ROSITA LUU JAAKKO LAITINEN SAMANNA JANNE TUOMI BLOOD INCANTATION D-A-D, THE SMASHING PUMPKINS, NICK CAVE, KOTITEOLLISUUS, HAMISH HAWK, HOT HEROS, PEKKA LAINE... ARVIOITAVAN A KUUMIMMAT UUTUUSLEVY T! Nightwish KETJUN JOKAINEN LENKKI ON TÄRKEÄ 8/ 20 24 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 8 / 2 2 4 So un dI 11 So un dI 11 N I G H T W I S H JESSE MARKIN | ORANSSI PAZUZU | MICHAEL SCHENKER | YONA
67
Dalindèo EBBE Elsa Brotherus Glayden Jaakko Kulta Jesse Markin Jore & Zpoppa Kissa Lyyti Luna Kills Maustetytöt MFM Mirella MISS MOLLY Nelli Milan nublu NUPU Orvokki OLGA pins.ku Poni Rosettes Sara Bee Sara Siipola Senya Shepherd’s Call Sonia Stereo Terror Timo Lassy Trio Turisti Tupe. Us Viitasen Piia Vilma Alina • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •. Aliisa Syrjä Alma Alanko ATLAS Averagekidluke Barbitalo BÄMÄ Bee Benjamin Business City D.O.P.A
Soundi 8/2024 > 6 Pääkirjoitus 8 Tapahtuu näinä päivinä 9 Toinen kuvakulma 10 Löytöretkellä 12 Tarkkailuluokka: Miika Leivo 14 Arttu Seppänen 16 Elämäni soundit: Jaakko Laitinen 18 Martti Luther ja muovipussi: Tuomari Nurmio 20 Nightwish 26 Rosita Luu 30 Oranssi Pazuzu 34 Jesse Markin 36 Janne Tuomi 41 Yona 44 Michael Schenker 46 Levyarviot 56 Samanna 60 Blood Incantation 62 Jazz kiinnostaa 64 Sanoin kuvin & Elokuvat 66 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: Ti m Tr o n ck o e 4 SOUNDI 26 Rosita Luu K u v a: M er it a B er g 41 Yona K u v a: Te em u Si lv án K u v a: R ai n er P aa n an en 30 Oranssi Pazuzu K u v a: Ta ll ee Sa v ag e 44 Michael Schenker K u v a: To tt e R au ti ai n en 34 Jesse Markin
Eva Louhivuori Kaikki kauniit sanat 27-09-2024 CD / DIGITAL Rosita Luu Yöeläin Ulkona nyt! LP / DIGITAL Litku Klemetti Funny Girl 18-10-2024 LP / CD / DIGITAL
vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Tuo on kiistämättä tärkeä ja oikea näkökulma, jos halutaan vaikuttaa poliittisiin päätöksiin. Etenkin näinä aikoina, kun kulttuurikentän toimeentulo on aina vain haastavampaa, on jokainen onnistuminen juhlan arvoinen. Eipä lausumasta voisi enempää samaa mieltä olla, etenkin kun sen laajentaa käsittelemään kulttuuria kokonaisuudessaan. Nimittäin yksilötasolla kulttuurissa ei ole kyse mistään muusta kuin siitä, miltä juuri minusta tuntuu, kun joku levy soi tai artisti esiintyy. Mutta silti, itselläni kumpikin näkökulma haraa jollain perimmäisellä musiikin fanituksen tasolla vastaan. Viime viikkoina on ilmoilla ollut poikkeuksellisen paljon muitakin fiksuja kannanottoja kulttuurin merkityksen puolesta. Ja onhan sekin kiistaton osoitus siitä, että kyseessä on merkittävää toimintaa. Kaikkein helpoiten näen punaista silloin, kun joku syyttää tuottoisia keikkoja tekevää artistia rahastuksesta. TR/ST: Performance SOUNDI 8/2024 SYNTYI NÄIDEN LEVYJEN TAHDISSA: Gillian Welch & David Rawlings: Woodland Oranssi Pazuzu: Muuntautuja Nick Cave & The Bad Seeds: Wild God Rosita Luu: Yöeläin open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Makroja mikrotason merkittävyyttä ”M usiikki keskiöön, ilman sitä elämä olisi kuin maailma ilman vettä”, totesi eräs fiksu lukijamme lähettäessään minulle palautetta sähköpostilla. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Tosin kyllä musiikkibisnes saa syyttää ihmisten nihkeästä asenteesta myös itseään – otetaan esimerkiksi vaikkapa sellainen vastenmielinen ilmiö kuin lippujen dynaaminen hinnoittelu. Mikä siinä oikein korpeaa, jos taiteilija saa hyvän korvauksen tekemästään työstä. Pääkirjoitus A-PUOLI > 6 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Jukka Hätinen, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Samuel Järvinen, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Ja onhan laajemminkin tutkittu, että yhteiskunnan kulttuuriin sijoittama raha palautuu moninkertaisena. Esimerkiksi Olympiastadionin kuluneen kesän suurkonserttien kävijät kuluttivat tutkimuksen mukaan rahaa palveluihin ja ostoksiin yhteensä noin 114 miljoonan euron edestä. Tärkeintä olisi kuitenkin hallituksenkin pitää mielessä, että ilman kulttuurin aluskasvillisuuden tukemista ja panostusta taidekasvatukseen ei stadionluokan menestyksiäkään pääse syntymään.. Artistin pitäisi ilmeisesti tehdä nöyrästi nälkäpalkalla taidetta, josta kuluttajan pitäisi saada nauttia mieluiten ilmaiseksi. Pontimena näille ovat olleet hallituksen kammottavan lyhytnäköiset kulttuuribudjetin leikkaukset. Musiikki keskiöön, totisesti. Toinen nykyisin yleinen tapa mitata kulttuurielämyksen arvoa tuntuu olevan koko: montako Tavastiaa/Olympiastadionia/Wembleytä kukin saa täyteen. Puhtaimmillaan kyse on vain minun kokemuksestani taiteilijan luomistyöstä, ja siihen yhtälöön ei mahdu taiteen kansantaloudelliset vaikutukset. Musiikin merkitystä on perusteltu paljon taloudellisten vaikutusten näkökulmasta. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Lotta Savolainen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 50. Eikä pidäkään
Bloodmoon on esimerkki siitä, kun biisi syntyy vaivattomasti ja palaset loksahtelevat kerralla kohdilleen. Festivaalin juontaa Verneri Pohjola. – Pitkältä ja valoisalta. Meidän musassa yhdistellään erilaisia nykypäivän poptyylejä klassisiin rockvaikutteisiin. Kun jätkät alkoivat puhua omasta lafkasta niin todettiin aika äkkiä yhteen ääneen, että oltaisiin hyvä match! – Rock Band From Hell (laulajakitaristi Jani Tillman, kitaristi Jere Siivikko ja rumpali Mikko Nykänen) perustettiin vuonna 2020. Neljälle illalle (25.–28.9.) levittäytyvän festivaalin suomalaisedustaja on Selma Savolainen Horror Vacui. Nyt festivaali saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Oululaislähtöisen Blind Channelin Niko Moilanen ja Alex Mattson ovat perustaneet Scary Noise Records -levy-yhtiön. – Uutta musaa on jo albumillisen verran, ja uusia kappaleita tiputellaankin julki kiihtyvään tahtiin. Tammikuussa 2025 yhtye soittaa nimittäin viimeiset kolme keikkaa (Turku, Tampere ja Helsinki) laulaja ja biisintekijänsä Tuomas Skopan kanssa. Eka keikka oli Saksan Oberhausenissa ja paikalla oli yli tuhat ihmistä. Säveltämisen aikana ei juuri mietitä genrejä vaan tehdään juuri sellaista musaa kuin sattuu tulemaan, kertoo Tillman. – Soitettiin kolmekymmentä keikkaa viidessätoista eri maassa. Viime vuonna Music For Late Night Activities -debyyttialbumin julkaisseelta yhtyeeltä on juuri ilmestynyt uusi Bloodmoon-biisi. Skopa ilmoitti lähdöstään kesällä, minkä jälkeen Sydän, Sydämen faneille annettiin sananvalta siitä, että pitäisikö yhtyeen jatkaa ilman Skopaa. Sydän, Sydämen taru ei kuitenkaan ole loppumassa tähän. Fanit olivat liikuttavan yksimielisesti jatkon kannalla. Muita esiintyjiä ovat esimerkiksi tanskalainen Karmen Rõivassepp Quartet, ruotsalainen Pawky, liettualainen Beyond, ranskalainen Inui ja norjalainen Emmeluth’s Amoeba. Miltä tulevaisuus näyttää. 8 SOUNDI SOUNDI 9 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Sydän, Sydän hyvästelee laulajalauluntekijänsä Valloittavan venkura rockyhtye Sydän, Sydän tekee alkuvuodesta eräänlaisen jäähyväiskiertueen. – Meidän vanha yhtye Facelift soitti Blind Channelin kanssa Oulussa jo vuonna 2014, eli yhteiset juuret yltävät pitkälle. Tuntuu aika hurjalta, kun miettii sitä, miten paljon meille on ehtinyt tapahtua lyhyessä ajassa, sanoo Tillman. – Kyseessä on varmaan meidän rockein biisi. Tällä hetkellä syntyy parasta musaa, mitä ollaan ikinä tehty, ja asiat alkavat loksahdella paikoilleen! TEKSTI: TIMO ISOAHO Blind Channel ja Rock Band From Hell yhdistivät voimansa K u v a: A sl ak Ju n tt u Tampereen G Livelabissa koetaan syyskuun lopussa kiinnos tava monipäiväinen ja kansain välinen jazztapahtuma. Intron soidessa yleisön mylvintä laittoi joka jantterin ihon kananlihalle! Rakastuttiin Eurooppaan ja meille jäi fiilis, että ne rakastui myös meihin. Ennen Tamperetta festivaali on vieraillut muun muassa Stavangerissa, Portossa, Uumajassa ja Amsterdamissa. Se on samalla Scary Noise Recordsin ensimmäinen julkaisu. – Kiertueella koettiin monenlaista ruokamyrkytyksistä päätä huimaaviin keikkoihin. Dublinista lähtöisin oleva 12 Points -festivaali esittelee 12 nousevaa jazzartistia 12:sta eri Euroopan maasta. Kuinka ollakaan, lafkan ensimmäinen kiinnitys on modernia rockia soittavat oululainen Rock Band From Hell. Festivaalin ohessa järjestetään myös Jazz Futures -konferenssisisältöjä, maksuttomia jameja sekä valitaan osallistuvien bändien joukosta arvostetun Zenithpalkinnon saaja. Se lähti liikkeelle kitarariffistä ja jo muutaman tunnin päästä sovitettiin lopullista versiota. Rock Band From Hell on myös kiertänyt Blind Channelin kanssa. Kiertävä jazzfestivaali 12 Points saapuu Suomeen Selma Savolainen Horror Vacui K u v a: Se v er i U u si ta lo
Vilkkumaan albumi Lauluja musikaalista Bosslady ilmestyy myös syyskuun lopussa, ja levyltä on jo julkaistu single Me ollaan siskot. Sessioiden aikana tapahtui sellaistakin, että komp pikitaroita äänittäessä siellä oli maanjäristys, jonka voimakkuus oli yli seitsemän richteriä. TEKSTI: TIMO ISOAHO K u v a: P h o to m an B o rj a. Kyseessä on uusi aluevaltaus Maija Vilkkumaalle, sillä hän on säveltänyt ja sanoittanut sen musiikin. Lordi, Jukka Pelkonen, Pasi Rantanen ja Asim Searah sekä tietysti Netta. Erinäisten keskustelujen jälkeen päätettiin Netan kanssa ehdottaa kundeille Black Sunin vakiokokoonpanoon pari suo malaista. Ja seuraavaksi maa ilman luultavasti ainoa ecua dorilaissuomalainen hevibändi nostikin yhteistyön maljoja! Uuden kokoonpanon debyyt tialbumi Black Sun julkaistiin syyskuun alkupuolella. Ei nyt ihan mitään ördäystä, mutta aika rankkaa kamaa! Milloin Black Sun nähdään Suomessa lavalla. Tällä levyl lä Netta myös tarjoilee voksuja, joita ei ole aiemmin kuultu esi merkiksi Smackboundin tai Lau renne/Louhimon levyillä. – Otettiin kärkeen viikon esi tuotantopätkä, ja sitten nauhoi tukset alkoivat. Vuonna 2023 tilanne sai uu denlaisen käänteen. Bändin uusi studio on erit täin pro, ja siellä on myös Gene lecit. Behm esittää elokuvassa Suvia, joka nousee kansainväliseen poptähteyteen Summer Maplena. 8 SOUNDI SOUNDI 9 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > K uv a: V il m a T ö y rä s Ku v a : Sa n tt u S al m in en Jyväskylän kaupunginteatterissa saa syyskuun lopussa ensi-iltansa Bosslady-musikaali. – Black Sunissa on kyse perus asioista. Simppeliä menoa, jo hon on helppo päästä mukaan. Timo Tolkki tuotti bändiä, mutta jelppailin siinä sivussa, kertoo Nino Laurenne. Millaista musiikkia on tarjolla. – Sessiot olivat erittäin muka vat. Muut keskeiset roolit elokuvassa näyttelevät Pyry Kähkönen ja Mimosa Willamo. Ei välttä mättä, sillä kyseessä on Ecua dorissa vuosituhannen vaih teessa perustettu yhtye. Musikaalin ovat kirjoittaneet Vilkkumaa, Satu Rasila ja Eeva Kontu. – Oltiin taas kerran Ecaudo rin Guayaquilissa, nyt muun muassa kuvaamassa videoi ta. Kuvaukset ovat alkaneet ja ensi-iltaa luvataan syksylle 2025. Lopuksi miksa sin levyn Sonicilla ja Svante Fors bäck masteroi Chartmakersilla. Siinähän kävi sitten niin, että bändi potki laulajansa ulos kesken äänitysten. Netan laulusoundi taas on se, joka erottaa meidät aika mones ta muusta bändistä. Mukaan tulivat muun muassa Tony Kakko, Noora Louhimo, Mr. Sehän toki lämmittää miel tä, kertoo Laurenne. – Tällä hetkellä valmistaudu taan loppuvuoden keikkoihin Ecuadorissa. Maija Vilkkumaa laajentaa musikaaliin Behm näyttelee tähteä Metallia Suomi–Ecuador-akselilta Tuntuuko metallibändi Black Sunin nimi tutulta. Toki pitää mainita, että levystä on myös Dolby Atmos versio. Elokuvan käsikirjoittaa ja ohjaa Oskari Sipola. Onneksi sain hoidettua Suomesta jee siä, ja ep:lle löytyi kova katta us Suomiosastoa laulamaan. – Vuonna 2019 yhtyeen hem moilta tuli mailia, että tuottai sinko heidän uuden Silent Enemy -ep:n Ecuadorissa. Tulevina vuosina Black Su nin tilanne näilläkin leveyspii reillä voi olla aivan toinen, sillä kokoonpanossa vaikuttavat nykyään myös Nino Laurenne (Thuderstone) ja Netta Lauren ne (Smackbound). Suomipopin kiintotähdeksi noussut Rita Behm debytoi näyttelijänä Juha Itkosen menestysromaanista Anna minun rakastaa enemmän tehtävässä elokuvassa. Pohja töiden jälkeen tultiin Suomeen, ja tehtiin muun muassa lauluosuu det kotimaassa. Tarkoituksena olisi esiintyä myös Suomessa, mutta tarkkoja speksejä ei vielä ole. – Black Sun oli tekemässä äänityshommia Sonic Pump studiolla Helsingissä vuonna 2016, ja tutustuin silloin yhtyeen tyyppeihin. Pohdin hieman asiaa, ja lähdin duu niin 11 000 kilometrin päähän. Se on heavy metalia tiu koilla riffeillä ja tarttuvilla kerto säkeillä
Lyriikka on hyvin runollista ja jättää kuulijalle paljon tilaa pohdiskeluun. Laulua säestää kaut taaltaan piano tai vaihdellen lämmin ja pehmeä, Hammond tyyppinen kosketin. Tähän seka sortoon ei ep kuitenkaan katoa. Kesällä Kaikki on hattaraa ep:n julkaissut Huonosti Puetut Lapset kuulostaa nimensä perusteella mee miltä. Ystä väni sanoi kerran, että rakastumi sessa rankinta on se hauraan epä varmuuden ja voimakkaiden viet tien välinen sekasorto. Ep:ltä nousee esiin erityisesti kolmas kappale Sun ihosi, joka kuvaa tarkalla mutta hel lällä otteella ihastumisen epävarmo ja ja usein haparoivia toiveita. Kesän alussa kuulimme hänel tä hienon avaruutta syleilevän hou seremixin omasta, jo vuosia sitten julkaistusta biisistään Vähän jotain musta kuoli. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, tietenkään. Yhtyeen kappaleet soljuvat eteen päin ja ovat kauniin koruttomia. Ky seessä on biisi, joka ilmentää ajatus ta, kuinka rakkaudelle kannattaa antautua, ei pelätä sitä. Sil Ihastumisen sekasortoa lä tavalla rujoja kuin vain ihastumi nenkin voi olla. Bämässä hän on osa artisti ryhmää sekä toimii myös usean bii sin tuottajana. Heidän debyyttin sä Kaikki on hattaraa taas on herkkä ep, jonka kuusi kappaletta ilmentä vät eri näkökulmia ja kohtauksia yk sinäisyyden, ihastumisen ja rakkau den teemoista. Sen pääpiirteet liikkuvat juuri siinä kau niissa ja kummastuttavassa. Sellai sessa, kun perhoset eivät meinaa millään kadota vatsasta. Nelli Milan on tuottaja, artisti ja biisintekijä. Yksi äärimmäisen hie noista elektronisen musiikin taita jista. Miten pettämätön yhdistelmä onkaan eteenpäin pyrkivä komppi ja tarkkoja koukkuja soittavat kitara ja basso, jotka avautuvat kertosäkeessä ulkona lepattavien lakanoiden lailla. Jäin miettimään, että halusiko Milan tämän remixin myö tä näyttää, mitä toiveita ehkä jo alku peräisen kappaleen äärellä oli si ollut. Tätä ajatusta yhtye itseasiassa vielä alleviivaa Instagramtilillään, joka on täynnä kuvia, jos ei nyt huo nosti, niin hellyttävästi puetuista lapsista. He ovat kiehtovalla tavalla tuoneet yhteen jotain kiehtovan ristiriitaista: villiä ja kuitenkin levollista pop rockia. Kappale rullaa eteenpäin ja päässä vilisevät sydäntä lämmittävät fiilikset niin Fleetwood Macista kuin The Cures takin. Nelli Milanin osuutta ei voi myös kään vähätellä Bämäkollektiivin riveissä. Erityisen vaikutuksen teki touko kuussa ilmestynyt Surrender. 10 SOUNDI Teksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI H ienon avauksen kotimaiselle indiekentälle teki alkuvuonna Lilith & The Wildflowers, jon ka kaksi tähän mennessä julkaistua singleä ovat kiinnostavia aikamat koja ja samalla kirkkaita uuden ajan debyyttejä. Tampereelta kotoisin olevan neli henkisen yhtyeen muodostavat Harry Beech, Eemeli Siekkinen, Art turi Borén sekä Deniz Kirci. Siinä artisti johdatte Lilith & The Wildflowers K u v a: E ri ca D ah ls tr ö m -D ez o n n e Nelli Milan K u v a: A n i R. Muutamia vuosia Mi lanin töitä seuranneena pidän häntä yhtenä aikamme kiinnostavimmista elektro ja ehkä tarkemmin nimen omaan house ja teknomusiikin ar tisteista ja tuottajista. Hän on nimittäin julkaissut muutaman albumin myös Johanna Kustannuksen alla, mutta tuntuu, että juuri se joku persoonallinen sär mä on löytynyt näistä vuoden sisällä julkaistuista omakustan teista. Vuoden 2023 valopilkku itselleni oli hänen Jano ep:nsä, jonka aloitusraita Unohtaisin oli omissa kirjoissani yksi vuo den biiseistä. Huonosti Puetut Lapset on syvä ja sävykäs yhtye
Jo niin täydellisesti etenevä biisi jää hieman epävarmaan tilaan. 32 95 Pedro JANNE FLINKKILÄ Mikä oli ”pedrohietasuuden” ydin. Toinen vaikuttava biisi on Berlin Blue, joka nappaa mukaan savuisalle maagiselle matkalle. Rakastettu suuruus kertoi hillittömät tarinansa ja syvät mietteensä musiikkitoimittaja Janne Flinkkilälle. Jo valtavan diskografian omaava Timi Tamminen on tuottelias, luova ja ihanan monipuolinen musiikkinsa suhteen. Soinnut pysyvät samana läpi biisin, mutta artisti tekee mieletöntä työtä laulusovitusten yhdistämisessä ja saa biisin lentoon. Vesterinen yhtyeineen ANTTI HEIKKINEN Elämäkertojen mestari avaa tämän hetken suosituimman iskelmäbändin tarinan, jota ei ole koskaan aiemmin kerrottu. 31 95 Tuntematon Juice Leskinen Kertomuksia toisille artisteille tehdyistä lauluista ja niiden synnystä TIMO KALEVI FORSS Suunnaton lahjakkuus, ristiriitainen persoona, jättihitti nikkari. ”Hän kertoo kaiken olennaisen ensimmäisen minuutin aikana, jonka perään alkaa vastustamaton tanssibiitti.” lee kuulijan toksisen rakkauden äärelle, jossa itsellä ei ole enää väliä. Puolivälissä biisiä kappaleeseen tulee uusi vaihde, jossa ajatus kuitenkin jää ehkä puolitiehen. co m is ta . Matka taitaa olla vasta alussa, hyppään mielelläni mukaan odottamaan tulevaa. 31 95 Kaupoissa 1.10.. Ka ts o m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai ne n. Hän kertoo kaiken olennaisen lyriikoissa ensimmäisen minuutin aikana, jonka perään alkaa vastustamaton tanssibiitti vieden kuulijan täysin mukanaan, kuin pudottaen dissosiaatioon. Timi Tamminen K u v a: M ir a Su v in en Syksyn KIRKKAIMMAT tähdet Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi ttä in . Koska tuotantoa on syntynyt parin vuoden sisällä runsaasti, keskityin kuuntelemaan tänä kesänä julkaistuja singlejä. Tuntuu, että hän saa teoksensa soimaan juuri sillä tavalla, genrellä ja kielellä kuin kullakin hetkellä on tärkeintä tehdä. Haaveilen, että joku ilta tanssin hänen diskossaan, koska kyllä meistä kaikki jollain tavalla tähän samaistuu: ”handlaan tätä huonosti, antaisin sulle kaiken heti, unohtaisin itteni”. Hieno Stormproof koukuttaa vaikuttavalla toisteisella rytmikierrollaan. Timi Tamminen kertoo yhdistävänsä musiikissaan eri kulttuureja ja genrejä luoden samalla omaa uniikkia soundiaan. Olen otettu Tammisen ehtymättömältä tuntuvasta tuotteliaisuudestaan, joka eittämättä näin jatkuessaan tulee esittelemään kaikkien huulille kuuluvan artistin. Artistit kertovat yhteis työstään Juice Leskisen kanssa
Leivon esikoisalbumi Nääj ilmes tyy kuluvan syksyn aikana. TEKSTI: EMILIA AHO MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti KUUNTELE TARKKAILULUOKKA SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti esikoislevyn tunnelmallisempaa puolta. Folkin maailmaan muusikon johdattelivat Scandinavian Music Group, Fleet Foxes ja First Aid Kit. Sitten vein kappaleet kotiin, tein niistä esimiksauksia ja otin lauluja uusiksi, Leivo avaa biisien teko prosessia. – Yhdet kitarat otettiin myös siel lä. – Ihan hurjasti koko viikon! Tie tenkin kun on ollut pitkä prosessi ja hissukseen tehty, niin se ehkä hie man lisää sitä. Levyltä löytyy monia kappaleita, joiden tekstit ovat hetken tuotoksia. – Vaikka en alkujaan ehkä aja tellut sitä, niin olen myöhemmin tajun nut, että se kertoo musta yllät tävän paljon. – Se riippuu aina vähän kipalees ta. Kun Leivo alkoi työstää ensim mäistä sooloprojektiaan, alkoi myös suhtautuminen musiikin tekemi seen muuttua vakavammaksi. Se edustaa – Keikkailu on ihan mukavaa sopi vissa määrin. Ensimmäisen sinkun julkaisemi nen pisti jännittämään pahemman kerran. – Aina on tullut tehtyä omia bii sejä ja yläasteella sitten syntyi ekoja bändejä, hän muistelee. Erilaisia yhtyekuvioita on synty nyt matkan varrella muutamia, mut ta niiden parissa ei malttia ja keskit tymiskykyä tuntunut koskaan löy tyvän. Olen sen kotona äänittänyt, soit tanut ja laulanut yhdellä kertaa, Lei vo kertoo. A-PUOLI Miika Leivo Malttia pohjoisesta P ohjoisen Bon Iveriksi titulee rattu Miika Leivo on folkmuu sikko, joka ammentaa uusia kappaleita etsimällä korvia hiveleviä äänimaailmoja kitarasta. Lopullinen maltti löytyi, kun hän muutti Helsingistä Ivaloon. – Kuitenkin siinä mun musiikin ytimessä on se kitara ja laulu, niin sillä tavalla haluttiin lähteä levyä esittämään yleisölle. Yhdeksi levyn henkilökohtaisim maksi biisiksi muovautui kappale nimeltä Diy. ”Ainut tavoite on, että itse nautin musiikin tekemisestä. Kappaleiden teksteihin inspiraa tiota antavat muun muassa ”kaunis kieli ja hienot kielikuvat”. Mutta oli se sellainen kahden–kol men vuoden prosessi. Kirjoitan tosi paljon muistiin asi oita. Olen sitten pyrkinyt rikkomaan sitä ja etsimään uusia lähestymistapoja, että kaikki kappaleet eivät olisi monotonisia. – Ainut tavoite on, että itse nautin musiikin tekemisestä. 12 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Kappaleista huokuu myös luon non läheisyys ja sen merkitys artis tille. Viime aikoina olen tosin huoman nut, että oma intuitio vie usein sa mantyyppiseen muottiin. Levyn tuottajana, ja yhdellä kap paleella myös rumpujen soittajana, on toiminut Maustetyttöjenkin esi koisalbumin tuottanut Pentti Amore. – Monesti käy esimerkiksi niin, että löydän kaksi kivalta kuulosta vaa sointua ja sitten alan miettiä, että näistä voisi muotoutua jokin kappa le. Kuten alussa todet tiin, sointujen etsiminen ja tutkimi nen on muusikon mieleen. – Biisit ovat aika lailla olleet valmiina, kun levyä alettiin tehdä. Syksyn aikana ilmestyvän esikois albumin tiimoilta Leivo suuntaa myös kiertueelle, joka ulottuu Hel singistä Inariin, ellei Utsjoelle saakka. – Ei ole tarkoitus, että mennään tukka putkella kuusi viikkoa, vaan tehdään kolmesta neljään viikonlop puihin kohdistuvaa täsmäiskua. – Se on itselleni tärkeä teema, jota tykkään käsitellä ja nostaa sieltä ver tauskuvia. Nyt olen ollut viisi vuotta. Säveltäessään Leivo kertoo pyrki vänsä intuitiivisuuteen ja alitajunnan seuraamiseen. – Piti olla vaan yksi talvi täällä kausitöissä, mutta sitten jäinkin asu maan. Esikoisalbumia on Leivon sanoin työstetty ”hiljaa hyvä tulee asen teella” ja ”kipaleitten ehdolla”. Haastattelua heinäkuun lopulla tehdessämme albumilta on ehtinyt edellisyönä ilmestyä ensimmäinen sinkku Vilja kasvaa. Loppujen lo puksi muulla ei ole mulle hirveästi merkitystä. Keikkojen ja albumin julkaisun lisäksi tekeillä on rutkasti uusia kap paleita. – Se on ainut liveveto koko levyl tä. Hän teki demoja kotonaan, mutta rum puja käytiin äänittämässä myös niitä suurimmalla osalla kappaleista soit tavan Jeremia Kankaan kotona Tallinnassa. Muulla ei ole merkitystä.” K u v a: A h ti P is to ko sk i. Kitaransoitto alkoi toisella luokal la, ja omien kappaleiden tekeminen kiinnosti heti enemmän kuin mui den tekeleiden opettelu. Myös toisen levyn työstö on mielessä. – Sen ajan lapsihan mä olen, Lei vo toteaa
”Miten sellaisesta levystä edes hankkiutuisi eroon. Ei ole kyse mistään guilty pleasures -osastosta, sillä en usko mihinkään ”syntistä hyvää” -käsitteeseen. En haluaisi antaa sitä edes pahimmalle vihamiehelle.”. Minä omistan 12–tuumaisen vinyylisinkun Jim Carreyn Cuban Petestä. Kirjan merkillisin saavutus oli, että sen ääninäytteet saivat ex-kumppanini kissat täysin sekaisin, jopa hieman kiimaisen oloisiksi. Kotonani käyvät ihmiset usein ihastelevat vinyylikokoelmaani. Puhun ihan rehdistä paskasta. En tiedä, miten humalassa tätä pitäisi kuunnella, mutta musiikki tuntuu tulevan jostain läikkyneiltä shoteilta haisevasta teksasilaisesta saluunasta. En ole ilmeisesti jaksanut piitata jonkinlaisen koherentin kokoelman ylläpitämisestä. Ei makeaa mahan täydeltä, mutta jätetään paras viimeiseksi. Tämän kirjoittaminen tekee kipeää. Onneksi maksoin siitä vain euron, Discogsissa joku on maksanut parikymppiä. Viimeksi mainittu on mahdollista, sillä joskus opiskeluvuosina postiluukusta tipahti yhtäkkiä Amazonista tilaamani kirja How To Speak Wookiee: A Manual For Intergalactic Communication. Viimeistään Voodoo Chile -coverin kohdalla menee hermot. Rehellisesti sanoen minulla ei ole siitä mitään käsitystä. Ehkä se on tullut jonkin isomman levysatsin mukana. Nyt paljastan niistä muutaman. Haluan aloittaa ehdottomasti paskimmasta. Miten sellaisesta levystä edes hankkiutuisi eroon. Mikäs siinä, mukavaltahan se tuntuu. Biisi on elokuvasta The Mask (1994). Ehkä olen törmännyt siihen heikkona hetkenä ja ajatellut, että tässähän hyvä läppä. Lapsena pidin elokuvasta, mutta yritin katsoa sitä joskus vanhempana ja se oli sietämätöntä. Mieleeni tulee saman tien kohtaus, jossa Jim Carrey heiluttaa marakasseja ja tanssii typerästi. Ehkä olen tilannut sen humalassa. J ossain vaiheessa olen luovuttanut. En haluaisi antaa sitä edes pahimmalle vihamiehelle. Mitä niillekin tekisi. Aina välillä se vilahtaa hyllyjä läpi käydessä ja joka kerta vituttaa. Sen värikäs kansi – jossa on vihreä piirretty härkä keltaisella pohjalla – on vituttanut minua aina. Tylsäähän se olisikin, mutta jokin raja sentään. Niin mitä. En ole tiluttelumusiikin ystävä, joten miksi minulla on hyllyssä Stevie Ray Vaughan & Double Troublen levy Couldn’t Stand The Weather. Olkoon Cuban Pete hyllyssä ja soikoon se sitten, kun maailmanloppu tulee. En keksi mitään muuta syytä. Jossain vaiheessa elämääni olen kantanut eurolla kirpputorilta kotiini kamalan näköisen levyn. Sanokaa, että 2010-luvun taitteen synth wave tulee taas joskus muotiin ja saan näistä levyistä omani takaisin. Se oli pienistä napeista ääninäytteitä suoltava kuvakirja, jonka piti opettaa minut puhumaan kuin Chewbacca. Pikemminkin couldn’t stand the cover! Kansikuvassa on pitkä valotusaika ja hahmo, joka esiintyy kuin kahtena… Ensimmäisen biisin nimi on Scuttle Buttin’. Minulla on Jukka Pojan levy omistuskirjoituksella. Sen nimi on Doing The Impossibull ja sen on levyttänyt yhtye nimeltä Kra. En muistanut tilanneeni sellaista. Levyhyllyyni on päätynyt nimittäin ihan ihmeellistä paskaa. He eivät kuitenkaan tiedä kokoelman pimeitä puolia. On vanhanaikainen ajatus, että ihminen ei voisi pitää mistä tahansa. Soittajia levyllä on parikymmentä ja musiikki vaihtelee kansanmusiikista hyvin tönkköön huilureggaeen. Miksi minulla on tämä levy. En halua nähdä levyn vuoksi sekuntiakaan vaivaa. Tätä kirjoitusta varten soitin levyä tiettävästi ensimmäistä kertaa. Tosi rasittavaa musaa! Oma lukunsa on kaikki arvioita varten saadut levyt, joista ei ole mihinkään ja jotka ovat jääneet roikkumaan hyllyyn. 14 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Levyt, joita häpeän niin paljon, etten voi heittää niitä pois En muista koskaan soittaneeni Cuban Pete -singleä
