9/2014 SOUNDI 9/2014 6,50 € (sis.alv) SoundI HALOO HELSINKI! KÄRTSY KAMELEONTTI ILMAN RAJOJA TUNTEET PELISSÄ O ! O L A 11H EMON LYHYT OPPIMÄÄRÄ LENNY KRAVITZ VETREÄ VIISIKYMPPINEN i k n i Hels kansi_9/2014_d.indd 1 8.9.2014 11.49. Raskaat ruotsalaiset: In Flames, The Haunted, Meshugga RASKAAT RUOTSALAISET: IN FLAMES, THE HAUNTED, MESHUGGAH, ARCH ENEMY, ENTOMBED A.D
FEATURING UUSI ALBUMI NYT KAUPOISSA! SLASHONLINE.COM | FACEBOOK.COM/SLASH | TWITTER.COM/SLASH | INSTAGRAM.COM/SLASH Slash tulostus.indd 2 5.9.2014 10.04
Red Eleven 76 Stalker Santa Cruz Kotoisat Sävyt Liquid Sisters 80 Laulun paikka: Pariisin Kevät 81 Tarkkailuluokka: Milla Rumi 82 Viimeinen sana & Syntymäpäivä 16 Tom Waits ”Jos seuraisin täysin omia halujani niin jälkeä ei haluaisi kuunnella kukaan muu.” 20 Kärtsy Hatakka ”Aina on olemassa asioita, joilla voi järkyttää edellistä sukupolvea.” 80 Pariisin Kevät ”Lähtötilanteen ei tarvitse olla se, että runosuoni pulppuaa.” Kuva: Visa Högmander 4 SOUNDI 48 Kuva: Soundin arkisto Kannen kuva: Marek Sabogal Jukka Gustavson ”1980-luku oli ilmapiiriltään ikävä.” www.soundi.fi 8.9.2014 13.04. > Soundi 9/2014 Kuva: Greg Kadel 14 sisältö_2014_9_a.indd 4 Lenny Kravitz ”Olen aina ollut melkoinen kontrolli friikki.” Kuva: Marina Chavez 6 Pääkirjoitus 7 Suorat sanat & Toinen kuvakulma 8 Uutiset 10 Sanoin kuvin 12 Elämäni soundit: Pepe Willberg 13 Päivä musiikkiteollisuudessa: Jonne Järvelä 14 E-liike: Jukka Gustavson 16 Jussi Niemen naamakirja: Tom Waits 18 Digi 20 Soundi-haastattelu: Kärtsy Hatakka 26 Haloo Helsinki! 34 In Flames 38 The Haunted 39 Arch Enemy 40 Tunteet pelissä – Emon lyhyt oppimäärä 46 Mark Olson 48 Lenny Kravitz 49 Kotialbumi: Poets Of The Fall 54 Levyarviot 70 Oton vinyylit 72 Bazook Meshuggah Malpractice Entombed A.D
ROBIN: 16 -LTD CD+T-PAITA/GIRLIE T-PAITA -ILM. ROBERT PLANT: LULLABY AND... Levkauppa X tulostuso.indd 5 8.9.2014 14.04. THE CEASELESS ROAR -CD/2LP SLASH: WORLD ON FIRE -CD/2LP/LTD 2LP/LTD CD+T-PAITA KUNINGASIDEA: NIMI ON ENNE -LTD CD+T-PAITA/GIRLIE T-PAITA EVA & MANU: CINNAMON HEARTS -LTD CD+KANGASKASSI/LP+KANGASKASSI POETS OF THE FALL: JEALOUS GODS -LTD CD+T-PAITA/GIRLIE T-PAITA -ILM. MARKO OLLILA: SONATA ARCTICA -LTD KIRJA+T-PAITA/GIRLIE T-PAITA -ILM. 26.9. LISÄKSI USEILTA PALVELIMILTA ON LÖYTYNYT KIISTATTOMIA TODISTEITA SIITÄ, ETTÄ OSOITTEESSA WWW.LEVYKAUPPAX.FI ON JO VUOSIA TOIMINUT AMMATTIMAISESTI ORGANISOITU LEVYRINKI. 26.9. ELECTRIC WIZARD: TIME TO DIE -LTD CD+T-PAITA/GIRLIE T-PAITA / LTD 2LP+T-PAITA/GIRLIE T-PAITA -ILM. 3.10. Kuva ja sen yhteydessä julkaistu teksti pyrkii luomaan selkeän vaikutelman siitä, että Äx:n vaasankadun toimipiste on muuttanut hiukan lähemmäksi Sörnäisten metroasemaa pysyen kuitenkin Vaasankadulla. 26.9. TÄMÄN ILMOITUKSEN TOIMITUS ON INTERNETISTÄ SAADUN TODISTUSAINEISTON AVULLA SELVITTÄNYT, ETTÄ ÄX:N VAASANKADUN MYYMÄLÄ ON MUUTTANUT JONKUN VERRAN KOHTI SIPPITORIA. 26.9. MESHUGGAH: THE OPHIDIAN TREK -LIVE 2CD+DVD/2CD+BLU-RAY/2LP -ILM. 19.9. 19.9. NYT MEILLÄ ON ESITTÄÄ TODISTEITA. Tämä kuva on löytynyt erään Äx:n työntekijän ylläpitämästä profiilista. OPETH: PALE COMMUNION -CD/CD+BLURAY/2LP HALOO HELSINKI: KIITOS EI OLE KIROSANA -LTD CD+T-PAITA/GIRLIE T-PAITA -ILM. ELONKERJUU: HEHKUVA RAUTA -LTD CD+T-PAITA/GIRLIE T-PAITA AGENTS: SOUND ON SOUND -LTD CD+KANGASKASSI KERKKO KOSKINEN KOLLEKTIIVI: 2 -LTD CD+T-PAITA/GIRLIE T-PAITA / LTD 2LP+T-PAITA/GIRLIE T-PAITA KASMIR: AMK DROPOUT -CD -ILM
Entäs se kaikkein paras ruotsalainen yhtye. Se kuulostaa mahtavalta niin Ebba Grönin kiihkeissä punkjulistuksissa kuin Bob Hundin höpsössä garagessa, Skogen Brinnerin jytähevissä tai DungeJukka Nousiainen: nin hippihuuruilussakin. Muuttuihan ex-Refused-nero Dennis Lyxzénin Lost Patrol Bandkin monta pykälää kiinnostavammaksi vaihdettuaan nimensä Invasioneniksi ja kielen ruotsiksi. The Ceaseless Roar Toimituspäällikkö Heta Hyttinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Ervasti, Antti Granlund, Harri Hakanen, Timo Harjuniemi, Ville Hartikainen, Visa Högmander, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Juho Kankaanpää, Karoliina Kantola, Timo Koskinen, Pasi Kostiainen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kaisla Leveelä, Ninni Luhtasaari, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikko Merilinna, Ole Nerdrum, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Otto Talvio, Eero Tarmo, Arttu Tolonen, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Laura Vähähyyppä, Heidi Välkkilä, Juho Äijö Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312 33101 Tampere Puhelin (09) 4369 2407 (Pop Median vaihde) Sähköposti: etunimi.sukunimi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Oskari Anttonen Erik Kangas Peter Lindroos Oona Lukkarinen Mikko Mali Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma–pe 9–16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. A-PUOLI > Pääkirjoitus Rakkaat ruotsalaiset Päätoimittaja Mikko Meriläinen H ejsan! Tästä lehdestä olisi voinut helposti vääntää Ruotsi-spesiaalin. Jos kysytään melkein keneltä tahansa muulta, on vastaus Abba – eikä siinäkään ole tietenkään mitään vikaa. Tai upea Veronica Maggio. Painopaikka Lönnberg Painot Oy ISSN 0785–0891 Aikakauslehtien liiton jäsen Soundi ilmestyy 11 numeroa vuodessa 40. vuosikerta Yle Radio 1: Muistojen bulevardi 6 SOUNDI pääkirjoitus & kolumni -taitto_2014_9_a.indd 6 8.9.2014 10.36. Etenkin kun muistetaan, että niiSÄVELTEN den muutamien onnistujien kohdalla (Kent etunenässä, mutta TAHTIIN: toki vaikkapa Eva Dahlgren tai Bo Kaspers Orkester) kieli valinta ei ole ollut ainakaan este. Vaikka jokainen meistä ainakin periaatteessa osaa ja ymmärSOUNDI 9/2014 tää ruotsia, niin yllättävän harva ruotsinkielinen artisti on yltäTEHTIIN NÄIDEN nyt Suomessa suursuosioon. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Nytkin juuri kirjoittelun taustalla tv:ssä soittaa ihastuttavaa folkia First Aid Kit. Jos minulta kysytään, se on 1990-luvun ruotsalaisen powerpop-skenen kaikkein kirkkain helmi Popsicle. Jävla bra! Mikko Meriläinen Päätoimittaja Bo Hansson: Sagan Om Ringen Robert Plant: Lullaby And... Kaikissa noissa kielivalinta on itse Huonoa seuraa asiassa niin oleellinen osa viehätystä, että en pistäisi yhtään pahakseni jos maatamme kiertäisi In Flamesien ja Arch Enemyjen lisäksi raskaita ruotsinkielisiäkin bändejä. Jimi Hendrix Saijaa Saijaa: olisi vastannut Hansson & Karlsson, ja toki Jimiin voi aina luotMitäs me sankarit taa. Ruotsin kieli taipuu moneen. Tuntuu käsittämättömältä, ettei vaikkapa ruotsissa jättimäisen suosittu Håkan Hellström ole megatähti myös täällä. Ja vaikka tämän lehden Ruotsi-tarjonta onkin kärjistetyn raskasta, niin tuleehan tuolta jorpakon takaa hyvää musiikkia todella laajalla skaalalla. Itse asiassa aika monesta Soundista voisi, niin järjettömän paljon hyvää ja Suomessakin suosittua musiikkia länsinaapuristamme tulee
Joku Martina Aitolehden Baywatch-pläjäys on kotimaisen tv-viihteen tuoreimpia suursatsauksia, ja aina vain ärsyttävämpiä biletyshoilotuksia lanseerataan voimasoitolla hiteiksi, jotka unohtuvat, kun äärimmilleen viritetystä hittihanurista puserretaan ulos seuraava formaatteja kunnioittava pökäle, joka sopii jälleen täydellisesti lillumaan radiovirrassa pari kuukautta ennen unohduksiin huuhtoutumistaan. Elämme hirveän kuravellin keskuudessa heti kun altistumme ajan henkeä kunnioittavalle radio- tai tv-kanavalle. Siinä ei ole mitään pahaa. Kävin äskettäin trubaduurikeikalla Pub Tikankolossa Vesilahdella. Elämme yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti haastavia aikoja, ja sota tappaa niin lähellä meitä, että sitä on vaikea käsittää. Kuvat: Jarkko Vehniäinen SOUNDI 7 pääkirjoitus & kolumni -taitto_2014_9_a.indd 7 8.9.2014 9.53. Eikä mitään hyvää. Suvilahdessa järjestetyn We Love The 90’s -festarin yleisösuksee todistaa, että kun ajat ovat kovat ja arkielämän paineet ryskyttävät kansakunnan kollektiivisilla ohimoilla, kysyntä nostalgialle ja tilaisuus yleiseen urpoiluun mahdollisimman spedessä viitekehyksessä on parasta, mitä Pertti voi toivoa. Jollain logiikalla voisi uskoa, että nyt jos joskus sanomarikkaalle ja kantaaottavalle musiikille, ajattelun aihetta tarjoavalle taiteelle ja ehkä jopa älykkäälle tv-viihteelle voisi olla tilausta. Ravintolan omistajien juttuja kuunnellessa ymmärsin aivan uudella tavalla pienten paikkakuntien livemusan pyörittäjien haasteet: turha buukata kiinnostavia taiteilijoita esiintymään, jos vain pillulla saa myydyksi olutta. Strippari oli kuulemma huono. Joko heilutella omiaan tai runkata, kun kaverit heiluttavat. Karrikoidusti ilmaistuna nykynuoriso ei halua edes tietää, missä mennään. > Suorat sanat Lamaantunutta viihdettä B um bum bum me mennään Tallinnaan ja woppaa ja pop-pop-poppaa mä vien sut rannalle. Se haluaa bilettää, twerkata, näyttää viileältä, ja se haluaa tissejä ja pyllyjä. Kuluneen kesän ainut yleisösuksee oli strippari. Se ei ollut läheskään kesän huonoin ilta baarille. Enää kahteen vuoteen livemusiikki ei ole innostanut paikallisia liikahtamaan. Suurin osa aikuisesta kansanosastamme ei kaipaa sen ylevämpää viihdettä. Laulun populistisesti paketoituun epäkohtien litaniaan oli helppo yhtyä, ja lapsekkaat toivomukset heräsivät: ihmiset kaipaavat tulta ja tappuraa, formaatit venyvät! Sittemmin vastaavaa ei ole päässyt tapahtumaan. Peitsamo oli vetänyt 15 ihmis- > Toinen kuvakulma Teppo Vapaus tä. Kun Paleface julkaisi neljä vuotta sitten minimalistisen nerokkaan Helsinki-Shangri-La -protestilaulun, ja siitä tuli radiohitti, kaikki tuntui hetken aikaa mahdolliselta. Koko illan aikana ravintolassa oli alle kymmenen asiakasta. Mutta eihän se niin mene. Soittolistat vallanneet kevyen viihteen nuoret ammattilaiset tuottavat tissipyllymusaa ja videoilla kinkut ja kankut höllyy
Jotkut tari nan käänteistä ovat suorastaan uskomattomia. Ja yhtä kapea se on myös hänellä, jonka mielestä Leskinen oli ihmisille alati vittuileva juoppo, joka ryyp päsi itsensä hengiltä ennen eläke ikää. H: – Haastattelin Juicea vähän ennen hänen poismenoaan ja sain miehestä lämpimän kuvan. Ainakaan rumpali Selwaylla ei ole kuulemma mitään käsitystä sii tä, miltä albumi tulee kuulostamaan. Olen toki myös Juice-fani. Ollila: – Vapautunut on olo! Projekti kesti kymmenisen kuu kautta, josta kaksi viimeistä kuu kautta olivat apinan raivolla kir joittamista. Nase vasti nimetty Motherfucker-sing le ilmestyy vinyylillä jo marraskuun lopussa. SYRO-levyltä löytyy niinkin iske västi nimettyjä biise jä kuin fz pseudotimestrech+e+3, 4 bit 9d epi+e+6 ja s950tx16wasr10. Jos ette, niin nyt on korkea aika tehdä se! 8 SOUNDI uutiset_2014_9_a.indd 8 8.9.2014 9.56. Heikkinen: – Urakka oli pitkä, työteliäs ja antoisa. Miten kirjaidea aikoinaan syntyi. Nyt tuli lunastuksen aika. Musiikillisesti levy on vähän ”thrashimpi”, mutta nopean anka raa tuuttaustahan Lapin helvetti tulee joka tapauksessa tarjoa maan! Tuuttaustapa hyvinkin. Ja jos joku ei halun nut tarinoitaan julkiseksi niin sille päätökselle oli annettava arvo. O: – Esimerkiksi Sonatan demo vuosien käänteet tarjoavat triviaa jopa ultrafaneille! Eihän niitä jut tuja voi edes googlettaa – sen ver ran aikaa on vierinyt. O: – Kun oikein kiukulla naput taa, niin kokonaisen kirjan voi kir joittaa kolmessa kuukaudessa. H: – Kirjasta löytyy ennen ker tomattomia asioita, sillä moni Jui cen tuntenut kertoo muistoistaan ensimmäistä kertaa. R: – Sentenced-kirjan parissa pääsee hohottamaan ääneen ja ti rauttamaan kyyneleenkin – joskus jopa samaan aikaan. Ja tokihan silläkin oli merkitystä, että bändi tuli itselle tutuilta lakeuksilta. Musiikkinäytteitä bändi oli piilotta nut PolyFauna-nimisen mobiilisovel luksensa uumeniin. H: – Ainakin sen, että kapea on mielikuva hänellä, jonka mieles tä Juice Leskisen elämäntyö jää vain Syksyn säveleen, Marilyniin ja Viidenteentoista yöhön. Muun muassa... – Tulevan albumin otsikko on Lapin helvetti ja se viittaa Paka saivon pohjattomaan saivojärveen. Eminemin Rap God -biisissä on ennätysmäärä sano ja: 1560 sanaa kuudessa minuutissa. Onneksi ih miset suostuivat haastateltaviksi Kirjailija Riekki viimeisen Sentencedkokoonpanon rippeiden hellässä kuristusotteessa. Cuomon kokemuksiin pohjautuva sarja seuraa rockelämästä luopuvan muusikon toilailuja. Tällä hetkel lä fiilikset ovat hyvät ja olo on hel pottunut. vallan hyvin. Arvon kirjailijat, kertokaapa päällimmäiset tunnelmanne. Myös Radioheadin leiristä kantau tuu albumiuutisia, joskin epämää räisiä. Lisäksi valikoin fo tot, tarkistin luvat sekä homma sin kansitaiteilijan, kuvaliitteen taittajan ja tiedottajan. Olette ko katsastaneet TK:n edellisen Musta hetki -albumin. Miksi tämä opus kannattaa lukea. R: – En ole koskaan haikaillut rocktähteyden perään, mutta tä män kirjan jälkeen haikailu on jo pakkasen puolella. Sii tä saa kyllä iskiaksen. Ensi vuoden kirjaan pääsi monta muutakin artistia. Leskisen lähipiiri on kä sikirjoituksen lukenut ja antanut tekstille kiitoksensa. Biisien taustalta löytyy pohjoisen vimmaa, ahdistusta ja äärettö myyttä – kaikkihan häviää lopulta sinne syvälle tuntemattomaan... R: – Sentencedin tarina oli yk sinkertaisesti kerrottava. – Demot ovat valmiina ja uppou dumme studioon marraskuussa. Pilotti on jo tilattu! 18 vuoden odotus on päättymässä. Harvas sa ovat näin omalaatuiset aiheet, monessakin mielessä. A-PUOLI Toimittanut: Timo Isoaho Tähden välit Kuva: Antti Karihtala > Uutiset Juice, Sentenced ja Sonata Arctica kansien väliin Seuraavan puolen vuoden aikana ilmestyy useita rockin myyttiseen maailmaan uppoutuvia kotimai sia teoksia. Mukana on kaikki oleellinen, muttei löysää. Uuden albumin julkaisee myös Aphex Twin, it se asiassa vielä syyskuun aika na. Lopullisen muodon löytäminen vaati oman aikansa, mutta nyt teoksen hirtto solmu pitää. Weezerin albumit eivät ole kiinnos taneet vuosiin (lokakuussahan sel lainenkin taas saadaan), mutta tämä kiinnostaa: Rivers Cuomon elämästä ollaan tekemässä sitcomia. Julkaisu tapahtuu helmikuussa Svart Recordsin toimesta, kitaristi Ilari Kinnunen kertoo. Mitä opit tämän kirjan tekemisen aikana. Metallica pääsi Guinnessin ennä tyskirjaan tehtyään kaikki seitsemän maanosaa käsittäneen kiertueen – hehän soittivat myös Etelämantereel la. Faith No More julkaisee Album Of The Yearin seuraajan ensi keväänä. Terveet Kädet hyppää pohjattomaan saivojärveen Tammikuussa 1980 perustettu, vähintäänkin legendaarinen Ter veet Kädet valmistautuu seuraa van albuminsa nauhoituksiin. Riekki: – Projekti oli haastat telujen startista ensimmäiseen käsikirjoitusversioon nopea, in tensiivinen ja upottava – möy rin paikoin aika syvällä PohjoisPohjanmaan mullissa. Ensimmäiseksi kauppoihin eh tii Marko ”Mape” Ollilan ahkeroi ma Sonata Arctica, lokakuun alus sa ilmestyy Antti Heikkisen kir joittama Risainen elämä – Juice Leskinen 1950–2006 ja heti ensi vuoden alussa tärähtää Infernolehden päätoimittajan Matti Rie kin pieteetillä työstämä Täältä pohjoiseen – Sentencedin tarina. O: – Lupasin Sonata-laulaja To ny Kakolle vuonna 2008, että teen jonakin päivänä orkesterista kir jan. Vas ta Juicen kuoleman jälkeen aloin kuitenkin ymmärtää hänen moni tasoisuuttaan – nimenomaan ih misenä, mutta myös taiteilijana
– Kirjassa on hyviä asioita sekä helvettijuttuja. Keitokseen on kuitenkin sotkettu kosolti uutta outoutta ja kummallisuutta! SOUNDI 9 uutiset_2014_9_a.indd 9 8.9.2014 11.04. Stratovarius juhlii Visions-klassikkoaan Powermetal-suuruus Stratovarius tarjoaa suomalaisfaneille todellista herkkua lokakuun alkupuolella. Jos mulla on huono päivä niin kirjoitan näitä asioita paperille. Kuva: Timo Isoaho Pertti Kurikan Nimipäivät lähtee kymmenen päivän mittaiselle Englannin-rundille aikavälillä 11.–21. ”Solisti Kari Aallolle iski kyllästyminen ja jossakin vaiheessa näytti jo siltä, ettei bändi jatka näiden keikkojen jälkeen”, kertoo yhtyeen manageri Kalle Pajamaa. – Kari sanoi, että PKN jatkaa Englannin-kiertueen jälkeen. Tuleva sävelteos on Egotripin kahdeksas varsinainen studio albumi. Se olikin vähällä jäädä yhtyeen viimeiseksi. – Päätimme tehdä toisenkin levyn, sillä emme ole vielä tavoittaneet wöyhöprogen syvintä olemusta, Jussi kertoo. Egotrippi tähtää ensi kevääseen Hyyrysen veljekset Jussi (YUP) ja Antti (Stam1na) työskentelevät WÖYH!-yhtyeen uusien biisien kimpussa. Kotipellolla riittää muitakin kiireitä, sillä solisti tekee aktiivisesti duokeikkoja kitaristi Jani Liimataisen kanssa – ja samalla kaksikko työskentelee myös uuden Cain’s Offering -pitkäsoiton kimpussa. Onneksi tummat pilvet ovat nyt kaikonneet yhtyeen taivaalta. Kirjasta tuli sellainen kuin olin ajatellut. – Kuluvaa vuotta voisi kieltämättä luonnehtia onnistuneeksi, hymyilee laulajakitaristi Samu Haber. Siellä on juttuja ja kuvia Perkeleestä, joka käskee hyppäämään metrojunan, raitiovaunun, junan tai kuorma-auton alle. Miitri Aaltosen kipparoima studiosessio käynnistyy joulukuussa. Fairytales - Best Of 2006–2014 -kokoelmaan ja sinfoniaorkesterin kanssa soitettaviin Sveitsin-keikkoihin menestysvuotensa päättävän helsinkiläisyhtyeen Unholy Ground -kesäkiertueen numerot puhuvat omaa kieltään. Pertti Kurikan Nimipäivien jäähyväiset peruttu Punkzine Kotipäivänkin sisällöstä pitkälle vastaava kitaristi Pertti Kurikka on puolestaan julkaissut Kalevi Helvetti -nimellä kirjan, joka sisältää kauhutarinoita. On siinä hyviäkin asioita. Ja sitten mä haluan, että PKN:n äänitykset pitäisi äänittää sen takia, että siitä saadaan rahaa, palkkaa ja keikkaliksaa, sanoo rumpali Toni Välitalo. – Aiomme viimeistellä albumin kuluvan vuoden aikana ja se ilmestyy sitten ensi keväänä. Sunrise Avenue – Hurja vuosi päättymässä – Soitimme Keski-Euroopassa kaksitoista omaa konserttia ja keikoille myytiin noin 120 000 pääsylippua. Esimerkiksi Before The Winter -kappaletta ei ole esitetty koskaan aikaisemmin yleisön edessä, laulaja Timo Kotipelto sanoo. Viisikko nimittäin nousee lavalle kuusi kertaa ja jokaisen iltaman aiheena on vuonna 1997 ilmestyneen maineikkaan Visions-pitkäsoiton läpiluenta. Tuli hyvä fiilinki, kertoo Kurikka. – Aiomme pitää seuraavaksi hieman lomaa, mutta kyllähän Sunrise Avenuesta taas ensi vuoden puolella kuullaan! Helsinkiläisyhtye Egotrippi vetäytyy syksyllä hollolalaisen Petraxstudion uumeniin. Viime helmikuussa tapahtunut Sunrise Avenuen hallikiertue (Saksa, Sveitsi ja Itävalta) kiin- nosti sen verran, että kymmenelle keikalle saapui noin 90 000 fania. Se käskee toimimaan hänen tavoin ja tekemään hävyttömiä asioita. joulukuuta. – Sain kaikki sanoitukset haltuun yllättävänkin helposti vaikka en ole laulanut joitakin Visionsin biisejä sitten levyn studiosessioiden. Stratovarius kirjoittaa parhaillaan myös uusia kappaleita ja yhtyeen onkin tarkoitus vetäytyä studion uumeniin ensi vuoden alkupuolel- la. Tämä powermetal-superkokoonpanohan julkaisi Gather The Faithful -debyyttinsä vuonna 2009 ja viimeinkin tuolle albumille on luvassa seuraaja. Sitten olisi monta päivää vapaata. – Meillä oli jo vuoden ensimmäisellä puoliskolla parit nauhoitussessiot. Kiinaankin pitäisi lähteä. Olemme myös soittaneet uusia biisejä livenä ja hyvinhän ne tuntuvat toimivan, kitaristi Knipi kertoo. WÖYH! outoilee myös jatkossa Kuva: Timo Isoaho Onko kukaan muistanut kertoa juuri sinulle, että Suomessa matalampaa profiilia pitävä Sunrise Avenue nauttii jättiläismäistä suosiota Keski-Euroopassa. Edellinen levy Maailmanloppua odotellessa ilmestyi vuonna 2008. Siellä on juttuja lohikäärmeistä, paholaisesta, hirviöpaholaisesta, mustavalkoisesta haamusta sekä vanhasta käärmeestä, jota kutsutaan Perkeleeksi ja Saatanaksi. My First Band kiersi mukanamme koko kesän, joten heidänkin uransa on hyvässä nosteessa ulkomailla, kertoo Sunrise Avenuen manageri Mikko Saukkonen. – Tuore materiaali linkittyy tietyiltä osin Ikkillyk-debyyttiin. Oltaisiin vain yksi päivä ja lähdettäisiin takaisin kotiin
Hän oli Dingon ainut piittaamattoman ja oikeasti rankan oloinen.” TEKSTI: VILLE PIRINEN TOMMI LIIMATTA JEPPIS (LIKE) 10 SOUNDI sanoin kuvin_9_2014 -taitto_a.indd 10 8.9.2014 9.46. Nyt vuorossa on elokuva, joka on toteutettu suomalais-ruotsalaisena yhteistuotantona. Päähenkilökin on iloisempi ja harmit tomampi veikko kuin romaanissa. Liimatan teksti on tiivistä, ja kirja on turboahdettu nerokkailla virkkeillä, joissa johonkin yksityiskohtaan tarttumalla luodaan tarkkaa ajankuvaa. Siitä hypätään saman tien reaalitodellisuuteen. Suursuosion jälkeen käydään syvissä vesissä, kun levyt eivät mene kaupaksi ja velat painavat päälle. Ruotsalainen Jonas Karlsson esittää yllättävän pätevästi sekä suomalaista että ruotsalaista. Monsterimiehen alussa kerrataan luonnollisesti yhtyeen euroviisumenestys. A-PUOLI > Sanoin kuvin Lapsuuden oudot yksityiskohdat Asiaa populaarikulttuurin ytimestä. Musiikkia ovat tehneet Raoul Björkenheim, Tuomari Nurmio ja Alamaailman vasarat -yhtye, joka nähdään elokuvassakin. Lordissa on aina ollut kyse enemmän ilmiöstä kuin itse musiikista, ja se tulee ilmi myös dokumentissa. Supisuomalainen Mikko ihailee ruotsalaisia ja haluaa sellaiseksi hinnalla millä hyvänsä. Vimmainen elokuva on täynnä runkkausta, viinanjuontia ja taiteilijaelämän angstia. Aurinkomyrsky-elokuvan ja ruotsalaisten poliisisarjojen ohjaaja Leif Lindblom on siirtänyt romaanin filmille sujuvasti. 1960) kuului jo ennen tätä elokuvaakin merkittävimpiin amerikkalaisiin elokuvaohjaajiin. HHH KUU KAU L DEN A EFF veilla urasta valokuvaajana. Janne Reinikainen (Badding) esittää Palsaa loistavasti: hän on löytänyt roolihahmoon sekä voimaa että herkkyyttä. HHH HHH 1980-luvulla suomalaisessa pikkupaikassa ala-astevuosiaan eläneet muistavat oudon maailman. Aluksi niin mukava uusi isäpuoli osoittautuu ikäväksi tyypiksi, mutta Mason kokee elämässään myös ensirakkauden ja alkaa haa- MONSTERIMIES Virallisen Lordi-dokumentin ohjaaja on Mr Lordin eli Tomi Putaansuun lapsuudenystävä Antti Haase. Ei se toisaalta ihme olekaan, sillä Palsa ei ole mikään suuren yleisön elokuva. Se on paitsi melankolinen ja kaunis kasvukertomus myös hämmästyttävä saavutus elokuvan historiassa. Tarinassa onkin ainekset hyväksi elokuvaksi. Vaikka populaarikulttuuriset yksityiskohdat vaihtelevat vuosikymmenittäin, itse outo lapsuus pysyy. Luulisi siis jutun tippuvan myös kuuskarilla, seiskarillä, ysärillä tai nollarilla alakoululaisuutensa viettäneille lukijoille. Vaikkei juuri kyseisiä aiheita sivutakaan, Tommi Liimatan Jeppis sijoittuu tähän outoon maailmaan. Haase on luonut kiehtovan henkilökuvan koulukiusatusta E.T:tä ja Twisted Sisteriä rakastavasta pikkupojasta, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi. Legot, automerkit, Abba, Ritari Ässä, Kiss ja Sky Channelilta näkyvä vapaapaini ovat hyperkiinnostavia aiheita, ja huomattavasti helpompia järjestää syiden ja seurausten luetteloiksi kuin esimerkiksi aikuisten sanattomat säännöt, tyttöjen ihastukset tai kehitysvammaisten selittämätön pelottavuus. Elokuva alkaa vuodesta 2002, jolloin päähenkilö Mason on kuusivuotias. Päähenkilö Mikko Virtanen on outo tyyppi: hän kokee syntyneensä väärään kansallisuuteen. Ethan Hawken esittämä oikea isä pysyy kuvioissa mukana ja etäisyydestä huolimatta antaa lohtua. Palsa on kuin kohteensa: ristiriitainen tapaus, jota tullaan sekä vihaamaan että rakastamaan. ”Liian ystävälliset silimät, Pyykki sanoi ja laski rosvokiekon laudalle, lopulta. ELOKUVAT TEKSTI: JUSSI HUHTALA BOYHOOD Melankolinen kasvukertomus R ichard Linklaterin ohjaama ja käsikirjoittama Boyhood ei ole enempää eikä vähempää kuin vuoden toistaiseksi paras elokuva. Välillä elokuva muuttuu sarjakuvaksi, jossa Palsa seikkailee Tex Willerinä. Se voisi olla haitta elokuvalle mutta kääntyykin eduksi. HHHHH VADELMAVENE PAKOLAINEN PALSA Miika Nousiaisen vuonna 2007 ilmestynyt romaani Vadelmavenepakolai nen kääntyi ensin näytelmäksi. Linklater kuvasi elokuvan 12 vuoden aikana vähitellen. Elokuvan keskushahmoa esittävä Ellar Coltrane kasvaa samalla pikkupojasta aikuiseksi ilman että näyttelijää tarvitsee vaihtaa vanhempaan. Pienin budjetin indie-hitit (Slacker, Dazed And Confused), animoitu tieteistrilleri (A Scanner Darkly) ja kolmen elokuvan Rakkautta ennen -sarja ovat saaneet hienoa jatkoa. Linklater (s. Kirjan lukeneita tosin saattaa häiritä se, että tarina on matkan varrella muuttunut melkoisesti. Olin pelännyt että hänen näppihikensä syövyttää sinisen puolen tunnistettavaksi.” Hikiset näpit uhkaamassa Afrikan Tähti -nappuloiden kuntoa on vain yksi esimerkki kirjan sadoista ”sukupolvikokemuksista”, jotka kuljettavat ainakin kyseisen ikäluokan edustajan takaisin outoon lapsuuteen. Maailman, jossa kouluruoka maistui paskalta, ydinsota saattoi alkaa milloin tahansa, Tähtien sodan Chewbaccan sisällä on W.A.S.P.-kitaristi Chris Holmes tai että Boy George on oikeasti mies, vaikka ihan selvästi näkee ettei ole. Äidin toiveet uudesta paremmasta elämästä toteutuvat kuitenkin vain osittain. Lähes kolme tuntia kestävä Boy hood ei tunnu lainkaan pitkältä, vaan pienimuotoisesta tarinasta kasvaa taianomainen kokemus. Mukana myös paljon kiistatonta musafaktaa: ”Tämä Jonttu ei ollutkaan ihan avuton jäpeli. Tuhansia kuulijoita paikalle kerännyt Senaatintorin suurtapahtuma vaihtuu näkymään, jossa Putaansuu seisoo autiolla torilla yksin. Mason asuu yksinhuoltajaäitinsä (Patricia Arquette) ja isosiskonsa kanssa Texasissa, mutta perhettä odottaa muutto Houstoniin. Dokumentissa päästään lähelle kohdetta, eikä siinä olla lähdetty silottelemaan asioita. Taiteilija Kalervo Palsasta kertova elokuva kuvattiin jo vuonna 2005, mutta ensi-ilta lykkääntyi vuosilla, kun sille ei löytynyt levityssopi musta. Hän muuttaa länsinaapuriin ja omii ruotsalaisen miehen kansallisuuden. Ohjaaja Pekka Lehto on tavanomaisen elämäkertaelokuvan sijaan luonut hämmentävän kokonaisuuden, joka kumpuaa Palsan taiteesta ja sisäisestä maailmasta. Miltei sademiesmäisellä tarkkuudella ympäristöään rekisteröivän ala-asteelaisen Tommin maailma piirtyy helposti samaistuttavaksi. Vuoden 1983 elokuusta vuoden 1987 toukokuuhun ulottuva saaga tapahtuu Pietarsaaressa, jonka outouden erityispiirteitä ovat ainakin ruotsinkielisyyden ja lestadiolaisuuden voimakas vaikutus
– T-paitoja, mahonkilankusta käsin itse tehty Old Black –kitaran replica, kaikki julkaistut herraa käsitte- levät kirjat, koti- ja ulkomaan musalehtiä sekä Neil Young Appreciation Society -jäsenyyden kautta tulleita Broken Arrow –lehtiä aika tarkkaan sata kappaletta. Puuttuuko kokoelmastasi jokin oleellinen äänite. Cd- ja lp-bootlegeja on yhteensä noin 150, ja videotallenteina löytyy noin 450 keikkaa. Sound Trackerin perimmäinen hienous liittyy siihen, miten Yaffan persoona täyttää sen tilan, jossa musikologilla tai toimittajalla olisi ammattitaito tai perinpohjaisuus. S ami Yaffa ei ole syntynyt juontajaksi. – Niilon tuotannon laajuudesta johtuen puutteita on paljonkin, ainakin mitä alkuperäiseen julkaisumediaan tulee, mutta epävirallisemmassa muodossa kaikki oleellinen löytyy. Maan musiikkia lähestytään romanien kautta, hiphopista aloittaen ja perinteisempään kamaan siirtyen. Karnevaalien sijaan matkaamme favelaan ja Devotos-yhtyeen tee-se-itse -aatteen ja hc-punkin pariin. Rintanappeja ja muuta promo-matskua. Seuraava tavoite on hommata kyseisen levyn eri maissa julkaistut painosversiot ja seiskatuumaiset singlet. Haastateltu artisti Ljupka Stevic itse tietysti sivuuttaa musiikin historian osana propaganda koneistoa. TEKSTI: ARTTU TOLONEN SAMI YAFFA – SOUND TRACKER YLE TEEMALLA MAANANTAISIN KELLO 21. Erilaisten musiikkien lisäksi Sound Tracker tarjoaa tutkimusmatkan tekijänsä kaaliin. – Uusiseelantilainen testipainos Comes A Time –albumista. – Muutama cd-single puuttuu, maxi-singeleistä puuttuu yksi ja ainahan sitä voi haaveilla herran ekasta singlestä The Squires –yh tyeen kera. Julisteita parisenkymmentä. Pisteet Yaffalle myös siitä, että otti käsittelyyn yhden aikamme absurdeimmista musiikillisista ilmiöistä, eli turbofolkin, joka on kuin narcocorridan eurooppalainen vastine – molemmissa rahoitus on veristä ja viikset, haitarit sekä daisarit kovassa kurssissa. Mutta helvetin hienoa, ettei sarja keskity ainoastaan länsieurooppalaisten etnohattujen hyväksymään ja museoimaan musiikkiin. Albumin nimi oli tuolloin vielä Give To The Wind. Keräily alkoi varmaan siitä kun ostin Fazer Musiikista 80-luvun alkupuolella noin 250 markalla italialaisen Heri tage-boxin, ja kaverit ihmetteli, miksi ihmeessä, kun sullahan on jo noi samat levyt ennestään! Kuinka monta Neil Youngiin liittyvää äänitettä kokoelmassasi nyt. Eikä esitelty musiikkikaan ole kaksista – ihan ok rockbändi, säällinen räppäri ja ammattitaitoista retrojazzia. Entä muuta aiheeseen liittyvää tavaraa. – Ja tietty Rust Never Sleep –levy, koska siitähän kaikki alkoi. Seuraavat kohdemaat: Argentiina, Uruguay, Espanja, Etiopia ja Yhdysvallat. Ensimmäinen jakso, jossa seikkailtiin Yaffan kotikaupungissa New Yorkissa, on toistaiseksi vähiten kiinnostava. Esittelyssä Soundin lukijoiden levykokoelmat NEIL YOUNG Petri Heliniemi, Tampere K uinka kauan olet Neil Young -levyjä keräillyt ja mistä innostuksesi alun perin alkoi. Hyvä niin. Mistä yleensä hankit keräämisiä levyjä. Haluatko sinä esitellä oman kokoelmasi Soundin lukijoille. Se tuo Sound Trackeriin mukavaa etukenoa ja miehen finglismi antaa hommalle ihan oman fiiliksen. Tästä alkaa hieno matka Pernambucon osavaltioon, josta löytyy kaikkea perinteisestä, torvipohjaisesta frevo-musiikista glamrokkareihin ja forron hillittömiin bailusoundeihin. Ehkä sarja, joka nojaa vetäjänsä uteliaisuuteen ei pääse oikeuksiinsa käsitellessään paikkoja, joissa Yaffa on pyörinyt neljännesvuosisadan. – Neil Young tuli elämääni 1979, kun kuulin Rust Never Sleepsiltä Powderfingerin radiosta. – Normilevyt perinteisesti levykaupasta, ja niin sanottu keräily tavara verkkohuutokaupoista ja levymessuilta. Brasilia-jakso alkaa kliseeryöpyllä sambasta, futiksesta ja kauniista ihmisistä, mutta paranee pian. Toisena ainoa suomalaisen levy-yhtiön julkaisema Niilo-levy eli promo cd-single Ordinary People albumilta Chrome Dreams II. – Tarkastuslaskennan jälkeen päivän tilanne näyttäisi olevan jotakuinkin tällainen: virallisia lp- ja cdlevyjä yhteensä noin 220 kappaletta, virallisia vinyyli- ja cd-singlejä noin 420 kappaletta ja bokseja yhteensä kymmenen. Lähetä esittely kuvineen osoitteeseen soundi@soundi.fi. SOUNDI 11 sanoin kuvin_9_2014 -taitto_a.indd 11 8.9.2014 13.14. – Lisäksi löytyy kelanauhoja, 8-track-nauhoja, LaserDiscejä, yksi VideoDisc, vhs-nauhoja, dvd- ja BluRay-levyjä sekä kymmeniä c-kasetteja ja audio-dvd-levyjä. Korkean työttömyyden merkitys torvibändien selviytymiselle oli kiinnostava ajatus. MINUN KOKOELMANI Serbiassa on jo eri meno. Yaffa kahdestaan New York Dollsin David Johansenin kanssa on hienoin hetki. Tähän puhetapaan osaan kyllä rileittaa tosi hyvin itsekin. Mikä on kokoelmasi aarre, siis itsellesi tärkein esine. Mikä menee Yaffan kaaliin, hä. Joskus divareistakin tulee vielä löytöjä tehtyä
Aika kovalla kädellä karsin parhaitakin lauluntekijöitä, ennen kuin Matilta piti kysyä lisää. Laulutilanne viehättää näin enemmän. VARHAISIMPIA SUOSIKKIALBUMEJANI ISLANDERSIN AIKAAN ALBUMI, JOKA TUO MIELEENI JORMAS-YHTYEEN PERUSTAMISEN ALBUMI, JOKA TUO MIELEENI PARADISE-YHTYEEN SOUNDIN TAMPEREEN BEATLES-HAPPENINGIN KUNNIAVIERAAN SUOSIKKILEVY Manfred Mann Five Faces Of Manfred Mann The Ivy League This Is The Ivy League Chicago The Chicago Transit Authority The Beatles With The Beatles ARTISTI, JOTA ARVOSTAN ERITYISESTI LAULAJANA KAPPALE, JONKA TOIVOISIN ITSE LEVYTTÄNEENI TAI SÄVELTÄNEENI LEVYSTÖNI ERIKOISUUS, JOTA HARVOIN NÄKEE TAI KUULEE VIIMEAIKAINEN OSTOS, JOKA JÄÄ KUUNTELUUN Paul McCartney Good Evening N.Y. Vieläkin laulujen pitkät äänet tekevät vaikutuksen, syttyvissä ja hehkuvissa kohdissaan, kuten tuoreessa tv-konsertissa. – Sopimus tehtiin viidestä levystä, mutta kukaan ei odottanut, että ensimmäisestä demokappalei- den valikoimasta vain yksi, Mikkolan Lyhyenä hetkenä osoittautuisi työstämisen arvoiseksi. Parissa kappaleessa vaihdettiin sävellajia tai tempoa palvelemaan paremmin laulun tunnelmaa. Chicagossa miellytti myös Peter Ceteran lauluääni. Kramerin taustayhtyeen Dakotasin The Cruel Sea -instrumentaalissa. Samoin Billy J. Ostin aikoinaan parikin Klaatu-albumia, joita kuunneltiin joskus hulluna Kuosmasen kanssa, aikana jolloin Saku pyöri vielä eri bändien apumiehenä jaloissa, ennen omaa uraa. Olen aina sanonut, että laulan mieluummin hyviä kuin omia laulujani. Hänen sävellyksissään on hienoa harmoniaa. Kaikessa kiireessä plokattiin ohjelmistoon monta biisiä Manfred Mannin kovatasoiselta älpeeltä. 12 SOUNDI Elämäni sooundit 9_14 .indd 12 5.9.2014 11.01. Benny Anderssonin musiikkia olen aina tykännyt kuunnella ja tunnen jonkinlaisen hengenyhteyden siinäkin, että hän on syntynyt vain päivää ennen minua. ”Jim” Wikströmin kanssa saatoimme suosia moniäänistä laulua, josta The Ivy League tunnettiin. City Bing Crosby White Christmas Klaatu Hope Benny Andersson, Tim Rice & Björn Ulvaeus Chess – Varhaisimmat älpeet olivat Beatlesien kaksi ekaa, mutta kun Danny meni syksyllä 1964 inttiin, minun piti ottaa Islandersissa laulut haltuun. Näin heidät aikoinaan keikalla Suomessa. A-PUOLI > Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen Pepe Willberg K esän keikkailu on lujittanut suurenmoisen Pepe & Saimaa -levyn vahvuudet, taidokkaan tulkitsijan persoonallisen voiman sekä ansaitun suursuosion. Paul on opettanut, miten voi ohittaa laulutulkinnoissa kaiken tyhjänpäiväisyyden. – Paradisessa hakeuduttiin taas uusille linjoille ja Chicagoa kuunneltiin alusta asti. Vieläkin säväyttää, kun 25 Or 6 To 4 -biisi joskus soi radiossa. – Sävelmien sovitukset olivat jo aika isossa muodossa, kun lauloin niihin demoja. – Sain kuulla, että kultalevy on nyt saavutettu, iloitsee Pepe, – Ja levy-yhtiön Kari Hynnisellä on tarjolla jo hyvä idea seuraavasta levystä. – Suuren stoorin sisältävä, monipuolinen kokonaisuus. – Kevättalvella 1965 Islanders ja Beatmakers -yhtyeet fuusioituivat ja syntyi Jormas. Levyt ovat näköjään jääneet johonkin lainaan, joten toivon saavani ne vielä takaisin. Trumpetisti Markku Johanssonin oli pakko ruveta kirjoittamaan sovituksia, kun mukaan tuli monta puhaltajaa. Niinpä hän kaivoi yli 10 vuotta vanhat Saimaa-biisinsä naftaliinista. – Tässä on sellainen tietty brittimusiikin oma henki ja soundi parhaimmillaan. – Irving Berlinin jouluklassikossa olen aina haaveillut pääseväni sen tunnetuimman laulajan Bing Crosbyn rooliin, mutta mielelläni olisin myös itse säveltänyt näin hienon biisin. – Kun laajempi Saimaa-yhteistyö nyt jää, tuplaan oman kiertuebändini ja pidän huolen, että kaikilla on tilaa soittaa. – McCartney on pysynyt maailman parhaana laulajana kaikki nämä vuodet, vaikka olen tehnyt syrjähyppyjä esimerkiksi Stevie Wonderin suuntaan. Pepe Willbergin kolmeen vuoteen venynyt työ Matti Mikkolan sävellysten ja pääasiassa Timo Kiiskisen tekemien laulutekstien jalostuksessa on huipentunut sydämellisiin eläviin esityksiin. Kaikki Beatles-albumit ovat siinä samankaltaisia, mutta tässä se tunnelma on minulle läheisin. Itsekin olen laittanut hänelle pari ajatusta korvan taakse. – En ole ostanut uutta musiikkia pitkään aikaan. Toista samanlaista en aio tehdä heti perään, mutta Matille annetaan aikaa ja hyvä syy värkätä uutta materiaalia ehkä jo seuraavaan. Kiiskisen tekstit olivat niin osuvat, että ihmettelin, onko hän lukenut koko henkilöhistoriani. Ainakin kolme kappaletta otettiin heiltä, ja muutenkin ohjelmisto oli Suomen ja Ruotsinkin silloisiin bändeihin verrattuna täysin poikkeava. Levyostoksia teen enimmäkseen kirppiksillä
Keikka lähti hyvin ja saksalaiset olivat mukana heti ensi tahdeista, eikä kesken keikan alkanut kaatosadekaan lannistanut tunnelmaa yleisön kuin bändinkään taholta. Halusin tehdä Jonne-bändin kokonaan eri miehityksellä tehdäkseni mahdollisimman suuren musiikillisen pesäeron Korpi klaani-materiaaliin. Nyt kuitenkin jättäydyin aamuoluista koska edellisreissujen krapulat olivat liian tuoreessa muistissa. Lisää pakotteita täytyisi keksiä koska hän tuppautui välittömästi ilmatilaani Saksaan saavuttuamme, kättään iloisesti heilutellen. Lentokentälle päästyämme tsekkasimme itsemme nopeasti sisään ja menimme suoraan Finnairin lounge tiloihin syömään aamiaista. PÄIVÄ MUSIIKKITEOLLISUUDESSA Sarjassa tekijät kertovat, miten elämänsä kokevat. Sami jäi luokseni edellisenä viikonloppuna olleilta Puolan-festivaaleilta. He ovat joutuneet kuuntelemaan puolivalmista ja varsinkin valmista Jonne-materiaalia todennäköisesti kyllästymiseen asti. JONNE JÄRVELÄ Korpiklaani ”Lisää pakotteita monitorimiehelle” Juuri ilmestyneen Jonne Järvelän soololevyn lisäksi tuloillaan on myös uusi Korpiklaanin albumi. Loungessa esittelin uunituoretta Jonne-levyä ylpeänä Korpiklaani-basisti Jarkolle sekä rumpali-Matsonille. Lentomme kesän viimeiselle festivaalille oli määrä lähteä Saksaan kello 7:40 ja lentokentällä on hyvä olla paria tuntia ennen – varsinkin meidän kamamäärän kanssa. Toinen kiinteästi Korpiklaaniorganisaatioon jo vuosia kuulunut ahkeruuden perikuva on Szhymon Mierzajewski, Puolan lahja Korpiklaanille. Szhymon hoitaa kitara-, basso- ja laululaitteiston ja pitää huolta, että lavalla kaikki on kunnossa keikan ajan. Jonnesta on muodostunut oikea bändi vasta ihan viime viikkojen aikana kun olemme treenanneet levynjulkkarikeikkaa varten. Kävimme myös pikaisesti kylillä katselemassa paikallista levy divaritarjontaa. TEKSTI: JONNE JÄRVELÄ SOUNDI 13 päivä musateollisuudessa -taitto_a.indd 13 8.9.2014 9.51. Kyseessä oli aika pienet, 2500 juhlijalle tarkoitetut kekkerit ja yleisömäärä oli myös saavutettu. Valomies Raiko Saadjärv on lainassa virolaisesta Metsatöllistä ja monitorimies Anton Dobrovolskiy venäläisestä Arkonasta. Sieltä löytyikin suurehko divari ja matkaan tarttui hevinostalgiaa yllin kyllin. Paikka oli aika idyllinen kallioleikkauksen ja metsän lomassa oleva kukkula johon luonto on tehnyt lähes amfiteatterimaisen ympäristön. Antonille ei anneta juustoa eikä rasvatonta maitoa koska asetimme hänelle pakotteet. Kuva: Nicole Vulz R yhdyimme luonani aamutoimiin Korpiklaani-hanuristin, Sami Perttulan kanssa kolmen aikaan yöllä hyvin nukutun kaksituntisen jälkeen. Moni voisi luulla, että sooloiluni aiheuttaisi närää pääbändissäni mutta olen saanut heiltä kaikilta vilpittömän tuen touhuilleni. Kotistudiossani mietimme ja äänittelimme hanuri- ja viululinjoja tulevalle Korpiklaani-levylle, jonka varsinaiset äänitykset alamme Hollolan Petrax-studiossa heti palattuamme tältä reissulta. Loungessa oli tarjolla rajattomasti mieliviinaani – suosikkialkoholijuomani nimittäin on ilmainen alkoholijuoma. Saavuimme Wuppertalin Inter City Hotellille yhdentoista aikaan aamupäivästä ilman ollessa harmaa ja tihkusateinen. Meillä on mukana managerimme David Caracandas, joka myös miksaa meitä. Feuertal-festivaali järjestetään Wuppertal-nimisessä noin 350 000 ”Matkaan tarttui hevinostalgiaa yllin kyllin.” asukkaan kaupungissa, joka tuhoutui pahasti toisen maailmansodan aikana. Kaupantekijäisiksi saimme coolit retrohenkiset kangaskassit. Eilen tuli painosta oma Jonne-levyni, jota kutsutaan minun soololevyksi vaikka siinä soittaakin kaikkine vierailijoineen yhteensä 15 muusikkoa
