg Leisz, Jonathan Wilson ja Jakob Dylan. Yhtymäkohtia kirjan välillä on monia, ja niihin tutustuminen rinta rinnan nostaa esiin odottamattomia yhteyksiä. Ne ovat tuoneet Williamsille hankalan tyypin maineen, vaikka sama tinkimättömyys lasketaan mies artisteille hyveeksi. ”Holding on to another green bottle”, laulaa Lucinda kappaleessa Last Call For The Truth. Ei ollut. Lewis, ja ajoittain mukana ollut Mance Lipscomb, opettivat Williamsille jotain nimenomaan asenteesta ja itseensä uskomisesta. ”Nyt sinä olet valmis”, oli isä vastannut. Oluenjuojan sielu. Down Where The Spirit Meets The Bone (2014) Lucinda Williams on uransa aikana kärsinyt musiikkibisneksen kaksoisstandardeista. Levyllä Lucinda astuu Muddy Watersin saappaisiin ja täyttää ne kaikilla tasoilla (Protection, West Memphis). Countryn lisäksi Williamsin ilmaisussa on aina resonoinut voimallisesti blues. Se tulee läpi tavassa, jolla Williams käyttää ääntään niin kirjoittajana kuin laulajana. Olisiko isä pettynyt tyttären hylättyä monipolviset narratiiviset tekstit, jotka olivat ansainneet hänelle Grammyn. Bourbonia ja tupakansavua tihkuvat kappaleet ovat jumalaisen vaivattomia ja samalla suorastaan vittumaisen teräviä. Lucinda oli ollut hermostunut lähettäessään ateljeekriitikolleen, eli isälleen Miller Williamsille, kappaleen luuranko maisen vähäiset sanoitukset. Siinä on syvän etelän raukeutta ja aistillisuutta, se on kuin melassia ja mutaa – kun se kerran tarttuu sinuun, ei siitä pääse koskaan irti. Äänensä kautta Williamsin sanoitukset tarttuvat kahta voimakkaammin. Car Wheels On A Gravel Road -levyn Drunken Angel taas on omistettu Blaze Foleylle. Modifioituaan tyyliään vuoden 2007 West-levyn singlelle Are You Alright. World Without Tears -albumin (2003) Those Three Days kertoo lyhyestä, ilmei sen kvasiplatoniselle pussailutasolle jääneestä suhteesta Ryan Adamsin kanssa. Lucinda Williamsin voimakkain ase onkin hänen lauluäänensä. Tulee mieleen tarina Miller Williamsista ja Hank Williamsista. Samaan aikaan välinpitämättömän tuntuinen ja intohimoinen Williamsin ääni on kuin trooppinen yö: se tulee iholle, ja pimeydessäkin tuntuu lämpö. Uusimmalla levyllä on Replacementsin niin ikään moniongelmaiselle kitaristille Bob Stinsonille omistettu kappale Hum’s Liquor. Levyllä soittavat Townes van Zandt -yhteyksistä tutut eksentrikot, basisti ja klubinomistaja Rex ”Wrecks” Bell (Rex’s Blues) ja kitaristi Mickey White. JOS CAR WHEELS ON A GRAVEL ROAD (1998) ja World Without Tears (2003) ovat ne hyväksytyt mestariteokset, on Essence niiden välissä oleva kipeän aistillinen ja intohimoinen pehmeä kohta. Löytyypä levyltä ensimmäinen versio lopulta läpimurtolevyllä Car Wheels On Gravel Road (1998) täyteen kukkaan puhjenneesta helmestä I Lost It. Essence (2001) PARIN TASAPAKSUN ja biisimateriaalitaan ohuehkon levyn jälkeen Lucinda täräyttää 20 kappaleen tuplalevyn, jossa ei akustisen avausbiisin jälkeen juurikaan ole suvantokohtia. Levyn äänimaisema on folkmaisen riisuttu ja kuulas, ja samaa voi sanoa nuoren Lucindan äänestä
KAIKKI ELOKUVISTA episodi.fi TILAA EPISODI episodi.fi/tilaa @episodilehti @episodi_lehti @Episodilehti
SOUNDI 47 Blur / Damon Albarn 13.8.2023 | FLOW, HELSINKI Vanha kunnon Blur esiintyi Flow’ssa paraatipaikalla. Sofa 12.8.2023 | FLOW, HELSINKI Sofan päättynyt festivaalikausi oli erityinen. Flow-keikalla Sonja ja Fanni eivät paukkujaan säästelleet. Palsa esittää > Näillä sivuilla valokuvaaja Tomi Palsa ja hänen kutsumansa kuukauden kuvaajavieras esittelevät osaamistaan. Ville Ahonen | 19.8.2023 | POPPAAVALI, HELSINKI Sesongin merkittävin konsertti koettiin Paavalinkirkon sisäpihalla. Ville Ahonen tulee, oletko valmis. Setissä kuultiin uutta, vanhaa ja lainattua musiikkia. Keikoilla koettiin riemua yhtyeen kymmenvuotis juhlien johdosta, mutta viimeisekseen jäävä festivaalikesä toi mukanaan myös haikeuden. Ahonen palasi yleisön eteen yli kahdeksan vuoden tauon jälkeen ja tunnelma oli harras. Toivottavasti paluu ei jää tähän. K u v a: To m i P al sa K u v a: To m i P al sa K u v a: To m i P al sa
Abreu 8.7.2023 | RUISROCK, TURKU Mikäli olet vieraillut suomalaisilla festivaaleilla viimeisen kymmenen vuoden sisään, olet mitä luultavimmin nähnyt tämän artistin lavalla. Tämä on ehdoton suosikkini kaikista ottamistani pyrokuvista. 48 SOUNDI Palsa esittää Kuukauden kuvaajavieras: Niclas Glasberg > Antti Tuisku 8.7.2023 | RUISROCK, TURKU Tämä ja Behmin kuva edustavat näistä kuvista ehkä eniten omaa kuvaustyyliäni. Itse olen jo ainakin seonnut laskuissa. Kyykistelin piilossa DJ-pöydän takana ja tarkensin etukäteen DJ:n takaraivoon. K u v a: N ic la s G la sb er g K u v a: N ic la s G la sb er g K u v a: N ic la s G la sb er g. Robin Schulz | 15.7.2023 | BIGDAY SUMMER FESTIVAL, VAASA Täytyy myöntää, että EDM ei ole ominta musiikkiani, mutta arvostan sitä, että festivaali päästi kaikki halukkaat fotopassin haltijat kuvaamaan lavalta käsin. Hänen energiaansa on ilo seurata, ja Abreu toimittaa aina hyvän show’n. Less is more. Kun droppi tuli, nousin ylös ja nostin kameran korkealle pääni yläpuolelle, ja annoin kameran laulaa. Mustavalkoisuus, dramaattinen valaistus ja selkeät sommitelmat ovat ominta aluettani
SOUNDI 49 ”Niclas Glasberg on Vaasan lahja musiikkivalokuvauksesta innostuvalle maailmalle. Shout-out Joel Siirtolalle upean eteerisestä valaistuksesta! K u v a: N ic la s G la sb er g K u v a: N ic la s G la sb er g K u v a: N ic la s G la sb er g. Yleisesti suosin mustavalkoista ilmaisua, mutta innostuin kovasti tämän kuvan väreistä! Eva Dahlgren 4.8.2023 VAASA FESTIVAL Jos saan vähän snobbailla, niin onnistuin mielestäni ikuistamaan tähän kuvaan Dahlgrenin musiikin olemuksen. Behm 11.3.2023 | SIBELIUSTALO, LAHTI Vuonna 2020 pyysin yksityisviestillä lupaa päästä kuvaamaan Behmiä keikalle. Siitä hyvänä esimerkkinä toimii tuore kiinnitys suuren Getty Images -kuvatoimiston listoille.” – TOMI PALSA LUE NICL AS GLA SBE RGIN KUV AAJ AES ITTE LY: soun di.fi /jut ut Zara Larsson 7.7.2023 RUISROCK, TURKU Aivan loistava liveartisti, jota on ilo kuvata. Tämä efekti on toteutettu objektiiviin kiinnitetyn Halo FX -suotimen avulla (tarvittiin vain pientä ”siivousta” jälkikäsittelyssä). Vuodesta 2011 jatkunut päämäärätietoinen työskentely kantaa tulosta. Nyt vuonna 2023 Behm itse kutsui minut viralliseksi kuvaajakseen Teatraaliset vivahteet -konserttisalikiertueen ensi-iltaan. Olen erittäin kiitollinen tästä asiasta
Muutamat niistä ovat olleet vieläpä onnistuneita. Jokaisen tahdin jokainen melodialinja on juuri eikä melkein paikallaan. Niin ihanalta kuin albumin herkän täyteläinen folk muutaman vuoden tauon jälkeen tuntuukin, olisi kuitenkin vääryys yrittää suitsia Sufjanin seikkailuhenkeä. Sovitukset vaihtelevat ääri-intiimeistä yltäkylläisiin – ja näin käy jo levyn kahden ensimmäisen minuutin aikana. -pyyntö tuntuu sisältävän uskon myönteiseen vastaukseen, ja Shit Talkin ”I don’t wanna fight no more” -mantra on ennemmin optimistinen toive kuin vastakaiuton anelu. Sitten hauraana alkanut kappale puhkeaa täyteen ääniä, värikkääksi kukkakimpuksi. Javelin on valtavan kaunis, välittömästi ystävältä tuntuva albumi. Levy alkaa henkäyksellä, jonka jälkeen sanat ”Goodbye evergreen, you know I love you” leijailevat ilmoille niin vaivattomalla melodialla, että tuntuu kuin Sufjan puhaltelisi tällaisia sävelmiä jokaisella uloshengityksellään. Kunhan vain palaat takaisin, ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Vaan ei huolta: Neil Youngin There’s A World on soSufjan Stevens Javelin Asthmatic Kitty ”Tuotannoltaan rikkaiden makuukamaripopkappaleiden äänikuvassa tapahtuu paljon.” vitettu niin erehdyttävästi originaali-Sufjanin kuuloiseksi, että läpeensä tuttu alkuperäisversio häipyy saman tien mielestä. Kotistudiossa äänitettyjen mutta tuotannoltaan rikkaiden makuukamaripopkappaleiden äänikuvassa tapahtuu paljon. Oi, kuinka rohkea ja monipuolinen taiteilija! Samaan aikaan me olemme kuitenkin kuunnelleet harrasta Seven Swansia (2004) ja etenkin sydämet ikuisesti varastanutta Carrie & Lowellia (2015) odottaen kärsivällisesti, milloin se lämpimiä folksävelmiä taikova laulaja-lauluntekijä palaa. Viime vuosina Sufjan on julkaissut sekalaisia yhteistyöalbumeita, balettisoundtrackin, 50-raitaisen new age -instrumentaalijöötin ja mitä vielä. Taiteilija, joka on jälleen tehnyt uransa kiehtovimman albumin. Miksi ihmeessä näin persoonallinen ja vahva säveltäjä haluaa lopettaa levynsä coveriin. Sufjanin suloisen melodiakielen takia hänen voisi luulla laulavan kehtolauluja. Tietenkin voit tehdä hämäriä sivuprojekteja. Ei hän ole varsinaisesti poissa ollutkaan. Autereisena hönkivät synat, new age -perkussiot ja siellä täällä päätään nostavat elektroniset rytmit eivät olisi tässä ilman kaikkia niitä näennäisiä sivupolkuja. Keskiössä on Sufjanin tunnistettava arpeggionäppäilty akustinen kitara ja kuin korvan juuressa kuiskiva laulu. Jokaiselta retkeltään Sufjan Stevens on omaksunut jotain pysyvää, ja niin rakentuu kierros kierrokselta kiehtovampi ja omalaatuisempi taiteilija. Will Anybody Ever Love Me. Javelinkaan ei nimittäin ole paluu mihinkään yksiselitteisesti vanhaan. Täällä hän nyt on, ja se tuntuu ihmeellisen hyvältä. Albumi päättyy potentiaaliseen tyylirikkoon. MIKKO MERILÄINEN HHHHH K u v a: Su fj an St ev en s. Nuotit ääniksi muuttavista sovituksista puhumattakaan. Se todistaa, että Sufjan Stevens on poikkeuksellisen huolellinen lauluntekijä. Juuri siksi Javelin ilahduttaa: 2000-luvun USA-indien valloittavin artisti, hurmaavan höpsöllä tavalla suuruudenhullu Sufjan Stevens on palannut taiteensa koskettavimpaan ytimeen. Se loi tehokkaan kontrastin kuolemantäyteiselle Carrie & Lowellille, ja nytkin sävelten herttaisuus saa sanoituksissa pilkottavan melankolian, yksinäisyyden ja surun tuntumaan entistäkin ravistelevammalta. Kyllä, saat seikkailla ja keksiä itsesi uudelleen. Tuskinpa viimeistä kertaa. Kokonaisuudesta jää kuitenkin lohdullinen olo. Sama temppu tapahtuu muutamaa minuuttia myöhemmin Sufjanin lumoavimpien kappaleiden joukkoon kipuavalla Will Anybody Ever Love Mella, sekä monta muutakin kertaa Javelinin aikana. Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 50 SOUNDI O P opmusiikin ambivalenteimpia asioita on fanien suhtautuminen suosikkiartistiensa muutokseen ja uudistumiseen
Neljännellä levyllään IO Ursus Factory esittelee itsestään paitsi herkintä, mutta myös raskainta puoltaan. Tanssilattialle vielä mahtuu on puolestaan kenties yksi kauneimmista Ursus Factoryn kappaleista koskaan. Levyhyllyyn ?. Behmin toista albumia on edeltänyt tapahtumasarja, johon on kuulunut Rita Behmin elämässä menetystä ja kuolemaa monessa merkityksessä. Yksi levyn yllättävimmistä ja ilahduttavimmista kappaleista on Asan ja Jere Valkosen vierailuilla kuorrutettu Luo/vuta. Olavi Uusivirran kanssa duetoitu Viimeinen tanssi, raamikas Sata vuotta ja liikuttava Ethän tarkoittanut sitä ovat singlekolmikkona osoitus siitä, että Behm on yhtä aikaa aina tunnistettava ja silti monipuolinen. Kymmenen vuoden kunniaksi tunnetilat on väännetty kymppiin: IO saa hymyilemään leveästi, nauramaan ääneen ja pyyhkimään kyyneltä silmäkulmasta, välillä jopa samaan aikaan. IO on parhaimmillaan silloin, kun Ursus Factory hyppää tuntemattomaan. Näin ei käy, kun albumin lauluista aukeaa uusia kerroksia melodiaja lyriikkarivi kerrallaan, ja joka kuuntelulla kappaleista tuntuu löytyvän jotain uutta. Neloslevyn perusteella on selvää, ettei Ursus Factory tule jäämään paikalleen tulevaisuudessakaan. Pitkään bändiä seurannut kuuntelija on ällikällä lyöty, kun Pelkonen ja Ripatti puskevat itsestään uusia puolia. Roskiin K u v a: E li el K il k k i Behm Merkittävät erot Warner Toisinaan käy niin, että arvioitava levy ei ole vain levy. Soittimeen ??. Merkittävät erot ei sitä paitsi ole musta, valkoinen tai sekoituksena harmaa albumi, vaan yhtä värikästä tunteiden kirjoa kuin elämäkin on. MIRKO SIIKALUOMA HHHH K u v a: M ar k u s P aa ja la. Tämä saa jopa levyarvostelijan pohtimaan, miten suhtautua tähän kaikkeen, jos albumi ei olekaan hyvä. Kontrasti on valtava, kun samalla levyllä kuullaan tuskallinen Sinä lähdet, minä jään sekä itseironinen Syntymäpäivä, mutta musta ja valkoinen sekoittuvat silti osuvasti yhteen. AKI NUOPPONEN HHHH Ursus Factory IO Universal Kymmenen vuoden ikään ennättänyt Ursus Factory on kasvanut indie-ihmeestä suomirockin suunnannäyttäjäksi. Divariin . Varsovalaisesta traktoritehtaasta nimen bändilleen napanneet Jussi Pelkonen ja Aleksi Ripatti ovat kehittyneet vuosien varrella paitsi saumattoman jyrääväksi livebändiksi, myös kehittäneet bändin soundia poimimalla biiseihin elementtejä milloin mistäkin. Behm osaa kirjoittaa simppelin kuuloisia popkappaleita, jotka koukuttavat heti niin kovasti, että tovin ehtii olla jo huolissaan, kuluvatko sävellykset nopeasti loppuun. SOUNDI 51 ????. Ovatko kenties Sepikan kanssa tehdyt yhteiskeikat innostaneet Pelkosta ja Ripattia orkestraatioiden pariin. Voiko tässä tilanteessa taidetta edes arvostella. Behmin levytysura alkoi jo debyytillä suurilla kuvioilla, ja toisen albumin haaste on varmasti ollut suuri, mutta paineen keskellä sulkeutumisen sijaan Behm on nyt vielä enemmän auki kuin aiemmin. Tuloksena on sydämellistä musiikkia. Yhtä hienoa on se, miten Behm kykenee musiikillaan paitsi huokailemaan ja kyynelehtimään elämälle, niin myös hymyilemään ja jopa nauramaan tälle kaikelle. IO on riemukas musiikillinen tutkimusmatka siihen, mitä kaikkea Ursus Factory voi olla. Yllätyksiä on luvassa matkalla, kun Pelkonen ja Ripatti heittävät keitokseensa hetkittäin thrash metalia ja huiluja (Mitä luolassa on), toisinaan uusia puolia Ursuksen sielusta koetaan kansanmusiikin sävyillä (Eläköön). Ursus Factoryn tavaramerkkimäistä duo-soundia rikastavat monilla kappaleilla (esimerkiksi Tuun tuun tuun) tyylikkäästi toteutetut jousija kuorosovitukset, joissa ei ole menty sieltä missä aita on matalin. Yhteistyö toimii todella sujuvasti ja sen perusteella bändiltä toivoisi enemmänkin vierailijabiisejä: Ursus Factory & Friends -keikkojahan yhtye on tehnytkin jo lukuisia kertoja. Sydämeen ???. Siihen liittyy ulkomusiikillisia asioita, joita ei vain voi sivuuttaa mielestään musiikkia kuunnellessaan, ja ne myös kuuluvat albumin tarinaan. Huojennus onkin suuri, kun monimerkityksellisesti nimetty Merkittävät erot -albumi on jo täysin musiikkiin keskittyen upea askel Behmin taipaleella, ja mainittu tapahtumasarja vain vahvistaa jo valmiiksi suuria tuntemuksia