Nyt on huomattu, että Lapin Lisällä on kovaa kysyntää täällä Peräpohjolassa, ja porukka tajuaa, mistä hommassa on kyse. Bosnialainen Mostar Sevdah Reunion oli kolahtanut kovasti. – Olen saanut kuulla, että iskelmädiggarit pitävät minua liiankin balkanilaistyylisenä, kun taas Balkan-intoilijat liian iskelmällisenä, Jaakko hymähtää. Siinä ei pääse kyynistymään ja keikoillekin lähdetään innostuksen vallassa. Kaikki soittajat ottavat osaa sävellystyöhön, ja Jaakko luo sanoitukset itselleen läheisistä asioista. Äänitykset tehtiin livenä, kaikki olimme yhtaikaa studiossa, joten ukkelien tekemisen meininki oli hyvä. Suomen Talvisota 1939–1940 Underground-Rock – Tuli kuunneltua paljon teininä ja aina tulee nuoruuden tunnelmat mieleen, kun näitä jossakin kuulee. VOIMAKUUNTELUSSA ÄYSKÄRI-ALBUMIA TEHDESSÄ Altin Gün On – Ennen koronaa löysin uuden turkkipsykedelian; Gaye Su Akyolin, Altin Günin ja Derya Yildirimin. Mukava odotella Günnarien uusia levyjä, ja silti todeta aitona musadiggarina, että ”eka levy oli paras”. Ihana aikuisiällä räjäyttää tajuntansa ja löytää uusi tutkintaja diggailulinja Turkin 70-luvun psykedeliaan. Bändi tykittelee menemään, ja Hannu Merkku tulkitsee muhkealla äänellään. – Äyskäri-levy alkoi hahmottua heti edellisen Börekalbumin perään.Nimikappaleessa on koronakiukkua ja ärtymystä niistä ”paskoista talkoista”, joihin kaikkien piti osallistua, ettei Suomi-vene uppoaisi. Etelämpänä katsovat vähän ihmeissään, että mikä tämmönen pläjäys on, mutta Inarissa lyödään heti lapikasta lattiaan ja lauletaan sanoja mukana. Hän lauloi upeasti, virtuoottisesti töräytellen. SLAAVILAISTEN KIELTEN OPISKELUN APUNA Mostar Sevdah Reunion Mostar Sevdah Reunion – Vuonna 2008 olin jo syvällä Balkanin musassa. Hyvän vastaanoton ovat saaneet myös pohjoista humppaa rehvakkaaseen rytmiikkaan jalostava Lapin Lisä sekä tummien mietteiden tango-orkesteri Lehtojärven Hirvenpää. Soitin miten sattuu ja väärin soitetut kuulostivat nekin kiintoisilta. (Väärä Raha, Lapin Lisä, Lehtojärven Hirvenpää) K u v a: A n tt i P ak k an en. LEVY, JOKA KYTKEYTYY LAULUNTEKIJÄKSI RYHTYMISEEN Viktor Klimenko Country & Eastern – Lahden kirpparilla 18-vuotiaan rahoilla sai puolet himotuista levyistä. LEVY, JOKA TUO MIELEEN VARHAISVUODET KORKALOVAARASSA VÄÄRÄ RAHA -YHTYEEN JA OMAN TUOTANNON INNOITTAJA PARAS LIVETALLENNE JA ESIKUVA OMALLE LIVEMEININGILLE Taraf de Haïdouks Band Of Gypsies – Romanian mustalaisten mahtilive. Omia biisejä syntyi, kun yritin hakata kansansäveliä kitaralla. TÄRKEIN LAPPILAINEN ALBUMI LAPIN LISÄN TAUSTALLA Hannu Merkku Sompiolaista verta – Tämä on todella kova Lappi-humppalevy. Yöbussin kertsi on soinut jo kauan päässä. Livedokkaria katsoessa päätettiin esiintyä aina puvut päällä. Eka vuosi oli melko ahkeraa opiskelua, mutta kun Jaakko Laitinen & Väärä Raha syntyi, aloin luennoilla suunnitella biisejä, kiertueita ja logistiikkaa, opiskelun kustannuksella. – Sanoituksissa pidän itseni tiukasti riimien ja loppusointujen kahleissa, mutta sisällöissä säilyy oman leikittelyn ja mielikuvitukseni maailmojen mahtia. Väärän Rahan kuudes studioalbumi Äyskäri jatkaa innokkaille soittajille eloisaksi sovitettua ja hienosäädettyä ohjelmistoa ja kipakkaa tanssitahditusta. On mukava hypätä mukaan. Sanoituksia ei löytynyt, piti siis tehdä omia. Neljäkään vuosikymmentä ei tyhjennä sen antia. Musaintoilu alkoi siitä, kun isosisko videoi The Doors -elokuvan ja sehän olikin kovaa meininkiä. Mahtavaa anarkistista underground-meininkiä. V iisitoista vuotta sitten suomalaista iskelmää ja romanien menomusiikkia diggaillut Jaakko Laitinen perusti Väärä Raha -orkesterin, joka sai nopeasti mainetta huimia keikkoja rymyävänä, musiikillisen Lappi–Balkan-akselin bailudynamona. Mihin lie elämä vienyt, jos Viki olisi jäänyt pois. Normalisoitiin se, että eri kansojen säveliä voi laulaa suomeksi ja tehdä kovia, tyylinmukaisia biisejä. Heistä näkee ilon pilkkeen silmäkulmassa ja miten huuli pyöreänä ihastellaan toisten sooloja. Erityisen hienot ovat Reijo Lehtosalon yllättävät ja elämää sykkivät sanoitukset, joiden veroisia saa iskelmästä hakea. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Jaakko Laitinen ALBUMI, JOKA ON KESTÄNYT PARHAITEN KUUNTELUA Tuomari Nurmio Maailmanpyörä palaa – Ihan pienenä, ennen musadiggailua, löysin kasetin vanhempien kaapista ja se kolahti jo silloin. Hän osoitti, että haitareilla ja balalaikoilla voi loihtia rokkia rajumpaa menoa. Aika ajoin yhäkin panen Maailmanpyörän palamaan. Äreä meininki, kovaa ajoa, nuorisoosaston tykittelytaito ja pappojen balladit vaihtelevat sopivasti. – Se on niin mahtava homma se ihmisten välinen yhteys, myös yleisön kanssa, joka osaltaan koulii meitä ja vaikuttaa ohjelmistoon ja testaa levytettäviä kappaleitakin. 16 SOUNDI Hortto Kaalo Tätä maata rakastan – Vikin kautta siirryin Hortto Kaalon superfaniksi. Badding ja M.A.Numminen äänessä. Nurmion sanoitukset luovat mahtavia maailmoja ja soitossa on maailmanlopun meininki. Monia uusia kappaleita on kuultu keikoilla, sillä niitä on ryhdytty soittamaan sitä mukaa, kun biisejä valmistuu
Siihen loppui satumaa on sitten ikään kuin purkutaidetta. Todellisuudessa hän ilmeisesti onnistui olemaan putoamatta juuri sillä kertaa, mutta artistina tippui kyllä piankin korkealta ja kovaa. Pudotus huipulta on raju.”. Musiikillisesti se kolkkaa ja klenkkaa ikivihreän tangon rujona serkkuna, mutta yrmeän määrätietoisesti. Ahti Marja-ahon ja Markku Hillilän rytmisektio ontuu kuin Virran Ola viimeisillä voimillaan. Ja näitä tarinoitahan on rutkasti lisää. Vallankumouksissa kruunupäät tapaavat menettää henkensäkin. Ne voidaan syrjäyttää. Oman kertomansa mukaan hän oli tehnyt jo Käytettyä rakkautta varten tutkimustyötä, analysoinut toivelaulukirjoja selvittääkseen iskelmän kaavan ja tyypillisen sanaston. Arto Piispasen muka pehmentävät kosketinvälikkeet tuntuvat vain korostavan yleistä kolhoutta. Siihen loppui satumaa on toki tango, mutta kohtalaisen muotopuoli ja vittumainen sellainen. Ainakaan tällä puolen aavaa merta ei onni seurannut miestä, joka sentään tuli muun ohessa säveltäneeksi ehkä iki vihreimmän populaarimusiikkikappaleemme. Biisin kuvaaman viihdetaiteilijan kohtalon voi toki yleistää iskelmää laajemmallekin, eikä se myöskään ole tyypillinen vain Suomelle. ”Jos sä suostut kumartamaan yleisölle liian syvään”, niin nenä painetaan paskaan. Pudotus huipulta on raju. Satumaa on valtakunta, jolla on kuninkaallisensa. Nurmion katsannossa iskelmätähden ongelma on nimenomaan ”kaikkensa antaminen”. ”Sua kehutaan, sut nostetaan/Sua mainostetaan, sut ostetaan/Sua käytetään, sulle näytetään/Että sä olet vanki satumaan”, Nurmio laulaa kertosäkeessä. Hän vain näkee, miten viihdeteollisuus ihmisiä kohtelee: imee heidät koneistoonsa tuottamaan lisäarvoa, sylkee sitten raatoina ulos. Sellaista yleisö rakastaa, mutta antajan se voi tuhota. Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Satumaa on valtakunta, jolla on kuninkaallisensa. Tässä vaiheessa kyse oli lähinnä kaupallisesti kannattavasta roolileikistä. Virran 50-luvun lopun maineen menetys ja sen jälkeiset vaiheet nuhruiseen kuolemaan asti ovat iskelmäkohtalon oppikirjamateriaalia. Siihen loppui satumaa on armoton biisi. ”Monesta pikku prinsessasta tuli ruma noita/Prinssit olivatkin pelkkiä sammakoita/Suudelmista rupisista suklaasydän suli/Itku tuli, siihen loppui satumaa”, jatkaa Nurmio ja vittaa ehkä sittenkin Suklaasydämen tunnetuinta tulkkia Brita Koivusta enemmän vaikkapa alkoholin riepotteleman Laila Kinnusen tarinaan. Ei hän tunnu itse samaistuvan kaatuvan tangokuninkaan persoonaan. Nämä mekanismit pätevät Ameriikan Yhdysvaltoja myöten, mutta satumaa käsitteenä ankkuroi lausuman tietysti meikäläiseen todellisuuteen. ”M uistatko Virran Olan, joka kiipes Otavassa/Roikkui humalassa joka tähden sakarassa/A:sta O:hon asti, uhkarohkeasti/Kunnes putosi, ja loppui satumaa.” Tuomari Nurmion definitiivinen suomalaisen iskelmätähteyden analyysi alkaa viittauksella muusikkopiireissä tunnettuun legendaan: hybriksensä huipulla ollut Olavi Virta oli kiipeillyt porilaisen Otava-hotellin katolla olleessa valomainoksessa, juovuspäissään keikan jälkeen. Tuomari Nurmiolla on tietysti taustaa kaikenlaisissa juurimusiikeissa, mutta 80-luvun puolivälin tienoilla, uransa tietynlaisen välivaiheen jälkeen, hän näyttää fiksoituneen erityisesti suomalaiseen iskelmään. Kenties siitä jäi jonkinlainen krapula, kun heti seuraavalla Kuu-albumilla meininki oli rujompaa ja levyn ehdottoman kärkiraidan aiheina juuri iskelmätähteys, ”nahkoineen ja karvoineen”. 18 SOUNDI SOUNDI PB Tuomari Nurmio: Siihen loppui satumaa (1988) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Ulkopuolisen silmäys iskelmän valtakuntaan Menestyksekäs leikki iskelmän parissa näyttää saaneen Nurmion pohtimaan tosissaan genren ja sen tekijöiden asemaa Suomessa. Oman reseptinsä selviytymiseen Nurmio esittää biisin lopussa: ”Se joka pelaa hyvin, pitää valtit käsissään/Lyö loppuun aina ässän/’Aamen, se on tässä, Mä otin potin taas’, se sanoo pelureille/Kiitos teille, tähän loppuu satumaa.” Ulkopuolista ei kaada mikään vallankumous. Ne voidaan syrjäyttää. Vielä paljon nuorempana sai itsensä omin voimin hengiltä Satumaan säveltäjä Unto Mononen. Nurmion teksti taas on jopa moralistinen, sivustakatsojan tuomio. Vuoden 1986 Käytettyä rakkautta -levy oli täsmäisku kaljabaarien jukebokseihin ja paluu kultalevykantaan
Musacor ner Oy | Näsilinnankatu 22, 33210 Tampere | info@musacor ner.fi | 050-3659509 | verkkokauppa@musacor ner.fi Legendaarisen Orangen kitaraja bassolaitteet kokeiltavissa liikkeessämme! Musacor ner Oy | Näsilinnankatu 22, 33210 Tampere | info@musacor ner.fi | 050-3659509 | verkkokauppa@musacor ner.fi Legendaarisen Orangen kitaraja bassolaitteet kokeiltavissa liikkeessämme!
Uuden levyn materiaalia työstettiin porukalla kiteeläisessä leirikeskuksessa. 20 SOUNDI Teksti: Antti Rönkä TUNNE, JOLLE EI OLLUT SANAA 20 SOUNDI Nightwish saattaa olla genrensä yksi meganimiä, mutta työskentelytavat ovat maanläheiset. Myös treenikämpällä bändi viihtyy yhdessä. ”Olen kuullut, että tämä olisi meidän synkin ja pahaenteisin levy, ja myös että optimistisin. Joku sanoi, että ei ollut tarpeeksi raskas ja joku että olipa raskas.”
– Tuntui, että siinä pitäisi olla joku yesttai yester-tyyppinen alku. Yesterwynde on Nightwishin kymmenes pitkäsoitto. Piti siis keksiä oma. SOUNDI 21 –S e on tietty tunne, jolle ei ollut olemassa sanaa. Albumin kansikuvassa purjevene seilaa pitkin spiraalimaisena katoavaa kellotaulua. ”Wynde” on muinaisenglantia ja tarkoittaa tuulta. Se jatkaa luonnosta ja tieteestä ammentavien albumien sarjaa ja soi yhtä massiivisena kuin edeltäjänsä. TUNNE, JOLLE EI OLLUT SANAA Nightwishin kymmenes pitkäsoitto Yesterwynde kertoo ajasta, olemassaolon ihmeestä ja miljoonien rakkauksien ketjusta, joka on johtanut tähän hetkeen. Ei siis ”wind”, vaan nimenomaan ”wynde”. Nojatuolissa istuu Tuomas Holopainen, Suomen kansainvälisesti menestyneimmän yhtyeen perustaja, biisintekijä ja kosketinsoittaja. Tajusimme, että sehän on siinä. SOUNDI 21 K u v a: Ti m Tr o n ck o e. Sitten Troy (Donockley, yhtyeen multi-instrumentalisti) heitti, että miten olisi Yesterwynde. Ennen nimen ja kansikuvan julkistamista Google ei löytänyt yhtäkään osumaa hakusanalla ”yesterwynde”. Hän muistelee Nightwishin uuteen albumiin Yester wyndeen johtanutta prosessia ja sitä, kuinka levy sai nimensä
Sitten ruvettiin fiilistelemään bändin kanssa, että mihin suuntaan niitä viedään. Orkesterit ja kuorot sovitettiin ja nauhoitettiin tuttuun tapaan Lontoon filharmonisen orkesterin kanssa Abbey Roadilla. Levyn nimeä ei tosin vielä tuolloin ollut olemassa, eikä juuri muitakaan suuntaviivoja. Levyllä on kuultavissa tutut Nightwish-elementit. Elettiin vielä korona-aikaa, ja keväällä 2020 julkaistun Human Nature -albumin maailmankiertue oli siirretty hamaan tulevaisuuteen. Ensimmäinen singlejulkaisu Perfume Of The Timeless oli kestoltaan pontevat kahdeksan minuuttia. – Vuoden päivät siinä rustailin noita kahtatoista biisiä. Albumin kaksitoista kappaletta kuulostavat Nightwishin omallakin mittapuulla hiukan keskimääräistä pidemmiltä. Koko elämää bändi ei silti täytä, vaan hollantilaissolisti on pystynyt keskittymään myös perheeseensä. Holopainen sanookin, että kyseessä on kenties eniten kuuntelukertoja vaativa Nightwish-julkaisu. Että tästä tuli tismalleen sellainen kuin pitikin, hän sanoo. Kappaleita treenattiin tutussa ympäristössä, partion ylläFloor Jansen on Nightwishin solisteista ollut pisimpään bändin keulilla. Parhaimmillaan kappaleissa on yli kuusisataa erillistä raitaa. Kansitaide, sanoitukset, musavideot ja kaikki on mietitty hyvin tarkkaan, että ne muodostavat eheän kokonaisuuden. Soitan kaikki raidat koskettimilla ja päälle kitaraa sen mitä osaan, Holopainen kertoo. – Kyseessä on konseptilevy, jossa kaikki palaset loksahtavat toisiinsa. Siellä on tehty myös levyn bändinauhoitukset. – Ainakin sana progressiivinen on toistunut palautteissa usein. Mutta tuo cool oli kyllä ihan uusi termi. Soundimaailmaltaan ja yleistunnelmaltaan levy kuulostaa myös hivenen aiempaa kokeilevammalta ja raskaammalta. – En käytä mitään tietokoneita tai muita ulkoisia laitteita. Holopainen sanoittaa ja säveltää kappaleet mahdollisimman valmiiksi yksin ja tekee demot kosketinsoittimien äänitysohjelmistolla. – Kaikki oli peruttu, ei ollut mitään tekemistä. Soolomateriaaliakin on ollut työn alla. Melkein kaikki muukin tuntui olevan jäissä. – Ainahan meidän musiikissa on olleet ne ääripäät läsnä, Holopainen toteaa. Y esterwynden ensimmäiset sävelet syntyivät noin kolme ja puoli vuotta sitten. Holopainen itsekään ei ollut kuunnellut levyä alusta loppuun sitten viime keväisten masterointien. Siitä tuli helpottunut olo. Albumi valmistui samalla metodilla kuin ennenkin. Ajattelin että käytetään nyt hyväksi tämä kalenterin tyhjeneminen. – No nyt tuli uusi määritelmä, Holopainen sanoo ja naurahtaa. K u v a: Ti m Tr o n ck o e. Jostain syystä mieleen nousee myös adjektiivi ”cool”. Viestejä ja merkityksiä on kätketty pinnan alle ja lyriikoita, rytmityksiä sekä melodisia yksityiskohtia sommiteltu entistäkin tarkemmin. 22 SOUNDI 22 SOUNDI Tänään Holopainen on antanut haastatteluita aamusta lähtien, ja ennen promopäivää järjestettiin ennakkokuuntelu Finnvoxin studiolla Helsingissä. Nightwishin levyillä on aina kuljettu tunnelmasta toiseen, ja musiikillisten sävyjen kirjo on usein laaja jo yhden kappaleen sisällä. – Oikein tuoreelta ja hyvältä se kuulosti. On herkkiä melodioita ja popahtavia kertosäkeitä, jotka sekoittuvat akustiseen tunnelmointiin ja toisaalta murjoviin kitara riffeihin sekä jylhiin kuoroja sinfoniasovituksiin. Holopainen kuvailee bändin harjoitteluja työskentelytapaa ”hyvin immersiiviseksi”. – Olen kuullut, että tämä olisi meidän synkin ja pahaenteisin levy, ja myös että optimistisin. Joku sanoi, että ei ollut tarpeeksi raskas ja joku että olipa raskas… Ihmiset vain kuulevat asiat eri tavalla. – Mukana on akustista balladiosastoa ja sitten sitä hevirytkettä
Holopainen ei käytä sosiaalista mediaa tai seuraa esimerkiksi julkaisujen ympärillä pyöriviä nettikeskusteluja. Tapausta on luonnehdittu ”tosielämän Kärpästen herraksi”. Albumi jatkaa edellisten julkaisujen – Endless Forms Most Beautiful (2015) ja Human Nature (2020) – sarjaa, joka juhlistaa luontoa, evoluutiota, tieteen saavutuksia ja ihmiskunnan parempia puolia. Voidaan vain spekuloida, miksi se pysähtyi ja mitä siinä välissä oikein tapahtui. Havainnollistus on Richard Dawkinsilta, jonka teokset ovat innoittaneet Nightwishin kappaleita myös aiemmin. Että onpa käynyt huikea munkki. Tuommoista kolme kuukautta, niin kyllä se kuuluu musiikissa. Yritetään siis iloita niistä muutamasta vuosikymmenestä, jotka meille on annettu. Bändi vietti Röskössä yhteensä kolme kuukautta, joiden aikana kappaleet hiottiin valmiiksi. Inspiraatiota ei siis herättänyt uusin Indiana Jones -elokuva, vaikka siinä Antikytheran kone on keskeisesti esillä. – Luin sen jostain tieteellisestä julkaisusta, että tällainen vehje on löydetty sata vuotta sitten, Holopainen kertoo. Musiikin tekeminen on omien sanojensa mukaan Tuomas Holopaisen olemassaolon tarkoitus. He selviytyivät saarella viisitoista kuukautta, kunnes heidät löydettiin. – Laitteen löytyminen todisti, että me olimme jo ennen ajanlaskun alkua paljon kehittyneempiä kuin mitä oli luultu, Holopainen sanoo. Yesterwyndellä on muitakin tarinoita, joita on inspiroinut sama tunne: ”koko maailman pitäisi kuulla tästä.” Esimerkiksi Antikythera Mechanism kertoo niin sanotusta Antikytheran koneesta, antiikkisesta laitteesta, joka löydettiin laivanhylystä Kreikan saaristosta 1900-luvun alussa. – Sama tieteen ja teknologian kehitys alkoi uudestaan vasta 1700-luvulla valistuksen aikaan. Sitä on jopa pidetty maailman ensimmäisenä analogisena tietokoneena. Holopainen toivoo, että jos levyltä saisi mukaansa yhden ajatuksen, se olisi juuri kiitollisuus olemassaolosta. Englantia äidinkielenään puhuvana hän näkee detaljit. Mieti tään pitäisikö foneettisesti jotakin muuttaa, onko jossain sanassa liikaa ässiä… Semmoista loputonta vaihtoehtojen puntaroimista, kunnes jossain vaiheessa se löytää muottinsa. Muiden tekemää musiikkia hän ei kuitenkaan enää juuri kuuntele. ”Meillä on takana niin pitkä historia, että voimme jo tehdä asiat niin kuin haluamme.” pitämässä Röskön leirikeskuksessa Kiteellä. – Ja mikä määrä tarinoita siihen ketjuun mahtuu, Holopainen pohtii. Albumin julkaiseminen tai vastaanotto eivät enää jännitä. SOUNDI 23 K u v a: Ti m Tr o n ck o e. Toisin kuin William Goldingin romaanissa, tongalaiset pojat eivät kuitenkaan jakautuneet heimoiksi tai ryhtyneet tappelemaan. – Bändin jännite pysyy paremmin yllä, kun ollaan koko ajan siinä samassa ympäristössä. – Ei minua jännitä. Jännittävin hetki on aina se, kun esittelen kappaleet bändin muille jäsenille. Ja tehdä mahdollisimman hyviä asioita muita elollisia kohtaan. Siinä olisi kala. – Jos me otetaan polaroid-kuva sinusta, sinun isästä, hänen isästään ja jatketaan tätä niin kauan että kuvien pinosta tulee kuusikymmentä kilometriä korkea, niin mitä siinä 60 kilometriä korkealla olevassa kuvassa olisi. – Mikä määrä rakkautta, surua, vihaa ja menetyksiä… Se oli järisyttävä oivallus, kun tajusin, että noinhan se oikeasti on. – Bändin kanssa me käännetään kaikki kivet, kokeillaan erilaisia sointukäännöksiä, harmonioita ja melodioita. Ja jos yksikin ketjussa oleva linkki puuttuisi, emme olisi nyt tässä. Biisi oli kuitenkin tehty jo ennen elokuvaa. Harjoitusten jälkeen voi keskustella biisien teemoista ja mennä yhdessä saunomaan sen sijaan, että lähdettäisiin vain kotiin tai baariin. Varsinkin lyriikoita ja niiden sovittamista melodiaan on hiottu Troy Donockelyn kanssa. Ensisinglen kertosäkeeseen tiivistyy albumia innoittanut oivallus siitä, kuinka suuri etuoikeus olemassaolo on. The Children Of ’Ata puolestaan kertoo tongalaisista teinipojista, jotka haaksirikkoutuivat ’Ata-nimiselle autiosaarelle vuonna 1965. Sen sijaan he tekivät yhteistyötä ja jakoivat vähät ruokaja vesivaransa. ”We are their heir, dust on their palm / we are because of a million loves / we are the perfume of the timeless / last sighs on a deathbed”. A ika, muistot, katoavaisuus, yhteys menneisyyteen sekä olemassaolon ihmeellisyys ovat Yesterwynden keskeisiä teemoja. – Me ollaan aina oltu vanhan liiton bändi siinä mielessä, että ollaan vietetty hyvin paljon aikaa oikealla treeniksellä. Laitetta on käytetty esimerkiksi Auringon, Kuun ja muiden taivaankappaleiden liikkeiden laskemiseen noin kaksituhatta vuotta sitten
Finnvoxilla ramppaa bändejä ulkomailta, koska he haluavat sen tietyn soundin. Ensireaktio oli, että eiköhän se Nightwish ollut nyt tässä. Child ren Of Bodom vei deathpunkin omalle tasolleen, Amorphiksella on Kalevalajutut, listaa voisi jatkaa loput tomiin. U uden levyn julkaistuaan Night wish on tavannut lähteä mitta valle maailmankiertueelle. Nykyisen ja pitkäaikaisimman solis tin Floor Jansenin aikana yhtye on va kiinnuttanut asemansa maailman suu rimpana sinfonisena metallibändinä. – Niin hieno reissu on ollut takana, että ei sitä voinut lopettaa seinään, Holopainen sanoo. On esiinnytty loppuunmyydylle Wem bleyareenalle, ja Ghost Love Scoren kal taisten eeposten livevedoista on kasva nut viraaleja Youtubeilmiöitä. Me ollaan aina tehty asiat tällä tavalla, omalla tavalla. – Minusta tapaus on mahtava allego ria tästä maailmasta, Holopainen sanoo. – Meillä on takana niin pitkä historia, että voimme jo tehdä asiat niin kuin haluamme. – Ja omaperäisyyden lisäksi suoma lainen metalli on yleensä myös tehty ja soitettu todella hyvin. Hyvän historia – ihmiskunta uudessa valossa), joka pyrkii osoittamaan ihmisluonnon ja ihmiskunnan histori an valoisammiksi kuin mitä niistä on opittu ajattelemaan. – Niin, on aika poikkeuksellista, että vuonna 2024 voi julkaista yli kahdek sanminuuttisen singlen, Holopainen miettii. – Jokainen biisi on syntynyt aidosta tarpeesta ja heijastelee sitä aikaa, jossa bändi on ollut. Hietalan tilalle liittyi Jukka Koskinen, rumpali Kai Hahdon bändikaveri Winter sunyhtyeestä. – Melkein 30 vuotta on menty, ja olemme luoneet platformin, jonka kautta voimme tehdä musiikkia ja ker toa näitä tarinoita. Ne eivät kopi oi toisiaan, vaan kaikilla on joku oma juttu. Holopainen kokee, että menestys ja intohimon säilyttäminen pitkällä uralla ovat vaatineet musiikin tekemistä oi keista syistä: – Kaikki lähtee edelleen siitä, että tar ve tarinankerrontaan on niin voimakas. Luotta mus on säilynyt kaikki vuodet, mikä on äärimmäisen hienoa. – Mutta se on kiinnostava kysymys, hän lisää. Kaikista Nightwishin saavutuksista Holopainen on ylpein juuri tästä. Onnellisuus syntyy Holopaiselle sii tä, että saa tehdä merkityksellisiä asioita tärkeiden ihmisten kanssa. Kirjassa mainitaan myös ’Atan haaksirikkoisten tapaus. Jos jokin yksittäinen teos on vaikuttanut tähän levyyn, niin se on tuo. Raskaaseen kansainväliseen sarjaan Nightwishin nosti kaksikymmentä vuotta sitten ilmestynyt Oncealbumi, jonka kappaleet kuten Nemo tai Wish I Had An Angel ovat Spotifyssa edel leen yhtyeen kuunnelluimpia. – Se on ehdottomasti parhaita non fiction kirjoja, joita olen lukenut. Suomi tunnetaan nimenomaan me tallibändien luvattuna maana. Luin sen saman tien uudestaan. Tuotan tokustannuksiltaan Once oli historian kallein suomalainen albumi, ja tuolloin orkestroinnit tehtiin ensimmäistä ker taa Lontoon filharmonisen orkesterin kanssa. Kappaleen taustaraidoilla kuullaan Lontoossa asuvien tongalaisten laula jien ääntä. Vuosien varrella bändin jäseniä on tunnetusti myös vaihtunut, viimeksi alkuvuodesta 2021, kun basistilaulaja Marko Hietala ilmoitti jättävänsä yh tyeen. N ightwish on siitä harvinainen yhtye, että se vaikuttaa kasva neen suuremmaksi koko 28vuo tisen olemassaolonsa ajan. Yhä har vempi malttaa pysähtyä albumikoko naisuuksien äärelle. D ramaattisten jäsenvaihdosten ohella koko musiikkiala on vuo sien saatossa muuttunut. Miksi juuri Suomesta tulee niin hyviä metal libändejä. Tuntui, ettei kertakaikkiaan ole enää energiaa vaihtaa miehistöä. Marko oli kuitenkin ollut niin iso osa bändiä jo kaksikymmentä vuotta. Tarinaan Holopaista innoitti hollan tilaisen historioitsijan Rutger Bregma nin teos Humankind: A Hopeful History (Suom. HIM keksi love metallin, samoin tämä meidän tyyli on aika uniikki. Syyt ovat henkilökohtaisia, eikä Holopainen halua ruotia niitä enempää.. – Jukka on ollut huikean maadoittava kaveri tähän meidän ryhmään, Holopai nen kehuu. Ja meil lä on edelleen sama porukka äänittä mässä ja tuottamassa, Tero Kinnunen, Mikko Karmila ja Mika Jussila. – Ja kaiken lisäksi hän on ai van virtuoosimainen soittaja. Tilannetta pohdittiin kitaristi Emppu Vuorisen ja managerien kanssa. Jokainen yksityiskohta tuntuu harki tulta, eikä kompromisseja juuri tehdä. – Kun kuulin siitä, taisin ensimmäi seksi vain naurahtaa, Holopainen muis telee. Tämän kysymyksen Holopainen kuulee usein. Kuinka sellainen asenne säilytetään. Lopulta todettiin, että jatkettava on. Kuitenkin Nightwishin musiikissa kuuluu edelleen vilpittömyys, joka tuntuu nykymaailmassa harvinaiselta. – Tuli fiilis, että on tässä vielä musiikkia jäljellä. – Me voimme kyllä tulla toimeen keske nämme, jos vain haluamme. – Ainakin suomalaiset metallibändit ovat melko omaperäisiä. – Että ei voi olla totta, taas men nään. Jos löydän tarinan, jonka haluan viedä maailmaan, tiedän että aika suuri joukko ihmisiä tulee kuulemaan sen. Nyt sellaista ei ole luvassa. Sama pätee niin Angels Fall Firstiin kuin Yesterwyndeen. Olisi liian sääli hukata tällainen alusta kuin Nightwish pelkäs tään jäsenvaihdoksen takia. Bändi ilmoitti keväällä 2023 jäävänsä määrittelemät tömän pituiselle keikkatauolle. Yleensä niin pitkällä uralla nähdään nousuja ja las kuja, mutta Nightwishin jokainen jul kaisu ja kiertue tuntuvat nostaneen bändiä uudelle tasolle. Myös tässä metalligenressä on vähän eri raamit ja pelisäännöt kuin vaikka popissa tai hip hopissa. Suora toisto, digitalisaatio ja sosiaalinen me dia ovat tulleet jäädäkseen
Kun Marko Hietala ilmoitti lähtevänsä Nightwishista, vajosi Tuomas Holopainen hetkeksi murheen alhoon. Holopainen kuvailee musiikin olevan ”se syy, miksi olen olemassa”. Tulevaisuuteen Holopainen suhtautuu myönteisen toiveikkaasti, vaikka maailman tapahtumat tuntuvat välillä järisyttäviltä. Uuden jäsenen hankintaprosessi osoittautui kuitenkin pelättyä helpommaksi. Soittamista ja säveltämistä ei voi lopettaa. Ehkä aikoinaan kulutin niin paljon sekä soittamalla että kuuntelemalla, että kovalevy meni täyteen. Uusi sopimus kattaa useamman albumin. Nykyistä ajatusmaailmaa heijastelee albumin toinen singlejulkaisu The Day Of…, jossa ironisoidaan maailmanlopulla mässäilyä. Tuomiopäivä on ohitettu monta kertaa, mutta rakkauksien ketju jatkuu. Ja jos itselle tärkeä bändi julkaisee albumin niin kyllä mä sen tsekkaan. Musiikin ohella tekeillä on myös fiktiivinen kirja, jota Holopainen kutsuu ”Iisakin kirkoksi”. Mutta olen vähän putkinäköinen näiden julkaisujen suhteen, tykkään keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Lapsikuoro laulaa kertosäkeessä: – The moment of our nadir / so many times passed the due date. Jatkamista lupailee sekin, että yhtye on vastikään uusinut sopimuksensa levyyhtiö Nuclear Blastin kanssa. Uusi basisti Jukka Koskinen (toinen oik.) on osoittautunut maadoittavaksi elementiksi bändin sisällä. – En ole kymmeneen vuoteen juuri kuunnellut mitään, en osaa sanoa miksi. – Lukioiässä minulla oli tietty misantrooppinen vaihe, mutta sittemmin sellainen ajattelu on jäänyt, hän sanoo. – Tykkään lukea paljon, ja joskus aikoinaan heräsi ajatus, että onnistuisikohan myös kirjoittaminen. Lähivuosina suunnitteilla on tehdä uutta musiikkia myös Auri-yhtyeen kanssa, johon Holopaisen lisäksi kuuluvat Troy Donock ley sekä Johanna Kurkela. Viimeksi kuuntelin Delainin uuden levyn. Bändi on kuitenkin korostanut, että kyseessä on nimenomaan tauko eikä lopullinen keikkalavojen jättäminen. Sen sijaan hän ei enää juurikaan kuuntele musiikkia. K u v a: Ti m Tr o n ck o e. Jotain ambientia saatan laittaa tulemaan tinnituksen takia, että se häviäisi. Kyllä se nyt viimein näyttää syntyvän