Toki se inkkariromantiikka oli puhutellut lapsuudesta saakka sarjakuvien ja J. – Tuolloin kuunneltiin harvempia levyjä, mutta intensiivisemmin. Mesenaattini on ollut Rockadillo Recordsin Tapio Korjus. – Se on sama kuin monilla muillakin taiteilijoilla: ”Ora et labora” eli ”Rukoile ja tee työtä.” Minusta säveltaiteelliseen työhön täytyy panna kaikki äly mitä löytyy ja vielä enemmän tunnetta. Helmikuussa tehtiin taustat Petraxstudiolla ja nyt päällesoittoja – enää puuttuu Hoedown Singers -kuoro ja pari kitarasooloa. 1960-luku oli valtavan luovaa, avointa aikaa jossa raja-aidat kaatui. On ollut tällaista inkkaridiggausta aina ilmassa, heh. Tekstini ovat filosofis-uskonnollisia pohdiskeluja, joten katsoin paremmaksi ottaa niistä pääosin solistisen vastuun. Niissä oli aika hieno humaani, antirasistinen asenne maailmaa kohtaan. – Se oli sellaista fiilismusaa. Sitten miksaus. Varsinkin 1980-luku oli ilmapiiriltään ikävä. Varsinkin 1980-luku oli ilmapiiriltään ikävä.” – Vasta 90-luvulla alkoi jonkinlainen renessanssi. Sen jälkeiset musiikkitulvat on sisältäneet aika kyynisiä virtauksia. ORA ET LABORA! Kuva: Soundin arkisto Kuva: Marja Konttinen Kuva: Soundin arkisto E -Liike tavoitti Jukka Gustavsonin, Wigwamissa ja monessa muussa yhteydessä suomalaisen progen historiaa tehneen urkuri-laulaja-säveltäjän. Hän oli modernimmin ja vapaammin improvisoiva ja teki aivan hurjaa jälkeä esimerkiksi Tony Williams Lifetimessa. Siinä on grooven ohella hienoja jazzkappaleita kuten Billy Strayhornin Johnny Come Lately. Ajatellaan vaikka mitä The Beatles teki uransa aikana. Tunnuslauseesi?. – Ykkösprojekti tällä on hetkellä levyhanke Hoedown-yhtyeen kanssa. Ostin ensimmäisen levysoittimeni vasta vuonna 1969, kun Wigwamin esikoislevy ilmestyi ja piti päästä sitä itsekin kuuntelemaan. 11 biisin kokonaisuus kirjoittamaani musiikkia on jo aika pitkällä. 12-vuotiaana radiosta kuultu She Loves You kolahti. Tuli Korjuksesta mieleen hänen Musa-lehteen 1970-luvulla tekemänsä Wigwam-haastattelusarja, jonka omassa osiossasi mainitsit fanittavasi Redbonea. Sen jälkeen Stevie Winwood oli suuri innoittaja sekä myöhemmin Stevie Wonder. 14 SOUNDI E-liike 9_14.indd 14 5.9.2014 11.37. Rockyhtyeistä The Band, jonka Garth Hudson on aivan huippu-urkuri. Siihen saakka olin nauhoitellut magnetofonille musaa kavereiden levyiltä. Toinen jazzurkuri-ihanteeni on Larry Young. Samalla levarin kanssa ostin ekan lp:ni joka oli Jimmy Smithin Got My Mojo Working. Procol Harum ja heidän alkuvaiheen urkurinsa Matthew Fisher oli myös suuri innoittaja. ”Tuolloin kuunneltiin harvempia levyjä, mutta intensiivisemmin. Mikä siinä bändissä puhutteli. Jazzin puolelta Weather Report -yhtye, ja sen kosketinsoittaja Joe Zawinul ja urkureista Jimmy Smith, jonka groove-meiningistä pidin alusta saakka. Sen jälkeiset musiikkitulvat on sisältäneet aika kyynisiä virtauksia. Fenimore Cooperin Viimeinen mohikaani- ja Hirventappaja -kirjojen kautta. A-PUOLI > E-Liike Teksti: Esa Kuloniemi Tällä palstalla matkataan musiikin juurille. Jos sydän ei ole musiikissa mukana niin se ei ole mitään. Koska Pekka Pohjola oli Japanissa suuri stara niin Korjuksen kontaktien kautta minunkin levyjäni ostellaan siellä, Skandinaviassa ja Britanniassa sen verran että niitä kannattaa tehdä. Marginaalissa olen toki edelleen, mutta koen olevani tervetulleempi ja minun on mahdollista julkaista levyjä. Redbonen kitaristivel- jekset Lolly ja Pat Vegas olivat fiilisäijiä jotka tekivät musaa samalla asenteella kuin minäkin. Tuntuu, että siihen aikaan kuunneltiin myös avoimemmin. Meidät pantiin museoon, eikä minulla ollut koko vuosikymmenellä keikan keikkaa. – Hiljattain saamani valtion taiteilijaeläke on suurenmoinen juttu, talous on nyt turvattu, Jukka iloitsee. Olen emotionaalinen ihminen ja teen musiikkia tunteille. Suurimmat esikuvasi ja vaikuttajasi. – Kyllä. Hoedown on tässä ikään kuin vierailijana. Monet progetoimittajatkin alkoivat kannattaa punkrockia, joka oli taiderockmusiikille täyttä terrorismia. – The Beatles. Siihen mahtui monenlaista musaa, joka kasvatti yleisöä kuuntelemaan monimuotoisemmin
Vai kenties käsityönä tehty. Ennen piti olla neljä ukkoa kantamassa Hammondeja ylös kellarista. On kauheaa soittaa jos ei ole enää voimaa pistää sydäntä ja sielua musaan. Vuonna 1999 onnistuin hankkimaan sen ja aidon Hammondin Leslie-kaapin Englannista yhteensä 30 000 markan hintaan. – Hyvää asennetta. – No Hammond B3:han on sellainen urkurin unelma, mutta niissä on myös sellaista statusarvoa, kulttihintaa. Yritän välttää ylipitkiä ”yhdeksästä puoli yhteen” -maratonkeikkoja, koska niissä kuihtuu emotionaalinen puoli. russa Juha-Pekka Palmulaakso, joka muuten nämä nykyiset Hammondinikin mulle Englannista välitti. 8 Vintage vai uusi soitin. – Molempia tarvitaan pragmaattisista syistä. Kun otti takalevyn pois, saatiin visuaalisesti hieno valokimara, heh. Sitten vuoden 1967 alussa vanhemmat ostivat mulle yksimanuaalisen Farfisa Compact -urun ja lisäksi vahvarina toimi 30-wattinen Vox. Soitin Lowreylla koko Wigwam-ajan aina 80-luvulle saakka. 3 Millä laitteilla vedät nykyisin. Puolen vuoden päästä bändin nimi oli TOJ Limited, jolla vedettiin Traffic- ja Spencer Davis Group -matskua Linnanmäen Rondo-tanssipaviljongissa, jossa oli Lintsin musiikillisen kapellimestarin, rumpalibändiliideri Leo Lindblomin omistamat Lowrey-urut. – En ole koskaan ollut innostunut insinööripuolen tietotaidosta joten onneksi Helsingissä on Kai Lammervo ja Tu- SOUNDI 15 E-liike 9_14.indd 15 5.9.2014 11.37. Hinta oli 3 000 markkaa. 10 Kenen kanssa haluaisit vielä soittaa. 2 Ensimmäinen oppimasi riffi, komppi tai biisi. Vanhempani toimivat rahoittajina ja niin sain ekat hyvät urut. Miksi juuri nämä. – Sain vuonna 1976 kohdeapurahan ostaa itselleni pianon, joka on sininen Fazer, tatsiltaan oikein hyvä soitin. Nyt ne on helppo roudata katutason säilytystilasta kahdenkin miehen voimin, koska mulla on kätevät kantokorennot. – Ykkössoittimeni keikoilla on kuitenkin Hammond A100 -urku. – Mulla oli Wiguissa kaksi MS Audiotronin valmistamaa Leo 200 -lesliekaappia, joita ajoi 100-wattinen Fender Showman -vahvistin, sekä lisäksi Fender Rhodes -sähköpiano. Ne ovat käsityötä ja yksilöitä. Ne kuulostivat melkein Hammondilta, joten kysyin Lindblomilta olisivatko ne myytävänä ja hän vastasi että juu. Tässä A100:ssa on periaatteessa sama soundi ja operaatiopöytä, mutta puolet halvemmalla verrattuna B3:een johon rahani eivät riittäneet. Tosin ne menivät Wigwamin perävaunukolarissa romuksi, mutta onneksi Leo Lindblomilla oli vielä toisetkin Lowreyt, jotka sain ostettua tilalle. Minkä soittimesi tai soittovälineen pelastaisit palavasta talosta . Sillä soitin Losing Holdin ja muut. Onhan mulla uruissa vakuutus. Käytin yleensä Wigujen levyillä Finnvox-studion Hammondeja pois lukien Fairyport, joka tehtiin Ruotsin Vaxholmissa omalla Lowreyllani. Silloin paljastuu urun maaginen syöveri, eli miljoona sisällä risteilevää piuhaa. Ilman roudausapua ei voi pianoa tai urkuja pelastaa. Hammondin takaseinässä on hienot puuleikkaukset, mutta jos on oikein hyvä progekeikka niin brassailen ja otan takalevyn irti. Urussa oli oma lesliekytkin ja lisäksi jalkakatkaisija. Lowreyssa oli sata sisuksissa hehkuvaa putkea. Hammondissa on paras soundi: valtava botne sekä attack ja kaikki omi- naisuudet aivan omaa luokkaansa. Läpäisin sen ja mulle vuokrattiin aluksi Philips Philicorda -urut. – Menin Porvoossa vuoden 1966 lopulla Hollymakers-nimisen bändin koesoittoon. – Kyllä se on toi viimeisin eli Jukka Gustavson Organ Fusion Bandin levy Root & Stalk & Flower Music. Hoedownin levy Black & White on myös ihan mun parhaita studiotöitä uruilla. JUKKA GUSTAVSON INVENTAARIO #36 1 ”Lowreyssa oli sata sisuksissa hehkuvaa putkea. 7 Huollatko kalustosi itse vai käytätkö jotain tiettyä soitinkorjaajaa. Kun keikat loppui, niin myin kamat rahapulassa pois. Toivon, että ainakin heidän kanssa joihin on muodostunut hyvä työsuhde. – Sanotaan vaikka sun kanssa, heh. Lowreyssa oli kyllä hyvää särmää, jota sai säätämällä ruuvimeisselillä esivahvistimen yliohjausta. Lisäksi omistan myös ihan ok kevyturun, italialaisen Numan, jota voi käyttää jos ei löydy roudareita tai stage on pieni. Ei liian kevyt, mikä on eduksi sormien voiman harjoittamiselle, koska studioiden flyygelit ovat usein kosketukseltaan jäykkiä. 4 Leslie-kaappi edestä ja sisältä. Ei noi digivehkeet pärjää niille loppupeleissä. Hyvä, että tohtoreita vielä löytyy, koska edesmenneen Hammondin tehtaan äijät kuulemma varjelee salaisuutena vieläkin urkujen viritysjärjestelmää. Mutta takaisin oletettuun tulipaloon... Yösoittoa varten mulla on kuulokkeilla varustettu Nord Stage 88 -sähköpiano, jota käytän myös keikoilla. Mieluummin jätän väliin semmoisen keikan jossa ei ole hyvä fiilis. Kai sitä sitten yrittäisi pelastaa tommoset köykäisemmät pelit. Kun toinen lesliepönttö oli hitaalla ja toinen nopealla, pääsin aika lähelle Hammond Bkolmosen maagista chorus/vibratosoundia. Kun otti takalevyn pois, saatiin visuaalisesti hieno valokimara, heh.” Kuva: Soundin arkisto Millaiset olivat ensimmäiset soittovehkeesi. 9 Mitä ilman et koskaan lähde keikalle. 5 6 Tallenne, jolla laitteesi soivat ikimuistoisimmin. – Siinäpä kiipparisoittajalle pähkinä. Teoriassa asiaan olisi monia ratkaisumalleja, mutta se kuinka se oikeasti toteutetaan, säilyy mysteerinä. – Aloin nelivuotiaana soitella pianolla radiosta kuulemiani kivoja teemoja, joista Kurt Weillin Mack The Knife eli Puukko-Mackie tarttui heti
Jossain määrin kyllä. Tom Waits Häijyt pikku p irulaiset T iesin heti soittaneeni Tom Waitsin kotiin, kun luurista kuului kilinää, kolinaa, kirskutusta ja hajamielistä örinää, kuin kuulokuvaa seitsemän pienen kääpiön kaivostoiminnasta. Jotkut valittelee, ettei ne voi mennä mihinkään ilman poliisia, koska fanit on heti kimpussa elokuvissa, ravintoloissa, ties missä. Niinkö. Puhuin Tom Waitsin kanssa vain puhelimessa. . No, kahvi on täällä kauheaa ja tiet täynnä kuolleita eläimiä. Melkoinen saavutus! . . Pitkään Los Angelesissa asuneen Tomin myönnettyä olevansa kotona ”Kalifornian takamailla”, kysäisin oliko maalla asuminen vaikuttanut hänen fiiliksiinsä. Musassa on sama juttu. Uh-huh… Tiedä hänestä. Haaskalintuja riittää... Tom on sikäli helppo haastateltava, että vekkulisti tripahtavia tarinoita tulee kuin turkin hihasta. Millä idealla ryhdyit Bone Machineen. . Aika far outia se on nytkin. – Toi ajatus vetoaa muhun. Kuva: Colm Henry/Soundin arkisto T ämä on poikkeava Naamakirja, koska en tavannut sen kohdetta naamakkain. Tuodaan joukko ihmisiä huoneeseen ja ne luo melua tietyillä esineillä. Ensin avaimenreiät pitää teipata, ettei laulu livistä. Ääni oli mehukkaasti rehevä, muttei läheskään niin rankka kuin levyillä. Jatkoin soundipoliittisella linjalla. En mä sitä ihan totaalisesti tavoitellut. Hyvä, Tom naurahti ilahtuneena. Mun mielestä antaa. Jos seuraisin täysin omia halujani niin jälkeä ei haluaisi kuunnella kukaan muu. Ovi narisee, seinillä on karttoja ja hämähäkinseittejä. . Tiedote kertoo Bone Machinen syntypaikaksi vajan. Niin. Joka tapauksessa otin haasteekseni yrittää murtaa Waitsin suojaus ja uskon siinä hetkittäin onnistuneenikin. Kuvittele olevasi elokuvissa ja ajattelevasi juuri, että onpa tylsä filmi, kun joku takaasi sanoo, että ”tämä perustuu muuten tositarinaan.” Tekeekö se siitä leffasta yhtään parempaa. Kajahtaneimmillaankin niissä on aina jotain substanssia, mutta samalla ne toimivat sumuverhona, jonka taakse kuurupiilon mestari piilottaa tarkoin varjelemansa henkilökohtaisen minänsä. No siis, mä en tiedä miten suuri mun yleisö on, Waits selitteli paeten taas mielikuvitukseensa: . Antavatko ne jotain ominaisuuksia levyn soundille. Juttu tehtiin syksyllä 1992 Bone Machinen ilmestyessä. Jotkut biisit kuulostavat melkein kenttääänityksiltä, ilmeisen tarkoituksellisesti. Ihmettelen suuresti, miten pystyt tekemään niin tanakkaa yläpilveä ja myymään sen koh- talaisen suurelle yleisölle ympäri maailmaa. . Waits puhui rauhallisesti eräänlaisella vanhan liiton yleisslangilla eikä yllättäen käyttänyt ollenkaan man-sanaa, puhumattakaan mistään ajankohtaisista rockismeista. Suhtaudut lauluihin häijyinä pikku pirulaisina, jotka täytyy pyydystää. Tosin mies itse kommentoi ”valheellisuuttaan” varteenotettavasti: . Vähän niin kuin joku kämppä, josta heti tuntuu, ettei siellä voisi elää tai tuoda sinne kavereitaan. (naurua) lentokentän vieressä äänitetyltä. Ne ei jätä mua rauhaan! Muuten mulla ei ole ongelmia. Tom, tuo ei ole mikään vastaus! . Mua vaivaa vain kaks tyyppiä (kähisevää naurua): yks maantiepoliisi Texasissa ja yks nainen illinoisilaisessa mielisairaalassa. . Se on sementtilattiainen huone, jossa on kuumavesivaraaja. Se kuulostaisi niin kuin... Tuot erilaisia juttuja siihen huoneeseen ja yrität saada niitä tarttumaan työstettävään biisiin. ja radiosta tulee pelkkää puhetta. Vastaus oli tyypillistä Waitsia. Hyvän tovin jälkeen ruosteisen kuiva ääni ähkäisi: – Krhm, ööh... Kuin joku vanhempi maalaisäijä. Yritin tehdä jonkinlaista halloweenmusaa, ihan vaan itseäni säikytelläkseni… Laulujen tekeminen on rituaali. 16 SOUNDI naamakirja_tom waits_a.indd 16 5.9.2014 13.12. Tom Waitsin haas tattelulausunnot ovat juuri niin värikkäitä mitä miehen musiikin perusteella voi päätellä. . Eikö suhun. Ne on häijyjä pikku pirulaisia, Tom lausui painokkaasti. A-PUOLI > Jussi Niemen naamakirja Teksti: Jussi Niemi Veteraanitoimittaja kertoo uransa tähtihetkistä. Joihinkin studioihin mennessä ajattelee heti, ettei täällä voi mikään elää
Bastardsin antiin kuuluu muun muassa Weill/Brechtiä (What Keeps Mankind Alive), Quicksilverissä ja Jefferson Airplanessa vaikuttanutta Skip Spenceä (Book of Moses) sekä Bukowskia ja Kerouacia Tomin lukemana. Johnin ekaa lp:tä. Tässä Tom löysi bluesin tositarkoituksella ja se fakta iskeytyy tajuntaan voimalla heti levyn avaavalla nimiraidalla, jonka Waitsin idoleihin lukeutuva Screaming Jay Hawkins pian versioi. Jutun aiheena ollut pitkä Tom Waits -haastattelu löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.soundi.fi/jutut/arkistojen-aarre SOUNDI 17 naamakirja_tom waits_a.indd 17 5.9.2014 13.12. On The Nickel ja Ruby’s Arms huokuvat aitoa myötätuntoa ja Springsteenin usein livenä soittama Jersey Girl melkein pesee Brucen kotikentällään. Studio muistuttaa teurastamoa. Se lumosi mut täysin. . Pitää varoa roiskimasta verta seinille ja suolenpätkiä lattialle. . Sen jälkeen me on tavattu pari kertaa ystävien kautta. Miksi kuolema sinua askarruttaa. Sinä voisit olla oikea tyyppi toteuttamaan yhden musiikillisen pakkomielteeni. Yllä mainittua sentimentalismia ilmenee muutamalla raidalla tässäkin, mutta raadollisempaa bluesilmapiiriä vasten se näyttäytyy jousineenkin terävämmin. Alaikäisillä ei ole sinne mitään asiaa, Tom totesi vakavana kuin haudankaivaja. ”Pretty soon we’re all gonna be just dirt in the ground”, siitä voi lähteä vain ylöspäin. Oletko kuullut Gris-Grisiä, Dr. BLUESIA TOSITARKOITUKSELLA WAITSIN KAIKKI PUOLET Tom Waits: Heartattack & Vine (1980) Tom Waits: Orphans (2006) WAITSIN TUOTANTO nousi uudelle tasolle aliarvostetun Heartattack & Vinen myötä. Sillä on mittaamaton määrä musiikillista tietoa ja ymmärrystä. Niitä odottaa karu valinta: on joko mentävä helvettiin tai palattava maan päälle, näkymättöminä tai jotain. Kolmeen kategoriaan (Brawlers on rock/blues-orientoitunut, Bawlers sentimentaalisia balladeja ja Bastards kokeellisempaa häröilyä) jaettu Orphans tarjoaa kaikki miehen tyylit samassa paketissa ja vielä laajentaa kuvaa. Millaista musaa he silloin tekivät niillä keinoilla mitä heillä niissä äärirankoissa oloissa oli. Että maailman ongelmat johtuu siitä, että taivas on ollut täynnä vuodesta 1972 ja ihmiset käyttäytyy huonosti, koska ne tietää sen. Ei mulla ”Studio muistuttaa teurastamoa. Jessus! Sitä kai kuvittelee pitävänsä sen loitolla kun laulaa siitä. Tom kokosi tälle tripla-cd:lle 56 raitaa, joista 30 ei löydy mistään muualta ja loputkin ovat harvinaisia. Missä biiseissä. . Lippuja on myyty liikaa ja nyt on hirveästi vihaisia ihmisiä, jotka on ostaneet lipun, muttei pääse sisään. Johnny Cashille tehty Down There By The Train toimii isännän huomassa komeasti. Soittajisto koostuu huippumiehistä: pianossa ja uruissa loistaa New Orleansin unohdettu suuruus Ronnie Barron. He olivat vielä afrikkalaisia, mutta omaksuivat jo vaikutteita valkoisesta kulttuurista. Annat ymmärtää, että helvetti ei sinua huoli ja taivas on jo buukattu täyteen. Joissain biiseissäsi on sellaista ilmapiiriä. Luin sen sanomalehdestä. . Mahtavaa! Suurenmoista, runoilija hehkutti hirnuen kuin kiimainen ori. Mutta en tiedä millainen voodoo-ilmapiiri on tai onko sitä edes olemassa, Tom väisteli. En muuta kuin että sillä on suuri mahti. Ramonesin Return of Jackie & Judy saa juurevan Stones-hoidon kun taas Danny Says kääntyy liki-irlantilaiseksi balladiksi. Mä rakastan niitä ja jotenkin ne tuntuu musta tutuilta, Tom tunnusti. Olisi kiva tietää, mitä hän niistä tykkäsi. Entä Captain Beefheart. Pitää varoa roiskimasta verta seinille ja suolenpätkiä lattialle.” vakavia masennuksia ole, jos sitä tarkoitat. Hän ei tiennyt siitä mitään, mutta oli kiinnostunut. . Siinä ja All Stripped Downissa. Jotain aina mankeloituu lauluja tehdessä. Se on elävä voima. Tom huokaisi syvästi vaikuttuneena. Kuulostat paikoin vähän häneltä. En minäkään, mutta tunnistan sen kun törmään siihen. Puhun siitä oudosta ajasta, jolloin orjat oli tuotu Amerikkaan. Huh-huh! No, kaipa sitä imee itseensä jotain kaikesta mitä arvostaa ja panee sitä jotenkin omiin töihinsä. DYLANIN LAILLA Waitsilta jää levyiltä yli biisejä, joiden eteen moni muu artisti tappaisi. Hän toisteli sanojani nauraa hekottaen katkonaisesti kuin vähämielinen renkipoika. In Shades -instrumentaali nerokkaine jännitä/laukaise -breikkeineen on napakymppi. Osuin selvästi johonkin. Olen vaan vähän taikauskoinen. Luuri pysyi hetken hiljaa. Ehkä Earth Died Screamingissakin. Pidän paljon Dirt In The Groundista. Otin kohteliaisuutena sen, kun Tom lopetellessamme pyysi, että jos joskus olemme samassa paikassa, niin tule nykäisemään hihasta niin mennään juomaan oluet. Hei, sama täällä, hän kuittasi. . Mitä tiedät voodoosta. Oletko eläytynyt siihen tilanteeseen koskaan ja halunnut tehdä musiikkia siitä. . John on kävelevä aarrearkku. Minä siihen, että ilman muuta, vaikka olen enemmän yrttimies. She’s Such A Screamissa. Mr. Ihan tosi. Joo, mutta on kiinnostavaa, että jotkut ajattelee lauluista noin ja toisten mielestä se on vain kovaa työtä, jolla ne mankeloidaan ulos tajunnasta. Eivät ne vanhemmatkaan huonoja ole, mutta ihan täysin en niiden ”juoppo runoilija” -romantiikkaa ostanut. Koko levy on eräänlainen walk on the dark side. Juhlat päättää piiloraitana huikea puhuttu tarina, jonka yllätyskoukku opettaa elämän perusasioita. Soitin Dr. . Sea Of Love -klassikosta Tom vääntää viimeisenkin tunnepisaran. Esimerkiksi rockabilly-vaikutteinen Lie To Me esittelee Waitsin ”Elviksenä” ja Low Down ”Jaggerina”. Ei se tietenkään noin pitkälle taaksepäin mene, mutta olen kuunnellut paljon Alan Lomaxin peltoäänityksiä: työlauluja, vankilalauluja, peltohoilauksia, kahlejengejä ja ikivanhoja blueseja. Se on mun lemppari! Tutustuin siihen heti tuoreeltaan 1968. Vituttaa niin saatanasti. . Kerroin Tomille lyhyesti myös suomalaisesta musasta. Siegal rehvastelee sekin ykkösluokassa. Vähän myöhemmin lähetin Tomille pari Pistepirkkojen albumia. Johnin ja Frank Zappan kanssa samalla keikalla New Orleansissa 1972. En koskaan soita pianoa rahaa taskuissani. . Tämä kolahti Tomille lujaa. Tom itse paljastuu erinomaiseksi kitaristiksi mahtavan ruosteisesti purevalla soundilla. Dr. . Näin syksyllä täällä Suomessa, kun pimeys pitenee ja jäätävä sade vihmoo, tunnelma on armoton
Troyella oli apuna kansainvälinen vloggaajaverkosto, joka promotoi ahkerasti Happy Little Pillin ilmes tymistä. P.S. Jos et ole Benjaminiin ”Instassa” törmännyt, niin kerron, että hän on kaarinalainen 17-vuotias nuori mies, joka on Instagramiin postaamillaan söpöillä omakuvilla onnistunut keräämään yli 200 000 seuraajaa. Myspace on Justin Timberlaken herättely-yrityksistä huolimatta melko jumissa, eikä sieltä enää nouse tähtiä. Hieno biisi, sitä paitsi. Itse operoin palvelussa nimellä Spektaakkelin Yhteiskunta (en oikein ymmärtänyt siitä Guy Debordin kirjasta mitään, mutta nimi teki vaikutuksen), ja kävin ahkerasti kuuntelemassa suosikkibändieni uusia biisejä armottoman kököllä Myspacen omalla soittimella, ja jakamassa niitä sen jälkeen muidenkin profiileihin. Miettikääpä sitä. Herttainen, vuonna 1995 syntynyt perthiläispoika Troye Sivan kokeili ensin siipiään television laulukilpailuissa, mutta menestys jäi keskinkertaiselle tasolle. Tai sieltä ainakin tulevat tarinamme esimerkit. Hän ei siis postannut YouTubeen lauluja, vaan ihan vain omia höpinöitään, kuten videopäiväkirjoissa yleensäkin. Ennen YouTube-aikoja julkaistut levyt meni vät Australiassa ohi ilman sen suurempaa kohinaa, mutta viime kuus- sa julkaistu single Happy Little Pill meni Suomessakin latauslistan kärkeen, ja biisin kahta versiota on YouTubessa kuunneltu yli kuusi miljoonaa kertaa kuukauden aikana. Benjaminin kuvia katselee suurempi määrä ihmisiä kuin Soundilla on lukijoita. Tai varmaan joku mietti, mutta Myspace ei. Nyt on enää selvitettävä, riittääkö kauniista kasvoista startannut julkisuus laulutähdeksi asti. Sitten Suomen kuumin uusi tuottaja Joonas Angeria sävelsi ja tuotti biisin Underdogs, joka on armottoman tarttuva pophelmi. Ja tulosta syntyi: Viiden vuoden aikana lauluja postaamalla hän keräsi 27 000 seuraajaa, mutta kahden vuoden videobloggauksilla seuraajajoukkoa on kertynyt 2,5 miljoonan verran, ja katselukertoja videoille on kertynyt yli 110 miljoonaa. Mutta sitten Troye ryhtyi pitämään videoblogia, ja homma lähti niin sanotusti isolleen. Musiikkibisnes kohisi tästä uudesta keksinnöstä. Kaikkien bändien oli mentävä Myspaceen, kerättävä itselleen hurjan kokoinen fanilauma, ja taivas olisi auki! Tuolloin ei vielä mietitty, pitäisikö Myspacessa kuunnelluista biiseistä maksaa korvauksia artisteille. Ennen Facebookia amerikkalainen Myspace oli hetken aikaa sosiaalisen median kuningatar. ”Mutta toista se on nykyisin”, sanoisi joku menneisyyteen jämähtänyt jäärä jossain metsäisen maamme uumenissa. Suomessakin kevytheviä vääntänyt Widescreen Mode kehuskeli runsailla Myspace-faneillaan. Tällaisella julkisuusarvolla on mukava lähteä rakentamaan musiikkiuraa uudestaan. Palvelua koluttiin innokkaasti uusien tähtien toivossa, ja muutama iso osumakin saatiin: Ainakin Lily Allenin ja Arctic Monkeysin urien katsotaan saaneen lähtölaukauksensa Myspacen kautta. Benjamin postaili omakuvien lisäksi silloin tällöin 15 sekunnin lauluvideoita, ja kulisseista kantautui huhuja, että hän etsii levytys- sopimusta. Vihdoin sellainen syntyi Warnerin kanssa. Ensin Australiaan. A-PUOLI > Digi Teksti: Jussi Mäntysaari Palstalla pohditaan digimaailman ajankohtaisia ilmiöitä. instagram.com/soundilehti 18 SOUNDI digi_9/2014_taitto_a.indd 18 8.9.2014 10.04. Suomessa lähimmäs vastaavaa on pääsemässä Instagram-tähti Benjamin Peltonen, joka julkaisi syyskuun kuudes päivä debyyttisinglensä Underdogs. Soundikin on Instagramissa! Mutta seuraajamäärät toki toistaiseksi kalpenevat Benjaminille... Markki nointipuoli on ainakin kunnossa. Sosiaalisia medioita on Myspacen jälkeen tullut lukuisia lisää, mutta parhaiten niistä brändinrakennukseen soveltuvat YouTube ja Insta gram. Myös levy-yhtiöiden a&r-väki oli paikalla. Se ei ollut samanlainen koko maailman penetroiva ilmiö kuin Facebook nykyään, mutta parhaimmillaan sillä oli kuitenkin yli sata miljoonaa käyttäjää. Nuori mies ryhtyi lataamaan lauluvideoitaan YouTubeen, ja onnistuikin kasaamaan 27 000 tilaajaa kanavalleen. Selfieillä suuruuteen S ome tekee tähtiä, mutta toisin kuin MySpacen aikaan, tällä kerralla musiikki on vain yksi osa-alue julkisesta roolista
Ke 29.10. KUOPIO, Kuopiohalli Ke 5.11. Liput toimituskuluineen alkaen 49,50 €, VIP-illallispaketti Kaikkiin konsertteihin saatavilla VIP-illallispaketti alkaen 119 € +alv 24% / hlö. E A S T W AY L I V E Y L P E Ä N Ä E S I T T Ä Ä : KONSERTTIKIERTUE 29.10.-29.11.2014 La 29.11. Lisätiedot: www.menolippu.fi VIP-paketti sisältää uuden, syksyllä julkaistavan levyn! Ti 25.11.2014 HELSINKI The Circus klo 22.00 (ovet auki klo 20.00) Liput toimituskuluineen alk. (yht. (yht. JOENSUU, Areena // La 8.11. 147,56€) Hartwall Arenan VIP-illallispaketti alkaen 169 € +alv 24% / hlö. JYVÄSKYLÄ, Paviljonki // Pe 31.10. OULU, Ouluhalli Ti 18.11. Liput toimituskuluineen alkaen 53,50 / 58,50 €. MIKKELI, Jäähalli // Pe 7.11. Kaikkien aikojen kitarakonsertti! The Guitar Conference HEL SINK I, K u lt t u u rit a lo To 13.11.2014 klo 20.00 (ovet auki klo 19.00) Liput toimituskuluineen alkaen 54 / 59 €. Ovet avataan klo 18.00. 48,50€ "Britain's first lady of song" Rakastetun artistin viimeinen maailmankiertue Joan Armatrading H E L S I N K I , M u s i i k ki tal o Ti 3.2.2015 klo 19.00 (ovet auki klo 18.00) Liput toimituskuluineen alkaen 64 / 59 €. ROVANIEMI, LappiAreena // La 15.11. TURKU, Logomo // Pe 14.11. LAPPEENRANTA, Jäähalli // La 1.11. Ovet avataan klo 18.00. HELSINKI, Hartwall Arena Klo 19.30. HÄMEENLINNA, Elenia Areena // Pe 21.11. SEINÄJOKI, Areena // Ke 26.11. RAUMA, Kivikylä Areena // Pe.28.11. TAMPERE, Tampere-talo // Ke 19.11. 209,56€). PORI, Karhuhalli La 22.11. LAHTI, Lahti Halli Kaikki konsertit alkavat klo 19.30. YHTEISTYÖSSÄ: Eastway tulostus.indd 19 www.inter-jazz.com /web/exclusive-projects /the-guitar-conference/ 8.9.2014 10.11. KOUVOLA, Jäähalli Ke 12.11
Waltari hämmensi musiikkikentän päälaelleen 90-luvulla eikä yhtyeen taru ole suinkaan vielä lopussa. Eniten huomiota herättäneet kokeilut liittyvät yhteistyöhön rockin ulkopuolella. Harva Suomessa oli levyttänyt räppiä vuonna 1988, jolloin Waltari kokeili tyyliä ensimmäisen kerran. Waltarin ohella Hatakka on aktii visesti työskennellyt myös soolo uralla. Waltari ja Hatakka eivät pelkää mitään. Rockin kehityksen ei pitäisi antaa pysähtyä. Elokuussa ilmestyi miehen toinen sooloalbumi aWay (soolo debyytti Duty Freedom ilmestyi vuonna 2010), joka seesteisellä tun- 20 SOUNDI haast_kärtsy hatakka -taitto_c.indd 20 5.9.2014 13.13. Waltaria yli neljännesvuosisadan ajan luotsannut Kärtsy on nähnyt yhtyeen uralla useammankin nousun ja laskun, mutta niin vain bändi on yhä tänäkin päivänä kasassa. Myös soolouraansa panostava Kärtsy näkee musiikinteon luovuudessa yhteyttä leikkimisen. Myös miehen sinnikkyys vetää vertojaan. Elektronisen musiikin, jopa eurodancen kanssa flirttailu nostatti yhtä lailla raivoa kuin kulmakarvoja. Avantin! ja Riku Niemen kanssa toteutettu deathmetal-sinfonia Yeah! Yeah! Die! Die! (Death Metal Symphony In Deep C) (1995) sekä tanssitaiteen, klassisen musiikin ja metallin yhdistävä produktio Evankeliumi (1999) eivät olisi keneltä tahansa rivimuusikolta luonnistuneet. > Soundi-haastattelu Teksti: Antti Luukkanen Kuvitus: Ville Pirinen ”Ei pidä rajoittaa omaa rajattomuuttaan.” Suomalainen rockhistoria olisi perin erilainen ilman Kärtsy Hatakkaa. K ari ”Kärtsy” Hatakka on epätyypillinen suomalainen muusikko. Orastavan suurmenestyksen hiipuminen ulkomailla ei sekään ole katkeroittanut Hatakkaa. Hän on värikäs, avoin ja positiivinen hahmo. Säännöt ovat tälle värikkäälle artistille myrkkyä. Waltarin kokeellisuus ja monia ärsyttänyt tyylien joskus mielivaltainenkin yhdisteleminen teki bändin tunnetuksi ja tätä jatkuvan muuntautumisen ideaa Kärtsy haluaa noudattaa vieläkin. Tai pikemminkin: monikaan ei moisiin hullutuksiin olisi edes lähtenyt. Yhteistyö Angelin Tyttöjen kanssa oli 90-luvulla isompi juttu kuin etnon ottaminen rockin piiriin on tänä päivänä. Kärtsy silti pitää omaa uraansa itsessään suurimpana saavutuksenaan. Edes yksi Soundi-haastattelu ei pysty kattamaan kaikkea mitä mies on urallaan tehnyt
– Silloin kun Waltari teki ensimmäiset isot sainaukset ulkomaille, niin mietittiin pitkään millä asenteella me siihen lähdetään. Yksi kaunis päivä se ovi avattiin mulle ja pääsin mukaan. Musiikki ei ole tarpeeksi konkreettista. Perustin duobändin isobroidin kanssa kun olin 7-vuotias ja broidi 18. – Vuodelta 1976 löytyy 80 minuutin verran biisiaineksia. Sitten mulle alkoi tulla aika paljon leikkibändejä. Mä veikkaan, että mun tapauksessa se on johtanut siihen, että pitkä ura edelleen jatkuu. En osannut englantia enkä tiennyt mitä niissä lauletaan, mutta lauloin mukana. Loin niille kronologisen järjestyksen, että mikä tulee minkäkinlaisen levyn jälkeen. Olet itseoppinut muusikko. Se pisti oven lukkoon ja kuunteli pimeässä jotain Black Sabbathia ja Jethro Tullia. Mikä siinä kiehtoi jo niin nuorena. Kotiympäristön vaikutus siihen, että musta tuli tällainen on varmasti tosi suuri. Olet usein tunnustanut kuinka isommat veljesi opettivat sinut kuuntelemaan rockia. – Mä yhdistin ne Led Zeppelinin ja Pink Floydin levyt sellaiseen satumaailmaan. Kuva: Soundin arkisto Kuva: Waltarin arkisto nelmallaan kirjoittaa jälleen uuden luvun Hatakan monipuoliseen CV:hen. Mä olin niin paljon nuorempi, että olin sellainen maskotti. Luuletko että myöhempien aikojen kokeilunhalusi ja tarve välttää perinteisiä ratkaisuja johtuu juuri siitä. Musiikki vielä kehittyi eikä etukäteen pystynyt yhtään arvioimaan millainen levy sieltä seuraavaksi tulee. Miten kuitenkin juuri sinusta tuli rockpiireissä tunnetuin Hatakka. – Olemalla kaikkien suosikkiveli. Nykyään nuorille mu- 22 SOUNDI haast_kärtsy hatakka -taitto_c.indd 22 5.9.2014 13.14. Musiikinkuuntelu oli mulle yksi leikki ihan kuin autojen neppailu tai pelien pelaaminen. Se osasi soittaa hyvin akustista kitaraa ja mä halusin matkia Robert Plantia. En osannut silloin soittaa mitään, mutta mä lauloin. – Niin, ikävä kyllä rockmusiikki on vesittynyt. ”Isoveli pisti oven lukkoon ja kuunteli pimeässä Black Sabbathia ja Jethro Tullia. Se mitä suuri yleisö oikeasti diggaa artistissa on just se seikkailu ja hahmo. Kärtsy korostaa alkuperäisen rumpali Sale Suomalaisen (vas.) roolia Waltarin alkuvuosien hengenluojana. Mä olin pieni poika, joka näki sen isobroidin entusiasmin musiikkiin. Täytyy muistaa, että tuolloin Beatlesin läpilyömisestä oli kulunut vasta kymmenen vuotta. Aloititko senkin jo varhain. – Mä yritän koko ajan teroittaa mun Sibelius-lukiossa olevalle vanhimmalle lapselleni, että se mitä siellä opetetaan on vain pieni osa kokonaisuutta. Kuva: Soundin arkisto Waltarin alkuvaiheessa hämmennyksen herättämiseen riitti vielä jäsenten päiden ajaminen kaljuksi. > Soundi-haastattelu Kuva: Soundin arkisto Waltari löysi hetkittäin hukassa olleen innostuksensa speedmetalin tuoreudesta matkalla kohti entistäkin kokeilevampaa suuntaansa. Mun arvostusta musiikkia kohtaan lisäsi se, että isobroidin stereot oli pyhä kapine. – Mun ensimmäinen luomistyö alkoi siitä, kun leikin kuuntelevani jotain levyä ja mä ikään kuin lauloin niitä levynkansissa olleita sanoja. Yksi kaunis päivä se ovi avattiin mulle.” siikinkuuntelussa ei ole sellaista seikkailua. Sellaista on aika vaikea Spotifyn aikakaudella luoda. Olet perheesi veljeskatraan nuorin vesa. Myös itse musiikin tekeminen oli sinulle kokeilemista ja leikkiä. Musiikki on arkipäiväistynyt. Se tuntui kuin mulle olisi annettu avaimet johonkin Narniaan. Sana ”pitää” ei pitäisi liittyä rockiin millään tavalla. Otin pinkan levyjä ja kuvittelin, että siinä on jonkun bändin tuotanto, vaikka ne oli eri bändien levyjä. Olit siis kiinnostunut musiikista jo lapsesta asti. Yllätysmomentti on kaikissa leikeissä tärkeä. Lapsi voi kuvitella, että rockia pitää soittaa jollain tavalla. Soitto Lapin vaikutteet kuuluivat Waltarissa ensi kertaa So Fine! -levyllä. Ehtona oli, että pidetään se leikkimielisyys mukana
Sehän on ollut kaikissa näissä tyylilajeissa – metalli mukaan lukien – ajan myötä suuri pettymys, että siitä on tullut sellainen univormujengi. Ne olisi voinut tehdä paremmin ja me oltaisiin voitu olla pikkui- SOUNDI 23 haast_kärtsy hatakka -taitto_c.indd 23 5.9.2014 13.14. – Tietysti jälkikäteen voi ihmetellä, miksi se oli juuri metalliyleisö, joka otti Waltarin omakseen. Soololevyilläni haluan korostaa, että musta löytyy myös puolia, jotka ei liity tyylien sekoittamiseen. Ihan hyvin mä voin tehdä levyn, jolla kaikki biisit on samanlaisia. Aina välillä täytyy kyseenalaistaa asioita. – Onhan se säännöllisin väliajoin ollut lähellä. ”Kapina on oleellinen osa sitä rockmusiikkia. Todella köyhää. Onko tuolta ajalta jäänyt jotain vaivaamaan mikä olisi pitänyt tehdä toisin ja joka nyt harmittaa. Jopa riskillä täytyy pystyä haastamaan itsensä. Speedmetalista me löydettiin ihan uusi tyyli, joka rantautui Suomeen tosi voimakkaasti ja ihan vahingossa eksyttiin niihin piireihin soittamaan Stonen ja Airdashin kanssa. Siinä on oltava kehittymistä. Mulle se on täysin luontaista. – Mulle musiikissa on tärkeää, että jatko-osan täytyy olla jotain muuta kuin edellinen. Itsensä haastaminen ja kuulijan yllättäminen on kaiketi myös takana siinä, että uusi soololevysi on astetta tyynempi, tyylillisesti yhtenäisempi ja keveämpi kuin musiikki, jota sinulta on totuttu odottamaan. Mutta metallissakin oli ensimmäisen viiden vuoden aikana vallalla se ajatus, että sen pitää kehittyä. Sale oli se Waltarin primus motor ihan bändin alkuaikoina. Waltarista kirjoitettujen juttujen lähtökohta menestyksen vuosina tuntui olevan aina yhtyeen vientiarvo. Muhun Salen innostus tarttui sen ekan vuoden aikana. Kuulostat siltä, että olisit pettynyt rockin konservatiivisuuteen. Ja mä koin sen henkisesti raskaana. Onko sinulle musiikintekijänä uuden luominen ja innovointi itsessään tärkeämpää kuin ”vain” hyvän biisin säveltäminen. Ja monet on silti taitavia soittajia, vaikka eivät soitakaan minkään koulukunnan sääntöjen mukaan. Siihen porukkaan Waltarin oli vielä aika helppo uida. Oliko Waltarin alkuaikoina koskaan lähellä, että sinusta olisikin tullut jotain muuta kuin muusikko. Tuntuiko teistä siltä, että edustitte pikemminkin heikon suomalaisen itsetunnon kohotusta maailmalla kuin itseänne ja omaa musiikkianne, joka tuntui jäävän maailmanvalloitusuutisten taakse. – Kyllä me rehellisyyden nimissä naureskeltiin sille vientihommalle. Jos sitä kapinaa ei ole, se on viihdettä.” – Kärtsy ei ole sama asia kuin Waltari. Se oli surkuhupaisaa, kun me levy levyltä tehtiin koko ajan erikoisempaa ja erikoisempaa matskua ja media edelleen puhui, että josko tämä levy toisi sen lopullisen läpimurron ulkomaille. – Speedmetal oli ainoa sellainen genre, mihin me haluttiin uida mukaan. Kuva: Waltarin arkisto Waltarilla oli suosion myötä myös itsetunto kohdillaan. Ku Hassuttelusta huolimatta kitaristi Roope Latvala (vas.) ei saanut Waltarissa tarpeeksi tilaa toteuttaa ominta osaamistaan eli metallia. Ihan kuin mun lapsuudessa kulki tämä rasvalettijengi, joka kuunteli pelkkää 50-luvun musaa. Metallista tuli ikävä kyllä samanlainen armeija. Joskus jopa niin paljon, että neuvoihin reagoitiin tekemällä päinvastoin kuin oli toivottu. Vuodet 1986–87 oli Suomessa äärimmäisen köyhää aikaa musiikillisesti. Waltarin paikkaa 90-luvun suomalaisessa musiikkikentässä kuvaa hyvin se, että te olitte osa montaa sceneä, joskus jopa yhtä aikaa. Oli tullut päämääriä. Kyllä mä voin digata vaikka Sunrise Avenueta, jos sillä on koukuttava biisi. Sen tuleminen oli Waltarille pelastus. Waltarin alkuperäisen rumpali Salen (Suomalainen) innostuminen rumpujensoittoon oli niin totaalista, että mäkin rupesin ajattelemaan musiikin ammattilaisuutta. Ja mä olen aina inhonnut armeijoita. Ensimmäinen speedmetal-ikäpolvi hippeytyi aika pian kuuntelemaan grungea, progea ja sitä kautta kaikkea vanhempaa musaa. Mielellään sysättiin ne pallot HIMille ja Rasmukselle heti kun pystyttiin, että saadaan tehdä asioita rauhassa. Ei pidä rajoittaa omaa rajattomuuttaan. Kuva: Waltarin arkisto Kuva: Waltarin arkisto Waltari toteutti deathmetal-sinfoniansa Yeah! Yeah! Die! Die! yhdessä kamariorkesteri Avantin! kanssa. Minä ja kitaristi Jari (Lehtinen) oltiin vaan kaveruksia, jotka harrasti musiikkia intensiivisesti ja innovatiivisesti, mutta se oli aina Sale, joka sanoi, ettei me mihinkään bisselle lähetä vaan treenikämpälle. Ei mun tarvitse olla mikään independent-scenen vapaustaistelija loppuun asti, joka mä mielelläni olen Waltarissa. Deathmetal-sinfonian kapellimestarina toimi Riku Niemi. va :S ou nd in ark isto voi olla teknisesti päin vittua, mutta who cares. Ei mun tarvitse raapia päänahkaa verille, että mitä mä nyt keksisin. Asenne ja tunne ovat tärkeämpiä. Jos bändi ei kehity levy levyltä, niin se on dead. – Ulkomusiikilliset asiat harmittaa. – Ehdottomasti! Mä koen rockin ikuisena vapaustaisteluna
