Soundi 9/2020 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE Soundi FIN Pbearer-PCATBS-Insid-Macabre 10-20_BACKCOVER.indd 1 02.10.20 16:20 Soundi takakansi 9_20.indd 76 7.10.2020 10.56 9/ 20 20 9,90 € (sis.alv) VUOTTA S O U N D I 9 / 2 2 So un dI 11 So un dI 11 B I F F Y C L Y R O NÄIN SYNTYI ETNORÄPIN KULMAKIVI NÄIN SYNTYI ETNORÄPIN KULMAKIVI MR. BUNGLE SUFJAN STEVENS MIKKO ALATALO JOENSUU 1685 DARK TRANQUILLITY JOHN PETRUCCI THE HOLY BIFFY CLYRO ”NUORET OVAT HUOLISSAAN ILMASTONMUUTOKSESTA MUTTA JOHTAJAT EIVÄT KUUNTELE HEITÄ.” SKOTLANNIN ROCKSUURUUS Kansi_9_2020_e.indd 1 8.10.2020 16.41 _1SD_ulkokannet_9_2020.indd 1 8.10.2020 16.42
Noin 25m kantomatka. 2,4GHz lupavapaa taajuus. Laadukas dynaaminen kapseli. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Superhelppo langaton USB-vastaanottimella suoraan kaiuttimen takapaneeliin, tietokoneeseen tai kännykkään. Helppo käyttöönotto. U24B Langaton headset U24H Langaton mikrofoni PROEL V FREE & V WAVE KOMPAKTEJA PA-JÄRJESTELMIÄ MONINAISIIN KÄYTTÖTARKOITUKSIIN PROEL U24 DIGITAALINEN LANGATON MIKROFONIJÄRJESTELMÄ SUORAAN USB-VÄYLÄÄN KOKEILE PAIKALLISELLA KAUPPIAALLASI! 393 € 444 € 144 € 166 € V-FREE 10 tunnin akku, kaiku mikkikanaville V10 WAVE 123dB, 60-20.000Hz, 14,5 kg V12 WAVE 124dB, 50-20.000Hz, 15,5 kg 292 € 343 € V-WAVE Enemmän fjongaa, ei akkua V10 FREE 122dB, 60-20.000Hz, 10 kg V12 FREE 123dB, 50-20.000Hz, 11kg Studiotec tulostus.indd 75 7.10.2020 14.24 Soundi_mainos_450x295_BruceSpringsteen.indd 1 06/10/2020 19.49 Sony aukeama.indd 2 7.10.2020 9.48 _2SD_sisa?kannet_9_2020.indd 1 8.10.2020 16.45
Soundi_mainos_450x295_BruceSpringsteen.indd 1 06/10/2020 19.49 Sony aukeama.indd 3 7.10.2020 9.48
0400 445 603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Treenatessa ja kiertueella demoja tehdessäni käytän Pearl e/Merge Hybrid sähkörumpusettiä. SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C, 00150 Helsinki Tel. KAI HAHTO / Nightwish Täysin uudenlaiset Pure Touch padit luovat mahdollisimman luonnollisen soittotuntuman Erittäin tehokas moduuli tarjoaa lähes rajattoman soundien muokkaamisen mahdollisuuden. 35 rumpusettiä, 36 efektiä, 700 soundia... SMI_Pearl_2020_225x297mm.indd 9 11.8.2020 15.35 SMI aukeama tulostus.indd 4 8.10.2020 10.08. Oman soiton tallennustilaa on 12 tuntia. Käy tutustumassa lähimmällä valtuutetulla Pearl vähittäismyyjälläsi
SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C, 00150 Helsinki Tel. SMI_Pearl_2020_225x297mm.indd 9 11.8.2020 15.35 SMI aukeama tulostus.indd 5 8.10.2020 10.09. 35 rumpusettiä, 36 efektiä, 700 soundia... Oman soiton tallennustilaa on 12 tuntia. 0400 445 603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Treenatessa ja kiertueella demoja tehdessäni käytän Pearl e/Merge Hybrid sähkörumpusettiä. Käy tutustumassa lähimmällä valtuutetulla Pearl vähittäismyyjälläsi. KAI HAHTO / Nightwish Täysin uudenlaiset Pure Touch padit luovat mahdollisimman luonnollisen soittotuntuman Erittäin tehokas moduuli tarjoaa lähes rajattoman soundien muokkaamisen mahdollisuuden
Bungle 46 The Struts 49 The Holy 50 Levyarviot 60 Linkopii 66 Bazook Dark Tranquillity Dark Buddha Rising Mors Principium Est John Petrucci 70 Jazz kiinnostaa 71 Sanoin kuvin 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli 6 SOUNDI K u v a: A n tt i Lu u k k an en K u v a: A ap o H u h ta K u v a: P et ri N u u ti n en K u v a: B et h Sa ra v o 33 Joensuu 1685 20 Mikko Alatalo 34 Asa: Loppuasukas 46 The Struts K u v a: E et u K ev ar in m ak i 49 The Holy sisa?lto?_2020_9_a.indd 6 9.10.2020 9.29. Soundi 9/2020 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Break On Through 14 Tarkkailuluokka: R2ISDJ2 15 Arttu Seppänen 16 Elämäni soundit: Sam Shingler 18 Martti Luther ja muovipussi: Absoluuttinen Nollapiste 20 Soundi-haastattelu: Mikko Alatalo 28 Biffy Clyro 33 Joensuu 1685 34 Suomalaisen rockin klassikot: Asa – Loppuasukas 39 Sufjan Stevens 42 Mr
Sunborn Live tulostus.indd 7 8.10.2020 14.55
Onnittelut 50-vuotiaalle 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti T ätä kirjoittaessani somevirrastani erottuu kolme aihetta: 50-vuotias Tavastia, Eddie Van Halenin kuolema sekä vaikeutunut koronatilanne. Pidän Tavastiasta kovasti. Pääkirjoitus A-PUOLI > Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Kimmo K. Ja se on tärkeää kun ottaa huomioon, kuinka paljon Helsingistäkin on kadonnut keikkapaikkoja viime vuosina. Omaan makuuni se on 700 ihmistä vetävänä juuri täydellisen kokoinen. Erityisen tärkeää se on näinä ankeina aikoina. Tosin kukapa minä olen muistelemaan Tavastiaa, sillä en ole ikinä asunut Helsingissä ja ensimmäisen kerran astuin jalallani tuohon rockpyhättöön vasta vuonna 1996 täytettyäni 18 vuotta. Se luo jatkuvuuden tunnetta, luotettavuutta ja sitä kautta myös uskoa tulevaan. Silloin ensimmäisenä iltanani, ja sen jälkeenkin, kyse oli paljosta muustakin kuin suosikkiyhtyeeni keikasta. Ei niin iso, että tunnelma laimenisi mutta kuitenkin riittävän iso, että keikat tuntuvat ja näyttävät isoilta. Se on sen todellakin ansainnut. Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä (13.11.) SOUNDI 9/2020 TEHTIIN NÄIDEN SÄVELTEN TAHTIIN: Kevin Morby: Sundowner Fleet Foxes: Shore Viikate: Rillumarei Linkopii: Lanteet Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi pa?a?kirjoitus-taitto_2020_9_a.indd 8 9.10.2020 11.14. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Vilja Vainio, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka M?kusala ISSN 0785-0891 46. Pidän myös siitä, että baaritiski ja höpöttelytila on erotettu keikkatilasta – helpottaa sekä keikkaan että höpöttelyyn keskittymistä. Viimeksimainittua olen käsitellyt jo parikin kertaa ja Eddietä muistellaan pari sivua myöhemmin, joten suunnataanpa valokeila Tavastiaan. Jännitystä toi vähintään yhtä paljon ihan vain se, että pääsin vihdoinkin sisään tuohon maalaispojalle tarunhohtoisena näyttäytyneeseen paikkaan, jota yhä edelleen pidetään niin artistien kuin yleisönkin silmissä suosion ja arvostuksen mittarina. Se sijoittuu melko lailla puoliväliin 2.10.1970 aloittaneen Tavastia-klubin tähänastista elinkaarta. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Muita erinomaisia Tavastialla näkemiäni artisteja: Dead Moon, Teenage Fanclub, The Gutter Twins, The Jayhawks, Lemonator, Flaming Sideburns, Low ja The Posies. Juurikin tuo pitkä olemassaolo tekee Tavastiasta jo sinällään tärkeän. Erittäin hyvä Tavastia-aloitus, ja jatkoa on seurannut kymmenien ja kymmenien iltojen myötä. Ensimmäisenä iltanani lavalla oli YUP, ja kyseessä oli erikoisshow, minkä johdosta yhtyeen jäsenet olivat pukeutuneet laulujensa hahmoiksi
Nummirock tulostus.indd 9 7.10.2020 14.43
Sen jälkeen hän on vaikut tanut muun muassa Raskasta joulua projektin, Thunderstonen, Warmenin, King Companyn ja Kotipellon riveissä. ”Jossakin vaiheessa” ilmes tyvä teos tulee olemaan bändin neljästoista studioalbu mi, ja se tekee odotettua seu raa vuonna 2018 ilmestyneelle Queen Of Time menestys levylle. – Uudet biisit ovat olleet työn alla jo pidempään, ja tuoretta demomateriaalia aletaan katsoa alkuvuodesta tiheämmän kamman läpi. Entä mitä kerrottavaa on tule vasta sooloalbumistasi. Osapuolten he delmällinen yhteistyö alkoi Under The Red Cloud levyllä vuonna 2015, ja myös Queen Of Time syn tyi Bogrenin studiolla Örebrossa. Rumpali täyttää ensi vuonna viisikymmentä, ja tapauksen kunniaksi ilmestyy Circus Of Rock kollektiivin ensimmäinen pitkäsoitto. En oikeasti malta odottaa sitä, että jengi pääsee kuulemaan nämä biisit! TEKSTI: TIMO ISOAHO Kolmekymppisiä kuluvan vuo den aikana juhliva helsinkiläis yhtye Amorphis valmistelee parhaillaan seuraavaa levyään – hitaasti, mutta sitäkin varmem min. The 69 Cats yhtyeen Transylvanian Tapes ensialbumi ilmestyi 2014, ja kolme vuotta myöhemmin oli vuo rossa Jyrki 69:n ensimmäinen soo loalbumi Helsinki Vampire. Albumin jokaisesta kappa leesta löytyy myös vierailija! TEKSTI: TIMO ISOAHO Mirka ”Leka” Rantanen asteli suomalaisen raskaan musiikin valokeilaan Loud Crowd yhtyeen rumpalina 1980luvun puolivä lissä. Teimme nimittäin alkuperäistä punkimman version Post Malonen Hollywood’s Bleeding kappaleesta. Tällä hetkellä näyttääkin sitten siltä, että levyllä vaikuttaa lähes neljä kymmentä muusikkoa! Tulevan albumin solisteista mainittakoon tässä vaiheessa Marko Hietala (Nightwish), Elize Ryd (Amaranthe), David Read man (Pink Cream 69) ja Rick Altzi (Masterplan). Mutta mikäpä sen hie nompaa kuin toivottaa joukkoon tervetulleiksi Nekromantixin basis ti ja The Damnedin rumpali. En kuitenkaan halunnut tehdä perinteistä rum pulevyä täynnä fillejä, vaan pää tin jo varhain, että pääpainon täytyy olla hyvissä biiseissä, ker too Rantanen. – Albumi tarjoaa selkeää ja yk sinkertaista maailmanlopun rock’n’rollia ja rockabillyä, jossa kielisoittimet laulavat ja rummut melskaavat pyörremyrskyn lailla, kuvailee Linnankivi. Levyllä vaikutta vat soittajat taas ovat keränneet kokemusta muun muassa Strato variuksen ja Brother Firetriben riveissä. Seuraava kiekko on varmasti luonteva seuraaja Queen Of Timelle, mutta jotakin uusia twistejäkin toki haetaan, sanoo kitaristi Esa Holopainen. – Vaikka kirjoitimmekin nyt run saasti omia biisejä, kuluvan syksyn aikana ilmestyvä ensimmäinen single on kuitenkin laina. – Mutta ei mitään syytä huo leen: Amorphisin seuraava pitkä soitto ilmestyy ennemmin tai myöhemmin! TEKSTI: TIMO ISOAHO Massiiviselta Circus Of Rock -projektilta debyytti Amorphis uuden pitkäsoiton kimpussa K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: Ti m o Is o ah o K u v a: La rs Jo h n so n uutiset_2020_9_a.indd 10 9.10.2020 9.24. Transylvanian Tapes sisälsi lä hinnä coverbiisejä, mutta ensi vuoden alkupuolella ilmestyvä Seven Year Itch pitkäsoitto koos tuu pääosin yhtyeen omasta tuo tannosta. Ei kahta ilman kolmatta, sillä Amorphis valmistelee tulevan pit käsoittonsa ruotsalaistuottaja Jens Bogrenin kanssa. The 69 Eyesin West End albu min (2019) seuraajaa joudutaan varmasti odottamaan vielä tovi jos toinenkin, mutta The 69 Cats ja Jyrkin sooloura saavat jatkoa jo lähikuukausien aikana. Albumin julkaisee maineikas italialaislafka Fron tiers Music. Ensimmäiseksi markkinoille ehtii The 69 Cats, jonka uudessa kokoonpanossa vaikuttavat Jyrkin lisäksi kitaristi Danny B. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Jyrki 69:ltä rockabillyä ja toinen soololevy The 69 Eyesin laulaja Jyrki Linnan kivi (Jyrki 69) on ollut monessa mukana viime vuosien aikana. – Toinen perusajatus oli se, että pyydän mukaan mahdollisimman monta oman uran aikana tutuksi käynyttä mainiota kollegaa. Ensi vuonna ilmestyvä pitkä soitto on työstövaiheessa, enkä pysty paljastamaan siitä vielä liiko ja, mutta luvassa on industrialim paa ja konevoittoisempaa materi aalia verrattuna Helsinki Vampireen. – Kun korona pysäytti viime keväänä maailman, aloin saman tien valmistella toista omaa levyä ni. – Pitkäsoiton työstäminen on hyvällä mallilla, ja täytyy sanoa, että mukaan on tulossa aivan tol kuttoman hienoja suorituksia. Toki nämä pandemian vaikutukset ovat vähintäänkin arvaamattomia, joten aikataulu jen lopullinen lukkoon lyöminen on varsin haastavaa, sanoo Holo painen. Harvey, basisti Kim Nekroman ja rumpali Rat Scabies. Mah tavaa on toki myös se, että erilai set soittotyylit toimivat keskenään saumattomasti. – Danny oli mukana jo ensilevyl lä, mutta rytmiryhmä on nyt men nyt uusiksi. – Hoidamme tulevan levyn esi tuotannon Jensin kanssa Helsin gissä, ja varsinaiset levytyssessiot alkavat ensi maaliskuussa – aina kin tämän hetken suunnitelmien mukaan. – Aloin miettiä jonkinlaisen sooloalbumin tekemistä joita kin vuosia sitten
Pop ja rock yhdistyivät Van Halenissa bändinä hienommin kuin koskaan aiemmin – tai kenties sen jälkeenkään. Sunnuntaina 25.10. Ilta huipentuu Röyhkän soolokeikkaan. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Eddie Van Halenia kutsutaan kitarasankariksi, mutta ei se riitä – hän oli paljon enemmän. Kirjakerho nostaa esiin useita musiikki aiheisia kirjoja, ja lauantaina 24.10. Solistinen ilmaisu oli piristävällä tavalla enimmäkseen vapaa bluesista, ja varsinkin arpeggioissa kuului klassisen musiikin vaikutus mutta paljon rennommin ja svengaavammin kuin myöhemmin esimerkiksi neoklassisessa metallissa. ARTTU TOLONEN Tämän Soundin ilmestymistä seuraavana päivänä juhlistetaan Helsingin Bar Loosessa kirjoja ja kirjailijoita. Kaikessa Eddie Van Halenin soitossa kuuluu ilo, usein puhdas riemu. – Jännitimme todella paljon sitä, miten ihmiset tulevat ottamaan näin suuren konserttijulkistuksen vastaan. Maailmassa ei tule koskaan olemaan pulaa lähes virtuoositasolla soittavista muusikoista – etenkään kitaristeista – mutta vain harvoin yhdistyy yhdessä ihmisessä näin paljon todella kovan tason osaamista. Esiintymässä Pertti Jarla, Milla Paloniemi ja Simo Frangén. On todella hienoa nähdä, että muutkin kuin me näemme ensi vuoden tilanteen positiivisena, Toni Wirtanen kommentoi tiedotteessa. Van Halen oli harvinaisen kokonaisvaltainen muusikko. Hän teki sen kekseliäästi, tee-se-itse-henkisesti saatavilla olevista tarvikkeista. Rytmikitaristina hän on yhä aliarvostettu. Muusikkona Eddie Van Halen on mielestäni lähempänä Princeä, Jimi Hendrixiä tai Richard Thompsonia kuin niitä rajoittuneempia kitarasankareita, joiden juokossa hänen nimensä usein mainitaan. Sen lisäksi, että hän muutti käsitystämme sähkökitarasta varsinkin solistisena soittimena totaalisesti ja peruuttamattomasti, hän oli loistava popbiisien säveltäjä ja kirjoitti maagisia riffejä. lokakuuta 65-vuotiaana. Yhtye keksi popmetallin, ja seuraajista vain Def Leppard edes hetkittäin lähestyi sitä tasoa, jolla Van Halenin klassinen versio operoi niin vaivattomasti. Liput kiinnostivat siinä määrin että nehän myytiin loppuun viikossa. Haloo Helsinki! heräilee uniltaan 30-vuotias Apulanta Olympiastadionille K u v a: M ar ek Sa b o ga l K u v a: Sa m Ja m se n uutiset_2020_9_a.indd 11 9.10.2020 9.24. Soolokitaristina Eddie oli vaivattoman näyttävä, luonteva ja älykäs. Soitto oli ilmiselvästi hänen uniikin persoonansa jatke. Edward Van Halen oli keskeisiä 1980-luvun keksineitä hahmoja, ja sukunimeään kantava bändi oli yksi parhaista asioista, joita vuosikymmenellä oli tarjota. Reilut kaksi vuotta sitten tauolle jäänyt Haloo Helsinki! julkaisi äskettäin ensimmäisen singlen ensi vuonna ilmestyvältä seitsemänneltä albumiltaan. lavalle nousevat esimerkiksi Jarkko Martikainen, Tuomari Nurmio, Tommi Liimatta ja Kauko Röyhkä. Van Halen bändinä kuulostaa levyllä upealta, ja kitara on sen soundin keskiössä. Toki oh jelmassa on muitakin aiheita, ja niitä edustamassa esimerkiksi kirjailijat Laura Gustafsson ja Ina Mikkola. Yleisökapasiteetti on rajoitettu koronasäännösten mukaisesti. Bar Loosen Kirjakerho jatkuu Sarjakuvakerhona. Bar Loose nostaa esiin kirjailijat Eddie Van Halen 1955–2020 Edward Lodewijk Van Halen menehtyi kurkkusyöpään 6. Eddie rakensi kuuluisan Frankenstratinsa sekä muut alkuaikojen kitaransa tuottaakseen päässään kuuluvaa ääntä. Soittamisen lisäksi Eddiellä oli myös lahja nähdä isompi kuva. Ihmisen luonnon kannalta kestämätöntä toimintaa kriittisesti tutkaileva Lady Domina on musiikillisesti virkistävän uudenlaista Haloo Helsinkiä, sillä kappaleella on vahvasti esillä puhallinsoittimet ja niiden myötä mukaan on tullut electro swing -sävyjä. Ensi vuonna kolmekymppisiään juhliva Apulanta järjestää jättimäisen juhlakeikan Helsingin Olympiastadionilla 21.8.2021. Hänessä oli vähän hullua keksijää ja nörttiä. Hänen korvansa ja herkkyytensä soundien suhteen oli ilmiömäinen
Ja kuvaamaan katujen todellisuuden. Grandson Starbenders JJ Wilde Dead Pony NateWantsToBattle Liz Lawrence Tähän mennessä Jordan Benjamin on lajitellut tuotantonsa Spotifyyn sinkkuina ja eepeinä. Tuoreiden collabojen lista on näyttävä: Oliver Tree, K. Ja ehkä se, että vaikka Grandson kuulostaa Spotifyssa elektroniselta, keikoilla lavalle nousee klassinen rockbändi, joka haluaa aiheuttaa mellakan. Touhuaminen ei silti ole itseisarvo. Debyyttialbumi Death Of An Optimist julkaistaan joulukuussa. Ehkä se, että Benjamin onnistuu sanoittamaan sukupolvensa ahdistuksen ja pelot. Tuotteliaan artistin Spotify-profiili päivittyy monta kertaa kuussa. 12 SOUNDI Optimistin kuolema Teksti: Teppo Vapaus Uuden rockin kuulumiset maailmalta Break On Through > A-PUOLI 2020 -luvun kiinnostavimpiin musiikintekijöihin lukeutuva kanadalais-amerikkalainen Jordan Benjamin alias Grandson on julkaissut vuodesta 2016 lähtien jo parikymmentä hyvää sinkkua, joista monet on noteerattu tälläkin palstalla. K u v a: A sh le y O sb o rn K u v a: V eg as G io v an n i K u v a: Jo n at h an W ei n er K u v a: D an n y B e K u v a: Jo d ie C an w el l Break_On_2020_9 -taitto_a.indd 12 8.10.2020 15.26. Toisin kuin nykyartistit yleensä, Grandson ei kokoa albumiaan jo julkaistujen bängereiden vaan uuden musiikin varaan. Etenkin kitararockin kanssa flirttailevat nuoret ja nosteessa olevat amerikkalaiset poptähdet tuntuvat kilpailevan yhteistyöajasta Benjaminin kanssa. Toisaalta Grandson on versioinut Rage Against The Machinen Marian, ja Tom Morello on remixannut näkemyksekkäästi Grandsonin isoimman hitin Blood // Water. Ehkä se, että nuoret fanit hakeutuvat oma-alotteisesti heimomuotoon – he ovat ”grandkids”. Hän laulaa siitä, mitä Trumpin Amerikan kaduilla tapahtuu ennen kuin tapahtumat ovat Netflixissä. Levyltä maistiaisena jo tarjoiltu Dirty on menopala, jossa BenjaEhkä se, että Benjamin on luonut oman, tunnistettavan tuotantofilosofian ja soundin, jossa punk-asenne, trap-biitit, rap, pop ja rockin alalajit bluesista grungeen yhdistyvät luontevasti toisiinsa. Mikä tekee hänestä erityisen. Silloin kun ei tule uutta omaa sinkkua tai ep:tä, tulee collaboja, fiittejä ja remixejä. Flay, Dreamers, Whethan, KennyHoopla ja Moby Rich. Pikemminkin Grandson on laadun tae, jonka kanssa kaikki haluavat tehdä musaa. Miksi sekä aikalaiset että veteraanit sitten haluavat niin kuumeisesti liittoutua Grandsonin kanssa. Ehkä se, että Grandsonin suoraviivainen yhteiskunnallinen raivo ja poliittinen aktivismi ovat luomassa hänen ympärilleen mielipidevaikuttajan auran, josta valtaosa kollegoista voi vain haaveilla
www.soundi.fi/soittolistat Parasta juuri nyt Tämän aukeaman artisteja ja paljon muita uutuuksia löydät viikottain päivittyvältä soittolistaltamme: min laittaa yllättäen tanssikengät jalkaan. Kanadalaisen laulaja-lauluntekijä JJ Wilden lahjakkuus tunnistettiin laajalti heti viime vuonna julkaistun debyyttisinkku Wiredin kohdalla. Apollo Junction on suuruuteen pyrkivää elektronista anthem rockia, skotlantilainen The Vanities aivan ihanaa, yli-innokasta garagekaahausta. Uusin sinkku Best Boy on jälleen ohittamattoman vahva taidonnäyte. Trondheimilaisen Combosin bilepunkin pyrkimykset kiteytyvät Mad Beef -biisissä, jonka väkevä energia on verrannollinen Idlesin, Shamen ja vastaavien brittikollegoiden puristukseen. Keulanainen Kimi Shelter perusti bändin esimerkiksi Lady Gagan kanssa työskennelleen tuottaja Nico Constantinen kannustuksesta. Soundin lukijakunnassa Grandsonin musiikki jakanee mielipiteet. Yksi kiinnostavimmista uusista ryhmistä on David Bowien ja Debbie Harryn olemusta ihannoiva atlantalainen glam-punk-posse Starbenders. Tuotanto kattaa tällä erää jo yli 300 biisiä. Kuukauden kiinnostavimmat naapurit ovat ruotsalainen Scarlet ja norjalainen Combos. Johdonmukaisesti tummanpuhuvan ja melankolisen tuotannon seassa biisistä tulee sellainen fiilis, että artistin repertuaarista on vielä monta tasoa piilossa. Multi-instrumentalisti, tuottaja ja artisti Liz Lawrence on parhaimmillaan tunnelmallisella California Screaming -sinkullaan, ja aidosti sielukasta pop-soulia tekevän VC Pinesin Taste Your Love on koko alkusyksyn hienoimpia yksittäisiä biisejä. Ehkä 25. Perässä tulee väkevien seuraajien joukko, jonka uusista sinkuista nostettakoon tällä kertaa esiin Shamen Alphabet ja huvittavan samantyylinen Gallusin Eye To Eye, jolla on silti oma identiteetti. ”Tummanpuhuvan ja melankolisen tuotannon seassa biisistä tulee fiilis, että vielä on monta tasoa piilossa.” Break_On_2020_9 -taitto_a.indd 13 8.10.2020 15.26. Scarletin Ugly Fucker on omistettu artistilta kaikille maailman miehille, jotka ottavat oikeuden häiritä naisia somessa seksuaalissävytteisillä viesteillä. Lisäksi on mainittava korealaisamerikkalainen renessanssitaiteilija Nathan Sharp eli NateWantsToBattle, joka julkaisee uutta kamaa lähes joka viikko. Sittemmin The Rush -sinkusta on tullut striimihitti ja Wilde on vakiinnuttanut asemansa uuden kitararockin seurattuna lupauksena. Brittien uuden punk rockin keihäänkärki Idles julkaisi odotetun Ultra Mono -albuminsa ja johtaa yhä peliä. Briteistä haluan kaivaa pintaan myös aiemmin Crystal-nimellä operoineen Dead Ponyn, joka on jalostanut raskassoutuisen grungensa uuden nimen myötä groovaavampaan suuntaan – Sharp Tongues -single toimii. Debyyttilevy Love Potions tuli tänä vuonna, ja etenkin nelosraita Holy Mother vihjaa potentiaalista kirjoittaa hittejä. Niille, joita musiikki ei kosketa, Grandson vastaa kuitenkin kiinnostavalla tavalla kysymykseen: Miltä 2020-luvun rock kuulostaa, kun se paskat nakkaa boomereiden odotuksista. Kontrastiksi rockin äänikuvaa uudistavalle Grandsonille on syytä nostaa esiin pari nuorta tähteä, jotka keskittyvät kierrättämään taitavasti. lokakuuta 27 vuotta täyttävästä Grandsonista kasvaa vielä uusi Beck. Jos glam tulee kovaa takaisin ja kerää voimansa uusiutuvaksi ilmiöksi, nuori, kaunis ja lahjakas Starbenders on aallonharjalla ja näyttää pukeutumisen mallia
Silloin ostettiin faijan kanssa puokkiin meitsille levarit ja mikseri. Erityisesti funk, soul, rap sekä disko ovat lähellä Artun sydäntä. Meitsi oli solistina kun en osannut kunnolla soittaa mitään, muistelee pääosin itseoppinut Rintakumpu uransa alkuaikoja. Ahkera levynkeräilijä aloitti breikeillä, mutta sittemmin kokoelmaan on hyväksytty hyvää musiikkia laajasti kaikista genreistä. Oon aina digannut musasta ja eka bändi mulla taisi olla kasassa naapurin Allun kanssa kun olin 5tai 6-vuotias. 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Seuraavasta projektistaan tulokas paljastaa sen verran, että työn alla on parikin eri dj-miksausta. Kaikki musani lähtee muiden musiikin fiilistelystä sekä halustani tehdä asioita omalla tyylilläni. Mitä enemmän soittelin levyjä, sitä enemmän halusin oppia lisää temppuja kehittyäkseni monipuolisemmaksi tiskijukaksi. A-PUOLI V asta 22-vuotiaan jyväskyläläisen Arttu Rintakummun eli dj-nimeltään R2ISDJ2:n meriittilista on jo vakuuttava, ja kiireisellä nuorella miehellä on sormensa pelissä useissa kotimaisissa hiphopkokoonpanoissa: Free Down Crew, Toistuvat Yllätykset, Matala Profiili, Cross Vader ja TKR. – Se oli letkeä proggis, koska biisit syntyivät todella luonnollisesti. Kun flippaan sämplejä, käytän myös Seraton Sample-plugaria. Olin tiukka sen kanssa, että jos levyllä ei ole breikkiä, niin en mä sitä tarvitse. R2ISDJ2:n viimeisin julkaisu, kesän alussa valmistunut Music For My Friends, näki päivänvalon syyskuun 22. Musiikillisiksi esikuvikseen R2ISDJ2 mainitsee kaikki ”moniosaaja-tyypit” sekä Madlibin, joka on ehdoton ”bossi”. Muut hiphopin elementit ovat tulleet mukaan sittemmin. Yleensä soittelen vielä faijan vanhalla bassolla linjoja tukemaan sämplejä. Turntablismi tuntui heti omalta hiphopia elävälle ja hengittävälle R2ISDJ2 Hiphop-maailman monilahjakkuus r2isdj2.bandcamp.com LISÄÄ TARKKAILULUOKKA ARTISTEJA: www.soundi.fi/tarkkailuluokka MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT: www.soundi.fi/demoefekti ”Biittejä alkoi olla koneella niin paljon, että ajattelin viimein olevan fiksua koostaa niistä levy.” K u v a: A n ss i Sa v il u o to nuorukaiselle, koska siinä yhdistyi monta kiinnostuksen kohdetta. Parasta on soittaa tanssijoille, koska jengi hiffaa, milloin biisi – ja sen mukana myös meininki – vaihtuu. – Ensimmäinen dj-setupini oli cdsoitin, mikseri ja mp3. – Levyjen soitto tuntui heti oikealta hommalta mulle, kun siinä sai soittaa jengille hyvää musaa ja nähdä miten ne reagoi siihen. – Aloitin tanssimaan breikkiä ja duunaamaan graffoja 12 vuotta sitten. päivä, kun sille löytyi vihdoin julkaisija, saksalainen levylafka Vinyl Digital. Biittejä alkoi olla koneella niin paljon, että ajattelin viimein olevan fiksua koostaa niistä levy. Päätyökseen monilahjakkuus soittaa levyjä sekä tuottaa musiikkia, mutta on myös mainio b-boy, maalaaja sekä räppäri. Nykyään ostan todella monipuolisesti levyjä, vaikkakin edelleen kovimmat löydöt levykaupoissa on breikit. – Kuuntelen usein levyjä, ja kun joku soundi iskee, niin äänitän sämplen Abletoniin ja alan kikkailla sen kanssa. Se vei toden teolla mennessään parin vuoden tanssimisen jälkeen. Musiikin tekeminen tuli kuvioihin vuoden 2014 tienoilla. Tein alkuvuodesta muutaman viikon etätöitä, minkä aikana sain tehtyä 90 prosenttia levyn biiseistä. TEKSTI: LINDA SÖDERHOLM tarkkis_R2ISDJ2.indd 14 8.10.2020 15.27. Pian kuitenkin tajusin, että kyllä mä vinyylisoittimet tarvitsen, mikäli haluan olla vakavasti otettava dj. – Kun aloin kerätä levyjä, keräsin vain breikkejä
Kaadan lasin viiniä, laitan italialaista iskelmää soimaan ja hengitän Rooman ilmaa. Marraskuussa 2016 kumppanini herätti kes kellä yötä, että nyt näyttää pahalta. November, joka alkoi symboloida muutosta ja optimismia. Michigan (2003) ja Illinois (2005) ovat edelleen mestariteoksia. Televisiopellestä tulee maailman vaikutusval taisin ihminen. Stevens on omistanut oikeastaan koko tähän astisen uransa Yhdysvalloista laulamiselle. Uskonto on aina ollut läsnä Stevensin musiikissa, mutta nyt uskon kysymyksiä käsitellään enemmän esoterian ja uus henkisyyden kautta. 2000luvun alussa arroganttina teininä ajattelin, että Yh dysvallat on persereikä ja sen ihmiset ahneita pylly rosvoja, jotka pilaavat ilmaston ja suurimpana kulttuurisena saavu tuksenaan levittävät pikaruokaa ja pyssyjä. Uusi epävar muuden aika. Vuoden 2008 vaaleihin The National antoi Barack Obaman käyttöön kappaleensa Mr. Viimeiset neljä vuotta ovat varmasti olleet elämäni omi tuisinta aikaa. 12minuuttinen America on kuin rukous, jossa Stevens laulaa: ”Don’t do to me what you did to America.” America on peräi sin jo Carrie & Lowell (2015) levyn sessi oista. Äänessä ei ole sama esteetikko kuin vuosituhannen alussa. Aamulla kävelin yliopis tolle, ilma oli paksua sumua ja koko elämä kuin unta. Obama tuotti myös omat pettymyksensä, ja nyt hänen soittolistansa ovat tiessään. arttu seppa?nen 9_2020 -taitto_c.indd 15 8.10.2020 15.32. America I love you, but you’re bringing me down. Tänä syksynä mikään levy ei ole tuntu nut yhtä surulliselta kuin Stevensin uusin albumi The Ascension, joka ilmestyi juuri vaalien alla. Yhdysvaltoja harva on estetisoinut musiikissa yhtä hyvin kuin Sufjan Stevens. The Ascensionilla Stevens jättää paljon taakse. Levyllä laulujen nimet ovat kliseitä ja sloganeita: Make Me An Offer I Cannot Refuse, Tell Me You Love Me. Koko maailma tuntui muuttuneen yhdessä yössä. Banjo ei soi, ja hän muutti levyä tehdessä pois New Yorkista 20 vuo den asumisen jälkeen. Nyt ilmapiiri tuntuu olevan se, että maailma on jo niin pahasti sekaisin, että yksi presidentti sinne tänne. Albumin nimen voi suomentaa taivaaseenastumiseksi. Stevens on ollut olennaisimpia lauluntekijöitä vaikuttamassa siihen, että olen alkanut nähdä Yhdysvaltain kulttuurissa sellaista arvoa, jota en nähnyt aiemmin. Projekti jäi tyngäksi, mutta sitäkin antoisammaksi. Monet odottavat Stevensiltä edelleen osavaltioista kerto via levyjä ja katkeransuloista folkia. Vuoden 2020 vaa leissa ei ole positiivista anthemia tai uskoa muutokseen. Mutta pelkästään tämän vuoden poliisiväkivalta on osoittanut, että ongelma on myös Trumpia syvempi. Niitä lukee vastalauseina Make America Great Again populismille. The Ascension on se levy, jonka nämä vaalit ansaitsee. Osavaltiolevyjen ohella hän on tehnyt koko naisen levyn Brooklynin ja Queensin väli sestä moottoritiestä. Matkustan vähän, ja monissa paikoissa en tule koskaan käymään. Jos joku rakastaa osaval tioita ja niiden tarinoita näin paljon, eivät ne voi olla kovin pahoja paikkoja. Kisaa ei välttämättä voita se ehdokas, joka saa eniten ääniä, vaan se, joka pitää eniten ääntä. Laulu oli silloin Stevensin mielestä liian kyyninen ja katkera, mutta Trumpin valinta presidentiksi muutti Stevensin ajat telua laulun julkaisun suhteen. PB SOUNDI SOUNDI 15 A-PUOLI ”Levyllä laulaa artisti, jonka usko rakastamaansa maahan alkaa rakoilla pahasti.” Arttu Seppänen > Populaarikulttuuriessee Älä tee minulle sitä, mitä teit Amerikalle Y hdysvaltain presidentinvaalit on moni mutkainen sekoilu. Myöhem min lievensin ajatteluani. Levyä tehdessä Stevens inspiroitui esi merkiksi teosofiasta ja antroposofiasta. Ehkä olin itse kuitenkin pahempi persereikä. Born In The USA. 2000luvun alussa Stevensin piti tehdä levyt jokaisesta osavaltiosta. Ei tunnu enää miltään tässä konkurssissa. Kun maa rakoilee, turva löytyy muualta. The Atlanticille antamassaan haastattelussa Stevens ku vailee, kuinka hän on pidätellyt halveksuntaansa Yhdysval toja kohtaan. The Ascensionilla hän sanoo laulavansa ensim mäistä kertaa, mitä oikeasti ajattelee asioista. Levyllä laulaa artisti, jonka usko rakastamaansa maahan alkaa rakoilla pahasti. Yhdysvalloista on tullut Trumpin johdolla kuin tragikoominen alus, joka seilaa kännisen ja harhaisen kapteenin kanssa ilman karttaa. Korona tuntuu himmentäneen vaalien merkitystä. Elän elämää, jossa estetisoin maita pitkälti kulttuurin ja taiteen kautta: arkkitehtuuri, kuvataide, kirjallisuus, musiikki. Yhdysvaltain presidenttivalinta on aina vuoden isoimpia ellei isoin uutis tapahtuma. Carrie & Lowell oli upea levy, mutta The Ascension on juuri sellainen levy, jota Ste vensiltä voi tässä ajassa odottaa
Bossin laulutapa, intohimo, asenne ja tunteen palo tekivät lähtemättömän vaikutuksen. LEVY, JOKA TUO MIELEEN KODIN JA VARHAISNUORUUDEN Neil Young Harvest – Lapsuuden kodit ja kaupungit vaihtuivat tiuhaan. Samoin Stone Rosesin debyytti oli määrittävä levy. Kaunis, surullinen, herkkä ja rosoinen folkrock avasi uuden näkymän Cobainiin, Nirvanaan ja live-esiintymisiin ylipäätään. – Bändin vahvuudet ovat välitön palaute sekä sovitustyön helppous ja nopeus yhteisen tyylin puitteissa. – Halusin tehdä kunnianhimoisen pop-albumin, ajankohtaisen, mutta myös sulatusuunin laajemmista musiikillisista vaikutteistani. Ostin ekat älpeeni: Twisted Sisterin Stay Hungry ja Kissin Animalize. Koen sooloalbumia tehdessä ottaneeni monta askelta syvemmälle itseeni sävellysten, laulusuoritusten sekä etenkin tekstien osalta. Sukupolveni nimissä valitsen silti Nirvanan Unpluggedin. Soitin kaiken itse paitsi rummut ja jouset. VOIMASOITOSSA STRANGE SECURITY -ALBUMIA TEHDESSÄ Weyes Blood Titanic Rising – Kun valmistelin ja äänitin soololevyäni, kuuntelin paljon naisten musiikkia: Soccer Mommya, Snail Mailia, Beach Housea ja Lala Lalaa. – Strange Securityn kappaleet on sävelletty keväiden 2018 ja 2020 välillä. Yhtenäinen teemakokonaisuuden nimi tulee Lioness-biisin kertosäkeestä. Isäni tapasi rentoutua sohvalla ja kuunnella musiikkia. K u v a: H et a Sa u k ko n en (The Pansies, Husky Rescue, Montevideo, The Lieblings) Ela?ma?ni soundit 9_20.indd 16 9.10.2020 10.51. Pysyvimmän jäljen jätti Weyes Bloodin upeasti liitävä mestariteos Titanic Rising. Halusin purkaa prosessin palasiksi ja lähestyä teemaa toisista tulokulmista. Bowie keksi itseään ja musiikkiaan uudelleen Thin White Duke -kokkelisekoilujen jälkeen, Tony Visconti ja Brian Eno loihtimassa soundia, Länsi-Berliini 70-luvun lopulla. Oli selvää, että näitä biisejä teen itselleni. Refreshasin sivua maanisesti julkaisupäivänä puolelta öin. MIELESTÄNI PARAS LIVELEVYTYS Nirvana MTV Unplugged In New York – Kotona soivat Neilin Live Rust, yksi kaikkien aikojen livealbumeja ja Dire Straitsin Alchemy, jota diggailen salaa. Kaikki kolme ovat edelleen kuuntelussa. Kevin Shields julkaisi sen ilman välikäsiä, ja sen sai tilata vain bändin verkkosivulta. Laulu pohjautuu kahdesti näkemääni uneen, jossa naarasleijona saa minut kiinni. ALBUMI, JOKA TUO MIELEEN ENSIMMÄISET BÄNDIMUSISOINNIT R.E.M. Puhe kääntyi bändin perustamiseen ja tuumasta tartuttiin toimeen. Elämänvaihetta määritti loppuunpalaminen, toipuminen ja asian käsittely, oman identiteetin ja ihmissuhteiden purkaminen ja uudelleen kasaaminen. Elämäni soundit 16 SOUNDI Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Sam Shingler TÄRKEÄ ALBUMI, JONKA TEOSSA OLISIN HALUNNUT OLLA MUKANA David Bowie Low – Berliinin kauden art-rock trilogian Low / Heroes / Lodger tekoa olisi ollut upea seurata. NOPEIMMIN UUTENA HANKKIMANI LEVY My Bloody Valentine m b v – My Bloody Valentine yllätti fanit uudella levyllä vuonna 2013. Rakkain ja ajattomin on Harvest. Keväällä 2011 tuli puheeksi hassunniminen Yuck-yhtye, joka kutkutteli 90-luvun surinapopille herkkiä kohtiamme. Green – Elävin muisto alkumetreiltä on, kun opettelimme Greenin biisejä Kellokosken Ruukin treenikämpällä. S uomalais-brittiläinen laulaja, lauluntekijä ja muusikko Sam Shingler on vaikuttanut lukuisissa bändeissä 1990-luvun brittipopin puremasta The Pansiesista lähtien. – Se oli itselleni uusi ja erilainen lähestyminen säveltämiseen, vaikka musiikki ei kuulostaisi radikaalisti erilaiselta. Sivusto kaatui, mutta ihmeen kaupalla sain oston läpi ja vinyylin ensiaallossa kotiin. Aloitin rytmeistä, syna-arpeggioista, irtonaisista melodianpätkistä ja tunnelmista, mikä tuntuu jälkikäteen loogiselta tietäen, millaista dekonstruktiota tein itsestäni. Taustalla oli isoja elämänmuutoksia, jotka puskivat pakottamatta esiin tunnelmista ja tekstiaihioista. Yksin tehdessä eri suunnat ja mahdollisuudet ovat auki ja läsnä, eikä ympäriltä saa välitöntä feedbackiä. Vankemmaksi tehty Strange Security alkoi syntyä vuonna 2018, mutta vielä viime vuoden alussa Sam joutui pitämään burnout-taukoa ennen biisiaihioiden viimeistelyä. Kinastelimme, kumpi on parempi kitaristi: Neil Young vai Yngwie Malmsteen. Luulen kuolevani, mutta huomaankin, ettei leijona halua vahingoittaa minua, vaan syleilee ja suojelee. What’s there not to love. LEVY VUODELTA 1984, JOLLOIN INNOSTUS MUSIIKKIIN HERÄSI Bruce Springsteen Born In The USA – Täytin 10 vuonna 1984. ALBUMI, JOKA ANTOI ALKUSYSÄYKSEN THE LIEBLINGSILLE Yuck Yuck – Lieblings-basistin Coman kanssa kävimme Alppilan kortteliravintolan musavisassa. Kotona soi erityisen paljon Springsteenin Born In The USA. En tiedä, vaikuttiko se musiikkiini, mutta minuun se vaikutti. Kun tukkahevit pakattiin muistoina vintille, vein isän Neilit hyllyyni. Olin loppuun kulkenut ja kuluttanut aiemmat reitit. Haaveilin salaa rokkitähteydestä ja opettelin kitaransoittoa. Soolotyöstön Sam aloitti jo vuonna 2010, mutta silloin aikaansaannokset eivät tyydyttäneet, ja projekti lykkäytyi lähes 10 vuodella. Riden eepeet ja Nowhere olivat tärkeitä, kun bändisoittoon etsittiin omaa tyyliä ja ilmaisua. – Aloin lähes huomaamattani säveltää kappaleita ”boksissa” eli tietokoneella, Sam aprikoi. Uni taisi purkaa systeemistäni sinne säilömääni pelkoa ja turvattomuutta