Teksti: Aki Nuopponen IHAN OMALLA KLANGILLA Merita Berg, artistinimeltään Rosita Luu, on uuden äärellä. 26 SOUNDI. Yöeläin-albumia tehtiin monipuolisilla metodeilla, ja siitä syntyi omalaatuinen popalbumi, jolla Rosita Luun soundi sai rinnalleen biittipohjaisia, pelkällä pianolla tai koko bändin voimin säestettyjä sovituksia kunkin sävellyksen tarpeen mukaan
Artistin mielialat saavat ailahdella, elämän varrelle voi mahtua mt-ongelmia tai ihan yksinkertaisesti joskus voi vain olla huono päivä, eikä mikään oikein tunnu miltään, ja tämän kaiken voi ihan oikeasti kertoa vaikkapa some-kanavilla. Tämä vaatii rohkeutta, mutta on myös osoitus siitä, että ainakin joitakin tabuja on murrettu. Tämä voi tarkoittaa sitä, että joskus hän välttelee tietoisesti epämukavuusalueitaan, mutta jos hän sellaisille astelee, hän myös tietää ottaa vaikkapa sosiaalisesti kuluttavan tilanteen jäl”En tahdo ottaa itseäni, muita tai musiikkia liian vakavasti.” K u v a: H el m i P ad at su. – Nyt Yöeläin-albumillakin haluan antaa merkkejä itsestäni maailmaan ja paljastaa syvemmin, minkälaisten lasien läpi katson, elän ja koen tätä maailmaa, koska vain kirjoittamalla asioista yksityiskohtaisesti joku muukin voi ehkä löytää näistä lauluista itsensä. – Itsetuntemus ja -armollisuus ovat kasvaneet sellaiseksi, etten enää tunne sellaista outoa fomoa siitä, kun en yrittänytkään olla jotain mitä en ole tai yrittänyt kuulua johonkin mihin en kuulu. Berg on kuvaillut uuden Rosita Luu -albumin olevan yhdistelmä outoutta, ulkopuolisuuden ylistystä, varjojen tummuutta, kimallusta ja kaihoa, mutta myös keveyttä ja leikkisyyttä. Tämä ei oikeastaan yllätä. Mutta kelläpä meillä ei olisi, Berg sanoo ja hymyilee samalla aurinkoisen leveästi kuin alleviivatakseen sitä, että meissä ihmisissä on aina enemmän kuin yksi puoli valloillaan. Y öeläin on uskaltautunut päivänvaloon, kun kohtaamme Merita Bergin kanssa Helsingissä keskellä kirkasta elokuun keskiviikkoa. Keskustassa, joka ei Bergin mukaan ole tavallisesti paikka, jossa hän viihtyy. – Vuosi vuodelta olen alkanut jännittää kohtaamisia, vaikka mulla on myös sellainen puolisalainen supervoima, että jollakin tavalla nousen sinne lavalle, esitän ja hengitän musiikkia ja se on mulle ikkuna maailmaan kuulumiseen. SOUNDI 27 Rosita Luun nimen takaa löytyvä Merita Berg on aikamme kiinnostavimpia ja omaleimaisimpia artisteja. Mutta onko tämä häiritsevää. Tämän kuvailun jälkeen on hyvä aloittaa sillä, miltä Bergista tuntuu juuri nyt, juuri tällä hetkellä, kun hän istuu Soundin haastatteluun puhumaan musiikistaan, eli toisin sanoen tavallaan omasta itsestään. – Viime vuosien aikana olen miettinyt, että onhan tässä tullut sanottua asioita, joita en enää sanoisi samalla tavalla haastatteluissa. Humaanin keskustelun kanava Berg pohtii, että hän on iän karttuessa oppinut yhä paremmin aistimaan itseään. Olen ihan vasta ymmärtänyt, että se johtuu siitä, että tämä levy merkitsee minulle niin paljon, että sen kanssa on tosi herkillä, mitä ei varmaan edes ”kuuluisi” myöntää. Kontrasti on tosi iso, koska olen joskus arkielämässäni kuin hiiri, mutta lavalla muotoni ikään kuin muuttuu. Yöeläin-albumi on ilmai sultaan ehdottomasti vapautunein albumi, minkä hän on tähän mennessä julkaissut, vaikka mukaan laskettaisiin kaikki Rosita Luuja Hullu Ruusu -albumit. Näissä monipuolisissa kappaleissa Berg pyrkii kirjoittamaan maailmaansa auki entistä syvemmin tarkkailijana ja kolhuisana toimijana yhteiskunnassa ajelehtien. Vaikka rottanainen hänessä kääntääkin aina toisinaan selkänsä apaattisena maailmalle mädäntyäkseen asuntonsa pimeimpään nurkkaan, Bergin pyrkimyksenä on loppujen lopuksi kommentoida lauluillaan jotakin mahdollista, tunnistettavaa tunnetta tai kokemusta ulkopuolelle, ulkopuolisille. Tämä liittyy sellaiseen itsensä suojelemiseen, koska lähtökohtaisesti haluaisin antaa nimenomaan juuri taiteen kautta vihiä omasta sisäisestä maailmastani ja kaikesta siitä, mitä olen kokenut ja mihin olen menossa. Aiheessa on kuitenkin myös toinen puoli: kun on kerran tullut ulos julkisuuteen herkkyyden ja mt-asioiden kanssa, ne saattavat kiinnostaa ihmisiä jopa niin paljon, että musiikki jää hieman sivuosaan. Kappaleissa viritetään pommeja makkarissa, eksytään jyrkkiin kotibileisiin ja liidetään toden ja kuvitellun rajapinnalla aamuyön tunneilla eikä eilisestä ruikuteta, vaikka haava sisällä roihuaa yhä. keen tilaa itselleen, olipa kyseessä sitten studiosessiot tai vaikka juhlat. – Mä olen ollut tosi jännittynyt tämän musiikin äärellä. Yöeläin-albumilla Berg päästää ulos bilevariksensa, outsider-Rainerinsa ja koiratyttönsä. Silti hänelläkin on aiemmin ollut sisäisiä paineita viedä musiikkiaan kohti tavallisempia ratkaisuja. – Se on oikeasti kiinnostava ristiriita, kun herkällä artistilla voi olla tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, mutta samalla ne pienetkin julkiset hetket voivat olla tosi kuluttavia ja raskaita, Berg pohtii omaa persoonaansa ja muusikkouttaan. Rosita Luun some-kanavissa ja Merita Bergin haastatteluissa voi huomata poikkeuksellista avoimuutta siitä, miten herkkä taiteilija voi olla ja miten heidänkin ihmisyyteen voi kuulua todella ristiriitaisia asioita. – Jos mennään rehelliseen syvään päätyyn, niin mulla oli orastava paniikkikohtaus, koska mulla on ollut kaikenlaista henkilökohtaisen elämän saralla. Olen jotenkin hyväksynyt sen, että yhdessä hetkessä voin olla huomion keskipiste ja seuraavana nauttia siitä, etten halua nähdä ketään tai mitään
– Mähän en usko onneen tai onnellisuuteen. Teksti on tietyllä tapaa sisäänpäin kääntynyt, jään siinä kotiin kun muut lähtee bileisiinsä, ja sovitusidea oli velvetundergroundmaisen junnaava, mutta Antti sen hiffasi, että biisin pitää vähän hymyillä osoittaakseen ihmisen ristiriitaa. Mun alkuperäisissä versioissa se liikkui vähän patetian rajapinnoilla. Enää laulaminenkaan ei tule siinä sivussa, vaan hän on ylpeä omasta äänestään.. – Mulla on ollut vaiheita, kun omaa ”naukumistaan” on ollut vaikeaa kuulla, mutta nyt oon taas vetänyt niin, että ei kellään muulla ole tällaista ääntä, tämä on minun ääneni ja annetaan sen äänen kuulua. Kun itkettää, se ei ole vain surullista, vaan jopa niin puhdistavaa, että itkiessään haluaa vollottaa mahdollisimman kovaa. – Haluan, että nämä biisit sopivat mun klangiin ja ääneen, eikä laulaessa tarvitse puristaa liikaa, koska miellän itseni ensisijaisesti musiikintekijäksi, tarinankertojaksi ja lyyrikoksi. Ja vaikka tietää sen alkuperäisen muotokielen olleen itselle oikea, joskus on jopa julkaissut lähemmäksi normeja asettuvan version kappaleesta jahkaamisen jälkeen, Berg myöntää. Sen sijaan englannissa on olemassa vielä parempi sana asialle, johon unohdamme usein luottaa: ”gut feeling”. Päädymme Bergin kanssa siihen, ettei sille vaaditulle itseluottamukselle edes löydy suomen kielestä täysin sopivaa sanaa. Ihmiset, jotka tuntevat Bergin vasta tietävätkin sen, että hän on herkkä ja voimakkaasti tunteva ihminen. Me tehdään kimpassa nämä kappaleet ja muu meidän upea bändi tuo siihen oman särmänsä, mutta samalla mä olen huomannut olevani bändiliideri, jonka pitää myös osata käyttäytyä, organisoida ja olla sopivalla tavalla vähän aikuinenkin. – Se, että saa enemmän kuulijoita ja isompia keikkoja on totta kai hienoa, mutta myös vuosien aikana lujittunut oivallus siitä, että oonhan mä paljon muutakin kuin musiikki, vapautti mut tekemään lauluja rennommin kuin koskaan. Kun hän päästi irti siitä ajatuksesta, että on olemassa jonkinlainen ”valmis” olotila, alkoi musiikissakin tapahtua. ku va : A nt ti H er m a ja Merita Berg määrittää itsensä ensisijaisesti musiikintekijäksi ja tarinankertojaksi. Yhden ainoan laulun synty voi olla matka, joka alkaa tekijänsä näköisestä luovasta lähtöideasta, jota alkaa alitajuisesti epäillä, tasoitella tai jopa muutella, koska omassakin ohjelmoinnissa pyörii jatkuvasti erilaisia asetuksia siitä, miten sointukulkujen kuuluu mennä, millaisessa vireessä laulun kuuluu olla tai monta kertosäettä laulussa pitää olla. Tunteet eivät ole yksitotisia Avain sille, että Berg sai tehtyä vielä enemmän itsensä näköistä musiikkia kuin koskaan piilee siinä, että hän hyväksyi sen tosiasian, ettei ihminen tule ikinä olemaan täysin kivuttomasti sinut itsensä tai tekemisiensä suhteen. Musta vaan tuntuu, että minussa on sellaisia perustavanlaatuisia kulmia ja ominaisuuksia, että ne itsessään ohjaavat luontaisesti musiikkiani suuntaan, jolle ei realistisesti ole jättimäistä määrää kuulijoita. Antin kanssa voin lyödä vaikka luurin korvaan ja elämä jatkuu. – Tajusin pian, että thank god en antanut sen alkuperäisen ideani mennä väkisin läpi. Kaikkein voimakkaimmin tämä kaikki kuuluu siinä, miten Berg laulaa albumin kappaleissa. – Tunnistan menneisyydestäni sen taiteilijan, joka keksii ensin jotain sillä omalla ilmaisunsa kielellä, se ajatus alkaa asettua tahtomattaankin joihinkin muotteihin. – Kaikki huomisen bileet muuttui ihan täysin alkuperäisestä ideastani ja on oikeastaan upeaa, millä tavalla se muuttui. – Mä kasvatin itse itseni ja siihen mä kasvoin, että oon vähän oikukas taiteilija, mutta tällä ei ole mitään ylevää klangia, vaan tiedostan sen, että kasvan sellaista kohti, etten tahdo ottaa itseäni, muita tai musiikkia liian vakavasti. Vastaavia ristiriitoja on loputtomasti. – Oon hyväksynyt sen, ettei musta tule mitään viihdekoneistoa. Menneisyytensä selvästikin tiedostava Berg ylistää tuottajaja säveltäjäkumppaniaan Antti Hermajaa siitä, että hän rohkaisi lähtemään levyntekoon kokeilujen ja itsetutkiskelun kautta. – Tärkeintä oli se, että kun iski se suurin itsekritiikin ja epäilyksien hetki, Anttikin tsemppasi käskemään sen päänsisäisen itsekriitikon painumaan helvettiin, paitsi jos se itsekriitikko yllytti syystä vaikkapa palaamaan johonkin yksityiskohtaan vielä kerran ja kokeilemaan vielä uudelleen. Ihminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen olento, että se olisi yhdellä hetkellä täysin onneton tai onnellinen. 28 SOUNDI SOUNDI PB 28 SOUNDI Irtiotto ulkoisista normeista Vapaus, itseriittoisuus ja riippumattomuus ovat asioita, joihin moni taiteilija tähtää. Joukossa on kiinnostavia sovituksellisia ratkaisuja. Laulaminen tulee ikään kuin siinä sivussa, Berg pohtii. Tämä voisi johtaa myös siihen, että musiikkia tehtäessä hänen tunteitaan ajateltaisiin jopa liikaa ja haastamisen sijaan päädyttäisiin silittelemään päätä niissäkin kohdissa, kun se ei ole musiikille edullista. Mä uskon tyytyväisyyteen, ja tyytyväisyys on minun mielenmaisemassani jo aika iso heijastus siitä, mitä se yhteiskunnan meille myymä onni oikeasti on, Berg sanoo ja kertoo tarkoittavansa tällä sitä, että yleisen käsityksen mukaan kaikkien pitäisi olla aina paras versio itsestään tai saavuttaa tiettyjä asioita. Musiikissakin asian kanssa jopa kipuillaan, kun artisti saattaa aidosti pyrkiä tekemään omaa juttuaan, mutta normien paine jyllää silti alitajunnassa. Kun Antti sanoi siitä, että voitaisiin viedä tätä ihan toiseen suuntaan, huomasin itsekin nopeasti, että kyllä, tämä tarvitsee erilaisen twistin. Berg halusi, etteivät kaikki uudet kappaleet kulje sävellyksiltään ja sanoituksiltaan itsestäänselvästi käsi kädessä. Se olisi mennyt niin yksi yhteen. En väheksy sitä, jos joku on osa sitä koneistoa, koska sielläkin on suuria taiteilijoita. Jokaisella meillä on se oma ääni ja jos mä annoin tämän albumin musiikin kuulostaa itseltäni, niin kyllä mun piti uskaltaa itsekin tehdä sama. Ensimmäisistä riveistä alkaen levyn loppuun asti tuntuu siltä, että nyt ei lauleta siten kuin ”pitäisi” laulaa, vaan siten kuin tuntuu. – Nyt tuli sellainen olo, että tämän musiikin kuuluu mennä just niin kuin se menee ja sen ei pidä kumarrella mitään tai ketään. – Antin kanssa me ollaan kuin sisarukset. Tai kun ihminen todella iloitsee, päähän saattaa hiipiä pelko siitä, että tämän kaiken vielä menettää. En antanut enää sen sisäisen äänen väheksyä itseäni. Nyt mä valjastan kaikkien oppiläksyjeni jälkeen tekemiseni niin, että annan itseni innostua uudesta ja lähteä rohkeammin sitä kohti, että uudistan esimerkiksi soundipolitiikkaa ja sovitusratkaisuja suuntaan, mikä on eniten mua
SATAMA AREENA, KOTKA 15.11. SIBELIUSTALO, LAHTI 31.10. MUSIIKKITALO, HELSINKI 23.10. KULTTUURITALO KORUNDI, ROVANIEMI 24.10. TEATTERI PROVINSSI, SALO 02.11. KARELIA-SALI, IMATRA 17.11. HOUSE OF OLAF, SAVONLINNA 08.11. TAMPERE-TALO, TAMPERE 02.11. MUSIIKKITALO, TORNIO 25.10. SIGYN-SALI, TURKU 01.11. PORIN TEATTERI, PORI 05.11. MAXIM, KUOPIO 07.11. MUSIIKKITALO, HELSINKI 17.11. HÄMEENLINNAN TEATTERI, HÄMEENLINNA 06.11. TAMPERE-TALO, TAMPERE. FULLSTEAM ESITTÄÄ ISMO ALANKO YKSIN 03.11. OULUN TEATTERI, OULU 26.10
No, tällä kerralla tämä ”uusi kulma” -ajattelutapa lähti ihan käsistä. Esimerkiksi Metallica-kippari James Hetfield on tunnustanut Pazuzu-intoilunsa. Mutta toisaalta varjoisilta kujilta löytyy koko joukko kulkijoita, jotka löytävät tämän soonisen myrskyn ytimestä oman epäpyhän temppelinsä. Lausahdus yllättää erityisesti sen vuoksi, että lokakuussa ilmestyvä Oranssi Pazuzun kuudes albumi Muuntautuja kuulostaa sataprosenttisen loogiselta jatkumolta vuonna 2007 perustetun alkemistikollektiivin aiemmille (Muukalainen puhuu (2009), Kosmonument (2011), Valonielu (2013), Värähtelijä (2016) ja Mestarin kynsi (2020)) tutkimusmatkoille. Monet bändit ja muusikot ovat valittaneet netin tuhonneen levymyynnin, mutta meidän kohdalla homma on melkeinpä päinvastoin, nyökkää Vanhanen. Oranssin Pazuzun musiikilliset tutkimusmatkat näyttävät välillä resonoivan hieman yllättävissäkin suunnissa. – Takavuosilta löytyy keikkoja, joita voi kutsua jopa merkkipaaluiksi. UUDELLA MUUNTAUTUJA -ALBUMILLA KOLLEKTIIVI JATKAA MATKAANSA TÄYSIN OMAEHTOISESTI, MUTTA SAMALLA UUSIA POLKUJA TUTKIEN.. – Ei niin pientä kyläpahasta taida ollakaan, josta ei löytyisi yhtä tai kahta erikoishahmoa. Eihän tekemisessä juuri muuta ollutkaan! Basisti Toni ”Ontto” Hietamäen kommentti tuntuu hieman yllättävältä, mutta hänen vieressään istuvan laulaja-kitaristi Juho ”Jun-His” Vanhasen nyökkäilyt eivät anna aihetta epäilyksiin: kyse ei ole mistään toimittajaa vedättävästä vitsistä. Tällaisten tyyppien tavoittaminen ilman internetiä olisi tietenkin äärimmäisen haastavaa. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että äkkiväärän Muuntautujan raakkuva äänimassa vyöryy päälle entiseen malliin: huuruisen raskaasti, eeppisen levottomasti, kirskuvan suttuisesti, hahmottoman loogisesti, pelottavan puhdistavasti, ritualistisen synkästi ja maanisen klaustrofobisesti. Soitettiin esimerkiksi Puolassa OFF-festivaalilKiehtovaa soonista ORANSSI PAZUZU ON HIONUT MESTARILLISESTI RAAPIVIA KYNSIÄÄN PIAN KAHDEN VUOSIKYMMENEN AJAN. Ja kun erikoishahmot kerääntyvät yhteen, niitä onkin yhtäkkiä paljon. – Jos meidän musa on tarkoitettu joillekin, niin varmaankin sitten heille, jotka haluavat tutkia vähän syrjäisempiä kulmakuntia, hymähtää Vanhanen. 30 SOUNDI SOUNDI 31 Teksti: Timo Isoaho –K un uuden albumin työstäminen alkaa, me halutaan aina löytää tekemiseen joku uusi kulma. Yleisö ympäri maailman Oranssin Pazuzun mystinen kuolonkorina ei siis edelleenkään ole ihan kaikkien mieleen. – Aika paljosta on kiittäminen internetiä
Pazuzu-maailma on iso kokonaisuus, eikä yksi vähän väärällä tavalla vinksahtanut verso – mittarilla tai toisella – ole meille mikään iso katastrofi. Löytyykö niiden joukosta erityisen tärkeitä onnistumisia. Nytkin mentiin studioon, mutta sitä käytettiin ikään kuin instrumenttina. Mutta vuosien mittaan meistä on tullut parempia riitelijöitä ja ollaan opittu tukemaan toistemme hulluutta. Yhden kappaleen tunnelma kuljettaa kuulijan vaikkapa hämärään kellariin, mutta jo seuraavassa biisissä mennään huomattavasti valoisampaan tilaan ja niin edelleen. – Toisaalta kaikki levyt ovat äärimmäisen tärkeitä Pazuzu-universumin osasia. Runtattiin jotain viidentoista minuutin mittaisia psykedeelisiä äänimyrskyjä, ja esiintymispaikkana toiminut teltta oli ihan täynnä innostunutta jengiä. – Eräänä isona ajatuksena oli löytää jokaiseen biisiin ihan oma maailma, johon sitten sukelletaan mahdollisimman intensiivisesti, Hietamäki sanoo. Muuntautuja on meidän toistaiseksi ”taja enemmän jumitusta sekä erikoisia ääni maisemia. Luodessa pitää aina pyrkiä tekemään jotain uutta ja kiehtovaa. – Varsin kiinnostavaa oli se, että omiin nauhoituksiin pystyi suhtautumaan ikään kuin ulkopuolisena. – Ei. – Periaatteessa räjäytettiin palasiksi koko tekemisen prosessi. Prosessi palasiksi Moneen suuntaan kurkotteleva Muuntautuja saattaa hyvinkin olla Oranssin Pazuzun mestariteos – tai ainakin yksi la kesällä 2014, ja se oli meidän ekoja vähän isompia keikkoja ulkomailla. Uusi työskentelytapa osoittautui varsin hitaaksi, mutta mitään kiirettä ei toisaalta ollut. 30 SOUNDI SOUNDI 31 niistä. – Aiempi materiaali on syntynyt melko perinteisellä tavalla. – Talovertaus on varsin osuva. Hulluuden tukemista Oranssissa Pazuzussa on viisi muusikkoa (myös kitaristi Niko ”Ikon” Lehdontie, rumpali Jarkko ”Korjak” Salo ja kosketinsoittaja Ville ”EviL” Leppilahti). Tuli esimerkiksi vähän pidempiä biisejä Oranssi Pazuzu on luonut musiikillaan aivan oman universuminsa. Toisin sanoen nauhoitettiin suuri määrä alustavia ideoita – kiehtovaa soonista mönjää – monen eri session aikana, ja sen jälkeen alettiin rakentaa aihioista kokonaisia kappaleita. Niinhän se sitten myöhemmin upposikin, lisää Vanhanen. Että katsohan vaan, tuossahan on kiinnostava rytmi, viedään sitä eteenpäin. Kun virheistä ottaa opiksi, on jatkossa aina helpompaa, hymähtää Vanhanen. Se puolestaan on sataprosenttisen varmaa, että levyn versot punottiin yhteen uudella tavalla – kuten jo aiemmin todettiinkin. Kun tapahtumassa tuli takavuosina vierailtua asiakkaana, kyllähän siellä tietenkin tajusi, että Pazuzun juttu voisi upota tälle jengille. ”Ei niin pientä kyläpahasta taida ollakaan, josta ei löytyisi yhtä tai kahta erikoishahmoa.” K u v a: R ai n er P aa n an en. Yhtye peräänkuuluttaakin rohkeutta ja kokeilunhalua. Jotkut toiset ideat taas eivät jälkikäteen avautuneet ollenkaan, ja ne jätettiin tietysti ö-mappiin. – Kuunneltiin ja analysoitiin studiossa nauhoitettuja pätkiä, ja etsittiin niiden ytimiä. Joskus ne löytyivät helposti, toisinaan runnottiin aihiot uudelleen atomeiksi, Vanhanen kuvailee. Kun lähdetään seikkailemaan kohti seuraavaa albumia, pyritään tekemään aina uutta ja kiehtovaa, mutta silti tekeminen nojaa aina edellisiin prosesseihin. Ensin ollaan jammailtu yhdessä soittokämpällä ja biisit ovat rakentuneet siinä sivussa. Oliko teillä jonkinlaisia tavoitteita kokonaisuuden suhteen. Kun suuresta määrästä tummasävyistä musiikillista tahmaa muovataan kappaleita, löytyykö yhteisymmärrys helposti. Kyllä se kieltämättä avasi silmiä ihan uudella tavalla, että tällaisellekin kamalle löytyy yllättävän paljon kuulijoita, sanoo Hietamäki. Niin, ja olihan se myös ensimmäinen albumi, joka tehtiin oikeassa studiossa, naurahtaa Hietamäki. – Roadburn-keikat Hollannissa ovat toki oma lukunsa. Tuntui siltä, että meidän pitää tehdä niin, että oma mielenkiinto työskentelyyn säilyy riittävän intensiivisenä, basisti nyökkää. – Valonielun aikoihin alettiin oikeasti tajuta, mitkä ovat meidän vahvuuksia. Mutta toki jonkinlaiset raamit pysyvät eli sinne pihalla olevaan pomppulinnaan asti ei välttämättä mennä. Sitten on menty studioon... Entä vanhemmat Pazuzu-levyt
Vaikka niin, että kitaralla nauhoitettu pätkä käännettäi siin väärin päin ja sen jälkeen tempoa hidastettaisiin puolella. – Kun kappaleen musiikilliset päälinjat ja demolaulut ovat suunnilleen kasassa, alan kirjoittaa varsinaisia sanoituksia. Miltä valmis Muuntautuja kuulos taa omissa korvissanne. Ikään kuin niin, että kun biisi alkaa soljua, olet pimeässä huoneessa, etkä näe juuri mi tään. 32 SOUNDI SOUNDI PB 32 SOUNDI sapuolisin levy”, ja kaikki yhtyeen jäse net ovat osallistuneet sen tekemiseen vahvasti – tavalla tai toisella, sanoo Vanhanen. Ajatellaanpa vaikka riffejä. – Jossain vaiheessa ajateltiin, että le vyn päätösbiisiin voitaisiin laittaa sakso fonia, mutta tuotettaisiin haluttu soundi esimerkiksi kitaralla. – Se ”asia” voi toki olla hyvinkin abst rakti ja muotojaan yllättävästi muuttava. Mitä nyt mieleen sat tuu kulloinkin tulemaankaan, kertoo Hietamäki. Siitä voi tulla jopa vainoharhainen olo – ja se on tarkoituskin. – Meidän kappaleissa on paljon epä määräisiä elementtejä, joihin kuulijat suhtautuvat omilla tavoillaan. Lopputuloksena kuullaan aiempaakin suoremmin metelin ytimeen tähtäävä albumi. Ja kuulijat toki kokevat sanoitukset taas omista läh tökohdistaan. Tai siis ”sakso foni”. Aika har vassa ovat nykyään ne artistit, jotka vie vät hampaiden paikatkin mennessään! Noisekkaaseen maailmaan Muuntautuja valmistui lopulta noin kol me vuotta kestäneiden kokeilujen jäl keen. Paradoksaalis ta tai ei, mutta juuri se tekee lopputulok sesta entistäkin mielenkiintoisemman. Sit ten kun teksti on valmis, Juho tulkitsee tarinan ihan omalla tavallaan. – Kun musiikilliseen aihioon aletaan tehdä sanoja, Juho taltioi ensin jotain ”fiilistelylauluja”. Mieli kuvitus alkaa siis täyttää sitä mus tuutta, ja jokaisen mieli tekee sen omalla tavallaan. Innos tuttiin jamittelemaan lavalla, ja välillä uppouduttiin hyvinkin noisekkaisiin tunnelmiin. – Muuntautujan tapauksessa kävi esi merkiksi niin, että Ville ilmoitti soitta vansa vain flyygeliä. Siis vielä entistäkin vahvemmin! Oranssi Pazuzu työsti uutta Muuntautuja-albumia kolmen vuoden ajan. – Vaikka välillä ollaan pahastikin eri mieltä, me pyritään aina kokeilemaan kaikkia pöydälle tulleita ideoita. Ensiksi mietittiin, että mitähän tästä tulee... Jotenkin on fiilis, että oikeasti häröä kamaa – vaikkapa varhaista black metalia – tehtiin viimeksi 90luvulla. Sellaista ajattelumallia on toki mukana edelleenkin, mutta nyt pyrittiin ihan tietoisesti siihen, että mennään asiaan aika lailla suoraan, kuvailee Hie tamäki. Mitään puolituntisia jumitteluja yh delle vinyylille mahtuvalta Muuntautu jalta ei kuitenkaan löydy. Muuntautujan sanoitusmaailma kehit tyi varsin samantyylisesti: pikku hiljaa muotonsa löytäen. – Nyt tuntuu siltä, että albumista tuli vähän aiempia ”noisempi” kokonaisuus, nyökkää Vanhanen. – Muuntautujan sanoituksien taustoil ta löytyy muun muassa houreisia unia ja kuolevaisuuden käsittelyä. K u v a: R ai n er P aa n an en. – Ollaan vuosien aikana tehty monia reilun mittaisia biisejä, joihin hypnoot tisuus on syntynyt pitkistä musiikillisista kaarista. Pikkuhiljaa aistit tottuvat tilantee seen, ja alat epävarmasti hahmottaa jotakin muotoja. Onko tuossa jotain. Kuuntelen aihiota ja tutkiskelen, millai sia tunnelmia se nostattaa mieleen. Toisin sanoen kuulija saatetaan aluksi johdattaa jollekin varsin selkeälle polulle, mutta pian polku onkin jo kadonnut ja tilalla on vain upottavaa liejua. Jossain vaiheessa Muuntautujalle oli tulossa myös saksofoni. Tämä nykyi nen maailmantilanne taas on vaikutta nut ainakin sen verran, että paikoin teks tit ovat hyvinkin aggressiivisia ja nihilis tisiä. Se on palkitsevaa: usein bändikaverilta tuleva täysin erilainen idea vie kappaletta tai jopa koko levyä hienolla tavalla eteen päin. Tuli kollektiivinen fiilis, että tätä ei kannata jättää livetilanteen satunnaiseksi kuriositeetiksi vaan näi tä musiikillisia kulmauksia pitää tutkia myös studioolosuhteissa. – Esimerkiksi tällaisia ideoita syntyy osin siitä syystä, että raskas musiikki tuntuu nykyään niin kamalan turvallisel ta. – Ajauduttiin tähän suuntaan Mestarin kynsi albumin keikkojen aikana. Muuntautu jallakin on riffejä, mutta ne saattavat sävellyksen edetessä... Koskettimilla voi tehdä loputtoman määrän erilaisia juttuja, mutta kun pää tät soittaa omat osuutesi pelkällä flyy gelillä, se rajaa mahdollisuudet murto osaan – ainakin tavallaan. Se olisi sitten ollut meidän ”saksofoni”. No, siitähän tuli ihan huikeaa jälkeä. Kun Ville kehit teli erilaisia tunnelmia, hän saattoi lait taa vaikkapa lusikan flyygelin kielten päälle – ja katso: sieltähän nousi todella häröjä soundeja! – Rajaaminen on välillä todella hyödyl listä. kadota jonnekin