Maan ja ilman luontohavainnointi henkisinä ja konkreettisina mielikuvina etenee Huldan erityisessä luontosuhteessa uusiin perspektiiveihin ja fokusointeihin eri linssivahvuuksilla. Mietteliäisyys kuvailluista ilmiöistä kanavoituu erittäin rytmikkääksi ja soitannoltaan eloisaksi kokonaisteokseksi. Aatteiden hautajaiset jatkaa reippaasti space rockia ja proge jazzia soitellen. Hymy nousee korviin, kun J. Nöyrät pyynnöt jatkuvat: ”Iso Tommi rankaise hymyillen / kun kaapissani lymyilen.” Radiopuhelinten uusi tyyli ei ehkä miellytä kaikkia. Uusin pitkäsoitto Radiopuhelimet starttaa funk-rytmein, mutta seuraavassa hetkessä soi jo karumpi punk rock. Se on jo saanut joustoa niin kitararockin kuin elektronisten sävytystenkin suuntaan. Mäki murahtaa Muserrus-biisin alussa John Lee Hookerin elkein ”hauhauhau”. Hulda-Minnan ja Juuso Paason dynaamiset sähkökitarat ja Aleksi Karppisen napakat rumpukuviot saavat Pekka Tuomen koskettimista ja Liisa Tanin taustalaulusta hienoja säätöjä soundiin ja svengiin. ”Ikä on numero” nauraa hysteerisesti vanhenemiselle, vaikka pelko jäytää mieltä: ”Kuolema – parannettu / peruttu, karkotettu / ei se koske minua / se koskee köyhiä, lihavia, laihoja...” Jumalan nimeen julistaa ilkikurisesti: ”Oi Herra Juhani / poista tuskani / uusi vinttiin muhani.” Gospel-viisun riimit on aseteltu virsikirjan säkeiksi. Albumilla perus-Huimaa täydentävät Tytti Metsän jouhikko, Merimaija Aallon viulu sekä amurilaisten Anna Pesosen Rhodes ja Kalevi Suopursun akustinen kitara. Ennen puhuttiin syntisen jazzin vaaroista ja paholaisen torvesta, jota soittamalla myy sielunsa saatanalle. Edeltävät kaksi albumia Maa (2019) ja Ilma (2021) ovat valaneet itsevarmuutta ottaa duunit määrätietoisesti omiin käsiin. Radiopuhelimet Radiopuhelimet If Society Kaikkien outojen hyypiöiden suosikkiyhtye Radiopuhelimet on kulkenut ankaran tinkimätöntä polkuaan jo vuosikymmeniä. Ripeät tyylivaihdokset riemastuttavat ja tiukka soitto häkellyttää. Lopuksi heittäydytään rajuilman viettelyyn Trombin ja Hurjien tuulien vauhdissa. Ilman finessejä ei jää särmikkäämpää garage folkia ja -poppia soittava ydinryhmäkään. Uuden albumin sanoituksissa tuodaan hauskasti esiin ihmislajin viat ja heikkoudet. 52 SOUNDI Levyarviot > ...mitä kreisiä nuorena ja rakastuneena voikaan tehdä... Sitten Sydän lyö ja Kevätaurinko tuovat lauluun iloa ja valoa. Peltilehmä kehon jatkeena aiheuttaa arveluttavia tuntemuksia liukuvan sliden ja wah wah -soolon säestyksellä. Ikäkö vain numero. VIRPI PÄIVINEN HHHH Hulda Huima Muurahaiset nukkuu Minna Records Minna-Kaisa Kallinen kytkee musikaalisen alter egonsa Hulda Huiman vakaammin siviiliminäänsä julkaisemalla omalla Minna Records -levy-yhtiöllään Muurahaiset nukkuu -albumin. Luojan kiitos ei. Ennen vanhaan genre oli punk ja välillä enemmän funk. ASKO ALANEN HHHH K u v a: H en ri Sa lo n en K u v a: Ja an i Fö h r. Saksofonia on myös runsaasti. Vähitellen tyylit kuitenkin sikisivät ja limittyivät toisiinsa. Itse pidän jokaisesta julkaisusta, mutta erityisesti parin viimeisimän levyn äänimaisemien rikkaus viehättää. Aloituskappale romantisoi maaseutuelämän kiusankappaleiden läsnäoloa, kun hyttysten inha ininä mieltyy Hyttysten lauluna, joka muistuttaa vastuusta olla hiljaa, kun muurahaiset nukkuvat. Levyn feminiinisiä vahvuuksia korostaa varmaotteinen Liisa Tani musiikin tuottajana. Levyn meininki on välillä niin hurjaa ja vapaata, että kuulostaa kuin John Coltrane ja James Brown olisivat visiitillä oululaisten happojameissa. Toisiinsa nivoutuvien Maiseman ja Syvän unen eeppisyys vaihtuu rankkaan krautrock-jumitukseen ja avaruusputputukseen. Sadekin koetaan osana herkkää idylliä. Huldan slogan ”yksinkertaisen upeista folk rock -lauluista” on edelleen laulunteon luuytimessä. Nyt albumin musiikin virtaus voimistuu alun herkemmistä runoiluista sähköisen kitaravoiman hyökkäyksiin ja rock-efektien vaihteluun melodisissa riffeissä ja sooloissa. A. Musiikin monipuolistumisen myötä bändin teksteihin on tullut uusia muotoja ja sisältöjä. Lopetusbiisi Omistettu kertoo hengästyttävän pitkän ja hämmentävän tarinan siitä, mitä kreisiä nuorena ja rakastuneena voikaan tehdä. Jos palvot kuuta -identiteettipohdiskelun vilkas urkurevitys vaihtuu herkulliseen kantritwangiin, kun Astuin polulta harhaan ihmettelee luonnonvoimien ja ihmisen tuomia vaikutuksia metsään. Fonikin juttelee vain mukavia, joten tunnelmaa ei tohtisi vihtahousukaan pilata. Kitarat jatkavat kärkevää dialogia kahdessa kukkaiskappaleessa
Rumpuja rytmimaailmat ovat samanaikaisesti kappaleiden pohjana sekä keskiössä. Kovin pitkälle bändi ei kuitenkaan tässä pääse. Minoguen kohtalona on ehkä tehdä loppuun asti ”paluulevyjä” vakiintuneelle diskoyleisölleen ilman sen radikaalimpaa muodonmuutosta. Tyylillistä uudistumista ei ole juuri tapahtunut ja uudet levyt ovat olleet vaisuja. JONI KLING HHH Folkhem Odotushuone Elements Punk ei kuole koskaan, julistaa Folkhem esikoisalbuminsa avausraidalla. Folkhemin keskitempoiset kappaleet lipuvat toisesta korvasta sisään, toisesta ulos herättämättä mitään tunteita. Luotettavista yhteistyökumppaneista Eeva Koivusalo ja Heikki Tikka ovat aiemmin soiton ohella myös tuottaneet ja sovittaneet Kuulaa. Tuotanto kuulostaa tyylikkäältä muistuttaen sympaattisella tavalla artistin elektrodiskoon nojanneesta 2000luvun alun huippukaudesta. Uudella levyllään Kvelertak tuo usein mieleen vuosituhannen vaihteen Queens Of The Stone Agen Nick Oliverin huutolaulamat biisit. NIKO PELTONEN HH Neil Young Chrome Dreams Reprise Neil Young hyllytti Chrome Dreams -albuminsa viime metreillä vuonna 1977 ja päättikin keskittyä saman vuonna julkaistuun American Stars ‘n Barsiin. On surullista, jos ammattilaiset eivät mission löytäessäänkään pysty parempaan. Teksteistä voi sentään vähän triggeröityäkin, sillä Ylin yhteinen nimittäjä -biisissä pahimmillaan ilmenevä sanoitustyyli perustuu ajankohtaisten asioiden luettelemiselle ja ilmeisille kysymyksille, joihin ei löydy vastauksia. Matkaan siis mahtuu kaikkea kotikutoisen youngiaanisesta folk-herkkyydestä ravistelevampaan säröilyyn. Ehkä ei-ykköskaartista valikoituneilla tuottajilla ja biisintekijöillä on asiaan osuutta, ehkä kyse on artistin omasta näkemyksen puutteesta. Olisiko se ollut menestys. Vaikka kappalemateriaalin toteutus jättää toivomisen varaa, ovat italialaisia iskelmädiivoja, Elina Saloa ja Irina Milania ilmaisultaan muistuttavan Kuulan vokaaliakrobatia ja sanoitukset parhaimmillaan riemastuttavaa kuultavaa. Kuulijan on helppo luoda maisema musiikin ympärille. Kuten nimi jo enteilee, tulkinta on rakennettu riisumalla sävellykset kaikesta ylimääräisestä, luihin saakka. ARTTU TOLONEN HHHHH The Shubie Brothers It Takes A Village MuFarang Muun muassa J. 2020-lukuisilla korvilla kuunneltuna levy olisi ollut tuoreeltaan niin sanotusti ehtaa tavaraa sekä jälleen yksi osoitus maestron nerokkuudesta ja lähes ehtymättömästä luomisvoimasta. Välillä voi kuvitella liikkuvansa Marrakeshin torilla tai italowesternin preerialla. Tämä jos mikä on peruspoppia. Aiempia albumeita luonnosmaisemmalta vaikuttavan Sinisen pallon on Kuulan kanssa tuottanut kosketinsoittaja ja multi-instrumentalisti Janne Lastumäki. Padam Padam ja nimikappale todistavat Kylien edelleen olevan ikoni, jonka rosteriin mahtuu uusiakin hittejä. Holviin suljetusta Chrome Dreamsistä tuli Homegrownin (2020) ohella omanlaisensa kadonnut Young-klassikko, vaikka kaikki sen kappaleet onkin jo luovutettu muille levyille. Tulkinta ei pyri tekemään viidellä sormella ja kuudella kielellä samaa minkä kymmenellä sormella ja 88:lla koskettimella. Sittemmin maltillisesti iskelmällistynyt Kuula on harmillisesti jäänyt syvemmälle undergroundiin, vain harvojen hänen musiikkiinsa vihkiytyneiden aarteeksi. Kahdella kitaralla saadaan aikaan tyylikkäitä linjoja. Odotukset ja paineet ovat laskeneet ja Kvelertak kuulostaa aiemman Roadrunnerin sijaan pienen Petroleum Recordsin julkaisemalla ja Convergen Kurt Balloun sijaan norjalaisten Jorgen Traenin ja Yngve Leidulv Satren tuottamalla Endlingilla vapautuneelta ja rennolta. The Shubie Brothers osoittaa jälleen ylivertaista sävellysja sovitusosaamista ajattoman tyylikkäällä tunnelmoinnilla. Eikä osaaminen Haavistoon lopu. Myös kitaran perimmäisestä luonteesta perkussiivisena soittimena otetaan välillä kaikki ilo irti. Kitarateemat soljuvat tälläkin kappaleella upeaa melodiatajua noudattaen. Perkussio-osastolla Abdissa ”Mamba” Assefan ja Haaviston yhteissoitto on maagisella tasolla Jukka Kiviniemen bassottelun täydentäen rytmiryhmän. Tämän levyn standardit on sekä valittu että soitettu hyvin persoonallisella otteella. Jokainen ääni ja tuotannollinen valinta tuntuu olevan hiottu osanen palvelemaan musiikkia. On Pocahontasia, Powderfingeriä, Like A Hurricanea, Will To Lovea ja Stringmaniä. Jos kuitenkin ajatusleikkiin lähtee, voi tuumailla, miten tämä albumi olisi 44 vuotta sitten sijoittunut artistin jo tuolloin komeaan ja monipuoliseen katalogiin. Sen norjaksi laulettu Mastodonin, Queens Of The Stone Agen, Turbonegron ja Motörheadin sekoitus on edelleen uniikki ja piristävä. Ikonius on toki usein jähmeä positio ja voi pelkistyä jonnekin rutinoituneen iskelmätähteyden laitamille. Tai ei se mitään julista, sillä ”viiden lauluntekijän bändin” toimintatapa on maailman tarkkaileminen ironisen etäisyyden päästä, niin isoja teemoja kuin se yrittääkin pyöritellä. Chrome Dreamsiä on vaikea kuunnella kokonaisuutena, sillä jokainen kappale johtaa mielikuvissa muualle kuin juuri tähän yhteyteen. Tensionin biisinkirjoitus on tasalaatuista, mutta harvoin jännittävää. Endling tarkoittaa suomeksi loppumista tai päättymistä. Jussi Jaakonahon ja Miikka Paatelaisen kitaramaalailu tuo kappaleisiin elokuvallista sävyä. Levyn parhaimmistoksi nousee muista levyn kappaleista poikkeuksellisesti suomeksi nimetty Hattaraa nimensä mukaisella ilmavalla tunnelmalla. Tänä päivänä saamme olla kiitollisia siitä, että 77-vuotias artisti on vielä luonamme ja uutta musiikkia ja kiintoisia arkistonkaiveluprojekteja riittää. Kaiken lisäksi yli puolet levyn biiseistä on jo julkaistu singleinä. Kirpeät jousikaikuhännät sinkoilevat alusta lähtien ympäriinsä. Sovitukset pureutuvat olennaiseen ja joskus se olennainen onkin tilaa. Toinen levy Meir (2013) sai jopa paremman vastaanoton, mutta sen jälkeen bändi on jäänyt tunnistettavan soundinsa vangiksi. Bossa novasta avantgardeen pehmeästi liukuva, hykerryttävä (”vettä sataa kuin Esterin perseestä”) Kaksi sateenkaarta on albumin kohokohta. Scifi-tunnelmia ja new wave -vaikutteita tihkuvat nimikappale, Kuuta ulvoo sudet sekä Tule mukaani stimuloivat mieltä tehokkaimmin. Tämä ei ole tyypillisin lähde soolokitaristeille. Yhtyeen muutkin jäsenet ovat soittaneet lukuisien Suomen eturivin artistien kanssa. Superbändistä löytyy muusikoina ja biisintekijöinä nykysuomipopin ytimessä vaikuttavia hahmoja, mutta Folkhemin idea on nähtävästi vapauttaa popin muoto onton sisällön kahleista. Levyn sävellykset ammentavat suurimmaksi osaksi modaalisen ja vapaamman jazzin alueilta, esimerkiksi John Coltranelta, Ornette Colemanilta ja Albert Aylerilta. Topias Tiheäsalo on tehnyt levyn, joka nojaa kitaran – nimenomaan sähkökitaran – ainutlaatuisiiin. Vaikka Kvelertak ei alkuvuosiensa jälkeen mitään kovin mullistavaa olekaan tarjonnut, olisi silti sääli jos bändi olisi tullut tiensä päähän. SOUNDI 53 vahvuuksiin. Sen sijaan hänen ulosantinsa on tuntunut polkevan paikallaan viimeiset kymmenen vuotta. Mutta ehkä hienointa on, että Skeletonsilla tehdään kerrankin sähkö selkeän kuuluvaksi. Norjaksi laulavan rockjyrän kuriositeettiarvon karistessa Kvelertak on ajautunut marginaaliin. Karjalaisen rumpalina tunnetun Janne Haaviston sooloprojektina alkanut The Shubie Brothers tarjoilee kuulijalleen varsin visuaalista instrumentaalimusiikkia reggaen, skan ja dubin aalloilla. Vuosien varrella rockelementit ovat vallanneet alaa bändin soundissa ja bläkkis-sävyjä tuskin enää kuulee. Tästähän voisi syntyä jotain kiinnostavaakin, mutta ensinnäkin Folkhem tyytyy musiikillisesti lussuun elektrosuomipoppiin, jossa ei Alpo Nummelinin mukanaolosta huolimatta ole jälkeäkään jonkun Ruusujen ristiriitaisesta kunnianhimosta. NUUTTI HEISKALA HHH Kylie Minogue Tension BMG Kun takana on 36 vuoden mittainen ura ja useamman kokoelman tarpeiksi hittikappaleita, soisi tähtien olevan paljon paremmassa asennossa Kylie Minoguelle. JARI MÄKELÄ HHH Topias Tiheäsalo Skeletons Sormi Editions Soolokitaratulkinnoilla yleisesti tunnustetuista tai pienempien piirien jazz-standardeista on usein taipumusta taistella kovasti kitaran vajavaisuuksia vastaan. Soundissa kuuluu putkivahvistimen roso, jokaisen nuotin syttyessä ja sammuessa. ARTTURI SIROMAA HHHH Kvelertak Endling Petroleum Kvelertak nousi vuonna 2010 hikistä rockia ja black metalia yhdistelleellä ensimmäisellä levyllään heti kansainvälisen lehdistön suosikiksi. Nämä 12 biisiä on kuultu muodossa tai toisessa artistin kahdeksalla 1970ja 1990-lukujen väliin sijoittuvalla julkaisulla. Duke Ellingtoniltakin on valittu biisi tonaalisesti seikkailunhaluisemmalta laidalta. Tavallaan enempää ei haluakaan vaatia. Samalla yleissoundi myös jää kaikkein ajankohtaisimmista trendeistä jälkeen. TOMI NORDLUND HHHH Maritta Kuula Sininen pallo Castafiorello Psykedeelistä rockia suomalaisten klassikkorunoilijoiden teksteihin yhdistäneessä 500 Kg Lihaa -yhtyeessä uransa aloittanut Kuula oli 90-luvun soololevyillään kotimaisen vaihtoehtorockin ja -popin eturintamassa yhdessä Wilman ja Costi Snellmanin kanssa
Keväällä ilmestynyt First Two Pages Of Frankenstein tarjosi parasta The Nationalia aikoihin. Kaikki on suhteellista. Ylpeästi kaksimielisiin tai ihan rehellisen suorasukaisiin primitiivitason viesteihin keskittyvän matalaotsaisen luolamies-rymistelyn mukaansatempaavuuden tavallaan ymmärtää, mutta samalla vähän nolottaakin. Lopussa soiva kahdeksanminuuttinen kitaramyrsky Smoke Detector on hälyisyydessään uudenlaista The Nationalia. Kappaleiden tallentaminen on tapahtunut selvästi hyvin spontaanissa hengessä. Arvatenkin laulujen kertoja elää arjen iloja ja suruja, ruotii rakkauden rosoisuutta ja pohtii ihastumisen riskejä. Kulmikkaat riffit, voimalla ryskävät rummut ja käskevä puhelaulu ovat olleet Danko Jonesin pelimerkit tähänkin mennessä, eli siinäkään mielessä pelin henki ei muutu mihinkään. Kyllähän tätä kuuntelee, mutta harmillisen vähän satunnaista iskulausetta enempää jää käteen – kuten Danko Jonesin kohdalla aiemminkin. Bändin motoksi sopiikin lause kappaleesta Vain hetki oltiin: ”En tahdo draamaa / en silti tahtois olla aina vaan harmaa”. Polar Veil on niitä teoksia, joka kaappaa kuulijan kokonaan mystiseen pyörteeseensä. Sellaista saisi kernaasti tulla lisääkin. AKI NUOPPONEN HHHHH The National Laugh Track 4AD The Nationalilla on luova kausi päällä. Tämä ei tietenkään ole uutta, sillä energian ja asenteen varassa bändi on operoinut aiemminkin. Puolivälissä taso hieman notkahtaa, mutta pitää otteessaan vielä muutaman kappaleen ajan. KIMMO K. KAROLIINA KANTOLA HHH The Hives The Death Of Randy Fitzsimmons Hives AB Terävästi pukeutuva garage punk -ryhmä palaa reilun vuosikymmenen levytystauolta kelpo tuotoksella. Tarinat kerrotaan jokaiselle tuttujen tavaroiden ja paikkojen kautta, ei mitään luontotai pelimetaforia käyttämällä. Kakkoslevyllä ote on suoraviivaisempi ja linjakkaampi. Lavalla musa on parhaimmillaan ylivoimaista mutta kotikuuntelussa tenhoa on edelleen selvästi nihkeämmin. Kappaleissa on sitä viime vuosina uudelleen noussutta leeviandtheleavingsiläisyyttä, mutta samalla niissä on mukavan raikas tuulahdus ja pieni ripaus toiveikkuutta – ja yllättäen modulaatioita. Ikävän sohjoiseksi prosessoitu ilmiasu ei oikein palvele terävästi soitettua musiikkia. Levyä voisi jopa luonnehtia nimensä mukaisesti leikkisäksi, ellei The Nationalin perusvire olisi edelleen tutun alakuloinen. CMF2 on tyylillisesti melko lähellä toistaiseksi telakalla olevaa Stone Souria eli melodista, välistä melko raskaallakin kädellä soitettua hevirokkia muutamilla herkemmillä ja fiilistelevimmillä paloilla höystettynä. 