#ROCK BY IISALMI # 100% ASENNETTA iisalmi.fi/byiisalmi IISALMI ON 100% ROCK Teemmepä mitä työtä tahansa, teemme sen rock-asenteella. Jos sinunkin asenteesi on ROCK, katsasta, millaisia työja opiskelumahdollisuuksia Iisalmessa on sinulle tarjolla ja ilmianna oma osaamisesi eturivin yrityksillemme. Samalla voit osallistua uniikin, Radio Rockin Korporaation kokoaman Genelec RAW –aktiivikaiutinparin hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Tule Ihmeidentekijäksi Iisalmeen palkitsemme sinut ihmisenmyötäisellä elämällä eturivissä, ihmeentekijöiden ilmapiirissä. Siitä syntyy ihmeitä ja olemisen vapautta. ›› Hu ud a itse llesi Korporaatio n kok oam a G en ele c R A W –a kti ivik aiu tinp ari! #rockbyiisalmi #byiisalmi #tehdäänihmeitäyhdessä Iisalmi tulostus.indd 17 8.10.2020 9.18
Liimatta on niin tarkka kirjoittaja, ettei hän edes alle kaksikymppisenä sortunut lauseisiin, jotka tuntuisivat tyhjästä keksityiltä. Tosin on subjektiivista raskauttaa Muoviakaan tällä arvonimellä, sillä Liimattahan ei tekstittäjänä pelaa avoimin kortein eikä hänen tajunnanvirtansa ankkuroidu välittömästi tunnistettaviin konkreettisiin elementteihin. Mutta muuan väistämätön ero sen ja varhaisen Nollapiste-tuotannon välillä on. Mutta selvin kaikista vihjeistä on biisin hienon loppunostatuksen alussa: ”Kivet sanoo: Täss oli ennen meri/Taisi olla syvää tuolla päin.” Ei voi liittyä mihinkään muuhun kuin jääkauden jälkeiseen Litorinamereen, jonka muinaista rantaviivaa Rovaniemen koululaiset vietiin ihmettelemään Ounasvaaran kivikkoiseen rinteeseen! En tiedä, mitä muuta väliä näillä detaljeilla ja yksityisillä pakkomielteilläni on kuin että ne kenties valaisevat Liimatan kykyä jäljentää tai rakentaa sävelten tukema maailma muutamin pienin piirroin, tiettyjä huomaamattomia triggereitä painellen. Sattumaako – tuskin! Juuri tämä menevä kitarapopkappale kun on myös levyn Rovaniemi-aineksen tihentymä ja melkoinen madeleineleivos, joka vie tilanteessa kuin tilanteessa kuultuna omiin nuoruudenmaisemiin. Ja mikrohistoriaan perehtyessä tai itse koettua sellaista muistellessa ei mikään ole niin arvokasta kuin ajankuva. Yksi on nostalgiaa, toinen ajankuvaa. ”Kevät on mennyt/Mihin syksy on jäänyt?” Napakka kuvaus peräpohjalaisesta vuodenkierrosta, jossa kuuluu olevan kahdeksan vuodenaikaa, mutta välillä tuntuu, että kesä on niistä harvinaisin, pelkkä silmänräpäys edeltävän ja seuraavan välissä. Teksti: Niko Peltonen ROVANIEMELÄINEN MADELEINELEIVOS Absoluuttinen Nollapiste: Suojasivu (1995) ”Liimatta ei edes alle kaksikymppisenä sortunut lauseisiin, jotka tuntuisivat tyhjästä keksityiltä.” martti luther 9_2020 -taitto_a.indd 18 8.10.2020 15.34. Jos nyt päättää kuunnella näitä lauluja ajan ja paikan kuvina, päätyy helposti etsimään viittauksia itselle tuttuihin asioihin joka riviltä ja niiden välistä. ”Tulva on katkonut tien”, Suojasivu alkaa, ja ajattelen Yliopistonkatua, jonka Kemijoen kevättulvat katkaisivat usein Kirkkolammen ja Harjulammen kohdalla. Minun kirjoissani se päättyy samaan aikaan kuin Liimatan Rovaniemen-vaihekin ja huipentuu yhtyeen toiseen albumiin Muovi antaa periksi. 18 SOUNDI SOUNDI PB Martti Luther ja muovipussi > A-PUOLI Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa E n ole vielä ehtinyt lukea Tommi Liimatan Rollo-muistelmateosta, mutta jo tieto sen ilmestymisestä on vienyt 90-luvun puolivälin Rovaniemelle ja palauttanut kuuntelemaan pitkästä aikaa Absoluuttisen Nollapisteen varhaistuotantoa. Kun Muovilla, cd-aikakauden teoksella, kerran on 23 kappaletta, sijaitsee niistä kahdestoista, Suojasivu, täsmälleen levyn keskiössä. Vuonna 1993 oli yksi uudempien aikojen pahimmista tulvista. 23 biisistä ja fragmentista koostuva teos on rönsyilevä, täynnä melodisia kultahippuja – ja definitiivinen teemalevy outsidernuoruudesta tuossa kaupungissa tuohon aikaan, joskaan tittelistä ei taida olla kilpailua. Kaikella oli oltava tarkoitus! Niin muistan ajatelleeni teininä ja sitten keksin niitä tarkoituksia, joita saattoi löytää omaa elämänpiiriä tarkastelemalla. Länsikankaan, Korkalovaaran ja Lapinrinteen perukoilla poronsarviasemakaava oli sellainen, että umpikujiin johtavia yläteitä ja alateitä oli kaikkialla ja niiden varsilla yksikerroksisia omakotitaloja, joiden miehet epäilemättä kirjoittelivat kalaretkistään Lapin Kansaan tai Uuteen Rovaniemeen (tai soittelivat talvella Lapin Radion Saa sanoa -ohjelmaan leuhkiakseen sillä, kuinka paljon heidän mittarissaan oli aamulla ollut pakkasta). Liimatta on kaksi vuotta minua vanhempi ja asui naapuri kaupunginosassa. Tällaisia esimerkkejä nostin halutessani vakuuttaa Nolla pistettä kuuntelevat eteläsuomalaiset kaverini siitä, miten paikallisesti virittynyt teos Suojasivu on. ”Ylätien mies ei ala katteleen/ Hän kirjoittelee kalaretkistään lehteen”, Liimatta laulaa. Hänen taiteensa on yksityiskohtien taidetta, ja odotan Rollon olevan melkein huvittavassa laajuudessaan sitä mitä suurimmassa määrin. Vaikka elämänpiirimme olivat erilaiset ja kävimme esimerkiksi eri kouluja, puhuttaessa tuon kokoisesta kaupungista ja samasta aikakaudesta oli niissä väistämättä yhteneväisyyksiä. Rovaniemi on kuulijan korvassa
TAMPERE, OLYMPIA 18.12. OULU, CLUB TEATRIA 17.12. OULU CLUB TEATRIA 17.12. HELSINKI, TELAKKA 19.12. TAMPERE OLYMPIA 18.12. 19.12. HELSINKI TELAKKA Hellfire tulostus.indd 19 8.10.2020 13.11
20 SOUNDI Teksti: Mikael Mattila Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu haast_Mikko Alatalo_c.indd 20 8.10.2020 15.36
Syksyn sävel -hupailujen ja hiihtokoulujen rinnalla elää viidelle vuosikymmenelle ulottuva, suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutoksista kertova albumeiden sarja. S uomalainen pophistoriankirjoitus elää uudistamisen aikaa. Tämä on seurausta siitä ajan hengen muutoksesta, jossa ryppyotsaisen kaanonuskovainen rock-purismi (lyhyemmin ”rockismi”) on joutunut antamaan tilaa myös avarakatseisemmille historiantulkinnoille. Spektaakkelihan se ensisijaisesti oli, kun liki seitsenkymppinen laulava senaattori pelmahti loppuunmyytyyn ”hipsteribaariin” pääkaupunkilaisnuorison pällisteltäväksi, mutta vielä vuosikymmen sitten moista ei olisi osannut kuvitella. Osoituksia siirtymästä ovat vaikkapa viime vuosien Kikka-buumi tai musiikkitieteilijä Mikko Mattlarin laatimat kolme kokoelmaa suomalaista 1970–80-lukujen diskoa. Vakavamielisempi analyytikko pu”Kyllä mä tiedän, että minussa on paljon myös campia.” MIKKO ALATALO: SOUNDI 21 haast_Mikko Alatalo_c.indd 21 8.10.2020 15.36. Vasta viime vuosina Alatalon elämäntyötä on osattu katsoa monitasoisempana kokonaisuutena. ”Kevyessä viihteessä” on alettu nähdä yhtä tärkeää, ajastaan kertovaa arvoa kuin röyhkien, alankojen ja leskisten ”vakavassa taiteessa”. Tämä kunnianhimoinen tuotanto unohtuu turhan usein. Niin kuuluu ollakin. Hän puhuu olleensa viime vuosina ”rehabilitaation” kohteena: itsensä usein väärinymmärretyksi ja pilkatuksi kokenut lauluntekijä-toimittaja-kansanedustaja-hiihdonopettaja on havainnut, että hänenkin elämäntyötään ja hahmoaan on alettu tarkastella liki viidenkymmenen vuoden jälkeen uusin silmin. Tapaus oli osa samaa ilmiötä, jossa toisinaan vitsaillaan, pitäisikö Popeda tai Arttu Wiskari buukata Flow’n päälavalle. Mikko Alatalo on kotimaisen pophistorian ironisoiduimpia hahmoja. Tämän muutoksen on huomannut myös Mikko Alatalo (s. On tapahtunut kulttuurinen käänne, jossa jokin liian kansanomaiseksi tai muuten vain tyylittömäksi tuomittu on yhtäkkiä noussut yleväksi ja ”coolia”. 1951). Pari vuotta sitten Alatalo esiintyi Kallion Lepakkomies-baarissa
Et aina ole ihan sopinut ihmisten luomiin mieli kuviin: olet sanonut monien 1970-luvun alussa Alatalo muutti Tampereelle opiskelemaan. Maail ma hänen ympärillään on. Tulivat Sorsa kosket ja Yöt, joista ei voinut sanoa, ovatko ne rokkia vai iskelmää. Emme edes uskoneet biisin menes tykseen. Raja iskelmän ja rockin välillä oli kuitenkin kuin Berliinin muuri, joka murtui vasta 1980luvun lopulla. Kävikin niin, että voitimme kilpailun valtavalla äänimäärällä. Yli 500sivuisen järkäleen pituus tuntuu kerrankin perustellulta: Ala talo on tehnyt valtavasti asioita.Toi set hienoja ja nerokkaita, toiset huo noja ja tyhmiä, mutta ainakin Mikko Alatalo on tehnyt. – Soundi oli varsinkin urani alku vaiheessa tärkeä lehti. > Soundi-haastattelu ihmetelleen, miten olet voinut kirjoittaa Maaritin Jäätelökesän, kun sinunhan pitäisi olla se ”Rikoo on riskillä ruma -mies”. Muun muassa Soundin toi mittaja Pekka Markkula oli odotta nut näitä biisejä kiihkeästi. 22 SOUNDI huisi varmaankin ”metamodernis mista” tai muusta koketeeraavasta käsitteestä: aikakaudesta postmo dernismin kauden tuolla puolen, jos sa ironia on lakannut olemasta ja täs sä omituisessa historian lakipisteessä voimmekin taas nauttia kaikesta, öh, ”vilpittömästi”. Opiskelun lomassa hän teki myös televisiotyötä TV2:ssa. – Kyllä minä sen ymmärränkin, että joku saattaa miettiä, että ”mi tä vittua toi jätkä nyt kaikkialla hää rää”... K u v a: k ir ja n k u v it u st a K u v a: E ep i P äk k il ä haast_Mikko Alatalo_c.indd 22 8.10.2020 15.36. Urasi on eräänlainen kaleidoskooppi, josta yhteen suuntaan vääntämällä näkee kunnianhimoiset Siirtomaasuomen laulut -trilogian tai Lähiörapsodian, joilla sinä ja Harri Rinne kuvasitte suomalaisen yhteiskunnan suurta rakennemuutosta maaseudulta kaupunkeihin. – Tämän jälkeen olinkin Soundin mielestä Suomen huonoin rocklaula ja, vaikka julkaisin 1970–80lukujen taitteessa kolme albumia enimmäk seen rocktyylisiä Siirtomaasuomen lauluja. Sinulla on ollut aika värikäs historia Soundi-lehden kanssa. Hän ymmärsi minua ja tai simme jopa pahoitella yhteistä histo riaa, kun lapsi meni pesuveden mu kana. Joku Pyhimyshän tekee samaa nykyään, mutta sitä ei paheksuta – ainakaan yhtä näkyvästi. Laitoimme sen Syksyn sä vel ohjelmaan ihan piruuttamme. Nythän Hesarissa oli juttu siitä, miten nykypopparit menee kaikki mainoksiin! Ja menihän Juicekin sit ten shampoomainokseen, kun hä nellä ei enää ollut tukkaa, hah! Ja tekihän joku Lasse Mårtensonkin mainoslevyn Marlborolle... Kuusisataa biisiä yh dessä, sata biisiä yksin. Populaarimusiikki han on kaupallista, me kaikki eläm me siinä kapitalismissa joka tapauk ”Sukupolveni rokkareita leimaa sellainen hirveä syyllisyydentunne ja trauma siitä, että onko jokin tekeminen nyt sitten kaupallista tai ei.” Mikko vanhempiensa Anna-Liisa ja Jaakko Alatalon kanssa kotitalon pihakeinussa Kiimingin Alakylässä 1950luvun lopulla. Sitten tein vuonna 1978 (Alatalon pitkäaikaisimman yh teistyökumppanin) Rinteen Har rin innoittamana poprallin nimeltä Vicky Lee. Toisin sanoen, ei Mikko Alatalo ole erityisemmin muuttunut. Ainakin elä mäni on ollut mielettömän rikasta! Asiaa voisi lähestyä ehkä niinkin, että siinä missä joku toinen rahoittaa taiteellisen musiikkiuransa tekemällä hanttihommia, sinä olet sisällyttänyt sekä taiteen että kaupallisuuden musiikkiisi. Ilman Mikko Ala taloa maailma olisi tylsempi. – Toki Syksyn sävelissä vieraili vat myös jättiläiset Hector ja Juice, ilman parjausta. Esimerkiksi (vuoden 1976) Hasardialbumia kehuttiin, ja meikäläistä pidettiin eräänä Suomen parhaista rocklaulajista. Kerrotko lisää siitä. Onkin so pivaa, että tähän yhteyteen osuu myös Alatalon rönsyilevän ja omi tuisenkin uran summaava, Tuomas Marjamäen kirjoittama elämäkerta Hän hymyilee kuin Mikko (Docendo). Mutta toisaalta, miksi ei! Olen aina ollut kiinnostunut monenlaisis ta asioista, ja aika lapsenomaisella innolla me ollaan Harrin kanssa näi tä juttuja tehty. – Puhuin joskus vuosia myöhem min syvästi kunnioittamani Soundi veteraanin Waldemar Walleniuksen kanssa. Toisaalle kääntämällä näkee sinut hymyilemässä riemunkirjavassa hiihtoasussa Alpeilla. He raportoivat manserockin syntyvaiheista hienos ti. – Mä menin 70luvulla mainok siin, ja nehän oli monille hirveä kiro sana. – Kyllähän minun sukupolveni rokkareita leimaa sellainen hirveä syyllisyydentunne ja trauma siitä, että onko jokin tekeminen nyt sitten kaupallista tai ei
Harri puolestaan tunsi Mummi Kutoo -yhtyeen, joka tuli sitten muutamalle biisille soittamaan torvia. Tykkään siitä, että musaa tehdään yhdessä: esittelen jonkun teeman bändille, ja yhdessä teemme siihen jonkun rytmiikan, kontrapunktin ja bassokulun. Mennäänpä kuitenkin musiikkisi juurille. -yhtyeen, johon tulivat Tabula Rasasta Heikki Silvennoinen ja sitten hajonneesta Coitus Intistä Juke Aronen ja Juuso Nordlund, niin inspiraationa oli Steve Winwoodin ja Eric Claptonin superbändi Blind Faith. Minä hullu otin bändin telkkariinkin mukaan, ja vedimme Maikkarilla Ne tekee teistä rehua -biisin. SOUNDI 23 sessa! Siinä mielessä koko tuskailu on vähän tekopyhää... Kyllä mä sen Aten reaktion ymmärsin, etenkin kun hän odotti levyltä muutenkin paljon. Kuulin kaikki Benny Andersonin Hep Stars -biisit ennen hänen uraansa Abbassa! Ruotsin kautta taisit löytää myös amerikkalaisen rockin. Se oli ehkä vähän sellaista ”muusikkomusiikkia”. Laitettiin otsaan lobotomiaarvet ja Veltto liimasi rintaansa postimerkkejä. yhtyeessä Alatalon kanssa soittivat (vasemmalta) Heikki Silvennoinen, Juuso Nordlund ja Juke Aronen. Ruotsissa olen nähnyt Ry Cooderin, Jackson Brownen, Randy Newmanin ja Eaglesinkin vielä silloin kun Don Felder soitti siinä! – Doobie Brothersista tykkäsin myös paljon, haastattelin heitä Yleis radion Iltatähti-ohjelmaan, kun teimme siihen Kalifornia-jakson. K u v a: P et ri N u u ti n en K u v a: k ir ja n k u v it u st a haast_Mikko Alatalo_c.indd 23 8.10.2020 15.36. Kun keräsin kasaan Coitus Inc. – Nyt kun nuoremman sukupolven edustajat tulevat baarissa sanomaan, että ”äijä on legenda”, niin kyllä siinä on ihan eri sävy! Kyllä mä tiedän, että minussa on paljon myös campia, mutta olen huomannut siinä suhtautumisessa myös arvostusta. – Sehän johtui siitä takakannen satiirisesta tekstistä, joka oli toimittaja Jyrki Paavolan tekemä. Teimme parodiaa työväenlauluista, kun lauloimme torvien säestyksellä työvoiman olevan valtiovallan suojeluksessa – mitä se ei todellakaan ole! Ja vaikka joku Uusfasismia vastaan, onhan se nykyäänkin tosi ajankohtainen! – Levyn työnimenä oli ”Kaikki alas vaan”, koska se oli meidän ajatuksemme! Mikään ei ollut pyhää, kaikkea pilkattiin, kyllähän mäkin irvailin niille Casio-mainoksilleni siinä. Jotain Broadcastia haukuttiin ”vaihtooppilasrockiksi” ja niin päin pois. Siitähän sitten (MTV:n tuolloinen viihdepäällikkö) Ere Kokkonen suuttui verisesti, että jumalauta jätkät tulee pilkkaamaan MTV:tä. Viimeisen lehmipojan lisäksi silloin ilmestyivät sinkkukokoelma, Yhdentoista virran maa -lp ja ehkä urasi erikoisin levy, Välikausitakki-yhtyeen ainokainen. Jos Yhdentoista virran maa on ensimmäinen luku Siirtomaa-sarjassasi, niin Välikausitakki kuvaa tätä Suomea kasinotalouden kynnyksellä eri perspektiivistä, ilkikurisemmin ja satiirisemmin. oli hieno bändi ja soitimme tosi hienoja keikkoja, mutta ehkä suuri yleisö ei ihan ymmärtänyt sitä… – Ilman loistavia muusikoita uraani ei olisi edes olemassa, he ovat se kaiken luovuuden alkulähde. Nehän tulivat myös vähän muualta, ja ohjasivat sitten myöhempiä vaiheitasi. Kyllähän se tei”Jos me ollaan Harrin kanssa voitu kuvata edes vähän, millaista tämä valtava yhteiskunnan rakennemuutos on ollut, niin olemme tehneet voitavamme. Ja siltähän löytyy myös mun versio Jackson Brownen Running On Emptystä, nimeltä Ja elämä voittaa. – Joo, vaikka nuoruuden sankarini Steve Winwoodin näin kyllä ensin Suomen telkkarista… Mutta olet siinä oikeassa, että ruotsalaisethan ovat olleet vastaanottavaisempia amerikkarokille. Mäkin yritin olla siinä vain yksi bändin jäsen ja soittaa koskettimia ja muuta, mutta ei siitä oikein tullut mitään! Olin sooloartistina silloin sen verran suosittu, ja ne Viimeinen lehmipoika -levyn (1978) biisit menivät kyllä nuorelta yleisöltä ihan yli hilseen. Nuoremmat ihmiset suhtautuvat minuun ilman tätä historian painolastia. Long Train Running -biisinhän käänsin Elävänä Pispalassa-levylle nimellä Maailmaan. Myös levyn julkaisseen Love Recordsin pomo Atte Blom suuttui. Tein ne sitten Hi-hat-merkin Tommi Liuhalalle. Ja olisin mielelläni tehnyt Siirtomaa-levyt juuri Atelle, mutta sitten Love meni alta. – Pikkupoikana isäni viritti minulle antennin kahden puun väliin, ja sen avulla pääsin kuuntelemaan Ruotsin radiota. – Vaimoni Seija aina välillä kysyy, että miksi helvetissä mä tätä vielä teen kun levytkään eivät enää myy samalla lailla kuin ennen, mutta vastaan aina, että tää on mun elämäni! Kun biisi alkaa treeniksellä yhdessä elää, niin mä ihan kusen hunajaa! Se on parasta mitä voi housut jalassa tehdä! Vuosi 1978 oli aika hullu vuosi elämässäsi muutenkin. – Joo, ne oli niitä Rinteen runoja! Olihan meillä tosi kunnianhimoinen ohjelmisto: vedettiin noiden biisien lisäksi Allman Brothers Bandia, ELO:a, Eaglesia ja sellaista. Ei sinällään ihme, kun heti ekassa biisissä lauletaan Immanuel Kantista ja kategorisesta imperatiivista. Coitus Inc. – Sehän on aika urbaani levy! Aika pitkälle ne jutut ovat Harrin ja Veltto Virtasen käsialaa, joihin minä ja Juice sitten tulimme sekaan hämmentämään. Tekstissä kirjoitettiin, että levy-yhtiö kierii rahassa meidän levyn takia – vaikka todellisuudessahan Love oli ihan kusessa. – Tuolla Kalifornian-reissulla tapasin myös Toton, jota halusin ehdottomasti haastatella, koska ihailen heitä muusikkoina suuresti! Luin hiljattain Steve Lukatherin elämäkerran, joka oli kyllä aika katkera, mutta ymmärrän hänen tuntemuksiaan hyvin. Kyllä siihen ne huumorirallitkin sujahtavat!” Harri Rinne on ollut Alatalon uskollinen lauluntekijä kumppani. Tavallaan jotakin Välikausitakin kaltaista karnevalistista kannanottoa kaipaisi nykypäivänäkin, mutta eri perspektiivistä. Kyllähän Totoakin vihattiin rocklehdistössä – he soittivat liian hyvin! Ja kun tuota Amerikka-soundia tuotiin Suomeen, niin tuntuu, että reaktio oli samanlainen. Vaikka eihän me MTV:tä pilkattu, me pilkattiin koko mediaa ja sitä matalaa viihdettä! Sitä tallennetta ei taida olla enää olemassa. Se suora vittuilu tuli aikoinaan mun omalta sukupolvelta. Coitus Inc. – Joo, muusikot minunkin touhujani ensisijaisesti arvostivat. Kaveruksia kiin nosti kuvailla lauluissaan yhteiskunnan rakennemuu toksia, vaikka kepeitäkin ral leja tehtiin. Minäkin luin sen vasta levyn takakannesta
24 SOUNDI dänkin lähtökohtanne oli sikäli turvattu, että ainahan tuollaiset akateemiset näsäviisastelijat ja ennen kaikkea nuoret vihaiset – ja valkoiset – miehet ovat saaneet kokeilla soveliaisuuden rajoja ja myös määritellä ne melko vapaasti. Vaikka tekihän Juicekin sittemmin jotain Daisaraiden kaltaisia kupletteja. Yhdentoista virran maa (1978), Iso joki tulvii (1981) ja III tasavallan vieraana (1982) saivat vielä yleisöltä hyvän vastaanoton, mutta Syn tynyt lähiössä -levyä (1986) ja sen yhteydessä tehtyä Lähiörapsodiakiertuetta ei enää tajuttukaan. – Mutta machoahan se meidän touhu kyllä oli – katso nyt vaikka sitä kanttakin, eihän sellaista nykyään voisi julkaista! Samalla me myös pilkattiin sitä meidän omaa machouttamme. Mihin sinä tällä kaikella oikein pyrit. Tavallaanhan tuo tv-ohjelmissa sekoilu oli eleenä aika ”rock”, sikäli kun ajattelee, että juuri tällainen ”vakaville asioille” irvailu kuuluu rockiin. Teit viihdettä, mutta samalla kommentoit jossain Apulehdessä, että viihde on ”lobotomiaa”. Spike Leen leffat ovat myös upeita. – Ei me Harrin kanssa koskaan otettu noita kupletteja koskaan niin tosissamme. Ja käsikirjoittihan Mika Waltarikin Kiekua ja Kai kua samalla kun kirjoitti Sinuhea. niitä ralleja missään nimessä halveksi, ne olivat osa meidän juttuja. Myös kaupalliset radiot varoivat yhteiskunnallisia biisejä. – Lobotomiahan oli sanana pinnalla siksi, kun siihen aikaan yksi suosituimmista elokuvista oli Yksi lensi yli käenpesän, jossa Jack Nicholsonin hahmolle tehdään lobotomia. Puhutaanpa siitä vakavastakin musiikista. Sekin oli vähän parodinen kappale. Ja sitä tarinaahan me jatkettiin sitten 1980-luvulla Lähiörapsodian muodossa. – Mutta tuolloin raja rockin ja kevyen popin välillä oli paljon suurempi. Ma jonees tai Liha ja perunamies. Myöhemmin biiseihin tuli tummempia sävyjä jo omistakin suruista. Tässä artisti poseeraa Pispalanharjulla 1980-luvun alussa. Kyllähän ne ovat tarinoita tavallisten ihmisten elämästä ja siitä, miten he selviävät suurten muutosten keskellä. Siellä vitsit tajuttiin! Samalla kun sikailit Välikausitakissa, esiinnyit Syksyn sävelessä ja esitit euroviisukarsinnoissa Rokki laulajan. Harrin mielestä taas emme olleet ehkä tarpeeksi räväköitä ilmaisussamme. Mitä tuosta akateemisuudesta sanoit, niin ainejärjestöjen bileissä me paljon tätä show’ta vedimmekin. Pitää myös muistaa, että kiihkein kuplettikauteni oli aika lyhyt. Mutta en mä > Soundi-haastattelu synnytään, ja 2000-luvulla julkaisemani Kantri-trilogia jatkaa pidemmälle. 1980-luvun lopulla koko musiikin estetiikka oli muuttunut valtavasti: suora kommunikointi teksteissä ei ollut kasinotalouden aikana kovin huudossa, vaan lyriikka muuttui metaforisemmaksi. Emme osanneet odottaa suosiota, mutta sitten kun sitä tuli, niin jatkoimme pelleilyä. Jos vielä jatkaa ajatusta ”Amerikka-rockista”, niin mielestäni Siirtomaasuomen laulut rinnastuvat yhteiskunnan muutoksen kuvauksena mielestäni lähes sellaisenaan jonkun Bruce Springsteenin Heartland-tarinoihin. Sovelsimme termiä ja totesimme, että matalimmillaan viihde tekee yleisölleen lobotomian. Kävikö siinä niin, että Alatalo oli kyllä profeetta omalla maallaan, mutta lähiöyleisöä ei kiinnostanut, kun joku tulee heidän ulkopuoleltaan kertomaan, mitä heille kuuluu. – Niin no, kävin hiljattain katsomassa rotusorrosta kertovan Ante bellumin, se oli helvetin hieno leffa! Ja Jordan Peelen Get Out. Ne ihmiset, jotka olivat tosissaan sen ”rockin” kanssa eivät oikein pitäneet tällaisesta. Kyllähän joiden kin Vexi Salmen tai Gösta Sundqvistin elämäntyöhön kuului myös sellainen yleisön yhtäaikainen rakastaminen ja sille vittuilu… – Sama meillä oli! Jos kuuntelee vaikka sellaisia biisejä kuin Mr. Monty Python oli yksi innoittaja. – Hyvä rinnastus. Rikoo on riskillä ruma, Vesilasi, vessan avain, heiniä paali ja Maailmanlopun meininki olivat silkkaa parodiaa. Onneksi nykyään on myös merkittäviä afroamerikkalaisia taiteilijoita, jotka saavat äänensä kuuluviin. Kuusisataa biisiä yhdessä, sata biisiä yksin.” K u v a: P et ri N u u ti n en haast_Mikko Alatalo_c.indd 24 8.10.2020 15.36. Hän on piirtänyt kuvaa amerikkalaisesta yhteiskunnasta puolen vuosisadan ajalta samalla lailla kuin sinä ja Harri Rinne. Eivät ne koskaan olleet mun uran pääjuttuja. Ja tavallaanhan Mä maalaispoika oon oli tuolle kaikelle myös prologi, eli tarina alkaa ensilevyn ensibiisiltä. – Silti me halusimme jatkaa tuota 1970-luvulla aloitettua tarinaa: kertoa, miten ne maalta muuttaneet tytöt ja pojat siellä lähiöissä voivat. ”Olen aina ollut kiinnostunut monenlaisista asioista, ja aika lapsenomaisella innolla me ollaan Harrin kanssa näitä juttuja tehty. 1990-luvulla tuli Herraksi Mikko Alatalo ja Pispalan kaupunginosa Tampereella on ollut erottamaton yhdistelmä jo vuosikymmenten ajan. Tuntuu, että suomalaiset jopa vähän tykkäävät siitä, että heille tekee jonkun vitsibiisin, he ottavat sen todesta, ja sitten heitä voi haukkua junteiksi. – Kyllähän aika oli muuttunut
Hän piti levyä Siirtomaalaulujen epilogina. On hyvin pelottavaa, kun tehdään politiikkaa, jossa totuudellakaan ei ole enää mitään merkitystä. Olet moittinut tyhmentävää viihdettä ja kehottanut ihmisiä valpastumaan. Minulle kantri on henkisesti arvokas kultakaivos, vaikka mä tiedänkin, ettei sillä rahoiksi Suomessa lyödä. syyskuuta 2020 Mikko Alatalon koti, Pispala, Tampere Me ollaan Harrin kanssa ikuisia yhteiskuntatieteilijöitä – välillä se on ollut trendikästä, välillä ei. Et silti kuulosta sitä, että olisit jäämässä eläkkeelle. – En mä edes tiedä mitä mä teen seuraavaksi! Ehkä mä menen vielä tekemään biisejä Harrin luo Viroon, missä hän nykyään asuu. Lopetit 16 vuoden kansanedustajanurasi, ja työsi Tampereen kaupunginvaltuustossa päättyy tähän kauteen. Mutta jos me ollaan Harrin kanssa voitu kuvata edes vähän, millaista tämä valtava yhteiskunnan rakennemuutos on ollut, niin olemme tehneet voitavamme. Kun äänitimme Senaattori ja boheemi -levyä (2004) Mika Sundqvistin luona Kihniössä, tokaisi isäntä, ettei aio laskuttaa kaikista studiotunneista, koska hänestä äänitykset itsessään olivat niin historiallinen asia. Haluan osoittaa, ettei pelkkä aineellinen merkitse niin paljon… Tai no tässähän me ollaan omakotitalossa, mutta se omakotitalokin on tyhjä, jos siellä ei ole henkisiä inspiraatioita. – Mutta kyllä noitakin levyjä on sitten jälkikäteen arvostettu! Ihan hiljattain luin Pohjois-Suomen kulttuurilehti Kaltiosta historioitsija VeliMatti Huhdan todella hienon tekstin Kaikilla mausteilla -albumista (1987). Sinun nuoruudessasi musiikilta penättiin sanomaa. Aivan hämmennyin, että tuokin levy sai sitten yli 30 vuotta myöhemmin kiitosta! Keskelle lamaa vuonna 1994 ilmestyneellä Herraksi synnytään -levyllä on biisi Tästäkö minä maksan, joka kuulostaa nykyperspektiivistä aika persulta: siinä keski-ikäinen heteromies purnaa, että hän hoitaa ja maksaa kaiken, mutta kiittämätön maailma ei ymmärrä häntä. – Tiedän kyllä, että mun sukupolvella oli asiat paremmin kuin lapsillani. Seuraavaksi lähden Lappiin vaeltamaan. Enemmän tämä on ollut äärettömän rikas matka sivupolkuineenkin! Jostain Hasardista olen ylpeä, sillä on hienot soundit ja se on varmaan mun progein levyni. Briteissähän saatiin algoritmeillä ja trollauksella valtava määrä syrjäytettyjä äänestämään, ja sen seurauksena koko maa sitten lähti EU:sta. Osa biiseistä on toki traagisiakin: jos Siirtomaa-levyjen aikaan lauloin niistä maaseudulta lähtijöistä, niin nyt ei ole niitä lähtijöitäkään. – Eihän me Harrin kanssa sinällään otettu siinä kantaa, että ollaanko me niitä miehiä – päinvastoin, mehän ollaan hyvin liberaaleja! Mutta me halusimme kuvata sitä asennetta, jota tuolta baarien miehiltä kuulee. Siitä kertoo esimerkiksi kappale Tyhjien talojen maa. Voin nyt elää sitä vapaasti eteenpäin! 21. – Tietenkin yhteistyöni Juicen kanssa oli myös rakasta ja tärkeää. – Kyllä se aika eri vaiheissa menee. Mikä on se ”hyvän elämän” ydin, jota Mikko Alatalo haluaa musiikillaan viestittää. Se on mielestäni äärettömän hieno tapa elää elämää. Juho Juntunen teki kaksikolle ikimuistoisen keikkajulisteen. – Kyllä! Siitähän lauloin esimerkiksi Iso jako -biisissäni jo 1990-luvulla, miten Suomi jakautuu varallisuuden, vallan ja myös sivistyksen osalta. Tuo kirja oli iso puserrus, ja on mukavaa, että sekin painolasti on nyt tässä pöydällä. Tätäkin vaatimusta olet parodioinut, mutta samalla olet kertonut lauluillasi useaa sanomaa. Entä jos menet Saimaa-yhtyeen keulille vetämään taiteellisempia biisejäsi, hehän versioivat Per Vers, runoilijankin. – Onhan se retoriikka koventunut valtavasti, niin täällä kuin Amerikassa tai Britanniassakin. Hänen mukaansa albumi kuvaa sen ajan ”rakkautta ja rakennemuutosta”: sitä, miten mies ja nainen tapaavat tehdaspitäjän tanssilavalla, mutta sitten tehdas suljetaan ja rakkauskin loppuu. Ja juuri tämä sivistyksellinen jakautuminen aiheuttaa niitä yhteiskunnallisia ilmiöitä, joista nyt kärsimme – Amerikasta puhumattakaan. K u v a: So u n d in ar k is to haast_Mikko Alatalo_c.indd 25 8.10.2020 15.36. Siitä me teimme Harrin kanssa laulunkin: ”Rakastan kaikkia niitä jotka totuutta etsivät, mutta pelkään niitä jotka sen löysivät” (Totuuden etsijät, 2018). Enää en ota mitään paineita elämästä. Ensin täytyy tuntea historia, jotta voidaan mennä eteenpäin. Toisaalta olet laulanut huumoriralleja ja Puuhamaan kaltaisia mainosjinglejä. Nyt tuli yli 500-sivuinen elämäkerta. SOUNDI 25 teistyöhön vielä hänen elämänsä loppupuolella. Saimaa-juttu olisi suuri kunnia! Mieti, miten hienolta joku Iso joki tulvii kuulostaisi sen bändin kanssa… En tunne Matti Mikkolaa, mutta hän saa ottaa yhteyttä! – Oloni on tällä hetkellä vapautunut. Kehotat ihmisiä sivistämään itseään. Voin mennä Vain elämäänkin, jos pyydetään. Mistä teoksesta olet urallasi kaikkein ylpein. Siirtomaa-levyt nyt tavallaan ovat se päätyö, mutta kyllähän sekin tarina jatkui sitten myöhemmin myös kantrilevyillä. Eivät he tiedä oikein vieläkään, mitä heistä tulee isona! Tästäkin olen tehnyt biisin, Sunnuntailapset (2018). Julistit toissa vuonna, että Viimeinen juna -albumi jää urasi viimeiseksi. Mutta on todella huolestuttavaa, kun heidän turhautumistaan aletaan hyödyntää tuhoisaan politiikkaan, jossa vain yksi totuus on hyväksyttyä. Vielä on Vain elämää kokematta. Sivistyksellä tällaista voidaan ehkäistä. Vai onko kysymys täysin mahdoton. – Me istutaan nyt huoneessa, joka on täynnä sitä! Täällä on kirjoja, elokuvia ja levyjä täynnä hienoja ajatuksia maailmasta. Olen iloinen, että päädyimme yhK u v a : P e t r i N u ut in e n Mikko Alatalon ja Juice Leskisen yhteistyö jatkui halki vuosikymmenten. Kyllä minä ymmärrän sitä monien, vaikkapa maaseudun miesten turhautumista ja päähänpotkittua oloa, jonka mukaan ”koulutettu eliitti” juhlii heidän kustannuksellaan. Kyllä siihen ne huumorirallitkin sujahtavat! – Mä teen näitä lauluja ja levyjä, koska mä haluan kuvata tätä maailmaa. Millä mielellä olet seurannut tätä viime vuosien identiteettipoliittista keskustelua. Toisaalta kantrin kautta oivaltaa myös, miten samanlaista elämä on maaseudulla niin Suomessa kuin Amerikassakin: kun Alan Jackson laulaa siitä, miten pojat polttaa kumia kylillä, niin ihan samanlaista se oli Kiimingissäkin! – Musiikillisesti mä ehkä pidän niitä kantrilevyjä kaikkein arvokkaimpina! Se oli suuri 14 vuoden mittainen projekti, jossa kävin läpi paljon kantrin eri lajeja
We jazz aukeama.indd 26 7.10.2020 14.34
We jazz aukeama.indd 27 7.10.2020 14.34
Vaikka elämä kiertueilla vaatii veronsa, Neil kertoo todella kaipaavansa jo lavalle. – Nyt kun albumi on ulkona, tunnen oloni hieman ontoksi – tuntuu kuin minulta puuttuisi oleellinen osa sen syntyä. Teksti: Mirko Siikaluoma ”Musiikista voi vilpittömästi vain nauttia analysoimatta sitä.” Biffy Clyro -taitto_b.indd 28 8.10.2020 15.51. Neil painottaa halua vansa olla varma kaikkien turvallisuudesta, kun bändi nousee lavalle seuraavan kerran. Tyypilli sesti tässä vaiheessa jo vuodesta 1995 kasassa ollut Biffy Clyro kolmikko, Neil ja veljespari Ben ja James Johns ton, seilaisivat seitsemää merta, mutta tällä kertaa albu min kiertuesykli saa odottaa ainakin seuraavaan vuo teen. Haastatteluhetkellä Skotlannin suurimman rock yhtyeen uuden A Celebration Of Endings albumin jul kaisusta on ehtinyt kulua vasta pari viikkoa. Olen iloinen, että albu mi on vihdoin ulkona ja että minulla on edes jonkinlai nen tunne asioiden olemisesta hallussa näin outona ai kana, Neil pohdiskelee vahvalla skottiaksentillaan. Kappaleiden esittäminen on minulle tärkeä tapa kommunikoida, Neil harmittelee. – Jos pääsisin heti huomenna lavalle ja voisin olla var ma, että kaikki ovat turvassa, en epäröisi hetkeäkään. – Me Britanniassa olemme teeskennelleet, ettei tämä pandemia vaikuttaisi meihin ja sitten leikimme yllättynei tä, kun asiat ovat menneet näin. IsoBritannia on asettamassa uudelleen rajoituksia ja tilanne ei näytä kauhean hyvältä, mutta olen onnekas kun saan puhua musiikista tai jostain siihen liittyvästä, Neil kertoo puhe limessa ja tiedustelee myös haastattelijan kuulumisia. Neil on selvästi perillä eri maiden tilanteesta pandemi an keskellä ja kehuu suoma laisten toimia. Nyt meidän täytyy kuitenkin antaa aikaa tärkeämmille asioille. 28 SOUNDI SOUNDI 29 28 SOUNDI SOUNDI 29 imon Neil tunnetaan Biffy Clyron kon serteissa riehakkaana esiintyjänä, joka käyttäytyy kuin olisi saanut iskun sala masta ennen lavalle nousua. Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, että olisi typerää kiirehtiä takaisin keikoille. Tähän jul kisuuden Simon Neiliin verrattuna pu helinhaastattelun mies on tyystin eri lainen – seesteinen, analyyttinen, poh diskeleva, aito herrasmies. – Yritän elää elämääni normaaliin malliin, niin kuin me kaikki varmasti omilla tahoillamme. Osa albumia on kappaleiden esittäminen yleisölle, jolloin ne muuttuvat eläviksi ja hengittävik si asioik si
Aggressiivisella mutta herkällä uutukaisella yhtyeen keulahahmo Simon Neil purkaa tuntojaan niin sydämestään kuin yhteiskunnastakin. Biffy Clyro Biffy Clyro -taitto_b.indd 29 8.10.2020 15.51. KAAOSTA SYLEILLEN valmistautui keväällä esittelemään maailmalle yhdeksännen studioalbuminsa A Celebration Of Endings, mutta koronaviruspandemian aiheuttama kaaos pakotti trioa viivästyttämään albumin julkaisua elokuulle. 28 SOUNDI SOUNDI 29 28 SOUNDI SOUNDI 29 Vaikka edellisestä Biffy Clyron studio albumista olikin kulu nut jo neljä vuotta, ehti bändi ennen tuo retta A Celebration Of Endings levyä tehdä välissä myös yhden elokuvasoundtrackin sekä akustisen levyn