Mutta jos pystyn jotenkin välittämään innostukseni jostain asiasta muille, niin en siinä vaiheessa mieti sitä, että mikä se minun oma taustani on. Mutta loppujen lopuksi koen, että löytyi sellainen kulma teemaan, joka edelleen edustaa sitä, mitä minä olen ja miten näen asioita. Toisinaan yhteyksiä voi löytää myös sellaisiin ihmisiin, joiden välille ei heti uskoisi siltoja rakentuvan. Levy alkaakin kappaleella, jossa kuullaan sydämen sykettä, ja jossa Markin kertoo ensimmäisen kosketuksen musiikkiin syntyneen sydämen rytmistä ja äidin laulusta. Suomalaisilla artisteilla on muutenkin usein tapana pysyä poissa poliittisesta keskustelusta. Monelle muulle osallistujalle Israelkysymys tuntui hankalalta. Markin kokee löytävänsä mielenkiintoisia yhteyksiä myös ihan tavallisessa arjessa. – Ensimmäinen kappale, jota aloitimme työstää Noir-albumin (2021) jälkeen, oli levyn kakkoskappale The Act Of Bravery. Ei lauleta pelkästään, että baby I love you ja älä jätä mua. Ilman häntä en olisi ikinä edes tarttunut mikrofoniin. Hänelle on paljon tärkeämpää se, että ihminen puhuu niistä asioista, jotka kokee itselleen tärkeäksi, ja joista osaa sanoa jotakin järkevää. – Oli kyllä valehtelematta ihan takki tyhjä Noirin jälkeen. Niitä voi löytää jo pelkästään katsomalla ikkunasta ulos ja kohtaamalla rohkeasti erilaisia ihmisiä. Perheen lisäksi Markinilla on myös muita merkittäviä yhteyksiä, jotka ovat muuttaneet isolla tavalla hänen elämäänsä. Liberian ja Ghanan kautta pikkulapsena Pirkanmaan Viljakkalaan päätynyt Jesse Markin kokee luontevaksi myös yhteyksien etsimisen erilaisten kulttuurien välille. Ei tuollaista pysty mitenkään ennakoimaan. Hyvänä esimerkkinä on ihmisen ensimmäinen yhteys, eli yhteys omaan äitiin. Yhteys muihin ihmisiin on iso konsepti, mutta Markin on tottunut käsittelemään suuria kokonaisuuksia. Markinia ei kuitenkaan haittaa, vaikka muut ympärillä eivät ottaisi kantaa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin aiheisiin. Se on monimutkainen asia, koska tässä on toki myös tämä kulttuurisen omimisen aspekti. Sen paljastaa vaikkapa hikinen tai hempeä tanssi, mutta ihan viimeistään musiikista hurmioituneen kasvoille vääntyvä ”stank face”. Musiikin ja politiikan väliltä löytyy aina jonkinlainen yhteys – huolimatta siitä, että artistien ottaessa kantaa ajankohtaisiin asioihin moni vaatii musiikin ja politiikan pitämistä erillään. Sen sijaan, että levyllä käsiteltäisiin pelkästään kahden ihmisen välistä romanttista rakkautta, haettiin sanoituksiin erilaisia yhteyksiä ihmisten ja asioiden välillä. – Olen aina rakastanut erilaisia asioita huolimatta siitä, miltä näytän. – En koe sitä suoranaisesti niin, että minun pitäisi ottaa tausta tai kulttuuri huomioon, vaan kuuntelen enemmänkin itseäni ja sitä, että pidänkö itse jostain asiasta. – Se on avannut silmiä, että joku on käyttänyt omaa rahaansa ja aikaansa matkustaakseen toisinaan toiselle puolelle Suomea katsomaan keikkojani. Olen esimerkiksi lapsesta asti ollut valtava Red Hot Chili Peppersin fani, ja voin ottaa heiltä vaikutteita huolimatta siitä, miltä näytän. Me olemme kaikki vain ihmisiä, ja Brad Pitt on vain näyttelijä. Erityisesti Markinille on jäänyt mieleen kohtaaminen Tampereen G Livelabissa. Meidän ei pidä kuunnella kenenkään mielipiteitä vain siksi, 34 SOUNDI K u v a: To tt e R au ti ai n en. Uudella Pump-albumillaan Jesse Markin pysähtyy pohtimaan yhteyden merkitystä ja kenties kaikista universaaleinta aihetta, rakkautta. Siihen Markinin kolmas albumi Pump tarjoaa paljon aihetta. – Teemana rakkaus tuntui ensin niin helpolta, että nyt mennään riman ali. Jericho-kappaleen kohdalla iäkkäämpi pariskunta alkoi hempeästi tanssia hitaita toisissaan kiinni. Teksti: Samuel Järvinen H iphop-duo The Megaphone Statesta vuonna 2018 soolouralle siirtyneen räppärin ja lauluntekijän Jesse Markinin matkaan mahtuu kriitikoiden ylistämiä ja palkittuja albumeita sekä kunnioitettava suoriutuminen Uuden Musiikin Kilpailussa. Hellyttävä tarina kertoo musiikin kyvystä luoda yhteyksiä hyvin erilaisten ihmisten välille. Siinä lähti vahvasti yhteyksien hakeminen nostamaan teemana päätään. Tuntui siltä, että oli pistänyt siihen niin paljon ajatusta ja ener giaa, että mitä ihmettä keksisi seuraavaksi. Päälle 60-vuotiaat olivat tulleet fiilistelemään musiikkiani, ja heillä oli biisien sanat hallussa. En ole ikinä oikein tehnyt kappaleita rakkaudesta, koska on paljon sellaisia artisteja, jotka osaavat sen homman tehdä. Siinä minulle aukesi moni sellainen asia musiikillisesti, mistä en ollut ikinä kuullutkaan. Rupesin miettimään, että miksi en ole tehnyt sellaista, artisti kertoo. Minulla oli aina ollut hieman sellainen ulkopuolisuuden tunne, mutta tavattuani Simon aloin löytämään elämääni näitä asioita, mitä teen yhä edelleen tänä päivänä. Jokainen levy on Markinille tarkoin mietitty projekti, johon liittyy kaikkea aina fonttien valitsemisesta erilaisten runojen miettimiseen ja oikeiden kappaleiden löytämiseen kokonaisuuden tukemiseksi. Keikan jälkeen samainen herttainen pariskunta myös löysi tiensä artistin puheille. – He olivat ajaneet Espoosta Tampereelle. – Yksi sellainen on ensimmäisen bändini The Megaphone Staten Simo Tuominen (SimonSound). Kunnianhimoisena taiteilijana Markin ei kuitenkaan halunnut tarttua aiheeseen liian helposta näkökulmasta. Ehkä joskus on sellainen tilanne, että joudun päätöksistäni ongelmiin, mutta se, että diggaan jostain asiasta, menee aina sen edelle. Uuden Musiikin Kilpailun aikaan Markin sanoi olevansa osallistumatta Euroviisuihin, mikäli hänet valitaan kilpailuun Israelin ollessa myös mukana (Markinin Glow-kappale sijoittui UMK-finaalissa viidenneksi). – On paljon parempi olla sanomatta mitään, jos ei tiedä asiasta mitään. Artisti itse tunteekin jokaisen levyn julkaisun jälkeen juosseensa kokonaisen maratonin. Ihmisten välisistä yhteyksistä Jesse Markin tietää, mistä näkee musiikin uppoavan ihmisiin
Livetilanne on eräänlainen tulikaste, jossa huomataan erityisesti uusien vielä julkaisemattomien kappaleiden kohdalla, että uppoavatko ne yleisöön. Yhteys muihin ihmisiin vaikutti myös siihen, millaista musiikkia Pumpille päätyi. Normaalissa yhteiskunnassa emme enää pääse käyttämään ääntämme ja kehoamme tavalla, jonka koen ihmisille tärkeäksi. Emme voi vaatia muilta kannanottoa, jos he eivät esimerkiksi tiedä aiheesta mitään. Moshaamista, tanssimista ja huutamista suurempi kunnianosoitus artistille on kuitenkin eräs muusikoille hyvin tuttu ilme. Se on kirjoitettu syvälle perimäämme, ja liike on meissä kaikissa. Me olemme kaikki vain ihmisiä, ja Brad Pitt on vain näyttelijä.” SOUNDI 35 Jesse Markin korostaa vapauden merkitystä musiikissaan. – Meillä on sopimus bändin kanssa, että levyllä teen periaatteessa asiat niin kuin haluan, ja että livenä asiat tehdään niin kuin tuntuu hyvältä. – Rupesin miettimään, että miten porukan saa liikkumaan ja elämään musiikin mukana. Markinin konsertit ovatkin tunnettuja siitä, että niissä saattaa meininki yltyä yllättävän villiksi. Elävän yleisön reaktioiden seuraaminen vaikutti olennaisesti uuden levyn materiaaliin. – Se on suurin kunnianosoitus, jonka voi artistille antaa. Jos haluamme vaikka soittaa loppuun Duck Saucen Barbra Streisandin, niin se on ihan sallittua. Siinä on aikaa kelata taaksepäin, lukea sanoja ja pohtia. Kyseessä on ollut tietoinen päätös Markinin ja yhtyeen kesken. Välillä huomaa katsovansa jotakin, joka muistuttaa enemmän punkbändin irtiottoa kuin rap-keikkaa. Livetilanteessa taas halutaan se raaka fiilis. – Keikkojen kohdalla voidaan toteuttaa erilaisia primitiivisiä asioita. Tuli ajatus, että olisi kivaa tehdä enemmän tasaisempia biittejä. – Oli taide mikä tahansa, niin pitää saada aikaan ”stank face”, Markin naurahtaa viitaten ilmeeseen, joka näyttää siltä kuin olisi haistanut jotain pahaa. Olen joskus lukenut vaikka jotain todella hyvää filosofiakirjaa, ja siitä ilmeestä tietää sisällön osuneen. Tanssilla on aina ollut tärkeä rooli Markinille. Vaikutteita saa ottaa mistä haluaa. Markin bändeineen (Totte Rautiainen, Nicolas Rehn, Teppo Mäkynen) tykkää yhdistellä musiikkiinsa keikoilla erilaisia elementtejä, ja meininki on usein paljon villimpää lavalla kuin studiossa musiikkia äänittäessä. että he ovat olleet esillä vaikkapa radiossa – edes minun. Ei ole mitään sääntöjä. Pump-levyltä löytyykin kappale, jolla käsitellään tanssin merkitystä. – Albumin kuunteleminen on aina hieman eri tilanne. Keikoilla puolestaan tarkoituksena on istuttaa kuulija tunteiden vuoristoradan kyytiin. ”On paljon parempi olla sanomatta mitään, jos ei tiedä asiasta mitään. Levyillään Markin haluaa pitää tietynlaisen tunnelman yllä, johon kuulija voi asettua. Keikoilla puolestaan hänellä on bändinsä kanssa vapaus irrotella spontaanisti, jos siltä tuntuu.. Uusien kappaleiden ja yleisön välinen yhteys syntyy Markinin mielestä kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kappaleita on ensin soitettu livenä puolen vuoden ajan. Kuuntelin hieman uudempaa afrobeatia, ja esimerkiksi Omah Layn kappale Holy Ghost nousi isoksi suosikiksi
Jannen isä Vesa Tuomi on tehnyt elämäntyönsä muusikkona ja jatkaa keikkailua vielä seitsenkymppisenäkin. – Samassa ekumeenisessa musakylvyssä varttui Eskon poika, jonka kanssa olen soittanut eri yhteyksissä koko ikäni. Kun Jone Takamäki, Jussi Lehtisalo, Jorma Tapio, Mika Rintala ja vastaavat omaehtoiset edelläkävijät kaipaavat innovatiivista kumppania, soi Tuomen puhelin. – Tajusin joskus myöhemmin, että Esko ja isä osoittivat esimerkillään tosi hienosti, miten hölmöjä keinotekoiset genrerajat ovat, Tuomi kiittää. Kun lyömäsoitinorkesteri Osuma Ensemble kantaesitti ja levytti Timothy Fercheniltä tilaamansa The Partials Of Colorin, oli perustajajäsen Tuomi rivissä. Tampereen kaupunginorkesterin lyömäsoittajana toiminut Esko Vuorinen on piintynyt jazzmies, joka esitteli oppimäärään kuuluvien asioiden ohessa Elvin Jonesin ja Buddy Richin kaltaisten legendojen saavutuksia. Tuomi on pidetty, sosiaalinen ja elämänmyönteinen ammattilainen, joka hahmottaa ”hyvän jätkän” maineen riskit. Asepalveluksen sittemmin soittokunnassa suorittanut Tuomi osaa nostaa tietyt johtamisja ohjaamismetodit toisten edelle. Jazz-, rockja etnoyhtyeiden sekä erikokoisten klassisen musiikin kokoonpanojen edustamisen ohella hän on toiminut Jyväskylä Sinfonian lyömäsoitinten äänenjohtajana ja opettanut Ikaalisissa, Parkanossa, Porissa sekä Tampereella. Nimike kuvaa 51-vuotiasta Tuomea erinomaisesti. Tuomi pyrkii noudattelemaan ”first come, first served” -periaatetta, mutta toisinaan sana ei kulje riittävän ripeästi. Hän on luomisvoimainen perkussioiden monitaituri ja pedagogi. 36 SOUNDI SOUNDI 37 Teksti: Petri Silas J anne Tuomi kuuli jokin aika sitten vanhan slangisanan, joka viehätti välittömästi. Kun Steve Vai ensin äänitti ja vuotta myöhemmin esitti sinfonisia sävellyksiään Suomessa, Tuomi vahvisti Tampere Filharmoniaa. En ole joutunut kieltäytymään sen tähden, että keikka olisi ollut jotenkin ristiriidassa arvojeni kanssa. – Hienoahan se on, jos ennalta tuntematon taho ajattelee tyylini pukevan projektiaan. Hienostelematon termi kertoo vähän salamyhkäisesti, mutta tyhjentävästi kohteestaan kaiken tarpeellisen. Hän ohjasi poikansa jo nuorena pianon ja viulun soiton sekä teoriaopintojen pariin, mutta otti tämän myös säännöllisesti mukaansa Modern Jazz Quartetin, Bob Dylanin, Deep Purplen ja muiden konsertteihin. Tässä mies tyynesti työnsä ääressä Matti Salo Quartetin riveissä G Livelabin keikalla. Kunhan aikataulut sopivat, lähden yleensä mukaan. Iskevä ja konstailematon ”slaagiduunari” tarkoittaa henkilöä, jonka elanto irtoaa lyömäsoitinten parissa pelaamisesta. K u v a: Jo h an n a H jo rt. U teliaisuudesta, monialaisesta yleissivistyksestä tai kattavasta tietopankista ei ole muusikolle vastaavaa hyötyä, jos vuorovaikutustaidot jättävät toivomisen varaa. Hot Heros -jazztriossa kotipesäänsä pitävälle, avomieliselle lyömäsoittajalle Janne Tuomelle teema on ollut itsestäänselvyys yli kolmekymmentä vuotta. Rakas ystäväni Kusti Vuorinen on aito taiteilija; kuvanveistäjä, taidemaalari ja pelimanni, joka ilmaisee itseään muun muassa pianolla ja monilla puusekä vaskipuhaltimilla. Toisen tärkeän mallin siitä, miten tärkeää on pitää korvat auki ja mieli vireänä, antoi ensimmäinen rumpuopettaja. Janne Tuomi on aikamme luotto tekijöitä mitä rum paleihin tulee. Oppiminen on ihmisyyden peruspilari Suvaitsevaisuus tekee nousua myös musiikissa. Monipuolisuus tuli verenperintönä. Kun John Zorn veti ohjattuun improvisaatioon perustuvan Cobra-session suomalaisten muusikoiden kanssa, Tuomi kutsuttiin mukaan
Melkein yhtä traagista on, että ensin treenaa itsensä hurjaan is kuun ja sitten soittaa oikeita asioita vää riin paikkoihin. Tuomi on onnistu nut vaalimaan intohimoaan musiikkiin, eikä löydä uravalinnastaan juuri rekla moitavaa. Koska opetan sekä aikuisia että päivisin koulua käyviä lapsia, menee tuntien järjestely välillä hankalaksi. Ollaan olevinaan Suomen asialla, mutta kulttuuriin ei rii tä rahaa. Mutta en kaipaa... Nykyajassa ei tunnu olevan muita arvoja kuin ta lous. Substanssin ja tarjonnan suhde näyttää joskus tosi vääristyneeltä. Eivätkö oppiminen ja löytämisen ilo ole ihmi syyden peruspilareita. Dy naamisen bändin ja sen vakiokumppa nien ympärille olisi helppo virittää ko konainen festivaali. Kiveen hakattujen työaikojen kanssa voisi tulla vaikeaa. K u v a: Sp ee d y Sa ar in en. Omiin aikuisiän vahvimpiin oppimis kokemuksiin kuuluvat visiitit Edward Vesalan pakeille. Kävimme myös äänittämässä Yleisradiolle kantanauhan, Tuomi ker too. On totta kai huono juttu, jos ei saa asioi ta menemään. – Olen itsekin opiskellut konsalla, joten tuttu, tavoitteellinen ja hyvämai neinen oppilaitos kodin läheltä houkut teli ja tuntui luontevalta työpaikalta. – Saatan lupautua itsekseni jonnekin tietämättä, että jokin bändeistäni on buukattu samaan aikaan muualle. – Koulutuksen kuristaminen on toi nen massiivinen erhe. Kymmenen vuotta sitten New Yorkis sa perustetun trion näytöt niin omillaan kuin esimerkiksi pianisti Iro Haarlan, laulaja Kielo Kärkkäisen, kitaristi Matti Salon ja räppäri Hannibal Starkin kanssa todistavat poikkeuksellisen taipuisasta kollektiivisesta musiikkisuhteesta. Sil loin ei auta muu kuin treenata. Ei päinvastoin. Jos kulttuuri on kansan tärkein henkinen pääoma, kuinka isänmaallista on pol kea sen tekijöitä suohon. Matka ammattilaisuuteen ja ammat tilaisuudessa näyttäytyy eri ihmisille eri sävyissä, mutta Tuomen punnittuun määritelmään siitä, koska itseään sopii kutsua ammattimuusikoksi, on helppo yhtyä. Ei beatkompin tikkaaminen ole pois vapaan jazzin soittamisesta. Hiljattain trio sai vieraakseen kitaristisuuruus Jukka Orman. perhokalastusmatkoja Lappiin tai vastaavia irtiottoja. Keinovarojen kartuttaminen ja sovel taminen upouusissa yhteyksissä on yksi jatkuvista inspiraation lähteistä. – Hallituksen kaikissa alaan liittyvis sä toimissa paistaa ymmärtämättömyys ja arvostuksen puute. – Kaikkien vieraiden kanssa on ollut hienoa soittaa ja oppia samalla uutta, mutta saahan ilta erityistä hohtoa, jos tietää nousevansa stagelle Jukka Orman kanssa. Enkä puhu vain niin sanotus ta korkeakulttuurista, vaan lasken mu kaan myös sauna ja makkara kulttuu rin eli sanotaan vaikka viihteen. Toivottavasti nyt alla oleva maastorassi osoittautuu yh tä kestäväksi. Siinä missä pienemmissä oppilaitoksis sa ei aikoinaan juuri kyselty paperien perään, edellytti nykyinen tuntiopetta jan vakanssi Tampereen konservatori olla todennettua opettamistaitoa. – Pitäisin lähtökohtana, että on soitto taitoa ja tietoa, mitä sillä tehdään. Harjoittelu tähtää val miuksien kartuttamiseen, mutta asian mukaisella tavalla soittamiseen tarvi taan myös musikaalisuutta ja tyylitajua. Jos ihmiset joskus lopettavat uusien asioiden omak sumisen, jää jäljelle aika vähän. Niin pä hän hankki Porin Palmgrenkonser vatoriolta lähdettyään ammattikorkea koulutason pedagogisen pätevyyden. – Toisinaan, tyypillisesti jonkin klasari hankkeen myötä, nuottitelineel le voi tipahtaa tosi työläs stemma. Jos harrastuksesta tulee leipäpuu, ollaan lopulta kaiken aikaa tekemisissä yhden asian kanssa. Fillarilla olen ty kännyt liikkua pikkujätkästä lähtien ja sähköavusteisen fatbiken myötä sytyin hommalle uudestaan. Jopa vähän filo sofisemmastakin tulokulmasta. Saatan kii tää Filharmonian treeneistä suoraan opettamaan, mutta yhteispeli oppilai toksen ja oppilaiden sekä heidän van hempiensa kanssa takaa, että saan vas tavuoroisesti joskus kiitää viikonlopun keikoille joustavasti. Tai ajaa sys temaattisesti alas kulttuuria tukevia instansseja ja järjestelmiä. Suomessa pitäisi tehdä enemmän juttuja suomalaisista taiteen tekijöistä. Kirjoja toki luen ja leffoja katselen, mutta pyöräily on työn ja per heen ohella ainoa varsinainen ajanviet teeni. Kahdeksas pitkäsoitto Kammin Jaaretti ilmestyi juuri, ja keikoilla lisäruu tia tarjoili viimeksi suomalaisen rockin legenda. T uomi laskee opettaneensa pian kolmella vuosikymmenellä. Itse ”suorituksen” ympärillä tapahtuu paljon ja homman pitää toimia muutenkin kuin lavalla. – Vaikutteiden sekoittamisen ohella pyrin näkemään asiat samanarvoisina. Sen sijaan Yle lopettaa eri Hot Herosin Janne Tuomi muodostaa yhdessä Ville Rauhalan ja Sami Sippolan kanssa. Ellei sitten pyri soolo artistiksi. Ja tähän kytkey tyy tiedotusvälineiden rooli. Joskus päivät venyvät hyvin pitkiksi. Tuomen kotijoukkue on saksofonisti Sami Sippolan ja basisti Ville Rauhalan täydentämä Hot Heros, jonka tyylilaji luokitellaan useimmiten orgaaniseksi freejazziksi. Edellinen meno peli oli cyclocrosspyörä, jota käytin kymmenen vuotta. Vaik ka kalenteri joskus näyttäisikin mene vän kunnolla solmuun, saan hoidettua itselleni pätevän tuuraajan tai ratkaistua ongelman muulla tavalla. S uomen kulttuurin rahoituksen leikkaukset ja taiteilijoiden yleinen apea ilmapiiri saa myös Tuomen mielen matalaksi. Näinkin antoisa määritelmä on turhan jäykkä. – Ammattilaisuuteen voi lukea sen kin, että osaa hakeutua porukoihin, jois sa on hyvä olla. Opettamisesta kertyvä tulo antaa elannon hankkimiselle hyvän selkäno jan ja kontakti nuoriin pitää virkeänä, mutta ammatillista identiteettiä perään kuulutettaessa Tuomi alleviivaa olevan sa soittaja, joka opettaa. Jos kemiat eivät mene synkkaan, saattaa keikkareissuis ta tulla todella pitkiä. Pitääkö median keskittää älyttömästi resursse ja johonkin umpikaupalliseen massa tapahtumaan eikä esimerkiksi huoleh tia moniäänisyydestä. 36 SOUNDI SOUNDI 37 Silloin apu löytyy vuosien saatossa laa jalle levinneestä verkostosta
Tampere Filharmonian riveissä yhteistyötä tehtiin Steve Vain kanssa. Tilan täyttäminen joko studiossa tai lavalla yksin tarjoaa tietenkin tavallista enemmän haastetta. Freelancerin täytyy lunastaa paikkansa sessio sessiolta ja keikka keikalta, mutta olen kai selviytynyt riittävän hyvin, koska samat tyypit kyselevät vuodesta toiseen uudestaan mukaan. Aikalaisista ihailen tosi paljon Mika Kallion minimalistisia gongilevyjä ja -performansseja. Pelkillä gongeilla hän ei välttämättä lähtisi itseään ilmaisemaan, ja työvälineiden määrä on pysynyt maltillisena. Vika piilee siinäkin, miten ihmiset on ehdollistettu saamaan kaikki heti ja esimerkiksi suoratoistoja äänikirjamaailmassa vielä koko lailla ilmaiseksi. T uomea voi kuulla yli 80 äänitteellä erilaisten kokoonpanojen kanssa, minkä lisäksi häneltä on julkaistu soololevyt Approaching (2003), Resonance (2008) ja Elg (2009). Tässä kokoon panot Buster Keaton Orkesteri ja Sampo Lassila Narinkka. – Valitsen kahdesta Slingerlandin vuosikertasetistäni aina tarkoitukseen sopivamman. Snareja ja symbaaleja löytyy melko liuta, mutta huomaan suosivani tiettyjä luottoyksilöitä. Ansaintalogiikka on asia erikseen, mutta onneksi ilmiö näyttäisi rantautuneen kunnolla myös Suomeen. Olen innoissani, koska suunnittelemme Mikan kanssa duolevyä. – Erilaista perkkusälää ja ”found sound” -roinaa on kertynyt ainakin vaimon mielestä nurkkiin jo tarpeeksi. Vapaan kentän toiminnan vaaliminen on nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä tärkeämpää kuin ehkä koskaan, ja viihdyn niissä ympyröissä myös yleisössä. Vähän nurinkurista on sekin, etteivät kaikki välttämättä edes tiedä, kenen biisi heidän luureissaan joltain soittolistalta milloinkin soi. 38 SOUNDI SOUNDI PB 38 SOUNDI koisohjelmiaan ja Hesari vähentää levyja keikkakritiikkien määrää entisestään. Pienissä paikoissa näkee omin silmin, miten paljon marginaalimusiikki ja vaihtoehtokulttuuri nuoria kiinnostavat. ”Jos kulttuuri on kansan tärkein henkinen pää oma, kuinka isän maallista on polkea sen tekijöitä suohon?” K u v a: M ik a R in ta la K u v a: Si n i Li im at ai n en Ku v a: S an n i A la -H ei kk il ä. – Monet arvostamani rumpalit ja lyömäsoittajat ovat kautta historian saaneet jutun kantamaan upeasti itsekseen. – Länsimaissa kuunnellaan todennäköisesti enemmän musaa kuin koskaan, mutta ei ole mikään salaisuus, kuinka vähän kassavirrasta tihkuu tekijöille. – Pidän ruohonjuuritason kulttuurityötä vähintään yhtä tärkeänä kuin julkisella rahalla subventoitujen suurten taidelaitosten tai markkinavetoisesti pyöritettyjen klubien toimintaa. tain täysin ainutlaatuista ja panee soolona keräämänsä pääoman kasvamaan korkoa muun muassa Verneri Pohjolan kanssa. Tykästyin siihen viitekehykseen opiskellessani Kööpenhaminassa ja asuessani myöhemmin pariin otteeseen Berliinissä. Esimerkiksi tiettyyn soundiin tai rytmiseen aiheeseen. Tuomi pyrkii tiivistämisen ihanteeseen lähinnä kalustonsa kanssa. – Minulla oli hommaan alun perin enemmän sitkeyttä kuin lahjoja, mutta koska lähin työporukka pääsi muodostumaan näin mukavaksi, juttu on maittanut kaikki nämä vuodet. Tuomi nostaa konkreettiseksi esimerkiksi kaksi tuoretta levyä, joilla soittaa. – Tahmela Sixin Mountista ja Sampo Lassila Narinkan Suomi-klezmer 2: East Helsinki Suitesta on kirjoitettu enemmän ulkomailla kuin Suomessa, ja ne ovat myös soineet muualla radioissa enemmän kuin täällä. Jakso Suomen LänsiAfrikan instituutissa Beninissä ja pitkä lomamatka Intiaan tarjoavat vielä aikojen jälkeen polttoainetta musan tekoon. – Suhde hyödykkeisiin voisi olla erilainen, jos niiden löytämisen ja hankkimisen eteen pitäisi nähdä vähän vaivaa, Tuomi pohtii. Toisena motiivina toimi oppiminen. Niitä Janne Tuomella on riittänyt. Soolotyö oli Tuomelle alun perin omien rajojen kokeilemista. Olen haalinut tavaraa kirppareilta sekä romuliikkeistä ja värkännyt nykymusabiiseihin itsekin äänilähteitä. Laajalti pidetty ja arvostettu Janne Tuomi ei ainakaan tunnusta, että olisi joskus katunut ammattimuusikoksi ryhtymistä. Käsirumpujen lisäksi koteloista löytyy kettinkejä, jarrurumpuja, matkalaukkuja, kukkaruukkuja, monen kokoisia ja näköisiä metallinkappaleita ynnä muuta. Näköalattomuuteen ja arvostuksen inflaatioon on useita syitä, mutta aikamme iso vitsaus eli kertakäyttökulttuuri on takuuvarmasti osa ongelmaa, ei osa ratkaisua. Hän kehittää yksin joFreelancerin täytyy lunastaa paikkansa keikka keikalta. – Varustaudun soolokeikkoihin kuin tutkimusmatkoihin, joiden aikana poraudun ennalta määrittelemääni asiaan. Keikat ovat kuitenkin niin erilaisia, että soundipaletissa on hyvä pitää pelivaraa. – Jalkauduin kesällä pitkästä aikaa soolokeikalle, kun Pethaus-klubilta Pispalasta tehtiin niin sanotusti tarjous, josta en voinut kieltäytyä
Su 9.2.2025 Helsinki, Jäähalli, Black Box
– Olen harjoitellut hyväksymään sen, että kuuluu hyvää. Yona ei ole jäänyt kos kaan polkemaan urallaan paikoilleen ja tyytynyt tekemään ”lisää samaa”, vaik ka juuri ilmestynyt Edenalbumi on jo artistin yhdeksäs. Jos julkisuudesta Yonasta on tullut mieleen omaa polkuaan kulkeva luonnonlapsi, mielikuva vastaa hyvin todellisuutta ainakin tällaisissa kohtaa misissa. Yona peräänkuuluttaa musiikilta merkityksellisyyttä. ”Kai näitä pitäis i merkitä kalenteriin”, hän jutte ”Vielä mä elän ja hengitän” Edellisellä levyllään Yona rakensi musiikistaan valtavan monumentin yhdessä sinfoniaorkesterin kanssa. Yhdessä viime levyn tärkeässä biisissä Irti kysyin ”uskallan ko päästää mun peloista irti”. lee yhtä paljon itselleen kuin haastatte lijallekin. ”Virallinen hyväksyntä tuntuu kyllä hyvältä, mutta se ei ole mitään siihen verrattuna, miltä tuntuu virallinen halveksunta.” SOUNDI 41 K u v a: To n i E sk el in en. – Tosi hyvää kuuluu kyllä nyt, Yona, oikealta nimeltään Johanna Rasmus vastaa kysymykseeni kuulumisista. Ei ole oikein, että kriisistä kriisiin etenevässä maailmassa laulut käyvät yhä pinnallisimmiksi. Sovitun haastatteluajan koittaessa Yonaa ei tavoiteta. Sen nä kee parhaiten musiikillisesti mahdolli simman samankaltaisena pysymisenä, että jo saavutetut kuulijat eivät vain säikähtäisi liian radikaaleja muutoksia. Onneksi on myös säännön vahvista via poikkeuksia. Sitä mä olen nyt oppinut. Teksti: Antti Luukkanen M itä pidemmälle musiikkibisnes etenee, sitä enemmän varman päälle artistit pelaavat. Kauan ei kuitenkaan mene, kun artisti soittaa takaisin ja pahoittelee tapahtunutta. Homma kuitenkin hoituu aivan kot vasen kuluttua, kun laulaja ja laulujen sa tekijä saa vaatteet ylleen. Hän on ol lut hetki sitten vielä uimassa. Sen kokeellisemmalla seuraajalla artisti katsoo nyt syvälle peiliin ja itseensä
Miten ihmeessä tällaiselle menestyk selle lähdetään luonnollisesti tekemään seuraajaa. Se on johdattanut mut tähän päivään. K u v a: Te em u Si lv án. Lisäksi se toi Yonalle Teostopalkinnon ja Emma palkinnon Kriitikon valinta sarjassa. Se oli käänteentekevä juttu mun elämässä ja koko se elämänvaihe, mitä levy kuvastaa. U ni johon herään tehtiin Tapiola Sinfonietan kanssa, joten levyä voi toteutuksensakin puolesta luonnehtia spesiaaliksi. Se on vaatinut rohkeutta ja eteenpäinsuuntautuneisuutta. Sitä voi huoletta luonnehtia me nestysalbumiksi, sillä se niitti useam mankin viiden tähden arvion ja nousi Suomen virallisen listan ykköseksi fyy sisten levyjen puolella. En voi tehdä toista sinfislevyä – tai voisin, mutta ei kiinnosta. Mutta sitä mulla on aina onneksi ollut ja siinä mä olen aika hyvä. Uusi Eden-albumi on artistin elektronisin. Siihen peilattuna Yonan tahti tuntuu melko rivakalta. Yhdeksän omaa albu mia on syntynyt 14 vuoden aikana. Jotkut levyt on grandioosimpia. Eden ei ole tekijälleen kuitenkaan yhtään vähem män merkityksellinen. Eden taas katsoo peiliin, syvälle sisälle. Tuo on just sopivasti, mutta en olisi kyllä yhtään enempääkään pys tynyt tekemään. Sen kuulee myös levyiltä. Levyn rauhan täyttämään maailmaan Yona pääsi jo Vain elämää -pöydässä. Jotkut on tosi pieniä. Mutta en olisi vähem Yonalle suunnan pitää olla aina eteenpäin. Julkisesta keskustelusta ja valtion virallisista kannoista huolimatta taitei lijuus ei ole tekijöilleen kevyt harrastus, vaan voimavaroja kuluttava oikea työ. Uni johon herään kurkotteli taivaisiin. – Joo, kyllähän laulujen lunnaat on aina suuret. Mulla ei ole olemassa sellaista Yonan tavaramerkkilevyä. Mulle itselle on ollut tosi selvää, mihin mä lähden. Kyllä mä vielä elän ja hengitän. – Olen joutunut karistamaan tosi pal jon sellaisia odotuksia, vääränlaisia suuntia. – Onhan se totta kai hirveän kan nustavaa. – Mulle ei ole olemassa ”välilevyjä”, mitään turhia levyjä. Ehkä mun kolme ekaa levyä on sellainen trilogia, mutta siitä lähtee sitten yksittäiset albumit. Edellä mainittu viime levy on kolme vuotta sitten ilmestynyt Uni johon herään