54 SOUNDI 54 SOUNDI Hexvessel Polar Veil Svart Hexvesselin tarinassa on alkanut uusi vuodenaika. Ja nyt, vain puoli vuotta myöhemmin, bändi julkaisee täysin puskista kymmenennen albuminsa. Sitten kaikki kortit onkin jo pelattu ja loppulevy soljuu läpi ensimmäisen puoliskon imussa. Minään jämälevynä Laugh Trackia ei siis voi kuitata. Sekunneissa mieli alkaa täyttyä mielikuvista ja maisemista, sitten toinen toistaan voimakkaammista tuntemuksista, ja lopulta kokemus on suorastaan hengellisellä tavalla puhdistava. Kristiinan debyyttialbumi Palavan rakkauden aika kuulostaa hyvältä. Kappaleista mainittakoon rempseä Aloe Vera ja hieman haikea Liisa, joissa on sopivan tarttuvat kertosäkeet ja lyriikat, joihin varmasti moni voi samastua. Hauskanpidosta ja aikuisuuteen peilatusta kaljanhuuruisen teinienergian luotaamisesta voi repiä riemua. MIKKO MERILÄINEN HHH Danko Jones Electric Sounds AFM Kanadan raskaskätinen garage rock -rynkyttäjä tykkää kertseistä. Levyarviot > 54 SOUNDI Levyarviot > 54 SOUNDI Levyarviot > ...kaljanhuuruisen teinienergian luotaamisesta voi repiä riemua... Laugh Track on jonkinlainen Frankensteinin sisarlevy, jonka materiaali on syntynyt ilmeisesti samoissa sessioissa ja hioutunut kiertueilla. Phoebe Bridgersin kanssa esitetty nimiraita ja Bon Iverin duetoima Weird Goodbyes ovat jänteviä esityksiä. Polar Veil vaeltaa syvällä ihmisen suhteessa itsensä ja luonnon kanssa, ja olipa kuulija kuka tahansa, hän voi löytää itsensä levyn jokaisesta kappaleesta. The Nationalille uutena vierailijana levyllä esiintyy Rosanne Cash, jonka karismaattinen ääni on hieno pari Berningerille levyn parhaimpiin lukeutuvassa Crumblessa. Kristiina Tuhkasen ääni ei ole erityisen erottuva indiepop-taivaan alla, mutta ehkä juuri siksi se sopii tavallisesta elämästä kertovalle albumille. Alkupuolisko on erittäin solidi ja ensimmäiseen biisiviisikkoon sisältyy myös levyn kirkkaimmat helmet (Post Traumatic Blues, Beyond). Sen kuulee, ja onneksi lähinnä hyvässä. Mutta enemmän kuunneltuani opin, että olin antanut tulokkaalle liian hätäisen ja ennakkoluuloisen tuomion. Kertosäkeissä on imua ja riffeissä koukkuja. Vaikka Taylor asiansa osaakin, jälleen kerran kokonaisuudesta olisi saatu roimasti iskevämpi ja tehokkaampi lyhyemmässä mitassa jättämällä vaikkapa Someday I’ll Change Your Mindin kaltaiset kädenlämpöiset rallattelut vähemmälle. Harmi vaan, että Electric Soundsillekaan ei ole onnistuttu loihtimaan kovin kummoisia iskusäveliä. Välillä svengataan, välillä mätetään turpaan, tosin ei aivan samalla raivolla kuin Slipknotissa. Ja onneksi yhtyeen murahtelija Matt Berninger on kaapinut muistivihkoistaan kiitettävän määrän ajatuksiin jääviä lauseita. Paluulevyllään kertosäkeitä jankataan siihen malliin, että arviolta puolet ajasta menee niiden parissa. Se on pitkä, kylmä ja lohduton elämän talvi, jossa toivottomuus saa alkukantaisen, esoteerisen ja toteavan vanhan liiton black metalin, doomahtavan psykedelian ja folkin muodon. Mat ”Kvohst” McNerney kertoo kanavoineensa albumilla kuultavan musiikin mökissä keskellä metsää talvella 2022 ja kutsuu omaa luomiskokemustaan shamanistiseksi. VESA SILTANEN HHH Kristiina Palavan rakkauden aika Humu Taasko joku uusi maustelitku ja tekotaiteellista melankoliaa, oli ensimmäinen ajatukseni Kristiina-yhtyeestä. KOSKINEN HH Corey Taylor CMF2 BMG Kaoottista ja aggressiivista metallia soittavan Slipknotin sekä astetta melodisemman ja rokkaavamman Stone Sourin keulilta tuttu Corey Taylor esitteli CMFT-soolodebyytillään (2020) osaamistaan ja skaalaansa loikkimalla tyylistä toiseen. Jokainen blackmetalinen hidas riffi tuntuu tuskallisen repivältä, jokainen hiipivä melodia hetkessä eletyltä ja McNerneyn doomahtavat laulutulkinnat pieniä nyansseja myöten niin läsnäolevilta, että olisi suuri vääryys, jos Polar Veil ei tule löytymään vuoden parhaiden metallialbumien listoilta. @InfernoMagazine @inferno_magazine @InfernoMagazine ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.fi TILAA INFERNO inferno.fi/tilaa. Ihmisyys ja luonto huokuvat kaikesta. Siinä missä First Two Pages Of Frankenstein oli harkittu, pohdiskeleva ja tasalaatuinen albumikokonaisuus, leimaa Laugh Trackia avoimuus, kokeilunhalu ja rosoisuus. Tämä ei ole liioiteltua. Tällaista kokemusta on mahdotonta kuunnella taustamusiikkina. Se täydentää hyvin edeltäjäänsä ja kantaa vaivatta omillaankin. Frankensteinin rinnalla biisimateriaali kalpenee, mutta toki nippu perustasonkin The National -sävellyksiä kantaa pitkälle, etenkin kun sovituksissa on tavallista enemmän tarttumapintaa. Bändi esitK u v a: A .H
ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.fi TILAA INFERNO inferno.fi/tilaa @InfernoMagazine @inferno_magazine @InfernoMagazine
Too Little, Too Late, Too Bad tekee tyylikkäästi potkivana soulina kerralla selväksi pettäjän kohtalon: ”I was the last chance to love you ever had”. AKI NUOPPONEN H Chemical Brothers For That Beautiful Feeling EMI Ysärin nostalgisoituneista konemusiikkityyleistä yksi toisensa jälkeen on viimeisten kymmenen vuoden sisään palautunut jossain muodossa tanssilattioille. Monimuotoisuus pysyy albumilla kuitenkin komeasti hallussa vankan tyylitajun ansiosta. -biisin Casio-pohjaiseen toteutukseen 60-lukulaisesta draamaballadista. JONI KLING H Juppe Feeling Bad About Feeling Sad In The Happiest Country In The World Soliti Laajalta skaalalta vaikutteita hakeva Juppe on julkaissut musiikkia vuodesta 2014 alkaen useissa eri kotimaisissa projekteissa ja bändeissä, kuten esimerkiksi Keidas-yhtyeessä. Juppe itse on luokitellut musiikkinsa soutuvenerockiksi, eli astetta yacht rockia simppelimmäksi AOR:ksi. En lainkaan kiistä asiaa, mutta äänen manipulointi ja kaikenlaisten hälyjen läsnäolo musassa tekee kyllä erittäin hankalaksi saada selville, mitä ne salaisuudet ovat. Murphyn käsitys discosta oli epätyypillinen, funky ja hypnoottinen ja laulu täysin ”mustaa”. Toivon, ettei maailmassa ole montaakaan ihmistä, jotka ottavat edes ihanalta Letolta ja ihanalta Thirty Seconds To Marsilta vastaan näin harmaata musiikkia, joka on niin melodiatonta ja tunteetonta, ettei sitä oikein haluaisi kutsua musiikiksi. Se on Murphyn ehkä elektronisin levy. Uusi rave-sukupolvi ei ole ottanut omakseen big beat -duon eklektistä tyylisekoitusta, joka kaikesta innovatiivisuudesta ja energiastaan huolimatta oli ehkä kuitenkin siinä määrin rockistinen ja menneeseen nojaava, ettei se aivan istu nykypäivään. Musiikki on mielenkiintoista, tuotanto on tarttuvaa ja yllättävää. Siis nimenomaan arkistoissa, koska kaikki ideat tuntuvat 10 vuotta vanhoilta. Levy on kyllä oikein hyvää jatkoa aiemmalle tuotannolle: se on ilahduttavan hauska ja mukaansatempaava paketti elinvoimaista monimuotogaragea. Tyylilajit yhdistävänä tekijänä on taustaltaan monikulttuurisen Giddensin suvereeni ja moneen taipuva ääni. Noviisikuulijan voi olla jopa jo vaikeaa tunnistaa kaikkia bändin ikääntyneistä popkulttuuriviitteistä. Hidas jazz-pala Who Are You Dreaming Of soi kuin 40-luvun elokuvan ääniraidalta ja maanläheinen Yet To Be saa vieraakseen Jason Isbelin. Vielä albumin alussa kaikki on hyvin. Älä toivo liikoja. Hetken Thirty Seconds To Marsin toivoo luoneen vastakohtaisuuksien albumin, mutta nämä haaveet karisevat nopeasti, kun lähes kaikki kappaleet soivat tyhjästi, hengettömästi ja epäinspiroituneesti. Teemat on kuorrutettu kyynisellä sarkasmilla, josta osa kuulostaa varsin kieli poskessa kirjoitetulta. Nyt häneltä kuullaan debyyttisoolo, jolla hän sekoittelee 1970-lukujen musiikkia sekä 1990-luvun indie-elektroniikkaa ja orgaanisia soundeja. Jupen sanoittama ja miksaama, ystävien kanssa nauhoitettu ja sävelletty levy käsittelee parisuhteita, varsinkin epäonnisia sellaisia, sekä tietysti taiteilijan paineita maailman onnellisimmassa maassa. Ilmaisu leviää laajalle venyessään Trapdoor Solutionin minuutin mittaisesta tikkauksesta mainiosti soulrockaavaan Rigor Mortis Radioon ja hämmentävästi toimivaan What Did I Ever Do To You. Jared Leto joukkoineen on kaivellut kaikki omat vanhat ideansa ja jalostanut niistä tylsempiä versioita, ja samalla reissulla on käyty myös elektropopin arkistoissa. Folkisti käynnistyvä If You Don’t Know How Sweet It Is lähettää sekin terveiset miehelle, joka ei ymmärrä parastaan. Se saattaa tietysti olla rokkitähden tyylikeino, mutta käy pian puuduttavaksi kuunnella läpi koko albumin. Stuck on mukavan rempseää elektroriffittelyä ja Life Is Beautiful vastaa tähän lempeästi. Hit Paraden formaatteja väistelevä luonne voisi juurikaan liioittelematta sanoa jopa avantgardeksi. Viimeistä minuuttia lukuun ottamatta originaalia materiaalia sisältävä You’re The One on kirjava kokonaisuus, jolla soul ja kantri ovat keskeisissä rooleissa. On oma taiteenlajinsa kyetä tekemään musiikkia, joka ei tunnu yhtään miltään. Biisi on kivulias muistutus siitä, mitä bändi kerran oli, ja mitä tämä levy olisi voinut olla. ...musiikkia, joka ei tunnu yhtään miltään... Tosin kokeellisuus on ollut mukana hänen tekemisissään jo 90-luvulta Molokosta lähtien. Ysärin psykedeelisestä kujeilevuudesta muistuttaa vain Magic Wand, joka sekin jämähtää yhden riffin ja idean tasolle. Osansa voi olla silläkin, että jännän levylaarilöydön sijaan Chemical Brothers on yhä konemusakentässä framilla julkaisten levyjä tasaiseen tahtiin, eikä laatu aina imartele bändin entistä perintöä. PERTTI OJALA HHHH tää edelleen korkeaoktaanista ja tarttuvaa remellystä, ja tasokin yltää jotakuinkin aiempaan. Heikoin lenkki muutoin vahvassa kokonaisuudessa ovat finglishillä toteutetut lauluosuudet ja Jupen ulosanti, jota vaivaa tietty flegmaattisuus. Róisínin mukaan se on myös hänen ”henkilökohtaisin työnsä, jossa hän paljastaa salaisuuksiaan”. Kiekko on taottu usean vuoden mittaan etänä ideoita ja aihioita vaihdellen saksalaisen DJ Kozen kanssa. Levyn lyriikallinen painopiste on Freedom Highwayn (2017) rasismin ja historiallisten vääryyksien julkituomisen sijasta ihmissuhdepohdinnassa. Taukonsa aikana, tai jo sitä ennenkin vähän suotta unholaan jäänyt yhtye kyllä onnistuu laatimaan tarttuvia ralleja tyylillä ja toisella. Ainakin tällaiselle kommunikaation tosiystävälle K u v a: E b ru Y il d iz. Ilmeisen ironisesti nimetty Hit Parade alleviivaa tuota kommenttia. For That Beautiful Feeling alkaa kahdella entiseen konevimmaan viittaavalla raidalla, kunnes tylsistyy junnaavaksi, pitkiä ja tapahtumaköyhiä kehitelmiä suosivaksi Daft Punk -kopioksi. KIMMO K. Kaikki kappaleet kuulostavat jo ensimmäisellä kerralla siltä kuin ne olisi kuullut aiemmin. Musiikillisesti napakka ja lyriikoiltaan kekseliäs tuuttaus paljastuu tyylillisesti varsin monipuoliseksi ja albumi onkin perin viihdyttävä rymistelytuokio. Se on populaaria soft rockia, jossa on paljon vaikutteita myös funkista ja soulista. Chemical Brothers on joukossa poikkeama. Niin kelpo levy kuin The Death Of Randy Fitzsimmons onkin, se ei varsinaisesti mullista Hivesin ilmaisua tai räjäytä pankkia vaikka melodioista korvamatoja muodostuukin. Toiveisiisi vastataan yhtyeen uudella albumilla aliarvioimalla kuulijaa pahemman kerran. Niinpä naisen uusi työ kiinnosti kovasti, varsinkin kun hän jossain ilmoitti disco-päiviensä olevan ohi. Levyarviot > 56 SOUNDI Rhiannon Giddens You’re The One Nonesuch Etenkin Carolina Chocolate Dropsista ja Bob Dylanin 60-luvulta yli jääneisiin teksteihin tehdyistä lauluista koostuvalta Lost On The River: The New Basement Tapes -albumilta (2014) tutun laulaja-banjoisti-viulisti Rhiannon Giddensin varsinainen sooloura on edennyt kolmanteen albumiin. KOSKINEN HHH Thirty Seconds To Mars It’s The End Of The World, But It’s A Beautiful Day Concord Haluatko lisää Thirty Seconds To Mars -hittejä kuten The Kill, Attack, A Beautiful Life tai edes Kings And Queens. LINDA SÖDERHOLM HHH Róisín Murphy Hit Parade Ninja Tune Tietämättä Róisín Murphysta juuri mitään päätin viime kesän Flow’ssa uteliaisuudesta tsekata parikolme biisiä, mutta viihdyinkin koko setin. Soulina alkanut albumi päättyy gospelilla maustetun Way Over Yonderin ja Good Ol’ Ciderin bluegrass-tuokion myötä kantritunnelmiin
R A K K A U D E S TA V ID E O P E LE IH IN Tilaa Pelaaja PELAAJA.FI/TILAA @pelaaja @pelaajalehti @pelaaja PELAAJA.FI
Useat kappaleista, kuten hitiksi muodostunut Natural One, syntyivät jammailemalla tv-monitorien esittäessä elokuvaa. Miehen debyytti on antanut odottaa, vaikka hän on tehnyt musiikkia jo vuosikymmeniä Norjan eturivin muusikoiden kanssa. Paketti on vaikea muutenkin. Ensin mainittu on jääkylmää suomalaista country bluesia, sävelja tekstikerronnaltaan niin armottoman vähäeleinen sotatarina, ettei sitä se on selkeä miinus. Barlow'lla oli tuohon aikaan pakkomielle Dr. Voi olla että maalailevampi linja muodostuu myöhemmin toimivaksi ratkaisuksi, mutta vielä se tuntuu vähän kömpelöltä ja epävarmalta. Mutta juuri omaleimaisista valinnoistaanhan Niklas Kvarforthin projekti on tullut tunnetuksi. Sitä alleviivaa toiseksi viimeinen biisi Åttahundredtjugo, joka on nimeämätön cover Erik Satien Gnossiennes, No. Esille pääsevät myös Martensin erinomaiset solistin kyvyt, kun hän laulaa tunteikkaasti rakkauselämästään. Useista kappaleista tulee mieleen 1960-luvun lopun New Yorkissa toiminut, futuristinen kulttiyhtye Silver Apples. Niiden väliin Janne Westerlundin ensimmäinen suomenkielinen soololevy jännittyy musiikillisesti. Albumilla on herkkää instrumentaalisoulia täynnä koukuttavia grooveja sekä menneisyyden kaikuja nykyaikaisin vivahtein. Vaikka levy sisältääkin tuttuun tapaan kuusi pitkää ja synkkää biisiä, poikkeaa se kuitenkin niin paljon siitä minkä olemme Shiningina oppineet tuntemaan, että nimi on erikoinen ratkaisu. Levyarviot > ...jääkylmää suomalaista country bluesia... Toivottavasti seuraavalla levyllä uusi linja tuntuu jo luonnollisemmalta. Kvarforth on aikuistumassa, mutta valitettavasti Shining on siirtymäajan julkaisu. SAMI NISSINEN HHH Les Imprimés Rêverie Big Crown Les Imprimés on lahjakas norjalainen tuottaja, laulaja-lauluntekijä sekä multi-instrumentalisti Morten Martens, joka kuulostaa ensisoolollaan erehdyttävästi vuonomaan omalta Bobby Orozalta. Vaikutteita on useita: soul, gospel, reggae, neo-soul, R&B sekä hiphop, jonka tuottajana mies on myös hankkinut kannuksia. Monet kokivat elokuvan glorifioivan suojaamatonta seksiä ja huumeidenkäyttöä, mutta voi rainan nähdä myös varoittavana esimerkkinä. Tanssilattioita tämä ei ainakaan täytä hektisellä housebiitillä polkevaa Can’t Replicatea lukuun ottamatta. 1:sta. Dresta, Snoop Dogista ja N.W.A.:sta, ja kaksikko tuli luoneeksi soundtrackille oman versionsa 1990-luvun R&B:sta. JUSSI NIEMI HHH Folk Implosion Music For Kids Domino Larry Clarkin ohjaama, 1990-luvun newyorkilaisteinien hedonistista elämäntapaa käsittelevä Kids-elokuva (1995) aiheutti ilmestyessään moraalipaniikin. Tai sitten levyn todellinen olemus aukenee vasta joskus myöhemmin. NUUTTI HEISKALA HH Janne Westerlund Talvikaravaani If Society Talvikaravaanin aloittava nimikappale ja lopettava Varjotarha ovat hyvin erilaisia teoksia, mutta vaikuttavia molemmat. Shiningin valteiksi ovat aiemmin muodostuneet intensiivisyys ja äärimmäisen painostava synkkyys. Clarkin tarkoitus oli ”kuvata moralisoimatta nuoria ihmisiä, joilla on kyky elää hetkessä”, mikä aikuisuudessa usein unohtuu. Bändin takana on nimittäin yksin taidokas Martens, joka soittaa itse lähes kaikki albumin instrumentit ja vastaa myös sävellyksistä, sovituksista sekä tuotannosta. Mekaaninen pianoinstrumentaali kalpenee vertailussa esimerkiksi Tony McManusin kitaraversioon vuodelta 2013. RETRO Shining Shining Napalm Shiningin ensimmäinen Napalm-julkaisu kantaa bändin nimeä, joka on aina jonkun sortin statement. Kokemus kuitenkin kuuluu. Monen kuuntelun jälkeen levy tuntuu yhä lupaavan jotain todella mielenkiintoista, mutta aina lunastus jää aika epämääräiseksi. Koskettava albumi kuulostaa 60-70-lukulaisen retrolta, mutta se on tuoretta, modernia, sielukasta ja monitasoista pop-musiikkia, jonka syvyys yllättää. Elokuvan käsikirjoittaja Harmony Korine suostutteli soundtrackin tekijäksi Dinosaur Jr:stä sekä Sebadohista tunnetun indie-(anti)sankarinsa Lou Barlow’n, joka ryhtyi tehtävään John Davisin kanssa juuri perustamansa Folk Implosionin kanssa. Tällä kertaa levyn aiempaa enemmän akustisesti painottuneet ja surumieliset biisit kuitenkin tuntuvat enemmän melankolisilta ja mietteliäiltä kuin epätoivoisen raivokkailta. Duo teki Fort Apache -studiosta leikkikenttänsä ja hyödynsi sieltä löytämiänsä laitteita: bongoja, vibraslapia, saksofonia, mellotronia ja syntetisaattoreita. LINDA SÖDERHOLM HHHH K u v a: To r St en so la. Uudelleenjulkaisulla kuullaan remasteroitu versio soundtrackista ja pari remixiä. Sanoitukset ovat tyylikkäitä, tuotanto on kypsää ja kaiken läpi välittyvät aidot tunnetilat