Enemmän mulle merkitsee se raaka lihasduuni ja mitä se tuo pankkitilille. – Ihan puhtain sydämin voin sanoa, että Waltarin pari–kolme viimeisintä levyä ovat vähintään yhtä hyviä kuin se alkupään tuotanto. Jos joku ehdotti meille jotain, niin me tehtiin tahallaan päinvastoin. Marginaalimusiikin edustajana mun täytyy pitää tiettyä sävellys- ja levytystahtia koko ajan yllä. Meillä oli itsetunto kohdillaan. – No kokonaisuudessaan tämä soolopuoli. – Kyllä kyllä. – Kyllä tietysti nämä korkeakulttuuriprojektit, deathmetal-sinfonia ja Evankeliumi, ovat myös sellaisia ja sitten myös Max Payne -pelisoundtrack. Mä vakaasti uskon siihen, että oikeilla yhteistyökumppaneilla ja oikealla manageroinnilla tämä bändi voidaan edelleen nostaa vaikka mihin. Jos jatkossa ihmiset osaisivat erottaa Kärtsyn ja Waltarin toisistaan. – Joskus sitä vaan haluaa olla vaan tyhmä basisti, jonka ei tarvitsisi ajatella mitään. Kuva: Kari Kuukka sen nöyrempiä sikariportaan jengiä kohtaan. Mitä enemmän suosiota tuli, sitä enemmän tuli varmuutta. Kiitos tämän yleisen lamakauden, mä en koe mitään järkeä lähteä mihinkään muihin hommiin. Kyllä mä olen ylpeä siitä, että mä olen ollut omalta osaltani Suomessa viemässä sitä pelisceneäkin eteenpäin. Olet julkisuudessa tullut tunnetuksi värikkäänä persoonana. – Aika paljon tämä jälkimmäinen. Ihan samaa juttua me tehtiin. Rockin historiassa kaikkein myyvimmät aktit on niitä, joilla on laaja skaala. 24 SOUNDI haast_kärtsy hatakka -taitto_c.indd 24 5.9.2014 13.14. Entä mitkä hankkeesi ovat jääneet suurelta yleisöltä pimentoon, jotka koet kuitenkin urallasi merkittäviksi. Totta kai mä olen ylpeä siitä, että mun ja Kajaston tekemää pelisoundtrackia kuunnellaan seitsemässä miljoonassa kodissa. Tunnistatko oman itsesi julkisuuskuvastasi. Mutta ei siitä lämpimästä kädenpuristuksesta ihminen elä. Nythän mulla on taas näiden bisneskoukeroiden takia venynyt tämä toisen soololevyn julkaisu. Vapaa-ajalla en ole kauhean värikäs persoona. Se on kuitenkin sellaista kamaa, ettei sitä kipeällä kädellä pysty vetämään. Mikä Waltarin tämänhetkinen tila on. Meidän kolme viimeisintä levy-yhtiötä on mennyt konkurssiin, joten ne vaihdokset on tapahtuneet meistä riippumattomista syistä. – Meillä on seuraava levy täysin valmis. – Enemmän me sitä ihmeteltiin, että ensin hakattiin viisi vuotta päätä seinään ja sen jälkeen se lähtikin hirveällä voimaan nousemaan ylöspäin. Se että mä nautin respectiä, on tietysti kiva. – Remedy osasi hoitaa hommat ammattimaisesti. Mitä itse noteeraat henkilökohtaisesti suurimmiksi saavutuksiksesi vai pidätkö pitkää uraasi jo itsessään sellaisena. Mutta ihan rehellisyyden nimissä mä olisin mieluummin ujuttanut sinne vielä isompiakin hailaitteja. Mä ehkä soittaisin siinä edelleen, mutta nyt mulla on tenniskyynärpää, joten mä olen joutunut rajoittamaan mun bassonsoittoa. Mä haluan laittaa sen kaiken värikkyyden tähän duuniin. Ne oikeasti tiesi mitä ne haluaa. Ja kyllä me itsekin niitä vaihdeltiin aika paljon. Nykyään Waltarin soitossa kuuluu vaivattomuus ja rentous paljon enemmän kuin ennen huolimatta siitä, että siinä olisi musiikillisesti muuttunut mikään. Mutta oli meillä aina se tiedossa, että levyllä pitää olla yksi tai kaksi radiohenkistä biisiä ihan sama mitä se muu levy on. Jos Waltarilla olisi ollut vastaavat työkalut, niin levymyynnin perässä olisi ollut paljon enemmän nollia. Vielä 5–10 vuotta sittenkin mä pähkäilin pitkään, aionko mä tehdä tätä loppuun asti vai en. Kuinka tärkeää sinulle henkilökohtaisesti on, että Waltarin edelläkävijän maine tunnustetaan. Päinvastoin. Me ei kuunneltu oikein ketään missään vaiheessa. Näissä omissa projekteissa on se ikävä puoli, että mulla on vastuu koko ajan. – Se mihin mä urassani olen kaikkein eniten pettynyt on se, että me ei olla löydetty sitä yhteistyökumppania, joka tajuaisi meidät sellaisena kuin pitäisi ja pystyisi bisnesmielessä hyödyntämään just sillä oikealla tavalla. Teit tosiaan soundtrackin supersuositun Max Payne -tietokonepelin kahteen ensimmäiseen osaan. Se kuulostaa isolta bisnekseltä, mutta oliko se sitä myös käytännössä. aWay äänitettiin jo vuonna 2012 heti Waltarin cover-levyn (Covers All, 2011) Kuva: Jani Mähkönen > Soundi-haastattelu Musiikissa itsensä pitää haastaa jopa riskillä, Kärtsy sanoo. Tosin vastapainona yksityiselämässäni haluan elää yksinkertaista elämää ja vaalia kaikkia supertylsiä traditioita. Me ehdittiin jo tottua siihen, että ei tämä nyt oikein lähde. Waltarin isosta levypinkasta olen myös ylpeä. Erotut massasta, et pelkää sukeltaa tuntemattomaan ja olet huomattavan ulospäinsuuntautunut. Mulla on siis käytännössä tässä kaksi levyä valmiina. Vuodesta 2013 mä olen työstänyt jo uutta levyä. Mä ihaillen katsoin sitä Remedyn toimintaa he- Waltari on toiminut aktiivisesti myös 2000-luvulla. Soitit hiljattain myös hetken aikaa helsinkiläisen thrashmetalyhtye Re-Armedin joukoissa aivan rivimiehenä. Ovatko pitkät levydiilit niin muinaista historiaa vai eivätkö bändin ja julkaisijan visiot ole levyillä kohdanneet. Waltarin levyt ovat ilmestyneet todella monen eri levy-yhtiön kautta. Vaikeina aikoina fanien kannustus on tietysti ollut se eteenpäinvievä voima. – Onhan se tuntunut hyvältä, mutta kun mä teen kotona lapsille ruokaa, niin ei se siellä näy. Mutta kyllä mä olen rockhistoriikkeja niin paljon lukenut, että tiedän että harvoin se soolopuoli nousee emobändin rinnalle. Aikoinaan me jouduttiin tekemään jonkun biisin eteen ihan helvetisti töitä, että saatiin se mitenkään toimimaan. ”Me oltaisiin voitu olla pikkuisen nöyrempiä sikariportaan jengiä kohtaan.” ti alusta asti. – Totta kai! Kohta 25 vuotta kokopäiväisenä muusikkona oltuani on pakko todeta, että ehkä tämä elämä menee tässä. Niin fiini juttu se oli. perään. Se ReArmed-kokeilu oli mulle tosi hauska siinä mielessä, että mä sain jopa ottaa pari kaljaa ennen keikkaa ja soittaa bassoa nopeasti mistä mä olen aina digannut. – Kajaston Kimmon komerossa se tehtiin. Mistä siinä oli kyse
– Kyllä mä myönnän, että olen dominoiva persoona. Ero oli huikea silloin 1992, kun me lähdettiin Saksaan. Jarin kanssa mulla on siitä pisin kokemus, koska Jari on mun lisäksi ainoa yhtyeessä vielä oleva alkuperäisjäsen. – Niinhän se on ollut ikävä kyllä alusta asti. Voi olla aika vaikea kuvitella, että Roope Latvala soittaa siinä kitaraa. Harvoin on käynyt niin, että musiikillisesta erimielisyydestä on noussut henkilökohtainen riita. Levymyynti oli siinä vaiheessa laskusuunnassa. Waltarissahan on aina jäsenet itse lähteneet, vaikka onhan siihen suuntaan ollut sellaista hiljaista painostamista. Soololevyä tehdessä ajattelen vain itseäni. Mä ajoin sen niin nurkkaan, kun mä olin niin kypsänä kaikkeen metalliin. Eikä me muutettu siitä konseptista yhtään mitään. Sitä ei tässä maailmassa liikaa ole. – Niin se oli. – Mutta mä luotan siihen, että tulee vielä sellainen aikakausi, jossa musa nousee siihen arvoon missä se on ollut. Siinä on aina se 40 vuotta välissä, mihin se siitä muuttuisi. Jarin kanssa me ollaan lapsuudenkavereita ja edelleen parhaita kavereita. heinäkuuta 2014. Jos sitä kapinaa ei ole, se on viihdettä. Olen jostain saanutkin sellaisen käsityksen, että Radium Round oli vedenjakaja kohti huonompia aikoja. Jonkun täytyy olla kannustava hahmo. Olin kuitenkin yhteiskunnallisella alalla olevien vanhempien vaikutuksen alainen. Meidän mielestä ihan huono keikka sai mieletöntä suitsutusta Saksassa. Siinä saattoi broidin rähjäinen pilvihippi seistä mutsin 80-vuotiaan mummokaverin vieressä. Teen valmiin rungon akustisella kitaralla himassa. Suomi tulee perässä niin kuin Waltarinkin kanssa kävi. Mulle kapina on oleellinen osa sitä rockmusiikkia. Ne on vaan eri aikakausilla eri asioita. Kuva: Eleanoora Mikkola Toinen sinut suomalaisesta keskivertomuusikosta erottava piirteesi on avoin positiivisuus. – Ihan yhtä paljon kuin 60-luvun nuorta kiinnosti kuunnella 20-luvun musaa. Waltarin kautta se ei tule tarpeeksi esille. aWayn tunnelma on päällisin puolin hyvin levollinen, jopa seesteinen. Riitelevätkö kovien paineiden alla oikeasti asiat vai ihmiset. Jos se jostain lähtee menemään, niin Saksan päästä. – Kiitos, että sä sanoit noin, koska levynteon aikaan mulla oli yksi elämäni suurimpia kiirastulia henkilökohtaisessa elämässä. Sitten mä esitän sen jo aika valmiina sille porukalle, joka sen soittaa ja sovittaa. Mutta mä olen sellainen silloin, kun mä huomaan, ettei toinen ole täysillä mukana. Siinä mielessä se poikkeaa aika paljon Waltarista. Uuden soololevysi tiedotteessa kuvaillaan, kuinka olet ottanut sävellystyöhön erilaisen lähestymistavan kuin aiemmin Waltarissa. Waltarissa mä hyvin harvoin teen biisiä mies ja kitara -periaatteella. Mitä se tarkoittaa. Kuinka hyvin pitkäikäisessä yksikössä pystyy säilyttämään hyvät välit soittokavereihin. – Luulen, että se johtuu mun lapsuuden ilmapiiristä. Pitää keksiä uusia juttuja. 28. Eri tavalla eri viitekehyksessä, mutta se tulee. Ihan samaa settiä vedettiin mitä oltiin täällä vedetty viimeiset puoli vuotta ilman mitään mainittavaa tulosta. Sinulla on varmasti myös näkemys siitä kiinnostaako perinteinen, sähkökitaralla soitettu rockmusiikki enää tämän päivän nuoria ja tulevia sukupolvia. Näetkö siinä jotakin kuvaavaa, että Euroopassa soololevysi tulee kauppoihin maineikkaan Rough Traden kautta, kun taas suomalainen levy-yhtiönne 57 Records on hyvinkin pieni tekijä täkäläisessä bisneksessä. – Mä koen Waltarin kosmopoliittisena ja soolopuolen hyvin henkilökohtaisena. Siellä näki lapsesta lähtien niin paljon erilaista jengiä. Kärtsylle teen sitä aika paljonkin. Näin se vaan menee. – Me ollaan aika hyvin pystytty siihen. Kun mä teen Waltaria, ajattelen Waltaria, sen historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Se opiston perustaneen Setlementtiyhdistyksen ilmapiiri oli hirveän positiivinen. – Mutta sellainen levollinenkin puoli mussa on aina ollut. Mä olen yrittänyt erottaa sen ADHD:n ja levollisemman minän kahteen eri leiriin. Mä koen velvollisuudekseni ottaa sen osuuden haltuun. On The Rocksin terassi, Helsinki SOUNDI 25 haast_kärtsy hatakka -taitto_c.indd 25 5.9.2014 13.14. Tämän Kärtsy-homman kanssa tulos tulee olemaan todennäköisesti ihan sama. Se ei todellakaan ole mikään iloinen levy lyyrisesti. Se oli huono ”Soitto voi olla teknisesti päin vittua, mutta who cares.” ajankohta tehdä Roopen kanssa yhteistyötä. Mutta ehkä mä olen päässyt sen asian kanssa sinuiksi. Aina on olemassa asioita, joilla voi järkyttää edellistä sukupolvea ja asioita, joilla sä voit taistella sitä vallitsevaa konsensusta vastaan. Se Kalliolan vapaaopisto, jossa mä kasvoin, oli varsinainen sulatusuuni. Se oli bändille tosi vaikeata aikaa. Ihmisen tarve digata hyvää musaa ei katoa mihinkään. Waltari on kumminkin hämmentäjä isolla hoolla. Mun mielestä tällaisiin asioihin pitäisi artistien ja bisneksen yleensä kiinnittää huomiota. Yritin aikoinaan Waltarin Radium Roundilla (1999) naittaa näitäkin maailmoja yhteen, mutta se on niitä harvoja Waltarin levyjä, johon mä en ole kokonaisuutena kauhean tyytyväinen. Sinulla on pitkä ura ja intohimoinen kyky innostua kaikesta uudesta
Viidennen albuminsa Kiitos ei ole kirosana valmiiksi saanut Haloo Helsinki! on vuosien sinnikkäällä työllä kehittynyt niin bändinä kuin biisintekijöinäkin ja samalla kasvattanut suosionsa jättimäisiin mittoihin. Sen jälkeen helsinkiläisyhtye sai rauhassa nauhoittaa kolme albumia, soittaa satoja keikkoja, pokata pla- tinalevyn ja erilaisia kunnianosoituksia ja kasvaa 2010-luvun suurimmaksi uudeksi rockyhtyeeksi Suomessa. Yhtyeen vetovoimaan herättiin vasta Maailma on tehty meitä varten -menestysalbumin alla julkaistun haastattelun myötä tammikuussa 2013. Totuus kun on, että mitään mainittavaa suhdetta ei ole ollutkaan. Yhtyeen omaa nimeä kantava ensisingle ilmestyi seitsemän vuotta sitten lokakuussa 2007. Teksti: Ville Hartikainen Kuvat: Marek Sabogal FUCKYOU Otsikon kirosanat osoittavat yhtälailla Soundin kuin muidenkin epäilijöiden suuntaan. Soundissa bändin kasvutarinalle ei kuitenkaan annettu tilaa muutamaa riviä enempää. Tässä vaiheessa olisi ehkä paikallaan kysyä, mistä moinen innot 26 SOUNDI haloo helsinki! -taitto_i.indd 26 5.9.2014 13.16. T ehdään nyt heti alkuun selväksi, että olisi kohtuutonta kutsua Soundi-lehden ja Haloo Helsinki! -yhtyeen välistä suhdetta erityisen huonoksi. Olikin jo korkea aika, sillä saman vuoden lopussa Soundin lukijat äänestivät Haloo Helsingin vuoden yhtyeeksi
2006 Uurna hajoaa. Leo ja Jere alkavat etsiä uutta laulajaa. elokuuta ja menee suoraan Suomen virallisen listan sijalle kuusi. Levyn nauhoitukset alkavat Inkfish-studiolla Helsingin Vallilassa tuottaja Erno Laitisen johdolla. Ensimmäiset yhtyeet Kooma ja Uurna. PohjoisHelsingin Bändikoulun perustaja ja yhtyeen manageriksi ryhtyvä Peter Kokljuschkin esittelee laulaja-basisti Ellin Leolle ja Jerelle. Mutta en mä koskaan nuorempana ajatellut, että mä osaisin laulaa. Tammikuuta -albumille. Opettelin sillä Nalle Puhin Hinajalaulun. AIKAJANA 1996 Leo Hakanen ja Jere Marttila tutustuvat esikoulussa Helsingin Siltamäessä. Tavata rehellisesti kasvotusten, nostaa kissa pöydälle ja ottaa selvää, mistä kenkä on puristanut. Jukka Soldanista tulee bändin rumpali. Kerran yläasteella sitten lauloin Fools Gardenin Lemon Treen ja maikat oli ihan ihmeissään, että Ensimmäiset keikat ja demot. Kuvassa oli tyyppi, joka leikkasi itseltään pään irti. Ala-asteella olimme luokan kanssa vetämässä 2007 kuoro-osuuksia CMX:n Isohaaralle ja Sir Elwoodin hiljaisten värien 18. Elli: – Mulle isä osti aikoinaan Huuto.netistä vanhan synan, jotta pääsin pyrkimään musaluokalle. Oli kaunis elokuinen perjantai, kun kitaristi Leo Hakanen (23) ja laulaja-basisti Elli (24) istahtivat pieneen punaiseen loosiin Helsin- gin keskustassa. Lokakuussa ilmestyy yhtyeen omaa nimeä kantava ensisingle Haloo Helsinki! 2008 Debyyttilevy Haloo Helsinki! ilmestyy 13. Muutamaa tuntia myöhemmin oli nauhalle tallentunut vastaus sekä edellä esitettyyn probleemaan että aika moneen muuhunkin kysymykseen. 2004 Bänditoiminta käynnistyy yläasteella Apulantaja Metallica-covereilla. Ihan pienestä olen nähnyt sitä bändien touhua ja elänyt siinä maailmassa. Kaikki levyn neljä singleä keräävät kohtalaisen paljon radiosoittoa. kyllä me aina tiedettiin! tomuus yhtyettä kohtaan oikein kumpusi, keksiä muutama hyvä selitys ja jatkaa mieli kirkkaana kohti uusia seikkailuja suomalaisen populaarikulttuurin kentällä. Leon isä, tuotantopäällikkö Gabi Hakanen nappaa yhtyeen levy-yhtiö EMI:lle. 2000 Leo ja Jere siirtyvät Suutarilan ala-asteen musiikkiluokalle. Mokoman tyyppien kanssa taas olin studiolla ja piirsin kuvan niiden musiikista. Luku 1. Levy kerää kohteliaan kriittisiä arvioita. Leo: – Aika paljonkin, mutta ei pakotettu. Esihistoria Kannustettiinko teitä kotona musiikin pariin. Leo siirtyy Jeren rinnalle bassosta kitaraan. SOUNDI 27 haloo helsinki! -taitto_i.indd 27 5.9.2014 13.16. Vai olisiko sittenkin vain parempi nostaa kädet pystyyn ja kuulla, mitä yhtyeellä itsellään sanottavana asiasta
Elli: – Riittää, että itse tiedämme, että meillä on oma sydän mukana kaikessa. Leo: – Pääpointti on varmaan se, että olemme halunneet pitää bän dileiman vahvana tässä hommassa. Leo: – En mä tiedä. Se tuntuu nyt ihan absurdilta. Isäsi Gabi Hakanen on toiminut Haloo Helsingin taustalla alusta lähtien. Eli jos haluat meiltä haastattelun, 28 SOUNDI haloo helsinki! -taitto_i.indd 28 5.9.2014 13.16. Ette kuitenkaan ajatelleet kadulla kävellessänne, että tässä menee nyt rocktähti. Mutta kaiken kaikkiaan todella hyvässä hengessä pystymme teke mään töitä. Yleen Haloo Helsingistä on tullut viidenteen levyynsä mennessä yksi tämän hetken Suomen suosituimmista yhtyeistä. Esimerkik si meidän ensimmäinen Provinssikeikka oli ihan unelmien täyttymys, vaikka soittoaika olikin sunnuntaina puolelta päivin. ”Julkisuus on välillä tosi karu maailma. Sain aluksi mun iskän kaverilta lainaan sellaisen kuusikielisen pro gebasson. Ei me olla koskaan annettu hirveästi mitään ylimääräisiä juttuja lehdille. Elli: – Olihan se aika hassua, kun jengi tunnisti kadulla. Elli: – Ei! Se olisi ollut ihan kama laa. Elli: – Musta tuntui vain coolilta opetella laulun oheen jokin uusi soi tin. Miksi ette halua antaa ”ylimääräisiä juttuja”. Unelmoitteko muusikon ammatista. Leo: – Ei oikeastaan. Se on sellainen virheluulo, joka on välillä aina häirinnyt. Kirjoit takoot, mitä kirjoittavat. Kävimme vielä koulua samaan aikaan, niin oli se myös välillä aika raskasta. Esiintyminen on vain niin mahtavaa. Leo: – Ihan käsittämättömältä. Onko teille sillä merkitystä, minkälainen kuva teistä on muodostunut median kautta. Herkkänä ihmisenä en tiedä, mitä kaikkea sitä kestäisi.” - ELLI sähän osaat laulaa. Miltä sitten tuntui allekirjoittaa levysopimus 15-vuotiaana. Leo: – Ihan järjettömän iso. Myöhemmin on alkanut vähän ahdistamaankin. Ei sitä oikein hiffanut silloin. Leo: – Itsehän urheilin siihen ai kaan vielä aktiivisesti ja mulle tu li vastustajilta usein kuittia asiasta. Meillä on kuitenkin meidän musiikki ja mei dän fanit. Joskus saat taa tulla johonkin ehdotukseen sa man tien torjuva asenne helpommin kuin jonkun muun kohdalla. Leo: – Pikemminkin päinvastoin. Mitkään mediaspektaak kelit eivät ole koskaan olleet meille mikään keino saavuttaa mainetta. Mutta opettavainen setti kaiken kaikkiaan. Entä ärsyttävätkö oman isän neuvot koskaan. Aluksi tuntui ihan siistiltä päästä joihinkin bilei siin, mutta aika nopeasti sitä touhua ei enää ajatellut niin. sä muutaman tunnin päästä kuiten kin tajuaa, että ehkä asiaa kannattaa katsoa myös toisesta näkökulmas ta. Gabilta me taas ollaan opittu, mi tä tämä musiikkibisnes oikein on ja miten hommat oikeasti toimi vat. Kuinka suuri apu hänestä ja entisestä manageristanne Peter Kokljuschkinista oli uran käynnistämisen kannalta. Silloinen musa maikka kuitenkin loi sitä uskoa sii hen ujoon yläastetyttöön. Miksi aloit soittaa juuri bassoa. Muistan vieläkin, että olin tu lossa samoilla silmillä jostain koti bileistä ja sanoin kavereille, että ai niin, mun pitää lähteä nyt studioon. Leo: – Mä olen ainakin halunnut olla aina rokkistara. Kelasin, että mi kä juttu tämä nyt on, että kunhan tässä vaan vetelin. Julkisuus Olitte ensimmäisen levynne aikaan 15–17 -vuotiaita. Entä levyttää. Petteris tä pitää vielä sanoa sen verran, että mehän emme koskaan olleet siellä sen bändikoulussa, vaan Petteri toi mi ainoastaan meidän managerina. Elli: – Ei sitä tajunnut kyllä yh tään. Jos joku tulee esimerkiksi kehu maan, niin kelaan vain, että ”älä nyt viitsi”. Luku 2. Hänelle asiat pystyy myös sa nomaan helposti suoraan. Miltä julkisuus tuntui niin nuoresta. Oli se toisaalta ihan hauskaakin. Pet teri auttoi meidät kunnolla alkuun. Leo: – Ei sitä tajunnut, että miten millintarkkaa hommaa se oikeasti on
Leo: – Ensimmäisten albumien kohdalla rima oli vielä liian korkealla omaan taitotasoon nähden. Kyllä sen nyt tajuaa, miten paljon enemmän tästä jutusta saa tällä tavoin irti. Elli: – On se todella tärkeä. Elli pomppaa joka tapauksessa joukosta esille ja niin sen pitääkin mennä. Luku 3. Teini-imago istuu silti tiukassa. Leo: – Kyllä. ”Haluaisin ihan samalla lailla käydä jatkossakin vetämässä karaokea, ilman että pitäisi koko ajan huolehtia.” - ELLI SOUNDI 29 haloo helsinki! -taitto_i.indd 29 5.9.2014 13.16. Sen varjolla on ollut helppo skipata monia juttuja.” – LEO AIKAJANA niin saat paikalle aina bändin. Tummasävyinen kokonaisuus menestyy oletettua huonommin. Kerron jo biiseissä aika paljon, mitä mieltä olen asioista. Vaikka monet tekstit ovatkin tosi henkilökohtaisia, eivät ihmiset silti tiedä ihan tarkasti, mistä ne kumpuavat. Kyllä mä toisaalta ymmärrän, että ihmisiä kiinnostaa minkälaisia tyyppejä biisien 2009 Tiivistä keikkailua. Sen varjolla on ollut helppo skipata monia juttuja. Se on ollut ihan tietoinen valinta. Elli: – Mutta mä en halua liikaa miettiä, mitä voin ja mitä en voi tehdä. Mutta kyllä julkisuus on aiheuttanut välillä paljonkin ahdistusta. Teistä ei kuitenkaan ole kirjoitettu missään vaiheessa kauhean ikävästi. Leo: – Kotiovella menee kuitenkin ihan selkeä raja. Miksi haluat käyttää julkisuudessa vain etunimeäsi. huom.) Mikä julkisuudessa pelottaa. Levylle kappaleita kirjoittavat muun muassa Mokoman Marko Annala ja Herra Ylppö. - Toim. Siksi olisi aika tyhmää olla sanomatta mitään. Onneksi sitä on kehittynyt aina pikku hiljaa. En halua kertoa sukunimeäni, kun siihen ei ole mitään pakottavaa tarvetta. Etkö itse halua leimautua bändin keulakuvaksi vai onko kyseessä koko yhtyeen toive. Kolmannen levyn nauhoitukset alkavat. Elli: – Mutta on meillä käynyt hyvä tsägä siinä mielessä, että me olemme säästyneet niiltä kaikkein järjettömimmiltä jutuilta. 2011 Yhtye lopettaa yhteistyön Kokljuschkinin kanssa.Ytimekkäästi nimetty III ilmestyy 2. Haluaisin ihan samalla lailla käydä jatkossakin vetämässä karaokea, ilman että pitäisi koko ajan huolehtia. Myös kritiikit ovat pisteliäitä. Tämä on niin täyttä duunia, ettei sekoilulle jää aikaa. Elli: – Haluan kuitenkin sanoa, että mulle on jäänyt hyvä fiilis kaikesta, mitä me ollaan tehty. Tai vaihtoehtoisesti tuplasti pahemmalta. Ei se ollut koskaan sitä, että nyt vain mennään tuottajan kanssa studioon vähän puuhastelemaan ja tsippadippadui. Elli: – Todella paljon. Kaikki palautekin tuntuu tuplasti paremmalta. syyskuuta nousten listan sijalle seitsemän. Levy pysyy listalla lähes yhdeksän kuukauden ajan myyden lopulta platinaa. Superhitiksi kohoaa kuitenkin yhtyeen itsensä tekemä popballadi Maailman toisella puolen, joka nostaa bändin suuren yleisön tietoisuuteen. takana on. Leo ja Jere kirjoittavat ylioppilaiksi. Erno Laitisen tuottama Enemmän kuin elää -albumi julkaistaan 2. Elli: – En näe. Jokainen saa tehdä niistä ihan omat spekulaationsa. Elli: – Mutta olisi musta vähän hassua olla vaikka yksin levynkannessa. Varsinkin sellainen supattelu ja tuijotus on välillä tosi ikävän tuntuista. Elli: – Niin, jossain Seiskassa. Elli: – No, en mä ylipäätään ole sellainen tyyppi, että haluaisin päteä tai hirveästi raottaa mun elämää haastatteluissa. (Toisaalta Ellin oikea nimi Elisa Tiilikainen löytyy helposti esimerkiksi kappaleiden tekijätiedoista. Toisaalta on kiva, kun ihmiset tulevat asiallisesti juttelemaan ja halaamaan. Elli: – Se vaatii kuitenkin roh keutta. Silloin aluksi tuntui vain tosi pelottavalta antaa edes joitain pieniä tekstipätkiä näytille. 2010 Tiivistä keikkailua. Mieleen tulee oikeastaan vain jotkut spekulaatiot siitä, olenko Michael Monroen tytär. Elli: – Ja ollaan me oltu kuitenkin mukana toteuttamassa niitä kaikkia biisejä. Enkä aio niitä selittääkään auki. Kuinka paljon se liittyy siihen, että olette tehneet kahdelle viimeiselle levyllenne kaikki kappaleenne itse. Oma ääni Olette puhuneet usein oman äänen löytämisestä. Ei mulla ole mitään tarvetta kertoa koko maailmalle mun lapsuuden traumoista. Leo: – Kyllä meistäkin välillä jotain väkisin väännettyä on ollut. Yhtye esittää YleX:n virallisen kesäkumibiisin Mun sydän sanoo niin. Leo: – Mutta ainakin mulle on ollut alusta asti erittäin tärkeää, että otamme täyden vastuun musiikista. Se on ollut tärkein askel meidän urallamme tähän mennessä. Kolme Emmaehdokkuutta. Viimeisinä vuosina on tuntunut aina vain enemmän siltä, että on valmis tekemään kaiken itse. Leo: – No, jokaisella levyllämmehän on omia kappaleita. Pitääkö mielestänne oikean bändin tehdä omat kappaleensa. Tarkoitatko, että ette halua bändistä muotoutuvan Elli ja pojat -tyylistä yhtyettä. maaliskuuta ja kerää kiitettäviä arvioita. ”Jos haluat meiltä haastattelun, niin saat paikalle aina bändin. Omasta käytöksestähän tällaiset asiat ovat pitkälti kiinni. Herkkänä ihmisenä en tiedä, mitä kaikkea sitä kestäisi. Miten tärkeä asia yksityisyys on teille. Näetkö mitään ristiriitaa siinä, että monet teksteistäsi ovat hyvin henkilökohtaisia, mutta toisaalta olet julkisuuden suhteen hyvin pidättyväinen. Julkisuus on välillä tosi karu maailma. Leo: – Mutta ei me oikein olla tehtykään mitään sellaista, mistä kirjoittaa. Elli: – Se on vain sellainen suojakupla
Leo: – Ainakin edellinen levy oli selkeästi enemmän poprock- kuin rockpop-albumi. III (2011) Leo: – Selkeää tason nousua oikeastaan kaikessa. Kahden ensimmäisen levyn aikaan teinijuttu kuului asiaan, koska me itsekin oltiin sen ikäisiä. Myös menestynein levymme tähän mennessä. Kuulostaa ihan urheilusuoritukselta. Omat levyt omin korvin (2008) Haloo Helsinki! Enemmän kuin elää (2009) Elli: – Söpön vilpitön ja innokas levy. Jotkut tekstit ovat nykyään omaan suuhun vähän vanhentuneita. Olisiko väärin sanoa teitä suomirockyhtyeeksi. Elli: – Toiset lähtee, toiset jää on edelleen tosi tärkeä kappale mulle. Liekki roihahti. Varsinkin kun uusia suomenkielistä rockmusiikkia soittavia bändejä ei ylipäätään ole tullut viime aikoina kauheasti. Pidän urheiluvertauskuvista. Eihän me aluksi oltaisi voitukaan olla kovin taitavia. Oletteko tietoisesti halunnet karistaa tätä mainetta harteiltanne. huom.) Minkä tyylistä musiikkia itse miellätte olevanne. Ei meillä ole oikeastaan ollenkaan kilpailua sillä saralla. Elli: – Musta on ihan siistiä, ettei meitä lokeroitu mihinkään tiettyyn kategoriaan. Se oli ensimmäisiä biisejä, joihin sain omia ajatuksia mukaan. Elli: – Jollain tavalla hyvin toiveikas ja positiivinen tunnelma. Leo: – Sanotaanko, että kyllä tässä on tullut monia paskojakin biisejä tehtyä, mutta ne eivät ole koskaan päätyneet levylle asti. Teidät luokitellaan monesti teinibändiksi. Leo: – Totta kai, ei kai kukaan halua olla koko uransa ajan teinibändi. Vielä palkinnoista: onko Emmapalkinnon kaltaisilla julkisilla tunnustuksilla mitään käytännön merkitystä teille. Elämällä oppii elämään ja soittamalla soittamaan. Palataan musiikkiin. Leo: – Omasta mielestämme olemme nimenomaan poprock- bändi. Olikin aika huikeata viedä nimenomaan se pop-Emma (vastaehdokkaina olivat Jenni Vartiainen, Robin, Sunrise Avanue ja Isac Elliot – Toim. Elli: – Huomattavasti omavaraisempi levy kuin kaksi edellistä. Voisi sanoa, että tällä levyllä me aloimme jo löytää itsemme bändinä. Elli: – Jälleen uusi askel jonnekin syvempään ja parempaan. Luku 4. Elli: – Varmaan kummastakin. Meilläkin alkoi olla siinä vaiheessa jo enemmän ikää. Kyllä mä näen meidät osana sitä jatkumoa. Leo: – Mulle tuli ainakin edellisen Emma-gaalan jälkeen sellainen näyttämisen halu, että pystytään me vieläkin parempaan. Mun mielestä siellä on edelleen tosi hyviä biisejä. Koulunpulpeteista tuntuu nykyään vähän hassulta laulaa. Keikoillakin käy jengiä vauvasta vaariin ja popparista hevariin. Edustaa hyvin tarkkaan sitä, mitä me olemme juuri nyt. Aluksi on pakkokin tehdä huonoa, jotta pystyy myöhemmin tekemään hyvää. Leo: – Siinä on mukana aika paljon sellaista teinikapinaa. Suhtaudutte kaikkeen ärsyttävän asiallisesti. Leo: – Erittäin tärkeää. Ei multa silloin 15-vuotiaana ihan samanlaista läpändeerosta tullut kuin tänä päivänä. Miten itse suhtaudutte tällaisiin huomionosoituksiin. Toivon, että soittaisimme vielä keikoilla Hyvää matkaa -kappaletta. Sanoitus koottiin omista Facebook-päivityksistäni. Maailma on tehty meitä varten (2013) Kiitos ei ole kirosana (2014) Leo: – Kaikin puolin avoimempi ja vapaampi kokonaisuus. Ilmavin ja puhtain kokonaispaketti. Leo: – Kyllä mun mielestä. Leo: – Ei mun mielestä. Molemmissa toimitaan kimpassa ja molemmista löytyy sekä maalitykkejä että tukipilareita. Leo: – Heh, se johtuu mun urheilutaustasta. Elli: – Joo, me ollaan tosi tylsä bändi. Se on ilmeisesti edelleen ainut oikea tapa lähteä liikkeelle.” - LEO 30 SOUNDI haloo helsinki! -taitto_i.indd 30 5.9.2014 13.16. Ja molemmissa on myös pakko kunnioittaa muita ja ottaa palautetta vastaan. Leo: – Monessa mielessä opettavainen projekti. Leo: – Liioittelematta paras levymme tähän mennessä. Silloin viimeistään päätimme, että tästä lähtien kaikki biisit tulevat olemaan omia. Neloslevyn jälkeen olisi helposti voinut tulla myös fiilis, että mitä tässä voi enää tehdä. Tyylejä ja tunnustuksia Olette voittaneet sekä pop-, rockettä iskelmäpalkintoja. Voiko bändiä ja urheilujoukkuetta mielestäsi verrata toisiinsa. Kaikki biisit olivat ensi kertaa itse tehtyjä. Punkimpi, nopeampi ja raskaampi. Homma pitää painaa maaliin saakka. Oliko kyse enemmän rohkeudesta vai taidosta. ”Bändeiltä odotetaan edelleen sellaista kellarikämppätarinaa. Ei saa kuitenkaan tyytyä keskinkertaiseen ja päästää itseään liian helpolla. Meidän musiikissa on vähän niin kuin jokaiselle jotakin. Huomattavasti kokeellisempi kuin ensimmäinen albumi. Miten tärkeää oli, että ensimmäinen todella suuri hittinne Maailman toisella puolen oli kokonaan itse tekemänne kappale
Tärkeintä on, että on itse tyytyväinen. Musta on siistiä painaa hommia sen eteen, että onnistuu tekemään aina vain parempia kappaleita. Nykyäänkin, jos luen jostain YouTubesta, että ”toi ei osaa laulaa” tai ”se näyttää ihan joltain pensaalta”, niin kyllä mä oon vähän, että miksi noin pitää sanoa. helmikuuta ja kerää ylistäviä arvioita. Elli: – Ei siis sellaista ”fuck you, kyllä me aina tiedettiin”. Puhelimet alkoivat yhtenä päivänä laulaa. Huhun mukaan olisitte järjestämässä ensivuonna oman stadionkonsertin. Tässä vaiheessa uraa useimmat bändit alkavat repeillä liitoksistaan. Entä onko levyarvioilla teille merkitystä. AIKAJANA ”Mokoman tyyppien kanssa olin studiolla ja piirsin kuvan niiden musiikista. Mutta aika usein ihmiset heltyivät, kun tajusivat, että me ollaan ihan aitoja tyyppejä ja tykätään tehdä musaa ihan oikeasti. Valitaan lukijaäänestyksessä vuoden yhtyeeksi sekä Soundissa että Rumbassa. Olin että mitä ihmettä! Että heti jos nuori likka mainitsee tekstissä Juicen tai Neil Youngin, niin se mielletään saman tien levyyhtiön laskelmoinniksi. Oletteko koskaan ajatelleet lähtevänne ulkomaille. Aika paljon jengi sellaista suurkonserttia meiltä odottaa, mutta ei sellainen ole ainakaan vielä suunnitelmissa. Ei sitä edes kelaa, onko väsynyt kun on koko ajan niin intoa täynnä. Fiilikset on paremmat kuin koskaan ennen. Onko se löytynyt jo monta kertaa. Mikä teillä pitää homman balanssissa. Rauli Eskolinin ja Gabi Hakasen tuottama albumi Kiitos ei ole kirosana julkaistaan 3. Ne ovat sitten jonkin aikaa niitä parhaita, ennen kuin tulee vieläkin parempia. Silloin sitä ajattelee, että ihan sama mulle. Muistan, että varsinkin alkuaikoina yritettiin vähän tökkiä, kun meni johonkin vähän kriittisempään haastatteluun. Luku 5. Leo: – Joo, ei me kauheasti riidellä. SOUNDI 31 haloo helsinki! -taitto_i.indd 31 5.9.2014 13.16. Singlestä Vapaus käteen jää tulee vuoden ylivoimaisesti soitetuin kappale kaupallisissa radioissa 6383 soittokerralla. Elli: – Mun on jotenkin vaikea katsoa edes päivää pidemmälle. Itseäni kiinnostaa esimerkiksi oman levy-yhtiön perustaminen jossain vaiheessa. Itsestäänkin uskaltaa antaa silloin enemmän ja menemään vielä diipimpään suuntaan. Eihän lainakappaleiden laulaminen tee soolo-artisteistakaan vähemmän uskottavia. Käsi sydämellä, eikö musiikkilehdistön välinpitämättömyys har- mittanut missään vaiheessa. Neloslevyn aikaan jengi ehkä tajusi, että nuohan osaavatkin tehdä jotain. Se on tuntunut kivalta. Tällä uudella levyllä sellaisia on monia. Olette kuitenkin olleet yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä melko pitkään. 2014 Kiertää kesän aikana kymmeniä festivaaleja. Otetaan taas urheiluvertaus: NHL:ssä 1000 peliä pelannutta pelaajaa arvostetaan enemmän kuin Stanley Cup -voittajaa. Kyllä mä tavoittelen edelleen sitä maailman parasta biisiä. Elli: – Ehkä meillä vain on vielä niin paljon näytettävää ja tehtävää. Syksyllä yhtyeen ensimmäinen konserttisalikiertue. lokakuuta. Leo: – Kyllä mä uskon ja toivon, että meillä on vielä vuosikymmeniä kestävä ura edessämme. Pelkkiä yhtyeen omia kappaleita sisältävä levy nousee elokuussa listaykköseksi ja myy lopulta yli 40 000 kappaletta. Tulevaisuus Minkälainen kutina teillä on juuri nyt ennen uuden levyn julkaisua. Porukka on kuitenkin keikoilla tullut sanomaan, että tehän olettekin ihan rockia. Neljännen albumin nauhoitukset alkavat. Riitelettekö ylipäätään mistään. Tulevan levyn ensisingle Huuda! julkaistiin marraskuun lopulla. Mutta aika vähän tuollaisia tulee mietittyä. Kritiikki Miksi teitä ei omasta mielestänne juuri noteerattu musiikkilehdistössä ennen neljättä levyänne. Saattaisiko asia liittyä siihen, että ette aluksi tehneet kappaleitanne itse ja että teidät miellettiin siksi levy-yhtiön tuotteeksi. Miksi ulkopuolisen säveltäjän käyttäminen ei ole hyväksyttyä rockyhtyeiden kohdalla. Mutta ei sitä koskaan tiedä, unelmia pitää olla. Ehkä bändeiltä odotetaan edelleen sellaista kellarikämppä-tarinaa. Bändin kohdalla mä näen asian aika samalla tavalla. Se on ilmeisesti edelleen ainut oikea tapa lähteä liikkeelle. Kenelle te haluatte näyttää. Saa nähdä, jos uuden levyn jälkeen pitäisi vähän pidemmän paussin. Suomessa on kuitenkin vielä niin paljon juttuja joita saavuttaa. Leo: – Ehkä se on pikemminkin antanut draivia ja sellaista näyttämisen halua. Beibi-single ilmestyy elokuussa. Leo: – Itsellemme. Elli: – Ainakin muhun vaikuttaa enemmän sellainen, kun jengi tulee kertomaan, että ne ovat saaneet voimaa meidän musiikista. Elli: – Kyllä me yleensä ollaan samaa mieltä asioista. Meillä kaikilla on hyvä itseluottamus tekemiseen tällä hetkellä ja erilaisia juttuja lähdetään kokeilemaan spontaanisti. Läppäri on melkein aina sylissä. Elli: – Ehkä me ollaan kypsytty huomaamatta tuolla taustalla. Elli: – Sitten on myös niitä arvioista, joissa puhutaan ihan suoraa palturia. Silloin vasta tajuaa, miten iso voimavara musiikki voi olla. Tasapaksu ja tylsä ei kiinnosta ketään. Se meni kyllä tunteisiin. Että ei me ollakaan pelkkä muutaman levyn ihme. Elli: – Helppohan se on aina luulla tietävänsä. En osaa oikein olla paikoillani, vaan teen mieluummin hommia. Mutta arviot ovat aina vain yhden ihmisen mielipiteitä. Ehkä se johtuu siitä... Elli: – Toivon vain, että meillä säilyisi se sama into ja vilpittömyys, mikä meillä on tähänkin mennessä ollut. Eikä me käytetä kamaa tai örvelletä tuolla pitkin poikin. Sattuuko kritiikki oikeasti. Luku 6. Leo: – Se on mielenkiintoinen kysymys. Olette julkaisseet levyn lähes vuosittain, vetäneet yli 500 keikkaa ja painaneet töitä kahdeksan vuoden ajan lähes tauotta. Elli: – Viime levyn kohdalla kirjoitettiin Huuda-kappaleesta, että se on jonkun vanhan levy-yhtiösedän yritys hapuilla takaisin omaa nuoruuttaan. Sanoit Leo, että teille tuli näyttämisen halu. Leo: – Itse olen aika huono lomailemaan. Eikö tahti ala väsyttää. Leo: – Se uutinen tuli meillekin yllätyksenä. Ja iän myötä kun kaikki teiniangstit ovat jääneet, niin ollaan opittu tuntemaankin toisiamme entistä paremmin. EMI julkaisee syksyllä kokoelmalevyn Helsingistä maailman toiselle puolen – Parhaat 20072012. 2013 Yhtyeen hullu vuosi. Emma-, Iskelmä- ja Radio-gaaloissa sataa palkintoja. Rauli Eskolinin ja Gabi Hakasen tuottama Maailma on tehty meitä varten ilmestyy 8. Leo: – En usko. Elli: – Kyllä mielipiteensä saa sanoa, mutta sellainen pelkkä dumaus on musta vaan ihan turhaa. Toisaalta kun tätä tekee koko sydämestään, niin kyllä sellaisesta välillä pahoittaa myös mielensä. niin, se on paha kysymys. Elli: – Kyllä ainakin vielä jaksaa ihan hyvin. Musta on yleisön aliarvioimista, jos menee keikoille sekoilemaan. Kuvassa oli tyyppi, joka leikkasi itseltään pään irti.” – LEO 2012 Yhtye vaihtaa levyyhtiötä Gabi Hakasen mukana Ratas Groupille. Leo: – Se on vain niin, että jos on paljon faneja, pitää olla myös paljon tyyppejä, jotka vastaavasti inhoaa. Leo: – No, kyllä jotkut biisit nousevat lemppareiksi. Leo: – Vähän nyt toistan itseäni, mutta tuntuu, että olemme löytäneet viimeistään nyt oman äänemme. Leo: – On totta, että meidän ensimmäiset levyt eivät saaneet hirveän mairittelevia arvioita. Lopuksi, minkälaisena näette bändin tulevaisuuden
Luotin siihen mitä kuulin, näin ja aistin. Lisäksi tein jo alussa selväksi, että haluan pitää ammatillisen näkemyksen ja perheen erillään toisistaan. Ja se, ettei niitä omia stygejä, joita olisin kelpuuttanut levylle, juurikaan ollut silloin alkumetreillä. Sen vain aisti, että tästä tulee vielä hyvä juttu. – Ei se suhtautuminen mitenkään erityisen tuomitsevaa ole ollut, bändiin ei vain suhtauduttu oikein mitenkään. M iksi kiinnostuit alun perin yhtyeestä. Haistoin, että tällaiselle porukalla voisi silti olla tilausta. Sen lisäksi että Hakanen on osallistunut Haloo Helsingin musiikin tuotantoon ja valvonut hommia levy-yhtiöstä käsin, on hän myös kitaristi Leon isä. Ja tämä raja on ollut ohjenuora myös koko muulle ryhmälle. Innostuin heidän äänittämästään demosta ja kävin sen jälkeen katsomassa bändin ekan keikan Suutarilan ala-asteen musiikkiluokkien konsertissa. Työasioissa vedettiin tiukka raja kotiovelle. Lisäksi mimmibasisti oli jotain, mikä erotti ne saman tien kaikista muista bändeistä. Jutusta puuttui sellainen indie-homma kokonaan – mitä se sitten tarkoittaakaan. – No, monestihan sitä pidetään jotenkin juurevampana tai aidompana, jos yhtye tekee omat kappaleensa, mutta ei suuri yleisö tuollaisista asioista välitä – ehkä. Sitten niitä hyviä demoja alkoikin putoamaan. Kuva: Jussi Sallinen ”Työasioissa vedettiin tiukka raja kotiovelle.” 32 SOUNDI haloo helsinki! -taitto_i.indd 32 5.9.2014 13.16. Ne olivat aika keskinkertaisia, kuten nyt usein nuorilla aloittevilla bändeillä on. Koko ajan olen bändiltä pyytänyt kappaleita ja koko ajan niitä on myös tullut, mutta biisit eivät olleet mielestäni vielä riittävän hyviä ensimmäisten levyjen aikaan. – Mä en tiedä, mitä kukakin on ajatellut. – Leo ja Jere toivat mulle tekemiään demoja jo melko varhaisessa vaiheessa. Tuottajan perspektiivistä näin, että tässä on käsillä nuori, moderni, energinen ja lahjakas porukka, jolla on vielä helvetin hyvä laulaja. Voisiko olla, että sinun ja Peter Kokljuschkinin vuoksi ajateltiin, että bändi on päässyt niin sano tusti kyökin kautta sisään musa bisnekseen. Teksti: Ville Hartikainen Näkemyksiä suoraan sisäpiiristä 1980-luvulta saakka useissa levy-yhtiöissä työskennellyt ja nykyinen Sony Musicin ja Ratas Music Groupin tuotantopäällikkö Gabi Hakanen on seurannut Haloo Helsingin uraa lähietäisyydellä heti ensimetreistä lähtien. Sanoin heille jo silloin, että hankkikaa kunnon laulaja bändiin. Tässä ryhmässä oli heti ”sitä jotain”. – Samoihin aikoihin räppi oli alkanut nostaa päätään, eikä nuoria rockyhtyeitä ollut kauheasti tar- jolla. Levy-yhtiöduunien lisäksi tuottajana ja muusikkonakin kunnostautunut Gabi Hakanen (keskellä) on ollut mukana Haloo Helsingin uran kaikissa käänteissä. Se on mun työ vastaavana tuottajana. Vastuullani on vain miettiä sitä, mikä toimii ”suuressa kuvassa”, riippumatta siitä, mistä ne viime kädessä tulee. – Helpommalla. Varmaan siinä taustalla on ollut se, että bändin jäsenet olivat alussa niin nuoria ja levy tuli ulos ison levy-yhtiön kautta. Kun Maailman toisella puolen -biisi breikkasi, niin samalla bändi tajusi jotain olennaista biisinkirjoituksesta. Puhutaan musiikista julkisuudessa ja kotiasioista kotona. Mutta me luotettiin koko ajan, että jossain vaiheessa se homma kääntyy. Miten tärkeää mielestäsi bän din kehityskaaren kannalta on, et tä se tekee itse omat kappaleensa. Päinvastoin. Pari muutakin levy-yhtiötä oli käsitykseni mukaan kiinnostunut bändistä, mutta mulla oli luonnollisesti optio käytettävissäni. Miksi uskot musiikkilehdistön vierastaneen bändiä niin pitkän aikaa. Vaikkei se olekaan minun ja Leon vika, että olemme isä ja poika, niin olen siksi saattanut olla välillä aika vaativa ja pistänyt bändin turhankin koville. Rockbändissä hyvä solisti ja hyvä rumpali auttaa asiaa tosi paljon, loput hommat lutviutuvat melkein itsestään. – Siinä vaiheessa kun Elli ilmestyi kuvioihin järjestin bändille vähän studioaikaa. Mutta jos lahjakkuutta kerran on, niin olisihan se ihan hullua jättää sellaista mahdollisuutta käyttämättä. No, pääsikö bändi omasta mie lestäsi jollain tavalla helpommalla