Ettei oltais niin automaatiolla, vaan tehtäisiin jotain oikeasti mer kityksellistä. Ja tämäkin levy on täysin kuva mun elämästä, mitä nyt on tapahtunut ja mitä asioita kelailen. Voi saada vaikka mitä palkintoja, mutta pelkään koko ajan, milloin kaikki romahtaa. – Joo, todellakin. En osaa, enkä välttämättä edes haluakaan selittää sitä täysin auki. Yleensä tiedän levyn nimen jo hyvin aikaisessa vaiheessa. M usiikinteossa usein asetetaan tietoinen analysoidusti tekeminen ja vaistonvaraisuus toistensa vastinpareiksi. – Kyllä. – Kyllä, ihan täysin. Olen pyrkinyt siihen, että joissain biiseissä on hirveästi sanoja, mutta olen myös ajatellut, kuinka vähän voi sanoa ja kertoa silti jonkun tosi ison asian. Tuntuiko sinusta, että viime levyn menestys ikään kuin antoi sinulle ”virallisen hyväksynnän” vai kuittasitko sen vain hyvänä palautteena, jolla ei ole sen enempää merkitystä tekemiseesi. Mun tuottaja Mauri Syrjälä on aktiivinen klubimusakentällä ja tuottaa myös omaa elektronista musiikkia Rizionimellä. – Löysin sinne Edeniin Vain elämää -pöydässä. Mikäs on aihe. Että siihen voisi mahdollisimman moni samaistua, mutta se olisi silti jännittävää. Perusteluksi tälle olen sieltä suunnasta saanut, että musiikkini on ”liian hyvää, helmiä sioille”. Esimerkiksi tämän levyn viimeinen biisi Joki antaa erinomaisen osviitan kymmenennelle levylle... Tai en mä voi paljastaa! ”En voi tehdä toista sinfislevyä – tai voisin, mutta ei kiinnosta.”. Mulle oli oikeasti ihan hirveätä se, että piti istua paikallaan niin paljon. Vaikka tapahtuisi mitä asioita, hyviä tai huonoja. Mä vaan keksin sellaisen paikan mun sisälläni. pääkään jaksanut tehdä, mä olen vaan sellainen. – Niin kuin mä tällä uudella levyllä kerronkin Joki-kappaleessa. Onko tekeminen tarpeellista edes itselle. – Miten sä sen koit. Tämä voi tulla siitä, että mun isä on saarnaaja. Tämä tarkoittaa myös sitä, että pystyisit tekemään samasta teemasta erilaisiakin levyjä riippuen ajankohdasta tai fiiliksestä. Pitäisi vakavoitua, kokea jotain oikeaa. ”Ai, isällä on saarna sunnuntaina. – Se on ylipäätään meidän ajasta, kulttuurista ja halusta ravistella meidät hereille unesta. – Toisaalta olen aina myös halunnut kansan sydämiin. Muuten menisin aivan yli äyräiden. Mutta siellä on tosi paljon livesoittoa ja bändisoundia. A rtistit elävät tietysti tasapainoisesta urasta, mutta myös menestyksestä ja sen tuomasta varmuudesta. Meilläkin on sodan uhka. Onko ne yli jääneet biisit myös portteja sille seuraavalle levylle. Jotain sellaista siinä varmaan haetaan. Liittyykö tähän romahduksen odottamiseen myös Edenin avauskappaleen Adam ja Even ensirivit: ”Näit mun lauluja luonnost ja rauhast / kukaan ei jaksa kuunnella / suurimman osaa mielestä tylsii, hieman vaivaannuttavii aiheita / kun kaikki haluu vain bailaa / vaikkei kenelläkään ei oo enää ees hauskaa”. Se oli ihan kidutusta, kun olen aika eloisa ihminen. Hirveästi olen keskittynyt just siihen, että löydän rauhan aina siellä, missä mä olen, vaikka miten kauhea tilanne olisikaan ympärillä. Olen tosi kiitollinen palkinnoista ja ne on olleet mun egolle buustia, jota olen tarvinnut, mutta ne on asioita, joita mietin hirveän vähän. Ai armo?” Eli siitä vaan Raamatun kohdat kehiin ja joku koskettava tarina kylkeen. Mikä siis on muuttunut. Tuntui luontevalta lähteä kokeilemaan tällaista. Sinne pitää vaan löytää Portti, mikä on myös kappale tällä levyllä. Meillä on Maurin kanssa hyvä taiteellinen suhde. Edeniä Yona on kuvaillut levyksi, jollaista hän ei ole koskaan ennen tehnyt. Kun mietit aiempia levyjäsi, kuuletko niistä oman henkilökohtaisen elämänvaiheesi ja sen fiilikset. Jokaisella levyllä on aina yleensä biisi, joka on jäänyt edelliseltä levyltä pois. Kumpaan itse kallistut. Sen takia tykkään tehdä kahta levyä päällekkäin. – Mun päässä se menee enemmänkin niin, että virallinen hyväksyntä tuntuu kyllä hyvältä, mutta se ei ole mitään siihen verrattuna, miltä tuntuu virallinen halveksunta. Mulla ei ole koskaan tarkoituksenmukaista tehdä mitään sellaista, jota ei ymmärrettäisi, vaan päinvastoin. Jopa jo ennen kuin on edes biisejä valmiina. Että tekstintekijä on turhautunut siihen tekemiseen. Tuon kyseisen kohdan tekstistä olen varmaan mielessäni kohdistanut suoraan sinne, mutta toisaalta tätä koko aikaa ja kulttuuria kohtaan. – Se on mun elektronisin levy. Tämän työnimi oli teknolevy. Se Eden on kuva jostain sellaisesta itsemyötätuntoisesta hyvästä paikasta itsensä sisällä. Istuin hiljaa, muitten suut liikkuu, ehkä jopa kuuntelenkin niitä, mutta samalla menen sinne rauhalliseen paikkaan, joka on mun sisällä. – Se kertoja, joka ei välttämättä ole Johanna Rasmus, yrittää sanoa, miksi meidän ympärillä on pelkkää höttöä, kun nyt eletään vakavia aikoja. Olen aina ihaillut tietynlaista teknoa. – Itse teen tosi vaistonvaraisesti ja siksi ehkä tykkäänkin, että on joku teema, joku kehys, jonka sisällä liikun. Suuntaviivoja, jotka määrittelee tulevan suunnan. Päädyn siinä lopulta vapautukseen, että antaa kaiken tapahtua, antaa sen joen vaan virrata. – Joo. Nimi siis määrittelee sisältöä. – Olen ollut tuossa vaiheessa turhautunut siihen, että vaikka mä olen näyttänyt naamaani Nelosen ohjelmassa, niin yksikään mun kappale ei ole kertaakaan soinut siellä kanavilla. Niin kuin esimerkiksi tässä on Kaikki on lainaa ja Eden. Mulla on muunlaisiakin ajatuksia, joita sysään aina sille seuraavalle levylle
Nyt ne saavat juhlavan muodon uudella kokoelmalla. Schenker tosin nauraa, että tilanne eskaloitui tällaiseksi kuin vahingossa ja vieras kerrallaan. Samaan hengenvetoon hän hymähtää, että monet UFO-albumien uudelleenjulkaisut ovat olleet huonoja. Päätin, että äänitämme parhaat UFOkappaleet uudelleen ja tributoimme niitä samaan aikaan. – Olin äänittämässä kitaroita, kun (Ratt-laulaja) Stephen Pearcy käveli ohitse studiossa ja huikkasi, että mahtavaa nähdä Michael, rakastan UFOkamaa ja minähän huudahdin tietenkin takaisin, että jos näin on, niin tule laulamaan levylle! – Slashin ollessa äänittämässä kitarasooloa Mother Mary -kappaleeseen hän naurahti kertoneensa Axl Roselle vierailevansa levylläni, ja Axl oli vauhkoontunut, että jos hän ei saa laulaa Love To Love -kappaletta, niin sitten sitä ei kyllä saa laulaa kukaan muukaan. – Kiitos UFO:n, olen tutustunut elämäni aikana aivan uskomattoman lahjakkaisiin ihmisiin, jotka ovat olleet paitsi tärkeitä ystäviä ja tärkeitä kollegoja, niin myös he ovat kertoneet minulle UFO:n merkityksestä heidän uriinsa. Ehtii saada paljon aikaan, kun liittyy kansainväliseen bändiin jo 17-vuotiaana ja tarttuu heti toimeen. MICHAEL SCHENKERIN mainitsemat ”juhlavieraat” eivät ole ihan ketä tahansa soittokavereita. – Ensinnäkään, minulla ei ole oikeuksia läheskään kaikkiin omiin kappaleisiini ja toisekseen, mikään ei olisi väsyneempää kuin tehdä kokoelma parhaista UFO-kappaleista, joten keksin aika nopeasti, millaisen juhlajulkaisun teen. Axl äänitti lopulta kolme kappaletta, joista juuri Love To Love oli paras. K u v a: Ta ll ee Sa v ag e 44 SOUNDI. Teksti: Aki Nuopponen V eljensä Rudolfin johtamassa Scorpionsissa uransa teininä startannut Michael Schenker liittyi UFO-yhtyeeseen ja sävelsi sille ensimmäiset kappaleensa jo 50 vuotta sitten. – Phenomenon-albumi (1974) julkaistiin 50 vuotta sitten. Se sai minut ajattelemaan, että olisi hienoa juhlistaa jotenkin näitä vuosikymmeniä, erittäin vahvalla saksalaisella aksentilla englantia murtava Schenker iloitsee elokuisena torstai-iltana. Kutsuin liudan upeita muusikoita ja laulajia mukaani äänittämään parhaita UFO-kappaleita uuteen uljaaseen muotoon. Saksalainen kitaristi olisi voinut tehdä urallaan paljon vääriä valintoja, mutta oikeiden tienhaarojen valitseminen oikeissa paikoissa on johtanut siihen, että hänen ajoistaan UFO-yhtyeen riveissä on jäänyt historiaan valtava nippu kompromissittomia rockbiisejä. Vieraslista saa varmasti kenen tahansa rock-fanin puntit tutisemaan: Axl Rose, Slash, Kai Hansen, Roger Glover, Joey Tempest, Biff Byford, Jeff Scott Soto, John Norum, Dee Snider, Joel Hoekstra, Joe Lynn Turner, Carmine Appice, Adrian Vandenberg, Michael Voss, Stephen Pearcy ja Erik Grönwall ovat merkittävissä rooleissa eri kappaleissa. Tavallinen kokoelma ei tullut kyseeseen nytkään. Schenker sanoo, että vuonna 1979 julkaistu Strangers In The Night oli paljon enemmän kuin kokoelma – se on yhtyeen parhaanakin julkaisuna pidetty live-albumi. – En pidä siitä yhtään, ettei missään remastereissa ollut edes kappaleiden sanoja tai varsinkaan kansivihkossa tekstejä, joissa voisin kertoa, mistä niissä albumeissa on kyse, miten ne syntyivät tai mikä merkitys niillä on itselleni ja kuulijoille. Täysin UFOa vapautta Michael Schenkerillä on aihetta juhlia
Rakastin heti Gamma Rayn musiikkia ja Erik vasta löikin minut ällikällä, joten kutsuin heidätkin. – En tuntenut Kai Hansenia (Gamma Ray, Helloween) ja Erik Grönwallia (H.E.A.T., Skid Row), mutta kun sana tästä UFO-albumista alkoi kiiriä levyyhtiössä, he kertoivat minulle, että muutamat kaverit tulevat studioon milloin vain, jos saavat olla mukaan tällaisella levyllä. Schenker on ollut viime aikoina niin liekeissä, että luvassa on peräti kaksi uutta Michael Schenker Group -albumia. Saksalaiselta pääsee pitkä ja myhäilevä röhönauru sekä muutamia saksankielisiä sanoja naureskelun väliin, kun kysyn häneltä, miten monesti muut ihmiset, muusikot tai tuottajat ovat yrittäneet kajota Doctor Doctorin, Rock Bottomin, Natural Thingin, Lights Outin, Too Hot to Handlen tai Only You Can Rock Men kaltaisiin klassikkokappaleisiin. Se on niin erilainen levy kaikkeen tekemääni verrattuna, että tulette taatusti yllättämään kaikki, jotka ovat kuunnelleet mitään tekemisiäni. Voi jopa olla, että olisin tehnyt noissa bändeissä muutaman klassikkobiisin, mutta se olisi vienyt minulta vapauden ja tehnyt minusta onnettoman. Minä en koskaan halunnut olla tunnettu tai kuuluisa. Se, että jos haluaa tehdä rockia omalla tavallaan, asia pitää tehdä näin, eikä kuunnella muita. – Tietysti soitan hieman eri tavalla kuin ”silloin joskus” ja uudet vierailijat tuovat oman pikantin lisänsä kappaleisiin, mutta hei, en todellakaan halunnut lähteä tekemään mitään uusia moderneja sovituksia kappaleista, jotka olivat jo aikanaan vähän aikaansa edellä, uskaliaampia kuin monet aikalaisensa ja totta puhuakseni hemmetin hyviä biisejä. – Ihan aluksi, kun olin alle parikymppinen, tätä yritettiin kovasti. Itsensä ilmaiseminen aidosti on ollut hänen päätavoitteensa. Sen sijaan minä tein juuri sellaisia kappaleita kuin halusin ja soitin kitaraa siten kuin halusin. – Toisesta levystä piti tulla instrumentaalinen, mutta sitten kokeilimme muutamaa kappaletta laulajien kanssa, ja siitä muodostuikin ihan uskomaton levytys. MAINITTU ROCKHISTORIA olisi helposti voinut olla tyystin erilainen jopa nykymuodossaan, jos hän olisi antanut muiden kajota musiikkiinsa. – Olisin voinut valita tyystin erilaisen tien. Kitaristi väittää, että maailmassa tehdään enemmän kompromissimusiikkia kuin omaehtoista taidetta. – Tiedän mistä tämä johtuu. Nuori kitaristi päätti, että jos hän ikinä haluaa kirjoittaa vaikkapa kohtuuttoman juustoisen balladin, jättimäistä stadionrockia tai vaihtaa tyyliä totaalisesti, hän tulisi sen tekemään. – Minulla on lukemattomia kollegoja, jotka katsovat nyt historiaansa ja toteavat, että ovat aika tyytyväisiä tähän ja tähän kappaleeseen tai levyyn, mutta tekisivät kaiken nyt ihan eri tavalla. Tästä huolimatta hän myöntää yllättyneensä vierailijoiden vyörystä. – Bändielämää verrataan usein romanttisesti avioliittoihin. Schenker nauraa tietävänsä aina bändien sanoessa haastatteluissa, etteivät tee kompromisseja, kun nämä lausunnot ovat puppua. Minulla on ollut mahdollisuuteni liittyä Ozzy Osbournen bändiin ja Aerosmithiin. Ja se on toteutunut.. Rockhistoria voitaisiin tuntea täysin erilaisena, jos olisin tehnyt niin.” Michael Schenker sanoo, ettei ole koskaan tavoitellut rocktähteyttä. Sitten minun taitoni alettiin panna merkille ja minua yritettiin ohjata tekemään vain yhtä asiaa. Yksi vuonna 2025 ja seuraava lähes heti perään vuonna 2026. Tein tietoisen valinnan: en tee sopimusta ison lafkan tai managerin kanssa. Minä näen asian niin päin, että bändeissä tapahtuu myös paljon eroja juuri sen takia, koska ihmiset kasvavat erilleen, tyytyvät miellyttämään muita ja lopulta molemmat osapuolet elävät epätyydyttävässä kompromississa. Minulla ei ollut haaveita tulla rock-tähdeksi. Minä taas tein kappaleeni jo aikoinaan juuri siten kuin halusin, en mielistellyt ketään ja siksi ne kappaleet olivat ja ovat yhä sitä mitä niiden pitääkin olla. Tämä ajatus vahvistui Schenkerin päässä, kun UFO julkaisi Strangers In The Night -liven, Scorpions Lovedriven (1979) ja Michael Schenker Group debyyttinsä (1980). – Intohimo ja itsensä ilmaiseminen aidosti ovat kaikki kaikessa ja koska minä olen aina tehnyt asiat juuri noiden periaatteiden kautta, kukaan muu ei voi tehdä UFO-tyylistä musiikkia, koska on olemassa vain yksi minä. Rockhistoria voitaisiin tuntea täysin erilaisena, jos olisin tehnyt niin. My Years With UFO -albumin versiot UFO-klassikoista eivät juurikaan muuttuneet nyt uusien äänitysten myötä juuri sen takia, että Schenker teki kappaleet vain itselleen, vain omalla tavallaan ja täyden vapauden siivittämänä. – Nyt kun tämä viisikymppiskokoelma on kertonut kaiken sen, mitä olen urallani tehnyt, seuraavat kaksi levyä tulevat näyttämään sen, mitä minä olen juuri nyt ja miten minä ilmaisen itseäni tällä hetkellä, Schenker summaa. Minun tekemisistäni alettiin pitää juuri tuon jästipäisyyden, omaehtoisuuden ja jopa häikäilemättömyyden takia. Tämän todettuaan Schenker sanoo, että jopa kappaleitaan enemmän muita muusikoita on innostanut hänen asenteensa. En halunnut ajautua musiikin maailmassa tähän tilanteeseen. Vaatimattomuus ei kuulu Michael Schenkerin luonteenpiirteiden repertuaariin. – Kaikenlaiset ihmiset kuuntelevat UFO:n levyjä, mutta olen huomannut, että musiikkini kolahtaa jostain syystä vielä enemmän ihmisiin, jotka ovat itse muusikoita, soittavat jotain instrumenttia tai laulavat, Schenker arvuuttelee. – Ajattelin asian niin, että jos annan bändini kasvaa isoksi, se tuo mukaan isot managerit, isot lafkat, ison bändin, paljon henkilökuntaa ja sitten olisin vastuussa heille kaikille, enkä voisi enää tehdä u-käännöksiä musiikissani. – En antanut vangita itseäni siihen ajatukseen, että menestystä yritetään maksimoida laskelmoinnin kautta, aina olisi yritettävä tulla isommaksi ja tunnetummaksi tai tehdä vuosikymmeniä samanlaisia levyjä. TAMMIKUUSSA 70 vuotta täyttävä Michael Schenker kuulostaa puhuessaan niin innostuneelta ja energiseltä, että hänestä voi aistia mainitun vapauden lietsovan häntä yhä inspiraatioon. SOUNDI 45 ”Minulla on ollut mahdollisuuteni liittyä Ozzy Osbournen bändiin ja Aerosmithiin. My Years With UFO -albumi on vain alkua. Ei ainakaan siinä mielessä, ettei hän tietäisi UFO-musiikin arvoa ja perintöä. Tiesin jo nuorena, että tulen tekemään monenlaisia rockkappaleita, ja kuten nyt My Years With UFO -levyllä kuulette, niin olen totta vie tehnyt. – Kolmas levy taas tulee yhdistämään kaiken sen, mikä on ollut Scorpions-, UFOja Michael Schenker Groupin keskiössä: häikäilemättömän biisinkirjoituksen, jossa ei pidätellä yhtään mitään, vaan tehdään niin kovia hittejä niin tinkimättömästi ja pitelemättömästi kuin on vain ikinä mahdollista, kun päästää irti kaikista estoistaan
Heti kun Markinin kolmas albumi Pump lähtee soimaan, tietää että nyt tapahtuu jotain merkittävää. Ihan kuin Markin haluaisi laskea kaikki raja-aidat kaikkien välillä. Ne eivät ole yksitotisesti yhtä asiaa sulkien jonkin toisen pois. Tämä lyriikka välittyy kuulijalle niin lujasti rytmitetyllä iskevän flow’n räpillä ja viiltävillä laulutulkinnoilla, että Markinia kuunnellessa todellakin haluaa keskittyä täysin siihen, mitä hänellä on sanottavanaan. Seuraavaksi voi löytää itsensä tarttuvan iloisten popmelodioiden ääreltä, ja jopa saman kappaleen sisällä saatetaan käydä myös syvällä melankolian uumenissa. Markin on kirjoittanut albumille oivaltavia, avoimia ja herkkiä, mutta samaan aikaan yhteiskunnallisesti kantaaottavia sanoituksia rakkaudesta ja empatiasta. Oikeastaan tuntuu siltä, ettei Markin ole perinteisellä tavalla muusikko lainkaan, koska häntä eivät tunnu pidättelevän ne totutuimmat muusikon kahleet. Kaiken mainitunkin jälkeen albumin suurin tähti on Jesse Markin itse, kuten kuuluu ollakin. Se on tuotannoltaan maailmanluokan soundia, jossa juurevimmat rytmit, elektronisimmat kerrokset ja orgaanisin bändisoitto kietoutuvat rennosti yhteen. Tuleva ei kuitenkaan ole pois tältä erinomaiselta levyltä. Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 46 SOUNDI R ohkeus antaa kaikkien vaikutteiden ja koko elämänkokemuksen virrata estoitta ulosantiinsa on luonteenpiirre, josta syntyy usein vaikuttavinta musiikkia. Pump ei ole mitään kotikutoista askartelua, puuhailua tai sinne päin kokeilemista. AKI NUOPPONEN HHHHH Jesse Markin Pump Vild "Maailmanluokan soundia, jossa juurevimmat rytmit, elektronisimmat kerrokset ja orgaanisin bändisoitto kietoutuvat rennosti yhteen." K u v a: To tt e R au ti ai n en. Kappale toisensa perään Pump osoittautuu albumiksi, joka tempaisee mukaansa villeillä rytmeillään kuin paraskin bilelevy, mutta seuraavassa hetkessä ollaankin pohdiskelevien soundien pyörteissä. Vaihtoehtoisesti Suomi-versio kuulostaa amatöörimäisemmältä. Uskon Markinin ja tuottaja Totte Rautiaisen seikkailujen johtavan vielä tätäkin suurempaan hurmokseen. Nyt kolmannella albumillaankin Markinin musiikkia voi kuvailla tutkimusmatkaksi rapin, elektron, afrobeatin, popin ja rockin risteyksiin, mutta tämä tuntuu vähättelyltä, kun kappaleissa esiintyy elämännälkäinen, utelias ja aito ihminen. Juuri tässä piilee Jesse Markinin albumien voima. Aina välillä Suomeen rantautuu tuotantoilmiöitä maailmalta, ja lähes yhtä usein ne ovat jo aavistuksen vanhentuneita tänne saapuessaan. Toisesta ääripäästä löytyy estynyttä musiikkia, joka on ummehtuneimmassa muodossaan sellaista, että tietyn genren yhtye on ottanut vaikutteita vain saman genren esikuviltaan. Jesse Markin kuuluu tässä karkeassa jaottelussa ensimmäiseen ryhmään. Folk (2019) oli hyvä albumi, Noir (2021) hieman parempi ja nyt Pump Markinin paras albumi tähän asti. Kun hänen musiikissaan pohjoinen, etelä, itä ja länsi kohtaavat, Markin kutsuu kaikki pitkän illanvieton tuntuiseen jaettuun hetkeen, johon voi kuulua estotonta tanssimista, syvällisimpiä keskusteluja, elämälle nauramista ja maailmantuskan jakamista erilaisten ihmisten kesken
Mielestäni linjaus on luonteva mutta jotenkin arka. Beabadoobee filtteröi sieltä täältä lainatut tyylikeinot oman tekstimaailmansa ja kappaleesta toiseen näennäisen vähäeleisenä pitäytyvän laulunsa läpi, ja kas: silta on rakennettu menneen marginaalin ja valtavirran välille. Laus leikittelee kolmannella albumillaan 1990-luvun vaikutteilla tuon ajan näkökulmasta lähes kerettiläisesti. Mitä jos turvatuotannon mukavan pehmeätä pakkopaitaa olisi höllätty hetkeksi ja päästetty laulussa itsessään soiva alakulo roikaamaan vailla pidäkkeitä. Kevytmelankoliassaan linjakas This Is How Tomorrow Moves sotkee Pavementin ja muiden melodisten vaihtoehtosuristelijoiden maailmasta muistuttavat laiskan rujot kitarakuviot häpeämättömän pehmeään popfolktulkintaan, jolla ei olisi taannoin ollut mitään asiaa alternative-kinkereille. Ellisin kanssa tuotetuilla albumeilla puutuneimmat Bad Seeds -kliseet on ohitettu. JONI KLING HHHH Beabadoobee This Is How Tomorrow Moves Dirty Hit Vähän pöllömpikin on rekisteröinyt viime vuosina siellä täällä uudessa popissa pirskahtelevat vaikutteet 1990-luvun kitaravetoisesta popista ja rockista. Beabadoobee alias Beatrice Laus ei piilottele ysärirakkauttaan, mistä kertoi jo aiemman tuotantonsa helmiin kuuluva kappale I Wish I Was Stephen Malkmus. Caven sanoitustyö elää ja muuttuu yhä kaikkien vuosien jälkeen. Vielä viime vuosikymmenellä Cave vaivaannutti ponnistellessaan sanoakseen yhtä paljon kuin ennen ja usein liikaa. Nuoren aikuisuuden maisemaa maalaaviin lauluihin on toki vaikea kaivata syvästä mentaalisesta pahoinvoinnista kertovia kirskuvia grunge-kitaroita tai muuta psyyken sirkkelöintiä. Levyn soundia täytyy kehua rohkeudesta pyrkiä taas kohti uusia äänimaisemia. Rick Rubinin tuotannollisella avustuksella syntyneen levyn säröisyys on ympäröity huolellisesti korkealaatuisella pumpulikankaalla, ikään kuin todellisten ikävien tuntemusten välttämiseksi. SOUNDI 47 ????. Lausin tehokas mutta dynamiikaltaan kapea laulu tuo mieleen nuoren Nina Perssonin tai teinimmän ja korkeammalta soivan version Suzanne Vegan iholla kihelmöivästä äänestä tai mikäli indie-uskottavuus unohdetaan kokonaan Tori Amosin hiljaisemmat hetket. Se paljon puhuttu saarnamies. Roskiin Nick Cave & The Bad Seeds Wild God PIAS Nick Cave on aina tunnistettava, omaääninen instituutio. Soittimeen ??. Caven tuottajaparina toimii jälleen Warren Ellis. Esimerkiksi Push The Sky Away (2013) aloitti renessanssikauden, jolla laulunkirjoitus saavutti uusia huippuja, ja Cave ammensi omasta historiastaan ainoastaan parhaita piirteitä. Genrensä tunteva artisti maskeeraa maanisuutensa. Aina kun olen ollut valmis kuittaamaan Caven menneen talven lumiksi, saa suhde artistiin jatkoaikaa jonkin uuden käänteen myötä. Ongelma on väistynyt. Sydämeen ???. Beabadoobeen parhaat puolet kiteyttävä Beaches on kuitenkin kaikessa pakahduttavuudessaan pykälän vajaa. Lontoolaispoppari on kuitenkin arvaamattoman aikamme tuote suhtautumisessaan innoittajiinsa. Levyhyllyyn ?. PEKKA LAINE HHH K u v a: M eg an Cu ll en K u v a: Ju le s M o sk o v tc h en ko. Ei kannata säikähtää, kun väitän Wild Godin vertautuvan Dylanin 1970-lukuun. Levyn miksanneen Dave Fridmannin kaiutettu nuhjuinen minimalismi on oiva vastapari Caven valohohtoiseen itsetutkisteluun. Täyteen kirjoitetut rivit ovat vaihtuneet lähes tynkämäisen banaaleiksi teepussitoteamiksi, mutta edukseen. Käynnissä on erikoinen manaamisrituaali ja valkaistuilla kasvoilla pelattu naamioleikki. Varjojen miehen valkoinen albumi, Elvis kappelissa. Levytystauon jäljiltä Wild Godissa jännittävintä on, että se tuntuu jo kokonaan uudelta murrosvaiheelta. Alku-uran ärhäkästä punk-gotiikasta kasvoi ensin vaihtoehtorockin trubaduuri ja sitten 2000-luvulla dekadenssin kliseillä leikkivä karikatyyri. Jatkuuko tuo kausi edelleen. Beabadoobee on selvästi innostunut roikaavista sähkökitaroista, mutta hän lähestyy pörinävalliestetiikkaa hauskasti pehmoillen. Caven sankareita on toki Bob Dylan, joka joutui vuosia työstämään itseään ulos mytologisoidusta roolista. Menehtyneille pojille kirjeiksi muotoiltujen kappaleiden suoruus naamioituna kuin gospelin hurmoon. Divariin . Tunnelmaan nähden tiiviissä lauseissa on enemmän voimaa kuin koskaan. Ajatus tyylipuhtaudesta olisikin naurettava vuonna 2000 syntyneellä artistilla. Sellaiseksi hänellä on yllättävän paljon muuntautumiskykyä
Voi olla hyväkin asia, ettei Yöeläimellä ole sellaisia superkorvamatoja kuin Samettisuu tai Kuollut monta kertaa, niin hienoja biisejä kuin ne ovatkin. Merita Bergin ehdoton vahvuus on se, että hän on täysin omaleimainen musiikintekijä ja sanoittaja. Hypnoottinen biisi on mieleenpainuva johdatus levyn aika usvaiseen maailmaan, jota kiiltelevän kasarikaikuiset ja toisaalta nollaluvun elektrotyylittelystä ammentavat soundit tavallaan vain alleviivaavat. Siinä välissä Nightwish tarjoilee huikean musiikillisen vision, joka kokonaisuutena on hevimpi ja tiiviimpi kuin aikoihin ja silti samalla monipuolinen sekä tunteikas matka olotilaan, jonka kukin kuulija levyn otsikon mukaisesti saa määritellä itse. Albumin lyyrinen tematiikka keskittyy kulkemaan muutaman edellisen levyn tapaan luonnon, avaruuden ja ajan liepeillä. Siinä vasta osa eläinviittauksista. 48 SOUNDI Levyarviot > ...urheaa maksimalismia miljoonabudjettien ulottumattomista... Rosita Luu Yöeläin Playground Neljännellä albumillaan Merita Bergin johtama Rosita Luu jatkaa viimeistään Maagisella elävällä (2022) vakiintuneella peruslinjalla: musiikki on pitkälle hiottua synteettistä poprockia, johon Bergin laulu ja tekstit tuovat outsider-särmää. Koiratyttöavauksesta alkaen biiseissä vilahtelevat erilaiset eläimet: Rottanainen saa myös oman biisinsä, Eläintarhassa kuunnellaan kultapandan naurua, Sadie Carter Julylla rakastumista verrataan ”leijonien sytyttämiseen”. MARKO SÄYNEKOSKI HHHHH K u v a: H el m i P ad at su K u v a: Ti m Tr o n ck o e. Maaginen elävä jäi kaikesta huolimatta vähän välityöksi loistavan Samettisuun (2020) jälkeen, mutta nyt Bergin ja Antti Hermajan biisikynät ovat taas tiukemmassa vireessä, ja konseptitkin tuntuvat taiteilijan päässä kihisseen. Kirkkaassa auringonvalossa Berg ei tosin ole aiemminkaan juuri askarrellut. Yöeläimen kerrotaan olevan nimensä mukaisesti teemalevy yöllisestä elämästä. Kappaleissa soi luomakunnan rajuus, mutta myös sen kaoottisuudesta sattumanvaraisesti syntyvä kauneus, joka ei perustu mihinkään deistiseen filosofiaan, vaan puhtaaseen luonnonvalintaan. Levy alkaa filmikelan käynnistymisestä syntyvällä äänellä ja päättyy siihen, kun kela pyörii loppuun. Mainittu Koiratyttö rinnastuu hauskasti kahteen viime aikojen suomiindie -biisiin: Itä-Hollola Installaation Koiramieheen ja Rebekka Holin Koiranaiseen. Otsikon jälkiosalla on merkityksensä silläkin. Hän on jokaisen albumin kohdalla asettanut tähtäimensä aina kauemmas ja uuteen asentoon. Holopaisen massiiviset sävellykset sekä järkälemäiset ja pieteetillä toteutetut sovitukset ovat monella tapaa tunteita kuohuttavia. Holopaisen sävelten sammio vaikuttaa ehtymättömältä. Näihin verrattuna Bergin hahmo on paheellisempi ja mystisempi ja hahmottuu lähinnä ihmissusimaiseksi olennoksi. Uutuudellaan Nightwish onnistuu tässä erityisesti, ja siksi Yesterwynde on uljas levy, ellei jopa uljain yhtyeen katalogissa. Tunnelma on sellainen vähän sumentunut kuin katsoessa 80-luvun elokuvaa ikivanhalta VHS:ltä. Bändi jatkaa Imaginaerumilla (2011) toteuttamansa elokuvallisen ilmaisun kehittämistä. Temaattisena kokonaisuutena tämä voi olla Rosita Luun paras toistaiseksi. Lisäksi yhtyeen kykyjen sallimat mahdollisuudet ovat joltisenkin rajattomat, vaikka uuden levyn kohdalla mielessä vilahtaa ajatus siitä, millaista lisäarvoa yhtyeen jättänyt Marco Hietala olisi voinut tuoda erityisesti laulupuolelle. Vaikka Imaginaerum olikin erinomainen kokonaisuus, musiikillisesti Yesterwynde menee pidemmälle. Se siis jatkaa aiempien levyjen viitoittamalla tiellä, ja itse asiassa Nightwish on aina toiminut samoin. NIKO PELTONEN HHHH Nightwish Yesterwynde Nuclear Blast Tuomas Holopaisen johtama Nightwish on ollut jo useamman vuoden tilanteessa, jossa se voi tehdä mitä haluaa ja miten haluaa ihan vain siksi, että se osaa ja pystyy. Yesterwynde ei sentään ole pelkkää alkuräjähdystä, sillä kokonaisuudesta löytyy myös seesteisiä laaksopaikkoja, ja niissä myös Troy Donockley pääsee esittelemään pehmeätä lauluääntään, joka toimii mainiosti myös duettona Floor Jansenin kanssa. Uusi albumi Yesterwynde on trilogian päätösosa. Ulkopuolisuuden kuvaukset ovat vaihtoehtoisemman popin syvintä ydintä, mutta Bergillä on oma kielensä, ja musiikki on urheaa maksimalismia miljoonabudjettien ulottumattomista. Holopaisen melodiataju on edelleen huikea, ja mies pääsee jälleen yllättämään pinnistämällä kappaleensa taas hieman erilaisiin suuntiin