Loppua kohti The Handsome Family nostaa läpeensä upean Hollow’n kantripitoisuutta. Leikkisästi hölkkäävä Invisible Man ja päätösvalssi Good Night antavat itkevälle pedal steelille runsaasti liukumatilaa. Debyyttialbumi Yoga Horror (2022) jatkoi vielä Cocteau Twinsin lanseeramilla linjoilla. Pressitiedotteessa mainitun The xx:n lisäksi alkuaikojen The Cardigansin mieleentuova musisointi soljuu vaivattomasti korvasta sisään ja toisesta ulos. Marriage onnistuu osittain. Marriage on soundeiltaan pelkistetty. Krunegård hyödyntää taitavasti pop-kirjoittamisen ja -tuotannon totunnaisuuksia, mutta sekoittelee palasiaan kuin kurillaan. Mutta jo kyseisen biisikaksikon voimin ollaan lähellä neljää tähteä. Harmi, että mainittujen merkkiteosten välissä kuultavat kappaleet ovat osittain luonnosmaisia, tai ainakin niistä puuttuu jokin todella havahtumaan saava x-tekijä. NIKO PELTONEN HHH The Handsome Family Hollow Loose The Handsome Familyn 30-vuotisen uran yhdennellätoista studioalbumilla aviopari Brett ja Rennie Sparks todistavat, ettei New Mexicon Albuquerquessa syntyvän musiikkinsa luonnehdinta goottikantriseksi americanaksi ole edelleenkään liioittelua. Unseeniä (2016) seuraavalta Hollow'lta välittyy kaksikon luoma ainutlaatuinen magia, joka syntyy Rennien osin outojen ja humorististenkin tekstien, Brettin selkeälinjaisten melodioiden ja syvän baritoniäänen yhdistelmänä. Marriagella Babel luopuu rohkeasti maailmalla geneerisiksi käyneiden soundipastissien tekemisestä. Samalla Krunegård harhauttaa etsimään vertailukohtia sieltä missä niitä ei välttämättä ole. Meno on nautittavan brutaalia, mutta kaiken mättämisen keskelle on kuitenkin ujutettu myös tarttuvuutta eivätkä biisit ole vain yhtä samaa veristä mössöä.. Ensimmäisellä suomenkielisellä soolollaan Krunegård juoksuttaa kerrontaansa rekisteristä toiseen. Estottomuudessaan se on tätä kaikkea – ja siinä sivussa jotain tärkeämpää. Levyn lopussa jo puiselta maistuvaan fuzz-pörinään saadaan vaihtelua, mutta ilmava There Goes My Cool talsii turhan syvälle Oasisin ynnä muiden ysäribrittirokkareiden tontille. Helisevine cembaloineen The Banglesin Manic Mondayn kepeydellä soiva The King Of Everything ja lallattelevan taustalaulun värittämä To The Oaks ovat levyn rauhallisessa maisemassa suoranaisia pophittejä. PERTTI OJALA HHHHH Markus Krunegård Nokia & Ericsson All That Plazz Markus Krunegård lauloi äitinsä kielellä jo Laakso-yhtyeensä esikois-ep:llä (2003), kauan ennen kuin julkaisi laulujaan ruotsiksi. Laulavan basistin Mike Kerrin ketterä soitto kattaa kaikki kitarankin taajuusalueet ja lähes melodisen hektisesti räpistelevä rumpali Ben Thatcher täyttää kaistasta sen mitä Kerriltä jäljelle jää. Varsinaisen uransa – ja suosionsa – hän on kuitenkin luonut toisella kotikielellään. Itse tuottamallaan neljännellä albumillaan duo pöristelee painavasti ja tarkoituksella tunkkaisen karvaisin soundein kuin muutamien viime vuosien Muse, mutta koukut ja tarttuvuus ovat kateissa. Hän hallitsee niin yhteiskunnallistuvat nuoruuskuvat (Hyvää yötä Pellonkylä), hattaraisen nonsensen (Miss Joensuu) kuin tuimat julistuksetkin (Suomi– Ruotsi 0–0). Plain Ride -yhtyeen ja englanninkielisten soolojen myötä Westerlundin harmaan ja mustan sävyjä kartoittava, juureva laulutulkinta on tullut välittömästi tunnistettavaksi. Päätösbiisissä basson pörinän korvaavat kaikuisat koskettimet tuovat keinovalikoimaan hetkeksi kivaa leveyttä ja musaan tilan tuntua, mutta basson palatessa kappaleen pääosaan biisi vaipuu samanlaiseksi veivailuksi kuin kaikki muukin. MAPE OLLILA HH Cannibal Corpse Chaos Horrific Metal Blade Kun levyn kannessa lukee Cannibal Corpse, ei tarvitse pettyä. JARI MÄKELÄ HHH Royal Blood Back To The Water Below Warner Basso ja rummut -kokoonpanolla operoiva brittiduo Royal Blood on jo reippaan vuosikymmenen todistellut, ettei menevää rockia räimiessä tarvita kitaristeja. Tekstittäjänä Westerlund on suggestiivinen ja mystinen, mikä sopii hyvin musiikin tunnelmiin. The Handsome Familyn tavaramerkkinen hitaus äityy Hollow’lla paikoin suorastaan majesteetilliseksi hartaudeksi. HANNU LINKOLA HHHH Babel Marriage PME Karin Mäkirannan ja Mikko Pykärin musiikillinen ”järkiliitto” sai parhaan mahdollisen startin: kaksikon yhdessä esittämät kappaleet nousivat Pykärin O-albumin (2019) kohokohdiksi. ...jääkylmää suomalaista country bluesia... Instrumentaatio rajoittuu useimmiten minimalistiseen rumpukomppiin, nakuttavaan kielisoittimeen, pianoon ja poikkihuiluun. Singlebiisi The Cutest Quotes (2021) oli ihana Mazzy Star -tyyppinen americana-balladi. Soiton groove ja kemia ovat tikissä, mutta se ei riitä, kun biiseistä vain Shiner In The Dark, Tell Me When It’s Too Late ja High Water menevät jalan alle. Eipä ihme, että levyn ainoalla coverilla versioidaan Manu Chaoa. Leikittely sulaa eloisaksi aaltoliikkeeksi, jota ohjaa ota tai jätä -mentaliteetti. Kun mieleen nousee Dave Lindholmin, Riston ja Olavi Uusivirran kaltaisia toisiinsa vaivoin rinnastuvia nimiä, voi perustellusti todeta Krunegårdin löytäneen omanlaisensa kolkan Suomenkin musiikkikentältä. Babel-duona hyvä flow jatkui klassista shoegazing-soundia kanavoineilla ep:illä Forever (2020) ja Honeyspell (2021). Babel haluaa löytää oman äänensä ja luottaa siihen, ettei tarpeeksi hyviä biisejä ja tunteikasta tulkintaa tarvitse hukuttaa valtavaan äänimassaan. Lienee turha pohtia, onko Nokia & Ericsson jonkin alku, hersyvä kokeilu vai vakavaa taidetta. Jälkimmäinen taas jauhaa jumittavaa doom folk -draamaansa niin kauan, että kuulijan mielessä biisi kasvaa koko ajan eeppisemmäksi, vaikkei mikään oikeastaan muutu. Biisit päätyvät yksinkertaisimmillaankin henkimään jotain mystistä ja salaperäistä. Periaatteessa kaikki on kohdallaan, mutta pidin silti Babelista aikaisemmin enemmän. Closer-kappaleessa kuullaan myös ärsyttävää haitaria. Myös musiikki on arvaamatonta. Jos joku lähestymistapa ei miellytä, on seuraavaksi luvassa jotakin osuvampaa. Kuoloveteraani puskee jälleen päälle samalla tavallistakin vimmaisemmalla energialla, jolla se puski jo Red Before Blackilla (2017) ja Violence Unimaginedilla (2021). Loppuja lienee kaksikon ollut huomattavasti hauskempaa soittaa kuin yleisön kuunnella. Talvikaravaanin synkkä, akustisvoittoinen musiikkikin on suunnilleen sellaista kuin oli lupa odottaa. Skunks on taatusti kaunein haisunäädän mukaan nimetty valssi ja pianosäesteinen Mothballs sopisi minkä tahansa ennakkoluulottoman kirkkokuoron laulamaksi hymniksi. osaa verrata kuin Cormac McCarthyn romaaneihin. George ”Corpsegrinder” Fisher ärisee, murisee ja karjuu tuttuun tapaansa ja kielisoitinosastolla Alex Webster, Rob Barrett sekä viime levyllä ensimmäistä kertaa tuottamisen ohella kitaraan tarttunut Erik Rutan kaahaavat kuin viimeistä päivää. Kannibaalien palikat ovat tutuilla paikoillaan
Räiskyvyydellään ja otsikollaan vähintäänkin alitajuisesti Stray Catsiin viittaavan Rock Boys Rockin ja pehmein tassuin hiipivän One Particular Chickin välissä The Devil Always Collects tarjoaa ripaukset viidakkobeatiä, lievää soulia ja The Brian Setzer Orchestrasta tuttua swingiä. Yhtye ei pelkää ottaa fiilistelyä kappaleiden keskiöön sävellysten niin vaatiessa – ei se tosin ronskia tykittelyäkään ole unohtanut. Näytönhaluisesti soiva Euphoric vastaa nimensä lupaukseen lähinnä kappale kerrallaan nautittuna. Albumimitassa musiikkia pitää sitä vastoin lähestyä toisesta näkökulmasta; hellyydellä estetisoituna puitteena lasittuneelle katseelle. Kappaleiden ytimessä on voimallinen tunne ja vaivihkaa mieleen jäävät monisyiset sävelmät. KOSKINEN HHH Brian Setzer The Devil Always Collects Surfdog Jos rock’n’roll on valeasuinen paholainen, niin ainakaan Brian Setzeriä sillä ei ole aikomusta päästää otteestaan. Osa yhteistyöbändeistä ovat tyyliltään hyvinkin erilaisia. On aivan varmaa, että Paha-Viitasessa asuu myös hyviä henkiä. Välillä räminän keskeltä kuullaan kurkkulaulua sekä analogisyntikan ja munniharpun ääniä. Kahdentoista raidan levyllä lähes puolet kappaleista on tehty yhteistyössä muiden vaihtoehtoyhtyeiden kanssa, mukaan lukien Mohagerin uusimman projektin. Ehkä jopa liian suuressa osassa. Tasapaino on suurimmaksi osaksi kunnossa ja kun vastakohdat toimivat komeasti, ne myös tukevat toisiaan mainiosti. Black Leather Jacket soi vetävine kitarakuvioineen suorana rockina ilman rockabilly-kieppejä, ja sopisi jo nimensä puolesta The 69 Eyesin coveroitavaksi. Silatun pinnan alle jää kuitenkin yksitotinen ilme. Ketamine, joka näyttää erilaisen puolen bändistä. Laulutyylit vaihtuvat matkalla tiuhaan. Kun toisto loiventaa pakahtuneisuuden unohdukseksi, löytyy kokonaisuudesta helppokäyttöistä lohtua. The Devil Always Collectsilla Stray Cats -veteraani on tehnyt luontevan jatko-osan pitkähkön julkaisutauon päättäneelle Gotta Have The Rumblelle (2021). Rauhaisampiakin hetkiä on tarjolla. Vaikka kaksikko tekee kaiken oikein, levyn jänne ei kanna. Seuraavassa käänteessä kuulostaa kuin Elvis palaisi helvetissä. Aloitusbiisissä epäillään: ”Ethän sinä käytä vain huumeita?” Paha-Viitasen toisella albumilla voodoo-punk soi yhä alkukantaisemmin. Chaos Horrific on erinomaista jatkoa death metal -legendan Red Before Blackilta alkaneeseen voittoputkeen. Aloituskaksikon jälkeen loppulevy onkin sangen hyvää tai erinomaista materiaalia, slovarihenkisen Utopian ja komeasti rynnistelevän Dormantin ollessa vain hiukan muita biisejä parempia. Laulaja on kiinni muodossa. Juuristaan kiinni pitävää Setzeriä ei voi syyttää yllätyksellisyydestä, mutta rutiini ja omistautuva asenne pitävät positiivisella tavalla nostalgisen The Devil Always Collectsinkin kuivilla. Silloin Georgian vetoavat äänensävyt ja sylinpehmeä tuotanto pääsevät oikeuksiinsa, eivätkä Give It Up For Loven ja Friends Will Never Let You Gon kaltaiset täkyraidat huku kalpeampien sisarustensa sekaan. Lauluissa vilisee tuttuja sankarihahmoja, kuten Kalle Kustaa Korkki ja Peter Pan. Aiempien albumien satunnaisesti provosoinutkin sähäkkyys on laantunut tyylitajuiseksi elektropatjaksi, jota Georgia ja tuottaja Rostam Batmanglij kirjovat houkuttelevin sävelkoukuin ja banaaliudessaan samastuttavin lausein. ISLA MÄKINEN HHH Paha-Viitanen Perilliset Humu Levyn kansikuvassa kolmetissinen cowgirl imettää vauvakokoisia bändin jäseniä. Tämä banjoa ja discokomppia sisältävä kertakäyttörenkutus paljastuu irralliseksi muutoin huomattavasti diipimmällä ja musiikillisesti antoisammalla albumilla. Suuri vaikutus tähän on eritoten rumpali Paul Mazurkiewiczin ronskilla ja punkahtavalla tatsilla, jossa ei hirveästi finessiä ole. Mutta rapatessa kuuluukin roiskua ja Mazurkiewiczin välistä hyvinkin erikoiset fillit, kompinkäännöt ja tahtikikkailut antavat verilöylylle omintakeisen vivahteensa. KIMMO K. Kappaleen Rex ulvoo kuolemaa tapahtumat sijoittuvat saluunaan, jossa tarjoillaan pottuja, pihvejä, olutta ja viskiä. Onneksi näin. Psykoosikänni raakutaan ikälopun hooceepunkkarin äänellä. Nokkamies Kamtin Mohagerin hylättyä perustamansa kokoonpanon neljä vuotta sitten on nykyään duoksi kutistunut bändi ottanut uransa suurimman harppauksen sen jälkeen. Erityisesti levystä tekee nautinnollisen kitaristi-laulaja Marshall Gallagherin lumoava ääni, joka kuulostaa entistä itsevarmemmalta. 60 SOUNDI Levyarviot > ...punkahtavalla tatsilla, jossa ei hirveästi finessiä ole... VESA SILTANEN HHHH Egokills Egokills Omakustanne Tampereen hippimetalliretkue ilahdutti keväällä kolmoslevyään ennakoineella Life’s A Party -biisillä, tai etenkin sen Breaking Badin hiekkamonttuversioksi väännetyllä videolla. Silti en voi välttyä turtumiselta. Hyvän vastaanoton saanutta toista albumia Earth Is A Black Hole (2021) on seurannut ahkera keikkailu. VIRPI PÄIVINEN HHHH Georgia Euphoric Domino Periaatteessa haluan pop-musiikkini juuri tällaisena: estottomana kiillevirtana, jonka kliimakseissa häivähtää tavoittamattoman onnen melankolia. Levyn lainoista Rockpilen Seconds Of Pleasure -albumilta poimittu Play That Fast Thing (One More Time) soi huomattavan uskollisena alkuperäiselle, toisin kuin kantrilaulaja Del Reevesin vuonna 1965 tunnetuksi tekemä hupailu Girl On The Billboard, jonka kitaroinnilla Setzer lähestyy Link Wrayn karkeutta. ”You don’t have to say nothing / when you start to feel something”, summaa Georgia euforiansa olemuksen. PERTTI OJALA HHH Teenage Wrist Still Love Epitaph Lähes kymmenen vuoden mittaisen polkunsa aikana kalifornialaisyhtye Teenage Wrist on ehtinyt kokea suuria muutoksia. Herää myös syviä ylimaalllisia tuntemuksia, joita ei onneksi tarvitse järkeistää. Eri genrerajoja rikkova alternativebändi on tyyliltään varsin melodinen. Avaruussoturien laulu voisi olla virolaisten punkveljien vanha heimohymni. Kolmannella täyspitkällä levyllä entistä suuremmassa osassa ovat myös vierailevien artistien kanssa tehdyt kappaleet. Yhtye onnistuu hienosti luomaan illuusion siitä, että juna syöksyy raiteilta hetkenä minä hyvänsä. Aiempia levyjä haitannutta tikistämisen tuntua on saatu vähemmäksi ja rennompi ote tuottaa komeita tuloksia. Grungen, hard rockin ja thrashin kolmikannasta ilmaisunsa muodostava bändi on saanut sointiinsa sävykkyyttä lisäämällä tyylillistä dynamiikkaa. Raivoisa Tuhkimus sekä Maaseutu pimeä punkrokkaavat rujoin 60-luvun garage-soundein. Musiikin ja tarinan keskeytyessä kuuluu luita vihlovaa ulvomista. Albumin melankolinen, raskaan seesteinen tunnelma jatkuu loppuun asti, kunnes levyn päättää yli viiden minuutin mittainen Paloma a.k.a. Orgaaninen musisointi luo turvaa ja sattumusten maailman tunnistaa omakseen. Yhtä ja samaa tunnetilaa luodatessaan Georgia Barnesin uutukainen kuluttaa vetovoimansa nopeasti loppuun. HANNU LINKOLA HHH K u v a: M ik ko R ai m a