SD-1W noin 155 euroa BD-2W noin 155 euroa DM-2W noin 180 euroa CUBE-10GX –HAUSKUUTTA TREENAAMISEEN 10-wattinen COSM-vahvistin, johon voi ladata vahvistinmalleja puhelimella (CUBE KIT app, Android/iPhone) Hintaluokka 125 euroa www.roland.fi Roland tulostus.indd 33 8.9.2014 10.16. kitara-MIDI-muunnin • XLR-mikkitulo • BOSS TONE STUDIO –editori • USB audio Hintaluokka 315 euroa GP-10 – KITARA- JA SYNAMALLINNUS • Kitara- ja synamallinos, ohjelmoitavat avovireet (vaatii GK-mikin) • GT-100 efektit • BOSS TONE STUDIO • USB audio/MIDI GP-10S noin 390 euroa, GP-10GK (sisältää GK-3 mikin ja 13-pin kaapelin) noin 495 euroa www.bosstonecentral.com VE-2 –LAULAVALLE KITARISTILLE • Kompura, eq, vireenkorjaus, viive, kaiku • Harmoniat seuraavat kitarasointuja • Paristokäyttöinen • USB audio Hintaluokka 200 euroa WAZA CRAFT –ANALOGIPEDAALIT Klassikkopedaalien boutique-versiot, Custom-tilassa pedaalin toimintaa optimoitu. KUUMIMMAT UUTUUSEFEKTIT GT-001 –KITARISTIN ÄÄNIKORTTI • GT-100 V2 efektit, mm
in flames -taitto_d.indd 34 5.9.2014 13.23. Teksti: Timo Isoaho ruotsalaiset Kuva: Patric Ulleaus Kuluva vuosi on ruotsalaisen raskaan rockin juhlaa, sillä pitkäsoittojaan juhlivat muun muassa Amaranthe, Arch Enemy, At The Gates, Entombed A.D., Opeth, Sabaton ja The Haunted. Muiden saavutuksista huolimatta vuodesta toiseen se suurin ja kaunein – tai ainakin kaupallisesti menestynein – on Göteborg-soundin kantaisä In Flames. Miljoonia levyjä myyneen, sivuprojektina aloittaneen ja kauas juuriltaan ehtineen In Flamesin yhdestoista studioalbumi Siren Charms kuulostaa virkeältä ja monipuoliselta – siis hyvältä saavutukselta lähes uransa päättäneeltä ja jättimäisten paineiden keskellä työskennelleeltä yhtyeeltä
Muistan myös, kun In Flames julkaisi Lunar Strain -debyyttilevyn keväällä 1994, eikä se tuntunut kovin ihmeelliseltä jutulta sen oman Göteborg-skenen sisällä – olinhan törmännyt Lunar Strainin biiseihin lukemattomia kertoja aikaisemminkin. Mutta sama juttu taitaa tapahtua jokaisessa maassa: muuta vaikka Turusta Helsinkiin tai Helsingistä Tampereelle niin kyllähän sinä saat ympäri korviasi! Fridén on aina ollut eräänlainen vastarannan kiiski eikä hän ole välttämättä halunnut tehdä asioita sen rockmusiikin kuuluisan oppikirjan mukaan. Haukkukaa vain vanhaksi höperöksi, mutta en vain ymmärrä. Tässä välissä hän ehti toimia myös Ceremonial Oathin solistina. Mutta olen erittäin iloinen, että sain elää nuoruuden 80-luvulla, metallin nousukauden aikana. M ennään asiaan, josta Fridén ymmärtää paljon enemmän. Myöhemmin huomasin luulleeni hieman liikoja, mutta nykyään sääntöjen määrä on aivan käsittämätön: ”Et voi tehdä tuota, koska sitten et ole enää sellainen ja tällainen.” Eikö rockmaailman pitäisi olla juuri päinvastainen – kapinallinen. En voisi koskaan kannattaa AIK:n tai Djurgårdenin kaltaisia tukholmalaisia futis- tai lätkäseuroja! Kuten tavataan sanoa: mies voi lähteä Göteborgista, mutta Göteborg ei lähde miehestä. ”Murenenko pieniksi palasiksi vai onnistunko paremmin kuin koskaan?” In Flames on selviytynyt sekä perustajajäsen Jesper Strömbladin lähdöstä että negatiivisesta palautteesta. Sitten eräänä päivänä pitkäsoitto oli pihalla ja kohautin vain olkapäitä, että nyt ne ikivanhat kappaleet ovat muidenkin kuultavissa. Laulajan nykyisestä asuinpaikasta huolimatta In Flames tullaan nimittäin aina tuntemaan göteborgilaisen melodisen deathmetalin esi-isänä Dark Tranquillityn, At The Gatesin ja Ceremonial Oathin ohella. Ajatus olisi tuntunut täydellisen absurdilta, laulaja huomauttaa. – Kun löysin aikoinani punkin ja metallin, nämä musiikkityylit haistattivat kaikille pitkät. – Muutin toki Tukholmaan jo vuosia sitten, mutta jotkut asiat eivät vain muutu... Me olemme seuranneet sydämiämme ja tehneet asioita oikeiksi katsomillamme tavoilla. Se asia on Göteborg-soundi. Minä olen siitä elävä todiste. Oletko itse saanut kuulla kunniasi asuinpaikan vaihdoksen vuoksi. En tiedä. On mielenkiintoista tajuta, miten hämmentävän suppean muusikkopiirin keskuudessa maailmanlaajuiseen maineeseen jo parikymmentä vuotta sitten noussut ”göteborgilainen melodinen deathmetal” syntyi. – In Flames sai alkunsa Ceremonial Oathin sivuprojektina, kun kitaristi Jesper Strömblad halusi kirjoittaa melodi sempia biisejä, vastapainona Oscar Dronjakin rankoille deathmetal-rypistyksille. – Ymmärrän maailman muuttuvan, mutta jossakin menevät minunkin ra- jani. – Tietenkin – ja muutaman oluen jälkeen vittuilu yltyy jo melkoisiin sfääreihin. Eikä siitä ole kauankaan, kun amerikkalaisen Revolver-lehden lukijat valitsivat Lunar Strainin neljänneksi parhaimmaksi le- SOUNDI 35 in flames -taitto_d.indd 35 5.9.2014 13.23. Muistan monet levykauppavierailut, kun taskussa oli rahaa yhteen albumiin. Rock tuntui vaaralliselta ja yllätykselliseltä. – Tahdot siis tietää, että haukkuvatko kaverini minua petturiksi ja luopioksi, Fridén nauraa. Eihän silloin ollut esimerkiksi internetiä, joten mielimusiikki piti löytää jotenkin muuten. – Musiikillisesti Opeth ja In Flames ovat melkoisen kaukana toisistaan, mutta bändien sieluista saattaa hyvinkin löytyä yhtäläisyyksiä. Sen jälkeen rastansa sitten viime näkemän katkaissut laulaja aloittaa vastauksensa. Dronjak taas perusti HammerFallin saadakseen kanavan powermetal-kappaleilleen, sillä nekään eivät sopineet Ceremonial Oathille, nauraa Fridén. – Jos joku olisi sanonut The Jester Race -albumin (1996) aikoihin, että In Flames on kasassa vielä parikymmentä vuotta myöhemmin ja discografiasta löytyy yksitoista studioalbumia... Läntisestä Ruotsista nousseita myöhempiä raskaita soihdunkantajia taas ovat Arch Enemy, The Haunted ja Soilwork. n Flamesin Anders Fridén puistelee päätään – ja puistelee vähän lisää. Palataan hetkeksi In Flamesin uraan, sillä hiljalleen lähestyvä 25-vuotisjuhla on kunnioitettava asia. – Olin itsekin Ceremonial Oathin ja Dark Tranquillityn jäsen. Tukholma on göteborgilaisille punainen vaate ja päinvastoin. Varsinkin kun ottaa huomioon sen, että Fridén on vasta 41-vuotias. – Se antaa kummasti perspektiiviä, kun muistelee 90-luvun maailmaa. En nimittäin ymmärrä sitä, että ihmiset menevät katsomaan yhtyettä ja sitten he kuvaavat puhelimellaan koko keikan. Siinä mielessä Fridénistä tulee mieleen tukholmalaiskollega Mikael Åkerfeldt – ja onpa se sattumaa tai ei, mutta Opeth ja In Flames kiertävät tänä vuonna yhdessä Pohjois-Amerikassa. Ja sitä hankintaa sitten kuunneltiin niin kauan, että se alkoi kuulostaa hyvältä! Onko tämä nykyinen ”kuuntelin biisiä 15 sekuntia YouTubesta ja se oli paska” -maailma sitten huonompi vai parempi. Se on jokaisen oma valinta keikkalipun ostamisen jälkeen, mutta jos joku tuijottaa sitä pientä ruutua koko illan... Tämä rehellisyys on kenties suurin syy sen takana, että molemmat orkesterit saavuttavat pian neljännesvuosisadan iän, laulaja miettii. Kumpikaan ryhmä ei ole välttynyt fanien suunnalta sataneesta kurasta, mutta miksi sitä roinaa ylipäänsä on tullut niskaan. Ei ollut mitään sääntöjä, eikä kukaan uskaltanut sanoa ylinopeudella kaahaavalle Motörheadille, että hiljentäkäähän vähän. Silloin syttynyt intohimo tietynlaista musiikkia kohtaan ei kuole koskaan. Kuva: Timo Isoaho Anders Fridénin metalliura alkoi Dark Tranquillityn riveissä ennen In Flamesia. Päädyin sitten In Flamesiin vuonna 1995, kun yhtyeen alkuaikojen sessiolaulaja Mikael Stanne liittyi Dark Tranquillityyn – siis bändiin, josta minä olin juuri eronnut
Huhhuh! In Flamesin ensimmäiset löylyt aikoinaan paiskannut Strömblad ei ole enää osa koneistoa – ja sekös on lyönyt bensaa deathmetal-juuriltaan kauaksi karanneen In Flamesin dissaajien liekkeihin. Kun esimerkiksi kitaristi ilmoittaa muutamaa päivää ennen ison maailmankiertueen In Flames halusi tallentaa uudelle albumilleen Berliinin dekadenssin. V uonna 2011 ilmestynyt Sounds Of A Playground Fading oli ensimmäinen In Flames -albumi, jonka ruotsalaisviisikko valmisteli ilman Jesper Strömbladia. Vertailun vuoksi: The Jester Racen aikoihin lauluosuuksieni purkittamiseen taisi kulua kaksi päivää, solisti nauraa. Fridén harrastaa vapaa-ajallaan oluen panemista ja viskimatkoja Skotlantiin. Ajattelin lukemattomat kerrat, että paskan marjat, unohdetaan koko juttu, puuskahtaa Fridén. En ole alkoholin, tai minkään muunkaan aineen, orja. Sounds Of A Playground Fading ei kuitenkaan syntynyt helposti. Puhuin sen jälkeen pitkään Björnin kanssa ja teimme päätöksen ”vielä yhdestä albumista”. Se oli hirveän surullista. – Alkoholi näyttelee elämässäni kieltämättä isoa osaa, mutta siitä ei ole tullut minulle ongelmaa. Hänen paikkansa In Flamesin riveissä ottanut Niclas Engelin ei osallistunut materiaalin työstämiseen vaan levyn kaikki sävellykset kirjoitti kitaristi Björn Gelotte, Fridénin vastatessa laulumelodioista sekä sanoituksista. – Pitkäsoitto kuitenkin onnistui ja sen jälkeinen maailmankiertue oli todella hieno kokemus. Usko tai älä, mutta minulla on esimerkiksi viskin kanssa terveellinen suhde – jos niin voi edes sanoa. In Flames on Jesperin lapsi ja kuka nyt hylkäisi jälkikasvunsa. Ja taitaa se alkoholi olla läsnä myös In Flamesin pitkillä maailmankiertueilla. – Toki minullakin on ollut kuoleman krapuloita, jolloin olen vannonut ”lopettavani juomisen”, mutta tällainen lienee suhteellisen normaalia. Se tuntui valtavalta helpotukselta. Kuva: Patric Ulleaus vyksi vuodelta 1994 – ennen Nine Inch Nailsin The Downward Spiralia, Soundgardenin Superunknownia, Machine Headin Burn My Eyesia ja Dream Theaterin Awakea. Se olisi ollut huomattavasti vaikeampaa viime talvena, kun In Flames perui yllättäen kaikki kesäkeikkansa, muun muassa Downloadin, Rock Am Ringin ja 36 SOUNDI in flames -taitto_d.indd 36 5.9.2014 13.23. In Flamesista oli vaikea nauttia, sillä yhtyeen sisällä oli liikaa jännitteitä – ja ennen kaikkea hauskaahan tämän touhun pitäisi olla, erityisesti parinkymmenen vuoden jälkeen. In Flames oli pitkään Jesperin elämäntyö, mutta sitten yhtye muuttui hänelle toisarvoiseksi ja me jouduimme todistamaan vierestä, kun hieman toisenlaiset asiat alkoivat kiinnostamaan enemmän. Halusimme näyttää faneille, ettei In Flames ollut pelkkä Jesper Strömbladin projekti, joten meitä ei tarvinnut sen kummemmin motivoida. – Sitten Jesper lähti porukasta. – Kukaan ei halunnut asioiden menevän näin... Tajusimme kristallinkirkkaasti, että In Flamesilla on vielä vuosia edessä ja pystymme taas nauttimaan tästä jutusta. Jollakin tasolla toki ymmärrän taiteilijoita, jotka pakenevat todellisuutta tavalla tai toisella, mutta minä olen pyrkinyt pitämään elämäni kontrollissa. ”Muistan monet levykauppavierailut, kun taskussa oli rahaa yhteen albumiin.” alkua olevansa kykenemätön soittamaan, hommasta tulee turhan stressaavaa. – Sounds Of A Playground Fadingia edeltäneet vuodet olivat hyvin vaikeita. Iloisesti elehtivää ja innolla puhuvaa Fridéniä on helppo uskoa. Kuten sanoin, olen joutunut katsomaan läheltä, mitä yletön juominen tekee parhaille ystävilleni ja minä olen ottanut opikseni näistä kokemuksista. Rehellisesti: etkö ole koskaan ollut huolissasi oman alkoholinkäyttösi vuoksi. Strömbladin suhteen ei toisaalta jäänyt vaihtoehtoja, sillä perustajakitaristi oli kovaa vauhtia juomassa itseään hengiltä. – Nauhoitimme kappaleita kolmen kuukauden ajan göteborgilaisessa studiossa, eivätkä kaikki päivät tai yöt ol- leet auringonpaisteisia
Se sopi minulle, sillä paikalleen jämähtäminen on se tylsin ja typerin mahdollinen vaihtoehto. Sen vuoksi halusin tuoda In Flamesin Berliiniin ja taltioida Siren Charmsille tämän metropolin dekadenssin, laulaja kuvailee. En todellakaan, en nimittäin pysty kirjoittamaan lyriikoita tasapainoisesta harmoniasta. Vedetäänkö kertosäe vielä kerran. Hän hoki studiossa koko ajan, että ”kokeile, kokeile, kokeile”. No, koko juttu nousi hänen ansiostaan aivan uudella tasolle, hymyilee Fridén. – Siren Charms -albumin ilmestyminen siirtyi syyskuuhun ja me ryhdyimme miettimään, että pitäisimmekö kerrankin kesäloman – siis ensimmäisen viiteentoista vuoteen. Ja niin edelleen, Fridén kuvailee. Uppouduinkin usein omaan maailmaani, eivätkä bändikaverit tienneet lainkaan, millaisia laulujuttuja olen hahmottelemassa. Varsinkin laulaja pelasi albumin kanssa kovaa uhkapeliä, sillä Siren Charmsin materiaali oli hänen osaltaan pahasti keskeneräistä vielä Hansan ovien narahtaessa auki. Mutta veistänkö biisejä lapseni päivähoidosta. – Olemme tyytyväisiä perheenisiä ja elämämme ovat jo asettuneet paikoilleen. Palataan vielä Siren Charmsin mainittuun musiikilliseen vaihtelevuuteen. Joskus rysäytän metsään, mutta toisinaan löydän uuden kultasuonen. – Suoraan sanottuna: paineet olivat hirvittävät! Toisaalta, tämä oli juuri se kuningasidea, sillä tahdoin sulloa itseni nurkkaan ja katsoa, mitä sitten tapahtuu. Tästä tulee mahtavaa! No, juhliminen jäi sitten hyvin vähälle, sillä loppujen lopuksi minun piti työskennellä kuin mielipuoli saadakseni kaiken valmiiksi. Esiintymisten peruminen kirpaisi kovasti niin meitä kuin fanejakin, mutta joskus karuja päätöksiä on vain tehtävä. Että kuusi viikkoa edessä... – Myös biisin loppupuoli tulee puun takaa, sillä kappalehan muuttuu aivan toisenlaiseksi, sellaiseksi syntetisaattorimaalailuksi. Rock Im Parkin kaltaiset korkean profiilin festivaalit. Tämä on nimittäin eräs salaisuuksistamme: joku saa alkuperäisen neronleimahduksen, mutta bändimyllyn jälkeen idea kuulostaa todennäköisesti erilaiselta, mutta vieläkin paremmalta! SOUNDI 37 in flames -taitto_d.indd 37 5.9.2014 13.23. Esimerkiksi mainitun Through Oblivionin uudenlaisten ideoiden esitteleminen oli hermoja repivää hommaa, mutta onneksi aihiot tuntuivat kelpaavan. Daniel ilmoitti sitten tuntevansa laulajan nimeltään Emilia Felt ja ajattelin, että hänen oopperaäänensä voisi täydentää biisiä hyvinkin. Tiedäthän sen tunteen: järki ja omatunto kolkuttavat, että pysy poissa tuolta, mutta onhan se päästävä katsomaan... Että miten lukemattomilla tavoilla laittomat aineet vaikuttavat käyttäjään, hänen perheeseen ja lähipiiriin, yhteiskuntaan ja lopulta koko maailmaan. Tähän on kaksi syytä: rakastan tällaisia äänimaailmoja ja lisäksi halusin, että albumin keskivaiheille tulee pieni hengähdystauko. – Yritin aluksi tulkita When The World Explodea matalan kohtalokkaalla äänellä, mutta idea ei oikein toiminut. Että tämä juttu menee luultavasti projektille... Pelkkä riffi, riffimpi, riffein -junttaus muuttuu nopeasti puuduttavaksi. Kappaleiden soljuessa eteenpäin ei voi välttyä ajatukselta, että yhtye on viimeistään tämän levyn myötä karistanut Strömbladin haamun harteiltaan ja suunnannut aivan uusien haamujen maailmaan. Halusin selvittää, miten toimin äärimmäisen stressin alla – murenenko pieniksi palasiksi vai onnistunko paremmin kuin koskaan, laulaja kertoo. Se oli aivan kamalaa! Saatan kuvitella, mutta esimerkiksi Through Oblivion -kappaleessa on helppo kuulla tietynlaista Berliinin henkeä. – Katselin myös dokumentteja esimerkiksi huumausaineiden maailmasta. Ylipäänsä: olen sataprosenttisen varma, ettei Siren Charms kuulostaisi tällaiselta jos olisimme nauhoittaneet albumin Ruotsissa, Fridén vakuuttaa. Myös When The World Explodes yllättää – muun muassa vierailevan solistin osalta. – Hansa on myös niin iso studio, että kaikille yhtyeen jäsenille löytyi oma rauhallinen työskentelysoppi. Tuleeko tähän soolo. Otin kiinni tunnelmasta ja tuolla hetkellä Berliini tuntui biisinkirjoittajan paratiisilta. – Daniel rohkaisi minua todella monin tavoin. – Björnillä on deathmetal-sivuprojekti ja hän esitteli minulle taannoin kirjoittamiaan riffejä. Se kuuluu solistin suoritusten laaja-alaisuutena. Esimerkiksi kakkosbiisi Everything’s Gone sekoittaa Marilyn Mansoniltakin kuulostavia laulusuorituksia yllättävän rankkaan metallipaahtoon. Matkustin Berliiniin päivää ennen bändikavereitani ja päädyin illalla tutun yhtyeen eli Karnivoolin keikalle. Heitin kentälle omia ehdotuksia ja kohta aihio oli kääntynyt täysin ympäri. – Haluan mainita myös Monsters In The Ballroom -kappaleen, sillä se oli aluksi Björnin ”Ritchie Blackmore meets thrashmetal” -hetki. Myös muut yhtyeen jäsenet kirjoittivat ja hioivat aihioita, vaikka suuret musiikilliset linjat olivat toki tiedossa. – Tosiaan, nauhoitimme tällä kerralla berliiniläisen Hansa Tonstudion uumenissa ja siellä ovat klassikoitaan taltioineet myös U2, Depeche Mode, Nick Cave, Killing Joke ja David Bowie. Mistä sitten ammensit jos ne savuiset kapakat jäivät käymättä. Jos asiat alkavat mennä väärään suuntaan Hansan kaltaisen huippukalliin studion uumenissa niin kenelläkään ei ole kivaa. – Through Oblivion on ehdottomasti Berliini-biisi! Teoksesta löytyy leijailevaa surumielisyyttä, mutta toisaalta kaiken melankolian keskeltä pilkistää myös ”I have wings” -tyyppinen toivon tuulahdus. – No, voin paljastaa, että vihasin itseäni studiosession loppupuolella – tai ainakin tällaista työskentelytapaa. – Kaikenlaiset vahvat tunteet, muun muassa viha, rakkaus, suru ja epätoivo, toimivat Siren Charmsin tekstien lähtökohtina, Fridén aloittaa. Ettekö pelänneet paineiden kasvavan kohtuuttomiksi. – Pari ensimmäistä studioviikkoa kului hahmotelmien viimeistelyssä ja lopullisessa sovittamisessa. Helsingin jäähalli – odotahan vain! S yyskuun alkupuolella ilmestynyt Siren Charms saattaa hyvinkin olla vaihtelevin In Flames -julkaisu koskaan. ”En ymmärrä sitä, että ihmiset menevät katsomaan yhtyettä ja sitten he kuvaavat puhelimellaan koko keikan.” I n Flamesin materiaali ei ollut keskeneräistä ainoastaan sanoitusten osalta. Aftershow-bileet olivat savuntäyteisessä baarissa, jossa olut virtasi valtoimenaan ja ihmiset olivat hyvin päihtyneitä. Ilmoitin heti, että tuo ja tuo juttu sopisivat hyvin myös In Flamesille ja Everything’s Gone alkoi hahmottua saman tien, Fridén sanoo. Joskus jopa vau-huudahdusten saattelemana! Fridén työskenteli studiossa laulutuottaja Daniel Bergstradin kanssa. – Kun saavuin paikalle, minulla ei ollut yhtään valmista tekstiä. Pitäisikö tempoa nostaa. Olihan se mieletöntä fiilistellä, että tässä huoneessa ikuistettiin Heroes, kun taas tuolla seinän takana tehtiin The Passenger ja Mysterious Ways, kertoo Fridén ja jatkaa: – Toisaalta, samaan aikaan siellä sai pelätä pala kurkussa, että kohta Bowien henki ilmestyy paikalle huomauttamaan, että ”jätkät, homma ei oikein toimi, menkäähän vielä kotiin treenaamaan.” Fridénin hyväntuulinen vitsailu on vain osa totuutta. Albumin otsikko kuvastaakin juuri näitä vaaroja, joista pitäisi pysyä erossa, vaikka ne houkuttelisivatkin. Haluan aina laajentaa reviiriä ja yllättää kuulijan - kerta toisensa jälkeen. Deadline lähestyi uhkaavasti ja minä kiristelin hampaitani keskeneräisten kappaleiden kanssa... Asian positiivinen puoli on se, että In Flamesin akut ovat nyt viimeisen päälle ladatut, joten loppuvuoden Euroopan-kiertueelta on lupa odottaa suuria
todellakaan malta odottaa syyskuun lopulla Sehän on tapahtuvia Suomen-konsertteja. Kuva: Daniel Falk R uotsalaisen groove/thrash-rykmentti The Hauntedin viime vuodet eivät ole olleet sieltä helpoimmasta päästä. Mutta alkoihan se päivä sitten paistamaan risukasaankin, sillä karkureiden paikkaajiksi löytyivät kitaristi Ola Englund (Six Feet Under), rumpali Adrian Erlandsson (Paradise Lost, At The Gates) ja laulaja Marco Aro (The Resistance). Jesper on vähän kuin Metallican James Hetfield, joka ei halua bändinsä muusikoiden soittavan muissa bändeissä. Sehän on nykyään melkein popmusiikkia – eikä siinä mitään, sillä he kirjoittavat musiikkia varmasti sydämestään, sanoo Aro. Patrik vastasi, että siinä tapauksessa minulla on hyviä uutisia, sillä The Haunted rundaa nykyään hyvin maltillisesti. – Oletko muuten kuullut At The Gatesin lokakuussa ilmestyvän albumin. Toisen yhtyeeni The Resistancen kaverit ottivat asian vähän raskaammin ja kitaristi Jesper Strömblad (ex-In Flames) myönsi jopa pelänneensä tällaista tilannetta. Exit Wounds päästää ulos viime vuosina bändin sisälle pakkautuneita ei-niin-hyviä fiiliksiä, Aro kuvailee. Se on niin perkeleen hyvä, että minua suorastaan vituttaa. En pystynyt lopettamaan aineiden käyttöä maailmaa kiertävän metallibändin jäsenenä, joten minun oli astuttava sivuun oman itseni takia, sanoo Aro. The Hauntedin kokoonpano meni ennen uutta Exit Wounds -albumia täydelliseen remonttiin. No, lohdutin häntäkin, ettei The Haunted enää kierrä maailmaa satojen keikkojen vuosivauhdilla. Ja Jaloviinan nykyään melkein maistelua! popmusiikkia.” Aro asuu Tukholmassa, mutta The Haunted luetaan silti göteborgilaiseksi yhtyeeksi. 38 SOUNDI the haunted & arch enemy -taitto_c.indd 38 5.9.2014 13.26. – Keikkahommista puheen olleen: en ”In Flames. – Se oli erittäin raskas päätös ja pudistelin päätäni jo seuraavana päivänä, että teinkö juuri elämäni pahimman virheen. Herranen aika... – Minulla oli tuolloin kolme suurta rakkautta: perhe, bändi ja huumeet. – Ideana oli tehdä aggressiivinen, livemeiningiltä löyhkäävä kiekko. The Hauntedin juuri ilmestynyt kahdeksas studiolevy Exit Wounds on armoton paketti ja bändi tuntuu suorastaan hyökkäävän kuulijan päälle. No, tänä päivänä on helppo tajuta, että lähteminen oli ainoa mahdollisuuteni saada elämäni taas raiteilleen. Suomea sujuvasti puhuva Aro karjahteli The Hauntedissa muutaman vuoden ajan jo vuosituhannen alkupuolella, mutta sitten kuvio muuttui turhan haastavaksi. – Vaihtoehtoja on yksi: At The Gates. Teksti: Timo Isoaho Elämä taas raiteillaan – Keskustelin asiasta perheeni kanssa ja vaimoni kannusti, että annahan palaa, ei sinua ikuisesti pyydetä tällaisiin hommiin. Paluu The Hauntedin riveihin tuli ajankohtaiseksi keväällä 2013. Se on mieletön. No, pyysin pari viikkoa miettimisaikaa, laulaja muistelee. – Kitaristi Patrik Jensen pirautti ja aloitti sanomalla, että tiedät kyllä, mitä asiaa minulla on. Joten onhan se kysyttävä: mikä on göteborgilaisen melodisen deathmetalin kaikkien aikojen ykkösbändi. Tuumasin, että painu nyt hemmettiin, et saa puhuttua minua enää The Hauntediin, sillä pitkät maailmankiertueet eivät kiinnosta. Ensin lähti ovet paukkuen Peter Dolving ja hieman myöhemmin solistia seurasivat rumpali Per Möller Jensen ja kitaristi Anders Björler. Pääsin eroon huumeista enkä ole koskenut aineisiin kymmeneen vuoteen. In Flames
muuttaminen oli Arch Enemy saapuu myös Suomeen eräs ajatuksista, ja orkesterin kiertue käynnistyy tämän mutta emme onneksi lehden ilmestymispäivänä Joensuusta. SOUNDI 39 the haunted & arch enemy -taitto_c.indd 39 5.9.2014 13.26. Uskallan siis luvata, että suomalaisfanit saavat eteensä todella innokkaan ja todella energisen yhtyeen! Fanit ovat ottaneet hyvin vastaan Arch Enemyn uuden laulajan Alissa White-Gluzin. Helsinki ja Tampere taas ovat tutumpia kaupunkeja, Amott sanoo. Gossow ei tietenkään halunnut jättää vanhoja ystäviään pulaan ja hän ehdottikin kanadalaisen The Agonist -yhtyeen solistin Alissa White-Gluzin pestaamista Arch Enemyn riveihin. Esimerkiksi yhtyeen nimen muuttaminen ja tavallaan alusta aloittaminen oli eräs ajatuksista, mutta emme onneksi menneet niin pitkälle. – Toki sekin auttaa, että Alissan ensimmäinen Arch Enemy -albumi War Eternal onnistui niin hyvin. Teksti: Timo Isoaho Pohjamudista onnen kukkuloille Kuva: Patric Ulleaus J os The Haunted on paininut viime aikoina kokoonpano-ongelmien kanssa niin täsmälleen samaa voi sanoa Göteborgin eteläpuolelta Halmstadista tulevasta Arch Enemysta. menneet niin pitkälle.” – En ole koskaan käynyt Joensuussa tai Jyväskylässä ja uusien paikkojen näkeminen on aina virkistävää. Sen vuoksi Gossowin viime maaliskuussa julkaisema ”I have decided to step down from being Arch Enemy’s voice of anger” -tiedonanto tuli melkoisena shokkina yhtyeen ystäville. Kyllähän meitä jännitti backstagella, mutta yleisön vastaanotto oli jotakin uskomatonta. – Angelan lähtö ei tullut meille yllätyksenä, sillä tämä ikävä mahdollisuus oli noussut esiin useita kertoja mennei den vuosien aikana. – Keskustelimme asiasta bändin sisällä ja mietimme erilaisia vaihtoehtoja. Tuon esiintymisen aikana sydämen päältä vierähti todella iso kivi, kitaristi huokaa. – Hioimme livesettimme kuntoon viime kesän aikana, mutta nyt olemme saaneet viettää hieman lomaa. Olen todella tyytyväinen biisimateriaaliin ja bändin soittosuoritukseen – niin tosiaan, eipä unohdeta kaiken Alissa-spekuloinnin keskellä sitä, että vuonna 2012 yhtyeeseen liittynyt kitaristi Nick Cordle on ollut omalta osaltaan nostamassa yhtyettä uudelle ”Yhtyeen nimen tasolle. Fanit tuntuvat ottaneen White-Gluzin vastaan hyvinkin avoimin mielin. – Alissan ensimmäinen Arch Enemy -keikka oli Roma niassa viime keväänä. Keulakuva on aina keulakuva, joten fanien reaktiot hirvittivät etukäteen, kitaristi Michael Amott kertoo. – Arch Enemyn kautta metallimusiikista aikoinaan innostunut Alissa lensikin sitten Ruotsiin ja treenasimme vanhoja biisejä - ja homma toimi heti loistavasti. Ja jos Peter Dolving oli kovan luokan solisti ensin mainitulle rykmentille niin Arch Enemyhan suorastaan henkilöityi Wages Of Sin -mestari teoksen (2001) myötä yhtyeen keulakuvaksi nousseeseen Angela Gossowiin. Se tuntui hämmentävältä: olimme juuri menettäneet Angelan ja rypeneet poh- jamudissa, mutta yhtäkkiä palaset tuntuivat loksahtavan uudelleen kohdalleen, kuvailee Amott. Mutta kun hän sitten oikeasti sanoi päättävänsä päivänsä Arch Enemyn riveissä niin kyllähän se arvelutti melkoisesti
Se on usein myös nostalgian värittämää kaipuuta muualle, nuoruu- teen, toiseen aikaan tai toiseen paikkaan. Teksti: Tuomo Yrttiaho Sitä vihataan, sitä rakastetaan, sitä hävetään ja sitä kaivataan. Emossa on kyse ennen kaikkea tunteista, emootioista. Sille voidaan kuitenkin hahmotella jonkinlaiset juuret. Emo on kuin yhdistelmä mikä tahansa eri puolilla virinneitä alakulttuureja, jossa tietyt yhdistävät tekijät ovat ajan saatossa nousseet merkitseviksi. Emon voi myös lukea osaksi vuosituhannen lopun uusromanttista liikehdintää, joka läpäisi koko populaarikulttuurin kentän. Siinä missä esimerkiksi grunge liitetään yhä kiinteästi Yhdysvaltojen Seattleen, ei emon syntymäpaikaa voi samaan tapaan sijoittaa kartalla vain tietylle alueelle. Emo on intohimoista tilitystä, jossa harvoin on sijaa ironialle. Kolmekymmentävuotisen matkansa aikana emo on muuttanut muotoaan lukemattomia kertoja. Eilisen emo Kun ajatellaan 1980-luvun Washington D.C.:n hardcorepunk-skeneä sekä kellareissa ja pikkuklubeilla järjestettyjä keikkoja, ei tunteen korostaminen tule ehkä ensimmäisenä mieleen. Yhden tarkkaan rajatun genren sijaan onkin olemassa lukemattomia keskenään erilaisia yhtyeitä, joiden musiikkia voidaan huoletta kuvailla emoksi: saman otsakkeen alle mahtuvat niin hardcoreen kallellaan olevat yhtyeet kuin soundeiltaan ja imagoltaan sliipatut poppunk-bändit. Onko emoa olemassa. Mikä oli eilen emoa, ei siis ole sitä välttämättä enää huomenna. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, ettei musiikkityyliä nimeltä emo ole varsinaisesti olemassa. Kaikkein keskeisin emon luonteenpiirteistä on antanut sille jopa sen nimen. Emo on määritellyt rajojaan jatkuvasti uusiksi liittämällä itseensä erilaisia vaikutteita, näkemyksiä ja uudelleentulkintoja. Mutta juuri tunteestahan myös hardcoressa on ollut ai- 40 SOUNDI emo_taitto_f.indd 40 5.9.2014 13.34
Guy Picciotto oli yksi Minor Threatista ja koko D.C.:n skenestä vaikuttuneis- ”Emo on intohimoista tilitystä, jossa harvoin on sijaa ironialle.” ta. Skenen keskeisimpiin bändeihin kuulunut Minor Threat oli lyhytikäisyydestään huolimatta merkittävä monella tapaa, eikä vähiten emon kannalta. na kyse: aggression purkamisesta ja toisaalta siitä kumpuavan yhteisöllisyyden voimaannuttavuudesta. Hän teki oman Rites Of Spring -yhtyeensä kanssa toisenlaista tulkintaa hard coresta. Yhtyeen solistin Ian MacKayen Dischord-levy-yhtiö oli myös tärkeä suojasatama uusille yhtyeille. Lisäksi sen kappaleissa oli enemmän melodista tarttumapintaa – piirre, joka korostui entisestään myö- SOUNDI 41 emo_taitto_f.indd 41 5.9.2014 13.34. Kuva: Dischord Records 1980-luvun puolivälissä yhden albumin ja kourallisen keikkoja tehnyt Rites Of Spring toimi koko emosuuntauksen käynnistäjänä. Toki sen ehdottomuudesta on pitkä matka vaikkapa myöhempien vuosikymmenten ikuisiin high school -romansseihin juuttuneisiin bändeihin, mutta se oli voima, joka sysäsi kehityksen tiettyyn suuntaan. Vuosina 1984-1986 toiminut yhtye säilytti esiintymisissään ja musiikissaan saman vimmaisuuden, mutta kap- paleissaan se käänsi huomion entistä enemmän yksilön sisäisiin tuntemuksiin ja emootioihin
Punk- ja hardcore-perimänsä ohella se otti jatkuvasti vaikutteita myös indierockin puolelta. Yksi tällaisista yhtyeistä oli newyorkilainen Texas Is The Reason, jonka ainoaksi jäänyt albumi Do You Know Who You Are. Vain yhden studioalbumin toimintavuosiensa aikana julkaissut Rites Of Spring näytti suunnan, ja muut tulivat perässä. Internet selittää osaltaan myös sen, että emosta kehittyi muutamassa vuodessa globaali alakulttuuri-ilmiö. Nämä yhtyeet vaikuttivat suuresti uudella vuosituhannella stadionluokkaan kasvaneisiin emo-bändeihin. Albumi on pitkälti vastuussa siitä, millaiseksi emon kultainen kausi 1990-luvulla muodostui, ja millaisia mielikuvia koko emo-käsite nykyäänkin herättää. Emon myötä useimmat niistä onnistuivat myös vakiinnuttamaan oman asemansa kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. 42 SOUNDI emo_taitto_f.indd 42 5.9.2014 13.34. Rivers Cuomon ironian kanssa leikittelevään nörtti-imagoon nojanneella yhtyeellä oli selvästi enemmän yhteistä R.E.M:in, Sugarin tai Green Dayn tapaisten popmelodioita viljelevien yhtyeiden kanssa, kuin keuhkojaan ulos rääkyvien post-hardcore-bändien kanssa. Esimerkiksi nykyperspektiivistä tarkasteltuna 1990-luvun MTV-sukupolven suosikkia Weezeria harvemmin luetaan emo-yhtyeiden joukkoon juuri sen edustaman soundin vuoksi. 1990luvun lopulta lähtien sana uusista yhtyeistä alkoi levitä juuri verkon kautta. Se käynnisti niin kutsutun emon toisen aallon. Minor Threatin hajottua MacKaye oli kulkenut samaan suuntaan ensin lyhytaikaiseksi jääneen Embrace-yhtyeensä kanssa, mutta vuonna 1987 perustetussa Fugazissa MacKaye ja Picciotto pääsivät toteuttamaan visioitaan yhdessä. Emon lyhyt oppimäärä hemmin seuranneiden bändien keskuudessa. Sunny Day Real Estate oli emon 90-luvun kultakauden, eli niin sanotun toisen aallon, tärkeimpiä bändejä. Mutta hardcoren uusi, melodisempi ja sisäisistä tuntemuksista kiinnostuneempi luenta ei ollut vain Yhdysvaltain itärannikon erityspiirre. Syy on selvä: myyntiodotukset pettänyt albumi on alusta loppuun Cuomon avoin- Emo-yhtiöt Erityisesti 1990-luvulla useampi indie-levy-yhtiö profiloitui emobändien julkaisijana. Tätä kolmikkoa voidaan pitää eräänlaisina emon kantaisinä. Ne häivyttivät popin ja punkin välistä rajaa säilyttäen silti vaihtoehtoidentiteettinsä, joka kumpusi pitkälti yhtyeiden DIY-asenteesta ja korkeasta työmoraalista. Internet Emo oli ensimmäisiä musiikki-ilmiöitä, jotka hyötyivät internetistä. Nämä levy-yhtiöt olivat omalta osaltaan auttamassa emoskenen vakiintumisessa ja myöhemmässä valtavirtaistumisessa. 1980-luvun lopulla Kaliforniaan asettunut Jawbreaker julkaisi debyyttialbuminsa Unfun vuonna 1990. (1996) edusti emon toisessa aallossa post-hardcore puolta. Yhtyeen juuret olivat paikannettavissa selvemmin länsirannikon punkiin ja Hüsker Dün kaltaisiin nimiin. Toinen aalto Vuonna 1994 seattlelaisbändi Sunny Day Real Estate julkaisi debyyttialbuminsa Diary. Melodisuuden lisäksi se painotti huomattavasti itärannikon kollegoitaan enemmän melodisuutta ja sanoitusten tunnustuksellisuutta, samoin kuin niin ikään Kaliforniasta ponnistanut Samiam. Tällaisia yhtiöitä ovat muun muassa Vagrant Records, Jade Tree, Victory Records, Hopeless Records, Deep Elm, Drive-Thru Records ja Polyvinyl Records. Se oli jo pelkän otsikkonsa puolesta selvä kannanotto ja merkki albumin sisältämän musiikin näkö- kulmasta. Yhtyeen ja niiden levy-yhtiöt hyödynsivät uutta tekniikkaa majortoimijoita tehokkaammin: musiikki saavutti uusia kuulijoita ympäri maailmaa laittomien latauksien avulla samalla kun verkkosivut valjastettiin oheistuotteiden myyntiin ja message boardit kuhisivat fanien yhteydenpidosta. Silti yhtyeen kakkosalbumi Pinkertonia (1996) pidetään yhtenä keskeisimmistä yhdeksänkymmentäluvun emo-levyistä. 1990-luvulla sydänsurusta tuli emon tunnusmerkki. Kuva: Sub Pop Katseet kohti Keskilä nttä Emon valtavirtaistumisen kannalta tärkeitä askeleita otettiin myös Yhdysvaltain Keskilännessä. Mutta epämääräinen emoskene jatkoi monipuolistumistaan ja laajenemistaan. Milwaukeen The Promise Ring ja Kansas Cityn The Get Up Kids jatkoivat punkin ja indierockin yhteen sulattamista. ta ja paikka paikoin jopa kiusaannuttavaa ihmissuhdetilitystä. Vuosikymmenen puolivälin tienoilla ilmestyi kiihtyvällä tahdilla samaan soundiin ja estetiikkaan luottavia yhtyeitä, joiden yhdistävänä tekijänä oli myös lyhyt elinkaari: kuten niiden tekemä musiikki, myös ne itse paloivat kirkkaalla tunteenliekillä polttaen itsensä nopeasti loppuun
Ideana oli julkaista avoimen haun kautta uutta vaihto ehtoista rockmusiikkia. Arizonan Mesassa vuonna 1993 pe rustettu Jimmy Eat World julkaisi jo 1990-luvulla kolme albumia. Albumi oli kansallisessakin mittakaavassa suurmenestys ja se te ki paitsi itse yhtyeestä, myös Vagran tista huomattavan tekijän musiikki markkinoilla. The Emo Diaries Levy-yhtiö Deep Elm julkaisi vuosina 1997-2011 kokoelmalevyjen sarjaa nimeltä The Emo Diaries. Kappaleen vi deo vangitsee osuvasti emon vankim man kuulijakunnan. Vuoroaan odo telleet yhtyeet veivät uudella vuosi tuhannella emon keskelle valtavirran tyrskyjä. SOUNDI 43 emo_taitto_f.indd 43 5.9.2014 13.34. ”1990-luvulla sydänsurusta tuli emon tunnusmerkki.” Jawbreaker edusti länsi rannikon soundia yhdessä muun muassa Samiamin kanssa. Juuri samasta syystä vuonna 1996 perustettu Vagrant Records sai en simmäinen hittinsä vuonna 1999, kun se julkaisi The Get Up Kidsin kakkos albumin Something To Write Home About. Plati naa myyneeltä levyltä julkaistiin usei ta singlejä, joista muistetuin lienee MTV:n päivittäisrotaatiossa taajaan pyörinyt The Middle. Emo ei levyillä niinkään edustanut tiettyä soundia, vaan musiikin sisältämää sanomaa ja tapaa tehdä musiikkia. Ne olivat kuitenkin jo antaneet vies tikapulan eteenpäin. 2000-luvulla Deep Elm lopetti sarjan julkaisemisen hetkeksi emon valtavirtaistumisen myötä, mutta jatkoi sitä sittemmin uudelleen. Kirkasotsaiset The Get Up Kids ja The Promise Ring pääsivät maista maan suurempien massojen suosio ta vuosituhannen vaihteessa, mutta kummankin taiteellinen huippukausi hiipui pian 2000-luvun alun jälkeen. Se oli ehkä polveutunut punkista, mutta muuttunut vuosikymmenessä riittä vän tutuksi ja turvalliseksi, jotta kou Kuva: Vagrant Records Koko maailman alakulttuuri The Get Up Kids ylsi 1990-luvun lopulla merkittävään kaupalliseenkin menestykseen. Ensimmäisellä kokoelmalla olivat mukana muun muassa Jimmy Eat World ja Samiam, jotka tuolloin tosin olivat major-yhtiöiden listoilla. Kuiten kin vasta vuonna 2001 ilmestynyt Bleed American räjäytti pankin. 1980- ja 1990-lu vulla indierock eli ennen kaikkea col legeopiskelijoiden piirissä, mutta 2000-luvun emo oli erityisesti valkoi sen high school -yleisön suosiossa
Liuta bändejä toi lisää metal- ja hardcore-vaikutteita emoon samalla kun toiset jatkoivat yhä syvemmälle pop-punkin puolelle. PUNK ROCK, TEENAGERS AND EMO (2003), AZERRAD, MICHAEL: OUR BAND COULD BE YOUR LIFE. Siksi emo odottaa rauhassa hetkeä, jolloin se on kyllin unohdettu, jotta se voi karistaa yltään nostalgian rippeet ja kohota jälleen tuoreena näkemyksenä kyynisyyden tylsistyttämän populaarikulttuurin keskiöön. Viestikapula on siirtynyt jälleen eteenpäin. Myöskään musiikillisesti se ei enää määrittele koko rockmusiikin kenttää, vaan siitä on tullut vain yksi indierockin tyylisuunta muiden joukossa. Toki sen hurjimmat suosion vuodet ovat jääneet taakse, mutta se ei ole missään nimessä kadonnut mihinkään. 2010-luvulla emo on palannut lähemmäs marginaalia. Popmusiikissa viisi vuotta on pitkä aika, kymmenen vuotta jo ikuisuus. Paljon puhutun ja vallitsevaksi väitetyn ironian aikakaudella sen edustama sanoma hävettää ja nolostuttaa. lupäivän jälkeen ostareilla hengaileva nuorisokin saattoi siitä kiinnostua. LÄHTEET: GREENWALD, ANDY: NOTHING FEELS GOOD. 44 SOUNDI emo_taitto_f.indd 44 5.9.2014 13.34. Sillä viitattiin nyt kuitenkin myös muuhun kuin My Chemical Romance on 2000-luvun emon suuria menestystarinoita. Emon lyhyt oppimäärä ”Emo odottaa rauhassa hetkeä, jolloin se on kyllin unohdettu.” Milwaukeelainen The Promise Ring oli niistä, jotka toivat vuosituhannen vaihteessa emoon lisää pop-piirteitä hyvällä menestyksellä. Oli Thursdayn tumma posthardcore, josta Coheed And Cambria teki omaa progeversiotaan. Uuden sukupolven suosikkiyhtyeet Dashboard Confessional, Saves The Day, Brand New, The Used, Taking Back Sunday, My Chemical Romance kasvoivat stadionmittaan mutta osoittivat samalla, kuinka kauas emo oli kulkenut alkuperäisestä muodostaan. Into It. Over It., Citizen, The Hotelier ja Cloak room ovat kiinnittäneet jopa hipsterien huomion. Yhtye lopetti viime vuonna ja laulaja Gerard Way on juuri saanut valmiiksi ensimmäisen soololevynsä. Yhdistävä tekijä oli edelleen tunne, mutta sen aitoudesta oltiin montaa mieltä. Uusi emo- polvi Olisi sulaa tyhmyyttä luulla, että emo olisi jäänyt viime vuosikymmenelle. soundi.fi KUUNTELE SOITTOLISTA 20 askelta emoon www.soundi.fi/soittolistat Kuva: Warner musiikkiin: emo oli globaali alakulttuuri, muotisuuntaus, elämäntapa ja kaikkea siltä väliltä. Käsitys emosta pirstaloitui entisestään, vaikka samanaikaisesti emoa käsiteltiin mediassa aiempaa enemmän. 2000-luvun alussa myös muunlaiset versiot emosta alkoivat murtautua suuren yleisön tietoisuuteen. SCENES FROM THE AMERICAN INDIE UNDERGROUND, 1981–1991 (2001). Jo parin viime vuoden aikana pienet indielafkat ovat jälleen pukanneet ulos albumeja, jotka ovat paljon velkaa parinkymmenen vuoden takaisille pioneereille