Ennen itse levyä julkaistut singlet, tiukkatahtinen ja rosoinen Missä on kenkäkauppa sekä melodisempi Turkkilaisessa baarissa näyttävät albumin kahta eri puolta. Varsin riehakkaita live-esiintymisiä heittäneen bändin samanniminen debyyttialbumi ilmestyi vuonna 2023, ja ennen uusimman levyn julkaisua kuuntelijoita on kiusoiteltu kahdella singlellä. Viimeisimpien albumien croonerismi antaa nyt enemmän tilaa muun muassa Buddy Hollylle ominaiselle rullaavuudelle ja Lowen Rockpilesta muistuttavalle rock’n’rollille. Sisäistä voimaa viestivät sanoitukset ja First Aid Kitin hengessä kumpuilevat laulumelodiat rikastavat traditioita ajankohtaisilla kokemuskulmilla, mutta perinnetietoisuus myös ritualisoi esityksiä. Herra on ottanut The White Stripes -soundin peruspalikat dogmaattisuudessaan linjakkaan kuudennen sooloalbuminsa rakennusaineiksi. Toisinaan Grace pysähtyy maailmojensa väliin. Genrerajoilla leikittelyn lisäksi erilaisia ulottuvuuksia levylle tuo laulaja Erkki Liljan laaja-alainen ääni. Tell Yourself You Willin ja The One To Break Itin kaltaiset biisit tarjoavat tarttuvia kertosäkeitä ja mieleenpainuvia riffejä. Resepti saatiin toimimaan täydellisesti jo bändin toisella levyllä The Chemistry Of Common Life (2008), ja siitä lähtien skaalaa ja kokeilullisuutta ollaan julkaisu julkaisulta lisätty. Uusista biiseistä Went To A Party vie keskelle go-go -tyttöjen koristamaa 60-lukua, ja lauluntekijäluonteensa ytimen Nick Lowe paljastaa Jet Pac Boomerangilla siteeraamalla biisin lopuksi The Beatlesin Please Please Men avaussanoja: ”Last night I said these words to my girl”. ”I want to feel something here. SAMUEL JÄRVINEN HH Nick Lowe Indoor Safari Yep Roc Nashvilleläisen instrumentaalibändi Los Straitjacketsin kanssa tehty Indoor Safari päättää tyylikkäästi mutta samalla hivenen poikkeavalla tavalla Nick Lowen yli vuosikymmenen kestäneen albumihiljaisuuden. HANNU LINKOLA HHH Fucked Up Another Day Fucked Up Vaikka Toronton Fucked Up tunnetaan ensisijaisesti hardcore punk -bändinä, on se alusta asti ottanut yhtä paljon vaikutteita 70-luvun rockista, saman aikakauden progesta ja 90-luvun alun indie rockista kuin 80-luvun hardcorestakin. Edellisellä levyllään One Daylla (2023) Fucked Up otti kuitenkin askeleen taaksepäin ja tarjosi minimalistisemman vaihtoehdon polveileville konseptialbumeilleen. ISLA MÄKINEN HHHH Iron Country Sisters Grace Soit Se Silti Hetki on suorastaan jumalainen. Matkalla vihellellään ja tunteista ei pelätä puhua – paitsi jos ne eivät istu tämänhetkiseen imagoon. Get Stillin hautajaiskulkuemainen tempo ja I Made This Beatin uuden löytämisen riemu johdattavat ennen pitkää albumin avainkappaleisiin Heaven ja Feel Something. White Roses, My God on äärimmäinen surutyö, jonka yksin toteutetusta elektronisuudesta kuultiin viitteitä jo Low’n viimeisiksi jääneillä albumeilla. Surusta turrassa olossaan kärvistelevä Sparhawk haluaa tuntea jotain ja lopulta onnistuu. Samalla hänen rocknäkemyksessään on jotakin todella yksiniittistä ja puritaanista. Iso osa sävellyksistä olisi voinut soida vuonna 2014 televisiokanava Jimin kotimaisten ohjelmien mainoksissa, ja tekoälyn osallisuus ei olisi yllättävää. Indoor Safari on osittain uudelleen äänitetty kooste aiemmin julkaistuista lauluista kahdella ennenkuulemattomalla biisillä täydennettynä. Meg Whiten kanssa rusikoitu huojuva bluesrock tuntui aikanaan jonkin arvokkaan asian lähes messiaaniselta paluulta. PEKKA LAINE HHH Alan Sparhawk White Roses, My God Sub Pop Alan Sparhawkin ja vaimonsa Mimi Parkerin perustaman amerikkalaisen indierockin valioihin rankattavan Low’n liki 30-vuotinen taival päättyi vuonna 2022 rumpali-laulaja Parkerin kuoltua syöpään parin vuoden taistelun jälkeen. Jälkimmäinen soi lievästi saksalaisduo D.A.F.:n sukuisesti soundaavana avunhuutona. Rautamaan siskostrion toisella levyllä soi huolella kypsytetty americana, jossa countryjuurilla ja pop-vivahteilla on yhtä suuri rooli. Kuulemme Led Zeppelin -osaston riffittelyä, punkhenkisellä raivoamisella energisoitua valkoisen pojan bluesmöykkää ja autotallirockiksi asemoituvaa perushuttua. PERTTI OJALA HHH Let’s Eat Them Pussikaljalevy Alakulttuuritalo Sen lisäksi, että helsinkiläinen punkyhtye Let’s Eat Them on ehtinyt tehdä yhteistä taivaltaan jo viidentoista vuoden ajan, on bändin jäsenillä historiaa myös lukuisista muista kokoonpanoista. NUUTTI HEISKALA HHHH. Se voittaa ylivoimaisesti viimeisimmän Popedan albumin, ja mieluummin kuuntelen Patea tekemässä Mökkitie-pastissia kuin lyömässä vielä kuolleempaa hevosta. Pelkkää Patee on musiikkinsa puolesta enemmänkin pelkkää passé. Kuuntelunautintoon asia ei kuitenkaan vaikuttanut, vaan sanoitukset vangitsivat huomion alusta loppuun saakka. En ole kuitenkaan sitä mieltä, että levy on totaalista kuraa. Mitäpä jos niiltä zepukkalevyiltä olisi omaksuttu riffimoukaroinnin lisäksi vapaan rönsyilyn, yllätyksellisyyden ja herkkyyden sävyjä. SOUNDI 49 Pate Mustajärvi Pelkkää Patee Universal Pate Mustajärvi on selvästi harjoittanut itsereflektiota. Helmeilevä kitara silaa liitopohjan, jota myötäillen laululinja kohoaa kohti maaliaan: ”I’m coming home!” Lupaus jää soimaan viulumelodiana, kunnes karkaa rannattomalle yötaivaalle. Damian Abrahamin onnistuu tuoda huudettuihin lauluosuuksiinsa yllättävää melodisuutta ja Mike Haliechukin kitarat ovat pelkkien punk-voimasointujen sijaan smashingpumpkinsmaisen moniulotteisia. Laulut virtaavat vailla pakkoa, soitossa on tilannetajua, ja esittäjien omistautuneisuus kuuluu joka nuotista. I wanna be there with the people that I love”. Gracen kliimaksi saattaa olla tässä, Stargazingin viimeisessä saumakohdassa. Mitä pidäkkeettömämmin Iron Country Sisters antautuu tunteen vietäväksi, sitä lähemmäs tähtiä se pääsee. Nautinnon äärelle on kuitenkin johdateltu varmaotteisesti. Sillä linjalla jatketaan. PERTTI OJALA HHHH Jack White No Name Third Man Kuulen helpotuksen huokauksen, joka pääsee lempparinsa konseptuaalisiin kokeiluihin ja kulttuuripersoonatouhuihin väsyneiltä Jack White -diggareilta. Olin itse Pussikaljaromaanin ilmestyessä leikki-ikäinen, ja voin käsi sydämellä tunnustaa, etten ennen tätä levyä ollut kuullutkaan kyseisestä teoksesta. Artisti jätti tovi sitten Popedan, ja nyt imagoa on muokattu rokkikukosta paljasjalkaiseksi kulkuriksi. No Name on selkeä paluu sinne, missä Whiten statuksen perusta lepää. Ehkä katse kannattaa pitää korkeuksissa. Low’ta ei voi enää olla, mutta Sparhawk on käynnistänyt soolouransa vaimonsa lempikukkia muistaen. Kahdeksan kappaletta tulee Lowen pikkulevyiltä vuosilta 20182020, Garnet Mimmsin vuoden 1964 soulhitistä A Quiet Place tehty cover ilmestyi striiminä neljä vuotta sitten ja Different Kind Of Bluen saattoi kuulla jo The Convincer -albumin (2001) rajoitettuna kylkiäisenä ja myöhemmin levyn juhlapainoksella. Indoor Safari on vahva ylistys perinteiselle melodiselle poplaululle sellaisena kuin se aikoinaan iski nuoren Nick Lowen tajuntaan. Tiukkapipoisesta rokkipaketista tulisi tiukempi kaksi tai kolme kipaletta lyhyempänä. ”Dry your tears, it’s fine”, hyväilee musiikki herkistynyttä kuulijaa. Ensiksi mainittu perunamuusilajike eli puolihitaalla ja suht raskaalla kädellä louhittu jytämeno on kuulunut Whiten suosimiin tyyleihin aina loistavasta White Blood Cells -albumista (2001) alkaen. Nyt Sparhawk heittäytyy kuitenkin totaalisesti rumpukoneiden, syntetisoijien, efektien ja ihailemansa Neil Youngin kokeellisesta Transalbumista (1983) viehättyneenä laulua muokkaavan vocoderin syövereihin. 37-minuuttinen Another Day on Fucked Upin tähän mennessä lyhyin ja helpoiten omaksuttava albumi. Patella on potentiaalisesti enemmän annettavaa soolourallaan kuin Popedassa, mutta on sääli, että uusi alku käynnistyi levyllä, joka pelkää kuulijoitaan, ja joka epäonnistuu taltioimaan Mustajärven aidosti. 60-70-luvun taitteen tyypillinen albumikesto olisi ollut myös hyvä apinoinnin kohde. Tietysti White on tyyliniekkana suvereeni leipälajissaan. Vaikka lauluharmonioissa on erityislaatuista vetoa ja musiikin rakkaudellisuus saavuttaa sydämen, pilkahtelee lumo vain häivinä. Sanoituksissa ei pääpiirteittäin ole mitään vikaa, mutta kun ne yhdistetään kliiniseen autotuneen ja laskelmoituun rahat pois -iskelmään, niistä katoaa aitoutta, jota Paten kaltaisella tekijällä kyllä olisi tarjota. I think I feel something here”. Pussikaljalevyn sanoitusten takana on 20 vuotta sitten julkaistu, Mikko Rimmisen kirjoittama Pussikaljaromaani. Edellinen välittää yksinkertaisen sanomansa minuutissa. Näiden usein vihamielisestikin erillään pidettyjen ainesten ennakkoluuloton sekoitus on tehnyt Fucked Upista täysin ainutlaatuisen ja mielenkiintoisen yhtyeen. Laulujen kauneus on varovaista, sovittelevaa. Nyt sataprosenttisen hallittu versio samasta idiomista kuulostaa totisen perinnetaiteilijan ohjelmajulistukselta ja samalla melkeinpä anteeksipyynnöltä. ”Heaven, it’s a lonely place if you’re alone
Gilmour ei kuitenkaan lämmittele vain vanhoja, vaan soittaa juuri tässä hetkessä. levyn aloitusbiisi God Prays To Man antaa odottaa, että pitkähkön levytystauon aikana on löytynyt sisäinen AC/DC. LINDA SÖDERHOLM HHHH D-A-D Speed Of Darkness AFM Tanskan viiston rockkoplan 13. Melodioiltaan albumi on monipuolinen ja kohtuullisen vahvakin. KIMMO K. Se kaihoisan hunajainen ääni, jolla Gilmour on laulanut, johdattelee jälleen kuulijan maailmoihin, josta löytyy nostalgisella tavalla jotain vanhaa ja viisaalla tavalla jotain uutta. Jarrett-vertaus onkin helppo ymmärtää, vaikka kotimaisen metsä-instrumentaalijazzin groovet ovat huomattavasti esikuvaansa lempeämpiä. Lahjakkaat muusikot tuovat vaikutteensa esiin suvereenisti leppoisan rennolla otteella. LINDA SÖDERHOLM HHHH K u v a: Ja ri Fl in ck David Gilmour Luck And Strange Sony 78-vuotias David Gilmour pitää kiinni tiiviistä levytystahdistaan, jossa albumeita julkaistaan yhdeksän vuoden välein. Niissä melodiat pääsevät kunnolla esiin ja kaikuisa rautalankakitarakin soi ylväästi. Triossa vaikuttaavat kontrabasisti Ville Rauhala, saksofonisti Sami Sippola sekä rumpali Janne Tuomi. Onneksi biitti ja filli pölähtää raisummin edes välillä. Seesteinen albumi on palkitseva kuuntelukokemus kaikista jazzin eri tyylilajeista diggaaville. Albumi on matka äänimaisemien halki, joissa eri musiikkityylit sulautuvat vaivattomasti yhteen. Luck And Strange -albumi osoittaa, että tällä kertaa hiljaa ja hymyillen hauduttelu on kannattanut. AKI NUOPPONEN HHHH Hot Heros Kammin Jaaretti Puro Recordings Uudella Puro Recordings -levy-yhtiöllä julkaistu Hot Heros -jazztrion tuorein albumi jatkaa folkahtavan jazzin saralla kokoonpanon aiempien julkaisujen tapaan. Wessels perusti Patreon-tilin ja alkoi julkaista seuraajilleen yhden kappaleen kuukaudessa. Albumi on tarkoituksellinen katsaus taustapeiliin ilman nostalgiaa. Kokoonpanon lyyrinen ja hienostunut ilmaisu ammentaa inspiraatiota kansanmusiikista, luontomystiikasta sekä fantasiaja beat-kirjallisuudesta. Tämä lupaus lunastetaan albumilla, jolla Wesselsin sävellyksistä ei ole kadonnut yhtään aiempien levyjen pitelemätöntä sielua ja sydäntä, mutta kotikutoisuus on muuttunut yhä vahvemmaksi soundiksi. Myös levyn instrumentaaliraidat ammentavat vaikutteita laajasti eri musiikkigenreistä. Paria höttöhetkeä lukuunottamatta kauttaaltaan tasokkaan albumin kärkeen nousevat eeppisen metallinen Sicarus sekä napakka avausraita Edin. Yksi bändin soundin kiehtovista tekijöistä, Jimmy Chamberlinin rumpalointi, on kyllä harmillisen hillittyä. Levyn biisitalkoot ovat olleet tuotteliaat, mutta jokunen raita olisi silti saanut vielä jäädä karsintaläjään. Tämä tavoite on aika hyvin onnistunut, sillä bändille ominaista suureellista popshoegaze-metalli-paatosta leimaa nyt mainio selkopiirteisyys ja biisikeskeisyys ylenpalttisen taiteellisuuden ja paisuttelun sijaan. Kolmikon neljäs levy on pääasiallisesti Sippolan säveltämä. Nimessä esiintyvä Jaaretti on muusikon alter ego, musiikillisesti ja aineellisesti köyhä kansansäveltäjäukko, jonkinlainen Keith Jarrettin maalaisversio. Albumilla lauletaan siitä itsensä ja elämänsä kanssa sovinnon tekemän ihmisen rauhasta, jonka kukin meistä ehkä vanhana kokee. Gilmourin matkatessa kappaleiden virtaavissa tunnelmista kliimaksi toisensa perään jopa suuriinkin sovituksiin, on kyse sekä pienien nyanssien että isojen pensselinvetojen kauneudesta.. KOSKINEN HHH The Smashing Pumpkins Aghori Mhori Mei Martha’s Music Tuotteliaana pysytellyt Smashing Pumpkins on ollut enemmän tai vähemmän uudistusmielinen ja taiteellinen ilmiö etenkin nyt 2000-luvulla. Corganin kynässä ei ole nyt ollut varsinaista hittimustetta, mutta voimalla surraavan kitararockin ystävä kyllä löytää nautintoa. Kumpikin muistuttaa vahvasti sitä vanhaa ja mahtaa Smässäri-menoa. Pian tämän jälkeen hän keksi ihan oman tapansa luoda ja julkaista soolomusiikkia. Nyt ei voi kuin nauttia Gilmourin uskomattomista kitaramelodioista ja -sooloista, joiden särmä ei ole harmaantunut. Laine siis ehdottomasti jatkaa voittokulkuaan ja kirjoittaa tällä lumotulla albumilla uuden sivun suomalaisen independent-musiikkiskenen historiaan. Kyllä rehvakkaammin puskevasta materiaalistakin kelpo korvamatoja kuitenkin sikiää. Se on enimmäkseen kitaravoittoista instrumentaalimusiikkia mielikuvituksen liitoon, mutta mahtuu mukaan myös pari erinomaista vokaalikappalettakin. Puskevan roteva ote jatkuu läpi levyn, mutta onneksi yhtyeen omaa sointia muovaten. Levy on enemmän kuin vain musiikkikokemus – se on ääniä ja tunteita yhdistelevä teos, joka kutsuu kuulijan unelmoimaan ja antautumaan sen monipuolisten sävyjen vietäväksi. Tältä porukalta lähtee kyllä myös luonnollisesti hurmoksellinen free-soitanta ja progetykitys, sekä kollektiivinen improvisointi. Satumaiset kaikuvat kitarariffit ja psykedeelinen rock on punottu saumattomasti yhteen kantrihenkisen kitarailottelun, rumpubreikkien, diskon sekä lauluosuuksien kera. 50 SOUNDI 50 SOUNDI Pekka Laine Pekka Laine & The Enchanted In Slumberland Svart Suomalaisen kulttuurija journalismikentän monivaikuttajan Pekka Laineen toinen albumi karkaa genrerajoista ja pakenee lokerointia. Billy Corganin erikoisuudentavoittelu ilmenee nyt lähinnä tittelipuolella. D-A-D:n vahvuuksia ovat aina olleet tarttuvan erikoiset melodiat ja näppärät sanoitukset. KIMMO K. Levyarviot > 50 SOUNDI On vaikea uskoa, etteivät kappaleet kuten The Piper’s Call, A Single Spark ja Scattered kiehtoisi Pink Floydinkin kuulijoita. Genrerajoja ei enää ollut ja näistä sävellyksistä on julkaistu jo aiemmin kaksi todella vahvaa sooloalbumia. KOSKINEN HHHH Charlotte Wessels The Obsession Napalm Onneksi Charlotte Wessels erosi hollantilaisesta Delainista. Malibu Beachin vokooderilla luotu robottimainen lauluääni, The Drifterin iloinen rallatus sekä Sorrow And Painin sielukas blues-tulkinta rakentavat muutoin pääasiallisesti elokuvallisesta instrumentaalirockista koostuvasta kokonaisuudesta kiehtovan ja kattavan, monikerroksisen äänisaagan. Luck And Strange tekee selvän pesäeron Rattle That Lock -albumiin (2015), jota vaivasi hieman teflonpintainen kylmyys. The Obsession -albumin tiedotteessa luvataan, että Wessels on ottanut loikan eteenpäin tuomalla itse säveltämiensä kappaleiden tueksi bändin. Nelikymppinen veteraaniryhmä toteuttaa visiotaan hienoimmin silti sävykkäämmissä kappaleissa, kuten ylväs Ghost, aavikkotuulen lailla liitävä Crazy Wings ja raukea Head Over Heels. Wessels on taitava säveltäjä, joka uskaltaa säveltää metallisesti raskaita, Levyarviot > 50 SOUNDI Levyarviot > ...katsaus taustapeiliin ilman nostalgiaa... Asiantila ei mainittavasti muutu nytkään, vaikka paikoitellen vähän sävyttömän puolelle kallistuva jytinärock viekin ison osan muutenkin muhkean levyn massasta. Muinainen country-punkpohja kajastaa edelleen, vaikka meno onkin virtaviivaista hard rockia. Nyt Gilmourin äänen ja sävellysten värissä kuullaan vapautuneisuutta, jossa hänen bluesja progerock-juurensa yhdistyvät hymyilevästi toteaviin, osin yllättäviinkin sovituksiin
Mutta on myös salaperäisempi tapa. ...sävelillä ei ole rantaa, johon ne murtuisivat... Riittää että musiikki on olemassa – pehmeinä mutta ravistavina laineina hiljaisuuksien välissä. Mainion promovideon omaava, 70-luvun souldiiva Almeta Latimorea sämpläävä Treat Each Other Right on toinen huippuhetki. Nämä ovat silti popbiisejä, jotka vähän hämmentävällä tavalla tuntuvat usein päättyvän kesken. Tunnetasolla levyä painaa eksistentiaalinen alakulo. Hän osaa kuitenkin myös lyödä korttinsa kerralla pöytään. Se ei kuitenkaan kuulu albumin tykeimpiin raitoihin. Lempi Elon lahjat paikantuvat kykyyn luoda eheitä mutta vapaasti hengittäviä tunnelmia. Seesteisen pohdiskeleva mutta kipua kaihtamaton ote kertonee kypsymisestä. Toissa vuosikymmenellä perustetun bändin rajattomuus syleilee slaavilaisuuden ja kreikkalaisuuden lisäksi erityisen surutta myös kotoista iskelmäja rillumareiperinnettämme. Tästä kauneusvirheestä huolimatta Wessels ylittää sekä itsensä että exbändinsä. Aavat veet on häivähdysten tanssia, jota Elo ohjaa pikemminkin mahdollisuuksia avaten kuin ilmeisiä koukkuja kylväen. Levyn ensisingle Kimalleverho on sekä popahtavinta että valloittavinta Eloa kuunaan. In Waves yhdistää 90-luvun housea, big beatia ja UK garagea sekä 2000-luvun vasemman laidan EDM:ää tuottajansa tuoreempiin mausteisiin. Yonan ura on ollut noususuhdanteessa. Tuskin tämä fanille pettymystä tuottaa, mutta omasta mielestäni nyt jäädään odotuksiin nähden puolitiehen. Lähinnä The xx:ää on toki bändikaverien Sim ja Romyn fiittaama Waited All Night. Soft Tissuen kahdeksan kappaletta ovat vuoroin viihteellisiä ja vuoroin kohtalokkaita, mutta samaan aikaan sisäistyneen taipuisia. Vielä The xx:n vokalisti Oliver Simin Hideous Bastard (2022) pysytteli tutussa formaatissa, mutta Jamie xx:n 20-luvun soolosinglet olivat jo esimakua In Wavesin valtavirtaisemmasta tyylistä. Jamie xx -soolodebyytti In Colour (2015) sai luontevaa jatkoa The xx:n kolmannesta menestysalbumista I See You (2017). Viimeistään Stuart Staplesin murheinen ääni sitoo laulut yhdeksi myötäelettäväksi kokonaisuudeksi. Albumia leimaa Mauri Syrjälän biittivoittoinen tuotanto, jonka päälle toki sirotellaan tyypillisiä Yonakoristeita. HANNU LINKOLA HHHH. NIKO PELTONEN HHH Tindersticks Soft Tissue City Slang Pehmeyttä voi tavoitella monin keinoin: soitinvalinnoin, tuotantoratkaisuin, taajuuksin. Vaikka viitekehys ulottuu edelleen Loven katalogista Scandinavian Music Groupiin ja Kaustiselta luovaan kaupunkikulttuuriin, avaavat laulut uusia reittejä tekijänsä musiikintajuun. Aaltoliike pitää kaikki yhdessä. Levyarviot > 52 SOUNDI Jaakko Laitinen & Väärä Raha Äyskäri Playground Lappilainen syntyperä ei ole estänyt Jaakko Laitinen & Väärä Raha -yhtyettä hurahtamasta perusteellisesti maailmanmusiikkiin ja etenkin balkanilaisuutta huokuvaan sävelkuvastoon ja sen ripeisiin rytmeihin. Yhteishoilaukseen intoutuva Oumuamua vie jopa Havaijille saakka samalla kun Lapikasta lattiaan on täyttä totta. Lennokas haitarijazz, tiheät rytmit ja vikkelä trumpetti kiihdyttävät biisejä hillittömäksi etnobailaukseksi. Yöbussi kuljettaa monta pientä juhlijaa kohti kotiaan popisti tarttuvia ja elektronisesti kiehtovia kappaleita, mutta jättää myös valtavasti tilaa omalle monipuoliselle äänelleen. Silloin sävelillä ei ole rantaa, johon ne murtuisivat. Vain elämää -ohjelmassa hän ihastutti suvereenilla musikaalisuudellaan, vaikkei ehkä kauden isoimpia radiohittejä kuitannutkaan. Artisti ei ehkä niinkään ole pettynyt musiikkinsa vastaanottoon kuin ihmiskuntaan yleensä. Sisarlevyllä jälki on pelkistetympää, haikeampaakin. Näitä kiehtovia sävellyksiä kuuntelisi jo Wesselsin tulkintojen takia, mutta on suuri onni, että myös hänen sävellyskynänsä tuntuu terävöittyvän jatkuvasti. Parikymmentä vuotta sitten tyypillisen superstar-dj-albumin biiseissä kuuluvat brittiläisen dancemusiikin perinteet Chemical Brothersista Basement Jaxxiin. Jokainen lause kuulostaa jonkin katoavan perään puhalletulta huokaukselta, jokainen nuotti ikävän esiasteelta. On vain satiininen ulappa; kaikujen maininki. Kokonaisuudesta erottuu heti vanhaa Molokoa muistuttava Life, jonka solistina loistaa Robyn. Aiheita ovat maailmantuskan ohella lemmen tuska ja euforia. Edellisellä albumillaan (Huojuvat puut, 2023) Elo yhtyeineen antoi myrskyjen viedä. Hetkittäin The Obsession karkaa hieman liikaa metalliseen myllytykseen, vaikka Wesselsin suurin vahvuus on ilmeikkäissä melodioissa. Tindersticksin musiikki on aina muistuttanut tällaista aavaa, eikä maisema muutu uutukaisellaankaan. Taustalla täytyy olla muutakin. Musiikin voi ymmärtää aalloiksi ja liueta itsekin sellaiseksi. Äänet nousevat, laskevat, venyvät ja vaahtoutuvat ilman että yksikään karkaa muiden ulottumattomiin. JARI MÄKELÄ HHH Yona Eden Johanna ”Näit mun lauluja luonnost ja rauhast kukaan ei jaksa kuunnella”, aloittaa Yona yhdeksännen studioalbuminsa. Mielikuva koros-tuu Nancyn ja Falling, The Lightin kaltaisissa balladeissa, mutta kestää myös kovemmat iskut ja itseironisen leikittelyn. Ikänsä Tindersticks paljastaa rutiinina ja ymmärryksenä. Yhteistyökumppani The Avalanchesin kanssa tehty All You Children nousee lähes samaan sarjaan. Melankolian kyllästämät sävellykset tuntuvat entistäkin määrätietoisemmalta, ja vaikutteet lomittuvat toisiinsa yhä hienosyisemmin. Sinfoniaorkesterin kanssa tehty Uni johon herään (2021) sai Teosto-palkinnon. Veteraanien ei tarvitse todistaa mitään tai löytää yhtään uutta muotoa. Tai no, Yonaltahan kaikki tämä tähtisilmäisyydestä murhemieleen taipuva romantiikka olemuksellisesti aina kuulostaa, mutta musiikilliset keinot ovat toiset. Häpeilemättömän hölmösti nimetyllä Adam ja Eve -biisillä hän haaveilee paluusta viattomuuden nollapisteeseen. AKI NUOPPONEN HHH Lempi Elo Aavat veet Eclipse On kyseenalaista pelkistää musiikki lahjakkuuden perilliseksi. Äyskärillä Jaakko Laitinen & Väärä Raha vannoo voittopuolisesti hauskanpidon nimiin. Eeppinen kasvatteluhan on enemmän Yonan juttu. HANNU LINKOLA HHHH Jamie xx In Waves Young Post-punkista r&b:hen liukuneen The xx -yhtyeen maestro Jamie Smith liittyi huipputuottajien kermaan Gil Scott-Heronin remix-albumilla We’re New Here (2011). Suunta on luonteva. Eden on siis iskun paikka ja tyystin erilainen levy kuin edeltäjänsä. Mutta kun nuori esittäjä saa laulujensa osatekijät – tunnevoiman, estetiikan, sävyvaihtelut – täydelliseen tasapainoon, ei onnistumista voi selittää pelkällä teknisellä osaamisella. Kehitys ei kuitenkaan häivytä särmää vaan terävöittää kokonaiskuvaa: sirottaa lahjakkuuden vaikutelmiksi, jotka kutsuvat luokseen
1 . 2 2 4 S E I N Ä J O K I R Y T M I K O R J A A M O t i 1 5 . m a 1 4 . 1 . 2 2 4 T A M P E R E O L Y M P I A k e 1 6 . 1 . 2 2 4 H E L S I N K I T A V A S T I a SUPPORT:
Tämä tuotos ei olisi voinut tulla mistään muualta kuin Britteinsaarilta. Ei levy pelkkää hymistelyä ole: Kettusen Free Falling Man rullaa keskitempoisesti ja siinä on samankaltaista tarttuvuutta kuin miehen radiohiteissä. Albumi on soinniltaan kohtuullisen miellyttävä ja välillä jopa herttaisen itsepäinen murentaessaan ehyitä soitinnuksia vaikkapa odottamattoman epämusikaalisilla kitaranäpräyksillä, kuten Dog’s Face -kappaleessa tapahtuu. Tämän maaperän hedelmällisyys on antanut meille aiemmin Tindersticksin, The Smithsin ja Joy Divisionin, jotka ovat saaneet Hamish Hawkista eksklusiiviseen klubiinsa vihdoin arvoistansa seuraa. Lauluissa haetaan viileän jatsahtavaa tyylittelyä ja väistellään popmelodista yksinkertaisuutta. Pohjavireeltään lähes transsisen shamanistinen ja oletettavasti saameksi lausuttuna käynnistyvä Minä soin yltyy lopullaan kautta albumin häikäisevästi soittavan trumpetisti Ilkka Arolan jazz-bravuuriksi. Paint A Room on tunnelmiltaan hauras mutta soitannollisesti itsetietoinen levy, jossa on varovasti tyylilajeissa liikehtivää laulun ja yhden miehen yhtyeen säestyskikkailua. Harmillisesti Lappeenrannan rokki-instituution Fredin Kolmatta linjaa takaisin -hitin ja Vladimir Vysotskin yhtä lailla klassisen Ystävän laulun hengessä. Iivanaisen ja Kettusen yhteistyö Skylarks In The Breeze on hieno päätös levylle. A Firmer Hand on maantieteellisesti hyvin vahvasti leimautunut teos. Kettunen avaa pelin A Matter Of Timella, joka alleviivaa levyn rauhallista tunnelmaa. Toisaalta se kumartaa syvälle brittiläisen 80-luvun kultakauden kitarapopin kuin synkeämmin gootahtavan ilmaisunkin pariin, toisaalta se tuntuu hyvinkin modernilta urbaanilta indierock-luennalta. Niin tai näin, kyseessä on omilla vakailla jaloillaan seisova artisti ja yksi kuluvan vuoden kiistatta parhaista levyistä. Myös soitanto polveilee jatsillisen tulkinnan vapauksien ja sliipatumman tuotannollisen taiteen välimaastossa. ASKO ALANEN HHH Kotiteollisuus Susirajalla Johanna Vaikka ennakkotiedoissa luvattiinkin tavallista enemmän huutoa, on Susirajalla pitkälti sitä, mitä Kotiteollisuudelta odottaakin. Tyylilajin korostuksena kuullaan banjoa ja huuliharppua, mutta pianoballadiosastokin on levyllä edustettuna. Jokainen laulaja vastaa omista biiseistään ja jälki on enimmäkseen tunnelmaltaan herkkää. Autuaan pianoballadin jälkeen kaoottinen kitaramyrsky tai jopa Bowie-tyyppinen pseudo-disco (Big Cat Tattoos) ei tunnu tässä kontekstissa ollenkaan vieraalta. Sen tunnelma, sävelkulut ja ennen kaikkea ironinen lyyrisyys paaluttavat sen syvälle tiettyyn maaperään. Levyarviot > ...välillä jopa herttaisen itsepäinen... Hymyilyttävän ja sumeilemattomana fuusiona paikoin naurattavankin Äyskärin päätteeksi Jaakko Laitinen & Väärä Raha vakavoituu palaten kohti pohjoisia juuriaan. Mikko Iivanainen hoitaa tyylikkäästi pedal steelin ja banjon, rumpuapua antaa tarvittaessa Topi Kurki. Chris Cohen Paint A Room Hardly Art Deerhoofja Curtainsyhtyeissä ja nimekkäiden kollegojen parissa vaikuttanut indieartisti on tehnyt neljännen soololevynsä Sub Popin alamerkille. Johanna Iivanainen on suurin arvoitus americana-tyylisten laulujen tulkitsijana, mutta hän hoitaa homman hienosti ilmaisuvoimaisella äänellään ja tukee taustalaulullaan myös muita. Myös Hamishin syvälle iskevät tekstit peilaavat hienosti tätä dilemmaa, jossa kuljetaan musiikillista matkaa vuosikymmenestä ja tunnelmasta toiseen. Vaikuttava välityö, jos se nyt sellaiseksi jää. Eikä siinä mitään – tämäkin riittäisi, jos paremmin tehtäisiin. ANTTI MARTTINEN HHHH Hamish Hawk A Firmer Hand So Recordings Nykypäivänä harvemmin tulee vastaan kokonaisia pitkäsoittoja, joiden lokeroiminen tiettyyn kategoriaan on vaikeaa, hetkittäin jopa mahdotonta. Omaperäisesti vaihtelevat soitinnukset ja sovitukset pitävät melodiset mutkat ja rytmitkin pirteinä. JARI JOKIRINNE HHHH K u v a: Si m o n M u rp h y. PERTTI OJALA HHH Smalltime Players Smalltime Players Iivana Neljä muusikkoa on liittynyt yhteen americanan hengessä, kielenään englanti, joka taittuu laulajilta oivasti. Mika Kuokkanen on ehkä tunnetuin alan edustajana, toki myös Edu Kettunen, joskin hänet tunnetaan parhaiten suomen kielellä esitetyistä omista lauluistaan. Ne eivät silti pysty naamioimaan sitä, että kekseliään multi-instrumentalistin varsinaiset melodiset kaaret ovat pohjimmiltaan kevyen valjua ja intohimotonta luentaa, monista mielenkiintoisista laulunteon elementeistään huolimatta. Skottilaisen Hamish Hawkin neljäs albumi A Firmer Hand on juuri tällainen. Kuokkasen Queen Of Green Island nostaa samassa hengessä hattua Irlannille. Pikkutarkkaa soundia ja yksittäisiä soitinkorostuksia vaalitaan niin somasti ja pehmeästi, että kappaleet muotoutuvat lähes vastakohdiksi Van Morrisonin rockaaville jazz-tyylitelmille, mutta enemmän folk-vaikutteisiksi kuin Steely Danin eteerisemmin hienostelevat popfuusiot