JUSSI NIEMI HHH Shade Empire Sunholy Candlelight Shade Empire on tehnyt parinkymmenen vuoden aikana kaikkea elektromausteisesta metallista sinfonisempaan paisutteluun saakka. Uuden albumin inspiraatio on tietysti hämmennys. Klopsottavan rytmikoneen kuljettama Kind Ghosts on akustisine kitaroineen ja lempeässä aavemaisuudessaan ehkä Linkousia tyypillisimmillään ellei sitten valmistellumpi Evening Star Supercharger, joka ilman muuta onkin levyn parhaita raitoja. Toisaalta albumin viimeinen raita, polveileva Rampant Fields nousee yhdeksi levyn vahvimmista. Etenkin kitaraja lauluosastolla energia on saatu taltioitua hienosti. Niin ikään kiekon huippuihin lukeutuvaa Falling Downia voisi sanoa alt-americanaksi. Nyt parivaljakko on liikenteessä vain kaksin lukuun ottamatta päätösnumeroa, jossa mukaan liittyy darbuka-rummullaan upean svengaavasti nakutteleva Suvadeep Das. Vastaavasti I Fucked It Up rymistelee suorastaan klassista punkia armottomalla säröllä kuin 30 vuoden takaa. Levy on kiehtova itsetutkiskelun matka, kertomus henkilökohtaisesta kasvusta, itsensä ymmärtämisestä sekä vastauksien löytämisestä. AKI NUOPPONEN HH Pale Jay Bewilderment Karma Chief Tiedämme Pale Jaystä ainoastaan sen, että hän on koulutettu jazzlaulaja sekä -pianisti, muutoin mies pysyttelee anonyyminä levynkansitaidetta ja promokuviaan myöten. JUSSI NIEMI HHH Sparklehorse Bird Machine AntiPitkälti kuoleman jälkeen valmiiksi työstetty albumi ei liene paras sisääntulo kenenkään musiikkiin, mutta Sparklehorsen johtaja Mark Linkousin Matt-veljen ja tämän Melissa-vaimon kertomus siitä, miten sydänverellä he tämän Linkousin itsemurhan aikaan 2010 melko valmiin albumin saattoivat päätökseen, kosketti. Introslovarin jälkeen levy käynnistyy Rollari-henkisellä sinkkubiisillä Twice. Nyt ideana oli tarjota Helsingissä 2018 taltioitu keikka ehjänä kokonaisuutena. Hiukan hämmentävästi mukana on kaksi jo (sekä studiossa että livenä äänitetyllä) Muster Pointilla kuultua biisiä. Juuri nyt tasapuolisesti surumielisyyttä ja lempeyttä huokuva levy tuntuu kasvavan, kun monikerroksista hälyä sisältävä Chaos Of The Universekin kuulostaa reippaasti paremmalta kuin aikaisemmilla kuunteluilla. Sekä Stanley että Simo ovat edesmenneen rumpushamaani Milford Gravesin oppilaita ja se kuuluu soiton intensiivisestä läsnäolosta ja vuorovaikutuksesta lähtevänä ”suorasäveltämisenä”. Zappa & Simo Laihonen With Suvadeep Das Dance Of The Moving Goal Posts Ramble Kolmen vuoden takainen Muster Point oli maukas näyttö puhaltaja Stanley Zappan (Frankin veljenpoika) ja rumpali Simo Laihosen (Black Motor, Sound & Fury) yhteispelistä. Artistin itse kirjoittama, äänittämä sekä tuottama Bewilderment on hänen debyyttinsä tällä aliaksella, joskin se kuulostaa hyvin pitkälti samalta kuin taiteilijan aiemmin vuonna 2021 julkaisema lupaava The Celestial Suite -ep. Levy on aavistuksen vakavampi ja ehkä ajoittain vähemmän tanssittava, mutta aivan takuulla viihdyttävä alusta loppuun. Pale Jay tarinoi menneisyydestään, sukeltaa sisimpäänsä sekä käy keskustelua itsensä kanssa. Syyt tälle löytyvät kokoonpanosta. Edes riffeistä tai melodioista ei meinaa löytyä bändin tavaramerkkejä. Kuin rikkinäisen megafonin läpi laulettu It Will Never Stop avaa levyn tämän osaston huipussa, se vaan ei enää tänä päivänä kuulosta valtavan piristävältä ratkaisulta. Tämä sinfoninen sota todellakin kaipaa näitä kahta miestä, sillä heidän mukanaan Shade Empiren sielu tuntuu kadonneen ja muuttuneen tavalliseksi paisuttelumetalliksi. Graveyard 6 Nuclear Blast Ruotsalaisen rock-yhtyeen Graveyardin kuudennella levyllä on otettu askel hitaampaan ja tummempaan sävymaailmaan. Zappa on niitä fiksuja free-miehiä, joille melodisuus ja rytminen imu eivät tarkoita sovinnaisuutta. Svengi on ylipäätään koko levyllä mukana, vaikkakin hyvin vapaana. Kuitenkin yhtyeelle leimalliset bluesja psykevaikutteet määrittävät pohjavirettä edelleen. Linkousilla oli vankka viehtymys säröön ja lo-fi-estetiikkaan. Just A Drop taas tarjoilee perinteisempää Graveyardia raskaalla blues rock -paahdollaan. Tuotannollisesti levy toimii hienosti. Soundi on herkkää soulia, hidasta diskoa, pölyisiä lo-fi biittejä ja rytmikästä afrobeatia. Kuopiolaisten tekemisissä on voinut luottaa siihen, että lahjakkaasti luotujen sävellysten ytimestä on löytynyt myös omanlaisella tavalla kieroa savolaisuutta, joka on erottanut bändin kollegoistaan. Breathe In Breathe Outissa kuullaan maukkaita soulin ja jazzin sävyjä, jotka tuovat mukavaa piristystä levyn keskivaiheille. Vuolaimmillaankin meno on intiimiä, lämmintä ja hyvin kommunikoivaa. Oman säväyksensä antavat majesteettiset jousisoittimet sekä klassiset orkesteripuhaltimet, jotka on sovitettu kokonaisuuteen taidokkaasti. Daddy’s Gone on vahvasti beatlemainen ja toimii hyvin. Poissa ovat sekä bändin entinen säveltäjä, synisti Olli Savolainen että Suomen omalaatuisimpiin laulajiin lukeutuva Juha Harju. Paikoin stoner-vivahteisestakin blues rockista on otettu askel rauhallisempaan ja harkitumpaan ilmaisuun varsin onnistuneesti. Kun jokaista kiehtovaa osaa vastaan tarjotaan tankeroita sovituksia, putoaa albumi yhtyeen tuotannon häntäpäähän. Bewilderment kuulostaa Gnarls Barkleyn 2020-lukulaiselta soul-versiolta, eikä vähiten Pale Jayn nasaalifalsetin vuoksi. Kaikkea tuota vasten tuntuu kiusalliselta myöntää, ettei 14 kappaleen kokonaisuus kolahda niin kovaa kuin toivoin, vaikkei se missään tapauksessa huono albumi ole. ARTTURI SIROMAA HHH K u v a: Je re m y Sa ff er. Yksi tähti lähtee tuosta kahden biisin uusinnasta, mutta itse musiikki ansaitsee kyllä neljä. Hitaammat kappaleet toistavat lievästi itseään, mikä häiritsee levyn loppupuoliskoa. Tyylillisesti Bird Machine ammentaa aika monelta ja yllättävältäkin suunnalta. Laihonen soittaa setin ohella myös congaa, kelloja ja noitarumpumaista kehärumpua Zappan tuodessa kokonaisuuteen väriä eri torvilla: käytössä ovat tenori, sopraano ja harvinaisempi alttoklarinetti. Sunholyn soidessa alkaa nopeasti tuntua siltä kuin kuuntelisi ihan eri yhtyettä. Tässä ei olla tekemässä vaikutusta käsittämättömillä rakenteilla tai muilla ärsyttävillä nokkeluuksilla, vaan purkamassa sielua niin, että se resonoi kuulijassa. LINDA SÖDERHOLM HHHH Paavoharju Yön mustia kukkia Fonal Kyllä Paavoharjun kuudennesta albumista voi helposti nauttia sen taustatarinaa tuntematta, mutta jotenkin Stanley J. Sinfoniset mahtipontisuudet ovat yhä läsnä ja Shade Empire flirttailee vieläkin monen äärimetallin laidan ohella myös progressiivisempiin suuntiin, mutta kaikki iso kumisee nyt tyhjyyttä. No Way Out kasvaa keskitempoisesta junnauksesta ulos, eikä jää vellomaan parin muun kappaleen tavoin paikoilleen. 54-minuuttisella levyllä on paljon hienoja hetkiä, mutta kokonaisuus tuntuu jäykän puuduttavalta. Levyarviot > 62 SOUNDI ...lasinegatiivit alkoivat tuottaa miehen päässä musiikkia..
Esikoinen tuntui olevan vahvasti kiinni NWOBHM:n ytimessä ja lieka oli tiukalla. Yön mustia kukkia vie toiseen ulottuvuuteen, joka tosin ei tunnu yhtään sen turvallisemmalta kuin tämä niin sanottu normaali todellisuus. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. The Coffinshakers Graves, Release Your Dead Svart Horror-visioiden parissa holtittomasti rypevistä psykobilly-bändeistä poiketen jo 28 vuotta sitten Ruotsissa perustettu Coffinshakers löytää linjakkaamman tavan elätellä Draculan ja muiden elävien kuolleiden mainetta ja kunniaa. KK’s Priest kantaa perinteitään ylväänä ja pystyy edelleen tuomaan uusia vivahteita musiikkiin, jonka siemeniä K.K. Paikoin hyvinkin metalcoremaisen levyn piristävimmät riffit ovat aika suoria kopioita yli 20 vuoden takaisilta Pantera-levyiltä, joilla ne kuultiin paljon iskevämmin soitettuina. Niin tai näin, Savonlinnan shamaani laajentaa tajuntaamme. Tuore levy esittelee tiukan ja kunnianhimoisen yhtyeen, jonka musiikki on tinkimätöntä, mutta silti debyyttiä harkitumpaa ja jäsennellympää. Jos Paavoharjun musiikki ei enää aiheuta ihan niin käsittämätöntä ihmetystä kuin ensilevyillään, niin yhtä varmasti se edelleen erottuu kilpailijoistaan eikä siitä huokuva kiehtova mysteeri ole menettänyt tenhoaan. Unenomaisesti mystisen selittämätön äänikudelma – joka harsittiin kokoon vanhalla pöytätietokoneella ja parilla ilmaisohjelmalla – jatkaa samaa trippiä, joka käynnistyi yhtyeen kahdella ensimmäisellä levyllä. Nyt bändin perinteitä kunnioittava heavy metal on ennen kaikkea raskasta ja antaa tuoreella tavalla tilaa sekä kitaraettä laulumelodioille, joista jälkimmäisten esitystapa pääsee välillä yllättämään iloisesti. Johnny Cashin ääntämystä vakuuttavalla pokerilla jäljittelevä Rob Coffinshaker on kuin kotonaan kantribillyn kuvioissa. Tekijän mukaan tämä päättää 2000-luvun alussa käynnistyneen trilogian. Svart julkaisi viime syksynä aiemmasta tuotannosta mahtiboksin The Curse Of The Coffinshakers 1996-2016, joka sisälsi molemmat kaksi studioalbumia (1999 ja 2007) sekä kaksi bonusalbumia pikkulevyjä, demoja ja bändin kryptasta etsittyjä julkaisemattomat biisejä. Vakavoituminen ei kuitenkaan kuohi römeää Cash-vokalisointia eikä Fangin jäntevien kitarakuvioiden upeata kalmistokaikua. JUSSI NIEMI HHHH Dying Fetus Make Them Beg For Death Relapse Uusi Dying Fetus -kiekko on kuin ateria McDonaldsissa. Ainalan visiot aiheuttavat vahvasti hallusinogeenisiä näkyjä kenessä tahansa kuulijassa. MAPE OLLILA HHHHH www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. ASKO ALANEN HHHH Soen Memorial Silver Lining Hienostuneen progemetallin erikoisrykmentti Soen paljastaa kulmahampaansa. Mikään ei ole merkittävästi muuttunut, sillä samat jannut ovat nousseet ruumisarkuistaan ja jatkavat suoraan siitä, mihin jäätiin. Siihen nähden, että bändi aloitti uransa Napalm Deathia coveroiden ja valitsi itselleen melko kontroversiaalisen nimen, on Make Them Beg For Death kuitenkin aika valju, väsynyt ja turvallisen tuntuinen julkaisu. Downing ole kovin kauas Priestin puusta tippunut. Sitä saa mitä viimeksikin, eikä se ole kovinkaan ihmeellistä, mutta ne jotka siitä pitävät eivät tule pettymään, eivätkä yllätetyiksi. Sanoituksiltaan ilmeisesti puolitahattomasti löyhän temaattiseksi päätynyt, sotaa useiden sen osapuolten – muun muassa rohkeiden ja hädänalaisten siviilien sekä psyykeltään särkyneiden rintamaveteraanien – eri vinkkeleistä ruotiva Memorial on Soenin tähän saakka raskain, kantaaottavin, matalimmalla kynnyksellä lähestyttävä ja vaivattomimmin sisäistyvä, ajankohtaisuutensa vuoksi ehdottomasti koskettavin ja uskottavin albumi, ja kaikista näistä syistä myös kaunein ja paras. Soenin huolen ja kiukun ymmärtää, eikä sen vähäisin syy varmaankaan ole yhtyeen Ruotsiin nyt pysyvästi kotiutunut kiovalaisbasisti Oleksii ”Zlatoyar” Kobel, jonka lähimmäiset yrittävät jatkaa normaalia elämää sodan synkkien pilvien alla. Kitaristi Fang säveltää tyyliuskolliset kappaleet ja soittaa puhdasoppiset liidit ja twangit. Jos edellinen Wrong One To Fuck Withkin (2017) oli jo vähän turhankin tuttua Kuolevaa Sikiötä, ei Make Them Beg For Deathkaan tarjoa minkäänlaisia uudistuksia tai edistysaskeleita. SOUNDI 63 ...lasinegatiivit alkoivat tuottaa miehen päässä musiikkia... Värit liukenevat, haalistuvat ja sekoittuvat toisiinsa niin kuin niitä manipuloineet aikakaudetkin, ja kaiken yllä leijuu kummallinen maailmalta unohtumisen tuntu. Graves, Release Your Dead on aito uutuus 16 vuoden tauon jälkeen. The Sinner Rides Again on hieno esimerkki siitä, mitä heavy metalin evoluutio voi olla parhaimmillaan. Niin riivinraudalta kuin Owens pystyykin kuulostamaan, hänen äänialaansa ja kykyään viedä haastaviakin melodioita eteenpäin ei voi olla ihailematta. Maahantuomme näitä ja paljon muita. Se on kuitenkin kiistämättä hyvin soitettua ja hyvin tuotettua, ammattimaista teknistä death metalia. Tim Owens toimii tietysti vahvana linkkinä bändien välillä, mutta tämän kokoonpanon riveissä mies tuntuu erityisesti puhkeavan kukkaan. www.power-sound.fi 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! SOITINLIIKE SOMEROLLA kokemus syvenee, kun tietää, että yhtyeen johtajan Lauri Ainalan autiotalon alta löytämät liki satavuotiset, eroosion käsittelemät lasinegatiivit alkoivat tuottaa miehen päässä musiikkia. Cannibal Corpsestakin tutun Mark Lewisin miksaaman levyn äänimaailma on tukeva ja miellyttävä, mutta kun kappalemateriaalista ei löydy mitään positiivista sanottavaa ja yleistunnelma on pauhaavista tuplabasareista huolimatta lähinnä tylsä, ei levyä oikein voi suositella muille kuin Wrong One To Fuck Within ystäville. Taustoja eteerisesti uliseva vampyyrimorsian Rebecca antaa musisoinnille kaivattua temaattista syvyyttä. Maailman myllerrys on tuonut introvertisti syvämietteisen yhtyeen melodiseen älykköheavyyn rosoisuutta, suorapuheisuutta ja -viivaisuutta. Parissa vuodessa on tapahtunut paljon. Debyytti vaikutti lähinnä rykäisyltä, jolla haluttiin päästellä liiemmät höyryt ulos. NUUTTI HEISKALA H KK’s Priest The Sinner Rides Again Napalm Kun KK’s Priest julkaisi debyyttinsä Sermons Of The Sinner (2021), oli aika selvää, että ei K.K. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. Komppikaksikko säestää kuin riivattuina. Ehkä Rob hoitaa lauluhommat hiukan hillitymmin, eikä kajauttele haudantakaista nauruaan yhtä innokkaasti. Downing on itse ollut istuttamassa. Euroopassa on sota ja ihmisoikeuksia kavennetaan ympäri maailmaa. Maailman paras urkusoundi. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH K u v a: Je re m y Sa ff er. Eskapismia riskillä, anybody. Eihän tällaista kukaan muu tee missään. Suoranaiselta johdatukselta tuntuu se, että Ainala hyödyntää tässä myös kadonneiksi luulemiaan 20 vuoden takaisia nauhoituksiaan. KK’s Priestillä on edelleen vahva Judas Priest -leima, mutta sen ei jaksa antaa haitata etenkin, kun Downing sallii avoimesti Priestin nousevan esiin siellä täällä. Biisien taso on erinomainen kautta koko kauhukekrin. Olen aina nauttinut Soenin unenomaisuudesta ja hienovaraisuudesta, enkä hellissä soundeissa velloessani ikinä huomannut, että Soenin täydellisyydestä erottava ainesosa olisi viha, vaan siltä se nyt näyttää