Siinä on paljon elementtejä joista pidän, perkussiot, tanssittavuus ja jopa ne hokemat. Kaikelle on syynsä. Tomorrow The Green Grassin takana oli kaksikko Gary Louris ja Mark Olson. – Koska synnyin sellaiseen ympäristöön, ei ole mikään ihme että aina kun yritän laulaa mukana jotain melodiaa, alan automaattisesti kehitellä siihen jo- 46 SOUNDI mark olson -taitto.indd 46 8.9.2014 9.42. Ahmin radiosta musiikin erikoisohjelmia laajalla skaalalla Räkärodeosta Ulvoviin susiin ja Avaruusromuun, mutta Kantrispagetti ei kiinnostanut. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä rakastuin etenkin sen kantrivaikutteisimpiin raitoihin, eikä siltä tieltä ole paluuta ollut. Jo vuosikymmenen yhdessä musiikkia tehneen parivaljakon tiet erkanivat pian Olsonin jättäessä The Jayhawksin ja upotessa syvälle kantrin maisemiin Original Harmony Ridge Creekdippers kanssa. Läpi yläasteen olin vihannut sitä. Mark on nimittäin juuri julkaissut Good-bye Lizelle -nimisen sooloalbumin, jolla miehen juurevaan tuotantoon on ilmestynyt täysin uusia sävyjä. Kunnes tuli vuosi 1995, jolloin lainasin kirjaston uutuushyllystä minnesotalaisen The Jayhawksin Tomorrow The Green Grass -albumin. – Rakastan djemben ääntä ja olen aina halunnut käyttää sitä, Joshua Treen kodista lähimmälle kylälle puhelinyhteyden päähän ajanut Mark aloittaa pitkän monologinsa. Yksi selitys löytyy siitä, että Markin nykyinen elämän- ja yhteistyökumppani, norjalainen muusikko Ingunn Rignvold paitsi laulaa levyllä hyvin 60-lukulaisesti heliseviä stemmoja, myös soittaa hippien perusarsenaaliin kuuluvia soittimia, kuten djembeä. Puolituntinen rupattelutuokio Mark Olsonin kanssa on ollut paitsi hauska ja sydämellinen mutta, kuten pian ilmenee, myös hyvin hämmentävä ja surullinenkin. Maanläheinen ja lämpimänä hehkuva albumi kuulostaa syntyneen 1960-luvun lopussa Kalifornian hippien nuotiopiirissä jammaillen ja imeneen itseensä kosolti vaikutteita brittifolkin psykedeliasta. Minä rakastin molempia myös omillaan, mutta toki ilahduin kun miehet palasivat yhteen 2000-luvulla ensin duolevyn ja sitten The Jayhawksin paluukiertueen ja -albumin (Mockingbird Time, 2011) myötä. M Kuva: Ingunn Ringvold uistan tarkalleen, milloin rakastuin kantriin. Mark Olson ei halua enää kuulla Gary Lourisista sanaakaan. Teksti: Mikko Meriläinen Vapaa mutta pettynyt Siinä vaiheessa kun artisti pyytää soittamaan managerilleen, liikutaan arkaluonteisten asioiden äärellä. – Hienoa että mainitsit hippifiiliksen, totta kai se on tarkoituksellista. Nykyään olenkin vahvasti sitä mieltä, että jokainen musiikin rakastaja hurahtaa kantriin, ennemmin tai hieman myöhemmin. N yt, lähes 20 vuotta kantriherätykseni jälkeen, olen juuri sulkenut puhelimen. Aloitetaan mukavilla asioilla. Kotini lähellä on vanha new age -keskus, joten heidän musiikkinsa on tullut minulle tutuksi. Louris puolestaan jatkoi The Jayhawksin keulilla kehittäen yhtyeen soundia monipuolisemmaksi. Mark on kasvanut hippien keskellä, tätinsä hyllystä hän löysi Bert Janschia ja Buffy Sainte-Marieta, ja suuren vaikutuksen teki myös beatrunoutta harrastanut setä
Viimeisen Jayhawkskeikan jälkeen Espanjassa vuonna 2012 Mark oli ilmoittanut, ettei enää koskaan halua olla missään tekemisissä Lourisin kanssa, johon Gary oli tokaissut, että ”miksi et siinä tapauksessa lyö minua?” Toisenkin osapuolen näkemys olisi mukava kuulla. Piristävän vanhankantaiselta kuulostava albumi henkii lämpöä. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että tarvitsin lisää musikaalisuutta lauluihini – niissä oli paljon ihan vain puhuttuja osuuksia ja runoja – joten hylkäsin ne ja aloitin homman alusta. Bändit kuten Love tai The Byrds viettivät paljon aikaa studiossa ja kehittelivät todella hulluja sovituksia. Kannettavalla Nagra-nauhurilla Mark äänitti laulujaan ympäri maailmaa, Amerikasta Armeniaan. – Lopulta saimme levyn kuulostamaan oikealta. Tässä vaiheessa keskustelu saa täysin uuden luonteen. O len hämmentynyt. Eikä tässä vielä kaikki: tarinaan liittyy myös Suomi ja Lumpeela Julkaisut -lafkaa vetävä Juha Mäki-Patola. Vaihdan nopeasti aihetta ja juttelemme tovin mukavia. Ensiksi Markin täytyi hylätä jo valmiina pitämänsä nippu lauluja. Minusta se kuulostaa erilaiselta! Soundissa on jotain hyvin uniikkia. Siitä on helppo olla samaa mieltä vaikka ei prosessia tuntisikaan. Suljen luurin hämmentyneenä ja naputtelen sähköpostiviestin Markin managerille Michael Nievesille. S euraavana päivänä Nieves soittaa. Ei meidän tarvinnut tehdä juuri muuta kuin ajaa materiaali vanhan Neven miksauspöydän läpi ja se kuulosti täydelliseltä. Aihe saa Markin täysin solmuun. Ainoa asia mitä voin siitä sanoa on, että jos ikinä joudut tilanteeseen, jossa sinua ei kohdella hyvin, niin pakene! Pakene, pakene, pakene ja yritä olla itsesi jossain muualla. Yritän varovasti tiedustella, että miksi heidän välinsä ovat näin pahasti kariutuneet. En aio eritellä, mitä se voisi olla, mutta jotain... Ja sen hän totisesti tekee. Mark kuulostaa surulliselta ja ahdistuneelta, mutta haluaa kuitenkin jatkaa. Nieves kertoo värikkäästi kuvaillen, kuinka Louris on käyttänyt The Jayhawksin nimeä vaikka miehet olivat sopineet toisin, sekä vuonna 1995 että uudestaan comebackin myötä. – Olen aina rakastanut musiikkia, sekä sen tekemistä että keikkailua, mutta totta on että bisnesmielessä urani ei ole ollut hyvä, Mark toteaa. – Tunsin Juhan koska hän oli järkännyt minulle keikkoja Suomessa. Hän myös jakaa häkellyttävän yksityiskohtaisia tietoja Lourisin päihdeongelmista ja häijystä rakastajattaresta, joka oli kuulemma salaa myrkyttänyt miesten välejä parhaansa mukaan. – Ei se ole mukavaa, se on itse asiassa hyvin surullista. – Tilanne vain on tämä, eikä se ole niinkään surullista kuin pelottavaa. Gary Louris ei vastaa yhteydenottoon ja hänen edustajansa tyytyy vain toteamaan, etteivät he halua elää menneisyydessä ja että Jayhawks-nimellä jatkaminen vuonna 1995 oli levy-yhtiön vaatimus. – En halua valittaa liikaa, mutta kuka tahansa joka katsoo tekemiäni levyjä ja vertaa sitä siihen, millä tasolla olen tällä hetkellä, huomaa että jotain on täytynyt mennä pieleen. Emme tee enää mitään yhdessä, koskaan. M arkin diskografia kattaa viisi The Jayhawksin kanssa ja kymmenkunta omillaan tehtyä albumia. Se ei ollut minulle lainkaan onnellinen kokemus. – Minut puhuttiin ympäri huonoon suhteeseen, josta olin jo kerran päässyt vapaaksi. Ne vain eivät toimineet. Markin voimakas reaktio yllättää. Kuva: Lost Highway G ood-bye Lizellen syntytarina on värikäs. –Ei, ei, ei. – En ole vain joku hullu ukko, jonka täytyy päästä Tsekkeihin tekemään levyä, sillä minä kokeilin ensin kahtakin eri studiota Los Angelesissa. Kehaisen Mockingbird Timea ja kysyn, että ovatko he olleet Garyn kanssa tekemisissä sen koommin. Tyhmyyksissäni luulen, että kyse on naissotkuista ja päätän vaihtaa aihetta. Kyse on haitallisesta käyttäytymisestä ja pelottavista tapahtumista, mutta jos haluat tietää yhtään enempää sinun täytyy soittaa managerilleni. Niiden kautta hän on kerännyt lauman kaltaisiani uskollisia faneja, mutta hyvällä tahdollakaan hänen uraansa ei voi kuvailla menestyneeksi. Apuun tuli Juha, jolle lähetin Nagralla tallentamiani raitoja netin yli miksattavaksi. Minun täytyy vain mennä eteenpäin elämässäni. ”Jos haluat tietää yhtään enempää sinun täytyy soittaa managerilleni.” tain toista tai kolmatta harmoniaa! Rakastan 1960-luvun lopun musiikkia. SOUNDI 47 mark olson -taitto.indd 47 8.9.2014 9.42. – Yritin ensiksi tehdä albumin hippiteemasta hyvin selkeän. Tässä vaiheessa värikästä tarinaa naurahdan ääneen, mikä saa Markin perustelemaan ratkaisua. Kuuntelin albumia ja se tuntui liian lyhyeltä, tarvitsin yhden biisin lisää. Yhtäkkiä Good-bye Lizelle ei soikaan enää korvissani yhtä onnellisena. Mutta nyt olen taas vapaa, Mark kertoo samaan aikaan salamyhkäisesti ja paljon puhuvasti. – Olin tsekkiläisen Sono Recordsin studiolla pari viikkoa. Tulin Suomeen ja viimeistelimme homman. – Levylle tallentui vapaan miehen ääni ja ilo! En halua rypeä huonoissa fiiliksissä. Erittäin tulehtunut tilanne siis, eikä totuutta voi kuin arvailla, mutta jos puoletkaan managerin palopuheesta pitää paikkansa, on helppo ymmärtää Olsonin äänestä kuulunut syvä pettymys. En oikeastaan halua puhua hänestä tai siitä yhtyeestä mitään. Sanon Markille, että se kuulostaa onnellisen miehen tekemältä. Kohtelias mies lupaa kertoa kaiken, mitä haluan Lourisin ja Olsonin välirikosta tietää. The Jayhawks 1990-luvun alussa, jolloin Mark Olson ja Gary Louris (kaksi vasemmanpuolimmaista) sietivät vielä toisiaan. Pyrin etsimään ympäriltäni innostavia esimerkkejä, ihmisiä joita voin katsoa ihaillen. Äänitykset viimeisteltiin kaikista maailman paikoista Tsekeissä
– Siksi pidänkin elokuvien tekemi sestä. Kravitz kuitenkin kieltää, että aiheet olisivat syntyneet esimerkiksi pieleen menneen suhteen seurauksena. Mies käytti levyn valmisteluun ja nauhoitukseen kolme vuotta, mutta hän ei pidä kymmenet tä levyään minkäänlaisena merkkipaa luna. Lenny Kravitzin tuorein albumi Strut on juuri ilmestynyt. 48 SOUNDI lenny kravitz -taitto_b.indd 48 5.9.2014 13.35. – Totta kai jokapäiväinen elämäni vaikuttaa kappaleisiin, sitä en toki voi kieltää. Heräsin aamuisin viideltä kuvaamaan elokuvaa, ja kirjoitin uutta musiikkia ai na myöhäiseen yöhön asti, Kravitz ker too. – Minulla ei ollut mitään tiettyä ideaa, kun aloitin sanoitusten työstä misen. – En suunnitellut uutta levyä, mutta kappaleita alkoi syntyä iltaisin ja öisin kun olimme kuvaamassa toista Nälkäpeli-elokuvaa. Tässä ei siis ole mitään yhtenäistä teemaa, Kravitz nauraa. Pääsen työskentelemään muiden artistien, siis näyttelijöiden ja ohjaajien, kanssa. – Äitini oli loistava näyttelijä. Lähes vuoden väliaika ei tällä kertaa mennyt hukkaan. Äänitykset valmis tuivat kuitenkin jo huomattavasti aiem min. Teksti: Laura Vähähyyppä Vetreä viisikymppinen Lenny Kravitz on juuri julkaissut kymmenennen albuminsa. Strut-albumin kappaleissa käsitel lään huomattavan paljon ihmissuhtei ta. Siellä pystyn kes kittymään työskentelyyn sataprosent tisesti. – Rakastan sitä hiljaisuutta, eristy neisyyttä ja luontoa. Soundi tapasi kontrollifriikin viisikymppisen Pariisissa. Olen Lenny Kravitz, eli oikeas taan koko bändi, mies nauraa. Myös tällä kertaa mies ”Olisin voinut ryhtyä vain kokopäivätoimiseksi suunnittelijaksi, mutta onneksi äitini tartutti minuun myös kiinnostuksen esiintymiseen.” soitti itse kaikki instrumentit ja tuotti albumin. – Olen aina toiminut näin, ja se sopii minulle. Elokuvissa myös keskitytään tiimityöhön ja rooliin, eikä minuun henkilökohtaisesti, hän jatkaa. Kravitz on tehnyt suurimman osan levyistään yksin. Välillä siihen menee vain vähän pidempi aika. Lenny Kravitz kuuluu niihin artistei hin, joiden ei tarvitse julkaista uutta levyä vuosittain henkensä pitimiksi. Kravitz rakensi jo edellisten le vyjensä nauhoituksia ajatellen studi on Bahamalle, jossa hän asuu osan vuo desta. Työskentely-ympäristö Strut-levyn nauhoituksille ei olisi voinut olla muka vampi. Minulla on myös koko ajan muita projekteja käyn nissä, joten en oikeastaan ole edes huo mannut ajan kulumista, Kravitz nau rahtaa. Strut on toukokuussa 50-vuotispäi viään viettäneen Lenny Kravitzin kym menes studioalbumi. Ensimmäisen suuremman elokuva roolinsa Lenny Kravitz teki elokuvassa Precious. Lenny Kravitzin äiti opetti poikansa jo varhain rakastamaan elokuvia ja teat teria. – Aika kului muun muassa julkaisi jan miettimiseen. – En koskaan istu odottelemassa että saisin inspiraation. Tämä tuntuu kuitenkin uudelta alulta musiikkiurani suhteen. Elän elämääni täy sin normaalisti, kappaleet syntyvät jos sain vaiheessa kuin itsekseen. Lisäksi keräsin ym pärilleni tiimin, joiden kanssa työsken nellä tämän albumin kanssa. Parhaiten Roxie Roker muistetaan hänen roolistaan Helen Willisinä 70-lu vun tv-sarjassa Jeffersonit. Hän vaikutti minuun hyvin monella ta valla kun olin nuori. Minulla ei ole niihin juurikaan kontrollia, sanat vain pulppuavat pääs täni. Tälläkin kertaa levyn julkaisu muuttui ajankohtaiseksi, kun hyviä kappaleita oli kertynyt tarpeeksi. – En edes olisi tiennyt kuinka mones albumini tämä on, jos et olisi maininnut asiasta. – Lopetin näyttelemisen musiikin vuoksi melko varhaisessa vaiheessa, mutta nyt pystyn tekemään molem pia töitä. Olemme miehen kotikaupungissa, ja hän kertoo käyneensä juuri pissatta massa koiraansa. Strut-levyn myötä mies saapuu myös Suomeen. Hän sai roolistaan useita eh dokkuuksia palkintogaaloissa. Kävin nuorena poikana usein katsomassa hä nen esityksiään esimerkiksi Broadwayl la ennen kuin hän siirtyi televisioon. L enny Kravitz istuu pariisilaisen loistohotellin upottavassa noja tuolissa hieman voipuneen oloise na. – Tuona aikana olin todella kiireinen. – Kaikki oli muistaakseni valmista jo marraskuun lopulla, Kravitz huo kaisee
Ohjaaja Lee Danielsin kanssa työskentely oli todella inspiroivaa, hänellä oli hyvin selkeä visio millaisen hän halusi elokuvasta. Hän aloitti laulamalla gospelkuorossa alakouluaikanaan. Kravitzilla tuntuu olevan aina useampi rauta tulessa. Sillä hetkellä kuvittelee, että muistan tämän hetken ikuisesti. – Olisin voinut ryhtyä vain kokopäivätoimiseksi suunnittelijaksi, mutta onneksi äitini tartutti minuun myös kiinnostuksen näyttelemiseen ja esiintymiseen. Hän kuitenkin väittää, että moneen projektiin keskittyminen sujuu häneltä luonnostaan. Lenny Kravitz esiintyy Hartwall Areenalla 26. – Nyt noihin vanhoihin aikoihin pitää joka tapauksessa palata, koska yhtyeen pitää oppia kappaleet ennen kiertueen alkua. Pidän todella monenlaisesta musiikista, ja se on vaikuttanut omaan tekemiseeni valtavasti. – On muuten hauskaa, miten nopeasti vanhojen kappaleiden tekoprosessit unohtaa. Mutta soitamme tietysti myös kunnon nipun vanhoja hittejäni, älkää huolestuko, Kravitz hymyilee. Teen samaan aikaan musiikkia, elokuvia, suunnittelen sisustuksia ja valokuvaan. Olen aina ollut melkoinen kontrollifriikki, mies jatkaa. – Haluan keskittyä tulevalla kier tueellani uuden levyn kappaleisiin, varsinkin koska olen itse niistä erittäin innoissani. SOUNDI 49 lenny kravitz -taitto_b.indd 49 5.9.2014 13.36. lokakuuta. Kuten niin moni artisti nykypäivänä, myös Lenny Kravitz julkaisee Strut-albumin oman levyyhtiönsä kautta. – Lauloin ensin poikakuorossa ja kuuntelin paljon klassista musiikkia, mutta lukiossa jammailimme paljon, ja rupesin kirjoittamaan omaa musiikkiani. Lenny Kravitzin musiikilliset juuret ovat hyvin kaukana rokista. Siksi levyjäni on vaikeaa laittaa mihinkään tiettyyn lokeroon. Oman yhtiön perustaminen on hyvin luontaista jatkumoa miehen työtavoille. Mies on tähdit tänyt esimer kiksi huippu suosittuja Nälkä peli-elokuvia. – Elokuvan jälkimainingeissa kirjoitin edelliselle albumilleni kappaleen Push, joten elokuvat vaikuttavat välillä myös musiikkiini. – Nyt pystyn kontrolloimaan asioitani enemmän. Kuva: Mathieu Bitton Lenny Kravitz on nykyään tuttu myös val kokankaalta. Kun sitten muutama kuukausi kuluu, joudun itsekin ihmettelemään miten ikinä sain tämän kappaleen aikaan. – Nautin todella koko siitä prosessista. Se on outoa, Kravitz hämmästelee. – Vanhempani soittivat kotonamme kaikenlaista musiikkia: folkia, gospelia, jazzia, bluesia. – Onhan tässä enemmän työtä, Kravitz nauraa. – Olen aina työskennellyt näin. Nyt olen onnellinen, että saan tehdä kaikkia näitä asioita
Kapu, Olli ja Marko vuonna 2005 Kapun olohuoneeseen rakennetussa kotistudiossa, jossa syntyivät muun muassa levyt Signs Of Life ja Carnival Of Rust. Poets Of The Fall on varsin eläinrakasta sakkia. Mustaa roudausteippiä oli tarjolla selkeästi vähän liikaa. Toisinaan muutkin pojat innostuvat kokeilemaan uusia tuulia ulkonäkönsä suhteen. 50 SOUNDI kotialbumi 9/2014 -taitto_b.indd 50 5.9.2014 13.37. Haaviin on jäänyt reissuja ympäri maailman sekä unohtumattomia hetkiä kotistudion uumenista. Osoitteet ovat sittemmin muuttuneet ja studiot vain hiukan erilaisia ja kaikilla hiukset ovat lyhentyneet ja muuttaneet väriä. Vuosien varrella mukana on poukkoillut jos jonkin mallista karvaturria. Tosin bändin oma studio muistuttaa edelleenkin enemmän poikamiesboxia kuin perinteistä äänitysstudiota. Oma studio kuin poikamiesboksi Kuvat: Markus Captain Kaarlonen, Tiia Öhman ja Jani Snellman Poets Of The Fallin Marko Saaresto kävi läpi yhtyeen nostalgiakuvia uunituoreen Jealous Gods -albumin julkaisun kynnyksellä. Oikeastaan meno ei ole muuttunut kovinkaan paljon noista ajoista. Kuvassa Jani ja Kapun chihuahuasekoitus Einari. Yleensä se bändistä, joka pelleilee maskien kanssa on bändin laulaja Marko. Tämä tyylipuhdas ja viimeistelty kiertuemanageri Ollin zorro-look syntyi Kalkutassa Temple Of Thought -kiertueella 2012, soundcheckissä laitehuollon yhteydessä. > Kotialbumi Muistoja artistien valokuvakansioista
Sinänsä hyvä tilanne esiintyjälle, että salissa on paljon energiaa, mutta hienomotoriset suoritukset, kuten tässä kitaran tai rumpujen soitto, vaativat yleensä tiettyä zenmäistä mielentilaa, ettei adrenaliinin luoma jännitystila kangista ja tee äidin pikku virtuoosista totaalista tumpulaa. Niityn vehmas nurmi suli jopa odotettua pienemmänkin yleisömassan alla upottavaksi mutakastikkeeksi, kuin luotuna jalkojen ja käsien väsymättömään dippaamiseen. Muita suosittuja harrasteita ovat nukkuminen, leffojen ja sarjojen katsominen läppäri kuumana, maisemien pällisteleminen ja kaikenlainen hörhöily. Bändi halusi skoolata ja kiittää kuvan välityksellä uskollisia fanejaan. Pojat lämmittelevät Moskovassa 2012. Kapu ja Jari bäkkärillä Moskovassa 2012. Mä en nukkunut matkalla yhtään ja olin aivan kuollut, Losissa nukuin varmaan vuorokauden, ennen kuin tokenin. Virgin Oil, Helsinki 2012. Me lennettiin Lapista Los Angelesiin ja takaisin Lappiin suoraan keikalta toiselle. Seuraavana päivänä oli mukava heräillä hotellissa Sunset Boulevardilla ja sipaista huiviin parit pannukakut hotellin altaalla. Suomalaista festarikesää upeimmillaan! Sade jatkui taukoamatta koko tuon illan ja yön. SOUNDI 51 kotialbumi 9/2014 -taitto_b.indd 51 5.9.2014 13.38. Takahuoneen tunnelma saattaa kuvan perusteella olla leppoisa, mutta innokas yleisö pitää huolen, että mekkala on huumaava ja jokaisen musikantin suonissa pumppaa puhdas adrenaliini. Lämmittelyä ja äänen avausta backstagella juuri ennen keikkaa. Me tavattiin kaduilla faneja ja illan House Of Bluesissa soitetun keikan päätteeksi ryysättiin takaisin Lappiin. Marko Hollywoodissa vuonna 2008. Se oli hauska reissu, mutta aivan hullu matkustamisen osalta. Temple Of Thought -kiertueen viimeisen keikan jälkeen otetun kuvan ulkopuolelle jää aimo revohka ratkiriemukkaita juhlijoita. Rumpu- ja kosketintaiteilija käyttävät tauon lepoon ja taidekuvien ottoon. Takana roppakaupalla konsertteja ja tulevaisuus taas kerran täysin auki, niin kuin artistin elämässä usein on. Matkustaminen keikkabussissa sujuu yleensä soitin sylissä nyhjäten. Kuvassa Marko ja Jani Tampereella 2012. Laseissa on samppanjaa ja backstagella iloinen ja helpottunut tunnelma. Lavalla on menossa keikan akustinen osuus
Aikaa saa kulumaan kun on omaa kivaa. Me oltiin ajettu kesällä 2013 joku tunti jostain festareilta, missä kaikki maailman tekniset härvelit muodostivat yhden valtavan vellovan audiovisuaalisen elämysmassan, ja meno oli äänekästä ja raivokasta. Meissä jokaisessa asuu pieni sisäinen Slash. Kuva livedvd:lle tehdyn haastattelun kuvauksista. 52 SOUNDI kotialbumi 9/2014 -taitto_b.indd 52 5.9.2014 13.38. Haastattelut lohkaisevat suuren siivun kiertävän bändin elämästä. Lähes jokainen meistä haluaisi jossain vaiheessa kokeilla miltä tuntuu elämä kameran tuolla puolen. Popparin elämään eksyy toisinaan hienoja, hauraitakin hetkiä, jotka onneksi joskus ikuistuvat kameran kautta. Marko Out In Design -studiolla Daze-videon puvustuksissa. Todellisuus backstagebileistä. Huono huumori kukkii myös kier tueella. Tässä Jaska testaa musavideon tekemistä kännykkäkameroilla Diamonds For Tears -videon kuvauksissa 2008. Muusikon työ on pitkälti odottamista. Jaska kerää voimia. More cowbell! Jari treenikämpällä 2011. Bangalore 2011, Olli ja Jaska liftaamassa Intiassa keikkapaikalle. Kuva otettu jossain päin Saksaa. Intiassa mahtuu aina kyytiin. Yleensä Marko hoitaa haastattelut, mutta silloin tällöin koko bändi osallistuu. Bändin The Ultimate Fling -video on taas kuvattu kokonaan fanien toimesta kännykameroin. Sitten me pysähdyttiin Saimaan rannalle keskellä yötä. Jos ei muuten niin bussin katolle. Kuski sytytti savukkeen ja sen oranssi tulipää johti meidät pitkin äänetöntä savuvanaa läheisen järven rantaan, missä linnut poikueineen uivat lähes peilityynessä vedessä
Pojat pääsivät käymään idolinsa kotona myös Salzburgissa, missä saivat ihmetellä herra Mozartin ihan omin käsin tuhertamia partituureja. Kiertue-elämä on sen verran hektistä, ettei poppari pääse useinkaan näkemään hotellia, lentokenttää ja keikkapaikkaa enempää. Yleensä jos yksi jannuista muistaa olla ihmisiksi ja edes vähän katsoa kameraan ja lopettaa jatkuvan pelleilyn, niin on ihan yksin poseerauksensa kanssa. Joissain onnellisissa tapauksissa joku kiertueen vapaapäivistä osuu jonkun kiinnostavan nähtävyyden läheisyyteen. Niistä tulee niin ihanan hemaiseva olo. kotialbumi 9/2014 -taitto_b.indd 53 5.9.2014 13.38. Toisaalta, näistä luonnollista säätöä sisältävistä shoteista tulisi ehkä kuitenkin ne parhaat kuvat. Marko ja Olli jakamassa nimmareita Alan Wake -pelin julkaisun yhteydessä 2010. Ne peruukit. Promokuvaukset ovat tälle poppoolle varsinainen kompastuskivi. Tämä kuva on Wienistä. Tässä ollaan You Know My Name -livevideon kuvauksissa Helsingissä 2008
Tyypillisen kuivalla huumorilla nimetty Popular Problems panee vielä paremmaksi Old Ideasista. Kaikki yhdeksän laulua ovat pelkkää asiaa. Päätösraidalla laulava juutalainen zen-munkki valaa meihin valoa, joka ei sammu kovimmissakaan olosuhteissa: ”You got me singing / Even though it all went wrong.” Ottakaa se vastaan! JUSSI NIEMI HHHHH Piirros: Jarkko Vehniäinen Popular Problems 54 SOUNDI Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 54 8.9.2014 10.24. Ne leimaavat myös porrasmaisen torviriffin ja slide-kitaran vingahduksen alleviivaamaa rakkaudesta kiitollista My Oh Myta. Vaan onko mikään muuttunut, kun aisaparina edellisen tapaan on tässäkin tuottaja Patrick Leonard. Näin kiivaasti Leonard ei ole työskennellyt sitten 60/70-lukujen taitteen. Old Ideasista on kulunut vain pari vuotta kun uutta jo pukkaa. Jälleen lyriikka tulee bluesin ytimestä: ”The party’s over / But I landed on my feet / I’m standing on this corner / Where there used to be a street.” ”Karisma ja merkityksen tuntu Leonardin rosoisesti matalassa äänessä on mykistävä.” Born In Chains vie raamatullisin sanakääntein gospeliin urkujen muistuttaessa A Whiter Shade Of Palesta. Ei Leonard ole meitä ennenkään tyhjänpäiväisyyksillä piinannut, mutta nyt tuotanto on kirkkaampi ja napakampi. Soul-torvien ja naisten huhuilun saattama A Street on ylijäämä Old Ideasilta, mutta ei todellakaan kuulosta hukkapätkältä. Ja jälki on tiivistä tavaraa. Leonard tuntuu nostavan hattua bluesille itselleen, ei niinkään 12-tahdin muodolle, vaan kärsimyksestä valoa ja voimaa pusertavalle, aikojen läpi kulkevalle mysteerille. Vauhti näyttää kuitenkin kiihtyvän miehen tullessa 80 vuoden pysäkille. Karisma ja merkityksen tuntu Leonardin rosoi- Sony sesti matalassa äänessä on mykistävä. Spirituaalinen nöyryys ja armo ovat aiheina. > Levyarviot ...musiikissa on kovempi energia, paikoin suorastaan uhkaavan raju Leonard Cohen A ika verkkainen on ollut Leonard Cohenin levynjulkaisutahti: kuudelle vuosikymmenelle ulottuvan uran aikana häneltä on ilmestynyt 13 levyä. Mutta kun aika alkaa käydä vähiin ja sanottavaa on, niin pakko on painaa. Tekstissä elämän armottomuus lyö ylävitosen hurtille huumorille, sille ainoalle, jolla rankimmastakin bluesista selviää. Musiikissa on kovempi energia, paikoin suorastaan uhkaavan raju. Kuten seuraavakin numero, hyvästä syystä singleksi valittu Almost Like The Blues, jolla bongot nakuttavat ja bassolinja on kuin Motown-legenda James Jamersonia. Teknoa bluesiin yhdistävällä ääripelkistetyllä kompilla polkeva, torviriffin, kujertavien urkujen ja naislaulajattarien sävyttämä ykkösraita Slow kommentoi sitä hitautta, johon yllä viittaan, ja kuittaa aiheesta herkullisesti suhteessa miehen nykyiseen olinpaikkaan ajassa. Sen kanssa levyn kovimmasta vedosta kilpailee Israel/Palestiina-konfliktin ikuiseen umpisolmuun arabinaisen lauluineen murhaavan myrkyllisesti viittaava Nevermind: ”The war is lost / The treaty signed / There’s truth that lives and truth that dies / I don’t know which / So nevermind” ja viimeisenä rivinä kuin lopulliselta kostajalta: ”But I live among you / Well disguised.” Did I Ever Love You asettaa naisten heleästi laulaman Simon & Garfunkel -tyyppisen kertsin Leonardin mörisevän puheosan vastapainoksi. ”For you it’s gotta go / For me it’s gotta last”. En mene syiden yksityiskohtiin, mutta minua se puhuttelee syvästi. No, lyhyesti sanoen: Cohen has got the blues and it’s funky, too! Minun pirtaani Popular Problems uppoaa kuin, eh-heh, vanhaan ihmiseen
Plant on taas kerännyt uuden bändin. Hetkittäin viulukoneiden ja syntikoiden huminat kuulostavat tarpeettomilta, ja liian siisteiltä. Kotiinpaluu ja levoton vaeltelu ovat tapetilla ja Percyn laulussa on vaikuttavasti aikakausien yli yltävää mysteeriä. Way on toistaiseksi sittenkin mennyt sieltä, mistä major-levy-yhtiön markkinointiosasto tykkää, ja pyrkinyt vielä miellyttämään liian laajaa yleisöpotentiaalia. MERILINNA JUSSI NIEMI HHH HHHH SOUNDI 55 Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 55 8.9.2014 14.07. Vanhalle brittifolk-laululle perustuva Little Maggie avaa Zeppelin-vokalistin 10. Onneksi biisimassasta nousevat paukkuva ja aggressiviinen Juarez, hieno Ramopunkpastissi (jopa kunnianosoitus) Action Cat sekä piristävän vanhanaikainen, 50-luvun koulutanssiaisten viimeisistä hitaista muistuttava Drugstore Perfume. Toisena kysymys: onko kappalemateriaali niin vahvaa, että taiteellisuus ja moniulotteisuus kääntyisivät voitoiksi ja aikaa kestäviksi kuuntelukokemuksiksi. Muut raidat eivät ehkä nouse aivan trad-avauksen tasolle, mutta täytemateriaalia ne eivät ole. Hesitant Alien on meluisa, hititön ja ilmeisimpiä sovitusratkaisuja kaihtava albumi, vaikka tyylillisesti se on toki esittäjänsä menneisyyteen täsmäävästi punkiin ja indieen kallellaan. Hesitant Alienin konsensushenkisyys ei miellyttäne ainakaan suurta, ostavaa yleisöä, mikä saattaakin olla Wayn salainen toive. Kitaroissa on enemmän kuin tarpeeksi fuzzia, rummut ja melodiat kolisevat Ramonesin jalanjäljissä ja Wayn voimakas lauluääni on kaiutettu osaksi koneistoa, yhdeksi instrumenteista. 65-vuotiaan Plantin laulussa ei kuule iän rasitusta. Korkeahko ääni kuulostaa hämmentävän nuorelta biisin sitoessa tuoreesti yhteen keltti- ja brittifolkin, americanan, bluesin, rockin ja pohjois-afrikkalaisen musiikin lankoja. Uusia hahmoja ovat Camara ja rumpali Dave Smith. Sillä välin kun Jimmy Page – vuodesta toiseen, itselleni täysin käsittämättömästi – ei näytä tekevän oikein mitään, Robert Plant painaa etiäpäin nälkäisenä. Kuva: Warner Kuva: Nonesuch Gerard Way Hesitant Alien Robert Plant & The Sensational Space Shifters Lullaby And… The Ceaseless Roar Warner Nonesuch Ensimmäisenä piristyneisyys. Länsirannikon psykedeliaan viittaavat rauhallinen, vaistomainen uskontunnustus Somebody There, elegantisti pop-melodiainen House Of Love ja kosmisen kaunis Up On The Hollow Hill ovat selkeästi aidon intohimon tuotteita. Laulumelodiat ovat kuulaita ja ajoittain tarttuvia, mutta kokonaisuus luisuu tasapaksuksi, hissimusahtavaksi. My Chemical Romance -keulahahmo Gerard Wayn soolodebyytti on henkinen irtiotto miehen emoyhtyettä usein vaivanneesta teennäisyydestä. Raaemmalla soundilla sävelmien kerroksellisuus tuntuisi vielä jännittävämmältä. Tosin Sensational Space Shiftersissä on paljon Strange Sensation -yhtyettä: kitaristi ja afrikkalaisen musiikin spesialisti Justin Adams, Cast-kitaristi Liam ”Skin” Tyson, kosketinsoittaja John Baggot ja basisti Billy Fuller. Epäilen, että levy kasvaa ajan myötä vielä lisää. Wayn valitsemissa tyylilajeissa pitäisi olla vauhdin ja vaarallisten tilanteiden tuntua, mutta hänen indiensä on liian arkista ja punkinsa liian kilttiä. MIKKO A. Sahara ja Mississippi nivotaan yhteen tässä ja monessa muussakin kappaleessa todella hienosti. Stolen Kiss on upean vähäeleisesti toteutettu pianoballadi ja Turn It Up seikkailee syvässä etelässä räväköin bluesriffein. Biisit on järjestään merkitty koko yhtyeelle. Oikeastaan minua epäilyttää vain hienovaraisesti (omaan makuuni) liian isoksi hiipivä tuotanto. Albumin rivien välistä on havaittavissa orastavan pop-taiteilijan viehtymys alakulttuureihin sekä halu erikoistua, erottua ja luoda itsensä uudelleen. Levyn yleistunnelma on iloinen, mikä edelleen etäännyttää sooloartistin MCR:n laskelmoidusta synkkyydestä. Mutta substanssia siis riittää. Kolmantena hämmennys. Hesitant Alienin tarkoitusperät ovat taiteellisesti aavistuksen kunnianhimoisempia kuin mitä näinä ylituotettujen ja muovinhajuisten hittilevyjen kyllästäminä aikoina yleensä on lupa odottaa. sooloalbumin A-luokassa. Tempo on funkysti transahtava, banjo plonkuttaa, gambialaisen Juldeh Camaran rittiviulu vinguttaa ja sähkökitarat tekevät täsmähyökkäyksiä syntikoiden ja luuppien maustaessa monisyistä keitosta
Musiikillisesti liikutaan tosiaan kuviin sopivalla alueella – atmosfäärit ovat vahvoja ja välillä vieraannuttavia. Uusi levy ei ole samal- la tavalla tyylillisesti lavea kuin Unseen (2011), vaan bändi palaa takaisin thrashin maaperälle, joka istuukin paremmin nykyiselle miehistölle. > Levyarviot ...vonguttaa mauttoman oloisesti ja näyttää sekä kuulostaakin Aku Ankalta... Sisältä löytyy lisää kuvia, joissa taiteilija Jesse Kanda on manipuloinut omia kuviaan pidemmälle ja tulos tuo äärimmäisillään mieleen taidemaalari Francis Baconin groteskit muotokuvat. Rakastan slideä! En malta olla vertaamatta Joe-poikaa edesmenneeseen Gary Mooreen. Heillä on samat ihanteet (Jeff Beck, Clapton, Hendrix), mutta Joella on selvästi hemmetin paljon paremmat soundit ja fraseeraus. Eheää omaa karismaa ei tämän ammattilaisen fanituksen kaarella kehkeydy, mutta useimmat näytön paikat Sayce selvittää kyllä, parhaimmillaan jopa haltioittavasti. Uudempiin referensseihin kuuluvat varmasti Jamie xx ja pikkuhiljaa taustamelun rakeisuuteen häviävä Beyoncé. Joe tekee juuri sen, mitä Gary yritti: soittaa viihdyttävää taitavaa bluesia. LP1 on vahva debyytti. Varsinkin laulajien suhteen bändillä kulkee vekkulisti. Miinuksena hän on joskus aivan liian sisäsiisti ja musassa voisi olla enemmän munaa. ASKO ALANEN HHH Joe Bonamassa Different Shades Of Blue Provogue Joe Bonamassa on ristiriitainen blueshahmo. Toisaalta taas hän saattaa vonguttaa mauttoman oloisesti ja näyttää sekä hieman kuulostaakin Aku Ankalta. Tämän ohella bändi tuntuu haastaneen itsensä sävellyspuolella, sillä tempon hidastuttua yhtye tarvitsee selvästi napakampia koukkuja pitääkseen kuulijansa. Tai ehkä bändi kokeilee antaa armoa hitaammilla biiseillä ja selkeämmillä riffeillä, jolloin musiikin ymmärtäminen ja kokonaisuuden hahmottaminen on helpompaa. Outoa kyllä ne tuntuvat jotenkin inhimillisemmiltä kuin kannen huomattavasti realistisempi kuva. HEMMO PÄIVÄRINNE HHHH Dragonforce Maximum Overload Ear Sauna päälle, Dragonforce tulee taas! Yleensä nämä pojat pistelevät metallia niin vikkelään tahtiin, että kuulijallekin tulee hiki jo ensimmäisen biisin puolivälissä. Levy on kelpoa brittibluesia Henkka-mausteilla funk-sävyjä unohtamatta. Antaako se sitten samanlaisia säväreitä, on sitten eri asia. Cocteau Twins tuntuu lähimmältä kappaleessa Closer, jonka taustapulputus kuulostaa siltä kuin trap-haitsu olisi syötetty oskillaattorin läpi. Bändi tuntuu toipuneen hyvin viimeisimmästä miehistönvaihdoksesta, jonka jäljet kuuluivat vielä edellisellä levyllä The Power Within (2012). Nyt siis on jälleen Aron vuoro. Nyt hän kamppailee noustakseen ikuisesta lupauksesta selvemmin omille jaloilleen. Hän keikkailee jatkuvasti ja julkaisee ainakin yhden levyn sekä keikkavideon joka vuosi. Torvisektiokin on hankittu ryydittämään runsaita taustoja, joissa Hammond vinkuu, piano pimputtaa ja Gibson Les Paul ulvoo. Uusi miehistö on entuudestaan tuttua. The Haunted on vuosien mittaan esitellyt itsestään monenlaisia puolia, ja kullakin niistä näyttää olevan omat faninsa. Aina, kun Peter Dolving lähtee bändistä, tilalle löytyy Marco Aro. Konstina on tunnustaa idoleilta saadut vaikutteet ja rinnastaa ne vahvasti omaan biisituotantoon. Sävellykset ovat välillä lähinnä viitteitä, ilmasta rutinoiden välistä noukittuja legato- tai jopa rubato-äänteitä ja henkäyksiä. Uusin Different Shades Of Blue on tuttua Bonamassaa. Tulos on riemastuttava ja kappale on yksi levyn vahvimpia. Silti toivoisi kireimmän ja näytösluontoisemman, viiltäväsointisen revittelyn antavan enemmän sijaa helläkouraisemmalle tulkinnalle. Se on selvä muutosprosessi – ihminen, joka on ollut jotain muuttuu silmiemme edessä joksikin muuksi. Asian johdosta ei ole kuitenkaan lainkaan tarpeen huolestua, sillä Dragonforcen melodisuus tavoittaa tasoja, joilla se ei ole ennen kunnolla kulkenutkaan. Bändi pääsi nousemaan taiteellisesti korkealle suureellisemmalla ilmaisullaan, josta yhtye antaa välähdyksen albumin päättävällä Ghost MARKO SÄYNEKOSKI HHH Philip Sayce Influence Provogue Philip Sayce on 2000-luvun nuoria kitaristi-ihmeitä, joka on ehtinyt soittaa Jeff Healey -vainaan kanssa voimabluesia ja säestää Melissa Etheridgeä Lucky-levyllä ja keikoilla. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Joyce Manor Never Hangover Again Epitaph Kolmanteen levyynsä ehtinyt Joyce Manor olisi kerrassaan nerokas bändi, ja tämäkin levy vallan valloittava mestariteos, jos Weezeriä ja lukuisia sen jäljittelijöitä ei olisi ollut koskaan olemassa. In The Machinella, mutta thrash tuntuu taipuvan orkesterilta suunnilleen yhtä vaivattomasti. Monin paikoin kitaristien loihtimat melodiat ovat enää pienenpieni lisä, kuin koristeenomaisia tunnelmankohottajia tarpeellisissa paikoissa. Joe on tehnyt itse kaikki (rakkaudesta kertovat) biisit, jotka ovat kauttaaltaan tasaisen hyviä. Twigsinä aiemmassa elämässään tunnettu entinen videoiden taustatanssija sijoittuu LP1:n kannen kuvassa jonnekin ihmisen ja nuken väliin. Toisaalta hän osaa tehdä loistavia biisejä ja soittaa kitaraansa kuin peijooni. Vaikka puikoissa on toisilleen tuttuja kavereita, vaihdokset ovat kuitenkin vaikuttaneet The Hauntedin linjanvetoihin. Kitarasankaruuden siunaus ja kirous ovat kumpikin ilmeiset. Ja toisinpäin. Suosikkini on Trouble Town, jolla hän soittaa makeasti slidekitaraa. Jälkimmäisessä taas mietitään oliko kertoja samankaltaisessa tilanteessa vain numero jollekin toiselle. Beyoncé pilkahtelee Give Upissa. LP1 muistuttaa usein vaseliinilla voidellun linssin läpi nähtyä Portisheadia. Ero ripeään juoksulenkkiin on vain siinä, ettei kuunnellessa tarvitse pelätä isompia revähtymiä. Stailattu ja laihduttanut Joe on selvästi käynyt laulutunneilla, koska laulaa entistäkin paremmin. Siinä missä vikkelän ja rankan soittamisen vimma helposti sivuuttaa etenkin lainakappaleiden kappaleiden oman tunnevoiman, Sayce onnistuu kohtuullisen riittoisalla lauluäänellään keskittymään myös kerronnalliselleen jämeryyteen tai rennompaan rallihenkeen, kuten Little Feat -coverissa Sailin’ Shoes yritetään. Bändi päästelee pääasiassa mättövaihde silmässä ja koristeelliset kitarakuviot ovat saaneet siirtyä enemmän takaalalle. Bändin melodinen raikas punkpop (tai pop- 56 SOUNDI Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 56 8.9.2014 10.01. Mutta liekö ikä tehnyt tehtävänsä, kun bändi ei enää päästelekään koko ajan nopeusmittari punaisella. FKA Twigs LP1 Kuva: Young Turks Young Turks FKA Twigsin parin ep:n, usean videon ja loistavan meksikolaisissa raunioissa kuvatun livevideon mittaista, verkkaista saapumista maailman musiikin kentälle seuraamista voisi verrata koteloitumiseen ja kotelosta ulos murtautumiseen. Levyn huippukohdat ovat Two Weeks ja Numbers. Vanhempi esikuva voisi olla Cocteau Twins ja vielä vanhempi taiteellisimmillaan hönkäilevä Kate Bush. Dragonforce tuntuu saaneen itsensä tasapainoon, sillä vaikka huumoriakin piisaa, se ei koita kiilata väkivalloin taiteellisten arvojen ohitse. Sekä musiikki että siihen liittyvät liikkuvat ja muut kuvat heijastavat tätä epävarmaa ja selvästi vaarojen varjostamaa perhoseksi kuoriutumista. Muovin ja lihan ero on vaikea nähdä. Onkohan hänellä lainkaan naisia tai elämää musiikin ulkopuolella. Nyt bändi kuulostaa keskittyneeltä ja vapautuneelta, minkä johdosta albumi etenee miellyttävässä etunojassa. Toivoisin, että Bonamassa malttaisi ja vähentäisi nopeita lurituksia, joille kuitenkin näyttää olevan selvä sosiaalinen tilaus, koska tiluttamista rakastavaa yleisöä riittää. ARTTU TOLONEN HHHH The Haunted Exit Wounds Century Media The Hauntedissa on väkeä vaihtunut, mutta ei kannata murehtia. Puoliksi omista biiseistä koostuva Influence on sangen monipuolinen kartoittaessaan artistin haltuunsa hamuamia tyylilajeja ja soittoasentoja. Edellinen rakentuu pesunkestävän klassikkoriffin varaan ja kertosäe saavuttaa levyn eeppisimmät sfäärit Twigsin mainostaessaan omaa kykyään parantaa jonkun haavat naimalla