– Olen laulanut rakkaudesta, kuolemasta ja menetyksestä, mutta tosiasiassa en ole joutunut viime vuosina käsittelemään suuria mullistuksia elämässäni. Neil itsekin on muuttunut. Kivinen tie on opettanut Kun Simon Neil kertoo laulaneensa rakkaudesta ja menetyksestä, hän todella tietää sydämensä pohjasta mistä puhuu. Tuoreella albumilla hän puhuu maailmasta avoimesti, mutta toisin kuin aiemmilla Biffy Clyron julkaisuilla, hän tarkastelee paitsi päänsä sisäistä maailmaa myös yhteiskunnallisissa aiheissa. Kappaleiden kirjoittaminen on ollut alusta lähtien Neilille tapa käsitellä elämän yläja alamäkiä. Skotlantikin taitaa olla tahollaan murheellisten laulujen maa, ja ehkä siinä piilee yksi syistä, miksi Biffy Clyro on löytänyt tukevan fanikannan Suomesta. – Jotkut väittivät, että ”Skotlanti hyppää liian suuriin saappaisiin” tai ”skotit eivät koskaan pärjäisi omana valtionaan”. Mutta mikä sai hänet vaihtamaan suurennuslasinsa kohdetta juuri tällä levyllä. Se oli kamala kokemus nuorelle itselleni, mutta se vaikutti minuun niin syvästi, että minun oli pakko kirjoittaa kappale siitä, Cobainin kuolemaan aikaan 15-vuotias Neil muistelee. – Kun Brexit tapahtui, se koko kampanja oli vain valhetta toisensa perään, eikä kukaan puuttunut asiaan, ja yhteiskuntaamme ilmestyi asioita, joita en voi hyväksyä. Hän kokee, ettei voinut enää olla hiljaa siitä‚ mihin maailma on menossa. Neil on kertonut haastatteluissa taistelustaan masennuksen kanssa ja perheensä läpikäymistä menetyksistä. Se suunta, mihin kotimaani on menossa ei tee minua onnelliseksi. Haluan olla positiivinen ja ottaa kehityksen vastaan ilolla, hän sanoo ja tiivistää samalla A Celebration Of Endingsin nimen perimmäisen ajatuksen. Neilin mielestä yhteiskunnan johtajien pitäisi innoittaa kansalaisia olemaan parempia ihmisiä. Kokemukset kuuluvat Neilin äänessä kiitollisuutena ja huomaavaisuutena. 30 SOUNDI Ei luottamusta BoJolle Biffy Clyron uusi albumi A Celebration Of Endings on albumi muutoksista; Simon Neilin mukaan albumin nimi sai innoituksensa kahdesta hänen elämässään päättyneestä ihmissuhteesta, joihin hän halusi suhtautua surun ja murheen sijaan ilolla. Simon Neil ja Johnstonit ovat olleet alastoman rehellisiä (Ellipsis-levyn kannessa ihan kirjaimellisesti), mutta laulaja kertoo, ettei kadu henkilökohtaisen elämänsä avaamista taiteensa tähden. Vaikka musiikkiura on tuonut mukanaan kunniaa ja menestystä, vuodet eivät ole olleet pelkästään ruusuisia Biffy Clyron jäsenille. – Rehellisesti sanottuna: Skotlannin itsenäistymistä koskevan kansanäänestyksen aikaan muutama vuosi takaperin kerrottiin lukemattoman paljon valheita ja väitteitä siitä, miksi Skotlanti ei saisi olla itsenäinen ja kuinka tulisimme tuhoamaan maamme. Se suututti minua, mutta en silloin puuttunut asiaan, kertoo laulaja, joka on aiem minkin haastatteluissa ilmaissut tukensa itsenäiselle Skotlannille. Vuonna 2020 mies vaikuttaa olevan paremmassa mielentilassa. Meitä johtaa nyt tyyppi, joka on julkirasisti, hän on heitellyt julkisesti rasistisia kommentteja vuosien varrella ja nyt hän on meidän pääministerimme, Neil toteaa äänessään turhautumista Boris Johnsonia kohtaan. Nyt vanhetessani ja viisastuessani koen olevani enemmän vastuussa ympäröivästä maailmasta. – Taiteilijana kirjoitan asioista, jotka ovat mieleni ja sydämeni päällä. Kunnianhimoisen kaksoislevyn menestys tukahdutti Neilin luovuuden ja ajoi tämän mielenterveyden kriisiin. – En usko, että minulle on edes mahdollista kertoa liikaa itsestäni. En ole joutunut kokemaan surua, enkä kaipaamaan kotiin sillä vaimoni on matkustanut kanssani kiertueilla. Simon Neil suhtautuu vahvasti tunteella niin henkilökohtaisiin kuin yhteiskunnallisiin asioihin, mutta sanoo, ettei kadu oman elämänsä avaamista lauluissaan. ”Meillä kaikilla on mahdollisuus kas vaa ihmisinä.” Biffy Clyro -taitto_b.indd 30 8.10.2020 15.51. Ensimmäinen kappale, jonka ikinä kirjoitin, kertoi Kurt Cobainin itsemurhasta ja nimesin sen Broken Stariksi. Oikeastaan olen hieman peloissani tulevaisuutta ajatellen – enkä halua olla peloissani. Neil toteaa, että vanheneminen on saanut hänet katsomaan maailmaa laajemmalla katseella. Hän harmittelee, että Britannia on ottanut tässä mielessä askelia kehityksessä taaksepäin. Neiliä häiritsi, kuinka osa briteistä uhosi, etteivät he antaisi sen tapahtua ja kuinka synkäksi keskustelu Skotlannin itsenäistymishaaveista muuttui. Minulle taiteeni on ollut aina henkilökohtaista. Rumpali Ben Johnstonin ajautuminen alkoholismin kiroihin uhkasi tuhota bändin uran vuoden 2013 Oppositestupla-albumin ja 2016 Ellipsis-kokopitkän välillä
Biffy Clyro -nokB iffy Clyro tunnetaan ennakkoluulottoman kokeilevasta ja kuplivasta lähestymistavastaan rockiin ja Simon Neil puolestaan yhtenä 2000-luvun mielenkiintoisimmista kitaristeista. – Heidän laulaja-kitaristinsa (Dana Margolin) äänessä on jotain todella upeaa jännitettä. Aggressiivinen, herkkä, tempoileva ja samalla kasvuun pyrkivä, kaikki nämä asiat kuvaavat A Celebration Of Endingsiä niin musiikillisesti kuin Neilin tarinoissakin. Biffy Clyro ja heidän taustajoukkonsa päättivät kuitenkin koronaviruskriisin iskiessä maaliskuussa että musiikki saa odottaa, kun käsillä oli paljon suurempia ongelmia. Neil kertoo, että pieni osa hänessä uskoo ennustuksiin, mutta ei pidä itseään ennustajana. Rakastan sitä, miten nuori sukupolvi vääntelee bändin olomuotoja, tarttuu jälleen kitaroihin ja haluaa ilmaista itseään niiden avulla aidosti. Heidän laulajansa (Catrin Vincent) on paitsi upea lyyrikko, hänellä on myös mielettömän hieno ja poikkeuksellinen lauluääni, Neil hehkuttaa. kamies heittää vinkin myös todella tuoreesta irlantilaisyhtyeestä, Dublinista kotoisin olevasta bändistä Sprintsistä, joka on julkaissut vasta pari singleä. – Koen pientä ylpeyttä siitä, että voin yhä kuunnella vuosia vanhoja levyjäni ja kokea, että kerroin silloin totuuden siitä, missä elämäni oli silloin. Emme voi enää aavistaa kuinka nopeasti asiat muuttuvat, joten siinä mielessä uskon, että mayat olivat oikeassa. – Loistava englantilaisyhtye Another Sky osaa säveltää upean kauniita post rock -tyylisiä kappaleita. Simon Neil ja kitaramusiikin tulevaisuuden toivot ”Jos pääsisin heti huomenna lavalle ja voisin olla var ma, että kaikki ovat turvassa, en epäröisi hetkeäkään.” ANOTHER SKY PORRIDGE RADIO Biffy Clyro -taitto_b.indd 31 8.10.2020 15.51. Odotimme, että maailmanloppu olisi planeetalle iskevä asteroidi tai jotain, mutta jos katsoo viimeistä vuosikymmentä, jolloin esimerkiksi sosiaalinen media alkoi – niin heidän ennustuksensa maailman lopusta sellaisena, jonka tunsimme, tuli toteen, Neil pohdiskelee. – Olen kiinnostunut etenkin mayojen ennustuksesta, jonka mukaan maailman oli määrä loppua vuonna 2012. Biffy Clyro aikookin ottaa englantilaisyhtyeen mukaansa keikoille, kunhan lavoille on jälleen turvallista nousta. Se innostaa minua, Biffy Clyro -ikoni kertoo innostusta äänessään. Neil pitää itseään onnekkaana, sillä hänen lähipiirinsä ymmärtää rehellisyyden mahdollistavan sen, että sävellyskynän muste ei ole ainakaan vielä loppunut. A Celebration Of Endingsin kuullessaan päätöstä on helpompi ymmärtää, albumin teemat ja tunneskaala vaikuttavat iskevän jopa liian lähelle kevättä 2020. – Mielestäni en osaa käsitellä tunteitani kauhean hyvin normaaleissa tilanteissa. päivään. Biffy Clyro -nokkamies ei kadu sydämensä esittelyä avoimesti, mutta kertoo oppineensa, ettei omaa taidettaan tarvitse selittää täysin. Alun perin albumi oli tarkoitus julkaista toukokuun puolivälissä, juuri festivaalikesän kynnyksellä. – Ehkä olen joskus haastatteluissa selittänyt turhan tarkasti, mistä jokin kappale kertoo, ja sitä saattaisin muuttaa. Taloudellisia syitä ei varmasti jätetty myöskään punnitsematta, kun albumin julkaisua siirrettiin elokuun 14. Olivatko mayat sittenkin oikeassa. Myös toinen Neilin tärppi indie rock -yhtye Porridge Radio on kotoisin Brittein saarilta. Enkä ehkä ole keskustelukaverina kauheasti itseään esille tuova tyyppi, Neil vitsailee. Tämän valossa on ymmärrettävää miksi Neiliä itseään ei kannata etsiä sosiaalisen median kanavista Biffy Clyron virallisia some-tilejä lukuun ottamatta. – Kukaan meistä ei voi edes odottaa mitä seuraava vuosi tuo tullessaan teknologian tai kulttuurillisten ilmiöiden osalta. Mutta en kadu lainkaan sitä, mistä kirjoitan. – Olen viime aikoina nauttinut kuullessani, kuinka nuori sukupolvi tekee energistä ja elinvoimaista kitaramusiikkia, innostun siitä toden teolla. Tällä hetkellä aikatauluna on kesä 2021. Koska albumi oli syntynyt jo edellisvuoden puolella, ennustusmaiselta auralta ei voi välttyä. Neil innostui kovasti, kun utelimme häneltä mitä nuoremman polven artisteja hän ihailee. Se rehellisyys musiikissa on yksi ainoista taidoista, joita minulla on, Neil nauraa itseironisesti ja veitikkamaisesti. Joskus vuosien varrella olisin voinut jättää kertomatta, mikä tietty vaihe elämästäni on synnyttänyt minkäkin kappaleen, eikä minun olisi tarvinnut selittää niitä niin tarkkaan. Neil paljastaa myös olevansa irlantilaisen post punk -yhtye Fontaines D.C.:n suuri fani ja sanoo uskovansa heidän pääsevän vielä pitkälle
Tällä albumilla halusin syleillä kaaosta, Neil pohtii viime vuosien vai kutusta yhtyeen uutukaiseen. Koen sii tä kiitollisuutta, koska osa meistä ei voi vaikuttaa nyt mihinkään elämässään. Vittu, nuoret ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja heidän johtajansa eivät kuuntele hei tä, vaan johtajat pikemminkin vain pu huvat paskaa, Neil sanoo ja pahoittelee kiroiluaan. – Ultranopeassa maailmassa, jos sa elämme nykyään, yhteiskunta pyö rii niin nopeissa sykleissä, että ei voi tie tää mihin maailma on menossa tulevai suudessa. Läsnä olivat vain bändin kolme jäsentä ja tuottaja Adam Noble, eikä kukaan ul kopuolinen voinut vaikuttaa heihin. Osa ratkaisua, ei ongelmaa Neljännesvuosisadan ikään kuluvana vuotena yltänyt Biffy Clyro on ollut oleellinen osa Simon Neiliä jo reilusti yli puolet hänen elämästään. – Se, että olen kokenut menetyksiä ja oppinut käsittelemään niitä, on tehnyt minusta määrätietoisemman ja itsevar memman, eikä millään röyhkeällä taval la. Rocktäh ti pitää siunauksena, ettei hänen täyty nyt välittää teinivuosinaan kuin tytöis tä, musiikin tekemisestä ja siitä, mitä haluaisi opiskella. Ellipsin jälkeen Biffy Clyro on ennät tänyt liittymään legendaariseen MTV Unpluggediin kutsuttujen artistien ker hoon sekä säveltämään soundtrackal bumin draamaelokuvaan Balance, Not Symmetry (2019). Balance, Not Symmetry soundtrackin antamien kokemuksien voi katsoa näyt täneen suuntaa A Celebration Of Ending sille. Neil oli vain 16vuotias, kun bändi perustettiin, ja viime vuonna laulajakitaristi saavutti 40 vuoden iän virstanpylvään. Uudesta albumista mayojen ennus tuksiin ja tulevaisuuden yhteiskuntaan, olemme päätyneet keskustelussa siihen kuuluisaan syvään päätyyn. Neil pitää itseään kuiten kin onnekkaana kaiken sekasorron kes kellä. – Rakastan sen yksinkertaisuutta ja viattomuutta; teimme vain musiikkia, yritimme saada toisemme nauramaan ja kirjoittaa jotain mielestämme hienoa. Ei ollut huolta ilmas tonmuutoksesta tai ”siitä, että johtajam me painaa nappia, joka räjäyttää meidät kaikki vittu elävältä”. – Tunnen tuskaa nuoremmista suku polvista, koska he voisivat opiskella ja olla maailman älykkäimpiä ihmisiä, mutta heidän elämässään ei välttämät tä ole mahdollisuuksia. Meillä kaikilla on mahdollisuus kas vaa ihmisinä. Halusin sen olevan temaattisesti ja mu siikillisesti itsevarma ja jopa hieman röyhkeä levy, joka vaatii kuuntelijaltaan paljon. Haluan olla vastuullinen heidän ja heitä seuraavan sukupolven vuoksi, haluan että heillä on asioita, joita odot taa elämässään. En murehti nut siitä mistä kappaleet tulivat ja mistä syystä. Neil ei varo sanojaan kertoessaan, mitä mieltä on kotimaassaan ja län simaissa vallankahvaan päässeistä populisteista. Vittu luojan kiitos, että minulla on laulu ni, Neil naurahtaa. En pyytäisi heitä edes huolehtimaan autostani yhdeksi illaksi, koska he vittu kolaroisivat sen, Neil sanoo tavalla, jonka perusteella voisi kuvitella höyryn purkautuvan laulajan korvista. – Ainoa asia, mihin minulla on valtaa tällä hetkellä, on musiikkini. Myös tiedonvälityksen ja teknologian kehitys hirvittää skotlantilaistähteä. – Minusta on hieman outoa, että A Ce lebration Of Endings syntyi ennen kuin täytin 40 vuotta, mutta kun kuuntelen sitä tunnen, että olen juuri siinä mielen tilassa. Sisaruksillani on lapsia, jotka ovat 2–4vuotiaita, ja se on saanut minut näkemään asiat uudessa valossa. ”Haluan olla yhteiskunnassa osa ratkaisua enkä ongelmaa.” Biffy Clyro -taitto_b.indd 32 8.10.2020 15.51. – Kun tunnen oloni liian negatiivi seksi, pelästyneeksi tai haavoittuvaksi, mietin että eläisinkö mieluummin sen ajan kuin lukisin siitä jälkikäteen. – Se auttoi minua muistamaan sen, kuinka musiikista voi vilpittömästi vain nauttia: analysoimatta sitä, huolehti matta syistä miksi tekee mitäkin, välit tämättä onko biisi tehty oikein – tärkein tä on vain nauttia musiikista ja siitä tu leeko siitä itsellesi hyvä olo, Neil linjaa. – Tiedän, että elämäni on muuttunut massiivisesti ja jonkin pitää muuttua tämän myötä myös yhteiskunnassa. – Kun olimme olleet niin haavoittuvia ja herkkiä Unpluggedilla, halusin Cele brationin olevan sille täysi vastakohta. Biffy Clyron edellisestä studioalbu mista Ellipsistä on ennättänyt kulua nel jä vuotta, mitä ei voi pitää 25vuotiaan bändin kohdalla edes pitkänä julkaisu taukona. – Jos katsotaan vaikkapa idioottia pääministeriämme Boris John sonia tai Yhdysvaltoja johtavaa Donald Trumpia: he ovat ihmisiä, joita et voisi pyytää huolehtimaan kodistasi viikonlopun ajan. Maailma on hyvin toisenlainen kuin Neilin varttuessa 1990luvulla. Koin pystyväni tuomaan siihen projektiin kaikki ideani, eikä minun pi tänyt miettiä sopiiko se kolmehenkiselle bändille vai olisiko se vain kappale pia nolla, Neil ilmaisee kokemuksiaan. Biffy Clyro sukelsikin soundtrackil la luovuuden kaaokseen, jota Neil pitää mitä parhaimpana asiana luovuudelle. Neil toteaa nauttivansa musiikistaan ja uudesta albumista, mutta kulunut vuosi on pakottanut miettimään asioi den mittasuhteita. Näitä kahta albu mia voi pitää hyvällä syyllä väli töinä Biffy Clyron uralla, mutta Simon Neil kertoo kuitenkin saaneensa niistä paljon uusia näkökulmia, jotka osaltaan veivät A Celebration Of Ending siä kohti sen lopullista muotoa. Soundtrack vapautti luovuuden A Celebration Of Endingsillä Biffy Clyro esiintyy niin progressiivisen koukeroi sena (aloitusraita North Of No South), fil maattisen jousikvarteton säestämänä (Cop Syrup) kuin myös popimpana kuin koskaan aiemmin (esikoissingle Instant History). Mutta sillä välin skotlantilaiset eivät ole lepäilleet laakereillaan. Kuluneen vuoden aikana ihmiskunta on oppinut paitsi uusia tapoja kommunikoida, mutta myös käsi tellä ennennäkemätöntä eksistentiaa lista tuskaa. 32 SOUNDI SOUNDI PB Neilin mielestä koronaviruspandemia on opettanut paljon ihmislajin sopeutu vuudesta. Nyt ensimmäistä kertaa koen olevani todella vastuussa maail masta, jossa elämme. Meidän ei tarvinnut välittää pitävätkö ihmiset siitä tai onko levyllä biisejä sin kuiksi tai musiikkivideoiksi – tai välittää edes musiikkimme selittämisestä kel lekään. Hän myöntääkin vä lillä miettivänsä, onko albumilla edes mitään väliä. – Kun aloitimme Balance, Not Symmetry elokuvaprojektin pa rissa työskentelyn, tunsin oloni täysin vapautuneeksi. Iän myötä Neil on oppinut tuntemaan itsensä ajoittain kivisen tien koulimana. Uskon, että olemme tulleet historiassa hetkeen, jossa jonkin täytyy muuttua. Ihmi set tulevat epäilemättä lukemaan täs tä ja kokemaan vuoden 2020 vaikutuk sia vielä satojen vuosien ajan, Neil poh diskelee. Onkin siis aiheellista kysyä, miten vuodet ovat muuttaneet nyt 41vuotiaan Neilin tapaa katsoa maailmaa. Vuonna 2017 Lontoossa nauhoitettua ja 2018 julkaistua MTV Unplugged tal tiointia varten bändi kävi läpi vanhoja kappaleitaan ja sovitti niitä riisuttuun muotoon. Neil ei ha lua kuitenkaan vaipua synkkyyteen. – Ooh, Neil toteaa aivan kuin häkelty äkseen ja etsii nopeasti sanoja ajatuk silleen: – Se on muuttanut ajatteluani monilla tavoin. Haluan olla yhteiskunnassa osa ratkaisua enkä ongelmaa. Albumille päätyi niin äärimmäis tä poppia kuin äärimmäisen outoja ko keiluja, ja uskon että se konsepti syntyi reaktiona soundtrackille ja akustiselle levylle. Se puolestaan sytytti Simon Neilille palon tehdä äänekkään levyn, jolla hän huutaa ”vanhan liiton malliin päänsä irti”
– Bändin taival päättyi siihen vakavaan masennusjaksoon, johon tuolloin ajauduin. – Kirjoitimme tarinaa Krookin vaiheista Pohjanmaalla, ja ironista kyllä, viimeisen 10 vuoden aikana meidän oma elämämme oli alkanut muistuttaa tuota Krookin elämää yläja alamäkineen, joten jatkoimme tarinaa myös levyllä. – Se liittyy esi-isäämme nimeltään Peter Krook, johon bändin nimikin perustuu. Seuraavien vuosien aikana Risto ja Markus julkaisivat viisi albumia Siinai-yhtyeensä kanssa. – Nyt halusimme pitää kiinni tuosta ajatuksesta tehdä kirkasta ja isoa, jokseenkin meluisaa poppia, jonka välittämä pohjavire olisi jotain elämää syleilevää. Odottelemme jo nyt innoissamme mahdollisuutta päästä taas keikkailemaan. Lopulta aika oli kypsä Joensuu 1685:n paluulle. Jo debyytillä joukon suurieleisen äänekäs, monikerroksinen ja kirkas soundi oli hyvin tunnistettava, ja nyt kakkosalbumilla kaikki tämä tuntuu jalostuneen yhä tunnepitoisemmaksi kokemukseksi. – Debyyttiä tehdessämme hankin hetken mielenjohteesta Farfisa-sähköurut, jonka soundin ajaminen särön ja kaiun läpi synnytti portin ihan omanlaiseen ulottuvuuteen, josta syntyi Joensuu 1685-maailma. Olemmekin pyytäneet mukaamme hyvää ystäväämme Tapio Viitasaarta, jonka kanssa olemme nyt muodostaneet kokonaisen nelikon, jonka kesken on ollut mahdottoman hienoa luoda paljon uutta musiikkia. Musiikin tekeminen alkoi tuntua pakotetulta, ja jouduin raskain mielin luopumaan sen tekemisestä, laulaja-kitaristi Mikko Joensuu muistelee. 12 vuotta sitten nimen Joensuu 1685 saanut bändi julkaisi nimikkodebyyttinsä, joka otettiin avosylin vastaan. Mikko myöntää huomanneensa saman levyn valmistuttua. – Puhuimme juuri keskenämme siitä, että bändin kokema matka kuuluu nyt levyllä, eikä se tarina pääty tähän. Löysin kauan sitten sukupuumme, josta löytyi merkintä Peter Krookista, joka oli syntynyt vuonna 1685. – Kohdatessamme nuo yli kymmenen vuotta vanhat kappaleet tuntui kuin olisi tavannut pitkästä aikaa vanhoja ystäviä, joita ei ollut jostain ihmeen syystä nähnyt pitkään aikaan. – Paluu kappaleiden äärelle sai minut näkemään niiden syntymän ajat selkeämmin: Kaikki ne päätökset joita tuolloin tein, miten iso palanen elämääni tämä yhtye oli, ja kuinka tarpeellista sen hajottaminen ja jälleenrakentaminen oli. – Uskoakseni jatkoa ei tarvitse odottaa 12 vuotta. Pian meille oli ihan selvää, että juuri nämä alkuperäiset kappaleet tulee saattaa päivänvaloon. 11 vuotta sitten kaikki oli pedattu toista albumia varten, kunnes Joensuu 1685 katosi olevaisuudesta. – Hyvinä aikoina, juuri ennen tuota masennuskierrettä, olimme luoneet lämminhenkisissä tunnelmissa paljon vireeltään hurmoksellista musiikkia, joka ei ollut unohtunut näiden vuosien aikana, Mikko kertoo. Mikko kertoo, että kokoontuessaan uudelleen yhtyeenä, Joensuut päättivät äänittää yli kymmenen vuotta odottaneet kappaleet uudeksi albumiksi, vaikka samalla alkoi syntyä myös uusia sävellyksiä. Tarkoituksenamme oli tehdä levy kunnes elämä päätti toisin... Mikko puolestaan käsitteli kokemuksiaan Amen-soolotrilogiassaan vuosina 2016–2017. Kuolinpäivänä luki kysymysmerkki. – Jo vuonna 2010 meillä oli selkeä mielikuva siitä, millaiseen jatkumoon musiikkimme kulkeutuu seuraavaksi, ja meillä oli kaksi isoa sessiota Pohjanmaalla. Mistä syntyi vähintäänkin omalaatuinen nimi ÖB. Vanhojen ystävien luona SOUNDI 33 Joensuu 1685 -taitto_b.indd 33 8.10.2020 15.56. Albumi tekee myös musiikillisesti vastaavan matkan onnesta ja valosta melankolian ja epätoivon kautta suorastaan täyttymykselliseen rakkauden tunteeseen. – Jo levyn varhaisimmissa sessioissa vuonna 2009 käytimme toisesta levystämme nimeä Österbotten, Mikko paljastaa. Teksti: Aki Nuopponen Kuva: Aapo Huhta 13 vuotta sitten Joensuut Mikko, Risto ja Markus muodostivat indierockia ja shoegazea yhdistelleen trion. – Teimme uusia, pidempiä ja hypnoottisesti junnaavampia kappaleita, mutta sitten alkoi tuntua siltä, etteivät ne istuneet siihen maailmaan, josta toinen albumi oli vuosia sitten saanut alkunsa. Uniikki musiikki vaatii rinnalleen arvoisensa konseptin ja tittelin. – Pohdimme tovin, haluammeko ajaa tämän musiikin nykyhetken läpi ja luoda mukaan uutta
Artikkelisarjassa tekijät kertovat merkittävän albumin syntytarinan Suomalaisen rockin klassikot > Teksti: Antti Luukkanen 34 SOUNDI K u v a: H en ri ik k a K iv el ä klassikot_Asa_a.indd 34 8.10.2020 16.00
Onko se Romaniasta. Katsoin just sen videon. SOUNDI 35 MATTI ”ASA” SALO LAULU, SANOITUKSET KIM ”KASIO” RANTALA TUOTANTO JOOSEF ”JOSKA JOSAFAT” LAKOPOULUS BOUZOKI, KITARA, LAULU, SÄVELLYKSET PÄÄOSISSA ”FOLK RAPISSA ON PALJON VIELÄ TUTKITTAVAA JA MÄ USKON, ETTÄ SE VOISI IHAN HYVIN OLLA TULEVAA SUOMALAISTA KANSANMUSIIKKIA.” Matti ”Asa” Salon filosofian mukaan oman musiikin kuuntelu on ”kuin runkkaamista, josta aiheutuu vain ongelmia”. Ne oli lopunajan kuvia. sa: – Edellisestä levystä Terveisiä kaaoksesta (2006) yritettiin tehdä vihreää levyä, vaikkei siitäkään lopulta tullut superpositiivista. Ihalainen laittoi mulle yöllä viestiä, että nyt ennustukset on käyneet toteen. Olin niistä pari-kolme vuotta aika fiilareissa. Kasio: – Olin tehnyt sen Kanttarilla kantarelli -biitin jo ennen kuin alettiin tätä levyä tekemään. Asa: – Levyntekoa aloitettaessa valmiina oli vain yksi venäläinen torvisample. Alkoi tulla näitä lopunajan kuvia ja sieltä löytyi Loppuasukas. – Suunnilleen silloin, kun oltiin saatu juttu valmiiksi, alkoi jonkinlainen maailmanpoliittinen lama. Siitä alkoi poliisin ylivalLoppuasukkaan kansi on mukaelma suomalaisen romanimusiikin suuren nimen Hortto Kaalon Hai Hortto Kaalot -albumin kansikuvasta. Sen jälkeen päätettiin yhdistää rap ja kansanmusiikki, teksteissä sai mennä niin diippiin kuin ajatus menee. Muistan kuinka Stenkan studiolla Kalliossa levyä tehdessä kuulin Jokelan koulusurmista. Siitä huolimatta hän suostuu syventymään yhdessä Kim ”Kasio” Rantalan ja Joosef ”Joska Josafat” Lakopoulosin kanssa ehkä tunnetuimpaan julkaisuunsa, vuonna 2008 ilmestyneeseen Loppuasukas-albumiin, joka nosti rap-piireissä jo tunnetun ja arvostetun artistin myös muiden musiikkia seuraavien tietoisuuteen. Oon kuullut siitä kreikkalaisen ja jugoslavialaisen version. Työryhmä kuitenkin myöntää, että levystä tuli lopulta niin synkkä, että sen kappaleiden esittäminen livenä ei ole ollut mielekästä. Kasio: – Persepolis-videon teon aikoihin jo Suomessakin poliisit piiritti mielenosoittajia. Ihan tätä päivää. Loppuasukas on pysäyttävä teemalevy pisteestä, jota kohti ihminen on kovaa vauhtia matkalla. J.K. Asa: – Kun näin Kusturican leffan Musta kissa, valkoinen kissa, niin jotain oli tapahtunut nuoren miehen sisällä. klassikot_Asa_a.indd 35 8.10.2020 16.00. Mutta mistäs Leipä lukkojen takana tuli. Joska: – Muistan että Loppuasukasta tehdessä oli sellaista suuren innostuksen henkeä. Kasio: – Olin innostunut Balkan-jutuista. Joska nimenomaan toi sitä mukaan. Puuton oksa kertoo populaatiokysymyksestä, Persepolis siitä, kuinka kaupungit aina kokee nousukautensa ja tuhonsa. Löysin kirjastosta sen lelan muuttuminen aika eviliksi. Se oli jännä fiilis. Kasio: – Kuulin radiossa Monimuotosii. Asa: – Persepolis-sample on Boban Markovicilta. Samaan aikaan Kimille ja hänen silloiselle vaimolleen oli tulossa ensimmäinen lapsi. Hän kutsuu omien levyjen jälkikäteen analysoimista psykologiseksi sudenkuopaksi. Olin kyllästynyt musantekemiseen ja soittamiseen. Maailma oli tullut tiettyyn pisteeseen. Asa: – Laulujen teemat kertoivat, mikä on vienyt ihmisen siihen. Joska: – Sitä vetelee monenmaalaiset. Asa kieltää, että se olisi dystopia ja kertoo, kuinka hän haluaisi tehdä pikemminkin utopioita. Mutta se oli siistiä menoa, psykedeelistä progeräppiä. Jopa niin paljon, että avoin hyväksyntä ajoi Asan pohtimaan sen perimmäisiä tarkoituksia
Giant Räbätinkin levy oli kimpassa tehty. Kalliossa mietittiin sitten loput. Musaa olen tehnyt pitkään ja tuottaminen on helppoa, mutta itse se soundin tekeminen... On siinä tekemistä. PYYDETTIIN AMERIKKAAN JA ROSKILDEEN. ”Tuupa siltä puolelta pois.” Pitää oppia, ettei aina ole kiva kaveri. Kasio: – Tein demomiksaukset ja sitten Puke Kataja miksasi sen, kun en luottanut vielä itseeni. Siinä rupesin kunnolla opettelemaan miksausta. Sitä kautta Erno (Haukkala) tuli kehiin. Kasio: – En ollut tuottanut levyä tuota ennen, ainoastaan yksittäisiä biisejä. Mä keksin sen. Se ei välttämättä osu täysin mihinkään sävelasteeseen. Sen jälkeen niin 36 SOUNDI ”2009 OLI HUIPPUVUOSI. – Nyt joku neljä vuotta sitten Johannes Ylinen eli tämän kielinaisen (Sara Forsberg) manageri otti yhteyttä ja sanoi, että joku hänen tuottajista oli innostunut Persepoliksesta ja kysyi mun lupaa samplata sitä. Esimerkiksi aika monet kertosäkeet on syntynyt niin, että mä hoilaan jotain ja Joska hoilaa sen uudestaan ja huomaan, että ai jaa, tuossa oli tuollainen melodian mahdollisuus. Vastasin että antakaa mennä. Totta kai mä oon kopioinut sen Kusturicalta. A sa: – Mulla on aina biisit muokkaantunut studiossa. EI MENTY KUMPAANKAAN.” Tämä ryhmä kuittasi vuonna 2008 Loppuasukkaalla 40 000 euron arvoisen Teosto-palkinnon. Se on tosi skitsoa. Kerroin myös mistä sen voi samplata vähän parempilaatuisena. Asa: – Yhdestä biisistä ehkä soitit Tolosen Artulle, että tuus nyt sanomaan miten tää tehtiin. Ex-vaimo oli tyytyväinen, kun tuli töistä kotiin. Se on kuitenkin mun niskoilla se kokonaisuus, jos se menee vituiksi. – Kukaan muu ei tehnyt folkkiräppiä. Kuka osaa soittaa esimerkiksi sousafonia. On ihan eri juttu vaan soittaa. Via Karelia -levyllä (2009) sitten opettelin miksaamaan. Se oli ensimmäinen, missä oli vähän enemmän vastuuta ja sit yhtäkkiä Masa (Asa) kysyy, että tuotanko koko levyn. Pakko tehdä itse päätöksiä ja ottaa se vastuu. Kasio: – Joku biisi on saattanut lähteä jostain mp3-samplesta ja sitten siihen on soitettu kaikki mahdolliset soittimet uusiksi. Kuvassa alhaalla Asa, hänestä myötäpäivään: Puppa J, Kasio Rantala, Samuli Karjalainen, Rasmus Pailos, Joska Josafat ja Arttu Tolonen.) K u v a: Te o st o /M aa ri t K y tö h ar ju klassikot_Asa_a.indd 36 8.10.2020 16.00. Rumpuja soitettiin esimerkiksi meidän olohuoneessa. Suomalaisen rockin klassikot > vyn, jossa luki ”if you want to use any of the songs as a sample or loop, it’s ok, just let us know”. – Välillä pitää jengille sanoa, että ei tämä toimi yhtään. Sitten koitetaan soittaa siihen päälle tai saada yksi bassoääni veke ja saada sen kulkemaan. En ole sillä lailla ikinä ollut musiikintekijä. Laitoin sinne Piranha Recordsiin meilin aiheesta, mutta ei sieltä ikinä kukaan vastannut. Asa: – Se on aika luonnollinen tilanne, kun on joku räppareiden tykkäämä sample, joka on luupattu
Kasio: – Rasse (Rasmus Pailos) tuotti kolme biisiä ja minä loput. TAUSTATOTEEMINA SUOMALAINEN BEATNIK K u v at : M ai ja K aa rn a klassikot_Asa_a.indd 37 8.10.2020 16.00. A sa: – Ei haluttu itsellemme huomiota, vaan ne oli sellaisia kysymyksiä, jotka poltti vatsassa ja mietitytti enemmän kuin oma kehitys ihmisapinana. Hä. Siellä voi olla mustaa huumoria, mutta tekstit ovat hyvin elämänmakuisia kun niihin syventyy. Se on puhemusiikkia ja sitä ei ole helppo tanssia. Asa: – 2009 oli huippuvuosi. A sa: – Jätkäjätkät oli luonnollinen jatkumo Loppuasukkaalle. Asa: – Mä muistan, kun mä tein mun ekaa levyä Punainen tiili (2001) ja seurustelin silloin turkkilaisen mimmin kanssa. Mutta se on ihan hänen biisi siellä sisällä. Eikä ole liian montaa kokkia ollut päättämässä. Ei näitä ole kiva soittaa, vaikka niissä onkin kova energia. Folk rapissa on paljon vielä tutkittavaa ja mä uskon, että se voisi ihan hyvin olla tulevaa suomalaista kansanmusiikkia. Kasio: – Loppuasukkaalla on selkeä kokonaisuus. Sen jälkeen se ilmoitti, että ryhdytään tekemään levyä. Olen onnellinen, että kappale tuli levylle ja sain olla hänen oppipoikanaan. Sulla voi olla projekti, mutta levyn tekeminen on aina prosessi. Se oli iso, hyvä bändi, ja oli hyvä, että myös Joska ja Puppa J pääsi laulamaan. Tuntuu, että sellainen lässähtää siinä vaiheessa, kun saa Teosto-palkinnon. Asa: – Selitin Ihalaiselle mun idean ja hän laittoi tekstin, mihin itse laitoin muutaman rivin sekaan. Kasio: – Sen jälkeen me oltiinkin monta vuotta yhdessä tiiviisti. Siinä ei ole vaan biisejä sieltä täältä. – Yhden asian opin Jyskyltä heti ensimmäisessä sähköpostissa. Myöhemmin yhtyeen nimeksi tuli Jätkäjätkät. Jysky on sellainen taustatoteemi ja alkulähde omalle runoudelleni. Olen niin auktoriteettivastainen enkä siedä sitä ajatusta, että muut olisi riippuvaisia mun toiminnastani. Mietin ettei tästä ole suunta kuin alaspäin. Se tuntui tosi hyvältä silloin, mutta myöhemmin ajateltuna se voi olla aika vaarallistakin ihmiselle. Siinä mä olin kaikkein omimmillani. Ei sellaista ollut hänen maailmassaan. Vedettiin täysillä, kun kerran oli viimeinen keikka. Kasio: – Ja Masa ei aina ihan kerro mitä päätöksiä on tehty, niin se vain kertoi syksyllä, että tämä bändi loppuu. ”Ai teillä on projekti?” Olen itsekin sen jälkeen nauranut projekti-sanalle. Tehtiin älyttömästi musaa ja keikkoja. Kasio: – Ilosaaren päälavalla meillä oli hirveä show. On vaan idea siitä, että nyt tulee viulua ja kertsiin torvia. Asa: – Ihalaisen runotyyli on askeettisen selvää. Mun on pakko tehdä jotain muuta. Joska: – Siinä oli yhteenkokoontumisen innostus, kun monet oli uusia tyyppejä toisilleen. Pyydettiin Amerikkaan ja Roskildeen. Se sanoi ihan vakavissaan, ettei se tiennyt, että myös surullisista asioista voi tehdä biisejä. – Mitä yksinkertaisempia hänen runonsa ovat, sen kauniimpi niiden estetiikka on. Sä olet ollut sen verran pomo siinä kuitenkin, että sulla on ollut johtava näkemys asiasta. Asa: – Jyskyn ääni on kuin Avarasta luonnosta. Asa: – Mulle tulee ihan mielenterveydellisiä ongelmia, jos jengi sanoo mua SOUNDI 37 pomoksi. K u va : Te p p o S. moni alkoi tehdä sitä soundia, että mulle tuli ihan yökötys, että mä en voi tehdä enää sitä. Ihalaisen kirjoittaman ja lukeman runon tahdissa. Olen seurannut hänen tekemisiään joka kerta yllättyen. M o i l an en Asan bändissä soittaneet muusikot muistelevat kaiholla vuoden 2009 Ilosaarirockia kokoonpanon ehdottomana kohokohtana. Asa: – Jos on festarit tai juhlat, niin onhan niitä aika vaikea vetää. Hän on vaikuttanut itseeni silloin ja myöhemminkin. Jos mies osaa käyttää ikiaikaisia painolaitteita, niin hän osaa myös kirjoittaa selkeitä elämänohjeita ihmisille, jakaa tarinoita ja hoitaa kaiken alusta lähtien alkaen itse vaatimatta muilta mitään. Kaikki halusivat laittaa parastaan siihen. Persepoliksen riffi on edelleen bängeri ja jengi humalassa alkaa kyllä baunssaa. Kunnioitus on syntynyt siitä omapäisyydestä, hän on kuin suomalainen beatnik. Oli luonnollista, että se Asa otettiin veke siitä Jätkäjätkien edestä. Olennaisinta taiteen tekemisessä on se, että et pysty määrittelemään sitä etkä tiedä itsekään mitä siitä tulee. Kasio: – Se Alkuasukas selventää sitä levyä. Kasio: – Näkee suorastaan leffana mitä se puhuu. Masalla on ollut konsepti siihen juttuun. Joska: – Kyllä mä diggaan kans. Kappaleessa kuullaan kyllä Asan räppäystä, mutta itse kertomus liikkuu J.K. Asa: – Loppuasukkaan kohdalla mulla ei ollut lauluntekijänä mitään käsitystä miten poplaulu tehdään. Y ksi Loppuasukkaan pysäyttävimpiä hetkiä on Alkuasukas. Kasio: – Erillisenä konseptina se toimii. Nosturissa on viimeinen keikka. Siinä on sellaista DIY-henkeä, mitä ihailen ja yritän vaalia. Ei menty kumpaankaan. Se tekee olon, että nyt sä olet onnistunut. Se ei vain muistanut kertoa, että se bändi jatkaa Jätkäjätkinä. Nyt tuntuu, että pitäisi mennä takaisin siihen. Ihalainen tipauttelee väkevin sanankääntein nomadisen elämäntavan ja nykyajan keinotekoista törmäyskurssia, sitä kun ”seikkailupuisto laajenee päivä päivältä syvemmälle maisemaan”. Mutta on siinä aika diippii matskua. Ne ovat kuin ohjekirjoja runojen seassa, vilpitöntä tiedonsiirtoa. Music Finland olisi avustanut meitä South By Southwestin reissussa jollain 8000 eurolla, mutta meidän olisi silti pitänyt laittaa 10 000 euroa omaa massia, että oltais päästy sinne. On mahtavaa, että hänen ääntään on tallennettu kuvataiteilija Sándor Vályn kanssa tehdyille runolevyille. Kasio: – Joskus kun Jätkäjätkien kanssa soitettiin niitä biisejä, niin tuli fiilis, että nämä on ihan liian synkkiä. Aloitin, että meillä on tällainen Loppuasukasprojekti. Mikä oli virhe, koska se oli se meikän oma soundi