Että peli on nyt avattu, ja tästä on hemmetin hyvä jatkaa, kertoo Downing. Raskaamman puoleista asiaa. Kun Judas Priestin ovet pysyivät kiinni, Downing päätti hypätä uusien haasteiden pariin. Ja katso: syyskuun lopussa ilmestyy KK’s Priestin toinen studioalbumi. Olen kirjoittanut musiikkia 60-luvulta asti, ja oma tyylini on jo ehtinyt muovautua. Ja arvaapa mitä. – Se taas on varmaa, että pääsemme kasaamaan ohjelmiston parinkymmenen oman biisin ja valikoitujen Judas Priest -klassikoiden joukosta, joten keikkojen settilista tulee olemaan varsin kova! OMAN PERINNÖN Ä ÄRELLÄ KK’s PRIEST ”Vaikka en enää soita Judas Priestissä, olen edelleen aivan sama ihminen ja muusikko kuin aikoinaankin.” K u v a: M in d A rt V is u al. Toivottavasti meidän valintamme tasoitti tietä myös Iron Maidenille ja kumppaneille! Palataan vielä hetkeksi KK’s Priestin äärelle. – Vaikka itse sanonkin, Sermons Of The Sinner oli mainio pelinavaus. Pandemiatilanteen vuoksi KK’s Priest ei päässyt juurikaan keikkailemaan, mutta yhtye ei silti levännyt laakereillaan. – Sävellystensä puolesta levyt eivät sen sijaan poikkea toisistaan kovin radikaalisti. – KK’s Priestin ensimmäinen kappale oli Hellfire Thunderbolt. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 64 SOUNDI K itaristi Kenneth Keith ”K.K.” Downing liittyi Judas Priestin varhaiseen inkarnaatioon vuonna 1969. Kunnioitan ja kumarran omaa perintöäni äärimmäisen mielelläni! Mainitsemasi perintö sai ”korkean tason hyväksynnän” viime vuoden lopulla, kun Judas Priest liitettiin osaksi Rock And Roll Hall Of Fame -instituutiota. Tuotannollisesti levy edusti hieman vanhempaa liittoa, ja se toi mieleen esimerkiksi Stained Classin ja British Steelin kaltaiset levyt. – Emme halunneet tehdä toista Sermonsia, ja päätimmekin pestata uuden albumin miksaajaksi Jacob Hansenin (Volbeat, Kamelot, Amaranthe). Toivon mukaan pääsemme esiintymään myös Suomeen, sanoo Downing. – Vaikka en enää soita Judas Priestissä, olen edelleen aivan sama ihminen ja muusikko kuin aikoinaankin. Esiinnyit juhlailtamassa Rob Halfordin, Ian Hillin ja kumppaneiden kanssa ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Esimerkiksi Sons Of The Sentinel, One More Shot At Glory ja nimibiisi viittaavat vahvasti Judas Priestin suuntaan. Kuten juuri sanoin, olen työstänyt tietynlaista musiikkia ja sanoituksia jo hyvin pitkään, enkä koe pienintäkään tarvetta muuttaa tekemiseni tapoja, nyökkää Downing. – Tiedät varmaan sanonnan ”vanha koira ei opi uusia temppuja”. Kun itse kuuntelen The Sinner Rides Againia, sen aggressiivisuus tuo mieleen esimerkiksi Painkillerin, hymyilee Downing. KK’s Priest -yhtyeen marssi alkoi vuonna 2021, kun Downingin uusi ryhmä (laulaja Tim “Ripper” Owens, kitaristi A.J. – En etukäteen tiennyt, mitä tilaisuudelta saattoi odottaa. Ripper on eräs aikamme parhaista hevilaulajista, ja halusin nimenomaan hänet KK’s Priestin keulalle. – Haluaisin nostaa esiin myös Ripperin panoksen, sillä hän teki debyytillä suurenmoista työtä. – Olihan se kieltämättä hienoa päästä osaksi Rock And Roll Hall Of Famea. – Hahmottelemme parhaillaan kiertueiden aikatauluja. Mills, basisti Tony Newton ja rumpali Sean Elg) julkaisi Sermons Of The Sinner -debyyttialbuminsa. Erityisesti sen vuoksi, että tähän kunniagalleriaan ei ole juuri nostettu heavy metal -yhtyeitä. Samaa voi toki sanoa muustakin yhtyeestä. Miksi poikkeaisivat. Tästä pitikin puhua: Owens tuntuu vain parantavan juoksuaan vuosien vieriessä, ja The Sinner Rides Again on mieheltä todella väkevä näyttö. Puhutaan heavy metalin parhaita perinteitä kunnioittavasta The Sinner Rides Again -albumista aivan pian, mutta otetaan vauhtia vuodesta 2021. Hah hah! Uudelta albumilta löytyy mielenkiintoisia kappaleiden nimiä. Kun sain sen valmiiksi, olin hyvin tyytyväinen. Palvelusvuosia kertyi lopulta 42, mutta keväällä 2011 brittilegendan ja Downingin tiet erkanivat riitaisissa merkeissä. Tai no, tiesin yhden jutun: vaikka emme olleet soittaneet yhdessä pitkään aikaan, me tulisimme tarjoamaan kovan luokan heavy metal -hetken, hymähtää Downing. Millaisia suunnitelmia yhtyeen plakkarista löytyy. jäi odottamaan paluukutsua orkesterin riveihin – enemmän tai vähemmän tosissaan – mutta yhtä poikkeusta lukuun ottamatta sitä ei ole kuulunut. Seitsemisen vuotta myöhemmin Downingin vanha aisapari Glenn Tipton jättäytyi pois Judas Priestin livekokoonpanosta Parkinsonin taudin takia, ja K.K
POHJOINEN KUTSU HEXVESSEL K u v a: A .H . – Eräs saamelainen sanoi minulle: kun pohjoinen kerran kutsuu ja sinä vastaat kutsuun, paluuta ei ole. – A Cabin In Montana on hyvä esimerkki levyn sanoituksista. Minulla oli riffejä ja ideoita, joista me sovitimme kappaleita. Jos laittaa soimaan vaikkapa Dawnbearer-devyytin (2011), se on äänimaisemaltaan hyvinkin folkia, mutta kappaleissa kuitenkin hyödynnetään black metalin parista tuttuja riitasointuja. V uonna 2009 perustetun Hexvesselin ikimetsäntuoksuisessa ja folk-vaikutteisessa shamanismissa on aina ollut aimo annos mystiikkaa, progressiivisuutta ja psykedeliaa. – Ammennan inspiraatiota pohjoisesta ilmanalasta, ja olen sielultani sekä sydämeltäni luontomystikko, pakana ja vanhojen jumalien palvoja, McNerney luonnehtii. Millaisia suunnitelmia Hexvesselillä on tulevien aikojen varalle. Ja mikä ei ole. Tuuli on kitarasoundi. Tarkemmin sanoen: Follow the wings of the morning To a deeper sense of belonging Follow the bends of the river To a deeper sense of meaning Life begins anew Entä miten Polar Veilin äänimaisema muovautui. Kun sinusta tulee metsäihminen, et enää palaa kaupunkiin. – Black metal -vaikutteet ovat aina olleet iso osa Hexvesseliä, vaikka se ei olekaan ollut kovin ilmeistä joka levyllä. Jukka on viimeisen päälle artisti, ja hän soittaa albumilla todella kokonaisvaltaisesti. Saatat huomata, että ”pohjoisen käsite” on sisällämme.” Entä mistä albumi pohjimmiltaan kertoo. Aion myös kirjoittaa yhtyeelle uutta materiaalia. Yhtä lailla biisit kertovat vaikkapa käsityskyvyn ylittävästä mysteeristä – initiaatioriitistä – jonka jälkeen et ole vain yhtä luonnon kanssa vaan sinä olet luonto, kuvailee McNerney. Kuten Polar Veil -levyn otsikkokin vihjailee, Hexvessel vaeltaa nyt viileämmissä tunnelmissa. Niin on toki edelleenkin, mutta uuden Polar Veil -albumin myötä bändin perustaja ja pääsäveltäjä Mat McNerney on ruuvannut äänimaisemaa metallisemmaksi – tarkemmin sanoen ”blackmetalisemmaksi”. Kitara on ollut kuin sähisevä käärme, jota ei voi kesyttää. Linnut laulavat melodiaa. Askeleet tuovat rytmin. – Henkisestä kodista. Kappaleiden tekstit ammentavat tietynlaisesta ajattelutavasta ja sen mukaan elämisestä. – Tein kappaleet rumpali Jukka Rämäsen kanssa. – Kun kuljen metsässä, se vaikuttaa luomiseen aivan suoraan. – Kukin voi ymmärtää sen tavallaan, mutta tässä on yksi vaihtoehto: ”Vedä verhot pois silmiltäsi, katso horisontin tuolle puolelle, ja uppoudu syvemmälle itseesi. ”Eräs saamelainen sanoi minulle: kun pohjoinen kerran kutsuu ja sinä vastaat kutsuun, paluuta ei ole.” SOUNDI 65. Mitä uuden levyn otsikko, suomeksi vaikkapa Pohjoinen huntu, tarkoittaa. En myöskään miettinyt yhtyeen vanhojen levyjen kuulijoita tai tulevien keikkojen toteutusta. – En etukäteen juuri suunnitellut, millaisen albumin teen. Kun tuo hetki koittaa, silloin näkökulmasi muuttuu. Toki Dawnbearer oli myös teemoiltaan okkultistinen, sanoo McNerney. Biisi on inspiroitunut Earth First! -liikkeen eräästä tunnuslauseesta ”no compromise in defence of Mother Earth”, ja tekstin avainlause on ”life begins anew” eli ”elämä alkaa uudelleen”. Omiin korviini lopputulos kuulostaa, ainakin paikoin, Chelsea Wolfen ja Darkthronen epäpyhältä liitolta, toteaa McNerney. Jukka teki valtavan hienoa työtä, ja hän uppoutui syvälle tämän levyn maisemaan. Samalla luonto on läsnä vahvemmin kuin koskaan ennen. Toisin sanoen: olet joko ”kaupunki” tai ”metsä”, mutta et voi olla molempia. Aloin vain säveltää ja tällaista materiaalia sitten syntyi. Olen nimittäin aiemmin kokenut kitaran olevan viholliseni. – Tällä kerralla soitin kaikki levyn kitaraosuudet, ja samalla kiipesin aikamoiselle vuorelle. Et enää ihastele kaunista maisemaa vaan tajuat, että sinä olet se maisema. – Aiomme soittaa keikkoja niin tulevan syksyn kuin ensi vuodenkin kuluessa. Samalla mieli nollautuu ja syntyy tietoisuus siitä, mikä on oikeasti tärkeää. Jotakin tapahtui, ja tällä kerralla saavutin kitaristina tason, josta voin olla varsin ylpeä
Samalla kykenimme todistamaan, että Cannibal Corpse on muutakin kuin gore-aiheista karjuva nopeatempoinen death metal -porukka! Vielä yksi kysymys: tuleeko Cannibal Corpsesta jonakin päivänä ensimmäinen 50-vuotisjuhlia viettävä death metal -yhtye. – Eaten Back To Life (1990) oli tietenkin äärimmäisen oleellinen, sillä se oli debyyttimme. – The Bleeding (1994) taas oli ensimmäinen todella kova albumi. ”Jos Cannibal Corpsella on joku salainen voimavara, se lienee sitten se, että me olemme toistemme faneja.” EI HETKENKÄÄN HERPAANTUMISTA K u v a: A le x M o rg an 66 SOUNDI CANNI BAL CORPSE CANNI BAL CORPSE. Kitaristi Erik Rutan toimii nykyään myös bändin tuottajana. – Pandemia tuhosi suuren osan meidänkin kiertuesuunnitelmista, mutta viime vuodet eivät ole silti olleet silkkaa surkeutta. Rapakon takana on luvassa kovatasoinen syysrundi, kun Cannibal Corpse hyökkää tien päälle Mayhemin, Gorgutsin ja Blood Incantationin kanssa. Olimme vielä kehitystilassa, mutta saimme junan hienosti raiteille. Blood Incantationin herroja en tunne, mutta olen kuunnellut heidän levyjään. – Jos niin käy, täytän samana vuonna 68. – Jos Cannibal Corpsella on joku salainen voimavara, se lienee sitten se, että me olemme toistemme faneja, hymähtää Webster. Joten miksipä ei. Nyt maailma on taas auki, ja Cannibal Corpse lähtee tietenkin kiertueelle. Alex, pystytkö nostamaan vanhojen Cannibal-julkaisujen joukosta esiin itsellesi tärkeimpiä osumia. – En ole kovin kova black metal -fani, mutta arvostan Mayhemia suuresti. Toivon mukaan tämä epäkohta korjataan ensi vuonna. – Euroopan-kiertue puolestaan tapahtuu 2024, mutta en vielä pysty kertomaan siitä sen tarkemmin. Kun näitä kahta albumia kuuntelee, saa erittäin tarkan kuvan siitä, millainen yhtye Cannibal Corpse on 2020-luvun alkupuolella. – En lakkaa hämmästelemästä hänen taitojaan. Mutta kun soittaa niin pitkään death metalia, se on vähintäänkin hatunnoston arvoinen teko. Pystyn itse keskittymään yhteen asiaan kerrallaan – esimerkiksi levyn bassoraitojen soittamiseen – mutta Erik kykenee pitämään käsissään todella monia lankoja, eikä hänen keskittymisensä tunnu herpaantuvan hetkeksikään. – Gorguts-miehet taas ovat vanhoja kavereitamme 90-luvun alusta. Kiersimme vanhalla mantereella myös keväällä 2023, mutta emme tuolloin päässeet Suomeen asti. – Tarkoitan sitä, että bändissä on kolme biisinkirjoittajaa – minä sekä kitaristit Rob Barrett ja Erik Rutan – ja me rakastamme toistemme kappaleita. Deathin ja Morbid Angelin kaltaiset yhtyeet olivat esikuviamme, ja 90-luvun alkupuolella koimme olevamme heidän oppipoikiaan, mutta The Bleedingin myötä mestari ja kisälli -asetelma alkoi hävitä. Olemme purkaneet turhautumisemme luomistyöhön, ja tämän vuoksi Cannibalilta on ilmestynyt kaksi täysimittaista levyä kahden viime vuoden aikana. Cannibal Corpsen tyyli on pysynyt varsin samanlaisena vuosikymmenien läpi, mutta Violence Unimagined (2021) ja uusi Chaos Horrific tuntuvat silti olevan erityisen läheisiä sisarteoksia. Reilusti yli kaksi miljoonaa albumia myynyt Cannibal Corpse ei ole myöskään pitänyt pidempiä taukoja, ja bändi on julkaissut jo kuusitoista studioalbumia. Usko pois: kun aloitamme uuden albumin viilaamisen, en malta odottaa Robin ja Erikin ideoiden kuulemista. Juuri ilmestynyt levy kantaa otsikkoa Chaos Horrific, ja yhtyeen fanit saavat täsmälleen sitä, mitä he kaipaavatkin: brutaalia mättöä. Amerikkalainen Cannibal Corpse perustettiin 1988, ja vikkeläsorminen basisti Alex Webster on ollut mukana alkukahinoista asti. Olemme myös usein kiertäneet black metal -yhtyeiden kanssa, ja kombinaatio on toiminut aina hienosti, sanoo Webster. Orkesterin nelikymppiset siintävät jo horisontissa, eikä siitä ole pitkä matka viisikymppisille. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 35 vuotta. Se on pitkä aika melkein mitä tahansa. On hemmetin hienoa, että death metal -maailmaan ilmestyy heidän kaltaisiaan omaehtoisia bändejä. Katsotaanpa sitten vähän taaksekin. Hän on tehnyt huikeaa työtä muutaman edellisen Cannibal-levyn tuotannon suhteen. Kirjoitimme molempien levyjen materiaalin lyhyen aikaikkunan sisällä, joten olimme säveltäjinä ”samassa paikassa”. – Olen samaa mieltä. Kyseessä on hidastempoinen instrumentaali, ja silloin sellainen kappale oli meille hyvinkin erikoinen. – Kolmantena voisin napata esiin Gallery Of Suiciden (1998), sillä se on merkittävä levy esimerkiksi From Skin To Liquid -kappaleen ansiosta
– Singlenäkin julkaistu Kiova taas lähti liikkeelle nykytilasta ja niistä ajatuksista, miten maailman tapahtumat repivät ihmisiä ja kansoja erilleen – aivan tuossa lähellä! ISOLTA SOUNDAAVIA ISOJA TARINOITA Psychework ”Ekaa levyä tehtiin pitkään, mutta duuni ei mennyt hukkaan. J-V:n sävellyskynä oli terässä ja minä luin paljon sotakirjallisuutta. Päämääränä on toki myös se, että uusi levy ei muistuta liikaa edeltäjäänsä. Tekotapoja on monia! Millaisia isoja tavoitteita teillä oli albumin suhteen. Mainitsit jo The Dragon’s Year -debyytin. Myös edelliset albumit on nauhoitettu Electric Fox -studiolla Tuomas Kokon kanssa, mutta Tuomas ei ole silti miksannut vanhempia levyjä, sanoo Parviainen. Sitten Tuomas teki yhdestä biisistä testimiksauksen, ja lopputulos kuulosti mainiolta. – Ekaa levyä tehtiin pitkään, mutta duuni ei mennyt hukkaan. Myös sen ajan keikat jäivät mieleen, sillä esiintymisiin liittyneet tunnetilat olivat hyvin vahvoja, sanoo Parviainen. Entä milloin tuoreen Spark Of Hope -levyn tekeminen alkoi. – Henkilökohtaisesti en puolestaan halua demottaa uusia juttuja liikaa ennen studiosessioiden alkua. Ainakin jos aloitetaan laskeminen Out Of The Darkness -kappaleesta, jonka varhainen versio syntyi jo kakkosalbumin sävellysvaiheessa, laulaja kertoo. Kertoisitko hieman uuden albumin teksteistäkin. – Loppujen lopuksi Psycheworkilla on aina sama tavoite: tehdä parempia biisejä ja kovempia levykokonaisuuksia – sellaisia, joihin voi olla tyytyväinen vielä vuosien ja vuosien jälkeenkin. Tuolloin kirjoitin myös The Dragon’s Year -debyyttialbumin (2016) tekstit, kertoo laulaja Antony Parviainen. Kakkoslevy Karelian Hills taas ilmestyi 2018. Kokonaisuutena Spark Of Hope soundaa aiempaa isommalta, raskaammalta ja vakuuttavammalta. Spark Of Hopen äänimaisema on tosiaankin muhkea ja iso orkesteri sekä rouheat koskettimet pauhaavat, mutta samalla soundista voi löytää myös luomumpaa otetta. – Sitten alettiin tehdä uutta materiaalia kovalla tahdilla. Meidän eräänä periaatteena on aina ollut se, että musassa ja teksteissä pitää olla sanomaa. – Kuutisen vuotta sitten. Kun kappaleita ei ole hiottu ja hierottu turhaan, tunnetilat välittyvät läpi parhaalla tavalla. Kymmenen vuotta on siis täynnä, eikä jyväskyläläisorkesteri jätä juhlan paikkaa hyödyntämättä: syyskuun lopussa ilmestyy yhtyeen kolmas pitkäsoitto Spark Of Hope. Jylhä oli komppanian johdossa talvisodassa, ja eräässä rytäkässä menehtyi 22 hänen miestään. – Haettiin nyt hieman uudenlaista soundia. Orkestraatioitakin on mukana reilusti. Itselläni oli ollut jo pitkään selkeä visio siitä, millaista kamaa haluaisin tehdä: isolta ja vaihtelevalta soundaavaa musiikkia, jossa tunnetilat vaihtuvat ja draamankaarta piisaa. – Esimerkiksi River Runs Red pureutuu sotakirjailijana tunnetun Yrjö Jylhän tarinaan. – Ensin ajattelin kirjoittaa levylle pelkästään ”sota-ajan rakkaustarinoita”. – Teimme Spark Of Hopea pitkälti sillä periaatteella, että J-V väsää tuttuun tapaan alustavia aihioita, ja sen jälkeen katsotaan yhdessä, mitkä ideat inspiroivat minua kirjoittamaan tekstejä. Albumille saatiin taltioitua todella väkevä henkilökohtainen lataus.” Psychework K u v a: Sa m Ja m se n SOUNDI 67 CANNIBAL CORPSE CANNIBAL CORPSE. Millaisia ajatuksia albumit tuovat mieleen tänä päivänä. Välillä käy myös niin, että jo olemassa oleva teksti ohjaa sävellystä ja sovitusta. S infoninen power/heavy metal -yhtye Psychework perustettiin vuonna 2013. – Internetistä löytyy monenlaista tietoa, mutta Psycheworkin perustukset valettiin 2013. Kirjoitin lopulta muistakin aiheista, mutta kyllähän suurin osa teksteistä kertoo rakkaudesta tai sodasta – tai kummastakin. – Barricades Won’t Fall oli ensimmäinen varsinainen kappaleemme, mutta niihin aikoihin Psychework vielä haki lopullista tyylisuuntaa. Ja tarkennettakoon sen verran, että ”sota” voi toki tarkoittaa vaikkapa oman mielen sotaa, kertoo Parviainen. Toki J-V:ltä tulee välillä varsin valmiitakin biisejä, eikä niille tarvitse tehdä juuri mitään. – Nyt pohdittiin yhdessä, että millainen soundi olisi ideaali. Albumille saatiin taltioitua todella väkevä henkilökohtainen lataus. Ammensin sieltä sitten tarinoita Karelian Hillsille. Jylhä ei koskaan päässyt syyllisyydestä irti, ja hän teki itsemurhan 1956. Sovittiin silloin kitaristi J-V Hintikan kanssa, että aletaan tehdä taas musiikkia yhdessä