Mustavalkoisella bändipotretilla päällystetty tuplaalbumi on merkkipaalu liveäänitteiden historiassa. Nyt kuulemme myös ne karvaiset osat eli aikanaan Live At The Fillmore East- ja Eat A Peach -albumeilta pois raakatut esitykset. Bettsin jatsahtava melodinen vainu nostaa joka ilta yhtyeen blues-muurien yli. Vastapainoa tragikoomiselle lohduttomuudelle tuo simppelit, kivasti vähän sinnepäin osuvat punkrock-rykäiset, jotka korostavat parhaimpia onelinereita kuuntelukerrasta toiseen. Give My Love To London pursuilee nimekkäitä artisteja. Tuottajien Rob Ellisin ja Dimitri Tikovoin ohella albumilla ahertaa muusikkoja muiden muassa Portisheadista sekä Nick Cave & The Bad Seedsista, joten kokemusta ripotellaan sävellyksille tasaisesti. Kompakteihin kappaleisiin kaiverrettiin näppäriä puhallin- ja jousisovituksia sekä americana-uurteita, mikä uuttaa kokonaisuuteen tervetullutta vaihtelua. Hän pyörittelee samoja sävellajeja ja sointukiertoja. Tämä ei kuitenkaan ole huono juttu, vaan tuttua koskettavaa läheisyyttä. Veljespari Duane ja Gregg Allmanin johtama kuusikko veivasi Fillmoressa muutaman illan perusohjelmistoaan vapautuneesti ja – kuten käsillä oleva kansio todistaa – herpaantumattomalla intensiteetillä. Mu- ANTTI LUUKKANEN HHH Godsmack Universal Kuva: Twiggs Lyndon Songs From November Kun valtiovalta tuntuu olevan tietämätön heikoimmassa jamassa olevan kansanosan tilanteesta, niin tästäpä hyvää oppimateriaalia. Kivesveto Go Go ja, Atlanttia ja Pariisia, niin se on huono. Edu tekee tavallaan yhtä biisiä. 24-vuotias pyssysankari viiltää jokaisen slidefraasin ja soolon pätkän kuin viimeistä päivää eläisi. Vaikka mukana jammailevat kollegat sähläsivät välillä, syvän etelän karavaani jatkoi kulkuaan pelottavalla päättäväisyydellä. Neidon tummahkot lyriikat sekä Roger Watersin, Nick Caven, Steve Earlen ja monien muiden sävellykset ovat räätälöity ruohonjuuritason ilmaisuun. On valitettavaa, että Morsen 2000-luvun alkupuolella tapahtunut uskonnollinen herääminen toi rasittavia piirteitä miehen tuotantoon. Tämä on sikäli hienoa, koska bändiä ei sovi juuri muusta syyttämän kuin musiikillisessa tyylissään kynsin ja hampain roikkumisesta. Tekstien rujo nihilismi on jossain Arto Salmis -vainaan romaanien ja Julma-Henrin välimaastossa. Tässä ryhmässä riitti sielua, staminaa ja myös pokeria kokeilla älyttömyyyksiä. Se on myös yksi 1960-lukulaisen bluesrockgenren dokumentoiduista huippuhetkistä, joka ikuistettiin ennen kuin pitkien soolojen ja väsymättömän bluespohjaisen jammailun idea manerisoitui ja mätäni. Herran puurtaminen Spock’s Beardissa, Transatlanticissa ja Flying Colorsissa on luonut hänelle aseman, joka takaa taiteellisen vapauden. The Allman Brothers Band The 1971 Fillmore East Recordings RE TR O Mercury Aluksi ajatus livealbumiklassikon paisuttamisesta kuuden laserlevyn kansioksi tuntuu kohtuuttomalta. Solistisen osaamisen sijaan The Allman Brothers Bandin todellinen salainen ase oli yhtyeen kollektiivinen voima. En anna tälle levylle täysiä pisteitä, koska toivon, että Edun seuraava on duettolevy Ninni Poijärven kanssa. Kivesveto Go Go on musiikillisesti suurpiirteisesti soitetun punkin äänenkannattaja ja ihan konkreettisestikin samoilla linjoilla esimerkiksi Kakka-Hätä 77:n kanssa. Toinen pääsolisti Dickey Betts on kissamaisempi ja salaperäisempi. Hiukan Bob Dylanin viime aikojen töitä muistuttava kokonaisuus kuulostaa kiehtovan kohtalonomaiselta. Kalifornian Van Nuysissa vuonna 1960 syntynyt Neal Morse lukeutuu modernin progressiivisen rockin ahkerimpiin artisteihin. Edun kaikissa lauluissa on tiettyä rakenteellista hengenheimolaisuutta. Melodiat voivat olla aika lähellä toisiaan. > Levyarviot ...perin kiehtovaa, että tällaisestakin aiheesta rohjetaan kutoa taidetta... Siksi onkin harmillista, että ensimmäisellä albumillaan Kivarit ei yllä pikkulevykatalookinsa tasolle. voisi olla vaikka tämän päivän luusereitten kansallislaulu. Siltikin, bongorumpujen napsuessa Turning To Stonella alkaa tämä déjà-vu jo menettää tehoaan. HEMMO PÄIVÄRINNE HHHH Marianne Faithfull Give My Love To London Naive Terveysongelmiensa kanssa kamppaileva Marianne Faithfull vaikuttaa nykyisin levyttävän kolmen vuoden välein. Uudet rallit ovat liikaa samasta puusta nakerrettuja ja ylinopeudella runtatut biisit eivät pääse kunnolla oikeuksiinsa. Songs From November on tyylillisesti paluu Neal Morsen soolouran alun pelkistettyihin rock-tulkintoihin – moni albumin kappaleista voisi olla peräisin levyiltä Neal Morse (1999) ja It´s Not Too Late (2002). Kivesveto Go Go maalailee hirtehisesti mutta kivuliaan osuvasti maisemaa suomalaisista lähiöistä, jossa sekakäyttö ja toivottomuus ovat arkipäivää. Konstailematon pop-laulelmalevy ottaa kaiken irti Marianne Faithfullin äänestä, jonka karhea kuluneisuus tekee tulkinnoista maanläheisiä. Muusikon progeteoksia ihaileville kiekko lienee karvas pettymys. Hänen bravuurinsa In Memory Of Elisabeth Reed on jokaisen kansioon pakatun viiden konsertin hämyinen kliimaksi. Edu laulaa aivan loistavia stemmoja itsensä kanssa ja vielä paremmalta se kuulostaa, kun Ninni on mukana kööreissä. 1000hp JUHA SEITZ Inside Out Kalansilmä PEKKA LAINE HHHH HHHH Neal Morse Tutti frutti siikin taso pysyi ennallaan, mutta sanoituksissaan taiteilija ei ole välttänyt mustavalkoista saarnaamista. Sävellyksellisesti biiseissä on aika paljon samaa toistoa. Kahdet rummut, uhkarohkeat bassolinjat, muhkea hammond, rouhea laulu ja hurmahenkiset kitarat kietoutuivat ainutkertaiseksi äänikudokseksi. The Allman Brothers Band oli syvän etelän vastine englantilaisille kitarakuninkaille ja länsirannikon hämyille. Erityisen vaikuttava esitys on lohduttomuudessa kieriskelevä Late Victorian Holocaust, joka siveltää ilmoille visioita muinaisesta joukkotuhosta. Albumin ilme päätyy melko rennoksi. Jo 67 vuoden ikään ehtinyt rautarouva on sen luokan legenda, että hänen teoksilleen suorastaan jonotetaan soittamaan ja säveltämään. Turvaverkkoa ei tarvittu, koska homma oli hansikkaassa. JUHA SEITZ HHH Nelinkertaista platinaa kotimaassaan Yhdysvalloissa jo ensi yrittämällä myynyt, Sully Ernan johtama Godsmack tekee kauppansa synnyinseudullaan edelleen kuin saippua. Godsmack on edelleen metallisen amerikanrockin AC/DC, mikä toisaalta nostaa julkaisu julkaisun jälkeen ilmaan kysymyksen kuinka kauan samaa kaavaa on mahdollista toistuvasti kierrättää. Tuoreita nyansseja ei ole liiemmin tarjolla tälläkään kertaa, tosin Generation Dayn ja I Don’t Belongin viime aikoja uhmakkaampi juntta muistuttaa nälkäisestä debyytistä eikä poikkeuksellisen sentimentaalinen Something Different ole tälle yhtyeelle ihan perusraita. Tällä kertaa Neal Morse onneksi malttoi himmentää Raamatulla päähän lyömisen hienovaraiseksi vihjailuksi. Näkökulma on vinosta vinkkelistä suunnattu ja huumorilla tarjoiltu, mutta se ei bändin maailmankuvaa vesitä. Bändillä itsellään tus- 58 SOUNDI Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 58 8.9.2014 14.16. Pienen ihmisen asialla ollaan niin vakaasti, että esimerkiksi Tajuutsä jätkä. Kitaristi Duane ”Skydog” Allmanin virta tuntuu ehtymättömältä. Yllättäen yliannostus puolustaa paikkaansa. Huippukuntoinen The Allman Brothers Band selvästi rakasti yhdessä soittamista eikä pelännyt riskejä. Tuottaja Tom Dowd vangitsi nauhalle kaiken karvoineen päivineen. Godsmackin uudistumishaluttomuus on aiempina kertoina johtanut vilpittömän alkuinnostuksen jälkeiseen unholaan vaipumiseen, eikä rehellisyyden nimissä muuta voi luvata 1000hp:llekaan. The Allman Brothers Bandin keikkarypistys New Yorkin Fillmore East -teatterissa keväällä 1971 on aiheesta tarunhohtoinen
Kappaleet ovat kuitenkin särmistään hiotumpia ja tukevaa, runnovaa kulkuaan hiukan väsyttävästikin tarpovat. Brittikollegoidensa metalcoreilun sijaan A Road To Damascuksen musiikin painopiste on jälkeisemolle ominaisessa isojen kitaravallien melodisessa pomputuksessa – siis siinä, jossa lauletaan Chester Benningtonmaisesti kyykyssä ja vyörytetään eeppistä kertosäettä toisensa perään. Åkerblomrörelsenin atmosfäärisyys tuo ajoittain mieleen bändin islantilaisten kollegojen eteeriset maneerit. Jos bändi olisi aloittanut operointinsa noin kymmenen vuotta aikaisemmin, olisi se epäilemättä Bring Me The Horizon -kokoluokan nimi tänään. JUHA SEITZ HHH A Road To Damascus In Retrospect Mighty Music Tanskalainen A Road To Damascus niittasi myötämielisiä arvioita vuonna 2011 julkaistulla samannimisellä debyyttialbumillaan. Nevermoren kolme vuotta sitten, Jeff Loomisin ja Van Williamsin eroamisen myötä, taannuttua käymistilaan, päättivät alun perin Sanctuaryssa vaikuttaneet Warrel Dane ja Jim Sheppard kääriä hihansa vuonna 1992 hajonneen bändin henkiinherättämiseksi. Toimiihan homma näinkin, kuten bonusbiisillä laulavat. Kuten reinkarnaationsa, myös Sanctuary oli outolintu aikalaisbändiensä joukossa. Yksi syy siihen oli laulajan vaihtuminen vuoden 2012 lopulla. Jotakin hämmentävää mutta kiehtovaa Testamentin ja Queensrÿchen välimaastosta. The Best Is Yet To Come, kuten esikoisella todettiin. Se on kuin optimaalinen summaus Danen ja Sheppardin edellisyhtyeen vahvuuksista, mutta myös koruton alleviivaus sen suhteen kuinka epätasaisia kokonaisuuksia jokainen Nevermoren seitsemästä pitkäsoitosta olikaan. On perin kiehtovaa, että tällaisestakin aiheesta rohjetaan kutoa taidetta. Duuni, jolla on merkitystä toisille ihmisille ja yhteiskunnalle. Captain Cougarin tuore levy nimettiin satakunta vuotta sitten toimineen herätysliikkeen mukaan. Captain Cougarin musiikissa voi havaita amerikkalaista lauluntekijätraditiota, mutta myös pohjoismainen tuntureihin tuijottelu on läsnä. Kun energia sitoutuu voimariffeihin, laulumelodiat jäävät muodolli- SOUNDI 59 Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 59 8.9.2014 10.01. Sovituksissa käytettiin tavanomaisten bändisoittimien ohella muiden muassa viuluja, kanteleita, ranskantorvia, trumpetteja sekä klarinetteja. Kääntöpuolena löytyy tuiki yhdentekevää ja kaikkia kohderyhmiä aliarvioivaa esiteinivetistelyä tyyliin Home Is Where My Heart Was. Laulujen teemat perkaavat kulttijohtaja ja unissasaarnaaja Maria Åkerblomin vaiheita. Jos en paremmin tietäisi, albumin musiikki menisi Nevermoresta kuin väärä raha. On jokseenkin epätodellista huomata näinkin epätodennäköisen comebackin synnyttäneen yhden musiikkivuoden kärkijulkaisuista. Suuren yleisön sydämiin murtautuminen on kuitenkin toistaiseksi antanut odottaa itseään. Eva & Manun projekteihin keskittyvän Eva Louhivuoren tilalle värvättiin Laura Lehtola, joka vaikuttaa sopeutuneen yhtyeen ilmavaan sointiin esimerkillisesti. Tämä mission toteutumiseksi biiseistä pitäisi vielä saada karsittua pois niitä kuuluisia löysiä ja lisätä ripaus Garth Richardsonmaista otetta tuotantoon. Pinetree HHH HENRI EEROLA HH Åkerblomrörelsen Jyväskyläläisen Captain Cougarin levytystauko venyi neljän vuoden mittaiseksi. Parhaimmillaan tanskalaisten kertosäkeet ovatkin todella tymäkkiä (All Said And Done, Turn Of The Story). Ja töitä riittää. Viisitoista vuotta edeltäjänsä jälkeen julkaistava The Year The Sun Died on hämmentävää kuunneltavaa. kin on mikään kiire muuttaa hyväksi huomattua kaavaa. HENRI EEROLA HHHH Royal Blood Royal Blood Warner Viime vuonna käyntiin lähtenyt kahden miehen kitara-rumpu-masiina jauhaa äänekästä ja rapeaa riffirockia, joka on lähempänä White Stripesin anarkistisempaa irrottelua kuin esimerkiksi Black Keysin tiiviimpää työstöä. Captain Cougar tari- ja jäähalliyleisöjä liikuttamaan tarkoitettuja täsmärypistyksiä. Etenkin laulaja-basisti Mike Kerr on hallitsevalta intonaatioltaan Jack Whiten kiihkeän ulosannin linjoilla. Vaikka yhtye yhä suosii laulelmallisia pop-elementtejä, sen ilmaisu hakee aiempia julkaisuja rosoisempia ja kokeellisempia virtauksia. In Retrospect sisältää selkeästi fes- EERO TARMO Sanctuary The Year The Sun Died Century Media Kahdeksankymmentäluvun lopulla kaksi studioalbumia julkaissutta Sanctuarya pidetään syystäkin prologina sittemmin kaksikymmentä vuotta rymistelleelle Nevermorelle, mutta myös iänikuisena laatumittarina, jonka tasoa Nevermore ei monen mielestä ikinä tavoittanut. Opiskele lähihoitajaksi
Yksi tasapainoisen kokonaisuuden herkullisimmista hetkistä ajoittuu Joona Toivasen säveltämään jäntevään Moorkrad-esitykseen, jonka levolliseen svengiin on helppo heittäytyä mukaan. Virtuositeetti yhdistyy melodisuuteen vaivattomasti. Tarujen eloisa ilmiasu karsii levytyksestä kaiken akateemisen taakan. Kuinka hän on vaikuttanut bändin soundiin tai toimintaan. Entäs toinen vanha kettu, tuottajalegenda Brendan O’Brien. Jälkikäteen toiminnan monet piirteet vaikuttivat enemmän teatterilta kuin todelliselta halulta vaikuttaa asioihin. Mikä tahansa bändin yhteydessä mainituista rockin genre-elementeistä voisi puolestani terästyä: garage-musisoinnin vimma, bluesrockin syvätasot, grungen maaniset voimavirtojen vaihtelut ...valossa pysytellään onneksi noin puolet albumin kokonaiskestosta... ASKO ALANEN HH Puhti Pahan laulu Kihtinäjärvi Recording Haitarinsoittaja AnneMari Kivijärven ja tanssija Reetta-Kaisa Ilesin muodostama Puhti-duo on vuodesta 2001 alkaen koonnut omaperäisiä teoksia, jossa kansanmusisointiin kytkeytyvät hyKuva: Epic vinkin yllättävin tuloksin laulun, tanssin, teatterin ja performanssitaiteen elementit sekä jopa akateemisen taiteen ja tieteen harjoitus. tai mikä tahansa yllätyssävy, joka virkistäisi yhdestä putkesta puristettua tahkoamista. ANTTI LUUKKANEN HH Soundi otti puhelinyhteyden New Yorkiin The Last Internationalen kitaristi Edgey Piresille. Silti ääniraidallekin saadaan ladattua paljon olennaista esittämisen intoa, laulumelodioita sekä hypnoottisen tanssaamisen tahditusta. Me opettelimme biisin studiossa ja saman tien jammailimme sitä Brendanin hoidellessa bassot. On niitä kuule täällä Euroopassakin valitettavasti. Paz laulaa värittömällä äänellä naiiveja ja ympäripyöreitä tekstejä. > Levyarviot sesta linjakkuudestaan huolimatta kokonaislatingin mielenkiinnottomaksi sideaineeksi. Vakavien laulujenne keskeltä pomppaa esiin versio Burt Bacharachin Baby It’s You -klassikosta. – Brendan piti huolen, että bändillä on studiossa mahdollisimman mukavaa, ja sen ansiosta saimme albumin purkkiin parissa viikossa. November on jo toinen levymerkille tehty albumi. – Tämä on tietysti vain minun yleistykseni mutta luulen, että nykyään meidät on kasvatettu hyvin epäpoliittisessa yhteiskunnassa. – Sen kuulee heti. Pianon, basson sekä rumpujen leikki on eheän harmonista, mikä ilmenee juohevina juoksutteluina. Parhaiten toimii juureva countryrockveto I´ll Be Alright. Ulkokultaisen levyn suurin puute on se, että sillä ei riitä uskottavuus olla sorrettujen äänitorvi. Tämän lujalyöntinen groove ei vaan pääse kuuluviin näin flegmaattisessa ympäristössä. Yhtye on solisti Delila Pazin ja kitaristi Edgey Piresin alun perin muodostama duo, jonka rumpupallille myöhemmin hyppäsi Rage Against The Machinesta tuttu Brad Wilk. Pahiten hukassa bändi on vaihtoehtorockinsa kanssa, joka on yhtä puisevaa kuin samaa temppua yrittäneellä Audioslavella. Ei täälläkään läheskään kaikki ihmettele sanomaamme, mutta välillä tulee vastaan ihmisiä, jotka ovat todella vanhoillisia ja avoimen rasistisia. Pahan laulu on myös osa Kivijärven tohtorintutkintoa, joka paneutuu estottomilla konsteillaan myyttiin haitariin liittyvistä pirunmyyteistä. Sen rakenteet liikehtivät perin notkean jazzin tahdissa, joten ei ole ihme, että ryhmästä on kiinnostuttu kansainvälisesti. Nyt Royal Blood kuulostaa vasta käyttökelpoiselta lämmittelybändiltä, jonka jälkeen pääbändin on helppo loistaa omaperäisyydellä ja rikkaammalla soundikirjolla, vaikka olisikin antanut keikkakumppanien käyttää äänentoistoaan täysillä. Useimmista lauluista albumille päätyi toinen tai kolmas otto. Kontrabasson syvät soinnit, eloisat pianopurkaukset sekä kekseliään ekonominen rytmittely kutovat kiehtovan elämyksen. Sokea Joe on siis jo lähtökoh- 60 SOUNDI Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 60 8.9.2014 10.01. – Se oli Brendan O’Brienin idea! Hän on yrittänyt jo 20 vuotta löytää bändin, joka haluaisi levyttää sen. Myös italialainen CAM Jazz kiinnostui trion musiikista. Yhtyeen rustaamat sävellykset huokuvat miellyttävää pehmeyttä. Sinä ja Delila saitte vuosi sitten melkoisen vahvistuksen bändiinne kun Brad Wilk liittyi mukaan. Sama fiilis tulee The Last Internationalen ensialbumista. Lisäksi hän toi bändiin aivan uudenlaista ammattimaisuutta. Royal Blood -debyytti kaipaisi vähemmän määrätietoisuutta ja joustavampaa genrehakuisuutta. Trion elegantti olemus on mainiolla tavalla kiireetön ja syvän salaviisas. Mikään ei toki estä kuulijaa itseään täydentämästä teosta tanhuamalla ja elehtimällä modernisti sen innoituksella. Porukan musiikillinen linja on täysin levällään, mikä ei luo monipuolisuuden vaan sekavuuden tuntua. Välillä tapaillaan soulin antaumusta, mutta siihen ei riitä Pazin ääni eikä kappaleiden olematon sielu. Hitto, sehän toimii! TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN Pianisti Joona Toivasen, basisti Tapani Toivasen ja rumpali Olavi Louhivuoren muodostama Joona Toivanen Trio tuli yleisölle tutuksi Jyväskylän Jazz Barin junnujameista, joista tie vei EMI-levy-yhtiön Blue Noten talliin. Brad on erittäin kokenut ja monipuolinen soittaja, ja hänen myötään bändin rytmiryhmästä tuli selkeästi tiukempi. JUHA SEITZ HHHH Kari Peitsamo Sokea Joe Rocket Vastikään levyttäneimmäksi artistiksemme julistetun Kari Peitsamon viimeisimmästä soololevystä on kulunut useita vuosia. Mistä luulet johtuvan sen, että aika harva yhtye nykyään on avoimen poliittinen. Kuinka ihmiset ovat asiaan reagoineet. Ei ole kyse niinkään siitä, etteivät ihmiset välittäisi, mutta jos he eivät ole tietoisia epäkohdista, niin kuinka he voisivat niistä laulaakaan. Te ette peittele vasemmistolaista poliittisuuttanne. Manuaalisesti ”luupitetut” haitaririffit toimivat siinä missä levynmateriaalin toisen ääripään synteettiset avaruusäänet ja kiertoteematkin. – Euroopassa kukaan ei ihmettele, tuntuu että kaikki ovat samaa mieltä kanssamme. ASKO ALANEN HHH Joona Toivanen Trio November CAM Jazz The Last Internationale We Will Reign Epic Varttuneemmat sukupolvet muistavat sen totisen oikeamielisyyden, jolla 70-luvulla yhteiskuntaan ja politiikkaan haluttiin massaliikkeillä vaikuttaa. – No niinpä tietenkin... Päällisin puolin kaikki on ok, mutta naputtamista löytyy silti vähän joka puolelta. Se on sielläpäin normaalia maalaisjärkeä, ja vastaava tuntuu välillä puuttuvan täällä Yhdysvalloissa. Puhtin keskeisintä luovuuden areenaa ovat usein pitkälle improvisoidut elävät konsertit ja performanssit, joten äänilevy joutuu tulemaan toimeen ilman kaksikon riehakkainta tulkinnan voimaa ja vuorovaikutusta yleisön kera
Aloitusraita Stampede herättää mielikuvan perusnapakasta riffittelystä, mutta pintaan noussut ajatus osoittautuu pian vääräksi. Lievästä hajuttomuudestaan huolimattakin yhtyeen soitanta on joka tontilla ennen kaikkea osaavaa. Tekijänsä varhaisvuosiin keskittyvät biisit esitetään likimain alkuperäisessä hengessään niin tunnelmiltaan kuin ilmiasultaan. Viitasen Piian nimikkobändin hiljaisen folkrockin sisältä kumpuava voima on täyteläistä, väräjävän lauluäänen kesyttämää sekä hyvin henkilökohtaisia tarinoita ja impressioita myötäävää ja kuljettavaa. Yksi-ilmeisestä ydinsanomasta huolimatta hienon albumin pysähdyttävin raita on hitaana valssina gospelvirreksi osoittautuva Rauha laaksossa, jolla vierailee niinkään uskonsa löytänyt Jukka Tolonen. Luonnonvoimat, sateet, tuulet ja ukkosetkin toimivat tunnetilojen ja tapahtumien yksinkertaisina symboleina, jotka ympäröivät lyriikan kodikkai- SOUNDI 61 Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 61 8.9.2014 10.01. MIKKO A. Kirjallisten viitteiden viidakossa kahlaaminen osoittautuu Paralla hetkittäin haasteeksi, jonka suuruus on sysätä kuulijan vaivaantuneisuuden varjopoluille. Parhaimmillaan Vellamo on kappaleissa, jotka sopivat Leinosen äänelle ja bändin mutkattoman tyylikkäälle soitannolle. PERTTI OJALA HHHH Vellamo Trad Vellamo Nimensä mukaisesti kokkolalaisen Vellamon albumi sisältää kansanlauluja, joista osa on hyvinkin tuttuja, ja muutama oudompi tapaus. Taistelujen tiellä (2004) uskotteli kommunismin ihanuutta ja Sokea Joe luottaa taivaallisiin voimiin yhtä kritiikittömästi joskaan ei täysin huumoritta. Useiden esitysten häivyttäminen kielii studiossa vallinneesta soittajia ruokkineesta jammailevasta ilmapiiristä. Valossa pysytellään onneksi noin puolet albumin kokonaiskestosta. Sillä mittarilla V on keskinkertaisen seiskan suoritus, vaikka eiköhän levyltä ne tarvittavat hitit radioiden tehosoittoihin lohkota. PERTTI OJALA HHHH Maroon 5 V Universal Maroon 5:n raivokkaan yllätyksellisesti nimetty viides levy on poikkileikkaus yhtyeen ulottuvuuksista. Jos Koko poppoon pystyy ottamaan pastissin sijaan kunnianosoituksena Pariisin Keväät Tämän kylän pojille, on sekin mitä mainioin osoitus Juluman kyvystä luovia suomirockin perinnön, lavatanssiestetiikan ja nuoruuden innon lähteissä liikuttavan liukkahasti. MERILINNA HHH 10 Accept Blind Rage Nuclear Blast Acceptin uuden laulajansa kanssa tekemät levyt ovat edustaneet tasavahvaa teutoniheviä, mutta jotenkin bän- diltä on odottanut selkeästi nasevampaa työtä, vaikka levyissä ei varsinaista moitteen sijaa ole ollutkaan. Vokalisteista vain Tom Petty pitäytyy roolissaan ja löytää etenkin The Old Man And Me -kappaleella itsestään Calelle ominaisen kuiskaavan laulutyylin. Animals- ja It Was Always You -raitojen elektro vie mielleyhtymät parin vuoden takaiseen Payphone-hittiin (jota en Maroon 5:n diggailijanakaan pystynyt käsittelemään). Klovni kuitenkin todistaa Juluman hallitsevan parhaimmillaan koko paletin. YHTEYDENOTOT: DTZ Finland Oy Arno Jaulas 0500 417423 arno.jaulas@dtz.fi The Breezen päättyessä Claptonin ja Christine Lakelandin laulamaan Naturallyn loppulauluun Crying Eyes voi studiossa kuvitella olleen enemmänkin kostuneita silmiä. Vaikutelma myös pitää. Blind Rage nojaa tukevasti bändin kahteen edelliseen levyyn, eli hevin perinteistä pidetään vahvasti kiinni. taisesti tervetullut ja raikas tuttavuus. Vaikka ainoastaan solisti Adam Levine on ollut mukana kirjoittamassa albumin kappaleita, on virheettömän ja kiillotetun tuotannon takaa silti kuultavissa yhtyeen jopa persoonallinen bändisoundi, soitetun ja rehellisesti esitetyn musiikin viba. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Viitasen Piia Uni onnesta Texicalli Hienoa saada sanoa levystä, että se on henkevä ja kaunis, ilman minkäänlaista teennäisen hymistyksen vaaraa. Lauletaan suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi?– kaikki käy. Ei Accept vieläkään tajuntaa täysin levällee räjäytä, mutta on aika hauskaa, että Acceptin ikäinen bändi menee eteenpäin samalla tahdilla kuin kunnianhimoiset vasta-alkajat. Edes laulujen aiheista kumpuavat ennakkopelot eivät estä albumista nauttimista. Mahdollisuus vuokrata hyvät toimitilat näkyvällä paikalla Mäkelänkadun varrella Vallilassa. Maroon 5:n albumeiden onnistuneisuutta voitaneen arvottaa myös niiden häpeilemättömän kaupallisuuden määrällä. Postmoderniin abstrahointiin nojautunut Kadonneiden laulu -ep (2012) lupasi paljon. Se kasvaa hetki hetkeltä ja kulminoituu upeaan päätösraitaan Final Journey, jossa bändi versioi upeasti Edvard Griegin Peer Gynt -teoksen Aamutunnelmaa. Kun yhdistelmään lisää tarkan soiton ja selkeän äänimaiseman, kokonaisuus on parasta Acceptia pitkään aikaan. Näennäisen naiivitkin riimit kantavat hienoja mielikuvia, kuten viime joulun radiohitiksi hiipinyt Eilen luvattiin lunta tai lauluntekijän papan sodanaikaisesta kirjeestä jalostettu, hyvin ainutlaatuinen laulut Kirje tuntemattomalle Ainolle. EERO TARMO HHH Eric Clapton & Friends The Breeze: An Appreciation Of JJ Cale Surfdog Reilu vuosi sitten kuolleen J.J. Niin kulahtanut kappale kuin Piupali paupali onkin, sen kantrisovitus tempaa mukaansa. Oodi Yhdysvaltain avaruushallinnon Apollo 1117 kuulento-ohjelmalle 1969–1972 tiivistää Peitsamon perinteisen hillittömyyden. Ryhmään palannut kosketinsoittaja Jesse Carmichael lienee muokannut yhtyeen ilmaisua uudelleen kohti Maroon 5:n alkulähteitä. Accept ei ole eikä halua olla pelkkä puuduttava riffikone, vaan kappaleissa alkaa olla entistä vahvempia ulottuvuuksia, jotka tarjoavat yllätyksiä aisteille. Joh 9:25 hymyilyttää Shake Your Money Maker -riffillään ja 30 hopearahaa muistuttaa, ettei kavalluksen palkka tehnyt pahaa Juudaksen taloudelle. Ajat ovat todella muuttuneet, kun kuussa eivät enää pompi ihmiset vaan hikiset mönkijät. Calen ensialbumi Naturallyn (1972) avausraidalla Call Me The Breeze ja sen introa lainaten käynnistyvä levy ei etsi kappaleisiin uusia näkökulmia. Songs for Jane -debyyttialbumin ilmavasta, U2vaikutteisesta funkpopista kuullaan muistumia sinkkukappaleessa Maps. Sen verran nälkäinen levy Blind Rage on. Tällä kertaa nimekkään vierailevan solistin arpa on osunut Gwen Stefaniin, joka duetoi tasapäisessä ja nopeasti unohtuvassa My Heart Is Open -puoliballadissa. Suurimmaksi kynnykseksi muodostuu lyriikoiden toistuva pyrkimys älyllistää älyllistämisen vuoksi. Hienoja biisejä, mutta edellinen on niiin loppuun purtua kauraa, eikä jälkimmäinen puolestaan sovi ollenkaan sinänsä hienosti laulavalle Pia Leinoselle. After Midnightista ja Cocainesta tekemillään versioilla Clapton toi idolinsa kuin kiitokseksi suuren yleisön tietoisuuteen. Mutta ei sekä ja että. Seuraava tyylirikko onkin laulukielen yhtäkkinen vaihtuminen ruotsiin. Kari Peitsamo on aiemminkin sallinut intohimonsa kuulua biisiensä teksteissä. ANTTI ERVASTI HH RYHDY MUSIIKKIHOTELLIYRITTÄJÄKSI! Juluma Para Juluma Vimpeliläiseksi tunnustautuva Juluma on lähtökohtaisesti kiinnostava orkesteri. Calen vähäeleiset ja yksinkertaisesti toteutetut laulut muuttivat 70-luvun alussa Eric Claptonin musiikillisen suunnan. Eipä Accept ole ennenkään kaikkein helpoimpiin ratkaisuihin tyytynyt, mutta tällä kerralla bändi on venyttänyt itseään pitemmälle. Oopperan pommitus on mallikelpoinen poprockkappale. Eric Claptonin lisäksi levyn 11-henkiseen kitaristikaartiin kuuluvat muun muassa Albert Lee, David Lindley ja isännän rinnalla laulusolisteinakin kuultavat Mark Knopfler, etenkin Magnolian tulkkina onnistuva John Mayer, Willie Nelson ja Calen soittokumppanit Don White ja Christine Lakeland. The Breezellä Calea ja laulujaan kunnioitetaan suurella ystäväjoukolla. HARVINAINEN TILAISUUS TARJOLLA! Tilojen omistaja voi tarvittaessa alkuvaiheessa osallistua sijoittajana liiketoiminnan rahoittamiseen. Aloitus on melko karmaiseva, kun ilmoille tärähtävät rallit Jos sais kerran reissullansa ja Mannakorven mailla. Cruel Ensemble -nimellä kolmen ensimmäisen demonsa ajan operoineen yhtyeen Velociraptorit-video tarjosi nautintoja kaikille aisteille. Soiton osalta Peitsamon runsaasti slidea käyttävä akustinen kitarointi ihastuttaa vahvoine bluesvaikutteineen. Kaiken kruunaa laimean alun jälkeen välittömästi nousukiitoon ampaiseva tunnelma. Vellamo voisi saada aikaan loistavan kansanlaulukokoelman, jos se löytäisi kunnon tuottajan, joka olisi tarkalla vaistolla mukana piisivalinnoista lähtien. Se on tyylitöntä. Saatana päivystää pornokaupassa sälyttää yllättäen vastuuta ostopäätösten teosta asiakkaalta itselleen pääpirulle. Löytyyhän sellaisiakin kappaleita useampia levyltä, muun muassa Hårgalåten, Kreivin sylissä istunut sekä Haamu ja Marjaana. Jethro Tullin saatua nimikkokappaleensa sujuu jatko paljolti hengellisissä merkeissä
Vaimon lempinimellä otsikoitu Sukierae on erittäin miellyttävästi ja kiintoisasti polveileva valikoima folksävyisiä laulelmia sekä persoonallista, särmikästäkin poprockia. ...saa nähdä kuinka monta levyä tämä kantaa, mutta juuri nyt toimii... Muna ei ole helppo albumi. Se kuinka monoihin verrattuna hiukan vasenkätisesti tehdyistä stereoversioista tuli yleisin tapa kuulla Beatlesia liittyy siihen kuinka stereo kaikkialla jyräsi monon äänilevyteollisuuden standardina. Mono- ja stereoversioiden eroista voisi kirjoittaa kirjoja. Pepper tulee lujempaa kuin alkuperäinen mono, mutta muuten levyt tulevat lämpimällä ja maltillisella volyymillä. Siksi Beatles panosti vuoteen 1968 asti erityisesti monomiksauksiin. Sen ytimekäs soundi kuulosti hyvältä halvemmallakin soittimella. Sellaisina kuin yhtye itse, tuottaja George Martin ja kaikki Abbey Roadin teknikot sen ajattelivat. ASKO ALANEN HHHH Tweedy Sukierae Anti-/dbpm Wilcon kokkamiehenä ja sivuprojektien miehenä tunnettu Jeff Tweedy kertoo säveltäneensä 90 uutta laulua ennen kuin levytti niistä kaksikymmentä siivua yhdessä rumpuja soittavan poikansa Spencerin kanssa. Spencerin rummut leipovat pintaan nostettua luomusykettä, joka antaa Jeffin tutulle mietteliäälle laulutavalle hedelmällisen rytmipohjan. Loput Beatlesin levyt, Yellow Submarine, Abbey Road ja Let It Be, tulivat vain stereona. Saa nähdä kuinka monta levyä tämä kantaa, mutta juuri nyt toimii. Mutta tämä soundi ja energia ovat molemmat riemastuttavia: hyperaktiivisia haitsuja, 808-tyylisiä kivas- ti resonoivia bassareita, välillä snaret roiskivat kuin varpusparvi… Tippa-T:n flow on rytmisesti toimivaa, vaikka mies ei sanokaan juuri mitään. ANTTI ERVASTI HHH Marketa Irglova Muna Anti- ASKO ALANEN HHH Tippa-T Nuari kukko PME Suomiträppii… Jos joskus vuosia sitten mietit, että Lil’ Jonia olisi kiva kuunnella, mutta et jaksanut niitä jatkuvia huutoja ja sitä, että aivoihin tulvi kuvia pimp cupeista ja foliolla vuoratuista hammasrivistöistä, on Tippa-T vastaus. tai Helter Skelter ovat monoversioina hyvin erilaisia kuin stereona. Hauraan intiimistä musiikista kasvaa ulospäin suuntautunutta ja puhuttelevaa laulua, hellää mutta vahvuuksistaan tietoista tulkintaa. Esimerkiksi White Albumin Back In The U.S.S.R. Niistä olemassa olevat monot ovat stereosta muokattuja. Alice Aloof kuulostaa heti paremmalta ja persoonallisemmalta, kun se vaihtaa otteen kauemmaksi kelttiläisyydestä jonnekin yleisfolkpopin puolelle neljännestä, Shinowakappaleesta, lähtien. Syvältä, tilavalta, tuhdilta. Itämaisiakin tunnelmatuokioita on sekaan ujutettu (Fortune Teller). Vahvimmillaan vasta 26-vuotias tšekkiläinen Irglova on albumin puolivälin taitoskohtaan sijoitetulla Without A Mapilla, joka onnistuu kasvattamaan jyhkeäksi levenevän runkonsa vangitsevan vähäeleisesti. Biisinä veto on kyllä aika timantti, Bone Once–musiikkielokuvasta (2007) Falling Slowly -kappaleellaan Oscarin napanneen The Swell Season -kollektiivin naispuolisko Marketa Irglova julkaisee nyt toisen sooloalbuminsa. Kielikuvat laventavat kertomuksia yhtä hallitusti ja harmonisesti kuin ydinkvartetin soittoa rikastavan kamariorkesterin sovitukset ja eri musikanttien solistiset osuudet. Mono oli 1960-luvulla popmusiikin valinta. Tämä on jollain tavalla räppiversio niin sanottua rehellisestä perusrockista. Puikoissa on kuin ihan toinen paljon luontevampi bändi. Aikaa on ja ehtiihän sitä asioita pohtia vanhempanakin. Kyllä oikea irkkufolkki onkin mainiota musiikkia, mutta voi miten ankeaksi ja teennäiseksi se muuttuu, kun sitä tekevät muut kuin irlantilaiset. Se ei pyri olemaan säkenöivä mestariteos tai eheän kaaren teemakokonaisuus, vaan pikemminkin pakottomasti soljuva jatkovaihe demoja seuraavasta, tunnelmaansa asettuneesta sessiovaiheesta. Ihan White Stripesin kitara/rummutaskeesiin ei siis ole antauduttu, mutta ei myöskään hakeuduttu Wilcon rikkaaseen ja täyteläisempään soitantaan. Sgt. Se kuulostaa yhtä komealta koko huoneessa. Runsaat ragtime-vaikutteet paikoin eivät häiritse lainkaan yhtä paljon kuin alkukolmikon irkkuilu. Ehkä siihen mennessä on jo päästy yli Mä oon timantti -biisin sovinismistakin. Sovituksia on mietitty urakalla irtonaisuuden mitenkään siitä kärsimättä. Kokonaisuuden kruunaa Liisa Oikarin heleä laulu. Vahvimman tunnelman tarjoaa sävykäs Metsänpeitto – nimestään huolimatta ihan englanniksi laulettu piisi. Kaikki Beatlesin levyt White Albumiin asti ja niiden päälle Mono Masters -kokoelma (3lp) ja komea kirja. Sävellykset ovat kaiken kaikkiaan tasokkaita, mutta bändin vahvuus on tunnelmien luomisessa. Suomalaisittain hilpeyttä herättävästi nimetty Muna tarjoilee kuulaana kaareutuvaa ja harkitusti rönsyilevää ambient-sävyistä folkia monimuotoisilla kuoro-, jousi- ja perkussio-osuuksilla kyllästettynä. Kun Beatlesin stereo-vinyyliboksi julkaistiin 2012, oli sen ristiriita siinä, että vinyylikaiverrus oli tehty digitaalisesta lähteestä. Kappaleita on silti sittemmin esitetty keikoilla sekä akustisina sooloina että täyden bändin voimin. Vaikka suomalaiset. Akustinen soitanto on kautta linjan komeaa kuultavaa monipuolisine soitinvalikoimineen. Ensiksi mainitun lentokone-efektit poikkeavat toisistaan ja kun jälkimmäinen loppuu, ei siellä olekaan Ringoa karjumassa rakoista sormissaan. Toki parhaasta mahdollisesta sellaisesta. Tweedy-duon luonnikkaan ja pelkistetyn musiikin runkoa on sävykyllästetty erilaisin kitaroin sekä vierailevin laulustemmoin ja koskettimin. Ilmavuudesta huolimatta tuuli ei puhalla setistä läpi, vaan paketti pysyy hyvin eheästi kasassa. The Beatles In Mono RE TR O Apple Siinä se on, kymmenen kiloa rockin mullistanutta musiikkia mono-lp-levyinä. Lähteenä on käytetty alkuperäisiä masternauhoja. Ehkä se johtuu siitä, että monoversio tehtiin lähes kuukausi ennen stereota, ehkä stereoon haluttiin jotain erilaista, tai sitten sillä ei yksinkertaisesti ollut niin väliä. Kuva: Soundin arkisto Tippa-T räppää vörkkimisestä, svägästä, liiveistä karkailevista nänneistä, loco-paskaa kestämättömistä muijista ja muista vastaavista. Levyllä on useita referenssejä siihen miten Tippa-T ei ole ”liian diippi”. Myös kosketinvalikoima, piano, celesta ja matkaharmooni, istuu hillittyyn soitantaan hienosti. Liljonismeista tältä levyltä löytyy vain Wot!-huuto, mutta mulle ei ikinä liian syvälliset jutut natsaa… Jos haluat levyltäsi lyyristä substanssia, ei kannata edes yrittää. > Levyarviot ta ja läheisiä arkielämän ajatuksia ja unelmia. OTTO TALVIO HHHHH ARTTU TOLONEN HHHH Alice Aloof They Went into The Woods Alice Aloof On se kumma, että irlantilainen musiikki ja sikäläinen meininki on Suomessa niin suosittua. Sen 62 SOUNDI Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 62 8.9.2014 15.36 Mete. Upealtahan nämä kuulostavat. Tämä monoboksi sen sijaan on nyt niin lähellä autenttista kuin on mahdollista. Monossa on myös sellainen käytännön etu, ettei oikeastaan ole minkäänlaista väliä mille puolelle kaiuttimiasi asetut levyjä kuuntelemaan. Thugs ’n’ Harmonyn mieleen tuovine kertseineen. Monona
LIIKUTTAVAN HYVIÄ KEIKKOJA www.meteli.net SOUNDI 63 Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 63 Meteli_225x297mm.indd 1 8.9.2014 12.15 10.01 5.9.2014. ARTISTIT ETSIVÄT YLEISÖÄ. TOSITARKOITUKSELLA