Samuli Karjalainen, Eero Grundström, Kim Rantala, san. Mä teen musiikkia sen takia, että kehityn henkisesti ihmisenä samalla kun mä käsittelen asioita ja tutkin maailmaa. Persepolis (säv. klassikot_Asa_a.indd 38 8.10.2020 16.00. Miten joku Munamieskin (näyttelijä Riku Nieminen) oli puhumassa rahattomasta maailmasta ja nyt se vetää vaan juontajanhommia. Matti Salo) ASA: LOPPUASUKAS 16.4.2008 Roihis Musica Äänitys: Kasio Rantala & Rasmus Pailos Solbergan rinteellä ja Kalliossa talvettomana talvena 200708 Miksaus: Puke Kataja Masterointi: Svante Forsbäck / Chartmakers Vastaava tuottaja: Kasio Rantala / Jätkäjätkät Kansitaide: Henriikka Kivelä Matti Salo: Laulu Kasio Rantala: Haitari, lisäohjelmointi, taputus Joska Josafat: Sandouri, bouzoki, kitara, santur, laulu Samuli Karjalainen: Huilu Rasmus Pailos: Perkussiot, lisäohjelmointi Jocke Bachman: Rummut Kari Hulkkonen: Basso Erno Haukkala: Sousafoni, pasuuna Kalevi Louhivuori: Trumpetti Hermanni YliTepsa: Viulu Arttu Tolonen: Mandoliini, akustinen basso Puppa J: Mandoliini, pohjat Marjo Leinonen: Laulu Imre Peemot: Kurkkulaulu, igil Hanna YliTepsa: Haitari J.K. Asa: – Silloin menee hyvin, kun voi jo bussilla matkustaa. Leipä lukkojen takana (säv. Kun korona tuli, niin ekaa kertaa uskoin, että kaikki muuttuu vielä. Kim Rantala, san. Hande (Mertanen) teki meille bussiin soittohuoneen, että soitettiin vielä matkoillakin. Rasmus Pailos, san. Alas virtaa Ararat (säv. L oppuasukas siis vaikutti Suomea ahkerasti kiertäneen Jätkäjätkien syntymiseen. Ihalainen: Puhe John Millar: Turkkilainen klarinetti Olga YliTepsa: Ääni Kirsi Vinkki: Jouhiviulu Kai Olander: Naihuilu Ville Väätäinen: Taputus K u v a: A n tt i Lu u k k an en Joska Josafat (vas.) toi Loppuasukkaalle Balkan-sävyjä, Kasio Rantalalle (oik.) levy oli tulikaste tuottajan hommiin. Siitä on tehty 6000 kappaleen cd-painos ja se on myyty. Kasio: – Se olis komea saada seinälle. Juan Muteniac, san. Matti Salo) 8. Yhtye teki omalla nimellään kolme albumia vuosien 2010 ja 2013 välillä. A sa: – Jo Loppuasukas-aikaan mietin, tuleeko meidän elinaikana ikinä mitään muuta taloudellista järjestelmää maailmaan. Mutta menestyi se ihan hyvin. Matti Salo) 4. Ihalainen) 7. Rasmus Pailos, san. Kanttarilla kantarelli (säv. Sen jälkeen sitä tilattiin mun mielestä vielä lisää. Toivon että tästä koronasta tulee todellisia vaihtoehtoja. Siksi vuonna 2011 ilmestynyt Jou jou oli lastenlevy. Sanat ei tehnyt tätä laulua (säv. Asa: – En vittu ala tekemään teille mitään sellaista. Kim Rantala, san. Matti Salo) 6. Rasmus Pailos, Joska Josafat, san. 38 SOUNDI Suomalaisen rockin klassikot > – Siihen aikaan vielä myytiin levyjä. Matti Salo) 2. Kasio: – Varmaan yli sata keikkaa vuodessa useampana vuonna. Sellaisessa maailmassa mä haluan elää. – Sellaista musiikkia pystyy vielä tänä päivänäkin esittämään kirjastoissa. Alkuasukas (säv. Tai jos itse teen laatan. Ei ole mun juttu. He ja Asa (kesk.) muistelivat albumin tekemistä Soundille kesällä 2020. Maksaa huntin. Matti Salo, J.K. Puuton oksa (säv. Kasio: – Oli keikkamyyjä ja myös Masa ja Rasse myi keikkoja. En semmoisessa, jossa numeroita siirtelemällä pystyy asumaan Thaimaassa, hoitaa lastensa kanssa vietetyn ajan sillä, että vie ne Dubaihin vesihiihtämään kolmeksi päiväksi. Matti Salo) 3. Enää ei pystyisi. Joska Josafat, Kim Rantala, san. 1. Semmoiseen ihmiseen mä uskon. Matti Salo) 5. Onko mulle käynyt se sama. Davidism (säv. Asa kertoo, kuinka Loppuasukkaan jälkeen oli tunne, että musiikin sävy oli muuttunut jo liian fataaliksi. Teosto-palkinnosta saatiin ajankäytöstä jotain taloudellisesti takaisin ja keikkaa piisas kyllä. Spotify-tilityksistä ei ole paljon rahaa tullut. Kim Rantala, Sacharius Sakke, san. Jengi meni läheistensä kanssa skuugeen, otti koirat ja lapset mukaan. Asa: – Jos oli joskus tyhjä päivä, niin aina se täyttyi jostain. Toivottavasti se muuttuu. Matti Salo) 10. Runoilijanarsissi (säv. Samuli Karjalainen, Eero Grundström, san. – Ei musiikissakaan pelkkä esiintyminen mua kiinnosta. Kim Rantala, Janne Siro, san. Samoin vuonna 2009 ilmestyi mixtape-sarja Foetidan toinen osa. Pyöritäänkö me aina rahan ehdoilla toimivassa maailmassa ja juostaan loppuun tätä oravanpyörää, vaikka me sanottaisiin mitä. Se varmaan olisi nyt kultalevy, jos laskettaisiin kaikki digitaaliset soitot ja kuuntelut mukaan. Loppuasukas (säv. Matti Salo) 12. – Onko zeitgeist-liikkeet olleet aina hölynpölyä. Jo Loppuasukasta seuraavana vuonna ilmestyi Asa & Toverit -kokoonpanon Via Karelia, jonka tuotto ohjattiin levyn julkaisseelle Aseistakieltäytyjäliitolle. Eemo1, Kim Rantala, san. Asan julkaisutahti jatkui muutenkin tiiviinä. Alkusoitto (säv. Matti Salo, Mikkal Morottaja) 11. Matti Salo) 9. Gaso Grande Finale (säv. On tosi surullista, kuinka pitkään ollaan oltu rahamiesten koukussa. Jos oli välipäivä, niin mentiin pikkumestoihinkin soittamaan
PB SOUNDI SOUNDI 39 Teksti: Will Hodgkinson, käännös: Mikko Meriläinen O lemme tottuneet odottamaan Sufjan Stevensiltä suuria. Sufjan Stevens -taitto.indd 39 8.10.2020 16.04. Lopulta Stevens julkaisi niitä kaksi: Michigan (2003) oli tragikoominen oodi kotiosavaltionsa arvokkuudelle ja tyhjyydelle, kun taas Illinois (2005) oli eeppinen kamarifolklevy aiheinaan niin supersankarit kuin sarjamurhaajatkin. ”Olen ”Meidän täytyy kuolla ja syntyä uudelleen”, puntaroi Sufjan Stevens. Se istui siihen, mitä maailmassa tapahtuu ja mitä minä tunnen. Minun ongelmani eivät ole enää henkilökohtaisia vaan globaaleja. Banjoa soittava lauluntekijä, joka on yhtä kotonaan nykyklassisen tai elektron kuin folkin ja americanankin parissa saavutti mainetta 2000-luvun alkuvuosina ilmoittaessaan kunnianhimoisesta suunnitelmastaan julkaista albumi jokaiselle Yhdysvaltojen osavaltiolle. Jumala, ihmisyys ja elämä itsessään – ei mitään pieniä aiheita. – Olen laulanut tällaisista asioista jo 20 vuotta – siitä, mikä pitää kaiken koossa, onko olemassa korkeampaa voimaa ja onko meillä jokin henkinen kartta antamassa sisältöä ja tarkoitusta elämäämme. Hänen epätyypillinen etunimensä juontaa juurensa vanhempiensa lyhyeksi jääneestä kiinnostuksesta moniuskontoiseen Subud-kulttiin, joka toimi myös inspiraationa The Ascensionille. Hän kuitenkin koki, ettei laulu sopinut senhetkisiin suunnitelmiinsa ja jätti sen hyllylle. Olemme kadottaneet uskomme yhteiskuntaan, hallitukseen, johtajuuteen, perustavanlaatuisiin sosiaalisiin instituutioihin, jopa itseemme. ”En halua olla henkilökohtainen Jeesuksesi”, Stevens laulaa huumaavaan kauniissa Video Gamessa äänellä, joka keveydessään lähes katoaa rumpukoneen pulssiin. – Tavastani suhtautua hengellisyyteen johtuu se, että minulle on normaalia taistella uskoni kanssa, kertoo Stevens. America sykäsi minut tekemään lisää sävyltään ja tyyliltään samanlaista musiikkia. Ja nyt vuorossa on The Ascension, 80-minuuttinen elektroninen teos siitä, kuinka vanhat maailmat kuolevat ja uudet syntyvät. Viimeisin niistä on muuttaminen suurkaupungista maalle, jossa hän muun muassa viljelee puutarhaansa. Nyt tuollaisesta kyseenalaistamisesta on tullut yleisempää. – Törmäsin Americaan taas muutamaa vuotta myöhemmin, ja nyt se tuntui enteelliseltä. Sufjan Stevens on kokenut elämässään suuria muutoksia. Syvälle itseensä Stevens sukelsi vuoden 2015 Carrie & Lowell -albumilla, joka tutkaili lempein ja haavoittunein yksityiskohdin hänen suhdettaan etäiseen äitiinsä sekä tukenaan olevaan isäpuoleen. Niistä lähtökohdista syntyi The Ascension -albumi, joka laajentaa moni-ilmeisen lauluntekijän tuotantoa entisestään. THE ASCENSIONIN yli 12-minuuttisen kulmakiven, kansakunnan tilasta kertovan American, Stevens teki jo Carrie & Lowellin sessioissa. Taiteilijan ego on vuosien mittaan pienentynyt
Viimeistelemättömän tuntuista akustista taustaa vasten Stevens lauloi äitinsä kuolemasta (Death With Dignity) sekä hänen ei-niin-perinteisistä kasvatusmenetelmistään (Should Have Known Better, jossa hän kertoi äitinsä jättäneen lapset videokauppaan kolmen–neljän ikäisinä). Romulus-kappaleessa Stevens laulaa akustisen kitaran päälle paljastavasti: ”Our grandpa died in a hospital gown, she didn’t seem to care. Älyllinen elämäni on sysätty syrjään, koska olen suurimman osan aikaa polvillani kiskomassa rikkaruohoja. Minulla on mönkijä, jossa on peräkärry, sekä moottorisaha, jolla katkon puunrunkoja. ”Herra, kaipaan vapautusta”, hän vetoaa kappaleessa Make Me An Offer I Can’t Refuse. – Olen taustaltani aika perinteinen kristitty, Stevens toteaa. Vasta collegessa tartuin kitaraan ja aloin kirjoittaa lauluja, mutta vielä silloinkin suhtauduin hyvin epäluuloisesti musiikkiteollisuuteen. – Se oli sitä aikaa kun internetillä oli positiivinen vaikutus pieniin bändeihin ja laulajalauluntekijöihin, joten minulla kävi hyvä tuuri. NIINÄ HETKINÄ kun Stevens ei yritä johdattaa ihmiskuntaa pimeydestä valoon, hän hoitaa puutarhaansa. Stevens oli alkanut käsitellä äitinsä vajavaisuuksia vanhempana ja alkanut yrittää hyväksyä asiaa. Albumi ei ollut vihainen purkaus poissa ollutta äitiä kohtaan, vaan yritys ymmärtää vanhempaansa, jota hädin tuskin tunsi. Steinerin opeista syntyivät steinereli waldorfkoulut, jollaista Stevenskin kävi Detroitissa yhdeksänvuotiaaksi saakka. Waldorfkoulussa Stevens oppi käyttämään nauhuria ja soittamaan oboeta, mutta vasta kesälomat Oregonissa äitinsä Carrien ja hänen miehensä Lowell Bramsin kanssa johdattivat hänet nykyiselle polulleen. Meidän täytyy tuhota aiempi tietoisuutemme ja siirtyä kohti uudelleensyntymää. – Leikkaan nurmikkoa. Haluan ottaa täyden vastuun itsestäni enkä olla alisteinen maailman auktoriteettijärjestelmille – instituutioille, korporaatioille, hallituksille tai edes uskonnoille, jotka puskevat realiteetteja päällemme. Iltaisin olen liian väsynyt jopa lukemaan. ”Haluan ottaa täyden vastuun itsestäni enkä olla alisteinen maailman auktoriteettijärjestelmille.” 40 SOUNDI Sufjan Stevens -taitto.indd 40 8.10.2020 16.04. Tämä albumi on kuin tietoisuuden puhdistautumisdieetti. Aiemmin tänä vuonna hän muutti maaseudulle asuttuaan sitä ennen 20 vuotta New York Cityssä, missä hän perusti Asthmatic Kitty -levy-yhtiön isäpuolensa Lowell Bramsin kanssa ja päätyi olennaiseksi osaksi Brooklynin skeneä The Nationalin, Grizzly Bearin ja St Vincentin tapaan. VUONNA 2003, julkaistuaan kaksi albumia (hän kuvailee niitä ”täydellisiksi epäonnistumisiksi”) ja muutettuaan New Yorkiin työskennelläkseen ensin lastenkirjakustantamossa ja sitten graafisena suunnittelijana, Stevens teki 1000 kappaleen painoksen Greetings From Michigan: The Great Lakes State -levystä Asthmatic Kitty -lafkallaan. Tämä albumi on ystävällinen muistutus maailmalle siitä, että emme voi vain jatkaa muina miehinä kuten tähänkin asti. Huolimatta lämpimästä hyväntuulisuudestaan Michigan antoi myös väläyksen tekijänsä vaikeaan lapsuuteen. 12 vuotta myöhemmin oli Carrie & Lowell -levyn aika. Opiskelin kirjallisuutta ja kävin päivätöissä, enkä tosiaankaan olettanut tekeväni musiikilla rahaa. Brams soitti hänelle Jimi Hendrixin, Judee Sillin, Loven, Nick Draken, Beatlesin ja Rolling Stonesin levyjä, minkä Stevens muistaa maagisena heräämisenä. – Keskustelin siitä Lowellin kanssa, ja hän suhtautui asiaan enimmäkseen hyvin. Eräänä päivänä hän kuitenkin veti minut syrjään ja sanoi: ”Tiedätkös, äitisi oli itse asiassa oikea pyhimys.” En osannut kommunikoida sitä seikkaa levylläni, luultavasti koska se käsittelee enemmän itseriittoista paskapuhettani kuin Carrieta ja Lowellia. Albumin hienostunut barokkipop ja Suurten järvien alueen kauneutta sekä Ruostevyöhykkeen kaupunkien taloudellista ahdinkoa osuvasti kuvaavat tekstit aiheuttivat sen, että asiat alkoivat edetä. Kyse oli onnekkaasta sattumasta. – Kasvatan kurpitsoita ja herneitä, Stevens kuvailee uutta elämäänsä perähikiällä. Ellen sitten tee sitä mielisairaalasta käsin. – Steiner halusi, että henkinen vapautuminen poistaa meiltä ihmisiin perustuvan auktoriteetin, ja se on ollut minulle viime aikoina tärkeää. Kristilliset aiheet ovat esiintyneet Stevensin tuotannossa ennenkin, etenkin raamatunkertomuksia banjotulkintoina sisältäneellä Seven Swansilla (2004), mutteivät koskaan näin selkeinä. She smoked in her room and coloured her hair.” Laulun ”hän” on Stevensin äiti Carrie, joka sairasti skitsofreniaa ja masennusta sekä kärsi addiktioista. Stevensin halu etsiä merkityksiä – oli väylänä sitten puutarhanhoito, hengellisyys tai musiikillinen tuotantonsa, jonka kautta hahmottuu yksi 2000-luvun syvällisimpiä ja sävykkäimpiä lauluntekijöitä – juontaa juurensa lapsuuteen. Se oli myös indie rockin kulta-aikaa, joten olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Stevens sanoo. – Pohjimmiltani yritän vain havainnollistaa, mitä ovat itsetietoisuus ja itsensä kyseenalaistaminen, ja yritän rohkaista ihmisiä etsiytymään kohti totuutta ja muutosta. Halusin rakentaa uudestaan sen, mitä tunnen ja haluan yksilönä. Ehkä meidän täytyy haastaa näkemyksemme elämästä. En tee enää koskaan sellaista levyä. – Jo nuorena suhtauduin noihin levyihin pakkomielteisesti, ja salaa halusin pystyä tekemään samaa itse, mutta en puhunut haaveistani kenellekään koska en uskonut sen olevan mahdollista. Emme voi olettaa mitään, mutta voimme odottaa mitä tahansa. The Ascensionin osittaisena inspiraationa toimi itävaltalaisen antroposofian kehittäjän Rudolf Steinerin opetukset, joissa henkinen elämänkatsomus yhdistyy tieteelliseen järkiperäisyyteen. kadottanut uskoni kaikkeen”, hän toteaa Tell Me You Love Mellä. Meidän täytyy kuolla ja syntyä uudelleen. Siksi päädyinkin tekemään kaiken itse. Sen musiikin tekeminen oli tuskaisaa jo sinällään, mutta julkaista levy ja kiertää niitä lauluja esittämässä puolitoista vuotta… se oli melkoinen kokemus. – Tehdessäni sen albumin olin kliinisesti masentunut, joten en usko että minulla oli hienovaraisuutta tai objektiivisuutta ymmärtää, millainen vaikutus sillä olisi perheeseeni, Stevens sanoo
Hänellä oli käytettävissään vain läppäri, Prophet-syntetisaattori ja rumpukone. New Yorkin kaduilta STADIONIEN LAVOILLE ” MINÄ ASUIN AUTOSSA. – Vien yleisöni matkalle kokeilemaan jotain uutta, mutta käytinpä banjoa tai rumpukonetta kyse on kuitenkin samasta asiasta – etenkin koska lauluääneni on aina keskipisteessä. Illinoisin jälkeen huomasin että se oli toivoton idea. Kolmekymmentäyksi vuotta sitten Kravitz pani musiikkimaailman polvilleen läpimurtoalbumillaan Let Love Rule. Ja jos olen ihan rehellinen, idea 50 osavaltiosta oli markkinointitempaus, Stevens tunnustaa. – Työskentelin siihen aikaan graafisena suunnittelijana ja mietin, miten voisin promota Michigania… ehkäpä ihmiset kiinnittävät huomiota, jos väitän tekeväni albumin jokaisesta osavaltiosta. Sufjan Stevens -taitto.indd 41 8.10.2020 16.04. – Krapulat muuttuivat aina vain pahemmiksi ja elämisen monimutkaisuus vahingoitti hyvinvointiani. – Mutta se oli yli 15 vuotta sitten, ja silloin minulla oli huomattavasti nykyistä suurempi ego. Hän vakuuttaa toimivansa ilman suurta suunnitelmaa. Hän vaikenee ja miettii juuri sanomaansa. Stevens kuvailee, että The Ascensionin tekeminen oli erittäin työlästä. – Se taitaa olla aikamoinen klisee, vai mitä. Äänitän, sovitan ja miksaan kaiken itse, joten lopputulos on aina täynnä sormenjälkiäni. Siksi en ota täyttä kunniaa tekemisistäni, mikä tekee hyvää myös egolleni. Annoin New Yorkille 20 vuotta elämästäni, joten oli aika siirtyä eteenpäin. Sen jälkeen hän on myynyt 50 miljoonaa levyä, voittanut useita Grammyja ja tehnyt musiikkia mm. Huolimatta albumiin lataamastaan kunnianhimosta ja toiveesta, että se inspiroisi kuulijoissaan halua henkilökohtaiseen muutokseen, sen pohjalla on myös maanläheisempi teema. Täällä ihmiset on tehty eri muotista, ja pidän siitä. The Ascensionin elektroninen soundi syntyi olosuhteista – vuokrannousun takia hänen piti luopua Brooklynin-studiostaan ja jemmata soittimensa varastoon muuttonsa ajaksi. MAASEUDULLE muuttaminen on saanut Stevensin tietoiseksi siitä, kuinka luonto jatkaa kulkuaan ihmisestä välittämättä. – Tämä levy reflektoi kaupungin jättämistä taakse, Stevens sanoo ennen kuin palaa herneitänsä hoitamaan. Hän on asioinut rautakaupassa, jutellut naapureidensa kanssa siemenluetteloista ja jättisadoista, ja ylipäänsä vierottanut itsensä kaupunkilaiselämästä. Mieluummin etsin jatkuvasti jotain uutta ja yllättävää kuin jatkan entiseen malliin. Mick Jaggerin, Madonnan, David Bowien ja Michael Jacksonin kanssa. Kahden vuoden ajan hän heräsi joka päivä työskentelemään, ja jokaista levylle pääty nyttä biisiä vastasi ainakin viisi epäonnistunutta yritystä. Tiedän, että vaikuttaa siltä kuin työskentelisin suunnitelmallisesti, mutta tärkeimpiä ovat ne hetket, jolloin taikuus ja mysteerit pakottavat tiedostamattomaan reagointiin. – Musiikintekeminen on ihmeellistä koska siihen liittyy niin paljon yllätyksiä ja vahinkoja. Let Love Rule Muistelmat LENNY KRAVITZ Rockjumala Lenny Kravitzin kauan odotettu muistelmateos on avoin ja rehellinen kasvutarina luovasta lapsesta, joka kouluvaikeuksien ja kodin jännitteiden jälkeen löytää pelastuksen musiikista. Toisaalta, aikomus tehdä albumi jokaisesta Yhdysvaltojen osavaltiosta vaatii kohtuullisen määrän suunnitelmallisuutta. Ja egoa. – Se kertoo sivilisaatiosta poistumisesta, muuttamisesta terveelliseen paikkaan luonnon keskelle. MILLAINEN AUTOSSA ASUVA NUORI MIES EI OTA VASTAAN LEVYDIILIÄ. STEVENS tunnetaan parhaiten intiimin herkistä folkbiiseistään, mutta hänen laajan tuotantonsa tarkempi tutkiminen paljastaa taiteilijan, joka etsii aina jotain uutta – ja seilaa jatkuvasti taiteen, kuolemanvakavuuden ja kertakäyttöisen huumorin välillä. En sano, etteikö se olisi yhä mahdollista… mutta ehkäpä Amerikka ei ole enää niin järkevä aihekaan
K u v a: E ri c La rs en Mr Bungle -taitto_b.indd 42 8.10.2020 16.08. BUNGLE on palannut! Aina arvaamattomat muusikot päätyivät tällä kertaa teini-ikäisinä tekemänsä taiteen pariin. Uusintaversioinnin kohteena on vuonna 1986 ilmestynyt THE RAGING WRATH OF THE EASTER BUNNY -ensidemo, ja sen myötä kokeellisena taiderockyhtyeenä tunnetun porukan tyylilajiksi määräytyi thrash metal. Soitimme yhtyeen ydinkolmikkoon kuuluvalle kitaristi Trey Spruancelle. Teksti: Aki Nuopponen 42 SOUNDI Mike Pattonin elämäntyön yhtenä merkittävänä haarana toiminut MR
– Kaikki lähti tämän porukan kemioista. Vaan Mr. Bunglen paluusta, SOUNDI 43 Mr. Bungle julkaisee vielä musiikkia, tulemme kuulemaan todellisen rajoja rikkovan taidepläjäyksen, vai mitä. ”The Raging Wrath Of The Easter Bunny on riffeiltään helvetin hyvä, mutta tuotannoltaan surkea demo”, Dave sanoi. Bungle tekee oikein mielellään. Jos Mr. Bungle -tyylisesti haistattamaan pienet kaikille. Bunglen alkuperäiseen ydinjoukkoon kuuluneet Mike Patton ja Trey Spruance saivat tehdä hartiavoimin hommia saadakseen bändinsä varhaisvuosien thrash metal -biisit kulkemaan. Mikä sai teidät palaamaan juuri Mr. – Meidän lähtökohtamme oli ennen kaikkea itsekäs, hän jatkaa. Mikään itsestäänselvyys levyn tekeminen ei Spruancen mukaan ollut. Se on muistutus siitä, että Mr. Bunglesta tiedä, mutta mitä me olemme olleet ja olemme nyt. Bunglen alkuperäiskitaristi Spruance nauraa, ja korostaa heti tämän jälkeen, että hänen valtavassa parrassaan on yhä paljon enemmän tummia kuin harmaita karvoja, joten thrashin soittaminenkin on yhä täysin hyväksyttävää. Bungle on noussut bändin kesken puheenaiheeksi monesti vuosien aikana, mutta meitä ei motivoinut yhtään ajatus re-unionin tekemisestä vain sen takia, että kaikki odottivat ja suorastaan vaativat sitä, Spruance kertoo. Dave Lombardo oli soittanut vuosia Pattonin ja minun kanssani, kaikenlaista hardcoresta taidepläjäyksiin, mutta emme olleet koskaan vetäneet metallia yhdessä. Omaksi huviksemme. Eikös ajatus ole ainakin paperilla täysin väsynyt – viisikymppiset ukot soittamassa viisitoistavuotiaana tekemäänsä demoa. Meille nostalgia ei ole Led Zeppelin -covereiden vetämistä klubeilla tai Californian (1999) biisien vetämistä, vaan 80-lukulaista thrash metalia, josta kaikki alkoi vuosikymmeniä sitten. merikkalainen Mr. Spruance myöntää, että ”paluu juurille” on muuttunut niin suureksi kliseeksi keski-ikäistyneille bändeille, että koko käsitettä yritetään nykyään jopa vältellä. Kun sitten vedimme yhdessä thrashia, innostuimme kuin pienet penskat. Tehdä jotain täysin itsekästä ja nostalgista. – Meillä on ehkä Lombardo rummuissa ja Ian kitaroissa mukanamme, mutta tämä levy on silti aikaikkuna vuoteen 1986 ja jotain sellaista, mitä ette ehkä Mr. – Dave Lombardo sattui olemaan mestoilla, kun Trevor heitti tuon idean pöydälle, ja hän innostui siitä välittömästi. Kun ihmiset kuulivat ensimmäistä kertaa huhuja Mr. Jos meitä ei huvittanut tehdä mitään, ei kannattanut tehdäkään mitään. Bunglen monille tuntemattomina alkuaikoina. – Riippuu siitä minkä takia sen tekee ja ketä ajatellen, kotoaan Kaliforniasta Skype-videopuheluun vastaava Mr. – Kirjoitimme nämä kappaleet thrash metalin ollessa kovimmillaan ja väitän yhä, täysin peittelemättä, että nämä riffit kestävät vertailua lähes minkä tahansa 80-luvun puolessavälissä julkaistun thrashin kanssa. Bungle oli alunperin nimenomaan thrash metal -bändi, eikä sillä ollut mitään tekemistä kokeilevan musiikin kanssa. Sitä saattoi moni toivoa, kun bändi ilmoitti yllättäen tekevänsä paluun lavoille ja studioon vuonna 2020. – Mr. Ja se mitä muut välttelevät, Mr. Ydinkolmikko Mike Patton, Trevor Dunn ja Trey Spruance täydentyi Dave Lombardon ja Scott Ianin vahvuuksilla, ja viisikko pisti homman kerralla thrash metaliksi samoin kuin Mr. – Sitten Trevor (Dunn, basso) keksi ajatuksen puhtaasta itsemme viihdyttämisestä. ”Jos mahdollista, muiden odotukset määrittelevät tekemisiämme vielä vähemmän kuin aikoinaan.” K u v a: H u sk y H ö sk u ld s Mr Bungle -taitto_b.indd 43 8.10.2020 16.08. – Tämä paluu on tavallaan vastareaktio myös sille, mitä jengi halusi meidän tekevän. – Siinähän se vastaus olikin: demomme oli jotain sellaista, mikä kutkutti meitä kaikkein eniten juuri nyt, ja kaupan päälle jotain sellaisella tavalla odottamatonta, että pääsisimme Mr. Bungle olikin oma itsensä, haistatti pitkät kaikille odotuksille ja päätti tehdä jotain vielä oudompaa. – Tämä bändi eli aina inspiraatiosta tehdä sitä, mitä meitä vain sattui milloinkin huvittamaan. Bunglen thrash metal -vaikutteisten aikojen äärelle, kitaristi Trey Spruance. Ässäriffien varassa kulkevien rallien sahaaminen kävi fyysisestä työstä. Bungle on yhtä kuin sekopäistä, kokeilevaa avantgardea, funkia, jazzia ja taidetta, vai mitä. Kaikki väkinäisyys olisi pilannut koko Mr. Bunglen idean. Itse asiassa bändi harkitsi yli puolentoista vuoden ajan, tekeekö se paluuta lainkaan, vai jätetäänkö thrashin junttaamiset treenikselle omaksi huviksi
– Tajusin nopeasti, että muistin kyllä sen fiiliksen, joka niihin biiseihin oli ladattu, mutten sitten lainkaan sitä, miten helvetin monimutkaisia ja intensiivisiä riffejä niillä olikaan. Demon pariin palaaminen tuomittiin somessa suoranaiseksi vittuiluksi. Hiljaista on pitänyt. Bunglen ydinkolmikko Trey Spruance, Trevor Dunn ja Mike Patton ovat julkaisseet yhdessä ja erikseen kymmeniä albumeita. Pian kommenteissa ylistettiin, kuinka Mr. Jo surkealaatuiset Youtube-videoita viime talven paluukeikoilta riittivät kääntämään päät. – Puolitoista tuntia nopeita thrashriffejä ei ollut mikään helppo nakki viisikymppiselle perheenisälle. – Kun palauttelin biisejä mieleeni, tein niistä demokartat itselleni ja huomasin nopeasti, että jumalauta ne rytmit ja temponvaihdokset ovat kieroja. Hassua kyllä, muistin biisin yhä ihan täysin, vaikken ollut kuullut sitä 35 vuoteen. – 16-vuotiaana oli hieman eri asia soittaa miljoona nuottia minuutissa ja sain kyllä huomata kantapään kautta, että parikymmentä vuotta muunlaisen musiikin parissa jättää jälkensä. Kitaristi hehkuttaa sitä, miten siistiä oli palata vanhojen demonauhojen äärelle, joiden pääpiirteet hän kyllä muisti selkeästi, mutta huomasikin pian fanittavansa saavutetun etäisyyden ansiosta omia tekosiaan. Patton itsekään ei muistanut koko biisiä ja oli ihan fiiliksissä siitä, kunnes kerroin sen olevan hänen omansa! Spruance palaa vielä helmikuisen Jenkkirundin keikkojen treenaamiseen ja kertoo, ettei vanhojen thrash-rallien soittaminen ollut ihan helppo juttu hänen oman soittokuntonsa huomioiden. – En ollut kuullut kappalettakaan demolta kahteenkymmeneen vuoteen. Bunglen historiasta, mutta ihan yhtä Mr. 44 SOUNDI SOUNDI 45 44 SOUNDI odottivat he tietenkin ihan uutta musiikkia bändin kolmen kokeilevan albumin hengessä. Bunglessa ole kyse siitä, miten paljon erilaisia genrejä sotkemme yhteen. Sitten tiesin sen tietynlaisen pitelemättömän vimman olevan muutenkin juuri oikein. – Vaikka kuulostaisinkin itserakkaalta paskiaiselta, ne riffit ovat vitun hyviä! Spruance nauraa partaansa sukien. – Tottakai siellä varhaisen matskun sanoituksissa on juttuja, jotka ovat ihan teinipelleilyä ja aiheuttivat hetkellistä myötähäpeää itsellekin, mutta siitä naurettavasta nuoruuden vimmasta tuli veturimme, koska kaiken taustalla oli kuitenkin tajuttomia riffejä. K u v at : H u sk y H ö sk u ld s Mr Bungle -taitto_b.indd 44 8.10.2020 16.08. Bungle kuulosti täysin siltä, miltä sen juuri nyt pitikin kuulostaa. – Levyllä on mukana myös biisejä, joita demollamme ei ollut mukana, kuten Pattonin kirjoittama Eracist. Tästä kaikesta ei olisi tullut mitään ilman Lombardon kaltaista tulista rumpalia. Bunglea kuin myöhemmätkin tempauksemme. Heti! Hän on niin läsnä soittajana, että hän tekee sinusta paremman kitaristin. Bunglen nykykokoonpano on vähintäänkin nimivahva. Soitimme Sudden Deathin vihoviimeisellä keikallamme ennen telakalle menoa, ja palauttelin biisin mieleeni sitä varten, mutta sen jälkeen... ”Metallin koko idea on siinä, että se vetää ihan vittuillakseen juttuja vähän joka paikasta ja tekee niillä mitä lystää, ihan kuten mekin teimme 80-luvulla.” Mr. Ehkä se kertoo jotain biisin laadusta, kuka tietää. – Niin, moni odotti meiltä jonkinlaista avantgarde fuusiojazz -pläjäystä, että saimme kyllä kuulla kunniamme kaikkien mahdollisien viestimien kautta, kunnes keikkojen myötä se kiukku sitten laantuikin, Spruance nauraa. Halusitteko valjastaa tämän karttuneen kokemuksen äänityksiin vai pysyä täysin uskollisina alkuperäisille sävellyksille. Nämä biisit olivat fyysisesti todella vaativia. Ihan hetkeen Spruance itsekään ei ollut The Raging Wrath Of The Easter Bunny -demon kappaleita kuunnellut. Jos saat ikinä tilaisuuden soittaa thrash metallia Lombardon kanssa, tee se. Alkuperäisen demon julkaisusta on kulunut 34 vuotta ja sen jälkeen Mr. Pattonin, Spruancen ja basisti Trevor Dunnin kaveriksi ovat lyöttäytyneet Anthrax-kitaristi Scott Ian ja Slayer-legenda Dave Lombardo. Jengi ymmärsi kyllä nopeasti, ettei Mr. Nämä aikoinaan vain demonauhoille jääneet biisit olivat eräänlainen kadonnut luku Mr. – Moni huomasi saman, mistä Lombardo puhuikin
Kuka tietää! Nyt 34 vuotta myöhemmin Bay Arean thrash-legendojen joukkoon liittyminen lienee mahdotonta, mutta jossitellaan lisää: Mitä Mr. ja heviä! Ja rockia! Ja hardcorea! Ne eivät olleet kiinni jossain yhdessä genressä jollain tietyllä säännöllä. Äänitimmekin ihan kaiken täsmälleen niiden karttojen mukaan, emmekä lähteneet oikomaan ainuttakaan mutkaa. Ehkä olisimme kirjoittaneet thrashia, dokanneet vodkaa paikallisten tyyppien kanssa ja jääneet koukkuun siihen skeneen ihan ihmisten takia. Bunglen itsensä mukaanlukien, niin kovia kuin ne olivat. Bunglelle tapahtuu seuraavaksi, vai tapahtuuko mitään. Treenasimme kaiken tiukkaan malliin, painuimme studioon kuin meillä olisi tiukka aikaraja ja päätimme, että julkaisemme vain sen, minkä saamme valmiiksi. Jos mahdollista, muiden odotukset määrittelevät tekemisiämme vielä vähemmän kuin aikoinaan. – Jotkin vireet, kompit ja osien vaihdokset eivät varmasti käy yhtään järkeen, nyt kun kuuntelette biisejä. Olisimme voineet järkeistää niitä, ehdottomasti, mutta se olisi tehnyt vain hallaa sille biisien alkuperäiselle hulluudelle. Joskus viikottain! En tiedä olisiko meistä ollut tekemään yhtä tyyliä levyä pidempään, vaikka olisimme tehneet jonkinlaisen thrash metal -läpimurron aikoinaan. Bungle on täysin inspiraation huora, Spruance naurahtaa. Bungle -hitit kuten Pink Cigarette, Sweet Charity, Carousel tai Carry Stress In Jaw vituttavat välillä on se, että ne onnistuivat liiankin hyvin. Bungle olekaan nyt taidesekoilua. Seven Churches oli yksinkertaisesti aivan saatanan raskasta ja mustaa metallia, pelottavaakin, ja se oli yhdistelmä kaikkea siitä, mistä ne jätkät diggailivat, eikä kenelläkään ollut tarvetta lokeroida sitä mitenkään. – Miettikää vaikka jotain Possessedin Seven Churchesia (1985). ja niin edelleen. – Pistimme kasaan karun studion ilman krumeluureja. Metalcore-bändit ihastelevat metalcorea, thrash-bändit vanhaa thrashia... Bunglesta nyt vireä thrash-bändi. Jo The Raging Wrath Of The Easter Bunnyn albumiversion korkkaava Grizzly Adams saa varmasti kyynisemmänkin kuulijan unohtamaan mahdollisen mainitun pettymyksen sen suhteen, ettei Mr. Kotikaupunkimme Eureka sijaitsi Kaliforniassa, kyllä. – Nykyään törmää liian usein metallibändeihin, joiden ainoat vaikutteet ovat metallibändeissä. – Jos inspiraatio räjähtää, se räjähtää, eikä meillä ole juuri nyt mitään esteitä tehdä sitä, mitä satumme haluamaan. Melko lähellä Bay Arean thrash metal -pyhättöjä, mutta teiniikäisille kundeille tuo satojen kilometrien välimatka oli vitusti liikaa, Spruance muistelee. Minne tahansa menemmekin ja mitä tahansa teemmekin, saamme aina käydä sen saman keskustelun, että miksi emme enää vedä samanlaista matskua. Bunglen historia ehkä nyt ihan erilaisena. Kun se levy julkaistiin, kukaan ei tiennyt käsitettä death metal. – Kuten ihan alussa totesin, kaikki lähtee inspiraatiosta. Mr. Mr Bungle -taitto_b.indd 45 8.10.2020 16.08. – Ei sillä, jos olisimme asuneet 15-vuotiaina kundeina jossain San Franciscon nurkilla, tunnettaisiin koko Mr. – Minulle oli ihan selvää, että näiden riffien on lähdettävä tästä bändistä, eikä mistään studiokikoista, plugareista, triggereistä, metronomeista tai muista välineistä, jotka ovat joskus ihan paikallaan metallissakin. Bunglen tunnettu historia voinut olla jotain ihan muuta, jos se olisi aikoinaan jatkanut tällä tiellä. – Ainoa syy minkä takia tietyt Mr. – Jo ensimmäisen demon aikana opiskelimme Trevorin kanssa musiikkia ja minusta tuntuu, että innostuksemme kohteet vaihtelivat kuukausittain. – Jengin pitää nyt taas vain ymmärtää, että he rakastavat tuota kamaa sen takia, koska se syntyi sataprosenttisen aidosta inspiraatiosta, ja jos tekisimme nyt jotain tuollaista, syntyisi vain silkkaa kopiopaskaa, josta ette todellakaan diggailisi. Seuraava ajatus onkin sitten se, olisiko Mr. 44 SOUNDI SOUNDI 45 Sillä hetkellä tiesin, ettei niitä pidä lähteä muutamaan mitenkään. Liittyminen thrash metallin legendojen joukkoon ei olisi jäänyt ainakaan riffeistä kiinni. – Soitin, soitin ja soitin niitä riffejä, ja sitten huomasin, että nämähän ovat kunnon turbovaihteella vedettyä punk ia... Tuleeko Mr. – Synnyimme väärään paikkaan. Metallin koko idea on siinä, että se vetää ihan vittuillakseen juttuja vähän joka paikasta ja tekee niillä mitä lystää, ihan kuten mekin teimme 80-luvulla. That’s it! Spruance kertoo havahtuneensa äänityksissä toden teolla yhteen ajatukseen, jonka myötä hän ymmärsi sen, mikä teki 80-lukulaisista metallibändeistä, Mr
– Hypimme kauniista balladista Rage Against The Machinen tyyliseen raskaaseen rockiin ja siitä The Rolling Stones -henkiseen kamaan. Strange Days on albumiksi varsinainen sekopää ja rakastan sitä, Spiller intoilee videoyhteyden välityksellä. Foo Fightersin Dave Grohl on rakastunut brightonilaisten musiikkiin jopa niin lujasti, että kutsui yhtyettä kaikkien aikojen suosikiksi lämmittelijäbändeistään. Huipulle nousseen brittibändin soundissa yhdistyvät perinteet ja nykypäivä. – Aina silloin tällöin menen Youtubeen surffailemaan musiikkiin liittyviä videoita ja aina silloin tällöin näytölleni ponnahtaa videoita, joissa esitän Queenin Under Pressurea Luke Spiller on kuin nuori Freddie Mercury eikä Queen muutenkaan ole The Strutsille tuntematon luku rockin historiassa. Yhtyeen kolmas kokopitkä kantaa nimeä Strange Days ja sen nimekkäällä vierailijakaartilla törmäävät Robbie Williams ja Tom Morello. Brightonista lähtöisin oleva bändi on ennättänyt julistaa häpeilemättömän glam rockinsa ilosanomaa Everybody Wants(2016) ja Young & Dangerous -albumeilla (2018), ja tänä syksynä tarina saa jatkoa Strange Daysin myötä. T he Struts sai alkunsa vuonna 2009, kun solisti Luke Spiller ja kitaristi Adam Slack löysivät yhteisen sävelen. 46 SOUNDI Teksti: Mirko Siikaluoma ELÄMME OUTOJA AIKOJA Englantilainen The Struts ammentaa glam rockiinsa aineksia popin ja gospelin saralta. The Struts -taitto.indd 46 8.10.2020 16.12. Mötikät puolestaan valitsivat The Strutsin viimeisten keikkojensa avaajaksi. The Struts on löytänyt musiikilleen ystäviä muun muassa Mötley Crüen ja Foo Fightersin riveistä. Spillerin omien sanojen mukaan The Strutsin musiikissa kohtaavat Queenin hienostuneisuus ja Rollareiden rehvastelu – tai ”swagger”, kuten Spiller valitsee sanaksi
Mutta kävi ilmi, että olemme molemmat olleet nuorempana valkoisia jätkiä, jotka ovat yrittäneet tanssia kuten mustat sankarinsa.” Razzle Hanoi Rocks -legendan tarina ARI VÄNTÄNEN Hanoi Rocksin rumpalin Razzlen elämä päättyi kohtalokkaassa kolarissa Mötley Crüen nokkahahmon autossa, mutta kuka hän oli ja kuinka hän eli. Jimillä on omansa ja kyllä Lukellakin voi olla, Spiller vitsailee. Strange Daysin nimikkokappaleella vierailee brittipopin legenda Robbie Williams ja albumilla kuullaan vierailijoina myös muun muassa Def Leppardin jäseniä ja Tom Morelloa. Kaikki palaset tippuivat Spillerin mukaan bändin eteen oikealla hetkellä, joten yhtye päätti ottaa levylleen mukaan hyvin sekalaisen seurakunnan vierailijoita. Ari Väntänen on haastatellut teosta varten Michael Monroeta, Sami Yaffaa ja kymmeniä muita Razzlen läheisiä. The Strutsin kolmas tuotos ei ole kuitenkaan tilkkutäkki, vaan laajalta skaalalta valikoidut vierailijat korostavat myös bändin itsensä monipuolista lahjakkuutta. Tämä kirja kertoo kaiken räväkän persoonan elämänvaiheista. – Ajattelin, että olisi hienoa taltioida se aika levylle. Kuvituksena on harvinaisia kotialbumikuvia. Halusin olla soul-laulaja ja katsellessani Jacksonin tanssimista päätin opetella saman lavapresenssin. Ne kaikki liittyvät meidän taustoihimme ja mielestäni The Struts on tässä kuin liima, joka tuo ihmisiä yhteen, Spiller pohdiskelee. – Onkin hauska sattuma, että kun aloin esiintyä, ihmiset vertasivat minua Mick Jaggeriin. ”Kun aloin esiintyä, ihmi set vertasivat minua Mick Jaggeriin. – Olemme vuosien varrella hengailleet monien upeiden ihmisten kanssa; Def Leppardin Joe Elliott ja Phil Collen ovat tukeneet meitä jo vuosien ajan, olemme soittaneet keikkoja ja jammailleet Tom Morellon kanssa, ja Robbie Williams otti minuun vain yhteyttä kolme viikkoa ennen kuin menimme studioon. – 10–11-vuotiaana olin pakkomielteisen innostunut Motownista, Michael Jacksonista, The Temptationsista ja James Brownista. – Se on tämän levyn kaunis puoli; vain The Struts voi ottaa näin erilaisia tyyppejä samalle albumille. Spiller pitää nimeä osuvana epävarmuuden aikakauden keskellä syntyneelle levylle. TARINA H ANOI -LEGENDAN ”TÄYDENTÄÄ ERINOMAISESTI TARINAA, JONKA OLEMME AIKAISEMMIN SAANEET LUKEA MICHAEL MONROEN, ANDY MCCOYN JA SAMI YAFFAN MUISTELOISTA. VÄNTÄNEN ON TEHNYT TYÖNSÄ HYVIN.” – LÄNSI-SAVO ”KOSKETTAVA JA HAUSKA.” – MESTA.NET R OCKS The Struts -taitto.indd 47 8.10.2020 16.12. Hyvänä esimerkkinä The Strutsin monipuolisuudesta toimii albumin päättävä Am I Talking To The Champagne (Or Talking To You), jolla Spillerin rakkaus vanhan liiton R&B:hen ja Motowniin pääsee toden teolla valloilleen. Silloin sitä miettii, että ”helvetti, en voi uskoa tuota todeksi”, Spiller miettii. Se oli varsinainen Jumalan lahja, Spiller toteaa. – Tällä albumilla emme halunneet kuitenkaan ajatella asioita liian paljon. Foo Fightersin kanssa Madison Square Gardenilla. Mutta kävi ilmi, että olemme molemmat olleet nuorempana valkoisia jätkiä, jotka ovat yrittäneet tanssia kuten mustat sankarinsa. Totesimme, että ”vitut, The Doorsilla on Strange Days -albumi, mutta kyllähän meilläkin voi olla”. Nimi Strange Days sopii kuvastamaan maailmanmenoa vuonna 2020. Spiller naureskelee hyväntuulisesti, kun kysyn, oliko hän sattunut kuulemaan The Doorsin samannimisestä albumista vuodelta 1967