My Years With UFO:lla Schenker juhlistaa 50 vuoden takaisia urotekojaan äänittämällä viiden UFO-levynsä parhaita biisejä uudelleen muiden 70-, 80ja 90-lukujen rockja metallisuuruuksien kanssa. The Sultansin Kitchen Sessions -sarjan kolmas osa jatkaa edeltäjiensä jalanjäljissä, mutta samalla höystää ikuista blues-tarinaa ainakin itselleen uusilla mausteilla. Jos aloitetaan hyvistä uutisista, niin kaikki levylle valikoidut biisit Doctor Doctorista Lights Outiin toimivat edelleen sävellyksinä ja Schenkerin soittoa Ocelot Siskoni on noita Soliti Kenties 20-luvun kiinnostavimman suomalaisyhtyeen Ocelotin esikoisalbumi Auringon puutarha (2022) oli viime vuosisadan myyttiseen Kaliforniaan ja Hollywoodiin sijoittunut dream pop -albumi, jonka lopullinen nerokkuus avautui vasta ajan saatossa levyn arvioimisen jälkeen. Ocelotin musiikillinen maailma jatkaa kiehtomistaan. JARI MÄKELÄ HHH K u v a: Li n d a Le h to v ir ta. Tuorein todistus tästä on D.O.P.A.-yhtye, jonka muodostavat paremmin jazz-piireissä tunnetut pianisti Alexi Tuomarila ja rumpali Tuomas Timonen Kämäräisen kanssa. Parhaimmillaan loistelias Hynynen tarpoo kliseiden jättömaalla, jossa elämä iskee kuin miljoona volttia ja egotrippaileva ryyppyveikko ei ehkä olekaan se kuvittelemansa voittaja. Kakkoslevy Siskoni on noita on teemoiltaan hajanaisempi kollaasi, jonka kappaleita yhdistävän punaisen langan löytäminen on vaikeampaa. Mutta The Sultansin blues-juna kulkee niillä raiteilla, joita rataverkossa on. Esimerkiksi Matkan päässä ja Kuolemanpelko on kuin kiikkutuolissa heijaisi: jotain kyllä tehdään, mutta paljoa ei tapahdu. Paikoin lauluja pianokaikuja olisi voinut käyttää säästeliäämmin. Kitchen Sessions 3 jää historiaan aikansa ketterimmän vaihtoehtolevyyhtiö Joteskii Groteskiin sadantena ja viimeisenä julkaisuna. 18. D.O.P.A.:n debyytillä Vivid Dreamsilla vaikutteiden kirjo on laaja ja yhteentörmäykset ilahduttavia: hetkittäin lennokkaasti etenevä D.O.P.A.:n instrumentaalinen fuusiojazz tuo mieleen 2000-luvun alkuvuosien Gran Turismo -autopelien soundtrackit, joilla kaahattiin muun muassa Joe Satrianin kitaroinnin tahtiin. Prinssi/Pikkuveli on tarttuva pianorock, jolle Pietilän stemmalaulu antaa lopullisen säväyksen. Ocelotin viehättävin elementti on edelleen biisintekijä-sanoittaja Emilia Pennasen omintakeinen laulutapa sekä sanojen artikulointi. Vienon uuden tuulahduksen voi susirajaltakin haistaa. Loppua kohden vauhti kiihtyy, ja viimeistään Speed Bulletin kohdalla havaitsee, että ilmassa on jo kutkuttavat vaaran merkit. Voi vain kuvitella, millaisiin ulottuvuuksiin albumi olisi noussut The Stoogesin Fun House -henkisen väkivaltaisen saksofonin rääkkäyksen kanssa. Suurin harmi on sanoituksissa. Iloinen poikkeus on Suomi perkeleen loitsumainen kertosäe: ”Kutsutaan ja se tulee / ja se puree / Suomi perkele”. MIRKO SIIKALUOMA HHHH The Sultans Kitchen Sessions 3 Joteskii Groteskii Äijälän keittiössä on taas kokattu perinneevästä. Vivid Dreams Soit Se Silti Timo Kämäräinen tunnetaan kenties parhaiten Olavi Uusivirran yhtyeestä, mutta taidokas kitaristi ja tuottaja taipuu moneen. Biisien sovitukset ovat vain muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta riisuttuja ja tukeutuvat lähinnä Pennasen pianon varaan. ...välillä jopa herttaisen itsepäinen... ANTTI LUUKKANEN HHH Michael Schenker My Years With UFO Ear Michael Schenker soitti UFO-yhtyeessä vuodesta 1972 vuoteen 1978, ja teki rock-historiaa Force Itin (1975) ja Lights Outin (1977) kaltaisilla levyillä. LASSI LINNOLA HH D.O.P.A. Kieron sisarussuhteen inspiroima, oivaltavasti maagiseen Charmed-saippuasarjaan viittaava nimikappale on tunnelmaltaan uhkaava. Lopputuloksena on levy, joka on kunnianhimoinen, viihdyttävä ja helposti lähestyttävä. Huomenta! ja Suomi perkele ovat väkeviä vetoja, mutta levyn loppupuolella syöksytään suoranaiseen täytekimaraan. Levyn puolivälin jälkeen Herbie Hancock -henkinen Robin Childhood yllättää, kun muuten instrumentaalien täyttämällä albumilla laulu muistuttaa pitämään kiinni lapsuuden vilpittömyydestä. Harmillisesti vain remmiin astuneen saksofonisti Kuitulan osuudet kuuluvat primitiivisen tamppauksen alla tavattoman ujosti. Soittajien tekninen taituruus kuuluu vaivattomuutena, mutta musiikin ehdoilla. Täysin metsässä ei tietenkään olla. Tällä kertaa ehkä pienemmällä prosentilla kuin aiemmilla kerroilla, mikä saattaa johtua nimenomaan mukaan tulleista puhaltimista. D.O.P.A.:n musiikista huokuu tekemisen ilo ja tekijöidensä halu kokeilla genrerajoista välittämättä. Kun basisti ja äänittäjä Rasmus Pietilän ja rumpali Victor von Hellensin rytmiryhmä päästetään irti ja luuppaamaan (Sun silmillä), on lopputulema hypnoottinen ja samalla albumin kohokohta. Se joko menee jalan alle tai ei. Herkille vivahteille alttiissa ympäristössä odotukset näet kasvoivat turhan suuriksi. studioalbumia näyttäisi piinaavan näyttämisen tarpeen puute. Guiltilla puolestaan nostalgisen jazz-klubin tunnelma kohtaa Mort Garsonin Plantasia-kulttiklassikkoa (1976) muistuttavan Moog-taituruuden. Jos The Sultansin jääräpäinen jumittaminen on nyansseiltaan pienieleistä, niin suorastaan sattumanvaraista on se, kuinka rytmillisesti taulapäisen yksinkertainen pumppaus tenhoaa kuulijaansa. Kuitit rasismista, myrkyllisyyteen asti äityvästä isänmaallisuudesta ja naisvihamielisestä setäilystä ovat virkistäviä sävyjä, vaikka ne usein esitetäänkin hieman kompastelevin riimein
Tuotanto on mikroskooppisen tarkkaa ja sovitukset noudattavat sofistikoitunutta kuria. Jos lähtökohta oli kuulostaa itseltään, on outoa että Oceans Of Slumber kuulostaa nyt naislaulajaansa lukuun ottamatta tavallisemmalta kuin aiemmin. HANNU LINKOLA HHHH K u v a: P o o n eh G h an a. Romanttiset sulosoinnut kertovat myös vahvasta tunnesiteestä 60ja 70-lukujen soul-musiikkiin sekä miesten peittelemättömästä nostalgiankaipuusta. Molemmat naiset vaikuttavat myös Mummin Kullat -yhtyeessä. VESA SILTANEN HHHH Cassandra Jenkins My Light, My Destroyer Dead Oceans ”Did we see it?” ”Somebody did.” Cassandra Jenkinsin ja hänen äitinsä keskustelu pilvenpiirtäjämäisestä asteroidista tiivistää kaiken olennaisen My Light, My Destroyerista. Albumia vaivaa ainoastaan konemusiikille tyypillinen monotonisuus. Satunnaiset sähkövirratkin kertovat vain sen mitä Jenkins haluaa. Hän ei kuitenkaan tulkitse maailmaa kuulijan puolesta. 56 SOUNDI Levyarviot > ...kuulostaa ajoittain takaa-ajomusiikilta, ajoittain turbofolkilta... NUUTTI HEISKALA HH Los Yesterdays Frozen In Time Now-Again Los Yesterdaysin debyytti on herkkää chicano-soulia Los Angelesista. Muusikko asemoi itsensä kivuliaaksi hipuksi mittaamattomien etäisyyksien keskelle, mutta jalostaa haurautensa itsevarmaksi moderniksi folkiksi, josta välittyy täydellinen hallinnan tuntu. Hän laulaa täydellä tunteella rakkaudesta, sydänsuruista, ikävästä, mustasukkaisuudesta ja katumuksesta. Rikkaan äänimaailman keskellä Jenkins pelaa pelkistyksin: tyynin tuntein ja suorin lausein, joista pieninkin riittää totuudeksi. Albumi soi brutaalisti, mutta varsinkin levyn raskain laita on väärällä tavalla monotonista. Levyn toteutus sen sijaan on vähemmän onnistunut. AKI NUOPPONEN HH Rintayouppi Aivohii Helmi Levyt Rintayouppi on kansantranssi-duo Mirja Hanikka (sello) ja Iida Tallqvist (syntetisaattori). Asetelma on jotakuinkin sama kuin Jenkinsin edellisellä levyllä, hienolla An Overview On Phenomenal Naturella (2021). Parhaimmillaan, kuten Jeff Scott Soton laulamalla Doctor Doctorilla tai Joey Tempestin tulkitsemalla Only You Can Rock Mella levy toimii, mutta nämäkään raidat eivät kuulosta erityisen inspiroituneilta, saati löydä vanhoista biiseistä mitään uutta. Benavidesin omaperäinen lauluääni tekee siirappisesta albumista entistä spesiaalimman. Rehellisyydessään musiikki on kuitenkin valloittavaa ja saa kaikki mahdolliset omaperäisyyspisteet. Ja vaikka musiikillisesti rönsyilläänkin, synkkä tunnelma pysyy linjakkaasti raameissa. Kerronnan ja musiikin vuorovaikutteinen erillisyys kiteyttää albumin perspektiivit. Gospelia ja afroamerikkalaisuutta Greifiltä löytyy, mutta black metal on lopulta hyvin pienessä osassa tullen esille lähinnä tunnelmana sekä ajoittaisina rääkynävokaaleina, sirkkelikitaroina ja blast beat -tykittelyinä. Välillä on vaikea mennä sanomaan, tehdäänkö tätä ihan tosissaan vai kirkas pilke silmäkulmassa. Albumi on ehdottomasti parhaimmillaan kappaleissa kuten Don’t Come Back From Hell Empty Handed, joissa se antaa ilmaisunsa lentää vapaasti. Sieltä katsottuna elämän mysteerit näyttäytyvät kiehtovina ja turvallisen etäisinä. Tämä kaksikko on todella onnistunut jäädyttämään ajan kulun. Jokaisella biisillä on eri vokalistin lisäksi myös eri taustabändi. Sukupolvien ketjuun sidotut ihmiset tähyävät yötaivaalle, avaruus kaartuu heidän yllään suurena satuna, ja oleminen on niin kosmoksen hengittämistä kuin levotonta irrallisuuttakin. on aina ilo kuunnella. Siksi yhtyeen olisi kannattanut jatkaa Starlight And Ashista eteenpäin, eikä taaksepäin. Ainutlaatuinen laulaja Cammie Gilbert on tälläkin kertaa se osanen kokonaisuutta, joka erottaa yhtyeen lähes kaikista muista maailman metallibändeistä jo silkalla eläytyvällä laulutavallaan. Sveitsiläis-yhdysvaltalaisen Manuel Gagneux'n sooloprojektista kuusijäseniseksi avant-garde metal -yhtyeeksi kasvanut Zeal & Ardor tunnetaan negrospirituaalien ja äärimetallin yhdistelemisestä, mutta sen musiikki on paljon muutakin. Oceans Of Slumber vaihtoi tallia. Ironista kyllä, musiikillisesti Where Gods Fear To Speak on bändin ilmaisussa askel taaksepäin. Nyt käsissä on neljäs pitkäsoitto Greif, joka jatkaa samoilla linjoilla edeltäjänsä, vuoden 2022 nimikkolevyn kanssa. Instrumentaalikappaleet ovat toinen toistaan mukaansatempaavampia, dramaattiset jousiosuudet kilpailevat polkevien synataustojen sekä hengästyttävien biittien kanssa ja lopputulos on vähintäänkin jännittävä. Aivohii on uutta ja mielenkiintoista musiikkia – eksentrinen albumi, joka yhdistelee karvanoppateknoa kamarimusiikillisiin sävyihin täysin uudella kulmalla. Tunnetta alleviivaa joidenkin laulajien merkittävän heikko nykykuosi (Axl Rose, Stephen Pearcy). Kaksikon debyyttialbumi on omaperäistä teknofolkia ja sello-trancea, jollaista ei ole aiemmin kuultu. LINDA SÖDERHOLM HHHH Oceans Of Slumber Where Gods Fear To Speak Season Of Mist Oceans Of Slumber on elänyt isoissa muutoksissa läpi uransa, mutta viime aikoina on tapahtunut jopa aiempaa enemmän: nimikkoalbumi (2020) oli jo omalaatuista doom/death metalia, mutta Starlight And Ash (2022) esitteli progressiivisemman yhtyeen. Tämä ei levy-yhtiötä miellyttänyt. Pikemminkin laulajan läsnäolo abstrahoituu pintaan nostetuksi kuiskailuksi, jolle soitto antaa sävyt ja mielen. Progressiivisia elementtejäkin löytyy sen verran, että meiningissä on välillä jotain hieman toolmaista ja porcupinetreemäistä. Levyn epäyhtenäinen fiilis saa sen kuulostamaan vähän liikaa kasariäijien karaoke-illalta. Se ei kuitenkaan ole tuottajarumpali Gabriel Rowland sekä laulajalauluntekijä Victor Benavides -kaksikon ensimmäinen rodeo – vuodesta 2017 autotallibändinä toimineen duon ihanaa materiaalia on kuultu aiemmin vinyylisingleiltä. Näiden lisäksi sopasta löytyy niin bluesia ja Motownia kuin blackgazea ja industrialia. LINDA SÖDERHOLM HHH Zeal & Ardor Greif Redacted GmbH Zeal & Ardor on piristänyt raskaan musiikin kenttää vuoden 2016 Devil Is Fine -esikoisestaan lähtien. Levy yhdistelee soundissaan R&B:tä, funkia, rock’n’rollia sekä meksikolaisia balladeja, mutta kantaa mukanaan koko maan vähemmistöjen kulttuurihistoriaa. Se yhdistelee riemastuttavasti klassista selloa elektroniseen musiikkiin ja kuulostaa ajoittain takaa-ajomusiikilta, ajoittain turbofolkilta, ajoittain joltain ihan muulta ja välissä jopa irlantilaisilta kansantansseilta. Jenkins tulee häikäilemättä lähelle, mutta rajaa samalla oman tilansa. Amerikkalaistuneiden muusikoiden sielukas albumi on uutta vanhaa musiikkia, joka kuulostaa tuoreelta, mutta jonka kitarasoinnuissa kaikuu eilinen. Skaala on laaja, mutta tyylien välillä sukkuloidaan silti sujuvasti ja hyvällä maulla itsetarkoituksellista kikkailua välttäen. Tarttuvuuttakin löytyy juuri sopivalla annostuksella. Schenkerin soiton faneille levyä voi varauksella suositella, muille ei. Samalla kun Gilbert kehittyy, basisti-laulaja Semir Özerkanin jää jälkeen ponnettomilla örinöillään, joille ei ole tässä musiikissa oikein enää sijaa
Sanoituksissa on paljon oivaltavuutta ja pieni ripaus huumoriakin. Mukana on myös joukko vierailijoita. Anna Pesonen, millainen levyn tekoprosessi oli aikaisempaan verrattuna. SOUNDI 57 ...kuulostaa ajoittain takaa-ajomusiikilta, ajoittain turbofolkilta... – Samanna-yhtyeen ydin on meidän nelihenkinen bändimme, joka toimii hyvin livenäkin. Musiikkinne on hyvin omaleimaista ja kotikutoista. Kyllähän se voisi olla hauskaa, jos mukanamme olisi joskus kitaristi tai levyllä tuottaja. Antti Hermajan vetopasuunat toivat mukavaa torvisektion tuntua Hei mielija Ambulanssi-kappaleisiin. Hypnoottista, mutta ei kuitenkaan sienipsykedeelistä. Myös äänitykset tehtiin eri paikassa, tällä kertaa Kummelien entisessä talossa Herrainmäellä, jossa Sirhill Audion Manu Liira äänitti ja miksasi levymme. Musiikki on suomijazzia, mutta helposti lähestyttävää. – Oli mukava saada lapsuusaiheiseen kappaleeseen molemmat muusikkoveljeni laulamaan taustoja. Albumin ensimmäinen puolisko tuntuu jäävän ohueksi äänimaailmojen ja syvyyden puolesta, mutta jälkimmäinen puoli sisältää mielenkiintoisempaa materiaalia. Tuo kotikutoisuus kuuluu toki myös levyn tuotannossa, joka on niin luomua kuin voi olla. Musiikki on rentoa ja aurinkoista, mutta ei pelkästään kesäisellä tavalla, vaan kevät, kesä, syksy ja talvi elävät kaikki levyn kappaleissa. Mitä koette kunkin vierailijan tuoneen mukanaan albumille. On aina ilo kuunnella rehtiä tekemistä, ja Samannalla onkin paikkansa monen hyvän meiningin rakastajan sydämessä. K u v a: Ii ri s Tu o n o n en Samanna Mittasuhteet Humu Samanna on ahertanut omaehtoisen taiteensa parissa jo jonkin aikaa, ja neljäs albumi Mittasuhteet jatkaa bändin tyylille uskollisena. – Biisien kirjoitusja sävellysprosessi oli omalta kohdaltani tämän levyn kanssa jotenkin rennompaa kuin aiemmalla levyllä. Emme ole ehdottomia sen suhteen, että langat olisivat aina vain omissa käsissämme. – Kappaleissa muistellaan lapsuutta, puhutaan lempeästi sisäiselle kriitikolle, pohditaan elämän syklisyyttä ja jaetaan suloinen hetki toisen kanssa. Kuoleman sykli ja Perhonen lienevät levyn potentiaalisimmat kappaleet, kun taas Kirkan inkarnaatiossa Pesosen laulu ei kanna. Siinä ei soi stadilainen mukanokkeluus, vaan maalaishenkinen aitous ja lämmin kotikutoisuus. Kirkan inkarnaatio -kappaleessa kitaristi Joni Ekman ja Kirkana toiminut Kalevi Suopursu toivat kappaleeseen kaivattua lisäboostia. TEKSTI: SAMUEL JÄRVINEN. Äänimaailmaa värittävät puhallinsoittimet, Rhodes-pianon unelias huojunta sekä Anna Pesosen krumeluurivapaa tulkinta. Haluatteko pitää langat mahdollisimman vahvasti omissa käsissänne, vai oletteko halukkaita tulevaisuudessa laajentamaan toimintaa ja tiimiänne. Ihan kuin yhtye soittaisi omassa olohuoneessa kaiuttimien sijaan. Kerro vähän albumin teemoista. SAMUEL JÄRVINEN HHH Mittasuhteet on Samannan neljäs albumi
Eikä suotta, sillä bändi tekee monia asioita oikein ja freesimmin kuin moni jo pidempään toiminut kollegansa. PERTTI OJALA HHHH Aino & Hajonneet Enemmän kuin mitään muuta Svart Melodiseksi punkrockja voimapop-bändiksi itseään kutsuva Aino & Hajonneet julkaisee jo kolmannen albuminsa Enemmän kuin mitään muuta. Tämän diskografian perusteella tuskin. Eemil Lajoman murina on komeaa, mutta silti artikuloinniltaan selkeää, mistä ropisee lisäpisteitä. Riffeissä on imua ja iskevyyttä ja soittopuoli muutenkin komeasti hallussa. Siitä tuli yksi Spotifyn historian nopeiten miljardin striimanneista biiseistä. Melodisesti vahvoissa biiseissä voima ja herkkyys ovat optimaalisessa suhteessa, ja sanoituksellinen tarkkanäköisyys ulottuu myös levyn romanttisempiin ja toiveikkuuden elintärkeydestä muistuttaviin hetkiin. Lontoon alennustila ja Atlantin takainen psykopaattinen supervalta saavat nekin osansa. Jo ensimmäiset kappaleet alkavat ja päättyvät samalla tavalla, mikä ei herätä suurta kiinnostusta kuunnella levyä eteenpäin. Lämppäripesti Taylor Swiftin kiertueella kattoi pöydän Carpenterille, ja Coachellan kynnyksellä julkaistu Espresso niin sanotusti maistui. Mutta menisinkö varta vasten yhtyeen keikalle. Totuuden jälkeisen ajan uusahdasmielisyys pakottaa toisinajattelijoita itsesensuuriin. Intoa ja esikuvia rokkibändillä riittää, ja innostus musiikkiin huokuu kappaleista. Levyarviot > ...toiveikkuuden elintärkeydestä muistuttaviin hetkiin... Mitä enemmän old school dödiksen nimeen vannoo, sitä enemmän saa myös Interal Tormentista irti. NakedSelfin (2000) jälkeen Johnson poistui näyttämöltä useiksi vuosiksi, mutta soundtrackien säveltämisestä alkanut aktivoituminen on nyt johtanut The The -klassikoiden rinnalta paikkansa ottavaan Ensoulmentiin. Kokonaisuudessaan levy kuu lostaa lähinnä kavereiden kanssa musiikkiluokalla tehdyltä tai autotallissa perustetun bändin omakustanteelta. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. Maahantuomme näitä ja paljon muita. Lopetusbiisi Värivaloja & shampanjaa jättää ihan hyvän maun suuhun. Rokkirallatus Järki lähtee erottuu edukseen, vaikkakin sen jälkeinen Hysteria on nimestään huolimatta lähinnä väsyttävä. Lueteltujen nimien ja tyylien lisäksi levyltä löytyy ainakin TLC:n ysäri-r&b:tä ja Ariana Granden urbaania nykypoppia. Reippaaseen kolmeen varttiin mahtuu pari tunnelmallista välikettä ja 14 radiomittaista tarinankerronnailista biisiä, joista pari heikoimmin koukutettua karsimalla Never, Neverland olisi vieläkin parempi. Joitakin helmiä kuitenkin löytyy. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. Maistuu ja hymyilyttää. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. Soittajien thrash-yhtye Spellcasteriin kietoutuvasta menneisyydestä muistuttavat Momma Likes The Door Closedin ja Flatlinen kaltaiset punkimmat rypistykset ja metallisesti ketterät kitarasoolot ja -lickit, jotka erottavat Unto Othersin goottibändien massasta edukseen. www.power-sound.fi 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! SOITINLIIKE SOMEROLLA The The Ensoulment Ear Burning Blue Soulilla (1981) debytoineesta Matt Johnsonista kehittyi The The -nimellä yksi punkbuumin jälkeisen brittirockin merkittävimmistä lauluntekijöistä. Ryhdikkään rennosti rokkaavissa biiseissä vastaanpanematon groove, kadehdittavan simppelit melodiat. Maailman paras urkusoundi. Selkeän tarttuvat bassolinjat kohtaavat kasarigootin melodramaattisuuden, ja kombon kuorruttaa Gabe Francon enimmäkseen melodinen ja joskus taas postpunkmaisen lakoninen, muutamaa sävelaskelta korkeammalta laulavaa Type O Negative -ikoni Peter Steeleä muistuttava bassobaritoni. Allekirjoittaneelle meno uhkaa tiukkuudestaan huolimatta hieman jäädä polkemaan paikalleen, mutta Beyond Hatredin kaltaiset siivut, jolla bändi esittelee itsestään hieman erilaisempiakin sävyjä ja basisti Miska Hagelberg pääsee myös hienosti framille, pelastavat kokonaisuuden. Näinkin pitkälle edenneeltä bändiltä odottaisi kuitenkin laadukkaammin tehtyä ja tuotettua musiikkia. KAROLIINA KANTOLA HH Cryptic Hatred Internal Torment Time To Kill Vaikka bändi ja sen soittajat ovat vielä nuoria, on kotimainen Cryptic Hatred onnistunut herättämään vanhan liiton kuolon, varsinkin floridalaisten veteraanien suuntaan kumartavalla mörssäyksellään kiinnostusta death metal -piireissä ulkomaita myöten. Espresson nu-discoa seurannut Please Please Please oli periamerikkalaista kantripoppia Jack Antonoffin AOR-syntikoilla. Ihailen bändin sovitustaitoja, sillä luotivyögoottien rallit ovat tasan niin ytimekkäitä kuin niiden eväät periksi antavat. Ensoulmentin lauluissa Matt Johnsonin matala ääni on selkeä ja syvä kuin luottomuusikoista koostuvan The Then vivahteikas soitto. Zen & The Art Of Dating kommentoi deittisovelluksia itsestään valehtelun ja ylimitoitettujen odotusten kohtauspaikkana. VESA SILTANEN HHH Unto Others Never, Neverland Century Media Portlandilaisen Unto Othersin musiikki on kuin goottien karaokea – yhtä aikaa surullista ja tarttuvaa. JUKKA HÄTINEN HHHH. Antonoff on tuottanut albumille myös taylorswiftiaanisen Sharpest Toolin, Dolly Parton -silmäniskun Slim Pickinsin ja Lana Del Rey -pastissin Lie To Girlsin. Toisinaan ne jopa tanssittavat. Muuten levy on hittitehtailija Amy Allenin ja One Direction -maestro John Ryanin käsialaa. Soundimaailma on modernin erotteleva, muttei muovinen ja hengettömäksi puleerattu. Sanoitukset kertovat pääosin seksistä, deittailusta ja pöhköistä kundeista – kepeällä ja humoristisella otteella, kuten r&b-diskopala Bed Chemillä. Bändi petaa energisiin ja melodisiin heavybiiseihin tumman kaikuisaa goottihenkeä ja rakentaa siltaa genrejen välille. Soul Mining (1983), Infected (1986), Mind Bomb (1989) ja Dusk (1993) olivat kaikin puolin vakuuttavaa ja purevaa työtä. 58 SOUNDI www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Pyöräähän tässä ei olla keksimässä uudelleen ja jotkut asiat toistetaan melko orjallisesti suoraan genren oppikirjasta, mutta Cryptic Hatredin toimituksessa on silti jotain piristävää ja vetoavaa. Matt Johnson on jälleen kiihkeä ja teräväsanainen lauluntekijä, jolle maailmanmeno tarjoaa yllin kyllin kritisoitavaa. Jos Aino & Hajonneet soittaisi kesäfestarin pikkulavalla sopivasti isojen artistien esiintymisten välissä, voisin mennä kyllä katsomaan. MAPE OLLILA HHH Sabrina Carpenter Short N’ Sweet Island Sabrina Carpenter on 25-vuotias Disney-tähti, joka ehti julkaista peräti viisi albumia ennen todellista läpimurtoaan. Musiikillisesti Short N’ Sweet on taidokasta throwback-estetiikkaa, jonka parasta ennen -päiväystä ei ole näkyvissä
KIITOS IHANAT IHMISET! VEDETÄÄS TAAS 18.-21.6.2025 LIPUT: ALK.179€, PREMIUM 219€
Raskaamman puoleista asiaa. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 60 SOUNDI blood incantation MATKALLA JONNEKIN MUUALLE ”Halusimme laittaa yhdelle levylle kaiken sen, mitä rakastamme musiikissa ylipäänsä, ja muovata näistä aineksista kiinnostavan ja kiinteän kokonaisuuden.” K u v a: Ju li an W ei ga n d