Suurin ero debyyttiin on se, että perinteisten big band -soitinten lisäksi sähkökitara on isossa roolissa. 2000-luvun emorockin punkimmasta laidasta (Hot Water Music, At The Drive-In) on poimittu ilmaisuun tuoreita sävyjä ja kipakka tempo takaa, että levyllä päästään myös eteenpäin. Se kertoo siitä, miten mukavaa olisi, jos pääsisi harrastamaan ty- tön kanssa niin sanottua rakastavaisten kivaa. Kollektiivin ensimmäinen albumi oli muistutus siitä, miten paljon annettavaa Koskisella on suomenkieliselle lauletulle populaarimusiikille. Toisella pitkäsoitolla Kerkko Koskinen Kollektiivin kokoonpano on muuttunut. > Levyarviot haastavuus perustuu kuitenkin taiteellisen suvereniteetin esittelyn sijaan sisäänpäinkääntyneisyyteen, jolla se mitä luultavimmin joko karkottaa tai koukuttaa suuren osan potentiaalisesta yleisöstään. Lisäksi soitosta puuttuu elosteleva keveys, joka on tehnyt esimerkik- si Don Henleystä, Bostonista tai Fleetwood Macista aikuisrokin klassikoartisteja. Mutta populaarimusiikkikentällä on paikka big band -vaikutteet, teatraalisuuden ja selkeän suomen kielen yhdistävälle musiikille. Levyn kannessa poseeraava rocktähti on joko riisumassa tai pukemassa puvuntakkia, jonka alta paljastuu lihaksikas ylävartalo. Kerkko Koskinen Kollektiivin toinen pitkäsoitto ei tarjoa mitään järisyttävän uutta Ultra Bran ja Kollektiivin historian tunteville. Laulu voisi olla Älä soita tänne enää koskaan -biisin serkku. ANTTI GRANLUND HH Kuva: Aki Roukala Kerkko Koskinen Kollektiivi 2 Albumin ensimmäinen kappale on nimeltään Sex. Sanat luovat vahvoja mielikuvamaisemia läpi levyn ja toimivat Koskisen välillä jopa leikittelevien sävellysten ja sovitusten kanssa debyyttilevyn tapaan mainiosti. Vaihdosta ei juuri huomaa – solistien tulkinta on tasalaatuista ja draamantajuista. Nollapisteestä aloittaminen on tehnyt bändille selkeästi hyvää. Ja kiistämättä kitaristi Olli Tukiaisen heavy-soolojen taidokkuutta en ole niiden merkitystä koskaan Poetsin musiikissa ymmärtänyt. Molempia kunnioitettavan tinkimättömällä tavalla. Tunnelma nuppuvaiheesta koskaan kukkaan puhkeamattomalla Munalla on useiden kuunteluiden jälkeenkin samaan aikaan lempeä ja vieraannuttava. MERILINNA HH Lenny Kravitz Strut Roxie Johanna Kustannus Kerkko Koskinen Kollektiivi julkaisi debyyttilevynsä vuonna 2012. Molempia yhdistää myös rakkaus tunteelliseen, paikoin jopa popmaiseen ilmaisuun. ...sarjakuvahahmo on tehnyt uuden levyn... VISA HÖGMANDER HHHH 64 SOUNDI Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 64 8.9.2014 10.01 Mete. Jotkut sarjakuvahahmot vanhenevat. ANTTI LUUKKANEN HHHH Poets Of The Fall Jealous Gods Insomniac Poets Of The Fallin Jealous Gods -uutuusalbumin avauskolmikko kellottaa yli 15 minuutin, ja oireyhtymä on selvä: Poetsit ovat lähteneet tekemään elämää suurempia, sovituksellisesti maata järisyttäviä poprock-teoksia, mutta sisällöt ovat valitettavan tavanomaisia. Poets of the Fall on nykyisellään yksioikoisen raskassoutuista, ja solisti Marko Saaresto kuulostaa rutiinin ja maneeriensa orjalta. Uransa alkutaipaleen levyillä POTF teki hienoja kappaleita ja bändillä oli hyviä ideoita. Välillä rokataan retrosti (Dirty White Boots, Strut), välillä kujerretaan kutuisia rakkauden sanoja (The Pleasure And The Pain, I Never Want To Let You Down). Strut on toukokuussa 50 vuotta täyttäneen Kravitzin kymmenes studioalbumi. Tämän albumin rauhallisessa ja eteerisessäkin ilmaisussa ne kuulostavat nyt erityisen epäluontevilta (paitsi hienossa Rogue–instrumentaalissa). Koskisen sävellykset ovat teatraalisia, paikoin jopa polveilevia. Molemmat bändit ovat ammattilaisia omalla, tunnistettavalla linjallaan, vaikka ylenpalttista suosiota ei ole ollut tarjolla edes omien joukossa. EERO TARMO HHH Cigarette Crossfire Cigarette Crossfire Waterslide Cigarette Crossfirea on helppo verrata toiseen aliarvostettuun melodisen punkin puurtajaan Phoenix Foundationiin. Cigarette Crossfire jää aikakirjoihin valitettavasti myös siksi, että se jäi rumpali Henrik Furun viimeiseksi äänitteeksi hänen menehdyttyään skeittionnettomuudessa aiemmin tänä vuonna. Lyriikoista vastaavat Maija Vilkkumaa, Paula Vesala, Yona, Anna Viitala, Anni Sinnemäki ja Erpo Pakkala. Tunnelma on miehekkään itsevarma. Kerkko Koskinen Kollektiivi täyttää tuon paikan kunnialla. Kappalemateriaaliltaan 2 on musiikkia, joka on kuin tehty konserttisaleissa esitettäväksi. Levyn singlebiisien (Sex, The Chamber) kasarivaikutteiden lisäksi Strut ei juuri yllätyksiä tarjoa. Laulaja-lauluntekijä-multi-instrumentalisti on kertonut halunneensa tehdä vanhan liiton rocklevyn, niin kuin ennen vanhaan, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että Kravitz on jälleen uusiokäyttänyt paitsi rockhistorian tunnetuimpia rakennuspalikoita, myös omia vanhoja kikkojaan. Paula Vesala jäi alkuvuodesta työkiireidensä vuoksi pois kokoonpanosta ja tilalle astui Maija Vilkkumaa. On huokailua, on hengästyttävästi hyppyyttävää rumpalointia, on kitaraa, joka tuo hieman yllättäen mieleen Duran Duranin tai INXS:n. Lenny Kravitz -niminen sarjakuvahahmo on tehnyt uuden levyn. Koskinen oli luonnollisesti projektin maestro lauluosuuksien jakaantuessa miehen itsensä sekä Paula Vesalan, Mannan ja Vuokko Hovatan kesken. Yhdentekevyyden tunteelta ei voi välttyä. Laulajanvaihdoksen jäljiltä pitkältä tauolta palaava Cigarette Crossfiren toisella levyllä lauotaan sanoma debyytti In Between The Cure And Diseasea huomattavasti painokkaammin. Niistä kuullaan nyt vain häivähdyksiä, esimerkiksi Rumors– kappaleen eteerisessä syntikassa tai Love Will Come To You -teoksen akustisessa rönsyilyssä. Suurin Ultra Bra -mielleyhtymä syntyy Deja vu -kappaleen kohdalla, joka edustaa levyn suurinta yllätysmomenttia: osa kappaleista on edellislevyn materiaalia nopeatempoisempia, särökitaroiden läsnäolon myötä jopa reteästi rokkaavia. Yhtyeelle tarjottua Manifesto Jukeboxin manttelinperijän paikkaa ei kannata jättää käyttämättä, sillä toista näin laatuisaa tämän sortin bändiä ei Suomessa tällä hetkellä ole. Suuren osan levyn lauluista voisi kuvitella olevan peräisin musikaalista. MIKKO A. Toivoisin koko yhtyeelle lisää edellä mainitun kaltaista irtonaista fuusiota ja vähemmän varman päälle laskemista. Ultra Bran nimi nousi esiin vahvasti lauluvoittoisen kokoonpanon albumilla, mutta myös säveltäjän muutaman edellisen julkaisun jazz- ja big band -vaikutteet nousivat esiin. Lopputulos vaihtelee ookoon ja lattean välillä
TUHANNET KEIKAT LÄHEMPÄNÄ KUIN KOSKAAN. LIIKUTTAVAN HYVIÄ KEIKKOJA www.meteli.net SOUNDI 65 Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 65 Meteli_225x297mm.indd 2 8.9.2014 5.9.2014 10.01 12.15
Toisin kuin niin usein psykepostshoegazingwhatever-rockissa, kosmisella sointipaletilla ja kaikusfääreillä leikittely ei ole itsetarkoituksellista vaan jylhiä melodioita tukevaa. Untuvaisesta hipsuttelusta heittäydytään armottomaan raivoon. Futishuligaanikuorot kaikuvat kuin Manchester Unitedin kotimatseissa, temmot ovat lähes järjestään liian nopeita kitaristi Pete Kollerille ja aggressio on pidättelemätöntä. Synkästi mutta vetävästi jyräävä El Pintor on tunnelmaltaan vankka ja soundeiltaan riittävän punk – dynamiikkaa unohtamatta. Muodottomuus itseisarvonakaan ei vain oikein toimi. John O’Haran ilmeikkäät sähköurkusiivuttelut sekä Martin Barren kohtuullisen verevästi korvaavan kitaristin Florian Opahlen notkeat kepittelyt antavat ymmärtää, että muusikoilla riittää rahkeita polveilevaan tulkintaan. Mutta ilon aiheita on tässäkin nipussa, aina hengästyttävistä All The Rage Back Home ja Ancient Ways -singleistä lähtien. Thick As A Brickin jatko-osassa leikiteltiin pojan aikuisiän tapahtumilla. Elektronisessa ambient-kuonassa puklaava albumi tarkoittaa mitä ilmeisimmin edetä viehättävästi äkkiväärien vaikutelmien varassa. Kitaroiden pakahduttavat melodiakuljetukset ja usvassa liitävä hauras falsetti soivat psykedeliaa preesensissä. Kyseessä on jo tovin lupauksia herättänyt maailmanluokan psykedeliayhtye, jonka telepaattisella herkkyydellä pulppuavassa soitossa kuuluu epätavallinen liuta musiikillisia hyveitä. Huumorilla marinoitu iltama soljuu pakottomasti, vaikka Ian Andersonilla onkin vaikeuksia päästä laulussaan ylä-ääniin. Aika on kenties fyysisesti saavuttanut jo 1980-luvun puolivälissä perustetun yhtyeen muusikot, mutta näiden turbulenttien historiallisten maailmantilanteiden tuiverruksessa yhtyeen vastustava asenne on kenties ajankohtaisempi ja oleellisempi kuin koskaan. Ne elävät ja hengittävät tässä ja nyt. MERILINNA HHH Kairon;IRSE! Ujubasajuba Omakustanne On riemastuttavaa, että valtaosa Suomen tinkimättömimmistä psykedeliayhtyeistä tulee Etelä-Pohjanmaalta, tuolta suoraselkäisyyden tyyssijasta. JUHA SEITZ HHHH Vaikuttavista live-esiintymisistään tunnettu Imogen Heap on tehnyt soolourallaan levyjä harvakseltaan. Kryptisesti nimetyn yhtyeen soitto on kristallin kirkasta ja hurjaan dynaamiseen skaalaan yltävää. Taiteilijan huilutyöskentely on vuosien saatossa imenyt itseensä syvyyttä, minkä hän itsekin on todennut. O’Donnellin kokonaisvaltainen esiintyminen tanssahteluineen ja ilmehtimisineen virkistää osaltaan tunnelmaa. Miksi tehdä albumeita tälläkään julkaisutahdilla jos ei ole sanottavaa. Nuorta pohjalaista uushapokkuutta edustava Kairon;IRSE! soittaa kotiseutuylpeydellä ristittyä ”kaustrock”-musiikkia. Älkää antako provinsiaalisen nimen hämätä. Sparksilla missään ei ole enää niin kovin paljon tolkkua. Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin Ian Anderson päätti jatkaa Gerald Bostockin tarinaa. Ian Andersonin trubaduurielkeet limittyvät kokonaisuuteen saumattomasti. PEKKA LAINE HHHH 66 SOUNDI Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 66 8.9.2014 14.20. Tällä kertaa vaikutelmista ainoana ja päällimmäisenä lilluu hämmennys. Musiikillisesti albumi asteli progen mättäillä, mutta 1970-luvun terävyys jäi paikoin puuttumaan. Parasta pohjalaiskvartetin huuruilussa on se, ettei se luotaa liikaa huuruiluun. Ellipsellä (2009) huljuteltiin lähinnä loppuja mehuja Hide And Seekin menestyksekkääksi osoittautuneesta vokooderista. Nämä kuusi komeaa kappaletta eivät ole eilisen hailakoita varjoja. Metallista hardcorea on joskus levytetty tiukemminkin, mutta Sick Of It Allissa ei ole kyse teknisyydestä, trendeistä tai genreistä, vaan sydämestä, kovasta työstä ja yhteisöllisyydestä. Apuvokalisti Ryan O’Donnell takaa Andersonille ansaitut lepohetket. > Levyarviot Interpol El Pintor Matador Olen ihaillut Interpolissa alusta saakka sitä, ettei se missään vaiheessa tehnyt ilmiselvästä innoittajastaan Joy Divisionista itselleen ongelmaa. Reykjavikin Eldborg-hallissa kesäkuussa 2012 kuvattu Thick As A Brick – Live In Iceland tuuppaa ruutuun kokonaisuudessaan teoksen kummatkin osat. EERO TARMO H Sick Of It All Last Act Of Defiance Century Media New Yorkin hardcoreskenen lippua korkealla heiluttava Sick Of It All on ehtinyt yhdenteentoista albumiinsa, ja musiikilliset muskelit pullistele- vat edelleen suonikkaina. Ian Andersonin ja hänen yhtyeensä kiertueelta tallennettiin keikka Islannista. Musiikillisesti hukassa oleva Sparks on kuitenkin huolestuttavalla tavalla niin festariteltta-, lounge-, kuin hissimusiikiksikin soveltumatonta nutjua, joka herättää mielikuvan könttäsummalla suomitelkkariin hamstratun sukellusvenesarjan lopputeksteistä. Nykytekniikkaa hyödynnetään osiossa, jossa Anna Phoebe soittaa viulua nettiyhteyden kautta makuuhuoneestaan Pohjois-Lontoosta. Ujubasajuban magneettinen imu kasvaa musiikin sisällöstä, ei muodosta. Ei Last Act Of Defiancella uusia ovia avata tai tuoreita yleisösegmenttejä tavoiteta, mutta levy tarjoilee ytimekkään 30 minuuttin annoksen taatun korkealuokkaista biisimateriaalia. Esikuvansa soundiin ja estetiikkaan lujasti nojaten ja puskista huutelijoista välit- ...hirtehinen huumori, fantasia ja arki kohtaavat mainiolla tavalla... Tullin nokkamiehen Ian Andersonin keksimä kahdeksanvuotias Gerald Bostock -hahmo alkoi elää omaa elämäänsä; Andersonilta kuulemma jatkuvasti kyseltiin, mitä Bostockille kuuluu. Kairon;IRSE! esittää oikeita lauluja, joiden emotionaalinen fokus ei katoa nappuloiden vääntelyn sekaan. Toki siitä seuraa myös ongelmia, sillä El Pintorin biisimateriaalia vertaa väistämättä – ja enimmäkseen vesiperän vetäen – Slow Handsin kaltaisiin aiempiin täysosumiin. MIKKO A. Kaikkien ylväimmäksi teokseksi nousee tekstuuria täynnä olevan Tidal Waves. Kuva: Eagle Vision Viides pitkäsoitto kuulostaa siltä, että trioksi kutistunut yhtye on tajunnut erheensä itsekin. Konsertin erikoisuuksiin lukeutuu myös hersyvä, yleisöstä poimitun seikkailijan eturauhastutkimus. Lopputulos oli juuri se, minkä yhtye alku-urallaan onnistui välttämään: muoto ilman sisältöä. Vuoden 2005 Speak For Yourself -albumilla Imogen Heapilla oli annettavanaan aimo kattaus sopivasti elämää nähneen nuoren naisen omille jaloilleen nousevaa eleganssia. Tuorein studiotuotos Sparks näyttää miksi. Upean avauskaksikon Turn On The Bright Lights (2002) ja Antics (2004) jälkeen Interpol kuitenkin kadotti sekä sävellystensä terän että uudistumisinnossaan myös ilmaisunsa punaisen langan. Yhtyeen ilmaisu kuulostaa kiitettävän orgaaniselta. Eikähän sitä tarvittaisikaan – kun olisi sitten sitä tunnetta. Albumin päättävän, pauhaavan meren lailla keinuvan Twice As Hardin jälkeen Interpol tuntuu jälleen tärkeältä. Laadukkaan julkaisun bonuksiksi liitettiin Ian Andersonin haastattelu sekä ylimääräisiä esiintymisiä. Huippuhetkinä kimaltelevat tuulennopea Sound The Alarm sekä tuleva live-suosikki, kahteen ja puoleen minuuttiin tyylipuhtaan punkeepoksen ja -eetoksen tiivistävä DNC. Albumi liimautuu Anticsin kylkeen niin luontevasti, että välivuodIet pyyhkiytyvät mielestä. tämättä yhtye sävelsi hienoja biisejä ja rakensi niistä kaksi niin vahvaa albumikokonaisuutta, että copycat-urputtajat jäivät ylistäjien jalkoihin. MIKKO MERILÄINEN HHH Imogen Heap Sparks Megaphonic Jethro Tull’s Ian Anderson Thick As A Brick – Live In Iceland Eagle Vision Jethro Tullin maaliskuussa 1972 ilmestynyt Thick As A Brick oli Monty Python -tyylin huumorin pilkkeet silmäkulmassa sorvattu etevä progressiivisen rockin teos, jota monet pitävät yhtyeen tasokkaimpana albumina
Oivaltavasti kirjoitetut hauskat tarinat ovat sellaista, mitä täällä synkis- WWW.SELLOSALI.FI Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo SOUNDI 67 Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 67 8.9.2014 10.01. Muutamaa odottamatonta kivaa musiikillista kikkaa lukuun ottamatta tämä on pitkälti 2000-luvun taitteen pop-perinteisiin nojaavaa tuotantoa. MERILINNA HHHHH Macy Gray The Way 429 Yli 25 miljoonaa myytyä levyä. Kalliita kansia myöten upeassa kokonaisuudessa on vain yksi pieni puute: tekijoistä on hyvin niukasti tietoa. Hirtehinen huumori, fantasia ja arki kohtaavat mainiolla tavalla. Ja mikä ilahduttavinta, levyn avauskolmikko Your Time Has Come - Exceptional - For The Kingdom lienee parasta powermetalia vuosikymmeneen. Ja onhan Kasabian ollut kehissä jo iät ja ajat. Kappaleet ottavat aikansa, ja niin sävellyksellisiä kuin draamallisiakin kaaria rakennetaan yksioikoista riffittelyä syvällisemmillä, monikerroksisilla sovituksilla. ANTTI ERVASTI HHHH Unisonic Light Of Dawn Ear Pink Cream 69 - ja Gotthard-veteraanien sekä Helloween-menneisyydestään yhä ylistettävien Michael Kisken ja Kai Hansenin euroheviyhtye on kakkosalbumillaan nopeampi ja ylevämpi kuin parin vuoden takaisella debyytillään. Kokonaisuudessaan levy on jotakuinkin yllätyksetön – tasapaksua ja takuuvarmaa Maisa Harmaata. 48:13 saa käyttövoimansa ennen muuta Kasabianin jäätävästä rytmiryhmästä. Light Of Dawn on parhaimmillaan tuoretta musiikkia miehiltä, jotka olivat jo yli 20 vuotta sitten mukana kehittämässä koko laijtyyppiä. West Ryder Pauper Lunatic Asylum (2009) oli loistava levy, eikä nytkään kovin kaukana olla tästä olla. Mainion meiningin takuunaisena on laulaja Johanna, jonka villit tulkinnat eivät varmaan laulunopettajien korvia miellytä mutta meidän muiden kyllä. Bändin kepeästi rullaava ja rempseä folk-punk-kantri-pop on yhdistelmä, jollaista ei ole meilläpäin juuri kuultu. Albumi on tavanomainen pop-rock-kimara, joka ei ole musiikillisesti mitenkään maailmoja mullistava. Joten ehkä voimme painaa lapsuksen tässä tapauksessa villaisella. Jo 15-vuotisen uran tehneen kokeneen raspikurkun Macy Grayn The Way jatkaa pitkälti vanhoilla tutuilla teillä. Kahdeksas kokopitkä albumi. Powermetalli onkin liian suppea termi kuvaamaan Unisonicin mahtipontista, arvokkaasti ikääntynyttä ilmaisua. Muutaman kerran osutaan toki maaliinkin, esimerkiksi Doomsday rullaa eteenpäin kuin steroidipäissään kulkeva ravihevonen. JARI JOKIRINNE HHH Decapitated Blood Mantra Nuclear Blast Puolalaisen Decapitatedin musiikissa on selittämätöntä, genrerajoja venyttävää imua ja hehkua, kognitiivisesta crossoveria, vaikka pintapuolisesti yhtye operoi deathmetalin teknisemmällä laidalla. Blood Mantralla yhtyeen ulosanti on rauhallista ja ylvästä – ja saman aikaan selkeää ja jopa tarttuvaa. Soitanto on taitavaa. Yhtye on osoittautunut paitsi sitkeäksi, myös varsin tasalaatuista materiaalia työstäväksi yksiköksi. Ei vaatimattomuus kaunista ainakaan tässä tapauksessa. MERILINNA HHHH Shabazz Palaces Lese Majesty Sub Pop Lese Majesty viitannee monarkioista tuttuun, usein kuolemalla rangaistavaan lèse-majesté -rikokseen, eli ja- LINDA SÖDERHOLM HHH Karkkipäivä Jos Päijänne viskiä ois Äiti kato! Folkin sekoittelu kaikenlaiseen musiikkiin taitaa olla muotia, mutta Karkkipäivä ei vaikuta miltään trendien perässä juoksijoilta. Toisinaan ryöpsähtelevien blast beatien sekä alavireisten ja koukeroisten kitaravallien takaa kurkistaa mestarillinen melodiantaju, mikä sekin on valttikortti raskaan musiikin usein monotonisessa ilmaisussa. Bändin poikasolistitkin hoitavat kelvollisesti tonttinsa. Varsinainen päätöskappale Blindness ja sitä seuraava Red Sun -outro esittelevät tämän muotokielen eeppisimmän lakipisteen. Tunnelma kautta levyn on sangen melankolinen – se on alusta loppuun arkisten asioiden pohdiskelua, mitä jos -spekulaatioita sekä haaveiden materialisointia. Varsinaisia tyylitajuttomia huteja on mukaan sattunut vain yksi (Manhunter), mikä toki kuuluu niin ikään muotovalion viiksihevilevyn konventioihin. Debyytti ilmestyi 2004 ja nyt käsissä on yhtyeen viides pitkäsoitto. Se, että mukaan on sotkettu hitunen ”valkoisen miehen reggaeta” kuulostaa paperilla pelottavalta, mutta toimii onneksi käytännössä ihan mallikkaasti. MIKKO A. Levy yhdistelee kokeellista soulia, vaihtoehtorockia, retrodiscoa ja hiphopia – onpa kuultavisssa joitain country-vivahteitakin. Intiimeimpiin sanoituksiin kuuluu vuodatus seksielämästä exän kanssa – melkoista ripustautujatyyppiä tämä Macy tuntuu olevan. Alun hittiputken jälkeen tunnelma liukuu lähemmäksi Pink Cream 69:n hitaampaa, AOR-vaikutteista hardrockia. Soittimiensa taitajina nämä subkarpatialaiset ovat maailmanluokkaa. Kaikki albumin kappaleet ovat joko PC69-basisti Dennis Wardin tai Kisken ja hänen säveltäjäpartnerinsa Sandro Giampietron käsialaa. Ruotsalaisen Meshuggahin merkitys kurkistaa luovissa ja jazzahtavissa kitarasooloissa sekä ajoittaisissa polyrytmeissä. Ennen kaikkea reipas tunnelma on onnistuttu tallentamaan levylle hienosti. Äänitteen tuotanto on ensiluokkaisen moderni mutta ei liian täyteen ahdettu. Albumi kuulostaa siltä, että se on hakenut muotonsa taiteilijan depressiivisen vaiheen aikana – Macy Grayllä kun on diagnoisoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö. Uskaltaisin väittää, että Decapitated on julkaissut vuoden tähän asti parhaan äärimetalliäänitteen. Kasabian 48:13 Columbia Todetaan se nyt alta pois: jokainen bändi, joka nimetään murhamiehen – tai tässä tapauksessa naisen – mukaan tulisi saattaa vastuuseen vähintäänkin ensimmäisen asteen typeryydestä. Basson ja rumpujen eteenpäinvievä yhteistyö peittää alleen paikoin hivenen keskinkertaiset ja junnaavatkin sävellykset. Toisaalta, kun Charles Mansonin hirmutekoja katsotaan nykyvinkkelistä kokonaisuudessaan, niin Linda Kasabianin todistajanlausunnot pitkälti johtivat koko ”perheen” tuomioihin. telyn ja teennäisyyden maassa harvoin kuulee. Bändin kappaleet ovat sopivassa suhteessa hillittömän tarttuvia ja paikoin jopa herkkiä. Biisit olisivat edukseen Hello- weenin tai Hansenin Gamma Ray -yhtyeen best of -kokoelmillakin, ja 50:tä lähestyvällä Kiskellä on edelleen huima, ylärekisterissäkin vaivaton ja voimakas ääni. Tekstit ovat henkilökohtaisia, paikoittain herkkiä sekä koskettavia ja ajoittain sangen mielenkiintoisia. Uransa alkuvaiheessa olin varma, että Kasabian jää yhden levyn ihmeeksi ja pelkäksi brittipopin sivujuonteeksi, mutta jouduinpa jälleen nielemään katkerasti mielipiteeni. MIKKO A. Paras esimerkki on kertakaikkisen upea eepos Kun Saatana kutsui mua
ANTTI GRANLUND HHH Spoon They Want My Soul Anti- Uutta uljasta vuosituhatta on tallattu kohta viidentoista vuoden verran, mutta kovin montaa Spoonin Ga Ga Ga Ga 68 SOUNDI Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 68 8.9.2014 10.01. Kansanlauluista ja perinneiskelmistä tutut sävelkulut yhdistyvät uudellakin albumilla vaivattomasti moderniin rocksoitantaan. Alas rattoisaa virtaa on hämäävän helposti lähestyttävää, kau- nista instrumentaalimusiikkia, jonka melodiat, rytmit ja rakenteet lähestyvät paikoin niin sanottua normaalia pop-musiikkia. Siksi onkin pieni sääli, ettei Hehkuva rauta sisällä klassikkoluokan ässäbiisejä. Piippaus, vinku, nakse, suhina, jollotus, kilahdukset, töräykset ja välillä perinteisemmät soitinäänet muodostavat alati määritelmiä pakoon venkoilevan sienirihmaston, jonka kuuntelu on miellyttävää ja innostavaa. Eteenpäin ollaan menty. Kemialliset Ystävät Alas rattoisaa virtaa Dekorder Psykedeelinen on termi, joka usein yhdistetään siihen että trumpettilahkeinen hippiretkue polkee wahwah- ja delay-pedaaleja kitararokatessaan kännissä/pilvessä. Sopivasti levyn löyhä kehystarina käsittelee avaruusmatkailua. Jossain elektronisen krautrockin, modernin klassisen, 80-lukulaisen videopelimusiikin ja himmeimmän hiphopin laitamilla haahuilevan levyn tuotantoarvot ovat aidosti psykedeelisiä. Niin intiimiä, että musiikki lipuu ohi, jollei suurin piirtein kumarru ämyreitä kohti. > Levyarviot losyntyisen pilkkaamiseen. Sellainen musiikki voi tietenkin olla hienoa, mutta useimmiten kyse on mieluummin tajuntaa supistavasta kuin laajentavasta äänimaisemasta. ARTTU TOLONEN HHHH ...sokerikuorrutteen alta löytyy kuitenkin puhdasta LSD:tä.. Newyorkilaisyhtye kuulostaa kolmannella albumillaan niin newyorkilaiselta kuin vuonna 2014 voi vain kuvitella. Yorkstonin pehmeästi karismaattinen, lämmin ääni – kuin vähemmän friikahtava Incredible String Bandin Mike Heron – ja lempeä kitaran pikkaus tenhoavat kuin ennenkin, mutta pitkä kokonaisuus (16 laulua) jättää dynamiikassa toivomisen varaa. Toki välillä myös ihmisääni jalkautetaan osaksi tuotantoa, ääneksi muiden joukossa. Taylor on myös tuottanut levyn, mikä on aika yllättävää pääsääntöisesti akustiselle folkille, ottaen huomioon, että Hot Chip tekee synttypoppia. VISA HÖGMANDER ÄÄNITYS MIKSAUS EDITOINTI Lue lisää www.pkky.fi/amoo Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu Lammenkatu 18, 83500 Outokumpu amo.outokumpu@pkky.fi Original Sokos Hotel Vantaa, Tulisuudelma, Hertaksentie 2, Tikkurila Vantaa JUSSI NIEMI HHHH HHHH tulisuudelma.fi facebook.com/tulisuudelma Tarkista esiintyjät: tulisuudelma.fi levalla vaihteella kulkevat laulut uhkaavat sulautua toisiinsa. Mieleen jäävät myös nimensä väärtti Feathers Are Falling ja vähän nopeammat, lähes pop-rockiksi äityvät Great Ghosts ja Sleep On. Niin sanotun uuden Elonkerjuun kakkosalbumi osoittaa viimeistään, ettei Juha Lagström ole tullut vain varasolistiksi ”sen edellisen kuuluisan” tilalle. JANNIKA B PE 03.10. James Yrkston The Cellardyke Recording And Wassailing Society Domino Edellinen ja ainoa havaintoni James Yorkstonista on skotin viidenneltä albumilta When The Haar Rolls In. RESSU & JUSSI PE 24.10. Silti syöpään kuolleelle kontrabasisti Doogie Paulille omistettu, viulun ja steel-rumpujen kirjoma Broken Wave tuo melkein tipan silmään. Pidin siitä kovasti. VILLE PIRINEN HHHH Elonkerjuu Hehkuva rauta Sony Elonkerjuu on ollut jo kauan sekä uusi että vanha yhtye. Sunbathing Animal onnistuu tässä osittain. Sokerikuorrutteen alta löytyy kuitenkin puhdasta LSD:tä. Pari viimemainittua ja Hot Chipin Alexis Taylor ovat mukana tässä, Tunstall valtaosalla kappaleista. Jan Anderzénin johtama Kemialliset Ystävät sen sijaan tuntuu taivuttavan kuulijan tajuntaa aidosti uusille alueille. Yhtyeen kaahaus tuntuu lähtevän lapasesta hetkenä minä hyvänsä, mutta jotenkin vaan paketti pysyy kasassa. Todennäköisesti täysin digitaalisista valmistusmenetelmistään huolimatta albumi kuulostaa totaalisen luonnolliselta. Yhtyeen oma leima on kuitenkin havaittavissa Sunbathing Animalilla edellisiä levyjä paremmin. Ensimmäinen single Tanssi pois paha potkii mukavasti, nostalgisen Huulet ja halut -kappaleen kertosäe rullaa hitikkäästi ja levyn avaavan Hehkuvan raudan Back In Blackiin nyökkäävä kitarariffi hymyilyttää. Nykyään esimerkiksi Suomessa yhteiskunnallisen eliitin pilkkaamisesta rangaistaan onneksi ainoastaan tyhjänpäiväisillä koulukiusaus- ja vihapuhesyytöksillä. Pääsääntöisesti samalla verkkaan jutuste- MUSIIKKI ON PARASTA LIVENÄ ÄÄNITUOTANTO PE 19.09. Toisaalta on ilahduttavaa, että yhtye on malttanut säilyttää musiikissaan sen, mikä siitä alun perin teki omaperäistä. JANNA PE 31.10. Nyt mennään kahdeksatta kierrosta. Laulaja-kitaristikaksikko Andrew Savagen ja Austin Brownin johtama yhtye tuntuu yrittävän joka sävelellä, soinnulla ja iskulla täyttää sitä tyhjiötä, mikä New Yorkin indieskenessä The Strokesin ja Yeah Yeah Yeahsin jäljiltä on. Tämä on todennäköisesti vuoden haastavin ja palkitsevin räppilevy. Keskittymisellä palkitsevan levyn päättää nätti piano-vetoinen cover Big Starin Chris Bellin You & Your Sisteristä. Usein Elonkerjuu jää silti jonnekin ammattitaitoisen ja tasavahvan välille, siis sinne, missä rockmusiikissa ei ole kovin hyvä olla. Tällä kertaa Fifen poika saa apua kotikaupunkinsa Fence-kollektiivilta, johon kuuluvat muun muassa Beta Band, King Creasote, The Pictish Trail ja KT Tunstall. Sitä ei kuitenkaan jäljestä huomaa: tuotanto on hyvinkin luomusti hienovaraista. Eteenpäin on mennyt myös Shabazz Palaces, joka on Sub Pop -debyytin jälkeen lähtenyt todella hienolla tavalla progeavaruuteen. SCANDINAVIAN MUSIC GROUP PE 26.09. Tämä on albumi, joka ansaitsisi ehkä vahvat kolme tähteä, mutta pitkäsoitolta parhaimpina ja vauhdikkaimpina hetkinä pursuva energisyys ja soittamisen ilo nostaa tähtimäärän neljään. Parquet Courtsia on verrattu usein Pavementiin, mikä ei ole lainkaan väärä vertailukohta, mutta vaikutteita on imetty myös The Velvet Undergroundilta ja Televisionilta. Niin ei tarvitsisi enää olla. Pohjalaisella itsevarmuudella esiintyvä Lagström on ottanut päävastuun yhtyeen laulunkirjoittamisesta, eikä hänen tarvitse laulajana kumartaa mihinkään suuntaan. Vaikka Lauri Tähkän dramaattisesta erosta on kulunut kolme ja puoli vuotta, bändin tekemisistä puhuttaessa viitataan yhä toistuvasti menneeseen. PAULA KOIVUNIEMI PE 17.10. Johanna Koivu, Simo Ralli, Antero Naali ja Lenni Paarma ovat rokkikoulunsa käyneet. JENNI VARTIAINEN Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto MEDIA-ASSISTENTTI Haku 24.9.-3.10. Lese Majesty ei kovin monessa kertaa edes vahingossa noudata mitään perinteisiä rakenteita. Tämä pääsee monella tapaa lähemmäksi esimerkiksi Pharoah Sandersin ilmaisua kuin vaikka vuonna 1994 julkaistu Stolen Moments: Red, Hot + Cool -hyväntekeväisyyslevy, jolla tällaista avaruusjazzin ja hiphopin fuusiota yritettiin. ELONKERJUU PE 10.10. Räppäri Ish, joka tunnettiin Digable Planetsissä vielä Butterfly-nimellä, vetää kuitenkin suurimman osan aika tiukalla ysärityylillä, joka tuo haahuilevaan rytmimaailmaan usein kaivattua jämäkkyyttä. Levy tuo välilä myös mieleen John Zornin kokeilut päättömien genresurffailujen parissa – sen verran hurjia ovat soundimuutokset ajoittain. Kolmentoista kappaleen joukkoon mahtuu kaahauksen lisäksi myös junnaavia jamihenkisiä biisejä. OSTA LIPUT ENNAKKOON Parquet Courts Sunbathing Animal Rough Trade Punkin ja garagerockin äkkiväärissä maastoissa vaeltava Parquet Courts on taitava nelikko
03-222 1300 Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Av. Kenties edellistä epäluuloa ylenpalttisella punk-eetoksella hälventääkseen käheä-ääninen Fallon vaalii teksteissään aika pateettista itsesääliä ja uhri-mentaliteettia, joka tiivistyy levyn nimessä ja sen nimikkobiisin vuodatuksessa. Jo pelkästään albumin parhaimmistoon avausraidan ohella lukeutuvat, kerrassaan mainiot huippuhetket takaavat tämän. Musiikissa on samaa kepeyttä, mutta ei yhtä suurissa määrin elektronista äänikudelmaa. Levyn jokainen kappale ei ole merkkiteos, mutta hutejakaan ei ole eksynyt mukaan. Tältä The Beatles olisi kuulostanut vuonna 1975, jos historiaa olisi kirjoitettu toisin. JUSSI NIEMI HH Olöf Arnalds Palme One Little Indian Klassisen musiikin puolelta tutun Ólafur Arnaldsin serkun, Olöf Arnaldsin neljäs pitkäsoitto Palme on outo ja kiehtova levy. Vaikka Spoon herkästi ja paikoin ihan aiheestakin usein tungetaan mitään kuvaamattomaan indie-lokeroon, on kyse jostain paljon suuremmasta. 045 110 5522 • ilmoitusmyynti@popmedia.fi SK1 Uutuus! SK2 Uutuus! Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit Laadukkaat japanilaiset FGN-kitarat ja -bassot H www.tammerpianojasoitin.fi Käy m Puh. Bän- di ei myöskään häviä iskuvoimassan Waltarille, joten keskinäinen samankaltaisuus on jopa hämmentävää. Siinä on jotain satumaista. Please Don’t See Me,The Lonely, Not Fade Away ja Guilty muodostavat Awayn alkupuolen hienon neljän raidan suoran. Olöf Arnaldsin ääni kuulostaa leikittelevältä, siltä, kuin laulaja tanssisi laulaessaan jonkinlaista keijukaistanssia. JARI JOKIRINNE HHHH Kärtsy Away 57 Waltari-yhtyeen nokkahahmo Kärtsy Hatakka suuntaa toisella sooloalbumillaan metallin- ja melodisen rockin maisemiin. Britt Danielin karhea tulkinta on tässä kakussa vielä se varsinainen kirsikka kaiken päällä. Levyn avaava Turtledove on erittäin kaunis kappale, joka johdattaa Palmen hyvin pitkälti raukeisiin tunnelmiin. They Want My Soul on vahva albumi, joka koko lailla tiivistää sen miksi Spoon on yksi viime vuosien tärkeimmistä yhtyeistä. OLE NERDRUM HHH Gaslight Anthem Get Hurt On tässä toinenkin vika. Kuunnelkaapa vaikka I Just Don’t Understand ja yrittäkää väittää vastaan. Aika on hieman parantanut näitä haavoja, mutta silti yhtyeen ylle on jäänyt pienehkö epäilyksen verho – pystyykö Spoon enää palaamaan parhaimpien hetkiensä tasolle. Täydellinen huipennus, jos mikä. Asetelma on aika samanlainen kuin mitä tapahtui Kings of Leonille jo ajat sitten. Palme sekä hypnoottiset Patience ja Hypnose ovat parhaat yksittäiset syyt tutustua tähän levyyn. Awaylla Kärtsy on rajannut tyylikirjoaan, ja tuloksena on edellistä Duty Freedom -albumia yhtenäisempi kokonaisuus. Välillä keskittyminen herpaantuu, mutta kauttaaltaan Palme on levy, jossa riittää pureskeltavaa pitkäksi aikaa. 8.9.2014 14.21. Levyn päättävästä paisutuksesta, Stepford Menistä, huokuu menneiden aikojen toverillista yhteishenkeä kun siihen vielä yhtyy lauma taustalaulajia ja muita apuvoimia. Get Hurt nimittäin jatkaa sitä valtavirtaistumista, joka käynnistyi jo edellisellä, Handwritten-albumilla. Laulaja-komppikitaristi-lauluntekijä Brian Fallonin porukka löysi vanhimmilla levyillään hienosti karhean ja hyvin luontevan oman linjan Springsteenin ja The Clashin hankauspisteestä. Arnaldsin ja Múm-jäsen Gunnar Orn Tynesin yhteistyönä synty- Island Saakeli. Tältä Björk on kuulostanut leikittelevimmillään, mutta ilman Arnaldsilta löytyvää kirkasta hymynkaretta kasvoillaan. Kärtsy, joksi myös Hatakan nelijäseninen bändi on nimetty, toimii pitkälti Waltari-kaavan mukaan joka merkitsee huomattavaa vetovastuuta näppärille kitaristeille Nino Silvennoiselle ja Samuli Vuorelalle. Kun samaan nippuun lyödään yksinkertaisesti loistavat kappaleet, universaali ja ajasta riippumaton tuotanto ja erinomaisen letkeä yhteissoitto, ollaan jo vahvasti voiton puolella. Lievästi goottihenkinen popralli Temptation kilkuttavine pianoineen ja kertosäkeineen on myös mieleenpainuva. Gan (2007) tasoista levyä ei matkan varrelle ole osunut. Syy on kyllä selvä. ma-pe 10-18 la 9-15 www.soundi.fi Pikkuilmot 11_10.indd 93 SOUNDI 69 Levyarviot 9_14 uusi maanantai.indd 69 www. Singlebiisi Half Steady yltyy jopa sirkusmaiseksi. Saa nähdä, toimiiko Fallonin yritys vai palaako bändi kulttisuosioon omintakeisemmalla taiteellisella panoksella ja kypsemmällä lyriikalla. Levy puhuttelee myös muhevien soundiensa puolesta. VISA HÖGMANDER HHH Pienet ilmot PiENETPienet iLMOT il Ilmoitusmyynti p. Onneksemme vastaus kääntyy nopeasti muotoon ”kyllä”. - Soitinrakennustarvikkeet - Elektroniikan komponentit - Perhokalastustarvikkeet “Pienen puuhastelijan asialla jo vuodesta 1984 ” www.spelektroniikka.fi nyt albumi muistuttaa paljon viime vuonna ilmestynyttä Emilíana Torrinin Tookah-levyä. Nykyään menoa latistaa tuotemaisen tehokkaasti räimitty, mutta ikävästi bändiä homogenisoiva hardrock-viritys, joka panee epäilemään sitä harkituksi siirroksi suuremman taloudellisen menestyksen saavuttamiseksi. Yhtye taisi itsekin hätkähtää kultasuonen löytymistä sen verran pahasti, että sitä seurannut Transference (2010) oli rikkonainen ja tarkoitusperiltään kaikin puolin epäselvä levy. Hatakka on tunnetusti aina toiminut oman mielensä mukaan ja heittäytynyt estottomasti tyylistä toiseen (punk, tekno, industrial), mutta on parhaimmillaan raskaamman ilmaisun parissa. Harmittaa kun odottaa levystä paljon enemmän, mutta muutaman kuuntelun jälkeen on pakko myöntää, ettei tämä läheskään täytä odotuksia
Dj ei ole asiakaspalvelija V inyylilevyihin ja niiden ympärillä olevaan kulttuuriin liittyy melkoinen määrä ristiriitaisuuksia, jotka useimmiten lisäävät niiden viehätystä. Koska kunnon perinnetietoinen dj soittaa vain vinyyliä – puristisimmillaan pelkkiä seiskatuumaisia tai makseja – on valikoima tietysti juuri niin laaja kuin on yhden ihmisen mahdollista mukanaan kantaa. Ennen sanottiin, että dj ei ole jukeboksi, mutta digitaalisen musiikin ollessa kaikkialla, kuvittelee se rasittavin osa asiakaskuntaa, että dj ei muuta olekaan. Dj ei palvele asiakkaita, hän toteuttaa ennalta sovitun suunnitelman mukaan yhden illan musiikintarjonnan. Onneksi kaikkien ei tarvitse aina pitää samoista asioista. Tai jos soitetaan uutta aaltoa, niin ei ole luultavaa, että dj soittaa Rihannaa. Lähinnä kai ajatus tiskijukasta asiakaspalvelijana. Tai niihin bailumestoihin, joissa tanssilattia on aina täynnä, täysin riippumatta siitä mitä siellä soitetaan. Yksi keskeisiä ristiriitaisuuksia vinyylikulttuurissa liittyy dj-toimintaan. Tämän toiminnan johtoajatus on se, että dj valikoi mukaansa setin, jolla hän luo baariin tai ravintolaan tietynlaisen tunnelman, tai tarjoaa tanssilattialle tietynlaisen periodin tai tyylin mukaan valitun kokonaisuuden. Ja mikä tässä on ristiriitaista. Sinänsä on epäoleellista soiko tanssilattialla disco, koska discoa voi kuitenkin pyytää ymmärtämättä miltä se kuulostaa. Kulttuuri ilman ristiriitoja on pitkästyttävä kulttuuri. Jokainen levyjä joskus pyöritellyt on kohdannut tämän saman hahmon – rasittavan, laskuhumalaisen, itsensä ympärille täydellisesti kietoutuneen pätijän. Tai pyytää soittamaan Spotifyta. Lisäksi sitä rajoittaa illan valittu tyyli. Tärkeintä on se, että musiikki soi. Hän voi parhaimmillaan olla loistava viihdyttäjä, joka sopii häihin kuin häihin, ruotsinlaivalle ja opiskelijabileisiin. Monethan kerryttävät vinyylivarastoaan voidakseen soittaa aina toisinaan parasta mahdollista musiikkia muille iloisille musiikinystäville. Musiikin tehtävä ei ole enää inspiroida tai herättää uteliaisuutta, vaan pitää massa polttamassa siiderikaloreitaan, kunnes siivousvalot räpsähtävät päälle ja portsari julistaa ravintolan suljetuksi. Jos klubilla on soulilta, niin Acceptia on turha tulla pyytämään. Tätä on juhlijan toisinaan todella vaikea ymmärtää. ”Valikoima on juuri niin laaja kuin yhden ihmisen on mahdollista mukanaan kantaa.” 70 SOUNDI otto talvio 9/2014 -taitto_b.indd 70 8.9.2014 9.44. Aina voi myös pyytää jotain parempaa, koska mitenkäs siihen nyt vastaisi aikana, jolloin mikä tahansa voi aina olla parempaa. Aina voi tulla tyrkyttämään YouTubea kännykästään. > Oton vinyylit Teksti: Otto Talvio Tällä palstalla puhutaan vinyyleistä – uusista, vanhoista ja erikoisista. Sellainen soittelija on kuin se baari, jossa sisäänpääsyn hintaan kuuluu niin paljon hanatuotteita kuin jaksaa juoda. Myöskään dj, joka soittaa ihan mitä vain, täysin laidasta laitaan, vaikkapa laatikollisesta cd-levyjä, ei ole dj lainkaan, vaan erilaisen palvelun tarjoaja. Jotain tanssittavaa voi pyytää vaikka tanssilattia olisi täynnä. Yleisöä ei edes kosiskella, koska ollaan jo kaukana viettelyn toisella puolen
www.episodi.fi Episodi tulostuso.indd 71 8.9.2014 16.02. (FIN) FRANCINE (SLO) EIGHTBOMB (SWE) THE TROUBLED THREE (SWE) TUPELO HIGHSHOT Josefine Jonaaon Photo (EE) BOOGIE COMPANY (FIN) LOULOU D’VIL (SWE) ELEGY ELLEM (UK) MISS MIRANDA Kaikki elokuvista
- Primus! Erityisesti yhtyeen 90-luvun alkupuolen albumit Sailing The Seas Of Cheese sekä Pork Soda vakuuttivat omituisuudessaan ja rumpali Tim Alexanderin toimitus oli toki erittäin inspiroivaa. - Kun teimme Destroy Erase Improvea, se ei tuntunut kummemmalta kuin aikaisemmat julkaisummekaan. - Kirjoitamme parhaillaan seuraavaa albumia, siis shuggahbabya, mutta en uskalla sanoa aikatauluista vielä mitään. yhden keikan ajaksi niin mikä tuo orkesteri olisi. Ja nyt juhlin Psykisk Testbildin vuosipäiviä kaiken tämän ajan jälkeen... Uumajalaisviisikko esittelee myöhemmin samana kesällä ilmestyvän Destroy Erase Improve -kokopitkänsä materiaalia ja tuo hurja kokemus taitaa tuntua leukaperissä vieläkin: aivan kuin lavalta käsin olisi tullut turpaan, siis oikein kunnolla. Entä miltä Meshuggahin tulevaisuus näyttää. - Blastin promootiokoneisto on omaa luokkaansa ja olemmekin äärimmäisen iloisia I:n uuden tulemisen vuoksi! Lisäsimme ep:n tuoreelle versiolle myös pari livebiisiä sekä studioraidan Pitch Black, Haake kertoo. - Soitammeko I:n joskus elävänä. Erityisesti Catch syntyi todella tiiviisti koko bändin yhteistyönä ja siitä jäi mielettömän hienot muistot. Juhliiko yhtye jonakin päivänä viisikymppisiä. Hahhah! Me olemme silloin jo matojen ruokaa, joten joku muu saa juhlia puolestamme! Kuva: Anthony Dubois TOMAS HAAKE ja rumputyöskentelyltään kiinnostavimmat metallialbumit: CYNIC: Focus • TOOL: Lateralus • Mastodon: Leviathan • FREDRIK THORDENDAL: Special Defects • SCARVE: Irradiant 72 SOUNDI Bazook 9_14.indd 72 8.9.2014 13.03. - Edellisestä konserttitallenteesta on vasta nelisen vuotta, joten halusimme The Ophidian Trekin olevan hyvin erilainen verrattuna Aliveen. Nyt ep saa uuden mahdollisuuden Nuclear Blastin kautta. - Viisikymppiset. - I-ep (2004) tai Catch Thirtythree (2005), vaikka jälkimmäisen rum- mut ovatkin tunnetusti ohjelmoitu Drumkit From Hellin avulla. En sano “emme todellakaan”, mutta se ei tunnu kovin todennäköiseltä... Vuoden päästä saman levypuodin pitäjä pirautti minulle ja sanoi: “Meshuggahin rumpali erosi ja he haluavat sinut riveihinsä”. Tänä vuonna Meshuggah juhlii levytysuransa 25-vuotista taivalta niin uusien julkaisujen kuin esiintymistenkin voimin ja milläpä muulla aikaansa aina edellä ollut yhtye käynnistäisikään juhlakeikkansa kuin Destroy Erase Improve -levyn avaavalla Future Breed Machinella. Vastaanotto oli kuitenkin täysin eri luokkaa ja yhtäkkiä Meshuggah nousi metallin maailmankartalle Fear Factoryn ja Machine Headin kaltaisten nimien kanssa, rumpali Tomas Haake muistelee. Mitä vanhemmaksi tulemme, sen hitaampaa säveltäminen tuntuu olevan, rumpali nauraa. Meidän täytyisi treenata kuukausikaupalla jos haluaisimme tehdä sävellykselle oikeutta myös livenä. Kuulostaa liian pahalta tällaisille laiskoille nelikymppisille! Ep:n uudelleenjulkaisun lisäksi Meshuggahilta ilmestyy cd/dvd-livepaketti The Ophidian Trek. > Bazook! O n juhannus 1995 ja Nummirockin legendaariselle päälavalle on noussut Meshuggah. Haake ei ollut Meshuggahin jäsen vielä tuon pikkulevyn, joka tunnetaan myös nimellä Psykisk Testbild, ilmestymisen aikoihin. Maailma on kummallinen paikka! Mikä Meshuggahin julkaisu on sinulle se kaikista merkittävin. Molemmat teokset ovat myös hyvin kokeellisia niin sävellysten, nauhoitusten kuin soundienkin suhteen. Tällä kerralla sijoitimme osan kameroista alas, paljolti myös yleisön joukkoon, maksimoidaksemme “oikean livekokemuksen” fiiliksen, Haake kuvailee. - Ostin Psykisk Testbildin uumajalaisesta musiikkikaupasta ja ep räjäytti pääni totaalisesti. Kollegoista puheen ollen: jos saisit liittyä minkä tahansa bändin riveihin Teksti: Timo Isoaho Raskaamman puoleista asiaa. On mielenkiintoista, että I, siis eräs Meshuggahin huikeimmista saavutuksista, ilmestyi aikoinaan bändin ystävän pyörittämän Fractured Transmitter Recording -puulaakin kautta. Kuten sanottua, Meshuggah juhlii kuluvan vuoden aikana debyyttiep:n ilmestymisen vuosipäivää. I-biisistähän ei edes löydy loogista rakennetta, joten meidän pitäisi opetella tämä 21-minuuttinen järkäle ulkoa alusta loppuun..