TAMPERE . ROOMESCAPE.FI HELSINKI . Selvitätkö tiesi ulos. ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA Room escape tulostus.indd 48 8.10.2020 12.38. ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet
Joskus käy niin, että paljon keikkaillut bändi onnistuu vangitsemaan juuri debyytilleen koko raa’an live-energiansa. The Holyn uran alku oli niin vauhdikas, että siltä odotettiin välitöntä kansainvälistä läpimurtoa. – Siinä sai olla toistuvasti selittelemässä sitä, että tässä bändissä on kyse ihan erilaisesta mindsetistä kuin helpoista hiteistä, läpimurroista ja oikoteistä onneen. ”Make Parola great again!” Hyvänä live-bändinä tunnettu The Holy julkaisi kaksi vuotta sitten lupaavan Daughter-debyytin. PB SOUNDI SOUNDI 49 K u v a: E et u K ev ar in m ak i ”Me tehdään epäromanttisesta suomalaisuudesta romanttista maailmalla.” Teksti: Aki Nuopponen –D aughterin tekemisestä jäi sellainen krapula, etten kuunnellut sitä vuosiin. The Holyn tapauksessa Daughterista tuli moneen kerrokseen rakennettu studiomammutti, kun taas Mono Freedom ilmentää suoremmin bändin elävää soundia. – Me ei pelätä kontrasteja. – Jo ensimmäisen ep:n jälkeen ihmiset ihan label-porukkaa myöten tulivat jatkuvasti kertomaan, että he odottavat The Holylta ”parempia tuloksia”, ”isompia hittejä” ja ”suurempia kertsejä”, Eetu paljastaa. – Sehän on sama kuin jokin ulkomaalainen bändi tekisi huonosti lauletulla suomella silkkaa eppunormaalia ja tulisi sitten Suomeen rundaamaan. The Holy ei aio jatkossakaan vastata kaikkien odotuksiin, vaikka moni tuntuu yrittävän ohjailla yhtyettä. The Holy -taitto_b.indd 49 8.10.2020 16.13. – Aina kun fiilistelen vaikkapa soittajia, ei minulle tule mieleen ulkomaisia kitarasankareita, vaan ennemmin vaikka Liekin Janne Kuusela, ja se ihan tietynlainen paikallinen kitaran luonne. Kaksikko valottaa, että metodit uuden Mono Freedom -albumin teossa olivatkin lähes edeltäjänsä vastakohtia. Nehän naurettaisiin ulos täältä! – Me tehdään epäromanttisesta suomalaisuudesta romanttista maailmalla. – Nyt ei käytetty ”esteettisiä jippoja” tai ”kikkakutosia”, vaan äänitettiin kaikki tosi koruttomasti, Eetu kertoo. Ikään kuin hylkäsin ekan lapsen, mutta nyt kun on tullut uusi muksu, niin esikoistyttäressäkin näkee hyviä puolia, laulaja-kitaristi Eetu-Henrik Iivari nauraa. – Moni indiebändi lähtee siihen, että yrittävät omaksua jonkin jutun ulkomailta, kopioida sen sellaisenaan täällä Suomessa, ja myydä sitä sitten takaisin ulkomaille, Eetu pohtii. – Tottakai musiikissamme kuuluu viiden ihmisen mieltymykset, joiden kanssa ollaan vartuttu, mutta ne ovat ennemmin murusia, eikä jonkin tietyn ulkomaisen jutun omaksumista, Pyry jatkaa. – Aiemmin tungimme paljon asioita pieneen tilaan, nyt tuntuu siltä kuin lapsi juoksisi vapaana niityllä, Pyry sanoo. – Esimerkiksi kaksi rumpalia on aina haastava juttu äänityksissä, mutta nyt kräkättiin niiden koodi, ja äänitettiin rummut isossa tilassa, pienellä mikkimäärällä, ja levy soi jo tuon yhden ratkaisun ansiosta avoimemmin. – Nyt studiopäiviä oli kaikkiaan kuusi, vietettiin sitä ennen enemmän aikaa treeniksellä, vähän neppailtiin juttuja omillamme ja kaikella sillä tekemisellä oli jokin koherentimpi tarkoitus. Me tehdään musiikkia Parolassa ja Helsingissä, ja yritetään tehdä siitä mielenkiintoista muille. Tehtiin kaikkea pakottamatta, ja se välitön fiilis kuuluu levyllä, Pyry jatkaa. Eetu sanoo, että nämä periaatteet sum mautuvat Mono Freedomilla musiikin symboliseen draaman kaareen. Hyväksyn sen, että jos haluamme tehdä levyjä, joiden kappaleet muodostavat musiikillisen tarinan, se ei tule kolahtamaan kaikille. – Haluamme luoda mielikuvia omasta maailmastamme, jossa hyväosaisten parolalaisten tunnontuskat muuttuvassa maailmassa ovat läsnä, ja halutaan tehdä näin siitä omasta henkisestä Parolastamme parempi paikka. – Tuntui, että Daughterin tekeminen vain jatkui ja jatkui ja jatkui, kunnes se valmistui, ja sen jälkeen sitä tehtiin vielä lisää. – Esituotantoon panostettiin enemmän, eikä menty heti niiden ekojen demojen kanssa suoraan studioon. Soittajien mielestä yhtyeessä on kyse aivan muusta kuin helpoista hiteistä. – Mono Freedomilla soivat ihmiset ja soittimet, eivät studio tai jokin tietty genre. Siitä jäi vähän ähky, ja nyt ne tunnot purkautuivat ihan erilaisena albumina, kitaristi Pyry Peltonen komppailee. Kakkoslevyllä Mono Freedom soi studion sijaan ihmiset. Eetu ja Pyry pohtivat The Holyn soundin ydintä: Mono Freedomilla bändin ei voi sanoa peilailevan minkään muun artistin, maan tai vuosikymmenen tyyliä, mutta suomalaisuuskaan ei ole alleviivattua. Nyt kaksi vuotta myöhemmin yhtye on saanut etäisyyttä ensilevytykseensä, ja ymmärtää myös itseään paremmin. – Jos lasketaan Daughterin sessioista yhteen koko kesä Tyrvännön koululla ja kaikki ne ajat työhuoneella ja treeniksellä, puhutaan varmaan sadasta työpäivästä, Eetu ynnäilee
Kahdenkymmenen vuoden takaiset bläkkisjuuretkin pilkottavat pitkästä aikaa monipuolisen uuden levyn Dionysusbiisillä. Masterpiece Of Bitternessistä (2005) lähtien Sólstafirin on onnistunut luoda täysin oma soundi, joka lokeroituu johonkin post-rockin ja post-metalin akselille. Liekö ikää karttunut vai onko syypäänä se, että koko bändi on ollut jo vuodesta 2013 selvin päin, mutta islantilaisten ote on yhä melodisempi ja selkeämpi. On ylipäänsä aikamoinen saavutus, että Sólstafirin on edes onnistunut luoda kansainvälisesti menestyksekästä uraa laulamalla alle 400 000 puhujan islanninkielellä. Jos Sólstafir on nykyään islantilaisten ylpeydenaihe, kesti sillä vuosituhannen vaihteessa kolme vuotta saada debyyttinsä ulos. NUUTTI HEISKALA HHHH Levyarviot > ...monipuolisuus on sekä uuden levyn vahvuus että sen heikkous... 50 SOUNDI Sólstafir Endless Twilight Of Codependent Love Season Of Mist K u v a: Ir is -D o gg -E in ar sd o tt ir Levyarvostelut 9_20.indd 50 9.10.2020 9.22. J uuri ennen kuin korona laittoi matkailun jäihin, kävin Reykjavikin levykaupat läpi tarkoituksenani ostaa mahdollisimman paljon islantilaista black metalia. Vaikka ennakkoluuloton kokeilullisuus on johtanut bändin parhaisiin lukeutuviin hetkiin (esimerkiksi loppuaan kohti intensiteettiään kasvattava Or), tekee se myös lopulta vähän epäyhtenäisen vaikutelman, varsinkin vertailussa mainiosti kokonaisuutena toimineeseen edeltäjäänsä Berdreyminniin. Black metal on jäänyt taakse, mutta peräänantamattomuus ei. Jo 1999 äänitetyllä levyllä on vahvasti hardcore-vaikutteitakin, mutta se on tosiaan islantilaista black metalia ajoilta jolloin kansallisesta skenestä ei vielä juuri voinut puhua. Monipuolisuus on sekä uuden levyn vahvuus että sen heikkous. Sólstafir laulaa enimmäkseen äidinkielellään. Dionysusin bläkkiksestä ja Alda Syndannan aggressiivisesta Billy Corgan -kitaroinnista huolimatta yleisilmeeltään Endless Twilight muistuttaa vahvasti vähemmän metallisia ja hidastempoisempia edeltäjiään Berdreyminnia (2017) ja Óttaa (2014). Ehkä Addi Tryggvason on halunnut suuremman yleisön ymmärtävän biisin mielisairaudesta kertovan koskettavan surumielisen tekstin, mutta raita rikkoo kuitenkin vähän levyn kokonaisuutta. Endless Twilight Of Codependent Lovella on mukana yksi englanninkielinen biisi, Her Fall From Grace. Mutta jos islantilaiset ovat ylpeitä Sólstafirista, on bändikin selvästi ylpeä maastaan ja kulttuuristaan. Óttan (2014) kannen kuuluisan Ragnar Axelsson -valokuvan tavoin Endless Twilight Of Codependent Lovenkin kanteen on päätynyt kansallisesti merkittävää islantilaista taidetta, tällä kertaa Johann Baptist Zweckerin vuoden 1864 maalaus The Lady Of The Mountain, jonka naishahmo symbolisoi Islantia. Vaikka maa on täynnä mahtavaa uutta bläkkistä Svartidauðista Andavaldiin, oli yhden kaupan myyjä sitä mieltä, että Sólstafirin debyytti Í Blóði og Andakin (2002) ehdottomasti ansaitsisi paikan ostoskorista. Bändin melodiat ovat niin uniikkeja, että vaikka Endless Twilight Of Codependent Lovella soppaan sekoitetaan post-rockia, popia, elokuvamusiikkia ja smashingpumpkinsmaista ysäri-alternativeakin, on jokainen biisi jo ensitahdeiltaan tunnistettavissa Sólstafiriksi
Tuntuu siltä kuin bändin pääukkeli Robin Pecknold on halunnut tuoda tujauksen toivoa synkkien aikojen keskelle. Etenkin jo ennen maestron vuonna 1973 ilmestynyttä esikoislevyä kirjoitetut If I Was The Priest ja Song For Orphans jäävät raskassoutuisiksi heartland rock -saarnoiksi. Kappale tuntuu enemmän akustisen soololevyn raidalta. ...monipuolisuus on sekä uuden levyn vahvuus että sen heikkous... Upea Sunblind pudottelee mahtavan kiitoslistan: John Prine, Judee Sill, Elliott Smith, David Berman, Ian Curtis, Curtis Mayfield, Jeff Buckley, Otis Redding ja se on vasta alkua. Se on ylistyslaulu tärkeille asioille, tässä ja nyt. Tämä on lukeneen ja esteettisissä valinnoissaan hyvin tietoisen tekijän musiikkia. Brasilialaisen popin elämänmyönteinen energia sekoittuu folkin kuulauteen ja Brian Wilsonin perinnöstä muistuttavat enkeliharmoniat lepäävät kirjallisella tyylillä vyöryvien tekstien yllä. TOMI NORDLUND HHH Fleet Foxes Shore AntiEnsimmäinen mieleenjuolahtava selitys Fleet Foxes -yhtyeen uutuuslevyn kohottavalle yleistunnelmalle saattaa hyvinkin olla oikea. Vaikkei Shore sisällä suoraa itsetilitystä, levyä voi pitää hyvin henkilökohtaisena. Ja tekemisen ilo kieltämättä välittyy. A Letter To You on hyvä ja tarpeellinenkin levy, mutta materiaalin epätasaisuus ja ajoittainen kaavamaisuus eivät saa kokonaisuutta vierähtämään kolmen tähden paremmalle puolelle. Tämä tuo pakettiin hyvää hetkessä elämisen tuntua. Ääniteknikko Beatriz Artola on ainoa henkilö, joka laulaja-lauluntekijän itsensä lisäksi sitoo kaiken yhteen. Levyn musiikki kanavoi Pecknoldin innoituksen lähteitä, jotka sulavasti pilkahtelevat katedraalimaisen kauniisti maisemoiduissa lauluissa. Levy on taivaanlahja kuulijalle, joka nauttii erilaisten viittausten ja lainojen tutkiskelusta. Viime vuonna Bruce puolestaan sooloili varsin onnistuneella Western Stars -levyllä. PEKKA LAINE HHHH K u v a: D an n y C li n ch K u v a: Sh er v in La in ez Levyarvostelut 9_20.indd 51 9.10.2020 9.22. Pecknold on tässä yhteydessä yhtä kuin Fleet Foxes. Todella vakuuttavan Adelesta The Weekndiin ja Kendrick Lamariin ulottuvan cv:n äänittäjänä ja miksaajana kasannut Artola on tehnyt Shoresta Fleet Foxesin uran komeimman kuuloisen levyn. Edellisen kerran Pomoa ja E Street Bandiä kuultiin kuuden vuoden takaisella High Hopes -albumilla. Janey Needs A Shooter – vanha sävellys sekin – kuulostaa Something In The Nightin (1978) reippaammalta serkulta, kun taas Burnin’ Train asettuu jonnekin Tunnel Of Love(1987) ja Lucky Town -albumien (1992) välimaastoon. 71-vuotiaan rocksuuruuden uusi albumi peilautuu väkisinkin hänen laajaan tuotantoonsa. Näin syntyy eräänlainen soiva turvaretriitti pahan maailman keskelle. SOUNDI 51 HHHHH Sydämeen HHHH Soittimeen HHH Levyhyllyyn HH Divariin H Roskiin Bruce Springsteen Letter To You Columbia Bruce Springsteenin ja E Street Bandin paluu erikoislaatuisen vuoden päätteeksi lienee faneille suorastaan jumalallinen lahja. Ja oikein mielelläänhän sitä aina toivottaa tervetulleeksi uuden Springsteen-albumin. Mutta sitten räjähtää: nimikappale Letter To You on juuri sitä intohimoisen tarttuvaa ja näennäisen yksinkertaista mutta silti syvälle porautuvaa rockia, jota tältä sakilta sopii odottaa. Springsteen on kehunut viidessä päivässä täysin livenä taltioitua albumia yhdeksi elämänsä parhaista äänityskokemuksista. Samalla alkaa muistua mieleen se tosiasia, että hyvin harva yhtye osaa loihtia yhtä uljaan eeppisiä rockmaisemia kuin vanha kunnon E Street Band. Letter To You -albumin avaa yksi sen upeimmista kappaleista, iholle tuleva balladi One Minute You’re Here. Paikoin musiikista on jo suora näköyhteys Coldplay-henkiseen totaalihampaattomaan maailmansyleilyyn. Se ei tosin kerro mitään muun levyn linjasta eikä anna vielä isommin näyttöä E Street Bandin mukanaolosta. Poliittisille aktivisteille omistettu Jara osoittaa otsikollaan murhattuun chileläiseen Victor Jaraan ja samalla kertoo Robin Pecknoldista jotakin olennaista. Kokonaisuus on toteutettu eri studioissa vaihtuvien yhteistyökumppaneiden kanssa. Albumin nopeatahtisen toteutuksen huomaa esimerkiksi siitä, etteivät maestron sanoitusten rytmitykset ja painotukset ole kaikkien skarpeimpia. Uljaassa soinnissa piilee myös lievä uhkakuva. Bändi aistii ja seurailee johtajansa edesottamuksia luontevasti mukana hengittäen. Ei tällaiset näkökulmat tupsahda vahingossa, spontaanin luonnonlapsen mielen syövereissä. Pandemiakaranteenin eristämänä Shore-lyriikat kirjoittanut lauluntekijä on ladannut laulut täyteen suoria ja epäsuoria pointtauksia asioihin ja henkilöihin, joista hän on imenyt voimaa vaikeisiin hetkiin. Moni muukin biisi ”sijoittuu” johonkin kohtaan mittavaa Springsteen-aikajanaa. Levyn edetessä sävellyksiltä alkaa kaivata innovatiivisempaa otetta
Yksi kieli kerrallaan jännittyy ja ampuu nuolen suoraan hermoon. ÖB paljastaakin debyytin silkaksi alkusoitoksi. Running In Our Graves -kappaleen pauhussa heläjää kaunis pianosatsi ja päätösraita I’m In Paradise valuu hienoon, rauhalliseen codaan. Jokin asia ei tunnu ”pyhältä” vain siksi, että sitä sellaiseksi kutsuu. Yhtyeen ankara yhteispeli synnyttää mielleyhtymän Radiopuhelimet-yhtyeen uniikkiin estetiikkaan. Vuoden 2008 debyyttialbumi levy jylisi, kolisi ja paukkui kuin viritetty potkurikone tyhjässä peltihangaarissa. Teräs on karaistu ja kireäksi piinattu lihas on puhdistettu kaikesta läskistä. Heräät aamulla ja myrkyllinen raivo löytää sinut. Albumilla hahmo liikkuu jossakin menneen ja nykypäivän Pohjanmaan unenomaisessa liminaalitilassa. Bristolilaislähtöisen yhtyeen nousu trendien vastaiseksi menestystarinaksi perustuu pitkälti sen musiikista kumpuavaan hyvää tekevään vimmaan. Samalla hän on runoilija, joka osaa yhdistää yksityisen kokemuksen yhteiskunnan tilaa koskeviin havaintoihin. Jälkimmäistä on helppo löytää. Ultra Mono on TODELLA punnittu isku. Avausraita Hey My Friend (We’re Here Again) ei tunnu päättyvän koskaan. Eivät Bristolin paasaajat samalle tasolle yllä, heidän ilmaisunsa on oululaisiin verrattuna yksiniittistä. Vaikutteet brittiläisestä melurockista kuuluivat, mutta jokin nuoruuden jumalanhulluus teki sen äänivalligospelista ainutlaatuista. Sitä seuraava Sweet Savior tuntuu niin sekä otsikkona että sävellyksenä Mikko Joensuu -parodialta. Harmillisesti mukana on tullut myös vellova raskassoutuisuus sekä mahdoton, pompöösi maksimalismi. Idles-yhtyeen korkea-energiahyökkäystä kuunnellessa herkistyy tajuamaan sen, että raivo voi olla myös positiivisia kierteitä luova voima. Joensuu 1685 ÖB Svart Joensuu 1685 oli poikkeuksellinen bändi. Light In The Heart Of Our Town ja The Most Luckiest Man kiitävät talvilakeuden yllä vavahduttavasti. Sitten Mikko Joensuu nousi pyhimykseksi ulottamalla henkilökohtaisen uskonkamppailunsa kolmelle Amen-albumille, joita kaikki konsensuksessa rakastivat. Idlesin tavassa käyttää sähkökitaroita on jotakin hyvin kaunista. Laulaja Joe Talbotin lyriikat leikkaavat arkikokemuksen sammakkoperspektiivistä ihmisyyden suuriin moraalisiin kysymyksiin. Joensuun veljestrion evankeliumi jäi kesken. Se osoittaa, millaista yhden estetiikan variointia Mikko Joensuun tuotanto on oikeastaan aina ollut: tämäkin on täynnä Jumalaa, kuolemaa, suuruutta ja sitä pyhyyttä. Idles-soundi perustuu karsimiseen ja pelkistämiseen. Kaikki ovat rytmin palveluksessa. Samaten loputtomiin vatvova Gloria. PEKKA LAINE HHHH Levyarviot > ...uskomattoman ja ainutlaatuisen vuoden tähän mennessä kuvaavin ääniraita... Onneksi ÖB:ltä löytyy myös ylevää musiikkia. Niistä riittääkin askarreltavaa kokonaiseksi elämäksi, mutta viriilin taideteoksen sijaan ÖB tuntuu vain yhden keskeneräisyyden loppuun saattamiselta. Onko Billy Braggin jälkeen brittiläisessä popissa kuultu yhtä komeaa yhteiskunnallista paatosta. Jopa Joe Talbotin hurmahenkinen huutolaulu svengaa, milloin lastenloruista, milloin agitaatiosta pulssinsa imaisten. Tämä vakavahko tarinallisuus on tuttua jo Joensuun sooloilta. Takaisin piti silti tulla. Yleensä rankemmassa kitararockissa voimantunnetta haetaan massasta, jota paisutetaan ja turvotetaan. 52 SOUNDI Idles Ultra Mono Partisan On olemassa hyvää ja pahaa raivoa. Suu vaahdossa hyökkäävä kitarametakka ei kuitenkaan typisty tylsäksi normirokkaukseksi vaan se noudattaa omalla tavallaan funkin rakennuspiirustuksia. Myyttin sopivat hurjat keikat, lupaus kakkosalbumista sekä, tietenkin, yllättävä hajoaminen. Myös huumoria hyödyntävä julistus saa täyslaidallisen tukea muulta yhtyeeltä. Talbot on saarnaaja sanan jalossa ja oikeamielisessä merkityksessä. ÖB:n musiikki on pitkälti 10 vuoden takaista. Jäljelle jää maaniset riffit ja monofonisina hyökkäävät kuviot. MIKAEL MATTILA HHH K u v a: A ap o H u h ta K u v a: n w ak a o k p ar ae ke Levyarvostelut 9_20.indd 52 9.10.2020 9.22. Perinteiset voimasoinnutkin on monin paikoin hylätty tarpeettomana junttauksena. Muoto on valtavaa, mutta tunne ei välity. Energia keskitetään yksittäisiin ääniin ja riisuttuihin rytmikuvioihin. Levy on ällistyttävä mestariteos ja kansainvälisen tason rock-debyytti, joka teki yhtyeestään myytin. 12 vuoden jälkeen ilmestyvä kakkosalbumi on varsinainen teeman esittely; muotokuva vuonna 1685 syntyneestä Joensuiden esi-isästä Peter Krookista
Cathedrals Of The Mindilta tapaa puolestaan aavistuksen reggaeta ja dubia. Pehmeän, sinfonisen hapokkuuden ja huikeiden melodioiden yhdistelmä on aikamatka sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen, joka tuntuu samalla sekä tutulta että täysin uudelta. Nokkamies Wayne Coyne esiintyi julkisuudessa Miley Cyrusin happomatkalle jääneenä setänä ja bändin tavoitteena tuntui olevan päästä Guinnessin ennätystenkirjaan ylipitkiksi venytetyillä konserteilla. Uutukaisen starttaa käyntiin Iso-D, sen jälkeen vuoron saavat Wiskari ja hyvin taipuvainen yhtyeensä. Vaikutteet ovat syvällä yhdysvaltalaisessa musiikkiperinteessä, mutta ilmaisukielenä on kuitenkin suomi. Koronakriisistä innoituksen napannut hypnoottinen avautuminen sukeltaa syvälle sinisiin suopesäkkeisiin. Kuvastaako asia sitten kansan syvimpiä tuntoja, mene ja tiedä, mutta useiden laulujen tarinat ovat melko synkkiä. JARI JOKIRINNE HHHHH Phil Campbell And The Bastard Sons We’re The Bastards Nuclear Blast Motörheadin kuoppaamisen jälkeen on kitaristi Phil Campbell pitänyt itsensä kiireisenä niin soolotuotannon kuin myös yhdessä poikiensa kanssa perustetun The Bastard Sons -yhtyeen merkeissä. Levyltä on tullut jo radiohittejä ja niitä tullee vielä lisää. We’re The Bastards ei harmi kyllä nosta rimaa debyytistä vaan on aavistuksen löysempi kokonaisuus. The Last Vikingin jälkimainingeissa alkaa huolestuttaa: toivottavasti bändi löytää uudelleen oman – joskus vahvastikin jylisseen – äänensä eikä alennu jäämään ainoastaan yhdeksi sinfoniametallibändiksi muiden joukossa, mikä olisi pelkkää lahjojen tuhlausta. Ajoittain yliampuvaa jenkkiläistä viihdekulttuuria ja perinteistä iskelmää yhdistelevä albumi on kumma kokonaisuus, jolla on parhaina hetkinään kiistämättömiä musiikillisia sekä tuotannollisia vahvuuksia sekä originelleja oivalluksia. Suurin ongelma on, että levy on liian pitkä. Bändi jättää kokonaan yllätysmomentit käyttämättä ja suorastaan varoo astumasta keskiviivalta. Näinä hetkinä se todella ansaitsee paikkansa auringossa ja kuuluisi ehdottomasti jonkun legendaarisen kotimaisen indiefilmin soundtrackiksi. Kolmikon sointia tukevoittavat huuliharppumestari Tomi Leino, urkuri Timo Pratskin sekä Panu Syrjänen, jonka saksofonit loihtivat puhureita suoraan rämeiden huuruista. LINDA SÖDERHOLM HHH Levyarvostelut 9_20.indd 53 9.10.2020 9.22. Heti ensitahdeista hohkaa artistin sieluun tägätty, teatraalinen amerikkalaisuus, minkä päättelykykyiset osaavat tietysti aavistaa jo levyn nimen sekä kansikuvan nähtyään. Dovesin viides albumi ei yllätä värikylläisyyden tai musiikillisen ilotulituksen puutteellaan. Muutamat välähdykset saavat kuitenkin epäilemään josko Goodwinin ja Jez ja Andy Williamsin sisällä piilisi joukko pieniä kaappiprogeilijoita. Bluesin alakuloista ydintä on mukana riittävästi – melankoliassa rypevät raidat Hard Luck Day ja Ask Me About The Blues kertovat riipaisevaan tapaan, kuinka elämä voi potkia nilkkoihin. Nyt – vihdoin – yhtye on palannut oikean leipäpuunsa juurelle. MARKO SÄYNEKOSKI HH Arttu Wiskari Suomen muotoisen pilven alla Mökkitie Arttu Wiskarin mökkitietä on jatkunut jo kymmenen vuotta ja mikäs siinä; monet hätkähtävät jo pelkän nimen kuullessaan, mutta kyllä maassamme tilaa on laulajalle, jolla on taidokas tiimi ympärillään toteuttamaan kansan tuntoja heijastelevia lauluja. Soundimaailma on suuri ja tyylinmukainen. Kitaravetoiset biisit ovat maanläheisen ytimekkäitä, joskaan varsinaista uutta ja mullistavaa setistä ei löydy. Nyt lapaseen lyödään äpäräpoikien toinen pitkäsoitto. Asiaa ei myöskään auta, että vaikka laulaja Neil Starr onkin taitava ja sinänsä pätevä, ei hänessä ole riittävästi särmää ja karismaa ravistelemaan kuulijaa kunnolla. Carouselsilla tämä korostuu keväällä edesmenneeltä afrikkalaisrumpali Tony Allenilta napatulla samplellä. VESA SILTANEN HH Doves The Universal Want Virgin Manchesterin klubiympyröissä vaikuttaneesta tanssibändi Sub Subista nimenja radikaalin tyylinvaihdoksen seurauksena syntynyt Doves päättää 11 vuotta kestäneen julkaisutaukonsa. Biisit ovat taitavasti rakennettuja ja yhtyeen tarjoilemista riffeistä löytyy iskevyyttä. Helander & Third Ward on blues-trio, joka noukkii Lightnin’ Hopkinsin jalanjäljissä aineksia maineikkaista Houstonin alueen sävelistä. JUHA SEITZ HHH The Flaming Lips American Head Bella Union The Flaming Lips hukkasi edellisen vuosikymmenen sekalaisiin ja paikoitellen jopa täysin sekaviin projekteihinsa. PERTTI OJALA HHH Leaves’ Eyes The Last Viking AFM Leaves’ Eyes on ollut omalla tontillaan luotettava ryhmä, joka ei ehkä ole kolkutellut tyylisuuntansa suurimpia ovia, mutta jonka metalli on pystynyt koskettamaan useammallakin tasolla. Coynen lempiaiheet kuten kuolema ja huumeet ovat toki alati levyllä läsnä, mutta itselleni suurin huomio kiinnittyy levyn pieniin, hienovaraisiin ja kauniilla pensselillä maalattuihin yksityiskohtiin. Doves on Elbow’n tapaan aikuista rockia ilman pienintäkään trendikkyyttä. Vain koskettava päätösraita Waves onnistuu vielä herättämään jonkinlaisia tuntemuksia. Oululaissyntyisen valokuvaajan Maria Laxin tuoreesta kuvateoksesta valikoituihin öisiin otoksiin puettu The Universal Want on monessakin suhteessa tuttua Dovesia. Monen muun bändin kohdalla The Last Vikingin kaltainen levy edustaisi erinomaista työtä, mutta Leaves’ Eyesin tapauksessa kokonaisuus on perin tavanomainen, paikoin jopa hieman ponneton. Lupaavasti alkanut funkpläjäys lässähtää valitettavan äkkiä suomipop-retoriikkaan ja häviää Radio Novan soittolistojen geneeriseen eetteriin. SOUNDI 53 Dr. Kiekon materiaali tuntuu tasavahvalta. Paras esimerkki tästä on pelkkiin ”ooh-ooh”lyriikoihin nojaava Wathching The Light Bugs Glow. Helander & Third Ward Traffic Jam On The Back Street Bluelight Dr. Kitaristi Ilkka ”Doctor” Helander, basisti Esa Kuloniemi sekä rumpali Leevi Leppänen osoittivat kykynsä jo vuonna 2018 debyytillä Meat Grindin’ Business. The Last Vikingilla kaikki osaset ovat kohdallaan. Dovesin tapa ujuttaa rytmiä huolellisen monikerroksiseksi rakennettuun rockiinsa linkittää bändin omaan historiaansa. On Wizzöltä parempaakin irronnut, mutta kyllä tällä rockjanon hetkeksi tyydyttää. Levyn päättävä Prime Minister niittaa kiekon aikaansa. Alkupuoliskon räväkkä Son Of A Gun, svengaava Born To Roam, enemmän kuin vähän Motörheadilta haiskahtava ja hienolla kertsillä varustettu Animals sekä letkeä Desert Song jaksavat pitää mielenkiinnon yllä, mutta kiinnostus lerpahtaa loppua kohti. Kuitenkaan ei voi välttyä tunteelta, että bändi olisi luomisprosessin yhteydessä lyönyt kahleita oman taiteellisen vapautensa jalkoihin. Kelpo käyttömusiikkia. Etäältä katsoen The Flaming Lipsin touhu vaikutti pikemminkin hallitsemattoman psykedeeliseltä tositv-ohjelmalta kuin oikealta rock-yhtyeeltä. Wiskari jatkaa pitkää kansantaiteilijoiden perinnettä olematta suoranaisesti kopio mistään, mutta vahvoja Gösta-vaikutteita kyllä paistaa läpi. Mun ois pakko jättää sut on pianoballadi, jota jouset sävyttävät, Camilla kertoo sukupuoltaan korjanneesta Mikasta ja Marjaana soittaa aamuyöllä Nokkahuilua – mielikuvaa Leevi And The Leavingsista ei tavitse kaukaa hakea, varsinkaan kun Leavings-orkesteri soittaa kappaleessa Tässäkö tää oli. 53 minuutista löytyisi helposti karsittavaa parin biisin verran, mikä tekisi lopputuloksesta heti paljon napakamman. Olin jo hieman luovuttanut The Flaming Lipsin suhteen, mutta American Head palautti itseni täyden sielun voimalla takaisin yhtyeen faniksi. Kun tämä kaikki on vielä reunustettu Flaming Lipsin lyriikoiden pinnan alta pilkistävällä sarkasmilla, on paketti niin lähellä täydellistä kuin mahdollista. We’re The Bastards on puutteistaan huolimatta menevää rokkia, jollaista Campbellilta sopii odottaakin. The Universal Want on mieluusti menneisyyden muistoista ammentava ja vuosien nopeutuvaa kulkua ihmettelevä rocklevy, jolla riehakkuus korvautuu varttuneiden miesten melodisella vakaudella ja basisti-laulaja Jimi Goodwinin tapauksessa lähes innottomalla ilmaisulla. American Head on kauttaaltaan kiistaton mestariteos, suora isku samaan jatkumoon, johon se pääsi jo aikanaan The Soft Bulletin(1999) ja Yoshimi Battles The Pink Robots (2002) -levyjen myötä. Ikävä kyllä suurimman osan ajasta levy vajoaa suomalaisen iskelmäpuuron syvyyksiin annahanskilaisine peruskauroineen. Levy on tämän uskomattoman ja ainutlaatuisen vuoden tähän mennessä kuvaavin ääniraita. Viime aikoina bändin musiikki on muotoutunut vieläkin sinfonisemmaksi ja folk-tyylisemmäksi, mikä tuntuu sopivan erityisesti klassisen koulutuksen saaneen Elina Siiralan äänelle. ANTTI MARTTINEN HHH Michael Bleu American Graffiti Playground Aiemmin Afromikkona tunnetun Michael Bleun American Graffiti on jännä yhdistelmä soulia, funkia, suomipoppia ja -iskelmää. Yhtyeen toinen pitkäsoitto Traffic Jam On The Back Street paneutuu perusasioihin kieli poskessa
Levyllä hänen helposti särähtelevää ääntään on työstetty miksauspöydän ääressä niin paljon, että siitä on kadonnut kaikki luonnollisuus. Vanha ryijyrinta kuulostaa autotunen läpi ajetulta, koomiselta Bon Jovi -imitaattorilta, jonka nasaali korostuu ja joka työntää sanat kuulijan naaman eteen vääntäen niitä ärsyttävästi yli. ”On tämä se vuosi joka muistetaan” pätee taatusti, mutta loppusanojen profetia mietityttää hieman enemmän. Etenkin Ritchie Samboran viime levyllä korvanneen Phil X:n kitaraosuuksissa on hienoa Dire Straitsin ja muun klassisen aikuisrockin makua. Hänen keuhkoahtaumansa oli jo tehnyt live-esiintymisen vaikeaksi, mutta Pretty Thingsin perustajat May ja kitaristi Dick Taylor eivät ole kiikkustuoliin asettuvaa tyyppiä, joten he päättivät tehdä elämänsä ensimmäisen akustisen levyn. Samassa luokassa mennään kuin Johnny Cash viimeisillä levyillään. Vain vahvat laulut toimivat näin kompromissittoman vähäeleisesti esitettynä, mutta kyllähän Pirttikankaan katalogiin on sellaisia kertynytkin. Egotripistä on ajan myötä kasvanut korkealuokkaisen popmusiikin synonyymi. Tartuin Bon Jovin 15. MIKKO MERILINNA HHHH latun kliseisiä. TOMI NORDLUND HH The Pretty Things Bare As Bone, Bright As Blood Madfish Näitä miehiä ei voi kuin kunnioittaa. Artistin omalla asteikolla We Are Chaos on jopa pirtsakka tuote, eräs vuoden yllättävimmistä ja tarttuvimmista raskaan rockin albumeista. Jos Another World päättää levyn A-luokassa niin sitä edeltävä To Build A Wall seisauttaa veret ja kaikuisa sähkökitara sopii molempiin täydellisesti. Jälki on siloittelematonta, hiljentävän kohtalokasta ja tunteikasta ilman sentimentaalisuuden häivääkään. Syvä blues huokuu musiikista, mutta se löydetään Robert Johnsonin (Come Into My Kitchen, Love In Vain) ja Muddy Watersin (Can’t Be Satisfied) lisäksi vanhasta gospelista (Ain’t No Grave) ja todella hienoista tuoreista covereista (Black Rebel Motorcycle Clubin Fault Line, Gillian Welchin Devil Had A Hold On Me). Haikean huuliharpun koristamaan Redemption Dayhin esittäjien pitkä taival tuo vaikuttavaa painoarvoa. Lisäkonserttien alla on julkaistu kapellimestari Antti Rissasen johtaman Turun filharmonisen orkesterin kanssa tehty albumi, jonka biisit ovat huolella koottu läpileikkaus Egotripin tuotantoon. Nykyään Bon Jovi on pehmeillä roots rock -sävyillä maustettua valtavirran pop rockia. Tästä eivät jäähyväiset paljoa parane. Voimankäyttö ja painopisteet vaihtelevat kunkin laulun tarpeen mukaan ja dynamiikkaa ja värejä riittää molempien asianosaisten toimesta. Yllätys sekin olisi, jos edes sooloFaarao rämpyttelisi akkaria mukavan riparityyppisesti. JUSSI NIEMI HHHH Egotrippi & Turun filharmoninen orkesteri Aina matkalla jonnekin Warner Egotrippi juhli 25-vuotista eloaan toissa syksynä ja keväänä kahdeksalla sinfoniaorkestereiden kanssa toteutetulla konsertilla. Bändilevyillä hänessä on viäräleukaista kansanviihdyttäjääkin Savo-mytologioineen, mutta Tomumaja kuulostaa kyllä aidosti synkältä ja makaaberilta, kun groteski aihelma toisensa jälkeen tuodaan kuuluville. Toisin kuin Ilkka Alangon ja Kauko Röyhkän orkesterilevyillä Aina matkalla jonnekin -albumilla kuullaan popyhtyeen ja sinfonisen kokoopanon täysipainoinen kohtaaminen. Levyarviot > 54 SOUNDI K u v a: P er o u Marilyn Manson We Are Chaos Loma Vista Marilyn Mansonin yhdestoista albumi on yllättävästi laulunkirjoitusvetoinen rocklevy, huomattavasti vähemmän industrial-sävyinen kuin yhtyeen ja artistin aiemmat albumit ja jopa melodisen positiivinen. Poliittisesti latautuneella 2020-albumilla bändi on silti peruspöhöstä huolimatta varsin vetreässä kunnossa. Lähestyvää viikatemiestä katsotaan pelottomasti silmiin. Biisikynä on ollut huomattavan terävänä, esimerkiksi akustisen kitaran vetämässä Broken Needle -puoliballadissa, miltei popsävyjä sisältävässä Don’t Chase The Dead -singlessä sekä Red Black And Blue -avausraidalla. Tämä on harmillista, sillä 2020:llä konkarirokkareiden biisimateriaali on parempaa kuin pitkään aikaan. Silti tekeminen on tällä kertaa ihan freesiä. Sanoituksissa uidaan tummissa vesissä, ja Manson muistuttaa olevansa mainettaan sävykkäämpi tekstittäjä. ”Tämä on vuosi nolla, tähän se päättyy ja alkaa”. Materiaalin vahvuus on keskeinen syy Aina matkalla jonnekin -levyn onnistumiseen. Siellä jossain Robert Johnson lukee Suomen kansan vanhojen runojen sitä tylyintä, nälänhädistä, kulkutaudeista ja vainolaisen hävitystöistä innoittunutta laitaa. Oltuaan 60-luvun alusta lähtien monen eri tyylin eturintamassa rockin alkuperäiset pahat pojat ovat nyt tulleet tiensä päähän kun vokalisti Phil May menehtyi toukokuussa 75-vuotiaana. facebook.com/episodilehti instagram.com/episodi_lehti twitter.com/episodilehti Levyarvostelut 9_20.indd 54 9.10.2020 9.22. PERTTI OJALA HHHH Faarao Pirttikangas Tomumaja Helmi Levyt Faaraon uutuus ei ole ”varsinainen uusi albumi”, vaan outsider-taiteilija Pirttikangas esittää Tomumajalla sooloversioita lähinnä aiemmin julkaistuista kappaleista. Traditionaali Black Girlissä ja kitaristi George Wooseyn nimikappaleessa kuuluu brittiläisempikin folkperintö vahvasti. We Are Chaosin osatuottajaksi ja laulunkirjoittajaksi merkitty southern rock -muusikko Shooter Jennings lienee nostanut Mansonin niistä syvänteistä, joissa hän on viime vuosina lymyillyt. Jo yhtyeen toissakesäisillä keikoilla solisti oli pahasti alavireinen ja tukkoinen. 54 SOUNDI KAIKKI ELOKUVISTA episodi.. Raskaat riffisävyt ja konebiitit ovat läsnä vain siellä täällä, sinänsä mainio Infinite Darkness tästä oivana ja tarttuvana esimerkkinä. Jos jostain, niin 58-vuotiaan Jon Bon Jovin äänestä pitää olla huolissaan. Balladit ovat totta kai imeliä ja menevien rallien koukut varman päälle pe...tästä eivät jäähyväiset paljoa parane... Vanhoista hard rock -ajoista on kuljettu pitkä matka. Niin hän ei tosin teekään, vaan albumin soundi on odotuksenmukaisen säröinen ja suomalais-ugrilaiselta deltalta kumpuava. albumiin aika nihkeällä mielellä ihan jo siitä syystä, että yhtyeen 2000-luvun albumit olleet lähes poikkeuksetta kamalaa kuraa. Toki Mansonin shokkibaritoni on yhä entisellään ja yhtä tunnistettava kuin aina. Mayn ääni välittää niissä sellaista kantapään kautta opittua myötätuntoa, jolle juuri nyt on huutava tarve. NIKO PELTONEN HHH Bon Jovi 2020 Island Kun ei odota mitään, voi yllättyä ainakin jokseenkin positiivisesti. Tällainen kokonaisuus on paitsi kiistatta vaikuttava, myös käytännössä vähän raskassoutuinen. Kuten levyn nimestä voi päätellä, ovat kuolema ja kuolemanjälkeinen sen jonkinlaisia kattoteemoja, vaikka hieman elämänmakuisemmalla Kahvilaululla lähdetäänkin liikkeelle. Reilun biisitusinan päättävä Vuosi nolla saa näinä aikoina uutta syvyyttä. Laadukkaita lauluja riittää jopa niin, että Älä koskaan ikinä on voitu jättää rannalle. Muuvn muassa Marzi Nymanin ja Arttu Takalon laatimat orkestraatiot kietoutuvat luontevina Egotripin sointiin
KAIKKI ELOKUVISTA episodi.. facebook.com/episodilehti instagram.com/episodi_lehti twitter.com/episodilehti Levyarvostelut 9_20.indd 55 9.10.2020 9.22. SOUNDI 55 ...tästä eivät jäähyväiset paljoa parane..