Juho Juntunen kirjoitti Mikko Karmi lasta 23 vuotta sitten pitkän jutun Soun diin otsikolla Kun vuoteen mahtuu 300 studiopäivää. Mikko Karmila tulee avaamaan oven, ja käymme sisään yhteen Finnvoxin monista studioista. Tieto koneet ja Protools ovat tulleet jäädäk seen studioihin, ja Karmilan studion vanha englantilainen SSLmiksauspöytä on saanut lähteä, koska sen alituinen korjaaminen kävi liian hankalaksi. Siitä käy ilmi, että hän on tehnyt yli 300 albumia joko äänittäjänä, miksaajana tai tuottajana, usein kaikissa mainituissa rooleissa. Myös budjetit ovat pienentyneet, mikä välillä ketuttaa, Karmila toteaa. Karmilan varhaisimpiin töihin lukeu tuvat myös kaveribändi Stonen demo äänitykset. Vakio asiakkaista hän on lähdössä lokakuussa äänittämään Nightwishin tulevan albumin jousiosuuksia ja kuoroja Lontooseen. Joskus tuottaja saattaa ehdottaa myös muutoksia laulumelodiaan. Seuraava seuraava iso asiakas oli Kolmas Nainen. Nyt se sama informaatio puristetaan alle kolmeen minuuttiin. Karmila on työskennellyt Kotiteolli suuden kanssa jo melkein 30 vuotta, ja siinä ajassa hommaan on muodostunut ”Nykyään kaikilla hevibändeillä on sama kitarasoundi” Mikko Karmila Mikko Karmila on ollut mukana yli 300 albumin äänittäjänä, miksaajana tai tuottajana. On biisejä, joissa tapahtuu niin perkeleesti koko ajan. Vakioasiakkaita ovat olleet muun muas sa Amorphis, Children Of Bodom, Don Huonot, Radiopuhelimet, Sonata Arcti ca, Stratovarius, Nightwish ja Waltari. toimiva rutiini ja luottamus. Kun nyt teemme uutta haastattelua, moni asia on muuttunut. Työväli neet ovat, mutta se on sivuseikka. Karmilan mukaan tuottaminen voi pitää sisällään ”ihan mitä vain”, mutta hän ei kuitenkaan lähde säveltämään muille kappaleita. Stonen saatua levytyssopi muksen bändin pitkäsoitot lankesivat luonnollisesti hänen töikseen. Yhdessä he käyvät myös sanoituksia läpi, yksittäi siä sanoja voidaan vaihtaa, mutta jos kus Karmila saattaa ehdottaa kokonai sia lauseitakin. – Se mitä teen, ei ole kuitenkaan pohjimmiltaan muuttunut. Ensimmäiset ääni tykset tehtiin kasetille monomankalla yhdellä mikillä. Karmila on kirjannut tekemänsä työt exceltaulukkoon. – Musiikillisesti muuttunut on se, että vielä joskus 20 vuotta sitten artis tit julkaisivat biisejä, jotka saattoivat kestää 5–6 minuuttia. Karmila vaikuttaa hyvin rutinoituneelta, aina siinä mää rin, että hänellä on välillä hankaluuksia K u v a: Sa m i N is si n en. 68 SOUNDI SOUNDI 69 68 SOUNDI Tuottajat > Juttusarjassa tutustutaan suomalaisiin tuottajiin Teksti: Sami Nissinen K ello on melkein puoli yhdeksän illalla, kun soitan Finnvoxin ovi kelloa Helsingin Pitäjänmäessä. Herrat ovat käyneet läpi sitä, miten laulujen tulisi mennä ja miten eri otot ovat siihen nähden onnistuneet. Karmila löysi äänittämisen soitta misen kautta. Eniten ovat muuttuneet työkalut mutta niin on myös musiikin kulutus. Ensimmäinen yhteistyö Hyvää ja kaunista nousi Suomen albumilistan ykkö seksi. Tuolta ajalta on tal lessa 150 kasettia. Ensimmäinen ääni tys, joka päätyi levylle asti, oli man kalla livenä äänitetty Etualayhtyeen kappale Päästä vetää vuonna 1982. Karmilalla on ollut työpäivä Koti teollisuuden tulevan levyn parissa. Tänään hän on editoinut Jouni Hynysen laulu osuuksia. Kun ensimmäinen oma bändi perustettiin vuonna 1979, piti sitä tietysti äänittää
Tuottajana joutuu puuttumaan soun dien lisäksi lähinnä sovituksiin, joskus myös kappalerakenteisiin. – Tosin nykyään hevibändit ovat niin standardisoituneita, että niillä on kaikilla vahvistimesta riippumatta mel kein sama soundi, sellainen high gain putkisärö. Tuottajan ei kuitenkaan pitäisi myrkyttää ilmapiiriä vaatimalla mahdottomia. Pyysin miksaa jalta midit uudestaan, ja sitten sieltä tulee disketti, jossa oli täsmälleen samat midit, mitkä olin jo saanut. En ole tätä aiemmin käyttänyt, joten voisitko katsoa miten tämä toimii?”, ja mä olen että mitä helvettiä. Kuunneltuani rumpuraitoja totesin, että se midikama oli ihan päin helvettiä. – Joskus on tullut vastaan soittajia, jotka studioon tullessaan ovat sano neet, että ”tässä olisi tämä vahvistin, jonka mä vuokrasin liikkeestä. Sitten on lofisärö, jota voi käyttää esimerkiksi laulussa, mutta myös bassossa ja rum muissakin. – Onnistuneesta tuotannosta esi merkkinä tulee mieleen Beatlesin lop pupään tuotanto kokonaan ja George Martin. Paljon kivempaa on puhua onnistu neista tuotannoista. Se oli uskomattoman kova. Perinteinen tapa on, että mennään treenikämpälle, kuunnellaan biisit läpi ja ehkä otetaan ne alustavasti talteen jollain laitteella. – Yritän kuunnella enemmänkin itse musaa. Sitten on vielä Rick Rubin ja hänen töistään eten kin Trouble yhtyeen Manic Frustration. Lopulta mä kuuntelin virvelin alamikistä, missä bassarin iskut tulevat ja siirsin joka saatanan iskun oikealle kohdalle. Eihän tuot tajan asia ole tuoda bändiin mitään. Se oli ihan saatanasti huonompi kuin alkuperäinen. Kävin katsomassa bändiä Tavastialla 1981 ja olin vielä siellä ”limukeikalla” päivä aikaan. UNELMIEN ARTISTI. Ne todella osasivat biisinsä, ettei tarvinnut kakistella sen kanssa. Vaikka Suo messa on taitavia klassisen musiikin soittajia, ei täällä ole totuttu soittamaan rockbändien kanssa. – Äänittäjä ei ollut äänittänyt bassa reita ollenkaan audiona, ainoastaan miditrikkaukset niistä. – Se oli ihan hirveätä skeidaa. Ne joutuivat tekemään äänitykset kokonaan uudestaan. Sen pitäisi pohtia, voisiko tässä tehdä jotain paremmin.” KETÄ HALUAISIT TUOTTAA, MIKKO KARMILA. Mitä siihen nyt voi sanoa. Karmila kertoo myös varoittavan esi merkin soittajista, jotka olettavat tuot tajan säätävän soundit heidän omista soittimistaan ja vahvistimistaan. – Erään bändin levyä tehdessä kävi sellainen juttu, että kun me oltiin jo äänitetty se levy – se musa oli sellaista aika perinteistä hard rockia – niin yht äkkiä levyyhtiön tyyppi kysyy, että ”voisiko tästä tehdä vähän niin kuin Red Hot Chili Peppersiä?”, joka oli silloin muodikasta. Se kuulosti siltä, että rumpali ei todellakaan osannut soittaa. 68 SOUNDI SOUNDI 69 sanoittaa omaa työtään. Lokakuussa Karmila on lähdössä Nightwishin kanssa Lontooseen Abbey Road studiolle äänittämään jousiorkes teria ja kuoroa. Karmilalla ei ole sen kummempia konsteja bändien hengen nostattamiseen. Ei se ehkä onnistu enää. – Siellä osataan soittaa. Kar mila on juuri ennen haastatteluamme kuullut uunituoreen version Time kappaleesta ja vaikuttaa vanhana Pink Floyd fanina jopa vihaiselta. Karmilan kokemuksen mukaan levyyhtiöt puuttuvat vain harvoin ”taideasioihin”. Siinä ei ollut kitaraa juuri nimeksikään, ja rummut kuulostivat ohjelmoiduilta. Diskobiisejä heviksi, Karmila sanoo ja nauraa päälle. Epäonnistuneesta tuotannosta Kar milalle tulee ensimmäisenä mieleen Roger Watersin juuri valmistunut Dark Side Of The Moon Redux projekti. – Tekisi mieli vastata, että Road Crew’n Hot Dance Disco Hits Vol 4 ep. Lopulta kävi ilmi, että se ohjelma oli yllättäen kvantisoinut bassarit lähim pään 32osa nuottiin. Sitten se Waters vielä höpisee jotain sen intron päälle. Rumpu ja kitaramikkeinä ovat yleensä Shuren dynaamiset, konkkamikkeinä on AKG:ta tai Neumannia. Bob Ezrinin tuottama Pink Flo ydin The Wall on ihan helvetin hieno kokonaisuus. Tietokoneen sadoista plugareista käytössä ovat ne, jotka on hyväksi ha vaittu: Wavesin Rsarjan kompressori, eq ja DeEsser sekä L1limitteri. Tuottajan tehtävä on myös sanoa ääneen se, kun ideat eivät toimi. Miksaukses sa ovat käytössä Aphex Studio Domi nator limitteri ja Fatsokompressori, joiden perässä on vielä AP:n eq. Miksi jousia pitää mennä Lontooseen asti äänittämään. Mitkä ovat suosikit omista tuotan noistasi. Hän suhtau tuu tuottamiseen käytännönläheisesti eikä reflektoi sen kummemmin asiaa, kuten useilla nuoremmilla tuottajilla on tapana. Jos levy on erityisen hyvin onnistunut – kun sovitukset, soitto ja soundit toimivat – voin tsekata kannes ta, kuka tätä on väsäillyt. – Dead Kennedys! Näin sellaisen videon, jossa ne äänittävät niiden ekan levyn biisejä, ja ne nauhat sitten tuhoutuivat. Ensimmäisistä ääni tyksistä ei ole mitään muuta tallennetta kuin se video. Sitten siinä on tietysti väärä laulaja. Kun kysyn Karmilalta, seuraako hän alan julkaisuista musiikkilaitteiden ke hittymistä, vastaa hän yllättäen kieltä västi. – Toivottavasti ei mitään. Karmilalla ei ole monia tuottajaidoleita, eikä hän kuun tele musiikkia tuottajien vuoksi. Sitä mitä siinä ei ole, ei myöskään tarvita. Kun kysyn, mitä ihannetuottaja voi tuoda bändiin, vastaa hän hieman yllät tävästi. Tuotanto suunnitel laan mahdollisimman hyvin ennen kuin mennään studiolle. Sen pitäisi ottaa vastaan mitä tulee ja poh tia, voisiko tässä tehdä jotain parem min. Karmilan luottotyökaluihin kuu luvat ainakin hänen ”henkilökohtainen fiksaationsa”, bassarimikki AKG 112. ”Ei tuottajan asia ole tuoda bändiin mitään. Levyyhtiöiden kans sa vääntöä on ollut lähinnä ajankäy töstä. Karmi la kertoo saksalaisesta speed metal yhtyeestä, joka pyysi häneltä apua miksaukseen, kun heidän oma mik saajansa ei ollut onnistunut saamaan soundeja tyydyttäviksi. Se olisi pitänyt sanoa vuosi sitten. Myös Bob Rockin tuotta ma Metallican musta albumi ja Mötley Crüen Mötley Crüe toimivat. Laulu ja kitaraäänityksissä on käytössä Focus riten ISA 430. Kun itseäänittäminen 2000luvun vaihteessa yleistyi, toi se ammattilai sille mukanaan myös harmia
Kohti kuusikielistä taivasta Jason Adasiewicz: Roy’s World Corbett Vs. Musiikin kauneus virtasi lävitseni hetkessä, ja kun kolmivuotias poikani ilmaantui paikalle esittämään jonkinlaista abstraktia huojuntaa käskevillä saatesanoillaan ”myös isi tanssii!”, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pistää ”roppaa likoon” ja antautua mukaan syyskauden oudoimpaan abstraktin tanssin kantaesitykseen. Yksikin vil kaisu ja ruokahalu on pilalla. 70 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. John Coltranelta Wise One, eräs hänen suurimmista helmistään, josta yllättävän harvoin kuitenkaan puhutaan. Kauhistelin tällä samaisella palstalla joskus ajatustakin Stanley Jordanin Magic Touchin kuuntelemisesta, ja joskus vitsailen kyselijöille, että oma kitaran soittoni loppui ”silloin kun kiinnostuin jazzista”. He löytävät oman tiensä sävellyksen sisälle. Kerrankin minulla on jo alkusyksystä selkeä ajatus, mitä pistän oman Soundin vuosi listani kärkeen. No joo, kaikilla meillä on omat valmiutemme ja heikkoutemme. En oikein osaa ”pistää sormeani” siihen, miksi Tiheäsalon albumi kos kettaa minua niin syvästi. Kitara instrumenttina itsessään ei kauhistuta minua, voisin jopa sanoa kuuntelevani ”enim mäkseen” musiikkia, jossa soittimella on jonkin lainen rooli. Ellingtonilta Azure! Erinomainen syväpoiminta sekin, samoin kuin Albert Aylerin Angels. Se, että lainakappaleesta tekee omansa, vaatii teoksen syvällistä ymmärtämistä ja uusia ideoita sen mahdollisista tulevaisuuksista, tässä kumpikin tekijä onnistuu upeasti. Coltranen Lonnie’s Lament ei kuulu sekään ilmeisimpiin repertuaaritekoihin, ja setin tunnetuimpaan kappaleeseen, Ornette Colemanin Lonely Womaniin, Tiheäsalo saa myös oman tuoreen spinninsä. Moni muuten lupaavan kuuloinen bändi pelaa itsensä ulos levylautasel tani sähköisen fuusiotilutuksen peittäessä alleen muuten siedet tävän soitannon. Dempsey Matana Roberts: Coin Coin Chapter Five: In The Garden… Constellation Records Eri esittäjiä: Hip Holland Hip – Modern Jazz in The Netherlands 1950–1970 Sdban JAZZ-UUTUUKSIA ALKUSYKSYYN: ”Musiikin kauneus virtasi lävitseni hetkessä.” K u v a: Je ss e P o n k am o Topias Tiheäsalo. Suomalainen kitaristi Topias Tiheäsalo julkaisi hiljattain Skeletonsalbumin omalla Sormilevymerkillään. Juuri näistä eroista syntyy arvostuk seni kumpaakin muusikkoa kohtaan. Kuusikon täydentää John Fahey kappale Some Summer Day, hyvä syy mainita tässäkin lyhyessä kolum nissa sanapari ”American Primitive”, joka kannattaa googlata jos kyseinen äärimmäisen kiehtova kitaramusiikin linja ei ole tuttu. No, siinähän se oikeastaan tulikin. Tempo otetaan selkärangasta ja biisejä aletaan tunnustelemaan auki. Musiikkielämys oli täydellinen. Nyky kitaristeista Bill Orcutt on vakuuttanut minut joukkoi hinsa lukuisilla upean yllättävillä levyil lään, joilla kuullaan usein pelkästään kitaraa. Levyn kannet hengittävät ja puhuttelevat yhtä vaivattomasti kuin sen sisältämä musiikkikin. Silloin kun kita ran rooli ei tukahduta muuta musiikkia alleen tai kun siirrytään pois ”muusikkomaisesta” teknisyy den palvonnasta, kiinnostukseni herää. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tässä myös erittäin helpon kuuloiseksi tehty. Orcutt hajottaa kap paletta enemmän ja pyrkii muuten kin hieman sähköisempään ja siten teräväsärmäisempään ilmaisuun. Okei, kuuntelin sen heti aamulla uudelleen ja hyvin toimi, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Kappalevalikoima on näkemyksellisyydessään ensiluokkainen. S uhteeni jazzkitaraan on vaikea. On vain mu siikki, jonka ilmaisun välineeksi on valittu työkalupakista luontevalta tuntuva soitin. Tiheäsalo soittaa levyllään mestarillisesti, ja se ei tosiaankaan tarkoita jotain autobahnvauhtista skaalatykitystä. Käsittämättömän kauniit kappaleet saavat osakseen arvo aan ylentävän käsittelyn. Levy on hämärässä hiljaa hiipimistä, varjoissa vaeltamista, pohdiskelua. Vallilan risopajalla painetut äärimmäisen kauniit kannet on suunnitellut Pauliina Mäkelä. Levyn halki virtaava tunnelma pitää otteessaan, ja musiikki virtaa maailman luon nollisimmalla tavalla. Poikkeuksiakin on toki, viljalti. Tällainen graafinen suunnittelu nostaisi keskiverto levynkin hieman paremmaksi, mutta kun myös musiikki on näin puhuttelevaa, on kyseessä merkkitapaus. Yllä mainitsemani Bill Orcutt muuten versioi myös aiemmin Lonely Womania (nimettömällä albumillaan 2017), ja nyt onkin mukavaa vertailla näitä kahta kitaraversiota. Tämä on yölevy, ilman muuta. Pistin levyn lautaselle uuden levynipun läpikäynnissä sen kummemmitta ennakkotiedoitta ja jäin täysin sanattomaksi. Jostain syystä jazzin parissa se silti tuntuu usein ananakselta pizzassa. Tiheäsalon albumilla myös visuaalinen suunnittelu tukee täy dellisesti isoa ideaa. Pidän erityisen suuressa arvossa taiteilijoita, jotka pystyvät tekemään sooloinstrument timusiikkia tavalla, jossa kuulija ei oikeastaan edes ajattele instrumenttia
Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 114,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 131,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa TILAA SOUNDI. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. @meteli.net @metelinet @meteli SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NET Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä
Timo Kalevi Forss on nimennyt opuksen osuvasti. Kerrottavaa ainakin olisi riittänyt. Kaksikko päätyy yhdessä yrittämään jonkinlaista selviytymistä ongelmista, jotka pitkälti ovat itse aiheutettuja. 72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja COMEBACK (OHJ. ??. Näin ollen menestys ei päässyt nousemaan päähän. Pekka Strangin esittämä ruumisautonkuljettaja on kadottanut – tai tietoisesti uhrannut – inhimillisen sydämensä peliriippuvuuden alttarille. Viisas on myös ratkaisu olla kertomatta Riku Niemisen näyttelemän Speden tarinaa kehdosta hautaan. ??. PELURI – KUOLEMA ON ELÄVIEN ONGELMA (OHJ. Toisaalta yhtye pystyi suhtautumaan realistisesti reilu kymmenen vuotta sitten alkaneeseen niin sanottuun laskukauteen ja selviytymään sen yli. Kirjan loppupuolella Forss keskittyy pureutumaan siihen, mikä on The 69 Eyesin koossa pitävä liima. Mitään ylätai alaotsikoita ei todellakaan kaipaa, sillä teos on erittäin kattava biografia sekä bändin että sen jäsenten historiaan ja vähän nykyhetkeenkin. Sinänsä ironista, että päivitykset liittyvät viininjuontiin ja tupakointiin sun muuhun ”lapsille sopimattomaan” kuvastoon, kun itse elokuva on melko synkkiäkin teemoja käsittelevä tapaus. Se on hyvä valinta, sillä se on mielenkiintoinen kausi miehen elämässä. ???. HIROSHI SAITÔ) Muumilaakson rauha rikkoutuu, kun sinne saapuu maailmanloppua julistava Piisamirotta. Muumipeikko ja pyrstötähti on restauroitu ja kevyesti päivitetty versio jo vuonna 1992 ilmestyneestä animaatioklassikosta. Vuonna 1989 perustettu The 69 Eyes on toiminut samalla kokoonpanolla yli 30 vuotta. No, asialla ovat ohjaaja Petri Kotwica, joka on tehnyt toimivia jännityselokuvia ja -sarjoja Mustasta jäästä Piiritykseen, sekä käsikirjoittaja Aleksi Bardy (Teräsleidit) ja kirjailija Petri Karra (Haarautuvan rakkauden talo). Mielenkiintoisesti Delikourasin elokuva ei turvaudu yleisön kosiskeluun helpolla huumorilla. Paluuta edistämään valjastetaan myös syntikkaa soittanut Pete (Ville Myllyrinne), mutta matka takaisin parrasvaloihin onkin odotettua vaikeampi ja täynnä yllätyksiä. Muumipeikko, Nipsu ja Pikku Myy lähtevät pitkälle matkalle kohti kaukaisen vuorenhuipun tähtitornia selvittääkseen, onko filosofin horinoissa totuutta. Hän alkaa haaveilla comebackista, kun tapaa bändinsä lauluntekijän tyttären (Anni Iikkanen), joka vihjailee äitinsä uusista biiseistä. ???. Aku Sipola loistaa VesaMatti Loirina. Forss esittelee varsin tarkasti bändin eri vaiheet. Tällä kertaa epätäydellisyys on sekä kuvaannollista että fyysistä. Mikko Leppilampi eläytyy mukavan epämiellyttäväksi entiseksi rokkimenestykseksi, joka tätä nykyä pummaa kehäraakkina kaljaa vanhoilla meriiteillä. Hänen naapurinsa (Jari Virman) puolestaan saa kuulla, ettei hänellä ole juuri aivoja, mikä silmänräpäyksessä muuttaa ympäristön mielipiteen mukavasta miehestä. Lisäksi kirja käy läpi ne huonommatkin ajat kaunistelematta, mutta myös mässäilemättä. Sen lopun aikojen kuvasto ei todellakaan sovellu perheen pienimmille ilman turvallista aikuista seuraa. Lukemalla selviää muun muassa se, miksi kitaristin ei kannata lähteä metsästämään ilman puhelinta huikopalaa Amerikassa. Bändin tarinaa voikin lukea eräänlaisena ohjekirjana siihen, miten bändille rakennetaan kestävä ura ja miten bändi pidetään kasassa vaikeuksistakin huolimatta. MUUMIPEIKKO JA PYRSTÖTÄHTI (OHJ. Forssin teksti on sujuvaa, mistä kiitos kuuluu myös bändin jäsenille, jotka ovat puheliaita veikkoja, vaikka bändin imagosta on voinut saada toisenlaisen käsityksen. Toisaalta kirjan julkaisu osuu nyt aikaan, jolloin bändi elää ainakin joidenkin mielestä uutta nousukauttaan ja pystyy jättämään lukijat mukavasti positiiviseen poreiluun. Elokuvaa kannattelevat myös hyvät näyttelijäsuoritukset. Sen sijaan elokuva keskittyy noin viiden vuoden ajanjaksoon 1960ja 70-lukujen vaihteessa. Bändi ehti soittaa vuosikaudet, ennen kuin suuri suosio tuli. Tarinassa on paljon tuttua, mutta myös paljon uutta. TEKSTI: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT O n pienoinen ihme, ettei The 69 Eyesista ole aiemmin julkaistu historiikkia. Spede on jopa yllättävän kunnianhimoinen elokuva, joka hyödyntää median mahdollisuuksia kohdettaan paremmin. ALEKSI DELIKOURAS) Viimeksi vallan mukiinmenevän Punttikomedian ohjannut Aleksi Delikouras on tällä kertaa tarttunut kansaan menevää huumoria kylväneen Pertti ”Spede” Pasasen elämäntarinaan. Ilmeisesti juuri aika on tekijä, joka on suojellut yhtyettä. SPEDE (OHJ. MARKO SÄYNEKOSKI TIMO KALEVI FORSS: THE 69 EYES LIKE Rockbändin ensimmäiset vuosikymmenet K u v a: M ar co M el an d er The 69 Eyes 1990. Ajankuva on periaatteessa rakennettu uskottavasti, mutta hieman jää vaivaamaan jatkuva lavastuksen tuntu. TEEMU NIKKI) Teemu Nikki teki sen taas, eli repii huumoria paikoista, joista moni ei sitä lähtisi etsimään ja saa välittämään epätäydellisistä henkilöistään. Matkalla sankarimme kohtaavat Nuuskamuikkusen, Niiskuneidin, Niiskun ja muitakin muumeista tuttuja hahmoja. Valitettavan harvoilla riittää paukkuja samaan, mutta The 69 Eyes onkin ihan omanlaisensa porukka. Eräs merkittävä tekijä on varmasti se, että yhtyeen jäsenillä on elämää myös bändin ulkopuolella ja he ovat pystyneet pitämään jalkansa maassa silloinkin, kun pyöritys on äitynyt villiksi. PETRI KOTWICA) Suomalainen rokkileffa, joka ei ole myötähäpeää herättävä farssi
Siksi kirja tuntuu muistiinpanoläjältä siitä, että täl laistakin on. 2010luvun taitteessa paljon huo miota saanut LCMDFduo sivuu tetaan tyystin. Lietzen kuljettaa tarinaa taita vasti vähin sanoin, sekä kuvin, joiden seesteinen kauneus toimii riipivän tehokkaana kontrastina tarinalle. Tyyli on puiseva: jokainen genre esitellään kliinisesti ja lukijaa aliar vioiden muinaisista roomalaisista aloittaen. S e tiedetään, että länsimainen historia on sarja alaviitteitä jät käporukoiden touhuamiseen. Genret ja aikakaudet olisi voinut kontekstoida muutamien tapaus esimerkkien kautta. On vaikea ymmärtää, miksi demotason punkbändien historiaa kirjataan piinallisen tarkkaan, mut ta Erja Lyytisen kaltainen jättiläi nen käsitellään yhdessä kappalees sa. Kun yrittää ahtaa kaiken, unoh taa olennaisen. Se pitää eittämättä paikkansa, mutta niitä kuuluisia rakenteita ei tehdä näky viksi. Tutkijatohtorit Käpylä ja Pääkkö lä muistavat suomalaisen musiikin naisia. On niin tehty ennenkin: esimerkiksi suomirockin naisia kä sitellyt Rockin korkeat korot (2003) ja räppinaiset kattanut Hyvä verse (2019). MIKAEL MATTILA TIINA KÄPYLÄ, ANNA-ELENA PÄÄKKÖLÄ: LAILASTA ALMAAN – SUOMALAISTEN NAISTEN POPULAARI MUSIIKIN HISTORIA INTO T aiteessa kuvaukset laitapuo len kulkijoiden elämästä ovat usein jonkinasteisen rappio romantiikan sävyttämiä. On köy hyyttä ja kärsimystä, mutta on myös vapautta, yhteisöllisyyttä ja rakkautta. Ymmärrettävää tiede tekstissä, ei tietokirjassa. Ajankuvan analyysiksi riittää sen toistelu, että vähätelty on. Useasti ennenkin kirjoillaan vaikutuksen tehneen Lietzenin taidosta sarjakuvantekijänä ker too eniten se, että voimakkaimpia jaksoja ovat täysin kuvien varassa etenevät, useiden sivujen mittaiset kohtaukset. Mahdotontahan se on. Näköala ton tilanne ja päihderiippuvuus johtavat toinen toistaan epätoivoi sempiin tekoihin. Ei ole varmasti tar koituskaan. MIKKO MERILÄINEN MIKA LIETZEN: ALKOHOLI ASEMA Lohduttoman kostea tarina Suomalaisen popin jännät naiset Exclusive editions and merchandise: www.atomic. Faktojen suhteen hutiloidaan melkoisesti: kaksikko niputtaa EDM:n alle The Hearingin ja M:n ja kuulee käsittämättömästi Zen Cafén, 22Pistepirkon ja Irinan musiikissa ”postrocktyylistä indie soundia”. Jopa epämiellyttävyyteen asti lohduton kirja, josta ei jää hyvä maku suuhun. Valokin pilkah taa vain sammuakseen entistä pimeämmäksi. Värimaailman haaleus kertoo paljon: ainoat syvät värit koko kirjassa ovat musta ja veren punainen. Nyt koko kotimaisen popmusii kin naistekijöiden skaala iskelmäs tä black metaliin ja r’n’b:stä kokeel liseen indieen survotaan 350 si vuun. Vasta nykypäivän viisaat ovat muistaneet suurmies ten varjoista myös Alma Mahlerit ja Fanny Mendelssohnit. Myös musiikki. Sen sijaan kak sikko vain listaa luvusta toiseen mahdollisimman monta kotimaisen musiikin naistekijää – kuin todistel len, että ainakin näin moni nainen Suomessa tekee musiikkia. Blu-Ray I Digital NEW AMORPHIS NEW AMORPHIS LIVE ALBUM LIVE ALBUM OUT OCT 13 OUT OCT 13 PRE-ORDER NOW AT PRE-ORDER NOW AT ATOMIC FIRE RECORDS ATOMIC FIRE RECORDS The Finnish masters of melancholy deliver a unique live album QUEEN OF TIME LIVE AT TAVASTIA. rerecords Coloured vinyl I CD digipak incl. Kummallista ammatti tutkijoilta. Kansikuvassa heidän kasvoil laan on hymy, mutta siihen se jää kin. re-records.com www.instagram.com/atomic. Kun musiikkia kuvaillaan, se tehdään maireasti kehuen ja kli seisiä laatusanoja ryöstöviljellen. Sitten kirjasta tulee luettelo ihmisiä, tyylilajeja ja bändejä. Kirjan otsikossa mainittu Alma saa huomiota puolen sivua. Sentään alun Pirkko Mannolan muistelot keikkareissujen hirveistä vessafasiliteeteista lukee tragikoo misena ajankuvana. Mika Lietzen on va linnut kadulla asuvan alkoholisti pariskunnan tarinassaan toisen tyylin. Materiaa li ei jäsenny. Ensi ruuduista alkaen etenkin pääosamiehen lohduttoman tyhjä katse kertoo, että onnellista lop pua ei kannata odotella
Muutaman kuukauden jälkeen jo suunniteltiin ja tehtiin yhteisiä projekteja. Tälle yllätyskeikalle mukaan tulivat omalta kylältä myös Riikosen Aarne ja Tytti Metsä. Ne tuntuvat tajuavan, kuinka syvällä olen aiheessa ja ällistyttävät tarjoamalla todella mielenkiintoisia, itselle tuntemattomia artisteja, kuten karismaattisesti intensiivisen soul-veli Darondon, murhaavan kovat country blues -artistit Belton Sutherlandin ja Boyd & Ruth Mae Riversin sekä paljon huimaa cumbiaa, etenkin sieltä psykedeelisemmästä päästä. Riossa on loistavien kahvien ja pöperöiden lisäksi kuukausittain vaihtuvia kuvataidetai valokuvanäyttelyitä ja elävää musiikkia. JUSSI NIEMI Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 29. Lähiö Itä-Helsingissä, pieni kylä parinkymmenen minuutin matkan päässä pääkaupunkimme keskustasta, vartin reippailun etäisyydellä Itäkeskuksesta. Sopivasti sivussa. Lähiviikkoina Riossa ovat esiintyneet muun muassa Aili Järvelä, Hulda Huima ja Nemat Battah. Kannattaa tulla kauempaakin. Jos pelkäänkin, mitä algoritmit tekevät meille ajan mittaan, niin musassa ne loistavat. Karjalainen Kielen löytäneiden kesken arvotaan Sakara Records -paketti, joka sisältää vinyyliversiot albumeista Stam1na: X, Jarkko Martikainen: Itse tehty elämä ja Stoned Statues: Guardian sekä Huoran Sannivinyylisinglen.. Hard Rock House on nimenä hieman harhaanjohtava, sillä tässä mestassa voi kuulla kyllä ihan kaikenlaista musiikkia, neljänä päivänä viikossa. Paksu Karibia-opus on akateemiseksi työksi harvinaisen helposti luettava. Onnittelut! PUHELINTODELLISUUDESSA kirjojen lukeminen alkaa olla uhattuna. Kaikki saaret käsitellään ja niitä riittää. Superkiinnostavaa on, että nähtävästi karibialaisen identiteetin pohjana on aina jonkinlainen kaipuu oikeaan alkuperään ja tietty hämmennys sen luonteesta. Itselleni otollisin kirjanlukutilanne on kesäisin mökillä ulkona auringon paisteessa. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Juuri nyt seinällä keikkuu roihislaisen taiteilijan Harri Valon upeita, värikylläisiä maalauksia. Järkyttää huomata sen vähentyneen itselläkin, kun ”aina on pakko” tsekata, olisiko Venäjä viimein häviämässä Ukrainassa tai Trump joutumassa kunnon kuseen jossain monista oikeusjutuistaan. Sittemmin siellä on tullut kuultua punkia, kantria, hiphopia, folkia ja kansanmusiikkia. The Shubie Brotherskin heitti terassilla It Takes A Village -levyn ennakkojulkistuskeikan elokuun puolivälissä. Muutamaa viikkoa aiemmin säestimme siellä Ahmed Ag Kaedya, malilaista tuareg-kitaristia ja laulajaa. Alkuperäisasukkaiden karu kohtalo puidaan, mutta pääosassa on afrikkalaisten diaspora, orjuus ja sen jälkeinen kehitys, mikä herättää tajuamaan, kuinka demokratiaan on pakko kasvaa pitkällä kaavalla. Paikka, jossa on aina hyvää seuraa, kahvilan pitäjistä alkaen. MIETTIESSÄNI, mikä on parasta juuri nyt, tuli mieleeni sama vastaus, kuin monesti aiemminkin: Roihuvuori. Missään aiemmassa asuinpaikassani en ole kokenut tällaista yhteisöllisyyttä. Menneen kesän suuri lukuelämys oli Pekka Valtosen Karibian historia. Roihuvuoren toinen rikkaus on kulttuurikeitaat, kuten olohuoneekseni muodostunut kahvila-baari Roihuvuoren Rio. Karibian historia on ehkä maailman suurin ihmiskoe tiivistettynä, kun lukemattomat kulttuurit (afrikkalaiset, eurooppalaiset, intiaanit; kaikkia niitä oli monia) törmäsivät kaaoksessa ja sekoittuivat toisiinsa yllättävin tuloksin, hyvässä ja pahassa. Se kuuluu ja näkyy erityisen selvästi rakastamassani reggaessa ja rastakulttuurissa, joita muiden uskomus systeemien ja musiikkityylien ohella myös käsitellään tässä mainiossa teoksessa. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Olen löytänyt loppusijoituspaikan. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Like Kustannuksen lahjoittamat The 69 Eyesja Stam1na-kirjat voitti Vilhelmiina Kallio Oulaisista. Herttoniemen vähemmän tunnettu ja arvostettu kaveri Itäväylän toisella puolella. Sortosysteemistä ja häikäilemättömästä omanedun tavoittelusta ei ilmeisesti minkäänlaisen sorrettujen tekemän vallan kumouksen kautta päästä heti aitoon tasaarvoon. Sama histo riantutkija on myös musafriikki ja tuoreen Sielukasta! Soulin kuninkaalli sia -kirjan tekijä. Kun tuohon lisää vaikkapa Hanamin, Roihuvuoren Kyläjuhlat, meren läheisyyden ja luonnon muutenkin, niin pieni paratiisi on valmis. Avuliaisuus, innostuneisuus ja ennakkoluulottomuus luovat ilmapiirin, jossa on helppo olla ja tehdä. Muutamassa viikossa oppi tuntemaan ison määrän ihmisiä. JANNE HAAVISTO The Shubie Brothers, J. Olen asunut melko laajasti ympäri Helsinkiä: Töölössä, Punavuoressa, Lauttasaaressa, Kalliossa, Pitäjänmäellä, Käpylässä, Paloheinässä, Oulunkylässä, Hertto niemessä ja nyt viimein Roihu vuoressa. Ensimmäisen kerran kävelin sinne freejazz-keikalle
Uudistettu Easy Start -työkalu ja laajennettu Hitmaker Expansion -softapaketti. f i Valtava 120dB dynamiikka RedNet -konverttereilla. s t u d i o t e c . Parannellut valorenkaat säätimen ympärillä. f | w w w . 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi UUTUUSTUOTE HETI VARASTOSSA PAIKALLISELLA KAUPPIAALLASI! 75. M a a h a n t u o n t i : S t u d i o t e c O y | K u u s i n i e m i 2 , 2 7 1 E s p o o | p u h . Paranneltu Air Mode tuo lisää fjongaa. Vielä mukavammat ja laadukkaammat kuulokkeet studiopaketeissa. Uusi kuulokevahvistin tarjoaa parhaan Scarlett -kuuntelun. Auto Gain ja Clip Safe -toiminnot. 2 7 5 1 2 3 | s a l e s @ s t u d i o t e c . Täysin uudet etuasteet 69dB gainillä toimivat kaikkien mikkien kanssa. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh
4PV / 63€ (Hinta sisältää leirija telttapaikan) ?. ARV IOIT AVA NA KUU MIM MAT UUT UUS LEVY T Behm K A RTA N O N L Ä N S I S I I P I VA L M I S T U I. 8/ 20 23 12,90 € (sis.alv) LUCINDA WILLIAMS BERNARD BUTLER MIKKO KARMILA MARKUS KRUNEGÅRD JANNE WESTERLUND THE COFFINSHAKERS S O U N D I 8 / 2 2 3 STAM1NA NIPUTTI KYMMENEEN BIISIIN KOKO HISTORIANSA So un dI 11 So un dI 11 B E H M Ursu s Facto ry, Radi opuh elim et, Neil Youn g, Hexv esse l, Kvel erta k, The Hive s, The Hand som e Fam ily... ENNAKKOLIPUT TOIMITUSKULUINEEN A L K A E N ?