2: Scenes From A Memory RUSH: Roll The Bones FATES WARNING: A Pleasant Shade Of Gray BUBBLING UNDER: VOIVOD: Dimension Hatröss • THE WHO: Quadrophenia KOVIEN PÄÄTÖKSIEN JÄLKEEN M itä ihmettä – ruotsalaisbändi, jolla on ollut hankaluuksia esimerkiksi kokoonpanonsa kanssa viime aikoina. Kikkailua tai ei, mutta pitkäsoiton nimikappale päättyy vasta reilun vartin verran ”Synkistelyrypemisen lähtölaukauksensa jälkeen – jälkeen ryhdyimme huimien vaiheiden jälkeen. Vuonna 1987 Nihilist-nimellä perustettu Entombed on tosin kahlannut vieläkin syvemmissä kuralammikoissa kuin tässäkin lehdessä viime aikojaan tilittäneet maanmiehensä. Silloin saaRAZOR: Evil Invaders pui edellinen kokopitkä Serpent IRON MAIDEN: Killers Saints – The Ten Amendments. taas hommiin.” – Turning Tides, levyn kohokohta, on jatko-osa In Shallow Waters -biisille (1998). Suomen-kiertueen lokakuun lopulla toisen deathmetal-veteraanin eli Graven kanssa tekevä Entombed A.D. Siinäpä osuva otsikko Malpracticen neljännen pitkäsoiton avaukseksi. Kuva: Niclas Brunzell ÄLKÄÄ VARJELKO TÄTÄ SALAISUUTTA! B est Kept Secret. Polveilevien sävellysten kirjoittaminen on mahtavaa, kun teemoja ja tunnelmia ei tarvitse koko ajan karsia. SOUNDI 73 Bazook 9_14.indd 73 8.9.2014 13.22. JOONAS KOTO ja viisi parasta konseptialbumia: 9090909090 QUEENSRŸCHE: Operation: Mindcrime 5 KING DIAMOND: Them / Conspiracy DREAM THEATER: Metropolis Pt. Aikarajaton ilmaisumuoto sopii meikäläiselle, kitaristi hymyilee. – Oikeasti: mehän olemme kuin pikkupoikia karkkikaupassa tai teini-ikäisiä levykaupassa! Homma maistuu taas hienolta ja mehän suunnittelemme jo seuraavaa studioalbumia sekä bändin kolmekymppisiä, Petrov intoilee. onkin näinä päivinä kuin uudestisyntynyt. – Suunnittelimme Turning Tidesia jo vuosina 2010-11, mutta solmuun karahtaneiden levy-yhtiösäätöjen vuoksi päälle iski pienimuotoinen luovutusmentaliteetti. L-G PETROV ja viisi Mainiosti rytisevä Back To The kaikkien aikojen paras Front on tosiaan julkaistu, eialbumia: kä vuoden mittainen ”lisämyöMOTÖRHEAD: Another hästyminen” tunnu juuri misPerfect Day PILEDRIVER: Metal sään, sillä levytystä on odotettu Inquisition vuoden 2007 jälkeen. DEICIDE: Deicide – Kiersimme melko tiiviisti myös välivuosina, mutta uuden materiaalin säveltäminen tuntui ylivoimaiselta joillekin orkesterin jäsenille. Emme arvostaneet kikkailua kikkailun vuoksi. – Olimme julkaisemassa uutta Back To The Front -albumia Entombedin nimellä jo syksyllä 2013, mutta sitten saimme varsinaisen paskamyrskyn niskaamme, muun muassa bändin entisten muusikoiden suunnalta. – Turning Tidesin musiikillisena ideana oli pitää niin sanotut turhat rönsyilyt minimissä ja keskittyä oleelliseen - siis iskeviin ralleihin. Muun muassa Spinefarm julkaisi aikoinaan kouvolalaisyhtyeen levyjä, mutta Omnium Gatherumissakin kitaroivan Joonas Koton silmäterä on silti saanut mellastaa aivan liian rauhassa progressiivisen metallin kentällä. Tukholmalaisyhtyeen vaikeudet ovat olleet sitä luokkaa, että Entombedin nimi on nykyään Entombed A.D. Niinpä niin. Samalla yhtyeen suunnitelmat menivät uusiksi, mutta onneksi tilanne on nyt paljon parempi, laulaja Lars-Göran Petrov kertoo Jyväskylän Lutakon backstage-alueella. Asiaan on tultava muutos! Nyt on nimittäin niin, että tänä vuonna kaksikymppisiä juhlivan koplan tuorein kiekko Turning Tides on korkeasti koulutetun henkilön elämän karikoista kertova maukas konseptilevy, jolta ei puutu tarttuvuutta, soittotaituruutta tai kunnianhimoa. Lopulta meidän oli pakko tehdä kovia päätöksiä ja siinä rytäkässä muun muassa kitaristi Alex Hellid lähti bändistä. Se ei onneksi jäänyt pysyväksi olotilaksi, sillä jonkin aikaa kestäneen synkistelyrypemisen jälkeen ryhdyimme taas hommiin, Koto kertoo
Tästä tuleekin mieleen: mityöstövaiheessa, että ”perkele jätkät, kä on Red Elevenin unelma – mikä kohta tärähtää kovaa”. Kriitikoilta jo täysiä pisteitä kerännyt Round II ei silti pääse kalaut- 90 PASI PASANEN ja 90-luvun parhaat albumit: MESHUGGAH: Destroy, Erase, Improve DEATH: Symbolic AT THE GATES: Slaughter Of The Soul ENTOMBED: Wolverine Blues ALICE IN CHAINS: Facelift tamaan tajua kankaalle puun takaa. toimii ihan täysillä! Uusi keulaulaja Tony Kaikkonen kirjoitti laulakuva William lumelodiat sekä saDuVall vakuutti jo noitukset. Millä mielin odotat Faith No Moren seuraavaa albumia. Täydellisen yllätyksen pilaa viime vuonna ilmestynyt Idiot Factory -debyytti, joka nappasi muun muassa Soundissa neljä tähteä. nyt muuten syntyy mukiinmeneEikä tuo Wembleykään harmittaisi, vää paskaa. – Villi veikkaukseni on se, että Faith No Moren levy on jotakin aime silti uskalla odottaa mitään, sillä van erilaista – yhtye kun tapaa tehelämme kovia aikoja, Pasanen muisdä asioita muista välittämättä, rumtuttaa. KäytitteProvinssirockiskö samaa sapluunaa sa kesällä 2006 ja myös Round II:n valBlack Gives Way ”Kun saisi keskittyä misteluvaiheessa. Entä oliko Alice In Chainsin paluupäätös oikea. MeJätetäänpä kuitenkin Yhdysvalrilinna toteaa Round II -arviossaan tain pölyt taakse ja palataan Round muun muassa seuraavaa: ”Turning II:n maailmaan. – No, samat nimet tosiaan nousevat tasaisesti esiin, mutta toisaalta jotkut myös kommentoivat tyyliin ”eihän tämä edes kuulosta Alice In Chainsilta.” Livenä usein esittämämme Faith No Moren biisit eivät tietenkään vähennä vertailuintoa... Kysytään sitten... Idiot Factoryn sävellykset lähtivät – Alice In Chainsin comeback kitaristi Teemu Liekkalan kynästä ja taas... Eikä se, että lähes kaikki Red Elevenin jäsenet vaikuttavat Alice In Chainsia coveroivassa Men In The Box -yhtyeessä, Pasanen naurahtaa. Soundin kriitikko Mikko A. pali aloittaa. To Blue -albumi oli – Toinen kitarispelkkään bändiin. Ajatus nousee väistämättä mieleen, kun jyväskyläläisen Red Elevenin komea kakkoslevy Round II tärähtää soimaan. – Hemmetti, juurikin näin! Vii– Kun saisi keskittyä pelkkään meistään studiossa iski fiilis, että bändiin, ilman huolta päivätöistä. Levyn tasokas kapPointin tai Shine On Men todistaisin palemateriaali ja ilmeikäs soitto mielelläni Wembleyllä kymmenien suorastaan pakottavat kysymään: tuhansien laulavien fanien säestätuntuiko teistä itsestänne jo levyn mänä”. olisi siisteintä koskaan. Kyllästyttävätkö nämä ainaiset Alice In Chains- ja Faith No More -vertaukset. Albumi myös soundaa melkoisen hyvältä vaikka se äänitettiin sekä miksattiin niin sanoen kotikutoisesti ja ainoastaan masterointi tapahtui pro-studiossa, rumpali Pasi Pasanen sanoo. sellainen yllätys, ti J-V Hintikka on akIlman huolta että huhhuh! Tuotivoitumassa biisien päivätöistä.” rein levy The Detyöstöpuolella ja hävil Put Dinosaurs nen vaikutuksensa Here on myös osoittautunut mainisaattaa kuulua jatkossa enemmänoksi, vaikka Check My Brainin, Leskin. Alice In Chains ja Faith No More tulevat pakottamatta mieleen mainioista kitarariffeistä ja laulumelodioista, mutta muun muassa Swallow The Sunin, Machine Menin, Sons Of Aeonin ja Dark Days Aheadin entisistä ja nykyisistä jäsenistä koostuvalla Red Elevenillä ei ole minkäänlaisia hankaluuksia löytää omaa polkua vaikutteiden pohjattomalta suolta. – Idiot Factory toimii edelleen ja levyn biisejä on hienoa soittaa livenä. Mutta hei, emmehän nauraa Pasanen. Toistaiseksi kappalemateriaali son Learnedin ja A Looking In Viewin on lähinnä Teemun sekä Tonyn vaskaltaiset kovimmat pommit puuttuulla, Pasanen sanoo. 74 SOUNDI Bazook 9_14.indd 74 8.9.2014 13.03. Teksti: Timo Isoaho Kuva: Jaakko Manninen > Bazook! TARJOLLA MUKIINMENEVÄÄ PASKAA O nko 90-luku täällä taas - vai päättyikö se edes koskaan. tuvatkin
Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja. www.mikseri.net Mikseri tulostus.indd 75 1 Mikseri_225x297mm.indd 5.9.2014 10.29 11.8.2014 9.43
Stalker tapasi vahvassa nousukiidossa leijailevan Santa Cruzin laulaja-kitaristi Arttu ”Archie” Kuosmasen, jututti Hämeenlinnan Suisto-klubin keikan yhteydessä Kotoisat Sävyt -retkuetta ja esittelee ansioituneiden rock’n’roll-naisten teiniangstibändi Liquid Sistersin, joka ei pelkää sylkeä mielipiteitään naamalle. Tino on ollut duunissa Cheekin stadionkeikoilla, joten ne tulevat Nuorilla Santa Cruzin jäsenillä on tavoitteet korkealla. Jengi on väsyneessä hiprakassa ja lauleskelee Cheekin, JVG:n ja Sannin Flexaan-biisiä. Bisse-, kahvi- ja röökitäydennyksen jälkeen istahdamme Stalkerin päämajalle, Merihaan Secret Flat -studiolle. Samy tekee välikuoleman tarkkaamon sohvalla, ja jututan Arttua tupakkatilassa. Artulla on vain positiivisia fiiliksiä asiasta. Samy kaatuilee skeitin kanssa, vetelee farkkuja nilkkoihin ja juttelee etanoiden kanssa. S unnuntai-ilta ja sataa. Jos Jare Henrik Tiihonen olisi sano nut 2005, että vedän stadionin kaksi kertaa loppuun, niin kylllä sä tiedät, miten siihen ois reagoitu. Miten Santa Cruz etenee omassa valloitustyössään. – Ajatus on se, että me tullaan takavasemmalta: Boom! Me otetaan skene Kuva: Anton Sucksdorff ”Pitää aina muistaa, mitä olisi skidinä miettinyt, jos olisi tiennyt, mitä pääsee tekemään.” 76 SOUNDI stalker-taitto2014_9_c.indd 76 5.9.2014 13.39. Mikään visio ei ole liian iso. – Onhan se nyt sairasta, että lahtelainen gettoräppäri vetää ihan Bonona stadionkeikan. Se on positiivinen esimerkki kaik- kien taiteen alojen tyypeille siitä, mitä voi saavuttaa. > Stalker Teksti: Teppo Vapaus Tällä palstalla Stalker kohtaa artisteja lähietäisyydeltä. ”Miksi kukaan edes haluaa olla kunnollinen keskivertokansalainen?” Tällä kertaa homman nimi on pure rock’n’roll. Jos kuuntelet vaikka Cheekin englanninkielistä tuotantoa vuodelta -99 tai jotain, niin tajuat, että jos vaan päättää, että haluan tehdä tämän ja I wanna do it big, niin se on mahdollista. Santa Cruzin Arttu neuvoo Helsingin Kalliossa sijaitsevan Majava-baarin viereiseen puistoon, josta poimin kyytiin Archien lisäksi Lost Societyn keulakuva Samy Elbannan ja heidän ystävänsä Tinon. puheeksi
Sun täytyy rispektaa niitä ja löytää niistä hyvät jutut, koska kaikessa on jotain hyvää. Hiljattain Arttu ja toinen kitaristi Joonas ”Johnny” Parkkonen pitivät kolmen päivän äänittelysession Saimaan maisemissa mökillä. ”Oulussa on erittäin monimuotoinen skene. Jotkut ihmiset tekee siistejä juttuja ja siirtyy seuraavaan asiaan. Meillä on ollut sessioita eristyksissä ennenkin, mutta tää oli eka kerta, kun mentiin mökille. Kulttuuri ja poikkitaiteellisuus on nostanut päätään.” Kuva: Aki Roukala haltuun pikkuhiljaa maailmanlaajuisesti ja uudistetaan meidän musaa niin, että ollaan relevantti rockbändi. Haetko kuitenkin samaan aikaan verrokkeja menestyneemmistä kollegoista. Kesällä Santa Cruz leipoi yli 20 keikkaa. Hän innostuu ja nauraa herkästi – ja korkealta ja kovaa – krapulasta ja tissuttelusta huolimatta. – Niin. Perjantaina keikka, sitten juhlatunnelmaan festarikävijänä ja vielä toinen keikka sunnuntaina (The Local Band). Nimenomaan. – Me vaan fiilisteltiin. That’s what I’m talking about! Sfääreissä mökillä Arttu huokaisee syvään puheenvuoronsa perään ja kerää voimia seuraavaan vastaukseen. Aina kun oot jossain muualla, eristyksissä arkielämästä, pääsee inspiraatio valloilleen! Santa Cruzin kuorta on aiemmin raapaistu Soundin sivuilla lähinnä raporteilla erinäisistä asiaankuuluvista sekoiluista ja seikkailuista. Kuuteen biisiin on kannut, bassot ja rytmikitarat. Ei vain perusrokkimeininkiä, että vedetään ryt- miskebat sinne ja sit vittu Chuck Berry -soolo siihen, vaan paljon enemmän ulottuvuuksia. Kun kitaristi Mikko Heikkiseltä kysyy, haluaako Sävyt valloittaa Suomen, hän vastaa vaatimattomasti: – Lähtökohtaisesti soitetaan sen takia, että tämä antaa meille niin paljon. Käytiin välillä skootterilla kruisailemassa ja tsiigailtiin Saimaan maisemia. Kaikki rockbändit idolisoi kultavuosien bändejä, yrittää hakea niitä vanhoja soundeja ja recreate jotain, mitä ei voi recreate. – Oli muuten helvetin siistiä. Tapaan Kotoisat Sävyt Hämeenlinnan Suisto-klubilla, jossa se soittaa jälleen yhden helvetin hyvän keikan vain noin parikymmenpäiselle yleisölle. Oli muutenkin helvetin hyvä kesä, reilusti parasta aikaa Cruzille ikinä. Pitää aina muistaa, mitä olisi skidinä miettinyt, jos olisi tiennyt, mitä pääsee tekemään. Myös pari ulkomaan juttua on suunnitelmissa, mutta niistä ei sovi vielä pauhata. Vesiskootteri takakonttiin. Tehtiin vaan ne skeballa ja keksittiin oudon kuuloisia juttuja. Me halutaan olla se juttu, josta jengi puhuu. Käytiin Prismassa ostamassa grillattavaa, vähän nesteytystä ja röökiä. Sä- SOUNDI 77 stalker-taitto2014_9_c.indd 77 5.9.2014 13.39. Luotiin semmoista sonic landscapea, maisemaa synasoundein. Stalker toivottaa herroille pitkää ja menestyksekästä maailmanympärysmatkaa! Vaatimattomuus kaunistaa Aivan eri tavalla lähestyy rock’n’rollunelmaansa jo kolmen albumin ja satojen keikkojen mittaisen uran tehnyt, alkujaan Ranualta lähtöisin oleva Kotoisat Sävyt. Kun se kama on tullut, se on ollut yhdistelmä uusia asioita, se on ollut tuoretta. Laitettiin trackit soimaan ja molemmilla oli skebat päällä. Oletko sä fiilistelijä. Piti miettii, että siistiä. Syksyn varrella bändi tekee pari showcase-keikkaa, esimerkiksi Tampereen Pakkahuoneella Lost In Musicissa. Menkää mökille nauhoittamaan! Me pakattiin kimpsut, otettiin vesi skootteri messiin, laitettiin takakonttiin ja lähdettiin Savonlinnaan... Sillon piti flexaa vähän. Laitettiin Joonaksen mäkki siihen ja kajarit jalustoille. Sillä, että ”tää kuulostaa Led Zeppeliniltä”, sä et pääse loppuun asti. – Joo, joskus melkein liikaakin. All the time. – Kyllä mun kesä kulminoitui Ruisrockiin. Meillä on semmoinen draivi päällä, ettei haluta asettua liian mukavaksi. Työn alla olevan kakkoslevyn kokonaisuus on alkanut hahmottua. Jos sä olet in denial, että Black Flagin eka on paras ja fuck hiphop ja fuck vittu dubstep, niin sun mieli ei yhdistä ja luo uusia juttuja. Jos haluat olla viriili rockbändi, et voi vaan dumata uusia musagenrejä. Mukava kaveri, jonka lahjakkuus on sillä tasolla, ettei siitä tarvitse tehdä erikseen numeroa. Arttu kertoo, että aamupäivällä nauhalle ryittiin tiukkoja rytmikitaroita. Jos tapahtuu siistejä juttuja, niistä pitää ottaa ilo irti. Mikä jäi päällimmäisenä mieleen. – Ei kun peräkärryyn. Voi vain itsevarmasti kaahata kohti tavoitteitaan. Santa Cruzin seuraava liike on syksyn aikana julkaistava Wasted ’N’ Wounded -single, johon Ville Akseli Kotoisat Sävyt ei huutele omaa erinomaisuuttaan, vaan luottaa arkisen työnteon voimaan. Alkuillasta oli jo kyhätty muutakin kuin studio, ja sessiot nousivat sfääreihin. Totta kai sitä toivoo, että ihmisiä kävisi vastaisuudessakin keikoilla, ja että meidän musiikki tavoittaisi uusia ihmisiä. Juurikkala on ohjannut doupin videon. – No joo, aina joku tekee isommin. Meni aamutunneille. Ryhmärämää eivät kuitenkaan johdata lieveilmiöt, vaan lahjakkuus, intohimo ja vahva visio. Ollaan tosi tyytyväisiä. Koko viikonloppu meni kikseissä. Harva haastateltava artisti myöskään paketoi blaastauksensa 19 minuutissa niin, että stoori on kasassa ja toimittajalla on relevanttia siteerattavaa. Nauhoitettiin yöllisen inspiraation hetkillä jotain vitun häröjä juttuja, ja aamulla kuunneltiin, että ei vitsi, kuulostaa ihan sika hyvältä. Se näyttää duunilta. Kyhättiin mökille studio. Saatiin hyvin näkyvyyttä, oltiin hyvillä festareilla. Se on saanut hyvin radiosoittoa. Jotkut kutsuu mua elämäntapanautiskelijaksi. Suosittelen. Kaikki oli oikeastaan We Are The Ones To Fall -sinkun ansiota. Midikiippari ei ollut messissä, mutta semmoinen räkki, jonka kautta pystyy soittamaan skeboja
– Perse auki ja hymyssä suin su kellan aina keikkabussiin, Antti päättää. Kulttuuri ja poikki taiteellisuus on nostanut päätään. Se myös toimii ja julkaisee kuin musa diggareiden bändi: toukokuussa päivänvalon nähnyt Halki synkkien maisemien -albumi on oikea levy, komealla kannella koristettu lp, jonka sisälle on sujautettu myös cd-levy. 12 tuntia au tossa vaatii jalkapalloilijan reisili haksia ja valmiutta tuijottaa nelos tien pitkiä suoria viikonlopusta toi Kuva: Liquid Sisters > Stalker Liquid Sistersin mielestä enää vain taiteilijoilla on kunnon mahdollisuudet tuoda esiin yhteiskunnan epäkohtia. Meillä ei kuitenkaan ole kos kaan ollut näiden asioiden kanssa suurempia ongelmia. Yritän vielä nyhtää jätkiltä raflaavia unelmia kysymällä, mis sä he järjestäisivät keikan, jos bän di pitäisi esitellä kertaheitolla koko maailmalle.. Sanoisin, että tule keikalle. Kyllä keik kabussissa aika kuluu, kun on par haiden ystävien seurassa. Se on sellainen bändi, jonka keikan aikana vanhan liiton rokut huutavat nyrkit ilmassa: ”Mistä näitä bändejä tulee!” Ja sel lainen bändi, jonka levyä kuunnel laan hehkuttaen kotimatkalla keik kapakussa, kun on vedetty niiden kanssa kimppashow. Maximum respect! Kotoisat Sävyt ei ole koskaan pyrkinyt profiloimaan itseään eikä halua myydä asiaansa iskulauseilla tai genrelokeroinnilla. Utelen Oulussa majailevan Mi kon näkemystä paikallisen rock kulttuurin elinvoimasta. Stalker haluaa tietää, millainen oli tuolloin Stadin keikkareissu. Uusista bändeistä muuta mat ovat saaneet kansainvälistäkin huomiota. Tällaiset määrittelyt eivät varmasti ole tänä päivänä trendik käimmästä päästä, Mikko nauraa. Oikeasti tämä ”aikuisten naisten teiniangstibändi” vetää yläaste ikäisen punkbändin kiimalla ja rie mulla, mutta soittaa tiukasti ku 78 SOUNDI stalker-taitto2014_9_c.indd 78 5.9.2014 13.39. matkustaminen ja rou daus! Nykyään kolme viidestä Sä vyjen kundista on tamperelaistu nut, yksi asuu Muhoksella ja yksi Oulussa. Kai sitä kuitenkin hiljaa mielessään miettisi, että me ollaan helkkarin hyvä ja aito bändi, joka elää ja hengittää musiikin ja sen luoman energian ehdoilla, laulajakitaristi Antti Karjalainen jatkaa. On myös hienoa, että kaupungista löytyy periaatteessa kaikki rockbändin pyörittämiseen tarvittavat asiat: treenikämppiä, pari eturivin keikkapaikkaa, mu siikista innostunutta ja inspiroivaa porukkaa, levy-yhtiöitä, jotka ovat kiinnostuneita paikallista bändeis tä, ja Wolfbeat, yksi tämän maan parhaista studioista. Tyypit on oikealla tavalla itsekriittisiä, nöyriä ja kunnianhi moisia. Myös sua, Stubido.” seen. Vah vistimet tarpeeksi isolla ja bändi is kussa, niin siinä on esittelyä ker rakseen, Antti toteaa hillittyyn ta paansa. Torniosta tehtiin ihan järjetön määrä näitä reissuja, jois sa startattiin keikka-auto kuudelta perjantaiaamuna ja toivottiin, että keretään Helsinkiin soundcheckiin iltakuudeksi. – Paikalla ei ole niin väliä. Oulun kohdalla mistään hiljentymisestä ei siis ole kyse, päinvastoin. Stalker kehottaa lukijoita tsek kaamaan Halki synkkien maisemien -levyn ja osumaan bändin keikalle tilaisuuden tullen. Ohjenuora on aina ollut lähteä soittamaan ta junnanräjäyttävä keikka, oli se missä kolkassa tahansa. Ei näiden jätkien juttuja saa raflaamaan, mutta on ne perke leellisiä soittajia. Artistin lompa kon keveyskään ei innosta valitus virsiin. Pyörittiin etelässä viikonloppu, ja sunnuntaina sama retki haikeana kotiin. – Jos sanoisin jollekin, että olem me uutta suomenkielistä rockia, tä mä tyyppi ei menisi varmaan iki nä tsekkaamaan edes meidän net tisivua. Stalker nostaa hattua. Saanko esitellä: Liquid Sisters Helsinkiläinen Liquid Sisters suo mentaa nimensä Kusisiskoiksi ja kutsuu musiikkiaan post-punkrock-pop-grunge-taidepaskaksi. ”Joku hyötyy vitusti, ja sua kustaan linssiin satavarmana. – En osaisi suuremmin esitellä tai mainostaa. vyt ei ole millään tavalla mediasek sikäs bändi. Ihmiset on oikeasti kiinnostuneet tekemään asioita itselleen ja toi silleen. – Pitkä. Siinä sitten päät heiluen ja polvet notkuen to detaan: ”Vittu mitä musaa!” Kotoisat Sävyt ei ole massojen bändi, se on musadiggareiden bän di. – Oulussa on erittäin monimuo toinen skene. Jutut ei ole vielä kahdentoista vuoden ai kana loppuneet. Jo Lapin ajoilta ryhmään on iskostunut korkea työmoraali keikkamatkailun suhteen. 12 tunnin keikkamatka Musiikin elämiseen ja hengittämi seen kuuluvat olennaisesti myös matkustaminen, roudaus, paskat keikkaliksat, joilla ei kateta edes kuluja ja... Eräänlainen hyvä salaisuus
Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Maailma hajoaa tämän megakusetuksen vuoksi ja tämä johtuu vallitsevasta taloustieteestä. Vapaa sananne Soundin lukijoille?. Demokratiassa valtion pitää hallita rahantekoa, ja auttaa kanssakansalaisia. – Morrisonin sanoin ”a celebration of existence, pure unbounded joy.” Ilman rajoja oleva, vapaa, kaoottinen tila. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Eli maksamaan kovan hinnan rahasta, jonka luominen ei maksa mitään! Myös valtiot joutuu. ten esimerkiksi Barbe-Q-Barbiesin ja Superchristin kaltaisissa yh tyeissä marinoituneiden rokkareiden kuuluukin. Myös sua, Stubido. Miksi kukaan edes haluaa olla kunnollinen keskiverto kansalainen. Siellä on hyvää musaa, hyviä bileitä, paljon naurua ja paljon rakkautta. Tasattiin eniten tuloja maailmassa. 00100 Helsinki Fax. – Pienessä maassa, jonka mongerrusta kukaan ei missään ymmärrä, valtion rahavalta on ihan must. Kiinasta tulee joka vuosi miljoona täyden pisteen ylioppilasta. – Että itsekkyyteen uskotaan kuin jumalaan. Minkälainen on kauhukuvanne maailmasta, pelottavin dystopianne. Meissä on voima ja toivo. Bändi on ehtinyt esiintyä niin Provinssirockissa kuin Berliinin punkluolissa, ja vastaa nyt Stalkerin kysymyksiin yhdestä suusta. Uskotaan, että markkinat säätelevät itse itsensä, kunhan vain ihmiset ovat itsekkäitä ja rati- stalker-taitto2014_9_c.indd 79 onaalisia. Sen sijaan me ollaan finanssivallan ykköspuolustajia. – Suomi ajaa etunenässä EU:n ja USA:n vapaakauppasopimusta, jossa yksityistetään juomavesikin monikansallisille yhtiöille. Ei muussa. Vapaus on mielentila Vaikuttaa selvältä, että Kusisiskoja todella ajaa muodoltaan ja voimakkuudeltaan teiniangstinen, mutta relevantisti argumentoitu kapina. Hyi helvetti.. – Se on sitä, ettei niellä normikansalaisuuden omaksuttuja filttereitä, vaan niille nauretaan ja ne rikotaan. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 3krs. Kellään ei ollut liikaa eikä kellään liian vähän. Kandee miettiä millaisen maailman haluaa. Nykyään valtio ei tue, vaan sä joudut hakemaan kaikki massit yksityiseltä, monikansalliselta jättipankilta. Että päät vittuun puskista, about vain taiteilijoilla on enää mahkuja sanoa ja vastustaa suoraan tätä kusetusta. Tappamisessa tällainen yksityinen sektori on tehokas. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi 5.9.2014 13.39. Mutta mitä on rock’n’roll, Liquid Sisters. Suomessa oltiin tietyssä mielessä lähellä tätä utopiaa. – Paikka, jossa ei ole rasismia, suvaitsemattomuutta, itsensä turhaan vakavasti ottamista tai mitään muutakaan kusista paskaa. Nämä tehokkaat yksityiset yritykset ovat sitten kovin armollisia, kun köyhät suomalaiset, joille on vuosia syötetty hevonpaskaläpät yrittäjyyden iloista, vapaista markkinoista, innovaatioista ja muusta höpönlöpöstä, kuolevat janoon. Teidän kaunein utopianne. Inspiraationsa lähteiksi naiset ilmoittavat vitutuksen kapeakatseisia ihmisiä, rajoja, epätasa-arvoa ja muuta kusista paskaa kohtaan. Vapaus on mielentila. Mutta ei. OTA YHTEYTTÄ STALKERIIN: teppo.vapaus@gmail.com 12 numeroa (11 lehteä)/12kk 61,90 Tilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. ”Mulle kaikki, kuole sä paska” -asenne on hyväksyttävää ja palkittua. Lapsikin tajuaa, ettei ihminen ole tällainen, ja että tällaiseen kauhumaailmaan ei kannata kannustaa. Kertoo paljon, miten kusessa ollaan, kun rock’n’rollista on tullut laskelmallista, kaupallista shittiä. Suomi voisi olla demokratian ja hyvinvoinnin mallimaa maailmassa. Ottakaa koppi, täältä paukkuu! Minkälainen olisi Liquid Sistersin ideaalimaailma. Ja kuolee vielä vitun jakautuneesti ja julmasti. Vallitsevat arvot vituttavat syvällä sydämessä. 09 4369 2409 www.soundi.fi Tilaajapalvelu puh. Suurta kusetusta ja huuhaata. Eräs varaton kaveri sai yhteiskunnalta hammaslääkärivälineet – tuolit, porat ja kaikki – joilla se pystyi harjoittamaan ammattiaan. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Use it! Pelotta. Ei tiedä, mitä just tapahtui ja mitä tulee tapahtumaan. Se on niin sick, ettei mikään – sataprosenttinen yksityinen pankkivalta. Tarjous on voimassa 31.12.2014 saakka. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Että imekää siitä vapaata markkinataloutta, kilpailua, innovaatioita ja mitä näitä muita hevonpersekusetuksia nyt onkaan, näitä finanssivallan sloganeita. Radiosoittomusaa. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 61,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 71,50 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. No, iso osa meistä, kokoomuspellet Rolexander Stubido etunenässä, uskovat tällaiseen maailmaan. Minkälainen maailma on Kusisiskojen keikan ajan. Tähän tämä maa kuolee. Joku hyötyy vitusti, ja sua kustaan linssiin satavarmana
Istuin bussissa matkalla studiolta kotiin, ikkunasta näkyi Pikku Huopalahti ja aloin kirjoittaa laulua. Tällä hetkellä Tuunela on studiossa CMX:n kanssa. – On mahdollista mennä railakkaasti metsään, mutta se ei haittaa, sillä sieltä pääsee aina takaisin. Saattaa olla, että kun pääsin seuraavan kerran studiolle, tuskailin edelleen biisien syntymisen kanssa. Pariisin Kevään seuraavan albumin julkaisuaikataulusta ei ole tietoa. Jossain vaiheessa se lukko kuitenkin aukesi. – Olin paniikinomaisessa tilassa, jossa aina inspiroidun. Ainoa ihminen, joka voi ottaa paineita siitä, mitä Pariisin Kevään pitäisi olla, on minä. – Pikku Huopalahdesta ei muistaakseni ollut mitään valmiina, kun keksin sa- Arto Tuunela oli paniikinomaisessa tilassa kirjoittaessaan Pikku Huopalahden, mutta on silti sitä mieltä, ettei lauluja tehdessä saa yrittää liikaa. Aina voi miettiä asiat uudelleen. Sitä kautta levylle tuli tietty huolettomuus. Fiilis on hyvä. Sain siitä hetkestä hyvän vaihteen päälle ja koko Meteoriitti-levy (2008) syntyi hyvällä meiningillä. En muista, tapahtuiko se samana päivänä, mutta pian kuitenkin. Sen ei aina tarvitse olla hirveän syvällistä. > Laulun paikka Teksti: Visa Högmander Sarjassa käydään paikoissa, joista laulut kertovat. Sitten menin studiolle ja tein biisin. Pikku Huopalahti tuo luonnollisesti mieleen Länsi-Helsingissä sijaitsevan kaupunginosan värikkään arkkitehtuurin. Ehkä siinä oli samankaltainen fiilis, jota yritti silloin viljellä omassa musiikin tekemisessä. Sony Musicin tuotantopäällikkö Janne Halmkrona rohkaisi Tuunelaa kokeilemaan erilaisia juttuja. Kaikki biisintekijät tietävät, että välillä ei vaan lähde. – Kyllä tekstin pitää tarkoittaa jotain, mielellään paljonkin, mutta sen lähtötilanteen ei tarvitse olla se, että runosuoni pulppuaa. Tuunela siis katsoi vuonna 2008 Pikku Huopalahtea ja kuvitteellinen lamppu syttyi miehen pään päällä. – Voihan se olla, ettei se ihan niin mennyt. – Se tuntui vähän kuumottavalta. Sitten sitä mietti, että mitähän tähän pitäisi seuraavaksi tehdä. Mutta niin kävi, laulaja-lauluntekijä muistelee Helsingin Pikku Huopalahdessa sijaitsevan huoltoaseman kahvilassa. nojen ensimmäisen lauseen. Ihmiset vaeltavat ohitseni ja kaikki ne on jostain tv-sarjasta, kuulokkeet päässään.” Kuva: Visa Högmander 60° 12’ 13”, 24° 53’ 45” Pariisin Kevät: Pikku Huopalahti Levyltä Meteoriitti (2008) Sanat ja sävellys: Arto Tuunela A rto Tuunela oli vuonna 2008 erikoisessa tilanteessa. Aika näyttää, millainen levystä tulee. Laulaja oli ihanteellisessa tilanteessa: mies oli tekemässä pitkäsoittoa isolle levy-yhtiölle ja sai tehdä lähes mitä halusi. ”Mitä sun pitäisi tehdä. Tuunela teki kaksi ensimmäistä Pariisin Kevät -levyä lähes kokonaan yksin. / Juosta alasti pellossa juhannusyönä ja huutaa” A rto Tuunela ei kuitenkaan tarkoita sitä, että laulu ei saisi olla syvällinen. – Se on todella tunnistettavaa. Meteoriittiin tuli jotenkin lelumainen lähestymistapa. Talot kuin keksipaketit ”Pikku Huopalahden talot ovat niin kuin keksipaketteja. 80 SOUNDI laulun paikka_arto tuunela_a.indd 80 5.9.2014 13.40. Tavallaan olisi kiva, että olisi referenssit ja raamit olemassa, mutta silti se, ettei ole rajoitteita, on vapauttavaa. Mutta kun tajusin, että minuun luotetaan, se laukaisi tilanteen. Pitää aina muistaa vähän leikkiä. Pitäisi olla jotenkin niin smooth./ Ottaa sivellin ja maalata sitä taivaanrantaa. En tehnyt demoja, joten kaikki, mitä tein studiossa, meni suoraan levylle. Asioiden pitää tuntua vähän siltä, ettei oikein tiedä, mihin on menossa. – Juttelimme asioista ja levyn suunnasta paljon. – Saattoi olla niin, että minulla oli biisiin säkeistö äänitettynä, mutta kertosäe puuttui kokonaan. Siitä syntyi ensimmäinen laini siihen biisiin, vaikkei kappale tietenkään kerro Pikku Huopalahdesta. Tuunelan pään päällä syttyi fiktiivinen hehkulamppu. Ehkä myös jokin valju idea sävelestä. – Lauluja syntyy, kun alkaa vaan tehdä. Eikä siitä osaa oikein sanoa, että onko se tosi siistiä vai pelkästään outoa. – Biisejä ja aihioita on syntynyt. – En odottanut olevani yhtäkkiä tekemässä levyä. Paras tapa kirjoittaa biisejä on niin, että sanat syntyvät ensin ja niiden mukana tulee rytmi. Tai toisinpäin. Tämän tajuaminen avasi oman mielen erilaisiin tekotapoihin. Ja se johtuu yleensä siitä, että yrittää liikaa. Tiesin, että levy pitäisi tehdä, mutta biisejä ei ollut valmiina. Hän tuottaa suomirockkonkareiden seuraavan levyn. – Löysin oudon tavan kirjoittaa niitä näitä niin, että tarkoitan jotain
Tuntui, että Anssi tiesi paljon paremmin mitä minä haluan kuin minä itse. Riku oli maininnut, että on aloittelemassa tällaista projektia ja että mun suuri suosikkilevy on Fiona Applen The Idler Wheel. Teatterikorkeakoulussa näyttelijäksi opiskeleva, Kotkasta lähtöisin oleva Milla-Mari Pylkkänen oli tehnyt musiikkia teatteriesitykseen. Albumin viehätys piileekin juuri Millan laulussa. Alkuun se oli ihan hirveää, etenkin kun eletään tässä ajassa missä laulajat yleensä menee tuhannen eri koneen ja virityksen läpi. Levyn äänitysten aikaan Millan päivät täyttivät koulukiireet, joten biisit soitettiin enimmäkseen sisään tuottajan valvonnassa. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN SOUNDI 81 tarkkis-taitto_2014_9_a.indd 81 8.9.2014 9.47. – Heti alusta asti kun Anssi toi ensimmäisen demon, mä olin ihan sekaisin. Se osasi muuttaa minun epämääräiset ajatukset konkretiaksi. – Sinistä. Tuottajaksi löytyikin täydellinen match: äärimmäisen kokenut muu- Kuva: Niko Hatara ”Täytyi hyväksyä se, että minua ei viritetäkään!” Jotain sinistä ja pyöreämpää sikko Anssi Växby, jonka merkitystä albumin synnyssä Milla korostaa loputtomiin. – Riku sanoi mulle, että alatko tekemään musaa, ja sitten mä aloin. Koulussa kannustetaan kovasti kirjoittamaan ja tutkimaan sitä mitä omassa päässä ja ympärillä liikkuu ja muodostamaan siitä ajatuksia. Etenkin keikoilla, mutta myös kirjoittamisessa. Hän kiikutti Mattilalle parikymmentä säveltämäänsä demoa. Lokakuun alussa Ilot, halut ja valheet -debyyttinsä julkaisevan Milla Rumin reitti ei missään nimessä ollut se tavallisin. Anssi kuunteli sen levyn ja otti yhteyttä, että hän haluaisi osallistua. Musiikkiin mul- la on tosi kova usko, mutta sitä vähän jännittää että olenko mä ihan kauhean kuuloinen mutta kukaan ei vain ole kehdannut sanoa mitään. Jos sinun pitäisi yhdellä sanalla kuvata musiikkiasi, millaista se olisi. Miltä ne ovat tuntuneet. – Joo, on ihan varmasti. Levyltä ei kuule jännitystä, vaan itsevarman ja rohkeasti eläytyvän ja ääntään käyttävän laulajan. Seuraavaksi oli keksittävä artistinimi koska oma ”ei ole kovin raflaava” ja löydettävä yhteistyökumppanit. Nyt kun sinulla on ensimmäinen albumiprojekti takana, onko mielessä jo jotain sellaista mitä haluat tehdä eri tavalla ensi kerralla. Joskus minä en osannut esimerkiksi sanoa muuta kuin että haluan tähän jotain pyöreämpää. Voisin kuvitella, että teatteriopinnoista on hyötyä myös artistin uralla. Milla Rumi O n monia reittejä levyttäväksi artistiksi. Millaa luonnehdintani ilahduttaa kovasti. Etenkin laulamisesta uskon, että se on jatkossa helpompaa. Keikkojahan sinulla on ollut vasta parikymmentä. Jännittää oman matskun kanssa ihmisten eteen meneminen ja se, että se kantaa mun nimeä ja naamaa. Se kantautui Johanna Kustannuksen a&r:n Riku Mattilan korviin ja pian edessä oli levytyssopimus. Se meni vähän hassusti päin, Milla naurahtaa. Täytyi hyväksyä se, että minua ei viritetäkään! Siihen joutui hetken tottumaan kun niitä laulujaan kuunteli, mutta nyt ymmärrän tosi hyvin sen miksi ne on tehty näin. Sitä ennen ajatus levyn teosta ei ollut käynytkään Millan mielessä. Levyn soittajakaarti on laaja ja vaikuttava. Krediiteistä löytyy niin Seppo Kantosen tasoisia pianistimestareita kuin Bratislavan sinfoniaorkesteria. – Joo, aika paljonkin. – Se on ollut tosi hauskaa, vaikka mä jännitän keikkoja paljon enemmän kuin näyttelemistä. > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. – Riku ja Anssi olivat törmänneet jossain sauvakävelylenkillä. – Aah, mahtavaa! Laulu on ehkä ainoa seikka mikä mua jännittää tämän levyn suhteen
Tai edes Harvey Weinstein nykyään. Tähtään tulevaisuudessa edes promilleen tällaisesta tekemisen meiningistä. ARTTU TOLONEN TALVI ON jo nurkan takana ja ehkä tästä syystä olen taas jonkin aikaa suhtautunut pakkomielteisesti Claude Debussyn Des pas sur la neige -pianopreludiin. Tunnelma on hiljaisen vahva ja Debussy käyttää dissonanssia upeasti. Levyllä on hieno ja pitkä jälkimaku. Häiriöt rikkovat kauniiden ja seesteisten sointujen ehjää, puhdasta pintaa, kuin jalanjäljet tuoretta hankea. > Syntymäpäivä 80 VUOTTA MILLA PALOVAARA Maailmanlopun Tyttö & Hyeenat OLEN LAITTANUT uutta kotiani nätiksi helmikuusta lähtien, ja kesällä se sai kruunun, kylpyammeen. Uskon olevani jonkinlaisessa erikoisasemassa, sillä en tunne vanhenevani lainkaan.” Kuva: Soundin arkisto > Viimeinen sana – Leonard Cohen Soundin haastattelussa vuonna 1976. Ostin ensimmäisen, käytetyn Pearl Silver Coat -settini legendaariselta Soitin Huttuselta osamaksulla vuonna 1995. Oman mokailuni ja parin onnettoman sattumuksen takia amme matkasi jopa kaksi kertaa Seinäjoelta Kallioon, mutta sielläpä se nyt kylppärissä seisoo, hopeisilla leijonantassuillaan. Soundtrackina on soinut uusi tummanpuhuva punkpopyhtye Lasten hautausmaa, joka soittaa ensimmäisen keikkansa Maailmanlopun Tyttö & Hyeenat -yhtyeeni kanssa Elmun baarissa 4.10., meidän levynjulkkareissamme. Teoksen nimen käännös on ”jalanjälkiä lumessa” ja se löytyy säveltäjän ensimmäisestä Préludes-kirjasta. 82 SOUNDI viimeinen sana -taitto_14_9_a.indd 82 8.9.2014 9.49. Melkein odotan talvipakkasia, kun kaikki raajat kylmästä pistellen pääsen sulamaan lämpöiseen vaahtoon. Shabazz Palacesin uusi hieno sci-fi –teemalevy Lese Majesty on upottava ja toistuvaa kuuntelua kestävä kokemus. Jätti myös häiritsevän jälkimaun, mutta halutun sellaisen, kuten Fernet Branca. Livekokemuksena parasta on jo pitkään ollut tuhottoman tarttuva ja runsas Gim Kordon. Eniten on vuosien varrella tullut kuunneltua Arturo Michelangeli Benedettin Deutsche Grammophonille tekemää levytystä. Leonard Cohen (s. Molemmat veivät mennessään, mutta toisesta jäi ristiriitainen tunne. Yllättäviä kulmia ja nurkkia löytyy myös Haruki Murakamin kolme kirjaa käsittävästä 1Q84 -sarjasta. Kaunis ja harvinainen Silver Coat pysyy uuden Bluen rinnalla. Se on progressiivista musiikkia, joka on täynnä yllättäviä kulmia, nurkkia ja käännöksiä. Se näki samat maat ja mannut kuin Thee Ultra Bimbooskin, ja Bimbojen jälkeiset projektit. Elokuva oli Snowpiercer, hieno sarjakuva-adaptaatio ja upean monitasoinen räiskintä ambivalentilla lopulla, johon Hollywood ei usein taivu. Sekin vei heti mukanaan ja tiiliskiven kokoinen trilogia tuli luettua nopealla tahdilla, mutta lopussa odotti vain ristiriitainen fiilis – kuin olisi eksynyt johonkin uuteen ja outoon paikkaan, joka muistuttaa jotain tuttua tarpeeksi, että se pääsee ihon alle. Siitä löytyy jo- Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Tässä voi mennä vuosia. Merkittävä ilon lähde tänä vuonna on ollut uusi rumpusettini, Pearl Export Series Blue Sparkle, syntymäpäivälahja ystäviltäni ja läheisiltäni. ka kerta jotain uutta ja äänimaisemat ovat niin abstrakteja, että niihin voi omalla tavallaan asennoitua täysin eri tavalla joka kerta. Näin käy vähintään kerran vuodessa. Luen aina suunnilleen viittä eri kirjaa samaan aikaan, viimeisimpänä luvussa on ollut Tommi Liimatan uutuus, hevinkuunteluromaani Jeppis. Paljon aikaa ja kaistaa ovat vieneet myös kirja ja levy, joilla on joku outo yhteys. Liimatta on hämmästyttävä hahmo tuotteliaisuudessaan: Absoluuttinen Nollapiste julkaisi alkukesästä eeppisen Pisara & Lammas 2 -albumin ja teki kiertueen, Tommia kuultiin Yle Puheella koko kesän omassa ohjelmassaan, lisäksi hän on toimittanut Sami Yaffan Sound Tracker -tv-sarjasta lokakuussa ilmestyvän kirjan. Kaltaiseni kliseisen, ajoittain dekadenssiin taipuvaisen bohee min pimeneviin syysiltoihin kuuluvat ajan ja paikan salliessa punaviini ja kynttilät. Se on aika harvinaista herkkua kahden pienen lapsen isälle. Kirja, jota muutkin kuulemma lukevat luku luvun perään tunnistaen, hymyillen. 21.9.1934) ”En ole koskaan ajatellut asioita vanhenemisen näkökulmasta. En ole mikään viininharrastaja, mutta erotan kyllä hyvän huonosta – herkullinen valinta on esimerkiksi ranskalainen Le Grand Noir, niin sanottu ”lammasviini”, lempeän mustaherukkainen ja hiukan mausteinen cabernet savignon. Tämä oli yllättävän vaikea ja monimutkainen prosessi. Kesällä kävin pitkästä aikaa elokuvateatterissa katsomassa elokuvan, joka ei ollut animaatiota ja johon ei liittynyt oman lohikäärmeen kouluttaminen. Jokaisessa skraadussa asuu muisto
King Foo tulostus.indd 83 5.9.2014 9.45
studioalbumi ja sisältää yhdeksän uutta kappaletta, mukana single ALMOST LIKE THE BLUES ONNITTELUT 21.9. 80 VUOTTA TÄYTTÄVÄLLE TAITEILIJALLE! www.leonardcohen.com HEHKUVA RAUTA HEHKUVA SYKSY 2014 -KIERTUE 13.09. KYLÄKAUPPA VELJEKSET KESKINEN, TUURI 14.09. KAUPPAKESKUS KAARI, HELSINKI 26.09. YO-TALO, TAMPERE 27.09. BAR OSCAR, LAPUA 03.10. TULISUUDELMA, VANTAA 04.10. BAR’N’NIGHT VAAKUNA, MIKKELI 10.10. ISKELMÄRISTEILY, M/S BALTIC QUEEN, HELSINKI 11.10. PRESSA, HELSINKI 24.10. TÄHTI, KUOPIO 25.10. TIIKERI, KAUHAVA 31.10. KUORTANEEN NS, KUORTANE 01.11. HOTELLI LÄNNENTIE, UUSIKAUPUNKI 08.11. TORANDA AREENA, TORNIO 14.11. VIRGIN OIL, HELSINKI 15.11. SAPPEE, PÄLKÄNE 22.11. HULLU PORO AREENA, LEVI 26.11. ISKELMÄRISTEILY, M/S BALTIC QUEEN, HELSINKI 28.11. KIVITIPPU, LAPPAJÄRVI 05.12. HIMOS AREENA, JÄMSÄ 06.12. VENUS NIGHTLIFE, TURKU 12.12. AMARILLO, JOENSUU 13.12. VIIHDEKESKUS MERISÄRKKÄ, KALAJOKI 19.12. RYTMIKORJAAMO, SEINÄJOKI UUSI UPEA ALBUMI NYT KAUPOISSA! KEIKAT : MY MUSIC AGENCY WWW.ELONKERJUU.FI WWW.FACEBOOK.COM/ELONKERJUU takakansi 9_14.indd 84 5.9.2014 9.28. POPULAR PROBLEMS on Cohenin 13. LEONARD COHEN POPULAR PROBLEMS UUSI ALBUMI KAUPOISSA 19.9