Musiikissa hallitseva elementti läpi levyn on syntetisaattorilla manipuloitu piano, jonka kaikuvat nuotit kurottavat ajassa omaa luontoaan pidemmälle, kuin Seilissä hoidossa olleiden mielisairaiden kirjoittamat, mutta ilmeisesti lopulta lähettämättömät kirjeet. Jimmy Träskelin Havaintovihko Omakustanne Linnuista on kirjoitettu tuhansia lauluja. Lau Naun Själö on kollaasi elokuvasta, saaresta josta elokuva kertoo ja Laura Naukkarisen sekä Matti Byen säveltämästä musiikista. Olisi kannattanut tehdä kaksi ehjää albumia, jotka lähestyvät lauluja eri vinkkeleistä. Usein Träskelin myös liikuttuu ja vakavoituu. Konseptin huipentaa 64-sivuinen kirja, jossa laulujen taustatarinat täydentyvät luontokuvilla ja yleisellä lintutiedolla. Lyhyellä aikataululla tehty How I’m Feeling Now kuulostaa hämmästyttävän vahvalta. Tykitellään nyt edes taiteessa, kun muualla ei voi. Kuinka kokonaisuus sitten toimii. Tarkkailijan perspektiivi varttuu tuokioiden ja assosiaatioiden tunteikkaaksi sekoitelmaksi, jossa rytikerttusen vätkytys rinnastuu pelimanni Kustaa Järvisen viulunsoittoon ja tähystysvuoro lintuasemalla paisuu herooiseksi arkkiveisuksi. Kasaripopin ja MTV-imagon kierteeseen jäänyt reilu ja rempseä friikkiorkesteri on terävöitynyt selvästi ja tiukentanut otettaan sekä tarttuvien iskuriffien että kertosäkeiden pop-sensibiliteetissä. JUSSI NIEMI HHH ...siellä missä on lintuja, on myös musiikkia... Charlin ja aisaparituottajan, PC Music -auteur A.G. Tekstin ”ei lippua, ei uskontoa, ei filosofiaa” –teema uppoaa tähän aikaan kuin särmikäs päivitys Lennonin Imaginen ideasta. Nyt se ilmestyy fyysisenä, ja taas näyttäisivät kalsaridiskot kutsuvan. Molemmat kuuluvatkin albumin parhaimmistoon. Kirjeiden tekstejä on lainattu levyllä, joten nekin kurottavat aikaansa pidemmälle, kohti meitä. Innokas lintuharrastaja on omistanut koko uutukaisensa kohtaamisilleen siivekkäiden kanssa. Naukkarisen ja Byen musiikki heijastelee tätä kauniisti, varsinkin osana kollaasia, johon on lisätty ääniä saarelta – luonnosta, ihmisten läsnäolosta. Dystooppisesti änkyttävät bängerit ovat sängyssä pomppimisen taustamusiikkia. Hyvin ja huonosti. Vaikka rikaspiirteisen levyn nyanssit aukeavat auliimmin niille, jotka ovat kokeneet pöllöretkien salaperäisyyden tai kasvattaneet mielelleen tervapääskyn siivet, on pehmeästi soivien kappaleiden samastumispinta laaja. Party 4 U järjestetään yhdelle ja Anthems kaipaa vieressä joraavien kehojen lämpöä. Saaren historia on täynnä epätoivoa ja hajonneita, sirpaleisia ihmiskohtaloita. Sen turhautunut lataus muistuttaa, että myös internetissä kasvaneen ikäluokan mielestä fyysiset ihmiskontaktit ovat ihan jees. Silti folkmuusikko Jimmy Träskelinin ote tuntuu tuoreelta. Seuraa ne saavat New Yorkissa ja Lontoossa äänitetyistä kappaleista. ASKO ALANEN HHHH Lau Nau Själö Fonal Själö sisältää musiikkia Lotta Petronellan dokumenttielokuvaan, joka kertoo samannimisestä saaresta. Kuin suoraan Billie Holidayn tai Chet Bakerin parhaimmistosta ja Elvis laulaa upeasti tunteikkaan, tosin tutunoloisen melodian aivan nappiin. Painavimmat sanansa hän omistaa peltosirkulle, jonka tyhjentyneillä reviireillä soi kahden sukupolven kokemusmaailmat rinnastava, mykistävän herkkä jäähyväinen. facebook.com/InfernoMagazine instagram.com/inferno_magazine twitter.com/infernomagazine Levyarvostelut 9_20.indd 56 9.10.2020 9.23. Erittäin hienosti, mutta moderniin vaihteeseen sillä ei tunnu olevan mitään yhteyttä. Lau Naun Själö on kaunis kuva paikasta ja myös toisesta kuvasta siitä paikasta – eli elokuvasta. HANNU LINKOLA HHHH Blue Öyster Cult The Symbol Remains Frontiers Sangen raikkaaksi voisi kutsua semipsykedelisen hard rock -combon comeback-levytystä 19 vuotta edellisen studioalbumin jälkeen. Ensin Revolution #49 avaa pelin arabiviuluin ja lausutuin tekstein hyvin kiinnostavasti niin, ettei jälkeä tunnista Elvikseksi ollenkaan. Levy on tallenteeksi jätetty Twitch-striimi tai ”kohokohtiin” nostettu sarja Instagram-tarinoita; pysäytys ”tässä ja nyt” tapahtuvista asioista. Alkuperäiskaksikko Eric Bloom ja Buck Dharma ei horju kestävän bändisymbolinsa edellyttämässä perinteisessä BÖC-musiikin työstössä. Täytyy silti painottaa, että sensuellin raukea I Do (Zula’s Song) on aivan ikivihreätasoa. No Flag iskee palleaan ärtsyllä kitararockilla, joka on tuttua Costelloa, mutta todella tuoreesti. Sitten on tämä studioliveosasto, joka soundaa sodanjälkeisellä, jatsahtavalla klangilla. Tekstien kautta levyn ääniveisto tulee silti iholle. Cookin, pandemia-angsti on hyökkäävää ja sirpaleista. Bloom ja ”Buck” Roeser ovat ahkeroineet kaksin tanakan materiaalin rustaajina, kun aika ehti tässä välissä jättää Alan Lanierista sekä bändi svengalista Sandy Pearlmanista. Jälkimmäiset vedettiin livenä sisään Elviksen ohjatessa luottomiehensä Steve Nievenkin sisältänyttä bändiä laulaessaan. Balladit Detonate ja Enemy ovat tilitystä niistä ihmissuhdepeloista, mitä yksiön jakaminen alinomaan vierellä jäkittävän rakastetun kanssa aiheuttaa. Vaivihkaisuus tuntuu raikkaalta, jopa avantgardelta. Costello on niin kova tekijä, että joka biisin voi sanoa toimivan omillaan, mutta albumi tuntuu kolmesta eri levystä kootulta. Träskelin tunnustaa vihkoonsa päätyneiden lintujen itseisarvon, mutta keskittyy niiden innoittamiin ajatuksiin. Viesti välittyy kirkkaana: siellä missä on lintuja, on myös musiikkia. Heti kokkabiisissä That Was Me vierailee kolmas veteraani Albert Bouchard, joka saa taustalaulun ohella tunnustaa osansa rockhistorian merkille pannuimpana cowbellin kalkuttajana. Muitakin moderneja vetoja löytyy, kuten Newspaper Pane tai kokeellisesti soiva We Are All Cowrds Now. Tämä on äärimmäisen kiinnostava tapa toteuttaa soundtrack-levy. ARTTU TOLONEN HHHH Elvis Costello Hey Clockface Concord Juuri ennen koronasulkeutumista Elvis Costello kävi Helsingissä äänittämässä kaikki instrumentit itse soittaen muutaman biisin, jotka päätyivät tälle levylle. MIKAEL MATTILA HHHH K u v a: W ar n er M u si c ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.. Luonnonläheisen ilmaisun personoi Träskelinin kirkasotsainen tulkinta, jonka henkilökohtaisuus todistaa, että kaikki havaintovihkoon kirjattu on sekä totta että lumoa. Elävä vuorovaikutus siis korostuu. Puolet kappaleista on ainakin osaksi nelikymppisen Castellanon nimissä, ja kitarasta irtoaa tarvittaessa napakoita thrash-kikkojakin. The Symbol Remains on nimensä arvoinen, sillä culttibändi puhkuu innolla yhteen hiileen ja säilyttää eloisimmat perinteensä Bloomin laulutulkinnoissa, Dharman kitaroinnissa sekä kiipparien helmeilyssä. Kirjailija John Shirley jatkaa myöhempien aikojen sanoitusten yhteistyötä, ja lyyrikkoveteraaneista Richard Meltzer saa yhden krediitin bändin nuoremman rekryytin Richie Castellanon menobiisissä. How I’m Feeling on paras ja tarpeellisin poplevy yhden sukupolven karanteenifiiliksistä. Suomeksi saaren nimi on Seili ja siellä on aikoinaan ollut sekä spitaaliparantola että mielisairaala, jossa hoidettiin parantumattomia mielisairaita. Levyarviot > 56 SOUNDI Charli XCX How I’m Feeling Now Warner Brittiläispopparin lockdown-albumi on vain reilun kuukauden makuuhuonetyöstön tulos, joka ilmestyi toukokuun puolivälissä keskelle suljettua yhteiskuntaa
ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.. facebook.com/InfernoMagazine instagram.com/inferno_magazine twitter.com/infernomagazine Levyarvostelut 9_20.indd 57 9.10.2020 9.23. ...siellä missä on lintuja, on myös musiikkia..
Orkesteri vaalii sointiaan herpaantumatta. KOSKINEN HH Six Feet Under Nightmares Of The Decomposed Metal Blade Saatuaan lähtöpassit Cannibal Corpsesta 90-luvun puolivälissä vokalisti Chris Barnes äänitti muutaman mainion levyn Six Feet Underin kanssa. Kiroilukaan ei ole kuulostanut ikipäivänä yhtä jumalaiselta. VIRPI SUOMI HHHH K u v a: E rk k i N am p aj är v i Message Field A Brief Visit To Skull Soit se silti Message Fieldin Transformer Hill -debyytti (2019) syntyi edesmenneen ystävän muistoksi. Haikeasti psykepoppaileva Ovesta sisään listaa monille humalassa kotiin palaaville tuttuja pulmia. 58 SOUNDI Seksihullut Vain unessa kärsimys loppuu If Society Kitaristi ja sarjismies Jyrki Nissisen luotsaama terhakka Seksihullut-yhtye on ihastuttanut niin levyillä kuin livenä. Seksistä en tiedä, mutta ainakin hulluutta piisaa niin että heikkohermoisempaa hirvittää. KIMMO K. Minuutin-kahden biisit rymisevät kyllä sinällään vakuuttavasti, jos pelkkä rytyytys innostaa. Tuntuu että mikä tahansa tyylilaji taipuisi naisen teatraalisen äänenkäytön alla. Sirpa on heittämällä Suomen kovimpia rock-vokalisteja. Pitkät lauseet kiertyvät suorastaan kosmisella vääjäämättömyydellä kuin DNArihmat monikerroksisesti kryptiseksi viisaudeksi hurtin huumorin suolaamina. Karuhkosti koliseva ja aika munattomaksi jäävä soundimaailma ei varsinaisesti korosta yhtyeen mahdollisia hyviä puolia. Tasaiseen tahtiin levyjä julkaisevan Six Feet Underin diskografia on kuitenkin jatkuvien kokoonpanomuutoksien ja neljän puoliksi läpällä tehdyn cover-levyn värittämänä jättänyt aika sekavan vaikutelman. Laulu on sen luokan raakuntaa, että siihen verrattuna Lemmy kuulostaa Freddie Mercurylta. Hauntedin (1995) ja Warpathin (1997) hitaammat, tarttuvammat ja löysemmin rantein soitetut biisit muistuttivat enemmän Entombedin death’n’rollia kuin Cannibal Corpsea. Viime vuosina Six Feet Underin suunta on ollut lähemmäksi CanniLevyarviot > ...seksistä en tiedä, mutta ainakin hulluutta piisaa... Porukka on hitsautunut yhteen tiiviimmin ja soitto kulkee kuin Wipersillä ikään. Kuulostaa kuin Jeffrey Lee Pierce Gun Clubeineen vetäisi alkukantaista show’taan. Musiikin ja tekstin balanssi tuntuu täydelliseltä. DIY-meininki yhdistettynä ammattitaitoiseen musiikintekemiseen vetää puoleensa. Pidemmässä päätöskappaleessa I Miss My Days As A Pillowheadissa on enemmän sitä taidemeteliä, millä lyhyetkin biisit saisi nostettua kiinnostaviksi. Perustavanlaatuinen tunnelma virittyy osana ilmaisun rakenteita, koko yhtyeen yhteisinä henkäyksinä. Välillä soitto vaipuu hiljaisuuteen, välillä se nousee uuden ajatuksen aallolle. Suomalaisen kirjallisuuden lujimpiin kivijalkoihin lukeutuva 84-vuotias Hannu Salama tekee kolmannen kerran yhteistyötä puhaltaja Hepa Halmeen nimensä väärttien Vapaiden Radikaalien kanssa, sillä yhtye on karsittu versio Halme Prospektista. Toivoisi Deicidessakin vaikuttaneen Owenin pysyvän Six Feet Underissa vähän pidempäänkin, sillä hänen riffinsä yhdistelevät melodiaa ja raskautta juuri bändille sopivassa suhteessa. Eikä katoavaisuus ole koskaan kuulostanut yhtä lohdulliselta. Tällaisenaan perusrämistelystä ei liiemmin riemua heru. Tietysti kaikenlainen söpöily ja kosiskelu täytyykin tällaisessa hommassa tuupata ahteriin, mutta kuuntelumielessä Tastella on valitettavan vähän annettavaa. Sen äärelle herkistyminen tuntuu ylevöittävältä etuoikeudelta siitäkin huolimatta, että musiikki alleviivaa jatkuvasti olemisen rajallisuutta. Nyt kokoonpanoon on saatu mukaan Corpse-kitaristi Jack Owen, joka on myös kirjoittanut kaikki uuden levyn biisit. Mukana on paljon mainiota kolmen soinnun peruspunkeroa mutta myös tuhteja uudistuksia, joita kuullaan etenkin lätyn loppupuolella. Siinä on jotakin olemuksellisempaa. Mukaan mahtuu silti hyviäkin levyjä, joihin Nightmares Of The Decomposed lukeutuu. Barnesin ääni alkaa vuosien örisemisen jälkeen olla vähän karussa kunnossa, mutta Nightmares Of The Decomposedin sovituksissa rujon kulunutta ääntä ollaan onnistuttu käyttämään vahvuutena. Toki yhtä merkittävää on koko bändin vahvasti improvisoiva mutta alati koossa pysyvä yhteissoitto ja se on yhtä paljon free bluesia kuin free jazzia. Kunnes painautuu kevyesti ajan virtaan. Halmeen tenori ja huilut sekä Matti Riikosen trumpetti luovat upeita, hyvinkin sävelletyn oloisia rakenteita ja äityvät toinen toistaan väkevämpiin sooloihin koskaan kuitenkaan tavanomaiseen teema/soolot/teema-kaavaan turvautumatta. Kakkosalbumi soi nimittäin aivan yhtä haikeasti, kuin hyväksyvänä huokauksena luopumisen äärellä. NUUTTI HEISKALA HHHH Hannu Salama ja Vapaat Radikaalit Lähtöpassi tulevaan TUM Tasokasta kamaa tuottaneen TUMin toiminta tuntuu valitettavasti hiipuneen viime vuosina, mutta nyt yhtiö aktivoituu ja todellakin aiheesta. Krapulassa töihin kohauttaa ja saa aikaan tutinaa. Syvältä 1990-luvun kitarapop-perinteestä ammentavan A Brief Visit To Skullin melankolia ei muodostu pelkistä mollisoinnuista ja tummista instrumentaatioista. Neljäs albumi Vain unessa kärsimys loppuu on edeltäjäänsä orgaanisempi ja yhtenäisempi kokonaisuus. Samalla lähtökohdan alakuloisuus taisi sisäistyä yhtyeen pohjavireeksi. Lähtöpassi tulevaan on hurja, syvä ja kuulijaa haastava isku meitä kaikkia hämmentävään todellisuuteen. bal Corpsen tiukempaa ja raskaampaa soundia. Hän leikittelee sanoilla ja merkityksillä sähköistävällä vimmalla. Ehkäpä mainostettu visuaalinen anti sitten paikkaa tätä levymusiikissa kieltämättä aika kriittiseltä tuntuvaa puutetta. Vyörytys on hyvällä tavalla pakahduttavaa ja saa virneen kuulijan huulille. Salama näyttäytyy nykyajan Väinämöisenä loitsutessaan syntyjä syviä kaikkia helppoja ratkaisuja kaihtaen. Niitä on muutenkin musiikillisessa mielessä perin hankala hahmottaa. Esa Onttosen kitara häärii seassa pikantteja tekstuureja viljellen. Globeri syväluotailee jossain Siekkareiden ja Radiopuhelinten välimaastossa. Meiningissä on lo-fi-estetiikkaa ja tuotannollista hällävälismiä vaikka kuinka, ja tokihan se kuuluu asiaan. Nyt on luovuttu rytmisektiosta. Nuoret kapinalliset ovat hieno voimavara, mutta kyllä vanhat kapinalliset ovat vielä kovempi juttu. JUSSI NIEMI HHHHH ”Did you ever write your memoirs”, kysyy yhtye levyn loppumetreillä. Tempoja nakuttavat Arttu Tolosen rytmikoneet ja hän loihtii laitteistaan hälyjä, jotka eivät jää pelkiksi efekteiksi vaan nousevat kokonaisuuden elimelliseksi osaksi. HANNU LINKOLA HHHH Taste Rope In The Closet If Society/Half Bear Half Cat/Roge Autotallintuoksuista noise rockia ja punkräimettä on tarjolla kun Taste tahkoaa vajaan 20-minuuttisen albuminsa. Todisteet löytyvät tästä. Myös uudet astetta tummemmat sävyt sopivat bändin pirtaan. Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi Levyarvostelut 9_20.indd 58 9.10.2020 13.07. Kappaleet koostuvat simppelillä rytmityksellä asemoiduista yksinkertaisista parin soinnun räminäriffeistä. Huolellinen asettelu on rakkauden työtä, joka jalostaa kappaleiden kaihoisuuden ylellisyystuotteeksi. Vaikka laajarunkoiset laulut pärjäisivät erinomaisesti pelkän taustatekstuurinsa varassa, on niistä jokaiselle luotu oma kerronnallinen maailmansa tyylitajuisilla puhaltimilla, kuulaalla vibrafonilla tai avaramielisillä kitaroilla
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi Levyarvostelut 9_20.indd 59 9.10.2020 9.23
Laulaja Luke Spillerin syvä vibrato sopii täydellisesti levyn energiseen hyvänmielenrockiin, joka parhaimmillaan synnyttää nautinnon kylmiä väreitä. Levyn aloitusraita Strange Days vangitsee kaikessa mahtipontisuudessaan ensimmäisistä sekunneista lähtien kiinni levyyn aina albumin päättävään, lumoavaan Am I Talking To Champagneen asti. Kun on taito laulaa ja soittaa pianoa kuin Keysillä on, miksi tehdä tasapaksuja viisuja. Esteettisenä lähtökohtana oli luoda jotain lesoa, mässyä ja valloittavaa. 60 SOUNDI The Struts Strange Days Interscope Brittiläinen rockyhtye The Struts hyödynsi koronakaranteeninsa varsin luovasti kirjoittamalla ja äänittämällä uusimman albuminsa. Strange Days on levy, joka vie ja samalla palkitsee herpaantumattoman keskittymisesi. TEKSTI: HANNU LINKOLA K u v a: Li is a Ta n i Levyarvostelut 9_20.indd 60 9.10.2020 10.41. Omaleimaisen tunnustuksellisessa laulussa helmeilee rehellisyys, joka ei jää uusemotionaaliseksi ajankuvaksi, vaan kumpuaa paljon raikkaammasta lähteestä. Tansanian ykköstähti Diamond Platnumz tuo Afrikan aurinkoa ihmissuhdeturhautumisesta kertovan Wasted Energyn päätteeksi. Syystäkin. Tavallaan löysimme bändisoundin, jossa kaikki väänsi volat täysille ja siitä tuli sellainen iso vyöryvä asia, jota kukaan ei yksin täysin hallinnut, mutta jonka energia pystyttiin valjastamaan yhdessä. Itse asiassa koko levy kertoo Linkopiin halusta laajentaa palettiaan. Jostakin missä merkityspelit jäävät sikseen ja kömpelöitäkin totuuksia saa vaalia suurina aarteina. Onko koronavuosi korostanut läheisyyden merkitystä vai kumpuaako tematiikka jostakin syvempää. – Tavoitteena oli tehdä silmänräpäyksessä tunnistettava ”klassikkokansi”. Mutta pian selviää, että Keysin seitsemäs studioalbumi Alicia on kuin onkin paljon muutakin kuin tasapaksuja viisuja. – Ajat ja olot vaikuttavat menoon ja kuuluvat varmasti lyriikoissa. Mukana menossa on myös useita musiikin suurnimiä, mainitsemisen arvoisena esimerkkinä Def Leppardin Joe Elliot ja Phil Collen. Jos Linkopiin Nahkaa-esikoinen (2018) etsi vielä identiteettiään dogmatiikasta, hahmottuu Lanteiden vetovoima vuorovaikutussuhteina. Nahkaa-levyyn verrattuna ajatukset ovat vähän erisuuntaisia, tietyllä tapaa pidemmälle vietyjä. Vähän niin kuin joku liemi, josta alkaa irrota uusia makuja, kun sitä keittelee kauemmin. Nelikon korkeakierroksinen rock ammentaa tutusta vaihtoehtoestetiikasta, mutta konseptiin on lisätty joustovaraa: uuden aallon romantiikkaa valellaan stoner-kuorrutteella ja garage-sumun keskellä tuikkivat iskelmätähdet. Tunnustusta on annettava myös erinomaiselle coverille Kiss-klassikosta Do You Love Me. Sanoituksia on nyt myös kirjoitettu koko bändin voimin. Ilman kyynisyyttä. ISLA MÄKINEN HHHH Alicia Keys Alicia RCA Albumin alkupuolisko ei lupaa täydellisyyttä, vaikka sanaparista Alicia Keys voisi niin olettaakin. Eikä kyse ole vain näppärästä modulaatiosta. Yhtyeen kolmas studioalbumi Strange Days on monessa mielessä vaikuttava teos. Time Machine ja Authors Of Forever -kappaleissa syntikkasoinnut ja elektrobiitti peittävät tarpeettomasti uniikin lauluäänen ja sivuuttavat upean flyygelisäestyksen. – Kappaleiden tarinat voivat olla kuviteltuja, mutta aiheet kumpuavat usein oikeasta elämästä. Sähköisen pumpulipilven kiteissä asuu niskavilloja kutittava lataus, jota voi lähestyä sekä taiteellisena valintana että syvätunteena raiteiltaan syöksyvässä maailmassa. Suunnat tuntuvat oikeilta. Tai kuten yhtye orientaationsa tiivistää: ”Ja kun jäätiköt palaa ja metsät sulaa / haluun takertua suhun ja vittu poraa.” HANNU LINKOLA HHHH Linkopii, sanoituksissanne toistuu jonkin jaetun kaipaus ja vastaatte haastatteluun kollektiivina. Olette vieneet myös musiikkianne pidemmälle. Khalid featuroi kappaleessa So Done, joka on tullut tutuksi suoratoistopalveluista ja radiosoitosta. Lapseni ihastui Lanteiden kanteen välittömästi. Halusitteko rikastaa sointianne tietoisesti vai löytyivätkö uudet vivahteet sattumalta. Yleistunnelman sinetöivät kaipuun ja intohimon kärjistämät onelinerit, joiden puolittainen huolimattomuus käy monesti tehokeinosta. Opettelimme aika nopeasti toimimaan yhdessä, ja hommat tehtiin suoraviivaisesti. Viimeisten kahdeksan vuoden aikana The Struts tuntuu ehtineen vähän joka paikkaan ja on ollut lämmittelemässä yleisöä toinen toistaan nimekkäämmille bändeille. Itse jäin kuitenkin miettimään, miten sen tulkitsisin. Swahilin kieltä olisi voinut kuunnella enemmänkin. Kantavia aiheita ovat ainakin rakkaus, epävarmuus, läheisyys ja ymmärretyksi tuleminen. Kaikkien persoonat, estetiikantajut, tyylit ja maut ovat saaneet vaikuttaa toisiinsa pidempään. Linkopii Lanteet Luova Kakkosalbuminsa päätösraidalla Ystävät Linkopii nousee uudelle tasolle. – Sittemmin soundi on kehittynyt aika luonnollisesti, kun olemme soittaneet enemmän yhdessä ja oppineet uusia tapoja toimia bändinä. Kannen yksinkertainen loistava sydän kuvaa biisien vilpitöntä ja viatonta uskoa rakkauteen. You Save Me -balladissa iranilaisruotsalaisen laulajattaren Levyarviot > ...esteettisenä lähtökohtana oli luoda jotain lesoa, mässyä ja valloittavaa... Tarjoaako pelkistetty ilme suoran lukuohjeen levyyn, vai onko siinä myös ripaus provokaatiota. Osuma ei ole sattumaa. Toisiaan ruokkivat elementit lisäävät ilmaisun kestävyyttä, mutta yhtä lailla ne voimistavat musiikin resonanssia tässä hetkessä. Lauluihin päätyvät yleensä asiat, jotka kiihdyttävät sykettä. – Niin no, ensimmäisen levyn aikoihin bändi oli ollut kasassa vasta puolisen vuotta. Parhautta ja monipuolisuutta edustavat kappaleet, joissa Keysillä on kumppaneinaan toisia alan konkareita pitkin maailmaa. Strange Days on samaan aikaan perinteinen glam rock -levy rock’n’rollelämästä, seksistä ja rakkaudesta sekä bändin näkökulma siihen surkeiden sattumusten sarjaan, jota myös vuodeksi 2020 kutsumme
Levyn lopussa karusti ujeltava Outside The Gate tuo mieleen Tim Heckerin melodramaattisen äänirojun. Albumi todistaa, että pienillä harkituilla epätarkkuuksilla syntyy juuri oikea pöhinä. Yksi levyn huippuhetkistä, Sacro Bosco, on nimetty Italiassa sijaitsevan, kummallisen patsaspuiston mukaan. MIKKO MERILINNA HHH K u v a: G ia n lu ca G ra ss el li Levyarvostelut 9_20.indd 61 9.10.2020 9.23. Tämä on sydämeenkäypää, jopa lohdullisen melankolista musiikkia. Edellisalbumi Dead Magicin (2018) goottilainen monoliittisuus sai toivomaan, että von Hausswolff tekisi enemmänkin Källanin tyyppisiä kokeiluja. Se flaneeraa ja ihmettelee. KAROLIINA KANTOLA HHHH Robert Ensio Niemistö Jolla on korvat se kuulkoon Jukan Musiikki Viehätyin jo taannoin nähdessäni Itä-Hollola Installaation livenä. Elämä siemen kuolema on viimeiseen Jalokivin koristeltu yhdentekevyys -kappaleeseen asti tähän mennessä helposti lähestyttävin ja myös tanssittavin Profeetta-albumi. Kokemuksen kruunaa äänialoja rikkova laulu, joka saa hulluusmittarit väräjämään. Tunnelma on etäinen ja sisäänpäinkääntynyt. Miekkosen tapa lähestyä maailmaa on kiintoisa. Itse odotan suuremmalla mielenkiinnolla Empath Live Volume 2:ta, jota on lupailtu julkaistavaksi jossain vaiheessa – sen setti kun koottiin fanien äänestyksen perusteella ja mukaan tuli paljon harvinaisuuksia kuten useita Devinin entisen yhtyeen Strapping Young Ladin biisejä. Verrokkien konseptuaaliseen rajapinta-avantgardeen nähden All Thoughts Fly tuntuu intuitiivisemmalta, jopa romanttiselta. Eikä musiikillisesta veljeilystäkään ole haittaa kun oma tyyli on plakkarissa. Sanoitukset kertovat kaunistelematta oleellisen ja sydänsuruihin voi upota tyystin. Kitarointi muistutti suuresti fanittamieni My Bloody Valentinen ja Dinosaur Jr:n meininkiä. Niemistö vääntää vakavatkin aiheet ovelaksi leikiksi. Lavalla on progevelhon lisäksi iso liuta muusikoita, jotka ovat tuttuja muun muassa Frank Zappan yhtyeestä, Hakenista sekä Devinin omasta country rock -duo Casualties Of Coolista. The Human Conditionin piristävin puoli on kitaratuotanto, jossa meluisan fuzzatut rytmikitarat narisevat karismaattisesti ja tyylitajuisesti. vyksi, kitarasoolojakin satelee ja solisti Chris Robertsonin ulvonta muistuttaa aika ajoin kaimansa Cornellin suuruudesta. All Thoughts Fly kutoo kauniin unen harson; tunnelman, joka säilyy. Order Of Magnitude on kuitenkin vain yksi perushyvä livealbumi muiden joukossa ja Devininkin diskografiasta löytyy tajunnanräjäyttäviä livejulkaisuja. Miehet ja kitarat kuulostavat toisinaan ihanan tuoreilta! Albumin vajavaisuudet ovat sisältöpuolella: laulunkirjoitus ei yllä aivan palkintopallisijoille, eikä ikuisesti muistettavia kappaleita taida albumille olla syntynyt. Von Hausswolff on ollut tekemässä kirkkouruista uutta trendisoitinta. Sitten Laulurastas teki paluun. Ketunhäntä painuu syvälle kainaloon. Hienosti rakennetut Sä luulit sekä Pieni lintu tuovat mieleen Elliott Smithin nyrjähtäneet sävelkulut. Hypnoottisen lehteileväksi kasvaa myös nimiraita, jota kuunnellessa unohtaa, ettei päällä olekaan sekvensseri. Risto Yli-Härsiläkin ihmettelee missä hän on. Tästä saavat eniten irti vain kovimmat Devin-fanaatikot. Käärmekierteen tiukka rättöjalehtisalomainen motorik-beat vaihtuu saumattomasti synthwaven ja elektrodubin kautta ensimmäisen puoliskon päättävään avaruusrockiin ja niin edelleen. VIRPI SUOMI HHHH Devin Townsend Order Of Magnitude – Empath Live Volume 1 Inside Out Order Of Magnitude on livealbumi, joka on taltioitu Devin Townsendin kirjavan Empath-albumin kiertueella Lontoossa joulukuussa 2019. Viime vuosina omia urkuteoksiaan ovat levyttäneet maannaisen Ellen Arkbron lisäksi ainakin säveltäjät Sarah Davachi ja Kali Malone. Ihan hyviä esityksiä on toki: In Love With The Pain viihdyttää hyvin amerikkalaisesti duurissa, ja Again-sinkku miellyttää kulmikkailla kitarariffeillään. MIKAEL MATTILA HHHH Snoh Aalegran ääni synkkaa Keysin kanssa niin, että sydämessä tuntuu. Perfect Way To Die johdattaa nimensä mukaisesti albumin lähes täydelliseen päätökseen. VESA SILTANEN HHH Profeetta Elämä siemen kuolema Helmi Levyt Laulurastas-yhtyeen vokalisti Matti Pihlin alias Profeetan sisäavaruuselektroyhtye Uusi Maailmanuskonto ehti julkaista vuosina 2007-2012 kolme albumia, joilla sen musiikillinen matka kulki debyyttilevyn nestemäisestä dubista flirttailuun heavy rockin kanssa. Eteläinen hard rock äityy nelikon käsittelyssä toisinaan aika hea...esteettisenä lähtökohtana oli luoda jotain lesoa, mässyä ja valloittavaa... Robert Ensio Niemistön toisella soololevyllä samat vaikutteet haamuilevat edelleen, mutta yleisesti liikutaan kuitenkin astetta herkemmissä atmosfääreissä. Settilista on jakautunut tasaisesti Empathin sekä Devinin aiemman soolotuotannon ja Devin Townsend Bandja Devin Townsend Project -yhtyeiden materiaalin kesken pääpainon ollessa kevyemmässä laidassa. Rakkautta vain sanailee liikuttavan suoraviivaisesti peitsamolaisittain ja nautinnollisesti räjähtelevä Kiittää sua herättää henkiin rokki-Lennonin. Kyllä täysillä ajetun putkivahvistimen hehku on kaunista! Kuusikielisten dominanssi tuo albumiin myös ajattomuutta, ja tuotanto on muutenkin enemmän rock ja vähemmän pop. Profeetan ja Mikko Kuorelahden yhdessä säveltämä, sovittama ja kesällä 2019 äänittämä Elämä siemen kuolema jatkaa siitä, mihin Uuden Maailmanuskonnon kolmas levy Saatanan uusi maailmanuskonto (2012) jäi. Ennen kaikkea kappaleen Black lives matter -teeman vuoksi, ja ihan vain Alician itsensä vuoksi. JARI MÄKELÄ HHH Black Stone Cherry The Human Condition Mascot Samalla kokoonpanolla perustamisestaan lähtien operoinut Black Stone Cherry kuulostaa seitsemännellä albumillaan perinnetietoiselta mutta elinvoimaiselta. Juuri tällaista ikivanhan kivipuutarhan mystiikkaa albumilla on. Avausraita Itsen tuppeen laittaminen tempaa mukaansa riffillä, joka voisi olla peräisin Popedan Kaasuatai Harašooalbumeilta, elleivät Profeetan tulisesti julistamat Timothy Leary -käännökset tekisi selvää moisista hajatelmista. Kahdeksanminuuttisen psykedeliaeepoksen aikana palikat putoilevat hyppysistä ja todellisuus hajoaa. Ja sehän sopii, aina ei tarvitse päästä suorilta ihon alle. Black Stone Cherry kuulostaa toimivan täsmälleen mukavuusalueellaan, vailla ulkokultaisia kevyen musiikin moderneja sovituskoukkuja tai studiokikkoja. Mukana on myös The Trammps -laina Disco Inferno. SOUNDI 61 Anna von Hausswolff All Thoughts Fly Southern Lord Massiivisten studioalbumiensa välissä Anna von Hausswolff julkaisi pari Källan-nimistä kokeellisempaa ep:tä, jotka rakentuivat liki pelkästään urkuhuminan ympärille. No, All Thoughts Fly on juuri sellainen. Pelottavan taitava orkesteri pitää eklektisen setin hyvin hyppysissään ja tekee kunniaa niin raskaammalle rockille kuin eteerisemmälle utuilullekin
Mekkala on ihailtavan totaalista, mikä kyllä asiaan syvälle vihkiytymätöntä rassaa mieleenjäävien purkausten puutteena. Ja lopuksi vielä lyhyt käväisy jazzin puolelle, vaikka totuuden nimissä Oaagaadan vinyylisingle aika roheasti äänekästä laitaa seilaa sekin. Nämä kaksi biisiä saattavat hyvinkin olla bändin parhaat sitten ensiseiskatuumaisen yllätysiskun. Nyrkkitappelun uuden seiskatuumaisen a-puoli kellottaa kaksi minuuttia, kääntöpuoli puolet siitä. Levyarvostelut 9_20.indd 62 9.10.2020 9.23. Pitkäsoittoja uhmakkaasti karsastava lappeenrantalaisbändi on uhmakas ja persoonallinen vastine oman imagonsa vangiksi jääneelle oi-punkille. Olisi huomattavasti miellyttävämpää vastaanottaa omintakeinen ja jopa etäisyyttä ottava näkökulma kuin nyt soittimessa pyörivä kopion kopio siitä maton alta vetäneestä pedosta, josta nykymenossa ei ole tietoakaan. Solisti-Kyren syvältä kurkusta kumpuava kärinä on kuin Maho Neitsyt -yhtyeen Pexiltä perittyä, mutta muuten hommassa on skarpimpi ote. Enemmänkin mieleen tulee Jari Tervon varhaisromaanien yritteliäät antisankarit. Hahmo on harvinaisen elämänmakuinen, oli kyseessä sitten työelämän muutokset, karun lopun saava romanttinen ilta sillalla tai pohdiskelu omasta ikääntymisestään. Ihan yhtä uniikisti härmäläinen bändi on harvakseltaan aktivoituva Kyre & Duunarit. Tulokaskokoonpano noudattaa kuuliaisesti muotoseikkoja, mutta kiihdyttää intensiteettiään kummassakin raidassa niin että varman päälle pelailemisesta ei pääse syyttämään. Levyarviot > 62 SOUNDI Weezerin ja Teenage Fanclubin julisteiden mainostaulun, omalta kantiltaan vieläkin vihreämmälle puolelle karsinointia. Kertosäkeistä tulee osanottajamäärästä riippumatta estottoman yhteiskailotuksen juhlaa. Kovimmat paukut on sijoitettu Static Electric Musicin a-puolelle, etenkin Let Loose kiemurtelee herkullisesti garage rockin intohimoisten kliseiden varassa ilkikurisesti mutta taitavasti. ASKO ALANEN HHHH The Flower Kings Islands Inside Out Ruotsalainen progepumppu on harvinaisen hyvä siinä mitä se tekee. Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Melodiset iskut nasahtavat mahtavalla vaistolla yksittäisille nuoteille ja moniäänisyyttä avaaviin iskulauseisiin. Ja kuinka paljon riemua se ehtii siinä ajassa herättääkään! Laiffi vetää mua feissiin paitsi tykittelee vittuillakseen anglismeilla, on revittelevine kitaroineen pirun tehokas punk rock -siivu. Sekin on vain loogista, sillä kymmenisen vuotta reservissä marinoitunut High Status voi hyvin olla tämän linjavalinnan olomuodoltaan korkein kiteytys. Perinteet on hallussa joensuulaisella Joukkohaudallakin, vaikka ollaankin enemmän älämölön laitamilla. Tottahan toki Dealing With Demons -tuplalevyn ensimmäinen osa on genressään mainio ja laadukas tuotos, mutta ex-rumpalin tahdittamiin hengästyttävän ultraväkivaltaisiin mutta tarttuvuudessaan vertaistaan hakeviin huippuhetkiin sillä on kilometrien matka. Korisija Dez Fafaran kipparoiman groove metal -yhtyeen kultakausi kesti kymmenisen vuotta, ja periaatteessa päättyi samalla kertaa, kun multi-instrumentalisti John Boecklin ei enää malttanut lyödä bändille tahtia. Mä vihaan somee sanoo jo nimellään kaiken olennaisen. Ainakin se on karistanut pitkän hibernoinnin jälkeisen tomut, havut ja naavat heti yltään. Nykymiehistöllä ei kuitenkaan selkeästi ole hajua mikä oli Fury Of Our Makers Handin (2005) ja sen seuraajien temppu ja miten se tehtiin. Viiden rallin ep:n voima syntyykin enemmän metelin kaikkivoipaisuutena – kiveäkään ei jää kääntämättä, kun melutornado on pyörittänyt minuutin, puolentoista kerta-annokset lävitse. Jälkimmäistä ei tarvitse erikseen retrosti alleviivata, vaan homma kuuluu kaikesta luonnollisesti. ”Mä en paina tykkää-nappia/Mä en kaipaa yhtään appia” on vastaansanomaton julistus. Ette voi jumalauta olla tosissanne. Ronskia vaikutelmaa korostaa kursailematon soundimaisema. H arvoin on kaikki tarpeellinen sanottu näin tiiviissä paketissa. Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Esikuvien arvostuksesta ei ole epäilystäkään, mutta itsetuntoa ja valmiuksia riittää omankin nurmipläntin hyvänsuopaan valtaamiseen. Devildriver kuulostaa edelleen Devildriveriltä, ja näin ollen kieltämättä perustelee olemassaolonsa. Rennon venkulat ja römäkät riffit potkivat kappaleet takuuvarmasti liikkeelle ja trion laulu-voimakaksikko Prinkkilä-Silvennoinen kirmaa rinta rinnan ja ytimekkäästi melodiaan kiinni. En muista, että bändin aina vallalla ollut riimittelyfiksaatio olisi tuottanut pitkiin aikoihin näin hersyvää jälkeä. The Sugarrush rynnäköi suoraan läpi Posiesin, ...kiveäkään ei jää kääntämättä, kun melutornado on pyörittänyt minuutin... Parasta The Phonochromesin ep:llä on bändin muikealla tavalla letkeä soitto ja perinnetietoisuus. HENRI EEROLA HH Sugarrush High Status Nature Sucks Anyway Vaasalaisen Sugarrushin konsepti on ollut niin yksinkertaisen valloittava, kärkevää kitaroiden kuritusta, mukaansa tempaavia melodioita ja hehkeitä laulustemmoja, että tuntuu kuin olisi aina kuullut ja lukenut kapean tautologisia ylistyksiä ”sokerihumalan” eri asteiden fiiliksistä. On myös ihanan huoletonta, että The Flower Kingsin neljästoista albumi on sitä samaa kuin ennenkin: ”Bold, Devildriver Dealing With Demons I Napalm Rinnakkaismedioiden julistaessa uusimman Devildriver-pitkäsoiton nimeen ties minkä valtakunnan superlatiiveilla, itse huomaan lähinnä pinnisteleväni, jotta edes pystyn kuuntelemaan saman levyn yhdeltä istumalta. Itse levyn sielu kuitenkin viehättää enemmän kuin julkaisu kokonaisuudessaan, jolla jää parantamisen varaa tasalaatuisuuden löytämisessä. Laulujen teksteistä piirtyy kuva maailman kehityksestä pudonneesta ukosta. Bändin dynamiikkaa eivät vuodet ole löystäneet. Bändin sydän, jo 1970-luvulla Kaipa-yhtyeessä kitaroinut Roine Stolt, on eräänlainen nero, jota ajaa silkan megalomanian rinnalla myös selkeä halu tehdä mietittyjä ja maaliin pääseviä sävellyksiä. A Swimming Tripissä vetovastuun saavat rumpali Simo Laihonen ja aivan pinnassa bassoaan mörssäävä Tero Kemppainen. Bändissä on nuoresta iästään huolimatta yhdistetty tuntuva määrä kokemusta ja näkemystä, joten ihme se ei ole. Albumi poppaa ja rokkaa kuin vimmattu ja tummemmissa sävyissäänkin kuin pimeän voiman viettelemä. Mutta siemenet johonkin merkittävään on kylvetty. Oag-adassa Tuure Tammen trumpetti ja Sami Pekkolan saksofoni käyvät lujaa lähitaistelua päätyen ratkaisemattomaan. Inspiraatio on haettu japanilaisesta hardcoresta ja 80-luvun suomalaisesta punkista, jossa hallittua kaaosta käytetään tietoisena tehokeinona. Toisistaan kappaleet eivät hirveästi eroa eivätkä mieleen jää