– Jos kysyt minun mielipidettä, olemme aina olleet pikkuisen kuulijoitamme edellä... – Olimme kaukana kotoamme, maagisen studion uumenissa, ja pystyimme keskittymään pelkkään musiikkiin monen viikon ajan. Vuonna 2019 välähti Pohjois-Amerikan suunnalta hyvinkin vaikuttavasti, kun denveriläinen death metal -yhtye – genrerajat ovat tällä kerralla hyvinkin häilyviä – Blood Incantation julkaisi Hidden History Of The Human Race -läpimurtoalbuminsa. Absolute Elsewheren kaltaista huuruilun ja hurjastelun saumatonta yhdistelmää ei ole kuultu kovinkaan usein aiemmin – jos koskaan. Ennen Blood Incantationia siellä ovat työskennelleet muun muassa David Bowie, Depeche Mode, Nick Cave, U2 ja Pet Shop Boys. – Kun sitten eräänä päivänä tajusimme, miten osuvasti Absolute Elsewhere kuvaa meidän uutta levyämme, otsikkoa ei tarvinnut sen kummemmin miettiä. Ja katsohan: Thorstenin kiehtovat Mellotron-jutut sekä ikoniset sekvensserit sopivat kokonaisuuteen täysin saumattomasti. Kun teimme 18-minuuttista Awakening From The Dream Of Existence To The Multidimensional Nature Of Our Reality (Mirror Of The Soul) -kappaletta, se oli erityisen tarkkaa puuhaa: jos joku meistä teki soittomokan vaikka kahdentoista minuutin kohdalla, jouduimme aloittamaan koko homman alusta! – Ykköstavoitteena oli tehdä levy, joka lyö Starspawnin laudalta joka suhteessa. – Hansa-studiolla työskentely oli ihan uskomattoman hieno kokemus. SOUNDI 61 O nneksi aina välillä taivaalta iskee aikamoisia musiikillisia salamoita. Purkitimme materiaalin analogiselle nauhalle, emmekä halunneet korjata soittoamme. Halusimme laittaa yhdelle levylle kaiken sen, mitä rakastamme musiikissa ylipäänsä, ja muovata näistä aineksista kiinnostavan ja kiinteän kokonaisuuden. Se oli käsittämätön kokemus, Riedl nyökkää. – Taakse jääneestä ajasta ja kaikesta kokemastamme puheen ollen: nyt, kun 2020-luku kulkee jo kohti puoliväliä, alamme saavuttaa bändikollektiivina sellaisen tason, että pystymme ihan oikeasti kirjoittamaan ja soittamaan musiikkia, joka on kaikunut päidemme sisällä jo demoajoista lähtien. Ehkä vikkoa myöhemmin menimme käymään hänen omalla studiollaan, ja paikka räjäytti tajuntamme taas kerran. Emme oikein saaneet selville, että mitä hän ajatteli musiikistamme, mutta hän lupasi ”katsoa asiaa”. – Tiedäthän sen Morbid Angelin lanseeraaman ”Extreme Music For Extreme People” -sloganin. Absolute Elsewhere onkin hyvin osuva otsikko levylle, jonka vapaamuotoinen musiikillinen hulluus ei tunnu tuntevan juuri mitään rajoja. Sauna, salmiakki, pohjoinen rauha ja niin edelleen. – Nauhoitimme Hidden Historyn parin viikon mittaisen studiosession aikana, ja väänsimme todella pitkiä päiviä. Vastaus: loistavan levyn. – Kyllä, olemme ammentaneet sieltä paljon omaan juttuumme. Kuinka ollakaan, nykyinen Tangerine Dream -kippari Thorsten Quaeschning vierailee Absolute Elsewherellä. Välillä tuntui, että minut abduktoitiin 70-luvulle, ja kuuntelen jotain tuon ajan Tangerine Dream -albumia. Hänen studionsa oli täynnä Tangerine Dream -kamaa, jota oli käytetty kymmenien klassisten levyjen työstämisessä, kertoo Reidl. Absolute Elsewhere nauhoitettiin Berliinin kuuluisalla Hansa-studiolla. Sen albumi totisesti tekee. – Eräs mahtavimmista Hansaan liittyvistä jutuista on se, että studion laitteisiin tai edes huonekaluihin ei ole liiemmin koskettu vuosikymmenien mittaan. In Search Of Ancient Gods on hämmästyttävän monipuolinen levy, ja se pursuaa mahtavia ideoita ja seikkailullista dynamiikkaa, Riedl sanoo. Nyt luvassa on uusi Blood Incantation -kokonaisuus. – Olemmekohan soittaneet Helsingissä jo neljä kertaa. – Itse asiassa minähän kuulostan ihan oikeasti ylimieliseltä! No, ehkä pikemminkin realistilta. – Sitten Thorsten esitteli ideoita, joita hän oli hahmotellut meidän levylle. Blood Incantation on nähty usein suomalaisillakin estradeilla, ja tämä on maistunut erittäin hyvältä amerikkalaismuusikoille. Se oli täysin surrealistista! Käydään sitten keikkalavojen suunnalla. Monet muutkin kaupungit, kuten Tampere ja Kuopio, ovat tulleet tutuiksi. – Absolute Elsewhere on kuin soundtrack Herzog-tyyliselle scifieepokselle. – Ja – hemmetti soikoon – istuimme samoilla sohvilla kuin he! – Jollain oudolla tavalla se hyvälaatuinen energia, kun työskentelimme hämärässä studiovalaistuksessa Berliinin iltojen laskeutuessa ympärille, tuntui aivan uskomattomalta. Olimme Berliinissä noin kuukauden, ja se tuntuu jälkikäteen ajateltuna melkein kuin unelta, huokaa Riedl. Aikomuksemme toteutui, ja Hidden Historysta tuli debyyttiä huomattavasti tiukempi, intensiivisempi, teknisempi ja eeppisempi kokonaisuus. Saamamme palautteen mukaan se olikin sellainen, mutta itse asiassa levyä tunnuttiin pitävän vielä odotuksiakin vaikuttavampana... – Olemme sittemmin ystävystyneet Demilichin herrojen kanssa, ja yhteisiä kiertueitakin on tehty. – Debyyttialbumimme Starspawn (2016) sai aikoinaan varsin mainion vastaanoton. Tai sitten se on kuin huuruinen progelevy 70-luvulta, jolla soittaa 90-luvusta vaikuttunut death metal -bändi tulevaisuudesta, naurahtaa Riedl. Tavoitteena oli nimittäin valmistella teos, joka vie kuulijan ”jonnekin muualle”. Ja samalla pahoittelen jos kuulostan ylimieliseltä, sillä se ei ole aikomukseni, naurahtaa Riedl. En koskaan unohda, kun kuulin heidän Nespithe-albuminsa ensimmäisen kerran. Siis ihan oikeasti. Me rakastamme Suomea. Mikä suomalainen death metal -yhtye on sinulle tärkein. Jo scifi-vaikutteinen albumin kansi herätti mielenkiinnon: millaisen levyn on tehnyt tämä rihmaisen death metal -logon takaa huuteleva yhtye, jonka uutuuskiekon kannessa on kaukaisuuteen katseleva avaruusolio. – Tarkoitan sitä, että monet osasivat odottaa esimerkiksi Hidden Historyn olevan vaikuttava teos. Lokakuun alussa odotus päättyy, kun Absolute Elsewhere -albumi julkaistaan. Meidän kohdalla se voisi kuulua näin: ”Cosmic Music For Cosmic People”. Yksi Hansa-studiossa taikojaan tehneistä ryhmistä on Tangerine Dream. Bändi on parin edellisen vuoden aikana laittanut ulos Timewave Zeroja Luminescent Bridge -ep:t, mutta täysimittaista albumia jouduttiin odottamaan viiden vuoden ajan. Ainakin juuri nyt tuntuu sataprosenttisesti siltä, että Absolute Elsewhere on juuri sellainen albumi, minkä tekemisestä olemme haaveilleet jo yli vuosikymmenen ajan, miettii Riedl. Ja vieläpä sellaisen, joka onnistui venyttämään death metalin rajoja melkein avaruuteen asti. Levyn nimestä löytyy myös eräs mielenkiintoinen kierre: Absolute Elsewhere on 70-luvulla perustettu progekollektiivi, ja muun muassa King Crimson -rumpali Bill Brufordilla vahvistetun ryhmän vanha albumi In Search Of Ancient Gods (1976) on vaikuttanut vahvasti uuteen Blood Incantation -levytykseen. – Hänen vierailustaan oli puhetta jo kuukausia ennen studiosessioita, mutta mitään ihan konkreettisia suunnitelmia ei kuitenkaan ollut. – Tämä on tietenkin hemmetinmoinen klisee, mutta tavoitteenamme oli tehdä paras albumimme tähän mennessä. Ja tällä hetkellä minulla on vahva tunne, että myös Absolute Elsewhere ylittää aika monen odotukset! Sitten Riedl räjähtää nauramaan. Olisimme luultavasti saaneet suunnilleen samanlaisen lopputuloksen aikaiseksi jossakin muussakin äänityskompleksissa, mutta itse kuulen Absolute Elsewheren materiaalissa nimenomaan Hansa-studion magiaa. Ja usko pois: ainakin minä kuulen kaiken tämän Absolute Elsewhereltä. Starspawn tuli aivan puskista lähes kaikille, kun taas Hidden History Of The Human Racea osattiin jo odottaa avarakatseisissa metallipiireissä, aloittaa laulajakitaristi Paul Riedl. Eräänä aamuna Thorsten sitten ilmestyi studiolle, ja soitimme hänelle kaiken nauhoitetun materiaalin ilman lauluosuuksia. Käytimme siis täsmälleen samoja kamoja kuin kaikki legendaariset artistit ja bändit vuosia aiemmin. En malta odottaa, että pääsemme tuomaan Absolute Elsewhere -aikakauden Blood Incantationin esiintymään Suomeen, painottaa Riedl. Loistavia tyyppejä, uskomatonta musiikkia! ”Halusimme laittaa yhdelle levylle kaiken sen, mitä rakastamme musiikissa ylipäänsä, ja muovata näistä aineksista kiinnostavan ja kiinteän kokonaisuuden.” K u v a: Ju li an W ei ga n d. – Niitä on hyvin monia, mutta ykkösenä listalla taitaa olla Demilich
Lissabonin Jazz Em Agosto juhli elokuussa 40-vuotista taivaltaan. Ei ongelmaa: odota vartti keikan jälkeen ja artisti saapunee kyllä paikalle. Gulbenkian-säätiön omissa tiloissaan eli Calouste Gulbenkian -museossa järjestämää festivaalia voisi oikeastaan luonnehtia pikemminkin konserttisarjaksi. Darius Jonesilta löytyi täydellinen kommentti lentokoneen jyllätessä yli jälleen kerran kesken biisin teemaa avaavan välispiikin: ”This is a Fluxus moment!” Lissabonin lempeät jazz-illat Mazarin: Pendular Now Jazz Agora Hot Heros: Kammin Jaaretti Puro Recordings Tahmela Six: Mount Mustik Motel Music TUORETTA JAZZIA PORTUGALISTA JA SUOMESTA: ”Yleisö palkitsi käytännössä jokaisen kuulluista esityksistä hurraamalla seisaaltaan.” K uv a : V er a M ar me l o Red Lily Quintet. Yhdentoista illan ajan kansainväliset ja paikalliset jazz-yhtyeet valtaavat Gulbenkiankin kolme lavaa. Samalla se tar joaa kelle tahansa oivan portaalin syvemmälle musiikkiin. Mats Gustafsson johdatteli triona tunnetun Fire!-yhtyeen ympärille laajentuneen tähtiorkesterinsa upeaan Echoes-levyä (Rune Grammofon, 2023) peilanneeseen konserttiin, joka yllätti herkkyydellään ja vapautti rajuudellaan. Tapahtumassa ovat vuosien varrella esiintyneet lukuisat vapaan jazzin uranuurtajat ja välillä on nähty myös erikoiskonsepteja, kuten vuoden 2018 kokonaan John Zornin musiikille omistettu keikkasarja. Fire! Orchestra toimi hienosti illan hapokkaana huipentajana. Viikolla kuullaan pääsääntöisesti yksi keikka illassa, viikonloppuisin kaksi. Toinen ilahduttava piirre Jazz Em Agostossa on yleisön monipuolisuus. Haluai sitko keskustella Mats Gustafssonin kanssa tarkemmin baritonisaksofonin roolista jazzissa tai hänen tulevista julkaisuistaan. Yli puolet keikoista noin 700-paikkaisessa ulkoilmaamfiteatterissa, kahdensadan kuulijan sisäsalissa ja noin tuhat vetävässä konserttisalissa oli loppuunmyyty. 62 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Onneksi illan yhtye, saksofonisti James Brandon Lewisin Red Lily Quintet ei antanut tilanteen hämmentää liikaa. Nytkin mukana oli harvoin vastaan tulevia huippunimiä, kuten Bill Orcutt Guitar Quartet, saksofonisti Mats Gustafssonin Fire! Orchestra, pianisti Pat Thomasin Anthony Braxtonin musiikista inspiroitunut The Locals, sekä amerikkalaissaksofonisti Darius Jones Fluxkit Vancouver -yhtye. Keikkalippujen hinnat ovat paikalliseen hintatasoonkin suhteutettuna maltilliset, 7–15 euroa konsertista riippuen. Festarin taustalla oleva säätiö on varakas ja se näkyy kaikessa tuotannossa, mutta ennen muuta onneksi ohjelmistossa, jota pitkäaikainen taiteellinen johtaja Rui Neves tiimeinen kokoaa vuodesta toiseen hienon avantgardistisella otteella. Kuratoinniltaan Jazz Em Agosto on eräs Euroopan jazzfestivaalikentän piristävimmistä ja seikkai lullisimmista toimijoista. Jazz Em Agosto soljuu puolentoista viikon läpi eteläeurooppalaiseen tapaan charmantisti ja turhia kiirehtimättä. ”Kyllä niiden lentsikoiden kanssa vielä pärjäiltiin, mutta ne sammakot, huh se oli kieltämättä vähän jokeri”, naurahtaa hyväntuulinen fonisti seuraavana päivänä festarihotellilla. Yhteisöllisyys hehkui yleisöstä, joka palkitsi käytännössä jokaisen kuulluista esityksistä hurraamalla seisaaltaan. Tuntuu ehkä itsestään selvältä, mutta se että osa yleisöstä ja illan esiintyjät hengailevat keikkapaikan baarissa on itse asiassa yllättävän iso osa tapahtuman yhteisöllisyyttä. Muita keskeisiä artisteja vuoden 2024 tapahtumassa olivat kolme keikkaa heittänyt kitaristi Ava Mendoza, räväkällä tatsillaan keväisen April Jazz -keikan tapaan hurmannut Peter Evans Being & Becoming sekä portugalilaisista bändeistä onnistuneen debyyttikeikan heittänyt Zorn-jatkumolla operoiva trio Move. Nyt tiedän, että sekin on mahdollista. K ieltämättä harvemmin tulee oltua keikalla, jossa bändin soitto meinaa hukkua sammakoiden kurnutukseen ja tasaisin väliajoin matalalta lavan yli lentävien lentokoneiden jylyyn. Kun 40-asteisen hellepäivän jälkeen laskeutui lämmin hämärä, ja yleisö kokoontui Gulbenkianin tunnelmallisen amfiteatte riin iltaan avantgardejazzin pariin, oli ilmassa hienoa sähköä. Kyseinen festarin päätösillan keikka olikin yksi monisyisen musaviikon huipuista. Isoon yhtyeeseen päättäminen sai aikaan jubilantin lopputunnelman, jonka kruunasi tietysti Gulbenkianin baarissa tapahtunut erinomaisen nautinnollinen kaikille avoin ”hang”. Huikea saavutus huomioon ottaen monen esiintyjän musiikin radikaalin luonteen. Päätöskeikalle saapui bussilastillinen ilmeisesti polttareista rantautuneita, lein koristautuneita nuoria naisia. Illalliselta ehtii hyvin keikalle ja esityksen jälkeen Gulbenkianin baari on auki. Lapsiperheet, nuorisolaiset ja satunnaiskuulijat saapuvat paikalle ja viettävät iltaa sulassa sovussa marinoituneen pitkän linjan jazz-yleisön kanssa
@meteli.net @metelinet @meteli SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NET
???. Vaikka Protestilaulajassa todetaan aiheellisesti Palefacen julkaisseen viime vuosinakin merkittävät määrät uutta musiikkia, on selvää, että hänen toimintalogiikkansa on kääntynyt yleiskulttuuripersoonan suuntaan. Päähenkilön ohella äänessä ovat lähi piiriläiset niin perheen kuin työelämänkin piiristä. Aivan hyvä teos näinkin. SEVERI KOIVUSALO) Pepe Willberg on ollut tärkeässä osassa suomalaista populaarimusiikkia 1960-luvulta lähtien, ja Severi Koivusalon tiivis dokumentti tekee poikkileikkauksen hänen koko pitkään uraansa. Ja onhan muusikonurallakin vaiheita riittänyt. Ja Paleface – Protestilaulaja on kuitenkin siellä tällaisten kirjojen keskiviivan yläpuolella. Harmillisesti ministerin yksityiselämä sotkee suunnitelmia, eikä asiaa auta isä, takavuosien iskelmätähti, joka Seinä joella pelmahtaa tyttärensä elämään. PERHOSET (OHJ. ???. Nopea nousu huipulle ensimmäisen kaupallisesti merkittävän suomiräppiaallon myötä, sitten notkahduksen jälkeen suurin suosio Helsinki– Shangrilan aktivistihymneillä, minkä jälkeen väistämättä taas tunnuslukujen kääntyminen laskuun. THE SUBSTANCE (OHJ. ???. ??. Keskiössä on Aksa Korttilan esittämä ministerin erityisavustaja Siiri, joka toivoo esimiehensä kaikki oikut ja tarpeet täyttämällä pääsevänsä tämän seurassa vaikutusvaltaisiin kansainvälisiin piireihin. 64 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja LEE (OHJ. Hänet julistetaan liian vanhaksi rooliin ja halutaan korvata uudella, nuorella ja kuumalla tähdellä. Yleensähän hänet mielletään vain hiphop-kulttuurin ja vasemmistolaisen aktivismin matkasaarnaajaksi. Kenties hänet tullaan muistamaan juuri sellaisena. PEPE (OHJ. Niin moneen mies on ehtinyt, että joissakin kohdissa lukija kaipaisi tekemisten luetteloimisen oheen tarkempaakin ajankuvaa. Virtaviivaiseksi työstetty teos on informatiivisen ohella viihdyttävä, hauska ja koskettavakin henkilökuva. Kulttuurifestarin tunnustus ei tee uutuudesta Revengeä helpompaa katsottavaa. Alex Garlandin Civil Warissa Kirsten Dunstin sotakuvaajahahmon nimi olikin kunnianosoitus Lee Millerille. Nyt hän on laajemman piirin puheenaihe, sillä The Substance kohautti keväällä Cannesissa, missä sille myönnettiin parhaan käsikirjoituksen palkinto. CORALIE FARGEAT) Genre-elokuvien ystävät voivat muistaa ranskalaisohjaaja Coralie Fargeat’n vuoden 2017 esikoisestaan Revenge, joka meillä nähtiin festareilla. Onneksi Pepe ei ole jälleen yksi tyypillinen kotimainen rautalangasta väännetty suurmieselämäkerta. TOIMITTANUT: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT Keski-ikäisen kulttuuripersoonan muotokuva K arri Miettinen on syntynyt samana vuonna kuin minäkin, 1978. NIKO PELTONEN MISKA RANTANEN: PALEFACE – PROTESTILAULAJA JOHNNY KNIGA K u v a: O lg a P o p p iu s. Perhoset ei oikein osaa päättää, kuka sen päähenkilö on, minkä vuoksi hahmoista ei saa oteta ja koko naisuus jää koosteeksi huvittavia hetkiä. Sen ikäisistä taiteilijoista ei oikeastaan pitäisi tehdä elämäkertoja, kun työ on vielä selvästi kesken. Niiden lomaan on paikoin hauskasti ja kekseliäästikin leikattu arkistomateriaalia, joka toimii samalla mielenkiintoisena ajankuvana. Koivusalo laskee sen varaan, että katsoja tuntee ihmiset ja instanssit Willbergin uran varrelta ja rakentaa kuvan vaatimattomasta mutta kunnianhimoisesta taiteilijasta. Demi Moore tekee The Substancessa elämänsä roolin entisenä, Oscar-palkittunakin näyttelijänä, joka nyttemmin toimii fitnessvaikuttajana. Se antaa luvan odottaa paljon, kun joukko ”tärkeitä” ihmisiä eli elinkeinoministeri ja tämän kaksi avustajaa jämähtävät viikonlopuksi Seinäjoelle, jossa vietetään Tangomarkkinoita. Hänestä kertova Lee-elokuva keskittyy toisen maailmansodan aikaan, jolloin aikaisemmin mallina ja sittemmin itse valokuvausta opiskellut määrätietoinen nainen raivasi tiensä rintamalle sotakuvaajaksi. JENNI TOIVONIEMI) Sekä ohjaaja Jenni Toivoniemi (Tottumiskysymys, Seurapeli) ja käsikirjoittaja Anna Brotkin (Aikuisetsarja) hallitsevat nuorten, urbaanien aikuisten tarinoita. Samoin teinivuodet, joihin sisältyy hiphopiin perehtymisen ohella paljon muutakin ikäpolvellemme tyypillistä roolipeleistä ”älykkösuomirockiin”. Teos on perusteellinen siinä mielessä kuin elävän kohdehenkilön kanssa tiiviissä yhteistyössä ja suomalaisilla resursseilla tehty elämäkerta voi yleensä olla. ELLEN KURAS) Lee Miller (1907–1977) eli kiehtovan elämän, jonka aikana hän todellakin ehti olla monessa mukana. Winslet selvästi arvostaa määrätietoista, keski-ikäistä naista, joka kyseenalaistaa miesten määrittämiä rajoja. Hänen huima roolisuorituksensa on elokuvaa ajava voima. Siellä hän taltioi monia ikonisiksi nousseita kuvia sodasta ja sen vaikutuksista kaikkiin sen osapuoliin. Toisaalta ikäni puolesta ymmärrän muistelemisen houkutuksen. Winslet onkin mukana käytännössä joka kohtauksessa, mutta Lee ei missään vaiheessa tunnu oman egon nostatuksella. Kehystarinassa seurataan suurin piirtein nykyhetkessä Willbergin keikkailua ja tapaamisia vanhojen tuttujen kanssa. Outo aine mahdollistaa kuitenkin vanhan tekijän kirjaimellisesti luoda itsestään parempi versio, mikä johtaa David Cronenbergin body horrorit mieleen tuoviin hetkiin, kun halu huipulle vie molemmat mennessään. Palefacen tausta perheessä, jota pankinjohtajaisän komennukset veivät sinne sun tänne ennen Hämeenlinnaan asettumista, on kiinnostava. Lee on ollut nimihahmoa esittävän ja tuottajana toimineen Kate Winsletin monta vuotta hautunut intohimoprojekti
Tämä tyyli jatkuu lä pi kirjan, mikä saa aikaan kerron nallisesti hajanaisen tuntemuksen. Henkilökohtaiset muistelmat saavat toki olla tyylillisesti millai set tahansa, ja sellaisena irtomuis tojen koosteena opus ihan luon teva onkin. Sildre vakuuttaa sekä tarinan kertojana että kuvittajana – mo lemmissa hänen vähäeleisyy tensä näyttäytyy varmuutena ja osaami sena, mikä saa lukijan ren toutumaan ja nauttimaan kirjasta. KAISU LAHIKAINEN): KAHDEN SÄVELEN VÄLISSÄ – ARVO PÄRTIN TIE UUTEEN SÄVELKIELEEN SUURI KURPITSA B lack Sabbathin basistin muis telmateos lähtee aika hitaasti liikkeelle siihen nähden, että alaotsikko on Basistin muistelmat. Kokonaisuutena kirja on aika ha juton, eikä Geezerillä ainakaan ole ollut tarkoituksena puhdistaa pöy tää tai keljuilla kenellekään takai sin. Kuvi tuksessa riemastutti Pedron arkisto otos Nummisen kanssa Helsingin ITrykmentin kenttäjuhlassa. Poukkoile va tilkkutäkkityyli on pai koitellen turhauttavaa seurat tavaa. ASKO ALANEN JANNE FLINKKILÄ: PEDRO LIKE K u v a: R o ss H al fi n. Sildre kertoo Pärtin tarinan lempeällä ja levollisella piirrosjäl jellä, vaikka Pärtin elämään mah tui monenlaisia dramaattisiakin hetkiä. Black Sabbathin ja sen jäsenten tarinat on kuitenkin kuul tu monesta suusta ja luet tu useaan kertaan, joten sikäli siihen pureutu matta jättäminen on myös tavallaan rele vantti ratkaisu. Kuivakalla huumorilla silattu kirja on ihan luet tavaa tekstiä. KOSKINEN GEEZER BUTLER: KOHTALONA BLACK SABBATH DOCENDO Basistin leppoisat irtomuistot Pedron siunattu hulluus P edro Hietasen elämäkertaa lukies sa harmittelin, etten ajoissa ker tonut hänelle Sinkkuklubimme yli sadan soittoillan laskelmia. Hänen sävellyksiään pidettiin ensin radikaaleina ja Neuvosto Viron tukalassa poliittisessa ilma piirissä epäkorrekteina, kunnes hän löysi nuottien välisen rauhan ja alkoi kehittää minimalistista tintinnabulityyliään. Janne Flinkkilän teos on erinomai nen katsaus laajaalaisen ja sydämi sen muusikon periaatteisiin, käytän nön aikaansaannoksiin sekä monita hoisen, muuntuvan suomalaisen mu siikin lähihistoriaan kaikilla aikakau sien ja kokemusten tasoilla. Sabbathin urakuvioi den eteneminen keskittyy enemmänkin laimeahkoi hin anekdootteihin bändi kaverien yöasupolitiikas ta, dokaamisesta, kuseskelusta tai paskomisesta . Takana banderollissa on teksti: Puolustus voimat sinunkin turvanasi. Bassosta ei taideta puhua sanaa kaan ennen kuin neljännes kirjas ta on kaluttu. Ta rinamuodossa on silti outoja hyp pyjä henkilö ja bändikuvioissa. 64 SOUNDI SOUNDI 65 Musiikin magia kuvan voimalla V iron säveltäjälegenda Arvo Pärtin elämä ja musiikki heräävät vetoavasti eloon maanmiehensä Joonas Sildren perinpohjaisesti tutkimassa ja taitavasti kertomassa sarjakuva elämäkerrassa, jonka Suuri Kur pitsa on nyt julkaissut suomeksi kuusi vuotta ilmestymisensä jälkeen. Sellaista keikka mestaa ei tainnut ollakaan, jossa Pedro ei tonttiaan hoitanut. Tanssiorkes terien ihmelapsuus, Mielikummituk sen lavashowhillittömyydet, Pepe & Paradisen soiton ja sovitusten kor keakoulutus, Wigwamin ”deep popin” nousu ja kadotus, kumppanuus Mauri Anteron kanssa sekä vapaatyylinen levyorkesteri, sessiotykitys, koomik koura ja tuotantopäällikön hedelmäl linen rooli. Levyjä putkahtelee ulos, ja juoni etenee taas erilaisten tilanne välähdyksien myötä. Pedron oma ääni ja persoona välit tyvät repliikkien ja ”khihitysten” ohella lähipiirin arvostavissa, rakas tettavissa kuvauksissa ja muistoissa. Tähän soveltuu navakka perustelu Pedron omasta suusta: musiikillisessa hiekkalaatikossamme ei ole reunoja. Turinaa ja tarinoin tia siitä ja tästä kotiseudun ilmiös tä, opettajasta tai sattumuksesta kyllä riittää. Numminen. Pärtin eksis tentiaalisiksikin yltyville pohdin noille säveltämisen luonteesta ja motiiveista annetaan runsaasti tilaa. Pärtin vaiherikas henkilö historia on kirjassa pääosassa, mutta musiikki kulkee tietenkin koko ajan mukana. Ja myös Pärtin maagisesta musii kista, joka tämän teoksen myötä saa lisäsyvyyttä. Pedro Hietasen elämä ja teot kun eivät ole kiusallisesti pullonpohjan läpi tarkas teltua idolin itsetuhoa, elämän valtti korttien hukkaa ja hetkittäisiä menes tyksiä. Butlerista itsestään jää tekstin perusteella ihan let keä kuva mukavana perusukkelina. Tuntuu kuin mieleen juolahtelisi asioita, jotka pitää mainita, vaikka ne eivät tarinaa mitenkään syven täisikään. Heti sisällysluettelo, lukujen ja ala lukujen otsikot, viehättävät. Suosi tuimmat artistit ovat olleet Pedron fanianalyyttisesti ylistämät The Beat les ja M.A. Sildre on poiminut Pärtin disko grafiasta muutaman eri tyylisen avainteoksen, joiden orkesteriesitykset hän kuvaa vi suaalisesti vaikuttavilla aukea milla. Perpetuum mobilen ääni myrsky on juuri niin ylitsevyö ryvää, kuin miten Sildre sen ruu dusta toiseen virtaavien kuviensa kautta esittää. Musa yhteisöjen vaihtelu piirtää herkullisia mielikuvia muusikkouden ja ”pedro hietasuuden” kollaasiin. KIMMO K. Legendat painetaan muistikuvien vaihteluineen, mikä elävöittää hyvin Pedron musaelämän seurantaa. Järin syvälle ilmiöihin ei päästä, mutta tuokioi den kautta piirtyy jonkinlainen kokonaiskuva. Myös Heavy Gentlemeniä ja Pedron tuottamia Peteliusta tai Agentsia kuultiin usein. MIKKO MERILÄINEN JOONAS SILDRE (SUOM
Se on ihana soitin, johon rakastun aina uudestaan. Kuusamon lisäksi kävin kesällä myös vielä pohjoisemmassa ja suuntasin Lapin reissulla muun muassa ensimmäistä kertaa elämässäni Kilpisjärvelle. Arvontavoittajan paketista löytyy Jesse Markinin Pump sekä Jaakko Aukustin Vanishing Act.. Minutemenissä kiteytyy se, miten punk on minulle oikeastaan aina ollut arvokkaampi asenteena kuin musiikkityylinä – vapautena tehdä asiat omalla tavalla. Se on Saksan demokraattisessa tasavallassa 70-luvulla valmistettu, Marma-merkkinen kuusikielinen banjo, kitaran vireessä. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Luonnollisesti nälkä kasvaa syödessä, joten tavoitteet on jo asetettu pidemmille juoksumatkoille. Erityisesti mielessäni pyöri kuitenkin elokuvassa näyttelevän Robin Williamsin inspi roivan roolihahmon peilaaminen näyttelijän itsensä tosielämän kohtaloon. VILLE VEIKKA tähti Zach Bryan julkaisi kesällä uuden albuminsa The Great American Bar Scene. Minutemenin jälkeen algoritmi arpoi Meat Puppetsia, Fugazia, Wirea, Mission Of Burmaa, Minor Threatia, Wipersia, Gang Of Fouria… mukava päivä. Se on älykäs ja hauska. ARTTU TOLONEN Kielen löytäneiden kesken arvotaan kaksi Vild Musicin julkaisemaa vinyyliä. Upeita hetkiä ovat tarjonneet Nicky Skopelitisin Ekstasis, Simon Shaheenin The Music Of Mohammed Abdel Wahab, Altered Beats -kokoelma, Master Musicians Of Jajoukan Apocalypse Across The Sky ja Materialin Hallucination Engine. Uskallan väittää, että jos jokainen suomalainen kiipeäisi Saanalle, olisi täällä arvostus luontoa ja etenkin oman kotimaan luontoa kohtaan melkoisen paljon suurempi. Musiikillisesti kesääni sävytti etenkin aiempaa syvempi hurahtaminen folkja kantrimusiikkiin. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 66 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Onnittelut! Kaivoin pitkästä aikaa cd-levyt kellarista kuunteluun. Juoksin kesän alussa Kuusamossa Karhunkierroksella 35 kilometrin polkujuoksun, joka oli niin uskomaton kokemus, että on varmaan pakko lähteä myös ensi kesänä pohjoiseen juoksemaan. Viime aikojen lukulistalla on ollut syystä tai toisesta aika rankkoja ja pitkiä teoksia, sillä luin peräkkäin Hanya Yanagiharan raa’an koskettavan romaanin Pieni elämä sekä Frank Herbertin legendaarisen Dyyni-scifi-eepoksen. Elokuvan katsominen oli monella tapaa haikeaa. Aloitin valmistautumisen syksyyn jo hyvissä ajoin katsomalla vuodenaikaan täydellisesti sopivan elokuvan Kuolleiden runoilijoiden seuran (Dead Poets Society, 1989). Sen jälkeen olen kokeillut monia eri laatuisia banjoja, mutta vain yksi niistä on päätynyt vakituiseen soittoon Gibsonin lisäksi. Kirjassa perustellaan erilaisten tarinoiden sekä tieteenalojen avulla, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. Matkan ehdottomaksi kohokohdaksi jäi Saanatunturin päälle kiipeäminen. Zach Bryanin lyriikka ja tulkinta on saanut kuluneimmatkin jenkkiklisheet pick-up truckeista ja viskistä tuntumaan jotenkin traagisella tavalla samaistuttavilta. Yksi kiinnostava kaiku menneisyydestä on ollut Bill Laswellin levy-yhtiö Axiom, jonka julkaisuihin törmää nykyään harvoin. Uniikit, käsintehdyt Saimaa-julisteet voittivat Jani Volanen Helsingistä ja Pihla Talpio Tammijärveltä. Sarja sijoittuu enimmäkseen Kreetalle maailmassa, jossa Olympoksen jumalten dysfunktionaalinen perhe pitää valtaa. Tämä ajatus on jäänyt kummittelemaan mieleni perukoille oikein positiivisella ja inspiroivalla tavalla. Se on ruma, kömpelön epäsopusuhtainen, ruskea kuin toppatakki 70-luvun Pukevassa ja kuulostaa tynnyrin suulle pingoitetulta, huonovointiselta rautalangalta. Albumi on ollut todellakin sellainen, joka vain paranee joka kuuntelukerralla. OLEN ALKANUT viimeisen vuoden aikana lenkkeillä entistä enemmän, ja etenkin polkujuoksu on viimeistään nyt muodostunut itselle tärkeäksi urheilulajiksi. En enää muista mistä sen löysin, mutta epäilen kirpputoria Berliinissä 2000-luvun alussa. Onneksi kantrin nykyhetken superEtsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 27. Upea, minimalistinen runsaudensarvi funkia, jazzia, rockia, kuivaa huumoria ja äkkivääriä huomioita. ALOITIN banjonsoiton 90-luvun alussa, kun löysin 60-luvun Gibsonin sopuhintaan Elderly Instrumentsista Seattlessa. Päivän levy tänään oli nuoruuden suosikki Minutemenin Double Nickels On The Dime. Täkynä oli Jeff Goldblum itse pääkusipään eli Zeuksen roolissa, mutta sarjassa ei ole yhtään näyttelijää, joka ei vetäisi rooliaan nautittavan herkullisesti mutta silti ylinäyttelemättä. Valoa näiden rinnalle toi äänikirjana kuuntelemani Rutger Bregman kirja Hyvän historia. Katsoin biologisen viruspäivityksen aikana binge-tyyliin Netflixistä uuden sarjan nimeltä Kaos. Tämä johtui toki elokuvan juonesta ja poikamaisella naljailulla sävytetystä dialogista, joka sai pakollakin muistelemaan omia kouluaikoja
67
ARVIOITAVAN A KUUMIMMAT UUTUUSLEVY T! Nightwish KETJUN JOKAINEN LENKKI ON TÄRKEÄ 8/ 20 24 12,90 € (sis.alv) S O U N D I 8 / 2 2 4 So un dI 11 So un dI 11 N I G H T W I S H JESSE MARKIN | ORANSSI PAZUZU | MICHAEL SCHENKER | YONA. ROSITA LUU JAAKKO LAITINEN SAMANNA JANNE TUOMI BLOOD INCANTATION D-A-D, THE SMASHING PUMPKINS, NICK CAVE, KOTITEOLLISUUS, HAMISH HAWK, HOT HEROS, PEKKA LAINE..