Even The Devil Believes on monipuolinen hevilevy, joka palauttaa jälleen uskoa Stryperiin ja joka hyödyntää perinteitä kuulostamatta millään muotoa vanhanaikaiselta. Def Jam Radikaalin poliittisen räpin pioneerit tekevät paluun legendaariselle Def Jam -levy-yhtiölle, joka oli menestyslevyjensä takana 1980ja 1990-luvuilla. Amerikka on kriisissä. Olkoonkin albumi kasarihenkinen, se on silti tuore ja näkemyksiltään vahva silloinkin, kun bändi tarttuu How To Flyn kaltaisiin popmelodioihin. Biisi ei pärjää originaalimateriaalille kuten nimikappale, Something’s Wrong, horrorpunk Hallucinate ja countrybilly Shine A Light. Kaikkien näiden vuosien jälkeen Public Enemy on edelleen samojen teemojen äärellä. Mutta esimerkiksi Pisaroita pihlajassa ja Läpi harmaan sumun kurottavat riittävän korkealle saksofonin ja pianon kohottamin siivin, jotta moiset vastaväitteet voi unohtaa. Albumilta löytyy säkenöivää satukirja-Yesiä (Broken, Northern Lights), suvantoja (Telescope) ja jopa hyvä popkappale (All I Need Is Love), mutta myös ihan tyhmiä palikkasynia (Solaris) ja pöljää kitaravoimistelua (Islands). Kritiikki vallanpitäjiä ja hallitusta kohtaan osuu hedelmälliseen maaperään Black lives matter -liikkeen följyssä. Onneksi rakkaus lajiin on vahva ja Armored Saint jaksaa sinnikkäästi painaa eteenpäin, sillä viiden vuoden julkaisutauon katkaiseva Punching The Sky on hieno teos. Sitten perustajajäsen Köfte deVillen terveys petti ja yhtye hylkäsi vokalistinsa. Se on ehkä paria edeltävää rutinoituneempaa albumia seesteisempi, mutta myös rennompi, tarttuvampi ja vaihtelevampi rock ’n’ roll -paketti. Viimeisen 30 vuoden aikana Stryperillä on ollut hankaluuksia yhdistää metalli, melodiat ja rock, mutta nyt osa-alueet pelaavat saumattomasti yhteen. Uusien kitaristien sekä ilmeisesti suomalaisen rumpali K.O. Monin paikoin ei olla kaukana vaikkapa Yonan tekemisistä, joskin Ikonen punnitsee sanansa perinteisemmällä vaa’alla ja on tulkitsijanakin enemmän tarkka kuin heittäytyvä. Itsehän en todellakaan ole mikään jazzin asiantuntija, mutta tätä musiikkia voi kuunnella myös laulaja-lauluntekijä -viitekehykseen sijoittuvana, sillä siinä on runolliseksikin äityvän painokkaan itseilmaisun tuntua, voimakkaita luontokuvia ja tunneskaalaa hurmiosta suruun. Kolmenkymmenen vuoden takaisen originaalin Mad Sin -trion raakuutta ja hurjuutta ei tavoiteta, mutta ei siihen edes pyritä. Silti se on varmaa, ruotsalaista laatutyötä. Mad Sin on aikoinaan coveroinutkin Demolition 23:ta. Kun Stryperin Michael Sweet sanoo samaa, tutun oloinen epäilys hälvenee lopulta aika nopeasti, sillä mies on aivan oikeassa. Vain basisti Valle pysyi deVillen tukena vaikeiden aikojen läpi. Sittemmin bändi on etsinyt tietään enemmän tai vähemmän onnistuneesti, mutta uutuudella ympyrä sulkeutuu ja bändi tavallaan palaa kunniakkaisiin kasariaikoihinsa. Silti yhtye tunnetaan parhaiten lähinnä jäsentensä muiden ansioiden johdosta, kuten laulaja John Bushin Anthrax-pestistä ja basisti Joey Veran Fates Warning -kytköksestä. Samalla levy kärsii genremusiikin ominaistaudista: ennen kaikkea Islands tuntuu fanipalvelulta, jolta kuulija saa sitä mitä on odottanutkin. MIKAEL MATTILA HHH Stryper Even The Devil Believes Frontiers Usein bändit jaksavat uuden albumin kohdalla kehua tehneensä uransa parhaan levyn. Albumin puutteet, jotka toki ovat kuulijan korvassa, liittyvät juuri tähän. Ristolaisen kanssa valmisteltu Unbreakable on täysin relevantti paluulevy. Ainoastaan selkeä Guns N’ Roses -pastissi This I Pray jää tässä konseptissa vaille tarkoitusta. Kohtuuttomasta 90 minuutin ja 21 kappaleen kestostaan huolimatta Islands on ihan onnistunut levy. Vihainen, nälkäinen ja vaativa, ja aina valmiilta loppumattomaan taistoonsa valtaa vastaan. Se on jo taito sinänsä. SOUNDI 63 Mad Sin Unbreakable Century Media Psychobillyn veteraaniyhtye Mad Sinin loru kävi lähellä loppua. Niinpä kuullaan harkittua, hienostunutta ja ajatonta laulujazzia, jossa Ikonen, kiistatta upea vokalisti, häärii päätähtenä, vaikka yhtye nouseekin hienosti tukemaan niin biisien draamaa kuin pidättelevämpiäkin tunnelmia. Itse asibombastic and beautiful”, sanotaan tiedotteessakin. Monet arvottavat bändin 80-luvun loppupuolen albumit sen parhaiksi töiksi, ja kieltämättä siirtyminen 90-luvun alussa glam rock -urille teki hallaa yhtyeelle. Muutamissa kohdissa kaipaisi rosoa ja epätäydellisyyttä, vaikka tiedostaakin toiveen kumpuavan omista vähän erilaisista musiikillisista juurista. Ensin edellisen Burn And Rise -albumin (2010) kantava voima kitaristi Matt ”Voodoo” Miller sai kenkää ilmoittauduttuaan bändin tunnusten alla Voice-kilpailun saksalaiseen versioon. VESA SILTANEN HHHH Public Enemy What You Gonna Do When The Grid Goes Down. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH ...kiveäkään ei jää kääntämättä, kun melutornado on pyörittänyt minuutin... Hyvää miksausta saa kiittää siitä, että soundillisesti järkäle ei ahdista oikeastaan missään vaiheessa. assa monella biisillä kuten vaikkapa Standing On The Shoulders Of Giantsilla, End Of The Attention Spanilla ja Do Wrong To Nonella on potentiaalia nousta uusiksi keikkojen vakionumeroiksi. Kaihoisasti psychobillyn kultavuosiin katsova Moon Over Berlin muistuttaa veteraanirokkari Michael Monroen nostalgisia New Yorkja Lontoo-muisteloita. JARI MÄKELÄ HHH K u v a: Ju d it h C la ss voivat Beastie Boys -yhteistyö Public Enemy Number Won sekä tälle vuosituhannelle päivitetty Fight The Power -anthem. Stryper on vuosikaudet kipuillut niin tyylisuuntansa kuin imagonsa kanssa. LINDA SÖDERHOLM HHHH Levyarvostelut 9_20.indd 63 9.10.2020 9.23. Taitavat muusikot, iskevää musiikkia, hyvä livemeininki ja sitä rataa. Vuonna 2020 räpin Rolling Stones rokkaa kovemmin kuin koskaan myös siksi, koska taustoja soittaa DJ Lordin lisäksi myös bändi. Nyt bändi versioi Madnessin House Of Funin, mikä toimii kohtuullisesti. Tämä kuulostaa kylliksi legendareferensseiltään (useimmin Yes, välillä Totokin), ja tämä tarjoillaan vastaanottajalle hulppeassa, puolen kilon triplavinyylipaketissa. Varttuneesta iästään huolimatta – tai ehkä juuri iän tuoman kokemuksen ansiosta – Public Enemy on tulessa. NIKO PELTONEN HHH Armored Saint Punching The Sky Metal Blade Vuonna 1982 aloittanut Armored Saint ei jostain syystä ole onnistunut lyömään monien aikalaistensa tavoin toden teolla läpi, vaikka kaikki edellytykset siihen onkin. Energiaa ja tekemisen meininkiä pursuava albumi ei ole vanhojen dinosaurusten levy, joka on puserrettu väkisin kasaan, jotta voidaan taas lähteä kiertueelle soittelemaan vanhoja hittejä. Erityisen onnistuneesti bändin energiaa kanaAili Ikonen Suru ei oo suora viiva Groovy Monessa mukana olleen laulaja Aili Ikosen kolmannella soololevyllä hänen omia kappaleitaan säestää jazzkvintetti, jonka basisti Mikko Pellinen vastaa sovituksista. Kappaleet seisovat omilla jaloillaan eivätkä kalpene yhtään vanhempien kestosuosikkien rinnalla. Biisintekijä Veran sävelkynä on täytetty vahvalla musteella, Bush on edelleen loistavassa iskussa ja muu bändi hoitaa sekin tonttinsa erinomaisesti. Jos yhtye on paluunsa jälkeisillä levyillä edustanut vahvemmin rock-laitaa, Even The Devil Believes nostaa jälleen keskiöön metalliriffit ja tavaramerkiksi muodostuneet melodiat sekä lauluharmoniat. Uutuus yhdistelee pääasiallisesti Public Enemyn vanhaa materiaalia remixien muodossa todella vakuuttavan vierailijakaartin kera funkjumala George Clintonista rapakon takaisen rap-maailman megatähtiin. Valitettavan vähän on muuttunut 30 vuodessa. Ihmisoikeuksia vaativa sekä aktivismia ja medialukutaitoa kuuluttava Public Enemy osuu naulan kantaan pandemian raiskaaman maanosan etsiessä itselleen uutta johtajaa
Moral Panicilla on kuultavissa aiempaa selvemmin Nothing But Thievesin tuotannossa väläyksinä nähdyt elektronisen musiikin vaikutteet. JUSSI NIEMI HHHH Nothing But Thieves Moral Panic Sony Nothing But Thieves asetti kolmannelle levylleen tavoitteeksi kokeilla oman soundinsa ja bändikonseptin rajoja. Kolmatta albumia on kypsytelty hieman pidempään, mutta se onneksi myös kuuluu lopputuotteessa. Se kohiseva koski esimerkiksi groovaa niin, että näen Aylerin ja Ornetten myhäilevän toisessa ulottuvuudessa. Brittiyhtye on kuitenkin välttänyt monien tekemän virheen, eikä kirjoita kappaleitaan konerumpujen ja syntetisaattorien ympärille, vaan kasvattaa niillä rockbändin mahdollisuuksia. Akateemisuus on tästä kaukana. ANTTI MARTTINEN HHHH Will Butler Generations Merge Uutta Arcade Fire -albumia ei ole näköpiirissä, mutta yhtyeen kosketinsoittaja ja multiinstrumentalisti William Butler on julkaissut jo kolmannen soololevynsä. Policyn (2015) ja livenä taltioidun Friday Nightin (2016) jälkeen Generations vaikuttaa Butlerin ensimmäiseltä vakavalta yritykseltä tehdä useampaakin kuuntelua kestäviä lauluja. Not Gonna Die ja Fine ottavat kantaa Yhdysvaltojen väkivaltaistuneeseen nykytilaan ja jälkimmäinen erityisesti siihen sukupolvien osin häpeälliseenkin ketjuun, jonka osaksi Butler itsensä tunnistaa. Tämän huomaa etenkin albumin avaavan Unpersonin nostatuksessa. Jos kuuntelet vanhakantaista, ajatonta r&b:tä ja soitat vinyylejä, tämä levy löytää mieluusti paikan hyllystäsi. Tyylilaji liikkuu ajattoman 1950–1960-lukujen r&b:n ja rock and rollin parissa ja vertaus ”Englannin Chuck Berry” ei ole kovin kaukaa haettu. Juppia yritettiin lanseerata isomman joukon suosikiksi jo 1970-luvulla, mutta tähteyteen kielteisesti suhtautunut, pub rockin kummisedäksikin nimetty mies vetäytyi omiin oloihinsa tekemään levyjä. Eskelinen suosii juurevan mystisesti soivia puuhuiluja, joista eniten käytetty on aikoinaan kuulunut Teppo Revolle itselleen. Metzin kriitikkojen ylistämän debyyttilevyn rujo noise rock keräsi vertauksia The Jesus Lizardiin ja Big Blackiin. Brooklyniläisen kotitalonsa kellarissa bändin kanssa äänitetty Generations on ymmärrettävän syntsavoittoista rytmimusiikkia, jolla Butler tähtää pikemminkin vanhakantaiseen kuin moderniin sointiin. Garden Of Eden on ihastuttavan tiukka puolituntinen rypistely, jossa ei ole mitään turhaa. Onkin yhtyeen valtti, ettei se ole museoimassa mitään vaan ottaa oikeasti yhteyden esi-isien/ äitien henkiin ja antaa mennä niiden ohjaamana. 64 SOUNDI www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Tämä levy on kooste Juppin tekemistä neljästätoista, yli 200 originaalia sisältävästä cd:stä, joita hän on kymmenen vuoden ajan tehnyt ja myynyt netissä uskolliselle kuulijakunnalleen. Vaikka uusi levy onkin bändin helpoimmin lähestyttävä, kyllä senkin parissa saa päänsä kipeäksi. Kättentaputusten ja taustalaulajien kanssa käytävän vuoropuhelun myötä lievästi gospelisen Surrenderin reippaus kätkee alleen Generationsin vakavimman puolen. Hyvä! VESA SILTANEN HHHH Metz Atlas Vending Sub Pop Kanadalainen Metz julkaisi vuoden 2012 debyyttinsä Sub Popilla ja bändin kolmannen levyn tuotti Steve Albini. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. Nothing But Thieves kuulostaa vuonna 2020 vain omalta itseltään ja sen tulevaisuudelta voi odottaa suuria. Laulut ovat erittäin tarttuvia ja ne on pieteetillä toteutettu: I Ain’t Broke No Law, I Wish, So Many Rides ja monet muut napakat biisit olisivat voineet olla isoja hittejä toisissa olosuhteissa. Lyhyisiin biiseihin on mahdutettu paljon asiaa ja erilaisia osioita, jotka seuraavat toisiaan kuitenkin johdonmukaisesti luoden luonnollisesti soljuvan kaaren. Laulunsa osalta Scissor Sistersin Jake Shearsin kaltaista falsettiakin väläyttävä Butler vakuuttaa Outta Herellä saaneensa tarpeekseen sydänsuruista, ajan haaskauksesta ja edeltäneistä sukupolvista. MIRKO SIIKALUOMA HHHHH Mickey Jupp One Of A Kind – The Favourites Collection Hiljaiset Levyt Vaikka kyseessä on eräänlainen best of, ei näitä biisejä tunne kuin pieni joukko hardcorefaneja ympäri maailmaa. Siten Atlas Vendingin alternativerockmaisempi ote voi tulla osalle kuulijoista yllätyksenä. Moral Panic ei ole uudistumisesta huolimatta kyborg bändin menneisyydestä, vaan tyylitajuinen askel uudelle vuosikymmenelle. Jos The Jordanaires varasti aikanaan show’n jopa Kuningas Elvikseltä, Jupp tekee saman itseltään. Jokainen kappale jää alle neljän minuutin ja napakimmat humpat eivät ylitä edes kolmen minuutin rajaa. Viimemainitusta puheen ollen: kokonaisvaltaisesti soiva Oi te kamuiset lumoaa kuulijan juuri sillä, että se vie toisenlaiseen kokemisen tilaan samalla kun on kirjaimellisesti maanläheinen elämys. Biisissä kuullaan myös brittiläisen Hell-yhtyeen laulajaa David Boweria. Victimsin säkeistöissä harjoitetaan puolestaan kunnon kitara-akrobatiaa ja Eisegesis-raidalla lyödään jo disco-/funkvaihdetta silmään. Tämähän kuulostaa jo melkein musiikilta. Mukana on niin Dimmu Borgir -kitaristi Silenoz, Napalm Deathin Shane Embury kuin Nilessa, Malevolent Creationissa ja Nachtmystiumissakin kannuttanut Tony Laureano. Atlas Vendingillä yhdistyy Strange Peacen (2017) sävellyksellinen taidokkuus ja II:n (2015) pelkistetty energisyys vastustamattomalla tavalla. Yhdentoista kappaleen joukosta ei löydy heikkoja hetkiä. Sanomattakin on varmaan selRETRO Levyarvostelut 9_20.indd 64 9.10.2020 9.23. Vaikkei TAASkaan ihan easy listeningiä ollut, jatkaa Atlas Vending kuitenkin Albinin tuottaman Strange Peacen (2017) aiempaa melodisempaa suuntaa. Rässikone polkaistaan käyntiin heti lyhyttä introa seuraavalla Ignitellä. Ei alkuaikojen fanienkaan kuitenkaan tarvitse pettyä, sillä sen verran intensiivisen metelin Hayden Menziesin täydellä voimalla taukoamatta takomat rummut ja Alex Edkinsin atonaaliset särökitarat saavat aikaan. Siinä missä Pindarin Sävel on paljolti ”rakennettu”, tämä on soitettu livenä studiossa ja huokuu väkevästi intiimiä vuorovaikutusta. NUUTTI HEISKALA HHHH Insidious Disease After Death Nuclear Blast Insidious Diseasella on varsin vaikuttava kokoonpano. Jos ulkoisesti löytyy yhtymäkohtia Nirvanaan, muistuttaa Metz Atlas Vendingillä musiikillisesti asteen undergroundimpaa seattlelaista suuruutta, These Arms Are Snakesia. The Mystic Revelation Of Teppo Repo Oi te kamuiset Helmi Levyt Vasta äsken julkaistiin Otto Eskelisen hieno soololevy Pindarin Sävel ja nyt jo tulee emoyhtyeen uusi työ. 72 tuo palettiin lisää groovea sekä c-osan, jonka tahtiin nyrkit kohoavat taatusti ilmaan keikoilla. PERTTI OJALA HH Curimus Garden Of Eden Inverse Loimaalainen death/ thrash metal -yhtye Curimus julkaisi Realization-debyyttinsä 2012 ja jatkoa seurasi jo 2014. Raja bändiläisten omien sävellysten ja arkistoista kaivettujen viisujen välillä hämärtyy. Pitääkö hyväosaisen amerikkalaisen muusikon tuntea syyllisyyttä menneiden sukupolvien tekemistä vääryyksistä. Absence päättää levyn hengästyttävään kaahaamiseen. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. Eero Tikkanenkin keskittyy kontrabassoa enemmän napakasti soivaan 2-kieliseen mongolialaiseen ”blueskitaraan” topshuuriin Arwi Lindin täydentäessä tiiviin tunnelmoinnin monenlaisilla lyömäsoittimilla. Ehkä tarkoituksena on tietoisesti väistää vaikean kolmannen levyn sudenkuopat, mutta Moral Panic -nimen saanut kokonaisuus toden totta onnistuu kunnianhimoisessa tavoitteessaan loistavasti. Mekkalaa lisää myös se, että levy on miksattu poikkeuksellisen äänekkääksi. Erityishuomio kiinnittyy svengaavaan laulukuoroon, joka on itse asiassa Jupp monistettuna. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. Totaalisen läsnä olevaa ja paikoin armottoman svengaavaakin menoa voisi kuvata muinais-ugrilaiseksi freejatsiksi. Levyarviot > ...kuulijaa pidetään intensiivisessä puristuksessa alusta loppuun... Helminä kokonaisuudesta voi nostaa stadioneille syntyneen Free If We Want Itin, Individualin fuzz-kitaroiden ja rap-versejen koukuttavan liiton sekä There Was Sunin odottamattoman raikkaan tuulahduksen 1990-luvun vaihtoehtorockista. Hiljaisuuden laskeuduttua ja pulssin tasaannuttua sormi hakeutuu kuin huomaamatta taas play-napille. Levyjen hengessä on paljon samaa, mutta toteutukset poikkeavat toisistaan. Maailman paras urkusoundi. Kuulijaa pidetään intensiivisessä puristuksessa alusta loppuun eikä hengähdystaukoja suoda
Samankaltaisuuden aiempaan tuotantoon nähden voi toki mieltää ongelmaksi, sillä mitään erityisesti uutta ja raikasta Ohmsilla ei ole tarjota – hienoja biisejä lukuun ottamatta. Vuonna 2020 Mors Principium Est on bändin perustaneen vokalisti Ville Viljasen ja brittiläisen kitaravelho Andy Gillionin kaksimiehinen studioprojekti, jonka kolmanneksi jäseneksi on laskettava tuottaja Thomas ”Plec” Johansson. Vuosikausia omassa kammiossa kehitelty yhden miehen ja symbioosissa kukoistaneen lap steel -kitaran olohuonesinfonia jaetaan kotikuunteluun kaikille kiinnostuneille. Mors Principium Estin selkeästi nimetyn seiskalevyn melodödö on monin tavoin dualistista. Kuoren alta löytyy kuitenkin edelleen aika vähän. Bändin yhdeksäs albumi voisi olla mainiosti ilmaisun määritelleiden Around The Furin (1997) ja White Ponyn (2000) seuraaja. Taustat on orkestroitu pistämättömällä dynamiikanja tyylitajulla, mutta niiden synteettisyys kuuluu. ASKO ALANEN HHH Deftones Ohms Reprise Nu-metalin lähtötelineistä ihan omalle radalleen heti ensilevynsä jälkeen siirtynyt Deftones on linjakas yhtye. 2 rollaa miellyttävän pakottomasti. Yksityiskohdat, kuten Morenon massiivisten kitarasointujen päälle luomat kekseliäät laulumelodiat alkavat tarttua mieleen ja kappaleet aukeavat. Harperin hallitsema kitaramusiikin kirjo klasarista ja flamencosta havaijinliukumaan ja syvään bluesiin sävyttää otsikoituja ja biiseihin nimikoituja teemoja irrallisen vapaamuotoisesti. Origins Vol. SOUNDI 65 vää, että bändin death metal -ryttäys toimii saumattomasti. Ärinä on persoonattoman kuivaa, mutta Gillionin musiikin melodisessa melankolisuudessa on värisyttävää kauneutta. Brittibändi Crippled Black Phoenixin pääjehu Justin Greaves kertoo sanan luonnehtivan yhtyeen uutta albumia täydellisesti. MAPE OLLILA HHHH Ace Frehley Origins Vol. Musiikin muotokieli on kuitenkin yhtenäinen läpi albumin, sillä kaikki käytetyt tehokeinot sitoo yhteen tietynlainen kylmä etäisyyden tunne. Kiittimet ristiin siitä, ettei Harper ole kulttuurisesti ominut eri maailmankolkkien kliseisimpiä musavinjettejä, mutta oudoksuttavaa on vaikkapa Harlemin verkkainen käyskentely tai Brittanyn folkkipolkan hento kulku. Solistin suoraviivaista aggressiota tuetaan progressiivisilla biisirakenteilla. Tällaisen laatutason ja ilmaisun ainutlaatuisuuden äärellä ollaan kuitenkin ongelmasta kaukana. Parisen vuotta sitten ilmestynyt albumi Spaceman keräsi kohtuullista mainetta, joten muusikon oli helppo siirtyä seuraavaan projektiin. Frehley päätti jatkaa vuonna 2016 julkaistun Origins Vol. Klassikot valikoituivat taiteilijan oman levyhyllyn äärellä. Ideat ja omaperäisyys ollaan sen sijaan jätetty soittajien muihin projekteihin. Muun muassa kitaristit Lita Ford ja Bruce Kulick kantavat lisänsä riffi-infernoihin. KIMMO K. Minulle Ellengæstin tarkoituksellinen koleus on luotaantyöntävää. Livetilanteisiin ukkoja pestataan tarpeen mukaan. Ohmsilla Deftones kuulostaa tismalleen ja vain Deftonesilta. Bändi tekee hommansa horjumattomalla ammattitaidolla, mutta en ymmärrä sen biisien tunnetilaa. Kitarat soivat välillä kaikuisan kuulaina helisten, toisinaan biisirakenteissa seikkaillaan vähän kokeellisemmin jopa puhaltimiakin soppaan tuoden, ajoittain äänivallit vyöryvät metallitsunameina yli kuulijan ja toisessa hetkessä synkeillään tavoitellen post-punkin vähäeleisyyttä ja varsinkin laulussa myös lakonista monotonisuutta. NUUTTI HEISKALA HH Ben Harper Winter Is For Lovers AntiHämmentävä levytys. Gillionin soolotyöskentely on poikkeuksellisen tyylikästä ja riffit todella innovatiivisia, mutta ajoittain niin kiemuraisia että muistuttavat enemmän plektrajeesusten sormiharjoituksia kuin tarttuvia metalliriffejä. JUHA SEITZ HHH Crippled Black Phoenix Ellengæst Season Of Mist Sanalla ”ellengæst” on lainatusta mytologiasta riippuen kaksi merkitystä: väkevä demoni tai kujeileva henkiolento. Juuri tuon kalseuden vuoksi minun on vaikeaa luoda Crippled Black Phoenixin biiseihin mitään tunneyhteyttä. Painokkaat hard rockin sävyt toistuvat tehokkaimmin Creamin maanisella Politicianilla sekä syystäkin esille pääsevällä Kissin Shetilityksellä. 1 -pitkäsoittonsa linjoilla, mikä tarkoitti kuuluisien rock-biisien uudelleen versioimista. After Death kuulostaa miellyttävältä lipuessaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta minkäänlaista mielikuvaa se ei loputtuaan jätä jälkeensä. MAPE OLLILA HH K u v a: W ar n er M u si c Levyarvostelut 9_20.indd 65 9.10.2020 9.23. Russ Russellin (Napalm Death, At The Gates) miksaaman After Deathin murskaavan raskaat, mutta selkeät soundit ovat myös ensiluokkaiset. Ohms on loistavaa Deftonesia, jälleen kerran. Vuosien varrella debyytin raa’at soundit ja punkimpi ote ovat vaihtuneet loppuun asti hiotuksi vanhan koulun deathiksi. Chino Morenon yhä erinomaisen tehokas ja melodisesti rikas laulu siirtyy vaivatta eteerisestä hyminästä megafonikiljuntaan, painokkaan keskitempoiset rytmit rullaavat intensiivisesti, kitarakuviot äityvät näppäilyistä jylhiin särövyörytyksiin ja kiipparimausteet tuovat rentoon mäiskeeseen utua. Ensi alkuun se lipuu ohi korvien, jättäen lähinnä usvaisen mielikuvan, jossa musiikki kuitenkin ankkuroituu tajunnan rajamaille. Harras ja keskittynyt nautiskelu sylikitaran kapea-alaisilla soinnuilla ja liukusäädöillä tuottaa mielihyvää äänigalleriallaan ja soiton taidokkuudella, mutta sulavien ja svengaavien melodioiden diggari jää vaille täyttymystä. Yhtä hyvin se toki asettuu albumien jatkumoon, jossa laatu on kauttaaltaan korkea. Tarjolla on lämmin ja intiimi tuokio pelkistettyä mutta silti hienosävyistä, sanatonta soittoa. Ben Harper sulkee Winter Is For Lovers -albuminsa ulkopuolelle lahjakkuutensa runsaan ulkokultaisen suitsutuksen sekä levottoman pintajulkisuuden, mutta myös hyvin hedelmällisen yhteistyön vankan roots-musisoinnin legendojen ja ammattilaisten kanssa. Seven on loistolevy, mutta vaatii kohtalaisen paljon toistoja avautuakseen. The Beatlesiltä lainattu hurmoksellinen I’m Down osoittaa, että Frehleyn juuret lepäävät tukevasti rock and rollin maastossa. Jos perusdeath riittää, sitä Insidious Death tarjoaa levyllisen erittäin tiukalla otteella. KOSKINEN HHHH Mors Principium Est Seven AFM Porilaislähtöinen Mors Principium Est oli pitkään Suomen melodisen death metalin parhaiten suojeltuja salaisuuksia, jonka ura ei laatualbumeista huolimatta ikinä noussut samalla tavalla lentoon kuin vaikkapa Bodomien, Insomniumin ja Kalmahin. Kepittäjä ja hänen bändinsä tulkitsevat tuttuja sävellyksiä kieli poskessa, mutta rennolla etunojalla. Vaikka kaikki raidat eivät mutkitta istu Ace Frehleyn sähköisiin näkemyksiin, bändillä on kaikesta päätellen ollut leppoisa groove levytyssessioissa. Edellisestä Shadowcastista (2010) on jo kymmenen vuotta. Hämmentävintä itse asiassa onkin, etteivät albumin kutsuva nimi ja kappaleiden geopoliittinen paikannimistö Istanbulista Pariisiin tunnu saavan järin leimallista katetta melodioiden sovituksista ja soitannasta. 2 SPV Kitaristi ja laulaja Ace Frehley on Kiss-yhtyeestä lähtönsä jälkeen keskittynyt soolouraan. Kuten Deftonesin aiemmatkin albumit, Ohms on selkeä grower. Valitettavasti ammattitaidon lisäksi juuri muuta levyllä ei ole tarjolla. Kuvaus avautunee paremmin bändille kuin yleisölle, sillä Ellengæst sisältää sitä samaa äänikuohuina lainehtivaa progressiivista ja tylyllä tavalla tunnelmallista post-rockia kuin yhtyeen aiemmatkin tuotokset. Silenoz on sanonut, ettei tässä olla pyörää keksimässä uudestaan; tarkoitus on vain löytää hyvä groove
– Kun alkuperäinen jäsen eroaa pitkäikäisestä ryhmästä, niin jotkut bändit voisivat joutua pitämään kriisipalaverin. Olen toki itse vähän turhan lähellä tätä juttua, mutta minun mielestäni molemmat ovat omaksuneet Dark Tranquillityn soundin ja tyylin sataprosenttisesti, ja tämänkin vuoksi Moment kuulostaa äärimmäisen luontavalta Atoma-levyn (2017) seuraajalta, nyökkää Stanne. Täysin ilman sinikeltaisia laseja voi todeta, että Moment on helposti eräs metallisen vuoden merkkitapauksista. marraskuuta, eikä materiaalin tasosta tingitä tälläkään kierroksella. Tai no, omille ja omille teille... – No, sanotaan vaikka niin, että Dark Tranquillityn riveistä löytyy muutamia kivikovia Depeche Mode -faneja, ja tällä kerralla niistä elektronisista musiikillisista maisemista tulevat vaikutteet nousivat kuuluvammiksi kuin ehkä kertaakaan aikaisemmin. – Levyn intensiivinen valmisteluvaihe oli käynnissä viime keväänä, ja pandemiatilanteen alkuvaiheet eivät vaikuttaneet tekemisiimme paljonkaan. Levystä vain tuli tällainen. Niklas jatkaa edelleen Dark Tranquillityn kansitaiteilijana ja olemme edelleen tuon tuostakin yhteydessä hänen kanssaan, kertoo laulaja Mikael Stanne. Sundinin paikalla yhtyeessä vaikuttaa taitonsa monissa yhteyksissä näyttänyt Christopher “Michaelin veli” Amott. Mutta niin, kyllähän me olemme ikuisesti kiitollisia Spinefarm Recordsille, että he julkaisivat Skydancer-debyyttimme vuonna 1993. Studion uumenissa tuntui turvalliselta ajatella, että korona on väistynyt jo siinä vaiheessa, kun me saamme Momentin markkinoille. Levy ei ole mikään helppo pala, sillä kappaleet ovat paikoin hyvinkin kimurantteja, mutta haastava materiaali ei pelottanut Spinefarmia. Samalla ovenavauksella Dark Tranquillity nappasi riveihinsä myös Johan Reinholdz -nimeä tottelevan toisen kitaristin. – Tämä ei liity siihen, että puhun suomalaiselle toimittajalle... Niinpä niin... – Kyllähän tämä on käsittämättömän outoa, puuskahtaa Stanne. K u v a: D an ie l Fa lk ”Tämä ei liity siihen, että puhun suomalaiselle toimittajalle... Viime maaliskuussa nimittäin saapui ilmoitus, että Dark Tranquillityssä alusta asti vaikuttanut kitaristi Niklas Sundin jättäytyy lopullisesti ryhmän ulkopuolelle – nimenomaan lopullisesti, sillä Sundin ei ole ollut mukana yhtyeen maailmoja kiertävässä livekokoonpanossa enää muutamaan vuoteen. – Et muuten ole ensimmäinen kaveri, joka huomauttaa tästä seikasta, nauraa Stanne. Mehän olemme ilmoittaneet kiertävämme USA:ssa syksyllä 2021, mutta kukapa tietää tuonkaan rundin kohtalosta. Mutta niin, kyllähän me olemme ikuisesti kiitollisia Spinefarm Recordsille.” Bazook 9_20.indd 66 9.10.2020 10.39. Tässä tapauksessa ei ollut sellaista vaaraa, sillä lähdimGÖTEBORGILAISTA MELANKOLIAA me omille teillemme äärimmäisen sopuisasti ja hyvässä hengessä. Lähdetään tutustumaan Momentiin bändin kokoonpanomuutosten kautta. Teksti: Timo Isoaho 66 SOUNDI D ark Tranquillityn vuosilukumittarissa kiiluu tänä syksynä lukema 31, mutta vierivät vuosikymmenet eivät tunnu järsivän tämän göteborgilaisen raskaan musiikin pioneerin moottorien tehoja. Melodisen death metalin ykköskaartiin jo pienen ikuisuuden kuuluneen yhtyeen kahdestoista studioalbumi Moment ilmestyy 20. Uusi pitkäsoitto on pian saatavilla, mutta tulevista kiertueista ei ole minkäänlaista varmuutta. Momentin raidoilta löytyy myös useita hetkiä, joka tuovat vahvasti mieleen brittilegenda Depeche Moden. Jos emme olisi tuolloin saaneet ensimmäistä albumia pihalle hyvän levy-yhtiön kautta, niin kukapa tietää, miten meille olisi käynyt. Ahkerana rundaajana tunnettu Dark Tranquillity on lukemattomien kollegoiden tapaan oudossa tilanteessa. Bazook! > Raskaamman puoleista asiaa. – Christopher ja Johan eivät ole ujostelleet yhtään vaan he ovat kirjoittaneet loistavaa materiaalia Momentille. Tuntuu aivan hirveältä ajatella, että ehkäpä me pääsemme seuraavan kerran tien päälle vasta 2022 tai 2023! Koska tulevaisuudesta ei ole mitään varmuutta, niin palataan lopuksi takavuosien muistojen pariin. – Kokonaistunnelmaltaan Moment saattaa olla hieman edeltäviä levyjä melankolisempi, mutta se ei ollut mikään tietoinen tavoitteemme
– Marraskuun lopulla ilmestyy livealbumi Distant Memories – Live In London, jonka nauhoitimme Englannissa viime helmikuussa. Mietin ajatusta hetken ja totesin heidän olevan aivan oikeassa. – Julkaisin Suspended Animation -soolodebyyttini vuonna 2005, joten siitä on jo vierähtänyt jonkin aikaa, naurahtaa Petrucci. – Olin miettinyt toisen oman albumin valmistelemista jo pitkään, mutta pääbändini aktiviteetit pitivät minut kiireisenä vuodesta toiseen. SOUNDI 67 K u v a: D ar ko B o eh ri n ge r A merikkalaisen Dream Theaterin fanien ei kannata olla läpeensä vihaisia maailmanlaajuiselle pandemialle, vaikka yhtyeen kuluvan vuoden kiertueet toki peruuntuivatkin. – Toki diggareita varmasti ilahduttaa myös tieto siitä, että ryhdymme valmistelemaan Dream Theaterin seuraavaa studioalbumia kuluvan syksyn aikana. Kun tieto Dream Theaterissa vuosina 19852010 soittaneen Portnoyn ja Petruccin uudesta yhteistyöstä levisi, uutinen onnistui loksauttamaan auki jokusenkin leuan. Soololevyn valmistumisen jälkeen John Petruccin katse on taas kääntynyt takaisin kohti Dream Theaterin maailmaa. – Kun sitten viime keväänä aloin pohtia soololevyni rumpalia, lapseni sanoivat minulle heti, että sinun pitää pestata Mike tähän hommaan. Ei kuitenkaan mennyt montakaan päivää, kun päätin käyttää yllättävän vapaaajan hyödyllisesti, sanoo kitaristi. Instrumentaalilevyn bassoosuuksista vastaa Dave LaRue (Dixie Dregs, Flying Colors) ja komppien takaa löytyy Mike Portnoy. Petrucci nauhoitti Terminal Velocity -nimen saaneen uuden sooloalbuminsa loppukevään ja alkukesän aikana. Mikäli suunnitelma toteutuu, niin Dream Theaterin seuraava studioalbumi mahdollisesti ilmestyy jo ensi keväänä! JOHN PETRUCCI ja takavuosina suurimman vaikutuksen tehneet raskaat levytykset: IRON MAIDEN: The Number Of The Beast IRON MAIDEN: Piece Of Mind OZZY OSBOURNE: Diary Of A Madman RUSH: 2112 METALLICA: Master Of Puppets JOHN PETRUCCI JOHN PETRUCCI HÄMMENNYKSESTÄ AKTIIVISUUTEEN HÄMMENNYKSESTÄ AKTIIVISUUTEEN Bazook 9_20.indd 67 9.10.2020 10.39. Se tuntui todella hienolta, sillä olin jo pitkään tuskaillut ”missä ihmeen välissä minä ehdin tehdä sen pitkään odotetun toisen soololevyn” -ajatusten kanssa. – Kun kiertuesuunnitelmamme kaatuivat, tilanne tuntui aluksi hämmentävältä ja jopa absurdilta. Osa muusikoista on ollut siipi maassa, eikä esimerkiksi uutta materiaalia ole syntynyt, kun taas toisille on käynyt täysin päinvastoin. Viime kuukausina on tullut selväksi, että koronatilanne on vaikuttanut artisteihin varsin eri tavalla. – Minulla oli varastossa kappaleaihioita, joita olin kirjoittanut Joe Satrianin ja Steve Vain kanssa paiskattuja G3-kiertueita varten. – Kun Mike lähti omille teilleen vuona 2010, toimittajat saivat eron näyttämään varsin riitaisalta. Palataan raskaan progelegendan suunnitelmien äärelle tuota pikaa, mutta hypätään ensin kitaristi John Petruccin uuden sooloalbumin äärelle. Olemme kirjoittaneet tahoillamme uutta materiaalia, ja uppoudumme studioon jo lähiviikkojen aikana. Emme tietenkään vielä alkutalvesta tienneet, että pandemia sulkee pian koko elävän rockmusiikin maailman, mutta juuri nyt tuntuu erittäin hyvältä, että pystymme tarjoamaan faneillemme viimeisen päälle tehdyn livepaketin juuri tällaisina aikoina, nyökkää kitaristi. Mike suostui saman tien, ja hyvä niin, sillä hän teki taas kerran aivan loistavaa työtä kannujen takana. Petrucci kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään. Dream Theaterin oli määrä rundata tiiviillä tahdilla ympäri maapalloa myös tänä vuonna, mutta kas kummaa: viime maaliskuussa meidänkin kalenterimme tyhjeni melkein yhdessä silmänräpäyksessä. Luvassa onkin kaikenlaista. Sävelsin nopealla tahdilla muutaman uuden kappaleen, ja yhtäkkiä minulla oli kasassa levyllinen uutta soolomateriaalia. Totuus on kuitenkin se, että olen tuntenut Miken vuodesta 1985, eikä meidän ystävyytemme ole koskaan päättynyt, toteaa Petrucci
– Meillä oli toki joitakin muitakin vaihtoehtoja mielessä, mutta en onnistunut löytämään lopullista yhteisymmärrystä kitaristi Andy Gillionin kanssa. Kun työreissu on mallia ”neljä päivää laivalla Karibialla ja mahtavat bändit soittavat koko ajan”, niin ei siinä viitsi paljon valittaa! VILLE VILJANEN ja parhaat 2000-luvulla julkaistut metallialbumit: OLD MAN’S CHILD: Revelation 666 — The Curse Of Damnation GHOST: Infestissumam ZONARIA: Arrival Of The Red Sun HYPOCRISY: Virus KEEP OF KALESSIN: Armada Bazook! Teksti: Timo Isoaho 68 SOUNDI > Bazook 9_20.indd 68 9.10.2020 10.39. Jos taas mietin kokonaisuutta, niin Seven tuntuu omassa mielessäni jonkinlaiselta Embers Of A Dying Worldin ja Dawn Of The 5th Eran (2014) ristisiitokselta. Vähintään yhtä hienoa oli lähteä mukaan Miamista startanneelle 70 000 Tons Of Metal -risteilylle... Toinen vanhempi virstanpylväs on ...And Death Said Live (2012). Lisäksi uusista teksteistä on löydettävissä myös avaruusteemoja. Millaisia musiikillisia ajatuksia oli mielessä tällä kerralla. – Jos mietin meidän vanhempia albumeja, niin itselleni eräs ehdottomasti tärkeimmistä julkaisuista on nimenomaan Inhumanity. Tulosta on tullut komealla tavalla kautta uran: vuonna 2003 ilmestynyt ensilevy Inhumanity ei vaikuta vanhentuneen päivääkään ja juuri ilmestynyt seitsemäs pitkäsoitto – tietenkin nimeltään Seven – on taas kerran murskaavan tehokasta työtä alusta loppuun. Pääsimme soittamaan USA:han ensimmäisen kerran vuonna 2005, ja se oli unohtumaton kokemus. – Morsin kappaleiden tekstejä en ole ikinä halunnut juurikaan avata, enkä vaihda taktiikkaa tälläkään kierroksella. Se ilmestyi viisi vuotta Liberation = Terminationin jälkeen, ja pitkän tauon jälkeen julkaistu pitkäsoitto toimi samalla uudistuneen Mors Principium Estin jämäkkänä ensiaskeleena, sanoo laulaja Ville Viljanen. Pala palalta Seven sitten valmistui, sanoo laulaja. Seven oli sitten varsin helppo valinta, sillä kummallakaan ei ollut mitään tätä järjestysnumeroa vastaan, kertoo Viljanen. Mennäänpä pidemmittä puheitta uuden albumin maailmaan, ja aloitetaan otsikosta. Kuten jo tuli mainittua, niin Mors Principium Estin juuret yltävät yli kahdenkymmenen vuoden taakse. Millaisia ovat parhaat menneiltä ajoilta mieleen nousevat muistot. P orissa perustettu Mors Principium Est on kyntänyt melodisen death metalin tuulisia tantereita jo viime vuosituhannen lopulta asti. – Säveltäminen tapahtui samalla tavalla kuin ennenkin: Andy teki kappaleiden demot, ja minä sitten kommentoin, että pitääkö niihin tehdä muutoksia vai ei. Debyytti on kuitenkin aina debyytti. Sen verran voin kuitenkin kertoa, että suurin osa sanoituksista kertoo sodasta ja kuolemasta. – Emme asettaneet sävellysvaiheessa materiaalille mitään erityisiä tavoitteita, mutta yleisellä tasolla keskustelimme, että biisit voisivat olla vähän nopeampia kuin edellisellä Embers Of A Dying World ”Morsin kappaleiden tekstejä en ole ikinä halunnut juurikaan avata, enkä vaihda taktiikkaa tälläkään kierroksella.” -albumilla (2017), ja sellaisia niistä sitten tulikin. – Levysopparin saamisen lisäksi kohokohdat liittyvät rapakon taakse
En kuitenkaan kirjoita minkään oppien mukaan vaan homma menee niin, että buddhalaisuudesta saamani mielikuvat ja symboliikka sekoittuvat erilaisiin visioihin, joista tekstit sitten syntyvät musiikin ja kansitaiteiden rinnalle. K u v a: M ai ja A jo m o VESA AJOMO ja viisi vaikutusvaltaista musiikillista teosta: NEUROSIS: Given To The Rising TOOL: Lateralus DISSECTION: Storm Of The Light’s Bane URFAUST: Drei Rituale Jenseits Des Kosmos THE DOORS: The Doors VESA AJOMO ja viisi vaikutusvaltaista musiikillista teosta: NEUROSIS: Given To The Rising TOOL: Lateralus DISSECTION: Storm Of The Light’s Bane URFAUST: Drei Rituale Jenseits Des Kosmos THE DOORS: The Doors Bazook 9_20.indd 69 9.10.2020 10.39. Kertoisitko hieman Mathreyatan taltioimisesta. – En pidä itseäni järin taikauskoisena, mutta numerologia taas on melkein pakkomielle. – Mathreyata ei sinällään tarkoita mitään, mutta nimen juuret ovat buddhalaisessa eskatologiassa ja tyhjyydessä, sanoo Ajomo. – Uusien juttujen jammailu ja rakentaminen on usein sellaista, että tilanteessa unohtaa itsensä ja antautuu musiikille kokonaan. Ja jos vielä tarkennan, niin musiikki ja kansitaide ovat suuria inspiraatioita tekstien taustalla, mutta yhtä aikaa sanoitukset vaikuttavat musiikkiin ja taiteeseen. Onko Dark Buddha Risingin säveltämisen tapa muuttunut vuosien varrella. Vuosien mittaan seula on toki tiukentunut ja nykyään riffejä kehitellään vielä entistäkin pidemmälle, kuvailee Ajomo. Albumi on purkitettu studiossa lähes täysin livenä, mutta toki lauluosuudet on tehty erikseen, ja siellä täällä on myös pieniä jälkikäteen lisättyjä mausteita, kertoo Ajomo. 69 SOUNDI SUVANTOJA JA RIFFIMYRSKYJÄ F okusoitunutta drone-pörinää, pikimustaa psykedeliaa, hypnoottista sludge-jumittelua ja niin edelleen. Tämä heijastuu hyvin vaikkapa riffien kiertomäärissä sekä kansitaiteessa. marraskuuta. Mathreyatakokonaisuus on rakennettu juuri tällä tavalla, sanoo laulaja-kitaristi Vesa Ajomo. Entä onko Dark Buddha Risingin ja Oranssi Pazuzun yhteenliittymältä Waste Of Space Orchestralta luvassa jotakin uutta joskus. Mitä albumin nimi tarkoittaa. – Kappaleet syntyvät pitkälti jammailemalla, ja tekemisen tyyli on aina ollut enemmän tai vähemmän samanlainen. Mathreyata ilmestyy perjantaina 13. Karvat pystyyn pakottavan vaaran tunne on läsnä jokaisessa soinnussa, iskussa ja äännähdyksessä. Oletko taikauskoinen. – Emme ole sopineet mitään, mutta ainakaan minä en näe esteitä yhteistyön jatkumiselle. Parhaimmillaan käy jopa niin, että kaikki ympärillä katoaa, eikä soittamisesta muista oikein mitään. Mannerlaattoja äärimmäisen raskailla riffeillään liikuttamaan kykenevän tamperelaisen Dark Buddha Risingin julkaisut ovat aina olleet kokonaisvaltaisia ja syövereihinsä imaisevia elämyksiä, eikä uutuusalbumi Mathreyata tee poikkeusta tähän epäpyhään sääntöön. Keikkasetin pitää aina olla mielenkiintoinen meille itsellemme ja sieltä pitää löytyä tietynlaiset rytmitykset suvantojen sekä erilaisten riffimyrskyjen suhteen. – Tekstit inspiroituvat edelleen eniten Tiibetin buddhalaisuudesta. Nämä kolme osa-aluetta resonoivat toistensa kanssa niin kauan, että palaset loksahtavat lopullisille paikoilleen. – Sink-yhtyeen Ark Of Contempt And Anger -albumin (2017) äänimaailma oli puolestaan sen verran vakuuttavaa jälkeä, että pestasimme Mathreyatan miksaajaksi Saku Tammisen. Pikemminkin päinvastoin: Mathreyatan kiihkeän vyörytyksen äärellä alkaa tuntua siltä, että Dark Buddha Rising seisoo syksyllä 2020 niin läpitunkemattoman pimeyden ja pohjattoman kuilun äärellä, ettei yhteenkään harha-askeleeseen ole varaa. – Teimme pohjaraidat Space Junk -studiolla, ja Kimmo Nyyssönen toimi nauhoittajana. – Olemme soittaneet Mathreyatan kaikkia biisejä livenä jo aikaisemmin
Tämä on ollut asianlaita jo hyvän aikaa, mutta harvoin tulee ajatelleeksi, että itse julkai semisen konsepti on verrattain moderni keksintö. Väliin mahtuu yhteis kunnallisesti kantaaottavan ”spiritual jazzin” kulmakiviin kuuluvia julkaisuita. Russell levytti Black Jazzille itsekin ja Schory tiettävästi toimi operaation rahoittajana luotuaan varalli suutensa kaupallisemman musiikin saralla. Myös Schoryn puolesta löytyy argumentteja ja koko soppa vaikuttaa monimutkaiselta. Black Jazzin taustalta löytyivät pianisti Gene Rus sell (1932–1981) ja menestyksekäs perkus sionisti Dick Schory. Toiminnan intensiteetti selviää kerralla katsomalla Black Jazzin logoa tai katalogissa esiintyviä upeita mustavalkoisia levynkansia. Kokoonpanon kaksi levyä tulevat vastaan sään nöllisesti musiikkitietäjien toplistoilla. Artistit tosin ovat epävirallisissa yhteyksissä muistelleet rahaepäselvyyksiä labeliin liittyen, ja Washington Post jul kaisi elokuun lopulla artikkelin, jonka mukaan ”ensimmäi senä mustien hallinnoimana jazzlevymerkkinä pidetty Black Jazz olikin ehkä kokonaan valkoisen hepun omistama”. Artik kelissa kuvaillaan riitoja omistussuhteisiin liittyen ja lyhyesti selitettynä nyt 88vuotias (valkoinen) Dick Schory on joiden kin väitteiden mukaan myynyt katalogin eteenpäin ilman täy sin selkeää omistusoikeutta. Gene Russell avasi pelin enteel lisesti nimetyllä levyllään New Direction ja tämän vuoden heinä kuussa edesmennyt basisti Cleveland Eaton päätti tii viin sarjan levyynsä Plenty Good Eaton. T ärkein nykyjazz on riippumattomien pienlevymerkkien julkaisemaa. Mustien muusikoiden ope roima levymerkki ottaa jazzin takaisin haltuunsa rahamie hiltä julkaisten tiedostavaa, väkevää ja eteenpäin suuntau tunutta uutta jazzia. Erilaisia Black Jazz aiheisia remix ja dj miksausprojektejaan ovat julkaisseet ainakin Gilles Peterson, DJ Mitsu, Muro ja Theo Par rish. Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives BLACK JAZZ NÄYTTI SUUNTAA The Awakening: Hear, Sense, Feel Real Gone Music Gene Russell: New Direction Real Gone Music Doug Carn: Spirit Of The New Land Real Gone Music KOLME TUORETTA BLACK JAZZ -REISSUETA ”Mustien muusikoiden ope roima levymerkki ottaa jazzin takaisin haltuunsa rahamie hiltä.” Jazz kiinnostaa 9_2020 -taitto_a.indd 70 8.10.2020 16.14. Yhteiskunnallisesti Black Jazzin rajoja rikkovalle tuotannolle on tilausta nyt kenties eniten 50 vuoteen sitten le vyjen alkuperäisen julkaisun. 70 SOUNDI Oikeastaan Black Jazzin katalogista ei löydy heikkouksia. Taustalla vellovat epäselvyydet luovat julkaisuprojektin ylle varjon, mutta silti Black Jazzia voidaan pitää tärkeänä suunnannäyttäjänä katalogiaan rakentaville pienlevymerkeille jazzin saralla. Kukin levyistä tuntuu jollain ta paa ”pakolliselta”, siltä että musiikki yksin kertaisesti täytyi saattaa kuultavaksi. Pienmerkit Black Jazzista lähtien pistävät pihalle musiikkia, jota ei muuten olisi olemassa. Mainittakoon vielä kuriositeettina, että Black Jazzin levy numerointi skippaa julkaisun BJ/13 epäonni seksi koetun julkaisunumeron vuoksi. Black Jazz Recordsin vuosina 1971–75 julkaisemat 20 albu mia ovat tulta ja tappuraa. Tätä kirjoitettaessa Black Jazzin etsittyjä klassikkolevytyksiä on vihdoin tulossa uudelleen saataville yhdysvaltalaisen Real Gone Music yhtiön toimesta. Levymerkki perustettiin nostamaan esille nuoria afroamerikkalaisia artisteja. Berliinissä asuva promoottori Thomas Vermynck puolestaan järjesti viime vuonna Black Jazz 50 vuotta juhlakonsertteja, joissa mukana oli merkin edellä mainittuja artisteja ja myöskin labelin levyillä esiintynyt, sittem min disco laulajana maineeseen noussut Jean Carn. Tässä on mielestäni avain omaehtoisen julkaisu toiminnan ymmärtämiseen. Kirjoitin jo aiemmin palstalla privaattiprässeistä eli omakustanteista jazzissa, mutta mitä varsinaisiin pien levymerkkeihin tulee, on vuonna 1969 Kali fornian Oaklandissa perustettu Black Jazz Records eräs tärkeimmistä uranuurtajista. Ainoa yhtyenimellä esiintynyt artisti Black Jazzin rosterissa oli The Awakening, bändi jonka juuret olivat Chicagon AACM järjestössä (The Association for the Advancement of Creative Musicians). Aloite on erittäin tervetullut ja ajoituskin vaikuttaa täydelliseltä. (Schory perusti samoihin aikoihin myös Ovation Records levymerkin ja hän oli ollut aiemmin kehittelemässä Dynagroovenimellä tunnettua lpmasterointi prosessia RCAyhtiölle.) Black Jazzin viesti oli selkeä
Massiivinen laatikko (8 cd:tä tai 13 lp:tä ja dvd) on laatutyötä myös kauniin ja informatiivisen kirjansa puolesta. Vaihtoehtoiset todellisuudetkin arvioiden on helppo todeta, että Sign O’ The Times on juuri siinä julkaistussa muodossaan täydellinen kokonaisuus. Kun Prince alkoi työskennellä uransa parhaimpiin lukeutuvan Sign O’ The Times -albumin kappaleiden parissa, eli hän poikkeuksellisen yhteisöllistä aikaa The Revolution -bändinsä ja etenkin Wendy Melvoinin (kitara) ja Lisa Colemanin (koskettimet) kanssa. Samoin tekee dvd:ltä löytyvä, yli puolituntiseen jamiin huipentuva uudenvuodenkeikka, jonka aikana lavalle nousee myös Miles Davis. Sitten tapahtui paljon muutamassa kuukaudessa: Prince hajotti yhtyeensä, hylkäsi Dream Factoryn ja alkoi koota studion uumenissa itsekseen sekä Camille-alter egonsa levyä että massiivista Crystal Ball -tripla-albumia. Loistavalla näyttelijäkaartilla (Sacha Baron Cohen, Michael Keaton, Frank Langella) varustettu draama kisaa takuulla Oscareista. Elokuvan keskushahmo on nuori Mervi, joka lähtee vanhempiensa luo maalle esitelläkseen tyttöystävänsä. Lopputeksteissä kuultava Maustetyttöjen kappale on irvokkaan osuva. Nimbyssä on monia kiinnostavia aineksia. Joonas Nordman esittää väärinymmärrettyä nuorta miestä 1600-luvun Suomessa. Netflix-tuotantoa esitetään myös teattereissa. Aivan kaikki vitsit eivät osu maaliin, mutta parhaimmillaan Peruna on kekseliäästi tehty ja hauska keskiaikakomedia. Mukana tulee upeasoundinen audiotallenne Utrechtin-keikalta, joka todistaa täysin vastaansanomattomasti mistä Princen maine ylittämättömänä live-esiintyjänä kumpuaa. HHH TEKSTI: JUSSI HUHTALA ELOKUVAT T ässä se nyt on. Reindeerspottingin valmistumisen jälkeen ohjaaja Joonas Neuvonen ja dokumentissa esiintynyt Jani lähtivät Kambodžaan. Monet kohtauksista ovat aivan liian pitkiä, ja mukana on turhan tuntuisia otoksia. Oikeussalidraamat ovat usein tylsiä ja kaavamaisia, mutta Sorkinin käsittelyssä elokuvasta on tullut kaikkea muuta. Se vuosi–puolitoista Princen elämästä, joka on kasvanut kaikkein myyttisimpiin mittasuhteisiin fanien keskuudessa. Liettuassa kuvatusta elokuvasta löytyy yhtymäkohtia vaikkapa Speden Noin 7 veljestä -komediaan tai Monty Pythonin koomikoihin etsimässä Graalin maljaa. Elokuvan nimi tulee Chicagon seitsikoksi nimitetystä aktivistien ryhmästä, joka joutui oikeuteen mellakoinnista syytettynä. Seurueen kolmas jäsen Antti katosi, ja Janille kävi vielä huonommin. HHH NIMBY Teemu Nikin (Armomurhaaja) ohjaama Nimby ottaa komedian keinoin kantaa suvaitsevaisuuteen ja suvaitsemattomuuteen. Lopputuloksena on syntynyt shokeeraava teos, mutta se ei ole koherentti elokuva. Alkuvuodesta 1987 kauppoihin saapui Sign O’ The Times, ja millainen albumi se onkaan! Vuoroin yltäkylläinen, minimalistinen, värikäs, vakava, hauska, omituinen, hengellinen ja räävitön… rockia, popia, soulia ja tietenkin funkia. Siellä vedettiin huumeita ja pyörittiin paikallisten prostituoitujen kanssa, ja Joonaksen kamera taltioi sekoilut. Paikallisista uusnatseista ja maahanmuuttajista saadaan tarinaan lisää kierroksia. MIKKO MERILÄINEN PRINCE: SIGN O’ THE TIMES – SUPER DELUXE EDITION WARNER Neron neroin aika Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja. Parhaana kaikista The Revolution -materiaalin huipulle nouseva, hykerryttävästi joka suuntaan kurkotteleva All My Dreams. Kuvamateriaali on kotivideomaista aivan kuten Reindeerspottingissa. Siinä yritetään ymmärtää kaikkia osapuolia tekemällä heistä kaikista suvaitsemattomia omalla tavallaan. Hän haluaa lanseerata uutuustuotteen epäuskoiselle kansalle, joka on tottunut syömään naurista. Taso on korkea ja skaala laaja. Kuvio muistuttaa startup-yrityksen syntyä, kun sinnikäs nuorukainen yrittää saada ideaan sa myytyä rahoittajille ja viranomaisille. Luonnollisesti käsikirjoitus on Sorkinin oma. Ja nyt se kuulostaa soundia rikastuttavan remasteroinnin myötä paremmalta kuin koskaan. HH PERUNA Pekko Pesosen (Napapiirin sankarit, Jättiläinen) käsikirjoittaman ja Joona Tenan (FC Venus, Syvälle salattu) ohjaamassa elokuvassa on hauska idea, jossa menneisyys ja nykyaika yhdistyvät. Elokuvassa käsitellään ennakkoluuloja ja niiden koomisuutta. Se on hyvä idea, mutta mitään kovin oivaltavaa ei alkuasetelmasta synny. PB SOUNDI SOUNDI 71 THE TRIAL OF THE CHICAGO 7 Aaron Sorkin on yksi Hollywoodin maineikkaimmista käsikirjoittajista, joka on tehnyt varmaa jälkeä sekä television että valkokankaan puolella. Aluksi suunnitelmana oli tehdä The Revolutionin avustuksella hurmaavasti rönsyilevä Dream Factory -tupla-albumi. Kolme vuotta sitten ilmestynyt esikoisohjaus Molly’s Game on saanut jatkoa elokuvalla The Trial Of The Chicago 7, joka perustuu vuoden 1968 oikeudenkäyntiin. HHHH LOST BOYS Kymmenen vuotta sitten ilmestynyt raju huumedokumentti Reindeer spotting on saanut yhtä rajun jatkoosan. Lost Boysin tekoprosessi on kestänyt vuosia. Osa elokuvasta kuvaa Joonaksen vankilassa viettämää aikaa, ja englanninkielisenä Joonaksen äänenä toimii näyttelijä Pekka Strang. Merviä esittävän Susanna Pukkilan lisäksi laajaan näyttelijäkaartiin kuuluu monia konkareita, kuten Mari Rantasila, Antti Reini ja Matti Onnismaa. Perillä odottaa monenlaisia yllätyksiä, kun vanhemmat paljastavat salatut parisuhdekuvionsa. K u v a: Je ff K at z sanoin kuvin_9_2020 -taitto_b.indd 71 8.10.2020 16.18. Levy-yhtiö painoi jarrua ja painosti Princen karsimaan triplan tuplaksi. Peruna on täynnä hauskoja ideoita ja visuaalista tykittelyä. Nyt ne aiemmin julkaisemattomatkin kappaleet ovat vihdoin julki – täysin uutta kuultavaa tältä moitteettomasti kootulta boksilta löytyy peräti 30 studiokappaleen verran. Tapahtuman taustat on kuvattu vetävästi, ja oikeussalissa juttua käydään läpi terävästi ja hauskasti
Kravitz kertoo sykähdyttävästi hurahtamisestaan muun muassa Jackson Fiveen, James Browniin, Led Zeppeliniin, Jimi Hendrixiin, Earth, Wind & Fireen, Kissiin sekä myöhemmin David Bowieen ja Princeen. KOSKINEN Syksyn musiikkikirjasatoa Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja. Arvatenkin päinvastoin. Kravitzin elämän 25 ensimmäistä vuotta kattava selonteko päättyy Let Love Rule -esikoisalbumin julkaisuun vuonna 1989. Mukana on paljon pitkiä lainauksia lehtikritiikeistä, haastatteluista, sekä ihan keikkakävijöiden kommenteista. Leskiseltä riittää tarinaa omista hengentuotteistaan, ja välillä biisimuisteloissa sivutaan myös omaa ja yhtyeensä historiaa. Lisäksi keikoista on kaiveltu äimisteltäväksi jonkin verran taustoitusta järjestävän tahon edustajilta. Monin kohdin heavy-musiikki on koettu karmeaksi meteliksi, ja ymmärryksen vajavaisuus on tuotu esiin selväsanaisesti. KIMMO K. Bändiviritelmiäkin riitti pilvin pimein. Romantiikkaakin riittää. Mikael Huhtamäki Scream For Me Finland! Bazar Kirjan alaotsikko ”kansainvälistä hevikeikkahistoriaa 80-luvun Suomessa” kertoo, mistä opuksessa on kyse. Täsmäsisältöinen paketti kertoo suurimpien 80-luvulla maassamme käyneiden bändien keikoista päivämäärät, settilistat, oletetut kävijämäärät ja muita perustietoja. Leskinen julkaisi levyjä vielä yli 10 vuotta 40-vuotispäivänsä jälkeen. Musadiggailun ohella kyltymätön lahjakkuus otti haltuun kaikki mahdolliset instrumentit. Kirjaan mahtuu myös jännittäviä anekdootteja nuoren Kravitzin elämästä. Myös koronapandemian vaikutukset ovat ehtineet kirjaan mukaan. Hänen seksuaalinen suuntautumisensa kulkee merkittävänä sivujuoteena läpi koko kirjan, mikä on luonnollisesti ymmärrettävää. Keskiöön nousevat etenkin Kravitzin lämmin äitija vaikea isäsuhde, elämä valkoisen ja mustan vanhemman poikana, uskon ja oman tien etsiminen sekä tietenkin musiikki. Koska asiaa on paljon, Halford ei juuri ehdi paneutumaan sisältöön kovin syvällisesti. Kravitz maalaa tarkan ja kiehtovan kuvan 1960ja 1970-lukujen New Yorkista ja Los Angelesista, joissa hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Rakkaustarina Lisa Bonetin kanssa kerrotaan teoksen loppupuolella siten, että nuoruuden intohimo suorastaan huokuu kirjan sivuilta. II Into Maestron muistikuvat omista lauluistaan kuuluu lukuisten Juice-kirjojen kärkikaartiin; toimittajat Harri Tuominen ja Waldemar Wallenius urakoivat vuonna 1990 jättityön tehdessään laajan radiosarjan Juice 40, joka on nyt julkaistu kirjan muodossa. Muita naissuhteitaan Kravitz muistelee asiallisen lämpimästi. 1960ja 1970-luvuilla Englanti oli hyvinkin ahdasmielinen suhtautumisessaan homoseksuaalisuuteen, mikä on varmasti jättänyt jälkensä HalforK u v a: So u n d in ar k is to LENNY KRAVITZ sanoin kuvin_9_2020 -taitto_b.indd 72 8.10.2020 16.18. Kirjana Scream For Me Finland on mukavaa kevythistoriallista lueskelumateriaalia. Silti teos onnistuu olemaan pääosin kiinnostava. Nämä ovat ehkä mielenkiintoisinta antia, kun päästään kurkistelemaan kulissien taakse säätöanekdoottien ja vaikkapa tehdyn tappion tiimoilta. TOMI NORDLUND Kaj Lipponen, Harri Tuominen & Waldemar Wallenius Juice puhuu – Kootut muistelmat vol. Ilmeisen stilisoimattomat lainaukset tekevät tekstistä eläväistä mutta tyylillisesti jokseenkin sekalaista. Tunnustan alkaa hajanaisista lapsuusmuistoista koulumatkalta, mutta käynnistyy varsinaisesti Robert John Arthurin syntymästä vuonna 1951. Rakenteeltaan kirja on oikeastaan juonnettu kooste muiden tuottamista teksteistä. Etenkin tarina hänen sutenöörin kynsistä pelastamastaan prostituoidusta on hyytävä. Kirjan ”bonusraitana” on Harri Tuomisen tekemä haastattelu, jossa Leskinen käy läpi Taivaan kappaleita -albumin (1991) biisit. Toivottavasti kasvutarina saa lähivuosina jatkoa. Lainauk sissa esiin nouseva suhtautuminen tuoreena juttuna yleisön suosioon nousseeseen heavy metaliin on myös hykerryttävää. Samalla se nostaa myös musiikkijournalismin historiallisen ulottuvuuden esiin: yleisja musiikkilehdistön 80-lukulaisen särmikäs ilmaisutapa on nykyisyydessä luettuna raikasta mutta myös tyylillisesti hämmentävää tekstiä. Halford muistelee lapsuuttaan, kouluaikaansa ja ennen kaikkea muusikon uraansa. Enemmän kuin paljon on siis vielä kertomatta. Sen sisältö on ihan viihdyttävää, joskin toisten bändien kohdalla tarinointi on luontaisestikin tylsempää kuin toisten. 72 SOUNDI Lenny Kravitz & David Ritz Let Love Rule Like Yleensä muusikoiden elämäkertojen alkupuoli on sitä tylsintä sorttia – jaarittelut perheestä, kasvuympäristöstä, kavereista ja musiikin diggailusta antavat odottaa sitä itseään eli tarinoita läpilyönnistä, levytyksistä, kiertueis ta sekä muusikon enemmän tai vä hemmän glamourin täytteisestä elämästä. Suomen kehittyminen metallin suurmaaksi hahmottuu 80-lukua nähtävästi vallinneiden jähmeiden käytänteiden, rajoitusten ja umpimielisten mielipiteiden kautta. Halfordin ja Gittinsin tarinointi on sujuvaa ja helppolukuista. Silti Halford tuntuu käsittelevän homoseksuaalisuuttaankin perin pintapuolisesti. Itsensä pitäminen kaapissa ei ole varmaankaan ollut henkisesti mitenkään helppoa. Kirjan ensimmäinen osa julkaistiin Leskisen 70-vuotispäiväksi, toinen nyt. Haastattelijoiden kysymykset on jätetty kirjasta pois, mutta teksti toimii mainiosti ilmankin, pienin stilisoinnein. Esimerkiksi Motörheadin tai Metallican seikkailut pikkukylillä ovat riemastuttavia, Scorpionsin tai Iron Maidenin jäähallikeikoista tarinaa irtoaa jähmeämmin. Mukana on monta klassikkolevyä, mutta myös niinkin vaatimattomasta albumista kuin Sivilisaatio (1982) riittää juttua. ANTTI MARTTINEN Rob Halford & Ian Gittins Tunnustan Johnny Kniga Kun Rob Halford ryhtyy kirjoittamaan elämänkertaa, hän kirjoittaa sitten kaiken. Lenny Kravitzin muistelmateos Let Love Rule muodostaa poik keuksen, sillä se ei muuta käsittele kään kuin tulevan rocktähden elon alkupuolta
Kyse ei ole kuitenkaan paljastuskirjasta, sillä Norman ottaa esiin myös Claptonin saavutukset. Keskeisimmän juonenkäänteet tulevat käydyiksi läpi, mutta mies ei pysty pureutumaan niihinkään pintaa syvemmältä. Nyt meillä on sellainen: ennenkin rocktähtien tarinoita onnistuneesti kirjoittanut Philip Norman on saanut aikaan onnistuneen elämäkerran. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Myös lähipiirille. Kyky käsitellä Kikan uraa musiikin kontekstissa puuttuu, ja myös lapsuus ja nuoruus on taputeltu huomiotaherättävän nopeasti. Kirjassa on viljalti pieniä muistojen rippeitä, joiden myötä Halfordista piirtyy kuva maanläheisenä kaverina. MARKO SÄYNEKOSKI Raija Pelli: Kikka – Mä haluun viihdyttää Docendo Jos ihmisillä oli vaikeuksia suhtautua Kikkaan hänen elinaikanaan, niin vaikeaa se tuntuu olevan edelleen. Kylmäävä on esimerkiksi kuvituksena käytetty fan clubin kirje, jossa pyydetään ulkopuolisia pysyttelemään pois Kikan kotiosoitteesta. Siitä huolimatta en muista lukeneeni ässäkitaristista yhtään tyydyttävää elämäkertaa, jopa hänen omat muistelmansa jäivät pahasti torsoksi. ANTTI LUUKKANEN Philip Norman: Slowhand – Eric Claptonin tarina Aviador Kun rock-ikoneista puhutaan, Eric Clapton on omassa sarjassaan. ANTTI MARTTINEN KIKKA K u v a: N in a Tu it tu Tilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Tunnetuin kohde on Pattie Harrison, joka innoitti Layla-biisin ja -albumin, jota pidetään yleisesti yhtenä Claptonin uran kohokohtana. Pitkä huumekoukku aiheutti sen, että 1970-luvun alkuvuosista ei ole juuri musiikillisesti muistiin kirjattavaa. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 98,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 108,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % sanoin kuvin_9_2020 -taitto_b.indd 73 8.10.2020 16.18. Naiseikkailuja riittää, koska pikkupojasta sukeutui mies, joka sai mitä halusi – ja menetti sitten kiinnostuksensa. Kännitoilailujen kuvaamisessa vähempikin olisi riittänyt. Kirjan arvo toki nousee, jos sen pystyy lukemaan läpi naistenlehtimäisenä elämänhallintajargonina. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.soundi.fi Tilaajapalvelu puh. Periaatteessa Judas Priest on lähtenyt liikkeelle kuin mikä tahansa bändi. Toisaalta hän oli myös mies, joka ei halunnut nostaa itseään parrasvaloihin. Laulajan imagon analysoinnista sopii kylläkin kiittää. Keskitytään aikaan Pellin oman tuttavuuden synnyttyä, mikä typistää rivosti itse kohteen välillä sivuosaan. Halford käsittelee Judas Priestin ja omien soolo-projektiensa historiaa myös melkoisella vauhdilla. Kikan elämä nähdään pelkästään käytännön työn ja yksityiselämän kautta, levytysten ja muiden artististen asioiden käsittelyä on niukasti. Soittajia on tullut ja mennyt, ja pikkuhiljaa työ on palkittu uran lähtiessä urkenemaan. Kikka – Mä haluun viihdyttää -elämäkerran on kirjoittanut läheinen ystävä Raija Pelli, mutta enemmän kirja on kertomus kaverusten suhteesta. Esimerkiksi menestynein albumi Kiihkeät tuulet (1990) kuitataan muutamalla rivillä. Tunnustan omaa tiettyä viihdearvoa, mutta tietopuolisesti teksti jää laihanlaiseksi. Toisen leijonanosan kirjasta haukkaa tietysti Judas Priest. Kirjan johtoajatus on edes postuumisti muistaa Kirsi Sirénin (o.s. Joitakin huomioita kirja paljastaa lähes vahingossa. Joku ilkeämpi voisi tulkita koko suhtautumisen olevan alentuvaa, mikä rikkoo ironiamittarit lopullisesti. Hengissä pysyminen on yksi niistä. Viilonen) maine artistina. Eteemme piirtyy kuva äitinsä hylkäämästä, isoäidin hemmottelemasta pikkupojasta, joka vältti normaaliin elämään kuuluvia ikäviä asioita ja oli lopulta niin rockelämän pilaama, että ei osannut keittää edes kahvia. din alitajuntaan ja siten vaikuttanut asian esillepanoon vielä nytkin, kun asenneilma piiri on toisenlainen. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Ongelma on siinä, että tukea tälle pyrkimykselle kirjassa on vähänlaisesti. Uransa perusteella Kikka olisi ansainnut paljon enemmän. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero
Hänelle se toi mieleen maalaiskirkon akustiikan, minä kuulen sukulaisuuden rockabillyyn. Nerokkaasti petankista sommitellaan leffaan kosmisiin ulottuvuuksiin kurkottava juonirakenne. Tämä mentaliteetti on rantautunut myös Suomeen, jossa Timmion Recordsin jengi vispaa musiikkia samalla kulmalla. Mahtava mies. Molemmista löytyy viihdyttävää kuvamateriaalia maailman parhaasta koirarodusta. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Tehdään äkkikäännöksiä vasemmalle ja oikealle, maalaillaan ja kokeillaan, ärsytetään ja yllätetään. Siinä sivussa kaveri on säveltänyt rockoopperan ja levyttänyt kahdeksan albumillista mitä vaihtoehtoisempaa musiikkia, joka vaihtelee popin, fuusiojazzin, leffamusan ja progen välimaastossa. Niin ja uusi El Michels Affair -albumi Adult Themes on vuoden paras levy. ON OLEMASSA helppo tapa tehdä tuiki tavallisesta kitara riffistä maaginen. detskuineen ja ”sääntöineen”. Tästä suora aasinsilta vintageäänittämiseen, jonka parissa olen sekoillut kasvavissa määrin pari vuotta. Onnittelut! Kielen löytäneiden kesken arvotaan kaksi Nightwishin Human Nature -albumin kitaratabulatuurikirjaa. MINUA KIEHTOO luovat ”teen mitä huvittaa”-tyypit. Ruotsalaisen Johannes Nyholmin ohjaama Jätten (Jättiläinen, 2016) on hauska ja riipaisevan surumielinen kuvaus erilaisuudesta. Hyvän huonon soundin taltiointi on iso osa retroilua. PEKKA LAINE Etsi Genen kieli! > Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 46. Erityisesti yhtiön kaksi ensimmäistä vuosikymmentä on täynnä vertahyytävän hienoa musiikkia, joka ei ihan heti ostamalla lopu. Sound trackin pakahduttavaan elokuvaan on säveltänyt ihailemani Björn Olsson. Se on totta. Kyseessä on vanhalla äänityskalustolla luotu Daptonessoundi, jota duunataan sottaisassa pikkustudiossa Brooklynin laita-alueella. Kuten kaikki muutkin harrastukset, tämä on loputon suo Jos katsotaan raa’asti numeroiden valossa, suosikkilevy-yhtiöni on viimeisen parin vuoden ajan ollut mustaan gospeliin keskittynyt Nashboro Records. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Kotimainen kodikkaampi vaihtoehto tarjoaa sekin oikeata asiaa ja laadukasta rentoutusta ihmismielen sontaisemmasta puolesta raportoivan virallisen uutisvirran vastapainoksi. Liikaa soittimia omistavat selittävät käyttäytymistään väittämällä, että uusissa soittimissa asuu muka uusia ideoita ja lauluja. Asiat pyritään tekemään just eikä melkein niin kuin 1960–70-luvulla. Ollaan hiukan joka suuntaan kallellaan ja latu vaihtuu sopivan usein. Ostin talvella ensimmäisen ”kananmunaleikkurini”. MIKKO KANANOJA Michael Bleu viimeinen sana -taitto_20_9_a.indd 74 8.10.2020 16.18. Äskettäin julkaistu albumi Phantom Birds on todella miellyttävää country-kuorrutettua 70’s kitarapoppia. Kun omituinen cembalon ja sähkökitaran rakkauslapsisoundi helähti ulos soittimesta ensimmäisen kerran, olin heti myyty. Eric Clapton -elämäkerran Slowhand voittivat Arto Kaittovuori Kuopiosta sekä Mirkka Salminen Lempäälästä. Olen ostanut tuhottomasti Nashvillessä vuonna 1951 perustetun labelin julkaisuja. Viimeisin fiilistelyni on äänittää rummut mahdollisimman vähäisellä määrällä mikkejä. Jos mentaalinen maisema meinaa mustua liiaksi, marssin suorinta tietä Disapproving Corgistai Suomen Welsh Corgit -Facebook-ryhmiin. Soundin eleganssilla on merkitystä, kunhan ei liikaa ruveta pilkkua viilaamaan. Legendaarinen ”Elvismikki” Shure 55SH on maailman surkein laulumikki, mutta rumpujen tilamikkinä se tuo juuri oikean viban, jos hakee autenttista pölyisyyttä. Corgeille ominaisesta omistajaa soimaavasta perusilmeestä nimensä saanut, lähes miljoonan jäsenen kansainvälinen ryhmä on hauskempi. Idea ”vintage-lofisteluun” ei tullut tuulen viemänä vaan amerikkalaiselta Leon Michelsiltä, joka on yksi Big Crown -levymerkin perustajista. Eritoten tätä galaksia edustaa maittavasti englantilainen koomikko-näyttelijä Matt Berry, joka on tehnyt enimmäkseen komediaa viimeiset 15 vuotta. Soita se 12-kielisellä sähkökitaralla. Välillä sisältö on todella vakavaa, mutta käden käänteessä taas poskettoman naurettavaa. 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Nauhakoneen tuoksu on vahvana ja rummut soi useimmissa biiseissä tietenkin oikealla laidalta. Burns Double Six vuosimallia 1965 on inspiroivin hankinta miesmuistiin. Puljun perustajan Ernie Youngin suuri tuotannollinen oivallus oli käyttää väpättävää kaikua rikastuttamaan pelkistettyjen lauluyhtyetal tioiden soundia. Tietäjät tietää. Taustalta löytyy yhteistyötä Sharon Jones & The Dap -Kingsin sekä Charles Bradleyn kanssa puhumattakaan miehen sooloprojektista El Michels Affair. Tarina ulkonäöltään rajusti normista poikkeavasta Rikardista leikkaa arkirealismista trippailevaan sadunomaisuuteen
2,4GHz lupavapaa taajuus. Noin 25m kantomatka. Helppo käyttöönotto. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Superhelppo langaton USB-vastaanottimella suoraan kaiuttimen takapaneeliin, tietokoneeseen tai kännykkään. Laadukas dynaaminen kapseli. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. U24B Langaton headset U24H Langaton mikrofoni PROEL V FREE & V WAVE KOMPAKTEJA PA-JÄRJESTELMIÄ MONINAISIIN KÄYTTÖTARKOITUKSIIN PROEL U24 DIGITAALINEN LANGATON MIKROFONIJÄRJESTELMÄ SUORAAN USB-VÄYLÄÄN KOKEILE PAIKALLISELLA KAUPPIAALLASI! 393 € 444 € 144 € 166 € V-FREE 10 tunnin akku, kaiku mikkikanaville V10 WAVE 123dB, 60-20.000Hz, 14,5 kg V12 WAVE 124dB, 50-20.000Hz, 15,5 kg 292 € 343 € V-WAVE Enemmän fjongaa, ei akkua V10 FREE 122dB, 60-20.000Hz, 10 kg V12 FREE 123dB, 50-20.000Hz, 11kg Studiotec tulostus.indd 75 7.10.2020 14.24 Soundi_mainos_450x295_BruceSpringsteen.indd 1 06/10/2020 19.49 Sony aukeama.indd 2 7.10.2020 9.48 _2SD_sisa?kannet_9_2020.indd 1 8.10.2020 16.45
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE Soundi FIN Pbearer-PCATBS-Insid-Macabre 10-20_BACKCOVER.indd 1 02.10.20 16:20 Soundi takakansi 9_20.indd 76 7.10.2020 10.56 9/ 20 20 9,90 € (sis.alv) VUOTTA S O U N D I 9 / 2 2 So un dI 11 So un dI 11 B I F F Y C L Y R O NÄIN SYNTYI ETNORÄPIN KULMAKIVI NÄIN SYNTYI ETNORÄPIN KULMAKIVI MR. BUNGLE SUFJAN STEVENS MIKKO ALATALO JOENSUU 1685 DARK TRANQUILLITY JOHN PETRUCCI THE HOLY BIFFY CLYRO ”NUORET OVAT HUOLISSAAN ILMASTONMUUTOKSESTA MUTTA JOHTAJAT EIVÄT KUUNTELE HEITÄ.” SKOTLANNIN ROCKSUURUUS Kansi_9_2020_e.indd 1 8.10.2020 16.41 _1SD_ulkokannet_9_2020.indd 1 8.10.2020 16.42